initial commit of ebook 19260HEADmain

5 files changed, 3404 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/19260-8.txt b/19260-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..3d7a478
--- /dev/null
+++ b/19260-8.txt
@@ -0,0 +1,3388 @@
+The Project Gutenberg EBook of Synnöve Päiväkumpu, by Björnstjerne Björnson
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Synnöve Päiväkumpu
+
+Author: Björnstjerne Björnson
+
+Release Date: September 12, 2006 [EBook #19260]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SYNNÖVE PÄIVÄKUMPU ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+SYNNÖVE PÄIVÄKUMPU
+
+Kirj.
+
+Björnstjerne Björnson
+
+
+Suomennos ["Synnöve Solbakken"].
+
+
+Weilin & Göös, Jyväskylä, 1879.
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN LUKU.
+
+
+Suuressa laaksossa toisinaan sattuu olemaan korkeampi paikka, johon
+auringon säteet vapaasti sattuvat aamusta aina myöhään iltaan asti. Ne,
+jotka asuvat tunturien juurella ja harvemmin saavat päivän paistetta,
+sanovat sellaista paikkaa päiväkummuksi. Se, josta seuraavassa
+kerrotaan, asui sellaisella kummulla, jonka mukaan talokin nimitettiin.
+Siellä lumi syksyllä viimeiseksi peitti maan, sieltä se myöskin
+keväällä ensiksi suli.
+
+Talon omistajat olivat Haugiania ja sanottiin lukijoiksi, koska
+raamatun lukeminen heille oli tärkeämpi kuin muille ihmisille. Isäntä
+oli Guttorm ja emäntä Karina; heille syntyi poika, joka heiltä kuoli,
+eivätkä he kolmeen vuoteen tulleet ristinmaljalle. Tämän ajan kuluttua
+syntyi heille tyttö, jonka he nimittivät pojan mukaan; tämä oli ollut
+Syvert, ja tyttö kastettiin Synnöve'ksi, koska he eivät löytäneet
+Syvert'in mukaisempaa nimeä. Kun tyttö kasvoi suuremmaksi, sanoivat
+kaikki, ettei miesmuistiin niissä seuduin ollut kasvanut niin kaunista
+impeä kuin Synnöve Päiväkumpu. Ei hän juuri ijäkäs ollut, kun vanhemmat
+ottivat hänen joka pyhä mukaansa kirkkoon, ehkei Synnöve'llä aluksi
+parempaa käsitystä kirkonmenosta ollut, kuin että hän luuli papin
+Slave-Penttiä parjaavan, tämä kun sattui istumaan aivan lähellä
+saarnastuolia. Kumminkin isä tahtoi häntä mukaan, jotta se tulisi
+hänelle tavaksi; ja äiti tahtoi samaa, koska ei tietoa ollut, miten
+lasta sillä aikaa kotona hoidettaisiin. Jos talossa joku lampaan vuona,
+kili tahi porsas ei ottanut oikein menestyäksensä, niin se annettiin
+Synnövelle, ja sen äiti oli pannut merkille, että siitä hetkestä eläin
+kävi virkeämmäksi. Ei isä juuri uskonut sen siitä virkoavan, mutta
+kaikessa tapauksessa oli yhden tekevä, kuka eläimen omisti, joska se
+vaan otti hyötyäksensä.
+
+Toisella puolen laaksoa korkean tunturin juurella oli talo, nimeltä
+Kuusela, siksi sanottu, koska se oli keskellä kuusikkoa, mikä oli ainoa
+koko seudussa. Tilan omistajan iso-isän isä oli ollut niitä, jotka
+Holsteinissa odottivat venäläistä, ja siltä matkalta oli hän tuonut
+monta muukalaista, eriskummaista siemenlajia kotiinsa. Nämä hän kylvi
+kartanonsa ympärille; mutta ajan pitkään oli yksi toisensa perään
+kuihtunut. Ainoastaan muutamista kuusen kävyistä, jotka, kumma kyllä,
+olivat mukaan sekaantuneet, oli noussut tiheä metsä, mikä nyt varjosi
+kartanoa joka taholta. Holsteinissa-kävijä oli saanut nimen Thorbjörn
+iso-isänsä mukaan, hänen vanhin poikansa taas oli Sæmund myöskin
+iso-isänsä mukaan ja niin olivat tämän talon omistajat ammoisista
+ajoista vuorotellen olleet Thorbjörn ja Sæmund. Mutta huhu kulki, että
+Kuuselassa ainoastaan joka toinen isäntä oli onnen lapsi, eikä se
+Thorbjörn-niminen ollut. Koska nykyiselle omistajalle, Sæmundille,
+syntyi esikoisensa, arveli hän sinne tänne, mutta ei juljennut rikkoa
+suvun vanhaa tapaa ja teki pojastansa sentähden Thorbjörn'in. Hän ehkä
+luotti siihen, että hän voisi poikaansa niin kasvattaa, että tämä saisi
+vältetyksi sen loukkauskiven, minkä kulkupuhe oli asettanut hänen
+tiellensä. Ei isä oikein varma asiasta ollut, mutta hän _luuli_
+kumminkin huomaavansa pojassa rajua mielenlaatua. "Se pitää pois
+juuritettaman," sanoi hän äidille, ja kohta kun Thorbjörn oli täyteen
+kolme vuotta, otti isä toisinaan vitsan käteensä, siten pakottaen
+poikaa kantamaan kaikki halot paikallensa, ylösottamaan sitä kuppia,
+minkä hän äsken oli laattialle viskannut, silittämään kissaa, jota hän
+oli lyönyt. Mutta äiti mielellään läksi huoneesta, kuin isä sille
+päälle tuli.
+
+Sæmund ihmeeksensä huomasi, että jota suuremmaksi poika kasvoi, sitä
+enemmän hänessä oli oikaistavaa, ehkä häntä yhä ankarammin kohdeltiin.
+Pienestä pitäin hän taivutti poikaa lukuun ja vei hänet mukaansa
+vainiolle, jotta voisi pitää häntä silmällä. Pienet lapset ja suuri
+talous olivat äidin hoidettavina. Hän ei muuta joutunut kuin aamuisin
+hyväillä ja neuvoa poikaa sekä, kun he pyhäpäivin kokoontuivat, puhella
+hiljaa isän kanssa. Mutta Thorbjörn mietti, saadessaan selkäänsä siitä,
+että a-h kuului ah eikä ha, ja siitä, ettei hänellä ollut lupa kurittaa
+pientä Ingridiä miten isällä _häntä_: -- kummallista tuo kumminkin on,
+että minun tilani on niin vaikea, ja kaikilla pienillä siskoillani on
+niin hyvä oltava.
+
+Koska hän enemmiten oli isän kanssa eikä juuri paljon rohjennut puhua
+hänelle, tuli hän harvapuheiseksi, ehkei häneltä mietteitä puuttunut.
+Kerran kumminkin, heidän kosteita heiniä kantaessa, virkkoi hän:
+"Mintähden Päiväkummulla kaikki heinät ovat kuivat ja korjussa,
+mutta meidän vielä kosteita." -- "Koska _heillä_ useammin on
+auringonpaistetta kuin meillä." -- Ensi kerran huomasi Thorbjörn nyt,
+että hän itse oli ulkopuolella tuota kummun päivänloistetta, jota hän
+niin monasti oli ihaellut. Siitä päivästä hänen silmänsä entistään
+useammin kääntyivät Päiväkumpuun päin. "Älä siinä istu ja töllistele,"
+sanoi isä häntä kylkeen survaten, "täällä alhaalla saamme pienimmästä
+suurimpaan raataa voimaimme mukaan, voidaksemme pitää taloa kunnossa."
+
+Sæmund vaihtoi palveluspoikaa, Thorbjörn'in ollessa seitsemän tahi
+kahdeksan vuoden ikäinen. Aslak oli uuden nimi. Hän oli jo paljon
+maailmaa nähnyt, ehkä oli sittenkin poikanulikka vaan. Illalla, jolloin
+hän tuli, oli Thorbjörn jo levolla, mutta seuraavana päivänä, tämän
+kirjansa ääressä istuessa, potkasi joku oven auki sellaisella jyryllä,
+ettei hän moista ennen ollut kuullut. Sisään ryömi Aslak, kantaen
+suurta puutarakkaa, minkä hän niin voimakkaasti paiskasi laattialle,
+että pirstaleet ympäriinsä lensivät. Itse hyppäsi hän korkealle ilmaan,
+puistaaksensa lumen yltään ja joka hypyllä huudahti hän: "Kylmä on,
+sanoi velhon morsian, istui jäässä lantioihin!" Isä ei ollut tuvassa,
+-- mutta äiti kokosi lumen ja kantoi sen ääneti ulos... "Mitä _sinä_
+töllistelet?" kysyi Aslak Thorbjörn'iltä. -- "Enkä mitään", vastasi
+tämä, sillä hän pelkäsi. -- "Oletko nähnyt kukkoa, joka on kirjassasi,
+tuolla?" --"Olen." -- "Sillä on monta kanaa ympärillänsä kirjan kiinni
+ollessa; oletko sitä huomannut?" -- "Enkä." -- "Tarkastappa sitten!" --
+Poika teki niin. -- "Pöllö!" sanoi Aslak hänelle. -- Mutta siitä
+hetkestä ei kellään ollut sellaista valtaa hänen ylitsensä kuin
+Aslakilla.
+
+"Sinä et mitään taida," sanoi Aslak eräänä päivänä Thorbjörn'ille, --
+tämä kulki tapansa mukaan edellisen jäljessä. -- "Osaanpa minä
+neljänteen pääkappaleesen." -- "Vieläpähän! Et sinä edes ole kuullut
+velhosta, joka tanssi tytön kanssa auringon nousuun asti ja halkesi
+miten vasikka, joka on piimää syönyt!"
+
+Ei Thorbjörn ikänänsä ollut niin paljon viisautta yhtä aikaa kuullut.
+-- "Missä tuo tapahtui?" kysäsi hän. -- "Missä... Se ... se tapahtui
+Päiväkummulla, tuolla!" Thorbjörn tuijotteli. -- "Oletko kuullut
+hänestä, joka möi itsensä paholaiselle vanhasta saapasparista?"
+Thorbjörn ei saanut vastatuksi, niin ällistynyt hän oli. "Sinä
+varmaankin mietit, missä tuokin sai tapahtuneeksi -- hä?... Sekin
+tapahtui Päiväkummulla, aivan tuon puron varrella, näethän!... Jumala
+meitä varjelkoon! Uskon-oppisi on huonolla kannalla," lausui hän
+edellisen lisäksi. "Varmaankaan et ole kuullut hänestäkään, Karina
+Puuhameesta?" Ei hän ollut mitään kuullut. Ja Aslak, aika vauhtia
+työskennellen kertoi vieläkin suuremmalla vauhdilla -- kertoi Karina
+Puuhameesta, myllystä mikä jauhoi suolaa meren pohjalla, paholaisesta
+puukengissä, loitsijasta, joka jäi parrastaan puurunkoon kiinni,
+seitsemästä viheliäisestä neitseestä, jotka nykäisivät karvat
+Skytte-Pietarin sääristä, tämän maatessa, eikä hän sittenkään herännyt,
+ja kaikki tapahtui Päiväkummulla. -- "Mikä Herran nimessä poikaa
+vaivaa?" kysyi äiti seuraavana päivänä. "Hän on päivän koitteesta asti
+ollut polvillansa penkillä ja katsellut Päiväkumpuun päin." -- "Niin,
+tänään hänellä on kiire," sanoi isä, joka lepäsi pitkän pyhäpäivän. --
+"Hm, ihmiset sanovat, että hän silmäilee Päiväkummun Synnöveä," lausui
+Aslak, "mutta ihmiset ne lörpöttelevät niin paljon," lisäsi hän.
