initial commit of ebook 20621HEADmain

5 files changed, 5301 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/20621-8.txt b/20621-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..9617bf9
--- /dev/null
+++ b/20621-8.txt
@@ -0,0 +1,5285 @@
+The Project Gutenberg EBook of Novelleja I, by Samuli Suomalainen
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Novelleja I
+
+Author: Samuli Suomalainen
+
+Release Date: February 19, 2007 [EBook #20621]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NOVELLEJA I ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+NOVELLEJA I
+
+Kirj.
+
+Samuli S.
+
+
+K. E. Holm, Helsinki, 1876.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Näytelmä
+Kaks kertaa kaks
+"Tallellahan on!"
+Kesäinen tarina
+Kesäkylvyiltä
+Hallayönä
+
+
+
+
+NÄYTELMÄ.
+
+
+-- "Mutta, _Michel_, milloinka sinä viimeinkin suostut viettämään
+tyttäremme kihlajaisia? Kohta on koko vuosi kulunut siitä kuin paroni
+Alfons pyysi Beatricen kättä ja sai lupauksen häneltä sekä meiltä.
+Mutta miks'ei voi asiaa loppuun ajaa?" Näin puhui Rauhalinnan vanha
+kreivinna miehellensä. Rauhalinnan vanhalle kreiville, aina kun he
+illallisen syötyänsä olivat istahtuneet kamiinin eteen tai kesällä
+kuistille. Ja Rauhalinnan vanha kreivi napsautti nuuskarasiaansa ja
+vastasi:
+
+-- "Kärsimystä, kärsimystä! Olenhan sanonut, että valmistan
+odottamatonta huvitusta, surpriisia!"
+
+-- "Mutta olisihan jo parhainkin surpriisi ennättänyt tulla vuodessa
+valmiiksi. Ihmiset rupeavat jo puhelemaan yhtä ja toista, sillä kaikki
+tietävät kumminkin heidän antaneen lupaukset toisillensa."
+
+-- "Kärsimystä! Puhukoot nyt mitä hyvänsä; toista he sitten sanovat,
+kun saavat osansa tuosta surpriisista." Ja hyvin salaperäisenä nuuskasi
+kreivi uudelleen ja lisäsi:
+
+-- "Kärsimystä, kärsimystä vaan!... Mutta nyt on aika, _mon ange_,
+sinun mennä levolle, ja minua odottaa työ?"
+
+-- "Mikä työ?"
+
+Kreivi lähestyi rouvaansa, koetti tehdä kasvonsa veitikkamaisiksi,
+napsautti sormillaan ja sanoi:
+
+-- "Surpriisi!" Ja sitten hän nauroi, niin että peruukki oli päästä
+pudota.
+
+-- "Hyvää yötä, _Amelie_" sanoi hän sitten ja läksi työkammioonsa,
+mutta ovella hän vielä seisahti, kääntyi ympärinsä ja heittäen
+rouvallensa mitä makeimman heittosuukon, virkkoi:
+
+-- "Kärsimystä!"
+
+Ja salista kuului vielä selvään, kuinka kreivi pois mennessään
+naurahteli.
+
+Mutta kreivinna astui pahoilla mielin tyttärensä lepokammioon.
+
+-- "No, _maman_, onko mitä uutta?"
+
+-- "Ei muuta kuin 'kärsimystä ja surpriisia' vaan."
+
+-- "_Fi donc_, kuinka pappa on" -- neiti yritti sanoa: paha, mutta hän
+oli liian nöyrä lapsi, joka ainoastaan ajatteli niin, mutt'ei koskaan
+sanonut pahaa isästään, sen vuoksi hän sanoi: "kummallinen."
+
+-- "Hän on tosiaankin" -- kreivinna yritti sanoa: vanhuuden höperö,
+mutta hän oli liian nöyrä aviopuoliso, joka ainoastaan ajatteli niin,
+mutt'ei koskaan sanonut pahaa miehestänsä; sen vuoksi hänkin sanoi:
+"kummallinen."
+
+Ja kummallinenhan olikin Rauhalinnan vanha kreivi. Hän oli ylhäistä
+sukua ja oli nainut ylhäisestä suvusta, ja tuon ylhäisen rakkauden
+pantiksi oli heille syntynyt lapsi, jo ennen mainittu Beata, niinkuin
+hän kasteessa nimitettiin, vaikka mamma aina sanoi lastansa
+kauniimmalla nimellä: Beatrice. Tätä lastansa kreivi rakasti suuresti;
+-- siinä ei mitään kummallista. Paljon hän rakasti vanhoilla päivillään
+vanhaa rouvaansakin, -- eikä siinäkään mitään niin kummallista ole.
+Mutta kummallinen hän oli sittenkin rakkaudessaan, sillä hän rakasti
+lastaan liian lapsellisella tavalla, niinkuin kohta saamme kuulla.
+
+Beatrice ei ollut kaunis, sillä hän oli isäänsä, ja isä oli niitä
+ihmisiä, joita luodessaan luonto ei ole käyttänyt kaikista hienoimpia
+työkaluja. Beatrice ei ollut kaunis, mutta oli kumminkin rikkaan
+kreivin tytär, -- ja se on paha asianhaarain yhdistys. Hän oli tullut
+jo siihen ikään, jolloin tyttönen ei enää tyydy nukkeihinsa, jolloin
+kultainenkin koti tuntuu ahtaalta, jolloin hän, sanalla sanoen, toivoo
+itsellensä kumppalia ilossa ja surussa, myötä- ja vastoin-käymisessä.
+Mutta vähänpä oli toivoa elonkumppalin saamisesta, sillä, niinkuin
+sanoin, Beata ei ollut kaunis ja kumminkin ylhäistä sukua. Oman pitäjän
+ja ulkopitäjäinkin nuoret aateliset olivat kaikki esteellisesti
+sivistyneitä. Jokainen heistä arveli itseksensä tällä tavalla: "Jos nyt
+naisin jonkun, joka ei ole kaunis, niinkuin esimerkiksi Beatan, niin
+mitenkäs kävisi? Ensimmäisenä iltana, kun astuisin rouvani kanssa
+saloniin, nostaisivat kaikki lorgnettinsa meihin päin ja sanoisivat:
+nuorella paronilla ei ole makua. Ja semmoista ei kunnon aatelismies voi
+sietää." Niin he arvelivat, nuoret aateliset, sillä he olivat, niinkuin
+minä jo sanoin, esteellisesti sivistyneitä miehiä. Siitäpä syystä ja
+ainoastaan siitä Beata neitona eli, neitona vanheni. Mutta jospa nyt
+neiti Beata olikin ulkomuodoltaan vähän epä-esteetillinen; jospa hänen
+nivuksensa olivatkin punertavia (mamma sanoi niitä kultakutreiksi);
+jospa hänen nenänsä muoto ei ollutkaan mikään laina maailman
+kultuurikansoilta, vaan oli umpisuomalaisesti kippura; jospa hänen
+suunsa olikin semmoinen, että hän harvoin uskalsi nauraa; jospa silmät
+olivatkin taivas tiesi minkä väriset ja sitä paitsi peräti pienet;
+jospa hän käyttikin sormikkaita n:o 7 3/4; -- niin eikö hänellä ollut
+muita suloja, esimerkiksi sielun ja varsinkin varallisuuden? --
+Herrainen aika! Oli kyllä paljonkin! Ja niillä argumenteilla kreivinna
+koettikin kaikin mokomin saada aatelisnuorukaisten esteetillisiä
+perusteita kumotuiksi, jos ei muuta, niin ainakin _hänen_ tyttärensä,
+tuon kultakutrisen Beatricen, suhteen. Kreivinnalla, niinkuin
+täysikasvuisten neitosten mammoilla aina, oli näet hartaimpana toivona,
+saada hypittää polvillansa pieniä enkeleitä heidän lapsensa lapsen
+haamussa. Ja tuossa todistustavassaan käyttihe kreivinna hyvin
+hienosti. Kun oli vieraita heillä, ja puhe kääntyi joskus soittoon,
+silloin kreivinna huokasi:
+
+-- "Niin, mutta ei mikään ole niin kaunista kuin Mozartin Hugenotit."
+
+-- "Ei, _maman_", oikaisi Beata. "Hugenotit on Meyerbeerin."
+
+-- "Niin vainenkin; minä aina sekoitan Mozartin ja Meyerbeerin, sillä
+minä ihailen heitä yhtä paljon kumpaakin: heillä on niin paljon
+yhtäläisyyttä. Soitithan eilen meille Hugenotteja ja minä oikein
+itkin."
+
+Ja sitten kohteliaisudesta vieraat pyysivät Beataa heidänkin
+tunteitansa liikuttamaan.
+
+Ja Beata soitti ja soitti oikein hyvin. Tahtoisinpa nähdä mitenkä
+pienikätiset neitoset ottavat allegrossa useampia oktaaveja peräkkäin;
+Beatalta se sitä vastoin sujui aivan hyvin: ilmankos hänellä täytyikin
+olla sormikkaissa n:o 7 3/4!
+
+Kaikki olivat ihastuneet Meyerbeerin kappaleesta, ja vihdoin pyydettiin
+kreivinnatakin soittamaan jotain, esim. Mozartilta.
+
+-- "Ah, _messieurs_ ja _mesdames_", sanoi kreivinna ja loi silmänsä
+maahan kuin seitsentoistavuotias tyttö, "minä olen jo unohtanut niin
+paljon, minulla on näinä viime vuosina ollut paljon puuhaa, niin ettei
+ole ollut aikaa soiton harjoittamiseen."
+
+Tosiaankin kreivinnalla oli niin paljon toimitusta, ett'ei hän joutanut
+soittamaan, ja kun hän joskus istahti pianon ääreen, silloin hän ei
+muistanut muuta kuin "Ukko Noak" ja "Kukkuu, kukkuu," ja nekin soitti
+hän yhdellä sormella.
+
+Tuon tuostakin kreivinna kutsui mammoja katsomaan niitä sametti- ja
+silkkikankaita, kulta- ja hopeakaluja, joita Beatrice taas oli saanut
+isältään lahjaksi syntymäpäivänänsä. Ja mammat ihailivat ja ylistelivät
+ja kotia tultuaan kertoivat rakkaille pojillensa niistä ihanuuksista;
+mutta aatelisten nuorukaisten esteetilliset perusteet eivät
+horjahtaneet. Sulhasta ei kuulunut, ja Beata oli jo kahdeksankolmatta
+vanha. Epätoivo oli jo täyttää Rauhalinnan vanhan kreivin, vanhan
+kreivinnan ja vanhaksi tulevan neiti Beatan.
+
+Tulipa viimein pitäjään apulaiseksi nuori, vasta Porvoosta päässyt,
+pappismies. Hänen ulkonäköänsä minun ei tarvitse erittäin ruveta
+kuvaamaan. Hän oli aivan sennäköinen kuin nuoret apulaispapit
+tavallisesti ovat: kalpeat kasvot, sileäksi kammattu vaalea tukka,
+silmälasit, musta nuttu, valkea huivi ja musta huopahattu. Hän rupesi
+käymään Rauhalinnassa, ja mitä useammin hän siellä kävi, sitä useammin
+hän katseli Beataa. Kotiin tultuaan pastori laski kätensä sydämmelleen
+ja kysäsi: "olenko rakastunut?" Mutta sydän ei vielä sykähtänyt mitään
+vastaukseksi. Kerran -- vuosi oli jo kulunut -- oli hän ollut
+Rauhalinnassa, jossa Beata jälleen oli soitellut Meyerbeerin
+Hugenotteja ja ollut hänen mielestään tavattoman lempeä. Kun nuori
+pastori nyt kotia tultuaan tapansa mukaan laski kätensä sydämelleen ja
+oikein hartaasti kysäsi: "olenko rakastunut?" -- niin jopa sykähti
+sydän, ja sitten se sykähti toisen kerran ja sitten vielä ja sitten ei
+sykkinästä loppua tullutkaan: nuori sielunpaimen oli rakastunut
+kultakutriseen Beatriceen. Nuori pappismies, niinkuin näkyy, ei ollut
+mikään esteetillisesti sivistynyt mies.
+
+Siitä pitäin kävi hän hyvin usein Rauhalinnassa, jossa vieraanvaraisuus
+oli sanomattoman suuri, niinkuin Suomessa tapana on ollut maailman
+alusta. Hän puheli Beatalle paljon kaunista ja käänsi aina puhettansa
+rakkauteen. Beata tuon huomattuaan loi aina silmänsä neitsyeellisessä
+kainoudessa maahan ja sanoi:
+
+-- "No, mutta herra pastori!"
+
+Ja herra pastori riemuitsi ja neiti Beata riemuitsi myöskin. Hän oli
+tosin toivonut itselleen ensin kreivi Albrechtia, sitten vapaherra
+Fritziä, sitten aatelismies Ruprechtia, mutta kun nämä toiveet eivät
+olleet toteutuneet, niin rupesi hän huomaamaan nuoren papin olennossa
+paljon hyvää, ja pastorinrouvan elämä alkoi haamoittaa hänen silmissään
+varsin viehättävältä, ja kun hän sitten noin sattumalta muisti
+täyttävänsä pian 30 vuotta, niin nuori pastori näytti vielä paremmalta
+ja pastorinrouvana-olo vielä viehättävämmältä.
+
+Kreivinna huomasi pian heidän sydämmiensä tilan, ja ken voi semmoista
+tarkemmin huomata kuin mamma, joka toivoo saada polvillansa hypittää
+pieniä enkeleitä lapsensa lapsen haamussa? Hän oli kyllä ensin hänkin
+toivonut aatelisia syitä enkelihypitykseen, mutta nytpä huomasi hurskas
+kreivinna, että sanan julistajalla ja enkelillä on hyvin paljon
+likeistä yhteyttä. Senvuoksi hän nyt kaikin mokomin halusi, että
+pastori ja kultakutrinen Beatrice mitä pikemmin astuisivat alttarin
+eteen ja sitten -- Herra siunatkoon niitä pieniä enkeleitä!
+
+Viikon perästä pastori tuli jälleen. Kaunis oli syksyinen ilta, tähdet
+tuikkivat taivaalla, ja pastori istahti Beatan kanssa jasmiini-majaan.
+Pastori nosti viimein kätensä ylös ja lausui:
+
+-- "Neiti Beata!"
+
+-- "Herra pastori!"
+
+-- "Minä katselen noita tähtiä."
+
+-- "Ja minä katselen myös."
+
+-- "Ja minä ajattelen, miks'ei minun nimeni ole Beatus."
+
+-- "Miksi niin? Teidän nimenne on Moses, ja se on hyvin kaunis," sanoi
+neiti.
+
+-- "Kiitos! Mutta Beatus merkitsee: autuas. Minä tahtoisin olla
+autuas!"
+
+-- "Kuinka ihana ajatus!"
+
+-- "Niin! Ja Beata merkitsee myös: autuas. Ja silloin taivaan tähdet
+näkisivät tässä kaksi autuasta ihmistä."
+
+-- "Voiko autuaita olla maan päällä?"
+
+-- "Voi kyllä, kun rakkaus heidän sydämmensä sitoo."
+
+-- "No, mutta herra pastori!"
+
+-- "Niin, neiti; autuuden esimakua tunnen aina, kun olen
+läheisyydessänne, ja autuas olisinkin, jos -- --"
+
+-- "Jos!?"
+
+-- "Jos teidän sydämmessänne olisi samoja tunteita minua kohtaan kuin
+minun sydän parassani on teitä kohtaan, neiti Beata."
+
+Neiti ei vastannut, hän vain nypli hyppysillään kukkasta kädessään, ja
+nyt vasta hänen mielessään oikein ihanalta näyttikin tulevaisuus papin
+rouvana.
+
+-- "Beata, sinä et vastaa!" kuiskasi pastori kotvasen kuluttua ja otti
+neitoa kädestä.
+
+-- "Beatus! Mitä vastaisin enää?" kuiskasi neiti, ottamatta kättään
+pois.
+
+-- "Minä uskallan siis toivoa, että taivaan tähdet näkevät tällä
+hetkellä -- -- --"
+
+-- "Kaksi autuasta!"
+
+-- "Amen!" sanoi eräs ääni heidän takanaan. Sen sanoi Rauhalinnan vanha
+kreivinna, joka aivan sattumalta oli lähestynyt jasmiini-majaa ja aivan
+sattumalta kuullut heidän puheensa.
+
+Ja sinä hetkenä kaksi autuasta olentoa vannoivat toisillensa ikuisen
+rakkauden, ja sitä olivat todistamassa Rauhalinnan vanha kreivinna ja
+taivaan kirkkaat tähdet.
+
+Niin, rakkaus oli tunnustettu molemmin puolin ja vahvistettu kreivinnan
+"amen" sanalla, mutta "pamaus" puuttui vielä; se piti saataman
+Rauhalinnan vanhalta kreiviltä, ja -- sitä pamausta!
+
+-- "Ei, ei, ja tuhat kertaa ei," sanoi vanha kreivi, kuultuaan
+rouvaltaan koko asian. "Min'en salli mitään _mesalliance'a_, minä."
+
+-- "Mutta pastorihan on oikein hyvä mies. Hän on nuori, hän on
+sivistynyt, hän on oppinut, hän on..." ja nyt luetteli kreivinna
+semmoisen rekisterin pastorin hyvistä avuista, että itse pastorikin
+olisi ihmetellyt,
+
+-- "Mutta vaikka hän olisi vielä enempi ja vielä sitäkin enempi, niin
+hän on pappi ja torpan poika, _Mon Dieu_, kun ajattelen, mitä
+sanoisivat sukulaisemme!"
+
+-- "Mutta, _Michel_, muista toki, että Beatrice, näin meidän kesken
+sanoen, on," -- kreivinna katsahti ympärilleen, eikö muka kuka
+kuuntelisi -- "kohta 30 vuotta vanha."
+
+-- "Vaikka 90!" kiljasi kreivi. "Minä vaan en salli, että tyttärestäni
+tulisi nunna."
+
+-- "Nunna!?"
+
+-- "Niin, nunna jonkun pastorin kanssa."
+
+-- "No mutta, _Michel_! Mieheensä kiinni-sidottu vaimo ja nunna: --
+mikä eroitus!"
+
+-- "_Amelie_, sinä saatat kärsimykseni katkeamaan! Viimeinen sanani on:
+tuosta liitosta ei tule mitään." Ja kreivi raapasi päätään oikein
+vihoissaan, niin että peruukki siirtyi toiselle korvalle. Oikein
+aviollisella rakkaudella kreivinna korjasi sen entiselle asemalle ja
+sanoi:
+
+-- "Minä jätän siis lapsemme onnen sinun käteesi. Pastori tulee
+piakkoin itse puhumaan asiasta, Mieti tarkoin, mitä teet," Kreivinna
+meni.
+
+Kohta senjälkeen ilmoitti palvelija kreiville pastorin tuloa.
+
+-- "Pyydä sisään," käski kreivi.
+
+Ja sisään astui pastori, kasvot entistä vaaleampina, ja luultavasti
+siitä syystä näytti nuttukin mustemmalta. Arka hän oli luonnostaankin,
+tuo nuori apulainen; kummakos olikaan, että hän, tullessaan pyytämään
+ylpeältä kreiviltä hänen tytärtänsä, hieman vavahteli pelosta.
+
+Kreivi pyysi istumaan.
+
+Pastori istui, pyöritellen uutta huopahattuansa, uskaltamatta sanaakaan
+virkkaa, ja mitä enemmin hän hattuansa pyöritteli, sitä enemmin
+sekaantuivat hänen ajatuksensa; hän ei muistanut kuolemakseenkaan,
+millä sanoilla hänen piti alkaman puheensa.
+
+-- "Kuinka voitte, herra pastori?" kysyi viimein kreivi kohteliaasti.
+
+-- "Kiitos! kyllä minä voin hyvin, se tahtoo sanoa minä en voi yhtään
+hyvin, se tahtoo sanoa minä voisin oikein hyvin, jos minä voisin..." ja
+nyt hän sekaantui taas ja pudotti maahan uuden huopahattunsa.
+
+-- "Olettepa hajamielinen tänään."
+
+-- "Niin, minun ilmoituksessani on sydän, se tahtoo sanoa minun
+sydämmessäni on ... ymmärrättehän, herra kreivi?"
+
+-- "Ymmärrän. Se tahtoo sanoa, minä en ymmärrä ollenkaan. Mutta jos
+teillä on jotain sanomista, niin olkaa hyvä ja puhukaa rohkeasti vaan,
+herra pastori," sanoi kreivi ystävällisesti.
+
+Tämä rohkasi nuoren sielunpaimenen mieltä ja hän alkoi:
+
+-- "Herra kreivi! Paavali sanoo: parempi on..."
+
+-- "Niin, kyllä hän sanoo niin."
+
+-- "Kuinka? Tiedättekö te, mitä Paavali sanoo?"
+
+-- "En tiedä tarkoin, mitä Paavali sanoo, mutta minä arvaan, mitä Moses
+tahtoo sanoa Paavalin sanoilla. Kreivinna on puhunut minulle kaikki."
+
+Voi kuinka iloinen oli nyt pastori, kun kuuli tehtävänsä jo tehdyksi!
+Tuntui hänestä kuin olisi taakka pudonnut hänen hartioiltaan. Koko
+viime yön hän oli viettänyt unetta, ajatellen vaan, mitenkä saisi
+asiansa oikein esitellyksi. Ja nyt oli jo kreiville koko asia tunnettu;
+kreivinna oli siis käynyt miestänsä ennakolta valmistamassa: tuo hyvä
+kreivinna, joka oli todistanut jasmiini-majassa kahden autuaan sielun
+rakkauden! Nyt oli pastori rohkea.
+
+Hän nousi ylös ja virkkoi:
+
+-- "Herra kreivi! Te tiedätte siis, että minä rakastan neiti Beataa;
+minä halajan häntä aviopuolisokseni ja minä halajan..."
+
+-- "Mutta minä -- suokaa anteeksi -- en halaja," tiuskasi kreivi.
+
+Ja nyt oli pastorin rohkeus jälleen haihtunut, kun hän näin äkki
+arvaamatta kuuli tuon sanan; haihtunut oli rohkeus, ja uusi huopahattu
+oli jälleen maassa.
+
+-- "Herra kreivi, minä en ymmärrä oikein..."
+
+-- "Vai niin? Ettekö ymmärrä sitä, että isän tahto vaikuttaa asiassa
+jotakin ja että minä paneudun vastaan teidän ja Beatan naimista?"
+
+-- "Mutta mistä syystä?" kysäsi pastori ihmetellen, "vaimonhan pitää
+luopuman isästä ja äidistä ja mieheen kiinni sidottu oleman!"
+
+-- "Mutta suutarin pitää pysyä lestissänsä."
+
+-- "Jassoo!!" sanoi pastori. Hänellä ei ollut tapana sanoa tuota sanaa,
+mutta milloin hän sen sanoi, silloin oli jotain merkillistä tapahtunut.
+Hän oli toivonut saada omakseen naisen, jota hän rakasti, hän oli viime
+yönä sielunsa silmillä nähnyt kauniin perhekuvan, hän oli nähnyt
+provastin hyviä tuloja ja pullean provastinnan ja pulleaposkisia
+provastin-alkuja, yhden, kaksi, kolme ja neljäkin ja kukaties kuinka
+suuren siunauksen; kreivin ystävällisyys oli vielä enemmin rohaissut
+häntä ja -- nyt oli kaikki kumossa. Senvuoksi hän vielä kerran sanoi
+hyvin painavasti:
+
+-- "Jassoo!! Nyt ymmärrän syyn kieltoonne. Voikaa hyvin, herra kreivi!"
+Ja sen sanottuaan pastori meni, mutta ovelta hän kääntyi takaisin, hän
+oli näet unohtanut uuden huopahattunsa lattialle ja ovessa hän vielä
+sanoi itsekseen:
+
+-- "Jassoo!!!"
+
+Kuinka kauan pastori lie surrut ensimmäistä rakkauttaan, sitä en tiedä.
+Mutta sen vaan tiedän, että hän piakkoin muutettiin toiseen pitäjään --
+niinkuin apulaisia tavallisesti muutellaan, luultavasti sentähden, että
+he oppisivat tuntemaan Suomenmaata, jonka maantietoa he eivät ole
+ennättäneet heprean-kielen tähden lukea sittenkuin koulussa. Sen
+myöskin tiedän, että hänellä oli vielä kerran tilaisuus sanoa
+jassoo. Uudessa pitäjässä hän nimittäin rakastui -- ja nyt kauniit
+lukijattareni oikein kuorissa veisaavat: voi noita miehiä! -- rakastui
+erään kauppiaan tyttäreen. Myöntymyksen sai hän kohta neidolta
+itseltään. Isän luo mennessään oli hän, nyt jo kokenut mies, hyvin
+rohkea ja oli varustanut oikein mahtipontisen puheen. Mutta tuskin oli
+hän ennättänyt sanoa vähän sinnepäinkään, niin isä lankesi hänen
+kaulaansa ja riemuissaan huudahti: -- "Ottakaa hänet, hyvä pastori,
+ottakaa Herran nimeen!"
+
+Ja tämä vastustelemattomuus kummastutti pastoria, näissä asioissa
+kokenutta miestä, niin kovin, että hän lausui sangen painavasti:
+
+-- "Jassoo!"
+
+Ja sitten hän nai ja oli onnellinen, ja kaikki entiset unelmat
+provastin tuloista, pulleasta provastinnasta, pulleaposkisista
+provastin-aluista j.n.e. toteutuivat.
+
+Mutta miten kävi Rauhalinnassa? Beata suri kauan, kun taaskin hänen
+toivonsa oli mennyt; kreivinna suri myös, kun enkelit jäivät
+hypittämättä, ja kreivi oli pahoillaan, että joku pastori oli ollut
+vähällä tulla hänen vävykseen. Mutta aatelista ei kuulunut, ja Beata
+oli jo 30 vuotta vanha. Epätoivo rupesi taas valloittamaaan, mutta --
+ah! niinkuin taivaasta pudonnut enkeli tuli nyt pitäjään muuan nuori
+paroni Alfons, joka oli perinyt huononpäiväisen maatilan täällä. Tämä
+Alfons herra oli ollut monta vuotta ulkomailla ja saanut siellä
+kaikenlaisia valistuneita käsityksiä kaikenlaisista valistuneista
+asioista. Hänen maatilansa oli huono, se piti siis saataman paremmalle
+kannalle. Mutta mistä varoja? Luottamusta hänellä ei ollut, tilaan ei
+kukaan kiinnikettä olisi ottanut? Tuosta pulasta pelastivat hänet
+ulkomailla saamansa valistuneet käsitykset: hän päätti naida. Rikas
+morsian kun oli tarjona Rauhalinnassa, teki kreivi itsensä tutuksi
+taloon, ja pian sai hän valloitetuiksi kaikkien sydämmet puoleensa,
+ensin kreivinnan, sitten kreivin ja sitten Beatan. Hän oli kaunis mies,
+osasi puhua niin paljon kaunista ulkomailta, hänellä oli kaunis
+barytoni-ääni ja hän soitti Meyerbeerin Hugenottejakin oikein
+kauniisti. Entäs hänen käytöksensä? Kreivinna sanoi, että hän on koko
+mies täynnä noblessia ja elegansia ja että hän on spirituelli ja --
+sanalla sanoen hän oli gentleman. Ja kun he sitten noin illalla
+soittivat Beatan kanssa Hugenotteja _à quatre mains_, ja kun paroni
+tuon tuostakin loi Beataan katseen täynnä ihastusta, ja kun hänen
+sydämmestään pääsi syvä huokaus, silloin kreivinna ja kreivi, istuen
+sohvalla, katsahtivat toisiinsa säihkyvin silmin.
+
+-- "Hän on _charmant_," kuiskasi kreivinna.
+
+-- _"Charmant_!" kuiskasi kreivi.
+
+Ja sitten he vielä yhdessä kuiskasivat:
+
+-- "Oikein _charmant_!"
+
+Ja niin tuli kerran kaunis ilta. Tähdet tuikkivat taaskin taivaalla;
+paroni ja Beata istuivat jasmiinimajassa kahdenkesken. Ja siinä puheli
+paroni kauan aikaa hyvin kauniisti. Viimein hän lausui:
+
+-- "Ihana Beatrice! Usein olen kysynyt itseltäni, miksi elän vielä,
+miks'en kuollut etelämaan hekumalliseen ihanuuteen tahi miks'en kuollut
+taistellessani Algerian tiikerien kanssa. Miksi säästi minua kohtalo ja
+viskasi minut tänne kylmään Pohjolaan? Ja minä olen saanut viimeinkin
+vastauksen. Täällä kylmässä Pohjolassa olen löytänyt palavimman
+rakkauteni esineen. Neiti" -- ja nyt laskeutui paroni polvillensa --
+"minä rakastan teitä, niinkuin koskaan on voinut rakastaa nuorta
+aatelisneitoa nuori aatelismies, joka" ... paroni yritti sanoa: joka on
+saanut ulkomailla valistusta, mutta niin hän ei kumminkaan sanonut,
+vaan jatkoi: "joka, nähtyänsä eteläisen ihanimpia kukkia, on täällä
+kylmässä Pohjolassa kumminkin löytänyt kukan, jonka rinnalla eteläisen
+ihanuudet kalpenevat, vaalistuvat, raukeavat tyhjään. Neiti, siinä
+vilpitön rukoukseni; minä odotan mitä te siihen sanotte."
+
+-- "Amen!" huusi nyt kuin kerran ennenkin eräs ääni heidän takanaan. Se
+oli kreivinna, joka taaskin aivan sattumalta oli lähestynyt
+jasmiinimajaa ja aivan sattumalta kuullut heidän puheensa.
+
+-- "Amen!" riemuitsi hän, "niin sanoo tyttäreni, minä tiedän sen,
+vaikka hänen kainoutensa ei salli sen sanan tulla sydämmestä ulos, ja
+'amen' sanon minäkin!"
+
+Ja niin sitten lupasivat sillä hetkellä kaksi autuasta sielua
+toisillensa ikuisen rakkauden, ja sitä olivat todistamassa Rauhalinnan
+vanha kreivinna ja taivaan kirkkaat tähdet.
+
+Rakastuneet menivät sitten soittamaan Hugenotteja, mutta kreivinna,
+onnensa tunteiden ylenpalttisuudessa, riensi kreivin kammioon ja tuskin
+oli oven saanut auki, niin jo huudahti:
+
+-- "Michel! Michel!_ Sanothan sinäkin amen!" ja kreivinna lankesi
+miehensä kaulaan ja suuteli häntä, mitä ei ollut tehnyt 20:een vuoteen.
+Kovin kummastui kreivi, keskeytettynä näin äkkiä. Hän pyykkäsi suutansa
+ja oudostuneena kysyi:
+
+-- "Pitääkö minun sanoman amen, ja mihin?"
+
+-- "Mihin? Siihen kauniisen rukoukseen!"
+
+-- "Herran tähden, _Amelie_, mitäs puhutkaan?"
+
+-- "No, voi, voi, kun et sinä ymmärrä! Tiedä sitten, että minä omilla
+korvillani kuulin, kuinka kauniisti hän rukoili. Hän sanoi ensin,
+kuinka kuumassa etelän maassa on paljon tiikerejä ja jalopeuroja, ja
+kuinka siellä kasvoi daadeleja ja palmuja ja muita Afrikan kukkasia ja
+kuinka hän sitten oli tullut kylmään Pohjolaan, jossa oli niin lämmin
+ja kaikista kauniimpia kukkia ja ... ja ... en minä osaa niin sanoa,
+kuinka kauniisti hän rukoili, ja sitten hän kysyi mitä hän siihen sanoo
+ja hän sanoi amen ja minä sanoin amen ja sinun pitää myös sanoa amen."
+
+Jo nyt Rauhalinnan vanha kreivi säikähti. Kaksi neljättäkymmentä
+ajast'aikaa oli hän elänyt Ameliensa kanssa onnellista avioelämää.
+Kreivinna oli aina ollut niin lempeä ja hiljainen. Mutta nyt äkkiä hän
+oli läähättäen tullut suutelemaan miestänsä, ja hänen silmänsä paloivat
+niin kummallisesti ja tuo sekanainen puhe -- huh! Kreivin mielessä
+heräsi hirveä ajatus: olisiko rakas Amelie yht'äkkiä tullut hupsuksi?
+Kreivi hyppäsi tuoliltaan, hän vapisi, hänen silmissään musteni; hän
+tarttui päähänsä molemmin käsin ja jupisi itsekseen:
+
+-- "Mitäs tämä nyt merkitsee? Tiikerit ja jalopeurat ... Afrikan
+kukkaset ... Pohjolan kylmä lämmin ... ja hän rukoili ja hän kysyi ja
+hän sanoi amen ja hän sanoi amen ja minun pitää sanoa amen... _Amelie_,
+kuinkahan on sinun laitasi taikka kuinkahan on minun laitani, mutta
+jompikumpi on meistä hullu."
+
+-- "Ei, ei, me olemme molemmat hulluja ja pelkästä ilosta; ah, jos sinä
+vaan olisit kuullut..."
+
+-- "Mutta selitä, hyvä ihminen, mikä sinun on!"
+
+-- "Olenhan jo tuhat kertaa kahden minuutin kuluessa sanonut, että tuo
+_charmant_ Alfons on tunnustanut rakkautensa!"
+
+-- "Sinulleko?" ja taas musteni kreivin silmissä.
+
+-- "_Michel_, sinä olet sukkela tän'iltana. Salli minun vielä suudella
+sinua! Beatricelle hän sen tunnusti, Beatricelle!"
+
+Nyt ymmärsi kreivi asian.
+
+-- "Huh!" huokasi hän helpommin. "Minä luulin taivas tiesi mitä
+tapahtuneeksi."
+
+-- "Sanothan amen?"
+
+-- "Olen valmis antamaan lapseni tuolle kunnon miehelle; mutta hän
+tulkoon tekemään formaalisen pyynnön."
+
+Ja huomenna paroni teki sen. Hän pyysi kreiviltä sanomattoman suurta
+onnea itsellensä, saada ihanan Beatricen käden, Beatricen, joka oli
+hänen sielunsa pyhyys j.n.e. j.n.e.
+
+-- "Herra paroni!" sanoi kreivi juhlallisesti. "Te tahdotte ryöstää
+pois minulta vanhain päivieni ilon, ainoan riemun, mun Beatrice
+lapseni. Minun pitäisi oikeastaan kysymän teiltä: rakastatteko
+vilpittömästi lastani? Mutta minä tunnen teidät kunnon mieheksi ja
+senvuoksi en minä sitä kysy."
+
+-- "Hyvä on, kun et kysy," ajatteli paroni, mutta ääneensä sanoi hän:
+"Teidän hyvä ajatuksenne minusta on kallis aarre minulle."
+
+Ja he puristivat toistensa kättä, tuleva appi ja tuleva vävy.
