initial commit of ebook 19773HEADmain

13 files changed, 17256 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/19773-8.txt b/19773-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..9f0268d
--- /dev/null
+++ b/19773-8.txt
@@ -0,0 +1,8548 @@
+The Project Gutenberg EBook of Suuren hiljaisuuden miehiä, by Various
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Suuren hiljaisuuden miehiä
+       Pascal, Emerson, Tolstoi, Maeterlinck, Müller, Larsson
+
+Author: Various
+
+Editor: Yrjö Karilas
+
+Release Date: November 12, 2006 [EBook #19773]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SUUREN HILJAISUUDEN MIEHIÄ ***
+
+
+
+
+Produced by Sami Sieranoja and Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+SUUREN HILJAISUUDEN MIEHIÄ
+
+Kokoelma Blaise Pascalin, Ralph Waldo Emersonin, Leo Tolstoin,
+Maurice Maeterlinckin, Johannes Müllerin ja Hans Larssonin
+suomennettuja mietekirjoitelmia johdantoineen ja selityksineen
+
+
+Toimittanut
+
+YRJÖ KARILAS
+
+
+WSOY, Porvoo, 1919.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Johdanto
+
+Blaise Pascal
+
+  Ihmisen suuruus
+  Petolliset voimat
+  Ihmisen heikkous
+
+Ralph Waldo Emerson
+
+  Itseluottamus
+  Ajattelija
+
+Leo Tolstoi
+
+  Rakastakaa toinen toistanne
+  Rakkauden vaatimukset
+
+Maurice Maeterlinck
+
+  Syvä elämä
+  Sisäinen kauneus
+
+Johannes Müller
+
+  Epävarmuus
+  Aamu
+
+Hans Larsson
+
+  Valikointi
+  Kokonaisuus
+  Sisäinen näkemys
+
+[Html-versio sisältää muotokuvan kustakin kuudesta filosofista.]
+
+
+
+
+_Kokoelman laatimiseen on ottanut osaa varatuomari Arvo Manner, joka on
+kääntänyt Johannes Müllerin kirjoitelmat ja kirjoittanut niihin
+johdannon. Maeterlinckin molemmat kirjoitelmat on otettu F. E.
+Sillanpään suomentamasta teoksesta »Köyhäin aarteet». Vaimoni Ester
+Karilas on kääntänyt Emersonin »Ajattelijan».
+
+Kokoelman tekijä._
+
+
+
+
+Johdanto.
+
+
+_Metsä, joka toisin palkoin anivihreänä vaippana, toisin palkoin
+vuodenaikojen vaihtelua noudattavana väriverhona peitti isäimme maata,
+on hakattu pois. On paljastunut maaperä, kalseita kalliolta, soita ja
+autioita ahoja.
+
+Metsän möivät suurisukuiset. Ostajan palkkalaiset tulivat meluten ja
+kaatoivat maahan metsän viimeistä puuta myöten. Armotta iski kirves
+kumoon nuoren elinvoimaisen vesan, kasvussa keskitiehen jääneen ja
+vanhemman lahoamassa olevan puun. Elämän mahlat valuivat maahan.
+
+Jotakin arvokasta on hävinnyt tässä metsässä, joka aikojen halki on
+pitänyt vireillä uskoa maan kasvuvoimiin.
+
+On kuitenkin säästynyt jotakin. On sieltä täällä ahoilla yksinäisiä
+valkorintaisia koivuja, jotka ihmeen kautta ovat säilyneet ja jääneet
+kalvan maan papittariksi, on maasta versovia vesoja, jotka vavisten
+ovat kätkeneet tulevaisuuden sisäänsä, ja vihdoin vielä jollakin
+perukalla koskemattomia, uhkaavia ja salaperäisiä korpia.
+
+Metsällä on kulienkin vielä tulevaisuutta, ellemme myy viimeistämme ja
+elleivät vuotuiset kulot tee tuhojaan.
+
+Väkivalloin paljastettu maaperä on otettava käytäntöön. Kaskettakoon
+ahot, ojitettakoon suot ja louhittakoon temppelien rakennuskiviksi
+paljaat paadet. Ja toisiin paikkoihin kylvettäköön uutta metsää. Niin
+peittäessämme väkivallan jäljet teemme tulevaisuuden työtä. Panemme
+alulle uuden kasvun, joka elää silloinkin, kun metsän myyjät ja
+kaatajat ovat hyökkäysasennostaan herpoutuneet.
+
+Olimme tottuneet siihen, että hiljaisuuden metsät peittävät isäimme
+maata. Ajattelimme, että sen kansa oli niissä suuruuteen kasvanut.
+Mutta aika on näyttänyt, ettei hiljaisuutta ole enää yksin
+ulkoapäin etsittävä. Se on nyt kätkeytynyt ajan myrskyjen sisäisiin
+tienristeyksiin. Metsä kaatuu ja hiljaisuus väistyy aran linnun tavoin
+ihmisen sisäelämään. Kun siellä tulee järkytysten aika, pakenee
+hiljaisuus elämän perusajatuksen etsijän tieltä vielä syvemmälle,
+tutkimattomiin syvyyksiin, kunnes etsijä saapuu iäisyyden lähteelle.
+
+Hiljaisuutta etsii hengen suuruus varttuakseen. Sitä tarvitaan joka
+päivä sen korvenkäynnin lisäksi, joka ensin on kestettävä. Sillä
+olivatpa ulkonaiset vaiheet mitkä tahansa, aina on sama kysymys
+ihmisten ratkaistavana: ihmisen suhde itseensä ja elämäänsä. Siitä el
+pääse suurilla sanoilla, ei melulla eikä väkivallalla; niillä voidaan
+vain vaikeuttaa sitä. Ihminen voi tehdä itsensä kuuroksi, mutta kuurous
+on sekin kohtalokasta hiljaisuutta. Hiljaisuudessa täytyy ihmisen tehdä
+tiliä itsensä kanssa. Jos se käy onnellisesti, kasvattaa hiljaisuus
+suuruutta.
+
+Tarvitaanko sitten meidän aikanamme suurmiehiä ja heidän aatteitaan?
+
+-- Emme tarvitse suurmiehiä! -- huutavat joukot -- Emme tarvitse
+aatteita -- huutavat suurisukuiset.
+
+Mutta joukkojen huuto väsyy ja nyrkkiin puristetut kädet näivettyvät
+Suurisukuisten madaltunut sivistys levittää turmelustaan ja nostattaa
+tuhoatuottavia myrskyjä.
+
+Suurmiehiä tarvitaan aina. »Nuorukainen, jonka sielua ei suuren miehen
+läheisyys saa väräjöimään ja soimaan voimakkain sävelin, on tarpeeton
+oksa ihmiskunnan puussa», sanoo Albert Corvey.
+
+Vähän on niitä, jotka hiljaisuudessa viljelevät persoonallisen elämän
+arvoja. Astukaa siis esiin te maan nuoret, jotka tunnette sisäisen
+kutsumuksen. Taisteltuanne hiljaisuuden erämaassa itseänne vastaan
+rohkaiskaa mielenne ja suorittakaa se suurtyö, jota aikamme odottaa.
+Muodostakaa persoonallisen elämän järjestelmä ja yrittäkää sitä
+toteuttaa sisäisellä varaväellä toimintaanne tukien. Sillä ennenkuin
+elämä osapuilleen asettuu niihin uomiin, joita omasta kohdastanne
+noudatatte ja joita tahdotte yhteiselämän jalostuneena alkavan
+noudattaa, on tarpeen, että hiljaista, eheätä ja voimakasta työtä
+tehdään ja että tulee yleinen nousun aika, jolloin ihmiselämän
+alkuperäinen tarkoitus alkaa hiljaisuuden valkenevien vainioiden takaa
+maalle häämöttää.
+
+»Luonto näyttää olevan olemassa jaloimpia varten. Maailman säilyttävä
+voima on parhaitten ihmisten totuudenrakkaus: he ovat maan suola ja
+terveys. Ken on elänyt heidän kanssaan, hänelle on elämä ollut iloista
+ja virkistävän voimakasta.» Näin puhuu Emerson. Jos jokukaan tuntee
+sydämensä sykähtävän näitä sanoja lukiessaan, olemuksensa kautta
+kulkevan rohkeuden väreilyn ja jalouden virtailun, on se tosiasia, joka
+osoittaa, että suurmiehillä on jotakin sijaa meidänkin aikanamme.
+
+Nykyisenä aikana on paikallaan kokoelma, jonka muutamat suurmiehet
+muodostavat. Ulkonaisille silmillemme se on joukko liikahtamattomia
+marmorihahmoja, mutta sisäisenä näkynä se lähestyy meitä hiljaisuuden
+metsässä istuessamme. Kun se kulkee ohitsemme, liittykäämme uteliaina
+joukkoon nähdäksemme, mihin sen matka vie. Seuratkaamme sitä ensin
+näkymättömänä pysähdyspaikasta toiseen, sitten ilmaiskaamme itsemme ja
+vihdoin ottakaamme suuren julistuksen miesten kanssa osaa siihen
+yhteiskunnalliseen työhön, jonka maisemat liikkuessamme ovat silmiemme
+ohi siirtyneet.
+
+Kaikkien aikojen suurmiehet ja ajattelijat ovat jollakin tavoin sukua
+toisilleen ja lukijapiirilleen. Niin kulkee ajattelijain ketju ajasta
+aikaan suurine saattojoukkoineen.
+
+Suuren hiljaisuuden miehet ovat tällä kertaa kokoontuneet esittämään
+ajatuksiaan. Pascal, kärsivän hiljaisuuden mies, Emerson, suurten
+metsien kävijä ja kirkkaan yksinäisyyden mies, Tolstoi, rakkauden
+hiljaista maata etsimään lähtenyt mies, Maeterlinck, hämärän
+hiljaisuuden mies, Müller, hiljaisten kosketusten mies, ja Larsson,
+keskitetyn hiljaisuuden mies. He pysähtyvät kaikkialle, missä on
+hiljaisuutta, ja heidän keskustelunsa kuulee jokainen, joka pidättää
+hätäistä hengitystään ja on hetken hiljaa._
+
+
+
+
+
+BLAISE PASCAL.
+
+
+Tavan takaa toistuvat aikojen kiertokulussa ne nousukohdat, joissa
+Blaise Pascal tulee esille aivan kuin ajankuvaan kuuluvana.
+
+Hän oli taistelujen rohkea mies.
+
+Taistelut alkoivat tieteen alalla, geometrian lukemisella salassa
+isältä -- tähän aineeseen vetivät poikaa voimakkaat taipumukset --, ne
+jatkuivat piileksivän kirjapainon avulla ja kohdistuivat julkisuuden
+hävittäviin voimiin, joina hänen aikanaan olivat jesuiitat, ja
+siirtyivät lopulta sisäisen elämän hiljaisuuteen, missä tehtiin tiliä
+kaikkien aikojen kipeistä kysymyksistä ja joka niinmuodoin oli Jaakobin
+taistelua aamuruskon nousussa Jumalaa vastaan.
+
+Blaise Pascal, joka oli syntynyt kantamaan neron aseita ja käytteli
+niitä jo varsin taitavasti toisella vuosikymmenellään, tuli tapojen
+parantajaksi ja kuoli huulillaan sanat: »Jumalani, älä minua koskaan
+jätä!»
+
+Tällainen kehitys on kulkua taistelusta taisteluun saavutusten
+merkitysten laajetessa samoin kuin laajenevat väreet veden tyynellä
+pinnalla, kun vesilintu vie kulman kärkeä eteenpäin. Sisäistäkin
+taistelua käydään kouraantuntuvin ottein. Taistelu on näet aina hyvin
+todellista; sen kärki suuntautuu aina eteenpäin ja rintama laajenee.
+Taaksepäin kulman sisälle kasvaa voittoisa lepo ja kirkastuva kärsimys.
+Sellainen taistelu, jos se saa häiritsemättä jatkua ja temmata mukaansa
+kaikki suuret sisäiset voimat, painuu miltei säännöllisesti
+uskonnolliselle alalle. Sellainen on monen suurmiehen kehitys ollut.
+
+Nero, jolla on ylenmäärin lahjoja käytettävänään omalla
+erikoisalallaan, haluaa jo luonnostaankin koetella voimiaan toisilla
+aloilla, joen tavoin, joka mahtumatta uomaansa etsii tulvehtien ja
+voitonvarmana uusia mahdollisuuksia.
+
+Ensin Blaise Pascal saavutti vuosisataisia voittoja geometrian ja
+fysiikan alalla, sitten hän kohtasi tiellään jesuiitat, kauhistui
+hengessään, pysähtyi, kokosi voimansa ja saavutti voiton, kulki
+rohkeasti ohi ja vetäytyi maaelämän hiljaisuuteen, ryhtyi siellä
+ratkaisevaan taisteluun omaa itseään vastaan, kaivoi saartokaivannot,
+uuvutti nälällä ja janolla sairaan vastustajansa ja saikin
+valloitetuksi joitakin etuvarustuksia. Silloin hän kuoli.
+
+Blaise Pascal oli ihmelapsi, keksijä, tiedemies ja ajattelija.
+
+Hän syntyi kesäkuun 10:ntenä 1623 Clermontissa. Lapsena hänen henkensä
+pohti kysymyksiä, jotka koskevat asioiden olemusta ja luontoa, siis
+ydinkysymyksiä, joiksi myöhemmin tuli elämän merkityksen ja ihmisten
+ominaisuuksien tutkiminen. Vastausten täytyi olla tarkkaan
+määriteltyjä, sillä hänen selvyydentarpeensa oli suuri; hänellä oli
+terävä arvostelukyky ja erikoinen taipumus löytää puutteita. Poika
+alkoi taistelun sotimalla isän määritelmiä ja oppineiden lausuntoja
+vastaan.
+
+Kaksitoistavuotiaana Blaise Pascalilla jo oli monta hyödyllistä taitoa,
+muun muassa hän osasi jokseenkin täydellisesti latinaa, ja laati omin
+päin alkeisgeometrian. Näin aikainen itsenäisesti tuottava kyky lienee
+ainoa laatuaan matemaattisten tieteiden historiassa.
+
+Kuusitoistavuotiaana hän saavutti uuden voiton. Hän otti jo
+täysikuntoisena osaa oppineiden kokouksiin ja laati kirjoitelman
+kallioleikkauksista, joka herätti tunnetun oppineen Descartesin suurta
+ihmetystä ja ihailua.
+
+»Voittaja, valmistaudu uuteen taisteluun.» Blaise Pascal sai näihin
+aikoihin uuden, vaarallisen vihollisen. Arvatenkin liian aikaisesta ja
+ankarasta älyntoiminnasta aiheutunut päänkivistys alkoi jo nyt häiritä
+tieteellistä työskentelyä, niin että hänen täytyi tuontuostakin laskea
+matemaattiset teokset kädestään. Onneksi hän vaihtelusta lepoa
+etsiessään otti silloin käteensä mietekirjoja, Epiktetoksen, Montaignen
+Ja Descartesin teoksia.[1] Vihollinen saavutti kuitenkin näennäisen
+voiton, sillä sairaus tuotti lopulta kuolemaa. Viimeisillään saattoi
+Pascal työskennellä vain pari tuntia päivässä, jonka ajan hän käytti
+sen teoksen suunnitteluun ja valmisteluun, josta tähän kokoelmaan on
+käännetty muutamia lukuja.
+
+Pascalin tunnetuimpia tieteellisiä saavutuksia ovat tutkielmat
+nesteiden tasapainosta ja ilman paineesta. Oli nerokas tuo johtopäätös,
+että Arkimedeen keksimä laki vedessä vallitsevasta paineesta soveltuu
+myöskin ilmaan. Se oli samantapainen sovellutus kuin Pascalin
+suorittama järjen aseiden siirto siveysopin palvelukseen ja ihmisten
+heikkouksien paljastamiseen. Pascalin muita tieteellisiä keksintöjä
+ja voittoja olivat korkeuden mittaaminen elohopeaan vaikuttavan
+ilmanpaineen avulla, isän työskentelyn jouduttamiseksi suunniteltu
+laskukone, jota Leibniz myöhemmin paranteli, todennäköisyyslaskelmat,
+aritmeettinen kolmio, sykloiidin ominaisuudet ja omnibusliikenne
+Pariisissa. Onhan siinä yhden miehen osalle keksintöjä, joista kannatti
+ylpeillä. Ainakin paljon suuremmalla syyllä, kuin sellaisen itserakkaan
+ja kunnianhimoisen nykypäivien ihmisen, joka ei ole mitään keksinyt.
+
+Blaise Pascal oli myös tullut siihen johtopäätökseen, ettei luonnossa
+ollut olemassa Aristoteleen olettamaa tyhjyyden kammoa. Tyhjyys ei
+näyttänyt hänestä mahdottomalta. Luonto ei kammoakaan tyhjyyttä,
+ajatteli hän, tyhjyys on näennäistä, sillä se on jonkinlaisten
+tasapainovoimien ja vaikutusten lakien toinen pää.
+
+Tyhjyyttä näki Pascal ihmisen sisässäkin, toisissa ihmisissä ja, siitä
+huolimatta, että oli päässyt tieteellisen tutkimuksen ylängöille,
+myöskin itsessään. Tyhjyys kelpasi toisille, mutta hän oli toista
+mieltä, häneen oli pantu suuri paine sisästä ulospäin ja ulkonaisen
+päämäärän hän oli saavuttanut; syntyi kaivertava sisäinen tyhjyys, joka
+häntä kammoksuu! Vasta kolmas vuosikymmen toi uutta sisältöä hänen
+elämäänsä. Ulkonaisesti antoi siihen aihetta kaksi sysäystä, jotka
+mursivat kunnianhimon kovan kiiltokuoren, niin että elämän aurinko
+pääsi halkeamista pilkistämään sisään. Hänen isänsä joutui
+hengenvaaraan ja vuoteen omaksi ja häntä itseään kohtasi samankaltainen
+tapaus; kerran hän ajoneuvoineen oli pudota sillalta Seine-jokeen.
+Ilmakehän järkytysten ohella alkoi sisäinen oras kasvaa. Aikaisemmin
+hän oli tutustunut mietekirjallisuuteen, nyt hän sai käsiinsä erittäin
+mielenkiintoisen kirjan, hollantilaisen jumaluusoppineen Jansenin
+teoksen »Sisäisen elämän uudistus». Hän tutustui uuteen liittolaiseen,
+parempaan itseensä. Vastustajaksi tuli suurin osa hänen entisestä
+itsestään, se, joka tähän asti oli hänen valtakirjallaan elellyt ja
+toiminut.
+
+Taistelun ensi otteluissa hän oppi ymmärtämään toisiakin ihmisiä,
+niitä, joista hänen täytyi vieroittautua ja opettaa muita tekemään
+samoin, ja yleensä voittamaan. Hän oli jo katsonut sisäänsä. Kun hän
+käänsi katseensa ulospäin, huomasi hän ensiksikin, ettei hän ollut
+kaikkein huonoimpia, joten hän sai omaa taistelua varten uutta toivoa
+ja voitonvarmuutta, ja toiseksi, että ulkopuolellakin häntä oli paljon
+tehtävää ja sama vihollinen voitettavana, jonka alkuvoitolla hän oli
+valmistautunut maksamaan veroaan yhteiskunnalle. Taistelu ulospäin ja
+sisäänpäin hedelmöittivät näin toisiaan. Hän »tahtoi nähdä ihmisen
+turmeluksen syvyyden mutta samassa myöskin hänen elämänsä korkean
+tarkoituksen». Ajan mädännäisyyttä edustivat jesuiitat. Heidän
+voittamisekseen tarvittiin paitsi tietoja ja uskallusta ennen kaikkea
+uutta mieltä.
+
+Pascalin hengenheimolaisten suljetussa kokouksessa kuuluisassa Port
+Royalin luostarissa tuli kerran puheeksi erään vääryyttä kärsineen
+aatetoverin puolustaminen jesuiittojen hyökkäyksiä vastaan. Pascal sai
+tehtäväkseen puolustuskirjelmän luonnoksen laatimisen. Suurella
+antaumuksella hän ryhtyi työhön, josta sitten tulikin historiallinen
+merkkiteos.
+
+Vähän ajan kuluttua ilmestyivät näet maailmalle »Maaseutukirjeet»
+(1656-57) herättäen kaikkialla tavatonta huomiota, jesuiitat etsivät
+kirveltävin sydämin turmeltuneen kauppahenkisen moraalinsa tuntematonta
+paljastajaa ja kirjapainoa, jossa kirjaa painettiin. Kaikki käsiinsä
+saamansa kappaleet he polttivat kaupungin torilla. Sama kohtalo olisi
+odottanut kirjan tekijääkin, jos hän olisi löytynyt, nimittäin kidutus
+ja polttorovio, joissa kaikkien aikojen suurmiehet ovat vakiinnuttaneet
+aatteitansa.
+
+Se ei kuitenkaan tullut Pascalin osaksi. Jesuiitat olivat jo
+katkaisseet kaikkivoivan mahtinsa kärjen rikosten ja turmeluksen
+tulessa. Heidän polttorovionsa hankki tuskin kunniaa Pascalin
+kirjoillekaan. Ja Pascalin itsensä oli vielä käytävä taistelua omaa
+itseään vastaan, kypsyttävä hiljaisesti tuleentuvan viljan tavoin.
+
+Teosta painettiin kahden vuoden aikana kaikessa rauhassa erääseen
+vesimyllyyn sijoitetussa kirjapainossa, ja tekijä itse asui täydessä
+turvassa jesuiittain päämajaa vastapäätä olevassa majatalossa.
+
+Siitä jesuiittain aatteet saivat kuoliniskun.
+
+Toiset aloittavat elämänsä hiljaisella sisäisellä taistelulla ja sitten
+vasta laajentavat sen useampia elämänaloja käsittäväksi. Hengen miehet
+astuvat julkisuuteen ja koettavat voimiaan eri työmailla levittäen
+hengen ja työn pappeutta ympärilleen. Toisilla, kuten Pascalilla, on
+hiljainen taistelu viimeinen. Pascal vetäytyi pois suuresta maailmasta
+ja lähti etsimään maaseudun harrasta hiljaisuutta alkaakseen taistelun
+omia heikkouksiaan vastaan. Taistelujen rohkea mies sai lopullisen
+valmistuksensa kärsivän hiljaisuuden miehenä. Se oli hänen
+profeetallinen valmistuksensa erämaassa.
+
+Taistelun ulkonaiset seikat olivat tällaisia.
+
+Huoneessa, missä hän asui, ei ollut huonekaluja eikä esineitä, joita
+hän piti tarpeettomina. Hänen pukunsa oli tuiki vaatimaton.
+Yksinkertaisiin elämäntapoihin kuului myös, että hän auttoi itse
+itseään, teki vuoteensa, valmisti ruokansa ja kantoi sen huoneeseensa.
+Yhä kiihtyvä sairaus lisäsi hänen kärsimyksiään; se esti hänen
+syömistään, lepäämistään ja työskentelyään. Päästäkseen siitä
+huolimatta elämässä eteenpäin hän laati tarkat ohjeet jokapäiväiselle
+elämälleen. Itsekurin asiaa hän ajoi ruoskalla ja pakkopaidalla
+viimeiseen hetkeen asti, sillä hän huomasi nämä aseet erittäin
+hyödyllisiksi. Paljon aikaa hän käytti rukouksiin ja Raamatun
+lukemiseen, mikä tuotti hänelle uskomatonta iloa ja virkistystä. Hänen
+mielestään ei Raamattu ollut järjen, vaan sydämen tiedettä, minkä
+vuoksi sitä käsittävät vain ne, joilla on sydän paikallaan, kun taas
+muut löytävät siitä vain hämäriä asioita. Milloin aikaa ja tilaisuutta
+oli, kirjoitti hän ajatuksiaan paperille. Kirjoittaminen sujui häneltä
+vaivatta. Kun hänellä oli erinomainen äly ja miltei ilmiömäinen
+muisti, järjesti hän ensin ajatuksensa; sitten sai hän ne sanotuksi
+niinkuin tahtoi. Yksinkertaisuus ja sattuvat sanonnat ovat hänen
+kirjoituksilleen ominaista. Ranskan kirjallisuuden historiassa on
+hänellä tunnustettu paikka.
+
+Pascal tahtoi poistaa ympäriltään kaiken, mikä saattoi olla
+taistelussa esteeksi, jottei vihollinen voisi piiloutua sen taa.
+Vähentämällä ulkonaista hän koetti lisätä hengen voittoja. Hän rakasti
+sanomattomasti köyhyyttä, hengen vapautusta pikku rihkamasta. Hän otti
+kodissaan vastaan köyhiä eikä koskaan kieltänyt heiltä almua, olipa
+itse kuinka köyhä tahansa. Vuonna 1661 hän lähti kotoaan ja luovutti
+sen eräälle köyhälle perheelle asettuen itse asumaan sisarensa luo. Kun
+häntä moitittiin rajattomasta uhrautuvaisuudesta, pani hän sen
+pahakseen ja sanoi: »Olen huomannut erään seikan, että olipa kuinka
+köyhä tahansa, aina jättää jotakin kuollessaan jälkeensä». Joskus hän
+antoi kukkarosta kaikki rahansa. Hän kehoitti käymään usein köyhien
+kodeissa, jotta opittaisiin näkemään kurjuus, sairaudet ja puute, jotka
+köyhiä ahdistavat, jotta opittaisiin paremmin suhtautumaan omaan
+yltäkylläisyyteen ja saataisiin elämään ulkokohtaisen todellisuuden
+tuntua. Pascalilla oli toisenlainen katse köyhyyttä ja kurjuutta
+näkemään kuin Emersonilla, jota Carlyle turhaan saatteli Lontoon
+köyhien kaupunginosassa.
+
+Kaikki nämä ulkonaiset toimenpiteet ja varustautumiset tähtäsivät
+sisäiseen taisteluun. »Kuta vähemmän me omistamme, sitä lähempänä
+jumalia me olemme», sanoo Sokrates.
+
+Blaise Pascalin sisar lausuu kirjoittamassaan veljensä elämäkerrassa:
+»Voidaan sanoa, että totuus on aina ja kaikissa asioissa ollut hänen
+henkensä ainoa kohde». Totuutta janosi hänen järkensä ja sitä janosi
+hänen sydämensä. »Totuus on aina kaunis», sanoo Tolstoi lausuessaan
+totuuden sodasta. Pascal ei totuutta janotessaan perustanut uutta
+uskontoa, hän päinvastoin nimellisesti pysyi katolisen kirkon helmassa,
+vaikka ankarasti arvostelikin sen puutteita, mutta hän keksi uuden
+geometrian ja uusia maailmankaikkeuden lakeja ja sovellutti vanhoja
+totuuksia käytännölliseen elämään ja ihmisen itsekasvatukseen.
+Alexandre Vinet sanoo hänestä: »Hän tiesi, että elämä ja totuus eivät
+ole kaksi eri asiaa, vaan että on olemassa vain yksi olennainen
+totuus... Hän on niitä, joiden sisältä vuotavat elämän veden virrat.»
+
+Hän ei lähtenyt maaseudun hiljaiseen yksinäisyyteen julistamaan
+kristinuskon perustotuuksia, kuten olisi voinut odottaa hänenlaiseltaan
+matemaattisen kehityksen saaneelta kyvyltä, eikä esittääkseen
+maailmankaikkeuden äärimmäisiä kysymyksiä, vaan tutkimaan sisäisiä
+asioita päästäkseen sydämessään vakuutetuksi jokapäiväisen elämän
+arvoista, sillä hän oli tullut huomaamaan, että teot kulkevat sydämen
+kautta ja intohimot turmelevat tahdon ja uskon. Sydämen hän varusti
+linnoitukseksi. Käytännöllinen äly tuli hänelle tässäkin avuksi.
+Uskonnon vaatimus täydellisestä antautumisesta korkeammille päämäärille
+ja sydämen puhdistaminen ja eheyttäminen tuntui hänestä niin
+silminnähtävän todelta, niin hyödylliseltä ja välttämättömältä, että
+hän hylkäsi korkean opillisuutensa, joka lähetti kunnianhimoiset
+joukkonsa valloittamaan sydäntä, ja siirsi kehittyneet kykynsä
+elämänkysymysten ihanaan ilmakehään. Hän halusi säännöstää, kuten
+matematiikan ja järjen mailla oli tehnyt, aatteittensa sovellutukset ja
+käyttää järkensä käytännöllisten ohjeiden keksimiseen. Elämäntapojen
+perinpohjaisesta ulkonaisesta mullistuksesta sekä ylellisyydestä ja
+maailman menosta luopumisesta hän näki seuraavan sisäisiä muutoksia.
+Tämä suuri ja merkillinen nero otti lapsen uskolla vastaan uskonnon
+totuudet ja rupesi niiden pohjalla tutkimaan ihmisen täydellistymistä.
+Sen tuloksista on osa nähtävänämme hänen viimeisessä teoksessaan, jonka
+hän suunnitteli ja pani alulle, ja joka hänen kuolemansa jälkeen,
+vuonna 1670, on julaistu nimellä: »Ajatelmia uskonnollisista asioista».
+Tästä teoksesta on kokoelmaamme käännetty muutamia ihmisen sisäisen
+elämän seikkoja koskevia lukuja.[2]
+
+Ajatelmien kirjoittamisen hän aloitti muutamia vuosia ennen
+kuolemaansa. Teos jäi keskeneräiseksi, sillä erinomaiseen muistiinsa
+luottaen hän ei pääajatuksiaan eikä järjestelmäänsä pannut paperille;
+kerran vain hän selosti niitä ihastuneille ystävilleen. Sairaana hän
+kirjoitti mietelmiään keskeytyksinkin irtonaisille paperiliuskoille,
+jotta niiden ohimenevät kuvat painuisivat myöhemmin mieleen. Siksi ovat
+toiset niistä parempia ja valmiimpia kuin toiset ja siitä myöskin
+johtuu teoksen katkelmallisuus. Monella tutkijalla on ollut täysi työ
+tulkita niiden katkonaisia ja puolinaisia sanamerkkejä.
+
+Mutta keskeneräisenäkin teos puhuu kirjailijan alkuperäisestä
+päämäärästä, joka on ollut laajempi kuin voi kuvitella. Hän halusi
+kiihkeästi tehdä työtä saadakseen kaadetuksi jumalankieltäjät ja tutki
+suurella huolella heidän todistelujaan. Hän oli jo voittanut aikansa
+yltiöpäät; nyt hän hyökkäsi kaikkien aikojen itsepetoksenihmisiä
+vastaan ja antautui tähän tehtävään kokonaan. Eikä hän tyytynyt
+sotimaan yksistään niitä vastaan, jotka tahtoivat järjestelmällisesti
+horjuttaa kristinuskon perustotuuksia, hän ei voinut sallia sitäkään,
+että uskonnon pyhyyttä loukattiin ja tahrattiin vähäisissä asioissa.
+Kaikkia jumalankieltäjiä, epäuskoisia ja harhaoppisia vastaan, ja
+kaikkia kristittyjä vastaan, jotka kirkkoon kuuluen eivät kuitenkaan
+eläneet evankeliumin puhtaiden ohjeiden mukaan, hän julisti pyhän
+sodan.
+
+Pascalin viimeisen teoksen ajatelmat puhuvat lukemattomista sisäisistä
+voitoista.
+
+Henkisten voittojen voittaja voitti samaan aikaan sellaisella
+sankaruudella ja kärsivällisyydellä ylivoimaiset ruumiilliset tuskat,
+jotka olivat hänen elämänsä ankarin ulkonainen koetus, ja vaimensi
+niistä johtuvat kärsimykset niin uljaasti, että se hämmästytti ja
+rohkaisi kaikkia, jotka sen näkivät, ja hän kävi varhaiseen kuolemaan
+elokuun 19:ntenä 1662 kolmenkymmenenyhdeksän vuoden vanhana.
+
+Pascalin elämä oli ollut lakkaamatonta taistelua.
+
+Tieteen, julkisuuden ja itsekasvatuksen taistelut tuovat hänet eri
+aikoina nähtäväksemme.
+
+Hiljainen taistelu alkoi lähinnä olevasta, taistelijasta itsestään,
+kyti aikansa ja voitti sitten alaa leimahtaen voimakkaana yli maailman,
+missä taistelua oli jo valmistavasti käyty, aina pintapuolisimpaan
+yksityiseen ihmiseen saakka omassa ja vastustajien leirissä. Siinä
+Blaise Pascalin suuruus ja laajakantoisuus. Ensin hän voitti
+ruumiilliset kärsimykset, sitten henkiset kiusaukset ja näissä
+voitoissa hän karaistui hengen taisteluun laajalle ulospäin, koko
+pintapuolista ja tyhjäsisältöistä maailmaa vastaan.
+
+Erityisesti vaikea ja pitkällinen oli taistelu kunnianhimon kiusausta
+vastaan, jolle hänen neronsa lahjat antoivat virikettä ja tukea.
+Ajatelmissaan hän sanoi: »Ne, jotka sepittävät kirjoituksia
+kunnianhimoa vastaan, tahtovat niittää kunniaa siitä, että ovat
+kirjoittaneet erinomaisesti; ne jotka sen lukevat, tahtovat saada
+kunnian lukemisestaan ja minulla, joka kirjoitan tämän, on ehkä sama
+mieliteko kuin niillä, jotka tämän lukevat.» Taistelu on sytyttänyt
+näin laajat alat. Yksi rintama on avattu kunnianhimoisten kirjoittajien
+joukkoja vastaan. Toisella rintamalla ovat vastassa kunnianhimoisten
+lukijain laumat. Kolmas vakava vastustaja on oma kunnianhimo, jonka
+takaa vastustajan varajoukot häämöttävät niin eloisan hämmästyneinä.
+Turhaa ei ollutkaan avata kuluttava tuli kunnianhimoa, monen suuren
+kyvyn loukkauskiveä vastaan. Tuskin mikään intohimo pitää näet ihmistä
+niin kauan ja johdonmukaisesti vallassaan viimeiseen hetkeen asti
+kätkien turhuuden taa elämän tarkoituksen, kuin kunnianhimo, esiintyipä
+se sitten pikkumaisen turhamaisuuden tai maailmanvalloittajan
+itserakkauden muodossa. Useimmat suurmiehet saavat kokea tätä
+intohimoa; he myöskin voivat vapautua siitä suurilla hengenvoimillaan.
+Samat voimat, jotka opastavat nopeaan kunnian saavuttamiseen, näyttävät
+samalla sen mitättömyyden. Kuta kauemmin suuret kyvyt ovat kunnianhimon
+vallassa, sitä jyrkemmin he loittonevat kaikesta, mitä ovat
+aikaansaaneet. Itse koettuaan pohjia myöten kunnianhimon raatelut
+Pascal tahtoi vieroittaa siitä toisia. Hän sanoo useissa kohdin, että
+ihmiset ovat valmiit kuolemaankin, jos vain sillä hankkivat hitusenkaan
+kunniaa itselleen. _Hän_ halusi omien sanojensa mukaan temmata ihmisten
+kädestä valovarjostimen, jota edessään pitäen he juoksevat kuiluun.
+
+Pascalin taistelut kysyivät aina uskallusta, sitäkin enemmän, kun
+taistelujen kehä laajeni ulospäin. Taistelu jesuiittoja vastaan oli
+paras todistus siitä. Ja Pascalilla oli uskallusta.
+
+Merkillistä uskallusta mielipiteittensä julkilausumisessa. Henkensä
+kaupalla sanoivat Tolstoi, Luther ja Pascal vakaumuksensa julki ja
+lausuivat sen niin painokkaasti, että se on omansa viemään tunnonrauhan
+meidänkin päivien eläjiltä.
+
+Uskallammeko me sanoa julki sisimmän sanottavamme? Onko sellaisia
+henkilöitä, jotka osaavat kolkuttaa rautaisella nyrkillään aikamme
+omaatuntoa? Onko sellaisia, jotka osaavat tehdä levottomiksi ne
+henkilöt, jotka juoksevat vallan, rikkauden ja joukkojen jäljessä ja
+nauravat niille, jotka aikamme kiireessä pysähtyvät hengähtämään
+tienviereen toistaen Salomonin sanoja: »Turhuutta, kaikki turhuutta».
+
+Erikoisella tavallaan ja aikaansa katsoen tarkkanäköisesti Pascal
+koskettelee ihmisten puutteita ja rajoituksia, käsitellen sattuvasti
+etenkin heidän heikkouksiaan, pintapuolisten ihmisten heikkouksia, ja
+arvostelee heitä iäisyysarvojen valossa. Avautuvatko sitten näiden
+ihmisten silmät, eikö heidän heikkoutensa heitä hävetä? Mies, joka
+paljasti oman aikansa jesuiittain teennäisyyden ja kavaluuden, kykenee
+sen tekemään vielä meidänkin päivien itsekylläisille olioille ja
+itsekkäille materialisteille. Hän riisuu päältämme pintakuoren ja
+jättää meidät miettimään elämän sisältöä. Tämä sisältäpäin lähtenyt
+ruumiillisten ja henkisten kärsimysten hiljaisuudessa kypsynyt
+pinnallisuuden arviointi on puhdashenkisellä sanomallaan elähyttänyt ja
+ihastuttanut Tolstoita ja muita eri aikojen suuruuksia. Norjalainen
+professori Gerhard Gran sanoo siitä: »Pascal on henkilöiden historian
+merkillisimpiä ilmiöitä, sellaisen persoonallisen suuruuden
+ympäröimä, jota kaikkien täytyy kumartaa. Se, joka lähestyy hänen
+ajatusmaailmaansa, paljastaa väkisinkin päänsä kuin kirkossa. Ei tiedä
+mitä enemmän ihailisi, hänen älynsä korkeutta, hänen läpitunkevaa
+ihmistuntemustaan, vaiko hänen viehättävää henkevyyttään, tai melkein
+yliluonnollista hurskauttaan.»
+
+Blaise Pascal puhuu paljon ihmisen kurjuudesta, ja hänen sanansa
+sopivat verrattomasti meidän aikaamme, jolloin yleinen aatteellinen
+rappio niin puolella kuin toisellakin on räikeä ja tekee ihmiset
+kurjiksi olennoiksi. Mutta hän sanoo myös kärsimystensä vankalta
+pohjalta nämä lohdulliset ikikirkkaat sanat: »Kuta parempi ihminen on,
+sitä enemmän hyvää huomaa hän toisissa ihmisissä.» Siihen lauseeseen
+kätketty ajatus tulee esille silloin, kun kurjuudesta käydään tuomiota.
+
+
+
+
+Ihmisen suuruus.
+
+
+I.
+
+Ne, jotka yksistään ylistävät ihmistä, ovat mielestäni yhtä väärässä
+kuin ne, jotka vain moittivat häntä, samoin kuin ne, jotka koettavat
+kaikin tavoin huvittaa häntä. Voin antaa hyväksymykseni vain niille,
+jotka nöyrästi etsivät. Stoalaiset sanovat: »Menkää omaan sisimpäänne;
+sieltä löydätte rauhan.» Mutta se ei ole totta. Toiset sanovat:
+»Astukaa ulos omasta itsestänne ja etsikää onnea nautinnoista.» Ei
+sekään ole totta. Tulee sairauksia. Onni ei ole sisässämme eikä
+ulkopuolellamme, se on Jumalassa, joka on sisässämme ja
+ulkopuolellamme.
+
+
+II.
+
+Ihmistä voi tarkastella kahdelta eri puolelta: ensinnäkin hänen
+tarkoituksensa kannalta, jolloin hän on suuri ja ilman vertaista, ja
+toiseksi suvun ominaisuuksien kannalta, samoin kuin arvostellaan
+hevosta tai koiraa ja niiden rotuominaisuuksia, jolloin ihminen on
+halpa ja alhainen. Siinä on kaksi tietä, jotka synnyttävät toisistaan
+eriäviä arvosteluja ja johtavat niin moniin kiistoihin ajattelijain
+kesken, kun toinen kieltää sen mitä toinen edellyttää. Toinen sanoo:
+»Ihminen ei ole syntynyt tätä tarkoitusperää tavoitellakseen, sillä
+kaikki hänen tekonsa ovat ristiriidassa sen kanssa.» Toinen sanoo: »Hän
+loittonee päämäärästään, kun hän tekee näin alhaisia tekoja.»
+
+
+III.
+
+Meillä on suuri ajatus sielustamme. Emme voi sietää, että toiset
+halveksivat meitä eivätkä anna meille tunnustusta. Niin meidän koko
+onnemme perustuu toisten arvosteluun.
+
+Kunnianhimo on ihmisen alhaisuuden merkki, mutta samalla se on merkki
+hänen synnynnäisestä ylevyydestään. Sillä kuinka paljon ihminen
+omistaneekin täällä maailmassa, kuinka paljon terveyttä ja muita
+tärkeitä etuja hän nauttineekin, hän ei kuitenkaan ole tyytyväinen,
+ellei hänellä ole ihmisten arvonantoa. Hän pitää niin suuressa arvossa
+ihmisten mielipiteitä, että vaikka hänellä olisikin korkea asema
+maapallollamme, hän ei suinkaan tunne itseään tyytyväiseksi, ellei
+hänellä ole korkea asema myöskin ihmisten mielipiteissä. Se on hänen
+mielestään maailman paras paikka. Ei mikään voima voi tukahuttaa tätä
+hänen kaipuutaan, sillä se on syvimmälle ihmissydämeen juurtunut
+ominaisuus. Nekin, jotka eniten halveksivat ihmisiä ja asettavat heidät
+eläinten tasalle, tahtovat kuitenkin nauttia toisten kunnioitusta ja
+luottamusta, joten tämä heille ominainen tunne saattaa heidät
+ristiriitaan oman itsensä kanssa. Luonnon ääni, joka on voimakkaampi
+kuin kaikki muu, saa heidät ihmisen suuruudesta vakuutetuksi varmemmin,
+kuin heidän järkensä ihmisen alhaisuudesta.
+
+
+IV.
+
+Kaikkinaisesta meitä ahdistavasta ja henkeämme uhkaavasta kurjuudesta
+huolimatta on meillä vaisto, joka kohottaa meitä korkeuksia kohti. Sitä
+emme voi lannistaa.
+
+
+V.
+
+Ihmisen suuruus on sellainen selviö, että se käy ilmi yksin hänen
+kurjuudestaankin. Sillä sanoessamme eläimissä ilmenevää luontoa
+ihmisessä kurjuudeksi tunnustamme, että hän on luontonsa, joka nyt on
+eläinten luonnon vertainen, sortanut alas paremmasta luonnosta, joka
+hänelle joskus ennen on kuulunut.
+
+Sillä kukapa muu surisi sitä, ettei hän ole kuningas, kuin
+valtaistuimelta syösty kuningas? Pidettiinkö onnettomana Paulus
+Aemiliusta, kun hän ei enää ollut konsuli.[3] Päinvastoin, kaikki
+ajattelivat, että hän oli onnellinen saatuaan olla konsulina, sillä
+hänen asiansa ei ollut olla sinä aina. Mutta Perseusta, joka ei enää
+ollut kuningas, surkuteltiin, koska se oli hänen kutsumuksensa, eikä
+voitu käsittää, kuinka hän saattoi tulla toimeen. Kuka valittaa sitä,
+että hänellä on vain yksi suu? Ja kukapa ei valittaisi sitä, että hän
+on menettänyt toisen silmänsä? Samaten ei liene kukaan koskaan tullut
+murehtineeksi sitä, ettei hänellä ole kolme silmää; mutta kauheatahan
+olisi, jos ei olisi ainoatakaan.
+
+
+VI.
+
+Ei olisi olemassa kurjuutta, ellei sitä kukaan tuntisi. Raunioiksi
+sortuneella talolla ei ole sellaista tunnetta. Vain ihminen voi tuntea
+kurjuutensa.
+
+Ihmisen suuruus on juuri siinä, että hän voi tuntea olevansa kurja
+olento. Puu ei voi tuntea itseään kurjaksi. Voidakseen tuntea
+kurjuutensa täytyy todellakin olla kurja, mutta suurta on tulla
+tietoiseksi tästä kurjuudesta.
+
+Tunne kaikkinaisesta kurjuudesta ilmaisee niinmuodoin ihmisen
+ylevyyttä. Se on köyhtyneen ylimyksen ja vallasta syöstyn kuinkaan
+kurjuutta.
+
+
+VII.
+
+Kun kurjuus voidaan johtaa suuruudesta ja suuruus kurjuudesta, ovat
+toiset kiinnittäneet huomionsa kurjuuteen sitäkin suuremmalla syyllä,
+kun he suuruudesta ovat saaneet sille todisteen. Toiset taas ovat
+pysähtyneet suuruuteen sitäkin suuremmalla luottamuksella, kun ovat
+saaneet sen johdetuksi suorastaan kurjuudesta. Kaikki mitä toiset ovat
+voineet sanoa suuruudesta, on tullut todistuskappaleeksi toisille,
+jotka ovat tahtoneet puhua kurjuudesta. Sillä kuta korkeammalla ihminen
+on langennut, sitä kurjempi hän on, ja päinvastoin. Niin ovat he
+perustaneet olettamuksensa toinen toiseensa loppumattomassa kehässä. Ja
+varmaa on, että mikäli ihmisten valistus kasvaa, sikäli löytävät he
+ihmisessä yhä enemmän suuruutta ja yhä enemmän kurjuutta. Sanalla
+sanoen, ihminen tuntee olevansa kurja. Hän on kurja, koska hän on
+tietoinen siitä, mutta samalla hän on hyvin suuri, koska hän voi sen
+tuntea.
+
+
+VIII.
+
+Voin hyvin kuvitella mielessäni ihmisen ilman käsiä, jalkoja ja päätä.
+Vain kokemus on meille opettanut, että pää on tärkeämpi kuin jalat
+Mutta en voi kuvitella mielessäni ihmistä, jolla ei ole järkeä.
+Sellainen olento olisi vain kivi tai pelkkä luontokappale.
+
+Järki on siis sellainen seikka, joka kuuluu ihmisen olemuksen
+määritelmään ja jota ilman häntä ei voi mielessään kuvitella. Mikä
+meissä tuntee iloa? Onko se ehkä käsi? Onko se käsivarsi? Onko se liha?
+Onko se veri? Nähtävästi täytyy sen olla jotakin aineetonta.
+
+
+IX.
+
+En suinkaan aio avaruudesta etsiä todistuksia olemukseni ylevyydelle,
+vaan ajatusteni säännöllisestä kulusta. Sen parempia todistuksia
+minulla ei olisi, vaikka omistaisin kokonaisia maailmoja. Avaruudellaan
+maailmankaikkeus käsittää ja nielaisee minut kuin pienen hiukkasen.
+Ajattelullani minä puolestani käsittelen maailmankaikkeutta.
+
+
+X.
+
+Ihminen on vain hento ruoko, luonnon heikkorakenteinen esine, mutta hän
+on ajatteleva ruoko. Sen murtamiseksi ei tarvita, että koko
+maailmankaikkeus nousee aseisiin. Ilman henkäys, vesipisara riittää
+tuhoamaan sen. Mutta vaikkapa maailmankaikkeus olisikin murtanut
+ihmisen, hän on kuitenkin yhä vielä ylevämpi sitä, joka on hänet
+surmannut, sen tähden että hän kuolee tietoisesti. Mutta
+maailmankaikkeus ei ole tietoinen ulkonaiseen mahtiin perustuvasta
+etevämmyydestään.[4]
+
+Meidän arvokkuutemme perustuu kokonaan ajatteluumme, järkeemme. Ja
+juuri sillä alalla tahdomme kohottautua emmekä ajassa ja paikassa,
+joita emme voi täyttää. Ahkeroikaamme sentähden ajattelumme
+kehittämistä. Se on siveysopin perussääntö.
+
+
+XI.
+
+On ilmeistä, että ihminen on luotu ajattelemaan. Siinä on hänen
+etevämmyytensä ja arvokkuutensa. Mutta hänen velvollisuutensa on
+ajatella oikein. Ja ajattelun järjestykseen kuuluu, että ajattelu
+aloitetaan omasta itsestä, omasta alkuperästä ja tarkoituksesta.
+
+Mutta mitä ajattelee maailma? Ei koskaan sitä, vaan tanssiaisia,
+soittamista, laulamista, runojen sepittämistä, osanottoa
+piiriratsastukseen ja niin edespäin, oman talon rakentamista ja oman
+itsensä tekemistä kuninkaaksi, huolimatta laisinkaan siitä, mitä on
+kuningas ja mitä ihminen.
+
+
+XII.
+
+Ihmisen koko etevämmyys on ajattelussa.
+
+Sentähden on ajattelu luonnostaan ihmeteltävää ja ilman vertaa.
+Ennenkuin voimme halveksia sitä, täytyy sen joutua kerrassaan
+harhateille. Mutta voiko löytää mitään sen naurettavampaa, kuin että se
+kuitenkin on eksynyt sellaisiin erehdyksiin.
+
+Kuinka suurta ajattelu onkaan luonnostaan! Kuinka surkuteltava se on
+puutteineen ja vikoineen.
+
+
+XIII.
+
+On vaarallista liiaksi teroittaa ihmisille, kuinka suuresti he ovat
+eläinten kaltaisia osoittamatta samalla heidän etevämmyyttään ja
+suuruuttaan luonnossa. Vielä vaarallisempaa on puhua heille
+heidän suuruudestaan laisinkaan kiinnittämättä huomiota heidän
+alennustilaansa. Ja kaikkein vaarallisinta on jättää heidät
+tietämättömyyteen molemmista seikoista. Mutta sangen hyödyllistä on
+selvittää heille niitä molempia.
+
+Ihminen ei saa kuvitella olevansa eläinten tasolla, yhtä vähän kuin
+enkelien kaltainen, mutta hän ei myöskään saa olla tietämätön
+kuuluvaisuudestaan toiseen tai toiseen tyhmään. Hänen tulee tuntea
+suhteensa molempiin,
+
+
+XIV.
+
+Ihmisen on arvosteltava itseään todellisen arvonsa mukaan. Hänen tulee
+rakastaa itseään, sillä hänessä on hyvään altis luonto, mutta tämän
+ohella tulee hänen varoa rakastamasta sitä alhaista, joka myöskin
+kuuluu hänen luontoonsa. Toiselta puolen tulee hänen halveksia itseään,
+koska hänen alttiutensa on hedelmätön, kuitenkaan halveksimatta sen
+ohella itse tätä luonnollista alttiutta. Hänen täytyy siis vihata ja
+rakastaa itseään. Hänellä on kyky oppia tuntemaan totuutta ja tulla
+onnelliseksi, mutta hän ei omista mitään ehdotonta ja tyydyttävää
+totuutta.
+
+Tahtoisinpa opastaa ihmistä kaipaamaan totuutta ja olemaan valmis ja
+intohimoista vapaa seuraamaan sitä siellä, missä hän kerran on sen
+löytänyt. Mutta kun tiedän, kuinka suuresti intohimojen pimittämä hänen
+ymmärryksensä on, tahtoisin välttämättä, että hän vihaisi itsessään
+asustavia himokkaita pyyteitä, jotka pitävät häntä pauloissaan, jotta
+ne eivät sokaisisi häntä silloin, kun hän tekee valintansa, eivätkä
+pysähdyttäisi häntä sen jälkeen, kun valinta on tehty.
+
+
+XV.
+
+Kuta enemmän valistus lisääntyy, sitä enemmän huomataan ihmisessä
+suuruutta ja pienuutta.
+
+Ihmisten muodostamassa yhteisössä on eri valistuksen asteita.
+
+Ajattelijat, jotka herättävät joukon kummastusta.
+
+Ja kristityt, jotka herättävät ajattelijain kummastusta.
+
+Kuka voi silloin ihmetellä, että uskonto tuntee täydellisesti sen, mikä
+kirkastuu meille sitä mukaa kuin valistuksemme lisääntyy?
+
+
+XVI.
+
+Käsitän, että voisi olla niinkin, ettei minua ollenkaan olisi olemassa,
+sillä minun oma minäni perustuu tietoisuuteeni. Se minä, joka
+ajattelee, ei suinkaan olisi voinut tulla herätetyksi tietoisuuteen
+itsestään, jos esimerkiksi äitini olisi saanut surmansa ennenkuin minä
+olisin saanut elämäni. En ole siis mikään ehdottomasti välttämätön
+olento. En ole myöskään iäinen enkä ääretön. Mutta näen kuitenkin
+selvästi, että luonnossa asuu joku välttämätön, iäinen ja ääretön
+olento.
+
+
+
+
+Petolliset voimat.
+
+
+1. Mielikuvitus.
+
+Tämä ihmisen harhaan viepä osa, tämä eksytyksen ja viekkauden valtiatar
+on sitä vaarallisempi, kun se ei ole aina sellainen, sillä jos se olisi
+pettämättömästi aina valhetta, tulisi siitä eksyttämätön tosiasia.
+Mutta vaikka se useimmissa tapauksissa onkin epätodellinen, ei se
+kuitenkaan anna mitään tietoa oikeasta olemuksestaan merkitessään
+samanluontoisiksi oikean ja väärän.
+
+Minä en puhu nyt hulluista, vaan minä puhun kaikkein viisaimmista.
+Juuri heidän käyttelemänään on näet mielikuvituksella erinomainen taito
+vaikuttaa vakuuttavasti ihmisiin. Järki koettaa turhaan saattaa
+ääntänsä kuuluviin, se ei voi määritellä asioiden arvoja.
+
+Tämä korskea voima, tämä järjen vihollinen, joka huvikseen tarkkaa ja
+mestaroi vastustajaansa osoittaakseen pystyvänsä kaikkeen, on
+muodostanut ihmisen toisen luonnon. Sillä on kannattajia onnellisten,
+onnettomien, terveiden, sairaiden, rikkaiden ja köyhien joukossa. Se
+saattaa uskomaan, epäilemään ja kieltämään järjen. Se pidättää aistit
+toiminnasta ja panee ne taas työhön. Sillä on kannattajansa hullujen ja
+viisaitten joukossa. Ei mikään kiusoita meitä enemmän kuin se, että
+näemme sen tarjoavan holhokeilleen rikkaamman ja täydellisemmän
+tyydytyksen kuin järki. Ne, jotka kuvittelevat olevansa älykkäitä, ovat
+sanomattoman paljon tyytyväisempiä itseensä kuin todella viisaat
+koskaan voivat olla. He katselevat mahtavin ilmein ihmistä. He
+väittelevät rohkeasti ja itsetietoisesti, kun taas jälkimmäiset
+lausuvat ajatuksensa peläten ja itseään epäillen. Ja heidän
+elämäniloinen ulkomuotonsa antaa heille usein kuulijoiden mielessä
+etusijan. Niin suuressa veroistensa tuomarien suosiossa ovat nämä
+tekoviisaat. Kuvittelu ei voi tehdä hulluja viisaiksi, mutta se tekee
+heidät onnellisiksi, päinvastoin kuin järki, joka tekee ystävänsä vain
+onnettomiksi. Edellinen peittää omansa kunnialla, jälkimmäinen
+häpeällä.
+
+Mikä tuo mukanaan kuuluisuutta, mikä arvonantoa ja kunnioitusta
+henkilöllisyyksille, taideteoksille, laeille ja tämän maailman
+mahtaville, ellei juuri tämä mielikuvituksen voima? Kaikista maailman
+rikkauksista ei ole mihinkään ilman sitä.
+
+Ettekö esimerkiksi voisi väittää, että tämä tuomari, jonka
+kunnioitettava vanhuus herättää arvonantoa kaikessa kansassa, antaa
+puhtaan ja ylevän järjen ohjata toimintaansa ja että hän arvostelee
+asioita niiden todellisen luonnon mukaan takertumatta tyhjänpäiväisiin
+sivuseikkoihin, jotka kirveltävät vain heikkojen ihmisten
+mielikuvitusta? Katsokaa kuinka hän käy kirkkoon täynnä innokasta
+hartautta liittäen järjen perusteellisuuteen rakkauden hehkun. Hän
+valmistautuu kuuntelemaan saarnaa esimerkiksikelpaavalla arvonannolla.
+Nyt astuu saarnaaja esiin. Mutta jos luonto on antanut saarnaajalle
+käheän äänen ja naurettavannäköiset kasvot, jotka parturi on huonosti
+ajanut, ja jos sattumalta hänen kasvoihinsa on vielä jäänyt
+saippuaakin, niin, julistipa saarnamies kuinka suurta totuutta tahansa,
+lyön vetoa, että tuomarimme vakavuus on mennyttä.
+
+Jos maailman suurin ajattelija seisoisi oikein leveällä laudalla ja
+tietäisi, että hänen allaan on ammottava kuilu, veisi kuvittelu
+hänestä voiton, vaikka hänen järkensä saisikin hänet vakuutetuksi
+turvallisuudestaan. Eivätkä monet kykene kestämään edes ajatusta vaaran
+mahdollisuudesta kalpenematta ja tuskan hikeen tulematta.
+
+Kukapa ei tietäisi, että kissan tai rotan näkeminen, hiilen
+musertaminen tai sensellainen voi saattaa ihmisen järjiltään? Äänen
+sävy vaikuttaa viisaimpiinkin ja voi muuttaa puheen tai runon koko
+merkityksen.
+
+Rakkaus ja viha muuttavat oikeuden muotoa. Edeltäkäsin hyvin palkattu
+asianajaja pitää puolustamaansa asiaa paljon oikeutetumpana kuin
+muutoin. Hänen varmat eleensä asettavat hänet parempaan valoon
+tuomarien silmissä, jotka antavat ulkonäön pettää itsensä. Naurettava
+järki, joka antaa tuulen ajella itseään joka taholle!
+
+En tahdo kuvailla kaikkia mielikuvituksen seurauksia; silloin saisin
+kuvailla kaikki ihmisen teot, jotka ovat melkein järjestään tämän
+kuvittelun sysäysten alaisia. Sillä järjen on ollut pakko peräytyä, ja
+kaikkein viisainkin ottaa periaatteikseen ihmisten mielikuvituksen
+yltiöpäisesti joka paikkaan tuomia mielijohteita.
+
+
+II.[5] Itserakkaus.
+
+Itserakkauden ja inhimillisen minän luontoon kuuluu olla rakastamatta
+ja ajattelematta muuta kuin omaa itseään. Mutta mitä voi sille tehdä?
+Ei käyne päinsä estää tätä omaa itseä, jota se rakastaa, olemasta
+täynnä puutteita ja kurjuutta. Se tahtoo olla suuri ja se huomaa
+olevansa pieni. Se tahtoo olla onnellinen ja se näkee olevansa onneton.
+Se tahtoo olla täydellinen ja se huomaa olevansa täynnä
+puutteellisuuksia. Se tahtoo olla ihmisten rakkauden ja kunnioituksen
+esine ja se näkee, että sen viat herättävät vain heidän kammoaan ja
+halveksimistaan. Tämä hämmennys, johon me huomaamme joutuneemme,
+aiheuttaa meissä epäoikeutetuimman ja rikollisimman intohimon, mitä
+kuvitella voi. Sillä me nostatamme mielessämme leppymättömän vihan tätä
+totuutta kohtaan, joka antaa meille ojennuksia ja toteaa vikamme. Me
+tahdomme tuhota sen perinjuurin, mutta kun emme voi lannistaa sen
+olemusta, hävitämme sen mikäli voimme tietoisuudestamme ja toisten
+tietoisuudesta. Toisin sanoen, teemme kaiken voitavamme peittääksemme
+vikojamme sekä toisilta että itseltämme emmekä voi kärsiä, että niitä
+vedetään nähtäväksemme ja että niitä yleensä nähdään.
+
+On epäilemättä ikävä olla täynnä vikoja, mutta vielä murheellisempaa
+on, että on niitä täynnänsä eikä tahdo tunnustaa niitä omiksensa, sillä
+siten vielä lisätään onnettomuutta tahallisella harhaluulolla. Emme
+tahdo, että toiset pettävät meitä, ja pidämme kohtuuttomana, että he
+vaativat meiltä suurempaa arvonantoa, kuin he ansaitsevat. Mutta ei ole
+myöskään oikein, että me petämme heitä ja että tahdomme, että he
+kunnioittaisivat meitä enemmän, kuin me ansaitsemme.
+
+Siitä johtuu, että kun toiset eivät keksi meissä muuta kuin niitä
+puutteita ja paheita, jotka meitä todellisuudessa vaivaavat, he eivät
+tietenkään tee meille mitään vääryyttä, sillä eiväthän he ole niihin
+syypäitä. He tekevät meille vain hyvän työn auttaessaan meitä
+etsiessämme vapautusta pahasta, nimittäin puutteitamme koskevasta
+tietämättömyydestä. Emme saa siis olla suutuksissamme heille siitä,
+että he tuntevat vikamme ja että he halveksivat meitä, milloin he ovat
+oikeassa ja tuntevat meidät sellaisiksi, kuin olemme, ja että he
+halveksivat meitä, milloin me ansaitsemme halveksimista.
+
+Sellaisia ovat ne tuntemukset, jotka viriävät tasapuolisuutta ja
+oikeudenmukaisuutta täynnä olevasta sydämestä. Mutta mitä saatammekaan
+sanoa omasta sydämestämme, nähdessämme siellä aivan päinvastaisen
+taipumuksen? Sillä eikö olekin totta, että me vihaamme totuutta ja
+niitä, jotka meille sitä julistavat, ja että me pidämme siitä, että he
+tulevat petetyiksi meidän hyväksemme ja että me tahdomme heiltä aivan
+toisenlaista arvonantoa, kuin mihin me todellisuudessa olisimme
+oikeutetut?
+
+Mainitsen esimerkin, joka saa minut kauhistumaan. Katolinen kirkko ei
+velvoita meitä ilmaisemaan rikkomuksiamme erotuksetta kaikille. Se
+sallii, että niitä pidetään peitossa kaikilta muilta paitsi yhdeltä,[6]
+jolle se käskee paljastamaan sydämen syvyydet ja näyttäytymään oikeassa
+valossa. Maailmassa on vain tämä yksi ainoa ihminen, jolle meidän
+täytyy tunnustaa erehdyksemme ja jonka se velvoittaa ehdottomaan
+vaikenemiseen, niin että tämä tietoisuus asuu hänessä aivan kuin sitä
+ei olisi olemassakaan. Voiko ajatella mitään sen armeliaampaa ja
+lauhkeampaa? Ja kuitenkin on ihmisen turmelus niin suuri, että hän
+pitää tätäkin lakia lilan ankarana. Siinä on yksi niistä päätekijöistä,
+jotka ovat aiheuttaneet, että suuri osa Eurooppaa on noussut kapinaan
+tätä kirkkoa vastaan.
+
+Kuinka kohtuuton ja ymmärtämätön onkaan ihmissydän paheksuessaan sitä,
+että sille on asetettu velvoitus tehdä yhdelle henkilölle se, minkä
+tavallaan olisimme velvolliset tekemään kaikille ihmisille. Sillä onko
+oikein, että petämme heitä?
+
+On erilaisia asteita tässä totuuden kammossa, mutta voidaan sanoa, että
+sitä jossakin määrin on jokaisessa, koska se on itserakkauden
+erottamaton osa. Se on sitä väärää hienotunteisuutta, joka pakottaa
+niitä ihmisiä, joiden velvollisuus on muistuttaa toisia, käyttämään
+niin monia kiertoteitä ja lieviä lausetapoja kuin suinkin, jotta eivät
+suinkaan loukkaisi heitä. Heidän on pakko pienennellä vikojamme, olla
+puolustelevinaan niitä ja sekoittaa moitteisiin ylistyksiä ja
+vakuutteluja omasta kiintymyksestään ja kunnioituksestaan. Kaikesta
+huolimatta on tämä lääke karvas itserakkaudelle, joka nauttii sitä niin
+vähän kuin mahdollista ja aina vastenmielisesti, usein vielä salaisella
+kiukulla niitä kohtaan, jotka sitä ojentavat.
+
+Siitä johtuu, että jos toisilla on jotakin iloa rakkaudestamme, he
+välttävät tekemästä meille palvelusta, jonka tietävät olevan meille
+vastenmielisen. He kohtelevat meitä niinkuin tahdomme itseämme
+kohdeltavan: me vihaamme totuutta, he kätkevät sen meiltä; me tahdomme
+kuulla imarteluja, he imartelevat meitä; me kaipaamme tulla petetyksi
+ja meitä petetään.
+
+Silloin jokainen myötäkäymisen askel, joka vie meitä tässä maailmassa
+ylöspäin, loitontaa meitä yhä enemmän totuudesta, sillä eniten juuri
+pidättäydytään haavoittamasta sitä, jonka kiintymys on meille
+hyödyllisin ja vastenmielisyys vaarallisin. Kuka ruhtinas tahansa voi
+olla koko Euroopan pilkkana, ilman että hän itse siitä mitään tietää.
+Se ei kummastuta minua yhtään. Totuuden sanominen on hyödyllinen sille,
+josta se sanotaan, mutta mitä epäedullisin niille, jotka sen sanovat,
+koska he joutuvat vihattaviksi. Ja ne, jotka elävät ruhtinaitten
+seurassa, rakastavat enemmän omia etujaan kuin sen ruhtinaan etuja,
+jota he palvelevat, ja niinmuodoin he varovat suomasta hänelle totuuden
+sanomisesta koituvaa etua, joka olisi heille itselleen vahingoksi.
+
+Tämä onnettomuus on epäilemättä suurempi ja säännöllisempi ylhäisön
+piireissä, mutta eivät alemmatkaan kerrokset ole siitä vapaat, sillä
+jokaisesta on aina jonkin verran viehättävää saada osakseen ihmisten
+rakkautta. Näin on ihmiselämä vain ainaista harhanäkyä; täällä vain
+toinen toistaan petetään ja imarrellaan. Ei kukaan puhu meistä
+läsnäollessamme niin kuin puhuu poissaollessamme. Yksimielisyys
+ihmisten kesken perustuu vain tähän keskinäiseen pettämiseen; ja harvat
+ystävyyssuhteet kestäisivät, jos jokainen tietäisi, mitä hänen
+ystävänsä sanoo hänestä silloin, kun hän ei ole saapuvilla, vaikka hän
+puhuu vilpittömästi ja ilman kiihkoa.
+
+Ihminen on siis vain pelkkää teeskentelyä, valhetta ja kerskuntaa sekä
+itseään että toisia kohtaan. Hän ei tahdo kuulla totuutta; hän välttää
+sanomasta sitä toisille. Ja kaikilla näillä oikeudelle ja järjelle niin
+vierailla taipumuksilla on luonnolliset juurensa hänen sydämessään.
+
+
+III. Turhuus.
+
+Kunnian suloisuus on niin suuri, että me tavoittelemme kaikenlaista,
+yksinpä kuolemaakin, vain sen takia, että toivomme sen tuottavan
+kunniaa.
+
+
+IV.
+
+Ylpeys painaa yhtä paljon kuin kaikki kärsimykset yhteensä. Se kätkee
+ne, tai jos se paljastaa ne, ylvästelee se niiden tuntemisesta. Se
+pitää meitä vallassaan niin luonnonomaisesti keskellä kärsimyksiämme ja
+erehdyksiämme, että me ilomielin kadotamme yksin elämämmekin, jotta
+siitä puhuttaisiin.
+
+
+V.
+
+Turhamaisuus on niin syvälle juurtunut ihmisen sydämeen, että sotamies,
+kuormarenki, laivankokki ja tavarankantajakin kerskuvat ja tahtovat
+saada ihailua osakseen. Ja ajattelijat tahtovat samaa. Ne, jotka
+sepittävät kirjoituksia kunnianhimoa vastaan, tahtovat niittää kunniaa
+siitä, että ovat kirjoittaneet erinomaisesti; ne, jotka sen lukevat,
+tahtovat saada kunnian siitä, että ovat sen lukeneet; minä, joka
+kirjoitan tämän, tunnen ehkä samaa mielitekoa, samoin kuin ehkä ne,
+jotka tämän lukevat.
+
+
+VI.
+
+Ihminen on niin itseluuloinen, että hän tahtoo olla koko maailman
+tuntema, vieläpä niiden ihmisten, jotka aloittavat elämänsä silloin,
+kun häntä ei enää ole olemassa; ja hän on niin turhamainen, että viiden
+tai kuuden häntä ympäröivän henkilön kunnioitus ilahduttaa ja tyydyttää
+häntä.
+
+
+VII.
+
+Uteliaisuus ei ole mitään muuta kuin turhamaisuutta. Useimmiten
+tahdotaan tietää asioita vain siksi, että voitaisiin niistä puhua,
+ihmiset eivät varmaankaan matkustaisi maita ja meriä saadakseen vain
+itse iloa näkemästään, ilman toivoa, että voivat siitä joskus kertoa
+toisille.
+
+
+VIII.
+
+Ei kukaan etsi kunnianosoituksia kaupungeista, joiden kautta matkustaa,
+mutta heti kun on pakotettu oleskelemaan niissä jonkun aikaa, tulee jo
+suuri huoli. Kuinka pitkä aika tarvitaan siihen? Aika, joka vastaa
+turhamaisuutemme ja kehnoutemme pysyväisyyttä.
+
+
+IX.
+
+Ken tahtoo täydelleen oppia tuntemaan ihmisen turhamaisuuden, voi
+tarkastella vain rakkauden intohimon syitä ja vaikutuksia. _Sen syy
+mikä lieneekään_ (Corneille), sen vaikutukset voivat olla kauhistavia.
+Tämä _mikä lieneekään_, vaikkapa vain niin pieni seikka, ettei sitä voi
+tuntea, järkyttää maita, ruhtinaita, sotajoukkoja ja koko maailmaa.
+
+Jos Cleopatran nenä olisi ollut lyhyempi, olisi koko maailma
+toisennäköinen.
+
+
+X.
+
+On ihmeellistä, että niin silminnähtävä seikka kuin maailman
+turhamaisuus voi olla niin vähän tunnettu, että voi herättää
+kummastusta ja tuntua oudolta, kun sanotaan, että on typerää etsiä
+kunniaa ja mahtavuutta.
+
+
+
+
+Ihmisen heikkous.
+
+Hänen tietämisensä epävarmuus.
+
+
+I.
+
+Ihminen on olento, jonka tie kulkee luonnollisten erehdysten kautta,
+eikä hän voi välttää niitä ilman jumalallista armoa. Ei mikään voi
+ohjata häntä totuuteen; kaikki johtaa hänet harhaan. Molemmilta
+totuuden alkulähteiltä, järjeltä ja aisteilta puuttuu rehellisyyttä ja
+ne pettävät vuorotellen toinen toistaan. Aistit vievät järjen harhaan
+valheellisilla virvatulilla ja joutuvat vuorostaan järjen petettäviksi
+samaten kuin ne ovat järkeä pettäneet. Järki antaa vahingon kiertää.
+Sielun intohimot hämmentävät aisteja ja eksyttävät niitä valheellisiin
+havaintoihin. Siten valhettelevat ja pettävät ne toisiaan kilpaa.
+
+
+II.
+
+Minua hämmästyttää eniten juuri havainto, ettei koko maailma ole
+hämmästynyt heikkouttaan. Kaikki ovat vakavissa puuhissa ja seuraavat
+omia mielijohteitaan, ei siksi, että se on luonnollista ja että niin on
+tapana tehdä, vaan ikäänkuin tietäisivät kaikki varmasti, mikä on
+oikein ja kohtuullista. Jokainen huomaa lakkaamatta pettyneensä ja
+uskoo hullunkurisella nöyryydellä sen syyksi kovan onnensa, eikä
+ymmärryksen puutetta, jonka omistamisesta hän alati ylvästelee. Mutta
+onhan hyvä, että on täällä maailmassa paljon sellaisia ihmisiä, jotka
+eivät ole pyrrhonismin[7] kannattajia tämän suunnan itsensä tuottaman
+kunnian vuoksi, sillä siitä huomaamme, kuinka mukautuvainen ihminen on
+mitä mahdottomimpiin mielipiteisiin, kun hän on taipuvainen
+uskottelemaan itselleen, ettei hän ole luonnostaan ja välttämättä
+heikko, vaan että hän päinvastoin on luonnostaan viisas.
+
+
+III.
+
+Aikaisemmat vaikutelmat eivät yksin kykene viemään meitä harhaan;
+uutuuden viehätyksellä on sama voima. Siitä juontuvat kaikki
+riitaisuudet ihmisten kesken. He syyttävät toisiaan joko seuratessaan
+vääriä lapsuuden vaikutelmia tai umpimähkään juostessaan uusien
+jäljessä. Kuka noudattaa oikeata keskitietä? Astukoon hän esiin ja
+osoittakoon niin tekevänsä. Ei ole ainoatakaan periaatetta, olipa se
+kuinka luonnonomainen tahansa ja lähtöisin vaikka kaikkein
+aikaisimmasta lapsuudesta, jonka ei voisi sanoa kulkevan väärän
+käsityksen merkeissä, olemmepa sen sitten omaksuneet opetuksen tai oman
+kokemuksen avulla. Koska, sanotaan, te olette uskoneet hamasta
+lapsuudesta, että jokin arkku on tyhjä siksi, että te ette näe sen
+sisältävän mitään, niin uskotte, että on olemassa tyhjyyttä; mutta se
+on aistienne harhakuva, jota tottumuksen voima vahvistaa, ja tieteen on
+siis oikaistava se. Toiset taas sanovat: Koska teille on sanottu
+koulussa, ettei tyhjää tilaa ole olemassa, on teidän terve
+arvostelukykynne turmeltu, sillä luonnostaan käsititte asian oikein
+ennenkuin vastaanotitte tämän väärän vaikutelman, jonka nyt saamme
+korjata palaamalla takaisin teidän alkuperäiseen luontoonne. Kuka on
+tässä syypää petokseen? Aistitko vai opetus?
+
+Meillä on toinenkin eksytysten alkulähde, nimittäin sairaudet. Ne
+turmelevat arvostelukykymme ja aistimme. Ja koska vakavat sairaudet
+muuttavat niitä tuntuvasti, on hyvin luultavaa, että lievätkin
+sairaudet aiheuttavat suhteellisesti yhtä suuren vaikutuksen.
+
+Oma harrastuksemme on vielä oivallisempi ase, sillä se sokaisee
+miellyttävällä tavalla järjen näkökyvyn. Maailman tasapuolisimmankaan
+ihmisen ei sallita olla tuomarina omassa asiassaan. Tiedän henkilöitä,
+jotka peläten joutuvansa puolueellisuuteen itseään kohtaan, ovat
+vastapainoa etsiessään tulleet maailman epäoikeudenmukaisimmiksi
+ihmisiksi. Luotettavin keino, jolla voisimme menettää täysin oikean
+asian, olisi se, että panisimme jonkun läheisistä sukulaisistamme
+puolustamaan asiaamme. Oikeus ja totuus ovat kaksi niin hienoa kärkeä,
+ettemme tylsillä aseillamme voi niitä satuttaa. Jos aseemme kohtaavat
+sellaisen kärjen, katkaisevat ne sen ja koskettavat sitä kaikkialta
+muualta kuin oikeasta kohdasta.
+
+
+IV.
+
+Maailman parhaimman miehen sielu ei ole niin riippumaton, että hän
+voisi olla häiriintymättä mitättömästä melusta, joka kuuluu hänen
+lähimmästä ympäristöstään. Ei tarvita kanuunanlaukausta keskeyttämään
+hänen ajatuksenjuoksuaan. Siihen riittää tuuliviirin tai vintturin
+narahdus. Älkää ihmetelkö, kun hänen ajatuksensa eivät tällä haavaa ole
+kyllin selkeät. Kärpänen surisee hänen korvansa juuressa. Se riittää
+tekemään hänet kykenemättömäksi antamaan hyviä neuvoja. Jos tahdotte,
+että hän osuu oikeaan, niin ajakaa pois tuo eläin, joka pitää hänen
+järkeään lamassa ja sumentaa tuota voimakasta älyä, joka hallitsee
+kaupunkeja ja kuningaskuntia! Kuinka naurettava jumaltenkaltainen
+olento!
+
+Kuinka vaikea onkaan antaa mitään asiaa toisen ratkaistavaksi
+horjuttamatta hänen arvosteluaan tavalla, jolla me asian hänelle
+esitämme. Jos sanon: Minun mielestäni tämä on kaunista, minun
+mielestäni tämä on epäselvää tai jotain muuta sellaista, kiinnitän
+hänen mielikuvituksensa heti tähän arvosteluun tai yllytän häntä
+sanomaan vastaan. On parempi olla sanomatta mitään, sillä silloin
+arvostelee toinen omien ajatustensa mukaan, toisin sanoen, sen mukaan,
+mitä hän sillä hetkellä on, ja sen mukaan kuin aivan toiset asianhaarat
+määräävät kuin ne, joita on itse ajatellut. Silloin ainakaan ei ole
+koetettu millään tavoin hänen arvosteluunsa vaikuttaa, mikäli
+vaikenemisella ei tässä myöskin ole merkitystä, mikä seikka riippuu
+tavasta ja tulkinnasta, jonka hän mielentilansa mukaan vaikenemiselle
+tahtoo antaa, tai siitä, arvaako hän eleet ja kasvonilmeet tai
+äänensävyn, tai onko hän kasvonilmeitten tuntija. Niin vaikea on olla
+saattamatta pois arvostelua luonnolliselta tolaltaan tai pikemminkin,
+niin vaikea on pysyä lujana ja järkkymättömänä mielipiteessään.
+
+
+VI.
+
+Tärkein asia elämässä on toimialan valitseminen. Sattumalla on siinä
+suuri määräämisvalta. Tottumus tekee ihmiset muurariksi, sotilaaksi ja
+puusepäksi. Hän on erinomainen puuseppä, sanotaan, ja sotilaista
+puhuttaessa: Kuinka suuria hölmöjä he ovat! Toiset taas päinvastoin
+sanovat; Ei mikään ole uljaampaa kuin sodankäynti; kaikki muut ihmiset
+ovat pelkureita. Valintaan vaikuttaa se, kuuleeko lapsena kiitettävän
+vai moitittavan joitakin ammatteja, sillä luonnollisesti rakastetaan
+sitä, mitä pidetään hyvänä, ja vihataan sitä, mikä leimataan huonoksi.
+Näitä asioita koskevat sanat jättävät vaikutelmia mieleemme, mutta
+erehdymme suuresti, kun niiden mukaan menettelemme. Niin suuri on
+totunnaisuuden voima, että niistä, jotka luonto on tehnyt vain
+ihmisiksi, tehdään kaikenlaisten ammattien harjoittajia. Toisilla
+seuduilla ovat kaikki järjestään muurareita, toisilla kaikki sotilaita,
+ja niin edespäin. Tällainen yksitoikkoisuus ei voi perustua luonnon
+järjestykseen. Olosuhteet ne ovat tämän aikaansaaneet, sillä ne
+orjuuttavat luontoa. Mutta joskus voittaa luonto ja ohjaa ihmisen tämän
+synnynnäisten lahjojen alalle kaikista olosuhteista huolimatta,
+olivatpa ne sitten hyviä tai huonoja.
+
+
+VII.
+
+Me emme koskaan elä nykyhetkessä. Me riennämme tulevaisuutta kohti,
+ikäänkuin saapuisi se liian vitkallisesti, ikäänkuin tahtoisimme
+jouduttaa sen kulkua. Tai kutsumme me takaisin menneisyyden
+pysäyttääksemme sen, ikäänkuin se olisi liian joutuisa. Olemme niin
+ymmärtämättömiä, että harhailemme ajanjaksoissa, jotka eivät kuulu
+meille, emmekä ajattele yksinomaan sitä pistettä, joka todella kuuluu
+meille. Ja niin turhamaisia olemme, että uneksimme sitä, mitä ei ole
+enää olemassa, ja päästämme huomaamattamme karkuun sen ainoan, joka on
+läsnä! Nykyhetki on säännöllisesti meidän loukkauskivemme. Me kätkemme
+sen näkyvistämme, koska se tuottaa meille tuskaa; ja jos se meitä
+miellyttää, suremme me nähdessämme sen loittonevan. Me yritämme tehdä
+sen siedettäväksi tulevaisuuden avulla ja me aiomme järjestellä
+asioita, jotka eivät vielä ole vallassamme, sellainen ajankohta
+silmämääränämme, jonne pääsemisestä meillä ei ole mitään takeita.
+
+Jokainen, joka tutkii ajatuksiaan, huomaa aina askaroitsevansa
+menneessä ja tulevassa ajassa. Emme ajattele juuri ollenkaan
+nykyisyyttä ja jos ajattelemmekin, niin teemme sen vain valmistaaksemme
+tulevaisuutta. Nykyisyys ei ole koskaan meidän tarkoituksenamme:
+menneisyys ja nykyisyys ovat meidän keinojamme, tulevaisuus yksin on
+meidän tarkoituksemme.[8] Siten me emme elä koskaan, vaan ainoastaan
+toivomme elävämme, ja lakkaamatta valmistellessamme onnelliseksi
+tuloamme, menetämme ainiaaksi onnellisena olon mahdollisuudet.
+
+
+VIII.
+
+Mielikuvituksemme liioittelee niin suuresti nykyhetken merkitystä,
+kiinnittäessään siihen alinomaiset mietteensä ja pienentää siihen
+määrään iäisyyden arvoa kun se on suuntaamatta siihen mietteitään, että
+me teemme iäisyydestä olemattomuuden ja olemattomuudesta iäisyyden. Ja
+kaikella tällä on niin elinvoimaiset juuret meissä, ettei kaikki meidän
+järkemme pysty meitä siitä varjelemaan.
+
+
+IX.
+
+Cromwell oli hävittämäisillään koko kristikunnan: kuninkaallinen perhe
+oli syösty vallasta ja hänen oman perheensä mahti ikipäiviksi taattu.
+Mutta esteeksi tuli pieni hiekanjyvänen, joka asettui hänen virtsa
+tiehyeeseensä. Yksinpä Roomakin oli alkanut vavista hänen tähtensä;
+mutta tuli sitten tuo pieni hiekanjyvänen, hän kuoli, hänen perheensä
+suistui, rauha palasi kaikkialle ja kuningas asetettiin jälleen
+valtaan.
+
+
+X.
+
+Tahto on uskon tärkein elin. Ei siksi, että se muodostaisi uskon, vaan
+siksi, että asioiden oikeus tai vääryys riippuu siitä, miltä taholta
+niitä katsotaan. Tahto, jota miellyttää enemmän toinen katsantokanta
+kuin toinen, ei salli ajatuksen tarkastella niitä asioiden hyviä
+puolia, joita se itse ei halua katsoa; siten ajatus kulkien yhtä rintaa
+tahdon kanssa, pysähtyy katsomaan vain sitä puolta asiasta, joka tahtoa
+miellyttää, ja arvostelee vain sen perusteella, mitä se tällöin näkee.
+
+
+XI.
+
+Mielikuvitus suurentaa pienet seikat, niin että ne lopulta täyttävät
+meidän sielumme ilmiömäisellä kunnioituksella, ja uhkarohkealla
+ylimielisyydellä se pienentää suuret seikat, niin että ne noudattavat
+samoja mittasuhteita kuin hän itse. Samoin tekee hän puhuessaan
+Jumalasta.
+
+
+XII.
+
+Kaikki ihmisten hankkeet tarkoittavat omaisuuden kokoamista; mutta he
+eivät voi kuitenkaan koskaan osoittaa, että he pitävät sitä hallussaan
+minkään oikeuden nojalla, sillä he omistavat tavaransa vain
+mielikuvituksessaan eikä heillä ole mitään mahtia pitää niitä varmasti
+hallussaan. Samoin on tietommekin laita, sillä sairaus voi riistää sen
+meiltä.
+
+
+XIII.
+
+Jos me joka yö näkisimme unissa saman asian, vaikuttaisi se meihin
+samaten kuin esineet, joita joka päivä näemme ympärillämme. Ja jos joku
+käsityöläinen olisi varma saavansa joka yö kaksitoista tuntia läpeensä
+nähdä sellaista unta, että hän on kuningas, olisi hän luullakseni yhtä
+onnellinen kuin kuningas, joka samaan aikaan näkisi unta, että hän on
+käsityöläinen. Jos me näkisimme joka yö sellaista unta, että olemme
+vihollisten vainoamia ja jos tuskaatuottavat aaveet ahdistaisivat meitä
+päivisin erilaisissa askareissa tai matkalla ollessamme, kärsisimme
+unesta melkein yhtä paljon kuin todellisuudesta, ja varoisimme
+vaipumasta uneen samoin kuin varoisimme heräämistä silloin, kun
+todellisuus tarjoaa meille vain kurjuutta. Nämä unet tuottaisivat
+todellakin melkein yhtä suuria kärsimyksiä kuin todellisuus. Mutta
+koska unet ovat kaikki erilaisia ja vaihtuvat, liikuttaa meitä se, mitä
+niissä näemme, paljon vähemmän kuin se, mitä näemme valveilla
+jatkuvaisuuden vaikutuksesta, joka ei kuitenkaan sekään ole niin
+yhtämittaista ja samantapaista, ettei se joskus muuttuisi. Nämä
+muutokset eivät tapahdu erikoisen nopeasti muulloin kuin muutamissa
+harvinaisissa tapauksissa, kuten esimerkiksi matkoilla, jolloin
+sanotaankin: minusta tuntuu, että näen unta. Elämä on uni, tosin
+vähemmän häilyväinen.
+
+
+XIV.
+
+Me edellytämme, että kaikki ihmiset käsittävät ja tuntevat samalla
+tapaa. Mutta tällainen edellyttäminen on sangen mielivaltaista, sillä
+meillä ei ole siihen mitään todisteita. Näen kyllä, että käytetään
+samoja sanoja samoista asioista ja että joka kerta kun kaksi ihmistä
+näkee kappaleen muuttavan paikkaa, he kumpikin ilmaisevat havaintonsa
+tästä esineestä samalla sanalla sanoen kumpainenkin, että se on
+liikkunut. Ja tämän ilmaisumuodon yhtäläisyyden nojalla tehdään varma
+johtopäätös mielteiden yhdenmukaisuudesta. Mutta johtopäätös ei ole
+ehdottomasti sitova eikä lopullisesti todistettu, vaikka siinä on
+paljon sellaista, joka oikeuttaa panemaan merkille rinnakkaisilmiöitä,
+koska tiedetään, että usein voidaan tehdä sama johtopäätös erilaisista
+olettamuksista.
+
+
+XV.
+
+Kun me näemme saman seurauksen aina johtuvan samasta syystä, päätämme,
+että edessämme on luonnonlaki samoin kuin siinä, että päivä valkenee
+taas huomenna jne. Mutta usein luonto tekee meille tepposet, kun se ei
+alistu omiin lakeihinsa.
+
+
+XVI.
+
+Tietämisemme muodostaa kaksi äärimmäisyyttä, jotka koskettavat
+toisiaan. Ensimmäinen on puhdas luontainen tietämättömyys, jota kaikki
+ihmiset edustavat syntyessään. Toinen äärimmäisyys on se, johon tulevat
+suuret henget, kun he läpikäytyään kaiken sen, mitä ihmiset voivat
+tietää, huomaavat, etteivät tiedä mitään ja kohtaavat saman
+tietämättömyyden, josta he ovat lähtöisin. Mutta tämä on oppinutta
+tietämättömyyttä, joka tuntee itsensä. Ne taas, jotka ovat lähteneet
+luontaisesta tietämättömyydestä saavuttamatta tätä toista
+äärimmäisyyttä, ovat saaneet jonkun verran itsekylläisen tiedon alkeita
+ja ovat olevinaan viisaita.
+
+Nämä juuri ne järkyttävät maailmaa ja näkevät kaikki huonommassa
+valossa kuin nuo toiset. Joukko ja sen älyniekat määräävät
+säännöllisesti maailman tapahtumien kulun; nämä ne halveksivat kaikkea
+ja joutuvat itse halveksittaviksi.
+
+
+
+
+
+RALPH WALDO EMERSON.
+
+
+Kuinka olet tähän asti voinut tulla toimeen ilman Emersonia? Kuinka
+olet voinut elää itsenäisesti? Oletko itseesi luottanut? Ja jos jonkun
+kerran olet itsenäisesti menetellyt ja jotenkuten tullut toimeen elämän
+salahautojen keskellä, niin oletko voinut itsenäisyydessäsi _kehittyä_
+tuntematta häntä, innostumatta hänen sanoistaan ja ylentymättä hänen
+esikuvastaan?
+
+Itsenäinen ihminen ei tarvitse toisen ihmisen apua eikä tukea »Voimakas
+mies on voimakkain seisoessaan yksin». Mutta vallan yksinäinen ja
+itsenäinen ihminen ei tarvitsekaan mitään. Ihminen voi osoittaa ja
+toteuttaa itsenäisyyttään parhaiten suhteessaan toisiin. Ja ihmisten
+väliset kosketukset ovat sellaisia, että epäitsenäisyys ja
+väärinkäsitetty itsenäisyys, jota vastaan elämässä törmäämme, herättää
+jalostetun itsenäisyyden kaipuuta. Kuitenkin vasta silloin, kun
+itsenäinen, olemustamme voimakkaasti koskettava mies sanoo meille:
+»luota itseesi», alkavat sisässämme harpunkielet soida ja säestää
+tekojamme. Emersonin sanoilla on tällainen vaikutus.
+
+Olet kulkenut rauhassa tietäsi, mutta nyt sinä yht'äkkiä kohtaat tämän
+kirkkaan hiljaisuuden miehen. Pysähdyt kohdatessasi hänet. Herää
+kysymyksiä. Oletko ollut niin itsenäinen kuin olisit voinut olla?
+Oletko luottanut sisässäsi omalla erikoisella tavalla kumpuaviin elämän
+lähteisiin? Oletko laisinkaan ymmärtänyt luonnon kauneutta ja
+syvällisyyttä? Oletko sitä omalla uudella tavallasi ymmärtänyt? Oletko
+ollut rohkea ja onko sinulla ollut siihen sisäisiä valtuuksia?
+
+Itsenäisyyskysymys on päiväjärjestyksessä vain nimellisesti, ellei se
+ole myöskin yksilöiden päiväjärjestyksessä. Itsenäisyysaate ei ole
+voittoisa, elleivät itsetietoiset, vapaat ja jalot yksilöt ole sitä
+kannattamassa ja kehittämässä. Henkilö, joka nojautuu vieraisiin
+tekijöihin, omiin kehittymättömiin, jonkun toisen yksityisen, omaisten,
+puolueen, suuren joukon, kenen tahansa tai ei kenenkään mielipiteisiin,
+tapoihin ja tekoihin eläytymättä niihin mieskohtaisesti, joka tuskan
+hiki otsalla huolehtii siitä, mitä toiset hänestä ajattelevat ja oven
+takana kuuntelee, mitä toiset hänestä sanovat, joka karttaa tehdä tai
+sanoa itselleen mitään epäedullista ja joka pelkää jättäneensä
+tekemättä jotakin valitellen sitä, ettei ole voinut tietää kaikkia
+toisten ajatuksia, ei ole itsenäinen ihminen.
+
+Emerson, seestyneen ajatuksen ja miehekkään ihanteellisuuden mies
+opettaa sinua luottamaan itseesi ja kehittämään itsenäisyyttäsi.
+
+Hän ei viivytä kohdatessaan sinut. Hänessä ei piile mitään vaaraa
+olemuksellesi, kuten ystävässä, joka tyrkyttää sinulle mielipiteitään
+ja koettaa taivuttaa sinut mukaansa. Päinvastoin hän jouduttaa kulkuasi
+ja tekee sen tehokkaammaksi ilman että sinun tarvitsee jäädä
+minkäänlaiseen kiitollisuuden velkaan hänelle. Tunnet vapautusta, ja
+henkesi pääsee ahdistuksesta. Kohoat ja lennät eteenpäin linnun lailla.
+Kallisarvoinen sisäinen kutsumus velvoittaa sinua liikuttamaan siipiä.
+
+»Luota itseesi», sanoo hän lyhyesti ja selvästi jokaiselle
+vastaantulijalle. Kaikki muu on sen toistamista ja selittämistä.
+Tavallisia jokapäiväisiä sanoja, mutta vasta hänen käyttäminään ne
+tuntuvat uusilta ja ihmeellisiltä.
+
+Ensin lähdet hänen kanssaan aarniometsään katsomaan luonnon suurten
+korpien näkyjä. Hän osoittaa sinulle kastehelmiä sammalessa ja
+valkoisia talvikkeja ikivihreiden kuusien alla. »Metsän himmeä valo»,
+opettaa tämä metsänkävijä, »muistuttaa alati kestävää aamua ja
+vaikuttaa innostavasti ja virvoittavasti. Tämän paikan lumous, jota jo
+ikimuistoisista ajoista on ylistetty, kietoo meidät. Mäntyjen, kuusien
+ja tammien rungot säihkyvät kuin rauta avartuneiden silmiemme edessä.
+Vaiteliaat puut alkavat kutsua meitä ja kehoittavat meitä elämään
+kanssaan ja jättämään taakseen juhlallisiksi leimattuja mitättömyyksiä
+täynnä olevan elämän. Mitään historiaa, kirkkoa tai valtiota ei ole
+kiinnitetty Jumalan taivaalle eikä kuolemattomaan vuoteen. Kuinka
+helppoa on täällä samota eteenpäin kohti avautuvia maisemia, nopeasti
+toinen toistaan seuraavien uusien näköalojen ja ajatusten virratessa
+mieleen, kunnes sieltä vähitellen on työnnetty pois muistelmat kodista
+ja koko muisti on nykyhetken mahdin poispyyhkäisemä, jonka jälkeen
+kuljemme luonnon riemusaaton etunenässä.» Eikö tunnu kuin olisi kotisi,
+pyhättösi täällä puiden keskessä? Ja syvällä on luonnon kaipuu
+olemuksessamme. »Mitä vesi on janolle, sitä on kallio ja multainen maa
+silmillemme, käsillemme ja jaloillemme», sanoo saattajamme.
+
+Sitten hän vie meidät vuorelle. Kuta korkeammalle tämä vuorelaishenki
+johdattaa meidät, sitä laajemmaksi avartuu näköpiiri ympärillämme ja me
+näemme yhä suurempia maailmankaikkeuden renkaita. »Silmä on ensimmäinen
+kehä», hän sanoo, »taivaanranta, jonka se muodostaa, on toinen; ja
+kautta koko luonnon toistuu tämä peruskuvio lakkaamatta. Se on maailman
+salakirjoituksen korkein tunnusmerkki. Pyhä Augustinus kuvasi Jumalan
+olemuksen kehäksi, jonka keskipiste on kaikkialla ja jonka
+ympärysmittaa ei ole missään.» Ja hän jatkaa uuden mielijohteen
+vallassa: »Ihmeellisintä jokaisessa näköalassa on se kohta, jossa maa
+ja taivas koskettavat toisiaan, ja sen me näemme lähikukkulalta yhtä
+hyvin kuin Alleghany-vuorten huipulta.»
+
+Tässä mielenvireessä laskeudumme vuorelta ja lähestymme äärettömien
+valtamerien rantaa kokeaksemme maailmankaikkeuden iloa ja nähdäksemme
+luoteessa ja vuoksessa suuren vastakkaisuuksien lain. »Aina siitä
+lähtien kun olin poika», kertoo tämä ihmisten ilmoille saapunut
+saarenasukas, »olen halunnut kirjoittaa tutkielman tasoituksista. --
+Kaksinapaisuuden (polariteetin) eli vaikutuksen ja vastavaikutuksen
+tapaamme kaikissa luonnon tekijöissä, valossa ja pimeydessä, kuumassa
+ja kylmässä, meren luoteessa ja vuoksessa. -- Jokainen teko palkitsee
+itsensä tai toisin sanoen täydentää itsensä kaksinaisella tavalla:
+ensin olioissa eli oikeassa todellisessa luonnossa ja toiseksi olevissa
+oloissa eli näkyväisessä luonnossa. -- Syytä ja seurausta, keinoa ja
+tarkoitusta, siementä ja hedelmää ei voi erottaa toisistaan, sillä
+seuraus kukkii jo syyssä, tarkoitus on keinossa läsnä ja hedelmä
+siemenessä. -- Maailmankaikkeus kuvastuu kaikissa pienimmissäkin
+osasissaan.»
+
+Poikkeat vielä hänen työhuoneeseensa. Tätä työn ihannoijaa ja
+kaikkinaisen työn tekijää viehätti vapaa näköala ikkunan edessä.
+Talonsa hän oli valinnut kylän laidalta ja ostanut liittävän maa-alan
+sen ympäriltä päästäkseen ehdottomaan rauhaan. Hän kaipasi
+yksinäisyyttä ja hiljaisuutta työskennelläkseen ja ajatellakseen.
+Ikkunan alla kasvoi ruusu, johon hänen katseensa usein pysähtyi, kun
+hän ajatteli luomakunnan salaisuuksia, ja etäämpänä olivat muut
+puutarhan istutukset. Emerson keskeyttää työnsä, kun hän tarvitsee
+lepoa tai etsii virkistystä työn vaihtelusta, tai kun hän tuntee
+innoitusta; hän nousee työpöytänsä äärestä ja menee puutarhaansa. »Kun
+vaellan puutarhaan kädessäni lapio ja käännän kukkapenkkiä, tunnen
+sellaista iloa ja sellaista terveyden tunnetta, että huomaan tehneeni
+väärin, kun olen antanut toisten suorittaa puolestani, mitä olisin
+omilla käsilläni voinut tehdä.» Ruumiillinen työ ja ajatustyö, siinä
+kaksi rinnakkaista voimaa, jotka Emersonin ajattelua veivät varmasti ja
+terveesti eteenpäin.
+
+Seurattuasi Emersonia opit häneltä vihdoin jakamaan oman elämäsi
+alkutekijöihin, ajatuksiin, ja näin saat käsiisi rakennusaineet, joista
+sitten yhdistät uuden oman maailmankatsomuksen. »Maailmankaikkeus on
+edustettuna yhdessä ainehiukkasessa ja yhdessä ajan silmänräpäyksessä.
+-- Ihminen kantaa maailmaa päässään. -- Kun luonnonhistoria on
+kirjoitettu hänen aivoihinsa, on hän luonnon salaisuuksien profeetta ja
+keksijä. -- Oikea oppi kaikkiallaläsnäolevaisuudesta on se, että
+Jumala kaikkine voimineen kuvastuu uudelleen joka sammalessa ja
+hämähäkinverkossa.» Siinä muutamia tämän ajattelija-runoilijan
+panteistisen maailmankatsomuksen ydinlauseita, joita sinäkin lienet
+joskus tavoitellut.
+
+Sitten osaat kulkea jo yksinkin.
+
+Osaat mennä metsään, nousta vuorelle, kulkea meren rantaan ja vetäytyä
+työhuoneeseesi. Mutta ennenkaikkea osaat ajatella yksin.
+
+Sinusta tulee taiteilija, kirjailija tai ajattelija ja uuras
+työntekijä. Ja ellei näitä, niin ainakin kunnon ihminen, jonka
+sielussa Emerson koskettaa maailmankaikkeuden tunnuissa elämisen
+mahdollisuuksia. Hän syventää, rikastuttaa ja vapauttaa sinun henkeäsi,
+jotta taas voit rohkaistuna jatkaa matkaasi.
+
+Ralph Waldo Emerson syntyi toukokuun 25. päivänä 1803 Bostonissa
+Yhdysvaltain Massachusets-valtiossa. Hänen esivanhempansa olivat
+säilyttääkseen henkisen vapautensa ja varjellakseen uskonnollista
+vakaumustaan muuttaneet Amerikkaan, uuteen maailmaan, joka lakeuksineen
+ja avarine aarniometsineen on ollut niin monen matkalaisen silmämääränä
+silloin, kun vanhassa maailmassa on alkanut tuntua liian ahtaalta ja
+hallituksen asestetut sanansaattajat ovat alkaneet vainota kodin
+vakaumuksia.
+
+Suvun uskonnollisten taipumusten lisäksi, joiden voima ilmeni vapauden
+maata etsivässä henkisessä siirtolaisuudessa, Emerson sai periä
+ahkerasti viljellyt älylliset lahjat. Esi-isissä oli ollut kymmenittäin
+sivistyksen tienraivaajia, etenkin pappeja. Hänen isänsä oli pappi,
+historioitsija ja runoilija.
+
+Suurmies herättää eloon ja keskittää itseensä sukunsa henkisen
+rikastumisen mahdollisuudet. Ja edelleen, kuta syvemmältä hän
+leivisköitään etsii, sitä edustavamman paikan hän saa ihmiskunnan
+historiassa. Emerson, joka on kirjoittanut teoksen ihmiskunnan
+edustajista ja sanonut siinä, että »edustajissamme toistuvat voimamme
+moninkertaisina», on itse niin monien tuhansien etsijöiden edustaja,
+eitä hänen oma yksityinen elämänsä ja sen ulkonaiset puitteet näyttävät
+jäävän sen rinnalla selittämättömän hiljaisuuden peittoon.
+
+Emersonin kehitys näyttää, kuinka suuri merkitys on puhdashenkisen ja
+sisäisesti riippumattoman ja eheän kodin kasvatuksella lapsiin, jotka
+säilyttävät tulevaisuuden suuria salaisuuksia sisässään. Emersonista
+tuli ajattelija, joka osasi irtautua maankamarasta, ei menettämällä,
+vaan kartuttamalla voimia. Kasvatus ja ulkonaiset vaikeudet vahvistivat
+hänen olemuksensa pääsäikeitä. Emersonin koti oli sellainen, jossa
+yhteiskunnan uudistus pannaan alulle ja toteutetaan yksilöissä.
+Uutisviljelijät, jotka ovat raivanneet metsiä, rakentaneet kaupunkeja
+ja luoneet uuden maailman, kasvattavat lapsiaan ankarasti ja totuttavat
+heitä tietoihin, puhtauteen ja työhön.
+
+Yhdeksänvuotiaana Ralph Waldo oli jo koulutöissä. Vuotta aikaisemmin
+oli isä kuollut ja toimeentulo oli vaikeaa. Mutta perheessä, jossa
+köyhyyttä pidettiin hyveenä, karaisivat koettelemukset mieltä. Ralph
+Waldolla oli erään veljensä kanssa yhteinen päällystakki, jota he
+vuorotellen käyttivät koulussa toverien pilkasta huolimatta. Ilo ja
+leikki olivat kodissa kylläkin tuttuja asioita, mutta Ralph Waldo eli
+kuitenkin enimmäkseen itseensä sulkeutunutta mietiskelevää elämää,
+sillä tunteita ei kodissa sallittu tuoda esille.
+
+Aikaisin heräsi hänessä kaipuu »mietiskelevän yksinäisyyden pyhään
+erämaahan.» Vuonna 1839 hän kirjoittaa päiväkirjaansa: »Kun minä olin
+kolmetoistavuotias, kääntyi enoni kerran puoleeni ja kysyi: 'Miksi
+eivät toverit pidä sinusta, Ralph, eivätkä viihdy seurassasi, kun taas
+täysikasvuiset ovat sinuun mieltyneet? Nyt olen 36-vuotias ja tämä
+ihmisten suhtautuminen minuun on aivan päinvastainen: vanhat
+suhtautuvat minuun epäillen ja vihamielisesti, mutta nuoriso rakastaa
+minua.»
+
+Retkeilyt luonnossa kuuluivat päiväjärjestykseen. Emerson ei voinut
+ajatella toisten seurassa, se onnistui vain silloin, kun hän oli yksin.
+Nuorukaisena hänen oli tapana samoin kuin Rousseaun kuljeksia ja
+haaveilla päivät päästään kedoilla. »Suljen kirjani», kertoo hän
+päiväkirjassaan, »puen ylleni vanhat vaatteet, painan päähäni vanhan
+lakin ja hiivittyäni pois asumattomien merenlahtien viidakkoihin minä
+vaellan tyytyväisenä pientä karjapolkua sinne, missä tiedän olevani
+kätkössä kaikkien katseilta. On vähän sellaisia hetkiä, jolloin nautin
+yhtä paljon kuin silloin. Minä muistelen siellä talvea ja odotan uutta
+kevättä.»
+
+Tiedonhalu ja rautainen ahkeruus vaativat myös osansa aikaiselta
+lapsuudelta. Lomahetkinä, kun ei tarvinnut juosta äidin ostoksilla, hän
+istui kotona, kädessään jokin uskonnollinen tai historiallinen kirja.
+»Köyhyyden ja ankaran puutteen rautarengas» karaisi häntä ja hänen
+omaisiaan työssä, vaatimattomuudessa ja kieltäymyksessä.
+
+Usein hän istui ullakolla vanhaan päällystakkiin korviaan myöten
+kääriytyneenä lukien Platonin[9] »Pitoja», niin että myöhemmin
+villavaatteen tuoksu toi aina hänen mieleensä nämä nuoruudenaikaiset
+harrastukset. Sunnuntai-aamuisin hän kiersi kaikki Bostonin kirkot
+saadakseen tietää, missä hänen mielisaarnaajansa puhui.
+
+Neljätoistavuotiaana lopetettuaan Bostonin latinakoulun hän lähti
+Bostonin ja Cambridgen läheisyydessä sijaitsevaan Harvardin
+yliopistoon. Erityisesti välttelemättä tovereitaan hän eli eristettyä
+elämää. Hän tuki Platonin, Plutarkhoksen, Chaucerin, Shakespearen,
+Burnsin, Miltonin, Wordsworthin, Coleridgen ja Montaignen teoksia,
+jotka siis jo näin varhaisilta ajoilta tulivat hänen
+mielikirjailijoikseen ja opettajikseen.[10] Kaunokirjalliset
+taipumukset tulevat ilmi ja niitä harjoittaa hän ahkerasti.
+Saarnaajaksi tullakseen harjoittaa hän myös puhujataitoaan. Hänen
+kirjoitelmansa »Sokrateen luonteesta» ja »moraalifilosofian nykyisestä
+tilasta» tulivat palkituiksi.[11]
+
+Suuret harrastukset herättävät suuria ajatuksia. Ne raottavat
+mahdollisuuden ovea kunnes tullaan sille ovelle, jonka takana odottaa
+ihmisen tietoinen minä. Alkaa Väinämöisen ja Joukahaisen kilpataistelu.
+Kysymyksiä ratkaistaessa löytyvät vastakohdat ja häviävät rajat.
+Seisotaan rannattoman elämän meren edessä. Alkaako heitellä kiviä
+mereen, etsiäkö helmiä rannan simpukoista vaiko vaipua uneen
+rantahiekalle? Vaiko elää meren hengessä, levätä, kun se lepää, ja
+taistella kun se taistelee?
+
+Emersonin harrastukset tuovat hänet pian runoilijan ja ajattelijan
+maailmannäkyjen pariin. Pian saa hän astua tilinteolle oman tietoisen
+itsensä kanssa. Kymmenkunta vuotta kestää taistelu. Sitten vasta
+selviytyy hän nuoruuden ja itsetietoisen heräämisen kiirastulesta
+virvoittavien vesin partaalle.
+
+Kehitys kulkee tähän suuntaan. Suuria ajatuksia hautoen puhujamaineesta
+ja uuden uskonnon perustamisesta, kuten Tolstoikin nuoruusvuosinaan,
+sielun tarpeita paremmin vastaavalla tavalla Lutherin ja Calvinin
+tapaan hän opiskeli jumaluusoppia henkevyydestä köyhässä yliopistossa.
+Opiskeli huolimatta ympäristönsä tukahduttavasta keskinkertaisuudesta
+ja kuolleisuudesta. Hän oli kuin innokas, uupumaton opettaja huonon
+luokan edessä. Voittaen sisäisen vastenmielisyytensä kirkon ahdasta
+kaavamaisuutta kohtaan hän oli päättänyt antautua papilliselle uralle
+saadakseen julistaa sitä uutta, joka vielä selittämättömänä väreili
+hänen sisässään. Parin vuoden kuluttua, v. 1829 hän suoritti
+papintutkinnon ja ilmestyy synnyinkaupunkinsa unitaariseurakunnan
+pastoriksi, kalpeana ja hiljaisena, sillä hänellä oli ollut paljon
+epäilyksiä, niin että hänen terveytensä oli siitä kärsinyt ja luvut
+hetkeksi keskeytyneet.
+
+Ulkonaisesti hillitty, arka, pidättyväinen ja hieno nuori pastori ei
+kaikkien seurakuntalaisten mielestä osannut täyttää virkansa töitä eikä
+ollut heidän mielestään syntynyt papiksi. Toisaalta hänen henkevyytensä
+ja hienoutensa viehätti yksinkertaisiakin sanankuulijoita. Hän sai
+ihmeellisen ajatusrikkaan saarnaajan maineen ja häntä verrattiin
+Channingiin.[12] Yleisö alkoi tunkeutua kirkkoon kuulemaan nuorta
+pastoria, joka sydämensä innoituksesta puhui julistaen raikkaita
+totuuksia jokapäiväisen elämän arvosta. Emersonin sisäinen säilyi,
+varmistui ja voimistui, niin että se alkoi tulla ulkonaisestikin
+ratkaisevaksi. Taistelu alkoi uudelleen. Hän halusi lausua julki
+totuuden ja kehittää johdonmukaisesti ajatuksiaan, mutta pelkäsi sen
+ulkonaisia seurauksia ja ennenkaikkea melua. Hän vastusti kaikkia
+kaavoja, virallista hyväntekeväisyyttä ja oli eri mieltä kirkonmiesten
+kanssa ehtoollisesta.
+
+Aavistaen suurta sisäistä murrosta hän vetäytyi joksikin aikaa
+Valkoisille vuorille[13] ja siellä erämaassa, kaukana maailmasta, joka
+oli vaimentanut hänen sisäisiä ääniään, hän ratkaisi asiansa
+omantuntonsa mukaisesti. Palattuaan Bostoniin hän ilmoitti eroavansa
+papinvirasta. Hän oli silloin 29-vuotias koettelemusten karaisema nuori
+mies. Sisäisten taisteluiden ohella hän oli saanut huolehtia omaistensa
+toimeentulosta.
+
+Hänen henkensä oli vihdoinkin vapaa. Mutta hän kaipasi lepoa ja
+virkistystä. Hänen nuori vaimonsa oli myöskin kuollut. Joulupäivänä
+1832 hän astui laivaan matkustaakseen Eurooppaan. Hän kävi Sisiliassa,
+Italiassa, Ranskassa ja Englannissa. Tämän merkillisen matkan
+vaikutelmat ja jäljet näkyvät hänen tuotannossaan myöhempinä vuosina.
+Toiselta puolen näytti matka hänestä turhalta ja hän suuntaa sanansa
+aikalaistensa matkustamisvimmaa vastaan, mutta toiselta puolen hän
+kiittää päiväkirjassaan Jumalaa matkastaan. Vanhassa maailmassa hän oli
+luullut löytävänsä virvoituksen sielulleen, tapaavansa aikansa
+suurmiehet ja oppivansa korkeampaa viisautta sekä elämän ja
+ihmissalaisuuden syvemmän käsittämisen. Mutta muinaisen Rooman
+nähtävyyksiä katsellessaan hän huomaa yhtäläisyyden niiden ja oman
+hajallisuutensa kanssa. Ajan kuuluisuuksia ja oppineita tavatessaan
+hämmästytti häntä heidän rajoittuneisuutensa ja se, että he
+esittäytyivät lukemalla omia teoksiaan ikäänkuin olisivat olleet
+kiinnikasvaneita suuruuteensa. Vain hengenheimolaisensa Carlylen[14]
+kanssa hän solmi tavatessaan ystävyyden ja henkisen vuorovaikutuksen
+siteen koko elinajakseen.
+
+Kun hän seisoi laivankannella paluumatkalla kotimaahansa, tuntuivat
+pilvet hänelle puhelevan: »Sinun ei tarvitse etäältä mennä etsimään
+sitä, mitä et etsisi, jollei sitä jo olisi sinussa.»
+
+Vuonna 1838 hän palasi löydettyään vanhasta maailmasta saman
+ihmissuvun, jonka hän jo Bostonissa oli oppinut perinpohjin tuntemaan.
+Mutta matka oli ollut hänelle hyödyksi ja kypsyttänyt hänen
+ajatuksiaan. Etsittyään itselleen ulkoa, vieraista oloista ja vieraista
+suuruuksista tyydytystä ja huomattuaan herkentyneellä ja kypsentyneellä
+hengellään, ettei se, mitä hän löysi, vastannut hänen henkisiä
+tarpeitaan, käsittää hän, eitä hänellä on oma yksinkertainen ja selkeä
+kutsumuksensa menetellä omien lakien ja oman uskonsa mukaan, joka
+johdattaa yleismaailmallisen Hengen tuntemiseen oman olemuksen
+sisäisessä solmukohdassa. Näin käsitti hän jo silloin elämänsä
+tarkoituksen.
+
+Mutta ajattelija ei ollut vielä kypsä. Tähän asti oli kestänyt
+valmistuskautta. Matkan jälkeen alkaa sotilaallinen kansi »Hengen
+evankeliumin» merkeissä. Harvat ovat kutsutut ja pääsevät tälle
+kehitysasteelle, vaikka harjoittavat sotilaallista kuntoaan ja
+valmistautuvat koko ikänsä. Emerson noudatti kutsua ja otti ratkaisevan
+askelen. Erosaarnansa aiheeksi hän oli valinnut lauseen: »Kun totuuden
+henki saapuu, opastaa se teitä kaikessa totuuteen.» Jumalallinen
+ilmestys jatkuu kautta vuosisatojen. Se tapahtuu ihmisen sisässä hänen
+luontoaan vastaten ja erottaa hänet muusta maailmasta. Ihminen kuulee
+äänen, joka täyttää taivaat ja maat ja julistaa, että Jumala asuu
+hänessä. Tämä on innoituksen ääni, sama, joka puhuu profeetoille ja
+sankareille. Se on päivä, jossa ei ole yötä.
+
+Saarnaajanviran hän vaihtoi työteliääseen yksityiselämään. Vuonna 1835
+hän meni toisiin naimisiin ja asettui asumaan Concordin kaupunkiin,
+jonka hänen esi-isänsä olivat perustaneet. Kaksi luentomatkaa, jotka
+hän teki Bostoniin esittääkseen uudenajan filosofian historiaa,
+elämäkertoja ja kirjallisuutta, nostivat hänet Amerikan julkisten
+puhujien ja opettajien eturiviin. Vuonna 1836 hän julkaisi luennot
+teoksessaan »Luonto», jossa hän käsittelee kaikkia asioita ja laitoksia
+filosofiselta katsantokannaltaan ja nousee puolustamaan ihmisen
+jumalallista alkuperää. Se sisälsi hänen uuden moraalifilosofiansa
+idut, joita hän sitten kehitteli myöhemmissä tuotteissaan.
+
+Uteliaat ihmiset täyttivät luentosalin nähdäkseen virastaluopuneen
+papin ja kuullakseen mitä hänellä oli sanottavaa. Mutta kun he eivät
+käsittäneet hänen taivaita ja maita piirteleviä järjestelmiään ja
+henkisiä lakejaan, laimeni heidän mielenkiintonsa. Kun kirjoitelma
+»Luonto» tuli julkisuuteen, jäi tapaus miltei huomaamatta suuren
+yleisön puolelta tai pidettiin teosta sekasotkuna ja kesti useita
+vuosia, ennenkuin ensimmäinen painos meni kaupaksi.
+
+Harvardin yliopiston kirjallinen seura pyysi v. 1837 häntä juhlassaan
+pitämään jonkin esitelmän. Emerson päätti noudattaa kutsua ja astui
+puhujalavalle vapaasti ja pelottomasti esittääkseen aatteitaan, jotka
+olivat kypsyneet hiljaisuudessa. Hän piti huomiotaherättävän esitelmän
+»The american scholar», jossa hän piirtäen ihanteellisen amerikkalaisen
+ajattelijan ääriviivat nousi koko uljaan olentonsa voimalla ajan
+tylsyyttä, jäljittelyä, kaavamaisuutta ja kauppahenkisyyttä
+vastustamaan. Hän vetosi vapauden henkeen, herätti amerikkalaiset
+tietoisuuteen voimistaan ja kutsui tulevaisuuden Amerikkaa vapautumaan
+eurooppalaisten jäljittelystä, astumaan omia polkujaan, tekemään
+omintakeisia töitä ja puhumaan oman sydämensä mukaan.
+
+Tätä Emersonin loistavaa, suurenmoista puhetta on sanottu Amerikan
+henkisen riippumattomuuden julistukseksi. Nuoriso, johon se oli
+kohdistettu, otti sen haltioituneena vastaan. Samaten puhe »Literary
+ethics», joka kokoelmaamme on käännetty nimellä »Ajattelija», herätti
+huomiota ja Emersonia ruvettiin pitämään uuden henkisen elämän
+keskuksena. Näihin aikoihin kirjoitti Carlyle hänelle: »Te aloitatte
+uuden aikakauden, ystäväni. Teihin on kätkettynä uusi, suuri maa».
+
+Kun myöskin yliopiston jumaluusopillisen tiedekunnan oppilaat pyysivät
+häntä esitelmöimään, julkaisi hän mainitulle tiedekunnalle osoitetun
+kirjelmän, jossa hän moittii oikeaoppisuuden orjamaista kaavamaisuutta
+ja muotojen ahtautta ja joka oli siis uskonnollisen riippumattomuuden
+julistus. Kirjelmä aiheutti suoranaisen tyrmistymisen, jota pian
+seurasi suuri paheksumisen myrsky. Vaarattomasta haaveilijasta oli
+tullut ilmivallankumouksellinen. Vastalauseita, ankaria arvosteluja ja
+tuomioita sateli ilmassa. Saarnamiehet, jumaluusoppineet ja professorit
+puhuivat häntä vastaan ja sanomalehdet paheksuivat tätä mielettömyyden
+ilmausta. Emersonia itseään ei tämä »myrsky vesilasissa» liikuttanut.
+Hän oli yhtä rauhallinen kuin kouluaikoina, jolloin eräs tovereista
+kertomuksensa mukaan turhaan koetti järkyttää hänen mielentyyneyttään
+ja yllyttää häntä vihaan. Emerson jatkoi työtään. Silloin tällöin hän
+oli vielä saarnaajana esiintynyt. Nyt v. 1838 hän luopui lopullisesti
+surunsekaisen tyydytyksen tuntein kirkosta.
+
+Huolimatta vanhoillisten vastustuksesta tuli nuoriso mielellään
+kuuntelemaan Emersonin luentoja. Suvaitsemattomuutta oli ilmassa, mutta
+uudistusten ja riippumattomuuden henki ei ollut kuollut. Päinvastoin
+näihin aikoihin oli havaittavissa suurta nousua nuorisossa, sellaista
+ihanteellisuuden nousua kuin uskonpuhdistuksen aikoina, ja samalla
+järjen heräämistä. »Uusi nuoriso tunsi olevansa syntynyt teräaseet
+päässä.» Uusi liike, joka tunnetaan transcendentalismin nimellä, oli
+saanut vaikutuksia saksalaisilta filosofeilta, Kantilta, Schellingiltä
+Ja Hegeliltä, jumaluusoppineelta Schleiermacherilta, englantilaiselta
+individualismilta, Carlylelta, ja ranskalaiselta sosialismilta,
+Fourier'lta, mutta se sai pian aitoamerikkalaisen leiman. Se »tahtoi
+tuoda uskontoon hartautta, avioliittoon rakkautta ja tasa-arvoisuutta,
+kirjallisuuteen persoonallisuutta, kasvatukseen järkiperäisiä
+menetelmiä, liikeasioihin rehellisyyttä, valtiotaitoon moraalia, työn
+lakeihin inhimillisyyttä ja yhteiskunnallista järjestystä.»
+
+Kun Emersonin esiintyminen käy yhteen Amerikan transcendentalismin
+kanssa, on luonnollista, että sen parhaimmat aatteet keskittyivät
+häneen. Hänestä tahdottiin tehdä liikkeen johtajakin, mutta on kuvaavaa
+hänen vapaudenrakkaudelleen, että vaikka hän otti osaa tähän
+aatteelliseen koulukuntaan ja oli jonkin aikaa sen äänenkannattajan
+sieluna, hän saattoi sanoa: »Minä en ole se mies, jona te minua
+pidätte.» Ja kun kiihkein aika oli ohitse ja sen tukkeutumat olivat
+puhjenneet, saattoi Emerson vapaana, mitään menettämättä palata työnsä
+ääreen. Puun oksia oli vain karsittu, mutta Emerson tahtoi uudistaa
+juuret.
+
+Vuosi vuodelta hänen vaikutuksensa kasvaa Yhdysvalloissa. Ja hänen
+toimintansa kehä laajenee. Vuodesta 1850 lähtien hän matkusteli
+uudenlaisena uudisviljelijänä ja uranuurtajana esitelmämatkoilla itään
+ja länteen. Esitelmät, jotka hän sitten julkaisi painettuina,
+käsittelivät hengen filosofiaa sekä kaikkia ajan kysymyksiä. Emersonin
+silmät olivat kiinni käsikirjoituksessa tai häipyivät kauas
+etäisyyteen, kun hän sointuvalla äänellä sanoi sanottavansa eikä hän
+tehnyt ainoatakaan liikettä käsillään. Hän tuntui olevan omissa
+ajatuksissaan kuin vuoristossa liikkuva yksinpuhuja. Sellainen oli tämä
+runoilija, puhuja, ajattelija, kirjailija ja idealisti. Hänen neronsa
+ilmeni hienostuneessa voimassa. Kuulijat seurasivat henkeään pidättäen
+tämän kansan opettajan, nuorison innostuttajan ja kaikkien suurten
+harrastusten ystävän esitystä. Vuonna 1847 hän oli käynyt
+esitelmämatkalla Englannissa, missä suurella mielenkiinnolla
+kuunneltiin tämän merkillisen »Massachusettsin intiaanin» aatteita.
+
+Aluksi kasvoi vastustuskin yhtä rintaa. Kun Emerson v. 1841 julkaisi
+esseittensä ensimmäisen sarjan, yrittivät hänen valppaat vastustajansa
+ajaa sen karille arvostellen ankarasti hänen yltiömäistä
+itseluottamustaan. Emerson oli kuitenkin jo saavuttanut sellaisen
+kehitysasteen, että hän välitti yhtä vähän ylistyksistä kuin
+epäsuopeista arvosteluista. V. 1844 hän julkaisi esseittensä toisen
+sarjan. Esseet sisälsivät kirjoitelmia historiasta, itseluottamuksesta,
+tasoituksesta, henkisistä laeista, rakkaudesta, ystävyydestä,
+viisaudesta, sankariudesta, yli-sielusta, älystä, runoilijasta,
+luonteesta ja luonnosta. Hän julkaisi myöskin runokokoelmia, teoksen
+»Ihmiskunnan edustajia» (1850), joka käsittelee Platonin, Swedenborgin,
+Montaignen, Shakespearen, Napoleonin ja Goethen merkitystä, uuden
+kirjoitelmakokoelman »Miscellanies», joka sisälsi hänen huomattavimmat
+puheensa, niiden joukossa jo mainittujen lisäksi puheet »Uudistusten
+mies», »Transcendentalisti» ja »Nuori amerikkalainen». Huomattavia
+kokoelmia ovat vielä »Yhteiskunta ja yksinäisyys» (1860), jonka
+ensimmäinen painos myytiin loppuun kahdessa päivässä, »English Traits»,
+muistelmia Englannin-matkalta (1856), »Conduct of Life» (1860), jonka
+ensimmäisessä kirjoitelmassa kosketellaan samoja seikkoja, joita sitten
+myöhemmin Herbert Spencer ja Darwin kehitysopissaan järjestelmällisesti
+esittivät, ja vielä »Letters and social aims» (1875).
+
+Emersonin elämässä oli tullut tyynen voittamattomuuden kausi. Hänen
+sanojaan vahvisti hänen elämänsä, jonka päivät olivat kirkkaita ja
+puhtaita kuin kappaleet valkoista marmoria. Mitä korkeimpien
+yksilöllisten velvollisuuksien ohella hän tunnusti omassa elämässään
+suuria kansalaisvelvollisuuksia. Olisi odottanut, että hän voimakkaasti
+korostaessaan yksilöllisen elämän merkitystä olisi kokonaan vetäytynyt
+erilleen yhteiskunnallisesta harrastuksesta.
+
+Kun 1838 oli kysymyksessä muutaman Cherokee-intiaanien omistaman alueen
+valtaaminen, kirjoitti Emerson Yhdysvaltain presidentille, Van
+Burenille paheksumiskirjeen. Ystäviensä ihmeeksi kieltäytyi Emerson
+ensin liittymästä orjien vapauttamista ajaviin henkilöihin sanoen, että
+hänen kutsumuksensa on henkisten orjien vapauttaminen ja että jokainen
+pysyköön omalle tehtävälleen uskollisena älköönkä tavoitelko liian
+etäisiä asioita laiminlyödäkseen lähimmät velvollisuutensa, kuten hän
+kirjoitelmassaan »Itseluottamus» mainitsee. Toisessa yhteydessä hän
+sanoo: »Koko yhteiskunnallinen sekasorto on vain todistus sisäisestä
+sekasorrosta. Sitä vastaan ei ole muuta lääkettä kuin se, jonka jo
+tunnemme -- sisäisen ihmisen uudistus.» Mutta kun 1850 julkaistiin
+epäinhimillinen pakenevien orjien kiinniottolaki, nousi hänen sydämensä
+kapinaan ja tämä elämän tosi tapaus oli riittävä nostamaan hänet
+ankaraan vastarintaan, ja muistopuheessaan orjuudenvastustajasankarin
+John Brownin[15] kuoleman johdosta hän sanoi tätä »pyhimykseksi, jonka
+marttyrius tekee hirsipuun yhtä kunniakkaaksi kuin ristin.» Hän osoitti
+kunnioitustaan myöskin presidentti Lincolnille ja tuki hänen
+julistustaan neekeriorjien vapauttamisesta pitämällä voimakkaan puheen.
+Washingtonissa hän piti 1862 Lincolnin läsnäollessa puheen Amerikan
+sivistyksestä, ja kun Lincoln oli saanut surmansa salamurhaajan
+kädestä, piti Emerson hänelle lämpimän muistopuheen Concordissa. Kaikin
+käytettävissä olevin keinoin tuki tämä suuri idealisti, osoittaen juuri
+näin ajattelunsa elinvoimaisuuden, Pohjois-Amerikan kansalaissotaan
+osaaottavia, orjuutta vastaan taistelevia nuorukaisia, joiden joukossa
+oli hänen oma poikansa. Sitäpaitsi hän otti osaa kaikkiin kansallisiin
+rientoihin, kirjoitti nimensä naisten äänioikeusanomuksen alle ja piti
+puheen heidän oikeuksiensa puolustukseksi. Concordissa asuessaan hän
+tarkasteli kouluja. Kodissaan hän ylläpiti lukuisia ystäviä, milloin
+nämä vain olivat avun tarpeessa.
+
+Siinä tämän erakkosieluisen »Concordin viisaan» harrastukset, joissa
+hän maksoi veroa yhteiskunnalle. Hänen elämäntyönsä painopiste on
+kuitenkin yksilöllisen jalostusviljelyksen tehostamisessa. Se alkoi
+hänen omasta yksityiselämästään ja ulottui yli maailman kaikkialle,
+missä harrastetaan sisäisen elämän hiljaista kehittämistä suurempaan
+seestyneisyyteen.
+
+Emersonin yksityiselämään on erikoisen mielenkiintoista tutustua. Hänen
+sisäinen elämänsä oli yhtä vakuuttava kuin hänen parhaat puheensa.
+
+Tämä työn ihailija, joka puhuu kirjoitelmissaan paljon työn ilosta ja
+siunauksesta, on uuras työntekijä. Kahdeksan tai yhdeksän tuntia
+päivässä hän luki, kirjoitti tai mietti. Hän haki työn lomassa metsästä
+puut, sytytti tulen takkaan ja tuli yleensä mahdollisimman paljon
+toimeen omin voimin ruumiillisissakin töissä. »Henkisen työn tekijällä
+pitää aina olla pohjanaan jokin ulkonaisen maailman tutkimiseen
+suunnattu käsityö tai ammatti.» Virkistääkseen itseään työn ohella
+hän keskusteli ystäviensä kanssa tai käyskenteli tapansa mukaan
+Concordin metsissä. Työhuoneen rauha saattoi joskus tuntua hänestä
+riittämättömältä; »päästäkseen yksinäisyyteen täytyy vetäytyä yhtä
+kauas työhuoneesta kuin maailmasta», ajatteli hän. Silloin hän lähti
+ulos mietiskelläkseen korpien povessa. Metsän hiljaisuudessa hän tunsi
+olevansa aineessaan ja täällä puhtaan rauhan pyhätössä laskeutui
+innoitus hänen sieluunsa.
+
+Innoitus oli tärkein tekijä hänen työtavassaan, Sen luonteesta johtuu
+hänen tuotantonsa puuskittainen voima ja samalla hänen esityksensä
+pääpuutteellisuus.
+
+Hänellä oli oma omituinen järjestelmänsä sisäisen elämän asioiden
+esittämiseksi; sen yhteys syntyi innoituksen yhteydestä ja samaan
+aatteeseen suunnatusta ajattelusta. Tämä koskee sekä hänen kirjoitettua
+että lausuttua sanaansa. Harvoin hän tarttui kynään. Silloin hän
+vuodatti mieleensä kasaantuneet ajatukset yhteen menoon paperille
+jonkun katsantokannan mukaan, jonka hän sovellutti kaikkiin niihin
+muistiinpanoihin, joita hän oli tehnyt päiväkirjaansa tai papereihinsa
+aina milloin lukemisen tai ajattelun aikana jokin erikoiselta näyttävä
+ajatus kohotti hänen mieltään. Mahdollisimman suppeasti hän merkitsi
+muistiin kaikki herätteet, mielikirjailijoittensa lauselmat,
+vertauskuvat ja aatteet ja innoituksen valamat kirkkaat vaikutelmat, ja
+kun hänen piti kirjoittaa tai pitää puhe jostakin määrätystä aiheesta,
+selaili hän näitä muistiinpanojaan ja valikoi ja muovaili siellä
+helmeilevää ainehistoa.
+
+Tällainen työskentelytapa on jättänyt jälkensä hänen kirjoitustapaansa.
+
+Toiset ovat verranneet hänen tyyliään armeijaan, joka on kokoonpantu
+yksinomaan ylemmistä upseereista, ja hänen teoksiaan mosaiikkisarjoihin
+tai mitaleista rakennettuihin taloihin. Jotkut ovat vakuuttaneet, että
+jokainen hänen sivuistaan voidaan lukea yhtä hyvin lopusta alkuun kuin
+alusta loppuun. Kuten renessansin kirjailijoilla, on hänelläkin
+runsaasti lainauksia toisilta kirjailijoilta. Joku on laskenut,
+että hänen teoksissaan on kaikkiaan 3,393 lainausta 868:lta
+englantilaiselta, latinalaiselta, kreikkalaiselta, hindulaiselta ja
+persialaiselta kirjailijalta.
+
+»Tietoisuus teosteni puutteista estää minua miltei ollenkaan
+kirjoittamasta», kirjoittaa Emerson Carlylelle. Emersonin suurin puute
+on yhtenäistyttävän, pitkittyvän järjestelmän puute. Hän tunsi sen itse
+ja myönsi: »Minun päävikani on älyllinen tuhlailu», millä hän tarkoitti
+sitä työn katkelmallisuutta, joka johtui siitä, että hän selaili
+milloin yhtä milloin toista kirjaa ja halusi sanoa ajatuksensa
+aforismeissa. Mutta sanotaan, ettei hänen jälkisäädöksensä maailmalle
+ollutkaan järjestelmissä, vaan herätteissä täydelliseen elämään.
+
+Sitä todistaa hänen vaikutuksensa, jonka aaltoilut ilmenevät hänen
+elämänsä loppuaikoina.
+
+Vuonna 1860 alkaa viimeinen kehityskausi hänen elämässään, vaikutuksen
+kausi. Ihminen kohtaa oman itsensä. Hänen työnsä etsii häntä toisissa
+ihmisissä. Emerson sanoo, että jos ihminen on luja, tulevat toiset
+hänen luokseen. Hän sai nähdä sen jossakin määrin pitävän paikkansa
+omassa elämässään. Hän oli koettanut aikalaisissaan herättää henkistä
+elämää. Se oli ainakin osaksi onnistunut, mikäli ulkonaisista merkeistä
+saattoi päättää.
+
+Emerson on saanut aikaan ihmeitä. Hänestä lähtee vaikutusten ketju,
+vaikka hänellä, samoin kuin Sokrateella, ei ollut koulukuntaa. »Olen
+ylpeä siitä, ettei minulla ole koulukuntaa eikä oppilaita. Uskon, että
+sisäiset näköalat eivät ole seestyneet sillä, joka ei luo ympärilleen
+riippumattomuutta.» Yhtä valmis kuin hän oli ihailemaan toisten
+suuruutta, yhtä tietämätön hän oli henkilöllisestä arvostaan.
+
+Hänen vaikutuksensa moninkertaistuu Tolstoissa, Müllerissä j.n.e. ja
+mainitaan näiden nimillä. Hän tahtoo vetäytyä syrjään. Hän saa olla
+hiljaisuudessa kuin kasvattaja konsanaan. Hän on jäänyt syrjään
+teoksineen kuin pyhiinvaelluspaikka, jossa harvat käyvät, mutta jota
+kohti useat rukoilijat kääntävät kasvonsa. Emersonin oppilaina,
+ystävinä tai sellaisina, joihin hänen sanansa ovat ulottuneet, voidaan
+mainita: Theodor Parker, Louisa Alcott, Margaret Fuller, James Lowell,
+Fredrika Bremer, Herman Grimm, Friedrich Nietzsche, Carlyle, Mathew
+Arnold, Max Müller, Tyndall. Useimmilla englantilaisilla ja
+saksalaisilla kirjailijoilla on ollut elämässään kehitysjakso, jolloin
+he ovat olleet hänen vaikutteittensa alaisia. Emersonin asunnosta tuli
+pyhiinvaelluspaikka, kävijöitä oli Euroopasta asti. Cambridgen
+yliopisto, haluten sovittaa menneisyyden ikävät muistot, valitsi hänet
+kunniatohtoriksi. Viimeisellä Euroopan-matkalla pitivät ajattelijat
+kaikkialla häntä mestarinaan.
+
+Emersonin ollessa matkalla hävitti tuli hänen kotinsa raunioiksi.
+Liikuttava kunnianosoitus tuli tämän johdosta hänen osakseen. Kun hän
+palasi matkalta, saattoivat ystävät hänet kellojen soidessa uudelleen
+rakennettuun kotiin. Emersonin tapana oli kätkeä hiljaisuuteen kaikki,
+mikä koski häntä itseään. Tulipalon jälkeen pelkäsivät hänen lapsensa,
+että tapaus saattaisi horjuttaa hänen terveyttään. »Puhukaa minulle
+kaikesta muusta, mutta ei minusta itsestäni», hän sanoi. Eikä hän
+vanhanakaan mielellään kertonut henkilökohtaisia muistelmiaan.
+Emersonin havaittavalla täydellisyyden rakkaudella ja toteuttamisella
+on miltei poikkeuksellinen luonne. Mutta hän oli altis myöskin
+inhimillisille tunteille. Hänellä oli arka ja niin hieno tuntehikkuus,
+että jokin uutinen saattoi riistää häneltä unenkin.
+
+Kuunnellen elämänsä aamussa aavistamiaan ääniä hän jatkoi
+esitelmöimistään matkustaen joka talvi Idän ja Kaukaisen Lännen maihin.
+Joka päivä hän piti esitelmän tai kaksi. Hänen esitelmissään ja
+kirjallisessa tuotannossaan koskettelemansa asiat ovat rikkaat, kuten
+aina on jonkin hedelmällisen johtavan aatteen sovellutusten laita. Tämä
+johtava aate, joka toistuu lakkaamatta, on Emersonilla »luota itseesi»,
+luota kirkkaalla ja hartaalla hiljaisuudella siihen sumuun, joka sitoo
+korkean syntyperäsi säikeet tulevaisuutesi mahdollisuuksiin, jotka ovat
+jollakin tavalla jo nyt vallassasi ja valintasi varassa. Olkoon
+luottamuksesi suotuisana ilmakehänä tuon silmun kasvulle. Kasvi
+luovuttaa ilmaan niitä aineita, joista ilma on kokoonpantu ja saa
+ilmalta ravintonsa.
+
+Ihminen tuntee tuon silmun tavalla, johon tieteellinen tutkimus ei ole
+voinut tunkeutua. Se on tosiasia, joka kehittyy jakautumisen ja
+yhdistymisen lakien mukaan. Jakautuminen tapahtuu, kun ihminen luottaa
+johonkin itsessään, ja yhdistyminen, kun hän toimii itsenäisesti.
+
+Luottamus on aatteellinen voima, joka ammentaa elinvoimaa
+luotettavastaan. Ihminen ei ole luottamuksen arvoinen muulloin kuin
+iäisenä olentona, jolla on oma kehityksensä. Ihminen on liikkuva
+olento, joka liikkuu kehitystään kohti. Niin kauan kuin hän ei tiedä,
+mitä varten hän ajattelee, tuntee ja tahtoo, on hänen ajateltava, että
+hänellä on oikeus sitä tehdä ja että se on hänen terve, luonnollinen ja
+iloinen velvollisuutensa. Siitä johdutaan sekä alkeellisella että
+kehittyneellä asteella valoisaan maailmankatsomukseen, jonka edustaja
+Emerson on harvinaisen suuressa määrässä ja etevällä _järkitavalla_.
+
+Ihminen etsii yhteyttä. Läheisin yhteys on hänellä sisässään. Se viittaa
+suurempaan yhteyteen. Tämä sisäinen yhteys on näet läheltä nähtyjen
+liikahdusten ja muutosten alainen ja täytyy etsiä liikunnon ja
+kehityksen yhteys ja tarkoitus, joka aateloi kehityksen. Jumala on
+korkeampi tarkoitus.
+
+Emersonin aatteen rikkaissa sovellutuksissa on havaittavissa yhtenäisen
+järjestelmän puutetta, mutta jonkinlaisen ytimen voinemme kuitenkin
+erottaa.
+
+Ihminen löytää sisästään näkemysten lähteen, hän sanoo, ja se kumpuaa
+sinne hengestä, yhdestä iäisestä, joka on kaikkeuden keskuslähde ja
+olemus, niinkuin Paavali sanoo: »Hänessä me elämme, liikumme ja
+olemme.» Luonto ja maailmankaikkeuden ilmiöt ovat sen ilmestymyksiä.
+
+Emerson on ihanteellisuuden parhaimpia edustajia. Hänellä oli
+horjumaton usko ihmiseen ja ihmisluonnon kykyyn kehittyä hyvässä ja hän
+puolustaa senvuoksi voimakkaasti persoonallisuuden oikeutta vapaaseen
+kehittymiseensä sisästä kumpuavien lakien mukaan. Siksi on Emerson
+saanut niin suuren yleismaailmallisen vaikutuksen, joka tosin on ollut
+hidas ja rajoitettu, mutta varma. Hän rakastaa omien sanojensa mukaan
+ihmistä, mutta ei ihmisiä, sillä hän ei ole kaunokirjailija, joka
+pysähtyy yhteen tai useampaan elävään esimerkkiin, vaan hänellä on
+silmiensä edessä yleistetty kuva, jota hän elävöittää oman
+sielunelämänsä selkeistä syvyyksistä ammennetuilla piirteillä. Hän,
+samoin kuin suurmiehet, kuten esimerkiksi Tolstoi, sanoo ja korostaa
+sitä, että »ihmiset ovat kaikki samanlaisia.» Niin ajattelevat kaikki
+ihmiskunnan parantajat.
+
+Paha erottaa ihmiset. Emerson ei tunne pahaa. Hänen ei ole tarvinnut
+itsensä taistella sitä vastaan eikä hän osaa vastata taistelevan
+kysymykseen, kuinka paha on voitettava. Mutta silti on hänen uskonsa
+hyvään oikeutettu. Se kohottaa ihmistä luonnollisella tavalla. Kärsivä
+ei saa häneltä lämmittävää ja ymmärtävää rakkautta osakseen, mutta
+sensijaan hän sanoo sairaalle Jeesuksen tavoin: »Ota vuoteesi ja käy.»
+Olisi hyvä, jos ihminen voisi unohtaa sairautensa ja uskoa
+terveyteensä, mutta tavallisen ihmisen usko ei ole voimakas. Hänen
+taistelunsa ja kehityksensä kulkee näet puuskittain. Ulkonaisen ja
+sisäisen pakon alla hän ei voi kulkea omaa tietään. Emerson vertaa
+ihmistä yleensä suurmiehiin. Mutta on kurjiakin ihmisiä, joita oma tai
+vieras kohtalo raskaasti painaa. Nykyaika näyttää näitä runsaan
+valikoiman. Heihin katsoo Pascal, ruumiillisia kärsimyksiä ja hengen
+intohimoja kokenut mies, Emersonin terveyden vastakohta.
+
+Emersonin mielestä ihmisen sisäinen kehitys kulkee yleispiirteisen
+samankaltaisuuden ohella yksilölliseen itsenäiseen erilaisuuteen. Hän
+moittii joukkojen yhdenmukaisuuden tavoittelua ja kaavamaisuutta ja
+asettaa sen vastakohdaksi jalostetun sisäisen henkisyyden, joka
+sisältää molemmat, siis yhdenmukaisuuden ja erilaisuuden.
+
+Tämä on miehekästä optimismia. Carlyle koetti järkyttää Emersonin
+optimismia kuljettamalla hänet Lontoon kurjimpaan kaupunginosaan, mutta
+se ei voinut horjuttaa Emersonin uskoa ihmiseen. Emersonin yleistävä
+ihanteellisuus ei ota lukuun, kuten jo on mainittu, sitä, että ihmiset
+toimivat ulkonaisten olosuhteiden ja sisäisen pakon alaisina, eivätkä
+laisinkaan välitä sisäisistä arvoista. Monen monella ei ole määrättyä
+elämän kutsumusta; he horjuvat eri alojen välillä ja valitsevat
+sen tien, jonka olosuhteet heille osoittavat. Mutta Emersonin
+ihanneihmiseen, jota hän nimittää ajattelijaksi, kuuluu tärkeänä osana
+muutamia käytännöllisiä elävöittäviä piirteitä, jotka tekevät hänestä
+verrattain elinvoimaisen henkilön. Emerson käsittelee jokapäiväisen
+elämän asioita korkeammassa valaistuksessa, liikemiestä, käsityötä,
+kotien uudistusta, rahan arvoa, työtä; hänen Englannin-matkastaan
+kirjoittamiaan havainnoita on pidetty historioitsija Tainen esityksen
+veroisina, ihanteeseensa hän osasi liittää liikemiehen käytännöllisen
+mielen, joka tunsi dollarin arvon yhtä hyvin kuin kukaan farmari. Vain
+hänellä oli oikea lahja sekoittaa tuoreesti todellista ja ihanteellista
+toisiinsa. Siinä on hänen vaikuttava voimansa, joka on saanut aikaan
+sen, että hänen maanmiehensä kuuntelevat häntä.
+
+Vihdoin alkoivat Emersonin voimat ehtyä. Viimeisen teoksensa korjausta
+hän ei enää itse jaksanut suorittaa. Viimeisenä päivänä hän pyysi, että
+hänet talutettaisiin sairasvuoteelta työhuoneeseensa ikäänkuin hän
+olisi tahtonut kuolla pystyssä vartiopaikallaan. Kuolema kohtasi hänet
+huhtikuun 27;ntenä 1882. Amerikan älyllinen valiojoukko kantoi
+mestarinsa, ajattelun ja sisäisen elämän sankarin hautaan.
+
+Mitä on Emerson? Kuvanveistäjän taltta kilpistyy hänestä. Eivätkä
+ystävät ole voineet lähestyä hänen sisintään, vaan ovat pysähtyneet
+ikäänkuin kuilun partaalle. Hän on ollut aikalaisilleen mysteerio.
+Kuvaava legenda kertoo, että kun hän oli Egyptissä, oli sfinksi
+katsonut häntä silmiin ja sanonut: »Sinä olet toinen minä.»
+
+Kuvanveistäjä French veisti hänen rintakuvansa. »Hänellä on», sanoi
+French, »miltei lapsellisen eloisa liikkuvaisuus, joka synnyttää
+loppumatonta ilmeitten vaihtelua ja tekee mahdolliseksi tuon kasvojen
+ihmeellisen säteilyn, josta ne ovat usein puhuneet, jotka tuntevat
+hänet. Tämän ylevän ilmeen käsittelemisen vaikeus on pannut usein minut
+epäilemään kuvanveistostani.» David Scott, jonka piti maalata hänen
+muotokuvansa, sanoo: »Tähän saakka en ole vielä päässyt perille hänen
+henkensä rakenteen pohjasta, jos todellisuudessa sellaista on
+olemassa.» Moni, joka koetti laskeutua Emersonin sielun syvyyksiin,
+tunsi liukuvansa pohjattomaan henkevyyteen.
+
+Emersonia on pidetty aikansa miehekkäimpänä nerona. »Olen tavannut
+Emersonin, ensimmäisen ihmisen, jonka olen nähnyt», kirjoittaa George
+Eliot. »Emerson on enemmän näkijä kuin ajattelija ja vähemmän filosofi
+kuin runoilija», sanoo G. W. Cooke. »Hän oli täysin vailla puutteita;
+turha oli kiihdyttää häntä vihaan», kertoo eräs koulutoveri ja ystävä
+hänestä.
+
+Lue hänen teoksiaan ja katso hänen kuvaansa, niin ymmärrät, mikä
+hän on sinulle. Ymmärrät hänen vaikuttavan yksinkertaisuutensa,
+hyväntahtoisuutensa, ylevän ja oikean rakkautensa, johon sisältyy
+ajatus, että hyvä saavuttaa voiton pahasta, hänen säteilevän ja
+läpikuultavan kirkkaan luonteensa, hänen kiintymyksensä yksilön
+riippumattomuuteen, joka aiheutti sen, että hän osasi pitää itsensä
+aina vapaana, hänen henki-käytännöllistä älyään ja metsien
+mystiikkaansa, joka vieroittaa hänet tieteellisistä järjestelmistä
+taiteellisen näkemyksen hyväksi. Mutta yli kaiken ymmärrät, että hän on
+itsenäisyyden mies.
+
+Hänen itsenäisyytensä on niin ihmeellinen, että hänen täytyy saada
+sanoa sanottavansa suoraan sinulle itsellesi, ennenkuin voit ymmärtää
+mitä hän tarkoittaa ja mitä hän on. Hänen vaikutuksensa ja
+kosketuksensa on välitön ja pyrkii pysymään salassa samoin kuin
+kaikkinainen hyvä, joka verhoutuu hiljaisuuteen. Ja varmaan antaa hän
+välittömästi itsenäisyydestään jotakin sinulle, nimittäin sinulle
+kuuluvan osan. Jotakin sellaista siis, jota ilman et haluaisi olla
+lähtiessäsi etsimään suurempaa ja täydellisempää itsenäisyyttä, jonka
+alkulähde on selvempi kaikkia selittelyjä, niin että voit siihen vielä
+suuremmalla hengen vapautuksella luottaa.
+
+
+
+
+Itseluottamus.
+
+
+    »Ne te quaesiveris extra.»[16]
+
+    »Man is his own star; and the soul that can
+    Render an honest and a perfect man,
+    Commands all light, all influence, all fate;
+    Nothing to him falls early or too late.
+    Our acts our angels are, or good or ill,
+    Our fatal shadows that walk by us still.»[17]
+
+Päätössanat Beaumontin ja Fletcherin teoksesta »Kunnon ihmisen
+kohtalo.»[18]
+
+    Cast the bantling on the rocks,
+    Suckle him with the she-wolf's teat;
+    Wintered with the hawk and fox,
+    Power and speed be hands and feet.[19]
+
+Luin äskettäin erään etevän taidemaalarin kirjoittamia runoja, jotka
+olivat sangen omintakeisia ja vapaita kaikesta sovinnaisuudesta. Sielu
+löytää aina yllykettä sellaisista säkeistä, käsittelivätpä ne mitä
+aihetta tahansa. Tunne, jonka ne meihin henkäisevät, on arvokkaampi
+kuin konsanaan ajatus, jonka ne sisältävät. Usko omaan ajatukseesi,
+usko, että se, mikä sinusta oman sydämesi syvyydessä on totta, on totta
+kaikista ihmisistä -- siinä neron salaisuus. Lausu julki kätketty
+vakaumuksesi, niin saavuttaa se yleisen merkityksen, sillä sisin on
+aikanaan tuleva ulommaisimmaksi -- ja meidän ensimmäinen ajatuksemme
+palaa luoksemme viimeisen tuomion pasuunaan soidessa. Sielun ääni on
+tuttu jokaiselle; Mooseksen,[20] Platonin ja Miltonin suurin ansio on
+mielestämme se, etteivät he antaneet mitään arvoa kirjoille ja
+perintätavoille eivätkä sanoneet, mitä ihmiset, vaan mitä he itse
+ajattelivat. Ihmisen pitäisi oppia etsimään ja tarkkaamaan mieluummin
+sitä valonsädettä, joka hänen sisimmässään syttyen tuikahtaa läpi
+hänen sielunsa, kuin valonhohdetta runoilijoiden ja viisaiden
+taivaalta. Kuitenkin jättää hän kokonaan huomaamatta ajatuksensa
+vain sentähden, että se on hänen omansa. Jokaisessa neron tuotteessa
+me tunnemme omat hylätyt ajatuksemme; ne tulevat luoksemme takaisin
+jonkinlaisen vieroitetun ylevyyden ympäröiminä. Se on suurten
+taideteosten vaikuttavin opetus. Ne opettavat meitä hyväntahtoisen
+järkähtämättömästi luottamaan välittömään vaikutelmaamme, sitäkin
+suuremmalla syyllä, kun kaikki miehissä nousevat sitä vastustamaan.
+Ellemme sitä tee, niin huomenna joku vieras sanoo mestarillisen
+älykkäästi juuri sen saman, mitä me kaiken aikaa ajattelimme ja
+tunsimme, ja meidän on pakko häpeäntuntein ottaa vastaan oma
+ajatuksemme toiselta. Jokaisen ihmisen kehityksessä on hetki, jolloin
+hänessä herää täysi vakaumus siitä, että kateus on tietämättömyyttä,
+että jäljittely on itsemurhaa, että hän saa todeta itsessään hyvät ja
+huonot puolet niiden keskinäisen suhteen mukaan ja että, vaikka avara
+maailma olisi täynnä onnenlahjoja, hän ei saa ainoatakaan tähkäpäätä
+ilman uurastusta, joka hänen on pantava muokattavaksi saamaansa
+maatilkkuun. Voima, joka hänessä asuu, on toteutuessaan uusi, eikä
+kukaan, lukuunottamatta häntä itseään, tiedä mitä hän kykenee tekemään,
+eikä hän itsekään tiedä, ennenkuin on koettanut. On täysin
+ymmärrettävää, että toiset kasvot, toiset luonteet ja toiset tosiasiat
+tekevät häneen voimakkaan vaikutuksen, mutta toiset eivät mitään. Tämä
+mielen vaikutelmaherkkyys perustuu jonkinlaiseen edeltäpäin
+järjestettyyn sopusointuun. Silmä on sijoitettu siihen, mihin
+valonsäteen pitää langeta, jotta se voisi todeta tämän määrätyn
+valonsäteen. Me ilmaisemme vain puoleksi omaa itseämme ja häpeämme sitä
+jumalallista aatetta, jota jokainen meistä edustaa. Siihen aatteeseen,
+sopusuhtaiseen ja hedelmälliseen, mikäli se on uskollisesti ilmituotu,
+saattaa turvallisesti luottaa, siliä Jumala ei ota pelkureita
+julistamaan tekojaan. Ihminen tuntee kohottavaa vapautusta ja iloa, kun
+hän on työhönsä pannut omaa sieluaan ja tehnyt parhaansa, mutta jos hän
+on sanonut ja tehnyt toisin, ei hän saa mitään rauhaa, se kun on
+vapautusta, joka et anna vapautta. Silloin hänen neronsa jo ensi
+yrityksessä jättää hänet eikä mikään runotar suosi häntä, ei mikään
+kekseliäisyys eikä toivo tue häntä.
+
+Luota itseesi: jokainen sydän alkaa värähdellä tämän rautaisen
+soittimenkielen kosketuksesta. Hyväksy se paikka, jonka jumalallinen
+kaitselmus on sinulle löytänyt, aikalaistesi seura ja ympäröivien
+tapausten yhteydellisyys. Suuret miehet ovat aina tehneet niin ja ovat
+lasten tavoin luottaneet aikakautensa henkeen; he ovat siten ilmaisseet
+vakaumuksensa olevan, että se, mikä on ehdottomasti luotettavaa, on
+sijoitettu heidän sydämeensä, tekee työtä heidän käsillään ja hallitsee
+koko heidän olemustaan. Ja me, jotka olemme näitä samoja ihmisiä,
+saamme hyväksyä ylevin mielin saman ylimaailmallisen kohtalon; ei
+alaikäisten ja suojatussa nurkassaan kyyröttävien työkyvyttömien tavoin
+eikä yhteiskunnallisia mullistuksia pakenevien pelkurien tavoin, vaan
+oppaina, vapahtajina ja hyväntekijöinä, totellen Kaikkivaltiaan
+tarkoitusperiä ja eteenpäin vaeltaen läpi sekasorron ja pimeyden.
+
+Kuinka ihania vastauksia näihin kysymyksiin luonto antaakaan meille
+lasten, pienokaisten ja luontokappalten eleissä ja olemuksessa. Heillä
+ei ole sellaista hajanaista ja kapinoivaa mieltä, sellaista
+epäluottamusta tunteeseen, laskelmistamme johtunutta, kun olemme
+väärin arvioineet päämäärämme tielle asetetun vastustusvoiman ja
+mahdollisuudet. Heidän mielensä on eheä ja heidän silmänsä on vielä
+lannistumaton ja kun katsomme heidän kasvoihinsa, tunnemme itsemme
+epävarmoiksi. Lapsuus ei mukaudu kenenkään mukaan, vaan kaikki
+mukautuvat sen mukaan, niin että yksi pienokainen kerää ympärilleen
+jokeltamaan ja leikkimään kanssaan neljä tai viisi täysikasvuista.
+Niin on Jumala varustanut nuoruuden, murrosiän ja miehuuden kunkin
+omalla yhtä suurella viehättävyydellä ja lumolla ja on tehnyt ne
+kadehdittaviksi ja suloisiksi ja niiden vaatimukset sellaisiksi, ettei
+niitä pidä syrjäyttää, mikäli ne ilmaisevat itsenäisyyttä. Älä luule,
+ettei tämä nuorukainen kykene mihinkään, sentähden, ettei hän osaa
+keskustella sinun eikä minun kanssani. Kuulehan! Viereisessä huoneessa
+on hänen äänensä kyllin kirkas ja painokas. Hän näyttää osaavan puhua
+ikäistensä kanssa. Olipa hän kaino tai rohkea, aina hän osaa näet tehdä
+meidät iäkkäämmät tarpeettomiksi.
+
+Pojat, jotka ovat varmat päivällisestään ja yhtä haluttomia kuin
+vapaaherrat panemaan rikkaa ristiin valmistaakseen sen itselleen, ovat
+esimerkkinä huolettomuudesta, joka on ihmisluonnon terve ilmaus. Poika
+on vierashuoneessa samassa asemassa kuin katsomo teatterissa --
+riippumaton ja vastuunalaisuudesta vapaa, katselee nurkastaan
+ohikulkevia ihmisiä ja tapauksia, arvostelee ja tuomitsee nopeasti ja
+lyhyesti, kuten poikien on tapana, kutakin ansionsa mukaan hyväksi,
+pahaksi, jännittäväksi, typeräksi, kaunopuheiseksi tai ikäväksi. He
+eivät koskaan huolehdi seurauksista eivätkä eduista; he antavat
+riippumattoman ja väärentämättömän tuomion. Te voitte imarrella
+häntä; hän ei taivu imartelemaan teitä. Mutta aikaihminen on
+ikäänkuin lyöty oman tietoisen harkintansa kahleisiin. Niin pian kuin
+hän kerran on huomiota herättäen suorittanut tai puhunut jotakin, on
+hän sidottu satojen ihmisten tunteisiin, joko myötätuntoiseen
+vaarinpitoon tai vihaan, jotka hänen nyt täytyy ottaa lukuun. Ei ole
+kysymystäkään mistään levosta. Oi, jospa hän voisi palata takaisin
+riippumattomuuteensa. Ken siis voi välttää kaikkia kunnianosoituksia ja
+tarkata ympäristöään taas, kuten ennenkin, saman kiihkottoman,
+puolueettoman, lahjomattoman ja väistymättömän viattomuuden
+ilmakehästä, hänen täytyy aina olla peloittava. Hänen tulee lausua
+kaikista asioista ja tapauksista mielipiteensä, jota ei pidetä
+yksityislaatuisena, vaan ehdottomasti pätevänä ja jonka tulee langeta
+nuolen tavoin ihmisten tietoisuuteen ja täyttää heidät pelolla.
+
+Tällaisia ääniä kuulemme yksinäisyydessä. Mutta ne heikkenevät ja
+mykistyvät, kun astumme maailmaan. Yhteiskunta on kaikkialla
+salaliitossa jossakin sen yksityisessä jäsenessä ilmenevää miehenmieltä
+vastaan. Yhteiskunta on osakeyhtiö, jonka jäsenet suostuvat uhraamaan
+vapautensa ja henkisen sivistyksensä saadakseen varmemman vakuuden
+leivän hankkimisesta jokaiselle osakkeenomistajalle. Enin kysytty hyve
+on samanlaisuus. Itseluottamus on sen kammoksumisen kohde. Se ei
+rakasta todellisia arvoja eikä luovia kykyjä, vaan nimiä ja tapoja.
+
+Ken tahtoo tulla mieheksi, hänen täytyy tulla omalaatuiseksi. Ken
+tahtoo voittaa kuolemattoman voitonseppeleen, hän ei saa antaa hyvyyden
+nimen johtaa itseään harhaan, vaan hänen on tutkittava, mikäli
+kulloinkin kysymyksessä on todellista hyvyyttä. Ei sittenkään mikään
+muu ole niin pyhää kuin sinun oman sielusi eheys. Vapauta itsesi, niin
+saavuttaa menettelysi koko maailman hyväksymyksen. Muistan vastauksen,
+jonka minä ollessani vielä nuori aivan kuin itsestäni annoin eräälle
+arvossapidetylle neuvonantajalle, jonka oli tapana tuskastuttaa minua
+rakkailla vanhoilla kirkon opinkappaleillaan. Minun sanoessani: »Mitä
+minulla on tekemistä perintätietojen pyhyyden kanssa, jos elän
+todellisesti sisästä kumpuavien herätteiden mukaan?» ystäväni
+huomautti: »Mutta sellaiset sisäiset liikahdukset voivat olla kotoisin
+alhaalta eikä ylhäältä.» Minä vastasin: »Ne eivät näytä tulevan
+alhaalta, sillä jos minä olisin pahanhengen lapsi, tahtoisin elää
+pahastahengestä...» Ei mikään laki ole minulle niin pyhä kuin oman
+luontoni laki. Hyvä ja paha ovat vain nimiä, jotka sangen hyvin
+soveltuvat siirrettäviksi mille seikalle hyvänsä; se yksin on oikeaa,
+joka vastaa kokoomustani, ja se yksin väärää, joka on ristiriidassa sen
+kanssa. Ihmisen on voitettava itsensä kohdatessaan kaikkinaisia
+vaikeuksia, niinkuin kaikki muu, paitsi hän, olisi nimellistä ja
+katoavaista. Minua hävettää, kun ajattelen, kuinka helposti me
+suostumme arvomerkkeihin, suuriin seuroihin ja kuolleisiin laitoksiin.
+Jokainen siivo ja sujuvasti puhuva yksilö vaikuttaa minuun ja
+ohjaa minua enemmän kuin on kohtuullista. Minun täytyy kulkea pää
+pystyssä ja elinvoimaisena ja sanoa peittelemätön totuus kaikkien
+teiden risteyksissä. Jos ilkeämielisyys ja turhamaisuus kantavat
+ihmisrakkauden pukua, sallimmeko sitä? Kun häijy yltiöhurskas ottaa
+omakseen orjien vapauttamisen jalon asian ja saapuu luokseni mukanaan
+viimeiset uutiset Barbados-saarelta,[21] niin miksi en sanoisi hänelle:
+»Mene ja rakasta lapsiasi; rakasta halonhakkaajaa; ole hyväsydäminen ja
+vaatimaton, omaksu nämä miellyttävät piirteet, äläkä koristele kovaa,
+rakkaudetonta kunnianhimoasi tuolla uskomattomalla hellyydellä, jota
+olet tuntevinasi tuhannen peninkulman päässä asuvaa mustaa kansaa
+kohtaan. Kauas suuntautuva rakkautesi on kotona vihaa.» Karkea ja
+sievistelemätön olisi sellainen tervehdys, mutta totuus on kauniimpi
+kuin keinotekoinen rakkaus. Hyvyydelläsi täytyy olla jonkun verran
+jyrkkyyttä sellaista kohtaan --muuten se ei ole mistään kotoisin. Vihan
+oppia on saarnattava vastapainoksi surkuttelevalle ja voivottelevalle
+rakkauden opille. Minä pakenen isää ja äitiä ja vaimoa ja veljeä, kun
+neroni kutsuu minua. Tahtoisin kirjoittaa oven poikkipienaan sanan
+_mieliteko_. Toivon, että se sittenkin on jotakin parempaa kuin
+mieliteko, mutta me emme voi menettää aikaa selittetyihin. Älkää
+odottako, että osoittaisin syyn, miksi etsin tai miksi kartan seuraa.