+Thorbjörn ei tuota oikein käsittänyt, mutta kasvonsa kävivät kumminkin
+tulipunaisiksi. Koska Aslak siitä huomautti, kiipesi hän alas rahilta,
+otti katekismonsa ja rupesi lukemaan. "Niin, lohduttele sinä itseäsi
+vaan Jumalan sanalla," sanoi Aslak, "et sinä häntä kumminkaan saa."
+
+Kun oli viikkoa niin pitkältä kulunut, että hän varoi muiden asian
+unohtaneen, kysyi Thorbjörn hiljaa äidiltään (sillä hän oli siitä
+hämillään): "Äiti, kuule, -- kuka on Synnöve Päiväkumpu?" -- "Hän on
+pieni tyttö, joka kerran pääsee Päiväkummun omistajaksi." -- "Onkohan
+hänellä puuhametta, semmoista?" Äiti silmäili poikaa kummastellen:
+"mitä kyselet?" sanoi hän. Thorbjörn huomasi jotain tuhmaa sanoneensa
+ja vaikeni. "Ei kukaan ole häntä kauniimpaa lasta nähnyt," lisäsi äiti,
+"Jumala on hänen siten palkinnut siitä, että hän aina on kiltti ja hyvä
+sekä lukemiseen harras." Nyt tiesi hän senkin.
+
+Eräänä päivänä, Sæmund oli Aslakin kanssa ollut ulkotyössä, sanoi
+edellinen illalla Thorbjörn'ille: "Et sinä tästälähin saa seurustella
+rengin kanssa." Mutta Thorbjörn ei sitä ottanut kuullaksensa. Sentähden
+kuului jonkun ajan kuluttua: "Tästälähin, jos sinun tapaan hänen
+parissaan, ei sinulle hyvin käy!" Silloin Thorbjörn hiipi Aslakin
+jäljessä, kun ei isä sattunut sitä näkemään. Kerran isä tapasi heidät
+keskenänsä haastellen. Silloin Thorbjörn sai selkäänsä ja ajettiin
+tupaan. Mutta siitä päivästä seurasi Thorbjörn Aslakia, isän kotoa
+poissa ollessa.
+
+Eräänä sunnuntaina, kun isä oli kirkossa, harjoitti Thorbjörn
+vallattomuutta kotona. Aslak ja hän olivat lumisilla. "Älähän, pallosi
+koskevat kipeästi," rukoili Thorbjörn, "lumitelkaamme yhdessä jotakin
+muuta." Siihen Aslak heti suostui, ja siten he ensin nakkelivat lunta
+pienelle kuuselle tuolla ruoka-aitan luona, sitten aitan ovelle ja
+vihdoin aitan akkunalle, -- eihän ruuduille, sanoi Aslak, vaan akkunan
+puitteelle. Thorbjörn'in pallo osui kumminkin ruutuun ja hän vaaleni.
+"Entäs tätä! Kuka sen saa tietää? Heitä paremmin!" Hän teki työtä
+käskettyä, mutta särki vielä toisen. "Nyt en enää heitä." Samassa tuli
+hänen vanhin sisarensa, pieni Ingrid ulos. "Viskele _häntä_, kuuletko!"
+Thorbjörn oli heti valmis, tyttö itki ja äiti kiiruhti tuvasta ulos.
+Hän käski poikaa taukoamaan. "Heitä, heitä!" kuiskasi Aslak. Thorbjörn
+oli kiihoissaan; hän noudatti käskyä. "Jopa arvelen, että olet
+järjeltäsi," sanoi äiti ja juoksi hänen jälkeensä. Thorbjörn edellä,
+äiti perässä -- pitkin kartanoa; Aslak nauroi, ja äiti nuhteli. Mutta
+vihdoin hän syvässä lumikinoksessa sai pojan kiinni ja alkoi koko
+lailla mätkiä häntä. "Minä lyön takaisin, minä, niin on täällä tapana,"
+-- äiti taukosi hämmästyneenä ja katseli häntä. "Tuon on toinen sinulle
+opettanut," lausui hän, tarttui ääneti hänen käteensä ja vei hänet
+sisään. Ei hän sanaakaan enää Thorbjörn'ille virkkanut, vaan hyväili
+hänen pieniä siskojaan ja kertoi heille, että isä hetkisen kuluttua
+palajaisi kirkosta. Silloin kävi tupa sangen kuumaksi. Aslak pyysi
+päästä erään sukulaisen luo; siihen heti suostuttiin; mutta
+Thorbjörn'in olo kävi kahta tukalammaksi Aslakin mentyä. Hänen
+vatsaansa kivisteli kauheasti, ja hänen kätensä olivat niin hiessä,
+että niistä jäljet jäivät kirjaan, hänen siihen koskeissaan. Kun äiti
+vaan ei sanoisi mitään isälle, jahka hän kotiin saapuu, mutta pyytää
+häntä siitä, sitä ei poika saanut aikaan. Kaikki esineet kävivät hänen
+silmissään toisenvärisiksi, ja seinäkello pani: "rapp, rapp -- rapp,
+rapp!"
+
+Hänen täytyi kiivetä akkunalle ja katsella Päiväkumpua. Se yksin lumen
+peittämänä, hiljaisena välkkyili päivän paisteessa, miten ennenkin.
+Tuvan akkunatki kimaltelivat, niissä varmaankaan ei ollut yhtäkään
+särkynyttä ruutua, haiku vallattomasti tuprueli savutorvesta, josta
+seikasta hän päätti, että sielläkin keitettiin kirkkoväelle. Siellä
+varmaankin Synnöve juoksi isäänsä vastaan eikä suinkaan odottanut
+häneltä selkäsaunaa. Ei Thorbjörn tietänyt, mitä toimiskella, ja kävi
+yht'äkkiä verrattoman rakkaaksi siskojansa kohtaan. Ingridille oli hän
+niinkin hyvä, että antoi hänelle kiiltävän napin, minkä Aslak oli
+hänelle antanut. Ingrid kävi kiinni hänen kaulaansa, ja hän samoin
+Ingridin kaulaan: "Rakas, pieni Ingridini, oletko minulle suutuksissa?"
+-- "En suinkaan, Thorbjörn-kultani! Mielelläsi saat heitellä lunta
+päälleni, miten paljon vaan tahdot". Mutta tuolla portailla joku puisti
+lunta jaloistansa! Aivan oikein, isä tuo oli; hän näytti suopealta ja
+hyvältä, sepä vielä vaikeampaa. "Noh", kysäsi hän ja katsahti
+ympärilleen -- ja tuopa kumma, ettei seinäkello paikaltaan romahtanut.
+Äiti asetti ruoan pöydälle. "Mitä tänne kotiin kuuluu?" kysyi isä
+pöydän ääreen istuen ja lusikkaan tarttuen. Thorbjörn katsahti äitiin
+ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. "Eipä juuri mitään", vastasi
+äiti tavattoman vitkaan ja aikoi vielä siihen jotakin lisätä, sen
+Thorbjörn kyllä huomasi. "Minä annoin Aslakille luvan käydä kylässä",
+lausui hän. -- Nyt ollaan alussa, arveli Thorbjörn -- ja rupesi
+Ingridin kanssa niin hartaasti leikkimään, kuin hän ei olisi mitään
+muuta koko maailmassa ajatellut. Niin kauan ei isä milloinkaan ollut
+syönyt ja Thorbjörn rupesi laskemaan joka palaa; mutta kun hän pääsi
+neljänteen, aikoi hän koettaa, miten pitkälle voisi laskea neljännen ja
+viidennen välillä, ja silloin sekaantui hän. Vihdoinkin nousi isä ja
+lähti ulos. Ruudut, ruudut soivat, pojan korvissa, ja hän tarkasti,
+olivatko tuvan akkunat kaikki eheät. Niille ei ollut mitään vahinkoa
+tullut. Mutta nyt lähti äitikin ulos. Thorbjörn otti pienen Ingridin
+syliinsä ja sanoi niin lempeästi, että tämä kummastuneena tuijotti
+häneen: "Olkaamme me kahden knltakuninkaisilla, ollaanko?" Siihen
+Ingrid heti oli valmis. Ja Thorbjörn lauloi että polvensa värisivät:
+
+    Niityn kukka
+    Pienokainen,
+    Kuule mua vähäisen!
+    Ja jospa oisit armaani mun,
+    Sametti-kaapuun pukisin sun,
+    Kullan ja helmin sirotettuun.
+    Hitteli, hutteli, hoittaa, --
+    Nummella aurinko loistaa!
+
+Ja Ingrid vastasi:
+
+    Kuningatar,
+    Helmetär,
+    Kuules mua vähäisen!
+    En tahdo olla armaasi sun,
+    En huoli pukeida kaapuhun,
+    Kullan ja helmin sirotettuun.
+    Hitteli, hutteli, hoittaa, --
+    Nummella aurinko loistaa!
+
+Mutta juuri kun leikki oli hupaisimmallaan, astui isä sisään ja
+kiinnitti silmänsä Thorbjörn'iin. Hän sulki Ingridin lujemmin syliinsä
+eikä todellakaan tuolilta pudonnut. Isä kääntyi toisaalle eikä
+virkkanut mitään: puolen tuntia kului, ei hän vieläkään mitään sanonut,
+-- ja Thorbjörn aikoi ruveta iloiseksi, mutta ei rohjennut. Hän ei
+tietänyt mitä uskoa, kun isä itse riisui vaatteet hänen päältään; hän
+alkoi jälleen vähin vapisemaan. Silloin isä häntä hellästi hyväili; ei
+hän tätä pojan muistaen milloinkaan ennen ollut tehnyt, ja siitä kävi
+Thorbjörn'in sydän niin lämpimäksi, että pelko katosi hänestä, miten
+jää auringon paisteessa. Ei hän tietänyt, miten hän sänkyynsä tuli, ja
+koska ei laulaminen eikä liioin huutaminen käynyt laatuun, laski hän
+kätensä ääneti ristiin ja rukoili "Isä meidän" kuusi kertaa alusta
+loppuun ja edestakaisinkin hiljaa itsekseen, -- ja nukkuessaan arveli
+hän, ettei hän ketäkään taivaan alla pitänyt niin rakkaana kuin
+isäänsä.
+
+Seuraavana aamuna hän heräsi kauheassa tuskassa siitä, ettei hän voinut
+parkua, sillä nyt kumminkin oli selkäsauna saatavissa. Kun hän silmänsä
+aukaisi, huomasi hän suureksi iloksensa, että hän oli nähnyt unta vaan,
+mutta huomasi myöskin kohta, että joku toinen sai selkäänsä; tuo toinen
+oli Aslak. Sæmund astui edestakaisin laattialla, ja Thorbjörn tunsi
+tuon astunnan. Tuo lyhytläntä, tanakka mies loi vähän väliä tuuheiden
+kulmakarvain alta sellaisen katseen Aslakiin, että tämä kyllin tiesi,
+mitä tuleva oli. Aslak istui suuren tynnyrin pohjalla, jalkojansa hän
+joko leikutteli sinne tänne, tahi asetti hän ne ristiin allensa. Hän
+piti vanhaan tapaansa kätensä taskussa ja lakkia päässänsä. Sen alta
+rippui muutama musta suortuva alas.
+
+Hänen alatikin vähän vino suunsa oli nyt vielä enemmän väärässä.