+
+Ennenkuin he saliin läksivät, meni kreivi pöydän ääreen ottaakseen
+nuuskarasiaansa. Samassa lankesivat hänen silmänsä eräälle kirjalle,
+jonka selässä oli kultakirjaimilla: "Molière." Kreivi pysähtyi ja
+lienee saanut jonkun äkkinäisen ajatuksen, sillä hän jäi seisomaan
+paikalleen, eikä aikaakaan, niin nousi hymy hänen huulillensa, hänen
+silmänsä välähtelivät, hän napsautti sormiansa ja lausuen: "tämä on
+ihanata!" läksi paronin kanssa saliin.
+
+Siellä hän yhdisti sitten Beatan ja paronin kädet ja piti pienen
+puheen. Vanha kreivi oli liikutettu ja hän olisi mielellään lausunut
+jotakin jumalista tahi jonkun virren värssyn. Hän kyllä kävi kirkossa,
+niinkuin kreiveillä meidän maassa on tapana, mutta nyt niinkuin
+ihmeeksi hän ei muistanut muuta kuin: "Maa suur' ja avara, ja kaikk'
+sen tavara." Mutta se ei nyt oikein olisi sopinut. Lopuksi kreivi
+lausui:
+
+-- "Lapset, te olette nyt kihlatut, mutta teidän kihlauksenne
+pidämme kumminkin vielä salassa. Minussa on nimittäin herännyt kaunis
+ajatus. Minä tahdon valmistaa teille ja koko pitäjälle surpriisin,
+odottamattoman huvituksen. Se vaatii kumminkin aikaa; malttakaa siis
+vähän ja luvatkaa, ett'ette puhu kihlauksestanne mitään kellenkään."
+
+Kaikki lupasivat sen.
+
+Parin päivän perästä kumminkin kreivinna uskoi tämän asian
+kuiskuttamalla rouva A:lle, vaan ei kellenkään muulle. Parin päivän
+perästä kertoi rouva A. sen rouva B:lle, vaan ei kellenkään muulle.
+Tämä taas teki samoin rouva C:lle, ja niin kulki asia suurena
+salaisuutena rouvalta toiselle, kunnes koko pitäjän aatelinen
+rouva-aapelus oli läpikäyty.
+
+Kului viikkoja, kului kuukausi, kaksi, jopa kolmekin, mutta kreivi ei
+vieläkään sallinut kihlajaisia viettää. Joka ilta istui hän lukittujen
+ovien takana hyvin myöhään saakka; kreivinna ei ollut utelias, mutta
+sattumalta hän kumminkin usein hiipi oven taakse ja pilkisti avaimen
+reiästä. Mutta kreivi oli, luultavasti myöskin sattumalta, tukkinut sen
+puumulilla sisästä päin, niin ett'ei näkynyt mitään. Tuo nyt oli
+harmillista! Kreivinna kuunteli, hengitystään pidättäen, mutta ei
+kuulunut muuta kuin kynän rapinaa ja paperin kahimisesta. Ja kun
+kreivinna joskus illalla käänsi puhetta sinne päin ja tiedusteli
+mieheltään asiaa, silloin tämä hyvin salaisena virkkoi:
+
+-- "Kärsimystä! Minä valmistan surpriisiä!"
+
+Vihdoin ruvettiin pitäjässä jo vähitellen epäilemään koko asiasta.
+Naurahdeltiin Rauhalinnan "tulevalle surpriisille, josta ei tule
+mitään" j.n.e.
+
+Viisi kuukauta oli ummelleen kulunut, niin eräänä aamuna tuli kreivi
+aamias-pöytään erinomaisen iloisena. Hän hymyili, hän tervehti
+rouvaansa sanomattoman lempeästi, hän suuteli tytärtänsä otsaan ja,
+pitäen kultakutrista päätä käsissänsä, sanoi:
+
+-- "Mun oma lapseni! Pian loppuu odottamisen aika, sillä surpriisi,
+jota olen valmistanut, on jo..."
+
+-- "Valmis!" riemuitsivat kuorissa mamma ja kultakutrinen Beata.
+
+-- "Puoleksi jo!" sanoi kreivi riemuiten.
+
+-- "Hm!" sanoi kreivinna, ja Beata sanoi myöskin:
+
+-- "Hui!"
+
+-- "Niin, se on puoleksi jo valmiina, ja toivon sen piakkoin saavani
+aivan loppuun. Mutta minun on ensin pariksi päiväksi mentävä kaupunkiin
+sitä varten. Minä lähden jo tänään. Sylvester seuratkoon minua."
+
+Ja pian läksi kreivi kaupunkiin Sylvesterin kanssa.
+
+Mutta kuka oli tämä Sylvester, jota ei edes karahteerattu millään
+kunnianimellä, vaan sanottiin noin vaan yksinkertaisesti: Sylvester?
+Hän oli kreivin kamaripalvelija, parran-ajaja, vouti, asiamies,
+viinikellarin päällikkö, sanalla sanoen factotumi. Sylvester oli vanha
+uskollinen palvelija, ja sen vuoksi kreivi aina otti hänet mukaansa
+matkoille, sillä hän osasi aina kaikesta hyvin huolen pitää. Sylvester
+oli vanha ukko, noin 60:n iässä, mutta erinomaisen ketterä vielä. Pieni
+hän oli kasvultaan, peräti pieni, pienet oli hänellä silmät, pieni oli
+pää, pienet kädet ja jalat; ihmiset sanoivat, että hänen älynsäkin on
+pieni, mutta se oli vaan pelkkää parjausta. Kaikki oli miehessä pientä,
+paitsi nenä, joka oli niin iso ja paksu, ett'en oikein osaa sanoakaan
+kuinka iso ja paksu se oli. Kaiken isoutensa ja paksuutensa lisäksi se
+vielä oli tumman punainen. Ihmiset sanoivat sen tulleen punaiseksi
+viinan juomisesta, Sylvester kun muka oli kreivin viinikellarin
+päällikkö, mutta se oli pelkkää parjausta sekin. Päinvastoin hän piti
+oikein tarkan huolen isäntänsä viinistä. Joka päivä hän kävi kellarissa
+kumminkin kolme kertaa katsomassa, oliko kaikki niin kuin olla piti.
+Mutta ihmeellistä: vaikka hän niin uutteraan siellä kävi, hän ei voinut
+estää rottia särkemästä viinipulloja; joka viikko meni niitä rikki pari
+kolme kappaletta. Ja oikein sydämmen surulla Sylvester, antaessaan joka
+kuukausi tiliä viinikellarista, valitti herrallensa:
+
+-- "Armollinen herra, kaikki on hyvin, mutta rotat ovat taas särkeneet
+20 putelia; oikein minua kummastuttaa se rottain voima."
+
+Kreivi ei voinut olla nauramatta tuolle rottain voimalle, jonka hän
+hyvin ymmärsi. Mutta mitä huoli rikas kreivi muutamista kymmenistä
+puteleista? Kaikessa muussa tiesi hän Sylvesterin olevan oikein
+esimerkillisen palvelijan. Leikillään hän kumminkin virkkoi:
+
+-- "Pane sinä pyydyksiä niille hitoille."
+
+-- "Olen pannut, armollinen herra; mutta ne mahtaa olla hirmuisia
+rottia, kun eivät käy satimeenkaan, pulloja särkevät vaan, niin että on
+oikein kauheata."
+
+Niin uskollinen viininvartija oli Sylvester, mutta mitäs tehdä, kun
+kellarissa oli niin pahoja rottia!
+
+Sylvesterin nenä oli tunnettu ympäri koko pitäjän, ei ainoastaan
+punaisuuden, vaan myös aivastamisen tähden. Harvoin tosin Sylvester
+aivasti, mutta -- herrainen aika sitä aivastusta! Ensin rupesi nenä
+juureltansa vähän värähtelemään hienoin värein, ne uudistuivat ja
+tiheytyivät; vähitellen mutistui suukin, silmät menivät kiinni ja koko
+Sylvester oli niin happamen näköinen kuin etikasta nostettu kurkku.
+Tässä asemassa oli hänen naamansa hetkisen, vaan sitten alkoi tuo
+jättiläinen ihmisellisten nenäin seassa kohota ylöspäin, verkalleen,
+verkalleen, kunnes ei koko pienestä päästä näkynyt muuta kuin tuo
+nenällinen jättiläinen. Pieni nykäys vielä, ja sitten kuului räjähdys
+hirveä ja sitten semmoinen "peräkaneeti" "haa-ah!" Tämä räjähdys oli
+niin kova, että kun kreivinna ensi kerran sen kuuli, niin hän pyörtyi
+ja olisi kenties kauankin ollut pyörryksissä, mutta kohta aivasti
+Sylvester jälleen ja kreivinna heräsi. Ja heräähän sitä semmoisesta.
+
+Niinkuin sanottu, kreivi läksi kaupunkiin ja otti Sylvesterin mukaansa,
+ja Sylvester läksi hänen kanssaan ja otti mukaansa kaikki pienuudet ja
+ison nenänsä, joka oli niin tumman punainen ja joka aivasti niin
+merkillisen kovaa.
+
+Mitä asiaa oli kreivillä kaupunkiin? Hän oli näet tänä-aamuna tulleista
+sanomalehdistä lukenut, että Suomalainen Teateri oli tullut läheiseen
+kaupunkiin. Tuon luettuansa oli kreivi lausunut: "Tämä tulee kuin
+taivaasta!" ja päättänyt paikalla lähteä matkalle. Kaupungissa hän oli
+kaksi päivää ja istui innokkaimpana kuulijana ja innokkaimpana
+taputtajana teaterissa. Hän tutustui regissöörin kanssa ja tiedusteli
+häneltä tarkoin kaikenlaisia asioita. Kutsuipa hän koko teaterin
+jäsenet pulskiin pitoihin ja tilasi teaterin osakkeita 20 kappaletta.
+
+Lopuksi hän vielä pyysi regissöörin luokseen majapaikkaansa ja siellä
+he juttelivat milt'ei aamuun asti. Suurimmalla ystävällisyydellä
+saattoi kreivi viimein vieraansa pois ja oli niin iloinen, että kun
+Sylvester tuli auttamaan häntä riisumassa, taputti kreivi häntä olalle
+ja sanoi:
+
+-- "Sinä vanha, uskollinen Sylvester."
+
+-- "Armollinen herra!"
+
+-- "Tähän asti ovat rotat särkeneet viinipulloja..."
+
+-- "Oikein kauheasti."
+
+-- "Eivätkä mene satimees?"
+
+-- "Ei, jos halkeais!"
+
+-- "Särje sinä tästä puolin itse jo ennakolta pari putelia, niin
+ehk'eivät rotat enää särje."
+
+-- "Jaa, mutta kenties se auttais!"
+
+-- "Auttaa varmaan." Ja kreivi nauroi oikein sydämmen pohjasta ja
+lisäsi:
+
+-- "Sinä vanha, uskollinen Sylvester!"
+
+Kreivillä oli lysti ja Sylvesterillä oli lysti. Mutta kaikkein lystintä
+oli regissöörillä. Mikä häntä nauratti? Niin, kukas sen tietää, mikä
+niitä herroja naurattaa, ne ovat jo sellaista nauravaa väkeä. Mutta
+erinomaisen pilkalliselta vaan hänen naurunsa näytti.
+
+Vaan koittipa viimeinkin merkillinen päivä Rauhalinnan kreivilliseen
+taloon. Koko viime yön oli lampun nähty palavan kreivin kammiossa.
+Aamulla hän oli kutsuttanut luokseen Sylvesterin ja käskenyt hänen
+paikalla mennä kutsumaan paroni Alfonsia.
+
+Alfonsin tultua kutsui kreivi saliin kreivinnan, Beatan, Alfonsin ja
+Sylvesterin.
+
+-- "Lapset," lausui hän juhlallisesti, "nyt on surpriisi viimeinkin
+valmis." Niin lausui kreivi ja katsahti ylpeällä riemulla läsnäoleviin,
+minkä vaikutuksen se muka tekisi heihin.
+
+Kreivinna huokasi:
+
+-- "No viimeinkin!"
+
+Beata sanoi:
+
+-- "Armas _papan_!"
+
+Paroni Alfons ei tiennyt oikein mitä sanoa. Surpriisin odottaminen ei
+ollut hänestä tuntunut yhtään ikävältä. Hän oli saanut kreiviltä,
+tulevalta apeltaan, runsaasti varoja lainan nimellä, oli pannut
+maatilansa hyvään kuntoon ja arveli -- ulkomailla saamainsa
+valistuneiden käsitysten mukaan -- sopivaksi, että surpriisi viipyisi
+vaikka hyvinkin kauan ja vaikka vielä sitäkin kauemmin. Mutta nyt näkyi
+asiasta kumminkin loppu tulevan, sen ilmoitti kreivin sana. Paroni
+ajatteli ensin, ett'ei hän sanoisi mitään, mutta kohteliaisuudesta hän
+virkkoi, kumartaen:
+
+-- "Mikä onni!"
+
+Sylvester avasi silmänsä suuriksi, niin suuriksi kuin vaan pienuus
+salli, ja sanoi hyvin painavasti:
+
+-- "Soo-o!"
+
+Kreivi katseli sanojensa vaikutusta ja varmemmaksi vakuudeksi sanoi
+uudestaan:
+
+-- "Niin, nyt on surpriisi valmis!"
+
+Ja sitten hän sanoi sen vielä kerran.
+
+Nyt vasta ryhtyi hän selittämään koko asian. Samana päivänä, jolloin
+hän oli suostunut Alfonsin formaaliseen pyyntöön, oli hänessä herännyt
+ajatus, viettää ainoan lapsensa, tuon kultakutrisen Beatricen,
+kihlajaiset jollakin erinomaisella tavalla. Hän oli huomannut Molière'n
+pöydällänsä ja siitä oli hänen mieleensä iskenyt toimittaa _näytelmä_
+kihlajaispäiväksi. Ja sitten oli kreivi ruvennut haeskelemaan sopivaa
+kappaletta, vaan viimein tullut siihen päätökseen, että hän itse
+kirjoittaisi sopivan näytelmän. Hän kun oli sen saanut melkein
+valmiiksi, niin oli Suomalainen Teateri tullut läheiseen kaupunkiin.
+Sinne piti kreivin mennä saamaan "inspirationia" ja tiedustelemaan
+regissööriltä, miten paraiten saisi seuranäytelmän pidetyksi. Ja nyt se
+oli -- valmis! Kreivi oli kirjoittanut näytelmän. Määrättynä päivänä
+kutsutaan koko pitäjän aatelinen herrasväki pitoihin, joissa heitä
+aivan _à propos_ kutsutaan näytelmää katsomaan. Osallisiksi näytelmään
+tulevat Beata ja Alfons, kreivi ja kreivinna sekä Sylvester, siis oman
+talon väkeä vaan, jott'ei asia ennen aikojaan tulisi tietyksi. Näytelmä
+loppuu, niinkuin kaikki näytelmät, rakastuneiden yhtymisellä ja isän
+siunauksella, mutta näytelmällisen siunauksen perästä astuu kreivi
+esille ja ilmoittaa, että tämä on todellinen kihlaus.
+
+-- "Kuinka ihanata!" sanoi Beata.
+
+-- "Tämä on gigantillinen aate!" huusi Alfons pathos'ella, siten jo
+osoittaen, että hänessä oli kyllä näyttelijän kykyä.
+
+-- "_Michel_, sinussa on Meyerbeerin nero!" lausui kreivinna.
+
+Sylvester katsoi myöskin sopivaksi sanoa jotakin; hän lausui
+juhlallisesti:
+
+-- "Totisesti, tämä on enempi kuin Meienpeer!"
+
+-- "Vaan, lapset," puuttui taas kreivi puheesen, "aika rientää, meidän
+täytyy kiirehtiä saada valmiiksi kaikki viikon kuluessa. Uusi liiteri
+tehdään väliaikaiseksi teateriksi."
+
+-- "Jaa," tiesi Sylvester sanoa, "me olemme jo palkanneet paraimmat
+timpermannit." Hänellä oli tapana, niinkuin vanhoilla palvelijoilla
+aina on, puhuen toimistansa, käyttää "me" sanaa, niinkuin he ja isäntä
+olisivat yksi ainoa eroittamaton persoona.
+
+-- "Niin," jatkoi kreivi, "ja Alfons, joka sanoo käyneensä
+maalauskoulua Düsseldorff'issa, auttaa meitä maalaamaan dekorationeja.
+Eikö niin?"
+
+-- "Mitä kernaimmin!" sanoi Alfons ja koetti muistella, milloin
+ihmeeksi ja kummaksi mokoma vale häneltä oli päässyt.
+
+-- "Esiripussa tosin on vaikein asia," sanoi kreivi, "mutta sen teemme
+sinisestä kankaasta ja liimaamme siihen kultatähtiä. Sehän on
+_superbe_!"
+
+-- "Ja sitä varten toimme me riisin kultapaperia kaupungista," sanoi
+Sylvester ja pyyhkäsi nenällistä ihmettänsä.
+
+-- "Mutta roolit, roolit," lausui Alfons: "antakaa kirjoitettaviksi ne,
+minä menehdyn halusta saada uudistaa näyttelijätaidettani."
+
+-- "Kuinka? Te olette siis pelanneet?"
+
+-- "Niin, vähäisessä seuranäytelmässä. Meitä oli Milanossa useampia
+taideniekkoja ruhtinattaren Braganza Flagellinin luona. Siinä päätimme
+pelata seuranäytelmää. Ja se onnistuikin vallan hyvin. Ruhtinatar itse
+tuli minua kiittämään; komplimentteja sain myös herttualta della
+Cruttacellalta ynnä monelta muulta. Sanoivat minun pelanneen hyvin
+luonnollisesti."
+
+-- "Mikä rooli teillä oli?"
+
+-- "Italialaisen bravon elikkä rosvon."
+
+-- "Niinkö!" kiljasi kreivi riemuissaan, "sitten on kaikki
+_magnifique_! Teidän tulee nytkin pelata rosvoa."
+
+-- "Ah!" sanoi Sylvester ihastuneena; "se sopii tosiaankin vallan
+verrattomasti, koska nuori herra pelaa niin luonnollisesti ryöväriä."
+
+Ylenkatseellisen silmäyksen loi paroni Alfons mokomaan komplimentin
+tekijään, ja arveli itseksensä: "vanha höperö."
+
+-- "Minä en ole säästänyt aikaa enkä vaivoja, lapseni," lausui kreivi.
+"Roolitkin olen itse kirjoittanut." Ja nyt hän antoi kullekin hänen
+roolinsa. Sylvester se kumminkin sai paksuimman pakan.
+
+-- "Jaa, tämäkö minulle?" kysyi hän säikähtyneenä, luullen, että hänen
+tulee lukea ulkoa koko tuo paksu kirja.
+
+-- "Niin, sinun tulee olla nimittäin suflööri!" -- Ja nyt selitti
+kreivi näytelmän sisällyksen.
+
+Crescentia (Beata) on ihana ruhtinatar, joka rakastaa sanomattomasti
+nuorta ruhtinasta Antoniota (Alfons). Mutta Antonio hänen mielestään on
+liian hempeä, hänessä ei muka ole sitä keskiajan ritarillisuutta, jota
+ruhtinatar usein romaaneissa on ihaillut. Hän tekeytyy tahallansa
+kylmäkiskoiseksi sulhastansa kohtaan, herättääkseen vaan hänessä
+suurempaa toimeliaisuutta. Kauan kestää sulhanen tätä, vaan viimeinkin
+hän arvaa ihanan ruhtinattaren tahdon. Hän selittää asian salaa
+morsiamen vanhemmille ja vihkii heidät salaisuuteen. Hän nimittäin
+tahtoo kerrassaan poistaa morsiamestansa mokomat oikut. Heidän ja
+sulhasen yhteisestä sopimuksesta ilmoittavat vanhemmat eräänä päivänä
+morsiamelle sen sanoman, että he, nähtyänsä Antonion leväperäisyyden,
+ovat päättäneet antaa hänelle kiellon. Ruhtinatar rukoilee hänen
+puolestansa, mutta vanhukset eivät peräydy. Pian sen jälkeen tapaa A.
+morsiamensa yksinään. Hänkin on saanut tiedon vanhempain kiellosta ja
+nyt hän on aivan toinen ihminen. Nyt hän vasta osoittaa rakkautensa.
+Vanhemmat ovat kieltäneet, mutta löytyyhän vielä keino jäljellä --
+karata. Epätoivon riivaamana kysy hän, uskaltaisiko morsiamensa seurata
+häntä. Haa! Kuinka ihanalta näyttää nyt neidon mielestä hän! Neito
+suostuu, vavahtelevin sydämmin, ja ensi yönä he päättävät karata.
+Siihen loppuu ensimmäinen näytös.
+
+Seuraavassa näytöksessä ovat ruhtinas ja hänen morsiamensa synkässä
+metsässä. Tuuli vinkuu ja ukkonen käy. Morsiamen mielestä tämä on aivan
+kuin romaanissa ja hänestä tuntuu ihanalta. Sulhanen sanoo kumminkin
+lähtevänsä katsomaan, eikö missään mökkiä näkyisi. Morsian jää
+yksiksensä. Häntä rupeaa kauhistuttamaan, sillä A. viipyy kauan.
+Viimein kuuluu oksain rapina ja esiin tulee -- hirmuista! --
+partasuinen rosvo (sulhanen valevaatteissa.) Nyt vasta neitoselle hätä
+käteen! Rosvo on oikein julma. Hän sanoo olevansa suuren rosvojoukon
+päällikkö. Hän sanoo mieltyneensä näin kauniisen impeen ja tahtovansa
+ottaa hänet aviopuolisokseen. Neito yrittää huutamaan, vaan rosvo
+sanoo, että hänen maksaa vaan aivastaa, niin silloin tulee hänen
+joukkonsa, ja kuka takaa sitten miten neidon käy? Neito vaikenee, mutta
+kun rosvo tahtoo häntä suudella, rupeaa hän epätoivoissaan huutamaan.
+Silloin rosvo täyttää uhkauksensa, hän aivastaa, ja samalla astuu esiin
+metsästä -- morsiamen vanhemmat; samalla myös rosvo heittää pois
+valepukunsa ja seisoo katuvaisen morsiamensa edessä. Nyt lupaa morsian
+heittää pois mielestänsä kaikki ritarilliset oikut. Vanhemmat antavat
+siunauksensa, ja siihen loppuu toinen näytös.
+
+Mutta nyt ottaa isä (kreivi) rakastavien kädet ja julistaa kokouneelle
+yleisölle, että hänellä muka on ilo tosiaankin antaa siunauksensa
+paroni Alfonsille ja tyttärellensä Beatalle ja pyytää yleisön lähtemään
+jälleen teaterista saliin ja juomaan siellä malja heidän onnekseen.
+
+Semmoinen oli näytelmän sisällys, ja kaikkien mielestä se oli ihana.
+Sylvesteriltä oikein silmät vettyivät.
+
+Ja tästä puolin oli Rauhalinnassa puuhaa. Harjoituksia oli useampia
+kertoja päivässä. Salvumiehet tekivät uudessa teaterissa näyttölavaa.
+Alfons maalaili dekorationeja, ja milloin toiset eivät oikein
+hyväksyneet hänen taideteoksiansa, silloin hän selitti tämän olevan
+Düsseldorffin koulun mukaista. Sylvester liimaili paperisia kultatähtiä
+siniselle esirippukankaalle. Kreivinna ja Beata lukivat roolejansa ja
+pitivät huolta puvuista.
+
+Viikon kuluttua oli kaikki valmis. Airuet kulkivat ympäri pitäjän
+kunnioituksella kutsumassa koko pitäjän aatelista herrasväkeä tekemään
+Rauhalinnalle sen kunnian, että kunnioittaisivat sitä läsnäolollansa
+ensi keskiviikkona klo 8 illalla.
+
+Samana aamuna oli Rauhalinnassa pidetty viimeinen harjoitus ja kaikki
+käynyt hyvin. Vielä oli vähän laittelemista, liiterin ulkoseinä
+koristettiin lipuilla ja kuusilla; sisään tuotiin tuoleja ja penkkejä,
+seinille asetettiin kynttilöitä. Suflöörin koju päällystettiin
+harmaalla paperilla. Sylvester tahtoi siihenkin liimaista pari
+kultatähteä, se kun oli oleva hänen kunniasijansa, mutta ei sallittu.
+Ja niin oli kello 7 aikana kaikki valmis. Odotettiin vieraita
+sykkivillä sydämmillä. Beata osasi roolinsa ulkoa; hän laitteli
+pukuaan. Kreivinna kävi käskyjä antamassa. Alfons seisoi peilin edessä
+ja koetteli asettua oikein sopivaan pathos-asemaan. Mutta kaikista
+rauhattomin oli Sylvester. Näytelmä taskussa käveli hän edestakaisin
+perheentuvassa ja jos joku palvelija tuli häneltä jotain kysymään,
+vastasi hän ylpeästi:
+
+-- "Mene tiehes, tomppeli; minulla on tässä muutakin ajattelemista." Ja
+tuon tuostakin poikkesi hän viinikellariin särkemään pullollisen,
+ennenkuin rotat sen tekisivät.
+
+Vaan jo kuului aisakello lehtokujalta. Rengit hyppäsivät vastaan.
+Kreivi ja kreivinna juhlapuvuissa tulivat kuistille ja saattoivat
+vieraansa sisään. Ensiksi tullut oli kreivi Kaarle, Rauhalinnan
+kreivin veli, rouvansa kanssa. Tämä Kaarle kreivi oli täysi
+vastakohta veljellensä. Suora mies hän oli, sanoi sanottavansa aina
+vilpistelemättä, usein sievistämättäkin. Nauru oli hänen huulillaan
+aina, sillä hänen puheenpartensa oli: "jok'ainoa naurettu hetki lisää
+tuuman elonlankaan." Sanottiin hänen olevan sivistystä vailla, ja
+saattoi ollakin niin: kova oli hänellä ollut pää, hän ei ollut mitään
+oppinut; mutta rautaruukkiansa hän hoiti miehen lailla, saneli alinomaa
+lystimäisyyksiä ja nauraa hohotteli. Ainoa vika hänessä oli se, että
+hän, maisteltuansa vähän liiemmäksi, meni vähän liiallisuuksiin
+lystimäisyyksillänsä. Usein saivat neitoset punastua hänen
+sukkeluuksilleen, joille hän tavallisesti itse nauroi kaikista enimmin;
+usein suututti hän pitäjän nuoria aatelisia, mutta kukaan ei voinut
+olla häneen kauan suutuksissa. Etiketistä hän ei tiennyt mitään; suoraa
+oli hänessä kaikki. Tämä oli ensimmäinen vieras.
+
+Heti ensimmäisten tervehdysten jälkeen meni hän veljensä kanssa tämän
+kammioon, ja piippuun pannessaan sanoi kovasti ja naurusuin kuin
+ainakin:
+
+-- "Kuule, Mikko, mitä hullutuksia sinä taas olet aikonut? Mutta missäs
+tikut on? Ahaa, tuolla noin!"
+
+-- "Kuinka niin?" kysyi veli.
+
+-- "Niinpä niin! Teateriahan sinä aiot tänään pelata? Ei tule veikkonen
+mitään! Hiis, kuinka sinun piippusi on tukossa!"
+
+-- "Teateria? kuka niin sanoi?"
+
+-- "Minä."
+
+-- "Mistäs sen tiedät?"
+
+-- "Tiedän, mitä koko pitäjä tietää; timpermannit kertoivat meidän
+ruukkimiehille, ne minulle, minä muijalle, muija ystävälle ja yksi
+sanoo ystävälle, ystävä koko kylälle! Hahaha!" ja Kaarle kreivi nauroi
+entiseen tapaansa. "Mutta," lisäsi hän, "käskepäs Sylvesterin tuoda
+tänne pullollinen hyvää Bordeaux'tasi. Käske tuoda tänne sinun
+kamariisi vaan, minä täällä hiljalleen sitä tyhjentelen. Hahaha! Mutta
+kas tuollahan Sylvester astuukin niin totisena, kuin ei olisi rotat
+särkeneetkään tänään pulloja! Astu tänne sinä vanha, uskollinen
+Sylvester, Rauhalinnan juomanlaskija! Käypäs mulle pullollinen vanhaa
+Bordeaux'ta. Ei totta toisen kerran sinun nenäsi pienene ollenkaan!" Ja
+Kaarle kreivi kaikessa ystävällisyydessä napsautti hyppysillään
+Sylvesterin nenälliseen ihmeesen. Kaarle kreivissä oli erinomainen halu
+napsauttaa siihen joka kerta kuin vaan sen näki.
+
+Sylvester ei rakastanut Kaarle kreiviä juuri noiden ystävällisyyksien
+tähden, jotka olivat liiankin käteen taikka oikeammin nenään tuntuvia.
+Äkäisenä toi hän viinipulloja useampiakin.
+
+Rauhalinnan kreivi tunnusti nyt veljellensä näytelmän olevan tosiaankin
+hankkeissa ja pyysi veljensä olemaan tänä iltana jonkun aikaa isäntänä.
+
+-- "Minnes sinua sitten viedään?"
+
+-- "Minun täytyy olla mukana näyttelemässä."
+
+-- "Sinunko? Sinäkö vanhoilla päivilläsi kometiantiksi? Juokse
+järveen!"
+
+-- "Ei nyt juosta järveen eikä suohon!" tiuskasi Rauhalinnan kreivi.
+"Asia on nyt kerran niin, ja sinun pitää auttaa minua, jos olet veli!"
+
+-- "No, no, Mikko, älä suutu! ilmanhan minä vaan sanoa päläyttelen." Ja
+Kaarle kreivi otti veljeänsä kaulasta, suuteli häntä ja sanoi: "kyllä
+sinä olet hyvä mies, Mikko, mutta lapsi sinä olet. Vaan sano, missä
+voin auttaa; sen teen kernaasti."
+
+-- "Vieraiden kokoonnuttua katoamme me vähäksi aikaa, Amelie, Beata,
+Alfons ja minä. Me pelaamme, näet. Sylvesterillä lähetän tiedon,
+milloin kaikki on valmis, ja sitten pyydät sinä kohteliaasti vieraita
+astumaan teateriin."
+
+-- "Liiteriin, niinkö, hahaha!"
+
+-- "Teateriin! kuuletko, ihminen, teateriin?" tiuskasi jälleen veli.
+
+-- "No, niin, niin, teateriin. Hyvä! Tehdään niin. Minä rupean
+isännäksi. Mutta saakelin hyvää sinun viinisi vaan on. Hahaha!"
+
+Vähitellen kokoontuivat vieraat, yksi toistansa aatelisempi. Rouvat
+kuiskuttelivat keskenänsä, nuorukaiset samoin ja vanhukset myös, ja
+kaikki puhelivat vaan näytelmästä, sillä kaikki tiesivät asian. Rouva
+A. sanoi rouva B:lle, että seuranäytelmät kyllä ovat hyviä, mutta kun
+on oltu esimerkiksi kuninkaallisessa teaterissa Tukholmassa, niin -- --
+ja muuta hän ei sanonut, veti vaan alahuulensa vähän kurttuun. Rouva B.
+oli samaa mieltä. Hän arveli, ken kerrankin on nähnyt Pietarissa
+franskalaisia artisteja, niin sille on seuranäytelmä myöskin --
+tuommoinen kurttu alahuulella.
+
+-- "Minä puolestani luulen, että koko näytelmästä tulee _fiasco_!"
+sanoi aatelismies Ruprecht ja kiinnitti lasiansa vasemmassa silmässä.
+
+-- "Ei tee mitään, hyvät herrat, ei tee mitään; me saamme komediasta
+komedian," sanoi Albrecht, pitäjän rikkain nuori herra.
+
+-- "Te olette aina yhtä sukkela," sanoivat nuoret miehet kuorissa
+rikkaimmalle herralle. Ja neitoset mutistivat suutaan ja lempeimmillä
+silmäin siherryksillä sanoivat:
+
+-- "Tosiaankin, sukkelasti sanottu!"
+
+-- "Komedia komediasta," kertoi Albrecht entisen sukkeluutensa.
+
+Vaan pianpa katosi talon väki.
+
+Kaarle kreivi huomasi tuon, ja hänen sydämmensä vavahti: hän pelkäsi
+veljensä joutuvan häpeään. Senvuoksi koetti hän lohdutella itseänsä
+Rauhalinnan vanhalla Bordeaux'illa.
+
+-- "Missäs kreivi on?" kysyi viimein joku.
+
+-- "Anteeksi, herrat," sanoi isännän sijainen. "Veljeni meni liit ...
+tuota noin, hän meni valmistamaan vähäistä huvitusta." Ja itsekseen hän
+lisäsi: "Mikko parka!"
+
+Äkkiä tuli Sylvester ja kuiskasi hänelle:
+
+-- "Herra kreivi, nyt!"
+
+-- "Mitäs nyt?" kysyi toinen ja jännitti jo keskisormensa peukaloa
+vastaan.
+
+-- "Kaikki on valmistettu," vastasi Sylvester, väistyen yhä kauemmaksi.
+
+-- "Kuule Sylvester, sano oikein totta, ethän sinä isoine neninesi
+suinkaan ota osaa komediaan?"
+
+-- "Entäs jos otettais?" sanoi Sylvester ja ylpeänä läksi tiehensä.
+
+-- "No nyt tulee maailman loppu," huusi Kaarle kreivi ja huusi niin
+kovaa, että kaikki vieraat säikähtäneinä keräytyivät hänen ympärilleen.
+
+-- "Mitä tulee? Mitä tulee?" kyseltiin.
+
+-- "Maailman loppu tulee, tonttu olkoon!" huusi Kaarle kreivi vieläkin
+vihoissaan.
+
+Hänen rouvansa huomautti hänelle kumminkin salaa hänen unohduksensa.
+
+-- "Hyvät herrat," sanoi kreivi viimein. "Veljeni pyytää, että te
+tekisitte hyvin ja tarjoaisitte kätenne rouville ja neitosille,
+saattaaksenne heidät Rauhalinnan liit ... tuota noin -- -- --
+teateriin, jossa veljeni pyytää saada tarjota kunnioitettaville
+vieraillensa vähän näytelmä-huvitusta."
+
+-- "Tosiaankin?" huusivat kaikki, ikäänkuin eivät asiasta mitään olisi
+tienneetkään.
+
+Ja niin astuivat kaikki teateriin ja asettuivat istuimille. Satakunta
+kynttilöitä paloi seinillä näyttölavan edustalla, ja tämän äärellä
+kohoeli Sylvesterin suflöörikoju.
+
+Sininen esirippu kultaisine tähtineen peitti vielä kaikkein pyhimmän.
+Vieraat naurahtelivat hieman tuolle tähtitaivaalle Rauhalinnan
+liiterissä, vaan -- vait! Näyttämön takaa kuuluu uvertyyri Meyerbeerin
+Hugenotteihin. Beata ja Alfons soittavat sitä _à quatre mains_. --
+Soitto loppui, kuului kellon kilinä, ja kahisten nousee esirippu.
+Puoliväliin nousee se tasaisesti, mutta siitä lähtien nousee vaan
+toinen puoli. Kauan hinaavat hinausniekat, mutta taivas on tän'iltana
+itsepäinen, se tahtoo olla vinossa. Salissa rupeaa kuulumaan
+pidätettyjä naurun tyrskäyksiä.
+
+-- "Vetäkää yht'aikaa tomppelit," kuuluu viimein niinkuin maan alta
+Sylvesterin ääni.