+Älkää siis sanoko minulle, kuten muuan hyvä ihminen teki tänään, että
+minun velvollisuuteni on sijoittaa kaikki köyhät ihmiset hyviin
+asemiin. Ovatko ne _minun_ köyhiäni? Minä sanon sinulle, sinä typerä
+ihmisystävä, että minä kitsastelen markkaa, kymmenpennistä ja penniä
+antaessani sen sellaisille ihmisille, joilla ei ole mitään asiaa
+minulle ja joille en myöskään tiedä itselläni mitään asiaa olevan. On
+ihmisluokka, jolta minä kaiken henkisen heimolaisuuden nojalla olen
+saanut ja jolle olen antanut; heidän tähtensä olen valmis astumaan
+vankilaan, jos tarvitaan; vaikka tunnustan häpeällä silloin
+tällöin antaneeni markan teidän sekalaisiin yleisiin
+hyväntekeväisyyslaitoksiinne, kasvatukseen hullujenkoulussa,
+kokoushuoneiden rakentamiseen turhanpäiväisiä tarkoitusperiä varten,
+jotka nyt niin monia tempaavat mukaansa, almuihin juomareille ja
+tuhatkertaisiin auttajayhdistyksiin -- niin on se vahingollinen markka,
+josta kieltäytymiseen minulla ennen pitkää tulee olemaan riittävästi
+miehuullisuutta.
+
+Hyveet ovat yleisen käsityksen mukaan pikemmin poikkeus kuin laki.
+Tuossa on ihminen ja tuossa hänen hyveensä. Ihmiset tekevät
+niinsanottuja hyviä töitä, esimerkiksi jonkin miehuutta tai rakkautta
+osoittavan teon, vain sentakia, että maksaisivat sillä sakon siitä,
+että päivittäin jäävät pois juhlanäytöksestä. Heidän tekonsa ovat
+tehdyt puolustamaan tai anteeksipyytämään heidän elämäänsä maailmassa
+-- samoin kuin raajarikot ja mielenvikaiset maksavat suuren summan
+ylöspidostaan. Heidän hyveensä ovat katumusrangaistuksia. Minä en
+tahdo kärsiä rangaistuksia, vaan elää. Elän elämää sen itsensä takia
+enkä näytteeksi. Minusta on parempi, että se on alempisukuista,
+jotta se olisi oikeaa ja tasaista, kuin että se on loistoisa ja
+epävakainen. Tahtoisin, että se olisi tervettä ja suloista eikä
+niukkaan ruokajärjestelyyn ja suonen lyötteihin sidottu. Tärkeimpänä
+vaadin sinulta todistusta siitä, että olet mies, ja hylkään vetoamisen
+miehestä hänen tekoihinsa. Minä tiedän, etten tee mitään erotusta,
+teenkö vai vältänkö tekoja, joita pidetään erinomaisina. En voi suostua
+maksamaan etuoikeudesta siinä, missä minulla on eittämätön oikeus. Niin
+köyhät ja mitättömät kuin kykyni lienevätkin, olen tosiasiallisesti
+olemassa, enkä minä tarvitse siitä omia tai tovereitteni vakuutuksia
+enkä mitään toisarvoisia todistuskappaleita.
+
+Mitä minun on tehtävä, siinä kaikki mikä kiinnittää mieltäni, eikä se
+merkitse mitään mitä ihmiset ajattelevat. Tämä laki, jota on yhtä
+vaikea sovelluttaa todellisuuteen kuin henkiseen maailmaan, olkoon
+suuruuden ja pienuuden erottaja. Se on sitäkin vaikeampi tehtävä, kun
+aina olet löytävä niitä, jotka ajattelevat, että he tietävät paremmin
+kuin sinä, mikä on sinun velvollisuutesi. On helppo elää maailmassa
+maailman mukaan; on helppo elää yksinäisyydessä omintakeisesti, mutta
+suuri mies on se, joka keskellä joukkoa säilyttää ihastuttavan
+täydellisesti yksinäisyyden riippumattomuuden.
+
+Sinulle kuolleiksi käyneisiin tapoihin mukautumista vastaan voi sanoa,
+että sellainen menettely hajoittaa voimiasi. Se kuluttaa hukkaan
+aikaasi ja tahrii luonteesi jättämät vaikutelmat. Jos kannatat
+rappeutunutta kirkkoa, annat avustusta riutuneelle raamattuseuralle,
+äänestät enemmistön mukana joko hallituksen puolesta tai sitä vastaan
+ja katat pöydän matalamielisen majatalonisännän tavoin -- on minun
+vaikea kaikkien näiden suojustimien alta päästä perille, mikä sinä olet
+miehiäsi. Ja luonnollisesti on vastaava määrä voimia jätetty
+käyttämättä sinun omaan elämääsi. Mutta tee tehtäväsi, niin minä
+olen tunteva sinut. Tee omaa työtäsi, niin olet välähyttävä uutta
+voimaa itseesi. Ihmisen täytyy ottaa mietittäväkseen, mitä
+sokkosillaoloa tämä samanlaistumisella leikkiminen on. Jos minä tiedän
+sinun lahkosi, niin voin edeltäkäsin sanella sinun todistelusi. Minä
+kuulen, että saarnaaja ilmoittaa aikovansa puhua jonkun kirkon
+laitoksen tarkoituksenmukaisuudesta. Enkö tiedä jo edeltäkäsin, että
+hänen on mahdotonta sanoa yhtään uutta itsenäistä sanaa? Enkö tiedä,
+että tämän laitoksen perusteiden tutkimisen kerskailusta huolimatta hän
+ei ole esittävä yhtään tosiasiaa? Enkö tiedä, että hän on lupautunut
+olemaan katsomatta muuanne kuin yhdelle puolelle -- sallitulle puolelle
+ja että hän ei esiinny ihmisenä, vaan seurakunnan pappina? Hän on
+avuksi otettu asianajaja ja nuo ylhäiset tuomitsevat ilmeet ovat
+merkityksetöntä mahtailua. Siten on suurin osa ihmisiä sitonut silmänsä
+toisella tai toisella nenäliinalla ja kiinnittänyt itsensä johonkin
+näistä yhteisistä katsantokannoista. Samanlaisuus ei tee heitä
+valheellisiksi muutamien harvojen valheiden osittaisena alkuunpanijana,
+vaan valheellisiksi kaikissa yksityiskohdissa. Ei mikään heidän
+totuuksistaan ole täyttä totta. Heidän kaksi ei merkitse
+todellisuudessa kahta, heidän neljä ei ole oikea neljä; sen johdosta
+jokainen heidän lausumansa sana loukkaa meitä, emmekä tiedä, mistä
+alkaisimme saattaaksemme heidät oikealle tolalle. Sillävälin pukee
+luonto meidät vitkastelematta sen puolueen vankivaatteisiin, johon
+lukeudumme. Meidän kaikkien kasvoille ja olentoon tulee sama leima ja
+se muuttuu asteittain mitä laupeimmaksi aasinilmeeksi. On eräs
+yksityisistä tapauksista saatu nöyryyttävä kokemus, joka pitää
+paikkansa myöskin ihmissuvun historiassa; tarkoitan »hyväksymisen
+houkkiomaista hymyä», pakotettua hymyilyä, jonka me puristamme esiin
+seurassa, missä emme tunne itseämme halukkaiksi samassa äänilajissa
+vastaamaan keskusteluun, joka ei kiinnitä mieltämme. Lihakset, joita ei
+liikuteta tahallisesti, vaan alhaisten tahdonilmausten pakotuksesta,
+jännittyvät kankeasti kasvonpiirteiden ympärille herättäen
+epämiellyttäviä tunteita.
+
+Samanlaistumista vastustavaa maailma ruoskii epäsuosiollaan. Ja sen
+tähden ihmisen on hyvä tietää, minkäarvoisina on pidettävä happamia
+kasvoja. Sivulliset katsovat samanlaisuuteen mukautumatonta henkilöä
+karsaasti keskellä katua ja ystävän vierashuoneessa. Jos tämä
+vastenmielisyys juontuu halveksimisesta ja vastustushalusta samoin kuin
+se, mitä asianomainen henkilö tuntee, on hänellä tietysti syytä mieli
+suruisena mennä kotiin, mutta ihmisjoukon happamilla kasvoilla samoin
+kuin suloisilla ilmeillä ei ole syvällistä syytä. Ne ovat nostetut ylös
+ja alas sen mukaan kuin tuuli puhaltaa ja sanomalehdet vihjaavat.
+Kuitenkin on joukon paheksunta paljon peloittavampi kuin hallituksen ja
+oppineiston. On jokseenkin helppo voimakkaan ihmisen, joka tuntee
+maailman, kestää sivistyneiden luokkien raivoa. Niiden kiihtymyksessä
+on jotakin säädyllistä ja varovaista, sillä ne ovat arkoja, koska ovat
+itse sangen helposti haavoitettavissa. Mutta kun heidän naiselliseen
+kiihtymykseensä yhdistyy rahvaan suuttumus, kun oppimaton ja köyhä ovat
+yllytetyt liikkeelle, kun älytön raaka voima, joka piilee yhteiskunnan
+pohjalla, on saatu ärjymään ja maahan lyömään, tarvitaan vakiintunutta
+mielenuljuutta ja uskonnollisuutta, ennenkuin korkeimman olennon tavoin
+voimme kohdata sitä kuin pikkuseikkaa, jolla ei ole merkitystä.
+
+Toinen pelätin, joka vieroittaa itseluottamuksesta, on meidän
+johdonmukaisuutemme; kunnioitus ohimenneitä tekojamme ja sanojamme
+kohtaan. Toisten silmät eivät näe muita tosiseikkoja arvioidakseen
+meidän vaellustamme kuin menneisyyteen kuuluvat tekomme ja siksi emme
+kernaasti tahtoisi pettää heidän odotuksiaan.
+
+Mutta miksi sitten kannat päätäsi pystyssä? Miksi laahaat sinne tänne
+muistisi kuollutta ruumista pelosta, että joudut ristiriitaan jonkin
+seikan kanssa, jonka olet esittänyt jollakin julkisella paikalla? Ja
+vaikkapa puhuisitkin itseäsi vastaan, niin mitä sitten? On viisas
+sääntö se, ettet koskaan luota yksinomaan muistiin, tuskinpa
+silloinkaan kun on kysymys puhtaan muistin toiminnoista, vaan tuot
+menneisyyden tuomiolle tuhatsilmäisen nykyisyyden eteen ja elät alati
+uutta päivää. Äärimmäisessä ajattelussasi olet kieltänyt jumaluudelta
+persoonallisuuden, mutta kun sielun hartaat liikkeet tulevat, antaudut
+niille sydämelläsi ja elämälläsi, vaikka ne antaisivatkin Jumalalle
+ulkomuotoa ja väriä. Jätä oppijärjestelmäsi, niinkuin Josef mekkonsa
+syntisen vaimon käsiin, ja pakene.
+
+Mieletön johdonmukaisuus on pienten sielujen peikko ja pienten
+valtiomiesten, ajattelijoiden ja jumaluusoppineiden palvonnan esine.
+Suurella sielulla ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä
+johdonmukaisuuden kanssa. Hän voi yhtä hyvin huvikseen leikitellä
+seinälle lankeavalla varjollaan. Sano uskaliain sanoin, mitä nyt
+ajattelet, ja huomenna taas sano uskaliain sanoin, mitä silloin
+ajattelet, vaikka se olisikin näennäisessä ristiriidassa kaiken sen
+kanssa, mitä sanoit tänään. »Voi, mutta silloin minut varmaan
+väärinkäsitetään?» Onko sitten niin suuri vahinko saada osakseen
+väärinkäsitystä? Pythagoras ymmärrettiin väärin, ja Sokrates, ja
+Jeesus, ja Luther, ja Copernicus, ja Galilei, ja Newton ja jokainen
+puhdas ja viisas henki, joka milloinkaan on lihaksi tullut. Suuruus
+merkitsee väärinymmärtämistä toisten puolelta.
+
+Minä otaksun, ettei kukaan ihminen voi rikkoa luontonsa lakeja vastaan.
+Kaikki hänen tahtonsa hyppäykset ovat hänen olemuksensa lain
+pyöristämät, samoin kuin Andien ja Himalayan[22] rosoisuudet tuntuvat
+vähäpätöisiltä maapallon taipeessa. Ei myöskään merkitse mitään, kuinka
+te mittailette ja tunnustelette häntä. Luonne on samanlainen kuin
+akrostikhoni tai aleksandriinisäe[23] -- lukipa sen eteenpäin,
+taaksepäin tai poikkipuolin, aina se muodostaa saman ajatuksen. Tässä
+viehättävässä, hiljaisessa metsäelämässä, jonka Jumala on minulle
+antanut, sallittakoon minun merkitä muistiin päivä päivältä rehelliset
+ajatukseni katsomatta eteenpäin tai taaksepäin; ne osoittautuvat
+silloin epäilemättä sopusoinnussa oleviksi, vaikka en ole sitä
+erikoisesti ajatellut enkä pitänyt silmällä. Kirjani tuoksuu silloin
+männyltä ja heläjää hyönteisten surinaa. Pääskynen on ikkunani päällä
+punova rihman tai oljenkorren, jonka se tuo nokassaan, myöskin minun
+kankaaseeni. Meitä pidetään sellaisina, jommoisia me olemme. Luonne
+näyttäytyy tahdostasi riippumatta. Ihmiset luulottelevat ilmaisevansa
+hyveensä tai paheensa yksinomaan julkisissa teoissa eivätkä näe, että
+hyve tai pahe hengittää joka hetki.
+
+Jokaiseen toimintojen moninaisuuteen tulee yhtäpitävyyttä, mikäli ne
+aikanaan ovat rehellisiä ja luonnollisia. Sillä samasta tahdosta
+virtailevat toiminnot tulevat sopusointuisiksi, näyttivätpä ne kuinka
+eriäviltä tahansa. Eriäväisyydet häipyvät näkyvistä, kun katsomme niitä
+jonkun matkan päästä, vähäisestäkin ajatuksen korkeudesta. Sama
+pyrkimys yhdistää ne kaikki. Parhaimman laivan uurtama tie on
+murtoviiva satoine mutkineen. Katso tätä viivaa riittävän välimatkan
+päästä, niin se suoristautuu keskitien suuntaan. Oikea itsenäinen
+tekosi selittää itsensä ja on selityksenä sinun muille oikeille
+teoillesi. Sinun samanlaistumisesi ei selitä mitään. Toimi
+itsenäisesti, niin se, mitä jo olet itsenäisesti tehnyt, puolustaa
+toimintatapaasi. Suuruus vetoaa tulevaisuuteen. Jos kerran tänään voin
+olla kyllin voimakas tehdäkseni oikein ja halveksiakseni minuun
+tähdättyjä silmäyksiä, niin on minun jo aikaisemmin täytynyt tehdä niin
+paljon oikeata, että se puolustaa nykyistä toimintaani. Oli miten oli,
+tee oikein nyt. Halveksi alati näennäisyyttä, niin voit aina niin
+menetellä. Luonteen voima on moninkertaistuvaa. Kaikki hyveellisesti
+eletyt päivät luovuttavat terveytensä nykyhetkelle. Mikä aiheuttaa
+hallintotoimien ja taistelukenttien sankarien suuruuden, joka valtaa
+mielikuvituksemme? Tietoisuusko heidän takanaan olevien suurten päivien
+ja voittojen sarjasta? Ne levittävät yhtenäistä valoa eteenpäin
+rientävän sankarin otsalle. Hän on ikäänkuin näkyväisen enkelijoukon
+saattama. Tämä se singahutti ukkosta Chathamin ääneen, arvokkuutta
+Washingtonin ryhtiin ja Amerikan Adamsin silmiin.[24]
+
+Mainetta pidämme arvossa sen johdosta, että se ei ole hetkellistä. Se
+on aina yhtä vanha hyve. Me kunnioitamme sitä tänään sentähden, ettei
+se ole tämän päivän lapsi. Me rakastamme ja osoitamme sille
+suosiotamme, koska se ei tavoittele rakkauttamme ja suosiotamme, vaan
+on itsestään riippuvainen ja itsestään johtunut ja senvuoksi vanhaa
+tahratonta sukupuuta, silloinkin, kun se esiintyy nuoren henkilön
+olemuksessa. Toivon, että näinä päivinä olemme kuulleet viimeisen
+kerran puhuttavan samanlaistumisesta ja johdonmukaisuudesta.
+Tulkoot nämä sanat täst'edes vanhanaikaisiksi ja naurunalaisiksi.
+Päivälliskellon asemesta soitelkaamme spartalaista huilua.[25] Älkäämme
+enää koskaan kumarrelko ja pyydelkö anteeksi. Suuri mies on tulossa
+kotiini aterialle. En halua miellyttää häntä; haluan, että hän
+koettaisi miellyttää minua. Tahdon tällöin edustaa ihmisyyttä ja vaikka
+tahdon tehdä sen ystävällisesti, tahdon tehdä sen samalla todellisesti.
+Uhmatkaamme ja kolhaiskaamme aikamme sileätä keskinkertaisuutta ja
+innoittavaa itsetyytyväisyyttä ja heittäkäämme vasten kasvoja tavoille,
+kaupalle ja toimistoille tuo tosiasia, joka on kaiken historian tulos,
+että missä tahansa ihminen toimii, siinä on toimimassa suuri
+vastuunalainen Ajattelija ja Toiminnan mies; että todellinen ihminen ei
+kuulu mihinkään aikaan eikä paikkaan, vaan on asioiden keskus. Missä
+hän on, siellä on luonto. Hän mittaa sinut, kaikki ihmiset ja kaikki
+tapahtumat. Ihmiskunnan joka ainoa yksilö palauttaa säännöllisesti
+mieleemme jotakin muuta tai jonkun toisen henkilön. Luonne, joka on
+tosiolevainen, ei palauta mieleemme mitään muuta; se käsittää
+luomistyön kaikkeuden. Ihmisen pitäisi olla niin paljon, että hän
+tekisi kaikki ympäröivät olosuhteet samantekeviksi. Jokainen todellinen
+ihminen on syy, maa ja aikakausi, vaatii määrättömiä avaruuksia, lukuja
+ja ajan pannakseen täytäntöön tarkoituksensa, ja jälkipolvi näyttää
+seuraavan hänen askeleitaan kuin pitkä saattue palvelijoita. Ihminen
+Caesar on syntynyt, ja aikakausien kuluttua on nähtävänämme Rooman
+keisarikunta. Kristus on syntynyt, ja miljoonat sielut kasvavat kiinni
+ja eläytyvät hänen henkeensä niin, että häntä on sekoitettu ihmisen
+hyveisiin ja mahdollisuuksiin. Aikaansaannos on yhden ihmisen loitolle
+lankeava varjo; niinkuin munkkilaitos erakko Antoniuksen,
+uskonpuhdistus Lutherin, kveekarien suunta Foxin, metodismi Wesleyn ja
+orjien vapauttaminen Clarksonin. Scipiota nimitti Milton »Rooman
+huipuksi», ja koko historia on mukavasti jaettavissa muutamien
+voimakkaiden ja syvällisten henkilöiden elämäkertoihin.[26]
+
+Tuntekoon siis ihminen oman arvonsa ja pitäköön olevaisuuden jalkojensa
+alla. Älköön hän tulko tirkistellen tai varkain pujahtako pois, tai
+hiiviskelkö ylös ja alas huoltolaitoksen pojan, lehtolapsen tai
+salakuljettajan tavoin maailmassa, joka on olemassa häntä varten. Mutta
+kadulla ihminen löytämättä itsestään arvoa, joka vastaa tornin
+rakentanutta tai marmoriin jumalankuvia hakannutta voimaa, tuntee
+itsensä köyhäksi katsoessaan ympärilleen. Hänestä on palatsilla,
+kuvapatsaalla tai kallisarvoisella kirjalla vieraan ja kielletyn leima,
+samanlainen kuin loistokkaissa ajoneuvoissa ajavalla ylhäisellä
+herralla, ja hän näyttää sanovan tähän tapaan: »Armollinen herra, kuka
+te olette?» Kuitenkin ovat nämä kaikki hänen huomionsa hakijoita,
+anojia, jotka pyytävät hänen kykyjään astumaan esiin ja ottamaan heidät
+huostaansa. Taulu odottaa tuomiotani: se ei käske minua, minun on
+määrättävä, onko sillä oikeutta kiitoksen saantiin. Kansansatu
+juoposta,[27] joka korjattiin kadulta puolikuolleena, kannettiin
+herttuan taloon, pestiin, puettiin ja pantiin herttuan vuoteeseen, jota
+hänen herättyään kohdeltiin samoilla alamaisilla juhlallisuuksilla kuin
+herttuaakin ja jolle vakuutettiin, että hän oli ollut järjiltään, saa
+kiittää tunnetuksi tulemisestaan sitä tosiasiaa, että se esittää oivan
+vertauskuvan ihmisen tilasta, joka maailmassa elää jonkinlaisen
+juopuneen tavoin, mutta herää silloin tällöin, käyttelee järkeään ja
+huomaa olevansa todellinen kuningas.
+
+Lukemisemme on kerjäläismäistä ja liehakoivaa. Historiassa
+mielikuvituksemme vetää meitä nenästä. Kuninkuus ja aateluus, valta ja
+rikkaus, on mahtipontisempi sanaluettelo kuin yksityisnimet Juho ja
+Edvard, jotka tapaamme pienissä taloissa ja tavallisissa päivätöissä,
+mutta elämän kysymykset ovat samat molemmilla, ja molempien
+kokonaissumma on sama. Mistä johtuu kaikki tämä Alfred suuren,
+Skanderbegin[28] ja Kustaa Aadolfin kunnioittaminen? Olettakaamme että
+he olivat miehekkäitä; käyttivätkö he miehekkyyttä hyväkseen, niin
+ettei siitä jäänyt mitään jäljelle? Sinun yksityisestä teostasi tänään
+riippuu yhtä suuri pelipanos, kuin se, mikä seuraa heidän julkisia ja
+mainehikkaita askeleitaan. Kun yksityiset ihmiset alkavat toimia
+omintakeisten näkemystensä mukaan, siirtyy loistokehä kuninkaitten
+teoista tavallisten kuolevaisten tekoihin.
+
+Maailmaa ovat kasvattaneet sen kuninkaat, jotka ovat luonneet
+kansakuntien silmät. Nämä mahtavat vertauskuvat ovat opettaneet sille
+keskinäisen kunnioituksen, jota ihminen on velvollinen ihmiselle
+osoittamaan. Ilahduttava uskollisuus, jolla ihmiset ovat kaikkialla
+sietäneet kuningasta, ylimystä, tai suurta tilanomistajaa, joka astelee
+heidän keskellään pitäen lakeja omaisuutenaan, tekee ihmisiä ja asioita
+varten oman asteikkonsa ja kääntää ylösalaisin heidän mittapuunsa,
+maksaa hyvistä töistä rahan asemesta kunnianosoituksilla ja edustaa
+omalla olemuksellaan lakia -- oli hieroglyfi, jolla ihmiset hämärästi
+merkitsivät tietoisuutensa omasta oikeudestaan ja arvokkuudestaan,
+jokaisen ihmisen oikeudesta.
+
+Lumoava vaikutus, joka säteilee kaikesta itsenäisestä toiminnasta, saa
+selityksensä, kun tutkimme itseluottamuksen perusteita. Kuka on
+henkilö, joka luottaa itseensä? Mikä on tuo alkuperäinen Itse, johon
+kaikkien luottamus voi perustua? Minkälainen on tuon järjestelmiä
+ilkkuvan tähden luonto ja mahti, jolla ei ole tähtäyskulmaa, jonka
+alkuaineita ei voi laskea ja joka heittää kauneuden säteen myös
+arkipäiväisiin ja puutteellisiin tekoihin, jos niissä on vähänkään
+itsenäisyyden oireita? Tutkimus johtaa meidät tuohon lähteeseen, joka
+samalla kertaa on neron, hyveen ja elämän ydinmehu, jota me nimitämme
+oma-aloitteisuudeksi tai vaistoksi. Me nimitämme tätä alkeellista
+viisautta sisäiseksi näkemykseksi, jolloin taas kaikki myöhemmät
+saavutukset ovat ilmestymyksiä. Tuossa syvässä voimassa, viimeisessä
+tosiasiassa, jonka taa ei yrittely voi kulkea, löytävät kaikki oliot
+yhteisen alkuperänsä. Sillä olemisen tunne, joka tiedottomalla tavalla
+orastaa sielussamme hiljaisina hetkinä, ei eroa olioista, paikasta,
+valosta, ajasta eikä ihmisestä, vaan on yhtä näiden kanssa, ja kumpuaa
+silminnähtävästi samasta lähteestä, josta niiden elämä ja olemus on
+kotoisin. Ensin me saamme osamme elämästä, jonka kannattamina oliot
+ovat olemassa, ja myöhemmin me näemme ne luonnon ilmiöinä ja unohdamme,
+että olemme olleet jakamassa näiden alkuperustetta. Tässä on toiminnan
+ja ajatuksen lähde. Tässä ovat sen innoituksen keuhkot, joka antaa
+ihmiselle viisautta ja jota eivät voi kieltää muut kuin pyhän
+pilkkaajat ja jumalankieltäjät. Me lepäämme mittaamattoman järjen
+sylissä, joka vihkii meidät totuutensa vastaanottajiksi ja toimintansa
+elimiksi. Kun me erotamme oikeudenmukaisuuden ja kun me erotamme
+totuuden, emme itsestämme tee mitään, vaan sallimme sen säteitten
+kulkea lävitsemme. Jos kysymme, mistä ne tulevat, jos yritämme
+katsahtaa sieluun löytääksemme niiden syyn, on koko ajattelu harhaa.
+Saamme tyytyä toteamaan vain sen, onko sitä kulloinkin olemassa vai
+eikö. Jokainen ihminen osaa erottaa sielunsa tahdontoiminnot sen
+tahdottomista havainnoista ja tietää, että hänen tahdottomat
+havaintonsa vaativat täyttä luottamusta. Hän voi erehtyä niitä
+ilmituodessaan, mutta hän tietää, että nämä seikat ovat yhtä
+riidattomia kuin yö ja päivä. Tahalliset tekoni ovat vain samoilua
+sinne tänne; hyödyttömimmät haaveet ja heikoimmatkin alkuperäiset
+mielenliikutukset herättävät uteliaisuuttani ja arvonantoani.
+Ajattelemattomat ihmiset vastustavat yhtä helposti havaintojen kuin
+ajatustoiminnan ääntä, tai paremmin sanoen, paljon suuremmalla
+valmiudella, sillä he eivät erota havaintoa käsitteistä. He
+kuvittelevat, että minä valitsen nähdäkseni tämän tai tuon esineen.
+Mutta havainto ei ole oikullinen, vaan kohtalokas. Jos minä näen jonkin
+piirteen, tulevat lapseni näkemään sen minun jäljestäni ja ajan pitkään
+koko ihmissuku -- vaikka voi olla mahdollista, ettei yksikään ole sitä
+nähnyt ennen minua. Sillä minun havaintoni siitä on yhtä eittämätön
+tosiasia kuin aurinko.
+
+Sielun suhteet jumalalliseen henkeen ovat niin puhtaat, että on
+loukkaavaa yrittää käydä auttamaan niitä. Sen suhteen pitäisi olla
+sellainen, että Jumala, silloin kun hän puhuu, voisi ilmaista ei vain
+yhden asian, vaan kaikki asiat, voisi täyttää maailman äänellään,
+lähettäisi ulos ympärilleen valoa, luontoa, aikaa ja sieluja
+kaikkialla läsnäolevan ajatuksensa keskuksesta ja uudelleen antaisi ja
+uudelleen loisi kaikkeuden. Milloin vain sielu on yksinkertainen ja
+ottaa vastaan jumalallista viisautta, saavat vanhat asiat mennä
+menojaan -- menetelmät, opettajat ja temppelit kaatuvat, ja sielu elää
+nykyisyydessä ja imee menneisyyden ja tulevaisuuden nykyhetkeen.
+Kaikki oliot saavat pyhityksensä suhteessaan siihen toinen yhtä hyvin
+kuin toinenkin. Kaikki oliot sulautuvat alkuperusteensa kautta
+keskukseensa, ja ihanat yksityiset ihmeet häviävät yleismaailmalliseen
+luomisihmeeseen, Jos sentähden ihminen väittää tuntevansa Jumalan ja
+puhuvansa hänestä ja kuljettaa teidät jonkun vanhan, toisessa seudussa
+asuneen ja toiseen maailmaan kuuluneen poissammuneen kansakunnan
+sananparsien taa, -- niin älkää uskoko häntä. Onko terho parempi kuin
+tammi, joka on sen kukkeus ja täydellisyys? Ovatko vanhemmat paremmat
+kuin lapset, joihin he ovat vuodattaneet kypsyneen olemuksensa? Mistä
+sitten tulee tämä menneisyyden palvonta? Vuosisadat ovat salaliitossa
+sielun terveyttä ja vaikutusvaltaa vastaan. Aika ja paikka ovat vain
+fysiologisia värejä, joita silmä aikaansaa, mutta sielu on valoa; missä
+sielu, siellä päivä; missä se on ollut, siellä ei enää ole mitään; ja
+historia on epäoleellisuutta ja vääryyttä, jos se on jotakin muuta kuin
+iloinen puolustus tai vertauspuhe olemisestani ja tulemisestani.
+
+Ihminen on arka ja valmis puolustautumaan; hän ei enää kulje pää
+pystyssä; hän ei uskalla sanoa »minä ajattelen», »minä olen», vaan
+lainaa jonkun pyhimyksen tai viisaan sanoja. Hän seisoo häpeissään
+ruohon tai kukkivan ruusun edessä. Ruusut tuossa ikkunani alla eivät
+millään tavalla viittaa aikaisempiin tai toisiin parempiin ruusuihin;
+ne ovat sitä, mitä ne ovat; ne elävät nykyistä päivää Jumalan kanssa,
+Aika ei ole niitä varten. Siinä on yksinkertaisesti ruusu; se on
+täydellinen olemassaolonsa joka hetkellä. Ennenkuin lehtisilmu on
+puhjennut, on sen koko elämä ollut toiminnassa; täydessä kukoistuksessa
+olevassa kukassa ei ole elämää enemmän, lehdettömässä juuressa ei ole
+sitä vähemmän. Sen luonto on tyydytetty ja se puolestaan tyydyttää
+samalla tapaa joka hetki luontoa. Mutta ihminen siirtää aina
+tuonnemmaksi tai vaipuu muistoihinsa; hän ei elä nykyhetkessä, vaan
+suree taaksekäännetyin katsein menneisyyttään tai huomaamatta
+ylt'ympäriinsä avautuvia rikkauksia nousee varpailleen nähdäkseen
+edeltäkäsin tulevaisuuteen. Hän ei voi olla onnellinen eikä voimakas,
+ennenkuin hän ajan yläpuolella elää luonnon kanssa nykyhetkessä.
+
+Tämän pitäisi olla kyllin selvää. Mutta katsokaa, kuinka voimakkaat
+älyt ovat uskaltaneet olla kuulematta itse Jumalaa, jollei hän ole
+puhunut, sanoisinko, Davidin, Jeremiaan tai Paavalin kielellä. Emme
+aina anna niin suurta arvoa muutamille ydintotuuksille tai muutamien
+henkilöiden elämälle. Me olemme lasten kaltaisia, jotka ensin
+toistelevat ulkomuististaan isoäitien ja kotiopettajien ajatelmia ja
+tultuaan isommiksi lahjakkaiden ja lujaluonteisten ihmisten ajatelmia,
+joita he sattuvat näkemään -- vaivoin jaksaen muistaa sanasta sanaan,
+mitä he ovat sanoneet; jälkeenpäin, kun he nousevat näkökannalle, jolla
+nämä ovat seisoneet lausuessaan sanottavansa, he ymmärtävät ne ja
+haluavat olla piittaamatta sanoista, sillä milloin tahansa voivat he
+käyttää sanoja yhtä hyvin, kun tulee tarvis. Jos me elämme oikein,
+alamme nähdä oikein. On yhtä helppo voimakkaalle ihmiselle olla
+voimakas, kuin heikolle on olla heikko. Kun muodostuu uusi havainto,
+vapautamme ilomielin muistin sen varastoihin kätketyistä aarteista ja
+vanhasta romusta. Kun ihminen elää Jumalan kanssa, on hänen äänensä
+helisevä yhtä ihanasti kuin puron solina ja viljapellon kahina. Ja nyt
+lopuksi tämän kysymyksen korkein totuus, jota ei ole vielä sanottu, ja
+jota ei todennäköisesti voidakaan sanoa, sillä kaikki mitä sanomme on
+sisäisen näkemyksen etäistä muistelua. Ajatus, jonka nyt voin parhaiten
+tavoittaa saadakseni sen sanotuksi, on tämä. Kun hyvä on liki sinua,
+kun sinulla on elämä itsessäsi, ei se ole minkään tietyn tai totutun
+tien varrella; et ole erottava kenenkään muun jalanjälkiä; et ole
+näkevä ihmiskasvoja; et ole kuuleva mitään nimeä; tie, ajatus ja hyvä
+ovat täydelleen outoja ja uusia. Se on kulkeva esimerkin ja kokeen
+ulkopuolitse, Tiesi käy ihmisen luota eikä ihmisen luo. Kaikki
+henkilöt, jotka koskaan ovat eläneet, ovat sen unohdettuja
+palvelijoita. Pelko ja toivo ovat yhtä kaukana sen alapuolella. On
+jotakin matalaa myöskin toivossa. Selvänäköisyyden hetkellä ei ole
+mitään sellaista, jota voisi nimittää kiitollisuudeksi, eikä oikeastaan
+myöskään iloa. Mielenliikutusten yläpuolelle kohonnut sielu näkee
+yhtenäisyyttä ja iäistä syysuhteisuutta, tajuaa totuuden ja oikeuden
+itseolevaisuuden ja hiljentää mielensä tietäessään, että kaikki asiat
+menevät hyvin. Luonnon avarat paikat Atlantin valtameri ja Eteläinen
+jäämeri -- ja pitkät ajanjaksot, vuodet ja vuosisadat -- eivät merkitse
+mitään. Se, mitä minä ajattelen ja tunnen, on ollut pohjana jokaiselle
+aikaisemmalle elämäntilalle ja olosuhteelle, samoin kuin se on pohjana
+nykyisyydelleni ja sille, mitä nimitetään elämäksi, sekä sille, mitä
+nimitetään kuolemaksi.
+
+Elämä yksin on arvokasta, ei se, että on elänyt. Voima lakkaa levon
+hetkellä; se elää siinä, missä menneisyyden tilasta siirrytään
+nykyisyyden tilaan, pyörremyrskyn kiidännässä ja päämäärään
+pyrkimisessä. Tätä yhtä tosiasiaa maailma vihaa, että nimittäin sielu
+_kasvaa_, sillä se kumoaa ainiaaksi menneisyyden, muuttaa kaikki
+rikkaudet köyhyydeksi, kaiken maineen häpeäksi, sekoittaa pyhimyksen
+maankiertäjään ja työntää samoin Jeesuksen ja Juudaan syrjään. Miksi me
+sitten puhumme itseluottamuksesta? Sikäli kuin sielu elää meissä, on
+meissä voimaa, ei luottavaa, vaan toimivaa. Luottamuksen selitteleminen
+on puhumisen tarjoama köyhä ulkonainen muoto. Puhu mieluummin siitä,
+joka luottaa, koska se toimii ja on olemassa. Kenellä on enemmän
+tottelevaisuutta kuin minulla, hallitsee minua tarvitsematta
+sormeaankaan kohottaa. Hänen ympärillään minun täytyy kiertää hengen
+painolain mukaan. Kun puhutaan jostakin erinomaisesta hyveestä,
+kuvittelemme, että se on korupuhetta. Emme vielä näe, että hyve on
+Korkeus, ja että kauniiksi muovailtu ja olemisen alkuperusteille herkkä
+ihminen tai ryhmä sellaisia ihmisiä, miehittää ja kukistaa luonnonlain
+mukaan kaikki kaupungit, kansat, kuninkaat, rikkaat ja runoilijat,
+jotka eivät merkitse mitään heidän rinnallaan.
+
+Tämä on lopullisesti se tosiasia, jonka perille me tässä samoin kuin
+kaikissa muissakin kysymyksissä niin helposti pääsemme, nimittäin
+kaiken keskittäminen alati pyhään YHTEEN. Itseolevaisuus on Korkeimman
+Syyn määräyskäsite ja se vakiinnuttaa hyvän mittapuun seuraten
+asteikkoa, jossa se elävöittää kaikki alemmat muodot. Kaikki tosioliot
+ovat sellaisia kuin ovat mikäli ne sisältävät hyvettä. Kauppa,
+maanviljelys, metsästys, valaan pyynti, sota, kaunopuheisuus ja
+persoonallisuuden merkitys ovat jonkin arvoisia ja vetoavat
+arvonantooni esimerkkeinä hyveen läsnäolosta ja sekoitetusta
+vaikutuksesta. Näen saman lain vaikuttavan luonnossa säilyttämisen ja
+kasvamisen lakina. Valta on luonnossa oikeuden oleellinen mittapuu.
+Luonto ei salli sellaisen säilyvän kuningaskunnassaan, joka ei voi
+auttaa itseään. Kiertotähden synty ja kehitys, sen tasapaino ja
+kiertorata, puu, joka suoristautuu tuulenpuuskan taivutuksesta ja
+jokaisen eläimen ja kasvin elämiskeinot ovat itsetoimeentulevan ja
+sentähden itseensä luottavan sielun ilmauksia.
+
+Siten kaikki kehittyy; älkäämme harhailko sinne tänne; istukaamme
+kotona alkuperustetta tutkien. Hämmästyttäkäämme ja kummastuttakaamme
+sisään tunkeutuvaa ihmisten, kirjojen ja laitosten meluavaa paljoutta
+julistamalla yksinkertaisin sanoin jumalallista tosiasiaa. Pyydä niitä,
+jotka hyökkäävät sisään, riisumaan kengät jaloistaan, koska Jumala on
+luonasi täällä sisällä. Meidän yksinkertaisuutemme tuomitkoon heidät,
+ja meidän kuuliaisuutemme omaa lakiamme kohtaan osoittakoon heille
+kuinka köyhiä luonto ja onni ovat meidän syntyperäisten rikkauksiemme
+ulkopuolella.
+
+Mutta olkaamme nyt rahvas. Ihminen ei tunne kunnioitusta ihmistä
+kohtaan eikä hänen henkensä ole saanut kehoitusta pysyä kotona ja
+asettua yhteyteen sisäisen valtameren kanssa. Hän lähtee kaukaisiin
+maihin anelemaan lasillista vettä toisen ihmisen säiliöstä. Meidän
+täytyy kulkea yksin. Minä pidän hiljaisesta kirkosta ennen
+jumalanpalveluksen alkua enemmän kuin mistään saarnasta. Kuinka
+kaukaisilta, kuinka kylmiltä ja kuinka puhtailta näyttävät ihmiset,
+joita jokaista pyhäkön raja-aita ympäröi. Niin istukaamme alati. Miksi
+ottaisimme päällemme ystävämme, tai vaimon, tai isän, tai lapsen viat,
+sen johdosta, että he istuvat lietemme ääressä tai sanovat olevansa
+samaa verta? Kaikilla ihmisillä on minun vertani ja minulla on kaikkien
+ihmisten verta. En sen vuoksi tahtoisi omaksua heidän ärtyisyyttään
+enkä typeryyttään, en edes siinä määrin, että sitä kannattaisi hävetä.
+Mutta eristäytymisemme älköön olko koneellinen, vaan henkinen, sen on
+nimittäin tultava mielenylennykseksi. Aika ajoittain näyttää koko
+maailma olevan salaliitossa kyllästyttääkseen sinua tärkeillä
+pikkuseikoillaan. Ystävä, asiakas, lapsi, sairaus, pelko, puute ja
+armeliaisuus, kaikki ne yhtä haavaa koputtavat huoneesi ovelle ja
+sanovat: »Tule ulos luoksemme.» Mutta pysy paikallasi; älä mene heidän
+hääräilevään joukkoonsa. Niukalla uteliaisuudellani valmistan ihmisille
+tilaisuuden ikävystyä minuun. Ei kukaan ihminen voi tulla minua
+lähelle, ilman että annan siihen aihetta. »Mitä me rakastamme, se on
+meillä, mutta kaihotessamme me riistämme itseltämme rakkauden.» Ellemme
+voi yhdellä harppauksella kohota kuuliaisuuden ja uskon pyhyyksien
+tasalle, voimme ainakin vastustaa kiusauksiamme. Nouskaamme sotajalalle
+ja herättäkäämme Thor ja Wodan,[29] rohkeus ja lujuus saksonilaisissa
+rinnoissamme eloon. Tämä tapahtuu meidän matalamielisenä aikanamme aina
+kun puhumme totta. Lopeta tuo valheellinen vieraanvaraisuutesi ja
+valheellinen myötätuntosi. Älä elä enää näiden petettyjen ja pettävien
+ihmisten odotusten mukaan, joitten kanssa olet tekemisissä. Sano
+heille: »Oi, isä, oi äiti, oi vaimo, oi veli, oi ystävä, minä olen
+elänyt kanssanne tähän saakka ulkonaista elämää. Täst'edes palvelen
+totuutta. Kuulkaa, täst'edes minä tottelen ainoastaan iäistä lakia. En
+tunnusta sovinnaisuutta, vaan läheisyyden. Koetan elättää vanhempiani,
+ylläpitää perhettäni ja olla vaimoni puhdas puoliso -- mutta näitä
+suhteita aion toteuttaa uudella, ennen tuntemattomalla tavalla. Minä en
+tyydy teidän elintapoihinne. Minun täytyy olla oma itseni. En voi enää
+runnella itseäni sinun takiasi. Jos sinä voit rakastaa minua sellaisena
+kuin olen, tulemme onnellisemmiksi. Jos et voi, koetan minä kuitenkin
+ansaita rakkautesi. Minä en tahdo peitellä makujani enkä
+vastenmielisyyttäni. Minä olen siinä määrin luottava siihen, että se,
+mikä on syvällistä, on pyhää, että olen järkähtämättä auringon ja kuun
+kasvojen edessä tekevä sen, mikä vain minua sisäisesti ilahduttaa ja
+sydäntäni kannustaa. Jos sinä olet jalo, olen rakastava sinua, jos et
+ole, en aio loukata sinua enkä itseäni teeskennellyillä
+kohteliaisuuksilla. Jos olet rehellinen, mutta et tunnusta samaa
+totuutta kuin minä, niin liity hengenheimolaisiisi; minä etsin omiani.
+Minä en menettele tässä itserakkaasti, vaan nöyrästi ja uskollisesti.
+On yhtä paljon sinun kuin minunkin pyrkimysteni mukaista elää
+totuudessa, olimmepa sitten kuinka kauan tahansa valheessa vaeltaneet.
+Tokkopa tämä enää tuntuu tuskalliselta? Olet pian rakastava sitä, mitä
+luontosi sanelee sinulle, samoinkuin minun luontoni tekee, ja jos me
+seuraamme totuutta, on se vihdoin vievä meidät pelastukseen.» Mutta
+siten ehkä aiheutat näille ystäville kärsimyksiä. Olkoon niin, mutta
+minä en voi myydä vapauttani ja voimaani pelastaakseni heidän
+tunteikkuutensa. Sitäpaitsi on kaikilla henkilöillä järjen kirkastuksen
+hetkiä, jolloin heidän katseensa kantaa ehdottoman totuuden maille;
+silloin he myöntävät minun olevan oikeassa ja menettelevät samoin kuin
+minäkin.
+
+Joukko ajattelee, että sinä hyökätessäsi yleisesti omaksuttuja sääntöjä
+vastaan hylkäät kaikki säännöt ja olet täydellisen laittomuuden
+kannattaja ja että häikäilemätön tunneihminen käyttää filosofian nimeä
+kullatakseen rikoksensa. Mutta on olemassa omantunnon laki. On olemassa
+kaksi uskontunnustusta, ja meidän täytyy lukeutua niistä toiseen tai
+toiseen. Voit täyttää velvollisuuksiesi sarjan etsimällä itsellesi
+sovitusta _suoraa_ tai _välillistä_ tietä. Punnitse, oletko täyttänyt
+velvollisuutesi suhteissasi isään, äitiin, serkkuun, naapuriin,
+kaupunkiin, kissaan ja koiraan, vai voiko joku näistä soimata sinua.
+Mutta minä voin myös olla välittämättä tästä välillisestä ohjesäännöstä
+ja antaa itse itselleni synninpäästön. Minulla on omat vakavat
+vaatimukseni ja täydellinen velvollisuuksien kehä. Se ei hyväksy
+velvollisuuden nimeä useille sellaisille tehtäville, joita tavallisesti
+nimitetään velvollisuuksiksi. Mutta jos minä voin täyttää sen
+velvoitukset, tekee se minut kykeneväksi käsittelemään yleisesti
+käytännössä olevaa lakikokoelmaa. Jos jokunen kuvittelee, että
+sellainen laki on väljä, koettakoon hän yhdenkään päivän kuluessa
+noudattaa sen määräyksiä.
+
+Ja totta tosiaan vaaditaankin jotakin jumalankaltaista siltä, joka on
+heittänyt pois luotaan ihmissuvun yleiset perustelut toiminnalleen ja
+uskaltaa luottaa itseensä ja omiin herätteisiinsä. Jalo on hänen
+sydämensä oleva, uskollinen hänen tahtonsa ja kirkas hänen katseensa,
+jotta hän voisi täydellä todella olla oma oppinsa, seuransa ja lakinsa
+ja jotta yksinkertainen päämäärä voisi olla hänelle yhtä voimakas kuin
+toisille rautainen välttämättömyys.
+
+Jos joku ihminen tutkii nykyisiä näköaloja siinä piirissä, jota
+erityisesti nimitetään yhteiskunnaksi, on hän näkevä tällaisen
+siveyssäännön välttämättömyyden. Ihmisten hermot ja sydän ovat
+ikäänkuin vedetyt esiin ja me olemme tulleet pelokkaiksi,
+epätoivoisiksi ruikuttelijoiksi. Me pelkäämme totuutta, pelkäämme
+kohtaloa, pelkäämme kuolemaa ja pelkäämme toinen toistamme. Aikamme ei
+synnytä suuria eikä täydellisiä henkilöitä. Me tarvitsemme miehiä ja
+naisia, jotka uudistavat elämän ja yhteiskunnalliset olomme, mutta me
+näemme, että useimmat ovat luonnostaan kykenemättömiä, eivät voi
+tyydyttää omia tarpeitaan, omistavat kunnianhimoa suhteettoman paljon
+käytännölliseen voimaansa verraten, etsivät itselleen tukea ja
+pyytelevät yöt päivät läpeensä. Kotitaloutemme on kerjäläismäistä;
+taidettamme, hankkeitamme, avioliittoamme ja uskontoamme emme ole itse
+valinneet, vaan yhteiskunta on valinnut ne meille. Me olemme
+vierashuoneiden sotureita. Me kartamme kohtalon jäyhää taistelua, josta
+voima on syntyisin.
+
+Jos nuoret miehemme kärsivät tappion ensi yritteissään, kadottavat he
+kaiken miehuutensa. Jos nuori kauppias tekee vararikon, sanovat
+ihmiset, että hän on _mennyttä miestä_. Jos mitä lupaavin kyky
+opiskelee jossakin opistossamme eikä vuoden kuluttua ole päässyt
+virkaan Bostonin tai New-Yorkin kaupunkiin tai etukaupunkeihin,
+luulevat ystävät ja hän itsekin, että hänen on syytä olla masentunut ja
+valitella koko loppuikänsä. Vankka nuorukainen New-Hampshiresta tai
+Vermontista, joka vuoronperään koettelee kaikkia _ajurin,
+maanviljelijän_ ja _kulkukauppiaan_ ammattiin kuuluvia töitä, käy läpi
+jonkin koulun, saarnaa, julkaisee sanomalehteä, ottaa osaa
+edustajakokoukseen, ostaa kaupunkialueen ja edelleen vuosien vieriessä
+putoaa aina kissan tavoin jaloilleen, on satojen tuollaisten
+kaupunkinukkien arvoinen. Hän kulkee rinnan päiviensä kanssa eikä tunne
+häpeää siitä, ettei »opiskele tietopuolisesti», sillä hän ei siirrä
+elämäänsä tuonnemmaksi, vaan elää jo nyt. Hänellä ei ole vain yksi,
+vaan satoja mahdollisuuksia. Paljastakoon stoalainen ihmisten
+elämismahdollisuudet ja kertokoon heille, että he eivät ole
+kyynelpajuja, vaan voivat vapauttaa ja pakostakin vapauttavat itsensä,
+että itseluottamusta kehitettäessä uusia voimia ilmaantuu, että ihminen
+on lihaksi tullut sana, syntynyt levittämään kansoille pelastusta, että
+hänen pitää hävetä sääliämme ja että hetkenä, jolloin hän toimii
+itsenäisesti heittäen lait, kirjat, epäjumalat ja tavat ulos ikkunasta,
+me emme enää surkuttele, vaan kiitämme ja kunnioitamme häntä -- niin
+tällainen opettaja se uudistaa ihmiselämän entistä ehommaksi ja tekee
+nimensä kallisarvoiseksi koko ihmiskunnan historialle.
+
+On helppo huomata, että suurempi itseluottamus saa aikaan mullistuksen
+kaikissa ihmisten toimissa ja keskinäisissä suhteissa; heidän
+uskonnossaan, heidän kasvatuksessaan, heidän pyrkimyksissään, heidän
+elämäntavoissaan, heidän yhteiselämässään, heidän omistusoikeudessaan
+ja heidän mietiskelyjensä näköaloissa.
+
+1. Millaisiin rukouksiin ihmiset antautuvat! Se mitä he nimittävät
+pyhäksi jumalanpalvelukseksi, ei ole lainkaan rohkeata ja miehekästä.
+Rukous tähyilee ympärilleen ja pyytää apua ulkoapäin jonkin vieraan
+hyveen merkeissä ja eksyy luonnollisen ja yliluonnollisen, välittävän
+ja ihmeellisen loppumattomiin harhakäytäviin. Rukous, joka pyytää
+jotakin erikoista etua -- jotakin vähempää kuin kaikki hyvä -- on
+väärä. Rukous on elämän tosiasioiden katselemista näköalan korkeimmasta
+kohdasta. Se on katselevan ja riemuitsevan sielun yksinpuhelu. Se on
+Jumalan henki, joka julistaa tekonsa hyviksi. Mutta rukous, jota
+pidetään keinona jonkin yksityisen päämäärän saavuttamiseksi, on
+alhainen ja varkautta. Se edellyttää kaksinaisuutta eikä yhtenäisyyttä
+luonnossa ja omassatunnossa. Niin pian kuin ihminen on päässyt Jumalan
+yhteyteen, ei hänen tarvitse pyydellä. Hän on näkevä, että rukousta on
+kaikissa toimissa. Pellolleen kitkemään polvistuvan maanviljelijän ja
+jokaisella airon vedolla kumartuvan soutajan rukous ovat tosi rukousta,
+jota koko luonto tarkkaa, vaikka sen esine on halpa. Kun Caratahia
+Fletcherin »Bonducassa» kehoitettiin tiedustelemaan Audate-jumalan
+mieltä, vastaa hän --
+
+    »His hidden meaning lies in our endeavours;
+    Our valours are our best gods.»[30]
+
+Valituksemme ovat toinen laji vääriä rukouksia. Tyytymättömyys on
+itseluottamuksen puutetta; se on tahdon heikkoutta. Valita vahinkoja,
+jos voit siten auttaa kärsinyttä; jos et, niin hoida omaa työtäsi, niin
+jo alkaa vahinko olla korjattu. Myötätuntomme on aivan yhtä epäjaloa.
+Me menemme niiden luo, jotka itkevät mielettömästi, istuudumme ja
+alamme parkua seuran vuoksi, sen sijaan, että jakaisimme heille
+luottamusta ja terveyttä kovakouraisilla ravistuksilla ja saattaisimme
+heidät taas uudelleen yhteyteen heidän oman järkensä kanssa. Onnen
+salaisuus on kättesi työstä koituva ilo. Mies joka pitää itsestään
+huolen, on aina tervetullut jumalille ja ihmisille. Hänelle avautuvat
+kaikki ovet selkoselälleen; häntä tervehtivät kaikki kielet,
+seppelöivät kaikki kunnianosoitukset ja seuraavat kaikki silmät
+kaivaten. Rakkautemme käy häntä vastaan ja syleilee häntä, koska hän ei
+ole sitä tarvinnut. Hartaasti ja intomielin me hyväilemme ja ylistämme
+häntä, koska hän on pysynyt omalla tiellään ja on halveksinut meidän
+paheksumistamme. Jumalat rakastavat häntä sentähden, että ihmiset häntä
+vihaavat. »Hellittämättömälle kuolevalle», sanoi Zoroaster, »ovat
+autuaat kuolemattomat suopeita.»
+
+Samoin kuin ihmisten rukoukset ovat tahdon sairautta, ovat heidän
+uskomuksensa järjen sairautta. He sanovat tyhmien israeliittain tavoin:
+»Älköön Jumala puhuko meille, ettemme kuolisi. Puhu sinä, puhukoon joku
+ihminen kanssamme, niin me tahdomme totella.» Kaikkialla olen estetty
+kohtaamasta Jumalaa veljessäni, sentähden että hän on sulkenut oman
+temppelinsä ovet ja kertoo satuja vain veljiensä tai veljiensä veljien
+Jumalasta. Jokainen uusi mieli on sama kuin uusi luokitus. Jos se
+osoittautuu harvinaisen toimeliaaksi ja voimakkaaksi mieleksi, jos se
+on Locke, Lavoisier, Hutton, Bentham tai Fournier, taivuttaa se
+luokitukseensa muutkin ihmiset, ja katso, syntyy uusi järjestelmä. Kuta
+syvemmälle ajatukseen se tunkeutuu ja kuta lukuisampia ovat esineet,
+joita se koskettelee ja tuo sisälle oppilaan näköpiiriin, sitä enemmän
+se tuottaa mielihyvää. Mutta pääasiallisesti käy tämä ilmi uskomuksissa
+ja kirkoissa, jotka ovat myös saman voimantäyden mielen luokituksia,
+joka on löytänyt keskityksensä velvollisuuden perusajatuksesta
+ja ihmisen suhteesta Korkeimpaan. Sellaista on kalvinilaisuus,
+kvekarilaisuus ja svedenborgilaisuus. Oppilas tuntee samanlaista iloa
+alistaessaan kaikki oliot uuteen sanastoon, kuin tyttö, joka
+kasvioppiin juuri perehtyneenä näkee sen avulla uuden maan ja uuden
+vuodenajan. Voi käydä jonkin ajan kuluttua niin, että oppilas havaitsee
+älyllisen voimansa kasvaneen tutkiessaan mestarinsa hengentuotteita.
+Mutta kaikki tasapainottomat mielet tekevät luokituksen epäjumalakseen
+ja muuttavat sen nopeasti tyhjennettävästä välikappaleesta päämääräksi,
+niin että järjestelmän seinät sekaantuvat heidän silmissään etäisellä
+taivaanrannalla maailmankaikkeuden seiniin; taivaan valot näyttävät
+heistä olevan kiinnitettyjä heidän mestariensa rakentamaan
+holvikattoon. He eivät voi käsittää, kuinka teillä toisilla on mitään
+oikeutta nähdä -- kuinka te voitte nähdä; »varmaan olette jollakin
+keinoin varastaneet meiltä valoa.» He eivät voi ymmärtää, että
+järjestelmiä vierova ja lannistamaton valo tunkeutuu samoin toistenkin
+työhuoneeseen kuin heidän. Nuriskoot he aikansa ja nimittäkööt sitä
+omakseen. Jos he ovat rehellisiä ja menettelevät oikein, alkaa heidän
+uusi soma tupansa ennen pitkää tuntua liian ahtaalta ja matalalta,
+se halkeilee, kallistuu kyljelleen, lahoo ja häviää, ja kuolematon
+valo säteilee nuorena ja elämäniloisena, miljoonakehäisenä ja
+miljoonavärisenä yli maailmankaikkeuden kuten ensimmäisenä aamuna,
+
+2. Itsejalostuksen puutteesta johtuu samoin, että matkustamisen
+taikausko, jonka epäjumalia ovat Italia, Englanti ja Egypti, on
+säilyttänyt tenhovoimansa kaikkiin sivistyneisiin amerikkalaisiin. Ne,
+jotka mielikuvituksen keinoin ovat tehneet ihailtaviksi Englannin,
+Italian ja Kreikan, ovat tehneet sen pysyen paikallaan kuin maan
+akseli. Miehekkyyden hetkinä me tunnemme, että velvollisuus määrää
+meidän paikkamme. Sielu ei ole matkustavainen. Viisas ihminen pysyy
+kotona ja kun hänen elämänsä välttämättömyydet, hänen velvollisuutensa
+jostakin syystä kutsuvat häntä poistumaan kotoaan, vieläpä vieraisiin
+maihin asti, tuntee hän edelleen joka paikassa olevansa kotona ja
+saattaa kasvonilmeillään ihmisten tietoon, että hän kulkee viisauden ja
+hyveen lähettinä ja käy kaupungeissa ja ihmisten luona kuin kuningas
+eikä kuten salakuljettaja tai palvelija.
+
+En tahdo intohimoisesti vastustaa maailman ympäri matkustamista
+silloin, kun se tapahtuu taiteen, tutkimusten ja ihmisrakkauden
+tarkoitusperien hyväksi, mikäli ihminen ensin on kotiutunut
+ympäristöönsä eikä lähde kaukaisiin maihin toivossa löytää jotakin
+aivan erikoista ihanuutta. Ken matkustaa huvin vuoksi tai unohtaakseen
+jotakin, jota hän ei voi voittaa, hän matkustaa pois oman itsensä luota
+ja tulee jo nuoruudessaan vanhaksi vanhanajan nähtävyyksiä
+katsellessaan. Thebessä ja Palmyrassa hänen tahtonsa ja mielensä
+vanhentuvat ja luhistuvat maahan samoin kuin on käynyt näiden
+kaupunkien. Hän luo raunioita raunioihin.
+
+Matkustaminen on hullun paratiisi. Jo ensimmäiset matkamme osoittavat
+meille paikkojen merkityksettömyyden. Kotona minä uneksin, että
+Napolissa ja Roomassa voin hurmaantua kauneudesta ja vapautua
+alakuloisuudesta. Laitan kuntoon matkalaukkuni, jätän ystäville
+hyvästit, nousen laivaan ja herään vihdoin Napolissa; mutta siellä on
+heti edessäni ilkeä todellisuus, surkea oma itseni, jota pakoon olin
+lähtenyt, heltymättömänä ja yhtäläisenä. Minä käyn katsomassa
+Vatikaania ja palatseja. Minä tekeydyn hurmaantuneeksi näkemästäni,
+mutta hurmaantunut en ole. Varjoni kulkee kerallani sinne, minne
+minäkin.
+
+3. Mutta matkustamisvimma on syvällisemmän, koko älyllistä toimintaa
+jäytävän sairauden oire. Äly on kulkuri ja kasvatusjärjestelmämme
+kehittää levottomuutta. Mielemme vaeltaa kauas pois silloin kun meidän
+ruumiimme on pakotettu pysymään kotona. Me jäljittelemme; ja mitä muuta
+on jäljittely kuin mielen matkantekoa? Talomme ovat rakennetut vieraan
+maun mukaan; meidän hyllymme ovat reunustetut vierailla koristeilla;
+mielipiteemme, makumme ja kykymme noudattavat ja seuraavat Menneisyyttä
+ja Etäisyyttä. Sielu on luonut taiteita kaikkialle, missä ne vain
+kukoistavat. Omasta mielestään on taiteilija etsinyt itselleen mallia.
+Se oli hänen oman ajatuksensa sovitelma esineelle, joka oli tehtävä ja
+ehdoille, jotka piti ottaa huomioon. Ja miksi on meidän tarvis
+jäljitellä doorilaista tai Joonialaista tekotapaa?[31] Kauneus,
+tarkoituksenmukaisuus, ajatuksen suuruus ja herkkä ilmehikkyys ovat
+yhtä läheisiä meille kuin kaikille muillekin ja jos amerikkalainen
+taiteilija luottamuksella ja hartaudella tutkii suoritettavanaan olevaa
+työtä huomioonottaen ilmanalan, maaperän, päivän pituuden, kansan
+tarpeet, hallituksen luonteen ja muodon, on hän luova talon, jossa
+kaikki nämä saavat sopivasti paikkansa ja jossa maku ja tunne tulevat
+samalla tyydytetyiksi.
+
+Pysy itsessäsi; älä koskaan jäljittele. Oman lahjakkuutesi voit joka
+hetki tuoda esiin koko elämäsi jalostusviljelyn kasautuneella voimalla,
+mutta toisilta omaksuttu kyky on sinulla vain ajoittain ja puoleksi
+hallussasi. Sitä, minkä joku osaa parhaiten tehdä, ei kukaan muu kuin
+hänen Luojansa voi hänelle opettaa. Kukaan ihminen ei näet tiedä, eikä
+voi tietää, mitä se on, ennenkuin asianomainen henkilö on sen
+suorittanut. Missä on se mestari, joka olisi voinut antaa opetuksen
+Shakespearelle? Missä on se mestari, joka olisi osannut antaa ohjeet
+Franklinille tai Washingtonille tai Baconille tai Newtonille? Jokainen
+suuri mies on ainoalaatuinen. Scipion scipiomaisuus on tarkalleen juuri
+se osa, jota hän ei ole lainannut. Shakespearea ei voida koskaan tehdä
+Shakespearea tutkimalla. Tee se, mikä sinun on määrä tehdä, niin et voi
+toivoa liikaa tai uskaltaa liikaa. Siinä hetkessä näet sinulle selviää
+rohkea ja loistava sanonta, yhtä suurenmoinen kuin Pheidiaan taltan,
+egyptiläisten muurauslapion tai Mooseksen ja Danten kynän ilmaisu, mutta
+erilainen kuin kaikki nämä. On mahdotonta, että sielu kaikkine
+rikkauksineen, kaikkine puhekauneuksineen ja tuhatkäänteisine kielineen
+alentuisi toistamaan itseään, mutta jos voit kuulla mitä nämä esi-isät
+sanovat, osaat varmaan vastata heille samassa äänilajissa, sillä korva
+ja kieli ovat kaksi saman luonnon elintä. Viivähdä elämäsi
+yksinkertaisilla ja ylhäisillä seuduilla ja tottele sydämesi ääntä, niin
+sinä voit uudelleen saattaa esiin menneisyyden maailman.
+
+4. Samoin kuin uskontomme, kasvatuksemme ja taiteemme suuntaa myös
+meidän yhteiskuntamme henki silmänsä kaikkeen vieraaseen. Kaikki
+ihmiset ylpeilevät yhteiskunnan edistyksestä eikä kukaan ihminen
+edisty.
+
+Yhteiskunta ei koskaan kulje eteenpäin. Se vetäytyy yhtä kauas toiselle
+puolelle kuin se edistyy toisella. Se on herkeämättömien muutoksien
+alainen; se on raakalaistilassa, se on sivistykseen saatettu, se on
+kristinuskoon käännetty, se on rikas ja se on monitieteinen, mutta nämä
+eivät ole muutoksia parempaan päin. Kaikesta, mitä annetaan, otetaan
+jotakin. Yhteiskunta saavuttaa uusia taitoja ja kadottaa vanhoja
+vaistoja. Mikä vastakohta hyvin pukeutuneen, puhuvan, kirjoittavan ja
+ajattelevan, kello, kynä ja vekseli taskussaan liikkuvan amerikkalaisen
+ja alastoman uusseelantilaisen välillä, jonka ainoana omaisuutena on
+nuija, heittokeihäs, niinimatto ja jakamaton kahdeskymmenesosa
+hökkeliä, joka on varattu makuupaikaksi. Mutta vertaa näiden kahden
+miehen terveyttä toisiinsa, niin näet, että valkoinen mies on
+menettänyt alkukantaisen väkensä. Jos matkailijain kertomukset ovat
+tosia, niin villiin leveällä kirveellä isketty haava kasvaa umpeen ja
+parantuu päivässä tai parissa, aivan kuin olisi lyönyt iskun pehmeään
+pihkaan; sama isku lähettäisi valkoisen miehen toiseen maailmaan.
+
+Sivistynyt ihminen on rakentanut ajoneuvot, mutta hän on menettänyt
+kykynsä käyttää jalkojaan. Häntä tukevat kainalosauvat, ja sikäli on
+hän vailla lihasten tukea. Hänellä on hieno sveitsiläinen kello, mutta
+häneltä puuttuu harjaantumus laskea aika auringosta. Greenwichin
+merikalenteri on hänellä; tietäen varmasti löytävänsä siitä tarvittavat
+osviitat ihminen ei osaa kadulla erottaa ainoatakaan tähteä taivaalta.
+Päivänseisausta hän ei huomaa; yhtä vähän hän tuntee päiväntasausta;
+ja vuoden koko kirkas kalenteri on ulkopuolella hänen sielunsa
+numerotaulun. Hänen muistikirjansa heikontavat hänen muistiaan; hänen
+kirjastonsa rasittavat liiaksi hänen ymmärrystään; vakuutusyhtiöt
+lisäävät tapaturmien lukua ja kysymyksenalaista on, eivätkö koneet
+saata meitä orjuuteen, emmekö ole menettäneet hienostumisen ohella
+jotakin tarmostamme ja kristinuskon ohella laitosten ja muotojen
+saartamina jotakin villin hyveen jäntevyydestä. Sillä jokainen
+stoalainen oli stoalainen, mutta missä on kristikunnan kristitty?
+
+Siveellisyyden säännöistä ei ole suurempaa poikkeusta kuin kasvun
+tai mittasuhteidenkaan säännöistä. Nykyään ei ole suurempia miehiä
+kuin ennen on ollut. Harvinainen yhtäläisyys on havaittavissa
+ensimmäisten ja viime vuosisatojen suurmiehissä, eivätkä kaikki
+yhdeksännentoista vuosisadan tieteet taiteet, uskonto ja filosofia
+kykene kasvattamaan suurempia miehiä kuin Plutarkhon sankarit, jotka
+elivät kaksikymmentäkolme tai kaksikymmentäneljä vuosisataa sitten.
+Rotu ei edisty ajan mittaan. Phokion, Sokrates, Anaxagoras ja Diogenes
+ovat suuria miehiä, mutta he eivät jätä jälkeensä mitään suurmiesten
+luokkaa. Ken todella kuuluu heidän koulukuntaansa, ei tahdo nimittää
+itseään heidän nimellään, vaan tahtoo olla oma suurmiehensä ja
+vuorostaan uuden suunnan perustaja. Jokaisen aikakauden taiteet ja
+keksinnöt ovat vain sen puku eivätkä anna sisäistä voimaa ihmisille.
+Täydellisentyneen koneen tuottama turmio on korvauksena sen tuottamasta
+hyödystä. Hudson ja Bering saivat riittävästi aikaan kalastusveneissään
+ihastuttaakseen Parrya ja Franklinia, joiden retkikunnilla oli
+käytettävänään kaikki tieteen ja taiteen tarjoamat apuneuvot.[32]
+Galilei keksi teatterikiikarillaan enemmän taivaan loistokkaiden
+ilmiöiden sarjoja kuin kukaan sen jälkeen. Kolumbus löysi uuden
+maanosan lähdettyään matkalle kannettomassa purressa. On
+mielenkiintoista nähdä, kuinka aseet ja koneet ajoittain häviävät
+käytännöstä ja unohtuvat, vaikka ne olivat äänekkäin ylistyksin otetut
+käytäntöön muutamia vuosia tai vuosisatoja aikaisemmin. Suuri nero
+tulee uudelleen oikeaksi ihmiseksi. Me pidimme sotataidon parannuksia
+tieteen riemuvoittoina ja kuitenkin Napoleon valloitti Euroopan
+ulkoilmaleireillään sälyttämättä joukkojensa niskoille kaikkinaisten
+apuneuvojen raskasta taakkaa ja perustaen voittonsa yksinomaan
+miehuuteen. »Keisari piti mahdottomana täydellisen armeijan
+muodostamista», sanoo Las Casas, »jollei siitä jätetä pois meitä
+rasittavat aseet, varastoaitat, toimitsijat ja kuormastot, ja pyrki
+roomalaisten tapaa jäljitellen siihen, että sotamies saa
+vilja-annoksensa, jauhaa sen käsimyllyssään ja leipoo siitä leipänsä
+itse.»
+
+Yhteiskunta on aalto. Aalto liikkuu eteenpäin, mutta ei vesi, josta se
+on muodostunut. Sama hiukkanen ei nouse aallon pohjasta sen harjalle.
+Aallon yhteys on vain ilmiömäistä. Henkilöt, jotka nykyhetkellä
+muodostavat kansan, kuolevat ensi vuonna ja heidän kokemuksensa menevät
+heidän kerrallaan.
+
+Ja samoin on luottamus omaisuuteen, joka käsittää myös luottamuksen
+sitä suojeleviin hallituksiin, itseluottamuksen puutetta. Ihmiset ovat
+niin kauan itsestään välittämättä katsoneet ulkonaisia asioita, että he
+ovat ruvenneet pitämään uskonnollisia, opillisia ja yhteiskunnallisia
+laitoksia arvokkaina omaisuuden vartioina ja he tuomitsevat niitä
+vastaan tehdyt hyökkäykset, koska he tuntevat niiden olevan hyökkäyksiä
+omaisuutta vastaan. He mittaavat toinen toistaan kohtaan tuntemansa
+arvonannon sen mukaan, mitä kukin omistaa eikä mitä kukin on. Mutta
+sivistynyt ja jalo ihminen saa hävetä omaisuuttaan, kun hänessä herää
+uusi arvonanto omaa luontoaan kohtaan. Eritoten vihaa hän sitä, mitä
+hän omistaa, jos hän näkee sen olevan tilapäistä -- perintönä tai
+lahjana tai rikoksen kautta tullutta, sillä hän tuntee, ettei se ole
+oikeaa omaisuutta; se ei voi kuulua hänelle eikä sillä ole hänessä
+juurta ja se pelkästään ajelehtii siinä hänen edessään, koska ei
+vallankumous eikä vaara ota sitä pois. Mutta se mitä ihminen itsessään
+on, aiheuttaa alati välttämättömän etsimisen tarpeen ja mitä ihminen
+etsii, se on elävää omaisuutta, joka ei odota hallitusmiesten tai
+meluisan joukon tai vallankumousten tai tulipalon tai hirmumyrskyn tai
+vararikkojen viittauksia, vaan joka lakkaamatta uudistuu missä
+hyvänsä ihminen hengittää. »Sinun arpasi tai elämänosuutesi», sanoo
+Kalifi Ali, »etsii sinua; ole sentähden rauhassa äläkä etsi sitä.»
+Riippuvaisuutemme ulkonaisista antimista johtaa meidät orjamaiseen
+numeroitten kunnioittamiseen. Valtiolliset puolueet kerääntyvät
+mieslukuisiin kokouksiin. Kuta suurempi joukko ja kuta useammin
+kajahtavat ilmoitukset: »Essexin edustajat!» »New-Hampshiren
+kansanvaltaiset!», »Mainen whigit!»,[33] sitä voimakkaammaksi nuori
+isänmaanystävä tuntee itsensä uusien tuhansien silmä- ja käsiparien
+tulosta. Samalla tapaa uudistajat kutsuvat kokoon kokouksia ja
+äänestävät ja tekevät päätöksiä tukuttain. Kun näin menettelette, oi
+ystävät, ei Jumala alennu käymään sisälle ja asettumaan teihin, aivan
+päinvastoin on meneteltävä. Vasta silloin, kun ihminen hylkää kaikki
+vieraat tuet ja seisoo yksin, näen hänen tulevan voimakkaaksi ja
+saavuttavan voiton. Jokainen hänen lippunsa luo tuleva nostokas tekee
+hänet heikommaksi. Eikö ihminen ole parempi kuin kaupunki? Älä vaadi
+mitään ihmisiltä, niin loppumattomassa muuttumisessa sinä yksin pääset
+järkkymättömänä tukipylväänä heti kaiken sen kannattajaksi, mikä
+ympäröi sinua. Ken tuntee tämän mahdin synnynnäiseksi ja tietää
+olevansa heikko siksi, että on etsinyt hyvää itsensä ulkopuolelta ja
+kaikkialta muualta, ja ken tämän vuoksi luottaa päättävästi omaan
+ajatukseensa, hän samassa silmänräpäyksessä suoristaa itsensä ja
+asettuu ryhdikkääseen asentoon, käskee jäseniään ja tekee ihmeitä;
+aivan samoin kuin ihminen, joka seisoo jaloillaan, on voimakkaampi
+päällään seisovaa ihmistä.
+
+Niin käyttäkää hyväksenne kaikkea mitä kutsutaan onneksi. Useimmat
+ihmiset pelaavat uhkapeliä sillä ja voittavat kaikki ja menettävät
+kaikki, kun sen pyörä kääntyy. Mutta jätä nämä laittomat voitot ja käy
+jakosille syyn ja seurauksen Jumalan kanslistien kanssa, toimi ja pyri
+tahdon merkeissä, niin kytket kahleisiin sattuman pyörän ja olet
+täst'edes istuva sen pyörähdysten vaaran ulkopuolella. Valtiollinen
+voitto, koron nousu, sairaasi toipuminen tai poissaolleen ystäväsi
+paluu tai jokin muu onnellinen tapaus ylentää sinun mieltäsi ja sinä
+ajattelet, että hyvät päivät ovat sinulle valmistetut. Älä usko sitä.
+Ei mikään muu voi tuottaa sinulle rauhaa kuin sinä itse. Ei mikään muu
+voi antaa sinulle rauhaa kuin periaatteiden riemuvoitto.
+
+
+
+
+Ajattelija.
+
+(Literary Ethics)
+
+
+    Dartmouth-opiston kirjallisen seuran juhlakokouksessa
+    heinäkuun 24:ntena 1838 pidetty puhe.
+
+Hyvät herrat! Osoittaaksenne kunnioitustanne olette pyytäneet minua
+puhumaan teille tänä päivänä. Riensin noudattamaan pyyntöänne, sillä se
+oli tervetullut. Kutsu saapua opiskelijoiden kanssa viettämään
+kirjallista juhlapäivää, oli niin houkutteleva, että voitin epäilykset,
+joita minulla oli kyvystäni esittää teille tarkkaavaisuutenne arvoisia
+ajatuksia. Olen saavuttanut ihmisen keski-iän, mutta uskon, että olen
+yhtä iloinen ja toivehikas kuin silloin, kun poikana ensi kerran
+näin opinarvon saaneiden meidän oppilaitoksessamme kokoontuvan
+vuosijuhlaansa. Eivät vuodet eivätkä kirjat ole voineet irroittaa
+silloin mieleeni juurtunutta ensi vaikutelmaa opiskelijasta
+ajattelijana, taivaan ja maan suosikista, isänmaansa ylpeydestä ja
+onnellisimmasta ihmisestä. Hänen velvollisuutensa johdattaa hänet
+suoraan pyhään maahan, jonne toisten ihmisten kaipaus vain viittailee.
+Hänen saavutuksensa tuottavat kaikille ihmisille mitä puhtainta riemua.
+Hän on sokean silmä ja ramman jalka. Hänen tappionsa, jos hän on suuri,
+aukaisevat tien korkeampiin antimiin. Ja koska ajattelija jokaisella
+ajattelemallaan ajatuksella ulottaa uudisviljelyksensä ihmisten
+yhteiseen ajatusmaailmaan, ei hän enää ole yksi, vaan monta. Ne
+ajattelijat eri maissa, joiden neron tunnen, eivät mielestäni juuri
+ollenkaan edusta yksilöllistä, vaan yhteistä ajatustapaa; ja suurien
+tapahtumien sattuessa minä luotan näihin edustajiin, joissa yleinen
+mielipide vaikuttaa, yhtä paljon kuin kokonaisiin kansoihin. Ja
+vaikkakin heidän kättensä työt olisivat sanoin selittämättömiä, on älyn
+ominaisuuksissa, jos ne kuvastavat heidän luottamustaan omaan
+henkeensä, jotakin niin pyhää, että heidän olemassaolonsa ja etsintänsä
+on tosiasia, joka loistaa onnellisen ennustähden tavoin.
+
+Tiedän kuitenkin, että ajattelijan säätyä arvostellaan tässä maassa
+kovin eri tavalla, ja että häikäilemättömyys, jolla yhteiskunta
+teroittaa vaatimuksiaan nuorille miehille, pyrkii kääntämään
+ylösalaisin nuorison näköalat, jotka ovat suunnatut älyn viljelyn
+kunnioittamiseen. Tästä johtuu historiallinen puute, jota Eurooppa ja
+Amerikka ovat vakavasti pohtineet. Tämä maa ei ole aikaansaanut mitään
+sellaista, jonka voisi katsoa vastaavan ihmiskunnan oikeutettua
+odotusta. Ihmiset arvelivat, kun kaikki läänityslaitoksen siteet ja
+kahleet olivat murtuneet, että liian kauan kääpiöiden äitinä ollut
+luonto oli saava hyvitystä titaanien[34] jälkisuvusta, jotka nauraen
+harppaisivat maankamaralle ja rientäisivät Lännen vuoristoihin neron ja
+rakkauden lähetteinä. Mutta taidemaalauksessa, kuvanveistossa,
+kirjallisuudessa, runoudessa ja kaunopuheisuudessa ilmeneville
+amerikkalaisten taipumuksille näyttää olevan tunnusmerkillistä
+määrätynlainen sulokkuus ilman huomattavaa suuruutta, eikä sekään ole
+uutta, vaan johdannaista; kukkamaljakko, jonka ääriviivat ovat sirot,
+mutta joka on tyhjä, -- joka siellä, missä se nähdään, voi tyydyttää
+omalla viisaudellaan ja luonteellaan, mikäli sillä sitä on, mutta joka
+ei ladatun pilven tavoin lennä ylitsemme peloittavan kauniina eikä
+singauta salamoitaan kaikille katsojille.
+
+En tahdo eksyä tarkoituksettomasti tutkimaan, mitkä ovat tämän
+tosiasian rajat ja syyt: mielestäni riittää, kun sanon yleisesti, että
+ihmiskuntaan on aitoamerikkalaiseen henkeen hiipinyt epäilys sielua
+kohtaan; että ihmiset täällä kuten muuallakin ovat vastahakoisia
+uudistuksille ja pitävät kaikkea vanhaa, kaikkia tapoja ja kaikkia
+mukavuutta tai hyötyä tuottavia hankkeita parempana kuin ajatuksen
+palkatonta palvelusta.
+
+Henkisen terveyden hetkinä huomaa kuitenkin, että ajatuksen palvelus on
+järkevää ja aistien itsevaltius mieletöntä. Eksyköön ajattelija
+koulukuntiin sekä sanoihin ja tulkoon pikkumaiseksi, mutta jos hän
+käsittää velvollisuutensa, on hän ennen kaikkia muita ihmisiä
+todellisuuden tunnustaja ja seurustelee olioiden kanssa. Sillä
+ajattelija tutkii maailmaa, ja kuta suurempi arvo on maailmalla ja kuta
+suuremmalla painolla se puhuu ihmissielulle, sitä suurempi arvo ja
+suurempi kutsumus on ajattelijalla.
+
+Aikamme tarve ja tämän vuosipäivän erikoinen luonne kiinnittävät
+huomiomme kirjalliseen siveysoppiin. Sanottavani tästä opista
+koskettelee ajattelijan apulähteitä, ainehistoa ja koulutusta.
+
+1. Ajattelijan apulähteet vastaavat hänen luottamustaan järjen
+ominaisuuksiin. Ajattelijan apulähteet ovat yhtä laajat kuin luonto ja
+totuus, mutta hän ei omista niitä, ennenkuin hän on pyrkinyt niitä
+saavuttamaan vastaavalla hengen suuruudella. Hän ei voi niitä tuntea,
+ennenkuin hän on katsellut kunnioituksella tietokyvyn äärettömyyttä ja
+persoonattomuutta. Kun hän on nähnyt, että se ei ole hänen eikä
+kenenkään ihmisen, vaan että maailman on luonut sielu, joka on hänelle
+kokonaan avoinna, niin tietää hän, että hän sen palvelijana täydellä
+oikeudella saa pitää kaikkia olioita sen alamaisina ja sille
+vastuunalaisina. Kaikki oliot odottavat hänen askeleitaan, kun hän
+jumalallisena pyhiinvaeltajana kulkee luonnossa. Hänen yllään kiitävät
+tähtien sarjat; hänen yllään kiitää aika samoin kuin nekin, vaivoin
+kuukausiksi ja vuosiksi jaettuna. Hän hengittää sisäänsä vuoden kuin
+autereen: sen tuoksuavaa kesäilmaa, sen tuikkivaa tammikuuntaivasta. Ja
+niin kulkevat sisälle hänen mieleensä kirkastumistaan kirkastuen
+historian suuret tapahtumat saadakseen häneltä uuden järjestyksen ja
+mittakaavan. Hän on maailma, ja aikakaudet ja ajan sankarit ovat kuvia,
+joissa hän ilmaisee ajatuksensa. Ei ole tapahtumaa, joka ei jostakin
+ihmissielusta versoisi, ja siksi ei ole ollenkaan sellaisia tapahtumia,
+joita ei ihmissielu voisi selittää. Jokainen sydämen aavistus on
+toteutunut jossakin jättiläismäisessä teossa. Mitä muuten olisivat
+Kreikka, Rooma, Englanti, Ranska ja St. Helena?[35] Mitä muuten
+olisivat kirkot, kirjallisuudet ja keisarikunnat? Uuden ihmisen pilaa
+tuntea, että hän on todella uusi eikä ole tullut maailmaan pantattuna
+Euroopan, Aasian tai Egyptin mielipiteille ja tavoille. Henkisen
+riippumattomuuden tunne on kasteen hymyilevän välkynnän kaltainen,
+jonka kosketuksesta vanha, kova ja kuiva maa ja sen vanhat, alati samat
+tuotteet joka aamu tulevat uusiksi ja loistavat, kuin olisi taiteilija
+juuri laskenut ne kädestään, Väärä nöyryys ja myöntyväisyys vallitsevia
+koulukuntia tai vanhan ajan viisautta kohtaan ei saa estää minua
+käyttämästä tällaista hetkeä korkeimman palvelukseen. Jos joku toinen
+rakastaa vapauttaan vähemmän ja vartioi eheyttään pienemmällä innolla,
+niin pitääkö hänen senvuoksi jakaa käskyjään sinulle ja minulle? Sano
+sellaisille opettajille, että olemme heille kiitollisia samoin kuin
+historialle, pyramiideille ja kirjailijoille, mutta että nyt on tullut
+meidän aikamme: olemme syntyneet ikuisesta hiljaisuudesta ja nyt elämme
+me -- elämme itsellemme -- emme saattoväkenä hautajaisissa, vaan oman
+aikamme kannattajina ja luojina; ei Kreikka, ei Rooma etkä Aristoteleen
+kolme yhteyttä, ei Kölnin kolme kuningasta, ei Sorbonnen yliopisto eikä
+Edinburgh Review ole meitä enää hallitseva.[36]
+
+Kun me olemme nyt täällä, on meidän annettava asioille oma
+merkityksemme ja etsittävä omille asioillemme selityksiä. Löytäköön
+nautintoa myöntyväisestä alamaisuudesta ken tahtoo, -- mitä minuun
+tulee, niin pitää asioiden ottaa minun mittakaavani, eikä päinvastoin.
+Yhdyn sotaisen kuninkaan sanoihin: »Jumala antoi minulle tämän kruunun
+eikä koko maailma ole ottava sitä minulta pois.»
+
+Historian ja elämäkertojen koko arvo on siinä, että ne lisäävät
+itseluottamustani osoittamalla, mitä ihminen voi olla ja mitä hän voi
+aikaansaada. Ne opetukset, joita ihmisten ja mielipiteiden historia
+meille antaa, ovat Plutarkhon, Cudworthin[37] ja Tennemannin opetuksia.
+Koko filosofian historia vahvistaa uskoani osoittamalla, että sellaiset
+korkeat opinkappaleet, joita pidin tiivistyneen sivistyksen
+harvinaisena ja myöhäisenä hedelmänä ja mahdollisena vasta
+uudenaikaisella Kantilla tai Fichtellä, ovat nopeasti ja vaivatta
+selvinneet myös varhaisemmille tutkijoille, Parmenideelle,
+Heraklitokselle ja Xenophaneelle. Näiden ajattelijain edessä näyttää
+sielu kuiskaavan: »On olemassa parempi keino kuin tämä työläs toisilta
+oppiminen. Jätä minut yksin; älä opeta minulle Leibniztä äläkä
+Schellingiä, niin minä löydän tämän kaiken itse.»
+
+Vielä enemmän olemme toivomme lujittumisesta kiitollisia
+elämäkerroille. Jos tahdot tuntea luonteen voiman, niin katso, kuinka
+paljon köyhemmäksi tekisit maailman, jos voisit historiasta kokonaan
+poistaa Miltonin, Shakespearen ja Platonin elämän, näiden kolmen miehen
+elämän, ja saada aikaan sen, ettei heitä olisi ollut. Etkö näe, kuinka
+paljon vähäisempi olisi silloin ihmisen voima? Huomatessani ajatusteni
+köyhyyden, suurten miesten harvalukuisuuden ja kansojen keskinäisen
+vihollisuuden ja typeryyden lohdutan itseäni sillä, että voin vedota
+näihin yleviin muistoihin ja nähdä, mitä hedelmällinen sielu yhdessä
+toimeliaan luonnon kanssa voi aikaansaada; -- näen, että Platon,
+Shakespeare ja Milton ovat olleet olemassa -- kolme järkkymätöntä
+tosiasiaa. Silloin uskallan minäkin; minäkin tahdon koettaa olla ja
+elää. Alhaisin ja toivottominkin ihminen voi nyt tarkastellessaan näitä
+loistavia tosiasioita muodostella teorioja ja toivoa. Kaikista
+onnettomista epämuodostuksista huolimatta, jotka kadulla vaikeroivat ja
+sopertavat, horroksesta ja rikollisuudesta, sotajoukoista, kapakoista
+ja vankiloista huolimatta, _ovat_ nämä mainehikkaat hengen ilmestykset
+olleet olemassa; ja tosi kiitollisuudesta suuria veljiäni kohtaan,
+joiden olemassaolo velvoittaa, minäkin ponnistan voimiani ollakseni
+oikeudentuntoinen ja jalo, oppiakseni pyrkimään ja puhumaan. Myöskin
+se, mitä Plotinos[38] ja Spinoza ja filosofian kuolemattomat opettajat
+ovat kirjoittaneet kärsivällisin mielin, tekee minut rohkeaksi. En ole
+enää kiireessä sysäävä luotani niitä näkyjä, jotka taivaallani
+salamoivat ja leimuavat, vaan kiinnitän katseeni niihin, tulen niitä
+lähemmäksi ja teen ne tutuksi itselleni, mietin niitä ja menneisyydestä
+ammennan tosi elämää nykyistä hetkeä varten.
+
+Tunteaksemme tämän elämän täyden arvon niin, että se voi antaa aihetta
+ja yllykettä toivollemme, täytyy meidän tietää, että jokainen ihailtava
+nero on ainoastaan onnen suosima sukeltaja siinä meressä, jonka
+helmipohja on kokonaan meidän omamme. Pitkien aikojen ajattelu on
+köyhdyttänyt meitä, se kun on pannut liian suurta painoa yksilön
+erikoisuudelle ihmisen yhteisten ominaisuuksien kustannuksella.
+Nuorukainen, joka on hurmaantunut sankariinsa, ei saata nähdä, että hän
+ihailee ainoastaan oman sielunsa luonnosta. Yksinäisyydessä, jossakin
+syrjäkylässä hapuilee ja murehtii kukoistava nuorukainen. Säihkyvin
+silmin hän on lukenut tuossa uinuvassa erämaassa keisari Kaarle V:n
+historian, niin että hänen mielikuvituksensa on siirtänyt Milanon
+kanuunain heikon jyminän ja Saksassa tömisseet marssit kotimetsien
+lähettyville. Hän on täynnä tiedonhalua ja tahtoisi nähdä vaikka vain
+yhden niistä päivistä, joita tämä mies on elänyt. Mikä täytti
+tuollaisen päivän? Lyhyet käskyt, vakavat ratkaisut, ulkomaiden
+lähetystöt ja kastilialaiset tavatko? Sielu vastaa: -- Katso hänen
+päiväänsä täällä. Näiden metsien huminassa, näiden harmaiden peltojen
+hiljaisuudessa, viileässä ilmassa, joka pohjolan vuoristosta tänne
+virtailee, työmiehissä, pojissa ja tytöissä, joita sinä tapaat, --
+aamun toiveissa, keskipäivän ikävyydessä ja iltapäivän joutilaassa
+kuljeskelussa; levottomissa vertauksissa; puuttuvan voiman murheessa;
+suuressa aatteessa ja sen vähäisessä täyttymyksessä: katso, siinä on
+Kaarle V:n päivä; toinen ja kuitenkin sama; katso, siinä Chathamin,
+Hampdenin, Bayardin, Alfred suuren, Scipion ja Perikleen päivä, --
+kaikkien vaimosta syntyneiden elon päivä. Olosuhteitten erilaisuus on
+vain puku. Minä elän samaa elämää -- sen suloisuutta, suuruutta
+ja tuskaa, joita toisissa ihmisissä ihailen. Älä kysy turhaan
+selittämättömältä, epämääräiseltä menneisyydeltä, mitä se ei voi sanoa
+-- tämän luonnon tai päivän yksityiskohtia, ei edes Byronin tai Burken
+nimissä; -- kysy sitä verhoavalta nykyisyydeltä; mitä tarkemmin
+sen nopeasti pois entävää kauneutta tutkit, sen ihmeellisiä
+yksityispiirteitä, henkisiä syitä ja ihmetystä herättävää
+kokonaisuutta, sitä enemmän mestaroit tämän ja tuon sankarin ja
+kaikkien sankarien elämää. Ole päivän herra viisauden ja oikeuden
+perustuksella, niin voit siirtää syrjään kaikki historiankirjasi.
+
+Näin laajoihin oikeuksiin viittaa kärsityn vääryyden herättämä, meille
+niin tuttu tunne, joka ihmisen valtaa niin pian kuin joku on yrittänyt
+rajoittaa hänen edistymisensä mahdollisuutta. Me kammoamme
+kaikkea arvostelua, joka meiltä kieltää sen, minkä kohtaamme
+eteenpäinpyrkimisemme suunnalla. Sano oppineelle, ettei hän osaa
+maalata Kristuksen kirkastusta, ei rakentaa laivaa eikä tulla
+ylimarsalkaksi -- niin hän ei tunne itseään halvennetuksi. Mutta kiellä
+häneltä kirjallinen kyky tai äärimmäisiä kysymyksiä koskettelevan
+ajattelun voima, niin hän on loukkaantunut. Tunnusta, että hän on nero,
+mikä tavallaan on stoalainen plenum ja tekee vertauksen tyhjäksi, niin
+hän on tyytyväinen, mutta jos tunnustat hänessä olevan harvinaista
+lahjakkuutta ja kiellät hänen nerokkuutensa, niin hän on pahoillaan.
+Mitä tämä merkitsee? Yksinkertaisesti sitä, että sielu on vaistojensa
+ja aavistustensa nojalla varma kaikesta voimastaan valonsäteensä
+suuntaan yhtä paljon kuin erikoisista taidoistaan, joita se jo on
+hankkinut.
+
+Oppiaksemme tuntemaan ajattelijan apulähteitä emme saa pysähtyä pienten
+kykyjen tavoin -- sanoilla rakentamaan sitä tai tätä urotyötä, vaan
+meidän täytyy antaa pyhä lupauksemme korkeimmalle voimalle ja, mikäli
+mahdollista, tunkeutua hartaan rakkauden ja valvomisen kannattamina
+täydellisen totuuden näkyihin. Älyn kasvu on tarkalleen samanlainen
+kaikissa yksilöissä. Se on vastaanottamiskyvyn laajentumista. Kelpo
+ihmisillä on yleensä hyvät aikomukset ja he kunnioittavat oikeutta,
+sillä kunnon ihminen ei ole muuta kuin hyvä, vapaa ja vastaanottavainen
+elimistö, johon yhteinen järki vapaasti virtailee, joten hänen
+oikeudentuntoisuutensa rikkaudet eivät ole ainoastaan suuret, vaan
+myöskin äärettömät. Kaikki ihmiset ovat yleensä oikeita ja hyviä;
+yksityisissä tapauksissa on heille vain äärellisen ja persoonallisen
+hetkellinen voitollepääsy yhteisestä totuudesta esteenä.
+Ruumiillistumisellamme persoonalliseksi minäksi näyttää olevan
+seurauksena pysyvä taipumus antaa etusija yksityiselle laille, seurata
+omia mielihaluja ja syrjäyttää kaikkeuden laki. Sankari on suuri siksi,
+että hän antaa yhteiselle luonnolle ylivallan; kun hän aukaisee suunsa,
+puhuu se hänen kauttaan; kun hän on pakotettu toimimaan, toimii se
+hänen kauttaan. Kaikki ihmiset ottavat sydämellään vastaan sankarin
+sanat ja teot, sillä ne kuuluvat todella yhtä hyvin heille kuin
+hänelle; mutta heillä vain ehkäisee elimistön sairaalloinen liikavoima
+vastaavat ilmaukset. Mikään ei ole yksinkertaisempaa kuin suuruus;
+todella yksinkertainen on suurta. Hengen näyt saapuvat, jos luovumme
+ymmärryksen liian auliista toiminnasta ja annamme välittömälle
+tunteelle vapauden ja rajattoman etuoikeuden. Siitä täytyy kaiken
+elävän ja nerokkaan ajatusmaailmassamme versoa. Ihmiset jauhavat
+jauhamistaan jokapäiväisten totuuksien myllyssä eivätkä saa irti muuta
+kuin mitä ovat panneet sisään. Mutta niin pian kuin he jättävät kaiken
+perityn antaakseen sijaa välittömälle ajatukselle, kehkeytyy runous,
+nero, toivo, hyve, tieto ja taru, kaikki yhdessä hänen avukseen.
+Kiinnitä joskus huomiosi valmistamattoman keskustelun ihmeellisyyteen.
+Tietosivistyksen saanut, mutta luonteeltaan vaatimaton mies istuu
+hiljaa ja ihailee ihmisjoukolle puhuvan miehen vapaata, tulista ja
+kuvarikasta puhetta; -- kuinka erilainen olennoltaan ja voimaltaan kuin
+hän. Silloin nousee hänen oma innoituksensa huulille ja muodostuu
+puheeksi. Hänenkin täytyy nousta ja sanoa jotakin. Kun hän on kerran
+alkanut ja päässyt tilanteen uutuuden herraksi, tuntuu hänestä yhtä
+helpolta ja luonnolliselta puhua, -- ajatuksin, kuvin, poljennollisin
+ja tasasuhtaisin lausein, -- kuin istua hiljaa, sillä sitä ei tarvitse
+tekemällä tehdä, ei tarvitse muuta kuin sallia sen tulla esille; hän
+antautuu vain vapaalle hengelle, joka hänen kauttaan iloisesti
+ilmoittaa itsensä; liike on silloin yhtä helppoa kuin lepo.
+
+2. Käyn nyt tarkastamaan tehtävää, joka on tarjolla tämän maan älylle.
+Yleissilmäys, jonka loimme ajattelijan apulähteisiin, edellyttää yhtä
+laajan ajattelijan ainehiston. Näyttää siltä, kuin emme vielä olisi
+tietoisia sen rikkauksista. Emme ole ottaneet huomioon sen tarjoamaa
+kutsua. Meille riittää, että olemme yhtä eteviä oppineita kuin
+englantilaiset, että tiedämme yhtä paljon kuin aikalaisemmekin ja
+olemme kirjoittaneet sellaisen kirjan, jota luetaan. Me otaksumme, että
+jokainen ajatus on jo aikoja sitten lopullisesti kirjoihin kirjoitettu
+-- jokainen mielikuvituksen välähdys runoihin; ja mitä me sanomme, sen
+singautamme ainoastaan vakiinnuttamaan tuota luultua kirjallista
+täydellisyyttä. Hyvin pintapuolinen olettamus. Runous on tuskin
+laulanut ensimmäistä lauluaan. Luonnon ainainen kehoitus meille on:
+Maailma on uusi ja tutkimaton. Älä luota menneisyyteen. Minä annan
+sinulle tänään maailmankaikkeuden koskemattomana.
+
+Latinalainen ja englantilainen runous ovat synnyttäneet ja kasvattaneet
+meidät luonnon ylistelyjen sävelteoksissa, -- kukkien, lintujen,
+vuorien, auringon ja kuun; mutta kuitenkin huomaa luonnontutkija tällä
+hetkellä, ettei hän kaikista runoista huolimatta tiedä mitään näistä
+ihanista asioista; että hän on ollut tekemisissä niiden kaikkien kuoren
+ja ulkomuodon kanssa eikä tiedä mitään niiden olemuksesta eikä
+historiasta. Laajempi tutkimus osoittaa, ettei kukaan, -- eivät
+edes nuo laulurunoilijat itsekään ole tienneet mitään varmaa siitä
+kauniista luomakunnasta, jota he ovat ylistäneet; että he olivat
+tyytyväisiä kuultuaan kiireisen, lyhyen linnunlaulun ja katseltuaan
+välinpitämättömänä paria auringonlaskua ja toistivat sitten nämä
+muutamat heikot muistonsa väsyneesti laulussaan. Mutta mene metsään,
+niin huomaat, että kaikki, mitä löydät, on uutta ja sanoin
+kuvaamatonta. Yöllä lentävän villihanhen valitus; seuranhaluisen
+tiaisen tiuskutus talvipäivänä; hyönteisparven kuolo elokuussa, kun se
+taistelusta korkealta ilmasta putoaa lehdille sateen tavoin;
+metsälintujen kimakka vihellys; kuusi, joka sirottaa siitepölynsä uuden
+vuosisadan hyödyksi; pihka, jota puu hikoilee; -- kaikki kasvu ja
+kaikki elämä, kaikki kokonaisuudessaan todellakin yhtä käyttämätöntä.
+Ihminen, joka seisoo merenrannalla tai samoilee metsässä, tuntee
+itsensä ensimmäiseksi ihmiseksi, joka on milloinkaan seisonut meren
+äärellä tai astunut lehtoon, niin uudet ja harvinaiset ovat hänen
+tunteensa. Kun luen runoilijoita, tuntuu minusta, ettei enää mitään
+uutta voi sanoa aamusta ja illasta. Mutta nähdessäni päivänkoiton ei
+minua siinä mikään muistuta Homeroksesta, Shakespearesta, Miltonista
+tai Chaucer'ista. Ei, mutta minä ehkä tunnen jonkun tuntemattoman
+maailman tuskaa; maailman, jota ei mikään ajatus ole himmentänyt; tai
+saattaa minut iloiseksi tämä kasteesta helmeilevä, lämmin, kimmeltävä,
+silmikoille puhkeava ja sävelissä helkähtelevä hetki, joka poistaa
+sieluni ahtaat rajat ja avartaa sen elämän ja sykinnän aina
+taivaanrantaan asti. _Tämä_ se vasta on aamua, tänä välkynnän hetkenä
+lakata olemasta raihnaisen ruumiin vanki ja tulla avaraksi kuin luonto.
+
+Aarniometsän keskipäivän hämärä, syvän, kaikuvan aarniometsän, jossa
+ilmielävät tammi- ja kuusipylväät kohoavat edellisen vuosisadan puiden
+raunioista; jossa kotkat ja varikset vuosikausiin eivät ole nähneet
+ketään muukalaista; naavapartaiset kuuset, joiden yli saa sulouden
+henkäys niiden juurella kasvavista metsäorvokeista; laaja, kylmä notko,
+joka usvapukunsa kutoo maanalaisen kiteytymisen hiljaisuudessa; jossa
+vaeltaja keskellä vastenmielisiä suokasveja ajattelee mieluisella
+kauhulla kaukaista kaupunkia; tämä kauneus, villi ja autio kauneus,
+jota aurinko ja kuu, lumi ja sade maalailevat ja muuntelevat, jota
+taide ei milloinkaan vielä ole saanut käsitellyksi, ei ole kuitenkaan
+kenellekään vaeltajalle yhdentekevä! Kaikki ihmiset ovat sydämessään
+runoilijoita. He palvelevat luontoa leipäänsä ansaitakseen, mutta
+joskus valtaa sen kauneus heidät. Mitä merkitsevät matkat Niagaralle ja
+pyhiinvaeltajat Valkoisten vuorten huipuille? Ihmiset uskovat aina
+hyödyn mukautumiskykyyn: vuoristossa saavat he uskoa silmän
+mukautumiskykyyn. Epäilemättä on geologisilla muutoksilla jokin suhde
+herneiden ja maissin menestykselliseen kasvuun vihannespuutarhassani,
+mutta ainakin yhtä paljon on suhdetta sieluni ja ylhäällä pilvissä
+siintävien Agiocochookin vuorenhuippujen välillä. Jokainen ihminen
+iloitsee kuullessaan tämän ja kuitenkin on hänen oma keskustelunsa
+luonnon kanssa vielä laulamatta.
+
+Onko toisin ihmiskunnan historian laita? Eikö kokemus osoita, että
+jokainen ihminen, jos hänen elämänsä on kyllin pitkä, kirjoittaa
+itselleen historian. Mitä muuta puhuvat nuo nidokset, jotka ovat täynnä
+otteita, ja käsinkirjoitetut selitykset, joita jokainen oppinut
+kirjoittaa. Kreikan historia on toinen asia minulle ja toinen sinulle.
+Niebuhrin ja Wolfin syntymän jälkeen on Rooman ja Kreikan historia
+kirjoitettu taas uudelleen. Carlylen kirjoittamasta Ranskan historiasta
+näemme, ettei mikään historioistamme ole varma, vaan että uusi
+arvostelija antaa sille uuden filosofisemman asettelun. Thukydides ja
+Livius ovat vain tarjonneet ainehistoa.[39] Sinä hetkenä, jolloin
+nerokas ihminen lausuu pelasgien, ateenalaisten tai etruskien ja Rooman
+kansan nimen, näemme heidän valtionsa toiselta näkökannalta. Samoin
+kuin runoudessa ja historiassa, on muillakin aloilla. Mestareita on
+vähän tai sitten ei ollenkaan. Uskonnolla täytyy olla luja perustus
+ihmisen rinnassa; samoin valtiotaidolla, filosofialla, kirjallisuudella
+ja taiteella. Meillä ei ole vielä muuta kuin suuntia ja viittauksia.
+
+Tämä parhaiden kirjallisten tuotteiden eriäväisyys ja poikkeaminen
+luonnon järkkymättömyydestä voidaan erityisesti huomata filosofiassa.
+Omaksuipa se itselleen kuinka itsenäisen sävyn tahansa, niin aina
+täytyy sen lopulta päätyä tähän katsantokantaan. Ranskalaisessa
+eklektisismissä esimerkiksi, jota Cousin piti niin sitovana, on
+näköopillinen hairahdus. Se asettaa suuret vaatimukset. Näyttää melkein
+siltä, että sen kannattajat ovat saavuttaneet koko totuuden ottaessaan
+huomioon kaikki järjestelmät ja ettei heillä ole muuta tekemistä kuin
+pohtia, huuhtoa ja siivilöidä, jotta kulta ja timantit jäisivät lopulta
+siivilän pohjalle. Mutta totuus on sellainen nopeasiipinen lintu,
+sellainen veitikka, niin vaikeasti kuljetettava ja telkimien takana
+pysymätön kapine, että sitä on yhtä vaikea saada kiinni kuin valoa.
+Sulje ikkunaluukut niin nopeasti kuin voit pysyttääksesi kaiken valon
+sisällä, se on turhaa; valo lentää tiehensä, ennenkuin ehdit huutaa
+»pysähdy». Samoin on ajattelumme laita. Käännä, vertaile ja seulo
+kaikki järjestelmät, eikä se auta sinua yhtään. Sillä totuutta ei voi
+pakottaa koneellisin keinoin. Mutta ensimmäinen huomio, jonka sinä
+luontosi yksinkertaisella teolla teet miten vähäisestä asiasta tahansa,
+on avaava uuden näköalan yli luonnon ja ihmisten, joka liuottimen
+tavoin sulattaa itseensä kaikki järjestelmät ja pitää Kreikkaa, Roomaa,
+stoalaisuutta, eklektisismiä ja, kuka tietää mitä kaikkea, pelkästään
+erittelyn tosiasioina ja ainehistona ja käyttelee sinun maailman
+käsittävää järjestelmääsi kovin vähäpätöisenä yksikkönä. Syvä ajatus,
+olipa se missä tahansa, luokittelee kaikki oliot; syvä ajatus nostaa
+Olympoksen korkeammalle. Filosofinen teos on saavutus, joka ei
+innostuta enempää eikä vähempää kuin muutkaan saavutukset; mutta viisas
+mies ei pidä sitä milloinkaan lopullisena ja kaikkia muita parempana
+saavutuksena. Mene ja puhu nerokkaan miehen kanssa, niin ensimmäinen
+sana, jonka hän lausuu, nostaa kaltevalle pinnalle sen mitä sinä sanot
+tiedoksi. Silloin Platon, Bacon, Kant ja eklektikko Cousinkin[40]
+laskeutuvat viipymättä ihmisten ja pelkkien tosiasioiden tasalle.
+
+Ei ole tarkoitukseni millään muotoa näillä huomautuksilla vähentää
+minkään luodun järjestelmän ansiota. Sanon ainoastaan, ettei mikään
+erikoinen käsitys tai maailmankuva millään tavoin poista eikä
+edeltäpäin syrjäytä uutta yritteliäisyyttä, vaan väistyy arkana sielun
+tieltä, kun se sitä tarkastaa. Hengen hyökyaalto työntää edellään
+viisautemme ja muistimme pienet askartelut kuten vuoripuro, oljenkorret
+ja olkimajat. Ihmishengen tuotteet ovat suuria ainoastaan toisiinsa
+verrattuina, Ivanhoe ja Wawerley[41] Castle Redcliffiin ja Porterin
+novelleihin verraten; mutta mikään ei ole suurta, -- ei mahtava Homeros
+eikä Milton, -- äärettömään järkeen verrattuna. Se kuljettaa ne pois
+virran tavoin. Ne ovat kuin uni.
+
+Niin on oikeutta jaettu jokaiselle sukupolvelle ja jokaiselle
+yksilölle, -- viisaus opettaa ihmistä olemaan vihaamatta, pelkäämättä
+ja jäljittelemättä esi-isiään; olemaan valittelematta sitä, että
+maailma muka on vanha ja ajatus turha ja sinä olet syntynyt olioiden
+vanhuuden heikkouteen; sillä jumaluuden voimalla uudistuu ajatus joka
+päivä ehtymättä ja kaikki, mihin se säteilee, olipa se tomua tai
+tuhkaa, on uutta ainehistoa, joka kätkee lukemattomia suhteita.
+
+3. Olemme nyt puhuneet ajattelijan apulähteistä ja ainehistosta.
+Samasta uskosta versoaa myös hänen harrastuksensa ja elämänsä
+mittakaava. Hänen pitää tietää, että maailma on hänen, mutta hänen
+täytyy se omistaa saattamalla itsensä sopusointuun luonnon olioiden
+kanssa. Hänen pitää olla yksinäinen, työteliäs, vaatimaton ja
+hyveellinen sielu.
+
+Hänen täytyy syleillä yksinäisyyttä kuin morsianta. Hänen täytyy olla
+yksin riemuineen ja murheineen. Hänen oma arvostelunsa olkoon hänen
+mittakaavansa, hänen oma ylistyksensä riittäköön palkaksi. Ja miksi
+täytyy ajattelijan olla yksinäinen ja hiljainen? Siksi, että hän voisi
+tutustua ajatuksiinsa. Jos hän yksinäisellä paikalla kaihoksuu ja
+ikävöi joukkoa ja loistoa, ei hän ole yksinäisellä seudulla; hänen
+sydämensä on torilla; hän ei näe; hän ei kuule; eikä hän ajattele.
+Mutta mene ja aitaa sielusi, pidä matkakumppanit etäällä ja suuntaa
+tottumuksesi yksinäisyyden elämään; silloin alkavat voimat sinussa
+kasvaa, hedelmällisinä ja kauneina kuin metsän puut ja kedon kukat.
+Saat kokea sellaista, minkä voit kertoa muille ihmisille kohdatessasi
+heitä ja minkä he iloissaan ottavat vastaan. Älä mene yksinäisyyteen
+astuaksesi heti sen jälkeen julkisuuteen. Sellainen yksinäisyys on
+petollista. Ihmisillä on kyllin yleistä kokemusta; mutta he toivovat,
+että ajattelija korvaa heille ne persoonalliset, oikeat ja jumalalliset
+kokemukset, joita vaille he itse katuelämässään ovat jääneet. Jalo,
+miehekäs ja oikea ajatus on se ylevämmyys, jota sinulta odotetaan; eikä
+joukko, vaan yksinäisyys lahjoittaa tämän kohotuksen. Ei erillinen
+paikka ole välttämätön, vaan hengen riippumattomuus, ja vain sikäli
+kuin puutarha, maja, metsä ja kallio ovat sille asetteelliseksi avuksi,
+on niillä arvoa. Ole yksin ajattelussasi, niin kaikki paikat ovat
+suloisia ja pyhiä. Runoilijat, jotka ovat kaupungissa eläneet, ovat
+kuitenkin olleet erakkoja. Jumalallinen innoitus luo yksinäisyyttä
+kaikkialle. Pindaros, Rafael, Michelangelo, Dryden ja De Staël elävät
+ehkä suuren joukon keskellä, mutta niin pian kuin tulee ajatus, käy
+joukko heidän silmälleen näkymättömäksi; heidän silmänsä kiinnittyy
+avaruuteen ja tyhjyyteen; he unhottavat ympärillä olevat, he
+halveksivat henkilökohtaisia suhteita ja he seurustelevat käsitteiden,
+totuuksien ja aatteiden kanssa. He ovat yksin hengen kanssa.[42]
+
+Tietenkään en tahdo antaa tunnustusta millekään liioitellulle ja
+taikauskoiselle yksinäisyyden kunnioitukselle. Nuorukainen saakoon
+koettaa, missä määrin yksinäisyys ja seura häntä edistävät. Hän
+käyttäköön hyväkseen kumpaisenkin palvelusta, mutta älköön palvelko
+kumpaistakaan. Syy siihen, miksi rikaslahjainen sielu karttaa seuraa,
+on siinä, että hänen tarkoituksensa on löytää seuraa. Rakkaudesta
+oikeaan hän hylkää väärän. Sinä voit hyvin pian oppia sen, mitä seura
+voi sinulle hetkiseksi opettaa. Sen järjettömät tavat, tanssiaiset,
+konsertit, huvimatkat ja näytännöt eivät voi opettaa sinulle sen
+enempää, vaikka niiden lukua rajattomasti lisättäisiin. Ota silloin
+häpeän, henkisen tyhjyyden ja autiuden merkki, jonka tosi luonto
+sinulle ojentaa, vetäydy yksiksesi ja piilottaudu; sulje ovi ja lyö
+ikkunaluukut kiinni, niin lankeaa tervetulleena ylitsesi vangitseva
+sade -- luonnon hellä yksinäisyys. Kokoa itsesi. Rukoile ja kiitä
+yksin. Järjestä ja oikaise entiset kokemuksesi, sulata ne yhteen uuden
+ja jumalallisen elämän kanssa.
+
+Te annatte minulle anteeksi, hyvät herrat, jos olen sitä mieltä, että
+me tarvitsemme ankarampaa koulutusta ja järjestystä; tarkoitan
+sellaista itsekuria, jonka ainoastaan ajattelijan urhoollisuus
+ja antaumus voi asettaa itselleen. Me elämme auringossa ja
+pintakerroksessa -- heikkoa, näkyväistä ja ulkopuolista elämää ja
+puhumme runottaresta ja profeetasta, taiteesta ja luomisesta. Mutta
+miten voi meidän matalasta ja turhanpäiväisestä elämäntavastamme versoa
+milloinkaan suurta? Tulkaa nyt, menkäämme ja olkaamme hiljaa.
+Istukaamme käsi suulla viisi pitkää, ankaraa pythagoralaista
+vuotta.[43] Eläkäämme nurkissa ja tehkäämme halpaa työtä, kärsikäämme,
+itkekäämme ja vaivautukaamme silmin ja sydämin, jotka Herraa
+rakastavat. Hiljaisuus, yksinäisyys ja ankaruus tunkeutuvat syvälle
+olentomme suuruuteen ja salaisuuteen, ja siten sukeltavat, puhkeavat
+esiin ajallisesta pimeydestä siveellisen luonnon ylevyydet. Miten
+alhaista loistaa valtiollisissa tai kaunosielujen seuroissa kirjavana
+perhosena, seuran narrina, julkisen kuuluisuuden narrina,
+sanomalehtikirjoitusten esineenä tai katujen katseltavana ja näin
+menettää talonpoikaisen puvun todellinen etuoikeus, yksityiselämä ja
+kansalaisen lämmin tosi sydän. Kohtalokas ajattelijalle ja kohtalokas
+ihmiselle on olemustamme jäytävä loistamisen ja esiintymisen halu.
+Väärin käsittävät työnsä päätarkoituksen ne kirjailijat, jotka ollen
+tekemisissä kielen --ihmisten hienoimman, voimakkaimman ja
+pitkäikäisimmän luomuksen kanssa, jota käytetään oikein vain ajatuksen
+ja oikeuden aseena, -- opettelevat prameilemaan tällä välkkyvällä
+aseella, mutta ryöstävät siltä kaikkivallan, kun eivät tee sillä työtä.
+Niille jotka riuhtautuvat vapaaksi maailman tehtävistä, kostaa maailma
+paljastamalla joka tilaisuudessa heidän epätäydellisen, pikkumaisen,
+hyödyttömän ja aavemaisen olentonsa järjettömyyden. Ajattelija tuntee,
+että rikkain romaani, ylevin runoelma, mikä milloinkaan on sepitetty --
+kauneuden sydän ja sielu -- on kätketty ihmiselämään. Samalla kuin sillä
+on eittämätön arvo, tarjoaa se rikkaimman ainehiston hänen
+luomistyölleen. Miten oppii hän tuntemaan sen hellyyden, kauhun, tahdon
+ja kohtalon salaisuudet? Miten voi hän tapailla ja säilyttää niitä
+taivaallisen soiton säveliä, jotka siitä heläjävät? Sen lait ovat
+kätketyt jokapäiväisen työn yksityiskohtiin. Kaikkinaiset toimet ovat
+niiden mukaan tehtyjä kokeita. Hänen täytyy kantaa oma osansa yhteisestä
+taakasta. Hänen työskentelynsä täytyy kohdistua ihmisiin heidän
+kodeissaan eikä heidän nimiinsä, joita on kirjoissa. Hänen tarpeensa,
+halunsa, kykynsä, taipumuksensa ja taitonsa ovat avaimia, jotka hänelle
+avaavat ihmiselämän ihanan museon. Miksi pitäisi hänen lukea sitä kuin
+arabialaista satua eikä tuntea omassa ailahtelevassa povessaan sen
+suloisuutta ja tuskaa? Rakkaudesta ja vihasta, työansioista ja
+lainaksiottamisista, lainanantamisista ja tappioista, sairaudesta ja
+tuskasta, kotien perustamisesta ja jumalanpalveluksesta, matkoista ja
+vaaleista, vartiopalveluksesta ja huolista, häpeästä ja halveksimisesta
+kasvaa hiljaisten ja kauniiden lakien opetus. Älköön hän laiminlyökö
+sitä; oppikoon hän ne sydämellään. Vaivautukoon hän rehellisesti,
+urhoollisesti ja iloisesti ratkaisemaan sen elämän arvoitusta, joka on
+hänen eteensä pantu. Ja se on tehtävä täsmällisellä työllä eikä
+lupauksilla ja unelmilla. Uskoen yhtä varmasti, kuin Jumalaan, suurten
+vaikutusten läsnäoloon ja mielisuosioon ansaitkoon hän tämän suosion ja
+oppikoon vastaanottamaan sen ja sitä käyttämään olemalla uskollinen
+pienimmissäkin asioissa.
+
+Tämä opetus ilmenee selvästi nykyajan suurimman toiminnan miehen
+elämässä ja antaa selityksen hänen menestykselleen. Napoleon edustaa
+itse asiassa suurta äsken tapahtunutta vallankumousta, jonka me tässä
+maassa, suokoon Jumala, saatamme mitä laajimpaan täyttymykseen. Eräs
+piirre Napoleonissa, joka ilmeni hänen joutuessaan englantilaisten
+vangiksi, on minusta sellainen, että sen opetus ei ole vähäinen
+uudenajan historiassa. Kun hän astui Bellerophon-laivan kannelle, teki
+hänelle siellä seisova englantilainen sotilasosasto sotilaallisen
+kunniatervehdyksen. Napoleon huomasi, että he käsittelivät aseita aivan
+toisella tavalla kuin ranskalaiset; työnnettyään syrjään lähinnä
+seisovien aseet, kääntyi hän erään sotilaan puoleen, otti hänen
+kiväärinsä ja teki itse liikkeen ranskalaiseen tapaan. Englantilaiset
+upseerit ja sotilaat katsoivat tätä hämmästyneinä ja kysyivät, oliko
+tämä tuttavallisuus tavallista keisarille.
+
+Tässä tapauksessa kuten aina edustaa tämä mies, mitä puutteita ja
+virheitä hänellä muuten olikin, tekoa vaativaisen ylpeyden asemesta.
+Läänityslaitos ja itämaisuus olivat tarpeeksi kauan pitäneet
+tyhjäntoimittamista ylevänä; uudenaikainen ylevyys oli työssä. Hän
+kuului luokkaan, joka nopeasti kasvaa maailmassa, joka uskoo, että se,
+mitä ihminen voi tehdä, on hänen paras kaunistuksensa ja että tekemällä
+sen hän aina säilyttää ylevyytensä. Hän ei ollut niitä, jotka uskovat
+onneen. Hänen uskonsa oli kuin tähtäin keinojen sovelluttamisessa
+päämäärän saavuttamiseen. Keinot päämääriä kohti, se on koko hänen
+toimintansa tunnuslause. Hän uskoi, että vanhanajan sotapäälliköt
+suorittivat sankaritekonsa pelkästään oikeilla yhdistelmillä ja tarkoin
+vertailemalla keinojen ja seurausten, ponnistusten ja vastuksien
+suhdetta. Tavalliset ihmiset sanovat onneksi sitä, mikä itse asiassa
+saavutetaan vain neron laskelmien kautta. Mutta Napoleonilla,
+tosiasioissa uskollisesti pysyen, oli myös se kuninkaallinen etu, että
+samalla kuin hän uskoi lukuun ja painoon eikä laiminlyönyt pienintäkään
+viisauden hiventä, hän uskoi myös sielun vapauteen ja miltei
+mittaamattomaan voimaan, Napoleon, joka oli äärimmäisen varovainen
+mies, ei milloinkaan laiminlyönyt valmistusta eikä kärsivällistä
+sovittelua mitä pienimpiä yksityiskohtia myöten. Siitä huolimatta oli
+hänellä ylevä luottamus, kuten kaikkeen omaansa, myös rohkeuden
+mielijohteisiin ja usko kohtaloon, joka oikealla hetkellä korvaa kaikki
+tappiot ja hävittää vastustamattomien salamaniskujen tavoin ratsuväen,
+jalkaväen ja kuninkaat sekä keisarit. On ihmeellistä huomata, että
+samoin kuin puun oksalla sanotaan olevan lehden luonne ja koko puulla
+oksan, samoin Napoleonin sotajoukko oli johtajansa tasalla tässä
+kaksinkertaisessa vahvuudessa; sillä samalla kuin sotajoukko oli
+viimeistelty varustuksissaan ja jokaisen osaston urhoollisuus ja
+sotakuri vastasi kaikkia toiveita niin sivustoilla kuin keskustassakin,
+perustui kuitenkin aina Napoleonin koko luottamus ihmeellisiin
+onnenkäänteisiin, joita hänen keisarillinen kaartinsa kykeni
+aikaansaamaan, jos päivä muuten oli menetetty. Tässä oli hänen
+ylevyytensä. Hän ei luottanut enää kanuunankuulien mahdollisuuksiin.
+Hän oli uskollinen sotataidolle viimeiseen asti -- ja kun sotataito oli
+lopussa, avarsi hän itsensä ja käytti maailman peloittavimpien
+sotilaitten valtavaa hyökkäystä.
+
+Ajattelija pitäköön arvossa tätä lahjojen yhtymystä, joka parempiin
+tarkoituksiin suunnattuna luo tosi viisauden. Hän on olioiden
+ilmaisija. Oppikoon hän ensin olioita. Älköön hän liian halukkaana
+tavoittelemaan paikan ennemerkkejä laiminlyökö annettua työtä.
+Tietäköön hän, että vaikkakin markkinain menestys on palkassa, on tosi
+menestys työssä; että maailman salaisuus on opittava ja taito sen
+uskolliseen paljastamiseen on saavutettava yksinäisessä kuuliaisuudessa
+sielulle, alituisessa tutkistelussa päivästä päivään, vuodesta vuoteen
+olioiden olemuksesta, kaikkien keinojen käyttämisessä ja ennen
+kaikkea yksinkertaisen toimen ja elämän yksinkertaisten tarpeitten
+kunnioittamisessa -- jotta kuultaisiin, mitä _ne_ sanovat, jotta
+ajatuksen ja elämän molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa ajatus
+tehtäisiin lujaksi ja elämä viisaaksi; ja lopuksi nykyhetken
+mielipiteen lavertelun halveksimisessa. Tai paremmin, eikö ole totta,
+että tällaisen kurin avulla voitetaan aistien ylivalta ja ihmisen
+alhaiset taipumukset pakotetaan kuuliaisuuteen, niin että sielu
+vapaasti ja iloisesti virtailee siinä kuten suluttomassa kanavassa?
+
+Oikea ajattelija ei ole kieltäytyvä kantamasta iestä nuoruudessaan;
+ja kokemasta, jos se on hänelle mahdollista, raskaan työn ja
+hellittämättömyyden syvintä salaisuutta; antamasta omille käsilleen sen
+maaperän tuntua, joka hänet elättää, ja hien tuntua, joka on mukavuuden
+ja yltäkylläisyyden yläpuolella. Maksakoon hän kymmenyksensä ja
+palvelkoon maailmaa todellisena ja jalona ihmisenä; älköön hän
+milloinkaan unohtako kuolemattomien jumalien kunnioittamista, jotka
+kuiskailevat runoilijalle ja tekevät hänet iäisyyden ääriä koskettavien
+sävelten ilmaisijaksi. Jos hänellä on tämä kaksinkertainen hyvä --
+koulutus ja innoitus, -- niin hänellä on terveys, sillä hän ei ole
+murto-osa, vaan kokonaisuus, ja hänen lahjakkuutensa täydellistyminen
+ilmaantuu hänen teoksissaan. Tämä kaksinkertainen ansio lyö todellakin
+aina leiman suurten mestarien tuotteisiin. Nerokkaan ihmisen tulee
+täyttää koko avaruus Jumalan tai puhtaan hengen ja sivistymättömien
+ihmisten joukon välillä. Hänen täytyy toiselta puolen ammentaa
+loppumattomasta järjestä ja toiselta puolen pitää hänen tunkeutua
+joukon sydämeen ja ajatusmaailmaan. Toisesta täytyy hänen ammentaa
+voimansa; toista saa hän kiittää päämäärästään. Toinen sitoo hänet
+todelliseen, toinen näkyväiseen. Toisessa päässä on järki, toisessa
+terve ihmisymmärrys. Jos häneltä puuttuu asteikon toinen pää, ilmenee
+hänen ajattelunsa joko alhaisena ja pelkän hyödyn ajattelemisena tai se
+osoittautuu liian pilviä tavoittelevaksi ja epämääräiseksi vastatakseen
+elämän tarpeita.
+
+Ajattelija on, niinkuin aina olemme teroittaneet, suuri ainoastaan
+siksi, että hän on altis korkeammalle hengelle. Tämä usko painakoon
+leimansa hänen keko työhönsä. On runsaasti pauloja ja houkutuksia
+johtamassa häntä harhaan; niistä välittämättä olkoon hän uskollinen.
+Hänen menestyksellään on myös vaaroja. Hänen asemassaan on jotain
+vaikeaa ja loukkaavaa. Ihmiset, joita hänen ajatuksensa ovat elättäneet
+ja sytyttäneet, etsivät häntä, ennenkuin ovat oppineet ajatuksen
+ankarat ehdot. He etsivät häntä pyytääkseen, että hän kääntäisi
+valonheittäjänsä hämäriin arvoituksiin, joiden ratkaisu -- kuten he
+luulevat -- on kirjoitettu heidän olemisensa äärille. He huomaavat
+hänet köyhäksi, tietämättömäksi ihmiseksi, jolla on yllään haalistunut
+ja rikkinäinen puku, kuten heilläkin, ja josta ei millään tavoin tulvi
+alituinen valovirta, vaan josta ainoastaan silloin tällöin välähtää
+loistava ajatus, jota seuraa täydellinen pimeys. Sen lisäksi he
+huomaavat, että hän ei voi tuosta harvinaisesta välähdyksestään tehdä
+käsin kannettavaa soihtua, jonka voisi viedä minne tahtoo ja jolla
+voisi selittää milloin minkin hämärän arvoituksen. Se synnyttää
+pettymystä. Ajattelija tulee murheelliseksi tukahduttaessaan oppilaiden
+korkealentoiset toiveet, ja nuorukainen on kadottanut tähden äsken
+leimahtaneelta taivaanlaeltaan. Tämä johtaa ajattelijan kiusaukseen
+tekeytyä salaperäiseksi, kuunnella kysymystä, miettiä sitä ja sepittää
+vastaus sanoista olioiden jumalallisten ennustusten puutteessa.
+Kiusauksista huolimatta olkoon hän kylmä ja tosi ja odottakoon
+kärsivällisesti, tietäen, että totuus voi hiljaisuudenkin tehdä
+kaunopuheiseksi ja mietelmälliseksi. Totuudessa olkoon hänelle kylliksi
+maailmanviisautta. Hän avatkoon rintansa kaikille rehellisille
+kysymyksille ja olkoon kaikkien taidetemppujen yläpuolelle kohonnut
+taiteilija. Osoita auliisti, kuten pyhimys tekisi, kokemuksesi,
+menetelmäsi, välikappaleesi ja keinosi. Kaikki tulijat lausu
+tervetulleeksi niitä vapaasti käyttämään. Ja tällä voitokkaalla
+auliudella ja lempeällä hyvyydellä opit tuntemaan luontosi korkeimmat
+salaisuudet, joita jumalat auttavat sinua palvomaan ja ilmituomaan.
+
+Jos hän siten lujassa luottamuksessa voi voittaa itsensä, on hän
+huomaava, että runsas hyvitys virtaa hänen rintaansa hetkistä, jotka
+näyttivät esteiden ja tappioiden hetkiltä. Älköön hän huolehtiko
+liiaksi kelvottomista seuralaisistaan. Kun hän näkee, miten monista
+ajatuksista hän saa kiittää erilaisten hänen ohitseen kulkevien ja
+häntä vastaan tulevien ihmisten epämieluisaa vastustusta, niin käsittää
+hän helposti, että täysin samanmielisessä seurassa ei sukeutuisi
+sanoja, tekoja eikä saavutuksia. Hän on oppiva, ettei ole tärkeää, mitä
+hän lukee ja mitä hän tekee. Ajattelijana hänellä on ajattelijan osa
+kaikesta. Samoin kuin kauppias ei toimistossaan kysy, onko laivalasti
+nahkaa vai barillaa, tarkoittaako liikeasia luottokirjettä vaiko
+osakkeiden siirtoa; sillä olkoon kysymys mistä tahansa, tulevat hänen
+toimipalkkionsa siitä aikanaan näkyviin, samoin pitää sinun ottaa
+oppia hetkestä ja asiasta, asettivatpa sinun tai toisten tarpeet
+velvollisuudeksesi keskitetyn tai hajoittavan toimen, pitkäveteisen
+kirjan lukemisen tai koneellisen, rajoitetun päivätyön suorittamisen.
+
+Hyvät herrat, olen uskaltanut esittää teille näitä ajatuksia
+ajattelijan asemasta ja toivosta, koska uskon, että teistä, jotka nyt
+seisotte tämän korkeakoulun kynnyksellä vyötettyinä ja lähtövalmiina
+ryhtyäksenne yleisiin tai yksityisiin tehtäviin isänmaassanne, ei
+varmaankaan ole surullista ajatella näitä järjen ensimmäisiä
+velvollisuuksia, joista harvoin tulette kuulemaan uusien toverienne
+huulilta. Te saatte joka päivä kuulla alemman viisauden periaatteita,
+te saatte kuulla, että ensimmäinen velvollisuus on hankkia maata,
+rahaa, asema ja nimi. »Mikä on se viisaus, jota sinä etsit? Mikä on se
+kauneus?» tulevat ihmiset pilkallisesti kysymään. Jos siitä huolimatta
+Jumala on kutsunut jonkun teistä tutkimaan totuutta ja kauneutta, niin
+ole rohkea, ole luja ja ole tosi. Jos sanot: »Samoin kuin toiset
+tekevät, teen minäkin: minä luovun, kaihoisalla mielellä kylläkin,
+entisistä näyistäni; minun täytyy elää maan hyvyydestä ja jättää
+oppiminen ja runolliset haaveilut sopivampaan aikaan!» -- niin silloin
+kuolee ihminen sinussa; silloin katoavat taas kerran taiteen, runouden
+ja tieteen idut, niinkuin ne jo tuhansissa ja taas tuhansissa ihmisissä
+ovat kuolleet. Tuon valinnan hetki on elämäsi käännekohta; katso että
+pysyt hengessä lujana. Tämän aistillisen maailman hallitseva luonne
+aiheuttaa sen, että tieteen papeista on suuri puutos; mutta järjen
+kutsumus ja oikeus on itse arvioida itsensä eikä antaa sitä toisten
+tehdä. Kuuntele puhelua, joka luonnon joka esineestä sinulle virtaa,
+tulkitse sitä sydämestä sydämeen ja näytä villiintyneelle maailmalle,
+kuinka täydellisen kaunis viisaus on. Tietäessämme edeltäkäsin, että
+aikamme ja kansamme yleinen pahe on ylenmääräinen vaativaisuus,
+etsikäämme varjoa ja löytäkäämme viisautta laiminlyötyinäkin. Ole
+tyytyväinen pieneen valoon, kun se vain on omasi. Tutki tutkimistasi!
+Älä anna moitteiden tai imartelujen saattaa itseäsi pois alituisen
+koettelemisen tilasta, älä itse laadi opinkappaleita äläkä omaksu
+toisten opinkappaleita. Miksi pitäisi sinun luopua oikeudestasi kulkea
+totuuden tähtikirkkailla lakeuksilla pellon, talon ja ladon tuottaman
+ennenaikaisen hyvän tähden? Totuudellakin on kattonsa, vuoteensa ja
+pöytänsä. Pidä huolta siitä, että olet tarpeellinen maailmalle, niin
+ihmiskunta antaa sinulle leipää, ellei varastoon pantavaksi, niin
+kuitenkin niin paljon, ettei se riistä omistusoikeuttasi kaikkien
+ihmisten omaisuuteen, kaikkien ihmisten rakkauteen, taiteeseen,
+luontoon ja toivoon.
+
+Te ette pelkää, että minä asetan liian ankaran itsekurin jokaisen
+velvollisuudeksi. Älkää kysykö: »Mitä auttaa oppineisuus, joka
+järjestelmällisesti vetäytyy kuoreensa?» tai »Kenellä on hyötyä
+ajattelijasta, joka kätkee kykynsä ja salaa ajatuksensa odottavalta
+maailmalta?» Salaa ajatuksensa! Kätke aurinko ja kuu. Ajatus on pelkkää
+valoa ja ilmaisee itsensä maailmankaikkeudelle. Se puhuu, vaikka olisit
+mykkä, omalla ihmeellisellä äänellään. Se virtailee esiin teoistasi,
+käytöksestäsi ja kasvoistasi. Se tuottaa sinulle ystävyyksiä.
+Ylevämielisten sydänten rakkaudella ja toivolla antaa se sinut
+totuudelle takeeksi.
+
+Yhtenäisen ja täydellisen luonnon lakien pakosta se on suova kaiken
+todellisesti hyvän, jota sielussa on, maan ja taivaan rakastamalle
+ajattelijalle.
+
+
+
+
+
+LEO TOLSTOI.
+
+
+Leo Tolstoi katsoo yli aikansa.
+
+Hänen katseessaan on etsijän ilme.
+
+Tolstoin elämä oli kahdeksankymmentäkaksi pitkää vuotta. Ei voi siis
+sanoa, ettei hänen ollut suotu tarpeeksi etsiä tai ettei hänen
+elinikänsä yleensä ehtinyt täyttää niitä toiveita, joihin hänen
+elämäntyönsä monessa suhteessa antoi aihetta. Mutta sittenkin hänen
+suurin tekonsa täyttymättä jäi, ja hänen etsintänsä mainen päämaali
+saavuttamatta. Toisin kuin taistelutantereella isänmaansa puolesta
+kaatunut soturi tai polttoroviolla uskonsa edestä kuollut marttyyri,
+jotka näyttävät päässeen jäljellejääneille lohdutusta ja vapautusta
+tuovaan päämäärään, jäi hän maisessa matkassaan puolitiehen. Ja jos hän
+vielä olisi saanut elää edeltämäänsä ja valmistamaansa aikaa, olisi
+hänen elämänsä ratkaisu tullut ehkä vielä arvoituksellisemmaksi. Sillä
+hänen oma kansansa ei ole häntä lähinnä seuranneena aikana voinut
+ymmärtää eikä sisäisesti vastaanottaa sitä korkeata henkistä perintöä,
+jonka hän jälkeensä jätti ja joka muodostaa hänen elämänsä ytimen ja
+hänen sielunsa suuren saavutuksen.
+
+Siksi Tolstoi katsoo huolekkain silmin yli aikansa etäisempään
+tulevaisuuteen, joka koitti vaikeiden etsimisten aukeaman takaa.
+Kaikkensa jättäen uskalsi hän lähteä tälle aukeamalle, sillä hän näki
+sen takaa rakkauden maan kaupunkeineen häämöttävän. Silloin tuli
+kuolema ja katkaisi hänen elämänsä.
+
+Senvuoksi me nyt näemme Tolstoin elämän huippukohdan arvoituksen
+tavoin, näemme vertauskuvan hänen etsimisestään ja ihmisen
+loppumattomasta etsimisestä yleensä. Tolstoin etsinnän kiihkeyttä
+osoittavat hänen sanansa »uhrautumisesta loppuun asti». Ellei voi
+uhrautua, ei pidä pettää itseään, on hän sanonut.
+
+Venäjänmaan suuri kirjailija ja maailman merkillinen
+kirjailijapersoonallisuus Leo Tolstoi on syntynyt elokuun 28:ntena 1828
+Jasnaja Poljana-nimisellä maatilalla Tulan kuvernementissa.
+Teoksissaan, etenkin »Lapsuus, poika-ikä ja nuoruus»-nimisessä, on hän
+tarkalleen kuvaillut muistojaan äidistään ja isästään. Hän oli
+puolentoista vuoden vanha äidin ja yhdeksän vuoden vanha isän
+kuollessa, joten kasvatus jäi vieraiden käsiin. Lahjakkaan,
+itserakkaan, oikullisen ja herkän pojan kasvatus olikin vaikea tehtävä.
+Kaikille pyrkiville nuorukaisille tutut vastakkaisuudet: halu
+miellyttää ja voittaa puolelleen kaikki ja kulkea aina etunenässä ja
+toisaalta unelmia hälventävä todellisuus, kun ei voi olla kekseliäs ja
+kun kasvotkin ovat rumat, ilmenevät Tolstoissa jo aikaisin. Nämä
+vastakkaisuudet ja ristiriita saavat kehittyä nuoruusvuosina
+äärimmilleen, joten piilemään jäi alituinen mahdollisuus sisäisen
+elämän ja mielentilan järkytyksiin.
+
+Tolstoi lukee poika-ikänsä alkavan siitä hetkestä, jolloin hänen
+itsetajuntansa heräsi ja hän rupesi pohtimaan kysymyksiä suhteestaan
+ympäristöönsä. Matkalla Kasaniin hän huomasi, että maailma on avara ja
+että maailmassa on muitakin ihmisiä. Viisitoistavuotiaana hän näet
+astui rohkein mielin Kasanin yliopistoon. Luvuissaan hän kuitenkin
+epäonnistui. Ulkonaisesti rajut ylioppilasvuodet ja ylpeydessä ilmenevä
+suuruuden tavoittelu painoivat syvälle ujoon sydämeen hyvyyden ja
+rakkauden janon. Sydämen tuntema yksinäisyys kehitti sairaalloista
+herkkyyttä. »Äkkiä loin katseeni päinvastaiselle puolelle toivoen
+tuossa paikassa yllättäväni tyhjyyden». Tuleva ajattelija vertaili
+tässä olevaa ja ei-olevaa toisiinsa ja tuntien vaistomaisesti suuret
+mahdollisuutensa »häpesi alati joka-ainoaa sanaansa ja liikettään»;
+kuten nuorukaiset, joille valkenee omanarvontunto ja tulevaisuus,
+vaikka he eivät vielä kykene sitä täyttämään, jotka tuntevat korkeat
+vaatimukset ja kokoavat voiman täyteytensä ryhtyäkseen niitä
+noudattamaan.
+
+Yliopistoluvut eivät ajoittaisista ponnistuksista huolimatta
+onnistuneet; siksi hän koetti onnistua tovereittensa keskuudessa
+elintavoissaan ja saavuttaa kuviteltuja täydellisyyteen johtavia
+ehtoja: »asento ylpeä ja liikkeet mahtavat, katse halveksiva, ei
+tervehtinyt ketään luennoilla ja ajoi pois omissa ajoneuvoissaan».
+Sisässä kalvava epäilys ja kärsimys.
+
+Nuoruutensa katsoi Tolstoi alkavan hetkestä, jolloin hän
+kuusitoistavuotiaana sisimmässään tuli vakuutetuksi tuollaisen
+kiiltokuorisen kärsimyselämän onttoudesta, johon liittyi voimakas tunne
+paineesta sisästä ulospäin, ja käsitti, että täydellistymisen tulee
+tapahtua yksinkertaisen, toimeliaan ja jalostuvan elämän poluilla.
+Näissä merkeissä hän aloittaakin nuoruusmietteensä. Vuonna 1847 hän
+poistui kotitilalleen, teki epäonnistuneen yrityksen kotitilansa
+maaorjien ja talonpoikien kurjan tilan parantamiseksi ja aikoi
+tuskastuneena paeta ympäristöstään jo Siperiaankin, mutta lähteekin
+sotapalvelukseen Kaukaasiaan.
+
+Kaukaasian majesteetillinen, rikas ja suuripiirteinen luonto ja puhdas
+luonnonmukainen elämä raikkaassa vuoristoseudussa oli Tolstoille se
+tenhovoima, joka herätti hänen luovan kykynsä ja kuohutti esiin hänen
+nuoruutensa muistelmat; täällä kirjoitti hän teokset »Kasakat» ja
+»Lapsuus ja poika-ikä». Sotapalvelustaan hän jatkoi Sevastopolissa.
+Siellä ottaessaan ensikertalaisen vavahtelevalla mielellä osaa useinkin
+hengenvaarallisiin taisteluihin hän oppi sodan ristiaallokossa
+ymmärtämään kansanmiestä, hänen alkuperäistä, puhdasta ja kaunista
+sielunelämäänsä. Hänen hämmästynyttä sieluaan kosketti elämän
+alkuperäinen rohkeus ja suuri välittömyys ja hän kirjoitti
+»Sevastopolin kertomukset», joissa vaikuttavin piirroksin esitetään
+rauhallisen luonnon ja veriinsä saakka taistelevan ihmisen vastakohta.
+Tolstoi oli löytänyt elämisen arvoisia asioita, ne olivat järkyttäneet
+hänen suurta sieluaan.
+
+Pietariin saapuessaan vuonna 1855 oli Tolstoi jo täysi kirjailija, ja
+hänen ajatuksensa alkoi tehdä työtä ja tutkia elämää. Etsimisen kipinä
+alkoi rauhattomasti räiskähdellä. Hän käy kaksikin kertaa ulkomailla
+ja tutustuu länsimaiden kasvatusopillisiin aatteisiin, joiden
+innostuttamana hän sitten perusti maatilalleen vapaan koulun, johon
+lapset saivat tulla ja mennä milloin halusivat ja koetti tässä koulussa
+ohjata lasten ajatusmaailmaa luonnollisen ja tehokkaan kehittymisen
+tielle. Sen teki hän samalla opettaja-innolla, kuin myöhemmin
+sepitteli kansalle kirjoitelmia suurista asioista, käytännöllisestä
+elämäntaidosta ja uskonnon perustotuuksista.
+
+Vuodesta 1862 alkaa rauhallisen kotielämän ja tuotteliaan kirjoittamisen
+aika. Silloin näet Tolstoi meni naimisiin, tottui maaelämään, sen
+toimiin ja alkoi kotoutua kansan keskuuteen. Näissä oloissa syntyivät
+suurteokset »Sota ja rauha» v. 1864-69 ja »Anna Karenina» v. 1873-76,
+joilla molemmilla on suuri kirjallishistoriallinen arvo ja kirjailijan
+oman sielunelämän valaisemisessa suuri sielullinen merkitys. Huomattava
+on vielä Tolstoin aateromaani »Ylösnousemus», joka ilmestyi vuonna 1899.
+Lukuisia muita kaunokirjallisia teoksia, näytelmiä, novelleja y.m. on
+Tolstoi vielä kirjoittanut. Samoin kuin mainituilla suurteoksilla, on
+Tolstoin tuotannolla yleensä suuruuden leima, niin sisältöön kuin
+laajuuteenkin nähden.
+
+Sitten alkaa Tolstoin yleismaailmallinen henkinen opettajatoimi,
+»Maailman omatunto» alkaa puhua yksinkertaisesta ja suuresta elämän
+totuudesta; isällisesti muistuttaen, sisällisellä näkemiskyvyllään
+herättäen ja profeetallisuudellaan rohkaisten. Paitsi taiteellisia avaa
+hän myöskin yhteiskunnallisia ja uskonnollisia näköaloja. Levottoman
+etsinnän, vaikeiden epäilysten ja ulkonaisten sekä sisäisten
+ristiriitojen seestyessä muodostui hänen vakaumuksensa, luja kuin
+valkoinen vuori, jota vastaan kilpistyi samalla lailla yksityisten
+pilkka kuin hallituksen salavihan ilmaukset ja »Pyhän Synoodin»
+kirkonkiroukset.
+
+Liikasivistyksestä on luovuttava, hän opettaa. On palattava
+yksinkertaiseen maalaiselämään tekemään ruumiillista työtä, ja
+ratkaisemaan elämän suuria kysymyksiä. Yksilön henkisestä
+täydellistyttämisestä seuraa kaiken hyvän saavuttaminen. Silloin ei
+enää tarvita yhteiskuntaa eikä minkäänlaista pakkoa. Ihmisen korkein
+hyvä on täyttää rakkauden käsky niin juurta jaksain kun hän sen
+vaatimukset vain käsittää. Hänen täytyy jakaa koko omaisuutensa
+köyhille. Sellaista menettelyä Tolstoi teroittaa kirjoitelmissaan
+»Rakastakaa toinen toistanne» ja »Rakkauden vaatimukset», jotka
+on suomennettu kokoelmaamme näytteeksi Tolstoin suurista päämääristä
+ja näytteeksi kaunokirjailijasta, joka vakuuttavasti ja
+yksinkertaisin ottein kirjoittaa uskonnollisista asioista. Nämä
+kirjoitelmat osoittavat samalla, mitä kysymyksiä Tolstoi elämänsä
+loppupuolella ryhtyi kansantajuisesti esittämään. Valtavasta
+kirjailijapersoonallisuudesta kehittyi käytännöllisten elämänkysymysten
+ajattelija, kansan opettaja ja uuden ihanteellisen ajan edeltäjä.
+Paljon on ympäristöllä osaa hänen kehityksensä kulkuun. Venäjänmaan
+suuret räikeät epäkohdat painoivat hänen henkeään kuin jousta.
+
+Juopa todellisen elämän ja suurien sisäisten vaatimusten välillä kasvoi
+kasvamistaan. Tolstoi ei voinut elää ympäristössään. Kun hänen ikänsä
+alkoi täyttyä ja hän tuli vanhaksi, ei hän enää löytänyt uusia
+mahdollisuuksia. Jousen täytyi laueta.
+
+Kahdeksankymmenenkahden vuoden ikäisenä hän lähti kenenkään tietämättä
+kotoaan, ikäänkuin olisi tahtonut alkaa elämässään uuden taipaleen.
+Sydän valaistuna lähti hän yksinäisyyteen vetäytyäkseen matkalle kohti
+tuntematonta päämäärää. Matkalla liittyi häneen toveri, joka saattoi
+hänet perille. Tämä toveri, joka huomasi hänen sydämensä liekin ja näki
+vanhuksen vaivat, oli kuolema. Koko maailma, joka henkeään pidättäen
+odotti tietoa siitä, mihin Tolstoi suuntasi kulkunsa maallisen kotonsa
+jätettyään, sai odottamatta kuulla, että hän oli kuollut Astapovon
+asemalla lokakuun 21. p:nä 1910.
+
+Vaikka tämä suuri ihminen on siirtynyt ajasta ajattomuuteen, elävät
+hänen ajatuksensa kanssamme nykyajassa. Kuinka useat ihmiset Venäjällä
+ja muualla nykyisen ajan tuskissa mielellään kysyvät itseltään, mitä
+Tolstoilla olisi nykyaikana sanottavaa. Minkä suurenmoisen tilaisuuden
+antaisikaan maailmansota jälkiseurauksineen Venäjällä ja muualla
+hänelle, suurelle rauhanystävälle ja veljesrakkauden opettajalle, ajan
+ja olojen arvosteluun! Mitä suuntaviivoja osoittaisikaan hänen
+tietäjänäkemyksensä! Sillä sisäiselle suurelle vapaudelle ja yksilön
+korkealle siveelliselle kehitykselle ja rakkauden kaikkivoimaiselle,
+ankaralle opille ei ole löytynyt vielä hänen maassaan näkyväistä
+kalliota, jolle niistä olisi voinut rakennuksen rakentaa. Ja hänen
+kansansa sivistyselämän perustuksia ei ole vielä luotu; matalasti
+käsitetty vapaus on päinvastoin osaksi turmellut sivistyksen luontaiset
+juuret kansansydämessä. Kuvastaisivatko hänen silmänsä enemmän huolta,
+jaksaisiko hänen sydämensä lämpö yhä nousta ja kantaisiko hänen
+katseensa yli laajan maan? Kysymme sitä, mutta kysymyksemme lienee
+turha, sillä hänen vastauksensa olisi arvatenkin kuitenkin toinen, kuin
+mihin päättelymme vie. Hän ehkä sanoisi: jättäkää nämä kysymykset,
+irtautukaa ajan katsantokannoista, katsokaa olevia oloja iäisyyden
+perusvoimien kannalta, rakkauden valossa.
+
+Kun katsomme hänen kuvaansa, noita tuttuja kasvonpiirteitä, eikö juuri
+tuo huoli hänen kansansa ja kansojen kohtaloista ja koettelemuksista
+kuvastu niissä? Varmaan sisältyy nykyaika ja osa tulevaisuutta siihen.
+Lisääkö se meidän huoltamme tuo murheen häivä? Ei, se vapauttaa ja
+rohkaisee.
+
+Tolstoin elämänkuvista saamme kaikki ne hyvät vaikutelmat, joita
+kosketus suurmiehiin antaa. Hänen etsintänsä on suurta ja sen kaikki
+mittasuhteet ovat suuria sisästä lähtien ja avartuen sovellutukseksi
+laajaan ympäristöön. Kun seuraamme hänen kehitystään, ymmärrämme hänen
+yksinkertaiset sanansa hänen kirjoitelmissaan. Hänen ei ole ollut
+helppo tulla näihin sanoihin. Niissä on jälkiä pitkästä etsinnän
+taipaleesta ja niillä on oikeus jatkaa matkaansa tulevaisuuteen. Niissä
+on sellaista, joka koskettaa meitä senkin ohella, mikä niissä tuntuu
+meistä vieraalta. On jotakin korkeampaa jokaisessa ihmisessä, kuin se
+mitä hän saa sanotuksi. Sen saamme todeta, kun katsomme Tolstoin
+ajatusrakennelmien vajavaisuutta hänen elämänsä taustaa vasten.
+
+Tolstoin sanat koskettavat monissa ihmisissä yksinkertaisen suuruuden,
+rehellisyyden, veljesrakkauden ehdottomien vaatimusten kieliä. Tolstoin
+yleismaailmallisuuden voimme maantieteellisesti määritellä, kun otamme
+käteemme maapallon.
+
+Rakkaus on sen maan nimi, jonka ranta näkyi etäisestä tulevaisuudesta
+Tolstoin silmään ja jota kohti hän lähti vaeltamaan elämänsä uudessa
+nuoruudessa jättäen kaikki, mistä olisi mielestämme ollut apua
+rannattomalla ajan aavikolla. Rakkautta etsimään hän lähti.
+
+
+
+
+Rakastakaa toinen toistanne.[44]
+
+
+Minun tekee mieleni jäähyväisiksi (minun iässäni ihmisten tapaaminen
+aina merkitsee hyvästijättöä) lyhyesti lausua teille käsitykseni siitä,
+kuinka ihmisten tulee elää, ett'ei elämämme olisi paha ja murheellinen,
+jommoinen se nyt on useimmista ihmisistä, vaan Jumalan ja kaikkien
+meidän toivomusten mukainen, nimittäin iloinen ja onnellinen, jommoisen
+sen tuleekin olla.
+
+On vain kysymys siitä, kuinka ihminen käsittää elämänsä. Jos käsittää
+elämän niin, että tämä elämä sykkii minulla, Juholla, Pekalla ja
+Marialla, vain ruumiissa ja että elämän koko tarkoitus on hankkia niin
+viljalti kuin suinkin kaikenlaisia iloja, nautintoja ja menestystä
+tälle omalle minälle, Juholle, Pekalle ja Marialle, niin muodostuu
+elämä aina ja kaikille onnettomaksi ja katkeraksi.
+
+Onnettomaksi ja katkeraksi tulee elämä sentähden, että kaikkea sitä,
+mitä yksi ihminen mielii itselleen, mielivät kaikki muutkin. Ja kun
+jokainen tahtoo itselleen kaikkea hyvää niin paljon kuin suinkin ja kun
+tämä samainen hyvä on hyvää kaikista näistä ihmisistä, niin ei tätä
+hyvää koskaan riitä kaikille. Ja sentähden, kun ihmiset elävät kukin
+itseään varten, he eivät voi olla ottamatta toinen toiseltaan sekä
+taistelematta ja vihoittelematta keskenään, mistä heidän elämänsä ei
+tule onnelliseksi. Vaikkapa ihmiset aika ajoittain saavatkin mitä
+haluavat, niin ei se koskaan tunnu riittävän heille, ja he koettavat
+hankkia itselleen yhä enemmän ja enemmän ja sitäpaitsi he vielä
+pelkäävät, että heiltä otetaan pois se, mitä he ovat saaneet hankituksi
+ja kadehtivat niitä, jotka ovat saaneet sellaista, mitä heillä ei ole.
+
+Jos siis ihmiset käsittävät elämän vain ruumiissa olevaksi, ei
+sellaisten ihmisten elämä voi olla tulematta onnettomaksi. Sellainen se
+onkin nyt kaikista näin ajattelevista ihmisistä. Mutta sellainen,
+nimittäin onneton, elämä ei saisi olla. Elämä on annettu meille
+onneksemme ja sellaiseksi me kaikki käsitämme elämän. Jotta nyt elämä
+olisi sellainen, täytyy ihmisten oivaltaa, että tämä meidän nykyinen
+elämämme ei toki perustu ruumiiseemme, vaan siihen henkeen, joka
+ruumiissamme asuu, ja että onnemme ei vaadi, että olemme mieliksi sille
+ja teemme sitä, mitä ruumis tahtoo, vaan mitä tämä sama henki tahtoo,
+joka asuu meissä samoin kuin kaikissa muissakin ihmisissä. Tämä henki
+se sitten halajaa itselleen, hengelle, onnea. Ja koska tämä henki on
+sama kaikissa ihmisissä, tahtoo se myös onnea kaikille ihmisille. Onnen
+toivominen kaikille ihmisille merkitsee ihmisten rakastamista. Eipä
+kukaan eikä mikään saata estää rakastamasta ihmisiä ja kuta enemmän
+ihminen rakastaa, sitä vapaammaksi ja riemukkaammaksi käy hänen
+elämänsä.
+
+On siis niin, ettei ihminen kaikista ponnistuksistaan huolimatta
+koskaan kykene täysin noudattamaan ruumiin mieltä, sen tähden, ettei
+aina voi hankkia kaikkea sitä, mitä ruumis tarvitsee, tai jos voisi sen
+tehdä, niin täytyisi sitä varten taistella toisia vastaan. Sielun
+tarpeet taas ihminen voi aina täyttää, sillä sielu tarvitsee vain
+rakkautta eikä rakkauden takia tarvitse taistella ketään vastaan;
+ihminen ei ainoastaan pääse taistelemasta toisia vastaan, vaan
+päinvastoin, kuta enemmän rakastaa, sitä lähemmäksi tulee toisia
+ihmisiä. Rakkautta näet ei voi mikään estää, ja kuta enemmän jokainen
+ihminen rakastaa, sitä vapaammaksi ja iloisemmaksi hän itse tulee ja
+tekee toisetkin vapaiksi ja iloisiksi.
+
+Tämän nimittäin, rakkaat veljet, olen tahtonut sanoa teille
+jäähyväisiksi, tämän, jota kaikki pyhät ja älykkäät ihmiset ja Kristus
+sekä kaikki maailman viisaat ovat opettaneet teille, nimittäin että
+elämämme onnettomuus johtuu meistä itsestämme, että se voima, joka
+lähetti meidät elämään ja jota nimitämme Jumalaksi, ei lähettänyt meitä
+kärsimään, vaan omistamaan juuri sitä onnea, jota me kaikki kaipaamme,
+ja että emme tätä meille aiottua onnea saa suinkaan silloin, kun
+käsitämme elämän toisin kuin pitäisi, emmekä tee tehtäväämme.
+
+Nyt me syytämme sitä, että elämämme on huonosti järjestetty emmekä
+ajattele, ettei elämämme ole huonosti järjestetty, vaan me emme tee
+sitä, mitä pitäisi tehdä. Mutta se on aivan sama kuin jos juomari
+sanoisi, että hänestä on tullut juoppo siksi, että on perustettu niin
+paljon ravintoloita ja kapakoita, vaikka paljon ravintoloita ja
+kapakoita on perustettu juuri siksi, että on paljon sellaisia
+juomareita kuin hän.
+
+Elämä on annettu ihmisille heidän onnekseen, kun he vain osaisivat
+käyttää sitä niin kuin sitä tulisi käyttää. Kunpa eivät ihmiset eläisi
+kadehtien toinen toistaan, vaan rakastaen, niin olisi elämä kaikista
+herkeämätöntä onnekkuutta.
+
+Nyt teroitetaan kaikilta tahoilta vain yhtä ainoata seikkaa: elämämme
+on, sanotaan, paha ja onneton siksi, että se on huonosti järjestetty,
+-- käykäämme ja muuttakaamme huono järjestys hyväksi, niin tulee
+elämämme hyväksi.
+
+Rakkaat veljet, älkää uskoko tätä, älkää uskoko sitä, että siitä tai
+siitä järjestelystä elämänne voi tulla huonommaksi tai paremmaksi.
+Puhumattakaan siitä, että kaikki parempaa elämänjärjestystä
+suunnittelevat ihmiset ovat erimielisiä ja kiistelevät keskenään:
+toiset ehdottavat toista järjestelyä pitäen sitä parempana ja toiset
+taas sanovat sitä järjestelyä kaikkein huonoimmaksi ja että hyvä on
+vain se, mitä he itse ehdottavat ja jotkut vielä tuomitsevat tämänkin
+kelpaamattomaksi ja suosittelevat omaa ehdotustaan parhaimpana. Entä
+vaikkapa keksittäisiinkin sellainen järjestely, joka yksimielisesti
+tunnustettaisiin parhaaksi, niin mitähän olisi silloin tehtävä,
+ennenkuin ihmiset rupeaisivat elämään tämän järjestelyn mukaan ja
+kuinka tämä hyvä järjestely sitten olisi säilytettävissä, kun ihmiset
+tahtovat elää huonosti ja ovat siihen tottuneet? Mutta siihen, että me
+nyt tahdomme elää huonosti ja olemme sellaiseen elämäntapaan tottuneet,
+meillä ei ole halua kajota, ja me elämme edelleen konnamaisesti sanoen,
+että alamme elää hyvin vasta silloin, kun elämä järjestetään
+paremmaksi. Mutta kuinka käy hyvän järjestelyn, kun ihmiset ovat
+pahoja?
+
+Vaikka löytyisikin jokin paras elämänjärjestely, täytyy siis ihmisten
+tulla paremmiksi, ennenkuin sitä voidaan toteuttaa. Mutta teille
+lupaillaan hyvää elämää vasta sen jälkeen kuin te nykyisen huonon
+elämänne lisäksi olette vielä taistelleet ihmisiä vastaan ja tehneet
+heille väkivaltaa, vieläpä tappaneetkin heitä saadaksenne toteutetuksi
+tämän hyvän järjestelyn, s.o. teille lupaillaan hyvää elämää vasta
+sitten, kun te itse olette tulleet pahemmiksi kuin nyt olette.
+
+Älkää uskoko, älkää uskoko sitä, rakkaat veljet! On olemassa vain yksi
+ainoa keino elämän parantamiseksi: ihmisten itsensä on tultava
+paremmiksi. Ja kun ihmiset tulevat paremmiksi, järjestyy itsestään se
+elämä, jonka tulee vallita hyvien ihmisten kesken.[45]
+
+Ei teidän eikä muidenkaan ihmisten pelastus voi mitenkään perustua
+synnilliseen ja väkivaltaiseen elämänjärjestelyyn, vaan oman sielunne
+muodosteluun. Vain siten, tällä sielun muodostelulla, saavuttaa
+jokainen ihminen sekä itselleen että toisille ihmisille suurimman onnen
+ja parhaimmat elämänehdot, mitä ihmiset koskaan voivat toivoa. Tosi
+onni, se jota jokainen ihmissydän etsii, ei ole varattu meille missään
+väkivallan kannattamassa tulevaisuuden elämänjärjestelyssä, vaan
+rakkauden nyt heti meille kaikille kaikkialla, jokaisella elämän,
+vieläpä kuolemankin hetkellä tarjoamassa elämänjärjestelyssä.
+
+Se onni on annettu meille ammoisista ajoista, mutta ihmiset eivät ole
+ymmärtäneet sitä eivätkä ole ottaneet sitä vastaan. Nyt on koittanut se
+aika, jolloin emme enää voi olla sitä omaksumatta -- emme voi olla
+omaksumatta ensiksikin siksi, että elämämme mielettömyys ja sen
+kärsimykset ovat johtaneet siihen, että tämä meidän elämämme alkaa
+tuntua meistä sietämättömän tuskalliselta. Toiseksi siksi, että eteemme
+avautumistaan avautuva Kristuksen todellinen oppi on käynyt nyt niin
+selkeäksi, ettemme enää voi olla sitä tunnustamatta ja vastaanottamatta
+löytääksemme pelastuksen. Pelastuksemme on vain sen varassa,
+tunnustammeko, että todellinen elämämme ei ole ruumiissamme, vaan
+meissä asuvassa Jumalan hengessä ja että sentähden kaikki ponnistukset
+jotka aikaisemmin olemme panneet ruumiillisen elämämme, niin yksityisen
+kuin yhteisen, parantamiseen, me voimme ja meidän täytyy suunnata tämän
+ainoan ihmiselle tarpeellisen ja tärkeän seikan hyväksi, sen hyväksi
+nimittäin, että jokainen itsessään kasvattaisi ja voimistuttaisi
+rakkautta ei vain meitä rakastavia kohtaan, vaan Kristuksen sanojen
+mukaan kaikkia ihmisiä kohtaan ja eritoten meille vieraita ja meitä
+vihaavia ihmisiä kohtaan.