+Päätänsäkin piti hän vähän kallellaan ja vilkui Sæmundia syrjästä
+puoleksi suljettuin silmin. "Niin, poikasi kyllä on pehmeä päästään",
+sanoi hän, "mutta pahempi vielä on, että hevosesi on noiduttu". Sæmund
+pysähtyi. "Ilkiö!", huusi hän, niin että tupa kajahti, ja Aslakin
+silmät painuivat yhä kiinnemmiksi. Sæmund jatkoi astuntaansa; Aslak
+istui hetkisen ääneti: "Noiduttu se on sittenkin, se on varma!" -- ja
+vilkaisi jälleen Sæmundiin nähdäkseen, mitä _tuo_ vaikuttaisi. "Eipä
+ole, mutta metsässä se pelkää, se vika sillä on," sanoi Sæmund yhä
+kävellen; "sinä olet kaatanut puita sen päälle, sinä ilkeä lurjus, ja
+siitä syystä ei kukaan enää saa sitä metsässä rauhallisesti kulkemaan."
+Aslak kuulteli hetken aikaa. "Niinpä pidä luulosi! Ei usko ketään
+turmele. Mutta minä epäilen sen hevostasi auttavan," lisäsi hän ja
+siirtyi samalla ylemmäksi tynnyrille sekä peitti kasvonsa toisella
+kädellään. Sæmund aivan oikein lähestyikin häntä ja sanoi hiljaan,
+mutta tuimasti: "Sinä olet ilkeä ..." -- "Sæmund!" kuului uunin äärestä;
+se oli Ingeborg, hänen vaimonsa, joka koki saada Sæmundia vaikenemaan,
+samalla kun hän rauhoitti nuorimpataan. Lapsi oli jo ääneti, ja nyt
+Sæmundkin vaikeni; mutta asetti kumminkin niin tanakalle miehelle
+pienenlaisen nyrkkinsä Aslakin nenän eteen, piti sitä siinä hetkisen,
+kumartuen vähän eteenpäin ja kiinnittäen polttavat silmänsä häneen.
+Sitten pitkitti hän taas entistä astuntaansa luoden silloin tällöin
+pikaisen silmäyksen Aslakiin. Tämä oli aivan vaalea, mutta pilkallinen
+hymy lepäsi Thorbjörn'iin päin käännetyllä kasvoinsa puoliskolla, ehkei
+Sæmundiin päin oleva mitään liikutusta osoittanut. "Jumala suokoon
+meille kärsiväisyyttä!" sanoi hän hetken kuluttua, mutta kohotti
+samassa kyynäspäätänsä ikäänkuin lyöntiä torjuaksensa. Sæmund pysähtyi
+äkkiä ja polkaisi laattiaa jalallansa, kiljahtaen kurkkunsa täydeltä:
+"Älä häntä mainitse, -- sinä!" Ingeborg nousi pienokaisinensa ja
+tarttui lempeästi hänen käsivarteensa. Ei Sæmund häneen silmiään
+kääntänyt, mutta samassa hänen käsivartensa kumminkin vaipui taas;
+Ingeborg istautui jälleen. Sæmund käveli edestakaisin, mutta ei kenkään
+mitään virkkanut. Kun tätä oli kestänyt vähän aikaa, lausui Aslak
+uudestaan: "Niin, hänellä varmaankin on paljo Kuuselassa toimiskeltavaa
+-- hänellä!" -- "Sæmund! Sæmund!" kuiskasi Ingeborg; mutta ennen kun se
+Sæmundin korville ennätti, oli hän syössyt Aslakin luo, joka asetti
+jalkansa eteen. Se ruhjottiin alas, ja miestä kouraistiin siitä sekä
+nutun kauluksesta, nostettiin paikaltansa ja heitettiin niin tuimasti
+kohden suljettua ovea, että oven lauta irtautui ja Aslak lensi suin
+päin siitä ulos. Ingeborg, Thorbjörn ja kaikki lapset parkuivat ja
+rukoilivat hänen puolestansa, ja koko perheessä vallitsi tuskallinen
+hälinä. Mutta Sæmund riensi ulos hänen jäljessänsä, ei hän ehtinyt
+oveakaan oikein avata, vaan potkaisi sen pirstaleet syrjään, tarttui
+toistamiseen Aslakiin, kantoi hänet eteisestä kartanolle, nosti hänet
+korkealle ylös ja heitti voimainsa takaa jälleen maahan. Ja koska hän
+huomasi, että siinä paikassa oli niin paljo lunta, ettei Aslakiin
+oikein kipeästi käynyt, asetti hän polvensa tämän rinnalle ja kävi
+kiinni hänen kasvoihinsa, nosti hänen kolmannen kerran maasta, kantoi
+hänen lumettomampaan paikkaan miten susi, joka raastaa mukaansa
+revittyä koiraa, paiskasi hänen jälleen entistään kiivaammin maahan,
+ruhjoi vielä polvellaan -- eikä kenkään voinut arvata, miten tämä
+leikki päättyisi, ell'ei Ingeborg, lapsi käsivarrellaan, olisi
+heittäytynyt väliin; "älä meitä kaikkia onnettomuuteen saata!" vaikeroi
+hän.
+
+Hetken kuluttua istui Ingeborg tuvassa, Thorbjörn puki päällensä, isä
+astui edestakaisin, joi toisinaan vähän vettä; mutta kätensä vapisi
+niin, että vesi läikkyi astiasta laattialle. Aslak ei tullut sisään, ja
+Ingeborg aikoi vähän ajan kuluttua lähteä ulos. "Jää tupaan!" sanoi
+mies, niinkuin hän ei olisikaan vaimollensa puhunut, ja tämä jäi
+paikallensa. Eipä pitkältä aikaa kumminkaan kulunut, ennenkun hän itse
+lähti ulos. Hän ei palannutkaan. Thorbjörn otti kirjansa ja luki,
+kertaakaan ylös katsomatta, ehkei hän ainoatakaan lausetta käsittänyt.
+
+Myöhempään aamupäivällä oli talo taas entisessä järjestyksessään, ehkä
+jokaisesta oli ikäänkuin ikävä vieras olisi siellä käynyt. Thorbjörn
+rohkaisi mielensä ja lähti ulos, ja ensimmäisen, jonka hän oven takana
+tapasi, oli Aslak. Hän oli laittanut kaikki kapineensa kelkkaan; mutta
+kelkka oli Thorbjörn'in. Thorbjörn tuijotti häneen, sillä hän oli
+ilkeän-näköinen. Veri oli hyytynyt hänen kasvoillensa ja sitä oli
+ympäriinsä tahrattu, hän yski ja koitteli usein rintaansa. Hän katseli
+hetkisen ääneti Thorbjörn'iä, lausui sitten kiivaasti: "Poika, en voi
+silmiäsi kärsiä!" Näin sanoen istui hän kaksinreisin kelkkaan ja lähti
+matkoihinsa. "Katsoa saat, mistä kelkkasi löydät!" sanoi hän nauraen,
+kääntyi vielä kerran Thorbjörn'iin päin, näyttäen hänelle pitkää nenää.
+Siten läksi Aslak matkoihinsa.
+
+Mutta seuraavalla viikolla tuli nimismies sinne, isä oli toisinaan
+poissa, äiti itki ja hänkin oli pari kertaa kylässä. "Äiti, mitä tämä
+merkitsee?" -- "Aslak on tämän kaiken saanut aikaan."
+
+Sitten eräänä päivänä kuultiin pienen Ingridin laulavan:
+
+    Oi te ihmiskurjat,
+    Oikut teill' on hurjat;
+    Tyttö kaulaans' kaarruttaa,
+    Poika mielens' menettää,
+    Emäntä keittoon vettä,
+    Isäntä unta vetää.
+    Talossa viisain katti,
+    Päältä kerman lakkii.
+
+Kuulusteltiin tietysti, mistä hän oli oppinut tuon lorun. Thorbjörn oli
+sen opettanut. Tämä säikähti kovin ja sanoi, että hän oli sen
+Aslak'ilta oppinut. Silloin sanottiin hänelle, että hän saisi
+selkäänsä, jos hän vielä itse laulaisi tahi opettaisi tytölle sellaisia
+remputuksia. Kohta tämän jälkeen kuultiin pienen Ingridin manaavan.
+Thorbjörn taas käskettiin esiin, ja Sæmund arveli, että paras olisi
+vähän käyttää vitsaakin samalla, mutta hän itki ja lupasi parannusta
+niin kauniisti, että hän sillä kertaa pääsi. Seuraavana pyhänä sanoi
+isä hänelle: "Tänään pääset kotona kiusaa tekemästä; sinun tulee
+seurata minua kirkkoon."
+
+
+
+
+TOINEN LUKU.
+
+
+Talonpoika aina mielessään asettaa kirkon korkealle juhlalliselle
+paikalle. Se on laakson ainoa komeampi rakennus, ja sen huippu
+ulottuuki siitä syystä vähän kauemmaksi, kuin mihin se näyttää
+ulottuvan. Sen kellot tervehtivät pitkä-matkaista hänen kirkkoa
+lähestyessänsä, ja tämä aina nostaa lakkiansa niille ikäänkuin
+kiitokseksi viimeisestä! Hänen ja niiden kesken on liitto, jota ei
+kukaan tunne. Lapsena hän seisoi ovella ja kuunteli niitä, kirkkoväen
+tuolla tiellä hiljaisesti ohi kulkiessa; isä valmistautui myös
+kirkkomatkalle, mutta hän itse oli vielä liian pieni. Hän yhdisti
+silloin monet mielenkuvat tuohon raskaasen, voimakkaasen ääneen. Sitä
+kuunnellessa hänen mieleensä aina juohtui: puhtaat, uudet vaatteet,
+juhlapukuiset naiset, harjatut hevoset uusine ajokaluinensa.
+
+Vähän ijäkkäämpänä täytyy hänen paimentaa karjaa tuntureilla. Mutta kun
+hän ihanana, kosteisena sunnuntai-aamnna istuu kivellä lehmät
+ympärillänsä ja kuulee kirkon kellojen kaikuvan, silloin käy hän
+surumieliseksi. Sillä jotain valoisata, keveästi houkuttelevaa tuolta
+alhaalta niissä helisee. Hän silloin muistaa tuttavansa kirkolla,
+Herran temppelissä käyntinsä, hyvän ruoan kotona, isän, äidin, siskot,
+leikit nurmella iloisena sunnuntai-iltana, ja pieni sydän rinnassa
+ryhtyy kapinaan. Hän vielä hetkisen kuuntelee kirkon kelloja, luoden
+pitkän katseen alas laaksoon, lukee sitten pienen rukouksen, hypähtää
+paikaltansa, on jälleen iloinen ja torahuttaa torveensa niin, että
+vuoret rämähtävät.
+
+Näissä hiljaisissa tunturi-laaksoissa kirkko vielä eri tavalla puhuu
+eri ikäisille ja näyttää toiselta eri katsojille. Se seisoo korkeana ja
+juhlallisena rippilapselle, -- kohotetun sormin puoleksi uhaten ja
+puoleksi viitaten nuorukaiselle, joka lähestyy valittunsa kanssa, --
+hartevana ja voimakkaana miehen murheelle, -- avarana ja leppeänä
+väsyneelle vanhukselle. Jumalan-palveluksen aikana pienet lapset
+tuodaan kastettaviksi ja tunnettu seikka on, että tämän toimituksen
+kestäessä on hartaus suurin.
+
+Sentähden ei voi kuvata norjalaisia talonpoikia, ei turmeltuneita, eikä
+turmelemattomia, joskus kirkkoa tapaamatta. Tämä jos näyttääkin
+yksitoikkoiselta: ei se kumminkaan ikävintä ole. Tämä olkoon yleiseen
+sanottu eikä varta vasten siitä kirkonkäynnistä, mikä nyt seuraa.