+
+Salissa räjähtää nauru, mutta viimeinkin katoaa ylä-ilmoihin
+kultatähtinen sinitaivas Rauhalinnan liiterissä. Hiljaisuus vallitsee.
+Näytelmä alkaa.
+
+Esiripun kujeellinen nouseminen oli tehnyt näyttelijöille vähän
+häiriötä. Alfons, jonka ensin piti olla esillä, unohti pathos-asemansa
+ja esiripun noustua oli vielä samassa asemassa, jonka hän oli ottanut,
+näyttääkseen hinausmiehille, miten yht'aikaa oikein hartaasti pitää
+vetää. Vaan pian tointuu hän, ja näytelmä menee tavallista kulkuansa.
+Sylvester tietää, kuinka tärkeä hänen toimensa on. Puikko kädessä
+seuraa hän rivi riviltä tekstiä ja puhuu muistamattomuudessaan niin
+kovaa, että salissa kuullaan aina samat lauseet kahdesti. Alfonsin ääni
+voittaa kumminkin, mutta Beatan ja kreivinnan puhetta ei kuulu paljon
+ollenkaan; hyvä siis, että Sylvester jo ennakolta ilmoittaa, mitä
+heidän on sanottava. Kaikki menee hiljaa eteenpäin, kunnes tulee se
+kohta, jossa Antonio rupeaa ehdottamaan neitoselle karkaamista. Silloin
+on Alfons jälleen muistanut pathos-asemansa. Hän ei enää puhu, hän
+huutaa; hän rupeaa pitkin askelin kävelemään näyttölavalla, mutta
+unohtuu ja astuu liian lähelle Sylvesterin kunniasijaa. Sylvester osaa
+väistää nenällisen ihmeensä paronin jalkain edestä, mutta hän ei osaa
+väistää kirjaansa, jota hän pitää näyttölavan permannolla. Askele vielä
+-- ja kirja lentää sähisten näyttölavan sivulle.
+
+Nyt Sylvesterille hätä käteen; kauhistuneena sanoo hän aina vaan niin
+kovaa, että saliin kuuluu:
+
+"Kirja, kirja p----le lensi tuonne noin; potkaiskaa takaisin, muuten
+hitto perii!"
+
+Mutta Alfons on nyt innoissaan, improvisationi on hänelle
+luonnonperäistä. Hän puhuu sanoja, joita ei tekstissä ollutkaan.
+
+-- "Ei se ollut niin," huutaa Sylvester tuskissaan, ja kylmä hiki
+peittää hänen nenällisen jättiläisensä. Vaan yhä puhuu Alfons outoja
+sanoja; -- silloin Sylvester tekee huiman päätöksen ja nykäisee
+nuorasta merkiksi esiripun vetäjille, ja sininen tähtitaivas laskeutuu
+maahan, katkaisten Antonion innollisen puheen.
+
+Ukkosena pauhaavat nyt salissa käsien taputukset: kukin katsoo
+velvollisuudekseen täten palkita näyttelijöitä. Sinitaivas nousee
+uudelleen, ja kumartaen kiittävät pelaajat. Tällä välin on Sylvester
+ryömimällä kulkenut matalasta majastansa lavan lattian alatse ja
+pölyisenä ilmaunut näyttämölle. Nyt kuuluu uudestaan taputuksia;
+esirippu nousee, ja ensimmäisenä yrittää pölyinen Sylvester astua esiin
+kiittämään hänkin kiitollista yleisöä. Mutta Alfons pidättää häntä
+nutun liepeestä, niin että kulissien takaa näkyy katsojille ainoastaan
+tuo koko pitäjässä tunnettu iso punainen nenä, ja bravo kaikuu salista
+entistä raikkaammin.
+
+Kovin ahdistettiin Sylvesteriä näyttämön takana. Häntä toruttiin
+ankarasti siitä, että oli puhunut niin kovaa kojustaan, ja käskettiin
+toisessa näytöksessä sopottamaan. Sylvester lupasi ja pistihe taas
+kellariin pulloja särkemään.
+
+Sillä välin kävivät palvelijat tarjoilemassa vieraille virvoituksia.
+Rouvat puhelivat keskenänsä näyttelijättärien puvuista. Rouva X.
+arveli, että barégeleninki olisi ollut sopivampi kreivinnalle.
+
+-- "_Excusez moi_," väitti kreivinna Z. "musta silkkinen _moiré_ olisi
+pukenut paremmin. Mutta Beatan _tournure_ oli liian pieni."
+
+-- "Suokaa anteeksi," väitti jälleen rouva X, "nykyjään ei kanneta enää
+niin isoja tournurejä."
+
+-- "Älkää pahaksi panko, mutta viimeisessä numerossaan 'Die Modenwelt'
+puhuu juuri ison tournuren puolesta."
+
+-- "_Mille pardons, madame_, mutta 'Der Bazar' puhuu päin vastoin, ja
+luulisin, että Bazar on isompi autoriteeti."
+
+Ja rouvat X. ja Z. jäivät väittelemään, kumpika on etevämpi, "Die
+Modenwelt" vai "Der Bazar."
+
+Nuorilla miehillä oli jalompia väitöksiä, niinkuin sopii odottaa
+esteetillisesti sivistyneiltä miehiltä. Yksi arveli, että Alfonsilla
+oli liian iso pathos; toinen väitti, että pathos oli ollut liian
+vähäinen.
+
+-- "Hän ojensi kättään näin," sanoi Ruprecht, "mutta parempi olisi
+ollut näin."
+
+-- "Ei suinkaan," vastasi Albrecht. "Näin on liian tuhma gesti, parempi
+olisi näin-ikään."
+
+-- "Ei millään muotoa, _messieurs_," väitti eräs kolmas. "Kaikista
+sopivinta olisi ollut tällä lailla näin."
+
+Ja hän ojensi kätensä innoissaan, mutta vahingoissa sattui Ruprechtin
+nenälasiin.
+
+-- "Herra!" tiuskasi tämä. "Te annatte minulle tyydytyksen!"
+
+-- "Määrätkää paikka, aika ja aseet," sanoi toinen hyvin
+kylmäkiskoisesti.
+
+Ja siinä oli duelli valmis. Pitäjän nuoret herrat -- aateliset
+nimittäin -- pitivät usein kaksintaisteluja. Mutta ei ollut vielä veren
+tilkkaakaan vuotanut niissä. Duellit kävivät päinsä tavallisesti tällä
+lailla. Määräpäivänä tulivat riitaveljet sekundantteineen sovitulle
+paikalle. Sekundantit mittasivat 20 askelta, ja pistoolit kädessä
+asettuivat riitaveljet vastakkain, kuohuillen jalosta, aatelillisesta
+harmista. Mutta ennenkuin taistelu alkoi, astuivat sekundantit väliin,
+pyytäen heitä taivaan nimessä sopimaan. Ja jalosti sopivatkin he, ei
+pelosta -- taivas varjelkoon! -- ei, mutta pelkästä aatelillisesta
+jalomielisyydestä. He antoivat toisillensa kättä ja rupesivat sitten
+yhdessä ampumaan variksia.
+
+Mutta missä oli Kaarle kreivi? Hän ei ollut uskaltanut tulla koko
+teateriin, hänellä oli niin pahoja aavistuksia veljensä joutumisesta
+häpeään. Rauhatonna kävi hän pöydän äärestä, jossa jo kolmas
+Bordeaux-puteli seisoi, loppumassa sekin, akkunan luo, nähdäkseen,
+miten tuolla käy. Saatuaan tämän kolmannen pullon tyhjäksi, tunsi hän
+vähän rohkeutta itsessään; hän rupesi ajattelemaan, että kenties
+näytelmä menisikin hyvin. Kaarle kreivi alkoi neljännen "aktin
+komediastansa," niinkuin hän sanoi, elikkä neljännen putelin ja --
+merkillisen iloiseksi hän tuli. Hänen päätänsä huimasi hieman, mutta --
+se oli iloa se.
+
+-- "Olenpa vähän pelkuri, minä," arveli hän itsekseen. "Jahka menen
+minäkin katsomaan teateria."
+
+Ja iloisena -- kukaties liiankin iloisena -- astui Kaarle kreivi
+teateriin juuri kuin ensimmäinen näytös oli loppunut. Hän sai kuulla
+sen menneen hyvin, ja nyt nousi hänen ilonsa ylimmilleen. Silloin juuri
+tapahtui hänen lähellänsä yllämainittu duellivaatimus.
+
+-- "Oikein, hyvät herrat!" sanoi Kaarle kreivi. "Tulkaa jaloon
+taisteluunne minun pellolleni; minä olen variksista aivan
+pääsemättömissä. Hahaha!"
+
+Tämä vähän loukkasi esteetillisesti sivistyneitä nuorukaisia, ja
+jalolla harmilla kääntyivät he häneen selin. Mutta Kaarle kreivi ei
+ollut tuosta tietääkseenkään. Hänen ilonsa kasvoi suunnattomasti. Koko
+teateri kajahteli hänen raikkaista nauruistaan, neitosten täytyi monta
+kertaa nostaa hienot hyvänhajuiset nenäliinansa silmilleen. Tuolla
+kulki palvelija, kantaen tarjottimella omenia, apelsiineja ynnä muita
+hedelmiä. Kaarle kreivi otti taskuihinsa pari kolme kutakin sorttia,
+sillä hän arveli, että jos näytelmä tulee ikävä, niinkuin ne
+tavallisesti ovat, niin on hänellä edes jotain työtä ajan kuluksi.
+Varmemmaksi vakuudeksi kävi hän vaan pikimmältäin "lopettamassa
+neljännen aktin komediastansa." Hän oli juuri ennättänyt valita
+itselleen sopivan paikan aivan keskikohdalle ja paraiksi saanut
+lausutuksi erinomaisen sukkelasti: "Kirkko keskelle kylää, hahaha!"
+niin silloin kuului jälleen pianon säveleitä.
+
+Ne loppuivat, kello kilisi ja tähtitaivas nousi jälleen.
+
+-- "Aha!" julisti Kaarle kreivi yleisölle.
+
+Metsäinen seutu näkyy katsojain edessä. Näyttämön takaa kuuluu tuulen
+vinkuminen. Sinne oli pantu pari renkiä suullansa mukailemaan tuulen
+vinkumista. Kuuluupa ukkonenkin: vanhaa tynnyriä kolhitaan kangella --
+illusioni täydellinen!
+
+Näytteleminen käy hyvin, sitä ei häiritse muu kuin Kaarle kreivin
+selitykset: "oho" ja "aha" ja "äläppäs, poika," "kyllä kai" ynnä muuta
+sellaista sukkeluutta. -- Sylvester kuiskuttaa aivan hyvin. Katsojatkin
+ovat perehtyneet, he kuuntelevat hyvin tarkkaan. Kreivi Michel
+näyttämön takana hieroo käsiänsä ja laususkelee itsekseen: _magnifique,
+superbe_! Tuleepa viimein se kohtaus, jossa Antonio ilmautuu rosvona
+valepuvussa oikullisen morsiamensa eteen. Kuinka häneltä sujuu nyt
+puhe! Hän muistaa luultavasti rosvonrooliansa Milanossa, hänessä on
+jälleen improvisationin into. Hän viuhtoo ja vauhtoo, ja koskena valuu
+puhe häneltä. Kaikki ovat ihastuksissaan. -- Tätä olisi piisannut ehkä
+kuinkakin kauan, mutta Kaarle kreivi, kovin ihastuneena, ei malttanut
+olla huutamatta, suu täynnä apelsiiniä:
+
+-- "Bravo, Alfons, bravo!"
+
+Tämä sekaannus kumminkin sekoitti Alfonsin. Hän katsahti tuohon
+sivistymättömään huutajaan ja -- nyt hänen hengettärensä oli jättänyt
+hänen; pahempi vielä: hän ei enää muistanut rooliansa. Hän toivoi
+kumminkin Sylvesterin kuiskaavan hänelle hänen sanottavansa, mutta
+pitkään aikaan ei kuulunut kojusta mitään. Situationi oli tuskallinen.
+Viimein päätti Alfons katsahtaa suflöörin kojuun, silmän-iskulla
+käskeäksensä Sylvesteriä kuiskuttamaan. Hän katsahti sinne ja... Mutta
+nyt kangistuu historioitsijan kynä, kirjoitusmuste hyytyy hirmusta, ja
+vavahtelevin käsin piirtää historioitsija Rauhalinnan aikakirjaan
+hirmun hirmuisimman, mitä koskaan on tapahtunut Rauhalinnan tyyneiden
+vainioiden välillä.
+
+Alfons huomasi, että Sylvesteriltä oli kirja jäänyt syrjälle ja hänen
+nenänsä ruvennut vavahtelemaan juureltansa. Nyt oli aivastuksen henki
+taas tullut Sylvesterin päälle Rauhalinnan teaterin suflöörikojussa.
+Alfons tiesi, että nyt ei enää mikään voima maailmassa voi pidättää
+lähenevän ukkosen repeämistä. Sylvester aivastaa pian kojustansa, ja
+onkos se sitten inhimillistä aivastusta! Kreivinna pyörtyy, Beata
+pyörtyy, kreivi saa varmaankin halvauksen, katsojat räjähtävät
+pilkkanauruun, ja näytelmästä tulee täydellinen skandaali. Ja kuka
+tietää kuinka käy koko kihlauksen? Se ei juuri vaarallista se, mutta
+Alfonsille oli kreivi luvannut antaa tän'iltana 12,000 markkaa! Nyt hän
+kenties suutuksissaan ei anna, ja huomenna protestataan kaupungissa
+paronin vekseli! Huh! kylmä hiki peittää hänet. Tuskissaan kiertää hän
+käsiänsä ja unohduksissaan parahtaa:
+
+-- "Jospa manner mun allani halkeais!"
+
+Katsojat ovat huomanneet jotain erinomaista; huumauksen henki lepää
+koko aatelisen katsojajoukon päällä Rauhalinnan teaterissa. Kuultuaan
+nuo kolkot sanat, katsojat säikähtävät. Kaarle kreivi oli juuri
+puraisemassa apelsiinin puolikasta, mutta säikähtyneenä jää hän
+liikkumattomaksi, apelsiini huulilla.
+
+Silloin, ah, silloin sävähtää salamana Alfonsin aivoissa "gigantillinen
+aate." Hän näkee pelastuksen edessään. Hän päättää aivastaa itse
+samalla kertaa kuin Sylvester; sittenhän kenties katsojat eivät huomaa
+Sylvesterin aivastusta. Niin! Ja kuuluuhan aivastus itse näytelmään, se
+on merkkinä vanhemmille tulla esille. Tosin näytelmä vähän tulee
+katkonnaista, mutta kunnia on pelastettu! Kreivinnan ja Beatan ei
+tarvitse pyörtyä, kreivin ei huoli saada halvausta, katsojat eivät saa
+syytä pilkkaan, skandaali päättyy loistavasti, ja vekseli tulee
+maksetuksi.
+
+Nyt on Alfons jälleen haltijoissaan, hän rupeaa puhumaan roolinsa
+mukaan uhkauksia neidolle, hän puhuu aivastamisesta, katsoen toisella
+silmällä morsiameensa, toisella Sylvesterin kojuun. Mutta vasta on
+ennättänyt Sylvesterin aivastus happamuuden-stadiumiin. Nyt vasta
+rupeaa nenällinen jättiläinen kohoilemaan, verkalleen, verkalleen
+ylä-ilmoihin.
+
+Katsojat ovat vielä entisessä tilassa, ja yhä on apelsiinin puolikas
+Kaarle kreivin huulilla. Vaan -- nyt räjähtää nauru koko salissa.
+Suflöörikojun alta nousee kuni aurinko meren takaa tuo ylt'ympäri
+maailman tunnettu Sylvesterin nenällinen ihme, nousee nousemistaan, ja
+satojen kynttiläin valo heiastuu sen kiiltävältä pinnalta.
+
+Nyt luulee Alfons otollisen ajan tulleen ja aivastaa, mutta vielä yhä
+kohoilee nenällinen jättiläinen Rauhalinnan suflöörikojusta, ja
+raikkaammaksi käy nauru salissa.
+
+Neuvottomina astuvat näyttämölle kreivi ja kreivinna, uskollisina
+rooleillensa.
+
+Kaarle kreivi ei ole ymmärtänyt vielä yleistä naurun syytä. Mutta jo
+huomasi hänkin, huomasi pienen Sylvesterin ison nenän. Luullen tämän
+kuuluvan näytelmään, riemastuu hän sukkelasta juonesta, ja -- häneen
+nousee halu tavallisuuden mukaan saada napsauttaa tuota ihmeellistä
+nenää, niinkuin ainakin. Mutta se kun nyt on kaukana, niin aivan
+koneellisesti laskee hän huuliltaan alas apelsiinin ja -- Vilhelm Teli
+ei olisi hävennyt tästä heitosta -- lipsaus kuuluu salissa, ja samassa
+kajahtaa Kaarle kreivin ääni: -- "Sinä vanha, uskollinen Sylvester!"
+Yleisö on kuolla naurusta. Neuvottomina vaan seisovat näyttelijät ...
+mutta jalo harmi täyttää Sylvesterin. Hän on kuullut lipsauksen, vaan
+mitä siitä? -- hän on _tuntenut_ sen, ja jalolla suuttumuksella
+käännäkse hän kojussaan, sanoakseen hävyttömälle vieraalle, että tämä
+menee liian pitkälle. Suuttumus on poistanut häneltä aivastuksen innon,
+hän on unohtanut näytelmät, suflöörin kojut, koko maailman, hän muistaa
+vaan nenällisen häväistyksen koko publiikin edessä. Hän kääntyy päin
+katsojiin, mutta matala on liiaksi koju, hän ei ylety näkemään ketään,
+nenä vaan majesteetillisesti verkalleen kääntyy kojun katolla, kantaen
+vielä merkkejä apelsiinista. Nyt katsojat eivät enää kestä asemillaan,
+he kimmurtelevat naurunsa tuskissa. Mutta silloin vihastuu Michel
+kreivi palvelijaansa, joka on saattanut aikaan tällaisen skandaalin.
+Hänkin unohtaa näytelmän, unohtaa katsojat, unohtaa kihlauksen ja koko
+maailman, hän näkee vaan tuossa kojun katolla punaisen jättiläisen,
+joka on tehnyt hänelle ikuisen häpeän, ja tuon jättiläisen hän päättää
+hävittää. Hän astuu askeleen sinnepäin, mutta Kaarle kreivin onneton
+apeisiini joutuu hänen jalkansa alle; kuuluu kumea tohaus, sen jälkeen
+huuto: "alas esirippu," ja niin laskeutuu sininen tähtitaivas ja
+peittää katsojilta näkymön Rauhalinnan teaterissa.
+
+Vieraat astuivat pois teaterista, mutta kohta tuli tieto, että kreivi
+on sairastunut vuoteen omaksi. Pian läksivät vieraat senvuoksi pois,
+jatkaen nauruaan. Kaarle kreiviä harmitti vaan se, että illallinen jäi
+syömättä: nyt on vielä ajettava kokonainen peninkulma, ennenkuin kotia
+pääsee. Harmillista!
+
+Mutta Rauhalinnassa oli itku ja hammasten kiristys. Beata itki eikä
+voinut lohdutusta saada; kreivi Michel makasi vuoteellansa kalpeana.
+Hän ei puhunut sanaakaan, hänen silmänsä vaan mulkoilivat. Kreivinna
+istui hänen vieressään ja hieroi hänen ohimoisiaan odekolonilla. Alfons
+käveli rauhatonna salissa, odottaen miten asia loppuisi. Mutta
+Sylvester oli säikähdyksissään sytyttänyt lyhdyn ja mennyt
+viinikellariin särkemään rotilta pulloja. Uskollinen palvelija!
+
+Useampain tuntien kuluttua tointui kreivi. Hän nousi ylös ja kutsui
+Alfonsin luokseen. Antaessaan hänelle setelipakan, hän sanoi:
+
+-- "Paroni, tässä lupaamani laina, sen saatte, tytärteni ette. Vait! ei
+sanaakaan enää. Voikaa hyvin!"
+
+Hirmuisen kolkkoa oli kreivin puhe. Alfons lausui, pistettyään ensin
+rahat taskuunsa:
+
+-- "Herra kreivi, te murhaatte täten elämäni." Mutta poismennessään hän
+naurahti ja sanoi:
+
+-- "Hyvä juttu!"
+
+Hän maksoi huomenna vekselinsä kaupungissa ja kertoi ystävilleen siellä
+kaikenlaisilla koristuksilla skandaalista Rauhalinnan teaterissa.
+Rauhalinnaan ei hän enää mennyt ja olikin hyvillään siitä, että hän oli
+saanut toteutetuksi ulkomailla saamansa valistuneet aatteet maatilan
+parantamisesta.
+
+Mutta kreivi Michel möi pian tämän jälkeen maatilansa ja muutti
+itäiselle maalle, sillä hän ei sietänyt pitäjäläisten naurua. Sinne
+muuttivat myös kreivinna ja Beata, ja siellä oli Beata ikänsä loppuun
+asti neitosena, muistellen pappia, ja Alfonsia ja väliin soitellen
+Meyerbeerin Hugenotteja. Ja sitä kuullessaan kreivinna tavallisesti
+aina itki.
+
+Sylvesteristä tietävät aikakirjat kertoa, että Kaarle kreivi otti hänet
+palvelukseensa, veljensä muutettua pois. Sylvester sittemmin ylisteli
+aina uutta isäntäänsä, jolla vaan oli se paha tapa, että hän tuon
+tuostakin napsautti Sylvesterin nenälliseen ihmeesen.
+
+
+
+
+KAKS KERTAA KAKS.
+
+
+Kaikki ihmiset pienessä H:n kaupungissa tiesivät Niilo Niemisen olevan
+rakastuneen. Hän oli nuori mies, filosofian tohtori, historian ja
+filosofian lehtori vast'ikään uudesti perustetussa seitsen-luokkaisessa
+lyseossa. Hän oli tullut puoli vuotta sitten kaupunkiin, oli tutustunut
+monen perheen kanssa kaupungissa ja useimmissa perheissä oli tyttäriä
+parhaassa iässä; kuka ihmettelisikään, jos kaikki ihmiset (tyttäret
+tietysti myöskin) arvelivat aivan asian-mukaiseksi, että nuori tohtori
+ottaisi itselleen elon kumppalin ilossa ja surussa ja kaikessa
+semmoisessa? H:n neitosissa oli monta kaunista ja hyväsydämmistä; --
+sehän oli nyt varmaa, että nämä olivat vaikutuksensa tehneet tohtoriin,
+aivan varmaan.
+
+Hän oli rakastunut, -- siitä ei nyt mihinkään päässyt.
+
+Mutta kehen?
+
+Ensi alussa oli kukin mamma, jolla tyttäriä oli, arvellut ja
+luonnollisestikin, että lehtori Nieminen rakasti hänen tytärtään; mutta
+sen koommin kuin Niilo Nieminen rupesi yhä useammin käymään
+kauppaneuvoksen Krysostomus Olkkosen talossa, täytyi kaikkien yhtyä
+siihen ajatukseen, että Olkkosen talossa nuoren lehtorin tuleva
+kainaloinen kana piili.
+
+Niilo Nieminen pyysi kerran kaupungin nuoria herroja, ystäviänsä,
+laulamaan serenaadiakin Olkkosen neitosille. Kumpaiselle tuo nimenomaan
+oli tarkoitettu, siitä tosin ei tietoa saanut yksikään ihminen, mutta
+jok'ainoa ihminen piti nyt uskonkappaleena, että lehtori Nieminen oli
+rakastunut jompaankumpaan neiti Olkkoseen.
+
+Mutta kumpaanko?
+
+Siinäpä temppu ja pulma sekavan sekava.
+
+-- "Tiedän kuin tiedänkin," sanoi pormestarin rouva, "hän on valinnut
+tuon mustasilmäisen Lauran."
+
+-- "Mistäpä sen niin varmaan tiedätte?" kysäsi viskaalin rouva. "Minä
+päinvastoin luulen hänen pitävän hyvää silmää tuohon veitikkamaiseen
+Ainaan."
+
+-- "Voi serkku kulta!" vastasi toinen; "luuletteko minulla olevan niin
+vähän huomausvoimaa? Osaan kyllä eroittaa, ketä nuori mies ainoastaan
+kunnioittaa ja ketä hän oikein rakastaa."
+
+-- "Myönnän kyllä teidän erinomaisen tarkkanäköisyytenne," sanoi
+viskaalin rouva, "mutta ei liene minunkaan silmäni vielä niin vallan
+vanhat. Muistaakseni oli häämme kaksi vuotta teidän häittenne jälkeen.
+Minä näin aivan selvästi viime iltahuveilla, kuinka hän tanssasi
+valssia kumpaisenkin kanssa. Ainan kanssa tanssiessaan nautti hän
+sanomattomasti ja Aina nautti sanomattomasti, mutta Lauraa tanssitti
+hän noin vaan _par gonnessangs_."
+
+-- "_Par convenance_ tahdoitte sanoa."
+
+-- "Niinhän minä sanoinkin."
+
+-- "Suokaa anteeksi, te sanoitte..."
+
+-- "Enpäs sanonut."
+
+-- "Ette vainenkaan. Mutta kuulinpa minä, kuinka hän sanoi Lauraa
+sinuksi, mutta Ainaa hän teititteli. Sen kuulin itse, -- eikä liene
+minun korvani vielä niin vallan vanhat. Häämme oli tosin ennen teidän
+häitänne, mutta ... hm! ... se ei todista mitään..."
+
+Tuotiin samassa toinen kuppi kahvia.
+
+-- "Olkaa hyvä, armahin serkkuni!" pyysi pormestarin rouva.
+
+-- "Ei, paljo kiitoksia. Kahvinne on erittäin hyvää, mutta tiedättehän,
+että minun hermoni ... ja sitä paitsi minun täytyy rientää kotia."
+
+-- "Joko nyt?" huokasi toinen armas serkku hyvin huolestuneena.
+"Tuhansia terveisiä kotianne, armas!"
+
+-- "Paljo kiitoksia! Muistakaa meitä!"
+
+Seurauksena oli, että pormestarin rouva ja viskaalin rouva eivät
+kahteen kuukauteen käyneet toistensa luona, ja kaikkeen tuohon oli
+syynä -- Niilo herran rakkaus.
+
+Kuinka suurta huolta sentään pikku kaupungin asukkaat pitävät
+lähimmäistensä onnesta! Ja sanotaan vielä, että kristillinen mieli on
+laimistunut näinä aikoina!
+
+Mutta kuinka nyt oikeastaan oli laita? Oliko Niilo Nieminen rakastunut?
+
+Hän oli kirjoittanut kuukausi sitten ystävällensä muun muassa näin:
+"Mitä taas tulee kysymykseesi: ovatko H:n neitoset jo saaneet pääni
+pyörimään, niin täytyy tunnustaani, että onni alkaa minulle myhäillä.
+Täällä on eräs kauppaneuvos Olkkonen, jolla on kaksi mitä armainta
+tytärtä."
+
+Muuta ei kirjeessä ollut tästä asiasta.
+
+Hän oli siis rakastunut, sen hän tunsi itse, sen ilmoittaa tuo kirje,
+ja sen tiesivät kaikki ihmiset.
+
+Lauraanko vai Ainaanko?
+
+Sitä eivät tienneet ihmiset, sitä ei ilmaissut kirje ja -- mikä
+omituisinta oli -- sitä ei tiennyt Niilo herra itsekään.
+
+Niilo oli lujaluontoinen mies, syväoppinen; oma vakava käsitys oli
+hänellä kaikissa asioissa; sanalla sanoen häh oli oman kannan mies. Hän
+saattoi teille puhua filosofiasta niin elävästi ja vakuutuksella, että
+parissa tunnissa saitte tietää kaikki eri filosofilliset systeemat,
+jopa vähän hänen omaansakin. Suomen kansallisuudesta oli hän kerran
+väitellyt H:n kaupungin ruotsikiihkoisten kanssa puoli tuntia, ja
+seurauksena oli se, että nuo H:n kaupungin kultuuriherrat sen koommin
+pelkäsivät Niilo herraa kuin ruttoa. -- Metsäasiasta piti hän kerran
+eräälle toiselle lehtorille, joka oli ollut suuri metsänhaaskaaja s.o.
+tukinkauppias, semmoisen saarnan, että tämä säikähtäen heitti
+metsäkaupat sikseen ja kustansi 10,000 kappaletta pikkukirjoja, jotka
+selittävät metsän hyötyä. Kaikessa oli hänellä oma kantansa, ja vahva
+se olikin. Mutta yhtä asiata maailmassa hän ei ymmärtänyt, ja se asia
+on luokkauskivi monelle. Tuo oli -- naiset.
+
+Naiset, naiset! Mitä ihmeellisiä olentoja lienettekään!
+
+Niilo herra oli ennen Helsingissä ollessaan luullut tuntevansa
+naisetkin! Hän oli kerran pitänyt luennonkin naisista ja puhunut heistä
+oikealle ja vasemmalle, torunut heikoiksi ja ajattelemattomiksi ja --
+en minä oikein muistakaan, mitä kaikkea pahaa hän oli heissä löytänyt,
+mutta kyllä minun tätini ja kaikki hänen tuttavansa (ja niitä on
+legiona) hyvin muistavat kaikki eri kohdat ja usein juttelevat suurella
+"indignationilla" Niilo herrasta. Mutta rauhoittukaa, tätiseni ja koko
+teidän tuttava-legionanne! Niilo laulaa nyt toista. Ja syynä siihen on
+se, ett'ei hän ennen tuntenut naisia, nyt hän jo vähän tuntee. Ennen
+oli hän katsonut naiseen kuin "katti kuninkaan silmiin uunin päältä;"
+nyt hän on ollut heidän parissansa ja -- rakastunut.
+
+Laura ja Aina olivat kaksosia; yhdessä olivat syntyneet ja yhdessä aina
+eläneet; toista ei nähty siellä, missä ei toistakaan ollut. Mutta niin
+erillaisia luonteiltaan! Laura oli tyyni, arvokas, ylevä kuni
+kuningatar. Hänen suurista, samettiverhoisista silmistään loisti kirkas
+äly; sydämmellinen hellyys, innostus paloi niissä kaikkeen hyvään,
+mutta vastustamaton nuhde vähimpäänkin turhamaisuuteen. Aina taasen oli
+niin sanoaksemme kerkeän keväimen lapsi. Hänen kasvoillaan oli jotakin,
+joka poisti pilvet synkimmästäkin mielestä; hellä ääni se kajahti niin
+lämpimästi jokaisen sydämmessä. Ja sitten nuo silmät! Viskaalin rouva
+sanoi niitä veitikkamaisiksi, ja semmoisia ne olivatkin, nuo kauniit
+siniset silmät. Koko hänen olennossaan oli niin paljon kevään-omaista
+miellytystä, ett'ei ollenkaan ihme, jos jo monen nuorukaisen sydän oli
+tuntenut tuommoista armaan armasta sulamista, jota seuraa haaveilu ja
+lempi.
+
+Semmoisia olivat ne sisarukset, joiden parissa Niilo tohtori oleskeli
+varsin usein.
+
+Ja mitä useammin hän heidän parissansa oleskeli, sitä enemmin hänen
+täytyi luopua entisistä ajatuksistansa. Laura oli hänelle elävä
+todistus naisen älystä, järjen jäntevyydestä, joka ei myönnä sitä, että
+naisen tulee olla miehen orja, miehen mielivallan alainen.
+
+-- "Sallikaa kysyäni, neiti, missä tapauksessa teidän mielestänne
+sivistynyt mies on saanut semmoisen puolison, että hän voi olla
+onnellinen?" kysäsi Niilo herra kerran.
+
+-- "Tuossa nyt taasen miehen itsekkäisyys ilmoitaakse. Kysytte vaan,
+milloin mies on onnellinen, vaimosta ette mitään puhu."
+
+-- "Myönnän sen, ja siis kysyn, minkälaisena avioliitto teidän
+mielestänne on onnellinen."
+
+-- "Silloin kuin naisen sivistyskanta joissakin määrin vastaa miehen
+sivistyskantaa. Katsokaas, nuo ensimmäiset riemastuksen hetket
+avioliitossa haihtuvat pian; tuo hurmaavainen autuuden tunne siitä,
+että on omaksensa saanut sen, jota on rakastanut, se tyyntyy vähitellen
+hiljaiseen onnellisuuteen. Mutta tähän juuri vaaditaan, että vaimo
+saattaa ymmärtää ja käsittää miestänsä ja päinvastoin. Kuinka paljon on
+maailmassa kohtauksia, jolloin mies, väsyneenä töihin ja ponnistuksiin,
+haluaa rauhaa, lievitystä vaimonsa luona! Millaistapa olisi tila, jos
+vaimo silloin ei voisi asettua hänen kannallensa, tuntea samaa, kuin
+hänkin tuntee; millaista olisi tila, jos mies tuon rauhan ja
+lievityksen sijasta kohtaisi joko typerää haukottelemista tahi
+mieletöntä turhamaisuutta?"
+
+Niilo herra oli tuommoista usein ennenkin lukenut ja kuullut, mutta nyt
+hän vasta käsitti sen, kuullessaan sitä viehättävän naisen huulilta.
+Hän vaipui ajatuksiinsa, kuvaillen mielessänsä avioelämätä semmoisena,
+kuin Laura vast'ikään oli esittänyt. Ihanalta se hänestä näyttikin, ja
+silloin hänen teki mieli luoda Lauraan katse täynnä tuota tunnetta,
+mutta hän ei uskaltanut: tunsiko Laura häntä vielä, eikö hän voisi
+pitää sitä vain hetken tuomana?
+
+Tällaiset keskustelut keskeytti hyvin usein Aina, joka, juostuaan
+puutarhassa tai taitavana emäntänä muka kyökissä, pilkisti äkkiä ovesta
+sisään.
+
+-- "Onkos filosofeilla hyvinkin tärkeä asia esillä?"
+
+Ja vastausta odottamatta sipsutti hän sisään keveänä kuin keijukainen
+ja kukoistavana kuin ruusu.
+
+-- "Mitä maailmaa mullistavia ajatuksia teillä on, herra tohtori ja
+neiti tohtori, sillä kyllä Laurasta tohtori tulisi aivan varmaan, kun
+hän vaan menisi Helsinkiin lukemaan, jos ei hän nimittäin sitä ennen
+tulisi ...  hm! -- arvatkaas miksi?"
+
+-- "Miksi?" kysyi Niilo herra.
+
+-- "Jonkun tohtorin rouvaksi! Tralala-la!" Niin lauloi Aina, silitellen
+pientä kissanpoikaa, joka alinomaa oli hänen sylissään.
+
+-- "Sinä olet aina yhtä kevytmielinen," virkkoi Laura.
+
+-- "Entä sitten?"
+
+-- "Me keskustelimme," virkkoi Niilo väliin, "siitä, millaiseksi
+onnellinen avioelämä on ajateltava."
+
+-- "Ahaa!" huudahti Aina, "kuuluuko sekin filosofiaan? Tiedättekös,
+mitä minä ajattelen avioelämästä? Minun mielestäni on avioliitto
+pelkkää suurta, suurta tanssia. Ah! kuinka onnelliseksi minä laittaisin
+kotini, jos minusta joku huolisi..."