+
+Elämämme on nyt tästä niin kaukana, että kaikkien ponnistusten
+suuntaaminen monista maallisia asioita tarkoittavista huolista tähän
+yhteen näkymättömään ja meille outoon asiaan -- rakkauteen kaikkia
+ihmisiä kohtaan -- ensi silmäyksellä näyttää mahdottomalta.
+
+Mutta se vain näyttää siltä: rakkaus kaikkia ihmisiä ja meitä vihaavia
+kohtaan on paljon ominaisempaa ihmissielulle kuin taistelu lähimmäisiä
+vastaan ja heidän vihaaminen. Muutos elämäntarkoituksen käsittämisessä
+on meidän aikanamme täysin mahdollinen, mutta mikä on mahdotonta, se on
+juuri sellainen kaikkien kaikkia vastaan katkeroituneen elämän
+jatkaminen, jota me nyt elämme. Tämä muutos on siis mahdollinen ja se
+yksin voikin kirvoittaa ihmiset niistä vaivoista, jotka heitä
+rasittavat, ja siksi täytyy tämän muutoksen ennemmin tai myöhemmin
+tapahtua.
+
+Rakkaat veljet, miksi, mitä varten te kiusaatte itseänne? Muistakaa
+toki, että teille on edeltäkäsin varattu mitä ihanin onni, ja ottakaa
+se! Kaikki on teissä itsessänne! Se on niin helppoa, niin
+yksinkertaista ja niin iloista.
+
+Mutta kärsivät, köyhät ja sorretut ihmiset sanovat ehkä: »Niin, se
+lienee hyvä rikkaille ja vallanpitäjille; helppo on rikkaitten ja
+vallanpitäjien rakastaa vihollisiaan, kun nämä viholliset ovat heidän
+vallassaan. Mutta se on vaikeaa meille, kärsiville ja sorretuille.»
+Mutta se ei ole totta. Rakkaat veljet, elämänkäsityksen muuttaminen on
+yhtä tarpeellinen vallanpitäjille ja rikkaille kuin vallanalaisille ja
+köyhille. Ja vallanalaisille ja köyhille se on helpompaa kuin
+rikkaille. Vallanalaisten ja köyhien tarvitsee vain asemaansa
+muuttamatta olla tekemättä rakkauden vastaisia tekoja ja myöskin olla
+ottamatta osaa näihin tekoihin mikäli ne ovat väkivallan töitä, niin
+koko tämä rakkaudelle vihamielinen järjestelmä kukistuu itsestään.
+Vallanpitäjien taas on paljon vaikeampi vastaanottaa ja noudattaa
+rakkauden oppia. Voidakseen noudattaa sitä heidän täytyy kieltäytyä
+rahan ja rikkauden houkutuksista, jotka hallitsevat heitä; ja se on
+heille vaikeaa; köyhien ja vallanalaisten taas tulee vain pidättäytyä
+uusista väkivaltaisuuksista, ja mikä on tärkeintä, olla ottamatta osaa
+vanhaan.
+
+Samoin kuin ihminen, kasvaa ihmiskuntakin. Rakkauden tietoisuus on
+kasvanut, kasvaa siinä ja on meidän aikanamme saavuttanut sellaisen
+kasvun, ettemme voi olla huomaamatta, että sen täytyy pelastaa meidät
+ja tulla elämämme pohjaksi. Onhan kaikki se mitä nyt tapahtuu,
+väkivaltaisen, ilkeän ja rakkaudettoman elämän kuolinkamppailua.
+
+Ei nyt enää voi jäädä kenellekään epäselväksi, että kaikki nämä
+taistelut, kaikki tämä viha, kaikki nämä väkivaltaiset järjestelmät,
+kaikki tämä on järjetöntä, vain yltymistään yltyviin onnettomuuksiin
+johtavaa harhaa. Eikä voi jäädä epäselväksi, että ainoa, yksinkertaisin
+ja helpoin pelastus kaikesta tästä on tietoisuus kaikkien ihmisten
+elämän alkuperusteesta -- rakkaudesta -- tästä perusteesta, joka
+välttämättömästi ilman vähintäkään ponnistusta, muuttaa suurimman pahan
+suurimmaksi onneksi.
+
+Perintätaru kertoo, että apostoli Johannes saavutettuaan korkean iän
+oli kokonaan yhden ainoan tunteen vallassa ja ilmaisi sen aina vain
+näillä sanoilla: »Lapset, rakastakaa toinen toistanne». Näin ilmaisi
+ajatuksensa vanhuus, s.o. määrättyyn elämän rajaan eläneen yhden
+ihmisen elämä. Aivan samoin täytyy ihmiskunnan elämän määrättyyn rajaan
+ehtineenä lausua perussisältönsä julki.
+
+Onhan tämä niin yksinkertaista ja niin selvää: sinä elät, s.o. olet
+syntynyt, kasvat, miehistyt, vanhenet ja tuossa tuokiossa kuolet
+Tokkopa elämäsi päämäärä voi olla sinussa? -- Varmaankaan el. Mitä tämä
+tämmöinen on -- kysyy silloin ihminen itseltään, -- mikä minä olen? Ja
+siihen on vain yks? vastaus: minä olen jonkinlainen rakastava -- kuten
+ensi alussa näyttää, -- todellisuudessa kuitenkin vain itseään
+rakastava olento, mutta kun elää hiukan ja miettii hiukan, käy ilmi,
+ettei saa eikä kannata rakastaa itseään, elämän kautta kulkevaa ja
+kuolevaa olentoa. Tunnen, että minun täytyy rakastaa ja rakastan
+itseäni. Mutta rakastaessani itseäni en voi olla tuntematta, että
+rakkauteni kohde ei ansaitse rakkauttani; mutta rakastamatta en voi
+olla. Rakkaudessa on elämä. Mikä neuvoksi? Rakastaako toisia, läheisiä,
+ystäviä ja niitä, jotka rakastavat? Alussa näyttää se tyydyttävän
+rakkauden tarvetta, mutta kaikki nämä ihmiset ovat ensinnäkin
+epätäydellisiä ja toiseksi muuttuvat ja ennen kaikkea kuolevat. Ketä
+sitten rakastaa? Ja siihen on olemassa vain yksi vastaus: rakastaa
+kaikkia, rakastaa rakkauden alkulähdettä, rakastaa rakkautta ja
+rakastaa Jumalaa. Ei rakastaa sen takia, jota rakastaa eikä oman
+itsensä takia, vaan rakkauden takia. Mikäli ymmärretään tämä, sikäli
+häviää heti kaikki paha ihmiselämästä ja sen tarkoitus tulee selkeäksi
+ja iloiseksi.
+
+»Niin, kyllä se olisi hyvä. Sen parempaa ei voi ajatella,» -- sanovat
+ihmiset. »Hyvä olisi rakastaa ja elää rakkautta varten, jos kaikki
+eläisivät niin. Mutta kun minä elän rakkautta varten ja annan pois
+kaikkeni toisille, mutta toiset elävät itseään ja ruumistaan varten,
+niin miten käy minun, eikä vain minun, vaan perheeni ja niiden, joita
+rakastan voimatta olla rakastamatta? Kauan aikaa on jo lakkaamatta
+puhuttu rakkaudesta, mutta kukaan ei ole ruvennut noudattamaan sitä.
+Eikä sitä voikaan noudattaa. Elämän voi uhrata rakkaudelle vain
+silloin, kun kaikki ihmiset yhdellä kertaa jonkin ihmeen kautta
+muuttavat maailmallisen, ruumiillisen elämän henkiseksi ja jumaliseksi.
+Mutta sitä ihmettä ei tapahdu ja siksi on tämä kaikki vain sanoja eikä
+töitä.» Niin puhuvat ihmiset rauhoittaen itseään valheellisessa ja
+totutussa elämässään. He puhuvat niin, mutta sielunsa syvyydessä he
+tuntevat, etteivät he ole oikeassa. He tietävät, että nämä päätelmät
+ovat vääriä. Ne ovat vääriä siksi, että vain maailmallisen,
+ruumiillisen elämän edut vaativat kaikkia ihmisiä yhtä aikaa muuttamaan
+elämänsä; mutta niin ei ole henkisen elämän laita: rakkauden ja
+rakkauden Jumalaan ja ihmisiin. Rakkaus ei suo ihmiselle onnea
+seurauksissaan, vaan itsessään, rakkaudessa, se antaa hänelle onnea
+täydelleen riippumatta siitä kuinka toiset ihmiset menettelevät ja mitä
+yleensä ulkonaisessa maailmassa tapahtuu. Rakkaus suo onnea siten, että
+ihminen rakastaessaan liittyy Jumalaan ja mitään halajamatta itselleen
+tahtoo lisäksi antaa pois kaiken omaisuutensa ja elämänsä toisille, ja
+tässä antaumuksessa Jumalalle löytää onnen. Ja siksi se, mitä muut
+ihmiset tekevät ja mitä maailmassa tapahtuu, ei voi laisinkaan
+vaikuttaa hänen menettelyynsä. Rakastaminen on Jumalalle antautumista
+ja Jumalan tahdon täyttämistä. Mutta Jumala on rakkaus ja tahtoo
+kaikkien parasta eikä sentähden voi tahtoa sitä, että ihminen joutuu
+perikatoon täyttäessään Hänen lakiansa.
+
+Vaikka rakastava ihminen olisikin yksin rakkaudettomien ihmisten
+keskellä, ei hän kuitenkaan joutuisi hukkaan. Ja vaikkapa hän
+menehtyisi ihmisten keskellä, kuten Kristus ristillä, niin olisi hänen
+kuolemansakin sekä iloinen hänelle itselleen että merkityksellinen
+muille eikä suinkaan epätoivoinen ja arvoton, jommoinen on maailman
+ihmisten kuolema.
+
+Niin ollen veruke, etten antaudu rakkaudelle siksi, että jään yksin,
+kun eivät kaikki tee samoin, on sekä väärä että paha. Se on aivan sama,
+kuin että ihminen, jonka pitää tehdä työtä elättääkseen itseään ja
+lapsiaan, olisi ryhtymättä työhön siksi, etteivät muut tee työtä.
+
+Niin, rakkaat veljet, käyttäkäämme elämämme rakkauden kartuttamiseen
+itsessämme ja sallikaamme maailman kulkea, niinkuin se tahtoo, s.o.
+niinkuin sen on ylhäältä määrätty. Kun menettelette siten, niin, --
+uskoo minua, -- silloin saavutamme suurimman onnen itsellemme ja teemme
+kaiken sen hyvän ihmisille, mitä suinkin voimme tehdä.
+
+Onhan tämä niin yksinkertaista, niin helppoa ja niin iloista. Rakasta
+vain jokaista ihmistä äläkä rakasta vain niitä, jotka rakastavat, vaan
+kaikkia ihmisiä, erittäinkin vihollisiasi, kuten Kristus on opettanut,
+niin on elämä loppumatonta iloa, ja kaikki kysymykset, joita
+harhaantuneet ihmiset turhaan koettavat väkivallalla ratkaista, eivät
+ainoastaan tule ratkaistuiksi, vaan myöskin katoavat. »Ja me tiedämme
+siirtyneemme kuolemasta elämään, jos rakastamme veljiämme. Joka ei
+rakasta veljeään, hänellä ei ole iäistä elämää. Vain veljeään
+rakastavalla on iäinen elämä, joka asuu hänessä.»
+
+Vielä yksi sana, rakkaat veljet.
+
+Yhdestäkään asiasta ei voi tietää, onko se hyvä vai paha, ennenkuin on
+koettanut toteuttaa sitä elämässä. Jos maanviljelijälle sanotaan, että
+on hyvä kylvää ruis riveihin, tai mehiläishoitajalle, että on hyvä
+kehystää kennot, niin järkevä maanviljelijä ja mehiläishoitaja
+saadakseen täyden varmuuden siitä, onko totta, mitä heille sanotaan,
+tekee kokeen ja seuraa tai on seuraamatta tehtyjä ehdotuksia, sen
+mukaan, mihin tulokseen koe on johtanut.
+
+Sama pitää paikkansa kaikissa elämän asioissa. Saadaksenne täyden
+varmuuden siitä, missä määrin rakkauden opit ovat sovellutettavissa
+elämään, on teidän koetettava niitä toteuttaa.
+
+Koettakaa: ottakaa määrättynä aikana seurataksenne kaikessa rakkauden
+vaatimuksia: elääksenne niin, että kaikissa asioissa ennen muuta
+muistatte, ettette suhteissanne kaikenlaisiin ihmisiin, varkaaseen,
+juomariin ja raakaan päällysmieheen tai alustalaiseen, poikkea
+rakkaudesta, s.o. ollessanne hänen kanssaan tekemisissä muistatte sitä,
+mitä hän tarvitsee, ettekä itseänne. Ja siten elettyänne asettamanne
+määräajan, kysykää itseltänne: oliko teidän raskasta ja turmelitteko
+vai paransitteko omaa elämäänne, ja katsoen siihen, mitä kokemus teille
+osoittaa, päättäkää vihdoin, onko totta, että rakkauden täyttäminen
+antaa elämässä onnea vai onko se vain tyhjää puhetta. Koetelkaa tätä,
+yrittäkää sen asemesta, että kostaisitte loukkaajalle pahan pahalla,
+sen sijaan, että tuomitsisitte takanapäin ihmistä, joka elää huonosti
+j.n.e. -- yrittäkää sen sijaan vastata pahaan hyvällä, olla
+sanomatta mitään pahaa ihmisestä, olla kohtelematta raa'asti edes
+luontokappaletta, koiraa, vaan hyvästi ja hellyydellä. Eläkää niin
+päivä, kaksi tai enemmänkin (kokeen vuoksi) ja verratkaa henkistä
+tilaanne tänä aikana siihen, millainen se oli sitä ennen. Koetelkaa
+tätä, niin saatte nähdä, kuinka synkkä, vihainen ja raskas
+mielentilanne vaihtuu valoisaksi, iloiseksi ja riemukkaaksi. Ja eläkää
+niin toinenkin ja kolmas viikko, niin saatte nähdä, kuinka sielunne ilo
+yhä kasvamistaan kasvaa, ja pyrintönne herkeävät käymästä ristiin ja
+alkavat päinvastoin yhä enemmän ja enemmän menestyä. Koetelkaa toki
+tätä, rakkaat veljet, niin saatte nähdä, että oppi rakkaudesta -- ei
+ole sanoja, vaan tehtävä, läheisimmistä läheisin, kaikille ymmärrettävä
+ja tarpeellinen tehtävä.
+
+
+
+
+Rakkauden vaatimukset.
+
+
+Kuvitelkaamme mielessämme rikkaaseen säätyluokkaan kuuluvia ihmisiä,
+miestä ja naista, -- aviomiestä, vaimoa, veljeä, sisarta, isää,
+tytärtä, äitiä tai poikaa, -- jotka selkeästi käsittävät ylellisen ja
+joutilaan elämän synnit keskellä köyhää ja työstä rasittunutta kansaa
+ja lähtevät pois kaupungista, vapautuvat yltäkylläisyydestään antamalla
+omaisuutensa jollekin tai jollakin muulla tavalla; jättävät itselleen
+paperirahaa esimerkiksi 150 ruplaa vuodessa kahta henkeä varten, taikka
+eivät jätä mitään, vaan ansaitsevat sen jollakin käsityöllä, --
+esimerkiksi posliininmaalauksella tai kääntämällä hyviä kirjoja, -- ja
+asuvat maalla keskellä salokylää vuokrattuaan tai ostettuaan itselleen
+mökin, muokkaavat omin käsin puutarhansa ja vihannesmaansa, hoitavat
+mehiläisiä ja kaiken sen ohella antavat apua kyläläisille,
+lääkärinapua, mikäli he siihen pystyvät, ja sivistyksellistä apua, --
+opettavat lapsia ja kirjoittavat kirjeitä, anomuksia y.m.s.
+
+Eikö tunnu siltä, että tuollainen elämä on parasta, mitä ajatella voi?
+Mutta tämä elämä tulee hyvin pian ilottomaksi, jos nämä ihmiset ovat
+vilpittömiä eivätkä teeskentele ja valehtele. Jos näet nämä ihmiset
+ovat kieltäytyneet kaikista eduista ja iloista, elämän kaunistuksista,
+joita kaupunki ja rahat heille tarjosivat, näin ovat he tehneet sen
+vain siksi, että he tunnustavat ihmiset veljikseen ja yhdenarvoisiksi
+Isän edessä, -- ei yhdenarvoisiksi kykyjen ja ansioiden perusteella, --
+jos niin tahdotte, -- vaan yhdenarvoisiksi oikeuksissaan elämään ja
+kaikkeen, mitä se voi antaa heille.
+
+Jos on mahdollista epäillä ihmisten yhdenvertaisuutta, kun
+tarkastelemme täysi-ikäisiä, joilla kullakin on oma menneisyytensä,
+niin ei tätä epäilystä enää voi syntyä kun katselemme lapsia. Miksi
+toinen lapsi saa osakseen kaiken huolenpidon ja kaiken tiedon tarjoaman
+avun ruumiillisen ja henkisen kehityksensä hyväksi, mutta tästä
+toisesta ihastuttavasta lapsesta, jolla on samat, vieläpä paremmatkin
+toiveet, tulee riisitautinen, suvustaan huonontunut ja riittämättömästä
+maidosta kokoon näivettynyt kääpiö, joka jää lukutaidottomaksi,
+villiksi ja taikauskon kahlehtimaksi olennoksi ja kelpaa vain raa'aksi
+työvoimaksi?
+
+Jos näet nämä ihmiset ovat lähteneet pois kaupungista ja asettuneet
+elämään sellaisiin oloihin, joissa he nyt elävät maalla, niin johtuu se
+siitä, että he eivät usko sanoissa, vaan tositeossa ihmisten veljeyteen
+ja tahtovat, jollei juuri saada sen toteutetuksi, niin ainakin koettaa
+toteuttaa sitä omassa elämässään. Ja tämä toteuttamisyritys se on
+saattava, jos he vain ovat vilpittömiä, -- heidät kauheaan,
+auttamattomaan tilaan.
+
+Nuoruudesta pitäen he ovat tottuneet järjestykseen, mukavuuteen ja
+etenkin puhtauteen. Nyt he ovat muuttaneet maalle. Vuokrattuaan tai
+ostettuaan mökin he ovat puhdistaneet sen syöpäläisistä, ehkäpä vielä
+itse verhonneet sen tapeteilla, tuoneet mukanaan loput huonekaluista,
+ei ylellisiä, vain tarpeelliset: rautasängyn, kaapin ja
+kirjoituspöydän. Ja siinä he sitten elävät. Ensin kansa vieroksuu heitä
+odottaen samoin kuin kaikilta rikkailla etuoikeuksiensa väkivaltaista
+rajoittamista eikä senvuoksi saavu heidän luokseen pyyntöineen ja
+vaatimuksineen. Mutta sitten vähitellen selviää uusien asukasten
+mieliala; he itse tarjoavat ilmaista apuaan, ja rohkeimmat ja
+häikäilemättömimmät kansasta tulevat kokemuksesta tietämään, että nämä
+uudet ihmiset eivät kiellä mitään ja että heidän läheisyydessään voi
+hyötyä.
+
+Ja silloin alkaa kaikenkaltaisten vaatimusten esittäminen; ne kasvavat
+kasvamistaan.
+
+Alkaa pyyteleminen; alkaa myöskin kuulua luonnollisia vaatimuksia
+päästä jakamaan sitä, mikä heillä on liikaa toisiin verrattuna; eikä
+vain vaatimuksia, vaan maalle asettuneet ihmiset itse, kun ovat aina
+läheisessä vuorovaikutuksessa kansan kanssa, alkavat tuntea pakottavaa
+tarvetta saada luovuttaa pois yltäkyllästään sinne, missä on
+äärimmäinen hätä. Mutta ei sillä hyvä, että he tuntevat tarvetta saada
+luovuttaa pois yltäkyllästään sen verran, että heille jää se mitä
+täytyy olla kaikilla, s.o. keskimäärällä, -- kun tämä keskimäärä, -- se
+mitä täytyy olla kaikilla, -- ei ole millään tavalla määritelty,
+eivätkä he voi pysähtyä, kun heidän ympärillään aina vallitsee vihlova
+hätä ja heillä on yltäkyllin tämän hädän rinnalla. Voi tuntua siltä,
+että täytyy pidättää itselleen lasi maitoa: mutta Kaisalla on kaksi
+lasta: rintalapsi, joka ei saa maitoa äidin rinnasta ja kaksivuotinen
+pienokainen, joka alkaa potea keuhkotautia. Saattaa tuntua siltä, että
+tyyny ja peite on jätettävä, jotta voisi totuttuun tapaan nukahtaa
+työpäivän päätyttyä, mutta sairas makaa siinä täinen takki päänsä alla
+ja värisee yöllä vilusta vedettyään peitteeksi hurstivaatteen. Saattaa
+tuntua siltä, että pitää jättää itselleen teetä ja ruokaa, mutta se
+pitääkin antaa pyhiinvaeltajille, terveytensä menettäneille ja
+vanhoille ihmisille. Tuntuu siltä, että voi ainakin siisteyden
+säilyttää kodissaan, mutta tuli kerran kerjäläispoikia ja heille
+valmistettiin yösija ja he toivat muassaan täitä.
+
+Ei saa pysähtyä, ja missä sitä voi pysähtyä?
+
+Vain ne, jotka eivät ollenkaan tunne ihmisten veljeyden velvoittavaa
+tietoisuutta, jonka takia nämä ihmiset tulivat maalle, tai jotka ovat
+tottuneet valehtelemaan niin, etteivät osaa erottaa valhetta
+totuudesta, voivat sanoa, että on olemassa raja, johon voi ja täytyy
+pysähtyä. Siitä juuri on kysymys, ettei tätä rajaa ollenkaan ole
+olemassa, että tunne, jonka nimessä tämä kaikki tapahtuu, on sellainen,
+ettei sillä ole rajaa, ja että jos sillä on raja, niin se merkitsee
+vain sitä, että tätä tunnetta ei ollenkaan ollut olemassa, vaan että se
+oli vain teeskentelyä.
+
+Kuvittelen mielessäni jatkuvasti näitä ihmisiä. He ovat koko päivän
+tehneet työtä, ovat palanneet kotiin, heillä ei ole enää sänkyä eikä
+tyynyä, he nukkuvat oljilla, jotka ovat saaneet hankituksi ja ovat
+juuri syötyään vähän leipää käyneet levolle. On syksy ja sataa
+lumiräntää. Ovelle kolkutetaan. Voivatko he olla avaamatta? Sisään
+astuu läpimärkä, kuumetautinen ihminen. Mikä neuvoksi? Laskeako hänet
+kuiville oljille? Kuivia olkia ei ole enää varastossa. Ja nyt pitää
+joko ajaa sairas tiehensä tai sijoittaa hänet märkänä paljaalle
+lattialle tai sitten luovuttaa hänelle omat oljet ja itse käydä levolle
+hänen kanssaan, sentähden, että jossakin täytyy nukkua. Mutta siihen se
+ei vielä lopu: tulee mies, jonka tiedätte juomariksi ja irstailijaksi,
+jota te useita kertoja olette auttaneet ja joka aina on juonut suuhunsa
+sen, mitä olette antaneet, tulee nyt leuat vavahdellen ja pyytää kolmea
+ruplaa, sillä hän on sen suuruisen summan varastanut ja juonut, niin
+että hänet teljetään vankilaan, jollei hän voi sitä maksaa takaisin. Te
+sanotte, että teillä on vain neljä ruplaa, jotka ovat varatut huomisia
+maksuja varten. Silloin sanoo tulija: »Niin, tämä on vain tyhjää
+puhetta, mutta kun kysytään tekoja, olette samanlainen kuin kaikki
+muutkin: menehtyköön se, jota sanoissa nimitämme veljeksi, kunhan vain
+itse säilymme ehjinä».
+
+Miten on silloin meneteltävä? Mitä on tehtävä? Sijoitammeko
+kuumetautisen sairaan kostealle lattialle ja itse paneudumme kuivalle?
+Vielä pahempi on se, ettei silloin saa unta silmiin. Sijoittaako hänet
+omalle vuoteelle ja käydä levolle hänen kanssaan: silloin tartutat
+itseesi täitä ja lavantaudin. Antaa pyytävälle viimeiset kolme ruplaa,
+on sama kuin jäädä huomiseksi ilman leipää. Olla antamatta on sama,
+puhuipa tuo toinen mitä tahansa, kuin kieltää se, minkä merkeissä elät.
+Jos voi pysähtyä tähän, niin miksi ei pysähdytty aikaisemmin? Miksi
+piti auttaa ihmisiä? Miksi piti luovuttaa pois omaisuus ja lähteä
+kaupungista? Missä on raja? Jos on olemassa raja sillä työllä, jota
+teet, niin ei koko työllä ole mitään ajatusta tai sillä on vain
+teeskentelyn kauhea ajatus.
+
+Mikä neuvoksi? Mitä tehdä? Olla pysähtymättä on sama kuin tuhota elämä,
+saada täitä, keuhkotauti, kuolla, ja -- tämä näköjään ilman mitään
+hyötyä. Pysähtyminen on sama kuin kieltää kaikki se, jonka merkeissä
+tapahtui se, mikä tehtiin, jonka merkeissä tehtiin jotakin hyvää. Ja
+kieltää sitä ei voi, sillä en minä eikä Kristus ole keksinyt sitä, että
+me olemme veljiä keskenämme ja että meidän velvollisuutemme on palvella
+toinen toistamme; asianlaita on kerta kaikkiaan se, eikä tietoisuutta
+siitä voi temmata pois ihmisen sydämestä, jonne se kerran on ottanut
+asuntonsa. Kuinka sitten olla ja elää? Eikö ole enää mitään muuta
+keinoa.
+
+Kuvitelkaamme nyt mielessämme, että nämä ihmiset säikähtämättä sitä
+tilaa, johon heidät saattoi eittämätön uhraamisen pakko, joka vie
+heidät varmaan kuolemaan, selittävät vaikean tilansa johtuvan siitä,
+että heidän kansan auttamiseen käyttämänsä varat olivat liian vähäiset
+ja että päinvastaisessa tapauksessa, jos heillä olisi ollut enemmän
+rahoja, he olisivat tuottaneet suuremman hyödyn. Kuvitelkaamme
+mielessämme, että nämä ihmiset löytävät uusia apulähteitä, keräävät
+suunnattomia rahasummia ja alkavat auttaa. Mutta ei kulu viikkoakaan,
+ennenkuin käy samoin. Hyvin pian kaikki varat, olivatpa ne kuinka
+suuria tahansa, valuvat niihin syvennyksiin, jotka köyhyys on
+muodostanut, ja asema jää ennalleen.
+
+Mutta ehkä on vielä kolmas keino? Ja on ihmisiä, jotka sanovat, että
+sellainen on olemassa. He uskovat, että se perustuu kansanvalistuksen
+edistämiseen ja hävittää kaikki epätasaisuudet.
+
+Mutta tämä keino on liian silmäänpistävän teeskennelty: ei voi valistaa
+kansaa, joka joka hetki on menehtymäisillään nälkään. Ja mikä on
+tärkeintä, tätä keinoa saarnaavien ihmisten epärehellisyys näkyy jo
+siitä, että sama ihminen, joka pyrkii vakiinnuttamaan tasa-arvoisuutta
+esimerkiksi tieteen avulla, ei voi tukea tätä epätasaisuutta koko
+muulla elämällään.
+
+Mutta on vielä neljäs keino: se, että joudutetaan epätasaisuutta
+synnyttävien syiden poistamista, -- joudutetaan epätasaisuutta
+tuottavan väkivallan kumoamista.
+
+Eikä tämä keino voi olla tulematta mieleen niille rehellisille
+ihmisille, jotka elämässään yrittävät toteuttaa ajatuksiaan ihmisten
+veljeydestä.
+
+»Jos emme voi elää täällä maalla näiden ihmisten keskuudessa, --
+sanovat varmasti ne ihmiset, joita kuvittelen mielessäni, -- jos me
+olemme joutuneet niin kauheaan tilaan, että meidän on auttamattomasti
+riuduttava, saatava täitä ja vähitellen näännyttävä, tai kiellettävä
+elämämme ainoa siveellinen perusta, niin johtuu se siitä, että toiset
+ovat rikkaita ja toiset kerjäläisiä; tämä epätasaisuus taas johtuu
+väkivallasta; ja kun kaikki perustuu väkivaltaan, on taisteltava sitä
+vastaan.» Vain tämän väkivallan ja siitä juontuvan orjuuden
+hävittäminen voi tehdä mahdolliseksi sellaisen ihmisten auttamisen,
+joka ei velvoita uhraamaan elämäänsä.
+
+Mutta kuinka on hävitettävä tämä väkivalta?
+
+Kuinka voin taistella tätä väkivaltaa vastaan? Missä paikassa ja millä
+tavalla? Silläkö lailla kuin väkivallasta elävät ja väkivallalla
+väkivaltaa vastaan taistelevat ihmiset taistelevat?
+
+Mutta rehelliselle ihmiselle se on mahdotonta. Taistella väkivallalla
+väkivaltaa vastaan -- on sama kuin asettaa uusi väkivalta vanhan
+tilalle. Edistää sivistystä, joka perustuu väkivaltaan, tarkoittaa
+samaa. Kerätä väkivallalla hankittuja rahoja ja käyttää niitä
+väkivallasta kärsineiden ihmisten auttamiseen on sama kuin parantaa
+väkivallalla väkivallan lyömiä haavoja.
+
+Jos taistellaankin väkivaltaa vastaan, ei väkivallalla, vaan
+saarnaamalla rakkautta, paljastamalla väkivalta ja ennen kaikkea
+rakkauden ja uhrautumisen esimerkillä, niin ei ihmisellä, joka elää
+kristillistä elämää väkivaltaisen elämän keskuudessa, missään
+tapauksessa ole muuta neuvoa kuin uhrautuminen, -- ja uhrautuminen
+loppuun asti.
+
+Ihmiseltä voi puuttua voimaa heittäytyä tähän kuiluun, mutta rehellinen
+ihminen, joka tahtoo täyttää tiedossaan olevan Jumalan lain, ei voi
+olla näkemättä, mikä hänen velvollisuutensa on. Voi olla astumatta
+tämän uhrautumisen tielle, mutta jos tahtoo noudattaa rakkauden
+vaatimuksia, niin täytyy sen mukaan sekä tietää että puhua ja pitää
+itseään syyllisenä, jos ei ole antanut pois kaikkea ja koko elämäänsä,
+eikä pettää itseään.
+
+Ja lieneekö niin kauheaa tuo uhrautuminen loppuun asti, jommoisella se
+näyttää. Eihän hädän pohja ole syvällä, ja usein me menettelemme samoin
+kuin poika, joka kauhun vallassa riippui käsillään koko yön kaivossa,
+johon oli pudonnut peläten kuvittelemaansa syvyyttä. Mutta pojan alla,
+puolen metrin päässä, olikin kuiva pohja.
+
+
+
+
+
+MAURICE MAETERLINCK.
+
+
+Maurice Maeterlinck, hämärän mies, on tuonut meille hiljaisuuden. Hän
+on löytänyt sen aikojen kätköistä, tuntenut sen omakseen ja elämässään
+viljeltynä jättänyt sen perinnöksi meluavalle, levottomalle ja
+hajanaiselle ajallemme.
+
+Oletko istunut koskaan hämärän tuloa odotellen tuvassa, jossa
+keskustelu vaikenee ja hiljaiset mietteet heräävät? Kirkas, äärittelevä
+valo häipyy ja arkipäivän yksityisseikat sävelineen ja väreineen
+alkavat peittyä hämärään. Hämärän häivät leviävät kaikkialle tupaan
+rauhallisesti ja sovittavasti niinkuin lumihiutaleet talvella
+putoilevat verkalleen peittäen metsän ikimittaiset puut. Kun haihtuu,
+väistyy ja yksinkertaistuu ulkonainen, herää sisäinen ja alkaa
+liikahdella vapaasti avartuneilla tiloillaan.
+
+Tulee hetki, jolloin säpsähdät. On ikäänkuin näkösi terästyisi ja
+näkisit kuinka tuvan seinustoilla istuvien kasvot alkavat värähdellä.
+Näkökykysi on ikäänkuin saanut uuden sisäisen tehon. Silloin alkaa
+hiljaisuus puhua. Se puhuu vilpittömästi, arkipäiväisen juhlallisesti
+ja liihoitellen, mutta vaikuttavasti ja painokkaasti. Hämärästä alkavat
+muodostua tunnelman piirteet ja muodot, hahmot kasvavat kasvamistaan
+ympärillämme ja alkavat elää. Seinäkellon käynti ja ystävämme hengitys
+saavat näkyväisen muodon, jolla tuntuu olevan jotakin arvoa.
+
+Tällaisen hetken runoilija on Maeterlinck. Hän tuntee, että juuri tuona
+hetkenä, jolloin arkipäivän yksinkertaisuus seestyy, sielu alkaa
+laajentua ja koskettaa ympäristöään. Tuollaisen hetken suuruus
+järkyttää häntä. Sen runous saattaa hänet tuntemaan elämässä
+aavistamatonta onnea ja rikkautta.
+
+Oletko koskaan istunut metsässä, jossa tulee hämärä? Oletko kunakin
+vuodenaikana kuunnellut niitä askeleita, joilla hämärä lähestyy?
+Syyskuun harmaa, vilvakastuulinen hämärä yllätti sinut lapsena
+leikkiessäsi kyläntiellä. Muistat talven valkoisen hämärän, jolloin
+metsätietä astelit kotiisi, aikaisen kevään kuulakan hämärän, jolloin
+ilma soi kaikuilusta ja kesäyön leudon, vehmaan hämärän. Kaikki nuo
+tunnet ja tiedät niiden laulut.
+
+Viivähdä temppelin hämärässä ja oman huoneesi hämärässä, niin opit
+tuntemaan hiljaisuuden, levon ja keskityksen kehdon. Kuinka paljon
+todellista, väräjävää ja sykähtelevää eloa on hämärän tunnelmissa.
+»Odottakaamme hiljaisuudessa», sanoo Maeterlinck, -- »ehkä saamme ennen
+pitkää kuulla jumalien kuiskauksen.»
+
+Emme kiitä sitä, joka silloin sytyttää lampun. On ihmisiä, jotka eivät
+ymmärrä, miksi istumme hämärässä. He rientävät sytyttämään lampun ja
+pyytelevät anteeksi, kun eivät ole ennen huomanneet sitä tehdä. On
+ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, miksi etsimme hiljaisuutta. He kulkevat
+kintereillämme ja luulevat tekevänsä palveluksen särkiessään kovan
+äänensä pauhinalla ympäriltämme hiljaisuuden. Itse he pelkäävät
+hiljaisuutta samoin kuin mekin olemme joskus pelänneet -- ollessamme
+kahden itsemme tai jonkun muun kanssa. Sillä hiljaisuuden esiripun
+takana seisoo oikea itsemme ja odottaa joko kauhistuttavana tai
+ystävänämme. Hiljaisuus on maaperä, josta tuomiot kasvavat ylitsemme ja
+maaperä, jossa hyve versoo.
+
+Kehityskaudella, jolloin emme jaksa kantaa sisäistä hiljaisuutta
+mukanamme elämän melskeisiin, etsimme vahvistusta yksinäisestä
+hiljaisuudesta. Sisäinen olemuksemme vapautuu vieraasta kuorestaan,
+persoonallisuutemme pääsee itsenäisesti ja vapaasti liikkumaan ja
+koskettamaan. Saamme hetkeksi levätä alkusyntyisessä ympäristössämme
+totuttautuaksemme vähitellen kuolemankin hiljaisuuteen.
+
+Maeterlinck opettaa meitä löytämään hiljaisuuden jokapäiväisestä
+elämästä. Hän ottaa meitä kädestä ja unohtaa kaikki vastenmieliset
+piirteemme. Sanallakaan hän ei tuomitse meitä voidakseen taivuttaa
+meidät käsittämään ihmisolemuksen varjokuvia. Monet vikasi ovat monien
+ansioittesi ituja, sanoo hän. Hän liikuttaa sydämensä kynttilää ja
+näyttää meille ihmisten liikkeet hämärää valosta erottavalla kankaalla.
+
+Voimme tuottavasti tutustua tämän belgialaisen erakon elämänkuviin. Ne
+voivat tuntua yhtä läheisiltä kuin kirkkaassa järjen valossa nähdyt
+elämykset. Ne voivat yhtä herkästi koskettaa elämämme ydintä kuin
+järjen teräaseet ja toiminnan järkytykset.
+
+Maurice Polidore Bernard Maeterlinck syntyi elokuun 29:ntenä 1862
+Gentissä, kaupungissa, jolle lukuisat luostarit, ahtaat kadut, kanavat
+ja tunnelmalliset vanhat rakennukset antavat keskiaikaisen leiman.
+Maeterlinck sai ensimmäiset opinalkeensa ja kasvatuksensa jesuiittain
+koulussa. Hänen runolliset taipumuksensa siellä sitävastoin ankarasti
+tukahutettiin. Vanhempiensa tahdosta hän opiskeli lakitiedettä ja
+asettui asianajajaksi kotikaupunkiinsa, mutta jätti tämän toimialan
+käytyään Pariisissa, missä oli saanut voimakkaita kirjallista
+herätteitä.
+
+Hänen ensimmäinen kirjallinen yrityksensä, runokokoelma vuodelta 1889,
+ei herättänyt sanottavaa huomiota. Mutta näytelmä »Prinsessa Maleine»,
+jonka ensi painoksen kirjailija itse käsipainossa erään ystävänsä
+kanssa valmisti 25 kappaleen suuruiseksi, saavuttaa kaikkien
+tunnustuksen, ja Octave Mirbeau pitää nuorta kirjailijaa uutena
+Shakespearena. Maeterlinckin ensimmäisiä teoksia onkin sanottu
+»marmoriin hakatuiksi unelmiksi».
+
+Tämä näytelmä määrittelee jo täydelleen Maeterlinckin tuotannon,
+etenkin näytelmien, perussävyn: olemisen arvoitusta selittämään ja
+ratkaisemaan on tuotu kuolema, olemisen salaperäisin ja tuskallisin
+asia; se vaikuttaa, että sanoja on vähän ja nekin lausutaan ikäänkuin
+sammaltaen ja hapuillen, jylhää taustaa vasten ovat liikkeet terävästi
+erottuvat ja jäykät, mutta yksinkertaiset ja luonnolliset, niitä on
+niukalti, ja ilmassa tuntuu olevan painostavaa tiivistystä ja
+tuskallista jännitystä, sillä jotakin ihmeellistä odotetaan.
+
+Maeterlinck ohentaa näin sanonnallaan sitä kudosta, jonka läpi me
+näemme ihmisen sisäisen elämän jokapäiväiset liikahdukset ja niiden
+perustunnelmat. Jokapäiväisten sanojen ja arkipäiväisten askareitten
+alla on jotakin paljon tärkeämpää ja hyvin merkityksellistä: sielujen
+salattua elämää hiljaisuudessa. Esiintyy yksinkertaisia, vähäpätöisiä
+henkilöitä, kuten lapsia ja sokeita, vieläpä eläimiäkin, joille tämä
+kätketty salaisuus selviää. Sokea näytelmässä »Sokeat» toisten sokeain
+kaivatessa ja moittiessa tunnotonta johtajaansa, jota ei kuulu heidän
+luokseen, kompastuu johonkin kylmään ja oivaltaen sen johtajan
+ruumiiksi sanoo: »Yksi meistä lie kuollut.» Näytelmässä »Kutsumaton
+vieras» (1890) samoin sokea isoisä aavistaa lampun sammumisen enteeksi,
+kuulee kuoleman hiiviskelevän tuvan seinustoilla ja tuntee sen katsovan
+ikkunasta, astuvan sisään ja istuutuvan hänen viereensä pöydän ääreen;
+toisia kiusoittaa ukon levottomuus, sillä sairas makaa viereisessä
+huoneessa; vihdoin ilmestyy sairaanhoitajatar kynnykselle ja tekemällä
+ristinmerkin ilmoittaa, että sairas on kuollut.
+
+Maeterlinckin muut näytelmät, »Sisällä», jossa kuolema myös kummittelee
+ja elämä kulkee yhä suurten käsittämättömien ja kohtalokkaiden voimien
+varjossa, »Seitsemän prinsessaa» (1891), »Pelleas ja Melisand» (1902),
+»Maria Magdaleine» sekä viehättävät satunäytelmät »Joyzelle» (1903) ja
+»Sininen lintu» (1908) ovat kaikki samaan henkeen kirjoitettuja, mutta
+niissä on jo havaittavissa huomattavampaa kehitystä kirkastumista
+kohti.
+
+Erikoisasemassa on Maeterlinckin historiallinen näytelmä »Monna Vanna»
+(19Ö2), koska hän näennäisesti poikkeaa siinä aikaisemmista
+näytelmistään; siinä on kuohuvaa elämää ja liikettä näyttämöllä.
+Vastapainona ja täydennyksenä epäselville, hajanaisille ja epäröiville
+henkilöille esitetään tässä naisihanne, seestynyt sielu, jossa ei
+ristiriitaisuuksien solmuja synny, joka osaa rinnastaa velvollisuutensa
+molemmat puolet: sisäänpäin ja ulospäin.
+
+Tätä näytelmää on esitetty kautta Euroopan. Kaikki arvostelijat eivät
+sitä ymmärtäneet, eivät käsittäneet kirjailijan sisäistä kehitystä, kun
+hän alkoi todellisuusmaailmasta etsiä jonkinlaista täydennystä. Rinnan
+ulkonaisten muutosten kanssa kulki kirjailija näihin aikoihin
+vapautusta ja valoisuutta kohti.
+
+Hän asettuu v. 1896 asumaan Pariisiin, missä hänen vaiteliaisuutensa ja
+keskiaikaiset haaveensa herättivät ensin kummastusta ja sitten
+kunnioitusta hänen kirjailijatovereissaan. Maeterlinckin jäykkä,
+taipumaton pyrkimys esti häntä muuttumasta Pariisissa pariisilaiseksi
+perhoseksi. Suuri muutos tuli hänen elämäänsä vasta siiloin, kun hän
+tutustui näyttelijätär Georgette Leblanciin josta tuli hänen vaimonsa,
+ja joka esitti nimiosaa »Monna Vannassa».
+
+Maeterlinckin olemuksessa ja tuotannossa on kaksi eri puolta, jotka
+ovat melkein yhtä vastakkaisia kuin yö ja päivä. Mutta kenessäkään ne
+eivät liene toisiaan täydentäneet niin ihmeellisesti kuin hänessä. Ja
+siinä on hänen vahvuutensa, suuruutensa.
+
+Maeterlinck vapautuu vähitellen kuoleman vallasta, kammo vaihtuu
+voittoisaksi mietiskelyksi, joka johtaa hänen elämänsä valoisampiin
+ilmapiireihin. Hänen synnyinkaupunkinsa Gentin pohjoismaiseen
+mystillisyyteen pilkottaa yhä useampia todellisuudessa iloitsevan,
+optimistisen elämän valoviiruja, joita etelä ja Pariisi edustavat. Ne
+ovat kuin kimaltelevat suonet tummassa marmorissa.
+
+Näköjään vastakkaiset maailmat ovat sovitettavissa elämän sulautumissa.
+Lapsi, joka näkee ympärillään ihmeitä, uskoo, että se on todellista
+elämää. Mystiikka on se tausta, jolta hohtaa useimpien ihmisten silmiin
+kaikki se, mikä on hyvää ja valoisaa. Pilvistä, synkkää taivasta vasten
+saavat ihmiskohtalot asetteellista ylevyyttä ja herättävät saman
+tunnelman kuin harmaasta graniitista rakennettu kirkko, joka pilvistä
+taustaa vasten seisoen alkaa hohtaa auringon säteissä. Useimmat ihmiset
+elävät päivästä toiseen uskoen täydellä epäilemättömyydellä kaikkeen,
+mikä pelkästään silmiä koskettaa ja kouraan tuntuu, ja vaikka
+näkevätkin elämän salat, sanovat niitä todellisiksi, sillä he eivät
+uskalla mitata sitä mystiikkaa, joka heitä joka taholla seuraa. He
+pelkäävät hukkuvansa siihen. Vain sellaiset ihmiset, jotka
+kevytmielisesti leikkivät tieteiden erittelyllä, uskaltavat tietoisesti
+kieltää mystiikan.
+
+Maeterlinck on onnellisesti sovittanut nämä kaksi maailmaa elämän
+arkikysymyksissä. Näin hän on saanut ihmeellisyyttä sädehtiviin
+sanoihinsa ja ajatuksiinsa _jotakin hyvin todellisuudentuntoista_.
+Hänen kosketuksensa voi tuntua yhtä todelliselta kuin tavallisen,
+sydämellisen ihmisen sanaton kädenpuristus. Samalla se on opettajan,
+suurmiehen kosketus, joka saa meidät väräjämään ja välähdyttää
+sieluumme totuuden säteitä.
+
+Maeterlinck on nähnyt paljon ihmeellistä ja salaperäistä ympärillään,
+hän on löytänyt sitä kaikkien aikojen kirjallisuudesta ja itsestään,
+mutta siinä on hänen erikoisuutensa, että hän on havainnut sitä
+jokapäiväisissäkin oloissa. Tämä _ihmeellisen_ ja _jokapäiväisen
+yhteydellisyys_ on ensin ilmennyt hänelle hiljaisuudessa. Kehityksensä
+alkuaikoina ei hän näyttämöllä saanut näitä vastakohtia esille muuten
+kuin tuomalla kuoleman, tuskallisen odotuksen näyttämölle keskelle
+arkiaskareita.
+
+Mutta sitten löytyi järkyttäviä ihmeitä jo todellisentuntoisemmista,
+valoisammista asioista, eheämmistä ihmisluonteista ja luonnosta, kuten
+kukista ja mehiläisistä ja viimeksi on Maeterlinckissa näiden kahden
+kehityskauden yhtymä saanut uuden muodon. Tutkimuksen kohteena on
+hänellä nyt sielun salaperäinen todellisuus.
+
+Maeterlinckin siirtymäkausille kuvaavia ovat hänen mieteteoksensa. Hän
+käänsi ranskankielelle useita mietekirjailijoita, kirjoitti esipuheita
+käännöksiinsä ja tutkielmia. Mystikot Jakob Böhme ja Swedenborg olivat
+hänen mielikirjailijoitaan, samoin Plotinos, joka hänen sanojensa
+mukaan »on koettanut inhimillisen ymmärryksen tietä eritellä sitä
+jumalallista voimaa, joka vallitsee täällä». Carlylelta hän on saanut
+paljon vaikutelmia, ja Emerson on hänen opettajansa. Vihdoin hän
+perehtyi itämaiseen viisauteen ja Novalikseen, Flaamilaisella munkilla
+Ruysbroekilla oli häneen suuri viehätysvoima. Tämä 14. vuosisadan
+askeetti kirjoitti erakkoelämässään hämäriä, kaihoisia kirjoja sielun
+yhtymisestä Jumalaan. Ruysbroekin tuotanto on kuin suurennuslasi, joka
+on suunnattu pimeyteen ja hiljaisuuteen, kuvailee Maeterlinck. Olemme
+ihmisajatuksen äärimmäisten rajojen kohdalla ja paljon yläpuolella
+järjen napapiiriä, siellä on tavattoman kylmää ja kuitenkin on siellä
+vain tulta ja valoa. Hänen ajatuksensa virtailevat kuin läpinäkyvät
+jäätelit hiljaisuuden värittömällä merellä.
+
+Tällaisten herätteiden ja sisäisten kokemusten tulos on v. 1895
+ilmestynyt »Köyhäin aarteet» (La Trésor des humbles), mieteteos,
+jonka kirjailija omisti tulevalle vaimolleen. Otsikko viittaa
+raamatunlauseeseen »autuaita ovat hengessä vaivaiset», ja ensimmäinen
+luku käsittelee hiljaisuutta alkaen sanoilla: »Silence and Secrecy!
+huudahtaa Carlyle, niille pitäisi pystyttää alttari yleistä palvontaa
+varten.» Jos meillä on jotakin todellista sanottavaa toisillemme, on
+meidän vaiettava. Sielut koskettavat toisiaan parhaiten ilman aisteja.
+Sisäisen näkemiskyvyn voima on elämässä tärkeintä. Vain jokapäiväisen
+elämän hiljaisuudessa, jossa ei mitään tapahdu, voi oppia tuntemaan
+vaiteliasta omaa »minäänsä» ja mahdollisuuksia syvällisempään,
+kauniimpaan elämään. Kohtalo on sisässämme. Tällaisia mietelmiä
+tapaamme tässä kaikkialla suurta ymmärtämystä saavuttaneessa teoksessa.
+Kirjan muista luvuista mainittakoon »Sielun herääminen», »Naisista»,
+»Ruysbroek ihmeellinen», »Emerson», »Novalis», »Arkielämän tragiikka»,
+»Näkymätön hyvyys» sekä viehättävät »Syvä elämä» ja »Sisäinen kauneus»,
+jotka ovat kokoelmaamme käännetyt.
+
+Maeterlinckin seuraava mieteteos oli »Viisaus ja kohtalo» (1898), jota
+kuvaavat kirjailijan omat sanat: »Emme kohtaa mysteeriota enää
+pelokkaasti, vaan uskalluksella». Ilmenee uskalias onnenkaipuu. Jos
+jotkut ihmiset uskoisivat että he omistavat onnen ja kaikki ovat
+onnellisia, vaikuttaisi se terveellisesti ympäristöön ja kaikki
+epäoleellinen raukeaisi olemattomiin. Ellemme tiedä mihin kuljemme,
+voimme ainakin tiestämme iloita. Vuodelta 1902 on teos »Haudattu
+temppeli», jossa runokuvin rakennetaan silta ihmisen sisäisen olemuksen
+ja hänen kohtalonsa välille ja osoitetaan sielun voiman hallitsevan
+etäisiä ja tulevia asioita. Maeterlinck tahtoo meille »pitää auki
+suuria valtateitä, jotka johtavat kohtalon herruuteen -- onneen.»
+
+Miettiessään ihmisten kesken ja ihmisen itsensä sisässä vallitsevaa
+»oikeudenmukaisuuden mysteeriota» hän saa sille ulkokohtaisen
+kiinnepisteen ulkopuolelta ihmiselämää. Tunnollisella asiallisuudella
+ja tiedemiehen perusteellisuudella hän tutkii mehiläisvuoden tapahtumia
+mehiläiskeossa ja kirjoittaa luonnontieteellismietelmällisen teoksensa
+»Mehiläisten elämä» vuonna 1901. Samaan suuntaan kulkee hänen teoksensa
+»Kukkien äly» v. 1907; siinä hän tutkii kukkien tuoksun kehkeytymistä
+ja paljastaa taipumuksiaan lääkärialalle. Korkeimmille kuvitteluille
+hän osaa antaa kouraantuntuvan muodon ja päinvastoin todellisuuden
+tapahtumille aatteellisia selityksiä. Mainitsemista ansaitsee vielä
+»Kaksoispuutarha», jossa kuvataan aitotuoreita elämyksiä kirjailijan
+omasta kokemuspiiristä. Kirjailija kuvaa verrattomalla ymmärtämyksellä
+pienen koiran elämäntapauksia ja kertoo automobiilin koneistosta niin
+mieltäkiinnittävästi kuin olisi kysymys ihmisen omasta rakenteesta ja
+siksi lukee sitä jännittynein mielin aivan kuin odottaisi jotakin
+tapahtuvan.
+
+Kirjallisista ansioistaan hän sai v. 1911 Nobelin palkinnon. Vuonna
+1914 alkaneeseen maailmansotaan hän on ottanut osaa ja jatkanut sen
+ohella kirjallista tuotantoaan. Tämän ajanjakson tuotteita ovat teokset
+»Kuolema», »Sodan pirstaleet» ja »Tuntematon vieras», jossa kuvaillaan
+ja eritellään ihmisen alatajun ihmeellisiä tapauksia; siis kysymyksiä
+tieteen rajamailta.
+
+Siinä piirteitä kirjailijan monikirjavasta tuotannosta.
+
+Tiedustelemme levottomin mielin niiden henkilöiden yksityiselämää,
+joiden teokset välittävät sieluumme totuuden välkkeitä ja jotka siksi
+ovat tulleet meidän oppaiksemme ja mestareiksemme. Toivoisimme
+näkevämme, että he todellisuudessa ovat sellaisia, jommoisiksi me
+heidät heidän teostensa mukaan mielessämme kuvittelemme ja pelkäämme
+löytävämme pettymyksiä tuottavia puutteita. Ne, jotka tuntevat
+Maeterlinckin, saavat päinvastoin onnellisia yllätyksiä täydellisestä
+sopusoinnusta, joka vallitsee hänen teostensa ja hänen elämänsä
+välillä. Esipuheessaan erääseen Maeterlinckin valikoimateokseen on
+kirjailijan vaimo huomauttanut Maeterlinckin yksityiselämän
+sopusuhtaisuudesta. »Hän on parantanut heikkoutensa, kanavoinut
+kykynsä, monistanut tarmonsa ja kouluttanut vaistonsa.» Menestys ei ole
+lainkaan koskenut häneen; se on antanut vain sitä luottamusta, jota
+hänellä ei alussa ollut. Hän ei tahdo näyttää ihmeellisemmältä kuin on,
+vaan sanoo olevansa »talonpoika». Teoksillaan ansaitsemansa rikkaudet
+hän on käyttänyt paetakseen ihmisten ilmoilta. Hän on näet ostanut
+kesäasunnokseen ikivanhan luostarin.
+
+Siellä hän viettää kesänsä hiljaisuudessa lähimpiensä kanssa
+täydellisessä erakkolassa. Kirjoituspöytänsä hän järjestää milloin
+mihinkin siimekseen. Hän istuu kirjoittaen luostarin komeroissa,
+puutarhan luolassa tai kappelissa tai ulkoilmassa.
+
+On olemassa jonkinlainen avain hänen ymmärtämiseensä. Vaikka hän on
+aikansa yläpuolella, niin ettei hänen kirjoihinsa aika ole lyönyt
+leimaansa, on hän kuitenkin samalla tavallinen ihminen. Sillä
+kirjallisesta työstä herettyään hän käy katsomassa puutarhassa
+kukkiaan, mehiläisiään ja puitaan, kastelee kukkia ja ryhtyy maatöihin
+kuin tavallinen, vaatimattomasti puettu mökkiläinen. Lomahetkinä hän
+harjoittaa mieliurheilujaan, sillä hän on karaistunut, voimakas miesten
+mies. Hän ajaa automobiililla, soutaa kanootilla, ui, kalastaa, tekee
+kävelyretkiä ja talvella luistelee. Tai hän poistuu sorvipenkin ääreen
+ja valmistaa kaikenlaisia somia esineitä välttääkseen hyödytöntä ja
+jokapäiväistä keskustelua. Niin viettää hän aikaista, tervettä ja
+säännöllistä elämää. Ja tervehdyttävän työn ohessa hän mietiskelee ja
+kypsyttää ajatuksia, jotka sitten empimättä kirjoittaa kirjaan.
+
+Kuinka rikas onkaan hänen sisäinen elämänsä. Hänkään ei sanoillaan ole
+saanut sanotuksi muuta kuin osan sisäisten näkemystensä ja
+tuntemustensa helmeilystä. Nähdessään sisäisen moninaisuuden hän
+päättelee sieluntuntijan aavistuksella:
+
+»Ei ainoakaan liike, ajatus, synti, kyynel tai ainehiukkanen hankitusta
+tietoisuudesta katoa maan uumeniin. Vähäpätöisinkin tekomme herättää
+henkiin isämme, ei haudoista, missä he liikkumatta lepäävät, vaan
+sisimmästä itsestämme, missä he alati elävät»
+
+Runoilijan ja todellisuuden vaarinottajan voimakas vastakohtaisuus
+antaa meille syvällisen opetuksen, joka tunkeutuu vastahakoisimmankin
+korvaan. Siinä Maeterlinckin elämäntyön onnistumisen, menestyksen
+salaisuus. Siitä on takeena kirjailijan elämänkatsomuksen teräksinen
+vakavuus. Sillä samoin kuin Emersonkin on Maeterlinck kaikessa
+toiminnassaan valhetta kammova ja rehellinen pyrkimyksessään eikä
+pintapuolisen ihmisen tavoin pelkää näennäisiä epäjohdonmukaisuuksia,
+sillä hän luottaa elämänpyrkimystensä vakavuuteen.
+
+Maeterlinck on kulkeutunut tunneherkän salamyhkäisyytensä
+äärimmäisyyteen ja sitten toipunut sen kirveltelystä. Kun tulee aika,
+jolloin ihmiset virvoittavaa uudistusta janoten alkavat viljellä
+keskityksen, sisäisyyden ja aatteellisuuden arvoja, on Maeterlinckilla
+entistä enemmän sanottavaa. Hänen parhaat ajatuksensa saavat
+kantavuutta, opitaan ymmärtämään hänen ihmettelevän mielensä
+tunnelmallisia pysähdyksiä keskellä jokapäiväisen toiminnan vainioita.
+
+»Hän on ilman valhetta osannut opastaa meitä autuuden tielle, ja ohjata
+odottamaan ilman turhia toiveita», kirjoittaa hänen vaimonsa. »Hän on
+osannut katsoessaan vain elämää antaa meille luottamusta siihen
+paljastaessaan kauneuksia vähäisimmässäkin ja kurjimmassakin ilossa,
+ylevyyttä alhaisimmassa. Kukkulalle hän on korottanut rakkauden ja
+totuuden temppelin. Ei mikään ovi sulje pääsyä sinne eikä mikään
+katoavainen jumaluus asu siellä.»
+
+Mihin asti pääsee vielä Maeterlinck? Mitä vaiheita hänellä vielä on
+edessään?
+
+Kirjassaan »Viisaus ja kohtalo» kertoo Maeterlinck Dantesta. Dante
+kysyy äkkiä itseltään, kun hän näkee, ettei hänen ympärillään enää
+mikään liiku, onko hän paikoillaan vai lähestyykö hän yhä Jumalan
+istuinta? Silloin katsahtaa hän Beatriceen ja kun tämä näyttää hänestä
+kauniimmalta, tietää hän olevansa lähellä päämääräänsä. »Sillä siitä,
+kuinka suureksi tiedonhalu, rakkaus, kunnioitus ja ihmettely kaikkeen
+elämässä meitä ympäröivään on kasvanut, voi laskea ne askeleet, jotka
+olemme ottaneet totuutta kohti.»
+
+
+
+
+Syvä elämä.
+
+
+On hyvä muistuttaa ihmisille, että mitättöminkin heistä »kykenee
+jumalallisen esikuvan mukaan, jota hän ei valitse, muovailemaan suuren
+henkisen persoonallisuuden, joka on kokoonpantu puoleksi hänestä
+itsestään ja puoleksi ihanteesta; ja että se, mikä elää täyttä
+todellisuutta, varmasti on juuri tämä.»
+
+Itse kunkin on oman pääsemättömän arkielämänsä vähäpätöisyydestä
+löydettävä korkeamman elämisen mahdollisuudet.[46] Siinä on meidän
+jaloin päämäärämme. Me olemme keskenämme erilaisia vain sikäli kuin
+olemme erilaisessa yhteydessä ikuisuuden kanssa. Sankari on suurempi
+mierolaista vain sen tähden, että hän jonain hetkenään on elävämmin
+tajunnut jonkin sellaisen yhteyden. Jos on totta, ettei luomakunta
+pääty ihmiseen, vaan että korkeammat ja näkymättömämmät olennot
+ympäröivät meitä, niin ovat he meitä ylempiä vain sentähden, että
+heillä on ikuisuuden kanssa sellaisia yhdyssiteitä, joita me emme
+aavistakaan.
+
+Noita yhdyssiteitä meillä on mahdollisuus monistaa. Jokaisen ihmisen
+elämässä on päivä, jona taivas itsestään avautuu, ja melkein aina on
+ihmisen todellinen aineeton persoonallisuus alkuisin semmoisesta
+hetkestä. Semmoisena hetkenä me varmaan saamme ne näkymättömät ja
+ikuiset kasvonpiirteet, jotka me tietämättämme käännämme enkeleitä ja
+sieluja kohden. Mutta useimmille ihmisille avautuu taivas sillä tavoin
+vain sattumalta. He eivät itse ole valinneet niitä kasvonpiirteitään,
+joista enkelit heidät ikuisuudessa tuntevat, eivätkä he osaa jalostaa
+eivätkä puhdistaa niiden juonteita. Ne ovat syntyneet vain
+satunnaisesta ilosta tai surusta, pelosta tai ajatuksesta.
+
+Me synnymme todellisesti vasta sinä päivänä, jona me ensi kerran
+syvimmässämme tunnemme, että elämässä on jotain totista ja
+odottamatonta. Joku toteaa äkisti, ettei hän olekaan yksin taivaan
+alla. Joku toinen huomaa suudelmasta tai kyyneleestä, että »kaiken
+parhaan ja pyhän alkulähde, maailman kaikkeudesta aina Jumalaan asti,
+on kätkettynä kaukotahtisen yön tuolla puolen». Kolmas on ilossaan ja
+onnettomuudessaan havainnut jumalallisen käden kosketuksen; joku taas
+on tajunnut, että kuolleet ovat oikeassa. Vielä on joku tuntenut
+myötätuntoa, joku on ihaillut ja joku on pelännyt. Usein ei tarvita
+juuri mitään, riittää sana, liike, jokin mitätön seikka, johon ei
+sisälly edes ajatusta. »Ennen rakastin sinua niinkuin veljeäni», sanoo
+jossain joku Shakespearen sankari, »mutta nyt kunnioitan sinua niinkuin
+omaa sieluani». Varmaankin sinä päivänä juuri joku olento tuli
+maailmaan.
+
+Me voimme siten syntyä useammin kuin yhden kerran ja jokaisessa
+sellaisessa syntymässä me hiukkasen lähestymme Jumalaamme. Mutta
+melkein kaikki me tyydymme odottamaan kunnes jokin tapaus
+vastustamattomalla valovoimallaan väkisin tunkeutuu meidän pimeyteemme
+ja valaisee meidät vasten tahtoamme. Me odotamme jotakin onnellista
+tapausta, jolloin meidän sielumme silmät sattumalta ovat auki, kun
+meille jotakin tavatonta tapahtuu. Mutta valoa on kaikessa mitä
+tapahtuu, ja suurimmat ihmiset ovat suuria vain siksi, että heillä on
+tapana pitää silmänsä avoimina kaikille valoille. Pitääkö sitten
+välttämättä sinun äitisi vetää viimeiset hengenvetonsa sinun sylissäsi,
+pitääkö lastesi hukkua jossain haaksirikossa ja sinun itsesi töin
+tuskin pelastua kuolemasta, että sinä lopultakin tulisit tietämään,
+että sinä elät käsittämättömässä maailmassa, jossa alati olet ja jossa
+näkymätön Jumala asuu ikuisesti yksin luomiensa kanssa? Pitääkö sitten
+välttämättä sinun morsiamesi menehtyä tulipalossa tai sinun silmäisi
+edessä painua valtameren viheriään syvyyteen, jotta sinä hetken ajan
+tajuaisit, että rakkauden valtakunnan rajat ehkä ovatkin kaukana Miran,
+Altairin ja Berenicen-hiusten hienojen valoväikkeiden tuolla
+puolen?[47] Jos olisit pitänyt silmäsi avoinna, niin etkö olisi yhdessä
+suudelmassa voinut nähdä sitä, mitä äsken näit suuressa
+onnettomuudessa? Tarvitaanko siis tuskan peitsen iskuja herättämään
+niitä jumalallisia muistoja, jotka uinuvat meidän sieluissamme? Viisas
+ei kaipaa sellaisia järkytyksiä. Hän katselee kyyneltä, nuoren tytön
+kädenliikettä, putoavaa vesipisaraa; hän kuuntelee ajatusta, kun se
+kiitää ohi, puristaa veljen kättä, lähestyy jotain huuliparia avoimin
+silmin ja sieluin. Niissä hän alati näkee sitä, mitä sinä saat nähdä
+vain hetken ajan; ja yhdestä hymyilystä hän oppii sen, mihin sinä
+tarvitset myrskyä, ehkäpä kuoleman käden kosketusta.
+
+Sillä mitä ovatkaan »viisaus», »hyve», »sankarillisuus», »elämän suuret
+juhlahetket» -- mitä ovatkaan ne pohjaltaan muuta kuin semmoisia
+hetkiä, joina ihminen enemmän tai vähemmän on edennyt oman itsensä
+ulkopuolelle ja osannut vaikka vähäksikin aikaa pysähtyä jollekin
+ikuisuuden portille, josta hän näkee, ettei pieninkään huudahdus, ei
+kalpein ajatus, eikä heikoinkaan liike painu tyhjyyteen, tai jos
+painuu, niin itse se painuminen on niin mittaamaton, että se riittää
+antamaan meidän elämällemme juhlallisuuden leiman? Miksi odotat, että
+taivas aukeaisi pitkäisen jylinällä? Sinun pitää tarkata niitä
+onnellisia hetkiä, kun se aukeaa hiljaisuudessa; ja niin se aukenee
+alinomaa. Sinä sanot, että etsit turhaan Jumalaa omasta elämästäsi, hän
+ei näyttäydy. Mutta missäpä elämässä ei olisi tuhansia hetkiä, jotka
+joskus muistuttavat sitä näytelmää, missä kaikki seisovat ja odottavat
+jumaluuden ilmaantumista eikä kukaan näe sitä, kunnes erään kuolevan
+tietoisuudesta yht'äkkiä purkautuu siellä versonut ajatus ja muuan
+vanhus huudahtaa, ilosta ja kauhusta nyyhkyttäen: »Jumala? Siinähän on
+Jumala!»
+
+Pitääkö meidän aina saada tieto kaikesta, ja emmekö osaa polvistua,
+jollei joku ole meille sanomassa, että nyt Jumala käy ohi? Jos olet
+syvästi rakastunut, niin ei kenenkään tarvinnut siinä huomauttaa, että
+sinun sielusi on maailmojen suuruinen, että taivaankappaleet, kukkaset,
+yön ja meren aallot eivät ole yksinäisiä, ettei mikään loppunut, vaan
+kaikki alkoi näkyväisyyden kynnykseltä; ja että ne huuletkin, joita
+suutelit, kuuluivat paljon korkeammalle, kauniimmalle ja puhtaammalle
+olennolle kuin se, jota käsivartesi syleilivät. Sinä siis olet nähnyt
+semmoista, mitä ei elämässä voi nähdä joutumatta huumeeseen. Mutta eikö
+ihminen voi elää niinkuin hän aina rakastaisi? Sankarit ja pyhimykset
+eivät ole muuta tehneet. Todellakin, me olemme täällä liian kauan
+odottaneet, niinkuin sadun sokeat, jotka lähtivät pitkälle matkalle,
+saadakseen kuulla Jumalaansa. He olivat istuneet temppelin portaille ja
+kun joku kysyi, mitä he siinä tekivät, niin he vastasivat päätänsä
+huojutellen: »Me odotamme, mutta Jumala ei ole vielä sanonut
+sanaakaan.» He eivät nähneet, että pyhätön kupariportit olivat kiinni,
+eivätkä tienneet, että heidän Jumalansa ääni aaltoili holvikossa.
+Meidän jumalamme ei hetkeksikään keskeytä puhettansa, mutta kukaan ei
+ajattelekkaan raottaa portteja. Ja kumminkin, jos tahdottaisiin pitää
+siitä vaaria, niin ei olisi ollenkaan vaikeata jokaisessa käänteessä
+kuulla se sana, mikä Jumalan on sanottava.
+
+Me kaikki elämme ylevyyden piirissä. Missäpä me muualla eläisimmekään!
+Ei ole muuta elämisen paikkaa. Meiltä ei puutu taivaallisen elämisen
+tilaisuutta, vaan meiltä puuttuu huomiokykyä ja harrasta keskittymistä,
+pientä sielullista huumaa. Jos sinulla onkin vain pieni kammio, niin
+etkö luule Jumalan olevan sielläkin, ja etkö luule siellä voivasi
+viettää ylevyyden elämää? Jos valitat elämäsi yksinäisyyttä ja
+tyhjyyttä, ettei sinua kukaan rakasta eikä sinulla ole ketään
+rakastettavaa, niin luuletko, etteivät sanasi ole erehdyttäviä?
+Luuletko, että yksinäisyys ollenkaan on mahdollista, että rakkaus on
+jotain tiettävää tai nähtävää, ja että tapauksia punnitaan niinkuin
+kulta- tai hopealunnaita? Eikö elävä ajatus -- saman tekevä onko se
+korkea vai matala; kun se lähtee sinun sielustasi, on se sinulle suuri
+-- eikö korkea pyrkimys taikka yleensä elämän juhlallinen hartaushetki
+voi saapua pieneenkin kammioon? Ja vaikka sinä et rakasta eikä sinua
+rakasteta, mutta sinä kumminkin väkevästi näet tuhanten seikkain
+kauneuden, sielun suuruuden ja elämän sanomattoman totisuuden, niin
+eikö se ole yhtä ihanaa kuin se, että sinä rakastaisit tai sinua
+rakastettaisiin? Ja vaikkapa itse taivas olisi sinulta kätketty, niin
+eikö sittenkin toteudu runoilijan sana, että »laaja tähtikatto kaikesta
+huolimatta leviää sinun sielusi ylitse kuoleman muodossa»?... Kaikki
+mitä meille tapahtuu, on jumalallisen suurta ja me olemme aina suuren
+maailman keskipisteessä. Mutta meidän olisi totuttava elämään niinkuin
+äsken syntynyt enkeli, niinkuin rakastava nainen tai niinkuin kuoleva
+mies. Jos tietäisit kuolevasi tänä iltana, taikka vain iäksi
+poistuvasi, niin katselisitko silloin esineitä ja asioita samalla
+silmällä kuin tähän asti? Etkö rakastaisikin toisin kuin koskaan
+ennen? Näkyväisten ilmiöitten hyvyys ja pahuusko sinun ympärilläsi
+suurentuisi? Sielujen kauneutta ja rumuuttako sinä silloin osaisit
+katsella? Eikö silloin kaikki, yksin pahuus ja kärsimyskin, muodostu
+rakkaudeksi, jota suloisin kyynelkaste siunaa? Eikö jokainen
+anteeksiannon tilaisuus hiukkasen lievennä eronhetken tai kuoleman
+katkeruutta, kuten on sanonut muuan viisas mies. Ja kumminkin,
+sellaisessa murheen tai kuoleman kirkkaudessakin, sopii kysyä: totuutta
+vaiko erehdystä kohden ihminen ottaa ne viimeiset askeleet, jotka
+hänelle on suotu?
+
+Kumpaisillako on näkemisen taito, elävillä vaiko kuolevilla, ja
+kumpaiset ovat oikeassa? Niitä onnellisia, jotka ovat niin ajatelleet,
+niin puhuneet ja toimineet, että saavat hyväksymisen kuolevilta ja
+suurten tuskien kirkastamilta! Se on suloisin palkinto viisaalle, jota
+elämässä ei kukaan kuullut. Jos olet elänyt elämäsi hämärässä
+kauneudessa, niin älä ole rauhaton. Korkeimman oikeuden hetki lyö aina
+lopulta jokaisen ihmisen sydämessä, ja onnettomuus avaa semmoisetkin
+silmät, jotka eivät ennen auenneet. Kuka tietää vaikka sinä juuri tällä
+hetkellä kiitäisit yli kuolevan sielun, niinkuin jonkun semmoisen
+varjo, joka jo on tuntenut totuuden. Ehkäpä juuri kuolinvuoteilla
+punotaan todelliset ja kalleimmat voitonseppeleet viisaille,
+sankareille, kaikille, jotka ovat osanneet arvokkaasti elää sielun
+mukana sen korkeissa, puhtaissa ja hienoissa surutunnelmissa.
+
+»Kuolema ei kaunista yksin meidän elotonta muotoamme», sanoo
+Lavater,[48] »vaan pelkkä kuoleman ajatus antaa itse elämällekin
+kauniimman muodon». Samoin kaunistaa meidän elämäämme jokainen ajatus,
+joka on yhtä ääretön kuin kuolema. Mutta tässä kohden ei pidä erehtyä.
+Jokaisella ihmisellä on jaloja ajatuksia, jotka leijuvat kuin suuret
+valkoiset linnut hänen sielunsa yllä. Mutta! ne eivät riitä. Ne ovat
+outoja lintuja, joita ensin hämmästytään ja sitten karkoitetaan ne pois
+kärsimättömillä liikkeillä. Ne eivät ehdi meidän elämämme ulottuville.
+Jotta meidän sielumme tulisi totiseksi ja syväksi niinkuin enkelien
+sielu, niin siihen ei riita se, että meille silmänräpäyksessä vilahtaa
+maailman kaikkeus kuoleman tai ikuisuuden varjosta, ilon valosta,
+kauneuden ja rakkauden tulenliekeistä. Jokainen olento on elänyt
+semmoisia hetkiä eivätkä ne ole muuta jälkeensä jättäneet kuin
+pivollisen arvotonta tuhkaa. Ei riitä sattuma, sattumien on tultava
+tavaksi. On opittava elämään totunnaisesti kauneudessa ja
+arvokkuudessa, Alhaisinkin olento erottaa elämästä sen jalon ja
+kauniin, jota olisi noudatettava; mutta tuolla kauniilla ja jalolla ei
+ole hänessä tarpeellista tehovoimaa. Juuri tuota näkymätöntä,
+abstraktista voimaa meidän pitää jo etukäteen yrittää lisätä. Ja se
+voima lisääntyy vain niille, jotka ovat saaneet tavakseen muita
+useammin istahtaa niille huipuille, joilla elämä ulottuu sieluun asti
+ja joilta näkyy, kuinka jokaiseen tekoon ja jokaiseen ajatukseen aina
+liittyy jotain suurta ja kuolematonta. Katsele ihmisiä ja asioita
+sisäisen silmäsi muodon ja halun mukaisesti, mutta älä koskaan unohda,
+että se varjo, jonka ne ohi mennessään luovat kallioon tai seinään, on
+vain kiitävä kuva valtavammasta varjosta, joka ylimaallisena
+joutsensiipenä leviää jokaisen sielun yli, joka niiden sielua lähestyy.
+Älä luule, että sellaiset ajatukset vain ovat tyhjiä koruja ja ettei
+niillä olisi mitään vaikutusta niiden elämään, jotka niitä vastaan
+ottavat. Elämän muodosteleminen ei ole läheskään niin tärkeätä kuin sen
+havaitseminen, sillä elämä muodostuu kyllä itsestään siitä pitäin, kun
+se on tullut nähdyksi. Nämä ajatukset, joista tässä puhun, muodostavat
+sankaruuden salatun aarrekammion, ja sinä päivänä, jona elämä pakottaa
+meidät avaamaan tuon aarrekammion, me hämmästymme, kun emme löydäkään
+sieltä muita voimia kuin niitä, jotka meitä työntävät täydellistä
+kauneutta kohden. Silloin ei tarvita muuta kuin että joku suuri
+kuningas kuolee, kun me jo muistamme, »että maailma ei lopu
+pihaveräjälle»; ja vähäpätöisinkin seikka riittää jalostamaan sielua
+joka ilta.
+
+Mutta vaikka sinulle sanotaan, että Jumala on suuri ja että sinä liikut
+hänen kirkkaudessaan, niin ei se vielä saata sinua siihen kauneuden ja
+hedelmällisen syvyyden elämään, jota sankarit elivät. Ehkä sinä aamuin
+ja illoin muistutat mieleesi, kuinka näkymättömät kädet liehuvat sinun
+pääsi yllä niinkuin tuhatpoimuinen vaippa, etkä kumminkaan koskaan
+huomaa noitten kätten pienintäkään liikettä. On oltava tietoisesti
+valveilla; ja on parempi valvoa turulla kuin nukkua temppelissä,
+Kauneutta ja suuruutta on kaikissa asioissa, koskapa ei tarvita muuta
+kuin jokin odottamaton tapaus, että me sitä niissä näkisimme. Useimmat
+tietävät sen, mutta vaikka he tietävätkin, niin vasta kohtalon tai
+kuoleman ruoskaniskut ajavat heitä kiertämään olemassaolon
+ympärysmuuria ja siitä etsimään rakoja, joista voisivat nähdä Jumalan.
+He kyllä tietävät, että matalan mökin halvoissa seinissä voi olla
+rakoja, jotka antavat ikuisuuteen, ja etteivät pienimmätkään ruudut
+vähennä taivaan äärettömyyksiltä yhtään piirreviivaa eikä tähteä. Mutta
+ei riitä, että me omistamme totuuden, vaan totuuden on omistettava
+meidät.
+
+Ja kumminkin: me elämme maailmassa, missä pienimmätkin tapahtumat
+vaivattomasti saavuttavat yhä puhtaamman ja korkeamman kauneuden. Ei
+mikään yhtyminen käy niin helposti kuin taivaan ja maan. Ja jos olet
+katsellut tähtiä, ennenkuin suutelet armastasi, niin ei suudelmasi ole
+samanlainen kuin jos olisit katsellut vain huoneesi seiniä. Jos joskus
+olet unohtunut seuraamaan valonsädettä, joka tunkeutuu elämän portin
+rakosista, niin ole varma siitä, että sinä päivänä olet tehnyt yhtä
+suuren teon, kuin jos olisit sitonut vihollisesi haavan, sillä tällöin
+sinulla ei enää ollut vihollista.
+
+Ihmisen täytyy vaaniskella Jumalaansa, sillä Jumala piileksii; mutta
+hänen piilopaikkansa tuntuvat, niiden perille päästyä, niin herttaisen
+yksinkertaisilta. Pienikin seikka sen jälkeen ilmaisee meille hänen
+läsnäolonsa, ja meidän elämämme suuruuteen tarvitaan niin vähän. Niinpä
+jotkut runoilijain säkeet silloin tällöin arkielämän pikkuaherruksissa
+tuntuvat yht'äkkiä avaavan näköaloja äärettömyyksiin. Mitään
+juhlallista sanaa ei ole sanottu, eikä luulisi, että mitään on esille
+manattu; ja kumminkin: miksi viittelöivät meille vanhuksen kyynelten
+takaa käsittämättömät kasvot, minkä vuoksi ympäröi lapsen hymyilyä yö
+täynnä enkelien havinaa, ja minkä tähden me kuultuamme myöntävän tai
+kieltävän kuiskauksen joltain sielulta, joka laulaen työskentelee
+toisaalla, minkätähden me henkeä pitäen siinä sanoimme itseksemme:
+»Tässä, tässä on Jumalan asunto, ja tuossa on taivaan esikartano?»
+
+Se johtuu siitä, että nuo runoilijat ovat tarkanneet »päättymätöntä
+varjoa» paremmin kuin me. Pohjaltaan ei korkein runous muuta olekaan
+kuin tätä, eikä sillä ole muuta päämäärää, kuin pitää avoinna »niitä
+valtateitä, jotka johtavat näkyväisestä näkymättömään». Mutta se on
+myös elämän korkein päämäärä, ja se on elämässä paljoa helpompi
+saavuttaa, kuin jaloimmassakaan runoudessa, sillä runouden on täytynyt
+pudottaa pois hiljaisuuden suuret siivet. Ei ole mitään pieniä päiviä.
+Tämän ajatuksen on laskeuduttava meidän elämäämme ja siinä muututtava
+sen perusolemukseksi. Ei tässä ole kysymys mistään surullisuudesta.
+Pienet ilot, pienet hymyt ja suuret kyyneleet, kaikilla niillä on sama
+ulottuvaisuus paikassa ja ajassa. Voit leikkiä elämässäsi yhtä
+viattomana »kuin lapsi kuolinvuoteen ääressä», eikä itkeminen ole
+mitään välttämätöntä. Toisen maailman portit aukenevat yhtä hyvin
+hymyilylle kuin kyyneleelle. Sinä saat tulla ja mennä mielesi mukaan,
+löydät ehkä etsittäväsi hämäristä, mutta älä koskaan unohda, että olet
+porttien vaiheilla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Poikettuani näin pitkille syrjäpoluille, palaan taas lähtökohtaani,
+siihen, »että on hyvä muistuttaa ihmisille, että mitättöminkin heistä
+kykenee jumalallisen esikuvan mukaan, jota hän ei itse valitse,
+muovailemaan suuren siveellisen persoonallisuuden, joka on pantu kokoon
+tasan hänestä itsestään ja ihanteesta.» Mutta nyt on niin, että tuota
+»suurta siveellistä persoonallisuutta» ei koskaan ole muovailtu muualla
+kuin elämän syvyydessä; ja tarvittava ihannemäärä tulee vain jatkuvan
+»jumaluuden ilmestymisen» toten. Jokainen ihminen voi hengessä
+saavuttaa hyveellisen elämän huiput ja joka hetki saada tietoonsa,
+kuinka on tehtävä, että tekisi niinkuin sankari tai pyhimys. Mutta tämä
+ei ole tärkeintä. Meitä ympäröivän ilmapiirin on niin muututtava, että
+se lopulta muistuttaa sitä ilmapiiriä, joka täyttää Swedenborgin[49]
+kultakauden ihanan maan, jossa ilma ei päästä valhetta ulos suusta.
+Silloin tulee hetki, jolloin pieninkin paha, minkä ihminen tahtoisi
+tehdä, putoo hänen jalkoihinsa niinkuin lyijykuula pronssikiekolle, ja
+jolloin meidän tietämättämme melkein kaikki vaihtuu kauneudeksi,
+rakkaudeksi ja totuudeksi. Mutta tämä ilmapiiri ympäröi vain niitä,
+jotka kyllin usein ovat huolehtineet elämänsä tuulettamisesta aukomalla
+portteja toiseen elämään. Niiden porttien läheisyydessä ihminen näkee,
+minkä näkee, niiden läheisyydessä ihminen rakastaa, minkä rakastaa.
+Sillä lähimmäisen rakastaminen ei ole vain sitä, että kokonaan antautuu
+hänelle, että palvelee, auttaa ja holhoo muita ihmisiä.
+
+On hyvin mahdollista, että sinä keskellä suurinta armeliaisuuttasi et
+ole hyvä, et kaunis etkä jalo, ja laupeudensisar, joka itse kuolee
+tyfussairasta hoitaessaan, voi olla sielultaan alhainen, pieni, kurja.
+Syvä lähimmäisenrakkaus on siinä, että rakastaa toisissa ihmisissä
+sitä, mikä heissä on ikuista, sillä oikea tosi-lähimmäinen on se, joka
+eniten lähenee Jumalaa, s.o. sitä mikä ihmisissä on puhdasta ja hyvää;
+ja vain alati pysyttelemällä niitten porttien lähettyvillä, joista
+äsken puhuin, voit sinä löytää sen, mikä sieluissa on jumalallista.
+Silloin voit sinä suuren Jean Paulin[50] tavoin sanoa: »Kun tahdon
+syvästi rakastaa jotakin kallista olentoa ja antaa hänelle kaikki
+anteeksi, niin ei minun tarvitse muuta kuin hetkinen katsella häntä
+hiljaisuudessa.» Täytyy oppia näkemään oppiakseen rakastamaan. Eräs
+ystäväni sanoi minulle kerran: »Olin elänyt yli kaksikymmentä vuotta
+sisareni parissa, ja _minä näin hänet_ ensi kerran vasta silloin, kun
+meidän äitimme kuoli.» Siinäkin sai kuolema riuhtaista auki yhden
+ikuisuuden portin, ennenkuin kaksi sielua näki toisensa alkuperäisen
+valon pilkahduksessa. Onko meissä ainoatakaan, jonka ympärillä ei olisi
+tuommoisia sisaria, joita emme ole nähneet?
+
+Onneksi on niissäkin, jotka vähimmän näkevät, aina jotakin, joka
+hiljaisuudessa toimii niinkuin he olisivat nähneet. Olla hyvä, ei ehkä
+merkitsekään muuta kuin olla vähässä valossa sitä, mitä kaikki ovat
+pimeässä. Epäilemättä juuri sen vuoksi ihmiselle on hyödyllistä pyrkiä
+kohottamaan elämäänsä ja suuntaamaan kaipuunsa niille huipuille, joilla
+hän saavuttaa mahdottomuuden tehdä pahaa. Senvuoksi hänelle on
+hyödyllistä totuttaa silmänsä katselemaan tapauksia ja ihmisiä
+jumalallisen ilmapiirin läpi. Mutta ei sekään ole välttämätöntä; ja
+kuinka pieneltä näyttääkään erotus Jumalan silmään! Me elämme
+semmoisessa maailmassa, missä totuus vallitsee asioitten syvyydessä, ja
+jossa ei tarvitse selitellä totuutta, vaan valhetta. Jos veljesi onni
+sinua surettaa, niin älä sillä halveksi itseäsi; sinun ei tarvitse
+pitkältä etsiä, kun jo löydät itsestäsi semmoista, jota tuo onni ei
+sureta. Ja vaikk'et etsisi ollenkaan, niin ei se mitään merkitse;
+jotakin kumminkin on, jota se ei ole surettanut.
+
+Niillä, jotka eivät mitään ajattele, on sama totuus kuin niillä, jotka
+ajattelevat Jumalaa: se vain ei ole juuri niin lähellä kynnystä, siinä
+kaikki. »Kaikkein arkisimmassakin elämässä on Jumalalle tehtyjen
+tekojen osuus suunnaton», sanoo Renan.[51] »Kaikkein alhaisinkin
+ihminen on mieluummin oikea- kuin väärämielinen, kaikki me kumarramme
+ja rukoilemme useamman kerran päivässä kuin luulemmekaan.» Ja me
+hämmästymme kun joku sattuma yht'äkkiä kirkastaa meille tuon
+jumalallisen osuuden merkityksen. Meidän ympärillämme on tuhansia ja
+taas tuhansia poloisia olentoja, jotka eivät eläissään ole nähneet
+mitään kaunista; he tulevat ja menevät pimeydessä; luullaan, että
+kaikki on kuollutta, eikä kukaan kiinnitä heihin huomiota. Mutta sitten
+yhtenä päivänä joku sana, odottamaton vaitiolo, pieni kyynel, joka
+saapuu itse kauneuden lähteistä, saa meidät ymmärtämään, että he ovat
+keksineet keinon, millä pystyttää sielunsa hämäryyteen ihanne, tuhatta
+kauniimpi kuin kauneinkaan seikka, minkä heidän korvansa on kuullut
+taikka heidän silmänsä nähnyt. Oo hiljaisuuden ja pimeyden jaloja,
+kalvaita ihanteita! Te ylinnä muita saatte enkelit hymyilemään, te
+nousette suoraan Jumalan luo! Kuinka monen monissa majoissa, kurjuuden
+tyyssijoissa, vankiloissa teitä tälläkin hetkellä ravitaan jonkun
+suruisen sieluraukan kyynelillä ja verellä; niinkuin mehiläiset
+kaikkien kukkien kuoltua vielä tarjoovat tulevalle kuningattarelleen
+hunajaa, joka on tuhatta vertaa kalliimpaa kuin se, jota he antavat
+tavallisille arkisisarilleen... Kuka ei olisi useamman kuin yhden
+kerran elämän poluilla tavannut hylättyä sielua, jolla kumminkin vielä
+oli rohkeutta siellä hämärissään elätellä jotakin ajatusta,
+jumalallisempaa ja puhtaampaa kuin kaikki ne ajatukset, joita niin moni
+oli saanut valossa valita! Yksinkertaisuus, se on siinäkin Jumalan
+lempipalvelija; ja ehkä riittää, kun jotkut viisaat tietävät mitä on
+tehtävä, että muut tekevät niinkuin hekin tietäisivät...
+
+
+
+
+Sisäinen kauneus.
+
+
+Ei ole maailmassa mitään, joka niin kauneutta kaipaisi, ei mitään joka
+niin helpolla kaunistuisi kuin sielu. Ei ole maailmassa mitään, jonka
+kohoominen olisi niin luonnollista ja jalostuminen niin pikaista. Ei
+ole maailmassa mitään, joka olisi niin herkkä tottelemaan puhtaita ja
+jaloja käskyjä. Ei ole maailmassa mitään, joka niin nöyrästi alistuisi
+korkeampien ajatusten mukaan. Ja ani harva sielu voi vastustaa
+sellaisen sielun ylivoimaa, joka antautuu kauniiksi.
+
+Voisi todella sanoa, että kauneus on meidän sielumme ainoa ravinto.
+Sitä se kaikkialta etsii eikä se elämän alhaisimmissakaan vaiheissa
+kuole nälkään. Sillä ei mikään kauneus jää kokonaan huomaamatta. Se voi
+piillä tietoisuuden ulkopuolella, mutta se vaikuttaa yhtä tehokkaasti
+niin yössä kuin päivän kirkkaudessa. Sen luoma ilo vain on silloin
+luoksepääsemättömämpää, siinä ainoa erotus. Tarkatkaa kaikkein
+tavallisimpia ihmisiä silloin, kun jokin kauneuden pilkahdus osuu
+heidän hämäryyteensä! Heitä on koossa jossakin, missä hyvänsä; ja heti
+kun he huomaavat yhtyneensä, niin näyttää heidän ensimmäisenä huolenaan
+olevan saada suljetuksi elämän suuret portit. Jokainen heistä on
+kumminkin yksin ollessaan useamman kuin yhden kerran elänyt sielunsa
+mukaisesti. On ehkä rakastanut, ja aivan varmaan on kärsinyt. Kukin
+heistä on välttämättömyyden pakosta kuullut »säveliä, jotka saapuivat
+Kirkkauden ja Kauhistuksen etäisestä maasta», ja on osannut monena
+hiljaisena iltana taipua lakien alle, jotka ovat syvempiä kuin mikään
+meri! Mutta kun he tulevat yhteen, niin he himoitsevat alhaisuuden
+hekumaa. Heidät valtaa jokin ihmeellinen kauneuden pelko. Ja mitä
+enemmän heitä on, sitä enemmän he sitä pelkäävät, aivan samoin kuin he
+pelkäävät hiljaisuuttakin tai liian selvää totuutta. Ja tämä on niin
+perin totta, että jos joku heistä päivän kuluessa olisi sattumalta
+tehnyt jonkin sankariteon, niin hän nyt kiirehtisi pyytelemään sitä
+anteeksi esittäen puolustuksekseen joitakin kurjia perusteita siltä
+alhaiselta tasolta, jolla heidän kokoontumisensa tapahtua. Mutta katso:
+on sanottu jokin jalo ja ylväs sana, ja se on jotenkin avannut elämän
+alkulähteet. Joku sielu on hetken ajan uskaltanut näyttäytyä sellaisena
+kuin se on rakkaudessa, tuskassa, kuoleman hetkellä tai yksinänsä yön
+tähtien alla. Syntyy levottomuutta, kasvoilla näkyy hämmästystä tai
+hymyä. Mutta etkö ole tuommoisina hetkinä kokenut, kuinka sielujen
+ihastus on jakamaton ja kuinka kiihkeästi heikoinkin sielu sieltä
+vankeutensa syvyydestä hyväksyy tuon sanan, jonka se on tuntenut
+kaltaisekseen. Ne elpyvät yht'äkkiä alkuperäiseen ja luonnolliseen
+ilmapiiriinsä; ja jos sinulla olisi enkelien korvat, niin sinä
+kuulisit, siitä olen varma, kuinka niiden siivet havisevat suosiota
+siinä ihanan kirkkauden maassa, jossa ne keskenänsä elävät. Etkö usko,
+että jos sellainen sana sanottaisiin joka ilta, niin arimmatkin sielut
+rohkaistuisivat ja ihmisten elämä tulisi todellisemmaksi? Sellaista
+sanaa ei edes tarvitse uudistaa. On jo tapahtunut jotakin syvällistä ja
+se jättää sangen syvällisiä jälkiä. Sielu, joka on sellaisen sanan
+sanonut, on siitä lähin sisariensa jokailtainen tuttu, ja sen pelkkä
+läsnäolo luo jotain ylevyyttä mitättömimpiinkin lausahduksiin. Ainakin
+on tapahtunut jokin muutos, jota ei voi lähemmin määritellä. Alhaisilla
+asioilla ei enää ole samaa ehdotonta voimaa, ja säikytetyt sielut
+tietävät, että niillä on paikka minne paeta...
+
+Varmaa on, että sielujen väliset luonnolliset ja alkuperäiset suhteet
+ovat kauneussuhteita. Kauneus on meidän sielujemme ainoa kieli... Muita
+kieliä ne eivät ymmärrä. Kauneus on niiden ainoa elämä, ainoa mitä ne
+voivat luoda ja ainoa mihin ne voivat kiintyä. Ja juuri senvuoksi
+jokainen ajatus, jokainen sana, jokainen suuri ja kaunis teko herättää
+niin välitöntä suosiota kaikkein sorretuimmassa, vieläpä kaikkein
+alhaisimmassakin sielussa, sikäli kuin ollenkaan on lupa puhua mistään
+alhaisista sieluista. Sielulla ei ole mitään elintä, millä se voisi
+puuttua johonkin muuhun elementtiin, eikä se osaa mitään arvostella
+muuten kuin kauneuden kannalta. Sinä saat joka hetki pitkin elämääsi
+nähdä, että asia niin on; ja vaikka sinä useammin kuin yhden kerran
+olet kieltänyt kauneuden, niin tiedät sen asian yhtä hyvin kuin ne,
+jotka sydämissään alati kauneutta etsivät. Jos sinä jonain päivänä
+syvästi tunnet kaipaavasi toista olentoa, niin menetkö siiloin sen luo,
+joka kauneuden edessä on hymyillyt alhaista hymyä? Tai menetkö sen luo,
+joka pään pudistuksella on loukannut jaloa tekoa taikka vain puhdasta
+pyrkimystä? Ehkä kuulut niihin, jotka hänen tekonsa hyväksyivätkin;
+mutta tänä vakavana hetkenä, kun totuus sinun ovellesi kolkuttaa,
+käännyt sinä toisen puoleen, sen, joka on osannut nöyrtyä ja rakastaa.
+Sinun sielusi on syvyyksissään langettanut tuomionsa; ja se hiljainen
+ja vääjäämätön tuomio kohoaa ehkä kolmenkymmenen vuoden perästä taas
+pinnalle, opastamaan sinua jonkun sisaren luo, joka on enemmän sinua
+kuin koko sinun oma itsesi, sillä hän on ollut lähempänä kauneutta.
+
+Niin vähän tarvitaan edistämään sielun kauneutta. Niin vähällä heräävät
+uinahtaneet enkelit. Ei niitä ehkä tarvitse ollenkaan herättääkään --
+riittää kun ei niitä uneen uuvuteta. Nouseminen ei ehkä vaadikaan
+mitään ponnistuksia, vaan vajoominen. Eikö vaaditakin ponnistusta vain
+ajatellakseenkin jotakin halpamaista meren vaiheilla tai yön kasvojen
+edessä? Ja mikäpä sielu ei tietäisi alati olevansa meren vaiheilla ja
+alati elävänsä ikuisen yön ympäröimänä? Jollemme niin pelkäisi
+kauneutta, niin emme pian enää löytäisi elämästä muuta kuin sitä, sillä
+kaikessa, mitä me näemme, on todellisesti olemassa vain kauneutta.
+Kaikki sielut sen tietävät, kaikki ne ovat valmiina, mutta kaikki ne
+myös salaavat kauneutensa. Jonkun niistä kumminkin täytyy »alkaa».
+Miksi ei uskalleta ruveta siksi, joka »alkaa»? Kaikki toiset odottavat
+meidän ympärillämme malttamattomina, niinkuin pienet lapset satulinnan
+edustalla. Ne tunkeilevat kynnykselle, kuiskivat, katselevat raoista,
+mutta eivät uskalla avata ovea. Ne odottavat, että joku suuri tulisi
+avaamaan. Mutta sitä suurta tuskin koskaan tulee.
+
+Mitä siis vaaditaan tullakseen siksi suureksi ihmiseksi, jota
+toivotaan? Tuskin mitään. Sielut eivät ole vaateliaita. Kauneutta
+lähentelevä ajatus, jota et sano julki, mutta jota sillä hetkellä
+vaalit, se jo tekee sinut kirkkaaksi kuin läpinäkyvä maljakko. Sielut
+näkevät sen ja ottavat sinut vastaan aivan toisin kuin jos olisit
+ajatellut veljesi pettämistä. Me hämmästymme, kun jotkut sanovat,
+etteivät he ole koskaan tavanneet todellista rumuutta, ja etteivät he
+ole tulleet tietämään mitä on alhainen sielu. Mutta siinä ei ole mitään
+ihmeellistä. He »ovat alkaneet». Kun he itse ovat ensin olleet
+kauniita, ovat he vetäneet puoleensa kaiken ohi kiitävän kauneuden,
+kuten majakka vetää puoleensa laivat kaikilta näköpiirin ääriltä.
+
+On ihmisiä, jotka esimerkiksi moittivat naisia ajattelematta, että ensi
+kerran kohdatessamme naisen riittää yksi sana, yksi ajatuskin, joka
+kieltää kaiken kauniin ja syvällisen, ainiaaksi myrkyttämään _meidän
+olemuksemme_ hänen sielussaan. Eräs viisas mies sanoi minulle kerran:
+»Omasta puolestani en ole koskaan tavannut naista, joka ei olisi tuonut
+minuun jotain suurta.» Hän oli itse ensin suuri, siinä oli hänen
+salaisuutensa. On vain yksi seikka, jota sielu ei koskaan anna anteeksi
+ja se on, kun sitä on pakotettu näkemään, koskemaan, ottamaan osaa
+rumaan tekoon, sanaan, ajatukseen. Se ei voi antaa semmoista anteeksi,
+sillä se merkitsisi sen oman itsensä kieltämistä. Ja kumminkin: eikö
+olekin useimmista ihmisistä nerokkuus, voima ja taito samaa kuin sielun
+loitontaminen elämästään, kaikkien syvempien pyrkimysten tarkkaa
+syrjäyttämistä. Siten he menettelevät rakkaudessakin ja senvuoksi
+nainen, joka vielä on lähempänä totuutta, voi tuskin hetkeäkään elää
+todellista elämää heidän kanssansa. Näyttää siltä kuin he pelkäisivät
+olla yhteydessä sielunsa kanssa ja pyrkisivät huolellisesti
+pysyttelemään tuhansien penikulmien päässä sen kauneudesta. Ja
+päinvastoin olisi alituiseen pyrittävä itsestään edelle, Jos tällä
+hetkellä ajattelet tai sanot asioita, jotka ovat liian kauniita
+ollakseen todella omiasi, niin ne ovat sitä jo huomenna, jos tänä
+iltana vain olet yrittänyt niitä ajatella ja sanoa. Koettakaamme vain
+olla itseämme kauniimpia; emme me kumminkaan siinä sieluamme voita.
+Hiljaisen ja salatun kauneuden suhteen ei koskaan erehdy. Muuten on
+siitä hetkestä ruveten kun sisäinen lähde täysin kirkkaana pulppuaa
+jotenkin yhdentekevää, erehtyykö joku olento vai ei. Mutta kukapa
+ajattelisikaan tehdä pienintäkään semmoista tekoa, joka ei näy? Ja
+kuitenkin me tässä liikumme alalla, missä kaikki on vaikuttavaa, koska
+kaikki odottaa. Ei ainoakaan portti ole lukossa; tarvitsee vain työntää
+ne auki, ja linna on täynnä vangittuja kuningattaria. Usein riittää
+yksi ainoa sana siivoomaan pois kokonaisia tomuvuoria. Miksi ei rohjeta
+alhaiseen kysymykseen antaa jaloa vastausta? Luuletko, että se jäisi
+täysin huomaamatta tai herättäisi vain hämmästystä? Etkö luule, että se
+lähentäisi kahden sielun luonnollista vuoropuhelua? Ei koskaan tiedä
+mitä rohkaisevia tai vapauttavia vaikutuksia sillä on. Vieläpä sekin,
+joka torjuu vastauksen luolaan, vastoin tahtoaankin astuu askeleen omaa
+kauneuttaan kohden. Mikään kauneus ei kuole puhdistamatta jotakin. Ei
+mikään kauneus katoa. Ei tarvitse pelätä sirotella sitä pitkin teitä.
+Se viipyy siinä viikkoja, vuosia, mutta on yhtä liukenematon kuin
+timantti, ja vihdoin joku käy siitä ohitse, näkee sen kimmeltävän,
+ottaa sen ja poistuu onnellisena. Miksi siis pidättäisit kauniin ja
+ylevän sanan vain siksi, ettet luule toisten sinua ymmärtävän? Miksi
+siis hetkeäkään ehkäisisit korkeamman hyvän syntymistä vain senvuoksi,
+ettet luule ympäristösi siitä hyötyvän? Miksi tukahuttaisit sielusi
+vaistomaisen pyrkimyksen korkeuksia kohden vain sentähden, että kuulut
+laakson asukkaihin? Kadottaisiko syvä tunne voimaansa pimeässä? Eikö
+sokealla ole muita välineitä kuin silmät, erottaakseen ne, jotka häntä
+rakastavat niistä, jotka häntä eivät rakasta? Onko kauneuden
+olemassaolon ehtona, että sitä ymmärretään, ja eikö muuten jokaisessa
+ihmisessä ole jotakin, joka ymmärtää paljon enemmän kuin mitä näyttää
+ymmärtävän, vieläpä enemmän kuin mitä luulee ymmärtävänsä? Korkein
+olento, mitä minun on onnistunut tulla tuntemaan, sanoi minulle eräänä
+päivänä: »En kurjimmallekaan ole koskaan rohjennut antaa rumaa tai
+yhtäkaikkista vastausta.» Ja minä huomasin, että tuolla olennolla,
+jonka elämää kauan olen seurannut, oli selittämätön vaikutusvalta
+kaikkein pimeimpiin, suljetuimpiin, sokeimpiin ja kapinallisimpiinkin
+sieluihin. Sillä mikään suu ei voi kertoa sen sielun valtaa, joka
+pyrkii elämään kauneuden ilmapiirissä ja itse on toimivasti,
+aktiivisesti, kaunis. Ja eikö muuten tuon toiminnan laadusta riipukin,
+onko elämä kurjaa vai jumalallista?
+
+Jos voisi päästä asioiden ytimeen, voisi hyvinkin tulla huomaamaan,
+että muutamien kauniiden sielujen valta juuri pitääkin toisia hengissä.
+Eikö juuri se käsitys, minkä itse kukin itselleen muodostaa muutamista
+valituista olennoista, olekin ainoa elävä ja vaikuttava siveysoppi?
+Mutta mikä on tuossa käsityksessä valitun ja valitsevan sielun osuus?
+Eikö se kaikki sekoitu hyvin salaperäisellä tavalla, ja eikö tuo
+ihanteellinen siveysoppi tunkeudu syvyyksiin, joita ei kauneimpienkaan
+kirjojen siveysoppi koskaan jaksa saavuttaa? Siinä on vaikutusvalta,
+joka ulottuu niin laajalle, että sen rajoja on vaikea määritellä, ja
+voimanlähde, josta kaikki käymme monta kertaa päivässä janoamme
+sammuttamassa. Eikö pettymys niiden olentojen suhteen, joita olet
+pitänyt täydellisinä ja joita kauneuden valtakunnassa olet rakastanut,
+eikö pettymys heidän suhteensa heti vähennä uskoasi käsitteiden
+suuruuteen yleensä ja ihastustasi niihin?
+
+Ja toisaalta uskon, ettei mikään maan päällä kaunista sielua niin
+luonnollisesti ja niin huomiota herättämättä kuin tieto siitä, että
+jossain lähistöllä on puhdas ja kaunis olento, jota sielu voi rakastaa
+ilman sivuajatuksia. Kun sielu todella on lähestynyt semmoista olentoa,
+lakkaa kauneus olemasta pelkkä kuollut esine, jota vain vieraille
+joskus näytetään; se muuttuu äkkiä valtavaksi elinvoimaksi, jonka
+vaikutus on niin luonnollinen, ettei sitä mikään voi vastustaa.
+Sentähden sitä on ajateltava; ihminen ei ole yksin; hyvien on oltava
+valveilla.
+
+Puhuttuaan viidennen Enneadinsa VIII kirjassa »älyllisestä -- s.o.
+jumalallisesta -- kauneudesta» lopettaa Plotinos seuraavasti: »Mitä
+meihin tulee, olemme kauniita, kun pysymme itsellemme uskollisina ja
+rumia, kun vajoomme omaa luontoamme alemmaksi. Olemme kauniita vielä,
+kun tunnemme itsemme ja rumia, kun emme tunne itseämme.» Mutta tällöin
+emme saa unohtaa, että olemme joutuneet korkeuksiin, joissa itsemme
+tuntemattomuus ei ole ihan samaa kuin ettemme tiedä mitä meissä
+tapahtuu, milloin olemme rakastuneita tai mustasukkaisia, kainoja tai
+kateita, onnellisia tai onnettomia. Ellei siellä tunne itseään, ei myös
+tunne sitä jumalallista, mitä ihmisissä tapahtuu. Olemme rumia, kun
+etenemme niistä jumalista, jotka asuvat meissä, ja me kaunistumme
+sikäli, kun opimme ne tuntemaan. Emme kuitenkaan löydä mitään
+jumalallista toisissa, ennenkuin olemme heille osoittaneet jumalallisen
+itsessämme. Yhden jumalista on annettava toisille merkki ja kaikki
+jumalat vastaavat pienimpäänkin viittaukseen. Ei voi liian usein
+todistaa, että tarvitaan vain aivan pienoinen rako, josta taivaallinen
+kirkkaus tunkeutuu sieluun ja saa sen lähteet pulppuamaan. Kaikki
+maljat ojentuvat tuntematonta lähdettä kohden, ja me olemme joutuneet
+paikkaan, jossa on vain kauniita ajatuksia.
+
+Jos voisi enkeliltä kysyä mitä meidän sielumme tekevät pimeydessä,
+vastaisi se varmaankin, vuosikausia katseltuaan kauas ohi sen, mitä se
+ihmisten silmissä näyttää tekevän: »Ne muuttavat kauneudeksi kaikki
+pikkuseikat mitä niille annetaan.» Ihmissielu on todellakin harvinaisen
+rohkea! Se tyytyy koko yön työskentelemään siinä pimeydessä, johon
+useimmat meistä sen hylkäävät ja jossa sitä ei kukaan puhuttele. Siellä
+se tekee voitavansa valittamatta, koettaen niistä kivistä, joita sinne
+heitetään, löytää niissä ehkä piilevän ikuisen valon siemenen. Ja
+kesken työtänsä se odottaa hetkeä, jolloin voisi näyttää vaivalla
+kokoamansa aarteet siskolle, jota enin rakastaa tai joka sattumalta on
+lähimpänä. Mutta on miljoonia elämäntapauksia, joissa ei mikään sisko
+saavu luo ja joissa elämä on tehnyt sielun niin araksi, että se kulkee
+tietänsä sanatonna ja saamatta kertaakaan koristautua yksinkertaisen
+kruununsa vaatimattomilla helyillä.
+
+Ja kaikesta huolimatta se näkymättömässä taivaassaan valvoo kaikkea. Se
+varoittaa, rakastaa, ihailee, vetää puoleensa ja työntää luotaan.
+Jokainen uusi tapaus saa sen nousemaan pinnalle odottamaan, että se
+jälleen syöstäisiin alas, koska sitä pidetään vaivalloisena ja hupsuna.
+Se harhailee kuin Kassandra Atridien pylvästöissä.[52] Siellä se
+lakkaamatta lausuu sanoja, joiden totuuskin on vain pimeyttä ja joita
+ei kukaan kuule. Jos kohotamme katseemme, odottaa se päivän sädettä
+tai tähden tuiketta, muodostaakseen siitä ajatuksen tai ainakin
+itsetiedottoman ja puhtaan pyrkimyksen. Ja elleivät silmämme mitään
+kerro, osaa sielu muuttaa poloisen pettymyksensä joksikin sanoin
+kuvaamattomaksi, jonka se kätkee kuolemaan saakka. Jos rakastamme, niin
+se juopuu valosta suljetun oven takana, eikä odotellessaankaan kadota
+yhtään hetkeä; ja valo, joka raoista tunkeutuu, tulee sille hyvyydeksi,
+kauneudeksi tai totuudeksi. Mutta ellei porttia avata, (ja monessako
+elämässä sitä avataan?), palaa sielu vankilaansa ja sen murheesta
+muodostuu ehkä totuus, joka on kaikkia muita ylevämpi, sillä tämä on
+käsittämättömien muutosten valtakunta; eikä sekään, mikä ei ole
+syntynyt oven tällä puolella, joudu silti hukkaan, vaikkei se pääsekään
+yhtymään tähän elämään...
+
+Sanoin äsken, että sielu muuttaa kauneudeksi kaikki saamansa
+pikkuseikat. Kuta enemmän asiaa ajattelee, sitä selvemmältä tuntuu,
+ettei sillä suorastaan ole muuta olemisen oikeutustakaan ja että koko
+sen toiminta on kohdistettu kokoomaan meidän syvimpäämme sanoin
+kuvaamatonta kauneusaarretta. Eiköhän kaikki aivan luonnollisesti
+muuttuisi kauneudeksi, ellemme alinomaa häiritsisi sielumme uutteraa
+askartelua? Eikö itse pahakin ole kallisarvoista, sitten kun sielu
+siitä on löytänyt katumuksen syvän timantin? Eivätkö ne vääryydet,
+joita olet tehnyt ja kyyneleet, jotka olet saanut vuotamaan, lopulta
+muutu sielussasi valoksi ja rakkaudeksi? Oletko koskaan itsessäsi
+huomannut tämän puhdistavien liekkien valtakunnan? Tänään on sinulle
+tehty suurta vääryyttä: eleet olivat pikkumaisia, teko oli alhainen ja
+surullinen ja sinä itkit sen rumuutta. Mutta silmäile vain jonkun
+vuoden kuluttua sieluusi ja sano sitten, etkö tämän teon muistossa
+huomaa jotain, joka jo on ajatusta puhtaampaa, jotain outoa
+nimittämätöntä voimaa, joka ei kuulu tämän maailman tavallisiin
+voimiin, jotain lähteensilmää »toisesta maailmasta», josta voit sen
+ehtymättä ammentaa viimeiseen hetkeesi saakka. Ja kumminkaan sinä et
+ole auttanut tuota väsymätöntä kuningatarta; ajatellessasi aivan
+toista, on tuo teko sinun tietämättäsi puhdistunut olemuksesi
+hiljaisuudessa ja lisännyt vettä siihen kauneuden ja totuuden
+altaaseen, joka ei aaltoile kuten totisten ja kauniiden ajatusten
+matalampi allas, vaan on ainiaaksi suojattuna elämän tuulilta.
+
+»Ei ole ainoatakaan tekoa eikä tapausta meidän elämässämme», sanoo
+Emerson, »joka ei ennemmin tai myöhemmin menettäisi hidasta, raskasta
+muotoansa ja joka ei yllättäisi meitä lennähtämällä meidän olemuksemme
+syvimmästä taivaan korkeuteen.» Tämä on syvempi totuus kuin Emerson
+ehkä aavistikaan, sillä mitä kauemmaksi näillä aloilla pääsee, sitä
+jumalallisempia ilmapiirejä avautuu.
+
+Kukaan ei tarkoin tiedä, mitä tämä meitä ympäröivien sielujen hiljainen
+toiminta oikein on. Olet lausunut ylevän sanan jollekin olennolle, joka
+ei sitä käsittänyt. Luulit sen joutuneen hukkaan, etkä enää sitä
+ajatellut. Mutta eräänä päivänä se sattumalta sukeltaakin esiin
+suunnattomasti muuttuneena, ja tulevat näkyviin ne odottamattomat
+hedelmät, joita se on pimeässä kantanut; sitten taas kaikki palaa
+takaisin äänettömyyteen. Mutta mitäpä siitä? On kumminkin käynyt ilmi,
+ettei sielussa mikään joudu hukkaan ja että pienimmilläkin sieluilla
+on kirkkaat hetkensä. Siinä ei voi erehtyä; onnettomammilla ja
+köyhimmilläkin on olemuksensa pohjalla kauneusaarre, jota he eivät voi
+hävittää. On vain opittava siitä ammentamaan. Kauneuden pitää tulla
+jokapäiväiseksi juhlaksi eikä jäädä elämän satunnaisuudeksi. Ei ole
+vaikea päästä niiden joukkoon, »joiden silmät näkevät kukkien peittämän
+maan ja tähtikirkkaan taivaan suurin piirtein eikä vain pienin osin»,
+ja tarkoitan tässä pysyvämpiä ja puhtaampia kukkia ja taivaita kuin
+näkyväiset ovat. On tuhansia johteita, joita myöten meidän sielumme
+kauneus pääsee kohoamaan ajatukseemme. Ennen muita on meillä rakkauden
+suuri ihmeellinen pääjohde.
+
+Eikö rakkaudessa ole sielulle tarjona kaikkein puhtaimmat kauneuden
+alkuvoimat? On olentoja, jotka siten rakastavat toisiaan kauneudessa.
+Kun siten rakastaa, lakkaa vähitellen tuntemasta mitään rumaa, ei enää
+näe kaikkea pientä, vaan huomaa halvimmissakin sieluissa niiden
+raikkauden ja neitseellisyyden. Kun siten rakastaa, ei tunne edes
+anteeksiannon tarvetta. Kun siten rakastaa, ei enää voi salata mitään,
+sillä ei enää löydy mitään, jota ei aina läsnäoleva sielu muuttaisi
+kauneudeksi. Kun siten rakastaa, näkee pahan vain lisätäkseen
+suvaitsevaisuuttaan ja oppiakseen, että syntistä ei ole sekoitettava
+hänen syntiinsä. Kun siten rakastaa, saattaa kaikki läheisensä
+kohoamaan korkeuksiin, joilta he eivät voi pudota ja joilta ruma teko
+putoaisi niin ylhäältä, että siitä alas tullessaan vastoin tahtoaankin
+eroaisi sen timanttisielu. Kun siten rakastaa, muuttaa tietämättään
+lakkaamattomiksi liikkeiksi kaikki pienimmätkin aikeet, mitkä
+ympärillämme heräävät. Kun siten rakastaa, kutsuu rakkauden juhliin
+kaiken kauniin, mikä liikkuu maan päällä, taivaissa ja sielussa. Kun
+siten rakastaa, on toisen olennon edessä samanlaisena kuin Jumalan
+edessä ja kutsuu pienimmälläkin viittauksella esiin sielunsa kaikkine
+aarteineen. Silloin ei tarvita kuolemaa, onnettomuuksia eikä kyyneliä
+sielua paljastamaan; hymykin jo riittää. Kun siten rakastaa, huomaa
+onnessakin totuuden yhtä syvästi kuin muutamat sankarit suurien tuskien
+valossa. Kun siten rakastaa, ei erota toisistaan kauneutta, joka
+muuttuu rakkaudeksi ja rakkautta, joka muuttuu kauneudeksi, eikä tiedä,
+missä tähden tuike päättyy ja yhteisen ajatuksen suutelo alkaa. Kun
+siten rakastaa, tulee niin lähelle Jumalaa, että enkelit ottavat meidät
+haltuunsa. Kun siten rakastaa, kaunistaa yhdessä toisen kanssa samaa
+sielua, josta siten vähitellen tulee Swedenborgin[53] _angelus unicus_
+enkeli, jolla on kaksi sielua yhteen sulautuneina. Kun siten rakastaa,
+huomaa joka päivä jotain uutta kaunista tuossa salaperäisessä
+enkelissä, ja kulkee kohti yhä elävämpää ja korkeampaa hyvyyttä. --
+Sillä kuolluttakin hyvyyttä on, ja sen muodostaa vain menneisyys, mutta
+todellinen rakkaus tekee menneisyyden tehottomaksi ja luo tullessaan
+loppumattoman tulevaisuuden täynnä hyvyyttä, ilman tuskia ja
+kyyneleitä. Kun siten rakastaa, vapauttaa sielunsa ja tulee yhtä
+kauniiksi kuin vapautettu sielu. »Ellet sen liikutuksen valtaamana,
+minkä tämän näytelmän täytyy sinussa herättää», sanoo näistä puhuessaan
+Plotinos, joka kaikista tuntemistani ajattelijoista on päässyt
+lähimmäksi jumaluutta, »ellet sen liikutuksen valtaamana ääneen
+julista, että se on kaunista ja ellet sinä, omaan sisimpääsi
+katsoessasi tunne tämän kauneuden suloa, silloin etsit turhaan siinä
+mielentilassa jumalallista kauneutta; sillä sinä etsit sitä silloin
+vain ruman ja tahratun avulla. Siinä syy, miksi tämä keskustelu ei
+kohdistu kaikkiin ihmisiin. Mutta jos olet itsessäsi havainnut
+kauneuden, niin nouse silloin muistuttamaan jumalallisesta
+kauneudesta...»
+
+
+
+
+
+JOHANNES MÜLLER.
+
+
+Johannes Müller?
+
+Hän on elämän näkijä. »Ihmiseksitulemisen» voimakas julistaja. Suuren,
+luovan hiljaisuuden mies, sisäisyyden puoleensavetävä edustaja keskellä
+ulkonaisen vangitsemaa ja sisäisestä elämästä loitonnutta aikaamme.
+Johannes Müller ei ole filosofi. Ei hän tahdo takoa ajatusjärjestelmää,
+ei luoda maailmankatsomusta. Hän on herkkä vaarinottaja, hän kuuntelee
+elämän valtimon lämpöistä sykintää. Ja hän löytää ihmisen ja kaikkeuden
+tuskalliseen arvoitukseen ratkaisun elämystensä rikkaasta maailmasta.
+Epäilemättä on Johannes Müller ihmiskunnan elämänkaipauksen
+historiallinen ilmaisija.
+
+Ulkonaisen elämäntiensä vaiheista ja suhteistaan ihmiskunnan edustaviin
+ilmiöihin Müller itse kokonaan vaikenee. Hän ei ehdi pysähtyä sitä
+varten, vaan rientää eteenpäin sisäisen välttämättömyyden ja voiman
+käskemänä. Müllerin oma elämä sellaisenaan on kuin väkevä, sytyttävä
+julistus. Suoritettuaan jumaluusopilliset tutkintonsa ja poikettuaan
+teologien valtatieltä hän lähtee, empimättömän uskollisena olemuksensa
+syville äänille, kulkemaan omaa uraansa -- määränään uusi ihminen,
+korkeammanasteinen ihmisyys. Tähän tähtäävät hänen esitelmänsä monien
+vuosien aikana kautta Saksanmaan. Kauan epäili Müller astumista
+kirjalliselle tielle, tuntien miten nykypäivinä todellinen hengenelämä,
+»persoonallinen elämä» on hukkumaisillaan kirjojen mereen: hän luotti
+vain elävän, puhutun sanan persoonallisesti elävöittävään voimaan,
+Epäröintinsä Müller kuitenkin voitti ja alkoi hedelmällisen, yhä
+jatkuvan kirjallisen luomistyönsä.[54] Vuodesta 1898 alkaen julkaisee
+hän »Blätter zur Pflege persönlichen Lebens» -nimistä aikakauskirjaa
+eli »Grünen Blätteriä», kuten sitä sisältöä kuvaavasti yleisesti
+nimitetään. Tällä julkaisullaan, jonka lukijapiiri avartumistaan
+avartuu ulottuen murto-osalta meidänkin maahamme, pyrkii Müller
+herättämään ja viljelemään persoonallista elämää: kasvattamaan
+ihmisessä taitoa ja voimaa kehittää oma alkuperäinen olemuksensa, sen
+jumalallinen ydin puhdasviivaiseen, omalaatuiseen muotoonsa. Tämä
+aikakauskirja tahtoo kannattaa persoonallisuuden viljelyä, koko
+ihmisen, hänen henkensä ja ruumiinsa kulttuuria ja sellaisena olla
+kajastavan uuden ajan aamuvartiona. Se tahtoo olla syvimmässä
+merkityksessä itsekasvatuksen elimenä, niinkuin Müller itse on sanonut.
+
+Puhuttaessa Johannes Müllerin elämäntoiminnasta ei voida jättää
+mainitsematta hänen järjestämäänsä ja johtamaansa persoonallisen elämän
+siirtolaa -- jos niin tohdimme sitä nimittää -- joka aikaisemmin oli
+vanhassa, luonnonihanassa Mainbergin linnassa lähellä Würzburgia ja
+nykyään on Elmaussa Baierissa. Müller ei ikinä tahdo perustaa mitään
+lahkoa tahi koulukuntaa. Mutta hän oivaltaa syvästi ja tuskaisesti,
+että ihminen, elääkseen täyteläistä sisäistä elämää, tarvitsee toista
+ihmistä, tarvitsee lämpöistä, verevää vuorovaikutusta: yksinäistyminen
+ja eristäytyminen tietää persoonallisuutemme ja yhteisö-organismin
+kuolemaa. Ja -- niin kerrotaan -- lukemattomat etsivät ihmiset,
+suuntiin katsomatta, ovat Mainbergin linnassa kohdanneet saman
+kaipauksen virittämiä sekä siellä eläneet syvimmät ja hedelmällisimmät
+elämyksensä, jotka aukaisevat ihmiskunnalle aivan uusia, laajoja
+yksilö- ja yhteisö-elämän näköaloja.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Johannes Müller on alunpitäen kulkenut tietään hämmästyttävän
+itsenäisesti. Matkallaan hän on kohdannut Nietzschen. Kohdannut niin,
+että elämä on väräjöinyt -- niin loitolla toisistaan kuin nämä miehet
+ovatkin. Nietzschen korkeampaan kulttuuriin, korkeampaan ihmiseen
+tähtäävä, rikkaan ja hienon persoonallisuuden ja polttavan
+totuudenjanon elävöittämä julistus on koskettanut Müllerin nuorta
+kaipausta, antanut sille selkeyttä ja vauhtia. Müller jatkoi kuitenkin
+omaa tietänsä ja kohtasi -- Jeesuksen. Mittaamattomaksi onneksi
+itselleen ja ihmiskunnalle.
+
+Ihmisen probleemi on Johannes Müllerin keskeisin ja polttavin arvoitus.
+Koko hänen väkevä elämänharrastuksensa suuntautuu ihmiseen. Hän elää
+omana tuskanaan kaiken sen kaaoksen ja rikkinäisyyden, jossa ihminen ja
+ihmiskunta vaeltaa. Mutta hän näkee myöskin kuonan alla jokaisessa
+jumalallisen kipinän, ihmisen perusolemuksen, persoonallisen elämän
+ituplasman, joka vain odottaa kehitystään ja ainoalaatuista
+puhkeamistaan: omaperäisen, sopusuhtaisen persoonallisuuden
+muodostumista.
+
+Ihmisen täytyy vain löytää oma itsensä. Nykyinen itsemme, nykyinen
+todellisuutemme ei ole meidän totuutemme. Se on myrkytetty,
+surkastunut, laadultaan huonontunut. Meidän nykyinen minämme on
+erilaatuisten, suhdattomien ainesten muodostamaa tietoisuutta,
+lakkaamatta liikkuvaa ja yhäti teoiksi puhkeavaa rytmitöntä
+»sielunelämää», jota ei minämme hallitse, vaan joka täydellisesti
+hallitsee minäämme. Tämä minämme meidän täytyy kieltää. Meidän
+todellinen itsemme, todellinen minämme on syvällä, jonne ei tieteen,
+taiteen eikä filosofian, eipä uskonnonkaan laskinluoti ulotu ja jonne
+ei myöskään mikään moralinen tahdon ponnistelu auta. Voimakkaat
+elämykset, kiitävät jumalalliset silmänräpäykset voivat valaista
+geniuksemme ja samalla paljastaa elämämme salaisuuden. Nämä tällaiset
+silmänräpäykset kavahduttavat uinuvan minämme ja kirkastavat yhteytemme
+kaikessa tapahtumisessa ja sen takana äärettömänä virtana vierivän
+salaisen luomisvoiman kanssa. Samalla kuin me oivallamme itsemme, oman
+persoonallisen totuutemme, pääsemme kosketukseen myöskin kaikkeuden
+totuuden, Jumalan kanssa.
+
+Tämä todellisen minämme herääminen on ihmisessä valtava sielullinen
+päivänpalaus. Ihminen siirtyy aisteilla tajuttavasta sielulliseen,
+astuu häviävän turhuuden kaaoksesta ja yöstä häviämättömän olemuksensa
+luomispäivään. Hämmästyttävä selkeys aukaisee ihmiselle hänen
+inhimillisen tarkoituksensa, ja ennen tuntemattomat voimat nousevat
+aivan itsestään toteuttamaan tuota tarkoitusta -- lakeina olemuksen
+ytimeen kätketyt ja sieltä puhkeavat luonnonlait. Kokonaan
+toiseksi tulee ihminen, perinpohjin toiseksi. Tämä muutos, tämä
+»ihmiseksituleminen» luo aivan uudenlaatuisen elämän ja uuden
+todellisuuden ihmisen kaikkiin suhteisiin. Kaikkialla paljastaa ihminen
+totuutta, häviämätön olemus pyrkii kaikkialla päivänvaloon. Sisäisten
+lakien, sisäisen välttämättömyyden pakosta. Ja miten uutena näkeekään
+ihminen maailman! Ennen väsyttävä, yksitoikkoinen, arkiharmaa elämän
+vyöryntä on muuttunut elimelliseksi hersynnäksi ja saanut ihmeellisen
+väriloiston. Kaikki tapahtuminen saa selvyytensä, joka taholta
+pulpahtaa esiin elämänvoimia. Mutta samalla myöskin minän ahtaat
+raja-aidat sortuvat ja tie rakkauteen avautuu. Ihmisen elämä on
+kysymätöntä myöntöä, ihminen tapaa myönteisen suhteen kaikkeen, mikä
+häntä ympäröi ja mitä hän kokee, kaikkiin tehtäviin ja vaikeuksiin.
+Sielun mittaamattomat säikeet ulottuvat koko maailmankaikkeuteen, ja
+ennen niin pieni, ahdas, ennakkoluuloinen ihminen ottaa itse osaa
+kosmilliseen tapahtumiseen. Oman olemassaolon ja minän pikku
+ahdistukset ja hädät tuntuvat mitättömiltä. Jokaisessa uinuva ihmisen
+suuruus, aateluus ja ihanuus puhkeaa.
+
+Ihmisen todellisen minän, persoonallisen elämän valtimo sykkii.
+Entiseen rytmittömään sekasortoon ja hämäryyteen on ilmestynyt
+todellisen elämän rytmi. Mistä? Ihmisolemuksen ja kaiken takana olevan
+jumalallisen elävästä kosketuksesta. Aistimien takainen ihmisessä
+pääsee välittömään yhteyteen sen aistimientakaisen kanssa, mikä
+kätkeytyy kaikkiin ilmiöihin ja tapahtumiin, jokaiseen ihmiseen,
+jokaisen päivän vaatimuksiin.
+
+Totuus ilmaisee itse itsensä. Totuus etsii jokaisesta ihmisestä omassa
+erikoisessa virityksessään olevaa soitinta, siten löytääkseen
+persoonallisen ilmaisun.
+
+Jeesukseen Müller yhä uudestaan viittaa. Jeesuksessa näkee hän totuuden
+paljastuvan verhottomassa, jumalallisessa ihanuudessaan. Ja ennen muuta
+ihmisen totuuden, todellisen ihmisolemuksen syvimpiä syvyyksiään ja
+perimmäisiä tarkoituksiaan myöten, Jeesus on -- niin sanoo Müller --
+sielun keksijä, ihmisen ja kaikkeuden sielun. Ja vielä enemmän: sielun
+herättäjä ja pelastaja kaaoksen yöstä. Platon, Kant tahi Schopenhauer
+opettavat meitä jotain tietämään -- Jeesus kirkastaa silmämme näkemään
+ihmisen ja koko olemiston syvän salaisuuden.
+
+On sanottu, että Johannes Müller on löytänyt Jeesuksen aikamme
+riuduttavasta kaipauksesta. Paljon sanottu. Ei kuitenkaan liiaksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Johannes Müllerin elämäntyö ei ole vielä päättynyt. Matkallaan uuteen,
+korkeampaan ihmisyyteen hän on elänyt rikkaampia elämyksiä ja tehnyt
+syvempiä huomioita kuin ehkä kukaan muu. Ja hän kulkee yhä eteenpäin
+kiitävässä kehityksensä virrassa. Ken filosofiasta ja tieteestä etsii
+elämänprobleemin ratkaisua ja yksin sieltä uskoo löytävänsä sen,
+hänelle on Müllerin julistus tyhjää kaikua. Mutta kenen olemus
+totuudenjanossaan ja korkeamman elämän kaipauksessaan on herkistynyt
+elämänliikunnoille, hänelle soivat Müllerin sanat ja niiden takainen
+elämä joskus hiljaisuuden hetkenä kuin lähteen solina helteisen päivän
+vaeltajalle.
+
+Tunnettu itävaltalainen kirjailija Herman Bobr on kerran Johannes
+Mülleristä kirjoittanut varmaan sydämensä syvyydestä lähteneet sanat:
+Hän on avannut sydämeni. Tuhannet häntä siitä kiittävät. Hän ei anna
+heille mitään, mitä heillä ei ennestään ole. Mutta he eivät tietäneet,
+mitä omistivat. He etsivät kaikkialta -- silloin tarttuu hän heitä
+hiljaa kädestä ja taluttaa, kunnes he löytävät itsensä; vain oman
+itsensä. Hän ei tyrkytä heille itseään. Hän palvelee jokaista, rakastaa
+jokaista. Ja aivan tietämättään. Rakkaudessaan hau on kuin kukkiva puu.
+Siksi ihmiset hänen läheisyydessään löytävät itsensä. Muuta hän ei
+heille anna; ainoastaan elämän.
+
+
+
+
+Epävarmuus.
+
+
+Epävarmuus on samoinkuin murhe, pelko ja surukin elämän esteenä.
+Epävarmuus on sisäisen elämämme heikkoutta, ilmauksena siitä, ettei
+persoonallinen elämä vielä ole kirvoittunut vapaaksi, voimistunut
+sisäisesti itsenäiseksi eikä saavuttanut olosuhteita hallitsevaa
+ylemmyyttä. Mutta vaikutuksiltaan ja vastavaikutuksiltaan on epävarmuus
+koko elämänryhtimme, koko elämämme kiusallisena häiriönä. Se on tunne
+persoonattoman elämän riittämättömyydestä. Epävarmuuden levittämä
+tyytymättömyys osoittaa tällaisen persoonattoman sisäisen rakenteen
+kelvottomuuden, ja sen vaikutukset paljastavat meille, minkälaisena
+kirouksena tällainen ali-inhimillinen oleminen painaa inhimillisen
+tarkoituksemme olemusta. Sitä mukaa kuin persoonallista elämää syntyy,
+sitä mukaa kuin se valtaa ihmisen koko elämänalan, häviää myöskin
+epävarmuus. Siksipä katoaakin tämä vain vähitellen, ja vielä kauan on
+huomattavissa epävarmuuden aiheuttamia heikkoudenpuuskia, vaikkapa
+persoonallinen elämänkäyminen olisikin jo vienyt itsenäisen ja
+omalaatuisen elämän pelkät sysäykset ja yritykset tyydytystä luovaan
+täyttymykseen. Mutta kasvaa ja voimistua ei persoonallinen elämä voi,
+ellei epävarmuus kokonaan väisty itsevarman elämän hallitsevan
+täysivaltaisuuden tieltä.
+
+Epävarmuus ilmenee kaikilla elämän aloilla. Usein pysyy se salassa
+senvuoksi, ettei ihmiseltä vaadita aloitetta aloilla, missä hän tuntee
+itsensä epävarmaksi. Kenen ei tarvitse toimia itsenäisesti tahi ken
+ei yleensä tunne itsenäisyyden tarvetta, kärsii epävarmuuden
+vastenmielisyydestä ainoastaan silloin, kun hän joutuu tekemään
+itsenäisen teon, määräämään persoonallisen kantansa, oman
+mielipiteensä. Silloin voi mitä suurin varmuus jollakin alalla yhtyä
+mitä kiusallisimpaan epävarmuuteen toisella alalla. Tavallisesti on
+tämä elämän ja kehityksen yksipuolisuuden hedelmää. Ihminen voi tuntea
+itsensä perin varmaksi omassa kutsumuksessaan, tohtimatta kuitenkaan
+astua askeltakaan piirinsä ulkopuolelle. Mitä varmin oppinut, mitä
+virheettömin taiteilija voi suhtautua elämän yksinkertaisiin
+kysymyksiin niin elämälle vieraan epävarmana, että se tekee aivan
+avuttoman vaikutuksen.
+
+Mutta missä epävarmuutta tapaammekin, on se aina merkkinä siitä, ettei
+ihminen tunne olevansa sillä alalla kotonaan. Ala ei tunnu tutulta, hän
+ei tapaa oikeaa suhdetta siihen, ei oivalla sitä elävästi ja
+perinpohjin, puhumattakaan siitä, että hän sitä todella hallitsisi.
+Siksipä hän on avuton, ei voi muodostaa mitään arvostelua eikä luota
+vähäistäkään itseensä. Tämä tunne sitoo, hämmentää ja heikontaa. Siitä
+johtuva avuttomuus voi käydä niin valtavaksi, että ihminen voi
+suorastaan menettää tasapainonsa, että hän on kuin päähän lyöty ja
+tekee mitä suurimpia tyhmyyksiä, että hänen polvensa alkavat vavista ja
+veri syöksyä päähän.
+
+Aina on epävarmuus seurauksena siitä, ettemme ole välittömän elävässä
+yhteydessä kulloinkin kysymyksessäolevan asian kanssa. Emme ole siihen
+missään elämänsuhteessa, emme ole sitä oivaltaneet. Siitä johtuu
+neuvottomuus, miten suhtautua, niin pian kuin joudumme kosketuksiin
+asian kanssa, niin pian kuin se tulee kysymykseen tahi meidän pitäisi
+se selvitellä. Epävarmuus kasvaa epäselvyydestä ja kyvyttömyydestä.
+Meillä ei ole mitään selvää vaikutelmaa eikä yleiskuvaa asiasta, ei
+selvää tietoa ja näkemystä; siksi tunnemme olevamme kyvyttömiä ja
+kypsymättömiä hallitsemaan tuota asiaa, me tunnemme, ettemme voi
+täyttää vaatimusta, suorittaa tehtävää. Varmuus on täysivaltaisuutta
+jossain piirissä, epävarmuus voimattomuutta, kokemattomuutta,
+tietämättömyyttä, kyvyttömyyttä.
+
+Näin ollen ei ole ihmeellistä, että useimmat tuntevat olevansa
+varmimmat kutsumuksessaan. Tämän he tuntevat, ovat oppineet tuntemaan.
+Mutta nämä samat ihmiset voivat tuntea olevansa aivan epävarmoja
+elämässä, siksi etteivät he vielä voi sitä tuntea: eivät ole vielä
+milloinkaan oppineet elämään. Jos asianlaita on tällainen, on edelleen
+selvää, että varmuudellemme jossakin asiassa on ratkaisevaa, pystymmekö
+siihen ja missä määrin pystyväisyytemme on kehittynyt hallitsevaksi
+täysivaltaisuudeksi, onko meillä jossakin asiassa kokemusta vai
+tunnemmeko sen vain tietopuolisesti, olemmeko persoonallisesti
+oivaltaneet asian vai tutustuneet siihen vain pinnallisesti, elämmekö
+jossakin asiassa vai onko askartelumme kohdistunut siihen vain
+tilapäisesti. Epävarmuus elämässä on elämämme arvonmittaaja. Siinä
+ilmenee se voiman, syvyyden, itsenäisyyden, ylemmyyden ja selvyyden
+määrä, joka täyttää elämämme jollakin alalla.
+
+Siksipä onkin epävarmuus aina todistuksena siitä, ettei suhteemme
+asiaan, jossa tunnemme itsemme epävarmoiksi, ole oikea. Jos olemme
+epävarmoja sivistyksestämme, maustamme tai arvostelukyvystämme, on
+sivistyksemme pintapuolista tahi valheellista tahi on se sitten
+sulattamatonta oppineisuutta, tunnetta puuttuvaa tietoa. Jos tunnemme
+itsemme epävarmoiksi elämässä, on se merkkinä siitä, että olemme
+enemmän antaneet elämänvirran viedä kuin itse eläneet. Elämältämme
+puuttuu silloin tunnokkuutta ja perinpohjaisuutta, vireyttä ja pontta.
+Jokaisella oppilaalla on hänen epävarmuutensa pahana omanatuntona. Ja
+sellaisena pitäisi meidän se kaikkialla tuntea: elämän arvosteluna ja
+moitteena. Jos tunnemme epävarmuutta ollessamme tekemisissä ihmisten
+kanssa, tietää se sitä, että olemme tottuneet antautumaan ihmisille ja
+suhtautumaan heihin vilpillisesti tahi on se todistuksena itsetunnon
+puutteesta ja niinmuodoin oman itsemme viheliäisyydestä tahi sitten
+pahasta omastatunnosta, ettemme ole sitä, jona meitä on pidetty, että
+liikumme salaisissa asioissa, joiden julkisuuteen tuleminen voisi
+järkyttää yhteiskunnallista asemaamme. Jos tunnemme itsemme
+siveellisten velvollisuuksiemme täyttämisessä epävarmoiksi, on se vain
+sen merkki, ettei meillä siihen asti ole ollut tarpeellista siveellistä
+vakavuutta. Sillä jos meillä sitä olisi ollut, olisimme jo aikoja
+sitten päässeet velvollisuuksiemme perille emmekä voisi enää olla
+tietoisia niistä, silloin olisi siveellinen tahdonvoimamme niin
+terästynyt, ettei hitautemme enää kuvittelemalla epävarmuutta
+voisi meitä rauhoittaa. Ja aivan samoin on uskonnon alalla.
+Kiduttava uskonnollinen epäily on todistuksena kristinuskomme
+kaavamaisesta, teoreettisesta luonteesta, puolinaisuudestamme ja
+välinpitämättömyydestämme Jumalaa kohtaan.
+
+Jos asia on näin, on ensimmäisenä askelena varmuuden tiellä hävetä
+epävarmuuttaan: hävetä sisäisiä epäkohtiaan, joita epävarmuutemme
+paljastaa, kasvamalla niistä. Epävarmuuden täytyy tuntua meistä
+sopimattomalta, alhaiselta ja ihmisarvottomalta. Meidän ei pidä astua
+aloille, joilla tunnemme itsemme epävarmoiksi, ennenkuin olemme
+perinpohjin niihin perehtyneet. Ahdasrajainen varmuus on joka suhteessa
+suuriarvoisempi kuin häilyvä ja luuloteltu varmuus. Meidän ei pidä
+laskea asioita sille kannalle, että kaikki menee tyhjiin, vaan meidän
+täytyy tyytyä siihen, mitä osaamme ja hallitsemme.
+
+Tosin kylläkin me tavallisesti häpeämme epävarmuuttamme, mutta
+ainoastaan peittääksemme sen. Persoonaton ihminen, jonka tietoisuus
+ei pohjaudu hänen omaan itseensä, häpeää useimmiten tunnustaa, ettei
+hän ymmärrä tahi tiedä jotakin. Hän on aivan liian paljon sen
+käsityksen vallassa, että mahdollisimman suuri tietomäärä on hänen
+arvonsa ja kunniansa ehtona, minkä vuoksi hän ei uskalla tunnustaa
+kyvyttömyyttään ja tietämättömyyttään jossakin asiassa. Ja hän on
+painunut liian syvälle elämänsä valheaskarteluun, jotta hänen
+komeileva perehtyneisyytensä tieteeseen, taiteeseen tahi uskontoon
+valheellisuudessaan häntä painaisi. Häntä hävettäisi ainoastaan, jos
+huomattaisiin, miten epävarmana ja varovaisesti hän liikkuu
+tuntemattomalla alueella.
+
+Melkoisen pitkällä ihmiseksitulemisen tiellä on se, joka voi sanoa:
+sitä en ymmärrä, sitä en tiedä, ja siksi en ryhdy arvostelemaan.
+Neuvottomuus, minkä tällainen avomielisyys seurassa synnyttää, ei ole
+myötätuntoa tunnustuksen tekijää kohtaan, vaan hiljainen itsetunnustus,
+ettei itse pystytä sellaiseen kunnioitettavaan suoruuteen. Meitä
+hävettää hallitsemamme valtakunnan ahtaat rajat, ja siksi harhailemme
+avuttomina, varmuutta teeskennellen, vierailla alueilla.
+
+Nykypäivien hengenelämä on vilpillisyyden vaikean mädän turmelema,
+sillä tuo vilpillisyys korvaa kokemuksen valhesivistyksellä, elämän
+teorialla ja arvostelman iskusanalla. Se julistaa epävarmuuden
+kestäväksi ja koroittaa ihmisen sisäisissä suhteissa tavattavan
+pintapuolisuuden ja valheellisuuden perustuslaiksi. Ken tätä
+vilpillisyyden syöpää sairastaa, on epävarmuudessaan parantumaton.
+Sillä jos tahtoisimme häntä auttaa, saisimme vastauksen: mitä te
+tahdotte, tunnen olevani täysin varma! Ken taasen haluaisi kaikessa
+salaisuudessa itse auttaa itseään, ei tietäisi, miten hän aloittaisi,
+eikä voisi keneltäkään kysyä neuvoa tunnustamatta epävarmuuttaan. Ja
+niin vievät kaikki vaivannäöt kuitenkin väkisinkin siihen, että
+näennäinen varmuus yhä vain kasvaa.
+
+Voimme itse valaista näitä suhteita vaikkapa tekemällä huomioita
+sivistyneistömme taiteellisesta mausta, ymmärryksestä ja
+arvostelukyvystä. Komeilevan taiteentuntemuksen alla hallitsee
+avuttomuuteen asti ulottuva epävarmuus, jota vain harvat
+aavistavatkaan. Kuvaamataiteiden, suurten runoilijain ymmärtäminen on
+niin yleisesti sovittu valhe, ettemme tohtisikaan epäillä sen
+varmuutta, ellemme tuntisi sitä kaikista peittelyistä huolimatta
+eräästä taudinoireesta: muodin ja sanomalehdistön valtiudesta. Sillä
+varmuuden näennäisyys tuollaisissa asioissa on säilytettävissä
+ainoastaan heittäytymällä muodin tahi jonkin muun arvovallan alaiseksi.
+
+Kun sanon: ensimmäinen askel varmuuden tiellä on hävetä epävarmuuttaan,
+tarkoitan kunniallista häpeämistä, mikä sen sijaan, että peittäisi,
+tunnustaa heikkoutensa ja pyrkii saavuttamaan varmuuden edellytykset.
+
+Mutta jos suojeleva toiminta on vähintään samanarvoista kuin parantava,
+on ennen muuta kasvatuksen huolehdittava siitä, että epävarmuus
+katsotaan tahraksi, josta hyvän kasvatuksen saaneen lapsen täytyy
+suojeltua. Hänen täytyy saada sellainen kasvatus, että hän myöskin
+todellisesti hallitsee näkemänsä elämänalat eikä avarra
+lapsielämystensä rajoja omistamatta perinpohjin uusia aloja,
+täydellisesti niihin tutustumatta.
+
+Emme saa missään tapauksessa sallia pintapuolisuuden, valheellisuuden
+ja vilpillisyyden mielettömyyden ilmetä siinä, mikä joutuu lasta
+lähelle, vaan lapsessa täytyy jo pienestä pitäen herättää kunniallista
+kammoa sellaista kohtaan. Hänen pitäisi tuntea kunniattomuudeksi
+epävarmuus asioissa, jotka eivät ole hänelle vieraita. Useimmat
+lapset ovatkin ennen kaikkea perinpohjaisia eivätkä lepää, ennenkuin
+ovat päässeet täysin jonkin uuden asian perille: he kasvavat
+välinpitämättömiksi vain, jos heidän kysymyksensä torjutaan, ja
+pintapuolisiksi, jos heidän näköpiiriään kiiruhdetaan ennenaikojaan
+avartamaan. Tällä ei luonnollisestikaan ole sanottu, että lapsi
+kaikkialla pitäisi opastaa heti pohjaan asti, vaan ainoastaan, että
+lasta on hänen näkövoimansa, elämystensä ja ymmärryksensä rajoissa
+johdettava kokemustensa varmentamiseen.
+
+Mutta koko meidän nuorisonkasvatuksemme on epävarmuuden mädän
+läpitunkema. Niin, luonnonpakostakin kasvattaa pintapuolinen,
+ulkonainen, summittainen opetustapa epävarmuutta. Ei ainoastaan
+ymmärtämystä puuttuva tieto synnytä sitä, vaan myöskin yhtä paljon
+edistyminen silloin, kun ei siihenastista vielä ole sulatettu,
+arvostelu, jos arvostelijan ja asian välillä ei ole mitään
+tunneyhteyttä, kaiken jäljitteleminen, mikä on jäänyt sisäisesti
+vieraaksi ja kuolleeksi.
+
+Niin kauan kuin nuoriso pitää välttämättömänä pahana jäädä
+epävarmaksi kaikilla sille auenneilla aloilla ja peittää voimiensa
+riittämättömyyttä näppärin neuvoin, laahautuu myöskin tämä
+valheellisuus mukana läpi koko elämän. Ja niin kauan kuin ei lapsesta
+tunnu häpeälliseltä olla epävarma aloilla, joihin hänen pitäisi olla
+perehtynyt, häpeälliseltä kaikin keinoin pelastaa selvän tiedon
+näennäisyys, niin kauan ei täysikasvuinenkaan häpeä henkisen taloutensa
+epäjärjestystä eikä katso rajoitettua varmuutta onttoa, tyhjää
+sivistyskeinottelua säädyllisemmäksi.
+
+Siksipä täytyykin vanhempien ja opettajien ankarasti pitää kiinni
+siitä, että nuoriso astuu koko kehityksensä matkan varmoin askelin ja
+etenee vasta sitten, kun on saavuttanut kiinteän pohjan jalkainsa alle.
+Siitä riippuu sivistyksen ja luonteen kelvollisuus ja selvyys. Mutta
+jos perehtyneisyys ja persoonallinen antautuminen todellakin on
+varmuuden pohjana, on se parhaiten saavutettavissa siten, että johdamme
+lapsen elävään tunneyhteyteen kulloinkin kysymyksessäolevan asian
+kanssa, vaadimme häneltä persoonallista otetta, herätämme hänet
+itsenäisesti hallitsemaan kysymyksessäolevaa alaa ja vapaatahtoisesti
+kehittämään kykyään. Jos tämä onnistuu, käy kaikki näennäinen,
+puolinainen, valheellinen lapselle koko hänen elämässään niin
+vastenmieliseksi, että hän myöhemmin liikkuu vain aloilla, joilla on
+varma. Kuta enemmän nuorisoa ohjataan katsomusten selvyyteen ja
+arvostelun itsenäisyyteen varsinkin juuri elämässä, eikä ainoastaan
+teoriassa, kuta enemmän nuoriso oppii yksin selviytymään vaikeuksista
+sekä oman varmuutensa ja kykynsä voimalla ohjaamaan elämäänsä, sitä
+perinpohjaisemmin tulee myöskin voitetuksi neuvottomuus, voimattomuus
+ja pelkuruus, mitkä kirouksena painavat useiden ihmisten elämää.
+
+Niille aikuisille taas, jotka läpi elämänsä ovat laahanneet mukanaan
+epävarmuutta kuin sairautta, on vain yksi tie varmuuteen: pyrkiä ja
+vetäytyä takaisin alueelle, jolla tuntee itsensä varmaksi, olipa se
+sitten miten rajoitettu tahansa, ja sitten sieltä lähteä varovaisesti,
+joka askelella varmistuen eteenpäin. Tuskinpa on hengenelämälle
+terveellisempää ahdinkoa kuin kerrankin itseltään kysyä: mitä minä
+todella voin, mihin olen täysin perehtynyt, missä ovat todelliset
+kykyni, mikä on varsinainen kutsumukseni, mitä hallitsen? Kysyä näin ja
+myöskin kunniallisesti vastata. Sillä vilpittömyys omaa itseään kohtaan
+on sisäisen elämämme lujittumisen ensi edellytys.
+
+Silloin pääsemme siihen, että perinpohjin elämme ja persoonallisesti
+oivallamme kaiken, mikä joutuu lähettyvillemme, olivatpa ne vaikutelmia
+tahi ilmiöitä, kokemuksia tahi tapahtumia. Sillä elämämme kykyisyys ja
+tarmo, elämänryhtimme sisäinen ylemmyys ja asentomme varmuus,
+toimintamme selvyys ja persoonallinen voima riippuvat elämystemme
+hyvyydestä. Kuta syvemmin elämme, sitä kiinteämpään kasvavat juuret.
+Kuta pintapuolisemmin vastaanotamme ja kuta valheellisemmin suhtaudumme
+kaikkeen kohtaamaamme, sitä heikkojuurisemmiksi tulemme. Yhdentekevää,
+mistä on kysymys -- elämänkokemuksistako vai taide-elämyksistä,
+tieteelle omistautumisesta vai Kristuksen seuraamisesta. Aina riippuu
+varmuus persoonallisen antautumisen voimasta ja sisäisen omaksumisen
+perinpohjaisuudesta. Varmasti omistamme vain sen, mikä on muuttunut
+elämämme elementiksi ja taustaksi.
+
+Jos tämä on silmämääränämme, herkistyy makumme aivan itsestään
+tuntemaan, mikä on kelvollista, samalla kuin meissä herää vaistomainen
+vastenmielisyys kaikkea epäilyttävää, pintapuolista ja jäljiteltyä
+kohtaan. Me emme enää teeskentele olevamme perehtyneitä sellaiseen,
+mitä emme persoonallisesti tunne, vaan rajoittaudumme siihen, missä
+tunnemme olevamme elementissämme. Mutta kuta esteettömämpään selvyyteen
+ja vapaampaan itsenäisyyteen me näissä puitteissa pääsemme, sitä
+paremmin kykenemme avartamaan henkisen valtiutemme rajoja, herruutemme
+tästä kuitenkaan kärsimättä. Siten pääsemme kasvavaan, laajenevaan
+varmuuteen, joka on persoonallista elämää elävän ihmisen itsenäisen ja
+omintakeisen elämyksen, antautumisen ja säteilyn kypsyvä hedelmä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Missä tunnemme itsemme epävarmoiksi? Ennen kaikkea itse elämässä. Joka
+päivä nousee meille vaatimuksia. Jatkuvasti joudumme uusiin
+tilanteisiin ja vaikeuksiin; meidän täytyy määrätä kantamme, tehdä
+päätöksiä, arvioida askelemme. Ratkaisut eivät ole siirrettävissä: ken
+tällöin tuntee olevansa epävarma eikä tiedä, mitä hänen tulisi tehdä,
+hänen tilansa on todella huono. Hän on neuvoton, vapisee ratkaisua,
+sillä hän jo pelkää tulevansa sitä jäljestäpäin katumaan. Ainoastaan
+siitä on hän varma, että tuo ratkaisu joka tapauksessa on oleva
+nurinkurinen. Hän vitkastelee, mutta tapahtumat käskevät pakottavasti:
+toimi. Kuta käskevämmiksi ne käyvät, sitä suuremmaksi käy myös ahdinko.
+Hän kysyy kaikkialta neuvoa ja hämmingillään vain lisää epävarmuuttaan.
+Lopuksi hän antaa sattuman ratkaista tahi sitten puuttuu hän
+mielettömänä asiain kulkuun. Hänestä sanotaan, että hän on menettänyt
+järkensä ja sillä tarkoitetaan persoonallisuuden menettämistä: hän
+sortuu epävarmuuteensa ja menettää oman itsensä.
+
+Kuta varmistetumpaa, järjestetympää ja tasoitetumpaa elämä ulkonaisesti
+on, kuta enemmän se kulkee perinnäistavan ja sovittelun merkeissä, kuta
+enemmän se on ihmisistä, laitoksista ja olosuhteista riippuvaa, sitä
+harvemmin tulee tuonlaatuinen persoonallinen luhistuminen kysymykseen
+ja sitä vähemmän ihmiset tuntevat sisäistä epävarmuuttaan. Siksipä
+joutuvatkin epävarmat ihmiset useimmiten väkisinkin riippuvaisiksi
+muista ystävistään, sukulaisistaan, esimiehistään. He tuntevat itsensä
+silloin juuri yhtä varmoiksi kuin olisivat olleet avuttomia, jos
+olisivat joutuneet kokonaan oman itsensä varaan. Mutta kenen täytyy
+oman itsensä käskemänä liikahtelevana itse ohjata elämäänsä, ketä
+ei tämä sisäinen liikehtiminen jätä rauhaan tuollaisissa
+riippuvaisuussuhteissa, hän kärsii peloittavasti tuntiessaan itsensä
+epävarmaksi, varsinkin jos tuo epävarmuus kehittyy jatkuvaksi
+elämänheikkoudeksi.
+
+Mutta myöskin hänen elämänsä kärsii siitä. Sillä elämämme on elämysten
+ja toimintojen, ulkopuolisten tapahtumien ja sisäisen persoonallisen
+suhteemme toisiinsa soljumista ja yhteisvaikutusta. Niiden täytyy
+soveltua toisiinsa kuin koneen hammasrattaiden. Niiden täytyy
+herkeämättä seurata toisiaan. Jollei niin tapahdu, syntyy tuntuva
+elämän häiriö: elämä seisahtuu ja keskeytyy, siinä syntyy viivytystä
+ja tappiota. Epävarmuus ei kerta kaikkiaan ole muuta kuin
+kykenemättömyyttä heti ja oikein vastata tapahtumiin. Siksi se onkin
+tavaton elämän este: se purkaa elämän liitoksia ja katkaisee sen
+yhtenäisyyden. Se keskeyttää elämän toiminnan. Jos nämä keskeytykset
+kestävät kauan, laukeaa koko elämä.
+
+Mistä johtuu tämä sisäinen epävarmuus? Ei tapahtumista eikä
+olosuhteista, vaan ihmisistä itsestään. Elämykseen me eivät ole sen
+alkusyynä, ne ainoastaan saattavat meidät siitä tietoisiksi. Epävarmuus
+on sisäinen tila, jonka elämän vaatimukset synnyttävät ja joka
+puolestaan saa ihmisen kykenemättömäksi tekemään noille vaatimuksille
+oikeutta. Mutta jos epävarmuus on tila, joka on olemassa jo ennen sitä
+paljastavia tapahtumia, on sen alkusyy löydettävissä ainoastaan ihmisen
+tähänastisesta historiasta. Sillä synnynnäistä ei epävarmuus meissä
+ole. Lapsen naivisuudelle on epävarmuuden tunne kokonaan vieras.
+
+Se, joka tuntee itsensä epävarmaksi elämässä, on nurinkurisen
+kasvatuksen vuoksi ihmisenä jäänyt kehityksessään takapajulle. Sillä
+epävarmuus ilmenee vain kypsymättömyytenä ja kykenemättömyytenä elää,
+Nuorisokehityksen päämääränä ja kasvatuksen tehtävänä on luoda elämän
+täysi-ikäisyys. Ihminen kasvaa vanhempien ja kasvattajien vaalimana ja
+johtamana, ja hänen täytyy kehittyä omavoimaiseen ja itsenäiseen
+elämään. Missä tämä saavutetaan, siellä voivat kylläkin joskus
+yllättävät tahi monimutkaiset tapahtumat saattaa pulaan, mutta
+vaikeimpiinkin tehtäviin tartutaan rauhallisesti ja päättävästi.
+Epävarmuutta ei tunneta. Mutta ken ei ole kehittynyt itsenäiseksi ja
+elämänkypsäksi, hänen täytyy tuntea itsensä epävarmaksi heti kun on
+joutunut oman itsensä varaan.
+
+Kokemukset kypsyttävät nuoren ihmisen; hänen ottamansa askelet tekevät
+hänet itsenäiseksi. Siksi on turmiollista, jos hänet huolenpidolla
+hemmoitellaan pilalle ja kasvatetaan kuin ansarissa; jos hänen ei
+anneta tehdä mitään oman arvostelunsa mukaan ja omilla käsivarsillaan,
+vaan pidetään alituisessa riippuvaisuussuhteessa vanhempiin. Siten
+suoranaisesti estetään häntä kypsymästä ja kehittymästä itsenäiseksi.
+Tosin kehkeytyy täysi-ikäisyys ainoastaan kasvatuksellisen holhouksen,
+itsenäisyys vain luonnetta muodostavan vaikutuksen alaisena, tosin
+elämän valtakirja saavutetaan yksin kuuliaisuuden tietä. Mutta
+ainoastaan siinä tapauksessa, että ihmisen kypsyyttä näin edistetään
+eikä ehkäistä. Vanhempien määräävän vaikutuksen täytyy väistyä ja tehdä
+tilaa luottamuksen kasvatusvoimalle sitä mukaa kuin itävä itsenäisyys
+alkaa liikehtiä. Meidän täytyy edistää vaurastuvaa kypsymistä
+ymmärtäväisesti syventymällä lapsen ominaiseen elämään sekä tehdä tilaa
+itsekehkeämiselle, sen sijaan että pidämme persoonallista kehitystä
+lamassa -- muuten luomme keinotekoisesti epävarmuuden. Mitkä ovatkaan
+epävarmojen ihmisten perikuvat? Hemmotellut äidin pojat, jotka eivät
+milloinkaan pääse vanhempiensa helmoista, sorretut kodintytöt, jotka
+eivät tiedä elämästä mitään, ja aviopuolisot, joiden itsenäisyys on
+avioliitossa saanut surmansa.
+
+Onneksi useimmat nuoret ihmiset, kerran vapauduttuaan painavien
+voimien siteistä, pian saavuttavat, mitä he eivät ennen ole
+tarvinneet: he oppivat elämään. Mutta kehittyvätkö he elämässä
+mestareiksi vai jäävätkö epävarmoiksi, kuten ainakin hutilukset,
+riippuu siitä, miten perinpohjin he elävät. Jos ihminen ei voi nopeaan
+vapautua epävarmuudestaan, on se seurauksena siitä tympeydestä ja
+hajanaisuudesta, joka on hänen elämyksilleen ominaista, siitä
+pintapuolisuudesta, johon hän tyytyy suhtautuessaan elämyksiinsä. Ken
+ei kokonaan antaudu johonkin asiaan, kiinteästi siihen tartu, ken ei
+tunkeudu asioiden ytimeen, ei pyri tinkimättä niistä selvyyteen eikä
+toimi tarmokkaasti, hän ei milloinkaan tule täysin voittamaan
+epävarmuuttaan. Sillä varmoiksi elämässä voimme tulla ainoastaan, jos
+pystymme voittamaan elämän. Ja siihen pystymme painittuamme elämän
+kanssa siksi kunnes olemme sen valtiaita. Ainoastaan sisäinen ylemmyys
+on kiistämättömän varmuuden pohja elämässä. Niin kauan kuin olosuhteet
+ja tapahtumat ovat yläpuolellamme, emme voi niitä katseellamme emmekä
+henkisesti hallita. Sillä mistä saisimmekaan varman ryhdin, jos emme
+kerran ole selvillä asioista emmekä niitä hallitse.
+
+Siksi tarttukaa lujin ottein elämään älkääkä antako sen valloittaa
+itseänne; oppikaa elämään perinpohjin, niin varmuus tulee aivan
+itsestään. Ihminen on taistelija: ei vielä milloinkaan ole kukaan ollut
+seppä syntyessään. Ei haittaa, vaikka aluksi paljonkin epäonnistuu.
+Vahingosta viisastumme ja kokemuksista herää elämäntieto. Mikä
+onnistuu, antaa meille uskallusta ja herättää itseluottamusta. Sikäli
+taas kuin rohkeus ja tarmo kasvaa, häviää epävarmuus.
+
+Mutta on olemassa toinenkin epävarmuuden syy. Se on löydettävissä
+meidän oman olemuksemme epäjärjestyksestä. Jos emme ole herroja
+talossamme, vaan kaikenlaiset tarkistamattomat vaikutelmat siellä
+saavat elämöidä, tulemme aina olemaan epävarmoja siitä, mitä meidän
+pitäisi tehdä, sillä emme tiedä, ketä ja mitä meidän pitäisi seurata.
+Tällaisia vaikutelmia ovat vakaumukset ja periaatteet, joita on meille
+tyrkytetty ja joihin meitä on totutettu tahi jotka ilmasta lentäen ovat
+meihin pesiytyneet ilman että olemme niitä perinpohjin itsellemme
+selvittäneet tahi omiksemme sulattaneet. Nuo vaikutelmat ovat
+vieraina sisäiseen olemukseemme tunkeutuneet, ja me siedämme niitä
+valheellisuudessamme ja sallimme heikkoudessamme niiden saavuttaa
+vallan. Nämä vieraat voimat voivat olla uskonnonoppeja, joita me
+hartaudella kunnioitamme, kodeistamme perimiämme moralisääntöjä ja
+ennakkoluuloja, sovinnaisia käsityksiä tahi elämäntapoja, joihin olemme
+tottuneet tahi filosofisia iskusanoja, jotka ovat meihin iskeytyneet.