+
+Thorbjörn iloitsi matkasta ja katsannoista. Hän tunsi sen äänettömyyden
+painon, joka ennen jumalanpalveluksen alkua valtasi kaikkia ja kaikkea,
+ja ehkei hän itse muistanut kumartua, koska Isä-meidän luettiin, oli
+hänen päänsä kumminkin ikäänkuin alaspainettuna, nähdessään sadottaisin
+kumartuneita päitä. Nyt alotettiin virsi, ja kaikki veisasivat yhtä
+aikaa hänen ympärillänsä. Tämä hänet milt'ei kokonaan valtasi. Niin
+ajatuksiinsa vaipuneena istui hän, että hän säpsähti ikäänkuin unesta,
+koska heidän penkkinsä avattiin ja eräs mies astui sinne. Virren
+loputtua kätteli isä miestä ja kysyi: "Miten Päiväkummulla jaksetaan?"
+
+Thorbjörn'in silmät kävivät pystyyn; mutta ehkä hän kuinkakin
+töllisteli, oli hän kumminkin sangen kovalla löytääksensä mitäkään
+heimolaisuutta tämän miehen ja loihtumisen kesken. Hän oli suopea,
+valkoverinen, sinisilmäinen ja korkeaotsainen mies; hän hymyili, koska
+häntä puhuteltiin ja myöntyi kaikkiin, mitä Sæmund lausui; muuten oli
+hän harvapuheinen. -- "Tuolla saat nähdä Synnöven," sanoi isä,
+kumartuen alas, nosti Thorbjörn'in polvellensa ja osoitti toisella
+puolella olevaan naisväen penkkiin. Siellä pieni tyttö oli polvillaan
+penkillä ja kurkisteli yli penkin oven; hän oli Thorbjörn'in vieressä
+olevaa miestä vielä vaaleanverevämpi, niin vaalea, ettei hän moista
+ikänänsä ennen ollut nähnyt. Tytön päähineessä heiluivat punaiset
+nauhat, vaalean-keltaiset hiukset näkyivät sen alta, ja nyt hän hymyili
+Thorbjörn'ille, niin ettei tämä pitkään aikaan voinut muuta kuin
+katsella tytön valkoisia hampaita. Hän piti toisessa kädessään koreata
+virsikirjaa ja toisessa kokoon käärittyä punaisen-keltaista
+silkkihuivia, ja huviksensa hän nyt pieksi kirjaa huivilla. Jota
+enemmän Thorbjörn tuijotteli, sitä enemmän Synnöve hymyili, ja
+edellinen tahtoi samoin kuin tyttökin polvillensa penkille. Silloin
+tämä nyökäytti päätään; poika katsoi hetkisen vakavasti tyttöön: sitten
+nyökäytti hänkin. Tyttö hymyili ja nyökäytti kerran vielä; poika
+nyökäytti taas, ja uudestaan, ja sittenkin vielä kerran. Tyttö hymyili,
+mutta ei nyökäyttänytkään enää, -- ennenkun hetkisen perästä, jolloin
+poika jo oli tuon unohtanut; silloin hän taas nyökäytti päätään.
+
+"Minä tahdon myöskin nähdä!" kuuli hän takanansa, -- ja samassa tunsi
+hän jonkun vetävän häntä jaloista alas laattialle, jotta hän oli
+vähällä pudota. Eräs pieni, jäntterä nääveli tuo oli, joka nyt urheasti
+yritti hänen paikallensa. Hänelläkin oli vaaleat, mutta suorukkeiset
+hiukset ja tylppä nenä. Aslak oli kyllin Thorbjörn'iä neuvonut, miten
+pahanilkiset poikanulikat, joita hän ehkä tapaisi kirkossa ja koulussa,
+olisivat pideltävät. Thorbjörn nipisti poikaa sentähden takaa, jotta
+tämä oli vähällä parahtaa, mutta pidätti itsensä kumminkin ja kömpi sen
+sijaan sukkelasti alas penkiltä jälleen sekä kävi kiinni Thorbjörn'in
+molempiin korviin. Tämä tarttui toisen tukkaan ja painoi hänet allensa;
+ei poika vieläkään karjahtanut, mutta puri Thorbjörn'iä reiteen;
+Thorbjörn syrjäytti sitä ja puristi kovasti toisen kasvoja laattiaa
+vastaan. Silloin häntä itseään kouraistiin nutun kauluksesta ja
+nostettiin ylös miten silppusäkkiä vaan, -- tämän teki isä, joka nyt
+asetti hänen polvellensa. "Ellemme olisi kirkossa, saisit selkääsi,"
+kuiskasi hän Thorbjörn'in korvaan ja puristi hänen kättänsä niin,
+että kinervöitsi kantapäähän asti. Hän muisti Synnöveä ja katsahti
+sinnepäin. Tämä oli vielä paikallaan, mutta tuijotteli niin
+kummastuneena, että Thorbjörn rupesi aavistamaan, jotta se, minkä hän
+oli tehnyt, mahtoi olla varsin päin seinäistä. Heti kun tyttö huomasi,
+että Thorbjörn katseli häntä, konttasi hän alas penkiltä eikä enään
+itseänsä näyttänyt.
+
+Esiin astuivat lukkari ja pappi, hän tosin heitä kuunteli ja katseli;
+ja jälleen tuli esiin lukkari ja taasen pappi, -- mutta yhä istui
+Thorbjörn isän polvella ja tuumiskeli: eiköhän tyttö jälleen kohta
+mahda katsahtaa ylös? Tuo pieni mies, joka oli vetänyt hänen alas
+penkiltä, istui jakkaralla etäämmällä penkissä ja aina, kun hän yritti
+nousta, tuustasi häntä selkään eräs vanhus, joka istui torkkuen, mutta
+joka säännöllisesti heräsi joka kerta, kun poika oli aikeessa
+kohottautua paikaltaan. "Eiköhän tyttö kohta jälleen mahda katsahtaa
+ylös?" arveli Thorbjörn, ja jokainen punainen nauha, jonka hän näki,
+muistutti tytön nauhoista, ja jokainen koreasti maalattu kuva oli joko
+tytön suuruinen tahi häntä pienempi. Ahah, tuollapa hän pisti päänsä
+esiin; mutta heti kun hän sai nähdä Thorbjörn'in, veti hän sen vakaisen
+näköisenä alas jälleen. -- Lukkari astui esiin ja pappikin vielä
+kerran, soitettiin, ja noustiin paikoiltansa. Isä puhui jälleen hiljaa
+vaalean-verevän miehen kanssa, he astuivat yhdessä naisväen penkin luo,
+jossa myöskin jo oli noustu istuvilta. Ensimmäinen, joka sieltä astui
+ulos, oli valkean-ihoinen nainen, joka hymyili miehen tavoin, ehkä
+kumminkin vähemmässä määrässä; hän oli jokseenkin pieni ja vaalea sekä
+piti Synnöveä kädestä. Thorbjörn meni heti suoraan jälkimäistä vastaan:
+mutta tyttö vetäytyi pikaisesti hänestä ja piiloutui äitinsä hameesen.
+"Anna minun olla!" sanoi hän. "Hän varmaan ei milloinkaan ennen ole
+kirkossa ollut," sanoi vaalea vaimo ja asetti kätensä Thorbjörn'in pään
+päälle. "Ei olekaan, sentähden tappeleekin hän ensi kertaa, kun siellä
+on," sanoi Sæmund. -- Thorbjörn näpeissänsä katsahti vaimoon ja sitten
+Synnöveen, joka hänen mielestänsä nyt oli vieläkin vakavamman näköinen.
+He lähtivät yhdessä ulos, -- vanhemmat keskenänsä puhellen ja Thorbjörn
+Synnöven jäljessä, mutta tämä vetäytyi lähemmäksi äitiään aina, kun
+Thorbjörn pääsi likemmäksi. Toista poikaa hän ei enää nähnyt.
+Kirkonmäellä pysähtyivät he ja alottivat pitempää kanssapuhetta.
+Thorbjörn kuuli useamman kerran Aslakia mainittavan, ja koska hän
+pelkäsi, että hänestä samalla vähän puhuttaisiin, vetäytyi hän syrjään.
+"Ei sinun sovi tätä kuulla," sanoi äiti Synnöve'lle; "mene syrjään,
+sanon minä!" Synnöve syrjäytyi vastahakoisesti. Thorbjörn lähestyi
+häntä silloin ja katseli häntä, ja tyttö katseli Thorbjörn'iä, ja niin
+he seisoivat pitkän aikaa toinen toistaan vaan katsellen. Viimein sanoi
+tyttö: "Hyi!" -- "Mintähden sanot hyi?" -- "Sinä olet tapellut
+kirkossa, juuri kun pappi oli messussa, -- hyi!" -- "Niin, mutta siitä
+on jo niin pitkä aika!" -- Tuo tyttöön koski, ja hän sanoi hetkisen
+kuluttua: "Sinäkö olet, jota sanotaan Thorbjörn Kuuselaksi?" -- "Niin
+olen; ja sinäkö olet Synnöve Päiväkumpu?" -- "Niin... Minä olen aina
+kuullut, että sinä olisit niin kiltti poika." -- "Enpä, tuo ei ole
+totta: sillä minä olen ilkein koko kotoväestä," vastasi Thorbjörn. --
+"En milloinkaan ole kuullut..." sanoi Synnöve, pieniä käsiään yhteen
+lyöden, "äiti, äiti! hän sanoo..." -- "Vaiti ja mene syrjään," joutui
+hänelle sieltä vastaan, -- hän pysähtyi, astui sitten takaisin vitkaan
+ja takaperin, suuret siniset silmiinsä kiinnitettyinä äitiin. "Minä
+olen aina kuullut, että _sinä_ olet niin kiltti," sanoi Thorbjörn. --
+"Niin toisinaan, koska olen lukenut," vastasi tyttö... -- "Onko siinä
+perää, että siellä teidän seutuvissa on niin paljo tonttuja,
+kummituksia ja muuta paholaisen seuraa, että niitä siellä oikein
+vilisee?" kysyi Thorbjörn, asettaen toisen kätensä puuskaan ja pistäen
+toisen jalkansa eteen -- aivan niin, kuin hän oli nähnyt Aslakin
+tekevän. -- "Äiti, äiti! tiedätkö, mitä hän kertoo? hän sanoo..." --
+"Anna minun olla, kuuletko! Äläkä tänne tule, ennenkun minä sinua
+kutsun!" Tytön täytyi taas takaisin vitkaan ja takaperin, tukkien
+huivinsa kulmaa suuhunsa, kävi siihen hampainensa ja nykieli sitä.
+"Onko se varsin perätöntä, että öisin siellä kummuissa soitetaan?" --
+"On." -- "Etkö siis milloinkaan ole nähnyt kummituksia?" -- "En." --
+"Mutta Herran nimessä..." -- "Hyi, niin et saa sanoa!" -- "Entäs tätä,
+eipä se vaarallista," väitti poika ja sylkäsi hampainsa välistä,
+näyttääksensä tytölle, miten pitkälle hän sai syljen lentämään. -- "On,
+on toki!" sanoi tämä, "sillä silloin tulet helvettiin?" -- "Niinkö
+luulet?" kysyi edellinen koko joukon sävyisemmästi; sillä hän oli
+arvellut, että hänelle siitä korkeintaan tulisi selkäsauna, ja nyt
+seisoi isä niin etäällä heistä. -- "Kuka noin arviolta on väkevin
+siellä teillä?" kysäsi hän ja laittoi lakkinsa vähän enemmän toiselle
+korvalle. -- "Sitä en tiedä." -- "Mutta väkevin meillä on isä; hän on
+niin väkevä, että hän antaa Aslakille selkään; ja Aslak, sen tietänet,
+on väkevä." -- "Vai niin." -- "Hän on kerran nostanut hevosen." --
+"Hevosen!" -- "Ja se on totta, niin totta, niin, -- sillä hän on itse
+siitä puhunut." Silloin ei tyttökään epäillyt, tiettyä se. -- "Kuka on
+Aslak?" kysäsi tyttö. -- "Hän on ilkeä veitikka, tietänet. Isä suomi
+häntä niin, ettei tässä maailmassa ketään ihmistä ole niin piesty." --
+"Tappeletteko siellä teillä?" -- "Kyllä toisinaan, niin... Eikö teillä
+sitten tapella?" -- "Ei milloinkaan." -- "Mitä te sitten siellä
+teette?" -- "Kyllähän sitä tekemistä, äiti valmistaa ruoan, kutoo ja
+ompelee: sitä Karina myös tekee, mutta ei niin kunnollisesti kuin äiti,
+sillä Karina on niin laiska. Mutta Randi hoitaa lehmiä, isä ja rengit
+ovat ulkotöissä." Tämän piti poika tyydyttävänä selityksenä. "Mutta
+aina iltasilla luemme ja laulamme." -- "Kaikkiko?" -- "Niin." -- "Tuo
+mahtaa olla ikävää..." -- "Ikävää? -- Äiti, hän san..." mutta samassa
+hän muisti, ettei sinne ollut meneminen. -- "Tiedätkö minulla on niin
+monta lammasta," virkkoi hän. -- "Onko sinulla?" -- "On niinkin, kolme
+poikii talvella, ja luulen varmaan yhden saavan kaksikin vuonaa." --
+"Vai on sinulla lampaita?" -- "On, minulla on lehmiä, ja porsaitakin.