+
+Ja Ainan silmät olivat niin täynnä mitä hilpeintä veitikkamaisuutta,
+että se hurmasi Niilo herraa.
+
+-- "Niin tietäkääs," jatkoi Aina. "Aamulla varhain minä jo menisin
+kyökkiin, sillä minä en antaisi kenenkään muun keittää kahvia hänelle;
+itse sen aina tekisin. Sitten minä laittaisin kukkia kahvipöydälle ja
+varustaisin hänen piippunsa jo valmiiksi; kahvia juotuamme me
+istuisimme sohvalla ja minä itse sytyttäisin hänen piippunsa. Ja kun
+hän sitten lähtisi virka-toimiinsa..."
+
+-- "Millaisiin?" kysyi Laura.
+
+-- "Esimerkiksi -- hm! -- esimerkiksi, jos hän olisi tilan-omistaja,
+niin lähtisi hän katsomaan peltojansa, ja sitten minä sanoisin: 'Suo
+anteeksi, kultaseni, minulla ei ole aikaa seurata sinua, minulla on
+niin julman paljon työtä maito-kammarissa.' Ja sitten -- jaa, mutta
+yksi asia jäi pois! Ennenkuin hän lähtisi, niin me ensin tanssisimme
+pienen polkan."
+
+-- "Ja kissa soittaisi pianoa," liitti Laura.
+
+-- "Ole niin hyvä ja anna kissani olla rauhassa. Me tanssisimme aivan
+hyvin ilman pianoakin. Ja sitten..."
+
+Tuolla lailla jutellen soinnukkaalla äänellään, oli Aina pian luonut
+esiin erinomaisen ihanan, hymyilevän eidyllikuvan. Ja siinä aurinko
+niin heleästi paistoi, ja tuulet niin armaasti suhahtelivat. Kukkaset
+kaikki nyökyttelivät päitään niin onnellisina purosen laineille, ja
+kaukaa hongat ikivanhoja taruja kertoilivat.
+
+Ja keskellä tuota eidyllistä kuvaa Niilo tohtori näki Ainan hymyilevät
+kasvot ja -- hän ei malttanut olla luomatta häneen katsetta, joka
+ilmaisi hänen tunteensa.
+
+-- "Ai, minua houkkaa!" katkaisi Aina äkkiä äänettömyyden; "olin
+kokonaan unohtaa! olkaa hyvä ja tulkaa puutarhaan juomaan kahvia."
+
+-- "Sinunko se on keittämääsi?" kysyi Laura verkalleen.
+
+Aina punastui hetkiseksi, mutta virkkoi pian jälleen entisellä
+hilpeydellään;
+
+-- "Arvaapas, filosofi, arvaapas!"
+
+Kotia tultuaan täten vietettyjen hetkien perästä oli Niilo herran
+mahdoton ryhtyä mihinkään muuhun työhön kuin ajattelemiseen. Niin
+Lauran kuin Ainankin luomat kuvat vaihtelivat hänen edessään
+vuorotellen. Kumpainenko häntä enemmän miellytti, kumpaisessako hän
+kauemman aikaa viipyi taikka -- kysykäämme suoraan -- kumpaisenko
+luonne, Lauran vaiko Ainan, sai hänen sydämmessään lämpimämpiä tunteita
+sykkimään?
+
+Siinä juuri Niilo herran ajatusten aine, siinä hänen miettimistensä
+ainainen määrä. Ajatteli hän kuinka kauan hyvänsä, vietti hän kuinka
+monta levotonta hetkeä tahansa, -- seuraus oli aina yksi ja sama: hän
+oli mieltynyt molempiin.
+
+Sillä kannalla olivat asiat, kun viimein taivas lähetti hänen avukseen
+erään olennon, joka nähtävästi oli selvittävä koko tämän pulman.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä aamuna, Niilo herran vielä maatessa, astui hänen mataminsa
+elikkä emäntäpiikansa ensimmäiseen kamariin, jossa varpaillaan hiipien
+ryhtyi huoneen korjaamiseen. Pianpa kuului ulkoa kovia askeleita, eikä
+aikaakaan, niin astui sisään muuan nuori, pulska herrasmies, joka
+nähtävästi ei ollut H:n kaupungin asukkaita. Korkealla äänellä kysäsi
+vieras:
+
+-- "Täälläkö tohtori Nieminen asuu?"
+
+-- "Täällä," kuiskasi matami.
+
+-- "Onko hän kotona ja missä hänen huoneensa?"
+
+-- "Kotona hän on," vastasi matami entistä hiljemmin.
+
+-- "Mitä varten te sopotatte, matami?"
+
+-- "Hiljaa, hyvä herra, hiljaa Herran tähden; tohtori makaa vielä, hän
+valvoi koko yön."
+
+-- "Se ei ole totta."
+
+-- "Ihan toden totta; puhukaa hiljaa, olkaa niin hyvä."
+
+-- "No minä olen valmis vaikenemaan, kun vaan sanotte, missä hän sitten
+on."
+
+-- "Hän makaa."
+
+-- "Mutta minun täytyy päästä sisään!"
+
+-- "Mutta olenhan, hyvä herra, sanonut jo monestikin, että tohtori
+valvoi koko yön ja tarvitsee sen vuoksi unta."
+
+-- "Mahdotonta, tohtori ei ole koskaan valvonut koko yötä."
+
+-- "Mutta nyt valvoi. Hän on monta aikaa ollut hyvin kummallinen, aina
+ajatuksissansa ja hajamielinen."
+
+-- "Hän ei siis ole oikein terve, ja minun pitää välttämättömästi
+päästä hänen luokseen; minä olen tohtori, en sielun tohtori, niinkuin
+Niilo herra, mutta ruumiin tohtori."
+
+-- "Niin mutta..."
+
+-- "Ettekö usko? Soisinpa sairastuvanne koleraan."
+
+-- "Taivaan tähden! Minäkö koleraan?" kiljasi matami.
+
+-- "Niin, parantaakseni teidät heti paikalla. Uskoisittenhan sitten.
+Sanokaa nyt piammiten, missä hänen kamarinsa. Mutta arvaanhan sen
+itsekin, tuossahan se on."
+
+Ja vieras herra yritti mennä sinne.
+
+-- "Mutta, minä sanon..."
+
+-- "Mutta saakeli, nyt minua jo harmittaa," tiuskasi vieras ja
+kursailematta otettuaan matamia vyötäisistä, hennosti kumminkin kuin
+tanssiin viedäksensä, kiepsautti häntä pari kerrosta ympäri ja astui
+perähuoneesen.
+
+Matami jäi keskelle lattiata eikä hämmästyksissään osannut muuta kuin
+siunata itseänsä hätimmiten.
+
+-- "Mitä minun pitää näkemäni!" sanoi vieras, tultuaan Niilo herran
+makuuhuoneesen, jossa Niilo herra vielä oli vuoteellaan. "Makaatko
+sinä, sinä, joka olit valppain mies yliopistossa? Onko sinut tämä
+viheliäinen kaupunki kokonaan riivannut? Oletko sinä ruvennut pidoissa
+käymään? Niistähän aina ennen muinoin minulle saarnoja pidit. Oletko
+sinä... Mutta hiis! Unohdanpa sanoa sinulle hyvää huomenta."
+
+Ja ennenkuin Niilo herra oli ennättänyt oikein saada untakaan
+karkoitetuksi silmistänsä, oli vieras rientänyt hänen luokseen,
+tarttunut hänen käteensä, puristanut sitä ja sitten istahtanut vuoteen
+laidalle.
+
+-- "Ja kerro, kerro nyt juurta jaksain," jatkoi vieras yhteen menoon,
+"mikä sinua vaivaa."
+
+-- "Oma Yrjö ystäväni," pääsi viimein Niilo puhumaan. "Oikeinhan teit
+minulle sydämmellisen ilon, kun tulit. Kuinka kauan emme ole toisiamme
+nähneet! Kuinka voit?"
+
+-- "Kuinka voin? Hyvin! Kaksi vuotta olin ulkomailla, suoritin sitten
+tohtori-väitökseni ja ensi työkseni riensin tänne, -- siinä minun
+historiani. Mutta sinä?"
+
+-- "Hm! Annas kuu nousen ylös, ennättäähän tuota puhua sittemmin."
+
+-- "Ei maar; lepää vaan ja kerro, mikä sinun on. No, mutta hiidessä,
+missä minun muistini? Kirjoitithan olevasi rakastunut? Kuinka on
+käynyt? Oletko kihloissa, olethan kanalja kihloissa! Ja häät?"
+
+-- "Kihloissako ja häät?" kysyi Niilo puoleksi säikähtäneenä.
+
+-- "Se on tietty! Rakastumista seuraa kihlaus ja sitten tule häät,
+sehän on asiain tavallinen järjestys. Mutta virkas nyt kumminkin ensin,
+onko hän kaunis ja armas."
+
+-- "On ystäväni, on; ja toinen on myöskin kaunis ja armas."
+
+-- "Kuka toinen?"
+
+-- "Hänen sisarensa."
+
+-- "Ahaa, sinä veitikka! Ymmärränpä yskän. Sinä muka pidät huolen
+toisesta ja toisen suhteen muistit hyvänä ystävänä minua. Sepä
+ystävyyttä, totta tosiaan!"
+
+-- "En, ystäväni, en ollenkaan," kiirehti Niilo selittämään.
+
+-- "No selitä sitten! _Musa mihi causas memora!_ Ei se nyt oikein
+tainnut sopia, mutta muuta latinaa en muista."
+
+-- "Kerronpa sitten. Tule lähemmäs ja anna kätes tänne. Ystäväni!
+Täällä on kaksi sisarusta."
+
+-- "Ymmärrän sen."
+
+-- "Ja minä," Niilo herra punehtui kuin impi, "olen rakastunut..."
+
+-- "Toiseen; senkin ymmärrän," keskeytti Yrjö.
+
+-- "Ja toiseen kanssa."
+
+-- "Mutta sitä en ymmärrä. Ihminen saattaa tosin olla rakastunut
+tavallansa useampiinkin neitosiin, sen minä tiedän omasta
+kokemuksestani; mutta sinun tapasi ei ole meidän muiden tapaa. Sinä et
+huikentele, sinä vakaana tietäsi kuljet. Siis en ymmärrä."
+
+-- "Oma ystäväni, en minäkään oikein ymmärrä, miten tästä pulasta
+pääsen; asia vaan on se, että olen rakastunut kahteen."
+
+-- "Yhtä haavaa?"
+
+-- "Niin."
+
+Suurin silmin katseli Yrjö ystävätänsä.
+
+-- "Kuules," sanoi hän viimein, "aiotkos naida?"
+
+-- "Hm. Niinhän on aikomus."
+
+-- "No?"
+
+-- "No?"
+
+-- "Katsos, ystäväni, jos me kumpikin nyt olisimme Suolajärven rannalla
+Pohjois-Amerikassa ja sinä sekä minä kuuluisimme kunnioitettavan
+Smithin lahkoon, ja nuo kaksi eivät olisi sisaruksia, niin ymmärtäisin
+sinut; mutta mehän olemme evankelis-lutherilaista seurakuntaa ja...!"
+
+-- "Sinulla on aina irvistelemisiäsi; mutta minua ei naurata
+ollenkaan."
+
+-- "Minua vielä vähemmin. Nähdessäni sinussa, ennen niin vakaassa
+miehessä, tuommoista kaksinaisuutta, joka on minusta niin vento
+vierasta, täytyy minun suuresti ihmetellä, kummastella, hämmästyä..."
+
+-- "Äimästyä, oudostua j.n.e. Sen kyllä uskon ja sitä olen itsekin
+tehnyt. Ainoa toivoni olet nyt sinä."
+
+-- "Millä lailla?"
+
+-- "Aioin jo kirjoittaa sinulle, mutt'en tahtonut häiritä sinun
+väitöspuuhiasi. Aioin kutsua sinua tänne, sillä sinä yksinäsi saatat
+ohjata minua, sinä yksinäsi saatat osoittaa minulle onnellisen pääsyn
+tästä epätietoisuuden labyrintistä."
+
+-- "Bravissimo!" huudahti Yrjö. "Nyt ymmärrän, ja olisihan minun
+pitänyt ymmärtää se heti paikalla. Luota minuun, ystäväni; tässä on
+toinenkin käteni ja tässä olen minä kokonani. Käytä minua, käske minua,
+minä tottelen, ja sepä merkillistä, ett'en ennen lähtöäni tanssisi
+sinun kihlajaisissasi. Eläköön rakkaus!
+
+    Oi rakkaus, oi rakkaus...
+
+En muista enempää, kuinka sanat sitten kuuluu, mutta eläköön rakkaus!"
+
+Kuului koputus ovella.
+
+-- "Kuka siellä?" kysyi Niilo.
+
+-- "Kaks kertaa kaks!" kuului oven takaa. "Uskaaltako tulla sisään?"
+
+-- "Ole niin hyvä."
+
+Sisään astui vanhanpuolinen pikkuinen mies, hattu ja hopeaponsinen
+sauva toisessa ja iso nuuskarasia toisessa kädessä.
+
+Niilo esitti ystävällensä lehtorin Sylvester Sylvestrius'en
+matematiikin opettajan lyseossa.
+
+-- "Hauskaa, hauskaa," puheli Sylvestrius. "Mutta, kaks kertaa kaks,
+onkos meidän Niilo lehtori sairas?"
+
+-- "En suinkaan. Kuinka niin?"
+
+-- "Muutoin vaan arvelimme sitä siellä, kosk'et tullut opistoon
+tänään."
+
+-- "Herran tähden, mitäs kello on?" huudahti Niilo.
+
+-- "Kaksitoista se on."
+
+Niilo kalpeni; hän ei osannut sanoa enää mitään. Hänelle oli ensi
+kertaa hänen elämässään tapahtunut se seikka, että oli huolimatonna
+laiminlyönyt velvollisuutensa.
+
+-- "Ei se vaarallista ole," lohdutteli Sylvestrius. "Minä otin tuntisi,
+ja sillä se oli tehty. Tulethan iltapäivällä?"
+
+-- "Kyllä hän tulee," vastasi Yrjö.
+
+-- "No niin. Kyllä minä arvaan, mikä nuorta lehtoria vaivaa, mutta asia
+ei koske minuun, ei ollenkaan, kaks kertaa kaks. Tänäänhän on
+iltahuvit. Tulettehan, hyvät herrat? Ennen vanhaan pelasit siellä minun
+kanssani shakkia, Niilo, mutta nyt en pyydäkään. Minä tiedän, ettäs
+koetat saada mattia toisella tavalla. No niin, nyt täytyy lähteäni.
+Voikaa hyvin."
+
+Tän'iltana siis menevät Niilo ja Yrjö iltahuveihin; siellä tapaavat he
+Olkkosen neidot, ja Yrjö herra saattaa asiat selville. Niin päätettiin.
+
+Kaupungin paremman ravintolan sali oli tän'iltana kirkkaaksi valaistu.
+Paremman, sanoin, sillä H:n kaupungissa oli kaksi ravintolaa, toisessa
+kävivät, niinkuin sanottiin, "huonommat," toisessa "paremmat" ihmiset.
+Ja tän'iltana oli paremmilla ihmisillä oleva kirjallis-soitannolliset
+iltahuvit. Ravintolan isäntä kävi tarkastelemassa kaikki paikat, oliko
+muka kaikki, niinkuin olla piti, ja torui palvelijata siitä syystä,
+että tämä oli nostanut liian ison liekin erääsen lamppuun. Tuo
+tomppeli, palvelija nimittäin, ei ymmärtänyt, että liian suuri liekki
+vaikuttaa liian paljon kuumuutta. Typerä palvelija! Ei hän myöskään
+osannut lukuun ottaa sitä, että raffineerattu petroleumi maksaa paljon.
+
+Odoteltiin vieraita.
+
+Ensimmäisenä tuli muutamia oppilaita lyseon korkeimmalta luokalta,
+jotka heti paikalla menivät sivuhuoneesen kampaamaan tiellä
+pörröttynyttä tukkaansa niin viehättävän valloittavaiseksi kuin
+mahdollista. Kaksi heistä olivat erinomaisen hyviä ystäviä: heillä
+molemmilla kun oli ainoastaan yksi pari sormikkaita, niin päättivät he
+tanssia vuorotellen.
+
+-- "Minä tanssin ensimmäisen françaisen Alma Parviaisen kanssa," sanoi
+yksi.
+
+-- "Minä kanssa."
+
+-- "Minä myös. Saa nähdä, kuka pikemmin ennättää."
+
+-- "Vaiva turha," virkkoi vanhin joukosta, muuan lihava oppilas, joka
+iän puolesta jo aikaa sitten olisi saattanut olla apulaispappina.
+"Vaiva turha'" kertoi hän vielä.
+
+-- "Kuinka niin?" kysyivät muut.
+
+-- "Olen pyytänyt hänet jo ennakolta. Tänään tapasin hänet
+laivasillalla ja pyysin."
+
+-- "Joka paikkaan sinäkin kerkeät."
+
+-- "Vaikk'ei tuota uskoisi, kun olet niin paksu."
+
+-- "Mitä!?" kysyi paksu painavasti.
+
+-- "Muutoin vaan."
+
+Tulipa sitten kruununvouti Parviainen yhden rouvansa ja seitsemän
+tyttärensä kanssa, joista nuorin oli Alma, lyseolaisten silmäterä ja
+alituinen riidan kapula. Oppilaiset hyökkäsivät auttamaan
+päällysvaatteita heidän päältään, joka mies tietysti Alman luo; mutta
+paksu lykkäsi heidät kaikki sivulle ja yksinänsä teki tuon ritarillisen
+palveluksen. Hän oli diplomaati, sen huomasivat toverit nyt liian
+myöhään. Tuo veitikka, näet, auttaessaan Alma neitiä riisumassa, kuului
+nyt vasta kohteliaasti pyytävän saada tanssia hänen kanssaan
+ensimmäisen françaisen.
+
+Sen jälkeen tulivat kauppiaat, veljekset Forsblomit. Vanhempi oli
+hirveän laiha, nuorempi kammottavan lihava. Heistä kulki kummallinen
+juttu.  Nuorempi oli lihava siitä syystä, ett'ei tehnyt paljoa mitään;
+vanhempi taas oli laiha sentähden, että teki työtä vieläkin vähemmin.
+
+Pormestarin herrasväki ja viskaalin herrasväki tulivat yht'aikaa.
+
+-- "Hm!" sanoi pormestarin rouva; "eivätköhän H:n kaupungin asukkaat
+voisi toimittaa itsellensä kerrankin oikeata seurahuonetta?"
+
+-- "Älkää muuta sanoko," vastasi viskaalin rouva. "Täällä ollaan niin
+saamattomia, niin _indisbonibel_."
+
+Kauppaneuvos Olkkonen tuli tyttärineen hänkin, mutta saatettuaan
+tyttärensä sisään, kääntyi hän tapansa mukaan ja meni sivuhuoneesen,
+jossa vanhat herrat viettivät iltansa toti-pöydän ääressä.
+
+Vähitellen keräytyi muitakin vieraita. Tuli Niilo herrakin Yrjö
+ystävänsä kanssa.
+
+Niinkuin tapana on pikkukaupungeissa tällaisissa tilaisuuksissa,
+kokoontuvat naiset saliin, vanhat herrat toiseen ja nuoret toiseen
+sivuhuoneesen. Salissa vallitsee ensin juhlallinen hiljaisuus;
+sopottomalla mammat ja tädit juttelevat keskenään päivän tärkeimmistä
+tapauksista, kihlauksista ja häistä tavallisesti. Neitoset vieläkin
+hiljemmin haastelevat keskenään -- luultavasti samoista asioista.
+Kerran kun kysyin eräältä nuorelta neitoselta, mikä tämmöisissä
+tilaisuuksissa on heillä puheen-aineena, niin vastasi hän nauraen:
+"kaikkiapa tahtoisittekin tietää." Minulla on senvuoksi oma ajatus
+asiasta.
+
+Vanhain herrain kamarissa keskustellaan painavista asioista sielläkin.
+
+-- "Sen minä sanon," virkkaa pormestari. "Jos hän nyt myöpi Seppolan
+kartanon niin vähästä, niin on hän tuhma kuin pässi."
+
+-- "Niin, arvatkaas, semmoinen metsä, kuin siinä on!" sanoo tuomari.
+"Norjalainen voittaa pelkällä metsällä 40,000 markkaa heti paikalla."
+
+-- "Hiis kun ei ihmiset osaa käyttää rikkauttaan hyödykseen," sanoi
+nimituomari Hakanen.
+
+-- "Minä hänen sijassaan rakentaisin tilalle sahan."
+
+-- "Ja myllyn."
+
+-- "Ja tampin."
+
+Nuorten herrain puolella on puheen aineena vähän runollisempia asioita.
+
+-- "Kas kuinka uusi frakkisi istuu hyvin! Missäs teetit sen?"
+
+-- "Blomqvist'illa."
+
+-- "Kuules, veikkonen," kuiskaa nuori kollega toiselle, "onkos sinulla
+lainata vähän rahaa minulle?"
+
+-- "Ei, veikkonen, ole," kuiskaa toinen vielä hiljemmin, "ei minulla
+ole kuin pari markkaa."
+
+-- "Onko sinulla vis-à-vis'tä"? kysyy tuomarin apulainen.
+
+-- "Olishan niitä, mutta minä en voi tanssia tänään."
+
+-- "Miks'et? Onko käsniä jaloissa?"
+
+-- "Jaloissa sekä jalkineissa."
+
+Vähitellen astuu rohkein joukosta salin ovelle ja vaihtaa salavihkaa
+lempeän silmäyksen Dulcineansa kanssa. Toinen rohkea asettuu hänen
+selkänsä taakse, ja kotvasen kuluttua on oven suu täynnä mustatakkisia
+herroja, joitten siinä-olo vaikuttaa neitosissa vähäisiä liikahduksia:
+ken koettaa asettua profiliin, ken taas "_en face_," aina sen mukaan
+kuin ... tietysti sen mukaan, kuinka sopiva on istua.
+
+Tämmöinen joukko oli jo kokounut oven suuhun, kun Yrjö tuli Niilon
+kanssa sisään. Kohta pyysi Yrjö Niilon esittämään häntä Olkkosen
+neitosille.
+
+Niilo saattoi hänet saliin Lauran ja Ainan luokse.
+
+-- "Sallikaa esitelläni," virkkoi hän, "paras ystäväni, tohtori Yrjö
+Anttola."
+
+Yrjö teki kumarruksen taiteellisesti.
+
+-- "Hauskaa varsin," virkkoi Laura, kohottautuen sijaltaan.
+
+Aina tervehti ääneti ja puuttui pian Niilon kanssa puheluun.
+
+-- "Helsingistäkö tulette, tohtori?" kysäsi Laura.
+
+-- "Viimeksi sieltä."
+
+-- "Kuinka onnellisia ne, jotka saattavat asua Helsingissä!"
+
+-- "Mitenkä niin?"
+
+-- "Siellähän on niin paljon hyvää ja kaunista, jota me pikku kaupungin
+asukkaat ainoastaan kangastuksena ihailemme."
+
+-- "Ja päin vastoin myöskin, sen vakuutan. Maaseutujen pikku
+kaupungeissa kohtaa pääkaupunkilainen puolestaan usein semmoista, mitä
+hän kotonansa ei edes kangastuksenakaan näe."
+
+-- "Esimerkiksi?"
+
+-- "Esimerkiksi," puhui Yrjö, yhä enemmin vilkastuen, "kun kasvien
+tutkija salolla kulkiessaan yht'äkkiä huomaa mäen rinteellä ihanan
+liljan..."
+
+-- "Suokaa anteeksi, liljoja ei kasva metsässä."
+
+-- "Tavallisesti ei, mutta ken tietää, neitiseni, mitä lämmin
+etelätuuli saattaa kantaa sylissään! Se tuo joskus liljan siemenen,
+pudottaa sen kainoon paikkaan, ja siemen..."
+
+-- "Surkastuu ja kuolee, ennenkuin on itämäänkään ruvennut."
+
+-- "Ei, neiti, ja tuhat kertaa ei!" huudahti Yrjö.
+
+-- "Mutta mitä tämä kasviopillinen esitelmä oikein tarkoittaa?"
+
+-- "Se on kokemustani vaan. Katsokaas, neitini, luonnon ikuinen kukka
+on nainen, se on Luojan jaloin työ. Ja minä olen nähnyt noita useita,
+loistavia kukkia muilla mailla, isoissa ansareissa, ja sen vuoksi,
+tultuani maan sydämmeen, olen suuresti ihastunut, huomattuani siellä
+liljan, ylevän ja viehättävän."
+
+-- "Tosiaankin!"
+
+-- "Neitini," virkkoi Yrjö, "tuo oli ihailemani liljan kaunista
+kieltä."
+
+Laura katsahti terävästi nuoreen tohtoriin ja virkkoi:
+
+-- "Te olette Helsinkiläinen. Puhukaamme jostakin muusta."
+
+Tuo katse se nöyryytti häntä, mutta veti samassa niin
+vastustamattomasti puoleensa, että nuori tohtori tunsi olevansa hyvin
+hankalassa asemassa.
+
+-- "Neitini," jatkoi hän viimein, "sallitteko minulle kunnian saada
+tanssia teidän kanssanne ensimmäinen françaisen?" Hän olisi kenties
+lisännyt: "ja niin kernaasti tanssisin teidän kanssanne jok'ainoan
+françaisen," mutta hän ei sanonut sitä.
+
+-- "Kiitos," virkkoi Laura.
+
+Vaan Niilo tohtori astui puhelavalle esitelmää pitämään. Hän jutteli
+Kiven "Seitsemästä Veljeksestä," tuosta monen riidan ja väitöksen
+alaisesta suomalaisesta teoksesta. Myöntäen sen monet vaillinaisuudet,
+selitti hän sen kansallista arvoa, kertoen montakin ihanan ihanata
+paikkaa siitä.
+
+Ja hartaasti kuunteli häntä erittäinkin Laura, jopa niinkin hartaasti,
+että Yrjö tohtori -- en tiedä mistä tuo tuli -- olisi kernaasti
+tahtonut olla Niilona, tietääksensä vaan, että Laura häntä tarkasti
+kuuntelee.
+
+-- "Kuulkaas, kuinka kauniisti hän puhuu," sanoi kerran Laura hänelle
+hiljaa.
+
+-- "Se on totta se," vastasi Yrjö, jotain vastatakseen, mutta hän ei
+ollenkaan ymmärtänyt, minkätähden Niilo juuri tän'iltana niin
+viehättävästi puhui. Ylipäänsä arveli Yrjö, että koko tuo esitelmä
+olisi saanut olla pois, jotta pikemmin alkaisi tanssit.
+
+Esitelmän loputtua alkoivat lyseolaiset taputtaa, ja siihen muutkin
+yhtyivät. Kauppias Forsblom, laiha veli, arveli, että olisi sopinut
+mainita veljesten tappelua jouluyönä; se muka on loistavin kohta koko
+kirjassa.
+
+Viskaalin rouva sattui istumaan juuri Yrjö tohtorin toisella puolella.
+Hän kysäsi:
+
+-- "Kukas se on kirjoittanut tuon kertomuksen, josta puhuttiin?"
+
+Yrjö herra oli hyvin ärsytetyillä hermoilla. Hän vastasi
+lakonillisesti:
+
+-- "Walter Scott."
+
+-- "Ah niin, se armas Walter Scott," huokasi viskaalin rouva. "Hän ei
+voi kirjoittaa muuta kuin _delicatesse_."
+
+Laura kuuli tuon.
+
+-- "Olettehan veitikka," sanoi hän hiljaa Yrjölle ja katsahti häneen.
+
+Taivas, tuota katsetta!
+
+Ensimmäinen française alkoi viimein. Yrjö Lauran ja Niilo Ainan kanssa
+tanssivat vastatusten.
+
+Mitä keskusteluja Lauralla ja Yrjöllä oli, siitä ei ole varmaa tietoa.
+Sen tiedän vaan, että Yrjö tanssin jälkeen oli kuin haltioissaan.
+Mennessään nuorten herrain kamariin astui hän epähuomiossa lihavan
+Forsblomin jalalle ja pyysi -- myöskin epähuomiossa -- anteeksi
+laihalta. Bufetissa aikoi hän käskeä itsellensä putelin seltterivettä,
+mutta ajatuksissaan käskikin voileivän. Hän läksi viimein kuistille
+vilvotteleimaan. Vähän ajan perästä tuli Niilo sinne, haettuansa häntä
+turhaan joka paikasta.
+
+-- "No viimeinkin tapasin sinut," sanoi Niilo.
+
+-- "Hm," vastasi Yrjö ajatuksissaan.
+
+-- "Mitäs sinä täällä teet?"
+
+Yrjö ei kuullut.
+
+-- "Mitäs sinä täällä teet?" toisti Niilo kysymyksensä.
+
+-- "Mitäkö teen? Minä ... ja mitäs se sinuun koskee?"
+
+-- "Kuinka?"
+
+-- "Oletpa vähän hajamielinen, ystäväni," sanoi Niilo tyyneesti.
+"Laurako sinut semmoiseksi saattoi?"
+
+Lauran nimen lausuminen koski Yrjöön kuin sähkövirta. Hän heräsi
+ajatuksistaan ja kiihkeänä tarttui Niilon käteen:
+
+-- "Laura, niin kyllä, tuo ihmeellinen tyttö. Haa, hän saattaa tehdä
+ihmisen hulluksi."
+
+-- "Sepä se," naurahti Niilo.
+
+-- "Älä naura, rakas ystäväni, älä naura. Sinä luultavasti et oikein
+tunne häntä. Sinä et ole koskaan katsonut noihin silmiin."
+
+-- "Monta kertaa."
+
+-- "Ja mitä sanot?"
+
+-- "Kauniit silmät."
+
+-- "Voi sinua, kylmäveristä, rautahermoista! Kauniit! Voiko semmoisia
+silmiä sanoa kauniiksi vaan, sinä hidas flegma!"
+
+-- "Eiköhän?"
+
+-- "Älä sano enää niin, älä, rakas ystäväni, sano enää niin, muutoin
+ystävyytemme hajoaa. Ne ovat taivaalliset! Taivaalliset ne ovat,
+kuuletko!" ja Yrjö puristi ystävänsä käsivartta.
+
+-- "Oikein, ystäväni, oikein. Olet siis vakuutettu, että hän voi tehdä
+ihmisen onnelliseksi."
+
+-- "Haa! Hän vie ihmisen taivaasen, taivaan iloa imehtimään, niin
+ystäväni," ja Yrjö syleili innostuksissansa ystävätään.
+
+-- "Sinä arvelet siis, että jos minä kosin, niin..." virkkoi Niilo.
+
+Yrjö säpsähti. Hän ei ollut muistanutkaan Niiloa.
+
+-- "Kuules, ystäväni," puhui Yrjö: "minä arvelen että ... että ...
+jätetään huomiseksi."
+
+-- "Kuinka tahdot vaan. Olenhan jättänyt asian sinun haltuusi."
+
+Niilo meni takaisin saliin.
+
+Yrjö rupesi ajattelemaan ystävyyden velvollisuuksia ja oikeuksia.
+
+-- "Niilo on ainoa ja paras ystäväni," arveli hän itsekseen, "se on
+kyllä totta se. Mutta mitä ihmettä hän antoi asiansa minun haltuuni?
+Miten minä suorian tästä pulasta? Taivas, onkohan onni niin hänen
+kanssaan, että Laura ... vaan ei, minä tulen mielipuoleksi..."
+
+Enempää hän ei saanut jatketuksi, sillä Niilo tuli hyvin kiireisesti
+hänen luoksensa.
+
+-- "Ystäväni," huusi hän, "joudu pian, sinua tarvitaan, tarvitaan
+lääkäriä, hän pyörtyi vast'ikään!"
+
+-- "Kuka?" kysäsi Yrjö kalpeana.
+
+-- "Joudu, oma ystäväni: Aina on sairastunut!"
+
+Yrjö riensi heti paikalla naisväen sivuhuoneesen, jossa Aina makasi
+tunnotonna sohvalla. Äkillinen pahoinvointi ja kuumuus olivat
+saattaneet hänelle hetken pyörtymisen; sen vaarallisempaa tuo ei ollut,
+sen huomasi taitava lääkäri paikalla. Pian sai hän sairaan tointumaan,
+ja määräsi hänelle rauhaa ja lepoa. Isä hyppäsi hätäyneenä kammioon.
+
+-- "Mitä taivaan tähden on tapahtunut? Onko mun silmäteräni kipeä ja
+miks'ei ole lääkäriä menty hakemaan? Sakari tohtori istuu tuolla
+perähuoneessa, mutta se kanalja on kiintynyt preferanssiinsa; no, mutta
+ettekö te mene hakemaan toista, tuota, mikä sen nimi taas on, en muista
+mitään. Ja mitäs te, nuori herra, täällä teette seisomassa ristissä
+käsin? Näette, että ihminen on haudan partaalla, ja katsotte noin
+kylmästi. Voi minua poloista!..."
+
+Ja hätäynyt isä olisi jatkanut tätä kuinka kauan hyvänsä, jollei Laura
+ja Ainakin olisi tulleet hänen avukseen.
+
+-- "Mutta, isä kulta," sanoi Aina, "enhän minä enää ole kipeä; sain
+vaan äkillisen pyörrytyksen, ja tätä nuorta tohtoria on minun
+kiittäminen pikaisesta avusta."
+
+-- "Oma lapseni, oma pikku tyttöni, -- no Jumalan kiitos! Säikähdinpä
+oikein niin, että täytyy istuani. Hyvä herra," lisäsi hän Yrjölle, "en
+tunne teitä, mutta minä näen teidän olevan kunnon miehen ja olettehan
+pelastaneet oman kultusen tyttöni. Mutta onko hän nyt sitten jo ihan
+terve, niin ett'ei mitään vaaraa enää ole? Sanokaa, olkaa hyvä, sillä
+tunnettehan te ruumiin kaikki suonet ja muut semmoiset hermot. Olenpa
+oleva teidän ikuinen velallisenne."
+
+-- "Hyvä herra," vastasi Yrjö tyyneesti, "te olette liian
+hyväntahtoinen. Vakuutan, ett'ei tyttärellänne ole mitään vaaraa;
+levollisen yön kuluttua tervehtii hän teitä yhtä kukoistavana kuin
+tänäkin aamuna."
+
+-- "Ja minä," virkkoi Aina, "minä vakuutan, että jaksan heti paikalla
+tanssia valssia kolme täyttä kierrosta. Vai mitä sanotte tohtori?"
+
+-- "Neitini," sanoi Yrjö, katsoen kaunista tyttöä, joka oli sohvalla
+puolilepäävässä asemassa, pää käden nojassa ja hiukset vallattomasti
+pudonneina otsalle, "jos en olisi lääkäri, niin ensimmäisenä rientäisin
+pyytämään itselleni kunnian ja ilon saada tanssia teidän kanssanne nuo
+kolme täyttä kierrosta, mutta -- mieleni on paha -- minun täytyy
+esittää teille lepoa ja rauhaa ja, jos tämä esitykseni saapi
+suosiollisen myöntymisenne, niin huomenna..."