+
+Epävarmuus johtuu tällöin siitä ristiriidasta, mikä on olemassa
+oman itsemme sisäisimpien tarkoitusten ja noiden meitä hallitsevien,
+parantumattomasti kunnioittamiemme valtojen viittausten välillä.
+Jos eivät nämä vieraat vaikutukset ole tyystin kuolettaneet meidän
+omaa persoonallista tuntemiskykyämme eivätkä vielä hämmentäneet
+sen alkuperäisyyttä, tulemme suhtautumisissamme aina tuntemaan
+itsemme epävarmoiksi, sillä sisäisimmän olemuksemme viittauksista
+pitäisi meidän arvostella ja toimia toisin kuin meitä hallitsevat
+persoonattomat vallat käskevät. Periaatteittemme sanelema toimintatapa
+joutuu ristiriitaan tunteemme kanssa. Sovinnaisuus vihaa sitä, mitä
+pidämme oikeana, totena ja säädyllisenä. Perinnäinen näyttää meistä
+nurinkuriselta. Uskonnolliset vaikuttimemme herättävät meissä pahan
+omantunnon siksi, että huomaamme ne epätosiksi tahi ankarassa mielessä
+epäsiveellisiksi.
+
+Tämä epävarmuus on varsin laajalti levinnyttä. On kovin helposti
+sanottu, että meidän tulee aina toimia sisäisimmän tunteemme mukaan.
+Mutta miten se voi olla mahdollista, jos meidän oma itsemme tahdon ja
+vakaumuksen voimalla on ahdistettu esimerkiksi moralin valtiuteen ja se
+uskoo, että sen täytyy kieltää itsensä, tahi sovinnaisuuden orjaksi ja
+se uskoo olevansa pakotettu toisten tähden ottamaan huomioon
+valheellisia tahi barbarisia tapoja, tahi sitten uskonnon valtaan ja se
+pitää järjen uhria uskonnollisena tekona! Kokemukseni mukaan voittaa
+sovinnaisuus melkein aina, vieläpä persoonallisesti varsin väkevissäkin
+ihmisissä -- niin ankarasti kuin sitä tuomitaankin -- sen vuoksi, että
+sovinnaisuus sittenkin saa osakseen enemmän tunnustusta kuin moitetta.
+Mutta meidän ei pidä uskoa, että kuitenkaan hiukkaakaan voittaisimme
+epävarmuuttamme tarkoituksellisesti luopumalla paremmasta tiedosta,
+paremmasta varmuudesta. Sillä kussakin yksityistapauksessa nousee
+meidän oma itsemme kuitenkin yhä uudestaan kapinaan, ja me tunnemme
+senvuoksi olevamme varmoja, kunnes olemme uudestaan alistuneet ja
+häpeämme itseämme.
+
+Lukuunottamatta elämässämme tuntuvia huonoja seurauksia vaikuttaa
+epävarmuus vielä aivan erikoisen turmiollisesti meidän sisäiseen
+olemukseemme. Se vie meidät siveellisesti mukanaan. Uskottomuus omaa
+itseään kohtaan, johon epävarmuus juuri pohjautuu, on häpeällistä ja
+alhaista. Jokainen, joka toimii vastoin parempaa tuntoaan, tuntee
+tämän. Siksipä täytyy ihmisen, jota temmataan sinne tänne,
+siveellisesti madaltua ja lopuksi alati luopua omasta itsestään.
+Ensiksikin täytyy hänen halveksia itseään ja toiseksi ei voi olla
+puhettakaan mistään sisäisestä eteenpäinkulkemisesta. Hän on orja, joka
+joka askelella tempoo orjankahleitaan, mutta aina jää vangiksi. Hän ei
+milloinkaan kirvoitu vapaaksi ja itsenäiseksi, sillä hän jää ainaisesti
+riippuvaksi vieraista vaikutuksista.
+
+Jos siis tahdot tulla varmaksi, luo järjestys persoonalliseen piiriisi
+äläkä siedä siellä mitään vieraita aineksia ja niiden persoonattomia
+vaikutuksia. Saata oma itsesi voimaansa ja laukaise niiden valtojen
+luomat jännitykset, joilla on ollut määräämisvalta sinuun
+persoonattoman eleskelysi alkuajoista asti. Tämän auttamattoman ja
+hedelmättömän askartelun kaikenlaisilla vakaumuksilla, periaatteilla,
+totunnaisuuksilla, makuarvostelmilla, jotka eivät juurtaudu sinusta
+eivätkä ole sinussa uudestisyntyneet, täytyy loppua. Mihin et voi
+sisimpine tunteinesi puuttua, se on määräilevänä tekijänä karsittava
+pois. Niin valautuu sisäiseen elämääsi kirkkautta, yhteyttä ja
+luonnetta. Ja jos sitten kaikessa pysyt uskollisena itsellesi, ilmenee
+kaikissa olemuksesi ilmauksissa täysin välitön varmuus.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lopuksi tuntevat varsin useat itsensä epävarmoiksi niiden ihmisten
+keskuudessa, joiden kanssa he joutuvat kosketuksiin. Tämä on ennen
+kaikkea ujoudesta kasvavaa epävarmuutta, tämä kummallinen ihmiskammo,
+jota potevat paljon useammat kuin tavallisesti luullaankaan. Se on
+tuska, joka on katkeroittanut jo monta elämää, se on elämän vaikea
+este. Sillä se tekee todella mahdottomaksi kaiken lähestymisen. Kenet
+tämä epävarmuus on vallannut, hänet on tuomittu yksinäisyyteen. Jo
+sellaisenaan on tämä pahaa, mutta hirvittäväksi käy se, jos ihmisten
+luo vetävä kaipaus on yhtä väkevä kuin heistä vieroittava kammo.
+
+Ujous on osaksi liikaherkkyyttä kaikissa persoonallisissa
+kosketuksissa, osaksi avuttomuuden ja kömpelyyden tunnetta --
+kumpainenkin yksinäisen nuoruuden vaikutusta tahi seurauksena
+taipumuksesta kokonaan uppoutua omaan itseensä tahi sitten elämän
+synnyttämää ymmälläoloa. Useinkaan ei ihminen lapsena eikä vielä
+kasvavanakaan ollut yksinäinen, mutta jouduttuaan uusiin olosuhteisiin
+ja uusiin piireihin hän tunsi itsensä sellaiseksi, ja samalla hän oli
+myöskin ujo, avuton, liian herkkä, epävarma. Tämän lisäksi tuli vielä
+epäluuloisuus uuden ympäristön ihmisiä kohtaan ja itseluottamuksen
+puute, mikä on aina arkailevan olemuksen elättävä juuri. Näin syntyy
+vangittu, sidottu ihminen, joka punastuu ja hämmentyy, kun häntä vain
+puhutteleekin -- tyhmänrohkean nousukkaan vastakohta, joka puolestaan
+saattaa jokaisen hienotunteisen ihmisen hämilleen.
+
+Tätä arkuutta on vaikea parantaa, sillä se on tunteen asia, jota ei
+voida nuhteilla eikä perustelmilla korjata. Vain toiset tunteet voivat
+sen voittaa. Mutta näitä voimme me voimistaa, jos kerran pääsemme
+niistä tietoisiksi.
+
+Meidän täytyy nähdä ihmisen olemus hänen sisällään, emme saa pysähtyä
+hänen ulkonaisiin olosuhteisiinsa, lahjoihinsa ja aikaansaannoksiinsa.
+Luonnollisesti samoin omassa itsessäni mekin. Silloin näemme myöskin,
+että kaikki ihmiset ovat pohjaltaan tasa-arvoisia. Eivät mitkään
+ulkonaiset etevämmyydet voi enää meitä saattaa hämillemme, ja
+korkeammalla asteella olevan persoonallisuuden meihin tarttuva
+vetovoima voittaa itse arkuudenkin tuota persoonallisuutta kohtaan.
+Sillä jos me näemme jossakin ihmisessä hänen totuuteensa ikävöivän
+ominaisimman kaipauksen täyttyvän, ei tämä ihminen meitä järkytä, vaan
+vapauttaa.
+
+Tämän tosi itsetietoisuuden, joka antaa meille kaikessa ryhtiä ja
+joka kirvoittaa meidät oman riittämättömyytemme häpeästä, täytyy
+lähtemättömästi liittyä koko vaikutustamme hallitsevaan ylemmyyteen.
+Vain se, joka ei tahdo näyttää enemmältä kuin mitä hän on, voi täysin
+naivisti antautua. Ja vain ilmaustemme naivisuuteen pohjautuu
+persoonallisen ryhtimme varmuus.
+
+Mutta ei riitä, että itse antaudumme naivisti. Meidän täytyy siten
+myöskin kaikki ihmiset oivaltaa. Jos kaikki etsitty on meille
+vastenmielistä, ei meidän myöskään tarvitse muissa sellaista vainuta,
+olivatpa he vielä miten etsittyjä tahansa. Kuta koruttomampia itse
+olemme, sitä koskemattomampina kuljemme kaikkien seuraelämän
+keinotekoisuuksien, pikkumaisuuksien ja vilpillisyyksien läpi. Ken on
+epäluuloinen, hämmentää oman itsensä. Mutta joka uskoo ihmisiin, häntä
+ei vaivaa eikä häiritse mikään.
+
+Lopuksi täytyy arkamielisten oppia, ollessaan muiden seurassa,
+irtautumaan, nousemaan itsestään. On kuin tahtoisin sanoa, että heidän
+pitää oppia voittamaan arkuutensa, jota he eivät voi. Sitä en tarkoita,
+vaan että heidän täytyy etsiä ihmisiä, joiden läheisyydessä heidän
+sydämensä aivan itsestään avautuu ja joiden seurassa he vähääkään
+aavistamatta pääsevät kohoutumaan itsestään. Jos tämä kerrankin
+tapahtuu perinpohjin, siiloin on sidonnaisuuden lumous ikipäiviksi
+revitty rikki. Samalla kuin he ovat tunteneet vapautumisensa, ovat he
+myöskin saavuttaneet elämyksen omasta itsestään, jonka avulla heidän
+itsetietoisuutensa herää, sekä keksineet itsestään itseilmaisun kyvyn.
+Heidän tarvitsee sitä vain edelleen harjoittaa, ja arkuus ja epävarmuus
+häviää yhä jäljettömämpiin.
+
+Kokonaan toisenlaatuista on epävarmuus ihmisten seurassa, joiden
+painostuksesta me kaikki lähinnä kärsimme, epävarmuus siitä, mitä
+heissä on ja mitä he meistä ajattelevat, siitä, miten meidän pitäisi
+heihin suhtautua, ymmärtävätkö he meitä ja toivovatko pääsevänsä
+kanssamme kosketuksiin, miten etäällä meidän täytyy heistä pysyttäytyä
+ja miten laajalti voimme heihin luottaa. Mitä tuskaa tuottaakaan
+epätietoisuus, olemmeko jollekin vastenmielisiä vai päinvastoin,
+tuntuvatko kysymyksemme tahdittomilta vai tervehditäänkö niitä
+vapautuksen sanoina, rasitammeko vai onnellistutammeko me jotakin
+ihmistä lähestymisellämme!
+
+Tämän epävarmuuden juurena on epäselvyys ihmisistä ja suhteistamme
+heihin. Jos me olisimme niistä selvillä, olisi käytöksemme varma. Ei
+ole epäilystäkään siitä, että tämä epävarmuus tekee kaiken todellisen
+yhteiselämän, persoonallisen elämän siirtymisen ja tarttumisen, voimien
+vuorovaikutuksen ja ajatusten vaihdon mahdottomaksi. Lukuunottamatta
+sitä, että tämä epävarmuuden tunne jo ennakolta lamauttaa kaiken
+sielullisen liikkeen ihmisestä toiseen, mikä muodostuu korkeintaan
+jonkinlaiseksi tahdotuksi, hidastelevaksi, avuttomaksi työntymiseksi,
+on meidän kokonaan mahdotonta löytää toisiimme oikeata asennetta,
+sopeutua ja syventyä toisiimme. Me loukkaannumme, raastamme itseämme,
+puheemme kulkevat ohitse: ei mitään elimellistä elämän suhteitten ja
+vuorovaikutuksen kudosta voi syntyä. Ei muodostu sitä kokonaan omaa
+ja ainoalaatuista suhdetta, jollaiseen meidän tulisi jokaiseen
+kohtaamaamme ihmiseen päästä, vaan me erehdymme ihmisistä, joudumme
+epäsopuun, eristäydymme ja riistämme siten itseltämme sen elämänarvon,
+jona heidän pitäisi meille olla. Tämä epävarmuus toisistamme on
+todellakin kamalana kirouksena.
+
+Siksipä on selvyyteen pääseminen ihmisistä meille elämänkysymys. Mutta
+miten? Yksi tie on pyrkiä tuntemaan toisia, tehdä huomioita ja niistä
+päätelmiä, tutkia ihmisen luonteenpiirteitä, kerätä hänen ilmauksiaan,
+lähestyä häntä milloin toisin milloin taas toisin näkemään, miten hän
+kulloinkin vastaa lähestymiseemme, kerätä koko ainehisto, tarkoin,
+tyystin harkita se sekä sitten muodostaa ihmisestä kuva ja sen mukaan
+sommitella oikea asenne häneen. Mutta tämä johtaa harhaan. Täten
+saamme kylläkin selvän käsityksen hänestä ja määrätyn katsomuksen
+suhteistamme, mutta käsitys ja katsomus eivät ratkaise. Me
+kyllä vapaudumme epävarmuudestamme, mutta vaihdamme sen vain
+nurinkurisuuteen. Ja vielä: vaikkapa meille onnistuisikin saavuttaa
+ihmisestä oikeaan osuva käsitys, täytyisi meidän kuitenkin sen avulla
+läpeensä esitellä koko suhtautumisemme ja sen jokainen yksityinen
+ilmaus. Ja tämä ei taaskaan käy laatuun. Luonnollisestikin voidaan
+miettiä jokaista ilmettä ja kultavaa'alla punnita jokaista sanaa. Mutta
+tämänlaatuinen, teoreettisesti sommiteltu seurustelu ei tiedä mitään
+väkevästi sykkivästä elämästä, vaikkapa kehittäisimme taitoamme
+mestaruuteen saakka ja vaikkapa tämä erehtymätön tieto voitaisiin
+muuttaa erehtymättömäksi suhtautumiseksi.
+
+Meidän täytyy kulkea toista tietä: ei seikkaperäisen tiedon, vaan
+välittömän tuntemisen tietä. Ihmisestä saamastamme elävästä
+vaikutelmasta lähtien täytyy meidän täysin välittömästi oivaltaa hänet
+sellaisena kuin me hänet elämyksessämme näemme. Heti kun alamme tuota
+vaikutelmaa esitellä, pirstoamme ja kuoletamme sen. Mutta jos otamme
+sen vastaan täydellisesti avoimin mielin ja antautuen, kuvastuu se
+särkymättömänä tietoisuudessamme, ja sen ilmaisema persoonallinen
+olemus koskettaa sieluamme. Silloin näemme ihmisen sellaisena kuin hän
+on meille, joskaan emme sellaisena, kuin hän itsessään on. Me
+syvennymme häneen hänen konkreettisessa suhteessaan meihin, kiitävän
+hetken mielentilassaan ja persoonallisessa, meitä odottavassa
+sielunvirityksessään. Silloin me joka tapauksessa olemme päässeet
+siihen selvyyteen, jota kulloinkin kosketuksissamme ihmisen kanssa
+tarvitsemme, ja tästä välittömästä selvyydestä kasvaa suhtautumisemme
+vaistomainen varmuus.
+
+Meidän tarvitsee vain kokonaan alkuperäisesti elää tämä välitön
+tuntemus sielujen yhdistäjänä, silloin nousee nerokkaan varmana se
+sisäisesti välttämätön elämänilmaus, joka täyttää silmänräpäyksen
+vaatiman suhteen ja ratkaisee hetken tehtävän. Täten purkautuu
+persoonallisesta kosketuksesta välitön vaikutus ihmisestä ihmiseen. Ja
+tämä vaikutus kannattaa ihmisten suhteita ja sen täytyy määrätä ne, jos
+niiden tarkoituksena on kehittyä todelliseksi elämänyhteydeksi. Silloin
+ei ole enää epävarmuutta, vaan me tapaamme vaistomaisesti joka
+silmänräpäys ainoan oikean asennon.
+
+
+
+
+Aamu.
+
+
+Persoonallisen elämän herätessä aukenee ihmiselle uuden olemisen aamu.
+Väkevänä tunkee hänen lävitseen tunne siitä, että nyt vasta elämä
+varsinaisesti alkaa. Kaikkialla aamutunnelmaa, jokainen hengenveto
+kätkee kevätaavistuksia, siellä täällä näkyy uuden ajan aamun
+kajastusta. Mitä onkaan tuo pursuava elämä ihmisessä! Kaikkialla
+liikehtimistä hersyvää kehkeytymistä kohti. Ja kokonaan
+itsensätuntemisen valloissa iskeytyy ihmiseen riemullisena ja
+ihastuksen täyteisenä: miten suuriarvoista onkaan olla ihminen. Hänen
+sisäisimmässään väräjöi aamun äänin: elämä on kaunis!
+
+Vain arkana ja kainona tohtii ihminen aukaista oman itsensä ovea. Mutta
+vaikkakin hän vielä varsin herkästi punastuu itseään, soi ja helisee
+hänen sisässään kuin salainen nauru. Hänen täytyy riemuita oman itsensä
+ilosta, sillä aavistus hänen olemuksensa, nyt hersyvänä puhkeavan
+olemuksensa ytimen kätketystä ihanuudesta ja kauneudesta kulkee läpi
+sielun ja väräjöi sen joka liikahtelussa. Mutta kuta syvemmin hän alkaa
+ymmärtää itseään, sitä syvempi itsekunnioitus hänet täyttää ja suo
+hänen nöyrästi hämmästyä omaa kätkettyä taivaanlahjaansa. Ihmisen
+valtaa pyhä kunnioitus sitä kohtaan, mikä hänessä elää ja hengittää.
+Hänen tarkoituksensa ikuisuus ja arvonsa äärettömyys avautuu hänen
+sydämelleen kuin auringon kuulastama taivaansini. Hänen oman itsensä
+salaisuus syventyy mittaamattomaksi, käsittämättömäksi, avartuu
+rannattomiin kaukaisuuksiin.
+
+Kun ihminen tulee syvällisen alkuperäisestä tietoiseksi itsestään,
+tuntuu hänestä kuin olisi hän temmattu kokonaan uuteen maailmaan. Hänen
+silmänsä, joiden sivuitse tähän asti kaikki on hämäränä kiitänyt, ovat
+auenneet. Niin, oliko hän ennen sokea ja yön saartama vai onko hän nyt,
+sokaistu? Hän silmäilee ympärilleen, katsoo ja katsoo, suuntaa yhä
+uudestaan katseensa kiinteästi sinne tänne, itseensä ja kaikkeen, mikä
+häntä ympäröi, mikä häntä kohtaa. Kaikki kuin ennenkin, mutta kuitenkin
+aivan toisenlaista, kaikki uutta, niin ihmeellistä ja käsittämätöntä!
+Mikä hänestä ennen tuntui tavalliselta ja huomiota herättämättömältä,
+se on nyt yhdellä iskulla käynyt uskomattoman merkilliseksi ja
+arvoitukselliseksi. Syvä hämmästys valtaa hänet. Kaikki muodot
+näyttävät niin ihmeellisiltä, kaikki hänen havaitsemansa tapahtumat
+niin käsittämättömiltä. Vuorten elävät harjanteet, joilla hän elää ja
+liikkuu, vesipisarat, jotka kukassa helmeilevät tahi meressä
+aaltoilevat, kuusenkäpy, johon hänen jalkansa sattuu, puun silmuilevat
+kukat, nukkuva hiekkakenttä, jäykkä kallionlohkare, hänen oma
+hengittävä olemuksensa, vaikeneva yö, auringon valovirta, madon
+luikertelu, lintujen sävelkieli, pursuava elämä kaikkialla -- kuoleman
+ilmiö: niin ahdistavan ihmeellistä! Jos ken silloin puhuu hänelle
+luonnonlaista ja koettaa selittää kaikkea tätä ihmeellistä sen
+järjestyksen ja varhaisemman olokannan mukaisesti, silloin varsinkin
+hän pudistaa päätään: hän ei voi käsittää tuota olemista ja tulemista
+sen äärettömässä moninaisuudessa. Jos hän vielä joutuu kaupunkeihin ja
+näkee ihmisten ahertelun ja luomisen keskellä luomusten runsautta,
+valtaa hänen sisäisen silmänsä elävän nykyisyyden kokonaisvaikutus tahi
+sitten vain vähäpätöisimmän ihmisen kohtalo, hänen muistojensa läpi
+soluu ihmiskunnan historia: miten omituista, miten sietämättömän
+arvoituksellista, miten tuskallisen hämmästyttävää onkaan kaikki!
+
+Onnellista, että ihminen yhä uudestaan tuntee vetäymystä omaan
+itseensä, ikäänkuin hänessä olisi elämään puhjennut ylivoimainen
+vetovoima, joka kiinteästi liittää hänet itseensä ja siinä pitää, joka
+johtaa kaiken hänen näköpiiriinsä siirtyvän elävään suhteeseen juuri
+häneen kuin keskipisteeseen, minkä suhteen avulla ihminen yrittää
+hallita tuota kaikkea. Vain oman itsensä ihmeestä voi ihminen löytää
+maailman ihmeen ratkaisun, niinkuin vain oman olennaisimman olemuksensa
+salaisuuden syventämä silmä voi nähdä salaisuudentäyteiseen maailmaan.
+
+Mutta mikä saa heränneen ihmisen tuntemaan ikuisen tarkoituksensa ja
+äärettömän arvonsa, tuntemaan niin, että se ikäänkuin alkuperäisenä
+varmuutena hänessä kirkastuu? Ikuinen elementtikö hänessä, hänen
+olemisensa jumalallinen laatu, joka vaistomaisesti persoonallisen
+elämän heräämisessä tulee tietoiseksi, vai kaiken läpitunkevan
+ja kaikkea syleilevän Jumalan elämäliikunnotko, jotka löytävät
+ihmisen syvässä itsensätuntemisessa herkän kielistön ja suovat sen
+kosketuksiltaan väräjöidä siten julistaakseen ihmiselle hänen
+jumal-ikuisuuttaan? Sitä en tiedä. Ja mitä on se salaperäisyyden
+täyttämä, joka ihmistä kaikkialla kohtaa? Onko se ilmiöiden takaista
+käsittämätöntä, jumalallista, jota unenpainamat silmämme eivät huomaa,
+vai onko se vain meiltä peitetyn, meiltä suljetun maailman vastausta
+vaistomaisesti ilmenevään palavaan pyrkimykseemme päästä kaiken
+perille, kaipaukseemme syventyä olioiden olemukseen, kun olemme ensin
+oivaltaneet oman itsemme. Kuka voikaan siihen vastata! Mutta kun tätä
+arvoitusta mietin, näyttää minusta kuin olisi tuo herättävä voima
+heränneeseen ihmissieluun tulvivaa jumalvaloa, joka kirkastaa ihmiselle
+hänen oman olemisensa ja ympäröivän maailman ihmeellisen syvyyden. Ei
+meidän pidä kuitenkaan luulla, että jokainen, joka on herännyt
+persoonalliseen elämään, tulisi tästä selvästi tietoiseksi. Epäilenpä,
+että niin jää käymättä juuri alkuperäisille, puhtaille luonteille,
+jotka eivät heti harkinnallaan turmele välittömiä sisäisimpiä
+elämyksiään eivätkä tahraa niitä vierailla ajatuksilla, vaan puhtaasti
+ja vaalien antavat kaiken kehittyä ja selvetä. Yhtä hyvin kuin tuo
+suuri hämmästys valtaa jokaisen, yhtä vähän tarvitsee jokaisen tulla
+tietoiseksi siitä, että jumalallinen henkäys koskettaa ja kirkastaa
+hänen silmiään. Ikuisen tunteminen itsessään ja kaikessa muussa ei vie
+meitä Jumala-aavistuksia kauemmaksi, ja ehkäpä aavistuksenkin saa vain
+se, joka Jumalasta jo jotain tietää. Tahi ehkä voimme me vasta
+myöhemmiltä kukkuloilta katsoessamme taaksepäin iloisesti nähdä jo
+todellisen elämämme ensi valaisuissa Jumalan astuneen omaan
+omintakeiseen olemiseemme.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sitävastoin tulee ihminen täydellisesti selville koko siitä
+mullistuksesta tunteen ja tietoisuuden piirissä, minkä persoonallinen
+herääminen synnyttää. On kuin yö vaihtuisi päiväksi. Kaikki unielämän
+ahdistukset ja surut häviävät. Ja myöskin sellaisen elämän ilonpauhusta
+ja onnenkuvitteluista ihminen vapautuu. Kirkkain silmin katsoo aamunilo
+nuoreen päivään, riemuitsee sen nyt auenneesta olemassaolosta. Ihminen
+hymyilee sille painajaiselle, jonka alla hän ehkä on voihkinut, niille
+uneksituille tuskille, joiden lumoissa hän on nyyhkyttänyt. Hän ei enää
+vähäisintäkään ymmärrä sitä, mikä hänelle ennen oli suruna ja
+ahdistuksena. Hän tuntee olevansa vapaa kaikista yön kauhuista. Mutta
+myöskin uneksimishalulle pudistaa hän päätään. Miten lapsellisia
+mitättömyyksiä nuo unet olivatkaan, mitä valhearvojen ja onttojen
+nautintojen petosta! Oman olemuksen tietoisuuden täyttämänä nostaa
+ihminen päänsä korkealle yläpuolelle kaiken naurettavan joutavuuden,
+jossa hän tähän asti ilon- ja tuskantäyteisenä on menehtynyt.
+Tuntiessaan sen korkeimman hyvän, jota hän kantaa omassa itsessään,
+tuntiessaan tarkoituksensa hän menettää halun ihanteisiin ja
+hyvyyksiin, jotka tähän asti ovat muodostaneet hänen maailmansa.
+
+Hänet on temmattu uuteen maailmaan, hänen maailmaansa, hänen minänsä
+maailmaan. Aivan itsestään tapahtuu kaikkien arvojen uudelleen
+arvioiminen: hänen tunteittensa ja toivomustensa painopiste siirtyy
+kaikesta mahdollisesta vieraasta omaan omintakeiseen, ulkonaisesta
+sisäiseen, näennäisestä ja tehdystä todelliseen ja väärentämättömään,
+Maun ja vaistojen muuttuminen valtaa alaa, minkä vain siirtyminen
+kokonaan toisen laatuiselle olokannalle voi selittää. Persoonallinen
+elämä puhkeaa.
+
+Raha ja sillä mitattavat hyvyydet laskevat huimaavasti arvossaan.
+Niiden tarpeiden runsaus, jotka tähän asti ihmisen tyydytykseksi
+löysivät ihmistietoisuudessa elimensä ja orjansa, luhistuu kokoon,
+ja yli kaiken kohoaa heränneen ihmisen polttava kaipaus saada
+omalaatuisena olla riippumaton ja vapaasti kasvaa. Hänellä ei
+ole minkäänlaisia tarpeita varhaisempien pyrkimystensä piirissä,
+mutta sitävastoin on hän täynnä toisenlaisia elämänvaatimuksia,
+joiden kasvattavana juurena on hänen sisäisimmän olemisensa
+itsesäilytysvaisto. Tämä valitsee hänen tarvitsemansa
+olemassaolovälineet, tämä suuntaa tien, jota hänen kunnianhimonsa
+kiitää. Hän tahtoo tulla joksikin _itsessään_. Vain tästä saa kaikki
+muu, mitä hän on ja miksi hän tulee, merkityksensä. Vain tämä on hänen
+pyrkimyksensä määrä. Kaikki se loisto, jota hän ennen jumaloi ja
+laahasi jäljessään, sitä kumartaakseen, sille uhrautuakseen, himmentyy
+hänen persoonallisuutensa ihanuuden rinnalla, johon hänen katseensa
+rientää kuin ylhäiseen, kaukaiseen ihanteeseen. Hän ei tahdo enää
+näytellä mitään osaa, hän tahtoo olla jotakin, tulla joksikin.
+Eleskelevän joukon, mietiskelevien kummitusten ja muotiorjien
+kaikenlainen liehakointi ja ilostelu käy hänelle piinalliseksi ja
+epäilyttäväksi. Miten voikaan hän vielä kuulua noihin, miten voivatkaan
+nuo vielä löytää hänestä iloa! Hänellä on melkein polttava halu tulla
+suljetuksi noiden piiristä. Naamarinsa riisuneena irvistää nyt autiossa
+tyhjyydessään koko se tuttavallisuus, johon hän on hajoittanut,
+vuodattanut ja hukuttanut oman itsensä. Häntä etoo hänen oma itsensä
+sellaisena kuin se vasta oli, häntä inhoittaa, että myi itsensä
+mitättömästä ja valheesta. Hänen kunniansa ja velvollisuutensa on
+huolellisesti vaalia itsessään puhjennutta persoonallisen elämän
+lähdettä kaikelta hävitykseltä, tulipa se mistä tahansa. Kaikkea muuta
+halliten tehostamalla omaa itseään ja tarkoitustaan ja siten tulemalla
+siksi ja toteuttamalla sen, mitä on, vapautuu ihminen täysin
+välinpitämättömäksi kaikesta sovinnaisesta sekä siitä, mitä muut
+hänestä ajattelevat ja puhuvat. Riippumattomuus joukon arvostelusta
+tulee hänelle tässä aamun suuressa raitistumisessa sisäisen vapautensa
+velvollisuudeksi ja arvon mittaajaksi. Mutta tämä on vain yksityisilmiö
+siinä heränneen ihmisen yleisessä huomiossa, että hänen suhteensa
+kaikkeen ja kaikkiin muuttuvat persoonallisiksi; joko niillä on hänelle
+auenneeseen tarkoitukseensa nähden merkitystä tahi sitten jäävät ne
+aivan syrjään. Nämä eivät ole kuitenkaan tehtyjä päätelmiä ja
+asetettuja vaatimuksia, vaan persoonallisen heräämisen luoman
+elämäntilan selvittelyä. Silmälle, joka ensi kerran valveutuen katsoo
+ympäröivään maailmaan ja valloittaa sen omakseen, kirkastuvat ilman
+muuta sädehtivänä auenneen selkeän päivän kategoriset imperatiivit.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt on noustava täyttämään nuo imperatiivit. Jokainen näistä uusista
+tuntemuksista on kiihoittimena tekoon. Ja vain teossa ilmeneekin
+persoonallinen elämä, ei maussa, ei tunteissa, ei katsomuksissa,
+arvosteluissa eikä ihanteissa.
+
+Mutta samalla havaitsemme sietämättömäksi riippuvaisuutemme
+menneisyydestä, kaiken totutun jarruttavan vaikutuksen. Tähänastinen
+vegeteeraava elämämme siihen pesiytyneine viettymyksineen, vaistoineen
+ja totunnaisuuksineen on muodostunut sellaiseksi voimankokoomukseksi ja
+niin määrääväksi tekijäksi, että herännyt minämme näyttää olevan aivan
+voimaton sitä vastaan. Sillä tähän asti on jokainen liikkeemme ja
+toimintamme ollut vain varhaisempien elämystemme ja vaikutteittemme
+pelkkää kaikua tahi ainakin ylivoimaisesti niiden määräämä, kun taas
+minämme on saanut tyytyä korkeintaan seurailevan harkitsijan osaan.
+Mutta nyt täytyy minämme yhdellä iskulla itsenäisesti puuttua asiain
+kulkuun, vapaasti ja riippumattomana ohjata elämänsä! Miten voikaan se
+tapahtua!
+
+Itsetietoisuuteen heränneelle ihmiselle on ehkä mahdollista
+perinpohjaisella maltilla ja jännittämällä kaikki voimansa puolustautua
+persoonattoman menneisyytensä vaikutusta vastaan. Mutta heti kun hänen
+raitismielisyytensä hämmentyy, valveutuneisuutensa pettää ja tarmonsa
+katkeaa, heti kun hän ei enää täydellisesti keskittyen hallitse
+silmänräpäystä, on hän sortunut. Sitä edes huomaamatta elää hän taas
+persoonattomasti, niin persoonallinen kuin hän mieleltään onkin, tahi
+vaipuu hän kokonaan takaisin unielämän yövaelluksiinsa.
+
+Mutta sekin, joka väkivaltaisesti, mistään huolimatta nousee, huomaa
+miten suloinen uneliaisuus uudelleen, jäsenet lamauttaen, valtaa hänet,
+niin ettei hän kykene varmoin askelin eikä suoraan kulkemaan tietään.
+Vaappuen sinne tänne hän tähyilee tuskaisena, mihin voisi tarttua tahi
+olisiko näkyvissä ketään, joka opettaisi häntä käymään. Hän vaipuu
+todennäköisesti takaisin entiseen maailmaansa ja on kohta uneksiva
+uinailun lumoissa. On monta, jotka hereille havahtuneina ovat
+yrittäneet elää persoonallisesti. Alkuponnistusten vaivoissa ovat he
+kuitenkin kadottaneet voimansa ja rohkeutensa ja luopuneet
+pyrkimyksestään. Monet ovat huomaamattaan joutuneet uneliaisuuden
+valtoihin, toiset alkaneet jälleen laahautua eteenpäin mykässä,
+katkerassa resignatiossaan, eräät vihdoin ajatelleet yhtä rehellisesti
+kuin päättävästikin: miten vaivalloista, tahdon takaisin rauhani,
+tahdon nukkua ja uneksia.
+
+Monet herättyään eivät kykene ottamaan ensi askeleitaankaan. He jäävät
+makaamaan ja heidän silmänsä painuvat jälleen umpeen. Toiset eivät
+aamun kirkkaudesta huolimatta jaksa nousta, teoilla luodakseen
+persoonallisen elämän päivän. Mieluimmin he tirkistelevät puoliavoimien
+silmäluomiensa alta valoisaan aamuun ja nauttivat siitä hienostelevan
+herkuttelijan täydellisellä perinpohjaisuudella. Kaikki herättävät
+mielenkiihdykkeet he vastaanottavat syvästi, kaikki siitä johtuvat
+ilmaukset he painavat mieleensä. Maun, katsomusten, arvostelmien ja
+periaatteiden alueella tapahtuvasta mullistuksesta he tulevat
+vaikuttavasti ja syvästi tietoisiksi, mutta -- nousemaan he eivät
+kykene. Velttoina tahi kykenemättöminä he katselevat vain kirkasta
+päivää ja kehräävät itselleen persoonallisen elämän maailmankatsomusta.
+Ja kun tulee kysymys elämästä, kuljeskelevat he lauman mukana vanhoja
+uriaan ja toimivat mahdollisimman persoonattomasti. Nämä tällaiset
+ihmiset ovat persoonallisen elämän teoreetikkoja ja haaveksijoita.
+
+Mutta kuka tahtoo olla täysivoimainen ihminen, hänen täytyy _elää_
+persoonallisesti, elää olemisensa joka silmänräpäyksenä, hänen täytyy
+persoonallisen toiminnan herkeämättömillä vasaranlyönneillä takoa
+onnensa, joka on yksin hänen tarkoituksensa täyttymyksessä; hänen
+täytyy taistella itselleen herruus valtakunnassaan, joka on hän itse;
+hänen täytyy suunnitellen jatkuvasti johtaa kehityksensä korkealle.
+Vain se, joka astuu auringon täyttämään päivään, elää aamun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Miten tämä on mahdollista? Miten voi herännyt persoonallinen elämä
+vahvistua yksin määräävän kehkeytymisen ja väkevän elämän säteilyn
+toimintavoimaksi? Siinä kysymys.
+
+Ei missään tapauksessa itsestään, se selviää jo tähänastisesta
+tarkastelusta. Sunnuntailapsetkaan, puhtaat sankariluonteet, jotka
+säteilevinä urhoina nousevat, eivät pääse eteenpäin, jos he joutuvat
+yksin oman itsensä varaan. Toiset tulevat aivan liian nopeaan
+epävarmoiksi ja avuttomiksi, saaden kasvoilleen hämmentyneen ilmeen
+kuin oudolle alueelle joutuneet lapset; toiset nerokkaassa
+mielivaltaisuudessaan toimivat, kunnes uupuvat lohduttomaan
+hajanaisuuteensa.
+
+Persoonalliseen elämään herännyt ihminen tarvitsee apua, joka muuttaa
+tahtomisen voimiseksi, joka pitää valveilla ja kirkastaa tietoisuutta,
+joka opettaa käymään ja viittoaa tien, joka antaa ryhtiä ja suo tukea.
+Mutta jo alkuasteesta saakka on persoonallinen elämä taitoa, jota on
+opittava ja harjoitettava. Siksi tarvitsemme _kasvattajaa_.
+
+Persoonattomasi päivästä päivään elelevistä ihmisistä, niistä monen
+monista, jotka vegeteeraten iloitsevat »sivistyksestään»; täydellisistä
+nykyajan ihmisistä tuntuu ärsyttävältä ja mielettömältä väite, että
+täysikasvanut ihminen tarvitsee kasvattajaa. Mehän olemme jo jotain
+oppineet, meillähän on asemamme ja kutsumuksemme, kuulumme kiistämättä
+sivistyneihin ja »kasvatamme» itse lapsiamme! Mutta jokainen, joka on
+herännyt, tuntee tarvitsevansa kasvattajaa. Hän huomaa, että hänen
+elämänsä ilman kasvattajaa on hedelmätöntä. Siksipä se, että
+ihmiskasvattajien tarve on viime vuosikymmeninä käynyt niin kuuluvaksi,
+onkin epäilemättä persoonallisten vaistojen elävöitymisen ja
+korkeampaan elämään pyrkimisen merkkinä. Kasvattaja Schopenhauer,
+kasvattaja Rembrandt, Goethe, Nietzsche, Bismarck, kasvattaja Kristus
+-- siinä etsivän, kasvattajaa ja kasvatusta kaipaavan nykyajan
+luonteenomaisia tunnuksia.
+
+Persoonallinen elämä on kehittymistä, kasvamista, puhkeamista, mutta ei
+vegetatiivista, vaan tietoisen tarkoituksellista, persoonallista. Tämä
+elämän nousu ei tapahdu itsestään, heräämistä seuraten, vaan kaiken
+läpitunkevan, täysin tietoisen heränneen tahdon täytyy liikuttaa sitä
+ylöspäin; ihmisen tulee aitotunteisena, selväkatseisena ja sitkeän
+päättäväisenä muodostaa tämä elämänsä. Siihen tarvitaan, paitsi voimaa
+ja mielenkirkkautta, myöskin elämänviisautta. Ja nämä ovat kykyjä,
+jotka eivät putoa kenellekään pilvistä, vaan jotka täytyy itse hankkia.
+Niin kauan kuin meillä ei niitä kykyjä ole tahi ole tarpeeksi,
+tarvitsemme kasvattajaa, joka meitä auttaa ja avullaan korvaa
+puutteemme. Se, joka ei ketään löydä, on vaarassa menehtyä aamun
+vaikeuksissa. Näivettynyt, surkastunut persoonallinen elämä onkin
+ajallemme luonteenomainen ilmiö.
+
+Mutta vain persoonallisuudet voivat olla kasvattajina. Heitä eivät
+korvaa ohjeet. Määräykset ja johtolauseet, joihin alistumme ja joiden
+mukaan itseämme ohjaamme, eivät merkitse mitään, vaan meitä voivat
+auttaa yksin elävät ihmiset, joiden vaikutuksen alaisena uusi
+elämämme voimistuu, joiden kanssa voimme olla lämpöisessä
+elämänvuorovaikutuksessa ja jotka kehityksemme jokaisena ajankohtana
+neuvoin ja teoin voivat meitä auttaa ja edistää tervettä
+kehittymistämme. Tässä on kuuliaiselle tie itsenäisyyteen ja syvästi
+vastaanottavalle tie viisauteen.
+
+Onnellinen, ken löytää kasvattajan, löytää täysivoimaisen ihmisen, joka
+elää persoonallisen elämän vapaudessa ja väkevänä säteilee elämää, joka
+rakkaudella, ymmärtämyksellä ja voimainsa ylitsevuotavuudella ymmärtää
+vahvistaa, suojella, viljellä ja nostattaa herännyttä elämää, joka
+ravitsee ja tukee jokaisen omalaatuisen ihmisen elimellistä puhkeamista
+hänen omaperäisyytensä puitteissa, joka kasvattaa itsenäisiä
+persoonallisuuksia, muovailematta jäljennöksiä omasta itsestään. Mutta
+tällaiset kasvattajat ovat nykypäivinä aivan harvinaisia, ja useimmat,
+joilla olisi halua ja rohkeutta päästä tällaisen kasvattajan kanssa
+kosketuksiin, useimmat, jotka eivät pelkää mitään vaivoja, saavat
+turhaan etsiä.
+
+Siksipä olenkin osoittanut jokaisen, joka on etsinyt tietä uuteen
+elämään, Kristuksen luo. Hän on enemmän kuin kasvattaja. Kasvattaja hän
+on kuitenkin myöskin ja voi siksi jokaiselle tulla. Sillä hän auttaa
+meitä, kun meidän alkuperäinen olemuksemme tuskaisesti kirvoittuu
+siteistään. Hän havahduttaa meidän unen kahlehtiman minämme huutaessaan
+sen elämään ja viittoo meille polun, jolla löydämme oman itsemme. Hänen
+ohjaamanaan pääsemme selvyyteen sisäisen olemuksemme tuskantäyteisestä,
+voimattomasta ja hedelmättömästä tilasta, hänen ohjaamanaan löydämme
+myöskin sen punaisen langan, jota myöten voimme selviytyä hämärästä
+sekasortoisuudestamme. Hänen syksynkypsissä sanoissaan ja puheissaan
+tapaamme hämmästyttävästi valaistuina ihmisen luontaisen olemuksen ja
+kehityksen tosiasiat ja lait, jotka juuri hän on löytänyt. Mutta niin
+totta kuin Kristus lopulta onkin täysivoimaisen ihmisen korkeampaan
+olemiseen johtava ainoa tie, niin totta on ihminen kuitenkin hädässä,
+ellei löydä muuta kuin yksin hänet. Niille, jotka pitävät tätä
+kerettiläisyytenä, muistutan vain Paavalin seurakunnilleen usein
+kirjoittamia sanoja: Tulkaa minun ja Herran seuraajiksi. Me tarvitsemme
+kasvattajanamme ihmisiä, joissa Kristuksen elämä on löytänyt muodon ja
+jotka ovat hänen vaikutuksestaan tulleet persoonallisuuksiksi. Ja siksi
+kunnes löydämme tällaisia ihmisiä tulemme heitä aina mitä
+tuskallisimmin kaipaamaan. Sillä tuskinpa monikaan ilman heitä voi
+kasvaa uuden elämän vapaaksi persoonallisuudeksi, niin suuri
+mahdollisuus kuin siihen muuten olisikin.
+
+Jos tilamme nykypäivänä on tällainen, ei kukaan toivottavasti horjune
+valitessaan, katsooko hän Kristukseen vaiko Goetheen, Bismarckiin tahi
+Nietzscheen. Sillä, niin paljon kuin kunnioitammekin näitä
+persoonallisuuksia, he ovat olleet korkeintaan vain persoonallisen
+pyrkimyksen ja nousevan ihmiskehityksen loistavia edustajia.
+Jeesus on ainoalaatuinen, täysivoimainen ihminen, täydellinen
+korkeammanasteisessa elämässään ja sellaisena meistä vielä etäällä.
+Goethen merkitys on siinä, että hän on väsymättömästi tehostanut
+yksilöllisyytensä kehkeytymistä, jossa hän tosin pitkän elämänsä vuoksi
+pääsikin varsin kauas. Bismarckin merkitys on siinä, että hän yhä
+uudestaan viittasi sankarillisen ihmisyytensä jumalallisille lähteille.
+Nietzsche auttoi aikaamme väsymättömästi ampumalla kaipauksensa nuolen
+todellisen ihmisolemisen uuteen maahan, tietämättä, edes selvästi
+näkemättä sinne vievää tietä. Mutta Jeesus kantoi uutta elämää
+itsessään ja osasi sitä myöskin muille antaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Parhainkaan kasvatus ei kuitenkaan voi mitään ilman kelvollista
+ihmisainesta. Voidaan kyllä saavuttaa hyvinkin paljon, mutta ei mitään
+järjestyksellistä, tervettä, voimakasta, itsenäistä. Tämä pitää
+paikkansa yhtä hyvin ruumiin kuin hengenkin alalla. Kristuskin on usein
+toistanut: Kellä on, hänelle annetaan, jotta hänellä olisi
+yltäkylläisesti. Tämä ei kylläkään mahdu sovinnaisiin kristillisiin
+teorioihin, mutta se on kovaa todellisuutta. Siksipä osoittamalla
+kasvatuksen ja kasvattajan välttämättömyys poistetaan vain osaksi
+heränneen persoonallisen elämän aamun vaikeuksia.
+
+Kasvatuksen kohteina ovat heränneet ihmiset, heidän omalaatuinen
+tietoinen minänsä, jossa heidän tarkoituksensa on elävänä auennut. He
+kuuluvat kaikki niihin, joilla jotain on. Vain heitä voidaan kasvattaa,
+muut täytyy ensin herättää. Mutta heille ei voi kukaan kasvattaja
+antaa sitä, mikä on luovan itsemuodostuksen edellytys: voimaa pysyä
+valveilla, hävittämätöntä elämän tarmoa. On totta, että jokaista
+voidaan jatkuvasti kiihoittamalla -- esitelmillä, kirjoitelmilla,
+kirjeillä, kehotuksilla, tehtävillä -- pitää hereillä, mutta tämä
+pakotettu valveillaolo on hedelmätöntä. Sellainen ihminen tulee aina
+olemaan kykenemätön persoonallisesti kasvamaan tahi antamaan mitään
+persoonallista. Jatkuvasti vaikuttamalla ja lujatahtoisesti
+käsittelemällä voidaan epäkelpoistakin ainesta parantaa ja muovailla,
+mutta tulos on aina vain tekemällä tehtyä, ei luonnollista kasvamista.
+Se jää ikipäiviksi taidetuotteeksi, olematta milloinkaan oman kasvunsa
+alkuperäinen, itsenäinen, luova muodostus.
+
+Jokaisessa heränneessä ihmisessä on tuota elämänvoimaa jossain määrin,
+muuten hän ei olisikaan valveilla. Mutta vain ani harvoissa on sitä
+niin paljon, että se riittäisi pitämään hänet valveilla, kenessäkään ei
+ole sitä tarpeeksi tekemään jatkuvan kasvamisen mahdolliseksi. Ei
+ainoakaan ihminen kätke sisäiseen olemukseensa tyhjentymätöntä
+voimanlähdettä, niinkuin ei maailman kaikkeuskaan ole tyhjentymätön
+lämmönantaja. Persoonalliseen elämäämme tarvittavan elämänvoiman täytyy
+herkeämättömän vastaanottamisen avulla syntyä ja lisääntyä, niinkuin
+kukan, jotta se voisi kasvaa, täytyy juurillaan imeä maasta
+elämänmehua.
+
+Mutta missä ovat elämänvoimiemme lähteet, missä persoonallisen
+kasvamisemme hedelmällinen maa? Jumalassa, hänen luovassa, kaikkeuden
+läpi virtaavassa voimassaan, hänen hengenenergiansa elämänliikunnoissa,
+jotka väräjöiden kulkevat lävitsemme ja syleilevät meitä heti
+kun olemme heränneet omasta itsestämme tietoisiksi. Näistä
+tyhjentymättömän, alkuperäisen olemisen ja kaikkea kannattavan luovan
+alkuvoiman kätketyistä syvyyksistä kumpuavat ikuisen elämämme lähteet,
+jotka voivat täyttää ja ravita tietoiseksi heränneen iäisen olemisemme
+ja toteuttaa meissä pakottavana kaipauksena elävän tarkoituksemme.
+Noissa syvyyksissä on täysivoimaisen ihmisen korkeammanlaatuisen,
+jumalsukuisen elämän lähde.
+
+Jos käännymme Jumalaa kohti, pysymme valveilla, jos avaudumme hänelle,
+kasvaa voimamme. Silloin alkavat persoonallisen elämän mahlat nousta,
+me kasvamme ja kypsymme. Jumalallisen voiman alla tulemme oman itsemme
+valtiaiksi, hänen henkensä valossa seestyy tietoisuutemme laajaksi,
+läpitunkevaksi kirkkaudeksi, hänen energiansa täyttäminä pystymme
+voimantäyteiseen itsemuodostukseen ja ylivoimaiseen säteilyyn. Kaikki
+on kiinteässä suhteessa keskenään. Kuta enemmän jumalallinen pohja
+meissä kasvaa, sitä kalliimpi on omaisuutemme, kuta täydellisemmin
+olemuksemme kaikin säikein juurrumme Jumalaan, sitä kevätvoimaisempana
+työntää elämänpuumme oksia ja lehtiä. Mikäli kasvamme syvyyttä, vain
+sikäli kasvamme korkeutta.
+
+Tämä Jumalan elämänvirta kulkee alati ympärillämme. Me tunnemme sen
+kaikessa, mikä lähettyvillemme joutuu, sillä se soljuu kaikessa
+elävässä ja olevassa: luonnossa ja historiassa, elämämme kaikissa
+käänteissä ja liitoksissa, ihmisissä, joista se kumpuaa, ja ennen
+kaikkea Kristuksessa, jossa tuo elämänvirta on löytänyt ihmiskunnalle
+maailmanhistoriallisen lähdepaikan. Mutta vain se, joka elää ja
+tuntee persoonallisesti, tuntee myöskin tämän virran elävöittävän
+ja voimistavan aallonkosketuksen. Jollei meillä ole syvän
+itsensätuntemisen luomaa ja herkistämää vastaanottavaisuutta, ei tuo
+elämänvirta pääse meihin tunkeutumaan eikä voi meissä muodostua
+korkeamman olemisen voimanantajaksi, ja jollei meillä ole kykyä ja
+taipumusta vastaanottaa kaikki kohtaamamme jumalalliset herätteet,
+kerätä ne ja siten täydentää itseämme, ei korkeamman elämän energia
+tule kasvamaan meissä. Kuta enemmän koko olemisemme kaivaten ojentuu
+Jumalaa kohti, virittyy hänelle, ja kuta paremmin se näin kelpaa
+jumalallisen luomisvoiman elimeksi, sitä enemmän osallistumme hänen
+elämästään ja sitä paremmiksi hänen ihanuutensa todistajiksi ja hänen
+luovan elämänsä ilmaisuiksi tulemme omassa kehityksessämme.
+
+Tämä Jumalaan pohjautuminen ei ole kuitenkaan vain tunteittemme
+virittämä tunnelma, vaan se on oman itsemme jumalanmukainen
+mielenlaatu, jumalanmukainen elämäntila: teon ja totuuden
+persoonallista elämää. Se kirkastaa persoonallisessa kasvamisessamme
+jumalallisen ja inhimillisen välillä vallitsevan molemminpuolisuuden ja
+vuorovaikutuksen. Kuta enemmän avaudumme Jumalalle, sitä väkevämpänä
+puhkeaa persoonallinen elämämme, ja kuta persoonallisemmin elämme, sitä
+vastaanottavammiksi herkistymme jumalallisille vaikutuksille, mikä
+taaskin ilmenee oman itsemme kehitysnousussa. Tähän molemminpuoliseen
+nousuun kätkeytyy persoonallisen kasvamisen salaisuus.
+
+Jos joku edellisen johdosta on saanut sen käsityksen, että »usko
+Jumalaan» on tämän jumalallisten voimain kerääntymisen ehtona, niin on
+se merkkinä siitä, ettei sitä ihmeellistä asiaintilaa, jota olen
+koettanut selvitellä, ole oikein ymmärretty. Se on seuraus, ei
+edellytys. Niinkuin Jumala suo aurinkonsa paistaa niin hyville kuin
+pahoillekin, antaa sataa niin syntisille kuin vanhurskaillekin, samoin
+koskettavat jumalalliset elämänvirrat kaikkia ihmisiä. Jokainen kuuluu
+hänen luovan vaikutuksensa piiriin, uskoi hän Jumalaan tahi ei, olipa
+hän ateisti, materialisti tahi spiritualisti. Ihmisen valveillaolo ja
+elämänkaipaus vain määräävät, missä määrin nuo jumalvaikutukset hänessä
+puhkeavat, kokonaan riippumatta siitä, onko ihmisellä ymmärtämystä
+Jumalaa kohtaan vaiko ei. Ei jumalelämyksen syvyys riipu ymmärtämyksen
+asteesta, vaan päinvastoin. Siksipä ei myöskään ateismi tee
+Jumalasta-elämistä mahdottomaksi, vaan tämä elämä tekee lopulta itse
+ateismin mahdottomaksi, niin pian kuin se on tullut ja sen on täytynyt
+tulla määrätynvoimaisena meissä tietoiseksi. Kun minulle sanotaan:
+»hyväksyn täydellisesti esityksenne ja päämääränne, mutta ateismini on
+järkkymätön», vastaan rauhallisesti: »siitä ei ole ensinkään kysymys;
+tarkatkaa persoonallista elämää ja pyrkikää toteuttamaan
+tarkoitustanne: kaikki muu tulee aivan itsestään.»
+
+Toiselta puolen eivät älyllistä tahi moralista tietä saavutetut
+mielikuvat ja vakaumukset Jumalasta, vaikkapa mitä eloisin luottamus
+häneen olisi ne henkevöinyt, ole vielä milloinkaan olleet jumalallisten
+kosketusten herkkänä kielistönä, vaan on sellaisena aina ollut vain
+sisäinen alkuperäisyys: vilpittömyys, todellinen tarkoituksensa
+täyttymystä isoova sielun kaipaus. Näille päivän lapsille nousee
+aurinko. Mutta kehen Jumalan elämänlähteestä kiitävät sateet sattuvat,
+ketä ne elävöittävät, lämmittävät ja valaisevat, hän avautuu
+täydellisesti Jumalalle: uskoo häneen, hänestä kokonaan elääkseen.
+
+Tämä on persoonallisen elämän aamun auringonnousu.
+
+
+
+
+
+HANS LARSSON.
+
+
+Ennen vanhaan oli lukumiehen työkammio autio ja tyhjä kun
+luostarinkoppi. Suuri rauha ja syvä hiljaisuus vain leijailivat
+huoneeseen tunkeutuvissa auringonsäteissä.
+
+Huoneilla on oma historiansa. Kun seinien rajoittamaan suorakulmaiseen
+tilaan liitetään pilarit, muodostuu temppeli; kun tiedemies tuo
+kädessään huoneeseen kirjan ja kynän, muodostuu siitä hänen
+työsoppensa.
+
+Dürerin kuparipiirroksessa vuodelta 1514 esitetään hurskas
+keskiaikainen tutkija Hieronymus oikeana työhuoneen patriarkkana. Hän
+istuu siinä ahkerassa työssä kääntäen Raamattua latinankielelle. Hänen
+sisäistä rauhaansa vastaa huoneen hiljainen kodikkuus; hänen
+mielialansa on yhtä aurinkoinen kuin hänen huoneensa, jonka värillisten
+lasi-ikkunoiden läpi aurinko tunkeutuu sisään säteillen valoa ja
+lämpöä. Kotieläimet, Hieronymuksen uskollinen seuralainen leijona,
+jolta hän tarun mukaan oli vetänyt pois orjantappuranpiikin käpälästä,
+ja unelias koira kohottavat kodikkuuden vaikutelmaa. Ikkunankomerossa
+rukouspulpetti, seinällä vihkivesiviuhka ja rukousnauha ja pöydällä
+ristiinnaulitunkuva kertovat hartauden harjoittamisesta kaukaisessa
+erakkomajassa Syyrian erämaassa. Pyhiinvaeltajanhattu ja puukengät
+kertovat matkustuksesta Rooman, Konstantinopolin ja Itämaiden opin
+keskuksiin ja pyhiin paikkoihin. Tiimalasi nurkassa ja pääkallo
+ikkunalla kuvastavat kaiken ajallisen katoavaisuutta. Hieronymus ei
+päässyt paaviksi, hän vetäytyi erääseen luostariin lähelle Betlehemiä
+ja eli siellä kuolemaansa asti.
+
+Siinä keskiajan oppineen lukukammio, neljännellä vuosisadalla eläneen
+raamatunkääntäjän tunnelmien kiinnekohdat, elamänharrastusten kaikki
+työvälineet ja erakon koko kotitalous. Siinä Hieronymus, jota niin
+monet taiteilijat ovat kuvanneet, kirjoitusvehkeineen, Raamattuineen,
+leijonineen ja ristiinnaulitunkuvineen.
+
+Erään toisen raamatunkääntäjän, Lutherin, työhuone Wartburgin linnassa
+on vielä vaatimattomampi. Huonekalustona on pöytä ja tuoli ja ainoana
+seinämaalauksensa tuo tarunomainen mustetahra, jonka kerrotaan jääneen
+seinään Lutherin kiusaajaansa kohti heittämästä mustepullosta.
+
+Mutta Lutherin aikalaisen Erasmus Rotterdamilaisen työkuvaan, joka on
+lähtenyt samaisen Dürerin kädestä vuonna 1526, on ilmestynyt merkki,
+joka tietää uutta aikaa tiedemiehen työhuoneen historiassa.
+Mustetolppoa vasemmassa ja kynää oikeassa kädessä pitävän humanistin
+pöydälle on ilmestynyt maljakko, jossa on veteen asetettuja kieloja.
+
+Kukkaskimmppu tutkijan pöydällä ei ole siihen näytteeksi asetettu
+samoin kuin ei maalaismökin ikkunassa auringonvaloon pantu
+kukkanenkaan. Se edustaa luontoa ja sen kauneutta, elämän raikasta
+kasvua ja todellisuuden tuntua. Päivänsäteen kaltaisena sanomana se tuo
+pilkistyksen väristä ja lämmöstä kirjanoppineen ajatusmaailmaan ja
+kynäntuotteisiin.
+
+Mutta aikojen muuttuessa ei pelkkä lukeminen ja kirjoittaminen riitä
+eristetyimmänkään työhuoneen asukkaalle. Henkisen työn tervehyttäjäksi
+tarvitaan ruumiillista työtä, tarvitaan liikuntoa ulkoilmassa, keskeltä
+todellista luontoa, sillä ei edes pientä metsikköä voi sellaisenaan
+tuoda sisälle huoneeseen vielä vähemmän monikirjavaa kukkasketoa.
+Tulee uusi, todellisemman työnteon aika, joka vapahtaa yksipuolisen
+työn painolastista. Se tulee yksityisten elämässä ja tulee
+yhteiskunnallisena ilmiönä.
+
+Tolstoin työhuoneessa oli kirjojen ja kynän lisäksi suoranaista
+työkaluja, saha, viikate ja lapio ja naulassa työvaatteet. Kun Lutheria
+vahvisti ihmeellisesti työssä se, että hän kuuli naapurin takovan
+vasarallaan varhaisena aamuhetkenä, tarttui Tolstoi itse vasaraan. Kun
+hän kirjallisessa työssään ja raamatuntutkimuksissaan tarvitsi
+virkistystä, lähti hän kaivamaan ojaa tai hakkaamaan halkoja.
+Niittämiseen hän uhrasi työnsä lomasta kokonaisia päiviä. Hän otti
+käteensä muurauslaastan ja muurasi kotikylässään asuvan köyhän lesken
+uunin. Siinä on meidän työtä odottavan aikamme ja yhteiskuntamme kuva.
+Tolstoi osasi aina uudelleen ja uudelleen luoda ojan auki, sahata
+samanlaiselta näyttäviä halkoja ja joka kesä ryhtyä samaa niittyä
+uudella riemulla niittämään. Joka päivä vereksin voimin ja vaikutelmin
+uudistettuna hän jaksoi lukemattomia kertoja uudelleen muovailla
+kirjallisia tuotteitaan.
+
+Lähiaikoina valautuu varmaankin erikoistieteilijänkin työkammion
+rauhaan ruumiillisen työnteon tunnelma ja vakuutus tieteellisten
+järjestelmien onnellisesta vuorovaikutuksesta todellisen elämän kanssa.
+Elämän ja kaikkinaisen työn tuntemus on kruunaava kirjailijat
+vertauskuvineen, suurmiehet ja ajattelijat lakeineen ja tiedemiehet
+järjestelmineen. Yhteiskunnan parantajat ja uusien uskontojen
+perustajat se varustaa uudella ehommalla väellä.
+
+Nykyajan työhuoneella on kaksi vaaraa. Se voi kiikaroida yksipuolisesti
+jotakin rajoitettua alaa tai tulla täyteen rihkamaa, niinkuin silmä
+hiekkaa, niin ettei se näe eteensä. Edellisen vastapainoksi tarjoutuvat
+taiteen elähyttämät kokonaisvaikutelmat ja jälkimmäisen sisäinen
+keskitys, joka ulospäin kuvastuu edustavien ja arvokkaiden
+yksityiskohtien valinnassa.
+
+Hans Larsson on niitä nykyajan tiedemiehiä, jotka tuntevat ja osaavat
+antaa arvoa työhuoneen hartaalle ja keskitetylle hiljaisuudelle. Hän
+istuu suurennuslasi kädessä ja muodostaa käsityksensä runouden,
+sielutieteen, kasvatuksen ja sivistyksen kysymyksistä niin keskitetyksi
+ja teräväksi kuin suinkin. Tieteellisissä järjestelmissään hän etsii
+sellaista kokonaiskatsomusta, joka saattaisi tyydyttää elämisen
+mahtavaa tarvetta. Ja hän kallistaa korvansa niille elämän ikuisille
+äänille, jotka kaikuvat hänen työpajansa seinien ulkopuolelta. Kaikkea
+tätä kuvastaa hänen työhuoneensa ilmapiiri. Mutta siinä ei sittenkään
+ole tarpeeksi keskitystä.
+
+Voimaa ja esikuvia korkeampaan keskitykseen on ulkona luonnossa.
+
+Kotvan työskenneltyään kammiossaan tiedemies astuu ulos ja sovittaa
+sisäisen silmänsä näkökulmaan kaiken edessään liikahtelevan ja elämästä
+sykähtelevän ja sydämensä hehkuun tiedon ja totuuden, luonnon
+huokauksen. Hän hengittää syvään. Jos hänellä on vielä voimia
+käytettävänään, ryhtyy hän työhön. Jos hän tahtoo levätä, ryhtyy hän
+katselemaan elämää.
+
+Kirjanoppineesta on tullut elämän tuntija. Hänestä on tullut
+käytännöllinen lakimies, jonka lakien mukaan maailmankaikkeus vinhasti
+pyörii. Ja hän, tuo pieni voimakas kääpiö seisoo siinä keskipisteessä,
+elämänkatsomuksensa huipulla ja hallitsee silmiensä eteen noussutta
+näkyä lauseellaan.
+
+»Ei kaikkea, vaan kokonaisuus -- osassa.» Se on Hans Larssonin
+tunnusomainen lause, joka sisältää hänen maailmankatsomuksensa johtavan
+aatteen ja joka kimaltelevana helmivyönä sädehtii kaikista hänen
+kirjallisista tuotteistaan. Tiedemies on löytänyt tämän aatteen
+runoilijan ihastuksella kuten kastehelmen poimulehdeltä. »Kastehelmi
+heijastaa aurinkoa ihanaa; kuvastukoon meissä hän, aurinkoinen elämän.»
+Hän on nähnyt siinä ihmeellisen keskityksen keskellä aamun hymyileviä
+ihmeitä ja oppinut tuolta pisaralta keskityksen salaisuuden, jota nyt
+opettaa toisille sovelluttaen keskitysajatusta henkielämän ja
+todellisuuselämän eri aloille. Kaikkialta tulee valita sellaisia pieniä
+kastehelmiä, joissa samalla meidän syvin olemuksemme ja sen tarpeet
+kuvastuvat. Ihmisiäkin opimme tuntemaan niistä välähdyksistä, joissa
+heidän persoonallinen yhteytensä heijastuu. Taiteelliseen valintaan
+tottunut silmä voi sellaisen välähdyksen nähdä äänenpainossa
+tai kasvonilmeissä ja jättää valinnassaan paljon pinnallista
+huomioonottamatta.
+
+Keskitys kuuluu luontoon, mutta ennen kaikkea se on ihmisen osuus. Se
+on yleismaailmallinen laki, jonka voimme joka päivä todeta. Ihminen
+elää moninaisuuden maailmassa, iäisyysolentona on hän keskitystä.
+
+Ihmisen sisäistä keskitystä nimittää Larsson »sisäiseksi näkemykseksi»,
+tarkoittaen sillä sitä eheätä, kaunista ja kirkasta persoonallista
+välähdystä, joka elämämme voimakkaimpina hetkinä saa sydämemme
+sykähtämään. Ihmisellä on mahdollisuus parhaimpina hetkinään luoda
+itselleen ja toiminnalleen keskipisteitä, jotka sitten muodostavat
+kehän korkeammalle keskukselle. Rengas on aina ollut iäisyyden
+vertauskuva. Se on kokonaisuus, joka keskittyy keskipisteeseensä.
+
+Keskittämisestä seuraa mielihyvää. Keskityksen tulos on
+taideluoma. Sisäinen näkemys on sidottu tunteeseen rikkautensa ja
+yhteydellisyytensä nojalla. Sisäistä näkemiskykyä tarkoittaa myös
+Müller puhuessaan lähteestä, josta sisäiset elämänvoimat virtailevat.
+
+Tieteellinen työ on kokoilua. Valmistuakseen ja kypsyäkseen se
+tarvitsee taiteellista työtä, yhdistäviä ajatuksia, joiden keksimisessä
+mielikuvitus on apuna. Kun tiedemies hallitsee ainehistoaan, saa hän
+sen lait sanotuksi suppein, ihastuttavin, valikoiduin, yksinkertaisin
+ja mieleenpainuvin keinoin. Jo yhtä yksityistä ajatustakin sanoiksi
+pukiessaan hän tarvitsee keskitystä, sellaisten kokonaisuutta ja
+rikkaasti sovellutettavaa ajatusta edustavien osien valintaa, joka
+takaa onnistumisen.
+
+Taiteellinen työ vaatii keskitystä. Silloin vasta ymmärrämme taidetta,
+kun tapaamme kokonaistunnelman, jolla on oikeaan osattu keskipiste,
+niin että voimme sen tieteen keinoin todeta paikkansa pitäväksi.
+
+Ollakseen muuta kuin koneellista, vaatii toiminta keskitystä.
+Keskittävä piste on päämaali. Jos kerran jollekin teolle on löytynyt
+onnellinen päämäärä, pyrkivät muut teot tähtäämään siihen
+kompassineulan tavoin. Jos päämääräksi asetetaan jotakin epäolennaista,
+heiluu tekojemme kompassi edestakaisin ja on kovin levoton.
+
+Keskitys on tuo suuri laki kokonaisuudesta ja osasta tai määrätyltä
+kannalta katsottuna vastakkaisuuksien laki.
+
+Kastehelmi kuvastaa ympäristöään, mutta lähempää katsoen on sillä oma
+salattu läpikuultavan kirkas huoneensa.
+
+Keskitetyn hiljaisuuden mies kuvastaa ympäristöänsä ja luonnonlakien
+mukaisten ilmiöiden lainehtimista ympärillään, mutta hänellä on oma
+salattu sisäinen keskuksensa. Se elää omaa hiljaista elämäänsä siirtyen
+elämyksestä toiseen jalojen kuvien vallassa. Sen elämän sykähtelyssä on
+jotakin ihastuttavan suurta. Hänelle puhuu elävä Jumala.
+
+Hän tahtoo saada sen sanotuksi. Hän etsii, valikoi ja viljelee. Hän
+näkee istuvansa olevaisuuden järveen ulottuvalla aidalla metsän ja
+niityn välimaalla ja miettivänsä, miten saisi sanotuksi luonnon
+kesäisen hiljaisuuden ja sen suuruuden kosketuksen. Hän näkee allansa
+läpinäkyvän veden kirkkauden ja etäämpää kuultavan veden pinnan. Hän
+näkee taivaan värit vaihteluineen kaiken luomakunnan värien säestäminä.
+Hän näkee koskemattoman metsän ja raskaan, mutta toivehikkaan työn
+vihannaksi tekemät vainiot. Hän näkee harmaan mökin ja etäämpää kylän.
+Näkee elämän levon ja hiljaisuuden, näkee sen sisässään ja näkee omat
+ajatuksensa ja näkemyksensä.
+
+Tai istuu keskitetyn hiljaisuuden mies tien varrella. Hän näkee elämän
+liikkeen ja levottomuuden. Ihmiset kulkevat vastakkaisiin suuntiin,
+eivät tahdo väistää toisiaan, vihaavat toisiaan ja katsovat taaksensa,
+ensin ystävällisesti hymyiltyään. Hän näkee elämän matkan päämäärän.
+Hän näkee ihmisten sisäisen elämän ja heidän sydämensä liikkeet, kun he
+sisältäpäin valaistuina kulkevat hänen ohitsensa. Hän katsoo omaan
+sydämeensä. Siellä on samanlaista, mutta siellä on jokin oma rytmi,
+joka erottaa sen tuosta edessäolevasta.
+
+Hänellä on vielä useita tähystyspaikkoja. Ja hän kokoaa näkemyksiään
+useampana ajankohtana, hän etsii niitä yhä, sitten valikoi
+mielipaikkansa, kätköpaikkansa, ja pitää ne salaisuutenaan tai julistaa
+niistä käsin, jos kerran nuorena on joskuskaan salatuissa pyhätöissään
+julistanut. On mahdollista, että luonto kuulee hänen puhettaan tai että
+ihmiset tiellä pysähtyvät hetkeksi kuulemaan häntä, jos hän on luotu
+sanomaan sanottaviaan. Sitten hän viljelee sanottavaansa. Hänen
+sanontansa paranee, niin että hän lopulta osaa ja rohkenee sanoa
+Jumalan nimen.
+
+Työvainioiden ja viljelyksien mies on Larsson. Hän on sanonut
+varoittavan ja elähyttävän sanansa nykyajan pintapuoliselle
+sivistykselle teoksessaan »Sivistys ja ominpäinopiskelu». Hän on
+esimerkkinä nykyajan tieteellisten viljelysten miehestä, joka osaa
+kohota sanottavastaan laajemman tietämyksen ja voimakkaamman näkemyksen
+maille, jota eivät rajoita, jonka ajatusta eivät ahdista eivätkä korvaa
+kaihda työhuoneen ahtaat seinät.
+
+Hans Larssonin ulkonaisista elämänvaiheista ei ole monta sanaa
+sanottavana. Hän syntyi v. 1862, tuli dosentiksi Lundin yliopistoon v.
+1893 ja saman yliopiston tietopuolisen filosofian professoriksi v.
+1901. Tieteellisen toimintansa ohella hän on julkaissut suuren
+joukon laajojen lukijapiirien suosiota saavuttaneita teoksia,
+jotka koskettelevat mitä moninaisimpia kysymyksiä sielutieteen,
+kaunotieteen, kasvatustieteen ja filosofian mailta; lisäksi hän on
+monissa lyhykäisissä kirjoitelmissa esittänyt mielipiteitään
+päivänkysymyksistä.
+
+Hänen työhuoneensa tuotteet ovat lukuisat. Hänen ensimmäisestä
+merkittävämmästä teoksestaan »Intuition» (1892) on kokoelmaamme
+käännetty viimeinen luku nimellä »Sisäinen näkemys.» Vuonna 1896
+ilmestynyt »Sielutiede», joka on suomeksikin käännetty, on erinomaisen
+elävä esitystavaltaan käytännöllisestä elämästä valittuine
+esimerkkeineen. Mainitsemme vielä seuraavat teokset: »Tahdon vapaus»
+(1899) ja samana vuonna ilmestynyt, kaunotieteen ja tyyliopin
+kysymyksiä käsittelevä »Runouden logiikka» ja »Tutkielmia ja
+mietelmiä», josta on suomennettu kirjoitelma »Valikointi»
+Kirjoitelmakokoelmasta »Aatteita ja voimia» (1908) on teokseemme
+suomennettu »Kokonaisuus». Kasvatuksellisen sielutieteen
+kysymyksiä käsittelevä »Tietoelämä» (1909) on myöskin ilmestynyt
+suomeksi Runokokoelma »Vaellusretkellä» (1909), »Mielipiteitä
+päivänkysymyksistä» (1911) ja jo mainittu erinomainen kirjanen, sekin
+suomenkielisenä käännöksenä ilmestynyt »Sivistys ja ominpäinopiskelu».
+Filosofinen teos »Platon ja meidän aikamme» ja kaunokirjallinen
+»Hemmabyarne».
+
+Siinä keskitetyn hiljaisuuden miehen sanoja ja meidän aikamme
+tiedemiehen työhuoneen tunnelmia.
+
+
+
+
+Valikointi.
+
+
+Kuinka vaikea onkaan punnita syitä puolesta ja vastaan, kun on
+kysymyksessä juuri sen valikointi, joka meitä koskee lähinnä. Mitä
+etuja toisella puolen, mitä puutteita toisella, voidaan laskea silloin,
+kun on kysymyksessä jokin ostos, mutta ei silloin, kun on kysymyksessä
+meidän syvin onnemme. Meidän keskitetyn luontomme täytyy näet puhua ja
+päästä selvyyteen itsestään, ymmärtää, mikä on sen kaikkein sisin
+tarve, joka elää omaa elämäänsä silloinkin, kun mielipiteet muuttuvat;
+ja sitten valikoida sen mukaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Useimmat teot eivät liene valintaa alkuperäisessä mielessä; ne ovat
+ainoastaan mielivaltaa, tilapäisiä tapauksia, aiheuttaen sen, että
+vaaka kallistuu toiselle tai toiselle puolelle. Ja niin monissa
+teoissamme merkitseekin kovin vähän, käykö niin tai näin. Vain yhdellä
+ja toisella, jonka persoonallisuus on oikein kokonainen, valmis ja
+kerta kaikkiaan omintakeisesti viritetty, eivät merkityksettömimmätkään
+teot, itsessään aivan samantekevät, saa ratkaisuaan mielivallasta, vaan
+tulee persoonallisuutta ja järkiperusteita alati mukaan vaakakuppiin.
+
+Entä niissä teoissa, jotka merkitsevät meille enemmän kuin leipä ja
+kaikki aarteet, missä itse meidän olemuksemme on pelipanoksena mukana?
+Tiedän vain sen, että voi olla tuskallisinta ja rauhattominta, mitä
+elämä saattaa meille tarjota, nähdä ja odottaa tämän vaalin tapahtuvan,
+nähdä jonkun henkilön epäröiden haparoivan pimeässä ja ikäänkuin
+sokkona ottavan arpansa elämän kädestä; eikä mikään ole iloisempaa
+nähdä kuin se, että valikointi osuu oikeaan ja vaisto on tehnyt
+tehtävänsä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Selkeä ajatuksemme ja harkintamme on sekin niin monen monituinen
+erehdyksen ja synnin aiheuttaja. Se ei tiedä, milloin sen pitää levätä,
+ei osaa vaieta, kun sillä ei ole mitään enää sanottavana. Se on
+niinkuin oppineitten äänenhälinä, kiistelyt ja alituiset keskustelut,
+jotka kääntävät asiat nurinpäin, kunnes emme enää pääse niistä
+mihinkään selvyyteen; joissa jatketaan niillä sanoilla, jotka he ovat
+saaneet käsiinsä, kauan aikaa vielä senkin jälkeen, kun rehellinen,
+mielensä malttava ajatus on hukkunut puheensorinaan ja istuu hiljaa
+itsekseen, ehkäpä neuvotonna ja etsien, tai sitten pelastava sana
+valmiina huulilla, kun se vain taas saisi hiljaisuutta ja sitä
+kuunneltaisiin ja sen tarkoituksia tahdottaisiin ymmärtää ja sen
+epätäydellistä puhetta koetettaisiin tulkita oikein. Älä salli
+ajatuksesi henkihieverinä ajaa itseään väsyksiin ja huutaa ääntään
+käheäksi julistaessaan aina monen monia syitä ja perusteita. Joudut
+vain lopuksi yhä pahemmin eksyksiin. Ja kuinka eksyksissä ovatkaan
+useimmat juuri sillä hetkellä, kun he tekevät valintansa, valinnan,
+jossa heidän sisin onnensa on pelissä! Mutta valinta on tehtävä ja se
+tehdään. Ne, jotka sen näkevät ja ymmärtävät, vavahtavat ja kääntävät
+katseensa pois, he kauhistuvat sitä epäsointua, joka viiltää
+sisimpäämme, kun jotakin menee sielun sisällä pirstoiksi. Nopanheitosta
+se riippua. Ja jonkun kerran on sattumakin armelias.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sinun pitäisi suoda ajatuksellesi lepoa. Sinun ei ole sallittu joka
+hetki nähdä selkeästi hämärimpääsi. Sinä voit tehdä sen jonkun kerran,
+ja saat odottaa oikeata hetkeä. Sinä saat antaa päivien kulua ja
+pitemmältikin, etkä näe mitään, ja sinun pitää antaa itsellesi rauhaa.
+Mutta kun hetki tulee ja sisimpäsi avautuu sinulle, tulee sinun
+kuunnella kaikella, mitä sielussasi on, mitä sisimpäsi puhuu, ja
+säästää sanoja. Ehkä on kysymyksessä vain lyhyt sekunti, niin ettet saa
+kuulla lausetta loppuun; sinun pitää malttaa mielesi, saat taas odottaa
+oikeaa hetkeä. Jonakin päivänä tulee se taas, ja taas joskus toiste, ja
+sinä kokoat yhteen kaiken kuulemasi. Saat tuntea pienen vaikutelman
+silloin tällöin, niinä hetkinä, jolloin katseesi on kirkkaimmillaan.
+Näiden vaikutelmien mukaan voit ohjata kulkusi ja niistä saat pitää
+tarkkaa huolta. Sillä ne ovat kaikkein arkaluontoisimpia asioita. Nämä
+sielun kosketukset ovat niin heikkoja, niin hienoja ja miltei
+huomaamattomia. Ne häviävät helposti ajatusryöppyyn. Juuri niiden
+edessä täytyy sinun ajatuksesi varoa tekemästä mitään pahaa. Sinä voit
+tuhota ne, kun otat ne pohtiaksesi, kun tahdot ottaa ne yhtenään esille
+ja hypistellä niitä. Sinun tulee pitää ajatuksesi kurissa, etteivät ne
+lavertele tahdittomasti joka hetki herkimmästä sisimmästä elämästäsi.
+
+Ymmärrätkö sinä minua? Tahdon sinulle näet sanoa vain, että niinä
+päivinä, jolloin sydän ei näe tietä, ei niin paljon ole luotettava
+ajatukseen eikä laskelmiin, kuin luonteeseen. Ei ole kysymyksessä
+ajatteleminen, vaan eläminen on kysymyksessä, koko olentomme
+kunnossapitäminen, voimat jännitettyinä, parhaat ominaisuudet
+palveluksessamme, eläminen niin vakavasti, täydesti ja rehellisesti
+kuin suinkin voimme. On kysymyksessä valvominen. Niinä hetkinä, jolloin
+suuret harha-askelet voidaan ottaa, on kohtalokasta lyyhistyä kokoon
+sekunniksikaan. Sielu pitää pysyttää jännitettynä herkeämättä, sen
+tulee olla varuillaan joka silmänräpäys. Kaikki riippuu sellaisina
+aikoina oman oikean minämme, parhaimman luontomme pystyssäpitämisestä.
+Sillä juuri sen on toimitettava valikointi. Sinun tulee pitää se
+elossa, ja usko minua -- luontosi ohjaa sinut oikeaan.
+
+(1891.)
+
+
+
+
+Kokonaisuus.
+
+
+Itsetunnon tarpeet ja myötätunnon taipumukset laajenevat, kypsyvät ja
+kasvavat, kunnes muodostuvat henkisiksi vaatimuksiksi, ja nämä
+jälkimmäiset taas liittyvät kasvussaan samoin toisiinsa, käsittävät
+toisensa ja tulevat yhdenmukaisiksi. Täydellisyyden vuoksi vielä
+muutamia sanoja siinä vallitsevista suhteista.
+
+Henkisten vaatimusten voimme katsoa sisältyvän jo vanhastaan
+esitettyyn aatteiden kolminaisuuteen: oikeaan, hyvään ja kauniiseen;
+uskonnollisesta vaatimuksesta saamme puhua erikseen.
+
+Mitä tekemistä on älyllisellä vaatimuksella esteettisen ja eetillisen
+vaatimuksen kanssa?
+
+Ensin kohoamme yksityiskohtien sekavan moninaisuuden yläpuolelle,
+nousemme ylös abstraktioihin ja saamme yleiskatsauksen ja
+ajatusyhteydellisen selon; mutta sitten haluammekin hallita
+yksityiskohtia vielä täydellisemmin, niin että säilyttämällä
+johdonmukaisen järjestyksen voisimme palata yksityisen rikkauteen |a
+tuoreuteen: henkemme lepää vasta esteettisessä näkemyksessä, kuten
+Schelling sanoisi, (loogillisesti adekvaattisessa) sisäisessä
+näkemyksessä, kuten Spinoza lausuu. Runoilija käsittää monet asiat
+hienommin ja herkemmällä sisäisyydellä kuin tutkija sanotaan
+tavallisessa kielessä.
+
+Älyllinen tarpeemme ei tarkoita vain määrättyjen tietovarastojen
+keräämistä ja _omistamista_, vaan on lopultakin tarve saada olla
+määrätynlaisena tietopuolisesti elävänä ja joustavana, saada pysytellä
+määrätyllä tavalla sisimmässämme -- jolloin tietopuolinen todellisuus
+tulee yhdeksi käytännöllisen kanssa. Fichte teroittaa tätä koko
+ajattelussaan; hengen toimivaisuus on sen tietopuolinen voitto; Spinoza
+sanoo samoin: tietopuoliseen täydellistymiseen perustuu käytännöllinen
+vapautus.
+
+Mitä tekemistä on eetillisellä elämällä esteettisen ja tietopuolisen
+kanssa?
+
+Samassa määrässä kuin eetillinen vaatimus muodostaa persoonallisuuden
+sisintä, tai persoonallisuutta aina sormen päihin asti, jos sama asia
+mieluummin tahdotaan näin sanoa, niin alkaa se muovailla kauneuslakien
+mukaisesti ja siveellisesti oikea tulee täydelliseksi siveellisesti
+kauniissa; samoin kuin olennon terveys ja elinvoima tulee yhdeksi
+muotojen ja viivojen kauneuden kanssa.
+
+Eetillinen vaatimus tulee kosketuksiin älyllisen toimintamme kanssa
+ensin siten, että se tarvitsee tietämistä _välineeksi_, valistukseksi
+voidakseen osua oikeaan. Mutta -- tässä voi vedota erityisesti siihen,
+mitä Fichte sanoo kasvatuksesta -- tietopuolinen elämä ei saa koskaan
+olla ainoastaan käytännöllisen välikappaleena, silloin ei tämä
+jälkimmäinen koskaan saavuta sitä pistettä, missä ihminen tulee taas
+kokonaiseksi, ja missä tietopuolinen ja käytännöllinen lankeavat yhteen
+-- sillä tähän eheyteen suunnattu taistelu se juuri on velvollisuuden
+summa.
+
+Esteettinen elämä vihdoin -- se on tosin jo sillä mitä on sanottu
+tullut lausutuksi -- saa johtajakseen selvyystarpeen, ja lepo kauniissa
+on vanhastaan käsitetty sielun puhdistusta tarkoittavaksi kylvyksi.
+
+Nämä henkisten tarpeiden eri lajit näyttävät niinmuodoin voivan
+laajentua siten, että ne käsittävät toinen toisensa, ja että ne eivät
+vain kykene sitä tekemään, vaan että niillä on sisälläasuva tarve,
+sisäinen vaatimus täydellistyä tähän suuntaan.
+
+Jos niin kerran on asian laita, täytynee myöskin olla, ainakin
+ihanteena, sellaista elämää, joka on kokonaisuuselämää älyllisenä,
+eetillisenä ja esteettisenä todellisuutena.
+
+On mahdollista, että juuri tämä kokonaisuus muodostaa kaiken sen
+elämän olennaisen luonteen, jota täydellä syyllä voidaan sanoa
+uskonnolliseksi.
+
+Älyllinen elämä saa, samassa suhteessa kuin sillä on tuntua itse
+olevaisuuden keskuksesta, ylevyyden ja autuuden tunnun, josta monen
+monet ovat antaneet todistuksia. Tutkijasta ja vaarinottajasta tulee
+katsoja ja rukoilija.
+
+Kristityn eetillinen elämä tulee täydelliseksi siinä tunteessa, ettei
+ihminen voi mitään omasta voimastaan. Tämä tunne ei suinkaan johdu
+yksinomaan kristillisestä maailmankatsomuksesta; se on epäilemättä
+puhtaasti inhimillinen ja sielutieteellinen ilmiö, joka ansaitsee mitä
+suurinta huomiota. Niin kauan kuin ihmisellä on sellainen tunne, että
+hänellä on oma itsensä täydellisesti kädessään, kulkee hänen
+käytännöllinen elämänsä alemmissa muodoissa. Hän ohjaa itseään
+määrättyjen sääntöjen mukaan eikä ole vielä uskaltanut luottavaisesti
+panna koko tuntematonta olemustaan toimintaan. Yleisesti elämme siten
+varovaisuudesta; ja haluaisin mielelläni tietää, eikö tämä ole juuri se
+synti, jonka se teki, joka kätki leiviskänsä maahan. Me teemme itse
+persoonallisuutemme, eikä se ole korkeinta laatua, koska se
+luonnollisesti tulee hätiköiden tehdyksi, ja jos kuvittelisi sellaisen
+henkilön jatkavan elämäänsä uudessa olotilassa, niin tuntuupa melkein
+siltä, että ensimmäinen tehtävä siellä on hellittää tuo mestaroiva ote
+omasta itsestään; luovuttaa itsensä jumalalle, sanoisi kristitty, joka
+tuntee nämä asiat ja ilmaisisi sillä tapaa sisäisen kokemuksen, jota
+meidän kaikkien pitää pyrkiä ymmärtämään.
+
+Ja sitten lopuksi vielä kohtaamme tämän saman nöyryyden ja itsestään
+luopumisen taiteilijalla, joka korkeimman luomisen silmänräpäyksessä
+myös tuntee, että hän ei itsestään tee sitä, mitä tekee, vaan
+pikemminkin, että jokin voima hänen sisässään luo itsestään.
+
+Vaikka emme kulkisikaan puhtaasti kuvailevan kokeellisen sielutieteen
+ulkopuolelle, emme voi välttää sen tosiasian toteamista, että
+inhimillisen elämän korkeimmat tilat saavat hurskauden, _pietas_,
+luonteen, joka luonnollisesti voi näyttää sangen erilaiselta aina sen
+mukaan, minkälaisen luonteenlaadun läpi se taittuu; sillä hiljainen
+mieli voi tuntea kokonaisuuden mahdin, mutta niin voi tehdä myös
+profeetan tai uhmaajan hehkuva mieli.
+
+Ihminen ei lakkaa koskaan uneksimasta aikaa, jolloin elämä on
+rikkomaton yhteys ja toista aikaa, jolloin olemiston voimat ovat
+jälleen taistelun kautta päässeet sovitukseen -- ja synti on aina
+siinä, että jokin voima poistuu itsestään ja unohtaa kokonaisuuden. Uni
+palaa aina, sillä me eläydymme siihen alati. Elämämme on päivittäin
+juuri tätä taistelua, ja maailmanhistoria on tätä taistelua, ja
+ajattelijat, jotka ovat koettaneet saada kuuloonsa olevaisuuden elämää,
+ovat kuulleet tämän painiskelun otteet.
+
+Entä ovatko kaikki nämä voimat, jotka lähtevät ulos |a »luopuvat»,
+pahoja? Ei -- kuka tässä pahasta puhuukaan? Kellä täällä on aikaa
+pysähtyä syyttämään? Kaikilla on omansa täytettävänään. Jumalia ovat ne
+ja kokonaisuuden omia ajatuksia ja lähettejä. Mutta jokaisesta
+erinneestä voimasta voi tulla saivartelija -- ja niin juuri on
+tapahtunutkin. Ajatus unohti alkukotansa ja kadotti kokonaisuuden
+tunnun; silloin väistyi siitä voima ja jumala lankesi ja tuli
+ihmiseksi. Ja sillä tasolla, missä se heräsi, korjasi se asiansa taas
+käteensä kuten unissa tehdään. Mutta nyt puhkesi taistelu erillisten
+voimien kesken, jotka tunsivat toisensa, ja paha oli tullut maailmaan,
+nimittäin ihmisunessa.
+
+Ellet usko metafysiikkaa, niin usko ainakin omaa havaintoasi ja koeta
+oppia löytämään metafyysillistä historiaa mielen vaihteluista.
+
+Koko meidän elämämme, sen korkeimmissa muodoissakin, voi ruveta
+maistumaan ammatilta, ja silloin se on aina jonkun verran pilalla.
+Ibsen antaa Hedda Gablerin[55] sanoa eräälle henkilölle, jonka juuri
+piti olla kaupungin vapaahenkisin olento, nautinnonihminen ja
+kaunosielu, jolla oli vaatimuksena saada pitää takkinsa puhtaana
+ammattisaivartelun tomuhiukkasista, että myöskin hän on »ammattimies».
+Tämä sanonta ahdistaa meitä kaikkia, osuu meidän rajoittuneisuuteemme
+ja sattuu myöskin meidän parhaimpaan paatokseemme, olipa se sitten
+eetillistä tai esteettistä laatua tai mitä tahansa -- luulen että se
+kuristaa itse tuota pahaa, langennutta, josta kokonaisuuden sanomat
+ovat saivarteluja. Sillä eikö satu Mefiston arimpaan paikkaan juuri
+tämä pieni huomautus: te olette myös jonkinlainen ammattimies.
+
+Mutta jos me nyt tahdomme nimittää kokonaisuuselämää, sellaisena kuin
+minä tässä olen tahtonut sitä esittää, uskonnolliseksi elämäksi, on se
+toinen asia. Filosofisessa selvittelyssä voi siihen olla pakotettu,
+mutta jokapäiväisessä puheessa luulen helposti johtavan harhaan, jos
+sanaa _uskonnollinen_ käytetään, kun on kysymyksessä muut kuin ne,
+jotka kuuluvat kristittyyn kirkkoon tai johonkin muuhun uskontokuntaan.
+
+
+
+
+Sisäinen näkemys.
+
+
+    »Kom tystnad, kom, med dunkelblåa vingar,
+    mig överhölj, och näps de fräcka ljuden,
+    som väga själens helga andakt störa.»[56]
+
+                              Stagnelius.
+
+
+Palatakseni taas siihen kohtaan, josta lähdin, olen siis eri aloilla
+tahtonut panna merkille, mitä tapahtuu siinä siirtymäkohdassa, jossa
+tietämisemme saa sisäisen näkemyksen luonteen. Ennen kaikkea olen
+antanut tutkimukseni pysytellä liki sitä rajaa, jossa muutos tapahtuu
+ja jossa arkipäiväinen tai tieteellinen tarkastelu puhkeaa tunnelmaksi.
+Olen ajatellut, että se, joka pitää silmällä juuri tätä rajaa, näkee,
+että ennen muodonmuutosta käsillä ollut sisältö ei mene kadoksiin, vaan
+keskittyy ja on kaikkineen, vieläpä äärettömän paljon runsaampana
+mukana uudessa tuotteessa, joka syntyy; että siinä kohdassa
+tietopuolinen kykymme saavuttaa olennaisesti korkeamman asteen.
+Saattanee olla oikein ja hyödyllistä juuri siinä, missä sisäinen
+näkemys kulkee rajan yli, ottaa se tutkittavaksi logiikassa; ja
+luullakseni se kykenee kestämään sen. Mutta sitten saa se kulkea
+vapaasti hyvän luottamuksemme saattamana, emmekä tahtone toivoa, että
+se hiljentäisi askeleitaan pysyäkseen samassa tahdissa meidän ja
+logiikkamme kanssa. Sisäinen näkemiskyvyn toiminta ei menetä
+salaperäisyyttään siitä, että sitä pidetään jonakin mietiskelyn lajina
+eikä erotus näiden molempien kykyjen välillä todellisuudessa pienene.
+Se tulee niin suureksi, että myöskin sitten, kun me asteikon jossakin
+pisteessä olemme voineet panna merkille mietiskelyn taiteellisen
+asteen, on yläpuolellakin solmukohtia siellä, missä uusi kyky alkaa
+ilmetä niin olennaisesti entisestä eriävänä, että alemman tason
+taiteilija -- ajattelen mielessäni taiteilijaa, joka täydellä
+oikeudella kantaa sitä nimeä -- ei mahdollisesti voi ymmärtää tätä
+korkeampaa kykyä ja mitä tämä näkee ja kuinka se toimii.
+
+Näkemys on lepoa -- mutta se on voiman lepoa. Kun ajatus on ottanut
+niin voimakkaan otteen, että ainehisto on hellittänyt vastustuksensa,
+kun se on houkutellut esille meidän elämämme sisällön ja pitää sen
+kehää vaivatta koossa -- silloin se istuu leväten ja katsellen
+korkeimman valtansa vaikutuksia. Älyllisesti rasitetulle ajallemme on
+hyvä vihjata, että lepo on löydettävissä tätä tietä ja kasvattajien
+asia onkin käyttää sitä meidän hyödyksemme. Joka kerta kun ainehisto
+läpikäy keskityksen, ei muodostuakseen luurangoksi ja kaavaksi, vaan
+sellaisen keskityksen, jota runoudessa tavataan, vähentyy tämän aikamme
+hartioita painavan ainehiston rasitus. Jokainen käytännöllinen
+kasvatuksellinen ote, joka tapaa lukuisat eri langat juuri siinä
+pisteessä, missä ne ovat kiertyneet yhteen solmuksi, vie osaltaan tätä
+keskittämistapahtumaa kappaleen matkaa eteenpäin. Kaikki sellaiset
+yleiskatsauksen saantia tarkoittavat pienet avustukset kulkevat oikeaan
+suuntaan ja yhdessä; kaikilta tahoilta tullen ne vievät kohti suurta
+päämäärää: auttavat levittämään elämän yli jonkun verran runsaammin
+näkemyksen lepoa ja mielenylennystä. Onko tämä vain makuasia? Jo
+sellaisenakin se olisi kyllin tärkeä.
+
+Nyt on paljon tarpeellisempaa kuin ennen asettaa korkeita vaatimuksia
+tietämyksen yhteydelle, runouden, tieteen ja kasvatuksen synteesille.
+Henkemme pirstoutuu helposti moninaisuudesta, joka sitä askarruttaa, ja
+henkinen elämämme tulee ulkopuoliseksi, siksi että tietämisemme murenee
+liian paljon opillisuudeksi voidakseen siitä kehkeentyä viisaudeksi
+eikä niinmuodoin asetu tunne- ja tahtoelämän yhteyteen; älyllinen
+elämämme ei samalla muodostu eheäksi persoonalliseksi elämäksi. En
+tahdo toistaa mitä niin monet muut ovat tästä sanoneet; minä puolestani
+olen tahtonut huomauttaa, että ehyttä persoonallista elämää tulee
+mikäli hallitsemme tietopuolista sisältöämme, niin että me seisomme
+silmiemme edessä laaja ja vapaa näköala olevaisuuden yli, ja että se
+tunnelma, joka silloin leviää yli elämän, on jotakin paljon suurempaa
+kuin pelkkä taidenautinto, jommoisena sitä tahdotaan pitää. Aikamme
+väsyneen lentävän hollantilaisen[57] -- ajattelen Viktor Rydbergin
+runoa -- onnistuu liian harvoin irtautua levottomuudestaan, päästä oman
+itsensä perille, elää ehyttä elämää ja levätä tunnelman hiljaisuudessa.
+
+On eräs seikka, jota aikamme tarvitsee (ja vähäksyy) enemmän ainakin
+kuin muut ajat, mutta joka tapauksessa niinkuin muutkin: hiljaisuus --
+kuvaannollisesti puhuen; tarkoitan sellaista hiljaisuutta, joka
+vallitsee suurina silmänräpäyksinä, jolloin on ikäänkuin hiljaista
+kautta koko maailman ja ihmiset sanovat kuulevansa ajan kellon lyönnit.
+Ehkä ei meillä ole niin viljalti moisia silmänräpäyksiä kuin ennen,
+jolloin kohtalo löi meidän pöytäämme ja sai koko seuran vaikenemaan;
+emmekä juuri toivone itsellemme onnettomuuksia. Mutta ilman tätä
+hiljaisuutta ei mikään aika ole täysin onnellinen, ja meidän täytyy
+etsiä sitä tavalla tai toisella, ellemme tahdo olla kovaonnisempia kuin
+meidän isämme, jotka saivat tuntea ukkosenjyrähdyksiä. Aikamme on
+täynnä hälinää. Me teemme työtä, eikä minun nähdäkseni ole syytä olla
+sitä tekemättä. Mutta meidän täytyy sitten teroittaa korviamme sitäkin
+enemmän, niin että kuulemme hiljaisuuden melun lävitse. Meillä ei ole
+yksinäisiä nurkkia eikä erämaita, mutta meidän täytyy etsiä
+hiljaisuutta toisella tavalla ja oppia löytämään sitä kaikkialta,
+suuren maantien viereltä. Se, joka löytää siihen luotteet -- ja
+taiteilijan asia on ennen muita auttaa meitä löytämään ne -- väistyy
+syrjään milloin tahtoo ja astuu ikäänkuin näkymättömän aitauksen läpi,
+ja siellä sisällä sen takana, siellä on hiljaisuus. Ja siellä me
+kuulemme oman lyhyen elämämme kellon naksuttavan, silloin kun aikaa
+vierii eteenpäin, ja tunnemme olevamme kotona; ehkä kuulemme myös
+jonkun kerran suuren maailmankellon käynnin. Kuten sanottu, työtä
+täytyy tehdä ja kalkuttaa tässä maailmassa, eikä siinä ole mitään
+sanomista. Mutta eikö tieteen työpajassa -- eikö meitä voitaisi siellä
+hiukkasen enemmän kuulla? Onhan jo jotakin meille luvattu, on luvattu,
+että me saamme siellä kuulla sitä suurta, joka tapahtuu hiljaa.
+
+Vain sisäisen näkemyselämän hiljaisuudessa, rauhassa ja tunnelmassa
+tajuaa näet sielu kyllin selvästi voidakseen tutkia sitä, mikä kätketty
+on. Vain siellä se elää eheänä, syvällisessä yhteydessä kaikkien
+voimiensa kanssa.
+
+
+
+VIITESELITYKSET:
+
+[1] Epiktetos ja Montaigne ovat olleet monien myöhempien aikojen
+ajattelijoiden käytännöllisen elämäntaidon opettajia. Descartesilla on
+merkittävä perustava vaikutus uudenaikaisen ajattelun eri aloihin.
+
+_Epiktetos_, joka eli n. 59-120 j. Kr, oli roomalainen orja, joka
+hengenlahjoillaan uhmasi isäntänsä julmuutta ja hämmästytti häntä niin,
+että sai häneltä lopulta vapauden. Sen jälkeen hän toimi Roomassa
+stoalaisten opettajana. Nähtävästi kristinuskon vaikutuksen alaisena hän
+opetti mielenlaadun hyveitä kaikessa niiden alkuperäisessä kauneudessa,
+itsehillintää, kärsivällisyyttä, ihmisrakkautta ja lempeyttä. Siksi
+viehättävätkin hänen opetuksensa Pascalia, Emersonia, Maeterlinckia ja
+Tolstoita. Epiktetos ajattelee, että ihmisen todellinen tarkoitus on
+viljellä ja kehittää itsestään Jumalaa eli alkusyytä; hänen on opittava
+erottamaan paha hyvästä suhteessaan itseensä ja suhteessaan toisiin
+ihmisiin ja hänen on pyrittävä sitä varten sisäiseen ja ulkonaiseen
+vapauteen.
+
+_Michel Montaigne_ (1533-02), ranskalainen kirjailija ja ajattelija,
+toimi nuoruudessaan tuomarina, mutta vetäytyi sitten maaseudulle
+miettimään ihmiselämän kysymyksiä ja onnistuneiden maataloustoimiensa
+ohella kirjoittelemaan tutkimuksiaan, joissa hän kehoitti etsimään
+luontoa, teroitti luonnonmukaisen elämän tärkeyttä ja antoi vapaasti
+kehittyneelle yksilöllisyydelle suuren arvon. Sisäisten sotien aikana
+oli hänen kotinsa avonainen linna, jonka ovet olivat auki kaikille
+puolueille. Ajattelun historiassa hän edustaa epäilyhenkistä suuntaa ja
+on itseensä keskittänyt eri epäilijäluonteiden kaikki vivahdukset.
+Epäily koettaa pitää olettamusten vaakaa tasapainossa. Kun asioissa on
+aina tukea syille ja vastasyille, pääsee se pitemmälle, joka terveesti
+epäilee, kuin se, joka tiedon ja käytännöllisen elämän tiellä kehittää
+yksipuolisuuteen ihmisen luontaista uskoa. »Jos mahdollisimman tarkkaan
+ja tunnollisesti punnitsen itseäni», kirjoittaa Montaigne, »niin
+huomaan, että parhaimpaankin hyvään minussa on sekoittunut pahaa, ja
+minä, joka rakastan tämänlaatuista hyvettä niin vilpittömästi ja
+täydellisesti kuin kukaan maailmassa, pelkään, että jos itse Platon
+puhtaimmassa hyveessään olisi kuunnellut ja painanut korvansa aivan
+lähelle itseään, hän olisi kuullut sorahduksen ihmissekotusta itsessään,
+vaikkapa vain hyvin heikkona ja etäisenä ja ainoastaan hänen itsensä
+kuultavana.»
+
+[2] Sadan vuoden kuluttua ensimmäisen painoksen ilmestymisestä julkaisi
+Voltaire uuden painoksen v. 1776 varustaen sen ivallisilla
+huomautuksilla ja selityksillä.
+
+[3] Paulus Aemilius oli kaksi kertaa Roomassa konsulina. Ensimmäisen
+konsulikauden päätyttyä hänet pitkäksi aikaa syrjäytettiin, jolloin hän
+antautui kokonaan kasvattamaan lapsiaan. Hänen poikansa Publius, jonka
+Scipio Africanus vanhempi otti ottopojakseen, oli kuuluisa Scipio
+Africanus nuorempi, joka hävitti Karthagon. Roomalaiset valitsivat
+Publius Aemiliuksen kuusikymmenvuotiaana konsuliksi, jotta hän saattaisi
+loppuun pitkällisen sodan Makedonian kuningasta Perseusta vastaan.
+Palauttamalla kurin sotajoukkoon hän pääsikin vastustajastaan voitolle
+ja sai niin runsaan saaliin, että se vapautti Rooman kansalaiset
+omaisuusveron maksamisesta. Voitettu Perseus lankesi voittajan jalkojen
+juureen pelkurimaisesti armoa anoen. »Ystäväni», sanoi silloin konsuli
+lempeästi, »käytöksesi vähentää voittoni arvoa; sinä osoitat olevasi
+niin suuri pelkuri, etteivät roomalaiset saa mitään kunniaa sinun
+voittamisestasi.» Kun tämä kunnon roomalainen kuoli 160 e. Kr., jätti
+hän jälkeensä niin vähän omaisuutta, että se tuskin riitti hänen
+vaimonsa elatukseksi.
+
+[4] Pascalin »Mietelmien» selityksillä varustetussa laitoksessaan
+Voltaire takertuu Pascalin ajatuksiin ihmisen etevämmyydestä ja tekee
+seuraavia puolittain ivallisia huomautuksia: »Mitä merkitsee sana
+»_ylevä_»? On kyllä totta, eitä ajatukseni ovat jotakin aivan toista
+kuin esimerkiksi auringon kehrä; mutta onko todistettu, että elävä
+olento, jolla on joitakin ajatuksia, on ylevämpi kuin aurinko, joka
+elävöittää koko tuntemamme luomakunnan? Onko tämä ihmisen
+ratkaistavissa? Hänhän on sekä tuomari että asianosainen. _Työ_ on
+toista työtä arvokkaampi siksi, että se on tuottanut enemmän vaivaa
+tekijälleen, ja siksi, että se on hyödyllisempää. Mutta onko Luojalta
+kysynyt enemmän vaivaa auringon luominen kuin pienen, noin viiden jalan
+mittaisen elävän luominen, jolla on enemmän tai vähemmän ajatuksia? Ja
+kumpi näistä kahdesta on maailmassa hyödyllisempi, elävä olentoko vai
+aurinko, joka valaisee kokonaisia maailmoja? Ja mitkä aivojen ajatukset
+ovat parempia kuin aineellinen maailma?»
+
+[5] Alkuperäisessä tekstissä on toisessa luvussa puhuttu muutamien
+virkapukujen vaikutuksesta ihmisten mielikuvitukseen, mutta kun tämä
+luku koskee Ranskan oloja aikaisemmilta ajoilta, on se jätetty pois.
+
+[6] Tekijä tarkoittaa katolisen kirkon rippi-isää, jolle synnit sai
+tunnustaa seinään laitetusta pienestä kuunteluaukosta,
+
+[7] Pyrrhonistit olivat epäilymielisen ajatussuunnan edustajia. Heidän
+mielestään oli kaikki ihmisen tieto yhtä luuloteltua kuin unet.
+
+[8] Tähän on Voltaire liittänyt huomautuksiaan. »Ei ole perää siinä,
+ettemme hitustakaan ajattele nykyisyyttä», hän sanoo, »mehän ajattelemme
+sitä tutkiessamme luontoa ja suorittaessamme kaikkia elämän tehtäviä;
+yhtä paljon me ajattelemme myös tulevaisuutta. Kiittäkäämme luonnon
+luojaa, joka on antanut meille lakkaamatta tulevaisuuteen viittaavan
+vaiston. Ihmisen kalleimpia aarteita on toivo, joka lieventää suruamme
+ja kuvailee tulevia ilojamme nykyisten ilojemme taustaa vasten. Sillä
+jos ihmiset olisivat niin onnettomia, etteivät tekisi työtä muuta kuin
+nykyhetken hyväksi, eivät kylväisi, rakentaisi, istuttaisi, eivätkä
+pitäisi mistään huolta, puuttuisi tällaisen turhan leikin pyörteessä
+kaikkea. Onko Pascalin kaltainen henki voinut joutua niin ylimalkaisen
+lauselman orjaksi kuin tämä on? Luonto on järjestänyt niin, että
+jokainen ihminen riemuitsee nykyisyydestä, elättäessään itseään,
+synnyttäessään lapsia, kuunnellessaan suloisia säveleitä, käyttäessään
+ajatus- ja tunnekykyään ja että hän, lähtökohtanaan nämä tehtävät ja
+niiden keskellä ollen, ajattelee tulevaa päivää, jota ilman hän
+nääntyisi nykyhetken kurjuuteen. Ainoastaan lapset ja hullut ajattelevat
+vain nykyisyyttä, pitäisikö meidän olla heidän kaltaisiaan?»
+
+[9] Kreikkalainen filosofi Platon (427-347) oli nuoruudessaan ollut
+jonkun aikaa Sokrateen oppilaana. Ajatuksillaan aatteiden olemassaolosta
+ainoana todellisena koko maailmankaikkeudessa on hän ratkaisevasti
+luonut pohjan kaikkien aikojen aatteellisuudelle, esiintyipä se missä
+muodossa tahansa, ja siten valtavasti vaikuttanut ihmiskunnan ajatteluun
+aina meidän päiviimme saakka. Muunneltuina tapaamme Platonin
+perusajatukset kauttaaltaan myöskin Emersonin tuotannossa, Emerson kun
+jo nuoresta pitäen tunsi kiintymystä häneen. »Platon seisoo kaikkialla
+teiden päässä, joilla ei ole loppua, vaan jotka jatkuvat kautta
+kaikkeuden», sanoo hän kirjoitelmassaan Platonista. Hän sanoo myös, että
+»yksin Platon on sen ihailun arvoinen, jota kalifi Omar kiihkomielisesti
+osoitti Koraanille sanoessaan: polttakaa kirjastot, sillä se mikä niissä
+on arvokasta, sisältyy tähän kirjaan». Valistusajan miehet, Voltaire
+etunenässä, ovat ainoat, jotka eivät ymmärtäneet Platonin merkitystä; he
+pitivät hänen ajatuksiaan sekasotkuna. »Pidot» on Platonin pääteoksia.
+
+[10] Plutarkhos (n. 46-120), kreikkalainen historioitsija, jonka
+arvokkain teos »Elämäkertoja» on onnistuneitten luonnepiirrostensa
+voimalla jättänyt jälkiä monen aikakauden kirjallisuuteen ja monen
+nuoren ihastuneeseen mieleen. Chaucer (1340-1400), Englannin suurin
+runoilija ennen Shakespearea. Shakespearesta (1564-1616), Englannin ja
+maailmankirjallisuuden suurimmasta näytelmäkirjailijasta, Emerson on
+teoksessaan »Ihmiskunnan edustajia» kirjoittanut tutkielman »Shakespeare
+tai runoilija». Milton (1608-74), kuuluisa englantilainen runoilija,
+joka maaseudun sydämessä kirjoitti uskonnollisen kertomarunoelman,
+pääteoksensa »Kadotettu paratiisi». Burns (1759-96), kuuluisa
+skotlantilainen runoilija, joka viettäen aikansa maalla mitä
+erilaisimmissa puuhissa sepitteli runojaan; luonnonrunot ja
+rakkauslaulut ovat hänen parhaitaan. Wordsworth (1770-1850), hänkin
+merkittävimpiä englantilaisia runoilijoita, luonnon hiljaisuuden
+ihastunut laulaja, joka iloisesti kohtasi luonnossa ilmenevän
+salaperäisen kuin ystävän ikään; pääteos laaja opetusruno »Retkeily».
+Coleridge (1772-1834), englantilainen runoilija ja arvostelija,
+vakaumukseltaan uskonnollinen; hänen runoelmansa sisältävät
+luonnonihailua ja hänen ihanteensa oli Milton. Hän eli kauan järven
+rannalla ja oli luotu järvilaulajaksi. Tutkielmassaan »Montaigne tai
+epäilijä» Emerson lausuu tämän edustavasta ajatussuunnasta:
+»Spartalainen tai stoalainen ajatussuunta on liian jyrkkää ja jäykkää
+meidän tarpeisiimme. Pyhän Johanneksen ja nöyrän vastustamattomuuden
+kanta toisaalta taas tuntuu liian ohuelta ja ilmavalta. Me kaipaamme
+kimmoavaa, mukautuvaa teräspukua, lujaa kuin edellinen, taipuisaa kuin
+jälkimmäinen.»
+
+[11] Emerson sai todeta toistenkin mieltymystä Sokrateeseen.
+Tutkielmassaan Montaignesta hän lausuu: »Hänen kirjoitustavassaan ei ole
+mitään innostusta tai kaipuun henkevyyttä: tyynen tyytyväisenä ja
+itsekylläisenä noudattaa se keskitietä. On ainoastaan yksi poikkeus
+tästä -- hänen rakkautensa Sokrateeseen. Puhuessaan hänestä alkavat
+hänen kasvonsa kerrankin hehkua, ja hänen kirjoitustapansa kohoaa
+intomielisemmäksi.»
+
+[12] William Channing (1780-1842), amerikkalainen jumaluusoppinut ja
+mainio kirjailija, taisteli elämän ikänsä suvaitsevaisuuden,
+kansainvallan, raittiuden ja orjien vapauttamisen puolesta. Hänen
+kaunopuheisilla ja voimakkailla sanoillaan oli jalostava vaikutus hänen
+aikalaisiinsa ja yleiseen mielipiteeseen »Itsekasvatus» on hänen
+parhaimman kirjoitelmansa nimi. Merkittäviä ovat myös hänen tutkielmansa
+Napoleonista ja Miltonista. Channingin maanmiehenä on Emerson monessa
+suhteessa hänen ajatustensa elähyttävän vaikutuksen alainen ja hänen
+elämäntyönsä ansiokas jatkaja.
+
+[13] Uuden Englannin valtioiden kautta kulkee vuorijono, joka on jatkona
+Alleghany-vuorille.
+
+[14] Emerson ja Carlyle, englantilainen historioitsija ja kirjailija
+(1795-1881), pitävät ikäänkuin kädestä kiinni toisiaan; niin läheisiä he
+ovat henkisesti toisilleen. Carlyle on jäykkä, ankarasanainen opettaja,
+Emerson hieno, henkevä luennoitsija, Carlyle on ikäänkuin veistetty
+graniittiin, Emerson marmoriin.
+
+[15] John Brown (1800-1859) oli Yhdysvalloissa ensimmäisiä, jotka tosi
+teossa ryhtyivät ajamaan neekeriorjien vapauttamisen asiaa.
+Kourallisella hengenheimolaisia hän valloitti 1859 Harpers Ferryn
+asevaraston Virginiassa aikoen jakaa aseet orjille, mutta näinä eivät
+liittyneet häneen. Orjuudenpuoltajien joukot kukistivat hänen
+hankkeensa, ottivat hänet kiinni ja tuomitsivat kuolemaan. John Brownin
+sankarikuolema hirsipuussa herätti pohjoisvaltioissa intoa
+vapautustaisteluun, joka alkoi heti kuu presidentiksi v. 1S60 valittiin
+samojen ihanteiden elähyttämä Abraham Lincoln, joka sitten
+julistuksellaan vapautti Yhdysvaltojen neekeriorjat v. 1863 ja johti
+kansalaissodan voitokkaaseen loppuun.
+
+[16] Ällös tavoittele ulkonaisia.
+
+[17] Ihminen on oma tähtensä; ja sielu, joka voi tehdä hänestä
+rehellisen ja täydellisen ihmisen ja käskeä valoa, vaikutusta ja
+kohtaloa; ei mikään tule hänen osakseen liian aikaisin tai liian
+myöhään. Tekomme ovat enkeleitämme, joko hyviä tai pahoja, ne ovat
+meidän kohtalokkaita varjojamme, jotka alati vaeltavat rinnallamme.
+
+[18] Francis Beaumont (1584-1616) ja John Fletcher (1579-1625),
+suosittuja englantilaisia näytelmänkirjoittajia, jotka yhdessä
+sepittivät näytelmäkappaleita Shakespearen esikuvien mukaan.
+
+[19] Heitä lapsi kallioille ja ruoki häntä emäsuden maidolla; kun hän
+talvehtii kotkan ja ketun kanssa, tulee voima hänen käsikseen ja nopeus
+hänen jaloikseen.
+
+[20] Mooses ei taipunut toisten israelilaisten tavoin kumartamaan
+kultaista vasikkaa. Hän oli nähnyt vuorella Jumalan ja kuullut hänen
+äänensä, joka puhui hänen sisimmälleen. Sentähden hän saattoi julistaa
+kansalleen uudet lait.
+
+[21] Vähien Antillien itäisin saari Länsi-Intian saaristossa. Saaren
+asukkaista on vielä nytkin 90 % neekerejä ja sekarotuisia, jotka
+työskentelevät suurilla sokeriruokoviljelyksillä.
+
+[22] Andit on sen mahtavan, korkeahuippuisen vuoristosarjan yhteisnimi,
+joka ulottuu pohjoisesta etelään pitkin Amerikan mannermaata. Himalaya
+taas on Aasian korkein vuorijono.
+
+[23] Akrostikhoni on runo, jossa säkeiden alku- tai loppukirjaimet tai
+jotkut muut määrätyt kirjaimet muodostavat jonkin merkittävän sanan tai
+lauseen samaan tapaan kuin nyt puolueiden, yhdyskuntien tai laitosten
+nimen alkukirjaimista muodostetaan lyhennettyjä sanoja. Aleksandriinisäe
+on taitehikkaasti sommiteltu säe, joka sisältää 12 tai 13 lyhytpitkää
+tavua, tahtilepo aina 6:nnen tavun jälkeen.
+
+[24] Chatham, oikeastaan Chathamin jaarli William Pitt vanhempi
+(1708-78), etevä englantilainen valtiomies, oli voimakas puhuja ja suuri
+kansanmies. Ylisotarahaston hoitajana hän toimi aikalaisekseen
+harvinaisella omanvoiton pyytämättömyydellä, seitsenvuotisen sodan
+aikana hän nostatti sotajoukkoon suuren rohkeuden ja urhoollisuuden:
+puolusti parlamentissa valtavalla puhetaidollaan amerikkalaisten
+siirtolaisten itseverotusoikeutta ja piti v. 1778 ylähuoneessa
+hengenheikkona niin järkyttävän voimakkaan puheen, jossa tällä kertaa
+vastusti Englannin sotajoukkojen poiskutsumista Amerikasta, että meni
+tainnoksiin ja kuoli kuukauden kuluttua.
+
+Yrjö Washington (1732-99), Yhdysvaltojen vapautussodan sankari ja
+ensimmäinen presidentti, oli ihmisenäkin jalo ja kaikkien kansalaistensa
+ihailema. Yleväryhtisenä seisoi hän veneen kokassa, joka vei hänet
+Delaware-joen yli jouluk. 26:ntena 1776 ratkaisemaan vapautussodan
+kulkua. Hänen hautakiveensä on kaiverrettu sanat: »Ensimmäisenä sodassa,
+ensimmäisenä rauhassa, ensimmäisenä kansalaistensa sydämessä.»
+
+Adamsilla Emerson tarkoittaa joko Samuel Adamsia (1722-1803),
+amerikkalaista valtiomiestä, joka työskenteli tehokkaasti Yhdysvaltain
+vapauttamiseksi Englannin vallan alta, ja jota on sanottu Amerikan
+Catoksi, tai John Adamsia (1735-1826), joka tuli Yhdysvaltain
+presidentiksi Washingtonin jälkeen; hän oli kirjoituksillaan puolustanut
+Amerikan oikeuksia, oli ollut mukana itsenäisyysjulistusta laatimassa
+maalleen ja oli edustanut maataan Euroopassa.
+
+[25] Spartalainen huilu on pieni kolmireikäinen, terävä-ääninen huilu,
+jota käytettiin rummunlyönnin säestyksenä sotilasmarsseissa.
+
+[26] Antonius pyhää (n. 250-356) pidetään kristillisen munkkilaisuuden
+isänä. Kaksikymmenvuotiaana kuuli hän saarnan rikkaasta nuorukaisesta,
+päätti elämässään toteuttaa täydellisen uhrautumisen vaatimuksia ja
+luovutti kaiken omaisuutensa köyhille. Senjälkeen hän vetäytyi erämaan
+yksinäisyyteen. Aika oli sellainen, että tuhannet muut riensivät
+seuraamaan hänen esimerkkiään.
+
+Kveekarien kirkkokunnan perusti George Fox (1624-91), joka jo
+19-vuotiaana suutarinoppipoikana rupesi miettimään uskonnollisia
+asioita. Hän tahtoi sanoa, että ihmisen tulee ennen kaikkea tarkata
+»sisällistä sanaa» omassa sielussaan ja pitää sitä valolähteenään. Itse
+hän jo nuorena näki näkyjä.
+
+John Wesley (1703-1791) pani muutamien ylioppilaiden kokouksessa
+Oxfordissa 1729 alulle laajalle levinneen metodistisen suunnan;
+kokouksen osanottajat päättivät tyytymättöminä ajan paheellisuuteen
+ruveta elämään ankaraa säännönmukaista kristillistä elämää. Wesleyllä
+oli hyvät hengenlahjat, puhujakyky, järjestelytaito ja uupumaton halu
+saada toimia. Englantilaiset ovat arvostelleet hänen vaikutustaan
+numeroilla: hän matkusti 40 tuhatta englanninpenikulmaa, piti 40,500
+saarnaa ja antoi pois lahjoina 32 tuhatta puntaa. Hän sanoi
+kääntymyksensä tapahtuneen toukok. 24:ntena 1738 »kello neljännestä
+vailla yhdeksän» Lutherin roomalaisepistolan selitystä luettaessa.
+Välittömän hurskautensa ja yleisestä ajan suunnasta poikkeamisensa takia
+hän sai kärsiä paljon pilkkaa ja vainoa. Hän kuoli todellisena
+sankarina.
+
+Thomas Clarkson (1760-1846) oli englantilainen orjuuden vastustaja ja
+sai Cambridgen yliopiston palkinnon v. 1785 kirjoittamastaan
+tutkielmasta »Onko oikein tehdä ihmisiä orjiksi vastoin heidän
+tahtoansa?» Hän pyhitti koko elämänsä taisteluun orjuutta ja orjakauppaa
+vastaan.
+
+[27] Mainittu kansansatu on laajalle levinnyt eri maiden
+kirjallisuudessa. Tanskalainen kirjailija Ludvig Holberg (1684-1754) on
+sitä käsitellyt huvinäytelmässään »Jeppe Niilonpoika.»
+
+[28] Yrjö Kastriota (v. 1403-68), jota turkkilaiset nimittivät
+Skanderbegiksi, oli albanialainen vapaussankari. Hän pakeni
+panttivankeudesta Turkin sulttaanin hovista, nostatti albanialaiset
+kapinaan ja voitti Albanian vapailla vuorilla kaikki turkkilaisjoukot,
+jotka lähetettiin häntä vastaan, olivatpa ne kuinka suuret tahansa,
+ehkäisten siten turkkilaisten tunkeutumisen Eurooppaan. Vasta hänen
+kuoltuaan joutui Albania vieraan ikeen alle pitkiksi ajoiksi. Kastriotan
+vapaudenkaipuuta vireillä pitävä henki on nyt vihdoin meidän aikoinamme
+luonut vapaan Albanian!
+
+[29] Thor on skandinavilainen ukkosenjumala; skandinavilaisen
+jumalaistaruston ylin jumala Odin tunnetaan Wodan-nimisenä Ala-Reinin
+varrella, missä ennen vanhaan anglien kera Iso-Britanniaan muuttanut
+germaninen kansanheimo, saksilaiset l. saksonit, asui.
+
+[30] Hänen kätketty ajatuksensa elää meidän pyrkimyksissämme, meidän
+uljuutemme on meidän paras Jumalamme.
+
+[31] Kreikkalaisessa rakennustaiteessa on kaksi huomattavaa suuntaa,
+doorilainen ja joonialainen; jälkimmäisessä ovat muodot yleensä
+rikkaammat ja joustavammat kuin edellisessä.
+
+[32] Henry Hudson (n. 1550-1611), englantilainen löytöretkeilijä koetti
+pienellä laivallaan, johon mahtui noin 12 miestä, ensin koillisväylän
+kautta ja sitten luoteisväylän kautta Pohjois-Amerikan yläpuolitse
+purjehtia Kiinaan, jolloin tuli Hudson-joen suulle, Hudsonin-salmeen ja
+suureen Hudsonin-lahteen, mihin jäi talveksi. Vuonna 1611 nousi hänen
+laivamiehistönsä kapinaan ja jätti hänet poikansa ja muutamien muiden
+retkeilijöiden kanssa avonaiseen veneeseen meren aaltojen ajeltavaksi.
+Senjälkeen ei ole saatu mitään tietoa hänen kohtalostaan. Bering
+(1681-1741), tanskalaissyntyinen löytöretkeilijä, jonka mukaan ovat
+saaneet nimensä Beringin-meri ja Beringin-salmi, osoitti, eitä Siperian
+pohjoispuolitse on olemassa koillisväylä Amerikkaan ja varusti v. 1734
+suuren pohjoismaisen retkikunnan sitä tutkimaan. Amerikan rannikolla
+ajoi myrsky hänen vaatimattomasti varustetun laivansa autiolle saarelle,
+missä hänen terveytensä murtui ja hän kuoli. Englantilainen merisotilas,
+naparetkeilijä Parry (1790-1855) teki useita onnistuneita löytöretkiä
+Pohjois-Amerikan pohjoisrannikon saariryhmiin ja saavutti
+Huippuvuoren-retkellään 1827 pohjoisennätyksen, joka pysyi voimassa 50
+vuotta. Englantilainen napaseuturetkeilijä John Franklin (1786-1847)
+joutui ensimmäisellä retkellään suunnattomaan hätään, josta töintuskin
+pelastui hengissä, mutta teki v. 1845 kahdella erinomaisesti
+varustetulla laivallaan uuden retken etsien luoteisväylää. Laivat jäivät
+kuitenkin sille tielleen ja vuoteen 1857 mennessä oli kaikkiaan 39
+laivaa käynyt etsimässä kadonneita, mutta turhaan. Lopulta saatiin
+kuitenkin selville, että laivat olivat jäätyneet kiinni, Franklin
+kuollut ja miehistö pelastunut maihin, mutta menehtynyt siellä matkan
+vaivoihin.
+
+[33] Tory ja whig olivat Englannin kahden suuren puolueen nimet Kaarle
+II:n ajoista lähtien. Yhdysvalloissa käytettiin edellistä nimitystä
+vapaussodan aikana niistä, jotka tahtoivat pysyä Englannin yhteydessä ja
+jälkimmäistä vapauden puolustajista sekä myöhemmin eräästä puolueesta,
+joka sitten liittyi »tasavaltalaisiin».
+
+[34] Titaaneiksi nimitetään muinaistarustossa taivaan ja maaemon
+synnyttämää jumalasukukuntaa. Titaanit olivat rajuja, uhmamielisiä
+alkuolentoja, joiden kukistumisen kautta jalommat jumalolennot pääsivät
+valtaan.
+
+[35] Atlantin valtameressä Afrikan länsirannikolla sijaitseva Saint
+Helenan saari oli Napoleonin kuuluisa karkoituspaikka.
+
+[36] Monipuolista kreikkalaista filosofia Aristotelesta (384-322 e. Kr.)
+voi pitää yleensä kaiken tieteellisyyden isänä. Hänen oppinsa ovat
+parintuhannen vuoden ajan vaikuttaneet monien, etenkin luonnontieteiden
+viljelyyn. Emerson ottaakin erään hänen oppinsa pääkohdan esimerkiksi
+arvovallasta, josta ihminen luonnossa vaeltaessaan sisäisesti voi olla
+täysin piittaamatta samoin kuin yleensä kaikesta, joka on omiaan
+sitomaan hänen sisintään. Aristoteleen kolmella yhteydellä Emerson
+nähtävästi tarkoittaa Aristoteleen luonnossa näkemää saman asian kolmea
+pääperustetta: muotoa, liikuttavaa syytä ja tarkoitusta, jotka yhdessä
+yksilöllisessä ihmissielussakin ilmenevät kolmena sielun lajina eli
+asteena: kasvisieluna eli ruumiin elinvoimana, aistillisena eläinsieluna
+ja järjellisenä, ajattelevana sieluna.
+
+Kölnin kolmella kuninkaalla Emerson tarkoittaa ulkonaista
+hallitusmahtia, josta sisäinen ihminen on riippumaton. Kölnissä on
+Wilhelm I:n, Fredrik Wilhelm III:n ja Fredrik Wilhelm IV:n kuvapatsaat.
+
+Sorbonnen yliopisto oli keskiajalla teologisen opiskelun pääpaikkoja;
+myöhemmin on ruvettu Sorbonnen nimeä käyttämään Pariisin koko
+jumaluusopillisesta tiedekunnasta. Nykyään on Sorbonnessa toista sataa
+opettajaa ja toistakymmentä tuhatta ylioppilasta.
+
+Edinburgh Review on huomattava englantilainen aikakauskirja, joka v.
+1802 perustettiin Edinburghissa, mutta on nyt ilmestynyt Lontoossa. Sen
+vaikutus yleiseen mielipiteeseen oli aikoinaan tavattoman suuri.
+
+[37] Ralph Cudworth (1617-88), englantilainen filosofi, pappi ja
+Cambridgen yliopiston opettaja, vastusti mekaanista luonnonkäsitystä ja
+ateismia tehostaen sen sijaan ihanteellista ja uskonnollista
+maailmankatsomusta sekä siveellisten aatteiden ehdotonta pätevyyttä.
+
+[38] Egyptissä syntynyt ajattelija Plotinos (204-270 j. Kr.) oli
+uusplatonilaisen filosofian huomattavin edustaja, jonka mystiikalla on
+kautta aikojen ollut vaikutusalaa, kirkkoisien aikana ja keskiajalla,
+vieläpä uudella ajallakin. Korkean henkisyyden kannattajana on hänellä
+suuri merkitys. Hän opettaa, että Jumalan ykseydestä säteilee maailman
+moninaisuus asteittain yhä vähenevää täydellisyyttä kohti. Hänen
+viimeiset sanansa olivat: »Minä koetan nyt itsessäni löytyvän
+jumalallisen viedä takaisin kaikkeuden Jumalan luo.» Hänen oppilaansa
+Porphyrios julkaisi hänen teoksensa nimellä »Enneadit» ja kirjoitti
+hänen elämäkertansa.
+
+[39] Saksalainen historiantutkija Barthold Georg Niebuhr (1776-1831)
+perusti nykyaikaisen arvostelevan historiantutkimuksen. Pääteoksessaan
+»Rooman historia» hän koetti lähdeteoksia, m. m. Liviuksen
+historiallisia teoksia, tarkasti seulomalla päästä historiallisen
+totuuden perille ja muodostaa itselleen oikean kuvan muinaisen Rooman
+oloista. Saksalainen muinaistutkija ja kielentutkija Friedrich August
+Wolf (1759-1824) oli muinaistutkimuksen huomattavimpia tienraivaajia.
+Pääteoksessaan »Prolegomena ad Homerum» hän osoitti Homeroksen runojen
+olevan monen eri runoilijan tekemiä ja näytti siten, mitä palveluksia
+kielitiede saattoi tehdä muinaistutkimukselle. Kreikkalainen Thukydides
+(synt. n. 454 e. Kr,) oli ensimmäinen etevä historiankirjoittaja.
+Roomalaisen historioitsijan Liviuksen (59 e. Kr.-17 j. Kr.) elämäntyönä
+oli Rooman historian kirjoittaminen.
+
+[40] Ranskalainen filosofi Victor Cousin (1792-1867) oli eklektisen
+ajatussuunnan edustaja koettaen valikoiden sovitella järjestelmäänsä
+Schellingin, Hegelin ja Descartesin ynnä muiden ihanteellisten
+ajattelijain aatteita.
+
+[41] »Ivanhoe» ja »Wawerley» ovat maailmankuulun englantilaisen
+kirjailijan Walter Scottin (1771-1832) kirjoittamia historiallisia
+romaaneja. »Wawerley» (1814), jonka hän julkaisi salanimellä, oli
+ensimmäinen hänen 29:stä historiallisesta romaanistaan. »Ivanhoen» hän
+kirjoitti v. 1820.
+
+[42] Pindaros (n. 520-440 e. Kr.) oli muinaisen Kreikan suurimpia
+runoilijoita. Rafael (1483-1520) oli kuuluisa italialainen taidemaalari,
+»onnen helmalapsi, joka kulki kunniasta kunniaan,» ja josta suuri
+italialainen kuvanveistäjänero Michelangelo (1475-1564) sanoi, että
+hänen saavutuksensa perustuu ahkeruuteen eikä neroon. Dryden
+(1631-1700), englantilainen runoilija ja näytelmänkirjoittaja, jonka
+näytelmät parhaastaan koskettelivat sankarien suuria kohtaloita.
+Ranskalainen kirjailijatar, rouva de Staël oli aikansa merkillisimpiä
+naisia; hän otti osaa myöskin Ranskan valtiolliseen elämään ja sai
+kirjoitustensa vuoksi tavan takaa lähteä maanpakoon ja kokea mitä
+ihmeellisimpiä vaiheita. Hänen kirjallinen tuotantonsa on sangen laaja
+ja kuvastaa sekä hänen aikaansa että hänen omia kokemuksiaan ja
+elämyksiään.
+
+[43] Kreikkalainen viisas Pythagoras (n. 570-500 e. Kr.) perusti
+veljeskunnan, joka ankarine ohjeineen, vertauskuvineen ja
+salamerkkeineen on tullut myöhäisempien veljeskuntien esikuvaksi.
+
+[44] Jäähyväispuhe, pidetty nuorison kokouksessa Jasenkissa Tshertkovien
+luona vuona 1907.
+
+[45] Venäläinen sensuuri on tästä kohdasta aikoinaan poistanut seuraavan
+mielenkiintoisen kappaleen, joka tuntuu eritoten koskettavan nykypäivien
+oloja: »Jo kauan on ihmisten kesken ollut vallalla se harhaluulo, eitä
+hyvän järjestelyn avulla voidaan huonoista ihmisistä valmistaa hyvää
+elämää (kuin pilaantuneesta viljasta paistaa hyvää leipää), ja tämä
+harhaluulo on aiheuttanut ihmisille paljon pahaa ja aiheuttaa sitä vielä
+nytkin. Ennen aikaan ovat tätä harhakäsitystä pitäneet yllä vain
+hallitsijat. He ovat koettaneet (ainakin ovat sanoneet koettaneensa) ja
+nytkin koettavat kaikenlaisen väkivallan, omaisuuden riistämisen,
+vankeuden ja mestausten avulla tehdä kunnottomista ihmisistä hyvän ja
+rauhallisen yhteiskunnan. Nyt koettavat tätä samaa tehdä
+vallankumoukselliset ja teitäkin yllytetään siihen. Rakkaat veljet,
+älkää antautuko tämän harhan valtaan. Tehkööt hallitsijat, tsaarit,
+ministerit, vahdit ja poliisit pahoja töitään; koettakaa te, jotka
+olette pysyneet niistä erillään, pysyä edelleenkin puhtaina. Samoin
+koettakaa säilyä puhtaina ja vapaina osanotosta niihin väkivallan
+töihin, joihin teitä kutsuvat vallankumoukselliset.»
+
+[46] Nuorena tuomarina Maeterlinck sai oikeussalissa katsahtaa
+rikollisten sielunelämään. Hän oppi heissäkin näkemään jumalallisen
+kipinän.
+
+[47] Mira on Valaskalan tähtikuvioon kuuluva tähti, jonka
+valonvaihtelujen syytä ei ole saatu selville. Altair on kaksoistähti
+Kotkan tähtikuviossa, ja Berenicen-hiuksiksi nimitetään erästä pohjoisen
+taivaan tähtiryhmää.
+
+[48] Johann Kaspar Lavater (1741-1801) oli saksalainen kirjailija, joka
+eli Sveitsissä. Ankarasti paheksuttuaan Ranskan vallankumouksen
+väkivaltaisuuksia hän sai järkähtämättömän vakaumuksen miehenä istua
+Baselin vankilassa. Sittemmin hän haavoittui Zürichiä piiritettäessä ja
+kuoli koviin tuskiin. Hurskas, lempeä ja uhrautuva luonne kuvastuu
+kaikista hänen teoksistaan ja sanoistaan.
+
+[49] Emanuel Swedenborg (1688-1772), ruotsalainen luonnontutkija ja
+henkien näkijä, on ihmiskunnan historian merkillisimpiä miehiä, mutta
+sellainen, että hänen nimensä, kuten Emerson sanoo, on muuttuva
+sananparreksi. Se, että hänen älynsä ja järkytetty henkensä hiipaisee
+elämän ja maailmankaikkeuden äärimmäisiä rajoja, on hänestä kuitenkin
+tehnyt monen, etenkin mystiikkaa kunniassa pitävän suurmiehen
+harjoitusmestarin. »Hänen elämällään oli tarkoitus: hän antoi
+elinohjeen. Hän valitsi hyvyyden siksi johtolangaksi, jota ihmissielun
+on noudatettava kaikessa luonnon ongelmallisuudessa».
+
+Swedenborg syntyi Tukholmassa 1688. Kykyjensä monipuolisuuden ja
+runsauden vuoksi hän näytti olevan kuin yhdistetty useammista
+henkilöistä. Nuorena jo hän tutki luonnontieteiden kaikkia haaroja ja
+täydensi tietojaan ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan hankkien samalla
+toimeentulonsa kojeidentekijänä. Kotimaassaan hän toimitti ensimmäistä
+tieteellistä aikakauskirjaa, teki Kaarle XII:lle ehdotuksen kanavan
+rakentamisesta Ruotsin halki Göteporista Tukholmaan, kuljetti kuninkaan
+piirittäessä v. 1718 Fredrikshaldia useita suuria sotalaivoja maitse
+neljätoista englanninpenikulmaa, kun vihollinen oli sulkenut vesitien,
+ja laati valtiopäivillä erinomaisia raha-asioita koskevia kirjoitelmia.
+Hänen painetut teoksensa nousevat noin viiteenkymmeneen nidokseen. V.
+1743 tuli jumaluusopin vuoro. Silloin alkoi tämän merkillisimmän henkien
+näkijän uusi, eriskummallinen kehityskausi, joka kumpusi vertauskuvia,
+näkyjä, joita hän jo aikaisimmasta lapsuudesta alkaen oli nähnyt, ja
+ennustuksia, kunnes hän kuoli halvaukseen 85 vuoden ikäisenä tietäjänä.
+
+Maeterlinck on omalaatuisesti kehittänyt Swedenborgin vakaumusta siitä,
+että ihminen on aina elävässä yhteydessä henkien kanssa, vaikka
+useimmilla ihmisillä ei ole siitä mitään tietoa, ja että henget
+ihmisille ilmestyessään vaikuttavat ihmisen sisäiseen aistiin.
+Swedenborgin mielestä on kaikilla olioilla ja esineillä
+vertauskuvallinen, salattu merkityksensä. »Eläin, vuori, virta, ilma
+--vieläpä avaruus ja aikakaan eivät ole olemassa itsensä vuoksi tai
+yleensä minkään aineellisen päämäärän vuoksi, vaan jonkinlaisena
+kuvakielenä kertoakseen kokonaan toisesta olemisesta ja toisista
+velvollisuuksista.» Swedenborg kuvailee yksityiskohtia myöten
+henkimaailman oloja ja kultaisen ajan arvoja. »Taivaassa enkelit päivä
+päivältä lähenevät nuoruutensa kevättä, niin että vanhimmat enkelit
+näyttävät nuorimmilta», on hänen ihmeellisimpiä lauseitaan.
+
+[50] Jean Paul oli salanimenä saksalaisella kirjailijalla Jean Paul
+Friedrich Richterillä (1763-1825), jonka teokset huokuvat herkkää
+tunteellisuutta ja ovat täynnä rikkaita ajatuksia.
+
+[51] Ernest Renan (1823-92) oli kuuluisa ranskalainen teoloogi,
+historioitsija ja ajattelija. Hänen ihmeteltävän runsas ja monipuolinen
+kirjallinen toimintansa käsittää uskonnollisia aiheita ja kielitiedettä
+koskevia tutkimuksia sekä kaunokirjallisia teoksia.
+
+[52] Kreikkalaisessa muinaistarustossa kerrotaan, että Priamoksen tytär
+Kassandra sai Apollonilta lemmenlahjaksi ennustuskyvyn, mutta kun
+Kassandra ei vastannut Apollonin rakkauteen, laittoi tämä niin, ettei
+kukaan uskonut hänen ennustuksiaan.
+
+[53] Katso alaviite 49.
+
+[54] Johannes Müllerin teoksista mainittakoon: Die Reden Jesu I, II. --
+Die Bergpredigt, verdeutscht und vergegenwärtigt. -- Von den Qvellen des
+Lebens. -- Hemmungen des Lebens. -- Bausteine für persönliche Kultur: 1.
+Das Problem des Menschen. 2. Persönliches Leben. 3. Das Ziel. -- Von
+Weihnachten bis Pfingsten.
+
+[55] Henrik Ibsenin (1828-1906) kuuluisa näytelmä »Hedda Gabler» (1890)
+on »kuvaus nykyaikaisen, lankeamaan jännitetyn hermoelämän kaameasta,
+tyhjästä pingoituksesta.»
+
+[56] Tule hiljaisuus, oi tule, tummansinisine siipinesi minut peitä,
+tukahduta sielun pyhää hartautta julkeasti häiritsevät äänet.
+
+[57] Säkeistö Viktor Rydbergin »Lentävästä hollantilaisesta»:
+
+    »Taas joka poimun, purjehen
+    vihuri virittää
+    ja lahdest' unten laivan
+    sen kuin lastun lennättää.
+    Taas alkaa retki rauhaton,
+    maan ääriin matka vie,
+    niin kiirut, kiirut sillä on,
+    vaikk' onkin päätön tie.»
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Suuren hiljaisuuden miehiä, by Various
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SUUREN HILJAISUUDEN MIEHIÄ ***
+
+***** This file should be named 19773-8.txt or 19773-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/1/9/7/7/19773/
+
+Produced by Sami Sieranoja and Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/19773-8.zip b/19773-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..c921e9a
--- /dev/null
+++ b/19773-8.zip
diff --git a/19773-h.zip b/19773-h.zip
new file mode 100644
index 0000000..8285c4d
--- /dev/null
+++ b/19773-h.zip
diff --git a/19773-h/19773-h.htm b/19773-h/19773-h.htm
new file mode 100644
index 0000000..1e5ae71
--- /dev/null
+++ b/19773-h/19773-h.htm
@@ -0,0 +1,8692 @@
+<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Strict//EN"
+    "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-strict.dtd">
+
+<html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml">
+  <head>
+    <meta http-equiv="Content-Type" content="text/html;charset=iso-8859-1" />
+    <title>
+      The Project Gutenberg eBook of Suuren Hiljaisuuden Miehiä, by YRJÖ KARILAS.
+    </title>
+    <style type="text/css">
+/*<![CDATA[  XML blockout */
+<!--
+    p {  margin-top: .75em;
+         text-align: justify;
+         margin-bottom: .75em;
+         }
+    h1,h2,h3,h4,h5,h6 {
+         text-align: center; /* all headings centered */
+         clear: both;
+         }
+    hr { width: 33%;
+	 margin-top: 2em;
+	 margin-bottom: 2em;
+         margin-left: auto;
+         margin-right: auto;
+         clear: both;
+       }
+
+    table {margin-left: auto; margin-right: auto;}
+
+    body{margin-left: 10%;
+         margin-right: 10%;
+        }
+
+    .bb       {border-bottom: solid 2px;}
+    .bl       {border-left: solid 2px;}
+    .bt       {border-top: solid 2px;}
+    .br       {border-right: solid 2px;}
+    .bbox     {border: solid 2px;}
+
+    .center   {text-align: center;}
+
+    .caption  {font-weight: bold;}
+
+    .figcenter   {margin: auto; text-align: center;}
+
+    .figleft     {float: left; clear: left; margin-left: 0; margin-bottom: 1em; margin-top:
+                 1em; margin-right: 1em; padding: 0; text-align: center;}
+
+    .figright    {float: right; clear: right; margin-left: 1em; margin-bottom: 1em;
+                 margin-top: 1em; margin-right: 0; padding: 0; text-align: center;}
+
+    .footnotes        {border: dashed 1px;}
+    .footnote         {margin-left: 10%; margin-right: 10%; font-size: 0.9em;}
+    .footnote .label  {position: absolute; right: 84%; text-align: right;}
+    .fnanchor         {vertical-align: super; font-size: .8em; text-decoration: none;}
+
+    .poem             {margin-left:10%; margin-right:10%; text-align: left;}
+    .poem br          {display: none;}
+    .poem .stanza     {margin: 1em 0em 1em 0em;}
+    .poem span.i0     {display: block; margin-left: 0em; padding-left: 3em; text-indent: -3em;}
+    .poem span.i2     {display: block; margin-left: 2em; padding-left: 3em; text-indent: -3em;}
+    .poem span.i4     {display: block; margin-left: 4em; padding-left: 3em; text-indent: -3em;}
+    .poem span.i26     {display: block; margin-left: 26em; padding-left: 3em; text-indent: -3em;}
+    // -->
+    /* XML end  ]]>*/
+    </style>
+  </head>
+<body>
+
+
+<pre>
+
+The Project Gutenberg EBook of Suuren hiljaisuuden miehiä, by Various
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Suuren hiljaisuuden miehiä
+       Pascal, Emerson, Tolstoi, Maeterlinck, Müller, Larsson
+
+Author: Various
+
+Editor: Yrjö Karilas
+
+Release Date: November 12, 2006 [EBook #19773]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SUUREN HILJAISUUDEN MIEHIÄ ***
+
+
+
+
+Produced by Sami Sieranoja and Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+</pre>
+
+
+
+
+
+<h1>SUUREN HILJAISUUDEN MIEHIÄ</h1>
+
+<h3>Kokoelma Blaise Pascalin, Ralph Waldo Emersonin, Leo Tolstoin,
+Maurice Maeterlinckin, Johannes M&uuml;llerin ja Hans Larssonin
+suomennettuja mietekirjoitelmia johdantoineen ja selityksineen</h3>
+
+
+<h4>Toimittanut</h4>
+
+<h3>YRJÖ KARILAS</h3>
+
+
+<h4>WSOY, Porvoo, 1919.</h4>
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<p><b>SISÄLLYS</b>:</p>
+
+<p>
+<a href="#Johdanto"><b>Johdanto.</b></a><br />
+<br />
+<a href="#BLAISE_PASCAL"><b>BLAISE PASCAL.</b></a><br />
+<br />
+<a href="#Ihmisen_suuruus"><b>Ihmisen suuruus.</b></a><br />
+<a href="#Petolliset_voimat"><b>Petolliset voimat.</b></a><br />
+<a href="#Ihmisen_heikkous"><b>Ihmisen heikkous.</b></a><br />
+<br />
+<a href="#RALPH_WALDO_EMERSON"><b>RALPH WALDO EMERSON.</b></a><br />
+<br />
+<a href="#Itseluottamus"><b>Itseluottamus,</b></a><br />
+<a href="#Ajattelija"><b>Ajattelija.</b></a><br />
+<br />
+<a href="#LEO_TOLSTOI"><b>LEO TOLSTOI.</b></a><br />
+<br />
+<a href="#Rakastakaa_toinen_toistanne"><b>Rakastakaa toinen toistanne.</b></a><br />
+<a href="#Rakkauden_vaatimukset"><b>Rakkauden vaatimukset.</b></a><br />
+<br />
+<a href="#MAURICE_MAETERLINCK"><b>MAURICE MAETERLINCK.</b></a><br />
+<br />
+<a href="#Syva_elama"><b>Syvä elämä.</b></a><br />
+<a href="#Sisainen_kauneus"><b>Sisäinen kauneus.</b></a><br />
+<br />
+<a href="#JOHANNES_MULLER"><b>JOHANNES M&Uuml;LLER.</b></a><br />
+<br />
+<a href="#Epavarmuus"><b>Epävarmuus.</b></a><br />
+<a href="#Aamu"><b>Aamu.</b></a><br />
+<br />
+<a href="#HANS_LARSSON"><b>HANS LARSSON.</b></a><br />
+<br />
+<a href="#Valikointi"><b>Valikointi.</b></a><br />
+<a href="#Kokonaisuus"><b>Kokonaisuus.</b></a><br />
+<a href="#Sisainen_nakemys"><b>Sisäinen näkemys.</b></a><br />
+</p>
+
+<p><i>Kokoelman laatimiseen on ottanut osaa varatuomari Arvo Manner, joka
+on kääntänyt Johannes M&uuml;llerin kirjoitelmat ja kirjoittanut niihin
+johdannon. Maeterlinckin molemmat kirjoitelmat on otettu F. E.
+Sillanpään suomentamasta teoksesta &raquo;Köyhäin aarteet&raquo;. Vaimoni Ester
+Karilas on kääntänyt Emersonin &raquo;Ajattelijan&raquo;.</i></p>
+
+<p><i>Kokoelman tekijä.</i></p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Johdanto" id="Johdanto"></a>Johdanto.</h2>
+
+
+<p><i>Metsä, joka toisin palkoin anivihreänä vaippana, toisin palkoin
+vuodenaikojen vaihtelua noudattavana väriverhona peitti isäimme maata,
+on hakattu pois. On paljastunut maaperä, kalseita kalliolta, soita ja
+autioita ahoja.</i></p>
+
+<p><i>Metsän möivät suurisukuiset. Ostajan palkkalaiset tulivat meluten ja
+kaatoivat maahan metsän viimeistä puuta myöten. Armotta iski kirves
+kumoon nuoren elinvoimaisen vesan, kasvussa keskitiehen jääneen ja
+vanhemman lahoamassa olevan puun. Elämän mahlat valuivat maahan.</i></p>
+
+<p><i>Jotakin arvokasta on hävinnyt tässä metsässä, joka aikojen halki on
+pitänyt vireillä uskoa maan kasvuvoimiin.</i></p>
+
+<p><i>On kuitenkin säästynyt jotakin. On sieltä täällä ahoilla yksinäisiä
+valkorintaisia koivuja, jotka ihmeen kautta ovat säilyneet ja jääneet
+kalvan maan papittariksi, on maasta versovia vesoja, jotka vavisten
+ovat kätkeneet tulevaisuuden sisäänsä, ja vihdoin vielä jollakin
+perukalla koskemattomia, uhkaavia ja salaperäisiä korpia.</i></p>
+
+<p><i>Metsällä on kulienkin vielä tulevaisuutta, ellemme myy viimeistämme ja
+elleivät vuotuiset kulot tee tuhojaan.</i></p>
+
+<p><i>Väkivalloin paljastettu maaperä on otettava käytäntöön. Kaskettakoon
+ahot, ojitettakoon suot ja louhittakoon temppelien rakennuskiviksi
+paljaat paadet. Ja toisiin paikkoihin kylvettäköön uutta metsää. Niin
+peittäessämme väkivallan jäljet teemme tulevaisuuden työtä. Panemme
+alulle uuden kasvun, joka elää silloinkin, kun metsän myyjät ja
+kaatajat ovat hyökkäysasennostaan herpoutuneet.</i></p>
+
+<p><i>Olimme tottuneet siihen, että hiljaisuuden metsät peittävät isäimme
+maata. Ajattelimme, että sen kansa oli niissä suuruuteen kasvanut.
+Mutta aika on näyttänyt, ettei hiljaisuutta ole enää yksin
+ulkoapäin etsittävä. Se on nyt kätkeytynyt ajan myrskyjen sisäisiin
+tienristeyksiin. Metsä kaatuu ja hiljaisuus väistyy aran linnun tavoin
+ihmisen sisäelämään. Kun siellä tulee järkytysten aika, pakenee
+hiljaisuus elämän perusajatuksen etsijän tieltä vielä syvemmälle,
+tutkimattomiin syvyyksiin, kunnes etsijä saapuu iäisyyden lähteelle.</i></p>
+
+<p><i>Hiljaisuutta etsii hengen suuruus varttuakseen. Sitä tarvitaan joka
+päivä sen korvenkäynnin lisäksi, joka ensin on kestettävä. Sillä
+olivatpa ulkonaiset vaiheet mitkä tahansa, aina on sama kysymys
+ihmisten ratkaistavana: ihmisen suhde itseensä ja elämäänsä. Siitä el
+pääse suurilla sanoilla, ei melulla eikä väkivallalla; niillä voidaan
+vain vaikeuttaa sitä. Ihminen voi tehdä itsensä kuuroksi, mutta kuurous
+on sekin kohtalokasta hiljaisuutta. Hiljaisuudessa täytyy ihmisen tehdä
+tiliä itsensä kanssa. Jos se käy onnellisesti, kasvattaa hiljaisuus
+suuruutta.</i></p>
+
+<p><i>Tarvitaanko sitten meidän aikanamme suurmiehiä ja heidän aatteitaan?</i></p>
+
+<p><i>&mdash; Emme tarvitse suurmiehiä! &mdash; huutavat joukot &mdash; Emme tarvitse
+aatteita &mdash; huutavat suurisukuiset.</i></p>
+
+<p><i>Mutta joukkojen huuto väsyy ja nyrkkiin puristetut kädet näivettyvät
+Suurisukuisten madaltunut sivistys levittää turmelustaan ja nostattaa
+tuhoatuottavia myrskyjä.</i></p>
+
+<p><i>Suurmiehiä tarvitaan aina. &raquo;Nuorukainen, jonka sielua ei suuren miehen
+läheisyys saa väräjöimään ja soimaan voimakkain sävelin, on tarpeeton
+oksa ihmiskunnan puussa&raquo;, sanoo Albert Corvey.</i></p>
+
+<p><i>Vähän on niitä, jotka hiljaisuudessa viljelevät persoonallisen elämän
+arvoja. Astukaa siis esiin te maan nuoret, jotka tunnette sisäisen
+kutsumuksen. Taisteltuanne hiljaisuuden erämaassa itseänne vastaan
+rohkaiskaa mielenne ja suorittakaa se suurtyö, jota aikamme odottaa.
+Muodostakaa persoonallisen elämän järjestelmä ja yrittäkää sitä
+toteuttaa sisäisellä varaväellä toimintaanne tukien. Sillä ennenkuin
+elämä osapuilleen asettuu niihin uomiin, joita omasta kohdastanne
+noudatatte ja joita tahdotte yhteiselämän jalostuneena alkavan
+noudattaa, on tarpeen, että hiljaista, eheätä ja voimakasta työtä
+tehdään ja että tulee yleinen nousun aika, jolloin ihmiselämän
+alkuperäinen tarkoitus alkaa hiljaisuuden valkenevien vainioiden takaa
+maalle häämöttää.</i></p>
+
+<p><i>&raquo;Luonto näyttää olevan olemassa jaloimpia varten. Maailman säilyttävä
+voima on parhaitten ihmisten totuudenrakkaus: he ovat maan suola ja
+terveys. Ken on elänyt heidän kanssaan, hänelle on elämä ollut iloista
+ja virkistävän voimakasta.&raquo; Näin puhuu Emerson. Jos jokukaan tuntee
+sydämensä sykähtävän näitä sanoja lukiessaan, olemuksensa kautta
+kulkevan rohkeuden väreilyn ja jalouden virtailun, on se tosiasia, joka
+osoittaa, että suurmiehillä on jotakin sijaa meidänkin aikanamme.</i></p>
+
+<p><i>Nykyisenä aikana on paikallaan kokoelma, jonka muutamat suurmiehet
+muodostavat. Ulkonaisille silmillemme se on joukko liikahtamattomia
+marmorihahmoja, mutta sisäisenä näkynä se lähestyy meitä hiljaisuuden
+metsässä istuessamme. Kun se kulkee ohitsemme, liittykäämme uteliaina
+joukkoon nähdäksemme, mihin sen matka vie. Seuratkaamme sitä ensin
+näkymättömänä pysähdyspaikasta toiseen, sitten ilmaiskaamme itsemme ja
+vihdoin ottakaamme suuren julistuksen miesten kanssa osaa siihen
+yhteiskunnalliseen työhön, jonka maisemat liikkuessamme ovat silmiemme
+ohi siirtyneet.</i></p>
+
+<p><i>Kaikkien aikojen suurmiehet ja ajattelijat ovat jollakin tavoin sukua
+toisilleen ja lukijapiirilleen. Niin kulkee ajattelijain ketju ajasta
+aikaan suurine saattojoukkoineen.</i></p>
+
+<p><i>Suuren hiljaisuuden miehet ovat tällä kertaa kokoontuneet esittämään
+ajatuksiaan. Pascal, kärsivän hiljaisuuden mies, Emerson, suurten
+metsien kävijä ja kirkkaan yksinäisyyden mies, Tolstoi, rakkauden
+hiljaista maata etsimään lähtenyt mies, Maeterlinck, hämärän
+hiljaisuuden mies, M&uuml;ller, hiljaisten kosketusten mies, ja Larsson,
+keskitetyn hiljaisuuden mies. He pysähtyvät kaikkialle, missä on
+hiljaisuutta, ja heidän keskustelunsa kuulee jokainen, joka pidättää
+hätäistä hengitystään ja on hetken hiljaa.</i></p>
+
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="BLAISE_PASCAL" id="BLAISE_PASCAL"></a>BLAISE PASCAL.</h2>
+
+<div class="figcenter" style="width: 280px;">
+<img src="images/001.png" width="280" height="396" alt="Blaise Pascal" title="" />
+<span class="caption">Blaise Pascal</span>
+</div>
+
+<p>Tavan takaa toistuvat aikojen kiertokulussa ne nousukohdat, joissa
+Blaise Pascal tulee esille aivan kuin ajankuvaan kuuluvana.</p>
+
+<p>Hän oli taistelujen rohkea mies.</p>
+
+<p>Taistelut alkoivat tieteen alalla, geometrian lukemisella salassa
+isältä &mdash; tähän aineeseen vetivät poikaa voimakkaat taipumukset &mdash;, ne
+jatkuivat piileksivän kirjapainon avulla ja kohdistuivat julkisuuden
+hävittäviin voimiin, joina hänen aikanaan olivat jesuiitat, ja
+siirtyivät lopulta sisäisen elämän hiljaisuuteen, missä tehtiin tiliä
+kaikkien aikojen kipeistä kysymyksistä ja joka niinmuodoin oli Jaakobin
+taistelua aamuruskon nousussa Jumalaa vastaan.</p>
+
+<p>Blaise Pascal, joka oli syntynyt kantamaan neron aseita ja käytteli
+niitä jo varsin taitavasti toisella vuosikymmenellään, tuli tapojen
+parantajaksi ja kuoli huulillaan sanat: &raquo;Jumalani, älä minua koskaan
+jätä!&raquo;</p>
+
+<p>Tällainen kehitys on kulkua taistelusta taisteluun saavutusten
+merkitysten laajetessa samoin kuin laajenevat väreet veden tyynellä
+pinnalla, kun vesilintu vie kulman kärkeä eteenpäin. Sisäistäkin
+taistelua käydään kouraantuntuvin ottein. Taistelu on näet aina hyvin
+todellista; sen kärki suuntautuu aina eteenpäin ja rintama laajenee.
+Taaksepäin kulman sisälle kasvaa voittoisa lepo ja kirkastuva kärsimys.
+Sellainen taistelu, jos se saa häiritsemättä jatkua ja temmata mukaansa
+kaikki suuret sisäiset voimat, painuu miltei säännöllisesti
+uskonnolliselle alalle. Sellainen on monen suurmiehen kehitys ollut.</p>
+
+<p>Nero, jolla on ylenmäärin lahjoja käytettävänään omalla
+erikoisalallaan, haluaa jo luonnostaankin koetella voimiaan toisilla
+aloilla, joen tavoin, joka mahtumatta uomaansa etsii tulvehtien ja
+voitonvarmana uusia mahdollisuuksia.</p>
+
+<p>Ensin Blaise Pascal saavutti vuosisataisia voittoja geometrian ja
+fysiikan alalla, sitten hän kohtasi tiellään jesuiitat, kauhistui
+hengessään, pysähtyi, kokosi voimansa ja saavutti voiton, kulki
+rohkeasti ohi ja vetäytyi maaelämän hiljaisuuteen, ryhtyi siellä
+ratkaisevaan taisteluun omaa itseään vastaan, kaivoi saartokaivannot,
+uuvutti nälällä ja janolla sairaan vastustajansa ja saikin
+valloitetuksi joitakin etuvarustuksia. Silloin hän kuoli.</p>
+
+<p>Blaise Pascal oli ihmelapsi, keksijä, tiedemies ja ajattelija.</p>
+
+<p>Hän syntyi kesäkuun 10:ntenä 1623 Clermontissa. Lapsena hänen henkensä
+pohti kysymyksiä, jotka koskevat asioiden olemusta ja luontoa, siis
+ydinkysymyksiä, joiksi myöhemmin tuli elämän merkityksen ja ihmisten
+ominaisuuksien tutkiminen. Vastausten täytyi olla tarkkaan
+määriteltyjä, sillä hänen selvyydentarpeensa oli suuri; hänellä oli
+terävä arvostelukyky ja erikoinen taipumus löytää puutteita. Poika
+alkoi taistelun sotimalla isän määritelmiä ja oppineiden lausuntoja
+vastaan.</p>
+
+<p>Kaksitoistavuotiaana Blaise Pascalilla jo oli monta hyödyllistä taitoa,
+muun muassa hän osasi jokseenkin täydellisesti latinaa, ja laati omin
+päin alkeisgeometrian. Näin aikainen itsenäisesti tuottava kyky lienee
+ainoa laatuaan matemaattisten tieteiden historiassa.</p>
+
+<p>Kuusitoistavuotiaana hän saavutti uuden voiton. Hän otti jo
+täysikuntoisena osaa oppineiden kokouksiin ja laati kirjoitelman
+kallioleikkauksista, joka herätti tunnetun oppineen Descartesin suurta
+ihmetystä ja ihailua.</p>
+
+<p>&raquo;Voittaja, valmistaudu uuteen taisteluun.&raquo; Blaise Pascal sai näihin
+aikoihin uuden, vaarallisen vihollisen. Arvatenkin liian aikaisesta ja
+ankarasta älyntoiminnasta aiheutunut päänkivistys alkoi jo nyt häiritä
+tieteellistä työskentelyä, niin että hänen täytyi tuontuostakin laskea
+matemaattiset teokset kädestään. Onneksi hän vaihtelusta lepoa
+etsiessään otti silloin käteensä mietekirjoja, Epiktetoksen, Montaignen
+Ja Descartesin teoksia.<a name="FNanchor_1_1" id="FNanchor_1_1"></a><a href="#Footnote_1_1" class="fnanchor">[1]</a> Vihollinen saavutti kuitenkin näennäisen
+voiton, sillä sairaus tuotti lopulta kuolemaa. Viimeisillään saattoi
+Pascal työskennellä vain pari tuntia päivässä, jonka ajan hän käytti
+sen teoksen suunnitteluun ja valmisteluun, josta tähän kokoelmaan on
+käännetty muutamia lukuja.</p>
+
+<p>Pascalin tunnetuimpia tieteellisiä saavutuksia ovat tutkielmat
+nesteiden tasapainosta ja ilman paineesta. Oli nerokas tuo johtopäätös,
+että Arkimedeen keksimä laki vedessä vallitsevasta paineesta soveltuu
+myöskin ilmaan. Se oli samantapainen sovellutus kuin Pascalin
+suorittama järjen aseiden siirto siveysopin palvelukseen ja ihmisten
+heikkouksien paljastamiseen. Pascalin muita tieteellisiä keksintöjä
+ja voittoja olivat korkeuden mittaaminen elohopeaan vaikuttavan
+ilmanpaineen avulla, isän työskentelyn jouduttamiseksi suunniteltu
+laskukone, jota Leibniz myöhemmin paranteli, todennäköisyyslaskelmat,
+aritmeettinen kolmio, sykloiidin ominaisuudet ja omnibusliikenne
+Pariisissa. Onhan siinä yhden miehen osalle keksintöjä, joista kannatti
+ylpeillä. Ainakin paljon suuremmalla syyllä, kuin sellaisen itserakkaan
+ja kunnianhimoisen nykypäivien ihmisen, joka ei ole mitään keksinyt.</p>
+
+<p>Blaise Pascal oli myös tullut siihen johtopäätökseen, ettei luonnossa
+ollut olemassa Aristoteleen olettamaa tyhjyyden kammoa. Tyhjyys ei
+näyttänyt hänestä mahdottomalta. Luonto ei kammoakaan tyhjyyttä,
+ajatteli hän, tyhjyys on näennäistä, sillä se on jonkinlaisten
+tasapainovoimien ja vaikutusten lakien toinen pää.</p>
+
+<p>Tyhjyyttä näki Pascal ihmisen sisässäkin, toisissa ihmisissä ja, siitä
+huolimatta, että oli päässyt tieteellisen tutkimuksen ylängöille,
+myöskin itsessään. Tyhjyys kelpasi toisille, mutta hän oli toista
+mieltä, häneen oli pantu suuri paine sisästä ulospäin ja ulkonaisen
+päämäärän hän oli saavuttanut; syntyi kaivertava sisäinen tyhjyys, joka
+häntä kammoksuu! Vasta kolmas vuosikymmen toi uutta sisältöä hänen
+elämäänsä. Ulkonaisesti antoi siihen aihetta kaksi sysäystä, jotka
+mursivat kunnianhimon kovan kiiltokuoren, niin että elämän aurinko
+pääsi halkeamista pilkistämään sisään. Hänen isänsä joutui
+hengenvaaraan ja vuoteen omaksi ja häntä itseään kohtasi samankaltainen
+tapaus; kerran hän ajoneuvoineen oli pudota sillalta Seine-jokeen.