+Eikö sinulla ole yhtäkään?" -- "Eikä." -- "Tule minun luokseni, niin
+minä annan sinulle yhden vuonan ja saatpa nähdä, että siitä sitten saat
+useamman." -- "Sepä olisi verrattoman hupaista." -- He olivat hetken
+ääneti. "Eiköhän Ingridkin voisi saada vuonan?" kysäsi Thorbjörn. --
+"Kuka on Ingrid?" -- "Ingrid, pieni Ingrid, etkö tiedä?" -- Ei toinen
+Ingridiä tuntenut. "Onko hän sinua pienempi?" -- "Onhan toki minua
+pienempi, -- joinkuin sinun kokoisesi." -- "Todellakin, hänen täytyy
+tulla sinun kanssasi, muistatko sen!" Jaa, sen oli hän varmaan
+muistava. "Mutta," lisäsi tyttö, "koska sinä saat vuonan, saakoon
+Ingrid porsaan." -- Tuo oli Thorbjörn'istäkin viisaampaa ja nyt
+keskustelivat he yhteisistä tuttavista, joita heillä tosiaankaan ei
+monta ollut. Vanhemmat olivat nyt haastelleet loppuun, ja heidän täytyi
+lähteä kotiin.
+
+Yöllä uneksi Thorbjörn Päiväkummusta ja oli siellä näkevinänsä pelkkiä
+valkoisia vuonia ja pienen valkeaverisen tytön punaisine nauhoineen
+käyskentelevän niiden keskellä. Ingrid ja hän puhuivat jok'ainoa päivä
+mennäksensä sinne. Heillä oli niin monta vuonaa ja pientä porsasta
+hoidettavina, etteivät tienneet, miten ja minne kääntyä niiden parissa.
+Sillä välillä kummeksivat he suuresti, etteivät heti saaneet
+Päiväkummulle lähteä. "Sentähdenkö että tuo pieni tytöntynkä on teitä
+käskenyt?" kysyi äiti, "onko mokomatakaan ennen kuultu?" -- "Niin,
+niin, odottakaapa vaan tulevaan sunnuntaihin," väitti Thorbjörn, "niin
+saammepa nähdä."
+
+Tuo tuli. "Sinä kuulut olevan niin paha kerskaamaan, valehtelemaan ja
+kiroilemaan," sanoi Synnöve hänelle silloin, "ettet saa meille tulla,
+ennenkun sen olet jättänyt." -- "Kuka sen on sanonut?" kysyi Thorbjörn
+kummastuneena. -- "Äiti."
+
+Ingrid odotti kärsimättömänä kirkkoväen kotiintuloa, ja Thorbjörn
+kertoi hänelle ja äidille, miten oli käynyt. "Siinä sen nyt näet!"
+sanoi äiti. Ei Ingrid mitään sanonut. Mutta siitä hetkestä piti sekä
+hän että äiti varalta, milloin poika vaan manasi tahi kerskaili. Kerran
+Ingrid ja hän joutuivat riitaan siitä, josko "Koira vieköön!" on
+pidettävä manauksena tahi ei. Ingrid joutui tappiolle, ja sitten käytti
+Thorbjörn "Koira vieköön" kaiken päivää. Mutta illalla kuuli tämän isä.
+"Niin, se sinun vieköön," sanoi hän ja kämähytti poikaa niin, että tämä
+kellahti kumoon. Thorbjörn häpesi enin Ingridiä, mutta tämä hetkisen
+kuluttua meni hänen luokseen ja hyväili häntä.
+
+Kun noin pari kuukautta oli kulunut, saivat molemmat lähteä
+Päiväkummulle. Synnöve oli sitten heidän luonaan, he taas siellä,
+ja niin vuorotellen kaiken kasvinaikansa. Thorbjörn ja Synnöve
+kilpailivat lukemisessa; he kävivät samaa koulua, ja poika kävi viimein
+ahkerammaksi, niin ahkeraksi, että pappi opetti häntä vielä
+erikseenkin. Mutta Ingrid'iltä kävi hitaammin, ja häntä auttoivat
+molemmat toiset. Hän ja Synnöve kävivät niin eroamattomiksi, että
+ihmiset sanoivat heitä "Riekoiksi," koska he aina oleskelivat yhdessä
+ja molemmat olivat aivan vaalean-vereviä.
+
+Tapahtui, parasta päätä kun kaikki oli hyvin, että Synnöve suuttui
+Thorbjörn'iin siitä, että hän rajuudessaan oli matkaansaattanut harmia
+toisinaan siellä, toisinaan täällä. Ingrid rupesi silloin aina
+välittäjäksi, ja heistä tuli jälleen hyvät ystävät, miten ennenkin.
+Mutta kun Synnöven äiti sai jonkun tappelun tietoonsa, niin ei
+Thorbjörn sillä viikolla Päiväkummulle tullut, ja tuskinpa vaan
+seuraavanakaan. Sæmund'ille ei kenkään rohjennut sellaista kertoa; hän
+käy niin kova-kouraisesti poikaan, sanoi hänen vaimonsa ja velvoitti
+kaikkia vait'oloon.
+
+Kukin heistä kasvoi kauniiksi ja hyvännäköiseksi. Synnöve'stä tuli
+pitkä ja hoikka, kiharansa olivat keltaiset, katsantonsa vapaa sekä
+silmänsä tyynen siniset. Puhuessansa hän hymyili, ja ihmiset sanoivat
+jo aikaseen, että siunaukseksi sen lapsen tielle joutuminen oli.
+Ingrid oli pienempi, mutta vireämpi, hänen hiuksensa olivat vielä
+valkeammat, kasvonsa hyvin pienet, pulleat ja pyöreät. Thorbjörn kävi
+keskikokoiseksi, mutta erinomaisen sorea-vartiseksi, tummat olivat
+hänen hiuksensa, tummansiniset silmänsä, kasvonsa piirteet pontevat ja
+jäsenensä vahvat. Vihoissaan hän mielellään kerskaili, että hän taisi
+lukea ja kirjoittaa yhtähyvin kuin koulumestari, eikä muutoin pelännyt
+yhtäkään miestä laaksossa -- paitsi isäänsä, arveli hän itsekseen,
+mutta sitä hän ei muitten kuullen sanonut.
+
+Thorbjörn tahtoi aikaisin valmistettaa Herran ehtoolliselle, mutta
+siitä ei mitään tullut. "Niin kanan kun et ole ripillä käynyt, olet
+poikanulikka vaan, ja minä voin sinua paremmin hallita!" sanoi isä.
+Niinpä sattui, että hän, Synnöve ja Ingrid yhtä aikaa kävivät
+rippikoulua. Synnöve oli myöskin odottanut kauan; hän oli viidentoista
+vuotinen, ja kuudennellatoistakin. "Ei milloinkaan kylliksi taida, kun
+tulee kasteen-liittonsa uudistaa," oli äiti sanonut, ja isä, Guttorm
+Päiväkumpu, oli sen myöntänyt. Eipä siis ihme, että pari kosijaa
+ilmoittiihe, toinen parempain ihmisten poikia, toinen eräs rikas
+naapuri. "Tuopa nyt hullua! Ei tyttö vielä ole edes ripillä käynyt!" --
+"Sitten kaiketi täytynee hänet päästää Herran ehtoolliselle," sanoi
+isä. Mutta tästä ei Synnöve mitään tiennyt.
+
+Pappilassa pastorin perheen naiset pitivät Synnöve'stä niin paljon,
+että käskivät hänen sisään, jotta saisivat puhella hänen kanssaan.
+Ingrid ja Thorbjörn seisoivat ulkona muiden kanssa; ja kun eräs poika
+sanoi hänelle: "Niinpä et päässytkään sinä mukaan, -- he varmaan vievät
+Synnöven sinulta!" niin tämän sai poika maksaa sinisellä silmällä.
+Siitä hetkestä ottivat pojat tavakseen puhua Synnöveä hänelle ja kohta
+huomasivatkin, ett'ei mikään saattanut häntä niin raivoihin. Metsässä
+pappilan läheisyydessä viimein välipuheen mukaan käytiin tuimaan
+tappeluun, jonka syynä oli yllämainitun tapainen asia; siinä Thorbjörn
+kohta oli yksinään suurta joukkoa vastaan. Tytöt olivat edeltäpäin
+lähteneet tiehensä, niin ett'ei ollut ketään, joka olisi mennyt väliin,
+ja sentähden kiihtyi tappelu yhä tuimemmaksi. Tappiolle ei Thorbjörn
+tahtonut joutua, yhä useammat ryntäsivät hänen päällensä, ja nyt
+puolusti hän itseänsä, millä vaan parahiten taisi, josta syystä siinä
+jaeltiinkin iskuja, mitkä sittemmin kyllä kertoilivat, mitä siellä oli
+tapahtunut. Aiheesen käytiin samassa, ja siitä nousi kova huhu
+paikkakunnassa.
+
+Seuraavana sunnuntaina ei Thorbjörn'iä haluttanut lähteä kirkkoon;
+ensikerran, kun heidän piti lähteä papin luo, rupesi hän sairaaksi.
+Ingrid läksi sentähden yksin. Thorbjörn kysyi tytön kotiin tullessa,
+mitä Synnöve oli sanonut. "Ei mitään."
+
+Kun hän sitte taas lähti mukaan, hänen mielestänsä kaikki ihmiset
+katselivat häntä, ja rippilapset nauraa kikertivät. Mutta Synnöve tuli
+muita myöhempään ja oli sinä päivänä paljon sisällä pappilassa. Hän
+pelkäsi papilta nuhteita, mutta havaitsi pian, että seudussa ainoat,
+jotka eivät tappeluksesta mitään tietäneet, olivat hänen oma isänsä ja
+pastori. Tuo nyt vielä kävi päinsä; mutta miten hän taas pääsisi puheen
+alkuun Synnöven kanssa; sitä hän ei saanut selville; sillä nyt ensi
+kerran ei hän mielellään tahtonut pyytää Ingrid'iä välittäjäksi.
+Luetoksen loputtua oli Synnöve jälleen pastorin perheessä. Thorbjörn
+odotti niin kauan kun vielä joitakuita toisiakin oli kartanolla, mutta
+viimein täytyi hänen kuitenkin lähteä. Ingrid oli ensimmäisiä, jotka
+lähtivät.