+
+-- "Niin, mutta se on vasta huomenna," virkkoi Aina vähän suuttuneena.
+
+-- "Kas niin lapseni, nytpä tottelevaisena sairaana lähdet koreasti
+kotia, ja te, tohtori, käytte, toivoakseni, huomenna sairastanne
+katsomassa. Eiköhän kumminkin olisi tarpeen keittää selja-teetä tai
+panna sinappia jalkapohjille, että hän oikein lämpiäisi. Vai ei
+tarvitse mitään? No niin, te ymmärrätte paremmin ne asiat, mutta olkaa
+hyvä ja koettakaa pulssia vielä kerran, sillä pulssi on hyvin tärkeä
+asia."
+
+-- "Mutta, isä kulta," lausui Laura, "johan tohtori vakuutti..."
+
+-- "Koettakaa vaan, olkaa niin hyvä," sanoi Aina vielä vähän
+nureillaan; "kenties huomaatte, ett'en huomennakaan voi tanssia."
+
+-- "Aina, Aina, mitäs sanotkaan?" puuttui isä puheesen. "Hyvä tohtori,
+älkää uskoko, että hän oikein toden perästä vihoittelee; hän on minulla
+vallaton semmoinen. Lauraseni, pidäpäs huolta, että Aina pukee
+lämpimästi päällensä."
+
+He lähtivät etuhuoneesen.
+
+Tohtorin auttaessa Ainaa pukeumassa, virkkoi hänen sorea sairaansa yhä
+vaan totisena:
+
+-- "Tohtorit ovat kaikki pahan-ilkisiä."
+
+-- "Minäkin?"
+
+-- "Etupäässä."
+
+-- "Masentavaista kuulla tuota," sanoi tohtori hyvin alakuloisena.
+
+Niilo tuli sanomaan jäähyväisiä. Hänen äänensä värähteli, kun hän
+hellästi kysyi Ainalta, luoden häneen lempeän katseen:
+
+-- "Kuinka voitte nyt, Aina?"
+
+-- "Kiitos, hyvin," vastasi Aina ja, ojentaessaan Niilolle kätensä,
+punehtui hieman.
+
+Ovella kysäsi Yrjö vielä Ainalta:
+
+-- "Sanotteko vieläkin, että _kaikki_ tohtorit ovat pahan-ilkisiä?"
+
+-- "Panitteko pahaksenne?"
+
+-- "Ken voisi panna pahaksensa teidän viehättäviä sanojanne?"
+
+-- "Kenties kaikki eivät olekaan pahan-ilkisiä, mutta..."
+
+-- "Mutta?"
+
+-- "Mutta te olette. _Au revoir_!"
+
+Keijukaisena sipsautti Aina kynnyksen yli ja meni Lauran ja isänsä
+kanssa kotio.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kummallinen oli seuraava yö Niilon talossa. Unta ei saanut silmäänsä
+filosofi enempää kuin lääkärikään. He kävelivät ääneti pitkin lattiata,
+hyvin totisina, miettiväisinä. Iltahuveista tultuansa olivat he ensin
+vilkkaasti keskustelleet ja seurauksena siitä kai oli tämä
+molemmanpuolinen rauhaton kävely, ajatteleminen ja äänettömyys.
+
+-- "Mutta tästä pitää saada loppu," sanoi viimein Yrjö ja seisahtui.
+
+-- "Pitää," sanoi Niilo juhlallisesti ja seisahtui myös.
+
+-- "Mutta miten?"
+
+-- "Sepä se."
+
+Ja ystävät astumaan taas.
+
+-- "Ken olisi voinut aavistaakaan tätä!" lausui Niilo kotvasen
+kuluttua.
+
+-- "Minä kaikista vähimmin; mutta semmoiset olennot saattavat tehdä
+mahdottomatkin mahdollisiksi."
+
+Äänettömyys jälleen.
+
+-- "Kuules ystäväni," virkkoi Niilo uudelleen. "Ottakaamme nyt järki
+avuksi, älkäämme antako tunnon yksistänsä vallita."
+
+-- "Tehkäämme niin!"
+
+-- "Mitä sanoo tuntosi?" kysyi Niilo.
+
+-- "Se sanoo, että olen rakastunut kumpaankin, aivan kuin sinäkin."
+
+-- "Entäs järkesi?"
+
+-- "Järkeni ... järkeni ... sanoo samaa. Sinun laitasi kai on päin
+vastoin?"
+
+-- "Mitä tarkoitat?"
+
+-- "Sitä, että ensin sanoo järkesi ja sitten tuntosi aivan samaa."
+
+-- "Totta kyllä."
+
+-- "Siltä puolen siis asia selvänä. Mutta nyt on kysymys, kelle
+kenenkin luonne paremmin sopii. Sinä olet hidas flegma."
+
+-- "Ja Laura on samallainen. Aina taas on vilkas, hetken tunteitten
+lapsi, sangvininen."
+
+-- "Ja semmoisen sanovat minunkin olevan."
+
+-- "Aivan oikein. No?"
+
+-- "Samallaiset luonteet eivät sovellu yhteen."
+
+-- "Päinvastoin, nehän juuri sopivatkin. Kant sanoo..."
+
+-- "Heitä, veli kulta, Kantit syrjään nyt, sillä Kant ei ollut nainut
+eikä siis ymmärtänyt oikein näitä asioita. Luonteitten vastakohtaisuus
+puolisojen välillä näes synnyttää ihanan sulosoinnun, joka on
+avioelämän onni. Toisen herkkätuntoisuus tasautuu toisen tyyneydessä,
+ja toisen hitaisuutta elvyttää toisen vilkkaus. Kun taasen molemmat
+ovat aivan samallaisia luonteiltaan, niin heidän hyvät puolensa tosin
+astuvat esiin kaksinkertaisessa valossa, mutta samapa on laita hyväin
+puolten vastakohtienkin."
+
+-- "Hm! Melkeinpä sinä olet oikeassa. Mutta mitä apua meillä on näistä
+filosofioimisista?"
+
+-- "Nyt on vielä yksi asia selville saatava: kumpainenko, Laura vai
+Aina, sinua rakastaa."
+
+-- "Ja kumpiko sinua," lisäsi Niilo.
+
+-- "Ah, ystäväni!" huokasi Yrjö, ja nyt hän oli hellätuntoinen. "Mitä
+syitä minulla olisi ajatella semmoista? Sinua ovat he tunteneet kauan
+aikaa, mutta minä olen vaan yhden illan ollut heidän parissansa.
+Minulla ei ole toivoja."
+
+Ystävykset heltyivät ja läksivät kävelemään huoneessa käsityksin.
+
+-- "Niin minä teen," päätti Yrjö; "menen sinne, sairastani katsomaan,
+ja jos en aivan ymmälle käy, niin luulenpa voivani huomata, kenen sydän
+sinulle sykkii."
+
+-- "Kiitos, ystäväni, kiitos!"
+
+Aamulla meni Niilo opistoon. Yrjö läksi Olkkosen taloa kohti, mutta
+ennenkuin hän pääsikään sinne, tapahtui muuan seikka, joka pakoitti
+hänet palaamaan kotio takaisin. Jotakin omituista oli tapahtunut, sillä
+Yrjö oli palatessaan aivan läpi märkä, vaatteista vuosi vesi virtana.
+Hän pukeutui kotona uudestaan ja läksi nyt nuoren sairaansa luokse.
+
+Sairas oli kaikkea muuta kuin sairas. Yrjö oli ennustanut oikein: Aina
+oli yhtä kukoistava ja viehättävä kuin ennenkin. Pian olivat tohtori ja
+hän puuttuneet vilkkaasen keskusteluun.
+
+-- "Niin, minä en milloinkaan unohda sitä baalia ylioppilashuoneessa.
+Muistatteko, tohtori, kuinka viehättävältä tuo valssi 'An der schönen
+blauen Donau' kajahtelee orkesterin soittamana? Ensin noin hiljaa
+la-la-la ja sitten pieni crescendo tam-tam..."
+
+-- "Niin kyllä ja sitten forte trala-la-trala-la."
+
+-- "Niin ja sitten vähäinen ikäänkuin vaikeroiva sävel ja..."
+
+-- "Ja sitten riemuisa, hurmaava fortissimo trallalla-la."
+
+-- "Mieleni tekisi heti paikalla..."
+
+-- "Ja mikä estäisi! Sallitteko?"
+
+Ja tohtori sairaansa kanssa tanssivat, tohtorin lallattaessa ja
+rallattaessa kaikki nuo Straussin pianot ja fortet, vaikeroivat ja
+hurmaavat sävelet.
+
+Heidän tanssinsa keskeytyi sillä välin huoneesen tulleen isän
+taputuksista;
+
+-- "Bravo, sairas ja tohtori, bravo! Oikeinhan te tanssitte _avec
+blessir_, kuten viskaalin rouva sanoo."
+
+-- "Suokaa anteeksi," virkkoi Yrjö, "mutta Aina neidellä oli niin
+hauskoja muistoja eräistä tanssiaisista Helsingissä, ja kun minäkin
+olen suuri tanssin ystävä..."
+
+-- "Niin pistitte tanssiksi, aivan oikein. Niin, muistan minäkin ne.
+Siellähän myös ensi kerran näimme Niilo tohtorin. Hänen uusi teoksensa
+oli ilmaunut silloin, ja hänestä puhuttiin paljon juuri sinä iltana.
+Emme kumminkaan tutustuneet vielä silloin."
+
+Aina löyhytti liinallaan vilvoitusta kasvoille, joille oli hehkuvan
+punan nostanut -- luultavasti äsköinen vilkas tanssi.
+
+Yrjö ajatteli toisin.
+
+Laura tuli kutsumaan puistoon suurukselle.
+
+Isä läksi sieltä pian kauppatoimillensa. Lauran mentyä emännän puuhille
+sisään, virkkoi tohtori Ainalle:
+
+-- "Tuo baali Helsingissä on siis teille hauskojen muistojen ilta?"
+
+Aina katsahti häneen terävästi.
+
+-- "Kuinka te niin omituisesti sitä kysytte?"
+
+-- "Siellähän soi tuo viehättävä 'An der schönen, blauen Donau?' ...
+Sen vuoksi minä vaan ... mutta _à propos_ tansseista! Eilen te
+pyörryitte juuri, kun soitettiin valssia 'Tuhat ja yksi yötä'. Ja
+tiedänpä erään olennon, jolle eiliset iltahuvit ovat tuskallisten,
+rauhattomain muistojen hetki."
+
+-- "Kuka se on?"
+
+-- "Saanko sanoa?"
+
+-- "Sanokaa vaan, tai -- ette saa sanoa."
+
+-- "Uskokaa, neitini, että eräs, joka niin suurella huvituksella
+muistelee 'An der schönen blauen Donau,' on vaikuttanut eräässä
+toisessa ja vast'edeskin on vaikuttava 'tuhannen' rauhatonta yötä,
+epätietoisuuden tuskallista yötä."
+
+Aina vaipui ajatuksiinsa; rinta aaltoeli. Hän ei kuullut, kuinka
+puiston portti narahti; hän ei nähnyt niinkuin Yrjö, että Niilo astui
+puistoon. Yrjö viittasi häntä lähenemään hiljaa.
+
+-- "Tohtori," virkkoi Aina viimein, silmiään nostamatta. "Minkätähden
+olette niin paha?"
+
+-- "Samaa sanoitte eilenkin, ja niin ikävätä kuin onkin kuulla tuota,
+niin hauska mun on muistaa sanoneenne, ett'eivät _kaikki_ tohtorit
+kumminkaan ole pahoja. Ja hän ei ole paha."
+
+-- "Kuka?"
+
+-- "Saanko sanoa?"
+
+Aina peitti korvansa käsiinsä. Se oli samaa kuin "sanokaa."
+
+-- "Hän on sama, jonka muisto teissä niin miellyttävänä sekaantuu
+muistoon noista tanssiaisista Helsingissä."
+
+Hiljainen kaste kimalteli purpuraisilla kukilla.
+
+Yrjö nousi hiljalleen. Niilo oli saapunut aivan lähelle. Yrjö otti
+ystäväänsä kädestä ja viitaten Ainaan, kuiskasi:
+
+-- "Hän."
+
+Niilo istahti Ainan viereen...
+
+Salissa, jonne Yrjö meni, istuivat isä ja Laura, kuunnellen Sylvester
+Sylvestrius'en puhetta. Vanhalla lehtorilla näkyi olevan jotakin hyvin
+tärkeätä kerrottavana. Yrjön astuessa sisään, huudahti hän: "Kas
+tuossa, tuossa tulee hän, tuo jalo mies, ylevä nuorukainen! Sallikaa
+puristaa kättänne!"
+
+-- "Mutta mitä tarkoitatte, lehtori?" kysyi Yrjö, hämmästyneenä
+katsellen ympärilleen.
+
+-- "Sitä tarkoitan, että te olette jalo mies. Ja minä kerron tässä
+ystävilleni koko asian. Älkää kieltäkö minua, älkää kieltäkö. Niin,"
+jatkoi lehtori, "sillalla näkee hän, että Kuitusen pieni tytär oli
+pudonnut laiturilta veteen, ja silloin hän, mitään muuta miettimättä,
+syöksyy sillalta, kolmen sylen korkeudesta, suin päin veteen,
+ajattelematta, että saattaisihan pohjalla olla kiviä, joihin hän
+helposti musertuisi. Tuokion ajan ovat hän sekä lapsi veden alla, mutta
+pian nousee hän, käsissään kallis taakka. Hän ui rannalle, laskee
+lapsen hätäyneen äidin syliin ja, ennenkuin tämä ennättää sanoa
+sanaakaan, on hän jo kaukana poissa. Äiti ei häntä tuntenut, mutta
+onneksi satuin minä sillan toisesta päästä näkemään, ja minä
+olen valmis koko maailmalle kertomaan, että vielä on jaloutta,
+altiiksi-antaumista maailmassa, on, kaks kertaa kaks, niinkin! Ja tämä
+jalo mies olette te tohtori, te itse!"
+
+-- "Hyvä herra," virkkoi Yrjö; "te liioittelette: mitä minä tein, olisi
+kuka hyvänsä tehnyt."
+
+-- "Ei olisi joka mies tehnyt, kaks kertaa kaks!"
+
+Laura katseli nuorta tohtoria ihastunein silmin; viimein hän nousi ja,
+ojentaen hälle kätensä, sanoi:
+
+-- "Kiitos, jalo herra; kiitos monin kerroin: te olette pelastaneet
+ristityttäreni!"
+
+-- "Mikä onni!" huudahti Yrjö ja puristi pehmoista kättä ja puristi
+sitä kauan.
+
+Heidän katseensa kohtasivat tosiaan...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kului kuukausi. Olkkosen talossa oli muutamia vieraita. Yrjö ja Niilo
+olivat myös siellä.
+
+Kauppaneuvos piti vieraille pienen puheen, jota seurasivat lasien
+helähdykset ja kaksinkertaiset onnentoivotukset.
+
+-- "Kukas oli oikeassa?" kysäsi pormestarin rouva hiljaa viskaalin
+rouvalta.
+
+-- "Jaa, sitä oli minun mahdoton arvata, _imbossibel_!"
+
+Sylvester Sylvestrius tarttui lasiinsa ja rupesi pitämään puhetta.
+
+-- "Hyvä herrasväki," lausui hän. "Kaks kertaa kaks on neljä, sen
+tietää kukin. Ja tän'iltana on tapahtunut juuri semmoinen kombinationi.
+Mutta onnellisuuden maailmassa käy laskut toisin kuin tavallisessa. Nyt
+on ilmeisesti todistettu, ja minunkin vanha sydämmeni tuntee, että kaks
+kertaa kaks onnellista on sittenkin ainoastaan kaksi onnellista, sillä
+kaksi ovat onnellisia silloin, kun tuntevat itsensä _yhdeksi_
+onnelliseksi olennoksi. Niin aina olkoon ja siihen maljan juon!"
+
+Muutamat vieraista arvelivat Sylvestrius'en puhetta näppäräksi;
+muutamat eivät arvelleet mitään; viskaalin rouva arveli, ett'ei
+tässä ollenkaan olisi huolinut astua esiin "geografillisilla
+kvantiteeteilla."
+
+Mutta kaikki kilistelivät laseja ja sanoivat:
+
+-- "Onneksenne!"
+
+
+
+
+"TALLELLAHAN ON!"
+
+(Lääkärin päiväkirjasta.)
+
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Pikku Emmi on hyvin kipeänä: jos suinkin voit, niin riennä meille." --
+Näin kirjoitti minulle kaupungin pastori X.
+
+Pikku Emmi, hänen viisi-vuotias tyttärensä oli aina ollut lemmikkini.
+Sattumus oli ohjannut minut hänen terveytensä hoitajaksi hamasta hänen
+synnyinhetkestään saakka. Hänen syntymisensä oli ollut raskasta ja
+pitkällistä, jonka vuoksi minut kutsuttiin avuksi, ja -- lääkärin
+taidonko vaiko sattumuksen avulla, en tiedä, vaan -- pikku Emmi jäi
+eloon. Lääkäri tuntee -- hetkeksi ainakin -- tavallista suurempaa
+kiintymystä sitä kohtaan, jonka hengen hän on pelastanut tai jonka
+pelastukseen hän kumminkin on ollut välikappaleena, mutta erinomaista
+on ollut kiintymykseni tähän lapseen. Usein olen kuullut jonkun tunteen
+kuiskaisevan minulle: "tuo lapsi tekee käänteen elämässäsi" ...
+Ennetunteita en usko, niille mä nauran. Aina tyyten mietittyäni tätäkin
+asiaa, on järki tuonut esiin tukevia syitä tuommoisten ennetunteiden
+mahdottomuudesta, vaan juuri kun olen suuni vetänyt nauruun niille,
+juuri silloin on taas kuulunut kuiskaus: "tuo lapsi tekee käänteen
+elämässäsi..."
+
+Ainoa talo täällä, jossa minulla, paitsi sairaiden luona, on tapana
+käydä, on pastori X:n. Siellä on minusta aina ollut niin kodikasta,
+niin lämmintä, jopa onnellistakin, ja tuohon on ollut syynä aina pikku
+Emmi. Kesäiseen aikaan kun heidän taloansa lähenen, kuulen jo kaukaa:
+"Emmin tohtori tulee, Emmin tohtori tulee!" -- niin on pienonen minua
+aina nimittänyt -- ja katsahdettuani ylös avonaisiin akkunoihin, olen
+nähnyt lapsen ihanat kasvot kukkasten keskellä. Sisään tultuani ja
+istahdettuani on pienonen kiivennyt polvelleni ja siinä haastellut,
+naurellut tuolla raittiilla, viattomalla ja sydämmelle käyvällä
+tavalla, jolla ainoastaan lapsi voi haastella ja naurella. Ja silloin
+on Emmi aina vienyt minut ajatusten maailmaan, ei noiden yksivakaisten,
+jännittäväisten, vaan vienojen, unohduksissa olleiden, kaukaisten
+ajatusten. Silloin minä, Emmi polvillani, olen haaveillut kuni lapsena
+muinoin, ja sydämmeeni on saanut rauhaa, on tullut tyyneyttä, jotka
+maailman myrskyt ja pauhut olivat sieltä karkoittaneet. Olen silloin,
+lapsi sylissäni, muuttunut lapseksi minäkin; olen laulellut hänelle
+samoja lauluja, joita lapsenakin muinoin vierittelin; olen kertonut
+hänelle satuja, pienenä kuulemiani, olen leikkinyt lapsen kera, ja
+lapsi on ollut iloinen, onnellinen, ja hänen iäkäs ystävänsä on ollut
+iloinen, onnellinen hänkin.
+
+Mutta äkkiäpä tuo onnellisuus on kadonnut, haaveillut haamuina
+haihtuneet, kuultuani Emmin yskäisevän. Huu! minä tunnen tuon yskän,
+kolkon kalman-yskän! Ja silloin, painaen suudelman noille hehkuville
+poskusille, ja, estääkseni häntä väsyttämästä itseänsä, olen laskenut
+lapsen polviltani pois.
+
+Kaksi viikkoa sitten olin taas ollut siellä, taaskin ollut onnellinen
+ja taaskin herännyt uinailuistani Emmin yskäyksestä. Virkani toimet
+olivat vaatineet minun olemaan kaupungista poissa kaksi viikkoa, ja
+juuri kotiin palattuani sain pastorilta kirjeen: "Pikku Emmi on hyvin
+kipeänä, jos suinkin voit, niin riennä meille."
+
+Minä kiiruhdin paikalla sinne.
+
+       *       *       *       *       *
+
+En kuullut nyt ulos Emmin iloista ääntä, en nähnyt tällä kertaa
+pienosen kasvoja akkunassa, ei tullut tuttuni salissa vastaani, ei, hän
+makasi nyt sairasvuoteella! Pastorin vaimo tuli vastaani ja hätäyneenä
+virkkoi: "jos taitonne voi, niin pelastakaa mulle enkelini!" -- Me
+astuimme sairaan kammioon.
+
+-- "Kas niin," huudahti Emmi, nähtyään minut, "tulettehan te, Emmin
+tohtori; minun rintaani ahdistaa niin kovasti, ja tämä peitekin painaa
+niin paljon; isä ja äiti eivät sitä usko, mutta Emmin tohtori sen kyllä
+uskoo. -- Painaahan tämä?" lisäsi hän ja tarttui käteeni.
+
+-- "Kyllä se painaa, lapseni," vastasin minä, "mutta koetahan olla
+kärsivällinen vielä vähän aikaa; huomenna olet jo terve."
+
+-- "Huomenna jo!" huudahti hän, ja kesken kyyneleitänsäkin koetti hän
+naurahtaa. Mutta samassa tuli ankara yskän-kohtaus, joka pani sydämmeni
+vavahtamaan.
+
+Minun ei huolinut kauan tutkistella taudin laatua; se, mitä jo aikaa
+sitten olin pelännyt, oli valitettavasti nyt käynyt toteen. Emmin
+rintaan oli hänen elämänsä ensi hetkestä saakka sijoittunut vamma,
+tauti, joka on pilkaksi tehnyt lääketieten taisteluja sitä vastaan,
+vamma, joka kaataa verkalleen, mutta kaataa varmaan ja joka,
+pienoseen sijansa otettuaan, tekee elon-aamusta illan ennen aikojaan.
+Minun poissa ollessani oli Emmi vilustunut ja tauti muuttunut
+n.s. pikaiseksi. Raskaalla sydämmellä istahdin pöydän ääreen,
+kirjoittaakseni hänelle helpoittavia rohtoja. Emmin äiti ei nähnyt
+käteni vavistusta: se olisi kertonut hänelle, että tämä oli viimeinen
+lääkekirje, mitä hänen lapselleen kirjoitin.
+
+Vähitellen taukosi taudinpuuska, Ahdistus alkoi lievetä; valitus
+vaikeni, ja vähemmin temmotellen kohoeli rinta. Emmi nukahti...
+
+Hetken kuluttua hän avasi silmänsä jälleen. Ne olivat entistä
+kirkkaammat nyt, nuo kauniit, suuret silmät; entistä valkoisempi oli
+kasvojen iho ja entistä kirkkaampina hehkuivat poskipäät.
+
+-- "Äiti, nyt on Emmi jo terve; niin, Emmin tohtori se antaa aina niin
+hyviä rohtoja."
+
+Niin virkkoi lapsi, kääntyen minuun päin, ja veti suunsa hymyyn...
+Tuota hymyä en unohda milloinkaan.
+
+Iloissaan likisti äiti lastaan rintaansa vastaan; mutta lieneekö
+samassa joku aavistus, vai minun kasvoniko ilmaisseet hänelle jotain
+kamalata, en tiedä, mutta kyyneliä rupesi hänen silmistään putoelemaan
+lapsen pielukselle. Kalpeana seisoi isä vuoteen ääressä: hänelle olin
+sanonut totuuden.
+
+-- "Mitäs itket, äiti?" kysyi Emmi nähtyään äitinsä kyyneleet. --
+"Enhän minä enää ole kipeä. Nyt olen taas niin terve. Enkös ole?"
+liitti hän sitten, mutistaen pienen suunsa niin vakuutetun totiseksi ja
+myhähtäen jälleen, ja totuttuun tapaansa ojensi minulle kätensä
+koeteltavaksi.
+
+Hiljaa, tuskin tuntuvasti tykytti enää valtasuoni... Pitikö minun
+ilmoittaa lapselle, mitä tiesin? Pitikö minun karkoittaa ennen aikojaan
+tuo viaton, viimeinen hymy hänen huuliltaan? Vai pitikö minun pettää
+lasta, joka niin luottavana odotti minulta myöntävää vastausta?
+Miksipäs, arvelin sitten itsekseni, miksipäs murheeksi muuttaisin Emmin
+ilon? Elämä ei ole ennättänyt tarjota hänelle vielä muuta kuin onnea;
+tiensä, tuo lyhyt tiensä maailmassa on kulkenut kukkapolkuja myöten;
+nyt väsyi pieni matkamies ja istahti kukkainsa keskeen ... niinpä
+nukkukoonkin sitten niiden pariin, näkemättä tuonen toukkaa, joka on
+matanut häneen. Hiljaa se on jäytänyt hennon taimen juuret; hiljaa
+suhahtakoon sitten lännen tuuli ja taivuttakoon taimen, uuvuttakoon
+kuni ilta-uneen vain... Minä vastasin: "terve olet, pienoseni, ja
+huomenna olet ihan terve."
+
+-- "Tiesinhän sen; kuulithan, äiti, mitä Emmin tohtori sanoi!" huudahti
+hän iloissaan. -- "Mutta," lisäsi hän vähän ajan perästä, "minua rupeaa
+nukuttamaan. Minä laskeun levolle. Kukkaset ne jäävät nyt kastelematta,
+mutta kastele, äiti, sinä ne tän'iltana."
+
+Ja totuttuun tapaansa pani pienonen kätensä ristiin ja rupesi lukemaan
+iltarukoustansa. Rukous oli noita yksinkertaisia lasten rukouksia,
+mutta se tuntui niin tutulta minusta. Niin, se oli sama, jota äitini
+minulle, pienenä ollessani, oli opettanut. Tietämättänikin menivät
+käteni ristiin, ja jok'ainoa lapsen lausuma sana kajahti niin armaalta
+sydämmessäni...
+
+Rukouksen päätettyänsä Emmi sanoi jäähyväiset äidilleen ja isälleen,
+pyytäen, että hänet kaikin mokomin herätettäisiin aamulla varhain
+ruokkimaan kanarianlintua; tän'aamuna hän ei ollut jaksanut sitä tehdä.
+-- "Hyvää yötä, Emmin tohtori," virkkoi hän viimein minulle. Hänen
+äänensä oli heikonnut heikkonemistaan; viimeinen sana oli pelkkää
+kuiskausta vaan. Minä lähenin vuodetta, otin lasta kädestä kiinni ja
+suutelin häntä. Samassa tunsin vähäisen puristuksen kädessäni. Se oli
+viimeinen kuolon tempaus... Lännen tuuli oli suhahtanut, taimi
+taipunut, kukka nukkunut uneen iäiseen...
+
+Tuommoisessa tilassa en ollut ensi kertaa. Usein olen seisonut
+kuolinvuoteen vieressä, nähnyt useain kuolintuskat, painanut monen
+silmät kiinni. Minua ovat liikuttaneet sairaan kärsimiset ja vaivat;
+mutta nähtyäni niiden loppuneen kalman unessa, olen levollisena aina
+lausunut itsekseni: "Nythän on _kaikki_ lopussa. Hän _oli_, häntä _ei
+ole_ enää"... Mutta toisin oli nyt. Min'en voinut irroittaa kättäni
+vainajan kädestä, en kääntää silmiäni pois hänen kasvoistansa, joille
+_oli_ jäänyt tuo hymy, ja nyt ensi kertaa pyrki huulilleni kysymys:
+"Virka, vainaja, mitä näet nyt?"
+
+Surun sortamana oli äiti laskeunut tuolille vuoteen ääreen. Pastori
+istahti hänen viereensä. Vasemmalla kädellään hän syleili vaimoaan,
+oikealla silitteli hänen armaita suortuviansa.
+
+-- "Tallellahan on!" virkki viimein pastori.
+
+Kului hetkinen... Äiti nosti silmänsä ylös, pyyhkäsi pois kyynelensä ja
+toisti:
+
+-- "Tallellahan on!"
+
+Vait! Salista rupesi nyt kuulumaan laulu. Siellä lauloi Emmin
+kanarianlintu. Mitä visersi se? Visersikö se kuolinvirttä vainajalle;
+lauloiko lohdutusta vanhemmille, vai kertoiko se mulle armaita, kauan
+unohduksissa olleita seikkoja? Minä luulen, että sen lauluun olivat
+yhdistettyinä kaikki nämä asiat. Vielä kerran katsahdin vainajaan.
+Lännen mereen laskeuva aurinko heitti kultaisia säteitänsä Emmin
+kasvoille. Ne olivat vielä kuni elossa olevan. Samassa sai syömmeeni
+sykkeitä, niin outoja ja kumminkin niin tuiki tuttuja; pian tunsin
+silmässäni jotain himmeätä: se oli kyynel, kyynel kuivana, jäykkänä
+oleessa silmässäni, ja nyt -- ensi kertaa kakskymmenvuotisten riitain
+ja taistelujen perästä omassa itsessäni, vakauneena virkoin minäkin:
+
+-- "Tallellahan on!"
+
+
+
+
+KESÄINEN TARINA.
+
+
+Päivä oli kovin helteinen, se paistoi koko terältä, eipä ihmekään siis,
+että koko luonto oli kuin uneen uupunut. Pilviä, ei valkoisiakaan
+hattaroita, jaksanut kohota taivaalle, linnut eivät laulaneet, eivät
+äännelleetkään, liikkunut ei lehtikään puussa, tuskinpa haavankaan.
+Keltainen maantie yksin ei saanut maata. Mäeltä laskivat alas rattaat,
+kolisten kovalla hiekalla. Kolinasta heräsi lintu oksalla, jänis
+pensaan takaa hyppäsi maantien poikki korvat sojossa, pari hiekkajyvää
+sinkosi pyöristä tienviereiseen lammikkoon; se röyhelsihe tuokioksi,
+vaan pian oli sen pinta jälleen tyyni, pian oli jänis pensaan takana
+taaskin rauhassa, lintu painanut päänsä siiven alle: rattaat olivat
+kaukana, ne nousivat tuolla verkalleen ylös mäkeä.
+
+Lähdemme seuraamaan rattaita.
+
+Niillä istui nuori mies ajatuksissaan. Mitä hän mietti, sitä ei niin
+varmaan tiedä, mutta monenlaista hän vaan näkyi miettivän. Hevonen
+juoksi joutuisaan.
+
+-- "Mitäs sitä elukkatasi rääkkäät?" sanoi herra; "ennätetään tässä
+vähemmälläkin. Anna käydä!"
+
+Kyytipoika katsahti kiitollisena herraan ja pysäytti juoksun. Hiljaa
+kulkivat rattaat. Aurinko paahtoi jälleen, rattaiden ritinä se oli niin
+yksipuolista, aina yhtä ja samaa, yhtä ja samaa. Hevonen kulki
+puolitorkuksissa, kyytipoika oli koko torkuksissa. Äkkiä äänsi herra:
+
+-- "Ei tässä nyt makaamaan ruveta maantielle. Anna jaosta!"
+
+Kyytipoika käski hevostaan; tämä puisteli vähän päätään ja läksi
+jolkottamaan. Jott'ei torkku taaskin valtaa saisi, rupesi kyytipoika
+ensin hyräilemään, koroittaen hyräilyänsä vähitellen lauluksi. Eikä
+ollutkaan hänen laulunsa pelkkiä "rekiviisuja"; yksinkertainen se oli,
+mutta sisälsi niin paljon totuutta, että se olisi antanut aihetta
+paksulle filosofilliselle teokselle. Poika lauloi:
+
+    "Makkarass' on kaksi päätä:
+    Toinen pää ja toinen pää."
+
+Laulettuaan sen kerran, lauloi hän sen vielä kerran ja sitten vielä
+monta kertaa, niin että tuo ajatuksiinsa vaipunut herrakin rupesi
+kuuntelemaan sitä. Ja mitä enemmin hän sitä kuunteli, sitä enemmin hän
+huomasi laulun totuuden. Mitä tarkemmin hän ajatteli omaa elämäänsä ja
+tilaansa, sitä selvemmin huomasi hän, että makkarass' on kaksi päätä:
+toinen pää ja toinen pää.
+
+Hän oli nuori maisteri, tiedonhalukas, oli päättänyt lukea
+yliopistossa, -- siinä toinen pää. Mutta varat loppuivat, maaseudulla
+oli kelpo kotiopettajan paikka tarjona, sinne hän nyt meni varoja
+hankkimaan, -- siinä toinen pää.
+
+Hän oli oppinut ja taitava, hän tulee siis toimeen uudessa virassaan,
+-- siinä toinen pää; mutta hän ei ole ylhäisissä seuroissa ollut ja
+semmoisiin hän nyt oli menossa; mitenkä hän tulee toimeen siellä? --
+siinä jälleen toinen pää.
+
+Ja tämä viimeksi mainittu seikka huoletti maisteria kaikista enimmin.
+Talo, johon hän nyt menee, on hänelle umpi outo. Isäntäväki on ylhäistä
+herrasväkeä, aristokraatillista. Isäntä itse kuuluu olevan suora mies,
+emäntä vanha hyvä-sydämminen rouva, -- heidän kanssaan siis pian
+perehtyy; oppilaansa kanssa, joka oli 13-vuotias poika, hän kohta tulee
+tuttavaksi. Siltä puolen siis asia suoritettu. Mutta sitten kuuluu
+talossa olevan tytär, kaunis ja nuori, oleskellut ulkomailla...
+Mitenkäs maisteri hänen kanssaan tulee toimeen? Sitten kuuluu heillä
+käyvän paljo vieraita, niiden joukossa tietysti runsas määrä nuoria
+neitosia -- siinä tulee seurustelemiset, siinä leikit, siinä monet muut
+semmoiset, joista maisteri kernaasti olisi poissa, mutta sehän ei sovi,
+joukkoon täytyy mennä. Ja hiis! Siinä sitten satut sanomaan sanan vähän
+toisapäin kuin olla pitäisi, siitä he sitten nauravat ja... Mutta
+mitäpäs minä heidän nauruistaan? Olen semmoinen kuin olen, teen
+tehtäväni rehellisesti; vähät minä ihmisten naurusta...