+Ilmakehän järkytysten ohella alkoi sisäinen oras kasvaa. Aikaisemmin
+hän oli tutustunut mietekirjallisuuteen, nyt hän sai käsiinsä erittäin
+mielenkiintoisen kirjan, hollantilaisen jumaluusoppineen Jansenin
+teoksen &raquo;Sisäisen elämän uudistus&raquo;. Hän tutustui uuteen liittolaiseen,
+parempaan itseensä. Vastustajaksi tuli suurin osa hänen entisestä
+itsestään, se, joka tähän asti oli hänen valtakirjallaan elellyt ja
+toiminut.</p>
+
+<p>Taistelun ensi otteluissa hän oppi ymmärtämään toisiakin ihmisiä,
+niitä, joista hänen täytyi vieroittautua ja opettaa muita tekemään
+samoin, ja yleensä voittamaan. Hän oli jo katsonut sisäänsä. Kun hän
+käänsi katseensa ulospäin, huomasi hän ensiksikin, ettei hän ollut
+kaikkein huonoimpia, joten hän sai omaa taistelua varten uutta toivoa
+ja voitonvarmuutta, ja toiseksi, että ulkopuolellakin häntä oli paljon
+tehtävää ja sama vihollinen voitettavana, jonka alkuvoitolla hän oli
+valmistautunut maksamaan veroaan yhteiskunnalle. Taistelu ulospäin ja
+sisäänpäin hedelmöittivät näin toisiaan. Hän &raquo;tahtoi nähdä ihmisen
+turmeluksen syvyyden mutta samassa myöskin hänen elämänsä korkean
+tarkoituksen&raquo;. Ajan mädännäisyyttä edustivat jesuiitat. Heidän
+voittamisekseen tarvittiin paitsi tietoja ja uskallusta ennen kaikkea
+uutta mieltä.</p>
+
+<p>Pascalin hengenheimolaisten suljetussa kokouksessa kuuluisassa Port
+Royalin luostarissa tuli kerran puheeksi erään vääryyttä kärsineen
+aatetoverin puolustaminen jesuiittojen hyökkäyksiä vastaan. Pascal sai
+tehtäväkseen puolustuskirjelmän luonnoksen laatimisen. Suurella
+antaumuksella hän ryhtyi työhön, josta sitten tulikin historiallinen
+merkkiteos.</p>
+
+<p>Vähän ajan kuluttua ilmestyivät näet maailmalle &raquo;Maaseutukirjeet&raquo;
+(1656&mdash;57) herättäen kaikkialla tavatonta huomiota, jesuiitat etsivät
+kirveltävin sydämin turmeltuneen kauppahenkisen moraalinsa tuntematonta
+paljastajaa ja kirjapainoa, jossa kirjaa painettiin. Kaikki käsiinsä
+saamansa kappaleet he polttivat kaupungin torilla. Sama kohtalo olisi
+odottanut kirjan tekijääkin, jos hän olisi löytynyt, nimittäin kidutus
+ja polttorovio, joissa kaikkien aikojen suurmiehet ovat vakiinnuttaneet
+aatteitansa.</p>
+
+<p>Se ei kuitenkaan tullut Pascalin osaksi. Jesuiitat olivat jo
+katkaisseet kaikkivoivan mahtinsa kärjen rikosten ja turmeluksen
+tulessa. Heidän polttorovionsa hankki tuskin kunniaa Pascalin
+kirjoillekaan. Ja Pascalin itsensä oli vielä käytävä taistelua omaa
+itseään vastaan, kypsyttävä hiljaisesti tuleentuvan viljan tavoin.</p>
+
+<p>Teosta painettiin kahden vuoden aikana kaikessa rauhassa erääseen
+vesimyllyyn sijoitetussa kirjapainossa, ja tekijä itse asui täydessä
+turvassa jesuiittain päämajaa vastapäätä olevassa majatalossa.</p>
+
+<p>Siitä jesuiittain aatteet saivat kuoliniskun.</p>
+
+<p>Toiset aloittavat elämänsä hiljaisella sisäisellä taistelulla ja sitten
+vasta laajentavat sen useampia elämänaloja käsittäväksi. Hengen miehet
+astuvat julkisuuteen ja koettavat voimiaan eri työmailla levittäen
+hengen ja työn pappeutta ympärilleen. Toisilla, kuten Pascalilla, on
+hiljainen taistelu viimeinen. Pascal vetäytyi pois suuresta maailmasta
+ja lähti etsimään maaseudun harrasta hiljaisuutta alkaakseen taistelun
+omia heikkouksiaan vastaan. Taistelujen rohkea mies sai lopullisen
+valmistuksensa kärsivän hiljaisuuden miehenä. Se oli hänen
+profeetallinen valmistuksensa erämaassa.</p>
+
+<p>Taistelun ulkonaiset seikat olivat tällaisia.</p>
+
+<p>Huoneessa, missä hän asui, ei ollut huonekaluja eikä esineitä, joita
+hän piti tarpeettomina. Hänen pukunsa oli tuiki vaatimaton.
+Yksinkertaisiin elämäntapoihin kuului myös, että hän auttoi itse
+itseään, teki vuoteensa, valmisti ruokansa ja kantoi sen huoneeseensa.
+Yhä kiihtyvä sairaus lisäsi hänen kärsimyksiään; se esti hänen
+syömistään, lepäämistään ja työskentelyään. Päästäkseen siitä
+huolimatta elämässä eteenpäin hän laati tarkat ohjeet jokapäiväiselle
+elämälleen. Itsekurin asiaa hän ajoi ruoskalla ja pakkopaidalla
+viimeiseen hetkeen asti, sillä hän huomasi nämä aseet erittäin
+hyödyllisiksi. Paljon aikaa hän käytti rukouksiin ja Raamatun
+lukemiseen, mikä tuotti hänelle uskomatonta iloa ja virkistystä. Hänen
+mielestään ei Raamattu ollut järjen, vaan sydämen tiedettä, minkä
+vuoksi sitä käsittävät vain ne, joilla on sydän paikallaan, kun taas
+muut löytävät siitä vain hämäriä asioita. Milloin aikaa ja tilaisuutta
+oli, kirjoitti hän ajatuksiaan paperille. Kirjoittaminen sujui häneltä
+vaivatta. Kun hänellä oli erinomainen äly ja miltei ilmiömäinen
+muisti, järjesti hän ensin ajatuksensa; sitten sai hän ne sanotuksi
+niinkuin tahtoi. Yksinkertaisuus ja sattuvat sanonnat ovat hänen
+kirjoituksilleen ominaista. Ranskan kirjallisuuden historiassa on
+hänellä tunnustettu paikka.</p>
+
+<p>Pascal tahtoi poistaa ympäriltään kaiken, mikä saattoi olla
+taistelussa esteeksi, jottei vihollinen voisi piiloutua sen taa.
+Vähentämällä ulkonaista hän koetti lisätä hengen voittoja. Hän rakasti
+sanomattomasti köyhyyttä, hengen vapautusta pikku rihkamasta. Hän otti
+kodissaan vastaan köyhiä eikä koskaan kieltänyt heiltä almua, olipa
+itse kuinka köyhä tahansa. Vuonna 1661 hän lähti kotoaan ja luovutti
+sen eräälle köyhälle perheelle asettuen itse asumaan sisarensa luo. Kun
+häntä moitittiin rajattomasta uhrautuvaisuudesta, pani hän sen
+pahakseen ja sanoi: &raquo;Olen huomannut erään seikan, että olipa kuinka
+köyhä tahansa, aina jättää jotakin kuollessaan jälkeensä&raquo;. Joskus hän
+antoi kukkarosta kaikki rahansa. Hän kehoitti käymään usein köyhien
+kodeissa, jotta opittaisiin näkemään kurjuus, sairaudet ja puute, jotka
+köyhiä ahdistavat, jotta opittaisiin paremmin suhtautumaan omaan
+yltäkylläisyyteen ja saataisiin elämään ulkokohtaisen todellisuuden
+tuntua. Pascalilla oli toisenlainen katse köyhyyttä ja kurjuutta
+näkemään kuin Emersonilla, jota Carlyle turhaan saatteli Lontoon
+köyhien kaupunginosassa.</p>
+
+<p>Kaikki nämä ulkonaiset toimenpiteet ja varustautumiset tähtäsivät
+sisäiseen taisteluun. &raquo;Kuta vähemmän me omistamme, sitä lähempänä
+jumalia me olemme&raquo;, sanoo Sokrates.</p>
+
+<p>Blaise Pascalin sisar lausuu kirjoittamassaan veljensä elämäkerrassa:
+&raquo;Voidaan sanoa, että totuus on aina ja kaikissa asioissa ollut hänen
+henkensä ainoa kohde&raquo;. Totuutta janosi hänen järkensä ja sitä janosi
+hänen sydämensä. &raquo;Totuus on aina kaunis&raquo;, sanoo Tolstoi lausuessaan
+totuuden sodasta. Pascal ei totuutta janotessaan perustanut uutta
+uskontoa, hän päinvastoin nimellisesti pysyi katolisen kirkon helmassa,
+vaikka ankarasti arvostelikin sen puutteita, mutta hän keksi uuden
+geometrian ja uusia maailmankaikkeuden lakeja ja sovellutti vanhoja
+totuuksia käytännölliseen elämään ja ihmisen itsekasvatukseen.
+Alexandre Vinet sanoo hänestä: &raquo;Hän tiesi, että elämä ja totuus eivät
+ole kaksi eri asiaa, vaan että on olemassa vain yksi olennainen
+totuus... Hän on niitä, joiden sisältä vuotavat elämän veden virrat.&raquo;</p>
+
+<p>Hän ei lähtenyt maaseudun hiljaiseen yksinäisyyteen julistamaan
+kristinuskon perustotuuksia, kuten olisi voinut odottaa hänenlaiseltaan
+matemaattisen kehityksen saaneelta kyvyltä, eikä esittääkseen
+maailmankaikkeuden äärimmäisiä kysymyksiä, vaan tutkimaan sisäisiä
+asioita päästäkseen sydämessään vakuutetuksi jokapäiväisen elämän
+arvoista, sillä hän oli tullut huomaamaan, että teot kulkevat sydämen
+kautta ja intohimot turmelevat tahdon ja uskon. Sydämen hän varusti
+linnoitukseksi. Käytännöllinen äly tuli hänelle tässäkin avuksi.
+Uskonnon vaatimus täydellisestä antautumisesta korkeammille päämäärille
+ja sydämen puhdistaminen ja eheyttäminen tuntui hänestä niin
+silminnähtävän todelta, niin hyödylliseltä ja välttämättömältä, että
+hän hylkäsi korkean opillisuutensa, joka lähetti kunnianhimoiset
+joukkonsa valloittamaan sydäntä, ja siirsi kehittyneet kykynsä
+elämänkysymysten ihanaan ilmakehään. Hän halusi säännöstää, kuten
+matematiikan ja järjen mailla oli tehnyt, aatteittensa sovellutukset ja
+käyttää järkensä käytännöllisten ohjeiden keksimiseen. Elämäntapojen
+perinpohjaisesta ulkonaisesta mullistuksesta sekä ylellisyydestä ja
+maailman menosta luopumisesta hän näki seuraavan sisäisiä muutoksia.
+Tämä suuri ja merkillinen nero otti lapsen uskolla vastaan uskonnon
+totuudet ja rupesi niiden pohjalla tutkimaan ihmisen täydellistymistä.
+Sen tuloksista on osa nähtävänämme hänen viimeisessä teoksessaan, jonka
+hän suunnitteli ja pani alulle, ja joka hänen kuolemansa jälkeen,
+vuonna 1670, on julaistu nimellä: &raquo;Ajatelmia uskonnollisista asioista&raquo;.
+Tästä teoksesta on kokoelmaamme käännetty muutamia ihmisen sisäisen
+elämän seikkoja koskevia lukuja.<a name="FNanchor_2_2" id="FNanchor_2_2"></a><a href="#Footnote_2_2" class="fnanchor">[2]</a></p>
+
+<p>Ajatelmien kirjoittamisen hän aloitti muutamia vuosia ennen
+kuolemaansa. Teos jäi keskeneräiseksi, sillä erinomaiseen muistiinsa
+luottaen hän ei pääajatuksiaan eikä järjestelmäänsä pannut paperille;
+kerran vain hän selosti niitä ihastuneille ystävilleen. Sairaana hän
+kirjoitti mietelmiään keskeytyksinkin irtonaisille paperiliuskoille,
+jotta niiden ohimenevät kuvat painuisivat myöhemmin mieleen. Siksi ovat
+toiset niistä parempia ja valmiimpia kuin toiset ja siitä myöskin
+johtuu teoksen katkelmallisuus. Monella tutkijalla on ollut täysi työ
+tulkita niiden katkonaisia ja puolinaisia sanamerkkejä.</p>
+
+<p>Mutta keskeneräisenäkin teos puhuu kirjailijan alkuperäisestä
+päämäärästä, joka on ollut laajempi kuin voi kuvitella. Hän halusi
+kiihkeästi tehdä työtä saadakseen kaadetuksi jumalankieltäjät ja tutki
+suurella huolella heidän todistelujaan. Hän oli jo voittanut aikansa
+yltiöpäät; nyt hän hyökkäsi kaikkien aikojen itsepetoksenihmisiä
+vastaan ja antautui tähän tehtävään kokonaan. Eikä hän tyytynyt
+sotimaan yksistään niitä vastaan, jotka tahtoivat järjestelmällisesti
+horjuttaa kristinuskon perustotuuksia, hän ei voinut sallia sitäkään,
+että uskonnon pyhyyttä loukattiin ja tahrattiin vähäisissä asioissa.
+Kaikkia jumalankieltäjiä, epäuskoisia ja harhaoppisia vastaan, ja
+kaikkia kristittyjä vastaan, jotka kirkkoon kuuluen eivät kuitenkaan
+eläneet evankeliumin puhtaiden ohjeiden mukaan, hän julisti pyhän
+sodan.</p>
+
+<p>Pascalin viimeisen teoksen ajatelmat puhuvat lukemattomista sisäisistä
+voitoista.</p>
+
+<p>Henkisten voittojen voittaja voitti samaan aikaan sellaisella
+sankaruudella ja kärsivällisyydellä ylivoimaiset ruumiilliset tuskat,
+jotka olivat hänen elämänsä ankarin ulkonainen koetus, ja vaimensi
+niistä johtuvat kärsimykset niin uljaasti, että se hämmästytti ja
+rohkaisi kaikkia, jotka sen näkivät, ja hän kävi varhaiseen kuolemaan
+elokuun 19:ntenä 1662 kolmenkymmenenyhdeksän vuoden vanhana.</p>
+
+<p>Pascalin elämä oli ollut lakkaamatonta taistelua.</p>
+
+<p>Tieteen, julkisuuden ja itsekasvatuksen taistelut tuovat hänet eri
+aikoina nähtäväksemme.</p>
+
+<p>Hiljainen taistelu alkoi lähinnä olevasta, taistelijasta itsestään,
+kyti aikansa ja voitti sitten alaa leimahtaen voimakkaana yli maailman,
+missä taistelua oli jo valmistavasti käyty, aina pintapuolisimpaan
+yksityiseen ihmiseen saakka omassa ja vastustajien leirissä. Siinä
+Blaise Pascalin suuruus ja laajakantoisuus. Ensin hän voitti
+ruumiilliset kärsimykset, sitten henkiset kiusaukset ja näissä
+voitoissa hän karaistui hengen taisteluun laajalle ulospäin, koko
+pintapuolista ja tyhjäsisältöistä maailmaa vastaan.</p>
+
+<p>Erityisesti vaikea ja pitkällinen oli taistelu kunnianhimon kiusausta
+vastaan, jolle hänen neronsa lahjat antoivat virikettä ja tukea.
+Ajatelmissaan hän sanoi: &raquo;Ne, jotka sepittävät kirjoituksia
+kunnianhimoa vastaan, tahtovat niittää kunniaa siitä, että ovat
+kirjoittaneet erinomaisesti; ne jotka sen lukevat, tahtovat saada
+kunnian lukemisestaan ja minulla, joka kirjoitan tämän, on ehkä sama
+mieliteko kuin niillä, jotka tämän lukevat.&raquo; Taistelu on sytyttänyt
+näin laajat alat. Yksi rintama on avattu kunnianhimoisten kirjoittajien
+joukkoja vastaan. Toisella rintamalla ovat vastassa kunnianhimoisten
+lukijain laumat. Kolmas vakava vastustaja on oma kunnianhimo, jonka
+takaa vastustajan varajoukot häämöttävät niin eloisan hämmästyneinä.
+Turhaa ei ollutkaan avata kuluttava tuli kunnianhimoa, monen suuren
+kyvyn loukkauskiveä vastaan. Tuskin mikään intohimo pitää näet ihmistä
+niin kauan ja johdonmukaisesti vallassaan viimeiseen hetkeen asti
+kätkien turhuuden taa elämän tarkoituksen, kuin kunnianhimo, esiintyipä
+se sitten pikkumaisen turhamaisuuden tai maailmanvalloittajan
+itserakkauden muodossa. Useimmat suurmiehet saavat kokea tätä
+intohimoa; he myöskin voivat vapautua siitä suurilla hengenvoimillaan.
+Samat voimat, jotka opastavat nopeaan kunnian saavuttamiseen, näyttävät
+samalla sen mitättömyyden. Kuta kauemmin suuret kyvyt ovat kunnianhimon
+vallassa, sitä jyrkemmin he loittonevat kaikesta, mitä ovat
+aikaansaaneet. Itse koettuaan pohjia myöten kunnianhimon raatelut
+Pascal tahtoi vieroittaa siitä toisia. Hän sanoo useissa kohdin, että
+ihmiset ovat valmiit kuolemaankin, jos vain sillä hankkivat hitusenkaan
+kunniaa itselleen. <i>Hän</i> halusi omien sanojensa mukaan temmata
+ihmisten kädestä valovarjostimen, jota edessään pitäen he juoksevat
+kuiluun.</p>
+
+<p>Pascalin taistelut kysyivät aina uskallusta, sitäkin enemmän, kun
+taistelujen kehä laajeni ulospäin. Taistelu jesuiittoja vastaan oli
+paras todistus siitä. Ja Pascalilla oli uskallusta.</p>
+
+<p>Merkillistä uskallusta mielipiteittensä julkilausumisessa. Henkensä
+kaupalla sanoivat Tolstoi, Luther ja Pascal vakaumuksensa julki ja
+lausuivat sen niin painokkaasti, että se on omansa viemään tunnonrauhan
+meidänkin päivien eläjiltä.</p>
+
+<p>Uskallammeko me sanoa julki sisimmän sanottavamme? Onko sellaisia
+henkilöitä, jotka osaavat kolkuttaa rautaisella nyrkillään aikamme
+omaatuntoa? Onko sellaisia, jotka osaavat tehdä levottomiksi ne
+henkilöt, jotka juoksevat vallan, rikkauden ja joukkojen jäljessä ja
+nauravat niille, jotka aikamme kiireessä pysähtyvät hengähtämään
+tienviereen toistaen Salomonin sanoja: &raquo;Turhuutta, kaikki turhuutta&raquo;.</p>
+
+<p>Erikoisella tavallaan ja aikaansa katsoen tarkkanäköisesti Pascal
+koskettelee ihmisten puutteita ja rajoituksia, käsitellen sattuvasti
+etenkin heidän heikkouksiaan, pintapuolisten ihmisten heikkouksia, ja
+arvostelee heitä iäisyysarvojen valossa. Avautuvatko sitten näiden
+ihmisten silmät, eikö heidän heikkoutensa heitä hävetä? Mies, joka
+paljasti oman aikansa jesuiittain teennäisyyden ja kavaluuden, kykenee
+sen tekemään vielä meidänkin päivien itsekylläisille olioille ja
+itsekkäille materialisteille. Hän riisuu päältämme pintakuoren ja
+jättää meidät miettimään elämän sisältöä. Tämä sisältäpäin lähtenyt
+ruumiillisten ja henkisten kärsimysten hiljaisuudessa kypsynyt
+pinnallisuuden arviointi on puhdashenkisellä sanomallaan elähyttänyt ja
+ihastuttanut Tolstoita ja muita eri aikojen suuruuksia. Norjalainen
+professori Gerhard Gran sanoo siitä: &raquo;Pascal on henkilöiden historian
+merkillisimpiä ilmiöitä, sellaisen persoonallisen suuruuden
+ympäröimä, jota kaikkien täytyy kumartaa. Se, joka lähestyy hänen
+ajatusmaailmaansa, paljastaa väkisinkin päänsä kuin kirkossa. Ei tiedä
+mitä enemmän ihailisi, hänen älynsä korkeutta, hänen läpitunkevaa
+ihmistuntemustaan, vaiko hänen viehättävää henkevyyttään, tai melkein
+yliluonnollista hurskauttaan.&raquo;</p>
+
+<p>Blaise Pascal puhuu paljon ihmisen kurjuudesta, ja hänen sanansa
+sopivat verrattomasti meidän aikaamme, jolloin yleinen aatteellinen
+rappio niin puolella kuin toisellakin on räikeä ja tekee ihmiset
+kurjiksi olennoiksi. Mutta hän sanoo myös kärsimystensä vankalta
+pohjalta nämä lohdulliset ikikirkkaat sanat: &raquo;Kuta parempi ihminen on,
+sitä enemmän hyvää huomaa hän toisissa ihmisissä.&raquo; Siihen lauseeseen
+kätketty ajatus tulee esille silloin, kun kurjuudesta käydään tuomiota.</p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Ihmisen_suuruus" id="Ihmisen_suuruus"></a>Ihmisen suuruus.</h2>
+
+
+<h4>I.</h4>
+
+<p>Ne, jotka yksistään ylistävät ihmistä, ovat mielestäni yhtä väärässä
+kuin ne, jotka vain moittivat häntä, samoin kuin ne, jotka koettavat
+kaikin tavoin huvittaa häntä. Voin antaa hyväksymykseni vain niille,
+jotka nöyrästi etsivät. Stoalaiset sanovat: &raquo;Menkää omaan sisimpäänne;
+sieltä löydätte rauhan.&raquo; Mutta se ei ole totta. Toiset sanovat:
+&raquo;Astukaa ulos omasta itsestänne ja etsikää onnea nautinnoista.&raquo; Ei
+sekään ole totta. Tulee sairauksia. Onni ei ole sisässämme eikä
+ulkopuolellamme, se on Jumalassa, joka on sisässämme ja
+ulkopuolellamme.</p>
+
+
+<h4>II.</h4>
+
+<p>Ihmistä voi tarkastella kahdelta eri puolelta: ensinnäkin hänen
+tarkoituksensa kannalta, jolloin hän on suuri ja ilman vertaista, ja
+toiseksi suvun ominaisuuksien kannalta, samoin kuin arvostellaan
+hevosta tai koiraa ja niiden rotuominaisuuksia, jolloin ihminen on
+halpa ja alhainen. Siinä on kaksi tietä, jotka synnyttävät toisistaan
+eriäviä arvosteluja ja johtavat niin moniin kiistoihin ajattelijain
+kesken, kun toinen kieltää sen mitä toinen edellyttää. Toinen sanoo:
+&raquo;Ihminen ei ole syntynyt tätä tarkoitusperää tavoitellakseen, sillä
+kaikki hänen tekonsa ovat ristiriidassa sen kanssa.&raquo; Toinen sanoo: &raquo;Hän
+loittonee päämäärästään, kun hän tekee näin alhaisia tekoja.&raquo;</p>
+
+
+<h4>III.</h4>
+
+<p>Meillä on suuri ajatus sielustamme. Emme voi sietää, että toiset
+halveksivat meitä eivätkä anna meille tunnustusta. Niin meidän koko
+onnemme perustuu toisten arvosteluun.</p>
+
+<p>Kunnianhimo on ihmisen alhaisuuden merkki, mutta samalla se on merkki
+hänen synnynnäisestä ylevyydestään. Sillä kuinka paljon ihminen
+omistaneekin täällä maailmassa, kuinka paljon terveyttä ja muita
+tärkeitä etuja hän nauttineekin, hän ei kuitenkaan ole tyytyväinen,
+ellei hänellä ole ihmisten arvonantoa. Hän pitää niin suuressa arvossa
+ihmisten mielipiteitä, että vaikka hänellä olisikin korkea asema
+maapallollamme, hän ei suinkaan tunne itseään tyytyväiseksi, ellei
+hänellä ole korkea asema myöskin ihmisten mielipiteissä. Se on hänen
+mielestään maailman paras paikka. Ei mikään voima voi tukahuttaa tätä
+hänen kaipuutaan, sillä se on syvimmälle ihmissydämeen juurtunut
+ominaisuus. Nekin, jotka eniten halveksivat ihmisiä ja asettavat heidät
+eläinten tasalle, tahtovat kuitenkin nauttia toisten kunnioitusta ja
+luottamusta, joten tämä heille ominainen tunne saattaa heidät
+ristiriitaan oman itsensä kanssa. Luonnon ääni, joka on voimakkaampi
+kuin kaikki muu, saa heidät ihmisen suuruudesta vakuutetuksi varmemmin,
+kuin heidän järkensä ihmisen alhaisuudesta.</p>
+
+
+<h4>IV.</h4>
+
+<p>Kaikkinaisesta meitä ahdistavasta ja henkeämme uhkaavasta kurjuudesta
+huolimatta on meillä vaisto, joka kohottaa meitä korkeuksia kohti. Sitä
+emme voi lannistaa.</p>
+
+
+<h4>V.</h4>
+
+<p>Ihmisen suuruus on sellainen selviö, että se käy ilmi yksin hänen
+kurjuudestaankin. Sillä sanoessamme eläimissä ilmenevää luontoa
+ihmisessä kurjuudeksi tunnustamme, että hän on luontonsa, joka nyt on
+eläinten luonnon vertainen, sortanut alas paremmasta luonnosta, joka
+hänelle joskus ennen on kuulunut.</p>
+
+<p>Sillä kukapa muu surisi sitä, ettei hän ole kuningas, kuin
+valtaistuimelta syösty kuningas? Pidettiinkö onnettomana Paulus
+Aemiliusta, kun hän ei enää ollut konsuli.<a name="FNanchor_3_3" id="FNanchor_3_3"></a><a href="#Footnote_3_3" class="fnanchor">[3]</a> Päinvastoin, kaikki
+ajattelivat, että hän oli onnellinen saatuaan olla konsulina, sillä
+hänen asiansa ei ollut olla sinä aina. Mutta Perseusta, joka ei enää
+ollut kuningas, surkuteltiin, koska se oli hänen kutsumuksensa, eikä
+voitu käsittää, kuinka hän saattoi tulla toimeen. Kuka valittaa sitä,
+että hänellä on vain yksi suu? Ja kukapa ei valittaisi sitä, että hän
+on menettänyt toisen silmänsä? Samaten ei liene kukaan koskaan tullut
+murehtineeksi sitä, ettei hänellä ole kolme silmää; mutta kauheatahan
+olisi, jos ei olisi ainoatakaan.</p>
+
+
+<h4>VI.</h4>
+
+<p>Ei olisi olemassa kurjuutta, ellei sitä kukaan tuntisi. Raunioiksi
+sortuneella talolla ei ole sellaista tunnetta. Vain ihminen voi tuntea
+kurjuutensa.</p>
+
+<p>Ihmisen suuruus on juuri siinä, että hän voi tuntea olevansa kurja
+olento. Puu ei voi tuntea itseään kurjaksi. Voidakseen tuntea
+kurjuutensa täytyy todellakin olla kurja, mutta suurta on tulla
+tietoiseksi tästä kurjuudesta.</p>
+
+<p>Tunne kaikkinaisesta kurjuudesta ilmaisee niinmuodoin ihmisen
+ylevyyttä. Se on köyhtyneen ylimyksen ja vallasta syöstyn kuinkaan
+kurjuutta.</p>
+
+
+<h4>VII.</h4>
+
+<p>Kun kurjuus voidaan johtaa suuruudesta ja suuruus kurjuudesta, ovat
+toiset kiinnittäneet huomionsa kurjuuteen sitäkin suuremmalla syyllä,
+kun he suuruudesta ovat saaneet sille todisteen. Toiset taas ovat
+pysähtyneet suuruuteen sitäkin suuremmalla luottamuksella, kun ovat
+saaneet sen johdetuksi suorastaan kurjuudesta. Kaikki mitä toiset ovat
+voineet sanoa suuruudesta, on tullut todistuskappaleeksi toisille,
+jotka ovat tahtoneet puhua kurjuudesta. Sillä kuta korkeammalla ihminen
+on langennut, sitä kurjempi hän on, ja päinvastoin. Niin ovat he
+perustaneet olettamuksensa toinen toiseensa loppumattomassa kehässä. Ja
+varmaa on, että mikäli ihmisten valistus kasvaa, sikäli löytävät he
+ihmisessä yhä enemmän suuruutta ja yhä enemmän kurjuutta. Sanalla
+sanoen, ihminen tuntee olevansa kurja. Hän on kurja, koska hän on
+tietoinen siitä, mutta samalla hän on hyvin suuri, koska hän voi sen
+tuntea.</p>
+
+
+<h4>VIII.</h4>
+
+<p>Voin hyvin kuvitella mielessäni ihmisen ilman käsiä, jalkoja ja päätä.
+Vain kokemus on meille opettanut, että pää on tärkeämpi kuin jalat
+Mutta en voi kuvitella mielessäni ihmistä, jolla ei ole järkeä.
+Sellainen olento olisi vain kivi tai pelkkä luontokappale.</p>
+
+<p>Järki on siis sellainen seikka, joka kuuluu ihmisen olemuksen
+määritelmään ja jota ilman häntä ei voi mielessään kuvitella. Mikä
+meissä tuntee iloa? Onko se ehkä käsi? Onko se käsivarsi? Onko se liha?
+Onko se veri? Nähtävästi täytyy sen olla jotakin aineetonta.</p>
+
+
+<h4>IX.</h4>
+
+<p>En suinkaan aio avaruudesta etsiä todistuksia olemukseni ylevyydelle,
+vaan ajatusteni säännöllisestä kulusta. Sen parempia todistuksia
+minulla ei olisi, vaikka omistaisin kokonaisia maailmoja. Avaruudellaan
+maailmankaikkeus käsittää ja nielaisee minut kuin pienen hiukkasen.
+Ajattelullani minä puolestani käsittelen maailmankaikkeutta.</p>
+
+
+<h4>X.</h4>
+
+<p>Ihminen on vain hento ruoko, luonnon heikkorakenteinen esine, mutta hän
+on ajatteleva ruoko. Sen murtamiseksi ei tarvita, että koko
+maailmankaikkeus nousee aseisiin. Ilman henkäys, vesipisara riittää
+tuhoamaan sen. Mutta vaikkapa maailmankaikkeus olisikin murtanut
+ihmisen, hän on kuitenkin yhä vielä ylevämpi sitä, joka on hänet
+surmannut, sen tähden että hän kuolee tietoisesti. Mutta
+maailmankaikkeus ei ole tietoinen ulkonaiseen mahtiin perustuvasta
+etevämmyydestään.<a name="FNanchor_4_4" id="FNanchor_4_4"></a><a href="#Footnote_4_4" class="fnanchor">[4]</a></p>
+
+<p>Meidän arvokkuutemme perustuu kokonaan ajatteluumme, järkeemme. Ja
+juuri sillä alalla tahdomme kohottautua emmekä ajassa ja paikassa,
+joita emme voi täyttää. Ahkeroikaamme sentähden ajattelumme
+kehittämistä. Se on siveysopin perussääntö.</p>
+
+
+<h4>XI.</h4>
+
+<p>On ilmeistä, että ihminen on luotu ajattelemaan. Siinä on hänen
+etevämmyytensä ja arvokkuutensa. Mutta hänen velvollisuutensa on
+ajatella oikein. Ja ajattelun järjestykseen kuuluu, että ajattelu
+aloitetaan omasta itsestä, omasta alkuperästä ja tarkoituksesta.</p>
+
+<p>Mutta mitä ajattelee maailma? Ei koskaan sitä, vaan tanssiaisia,
+soittamista, laulamista, runojen sepittämistä, osanottoa
+piiriratsastukseen ja niin edespäin, oman talon rakentamista ja oman
+itsensä tekemistä kuninkaaksi, huolimatta laisinkaan siitä, mitä on
+kuningas ja mitä ihminen.</p>
+
+
+<h4>XII.</h4>
+
+<p>Ihmisen koko etevämmyys on ajattelussa.</p>
+
+<p>Sentähden on ajattelu luonnostaan ihmeteltävää ja ilman vertaa.
+Ennenkuin voimme halveksia sitä, täytyy sen joutua kerrassaan
+harhateille. Mutta voiko löytää mitään sen naurettavampaa, kuin että se
+kuitenkin on eksynyt sellaisiin erehdyksiin.</p>
+
+<p>Kuinka suurta ajattelu onkaan luonnostaan! Kuinka surkuteltava se on
+puutteineen ja vikoineen.</p>
+
+
+<h4>XIII.</h4>
+
+<p>On vaarallista liiaksi teroittaa ihmisille, kuinka suuresti he ovat
+eläinten kaltaisia osoittamatta samalla heidän etevämmyyttään ja
+suuruuttaan luonnossa. Vielä vaarallisempaa on puhua heille
+heidän suuruudestaan laisinkaan kiinnittämättä huomiota heidän
+alennustilaansa. Ja kaikkein vaarallisinta on jättää heidät
+tietämättömyyteen molemmista seikoista. Mutta sangen hyödyllistä on
+selvittää heille niitä molempia.</p>
+
+<p>Ihminen ei saa kuvitella olevansa eläinten tasolla, yhtä vähän kuin
+enkelien kaltainen, mutta hän ei myöskään saa olla tietämätön
+kuuluvaisuudestaan toiseen tai toiseen tyhmään. Hänen tulee tuntea
+suhteensa molempiin,</p>
+
+
+<h4>XIV.</h4>
+
+<p>Ihmisen on arvosteltava itseään todellisen arvonsa mukaan. Hänen tulee
+rakastaa itseään, sillä hänessä on hyvään altis luonto, mutta tämän
+ohella tulee hänen varoa rakastamasta sitä alhaista, joka myöskin
+kuuluu hänen luontoonsa. Toiselta puolen tulee hänen halveksia itseään,
+koska hänen alttiutensa on hedelmätön, kuitenkaan halveksimatta sen
+ohella itse tätä luonnollista alttiutta. Hänen täytyy siis vihata ja
+rakastaa itseään. Hänellä on kyky oppia tuntemaan totuutta ja tulla
+onnelliseksi, mutta hän ei omista mitään ehdotonta ja tyydyttävää
+totuutta.</p>
+
+<p>Tahtoisinpa opastaa ihmistä kaipaamaan totuutta ja olemaan valmis ja
+intohimoista vapaa seuraamaan sitä siellä, missä hän kerran on sen
+löytänyt. Mutta kun tiedän, kuinka suuresti intohimojen pimittämä hänen
+ymmärryksensä on, tahtoisin välttämättä, että hän vihaisi itsessään
+asustavia himokkaita pyyteitä, jotka pitävät häntä pauloissaan, jotta
+ne eivät sokaisisi häntä silloin, kun hän tekee valintansa, eivätkä
+pysähdyttäisi häntä sen jälkeen, kun valinta on tehty.</p>
+
+
+<h4>XV.</h4>
+
+<p>Kuta enemmän valistus lisääntyy, sitä enemmän huomataan ihmisessä
+suuruutta ja pienuutta.</p>
+
+<p>Ihmisten muodostamassa yhteisössä on eri valistuksen asteita.</p>
+
+<p>Ajattelijat, jotka herättävät joukon kummastusta.</p>
+
+<p>Ja kristityt, jotka herättävät ajattelijain kummastusta.</p>
+
+<p>Kuka voi silloin ihmetellä, että uskonto tuntee täydellisesti sen, mikä
+kirkastuu meille sitä mukaa kuin valistuksemme lisääntyy?</p>
+
+
+<h4>XVI.</h4>
+
+<p>Käsitän, että voisi olla niinkin, ettei minua ollenkaan olisi olemassa,
+sillä minun oma minäni perustuu tietoisuuteeni. Se minä, joka
+ajattelee, ei suinkaan olisi voinut tulla herätetyksi tietoisuuteen
+itsestään, jos esimerkiksi äitini olisi saanut surmansa ennenkuin minä
+olisin saanut elämäni. En ole siis mikään ehdottomasti välttämätön
+olento. En ole myöskään iäinen enkä ääretön. Mutta näen kuitenkin
+selvästi, että luonnossa asuu joku välttämätön, iäinen ja ääretön
+olento.</p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Petolliset_voimat" id="Petolliset_voimat"></a>Petolliset voimat.</h2>
+
+
+<h4>1. Mielikuvitus.</h4>
+
+<p>Tämä ihmisen harhaan viepä osa, tämä eksytyksen ja viekkauden valtiatar
+on sitä vaarallisempi, kun se ei ole aina sellainen, sillä jos se olisi
+pettämättömästi aina valhetta, tulisi siitä eksyttämätön tosiasia.
+Mutta vaikka se useimmissa tapauksissa onkin epätodellinen, ei se
+kuitenkaan anna mitään tietoa oikeasta olemuksestaan merkitessään
+samanluontoisiksi oikean ja väärän.</p>
+
+<p>Minä en puhu nyt hulluista, vaan minä puhun kaikkein viisaimmista.
+Juuri heidän käyttelemänään on näet mielikuvituksella erinomainen taito
+vaikuttaa vakuuttavasti ihmisiin. Järki koettaa turhaan saattaa
+ääntänsä kuuluviin, se ei voi määritellä asioiden arvoja.</p>
+
+<p>Tämä korskea voima, tämä järjen vihollinen, joka huvikseen tarkkaa ja
+mestaroi vastustajaansa osoittaakseen pystyvänsä kaikkeen, on
+muodostanut ihmisen toisen luonnon. Sillä on kannattajia onnellisten,
+onnettomien, terveiden, sairaiden, rikkaiden ja köyhien joukossa. Se
+saattaa uskomaan, epäilemään ja kieltämään järjen. Se pidättää aistit
+toiminnasta ja panee ne taas työhön. Sillä on kannattajansa hullujen ja
+viisaitten joukossa. Ei mikään kiusoita meitä enemmän kuin se, että
+näemme sen tarjoavan holhokeilleen rikkaamman ja täydellisemmän
+tyydytyksen kuin järki. Ne, jotka kuvittelevat olevansa älykkäitä, ovat
+sanomattoman paljon tyytyväisempiä itseensä kuin todella viisaat
+koskaan voivat olla. He katselevat mahtavin ilmein ihmistä. He
+väittelevät rohkeasti ja itsetietoisesti, kun taas jälkimmäiset
+lausuvat ajatuksensa peläten ja itseään epäillen. Ja heidän
+elämäniloinen ulkomuotonsa antaa heille usein kuulijoiden mielessä
+etusijan. Niin suuressa veroistensa tuomarien suosiossa ovat nämä
+tekoviisaat. Kuvittelu ei voi tehdä hulluja viisaiksi, mutta se tekee
+heidät onnellisiksi, päinvastoin kuin järki, joka tekee ystävänsä vain
+onnettomiksi. Edellinen peittää omansa kunnialla, jälkimmäinen
+häpeällä.</p>
+
+<p>Mikä tuo mukanaan kuuluisuutta, mikä arvonantoa ja kunnioitusta
+henkilöllisyyksille, taideteoksille, laeille ja tämän maailman
+mahtaville, ellei juuri tämä mielikuvituksen voima? Kaikista maailman
+rikkauksista ei ole mihinkään ilman sitä.</p>
+
+<p>Ettekö esimerkiksi voisi väittää, että tämä tuomari, jonka
+kunnioitettava vanhuus herättää arvonantoa kaikessa kansassa, antaa
+puhtaan ja ylevän järjen ohjata toimintaansa ja että hän arvostelee
+asioita niiden todellisen luonnon mukaan takertumatta tyhjänpäiväisiin
+sivuseikkoihin, jotka kirveltävät vain heikkojen ihmisten
+mielikuvitusta? Katsokaa kuinka hän käy kirkkoon täynnä innokasta
+hartautta liittäen järjen perusteellisuuteen rakkauden hehkun. Hän
+valmistautuu kuuntelemaan saarnaa esimerkiksikelpaavalla arvonannolla.
+Nyt astuu saarnaaja esiin. Mutta jos luonto on antanut saarnaajalle
+käheän äänen ja naurettavannäköiset kasvot, jotka parturi on huonosti
+ajanut, ja jos sattumalta hänen kasvoihinsa on vielä jäänyt
+saippuaakin, niin, julistipa saarnamies kuinka suurta totuutta tahansa,
+lyön vetoa, että tuomarimme vakavuus on mennyttä.</p>
+
+<p>Jos maailman suurin ajattelija seisoisi oikein leveällä laudalla ja
+tietäisi, että hänen allaan on ammottava kuilu, veisi kuvittelu
+hänestä voiton, vaikka hänen järkensä saisikin hänet vakuutetuksi
+turvallisuudestaan. Eivätkä monet kykene kestämään edes ajatusta vaaran
+mahdollisuudesta kalpenematta ja tuskan hikeen tulematta.</p>
+
+<p>Kukapa ei tietäisi, että kissan tai rotan näkeminen, hiilen
+musertaminen tai sensellainen voi saattaa ihmisen järjiltään? Äänen
+sävy vaikuttaa viisaimpiinkin ja voi muuttaa puheen tai runon koko
+merkityksen.</p>
+
+<p>Rakkaus ja viha muuttavat oikeuden muotoa. Edeltäkäsin hyvin palkattu
+asianajaja pitää puolustamaansa asiaa paljon oikeutetumpana kuin
+muutoin. Hänen varmat eleensä asettavat hänet parempaan valoon
+tuomarien silmissä, jotka antavat ulkonäön pettää itsensä. Naurettava
+järki, joka antaa tuulen ajella itseään joka taholle!</p>
+
+<p>En tahdo kuvailla kaikkia mielikuvituksen seurauksia; silloin saisin
+kuvailla kaikki ihmisen teot, jotka ovat melkein järjestään tämän
+kuvittelun sysäysten alaisia. Sillä järjen on ollut pakko peräytyä, ja
+kaikkein viisainkin ottaa periaatteikseen ihmisten mielikuvituksen
+yltiöpäisesti joka paikkaan tuomia mielijohteita.</p>
+
+
+<h4>II.<a name="FNanchor_5_5" id="FNanchor_5_5"></a><a href="#Footnote_5_5" class="fnanchor">[5]</a> Itserakkaus.</h4>
+
+<p>Itserakkauden ja inhimillisen minän luontoon kuuluu olla rakastamatta
+ja ajattelematta muuta kuin omaa itseään. Mutta mitä voi sille tehdä?
+Ei käyne päinsä estää tätä omaa itseä, jota se rakastaa, olemasta
+täynnä puutteita ja kurjuutta. Se tahtoo olla suuri ja se huomaa
+olevansa pieni. Se tahtoo olla onnellinen ja se näkee olevansa onneton.
+Se tahtoo olla täydellinen ja se huomaa olevansa täynnä
+puutteellisuuksia. Se tahtoo olla ihmisten rakkauden ja kunnioituksen
+esine ja se näkee, että sen viat herättävät vain heidän kammoaan ja
+halveksimistaan. Tämä hämmennys, johon me huomaamme joutuneemme,
+aiheuttaa meissä epäoikeutetuimman ja rikollisimman intohimon, mitä
+kuvitella voi. Sillä me nostatamme mielessämme leppymättömän vihan tätä
+totuutta kohtaan, joka antaa meille ojennuksia ja toteaa vikamme. Me
+tahdomme tuhota sen perinjuurin, mutta kun emme voi lannistaa sen
+olemusta, hävitämme sen mikäli voimme tietoisuudestamme ja toisten
+tietoisuudesta. Toisin sanoen, teemme kaiken voitavamme peittääksemme
+vikojamme sekä toisilta että itseltämme emmekä voi kärsiä, että niitä
+vedetään nähtäväksemme ja että niitä yleensä nähdään.</p>
+
+<p>On epäilemättä ikävä olla täynnä vikoja, mutta vielä murheellisempaa
+on, että on niitä täynnänsä eikä tahdo tunnustaa niitä omiksensa, sillä
+siten vielä lisätään onnettomuutta tahallisella harhaluulolla. Emme
+tahdo, että toiset pettävät meitä, ja pidämme kohtuuttomana, että he
+vaativat meiltä suurempaa arvonantoa, kuin he ansaitsevat. Mutta ei ole
+myöskään oikein, että me petämme heitä ja että tahdomme, että he
+kunnioittaisivat meitä enemmän, kuin me ansaitsemme.</p>
+
+<p>Siitä johtuu, että kun toiset eivät keksi meissä muuta kuin niitä
+puutteita ja paheita, jotka meitä todellisuudessa vaivaavat, he eivät
+tietenkään tee meille mitään vääryyttä, sillä eiväthän he ole niihin
+syypäitä. He tekevät meille vain hyvän työn auttaessaan meitä
+etsiessämme vapautusta pahasta, nimittäin puutteitamme koskevasta
+tietämättömyydestä. Emme saa siis olla suutuksissamme heille siitä,
+että he tuntevat vikamme ja että he halveksivat meitä, milloin he ovat
+oikeassa ja tuntevat meidät sellaisiksi, kuin olemme, ja että he
+halveksivat meitä, milloin me ansaitsemme halveksimista.</p>
+
+<p>Sellaisia ovat ne tuntemukset, jotka viriävät tasapuolisuutta ja
+oikeudenmukaisuutta täynnä olevasta sydämestä. Mutta mitä saatammekaan
+sanoa omasta sydämestämme, nähdessämme siellä aivan päinvastaisen
+taipumuksen? Sillä eikö olekin totta, että me vihaamme totuutta ja
+niitä, jotka meille sitä julistavat, ja että me pidämme siitä, että he
+tulevat petetyiksi meidän hyväksemme ja että me tahdomme heiltä aivan
+toisenlaista arvonantoa, kuin mihin me todellisuudessa olisimme
+oikeutetut?</p>
+
+<p>Mainitsen esimerkin, joka saa minut kauhistumaan. Katolinen kirkko ei
+velvoita meitä ilmaisemaan rikkomuksiamme erotuksetta kaikille. Se
+sallii, että niitä pidetään peitossa kaikilta muilta paitsi yhdeltä,<a name="FNanchor_6_6" id="FNanchor_6_6"></a><a href="#Footnote_6_6" class="fnanchor">[6]</a>
+jolle se käskee paljastamaan sydämen syvyydet ja näyttäytymään oikeassa
+valossa. Maailmassa on vain tämä yksi ainoa ihminen, jolle meidän
+täytyy tunnustaa erehdyksemme ja jonka se velvoittaa ehdottomaan
+vaikenemiseen, niin että tämä tietoisuus asuu hänessä aivan kuin sitä
+ei olisi olemassakaan. Voiko ajatella mitään sen armeliaampaa ja
+lauhkeampaa? Ja kuitenkin on ihmisen turmelus niin suuri, että hän
+pitää tätäkin lakia lilan ankarana. Siinä on yksi niistä päätekijöistä,
+jotka ovat aiheuttaneet, että suuri osa Eurooppaa on noussut kapinaan
+tätä kirkkoa vastaan.</p>
+
+<p>Kuinka kohtuuton ja ymmärtämätön onkaan ihmissydän paheksuessaan sitä,
+että sille on asetettu velvoitus tehdä yhdelle henkilölle se, minkä
+tavallaan olisimme velvolliset tekemään kaikille ihmisille. Sillä onko
+oikein, että petämme heitä?</p>
+
+<p>On erilaisia asteita tässä totuuden kammossa, mutta voidaan sanoa, että
+sitä jossakin määrin on jokaisessa, koska se on itserakkauden
+erottamaton osa. Se on sitä väärää hienotunteisuutta, joka pakottaa
+niitä ihmisiä, joiden velvollisuus on muistuttaa toisia, käyttämään
+niin monia kiertoteitä ja lieviä lausetapoja kuin suinkin, jotta eivät
+suinkaan loukkaisi heitä. Heidän on pakko pienennellä vikojamme, olla
+puolustelevinaan niitä ja sekoittaa moitteisiin ylistyksiä ja
+vakuutteluja omasta kiintymyksestään ja kunnioituksestaan. Kaikesta
+huolimatta on tämä lääke karvas itserakkaudelle, joka nauttii sitä niin
+vähän kuin mahdollista ja aina vastenmielisesti, usein vielä salaisella
+kiukulla niitä kohtaan, jotka sitä ojentavat.</p>
+
+<p>Siitä johtuu, että jos toisilla on jotakin iloa rakkaudestamme, he
+välttävät tekemästä meille palvelusta, jonka tietävät olevan meille
+vastenmielisen. He kohtelevat meitä niinkuin tahdomme itseämme
+kohdeltavan: me vihaamme totuutta, he kätkevät sen meiltä; me tahdomme
+kuulla imarteluja, he imartelevat meitä; me kaipaamme tulla petetyksi
+ja meitä petetään.</p>
+
+<p>Silloin jokainen myötäkäymisen askel, joka vie meitä tässä maailmassa
+ylöspäin, loitontaa meitä yhä enemmän totuudesta, sillä eniten juuri
+pidättäydytään haavoittamasta sitä, jonka kiintymys on meille
+hyödyllisin ja vastenmielisyys vaarallisin. Kuka ruhtinas tahansa voi
+olla koko Euroopan pilkkana, ilman että hän itse siitä mitään tietää.
+Se ei kummastuta minua yhtään. Totuuden sanominen on hyödyllinen sille,
+josta se sanotaan, mutta mitä epäedullisin niille, jotka sen sanovat,
+koska he joutuvat vihattaviksi. Ja ne, jotka elävät ruhtinaitten
+seurassa, rakastavat enemmän omia etujaan kuin sen ruhtinaan etuja,
+jota he palvelevat, ja niinmuodoin he varovat suomasta hänelle totuuden
+sanomisesta koituvaa etua, joka olisi heille itselleen vahingoksi.</p>
+
+<p>Tämä onnettomuus on epäilemättä suurempi ja säännöllisempi ylhäisön
+piireissä, mutta eivät alemmatkaan kerrokset ole siitä vapaat, sillä
+jokaisesta on aina jonkin verran viehättävää saada osakseen ihmisten
+rakkautta. Näin on ihmiselämä vain ainaista harhanäkyä; täällä vain
+toinen toistaan petetään ja imarrellaan. Ei kukaan puhu meistä
+läsnäollessamme niin kuin puhuu poissaollessamme. Yksimielisyys
+ihmisten kesken perustuu vain tähän keskinäiseen pettämiseen; ja harvat
+ystävyyssuhteet kestäisivät, jos jokainen tietäisi, mitä hänen
+ystävänsä sanoo hänestä silloin, kun hän ei ole saapuvilla, vaikka hän
+puhuu vilpittömästi ja ilman kiihkoa.</p>
+
+<p>Ihminen on siis vain pelkkää teeskentelyä, valhetta ja kerskuntaa sekä
+itseään että toisia kohtaan. Hän ei tahdo kuulla totuutta; hän välttää
+sanomasta sitä toisille. Ja kaikilla näillä oikeudelle ja järjelle niin
+vierailla taipumuksilla on luonnolliset juurensa hänen sydämessään.</p>
+
+
+<h4>III. Turhuus.</h4>
+
+<p>Kunnian suloisuus on niin suuri, että me tavoittelemme kaikenlaista,
+yksinpä kuolemaakin, vain sen takia, että toivomme sen tuottavan
+kunniaa.</p>
+
+
+<h4>IV.</h4>
+
+<p>Ylpeys painaa yhtä paljon kuin kaikki kärsimykset yhteensä. Se kätkee
+ne, tai jos se paljastaa ne, ylvästelee se niiden tuntemisesta. Se
+pitää meitä vallassaan niin luonnonomaisesti keskellä kärsimyksiämme ja
+erehdyksiämme, että me ilomielin kadotamme yksin elämämmekin, jotta
+siitä puhuttaisiin.</p>
+
+
+<h4>V.</h4>
+
+<p>Turhamaisuus on niin syvälle juurtunut ihmisen sydämeen, että sotamies,
+kuormarenki, laivankokki ja tavarankantajakin kerskuvat ja tahtovat
+saada ihailua osakseen. Ja ajattelijat tahtovat samaa. Ne, jotka
+sepittävät kirjoituksia kunnianhimoa vastaan, tahtovat niittää kunniaa
+siitä, että ovat kirjoittaneet erinomaisesti; ne, jotka sen lukevat,
+tahtovat saada kunnian siitä, että ovat sen lukeneet; minä, joka
+kirjoitan tämän, tunnen ehkä samaa mielitekoa, samoin kuin ehkä ne,
+jotka tämän lukevat.</p>
+
+
+<h4>VI.</h4>
+
+<p>Ihminen on niin itseluuloinen, että hän tahtoo olla koko maailman
+tuntema, vieläpä niiden ihmisten, jotka aloittavat elämänsä silloin,
+kun häntä ei enää ole olemassa; ja hän on niin turhamainen, että viiden
+tai kuuden häntä ympäröivän henkilön kunnioitus ilahduttaa ja tyydyttää
+häntä.</p>
+
+
+<h4>VII.</h4>
+
+<p>Uteliaisuus ei ole mitään muuta kuin turhamaisuutta. Useimmiten
+tahdotaan tietää asioita vain siksi, että voitaisiin niistä puhua,
+ihmiset eivät varmaankaan matkustaisi maita ja meriä saadakseen vain
+itse iloa näkemästään, ilman toivoa, että voivat siitä joskus kertoa
+toisille.</p>
+
+
+<h4>VIII.</h4>
+
+<p>Ei kukaan etsi kunnianosoituksia kaupungeista, joiden kautta matkustaa,
+mutta heti kun on pakotettu oleskelemaan niissä jonkun aikaa, tulee jo
+suuri huoli. Kuinka pitkä aika tarvitaan siihen? Aika, joka vastaa
+turhamaisuutemme ja kehnoutemme pysyväisyyttä.</p>
+
+
+<h4>IX.</h4>
+
+<p>Ken tahtoo täydelleen oppia tuntemaan ihmisen turhamaisuuden, voi
+tarkastella vain rakkauden intohimon syitä ja vaikutuksia. <i>Sen syy
+mikä lieneekään</i> (Corneille), sen vaikutukset voivat olla
+kauhistavia. Tämä <i>mikä lieneekään</i>, vaikkapa vain niin pieni
+seikka, ettei sitä voi tuntea, järkyttää maita, ruhtinaita,
+sotajoukkoja ja koko maailmaa.</p>
+
+<p>Jos Cleopatran nenä olisi ollut lyhyempi, olisi koko maailma
+toisennäköinen.</p>
+
+
+<h4>X.</h4>
+
+<p>On ihmeellistä, että niin silminnähtävä seikka kuin maailman
+turhamaisuus voi olla niin vähän tunnettu, että voi herättää
+kummastusta ja tuntua oudolta, kun sanotaan, että on typerää etsiä
+kunniaa ja mahtavuutta.</p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Ihmisen_heikkous" id="Ihmisen_heikkous"></a>Ihmisen heikkous.</h2>
+
+<h3>Hänen tietämisensä epävarmuus.</h3>
+
+
+<h4>I.</h4>
+
+<p>Ihminen on olento, jonka tie kulkee luonnollisten erehdysten kautta,
+eikä hän voi välttää niitä ilman jumalallista armoa. Ei mikään voi
+ohjata häntä totuuteen; kaikki johtaa hänet harhaan. Molemmilta
+totuuden alkulähteiltä, järjeltä ja aisteilta puuttuu rehellisyyttä ja
+ne pettävät vuorotellen toinen toistaan. Aistit vievät järjen harhaan
+valheellisilla virvatulilla ja joutuvat vuorostaan järjen petettäviksi
+samaten kuin ne ovat järkeä pettäneet. Järki antaa vahingon kiertää.
+Sielun intohimot hämmentävät aisteja ja eksyttävät niitä valheellisiin
+havaintoihin. Siten valhettelevat ja pettävät ne toisiaan kilpaa.</p>
+
+
+<h4>II.</h4>
+
+<p>Minua hämmästyttää eniten juuri havainto, ettei koko maailma ole
+hämmästynyt heikkouttaan. Kaikki ovat vakavissa puuhissa ja seuraavat
+omia mielijohteitaan, ei siksi, että se on luonnollista ja että niin on
+tapana tehdä, vaan ikäänkuin tietäisivät kaikki varmasti, mikä on
+oikein ja kohtuullista. Jokainen huomaa lakkaamatta pettyneensä ja
+uskoo hullunkurisella nöyryydellä sen syyksi kovan onnensa, eikä
+ymmärryksen puutetta, jonka omistamisesta hän alati ylvästelee. Mutta
+onhan hyvä, että on täällä maailmassa paljon sellaisia ihmisiä, jotka
+eivät ole pyrrhonismin<a name="FNanchor_7_7" id="FNanchor_7_7"></a><a href="#Footnote_7_7" class="fnanchor">[7]</a> kannattajia tämän suunnan itsensä tuottaman
+kunnian vuoksi, sillä siitä huomaamme, kuinka mukautuvainen ihminen on
+mitä mahdottomimpiin mielipiteisiin, kun hän on taipuvainen
+uskottelemaan itselleen, ettei hän ole luonnostaan ja välttämättä
+heikko, vaan että hän päinvastoin on luonnostaan viisas.</p>
+
+
+<h4>III.</h4>
+
+<p>Aikaisemmat vaikutelmat eivät yksin kykene viemään meitä harhaan;
+uutuuden viehätyksellä on sama voima. Siitä juontuvat kaikki
+riitaisuudet ihmisten kesken. He syyttävät toisiaan joko seuratessaan
+vääriä lapsuuden vaikutelmia tai umpimähkään juostessaan uusien
+jäljessä. Kuka noudattaa oikeata keskitietä? Astukoon hän esiin ja
+osoittakoon niin tekevänsä. Ei ole ainoatakaan periaatetta, olipa se
+kuinka luonnonomainen tahansa ja lähtöisin vaikka kaikkein
+aikaisimmasta lapsuudesta, jonka ei voisi sanoa kulkevan väärän
+käsityksen merkeissä, olemmepa sen sitten omaksuneet opetuksen tai oman
+kokemuksen avulla. Koska, sanotaan, te olette uskoneet hamasta
+lapsuudesta, että jokin arkku on tyhjä siksi, että te ette näe sen
+sisältävän mitään, niin uskotte, että on olemassa tyhjyyttä; mutta se
+on aistienne harhakuva, jota tottumuksen voima vahvistaa, ja tieteen on
+siis oikaistava se. Toiset taas sanovat: Koska teille on sanottu
+koulussa, ettei tyhjää tilaa ole olemassa, on teidän terve
+arvostelukykynne turmeltu, sillä luonnostaan käsititte asian oikein
+ennenkuin vastaanotitte tämän väärän vaikutelman, jonka nyt saamme
+korjata palaamalla takaisin teidän alkuperäiseen luontoonne. Kuka on
+tässä syypää petokseen? Aistitko vai opetus?</p>
+
+<p>Meillä on toinenkin eksytysten alkulähde, nimittäin sairaudet. Ne
+turmelevat arvostelukykymme ja aistimme. Ja koska vakavat sairaudet
+muuttavat niitä tuntuvasti, on hyvin luultavaa, että lievätkin
+sairaudet aiheuttavat suhteellisesti yhtä suuren vaikutuksen.</p>
+
+<p>Oma harrastuksemme on vielä oivallisempi ase, sillä se sokaisee
+miellyttävällä tavalla järjen näkökyvyn. Maailman tasapuolisimmankaan
+ihmisen ei sallita olla tuomarina omassa asiassaan. Tiedän henkilöitä,
+jotka peläten joutuvansa puolueellisuuteen itseään kohtaan, ovat
+vastapainoa etsiessään tulleet maailman epäoikeudenmukaisimmiksi
+ihmisiksi. Luotettavin keino, jolla voisimme menettää täysin oikean
+asian, olisi se, että panisimme jonkun läheisistä sukulaisistamme
+puolustamaan asiaamme. Oikeus ja totuus ovat kaksi niin hienoa kärkeä,
+ettemme tylsillä aseillamme voi niitä satuttaa. Jos aseemme kohtaavat
+sellaisen kärjen, katkaisevat ne sen ja koskettavat sitä kaikkialta
+muualta kuin oikeasta kohdasta.</p>
+
+
+<h4>IV.</h4>
+
+<p>Maailman parhaimman miehen sielu ei ole niin riippumaton, että hän
+voisi olla häiriintymättä mitättömästä melusta, joka kuuluu hänen
+lähimmästä ympäristöstään. Ei tarvita kanuunanlaukausta keskeyttämään
+hänen ajatuksenjuoksuaan. Siihen riittää tuuliviirin tai vintturin
+narahdus. Älkää ihmetelkö, kun hänen ajatuksensa eivät tällä haavaa ole
+kyllin selkeät. Kärpänen surisee hänen korvansa juuressa. Se riittää
+tekemään hänet kykenemättömäksi antamaan hyviä neuvoja. Jos tahdotte,
+että hän osuu oikeaan, niin ajakaa pois tuo eläin, joka pitää hänen
+järkeään lamassa ja sumentaa tuota voimakasta älyä, joka hallitsee
+kaupunkeja ja kuningaskuntia! Kuinka naurettava jumaltenkaltainen
+olento!</p>
+
+
+<h4>V.</h4>
+
+<p>Kuinka vaikea onkaan antaa mitään asiaa toisen ratkaistavaksi
+horjuttamatta hänen arvosteluaan tavalla, jolla me asian hänelle
+esitämme. Jos sanon: Minun mielestäni tämä on kaunista, minun
+mielestäni tämä on epäselvää tai jotain muuta sellaista, kiinnitän
+hänen mielikuvituksensa heti tähän arvosteluun tai yllytän häntä
+sanomaan vastaan. On parempi olla sanomatta mitään, sillä silloin
+arvostelee toinen omien ajatustensa mukaan, toisin sanoen, sen mukaan,
+mitä hän sillä hetkellä on, ja sen mukaan kuin aivan toiset asianhaarat
+määräävät kuin ne, joita on itse ajatellut. Silloin ainakaan ei ole
+koetettu millään tavoin hänen arvosteluunsa vaikuttaa, mikäli
+vaikenemisella ei tässä myöskin ole merkitystä, mikä seikka riippuu
+tavasta ja tulkinnasta, jonka hän mielentilansa mukaan vaikenemiselle
+tahtoo antaa, tai siitä, arvaako hän eleet ja kasvonilmeet tai
+äänensävyn, tai onko hän kasvonilmeitten tuntija. Niin vaikea on olla
+saattamatta pois arvostelua luonnolliselta tolaltaan tai pikemminkin,
+niin vaikea on pysyä lujana ja järkkymättömänä mielipiteessään.</p>
+
+
+<h4>VI.</h4>
+
+<p>Tärkein asia elämässä on toimialan valitseminen. Sattumalla on siinä
+suuri määräämisvalta. Tottumus tekee ihmiset muurariksi, sotilaaksi ja
+puusepäksi. Hän on erinomainen puuseppä, sanotaan, ja sotilaista
+puhuttaessa: Kuinka suuria hölmöjä he ovat! Toiset taas päinvastoin
+sanovat; Ei mikään ole uljaampaa kuin sodankäynti; kaikki muut ihmiset
+ovat pelkureita. Valintaan vaikuttaa se, kuuleeko lapsena kiitettävän
+vai moitittavan joitakin ammatteja, sillä luonnollisesti rakastetaan
+sitä, mitä pidetään hyvänä, ja vihataan sitä, mikä leimataan huonoksi.
+Näitä asioita koskevat sanat jättävät vaikutelmia mieleemme, mutta
+erehdymme suuresti, kun niiden mukaan menettelemme. Niin suuri on
+totunnaisuuden voima, että niistä, jotka luonto on tehnyt vain
+ihmisiksi, tehdään kaikenlaisten ammattien harjoittajia. Toisilla
+seuduilla ovat kaikki järjestään muurareita, toisilla kaikki sotilaita,
+ja niin edespäin. Tällainen yksitoikkoisuus ei voi perustua luonnon
+järjestykseen. Olosuhteet ne ovat tämän aikaansaaneet, sillä ne
+orjuuttavat luontoa. Mutta joskus voittaa luonto ja ohjaa ihmisen tämän
+synnynnäisten lahjojen alalle kaikista olosuhteista huolimatta,
+olivatpa ne sitten hyviä tai huonoja.</p>
+
+
+<h4>VII.</h4>
+
+<p>Me emme koskaan elä nykyhetkessä. Me riennämme tulevaisuutta kohti,
+ikäänkuin saapuisi se liian vitkallisesti, ikäänkuin tahtoisimme
+jouduttaa sen kulkua. Tai kutsumme me takaisin menneisyyden
+pysäyttääksemme sen, ikäänkuin se olisi liian joutuisa. Olemme niin
+ymmärtämättömiä, että harhailemme ajanjaksoissa, jotka eivät kuulu
+meille, emmekä ajattele yksinomaan sitä pistettä, joka todella kuuluu
+meille. Ja niin turhamaisia olemme, että uneksimme sitä, mitä ei ole
+enää olemassa, ja päästämme huomaamattamme karkuun sen ainoan, joka on
+läsnä! Nykyhetki on säännöllisesti meidän loukkauskivemme. Me kätkemme
+sen näkyvistämme, koska se tuottaa meille tuskaa; ja jos se meitä
+miellyttää, suremme me nähdessämme sen loittonevan. Me yritämme tehdä
+sen siedettäväksi tulevaisuuden avulla ja me aiomme järjestellä
+asioita, jotka eivät vielä ole vallassamme, sellainen ajankohta
+silmämääränämme, jonne pääsemisestä meillä ei ole mitään takeita.</p>
+
+<p>Jokainen, joka tutkii ajatuksiaan, huomaa aina askaroitsevansa
+menneessä ja tulevassa ajassa. Emme ajattele juuri ollenkaan
+nykyisyyttä ja jos ajattelemmekin, niin teemme sen vain valmistaaksemme
+tulevaisuutta. Nykyisyys ei ole koskaan meidän tarkoituksenamme:
+menneisyys ja nykyisyys ovat meidän keinojamme, tulevaisuus yksin on
+meidän tarkoituksemme.<a name="FNanchor_8_8" id="FNanchor_8_8"></a><a href="#Footnote_8_8" class="fnanchor">[8]</a> Siten me emme elä koskaan, vaan ainoastaan
+toivomme elävämme, ja lakkaamatta valmistellessamme onnelliseksi
+tuloamme, menetämme ainiaaksi onnellisena olon mahdollisuudet.</p>
+
+
+<h4>VIII.</h4>
+
+<p>Mielikuvituksemme liioittelee niin suuresti nykyhetken merkitystä,
+kiinnittäessään siihen alinomaiset mietteensä ja pienentää siihen
+määrään iäisyyden arvoa kun se on suuntaamatta siihen mietteitään, että
+me teemme iäisyydestä olemattomuuden ja olemattomuudesta iäisyyden. Ja
+kaikella tällä on niin elinvoimaiset juuret meissä, ettei kaikki meidän
+järkemme pysty meitä siitä varjelemaan.</p>
+
+
+<h4>IX.</h4>
+
+<p>Cromwell oli hävittämäisillään koko kristikunnan: kuninkaallinen perhe
+oli syösty vallasta ja hänen oman perheensä mahti ikipäiviksi taattu.
+Mutta esteeksi tuli pieni hiekanjyvänen, joka asettui hänen virtsa
+tiehyeeseensä. Yksinpä Roomakin oli alkanut vavista hänen tähtensä;
+mutta tuli sitten tuo pieni hiekanjyvänen, hän kuoli, hänen perheensä
+suistui, rauha palasi kaikkialle ja kuningas asetettiin jälleen
+valtaan.</p>
+
+
+<h4>X.</h4>
+
+<p>Tahto on uskon tärkein elin. Ei siksi, että se muodostaisi uskon, vaan
+siksi, että asioiden oikeus tai vääryys riippuu siitä, miltä taholta
+niitä katsotaan. Tahto, jota miellyttää enemmän toinen katsantokanta
+kuin toinen, ei salli ajatuksen tarkastella niitä asioiden hyviä
+puolia, joita se itse ei halua katsoa; siten ajatus kulkien yhtä rintaa
+tahdon kanssa, pysähtyy katsomaan vain sitä puolta asiasta, joka tahtoa
+miellyttää, ja arvostelee vain sen perusteella, mitä se tällöin näkee.</p>
+
+
+<h4>XI.</h4>
+
+<p>Mielikuvitus suurentaa pienet seikat, niin että ne lopulta täyttävät
+meidän sielumme ilmiömäisellä kunnioituksella, ja uhkarohkealla
+ylimielisyydellä se pienentää suuret seikat, niin että ne noudattavat
+samoja mittasuhteita kuin hän itse. Samoin tekee hän puhuessaan
+Jumalasta.</p>
+
+
+<h4>XII.</h4>
+
+<p>Kaikki ihmisten hankkeet tarkoittavat omaisuuden kokoamista; mutta he
+eivät voi kuitenkaan koskaan osoittaa, että he pitävät sitä hallussaan
+minkään oikeuden nojalla, sillä he omistavat tavaransa vain
+mielikuvituksessaan eikä heillä ole mitään mahtia pitää niitä varmasti
+hallussaan. Samoin on tietommekin laita, sillä sairaus voi riistää sen
+meiltä.</p>
+
+
+<h4>XIII.</h4>
+
+<p>Jos me joka yö näkisimme unissa saman asian, vaikuttaisi se meihin
+samaten kuin esineet, joita joka päivä näemme ympärillämme. Ja jos joku
+käsityöläinen olisi varma saavansa joka yö kaksitoista tuntia läpeensä
+nähdä sellaista unta, että hän on kuningas, olisi hän luullakseni yhtä
+onnellinen kuin kuningas, joka samaan aikaan näkisi unta, että hän on
+käsityöläinen. Jos me näkisimme joka yö sellaista unta, että olemme
+vihollisten vainoamia ja jos tuskaatuottavat aaveet ahdistaisivat meitä
+päivisin erilaisissa askareissa tai matkalla ollessamme, kärsisimme
+unesta melkein yhtä paljon kuin todellisuudesta, ja varoisimme
+vaipumasta uneen samoin kuin varoisimme heräämistä silloin, kun
+todellisuus tarjoaa meille vain kurjuutta. Nämä unet tuottaisivat
+todellakin melkein yhtä suuria kärsimyksiä kuin todellisuus. Mutta
+koska unet ovat kaikki erilaisia ja vaihtuvat, liikuttaa meitä se, mitä
+niissä näemme, paljon vähemmän kuin se, mitä näemme valveilla
+jatkuvaisuuden vaikutuksesta, joka ei kuitenkaan sekään ole niin
+yhtämittaista ja samantapaista, ettei se joskus muuttuisi. Nämä
+muutokset eivät tapahdu erikoisen nopeasti muulloin kuin muutamissa
+harvinaisissa tapauksissa, kuten esimerkiksi matkoilla, jolloin
+sanotaankin: minusta tuntuu, että näen unta. Elämä on uni, tosin
+vähemmän häilyväinen.</p>
+
+
+<h4>XIV.</h4>
+
+<p>Me edellytämme, että kaikki ihmiset käsittävät ja tuntevat samalla
+tapaa. Mutta tällainen edellyttäminen on sangen mielivaltaista, sillä
+meillä ei ole siihen mitään todisteita. Näen kyllä, että käytetään
+samoja sanoja samoista asioista ja että joka kerta kun kaksi ihmistä
+näkee kappaleen muuttavan paikkaa, he kumpikin ilmaisevat havaintonsa
+tästä esineestä samalla sanalla sanoen kumpainenkin, että se on
+liikkunut. Ja tämän ilmaisumuodon yhtäläisyyden nojalla tehdään varma
+johtopäätös mielteiden yhdenmukaisuudesta. Mutta johtopäätös ei ole
+ehdottomasti sitova eikä lopullisesti todistettu, vaikka siinä on
+paljon sellaista, joka oikeuttaa panemaan merkille rinnakkaisilmiöitä,
+koska tiedetään, että usein voidaan tehdä sama johtopäätös erilaisista
+olettamuksista.</p>
+
+
+<h4>XV.</h4>
+
+<p>Kun me näemme saman seurauksen aina johtuvan samasta syystä, päätämme,
+että edessämme on luonnonlaki samoin kuin siinä, että päivä valkenee
+taas huomenna jne. Mutta usein luonto tekee meille tepposet, kun se ei
+alistu omiin lakeihinsa.</p>
+
+
+<h4>XVI.</h4>
+
+<p>Tietämisemme muodostaa kaksi äärimmäisyyttä, jotka koskettavat
+toisiaan. Ensimmäinen on puhdas luontainen tietämättömyys, jota kaikki
+ihmiset edustavat syntyessään. Toinen äärimmäisyys on se, johon tulevat
+suuret henget, kun he läpikäytyään kaiken sen, mitä ihmiset voivat
+tietää, huomaavat, etteivät tiedä mitään ja kohtaavat saman
+tietämättömyyden, josta he ovat lähtöisin. Mutta tämä on oppinutta
+tietämättömyyttä, joka tuntee itsensä. Ne taas, jotka ovat lähteneet
+luontaisesta tietämättömyydestä saavuttamatta tätä toista
+äärimmäisyyttä, ovat saaneet jonkun verran itsekylläisen tiedon alkeita
+ja ovat olevinaan viisaita.</p>
+
+<p>Nämä juuri ne järkyttävät maailmaa ja näkevät kaikki huonommassa
+valossa kuin nuo toiset. Joukko ja sen älyniekat määräävät
+säännöllisesti maailman tapahtumien kulun; nämä ne halveksivat kaikkea
+ja joutuvat itse halveksittaviksi.</p>
+
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="RALPH_WALDO_EMERSON" id="RALPH_WALDO_EMERSON"></a>RALPH WALDO EMERSON.</h2>
+
+<div class="figcenter" style="width: 208px;">
+<img src="images/002.png" width="208" height="310" alt="Ralph Waldo Emerson" title="" />
+<span class="caption">Ralph Waldo Emerson</span>
+</div>
+
+<p>Kuinka olet tähän asti voinut tulla toimeen ilman Emersonia? Kuinka
+olet voinut elää itsenäisesti? Oletko itseesi luottanut? Ja jos jonkun
+kerran olet itsenäisesti menetellyt ja jotenkuten tullut toimeen elämän
+salahautojen keskellä, niin oletko voinut itsenäisyydessäsi
+<i>kehittyä</i> tuntematta häntä, innostumatta hänen sanoistaan ja
+ylentymättä hänen esikuvastaan?</p>
+
+<p>Itsenäinen ihminen ei tarvitse toisen ihmisen apua eikä tukea &raquo;Voimakas
+mies on voimakkain seisoessaan yksin&raquo;. Mutta vallan yksinäinen ja
+itsenäinen ihminen ei tarvitsekaan mitään. Ihminen voi osoittaa ja
+toteuttaa itsenäisyyttään parhaiten suhteessaan toisiin. Ja ihmisten
+väliset kosketukset ovat sellaisia, että epäitsenäisyys ja
+väärinkäsitetty itsenäisyys, jota vastaan elämässä törmäämme, herättää
+jalostetun itsenäisyyden kaipuuta. Kuitenkin vasta silloin, kun
+itsenäinen, olemustamme voimakkaasti koskettava mies sanoo meille:
+&raquo;luota itseesi&raquo;, alkavat sisässämme harpunkielet soida ja säestää
+tekojamme. Emersonin sanoilla on tällainen vaikutus.</p>
+
+<p>Olet kulkenut rauhassa tietäsi, mutta nyt sinä yht'äkkiä kohtaat tämän
+kirkkaan hiljaisuuden miehen. Pysähdyt kohdatessasi hänet. Herää
+kysymyksiä. Oletko ollut niin itsenäinen kuin olisit voinut olla?
+Oletko luottanut sisässäsi omalla erikoisella tavalla kumpuaviin elämän
+lähteisiin? Oletko laisinkaan ymmärtänyt luonnon kauneutta ja
+syvällisyyttä? Oletko sitä omalla uudella tavallasi ymmärtänyt? Oletko
+ollut rohkea ja onko sinulla ollut siihen sisäisiä valtuuksia?</p>
+
+<p>Itsenäisyyskysymys on päiväjärjestyksessä vain nimellisesti, ellei se
+ole myöskin yksilöiden päiväjärjestyksessä. Itsenäisyysaate ei ole
+voittoisa, elleivät itsetietoiset, vapaat ja jalot yksilöt ole sitä
+kannattamassa ja kehittämässä. Henkilö, joka nojautuu vieraisiin
+tekijöihin, omiin kehittymättömiin, jonkun toisen yksityisen, omaisten,
+puolueen, suuren joukon, kenen tahansa tai ei kenenkään mielipiteisiin,
+tapoihin ja tekoihin eläytymättä niihin mieskohtaisesti, joka tuskan
+hiki otsalla huolehtii siitä, mitä toiset hänestä ajattelevat ja oven
+takana kuuntelee, mitä toiset hänestä sanovat, joka karttaa tehdä tai
+sanoa itselleen mitään epäedullista ja joka pelkää jättäneensä
+tekemättä jotakin valitellen sitä, ettei ole voinut tietää kaikkia
+toisten ajatuksia, ei ole itsenäinen ihminen.</p>
+
+<p>Emerson, seestyneen ajatuksen ja miehekkään ihanteellisuuden mies
+opettaa sinua luottamaan itseesi ja kehittämään itsenäisyyttäsi.</p>
+
+<p>Hän ei viivytä kohdatessaan sinut. Hänessä ei piile mitään vaaraa
+olemuksellesi, kuten ystävässä, joka tyrkyttää sinulle mielipiteitään
+ja koettaa taivuttaa sinut mukaansa. Päinvastoin hän jouduttaa kulkuasi
+ja tekee sen tehokkaammaksi ilman että sinun tarvitsee jäädä
+minkäänlaiseen kiitollisuuden velkaan hänelle. Tunnet vapautusta, ja
+henkesi pääsee ahdistuksesta. Kohoat ja lennät eteenpäin linnun lailla.
+Kallisarvoinen sisäinen kutsumus velvoittaa sinua liikuttamaan siipiä.</p>
+
+<p>&raquo;Luota itseesi&raquo;, sanoo hän lyhyesti ja selvästi jokaiselle
+vastaantulijalle. Kaikki muu on sen toistamista ja selittämistä.
+Tavallisia jokapäiväisiä sanoja, mutta vasta hänen käyttäminään ne
+tuntuvat uusilta ja ihmeellisiltä.</p>
+
+<p>Ensin lähdet hänen kanssaan aarniometsään katsomaan luonnon suurten
+korpien näkyjä. Hän osoittaa sinulle kastehelmiä sammalessa ja
+valkoisia talvikkeja ikivihreiden kuusien alla. &raquo;Metsän himmeä valo&raquo;,
+opettaa tämä metsänkävijä, &raquo;muistuttaa alati kestävää aamua ja
+vaikuttaa innostavasti ja virvoittavasti. Tämän paikan lumous, jota jo
+ikimuistoisista ajoista on ylistetty, kietoo meidät. Mäntyjen, kuusien
+ja tammien rungot säihkyvät kuin rauta avartuneiden silmiemme edessä.
+Vaiteliaat puut alkavat kutsua meitä ja kehoittavat meitä elämään
+kanssaan ja jättämään taakseen juhlallisiksi leimattuja mitättömyyksiä
+täynnä olevan elämän. Mitään historiaa, kirkkoa tai valtiota ei ole
+kiinnitetty Jumalan taivaalle eikä kuolemattomaan vuoteen. Kuinka
+helppoa on täällä samota eteenpäin kohti avautuvia maisemia, nopeasti
+toinen toistaan seuraavien uusien näköalojen ja ajatusten virratessa
+mieleen, kunnes sieltä vähitellen on työnnetty pois muistelmat kodista
+ja koko muisti on nykyhetken mahdin poispyyhkäisemä, jonka jälkeen
+kuljemme luonnon riemusaaton etunenässä.&raquo; Eikö tunnu kuin olisi kotisi,
+pyhättösi täällä puiden keskessä? Ja syvällä on luonnon kaipuu
+olemuksessamme. &raquo;Mitä vesi on janolle, sitä on kallio ja multainen maa
+silmillemme, käsillemme ja jaloillemme&raquo;, sanoo saattajamme.</p>
+
+<p>Sitten hän vie meidät vuorelle. Kuta korkeammalle tämä vuorelaishenki
+johdattaa meidät, sitä laajemmaksi avartuu näköpiiri ympärillämme ja me
+näemme yhä suurempia maailmankaikkeuden renkaita. &raquo;Silmä on ensimmäinen
+kehä&raquo;, hän sanoo, &raquo;taivaanranta, jonka se muodostaa, on toinen; ja
+kautta koko luonnon toistuu tämä peruskuvio lakkaamatta. Se on maailman
+salakirjoituksen korkein tunnusmerkki. Pyhä Augustinus kuvasi Jumalan
+olemuksen kehäksi, jonka keskipiste on kaikkialla ja jonka
+ympärysmittaa ei ole missään.&raquo; Ja hän jatkaa uuden mielijohteen
+vallassa: &raquo;Ihmeellisintä jokaisessa näköalassa on se kohta, jossa maa
+ja taivas koskettavat toisiaan, ja sen me näemme lähikukkulalta yhtä
+hyvin kuin Alleghany-vuorten huipulta.&raquo;</p>
+
+<p>Tässä mielenvireessä laskeudumme vuorelta ja lähestymme äärettömien
+valtamerien rantaa kokeaksemme maailmankaikkeuden iloa ja nähdäksemme
+luoteessa ja vuoksessa suuren vastakkaisuuksien lain. &raquo;Aina siitä
+lähtien kun olin poika&raquo;, kertoo tämä ihmisten ilmoille saapunut
+saarenasukas, &raquo;olen halunnut kirjoittaa tutkielman tasoituksista. &mdash;
+Kaksinapaisuuden (polariteetin) eli vaikutuksen ja vastavaikutuksen
+tapaamme kaikissa luonnon tekijöissä, valossa ja pimeydessä, kuumassa
+ja kylmässä, meren luoteessa ja vuoksessa. &mdash; Jokainen teko palkitsee
+itsensä tai toisin sanoen täydentää itsensä kaksinaisella tavalla:
+ensin olioissa eli oikeassa todellisessa luonnossa ja toiseksi olevissa
+oloissa eli näkyväisessä luonnossa. &mdash; Syytä ja seurausta, keinoa ja
+tarkoitusta, siementä ja hedelmää ei voi erottaa toisistaan, sillä
+seuraus kukkii jo syyssä, tarkoitus on keinossa läsnä ja hedelmä
+siemenessä. &mdash; Maailmankaikkeus kuvastuu kaikissa pienimmissäkin
+osasissaan.&raquo;</p>
+
+<p>Poikkeat vielä hänen työhuoneeseensa. Tätä työn ihannoijaa ja
+kaikkinaisen työn tekijää viehätti vapaa näköala ikkunan edessä.
+Talonsa hän oli valinnut kylän laidalta ja ostanut liittävän maa-alan
+sen ympäriltä päästäkseen ehdottomaan rauhaan. Hän kaipasi
+yksinäisyyttä ja hiljaisuutta työskennelläkseen ja ajatellakseen.
+Ikkunan alla kasvoi ruusu, johon hänen katseensa usein pysähtyi, kun
+hän ajatteli luomakunnan salaisuuksia, ja etäämpänä olivat muut
+puutarhan istutukset. Emerson keskeyttää työnsä, kun hän tarvitsee
+lepoa tai etsii virkistystä työn vaihtelusta, tai kun hän tuntee
+innoitusta; hän nousee työpöytänsä äärestä ja menee puutarhaansa. &raquo;Kun
+vaellan puutarhaan kädessäni lapio ja käännän kukkapenkkiä, tunnen
+sellaista iloa ja sellaista terveyden tunnetta, että huomaan tehneeni
+väärin, kun olen antanut toisten suorittaa puolestani, mitä olisin
+omilla käsilläni voinut tehdä.&raquo; Ruumiillinen työ ja ajatustyö, siinä
+kaksi rinnakkaista voimaa, jotka Emersonin ajattelua veivät varmasti ja
+terveesti eteenpäin.</p>
+
+<p>Seurattuasi Emersonia opit häneltä vihdoin jakamaan oman elämäsi
+alkutekijöihin, ajatuksiin, ja näin saat käsiisi rakennusaineet, joista
+sitten yhdistät uuden oman maailmankatsomuksen. &raquo;Maailmankaikkeus on
+edustettuna yhdessä ainehiukkasessa ja yhdessä ajan silmänräpäyksessä.
+&mdash; Ihminen kantaa maailmaa päässään. &mdash; Kun luonnonhistoria on
+kirjoitettu hänen aivoihinsa, on hän luonnon salaisuuksien profeetta ja
+keksijä. &mdash; Oikea oppi kaikkiallaläsnäolevaisuudesta on se, että
+Jumala kaikkine voimineen kuvastuu uudelleen joka sammalessa ja
+hämähäkinverkossa.&raquo; Siinä muutamia tämän ajattelija-runoilijan
+panteistisen maailmankatsomuksen ydinlauseita, joita sinäkin lienet
+joskus tavoitellut.</p>
+
+<p>Sitten osaat kulkea jo yksinkin.</p>
+
+<p>Osaat mennä metsään, nousta vuorelle, kulkea meren rantaan ja vetäytyä
+työhuoneeseesi. Mutta ennenkaikkea osaat ajatella yksin.</p>
+
+<p>Sinusta tulee taiteilija, kirjailija tai ajattelija ja uuras
+työntekijä. Ja ellei näitä, niin ainakin kunnon ihminen, jonka
+sielussa Emerson koskettaa maailmankaikkeuden tunnuissa elämisen
+mahdollisuuksia. Hän syventää, rikastuttaa ja vapauttaa sinun henkeäsi,
+jotta taas voit rohkaistuna jatkaa matkaasi.</p>
+
+<p>Ralph Waldo Emerson syntyi toukokuun 25. päivänä 1803 Bostonissa
+Yhdysvaltain Massachusets-valtiossa. Hänen esivanhempansa olivat
+säilyttääkseen henkisen vapautensa ja varjellakseen uskonnollista
+vakaumustaan muuttaneet Amerikkaan, uuteen maailmaan, joka lakeuksineen
+ja avarine aarniometsineen on ollut niin monen matkalaisen silmämääränä
+silloin, kun vanhassa maailmassa on alkanut tuntua liian ahtaalta ja
+hallituksen asestetut sanansaattajat ovat alkaneet vainota kodin
+vakaumuksia.</p>
+
+<p>Suvun uskonnollisten taipumusten lisäksi, joiden voima ilmeni vapauden
+maata etsivässä henkisessä siirtolaisuudessa, Emerson sai periä
+ahkerasti viljellyt älylliset lahjat. Esi-isissä oli ollut kymmenittäin
+sivistyksen tienraivaajia, etenkin pappeja. Hänen isänsä oli pappi,
+historioitsija ja runoilija.</p>
+
+<p>Suurmies herättää eloon ja keskittää itseensä sukunsa henkisen
+rikastumisen mahdollisuudet. Ja edelleen, kuta syvemmältä hän
+leivisköitään etsii, sitä edustavamman paikan hän saa ihmiskunnan
+historiassa. Emerson, joka on kirjoittanut teoksen ihmiskunnan
+edustajista ja sanonut siinä, että &raquo;edustajissamme toistuvat voimamme
+moninkertaisina&raquo;, on itse niin monien tuhansien etsijöiden edustaja,
+eitä hänen oma yksityinen elämänsä ja sen ulkonaiset puitteet näyttävät
+jäävän sen rinnalla selittämättömän hiljaisuuden peittoon.</p>
+
+<p>Emersonin kehitys näyttää, kuinka suuri merkitys on puhdashenkisen ja
+sisäisesti riippumattoman ja eheän kodin kasvatuksella lapsiin, jotka
+säilyttävät tulevaisuuden suuria salaisuuksia sisässään. Emersonista
+tuli ajattelija, joka osasi irtautua maankamarasta, ei menettämällä,
+vaan kartuttamalla voimia. Kasvatus ja ulkonaiset vaikeudet vahvistivat
+hänen olemuksensa pääsäikeitä. Emersonin koti oli sellainen, jossa
+yhteiskunnan uudistus pannaan alulle ja toteutetaan yksilöissä.
+Uutisviljelijät, jotka ovat raivanneet metsiä, rakentaneet kaupunkeja
+ja luoneet uuden maailman, kasvattavat lapsiaan ankarasti ja totuttavat
+heitä tietoihin, puhtauteen ja työhön.</p>
+
+<p>Yhdeksänvuotiaana Ralph Waldo oli jo koulutöissä. Vuotta aikaisemmin
+oli isä kuollut ja toimeentulo oli vaikeaa. Mutta perheessä, jossa
+köyhyyttä pidettiin hyveenä, karaisivat koettelemukset mieltä. Ralph
+Waldolla oli erään veljensä kanssa yhteinen päällystakki, jota he
+vuorotellen käyttivät koulussa toverien pilkasta huolimatta. Ilo ja
+leikki olivat kodissa kylläkin tuttuja asioita, mutta Ralph Waldo eli
+kuitenkin enimmäkseen itseensä sulkeutunutta mietiskelevää elämää,
+sillä tunteita ei kodissa sallittu tuoda esille.</p>
+
+<p>Aikaisin heräsi hänessä kaipuu &raquo;mietiskelevän yksinäisyyden pyhään
+erämaahan.&raquo; Vuonna 1839 hän kirjoittaa päiväkirjaansa: &raquo;Kun minä olin
+kolmetoistavuotias, kääntyi enoni kerran puoleeni ja kysyi: 'Miksi
+eivät toverit pidä sinusta, Ralph, eivätkä viihdy seurassasi, kun taas
+täysikasvuiset ovat sinuun mieltyneet? Nyt olen 36-vuotias ja tämä
+ihmisten suhtautuminen minuun on aivan päinvastainen: vanhat
+suhtautuvat minuun epäillen ja vihamielisesti, mutta nuoriso rakastaa
+minua.&raquo;</p>
+
+<p>Retkeilyt luonnossa kuuluivat päiväjärjestykseen. Emerson ei voinut
+ajatella toisten seurassa, se onnistui vain silloin, kun hän oli yksin.
+Nuorukaisena hänen oli tapana samoin kuin Rousseaun kuljeksia ja
+haaveilla päivät päästään kedoilla. &raquo;Suljen kirjani&raquo;, kertoo hän
+päiväkirjassaan, &raquo;puen ylleni vanhat vaatteet, painan päähäni vanhan
+lakin ja hiivittyäni pois asumattomien merenlahtien viidakkoihin minä
+vaellan tyytyväisenä pientä karjapolkua sinne, missä tiedän olevani
+kätkössä kaikkien katseilta. On vähän sellaisia hetkiä, jolloin nautin
+yhtä paljon kuin silloin. Minä muistelen siellä talvea ja odotan uutta
+kevättä.&raquo;</p>
+
+<p>Tiedonhalu ja rautainen ahkeruus vaativat myös osansa aikaiselta
+lapsuudelta. Lomahetkinä, kun ei tarvinnut juosta äidin ostoksilla, hän
+istui kotona, kädessään jokin uskonnollinen tai historiallinen kirja.
+&raquo;Köyhyyden ja ankaran puutteen rautarengas&raquo; karaisi häntä ja hänen
+omaisiaan työssä, vaatimattomuudessa ja kieltäymyksessä.</p>
+
+<p>Usein hän istui ullakolla vanhaan päällystakkiin korviaan myöten
+kääriytyneenä lukien Platonin<a name="FNanchor_9_9" id="FNanchor_9_9"></a><a href="#Footnote_9_9" class="fnanchor">[9]</a> &raquo;Pitoja&raquo;, niin että myöhemmin
+villavaatteen tuoksu toi aina hänen mieleensä nämä nuoruudenaikaiset
+harrastukset. Sunnuntai-aamuisin hän kiersi kaikki Bostonin kirkot
+saadakseen tietää, missä hänen mielisaarnaajansa puhui.</p>
+
+<p>Neljätoistavuotiaana lopetettuaan Bostonin latinakoulun hän lähti
+Bostonin ja Cambridgen läheisyydessä sijaitsevaan Harvardin
+yliopistoon. Erityisesti välttelemättä tovereitaan hän eli eristettyä
+elämää. Hän tuki Platonin, Plutarkhoksen, Chaucerin, Shakespearen,
+Burnsin, Miltonin, Wordsworthin, Coleridgen ja Montaignen teoksia,
+jotka siis jo näin varhaisilta ajoilta tulivat hänen
+mielikirjailijoikseen ja opettajikseen.<a name="FNanchor_10_10" id="FNanchor_10_10"></a><a href="#Footnote_10_10" class="fnanchor">[10]</a> Kaunokirjalliset
+taipumukset tulevat ilmi ja niitä harjoittaa hän ahkerasti.
+Saarnaajaksi tullakseen harjoittaa hän myös puhujataitoaan. Hänen
+kirjoitelmansa &raquo;Sokrateen luonteesta&raquo; ja &raquo;moraalifilosofian nykyisestä
+tilasta&raquo; tulivat palkituiksi.<a name="FNanchor_11_11" id="FNanchor_11_11"></a><a href="#Footnote_11_11" class="fnanchor">[11]</a></p>
+
+<p>Suuret harrastukset herättävät suuria ajatuksia. Ne raottavat
+mahdollisuuden ovea kunnes tullaan sille ovelle, jonka takana odottaa
+ihmisen tietoinen minä. Alkaa Väinämöisen ja Joukahaisen kilpataistelu.
+Kysymyksiä ratkaistaessa löytyvät vastakohdat ja häviävät rajat.
+Seisotaan rannattoman elämän meren edessä. Alkaako heitellä kiviä
+mereen, etsiäkö helmiä rannan simpukoista vaiko vaipua uneen
+rantahiekalle? Vaiko elää meren hengessä, levätä, kun se lepää, ja
+taistella kun se taistelee?</p>
+
+<p>Emersonin harrastukset tuovat hänet pian runoilijan ja ajattelijan
+maailmannäkyjen pariin. Pian saa hän astua tilinteolle oman tietoisen
+itsensä kanssa. Kymmenkunta vuotta kestää taistelu. Sitten vasta
+selviytyy hän nuoruuden ja itsetietoisen heräämisen kiirastulesta
+virvoittavien vesin partaalle.</p>
+
+<p>Kehitys kulkee tähän suuntaan. Suuria ajatuksia hautoen puhujamaineesta
+ja uuden uskonnon perustamisesta, kuten Tolstoikin nuoruusvuosinaan,
+sielun tarpeita paremmin vastaavalla tavalla Lutherin ja Calvinin
+tapaan hän opiskeli jumaluusoppia henkevyydestä köyhässä yliopistossa.
+Opiskeli huolimatta ympäristönsä tukahduttavasta keskinkertaisuudesta
+ja kuolleisuudesta. Hän oli kuin innokas, uupumaton opettaja huonon
+luokan edessä. Voittaen sisäisen vastenmielisyytensä kirkon ahdasta
+kaavamaisuutta kohtaan hän oli päättänyt antautua papilliselle uralle
+saadakseen julistaa sitä uutta, joka vielä selittämättömänä väreili
+hänen sisässään. Parin vuoden kuluttua, v. 1829 hän suoritti
+papintutkinnon ja ilmestyy synnyinkaupunkinsa unitaariseurakunnan
+pastoriksi, kalpeana ja hiljaisena, sillä hänellä oli ollut paljon
+epäilyksiä, niin että hänen terveytensä oli siitä kärsinyt ja luvut
+hetkeksi keskeytyneet.</p>
+
+<p>Ulkonaisesti hillitty, arka, pidättyväinen ja hieno nuori pastori ei
+kaikkien seurakuntalaisten mielestä osannut täyttää virkansa töitä eikä
+ollut heidän mielestään syntynyt papiksi. Toisaalta hänen henkevyytensä
+ja hienoutensa viehätti yksinkertaisiakin sanankuulijoita. Hän sai
+ihmeellisen ajatusrikkaan saarnaajan maineen ja häntä verrattiin
+Channingiin.<a name="FNanchor_12_12" id="FNanchor_12_12"></a><a href="#Footnote_12_12" class="fnanchor">[12]</a> Yleisö alkoi tunkeutua kirkkoon kuulemaan nuorta
+pastoria, joka sydämensä innoituksesta puhui julistaen raikkaita
+totuuksia jokapäiväisen elämän arvosta. Emersonin sisäinen säilyi,
+varmistui ja voimistui, niin että se alkoi tulla ulkonaisestikin
+ratkaisevaksi. Taistelu alkoi uudelleen. Hän halusi lausua julki
+totuuden ja kehittää johdonmukaisesti ajatuksiaan, mutta pelkäsi sen
+ulkonaisia seurauksia ja ennenkaikkea melua. Hän vastusti kaikkia
+kaavoja, virallista hyväntekeväisyyttä ja oli eri mieltä kirkonmiesten
+kanssa ehtoollisesta.</p>
+
+<p>Aavistaen suurta sisäistä murrosta hän vetäytyi joksikin aikaa
+Valkoisille vuorille<a name="FNanchor_13_13" id="FNanchor_13_13"></a><a href="#Footnote_13_13" class="fnanchor">[13]</a> ja siellä erämaassa, kaukana maailmasta, joka
+oli vaimentanut hänen sisäisiä ääniään, hän ratkaisi asiansa
+omantuntonsa mukaisesti. Palattuaan Bostoniin hän ilmoitti eroavansa
+papinvirasta. Hän oli silloin 29-vuotias koettelemusten karaisema nuori
+mies. Sisäisten taisteluiden ohella hän oli saanut huolehtia omaistensa
+toimeentulosta.</p>
+
+<p>Hänen henkensä oli vihdoinkin vapaa. Mutta hän kaipasi lepoa ja
+virkistystä. Hänen nuori vaimonsa oli myöskin kuollut. Joulupäivänä
+1832 hän astui laivaan matkustaakseen Eurooppaan. Hän kävi Sisiliassa,
+Italiassa, Ranskassa ja Englannissa. Tämän merkillisen matkan
+vaikutelmat ja jäljet näkyvät hänen tuotannossaan myöhempinä vuosina.
+Toiselta puolen näytti matka hänestä turhalta ja hän suuntaa sanansa
+aikalaistensa matkustamisvimmaa vastaan, mutta toiselta puolen hän
+kiittää päiväkirjassaan Jumalaa matkastaan. Vanhassa maailmassa hän oli
+luullut löytävänsä virvoituksen sielulleen, tapaavansa aikansa
+suurmiehet ja oppivansa korkeampaa viisautta sekä elämän ja
+ihmissalaisuuden syvemmän käsittämisen. Mutta muinaisen Rooman
+nähtävyyksiä katsellessaan hän huomaa yhtäläisyyden niiden ja oman
+hajallisuutensa kanssa. Ajan kuuluisuuksia ja oppineita tavatessaan
+hämmästytti häntä heidän rajoittuneisuutensa ja se, että he
+esittäytyivät lukemalla omia teoksiaan ikäänkuin olisivat olleet
+kiinnikasvaneita suuruuteensa. Vain hengenheimolaisensa Carlylen<a name="FNanchor_14_14" id="FNanchor_14_14"></a><a href="#Footnote_14_14" class="fnanchor">[14]</a>
+kanssa hän solmi tavatessaan ystävyyden ja henkisen vuorovaikutuksen
+siteen koko elinajakseen.</p>
+
+<p>Kun hän seisoi laivankannella paluumatkalla kotimaahansa, tuntuivat
+pilvet hänelle puhelevan: &raquo;Sinun ei tarvitse etäältä mennä etsimään
+sitä, mitä et etsisi, jollei sitä jo olisi sinussa.&raquo;</p>
+
+<p>Vuonna 1838 hän palasi löydettyään vanhasta maailmasta saman
+ihmissuvun, jonka hän jo Bostonissa oli oppinut perinpohjin tuntemaan.
+Mutta matka oli ollut hänelle hyödyksi ja kypsyttänyt hänen
+ajatuksiaan. Etsittyään itselleen ulkoa, vieraista oloista ja vieraista
+suuruuksista tyydytystä ja huomattuaan herkentyneellä ja kypsentyneellä
+hengellään, ettei se, mitä hän löysi, vastannut hänen henkisiä
+tarpeitaan, käsittää hän, eitä hänellä on oma yksinkertainen ja selkeä
+kutsumuksensa menetellä omien lakien ja oman uskonsa mukaan, joka
+johdattaa yleismaailmallisen Hengen tuntemiseen oman olemuksen
+sisäisessä solmukohdassa. Näin käsitti hän jo silloin elämänsä
+tarkoituksen.</p>
+
+<p>Mutta ajattelija ei ollut vielä kypsä. Tähän asti oli kestänyt
+valmistuskautta. Matkan jälkeen alkaa sotilaallinen kansi &raquo;Hengen
+evankeliumin&raquo; merkeissä. Harvat ovat kutsutut ja pääsevät tälle
+kehitysasteelle, vaikka harjoittavat sotilaallista kuntoaan ja
+valmistautuvat koko ikänsä. Emerson noudatti kutsua ja otti ratkaisevan
+askelen. Erosaarnansa aiheeksi hän oli valinnut lauseen: &raquo;Kun totuuden
+henki saapuu, opastaa se teitä kaikessa totuuteen.&raquo; Jumalallinen
+ilmestys jatkuu kautta vuosisatojen. Se tapahtuu ihmisen sisässä hänen
+luontoaan vastaten ja erottaa hänet muusta maailmasta. Ihminen kuulee
+äänen, joka täyttää taivaat ja maat ja julistaa, että Jumala asuu
+hänessä. Tämä on innoituksen ääni, sama, joka puhuu profeetoille ja
+sankareille. Se on päivä, jossa ei ole yötä.</p>
+
+<p>Saarnaajanviran hän vaihtoi työteliääseen yksityiselämään. Vuonna 1835
+hän meni toisiin naimisiin ja asettui asumaan Concordin kaupunkiin,
+jonka hänen esi-isänsä olivat perustaneet. Kaksi luentomatkaa, jotka
+hän teki Bostoniin esittääkseen uudenajan filosofian historiaa,
+elämäkertoja ja kirjallisuutta, nostivat hänet Amerikan julkisten
+puhujien ja opettajien eturiviin. Vuonna 1836 hän julkaisi luennot
+teoksessaan &raquo;Luonto&raquo;, jossa hän käsittelee kaikkia asioita ja laitoksia
+filosofiselta katsantokannaltaan ja nousee puolustamaan ihmisen
+jumalallista alkuperää. Se sisälsi hänen uuden moraalifilosofiansa
+idut, joita hän sitten kehitteli myöhemmissä tuotteissaan.</p>
+
+<p>Uteliaat ihmiset täyttivät luentosalin nähdäkseen virastaluopuneen
+papin ja kuullakseen mitä hänellä oli sanottavaa. Mutta kun he eivät
+käsittäneet hänen taivaita ja maita piirteleviä järjestelmiään ja
+henkisiä lakejaan, laimeni heidän mielenkiintonsa. Kun kirjoitelma
+&raquo;Luonto&raquo; tuli julkisuuteen, jäi tapaus miltei huomaamatta suuren
+yleisön puolelta tai pidettiin teosta sekasotkuna ja kesti useita
+vuosia, ennenkuin ensimmäinen painos meni kaupaksi.</p>
+
+<p>Harvardin yliopiston kirjallinen seura pyysi v. 1837 häntä juhlassaan
+pitämään jonkin esitelmän. Emerson päätti noudattaa kutsua ja astui
+puhujalavalle vapaasti ja pelottomasti esittääkseen aatteitaan, jotka
+olivat kypsyneet hiljaisuudessa. Hän piti huomiotaherättävän esitelmän
+&raquo;The american scholar&raquo;, jossa hän piirtäen ihanteellisen amerikkalaisen
+ajattelijan ääriviivat nousi koko uljaan olentonsa voimalla ajan
+tylsyyttä, jäljittelyä, kaavamaisuutta ja kauppahenkisyyttä
+vastustamaan. Hän vetosi vapauden henkeen, herätti amerikkalaiset
+tietoisuuteen voimistaan ja kutsui tulevaisuuden Amerikkaa vapautumaan
+eurooppalaisten jäljittelystä, astumaan omia polkujaan, tekemään
+omintakeisia töitä ja puhumaan oman sydämensä mukaan.</p>
+
+<p>Tätä Emersonin loistavaa, suurenmoista puhetta on sanottu Amerikan
+henkisen riippumattomuuden julistukseksi. Nuoriso, johon se oli
+kohdistettu, otti sen haltioituneena vastaan. Samaten puhe &raquo;Literary
+ethics&raquo;, joka kokoelmaamme on käännetty nimellä &raquo;Ajattelija&raquo;, herätti
+huomiota ja Emersonia ruvettiin pitämään uuden henkisen elämän
+keskuksena. Näihin aikoihin kirjoitti Carlyle hänelle: &raquo;Te aloitatte
+uuden aikakauden, ystäväni. Teihin on kätkettynä uusi, suuri maa&raquo;.</p>
+
+<p>Kun myöskin yliopiston jumaluusopillisen tiedekunnan oppilaat pyysivät
+häntä esitelmöimään, julkaisi hän mainitulle tiedekunnalle osoitetun
+kirjelmän, jossa hän moittii oikeaoppisuuden orjamaista kaavamaisuutta
+ja muotojen ahtautta ja joka oli siis uskonnollisen riippumattomuuden
+julistus. Kirjelmä aiheutti suoranaisen tyrmistymisen, jota pian
+seurasi suuri paheksumisen myrsky. Vaarattomasta haaveilijasta oli
+tullut ilmivallankumouksellinen. Vastalauseita, ankaria arvosteluja ja
+tuomioita sateli ilmassa. Saarnamiehet, jumaluusoppineet ja professorit
+puhuivat häntä vastaan ja sanomalehdet paheksuivat tätä mielettömyyden
+ilmausta. Emersonia itseään ei tämä &raquo;myrsky vesilasissa&raquo; liikuttanut.
+Hän oli yhtä rauhallinen kuin kouluaikoina, jolloin eräs tovereista
+kertomuksensa mukaan turhaan koetti järkyttää hänen mielentyyneyttään
+ja yllyttää häntä vihaan. Emerson jatkoi työtään. Silloin tällöin hän
+oli vielä saarnaajana esiintynyt. Nyt v. 1838 hän luopui lopullisesti
+surunsekaisen tyydytyksen tuntein kirkosta.</p>
+
+<p>Huolimatta vanhoillisten vastustuksesta tuli nuoriso mielellään
+kuuntelemaan Emersonin luentoja. Suvaitsemattomuutta oli ilmassa, mutta
+uudistusten ja riippumattomuuden henki ei ollut kuollut. Päinvastoin
+näihin aikoihin oli havaittavissa suurta nousua nuorisossa, sellaista
+ihanteellisuuden nousua kuin uskonpuhdistuksen aikoina, ja samalla
+järjen heräämistä. &raquo;Uusi nuoriso tunsi olevansa syntynyt teräaseet
+päässä.&raquo; Uusi liike, joka tunnetaan transcendentalismin nimellä, oli
+saanut vaikutuksia saksalaisilta filosofeilta, Kantilta, Schellingiltä
+Ja Hegeliltä, jumaluusoppineelta Schleiermacherilta, englantilaiselta
+individualismilta, Carlylelta, ja ranskalaiselta sosialismilta,
+Fourier'lta, mutta se sai pian aitoamerikkalaisen leiman. Se &raquo;tahtoi
+tuoda uskontoon hartautta, avioliittoon rakkautta ja tasa-arvoisuutta,
+kirjallisuuteen persoonallisuutta, kasvatukseen järkiperäisiä
+menetelmiä, liikeasioihin rehellisyyttä, valtiotaitoon moraalia, työn
+lakeihin inhimillisyyttä ja yhteiskunnallista järjestystä.&raquo;</p>
+
+<p>Kun Emersonin esiintyminen käy yhteen Amerikan transcendentalismin
+kanssa, on luonnollista, että sen parhaimmat aatteet keskittyivät
+häneen. Hänestä tahdottiin tehdä liikkeen johtajakin, mutta on kuvaavaa
+hänen vapaudenrakkaudelleen, että vaikka hän otti osaa tähän
+aatteelliseen koulukuntaan ja oli jonkin aikaa sen äänenkannattajan
+sieluna, hän saattoi sanoa: &raquo;Minä en ole se mies, jona te minua
+pidätte.&raquo; Ja kun kiihkein aika oli ohitse ja sen tukkeutumat olivat
+puhjenneet, saattoi Emerson vapaana, mitään menettämättä palata työnsä
+ääreen. Puun oksia oli vain karsittu, mutta Emerson tahtoi uudistaa
+juuret.</p>
+
+<p>Vuosi vuodelta hänen vaikutuksensa kasvaa Yhdysvalloissa. Ja hänen
+toimintansa kehä laajenee. Vuodesta 1850 lähtien hän matkusteli
+uudenlaisena uudisviljelijänä ja uranuurtajana esitelmämatkoilla itään
+ja länteen. Esitelmät, jotka hän sitten julkaisi painettuina,
+käsittelivät hengen filosofiaa sekä kaikkia ajan kysymyksiä. Emersonin
+silmät olivat kiinni käsikirjoituksessa tai häipyivät kauas
+etäisyyteen, kun hän sointuvalla äänellä sanoi sanottavansa eikä hän
+tehnyt ainoatakaan liikettä käsillään. Hän tuntui olevan omissa
+ajatuksissaan kuin vuoristossa liikkuva yksinpuhuja. Sellainen oli tämä
+runoilija, puhuja, ajattelija, kirjailija ja idealisti. Hänen neronsa
+ilmeni hienostuneessa voimassa. Kuulijat seurasivat henkeään pidättäen
+tämän kansan opettajan, nuorison innostuttajan ja kaikkien suurten
+harrastusten ystävän esitystä. Vuonna 1847 hän oli käynyt
+esitelmämatkalla Englannissa, missä suurella mielenkiinnolla
+kuunneltiin tämän merkillisen &raquo;Massachusettsin intiaanin&raquo; aatteita.</p>
+
+<p>Aluksi kasvoi vastustuskin yhtä rintaa. Kun Emerson v. 1841 julkaisi
+esseittensä ensimmäisen sarjan, yrittivät hänen valppaat vastustajansa
+ajaa sen karille arvostellen ankarasti hänen yltiömäistä
+itseluottamustaan. Emerson oli kuitenkin jo saavuttanut sellaisen
+kehitysasteen, että hän välitti yhtä vähän ylistyksistä kuin
+epäsuopeista arvosteluista. V. 1844 hän julkaisi esseittensä toisen
+sarjan. Esseet sisälsivät kirjoitelmia historiasta, itseluottamuksesta,
+tasoituksesta, henkisistä laeista, rakkaudesta, ystävyydestä,
+viisaudesta, sankariudesta, yli-sielusta, älystä, runoilijasta,
+luonteesta ja luonnosta. Hän julkaisi myöskin runokokoelmia, teoksen
+&raquo;Ihmiskunnan edustajia&raquo; (1850), joka käsittelee Platonin, Swedenborgin,
+Montaignen, Shakespearen, Napoleonin ja Goethen merkitystä, uuden
+kirjoitelmakokoelman &raquo;Miscellanies&raquo;, joka sisälsi hänen huomattavimmat
+puheensa, niiden joukossa jo mainittujen lisäksi puheet &raquo;Uudistusten
+mies&raquo;, &raquo;Transcendentalisti&raquo; ja &raquo;Nuori amerikkalainen&raquo;. Huomattavia
+kokoelmia ovat vielä &raquo;Yhteiskunta ja yksinäisyys&raquo; (1860), jonka
+ensimmäinen painos myytiin loppuun kahdessa päivässä, &raquo;English Traits&raquo;,
+muistelmia Englannin-matkalta (1856), &raquo;Conduct of Life&raquo; (1860), jonka
+ensimmäisessä kirjoitelmassa kosketellaan samoja seikkoja, joita sitten
+myöhemmin Herbert Spencer ja Darwin kehitysopissaan järjestelmällisesti
+esittivät, ja vielä &raquo;Letters and social aims&raquo; (1875).</p>
+
+<p>Emersonin elämässä oli tullut tyynen voittamattomuuden kausi. Hänen
+sanojaan vahvisti hänen elämänsä, jonka päivät olivat kirkkaita ja
+puhtaita kuin kappaleet valkoista marmoria. Mitä korkeimpien
+yksilöllisten velvollisuuksien ohella hän tunnusti omassa elämässään
+suuria kansalaisvelvollisuuksia. Olisi odottanut, että hän voimakkaasti
+korostaessaan yksilöllisen elämän merkitystä olisi kokonaan vetäytynyt
+erilleen yhteiskunnallisesta harrastuksesta.</p>
+
+<p>Kun 1838 oli kysymyksessä muutaman Cherokee-intiaanien omistaman alueen
+valtaaminen, kirjoitti Emerson Yhdysvaltain presidentille, Van
+Burenille paheksumiskirjeen. Ystäviensä ihmeeksi kieltäytyi Emerson
+ensin liittymästä orjien vapauttamista ajaviin henkilöihin sanoen, että
+hänen kutsumuksensa on henkisten orjien vapauttaminen ja että jokainen
+pysyköön omalle tehtävälleen uskollisena älköönkä tavoitelko liian
+etäisiä asioita laiminlyödäkseen lähimmät velvollisuutensa, kuten hän
+kirjoitelmassaan &raquo;Itseluottamus&raquo; mainitsee. Toisessa yhteydessä hän
+sanoo: &raquo;Koko yhteiskunnallinen sekasorto on vain todistus sisäisestä
+sekasorrosta. Sitä vastaan ei ole muuta lääkettä kuin se, jonka jo
+tunnemme &mdash; sisäisen ihmisen uudistus.&raquo; Mutta kun 1850 julkaistiin
+epäinhimillinen pakenevien orjien kiinniottolaki, nousi hänen sydämensä
+kapinaan ja tämä elämän tosi tapaus oli riittävä nostamaan hänet
+ankaraan vastarintaan, ja muistopuheessaan orjuudenvastustajasankarin
+John Brownin<a name="FNanchor_15_15" id="FNanchor_15_15"></a><a href="#Footnote_15_15" class="fnanchor">[15]</a> kuoleman johdosta hän sanoi tätä &raquo;pyhimykseksi, jonka
+marttyrius tekee hirsipuun yhtä kunniakkaaksi kuin ristin.&raquo; Hän osoitti
+kunnioitustaan myöskin presidentti Lincolnille ja tuki hänen
+julistustaan neekeriorjien vapauttamisesta pitämällä voimakkaan puheen.
+Washingtonissa hän piti 1862 Lincolnin läsnäollessa puheen Amerikan
+sivistyksestä, ja kun Lincoln oli saanut surmansa salamurhaajan
+kädestä, piti Emerson hänelle lämpimän muistopuheen Concordissa. Kaikin
+käytettävissä olevin keinoin tuki tämä suuri idealisti, osoittaen juuri
+näin ajattelunsa elinvoimaisuuden, Pohjois-Amerikan kansalaissotaan
+osaaottavia, orjuutta vastaan taistelevia nuorukaisia, joiden joukossa
+oli hänen oma poikansa. Sitäpaitsi hän otti osaa kaikkiin kansallisiin
+rientoihin, kirjoitti nimensä naisten äänioikeusanomuksen alle ja piti
+puheen heidän oikeuksiensa puolustukseksi. Concordissa asuessaan hän
+tarkasteli kouluja. Kodissaan hän ylläpiti lukuisia ystäviä, milloin
+nämä vain olivat avun tarpeessa.</p>
+
+<p>Siinä tämän erakkosieluisen &raquo;Concordin viisaan&raquo; harrastukset, joissa
+hän maksoi veroa yhteiskunnalle. Hänen elämäntyönsä painopiste on
+kuitenkin yksilöllisen jalostusviljelyksen tehostamisessa. Se alkoi
+hänen omasta yksityiselämästään ja ulottui yli maailman kaikkialle,
+missä harrastetaan sisäisen elämän hiljaista kehittämistä suurempaan
+seestyneisyyteen.</p>
+
+<p>Emersonin yksityiselämään on erikoisen mielenkiintoista tutustua. Hänen
+sisäinen elämänsä oli yhtä vakuuttava kuin hänen parhaat puheensa.</p>
+
+<p>Tämä työn ihailija, joka puhuu kirjoitelmissaan paljon työn ilosta ja
+siunauksesta, on uuras työntekijä. Kahdeksan tai yhdeksän tuntia
+päivässä hän luki, kirjoitti tai mietti. Hän haki työn lomassa metsästä
+puut, sytytti tulen takkaan ja tuli yleensä mahdollisimman paljon
+toimeen omin voimin ruumiillisissakin töissä. &raquo;Henkisen työn tekijällä
+pitää aina olla pohjanaan jokin ulkonaisen maailman tutkimiseen
+suunnattu käsityö tai ammatti.&raquo; Virkistääkseen itseään työn ohella
+hän keskusteli ystäviensä kanssa tai käyskenteli tapansa mukaan
+Concordin metsissä. Työhuoneen rauha saattoi joskus tuntua hänestä
+riittämättömältä; &raquo;päästäkseen yksinäisyyteen täytyy vetäytyä yhtä
+kauas työhuoneesta kuin maailmasta&raquo;, ajatteli hän. Silloin hän lähti
+ulos mietiskelläkseen korpien povessa. Metsän hiljaisuudessa hän tunsi
+olevansa aineessaan ja täällä puhtaan rauhan pyhätössä laskeutui
+innoitus hänen sieluunsa.</p>
+
+<p>Innoitus oli tärkein tekijä hänen työtavassaan, Sen luonteesta johtuu
+hänen tuotantonsa puuskittainen voima ja samalla hänen esityksensä
+pääpuutteellisuus.</p>
+
+<p>Hänellä oli oma omituinen järjestelmänsä sisäisen elämän asioiden
+esittämiseksi; sen yhteys syntyi innoituksen yhteydestä ja samaan
+aatteeseen suunnatusta ajattelusta. Tämä koskee sekä hänen kirjoitettua
+että lausuttua sanaansa. Harvoin hän tarttui kynään. Silloin hän
+vuodatti mieleensä kasaantuneet ajatukset yhteen menoon paperille
+jonkun katsantokannan mukaan, jonka hän sovellutti kaikkiin niihin
+muistiinpanoihin, joita hän oli tehnyt päiväkirjaansa tai papereihinsa
+aina milloin lukemisen tai ajattelun aikana jokin erikoiselta näyttävä
+ajatus kohotti hänen mieltään. Mahdollisimman suppeasti hän merkitsi
+muistiin kaikki herätteet, mielikirjailijoittensa lauselmat,
+vertauskuvat ja aatteet ja innoituksen valamat kirkkaat vaikutelmat, ja
+kun hänen piti kirjoittaa tai pitää puhe jostakin määrätystä aiheesta,
+selaili hän näitä muistiinpanojaan ja valikoi ja muovaili siellä
+helmeilevää ainehistoa.</p>
+
+<p>Tällainen työskentelytapa on jättänyt jälkensä hänen kirjoitustapaansa.</p>
+
+<p>Toiset ovat verranneet hänen tyyliään armeijaan, joka on kokoonpantu
+yksinomaan ylemmistä upseereista, ja hänen teoksiaan mosaiikkisarjoihin
+tai mitaleista rakennettuihin taloihin. Jotkut ovat vakuuttaneet, että
+jokainen hänen sivuistaan voidaan lukea yhtä hyvin lopusta alkuun kuin
+alusta loppuun. Kuten renessansin kirjailijoilla, on hänelläkin
+runsaasti lainauksia toisilta kirjailijoilta. Joku on laskenut, että
+hänen teoksissaan on kaikkiaan 3,393 lainausta 868:lta
+englantilaiselta, latinalaiselta, kreikkalaiselta, hindulaiselta ja
+persialaiselta kirjailijalta.</p>
+
+<p>&raquo;Tietoisuus teosteni puutteista estää minua miltei ollenkaan
+kirjoittamasta&raquo;, kirjoittaa Emerson Carlylelle. Emersonin suurin puute
+on yhtenäistyttävän, pitkittyvän järjestelmän puute. Hän tunsi sen itse
+ja myönsi: &raquo;Minun päävikani on älyllinen tuhlailu&raquo;, millä hän tarkoitti
+sitä työn katkelmallisuutta, joka johtui siitä, että hän selaili
+milloin yhtä milloin toista kirjaa ja halusi sanoa ajatuksensa
+aforismeissa. Mutta sanotaan, ettei hänen jälkisäädöksensä maailmalle
+ollutkaan järjestelmissä, vaan herätteissä täydelliseen elämään.</p>
+
+<p>Sitä todistaa hänen vaikutuksensa, jonka aaltoilut ilmenevät hänen
+elämänsä loppuaikoina.</p>
+
+<p>Vuonna 1860 alkaa viimeinen kehityskausi hänen elämässään, vaikutuksen
+kausi. Ihminen kohtaa oman itsensä. Hänen työnsä etsii häntä toisissa
+ihmisissä. Emerson sanoo, että jos ihminen on luja, tulevat toiset
+hänen luokseen. Hän sai nähdä sen jossakin määrin pitävän paikkansa
+omassa elämässään. Hän oli koettanut aikalaisissaan herättää henkistä
+elämää. Se oli ainakin osaksi onnistunut, mikäli ulkonaisista merkeistä
+saattoi päättää.</p>
+
+<p>Emerson on saanut aikaan ihmeitä. Hänestä lähtee vaikutusten ketju,
+vaikka hänellä, samoin kuin Sokrateella, ei ollut koulukuntaa. &raquo;Olen
+ylpeä siitä, ettei minulla ole koulukuntaa eikä oppilaita. Uskon, että
+sisäiset näköalat eivät ole seestyneet sillä, joka ei luo ympärilleen
+riippumattomuutta.&raquo; Yhtä valmis kuin hän oli ihailemaan toisten
+suuruutta, yhtä tietämätön hän oli henkilöllisestä arvostaan.</p>
+
+<p>Hänen vaikutuksensa moninkertaistuu Tolstoissa, M&uuml;llerissä j.n.e. ja
+mainitaan näiden nimillä. Hän tahtoo vetäytyä syrjään. Hän saa olla
+hiljaisuudessa kuin kasvattaja konsanaan. Hän on jäänyt syrjään
+teoksineen kuin pyhiinvaelluspaikka, jossa harvat käyvät, mutta jota
+kohti useat rukoilijat kääntävät kasvonsa. Emersonin oppilaina,
+ystävinä tai sellaisina, joihin hänen sanansa ovat ulottuneet, voidaan
+mainita: Theodor Parker, Louisa Alcott, Margaret Fuller, James Lowell,
+Fredrika Bremer, Herman Grimm, Friedrich Nietzsche, Carlyle, Mathew
+Arnold, Max M&uuml;ller, Tyndall. Useimmilla englantilaisilla ja
+saksalaisilla kirjailijoilla on ollut elämässään kehitysjakso, jolloin
+he ovat olleet hänen vaikutteittensa alaisia. Emersonin asunnosta tuli
+pyhiinvaelluspaikka, kävijöitä oli Euroopasta asti. Cambridgen
+yliopisto, haluten sovittaa menneisyyden ikävät muistot, valitsi hänet
+kunniatohtoriksi. Viimeisellä Euroopan-matkalla pitivät ajattelijat
+kaikkialla häntä mestarinaan.</p>
+
+<p>Emersonin ollessa matkalla hävitti tuli hänen kotinsa raunioiksi.
+Liikuttava kunnianosoitus tuli tämän johdosta hänen osakseen. Kun hän
+palasi matkalta, saattoivat ystävät hänet kellojen soidessa uudelleen
+rakennettuun kotiin. Emersonin tapana oli kätkeä hiljaisuuteen kaikki,
+mikä koski häntä itseään. Tulipalon jälkeen pelkäsivät hänen lapsensa,
+että tapaus saattaisi horjuttaa hänen terveyttään. &raquo;Puhukaa minulle
+kaikesta muusta, mutta ei minusta itsestäni&raquo;, hän sanoi. Eikä hän
+vanhanakaan mielellään kertonut henkilökohtaisia muistelmiaan.
+Emersonin havaittavalla täydellisyyden rakkaudella ja toteuttamisella
+on miltei poikkeuksellinen luonne. Mutta hän oli altis myöskin
+inhimillisille tunteille. Hänellä oli arka ja niin hieno tuntehikkuus,
+että jokin uutinen saattoi riistää häneltä unenkin.</p>
+
+<p>Kuunnellen elämänsä aamussa aavistamiaan ääniä hän jatkoi
+esitelmöimistään matkustaen joka talvi Idän ja Kaukaisen Lännen maihin.
+Joka päivä hän piti esitelmän tai kaksi. Hänen esitelmissään ja
+kirjallisessa tuotannossaan koskettelemansa asiat ovat rikkaat, kuten
+aina on jonkin hedelmällisen johtavan aatteen sovellutusten laita. Tämä
+johtava aate, joka toistuu lakkaamatta, on Emersonilla &raquo;luota itseesi&raquo;,
+luota kirkkaalla ja hartaalla hiljaisuudella siihen sumuun, joka sitoo
+korkean syntyperäsi säikeet tulevaisuutesi mahdollisuuksiin, jotka ovat
+jollakin tavalla jo nyt vallassasi ja valintasi varassa. Olkoon
+luottamuksesi suotuisana ilmakehänä tuon silmun kasvulle. Kasvi
+luovuttaa ilmaan niitä aineita, joista ilma on kokoonpantu ja saa
+ilmalta ravintonsa.</p>
+
+<p>Ihminen tuntee tuon silmun tavalla, johon tieteellinen tutkimus ei ole
+voinut tunkeutua. Se on tosiasia, joka kehittyy jakautumisen ja
+yhdistymisen lakien mukaan. Jakautuminen tapahtuu, kun ihminen luottaa
+johonkin itsessään, ja yhdistyminen, kun hän toimii itsenäisesti.</p>
+
+<p>Luottamus on aatteellinen voima, joka ammentaa elinvoimaa
+luotettavastaan. Ihminen ei ole luottamuksen arvoinen muulloin kuin
+iäisenä olentona, jolla on oma kehityksensä. Ihminen on liikkuva
+olento, joka liikkuu kehitystään kohti. Niin kauan kuin hän ei tiedä,
+mitä varten hän ajattelee, tuntee ja tahtoo, on hänen ajateltava, että
+hänellä on oikeus sitä tehdä ja että se on hänen terve, luonnollinen ja
+iloinen velvollisuutensa. Siitä johdutaan sekä alkeellisella että
+kehittyneellä asteella valoisaan maailmankatsomukseen, jonka edustaja
+Emerson on harvinaisen suuressa määrässä ja etevällä
+<i>järkitavalla</i>.</p>
+
+<p>Ihminen etsii yhteyttä. Läheisin yhteys on hänellä sisässään. Se
+viittaa suurempaan yhteyteen. Tämä sisäinen yhteys on näet läheltä
+nähtyjen liikahdusten ja muutosten alainen ja täytyy etsiä liikunnon
+ja kehityksen yhteys ja tarkoitus, joka aateloi kehityksen. Jumala on
+korkeampi tarkoitus.</p>
+
+<p>Emersonin aatteen rikkaissa sovellutuksissa on havaittavissa yhtenäisen
+järjestelmän puutetta, mutta jonkinlaisen ytimen voinemme kuitenkin
+erottaa.</p>
+
+<p>Ihminen löytää sisästään näkemysten lähteen, hän sanoo, ja se kumpuaa
+sinne hengestä, yhdestä iäisestä, joka on kaikkeuden keskuslähde ja
+olemus, niinkuin Paavali sanoo: &raquo;Hänessä me elämme, liikumme ja
+olemme.&raquo; Luonto ja maailmankaikkeuden ilmiöt ovat sen ilmestymyksiä.</p>
+
+<p>Emerson on ihanteellisuuden parhaimpia edustajia. Hänellä oli
+horjumaton usko ihmiseen ja ihmisluonnon kykyyn kehittyä hyvässä ja hän
+puolustaa senvuoksi voimakkaasti persoonallisuuden oikeutta vapaaseen
+kehittymiseensä sisästä kumpuavien lakien mukaan. Siksi on Emerson
+saanut niin suuren yleismaailmallisen vaikutuksen, joka tosin on ollut
+hidas ja rajoitettu, mutta varma. Hän rakastaa omien sanojensa mukaan
+ihmistä, mutta ei ihmisiä, sillä hän ei ole kaunokirjailija, joka
+pysähtyy yhteen tai useampaan elävään esimerkkiin, vaan hänellä on
+silmiensä edessä yleistetty kuva, jota hän elävöittää oman
+sielunelämänsä selkeistä syvyyksistä ammennetuilla piirteillä. Hän,
+samoin kuin suurmiehet, kuten esimerkiksi Tolstoi, sanoo ja korostaa
+sitä, että &raquo;ihmiset ovat kaikki samanlaisia.&raquo; Niin ajattelevat kaikki
+ihmiskunnan parantajat.</p>
+
+<p>Paha erottaa ihmiset. Emerson ei tunne pahaa. Hänen ei ole tarvinnut
+itsensä taistella sitä vastaan eikä hän osaa vastata taistelevan
+kysymykseen, kuinka paha on voitettava. Mutta silti on hänen uskonsa
+hyvään oikeutettu. Se kohottaa ihmistä luonnollisella tavalla. Kärsivä
+ei saa häneltä lämmittävää ja ymmärtävää rakkautta osakseen, mutta
+sensijaan hän sanoo sairaalle Jeesuksen tavoin: &raquo;Ota vuoteesi ja käy.&raquo;
+Olisi hyvä, jos ihminen voisi unohtaa sairautensa ja uskoa
+terveyteensä, mutta tavallisen ihmisen usko ei ole voimakas. Hänen
+taistelunsa ja kehityksensä kulkee näet puuskittain. Ulkonaisen ja
+sisäisen pakon alla hän ei voi kulkea omaa tietään. Emerson vertaa
+ihmistä yleensä suurmiehiin. Mutta on kurjiakin ihmisiä, joita oma tai
+vieras kohtalo raskaasti painaa. Nykyaika näyttää näitä runsaan
+valikoiman. Heihin katsoo Pascal, ruumiillisia kärsimyksiä ja hengen
+intohimoja kokenut mies, Emersonin terveyden vastakohta.</p>
+
+<p>Emersonin mielestä ihmisen sisäinen kehitys kulkee yleispiirteisen
+samankaltaisuuden ohella yksilölliseen itsenäiseen erilaisuuteen. Hän
+moittii joukkojen yhdenmukaisuuden tavoittelua ja kaavamaisuutta ja
+asettaa sen vastakohdaksi jalostetun sisäisen henkisyyden, joka
+sisältää molemmat, siis yhdenmukaisuuden ja erilaisuuden.</p>
+
+<p>Tämä on miehekästä optimismia. Carlyle koetti järkyttää Emersonin
+optimismia kuljettamalla hänet Lontoon kurjimpaan kaupunginosaan, mutta
+se ei voinut horjuttaa Emersonin uskoa ihmiseen. Emersonin yleistävä
+ihanteellisuus ei ota lukuun, kuten jo on mainittu, sitä, että ihmiset
+toimivat ulkonaisten olosuhteiden ja sisäisen pakon alaisina, eivätkä
+laisinkaan välitä sisäisistä arvoista. Monen monella ei ole määrättyä
+elämän kutsumusta; he horjuvat eri alojen välillä ja valitsevat
+sen tien, jonka olosuhteet heille osoittavat. Mutta Emersonin
+ihanneihmiseen, jota hän nimittää ajattelijaksi, kuuluu tärkeänä osana
+muutamia käytännöllisiä elävöittäviä piirteitä, jotka tekevät hänestä
+verrattain elinvoimaisen henkilön. Emerson käsittelee jokapäiväisen
+elämän asioita korkeammassa valaistuksessa, liikemiestä, käsityötä,
+kotien uudistusta, rahan arvoa, työtä; hänen Englannin-matkastaan
+kirjoittamiaan havainnoita on pidetty historioitsija Tainen esityksen
+veroisina, ihanteeseensa hän osasi liittää liikemiehen käytännöllisen
+mielen, joka tunsi dollarin arvon yhtä hyvin kuin kukaan farmari. Vain
+hänellä oli oikea lahja sekoittaa tuoreesti todellista ja ihanteellista
+toisiinsa. Siinä on hänen vaikuttava voimansa, joka on saanut aikaan
+sen, että hänen maanmiehensä kuuntelevat häntä.</p>
+
+<p>Vihdoin alkoivat Emersonin voimat ehtyä. Viimeisen teoksensa korjausta
+hän ei enää itse jaksanut suorittaa. Viimeisenä päivänä hän pyysi, että
+hänet talutettaisiin sairasvuoteelta työhuoneeseensa ikäänkuin hän
+olisi tahtonut kuolla pystyssä vartiopaikallaan. Kuolema kohtasi hänet
+huhtikuun 27;ntenä 1882. Amerikan älyllinen valiojoukko kantoi
+mestarinsa, ajattelun ja sisäisen elämän sankarin hautaan.</p>
+
+<p>Mitä on Emerson? Kuvanveistäjän taltta kilpistyy hänestä. Eivätkä
+ystävät ole voineet lähestyä hänen sisintään, vaan ovat pysähtyneet
+ikäänkuin kuilun partaalle. Hän on ollut aikalaisilleen mysteerio.
+Kuvaava legenda kertoo, että kun hän oli Egyptissä, oli sfinksi
+katsonut häntä silmiin ja sanonut: &raquo;Sinä olet toinen minä.&raquo;</p>
+
+<p>Kuvanveistäjä French veisti hänen rintakuvansa. &raquo;Hänellä on&raquo;, sanoi
+French, &raquo;miltei lapsellisen eloisa liikkuvaisuus, joka synnyttää
+loppumatonta ilmeitten vaihtelua ja tekee mahdolliseksi tuon kasvojen
+ihmeellisen säteilyn, josta ne ovat usein puhuneet, jotka tuntevat
+hänet. Tämän ylevän ilmeen käsittelemisen vaikeus on pannut usein minut
+epäilemään kuvanveistostani.&raquo; David Scott, jonka piti maalata hänen
+muotokuvansa, sanoo: &raquo;Tähän saakka en ole vielä päässyt perille hänen
+henkensä rakenteen pohjasta, jos todellisuudessa sellaista on
+olemassa.&raquo; Moni, joka koetti laskeutua Emersonin sielun syvyyksiin,
+tunsi liukuvansa pohjattomaan henkevyyteen.</p>
+
+<p>Emersonia on pidetty aikansa miehekkäimpänä nerona. &raquo;Olen tavannut
+Emersonin, ensimmäisen ihmisen, jonka olen nähnyt&raquo;, kirjoittaa George
+Eliot. &raquo;Emerson on enemmän näkijä kuin ajattelija ja vähemmän filosofi
+kuin runoilija&raquo;, sanoo G. W. Cooke. &raquo;Hän oli täysin vailla puutteita;
+turha oli kiihdyttää häntä vihaan&raquo;, kertoo eräs koulutoveri ja ystävä
+hänestä.</p>
+
+<p>Lue hänen teoksiaan ja katso hänen kuvaansa, niin ymmärrät, mikä
+hän on sinulle. Ymmärrät hänen vaikuttavan yksinkertaisuutensa,
+hyväntahtoisuutensa, ylevän ja oikean rakkautensa, johon sisältyy
+ajatus, että hyvä saavuttaa voiton pahasta, hänen säteilevän ja
+läpikuultavan kirkkaan luonteensa, hänen kiintymyksensä yksilön
+riippumattomuuteen, joka aiheutti sen, että hän osasi pitää itsensä
+aina vapaana, hänen henki-käytännöllistä älyään ja metsien
+mystiikkaansa, joka vieroittaa hänet tieteellisistä järjestelmistä
+taiteellisen näkemyksen hyväksi. Mutta yli kaiken ymmärrät, että hän on
+itsenäisyyden mies.</p>
+
+<p>Hänen itsenäisyytensä on niin ihmeellinen, että hänen täytyy saada
+sanoa sanottavansa suoraan sinulle itsellesi, ennenkuin voit ymmärtää
+mitä hän tarkoittaa ja mitä hän on. Hänen vaikutuksensa ja
+kosketuksensa on välitön ja pyrkii pysymään salassa samoin kuin
+kaikkinainen hyvä, joka verhoutuu hiljaisuuteen. Ja varmaan antaa hän
+välittömästi itsenäisyydestään jotakin sinulle, nimittäin sinulle
+kuuluvan osan. Jotakin sellaista siis, jota ilman et haluaisi olla
+lähtiessäsi etsimään suurempaa ja täydellisempää itsenäisyyttä, jonka
+alkulähde on selvempi kaikkia selittelyjä, niin että voit siihen vielä
+suuremmalla hengen vapautuksella luottaa.</p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Itseluottamus" id="Itseluottamus"></a>Itseluottamus,</h2>
+
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">&raquo;Ne te quaesi veris extra.&raquo;<a name="FNanchor_16_16" id="FNanchor_16_16"></a><a href="#Footnote_16_16" class="fnanchor">[16]</a><br /></span>
+</div><div class="stanza">
+<span class="i0">&raquo;Man is his own star; and the soul that can<br /></span>
+<span class="i0">Render an honest and a perfect man,<br /></span>
+<span class="i0">Commands all light, all influence, all fate;<br /></span>
+<span class="i0">Nothing to him falls early or too late.<br /></span>
+<span class="i0">Our acts our angels are, or good or ill,<br /></span>
+<span class="i0">Our fatal shadows that walk by us still.&raquo;<a name="FNanchor_17_17" id="FNanchor_17_17"></a><a href="#Footnote_17_17" class="fnanchor">[17]</a><br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Päätössanat Beaumontin ja Fletcherin teoksesta &raquo;Kunnon ihmisen
+kohtalo.&raquo;<a name="FNanchor_18_18" id="FNanchor_18_18"></a><a href="#Footnote_18_18" class="fnanchor">[18]</a></p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">Cast the bantling on the rocks,<br /></span>
+<span class="i0">Suckle him with the she-wolf's teat;<br /></span>
+<span class="i0">Wintered with the hawk and fox,<br /></span>
+<span class="i0">Power and speed be hands and feet.<a name="FNanchor_19_19" id="FNanchor_19_19"></a><a href="#Footnote_19_19" class="fnanchor">[19]</a><br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Luin äskettäin erään etevän taidemaalarin kirjoittamia runoja, jotka
+olivat sangen omintakeisia ja vapaita kaikesta sovinnaisuudesta. Sielu
+löytää aina yllykettä sellaisista säkeistä, käsittelivätpä ne mitä
+aihetta tahansa. Tunne, jonka ne meihin henkäisevät, on arvokkaampi
+kuin konsanaan ajatus, jonka ne sisältävät. Usko omaan ajatukseesi,
+usko, että se, mikä sinusta oman sydämesi syvyydessä on totta, on totta
+kaikista ihmisistä &mdash; siinä neron salaisuus. Lausu julki kätketty
+vakaumuksesi, niin saavuttaa se yleisen merkityksen, sillä sisin on
+aikanaan tuleva ulommaisimmaksi &mdash; ja meidän ensimmäinen ajatuksemme
+palaa luoksemme viimeisen tuomion pasuunaan soidessa. Sielun ääni on
+tuttu jokaiselle; Mooseksen,<a name="FNanchor_20_20" id="FNanchor_20_20"></a><a href="#Footnote_20_20" class="fnanchor">[20]</a> Platonin ja Miltonin suurin ansio on
+mielestämme se, etteivät he antaneet mitään arvoa kirjoille ja
+perintätavoille eivätkä sanoneet, mitä ihmiset, vaan mitä he itse
+ajattelivat. Ihmisen pitäisi oppia etsimään ja tarkkaamaan mieluummin
+sitä valonsädettä, joka hänen sisimmässään syttyen tuikahtaa läpi
+hänen sielunsa, kuin valonhohdetta runoilijoiden ja viisaiden
+taivaalta. Kuitenkin jättää hän kokonaan huomaamatta ajatuksensa
+vain sentähden, että se on hänen omansa. Jokaisessa neron tuotteessa
+me tunnemme omat hylätyt ajatuksemme; ne tulevat luoksemme takaisin
+jonkinlaisen vieroitetun ylevyyden ympäröiminä. Se on suurten
+taideteosten vaikuttavin opetus. Ne opettavat meitä hyväntahtoisen
+järkähtämättömästi luottamaan välittömään vaikutelmaamme, sitäkin
+suuremmalla syyllä, kun kaikki miehissä nousevat sitä vastustamaan.
+Ellemme sitä tee, niin huomenna joku vieras sanoo mestarillisen
+älykkäästi juuri sen saman, mitä me kaiken aikaa ajattelimme ja
+tunsimme, ja meidän on pakko häpeäntuntein ottaa vastaan oma
+ajatuksemme toiselta. Jokaisen ihmisen kehityksessä on hetki, jolloin
+hänessä herää täysi vakaumus siitä, että kateus on tietämättömyyttä,
+että jäljittely on itsemurhaa, että hän saa todeta itsessään hyvät ja
+huonot puolet niiden keskinäisen suhteen mukaan ja että, vaikka avara
+maailma olisi täynnä onnenlahjoja, hän ei saa ainoatakaan tähkäpäätä
+ilman uurastusta, joka hänen on pantava muokattavaksi saamaansa
+maatilkkuun. Voima, joka hänessä asuu, on toteutuessaan uusi, eikä
+kukaan, lukuunottamatta häntä itseään, tiedä mitä hän kykenee tekemään,
+eikä hän itsekään tiedä, ennenkuin on koettanut. On täysin
+ymmärrettävää, että toiset kasvot, toiset luonteet ja toiset tosiasiat
+tekevät häneen voimakkaan vaikutuksen, mutta toiset eivät mitään. Tämä
+mielen vaikutelmaherkkyys perustuu jonkinlaiseen edeltäpäin
+järjestettyyn sopusointuun. Silmä on sijoitettu siihen, mihin
+valonsäteen pitää langeta, jotta se voisi todeta tämän määrätyn
+valonsäteen. Me ilmaisemme vain puoleksi omaa itseämme ja häpeämme sitä
+jumalallista aatetta, jota jokainen meistä edustaa. Siihen aatteeseen,
+sopusuhtaiseen ja hedelmälliseen, mikäli se on uskollisesti ilmituotu,
+saattaa turvallisesti luottaa, siliä Jumala ei ota pelkureita
+julistamaan tekojaan. Ihminen tuntee kohottavaa vapautusta ja iloa, kun
+hän on työhönsä pannut omaa sieluaan ja tehnyt parhaansa, mutta jos hän
+on sanonut ja tehnyt toisin, ei hän saa mitään rauhaa, se kun on
+vapautusta, joka et anna vapautta. Silloin hänen neronsa jo ensi
+yrityksessä jättää hänet eikä mikään runotar suosi häntä, ei mikään
+kekseliäisyys eikä toivo tue häntä.</p>
+
+<p>Luota itseesi: jokainen sydän alkaa värähdellä tämän rautaisen
+soittimenkielen kosketuksesta. Hyväksy se paikka, jonka jumalallinen
+kaitselmus on sinulle löytänyt, aikalaistesi seura ja ympäröivien
+tapausten yhteydellisyys. Suuret miehet ovat aina tehneet niin ja ovat
+lasten tavoin luottaneet aikakautensa henkeen; he ovat siten ilmaisseet
+vakaumuksensa olevan, että se, mikä on ehdottomasti luotettavaa, on
+sijoitettu heidän sydämeensä, tekee työtä heidän käsillään ja hallitsee
+koko heidän olemustaan. Ja me, jotka olemme näitä samoja ihmisiä,
+saamme hyväksyä ylevin mielin saman ylimaailmallisen kohtalon; ei
+alaikäisten ja suojatussa nurkassaan kyyröttävien työkyvyttömien tavoin
+eikä yhteiskunnallisia mullistuksia pakenevien pelkurien tavoin, vaan
+oppaina, vapahtajina ja hyväntekijöinä, totellen Kaikkivaltiaan
+tarkoitusperiä ja eteenpäin vaeltaen läpi sekasorron ja pimeyden.</p>
+
+<p>Kuinka ihania vastauksia näihin kysymyksiin luonto antaakaan meille
+lasten, pienokaisten ja luontokappalten eleissä ja olemuksessa. Heillä
+ei ole sellaista hajanaista ja kapinoivaa mieltä, sellaista
+epäluottamusta tunteeseen, laskelmistamme johtunutta, kun olemme
+väärin arvioineet päämäärämme tielle asetetun vastustusvoiman ja
+mahdollisuudet. Heidän mielensä on eheä ja heidän silmänsä on vielä
+lannistumaton ja kun katsomme heidän kasvoihinsa, tunnemme itsemme
+epävarmoiksi. Lapsuus ei mukaudu kenenkään mukaan, vaan kaikki
+mukautuvat sen mukaan, niin että yksi pienokainen kerää ympärilleen
+jokeltamaan ja leikkimään kanssaan neljä tai viisi täysikasvuista.
+Niin on Jumala varustanut nuoruuden, murrosiän ja miehuuden kunkin
+omalla yhtä suurella viehättävyydellä ja lumolla ja on tehnyt ne
+kadehdittaviksi ja suloisiksi ja niiden vaatimukset sellaisiksi, ettei
+niitä pidä syrjäyttää, mikäli ne ilmaisevat itsenäisyyttä. Älä luule,
+ettei tämä nuorukainen kykene mihinkään, sentähden, ettei hän osaa
+keskustella sinun eikä minun kanssani. Kuulehan! Viereisessä huoneessa
+on hänen äänensä kyllin kirkas ja painokas. Hän näyttää osaavan puhua
+ikäistensä kanssa. Olipa hän kaino tai rohkea, aina hän osaa näet tehdä
+meidät iäkkäämmät tarpeettomiksi.</p>
+
+<p>Pojat, jotka ovat varmat päivällisestään ja yhtä haluttomia kuin
+vapaaherrat panemaan rikkaa ristiin valmistaakseen sen itselleen, ovat
+esimerkkinä huolettomuudesta, joka on ihmisluonnon terve ilmaus. Poika
+on vierashuoneessa samassa asemassa kuin katsomo teatterissa &mdash;
+riippumaton ja vastuunalaisuudesta vapaa, katselee nurkastaan
+ohikulkevia ihmisiä ja tapauksia, arvostelee ja tuomitsee nopeasti ja
+lyhyesti, kuten poikien on tapana, kutakin ansionsa mukaan hyväksi,
+pahaksi, jännittäväksi, typeräksi, kaunopuheiseksi tai ikäväksi. He
+eivät koskaan huolehdi seurauksista eivätkä eduista; he antavat
+riippumattoman ja väärentämättömän tuomion. Te voitte imarrella
+häntä; hän ei taivu imartelemaan teitä. Mutta aikaihminen on
+ikäänkuin lyöty oman tietoisen harkintansa kahleisiin. Niin pian kuin
+hän kerran on huomiota herättäen suorittanut tai puhunut jotakin, on
+hän sidottu satojen ihmisten tunteisiin, joko myötätuntoiseen
+vaarinpitoon tai vihaan, jotka hänen nyt täytyy ottaa lukuun. Ei ole
+kysymystäkään mistään levosta. Oi, jospa hän voisi palata takaisin
+riippumattomuuteensa. Ken siis voi välttää kaikkia kunnianosoituksia ja
+tarkata ympäristöään taas, kuten ennenkin, saman kiihkottoman,
+puolueettoman, lahjomattoman ja väistymättömän viattomuuden
+ilmakehästä, hänen täytyy aina olla peloittava. Hänen tulee lausua
+kaikista asioista ja tapauksista mielipiteensä, jota ei pidetä
+yksityislaatuisena, vaan ehdottomasti pätevänä ja jonka tulee langeta
+nuolen tavoin ihmisten tietoisuuteen ja täyttää heidät pelolla.</p>
+
+<p>Tällaisia ääniä kuulemme yksinäisyydessä. Mutta ne heikkenevät ja
+mykistyvät, kun astumme maailmaan. Yhteiskunta on kaikkialla
+salaliitossa jossakin sen yksityisessä jäsenessä ilmenevää miehenmieltä
+vastaan. Yhteiskunta on osakeyhtiö, jonka jäsenet suostuvat uhraamaan
+vapautensa ja henkisen sivistyksensä saadakseen varmemman vakuuden
+leivän hankkimisesta jokaiselle osakkeenomistajalle. Enin kysytty hyve
+on samanlaisuus. Itseluottamus on sen kammoksumisen kohde. Se ei
+rakasta todellisia arvoja eikä luovia kykyjä, vaan nimiä ja tapoja.</p>
+
+<p>Ken tahtoo tulla mieheksi, hänen täytyy tulla omalaatuiseksi. Ken
+tahtoo voittaa kuolemattoman voitonseppeleen, hän ei saa antaa hyvyyden
+nimen johtaa itseään harhaan, vaan hänen on tutkittava, mikäli
+kulloinkin kysymyksessä on todellista hyvyyttä. Ei sittenkään mikään
+muu ole niin pyhää kuin sinun oman sielusi eheys. Vapauta itsesi, niin
+saavuttaa menettelysi koko maailman hyväksymyksen. Muistan vastauksen,
+jonka minä ollessani vielä nuori aivan kuin itsestäni annoin eräälle
+arvossapidetylle neuvonantajalle, jonka oli tapana tuskastuttaa minua
+rakkailla vanhoilla kirkon opinkappaleillaan. Minun sanoessani: &raquo;Mitä
+minulla on tekemistä perintätietojen pyhyyden kanssa, jos elän
+todellisesti sisästä kumpuavien herätteiden mukaan?&raquo; ystäväni
+huomautti: &raquo;Mutta sellaiset sisäiset liikahdukset voivat olla kotoisin
+alhaalta eikä ylhäältä.&raquo; Minä vastasin: &raquo;Ne eivät näytä tulevan
+alhaalta, sillä jos minä olisin pahanhengen lapsi, tahtoisin elää
+pahastahengestä...&raquo; Ei mikään laki ole minulle niin pyhä kuin oman
+luontoni laki. Hyvä ja paha ovat vain nimiä, jotka sangen hyvin
+soveltuvat siirrettäviksi mille seikalle hyvänsä; se yksin on oikeaa,
+joka vastaa kokoomustani, ja se yksin väärää, joka on ristiriidassa sen
+kanssa. Ihmisen on voitettava itsensä kohdatessaan kaikkinaisia
+vaikeuksia, niinkuin kaikki muu, paitsi hän, olisi nimellistä ja
+katoavaista. Minua hävettää, kun ajattelen, kuinka helposti me
+suostumme arvomerkkeihin, suuriin seuroihin ja kuolleisiin laitoksiin.
+Jokainen siivo ja sujuvasti puhuva yksilö vaikuttaa minuun ja
+ohjaa minua enemmän kuin on kohtuullista. Minun täytyy kulkea pää
+pystyssä ja elinvoimaisena ja sanoa peittelemätön totuus kaikkien
+teiden risteyksissä. Jos ilkeämielisyys ja turhamaisuus kantavat
+ihmisrakkauden pukua, sallimmeko sitä? Kun häijy yltiöhurskas ottaa
+omakseen orjien vapauttamisen jalon asian ja saapuu luokseni mukanaan
+viimeiset uutiset Barbados-saarelta,<a name="FNanchor_21_21" id="FNanchor_21_21"></a><a href="#Footnote_21_21" class="fnanchor">[21]</a> niin miksi en sanoisi hänelle:
+&raquo;Mene ja rakasta lapsiasi; rakasta halonhakkaajaa; ole hyväsydäminen ja
+vaatimaton, omaksu nämä miellyttävät piirteet, äläkä koristele kovaa,
+rakkaudetonta kunnianhimoasi tuolla uskomattomalla hellyydellä, jota
+olet tuntevinasi tuhannen peninkulman päässä asuvaa mustaa kansaa
+kohtaan. Kauas suuntautuva rakkautesi on kotona vihaa.&raquo; Karkea ja
+sievistelemätön olisi sellainen tervehdys, mutta totuus on kauniimpi
+kuin keinotekoinen rakkaus. Hyvyydelläsi täytyy olla jonkun verran
+jyrkkyyttä sellaista kohtaan &mdash;muuten se ei ole mistään kotoisin. Vihan
+oppia on saarnattava vastapainoksi surkuttelevalle ja voivottelevalle
+rakkauden opille. Minä pakenen isää ja äitiä ja vaimoa ja veljeä, kun
+neroni kutsuu minua. Tahtoisin kirjoittaa oven poikkipienaan sanan
+<i>mieliteko</i>. Toivon, että se sittenkin on jotakin parempaa kuin
+mieliteko, mutta me emme voi menettää aikaa selittetyihin. Älkää
+odottako, että osoittaisin syyn, miksi etsin tai miksi kartan seuraa.
+Älkää siis sanoko minulle, kuten muuan hyvä ihminen teki tänään, että
+minun velvollisuuteni on sijoittaa kaikki köyhät ihmiset hyviin
+asemiin. Ovatko ne <i>minun</i> köyhiäni? Minä sanon sinulle, sinä
+typerä ihmisystävä, että minä kitsastelen markkaa, kymmenpennistä ja
+penniä antaessani sen sellaisille ihmisille, joilla ei ole mitään asiaa
+minulle ja joille en myöskään tiedä itselläni mitään asiaa olevan. On
+ihmisluokka, jolta minä kaiken henkisen heimolaisuuden nojalla olen
+saanut ja jolle olen antanut; heidän tähtensä olen valmis astumaan
+vankilaan, jos tarvitaan; vaikka tunnustan häpeällä silloin tällöin
+antaneeni markan teidän sekalaisiin yleisiin
+hyväntekeväisyyslaitoksiinne, kasvatukseen hullujenkoulussa,
+kokoushuoneiden rakentamiseen turhanpäiväisiä tarkoitusperiä varten,
+jotka nyt niin monia tempaavat mukaansa, almuihin juomareille ja
+tuhatkertaisiin auttajayhdistyksiin &mdash; niin on se vahingollinen
+markka, josta kieltäytymiseen minulla ennen pitkää tulee olemaan
+riittävästi miehuullisuutta.</p>
+
+<p>Hyveet ovat yleisen käsityksen mukaan pikemmin poikkeus kuin laki.
+Tuossa on ihminen ja tuossa hänen hyveensä. Ihmiset tekevät
+niinsanottuja hyviä töitä, esimerkiksi jonkin miehuutta tai rakkautta
+osoittavan teon, vain sentakia, että maksaisivat sillä sakon siitä,
+että päivittäin jäävät pois juhlanäytöksestä. Heidän tekonsa ovat
+tehdyt puolustamaan tai anteeksipyytämään heidän elämäänsä maailmassa
+&mdash; samoin kuin raajarikot ja mielenvikaiset maksavat suuren summan
+ylöspidostaan. Heidän hyveensä ovat katumusrangaistuksia. Minä en
+tahdo kärsiä rangaistuksia, vaan elää. Elän elämää sen itsensä takia
+enkä näytteeksi. Minusta on parempi, että se on alempisukuista,
+jotta se olisi oikeaa ja tasaista, kuin että se on loistoisa ja
+epävakainen. Tahtoisin, että se olisi tervettä ja suloista eikä
+niukkaan ruokajärjestelyyn ja suonen lyötteihin sidottu. Tärkeimpänä
+vaadin sinulta todistusta siitä, että olet mies, ja hylkään vetoamisen
+miehestä hänen tekoihinsa. Minä tiedän, etten tee mitään erotusta,
+teenkö vai vältänkö tekoja, joita pidetään erinomaisina. En voi suostua
+maksamaan etuoikeudesta siinä, missä minulla on eittämätön oikeus. Niin
+köyhät ja mitättömät kuin kykyni lienevätkin, olen tosiasiallisesti
+olemassa, enkä minä tarvitse siitä omia tai tovereitteni vakuutuksia
+enkä mitään toisarvoisia todistuskappaleita.</p>
+
+<p>Mitä minun on tehtävä, siinä kaikki mikä kiinnittää mieltäni, eikä se
+merkitse mitään mitä ihmiset ajattelevat. Tämä laki, jota on yhtä
+vaikea sovelluttaa todellisuuteen kuin henkiseen maailmaan, olkoon
+suuruuden ja pienuuden erottaja. Se on sitäkin vaikeampi tehtävä, kun
+aina olet löytävä niitä, jotka ajattelevat, että he tietävät paremmin
+kuin sinä, mikä on sinun velvollisuutesi. On helppo elää maailmassa
+maailman mukaan; on helppo elää yksinäisyydessä omintakeisesti, mutta
+suuri mies on se, joka keskellä joukkoa säilyttää ihastuttavan
+täydellisesti yksinäisyyden riippumattomuuden.</p>
+
+<p>Sinulle kuolleiksi käyneisiin tapoihin mukautumista vastaan voi sanoa,
+että sellainen menettely hajoittaa voimiasi. Se kuluttaa hukkaan
+aikaasi ja tahrii luonteesi jättämät vaikutelmat. Jos kannatat
+rappeutunutta kirkkoa, annat avustusta riutuneelle raamattuseuralle,
+äänestät enemmistön mukana joko hallituksen puolesta tai sitä vastaan
+ja katat pöydän matalamielisen majatalonisännän tavoin &mdash; on minun
+vaikea kaikkien näiden suojustimien alta päästä perille, mikä sinä olet
+miehiäsi. Ja luonnollisesti on vastaava määrä voimia jätetty
+käyttämättä sinun omaan elämääsi. Mutta tee tehtäväsi, niin minä
+olen tunteva sinut. Tee omaa työtäsi, niin olet välähyttävä uutta
+voimaa itseesi. Ihmisen täytyy ottaa mietittäväkseen, mitä
+sokkosillaoloa tämä samanlaistumisella leikkiminen on. Jos minä tiedän
+sinun lahkosi, niin voin edeltäkäsin sanella sinun todistelusi. Minä
+kuulen, että saarnaaja ilmoittaa aikovansa puhua jonkun kirkon
+laitoksen tarkoituksenmukaisuudesta. Enkö tiedä jo edeltäkäsin, että
+hänen on mahdotonta sanoa yhtään uutta itsenäistä sanaa? Enkö tiedä,
+että tämän laitoksen perusteiden tutkimisen kerskailusta huolimatta hän
+ei ole esittävä yhtään tosiasiaa? Enkö tiedä, että hän on lupautunut
+olemaan katsomatta muuanne kuin yhdelle puolelle &mdash; sallitulle puolelle
+ja että hän ei esiinny ihmisenä, vaan seurakunnan pappina? Hän on
+avuksi otettu asianajaja ja nuo ylhäiset tuomitsevat ilmeet ovat
+merkityksetöntä mahtailua. Siten on suurin osa ihmisiä sitonut silmänsä
+toisella tai toisella nenäliinalla ja kiinnittänyt itsensä johonkin
+näistä yhteisistä katsantokannoista. Samanlaisuus ei tee heitä
+valheellisiksi muutamien harvojen valheiden osittaisena alkuunpanijana,
+vaan valheellisiksi kaikissa yksityiskohdissa. Ei mikään heidän
+totuuksistaan ole täyttä totta. Heidän kaksi ei merkitse
+todellisuudessa kahta, heidän neljä ei ole oikea neljä; sen johdosta
+jokainen heidän lausumansa sana loukkaa meitä, emmekä tiedä, mistä
+alkaisimme saattaaksemme heidät oikealle tolalle. Sillävälin pukee
+luonto meidät vitkastelematta sen puolueen vankivaatteisiin, johon
+lukeudumme. Meidän kaikkien kasvoille ja olentoon tulee sama leima ja
+se muuttuu asteittain mitä laupeimmaksi aasinilmeeksi. On eräs
+yksityisistä tapauksista saatu nöyryyttävä kokemus, joka pitää
+paikkansa myöskin ihmissuvun historiassa; tarkoitan &raquo;hyväksymisen
+houkkiomaista hymyä&raquo;, pakotettua hymyilyä, jonka me puristamme esiin
+seurassa, missä emme tunne itseämme halukkaiksi samassa äänilajissa
+vastaamaan keskusteluun, joka ei kiinnitä mieltämme. Lihakset, joita ei
+liikuteta tahallisesti, vaan alhaisten tahdonilmausten pakotuksesta,
+jännittyvät kankeasti kasvonpiirteiden ympärille herättäen
+epämiellyttäviä tunteita.</p>
+
+<p>Samanlaistumista vastustavaa maailma ruoskii epäsuosiollaan. Ja sen
+tähden ihmisen on hyvä tietää, minkäarvoisina on pidettävä happamia
+kasvoja. Sivulliset katsovat samanlaisuuteen mukautumatonta henkilöä
+karsaasti keskellä katua ja ystävän vierashuoneessa. Jos tämä
+vastenmielisyys juontuu halveksimisesta ja vastustushalusta samoin kuin
+se, mitä asianomainen henkilö tuntee, on hänellä tietysti syytä mieli
+suruisena mennä kotiin, mutta ihmisjoukon happamilla kasvoilla samoin
+kuin suloisilla ilmeillä ei ole syvällistä syytä. Ne ovat nostetut ylös
+ja alas sen mukaan kuin tuuli puhaltaa ja sanomalehdet vihjaavat.