+
+Seuraavana päivänä oli Synnöve tullut ennen kaikkia muita ja lähti
+puutarhaan pastorin tyttären ja erään nuoren herran kanssa. Neiti
+kaivoi ylös kukkia ja antoi Synnöve'lle, herra auttoi, ja Thorbjörn
+seisoi ulkopuolella muiden kanssa ja katseli päältä. He selittivät
+kylläksi ääneensä, jotta kaikki sen kuulivat, miten kukat olivat
+istutettavat; ja Synnöve lupasi sen itse toimittaa, jotta se tulisi
+tehdyksi ihan heidän selityksensä mukaan. "Et sinä voi sitä yksinäsi
+tehdä," sanoi tuo ylhäinen herra, ja tuon pani Thorbjörn mieleensä. --
+Synnöven tultua muiden luo, osoittivat he hänelle vielä tavallisen
+suurempaa kohteliaisuutta. Mutta Synnöve meni Ingrid'in luo, tervehti
+häntä ystävällisesti ja pyysi häntä kanssaan äyräälle. Sinne he
+istuivat; sillä pitkään aikaan he eivät olleet oikeen keskenään
+haastelleet. Thorbjörn jäi muiden parveen ja tarkasti Synnöven kalliita
+ulkomaalaisia kukkia.
+
+Sinä päivänä lähti Synnöve yhtenä muiden kanssa. "Ehkä minä kannan nuo
+kukat sinulle," virkkoi Thorbjörn. "Senpä mielelläsi saat tehdä,"
+vastasi tyttö ystävällisesti, mutta toiseen katsahtamatta, otti
+Ingrid'iä kädestä ja kävi edeltä. Päiväkummulla seisahtui hän ja lausui
+Ingrid'ille jäähyväiset. "Minä kyllä jaksan kantaa kukat jäljellä
+olevan matkasen," sanoi hän tarttuen vasuun, jonka Thorbjörn oli
+laskenut kädestään. Kaiken tietä oli hän tuumiskellut tarjoutua
+istuttamaan kukkasia, mutta nyt ei hän saanut sitä tehneeksi; sillä
+tyttö niin kiiruisasti kääntyi heistä. Mutta jäljestäpäin hän taasen
+tuumiskeli, että hänen kumminkin olisi pitänyt auttaa tyttöä kukkain
+panemisessa. "Mitä te keskenänne haastelitte?" kysyi hän Ingrid'iltä.
+-- "Ei mitään."
+
+Kun muut parhaaksi olivat päässeet levolle, puki Thorbjörn hiljaa
+päällensä jälleen ja lähti ulos. Ilta oli kaunis, lämmin ja tyyni,
+taivaan kantta ohuena verhona peittivät harmaan-siniset hattarat,
+sieltä täältä halki revittynä, jotta näytti siltä kuin joku samealta
+laelta olisi katsellut alas. Ei ketään näkynyt kartanolla eikä
+etäämmälläkään, mutta kaikkialla ruohikossa heinäsirkat sirisivät,
+ruisrääkkä rääkyi oikealta, toinen vastasi vasemmalta, josta yhä
+edelleen syntyi senlainen laulu nurmella, että vaeltaja astui ikäänkuin
+suuressa seurassa, ehk'ei hän ainoatakaan elävää nähnyt. Metsä levisi
+sinisenä, sitten tummana ja yhä tummempana vasten korkeata tunturia ja
+näytti viimein suurelta usvaiselta mereltä.
+
+Mutta sieltä kuuli Thorbjörn teeren kuhertavan, yksinäisen kissapöllön
+huutavan ja kosken pauhaavan vanhaa, räikeätä nuottiaan mahtavammin
+kuin milloinkaan ennen, -- nyt, koska kaikki äänettömänä sitä kuunteli.
+Thorbjörn katsahti Päiväkumpuun päin ja lähti matkalle. Hän poikkesi
+tavalliselta tieltä, joutui suoraa uraa sinne ja oli kohta Synnöven
+pienessä kukkatarhassa, mikä oli aivan tämän ullakkosuojan akkunan
+alla. Hän kuunteli ja tarkasteli, mutta kaikki oli hiljaista. Hän
+katsoi ympärilleen puutarhassa etsien työ-aseita itselleen ja löysikin
+sekä lapion että haravan. Erään penkin kaivamista oli alotettu;
+ainoastaan pieni kolkka oli joutunut valmiiksi, ja siihen oli jo kaksi
+kukkaa asetettu. "Hän on väsynyt, tyttö-rääsy, ja hänen on täytynyt
+jättää työnsä", arveli poika. "Tämä vaatiikin miehen voimia", mietti
+hän edelleen ja ryhtyi työhön. Ei häntä uni ensinkään rasittanut ja
+vieläpä mielestänsä hän ei milloinkaan ennen ollut näin helppoa työtä
+toimittanut. Hän muisti, miten kukat olivat pantavat, muisti myöskin
+pappilan kukkatarhan ja sovitti kaikki sen mukaan. Yö kului kaikki,
+mutta ei hän sitä huomannut, hän tuskin lepäsi hetkeäkään ja sai koko
+penkin käännetyksi, kukat istutetuiksi, yhden ja toisen toistamiseenkin
+asetetuksi, saadaksensa kokonaisuuden yhä kauniimmaksi ja vähän väliä
+vilkasi hän ullakon akkunaan, olisiko kentiesi jonkun huomio häneen.
+Mutta eipä siellä eikä muuallakaan ketään ollut; ei hän kuullut edes
+koiran haukuntaa, ennenkun kukko alkoi laulaa ja herätti metsän linnut,
+jotka nyt yksi toisensa perään nousivat visertelemään: "hyvää
+huomenta". Siinä tasottaen maata penkin ympäri, muisti hän Aslakin
+kertomat sadut, ja miten hän aikanaan luuli tonttujen ja kummitusten
+kasvavan Päiväkummulla. Hän katsahti akkunaan ja hymyili ajatellessaan,
+mitä Synnöve herätessään uskoisi. Nyt oli aamu käynyt aivan valoisaksi,
+linnut pitivät jo aika pauhinata, sentähden hän heittäyi yli aitauksen
+ja teki joutua kotiin. Nyt ei kenkään voisi väittää, että Thorbjörn oli
+käynyt siellä istuttamassa kukkia Synnöve Päiväkummun kukkatarhaan.
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU.
+
+
+Kohta puhuttiin niitä näitä paikkakunnassa, mutta ei kukaan varmuudella
+mitään tietänyt. Ei Thorbjörn'iä heidän ripille päästyänsä milloinkaan
+enää nähty Päiväkummulla, ja tätä ihmiset kaikkein vähemmän käsittivät.
+Ingrid siellä usein oli. Synnöve ja hän toisinaan käyskentelivät
+metsässä: -- "älkää kovin kauan viipykö", kuului äidin ääni heidän
+jälkeensä. "Emme", vastasi Synnöve, -- eikä tullut ennenkun illan
+suussa. Nuo molemmat kosijat ilmoittavat uudelleen. "Hän lausukoon itse
+päätöksensä", sanoi äiti, isä arveli samoin. Mutta kun Synnöve'ltä
+kysyttiin, saivat molemmat rukkaset. Monta muuta kävi siellä kosimassa,
+mutta ei kenenkään kuultu vievän onnea mukanaan Päiväkummulta. Kerran,
+kun äiti ja Synnöve olivat maitohulikkoja pesemässä, tutkisteli äiti,
+keneen hän oikeastaan oli mieltynyt. Tämä tuli niin äkkiarvaamatta,
+että Synnöve punehtui. "Oletko kenellekään jonkinmoista lupausta
+antanut?" tiedusteli äiti uudestaan ja katsoi häneen vakaasti. "En",
+vastasi Synnöve. Eikä siitä asiasta sitten enää puhuttu.
+
+Koska häntä pidettiin tienoon paraampana naimaliittona, niin pitkät
+olivat silmäykset, jotka häntä seurasivat kirkolla, ainoa paikka, jossa
+häntä nähtiin kodin ulkopuolella. Hän näet ei milloinkaan ollut
+tansseissa tahi muissa huvipaikoissa saapuvilla, koska vanhemmat olivat
+Haugiania. Thorbjörn istui kirkossa vastapäätä Synnöven penkkiä; mutta
+eivät he milloinkaan keskenänsä haastelleet, ei ainakaan ihmisten
+tieten. Jotain heidän kesken kumminkin oli, sen jokainen yhtäkaikki
+luuli tietävänsä, ja koska he eivät pitäneet kanssakäymistä laakson
+muiden lempivien tavoin, niin saatiin alkuun puhetta, yhtä ja toista.
+Thorbjörn'iä ei oikein suvaittu. Tämän hän kyllä itsekin tiesi, sillä
+hän oli kovin huimapäinen tanssissa ja häissä, missä kansaa oli koolla;
+tällaisissa tilapäissä hän moniaasti kävi kovin tuimasti kiinni
+tappeluissa. Nämä kumminkin vähitellen asettuivat sen mukaan kuin yhä
+useammat saivat tiedoksensa, miten väkevä hän oli. Siten Thorbjörn jo
+aikaiseen ei voinut suvaita, että kenkään asettui hänen tiellensä. --
+"Nyt olet päässyt omaan valtaasi", sanoi Sæmund, hänen isänsä; "muista
+kumminkin, että minun nyrkkini ehkä vielä on sinun kouraasi vahvempi!"
+
+Syksy ja talvi olivat kuluneet, kevät joutui, eikä ihmiset vieläkään
+mitään varmaan tietäneet. Niin monta sanomaa kuului ympäristössä
+Synnöven antamista rukkasista, että hän nyt jätettiin milt'ei ihan
+itsekseen. Mutta Ingrid seurasi häntä; molempain piti tänä vuonna
+yhdessä lähteä paimenmajalle, sillä Päiväkumpulaiset olivat lunastaneet
+osan Kuuselan laitumesta. Thorbjörn'in kuultiin tuntureilla laulavan;
+sillä hän valmisteli tytöille kaikellaisia tarvekaluja.
+
+Eräänä kauniina päivänä, koska ilta jo oli käsissä ja hänen työnsä
+joutui valmiiksi, istuutui häh niitä näitä mietiskelemään. Kylläpä vaan
+hänen ajatuksensa pyörivät siinä, josta paikkakunnassa puhe kulki. Hän
+laskeusi seljälleen punaisen-ruskeaan kanervikkoon, ja kädet pään alla
+tähysteli hän taivasta, joka heleän-sinisenä kaarteli yli tuuheiden
+puiden latvain. Viheriät lehdet ja neulaset laajenivat värähtelevään
+virtaan, ja nuo tummat oksat, jotka sitä viistoilivat, muodostelivat
+siihen outoja eriskummallisia kuvauksia. Taivasta näkyi silloin, koska
+joku lehti väistyi syrjään ja etäämmällä latvain välissä välkkyi se
+leveänä, oikullisesti mutkailevana virtana, kadoten kaukaisuuteen. Tämä
+suunnitti hänen ajatuksensa ja hän rupesi aprikoimaan silmänsä
+havaantoja... Koivu rakkaasti hymyili kuuselle, honka seisoi siinä
+äänettömyydellään ylenkatsettaan osoittaen, pörröttäen oksiansa kaikin
+puolin; sillä jota penseämmäksi ilma kävi, sitä useammat potelaat
+virkosivat ja kohosivat kohden korkeutta. "Missä talvea oleskelitte?"
+kysyi honka, heilutti oksiansa ja hikoili pihkaa taitamattomassa
+kuumuudessa... "Tuopa hullua! -- näin etäällä pohjolassa -- huh, hm!"