+
+Tuolla tavalla hän aina lohdutteli itseään, mutta yhä suuremmalla
+voimalla tunkivat entiset ajatukset jälleen esiin. Uudet olot ... uudet
+toimet ... uudet seurat ... uudet ... hm... Ja maisteri tunsi tuossa
+sydämmen alla semmoista kummallista puristusta. Hän sytytti papirossin,
+mutta se vaan pahensi asiata. Oikein rupesi vatsaa kivistämään, ei
+juuri kivistämään, mutta se tuntui vaan niin kummalliselta, ja yhä
+kummallisemmalta se tuntui, kuta lähemmäs tultiin kestikievaria. Siitä
+ei enää ole kuin pyssyn kantama siihen hoviin, johon hänen matkansa
+piti. Voi jos olisi vielä edes parinkaan peninkulman päässä, niin
+ennättäisi vielä oikein tarkasti miettiä! Niin ajatteli maisteri, mutta
+sitten johtui hänelle taas mieleen, että parempihan on mitä pikemmin
+pääsee perille, sillä tehtävähän mikä tehtävä. Kyytipoika ikäänkuin
+arvasi hänen ajatuksensa; hän lauloi nyt niin, että vuoret vastaelivat:
+
+    "Makkarass' on kaksi päätä:
+    Toinen pää ja toinen pää."
+
+-- "Niin on, poikaseni, niin on! Kohtakos tullaan kestikievariin?"
+
+He käänsivät samalla oikeaan.
+
+-- "Tuoss' on!" sanoi poika, viitaten ruoskan varrella punaista taloa
+mäen alla.
+
+-- "Jumalan kiitos! Viimeinkin!" sanoi maisteri.
+
+Kestikievarin pihan poikki kulki samassa muuan nais-ihminen
+kaupunkilaisessa palvelustytön puvussa. Ehdottomastikin säpsähti
+maisteri:
+
+-- "Tuo mahtaa olla hovin piikoja!"
+
+Ja entistä pahemmin kivisti sydän-alusta, ei juuri kivistänyt, mutta
+tuntui vaan niin kummalliselta.
+
+-- "Tarvitsetteko hevosta, herra?" kysyi kestikievari.
+
+-- "Tarvitsen kyllä, taikka ... en tarvitse vielä; niin no, odottakaa
+nyt vähän!" Ja maisteri meni vierastupaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kului hetki, eikä maisteri vieläkään vaatinut hevosta; hän virui
+sohvalla ja ajatteli vaan, mitenkä hän nyt ensin tulee sisään uuteen
+taloon ja tekee ensimmäiset tuttavuudet. Ja yhä vaan tuntui
+kummalliselta tuo sydän-alus, niinkuin ainakin, kun hermot kiihtyvät
+epätietoisessa odotuksessa. Viimein nousi hän ylös, otti hattunsa ja
+meni ulos kävelemään, vähän virvoittuakseen, ennenkuin hoviin lähtisi.
+
+Parinkymmenen sylen päässä alkoi männikkö; sinne hän meni, yhä
+syvemmälle ja syvemmälle. Löysipä hän lähteen, ja kivelle sen viereen
+istahti hän. Puiden humina, lähteen lirinä -- nuo olivat vanhoja
+tuttuja hänelle, ne saivat hänet rauhoittumaan. Hän rupesi
+mietiskelemään tulevaista oloansa yliopistossa: siellä hän taas pääsee
+rakkaiden Romalaistensa ja Kreikkalaistensa pariin, nauttimaan hengen
+ravintoa, jommoista ei enää nykyaika voi luoda. Ja kuinka lavealle
+leviää sitten hänelle vaikutusala! Edistystä tieteelle, hyötyä ja
+kunniaa isänmaalle! Kuinka ihanata!... Maisteri ei istunut enää kivellä
+metsässä, hän istui yliopistossa, opetus-istuimella, hän puhui
+hartaille kuulijoille, niin innollisesti, niin...
+
+Samassa kuului vähän matkan päässä pyssyn laukaus.
+
+Koneen-omaisesti läksi maisteri kulkemaan sinnepäin, josta laukaus oli
+kuulunut. Hän astui puoleksi ajatuksissaan muutamia askeleita, mutta
+äkkiä hän pysähtyi, sillä hänen eteensä aukeni kuva, jota hän ei enää
+milloinkaan unohtanut.
+
+Viiden kuuden sylen päässä näki hän ison hongan, sen juurella oli iso
+kivi, ja kivellä seisoi nuori neitonen. Nuori oli tuo neitonen ja
+kaunis kuin kevät-aamu. Vaaleat kiharat laskeutuivat punanauhaisen
+olkihatun alta ja tuuheina valuivat hartioille. Kasvot tosin eivät
+olleet säännölliset, mutta joka ainoa piirre niissä oli hentoutta,
+armautta, ja pitkäin ripsien alta näkyi -- silmät, niinkö luulette? ei!
+-- taivas sieltä näkyi, ei taivas, mutta kaksi taivasta; ja suu -- vaan
+ei, se on liian lauha sana -- suukkonen, tuommoinen pikkuruinen, täynnä
+vallattomuutta!... Sininen hame, lumivalkoiset sukat, ja kengät
+pienoiset kuin keijukaisen. -- Selässä riippui neitosella pieni pyssy.
+
+Maisteri ei voinut liikahtaa paikaltaan. Taanoiset klassilliset
+ajatukset olivat hänellä vielä jäljellä: hän luuli tosiaankin näkevänsä
+itse Dianan. -- Vaan mitä katselee metsän mieluinen emäntä niin
+lakkaamatta ylös honkaan? Vait! Hän liikahtaa, hän kurottaa kätensä
+alimmaista oksaa kohti, pieni hyppäys, -- ja kauniit kädet saivat
+kiinni oksasta, ja niin siinä riippuu Diana. Ja yhä ylemmäs on hänellä
+mieli, käsi kurotakse seuraavaan oksaan, mutta liian se on korkealla.
+Vaan kas tuossahan pistää ulos sopiva oksa toiselta puolen puuta. Hips!
+Siinä riippuu neitonen, entistä pikkuisen ylempänä, mutta ei enää ole
+kiven kohdalla. Yhä vieläkin ylemmäs on hänen halunsa, mutta
+harmillistahan on, että juuri tämä honka on niin oudosti luotu,
+etteivät kauniit, huimapäiset Dianat pääse ylemmäksi: seuraava oksa on
+liian korkealla, sinne ei yrittämistäkään. Alas siis! Vaan voi!
+Alhaalla on juuri lähteen silmä: märäksi käyvät sorjat kengät, kastuvat
+valkoiset sukat ja sitten vielä on lähteen vesi niin kylmää -- brrr!
+
+Siinä riippuu metsän mieluinen emäntä maan ja taivaan välillä, milloin
+harmilla silmäisten ylös, milloin kauhulla katsahtaen alas.
+
+-- "Ah!" kiljaisee hän viimein. Maisteri seisoi tuolla huomaamatonna
+entisellä paikallaan, lumottuna, ihastuneena. Entäs sitten tuo "ah!"?
+kuinka ihanalta se kuului, raikkaana, hopeankirkkaana! Ja hiljalleen
+kertoi metsän kaiku: ah! Ja sitten vielä järven toinen ranta kuiskasi
+niin armaasti: ah! -- Niin ihanata oli tuo maisterin mielestä, että hän
+olisi kernaasti tahtonut olla koko ikänsä metsässä, katsella salaa
+kaunista Dianaa ja kuulla sen huutelevan: ah!
+
+Kului muutama silmänräpäys, niin jo äänsi neitonen;
+
+-- "Aih!"
+
+Ja kun vielä silmänräpäys oli kulunut, niin häneltä kuului:
+
+-- "Voih!"
+
+Ja tämä ei enää ollutkaan niin heleätä; siinä kuului jotakin
+pelon-alaista. Pian herätti maisterin hänen makeista unelmistaan kimeä:
+
+-- "Auttakaa!"
+
+Ja nyt vasta huomasi hän neitosen huutelevan vaarassa. Pari hyppäystä
+-- ja hän oli Dianansa luona. Hellästi tarttui hän lumoajattareen ja
+nosti hänet vielä suuremmalla hellyydellä alas kivelle.
+
+-- "Herra, kuinka olen teille kiitollinen," lausui neitonen,
+laskeumatta kiveltä alas. "Katsokaas herra," lisäsi hän osoittaen ylös
+puuhun, "tuota oravaa teki mieleni saada: minä ammuin sen, mutta
+nähtävästi vaan haavoitin poloisen. Katsokaas, kuinka se raukka tuolla
+istuu hyyristyneenä oksain juureen. Voi, voi jos minä sen saisin!" Ja
+pienoinen jalka polkasi sammaleiseen kiveen kaksi kolme kertaa
+peräkkäin.
+
+-- "Te tahdotte tuota oravaa, niinkö?" sanoi maisteri. "Heti paikalla!"
+
+Nämä viimeiset sanat kuuluivat jo hongasta. Harvoin on orava niin
+nopeasti kiivennyt puuhun, kuin maisteri nyt.
+
+Silmänräpäyksessä oli immen sylissä pienoinen orava.
+
+-- "Ty-ty-ty!" puhui Diana otukselleen. "Poloinen, kuinka sun jalkasi
+on käynyt pahoin; mutta älä huoli, kyllä se parannetaan. Herran tähden,
+kuinka sinä olet sorja! Katsokaas, herra, eikö se ole kaunis?"
+
+Maisteri katsoi ihastuksella, ei kumminkaan oravaan, vaan kauniisin
+kätösiin, jotka oravaa hyväilivät.
+
+-- "Ne ovat erinomaisen kauniit," sanoi hän ihastuksensa
+ylenpalttisuudessa.
+
+-- "Kauniit? Mitkä niin?" kysäsi neiti ihmetellen.
+
+-- "Kaunis, kaunis," selitti maisteri nolostuen, "kaunis on, nimittäin
+tuo orava, oikein totta minä tarkoitin oravaa."
+
+Pitkät ripset kohosivat puolilleen ja kaksi taivasta katseli niiden
+alta niin veitikkamaisesti tuohon nolostuneesen Apollonin poikaan.
+Mutta äkkiä purskahti tyttönen nauruun, heleään, kirkkaasen.
+
+-- "Herra, voi kuinka te olette lystin näköinen?"
+
+-- "Kuinka? Minäkö?" änkytti maisteri aivan neuvotonna.
+
+-- "No, taivas, pikkuruinen käpy on tarttunut teille tuohon noin!"
+
+Maisteri pyyhkäsi käpysen parrastansa, jota hän piti _à la Napoléon_,
+ja kirosi mielessänsä kaikki semmoiset kävyt, jotka saattavat nuoren
+miehen noloksi.
+
+-- "Ty-ty-ty!" puhui Diana jälleen oravalle. Hän hyväili sitä,
+silitteli sitä, jopa suutelikin niin armaasti ja viehättävästi, että
+maisteri kesken nolouttaan unohti kaikki klassilliset unelmat ja toivoi
+olevansa tuommoinen pikkuinen, haavoitettu orava.
+
+-- "Antakaas kätenne, herra," sanoi neitonen, "minä hyppään alas."
+
+Maisteri otti kädestä, neitonen hyppäsi maahan. Ja mikä hyppäys! Niin,
+täynnä suloutta! Se viehätti maisteria niin, ettei hän muistanut
+päästää pois Dianan kättä omastaan, ja -- ihmeellistä! -- ei Dianakaan
+sitä vetänyt pois. Ja niin he seisoivat tuossa, sanaakaan virkkamatta:
+kaksi taivasta ja kaksi klassillista silmää vastatusten. Vaan pian
+laskeutuivat taivaan kannet, ja hehkuva puna lensi immen kasvoille.
+
+-- "Herra," kuiskasi; hän kainona, vetäen hiljaa kätensä pois. "Minä
+kaiketi näytän teistä hyvin kummalliselta, minä ... minä..." Neitonen
+kävi hämille.
+
+-- "Ty-ty-ty," lisäsi hän, kääntyen oravan puoleen.
+
+-- "Neitoseni," vastasi maisteri, "jos uskaltaisin sanoa, niin näytätte
+te ... te..." ja hänkin sekottui ja kävi hämille.
+
+-- "Ty-ty-ty," lisäsi hän, kääntyen myöskin oravan puoleen.
+
+Pian toipui Diana.
+
+-- "Kummallisesti olemme tutustuneet. Sallikaa esitteleidäni: nimeni on
+Anni, Koskelan herran tytär."
+
+-- "Kosk... Kosk...?"
+
+-- "Koskelan."
+
+-- "Herran tähden!" äänsi äkkiä maisteri ja samassa johtui hänelle taas
+mieleen kyytipojan laulu.
+
+-- "Kuinka te sanoitte?" kysäsi toinen kummastellen.
+
+-- "Minä sanoin: 'Herran tähden!'"
+
+-- "Miksikä niin?"
+
+-- "Näettekö, neitiseni, nimeni on Lauri Leinola..."
+
+-- "Lein...?"
+
+-- "Leinola."
+
+-- "Herran tähden!" äänsi vuoroansa Anni. "Sittenhän olette sama
+maisteri, jota olemme odottaneet veljeni opettajaksi?"
+
+-- "Niin juuri," sanoi maisteri huoaten.
+
+-- "Jesta! kuinka hauskaa, kuinka erinomaisen hauskaa, että minä
+ensimmäisenä saan sanoa teille terve-tultuanne!"
+
+Ja neitonen ojensi Laurille kätensä ja puristi oikein sydämmellisesti.
+
+-- "Kiitos!" virkkoi Lauri ja -- en tiedä mistä se tuli, mutta --
+hänkin puristi oikein sydämmellisesti.
+
+Ja siinä he nyt jälleen seisoivat käsi kädessä, vaan sitten jälleen
+lankesivat katseet maahan. Taas oli orava hyvään tarpeesen.
+
+-- "Ty-ty-ty!" sanoi sille Anni.
+
+Ja maisteri sanoi myöskin:
+
+-- "Ty-ty-ty!"
+
+Kohta he läksivät metsästä ulos.
+
+Tiellä kertoi hänelle Anni lähteneensä tän'aamuna pikku veljensä kanssa
+kirkonkylään rattailla. Takaisin lähdettäessä oli hän lähettänyt
+veljensä ajamaan yksin, itse sitä vastoin oli hän tullut oikotietä,
+soutanut veneellä Vellamonlahden poikki, kulkenut ruuhella Sinisalmen
+yli ja sitten metsikössä ampunut oravia: hän muka rakastaa
+erinomaisesti metsästämistä.
+
+Maantiellä oli veli jo odottamassa rattainensa.
+
+Anni käski pojan mennä jalkaisin kotia, hyppäsi rattaille ja pyysi
+maisterin istumaan viereensä; kaikki tuo tapahtui niin pikaisesti, että
+maisteri tuskin oli istahtanut Dianan viereen, niin jo läksivät rattaat
+liikkeelle. Valkoiset kädet olivat ohjaksissa, Lauri oli saanut
+hoidettavikseen pyssyn ja armaan oravan.
+
+Ja huimaa menoa tuossa mentiin.
+
+-- "Ajakaa varovasti, neitiseni," sanoi maisteri säikähdyksissä, "täss'
+on pahoja kiviä,"
+
+Vastaukseksi helähti heleä nauru.
+
+-- "Pelkäättekö?" kysäsi Anni, veitikkamaisesti katsoen vieressään
+istuvan Adoniin, jolla oli työ ja tuska, pidellessään pyssyä, oravaa ja
+-- hattuansa. "Kiire ajaminen on parhaimpia huvituksiani. Hips!"
+
+Ja kivet iskivät tulta.
+
+Lauri herra oli kuin puolipyörryksissä. Hän istui mukavasti keijuvilla
+rattailla, ihana Diana ohjasi virkkua juoksijata, ja puut ja pensaat
+kiitivät heidän ohitsensa, ja tuolta näkyi jo hovikin, ja nyt ajettiin
+sillan yli...
+
+-- "Tpruu!" Nyt oltiin päärakennuksen portaiden edessä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olipa sekin yö, minkä maisteri nyt ensi kertaa vietti uudessa talossa!
+Oikeastaan ei se olut mikään yö eikä se ollut päiväkään: yöllä ihmiset
+makaavat, päivällä he valvovat, mutta Lauri maisteri ei maannut eikä
+valvonut tänä yönä, olihan tuommoisessa unen ja valveen sekaisessa
+olossa, jota ei oikein osaa nimittääkään. Eilispäivän tapaukset
+ilmautuivat tuhansissa ja tuhansissa eri muodoissa hänen sielunsa
+silmäin eteen. Hän näki ukko Ciceronin, niin vanhan ja vakaan näköisen;
+hän ihaili vanhaa puhujaa, mutta kun hän tarkemmin katseli, niin
+huomasi hän Ciceronin harmaassa parrassa pienen männyn-kävyn. Ja vähän
+matkan päässä seisoi Diana, nauraen käpyjutulle, nauraen niin, että
+Laurin kävi oikein sääli vanhaa miestä. Toisinaan hän taas oli
+kiipeevinänsä korkeaan puuhun, ylemmäs, vielä ylemmäs, ja sieltä puhui
+hän hartaille kuulijoille, joiden joukossa hän näki kaunokaisen immen,
+orava sylissä. Toisinaan hän seisoi tuon immen kanssa, piti häntä
+kädestä, ja kaikki oli niin suloista ja hiljaa ympärillä. Lauri oli
+niin merkillisen rohkea, hän puhui neitoselle niin hyvästi ja
+kauniisti, ja neitonen hymyili vielä kauniimmin, ja -- Lauri nosti tuon
+pienosen käden huulillensa ja oli painaa siihen palavan suudelman,
+mutta silloin näki hän, että hänen edessään seisoikin ukko Ciceroni,
+parrassa pieni männynkäpy.
+
+Tuollaisia kuvia hän näki koko pitkoisen yön, käännellen itseänsä
+kupeelta toiselle.
+
+Hänen herätessään oli aurinko ollut ylhäällä pari hetkeä. Aamu oli
+kaunis. Minä kernaasti kertoisin ja kuvailisin tuota aamun ihanuutta,
+mutta kyllähän lukijattareni ja lukijani itsestänsäkin tietävät kuinka
+ihmeen ihanata kesäinen aamu on Suomessa (nimittäin kun ei ilma ole
+paha). Lauri nousi, avasi akkunan ja rupesi, niinkuin sanotaan, täysin
+hengähdyksin nauttimaan raikasta ilmaa. Maisterin asunto oli
+pihanpuoleisessa rakennuksessa, ja sieltä hän nyt katseli pulskaa
+päärakennusta, jonka asukkaat vielä näkyivät olevan unen vallassa.
+Mutta vähän ajan perästä liikahtivat kartiinit eräässä akkunassa, ne
+vetäysivät syrjään ja akkunassa näkyi -- Anni, keveässä aamupuvussa,
+ihanana, viehättävänä.
+
+-- "Tipu, tipu, tipu, kuli, kuli, kuli," huuteli Anni akkunastaan, eikä
+aikaakaan niin lensi akkunan alle koko joukko kyyhkysiä, joille Anni
+heitteli herneitä ja jyviä. Kasvoipa siivekästen vierasten joukko: pian
+tuli sinne varpusiakin. Taampaa nämä ensin katsoivat kyyhkysten makean
+leivän juhlaa, ja sitten pienin hyppäyksin uskalsivat vähitellen
+lähestyä isoisten ateriaa. Karjapihalta kurkisti kukkokin kateellisin
+silmin tätä mässäämistä, mutta pian tuo mahomettilainen kutsui monen
+monet puolisonsa ympärilleen, nämä taas monen monet poikansa ja
+tyttärensä, ja ylpeesti johdatti pappa kukko ne Annin akkunan alle.
+Olipa tuossa nokkinaa! Kyyhkysistä oli eräs valkoinen vallan rohkea: se
+lentää leyhytteli ensin Annin pään kohdalla, vaan viimein laskeusi
+hänen olallensa, ja huuliltansa syötti Anni lempilintuaan. Lauri
+ei ollut jouten hänkään. Hän oli hiljalleen ottanut esille
+piirustusvihkonsa ja yks kaks pannut paperille tuon kauniin kuvan
+kauniina kesä-aamuna (paitsi muita taitoja oli näet hänellä myös
+tavattoman hyvä piirustamisen taito). Hän oli koko ajan ollut
+näkymättömissä, mutta saatuaan valmiiksi kyyhkysen Annin olalle, hän
+ihastellen työtään, ojensi sitä vähän kauemmaksi ja katseli sitä,
+päätään kallistellen. Kyyhkysen varvas oli vielä korjattava; hän
+katsahti alkuperäiseen kuvaan, mutta samassa huomasi Anni hänet.
+
+-- "Ai!" kiljasi hän jälleen hopeankirkkaalla äänellään ja veti
+kartiinit eteensä, niin ettei niiden takaa näkynyt muuta kuin ihana pää
+ja kauniit suortuvat.
+
+-- "Hyvää huomenta, maisteri!" sanoi hän ja hymyili, Laurin mielestä,
+niinkuin Rafaelin enkeli.
+
+-- "Jumal'antakoon!" vastasi Lauri ja koetti piiloittaa piirustansa.
+
+-- "Näittekö kaunista unta ensimmäisenä yönä uudessa talossa?" kysyi
+Anni.
+
+-- "Erittäin kaunista!"
+
+-- "Kestä te unta näitte?"
+
+-- "Teistä," sanoi maisteri viattomasti.
+
+-- "Minustako? Hahaha! Hyvästi!"
+
+Ja Rafaelin enkeli katosi akkunasta.
+
+-- "Nyt hän varmaankin suuttui," arveli Lauri ja oli hyvin pahoillansa.
+
+En tiedä, oliko Anni suuttunut, mutta sen varmaan tiedän, etteivät
+Annin siivekkäät ystävät tykänneet yhtään hyvää ateriansa
+keskeyttämisestä. Varpuset eivät uskaltaneet tosin muuta kuin tehdä
+pari pientä epäkohteliasta hyppäystä, kyyhkyset päätänsä kurottaen
+lausuivat vain parilla kolmella sanalla paheksumisensa, mutta kukko se
+piti aika melua, kaakatti ja leyhytteli siipiään ja viimein loukatulla
+ambitionilla kutsui perheensä pois epäkohteliaan vieraan näkyvistä.
+
+-- "Kyllä hän varmaan suuttui," lausui Lauri jälleen. "Ei olisi pitänyt
+noin suoraa päätä sanoa hänelle, mitä unta minä näin. Paha onkin sanoa
+sellaista nuorelle tytölle, jota tuskin vielä tunteekaan."
+
+Aamiaisen jälkeen kohtasi hän Annin yksin.
+
+-- "Neitini," yritti hän puhumaan ja pysähtyi, sillä kaksi taivasta
+näkyi jälleen.
+
+-- "Herrani?" vastasi toinen.
+
+-- "Te olette luultavasti ... hm..."
+
+-- "En ole ensinkään hm."
+
+-- "Ei, mutta minä tarkoitan sitä, että te..." ja Lauri nolostui yhä
+enemmin.
+
+-- "Mitä niin?"
+
+-- "Että aamulla, kun teidät näin..."
+
+-- "Niin mitä sitte?"
+
+-- "Niin minä tulin sanoneeksi teille jotakin..."
+
+Kirkas puna lensi Annin kasvoille, mutta hän, niinkuin neitoset aina,
+osaavat sen jälleen poistaa, kun tahtovat. Hän sanoi huolimattomasti:
+
+-- "Mitäs te sitten sanoitte?"
+
+-- "No, mutta," arveli maisteri itsekseen, "pitääkös minun nyt uudistaa
+taanoinen tuhmuus?"
+
+-- "Mitäs se sanoittekaan? Kertokaa."
+
+-- "Sanoin, että unissani olin nähnyt teitä."
+
+-- "Entäs sitte?"
+
+-- "Ei muuta mitään."
+
+-- "Hm."
+
+-- "Hm."
+
+-- "Mutta mitäs te nyt oikeastaan tarkoitatte?" kysäsi Anni, ja suu,
+tuo pieni ruusuinen suu, oli taas niin vallaton.
+
+-- "Minä näette pelkään..."
+
+-- "Nähdä minua unissanne, niinkö?"
+
+-- "Niin juuri," sanoi maisteri, huomaamatta Annin ansaa.
+
+-- "Ha-ha-ha! Kuinka te olette kohtelias!"
+
+-- "Voi, voi, neitini," vaikeroi Lauri tuskissaan, "minä tarkoitin ihan
+toista. Minä näette pelkäsin teidän suuttuneen, kun sanoin nähneeni
+teistä unta."
+
+-- "Vai niin, te siis vain narrasitte?"
+
+-- "En narrannut, en," vakuutti Lauri.
+
+-- "No mutta minkätähden minä olisin suuttunut siitä?"
+
+-- "En minä tiedä, minä päätin vaan siitä, kun te niin vetäysitte
+akkunasta pois ja sanoitte: hyvästi."
+
+-- "Herran tähden, kuinka te vielä olette naiivi ja ujo, voi, voi!"
+
+Tuossa hän seisoi Lauri parka punaisena ja neuvotonna noin suorasta
+puheesta. Anni huomasi sanoneensa liian paljon ja hänenkin oli hankala
+olla ja kun hän tarkemmin katsoi Lauriin, niin tuli hänen vielä
+hankalampi olla, sillä kaikessa noloudessaan oli Lauri kaunis mies.
+Anni koetti naurahtaa, mutta se ei onnistunut. Vaan milloin on nainen
+kauan ollut neuvotonna?
+
+-- "Ai, ai, kelvoton Ponttu, kun taas ahdistaa Mirriäni," kiljasi hän
+äkkiä, ja "hush, Ponttu!" kuului kohta sen jälkeen tuolta pihan perältä
+Annin ääni.
+
+Lauri meni kammioonsa. "Te olette vielä niin naiivi ja ujo": -- tuo
+lause ei antanut hänelle rauhaa. Hän päätti olla tästä puolin toisin.
+Mutta miten? Keltä kysyisi hän neuvoa? Lauri aprikoi kauan tuota asiaa
+ja viimeinkin näkyi keksineen keinon. Hän istahti ja kirjoitti
+paraimmalle ystävällensä Helsinkiin seuraavan kirjeen:
+
+  "Oma Ystäväni!
+
+  Heti kun olet saanut tämän kirjeen, niin mene kirjakauppaan ja osta
+  mulle eräs kirja, jonka nimeä en minä itsekään tiedä, mutta jotain
+  tuollaista se on; 'Gentilhomme' tai 'Das Gesellschaftsleben,' --
+  sanalla sanoen osta semmoinen kirja, jossa on hyviä neuvoja
+  seuraelämää varten. Osta se kiiresti ja vielä kiireemmästi lähetä
+  se ystävällesi
+
+                  _Laurille_.
+
+  _P. S._ Ensi kirjeessä laveammalta itsestäni. Älä unohda:
+  'Gentilhomme' tai jotakin sellaista."
+
+Syystä tai toisesta kirja viipyi kaksi viikkoa, ja näiden kahden viikon
+aikana oli maisterilla useampiakin kohtauksia, jotka saattoivat hänen
+suuresti kaipaamaan tuota "Gentilhommea" tai jotakin sellaista. Vaan
+niistä kertoileminen ehkä väsyttäisi lukijata.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Huolimatta veitikkamaisuudestaan oli Anni helläsydämmisin neitonen
+maan päällä. Usein sattui niin, että koko talon herrasväki meni
+illanpuhteella järven yli huvitteleimaan. Maisteri tietysti oli mukana
+oppilaansa kanssa. Kaikkialla oli hovin tiluksia, ja hovinherra, kuten
+kunnon isäntä konsanaankin, piti hauskimpana työnään kävellä peltojaan
+ja niittyjään katsomassa. Hyvällä aviopuolisolla ei voi olla muuta kuin
+myötätuntoisuutta miehensä kanssa: peltoja ja niittyjä rakasti rouvakin
+katsella. Niinpä kävikin usein noilla mainituilla huvimatkoilla, että
+pappa tarjosi mammalle kätensä, ja niin he menivät. Lauri, Anni ja
+Annin veli jäivät kolmen kesken, mutta maisterin johdolla oli pojasta
+tullut uuttera kasvien tutkija: hänkin katosi metsään hakemaan
+harvinaisempia kasveja, -- ja niin jäivät Anni ja Lauri yksikseen.
+Silloin he istahtivat jollekin kauniille paikalle.
+
+-- "Kertokaa, maisteri, nyt jotakin."
+
+-- "Mitäpä minä osaisin kertoa?"
+
+-- "Noin te aina sanotte, mutta kun kerran vaan pääsette alkuun, niin
+sitten kerrotte niin kauniisti."
+
+-- "Te luulette?"
+
+-- "Ihan totta." Ja Anni katsoi suurilla silmillään Lauriin niin
+vilpittömästi ja pyytämällä, että olisipa ollut hyvin kova sydän sillä,
+joka olisi voinut kieltää.
+
+Lauri kertoi, ja hän sitä osasikin tehdä. Milloin otti hän puheeksi
+luonnontieteiden suuren edistymisen, hän jutteli milloin
+tähtitieteestä, milloin kemiasta, milloin taas runoudesta. Hän puhui
+aina kernaasti Shakespearen Hamletista, tuosta kohtalon vainoamasta,
+joka on kutsunut hautain maailmasta yllykettä kostolleen, jota huutaa
+hänen isänsä veri; Hamletista, joka aina vain epäilee, jonka innollinen
+puhkuaminen raukenee ja mieli ei kykene työhön; Hamletista, joka näkee
+_kohtalon_ joka paikassa, arvellen: mikä huomenna tapahtuu, ei tapahdu
+tänään.
+
+Hän ei ollut kaunopuhelias, Lauri maisteri, hän istui hiljaa
+asemillaan, viuhtomatta, vauhtomatta, mutta ääni se oli niin
+soinnukasta, niin sydämmen pohjasta lähtenyttä, ja silmissä paloi
+innostuksen tuli. Ja Anni kuunteli häntä hartaasti, innostuen hänen
+kanssaan, heltyen hänen kanssaan. Tuolloin, kuullessaan Laurin puhetta,
+hän tunsi itsensä nöyryytetyksi, Lauri oli hänen mielestänsä jotain
+tavallista enempi, ja usein Annissa arkana heräsi ajatus, olla usein,
+hyvin usein Laurin kaltaisen olennon luona, hyyristyä hänen syliinsä
+myrskyssä ja iloita hänen kanssaan silloin kuin sydän tuntee rauhaa,
+onnea, voimatta selittää syytä siihen. Mutta kun oli nuoria neitosia
+samassa seurassa, silloin oli hän jälleen entinen huimapäinen Anni,
+jossa Laurin neuvottomuus isoissa seuroissa herätti sanomatonta iloa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Olipa taaskin kaunis aamu. Lauri meni ulos kävelylle, mukana nyt,
+niinkuin ainakin, piirustusvihkonsa. Mutta ihmeellistä! Sen koommin
+kuin kuva Annista ja kyyhkysestä oli valmistunut, oli Lauri piirustanut
+useampia muitakin, mutta kaikkiin niihin kuvasi hän ehdottomastikin
+joko Annin ja kyyhkysen tai kyyhkysen ja Annin. Niin kävi tänäkin
+aamuna. Tultuaan metsään ohjasi hän askeleensa -- tietämättänsä, sehän
+on arvattava -- sille paikalle, jossa hän ensi kerran oli kohdannut
+Annin. Hän istahti sen kiven juurelle, jolla Anni oli seisonut silloin,
+ja -- tämäkin tietysti tapahtui hänen tietämättänsä, aivan kuin
+romaaneissa on tavallista. Siinä hän otti esille piirustusvihkonsa, ja
+rupesi piirustamaan, päästäen huolimattomasti kynän kulkemaan
+paperilla. Kului tuokio, niin ilmausi paperille järvi, järvelle ruuhi,
+pienonen tietysti, ruuhen perälle neitonen, Anni tietysti. Jo ilmautui
+osa kyyhkystäkin olalle, mutta nyt vasta rupesi maisteri ajattelemaan,
+sopiiko muka kyyhkystä nyt tuohonkin panna. "Kenties olisi sentään
+parempi, jos laittaisi oravan, kesyn oravan; niin, mutta..."
+
+Ja hän ajatteli, kumpiko olisi luonnollisempi, oravako vai kyyhkynen.
+Ties kuinka kauan hän olisi siinä istunut, jollei häntä olisi
+keskeyttänyt heleä ääni hänen takanaan.
+
+-- "Miks'ette jatka eidyllistä kuvaanne?"
+
+Herran tähden: Annihan se oli! Hän oli hiljaa hiipinyt luokse ja
+katsellut olan ylitse maisterin työtä.
+
+-- "Miks'ette jatka?" kysyi Anni toistamiseen.
+
+-- "Siks' että te niin äkkiä..."
+
+-- "Häiritsin teitä, niinkö?"
+
+-- "Ette millään muotoa, mutta..."
+
+-- "Ketä olette tahtoneet piirustaa tuohon?"
+
+-- "Tahtonutko? Eikö se ole onnistunut? Ettekö tunne, kuka ruuhessa
+istuu? Malttakaas! Pari piirrettä vielä. Kas näin. Tunnetteko nyt?"
+
+Anni punastui.
+
+-- "Kuka teille on antanut luvan piirustella minun muotokuviani?" sanoi
+hän hyvin äkäisenä.
+
+Voi neitosia, voi ihmeellisiä olentoja! Kun sattumalta, äkkiä kosketat
+heidän herkkään hermoonsa, sanot heille jotakin miellyttäväistä, jonka
+äkkinäisyys estää heidät kohta vastausta löytämästä, niin he joko
+itkevät tahi ovat suuttuvinansa!
+
+Säikähtäneenä vakuutti Lauri:
+
+-- "Tuhannesti anteeksi, neiti: minä en tiennyt tämän olevan teidän
+mieltänne vastoin. Minä vakuutan, ett'en tästä puolin enää kertaakaan
+sitä tee."
+
+Lauri parkaa! Hän oli niin viaton vielä. Kaikesta näkyi, ettei hän
+vielä ollut lukenut Gentilhommea tai jotakin sellaista. Gentilhomme ei
+olisi puhunut noin vilpittömästi.
+
+Vähäinen harmin, nimittäin oikean harmin, väre lehahti Annin kasvoilla.
+
+-- "Sallitteko minun edes säilyttää tämän kuvan itselleni?" kysyi
+vilpitön Lauri.
+
+-- "En."
+
+-- "Minä revin sen siis rikki. Tahdotteko sitä?"
+
+-- "En."
+
+-- "Mutta kuinkas sitten?"
+
+-- "Antakaa minulle tuo lehti."
+
+-- "Kuinka?"
+
+-- "Luonnollisesti siten, että repäisette sen irti vihostanne ja
+annatte minulle."
+
+-- "Mutta, neitini..."
+
+-- "Mutta, herrani, tahdotteko taas suututtaa minua?" ja pieni jalka
+yritti polkea pienen lemmikin, joka sattui olemaan sen kohdalla.
+
+-- "Taivas varjelkoon!"
+
+Ja Anni sai mitä oli tahtonut. Hän kumartui, otti tuon korean lemmikin
+ja tarjosi sen ääneti Laurille, joka otti sen yhtä ääneti vastaan.
+
+-- "Mitäs tämä nyt merkitsee?" arveli Lauri itseksensä. "Ensin
+suututaan kuvasta ja sitten se otetaan ja pannaan koreasti povelle ja
+sitten annetaan lemmikki. Hiis! Eiköhän tuommoisesta olisi selitystä
+Gentilhommessa?"
+
+He läksivät kulkemaan kotiapäin.