+Kuitenkin on joukon paheksunta paljon peloittavampi kuin hallituksen ja
+oppineiston. On jokseenkin helppo voimakkaan ihmisen, joka tuntee
+maailman, kestää sivistyneiden luokkien raivoa. Niiden kiihtymyksessä
+on jotakin säädyllistä ja varovaista, sillä ne ovat arkoja, koska ovat
+itse sangen helposti haavoitettavissa. Mutta kun heidän naiselliseen
+kiihtymykseensä yhdistyy rahvaan suuttumus, kun oppimaton ja köyhä ovat
+yllytetyt liikkeelle, kun älytön raaka voima, joka piilee yhteiskunnan
+pohjalla, on saatu ärjymään ja maahan lyömään, tarvitaan vakiintunutta
+mielenuljuutta ja uskonnollisuutta, ennenkuin korkeimman olennon tavoin
+voimme kohdata sitä kuin pikkuseikkaa, jolla ei ole merkitystä.</p>
+
+<p>Toinen pelätin, joka vieroittaa itseluottamuksesta, on meidän
+johdonmukaisuutemme; kunnioitus ohimenneitä tekojamme ja sanojamme
+kohtaan. Toisten silmät eivät näe muita tosiseikkoja arvioidakseen
+meidän vaellustamme kuin menneisyyteen kuuluvat tekomme ja siksi emme
+kernaasti tahtoisi pettää heidän odotuksiaan.</p>
+
+<p>Mutta miksi sitten kannat päätäsi pystyssä? Miksi laahaat sinne tänne
+muistisi kuollutta ruumista pelosta, että joudut ristiriitaan jonkin
+seikan kanssa, jonka olet esittänyt jollakin julkisella paikalla? Ja
+vaikkapa puhuisitkin itseäsi vastaan, niin mitä sitten? On viisas
+sääntö se, ettet koskaan luota yksinomaan muistiin, tuskinpa
+silloinkaan kun on kysymys puhtaan muistin toiminnoista, vaan tuot
+menneisyyden tuomiolle tuhatsilmäisen nykyisyyden eteen ja elät alati
+uutta päivää. Äärimmäisessä ajattelussasi olet kieltänyt jumaluudelta
+persoonallisuuden, mutta kun sielun hartaat liikkeet tulevat, antaudut
+niille sydämelläsi ja elämälläsi, vaikka ne antaisivatkin Jumalalle
+ulkomuotoa ja väriä. Jätä oppijärjestelmäsi, niinkuin Josef mekkonsa
+syntisen vaimon käsiin, ja pakene.</p>
+
+<p>Mieletön johdonmukaisuus on pienten sielujen peikko ja pienten
+valtiomiesten, ajattelijoiden ja jumaluusoppineiden palvonnan esine.
+Suurella sielulla ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä
+johdonmukaisuuden kanssa. Hän voi yhtä hyvin huvikseen leikitellä
+seinälle lankeavalla varjollaan. Sano uskaliain sanoin, mitä nyt
+ajattelet, ja huomenna taas sano uskaliain sanoin, mitä silloin
+ajattelet, vaikka se olisikin näennäisessä ristiriidassa kaiken sen
+kanssa, mitä sanoit tänään. &raquo;Voi, mutta silloin minut varmaan
+väärinkäsitetään?&raquo; Onko sitten niin suuri vahinko saada osakseen
+väärinkäsitystä? Pythagoras ymmärrettiin väärin, ja Sokrates, ja
+Jeesus, ja Luther, ja Copernicus, ja Galilei, ja Newton ja jokainen
+puhdas ja viisas henki, joka milloinkaan on lihaksi tullut. Suuruus
+merkitsee väärinymmärtämistä toisten puolelta.</p>
+
+<p>Minä otaksun, ettei kukaan ihminen voi rikkoa luontonsa lakeja vastaan.
+Kaikki hänen tahtonsa hyppäykset ovat hänen olemuksensa lain
+pyöristämät, samoin kuin Andien ja Himalayan<a name="FNanchor_22_22" id="FNanchor_22_22"></a><a href="#Footnote_22_22" class="fnanchor">[22]</a> rosoisuudet tuntuvat
+vähäpätöisiltä maapallon taipeessa. Ei myöskään merkitse mitään, kuinka
+te mittailette ja tunnustelette häntä. Luonne on samanlainen kuin
+akrostikhoni tai aleksandriinisäe<a name="FNanchor_23_23" id="FNanchor_23_23"></a><a href="#Footnote_23_23" class="fnanchor">[23]</a> &mdash; lukipa sen eteenpäin,
+taaksepäin tai poikkipuolin, aina se muodostaa saman ajatuksen. Tässä
+viehättävässä, hiljaisessa metsäelämässä, jonka Jumala on minulle
+antanut, sallittakoon minun merkitä muistiin päivä päivältä rehelliset
+ajatukseni katsomatta eteenpäin tai taaksepäin; ne osoittautuvat
+silloin epäilemättä sopusoinnussa oleviksi, vaikka en ole sitä
+erikoisesti ajatellut enkä pitänyt silmällä. Kirjani tuoksuu silloin
+männyltä ja heläjää hyönteisten surinaa. Pääskynen on ikkunani päällä
+punova rihman tai oljenkorren, jonka se tuo nokassaan, myöskin minun
+kankaaseeni. Meitä pidetään sellaisina, jommoisia me olemme. Luonne
+näyttäytyy tahdostasi riippumatta. Ihmiset luulottelevat ilmaisevansa
+hyveensä tai paheensa yksinomaan julkisissa teoissa eivätkä näe, että
+hyve tai pahe hengittää joka hetki.</p>
+
+<p>Jokaiseen toimintojen moninaisuuteen tulee yhtäpitävyyttä, mikäli ne
+aikanaan ovat rehellisiä ja luonnollisia. Sillä samasta tahdosta
+virtailevat toiminnot tulevat sopusointuisiksi, näyttivätpä ne kuinka
+eriäviltä tahansa. Eriäväisyydet häipyvät näkyvistä, kun katsomme niitä
+jonkun matkan päästä, vähäisestäkin ajatuksen korkeudesta. Sama
+pyrkimys yhdistää ne kaikki. Parhaimman laivan uurtama tie on
+murtoviiva satoine mutkineen. Katso tätä viivaa riittävän välimatkan
+päästä, niin se suoristautuu keskitien suuntaan. Oikea itsenäinen
+tekosi selittää itsensä ja on selityksenä sinun muille oikeille
+teoillesi. Sinun samanlaistumisesi ei selitä mitään. Toimi
+itsenäisesti, niin se, mitä jo olet itsenäisesti tehnyt, puolustaa
+toimintatapaasi. Suuruus vetoaa tulevaisuuteen. Jos kerran tänään voin
+olla kyllin voimakas tehdäkseni oikein ja halveksiakseni minuun
+tähdättyjä silmäyksiä, niin on minun jo aikaisemmin täytynyt tehdä niin
+paljon oikeata, että se puolustaa nykyistä toimintaani. Oli miten oli,
+tee oikein nyt. Halveksi alati näennäisyyttä, niin voit aina niin
+menetellä. Luonteen voima on moninkertaistuvaa. Kaikki hyveellisesti
+eletyt päivät luovuttavat terveytensä nykyhetkelle. Mikä aiheuttaa
+hallintotoimien ja taistelukenttien sankarien suuruuden, joka valtaa
+mielikuvituksemme? Tietoisuusko heidän takanaan olevien suurten päivien
+ja voittojen sarjasta? Ne levittävät yhtenäistä valoa eteenpäin
+rientävän sankarin otsalle. Hän on ikäänkuin näkyväisen enkelijoukon
+saattama. Tämä se singahutti ukkosta Chathamin ääneen, arvokkuutta
+Washingtonin ryhtiin ja Amerikan Adamsin silmiin.<a name="FNanchor_24_24" id="FNanchor_24_24"></a><a href="#Footnote_24_24" class="fnanchor">[24]</a></p>
+
+<p>Mainetta pidämme arvossa sen johdosta, että se ei ole hetkellistä. Se
+on aina yhtä vanha hyve. Me kunnioitamme sitä tänään sentähden, ettei
+se ole tämän päivän lapsi. Me rakastamme ja osoitamme sille
+suosiotamme, koska se ei tavoittele rakkauttamme ja suosiotamme, vaan
+on itsestään riippuvainen ja itsestään johtunut ja senvuoksi vanhaa
+tahratonta sukupuuta, silloinkin, kun se esiintyy nuoren henkilön
+olemuksessa. Toivon, että näinä päivinä olemme kuulleet viimeisen
+kerran puhuttavan samanlaistumisesta ja johdonmukaisuudesta.
+Tulkoot nämä sanat täst'edes vanhanaikaisiksi ja naurunalaisiksi.
+Päivälliskellon asemesta soitelkaamme spartalaista huilua.<a name="FNanchor_25_25" id="FNanchor_25_25"></a><a href="#Footnote_25_25" class="fnanchor">[25]</a> Älkäämme
+enää koskaan kumarrelko ja pyydelkö anteeksi. Suuri mies on tulossa
+kotiini aterialle. En halua miellyttää häntä; haluan, että hän
+koettaisi miellyttää minua. Tahdon tällöin edustaa ihmisyyttä ja vaikka
+tahdon tehdä sen ystävällisesti, tahdon tehdä sen samalla todellisesti.
+Uhmatkaamme ja kolhaiskaamme aikamme sileätä keskinkertaisuutta ja
+innoittavaa itsetyytyväisyyttä ja heittäkäämme vasten kasvoja tavoille,
+kaupalle ja toimistoille tuo tosiasia, joka on kaiken historian tulos,
+että missä tahansa ihminen toimii, siinä on toimimassa suuri
+vastuunalainen Ajattelija ja Toiminnan mies; että todellinen ihminen ei
+kuulu mihinkään aikaan eikä paikkaan, vaan on asioiden keskus. Missä
+hän on, siellä on luonto. Hän mittaa sinut, kaikki ihmiset ja kaikki
+tapahtumat. Ihmiskunnan joka ainoa yksilö palauttaa säännöllisesti
+mieleemme jotakin muuta tai jonkun toisen henkilön. Luonne, joka on
+tosiolevainen, ei palauta mieleemme mitään muuta; se käsittää
+luomistyön kaikkeuden. Ihmisen pitäisi olla niin paljon, että hän
+tekisi kaikki ympäröivät olosuhteet samantekeviksi. Jokainen todellinen
+ihminen on syy, maa ja aikakausi, vaatii määrättömiä avaruuksia, lukuja
+ja ajan pannakseen täytäntöön tarkoituksensa, ja jälkipolvi näyttää
+seuraavan hänen askeleitaan kuin pitkä saattue palvelijoita. Ihminen
+Caesar on syntynyt, ja aikakausien kuluttua on nähtävänämme Rooman
+keisarikunta. Kristus on syntynyt, ja miljoonat sielut kasvavat kiinni
+ja eläytyvät hänen henkeensä niin, että häntä on sekoitettu ihmisen
+hyveisiin ja mahdollisuuksiin. Aikaansaannos on yhden ihmisen loitolle
+lankeava varjo; niinkuin munkkilaitos erakko Antoniuksen,
+uskonpuhdistus Lutherin, kveekarien suunta Foxin, metodismi Wesleyn ja
+orjien vapauttaminen Clarksonin. Scipiota nimitti Milton &raquo;Rooman
+huipuksi&raquo;, ja koko historia on mukavasti jaettavissa muutamien
+voimakkaiden ja syvällisten henkilöiden elämäkertoihin.<a name="FNanchor_26_26" id="FNanchor_26_26"></a><a href="#Footnote_26_26" class="fnanchor">[26]</a></p>
+
+<p>Tuntekoon siis ihminen oman arvonsa ja pitäköön olevaisuuden jalkojensa
+alla. Älköön hän tulko tirkistellen tai varkain pujahtako pois, tai
+hiiviskelkö ylös ja alas huoltolaitoksen pojan, lehtolapsen tai
+salakuljettajan tavoin maailmassa, joka on olemassa häntä varten. Mutta
+kadulla ihminen löytämättä itsestään arvoa, joka vastaa tornin
+rakentanutta tai marmoriin jumalankuvia hakannutta voimaa, tuntee
+itsensä köyhäksi katsoessaan ympärilleen. Hänestä on palatsilla,
+kuvapatsaalla tai kallisarvoisella kirjalla vieraan ja kielletyn leima,
+samanlainen kuin loistokkaissa ajoneuvoissa ajavalla ylhäisellä
+herralla, ja hän näyttää sanovan tähän tapaan: &raquo;Armollinen herra, kuka
+te olette?&raquo; Kuitenkin ovat nämä kaikki hänen huomionsa hakijoita,
+anojia, jotka pyytävät hänen kykyjään astumaan esiin ja ottamaan heidät
+huostaansa. Taulu odottaa tuomiotani: se ei käske minua, minun on
+määrättävä, onko sillä oikeutta kiitoksen saantiin. Kansansatu
+juoposta,<a name="FNanchor_27_27" id="FNanchor_27_27"></a><a href="#Footnote_27_27" class="fnanchor">[27]</a> joka korjattiin kadulta puolikuolleena, kannettiin
+herttuan taloon, pestiin, puettiin ja pantiin herttuan vuoteeseen, jota
+hänen herättyään kohdeltiin samoilla alamaisilla juhlallisuuksilla kuin
+herttuaakin ja jolle vakuutettiin, että hän oli ollut järjiltään, saa
+kiittää tunnetuksi tulemisestaan sitä tosiasiaa, että se esittää oivan
+vertauskuvan ihmisen tilasta, joka maailmassa elää jonkinlaisen
+juopuneen tavoin, mutta herää silloin tällöin, käyttelee järkeään ja
+huomaa olevansa todellinen kuningas.</p>
+
+<p>Lukemisemme on kerjäläismäistä ja liehakoivaa. Historiassa
+mielikuvituksemme vetää meitä nenästä. Kuninkuus ja aateluus, valta ja
+rikkaus, on mahtipontisempi sanaluettelo kuin yksityisnimet Juho ja
+Edvard, jotka tapaamme pienissä taloissa ja tavallisissa päivätöissä,
+mutta elämän kysymykset ovat samat molemmilla, ja molempien
+kokonaissumma on sama. Mistä johtuu kaikki tämä Alfred suuren,
+Skanderbegin<a name="FNanchor_28_28" id="FNanchor_28_28"></a><a href="#Footnote_28_28" class="fnanchor">[28]</a> ja Kustaa Aadolfin kunnioittaminen? Olettakaamme että
+he olivat miehekkäitä; käyttivätkö he miehekkyyttä hyväkseen, niin
+ettei siitä jäänyt mitään jäljelle? Sinun yksityisestä teostasi tänään
+riippuu yhtä suuri pelipanos, kuin se, mikä seuraa heidän julkisia ja
+mainehikkaita askeleitaan. Kun yksityiset ihmiset alkavat toimia
+omintakeisten näkemystensä mukaan, siirtyy loistokehä kuninkaitten
+teoista tavallisten kuolevaisten tekoihin.</p>
+
+<p>Maailmaa ovat kasvattaneet sen kuninkaat, jotka ovat luonneet
+kansakuntien silmät. Nämä mahtavat vertauskuvat ovat opettaneet sille
+keskinäisen kunnioituksen, jota ihminen on velvollinen ihmiselle
+osoittamaan. Ilahduttava uskollisuus, jolla ihmiset ovat kaikkialla
+sietäneet kuningasta, ylimystä, tai suurta tilanomistajaa, joka astelee
+heidän keskellään pitäen lakeja omaisuutenaan, tekee ihmisiä ja asioita
+varten oman asteikkonsa ja kääntää ylösalaisin heidän mittapuunsa,
+maksaa hyvistä töistä rahan asemesta kunnianosoituksilla ja edustaa
+omalla olemuksellaan lakia &mdash; oli hieroglyfi, jolla ihmiset hämärästi
+merkitsivät tietoisuutensa omasta oikeudestaan ja arvokkuudestaan,
+jokaisen ihmisen oikeudesta.</p>
+
+<p>Lumoava vaikutus, joka säteilee kaikesta itsenäisestä toiminnasta, saa
+selityksensä, kun tutkimme itseluottamuksen perusteita. Kuka on
+henkilö, joka luottaa itseensä? Mikä on tuo alkuperäinen Itse, johon
+kaikkien luottamus voi perustua? Minkälainen on tuon järjestelmiä
+ilkkuvan tähden luonto ja mahti, jolla ei ole tähtäyskulmaa, jonka
+alkuaineita ei voi laskea ja joka heittää kauneuden säteen myös
+arkipäiväisiin ja puutteellisiin tekoihin, jos niissä on vähänkään
+itsenäisyyden oireita? Tutkimus johtaa meidät tuohon lähteeseen, joka
+samalla kertaa on neron, hyveen ja elämän ydinmehu, jota me nimitämme
+oma-aloitteisuudeksi tai vaistoksi. Me nimitämme tätä alkeellista
+viisautta sisäiseksi näkemykseksi, jolloin taas kaikki myöhemmät
+saavutukset ovat ilmestymyksiä. Tuossa syvässä voimassa, viimeisessä
+tosiasiassa, jonka taa ei yrittely voi kulkea, löytävät kaikki oliot
+yhteisen alkuperänsä. Sillä olemisen tunne, joka tiedottomalla tavalla
+orastaa sielussamme hiljaisina hetkinä, ei eroa olioista, paikasta,
+valosta, ajasta eikä ihmisestä, vaan on yhtä näiden kanssa, ja kumpuaa
+silminnähtävästi samasta lähteestä, josta niiden elämä ja olemus on
+kotoisin. Ensin me saamme osamme elämästä, jonka kannattamina oliot
+ovat olemassa, ja myöhemmin me näemme ne luonnon ilmiöinä ja unohdamme,
+että olemme olleet jakamassa näiden alkuperustetta. Tässä on toiminnan
+ja ajatuksen lähde. Tässä ovat sen innoituksen keuhkot, joka antaa
+ihmiselle viisautta ja jota eivät voi kieltää muut kuin pyhän
+pilkkaajat ja jumalankieltäjät. Me lepäämme mittaamattoman järjen
+sylissä, joka vihkii meidät totuutensa vastaanottajiksi ja toimintansa
+elimiksi. Kun me erotamme oikeudenmukaisuuden ja kun me erotamme
+totuuden, emme itsestämme tee mitään, vaan sallimme sen säteitten
+kulkea lävitsemme. Jos kysymme, mistä ne tulevat, jos yritämme
+katsahtaa sieluun löytääksemme niiden syyn, on koko ajattelu harhaa.
+Saamme tyytyä toteamaan vain sen, onko sitä kulloinkin olemassa vai
+eikö. Jokainen ihminen osaa erottaa sielunsa tahdontoiminnot sen
+tahdottomista havainnoista ja tietää, että hänen tahdottomat
+havaintonsa vaativat täyttä luottamusta. Hän voi erehtyä niitä
+ilmituodessaan, mutta hän tietää, että nämä seikat ovat yhtä
+riidattomia kuin yö ja päivä. Tahalliset tekoni ovat vain samoilua
+sinne tänne; hyödyttömimmät haaveet ja heikoimmatkin alkuperäiset
+mielenliikutukset herättävät uteliaisuuttani ja arvonantoani.
+Ajattelemattomat ihmiset vastustavat yhtä helposti havaintojen kuin
+ajatustoiminnan ääntä, tai paremmin sanoen, paljon suuremmalla
+valmiudella, sillä he eivät erota havaintoa käsitteistä. He
+kuvittelevat, että minä valitsen nähdäkseni tämän tai tuon esineen.
+Mutta havainto ei ole oikullinen, vaan kohtalokas. Jos minä näen jonkin
+piirteen, tulevat lapseni näkemään sen minun jäljestäni ja ajan pitkään
+koko ihmissuku &mdash; vaikka voi olla mahdollista, ettei yksikään ole sitä
+nähnyt ennen minua. Sillä minun havaintoni siitä on yhtä eittämätön
+tosiasia kuin aurinko.</p>
+
+<p>Sielun suhteet jumalalliseen henkeen ovat niin puhtaat, että on
+loukkaavaa yrittää käydä auttamaan niitä. Sen suhteen pitäisi olla
+sellainen, että Jumala, silloin kun hän puhuu, voisi ilmaista ei vain
+yhden asian, vaan kaikki asiat, voisi täyttää maailman äänellään,
+lähettäisi ulos ympärilleen valoa, luontoa, aikaa ja sieluja
+kaikkialla läsnäolevan ajatuksensa keskuksesta ja uudelleen antaisi ja
+uudelleen loisi kaikkeuden. Milloin vain sielu on yksinkertainen ja
+ottaa vastaan jumalallista viisautta, saavat vanhat asiat mennä
+menojaan &mdash; menetelmät, opettajat ja temppelit kaatuvat, ja sielu elää
+nykyisyydessä ja imee menneisyyden ja tulevaisuuden nykyhetkeen.
+Kaikki oliot saavat pyhityksensä suhteessaan siihen toinen yhtä hyvin
+kuin toinenkin. Kaikki oliot sulautuvat alkuperusteensa kautta
+keskukseensa, ja ihanat yksityiset ihmeet häviävät yleismaailmalliseen
+luomisihmeeseen, Jos sentähden ihminen väittää tuntevansa Jumalan ja
+puhuvansa hänestä ja kuljettaa teidät jonkun vanhan, toisessa seudussa
+asuneen ja toiseen maailmaan kuuluneen poissammuneen kansakunnan
+sananparsien taa, &mdash; niin älkää uskoko häntä. Onko terho parempi kuin
+tammi, joka on sen kukkeus ja täydellisyys? Ovatko vanhemmat paremmat
+kuin lapset, joihin he ovat vuodattaneet kypsyneen olemuksensa? Mistä
+sitten tulee tämä menneisyyden palvonta? Vuosisadat ovat salaliitossa
+sielun terveyttä ja vaikutusvaltaa vastaan. Aika ja paikka ovat vain
+fysiologisia värejä, joita silmä aikaansaa, mutta sielu on valoa; missä
+sielu, siellä päivä; missä se on ollut, siellä ei enää ole mitään; ja
+historia on epäoleellisuutta ja vääryyttä, jos se on jotakin muuta kuin
+iloinen puolustus tai vertauspuhe olemisestani ja tulemisestani.</p>
+
+<p>Ihminen on arka ja valmis puolustautumaan; hän ei enää kulje pää
+pystyssä; hän ei uskalla sanoa &raquo;minä ajattelen&raquo;, &raquo;minä olen&raquo;, vaan
+lainaa jonkun pyhimyksen tai viisaan sanoja. Hän seisoo häpeissään
+ruohon tai kukkivan ruusun edessä. Ruusut tuossa ikkunani alla eivät
+millään tavalla viittaa aikaisempiin tai toisiin parempiin ruusuihin;
+ne ovat sitä, mitä ne ovat; ne elävät nykyistä päivää Jumalan kanssa,
+Aika ei ole niitä varten. Siinä on yksinkertaisesti ruusu; se on
+täydellinen olemassaolonsa joka hetkellä. Ennenkuin lehtisilmu on
+puhjennut, on sen koko elämä ollut toiminnassa; täydessä kukoistuksessa
+olevassa kukassa ei ole elämää enemmän, lehdettömässä juuressa ei ole
+sitä vähemmän. Sen luonto on tyydytetty ja se puolestaan tyydyttää
+samalla tapaa joka hetki luontoa. Mutta ihminen siirtää aina
+tuonnemmaksi tai vaipuu muistoihinsa; hän ei elä nykyhetkessä, vaan
+suree taaksekäännetyin katsein menneisyyttään tai huomaamatta
+ylt'ympäriinsä avautuvia rikkauksia nousee varpailleen nähdäkseen
+edeltäkäsin tulevaisuuteen. Hän ei voi olla onnellinen eikä voimakas,
+ennenkuin hän ajan yläpuolella elää luonnon kanssa nykyhetkessä.</p>
+
+<p>Tämän pitäisi olla kyllin selvää. Mutta katsokaa, kuinka voimakkaat
+älyt ovat uskaltaneet olla kuulematta itse Jumalaa, jollei hän ole
+puhunut, sanoisinko, Davidin, Jeremiaan tai Paavalin kielellä. Emme
+aina anna niin suurta arvoa muutamille ydintotuuksille tai muutamien
+henkilöiden elämälle. Me olemme lasten kaltaisia, jotka ensin
+toistelevat ulkomuististaan isoäitien ja kotiopettajien ajatelmia ja
+tultuaan isommiksi lahjakkaiden ja lujaluonteisten ihmisten ajatelmia,
+joita he sattuvat näkemään &mdash; vaivoin jaksaen muistaa sanasta sanaan,
+mitä he ovat sanoneet; jälkeenpäin, kun he nousevat näkökannalle, jolla
+nämä ovat seisoneet lausuessaan sanottavansa, he ymmärtävät ne ja
+haluavat olla piittaamatta sanoista, sillä milloin tahansa voivat he
+käyttää sanoja yhtä hyvin, kun tulee tarvis. Jos me elämme oikein,
+alamme nähdä oikein. On yhtä helppo voimakkaalle ihmiselle olla
+voimakas, kuin heikolle on olla heikko. Kun muodostuu uusi havainto,
+vapautamme ilomielin muistin sen varastoihin kätketyistä aarteista ja
+vanhasta romusta. Kun ihminen elää Jumalan kanssa, on hänen äänensä
+helisevä yhtä ihanasti kuin puron solina ja viljapellon kahina. Ja nyt
+lopuksi tämän kysymyksen korkein totuus, jota ei ole vielä sanottu, ja
+jota ei todennäköisesti voidakaan sanoa, sillä kaikki mitä sanomme on
+sisäisen näkemyksen etäistä muistelua. Ajatus, jonka nyt voin parhaiten
+tavoittaa saadakseni sen sanotuksi, on tämä. Kun hyvä on liki sinua,
+kun sinulla on elämä itsessäsi, ei se ole minkään tietyn tai totutun
+tien varrella; et ole erottava kenenkään muun jalanjälkiä; et ole
+näkevä ihmiskasvoja; et ole kuuleva mitään nimeä; tie, ajatus ja hyvä
+ovat täydelleen outoja ja uusia. Se on kulkeva esimerkin ja kokeen
+ulkopuolitse, Tiesi käy ihmisen luota eikä ihmisen luo. Kaikki
+henkilöt, jotka koskaan ovat eläneet, ovat sen unohdettuja
+palvelijoita. Pelko ja toivo ovat yhtä kaukana sen alapuolella. On
+jotakin matalaa myöskin toivossa. Selvänäköisyyden hetkellä ei ole
+mitään sellaista, jota voisi nimittää kiitollisuudeksi, eikä oikeastaan
+myöskään iloa. Mielenliikutusten yläpuolelle kohonnut sielu näkee
+yhtenäisyyttä ja iäistä syysuhteisuutta, tajuaa totuuden ja oikeuden
+itseolevaisuuden ja hiljentää mielensä tietäessään, että kaikki asiat
+menevät hyvin. Luonnon avarat paikat Atlantin valtameri ja Eteläinen
+jäämeri &mdash; ja pitkät ajanjaksot, vuodet ja vuosisadat &mdash; eivät merkitse
+mitään. Se, mitä minä ajattelen ja tunnen, on ollut pohjana jokaiselle
+aikaisemmalle elämäntilalle ja olosuhteelle, samoin kuin se on pohjana
+nykyisyydelleni ja sille, mitä nimitetään elämäksi, sekä sille, mitä
+nimitetään kuolemaksi.</p>
+
+<p>Elämä yksin on arvokasta, ei se, että on elänyt. Voima lakkaa levon
+hetkellä; se elää siinä, missä menneisyyden tilasta siirrytään
+nykyisyyden tilaan, pyörremyrskyn kiidännässä ja päämäärään
+pyrkimisessä. Tätä yhtä tosiasiaa maailma vihaa, että nimittäin sielu
+<i>kasvaa</i>, sillä se kumoaa ainiaaksi menneisyyden, muuttaa kaikki
+rikkaudet köyhyydeksi, kaiken maineen häpeäksi, sekoittaa pyhimyksen
+maankiertäjään ja työntää samoin Jeesuksen ja Juudaan syrjään. Miksi me
+sitten puhumme itseluottamuksesta? Sikäli kuin sielu elää meissä, on
+meissä voimaa, ei luottavaa, vaan toimivaa. Luottamuksen selitteleminen
+on puhumisen tarjoama köyhä ulkonainen muoto. Puhu mieluummin siitä,
+joka luottaa, koska se toimii ja on olemassa. Kenellä on enemmän
+tottelevaisuutta kuin minulla, hallitsee minua tarvitsematta
+sormeaankaan kohottaa. Hänen ympärillään minun täytyy kiertää hengen
+painolain mukaan. Kun puhutaan jostakin erinomaisesta hyveestä,
+kuvittelemme, että se on korupuhetta. Emme vielä näe, että hyve on
+Korkeus, ja että kauniiksi muovailtu ja olemisen alkuperusteille herkkä
+ihminen tai ryhmä sellaisia ihmisiä, miehittää ja kukistaa luonnonlain
+mukaan kaikki kaupungit, kansat, kuninkaat, rikkaat ja runoilijat,
+jotka eivät merkitse mitään heidän rinnallaan.</p>
+
+<p>Tämä on lopullisesti se tosiasia, jonka perille me tässä samoin kuin
+kaikissa muissakin kysymyksissä niin helposti pääsemme, nimittäin
+kaiken keskittäminen alati pyhään YHTEEN. Itseolevaisuus on Korkeimman
+Syyn määräyskäsite ja se vakiinnuttaa hyvän mittapuun seuraten
+asteikkoa, jossa se elävöittää kaikki alemmat muodot. Kaikki tosioliot
+ovat sellaisia kuin ovat mikäli ne sisältävät hyvettä. Kauppa,
+maanviljelys, metsästys, valaan pyynti, sota, kaunopuheisuus ja
+persoonallisuuden merkitys ovat jonkin arvoisia ja vetoavat
+arvonantooni esimerkkeinä hyveen läsnäolosta ja sekoitetusta
+vaikutuksesta. Näen saman lain vaikuttavan luonnossa säilyttämisen ja
+kasvamisen lakina. Valta on luonnossa oikeuden oleellinen mittapuu.
+Luonto ei salli sellaisen säilyvän kuningaskunnassaan, joka ei voi
+auttaa itseään. Kiertotähden synty ja kehitys, sen tasapaino ja
+kiertorata, puu, joka suoristautuu tuulenpuuskan taivutuksesta ja
+jokaisen eläimen ja kasvin elämiskeinot ovat itsetoimeentulevan ja
+sentähden itseensä luottavan sielun ilmauksia.</p>
+
+<p>Siten kaikki kehittyy; älkäämme harhailko sinne tänne; istukaamme
+kotona alkuperustetta tutkien. Hämmästyttäkäämme ja kummastuttakaamme
+sisään tunkeutuvaa ihmisten, kirjojen ja laitosten meluavaa paljoutta
+julistamalla yksinkertaisin sanoin jumalallista tosiasiaa. Pyydä niitä,
+jotka hyökkäävät sisään, riisumaan kengät jaloistaan, koska Jumala on
+luonasi täällä sisällä. Meidän yksinkertaisuutemme tuomitkoon heidät,
+ja meidän kuuliaisuutemme omaa lakiamme kohtaan osoittakoon heille
+kuinka köyhiä luonto ja onni ovat meidän syntyperäisten rikkauksiemme
+ulkopuolella.</p>
+
+<p>Mutta olkaamme nyt rahvas. Ihminen ei tunne kunnioitusta ihmistä
+kohtaan eikä hänen henkensä ole saanut kehoitusta pysyä kotona ja
+asettua yhteyteen sisäisen valtameren kanssa. Hän lähtee kaukaisiin
+maihin anelemaan lasillista vettä toisen ihmisen säiliöstä. Meidän
+täytyy kulkea yksin. Minä pidän hiljaisesta kirkosta ennen
+jumalanpalveluksen alkua enemmän kuin mistään saarnasta. Kuinka
+kaukaisilta, kuinka kylmiltä ja kuinka puhtailta näyttävät ihmiset,
+joita jokaista pyhäkön raja-aita ympäröi. Niin istukaamme alati. Miksi
+ottaisimme päällemme ystävämme, tai vaimon, tai isän, tai lapsen viat,
+sen johdosta, että he istuvat lietemme ääressä tai sanovat olevansa
+samaa verta? Kaikilla ihmisillä on minun vertani ja minulla on kaikkien
+ihmisten verta. En sen vuoksi tahtoisi omaksua heidän ärtyisyyttään
+enkä typeryyttään, en edes siinä määrin, että sitä kannattaisi hävetä.
+Mutta eristäytymisemme älköön olko koneellinen, vaan henkinen, sen on
+nimittäin tultava mielenylennykseksi. Aika ajoittain näyttää koko
+maailma olevan salaliitossa kyllästyttääkseen sinua tärkeillä
+pikkuseikoillaan. Ystävä, asiakas, lapsi, sairaus, pelko, puute ja
+armeliaisuus, kaikki ne yhtä haavaa koputtavat huoneesi ovelle ja
+sanovat: &raquo;Tule ulos luoksemme.&raquo; Mutta pysy paikallasi; älä mene heidän
+hääräilevään joukkoonsa. Niukalla uteliaisuudellani valmistan ihmisille
+tilaisuuden ikävystyä minuun. Ei kukaan ihminen voi tulla minua
+lähelle, ilman että annan siihen aihetta. &raquo;Mitä me rakastamme, se on
+meillä, mutta kaihotessamme me riistämme itseltämme rakkauden.&raquo; Ellemme
+voi yhdellä harppauksella kohota kuuliaisuuden ja uskon pyhyyksien
+tasalle, voimme ainakin vastustaa kiusauksiamme. Nouskaamme sotajalalle
+ja herättäkäämme Thor ja Wodan,<a name="FNanchor_29_29" id="FNanchor_29_29"></a><a href="#Footnote_29_29" class="fnanchor">[29]</a> rohkeus ja lujuus saksonilaisissa
+rinnoissamme eloon. Tämä tapahtuu meidän matalamielisenä aikanamme aina
+kun puhumme totta. Lopeta tuo valheellinen vieraanvaraisuutesi ja
+valheellinen myötätuntosi. Älä elä enää näiden petettyjen ja pettävien
+ihmisten odotusten mukaan, joitten kanssa olet tekemisissä. Sano
+heille: &raquo;Oi, isä, oi äiti, oi vaimo, oi veli, oi ystävä, minä olen
+elänyt kanssanne tähän saakka ulkonaista elämää. Täst'edes palvelen
+totuutta. Kuulkaa, täst'edes minä tottelen ainoastaan iäistä lakia. En
+tunnusta sovinnaisuutta, vaan läheisyyden. Koetan elättää vanhempiani,
+ylläpitää perhettäni ja olla vaimoni puhdas puoliso &mdash; mutta näitä
+suhteita aion toteuttaa uudella, ennen tuntemattomalla tavalla. Minä en
+tyydy teidän elintapoihinne. Minun täytyy olla oma itseni. En voi enää
+runnella itseäni sinun takiasi. Jos sinä voit rakastaa minua sellaisena
+kuin olen, tulemme onnellisemmiksi. Jos et voi, koetan minä kuitenkin
+ansaita rakkautesi. Minä en tahdo peitellä makujani enkä
+vastenmielisyyttäni. Minä olen siinä määrin luottava siihen, että se,
+mikä on syvällistä, on pyhää, että olen järkähtämättä auringon ja kuun
+kasvojen edessä tekevä sen, mikä vain minua sisäisesti ilahduttaa ja
+sydäntäni kannustaa. Jos sinä olet jalo, olen rakastava sinua, jos et
+ole, en aio loukata sinua enkä itseäni teeskennellyillä
+kohteliaisuuksilla. Jos olet rehellinen, mutta et tunnusta samaa
+totuutta kuin minä, niin liity hengenheimolaisiisi; minä etsin omiani.
+Minä en menettele tässä itserakkaasti, vaan nöyrästi ja uskollisesti.
+On yhtä paljon sinun kuin minunkin pyrkimysteni mukaista elää
+totuudessa, olimmepa sitten kuinka kauan tahansa valheessa vaeltaneet.
+Tokkopa tämä enää tuntuu tuskalliselta? Olet pian rakastava sitä, mitä
+luontosi sanelee sinulle, samoinkuin minun luontoni tekee, ja jos me
+seuraamme totuutta, on se vihdoin vievä meidät pelastukseen.&raquo; Mutta
+siten ehkä aiheutat näille ystäville kärsimyksiä. Olkoon niin, mutta
+minä en voi myydä vapauttani ja voimaani pelastaakseni heidän
+tunteikkuutensa. Sitäpaitsi on kaikilla henkilöillä järjen kirkastuksen
+hetkiä, jolloin heidän katseensa kantaa ehdottoman totuuden maille;
+silloin he myöntävät minun olevan oikeassa ja menettelevät samoin kuin
+minäkin.</p>
+
+<p>Joukko ajattelee, että sinä hyökätessäsi yleisesti omaksuttuja sääntöjä
+vastaan hylkäät kaikki säännöt ja olet täydellisen laittomuuden
+kannattaja ja että häikäilemätön tunneihminen käyttää filosofian nimeä
+kullatakseen rikoksensa. Mutta on olemassa omantunnon laki. On olemassa
+kaksi uskontunnustusta, ja meidän täytyy lukeutua niistä toiseen tai
+toiseen. Voit täyttää velvollisuuksiesi sarjan etsimällä itsellesi
+sovitusta <i>suoraa</i> tai <i>välillistä</i> tietä. Punnitse, oletko
+täyttänyt velvollisuutesi suhteissasi isään, äitiin, serkkuun,
+naapuriin, kaupunkiin, kissaan ja koiraan, vai voiko joku näistä
+soimata sinua. Mutta minä voin myös olla välittämättä tästä
+välillisestä ohjesäännöstä ja antaa itse itselleni synninpäästön.
+Minulla on omat vakavat vaatimukseni ja täydellinen velvollisuuksien
+kehä. Se ei hyväksy velvollisuuden nimeä useille sellaisille
+tehtäville, joita tavallisesti nimitetään velvollisuuksiksi. Mutta jos
+minä voin täyttää sen velvoitukset, tekee se minut kykeneväksi
+käsittelemään yleisesti käytännössä olevaa lakikokoelmaa. Jos jokunen
+kuvittelee, että sellainen laki on väljä, koettakoon hän yhdenkään
+päivän kuluessa noudattaa sen määräyksiä.</p>
+
+<p>Ja totta tosiaan vaaditaankin jotakin jumalankaltaista siltä, joka on
+heittänyt pois luotaan ihmissuvun yleiset perustelut toiminnalleen ja
+uskaltaa luottaa itseensä ja omiin herätteisiinsä. Jalo on hänen
+sydämensä oleva, uskollinen hänen tahtonsa ja kirkas hänen katseensa,
+jotta hän voisi täydellä todella olla oma oppinsa, seuransa ja lakinsa
+ja jotta yksinkertainen päämäärä voisi olla hänelle yhtä voimakas kuin
+toisille rautainen välttämättömyys.</p>
+
+<p>Jos joku ihminen tutkii nykyisiä näköaloja siinä piirissä, jota
+erityisesti nimitetään yhteiskunnaksi, on hän näkevä tällaisen
+siveyssäännön välttämättömyyden. Ihmisten hermot ja sydän ovat
+ikäänkuin vedetyt esiin ja me olemme tulleet pelokkaiksi,
+epätoivoisiksi ruikuttelijoiksi. Me pelkäämme totuutta, pelkäämme
+kohtaloa, pelkäämme kuolemaa ja pelkäämme toinen toistamme. Aikamme ei
+synnytä suuria eikä täydellisiä henkilöitä. Me tarvitsemme miehiä ja
+naisia, jotka uudistavat elämän ja yhteiskunnalliset olomme, mutta me
+näemme, että useimmat ovat luonnostaan kykenemättömiä, eivät voi
+tyydyttää omia tarpeitaan, omistavat kunnianhimoa suhteettoman paljon
+käytännölliseen voimaansa verraten, etsivät itselleen tukea ja
+pyytelevät yöt päivät läpeensä. Kotitaloutemme on kerjäläismäistä;
+taidettamme, hankkeitamme, avioliittoamme ja uskontoamme emme ole itse
+valinneet, vaan yhteiskunta on valinnut ne meille. Me olemme
+vierashuoneiden sotureita. Me kartamme kohtalon jäyhää taistelua, josta
+voima on syntyisin.</p>
+
+<p>Jos nuoret miehemme kärsivät tappion ensi yritteissään, kadottavat he
+kaiken miehuutensa. Jos nuori kauppias tekee vararikon, sanovat
+ihmiset, että hän on <i>mennyttä miestä</i>. Jos mitä lupaavin kyky
+opiskelee jossakin opistossamme eikä vuoden kuluttua ole päässyt
+virkaan Bostonin tai New-Yorkin kaupunkiin tai etukaupunkeihin,
+luulevat ystävät ja hän itsekin, että hänen on syytä olla masentunut ja
+valitella koko loppuikänsä. Vankka nuorukainen New-Hampshiresta tai
+Vermontista, joka vuoronperään koettelee kaikkia <i>ajurin,
+maanviljelijän</i> ja <i>kulkukauppiaan</i> ammattiin kuuluvia töitä,
+käy läpi jonkin koulun, saarnaa, julkaisee sanomalehteä, ottaa osaa
+edustajakokoukseen, ostaa kaupunkialueen ja edelleen vuosien vieriessä
+putoaa aina kissan tavoin jaloilleen, on satojen tuollaisten
+kaupunkinukkien arvoinen. Hän kulkee rinnan päiviensä kanssa eikä tunne
+häpeää siitä, ettei &raquo;opiskele tietopuolisesti&raquo;, sillä hän ei siirrä
+elämäänsä tuonnemmaksi, vaan elää jo nyt. Hänellä ei ole vain yksi,
+vaan satoja mahdollisuuksia. Paljastakoon stoalainen ihmisten
+elämismahdollisuudet ja kertokoon heille, että he eivät ole
+kyynelpajuja, vaan voivat vapauttaa ja pakostakin vapauttavat itsensä,
+että itseluottamusta kehitettäessä uusia voimia ilmaantuu, että ihminen
+on lihaksi tullut sana, syntynyt levittämään kansoille pelastusta, että
+hänen pitää hävetä sääliämme ja että hetkenä, jolloin hän toimii
+itsenäisesti heittäen lait, kirjat, epäjumalat ja tavat ulos ikkunasta,
+me emme enää surkuttele, vaan kiitämme ja kunnioitamme häntä &mdash; niin
+tällainen opettaja se uudistaa ihmiselämän entistä ehommaksi ja tekee
+nimensä kallisarvoiseksi koko ihmiskunnan historialle.</p>
+
+<p>On helppo huomata, että suurempi itseluottamus saa aikaan mullistuksen
+kaikissa ihmisten toimissa ja keskinäisissä suhteissa; heidän
+uskonnossaan, heidän kasvatuksessaan, heidän pyrkimyksissään, heidän
+elämäntavoissaan, heidän yhteiselämässään, heidän omistusoikeudessaan
+ja heidän mietiskelyjensä näköaloissa.</p>
+
+<p>1. Millaisiin rukouksiin ihmiset antautuvat! Se mitä he nimittävät
+pyhäksi jumalanpalvelukseksi, ei ole lainkaan rohkeata ja miehekästä.
+Rukous tähyilee ympärilleen ja pyytää apua ulkoapäin jonkin vieraan
+hyveen merkeissä ja eksyy luonnollisen ja yliluonnollisen, välittävän
+ja ihmeellisen loppumattomiin harhakäytäviin. Rukous, joka pyytää
+jotakin erikoista etua &mdash; jotakin vähempää kuin kaikki hyvä &mdash; on
+väärä. Rukous on elämän tosiasioiden katselemista näköalan korkeimmasta
+kohdasta. Se on katselevan ja riemuitsevan sielun yksinpuhelu. Se on
+Jumalan henki, joka julistaa tekonsa hyviksi. Mutta rukous, jota
+pidetään keinona jonkin yksityisen päämäärän saavuttamiseksi, on
+alhainen ja varkautta. Se edellyttää kaksinaisuutta eikä yhtenäisyyttä
+luonnossa ja omassatunnossa. Niin pian kuin ihminen on päässyt Jumalan
+yhteyteen, ei hänen tarvitse pyydellä. Hän on näkevä, että rukousta on
+kaikissa toimissa. Pellolleen kitkemään polvistuvan maanviljelijän ja
+jokaisella airon vedolla kumartuvan soutajan rukous ovat tosi rukousta,
+jota koko luonto tarkkaa, vaikka sen esine on halpa. Kun Caratahia
+Fletcherin &raquo;Bonducassa&raquo; kehoitettiin tiedustelemaan Audate-jumalan
+mieltä, vastaa hän &mdash;</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">&raquo;His hidden meaning lies in our endeavours;<br /></span>
+<span class="i0">Our valours are our best gods.&raquo;<a name="FNanchor_30_30" id="FNanchor_30_30"></a><a href="#Footnote_30_30" class="fnanchor">[30]</a><br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Valituksemme ovat toinen laji vääriä rukouksia. Tyytymättömyys on
+itseluottamuksen puutetta; se on tahdon heikkoutta. Valita vahinkoja,
+jos voit siten auttaa kärsinyttä; jos et, niin hoida omaa työtäsi, niin
+jo alkaa vahinko olla korjattu. Myötätuntomme on aivan yhtä epäjaloa.
+Me menemme niiden luo, jotka itkevät mielettömästi, istuudumme ja
+alamme parkua seuran vuoksi, sen sijaan, että jakaisimme heille
+luottamusta ja terveyttä kovakouraisilla ravistuksilla ja saattaisimme
+heidät taas uudelleen yhteyteen heidän oman järkensä kanssa. Onnen
+salaisuus on kättesi työstä koituva ilo. Mies joka pitää itsestään
+huolen, on aina tervetullut jumalille ja ihmisille. Hänelle avautuvat
+kaikki ovet selkoselälleen; häntä tervehtivät kaikki kielet,
+seppelöivät kaikki kunnianosoitukset ja seuraavat kaikki silmät
+kaivaten. Rakkautemme käy häntä vastaan ja syleilee häntä, koska hän ei
+ole sitä tarvinnut. Hartaasti ja intomielin me hyväilemme ja ylistämme
+häntä, koska hän on pysynyt omalla tiellään ja on halveksinut meidän
+paheksumistamme. Jumalat rakastavat häntä sentähden, että ihmiset häntä
+vihaavat. &raquo;Hellittämättömälle kuolevalle&raquo;, sanoi Zoroaster, &raquo;ovat
+autuaat kuolemattomat suopeita.&raquo;</p>
+
+<p>Samoin kuin ihmisten rukoukset ovat tahdon sairautta, ovat heidän
+uskomuksensa järjen sairautta. He sanovat tyhmien israeliittain tavoin:
+&raquo;Älköön Jumala puhuko meille, ettemme kuolisi. Puhu sinä, puhukoon joku
+ihminen kanssamme, niin me tahdomme totella.&raquo; Kaikkialla olen estetty
+kohtaamasta Jumalaa veljessäni, sentähden että hän on sulkenut oman
+temppelinsä ovet ja kertoo satuja vain veljiensä tai veljiensä veljien
+Jumalasta. Jokainen uusi mieli on sama kuin uusi luokitus. Jos se
+osoittautuu harvinaisen toimeliaaksi ja voimakkaaksi mieleksi, jos se
+on Locke, Lavoisier, Hutton, Bentham tai Fournier, taivuttaa se
+luokitukseensa muutkin ihmiset, ja katso, syntyy uusi järjestelmä. Kuta
+syvemmälle ajatukseen se tunkeutuu ja kuta lukuisampia ovat esineet,
+joita se koskettelee ja tuo sisälle oppilaan näköpiiriin, sitä enemmän
+se tuottaa mielihyvää. Mutta pääasiallisesti käy tämä ilmi uskomuksissa
+ja kirkoissa, jotka ovat myös saman voimantäyden mielen luokituksia,
+joka on löytänyt keskityksensä velvollisuuden perusajatuksesta
+ja ihmisen suhteesta Korkeimpaan. Sellaista on kalvinilaisuus,
+kvekarilaisuus ja svedenborgilaisuus. Oppilas tuntee samanlaista iloa
+alistaessaan kaikki oliot uuteen sanastoon, kuin tyttö, joka
+kasvioppiin juuri perehtyneenä näkee sen avulla uuden maan ja uuden
+vuodenajan. Voi käydä jonkin ajan kuluttua niin, että oppilas havaitsee
+älyllisen voimansa kasvaneen tutkiessaan mestarinsa hengentuotteita.
+Mutta kaikki tasapainottomat mielet tekevät luokituksen epäjumalakseen
+ja muuttavat sen nopeasti tyhjennettävästä välikappaleesta päämääräksi,
+niin että järjestelmän seinät sekaantuvat heidän silmissään etäisellä
+taivaanrannalla maailmankaikkeuden seiniin; taivaan valot näyttävät
+heistä olevan kiinnitettyjä heidän mestariensa rakentamaan
+holvikattoon. He eivät voi käsittää, kuinka teillä toisilla on mitään
+oikeutta nähdä &mdash; kuinka te voitte nähdä; &raquo;varmaan olette jollakin
+keinoin varastaneet meiltä valoa.&raquo; He eivät voi ymmärtää, että
+järjestelmiä vierova ja lannistamaton valo tunkeutuu samoin toistenkin
+työhuoneeseen kuin heidän. Nuriskoot he aikansa ja nimittäkööt sitä
+omakseen. Jos he ovat rehellisiä ja menettelevät oikein, alkaa heidän
+uusi soma tupansa ennen pitkää tuntua liian ahtaalta ja matalalta,
+se halkeilee, kallistuu kyljelleen, lahoo ja häviää, ja kuolematon
+valo säteilee nuorena ja elämäniloisena, miljoonakehäisenä ja
+miljoonavärisenä yli maailmankaikkeuden kuten ensimmäisenä aamuna,</p>
+
+<p>2. Itsejalostuksen puutteesta johtuu samoin, että matkustamisen
+taikausko, jonka epäjumalia ovat Italia, Englanti ja Egypti, on
+säilyttänyt tenhovoimansa kaikkiin sivistyneisiin amerikkalaisiin. Ne,
+jotka mielikuvituksen keinoin ovat tehneet ihailtaviksi Englannin,
+Italian ja Kreikan, ovat tehneet sen pysyen paikallaan kuin maan
+akseli. Miehekkyyden hetkinä me tunnemme, että velvollisuus määrää
+meidän paikkamme. Sielu ei ole matkustavainen. Viisas ihminen pysyy
+kotona ja kun hänen elämänsä välttämättömyydet, hänen velvollisuutensa
+jostakin syystä kutsuvat häntä poistumaan kotoaan, vieläpä vieraisiin
+maihin asti, tuntee hän edelleen joka paikassa olevansa kotona ja
+saattaa kasvonilmeillään ihmisten tietoon, että hän kulkee viisauden ja
+hyveen lähettinä ja käy kaupungeissa ja ihmisten luona kuin kuningas
+eikä kuten salakuljettaja tai palvelija.</p>
+
+<p>En tahdo intohimoisesti vastustaa maailman ympäri matkustamista
+silloin, kun se tapahtuu taiteen, tutkimusten ja ihmisrakkauden
+tarkoitusperien hyväksi, mikäli ihminen ensin on kotiutunut
+ympäristöönsä eikä lähde kaukaisiin maihin toivossa löytää jotakin
+aivan erikoista ihanuutta. Ken matkustaa huvin vuoksi tai unohtaakseen
+jotakin, jota hän ei voi voittaa, hän matkustaa pois oman itsensä luota
+ja tulee jo nuoruudessaan vanhaksi vanhanajan nähtävyyksiä
+katsellessaan. Thebessä ja Palmyrassa hänen tahtonsa ja mielensä
+vanhentuvat ja luhistuvat maahan samoin kuin on käynyt näiden
+kaupunkien. Hän luo raunioita raunioihin.</p>
+
+<p>Matkustaminen on hullun paratiisi. Jo ensimmäiset matkamme osoittavat
+meille paikkojen merkityksettömyyden. Kotona minä uneksin, että
+Napolissa ja Roomassa voin hurmaantua kauneudesta ja vapautua
+alakuloisuudesta. Laitan kuntoon matkalaukkuni, jätän ystäville
+hyvästit, nousen laivaan ja herään vihdoin Napolissa; mutta siellä on
+heti edessäni ilkeä todellisuus, surkea oma itseni, jota pakoon olin
+lähtenyt, heltymättömänä ja yhtäläisenä. Minä käyn katsomassa
+Vatikaania ja palatseja. Minä tekeydyn hurmaantuneeksi näkemästäni,
+mutta hurmaantunut en ole. Varjoni kulkee kerallani sinne, minne
+minäkin.</p>
+
+<p>3. Mutta matkustamisvimma on syvällisemmän, koko älyllistä toimintaa
+jäytävän sairauden oire. Äly on kulkuri ja kasvatusjärjestelmämme
+kehittää levottomuutta. Mielemme vaeltaa kauas pois silloin kun meidän
+ruumiimme on pakotettu pysymään kotona. Me jäljittelemme; ja mitä muuta
+on jäljittely kuin mielen matkantekoa? Talomme ovat rakennetut vieraan
+maun mukaan; meidän hyllymme ovat reunustetut vierailla koristeilla;
+mielipiteemme, makumme ja kykymme noudattavat ja seuraavat Menneisyyttä
+ja Etäisyyttä. Sielu on luonut taiteita kaikkialle, missä ne vain
+kukoistavat. Omasta mielestään on taiteilija etsinyt itselleen mallia.
+Se oli hänen oman ajatuksensa sovitelma esineelle, joka oli tehtävä ja
+ehdoille, jotka piti ottaa huomioon. Ja miksi on meidän tarvis
+jäljitellä doorilaista tai Joonialaista tekotapaa?<a name="FNanchor_31_31" id="FNanchor_31_31"></a><a href="#Footnote_31_31" class="fnanchor">[31]</a> Kauneus,
+tarkoituksenmukaisuus, ajatuksen suuruus ja herkkä ilmehikkyys ovat
+yhtä läheisiä meille kuin kaikille muillekin ja jos amerikkalainen
+taiteilija luottamuksella ja hartaudella tutkii suoritettavanaan olevaa
+työtä huomioonottaen ilmanalan, maaperän, päivän pituuden, kansan
+tarpeet, hallituksen luonteen ja muodon, on hän luova talon, jossa
+kaikki nämä saavat sopivasti paikkansa ja jossa maku ja tunne tulevat
+samalla tyydytetyiksi.</p>
+
+<p>Pysy itsessäsi; älä koskaan jäljittele. Oman lahjakkuutesi voit joka
+hetki tuoda esiin koko elämäsi jalostusviljelyn kasautuneella voimalla,
+mutta toisilta omaksuttu kyky on sinulla vain ajoittain ja puoleksi
+hallussasi. Sitä, minkä joku osaa parhaiten tehdä, ei kukaan muu kuin
+hänen Luojansa voi hänelle opettaa. Kukaan ihminen ei näet tiedä, eikä
+voi tietää, mitä se on, ennenkuin asianomainen henkilö on sen
+suorittanut. Missä on se mestari, joka olisi voinut antaa opetuksen
+Shakespearelle? Missä on se mestari, joka olisi osannut antaa ohjeet
+Franklinille tai Washingtonille tai Baconille tai Newtonille? Jokainen
+suuri mies on ainoalaatuinen. Scipion scipiomaisuus on tarkalleen juuri
+se osa, jota hän ei ole lainannut. Shakespearea ei voida koskaan tehdä
+Shakespearea tutkimalla. Tee se, mikä sinun on määrä tehdä, niin et voi
+toivoa liikaa tai uskaltaa liikaa. Siinä hetkessä näet sinulle selviää
+rohkea ja loistava sanonta, yhtä suurenmoinen kuin Pheidiaan taltan,
+egyptiläisten muurauslapion tai Mooseksen ja Danten kynän ilmaisu,
+mutta erilainen kuin kaikki nämä.
+On mahdotonta, että sielu kaikkine rikkauksineen, kaikkine
+puhekauneuksineen ja tuhatkäänteisine kielineen alentuisi toistamaan
+itseään, mutta jos voit kuulla mitä nämä esi-isät sanovat, osaat
+varmaan vastata heille samassa äänilajissa, sillä korva ja kieli ovat
+kaksi saman luonnon elintä. Viivähdä elämäsi yksinkertaisilla ja
+ylhäisillä seuduilla ja tottele sydämesi ääntä, niin sinä voit
+uudelleen saattaa esiin menneisyyden maailman.</p>
+
+<p>4. Samoin kuin uskontomme, kasvatuksemme ja taiteemme suuntaa myös
+meidän yhteiskuntamme henki silmänsä kaikkeen vieraaseen. Kaikki
+ihmiset ylpeilevät yhteiskunnan edistyksestä eikä kukaan ihminen
+edisty.</p>
+
+<p>Yhteiskunta ei koskaan kulje eteenpäin. Se vetäytyy yhtä kauas toiselle
+puolelle kuin se edistyy toisella. Se on herkeämättömien muutoksien
+alainen; se on raakalaistilassa, se on sivistykseen saatettu, se on
+kristinuskoon käännetty, se on rikas ja se on monitieteinen, mutta nämä
+eivät ole muutoksia parempaan päin. Kaikesta, mitä annetaan, otetaan
+jotakin. Yhteiskunta saavuttaa uusia taitoja ja kadottaa vanhoja
+vaistoja. Mikä vastakohta hyvin pukeutuneen, puhuvan, kirjoittavan ja
+ajattelevan, kello, kynä ja vekseli taskussaan liikkuvan amerikkalaisen
+ja alastoman uusseelantilaisen välillä, jonka ainoana omaisuutena on
+nuija, heittokeihäs, niinimatto ja jakamaton kahdeskymmenesosa
+hökkeliä, joka on varattu makuupaikaksi. Mutta vertaa näiden kahden
+miehen terveyttä toisiinsa, niin näet, että valkoinen mies on
+menettänyt alkukantaisen väkensä. Jos matkailijain kertomukset ovat
+tosia, niin villiin leveällä kirveellä isketty haava kasvaa umpeen ja
+parantuu päivässä tai parissa, aivan kuin olisi lyönyt iskun pehmeään
+pihkaan; sama isku lähettäisi valkoisen miehen toiseen maailmaan.</p>
+
+<p>Sivistynyt ihminen on rakentanut ajoneuvot, mutta hän on menettänyt
+kykynsä käyttää jalkojaan. Häntä tukevat kainalosauvat, ja sikäli on
+hän vailla lihasten tukea. Hänellä on hieno sveitsiläinen kello, mutta
+häneltä puuttuu harjaantumus laskea aika auringosta. Greenwichin
+merikalenteri on hänellä; tietäen varmasti löytävänsä siitä tarvittavat
+osviitat ihminen ei osaa kadulla erottaa ainoatakaan tähteä taivaalta.
+Päivänseisausta hän ei huomaa; yhtä vähän hän tuntee päiväntasausta;
+ja vuoden koko kirkas kalenteri on ulkopuolella hänen sielunsa
+numerotaulun. Hänen muistikirjansa heikontavat hänen muistiaan; hänen
+kirjastonsa rasittavat liiaksi hänen ymmärrystään; vakuutusyhtiöt
+lisäävät tapaturmien lukua ja kysymyksenalaista on, eivätkö koneet
+saata meitä orjuuteen, emmekö ole menettäneet hienostumisen ohella
+jotakin tarmostamme ja kristinuskon ohella laitosten ja muotojen
+saartamina jotakin villin hyveen jäntevyydestä. Sillä jokainen
+stoalainen oli stoalainen, mutta missä on kristikunnan kristitty?</p>
+
+<p>Siveellisyyden säännöistä ei ole suurempaa poikkeusta kuin kasvun
+tai mittasuhteidenkaan säännöistä. Nykyään ei ole suurempia miehiä
+kuin ennen on ollut. Harvinainen yhtäläisyys on havaittavissa
+ensimmäisten ja viime vuosisatojen suurmiehissä, eivätkä kaikki
+yhdeksännentoista vuosisadan tieteet taiteet, uskonto ja filosofia
+kykene kasvattamaan suurempia miehiä kuin Plutarkhon sankarit, jotka
+elivät kaksikymmentäkolme tai kaksikymmentäneljä vuosisataa sitten.
+Rotu ei edisty ajan mittaan. Phokion, Sokrates, Anaxagoras ja Diogenes
+ovat suuria miehiä, mutta he eivät jätä jälkeensä mitään suurmiesten
+luokkaa. Ken todella kuuluu heidän koulukuntaansa, ei tahdo nimittää
+itseään heidän nimellään, vaan tahtoo olla oma suurmiehensä ja
+vuorostaan uuden suunnan perustaja. Jokaisen aikakauden taiteet ja
+keksinnöt ovat vain sen puku eivätkä anna sisäistä voimaa ihmisille.
+Täydellisentyneen koneen tuottama turmio on korvauksena sen tuottamasta
+hyödystä. Hudson ja Bering saivat riittävästi aikaan kalastusveneissään
+ihastuttaakseen Parrya ja Franklinia, joiden retkikunnilla oli
+käytettävänään kaikki tieteen ja taiteen tarjoamat apuneuvot.<a name="FNanchor_32_32" id="FNanchor_32_32"></a><a href="#Footnote_32_32" class="fnanchor">[32]</a>
+Galilei keksi teatterikiikarillaan enemmän taivaan loistokkaiden
+ilmiöiden sarjoja kuin kukaan sen jälkeen. Kolumbus löysi uuden
+maanosan lähdettyään matkalle kannettomassa purressa. On
+mielenkiintoista nähdä, kuinka aseet ja koneet ajoittain häviävät
+käytännöstä ja unohtuvat, vaikka ne olivat äänekkäin ylistyksin otetut
+käytäntöön muutamia vuosia tai vuosisatoja aikaisemmin. Suuri nero
+tulee uudelleen oikeaksi ihmiseksi. Me pidimme sotataidon parannuksia
+tieteen riemuvoittoina ja kuitenkin Napoleon valloitti Euroopan
+ulkoilmaleireillään sälyttämättä joukkojensa niskoille kaikkinaisten
+apuneuvojen raskasta taakkaa ja perustaen voittonsa yksinomaan
+miehuuteen. &raquo;Keisari piti mahdottomana täydellisen armeijan
+muodostamista&raquo;, sanoo Las Casas, &raquo;jollei siitä jätetä pois meitä
+rasittavat aseet, varastoaitat, toimitsijat ja kuormastot, ja pyrki
+roomalaisten tapaa jäljitellen siihen, että sotamies saa
+vilja-annoksensa, jauhaa sen käsimyllyssään ja leipoo siitä leipänsä
+itse.&raquo;</p>
+
+<p>Yhteiskunta on aalto. Aalto liikkuu eteenpäin, mutta ei vesi, josta se
+on muodostunut. Sama hiukkanen ei nouse aallon pohjasta sen harjalle.
+Aallon yhteys on vain ilmiömäistä. Henkilöt, jotka nykyhetkellä
+muodostavat kansan, kuolevat ensi vuonna ja heidän kokemuksensa menevät
+heidän kerrallaan.</p>
+
+<p>Ja samoin on luottamus omaisuuteen, joka käsittää myös luottamuksen
+sitä suojeleviin hallituksiin, itseluottamuksen puutetta. Ihmiset ovat
+niin kauan itsestään välittämättä katsoneet ulkonaisia asioita, että he
+ovat ruvenneet pitämään uskonnollisia, opillisia ja yhteiskunnallisia
+laitoksia arvokkaina omaisuuden vartioina ja he tuomitsevat niitä
+vastaan tehdyt hyökkäykset, koska he tuntevat niiden olevan hyökkäyksiä
+omaisuutta vastaan. He mittaavat toinen toistaan kohtaan tuntemansa
+arvonannon sen mukaan, mitä kukin omistaa eikä mitä kukin on. Mutta
+sivistynyt ja jalo ihminen saa hävetä omaisuuttaan, kun hänessä herää
+uusi arvonanto omaa luontoaan kohtaan. Eritoten vihaa hän sitä, mitä
+hän omistaa, jos hän näkee sen olevan tilapäistä &mdash; perintönä tai
+lahjana tai rikoksen kautta tullutta, sillä hän tuntee, ettei se ole
+oikeaa omaisuutta; se ei voi kuulua hänelle eikä sillä ole hänessä
+juurta ja se pelkästään ajelehtii siinä hänen edessään, koska ei
+vallankumous eikä vaara ota sitä pois. Mutta se mitä ihminen itsessään
+on, aiheuttaa alati välttämättömän etsimisen tarpeen ja mitä ihminen
+etsii, se on elävää omaisuutta, joka ei odota hallitusmiesten tai
+meluisan joukon tai vallankumousten tai tulipalon tai hirmumyrskyn tai
+vararikkojen viittauksia, vaan joka lakkaamatta uudistuu missä
+hyvänsä ihminen hengittää. &raquo;Sinun arpasi tai elämänosuutesi&raquo;, sanoo
+Kalifi Ali, &raquo;etsii sinua; ole sentähden rauhassa äläkä etsi sitä.&raquo;
+Riippuvaisuutemme ulkonaisista antimista johtaa meidät orjamaiseen
+numeroitten kunnioittamiseen. Valtiolliset puolueet kerääntyvät
+mieslukuisiin kokouksiin. Kuta suurempi joukko ja kuta useammin
+kajahtavat ilmoitukset: &raquo;Essexin edustajat!&raquo; &raquo;New-Hampshiren
+kansanvaltaiset!&raquo;, &raquo;Mainen whigit!&raquo;,<a name="FNanchor_33_33" id="FNanchor_33_33"></a><a href="#Footnote_33_33" class="fnanchor">[33]</a> sitä voimakkaammaksi nuori
+isänmaanystävä tuntee itsensä uusien tuhansien silmä- ja käsiparien
+tulosta. Samalla tapaa uudistajat kutsuvat kokoon kokouksia ja
+äänestävät ja tekevät päätöksiä tukuttain. Kun näin menettelette, oi
+ystävät, ei Jumala alennu käymään sisälle ja asettumaan teihin, aivan
+päinvastoin on meneteltävä. Vasta silloin, kun ihminen hylkää kaikki
+vieraat tuet ja seisoo yksin, näen hänen tulevan voimakkaaksi ja
+saavuttavan voiton. Jokainen hänen lippunsa luo tuleva nostokas tekee
+hänet heikommaksi. Eikö ihminen ole parempi kuin kaupunki? Älä vaadi
+mitään ihmisiltä, niin loppumattomassa muuttumisessa sinä yksin pääset
+järkkymättömänä tukipylväänä heti kaiken sen kannattajaksi, mikä
+ympäröi sinua. Ken tuntee tämän mahdin synnynnäiseksi ja tietää
+olevansa heikko siksi, että on etsinyt hyvää itsensä ulkopuolelta ja
+kaikkialta muualta, ja ken tämän vuoksi luottaa päättävästi omaan
+ajatukseensa, hän samassa silmänräpäyksessä suoristaa itsensä ja
+asettuu ryhdikkääseen asentoon, käskee jäseniään ja tekee ihmeitä;
+aivan samoin kuin ihminen, joka seisoo jaloillaan, on voimakkaampi
+päällään seisovaa ihmistä.</p>
+
+<p>Niin käyttäkää hyväksenne kaikkea mitä kutsutaan onneksi. Useimmat
+ihmiset pelaavat uhkapeliä sillä ja voittavat kaikki ja menettävät
+kaikki, kun sen pyörä kääntyy. Mutta jätä nämä laittomat voitot ja käy
+jakosille syyn ja seurauksen Jumalan kanslistien kanssa, toimi ja pyri
+tahdon merkeissä, niin kytket kahleisiin sattuman pyörän ja olet
+täst'edes istuva sen pyörähdysten vaaran ulkopuolella. Valtiollinen
+voitto, koron nousu, sairaasi toipuminen tai poissaolleen ystäväsi
+paluu tai jokin muu onnellinen tapaus ylentää sinun mieltäsi ja sinä
+ajattelet, että hyvät päivät ovat sinulle valmistetut. Älä usko sitä.
+Ei mikään muu voi tuottaa sinulle rauhaa kuin sinä itse. Ei mikään muu
+voi antaa sinulle rauhaa kuin periaatteiden riemuvoitto.</p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Ajattelija" id="Ajattelija"></a>Ajattelija.</h2>
+
+<h4>(Literary Ethics)</h4>
+
+
+<h5>Dartmouth-opiston kirjallisen seuran juhlakokouksessa
+heinäkuun 24:ntena 1838 pidetty puhe.</h5>
+
+<p>Hyvät herrat! Osoittaaksenne kunnioitustanne olette pyytäneet minua
+puhumaan teille tänä päivänä. Riensin noudattamaan pyyntöänne, sillä se
+oli tervetullut. Kutsu saapua opiskelijoiden kanssa viettämään
+kirjallista juhlapäivää, oli niin houkutteleva, että voitin epäilykset,
+joita minulla oli kyvystäni esittää teille tarkkaavaisuutenne arvoisia
+ajatuksia. Olen saavuttanut ihmisen keski-iän, mutta uskon, että olen
+yhtä iloinen ja toivehikas kuin silloin, kun poikana ensi kerran
+näin opinarvon saaneiden meidän oppilaitoksessamme kokoontuvan
+vuosijuhlaansa. Eivät vuodet eivätkä kirjat ole voineet irroittaa
+silloin mieleeni juurtunutta ensi vaikutelmaa opiskelijasta
+ajattelijana, taivaan ja maan suosikista, isänmaansa ylpeydestä ja
+onnellisimmasta ihmisestä. Hänen velvollisuutensa johdattaa hänet
+suoraan pyhään maahan, jonne toisten ihmisten kaipaus vain viittailee.
+Hänen saavutuksensa tuottavat kaikille ihmisille mitä puhtainta riemua.
+Hän on sokean silmä ja ramman jalka. Hänen tappionsa, jos hän on suuri,
+aukaisevat tien korkeampiin antimiin. Ja koska ajattelija jokaisella
+ajattelemallaan ajatuksella ulottaa uudisviljelyksensä ihmisten
+yhteiseen ajatusmaailmaan, ei hän enää ole yksi, vaan monta. Ne
+ajattelijat eri maissa, joiden neron tunnen, eivät mielestäni juuri
+ollenkaan edusta yksilöllistä, vaan yhteistä ajatustapaa; ja suurien
+tapahtumien sattuessa minä luotan näihin edustajiin, joissa yleinen
+mielipide vaikuttaa, yhtä paljon kuin kokonaisiin kansoihin. Ja
+vaikkakin heidän kättensä työt olisivat sanoin selittämättömiä, on älyn
+ominaisuuksissa, jos ne kuvastavat heidän luottamustaan omaan
+henkeensä, jotakin niin pyhää, että heidän olemassaolonsa ja etsintänsä
+on tosiasia, joka loistaa onnellisen ennustähden tavoin.</p>
+
+<p>Tiedän kuitenkin, että ajattelijan säätyä arvostellaan tässä maassa
+kovin eri tavalla, ja että häikäilemättömyys, jolla yhteiskunta
+teroittaa vaatimuksiaan nuorille miehille, pyrkii kääntämään
+ylösalaisin nuorison näköalat, jotka ovat suunnatut älyn viljelyn
+kunnioittamiseen. Tästä johtuu historiallinen puute, jota Eurooppa ja
+Amerikka ovat vakavasti pohtineet. Tämä maa ei ole aikaansaanut mitään
+sellaista, jonka voisi katsoa vastaavan ihmiskunnan oikeutettua
+odotusta. Ihmiset arvelivat, kun kaikki läänityslaitoksen siteet ja
+kahleet olivat murtuneet, että liian kauan kääpiöiden äitinä ollut
+luonto oli saava hyvitystä titaanien<a name="FNanchor_34_34" id="FNanchor_34_34"></a><a href="#Footnote_34_34" class="fnanchor">[34]</a> jälkisuvusta, jotka nauraen
+harppaisivat maankamaralle ja rientäisivät Lännen vuoristoihin neron ja
+rakkauden lähetteinä. Mutta taidemaalauksessa, kuvanveistossa,
+kirjallisuudessa, runoudessa ja kaunopuheisuudessa ilmeneville
+amerikkalaisten taipumuksille näyttää olevan tunnusmerkillistä
+määrätynlainen sulokkuus ilman huomattavaa suuruutta, eikä sekään ole
+uutta, vaan johdannaista; kukkamaljakko, jonka ääriviivat ovat sirot,
+mutta joka on tyhjä, &mdash; joka siellä, missä se nähdään, voi tyydyttää
+omalla viisaudellaan ja luonteellaan, mikäli sillä sitä on, mutta joka
+ei ladatun pilven tavoin lennä ylitsemme peloittavan kauniina eikä
+singauta salamoitaan kaikille katsojille.</p>
+
+<p>En tahdo eksyä tarkoituksettomasti tutkimaan, mitkä ovat tämän
+tosiasian rajat ja syyt: mielestäni riittää, kun sanon yleisesti, että
+ihmiskuntaan on aitoamerikkalaiseen henkeen hiipinyt epäilys sielua
+kohtaan; että ihmiset täällä kuten muuallakin ovat vastahakoisia
+uudistuksille ja pitävät kaikkea vanhaa, kaikkia tapoja ja kaikkia
+mukavuutta tai hyötyä tuottavia hankkeita parempana kuin ajatuksen
+palkatonta palvelusta.</p>
+
+<p>Henkisen terveyden hetkinä huomaa kuitenkin, että ajatuksen palvelus on
+järkevää ja aistien itsevaltius mieletöntä. Eksyköön ajattelija
+koulukuntiin sekä sanoihin ja tulkoon pikkumaiseksi, mutta jos hän
+käsittää velvollisuutensa, on hän ennen kaikkia muita ihmisiä
+todellisuuden tunnustaja ja seurustelee olioiden kanssa. Sillä
+ajattelija tutkii maailmaa, ja kuta suurempi arvo on maailmalla ja kuta
+suuremmalla painolla se puhuu ihmissielulle, sitä suurempi arvo ja
+suurempi kutsumus on ajattelijalla.</p>
+
+<p>Aikamme tarve ja tämän vuosipäivän erikoinen luonne kiinnittävät
+huomiomme kirjalliseen siveysoppiin. Sanottavani tästä opista
+koskettelee ajattelijan apulähteitä, ainehistoa ja koulutusta.</p>
+
+<p>1. Ajattelijan apulähteet vastaavat hänen luottamustaan järjen
+ominaisuuksiin. Ajattelijan apulähteet ovat yhtä laajat kuin luonto ja
+totuus, mutta hän ei omista niitä, ennenkuin hän on pyrkinyt niitä
+saavuttamaan vastaavalla hengen suuruudella. Hän ei voi niitä tuntea,
+ennenkuin hän on katsellut kunnioituksella tietokyvyn äärettömyyttä ja
+persoonattomuutta. Kun hän on nähnyt, että se ei ole hänen eikä
+kenenkään ihmisen, vaan että maailman on luonut sielu, joka on hänelle
+kokonaan avoinna, niin tietää hän, että hän sen palvelijana täydellä
+oikeudella saa pitää kaikkia olioita sen alamaisina ja sille
+vastuunalaisina. Kaikki oliot odottavat hänen askeleitaan, kun hän
+jumalallisena pyhiinvaeltajana kulkee luonnossa. Hänen yllään kiitävät
+tähtien sarjat; hänen yllään kiitää aika samoin kuin nekin, vaivoin
+kuukausiksi ja vuosiksi jaettuna. Hän hengittää sisäänsä vuoden kuin
+autereen: sen tuoksuavaa kesäilmaa, sen tuikkivaa tammikuuntaivasta. Ja
+niin kulkevat sisälle hänen mieleensä kirkastumistaan kirkastuen
+historian suuret tapahtumat saadakseen häneltä uuden järjestyksen ja
+mittakaavan. Hän on maailma, ja aikakaudet ja ajan sankarit ovat kuvia,
+joissa hän ilmaisee ajatuksensa. Ei ole tapahtumaa, joka ei jostakin
+ihmissielusta versoisi, ja siksi ei ole ollenkaan sellaisia tapahtumia,
+joita ei ihmissielu voisi selittää. Jokainen sydämen aavistus on
+toteutunut jossakin jättiläismäisessä teossa. Mitä muuten olisivat
+Kreikka, Rooma, Englanti, Ranska ja St. Helena?<a name="FNanchor_35_35" id="FNanchor_35_35"></a><a href="#Footnote_35_35" class="fnanchor">[35]</a> Mitä muuten
+olisivat kirkot, kirjallisuudet ja keisarikunnat? Uuden ihmisen pilaa
+tuntea, että hän on todella uusi eikä ole tullut maailmaan pantattuna
+Euroopan, Aasian tai Egyptin mielipiteille ja tavoille. Henkisen
+riippumattomuuden tunne on kasteen hymyilevän välkynnän kaltainen,
+jonka kosketuksesta vanha, kova ja kuiva maa ja sen vanhat, alati samat
+tuotteet joka aamu tulevat uusiksi ja loistavat, kuin olisi taiteilija
+juuri laskenut ne kädestään, Väärä nöyryys ja myöntyväisyys vallitsevia
+koulukuntia tai vanhan ajan viisautta kohtaan ei saa estää minua
+käyttämästä tällaista hetkeä korkeimman palvelukseen. Jos joku toinen
+rakastaa vapauttaan vähemmän ja vartioi eheyttään pienemmällä innolla,
+niin pitääkö hänen senvuoksi jakaa käskyjään sinulle ja minulle? Sano
+sellaisille opettajille, että olemme heille kiitollisia samoin kuin
+historialle, pyramiideille ja kirjailijoille, mutta että nyt on tullut
+meidän aikamme: olemme syntyneet ikuisesta hiljaisuudesta ja nyt elämme
+me &mdash; elämme itsellemme &mdash; emme saattoväkenä hautajaisissa, vaan oman
+aikamme kannattajina ja luojina; ei Kreikka, ei Rooma etkä Aristoteleen
+kolme yhteyttä, ei Kölnin kolme kuningasta, ei Sorbonnen yliopisto eikä
+Edinburgh Review ole meitä enää hallitseva.<a name="FNanchor_36_36" id="FNanchor_36_36"></a><a href="#Footnote_36_36" class="fnanchor">[36]</a></p>
+
+<p>Kun me olemme nyt täällä, on meidän annettava asioille oma
+merkityksemme ja etsittävä omille asioillemme selityksiä. Löytäköön
+nautintoa myöntyväisestä alamaisuudesta ken tahtoo, &mdash; mitä minuun
+tulee, niin pitää asioiden ottaa minun mittakaavani, eikä päinvastoin.
+Yhdyn sotaisen kuninkaan sanoihin: &raquo;Jumala antoi minulle tämän kruunun
+eikä koko maailma ole ottava sitä minulta pois.&raquo;</p>
+
+<p>Historian ja elämäkertojen koko arvo on siinä, että ne lisäävät
+itseluottamustani osoittamalla, mitä ihminen voi olla ja mitä hän voi
+aikaansaada. Ne opetukset, joita ihmisten ja mielipiteiden historia
+meille antaa, ovat Plutarkhon, Cudworthin<a name="FNanchor_37_37" id="FNanchor_37_37"></a><a href="#Footnote_37_37" class="fnanchor">[37]</a> ja Tennemannin opetuksia.
+Koko filosofian historia vahvistaa uskoani osoittamalla, että sellaiset
+korkeat opinkappaleet, joita pidin tiivistyneen sivistyksen
+harvinaisena ja myöhäisenä hedelmänä ja mahdollisena vasta
+uudenaikaisella Kantilla tai Fichtellä, ovat nopeasti ja vaivatta
+selvinneet myös varhaisemmille tutkijoille, Parmenideelle,
+Heraklitokselle ja Xenophaneelle. Näiden ajattelijain edessä näyttää
+sielu kuiskaavan: &raquo;On olemassa parempi keino kuin tämä työläs toisilta
+oppiminen. Jätä minut yksin; älä opeta minulle Leibniztä äläkä
+Schellingiä, niin minä löydän tämän kaiken itse.&raquo;</p>
+
+<p>Vielä enemmän olemme toivomme lujittumisesta kiitollisia
+elämäkerroille. Jos tahdot tuntea luonteen voiman, niin katso, kuinka
+paljon köyhemmäksi tekisit maailman, jos voisit historiasta kokonaan
+poistaa Miltonin, Shakespearen ja Platonin elämän, näiden kolmen miehen
+elämän, ja saada aikaan sen, ettei heitä olisi ollut. Etkö näe, kuinka
+paljon vähäisempi olisi silloin ihmisen voima? Huomatessani ajatusteni
+köyhyyden, suurten miesten harvalukuisuuden ja kansojen keskinäisen
+vihollisuuden ja typeryyden lohdutan itseäni sillä, että voin vedota
+näihin yleviin muistoihin ja nähdä, mitä hedelmällinen sielu yhdessä
+toimeliaan luonnon kanssa voi aikaansaada; &mdash; näen, että Platon,
+Shakespeare ja Milton ovat olleet olemassa &mdash; kolme järkkymätöntä
+tosiasiaa. Silloin uskallan minäkin; minäkin tahdon koettaa olla ja
+elää. Alhaisin ja toivottominkin ihminen voi nyt tarkastellessaan näitä
+loistavia tosiasioita muodostella teorioja ja toivoa. Kaikista
+onnettomista epämuodostuksista huolimatta, jotka kadulla vaikeroivat ja
+sopertavat, horroksesta ja rikollisuudesta, sotajoukoista, kapakoista
+ja vankiloista huolimatta, <i>ovat</i> nämä mainehikkaat hengen
+ilmestykset olleet olemassa; ja tosi kiitollisuudesta suuria veljiäni
+kohtaan, joiden olemassaolo velvoittaa, minäkin ponnistan voimiani
+ollakseni oikeudentuntoinen ja jalo, oppiakseni pyrkimään ja puhumaan.
+Myöskin se, mitä Plotinos<a name="FNanchor_38_38" id="FNanchor_38_38"></a><a href="#Footnote_38_38" class="fnanchor">[38]</a> ja Spinoza ja filosofian kuolemattomat
+opettajat ovat kirjoittaneet kärsivällisin mielin, tekee minut
+rohkeaksi. En ole enää kiireessä sysäävä luotani niitä näkyjä, jotka
+taivaallani salamoivat ja leimuavat, vaan kiinnitän katseeni niihin,
+tulen niitä lähemmäksi ja teen ne tutuksi itselleni, mietin niitä ja
+menneisyydestä ammennan tosi elämää nykyistä hetkeä varten.</p>
+
+<p>Tunteaksemme tämän elämän täyden arvon niin, että se voi antaa aihetta
+ja yllykettä toivollemme, täytyy meidän tietää, että jokainen ihailtava
+nero on ainoastaan onnen suosima sukeltaja siinä meressä, jonka
+helmipohja on kokonaan meidän omamme. Pitkien aikojen ajattelu on
+köyhdyttänyt meitä, se kun on pannut liian suurta painoa yksilön
+erikoisuudelle ihmisen yhteisten ominaisuuksien kustannuksella.
+Nuorukainen, joka on hurmaantunut sankariinsa, ei saata nähdä, että hän
+ihailee ainoastaan oman sielunsa luonnosta. Yksinäisyydessä, jossakin
+syrjäkylässä hapuilee ja murehtii kukoistava nuorukainen. Säihkyvin
+silmin hän on lukenut tuossa uinuvassa erämaassa keisari Kaarle V:n
+historian, niin että hänen mielikuvituksensa on siirtänyt Milanon
+kanuunain heikon jyminän ja Saksassa tömisseet marssit kotimetsien
+lähettyville. Hän on täynnä tiedonhalua ja tahtoisi nähdä vaikka vain
+yhden niistä päivistä, joita tämä mies on elänyt. Mikä täytti
+tuollaisen päivän? Lyhyet käskyt, vakavat ratkaisut, ulkomaiden
+lähetystöt ja kastilialaiset tavatko? Sielu vastaa: &mdash; Katso hänen
+päiväänsä täällä. Näiden metsien huminassa, näiden harmaiden peltojen
+hiljaisuudessa, viileässä ilmassa, joka pohjolan vuoristosta tänne
+virtailee, työmiehissä, pojissa ja tytöissä, joita sinä tapaat, &mdash;
+aamun toiveissa, keskipäivän ikävyydessä ja iltapäivän joutilaassa
+kuljeskelussa; levottomissa vertauksissa; puuttuvan voiman murheessa;
+suuressa aatteessa ja sen vähäisessä täyttymyksessä: katso, siinä on
+Kaarle V:n päivä; toinen ja kuitenkin sama; katso, siinä Chathamin,
+Hampdenin, Bayardin, Alfred suuren, Scipion ja Perikleen päivä, &mdash;
+kaikkien vaimosta syntyneiden elon päivä. Olosuhteitten erilaisuus on
+vain puku. Minä elän samaa elämää &mdash; sen suloisuutta, suuruutta
+ja tuskaa, joita toisissa ihmisissä ihailen. Älä kysy turhaan
+selittämättömältä, epämääräiseltä menneisyydeltä, mitä se ei voi sanoa
+&mdash; tämän luonnon tai päivän yksityiskohtia, ei edes Byronin tai Burken
+nimissä; &mdash; kysy sitä verhoavalta nykyisyydeltä; mitä tarkemmin
+sen nopeasti pois entävää kauneutta tutkit, sen ihmeellisiä
+yksityispiirteitä, henkisiä syitä ja ihmetystä herättävää
+kokonaisuutta, sitä enemmän mestaroit tämän ja tuon sankarin ja
+kaikkien sankarien elämää. Ole päivän herra viisauden ja oikeuden
+perustuksella, niin voit siirtää syrjään kaikki historiankirjasi.</p>
+
+<p>Näin laajoihin oikeuksiin viittaa kärsityn vääryyden herättämä, meille
+niin tuttu tunne, joka ihmisen valtaa niin pian kuin joku on yrittänyt
+rajoittaa hänen edistymisensä mahdollisuutta. Me kammoamme
+kaikkea arvostelua, joka meiltä kieltää sen, minkä kohtaamme
+eteenpäinpyrkimisemme suunnalla. Sano oppineelle, ettei hän osaa
+maalata Kristuksen kirkastusta, ei rakentaa laivaa eikä tulla
+ylimarsalkaksi &mdash; niin hän ei tunne itseään halvennetuksi. Mutta kiellä
+häneltä kirjallinen kyky tai äärimmäisiä kysymyksiä koskettelevan
+ajattelun voima, niin hän on loukkaantunut. Tunnusta, että hän on nero,
+mikä tavallaan on stoalainen plenum ja tekee vertauksen tyhjäksi, niin
+hän on tyytyväinen, mutta jos tunnustat hänessä olevan harvinaista
+lahjakkuutta ja kiellät hänen nerokkuutensa, niin hän on pahoillaan.
+Mitä tämä merkitsee? Yksinkertaisesti sitä, että sielu on vaistojensa
+ja aavistustensa nojalla varma kaikesta voimastaan valonsäteensä
+suuntaan yhtä paljon kuin erikoisista taidoistaan, joita se jo on
+hankkinut.</p>
+
+<p>Oppiaksemme tuntemaan ajattelijan apulähteitä emme saa pysähtyä pienten
+kykyjen tavoin &mdash; sanoilla rakentamaan sitä tai tätä urotyötä, vaan
+meidän täytyy antaa pyhä lupauksemme korkeimmalle voimalle ja, mikäli
+mahdollista, tunkeutua hartaan rakkauden ja valvomisen kannattamina
+täydellisen totuuden näkyihin. Älyn kasvu on tarkalleen samanlainen
+kaikissa yksilöissä. Se on vastaanottamiskyvyn laajentumista. Kelpo
+ihmisillä on yleensä hyvät aikomukset ja he kunnioittavat oikeutta,
+sillä kunnon ihminen ei ole muuta kuin hyvä, vapaa ja vastaanottavainen
+elimistö, johon yhteinen järki vapaasti virtailee, joten hänen
+oikeudentuntoisuutensa rikkaudet eivät ole ainoastaan suuret, vaan
+myöskin äärettömät. Kaikki ihmiset ovat yleensä oikeita ja hyviä;
+yksityisissä tapauksissa on heille vain äärellisen ja persoonallisen
+hetkellinen voitollepääsy yhteisestä totuudesta esteenä.
+Ruumiillistumisellamme persoonalliseksi minäksi näyttää olevan
+seurauksena pysyvä taipumus antaa etusija yksityiselle laille, seurata
+omia mielihaluja ja syrjäyttää kaikkeuden laki. Sankari on suuri siksi,
+että hän antaa yhteiselle luonnolle ylivallan; kun hän aukaisee suunsa,
+puhuu se hänen kauttaan; kun hän on pakotettu toimimaan, toimii se
+hänen kauttaan. Kaikki ihmiset ottavat sydämellään vastaan sankarin
+sanat ja teot, sillä ne kuuluvat todella yhtä hyvin heille kuin
+hänelle; mutta heillä vain ehkäisee elimistön sairaalloinen liikavoima
+vastaavat ilmaukset. Mikään ei ole yksinkertaisempaa kuin suuruus;
+todella yksinkertainen on suurta. Hengen näyt saapuvat, jos luovumme
+ymmärryksen liian auliista toiminnasta ja annamme välittömälle
+tunteelle vapauden ja rajattoman etuoikeuden. Siitä täytyy kaiken
+elävän ja nerokkaan ajatusmaailmassamme versoa. Ihmiset jauhavat
+jauhamistaan jokapäiväisten totuuksien myllyssä eivätkä saa irti muuta
+kuin mitä ovat panneet sisään. Mutta niin pian kuin he jättävät kaiken
+perityn antaakseen sijaa välittömälle ajatukselle, kehkeytyy runous,
+nero, toivo, hyve, tieto ja taru, kaikki yhdessä hänen avukseen.
+Kiinnitä joskus huomiosi valmistamattoman keskustelun ihmeellisyyteen.
+Tietosivistyksen saanut, mutta luonteeltaan vaatimaton mies istuu
+hiljaa ja ihailee ihmisjoukolle puhuvan miehen vapaata, tulista ja
+kuvarikasta puhetta; &mdash; kuinka erilainen olennoltaan ja voimaltaan kuin
+hän. Silloin nousee hänen oma innoituksensa huulille ja muodostuu
+puheeksi. Hänenkin täytyy nousta ja sanoa jotakin. Kun hän on kerran
+alkanut ja päässyt tilanteen uutuuden herraksi, tuntuu hänestä yhtä
+helpolta ja luonnolliselta puhua, &mdash; ajatuksin, kuvin, poljennollisin
+ja tasasuhtaisin lausein, &mdash; kuin istua hiljaa, sillä sitä ei tarvitse
+tekemällä tehdä, ei tarvitse muuta kuin sallia sen tulla esille; hän
+antautuu vain vapaalle hengelle, joka hänen kauttaan iloisesti
+ilmoittaa itsensä; liike on silloin yhtä helppoa kuin lepo.</p>
+
+<p>2. Käyn nyt tarkastamaan tehtävää, joka on tarjolla tämän maan älylle.
+Yleissilmäys, jonka loimme ajattelijan apulähteisiin, edellyttää yhtä
+laajan ajattelijan ainehiston. Näyttää siltä, kuin emme vielä olisi
+tietoisia sen rikkauksista. Emme ole ottaneet huomioon sen tarjoamaa
+kutsua. Meille riittää, että olemme yhtä eteviä oppineita kuin
+englantilaiset, että tiedämme yhtä paljon kuin aikalaisemmekin ja
+olemme kirjoittaneet sellaisen kirjan, jota luetaan. Me otaksumme, että
+jokainen ajatus on jo aikoja sitten lopullisesti kirjoihin kirjoitettu
+&mdash; jokainen mielikuvituksen välähdys runoihin; ja mitä me sanomme, sen
+singautamme ainoastaan vakiinnuttamaan tuota luultua kirjallista
+täydellisyyttä. Hyvin pintapuolinen olettamus. Runous on tuskin
+laulanut ensimmäistä lauluaan. Luonnon ainainen kehoitus meille on:
+Maailma on uusi ja tutkimaton. Älä luota menneisyyteen. Minä annan
+sinulle tänään maailmankaikkeuden koskemattomana.</p>
+
+<p>Latinalainen ja englantilainen runous ovat synnyttäneet ja kasvattaneet
+meidät luonnon ylistelyjen sävelteoksissa, &mdash; kukkien, lintujen,
+vuorien, auringon ja kuun; mutta kuitenkin huomaa luonnontutkija tällä
+hetkellä, ettei hän kaikista runoista huolimatta tiedä mitään näistä
+ihanista asioista; että hän on ollut tekemisissä niiden kaikkien kuoren
+ja ulkomuodon kanssa eikä tiedä mitään niiden olemuksesta eikä
+historiasta. Laajempi tutkimus osoittaa, ettei kukaan, &mdash; eivät
+edes nuo laulurunoilijat itsekään ole tienneet mitään varmaa siitä
+kauniista luomakunnasta, jota he ovat ylistäneet; että he olivat
+tyytyväisiä kuultuaan kiireisen, lyhyen linnunlaulun ja katseltuaan
+välinpitämättömänä paria auringonlaskua ja toistivat sitten nämä
+muutamat heikot muistonsa väsyneesti laulussaan. Mutta mene metsään,
+niin huomaat, että kaikki, mitä löydät, on uutta ja sanoin
+kuvaamatonta. Yöllä lentävän villihanhen valitus; seuranhaluisen
+tiaisen tiuskutus talvipäivänä; hyönteisparven kuolo elokuussa, kun se
+taistelusta korkealta ilmasta putoaa lehdille sateen tavoin;
+metsälintujen kimakka vihellys; kuusi, joka sirottaa siitepölynsä uuden
+vuosisadan hyödyksi; pihka, jota puu hikoilee; &mdash; kaikki kasvu ja
+kaikki elämä, kaikki kokonaisuudessaan todellakin yhtä käyttämätöntä.
+Ihminen, joka seisoo merenrannalla tai samoilee metsässä, tuntee
+itsensä ensimmäiseksi ihmiseksi, joka on milloinkaan seisonut meren
+äärellä tai astunut lehtoon, niin uudet ja harvinaiset ovat hänen
+tunteensa. Kun luen runoilijoita, tuntuu minusta, ettei enää mitään
+uutta voi sanoa aamusta ja illasta. Mutta nähdessäni päivänkoiton ei
+minua siinä mikään muistuta Homeroksesta, Shakespearesta, Miltonista
+tai Chaucer'ista. Ei, mutta minä ehkä tunnen jonkun tuntemattoman
+maailman tuskaa; maailman, jota ei mikään ajatus ole himmentänyt; tai
+saattaa minut iloiseksi tämä kasteesta helmeilevä, lämmin, kimmeltävä,
+silmikoille puhkeava ja sävelissä helkähtelevä hetki, joka poistaa
+sieluni ahtaat rajat ja avartaa sen elämän ja sykinnän aina
+taivaanrantaan asti. <i>Tämä</i> se vasta on aamua, tänä välkynnän
+hetkenä lakata olemasta raihnaisen ruumiin vanki ja tulla avaraksi kuin
+luonto.</p>
+
+<p>Aarniometsän keskipäivän hämärä, syvän, kaikuvan aarniometsän, jossa
+ilmielävät tammi- ja kuusipylväät kohoavat edellisen vuosisadan puiden
+raunioista; jossa kotkat ja varikset vuosikausiin eivät ole nähneet
+ketään muukalaista; naavapartaiset kuuset, joiden yli saa sulouden
+henkäys niiden juurella kasvavista metsäorvokeista; laaja, kylmä notko,
+joka usvapukunsa kutoo maanalaisen kiteytymisen hiljaisuudessa; jossa
+vaeltaja keskellä vastenmielisiä suokasveja ajattelee mieluisella
+kauhulla kaukaista kaupunkia; tämä kauneus, villi ja autio kauneus,
+jota aurinko ja kuu, lumi ja sade maalailevat ja muuntelevat, jota
+taide ei milloinkaan vielä ole saanut käsitellyksi, ei ole kuitenkaan
+kenellekään vaeltajalle yhdentekevä! Kaikki ihmiset ovat sydämessään
+runoilijoita. He palvelevat luontoa leipäänsä ansaitakseen, mutta
+joskus valtaa sen kauneus heidät. Mitä merkitsevät matkat Niagaralle ja
+pyhiinvaeltajat Valkoisten vuorten huipuille? Ihmiset uskovat aina
+hyödyn mukautumiskykyyn: vuoristossa saavat he uskoa silmän
+mukautumiskykyyn. Epäilemättä on geologisilla muutoksilla jokin suhde
+herneiden ja maissin menestykselliseen kasvuun vihannespuutarhassani,
+mutta ainakin yhtä paljon on suhdetta sieluni ja ylhäällä pilvissä
+siintävien Agiocochookin vuorenhuippujen välillä. Jokainen ihminen
+iloitsee kuullessaan tämän ja kuitenkin on hänen oma keskustelunsa
+luonnon kanssa vielä laulamatta.</p>
+
+<p>Onko toisin ihmiskunnan historian laita? Eikö kokemus osoita, että
+jokainen ihminen, jos hänen elämänsä on kyllin pitkä, kirjoittaa
+itselleen historian. Mitä muuta puhuvat nuo nidokset, jotka ovat täynnä
+otteita, ja käsinkirjoitetut selitykset, joita jokainen oppinut
+kirjoittaa. Kreikan historia on toinen asia minulle ja toinen sinulle.
+Niebuhrin ja Wolfin syntymän jälkeen on Rooman ja Kreikan historia
+kirjoitettu taas uudelleen. Carlylen kirjoittamasta Ranskan historiasta
+näemme, ettei mikään historioistamme ole varma, vaan että uusi
+arvostelija antaa sille uuden filosofisemman asettelun. Thukydides ja
+Livius ovat vain tarjonneet ainehistoa.<a name="FNanchor_39_39" id="FNanchor_39_39"></a><a href="#Footnote_39_39" class="fnanchor">[39]</a> Sinä hetkenä, jolloin
+nerokas ihminen lausuu pelasgien, ateenalaisten tai etruskien ja Rooman
+kansan nimen, näemme heidän valtionsa toiselta näkökannalta. Samoin
+kuin runoudessa ja historiassa, on muillakin aloilla. Mestareita on
+vähän tai sitten ei ollenkaan. Uskonnolla täytyy olla luja perustus
+ihmisen rinnassa; samoin valtiotaidolla, filosofialla, kirjallisuudella
+ja taiteella. Meillä ei ole vielä muuta kuin suuntia ja viittauksia.</p>
+
+<p>Tämä parhaiden kirjallisten tuotteiden eriäväisyys ja poikkeaminen
+luonnon järkkymättömyydestä voidaan erityisesti huomata filosofiassa.
+Omaksuipa se itselleen kuinka itsenäisen sävyn tahansa, niin aina
+täytyy sen lopulta päätyä tähän katsantokantaan. Ranskalaisessa
+eklektisismissä esimerkiksi, jota Cousin piti niin sitovana, on
+näköopillinen hairahdus. Se asettaa suuret vaatimukset. Näyttää melkein
+siltä, että sen kannattajat ovat saavuttaneet koko totuuden ottaessaan
+huomioon kaikki järjestelmät ja ettei heillä ole muuta tekemistä kuin
+pohtia, huuhtoa ja siivilöidä, jotta kulta ja timantit jäisivät lopulta
+siivilän pohjalle. Mutta totuus on sellainen nopeasiipinen lintu,
+sellainen veitikka, niin vaikeasti kuljetettava ja telkimien takana
+pysymätön kapine, että sitä on yhtä vaikea saada kiinni kuin valoa.
+Sulje ikkunaluukut niin nopeasti kuin voit pysyttääksesi kaiken valon
+sisällä, se on turhaa; valo lentää tiehensä, ennenkuin ehdit huutaa
+&raquo;pysähdy&raquo;. Samoin on ajattelumme laita. Käännä, vertaile ja seulo
+kaikki järjestelmät, eikä se auta sinua yhtään. Sillä totuutta ei voi
+pakottaa koneellisin keinoin. Mutta ensimmäinen huomio, jonka sinä
+luontosi yksinkertaisella teolla teet miten vähäisestä asiasta tahansa,
+on avaava uuden näköalan yli luonnon ja ihmisten, joka liuottimen
+tavoin sulattaa itseensä kaikki järjestelmät ja pitää Kreikkaa, Roomaa,
+stoalaisuutta, eklektisismiä ja, kuka tietää mitä kaikkea, pelkästään
+erittelyn tosiasioina ja ainehistona ja käyttelee sinun maailman
+käsittävää järjestelmääsi kovin vähäpätöisenä yksikkönä. Syvä ajatus,
+olipa se missä tahansa, luokittelee kaikki oliot; syvä ajatus nostaa
+Olympoksen korkeammalle. Filosofinen teos on saavutus, joka ei
+innostuta enempää eikä vähempää kuin muutkaan saavutukset; mutta viisas
+mies ei pidä sitä milloinkaan lopullisena ja kaikkia muita parempana
+saavutuksena. Mene ja puhu nerokkaan miehen kanssa, niin ensimmäinen
+sana, jonka hän lausuu, nostaa kaltevalle pinnalle sen mitä sinä sanot
+tiedoksi. Silloin Platon, Bacon, Kant ja eklektikko Cousinkin<a name="FNanchor_40_40" id="FNanchor_40_40"></a><a href="#Footnote_40_40" class="fnanchor">[40]</a>
+laskeutuvat viipymättä ihmisten ja pelkkien tosiasioiden tasalle.</p>
+
+<p>Ei ole tarkoitukseni millään muotoa näillä huomautuksilla vähentää
+minkään luodun järjestelmän ansiota. Sanon ainoastaan, ettei mikään
+erikoinen käsitys tai maailmankuva millään tavoin poista eikä
+edeltäpäin syrjäytä uutta yritteliäisyyttä, vaan väistyy arkana sielun
+tieltä, kun se sitä tarkastaa. Hengen hyökyaalto työntää edellään
+viisautemme ja muistimme pienet askartelut kuten vuoripuro, oljenkorret
+ja olkimajat. Ihmishengen tuotteet ovat suuria ainoastaan toisiinsa
+verrattuina, Ivanhoe ja Wawerley<a name="FNanchor_41_41" id="FNanchor_41_41"></a><a href="#Footnote_41_41" class="fnanchor">[41]</a> Castle Redcliffiin ja Porterin
+novelleihin verraten; mutta mikään ei ole suurta, &mdash; ei mahtava Homeros
+eikä Milton, &mdash; äärettömään järkeen verrattuna. Se kuljettaa ne pois
+virran tavoin. Ne ovat kuin uni.</p>
+
+<p>Niin on oikeutta jaettu jokaiselle sukupolvelle ja jokaiselle
+yksilölle, &mdash; viisaus opettaa ihmistä olemaan vihaamatta, pelkäämättä
+ja jäljittelemättä esi-isiään; olemaan valittelematta sitä, että
+maailma muka on vanha ja ajatus turha ja sinä olet syntynyt olioiden
+vanhuuden heikkouteen; sillä jumaluuden voimalla uudistuu ajatus joka
+päivä ehtymättä ja kaikki, mihin se säteilee, olipa se tomua tai
+tuhkaa, on uutta ainehistoa, joka kätkee lukemattomia suhteita.</p>
+
+<p>3. Olemme nyt puhuneet ajattelijan apulähteistä ja ainehistosta.
+Samasta uskosta versoaa myös hänen harrastuksensa ja elämänsä
+mittakaava. Hänen pitää tietää, että maailma on hänen, mutta hänen
+täytyy se omistaa saattamalla itsensä sopusointuun luonnon olioiden
+kanssa. Hänen pitää olla yksinäinen, työteliäs, vaatimaton ja
+hyveellinen sielu.</p>
+
+<p>Hänen täytyy syleillä yksinäisyyttä kuin morsianta. Hänen täytyy olla
+yksin riemuineen ja murheineen. Hänen oma arvostelunsa olkoon hänen
+mittakaavansa, hänen oma ylistyksensä riittäköön palkaksi. Ja miksi
+täytyy ajattelijan olla yksinäinen ja hiljainen? Siksi, että hän voisi
+tutustua ajatuksiinsa. Jos hän yksinäisellä paikalla kaihoksuu ja
+ikävöi joukkoa ja loistoa, ei hän ole yksinäisellä seudulla; hänen
+sydämensä on torilla; hän ei näe; hän ei kuule; eikä hän ajattele.
+Mutta mene ja aitaa sielusi, pidä matkakumppanit etäällä ja suuntaa
+tottumuksesi yksinäisyyden elämään; silloin alkavat voimat sinussa
+kasvaa, hedelmällisinä ja kauneina kuin metsän puut ja kedon kukat.
+Saat kokea sellaista, minkä voit kertoa muille ihmisille kohdatessasi
+heitä ja minkä he iloissaan ottavat vastaan. Älä mene yksinäisyyteen
+astuaksesi heti sen jälkeen julkisuuteen. Sellainen yksinäisyys on
+petollista. Ihmisillä on kyllin yleistä kokemusta; mutta he toivovat,
+että ajattelija korvaa heille ne persoonalliset, oikeat ja jumalalliset
+kokemukset, joita vaille he itse katuelämässään ovat jääneet. Jalo,
+miehekäs ja oikea ajatus on se ylevämmyys, jota sinulta odotetaan; eikä
+joukko, vaan yksinäisyys lahjoittaa tämän kohotuksen. Ei erillinen
+paikka ole välttämätön, vaan hengen riippumattomuus, ja vain sikäli
+kuin puutarha, maja, metsä ja kallio ovat sille asetteelliseksi avuksi,
+on niillä arvoa. Ole yksin ajattelussasi, niin kaikki paikat ovat
+suloisia ja pyhiä. Runoilijat, jotka ovat kaupungissa eläneet, ovat
+kuitenkin olleet erakkoja. Jumalallinen innoitus luo yksinäisyyttä
+kaikkialle. Pindaros, Rafael, Michelangelo, Dryden ja De Sta&euml;l elävät
+ehkä suuren joukon keskellä, mutta niin pian kuin tulee ajatus, käy
+joukko heidän silmälleen näkymättömäksi; heidän silmänsä kiinnittyy
+avaruuteen ja tyhjyyteen; he unhottavat ympärillä olevat, he
+halveksivat henkilökohtaisia suhteita ja he seurustelevat käsitteiden,
+totuuksien ja aatteiden kanssa. He ovat yksin hengen kanssa.<a name="FNanchor_42_42" id="FNanchor_42_42"></a><a href="#Footnote_42_42" class="fnanchor">[42]</a></p>
+
+<p>Tietenkään en tahdo antaa tunnustusta millekään liioitellulle ja
+taikauskoiselle yksinäisyyden kunnioitukselle. Nuorukainen saakoon
+koettaa, missä määrin yksinäisyys ja seura häntä edistävät. Hän
+käyttäköön hyväkseen kumpaisenkin palvelusta, mutta älköön palvelko
+kumpaistakaan. Syy siihen, miksi rikaslahjainen sielu karttaa seuraa,
+on siinä, että hänen tarkoituksensa on löytää seuraa. Rakkaudesta
+oikeaan hän hylkää väärän. Sinä voit hyvin pian oppia sen, mitä seura
+voi sinulle hetkiseksi opettaa. Sen järjettömät tavat, tanssiaiset,
+konsertit, huvimatkat ja näytännöt eivät voi opettaa sinulle sen
+enempää, vaikka niiden lukua rajattomasti lisättäisiin. Ota silloin
+häpeän, henkisen tyhjyyden ja autiuden merkki, jonka tosi luonto
+sinulle ojentaa, vetäydy yksiksesi ja piilottaudu; sulje ovi ja lyö
+ikkunaluukut kiinni, niin lankeaa tervetulleena ylitsesi vangitseva
+sade &mdash; luonnon hellä yksinäisyys. Kokoa itsesi. Rukoile ja kiitä
+yksin. Järjestä ja oikaise entiset kokemuksesi, sulata ne yhteen uuden
+ja jumalallisen elämän kanssa.</p>
+
+<p>Te annatte minulle anteeksi, hyvät herrat, jos olen sitä mieltä, että
+me tarvitsemme ankarampaa koulutusta ja järjestystä; tarkoitan
+sellaista itsekuria, jonka ainoastaan ajattelijan urhoollisuus
+ja antaumus voi asettaa itselleen. Me elämme auringossa ja
+pintakerroksessa &mdash; heikkoa, näkyväistä ja ulkopuolista elämää ja
+puhumme runottaresta ja profeetasta, taiteesta ja luomisesta. Mutta
+miten voi meidän matalasta ja turhanpäiväisestä elämäntavastamme versoa
+milloinkaan suurta? Tulkaa nyt, menkäämme ja olkaamme hiljaa.
+Istukaamme käsi suulla viisi pitkää, ankaraa pythagoralaista
+vuotta.<a name="FNanchor_43_43" id="FNanchor_43_43"></a><a href="#Footnote_43_43" class="fnanchor">[43]</a> Eläkäämme nurkissa ja tehkäämme halpaa työtä, kärsikäämme,
+itkekäämme ja vaivautukaamme silmin ja sydämin, jotka Herraa
+rakastavat. Hiljaisuus, yksinäisyys ja ankaruus tunkeutuvat syvälle
+olentomme suuruuteen ja salaisuuteen, ja siten sukeltavat, puhkeavat
+esiin ajallisesta pimeydestä siveellisen luonnon ylevyydet. Miten
+alhaista loistaa valtiollisissa tai kaunosielujen seuroissa kirjavana
+perhosena, seuran narrina, julkisen kuuluisuuden narrina,
+sanomalehtikirjoitusten esineenä tai katujen katseltavana ja näin
+menettää talonpoikaisen puvun todellinen etuoikeus, yksityiselämä ja
+kansalaisen lämmin tosi sydän. Kohtalokas ajattelijalle ja kohtalokas
+ihmiselle on olemustamme
+jäytävä loistamisen ja esiintymisen halu. Väärin käsittävät työnsä
+päätarkoituksen ne kirjailijat, jotka ollen tekemisissä kielen &mdash;
+ihmisten hienoimman, voimakkaimman ja pitkäikäisimmän luomuksen kanssa,
+jota käytetään oikein vain ajatuksen ja oikeuden aseena, &mdash; opettelevat
+prameilemaan tällä välkkyvällä aseella, mutta ryöstävät siltä
+kaikkivallan, kun eivät tee sillä työtä. Niille jotka riuhtautuvat
+vapaaksi maailman tehtävistä, kostaa maailma paljastamalla joka
+tilaisuudessa heidän epätäydellisen, pikkumaisen, hyödyttömän ja
+aavemaisen olentonsa järjettömyyden. Ajattelija tuntee, että rikkain
+romaani, ylevin runoelma, mikä milloinkaan on sepitetty &mdash; kauneuden
+sydän ja sielu &mdash; on kätketty ihmiselämään. Samalla kuin sillä on
+eittämätön arvo, tarjoaa se rikkaimman ainehiston hänen luomistyölleen.
+Miten oppii hän tuntemaan sen hellyyden, kauhun, tahdon ja kohtalon
+salaisuudet? Miten voi hän tapailla ja säilyttää niitä taivaallisen
+soiton säveliä, jotka siitä heläjävät? Sen lait ovat kätketyt
+jokapäiväisen työn yksityiskohtiin. Kaikkinaiset toimet ovat niiden
+mukaan tehtyjä kokeita. Hänen täytyy kantaa oma osansa yhteisestä
+taakasta. Hänen työskentelynsä täytyy kohdistua ihmisiin heidän
+kodeissaan eikä heidän nimiinsä, joita on kirjoissa. Hänen tarpeensa,
+halunsa, kykynsä, taipumuksensa ja taitonsa ovat avaimia, jotka hänelle
+avaavat ihmiselämän ihanan museon. Miksi pitäisi hänen lukea sitä kuin
+arabialaista satua eikä tuntea omassa ailahtelevassa povessaan sen
+suloisuutta ja tuskaa? Rakkaudesta ja vihasta, työansioista ja
+lainaksiottamisista, lainanantamisista ja tappioista, sairaudesta ja
+tuskasta, kotien perustamisesta ja jumalanpalveluksesta, matkoista ja
+vaaleista, vartiopalveluksesta ja huolista, häpeästä ja halveksimisesta
+kasvaa hiljaisten ja kauniiden lakien opetus. Älköön hän laiminlyökö
+sitä; oppikoon hän ne sydämellään. Vaivautukoon hän rehellisesti,
+urhoollisesti ja iloisesti ratkaisemaan sen elämän arvoitusta, joka on
+hänen eteensä pantu. Ja se on tehtävä täsmällisellä työllä eikä
+lupauksilla ja unelmilla. Uskoen yhtä varmasti, kuin Jumalaan, suurten
+vaikutusten läsnäoloon ja mielisuosioon ansaitkoon hän tämän suosion ja
+oppikoon vastaanottamaan sen ja sitä käyttämään olemalla uskollinen
+pienimmissäkin asioissa.</p>
+
+<p>Tämä opetus ilmenee selvästi nykyajan suurimman toiminnan miehen
+elämässä ja antaa selityksen hänen menestykselleen. Napoleon edustaa
+itse asiassa suurta äsken tapahtunutta vallankumousta, jonka me tässä
+maassa, suokoon Jumala, saatamme mitä laajimpaan täyttymykseen. Eräs
+piirre Napoleonissa, joka ilmeni hänen joutuessaan englantilaisten
+vangiksi, on minusta sellainen, että sen opetus ei ole vähäinen
+uudenajan historiassa. Kun hän astui Bellerophon-laivan kannelle, teki
+hänelle siellä seisova englantilainen sotilasosasto sotilaallisen
+kunniatervehdyksen. Napoleon huomasi, että he käsittelivät aseita aivan
+toisella tavalla kuin ranskalaiset; työnnettyään syrjään lähinnä
+seisovien aseet, kääntyi hän erään sotilaan puoleen, otti hänen
+kiväärinsä ja teki itse liikkeen ranskalaiseen tapaan. Englantilaiset
+upseerit ja sotilaat katsoivat tätä hämmästyneinä ja kysyivät, oliko
+tämä tuttavallisuus tavallista keisarille.</p>
+
+<p>Tässä tapauksessa kuten aina edustaa tämä mies, mitä puutteita ja
+virheitä hänellä muuten olikin, tekoa vaativaisen ylpeyden asemesta.
+Läänityslaitos ja itämaisuus olivat tarpeeksi kauan pitäneet
+tyhjäntoimittamista ylevänä; uudenaikainen ylevyys oli työssä. Hän
+kuului luokkaan, joka nopeasti kasvaa maailmassa, joka uskoo, että se,
+mitä ihminen voi tehdä, on hänen paras kaunistuksensa ja että tekemällä
+sen hän aina säilyttää ylevyytensä. Hän ei ollut niitä, jotka uskovat
+onneen. Hänen uskonsa oli kuin tähtäin keinojen sovelluttamisessa
+päämäärän saavuttamiseen. Keinot päämääriä kohti, se on koko hänen
+toimintansa tunnuslause. Hän uskoi, että vanhanajan sotapäälliköt
+suorittivat sankaritekonsa pelkästään oikeilla yhdistelmillä ja tarkoin
+vertailemalla keinojen ja seurausten, ponnistusten ja vastuksien
+suhdetta. Tavalliset ihmiset sanovat onneksi sitä, mikä itse asiassa
+saavutetaan vain neron laskelmien kautta. Mutta Napoleonilla,
+tosiasioissa uskollisesti pysyen, oli myös se kuninkaallinen etu, että
+samalla kuin hän uskoi lukuun ja painoon eikä laiminlyönyt pienintäkään
+viisauden hiventä, hän uskoi myös sielun vapauteen ja miltei
+mittaamattomaan voimaan, Napoleon, joka oli äärimmäisen varovainen
+mies, ei milloinkaan laiminlyönyt valmistusta eikä kärsivällistä
+sovittelua mitä pienimpiä yksityiskohtia myöten. Siitä huolimatta oli
+hänellä ylevä luottamus, kuten kaikkeen omaansa, myös rohkeuden
+mielijohteisiin ja usko kohtaloon, joka oikealla hetkellä korvaa kaikki
+tappiot ja hävittää vastustamattomien salamaniskujen tavoin ratsuväen,
+jalkaväen ja kuninkaat sekä keisarit. On ihmeellistä huomata, että
+samoin kuin puun oksalla sanotaan olevan lehden luonne ja koko puulla
+oksan, samoin Napoleonin sotajoukko oli johtajansa tasalla tässä
+kaksinkertaisessa vahvuudessa; sillä samalla kuin sotajoukko oli
+viimeistelty varustuksissaan ja jokaisen osaston urhoollisuus ja
+sotakuri vastasi kaikkia toiveita niin sivustoilla kuin keskustassakin,
+perustui kuitenkin aina Napoleonin koko luottamus ihmeellisiin
+onnenkäänteisiin, joita hänen keisarillinen kaartinsa kykeni
+aikaansaamaan, jos päivä muuten oli menetetty. Tässä oli hänen
+ylevyytensä. Hän ei luottanut enää kanuunankuulien mahdollisuuksiin.
+Hän oli uskollinen sotataidolle viimeiseen asti &mdash; ja kun sotataito oli
+lopussa, avarsi hän itsensä ja käytti maailman peloittavimpien
+sotilaitten valtavaa hyökkäystä.</p>
+
+<p>Ajattelija pitäköön arvossa tätä lahjojen yhtymystä, joka parempiin
+tarkoituksiin suunnattuna luo tosi viisauden. Hän on olioiden
+ilmaisija. Oppikoon hän ensin olioita. Älköön hän liian halukkaana
+tavoittelemaan paikan ennemerkkejä laiminlyökö annettua työtä.
+Tietäköön hän, että vaikkakin markkinain menestys on palkassa, on tosi
+menestys työssä; että maailman salaisuus on opittava ja taito sen
+uskolliseen paljastamiseen on saavutettava yksinäisessä kuuliaisuudessa
+sielulle, alituisessa tutkistelussa päivästä päivään, vuodesta vuoteen
+olioiden olemuksesta, kaikkien keinojen käyttämisessä ja ennen
+kaikkea yksinkertaisen toimen ja elämän yksinkertaisten tarpeitten
+kunnioittamisessa &mdash; jotta kuultaisiin, mitä <i>ne</i> sanovat, jotta
+ajatuksen ja elämän molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa ajatus
+tehtäisiin lujaksi ja elämä viisaaksi; ja lopuksi nykyhetken
+mielipiteen lavertelun halveksimisessa. Tai paremmin, eikö ole totta,
+että tällaisen kurin avulla voitetaan aistien ylivalta ja ihmisen
+alhaiset taipumukset pakotetaan kuuliaisuuteen, niin että sielu
+vapaasti ja iloisesti virtailee siinä kuten suluttomassa kanavassa?</p>
+
+<p>Oikea ajattelija ei ole kieltäytyvä kantamasta iestä nuoruudessaan;
+ja kokemasta, jos se on hänelle mahdollista, raskaan työn ja
+hellittämättömyyden syvintä salaisuutta; antamasta omille käsilleen sen
+maaperän tuntua, joka hänet elättää, ja hien tuntua, joka on mukavuuden
+ja yltäkylläisyyden yläpuolella. Maksakoon hän kymmenyksensä ja
+palvelkoon maailmaa todellisena ja jalona ihmisenä; älköön hän
+milloinkaan unohtako kuolemattomien jumalien kunnioittamista, jotka
+kuiskailevat runoilijalle ja tekevät hänet iäisyyden ääriä koskettavien
+sävelten ilmaisijaksi. Jos hänellä on tämä kaksinkertainen hyvä &mdash;
+koulutus ja innoitus, &mdash; niin hänellä on terveys, sillä hän ei ole
+murto-osa, vaan kokonaisuus, ja hänen lahjakkuutensa täydellistyminen
+ilmaantuu hänen teoksissaan. Tämä kaksinkertainen ansio lyö todellakin
+aina leiman suurten mestarien tuotteisiin. Nerokkaan ihmisen tulee
+täyttää koko avaruus Jumalan tai puhtaan hengen ja sivistymättömien
+ihmisten joukon välillä. Hänen täytyy toiselta puolen ammentaa
+loppumattomasta järjestä ja toiselta puolen pitää hänen tunkeutua
+joukon sydämeen ja ajatusmaailmaan. Toisesta täytyy hänen ammentaa
+voimansa; toista saa hän kiittää päämäärästään. Toinen sitoo hänet
+todelliseen, toinen näkyväiseen. Toisessa päässä on järki, toisessa
+terve ihmisymmärrys. Jos häneltä puuttuu asteikon toinen pää, ilmenee
+hänen ajattelunsa joko alhaisena ja pelkän hyödyn ajattelemisena tai se
+osoittautuu liian pilviä tavoittelevaksi ja epämääräiseksi vastatakseen
+elämän tarpeita.</p>
+
+<p>Ajattelija on, niinkuin aina olemme teroittaneet, suuri ainoastaan
+siksi, että hän on altis korkeammalle hengelle. Tämä usko painakoon
+leimansa hänen keko työhönsä. On runsaasti pauloja ja houkutuksia
+johtamassa häntä harhaan; niistä välittämättä olkoon hän uskollinen.
+Hänen menestyksellään on myös vaaroja. Hänen asemassaan on jotain
+vaikeaa ja loukkaavaa. Ihmiset, joita hänen ajatuksensa ovat elättäneet
+ja sytyttäneet, etsivät häntä, ennenkuin ovat oppineet ajatuksen
+ankarat ehdot. He etsivät häntä pyytääkseen, että hän kääntäisi
+valonheittäjänsä hämäriin arvoituksiin, joiden ratkaisu &mdash; kuten he
+luulevat &mdash; on kirjoitettu heidän olemisensa äärille. He huomaavat
+hänet köyhäksi, tietämättömäksi ihmiseksi, jolla on yllään haalistunut
+ja rikkinäinen puku, kuten heilläkin, ja josta ei millään tavoin tulvi
+alituinen valovirta, vaan josta ainoastaan silloin tällöin välähtää
+loistava ajatus, jota seuraa täydellinen pimeys. Sen lisäksi he
+huomaavat, että hän ei voi tuosta harvinaisesta välähdyksestään tehdä
+käsin kannettavaa soihtua, jonka voisi viedä minne tahtoo ja jolla
+voisi selittää milloin minkin hämärän arvoituksen. Se synnyttää
+pettymystä. Ajattelija tulee murheelliseksi tukahduttaessaan oppilaiden
+korkealentoiset toiveet, ja nuorukainen on kadottanut tähden äsken
+leimahtaneelta taivaanlaeltaan. Tämä johtaa ajattelijan kiusaukseen
+tekeytyä salaperäiseksi, kuunnella kysymystä, miettiä sitä ja sepittää
+vastaus sanoista olioiden jumalallisten ennustusten puutteessa.
+Kiusauksista huolimatta olkoon hän kylmä ja tosi ja odottakoon
+kärsivällisesti, tietäen, että totuus voi hiljaisuudenkin tehdä
+kaunopuheiseksi ja mietelmälliseksi. Totuudessa olkoon hänelle kylliksi
+maailmanviisautta. Hän avatkoon rintansa kaikille rehellisille
+kysymyksille ja olkoon kaikkien taidetemppujen yläpuolelle kohonnut
+taiteilija. Osoita auliisti, kuten pyhimys tekisi, kokemuksesi,
+menetelmäsi, välikappaleesi ja keinosi. Kaikki tulijat lausu
+tervetulleeksi niitä vapaasti käyttämään. Ja tällä voitokkaalla
+auliudella ja lempeällä hyvyydellä opit tuntemaan luontosi korkeimmat
+salaisuudet, joita jumalat auttavat sinua palvomaan ja ilmituomaan.</p>
+
+<p>Jos hän siten lujassa luottamuksessa voi voittaa itsensä, on hän
+huomaava, että runsas hyvitys virtaa hänen rintaansa hetkistä, jotka
+näyttivät esteiden ja tappioiden hetkiltä. Älköön hän huolehtiko
+liiaksi kelvottomista seuralaisistaan. Kun hän näkee, miten monista
+ajatuksista hän saa kiittää erilaisten hänen ohitseen kulkevien ja
+häntä vastaan tulevien ihmisten epämieluisaa vastustusta, niin käsittää
+hän helposti, että täysin samanmielisessä seurassa ei sukeutuisi
+sanoja, tekoja eikä saavutuksia. Hän on oppiva, ettei ole tärkeää, mitä
+hän lukee ja mitä hän tekee. Ajattelijana hänellä on ajattelijan osa
+kaikesta. Samoin kuin kauppias ei toimistossaan kysy, onko laivalasti
+nahkaa vai barillaa, tarkoittaako liikeasia luottokirjettä vaiko
+osakkeiden siirtoa; sillä olkoon kysymys mistä tahansa, tulevat hänen
+toimipalkkionsa siitä aikanaan näkyviin, samoin pitää sinun ottaa
+oppia hetkestä ja asiasta, asettivatpa sinun tai toisten tarpeet
+velvollisuudeksesi keskitetyn tai hajoittavan toimen, pitkäveteisen
+kirjan lukemisen tai koneellisen, rajoitetun päivätyön suorittamisen.</p>
+
+<p>Hyvät herrat, olen uskaltanut esittää teille näitä ajatuksia
+ajattelijan asemasta ja toivosta, koska uskon, että teistä, jotka nyt
+seisotte tämän korkeakoulun kynnyksellä vyötettyinä ja lähtövalmiina
+ryhtyäksenne yleisiin tai yksityisiin tehtäviin isänmaassanne, ei
+varmaankaan ole surullista ajatella näitä järjen ensimmäisiä
+velvollisuuksia, joista harvoin tulette kuulemaan uusien toverienne
+huulilta. Te saatte joka päivä kuulla alemman viisauden periaatteita,
+te saatte kuulla, että ensimmäinen velvollisuus on hankkia maata,
+rahaa, asema ja nimi. &raquo;Mikä on se viisaus, jota sinä etsit? Mikä on se
+kauneus?&raquo; tulevat ihmiset pilkallisesti kysymään. Jos siitä huolimatta
+Jumala on kutsunut jonkun teistä tutkimaan totuutta ja kauneutta, niin
+ole rohkea, ole luja ja ole tosi. Jos sanot: &raquo;Samoin kuin toiset
+tekevät, teen minäkin: minä luovun, kaihoisalla mielellä kylläkin,
+entisistä näyistäni; minun täytyy elää maan hyvyydestä ja jättää
+oppiminen ja runolliset haaveilut sopivampaan aikaan!&raquo; &mdash; niin silloin
+kuolee ihminen sinussa; silloin katoavat taas kerran taiteen, runouden
+ja tieteen idut, niinkuin ne jo tuhansissa ja taas tuhansissa ihmisissä
+ovat kuolleet. Tuon valinnan hetki on elämäsi käännekohta; katso että
+pysyt hengessä lujana. Tämän aistillisen maailman hallitseva luonne
+aiheuttaa sen, että tieteen papeista on suuri puutos; mutta järjen
+kutsumus ja oikeus on itse arvioida itsensä eikä antaa sitä toisten
+tehdä. Kuuntele puhelua, joka luonnon joka esineestä sinulle virtaa,
+tulkitse sitä sydämestä sydämeen ja näytä villiintyneelle maailmalle,
+kuinka täydellisen kaunis viisaus on. Tietäessämme edeltäkäsin, että
+aikamme ja kansamme yleinen pahe on ylenmääräinen vaativaisuus,
+etsikäämme varjoa ja löytäkäämme viisautta laiminlyötyinäkin. Ole
+tyytyväinen pieneen valoon, kun se vain on omasi. Tutki tutkimistasi!
+Älä anna moitteiden tai imartelujen saattaa itseäsi pois alituisen
+koettelemisen tilasta, älä itse laadi opinkappaleita äläkä omaksu
+toisten opinkappaleita. Miksi pitäisi sinun luopua oikeudestasi kulkea
+totuuden tähtikirkkailla lakeuksilla pellon, talon ja ladon tuottaman
+ennenaikaisen hyvän tähden? Totuudellakin on kattonsa, vuoteensa ja
+pöytänsä. Pidä huolta siitä, että olet tarpeellinen maailmalle, niin
+ihmiskunta antaa sinulle leipää, ellei varastoon pantavaksi, niin
+kuitenkin niin paljon, ettei se riistä omistusoikeuttasi kaikkien
+ihmisten omaisuuteen, kaikkien ihmisten rakkauteen, taiteeseen,
+luontoon ja toivoon.</p>
+
+<p>Te ette pelkää, että minä asetan liian ankaran itsekurin jokaisen
+velvollisuudeksi. Älkää kysykö: &raquo;Mitä auttaa oppineisuus, joka
+järjestelmällisesti vetäytyy kuoreensa?&raquo; tai &raquo;Kenellä on hyötyä
+ajattelijasta, joka kätkee kykynsä ja salaa ajatuksensa odottavalta
+maailmalta?&raquo; Salaa ajatuksensa! Kätke aurinko ja kuu. Ajatus on pelkkää
+valoa ja ilmaisee itsensä maailmankaikkeudelle. Se puhuu, vaikka olisit
+mykkä, omalla ihmeellisellä äänellään. Se virtailee esiin teoistasi,
+käytöksestäsi ja kasvoistasi. Se tuottaa sinulle ystävyyksiä.
+Ylevämielisten sydänten rakkaudella ja toivolla antaa se sinut
+totuudelle takeeksi.</p>
+
+<p>Yhtenäisen ja täydellisen luonnon lakien pakosta se on suova kaiken
+todellisesti hyvän, jota sielussa on, maan ja taivaan rakastamalle
+ajattelijalle.</p>
+
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="LEO_TOLSTOI" id="LEO_TOLSTOI"></a>LEO TOLSTOI.</h2>
+
+<div class="figcenter" style="width: 209px;">
+<img src="images/003.png" width="209" height="276" alt="Leo Tolstoi" title="" />
+<span class="caption">Leo Tolstoi</span>
+</div>
+
+<p>Leo Tolstoi katsoo yli aikansa.</p>
+
+<p>Hänen katseessaan on etsijän ilme.</p>
+
+<p>Tolstoin elämä oli kahdeksankymmentäkaksi pitkää vuotta. Ei voi siis
+sanoa, ettei hänen ollut suotu tarpeeksi etsiä tai ettei hänen
+elinikänsä yleensä ehtinyt täyttää niitä toiveita, joihin hänen
+elämäntyönsä monessa suhteessa antoi aihetta. Mutta sittenkin hänen
+suurin tekonsa täyttymättä jäi, ja hänen etsintänsä mainen päämaali
+saavuttamatta. Toisin kuin taistelutantereella isänmaansa puolesta
+kaatunut soturi tai polttoroviolla uskonsa edestä kuollut marttyyri,
+jotka näyttävät päässeen jäljellejääneille lohdutusta ja vapautusta
+tuovaan päämäärään, jäi hän maisessa matkassaan puolitiehen. Ja jos hän
+vielä olisi saanut elää edeltämäänsä ja valmistamaansa aikaa, olisi
+hänen elämänsä ratkaisu tullut ehkä vielä arvoituksellisemmaksi. Sillä
+hänen oma kansansa ei ole häntä lähinnä seuranneena aikana voinut
+ymmärtää eikä sisäisesti vastaanottaa sitä korkeata henkistä perintöä,
+jonka hän jälkeensä jätti ja joka muodostaa hänen elämänsä ytimen ja
+hänen sielunsa suuren saavutuksen.</p>
+
+<p>Siksi Tolstoi katsoo huolekkain silmin yli aikansa etäisempään
+tulevaisuuteen, joka koitti vaikeiden etsimisten aukeaman takaa.
+Kaikkensa jättäen uskalsi hän lähteä tälle aukeamalle, sillä hän näki
+sen takaa rakkauden maan kaupunkeineen häämöttävän. Silloin tuli
+kuolema ja katkaisi hänen elämänsä.</p>
+
+<p>Senvuoksi me nyt näemme Tolstoin elämän huippukohdan arvoituksen
+tavoin, näemme vertauskuvan hänen etsimisestään ja ihmisen
+loppumattomasta etsimisestä yleensä. Tolstoin etsinnän kiihkeyttä
+osoittavat hänen sanansa &raquo;uhrautumisesta loppuun asti&raquo;. Ellei voi
+uhrautua, ei pidä pettää itseään, on hän sanonut.</p>
+
+<p>Venäjänmaan suuri kirjailija ja maailman merkillinen
+kirjailijapersoonallisuus Leo Tolstoi on syntynyt elokuun 28:ntena 1828
+Jasnaja Poljana-nimisellä maatilalla Tulan kuvernementissa.
+Teoksissaan, etenkin &raquo;Lapsuus, poika-ikä ja nuoruus&raquo;-nimisessä, on hän
+tarkalleen kuvaillut muistojaan äidistään ja isästään. Hän oli
+puolentoista vuoden vanha äidin ja yhdeksän vuoden vanha isän
+kuollessa, joten kasvatus jäi vieraiden käsiin. Lahjakkaan,
+itserakkaan, oikullisen ja herkän pojan kasvatus olikin vaikea tehtävä.
+Kaikille pyrkiville nuorukaisille tutut vastakkaisuudet: halu
+miellyttää ja voittaa puolelleen kaikki ja kulkea aina etunenässä ja
+toisaalta unelmia hälventävä todellisuus, kun ei voi olla kekseliäs ja
+kun kasvotkin ovat rumat, ilmenevät Tolstoissa jo aikaisin. Nämä
+vastakkaisuudet ja ristiriita saavat kehittyä nuoruusvuosina
+äärimmilleen, joten piilemään jäi alituinen mahdollisuus sisäisen
+elämän ja mielentilan järkytyksiin.</p>
+
+<p>Tolstoi lukee poika-ikänsä alkavan siitä hetkestä, jolloin hänen
+itsetajuntansa heräsi ja hän rupesi pohtimaan kysymyksiä suhteestaan
+ympäristöönsä. Matkalla Kasaniin hän huomasi, että maailma on avara ja
+että maailmassa on muitakin ihmisiä. Viisitoistavuotiaana hän näet
+astui rohkein mielin Kasanin yliopistoon. Luvuissaan hän kuitenkin
+epäonnistui. Ulkonaisesti rajut ylioppilasvuodet ja ylpeydessä ilmenevä
+suuruuden tavoittelu painoivat syvälle ujoon sydämeen hyvyyden ja
+rakkauden janon. Sydämen tuntema yksinäisyys kehitti sairaalloista
+herkkyyttä. &raquo;Äkkiä loin katseeni päinvastaiselle puolelle toivoen
+tuossa paikassa yllättäväni tyhjyyden&raquo;. Tuleva ajattelija vertaili
+tässä olevaa ja ei-olevaa toisiinsa ja tuntien vaistomaisesti suuret
+mahdollisuutensa &raquo;häpesi alati joka-ainoaa sanaansa ja liikettään&raquo;;
+kuten nuorukaiset, joille valkenee omanarvontunto ja tulevaisuus,
+vaikka he eivät vielä kykene sitä täyttämään, jotka tuntevat korkeat
+vaatimukset ja kokoavat voiman täyteytensä ryhtyäkseen niitä
+noudattamaan.</p>
+
+<p>Yliopistoluvut eivät ajoittaisista ponnistuksista huolimatta
+onnistuneet; siksi hän koetti onnistua tovereittensa keskuudessa
+elintavoissaan ja saavuttaa kuviteltuja täydellisyyteen johtavia
+ehtoja: &raquo;asento ylpeä ja liikkeet mahtavat, katse halveksiva, ei
+tervehtinyt ketään luennoilla ja ajoi pois omissa ajoneuvoissaan&raquo;.
+Sisässä kalvava epäilys ja kärsimys.</p>
+
+<p>Nuoruutensa katsoi Tolstoi alkavan hetkestä, jolloin hän
+kuusitoistavuotiaana sisimmässään tuli vakuutetuksi tuollaisen
+kiiltokuorisen kärsimyselämän onttoudesta, johon liittyi voimakas tunne
+paineesta sisästä ulospäin, ja käsitti, että täydellistymisen tulee
+tapahtua yksinkertaisen, toimeliaan ja jalostuvan elämän poluilla.
+Näissä merkeissä hän aloittaakin nuoruusmietteensä. Vuonna 1847 hän
+poistui kotitilalleen, teki epäonnistuneen yrityksen kotitilansa
+maaorjien ja talonpoikien kurjan tilan parantamiseksi ja aikoi
+tuskastuneena paeta ympäristöstään jo Siperiaankin, mutta lähteekin
+sotapalvelukseen Kaukaasiaan.</p>
+
+<p>Kaukaasian majesteetillinen, rikas ja suuripiirteinen luonto ja puhdas
+luonnonmukainen elämä raikkaassa vuoristoseudussa oli Tolstoille se
+tenhovoima, joka herätti hänen luovan kykynsä ja kuohutti esiin hänen
+nuoruutensa muistelmat; täällä kirjoitti hän teokset &raquo;Kasakat&raquo; ja
+&raquo;Lapsuus ja poika-ikä&raquo;. Sotapalvelustaan hän jatkoi Sevastopolissa.
+Siellä ottaessaan ensikertalaisen vavahtelevalla mielellä osaa useinkin
+hengenvaarallisiin taisteluihin hän oppi sodan ristiaallokossa
+ymmärtämään kansanmiestä, hänen alkuperäistä, puhdasta ja kaunista
+sielunelämäänsä. Hänen hämmästynyttä sieluaan kosketti elämän
+alkuperäinen rohkeus ja suuri välittömyys ja hän kirjoitti
+&raquo;Sevastopolin kertomukset&raquo;, joissa vaikuttavin piirroksin esitetään
+rauhallisen luonnon ja veriinsä saakka taistelevan ihmisen vastakohta.
+Tolstoi oli löytänyt elämisen arvoisia asioita, ne olivat järkyttäneet
+hänen suurta sieluaan.</p>
+
+<p>Pietariin saapuessaan vuonna 1855 oli Tolstoi jo täysi kirjailija, ja
+hänen ajatuksensa alkoi tehdä työtä ja tutkia elämää. Etsimisen kipinä
+alkoi rauhattomasti räiskähdellä. Hän käy kaksikin kertaa ulkomailla
+ja tutustuu länsimaiden kasvatusopillisiin aatteisiin, joiden
+innostuttamana hän sitten perusti maatilalleen vapaan koulun, johon
+lapset saivat tulla ja mennä milloin halusivat ja koetti tässä koulussa
+ohjata lasten ajatusmaailmaa luonnollisen ja tehokkaan kehittymisen
+tielle. Sen teki hän samalla opettaja-innolla, kuin myöhemmin
+sepitteli kansalle kirjoitelmia suurista asioista, käytännöllisestä
+elämäntaidosta ja uskonnon perustotuuksista.</p>
+
+<p>Vuodesta 1862 alkaa rauhallisen kotielämän ja tuotteliaan
+kirjoittamisen aika. Silloin näet Tolstoi meni naimisiin, tottui
+maaelämään, sen toimiin ja alkoi kotoutua kansan keskuuteen. Näissä
+oloissa syntyivät suurteokset &raquo;Sota ja rauha&raquo; v. 1864&mdash;69 ja
+&raquo;Anna Karenina&raquo; v. 1873&mdash;76, joilla molemmilla on suuri
+kirjallishistoriallinen arvo ja kirjailijan oman sielunelämän
+valaisemisessa suuri sielullinen merkitys. Huomattava on vielä Tolstoin
+aateromaani &raquo;Ylösnousemus&raquo;, joka ilmestyi vuonna 1899. Lukuisia muita
+kaunokirjallisia teoksia, näytelmiä, novelleja y.m. on Tolstoi vielä
+kirjoittanut. Samoin kuin mainituilla suurteoksilla, on Tolstoin
+tuotannolla yleensä suuruuden leima, niin sisältöön kuin laajuuteenkin
+nähden.</p>
+
+<p>Sitten alkaa Tolstoin yleismaailmallinen henkinen opettajatoimi,
+&raquo;Maailman omatunto&raquo; alkaa puhua yksinkertaisesta ja suuresta elämän
+totuudesta; isällisesti muistuttaen, sisällisellä näkemiskyvyllään
+herättäen ja profeetallisuudellaan rohkaisten. Paitsi taiteellisia avaa
+hän myöskin yhteiskunnallisia ja uskonnollisia näköaloja. Levottoman
+etsinnän, vaikeiden epäilysten ja ulkonaisten sekä sisäisten
+ristiriitojen seestyessä muodostui hänen vakaumuksensa, luja kuin
+valkoinen vuori, jota vastaan kilpistyi samalla lailla yksityisten
+pilkka kuin hallituksen salavihan ilmaukset ja &raquo;Pyhän Synoodin&raquo;
+kirkonkiroukset.</p>
+
+<p>Liikasivistyksestä on luovuttava, hän opettaa. On palattava
+yksinkertaiseen maalaiselämään tekemään ruumiillista työtä, ja
+ratkaisemaan elämän suuria kysymyksiä. Yksilön henkisestä
+täydellistyttämisestä seuraa kaiken hyvän saavuttaminen. Silloin ei
+enää tarvita yhteiskuntaa eikä minkäänlaista pakkoa. Ihmisen korkein
+hyvä on täyttää rakkauden käsky niin juurta jaksain kun hän sen
+vaatimukset vain käsittää. Hänen täytyy jakaa koko omaisuutensa
+köyhille. Sellaista menettelyä Tolstoi teroittaa kirjoitelmissaan
+&raquo;Rakastakaa toinen toistanne&raquo; ja &raquo;Rakkauden vaatimukset&raquo;, jotka
+on suomennettu kokoelmaamme näytteeksi Tolstoin suurista päämääristä
+ja näytteeksi kaunokirjailijasta, joka vakuuttavasti ja
+yksinkertaisin ottein kirjoittaa uskonnollisista asioista. Nämä
+kirjoitelmat osoittavat samalla, mitä kysymyksiä Tolstoi elämänsä
+loppupuolella ryhtyi kansantajuisesti esittämään. Valtavasta
+kirjailijapersoonallisuudesta kehittyi käytännöllisten elämänkysymysten
+ajattelija, kansan opettaja ja uuden ihanteellisen ajan edeltäjä.
+Paljon on ympäristöllä osaa hänen kehityksensä kulkuun. Venäjänmaan
+suuret räikeät epäkohdat painoivat hänen henkeään kuin jousta.</p>
+
+<p>Juopa todellisen elämän ja suurien sisäisten vaatimusten välillä kasvoi
+kasvamistaan. Tolstoi ei voinut elää ympäristössään. Kun hänen ikänsä
+alkoi täyttyä ja hän tuli vanhaksi, ei hän enää löytänyt uusia
+mahdollisuuksia. Jousen täytyi laueta.</p>
+
+<p>Kahdeksankymmenenkahden vuoden ikäisenä hän lähti kenenkään tietämättä
+kotoaan, ikäänkuin olisi tahtonut alkaa elämässään uuden taipaleen.
+Sydän valaistuna lähti hän yksinäisyyteen vetäytyäkseen matkalle kohti
+tuntematonta päämäärää. Matkalla liittyi häneen toveri, joka saattoi
+hänet perille. Tämä toveri, joka huomasi hänen sydämensä liekin ja näki
+vanhuksen vaivat, oli kuolema. Koko maailma, joka henkeään pidättäen
+odotti tietoa siitä, mihin Tolstoi suuntasi kulkunsa maallisen kotonsa
+jätettyään, sai odottamatta kuulla, että hän oli kuollut Astapovon
+asemalla lokakuun 21. p:nä 1910.</p>
+
+<p>Vaikka tämä suuri ihminen on siirtynyt ajasta ajattomuuteen, elävät
+hänen ajatuksensa kanssamme nykyajassa. Kuinka useat ihmiset Venäjällä
+ja muualla nykyisen ajan tuskissa mielellään kysyvät itseltään, mitä
+Tolstoilla olisi nykyaikana sanottavaa. Minkä suurenmoisen tilaisuuden
+antaisikaan maailmansota jälkiseurauksineen Venäjällä ja muualla
+hänelle, suurelle rauhanystävälle ja veljesrakkauden opettajalle, ajan
+ja olojen arvosteluun! Mitä suuntaviivoja osoittaisikaan hänen
+tietäjänäkemyksensä! Sillä sisäiselle suurelle vapaudelle ja yksilön
+korkealle siveelliselle kehitykselle ja rakkauden kaikkivoimaiselle,
+ankaralle opille ei ole löytynyt vielä hänen maassaan näkyväistä
+kalliota, jolle niistä olisi voinut rakennuksen rakentaa. Ja hänen
+kansansa sivistyselämän perustuksia ei ole vielä luotu; matalasti
+käsitetty vapaus on päinvastoin osaksi turmellut sivistyksen luontaiset
+juuret kansansydämessä. Kuvastaisivatko hänen silmänsä enemmän huolta,
+jaksaisiko hänen sydämensä lämpö yhä nousta ja kantaisiko hänen
+katseensa yli laajan maan? Kysymme sitä, mutta kysymyksemme lienee
+turha, sillä hänen vastauksensa olisi arvatenkin kuitenkin toinen, kuin
+mihin päättelymme vie. Hän ehkä sanoisi: jättäkää nämä kysymykset,
+irtautukaa ajan katsantokannoista, katsokaa olevia oloja iäisyyden
+perusvoimien kannalta, rakkauden valossa.</p>
+
+<p>Kun katsomme hänen kuvaansa, noita tuttuja kasvonpiirteitä, eikö juuri
+tuo huoli hänen kansansa ja kansojen kohtaloista ja koettelemuksista
+kuvastu niissä? Varmaan sisältyy nykyaika ja osa tulevaisuutta siihen.
+Lisääkö se meidän huoltamme tuo murheen häivä? Ei, se vapauttaa ja
+rohkaisee.</p>
+
+<p>Tolstoin elämänkuvista saamme kaikki ne hyvät vaikutelmat, joita
+kosketus suurmiehiin antaa. Hänen etsintänsä on suurta ja sen kaikki
+mittasuhteet ovat suuria sisästä lähtien ja avartuen sovellutukseksi
+laajaan ympäristöön. Kun seuraamme hänen kehitystään, ymmärrämme hänen
+yksinkertaiset sanansa hänen kirjoitelmissaan. Hänen ei ole ollut
+helppo tulla näihin sanoihin. Niissä on jälkiä pitkästä etsinnän
+taipaleesta ja niillä on oikeus jatkaa matkaansa tulevaisuuteen. Niissä
+on sellaista, joka koskettaa meitä senkin ohella, mikä niissä tuntuu
+meistä vieraalta. On jotakin korkeampaa jokaisessa ihmisessä, kuin se
+mitä hän saa sanotuksi. Sen saamme todeta, kun katsomme Tolstoin
+ajatusrakennelmien vajavaisuutta hänen elämänsä taustaa vasten.</p>
+
+<p>Tolstoin sanat koskettavat monissa ihmisissä yksinkertaisen suuruuden,
+rehellisyyden, veljesrakkauden ehdottomien vaatimusten kieliä. Tolstoin
+yleismaailmallisuuden voimme maantieteellisesti määritellä, kun otamme
+käteemme maapallon.</p>
+
+<p>Rakkaus on sen maan nimi, jonka ranta näkyi etäisestä tulevaisuudesta
+Tolstoin silmään ja jota kohti hän lähti vaeltamaan elämänsä uudessa
+nuoruudessa jättäen kaikki, mistä olisi mielestämme ollut apua
+rannattomalla ajan aavikolla. Rakkautta etsimään hän lähti.</p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Rakastakaa_toinen_toistanne" id="Rakastakaa_toinen_toistanne"></a>Rakastakaa toinen toistanne.<a name="FNanchor_44_44" id="FNanchor_44_44"></a><a href="#Footnote_44_44" class="fnanchor">[44]</a></h2>
+
+
+<p>Minun tekee mieleni jäähyväisiksi (minun iässäni ihmisten tapaaminen
+aina merkitsee hyvästijättöä) lyhyesti lausua teille käsitykseni siitä,
+kuinka ihmisten tulee elää, ett'ei elämämme olisi paha ja murheellinen,
+jommoinen se nyt on useimmista ihmisistä, vaan Jumalan ja kaikkien
+meidän toivomusten mukainen, nimittäin iloinen ja onnellinen, jommoisen
+sen tuleekin olla.</p>
+
+<p>On vain kysymys siitä, kuinka ihminen käsittää elämänsä. Jos käsittää
+elämän niin, että tämä elämä sykkii minulla, Juholla, Pekalla ja
+Marialla, vain ruumiissa ja että elämän koko tarkoitus on hankkia niin
+viljalti kuin suinkin kaikenlaisia iloja, nautintoja ja menestystä
+tälle omalle minälle, Juholle, Pekalle ja Marialle, niin muodostuu
+elämä aina ja kaikille onnettomaksi ja katkeraksi.</p>
+
+<p>Onnettomaksi ja katkeraksi tulee elämä sentähden, että kaikkea sitä,
+mitä yksi ihminen mielii itselleen, mielivät kaikki muutkin. Ja kun
+jokainen tahtoo itselleen kaikkea hyvää niin paljon kuin suinkin ja kun
+tämä samainen hyvä on hyvää kaikista näistä ihmisistä, niin ei tätä
+hyvää koskaan riitä kaikille. Ja sentähden, kun ihmiset elävät kukin
+itseään varten, he eivät voi olla ottamatta toinen toiseltaan sekä
+taistelematta ja vihoittelematta keskenään, mistä heidän elämänsä ei
+tule onnelliseksi. Vaikkapa ihmiset aika ajoittain saavatkin mitä
+haluavat, niin ei se koskaan tunnu riittävän heille, ja he koettavat
+hankkia itselleen yhä enemmän ja enemmän ja sitäpaitsi he vielä
+pelkäävät, että heiltä otetaan pois se, mitä he ovat saaneet hankituksi
+ja kadehtivat niitä, jotka ovat saaneet sellaista, mitä heillä ei ole.</p>
+
+<p>Jos siis ihmiset käsittävät elämän vain ruumiissa olevaksi, ei
+sellaisten ihmisten elämä voi olla tulematta onnettomaksi. Sellainen se
+onkin nyt kaikista näin ajattelevista ihmisistä. Mutta sellainen,
+nimittäin onneton, elämä ei saisi olla. Elämä on annettu meille
+onneksemme ja sellaiseksi me kaikki käsitämme elämän. Jotta nyt elämä
+olisi sellainen, täytyy ihmisten oivaltaa, että tämä meidän nykyinen
+elämämme ei toki perustu ruumiiseemme, vaan siihen henkeen, joka
+ruumiissamme asuu, ja että onnemme ei vaadi, että olemme mieliksi sille
+ja teemme sitä, mitä ruumis tahtoo, vaan mitä tämä sama henki tahtoo,
+joka asuu meissä samoin kuin kaikissa muissakin ihmisissä. Tämä henki
+se sitten halajaa itselleen, hengelle, onnea. Ja koska tämä henki on
+sama kaikissa ihmisissä, tahtoo se myös onnea kaikille ihmisille. Onnen
+toivominen kaikille ihmisille merkitsee ihmisten rakastamista. Eipä
+kukaan eikä mikään saata estää rakastamasta ihmisiä ja kuta enemmän
+ihminen rakastaa, sitä vapaammaksi ja riemukkaammaksi käy hänen
+elämänsä.</p>
+
+<p>On siis niin, ettei ihminen kaikista ponnistuksistaan huolimatta
+koskaan kykene täysin noudattamaan ruumiin mieltä, sen tähden, ettei
+aina voi hankkia kaikkea sitä, mitä ruumis tarvitsee, tai jos voisi sen
+tehdä, niin täytyisi sitä varten taistella toisia vastaan. Sielun
+tarpeet taas ihminen voi aina täyttää, sillä sielu tarvitsee vain
+rakkautta eikä rakkauden takia tarvitse taistella ketään vastaan;
+ihminen ei ainoastaan pääse taistelemasta toisia vastaan, vaan
+päinvastoin, kuta enemmän rakastaa, sitä lähemmäksi tulee toisia
+ihmisiä. Rakkautta näet ei voi mikään estää, ja kuta enemmän jokainen
+ihminen rakastaa, sitä vapaammaksi ja iloisemmaksi hän itse tulee ja
+tekee toisetkin vapaiksi ja iloisiksi.</p>
+
+<p>Tämän nimittäin, rakkaat veljet, olen tahtonut sanoa teille
+jäähyväisiksi, tämän, jota kaikki pyhät ja älykkäät ihmiset ja Kristus
+sekä kaikki maailman viisaat ovat opettaneet teille, nimittäin että
+elämämme onnettomuus johtuu meistä itsestämme, että se voima, joka
+lähetti meidät elämään ja jota nimitämme Jumalaksi, ei lähettänyt meitä
+kärsimään, vaan omistamaan juuri sitä onnea, jota me kaikki kaipaamme,
+ja että emme tätä meille aiottua onnea saa suinkaan silloin, kun
+käsitämme elämän toisin kuin pitäisi, emmekä tee tehtäväämme.</p>
+
+<p>Nyt me syytämme sitä, että elämämme on huonosti järjestetty emmekä
+ajattele, ettei elämämme ole huonosti järjestetty, vaan me emme tee
+sitä, mitä pitäisi tehdä. Mutta se on aivan sama kuin jos juomari
+sanoisi, että hänestä on tullut juoppo siksi, että on perustettu niin
+paljon ravintoloita ja kapakoita, vaikka paljon ravintoloita ja
+kapakoita on perustettu juuri siksi, että on paljon sellaisia
+juomareita kuin hän.</p>
+
+<p>Elämä on annettu ihmisille heidän onnekseen, kun he vain osaisivat
+käyttää sitä niin kuin sitä tulisi käyttää. Kunpa eivät ihmiset eläisi
+kadehtien toinen toistaan, vaan rakastaen, niin olisi elämä kaikista
+herkeämätöntä onnekkuutta.</p>
+
+<p>Nyt teroitetaan kaikilta tahoilta vain yhtä ainoata seikkaa: elämämme
+on, sanotaan, paha ja onneton siksi, että se on huonosti järjestetty,
+&mdash; käykäämme ja muuttakaamme huono järjestys hyväksi, niin tulee
+elämämme hyväksi.</p>
+
+<p>Rakkaat veljet, älkää uskoko tätä, älkää uskoko sitä, että siitä tai
+siitä järjestelystä elämänne voi tulla huonommaksi tai paremmaksi.
+Puhumattakaan siitä, että kaikki parempaa elämänjärjestystä
+suunnittelevat ihmiset ovat erimielisiä ja kiistelevät keskenään:
+toiset ehdottavat toista järjestelyä pitäen sitä parempana ja toiset
+taas sanovat sitä järjestelyä kaikkein huonoimmaksi ja että hyvä on
+vain se, mitä he itse ehdottavat ja jotkut vielä tuomitsevat tämänkin
+kelpaamattomaksi ja suosittelevat omaa ehdotustaan parhaimpana. Entä
+vaikkapa keksittäisiinkin sellainen järjestely, joka yksimielisesti
+tunnustettaisiin parhaaksi, niin mitähän olisi silloin tehtävä,
+ennenkuin ihmiset rupeaisivat elämään tämän järjestelyn mukaan ja
+kuinka tämä hyvä järjestely sitten olisi säilytettävissä, kun ihmiset
+tahtovat elää huonosti ja ovat siihen tottuneet? Mutta siihen, että me
+nyt tahdomme elää huonosti ja olemme sellaiseen elämäntapaan tottuneet,
+meillä ei ole halua kajota, ja me elämme edelleen konnamaisesti sanoen,
+että alamme elää hyvin vasta silloin, kun elämä järjestetään
+paremmaksi. Mutta kuinka käy hyvän järjestelyn, kun ihmiset ovat
+pahoja?</p>
+
+<p>Vaikka löytyisikin jokin paras elämänjärjestely, täytyy siis ihmisten
+tulla paremmiksi, ennenkuin sitä voidaan toteuttaa. Mutta teille
+lupaillaan hyvää elämää vasta sen jälkeen kuin te nykyisen huonon
+elämänne lisäksi olette vielä taistelleet ihmisiä vastaan ja tehneet
+heille väkivaltaa, vieläpä tappaneetkin heitä saadaksenne toteutetuksi
+tämän hyvän järjestelyn, s.o. teille lupaillaan hyvää elämää vasta
+sitten, kun te itse olette tulleet pahemmiksi kuin nyt olette.</p>
+
+<p>Älkää uskoko, älkää uskoko sitä, rakkaat veljet! On olemassa vain yksi
+ainoa keino elämän parantamiseksi: ihmisten itsensä on tultava
+paremmiksi. Ja kun ihmiset tulevat paremmiksi, järjestyy itsestään se
+elämä, jonka tulee vallita hyvien ihmisten kesken.<a name="FNanchor_45_45" id="FNanchor_45_45"></a><a href="#Footnote_45_45" class="fnanchor">[45]</a></p>
+
+<p>Ei teidän eikä muidenkaan ihmisten pelastus voi mitenkään perustua
+synnilliseen ja väkivaltaiseen elämänjärjestelyyn, vaan oman sielunne
+muodosteluun. Vain siten, tällä sielun muodostelulla, saavuttaa
+jokainen ihminen sekä itselleen että toisille ihmisille suurimman onnen
+ja parhaimmat elämänehdot, mitä ihmiset koskaan voivat toivoa. Tosi
+onni, se jota jokainen ihmissydän etsii, ei ole varattu meille missään
+väkivallan kannattamassa tulevaisuuden elämänjärjestelyssä, vaan
+rakkauden nyt heti meille kaikille kaikkialla, jokaisella elämän,
+vieläpä kuolemankin hetkellä tarjoamassa elämänjärjestelyssä.</p>
+
+<p>Se onni on annettu meille ammoisista ajoista, mutta ihmiset eivät ole
+ymmärtäneet sitä eivätkä ole ottaneet sitä vastaan. Nyt on koittanut se
+aika, jolloin emme enää voi olla sitä omaksumatta &mdash; emme voi olla
+omaksumatta ensiksikin siksi, että elämämme mielettömyys ja sen
+kärsimykset ovat johtaneet siihen, että tämä meidän elämämme alkaa
+tuntua meistä sietämättömän tuskalliselta. Toiseksi siksi, että eteemme
+avautumistaan avautuva Kristuksen todellinen oppi on käynyt nyt niin
+selkeäksi, ettemme enää voi olla sitä tunnustamatta ja vastaanottamatta
+löytääksemme pelastuksen. Pelastuksemme on vain sen varassa,
+tunnustammeko, että todellinen elämämme ei ole ruumiissamme, vaan
+meissä asuvassa Jumalan hengessä ja että sentähden kaikki ponnistukset
+jotka aikaisemmin olemme panneet ruumiillisen elämämme, niin yksityisen
+kuin yhteisen, parantamiseen, me voimme ja meidän täytyy suunnata tämän
+ainoan ihmiselle tarpeellisen ja tärkeän seikan hyväksi, sen hyväksi
+nimittäin, että jokainen itsessään kasvattaisi ja voimistuttaisi
+rakkautta ei vain meitä rakastavia kohtaan, vaan Kristuksen sanojen
+mukaan kaikkia ihmisiä kohtaan ja eritoten meille vieraita ja meitä
+vihaavia ihmisiä kohtaan.</p>
+
+<p>Elämämme on nyt tästä niin kaukana, että kaikkien ponnistusten
+suuntaaminen monista maallisia asioita tarkoittavista huolista tähän
+yhteen näkymättömään ja meille outoon asiaan &mdash; rakkauteen kaikkia
+ihmisiä kohtaan &mdash; ensi silmäyksellä näyttää mahdottomalta.</p>
+
+<p>Mutta se vain näyttää siltä: rakkaus kaikkia ihmisiä ja meitä vihaavia
+kohtaan on paljon ominaisempaa ihmissielulle kuin taistelu lähimmäisiä
+vastaan ja heidän vihaaminen. Muutos elämäntarkoituksen käsittämisessä
+on meidän aikanamme täysin mahdollinen, mutta mikä on mahdotonta, se on
+juuri sellainen kaikkien kaikkia vastaan katkeroituneen elämän
+jatkaminen, jota me nyt elämme. Tämä muutos on siis mahdollinen ja se
+yksin voikin kirvoittaa ihmiset niistä vaivoista, jotka heitä
+rasittavat, ja siksi täytyy tämän muutoksen ennemmin tai myöhemmin
+tapahtua.</p>
+
+<p>Rakkaat veljet, miksi, mitä varten te kiusaatte itseänne? Muistakaa
+toki, että teille on edeltäkäsin varattu mitä ihanin onni, ja ottakaa
+se! Kaikki on teissä itsessänne! Se on niin helppoa, niin
+yksinkertaista ja niin iloista.</p>
+
+<p>Mutta kärsivät, köyhät ja sorretut ihmiset sanovat ehkä: &raquo;Niin, se
+lienee hyvä rikkaille ja vallanpitäjille; helppo on rikkaitten ja
+vallanpitäjien rakastaa vihollisiaan, kun nämä viholliset ovat heidän
+vallassaan. Mutta se on vaikeaa meille, kärsiville ja sorretuille.&raquo;
+Mutta se ei ole totta. Rakkaat veljet, elämänkäsityksen muuttaminen on
+yhtä tarpeellinen vallanpitäjille ja rikkaille kuin vallanalaisille ja
+köyhille. Ja vallanalaisille ja köyhille se on helpompaa kuin
+rikkaille. Vallanalaisten ja köyhien tarvitsee vain asemaansa
+muuttamatta olla tekemättä rakkauden vastaisia tekoja ja myöskin olla
+ottamatta osaa näihin tekoihin mikäli ne ovat väkivallan töitä, niin
+koko tämä rakkaudelle vihamielinen järjestelmä kukistuu itsestään.