+
+Mutta oli siellä niinikään eräs vanha harmahtava honka, joka oli
+kaikkia muita korkeampi: vaan taisipa se kuitenkin taivuttaa
+haaravia oksiansa alaskinpäin ja tarttua rohkean vaahteran ylempiin
+hius-suortuviin, jotta tämä värisi polvihin asti. Tätä sylen paksuista
+honkaa olivat ihmiset karsineet yhä korkeammalle, siksi kun se viimein,
+siihen väsyneenä ja harmistuneena, yht'äkkiä työnsi taivasta kohden
+sellaisella vauhdilla, että tuo kaiskera kuusi hämmästyneenä
+tiedusteli, oliko hän kentiesi unohtanut talvimyrskyt. "Josko ne olen
+unohtanut?" vastasi honka ja suomi pohjoismyrskyn avulla kuusta pitkin
+korvia niin, että tämä oli pyörtymäisillään. Tämä jykeä, tumma honka
+iski runtevat juurensa maahan niin, että varpaat vielä kuuden kyynärän
+matkalla pistivät esiin raidan vahvemman kohdan paksuisina. Sen raita
+eräänä iltana kainosti kuiskasi humalalle, joka lempivänä suikerteli
+pitkin edellisen runkoa. Naavakas honka oli tietoinen voimastaan ja
+työntäen oksia toistensa perään rajuun ilmaan, mutta niin korkealle,
+ettei kenkään niitä tavannut, huusi hän ihmiselle: "oksi minua, jospa
+voit!"
+
+"Eihän sinua karsia taida", sanoi kotka, laskeusi armollisesti
+hongalle, kooten siipensä ja puhdistellen sulkiansa kurjasta lampaan
+verestä. -- "Luulenpa, että pyydän kuningatarta tänne asettumaan, --
+hän on pesäpaikan puutteessa," lisäsi hän hiljemmällä äänellä,
+katsellen alastomia koipiansa, sillä hän vähän kainosteli noita ensi
+kevätpäivän leppeitä, hurmaavia muistelmia. Pian kohotti hän jälleen
+päätänsä ja tuijotteli sulkain varjostamain kulmain alta kohden pimeitä
+vuoren rotkoja, liiteleisikö kuningatar siellä jossain, munapakkoisena
+ja rauenneena. Tielle joutui hän, ja honka näki kohta pariskunnan
+liitelevän selkeässä, siintävässä avaruudessa korkeimpain
+tunturiharjain tasalla; siellä keskenänsä haastellen perheellisiä
+asioitansa. Ei paljosta puuttunut, ettei honka käynyt vähän
+levottomaksi, sillä ehkä hän piti itseänsä kuinkakin erinomaisena, oli
+tuo kumminkin vielä erinomaisempaa saada tuuditella kotkaparia. He
+laskeutuivat molemmat alas ja suoraan hongalle! Eivät he keskenänsä
+haastelleet, mutta rupesivat kiireesti risujen tuontiin. Honka
+suurenteli, jos mahdollista, entistään enemmän, -- eikä kukaan voinut
+häntä siitä estää.
+
+Mutta metsässä ympäriinsä tietysti syntyi juttua loppumatonta siitä
+kunniasta, joka oli tullut vaari hongan osaksi. Muiden muassa eräs
+sievä koivuntynkä siellä seisoi katsellen kuvaansa lammen pinnassa. Hän
+mielestänsä oikeudella toivoi hieman rakkautta valkeanharmaalta
+riekuhännältä, joka piti päivällislepoa hänen oksillansa. Hän levitteli
+tuoksuansa riekuhännälle, tartutti itikat lehtiinsä, jotta ne olisivat
+helpommat pyytää; ja lopulta oli hän helteessä rakentanut keveän suojan
+oksistaan ja kattanut sen tuoreilla lehdillään, -- jotta lintu
+todellakin oli vähällä ruveta sinne kesäksi. Nyt sitä vastaan: kotka
+oli ottanut asuntonsa suureen honkaan ja riukuhännän täytyi
+matkoihinsa. Tuostapa surua, tiettyä se! Hän visertää liirutteli
+jäähyväisvirret, mutta aivan hiljaa, jottei kotka sitä huomaisi.
+
+Onnellisemmasti ei käynyt muutamille varpusraukoillekaan tuolla
+pensastossa. Siellä he olivat pitäneet niin vallatonta elämää, ettei
+rastas läheisessä saarnipuussa milloinkaan päässyt levolle oikeaan
+aikaan, suuttui toisinaan silmittömästi ja pani ääneksi. Vakaa tikka,
+tuolla kuusen kyljessä, oli nauranut niin, että oli vähällä romahtaa
+alas. Mutta sitten näkivät kotkan hongassa! ja rastas ynnä varpuset
+sekä tikka ja kaikki, jotka vaan lentää taisivat, nurin niskoin
+matkoihinsa. Rastas vannoi, tuolla lentäessään, ettei hän milloinkaan
+enää valitse asuntoa niin, että hän saisi varpusia naapuriksensa.
+
+Näin seisoi metsä siinä ylenannettuna ja miettivänä iloisessa
+päivänpaisteessa. Se oli odottanut kaikkea iloansa hongalta, mutta
+vähänpä siitä riemua olikin. Metsä kumartui vavisten joka kerta, kun
+pohjois-myrsky raivosi, honka pieksi ilmaa jykevillä oksillaan, ja
+kotka kierteli sitä tyyneenä ja rasituksetta, niinkuin tuo olisi ollut
+ainoastaan vähäpätöinen tuulenpuuska, joka hänelle edeskantoi jotakuta
+halpaa metsän uhria. Mutta koko hongisto iloitsi. Ei kukaan muistanut,
+ettei hän itse sinä vuonna saanutkaan pesää tuuditella. "Pois tieltä!"
+ärjäsivät he, "me kuulumme sukuun!"
+
+"Mitä sinä mietiskelet?" kysyi Ingrid, -- hän astui hymyten esiin,
+taivuttaen moniaita oksia tieltään. Thorbjörn nousi; "paljopa voi
+miehen mielessä liikkua," sanoi hän ja katsoi uhkamielisesti puiden
+yli. "Muutoin juttuavat nykyään kaikellaisia tienoossa," lisäsi hän
+pudistellen rikkoja päältään. -- "Mintähden aina huolitkin siitä, mitä
+ihmiset puhuvat?" -- "Sitä en oikein tiedä: -- mutta -- eivät ihmiset
+vielä milloinkaan ole puhuneet semmoista, mikä ei olisi mielessäni
+liikkunut, jos kohta se ei ole töissäni ilmaantunut." -- "Tuo oli
+häijysti sanottu." -- "Ehkä oli," myönsi hän; ja lisäsi heti: "mutta se
+oli todenmukaista." Ingrid istuutui nurmelle, Thorbjörn seisoi eteensä
+katsellen. "Minä piankin voin muuttua sellaiseksi, miksi he minua
+tahtovat; joska vaan antaisivat minun olla sellaisena kuin olen." --
+"Mutta sinun on syy kaikessa tapauksessa viimein." -- "Olkoonpa niin:
+mutta niillä muilla on osaa yhd... Sen sanon, että rauhaa tahdon!"
+miltei kiljahti hän ja katsahti kotkaa. -- "Mutta Thorbjörn!"...
+kuiskasi Ingrid. Tämä kääntyi tyttöön ja hymyili. "Niin, niin!" lausui
+hän; "monet seikat voivat liikkua miehen mielessä... Oletko tänään
+puhutellut Synnöveä?" -- "Olen, hän on jo lähtenyt paimenmajalle." --
+"Tänään?" -- "Niin." -- "Päiväkummun karjalla?" -- "Niin." --
+"Tralalaa!"
+
+"Huomenna _me_ päästämme karjan," sanoi Ingrid; hän tahtoi suunnittaa
+ajatukset toisaalle. -- "Minä tulen mukaan ajamaan!" sanoi Thorbjörn.
+-- "Mutta isä tahtoo itse olla mukana," lausui tyttö. -- "Vai niin,"
+sanoi edellinen ja vaikeni. -- "Hän kyseli sinua tänään." -- "Niinkö
+teki," sanoi Thorbjörn, leikkasi oksan veitsellään ja rupesi sitä
+kuorimaan. -- "Puhuttelepa useammin isää, kuin minkä teet," jatkoi
+tyttö ystävällisesti, -- "hän pitää sinusta paljon," lisäsi hän. --
+"Tuopa mahdollista," lausui toinen. -- "Hän puhuu usein sinusta, ulkona
+ollessasi." -- "Mutta sitä harvemmin sisällä ollessani." -- "Se on
+_sinun_ syysi." -- "Sitä en kiellä." -- "Älä niin puhu Thorbjörn, sinä
+kyllä itse tiedät, mikä teidän välillänne on." -- "Mikähän se sitten
+lienee?" -- "_Minunko_ se tulee sanoa?" -- "Se ehkä yhdentekevä,
+Ingrid, sinä tiedät, minkä minäkin." -- "Niinpä niinkin; sinä olet
+kovin itsevaltainen; sitä hän ei siedä, sen tiedät." -- "Niin, kyllä
+hän käsivartta pidättelisi." -- "Varsinkin koska sinä lyödä
+lämähyttäisit"... -- "Sallisinko sitten ihmisten sanoa ja tehdä, mitä
+tahtovat?" -- "Et suinkaan, mutta eipä haittaisi, jos sinäkin
+siirtyisit vähän tieltä; niin hän on itse tehnyt ja on siten päässyt
+arvokkaaksi mieheksi." -- "Häntä on ehkä vähemmin kiusattu." -- Ingrid
+vaikeni vähän; pitkitti sitten katsottuaan ympärilleen: "Etpä juuri
+taida minun sanoistani huolia: mutta kuitenkin ... missä tiedät
+vihamiehiä tapaavasi, sieltä sinun pitäisi olla kaukana." -- "Siellä
+juuri tahdon olla! En turhaan ole Thorbjörn Kuusela." Hän oli saanut
+kuoren varvusta; nyt hän sen leikkasi keskeltä poikki. Ingrid istui
+häntä katsellen ja kysyi vähän vitkaan: "Lähdetkö Nordhoug'ille ensi
+sunnuntaina?" -- "Lähden." Hetken päästä, toiseen katsomatta, sanoi
+tyttö jälleen: "Tiedätkö, että Knuti Nordhoug on tullut sisarensa
+häihin?" -- "Tiedän." -- Silloin katsahti tyttö häneen: "Thorbjörn,
+Thorbjörn!" -- "Saisiko hän nyt entistään enemmän asettua minun ja
+muiden väliin?" -- "Ei hän väliin asetu; ei enemmän kuin muut
+suvaitsevat." -- "Kuka tietää, mitä muut suvaitsevat?" -- "Sen sinä
+hyvin tiedät." -- "Hän ei kaikessa tapauksessa mitään sano." -- "Älä
+semmoisia jaarittele!" lausui Ingrid harmistuneena, nousi ja vilkasi
+taaksensa. Thorbjörn viskasi varvun päät kädestään, pisti puukkonsa
+tuppeen ja kääntyi päin Ingrid'iä: "Kuuleppas, -- tähän olen
+kyllästynyt. Ihmiset vievät kunnian sekä minulta että häneltä,
+sentähden ettei siinä olla suoria. Ja toiselta puolen, -- enhän edes
+pääse Päiväkummulle, -- sillä vanhemmat eivät voi minua kärsiä, sanoo
+hän. En saa käydä häntä katsomassa, miten muut pojat käyvät tyttöjensä
+luona, -- koska hän on noita pyhiä, -- muka." -- "Thorbjörn!" muistutti
+Ingrid vähän levottomaksi käyden; mutta toinen pitkitti: "Isä ei pane
+sanaakaan puolustuksekseni: jos hänet ansaitset, niin hänet saat, sanoo
+hän. Juoruja, pelkkiä juorupuheita yhdeltä puolen, -- eikä toiselta
+puolen ensinkään koeteta niitä turhaksi tehdä; -- enhän edes tiedä,
+josko hän todella..." Ingrid syöksi esiin ja laski kätensä Thorbjörn'in
+suulle, katsahtaen taaksensa. Samassa taipuivat oksat jälleen syrjään
+ja pitkä, solakka olento hohtavin poskin astui esiin; se oli Synnöve.