+
+Anni oli suutuksissaan koko matkan, hän puhuikin koko matkan selvällä
+suuttumuksen äänellä. Hän rupesi kyselemään, oliko Laari jo kauan
+harjoitellut piirustusta; ilmoitti sitten itsellään olevan suuren halun
+oppia piirustamaan ja lopuksi, aina vaan suuttuneella äänellä, kysäsi:
+
+-- "Tahtoisitteko ruveta opettamaan minulle piirustusta?"
+
+-- "Teillekö!"
+
+-- "No onko se niin ihmeellistä?"
+
+-- "Ei suinkaan."
+
+-- "Tahdotteko, minä kysyn?"
+
+-- "Vallan kernaasti."
+
+He olivat juuri tulleet päärakennuksen portaiden kohdalle.
+
+-- "Alkakaamme jo tänään," sanoi Anni.
+
+-- "Niinkuin käskette."
+
+-- "Nyt juuri, käykäämme saliin."
+
+-- "Suokaa anteeksi, nyt en voi; Kaarlo veljenne odottaa minua. Meidän
+pitää lukea."
+
+-- "Miks'ei hän saata mennä kukkia hakemaan?"
+
+-- "Meidän pitää ensin tutkia eilen kootut kukat?"
+
+-- "Tutkikaa illalla vasta."
+
+-- "Ne näivettyvät siksi."
+
+-- "Herran tähden, kuinka olette itsepäinen!"
+
+-- "Suokaa anteeksi, minä vaan tiedän velvollisuuteni," vastasi Lauri
+vakaasti.
+
+-- "No niin, minä ymmärrän sen," lausui Anni sulattavalla äänellä,
+leppyneenä. "Mutta sitten eikö niin?" liitti hän, ojentaen Laurille
+kättä.
+
+-- "Heti kuin olemme lopettaneet."
+
+Lauri meni oppilaansa luo.
+
+Taivas, sitä kukkain paljoutta, minkä poika oli koonnut eilen! Niitä
+tutkiessahan menee pari tuntia! Mutta onneksi olivat useimmat jo
+ennättäneet näivettyä. Tuoreet tutkittiin, siihen kului puoli tuntia,
+joka maisterista tuntui iankaikkisuudelle. Hän istui rauhatonna,
+teroittaen valmiiksi kaksi lyijykynää.
+
+-- "Maisteri," sanoi Kaarlo, "tästä kukasta en voi saada selkoa, se
+näkyy olevan _cruciferi_."
+
+-- "Ai, se on hyvin vaikea _cruciferi_; menehän nyt hakemaan muitakin
+samallaisia, niin tutkimme ne yhdessä."
+
+Kaarlo meni kukkia hakemaan, mutta pian palasi hän jälleen.
+
+-- "Maisteri, tässä tuli teille kirja ristisiteessä."
+
+Se oli -- "Gentilhomme," tuo kauan ikävällä odoteltu Gentilhomme, mutta
+nyt ei Lauri olisi malttanut ruveta lukemaan oman veljensäkään
+kirjettä, niin kiire oli hänellä.
+
+Anni odotti häntä, ja odottaessaan oli myöskin teroittanut valmiiksi
+kaksi lyijykynää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Anni oli hyvin ahkera oppilas ja edistyi hyvin, vaikka hän joskus,
+harmissaan onnistumattomasta piirteestä, repäsi koko lehden tuhansiin
+palasiin.
+
+-- "Mitäs varten te nyt repäsitte sen?" sanoi Lauri silloin aivan
+tyyneesti.
+
+-- "Mitä vasten! Minua harmittaa, kun ei saa, mitä tahtoo."
+
+-- "Maailma ei olisikaan maailma, jos täällä kaikki saisi heti paikalla
+ilman mitään vaivaa."
+
+-- "Mikäs se sitten olisi?"
+
+-- "Onnen taivas."
+
+-- "Hm."
+
+Ja Anni piirusti jälleen tyyneenä.
+
+Jos oli oppilas hyvin innollinen, niin ei opettajakaan ollut vähemmin
+innollinen. Ja tuo molemmanpuolinen into kasvoi päivä päivältä.
+
+Entäs "Gentilhomme?"
+
+Laurilta oli suurissa määrin kadonnut halu saamaan Gentilhommen
+viisaita neuvoja. Hän selaili sitä kumminkin joskus. Muun muassa sai
+hän tietää, että gentilhomme, astuessaan ulkona naisten luokse, ei
+ainoastaan ota hattua päästänsä, vaan pitää sitä kädessään, kunnes
+naiset pyytävät hänen panemaan sen jälleen päähän.
+
+-- "Jospa koettaisi," arveli hän.
+
+Sattui kerran olemaan vieraita heillä, neitosia suuri joukko. Lauri
+kutsuttiin puistoon, jossa immet istuivat. Hän meni ja tultuaan heidän
+luokseen teki kuin gentilhomme. Annia ei ollut siinä. Puhe alkoi
+kauniista ilmasta ja loppui pahaan ilmaan, ja alkoi jälleen kauniista
+j.n.e. Annin tultua muuttui puheen-aine vilkkaaksi, huvittavaksi. Mutta
+aina vaan piti Lauri hattua kädessään -- uskollisena Gentilhommen
+seuraajana. Hän rupesi jo vähitellen pitkästymään paljain-päin-oloon.
+Hän nosti hattuansa, päähän pannakseen, vaan laski sen jälleen alas.
+
+-- "Mikäs teillä nyt on?" kysäsi viimein Anni.
+
+-- "Kuinka niin?"
+
+-- "Miksi olette paljain päin, vaikka aurinko paahtaa niin
+sanomattomasti? Miks'ette pane hattua päähänne?"
+
+-- "Teidän luvallanne," virkkoi opettelevainen Gentilhomme ja teki kuin
+oli käsketty.
+
+-- "Kuinka? Ha-ha-ha!" helähti Anni nauramaan. "Mistä saakka te olette
+ruvenneet seuraamaan joutavan päiväisiä etiketin sääntöjä? Minä en
+ainakaan niitä siedä, ja pahimpia vihollisiani ovat hienot
+gentilhommet."
+
+-- "Gentilh...?" kysäsi Lauri, arvellen itsekseen: "tietäisikö hän
+minun lukeneen tuota kirja-repaletta?"
+
+Vieraiden kesken nousi väittelyä etiketin tarpeellisuudesta ja
+tarpeettomuudesta, ja sillä välin maisteri mitään virkkamatta riensi
+kamariinsa, jonka uuni pian oli täynnä revityn Gentilhommen palasia. Ja
+ensi yönä nousi sakea savu piharakennuksen uuninpiipusta: koko
+Gentilhomme haihtui hiljaiseen yön ilmaan.
+
+-- "Minä en tahdo olla hänen vihollisensa." oli Lauri arvellut,
+sytyttäessään paperiroviotansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta kesä kuluu. Elokuu on jo puolessa, ja loppuhunsa juoksee kesäinen
+tarina.
+
+Jos joku lukijoista paheksuu sitä, etten ole mitään puhunut Annin
+vanhemmista, niin pyydän heidän muistamaan, että vanhemmat, joilla on
+jo tyttäriä, tuommoisia kesäisiä kukka-olentoja, kuuluvat syksypuoleen,
+ja niihin ei kesäinen tarina ulotu.
+
+Piirustustunnit tulivat viimein Annille ja Laurille joksikin
+välttämättömän tarpeelliseksi asiaksi. Sunnuntait olivat heistä
+ikävimpiä päiviä, sillä silloin ei piirustettu.
+
+Oliko Annissa herännyt niin sanomattoman suuri piirustamisen into?
+
+En tiedä varmaan. Mutta yksinänsä hän ei piirustanut koskaan, aina piti
+Laurin olla ohjaamassa. Ja sitä paitsi oli hänen niin peräti hauskaa
+haastella Laurin kanssa kaikellaisista asioista ja kuulla hänen
+huvittavia puheitaan. Lauri kertoili taiteen historiasta kertoi
+Titianista, Rafaelista, kertoi yksinkertaisella tavallaan, mutta
+lämpimästi, innostunein katsein. Taiteesta Lauri ei voinut kauan puhua,
+kääntämättä puhettansa kansalliseen taiteesen, ja voi kuinka kauniisti
+hän siitä puhui! Usein silloin luisui kynä hiljaa, huomaamatta Annin
+kädestä; hän kuunteli hartaasti, kauniin silmin lakkaamatta katsoen
+puhujaan. Ja yhä useammin nousi hänen mieleensä ajatus, saada olla
+usein, hyvin usein Laurin kaltaisen olennon rinnalla, iloita, innostua
+hänen kanssaan, ja niin luottavaisena hyyristyä hänen rintaansa vasten,
+kun myrsky käy ja ukkonen pauhaa. Mutta ei! Lauri seisoi hänen
+mielestänsä liian korkealla hänestä, ja sitä paitsi: mitä sanoo isä?
+Harvemmin ja harvemmin kajahteli metsä Annin iloisista lauluista; usein
+aamulla jäivät siivekkäät ystävät unhotuksiin: Annin oli mieluista
+uinailla olennosta, johon voisi täydellä luottamuksella kiintyä.
+
+Lauri oli muuttunut hänkin. Samassa määrässä kuin Annin rajuus väheni,
+väheni Laurin ujous. Usein hän piirustustunnilla ihaili kaunista
+oppilastansa, joka tuossa niin uutterana piirteli, niin lapsellisen
+totisena. Keskusteluissaan Annin kanssa oli hän tullut huomaamaan hänen
+puhtaan sydämmensä. Annin vilkkaus oli hänestä vaan "keväisen
+virvoittavia tuulahduksia keskellä elämän syksyistä kolkkoutta,"
+niinkuin Lauri itsekseen sanoi. Ja tuon tuostakin arveli Lauri, kuinka
+hauska olisi usein, hyvin usein nauttia noita tuulahduksia, imeä niistä
+jälleen uutta virkeyttä uupuneesen mieleen. Mutta ei! Anni oli
+korkeammalla asemalla kuin hän, ja sitä paitsi: mitä sanoo Annin isä?
+
+Mitä Annin äitiin tulee, niin oli Lauri hänen kultapoikansa, sen tiesi
+Lauri. Senvuoksi he eivät ollenkaan kysyneet: mitä sanoo äiti? He
+olivat vain epätiedossa siitä, mitä isä sanoisi.
+
+Erään kerran oli Anni piirustanut veneen, joka teloillansa seisoo
+järven rannalla. Illemmalla olivat kaikki puutarhassa teetä juomassa.
+Anni toi piirustuksensa, joka oli hänen mielestänsä onnistunut paremmin
+kuin muut, ja näytti sitä isälle.
+
+-- "Hm," sanoi isä, "varsin somasti tehty, kunnia opettajallesi!
+Mutta," lisäsi hän, naurahtaen: "tiedätkös mitä tämä oikeastaan
+merkitsee?"
+
+-- "Mitäs se merkitsee?"
+
+-- "Kuvan alle sopisi kirjoittaa":
+
+        "Vesille venosen mieli
+        tervatuiltakin teloilta."
+
+-- "Ai; kuinka kaunista!" huudahti Anni, ja paikalla oli kaunis lause
+kuvan alle kirjoitettu.
+
+-- "Onpa tuohon vielä jatkoakin," nauroi isä ja katsahti maisteriin,
+joka oli kuin tulisilla hiilillä.
+
+-- "Jatkakaa isä."
+
+-- "Tahdotko?"
+
+-- "Minä pyydän."
+
+Isä nousi, lähestyi tytärtänsä ja nipistäen häntä poskesta sanoi: se
+kuuluu näin:
+
+        "Neidon mieli miehelähän
+        kultaisestakin kodista."
+
+Sen sanottuaan meni isä pois. Anni punastui ja painoi päänsä äidin
+syliin. -- Tuo kuva oli maisterista milt'ei kauniimpi kuin kyyhkyskuva.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli elokuun 31:s päivä. Anni ja Lauri tulivat saliin piirustustunnille.
+Ensi kertaa ei Anni uskaltanut katsoa Lauria silmiin, hän oli
+hämillänsä aivan kuin Laurikin.
+
+Kuva, jota Annin nyt oli piirustaminen esitti nuorta naista kutomassa.
+
+Kauan oli kumpainenkin ääneti.
+
+-- "Mitä ajattelette maisteri?"
+
+-- "Muistuu mieleeni Schillerin lause, katsoessani tuota kuvaa."
+
+-- "Mikä niin?"
+
+-- "Tämä":
+
+        "Kunnia naisten! he kutovat
+        meille Taivahan ruusuja elomme teille."
+
+-- "Min'en ymmärrä," sanoi Anni, vaikka ymmärsi vallan hyvin.
+
+Taas äänettömyys.
+
+-- "Voi, voi kuin tuo paikka on vaikea!" sanoi jälleen Anni. "Auttakaa
+minua, maisteri! Ottakaa kädestäni kiinni ja taivuttakaa sitä tekemään
+tuo vaikea kohta."
+
+Lauri istahti hänen viereensä, ja hänestä tuntui niin omituiselta, niin
+ihanan omituiselta.
+
+-- "Kas niin, tuossa on käteni teille," sanoi Anni.
+
+-- "Kätennekö minulle?" kysäsi maisteri ja katsahti kahteen taivaasen.
+
+-- "Niin juuri. Miksi niin kummallisesti katsotte minuun?" vastasi
+Anni, ja ruusupilviä näkyi ympäri taivasten rantoja.
+
+Lauri otti Annia kädestä. Taivas, sitä sähkövirtaa, mikä nyt
+virtailemaan Laurin suonissa! Hän piti kauan kädestä kiinni.
+
+-- "Miks'ette opeta mua piirustamaan?"
+
+-- "Siks'että, siks'että..." hän ei saanut muuta sanotuksi, sillä,
+näettehän, tuo sähkövirta...
+
+Viimein joutui hän niin kokonaan tunteittensa valtaan, ettei muistanut
+mitä teki. Hän nosti tuon kauniin, pehmosen käden ja suuteli sitä
+kerran, kaksi ja vielä monta kertaa.
+
+-- "Herra!" huudahti Anni, "mitä tämä merkitsee?" Lauri ei laskenut
+häntä.
+
+-- "Tahdotko," kuiskasi hän, "tahdotko kutoa taivahan ruusuja elämäni
+tielle?"
+
+-- "Päästä, Lauri, sinä olet niin liian runollinen tänään," sanoi Anni,
+riuhtasihe irti ja juoksi ovelle. Pysähtyen siellä, kääntyi hän
+maisteriin ja entisellä veitikkamaisuudellaan sanoi:
+
+-- "Enemmin runoa, Lauriseni! Luulenpa, että minäkin sain runonhengen."
+
+-- "Oi, virka," lausueli Lauri innoissansa, "Sä kiellätkö pyyntöni,
+kiellätkö sen?"
+
+-- "Sun pyyntöäs? ... en!"
+
+-- "Sen tahdot siis täyttää!"
+
+-- "Siltä se näyttää," liitti Anni ja juoksi ilmoittamaan papalle ja
+mammalle uutista, jota pappa ja mamma jo kauan olivat odottaneet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Huomenna...
+
+Mutta huomenna oli jo syyskuun 1 päivä, ja kesäinen tarina ei kerro
+syksyn ajoista.
+
+
+
+
+KESÄKYLVYILTÄ.
+
+
+Kun tulee kesä, niin silloin Helsinkiläiset, kuka vaan voi, kiirehtivät
+maalle -- terveyttä hakemaan, sillä kaupungin kuumuus, pöly ja tomu on
+niin hankalata, vahingollista. Maalla taas arvellaan toisin: nyt tulee
+kesä, pitää mennä Helsinkiin -- terveyttä hakemaan, siellähän on
+höyrykaapit, massagit, puolikylvyt, kokokylvyt, dushit, istuinkylvyt,
+jalkakylvyt, hikikylvyt ja -- taivas tiesi mitä kaikkea.
+
+Jos siis herra Rikkinen, rikas maatilan omistaja Sortavalan tienoilta,
+tuli nuoren Amelie rouvansa kanssa Helsinkiin, ja jos herra Nikkisien,
+rikas maatilan omistaja Porin tienoilta, tuli nuoren Emelie rouvansa
+kanssa Helsinkiin, -- niin siinä ei ole mitään kummallista, sillä
+kumpaisellakin oli silmämääränä: "Jolla raitis ruumis on, terveys
+kanss' hyvä" j.n.e.
+
+Herrat Nikkinen ja Rikkinen olivat olleet koulutovereita, hyviä
+ystäviä, mutta, niinkuin usein tapahtuu, olivat he eronneet eri
+haaroille, muistellen tosin toisiaan, mutta tietoja toisistansa
+saamatta. Sortavalan ja Porin väli onkin jota kuinkin pitkä ja
+hankalakin, ennenkuin kaikki aikeissa olevat emä- ja haararadat meidän
+maassa alkavat siunatun vaikutuksensa. Toisistansa mitään tietämättä jo
+kymmeneen vuoteen, olivat he kumpikin rouvansa kanssa tulleet
+Helsinkiin.
+
+Muutamia päiviä Helsinkiin tulonsa jälkeen istui herra Nikkinen
+kylpylän salissa, odotellen vuoroansa ja sillä välin lukien
+sanomalehteä. Kotvasen kuluttua tuli sinne herra Rikkinenkin. Hän
+istui, ympärilleen katsahtamatta, toisen pöydän ääreen ja, odottaessaan
+vuoroansa, rupesi hänkin lukemaan sanomalehteä.
+
+Kului vähän aikaa, niin tuli matami ilmoittamaan, että nyt pääsee
+kylpemään herra ... kas niin, hän oli unohtanut, kummanko vuoro olisi
+ensin Nikkisenkö vai Rikkisenkö. Asia on nimittäin se, että joka
+kylpymatamilla on määrätyt alituiset kylpyvieraansa, ja Rikkinen sekä
+Nikkinen sattuivat saamaan saman, tietysti itse siitä vielä mitään
+tietämättä. Matami sekoitti nuo niin läheiset nimet ja oli kotvan aikaa
+neuvotonna, mutta pian hän keksi keinon. Hän lausui kovaa:
+
+-- "Nyt on amme valmiina, herra ... hm ... ikkinen."
+
+-- "Jaha! Jaha!" vastasi salista yhtä haavaa kaksi henkeä, jotka myös
+samalla kiiruhtivat ovea kohti käytävään ja sieltä ammehuoneesen.
+
+-- "Suokaa anteeksi," sanoi Rikkinen, kummastellen toisen röyhkeyttä.
+(Hän ei vielä tuntenut ystäväänsä). "Minun on vuoroni."
+
+-- "Ei mitään anteeksi pyytämistä," vastasi Nikkinen, "mutta minunpa
+vuoroni nyt onkin."
+
+-- "Ei suinkaan; sanoihan matami selvään minua nimeni."
+
+-- "Mikäs teidän nimenne sitten on?"
+
+-- "Rikkinen."
+
+-- "Mitä?!"
+
+-- "Rikkinen se on, teidän palvelukseksenne. Entäs teidän?"
+
+-- "Nikkinen."
+
+-- "Mitä?!"
+
+-- "Nikkinen se on, teidän palveluksenne."
+
+Ja kaksi -ikkistä katselivat toisiinsa tarkasti.
+
+-- "No, koira vieköön, sinäkös se olet?" huudahti viimein Rikkinen.
+
+-- "Ihan oikein, mutta jollet sinäkin ole sinä, niin annan sormen
+kädestäni!"
+
+-- "Ystäväni armas!"
+
+-- "Oma viljon veljyeni!"
+
+Ja kaksi -ikkistä syleilivät toisiaan.
+
+-- "Kuinka ihmeellisesti olemme tulleet yhteen näin monen vuoden
+perästä?" lausui Nikkinen. "En luullut Porista lähtiessäni saavani
+täällä niin suurta iloa. Kuinka ihmeellistä!"
+
+-- "Ihmeellistä," arveli Rikkinen. "Sinä tulet Porista, minä
+Sortavalasta."
+
+-- "Mutta kerro, veliseni, kerro..."
+
+-- "Anteeksi, hyvät herrat," virkkoi matami. "Paljo kylpyvieraita on
+odottamassa minua. Ettekö suvaitsisi kylpeä pikemmin?"
+
+-- "Matami kulta," sanoi Nikkinen, "menkää, menkää ja pitäkää huolta
+muista, kyllä minä itse valelen ystävääni."
+
+-- "Kukas teitä sitten valelee?"
+
+-- "Minä, minä, arvattavasti minä," lausui Rikkinen.
+
+Matami meni nauraen pois. Ystävykset jäivät kahden kesken. Ja
+kylpymatami ei ole kuuna päivänä niin hartaasta kädestä valellut
+kylpyvierasta, kuin nyt Nikkinen Rikkistä ja Rikkinen Nikkistä.
+
+-- "Veliseni," virkkoi Nikkinen, sittenkuin kumpikin oli tarpeeksensa
+valellut ja valeltu. "Tohtorin määräystä myöten pitää nyt kävellä
+kokonainen tunti. Emmekö menisi Alppilaan? Sinne on pari virstaa,
+takaisin toinen mokoma, siinähän saisimme jutella yhtä ja toista."
+
+-- "Sehän sopii vallan hyvin."
+
+Ystävät läksivät astumaan Alppilaan päin.
+
+-- "Paha juttu, kun tohtori on kieltänyt tupakkaa polttamasta," arveli
+toinen vähän ajan kuluttua.
+
+-- "Hyvin se on paha."
+
+-- "Minä arvelen kumminkin, ettei kelpo sikari juuri mitään vaaraa
+tekisi. Minulla taitaa vielä olla mukana matkaltani muutamia."
+
+-- "Taitaapa minullakin vielä olla pari kappaletta."
+
+Molemmat ottivat taskustansa sikarikotelot, jotka kummallakin olivat
+täynnä kelpo havannoja. Sikarit pantiin tulelle ja käsi kädessä
+astuivat ystävykset, vilkkaasti puhellen keskenänsä.
+
+-- "Ystäväni Nikkinen!" sanoi toinen kotvasen kuluttua.
+
+-- "Ystäväni Rikkinen!"
+
+-- "Tiedäs, mitä ajattelen?"
+
+-- "Melkeinpä arvaan. Sinun mielestäsi matka kai tuntunee pitkältä näin
+jalan astua."
+
+-- "Aivan niin. Mitäpäs jos otamme hevosen?"
+
+-- "Entäs tohtorin käskyt?"
+
+-- "Mutta onhan niitä vielä aikaa seurata; ystäväänsä ei tapaa kymmenen
+vuoden perästä joka päivä."
+
+-- "Samaa minäkin, ystäväni Rikkinen."
+
+-- "Ei siis muuta kuin: isvossikka!"
+
+Ei viipynyt montakaan minuutia, niin istuivat -ikkiset Alpin
+verandalla, viinilasit edessä.
+
+-- "Vai niin, vai niin," virkkoi Nikkinen ja löi ystävätänsä olalle,
+"vai olet sinäkin siis nainut! No, ei muuta kuin morjens! Ollos
+onnellinen, niinkuin lauletaan Preciosassa."
+
+-- "Kiitos; samaa sulle! Kuinka olet tyytyväinen avioliittoosi?"
+
+-- "Älä, veliseni, kyselekään! Nyt minä vasta oikein elämätä nautin,
+onnea nautin, autuutta nautin. Minun Amelieni se vasta enkeli on:
+hiljainen, lempeä -- ja kuinka hän rakastaa minua! Ajatteles, eikös tuo
+ole ihanata, kun tulet kotia, niin sulla on tuommoinen pikkarainen
+mustasilmä vastassa. Se tulee ovella jo luoksesi, suikkaa suuta ja
+sanoo: armaani, kultaseni..."
+
+-- "Niin juuri: armaani, kultaseni, miksis viivyit kauan ulkon'?"
+
+-- "Niin lempeästi, niin hiiden lempeästi! Entäs sitten, kun mieli
+tekee uutta hattua tai parasollia ja niin edespäin, niin voi vietävä
+kuinka kauniisti hän pyytää! Olispa peto, joka kieltäisi. -- Ei,
+veikkoni, toista on nainen miehen elämä, toista. Vaan kuinka on sinun
+laitasi?"
+
+-- "Aivan sama. Sanon kuin ennen muinoin Väinämöinen: kaikkea mies
+katuu, vaan ei nuorra naimistaan. Enkeli on minunkin Emelieni. Ja niin
+hellä niin hellä! Kun joskus tuhmuudessani satun kieltämään häneltä
+jotakin, niin hän rupeaa itkemään, ja kyyneleitä valuu silloin
+silmistä..."
+
+-- "Onko ne mustat?"
+
+-- "Siniset, veikkonen, siniset ihan kuin taivas! Niin, silloin itkee
+hän ja sanoo: ah! ja jos kuulisit tuon: ah! niin heltyisitpä,
+heltyisitpä paikalla."
+
+Ja ystävykset ylistelemään vaimojensa hyviä avuja ja sitä onnea, jonka
+avio-elämä tuo mukanaan. He muistelivat muun muassa niitä, toisinaan
+hyvinkin kuivia, päiviä, joita olivat saaneet ennen vanhaan Helsingissä
+viettää. Esimerkiksi nuo aterioimiset siellä ravintolassa. Toista muka
+on nyt, toista, koira vieköön, kun tuommoinen musta- tai sinisilmäinen
+kaataa lautasellesi lientä, sanoen: "tässä, kultaseni."
+
+-- "Apropos liemestä," lausui äkkiä herra Nikkinen. "Mitäs arvelet,
+emmeköhän söisi aamiaista täällä?"
+
+-- "Samaa yritin sanoa minäkin."
+
+Teetettiin kelpo aamiainen ja nautittiin se, höystäen sitä kelpo
+viinillä ja nuoruuden muistelmilla.
+
+Sittenkuin kaikki avioelämän runolliset puolet oli kuvailtuina selvää
+selvemmiksi, kääntyi puhe yksivakaisemmille aloille.
+
+-- "En saata kieltää," lausui Nikkinen, "kyllä minulla on turvallinen
+asema. Rikas minä en juuri ole, mutta onhan minulla talo, kelpo talo
+onkin; sitä paitsi olen osakkaana parissa kolmessa tehtaassa, parissa
+laivassa ja Porin teateriyhtiössä. Asiani käyvät hyvin. Mutta näes olen
+joskus arvellut sitäkin, että vasta maailmassa ehkä ilmautuu
+tuommoisia, hm..."
+
+-- "Niin, minä ymmärrän, tuommoisia pikku Nikkisiä, he-he-he!"
+
+-- "Niin juuri, ja tietysti niistä on huolta pitäminen. Senvuoksi
+joskus tuntuu kuin en eläisi oikein säästäväisenä. Usein olen päättänyt
+edes osaksi vähentää menoja, mutta..."
+
+-- "Mustat silmät..."
+
+-- "Niin kyllä, sääli on näet kieltää. Muija on vielä niin nuori,
+tahtoo huvituksia, ja tiedäthän, etten minäkään niitä juuri hylji, ja
+senvuoksi jäävät säästämis-aikeet aina siksensä."
+
+-- "Samaa olen minäkin ajatellut, aivan samaa kuin sinäkin. Ja, näin
+meidän kesken sanoen, kyllä se on varmaa, että nuoren muijan kanssa
+menot kasvavat puolta suuremmiksi."
+
+-- "Se on ihan varmaa."
+
+-- "Vaikk'en minä sitä suinkaan sano millään pahalla tarkoituksella."
+
+-- "Enempää kuin minäkään."
+
+-- "Minulla on nyt varoja, Luojalle kiitos, runsaasti, kauppa-asiani
+Pietarissa käyvät vallan hyvin. Mutta näes, kun ajattelen..."
+
+-- "Pikkisiä Rikkisiä, he-he-he!"
+
+-- "... niin tuntuu toisinaan, etten ole minäkään oikein säästäväinen.
+Otetaan nyt esimerkiksi tämä kylpymatka."
+
+-- "Niin, tämä kylpymatka."
+
+-- "Mitä se nyt oli tarpeen? Emelie on terve, minä itse en ole tautia
+tuntenut koskaan, ja," lisäsi Rikkinen, lyöden vatsaansa, "terveys
+kasvaa kasvamistaan. Mutta hän arveli sen olevan niin hauskaa, ja pyysi
+ja pyysi: mennään, kultaseni, Helsinkiin, mennään, lintuseni! -- No,
+mitäs tuohon voi muuta sanoa kuin: mennään, mennään. Mutta kyllä
+tämäkin matka maksaa kauniin summan."
+
+-- "Maksaa maar."
+
+-- "Ei tämä kylpeminen juuri, mutta otapa lukuun muut menot. Asunnot
+kallistuvat Helsingissä sitä myöten kuin uusia taloja rakennetaan
+(täällä näet kaikki käy nurin niskoin), osta mitä hyvänsä, kaikki on
+niin hirveän kallista. Tämä viiniputeli esimerkiksi, maksaa ravintolan
+isännälle 6 markkaa, mutta hän ottaa siitä 12."
+
+-- "Sata prosenttia!"
+
+-- "Sitten on Emeliellä paljon tuttavia, ja minne mennään, niin kohta
+sanoo hän: rakkaani, käskepäs à la glacea tai muuta semmoista. Arvaahan
+sen mikä summa siihen menee!"
+
+-- "Mutta tiedätkös, Rikkinen, mitä?" sanoi äkkiä Nikkinen. "Minä olen
+saanut ihanan ajatuksen."
+
+-- "Minkä niin?"
+
+-- "Koska me kumpainenkin olemme tahtoneet olla säästäväisiä, mutta se
+ajatus on jäänyt aina sikseen, niin tehdäänpäs nyt oikein luja päätös:
+ei tehdä kaikkea mitä muijamme tahtovat, nimittäin semmoista, johon
+rahaa menee."
+
+-- "Tuohon käteen!"
+
+-- "Ja jos horjumme, niin silloin aina kehoituksilla autamme
+toisiamme."
+
+-- "Olkoon menneeksi! Siten säästyy varoja noiden pikkisien Nikkisien
+ja Rikkisien varalta."
+
+-- "Aivan niin."
+
+-- "Maltas, milläs me ensinkin aloitamme? Otetaanpas vähän järjen
+jännitystä. Poika! Puteli Champagnea!"
+
+Ystävykset tekivät säästäväisyys-liiton, jonka ensimmäinen hedelmä
+olisi se, ettei kumpikaan mene rouvansa kanssa huomenna
+soitannollisille iltahuveille Runnipuistoon: siellä menee näet niin
+paljon rahaa, kun Ameliella sekä Emeliellä on paljon tuttavia, ja niitä
+tietysti täytyy kutsua teelle ja illalliselle, eikä sitä huonoa
+illallista ilkeä teettääkään. Riemuissansa liitostaan päättivät
+ystävykset olla koko tämän päivän yhdessä: syödä päivällistä
+Runnipuiston table-d'hôtessa ja illemmällä pistäytyä Wiaporia
+katsomassa. Hauska tuota tosin olisi, arvelivat he, ottaa muijat
+mukaan, mutta saahan heidän kanssaan aina olla yhdessä, lapsuuden
+ystävää ei tapaa kymmenen vuoden perästä joka päivä.
+
+-- "Täytyy kumminkin käydä sanomassa, etteivät odota meitä
+päivälliselle," sanoi Rikkinen.
+
+-- "Hm. Se on vähän vaikeata."
+
+-- "Kyllä se on vaikeata."
+
+-- "Minä tiedän, mitä tehdään. Kirjoitetaan pieni kirje ja lähetetään
+se vaikka ravintolan pojalla heille."
+
+-- "Sinä olet yhtä kekseliäs kuin ennenkin."
+
+Herrat Nikkinen ja Rikkinen ilmoittivat mitä kauniimmilla sanoilla
+kumpikin rouvallensa, ettei heitä huoli päivälliselle odottaa, sillä --
+no niin, sitten he panivat pienen valheen, en muista varmaan minkä.
+Mutta jos joku tahtoo siitä tietoa saada, niin kysyköön ensimmäiseltä
+mieheltä, jolla on tuommoinen musta- tai sinisilmäinen, joka sanoo:
+armas ukkoseni, taikka huokaa: ah!
+
+Voi rouva parkoja, kun jäivät koko päiväksi yksinänsä ikäviin! -- niin
+huokaa ehkä joku. Ei heillä ollut hätääkään. Ihmeellinen sattumus
+laittoi näet asiat niin, että rouvat Nikkinen ja Rikkinen olivat
+vanhoja koulukumppaleja ja -- mikä vielä kummallisempaa -- olivat
+kohdanneet toisensa myöskin kylpylaitoksessa. (Aseta nyt tuommoinen
+sattumus esim. näytelmään taikka novelliin, niin on varma, että useakin
+Tuomas epäilee ja sanoo: ei ole totta). Arvattavasti oli näillä
+naispuolisillakin ystävyksillä ollut julman paljon kertomista
+toisilleen, kenties vielä enemmin kuin heidän miehillänsä. Senvuoksi
+olivat hekin päättäneet viettää tämän päivän yhdessä, käydä
+Runnipuistossa, Alppilassa, Wiaporissa j.n.e. Rouva Nikkisellä oli eräs
+kaukainen sukulainen Helsingissä, ylioppilas. Rouva Rikkisellä taas oli
+täällä setä, virkamies erityisiä asioita varten tai jotakin sellaista.
+
+Ystävykset tapasivat ylioppilaan ja virkamiehen esplanaadilla, ja nämä
+tuskin olivat saaneet kuulla rouvien kauniin päätöksen, niin jo
+tarjoutuivat heti paikalla ciceroneiksi. Heillä olikin hyvä aika.
+Ylioppilaat tekevät lukukauden aikana hirveän paljon työtä, -- sitähän
+ei kukaan epäile; ei siis kummakaan, että he kesällä lepäävät
+vaivoistansa. Virkamiehet erityisiä asioita varten taas ovat sellaisia,
+jotka erityisesti tekevät sangen vähän ja ylipäänsä ei mitään.
+
+Niin, sitten läksivät he katsomaan Helsingin ihania seutuja.
+Sattumuksesta olivat he päättäneet käydä samoissa paikoissa kuin heidän
+miehensä, mutta aivan toisessa järjestyksessä vaan -- taas sattumus.
+H:rat Nikkinen ja Rikkinen olivat aamiaisella Alppilassa, päivällisellä
+Runnipuistossa ja illalla kävivät Wiaporissa. Rouvat taas kävivät
+aamulla Wiaporissa, söivät aamiaista Runnipuistossa, päivällistä
+Alppilassa ja -- se sanottakoon heidän kunniaksensa -- viettivät illan
+kotonansa, odotellen miehiänsä kotia.
+
+Vaan lähdemmepä seuraamaan herroja -ikkisiä, aion päätöksen tehneitä
+ystävyksiä.
+
+Runnipuistossa söivät he pulskan päivällisen, saivat paljon uusia
+tuttavia ja, ruoan sulamisen edistämiseksi, menivät heittämään keiloja.
+Kello oli 10 j. pp., kun tuo Olympian leikki päättyi. Kaikki olivat
+peräti iloisella tuulella, herrat Nikkinen ja Rikkinen kaikista
+iloisimmalla. Tekipä heidän mielensä vielä pistäytyä Wiaporiin, ja niin
+he tekivätkin: katsoivat Ehrensvärdin hautapatsasta ja moittivat
+Wiaporin huonoa champagnea.