+Vallanpitäjien taas on paljon vaikeampi vastaanottaa ja noudattaa
+rakkauden oppia. Voidakseen noudattaa sitä heidän täytyy kieltäytyä
+rahan ja rikkauden houkutuksista, jotka hallitsevat heitä; ja se on
+heille vaikeaa; köyhien ja vallanalaisten taas tulee vain pidättäytyä
+uusista väkivaltaisuuksista, ja mikä on tärkeintä, olla ottamatta osaa
+vanhaan.</p>
+
+<p>Samoin kuin ihminen, kasvaa ihmiskuntakin. Rakkauden tietoisuus on
+kasvanut, kasvaa siinä ja on meidän aikanamme saavuttanut sellaisen
+kasvun, ettemme voi olla huomaamatta, että sen täytyy pelastaa meidät
+ja tulla elämämme pohjaksi. Onhan kaikki se mitä nyt tapahtuu,
+väkivaltaisen, ilkeän ja rakkaudettoman elämän kuolinkamppailua.</p>
+
+<p>Ei nyt enää voi jäädä kenellekään epäselväksi, että kaikki nämä
+taistelut, kaikki tämä viha, kaikki nämä väkivaltaiset järjestelmät,
+kaikki tämä on järjetöntä, vain yltymistään yltyviin onnettomuuksiin
+johtavaa harhaa. Eikä voi jäädä epäselväksi, että ainoa, yksinkertaisin
+ja helpoin pelastus kaikesta tästä on tietoisuus kaikkien ihmisten
+elämän alkuperusteesta &mdash; rakkaudesta &mdash; tästä perusteesta, joka
+välttämättömästi ilman vähintäkään ponnistusta, muuttaa suurimman pahan
+suurimmaksi onneksi.</p>
+
+<p>Perintätaru kertoo, että apostoli Johannes saavutettuaan korkean iän
+oli kokonaan yhden ainoan tunteen vallassa ja ilmaisi sen aina vain
+näillä sanoilla: &raquo;Lapset, rakastakaa toinen toistanne&raquo;. Näin ilmaisi
+ajatuksensa vanhuus, s.o. määrättyyn elämän rajaan eläneen yhden
+ihmisen elämä. Aivan samoin täytyy ihmiskunnan elämän määrättyyn rajaan
+ehtineenä lausua perussisältönsä julki.</p>
+
+<p>Onhan tämä niin yksinkertaista ja niin selvää: sinä elät, s.o. olet
+syntynyt, kasvat, miehistyt, vanhenet ja tuossa tuokiossa kuolet
+Tokkopa elämäsi päämäärä voi olla sinussa? &mdash; Varmaankaan el. Mitä tämä
+tämmöinen on &mdash; kysyy silloin ihminen itseltään, &mdash; mikä minä olen? Ja
+siihen on vain yks? vastaus: minä olen jonkinlainen rakastava &mdash; kuten
+ensi alussa näyttää, &mdash; todellisuudessa kuitenkin vain itseään
+rakastava olento, mutta kun elää hiukan ja miettii hiukan, käy ilmi,
+ettei saa eikä kannata rakastaa itseään, elämän kautta kulkevaa ja
+kuolevaa olentoa. Tunnen, että minun täytyy rakastaa ja rakastan
+itseäni. Mutta rakastaessani itseäni en voi olla tuntematta, että
+rakkauteni kohde ei ansaitse rakkauttani; mutta rakastamatta en voi
+olla. Rakkaudessa on elämä. Mikä neuvoksi? Rakastaako toisia, läheisiä,
+ystäviä ja niitä, jotka rakastavat? Alussa näyttää se tyydyttävän
+rakkauden tarvetta, mutta kaikki nämä ihmiset ovat ensinnäkin
+epätäydellisiä ja toiseksi muuttuvat ja ennen kaikkea kuolevat. Ketä
+sitten rakastaa? Ja siihen on olemassa vain yksi vastaus: rakastaa
+kaikkia, rakastaa rakkauden alkulähdettä, rakastaa rakkautta ja
+rakastaa Jumalaa. Ei rakastaa sen takia, jota rakastaa eikä oman
+itsensä takia, vaan rakkauden takia. Mikäli ymmärretään tämä, sikäli
+häviää heti kaikki paha ihmiselämästä ja sen tarkoitus tulee selkeäksi
+ja iloiseksi.</p>
+
+<p>&raquo;Niin, kyllä se olisi hyvä. Sen parempaa ei voi ajatella,&raquo; &mdash; sanovat
+ihmiset. &raquo;Hyvä olisi rakastaa ja elää rakkautta varten, jos kaikki
+eläisivät niin. Mutta kun minä elän rakkautta varten ja annan pois
+kaikkeni toisille, mutta toiset elävät itseään ja ruumistaan varten,
+niin miten käy minun, eikä vain minun, vaan perheeni ja niiden, joita
+rakastan voimatta olla rakastamatta? Kauan aikaa on jo lakkaamatta
+puhuttu rakkaudesta, mutta kukaan ei ole ruvennut noudattamaan sitä.
+Eikä sitä voikaan noudattaa. Elämän voi uhrata rakkaudelle vain
+silloin, kun kaikki ihmiset yhdellä kertaa jonkin ihmeen kautta
+muuttavat maailmallisen, ruumiillisen elämän henkiseksi ja jumaliseksi.
+Mutta sitä ihmettä ei tapahdu ja siksi on tämä kaikki vain sanoja eikä
+töitä.&raquo; Niin puhuvat ihmiset rauhoittaen itseään valheellisessa ja
+totutussa elämässään. He puhuvat niin, mutta sielunsa syvyydessä he
+tuntevat, etteivät he ole oikeassa. He tietävät, että nämä päätelmät
+ovat vääriä. Ne ovat vääriä siksi, että vain maailmallisen,
+ruumiillisen elämän edut vaativat kaikkia ihmisiä yhtä aikaa muuttamaan
+elämänsä; mutta niin ei ole henkisen elämän laita: rakkauden ja
+rakkauden Jumalaan ja ihmisiin. Rakkaus ei suo ihmiselle onnea
+seurauksissaan, vaan itsessään, rakkaudessa, se antaa hänelle onnea
+täydelleen riippumatta siitä kuinka toiset ihmiset menettelevät ja mitä
+yleensä ulkonaisessa maailmassa tapahtuu. Rakkaus suo onnea siten, että
+ihminen rakastaessaan liittyy Jumalaan ja mitään halajamatta itselleen
+tahtoo lisäksi antaa pois kaiken omaisuutensa ja elämänsä toisille, ja
+tässä antaumuksessa Jumalalle löytää onnen. Ja siksi se, mitä muut
+ihmiset tekevät ja mitä maailmassa tapahtuu, ei voi laisinkaan
+vaikuttaa hänen menettelyynsä. Rakastaminen on Jumalalle antautumista
+ja Jumalan tahdon täyttämistä. Mutta Jumala on rakkaus ja tahtoo
+kaikkien parasta eikä sentähden voi tahtoa sitä, että ihminen joutuu
+perikatoon täyttäessään Hänen lakiansa.</p>
+
+<p>Vaikka rakastava ihminen olisikin yksin rakkaudettomien ihmisten
+keskellä, ei hän kuitenkaan joutuisi hukkaan. Ja vaikkapa hän
+menehtyisi ihmisten keskellä, kuten Kristus ristillä, niin olisi hänen
+kuolemansakin sekä iloinen hänelle itselleen että merkityksellinen
+muille eikä suinkaan epätoivoinen ja arvoton, jommoinen on maailman
+ihmisten kuolema.</p>
+
+<p>Niin ollen veruke, etten antaudu rakkaudelle siksi, että jään yksin,
+kun eivät kaikki tee samoin, on sekä väärä että paha. Se on aivan sama,
+kuin että ihminen, jonka pitää tehdä työtä elättääkseen itseään ja
+lapsiaan, olisi ryhtymättä työhön siksi, etteivät muut tee työtä.</p>
+
+<p>Niin, rakkaat veljet, käyttäkäämme elämämme rakkauden kartuttamiseen
+itsessämme ja sallikaamme maailman kulkea, niinkuin se tahtoo, s.o.
+niinkuin sen on ylhäältä määrätty. Kun menettelette siten, niin, &mdash;
+uskoo minua, &mdash; silloin saavutamme suurimman onnen itsellemme ja teemme
+kaiken sen hyvän ihmisille, mitä suinkin voimme tehdä.</p>
+
+<p>Onhan tämä niin yksinkertaista, niin helppoa ja niin iloista. Rakasta
+vain jokaista ihmistä äläkä rakasta vain niitä, jotka rakastavat, vaan
+kaikkia ihmisiä, erittäinkin vihollisiasi, kuten Kristus on opettanut,
+niin on elämä loppumatonta iloa, ja kaikki kysymykset, joita
+harhaantuneet ihmiset turhaan koettavat väkivallalla ratkaista, eivät
+ainoastaan tule ratkaistuiksi, vaan myöskin katoavat. &raquo;Ja me tiedämme
+siirtyneemme kuolemasta elämään, jos rakastamme veljiämme. Joka ei
+rakasta veljeään, hänellä ei ole iäistä elämää. Vain veljeään
+rakastavalla on iäinen elämä, joka asuu hänessä.&raquo;</p>
+
+<p>Vielä yksi sana, rakkaat veljet.</p>
+
+<p>Yhdestäkään asiasta ei voi tietää, onko se hyvä vai paha, ennenkuin on
+koettanut toteuttaa sitä elämässä. Jos maanviljelijälle sanotaan, että
+on hyvä kylvää ruis riveihin, tai mehiläishoitajalle, että on hyvä
+kehystää kennot, niin järkevä maanviljelijä ja mehiläishoitaja
+saadakseen täyden varmuuden siitä, onko totta, mitä heille sanotaan,
+tekee kokeen ja seuraa tai on seuraamatta tehtyjä ehdotuksia, sen
+mukaan, mihin tulokseen koe on johtanut.</p>
+
+<p>Sama pitää paikkansa kaikissa elämän asioissa. Saadaksenne täyden
+varmuuden siitä, missä määrin rakkauden opit ovat sovellutettavissa
+elämään, on teidän koetettava niitä toteuttaa.</p>
+
+<p>Koettakaa: ottakaa määrättynä aikana seurataksenne kaikessa rakkauden
+vaatimuksia: elääksenne niin, että kaikissa asioissa ennen muuta
+muistatte, ettette suhteissanne kaikenlaisiin ihmisiin, varkaaseen,
+juomariin ja raakaan päällysmieheen tai alustalaiseen, poikkea
+rakkaudesta, s.o. ollessanne hänen kanssaan tekemisissä muistatte sitä,
+mitä hän tarvitsee, ettekä itseänne. Ja siten elettyänne asettamanne
+määräajan, kysykää itseltänne: oliko teidän raskasta ja turmelitteko
+vai paransitteko omaa elämäänne, ja katsoen siihen, mitä kokemus teille
+osoittaa, päättäkää vihdoin, onko totta, että rakkauden täyttäminen
+antaa elämässä onnea vai onko se vain tyhjää puhetta. Koetelkaa tätä,
+yrittäkää sen asemesta, että kostaisitte loukkaajalle pahan pahalla,
+sen sijaan, että tuomitsisitte takanapäin ihmistä, joka elää huonosti
+j.n.e. &mdash; yrittäkää sen sijaan vastata pahaan hyvällä, olla
+sanomatta mitään pahaa ihmisestä, olla kohtelematta raa'asti edes
+luontokappaletta, koiraa, vaan hyvästi ja hellyydellä. Eläkää niin
+päivä, kaksi tai enemmänkin (kokeen vuoksi) ja verratkaa henkistä
+tilaanne tänä aikana siihen, millainen se oli sitä ennen. Koetelkaa
+tätä, niin saatte nähdä, kuinka synkkä, vihainen ja raskas
+mielentilanne vaihtuu valoisaksi, iloiseksi ja riemukkaaksi. Ja eläkää
+niin toinenkin ja kolmas viikko, niin saatte nähdä, kuinka sielunne ilo
+yhä kasvamistaan kasvaa, ja pyrintönne herkeävät käymästä ristiin ja
+alkavat päinvastoin yhä enemmän ja enemmän menestyä. Koetelkaa toki
+tätä, rakkaat veljet, niin saatte nähdä, että oppi rakkaudesta &mdash; ei
+ole sanoja, vaan tehtävä, läheisimmistä läheisin, kaikille ymmärrettävä
+ja tarpeellinen tehtävä.</p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Rakkauden_vaatimukset" id="Rakkauden_vaatimukset"></a>Rakkauden vaatimukset.</h2>
+
+
+<p>Kuvitelkaamme mielessämme rikkaaseen säätyluokkaan kuuluvia ihmisiä,
+miestä ja naista, &mdash; aviomiestä, vaimoa, veljeä, sisarta, isää,
+tytärtä, äitiä tai poikaa, &mdash; jotka selkeästi käsittävät ylellisen ja
+joutilaan elämän synnit keskellä köyhää ja työstä rasittunutta kansaa
+ja lähtevät pois kaupungista, vapautuvat yltäkylläisyydestään antamalla
+omaisuutensa jollekin tai jollakin muulla tavalla; jättävät itselleen
+paperirahaa esimerkiksi 150 ruplaa vuodessa kahta henkeä varten, taikka
+eivät jätä mitään, vaan ansaitsevat sen jollakin käsityöllä, &mdash;
+esimerkiksi posliininmaalauksella tai kääntämällä hyviä kirjoja, &mdash; ja
+asuvat maalla keskellä salokylää vuokrattuaan tai ostettuaan itselleen
+mökin, muokkaavat omin käsin puutarhansa ja vihannesmaansa, hoitavat
+mehiläisiä ja kaiken sen ohella antavat apua kyläläisille,
+lääkärinapua, mikäli he siihen pystyvät, ja sivistyksellistä apua, &mdash;
+opettavat lapsia ja kirjoittavat kirjeitä, anomuksia y.m.s.</p>
+
+<p>Eikö tunnu siltä, että tuollainen elämä on parasta, mitä ajatella voi?
+Mutta tämä elämä tulee hyvin pian ilottomaksi, jos nämä ihmiset ovat
+vilpittömiä eivätkä teeskentele ja valehtele. Jos näet nämä ihmiset
+ovat kieltäytyneet kaikista eduista ja iloista, elämän kaunistuksista,
+joita kaupunki ja rahat heille tarjosivat, näin ovat he tehneet sen
+vain siksi, että he tunnustavat ihmiset veljikseen ja yhdenarvoisiksi
+Isän edessä, &mdash; ei yhdenarvoisiksi kykyjen ja ansioiden perusteella, &mdash;
+jos niin tahdotte, &mdash; vaan yhdenarvoisiksi oikeuksissaan elämään ja
+kaikkeen, mitä se voi antaa heille.</p>
+
+<p>Jos on mahdollista epäillä ihmisten yhdenvertaisuutta, kun
+tarkastelemme täysi-ikäisiä, joilla kullakin on oma menneisyytensä,
+niin ei tätä epäilystä enää voi syntyä kun katselemme lapsia. Miksi
+toinen lapsi saa osakseen kaiken huolenpidon ja kaiken tiedon tarjoaman
+avun ruumiillisen ja henkisen kehityksensä hyväksi, mutta tästä
+toisesta ihastuttavasta lapsesta, jolla on samat, vieläpä paremmatkin
+toiveet, tulee riisitautinen, suvustaan huonontunut ja riittämättömästä
+maidosta kokoon näivettynyt kääpiö, joka jää lukutaidottomaksi,
+villiksi ja taikauskon kahlehtimaksi olennoksi ja kelpaa vain raa'aksi
+työvoimaksi?</p>
+
+<p>Jos näet nämä ihmiset ovat lähteneet pois kaupungista ja asettuneet
+elämään sellaisiin oloihin, joissa he nyt elävät maalla, niin johtuu se
+siitä, että he eivät usko sanoissa, vaan tositeossa ihmisten veljeyteen
+ja tahtovat, jollei juuri saada sen toteutetuksi, niin ainakin koettaa
+toteuttaa sitä omassa elämässään. Ja tämä toteuttamisyritys se on
+saattava, jos he vain ovat vilpittömiä, &mdash; heidät kauheaan,
+auttamattomaan tilaan.</p>
+
+<p>Nuoruudesta pitäen he ovat tottuneet järjestykseen, mukavuuteen ja
+etenkin puhtauteen. Nyt he ovat muuttaneet maalle. Vuokrattuaan tai
+ostettuaan mökin he ovat puhdistaneet sen syöpäläisistä, ehkäpä vielä
+itse verhonneet sen tapeteilla, tuoneet mukanaan loput huonekaluista,
+ei ylellisiä, vain tarpeelliset: rautasängyn, kaapin ja
+kirjoituspöydän. Ja siinä he sitten elävät. Ensin kansa vieroksuu heitä
+odottaen samoin kuin kaikilta rikkailla etuoikeuksiensa väkivaltaista
+rajoittamista eikä senvuoksi saavu heidän luokseen pyyntöineen ja
+vaatimuksineen. Mutta sitten vähitellen selviää uusien asukasten
+mieliala; he itse tarjoavat ilmaista apuaan, ja rohkeimmat ja
+häikäilemättömimmät kansasta tulevat kokemuksesta tietämään, että nämä
+uudet ihmiset eivät kiellä mitään ja että heidän läheisyydessään voi
+hyötyä.</p>
+
+<p>Ja silloin alkaa kaikenkaltaisten vaatimusten esittäminen; ne kasvavat
+kasvamistaan.</p>
+
+<p>Alkaa pyyteleminen; alkaa myöskin kuulua luonnollisia vaatimuksia
+päästä jakamaan sitä, mikä heillä on liikaa toisiin verrattuna; eikä
+vain vaatimuksia, vaan maalle asettuneet ihmiset itse, kun ovat aina
+läheisessä vuorovaikutuksessa kansan kanssa, alkavat tuntea pakottavaa
+tarvetta saada luovuttaa pois yltäkyllästään sinne, missä on
+äärimmäinen hätä. Mutta ei sillä hyvä, että he tuntevat tarvetta saada
+luovuttaa pois yltäkyllästään sen verran, että heille jää se mitä
+täytyy olla kaikilla, s.o. keskimäärällä, &mdash; kun tämä keskimäärä, &mdash; se
+mitä täytyy olla kaikilla, &mdash; ei ole millään tavalla määritelty,
+eivätkä he voi pysähtyä, kun heidän ympärillään aina vallitsee vihlova
+hätä ja heillä on yltäkyllin tämän hädän rinnalla. Voi tuntua siltä,
+että täytyy pidättää itselleen lasi maitoa: mutta Kaisalla on kaksi
+lasta: rintalapsi, joka ei saa maitoa äidin rinnasta ja kaksivuotinen
+pienokainen, joka alkaa potea keuhkotautia. Saattaa tuntua siltä, että
+tyyny ja peite on jätettävä, jotta voisi totuttuun tapaan nukahtaa
+työpäivän päätyttyä, mutta sairas makaa siinä täinen takki päänsä alla
+ja värisee yöllä vilusta vedettyään peitteeksi hurstivaatteen. Saattaa
+tuntua siltä, että pitää jättää itselleen teetä ja ruokaa, mutta se
+pitääkin antaa pyhiinvaeltajille, terveytensä menettäneille ja
+vanhoille ihmisille. Tuntuu siltä, että voi ainakin siisteyden
+säilyttää kodissaan, mutta tuli kerran kerjäläispoikia ja heille
+valmistettiin yösija ja he toivat muassaan täitä.</p>
+
+<p>Ei saa pysähtyä, ja missä sitä voi pysähtyä?</p>
+
+<p>Vain ne, jotka eivät ollenkaan tunne ihmisten veljeyden velvoittavaa
+tietoisuutta, jonka takia nämä ihmiset tulivat maalle, tai jotka ovat
+tottuneet valehtelemaan niin, etteivät osaa erottaa valhetta
+totuudesta, voivat sanoa, että on olemassa raja, johon voi ja täytyy
+pysähtyä. Siitä juuri on kysymys, ettei tätä rajaa ollenkaan ole
+olemassa, että tunne, jonka nimessä tämä kaikki tapahtuu, on sellainen,
+ettei sillä ole rajaa, ja että jos sillä on raja, niin se merkitsee
+vain sitä, että tätä tunnetta ei ollenkaan ollut olemassa, vaan että se
+oli vain teeskentelyä.</p>
+
+<p>Kuvittelen mielessäni jatkuvasti näitä ihmisiä. He ovat koko päivän
+tehneet työtä, ovat palanneet kotiin, heillä ei ole enää sänkyä eikä
+tyynyä, he nukkuvat oljilla, jotka ovat saaneet hankituksi ja ovat
+juuri syötyään vähän leipää käyneet levolle. On syksy ja sataa
+lumiräntää. Ovelle kolkutetaan. Voivatko he olla avaamatta? Sisään
+astuu läpimärkä, kuumetautinen ihminen. Mikä neuvoksi? Laskeako hänet
+kuiville oljille? Kuivia olkia ei ole enää varastossa. Ja nyt pitää
+joko ajaa sairas tiehensä tai sijoittaa hänet märkänä paljaalle
+lattialle tai sitten luovuttaa hänelle omat oljet ja itse käydä levolle
+hänen kanssaan, sentähden, että jossakin täytyy nukkua. Mutta siihen se
+ei vielä lopu: tulee mies, jonka tiedätte juomariksi ja irstailijaksi,
+jota te useita kertoja olette auttaneet ja joka aina on juonut suuhunsa
+sen, mitä olette antaneet, tulee nyt leuat vavahdellen ja pyytää kolmea
+ruplaa, sillä hän on sen suuruisen summan varastanut ja juonut, niin
+että hänet teljetään vankilaan, jollei hän voi sitä maksaa takaisin. Te
+sanotte, että teillä on vain neljä ruplaa, jotka ovat varatut huomisia
+maksuja varten. Silloin sanoo tulija: &raquo;Niin, tämä on vain tyhjää
+puhetta, mutta kun kysytään tekoja, olette samanlainen kuin kaikki
+muutkin: menehtyköön se, jota sanoissa nimitämme veljeksi, kunhan vain
+itse säilymme ehjinä&raquo;.</p>
+
+<p>Miten on silloin meneteltävä? Mitä on tehtävä? Sijoitammeko
+kuumetautisen sairaan kostealle lattialle ja itse paneudumme kuivalle?
+Vielä pahempi on se, ettei silloin saa unta silmiin. Sijoittaako hänet
+omalle vuoteelle ja käydä levolle hänen kanssaan: silloin tartutat
+itseesi täitä ja lavantaudin. Antaa pyytävälle viimeiset kolme ruplaa,
+on sama kuin jäädä huomiseksi ilman leipää. Olla antamatta on sama,
+puhuipa tuo toinen mitä tahansa, kuin kieltää se, minkä merkeissä elät.
+Jos voi pysähtyä tähän, niin miksi ei pysähdytty aikaisemmin? Miksi
+piti auttaa ihmisiä? Miksi piti luovuttaa pois omaisuus ja lähteä
+kaupungista? Missä on raja? Jos on olemassa raja sillä työllä, jota
+teet, niin ei koko työllä ole mitään ajatusta tai sillä on vain
+teeskentelyn kauhea ajatus.</p>
+
+<p>Mikä neuvoksi? Mitä tehdä? Olla pysähtymättä on sama kuin tuhota elämä,
+saada täitä, keuhkotauti, kuolla, ja &mdash; tämä näköjään ilman mitään
+hyötyä. Pysähtyminen on sama kuin kieltää kaikki se, jonka merkeissä
+tapahtui se, mikä tehtiin, jonka merkeissä tehtiin jotakin hyvää. Ja
+kieltää sitä ei voi, sillä en minä eikä Kristus ole keksinyt sitä, että
+me olemme veljiä keskenämme ja että meidän velvollisuutemme on palvella
+toinen toistamme; asianlaita on kerta kaikkiaan se, eikä tietoisuutta
+siitä voi temmata pois ihmisen sydämestä, jonne se kerran on ottanut
+asuntonsa. Kuinka sitten olla ja elää? Eikö ole enää mitään muuta
+keinoa.</p>
+
+<p>Kuvitelkaamme nyt mielessämme, että nämä ihmiset säikähtämättä sitä
+tilaa, johon heidät saattoi eittämätön uhraamisen pakko, joka vie
+heidät varmaan kuolemaan, selittävät vaikean tilansa johtuvan siitä,
+että heidän kansan auttamiseen käyttämänsä varat olivat liian vähäiset
+ja että päinvastaisessa tapauksessa, jos heillä olisi ollut enemmän
+rahoja, he olisivat tuottaneet suuremman hyödyn. Kuvitelkaamme
+mielessämme, että nämä ihmiset löytävät uusia apulähteitä, keräävät
+suunnattomia rahasummia ja alkavat auttaa. Mutta ei kulu viikkoakaan,
+ennenkuin käy samoin. Hyvin pian kaikki varat, olivatpa ne kuinka
+suuria tahansa, valuvat niihin syvennyksiin, jotka köyhyys on
+muodostanut, ja asema jää ennalleen.</p>
+
+<p>Mutta ehkä on vielä kolmas keino? Ja on ihmisiä, jotka sanovat, että
+sellainen on olemassa. He uskovat, että se perustuu kansanvalistuksen
+edistämiseen ja hävittää kaikki epätasaisuudet.</p>
+
+<p>Mutta tämä keino on liian silmäänpistävän teeskennelty: ei voi valistaa
+kansaa, joka joka hetki on menehtymäisillään nälkään. Ja mikä on
+tärkeintä, tätä keinoa saarnaavien ihmisten epärehellisyys näkyy jo
+siitä, että sama ihminen, joka pyrkii vakiinnuttamaan tasa-arvoisuutta
+esimerkiksi tieteen avulla, ei voi tukea tätä epätasaisuutta koko
+muulla elämällään.</p>
+
+<p>Mutta on vielä neljäs keino: se, että joudutetaan epätasaisuutta
+synnyttävien syiden poistamista, &mdash; joudutetaan epätasaisuutta
+tuottavan väkivallan kumoamista.</p>
+
+<p>Eikä tämä keino voi olla tulematta mieleen niille rehellisille
+ihmisille, jotka elämässään yrittävät toteuttaa ajatuksiaan ihmisten
+veljeydestä.</p>
+
+<p>&raquo;Jos emme voi elää täällä maalla näiden ihmisten keskuudessa, &mdash;
+sanovat varmasti ne ihmiset, joita kuvittelen mielessäni, &mdash; jos me
+olemme joutuneet niin kauheaan tilaan, että meidän on auttamattomasti
+riuduttava, saatava täitä ja vähitellen näännyttävä, tai kiellettävä
+elämämme ainoa siveellinen perusta, niin johtuu se siitä, että toiset
+ovat rikkaita ja toiset kerjäläisiä; tämä epätasaisuus taas johtuu
+väkivallasta; ja kun kaikki perustuu väkivaltaan, on taisteltava sitä
+vastaan.&raquo; Vain tämän väkivallan ja siitä juontuvan orjuuden
+hävittäminen voi tehdä mahdolliseksi sellaisen ihmisten auttamisen,
+joka ei velvoita uhraamaan elämäänsä.</p>
+
+<p>Mutta kuinka on hävitettävä tämä väkivalta?</p>
+
+<p>Kuinka voin taistella tätä väkivaltaa vastaan? Missä paikassa ja millä
+tavalla? Silläkö lailla kuin väkivallasta elävät ja väkivallalla
+väkivaltaa vastaan taistelevat ihmiset taistelevat?</p>
+
+<p>Mutta rehelliselle ihmiselle se on mahdotonta. Taistella väkivallalla
+väkivaltaa vastaan &mdash; on sama kuin asettaa uusi väkivalta vanhan
+tilalle. Edistää sivistystä, joka perustuu väkivaltaan, tarkoittaa
+samaa. Kerätä väkivallalla hankittuja rahoja ja käyttää niitä
+väkivallasta kärsineiden ihmisten auttamiseen on sama kuin parantaa
+väkivallalla väkivallan lyömiä haavoja.</p>
+
+<p>Jos taistellaankin väkivaltaa vastaan, ei väkivallalla, vaan
+saarnaamalla rakkautta, paljastamalla väkivalta ja ennen kaikkea
+rakkauden ja uhrautumisen esimerkillä, niin ei ihmisellä, joka elää
+kristillistä elämää väkivaltaisen elämän keskuudessa, missään
+tapauksessa ole muuta neuvoa kuin uhrautuminen, &mdash; ja uhrautuminen
+loppuun asti.</p>
+
+<p>Ihmiseltä voi puuttua voimaa heittäytyä tähän kuiluun, mutta rehellinen
+ihminen, joka tahtoo täyttää tiedossaan olevan Jumalan lain, ei voi
+olla näkemättä, mikä hänen velvollisuutensa on. Voi olla astumatta
+tämän uhrautumisen tielle, mutta jos tahtoo noudattaa rakkauden
+vaatimuksia, niin täytyy sen mukaan sekä tietää että puhua ja pitää
+itseään syyllisenä, jos ei ole antanut pois kaikkea ja koko elämäänsä,
+eikä pettää itseään.</p>
+
+<p>Ja lieneekö niin kauheaa tuo uhrautuminen loppuun asti, jommoisella se
+näyttää. Eihän hädän pohja ole syvällä, ja usein me menettelemme samoin
+kuin poika, joka kauhun vallassa riippui käsillään koko yön kaivossa,
+johon oli pudonnut peläten kuvittelemaansa syvyyttä. Mutta pojan alla,
+puolen metrin päässä, olikin kuiva pohja.</p>
+
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="MAURICE_MAETERLINCK" id="MAURICE_MAETERLINCK"></a>MAURICE MAETERLINCK.</h2>
+
+<div class="figcenter" style="width: 214px;">
+<img src="images/004.png" width="214" height="287" alt="Maurice Maeterlinck" title="" />
+<span class="caption">Maurice Maeterlinck</span>
+</div>
+
+<p>Maurice Maeterlinck, hämärän mies, on tuonut meille hiljaisuuden. Hän
+on löytänyt sen aikojen kätköistä, tuntenut sen omakseen ja elämässään
+viljeltynä jättänyt sen perinnöksi meluavalle, levottomalle ja
+hajanaiselle ajallemme.</p>
+
+<p>Oletko istunut koskaan hämärän tuloa odotellen tuvassa, jossa
+keskustelu vaikenee ja hiljaiset mietteet heräävät? Kirkas, äärittelevä
+valo häipyy ja arkipäivän yksityisseikat sävelineen ja väreineen
+alkavat peittyä hämärään. Hämärän häivät leviävät kaikkialle tupaan
+rauhallisesti ja sovittavasti niinkuin lumihiutaleet talvella
+putoilevat verkalleen peittäen metsän ikimittaiset puut. Kun haihtuu,
+väistyy ja yksinkertaistuu ulkonainen, herää sisäinen ja alkaa
+liikahdella vapaasti avartuneilla tiloillaan.</p>
+
+<p>Tulee hetki, jolloin säpsähdät. On ikäänkuin näkösi terästyisi ja
+näkisit kuinka tuvan seinustoilla istuvien kasvot alkavat värähdellä.
+Näkökykysi on ikäänkuin saanut uuden sisäisen tehon. Silloin alkaa
+hiljaisuus puhua. Se puhuu vilpittömästi, arkipäiväisen juhlallisesti
+ja liihoitellen, mutta vaikuttavasti ja painokkaasti. Hämärästä alkavat
+muodostua tunnelman piirteet ja muodot, hahmot kasvavat kasvamistaan
+ympärillämme ja alkavat elää. Seinäkellon käynti ja ystävämme hengitys
+saavat näkyväisen muodon, jolla tuntuu olevan jotakin arvoa.</p>
+
+<p>Tällaisen hetken runoilija on Maeterlinck. Hän tuntee, että juuri tuona
+hetkenä, jolloin arkipäivän yksinkertaisuus seestyy, sielu alkaa
+laajentua ja koskettaa ympäristöään. Tuollaisen hetken suuruus
+järkyttää häntä. Sen runous saattaa hänet tuntemaan elämässä
+aavistamatonta onnea ja rikkautta.</p>
+
+<p>Oletko koskaan istunut metsässä, jossa tulee hämärä? Oletko kunakin
+vuodenaikana kuunnellut niitä askeleita, joilla hämärä lähestyy?
+Syyskuun harmaa, vilvakastuulinen hämärä yllätti sinut lapsena
+leikkiessäsi kyläntiellä. Muistat talven valkoisen hämärän, jolloin
+metsätietä astelit kotiisi, aikaisen kevään kuulakan hämärän, jolloin
+ilma soi kaikuilusta ja kesäyön leudon, vehmaan hämärän. Kaikki nuo
+tunnet ja tiedät niiden laulut.</p>
+
+<p>Viivähdä temppelin hämärässä ja oman huoneesi hämärässä, niin opit
+tuntemaan hiljaisuuden, levon ja keskityksen kehdon. Kuinka paljon
+todellista, väräjävää ja sykähtelevää eloa on hämärän tunnelmissa.
+&raquo;Odottakaamme hiljaisuudessa&raquo;, sanoo Maeterlinck, &mdash; &raquo;ehkä saamme ennen
+pitkää kuulla jumalien kuiskauksen.&raquo;</p>
+
+<p>Emme kiitä sitä, joka silloin sytyttää lampun. On ihmisiä, jotka eivät
+ymmärrä, miksi istumme hämärässä. He rientävät sytyttämään lampun ja
+pyytelevät anteeksi, kun eivät ole ennen huomanneet sitä tehdä. On
+ihmisiä, jotka eivät ymmärrä, miksi etsimme hiljaisuutta. He kulkevat
+kintereillämme ja luulevat tekevänsä palveluksen särkiessään kovan
+äänensä pauhinalla ympäriltämme hiljaisuuden. Itse he pelkäävät
+hiljaisuutta samoin kuin mekin olemme joskus pelänneet &mdash; ollessamme
+kahden itsemme tai jonkun muun kanssa. Sillä hiljaisuuden esiripun
+takana seisoo oikea itsemme ja odottaa joko kauhistuttavana tai
+ystävänämme. Hiljaisuus on maaperä, josta tuomiot kasvavat ylitsemme ja
+maaperä, jossa hyve versoo.</p>
+
+<p>Kehityskaudella, jolloin emme jaksa kantaa sisäistä hiljaisuutta
+mukanamme elämän melskeisiin, etsimme vahvistusta yksinäisestä
+hiljaisuudesta. Sisäinen olemuksemme vapautuu vieraasta kuorestaan,
+persoonallisuutemme pääsee itsenäisesti ja vapaasti liikkumaan ja
+koskettamaan. Saamme hetkeksi levätä alkusyntyisessä ympäristössämme
+totuttautuaksemme vähitellen kuolemankin hiljaisuuteen.</p>
+
+<p>Maeterlinck opettaa meitä löytämään hiljaisuuden jokapäiväisestä
+elämästä. Hän ottaa meitä kädestä ja unohtaa kaikki vastenmieliset
+piirteemme. Sanallakaan hän ei tuomitse meitä voidakseen taivuttaa
+meidät käsittämään ihmisolemuksen varjokuvia. Monet vikasi ovat monien
+ansioittesi ituja, sanoo hän. Hän liikuttaa sydämensä kynttilää ja
+näyttää meille ihmisten liikkeet hämärää valosta erottavalla kankaalla.</p>
+
+<p>Voimme tuottavasti tutustua tämän belgialaisen erakon elämänkuviin. Ne
+voivat tuntua yhtä läheisiltä kuin kirkkaassa järjen valossa nähdyt
+elämykset. Ne voivat yhtä herkästi koskettaa elämämme ydintä kuin
+järjen teräaseet ja toiminnan järkytykset.</p>
+
+<p>Maurice Polidore Bernard Maeterlinck syntyi elokuun 29:ntenä 1862
+Gentissä, kaupungissa, jolle lukuisat luostarit, ahtaat kadut, kanavat
+ja tunnelmalliset vanhat rakennukset antavat keskiaikaisen leiman.
+Maeterlinck sai ensimmäiset opinalkeensa ja kasvatuksensa jesuiittain
+koulussa. Hänen runolliset taipumuksensa siellä sitävastoin ankarasti
+tukahutettiin. Vanhempiensa tahdosta hän opiskeli lakitiedettä ja
+asettui asianajajaksi kotikaupunkiinsa, mutta jätti tämän toimialan
+käytyään Pariisissa, missä oli saanut voimakkaita kirjallista
+herätteitä.</p>
+
+<p>Hänen ensimmäinen kirjallinen yrityksensä, runokokoelma vuodelta 1889,
+ei herättänyt sanottavaa huomiota. Mutta näytelmä &raquo;Prinsessa Maleine&raquo;,
+jonka ensi painoksen kirjailija itse käsipainossa erään ystävänsä
+kanssa valmisti 25 kappaleen suuruiseksi, saavuttaa kaikkien
+tunnustuksen, ja Octave Mirbeau pitää nuorta kirjailijaa uutena
+Shakespearena. Maeterlinckin ensimmäisiä teoksia onkin sanottu
+&raquo;marmoriin hakatuiksi unelmiksi&raquo;.</p>
+
+<p>Tämä näytelmä määrittelee jo täydelleen Maeterlinckin tuotannon,
+etenkin näytelmien, perussävyn: olemisen arvoitusta selittämään ja
+ratkaisemaan on tuotu kuolema, olemisen salaperäisin ja tuskallisin
+asia; se vaikuttaa, että sanoja on vähän ja nekin lausutaan ikäänkuin
+sammaltaen ja hapuillen, jylhää taustaa vasten ovat liikkeet terävästi
+erottuvat ja jäykät, mutta yksinkertaiset ja luonnolliset, niitä on
+niukalti, ja ilmassa tuntuu olevan painostavaa tiivistystä ja
+tuskallista jännitystä, sillä jotakin ihmeellistä odotetaan.</p>
+
+<p>Maeterlinck ohentaa näin sanonnallaan sitä kudosta, jonka läpi me
+näemme ihmisen sisäisen elämän jokapäiväiset liikahdukset ja niiden
+perustunnelmat. Jokapäiväisten sanojen ja arkipäiväisten askareitten
+alla on jotakin paljon tärkeämpää ja hyvin merkityksellistä: sielujen
+salattua elämää hiljaisuudessa. Esiintyy yksinkertaisia, vähäpätöisiä
+henkilöitä, kuten lapsia ja sokeita, vieläpä eläimiäkin, joille tämä
+kätketty salaisuus selviää. Sokea näytelmässä &raquo;Sokeat&raquo; toisten sokeain
+kaivatessa ja moittiessa tunnotonta johtajaansa, jota ei kuulu heidän
+luokseen, kompastuu johonkin kylmään ja oivaltaen sen johtajan
+ruumiiksi sanoo: &raquo;Yksi meistä lie kuollut.&raquo; Näytelmässä &raquo;Kutsumaton
+vieras&raquo; (1890) samoin sokea isoisä aavistaa lampun sammumisen enteeksi,
+kuulee kuoleman hiiviskelevän tuvan seinustoilla ja tuntee sen katsovan
+ikkunasta, astuvan sisään ja istuutuvan hänen viereensä pöydän ääreen;
+toisia kiusoittaa ukon levottomuus, sillä sairas makaa viereisessä
+huoneessa; vihdoin ilmestyy sairaanhoitajatar kynnykselle ja tekemällä
+ristinmerkin ilmoittaa, että sairas on kuollut.</p>
+
+<p>Maeterlinckin muut näytelmät, &raquo;Sisällä&raquo;, jossa kuolema myös kummittelee
+ja elämä kulkee yhä suurten käsittämättömien ja kohtalokkaiden voimien
+varjossa, &raquo;Seitsemän prinsessaa&raquo; (1891), &raquo;Pelleas ja Melisand&raquo; (1902),
+&raquo;Maria Magdaleine&raquo; sekä viehättävät satunäytelmät &raquo;Joyzelle&raquo; (1903) ja
+&raquo;Sininen lintu&raquo; (1908) ovat kaikki samaan henkeen kirjoitettuja, mutta
+niissä on jo havaittavissa huomattavampaa kehitystä kirkastumista
+kohti.</p>
+
+<p>Erikoisasemassa on Maeterlinckin historiallinen näytelmä &raquo;Monna Vanna&raquo;
+(19Ö2), koska hän näennäisesti poikkeaa siinä aikaisemmista
+näytelmistään; siinä on kuohuvaa elämää ja liikettä näyttämöllä.
+Vastapainona ja täydennyksenä epäselville, hajanaisille ja epäröiville
+henkilöille esitetään tässä naisihanne, seestynyt sielu, jossa ei
+ristiriitaisuuksien solmuja synny, joka osaa rinnastaa velvollisuutensa
+molemmat puolet: sisäänpäin ja ulospäin.</p>
+
+<p>Tätä näytelmää on esitetty kautta Euroopan. Kaikki arvostelijat eivät
+sitä ymmärtäneet, eivät käsittäneet kirjailijan sisäistä kehitystä, kun
+hän alkoi todellisuusmaailmasta etsiä jonkinlaista täydennystä. Rinnan
+ulkonaisten muutosten kanssa kulki kirjailija näihin aikoihin
+vapautusta ja valoisuutta kohti.</p>
+
+<p>Hän asettuu v. 1896 asumaan Pariisiin, missä hänen vaiteliaisuutensa ja
+keskiaikaiset haaveensa herättivät ensin kummastusta ja sitten
+kunnioitusta hänen kirjailijatovereissaan. Maeterlinckin jäykkä,
+taipumaton pyrkimys esti häntä muuttumasta Pariisissa pariisilaiseksi
+perhoseksi. Suuri muutos tuli hänen elämäänsä vasta siiloin, kun hän
+tutustui näyttelijätär Georgette Leblanciin josta tuli hänen vaimonsa,
+ja joka esitti nimiosaa &raquo;Monna Vannassa&raquo;.</p>
+
+<p>Maeterlinckin olemuksessa ja tuotannossa on kaksi eri puolta, jotka
+ovat melkein yhtä vastakkaisia kuin yö ja päivä. Mutta kenessäkään ne
+eivät liene toisiaan täydentäneet niin ihmeellisesti kuin hänessä. Ja
+siinä on hänen vahvuutensa, suuruutensa.</p>
+
+<p>Maeterlinck vapautuu vähitellen kuoleman vallasta, kammo vaihtuu
+voittoisaksi mietiskelyksi, joka johtaa hänen elämänsä valoisampiin
+ilmapiireihin. Hänen synnyinkaupunkinsa Gentin pohjoismaiseen
+mystillisyyteen pilkottaa yhä useampia todellisuudessa iloitsevan,
+optimistisen elämän valoviiruja, joita etelä ja Pariisi edustavat. Ne
+ovat kuin kimaltelevat suonet tummassa marmorissa.</p>
+
+<p>Näköjään vastakkaiset maailmat ovat sovitettavissa elämän sulautumissa.
+Lapsi, joka näkee ympärillään ihmeitä, uskoo, että se on todellista
+elämää. Mystiikka on se tausta, jolta hohtaa useimpien ihmisten silmiin
+kaikki se, mikä on hyvää ja valoisaa. Pilvistä, synkkää taivasta vasten
+saavat ihmiskohtalot asetteellista ylevyyttä ja herättävät saman
+tunnelman kuin harmaasta graniitista rakennettu kirkko, joka pilvistä
+taustaa vasten seisoen alkaa hohtaa auringon säteissä. Useimmat ihmiset
+elävät päivästä toiseen uskoen täydellä epäilemättömyydellä kaikkeen,
+mikä pelkästään silmiä koskettaa ja kouraan tuntuu, ja vaikka
+näkevätkin elämän salat, sanovat niitä todellisiksi, sillä he eivät
+uskalla mitata sitä mystiikkaa, joka heitä joka taholla seuraa. He
+pelkäävät hukkuvansa siihen. Vain sellaiset ihmiset, jotka
+kevytmielisesti leikkivät tieteiden erittelyllä, uskaltavat tietoisesti
+kieltää mystiikan.</p>
+
+<p>Maeterlinck on onnellisesti sovittanut nämä kaksi maailmaa elämän
+arkikysymyksissä. Näin hän on saanut ihmeellisyyttä sädehtiviin
+sanoihinsa ja ajatuksiinsa <i>jotakin hyvin todellisuudentuntoista</i>.
+Hänen kosketuksensa voi tuntua yhtä todelliselta kuin tavallisen,
+sydämellisen ihmisen sanaton kädenpuristus. Samalla se on opettajan,
+suurmiehen kosketus, joka saa meidät väräjämään ja välähdyttää
+sieluumme totuuden säteitä.</p>
+
+<p>Maeterlinck on nähnyt paljon ihmeellistä ja salaperäistä ympärillään,
+hän on löytänyt sitä kaikkien aikojen kirjallisuudesta ja itsestään,
+mutta siinä on hänen erikoisuutensa, että hän on havainnut sitä
+jokapäiväisissäkin oloissa. Tämä <i>ihmeellisen</i> ja <i>jokapäiväisen
+yhteydellisyys</i> on ensin ilmennyt hänelle hiljaisuudessa.
+Kehityksensä alkuaikoina ei hän näyttämöllä saanut näitä vastakohtia
+esille muuten kuin tuomalla kuoleman, tuskallisen odotuksen näyttämölle
+keskelle arkiaskareita.</p>
+
+<p>Mutta sitten löytyi järkyttäviä ihmeitä jo todellisentuntoisemmista,
+valoisammista asioista, eheämmistä ihmisluonteista ja luonnosta, kuten
+kukista ja mehiläisistä ja viimeksi on Maeterlinckissa näiden kahden
+kehityskauden yhtymä saanut uuden muodon. Tutkimuksen kohteena on
+hänellä nyt sielun salaperäinen todellisuus.</p>
+
+<p>Maeterlinckin siirtymäkausille kuvaavia ovat hänen mieteteoksensa. Hän
+käänsi ranskankielelle useita mietekirjailijoita, kirjoitti esipuheita
+käännöksiinsä ja tutkielmia. Mystikot Jakob Böhme ja Swedenborg olivat
+hänen mielikirjailijoitaan, samoin Plotinos, joka hänen sanojensa
+mukaan &raquo;on koettanut inhimillisen ymmärryksen tietä eritellä sitä
+jumalallista voimaa, joka vallitsee täällä&raquo;. Carlylelta hän on saanut
+paljon vaikutelmia, ja Emerson on hänen opettajansa. Vihdoin hän
+perehtyi itämaiseen viisauteen ja Novalikseen, Flaamilaisella munkilla
+Ruysbroekilla oli häneen suuri viehätysvoima. Tämä 14. vuosisadan
+askeetti kirjoitti erakkoelämässään hämäriä, kaihoisia kirjoja sielun
+yhtymisestä Jumalaan. Ruysbroekin tuotanto on kuin suurennuslasi, joka
+on suunnattu pimeyteen ja hiljaisuuteen, kuvailee Maeterlinck. Olemme
+ihmisajatuksen äärimmäisten rajojen kohdalla ja paljon yläpuolella
+järjen napapiiriä, siellä on tavattoman kylmää ja kuitenkin on siellä
+vain tulta ja valoa. Hänen ajatuksensa virtailevat kuin läpinäkyvät
+jäätelit hiljaisuuden värittömällä merellä.</p>
+
+<p>Tällaisten herätteiden ja sisäisten kokemusten tulos on v. 1895
+ilmestynyt &raquo;Köyhäin aarteet&raquo; (La Tr&eacute;sor des humbles), mieteteos,
+jonka kirjailija omisti tulevalle vaimolleen. Otsikko viittaa
+raamatunlauseeseen &raquo;autuaita ovat hengessä vaivaiset&raquo;, ja ensimmäinen
+luku käsittelee hiljaisuutta alkaen sanoilla: &raquo;Silence and Secrecy!
+huudahtaa Carlyle, niille pitäisi pystyttää alttari yleistä palvontaa
+varten.&raquo; Jos meillä on jotakin todellista sanottavaa toisillemme, on
+meidän vaiettava. Sielut koskettavat toisiaan parhaiten ilman aisteja.
+Sisäisen näkemiskyvyn voima on elämässä tärkeintä. Vain jokapäiväisen
+elämän hiljaisuudessa, jossa ei mitään tapahdu, voi oppia tuntemaan
+vaiteliasta omaa &raquo;minäänsä&raquo; ja mahdollisuuksia syvällisempään,
+kauniimpaan elämään. Kohtalo on sisässämme. Tällaisia mietelmiä
+tapaamme tässä kaikkialla suurta ymmärtämystä saavuttaneessa teoksessa.
+Kirjan muista luvuista mainittakoon &raquo;Sielun herääminen&raquo;, &raquo;Naisista&raquo;,
+&raquo;Ruysbroek ihmeellinen&raquo;, &raquo;Emerson&raquo;, &raquo;Novalis&raquo;, &raquo;Arkielämän tragiikka&raquo;,
+&raquo;Näkymätön hyvyys&raquo; sekä viehättävät &raquo;Syvä elämä&raquo; ja &raquo;Sisäinen kauneus&raquo;,
+jotka ovat kokoelmaamme käännetyt.</p>
+
+<p>Maeterlinckin seuraava mieteteos oli &raquo;Viisaus ja kohtalo&raquo; (1898), jota
+kuvaavat kirjailijan omat sanat: &raquo;Emme kohtaa mysteeriota enää
+pelokkaasti, vaan uskalluksella&raquo;. Ilmenee uskalias onnenkaipuu. Jos
+jotkut ihmiset uskoisivat että he omistavat onnen ja kaikki ovat
+onnellisia, vaikuttaisi se terveellisesti ympäristöön ja kaikki
+epäoleellinen raukeaisi olemattomiin. Ellemme tiedä mihin kuljemme,
+voimme ainakin tiestämme iloita. Vuodelta 1902 on teos &raquo;Haudattu
+temppeli&raquo;, jossa runokuvin rakennetaan silta ihmisen sisäisen olemuksen
+ja hänen kohtalonsa välille ja osoitetaan sielun voiman hallitsevan
+etäisiä ja tulevia asioita. Maeterlinck tahtoo meille &raquo;pitää auki
+suuria valtateitä, jotka johtavat kohtalon herruuteen &mdash; onneen.&raquo;</p>
+
+<p>Miettiessään ihmisten kesken ja ihmisen itsensä sisässä vallitsevaa
+&raquo;oikeudenmukaisuuden mysteeriota&raquo; hän saa sille ulkokohtaisen
+kiinnepisteen ulkopuolelta ihmiselämää. Tunnollisella asiallisuudella
+ja tiedemiehen perusteellisuudella hän tutkii mehiläisvuoden tapahtumia
+mehiläiskeossa ja kirjoittaa luonnontieteellismietelmällisen teoksensa
+&raquo;Mehiläisten elämä&raquo; vuonna 1901. Samaan suuntaan kulkee hänen teoksensa
+&raquo;Kukkien äly&raquo; v. 1907; siinä hän tutkii kukkien tuoksun kehkeytymistä
+ja paljastaa taipumuksiaan lääkärialalle. Korkeimmille kuvitteluille
+hän osaa antaa kouraantuntuvan muodon ja päinvastoin todellisuuden
+tapahtumille aatteellisia selityksiä. Mainitsemista ansaitsee vielä
+&raquo;Kaksoispuutarha&raquo;, jossa kuvataan aitotuoreita elämyksiä kirjailijan
+omasta kokemuspiiristä. Kirjailija kuvaa verrattomalla ymmärtämyksellä
+pienen koiran elämäntapauksia ja kertoo automobiilin koneistosta niin
+mieltäkiinnittävästi kuin olisi kysymys ihmisen omasta rakenteesta ja
+siksi lukee sitä jännittynein mielin aivan kuin odottaisi jotakin
+tapahtuvan.</p>
+
+<p>Kirjallisista ansioistaan hän sai v. 1911 Nobelin palkinnon. Vuonna
+1914 alkaneeseen maailmansotaan hän on ottanut osaa ja jatkanut sen
+ohella kirjallista tuotantoaan. Tämän ajanjakson tuotteita ovat teokset
+&raquo;Kuolema&raquo;, &raquo;Sodan pirstaleet&raquo; ja &raquo;Tuntematon vieras&raquo;, jossa kuvaillaan
+ja eritellään ihmisen alatajun ihmeellisiä tapauksia; siis kysymyksiä
+tieteen rajamailta.</p>
+
+<p>Siinä piirteitä kirjailijan monikirjavasta tuotannosta.</p>
+
+<p>Tiedustelemme levottomin mielin niiden henkilöiden yksityiselämää,
+joiden teokset välittävät sieluumme totuuden välkkeitä ja jotka siksi
+ovat tulleet meidän oppaiksemme ja mestareiksemme. Toivoisimme
+näkevämme, että he todellisuudessa ovat sellaisia, jommoisiksi me
+heidät heidän teostensa mukaan mielessämme kuvittelemme ja pelkäämme
+löytävämme pettymyksiä tuottavia puutteita. Ne, jotka tuntevat
+Maeterlinckin, saavat päinvastoin onnellisia yllätyksiä täydellisestä
+sopusoinnusta, joka vallitsee hänen teostensa ja hänen elämänsä
+välillä. Esipuheessaan erääseen Maeterlinckin valikoimateokseen on
+kirjailijan vaimo huomauttanut Maeterlinckin yksityiselämän
+sopusuhtaisuudesta. &raquo;Hän on parantanut heikkoutensa, kanavoinut
+kykynsä, monistanut tarmonsa ja kouluttanut vaistonsa.&raquo; Menestys ei ole
+lainkaan koskenut häneen; se on antanut vain sitä luottamusta, jota
+hänellä ei alussa ollut. Hän ei tahdo näyttää ihmeellisemmältä kuin on,
+vaan sanoo olevansa &raquo;talonpoika&raquo;. Teoksillaan ansaitsemansa rikkaudet
+hän on käyttänyt paetakseen ihmisten ilmoilta. Hän on näet ostanut
+kesäasunnokseen ikivanhan luostarin.</p>
+
+<p>Siellä hän viettää kesänsä hiljaisuudessa lähimpiensä kanssa
+täydellisessä erakkolassa. Kirjoituspöytänsä hän järjestää milloin
+mihinkin siimekseen. Hän istuu kirjoittaen luostarin komeroissa,
+puutarhan luolassa tai kappelissa tai ulkoilmassa.</p>
+
+<p>On olemassa jonkinlainen avain hänen ymmärtämiseensä. Vaikka hän on
+aikansa yläpuolella, niin ettei hänen kirjoihinsa aika ole lyönyt
+leimaansa, on hän kuitenkin samalla tavallinen ihminen. Sillä
+kirjallisesta työstä herettyään hän käy katsomassa puutarhassa
+kukkiaan, mehiläisiään ja puitaan, kastelee kukkia ja ryhtyy maatöihin
+kuin tavallinen, vaatimattomasti puettu mökkiläinen. Lomahetkinä hän
+harjoittaa mieliurheilujaan, sillä hän on karaistunut, voimakas miesten
+mies. Hän ajaa automobiililla, soutaa kanootilla, ui, kalastaa, tekee
+kävelyretkiä ja talvella luistelee. Tai hän poistuu sorvipenkin ääreen
+ja valmistaa kaikenlaisia somia esineitä välttääkseen hyödytöntä ja
+jokapäiväistä keskustelua. Niin viettää hän aikaista, tervettä ja
+säännöllistä elämää. Ja tervehdyttävän työn ohessa hän mietiskelee ja
+kypsyttää ajatuksia, jotka sitten empimättä kirjoittaa kirjaan.</p>
+
+<p>Kuinka rikas onkaan hänen sisäinen elämänsä. Hänkään ei sanoillaan ole
+saanut sanotuksi muuta kuin osan sisäisten näkemystensä ja
+tuntemustensa helmeilystä. Nähdessään sisäisen moninaisuuden hän
+päättelee sieluntuntijan aavistuksella:</p>
+
+<p>&raquo;Ei ainoakaan liike, ajatus, synti, kyynel tai ainehiukkanen hankitusta
+tietoisuudesta katoa maan uumeniin. Vähäpätöisinkin tekomme herättää
+henkiin isämme, ei haudoista, missä he liikkumatta lepäävät, vaan
+sisimmästä itsestämme, missä he alati elävät&raquo;</p>
+
+<p>Runoilijan ja todellisuuden vaarinottajan voimakas vastakohtaisuus
+antaa meille syvällisen opetuksen, joka tunkeutuu vastahakoisimmankin
+korvaan. Siinä Maeterlinckin elämäntyön onnistumisen, menestyksen
+salaisuus. Siitä on takeena kirjailijan elämänkatsomuksen teräksinen
+vakavuus. Sillä samoin kuin Emersonkin on Maeterlinck kaikessa
+toiminnassaan valhetta kammova ja rehellinen pyrkimyksessään eikä
+pintapuolisen ihmisen tavoin pelkää näennäisiä epäjohdonmukaisuuksia,
+sillä hän luottaa elämänpyrkimystensä vakavuuteen.</p>
+
+<p>Maeterlinck on kulkeutunut tunneherkän salamyhkäisyytensä
+äärimmäisyyteen ja sitten toipunut sen kirveltelystä. Kun tulee aika,
+jolloin ihmiset virvoittavaa uudistusta janoten alkavat viljellä
+keskityksen, sisäisyyden ja aatteellisuuden arvoja, on Maeterlinckilla
+entistä enemmän sanottavaa. Hänen parhaat ajatuksensa saavat
+kantavuutta, opitaan ymmärtämään hänen ihmettelevän mielensä
+tunnelmallisia pysähdyksiä keskellä jokapäiväisen toiminnan vainioita.</p>
+
+<p>&raquo;Hän on ilman valhetta osannut opastaa meitä autuuden tielle, ja ohjata
+odottamaan ilman turhia toiveita&raquo;, kirjoittaa hänen vaimonsa. &raquo;Hän on
+osannut katsoessaan vain elämää antaa meille luottamusta siihen
+paljastaessaan kauneuksia vähäisimmässäkin ja kurjimmassakin ilossa,
+ylevyyttä alhaisimmassa. Kukkulalle hän on korottanut rakkauden ja
+totuuden temppelin. Ei mikään ovi sulje pääsyä sinne eikä mikään
+katoavainen jumaluus asu siellä.&raquo;</p>
+
+<p>Mihin asti pääsee vielä Maeterlinck? Mitä vaiheita hänellä vielä on
+edessään?</p>
+
+<p>Kirjassaan &raquo;Viisaus ja kohtalo&raquo; kertoo Maeterlinck Dantesta. Dante
+kysyy äkkiä itseltään, kun hän näkee, ettei hänen ympärillään enää
+mikään liiku, onko hän paikoillaan vai lähestyykö hän yhä Jumalan
+istuinta? Silloin katsahtaa hän Beatriceen ja kun tämä näyttää hänestä
+kauniimmalta, tietää hän olevansa lähellä päämääräänsä. &raquo;Sillä siitä,
+kuinka suureksi tiedonhalu, rakkaus, kunnioitus ja ihmettely kaikkeen
+elämässä meitä ympäröivään on kasvanut, voi laskea ne askeleet, jotka
+olemme ottaneet totuutta kohti.&raquo;</p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Syva_elama" id="Syva_elama"></a>Syvä elämä.</h2>
+
+
+<p>On hyvä muistuttaa ihmisille, että mitättöminkin heistä &raquo;kykenee
+jumalallisen esikuvan mukaan, jota hän ei valitse, muovailemaan suuren
+henkisen persoonallisuuden, joka on kokoonpantu puoleksi hänestä
+itsestään ja puoleksi ihanteesta; ja että se, mikä elää täyttä
+todellisuutta, varmasti on juuri tämä.&raquo;</p>
+
+<p>Itse kunkin on oman pääsemättömän arkielämänsä vähäpätöisyydestä
+löydettävä korkeamman elämisen mahdollisuudet.<a name="FNanchor_46_46" id="FNanchor_46_46"></a><a href="#Footnote_46_46" class="fnanchor">[46]</a> Siinä on meidän
+jaloin päämäärämme. Me olemme keskenämme erilaisia vain sikäli kuin
+olemme erilaisessa yhteydessä ikuisuuden kanssa. Sankari on suurempi
+mierolaista vain sen tähden, että hän jonain hetkenään on elävämmin
+tajunnut jonkin sellaisen yhteyden. Jos on totta, ettei luomakunta
+pääty ihmiseen, vaan että korkeammat ja näkymättömämmät olennot
+ympäröivät meitä, niin ovat he meitä ylempiä vain sentähden, että
+heillä on ikuisuuden kanssa sellaisia yhdyssiteitä, joita me emme
+aavistakaan.</p>
+
+<p>Noita yhdyssiteitä meillä on mahdollisuus monistaa. Jokaisen ihmisen
+elämässä on päivä, jona taivas itsestään avautuu, ja melkein aina on
+ihmisen todellinen aineeton persoonallisuus alkuisin semmoisesta
+hetkestä. Semmoisena hetkenä me varmaan saamme ne näkymättömät ja
+ikuiset kasvonpiirteet, jotka me tietämättämme käännämme enkeleitä ja
+sieluja kohden. Mutta useimmille ihmisille avautuu taivas sillä tavoin
+vain sattumalta. He eivät itse ole valinneet niitä kasvonpiirteitään,
+joista enkelit heidät ikuisuudessa tuntevat, eivätkä he osaa jalostaa
+eivätkä puhdistaa niiden juonteita. Ne ovat syntyneet vain
+satunnaisesta ilosta tai surusta, pelosta tai ajatuksesta.</p>
+
+<p>Me synnymme todellisesti vasta sinä päivänä, jona me ensi kerran
+syvimmässämme tunnemme, että elämässä on jotain totista ja
+odottamatonta. Joku toteaa äkisti, ettei hän olekaan yksin taivaan
+alla. Joku toinen huomaa suudelmasta tai kyyneleestä, että &raquo;kaiken
+parhaan ja pyhän alkulähde, maailman kaikkeudesta aina Jumalaan asti,
+on kätkettynä kaukotahtisen yön tuolla puolen&raquo;. Kolmas on ilossaan ja
+onnettomuudessaan havainnut jumalallisen käden kosketuksen; joku taas
+on tajunnut, että kuolleet ovat oikeassa. Vielä on joku tuntenut
+myötätuntoa, joku on ihaillut ja joku on pelännyt. Usein ei tarvita
+juuri mitään, riittää sana, liike, jokin mitätön seikka, johon ei
+sisälly edes ajatusta. &raquo;Ennen rakastin sinua niinkuin veljeäni&raquo;, sanoo
+jossain joku Shakespearen sankari, &raquo;mutta nyt kunnioitan sinua niinkuin
+omaa sieluani&raquo;. Varmaankin sinä päivänä juuri joku olento tuli
+maailmaan.</p>
+
+<p>Me voimme siten syntyä useammin kuin yhden kerran ja jokaisessa
+sellaisessa syntymässä me hiukkasen lähestymme Jumalaamme. Mutta
+melkein kaikki me tyydymme odottamaan kunnes jokin tapaus
+vastustamattomalla valovoimallaan väkisin tunkeutuu meidän pimeyteemme
+ja valaisee meidät vasten tahtoamme. Me odotamme jotakin onnellista
+tapausta, jolloin meidän sielumme silmät sattumalta ovat auki, kun
+meille jotakin tavatonta tapahtuu. Mutta valoa on kaikessa mitä
+tapahtuu, ja suurimmat ihmiset ovat suuria vain siksi, että heillä on
+tapana pitää silmänsä avoimina kaikille valoille. Pitääkö sitten
+välttämättä sinun äitisi vetää viimeiset hengenvetonsa sinun sylissäsi,
+pitääkö lastesi hukkua jossain haaksirikossa ja sinun itsesi töin
+tuskin pelastua kuolemasta, että sinä lopultakin tulisit tietämään,
+että sinä elät käsittämättömässä maailmassa, jossa alati olet ja jossa
+näkymätön Jumala asuu ikuisesti yksin luomiensa kanssa? Pitääkö sitten
+välttämättä sinun morsiamesi menehtyä tulipalossa tai sinun silmäisi
+edessä painua valtameren viheriään syvyyteen, jotta sinä hetken ajan
+tajuaisit, että rakkauden valtakunnan rajat ehkä ovatkin kaukana Miran,
+Altairin ja Berenicen-hiusten hienojen valoväikkeiden tuolla
+puolen?<a name="FNanchor_47_47" id="FNanchor_47_47"></a><a href="#Footnote_47_47" class="fnanchor">[47]</a> Jos olisit pitänyt silmäsi avoinna, niin etkö olisi yhdessä
+suudelmassa voinut nähdä sitä, mitä äsken näit suuressa
+onnettomuudessa? Tarvitaanko siis tuskan peitsen iskuja herättämään
+niitä jumalallisia muistoja, jotka uinuvat meidän sieluissamme? Viisas
+ei kaipaa sellaisia järkytyksiä. Hän katselee kyyneltä, nuoren tytön
+kädenliikettä, putoavaa vesipisaraa; hän kuuntelee ajatusta, kun se
+kiitää ohi, puristaa veljen kättä, lähestyy jotain huuliparia avoimin
+silmin ja sieluin. Niissä hän alati näkee sitä, mitä sinä saat nähdä
+vain hetken ajan; ja yhdestä hymyilystä hän oppii sen, mihin sinä
+tarvitset myrskyä, ehkäpä kuoleman käden kosketusta.</p>
+
+<p>Sillä mitä ovatkaan &raquo;viisaus&raquo;, &raquo;hyve&raquo;, &raquo;sankarillisuus&raquo;, &raquo;elämän suuret
+juhlahetket&raquo; &mdash; mitä ovatkaan ne pohjaltaan muuta kuin semmoisia
+hetkiä, joina ihminen enemmän tai vähemmän on edennyt oman itsensä
+ulkopuolelle ja osannut vaikka vähäksikin aikaa pysähtyä jollekin
+ikuisuuden portille, josta hän näkee, ettei pieninkään huudahdus, ei
+kalpein ajatus, eikä heikoinkaan liike painu tyhjyyteen, tai jos
+painuu, niin itse se painuminen on niin mittaamaton, että se riittää
+antamaan meidän elämällemme juhlallisuuden leiman? Miksi odotat, että
+taivas aukeaisi pitkäisen jylinällä? Sinun pitää tarkata niitä
+onnellisia hetkiä, kun se aukeaa hiljaisuudessa; ja niin se aukenee
+alinomaa. Sinä sanot, että etsit turhaan Jumalaa omasta elämästäsi, hän
+ei näyttäydy. Mutta missäpä elämässä ei olisi tuhansia hetkiä, jotka
+joskus muistuttavat sitä näytelmää, missä kaikki seisovat ja odottavat
+jumaluuden ilmaantumista eikä kukaan näe sitä, kunnes erään kuolevan
+tietoisuudesta yht'äkkiä purkautuu siellä versonut ajatus ja muuan
+vanhus huudahtaa, ilosta ja kauhusta nyyhkyttäen: &raquo;Jumala? Siinähän on
+Jumala!&raquo;</p>
+
+<p>Pitääkö meidän aina saada tieto kaikesta, ja emmekö osaa polvistua,
+jollei joku ole meille sanomassa, että nyt Jumala käy ohi? Jos olet
+syvästi rakastunut, niin ei kenenkään tarvinnut siinä huomauttaa, että
+sinun sielusi on maailmojen suuruinen, että taivaankappaleet, kukkaset,
+yön ja meren aallot eivät ole yksinäisiä, ettei mikään loppunut, vaan
+kaikki alkoi näkyväisyyden kynnykseltä; ja että ne huuletkin, joita
+suutelit, kuuluivat paljon korkeammalle, kauniimmalle ja puhtaammalle
+olennolle kuin se, jota käsivartesi syleilivät. Sinä siis olet nähnyt
+semmoista, mitä ei elämässä voi nähdä joutumatta huumeeseen. Mutta eikö
+ihminen voi elää niinkuin hän aina rakastaisi? Sankarit ja pyhimykset
+eivät ole muuta tehneet. Todellakin, me olemme täällä liian kauan
+odottaneet, niinkuin sadun sokeat, jotka lähtivät pitkälle matkalle,
+saadakseen kuulla Jumalaansa. He olivat istuneet temppelin portaille ja
+kun joku kysyi, mitä he siinä tekivät, niin he vastasivat päätänsä
+huojutellen: &raquo;Me odotamme, mutta Jumala ei ole vielä sanonut
+sanaakaan.&raquo; He eivät nähneet, että pyhätön kupariportit olivat kiinni,
+eivätkä tienneet, että heidän Jumalansa ääni aaltoili holvikossa.
+Meidän jumalamme ei hetkeksikään keskeytä puhettansa, mutta kukaan ei
+ajattelekkaan raottaa portteja. Ja kumminkin, jos tahdottaisiin pitää
+siitä vaaria, niin ei olisi ollenkaan vaikeata jokaisessa käänteessä
+kuulla se sana, mikä Jumalan on sanottava.</p>
+
+<p>Me kaikki elämme ylevyyden piirissä. Missäpä me muualla eläisimmekään!
+Ei ole muuta elämisen paikkaa. Meiltä ei puutu taivaallisen elämisen
+tilaisuutta, vaan meiltä puuttuu huomiokykyä ja harrasta keskittymistä,
+pientä sielullista huumaa. Jos sinulla onkin vain pieni kammio, niin
+etkö luule Jumalan olevan sielläkin, ja etkö luule siellä voivasi
+viettää ylevyyden elämää? Jos valitat elämäsi yksinäisyyttä ja
+tyhjyyttä, ettei sinua kukaan rakasta eikä sinulla ole ketään
+rakastettavaa, niin luuletko, etteivät sanasi ole erehdyttäviä?
+Luuletko, että yksinäisyys ollenkaan on mahdollista, että rakkaus on
+jotain tiettävää tai nähtävää, ja että tapauksia punnitaan niinkuin
+kulta- tai hopealunnaita? Eikö elävä ajatus &mdash; saman tekevä onko se
+korkea vai matala; kun se lähtee sinun sielustasi, on se sinulle suuri
+&mdash; eikö korkea pyrkimys taikka yleensä elämän juhlallinen hartaushetki
+voi saapua pieneenkin kammioon? Ja vaikka sinä et rakasta eikä sinua
+rakasteta, mutta sinä kumminkin väkevästi näet tuhanten seikkain
+kauneuden, sielun suuruuden ja elämän sanomattoman totisuuden, niin
+eikö se ole yhtä ihanaa kuin se, että sinä rakastaisit tai sinua
+rakastettaisiin? Ja vaikkapa itse taivas olisi sinulta kätketty, niin
+eikö sittenkin toteudu runoilijan sana, että &raquo;laaja tähtikatto kaikesta
+huolimatta leviää sinun sielusi ylitse kuoleman muodossa&raquo;?... Kaikki
+mitä meille tapahtuu, on jumalallisen suurta ja me olemme aina suuren
+maailman keskipisteessä. Mutta meidän olisi totuttava elämään niinkuin
+äsken syntynyt enkeli, niinkuin rakastava nainen tai niinkuin kuoleva
+mies. Jos tietäisit kuolevasi tänä iltana, taikka vain iäksi
+poistuvasi, niin katselisitko silloin esineitä ja asioita samalla
+silmällä kuin tähän asti? Etkö rakastaisikin toisin kuin koskaan
+ennen? Näkyväisten ilmiöitten hyvyys ja pahuusko sinun ympärilläsi
+suurentuisi? Sielujen kauneutta ja rumuuttako sinä silloin osaisit
+katsella? Eikö silloin kaikki, yksin pahuus ja kärsimyskin, muodostu
+rakkaudeksi, jota suloisin kyynelkaste siunaa? Eikö jokainen
+anteeksiannon tilaisuus hiukkasen lievennä eronhetken tai kuoleman
+katkeruutta, kuten on sanonut muuan viisas mies. Ja kumminkin,
+sellaisessa murheen tai kuoleman kirkkaudessakin, sopii kysyä: totuutta
+vaiko erehdystä kohden ihminen ottaa ne viimeiset askeleet, jotka
+hänelle on suotu?</p>
+
+<p>Kumpaisillako on näkemisen taito, elävillä vaiko kuolevilla, ja
+kumpaiset ovat oikeassa? Niitä onnellisia, jotka ovat niin ajatelleet,
+niin puhuneet ja toimineet, että saavat hyväksymisen kuolevilta ja
+suurten tuskien kirkastamilta! Se on suloisin palkinto viisaalle, jota
+elämässä ei kukaan kuullut. Jos olet elänyt elämäsi hämärässä
+kauneudessa, niin älä ole rauhaton. Korkeimman oikeuden hetki lyö aina
+lopulta jokaisen ihmisen sydämessä, ja onnettomuus avaa semmoisetkin
+silmät, jotka eivät ennen auenneet. Kuka tietää vaikka sinä juuri tällä
+hetkellä kiitäisit yli kuolevan sielun, niinkuin jonkun semmoisen
+varjo, joka jo on tuntenut totuuden. Ehkäpä juuri kuolinvuoteilla
+punotaan todelliset ja kalleimmat voitonseppeleet viisaille,
+sankareille, kaikille, jotka ovat osanneet arvokkaasti elää sielun
+mukana sen korkeissa, puhtaissa ja hienoissa surutunnelmissa.</p>
+
+<p>&raquo;Kuolema ei kaunista yksin meidän elotonta muotoamme&raquo;, sanoo
+Lavater,<a name="FNanchor_48_48" id="FNanchor_48_48"></a><a href="#Footnote_48_48" class="fnanchor">[48]</a> &raquo;vaan pelkkä kuoleman ajatus antaa itse elämällekin
+kauniimman muodon&raquo;. Samoin kaunistaa meidän elämäämme jokainen ajatus,
+joka on yhtä ääretön kuin kuolema. Mutta tässä kohden ei pidä erehtyä.
+Jokaisella ihmisellä on jaloja ajatuksia, jotka leijuvat kuin suuret
+valkoiset linnut hänen sielunsa yllä. Mutta! ne eivät riitä. Ne ovat
+outoja lintuja, joita ensin hämmästytään ja sitten karkoitetaan ne pois
+kärsimättömillä liikkeillä. Ne eivät ehdi meidän elämämme ulottuville.
+Jotta meidän sielumme tulisi totiseksi ja syväksi niinkuin enkelien
+sielu, niin siihen ei riita se, että meille silmänräpäyksessä vilahtaa
+maailman kaikkeus kuoleman tai ikuisuuden varjosta, ilon valosta,
+kauneuden ja rakkauden tulenliekeistä. Jokainen olento on elänyt
+semmoisia hetkiä eivätkä ne ole muuta jälkeensä jättäneet kuin
+pivollisen arvotonta tuhkaa. Ei riitä sattuma, sattumien on tultava
+tavaksi. On opittava elämään totunnaisesti kauneudessa ja
+arvokkuudessa, Alhaisinkin olento erottaa elämästä sen jalon ja
+kauniin, jota olisi noudatettava; mutta tuolla kauniilla ja jalolla ei
+ole hänessä tarpeellista tehovoimaa. Juuri tuota näkymätöntä,
+abstraktista voimaa meidän pitää jo etukäteen yrittää lisätä. Ja se
+voima lisääntyy vain niille, jotka ovat saaneet tavakseen muita
+useammin istahtaa niille huipuille, joilla elämä ulottuu sieluun asti
+ja joilta näkyy, kuinka jokaiseen tekoon ja jokaiseen ajatukseen aina
+liittyy jotain suurta ja kuolematonta. Katsele ihmisiä ja asioita
+sisäisen silmäsi muodon ja halun mukaisesti, mutta älä koskaan unohda,
+että se varjo, jonka ne ohi mennessään luovat kallioon tai seinään, on
+vain kiitävä kuva valtavammasta varjosta, joka ylimaallisena
+joutsensiipenä leviää jokaisen sielun yli, joka niiden sielua lähestyy.
+Älä luule, että sellaiset ajatukset vain ovat tyhjiä koruja ja ettei
+niillä olisi mitään vaikutusta niiden elämään, jotka niitä vastaan
+ottavat. Elämän muodosteleminen ei ole läheskään niin tärkeätä kuin sen
+havaitseminen, sillä elämä muodostuu kyllä itsestään siitä pitäin, kun
+se on tullut nähdyksi. Nämä ajatukset, joista tässä puhun, muodostavat
+sankaruuden salatun aarrekammion, ja sinä päivänä, jona elämä pakottaa
+meidät avaamaan tuon aarrekammion, me hämmästymme, kun emme löydäkään
+sieltä muita voimia kuin niitä, jotka meitä työntävät täydellistä
+kauneutta kohden. Silloin ei tarvita muuta kuin että joku suuri
+kuningas kuolee, kun me jo muistamme, &raquo;että maailma ei lopu
+pihaveräjälle&raquo;; ja vähäpätöisinkin seikka riittää jalostamaan sielua
+joka ilta.</p>
+
+<p>Mutta vaikka sinulle sanotaan, että Jumala on suuri ja että sinä liikut
+hänen kirkkaudessaan, niin ei se vielä saata sinua siihen kauneuden ja
+hedelmällisen syvyyden elämään, jota sankarit elivät. Ehkä sinä aamuin
+ja illoin muistutat mieleesi, kuinka näkymättömät kädet liehuvat sinun
+pääsi yllä niinkuin tuhatpoimuinen vaippa, etkä kumminkaan koskaan
+huomaa noitten kätten pienintäkään liikettä. On oltava tietoisesti
+valveilla; ja on parempi valvoa turulla kuin nukkua temppelissä,
+Kauneutta ja suuruutta on kaikissa asioissa, koskapa ei tarvita muuta
+kuin jokin odottamaton tapaus, että me sitä niissä näkisimme. Useimmat
+tietävät sen, mutta vaikka he tietävätkin, niin vasta kohtalon tai
+kuoleman ruoskaniskut ajavat heitä kiertämään olemassaolon
+ympärysmuuria ja siitä etsimään rakoja, joista voisivat nähdä Jumalan.
+He kyllä tietävät, että matalan mökin halvoissa seinissä voi olla
+rakoja, jotka antavat ikuisuuteen, ja etteivät pienimmätkään ruudut
+vähennä taivaan äärettömyyksiltä yhtään piirreviivaa eikä tähteä. Mutta
+ei riitä, että me omistamme totuuden, vaan totuuden on omistettava
+meidät.</p>
+
+<p>Ja kumminkin: me elämme maailmassa, missä pienimmätkin tapahtumat
+vaivattomasti saavuttavat yhä puhtaamman ja korkeamman kauneuden. Ei
+mikään yhtyminen käy niin helposti kuin taivaan ja maan. Ja jos olet
+katsellut tähtiä, ennenkuin suutelet armastasi, niin ei suudelmasi ole
+samanlainen kuin jos olisit katsellut vain huoneesi seiniä. Jos joskus
+olet unohtunut seuraamaan valonsädettä, joka tunkeutuu elämän portin
+rakosista, niin ole varma siitä, että sinä päivänä olet tehnyt yhtä
+suuren teon, kuin jos olisit sitonut vihollisesi haavan, sillä tällöin
+sinulla ei enää ollut vihollista.</p>
+
+<p>Ihmisen täytyy vaaniskella Jumalaansa, sillä Jumala piileksii; mutta
+hänen piilopaikkansa tuntuvat, niiden perille päästyä, niin herttaisen
+yksinkertaisilta. Pienikin seikka sen jälkeen ilmaisee meille hänen
+läsnäolonsa, ja meidän elämämme suuruuteen tarvitaan niin vähän. Niinpä
+jotkut runoilijain säkeet silloin tällöin arkielämän pikkuaherruksissa
+tuntuvat yht'äkkiä avaavan näköaloja äärettömyyksiin. Mitään
+juhlallista sanaa ei ole sanottu, eikä luulisi, että mitään on esille
+manattu; ja kumminkin: miksi viittelöivät meille vanhuksen kyynelten
+takaa käsittämättömät kasvot, minkä vuoksi ympäröi lapsen hymyilyä yö
+täynnä enkelien havinaa, ja minkä tähden me kuultuamme myöntävän tai
+kieltävän kuiskauksen joltain sielulta, joka laulaen työskentelee
+toisaalla, minkätähden me henkeä pitäen siinä sanoimme itseksemme:
+&raquo;Tässä, tässä on Jumalan asunto, ja tuossa on taivaan esikartano?&raquo;</p>
+
+<p>Se johtuu siitä, että nuo runoilijat ovat tarkanneet &raquo;päättymätöntä
+varjoa&raquo; paremmin kuin me. Pohjaltaan ei korkein runous muuta olekaan
+kuin tätä, eikä sillä ole muuta päämäärää, kuin pitää avoinna &raquo;niitä
+valtateitä, jotka johtavat näkyväisestä näkymättömään&raquo;. Mutta se on
+myös elämän korkein päämäärä, ja se on elämässä paljoa helpompi
+saavuttaa, kuin jaloimmassakaan runoudessa, sillä runouden on täytynyt
+pudottaa pois hiljaisuuden suuret siivet. Ei ole mitään pieniä päiviä.
+Tämän ajatuksen on laskeuduttava meidän elämäämme ja siinä muututtava
+sen perusolemukseksi. Ei tässä ole kysymys mistään surullisuudesta.
+Pienet ilot, pienet hymyt ja suuret kyyneleet, kaikilla niillä on sama
+ulottuvaisuus paikassa ja ajassa. Voit leikkiä elämässäsi yhtä
+viattomana &raquo;kuin lapsi kuolinvuoteen ääressä&raquo;, eikä itkeminen ole
+mitään välttämätöntä. Toisen maailman portit aukenevat yhtä hyvin
+hymyilylle kuin kyyneleelle. Sinä saat tulla ja mennä mielesi mukaan,
+löydät ehkä etsittäväsi hämäristä, mutta älä koskaan unohda, että olet
+porttien vaiheilla.</p>
+
+<hr style='width: 45%;' />
+
+<p>Poikettuani näin pitkille syrjäpoluille, palaan taas lähtökohtaani,
+siihen, &raquo;että on hyvä muistuttaa ihmisille, että mitättöminkin heistä
+kykenee jumalallisen esikuvan mukaan, jota hän ei itse valitse,
+muovailemaan suuren siveellisen persoonallisuuden, joka on pantu kokoon
+tasan hänestä itsestään ja ihanteesta.&raquo; Mutta nyt on niin, että tuota
+&raquo;suurta siveellistä persoonallisuutta&raquo; ei koskaan ole muovailtu muualla
+kuin elämän syvyydessä; ja tarvittava ihannemäärä tulee vain jatkuvan
+&raquo;jumaluuden ilmestymisen&raquo; toten. Jokainen ihminen voi hengessä
+saavuttaa hyveellisen elämän huiput ja joka hetki saada tietoonsa,
+kuinka on tehtävä, että tekisi niinkuin sankari tai pyhimys. Mutta tämä
+ei ole tärkeintä. Meitä ympäröivän ilmapiirin on niin muututtava, että
+se lopulta muistuttaa sitä ilmapiiriä, joka täyttää Swedenborgin<a name="FNanchor_49_49" id="FNanchor_49_49"></a><a href="#Footnote_49_49" class="fnanchor">[49]</a>
+kultakauden ihanan maan, jossa ilma ei päästä valhetta ulos suusta.
+Silloin tulee hetki, jolloin pieninkin paha, minkä ihminen tahtoisi
+tehdä, putoo hänen jalkoihinsa niinkuin lyijykuula pronssikiekolle, ja
+jolloin meidän tietämättämme melkein kaikki vaihtuu kauneudeksi,
+rakkaudeksi ja totuudeksi. Mutta tämä ilmapiiri ympäröi vain niitä,
+jotka kyllin usein ovat huolehtineet elämänsä tuulettamisesta aukomalla
+portteja toiseen elämään. Niiden porttien läheisyydessä ihminen näkee,
+minkä näkee, niiden läheisyydessä ihminen rakastaa, minkä rakastaa.
+Sillä lähimmäisen rakastaminen ei ole vain sitä, että kokonaan antautuu
+hänelle, että palvelee, auttaa ja holhoo muita ihmisiä.</p>
+
+<p>On hyvin mahdollista, että sinä keskellä suurinta armeliaisuuttasi et
+ole hyvä, et kaunis etkä jalo, ja laupeudensisar, joka itse kuolee
+tyfussairasta hoitaessaan, voi olla sielultaan alhainen, pieni, kurja.
+Syvä lähimmäisenrakkaus on siinä, että rakastaa toisissa ihmisissä
+sitä, mikä heissä on ikuista, sillä oikea tosi-lähimmäinen on se, joka
+eniten lähenee Jumalaa, s.o. sitä mikä ihmisissä on puhdasta ja hyvää;
+ja vain alati pysyttelemällä niitten porttien lähettyvillä, joista
+äsken puhuin, voit sinä löytää sen, mikä sieluissa on jumalallista.
+Silloin voit sinä suuren Jean Paulin<a name="FNanchor_50_50" id="FNanchor_50_50"></a><a href="#Footnote_50_50" class="fnanchor">[50]</a> tavoin sanoa: &raquo;Kun tahdon
+syvästi rakastaa jotakin kallista olentoa ja antaa hänelle kaikki
+anteeksi, niin ei minun tarvitse muuta kuin hetkinen katsella häntä
+hiljaisuudessa.&raquo; Täytyy oppia näkemään oppiakseen rakastamaan. Eräs
+ystäväni sanoi minulle kerran: &raquo;Olin elänyt yli kaksikymmentä vuotta
+sisareni parissa, ja <i>minä näin hänet</i> ensi kerran vasta silloin,
+kun meidän äitimme kuoli.&raquo; Siinäkin sai kuolema riuhtaista auki yhden
+ikuisuuden portin, ennenkuin kaksi sielua näki toisensa alkuperäisen
+valon pilkahduksessa. Onko meissä ainoatakaan, jonka ympärillä ei olisi
+tuommoisia sisaria, joita emme ole nähneet?</p>
+
+<p>Onneksi on niissäkin, jotka vähimmän näkevät, aina jotakin, joka
+hiljaisuudessa toimii niinkuin he olisivat nähneet. Olla hyvä, ei ehkä
+merkitsekään muuta kuin olla vähässä valossa sitä, mitä kaikki ovat
+pimeässä. Epäilemättä juuri sen vuoksi ihmiselle on hyödyllistä pyrkiä
+kohottamaan elämäänsä ja suuntaamaan kaipuunsa niille huipuille, joilla
+hän saavuttaa mahdottomuuden tehdä pahaa. Senvuoksi hänelle on
+hyödyllistä totuttaa silmänsä katselemaan tapauksia ja ihmisiä
+jumalallisen ilmapiirin läpi. Mutta ei sekään ole välttämätöntä; ja
+kuinka pieneltä näyttääkään erotus Jumalan silmään! Me elämme
+semmoisessa maailmassa, missä totuus vallitsee asioitten syvyydessä, ja
+jossa ei tarvitse selitellä totuutta, vaan valhetta. Jos veljesi onni
+sinua surettaa, niin älä sillä halveksi itseäsi; sinun ei tarvitse
+pitkältä etsiä, kun jo löydät itsestäsi semmoista, jota tuo onni ei
+sureta. Ja vaikk'et etsisi ollenkaan, niin ei se mitään merkitse;
+jotakin kumminkin on, jota se ei ole surettanut.</p>
+
+<p>Niillä, jotka eivät mitään ajattele, on sama totuus kuin niillä, jotka
+ajattelevat Jumalaa: se vain ei ole juuri niin lähellä kynnystä, siinä
+kaikki. &raquo;Kaikkein arkisimmassakin elämässä on Jumalalle tehtyjen
+tekojen osuus suunnaton&raquo;, sanoo Renan.<a name="FNanchor_51_51" id="FNanchor_51_51"></a><a href="#Footnote_51_51" class="fnanchor">[51]</a> &raquo;Kaikkein alhaisinkin
+ihminen on mieluummin oikea- kuin väärämielinen, kaikki me kumarramme
+ja rukoilemme useamman kerran päivässä kuin luulemmekaan.&raquo; Ja me
+hämmästymme kun joku sattuma yht'äkkiä kirkastaa meille tuon
+jumalallisen osuuden merkityksen. Meidän ympärillämme on tuhansia ja
+taas tuhansia poloisia olentoja, jotka eivät eläissään ole nähneet
+mitään kaunista; he tulevat ja menevät pimeydessä; luullaan, että
+kaikki on kuollutta, eikä kukaan kiinnitä heihin huomiota. Mutta sitten
+yhtenä päivänä joku sana, odottamaton vaitiolo, pieni kyynel, joka
+saapuu itse kauneuden lähteistä, saa meidät ymmärtämään, että he ovat
+keksineet keinon, millä pystyttää sielunsa hämäryyteen ihanne, tuhatta
+kauniimpi kuin kauneinkaan seikka, minkä heidän korvansa on kuullut
+taikka heidän silmänsä nähnyt. Oo hiljaisuuden ja pimeyden jaloja,
+kalvaita ihanteita! Te ylinnä muita saatte enkelit hymyilemään, te
+nousette suoraan Jumalan luo! Kuinka monen monissa majoissa, kurjuuden
+tyyssijoissa, vankiloissa teitä tälläkin hetkellä ravitaan jonkun
+suruisen sieluraukan kyynelillä ja verellä; niinkuin mehiläiset
+kaikkien kukkien kuoltua vielä tarjoovat tulevalle kuningattarelleen
+hunajaa, joka on tuhatta vertaa kalliimpaa kuin se, jota he antavat
+tavallisille arkisisarilleen... Kuka ei olisi useamman kuin yhden
+kerran elämän poluilla tavannut hylättyä sielua, jolla kumminkin vielä
+oli rohkeutta siellä hämärissään elätellä jotakin ajatusta,
+jumalallisempaa ja puhtaampaa kuin kaikki ne ajatukset, joita niin moni
+oli saanut valossa valita! Yksinkertaisuus, se on siinäkin Jumalan
+lempipalvelija; ja ehkä riittää, kun jotkut viisaat tietävät mitä on
+tehtävä, että muut tekevät niinkuin hekin tietäisivät...</p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Sisainen_kauneus" id="Sisainen_kauneus"></a>Sisäinen kauneus.</h2>
+
+
+<p>Ei ole maailmassa mitään, joka niin kauneutta kaipaisi, ei mitään joka
+niin helpolla kaunistuisi kuin sielu. Ei ole maailmassa mitään, jonka
+kohoominen olisi niin luonnollista ja jalostuminen niin pikaista. Ei
+ole maailmassa mitään, joka olisi niin herkkä tottelemaan puhtaita ja
+jaloja käskyjä. Ei ole maailmassa mitään, joka niin nöyrästi alistuisi
+korkeampien ajatusten mukaan. Ja ani harva sielu voi vastustaa
+sellaisen sielun ylivoimaa, joka antautuu kauniiksi.</p>
+
+<p>Voisi todella sanoa, että kauneus on meidän sielumme ainoa ravinto.
+Sitä se kaikkialta etsii eikä se elämän alhaisimmissakaan vaiheissa
+kuole nälkään. Sillä ei mikään kauneus jää kokonaan huomaamatta. Se voi
+piillä tietoisuuden ulkopuolella, mutta se vaikuttaa yhtä tehokkaasti
+niin yössä kuin päivän kirkkaudessa. Sen luoma ilo vain on silloin
+luoksepääsemättömämpää, siinä ainoa erotus. Tarkatkaa kaikkein
+tavallisimpia ihmisiä silloin, kun jokin kauneuden pilkahdus osuu
+heidän hämäryyteensä! Heitä on koossa jossakin, missä hyvänsä; ja heti
+kun he huomaavat yhtyneensä, niin näyttää heidän ensimmäisenä huolenaan
+olevan saada suljetuksi elämän suuret portit. Jokainen heistä on
+kumminkin yksin ollessaan useamman kuin yhden kerran elänyt sielunsa
+mukaisesti. On ehkä rakastanut, ja aivan varmaan on kärsinyt. Kukin
+heistä on välttämättömyyden pakosta kuullut &raquo;säveliä, jotka saapuivat
+Kirkkauden ja Kauhistuksen etäisestä maasta&raquo;, ja on osannut monena
+hiljaisena iltana taipua lakien alle, jotka ovat syvempiä kuin mikään
+meri! Mutta kun he tulevat yhteen, niin he himoitsevat alhaisuuden
+hekumaa. Heidät valtaa jokin ihmeellinen kauneuden pelko. Ja mitä
+enemmän heitä on, sitä enemmän he sitä pelkäävät, aivan samoin kuin he
+pelkäävät hiljaisuuttakin tai liian selvää totuutta. Ja tämä on niin
+perin totta, että jos joku heistä päivän kuluessa olisi sattumalta
+tehnyt jonkin sankariteon, niin hän nyt kiirehtisi pyytelemään sitä
+anteeksi esittäen puolustuksekseen joitakin kurjia perusteita siltä
+alhaiselta tasolta, jolla heidän kokoontumisensa tapahtua. Mutta katso:
+on sanottu jokin jalo ja ylväs sana, ja se on jotenkin avannut elämän
+alkulähteet. Joku sielu on hetken ajan uskaltanut näyttäytyä sellaisena
+kuin se on rakkaudessa, tuskassa, kuoleman hetkellä tai yksinänsä yön
+tähtien alla. Syntyy levottomuutta, kasvoilla näkyy hämmästystä tai
+hymyä. Mutta etkö ole tuommoisina hetkinä kokenut, kuinka sielujen
+ihastus on jakamaton ja kuinka kiihkeästi heikoinkin sielu sieltä
+vankeutensa syvyydestä hyväksyy tuon sanan, jonka se on tuntenut
+kaltaisekseen. Ne elpyvät yht'äkkiä alkuperäiseen ja luonnolliseen
+ilmapiiriinsä; ja jos sinulla olisi enkelien korvat, niin sinä
+kuulisit, siitä olen varma, kuinka niiden siivet havisevat suosiota
+siinä ihanan kirkkauden maassa, jossa ne keskenänsä elävät. Etkö usko,
+että jos sellainen sana sanottaisiin joka ilta, niin arimmatkin sielut
+rohkaistuisivat ja ihmisten elämä tulisi todellisemmaksi? Sellaista
+sanaa ei edes tarvitse uudistaa. On jo tapahtunut jotakin syvällistä ja
+se jättää sangen syvällisiä jälkiä. Sielu, joka on sellaisen sanan
+sanonut, on siitä lähin sisariensa jokailtainen tuttu, ja sen pelkkä
+läsnäolo luo jotain ylevyyttä mitättömimpiinkin lausahduksiin. Ainakin
+on tapahtunut jokin muutos, jota ei voi lähemmin määritellä. Alhaisilla
+asioilla ei enää ole samaa ehdotonta voimaa, ja säikytetyt sielut
+tietävät, että niillä on paikka minne paeta...</p>
+
+<p>Varmaa on, että sielujen väliset luonnolliset ja alkuperäiset suhteet
+ovat kauneussuhteita. Kauneus on meidän sielujemme ainoa kieli... Muita
+kieliä ne eivät ymmärrä. Kauneus on niiden ainoa elämä, ainoa mitä ne
+voivat luoda ja ainoa mihin ne voivat kiintyä. Ja juuri senvuoksi
+jokainen ajatus, jokainen sana, jokainen suuri ja kaunis teko herättää
+niin välitöntä suosiota kaikkein sorretuimmassa, vieläpä kaikkein
+alhaisimmassakin sielussa, sikäli kuin ollenkaan on lupa puhua mistään
+alhaisista sieluista. Sielulla ei ole mitään elintä, millä se voisi
+puuttua johonkin muuhun elementtiin, eikä se osaa mitään arvostella
+muuten kuin kauneuden kannalta. Sinä saat joka hetki pitkin elämääsi
+nähdä, että asia niin on; ja vaikka sinä useammin kuin yhden kerran
+olet kieltänyt kauneuden, niin tiedät sen asian yhtä hyvin kuin ne,
+jotka sydämissään alati kauneutta etsivät. Jos sinä jonain päivänä
+syvästi tunnet kaipaavasi toista olentoa, niin menetkö siiloin sen luo,
+joka kauneuden edessä on hymyillyt alhaista hymyä? Tai menetkö sen luo,
+joka pään pudistuksella on loukannut jaloa tekoa taikka vain puhdasta
+pyrkimystä? Ehkä kuulut niihin, jotka hänen tekonsa hyväksyivätkin;
+mutta tänä vakavana hetkenä, kun totuus sinun ovellesi kolkuttaa,
+käännyt sinä toisen puoleen, sen, joka on osannut nöyrtyä ja rakastaa.
+Sinun sielusi on syvyyksissään langettanut tuomionsa; ja se hiljainen
+ja vääjäämätön tuomio kohoaa ehkä kolmenkymmenen vuoden perästä taas
+pinnalle, opastamaan sinua jonkun sisaren luo, joka on enemmän sinua
+kuin koko sinun oma itsesi, sillä hän on ollut lähempänä kauneutta.</p>
+
+<p>Niin vähän tarvitaan edistämään sielun kauneutta. Niin vähällä heräävät
+uinahtaneet enkelit. Ei niitä ehkä tarvitse ollenkaan herättääkään &mdash;
+riittää kun ei niitä uneen uuvuteta. Nouseminen ei ehkä vaadikaan
+mitään ponnistuksia, vaan vajoominen. Eikö vaaditakin ponnistusta vain
+ajatellakseenkin jotakin halpamaista meren vaiheilla tai yön kasvojen
+edessä? Ja mikäpä sielu ei tietäisi alati olevansa meren vaiheilla ja
+alati elävänsä ikuisen yön ympäröimänä? Jollemme niin pelkäisi
+kauneutta, niin emme pian enää löytäisi elämästä muuta kuin sitä, sillä
+kaikessa, mitä me näemme, on todellisesti olemassa vain kauneutta.
+Kaikki sielut sen tietävät, kaikki ne ovat valmiina, mutta kaikki ne
+myös salaavat kauneutensa. Jonkun niistä kumminkin täytyy &raquo;alkaa&raquo;.
+Miksi ei uskalleta ruveta siksi, joka &raquo;alkaa&raquo;? Kaikki toiset odottavat
+meidän ympärillämme malttamattomina, niinkuin pienet lapset satulinnan
+edustalla. Ne tunkeilevat kynnykselle, kuiskivat, katselevat raoista,
+mutta eivät uskalla avata ovea. Ne odottavat, että joku suuri tulisi
+avaamaan. Mutta sitä suurta tuskin koskaan tulee.</p>
+
+<p>Mitä siis vaaditaan tullakseen siksi suureksi ihmiseksi, jota
+toivotaan? Tuskin mitään. Sielut eivät ole vaateliaita. Kauneutta
+lähentelevä ajatus, jota et sano julki, mutta jota sillä hetkellä
+vaalit, se jo tekee sinut kirkkaaksi kuin läpinäkyvä maljakko. Sielut
+näkevät sen ja ottavat sinut vastaan aivan toisin kuin jos olisit
+ajatellut veljesi pettämistä. Me hämmästymme, kun jotkut sanovat,
+etteivät he ole koskaan tavanneet todellista rumuutta, ja etteivät he
+ole tulleet tietämään mitä on alhainen sielu. Mutta siinä ei ole mitään
+ihmeellistä. He &raquo;ovat alkaneet&raquo;. Kun he itse ovat ensin olleet
+kauniita, ovat he vetäneet puoleensa kaiken ohi kiitävän kauneuden,
+kuten majakka vetää puoleensa laivat kaikilta näköpiirin ääriltä.</p>
+
+<p>On ihmisiä, jotka esimerkiksi moittivat naisia ajattelematta, että ensi
+kerran kohdatessamme naisen riittää yksi sana, yksi ajatuskin, joka
+kieltää kaiken kauniin ja syvällisen, ainiaaksi myrkyttämään <i>meidän
+olemuksemme</i> hänen sielussaan. Eräs viisas mies sanoi minulle
+kerran: &raquo;Omasta puolestani en ole koskaan tavannut naista, joka ei
+olisi tuonut minuun jotain suurta.&raquo; Hän oli itse ensin suuri, siinä oli
+hänen salaisuutensa. On vain yksi seikka, jota sielu ei koskaan anna
+anteeksi ja se on, kun sitä on pakotettu näkemään, koskemaan, ottamaan
+osaa rumaan tekoon, sanaan, ajatukseen. Se ei voi antaa semmoista
+anteeksi, sillä se merkitsisi sen oman itsensä kieltämistä. Ja
+kumminkin: eikö olekin useimmista ihmisistä nerokkuus, voima ja taito
+samaa kuin sielun loitontaminen elämästään, kaikkien syvempien
+pyrkimysten tarkkaa syrjäyttämistä. Siten he menettelevät
+rakkaudessakin ja senvuoksi nainen, joka vielä on lähempänä totuutta,
+voi tuskin hetkeäkään elää todellista elämää heidän kanssansa. Näyttää
+siltä kuin he pelkäisivät olla yhteydessä sielunsa kanssa ja pyrkisivät
+huolellisesti pysyttelemään tuhansien penikulmien päässä sen
+kauneudesta. Ja päinvastoin olisi alituiseen pyrittävä itsestään
+edelle, Jos tällä hetkellä ajattelet tai sanot asioita, jotka ovat
+liian kauniita ollakseen todella omiasi, niin ne ovat sitä jo huomenna,
+jos tänä iltana vain olet yrittänyt niitä ajatella ja sanoa.
+Koettakaamme vain olla itseämme kauniimpia; emme me kumminkaan siinä
+sieluamme voita. Hiljaisen ja salatun kauneuden suhteen ei koskaan
+erehdy. Muuten on siitä hetkestä ruveten kun sisäinen lähde täysin
+kirkkaana pulppuaa jotenkin yhdentekevää, erehtyykö joku olento vai ei.
+Mutta kukapa ajattelisikaan tehdä pienintäkään semmoista tekoa, joka ei
+näy? Ja kuitenkin me tässä liikumme alalla, missä kaikki on
+vaikuttavaa, koska kaikki odottaa. Ei ainoakaan portti ole lukossa;
+tarvitsee vain työntää ne auki, ja linna on täynnä vangittuja
+kuningattaria. Usein riittää yksi ainoa sana siivoomaan pois kokonaisia
+tomuvuoria. Miksi ei rohjeta alhaiseen kysymykseen antaa jaloa
+vastausta? Luuletko, että se jäisi täysin huomaamatta tai herättäisi
+vain hämmästystä? Etkö luule, että se lähentäisi kahden sielun
+luonnollista vuoropuhelua? Ei koskaan tiedä mitä rohkaisevia tai
+vapauttavia vaikutuksia sillä on. Vieläpä sekin, joka torjuu vastauksen
+luolaan, vastoin tahtoaankin astuu askeleen omaa kauneuttaan kohden.
+Mikään kauneus ei kuole puhdistamatta jotakin. Ei mikään kauneus katoa.
+Ei tarvitse pelätä sirotella sitä pitkin teitä. Se viipyy siinä
+viikkoja, vuosia, mutta on yhtä liukenematon kuin timantti, ja vihdoin
+joku käy siitä ohitse, näkee sen kimmeltävän, ottaa sen ja poistuu
+onnellisena. Miksi siis pidättäisit kauniin ja ylevän sanan vain siksi,
+ettet luule toisten sinua ymmärtävän? Miksi siis hetkeäkään ehkäisisit
+korkeamman hyvän syntymistä vain senvuoksi, ettet luule ympäristösi
+siitä hyötyvän? Miksi tukahuttaisit sielusi vaistomaisen pyrkimyksen
+korkeuksia kohden vain sentähden, että kuulut laakson asukkaihin?
+Kadottaisiko syvä tunne voimaansa pimeässä? Eikö sokealla ole muita
+välineitä kuin silmät, erottaakseen ne, jotka häntä rakastavat niistä,
+jotka häntä eivät rakasta? Onko kauneuden olemassaolon ehtona, että
+sitä ymmärretään, ja eikö muuten jokaisessa ihmisessä ole jotakin, joka
+ymmärtää paljon enemmän kuin mitä näyttää ymmärtävän, vieläpä enemmän
+kuin mitä luulee ymmärtävänsä? Korkein olento, mitä minun on onnistunut
+tulla tuntemaan, sanoi minulle eräänä päivänä: &raquo;En kurjimmallekaan ole
+koskaan rohjennut antaa rumaa tai yhtäkaikkista vastausta.&raquo; Ja minä
+huomasin, että tuolla olennolla, jonka elämää kauan olen seurannut, oli
+selittämätön vaikutusvalta kaikkein pimeimpiin, suljetuimpiin,
+sokeimpiin ja kapinallisimpiinkin sieluihin. Sillä mikään suu ei voi
+kertoa sen sielun valtaa, joka pyrkii elämään kauneuden ilmapiirissä ja
+itse on toimivasti, aktiivisesti, kaunis. Ja eikö muuten tuon toiminnan
+laadusta riipukin, onko elämä kurjaa vai jumalallista?</p>
+
+<p>Jos voisi päästä asioiden ytimeen, voisi hyvinkin tulla huomaamaan,
+että muutamien kauniiden sielujen valta juuri pitääkin toisia hengissä.
+Eikö juuri se käsitys, minkä itse kukin itselleen muodostaa muutamista
+valituista olennoista, olekin ainoa elävä ja vaikuttava siveysoppi?
+Mutta mikä on tuossa käsityksessä valitun ja valitsevan sielun osuus?
+Eikö se kaikki sekoitu hyvin salaperäisellä tavalla, ja eikö tuo
+ihanteellinen siveysoppi tunkeudu syvyyksiin, joita ei kauneimpienkaan
+kirjojen siveysoppi koskaan jaksa saavuttaa? Siinä on vaikutusvalta,
+joka ulottuu niin laajalle, että sen rajoja on vaikea määritellä, ja
+voimanlähde, josta kaikki käymme monta kertaa päivässä janoamme
+sammuttamassa. Eikö pettymys niiden olentojen suhteen, joita olet
+pitänyt täydellisinä ja joita kauneuden valtakunnassa olet rakastanut,
+eikö pettymys heidän suhteensa heti vähennä uskoasi käsitteiden
+suuruuteen yleensä ja ihastustasi niihin?</p>
+
+<p>Ja toisaalta uskon, ettei mikään maan päällä kaunista sielua niin
+luonnollisesti ja niin huomiota herättämättä kuin tieto siitä, että
+jossain lähistöllä on puhdas ja kaunis olento, jota sielu voi rakastaa
+ilman sivuajatuksia. Kun sielu todella on lähestynyt semmoista olentoa,
+lakkaa kauneus olemasta pelkkä kuollut esine, jota vain vieraille
+joskus näytetään; se muuttuu äkkiä valtavaksi elinvoimaksi, jonka
+vaikutus on niin luonnollinen, ettei sitä mikään voi vastustaa.
+Sentähden sitä on ajateltava; ihminen ei ole yksin; hyvien on oltava
+valveilla.</p>
+
+<p>Puhuttuaan viidennen Enneadinsa VIII kirjassa &raquo;älyllisestä &mdash; s.o.
+jumalallisesta &mdash; kauneudesta&raquo; lopettaa Plotinos seuraavasti: &raquo;Mitä
+meihin tulee, olemme kauniita, kun pysymme itsellemme uskollisina ja
+rumia, kun vajoomme omaa luontoamme alemmaksi. Olemme kauniita vielä,
+kun tunnemme itsemme ja rumia, kun emme tunne itseämme.&raquo; Mutta tällöin
+emme saa unohtaa, että olemme joutuneet korkeuksiin, joissa itsemme
+tuntemattomuus ei ole ihan samaa kuin ettemme tiedä mitä meissä
+tapahtuu, milloin olemme rakastuneita tai mustasukkaisia, kainoja tai
+kateita, onnellisia tai onnettomia. Ellei siellä tunne itseään, ei myös
+tunne sitä jumalallista, mitä ihmisissä tapahtuu. Olemme rumia, kun
+etenemme niistä jumalista, jotka asuvat meissä, ja me kaunistumme
+sikäli, kun opimme ne tuntemaan. Emme kuitenkaan löydä mitään
+jumalallista toisissa, ennenkuin olemme heille osoittaneet jumalallisen
+itsessämme. Yhden jumalista on annettava toisille merkki ja kaikki
+jumalat vastaavat pienimpäänkin viittaukseen. Ei voi liian usein
+todistaa, että tarvitaan vain aivan pienoinen rako, josta taivaallinen
+kirkkaus tunkeutuu sieluun ja saa sen lähteet pulppuamaan. Kaikki
+maljat ojentuvat tuntematonta lähdettä kohden, ja me olemme joutuneet
+paikkaan, jossa on vain kauniita ajatuksia.</p>
+
+<p>Jos voisi enkeliltä kysyä mitä meidän sielumme tekevät pimeydessä,
+vastaisi se varmaankin, vuosikausia katseltuaan kauas ohi sen, mitä se
+ihmisten silmissä näyttää tekevän: &raquo;Ne muuttavat kauneudeksi kaikki
+pikkuseikat mitä niille annetaan.&raquo; Ihmissielu on todellakin harvinaisen
+rohkea! Se tyytyy koko yön työskentelemään siinä pimeydessä, johon
+useimmat meistä sen hylkäävät ja jossa sitä ei kukaan puhuttele. Siellä
+se tekee voitavansa valittamatta, koettaen niistä kivistä, joita sinne
+heitetään, löytää niissä ehkä piilevän ikuisen valon siemenen. Ja
+kesken työtänsä se odottaa hetkeä, jolloin voisi näyttää vaivalla
+kokoamansa aarteet siskolle, jota enin rakastaa tai joka sattumalta on
+lähimpänä. Mutta on miljoonia elämäntapauksia, joissa ei mikään sisko
+saavu luo ja joissa elämä on tehnyt sielun niin araksi, että se kulkee
+tietänsä sanatonna ja saamatta kertaakaan koristautua yksinkertaisen
+kruununsa vaatimattomilla helyillä.</p>
+
+<p>Ja kaikesta huolimatta se näkymättömässä taivaassaan valvoo kaikkea. Se
+varoittaa, rakastaa, ihailee, vetää puoleensa ja työntää luotaan.
+Jokainen uusi tapaus saa sen nousemaan pinnalle odottamaan, että se
+jälleen syöstäisiin alas, koska sitä pidetään vaivalloisena ja hupsuna.
+Se harhailee kuin Kassandra Atridien pylvästöissä.<a name="FNanchor_52_52" id="FNanchor_52_52"></a><a href="#Footnote_52_52" class="fnanchor">[52]</a> Siellä se
+lakkaamatta lausuu sanoja, joiden totuuskin on vain pimeyttä ja joita
+ei kukaan kuule. Jos kohotamme katseemme, odottaa se päivän sädettä
+tai tähden tuiketta, muodostaakseen siitä ajatuksen tai ainakin
+itsetiedottoman ja puhtaan pyrkimyksen. Ja elleivät silmämme mitään
+kerro, osaa sielu muuttaa poloisen pettymyksensä joksikin sanoin
+kuvaamattomaksi, jonka se kätkee kuolemaan saakka. Jos rakastamme, niin
+se juopuu valosta suljetun oven takana, eikä odotellessaankaan kadota
+yhtään hetkeä; ja valo, joka raoista tunkeutuu, tulee sille hyvyydeksi,
+kauneudeksi tai totuudeksi. Mutta ellei porttia avata, (ja monessako
+elämässä sitä avataan?), palaa sielu vankilaansa ja sen murheesta
+muodostuu ehkä totuus, joka on kaikkia muita ylevämpi, sillä tämä on
+käsittämättömien muutosten valtakunta; eikä sekään, mikä ei ole
+syntynyt oven tällä puolella, joudu silti hukkaan, vaikkei se pääsekään
+yhtymään tähän elämään...</p>
+
+<p>Sanoin äsken, että sielu muuttaa kauneudeksi kaikki saamansa
+pikkuseikat. Kuta enemmän asiaa ajattelee, sitä selvemmältä tuntuu,
+ettei sillä suorastaan ole muuta olemisen oikeutustakaan ja että koko
+sen toiminta on kohdistettu kokoomaan meidän syvimpäämme sanoin
+kuvaamatonta kauneusaarretta. Eiköhän kaikki aivan luonnollisesti
+muuttuisi kauneudeksi, ellemme alinomaa häiritsisi sielumme uutteraa
+askartelua? Eikö itse pahakin ole kallisarvoista, sitten kun sielu
+siitä on löytänyt katumuksen syvän timantin? Eivätkö ne vääryydet,
+joita olet tehnyt ja kyyneleet, jotka olet saanut vuotamaan, lopulta
+muutu sielussasi valoksi ja rakkaudeksi? Oletko koskaan itsessäsi
+huomannut tämän puhdistavien liekkien valtakunnan? Tänään on sinulle
+tehty suurta vääryyttä: eleet olivat pikkumaisia, teko oli alhainen ja
+surullinen ja sinä itkit sen rumuutta. Mutta silmäile vain jonkun
+vuoden kuluttua sieluusi ja sano sitten, etkö tämän teon muistossa
+huomaa jotain, joka jo on ajatusta puhtaampaa, jotain outoa
+nimittämätöntä voimaa, joka ei kuulu tämän maailman tavallisiin
+voimiin, jotain lähteensilmää &raquo;toisesta maailmasta&raquo;, josta voit sen
+ehtymättä ammentaa viimeiseen hetkeesi saakka. Ja kumminkaan sinä et
+ole auttanut tuota väsymätöntä kuningatarta; ajatellessasi aivan
+toista, on tuo teko sinun tietämättäsi puhdistunut olemuksesi
+hiljaisuudessa ja lisännyt vettä siihen kauneuden ja totuuden
+altaaseen, joka ei aaltoile kuten totisten ja kauniiden ajatusten
+matalampi allas, vaan on ainiaaksi suojattuna elämän tuulilta.</p>
+
+<p>&raquo;Ei ole ainoatakaan tekoa eikä tapausta meidän elämässämme&raquo;, sanoo
+Emerson, &raquo;joka ei ennemmin tai myöhemmin menettäisi hidasta, raskasta
+muotoansa ja joka ei yllättäisi meitä lennähtämällä meidän olemuksemme
+syvimmästä taivaan korkeuteen.&raquo; Tämä on syvempi totuus kuin Emerson
+ehkä aavistikaan, sillä mitä kauemmaksi näillä aloilla pääsee, sitä
+jumalallisempia ilmapiirejä avautuu.</p>
+
+<p>Kukaan ei tarkoin tiedä, mitä tämä meitä ympäröivien sielujen hiljainen
+toiminta oikein on. Olet lausunut ylevän sanan jollekin olennolle, joka
+ei sitä käsittänyt. Luulit sen joutuneen hukkaan, etkä enää sitä
+ajatellut. Mutta eräänä päivänä se sattumalta sukeltaakin esiin
+suunnattomasti muuttuneena, ja tulevat näkyviin ne odottamattomat
+hedelmät, joita se on pimeässä kantanut; sitten taas kaikki palaa
+takaisin äänettömyyteen. Mutta mitäpä siitä? On kumminkin käynyt ilmi,
+ettei sielussa mikään joudu hukkaan ja että pienimmilläkin sieluilla
+on kirkkaat hetkensä. Siinä ei voi erehtyä; onnettomammilla ja
+köyhimmilläkin on olemuksensa pohjalla kauneusaarre, jota he eivät voi
+hävittää. On vain opittava siitä ammentamaan. Kauneuden pitää tulla
+jokapäiväiseksi juhlaksi eikä jäädä elämän satunnaisuudeksi. Ei ole
+vaikea päästä niiden joukkoon, &raquo;joiden silmät näkevät kukkien peittämän
+maan ja tähtikirkkaan taivaan suurin piirtein eikä vain pienin osin&raquo;,
+ja tarkoitan tässä pysyvämpiä ja puhtaampia kukkia ja taivaita kuin
+näkyväiset ovat. On tuhansia johteita, joita myöten meidän sielumme
+kauneus pääsee kohoamaan ajatukseemme. Ennen muita on meillä rakkauden
+suuri ihmeellinen pääjohde.</p>
+
+<p>Eikö rakkaudessa ole sielulle tarjona kaikkein puhtaimmat kauneuden
+alkuvoimat? On olentoja, jotka siten rakastavat toisiaan kauneudessa.
+Kun siten rakastaa, lakkaa vähitellen tuntemasta mitään rumaa, ei enää
+näe kaikkea pientä, vaan huomaa halvimmissakin sieluissa niiden
+raikkauden ja neitseellisyyden. Kun siten rakastaa, ei tunne edes
+anteeksiannon tarvetta. Kun siten rakastaa, ei enää voi salata mitään,
+sillä ei enää löydy mitään, jota ei aina läsnäoleva sielu muuttaisi
+kauneudeksi. Kun siten rakastaa, näkee pahan vain lisätäkseen
+suvaitsevaisuuttaan ja oppiakseen, että syntistä ei ole sekoitettava
+hänen syntiinsä. Kun siten rakastaa, saattaa kaikki läheisensä
+kohoamaan korkeuksiin, joilta he eivät voi pudota ja joilta ruma teko
+putoaisi niin ylhäältä, että siitä alas tullessaan vastoin tahtoaankin
+eroaisi sen timanttisielu. Kun siten rakastaa, muuttaa tietämättään
+lakkaamattomiksi liikkeiksi kaikki pienimmätkin aikeet, mitkä
+ympärillämme heräävät. Kun siten rakastaa, kutsuu rakkauden juhliin
+kaiken kauniin, mikä liikkuu maan päällä, taivaissa ja sielussa. Kun
+siten rakastaa, on toisen olennon edessä samanlaisena kuin Jumalan
+edessä ja kutsuu pienimmälläkin viittauksella esiin sielunsa kaikkine
+aarteineen. Silloin ei tarvita kuolemaa, onnettomuuksia eikä kyyneliä
+sielua paljastamaan; hymykin jo riittää. Kun siten rakastaa, huomaa
+onnessakin totuuden yhtä syvästi kuin muutamat sankarit suurien tuskien
+valossa. Kun siten rakastaa, ei erota toisistaan kauneutta, joka
+muuttuu rakkaudeksi ja rakkautta, joka muuttuu kauneudeksi, eikä tiedä,
+missä tähden tuike päättyy ja yhteisen ajatuksen suutelo alkaa. Kun
+siten rakastaa, tulee niin lähelle Jumalaa, että enkelit ottavat meidät
+haltuunsa. Kun siten rakastaa, kaunistaa yhdessä toisen kanssa samaa
+sielua, josta siten vähitellen tulee Swedenborgin<a name="FNanchor_53_53" id="FNanchor_53_53"></a><a href="#Footnote_53_53" class="fnanchor">[53]</a> <i>angelus
+unicus</i> enkeli, jolla on kaksi sielua yhteen sulautuneina. Kun siten
+rakastaa, huomaa joka päivä jotain uutta kaunista tuossa salaperäisessä
+enkelissä, ja kulkee kohti yhä elävämpää ja korkeampaa hyvyyttä. &mdash;
+Sillä kuolluttakin hyvyyttä on, ja sen muodostaa vain menneisyys, mutta
+todellinen rakkaus tekee menneisyyden tehottomaksi ja luo tullessaan
+loppumattoman tulevaisuuden täynnä hyvyyttä, ilman tuskia ja
+kyyneleitä. Kun siten rakastaa, vapauttaa sielunsa ja tulee yhtä
+kauniiksi kuin vapautettu sielu. &raquo;Ellet sen liikutuksen valtaamana,
+minkä tämän näytelmän täytyy sinussa herättää&raquo;, sanoo näistä puhuessaan
+Plotinos, joka kaikista tuntemistani ajattelijoista on päässyt
+lähimmäksi jumaluutta, &raquo;ellet sen liikutuksen valtaamana ääneen
+julista, että se on kaunista ja ellet sinä, omaan sisimpääsi
+katsoessasi tunne tämän kauneuden suloa, silloin etsit turhaan siinä
+mielentilassa jumalallista kauneutta; sillä sinä etsit sitä silloin
+vain ruman ja tahratun avulla. Siinä syy, miksi tämä keskustelu ei
+kohdistu kaikkiin ihmisiin. Mutta jos olet itsessäsi havainnut
+kauneuden, niin nouse silloin muistuttamaan jumalallisesta
+kauneudesta...&raquo;</p>
+
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="JOHANNES_MULLER" id="JOHANNES_MULLER"></a>JOHANNES M&Uuml;LLER.</h2>
+
+
+<p>Johannes M&uuml;ller?</p>
+
+<p>Hän on elämän näkijä. &raquo;Ihmiseksitulemisen&raquo; voimakas julistaja. Suuren,
+luovan hiljaisuuden mies, sisäisyyden puoleensavetävä edustaja keskellä
+ulkonaisen vangitsemaa ja sisäisestä elämästä loitonnutta aikaamme.
+Johannes M&uuml;ller ei ole filosofi. Ei hän tahdo takoa ajatusjärjestelmää,
+ei luoda maailmankatsomusta. Hän on herkkä vaarinottaja, hän kuuntelee
+elämän valtimon lämpöistä sykintää. Ja hän löytää ihmisen ja kaikkeuden
+tuskalliseen arvoitukseen ratkaisun elämystensä rikkaasta maailmasta.
+Epäilemättä on Johannes M&uuml;ller ihmiskunnan elämänkaipauksen
+historiallinen ilmaisija.</p>
+
+<p>Ulkonaisen elämäntiensä vaiheista ja suhteistaan ihmiskunnan edustaviin
+ilmiöihin M&uuml;ller itse kokonaan vaikenee. Hän ei ehdi pysähtyä sitä
+varten, vaan rientää eteenpäin sisäisen välttämättömyyden ja voiman
+käskemänä. M&uuml;llerin oma elämä sellaisenaan on kuin väkevä, sytyttävä
+julistus. Suoritettuaan jumaluusopilliset tutkintonsa ja poikettuaan
+teologien valtatieltä hän lähtee, empimättömän uskollisena olemuksensa
+syville äänille, kulkemaan omaa uraansa &mdash; määränään uusi ihminen,
+korkeammanasteinen ihmisyys. Tähän tähtäävät hänen esitelmänsä monien
+vuosien aikana kautta Saksanmaan. Kauan epäili M&uuml;ller astumista
+kirjalliselle tielle, tuntien miten nykypäivinä todellinen hengenelämä,
+&raquo;persoonallinen elämä&raquo; on hukkumaisillaan kirjojen mereen: hän luotti
+vain elävän, puhutun sanan persoonallisesti elävöittävään voimaan,
+Epäröintinsä M&uuml;ller kuitenkin voitti ja alkoi hedelmällisen, yhä
+jatkuvan kirjallisen luomistyönsä.<a name="FNanchor_54_54" id="FNanchor_54_54"></a><a href="#Footnote_54_54" class="fnanchor">[54]</a> Vuodesta 1898 alkaen julkaisee
+hän &raquo;Blätter zur Pflege persönlichen Lebens&raquo; -nimistä aikakauskirjaa
+eli &raquo;Gr&uuml;nen Blätteriä&raquo;, kuten sitä sisältöä kuvaavasti yleisesti
+nimitetään. Tällä julkaisullaan, jonka lukijapiiri avartumistaan
+avartuu ulottuen murto-osalta meidänkin maahamme, pyrkii M&uuml;ller
+herättämään ja viljelemään persoonallista elämää: kasvattamaan
+ihmisessä taitoa ja voimaa kehittää oma alkuperäinen olemuksensa, sen
+jumalallinen ydin puhdasviivaiseen, omalaatuiseen muotoonsa. Tämä
+aikakauskirja tahtoo kannattaa persoonallisuuden viljelyä, koko
+ihmisen, hänen henkensä ja ruumiinsa kulttuuria ja sellaisena olla
+kajastavan uuden ajan aamuvartiona. Se tahtoo olla syvimmässä
+merkityksessä itsekasvatuksen elimenä, niinkuin M&uuml;ller itse on sanonut.</p>
+
+<p>Puhuttaessa Johannes M&uuml;llerin elämäntoiminnasta ei voida jättää
+mainitsematta hänen järjestämäänsä ja johtamaansa persoonallisen elämän
+siirtolaa &mdash; jos niin tohdimme sitä nimittää &mdash; joka aikaisemmin oli
+vanhassa, luonnonihanassa Mainbergin linnassa lähellä W&uuml;rzburgia ja
+nykyään on Elmaussa Baierissa. M&uuml;ller ei ikinä tahdo perustaa mitään
+lahkoa tahi koulukuntaa. Mutta hän oivaltaa syvästi ja tuskaisesti,
+että ihminen, elääkseen täyteläistä sisäistä elämää, tarvitsee toista
+ihmistä, tarvitsee lämpöistä, verevää vuorovaikutusta: yksinäistyminen
+ja eristäytyminen tietää persoonallisuutemme ja yhteisö-organismin
+kuolemaa. Ja &mdash; niin kerrotaan &mdash; lukemattomat etsivät ihmiset,
+suuntiin katsomatta, ovat Mainbergin linnassa kohdanneet saman
+kaipauksen virittämiä sekä siellä eläneet syvimmät ja hedelmällisimmät
+elämyksensä, jotka aukaisevat ihmiskunnalle aivan uusia, laajoja
+yksilö- ja yhteisö-elämän näköaloja.</p>
+
+<hr style='width: 45%;' />
+
+<p>Johannes M&uuml;ller on alunpitäen kulkenut tietään hämmästyttävän
+itsenäisesti. Matkallaan hän on kohdannut Nietzschen. Kohdannut niin,
+että elämä on väräjöinyt &mdash; niin loitolla toisistaan kuin nämä miehet
+ovatkin. Nietzschen korkeampaan kulttuuriin, korkeampaan ihmiseen
+tähtäävä, rikkaan ja hienon persoonallisuuden ja polttavan
+totuudenjanon elävöittämä julistus on koskettanut M&uuml;llerin nuorta
+kaipausta, antanut sille selkeyttä ja vauhtia. M&uuml;ller jatkoi kuitenkin
+omaa tietänsä ja kohtasi &mdash; Jeesuksen. Mittaamattomaksi onneksi
+itselleen ja ihmiskunnalle.</p>
+
+<p>Ihmisen probleemi on Johannes M&uuml;llerin keskeisin ja polttavin arvoitus.
+Koko hänen väkevä elämänharrastuksensa suuntautuu ihmiseen. Hän elää
+omana tuskanaan kaiken sen kaaoksen ja rikkinäisyyden, jossa ihminen ja
+ihmiskunta vaeltaa. Mutta hän näkee myöskin kuonan alla jokaisessa
+jumalallisen kipinän, ihmisen perusolemuksen, persoonallisen elämän
+ituplasman, joka vain odottaa kehitystään ja ainoalaatuista
+puhkeamistaan: omaperäisen, sopusuhtaisen persoonallisuuden
+muodostumista.</p>
+
+<p>Ihmisen täytyy vain löytää oma itsensä. Nykyinen itsemme, nykyinen
+todellisuutemme ei ole meidän totuutemme. Se on myrkytetty,
+surkastunut, laadultaan huonontunut. Meidän nykyinen minämme on
+erilaatuisten, suhdattomien ainesten muodostamaa tietoisuutta,
+lakkaamatta liikkuvaa ja yhäti teoiksi puhkeavaa rytmitöntä
+&raquo;sielunelämää&raquo;, jota ei minämme hallitse, vaan joka täydellisesti
+hallitsee minäämme. Tämä minämme meidän täytyy kieltää. Meidän
+todellinen itsemme, todellinen minämme on syvällä, jonne ei tieteen,
+taiteen eikä filosofian, eipä uskonnonkaan laskinluoti ulotu ja jonne
+ei myöskään mikään moralinen tahdon ponnistelu auta. Voimakkaat
+elämykset, kiitävät jumalalliset silmänräpäykset voivat valaista
+geniuksemme ja samalla paljastaa elämämme salaisuuden. Nämä tällaiset
+silmänräpäykset kavahduttavat uinuvan minämme ja kirkastavat yhteytemme
+kaikessa tapahtumisessa ja sen takana äärettömänä virtana vierivän
+salaisen luomisvoiman kanssa. Samalla kuin me oivallamme itsemme, oman
+persoonallisen totuutemme, pääsemme kosketukseen myöskin kaikkeuden
+totuuden, Jumalan kanssa.</p>
+
+<p>Tämä todellisen minämme herääminen on ihmisessä valtava sielullinen
+päivänpalaus. Ihminen siirtyy aisteilla tajuttavasta sielulliseen,
+astuu häviävän turhuuden kaaoksesta ja yöstä häviämättömän olemuksensa
+luomispäivään. Hämmästyttävä selkeys aukaisee ihmiselle hänen
+inhimillisen tarkoituksensa, ja ennen tuntemattomat voimat nousevat
+aivan itsestään toteuttamaan tuota tarkoitusta &mdash; lakeina olemuksen
+ytimeen kätketyt ja sieltä puhkeavat luonnonlait. Kokonaan toiseksi
+tulee ihminen, perinpohjin toiseksi. Tämä muutos, tämä
+&raquo;ihmiseksituleminen&raquo; luo aivan uudenlaatuisen elämän ja uuden
+todellisuuden ihmisen kaikkiin suhteisiin. Kaikkialla paljastaa ihminen
+totuutta, häviämätön olemus pyrkii kaikkialla päivänvaloon. Sisäisten
+lakien, sisäisen välttämättömyyden pakosta. Ja miten uutena näkeekään
+ihminen maailman! Ennen väsyttävä, yksitoikkoinen, arkiharmaa elämän
+vyöryntä on muuttunut elimelliseksi hersynnäksi ja saanut ihmeellisen
+väriloiston. Kaikki tapahtuminen saa selvyytensä, joka taholta
+pulpahtaa esiin elämänvoimia. Mutta samalla myöskin minän ahtaat
+raja-aidat sortuvat ja tie rakkauteen avautuu. Ihmisen elämä on
+kysymätöntä myöntöä, ihminen tapaa myönteisen suhteen kaikkeen, mikä
+häntä ympäröi ja mitä hän kokee, kaikkiin tehtäviin ja vaikeuksiin.
+Sielun mittaamattomat säikeet ulottuvat koko maailmankaikkeuteen, ja
+ennen niin pieni, ahdas, ennakkoluuloinen ihminen ottaa itse osaa
+kosmilliseen tapahtumiseen. Oman olemassaolon ja minän pikku
+ahdistukset ja hädät tuntuvat mitättömiltä. Jokaisessa uinuva ihmisen
+suuruus, aateluus ja ihanuus puhkeaa.</p>
+
+<p>Ihmisen todellisen minän, persoonallisen elämän valtimo sykkii.
+Entiseen rytmittömään sekasortoon ja hämäryyteen on ilmestynyt
+todellisen elämän rytmi. Mistä? Ihmisolemuksen ja kaiken takana olevan
+jumalallisen elävästä kosketuksesta. Aistimien takainen ihmisessä
+pääsee välittömään yhteyteen sen aistimientakaisen kanssa, mikä
+kätkeytyy kaikkiin ilmiöihin ja tapahtumiin, jokaiseen ihmiseen,
+jokaisen päivän vaatimuksiin.</p>
+
+<p>Totuus ilmaisee itse itsensä. Totuus etsii jokaisesta ihmisestä omassa
+erikoisessa virityksessään olevaa soitinta, siten löytääkseen
+persoonallisen ilmaisun.</p>
+
+<p>Jeesukseen M&uuml;ller yhä uudestaan viittaa. Jeesuksessa näkee hän totuuden
+paljastuvan verhottomassa, jumalallisessa ihanuudessaan. Ja ennen muuta
+ihmisen totuuden, todellisen ihmisolemuksen syvimpiä syvyyksiään ja
+perimmäisiä tarkoituksiaan myöten, Jeesus on &mdash; niin sanoo M&uuml;ller &mdash;
+sielun keksijä, ihmisen ja kaikkeuden sielun. Ja vielä enemmän: sielun
+herättäjä ja pelastaja kaaoksen yöstä. Platon, Kant tahi Schopenhauer
+opettavat meitä jotain tietämään &mdash; Jeesus kirkastaa silmämme näkemään
+ihmisen ja koko olemiston syvän salaisuuden.</p>
+
+<p>On sanottu, että Johannes M&uuml;ller on löytänyt Jeesuksen aikamme
+riuduttavasta kaipauksesta. Paljon sanottu. Ei kuitenkaan liiaksi.</p>
+
+<hr style='width: 45%;' />
+
+<p>Johannes M&uuml;llerin elämäntyö ei ole vielä päättynyt. Matkallaan uuteen,
+korkeampaan ihmisyyteen hän on elänyt rikkaampia elämyksiä ja tehnyt
+syvempiä huomioita kuin ehkä kukaan muu. Ja hän kulkee yhä eteenpäin
+kiitävässä kehityksensä virrassa. Ken filosofiasta ja tieteestä etsii
+elämänprobleemin ratkaisua ja yksin sieltä uskoo löytävänsä sen,
+hänelle on M&uuml;llerin julistus tyhjää kaikua. Mutta kenen olemus
+totuudenjanossaan ja korkeamman elämän kaipauksessaan on herkistynyt
+elämänliikunnoille, hänelle soivat M&uuml;llerin sanat ja niiden takainen
+elämä joskus hiljaisuuden hetkenä kuin lähteen solina helteisen päivän
+vaeltajalle.</p>
+
+<p>Tunnettu itävaltalainen kirjailija Herman Bobr on kerran Johannes
+M&uuml;lleristä kirjoittanut varmaan sydämensä syvyydestä lähteneet sanat:
+Hän on avannut sydämeni. Tuhannet häntä siitä kiittävät. Hän ei anna
+heille mitään, mitä heillä ei ennestään ole. Mutta he eivät tietäneet,
+mitä omistivat. He etsivät kaikkialta &mdash; silloin tarttuu hän heitä
+hiljaa kädestä ja taluttaa, kunnes he löytävät itsensä; vain oman
+itsensä. Hän ei tyrkytä heille itseään. Hän palvelee jokaista, rakastaa
+jokaista. Ja aivan tietämättään. Rakkaudessaan hau on kuin kukkiva puu.
+Siksi ihmiset hänen läheisyydessään löytävät itsensä. Muuta hän ei
+heille anna; ainoastaan elämän.</p>
+
+<div class="figcenter" style="width: 204px;">
+<img src="images/005.png" width="204" height="289" alt="Johannes M&uuml;ller" title="" />
+<span class="caption">Johannes M&uuml;ller</span>
+</div>
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Epavarmuus" id="Epavarmuus"></a>Epävarmuus.</h2>
+
+
+<p>Epävarmuus on samoinkuin murhe, pelko ja surukin elämän esteenä.
+Epävarmuus on sisäisen elämämme heikkoutta, ilmauksena siitä, ettei
+persoonallinen elämä vielä ole kirvoittunut vapaaksi, voimistunut
+sisäisesti itsenäiseksi eikä saavuttanut olosuhteita hallitsevaa
+ylemmyyttä. Mutta vaikutuksiltaan ja vastavaikutuksiltaan on epävarmuus
+koko elämänryhtimme, koko elämämme kiusallisena häiriönä. Se on tunne
+persoonattoman elämän riittämättömyydestä. Epävarmuuden levittämä
+tyytymättömyys osoittaa tällaisen persoonattoman sisäisen rakenteen
+kelvottomuuden, ja sen vaikutukset paljastavat meille, minkälaisena
+kirouksena tällainen ali-inhimillinen oleminen painaa inhimillisen
+tarkoituksemme olemusta. Sitä mukaa kuin persoonallista elämää syntyy,
+sitä mukaa kuin se valtaa ihmisen koko elämänalan, häviää myöskin
+epävarmuus. Siksipä katoaakin tämä vain vähitellen, ja vielä kauan on
+huomattavissa epävarmuuden aiheuttamia heikkoudenpuuskia, vaikkapa
+persoonallinen elämänkäyminen olisikin jo vienyt itsenäisen ja
+omalaatuisen elämän pelkät sysäykset ja yritykset tyydytystä luovaan
+täyttymykseen. Mutta kasvaa ja voimistua ei persoonallinen elämä voi,
+ellei epävarmuus kokonaan väisty itsevarman elämän hallitsevan
+täysivaltaisuuden tieltä.</p>
+
+<p>Epävarmuus ilmenee kaikilla elämän aloilla. Usein pysyy se salassa
+senvuoksi, ettei ihmiseltä vaadita aloitetta aloilla, missä hän tuntee
+itsensä epävarmaksi. Kenen ei tarvitse toimia itsenäisesti tahi ken
+ei yleensä tunne itsenäisyyden tarvetta, kärsii epävarmuuden
+vastenmielisyydestä ainoastaan silloin, kun hän joutuu tekemään
+itsenäisen teon, määräämään persoonallisen kantansa, oman
+mielipiteensä. Silloin voi mitä suurin varmuus jollakin alalla yhtyä
+mitä kiusallisimpaan epävarmuuteen toisella alalla. Tavallisesti on
+tämä elämän ja kehityksen yksipuolisuuden hedelmää. Ihminen voi tuntea
+itsensä perin varmaksi omassa kutsumuksessaan, tohtimatta kuitenkaan
+astua askeltakaan piirinsä ulkopuolelle. Mitä varmin oppinut, mitä
+virheettömin taiteilija voi suhtautua elämän yksinkertaisiin
+kysymyksiin niin elämälle vieraan epävarmana, että se tekee aivan
+avuttoman vaikutuksen.</p>
+
+<p>Mutta missä epävarmuutta tapaammekin, on se aina merkkinä siitä, ettei
+ihminen tunne olevansa sillä alalla kotonaan. Ala ei tunnu tutulta, hän
+ei tapaa oikeaa suhdetta siihen, ei oivalla sitä elävästi ja
+perinpohjin, puhumattakaan siitä, että hän sitä todella hallitsisi.
+Siksipä hän on avuton, ei voi muodostaa mitään arvostelua eikä luota
+vähäistäkään itseensä. Tämä tunne sitoo, hämmentää ja heikontaa. Siitä
+johtuva avuttomuus voi käydä niin valtavaksi, että ihminen voi
+suorastaan menettää tasapainonsa, että hän on kuin päähän lyöty ja
+tekee mitä suurimpia tyhmyyksiä, että hänen polvensa alkavat vavista ja
+veri syöksyä päähän.</p>
+
+<p>Aina on epävarmuus seurauksena siitä, ettemme ole välittömän elävässä
+yhteydessä kulloinkin kysymyksessäolevan asian kanssa. Emme ole siihen
+missään elämänsuhteessa, emme ole sitä oivaltaneet. Siitä johtuu
+neuvottomuus, miten suhtautua, niin pian kuin joudumme kosketuksiin
+asian kanssa, niin pian kuin se tulee kysymykseen tahi meidän pitäisi
+se selvitellä. Epävarmuus kasvaa epäselvyydestä ja kyvyttömyydestä.
+Meillä ei ole mitään selvää vaikutelmaa eikä yleiskuvaa asiasta, ei
+selvää tietoa ja näkemystä; siksi tunnemme olevamme kyvyttömiä ja
+kypsymättömiä hallitsemaan tuota asiaa, me tunnemme, ettemme voi
+täyttää vaatimusta, suorittaa tehtävää. Varmuus on täysivaltaisuutta
+jossain piirissä, epävarmuus voimattomuutta, kokemattomuutta,
+tietämättömyyttä, kyvyttömyyttä.</p>
+
+<p>Näin ollen ei ole ihmeellistä, että useimmat tuntevat olevansa
+varmimmat kutsumuksessaan. Tämän he tuntevat, ovat oppineet tuntemaan.
+Mutta nämä samat ihmiset voivat tuntea olevansa aivan epävarmoja
+elämässä, siksi etteivät he vielä voi sitä tuntea: eivät ole vielä
+milloinkaan oppineet elämään. Jos asianlaita on tällainen, on edelleen
+selvää, että varmuudellemme jossakin asiassa on ratkaisevaa, pystymmekö
+siihen ja missä määrin pystyväisyytemme on kehittynyt hallitsevaksi
+täysivaltaisuudeksi, onko meillä jossakin asiassa kokemusta vai
+tunnemmeko sen vain tietopuolisesti, olemmeko persoonallisesti
+oivaltaneet asian vai tutustuneet siihen vain pinnallisesti, elämmekö
+jossakin asiassa vai onko askartelumme kohdistunut siihen vain
+tilapäisesti. Epävarmuus elämässä on elämämme arvonmittaaja. Siinä
+ilmenee se voiman, syvyyden, itsenäisyyden, ylemmyyden ja selvyyden
+määrä, joka täyttää elämämme jollakin alalla.</p>
+
+<p>Siksipä onkin epävarmuus aina todistuksena siitä, ettei suhteemme
+asiaan, jossa tunnemme itsemme epävarmoiksi, ole oikea. Jos olemme
+epävarmoja sivistyksestämme, maustamme tai arvostelukyvystämme, on
+sivistyksemme pintapuolista tahi valheellista tahi on se sitten
+sulattamatonta oppineisuutta, tunnetta puuttuvaa tietoa. Jos tunnemme
+itsemme epävarmoiksi elämässä, on se merkkinä siitä, että olemme
+enemmän antaneet elämänvirran viedä kuin itse eläneet. Elämältämme
+puuttuu silloin tunnokkuutta ja perinpohjaisuutta, vireyttä ja pontta.
+Jokaisella oppilaalla on hänen epävarmuutensa pahana omanatuntona. Ja
+sellaisena pitäisi meidän se kaikkialla tuntea: elämän arvosteluna ja
+moitteena. Jos tunnemme epävarmuutta ollessamme tekemisissä ihmisten
+kanssa, tietää se sitä, että olemme tottuneet antautumaan ihmisille ja
+suhtautumaan heihin vilpillisesti tahi on se todistuksena itsetunnon
+puutteesta ja niinmuodoin oman itsemme viheliäisyydestä tahi sitten
+pahasta omastatunnosta, ettemme ole sitä, jona meitä on pidetty, että
+liikumme salaisissa asioissa, joiden julkisuuteen tuleminen voisi
+järkyttää yhteiskunnallista asemaamme. Jos tunnemme itsemme
+siveellisten velvollisuuksiemme täyttämisessä epävarmoiksi, on se vain
+sen merkki, ettei meillä siihen asti ole ollut tarpeellista siveellistä
+vakavuutta. Sillä jos meillä sitä olisi ollut, olisimme jo aikoja
+sitten päässeet velvollisuuksiemme perille emmekä voisi enää olla
+tietoisia niistä, silloin olisi siveellinen tahdonvoimamme niin
+terästynyt, ettei hitautemme enää kuvittelemalla epävarmuutta
+voisi meitä rauhoittaa. Ja aivan samoin on uskonnon alalla.
+Kiduttava uskonnollinen epäily on todistuksena kristinuskomme
+kaavamaisesta, teoreettisesta luonteesta, puolinaisuudestamme ja
+välinpitämättömyydestämme Jumalaa kohtaan.</p>
+
+<p>Jos asia on näin, on ensimmäisenä askelena varmuuden tiellä hävetä
+epävarmuuttaan: hävetä sisäisiä epäkohtiaan, joita epävarmuutemme
+paljastaa, kasvamalla niistä. Epävarmuuden täytyy tuntua meistä
+sopimattomalta, alhaiselta ja ihmisarvottomalta. Meidän ei pidä astua
+aloille, joilla tunnemme itsemme epävarmoiksi, ennenkuin olemme
+perinpohjin niihin perehtyneet. Ahdasrajainen varmuus on joka suhteessa
+suuriarvoisempi kuin häilyvä ja luuloteltu varmuus. Meidän ei pidä
+laskea asioita sille kannalle, että kaikki menee tyhjiin, vaan meidän
+täytyy tyytyä siihen, mitä osaamme ja hallitsemme.</p>
+
+<p>Tosin kylläkin me tavallisesti häpeämme epävarmuuttamme, mutta
+ainoastaan peittääksemme sen. Persoonaton ihminen, jonka tietoisuus
+ei pohjaudu hänen omaan itseensä, häpeää useimmiten tunnustaa, ettei
+hän ymmärrä tahi tiedä jotakin. Hän on aivan liian paljon sen
+käsityksen vallassa, että mahdollisimman suuri tietomäärä on hänen
+arvonsa ja kunniansa ehtona, minkä vuoksi hän ei uskalla tunnustaa
+kyvyttömyyttään ja tietämättömyyttään jossakin asiassa. Ja hän on
+painunut liian syvälle elämänsä valheaskarteluun, jotta hänen
+komeileva perehtyneisyytensä tieteeseen, taiteeseen tahi uskontoon
+valheellisuudessaan häntä painaisi. Häntä hävettäisi ainoastaan, jos
+huomattaisiin, miten epävarmana ja varovaisesti hän liikkuu
+tuntemattomalla alueella.</p>
+
+<p>Melkoisen pitkällä ihmiseksitulemisen tiellä on se, joka voi sanoa:
+sitä en ymmärrä, sitä en tiedä, ja siksi en ryhdy arvostelemaan.
+Neuvottomuus, minkä tällainen avomielisyys seurassa synnyttää, ei ole
+myötätuntoa tunnustuksen tekijää kohtaan, vaan hiljainen itsetunnustus,
+ettei itse pystytä sellaiseen kunnioitettavaan suoruuteen. Meitä
+hävettää hallitsemamme valtakunnan ahtaat rajat, ja siksi harhailemme
+avuttomina, varmuutta teeskennellen, vierailla alueilla.</p>
+
+<p>Nykypäivien hengenelämä on vilpillisyyden vaikean mädän turmelema,
+sillä tuo vilpillisyys korvaa kokemuksen valhesivistyksellä, elämän
+teorialla ja arvostelman iskusanalla. Se julistaa epävarmuuden
+kestäväksi ja koroittaa ihmisen sisäisissä suhteissa tavattavan
+pintapuolisuuden ja valheellisuuden perustuslaiksi. Ken tätä
+vilpillisyyden syöpää sairastaa, on epävarmuudessaan parantumaton.
+Sillä jos tahtoisimme häntä auttaa, saisimme vastauksen: mitä te
+tahdotte, tunnen olevani täysin varma! Ken taasen haluaisi kaikessa
+salaisuudessa itse auttaa itseään, ei tietäisi, miten hän aloittaisi,
+eikä voisi keneltäkään kysyä neuvoa tunnustamatta epävarmuuttaan. Ja
+niin vievät kaikki vaivannäöt kuitenkin väkisinkin siihen, että
+näennäinen varmuus yhä vain kasvaa.</p>
+
+<p>Voimme itse valaista näitä suhteita vaikkapa tekemällä huomioita
+sivistyneistömme taiteellisesta mausta, ymmärryksestä ja
+arvostelukyvystä. Komeilevan taiteentuntemuksen alla hallitsee
+avuttomuuteen asti ulottuva epävarmuus, jota vain harvat
+aavistavatkaan. Kuvaamataiteiden, suurten runoilijain ymmärtäminen on
+niin yleisesti sovittu valhe, ettemme tohtisikaan epäillä sen
+varmuutta, ellemme tuntisi sitä kaikista peittelyistä huolimatta
+eräästä taudinoireesta: muodin ja sanomalehdistön valtiudesta. Sillä
+varmuuden näennäisyys tuollaisissa asioissa on säilytettävissä
+ainoastaan heittäytymällä muodin tahi jonkin muun arvovallan alaiseksi.</p>
+
+<p>Kun sanon: ensimmäinen askel varmuuden tiellä on hävetä epävarmuuttaan,
+tarkoitan kunniallista häpeämistä, mikä sen sijaan, että peittäisi,
+tunnustaa heikkoutensa ja pyrkii saavuttamaan varmuuden edellytykset.</p>
+
+<p>Mutta jos suojeleva toiminta on vähintään samanarvoista kuin parantava,
+on ennen muuta kasvatuksen huolehdittava siitä, että epävarmuus
+katsotaan tahraksi, josta hyvän kasvatuksen saaneen lapsen täytyy
+suojeltua. Hänen täytyy saada sellainen kasvatus, että hän myöskin
+todellisesti hallitsee näkemänsä elämänalat eikä avarra
+lapsielämystensä rajoja omistamatta perinpohjin uusia aloja,
+täydellisesti niihin tutustumatta.</p>
+
+<p>Emme saa missään tapauksessa sallia pintapuolisuuden, valheellisuuden
+ja vilpillisyyden mielettömyyden ilmetä siinä, mikä joutuu lasta
+lähelle, vaan lapsessa täytyy jo pienestä pitäen herättää kunniallista
+kammoa sellaista kohtaan. Hänen pitäisi tuntea kunniattomuudeksi
+epävarmuus asioissa, jotka eivät ole hänelle vieraita. Useimmat
+lapset ovatkin ennen kaikkea perinpohjaisia eivätkä lepää, ennenkuin
+ovat päässeet täysin jonkin uuden asian perille: he kasvavat
+välinpitämättömiksi vain, jos heidän kysymyksensä torjutaan, ja
+pintapuolisiksi, jos heidän näköpiiriään kiiruhdetaan ennenaikojaan
+avartamaan. Tällä ei luonnollisestikaan ole sanottu, että lapsi
+kaikkialla pitäisi opastaa heti pohjaan asti, vaan ainoastaan, että
+lasta on hänen näkövoimansa, elämystensä ja ymmärryksensä rajoissa
+johdettava kokemustensa varmentamiseen.</p>
+
+<p>Mutta koko meidän nuorisonkasvatuksemme on epävarmuuden mädän
+läpitunkema. Niin, luonnonpakostakin kasvattaa pintapuolinen,
+ulkonainen, summittainen opetustapa epävarmuutta. Ei ainoastaan
+ymmärtämystä puuttuva tieto synnytä sitä, vaan myöskin yhtä paljon
+edistyminen silloin, kun ei siihenastista vielä ole sulatettu,
+arvostelu, jos arvostelijan ja asian välillä ei ole mitään
+tunneyhteyttä, kaiken jäljitteleminen, mikä on jäänyt sisäisesti
+vieraaksi ja kuolleeksi.</p>
+
+<p>Niin kauan kuin nuoriso pitää välttämättömänä pahana jäädä
+epävarmaksi kaikilla sille auenneilla aloilla ja peittää voimiensa
+riittämättömyyttä näppärin neuvoin, laahautuu myöskin tämä
+valheellisuus mukana läpi koko elämän. Ja niin kauan kuin ei lapsesta
+tunnu häpeälliseltä olla epävarma aloilla, joihin hänen pitäisi olla
+perehtynyt, häpeälliseltä kaikin keinoin pelastaa selvän tiedon
+näennäisyys, niin kauan ei täysikasvuinenkaan häpeä henkisen taloutensa
+epäjärjestystä eikä katso rajoitettua varmuutta onttoa, tyhjää
+sivistyskeinottelua säädyllisemmäksi.</p>
+
+<p>Siksipä täytyykin vanhempien ja opettajien ankarasti pitää kiinni
+siitä, että nuoriso astuu koko kehityksensä matkan varmoin askelin ja
+etenee vasta sitten, kun on saavuttanut kiinteän pohjan jalkainsa alle.
+Siitä riippuu sivistyksen ja luonteen kelvollisuus ja selvyys. Mutta
+jos perehtyneisyys ja persoonallinen antautuminen todellakin on
+varmuuden pohjana, on se parhaiten saavutettavissa siten, että johdamme
+lapsen elävään tunneyhteyteen kulloinkin kysymyksessäolevan asian
+kanssa, vaadimme häneltä persoonallista otetta, herätämme hänet
+itsenäisesti hallitsemaan kysymyksessäolevaa alaa ja vapaatahtoisesti
+kehittämään kykyään. Jos tämä onnistuu, käy kaikki näennäinen,
+puolinainen, valheellinen lapselle koko hänen elämässään niin
+vastenmieliseksi, että hän myöhemmin liikkuu vain aloilla, joilla on
+varma. Kuta enemmän nuorisoa ohjataan katsomusten selvyyteen ja
+arvostelun itsenäisyyteen varsinkin juuri elämässä, eikä ainoastaan
+teoriassa, kuta enemmän nuoriso oppii yksin selviytymään vaikeuksista
+sekä oman varmuutensa ja kykynsä voimalla ohjaamaan elämäänsä, sitä
+perinpohjaisemmin tulee myöskin voitetuksi neuvottomuus, voimattomuus
+ja pelkuruus, mitkä kirouksena painavat useiden ihmisten elämää.</p>
+
+<p>Niille aikuisille taas, jotka läpi elämänsä ovat laahanneet mukanaan
+epävarmuutta kuin sairautta, on vain yksi tie varmuuteen: pyrkiä ja
+vetäytyä takaisin alueelle, jolla tuntee itsensä varmaksi, olipa se
+sitten miten rajoitettu tahansa, ja sitten sieltä lähteä varovaisesti,
+joka askelella varmistuen eteenpäin. Tuskinpa on hengenelämälle
+terveellisempää ahdinkoa kuin kerrankin itseltään kysyä: mitä minä
+todella voin, mihin olen täysin perehtynyt, missä ovat todelliset
+kykyni, mikä on varsinainen kutsumukseni, mitä hallitsen? Kysyä näin ja
+myöskin kunniallisesti vastata. Sillä vilpittömyys omaa itseään kohtaan
+on sisäisen elämämme lujittumisen ensi edellytys.</p>
+
+<p>Silloin pääsemme siihen, että perinpohjin elämme ja persoonallisesti
+oivallamme kaiken, mikä joutuu lähettyvillemme, olivatpa ne vaikutelmia
+tahi ilmiöitä, kokemuksia tahi tapahtumia. Sillä elämämme kykyisyys ja
+tarmo, elämänryhtimme sisäinen ylemmyys ja asentomme varmuus,
+toimintamme selvyys ja persoonallinen voima riippuvat elämystemme
+hyvyydestä. Kuta syvemmin elämme, sitä kiinteämpään kasvavat juuret.
+Kuta pintapuolisemmin vastaanotamme ja kuta valheellisemmin suhtaudumme
+kaikkeen kohtaamaamme, sitä heikkojuurisemmiksi tulemme. Yhdentekevää,
+mistä on kysymys &mdash; elämänkokemuksistako vai taide-elämyksistä,
+tieteelle omistautumisesta vai Kristuksen seuraamisesta. Aina riippuu
+varmuus persoonallisen antautumisen voimasta ja sisäisen omaksumisen
+perinpohjaisuudesta. Varmasti omistamme vain sen, mikä on muuttunut
+elämämme elementiksi ja taustaksi.</p>
+
+<p>Jos tämä on silmämääränämme, herkistyy makumme aivan itsestään
+tuntemaan, mikä on kelvollista, samalla kuin meissä herää vaistomainen
+vastenmielisyys kaikkea epäilyttävää, pintapuolista ja jäljiteltyä
+kohtaan. Me emme enää teeskentele olevamme perehtyneitä sellaiseen,
+mitä emme persoonallisesti tunne, vaan rajoittaudumme siihen, missä
+tunnemme olevamme elementissämme. Mutta kuta esteettömämpään selvyyteen
+ja vapaampaan itsenäisyyteen me näissä puitteissa pääsemme, sitä
+paremmin kykenemme avartamaan henkisen valtiutemme rajoja, herruutemme
+tästä kuitenkaan kärsimättä. Siten pääsemme kasvavaan, laajenevaan
+varmuuteen, joka on persoonallista elämää elävän ihmisen itsenäisen ja
+omintakeisen elämyksen, antautumisen ja säteilyn kypsyvä hedelmä.</p>
+
+<hr style='width: 45%;' />
+
+<p>Missä tunnemme itsemme epävarmoiksi? Ennen kaikkea itse elämässä. Joka
+päivä nousee meille vaatimuksia. Jatkuvasti joudumme uusiin
+tilanteisiin ja vaikeuksiin; meidän täytyy määrätä kantamme, tehdä
+päätöksiä, arvioida askelemme. Ratkaisut eivät ole siirrettävissä: ken
+tällöin tuntee olevansa epävarma eikä tiedä, mitä hänen tulisi tehdä,
+hänen tilansa on todella huono. Hän on neuvoton, vapisee ratkaisua,
+sillä hän jo pelkää tulevansa sitä jäljestäpäin katumaan. Ainoastaan
+siitä on hän varma, että tuo ratkaisu joka tapauksessa on oleva
+nurinkurinen. Hän vitkastelee, mutta tapahtumat käskevät pakottavasti:
+toimi. Kuta käskevämmiksi ne käyvät, sitä suuremmaksi käy myös ahdinko.
+Hän kysyy kaikkialta neuvoa ja hämmingillään vain lisää epävarmuuttaan.