+
+-- "Aika olisi jo kotiakin," arveli toinen.
+
+-- "Aikapa olisi."
+
+He menivät rannalle, mutta -- ah! Hyöryveneet eivät kuljekaan
+yösydännä! Mitä tehdä? Höyryvene oli rannassa, mutta makeinta unta
+lepäsi kokassa penkin alla masinisti. Ei muuta neuvoksi kuin
+röykytettiin masinisti ylös.
+
+-- "Laita kaupunkiin meidät," sanoi Nikkinen, ja Rikkinen sanoi samalla
+lailla.
+
+-- "Kuka hullu sinne yöllä menee? Minä tahdon maata. Hyvää yötä,
+herrat!" vastasi masinisti haukotellen ja, käännyttyään toiselle
+kupeelle, nukkui kuin tallukka.
+
+Kauan aikaa olivat ystävykset neuvottomina, mutta viimeinkin saivat
+erään venäläisen sotamiehen soutamaan heidät kaupunkiin.
+
+Yö oli kirkas ja ihana. Tuulonen puhalteli niin armahaisesti,
+leyhyttäen vilvoitusta ystävysten tulistuneille kasvoille. He riisuivat
+palttoot pois ja nauttivat ihanata yöilmaa, yhä enemmin käyden
+runolliselle tuulelle.
+
+-- "Pysähdy, veikkonen," sanoi Rikkinen sotamiehelle. "Älä souda!"
+
+-- "Ne ponimaju."
+
+-- "Stoi! Ymmärrätkös nyt?"
+
+-- "Aha!"
+
+Ja vene keijuili hiljaa.
+
+-- "Ystäväni," sanoi Nikkinen Rikkiselle jotenkin kankealla kielellä,
+mutta sitä suuremmalla hartaudella. "Oletkos lukenut 'Margaretaa'?"
+
+-- "Sitäkö, joka on ollut Kuukauslehdessä?" kysyi toinen yhtä
+kankeasti.
+
+-- "Ei, mutta sitä toista."
+
+-- "Kivenkö kirjoittamaa?"
+
+-- "Niin."
+
+-- "Olen kyllä lukenut."
+
+-- "Muistatkos, siinä on eräs kaunis kohta."
+
+-- "Siinä on montakin kaunista kohtaa."
+
+-- "Kyllä minäkin sen tiedän. Mutta siinä on eräs, joka sopisi tähän."
+
+-- "Veneesenkö?"
+
+-- "Ei, mutta tähän tilaisuuteen. Se on niin ihmeen ihana kohta."
+
+-- "Kuinkas se kuuluu?"
+
+-- "En muista kuolemaksenikaan. Vaan maltas, kielelläni pyörii... Jo
+muistan; se kuuluu: Vait..."
+
+-- "Entä sitten?"
+
+-- "En muista muuta, mutta näin se alkaa: vait! -- Ihmeen ihana kohta."
+
+-- "Totisesti. Mutta aika kuluu, ja luulenpa muijain ikävöivän meitä;
+kello onkin 1/2 3."
+
+-- "Onko se niin paljo jo? Souda, veikkonen, souda!" lisäsi hän
+kääntyen sotamieheen.
+
+-- "Ne ponimaju."
+
+-- "Marsh! Ymmärrätkös nyt?"
+
+-- "Aha!"
+
+Kaupungin rantaan tultuansa, he maksoivat runsaalla mitalla
+soutomiehelle ja olivat jo mennä pois, kun sotamies huudahti:
+
+-- "A paljtoo, hospodaa!"
+
+-- "Kas saakeli," sanoi Nikkinen, "kun olivat jäädä veneesen meidän
+palttoomme. Rehellinen mies, tuo soutaja. Vot!" lisäsi hän ja antoi
+miehelle juomarahaa.
+
+Näin nyt olivat ystävykset viettäneet hauskasti päivän ja yön yhdessä.
+Tämän ajan kuluessa olivat he muistelleet yhtä ja toista niin runsaissa
+määrin, että päätä huimasi aika lailla. Kankeana oli kummallakin kieli
+ja siitä syystä ei mielikään enää ollut täysissä höyryissään.
+
+-- "Hyvästi nyt, rakas ystäväni," sanoi Rikkinen, "minä käännyn tästä
+kotia."
+
+-- "Jumalan haltuun, makaa makeasti ja muista päätöstämme."
+
+-- "Mitä päätöstä?"
+
+-- "Säästäväisyyden päätöstä."
+
+-- "Niin, no se on tietty."
+
+Emelie rouva heräsi miehensä tullessa kotia ja, arvattavasti, huokasi:
+ah! kun mies näin kauan oli ollut poissa. Nikkinen ei kumminkaan
+ruvennutkaan puolusteleimaan, vaan pani kaikessa äänettömyydessä maata.
+
+Amelie rouva heräsi myöskin.
+
+-- "Armaani, onko tämä laitaa, että nuori vaimo jätetään yksiksensä?
+Kaarle, Kaarle, missä on sinun entinen hehkuva rakkautesi?"
+
+-- "Lapsukaiseni," lausueli Rikkinen, joka oli oikein runollisella
+tuulella ja puhui suurella pathosella, "sinä sanot rakkaus. Haa, mikä
+on rakkaus? Rakkaus, rakkaus se on semmoinen ... joka rakastamansa
+olennon tähden ei mitään säästä... Ei, ei, minun ei niin pitänyt
+sanoani. Minä tarkoitin: joka rakastamansa tähden säästää, hyvin paljon
+säästää. Haa! Rakkaus, se on, se on, niin sanoakseni ... tunto ...
+sanalla sanoen se on rakkaus!"
+
+Ja Rikkinen nukkui kesken luentonsa rakkaudesta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aamulla vallitsi puolisojen välillä entinen rauha ja sovinto. Jalo
+säästäväisyyden päätös oli miehisillä puolilla tarkassa muistissa.
+Naispuolisilla oli myöskin tarkassa muistissa jotain: he näet olivat
+päättäneet lähteä tänä iltana Runnipuistoon iltahuveille. Niin olivat
+ehdottaneet ylioppilas ja tuo virkamies erityisiä asioita varten ja
+rouvat olivat ilomielellä siihen suostuneet.
+
+Kahvipöydässä lausui rouva Nikkinen miehellensä:
+
+-- "Tiedäs, Fredrik, kuinka kauniita hattuja minä näin Fontellin
+akkunassa!"
+
+-- "Vai niin?"
+
+-- "Ne olivat niin erinomaisen sieviä, ja niin helppoja kuin kuuluvat
+olevan!"
+
+-- "Soo-o!"
+
+-- "Mitäs arvelet, Fredrik?" kysyi Emelie vähän ajan kuluttua.
+
+-- "Että tänään on kaunis ilma."
+
+-- "Ei, mutta niistä hatuista?"
+
+-- "Hattu mikä hattu," arveli Fredrik ja päätti olla lujana.
+
+-- "Katsos nyt, kultaseni, tuota minun hattuani. Katsos!"
+
+-- "Katson."
+
+-- "Mitä arvelet siitä?"
+
+-- "Hm. Hattu mikä hattu."
+
+-- "Niin, mutta minä arvelen," sanoi Emelie rouva, jolta kärsimys jo
+rupesi loppumaan, "minun mielestäni se ei ole mikään hattu, onhan
+tuommoinen lällä."
+
+-- "No olkoon vaikka lällä."
+
+-- "Ja senvuoksi ostat sä minulle uuden hatun."
+
+-- "Hm."
+
+-- "Ostathan?"
+
+-- "En tiedä."
+
+-- "Mitä? Etkö tiedä? Sinä siis kiellät! Fredrik, ensi kertaa kuulen
+sinulta kiellon pyynnölleni, nyt jo, kun vasta olemme pari kuukautta
+olleet yhdessä!"
+
+-- "Kokonaista seitsemän."
+
+-- "Vai niin, siis on aika ruveta olemaan vaimonsa tyrannina!"
+
+Emelie rouva jatkoi vielä vähän aikaa samalla nuotilla, jonka loppuna
+oli sydäntä särkevä: ah! siihen kuuluvain kyynelten kanssa silmissä,
+jotka olivat siniset kuin taivas.
+
+Muuta ei tarvinnut. Jutun loppu oli se, että herra Nikkinen heltyi, ja
+loppujen loppu oli se, että hän lupasi ostaa rouvalleen kauniimman
+hatun.
+
+Voi kuinka kaunis oli Emelie, kun hän nyt hymyili kesken kyyneleitään!
+Se oli niin kaunista, että herra Nikkinen vastustelematta lupasi
+illalla lähteä Runnipuistoon.
+
+-- "Mutta," arveli hän sitten itsekseen, "en puhu Rikkiselle mitään.
+Hän tietysti ei tule sinne, sillä hän on paljoa lujempi mies kuin
+minä."
+
+Aivan samalla lailla oli käynyt aamulla Rikkisenkin luona. Amelien
+parasolli oli viikon kuluessa käynyt huonoksi; siis: ensin makeat
+pyynnöt, sitten vähän kieltoa, sitten pikkusen itkua ja huokauksia,
+sitten anteeksi pyynnöt ja lopuksi lupaus sekä ostaa parasolli kuin
+myöskin mennä Runnipuistoon.
+
+-- "Mutta," arveli hän, annettuaan tämän jälkimmäisen lupauksen, "en
+puhu Nikkiselle mitään. Hän varmaankin on jyrkästi kieltänyt eikä
+suinkaan tule sinne, sillä hän on lujempi minua."
+
+Ystävykset rouvinensa tapasivat toisensa Fontellin puodissa.
+
+Nikkinen otti ystävänsä sivulle ja kysäsi:
+
+-- "Kuules, ethän sinä suinkaan mene Runnipuistoon tän'iltana?"
+
+-- "Ja niin, minäkö?"
+
+-- "Niin, sinä."
+
+-- "Tuota ... niin, en minä mene, ja niinhän me päätimmekin. Entäs
+sinä?"
+
+-- "Jaa niin, minäkö?"
+
+-- "Niin, sinä."
+
+-- "En minäkään mene, muistanhan minäkin päätöksemme."
+
+Kumpikin tunsi sanomattoman helpoituksen: nythän sopii kainostumatta
+tehdä mieliksi musta- tai sinisilmäiselle, joka sanoo: "kultaseni" tahi
+huokaa: ah!
+
+Illalla istui Runnipuiston verandalla erään pöydän ääressä herra
+Nikkinen rouvansa kanssa; pian liittyi seuraan myöskin ylioppilas ja
+virkamies. Herra Nikkinen oli peräti hyvällä tuulella. Emelie pyysi
+à la glacea, ja herra Nikkinen rientämällä riensi sitä käskemään, mutta
+ei malttanut odottaa palvelijaa, vaan itse läksi tuomaan sitä
+rouvallensa. Tällä välin oli paraikaa saapunut herra Rikkinenkin
+rouvinensa ja asettunut saman pöydän ääreen.
+
+Herra Nikkinen tuli à la glacen kanssa. Kovinpa hän säikähti,
+huomattuaan Rikkisen, joka puolestaan ei uskaltanut katsoa häntä
+silmiin. Herra Nikkinen nolostui nolostumistansa ja pysähtyi viimein
+pöydän ääreen, suu auki tuijottaen eteensä.
+
+-- "Mitä perk..." rupesi hän sanomaan, mutta pysähtyi kumminkin, ja
+purskahti viimein kovaan nauruun, johon pian yhtyi Rikkinenkin.
+
+-- "Mitä kuuluu, ystäväni?" sanoi Nikkinen nauraen Rikkiselle.
+
+-- "Kiitos, hyvin vain, kuinka itse jaksat?"
+
+Ilta vietettiin varsin hauskasti. Ylioppilas oli oikein sukkela, ja
+virkamies osasi jutella sanomattoman paljon hauskaa ulkomaisista
+kylpylaitoksista, joissa hän joskus oli käynyt erityisiä asioita
+varten. Hän kertoi niin perin viehättävästi, että herrat Nikkinen ja
+Rikkinen lupasivat ensi kesäksi lähteä rouvainsa kanssa Baden-Badeniin
+kesäkylvyille.
+
+
+
+
+HALLAYÖNÄ.
+
+
+Niin tuskallisen kolkkoa oli kaikki...
+
+Kesä oli mennyt menojaan, sen mukana kirkkaat päivät ja valoisat yöt.
+Myöhäistä oli kesä ollut tänä vuonna: ruis oli vielä monessa kohdin
+leikkaamatta, vaikka jo oli syyskuu. Myöhään illalla saavuin erääsen
+kestikievariin matkoillani. Matkoillani ... paremmin sanoen
+harharetkillä; matkalla on aina joku määrä, tarkoitus, -- minä samoilin
+seudusta toiseen. Olin kadottanut jotain ja haeskelin sitä,
+tietämättäni mistä sen löytäisin. Olin lähtenyt jotain pakoon, --
+mieletön työ! -- se seurasi mua kaikkialla. Rauhan olin kadottanut,
+surua pakenin; toista en löytänyt, toisesta en päässyt.
+
+Äitini oli otettu minulta pois... Minä ymmärsin nyt runoilijan sanat:
+
+    "Se lohduttaa, kun tiettynä on mailla
+    Joku, ken haavat sitoo, hellä on, --
+    Vaan ilman haut' on sydän puoltaan vailla,
+    Se itkee verta ja on rauhaton."
+
+Ja minä vaelsin ulos uusiin seutuihin, oudoille aloille, kuljin sinne,
+missä sanoivat Suomen aukenevan silmäin eteen ihanimmassa puvussaan,
+sinne, missä jylhää oli ja kolkkoa ... kaiken tuon näin, mutta rauhaa
+ei ollut missään.
+
+Sillä tapaa saavuin kerran syys-illalla myöhään erääsen kestikievariin
+pohjoisessa Satakunnassa.
+
+ -- "Jäättekö yöksi?" kysyi kestikievari.
+
+-- "En jää."
+
+-- "Kiire mahtaa olla?"
+
+-- "Kuinka niin?"
+
+-- "Kun lähdette tuonne kylmään yön selkään."
+
+Minä arvelin itsekseni: ei mahda ulkona olla kylmempi kuin
+rinnassanikaan.
+
+-- "Valjastakaa!" sanoin isännälle.
+
+Hän raapasi päätään ja virkkoi verkalleen:
+
+-- "Hevoset vietiin niitylle tuonne kauas."
+
+-- "Haettakaa; minä odotan."
+
+Isäntä läksi.
+
+Minä heittäysin puiselle sohvalle. Pöydällä paloi talikynttilä. Kauan
+aikaa, kykenemättä mitään varsinaista ajattelemaan, katselin kuinka
+karsi kynttilässä kasvoi kasvamistaan, taivuttaen verkalleen punaista
+päätään. Harmaat seinät puhuivat mulle jotain, -- en ymmärtänyt mitä;
+tyhjyyttä kai puhuivat tyhjään sydämmeen. Pienestä akkunasta välähti
+joskus tähtikin; kyllä sekin jotain puhui, mutta en ymmärtänyt tähden
+kieltä ... kenties ei puhunutkaan mitään. Sirkka uunin raossa sirkautti
+pari kertaa, mutta lakkasi jälleen, -- paras olikin, sillä tuskin sun
+kotoista ääntäsi olisin ymmärtänyt, sirkka. Mutta kynttilässä kasvoi
+karsi yhä pitemmäksi ... minä tuijotin siihen. Ajatusvoima koetteli
+työtään tehdä: ajatus syntyi, kasvoi vähän, vaan keskosena katosi,
+uudestaan syntyäkseen ja jälleen keskeytyäkseen, kunnes kokonaan
+vaivuin ajatusten ja tunteiden maailmasta. Mielenkuvailu heräsi.
+
+Kaukana täältä pienessä kamarissa seisoin pikku poikana. Äitini tuli,
+pani kirjat kainalooni ja lapaset käteeni; korjasihan vielä huivia
+kaulassani ja sanoi sitten naurahtaen:
+
+-- "Voi pikkuista koulupoikaani!"
+
+Piti näet ensi kertaa lähteäni kouluun.
+
+Minä suutelin äitiäni ja olisin hänen rinnoillaan tahtonut ikäni
+riippua, unohtaa kaikki ja tietää vaan, että _äiti_ on olemassa; mutta
+hän sanoi: mene lapseni, mene!
+
+Ma läksin...
+
+Mutta ovella käännyin ja tahdoin vielä kerran katsahtaa äitiin... Häntä
+ei enää ollut, eikä ollut päiväkään nyt, vaan pimeä oli. Harmaat seinät
+puhuivat minulle jälleen jotain tyhjyyttä... Tähti loi minuun taaskin
+mykkää valoansa... Sirkka äännähti kerran, sitten vielä kerran, ja
+vaikeni kokonaan. Mutta karsi oli kynttilässä kasvanut hyvin
+pitkäksi...
+
+Askeleita kuului ulkoa. Ovi aukeni ja isäntä astui sisään.
+
+-- "Hevonen olis valmis," sanoi hän.
+
+Mä läksin tuvasta ulos ja nousin rattaille. Yö oli synkkä, mutta taivas
+tähdessä ja kirkas, isäntä tuvan ovelta katseli kohti pohjoista ja
+sanoi:
+
+-- "Halla on tänä yönä, Jumal' armahtakoon!"
+
+Hevonen läksi liikkeelle; rattaat alkoivat yksitoikkoisen litinänsä.
+Yölepakko lensi äänetönnä riihen katolle. Naapuritalosta kuului koira
+unisena haukahtavan pari kertaa veltosti. Tie kääntyi pian metsään.
+
+Niin tuskallisen kolkkoa oli kaikki... Yö oli tyyni, kamalan tyyni.
+Tähdet paistoivat kirkkaasti, mutta niin omituista oli niiden kirkkaus,
+-- tuntui, kuin olisivat ne paistaneet jonkun verhon läpi, loistoaan
+kumminkaan kadottamatta. Niin, jäisen verhon kautta ne paistoivat,
+sillä tänä yönä oli halla. Voi, olento Tuonen maasta, niin tuiki tuttu
+ja vieras sittenkin! Onkohan missään suomalaista sydäntä, jota ei halla
+sana saisi säpsähtämään? Puhu muukalaiselle pakkasesta kesä-yönä, niin
+hän joko päätään puistelee uskomatonna tahi korkeintaan kouraan
+puhaltaa, kylmää muka poistaakseen. Mutta meillä on halla sana pitkän
+pitkä aave-tarina pettyneistä toiveista, kurjuudesta, viheliäisyydestä,
+jonka tie päättyy kalman ovelle, joskus rikokseenkin. Halla on meillä
+peikko, joka kivikalliotakin kulkien on jättänyt siihen jäljet. Ja
+vuosia kuluu, ennenkuin aika saa ne poiskuluttaneeksi. Vihollista ei
+ole Suomalainen ikinä pelännyt, mutta suora hän on ja rinta rintaa
+vastaan hän taistella tahtoo; salaa-väjyvän kanssa hän ei osaa
+taistella, sitä hän pelkää. Kummakos sitten, jos hän, halla sanan
+kuultuaan, säpsähtää: ei tiedä, milloin vihollinen on asettunut selän
+taakse ja ampuu sieltä nuolensa.
+
+Ja tänä yönä oli kova halla.
+
+Kyytiin oli minulle annettu vähäinen tyttö.
+
+-- "Eikö sinun ole kylmä?" kysäsin vähän ajan perästä häneltä. "Aika
+halla nyt onkin."
+
+-- "Hallapa tuntuu olevan," vastasi tyttö, vetäen lapaset povestansa.
+Hän jatkoi: "Ei se sentään rukiille enää mahda juuri paljoa, mutta
+touot ovat vielä arkoja."
+
+Tyttönen näytti minusta vielä niin pieneltä, mutta hänen äänessään asui
+aika ihmisen totisuus ja vakavuus.
+
+-- "Kuinka vanha sinä olet?" kysäsin.
+
+-- "Mikon päivänä tulee kolmetoista."
+
+Tuo kummastutti minua.
+
+-- "Etkö pelkää takaisin tullessasi näin yösydännä?"
+
+-- "Mitäpäs minä pelkäisin? olenhan jo niin monta kyytiä vienyt."
+
+-- "Oletko talon lapsia?"
+
+-- "Kasvatti minä vaan olen."
+
+-- "Ovatko vanhempasi kuolleet?"
+
+-- "Isä on elossa vielä; sydänmaalla tervaa polttaa."
+
+-- "Entäs äitisi?"
+
+-- "Äitini kuoli silloin köyhänä vuonna."
+
+-- "Nälkäänkö äitisi kuoli?"
+
+-- "Eikä hän niin nälkäänkään kuollut. Viikon sairasti ja sitten
+kuoli."
+
+Tyttönen puhui yksitoikkoisella, vakavalla äänellään. Ja ympärillä oli
+kolkko metsä; pimeä oli, niin että tuskin hevosen päätä näkyi. Ilma oli
+jäistä, mutta kamalan hiljaista: murhamiesihän hiipien kulkee.
+
+-- "Muistatko äitiäsi vielä?"
+
+-- "Miks'enpäs muistaisi? Iso tyttöhän jo olin silloin."
+
+-- "Kerros, kuinka hän kuoli."
+
+-- "Mitäpäs siinä paljon kertomista! Oli näin niinkuin tänään
+lauantaina. Aamulla minä menin paimeneen naapurin lehmiä ja illalla,
+kun kotia tulin, seisoi isä minua odottamassa. Tule, tule, sanoi, kyllä
+nyt taitaa loppu jo olla. Mökissä makasi äiti viimeisillään. Kova jano
+oli hänellä ollut koko päivän. Ei taida olla maitoa, sanoi äiti. --
+Mistäpä sitä maitoa otti siihen aikaan? -- Onko sinun yhtään helpompi?
+kysyi isä. -- Eikä ole helpompikaan; kyllähän kuolemalla on kovat
+kourat, mutta sitten tulee helppo. Älä sinä minua itke; itke noita,
+sanoi hän isälle ja osoitti veljeäni ja minua. Otas, sanoi hän sitten
+minulle, raamattu ja lue se eilinen paikka. Isä otti valkeata päreesen
+ja minä luin. Kun olin lopettanut, virkkoi äiti: kyllä _Hän_ murheen
+pitää. Enempää hän sitten ei puhunutkaan. Vähän ajan perästä kun
+katsottiin, niin oli hän jo kylmä."
+
+Tyttö vaikeni.
+
+Kuu nousi metsän takaa ja loi hopeata härmään.
+
+-- "Kuinka sitten kävi?"
+
+-- "Kolmen päivän perästä hän sitten haudattiin. Kestikievari otti
+minut luokseen, ja hyviähän he ovat minulle olleetkin; veli joutui
+kaupunkiin oppiin. Isä meni sydänmaalle tervaa polttamaan. Juhannuksena
+kävi hän täällä, huivin toi minulle ja rusinoita."
+
+Ja yhä vaan yksitoikkoisena puheli tyttö: en kuullut värähdystäkään
+hänen äänessään.
+
+Kuinka hätä ja puute tekee lapsesta pian aika ihmisen, sen saatoin
+vielä ymmärtää. Mutta kuinka saattoi tyttö olla niin tyytyväinen? ei
+sanaakaan valitusta, ei moitetta! Ma katsoin tyttöön; suuret mustat
+silmät olivat niin levolliset, -- ja kumminkin oli hän nyt juuri
+jutellut tapauksen samallaisen, kuin mikä minut oli syössyt syvälle
+epätoivoon, ja hän oli lapsi, minä mies. Levollisina katsoivat suuret
+silmät, -- ja hän oli halla-yönä kyyditsemässä outoa kautta synkän
+salon ja tiesi, ettei hänellä ole omaa kotia.
+
+-- "Suritko kauan äitiäsi?" kysyin.
+
+-- "Itkin minä ensin paljonkin, mutta silloin muistui mieleeni... Vaan
+kas tuossa on Toriseva."
+
+Olin taas tuon kuuluisan järven rannalla, jossa aina mieleeni on
+muistunut muukalaisen runoilijan sanat:
+
+    Sun kauneutees kolkkohon
+    Pysähtyy katse ihamiellä:
+    Kivisten päälle vuorten on
+    Kiviset vuoret syösseet siellä.
+
+Äkkijyrkkänä laskee vuoren seinä parin virstan matkalla röyhyisenä,
+jylhänä kapeaan järveen, tyyneesen ja mustaan, ja jatkaa siellä
+kulkuansa yhä alas, yhtyen hopeiseen kuutamo-taivaasen. Ja vesi on
+järvessä syvää, kerrotaan, hirmuisen syvää, ja siellä kummalliset oudot
+kalat asuntoaan pitävät. Niitä eivät enää nykyajan ihmiset saa nähdä,
+mutta vaarin aikoina niitä vielä nähtiin joskus. Ja Juhannus-yönä aina
+sadan vuoden perästä nousee aave järven pohjasta.
+
+Minä pysäytin hevosen ja äänettönnä katselin Torisevaa.
+
+-- "Tuo on Inkerin kallio," sanoi tyttöni, osoittaen kädellään
+ulospistävää vuoren laitaa.
+
+-- "Minkätähden sitä Inkerin kallioksi sanotaan?"
+
+-- "Siitähän Inkeri järveen heittihe."
+
+-- "Kukas se Inkeri oli?"
+
+-- "Niin ainakin vanhat ihmiset kertovat; talvi-iltoina äiti vainaja
+usein jutteli sitä; mummolta sanoi kuulleensa lapsena ollessaan."
+
+-- "Mitäs se oli sitten?"
+
+-- "Tuolla puolen vuoren, sanovat, oli ennen vanhaan suuri kartano
+elikkä linna semmoinen, jossa suuri ritari asui, ja hänellä oli tytär,
+Inkeri nimeltään, niin kaunis, niin kaunis, ettei missään ollut niin
+kaunista. Sulhanen oli hänellä, nuori Lalmanti ritari, josta hän oli
+pitänyt jo pienestä saakka. Olis häätkin tulleet kohta, mutta syttyi
+suuri sota Saksanmaalla ja sinne täytyi Lalmantinkin lähteä kuninkaan
+kanssa; sillä kuningas sanoi, että kaikkien ritarien pitää lähteä
+sotimaan uskon edestä Turkkilaisia ja murjaaneja vastaan. Tuolla
+kalliolla he sitten istuivat yhdessä viimeisen illan ja lupasivat olla
+uskollisia toisillensa. Lalmanti läksi ja oli poissa monta vuotta.
+Sillä välin tuli heidän taloonsa ruma Eerikki ritari ja kosi Inkeriä;
+mutta kun ei häntä saanut, niin kirjoitti hän valheellisen kirjeen
+semmoisen, jossa sanottiin, että Lalmanti muka oli kaatunut sodassa.
+Kun nyt ensimmäinen sulhanen oli kuollut, niin pakoitettiin Inkeri
+menemään Eerikki ritarille. Väen vietiin tyttö parka vihille; mutta kun
+hää-iltana morsianta piti morsiuskamariin saatettaman, niin hän oli
+kadonnut kokonaan, ei löydetty mistään. Inkeri oli paennut tuolle
+kalliolle. Siinä istui hän ja katsoi alas Torisevaan, katsoi, katsoi ja
+itki. Kyyneleet putosivat rotkoon tuonne ja helmiksi muuttuivat, ja
+siellä ne vielä tänäänkin ovat, mutta sinne ei kukaan voi päästä niitä
+noutamaan. Kaikki kyyneleet putosivat rotkoon, paitsi yhtä, jonka tuuli
+kantoi järveen. Se ei helmeksi muuttunutkaan, mutta siitä Vellamon
+neitonen syntyi. Tämä istahti lumpeen lehdelle kiikkumaan ja lauloi:
+
+    "Tule, tule neiti nuori,
+    Tule, Inkeri ihana!
+    Armas ompi Ahdin mailla
+    Olo oiva Aaltolassa;
+    Tääll' on vuoret, kullan vuoret,
+    Tääll' on laaksot, lemmen laaksot,
+    Täält' ei nouda nuodemiehet,
+    Raasta rautaiset ritarit
+    Väen vienoa vihille,
+    Pakon sulhasen sylihin.
+    Tääll' on vuode, puhdas vuode
+    Puhtahalle pulmuselle,
+    Tehty lemmen lehtisistä,
+    Sotkan uuden untuvista;
+    Veden väki, Vellamoiset,
+    Aallotarten armas kansa
+    Sua siinä tuudittavi,
+    Unten maille uuvuttavi.
+    Siitä Koittaret koreat,
+    Päivän tyttäret soreat
+    Kutsuilevat karkeloihin,
+    Lemmen leikin lyöntilöihin.
+
+"Ja sitten nousi järven pintaan suunnaton joukko pieniä Vellamoisia,
+jotka ulpukoista portaat laittoivat semmoiset aina kallioille saakka ja
+saattoivat Inkerin alas.
+
+"Silloin oli Juhannus-yö.
+
+"Eipä aikaakaan, niin palasi Lalmanti ritari Saksanmaalta ja kuultuaan
+morsiamensa hukkuneen ja saatuaan tietää Eerikki ritarin viekkauden,
+vaati hän Eerikin miekkasille ja tappoi hänet. Hän riensi takaisin
+muille maille ja sanotaan saaneen surmansa kaukana itäisellä maalla,
+toisella puolen Arapian korpea. Mutta aina sadan vuoden perästä
+Juhannus-yönä Lalmanti ritari tulee tänne valkoisen ratsun selässä; hän
+rientää Inkerin kalliolle, ja sinne Inkerikin nousee Torisevasta
+Vellamon neitona. Siinä he käsityksin istuvat, kunnes Juhannus-aurinko
+nousee; silloin he eroavat taas sadaksi vuodeksi. Mutta Eerikki ritari
+ei ole saanut rauhaa haudassaan: hän samoilee vuorella tuolla ja niin
+kolkosti vastaa, kun paimenet tältä rannalta sinne huutelevat."
+
+Tyttö vaikeni...
+
+Puolivälissä kalliota ja järven pintaa kasvaa petäjä, moni mutkainen
+tarupetäjä. Kauan vielä ajattelin: olisikohan tuo voinut estää Inkeriä
+putoamasta...
+
+Kuu kumotti niin kirkkaasti Inkerin kalliolle; minä laskin katsettani
+alemmas, nähdäkseni paikkaa, missä Vellamo lumpeen lehdellä oli
+laulellut; mutta usmaa oli Toriseva ruvennut nostamaan. Järven pintaa
+ei näkynyt enää; näin vaan, että
+
+    Kivisten päälle vuorten on
+    Kiviset vuoret syösseet siellä.
+
+Ja Eerikki ritari rauhatonna vaeltaa vuorella. Miltähän kuuluu
+rauhattoman haamun huuto, ajattelin. Minä äänsin, ja Eerikki ritari
+vastasi.
+
+Huh! Tuo oli kamalaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- "Eiköhän tule kylmä?" kuulin tyttöseni viimein sanovan. "Hevonenkin
+rupeaa jo värisemään."
+
+Me nousimme rattaille. Sääli minun oli tyttöä; ma heitin villavaippani
+hänen ylitsensä ja otin itse ohjakset.
+
+Pian tulimme kestikievariin.
+
+-- "Suuri kiitos, hyvä herra, paljon kiitoksia," sanoi tyttönen,
+tultuamme vierastupaan ja pantuaan vaippani tuolin selkämykselle.
+
+Minä käskin valkeata uuniin ja istuin sitten hänen kanssaan
+lämmittelemään,
+
+-- "Puhaltakoonhan hevonen vähän," sanoi tyttönen, ojentaen pieniä
+käsiänsä lähemmäs valkeata; "pian lähden takaisin. Paljon nyt kulkee
+matkustajia, ja huomen-aamulla tulee postikin."
+
+-- "Ei suinkaan sinua tänä yönä enää kyytiin panna?"
+
+-- "Molemmat rengit on kipeinä meillä, isännän täytyy odottaa postia,
+kukas sitten muuta kyytiä veisi jollen minä? Hollinpito on meillä
+urakalla: hollimiehiä ei ole. Saanhan huomenna sitten levätä."
+
+Miks'et valittanut, lapsi, miks'et? Moni sinun sijassasi olisi tehnyt
+niin.
+
+-- "Mikä sinun nimesi on?"
+
+-- "Maija Leena. Äiti vainaja sanoi Lienuksi vaan."
+
+-- "Jäipä puheemme taanoin kesken. Suritko kauan äitiäsi?"
+
+-- "Itkin ensin monta päivää, mutta sitten muistin sen virren, mitä
+äiti vainaja niin mielellään aina oli laulanut, ja sitten en itkenyt
+enää."
+
+-- "Mikä se oli?"
+
+-- "Olipahan vaan Virsikirjasta virsi semmoinen."
+
+-- "Laulas, tyttöni, se."
+
+Tyttö katsahti minuun, arveli vähän ja lauloi sitten:
+
+    "Hän tietää oikean avun-ajan,
+    Hän toimittaa kaikk' parahin."
+
+Lienu pysähtyi. Hän huomasi äänensä olevan sorroksissa; hän punastui
+vähän ja äänetönnä katsoi leimuavaan takkaan.
+
+Mutta takkavalkea se loisti nyt niin kirkkaasti harmaille seinille.
+
+Kotvasen kuluttua nousi hän tuolilta.
+
+-- "No kyllä nyt taas tarkenee," sanoi hän. "Jumalan haltuun, herra.
+Vaan kas kuinka tuo on pitkä," lisäsi hän ja niisti kynttilästä pitkän
+karren mennessään.
+
+Hän meni ulos. Minä kiiruhdin hänen jälkeensä, auttaakseni häntä
+hevosta kääntämässä kapealla pihalla, mutta tyttönen oli jo portilla.
+
+-- "Hyvästi!" huusi hän vielä kerran ja katosi hallaiseen usmaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Taas olin yksinäni kestikievari-tuvassa, mutta nyt siellä oli valoisa
+ja lämmin. Lienu oli niistänyt karren kynttilästä ja uuni liehtoi
+lämmintä.
+
+Kauan vielä istuin uunin ääressä ja ajattelin pientä Lienua, kunnes
+viimein itsekseni rupesin hyräilemään:
+
+    Hän tietää oikean avun ajan.
+
+Tuntui, kuin ei sydän enää olisikaan puoltaan vailla.
+
+Huomenna jatkoin matkaani; mutta määrätön se ei enää ollut: kotiani
+kuljin.
+
+Aamu oli lämmin ja kaunis. Halla oli tehnyt paljon vahinkoa, mutta
+kulkeissani V:n kappelin kirkon ohitse, lauloivat siellä ihmiset:
+
+    Hän toimittaa kaikk' parahin.
+
+-- "Hallainen maa tarvitsee kyntäjiä," lausuin itsekseni ja riensin
+kotia.
+
+Rauhaa olin saanut.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Novelleja I, by Samuli Suomalainen
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NOVELLEJA I ***
+
+***** This file should be named 20621-8.txt or 20621-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/2/0/6/2/20621/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/20621-8.zip b/20621-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..2dd31eb
--- /dev/null
+++ b/20621-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..4648429
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #20621 (https://www.gutenberg.org/ebooks/20621)