+Lopuksi hän antaa sattuman ratkaista tahi sitten puuttuu hän
+mielettömänä asiain kulkuun. Hänestä sanotaan, että hän on menettänyt
+järkensä ja sillä tarkoitetaan persoonallisuuden menettämistä: hän
+sortuu epävarmuuteensa ja menettää oman itsensä.</p>
+
+<p>Kuta varmistetumpaa, järjestetympää ja tasoitetumpaa elämä ulkonaisesti
+on, kuta enemmän se kulkee perinnäistavan ja sovittelun merkeissä, kuta
+enemmän se on ihmisistä, laitoksista ja olosuhteista riippuvaa, sitä
+harvemmin tulee tuonlaatuinen persoonallinen luhistuminen kysymykseen
+ja sitä vähemmän ihmiset tuntevat sisäistä epävarmuuttaan. Siksipä
+joutuvatkin epävarmat ihmiset useimmiten väkisinkin riippuvaisiksi
+muista ystävistään, sukulaisistaan, esimiehistään. He tuntevat itsensä
+silloin juuri yhtä varmoiksi kuin olisivat olleet avuttomia, jos
+olisivat joutuneet kokonaan oman itsensä varaan. Mutta kenen täytyy
+oman itsensä käskemänä liikahtelevana itse ohjata elämäänsä, ketä
+ei tämä sisäinen liikehtiminen jätä rauhaan tuollaisissa
+riippuvaisuussuhteissa, hän kärsii peloittavasti tuntiessaan itsensä
+epävarmaksi, varsinkin jos tuo epävarmuus kehittyy jatkuvaksi
+elämänheikkoudeksi.</p>
+
+<p>Mutta myöskin hänen elämänsä kärsii siitä. Sillä elämämme on elämysten
+ja toimintojen, ulkopuolisten tapahtumien ja sisäisen persoonallisen
+suhteemme toisiinsa soljumista ja yhteisvaikutusta. Niiden täytyy
+soveltua toisiinsa kuin koneen hammasrattaiden. Niiden täytyy
+herkeämättä seurata toisiaan. Jollei niin tapahdu, syntyy tuntuva
+elämän häiriö: elämä seisahtuu ja keskeytyy, siinä syntyy viivytystä
+ja tappiota. Epävarmuus ei kerta kaikkiaan ole muuta kuin
+kykenemättömyyttä heti ja oikein vastata tapahtumiin. Siksi se onkin
+tavaton elämän este: se purkaa elämän liitoksia ja katkaisee sen
+yhtenäisyyden. Se keskeyttää elämän toiminnan. Jos nämä keskeytykset
+kestävät kauan, laukeaa koko elämä.</p>
+
+<p>Mistä johtuu tämä sisäinen epävarmuus? Ei tapahtumista eikä
+olosuhteista, vaan ihmisistä itsestään. Elämykseen me eivät ole sen
+alkusyynä, ne ainoastaan saattavat meidät siitä tietoisiksi. Epävarmuus
+on sisäinen tila, jonka elämän vaatimukset synnyttävät ja joka
+puolestaan saa ihmisen kykenemättömäksi tekemään noille vaatimuksille
+oikeutta. Mutta jos epävarmuus on tila, joka on olemassa jo ennen sitä
+paljastavia tapahtumia, on sen alkusyy löydettävissä ainoastaan ihmisen
+tähänastisesta historiasta. Sillä synnynnäistä ei epävarmuus meissä
+ole. Lapsen naivisuudelle on epävarmuuden tunne kokonaan vieras.</p>
+
+<p>Se, joka tuntee itsensä epävarmaksi elämässä, on nurinkurisen
+kasvatuksen vuoksi ihmisenä jäänyt kehityksessään takapajulle. Sillä
+epävarmuus ilmenee vain kypsymättömyytenä ja kykenemättömyytenä elää,
+Nuorisokehityksen päämääränä ja kasvatuksen tehtävänä on luoda elämän
+täysi-ikäisyys. Ihminen kasvaa vanhempien ja kasvattajien vaalimana ja
+johtamana, ja hänen täytyy kehittyä omavoimaiseen ja itsenäiseen
+elämään. Missä tämä saavutetaan, siellä voivat kylläkin joskus
+yllättävät tahi monimutkaiset tapahtumat saattaa pulaan, mutta
+vaikeimpiinkin tehtäviin tartutaan rauhallisesti ja päättävästi.
+Epävarmuutta ei tunneta. Mutta ken ei ole kehittynyt itsenäiseksi ja
+elämänkypsäksi, hänen täytyy tuntea itsensä epävarmaksi heti kun on
+joutunut oman itsensä varaan.</p>
+
+<p>Kokemukset kypsyttävät nuoren ihmisen; hänen ottamansa askelet tekevät
+hänet itsenäiseksi. Siksi on turmiollista, jos hänet huolenpidolla
+hemmoitellaan pilalle ja kasvatetaan kuin ansarissa; jos hänen ei
+anneta tehdä mitään oman arvostelunsa mukaan ja omilla käsivarsillaan,
+vaan pidetään alituisessa riippuvaisuussuhteessa vanhempiin. Siten
+suoranaisesti estetään häntä kypsymästä ja kehittymästä itsenäiseksi.
+Tosin kehkeytyy täysi-ikäisyys ainoastaan kasvatuksellisen holhouksen,
+itsenäisyys vain luonnetta muodostavan vaikutuksen alaisena, tosin
+elämän valtakirja saavutetaan yksin kuuliaisuuden tietä. Mutta
+ainoastaan siinä tapauksessa, että ihmisen kypsyyttä näin edistetään
+eikä ehkäistä. Vanhempien määräävän vaikutuksen täytyy väistyä ja tehdä
+tilaa luottamuksen kasvatusvoimalle sitä mukaa kuin itävä itsenäisyys
+alkaa liikehtiä. Meidän täytyy edistää vaurastuvaa kypsymistä
+ymmärtäväisesti syventymällä lapsen ominaiseen elämään sekä tehdä tilaa
+itsekehkeämiselle, sen sijaan että pidämme persoonallista kehitystä
+lamassa &mdash; muuten luomme keinotekoisesti epävarmuuden. Mitkä ovatkaan
+epävarmojen ihmisten perikuvat? Hemmotellut äidin pojat, jotka eivät
+milloinkaan pääse vanhempiensa helmoista, sorretut kodintytöt, jotka
+eivät tiedä elämästä mitään, ja aviopuolisot, joiden itsenäisyys on
+avioliitossa saanut surmansa.</p>
+
+<p>Onneksi useimmat nuoret ihmiset, kerran vapauduttuaan painavien
+voimien siteistä, pian saavuttavat, mitä he eivät ennen ole
+tarvinneet: he oppivat elämään. Mutta kehittyvätkö he elämässä
+mestareiksi vai jäävätkö epävarmoiksi, kuten ainakin hutilukset,
+riippuu siitä, miten perinpohjin he elävät. Jos ihminen ei voi nopeaan
+vapautua epävarmuudestaan, on se seurauksena siitä tympeydestä ja
+hajanaisuudesta, joka on hänen elämyksilleen ominaista, siitä
+pintapuolisuudesta, johon hän tyytyy suhtautuessaan elämyksiinsä. Ken
+ei kokonaan antaudu johonkin asiaan, kiinteästi siihen tartu, ken ei
+tunkeudu asioiden ytimeen, ei pyri tinkimättä niistä selvyyteen eikä
+toimi tarmokkaasti, hän ei milloinkaan tule täysin voittamaan
+epävarmuuttaan. Sillä varmoiksi elämässä voimme tulla ainoastaan, jos
+pystymme voittamaan elämän. Ja siihen pystymme painittuamme elämän
+kanssa siksi kunnes olemme sen valtiaita. Ainoastaan sisäinen ylemmyys
+on kiistämättömän varmuuden pohja elämässä. Niin kauan kuin olosuhteet
+ja tapahtumat ovat yläpuolellamme, emme voi niitä katseellamme emmekä
+henkisesti hallita. Sillä mistä saisimmekaan varman ryhdin, jos emme
+kerran ole selvillä asioista emmekä niitä hallitse.</p>
+
+<p>Siksi tarttukaa lujin ottein elämään älkääkä antako sen valloittaa
+itseänne; oppikaa elämään perinpohjin, niin varmuus tulee aivan
+itsestään. Ihminen on taistelija: ei vielä milloinkaan ole kukaan ollut
+seppä syntyessään. Ei haittaa, vaikka aluksi paljonkin epäonnistuu.
+Vahingosta viisastumme ja kokemuksista herää elämäntieto. Mikä
+onnistuu, antaa meille uskallusta ja herättää itseluottamusta. Sikäli
+taas kuin rohkeus ja tarmo kasvaa, häviää epävarmuus.</p>
+
+<p>Mutta on olemassa toinenkin epävarmuuden syy. Se on löydettävissä
+meidän oman olemuksemme epäjärjestyksestä. Jos emme ole herroja
+talossamme, vaan kaikenlaiset tarkistamattomat vaikutelmat siellä
+saavat elämöidä, tulemme aina olemaan epävarmoja siitä, mitä meidän
+pitäisi tehdä, sillä emme tiedä, ketä ja mitä meidän pitäisi seurata.
+Tällaisia vaikutelmia ovat vakaumukset ja periaatteet, joita on meille
+tyrkytetty ja joihin meitä on totutettu tahi jotka ilmasta lentäen ovat
+meihin pesiytyneet ilman että olemme niitä perinpohjin itsellemme
+selvittäneet tahi omiksemme sulattaneet. Nuo vaikutelmat ovat
+vieraina sisäiseen olemukseemme tunkeutuneet, ja me siedämme niitä
+valheellisuudessamme ja sallimme heikkoudessamme niiden saavuttaa
+vallan. Nämä vieraat voimat voivat olla uskonnonoppeja, joita me
+hartaudella kunnioitamme, kodeistamme perimiämme moralisääntöjä ja
+ennakkoluuloja, sovinnaisia käsityksiä tahi elämäntapoja, joihin olemme
+tottuneet tahi filosofisia iskusanoja, jotka ovat meihin iskeytyneet.</p>
+
+<p>Epävarmuus johtuu tällöin siitä ristiriidasta, mikä on olemassa
+oman itsemme sisäisimpien tarkoitusten ja noiden meitä hallitsevien,
+parantumattomasti kunnioittamiemme valtojen viittausten välillä.
+Jos eivät nämä vieraat vaikutukset ole tyystin kuolettaneet meidän
+omaa persoonallista tuntemiskykyämme eivätkä vielä hämmentäneet
+sen alkuperäisyyttä, tulemme suhtautumisissamme aina tuntemaan
+itsemme epävarmoiksi, sillä sisäisimmän olemuksemme viittauksista
+pitäisi meidän arvostella ja toimia toisin kuin meitä hallitsevat
+persoonattomat vallat käskevät. Periaatteittemme sanelema toimintatapa
+joutuu ristiriitaan tunteemme kanssa. Sovinnaisuus vihaa sitä, mitä
+pidämme oikeana, totena ja säädyllisenä. Perinnäinen näyttää meistä
+nurinkuriselta. Uskonnolliset vaikuttimemme herättävät meissä pahan
+omantunnon siksi, että huomaamme ne epätosiksi tahi ankarassa mielessä
+epäsiveellisiksi.</p>
+
+<p>Tämä epävarmuus on varsin laajalti levinnyttä. On kovin helposti
+sanottu, että meidän tulee aina toimia sisäisimmän tunteemme mukaan.
+Mutta miten se voi olla mahdollista, jos meidän oma itsemme tahdon ja
+vakaumuksen voimalla on ahdistettu esimerkiksi moralin valtiuteen ja se
+uskoo, että sen täytyy kieltää itsensä, tahi sovinnaisuuden orjaksi ja
+se uskoo olevansa pakotettu toisten tähden ottamaan huomioon
+valheellisia tahi barbarisia tapoja, tahi sitten uskonnon valtaan ja se
+pitää järjen uhria uskonnollisena tekona! Kokemukseni mukaan voittaa
+sovinnaisuus melkein aina, vieläpä persoonallisesti varsin väkevissäkin
+ihmisissä &mdash; niin ankarasti kuin sitä tuomitaankin &mdash; sen vuoksi, että
+sovinnaisuus sittenkin saa osakseen enemmän tunnustusta kuin moitetta.
+Mutta meidän ei pidä uskoa, että kuitenkaan hiukkaakaan voittaisimme
+epävarmuuttamme tarkoituksellisesti luopumalla paremmasta tiedosta,
+paremmasta varmuudesta. Sillä kussakin yksityistapauksessa nousee
+meidän oma itsemme kuitenkin yhä uudestaan kapinaan, ja me tunnemme
+senvuoksi olevamme varmoja, kunnes olemme uudestaan alistuneet ja
+häpeämme itseämme.</p>
+
+<p>Lukuunottamatta elämässämme tuntuvia huonoja seurauksia vaikuttaa
+epävarmuus vielä aivan erikoisen turmiollisesti meidän sisäiseen
+olemukseemme. Se vie meidät siveellisesti mukanaan. Uskottomuus omaa
+itseään kohtaan, johon epävarmuus juuri pohjautuu, on häpeällistä ja
+alhaista. Jokainen, joka toimii vastoin parempaa tuntoaan, tuntee
+tämän. Siksipä täytyy ihmisen, jota temmataan sinne tänne,
+siveellisesti madaltua ja lopuksi alati luopua omasta itsestään.
+Ensiksikin täytyy hänen halveksia itseään ja toiseksi ei voi olla
+puhettakaan mistään sisäisestä eteenpäinkulkemisesta. Hän on orja, joka
+joka askelella tempoo orjankahleitaan, mutta aina jää vangiksi. Hän ei
+milloinkaan kirvoitu vapaaksi ja itsenäiseksi, sillä hän jää ainaisesti
+riippuvaksi vieraista vaikutuksista.</p>
+
+<p>Jos siis tahdot tulla varmaksi, luo järjestys persoonalliseen piiriisi
+äläkä siedä siellä mitään vieraita aineksia ja niiden persoonattomia
+vaikutuksia. Saata oma itsesi voimaansa ja laukaise niiden valtojen
+luomat jännitykset, joilla on ollut määräämisvalta sinuun
+persoonattoman eleskelysi alkuajoista asti. Tämän auttamattoman ja
+hedelmättömän askartelun kaikenlaisilla vakaumuksilla, periaatteilla,
+totunnaisuuksilla, makuarvostelmilla, jotka eivät juurtaudu sinusta
+eivätkä ole sinussa uudestisyntyneet, täytyy loppua. Mihin et voi
+sisimpine tunteinesi puuttua, se on määräilevänä tekijänä karsittava
+pois. Niin valautuu sisäiseen elämääsi kirkkautta, yhteyttä ja
+luonnetta. Ja jos sitten kaikessa pysyt uskollisena itsellesi, ilmenee
+kaikissa olemuksesi ilmauksissa täysin välitön varmuus.</p>
+
+<hr style='width: 45%;' />
+
+<p>Lopuksi tuntevat varsin useat itsensä epävarmoiksi niiden ihmisten
+keskuudessa, joiden kanssa he joutuvat kosketuksiin. Tämä on ennen
+kaikkea ujoudesta kasvavaa epävarmuutta, tämä kummallinen ihmiskammo,
+jota potevat paljon useammat kuin tavallisesti luullaankaan. Se on
+tuska, joka on katkeroittanut jo monta elämää, se on elämän vaikea
+este. Sillä se tekee todella mahdottomaksi kaiken lähestymisen. Kenet
+tämä epävarmuus on vallannut, hänet on tuomittu yksinäisyyteen. Jo
+sellaisenaan on tämä pahaa, mutta hirvittäväksi käy se, jos ihmisten
+luo vetävä kaipaus on yhtä väkevä kuin heistä vieroittava kammo.</p>
+
+<p>Ujous on osaksi liikaherkkyyttä kaikissa persoonallisissa
+kosketuksissa, osaksi avuttomuuden ja kömpelyyden tunnetta &mdash;
+kumpainenkin yksinäisen nuoruuden vaikutusta tahi seurauksena
+taipumuksesta kokonaan uppoutua omaan itseensä tahi sitten elämän
+synnyttämää ymmälläoloa. Useinkaan ei ihminen lapsena eikä vielä
+kasvavanakaan ollut yksinäinen, mutta jouduttuaan uusiin olosuhteisiin
+ja uusiin piireihin hän tunsi itsensä sellaiseksi, ja samalla hän oli
+myöskin ujo, avuton, liian herkkä, epävarma. Tämän lisäksi tuli vielä
+epäluuloisuus uuden ympäristön ihmisiä kohtaan ja itseluottamuksen
+puute, mikä on aina arkailevan olemuksen elättävä juuri. Näin syntyy
+vangittu, sidottu ihminen, joka punastuu ja hämmentyy, kun häntä vain
+puhutteleekin &mdash; tyhmänrohkean nousukkaan vastakohta, joka puolestaan
+saattaa jokaisen hienotunteisen ihmisen hämilleen.</p>
+
+<p>Tätä arkuutta on vaikea parantaa, sillä se on tunteen asia, jota ei
+voida nuhteilla eikä perustelmilla korjata. Vain toiset tunteet voivat
+sen voittaa. Mutta näitä voimme me voimistaa, jos kerran pääsemme
+niistä tietoisiksi.</p>
+
+<p>Meidän täytyy nähdä ihmisen olemus hänen sisällään, emme saa pysähtyä
+hänen ulkonaisiin olosuhteisiinsa, lahjoihinsa ja aikaansaannoksiinsa.
+Luonnollisesti samoin omassa itsessäni mekin. Silloin näemme myöskin,
+että kaikki ihmiset ovat pohjaltaan tasa-arvoisia. Eivät mitkään
+ulkonaiset etevämmyydet voi enää meitä saattaa hämillemme, ja
+korkeammalla asteella olevan persoonallisuuden meihin tarttuva
+vetovoima voittaa itse arkuudenkin tuota persoonallisuutta kohtaan.
+Sillä jos me näemme jossakin ihmisessä hänen totuuteensa ikävöivän
+ominaisimman kaipauksen täyttyvän, ei tämä ihminen meitä järkytä, vaan
+vapauttaa.</p>
+
+<p>Tämän tosi itsetietoisuuden, joka antaa meille kaikessa ryhtiä ja
+joka kirvoittaa meidät oman riittämättömyytemme häpeästä, täytyy
+lähtemättömästi liittyä koko vaikutustamme hallitsevaan ylemmyyteen.
+Vain se, joka ei tahdo näyttää enemmältä kuin mitä hän on, voi täysin
+naivisti antautua. Ja vain ilmaustemme naivisuuteen pohjautuu
+persoonallisen ryhtimme varmuus.</p>
+
+<p>Mutta ei riitä, että itse antaudumme naivisti. Meidän täytyy siten
+myöskin kaikki ihmiset oivaltaa. Jos kaikki etsitty on meille
+vastenmielistä, ei meidän myöskään tarvitse muissa sellaista vainuta,
+olivatpa he vielä miten etsittyjä tahansa. Kuta koruttomampia itse
+olemme, sitä koskemattomampina kuljemme kaikkien seuraelämän
+keinotekoisuuksien, pikkumaisuuksien ja vilpillisyyksien läpi. Ken on
+epäluuloinen, hämmentää oman itsensä. Mutta joka uskoo ihmisiin, häntä
+ei vaivaa eikä häiritse mikään.</p>
+
+<p>Lopuksi täytyy arkamielisten oppia, ollessaan muiden seurassa,
+irtautumaan, nousemaan itsestään. On kuin tahtoisin sanoa, että heidän
+pitää oppia voittamaan arkuutensa, jota he eivät voi. Sitä en tarkoita,
+vaan että heidän täytyy etsiä ihmisiä, joiden läheisyydessä heidän
+sydämensä aivan itsestään avautuu ja joiden seurassa he vähääkään
+aavistamatta pääsevät kohoutumaan itsestään. Jos tämä kerrankin
+tapahtuu perinpohjin, siiloin on sidonnaisuuden lumous ikipäiviksi
+revitty rikki. Samalla kuin he ovat tunteneet vapautumisensa, ovat he
+myöskin saavuttaneet elämyksen omasta itsestään, jonka avulla heidän
+itsetietoisuutensa herää, sekä keksineet itsestään itseilmaisun kyvyn.
+Heidän tarvitsee sitä vain edelleen harjoittaa, ja arkuus ja epävarmuus
+häviää yhä jäljettömämpiin.</p>
+
+<p>Kokonaan toisenlaatuista on epävarmuus ihmisten seurassa, joiden
+painostuksesta me kaikki lähinnä kärsimme, epävarmuus siitä, mitä
+heissä on ja mitä he meistä ajattelevat, siitä, miten meidän pitäisi
+heihin suhtautua, ymmärtävätkö he meitä ja toivovatko pääsevänsä
+kanssamme kosketuksiin, miten etäällä meidän täytyy heistä pysyttäytyä
+ja miten laajalti voimme heihin luottaa. Mitä tuskaa tuottaakaan
+epätietoisuus, olemmeko jollekin vastenmielisiä vai päinvastoin,
+tuntuvatko kysymyksemme tahdittomilta vai tervehditäänkö niitä
+vapautuksen sanoina, rasitammeko vai onnellistutammeko me jotakin
+ihmistä lähestymisellämme!</p>
+
+<p>Tämän epävarmuuden juurena on epäselvyys ihmisistä ja suhteistamme
+heihin. Jos me olisimme niistä selvillä, olisi käytöksemme varma. Ei
+ole epäilystäkään siitä, että tämä epävarmuus tekee kaiken todellisen
+yhteiselämän, persoonallisen elämän siirtymisen ja tarttumisen, voimien
+vuorovaikutuksen ja ajatusten vaihdon mahdottomaksi. Lukuunottamatta
+sitä, että tämä epävarmuuden tunne jo ennakolta lamauttaa kaiken
+sielullisen liikkeen ihmisestä toiseen, mikä muodostuu korkeintaan
+jonkinlaiseksi tahdotuksi, hidastelevaksi, avuttomaksi työntymiseksi,
+on meidän kokonaan mahdotonta löytää toisiimme oikeata asennetta,
+sopeutua ja syventyä toisiimme. Me loukkaannumme, raastamme itseämme,
+puheemme kulkevat ohitse: ei mitään elimellistä elämän suhteitten ja
+vuorovaikutuksen kudosta voi syntyä. Ei muodostu sitä kokonaan omaa
+ja ainoalaatuista suhdetta, jollaiseen meidän tulisi jokaiseen
+kohtaamaamme ihmiseen päästä, vaan me erehdymme ihmisistä, joudumme
+epäsopuun, eristäydymme ja riistämme siten itseltämme sen elämänarvon,
+jona heidän pitäisi meille olla. Tämä epävarmuus toisistamme on
+todellakin kamalana kirouksena.</p>
+
+<p>Siksipä on selvyyteen pääseminen ihmisistä meille elämänkysymys. Mutta
+miten? Yksi tie on pyrkiä tuntemaan toisia, tehdä huomioita ja niistä
+päätelmiä, tutkia ihmisen luonteenpiirteitä, kerätä hänen ilmauksiaan,
+lähestyä häntä milloin toisin milloin taas toisin näkemään, miten hän
+kulloinkin vastaa lähestymiseemme, kerätä koko ainehisto, tarkoin,
+tyystin harkita se sekä sitten muodostaa ihmisestä kuva ja sen mukaan
+sommitella oikea asenne häneen. Mutta tämä johtaa harhaan. Täten
+saamme kylläkin selvän käsityksen hänestä ja määrätyn katsomuksen
+suhteistamme, mutta käsitys ja katsomus eivät ratkaise. Me
+kyllä vapaudumme epävarmuudestamme, mutta vaihdamme sen vain
+nurinkurisuuteen. Ja vielä: vaikkapa meille onnistuisikin saavuttaa
+ihmisestä oikeaan osuva käsitys, täytyisi meidän kuitenkin sen avulla
+läpeensä esitellä koko suhtautumisemme ja sen jokainen yksityinen
+ilmaus. Ja tämä ei taaskaan käy laatuun. Luonnollisestikin voidaan
+miettiä jokaista ilmettä ja kultavaa'alla punnita jokaista sanaa. Mutta
+tämänlaatuinen, teoreettisesti sommiteltu seurustelu ei tiedä mitään
+väkevästi sykkivästä elämästä, vaikkapa kehittäisimme taitoamme
+mestaruuteen saakka ja vaikkapa tämä erehtymätön tieto voitaisiin
+muuttaa erehtymättömäksi suhtautumiseksi.</p>
+
+<p>Meidän täytyy kulkea toista tietä: ei seikkaperäisen tiedon, vaan
+välittömän tuntemisen tietä. Ihmisestä saamastamme elävästä
+vaikutelmasta lähtien täytyy meidän täysin välittömästi oivaltaa hänet
+sellaisena kuin me hänet elämyksessämme näemme. Heti kun alamme tuota
+vaikutelmaa esitellä, pirstoamme ja kuoletamme sen. Mutta jos otamme
+sen vastaan täydellisesti avoimin mielin ja antautuen, kuvastuu se
+särkymättömänä tietoisuudessamme, ja sen ilmaisema persoonallinen
+olemus koskettaa sieluamme. Silloin näemme ihmisen sellaisena kuin hän
+on meille, joskaan emme sellaisena, kuin hän itsessään on. Me
+syvennymme häneen hänen konkreettisessa suhteessaan meihin, kiitävän
+hetken mielentilassaan ja persoonallisessa, meitä odottavassa
+sielunvirityksessään. Silloin me joka tapauksessa olemme päässeet
+siihen selvyyteen, jota kulloinkin kosketuksissamme ihmisen kanssa
+tarvitsemme, ja tästä välittömästä selvyydestä kasvaa suhtautumisemme
+vaistomainen varmuus.</p>
+
+<p>Meidän tarvitsee vain kokonaan alkuperäisesti elää tämä välitön
+tuntemus sielujen yhdistäjänä, silloin nousee nerokkaan varmana se
+sisäisesti välttämätön elämänilmaus, joka täyttää silmänräpäyksen
+vaatiman suhteen ja ratkaisee hetken tehtävän. Täten purkautuu
+persoonallisesta kosketuksesta välitön vaikutus ihmisestä ihmiseen. Ja
+tämä vaikutus kannattaa ihmisten suhteita ja sen täytyy määrätä ne, jos
+niiden tarkoituksena on kehittyä todelliseksi elämänyhteydeksi. Silloin
+ei ole enää epävarmuutta, vaan me tapaamme vaistomaisesti joka
+silmänräpäys ainoan oikean asennon.</p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Aamu" id="Aamu"></a>Aamu.</h2>
+
+
+<p>Persoonallisen elämän herätessä aukenee ihmiselle uuden olemisen aamu.
+Väkevänä tunkee hänen lävitseen tunne siitä, että nyt vasta elämä
+varsinaisesti alkaa. Kaikkialla aamutunnelmaa, jokainen hengenveto
+kätkee kevätaavistuksia, siellä täällä näkyy uuden ajan aamun
+kajastusta. Mitä onkaan tuo pursuava elämä ihmisessä! Kaikkialla
+liikehtimistä hersyvää kehkeytymistä kohti. Ja kokonaan
+itsensätuntemisen valloissa iskeytyy ihmiseen riemullisena ja
+ihastuksen täyteisenä: miten suuriarvoista onkaan olla ihminen. Hänen
+sisäisimmässään väräjöi aamun äänin: elämä on kaunis!</p>
+
+<p>Vain arkana ja kainona tohtii ihminen aukaista oman itsensä ovea. Mutta
+vaikkakin hän vielä varsin herkästi punastuu itseään, soi ja helisee
+hänen sisässään kuin salainen nauru. Hänen täytyy riemuita oman itsensä
+ilosta, sillä aavistus hänen olemuksensa, nyt hersyvänä puhkeavan
+olemuksensa ytimen kätketystä ihanuudesta ja kauneudesta kulkee läpi
+sielun ja väräjöi sen joka liikahtelussa. Mutta kuta syvemmin hän alkaa
+ymmärtää itseään, sitä syvempi itsekunnioitus hänet täyttää ja suo
+hänen nöyrästi hämmästyä omaa kätkettyä taivaanlahjaansa. Ihmisen
+valtaa pyhä kunnioitus sitä kohtaan, mikä hänessä elää ja hengittää.
+Hänen tarkoituksensa ikuisuus ja arvonsa äärettömyys avautuu hänen
+sydämelleen kuin auringon kuulastama taivaansini. Hänen oman itsensä
+salaisuus syventyy mittaamattomaksi, käsittämättömäksi, avartuu
+rannattomiin kaukaisuuksiin.</p>
+
+<p>Kun ihminen tulee syvällisen alkuperäisestä tietoiseksi itsestään,
+tuntuu hänestä kuin olisi hän temmattu kokonaan uuteen maailmaan. Hänen
+silmänsä, joiden sivuitse tähän asti kaikki on hämäränä kiitänyt, ovat
+auenneet. Niin, oliko hän ennen sokea ja yön saartama vai onko hän nyt,
+sokaistu? Hän silmäilee ympärilleen, katsoo ja katsoo, suuntaa yhä
+uudestaan katseensa kiinteästi sinne tänne, itseensä ja kaikkeen, mikä
+häntä ympäröi, mikä häntä kohtaa. Kaikki kuin ennenkin, mutta kuitenkin
+aivan toisenlaista, kaikki uutta, niin ihmeellistä ja käsittämätöntä!
+Mikä hänestä ennen tuntui tavalliselta ja huomiota herättämättömältä,
+se on nyt yhdellä iskulla käynyt uskomattoman merkilliseksi ja
+arvoitukselliseksi. Syvä hämmästys valtaa hänet. Kaikki muodot
+näyttävät niin ihmeellisiltä, kaikki hänen havaitsemansa tapahtumat
+niin käsittämättömiltä. Vuorten elävät harjanteet, joilla hän elää ja
+liikkuu, vesipisarat, jotka kukassa helmeilevät tahi meressä
+aaltoilevat, kuusenkäpy, johon hänen jalkansa sattuu, puun silmuilevat
+kukat, nukkuva hiekkakenttä, jäykkä kallionlohkare, hänen oma
+hengittävä olemuksensa, vaikeneva yö, auringon valovirta, madon
+luikertelu, lintujen sävelkieli, pursuava elämä kaikkialla &mdash; kuoleman
+ilmiö: niin ahdistavan ihmeellistä! Jos ken silloin puhuu hänelle
+luonnonlaista ja koettaa selittää kaikkea tätä ihmeellistä sen
+järjestyksen ja varhaisemman olokannan mukaisesti, silloin varsinkin
+hän pudistaa päätään: hän ei voi käsittää tuota olemista ja tulemista
+sen äärettömässä moninaisuudessa. Jos hän vielä joutuu kaupunkeihin ja
+näkee ihmisten ahertelun ja luomisen keskellä luomusten runsautta,
+valtaa hänen sisäisen silmänsä elävän nykyisyyden kokonaisvaikutus tahi
+sitten vain vähäpätöisimmän ihmisen kohtalo, hänen muistojensa läpi
+soluu ihmiskunnan historia: miten omituista, miten sietämättömän
+arvoituksellista, miten tuskallisen hämmästyttävää onkaan kaikki!</p>
+
+<p>Onnellista, että ihminen yhä uudestaan tuntee vetäymystä omaan
+itseensä, ikäänkuin hänessä olisi elämään puhjennut ylivoimainen
+vetovoima, joka kiinteästi liittää hänet itseensä ja siinä pitää, joka
+johtaa kaiken hänen näköpiiriinsä siirtyvän elävään suhteeseen juuri
+häneen kuin keskipisteeseen, minkä suhteen avulla ihminen yrittää
+hallita tuota kaikkea. Vain oman itsensä ihmeestä voi ihminen löytää
+maailman ihmeen ratkaisun, niinkuin vain oman olennaisimman olemuksensa
+salaisuuden syventämä silmä voi nähdä salaisuudentäyteiseen maailmaan.</p>
+
+<p>Mutta mikä saa heränneen ihmisen tuntemaan ikuisen tarkoituksensa ja
+äärettömän arvonsa, tuntemaan niin, että se ikäänkuin alkuperäisenä
+varmuutena hänessä kirkastuu? Ikuinen elementtikö hänessä, hänen
+olemisensa jumalallinen laatu, joka vaistomaisesti persoonallisen
+elämän heräämisessä tulee tietoiseksi, vai kaiken läpitunkevan
+ja kaikkea syleilevän Jumalan elämäliikunnotko, jotka löytävät
+ihmisen syvässä itsensätuntemisessa herkän kielistön ja suovat sen
+kosketuksiltaan väräjöidä siten julistaakseen ihmiselle hänen
+jumal-ikuisuuttaan? Sitä en tiedä. Ja mitä on se salaperäisyyden
+täyttämä, joka ihmistä kaikkialla kohtaa? Onko se ilmiöiden takaista
+käsittämätöntä, jumalallista, jota unenpainamat silmämme eivät huomaa,
+vai onko se vain meiltä peitetyn, meiltä suljetun maailman vastausta
+vaistomaisesti ilmenevään palavaan pyrkimykseemme päästä kaiken
+perille, kaipaukseemme syventyä olioiden olemukseen, kun olemme ensin
+oivaltaneet oman itsemme. Kuka voikaan siihen vastata! Mutta kun tätä
+arvoitusta mietin, näyttää minusta kuin olisi tuo herättävä voima
+heränneeseen ihmissieluun tulvivaa jumalvaloa, joka kirkastaa ihmiselle
+hänen oman olemisensa ja ympäröivän maailman ihmeellisen syvyyden. Ei
+meidän pidä kuitenkaan luulla, että jokainen, joka on herännyt
+persoonalliseen elämään, tulisi tästä selvästi tietoiseksi. Epäilenpä,
+että niin jää käymättä juuri alkuperäisille, puhtaille luonteille,
+jotka eivät heti harkinnallaan turmele välittömiä sisäisimpiä
+elämyksiään eivätkä tahraa niitä vierailla ajatuksilla, vaan puhtaasti
+ja vaalien antavat kaiken kehittyä ja selvetä. Yhtä hyvin kuin tuo
+suuri hämmästys valtaa jokaisen, yhtä vähän tarvitsee jokaisen tulla
+tietoiseksi siitä, että jumalallinen henkäys koskettaa ja kirkastaa
+hänen silmiään. Ikuisen tunteminen itsessään ja kaikessa muussa ei vie
+meitä Jumala-aavistuksia kauemmaksi, ja ehkäpä aavistuksenkin saa vain
+se, joka Jumalasta jo jotain tietää. Tahi ehkä voimme me vasta
+myöhemmiltä kukkuloilta katsoessamme taaksepäin iloisesti nähdä jo
+todellisen elämämme ensi valaisuissa Jumalan astuneen omaan
+omintakeiseen olemiseemme.</p>
+
+<hr style='width: 45%;' />
+
+<p>Sitävastoin tulee ihminen täydellisesti selville koko siitä
+mullistuksesta tunteen ja tietoisuuden piirissä, minkä persoonallinen
+herääminen synnyttää. On kuin yö vaihtuisi päiväksi. Kaikki unielämän
+ahdistukset ja surut häviävät. Ja myöskin sellaisen elämän ilonpauhusta
+ja onnenkuvitteluista ihminen vapautuu. Kirkkain silmin katsoo aamunilo
+nuoreen päivään, riemuitsee sen nyt auenneesta olemassaolosta. Ihminen
+hymyilee sille painajaiselle, jonka alla hän ehkä on voihkinut, niille
+uneksituille tuskille, joiden lumoissa hän on nyyhkyttänyt. Hän ei enää
+vähäisintäkään ymmärrä sitä, mikä hänelle ennen oli suruna ja
+ahdistuksena. Hän tuntee olevansa vapaa kaikista yön kauhuista. Mutta
+myöskin uneksimishalulle pudistaa hän päätään. Miten lapsellisia
+mitättömyyksiä nuo unet olivatkaan, mitä valhearvojen ja onttojen
+nautintojen petosta! Oman olemuksen tietoisuuden täyttämänä nostaa
+ihminen päänsä korkealle yläpuolelle kaiken naurettavan joutavuuden,
+jossa hän tähän asti ilon- ja tuskantäyteisenä on menehtynyt.
+Tuntiessaan sen korkeimman hyvän, jota hän kantaa omassa itsessään,
+tuntiessaan tarkoituksensa hän menettää halun ihanteisiin ja
+hyvyyksiin, jotka tähän asti ovat muodostaneet hänen maailmansa.</p>
+
+<p>Hänet on temmattu uuteen maailmaan, hänen maailmaansa, hänen minänsä
+maailmaan. Aivan itsestään tapahtuu kaikkien arvojen uudelleen
+arvioiminen: hänen tunteittensa ja toivomustensa painopiste siirtyy
+kaikesta mahdollisesta vieraasta omaan omintakeiseen, ulkonaisesta
+sisäiseen, näennäisestä ja tehdystä todelliseen ja väärentämättömään,
+Maun ja vaistojen muuttuminen valtaa alaa, minkä vain siirtyminen
+kokonaan toisen laatuiselle olokannalle voi selittää. Persoonallinen
+elämä puhkeaa.</p>
+
+<p>Raha ja sillä mitattavat hyvyydet laskevat huimaavasti arvossaan.
+Niiden tarpeiden runsaus, jotka tähän asti ihmisen tyydytykseksi
+löysivät ihmistietoisuudessa elimensä ja orjansa, luhistuu kokoon,
+ja yli kaiken kohoaa heränneen ihmisen polttava kaipaus saada
+omalaatuisena olla riippumaton ja vapaasti kasvaa. Hänellä ei
+ole minkäänlaisia tarpeita varhaisempien pyrkimystensä piirissä,
+mutta sitävastoin on hän täynnä toisenlaisia elämänvaatimuksia,
+joiden kasvattavana juurena on hänen sisäisimmän olemisensa
+itsesäilytysvaisto. Tämä valitsee hänen tarvitsemansa
+olemassaolovälineet, tämä suuntaa tien, jota hänen kunnianhimonsa
+kiitää. Hän tahtoo tulla joksikin <i>itsessään</i>. Vain tästä saa
+kaikki muu, mitä hän on ja miksi hän tulee, merkityksensä. Vain tämä on
+hänen pyrkimyksensä määrä. Kaikki se loisto, jota hän ennen jumaloi ja
+laahasi jäljessään, sitä kumartaakseen, sille uhrautuakseen, himmentyy
+hänen persoonallisuutensa ihanuuden rinnalla, johon hänen katseensa
+rientää kuin ylhäiseen, kaukaiseen ihanteeseen. Hän ei tahdo enää
+näytellä mitään osaa, hän tahtoo olla jotakin, tulla joksikin.
+Eleskelevän joukon, mietiskelevien kummitusten ja muotiorjien
+kaikenlainen liehakointi ja ilostelu käy hänelle piinalliseksi ja
+epäilyttäväksi. Miten voikaan hän vielä kuulua noihin, miten voivatkaan
+nuo vielä löytää hänestä iloa! Hänellä on melkein polttava halu tulla
+suljetuksi noiden piiristä. Naamarinsa riisuneena irvistää nyt autiossa
+tyhjyydessään koko se tuttavallisuus, johon hän on hajoittanut,
+vuodattanut ja hukuttanut oman itsensä. Häntä etoo hänen oma itsensä
+sellaisena kuin se vasta oli, häntä inhoittaa, että myi itsensä
+mitättömästä ja valheesta. Hänen kunniansa ja velvollisuutensa on
+huolellisesti vaalia itsessään puhjennutta persoonallisen elämän
+lähdettä kaikelta hävitykseltä, tulipa se mistä tahansa. Kaikkea muuta
+halliten tehostamalla omaa itseään ja tarkoitustaan ja siten tulemalla
+siksi ja toteuttamalla sen, mitä on, vapautuu ihminen täysin
+välinpitämättömäksi kaikesta sovinnaisesta sekä siitä, mitä muut
+hänestä ajattelevat ja puhuvat. Riippumattomuus joukon arvostelusta
+tulee hänelle tässä aamun suuressa raitistumisessa sisäisen vapautensa
+velvollisuudeksi ja arvon mittaajaksi. Mutta tämä on vain yksityisilmiö
+siinä heränneen ihmisen yleisessä huomiossa, että hänen suhteensa
+kaikkeen ja kaikkiin muuttuvat persoonallisiksi; joko niillä on hänelle
+auenneeseen tarkoitukseensa nähden merkitystä tahi sitten jäävät ne
+aivan syrjään. Nämä eivät ole kuitenkaan tehtyjä päätelmiä ja
+asetettuja vaatimuksia, vaan persoonallisen heräämisen luoman
+elämäntilan selvittelyä. Silmälle, joka ensi kerran valveutuen katsoo
+ympäröivään maailmaan ja valloittaa sen omakseen, kirkastuvat ilman
+muuta sädehtivänä auenneen selkeän päivän kategoriset imperatiivit.</p>
+
+<hr style='width: 45%;' />
+
+<p>Nyt on noustava täyttämään nuo imperatiivit. Jokainen näistä uusista
+tuntemuksista on kiihoittimena tekoon. Ja vain teossa ilmeneekin
+persoonallinen elämä, ei maussa, ei tunteissa, ei katsomuksissa,
+arvosteluissa eikä ihanteissa.</p>
+
+<p>Mutta samalla havaitsemme sietämättömäksi riippuvaisuutemme
+menneisyydestä, kaiken totutun jarruttavan vaikutuksen. Tähänastinen
+vegeteeraava elämämme siihen pesiytyneine viettymyksineen, vaistoineen
+ja totunnaisuuksineen on muodostunut sellaiseksi voimankokoomukseksi ja
+niin määrääväksi tekijäksi, että herännyt minämme näyttää olevan aivan
+voimaton sitä vastaan. Sillä tähän asti on jokainen liikkeemme ja
+toimintamme ollut vain varhaisempien elämystemme ja vaikutteittemme
+pelkkää kaikua tahi ainakin ylivoimaisesti niiden määräämä, kun taas
+minämme on saanut tyytyä korkeintaan seurailevan harkitsijan osaan.
+Mutta nyt täytyy minämme yhdellä iskulla itsenäisesti puuttua asiain
+kulkuun, vapaasti ja riippumattomana ohjata elämänsä! Miten voikaan se
+tapahtua!</p>
+
+<p>Itsetietoisuuteen heränneelle ihmiselle on ehkä mahdollista
+perinpohjaisella maltilla ja jännittämällä kaikki voimansa puolustautua
+persoonattoman menneisyytensä vaikutusta vastaan. Mutta heti kun hänen
+raitismielisyytensä hämmentyy, valveutuneisuutensa pettää ja tarmonsa
+katkeaa, heti kun hän ei enää täydellisesti keskittyen hallitse
+silmänräpäystä, on hän sortunut. Sitä edes huomaamatta elää hän taas
+persoonattomasti, niin persoonallinen kuin hän mieleltään onkin, tahi
+vaipuu hän kokonaan takaisin unielämän yövaelluksiinsa.</p>
+
+<p>Mutta sekin, joka väkivaltaisesti, mistään huolimatta nousee, huomaa
+miten suloinen uneliaisuus uudelleen, jäsenet lamauttaen, valtaa hänet,
+niin ettei hän kykene varmoin askelin eikä suoraan kulkemaan tietään.
+Vaappuen sinne tänne hän tähyilee tuskaisena, mihin voisi tarttua tahi
+olisiko näkyvissä ketään, joka opettaisi häntä käymään. Hän vaipuu
+todennäköisesti takaisin entiseen maailmaansa ja on kohta uneksiva
+uinailun lumoissa. On monta, jotka hereille havahtuneina ovat
+yrittäneet elää persoonallisesti. Alkuponnistusten vaivoissa ovat he
+kuitenkin kadottaneet voimansa ja rohkeutensa ja luopuneet
+pyrkimyksestään. Monet ovat huomaamattaan joutuneet uneliaisuuden
+valtoihin, toiset alkaneet jälleen laahautua eteenpäin mykässä,
+katkerassa resignatiossaan, eräät vihdoin ajatelleet yhtä rehellisesti
+kuin päättävästikin: miten vaivalloista, tahdon takaisin rauhani,
+tahdon nukkua ja uneksia.</p>
+
+<p>Monet herättyään eivät kykene ottamaan ensi askeleitaankaan. He jäävät
+makaamaan ja heidän silmänsä painuvat jälleen umpeen. Toiset eivät
+aamun kirkkaudesta huolimatta jaksa nousta, teoilla luodakseen
+persoonallisen elämän päivän. Mieluimmin he tirkistelevät puoliavoimien
+silmäluomiensa alta valoisaan aamuun ja nauttivat siitä hienostelevan
+herkuttelijan täydellisellä perinpohjaisuudella. Kaikki herättävät
+mielenkiihdykkeet he vastaanottavat syvästi, kaikki siitä johtuvat
+ilmaukset he painavat mieleensä. Maun, katsomusten, arvostelmien ja
+periaatteiden alueella tapahtuvasta mullistuksesta he tulevat
+vaikuttavasti ja syvästi tietoisiksi, mutta &mdash; nousemaan he eivät
+kykene. Velttoina tahi kykenemättöminä he katselevat vain kirkasta
+päivää ja kehräävät itselleen persoonallisen elämän maailmankatsomusta.
+Ja kun tulee kysymys elämästä, kuljeskelevat he lauman mukana vanhoja
+uriaan ja toimivat mahdollisimman persoonattomasti. Nämä tällaiset
+ihmiset ovat persoonallisen elämän teoreetikkoja ja haaveksijoita.</p>
+
+<p>Mutta kuka tahtoo olla täysivoimainen ihminen, hänen täytyy <i>elää</i>
+persoonallisesti, elää olemisensa joka silmänräpäyksenä, hänen täytyy
+persoonallisen toiminnan herkeämättömillä vasaranlyönneillä takoa
+onnensa, joka on yksin hänen tarkoituksensa täyttymyksessä; hänen
+täytyy taistella itselleen herruus valtakunnassaan, joka on hän itse;
+hänen täytyy suunnitellen jatkuvasti johtaa kehityksensä korkealle.
+Vain se, joka astuu auringon täyttämään päivään, elää aamun.</p>
+
+<hr style='width: 45%;' />
+
+<p>Miten tämä on mahdollista? Miten voi herännyt persoonallinen elämä
+vahvistua yksin määräävän kehkeytymisen ja väkevän elämän säteilyn
+toimintavoimaksi? Siinä kysymys.</p>
+
+<p>Ei missään tapauksessa itsestään, se selviää jo tähänastisesta
+tarkastelusta. Sunnuntailapsetkaan, puhtaat sankariluonteet, jotka
+säteilevinä urhoina nousevat, eivät pääse eteenpäin, jos he joutuvat
+yksin oman itsensä varaan. Toiset tulevat aivan liian nopeaan
+epävarmoiksi ja avuttomiksi, saaden kasvoilleen hämmentyneen ilmeen
+kuin oudolle alueelle joutuneet lapset; toiset nerokkaassa
+mielivaltaisuudessaan toimivat, kunnes uupuvat lohduttomaan
+hajanaisuuteensa.</p>
+
+<p>Persoonalliseen elämään herännyt ihminen tarvitsee apua, joka muuttaa
+tahtomisen voimiseksi, joka pitää valveilla ja kirkastaa tietoisuutta,
+joka opettaa käymään ja viittoaa tien, joka antaa ryhtiä ja suo tukea.
+Mutta jo alkuasteesta saakka on persoonallinen elämä taitoa, jota on
+opittava ja harjoitettava. Siksi tarvitsemme <i>kasvattajaa</i>.</p>
+
+<p>Persoonattomasi päivästä päivään elelevistä ihmisistä, niistä monen
+monista, jotka vegeteeraten iloitsevat &raquo;sivistyksestään&raquo;; täydellisistä
+nykyajan ihmisistä tuntuu ärsyttävältä ja mielettömältä väite, että
+täysikasvanut ihminen tarvitsee kasvattajaa. Mehän olemme jo jotain
+oppineet, meillähän on asemamme ja kutsumuksemme, kuulumme kiistämättä
+sivistyneihin ja &raquo;kasvatamme&raquo; itse lapsiamme! Mutta jokainen, joka on
+herännyt, tuntee tarvitsevansa kasvattajaa. Hän huomaa, että hänen
+elämänsä ilman kasvattajaa on hedelmätöntä. Siksipä se, että
+ihmiskasvattajien tarve on viime vuosikymmeninä käynyt niin kuuluvaksi,
+onkin epäilemättä persoonallisten vaistojen elävöitymisen ja
+korkeampaan elämään pyrkimisen merkkinä. Kasvattaja Schopenhauer,
+kasvattaja Rembrandt, Goethe, Nietzsche, Bismarck, kasvattaja Kristus
+&mdash; siinä etsivän, kasvattajaa ja kasvatusta kaipaavan nykyajan
+luonteenomaisia tunnuksia.</p>
+
+<p>Persoonallinen elämä on kehittymistä, kasvamista, puhkeamista, mutta ei
+vegetatiivista, vaan tietoisen tarkoituksellista, persoonallista. Tämä
+elämän nousu ei tapahdu itsestään, heräämistä seuraten, vaan kaiken
+läpitunkevan, täysin tietoisen heränneen tahdon täytyy liikuttaa sitä
+ylöspäin; ihmisen tulee aitotunteisena, selväkatseisena ja sitkeän
+päättäväisenä muodostaa tämä elämänsä. Siihen tarvitaan, paitsi voimaa
+ja mielenkirkkautta, myöskin elämänviisautta. Ja nämä ovat kykyjä,
+jotka eivät putoa kenellekään pilvistä, vaan jotka täytyy itse hankkia.
+Niin kauan kuin meillä ei niitä kykyjä ole tahi ole tarpeeksi,
+tarvitsemme kasvattajaa, joka meitä auttaa ja avullaan korvaa
+puutteemme. Se, joka ei ketään löydä, on vaarassa menehtyä aamun
+vaikeuksissa. Näivettynyt, surkastunut persoonallinen elämä onkin
+ajallemme luonteenomainen ilmiö.</p>
+
+<p>Mutta vain persoonallisuudet voivat olla kasvattajina. Heitä eivät
+korvaa ohjeet. Määräykset ja johtolauseet, joihin alistumme ja joiden
+mukaan itseämme ohjaamme, eivät merkitse mitään, vaan meitä voivat
+auttaa yksin elävät ihmiset, joiden vaikutuksen alaisena uusi
+elämämme voimistuu, joiden kanssa voimme olla lämpöisessä
+elämänvuorovaikutuksessa ja jotka kehityksemme jokaisena ajankohtana
+neuvoin ja teoin voivat meitä auttaa ja edistää tervettä
+kehittymistämme. Tässä on kuuliaiselle tie itsenäisyyteen ja syvästi
+vastaanottavalle tie viisauteen.</p>
+
+<p>Onnellinen, ken löytää kasvattajan, löytää täysivoimaisen ihmisen, joka
+elää persoonallisen elämän vapaudessa ja väkevänä säteilee elämää, joka
+rakkaudella, ymmärtämyksellä ja voimainsa ylitsevuotavuudella ymmärtää
+vahvistaa, suojella, viljellä ja nostattaa herännyttä elämää, joka
+ravitsee ja tukee jokaisen omalaatuisen ihmisen elimellistä puhkeamista
+hänen omaperäisyytensä puitteissa, joka kasvattaa itsenäisiä
+persoonallisuuksia, muovailematta jäljennöksiä omasta itsestään. Mutta
+tällaiset kasvattajat ovat nykypäivinä aivan harvinaisia, ja useimmat,
+joilla olisi halua ja rohkeutta päästä tällaisen kasvattajan kanssa
+kosketuksiin, useimmat, jotka eivät pelkää mitään vaivoja, saavat
+turhaan etsiä.</p>
+
+<p>Siksipä olenkin osoittanut jokaisen, joka on etsinyt tietä uuteen
+elämään, Kristuksen luo. Hän on enemmän kuin kasvattaja. Kasvattaja hän
+on kuitenkin myöskin ja voi siksi jokaiselle tulla. Sillä hän auttaa
+meitä, kun meidän alkuperäinen olemuksemme tuskaisesti kirvoittuu
+siteistään. Hän havahduttaa meidän unen kahlehtiman minämme huutaessaan
+sen elämään ja viittoo meille polun, jolla löydämme oman itsemme. Hänen
+ohjaamanaan pääsemme selvyyteen sisäisen olemuksemme tuskantäyteisestä,
+voimattomasta ja hedelmättömästä tilasta, hänen ohjaamanaan löydämme
+myöskin sen punaisen langan, jota myöten voimme selviytyä hämärästä
+sekasortoisuudestamme. Hänen syksynkypsissä sanoissaan ja puheissaan
+tapaamme hämmästyttävästi valaistuina ihmisen luontaisen olemuksen ja
+kehityksen tosiasiat ja lait, jotka juuri hän on löytänyt. Mutta niin
+totta kuin Kristus lopulta onkin täysivoimaisen ihmisen korkeampaan
+olemiseen johtava ainoa tie, niin totta on ihminen kuitenkin hädässä,
+ellei löydä muuta kuin yksin hänet. Niille, jotka pitävät tätä
+kerettiläisyytenä, muistutan vain Paavalin seurakunnilleen usein
+kirjoittamia sanoja: Tulkaa minun ja Herran seuraajiksi. Me tarvitsemme
+kasvattajanamme ihmisiä, joissa Kristuksen elämä on löytänyt muodon ja
+jotka ovat hänen vaikutuksestaan tulleet persoonallisuuksiksi. Ja siksi
+kunnes löydämme tällaisia ihmisiä tulemme heitä aina mitä
+tuskallisimmin kaipaamaan. Sillä tuskinpa monikaan ilman heitä voi
+kasvaa uuden elämän vapaaksi persoonallisuudeksi, niin suuri
+mahdollisuus kuin siihen muuten olisikin.</p>
+
+<p>Jos tilamme nykypäivänä on tällainen, ei kukaan toivottavasti horjune
+valitessaan, katsooko hän Kristukseen vaiko Goetheen, Bismarckiin tahi
+Nietzscheen. Sillä, niin paljon kuin kunnioitammekin näitä
+persoonallisuuksia, he ovat olleet korkeintaan vain persoonallisen
+pyrkimyksen ja nousevan ihmiskehityksen loistavia edustajia.
+Jeesus on ainoalaatuinen, täysivoimainen ihminen, täydellinen
+korkeammanasteisessa elämässään ja sellaisena meistä vielä etäällä.
+Goethen merkitys on siinä, että hän on väsymättömästi tehostanut
+yksilöllisyytensä kehkeytymistä, jossa hän tosin pitkän elämänsä vuoksi
+pääsikin varsin kauas. Bismarckin merkitys on siinä, että hän yhä
+uudestaan viittasi sankarillisen ihmisyytensä jumalallisille lähteille.
+Nietzsche auttoi aikaamme väsymättömästi ampumalla kaipauksensa nuolen
+todellisen ihmisolemisen uuteen maahan, tietämättä, edes selvästi
+näkemättä sinne vievää tietä. Mutta Jeesus kantoi uutta elämää
+itsessään ja osasi sitä myöskin muille antaa.</p>
+
+<hr style='width: 45%;' />
+
+<p>Parhainkaan kasvatus ei kuitenkaan voi mitään ilman kelvollista
+ihmisainesta. Voidaan kyllä saavuttaa hyvinkin paljon, mutta ei mitään
+järjestyksellistä, tervettä, voimakasta, itsenäistä. Tämä pitää
+paikkansa yhtä hyvin ruumiin kuin hengenkin alalla. Kristuskin on usein
+toistanut: Kellä on, hänelle annetaan, jotta hänellä olisi
+yltäkylläisesti. Tämä ei kylläkään mahdu sovinnaisiin kristillisiin
+teorioihin, mutta se on kovaa todellisuutta. Siksipä osoittamalla
+kasvatuksen ja kasvattajan välttämättömyys poistetaan vain osaksi
+heränneen persoonallisen elämän aamun vaikeuksia.</p>
+
+<p>Kasvatuksen kohteina ovat heränneet ihmiset, heidän omalaatuinen
+tietoinen minänsä, jossa heidän tarkoituksensa on elävänä auennut. He
+kuuluvat kaikki niihin, joilla jotain on. Vain heitä voidaan kasvattaa,
+muut täytyy ensin herättää. Mutta heille ei voi kukaan kasvattaja
+antaa sitä, mikä on luovan itsemuodostuksen edellytys: voimaa pysyä
+valveilla, hävittämätöntä elämän tarmoa. On totta, että jokaista
+voidaan jatkuvasti kiihoittamalla &mdash; esitelmillä, kirjoitelmilla,
+kirjeillä, kehotuksilla, tehtävillä &mdash; pitää hereillä, mutta tämä
+pakotettu valveillaolo on hedelmätöntä. Sellainen ihminen tulee aina
+olemaan kykenemätön persoonallisesti kasvamaan tahi antamaan mitään
+persoonallista. Jatkuvasti vaikuttamalla ja lujatahtoisesti
+käsittelemällä voidaan epäkelpoistakin ainesta parantaa ja muovailla,
+mutta tulos on aina vain tekemällä tehtyä, ei luonnollista kasvamista.
+Se jää ikipäiviksi taidetuotteeksi, olematta milloinkaan oman kasvunsa
+alkuperäinen, itsenäinen, luova muodostus.</p>
+
+<p>Jokaisessa heränneessä ihmisessä on tuota elämänvoimaa jossain määrin,
+muuten hän ei olisikaan valveilla. Mutta vain ani harvoissa on sitä
+niin paljon, että se riittäisi pitämään hänet valveilla, kenessäkään ei
+ole sitä tarpeeksi tekemään jatkuvan kasvamisen mahdolliseksi. Ei
+ainoakaan ihminen kätke sisäiseen olemukseensa tyhjentymätöntä
+voimanlähdettä, niinkuin ei maailman kaikkeuskaan ole tyhjentymätön
+lämmönantaja. Persoonalliseen elämäämme tarvittavan elämänvoiman täytyy
+herkeämättömän vastaanottamisen avulla syntyä ja lisääntyä, niinkuin
+kukan, jotta se voisi kasvaa, täytyy juurillaan imeä maasta
+elämänmehua.</p>
+
+<p>Mutta missä ovat elämänvoimiemme lähteet, missä persoonallisen
+kasvamisemme hedelmällinen maa? Jumalassa, hänen luovassa, kaikkeuden
+läpi virtaavassa voimassaan, hänen hengenenergiansa elämänliikunnoissa,
+jotka väräjöiden kulkevat lävitsemme ja syleilevät meitä heti
+kun olemme heränneet omasta itsestämme tietoisiksi. Näistä
+tyhjentymättömän, alkuperäisen olemisen ja kaikkea kannattavan luovan
+alkuvoiman kätketyistä syvyyksistä kumpuavat ikuisen elämämme lähteet,
+jotka voivat täyttää ja ravita tietoiseksi heränneen iäisen olemisemme
+ja toteuttaa meissä pakottavana kaipauksena elävän tarkoituksemme.
+Noissa syvyyksissä on täysivoimaisen ihmisen korkeammanlaatuisen,
+jumalsukuisen elämän lähde.</p>
+
+<p>Jos käännymme Jumalaa kohti, pysymme valveilla, jos avaudumme hänelle,
+kasvaa voimamme. Silloin alkavat persoonallisen elämän mahlat nousta,
+me kasvamme ja kypsymme. Jumalallisen voiman alla tulemme oman itsemme
+valtiaiksi, hänen henkensä valossa seestyy tietoisuutemme laajaksi,
+läpitunkevaksi kirkkaudeksi, hänen energiansa täyttäminä pystymme
+voimantäyteiseen itsemuodostukseen ja ylivoimaiseen säteilyyn. Kaikki
+on kiinteässä suhteessa keskenään. Kuta enemmän jumalallinen pohja
+meissä kasvaa, sitä kalliimpi on omaisuutemme, kuta täydellisemmin
+olemuksemme kaikin säikein juurrumme Jumalaan, sitä kevätvoimaisempana
+työntää elämänpuumme oksia ja lehtiä. Mikäli kasvamme syvyyttä, vain
+sikäli kasvamme korkeutta.</p>
+
+<p>Tämä Jumalan elämänvirta kulkee alati ympärillämme. Me tunnemme sen
+kaikessa, mikä lähettyvillemme joutuu, sillä se soljuu kaikessa
+elävässä ja olevassa: luonnossa ja historiassa, elämämme kaikissa
+käänteissä ja liitoksissa, ihmisissä, joista se kumpuaa, ja ennen
+kaikkea Kristuksessa, jossa tuo elämänvirta on löytänyt ihmiskunnalle
+maailmanhistoriallisen lähdepaikan. Mutta vain se, joka elää ja
+tuntee persoonallisesti, tuntee myöskin tämän virran elävöittävän
+ja voimistavan aallonkosketuksen. Jollei meillä ole syvän
+itsensätuntemisen luomaa ja herkistämää vastaanottavaisuutta, ei tuo
+elämänvirta pääse meihin tunkeutumaan eikä voi meissä muodostua
+korkeamman olemisen voimanantajaksi, ja jollei meillä ole kykyä ja
+taipumusta vastaanottaa kaikki kohtaamamme jumalalliset herätteet,
+kerätä ne ja siten täydentää itseämme, ei korkeamman elämän energia
+tule kasvamaan meissä. Kuta enemmän koko olemisemme kaivaten ojentuu
+Jumalaa kohti, virittyy hänelle, ja kuta paremmin se näin kelpaa
+jumalallisen luomisvoiman elimeksi, sitä enemmän osallistumme hänen
+elämästään ja sitä paremmiksi hänen ihanuutensa todistajiksi ja hänen
+luovan elämänsä ilmaisuiksi tulemme omassa kehityksessämme.</p>
+
+<p>Tämä Jumalaan pohjautuminen ei ole kuitenkaan vain tunteittemme
+virittämä tunnelma, vaan se on oman itsemme jumalanmukainen
+mielenlaatu, jumalanmukainen elämäntila: teon ja totuuden
+persoonallista elämää. Se kirkastaa persoonallisessa kasvamisessamme
+jumalallisen ja inhimillisen välillä vallitsevan molemminpuolisuuden ja
+vuorovaikutuksen. Kuta enemmän avaudumme Jumalalle, sitä väkevämpänä
+puhkeaa persoonallinen elämämme, ja kuta persoonallisemmin elämme, sitä
+vastaanottavammiksi herkistymme jumalallisille vaikutuksille, mikä
+taaskin ilmenee oman itsemme kehitysnousussa. Tähän molemminpuoliseen
+nousuun kätkeytyy persoonallisen kasvamisen salaisuus.</p>
+
+<p>Jos joku edellisen johdosta on saanut sen käsityksen, että &raquo;usko
+Jumalaan&raquo; on tämän jumalallisten voimain kerääntymisen ehtona, niin on
+se merkkinä siitä, ettei sitä ihmeellistä asiaintilaa, jota olen
+koettanut selvitellä, ole oikein ymmärretty. Se on seuraus, ei
+edellytys. Niinkuin Jumala suo aurinkonsa paistaa niin hyville kuin
+pahoillekin, antaa sataa niin syntisille kuin vanhurskaillekin, samoin
+koskettavat jumalalliset elämänvirrat kaikkia ihmisiä. Jokainen kuuluu
+hänen luovan vaikutuksensa piiriin, uskoi hän Jumalaan tahi ei, olipa
+hän ateisti, materialisti tahi spiritualisti. Ihmisen valveillaolo ja
+elämänkaipaus vain määräävät, missä määrin nuo jumalvaikutukset hänessä
+puhkeavat, kokonaan riippumatta siitä, onko ihmisellä ymmärtämystä
+Jumalaa kohtaan vaiko ei. Ei jumalelämyksen syvyys riipu ymmärtämyksen
+asteesta, vaan päinvastoin. Siksipä ei myöskään ateismi tee
+Jumalasta-elämistä mahdottomaksi, vaan tämä elämä tekee lopulta itse
+ateismin mahdottomaksi, niin pian kuin se on tullut ja sen on täytynyt
+tulla määrätynvoimaisena meissä tietoiseksi. Kun minulle sanotaan:
+&raquo;hyväksyn täydellisesti esityksenne ja päämääränne, mutta ateismini on
+järkkymätön&raquo;, vastaan rauhallisesti: &raquo;siitä ei ole ensinkään kysymys;
+tarkatkaa persoonallista elämää ja pyrkikää toteuttamaan
+tarkoitustanne: kaikki muu tulee aivan itsestään.&raquo;</p>
+
+<p>Toiselta puolen eivät älyllistä tahi moralista tietä saavutetut
+mielikuvat ja vakaumukset Jumalasta, vaikkapa mitä eloisin luottamus
+häneen olisi ne henkevöinyt, ole vielä milloinkaan olleet jumalallisten
+kosketusten herkkänä kielistönä, vaan on sellaisena aina ollut vain
+sisäinen alkuperäisyys: vilpittömyys, todellinen tarkoituksensa
+täyttymystä isoova sielun kaipaus. Näille päivän lapsille nousee
+aurinko. Mutta kehen Jumalan elämänlähteestä kiitävät sateet sattuvat,
+ketä ne elävöittävät, lämmittävät ja valaisevat, hän avautuu
+täydellisesti Jumalalle: uskoo häneen, hänestä kokonaan elääkseen.</p>
+
+<p>Tämä on persoonallisen elämän aamun auringonnousu.</p>
+
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="HANS_LARSSON" id="HANS_LARSSON"></a>HANS LARSSON.</h2>
+
+<div class="figcenter" style="width: 210px;">
+<img src="images/006.png" width="210" height="305" alt="Hans Larsson" title="" />
+<span class="caption">Hans Larsson</span>
+</div>
+
+<p>Ennen vanhaan oli lukumiehen työkammio autio ja tyhjä kun
+luostarinkoppi. Suuri rauha ja syvä hiljaisuus vain leijailivat
+huoneeseen tunkeutuvissa auringonsäteissä.</p>
+
+<p>Huoneilla on oma historiansa. Kun seinien rajoittamaan suorakulmaiseen
+tilaan liitetään pilarit, muodostuu temppeli; kun tiedemies tuo
+kädessään huoneeseen kirjan ja kynän, muodostuu siitä hänen
+työsoppensa.</p>
+
+<p>D&uuml;rerin kuparipiirroksessa vuodelta 1514 esitetään hurskas
+keskiaikainen tutkija Hieronymus oikeana työhuoneen patriarkkana. Hän
+istuu siinä ahkerassa työssä kääntäen Raamattua latinankielelle. Hänen
+sisäistä rauhaansa vastaa huoneen hiljainen kodikkuus; hänen
+mielialansa on yhtä aurinkoinen kuin hänen huoneensa, jonka värillisten
+lasi-ikkunoiden läpi aurinko tunkeutuu sisään säteillen valoa ja
+lämpöä. Kotieläimet, Hieronymuksen uskollinen seuralainen leijona,
+jolta hän tarun mukaan oli vetänyt pois orjantappuranpiikin käpälästä,
+ja unelias koira kohottavat kodikkuuden vaikutelmaa. Ikkunankomerossa
+rukouspulpetti, seinällä vihkivesiviuhka ja rukousnauha ja pöydällä
+ristiinnaulitunkuva kertovat hartauden harjoittamisesta kaukaisessa
+erakkomajassa Syyrian erämaassa. Pyhiinvaeltajanhattu ja puukengät
+kertovat matkustuksesta Rooman, Konstantinopolin ja Itämaiden opin
+keskuksiin ja pyhiin paikkoihin. Tiimalasi nurkassa ja pääkallo
+ikkunalla kuvastavat kaiken ajallisen katoavaisuutta. Hieronymus ei
+päässyt paaviksi, hän vetäytyi erääseen luostariin lähelle Betlehemiä
+ja eli siellä kuolemaansa asti.</p>
+
+<p>Siinä keskiajan oppineen lukukammio, neljännellä vuosisadalla eläneen
+raamatunkääntäjän tunnelmien kiinnekohdat, elamänharrastusten kaikki
+työvälineet ja erakon koko kotitalous. Siinä Hieronymus, jota niin
+monet taiteilijat ovat kuvanneet, kirjoitusvehkeineen, Raamattuineen,
+leijonineen ja ristiinnaulitunkuvineen.</p>
+
+<p>Erään toisen raamatunkääntäjän, Lutherin, työhuone Wartburgin linnassa
+on vielä vaatimattomampi. Huonekalustona on pöytä ja tuoli ja ainoana
+seinämaalauksensa tuo tarunomainen mustetahra, jonka kerrotaan jääneen
+seinään Lutherin kiusaajaansa kohti heittämästä mustepullosta.</p>
+
+<p>Mutta Lutherin aikalaisen Erasmus Rotterdamilaisen työkuvaan, joka on
+lähtenyt samaisen D&uuml;rerin kädestä vuonna 1526, on ilmestynyt merkki,
+joka tietää uutta aikaa tiedemiehen työhuoneen historiassa.
+Mustetolppoa vasemmassa ja kynää oikeassa kädessä pitävän humanistin
+pöydälle on ilmestynyt maljakko, jossa on veteen asetettuja kieloja.</p>
+
+<p>Kukkaskimmppu tutkijan pöydällä ei ole siihen näytteeksi asetettu
+samoin kuin ei maalaismökin ikkunassa auringonvaloon pantu
+kukkanenkaan. Se edustaa luontoa ja sen kauneutta, elämän raikasta
+kasvua ja todellisuuden tuntua. Päivänsäteen kaltaisena sanomana se tuo
+pilkistyksen väristä ja lämmöstä kirjanoppineen ajatusmaailmaan ja
+kynäntuotteisiin.</p>
+
+<p>Mutta aikojen muuttuessa ei pelkkä lukeminen ja kirjoittaminen riitä
+eristetyimmänkään työhuoneen asukkaalle. Henkisen työn tervehyttäjäksi
+tarvitaan ruumiillista työtä, tarvitaan liikuntoa ulkoilmassa, keskeltä
+todellista luontoa, sillä ei edes pientä metsikköä voi sellaisenaan
+tuoda sisälle huoneeseen vielä vähemmän monikirjavaa kukkasketoa.
+Tulee uusi, todellisemman työnteon aika, joka vapahtaa yksipuolisen
+työn painolastista. Se tulee yksityisten elämässä ja tulee
+yhteiskunnallisena ilmiönä.</p>
+
+<p>Tolstoin työhuoneessa oli kirjojen ja kynän lisäksi suoranaista
+työkaluja, saha, viikate ja lapio ja naulassa työvaatteet. Kun Lutheria
+vahvisti ihmeellisesti työssä se, että hän kuuli naapurin takovan
+vasarallaan varhaisena aamuhetkenä, tarttui Tolstoi itse vasaraan. Kun
+hän kirjallisessa työssään ja raamatuntutkimuksissaan tarvitsi
+virkistystä, lähti hän kaivamaan ojaa tai hakkaamaan halkoja.
+Niittämiseen hän uhrasi työnsä lomasta kokonaisia päiviä. Hän otti
+käteensä muurauslaastan ja muurasi kotikylässään asuvan köyhän lesken
+uunin. Siinä on meidän työtä odottavan aikamme ja yhteiskuntamme kuva.
+Tolstoi osasi aina uudelleen ja uudelleen luoda ojan auki, sahata
+samanlaiselta näyttäviä halkoja ja joka kesä ryhtyä samaa niittyä
+uudella riemulla niittämään. Joka päivä vereksin voimin ja vaikutelmin
+uudistettuna hän jaksoi lukemattomia kertoja uudelleen muovailla
+kirjallisia tuotteitaan.</p>
+
+<p>Lähiaikoina valautuu varmaankin erikoistieteilijänkin työkammion
+rauhaan ruumiillisen työnteon tunnelma ja vakuutus tieteellisten
+järjestelmien onnellisesta vuorovaikutuksesta todellisen elämän kanssa.
+Elämän ja kaikkinaisen työn tuntemus on kruunaava kirjailijat
+vertauskuvineen, suurmiehet ja ajattelijat lakeineen ja tiedemiehet
+järjestelmineen. Yhteiskunnan parantajat ja uusien uskontojen
+perustajat se varustaa uudella ehommalla väellä.</p>
+
+<p>Nykyajan työhuoneella on kaksi vaaraa. Se voi kiikaroida yksipuolisesti
+jotakin rajoitettua alaa tai tulla täyteen rihkamaa, niinkuin silmä
+hiekkaa, niin ettei se näe eteensä. Edellisen vastapainoksi tarjoutuvat
+taiteen elähyttämät kokonaisvaikutelmat ja jälkimmäisen sisäinen
+keskitys, joka ulospäin kuvastuu edustavien ja arvokkaiden
+yksityiskohtien valinnassa.</p>
+
+<p>Hans Larsson on niitä nykyajan tiedemiehiä, jotka tuntevat ja osaavat
+antaa arvoa työhuoneen hartaalle ja keskitetylle hiljaisuudelle. Hän
+istuu suurennuslasi kädessä ja muodostaa käsityksensä runouden,
+sielutieteen, kasvatuksen ja sivistyksen kysymyksistä niin keskitetyksi
+ja teräväksi kuin suinkin. Tieteellisissä järjestelmissään hän etsii
+sellaista kokonaiskatsomusta, joka saattaisi tyydyttää elämisen
+mahtavaa tarvetta. Ja hän kallistaa korvansa niille elämän ikuisille
+äänille, jotka kaikuvat hänen työpajansa seinien ulkopuolelta. Kaikkea
+tätä kuvastaa hänen työhuoneensa ilmapiiri. Mutta siinä ei sittenkään
+ole tarpeeksi keskitystä.</p>
+
+<p>Voimaa ja esikuvia korkeampaan keskitykseen on ulkona luonnossa.</p>
+
+<p>Kotvan työskenneltyään kammiossaan tiedemies astuu ulos ja sovittaa
+sisäisen silmänsä näkökulmaan kaiken edessään liikahtelevan ja elämästä
+sykähtelevän ja sydämensä hehkuun tiedon ja totuuden, luonnon
+huokauksen. Hän hengittää syvään. Jos hänellä on vielä voimia
+käytettävänään, ryhtyy hän työhön. Jos hän tahtoo levätä, ryhtyy hän
+katselemaan elämää.</p>
+
+<p>Kirjanoppineesta on tullut elämän tuntija. Hänestä on tullut
+käytännöllinen lakimies, jonka lakien mukaan maailmankaikkeus vinhasti
+pyörii. Ja hän, tuo pieni voimakas kääpiö seisoo siinä keskipisteessä,
+elämänkatsomuksensa huipulla ja hallitsee silmiensä eteen noussutta
+näkyä lauseellaan.</p>
+
+<p>&raquo;Ei kaikkea, vaan kokonaisuus &mdash; osassa.&raquo; Se on Hans Larssonin
+tunnusomainen lause, joka sisältää hänen maailmankatsomuksensa johtavan
+aatteen ja joka kimaltelevana helmivyönä sädehtii kaikista hänen
+kirjallisista tuotteistaan. Tiedemies on löytänyt tämän aatteen
+runoilijan ihastuksella kuten kastehelmen poimulehdeltä. &raquo;Kastehelmi
+heijastaa aurinkoa ihanaa; kuvastukoon meissä hän, aurinkoinen elämän.&raquo;
+Hän on nähnyt siinä ihmeellisen keskityksen keskellä aamun hymyileviä
+ihmeitä ja oppinut tuolta pisaralta keskityksen salaisuuden, jota nyt
+opettaa toisille sovelluttaen keskitysajatusta henkielämän ja
+todellisuuselämän eri aloille. Kaikkialta tulee valita sellaisia pieniä
+kastehelmiä, joissa samalla meidän syvin olemuksemme ja sen tarpeet
+kuvastuvat. Ihmisiäkin opimme tuntemaan niistä välähdyksistä, joissa
+heidän persoonallinen yhteytensä heijastuu. Taiteelliseen valintaan
+tottunut silmä voi sellaisen välähdyksen nähdä äänenpainossa
+tai kasvonilmeissä ja jättää valinnassaan paljon pinnallista
+huomioonottamatta.</p>
+
+<p>Keskitys kuuluu luontoon, mutta ennen kaikkea se on ihmisen osuus. Se
+on yleismaailmallinen laki, jonka voimme joka päivä todeta. Ihminen
+elää moninaisuuden maailmassa, iäisyysolentona on hän keskitystä.</p>
+
+<p>Ihmisen sisäistä keskitystä nimittää Larsson &raquo;sisäiseksi näkemykseksi&raquo;,
+tarkoittaen sillä sitä eheätä, kaunista ja kirkasta persoonallista
+välähdystä, joka elämämme voimakkaimpina hetkinä saa sydämemme
+sykähtämään. Ihmisellä on mahdollisuus parhaimpina hetkinään luoda
+itselleen ja toiminnalleen keskipisteitä, jotka sitten muodostavat
+kehän korkeammalle keskukselle. Rengas on aina ollut iäisyyden
+vertauskuva. Se on kokonaisuus, joka keskittyy keskipisteeseensä.</p>
+
+<p>Keskittämisestä seuraa mielihyvää. Keskityksen tulos on
+taideluoma. Sisäinen näkemys on sidottu tunteeseen rikkautensa ja
+yhteydellisyytensä nojalla. Sisäistä näkemiskykyä tarkoittaa myös
+M&uuml;ller puhuessaan lähteestä, josta sisäiset elämänvoimat virtailevat.</p>
+
+<p>Tieteellinen työ on kokoilua. Valmistuakseen ja kypsyäkseen se
+tarvitsee taiteellista työtä, yhdistäviä ajatuksia, joiden keksimisessä
+mielikuvitus on apuna. Kun tiedemies hallitsee ainehistoaan, saa hän
+sen lait sanotuksi suppein, ihastuttavin, valikoiduin, yksinkertaisin
+ja mieleenpainuvin keinoin. Jo yhtä yksityistä ajatustakin sanoiksi
+pukiessaan hän tarvitsee keskitystä, sellaisten kokonaisuutta ja
+rikkaasti sovellutettavaa ajatusta edustavien osien valintaa, joka
+takaa onnistumisen.</p>
+
+<p>Taiteellinen työ vaatii keskitystä. Silloin vasta ymmärrämme taidetta,
+kun tapaamme kokonaistunnelman, jolla on oikeaan osattu keskipiste,
+niin että voimme sen tieteen keinoin todeta paikkansa pitäväksi.</p>
+
+<p>Ollakseen muuta kuin koneellista, vaatii toiminta keskitystä.
+Keskittävä piste on päämaali. Jos kerran jollekin teolle on löytynyt
+onnellinen päämäärä, pyrkivät muut teot tähtäämään siihen
+kompassineulan tavoin. Jos päämääräksi asetetaan jotakin epäolennaista,
+heiluu tekojemme kompassi edestakaisin ja on kovin levoton.</p>
+
+<p>Keskitys on tuo suuri laki kokonaisuudesta ja osasta tai määrätyltä
+kannalta katsottuna vastakkaisuuksien laki.</p>
+
+<p>Kastehelmi kuvastaa ympäristöään, mutta lähempää katsoen on sillä oma
+salattu läpikuultavan kirkas huoneensa.</p>
+
+<p>Keskitetyn hiljaisuuden mies kuvastaa ympäristöänsä ja luonnonlakien
+mukaisten ilmiöiden lainehtimista ympärillään, mutta hänellä on oma
+salattu sisäinen keskuksensa. Se elää omaa hiljaista elämäänsä siirtyen
+elämyksestä toiseen jalojen kuvien vallassa. Sen elämän sykähtelyssä on
+jotakin ihastuttavan suurta. Hänelle puhuu elävä Jumala.</p>
+
+<p>Hän tahtoo saada sen sanotuksi. Hän etsii, valikoi ja viljelee. Hän
+näkee istuvansa olevaisuuden järveen ulottuvalla aidalla metsän ja
+niityn välimaalla ja miettivänsä, miten saisi sanotuksi luonnon
+kesäisen hiljaisuuden ja sen suuruuden kosketuksen. Hän näkee allansa
+läpinäkyvän veden kirkkauden ja etäämpää kuultavan veden pinnan. Hän
+näkee taivaan värit vaihteluineen kaiken luomakunnan värien säestäminä.
+Hän näkee koskemattoman metsän ja raskaan, mutta toivehikkaan työn
+vihannaksi tekemät vainiot. Hän näkee harmaan mökin ja etäämpää kylän.
+Näkee elämän levon ja hiljaisuuden, näkee sen sisässään ja näkee omat
+ajatuksensa ja näkemyksensä.</p>
+
+<p>Tai istuu keskitetyn hiljaisuuden mies tien varrella. Hän näkee elämän
+liikkeen ja levottomuuden. Ihmiset kulkevat vastakkaisiin suuntiin,
+eivät tahdo väistää toisiaan, vihaavat toisiaan ja katsovat taaksensa,
+ensin ystävällisesti hymyiltyään. Hän näkee elämän matkan päämäärän.
+Hän näkee ihmisten sisäisen elämän ja heidän sydämensä liikkeet, kun he
+sisältäpäin valaistuina kulkevat hänen ohitsensa. Hän katsoo omaan
+sydämeensä. Siellä on samanlaista, mutta siellä on jokin oma rytmi,
+joka erottaa sen tuosta edessäolevasta.</p>
+
+<p>Hänellä on vielä useita tähystyspaikkoja. Ja hän kokoaa näkemyksiään
+useampana ajankohtana, hän etsii niitä yhä, sitten valikoi
+mielipaikkansa, kätköpaikkansa, ja pitää ne salaisuutenaan tai julistaa
+niistä käsin, jos kerran nuorena on joskuskaan salatuissa pyhätöissään
+julistanut. On mahdollista, että luonto kuulee hänen puhettaan tai että
+ihmiset tiellä pysähtyvät hetkeksi kuulemaan häntä, jos hän on luotu
+sanomaan sanottaviaan. Sitten hän viljelee sanottavaansa. Hänen
+sanontansa paranee, niin että hän lopulta osaa ja rohkenee sanoa
+Jumalan nimen.</p>
+
+<p>Työvainioiden ja viljelyksien mies on Larsson. Hän on sanonut
+varoittavan ja elähyttävän sanansa nykyajan pintapuoliselle
+sivistykselle teoksessaan &raquo;Sivistys ja ominpäinopiskelu&raquo;. Hän on
+esimerkkinä nykyajan tieteellisten viljelysten miehestä, joka osaa
+kohota sanottavastaan laajemman tietämyksen ja voimakkaamman näkemyksen
+maille, jota eivät rajoita, jonka ajatusta eivät ahdista eivätkä korvaa
+kaihda työhuoneen ahtaat seinät.</p>
+
+<p>Hans Larssonin ulkonaisista elämänvaiheista ei ole monta sanaa
+sanottavana. Hän syntyi v. 1862, tuli dosentiksi Lundin yliopistoon v.
+1893 ja saman yliopiston tietopuolisen filosofian professoriksi v.
+1901. Tieteellisen toimintansa ohella hän on julkaissut suuren
+joukon laajojen lukijapiirien suosiota saavuttaneita teoksia,
+jotka koskettelevat mitä moninaisimpia kysymyksiä sielutieteen,
+kaunotieteen, kasvatustieteen ja filosofian mailta; lisäksi hän on
+monissa lyhykäisissä kirjoitelmissa esittänyt mielipiteitään
+päivänkysymyksistä.</p>
+
+<p>Hänen työhuoneensa tuotteet ovat lukuisat. Hänen ensimmäisestä
+merkittävämmästä teoksestaan &raquo;Intuition&raquo; (1892) on kokoelmaamme
+käännetty viimeinen luku nimellä &raquo;Sisäinen näkemys.&raquo; Vuonna 1896
+ilmestynyt &raquo;Sielutiede&raquo;, joka on suomeksikin käännetty, on erinomaisen
+elävä esitystavaltaan käytännöllisestä elämästä valittuine
+esimerkkeineen. Mainitsemme vielä seuraavat teokset: &raquo;Tahdon vapaus&raquo;
+(1899) ja samana vuonna ilmestynyt, kaunotieteen ja tyyliopin
+kysymyksiä käsittelevä &raquo;Runouden logiikka&raquo; ja &raquo;Tutkielmia ja
+mietelmiä&raquo;, josta on suomennettu kirjoitelma &raquo;Valikointi&raquo;
+Kirjoitelmakokoelmasta &raquo;Aatteita ja voimia&raquo; (1908) on teokseemme
+suomennettu &raquo;Kokonaisuus&raquo;. Kasvatuksellisen sielutieteen
+kysymyksiä käsittelevä &raquo;Tietoelämä&raquo; (1909) on myöskin ilmestynyt
+suomeksi Runokokoelma &raquo;Vaellusretkellä&raquo; (1909), &raquo;Mielipiteitä
+päivänkysymyksistä&raquo; (1911) ja jo mainittu erinomainen kirjanen, sekin
+suomenkielisenä käännöksenä ilmestynyt &raquo;Sivistys ja ominpäinopiskelu&raquo;.
+Filosofinen teos &raquo;Platon ja meidän aikamme&raquo; ja kaunokirjallinen
+&raquo;Hemmabyarne&raquo;.</p>
+
+<p>Siinä keskitetyn hiljaisuuden miehen sanoja ja meidän aikamme
+tiedemiehen työhuoneen tunnelmia.</p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Valikointi" id="Valikointi"></a>Valikointi.</h2>
+
+
+<p>Kuinka vaikea onkaan punnita syitä puolesta ja vastaan, kun on
+kysymyksessä juuri sen valikointi, joka meitä koskee lähinnä. Mitä
+etuja toisella puolen, mitä puutteita toisella, voidaan laskea silloin,
+kun on kysymyksessä jokin ostos, mutta ei silloin, kun on kysymyksessä
+meidän syvin onnemme. Meidän keskitetyn luontomme täytyy näet puhua ja
+päästä selvyyteen itsestään, ymmärtää, mikä on sen kaikkein sisin
+tarve, joka elää omaa elämäänsä silloinkin, kun mielipiteet muuttuvat;
+ja sitten valikoida sen mukaan.</p>
+
+<hr style='width: 45%;' />
+
+<p>Useimmat teot eivät liene valintaa alkuperäisessä mielessä; ne ovat
+ainoastaan mielivaltaa, tilapäisiä tapauksia, aiheuttaen sen, että
+vaaka kallistuu toiselle tai toiselle puolelle. Ja niin monissa
+teoissamme merkitseekin kovin vähän, käykö niin tai näin. Vain yhdellä
+ja toisella, jonka persoonallisuus on oikein kokonainen, valmis ja
+kerta kaikkiaan omintakeisesti viritetty, eivät merkityksettömimmätkään
+teot, itsessään aivan samantekevät, saa ratkaisuaan mielivallasta, vaan
+tulee persoonallisuutta ja järkiperusteita alati mukaan vaakakuppiin.</p>
+
+<p>Entä niissä teoissa, jotka merkitsevät meille enemmän kuin leipä ja
+kaikki aarteet, missä itse meidän olemuksemme on pelipanoksena mukana?
+Tiedän vain sen, että voi olla tuskallisinta ja rauhattominta, mitä
+elämä saattaa meille tarjota, nähdä ja odottaa tämän vaalin tapahtuvan,
+nähdä jonkun henkilön epäröiden haparoivan pimeässä ja ikäänkuin
+sokkona ottavan arpansa elämän kädestä; eikä mikään ole iloisempaa
+nähdä kuin se, että valikointi osuu oikeaan ja vaisto on tehnyt
+tehtävänsä.</p>
+
+<hr style='width: 45%;' />
+
+<p>Selkeä ajatuksemme ja harkintamme on sekin niin monen monituinen
+erehdyksen ja synnin aiheuttaja. Se ei tiedä, milloin sen pitää levätä,
+ei osaa vaieta, kun sillä ei ole mitään enää sanottavana. Se on
+niinkuin oppineitten äänenhälinä, kiistelyt ja alituiset keskustelut,
+jotka kääntävät asiat nurinpäin, kunnes emme enää pääse niistä
+mihinkään selvyyteen; joissa jatketaan niillä sanoilla, jotka he ovat
+saaneet käsiinsä, kauan aikaa vielä senkin jälkeen, kun rehellinen,
+mielensä malttava ajatus on hukkunut puheensorinaan ja istuu hiljaa
+itsekseen, ehkäpä neuvotonna ja etsien, tai sitten pelastava sana
+valmiina huulilla, kun se vain taas saisi hiljaisuutta ja sitä
+kuunneltaisiin ja sen tarkoituksia tahdottaisiin ymmärtää ja sen
+epätäydellistä puhetta koetettaisiin tulkita oikein. Älä salli
+ajatuksesi henkihieverinä ajaa itseään väsyksiin ja huutaa ääntään
+käheäksi julistaessaan aina monen monia syitä ja perusteita. Joudut
+vain lopuksi yhä pahemmin eksyksiin. Ja kuinka eksyksissä ovatkaan
+useimmat juuri sillä hetkellä, kun he tekevät valintansa, valinnan,
+jossa heidän sisin onnensa on pelissä! Mutta valinta on tehtävä ja se
+tehdään. Ne, jotka sen näkevät ja ymmärtävät, vavahtavat ja kääntävät
+katseensa pois, he kauhistuvat sitä epäsointua, joka viiltää
+sisimpäämme, kun jotakin menee sielun sisällä pirstoiksi. Nopanheitosta
+se riippua. Ja jonkun kerran on sattumakin armelias.</p>
+
+<hr style='width: 45%;' />
+
+<p>Sinun pitäisi suoda ajatuksellesi lepoa. Sinun ei ole sallittu joka
+hetki nähdä selkeästi hämärimpääsi. Sinä voit tehdä sen jonkun kerran,
+ja saat odottaa oikeata hetkeä. Sinä saat antaa päivien kulua ja
+pitemmältikin, etkä näe mitään, ja sinun pitää antaa itsellesi rauhaa.
+Mutta kun hetki tulee ja sisimpäsi avautuu sinulle, tulee sinun
+kuunnella kaikella, mitä sielussasi on, mitä sisimpäsi puhuu, ja
+säästää sanoja. Ehkä on kysymyksessä vain lyhyt sekunti, niin ettet saa
+kuulla lausetta loppuun; sinun pitää malttaa mielesi, saat taas odottaa
+oikeaa hetkeä. Jonakin päivänä tulee se taas, ja taas joskus toiste, ja
+sinä kokoat yhteen kaiken kuulemasi. Saat tuntea pienen vaikutelman
+silloin tällöin, niinä hetkinä, jolloin katseesi on kirkkaimmillaan.
+Näiden vaikutelmien mukaan voit ohjata kulkusi ja niistä saat pitää
+tarkkaa huolta. Sillä ne ovat kaikkein arkaluontoisimpia asioita. Nämä
+sielun kosketukset ovat niin heikkoja, niin hienoja ja miltei
+huomaamattomia. Ne häviävät helposti ajatusryöppyyn. Juuri niiden
+edessä täytyy sinun ajatuksesi varoa tekemästä mitään pahaa. Sinä voit
+tuhota ne, kun otat ne pohtiaksesi, kun tahdot ottaa ne yhtenään esille
+ja hypistellä niitä. Sinun tulee pitää ajatuksesi kurissa, etteivät ne
+lavertele tahdittomasti joka hetki herkimmästä sisimmästä elämästäsi.</p>
+
+<p>Ymmärrätkö sinä minua? Tahdon sinulle näet sanoa vain, että niinä
+päivinä, jolloin sydän ei näe tietä, ei niin paljon ole luotettava
+ajatukseen eikä laskelmiin, kuin luonteeseen. Ei ole kysymyksessä
+ajatteleminen, vaan eläminen on kysymyksessä, koko olentomme
+kunnossapitäminen, voimat jännitettyinä, parhaat ominaisuudet
+palveluksessamme, eläminen niin vakavasti, täydesti ja rehellisesti
+kuin suinkin voimme. On kysymyksessä valvominen. Niinä hetkinä, jolloin
+suuret harha-askelet voidaan ottaa, on kohtalokasta lyyhistyä kokoon
+sekunniksikaan. Sielu pitää pysyttää jännitettynä herkeämättä, sen
+tulee olla varuillaan joka silmänräpäys. Kaikki riippuu sellaisina
+aikoina oman oikean minämme, parhaimman luontomme pystyssäpitämisestä.
+Sillä juuri sen on toimitettava valikointi. Sinun tulee pitää se
+elossa, ja usko minua &mdash; luontosi ohjaa sinut oikeaan.</p>
+
+<p>(1891.)</p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Kokonaisuus" id="Kokonaisuus"></a>Kokonaisuus.</h2>
+
+
+<p>Itsetunnon tarpeet ja myötätunnon taipumukset laajenevat, kypsyvät ja
+kasvavat, kunnes muodostuvat henkisiksi vaatimuksiksi, ja nämä
+jälkimmäiset taas liittyvät kasvussaan samoin toisiinsa, käsittävät
+toisensa ja tulevat yhdenmukaisiksi. Täydellisyyden vuoksi vielä
+muutamia sanoja siinä vallitsevista suhteista.</p>
+
+<p>Henkisten vaatimusten voimme katsoa sisältyvän jo vanhastaan
+esitettyyn aatteiden kolminaisuuteen: oikeaan, hyvään ja kauniiseen;
+uskonnollisesta vaatimuksesta saamme puhua erikseen.</p>
+
+<p>Mitä tekemistä on älyllisellä vaatimuksella esteettisen ja eetillisen
+vaatimuksen kanssa?</p>
+
+<p>Ensin kohoamme yksityiskohtien sekavan moninaisuuden yläpuolelle,
+nousemme ylös abstraktioihin ja saamme yleiskatsauksen ja
+ajatusyhteydellisen selon; mutta sitten haluammekin hallita
+yksityiskohtia vielä täydellisemmin, niin että säilyttämällä
+johdonmukaisen järjestyksen voisimme palata yksityisen rikkauteen |a
+tuoreuteen: henkemme lepää vasta esteettisessä näkemyksessä, kuten
+Schelling sanoisi, (loogillisesti adekvaattisessa) sisäisessä
+näkemyksessä, kuten Spinoza lausuu. Runoilija käsittää monet asiat
+hienommin ja herkemmällä sisäisyydellä kuin tutkija sanotaan
+tavallisessa kielessä.</p>
+
+<p>Älyllinen tarpeemme ei tarkoita vain määrättyjen tietovarastojen
+keräämistä ja <i>omistamista</i>, vaan on lopultakin tarve saada olla
+määrätynlaisena tietopuolisesti elävänä ja joustavana, saada pysytellä
+määrätyllä tavalla sisimmässämme &mdash; jolloin tietopuolinen todellisuus
+tulee yhdeksi käytännöllisen kanssa. Fichte teroittaa tätä koko
+ajattelussaan; hengen toimivaisuus on sen tietopuolinen voitto; Spinoza
+sanoo samoin: tietopuoliseen täydellistymiseen perustuu käytännöllinen
+vapautus.</p>
+
+<p>Mitä tekemistä on eetillisellä elämällä esteettisen ja tietopuolisen
+kanssa?</p>
+
+<p>Samassa määrässä kuin eetillinen vaatimus muodostaa persoonallisuuden
+sisintä, tai persoonallisuutta aina sormen päihin asti, jos sama asia
+mieluummin tahdotaan näin sanoa, niin alkaa se muovailla kauneuslakien
+mukaisesti ja siveellisesti oikea tulee täydelliseksi siveellisesti
+kauniissa; samoin kuin olennon terveys ja elinvoima tulee yhdeksi
+muotojen ja viivojen kauneuden kanssa.</p>
+
+<p>Eetillinen vaatimus tulee kosketuksiin älyllisen toimintamme kanssa
+ensin siten, että se tarvitsee tietämistä <i>välineeksi</i>,
+valistukseksi voidakseen osua oikeaan. Mutta &mdash; tässä voi vedota
+erityisesti siihen, mitä Fichte sanoo kasvatuksesta &mdash; tietopuolinen
+elämä ei saa koskaan olla ainoastaan käytännöllisen välikappaleena,
+silloin ei tämä jälkimmäinen koskaan saavuta sitä pistettä, missä
+ihminen tulee taas kokonaiseksi, ja missä tietopuolinen ja
+käytännöllinen lankeavat yhteen &mdash; sillä tähän eheyteen suunnattu
+taistelu se juuri on velvollisuuden summa.</p>
+
+<p>Esteettinen elämä vihdoin &mdash; se on tosin jo sillä mitä on sanottu
+tullut lausutuksi &mdash; saa johtajakseen selvyystarpeen, ja lepo kauniissa
+on vanhastaan käsitetty sielun puhdistusta tarkoittavaksi kylvyksi.</p>
+
+<p>Nämä henkisten tarpeiden eri lajit näyttävät niinmuodoin voivan
+laajentua siten, että ne käsittävät toinen toisensa, ja että ne eivät
+vain kykene sitä tekemään, vaan että niillä on sisälläasuva tarve,
+sisäinen vaatimus täydellistyä tähän suuntaan.</p>
+
+<p>Jos niin kerran on asian laita, täytynee myöskin olla, ainakin
+ihanteena, sellaista elämää, joka on kokonaisuuselämää älyllisenä,
+eetillisenä ja esteettisenä todellisuutena.</p>
+
+<p>On mahdollista, että juuri tämä kokonaisuus muodostaa kaiken sen
+elämän olennaisen luonteen, jota täydellä syyllä voidaan sanoa
+uskonnolliseksi.</p>
+
+<p>Älyllinen elämä saa, samassa suhteessa kuin sillä on tuntua itse
+olevaisuuden keskuksesta, ylevyyden ja autuuden tunnun, josta monen
+monet ovat antaneet todistuksia. Tutkijasta ja vaarinottajasta tulee
+katsoja ja rukoilija.</p>
+
+<p>Kristityn eetillinen elämä tulee täydelliseksi siinä tunteessa, ettei
+ihminen voi mitään omasta voimastaan. Tämä tunne ei suinkaan johdu
+yksinomaan kristillisestä maailmankatsomuksesta; se on epäilemättä
+puhtaasti inhimillinen ja sielutieteellinen ilmiö, joka ansaitsee mitä
+suurinta huomiota. Niin kauan kuin ihmisellä on sellainen tunne, että
+hänellä on oma itsensä täydellisesti kädessään, kulkee hänen
+käytännöllinen elämänsä alemmissa muodoissa. Hän ohjaa itseään
+määrättyjen sääntöjen mukaan eikä ole vielä uskaltanut luottavaisesti
+panna koko tuntematonta olemustaan toimintaan. Yleisesti elämme siten
+varovaisuudesta; ja haluaisin mielelläni tietää, eikö tämä ole juuri se
+synti, jonka se teki, joka kätki leiviskänsä maahan. Me teemme itse
+persoonallisuutemme, eikä se ole korkeinta laatua, koska se
+luonnollisesti tulee hätiköiden tehdyksi, ja jos kuvittelisi sellaisen
+henkilön jatkavan elämäänsä uudessa olotilassa, niin tuntuupa melkein
+siltä, että ensimmäinen tehtävä siellä on hellittää tuo mestaroiva ote
+omasta itsestään; luovuttaa itsensä jumalalle, sanoisi kristitty, joka
+tuntee nämä asiat ja ilmaisisi sillä tapaa sisäisen kokemuksen, jota
+meidän kaikkien pitää pyrkiä ymmärtämään.</p>
+
+<p>Ja sitten lopuksi vielä kohtaamme tämän saman nöyryyden ja itsestään
+luopumisen taiteilijalla, joka korkeimman luomisen silmänräpäyksessä
+myös tuntee, että hän ei itsestään tee sitä, mitä tekee, vaan
+pikemminkin, että jokin voima hänen sisässään luo itsestään.</p>
+
+<p>Vaikka emme kulkisikaan puhtaasti kuvailevan kokeellisen sielutieteen
+ulkopuolelle, emme voi välttää sen tosiasian toteamista, että
+inhimillisen elämän korkeimmat tilat saavat hurskauden, <i>pietas</i>,
+luonteen, joka luonnollisesti voi näyttää sangen erilaiselta aina sen
+mukaan, minkälaisen luonteenlaadun läpi se taittuu; sillä hiljainen
+mieli voi tuntea kokonaisuuden mahdin, mutta niin voi tehdä myös
+profeetan tai uhmaajan hehkuva mieli.</p>
+
+<p>Ihminen ei lakkaa koskaan uneksimasta aikaa, jolloin elämä on
+rikkomaton yhteys ja toista aikaa, jolloin olemiston voimat ovat
+jälleen taistelun kautta päässeet sovitukseen &mdash; ja synti on aina
+siinä, että jokin voima poistuu itsestään ja unohtaa kokonaisuuden. Uni
+palaa aina, sillä me eläydymme siihen alati. Elämämme on päivittäin
+juuri tätä taistelua, ja maailmanhistoria on tätä taistelua, ja
+ajattelijat, jotka ovat koettaneet saada kuuloonsa olevaisuuden elämää,
+ovat kuulleet tämän painiskelun otteet.</p>
+
+<p>Entä ovatko kaikki nämä voimat, jotka lähtevät ulos |a &raquo;luopuvat&raquo;,
+pahoja? Ei &mdash; kuka tässä pahasta puhuukaan? Kellä täällä on aikaa
+pysähtyä syyttämään? Kaikilla on omansa täytettävänään. Jumalia ovat ne
+ja kokonaisuuden omia ajatuksia ja lähettejä. Mutta jokaisesta
+erinneestä voimasta voi tulla saivartelija &mdash; ja niin juuri on
+tapahtunutkin. Ajatus unohti alkukotansa ja kadotti kokonaisuuden
+tunnun; silloin väistyi siitä voima ja jumala lankesi ja tuli
+ihmiseksi. Ja sillä tasolla, missä se heräsi, korjasi se asiansa taas
+käteensä kuten unissa tehdään. Mutta nyt puhkesi taistelu erillisten
+voimien kesken, jotka tunsivat toisensa, ja paha oli tullut maailmaan,
+nimittäin ihmisunessa.</p>
+
+<p>Ellet usko metafysiikkaa, niin usko ainakin omaa havaintoasi ja koeta
+oppia löytämään metafyysillistä historiaa mielen vaihteluista.</p>
+
+<p>Koko meidän elämämme, sen korkeimmissa muodoissakin, voi ruveta
+maistumaan ammatilta, ja silloin se on aina jonkun verran pilalla.
+Ibsen antaa Hedda Gablerin<a name="FNanchor_55_55" id="FNanchor_55_55"></a><a href="#Footnote_55_55" class="fnanchor">[55]</a> sanoa eräälle henkilölle, jonka juuri
+piti olla kaupungin vapaahenkisin olento, nautinnonihminen ja
+kaunosielu, jolla oli vaatimuksena saada pitää takkinsa puhtaana
+ammattisaivartelun tomuhiukkasista, että myöskin hän on &raquo;ammattimies&raquo;.
+Tämä sanonta ahdistaa meitä kaikkia, osuu meidän rajoittuneisuuteemme
+ja sattuu myöskin meidän parhaimpaan paatokseemme, olipa se sitten
+eetillistä tai esteettistä laatua tai mitä tahansa &mdash; luulen että se
+kuristaa itse tuota pahaa, langennutta, josta kokonaisuuden sanomat
+ovat saivarteluja. Sillä eikö satu Mefiston arimpaan paikkaan juuri
+tämä pieni huomautus: te olette myös jonkinlainen ammattimies.</p>
+
+<p>Mutta jos me nyt tahdomme nimittää kokonaisuuselämää, sellaisena kuin
+minä tässä olen tahtonut sitä esittää, uskonnolliseksi elämäksi, on se
+toinen asia. Filosofisessa selvittelyssä voi siihen olla pakotettu,
+mutta jokapäiväisessä puheessa luulen helposti johtavan harhaan, jos
+sanaa <i>uskonnollinen</i> käytetään, kun on kysymyksessä muut kuin ne,
+jotka kuuluvat kristittyyn kirkkoon tai johonkin muuhun uskontokuntaan.</p>
+
+
+
+<hr style="width: 65%;" />
+<h2><a name="Sisainen_nakemys" id="Sisainen_nakemys"></a>Sisäinen näkemys.</h2>
+
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">&raquo;Kom tystnad, kom, med dunkelbl&aring;a vingar,<br /></span>
+<span class="i0">mig överhölj, och näps de fräcka ljuden,<br /></span>
+<span class="i0">som väga själens helga andakt störa.&raquo;<a name="FNanchor_56_56" id="FNanchor_56_56"></a><a href="#Footnote_56_56" class="fnanchor">[56]</a><br /></span>
+</div><div class="stanza">
+<span class="i26">Stagnelius.<br /></span>
+</div></div>
+
+
+<p>Palatakseni taas siihen kohtaan, josta lähdin, olen siis eri aloilla
+tahtonut panna merkille, mitä tapahtuu siinä siirtymäkohdassa, jossa
+tietämisemme saa sisäisen näkemyksen luonteen. Ennen kaikkea olen
+antanut tutkimukseni pysytellä liki sitä rajaa, jossa muutos tapahtuu
+ja jossa arkipäiväinen tai tieteellinen tarkastelu puhkeaa tunnelmaksi.
+Olen ajatellut, että se, joka pitää silmällä juuri tätä rajaa, näkee,
+että ennen muodonmuutosta käsillä ollut sisältö ei mene kadoksiin, vaan
+keskittyy ja on kaikkineen, vieläpä äärettömän paljon runsaampana
+mukana uudessa tuotteessa, joka syntyy; että siinä kohdassa
+tietopuolinen kykymme saavuttaa olennaisesti korkeamman asteen.
+Saattanee olla oikein ja hyödyllistä juuri siinä, missä sisäinen
+näkemys kulkee rajan yli, ottaa se tutkittavaksi logiikassa; ja
+luullakseni se kykenee kestämään sen. Mutta sitten saa se kulkea
+vapaasti hyvän luottamuksemme saattamana, emmekä tahtone toivoa, että
+se hiljentäisi askeleitaan pysyäkseen samassa tahdissa meidän ja
+logiikkamme kanssa. Sisäinen näkemiskyvyn toiminta ei menetä
+salaperäisyyttään siitä, että sitä pidetään jonakin mietiskelyn lajina
+eikä erotus näiden molempien kykyjen välillä todellisuudessa pienene.
+Se tulee niin suureksi, että myöskin sitten, kun me asteikon jossakin
+pisteessä olemme voineet panna merkille mietiskelyn taiteellisen
+asteen, on yläpuolellakin solmukohtia siellä, missä uusi kyky alkaa
+ilmetä niin olennaisesti entisestä eriävänä, että alemman tason
+taiteilija &mdash; ajattelen mielessäni taiteilijaa, joka täydellä
+oikeudella kantaa sitä nimeä &mdash; ei mahdollisesti voi ymmärtää tätä
+korkeampaa kykyä ja mitä tämä näkee ja kuinka se toimii.</p>
+
+<p>Näkemys on lepoa &mdash; mutta se on voiman lepoa. Kun ajatus on ottanut
+niin voimakkaan otteen, että ainehisto on hellittänyt vastustuksensa,
+kun se on houkutellut esille meidän elämämme sisällön ja pitää sen
+kehää vaivatta koossa &mdash; silloin se istuu leväten ja katsellen
+korkeimman valtansa vaikutuksia. Älyllisesti rasitetulle ajallemme on
+hyvä vihjata, että lepo on löydettävissä tätä tietä ja kasvattajien
+asia onkin käyttää sitä meidän hyödyksemme. Joka kerta kun ainehisto
+läpikäy keskityksen, ei muodostuakseen luurangoksi ja kaavaksi, vaan
+sellaisen keskityksen, jota runoudessa tavataan, vähentyy tämän aikamme
+hartioita painavan ainehiston rasitus. Jokainen käytännöllinen
+kasvatuksellinen ote, joka tapaa lukuisat eri langat juuri siinä
+pisteessä, missä ne ovat kiertyneet yhteen solmuksi, vie osaltaan tätä
+keskittämistapahtumaa kappaleen matkaa eteenpäin. Kaikki sellaiset
+yleiskatsauksen saantia tarkoittavat pienet avustukset kulkevat oikeaan
+suuntaan ja yhdessä; kaikilta tahoilta tullen ne vievät kohti suurta
+päämäärää: auttavat levittämään elämän yli jonkun verran runsaammin
+näkemyksen lepoa ja mielenylennystä. Onko tämä vain makuasia? Jo
+sellaisenakin se olisi kyllin tärkeä.</p>
+
+<p>Nyt on paljon tarpeellisempaa kuin ennen asettaa korkeita vaatimuksia
+tietämyksen yhteydelle, runouden, tieteen ja kasvatuksen synteesille.
+Henkemme pirstoutuu helposti moninaisuudesta, joka sitä askarruttaa, ja
+henkinen elämämme tulee ulkopuoliseksi, siksi että tietämisemme murenee
+liian paljon opillisuudeksi voidakseen siitä kehkeentyä viisaudeksi
+eikä niinmuodoin asetu tunne- ja tahtoelämän yhteyteen; älyllinen
+elämämme ei samalla muodostu eheäksi persoonalliseksi elämäksi. En
+tahdo toistaa mitä niin monet muut ovat tästä sanoneet; minä puolestani
+olen tahtonut huomauttaa, että ehyttä persoonallista elämää tulee
+mikäli hallitsemme tietopuolista sisältöämme, niin että me seisomme
+silmiemme edessä laaja ja vapaa näköala olevaisuuden yli, ja että se
+tunnelma, joka silloin leviää yli elämän, on jotakin paljon suurempaa
+kuin pelkkä taidenautinto, jommoisena sitä tahdotaan pitää. Aikamme
+väsyneen lentävän hollantilaisen<a name="FNanchor_57_57" id="FNanchor_57_57"></a><a href="#Footnote_57_57" class="fnanchor">[57]</a> &mdash; ajattelen Viktor Rydbergin
+runoa &mdash; onnistuu liian harvoin irtautua levottomuudestaan, päästä oman
+itsensä perille, elää ehyttä elämää ja levätä tunnelman hiljaisuudessa.</p>
+
+<p>On eräs seikka, jota aikamme tarvitsee (ja vähäksyy) enemmän ainakin
+kuin muut ajat, mutta joka tapauksessa niinkuin muutkin: hiljaisuus &mdash;
+kuvaannollisesti puhuen; tarkoitan sellaista hiljaisuutta, joka
+vallitsee suurina silmänräpäyksinä, jolloin on ikäänkuin hiljaista
+kautta koko maailman ja ihmiset sanovat kuulevansa ajan kellon lyönnit.
+Ehkä ei meillä ole niin viljalti moisia silmänräpäyksiä kuin ennen,
+jolloin kohtalo löi meidän pöytäämme ja sai koko seuran vaikenemaan;
+emmekä juuri toivone itsellemme onnettomuuksia. Mutta ilman tätä
+hiljaisuutta ei mikään aika ole täysin onnellinen, ja meidän täytyy
+etsiä sitä tavalla tai toisella, ellemme tahdo olla kovaonnisempia kuin
+meidän isämme, jotka saivat tuntea ukkosenjyrähdyksiä. Aikamme on
+täynnä hälinää. Me teemme työtä, eikä minun nähdäkseni ole syytä olla
+sitä tekemättä. Mutta meidän täytyy sitten teroittaa korviamme sitäkin
+enemmän, niin että kuulemme hiljaisuuden melun lävitse. Meillä ei ole
+yksinäisiä nurkkia eikä erämaita, mutta meidän täytyy etsiä
+hiljaisuutta toisella tavalla ja oppia löytämään sitä kaikkialta,
+suuren maantien viereltä. Se, joka löytää siihen luotteet &mdash; ja
+taiteilijan asia on ennen muita auttaa meitä löytämään ne &mdash; väistyy
+syrjään milloin tahtoo ja astuu ikäänkuin näkymättömän aitauksen läpi,
+ja siellä sisällä sen takana, siellä on hiljaisuus. Ja siellä me
+kuulemme oman lyhyen elämämme kellon naksuttavan, silloin kun aikaa
+vierii eteenpäin, ja tunnemme olevamme kotona; ehkä kuulemme myös
+jonkun kerran suuren maailmankellon käynnin. Kuten sanottu, työtä
+täytyy tehdä ja kalkuttaa tässä maailmassa, eikä siinä ole mitään
+sanomista. Mutta eikö tieteen työpajassa &mdash; eikö meitä voitaisi siellä
+hiukkasen enemmän kuulla? Onhan jo jotakin meille luvattu, on luvattu,
+että me saamme siellä kuulla sitä suurta, joka tapahtuu hiljaa.</p>
+
+<p>Vain sisäisen näkemyselämän hiljaisuudessa, rauhassa ja tunnelmassa
+tajuaa näet sielu kyllin selvästi voidakseen tutkia sitä, mikä kätketty
+on. Vain siellä se elää eheänä, syvällisessä yhteydessä kaikkien
+voimiensa kanssa.</p>
+
+<div class="footnotes"><h3>VIITESELITYKSET:</h3>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_1_1" id="Footnote_1_1"></a><a href="#FNanchor_1_1"><span class="label">[1]</span></a> Epiktetos ja Montaigne ovat olleet monien myöhempien
+aikojen ajattelijoiden käytännöllisen elämäntaidon opettajia.
+Descartesilla on merkittävä perustava vaikutus uudenaikaisen ajattelun
+eri aloihin.
+</p><p>
+<i>Epiktetos</i>, joka eli n. 59&mdash;120 j. Kr, oli roomalainen orja, joka
+hengenlahjoillaan uhmasi isäntänsä julmuutta ja hämmästytti häntä niin,
+että sai häneltä lopulta vapauden. Sen jälkeen hän toimi Roomassa
+stoalaisten opettajana. Nähtävästi kristinuskon vaikutuksen alaisena
+hän opetti mielenlaadun hyveitä kaikessa niiden alkuperäisessä
+kauneudessa, itsehillintää, kärsivällisyyttä, ihmisrakkautta ja
+lempeyttä. Siksi viehättävätkin hänen opetuksensa Pascalia, Emersonia,
+Maeterlinckia ja Tolstoita. Epiktetos ajattelee, että ihmisen
+todellinen tarkoitus on viljellä ja kehittää itsestään Jumalaa eli
+alkusyytä; hänen on opittava erottamaan paha hyvästä suhteessaan
+itseensä ja suhteessaan toisiin ihmisiin ja hänen on pyrittävä sitä
+varten sisäiseen ja ulkonaiseen vapauteen.
+</p><p>
+<i>Michel Montaigne</i> (1533&mdash;02), ranskalainen kirjailija ja
+ajattelija, toimi nuoruudessaan tuomarina, mutta vetäytyi sitten
+maaseudulle miettimään ihmiselämän kysymyksiä ja onnistuneiden
+maataloustoimiensa ohella kirjoittelemaan tutkimuksiaan, joissa hän
+kehoitti etsimään luontoa, teroitti luonnonmukaisen elämän tärkeyttä ja
+antoi vapaasti kehittyneelle yksilöllisyydelle suuren arvon. Sisäisten
+sotien aikana oli hänen kotinsa avonainen linna, jonka ovet olivat auki
+kaikille puolueille. Ajattelun historiassa hän edustaa epäilyhenkistä
+suuntaa ja on itseensä keskittänyt eri epäilijäluonteiden kaikki
+vivahdukset. Epäily koettaa pitää olettamusten vaakaa tasapainossa. Kun
+asioissa on aina tukea syille ja vastasyille, pääsee se pitemmälle,
+joka terveesti epäilee, kuin se, joka tiedon ja käytännöllisen elämän
+tiellä kehittää yksipuolisuuteen ihmisen luontaista uskoa. &raquo;Jos
+mahdollisimman tarkkaan ja tunnollisesti punnitsen itseäni&raquo;, kirjoittaa
+Montaigne, &raquo;niin huomaan, että parhaimpaankin hyvään minussa on
+sekoittunut pahaa, ja minä, joka rakastan tämänlaatuista hyvettä niin
+vilpittömästi ja täydellisesti kuin kukaan maailmassa, pelkään, että
+jos itse Platon puhtaimmassa hyveessään olisi kuunnellut ja painanut
+korvansa aivan lähelle itseään, hän olisi kuullut sorahduksen
+ihmissekotusta itsessään, vaikkapa vain hyvin heikkona ja etäisenä ja
+ainoastaan hänen itsensä kuultavana.&raquo;</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_2_2" id="Footnote_2_2"></a><a href="#FNanchor_2_2"><span class="label">[2]</span></a> Sadan vuoden kuluttua ensimmäisen painoksen ilmestymisestä
+julkaisi Voltaire uuden painoksen v. 1776 varustaen sen ivallisilla
+huomautuksilla ja selityksillä.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_3_3" id="Footnote_3_3"></a><a href="#FNanchor_3_3"><span class="label">[3]</span></a> Paulus Aemilius oli kaksi kertaa Roomassa konsulina.
+Ensimmäisen konsulikauden päätyttyä hänet pitkäksi aikaa syrjäytettiin,
+jolloin hän antautui kokonaan kasvattamaan lapsiaan. Hänen poikansa
+Publius, jonka Scipio Africanus vanhempi otti ottopojakseen, oli
+kuuluisa Scipio Africanus nuorempi, joka hävitti Karthagon. Roomalaiset
+valitsivat Publius Aemiliuksen kuusikymmenvuotiaana konsuliksi, jotta
+hän saattaisi loppuun pitkällisen sodan Makedonian kuningasta Perseusta
+vastaan. Palauttamalla kurin sotajoukkoon hän pääsikin vastustajastaan
+voitolle ja sai niin runsaan saaliin, että se vapautti Rooman
+kansalaiset omaisuusveron maksamisesta. Voitettu Perseus lankesi
+voittajan jalkojen juureen pelkurimaisesti armoa anoen. &raquo;Ystäväni&raquo;,
+sanoi silloin konsuli lempeästi, &raquo;käytöksesi vähentää voittoni arvoa;
+sinä osoitat olevasi niin suuri pelkuri, etteivät roomalaiset saa
+mitään kunniaa sinun voittamisestasi.&raquo; Kun tämä kunnon roomalainen
+kuoli 160 e. Kr., jätti hän jälkeensä niin vähän omaisuutta, että se
+tuskin riitti hänen vaimonsa elatukseksi.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_4_4" id="Footnote_4_4"></a><a href="#FNanchor_4_4"><span class="label">[4]</span></a> Pascalin &raquo;Mietelmien&raquo; selityksillä varustetussa
+laitoksessaan Voltaire takertuu Pascalin ajatuksiin ihmisen
+etevämmyydestä ja tekee seuraavia puolittain ivallisia huomautuksia:
+&raquo;Mitä merkitsee sana &raquo;<i>ylevä</i>&raquo;? On kyllä totta, eitä ajatukseni
+ovat jotakin aivan toista kuin esimerkiksi auringon kehrä; mutta onko
+todistettu, että elävä olento, jolla on joitakin ajatuksia, on ylevämpi
+kuin aurinko, joka elävöittää koko tuntemamme luomakunnan? Onko tämä
+ihmisen ratkaistavissa? Hänhän on sekä tuomari että asianosainen.
+<i>Työ</i> on toista työtä arvokkaampi siksi, että se on tuottanut
+enemmän vaivaa tekijälleen, ja siksi, että se on hyödyllisempää. Mutta
+onko Luojalta kysynyt enemmän vaivaa auringon luominen kuin pienen,
+noin viiden jalan mittaisen elävän luominen, jolla on enemmän tai
+vähemmän ajatuksia? Ja kumpi näistä kahdesta on maailmassa
+hyödyllisempi, elävä olentoko vai aurinko, joka valaisee kokonaisia
+maailmoja? Ja mitkä aivojen ajatukset ovat parempia kuin aineellinen
+maailma?&raquo;</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_5_5" id="Footnote_5_5"></a><a href="#FNanchor_5_5"><span class="label">[5]</span></a> Alkuperäisessä tekstissä on toisessa luvussa puhuttu
+muutamien virkapukujen vaikutuksesta ihmisten mielikuvitukseen, mutta
+kun tämä luku koskee Ranskan oloja aikaisemmilta ajoilta, on se jätetty
+pois.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_6_6" id="Footnote_6_6"></a><a href="#FNanchor_6_6"><span class="label">[6]</span></a> Tekijä tarkoittaa katolisen kirkon rippi-isää, jolle
+synnit sai tunnustaa seinään laitetusta pienestä kuunteluaukosta,</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_7_7" id="Footnote_7_7"></a><a href="#FNanchor_7_7"><span class="label">[7]</span></a> Pyrrhonistit olivat epäilymielisen ajatussuunnan
+edustajia. Heidän mielestään oli kaikki ihmisen tieto yhtä luuloteltua
+kuin unet.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_8_8" id="Footnote_8_8"></a><a href="#FNanchor_8_8"><span class="label">[8]</span></a> Tähän on Voltaire liittänyt huomautuksiaan. &raquo;Ei ole perää
+siinä, ettemme hitustakaan ajattele nykyisyyttä&raquo;, hän sanoo, &raquo;mehän
+ajattelemme sitä tutkiessamme luontoa ja suorittaessamme kaikkia elämän
+tehtäviä; yhtä paljon me ajattelemme myös tulevaisuutta. Kiittäkäämme
+luonnon luojaa, joka on antanut meille lakkaamatta tulevaisuuteen
+viittaavan vaiston. Ihmisen kalleimpia aarteita on toivo, joka
+lieventää suruamme ja kuvailee tulevia ilojamme nykyisten ilojemme
+taustaa vasten. Sillä jos ihmiset olisivat niin onnettomia, etteivät
+tekisi työtä muuta kuin nykyhetken hyväksi, eivät kylväisi, rakentaisi,
+istuttaisi, eivätkä pitäisi mistään huolta, puuttuisi tällaisen turhan
+leikin pyörteessä kaikkea. Onko Pascalin kaltainen henki voinut joutua
+niin ylimalkaisen lauselman orjaksi kuin tämä on? Luonto on järjestänyt
+niin, että jokainen ihminen riemuitsee nykyisyydestä, elättäessään
+itseään, synnyttäessään lapsia, kuunnellessaan suloisia säveleitä,
+käyttäessään ajatus- ja tunnekykyään ja että hän, lähtökohtanaan nämä
+tehtävät ja niiden keskellä ollen, ajattelee tulevaa päivää, jota ilman
+hän nääntyisi nykyhetken kurjuuteen. Ainoastaan lapset ja hullut
+ajattelevat vain nykyisyyttä, pitäisikö meidän olla heidän
+kaltaisiaan?&raquo;</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_9_9" id="Footnote_9_9"></a><a href="#FNanchor_9_9"><span class="label">[9]</span></a> Kreikkalainen filosofi Platon (427&mdash;347) oli nuoruudessaan
+ollut jonkun aikaa Sokrateen oppilaana. Ajatuksillaan aatteiden
+olemassaolosta ainoana todellisena koko maailmankaikkeudessa on hän
+ratkaisevasti luonut pohjan kaikkien aikojen aatteellisuudelle,
+esiintyipä se missä muodossa tahansa, ja siten valtavasti vaikuttanut
+ihmiskunnan ajatteluun aina meidän päiviimme saakka. Muunneltuina
+tapaamme Platonin perusajatukset kauttaaltaan myöskin Emersonin
+tuotannossa, Emerson kun jo nuoresta pitäen tunsi kiintymystä häneen.
+&raquo;Platon seisoo kaikkialla teiden päässä, joilla ei ole loppua, vaan
+jotka jatkuvat kautta kaikkeuden&raquo;, sanoo hän kirjoitelmassaan
+Platonista. Hän sanoo myös, että &raquo;yksin Platon on sen ihailun arvoinen,
+jota kalifi Omar kiihkomielisesti osoitti Koraanille sanoessaan:
+polttakaa kirjastot, sillä se mikä niissä on arvokasta, sisältyy tähän
+kirjaan&raquo;. Valistusajan miehet, Voltaire etunenässä, ovat ainoat, jotka
+eivät ymmärtäneet Platonin merkitystä; he pitivät hänen ajatuksiaan
+sekasotkuna. &raquo;Pidot&raquo; on Platonin pääteoksia.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_10_10" id="Footnote_10_10"></a><a href="#FNanchor_10_10"><span class="label">[10]</span></a> Plutarkhos (n. 46&mdash;120), kreikkalainen
+historioitsija, jonka arvokkain teos &raquo;Elämäkertoja&raquo; on onnistuneitten
+luonnepiirrostensa voimalla jättänyt jälkiä monen aikakauden
+kirjallisuuteen ja monen nuoren ihastuneeseen mieleen. Chaucer
+(1340&mdash;1400), Englannin suurin runoilija ennen Shakespearea.
+Shakespearesta (1564&mdash;1616), Englannin ja maailmankirjallisuuden
+suurimmasta näytelmäkirjailijasta, Emerson on teoksessaan &raquo;Ihmiskunnan
+edustajia&raquo; kirjoittanut tutkielman &raquo;Shakespeare tai runoilija&raquo;. Milton
+(1608&mdash;74), kuuluisa englantilainen runoilija, joka maaseudun sydämessä
+kirjoitti uskonnollisen kertomarunoelman, pääteoksensa &raquo;Kadotettu
+paratiisi&raquo;. Burns (1759&mdash;96), kuuluisa skotlantilainen runoilija, joka
+viettäen aikansa maalla mitä erilaisimmissa puuhissa sepitteli
+runojaan; luonnonrunot ja rakkauslaulut ovat hänen parhaitaan.
+Wordsworth (1770&mdash;1850), hänkin merkittävimpiä englantilaisia
+runoilijoita, luonnon hiljaisuuden ihastunut laulaja, joka iloisesti
+kohtasi luonnossa ilmenevän salaperäisen kuin ystävän ikään; pääteos
+laaja opetusruno &raquo;Retkeily&raquo;. Coleridge (1772&mdash;1834), englantilainen
+runoilija ja arvostelija, vakaumukseltaan uskonnollinen; hänen
+runoelmansa sisältävät luonnonihailua ja hänen ihanteensa oli Milton.
+Hän eli kauan järven rannalla ja oli luotu järvilaulajaksi.
+Tutkielmassaan &raquo;Montaigne tai epäilijä&raquo; Emerson lausuu tämän
+edustavasta ajatussuunnasta: &raquo;Spartalainen tai stoalainen ajatussuunta
+on liian jyrkkää ja jäykkää meidän tarpeisiimme. Pyhän Johanneksen ja
+nöyrän vastustamattomuuden kanta toisaalta taas tuntuu liian ohuelta ja
+ilmavalta. Me kaipaamme kimmoavaa, mukautuvaa teräspukua, lujaa kuin
+edellinen, taipuisaa kuin jälkimmäinen.&raquo;</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_11_11" id="Footnote_11_11"></a><a href="#FNanchor_11_11"><span class="label">[11]</span></a> Emerson sai todeta toistenkin mieltymystä Sokrateeseen.
+Tutkielmassaan Montaignesta hän lausuu: &raquo;Hänen kirjoitustavassaan ei
+ole mitään innostusta tai kaipuun henkevyyttä: tyynen tyytyväisenä ja
+itsekylläisenä noudattaa se keskitietä. On ainoastaan yksi poikkeus
+tästä &mdash; hänen rakkautensa Sokrateeseen. Puhuessaan hänestä alkavat
+hänen kasvonsa kerrankin hehkua, ja hänen kirjoitustapansa kohoaa
+intomielisemmäksi.&raquo;</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_12_12" id="Footnote_12_12"></a><a href="#FNanchor_12_12"><span class="label">[12]</span></a> William Channing (1780&mdash;1842), amerikkalainen
+jumaluusoppinut ja mainio kirjailija, taisteli elämän ikänsä
+suvaitsevaisuuden, kansainvallan, raittiuden ja orjien vapauttamisen
+puolesta. Hänen kaunopuheisilla ja voimakkailla sanoillaan oli
+jalostava vaikutus hänen aikalaisiinsa ja yleiseen mielipiteeseen
+&raquo;Itsekasvatus&raquo; on hänen parhaimman kirjoitelmansa nimi. Merkittäviä
+ovat myös hänen tutkielmansa Napoleonista ja Miltonista. Channingin
+maanmiehenä on Emerson monessa suhteessa hänen ajatustensa elähyttävän
+vaikutuksen alainen ja hänen elämäntyönsä ansiokas jatkaja.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_13_13" id="Footnote_13_13"></a><a href="#FNanchor_13_13"><span class="label">[13]</span></a> Uuden Englannin valtioiden kautta kulkee vuorijono, joka
+on jatkona Alleghany-vuorille.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_14_14" id="Footnote_14_14"></a><a href="#FNanchor_14_14"><span class="label">[14]</span></a> Emerson ja Carlyle, englantilainen historioitsija ja
+kirjailija (1795&mdash;1881), pitävät ikäänkuin kädestä kiinni toisiaan;
+niin läheisiä he ovat henkisesti toisilleen. Carlyle on jäykkä,
+ankarasanainen opettaja, Emerson hieno, henkevä luennoitsija, Carlyle
+on ikäänkuin veistetty graniittiin, Emerson marmoriin.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_15_15" id="Footnote_15_15"></a><a href="#FNanchor_15_15"><span class="label">[15]</span></a> John Brown (1800&mdash;1859) oli Yhdysvalloissa ensimmäisiä,
+jotka tosi teossa ryhtyivät ajamaan neekeriorjien vapauttamisen asiaa.
+Kourallisella hengenheimolaisia hän valloitti 1859 Harpers Ferryn
+asevaraston Virginiassa aikoen jakaa aseet orjille, mutta näinä eivät
+liittyneet häneen. Orjuudenpuoltajien joukot kukistivat hänen
+hankkeensa, ottivat hänet kiinni ja tuomitsivat kuolemaan. John Brownin
+sankarikuolema hirsipuussa herätti pohjoisvaltioissa intoa
+vapautustaisteluun, joka alkoi heti kuu presidentiksi v. 1S60 valittiin
+samojen ihanteiden elähyttämä Abraham Lincoln, joka sitten
+julistuksellaan vapautti Yhdysvaltojen neekeriorjat v. 1863 ja johti
+kansalaissodan voitokkaaseen loppuun.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_16_16" id="Footnote_16_16"></a><a href="#FNanchor_16_16"><span class="label">[16]</span></a> Ällös tavoittele ulkonaisia.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_17_17" id="Footnote_17_17"></a><a href="#FNanchor_17_17"><span class="label">[17]</span></a> Ihminen on oma tähtensä; ja sielu, joka voi tehdä hänestä
+rehellisen ja täydellisen ihmisen ja käskeä valoa, vaikutusta ja
+kohtaloa; ei mikään tule hänen osakseen liian aikaisin tai liian
+myöhään. Tekomme ovat enkeleitämme, joko hyviä tai pahoja, ne ovat
+meidän kohtalokkaita varjojamme, jotka alati vaeltavat rinnallamme.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_18_18" id="Footnote_18_18"></a><a href="#FNanchor_18_18"><span class="label">[18]</span></a> Francis Beaumont (1584&mdash;1616) ja John Fletcher
+(1579&mdash;1625), suosittuja englantilaisia näytelmänkirjoittajia, jotka
+yhdessä sepittivät näytelmäkappaleita Shakespearen esikuvien mukaan.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_19_19" id="Footnote_19_19"></a><a href="#FNanchor_19_19"><span class="label">[19]</span></a> Heitä lapsi kallioille ja ruoki häntä emäsuden maidolla;
+kun hän talvehtii kotkan ja ketun kanssa, tulee voima hänen käsikseen
+ja nopeus hänen jaloikseen.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_20_20" id="Footnote_20_20"></a><a href="#FNanchor_20_20"><span class="label">[20]</span></a> Mooses ei taipunut toisten israelilaisten tavoin
+kumartamaan kultaista vasikkaa. Hän oli nähnyt vuorella Jumalan ja
+kuullut hänen äänensä, joka puhui hänen sisimmälleen. Sentähden hän
+saattoi julistaa kansalleen uudet lait.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_21_21" id="Footnote_21_21"></a><a href="#FNanchor_21_21"><span class="label">[21]</span></a> Vähien Antillien itäisin saari Länsi-Intian saaristossa.
+Saaren asukkaista on vielä nytkin 90 % neekerejä ja sekarotuisia, jotka
+työskentelevät suurilla sokeriruokoviljelyksillä.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_22_22" id="Footnote_22_22"></a><a href="#FNanchor_22_22"><span class="label">[22]</span></a> Andit on sen mahtavan, korkeahuippuisen vuoristosarjan
+yhteisnimi, joka ulottuu pohjoisesta etelään pitkin Amerikan
+mannermaata. Himalaya taas on Aasian korkein vuorijono.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_23_23" id="Footnote_23_23"></a><a href="#FNanchor_23_23"><span class="label">[23]</span></a> Akrostikhoni on runo, jossa säkeiden alku- tai
+loppukirjaimet tai jotkut muut määrätyt kirjaimet muodostavat jonkin
+merkittävän sanan tai lauseen samaan tapaan kuin nyt puolueiden,
+yhdyskuntien tai laitosten nimen alkukirjaimista muodostetaan
+lyhennettyjä sanoja. Aleksandriinisäe on taitehikkaasti sommiteltu säe,
+joka sisältää 12 tai 13 lyhytpitkää tavua, tahtilepo aina 6:nnen tavun
+jälkeen.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_24_24" id="Footnote_24_24"></a><a href="#FNanchor_24_24"><span class="label">[24]</span></a> Chatham, oikeastaan Chathamin jaarli William Pitt
+vanhempi (1708&mdash;78), etevä englantilainen valtiomies, oli voimakas
+puhuja ja suuri kansanmies. Ylisotarahaston hoitajana hän toimi
+aikalaisekseen harvinaisella omanvoiton pyytämättömyydellä,
+seitsenvuotisen sodan aikana hän nostatti sotajoukkoon suuren rohkeuden
+ja urhoollisuuden: puolusti parlamentissa valtavalla puhetaidollaan
+amerikkalaisten siirtolaisten itseverotusoikeutta ja piti v. 1778
+ylähuoneessa hengenheikkona niin järkyttävän voimakkaan puheen, jossa
+tällä kertaa vastusti Englannin sotajoukkojen poiskutsumista
+Amerikasta, että meni tainnoksiin ja kuoli kuukauden kuluttua.
+</p><p>
+Yrjö Washington (1732&mdash;99), Yhdysvaltojen vapautussodan sankari ja
+ensimmäinen presidentti, oli ihmisenäkin jalo ja kaikkien
+kansalaistensa ihailema. Yleväryhtisenä seisoi hän veneen kokassa, joka
+vei hänet Delaware-joen yli jouluk. 26:ntena 1776 ratkaisemaan
+vapautussodan kulkua. Hänen hautakiveensä on kaiverrettu sanat:
+&raquo;Ensimmäisenä sodassa, ensimmäisenä rauhassa, ensimmäisenä
+kansalaistensa sydämessä.&raquo;
+</p><p>
+Adamsilla Emerson tarkoittaa joko Samuel Adamsia (1722&mdash;1803),
+amerikkalaista valtiomiestä, joka työskenteli tehokkaasti Yhdysvaltain
+vapauttamiseksi Englannin vallan alta, ja jota on sanottu Amerikan
+Catoksi, tai John Adamsia (1735&mdash;1826), joka tuli Yhdysvaltain
+presidentiksi Washingtonin jälkeen; hän oli kirjoituksillaan
+puolustanut Amerikan oikeuksia, oli ollut mukana itsenäisyysjulistusta
+laatimassa maalleen ja oli edustanut maataan Euroopassa.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_25_25" id="Footnote_25_25"></a><a href="#FNanchor_25_25"><span class="label">[25]</span></a> Spartalainen huilu on pieni kolmireikäinen, terävä-
+ääninen huilu, jota käytettiin rummunlyönnin säestyksenä
+sotilasmarsseissa.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_26_26" id="Footnote_26_26"></a><a href="#FNanchor_26_26"><span class="label">[26]</span></a> Antonius pyhää (n. 250&mdash;356) pidetään kristillisen
+munkkilaisuuden isänä. Kaksikymmenvuotiaana kuuli hän saarnan rikkaasta
+nuorukaisesta, päätti elämässään toteuttaa täydellisen uhrautumisen
+vaatimuksia ja luovutti kaiken omaisuutensa köyhille. Senjälkeen hän
+vetäytyi erämaan yksinäisyyteen. Aika oli sellainen, että tuhannet muut
+riensivät seuraamaan hänen esimerkkiään.
+</p><p>
+Kveekarien kirkkokunnan perusti George Fox (1624&mdash;91), joka jo
+19-vuotiaana suutarinoppipoikana rupesi miettimään uskonnollisia
+asioita. Hän tahtoi sanoa, että ihmisen tulee ennen kaikkea tarkata
+&raquo;sisällistä sanaa&raquo; omassa sielussaan ja pitää sitä valolähteenään. Itse
+hän jo nuorena näki näkyjä.
+</p><p>
+John Wesley (1703&mdash;1791) pani muutamien ylioppilaiden kokouksessa
+Oxfordissa 1729 alulle laajalle levinneen metodistisen suunnan;
+kokouksen osanottajat päättivät tyytymättöminä ajan paheellisuuteen
+ruveta elämään ankaraa säännönmukaista kristillistä elämää. Wesleyllä
+oli hyvät hengenlahjat, puhujakyky, järjestelytaito ja uupumaton halu
+saada toimia. Englantilaiset ovat arvostelleet hänen vaikutustaan
+numeroilla: hän matkusti 40 tuhatta englanninpenikulmaa, piti 40,500
+saarnaa ja antoi pois lahjoina 32 tuhatta puntaa. Hän sanoi
+kääntymyksensä tapahtuneen toukok. 24:ntena 1738 &raquo;kello neljännestä
+vailla yhdeksän&raquo; Lutherin roomalaisepistolan selitystä luettaessa.
+Välittömän hurskautensa ja yleisestä ajan suunnasta poikkeamisensa
+takia hän sai kärsiä paljon pilkkaa ja vainoa. Hän kuoli todellisena
+sankarina.
+</p><p>
+Thomas Clarkson (1760&mdash;1846) oli englantilainen orjuuden vastustaja ja
+sai Cambridgen yliopiston palkinnon v. 1785 kirjoittamastaan
+tutkielmasta &raquo;Onko oikein tehdä ihmisiä orjiksi vastoin heidän
+tahtoansa?&raquo; Hän pyhitti koko elämänsä taisteluun orjuutta ja
+orjakauppaa vastaan.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_27_27" id="Footnote_27_27"></a><a href="#FNanchor_27_27"><span class="label">[27]</span></a> Mainittu kansansatu on laajalle levinnyt eri maiden
+kirjallisuudessa. Tanskalainen kirjailija Ludvig Holberg (1684&mdash;1754)
+on sitä käsitellyt huvinäytelmässään &raquo;Jeppe Niilonpoika.&raquo;</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_28_28" id="Footnote_28_28"></a><a href="#FNanchor_28_28"><span class="label">[28]</span></a> Yrjö Kastriota (v. 1403&mdash;68), jota turkkilaiset
+nimittivät Skanderbegiksi, oli albanialainen vapaussankari. Hän pakeni
+panttivankeudesta Turkin sulttaanin hovista, nostatti albanialaiset
+kapinaan ja voitti Albanian vapailla vuorilla kaikki turkkilaisjoukot,
+jotka lähetettiin häntä vastaan, olivatpa ne kuinka suuret tahansa,
+ehkäisten siten turkkilaisten tunkeutumisen Eurooppaan. Vasta hänen
+kuoltuaan joutui Albania vieraan ikeen alle pitkiksi ajoiksi.
+Kastriotan vapaudenkaipuuta vireillä pitävä henki on nyt vihdoin meidän
+aikoinamme luonut vapaan Albanian!</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_29_29" id="Footnote_29_29"></a><a href="#FNanchor_29_29"><span class="label">[29]</span></a> Thor on skandinavilainen ukkosenjumala; skandinavilaisen
+jumalaistaruston ylin jumala Odin tunnetaan Wodan-nimisenä Ala-Reinin
+varrella, missä ennen vanhaan anglien kera Iso-Britanniaan muuttanut
+germaninen kansanheimo, saksilaiset l. saksonit, asui.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_30_30" id="Footnote_30_30"></a><a href="#FNanchor_30_30"><span class="label">[30]</span></a> Hänen kätketty ajatuksensa elää meidän pyrkimyksissämme,
+meidän uljuutemme on meidän paras Jumalamme.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_31_31" id="Footnote_31_31"></a><a href="#FNanchor_31_31"><span class="label">[31]</span></a> Kreikkalaisessa rakennustaiteessa on kaksi huomattavaa
+suuntaa, doorilainen ja joonialainen; jälkimmäisessä ovat muodot
+yleensä rikkaammat ja joustavammat kuin edellisessä.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_32_32" id="Footnote_32_32"></a><a href="#FNanchor_32_32"><span class="label">[32]</span></a> Henry Hudson (n. 1550&mdash;1611), englantilainen
+löytöretkeilijä koetti pienellä laivallaan, johon mahtui noin 12
+miestä, ensin koillisväylän kautta ja sitten luoteisväylän kautta
+Pohjois-Amerikan yläpuolitse purjehtia Kiinaan, jolloin tuli
+Hudson-joen suulle, Hudsonin-salmeen ja suureen Hudsonin-lahteen, mihin
+jäi talveksi. Vuonna 1611 nousi hänen laivamiehistönsä kapinaan ja
+jätti hänet poikansa ja muutamien muiden retkeilijöiden kanssa
+avonaiseen veneeseen meren aaltojen ajeltavaksi. Senjälkeen ei ole
+saatu mitään tietoa hänen kohtalostaan. Bering (1681&mdash;1741),
+tanskalaissyntyinen löytöretkeilijä, jonka mukaan ovat saaneet nimensä
+Beringin-meri ja Beringin-salmi, osoitti, eitä Siperian pohjoispuolitse
+on olemassa koillisväylä Amerikkaan ja varusti v. 1734 suuren
+pohjoismaisen retkikunnan sitä tutkimaan. Amerikan rannikolla ajoi
+myrsky hänen vaatimattomasti varustetun laivansa autiolle saarelle,
+missä hänen terveytensä murtui ja hän kuoli. Englantilainen
+merisotilas, naparetkeilijä Parry (1790&mdash;1855) teki useita onnistuneita
+löytöretkiä Pohjois-Amerikan pohjoisrannikon saariryhmiin ja saavutti
+Huippuvuoren-retkellään 1827 pohjoisennätyksen, joka
+pysyi voimassa 50 vuotta. Englantilainen napaseuturetkeilijä John
+Franklin (1786&mdash;1847) joutui ensimmäisellä retkellään suunnattomaan
+hätään, josta töintuskin pelastui hengissä, mutta teki v. 1845
+kahdella erinomaisesti varustetulla laivallaan uuden retken etsien
+luoteisväylää. Laivat jäivät kuitenkin sille tielleen ja vuoteen 1857
+mennessä oli kaikkiaan 39 laivaa käynyt etsimässä kadonneita, mutta
+turhaan. Lopulta saatiin kuitenkin selville, että laivat olivat
+jäätyneet kiinni, Franklin kuollut ja miehistö pelastunut maihin, mutta
+menehtynyt siellä matkan vaivoihin.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_33_33" id="Footnote_33_33"></a><a href="#FNanchor_33_33"><span class="label">[33]</span></a> Tory ja whig olivat Englannin kahden suuren puolueen
+nimet Kaarle II:n ajoista lähtien. Yhdysvalloissa käytettiin edellistä
+nimitystä vapaussodan aikana niistä, jotka tahtoivat pysyä Englannin
+yhteydessä ja jälkimmäistä vapauden puolustajista sekä myöhemmin
+eräästä puolueesta, joka sitten liittyi &raquo;tasavaltalaisiin&raquo;.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_34_34" id="Footnote_34_34"></a><a href="#FNanchor_34_34"><span class="label">[34]</span></a> Titaaneiksi nimitetään muinaistarustossa taivaan ja
+maaemon synnyttämää jumalasukukuntaa. Titaanit olivat rajuja,
+uhmamielisiä alkuolentoja, joiden kukistumisen kautta jalommat
+jumalolennot pääsivät valtaan.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_35_35" id="Footnote_35_35"></a><a href="#FNanchor_35_35"><span class="label">[35]</span></a> Atlantin valtameressä Afrikan länsirannikolla sijaitseva
+Saint Helenan saari oli Napoleonin kuuluisa karkoituspaikka.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_36_36" id="Footnote_36_36"></a><a href="#FNanchor_36_36"><span class="label">[36]</span></a> Monipuolista kreikkalaista filosofia Aristotelesta
+(384&mdash;322 e. Kr.) voi pitää yleensä kaiken tieteellisyyden isänä. Hänen
+oppinsa ovat parintuhannen vuoden ajan vaikuttaneet monien, etenkin
+luonnontieteiden viljelyyn. Emerson ottaakin erään hänen oppinsa
+pääkohdan esimerkiksi arvovallasta, josta ihminen luonnossa
+vaeltaessaan sisäisesti voi olla täysin piittaamatta samoin kuin
+yleensä kaikesta, joka on omiaan sitomaan hänen sisintään. Aristoteleen
+kolmella yhteydellä Emerson nähtävästi tarkoittaa Aristoteleen
+luonnossa näkemää saman asian kolmea pääperustetta: muotoa, liikuttavaa
+syytä ja tarkoitusta, jotka yhdessä yksilöllisessä ihmissielussakin
+ilmenevät kolmena sielun lajina eli asteena: kasvisieluna eli ruumiin
+elinvoimana, aistillisena eläinsieluna ja järjellisenä, ajattelevana
+sieluna.
+</p><p>
+Kölnin kolmella kuninkaalla Emerson tarkoittaa ulkonaista
+hallitusmahtia, josta sisäinen ihminen on riippumaton. Kölnissä on
+Wilhelm I:n, Fredrik Wilhelm III:n ja Fredrik Wilhelm IV:n kuvapatsaat.
+</p><p>
+Sorbonnen yliopisto oli keskiajalla teologisen opiskelun pääpaikkoja;
+myöhemmin on ruvettu Sorbonnen nimeä käyttämään Pariisin koko
+jumaluusopillisesta tiedekunnasta. Nykyään on Sorbonnessa toista sataa
+opettajaa ja toistakymmentä tuhatta ylioppilasta.
+</p><p>
+Edinburgh Review on huomattava englantilainen aikakauskirja, joka v.
+1802 perustettiin Edinburghissa, mutta on nyt ilmestynyt Lontoossa. Sen
+vaikutus yleiseen mielipiteeseen oli aikoinaan tavattoman suuri.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_37_37" id="Footnote_37_37"></a><a href="#FNanchor_37_37"><span class="label">[37]</span></a> Ralph Cudworth (1617&mdash;88), englantilainen filosofi, pappi
+ja Cambridgen yliopiston opettaja, vastusti mekaanista luonnonkäsitystä
+ja ateismia tehostaen sen sijaan ihanteellista ja uskonnollista
+maailmankatsomusta sekä siveellisten aatteiden ehdotonta pätevyyttä.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_38_38" id="Footnote_38_38"></a><a href="#FNanchor_38_38"><span class="label">[38]</span></a> Egyptissä syntynyt ajattelija Plotinos (204&mdash;270 j. Kr.)
+oli uusplatonilaisen filosofian huomattavin edustaja, jonka mystiikalla
+on kautta aikojen ollut vaikutusalaa, kirkkoisien aikana ja
+keskiajalla, vieläpä uudella ajallakin. Korkean henkisyyden
+kannattajana on hänellä suuri merkitys. Hän opettaa, että Jumalan
+ykseydestä säteilee maailman moninaisuus asteittain yhä vähenevää
+täydellisyyttä kohti. Hänen viimeiset sanansa olivat: &raquo;Minä koetan nyt
+itsessäni löytyvän jumalallisen viedä takaisin kaikkeuden Jumalan luo.&raquo;
+Hänen oppilaansa Porphyrios julkaisi hänen teoksensa nimellä &raquo;Enneadit&raquo;
+ja kirjoitti hänen elämäkertansa.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_39_39" id="Footnote_39_39"></a><a href="#FNanchor_39_39"><span class="label">[39]</span></a> Saksalainen historiantutkija Barthold Georg Niebuhr
+(1776&mdash;1831) perusti nykyaikaisen arvostelevan historiantutkimuksen.
+Pääteoksessaan &raquo;Rooman historia&raquo; hän koetti lähdeteoksia, m. m.
+Liviuksen historiallisia teoksia, tarkasti seulomalla päästä
+historiallisen totuuden perille ja muodostaa itselleen oikean kuvan
+muinaisen Rooman oloista. Saksalainen muinaistutkija ja kielentutkija
+Friedrich August Wolf (1759&mdash;1824) oli muinaistutkimuksen
+huomattavimpia tienraivaajia. Pääteoksessaan &raquo;Prolegomena ad Homerum&raquo;
+hän osoitti Homeroksen runojen olevan monen eri runoilijan tekemiä
+ja näytti siten, mitä palveluksia kielitiede saattoi tehdä
+muinaistutkimukselle. Kreikkalainen Thukydides (synt. n. 454 e. Kr,)
+oli ensimmäinen etevä historiankirjoittaja. Roomalaisen historioitsijan
+Liviuksen (59 e. Kr.&mdash;17 j. Kr.) elämäntyönä oli Rooman historian
+kirjoittaminen.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_40_40" id="Footnote_40_40"></a><a href="#FNanchor_40_40"><span class="label">[40]</span></a> Ranskalainen filosofi Victor Cousin (1792&mdash;1867) oli
+eklektisen ajatussuunnan edustaja koettaen valikoiden sovitella
+järjestelmäänsä Schellingin, Hegelin ja Descartesin ynnä muiden
+ihanteellisten ajattelijain aatteita.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_41_41" id="Footnote_41_41"></a><a href="#FNanchor_41_41"><span class="label">[41]</span></a> &raquo;Ivanhoe&raquo; ja &raquo;Wawerley&raquo; ovat maailmankuulun
+englantilaisen kirjailijan Walter Scottin (1771&mdash;1832) kirjoittamia
+historiallisia romaaneja. &raquo;Wawerley&raquo; (1814), jonka hän julkaisi
+salanimellä, oli ensimmäinen hänen 29:stä historiallisesta
+romaanistaan. &raquo;Ivanhoen&raquo; hän kirjoitti v. 1820.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_42_42" id="Footnote_42_42"></a><a href="#FNanchor_42_42"><span class="label">[42]</span></a> Pindaros (n. 520&mdash;440 e. Kr.) oli muinaisen Kreikan
+suurimpia runoilijoita. Rafael (1483&mdash;1520) oli kuuluisa italialainen
+taidemaalari, &raquo;onnen helmalapsi, joka kulki kunniasta kunniaan,&raquo; ja
+josta suuri italialainen kuvanveistäjänero Michelangelo (1475&mdash;1564)
+sanoi, että hänen saavutuksensa perustuu ahkeruuteen eikä neroon.
+Dryden (1631&mdash;1700), englantilainen runoilija ja näytelmänkirjoittaja,
+jonka näytelmät parhaastaan koskettelivat sankarien suuria kohtaloita.
+Ranskalainen kirjailijatar, rouva de Sta&euml;l oli aikansa merkillisimpiä
+naisia; hän otti osaa myöskin Ranskan valtiolliseen elämään ja sai
+kirjoitustensa vuoksi tavan takaa lähteä maanpakoon ja kokea mitä
+ihmeellisimpiä vaiheita. Hänen kirjallinen tuotantonsa on sangen laaja
+ja kuvastaa sekä hänen aikaansa että hänen omia kokemuksiaan ja
+elämyksiään.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_43_43" id="Footnote_43_43"></a><a href="#FNanchor_43_43"><span class="label">[43]</span></a> Kreikkalainen viisas Pythagoras (n. 570&mdash;500 e. Kr.)
+perusti veljeskunnan, joka ankarine ohjeineen, vertauskuvineen ja
+salamerkkeineen on tullut myöhäisempien veljeskuntien esikuvaksi.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_44_44" id="Footnote_44_44"></a><a href="#FNanchor_44_44"><span class="label">[44]</span></a> Jäähyväispuhe, pidetty nuorison kokouksessa Jasenkissa
+Tshertkovien luona vuona 1907.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_45_45" id="Footnote_45_45"></a><a href="#FNanchor_45_45"><span class="label">[45]</span></a> Venäläinen sensuuri on tästä kohdasta aikoinaan poistanut
+seuraavan mielenkiintoisen kappaleen, joka tuntuu eritoten koskettavan
+nykypäivien oloja: &raquo;Jo kauan on ihmisten kesken ollut vallalla se
+harhaluulo, eitä hyvän järjestelyn avulla voidaan huonoista ihmisistä
+valmistaa hyvää elämää (kuin pilaantuneesta viljasta paistaa hyvää
+leipää), ja tämä harhaluulo on aiheuttanut ihmisille paljon pahaa ja
+aiheuttaa sitä vielä nytkin. Ennen aikaan ovat tätä harhakäsitystä
+pitäneet yllä vain hallitsijat. He ovat koettaneet (ainakin ovat
+sanoneet koettaneensa) ja nytkin koettavat kaikenlaisen väkivallan,
+omaisuuden riistämisen, vankeuden ja mestausten avulla tehdä
+kunnottomista ihmisistä hyvän ja rauhallisen yhteiskunnan. Nyt
+koettavat tätä samaa tehdä vallankumoukselliset ja teitäkin yllytetään
+siihen. Rakkaat veljet, älkää antautuko tämän harhan valtaan. Tehkööt
+hallitsijat, tsaarit, ministerit, vahdit ja poliisit pahoja töitään;
+koettakaa te, jotka olette pysyneet niistä erillään, pysyä edelleenkin
+puhtaina. Samoin koettakaa säilyä puhtaina ja vapaina osanotosta niihin
+väkivallan töihin, joihin teitä kutsuvat vallankumoukselliset.&raquo;</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_46_46" id="Footnote_46_46"></a><a href="#FNanchor_46_46"><span class="label">[46]</span></a> Nuorena tuomarina Maeterlinck sai oikeussalissa katsahtaa
+rikollisten sielunelämään. Hän oppi heissäkin näkemään jumalallisen
+kipinän.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_47_47" id="Footnote_47_47"></a><a href="#FNanchor_47_47"><span class="label">[47]</span></a> Mira on Valaskalan tähtikuvioon kuuluva tähti, jonka
+valonvaihtelujen syytä ei ole saatu selville. Altair on kaksoistähti
+Kotkan tähtikuviossa, ja Berenicen-hiuksiksi nimitetään erästä
+pohjoisen taivaan tähtiryhmää.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_48_48" id="Footnote_48_48"></a><a href="#FNanchor_48_48"><span class="label">[48]</span></a> Johann Kaspar Lavater (1741&mdash;1801) oli saksalainen
+kirjailija, joka eli Sveitsissä. Ankarasti paheksuttuaan Ranskan
+vallankumouksen väkivaltaisuuksia hän sai järkähtämättömän vakaumuksen
+miehenä istua Baselin vankilassa. Sittemmin hän haavoittui Z&uuml;richiä
+piiritettäessä ja kuoli koviin tuskiin. Hurskas, lempeä ja uhrautuva
+luonne kuvastuu kaikista hänen teoksistaan ja sanoistaan.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_49_49" id="Footnote_49_49"></a><a href="#FNanchor_49_49"><span class="label">[49]</span></a> Emanuel Swedenborg (1688&mdash;1772), ruotsalainen
+luonnontutkija ja henkien näkijä, on ihmiskunnan historian
+merkillisimpiä miehiä, mutta sellainen, että hänen nimensä, kuten
+Emerson sanoo, on muuttuva sananparreksi. Se, että hänen älynsä ja
+järkytetty henkensä hiipaisee elämän ja maailmankaikkeuden äärimmäisiä
+rajoja, on hänestä kuitenkin tehnyt monen, etenkin mystiikkaa kunniassa
+pitävän suurmiehen harjoitusmestarin. &raquo;Hänen elämällään oli tarkoitus:
+hän antoi elinohjeen. Hän valitsi hyvyyden siksi johtolangaksi, jota
+ihmissielun on noudatettava kaikessa luonnon ongelmallisuudessa&raquo;.
+</p><p>
+Swedenborg syntyi Tukholmassa 1688. Kykyjensä monipuolisuuden ja
+runsauden vuoksi hän näytti olevan kuin yhdistetty useammista
+henkilöistä. Nuorena jo hän tutki luonnontieteiden kaikkia haaroja ja
+täydensi tietojaan ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan hankkien samalla
+toimeentulonsa kojeidentekijänä. Kotimaassaan hän toimitti ensimmäistä
+tieteellistä aikakauskirjaa, teki Kaarle XII:lle ehdotuksen kanavan
+rakentamisesta Ruotsin halki Göteporista Tukholmaan, kuljetti kuninkaan
+piirittäessä v. 1718 Fredrikshaldia useita suuria sotalaivoja maitse
+neljätoista englanninpenikulmaa, kun vihollinen oli sulkenut vesitien,
+ja laati valtiopäivillä erinomaisia raha-asioita koskevia kirjoitelmia.
+Hänen painetut teoksensa nousevat noin viiteenkymmeneen nidokseen.
+V. 1743 tuli jumaluusopin vuoro. Silloin alkoi tämän merkillisimmän
+henkien näkijän uusi, eriskummallinen kehityskausi, joka kumpusi
+vertauskuvia, näkyjä, joita hän jo aikaisimmasta lapsuudesta alkaen oli
+nähnyt, ja ennustuksia, kunnes hän kuoli halvaukseen 85 vuoden ikäisenä
+tietäjänä.
+</p><p>
+Maeterlinck on omalaatuisesti kehittänyt Swedenborgin vakaumusta siitä,
+että ihminen on aina elävässä yhteydessä henkien kanssa, vaikka
+useimmilla ihmisillä ei ole siitä mitään tietoa, ja että henget
+ihmisille ilmestyessään vaikuttavat ihmisen sisäiseen aistiin.
+Swedenborgin mielestä on kaikilla olioilla ja esineillä
+vertauskuvallinen, salattu merkityksensä. &raquo;Eläin, vuori, virta, ilma &mdash;
+vieläpä avaruus ja aikakaan eivät ole olemassa itsensä vuoksi tai
+yleensä minkään aineellisen päämäärän vuoksi, vaan jonkinlaisena
+kuvakielenä kertoakseen kokonaan toisesta olemisesta ja toisista
+velvollisuuksista.&raquo; Swedenborg kuvailee yksityiskohtia myöten
+henkimaailman oloja ja kultaisen ajan arvoja. &raquo;Taivaassa enkelit päivä
+päivältä lähenevät nuoruutensa kevättä, niin että vanhimmat enkelit
+näyttävät nuorimmilta&raquo;, on hänen ihmeellisimpiä lauseitaan.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_50_50" id="Footnote_50_50"></a><a href="#FNanchor_50_50"><span class="label">[50]</span></a> Jean Paul oli salanimenä saksalaisella kirjailijalla Jean
+Paul Friedrich Richterillä (1763&mdash;1825), jonka teokset huokuvat herkkää
+tunteellisuutta ja ovat täynnä rikkaita ajatuksia.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_51_51" id="Footnote_51_51"></a><a href="#FNanchor_51_51"><span class="label">[51]</span></a> Ernest Renan (1823&mdash;92) oli kuuluisa ranskalainen
+teoloogi, historioitsija ja ajattelija. Hänen ihmeteltävän runsas ja
+monipuolinen kirjallinen toimintansa käsittää uskonnollisia aiheita ja
+kielitiedettä koskevia tutkimuksia sekä kaunokirjallisia teoksia.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_52_52" id="Footnote_52_52"></a><a href="#FNanchor_52_52"><span class="label">[52]</span></a> Kreikkalaisessa muinaistarustossa kerrotaan, että
+Priamoksen tytär Kassandra sai Apollonilta lemmenlahjaksi
+ennustuskyvyn, mutta kun Kassandra ei vastannut Apollonin rakkauteen,
+laittoi tämä niin, ettei kukaan uskonut hänen ennustuksiaan.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_53_53" id="Footnote_53_53"></a><a href="#FNanchor_53_53"><span class="label">[53]</span></a> Katso alaviite 49.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_54_54" id="Footnote_54_54"></a><a href="#FNanchor_54_54"><span class="label">[54]</span></a> Johannes M&uuml;llerin teoksista mainittakoon: Die Reden Jesu
+I, II. &mdash; Die Bergpredigt, verdeutscht und vergegenwärtigt. &mdash; Von den
+Qvellen des Lebens. &mdash; Hemmungen des Lebens. &mdash; Bausteine f&uuml;r
+persönliche Kultur: 1. Das Problem des Menschen. 2. Persönliches Leben.
+3. Das Ziel. &mdash; Von Weihnachten bis Pfingsten.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_55_55" id="Footnote_55_55"></a><a href="#FNanchor_55_55"><span class="label">[55]</span></a> Henrik Ibsenin (1828&mdash;1906) kuuluisa näytelmä &raquo;Hedda
+Gabler&raquo; (1890) on &raquo;kuvaus nykyaikaisen, lankeamaan jännitetyn
+hermoelämän kaameasta, tyhjästä pingoituksesta.&raquo;</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_56_56" id="Footnote_56_56"></a><a href="#FNanchor_56_56"><span class="label">[56]</span></a> Tule hiljaisuus, oi tule, tummansinisine siipinesi minut
+peitä, tukahduta sielun pyhää hartautta julkeasti häiritsevät äänet.</p></div>
+
+<div class="footnote"><p><a name="Footnote_57_57" id="Footnote_57_57"></a><a href="#FNanchor_57_57"><span class="label">[57]</span></a> Säkeistö Viktor Rydbergin &raquo;Lentävästä hollantilaisesta&raquo;:
+</p></div>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">&raquo;Taas joka poimun, purjehen<br /></span>
+<span class="i0">vihuri virittää<br /></span>
+<span class="i0">ja lahdest' unten laivan<br /></span>
+<span class="i0">sen kuin lastun lennättää.<br /></span>
+<span class="i0">Taas alkaa retki rauhaton,<br /></span>
+<span class="i0">maan ääriin matka vie,<br /></span>
+<span class="i0">niin kiirut, kiirut sillä on,<br /></span>
+<span class="i0">vaikk' onkin päätön tie.&raquo;<br /></span>
+</div></div>
+</div>
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+<pre>
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Suuren hiljaisuuden miehiä, by Various
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SUUREN HILJAISUUDEN MIEHIÄ ***
+
+***** This file should be named 19773-h.htm or 19773-h.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/1/9/7/7/19773/
+
+Produced by Sami Sieranoja and Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+
+</pre>
+
+</body>
+</html>
diff --git a/19773-h/images/001.png b/19773-h/images/001.png
new file mode 100644
index 0000000..349da40
--- /dev/null
+++ b/19773-h/images/001.png
diff --git a/19773-h/images/002.png b/19773-h/images/002.png
new file mode 100644
index 0000000..8a3f9f4
--- /dev/null
+++ b/19773-h/images/002.png
diff --git a/19773-h/images/003.png b/19773-h/images/003.png
new file mode 100644
index 0000000..35f8f22
--- /dev/null
+++ b/19773-h/images/003.png
diff --git a/19773-h/images/004.png b/19773-h/images/004.png
new file mode 100644
index 0000000..d8958aa
--- /dev/null
+++ b/19773-h/images/004.png
diff --git a/19773-h/images/005.png b/19773-h/images/005.png
new file mode 100644
index 0000000..4a6e2cd
--- /dev/null
+++ b/19773-h/images/005.png
diff --git a/19773-h/images/006.png b/19773-h/images/006.png
new file mode 100644
index 0000000..96fed5e
--- /dev/null
+++ b/19773-h/images/006.png
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..010930e
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #19773 (https://www.gutenberg.org/ebooks/19773)