+
+"Hyvää iltaa!" sanoi hän. Ingrid katsahti Thorbjörn'iin ikään kuin
+sanoakseen: "katsopa nyt!" -- Thorbjörn taas Ingrid'iin, katseellansa
+lausuen: tuon olisit jättänyt tekemättä! Ei kumpainenkaan Synnöveen
+katsahtanut. "Täytyneehän minun vähän istuutua; olen tänään paljon
+kulkenut." Hän istuutui: Thorbjörn käänsi päätään ikäänkuin
+katsoaksensa, oliko paikka kuiva, johon Synnöve asettui. Ingrid'in
+silmät lennähtivät Kuuselaan päin ja nyt huudahti hän yht'äkkiä: "No
+katsopas! Kaunikki on päässyt irti ja käyskentelee keskellä peltoa.
+Tuota ilkiötä! ja kello-kaula niinikään! Eipä hullumpaa: jo todellakin
+on aika lähteä laitumelle!" -- ja samalla kiiti hän mäen rinnettä alas
+jäähyväisiä lausumatta. Synnöve nousi heti. "Lähdetkö?" kysyi
+Thorbjörn. -- "Lähden", sanoi toinen, ehkä jäi paikalleen.
+
+"Odotapahan vähän;" arveli edellinen tyttöön katsomatta. -- "Toisen
+kerran," kuului hiljainen vastaus. "Siihen ollee pitkältä." Tyttö
+katsahti ylös. Thorbjörn taas nosti silmänsä häneen, mutta hetkinen
+kului, ennenkun he puheesen ryhtyivät. "Istuhan taas," sanoi poika
+hämillänsä. -- "En istu," vastasi tyttö ja jäi seisomaan. Thorbjörn
+tunsi uhkamielisyyden paisuvan povessaan, mutta silloin ryhtyi Synnöve
+toiselle ihan odottamattomaan toimeen; hän astui askeleen lähemmäksi,
+kumartui Thorbjörn'in puoleen ja katsoi häntä hymyten silmiin. "Oletko
+vihoissasi minulle?" Ja kun poika katsoi ylös, itki hän. "En," vastasi
+Thorbjörn punehtuen korvia myöten.
+
+Hän ojensi kätensä; mutta koska silmänsä olivat kyyneleitä täynnä, ei
+tyttö sitä huomannut, ja toinen veti sen takaisin. Viimein sanoi hän:
+"Sinä sen siis kuulit?" -- "Kuulin," vastasi Synnöve ja katsahti
+hymyellen Thorbjörn'iin; mutta silmissä kiilsi äskeistä useampi kyynel;
+nuorukainen ei tietänyt mitä tehdä ja sanoa; sentähden hän lausui:
+"Ehkä olen ollut kovin häijy." Tuo sanottiin aivan sävyisästi: tyttö
+loi silmänsä alas puoleksi toisaalle kääntyen: "Älä tuomitse seikkoja,
+joita et tunne." Ääni oli itkun tukahuttama, ja Thorbjörn'in mieli kävi
+kovin pahaksi; hän kävi omissa silmissään lapsen kaltaiseksi ja
+sanoikin sentähden paremman puutteessa: "Pyydän sinua, suo se minulle
+anteeksi." Mutta silloinkos toinen vasta itkuun puhkesi. Sitä ei
+Thorbjörn voinut sietää, vaan lähestyi, otti tyttöä vyötäyksestä ja
+kumartui häneen. "Synnöve, pidätköhän minua oikein hyvänä?" -- "Pidän,"
+nyyhkytti tämä. -- "Mutta ei se sinulle onnea tuota?" Tyttö ei
+vastannut. "Mutta ei se sinulle onnea tuota?" toisti hän. Toinen itki
+katkerammin kuin milloinkaan ja tahtoi vetäytyä pois. "Synnöve!" sanoi
+Thorbjörn ja sulki hänen lujemmin syliinsä. Synnöve nojautui
+Thorbjörn'iin ja itki.
+
+"Tule, puhelkaamme vähän keskenämme," sanoi Thorbjörn ja auttoi häntä
+istumaan kanervikkoon; itse istahti hän tytön viereen. Tämä pyyhkieli
+silmiänsä ja koki hymyillä; mutta ei tuo tahtonut menestyä. Thorbjörn
+piti Synnöven kättä häntä silmäellen. "Armas, mintähden en saa tulla
+Päiväkummulle?" -- Toinen oli ääneti. -- "Etkö milloinkaan ole sitä
+pyytänyt?" -- Tyttö yhä oli vaiti. -- "Mintähden et ole sitä tehnyt?"
+-- "En rohjennut," vastasi tämä tuskin kuultavasti.
+
+Thorbjörn synkistyi, koukisti toista jalkaansa, ja polveen
+kyynäsvarttansa tukien, nojasi hän päätänsä käteen... "Sillä tavoin en
+sinne milloinkaan pääse," sanoi hän lopulta. Vastauksen asemesta
+nykieli tyttö kanervia. "Kyllähän ... ehkä olen harjoittanut ...
+sopimattomia... Tulisihan kumminkin minua vähän sääliä... Häijy en ole"
+(hän vaikeni muutamaksi silmän-räpäykseksi), "olenhan vielä nuorikin
+... vähän yhtäkolmatta... Minä," ... (ei hän heti voinut pitkittää) --
+"mutta sen, joka _oikein_ pitäisi minusta," toisti hän, ... "tulisi
+kumminkin," ja tähän se kokonaan päättyi. Silloin kuuli hän vierestään
+hiljaisen äänen. "Niin et saa ... et tiedä miten paljon eräs... En sitä
+edes Ingrid'ille rohkene sanoa" ... (ja sitten taas katkerasti itkien:)
+"Minä ... kärsin ... kovin." Thorbjörn kietoi käsivartensa hänen
+varrellensa ja sulki hänen syliinsä. "Puhu vanhemmillesi," kuiskasi
+hän, "ja nähdä saat, että kaikki käy hyvin." -- "Käyköön _sinun_
+tahtosi mukaan," kuiskasi tyttö. -- "Minun tahtoni mukaan?" -- Silloin
+kääntyi Synnöve päin ja kietoi käsivartensa Thorbjörn'in kaulalle.
+"Josko sinä pitäisit minusta niin paljon kuin minä sinusta!" sanoi hän
+hartaasti hymyilyn yrityksellä. -- "Sitäkö en tekisi?" kysyi Thorbjörn
+hellästi hiljaisella äänellä. -- "Et, et: sinä et huoli neuvoistani,
+sinä tiedät, mikä meidät voi yhteen saattaa, ja kumminkaan et sitä tee.
+Minkätähden et?" -- Ja kerran alkuun päästyään pitkitti hän yhtä
+mittaa: "Herra Jumala, jos tietäisit, miten olen odottanut sitä päivää,
+jolloin saisin sinut nähdä Päiväkummulla. Mutta _aina_ täytyy minun
+kuulla jotain sopimatonta, -- ja vieläpä vanhemmat itse sen tuovat
+minun kuultakseni." -- Silloin asia äkisti valkeni hänelle; hän tajusi
+nyt selvään Synnöven käyskentelevän Päiväkummulla, odotellen hetkeä,
+jolloin hän iloisesti voisi Thorbjörn'in kanssa astua vanhempainsa
+eteen; -- mutta sellaista ei Thorbjörn hänelle suonut.
+
+"Synnöve, tuon olisit ennen sanonut!" -- "Enkö sitä ole tehnyt?" -- "Et
+näin." -- Tyttö vähän aprikoi asiaa; sitten lausui hän asetellen
+vyöliinaansa pienille laskoksille: "Ehkä se jäi sanomatta, koska --
+puuttui rohkeutta." Mutta tuo, että Synnöve häntä pelkäsi, sai hänen
+mielensä niin kiihkeäksi, että hän ensi kerran eläissänsä suuteli
+tyttöä.
+
+Tuo taas Synnöveä liikutti niin, että hän äkisti herkesi itkemästä, ja
+katseensa kävi epävakaiseksi, yrittäen hymyillä loi hän silmänsä
+maahan, mutta hetken kuluttua jälleen Thorbjörn'iin, silloin todellakin
+hymysuulla. Eivät he mitään keskenänsä puhelleet, -- vaan tarttuivat
+toistensa käsiin. Silloin vetäytyi tyttö ääneti syrjään, rupesi
+pyyhkielemään silmiänsä ja kasvojansa sekä epäjärjestykseen joutuneita
+hiuksiansa silittelemään. Thorbjörn mietiskeli rauhoittuneena, silmät
+tyttöön käännettynä: josko hän on seudun muita tyttöjä kainompi ja
+tahtoo toisin tavoin seurustella, elköön kenkään siitä pahentuko.
+
+Thorbjörn seurasi Synnöveä paimenmajalle, mikä ei kaukana ollut. Hän
+olisi mielellään käynyt käsitysten; mutta hänestä ikäänkuin salainen
+ääni hänen povessaan olisi kieltänyt häntä tyttöön koskemasta, hän
+suuresti kummasteli, että hän sai tytön vieressäkään astella. --
+Sentähden hän sanoikin Synnöve'stä erotessaan: "Pitkään aikaan ei sinun
+pidä minusta pahaa kuulla."
+
+Kotona isä paraillaan kantoi jyviä aitan parvelta myllylle; sillä
+seudun asukkaat jauhattivat viljansa Kuuselan myllyllä, koska vesi
+heidän omissa puroissaan oli loppunut. Kuuselan joki ei milloinkaan
+kuivanut. Monta säkkiä oli kannettavana; toiset niistä olivat melkoisen
+suuret ja toiset mahdottomankin kookkaat. Vaimoväki seisoi
+läheisyydessä ja väänsi vaatteita kuivamaan. Thorbjörn lähestyi isää ja
+tarttui erääsen säkkiin. "Ehkä autan teitä?" -- "Kyllähän ne itsekin
+kannan," vastasi Sæmund, rivakkaasti heittäen säkin selkäänsä ja lähti
+myllylle. "Onhan niitä täällä piisaamaan asti," sanoi Thorbjörn. Kaksi
+suurta säkkiä sattui hänen eteensä, ne hän sovitti selkäänsä ja kantoi
+myllylle. Puolessa tiessä tuli Sæmund häntä vastaan, mennessänsä
+takaisin toisia noutamaan; isä katsahti häneen pikaisesti, mutta ei
+virkkanut mitään. Koska Thorbjörn vuorostaan palasi aitalle, tuli
+Sæmund häntä vastaan kantaen kahta vieläkin suurempaa. Sillä kertaa
+otti Thorbjörn erään aivan pienen ja kantoi sen myllylle; koska Sæmund
+hänen tapasi, katsoi hän toiseen entistä pitempään. Sitten sattuivat
+molemmat yhtä haavaa aitalle. -- "Tänne tuotiin sana Nordhoug'ista,"
+sanoi Sæmund, "he tahtovat sinua ensi sunnuntaina sinne häihin." Ingrid
+loi työstään rukoilevan katseen häneen, samaten äiti. -- "Vai niin,"
+vastasi Thorbjörn kuivasti; mutta sillä kertaa vei hän kaksi
+painavampaa säkkiä, mitkä löytää taisi. "Menetkö?" kysyi Sæmund
+synkeänä. -- "En."
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU.
+
+
+Kuusela oli kauniilla paikalla, siitä näki yli koko tienoon,
+Päiväkummun lähinnä, monivärinen metsän ympäröimänä, ja etäämmällä
+muut talot, nekin metsään suljettuina. Neljätoista taloa näkyi Kuuselan
+paimenmajalle, ainoastaan katot olivat Kuuselasta näkyvissä, ja
+nämätkin näkyivät vaan laitumen äärimmäiseltä rinteeltä. Kuitenkin
+pysähtyivät tytöt usein katselemaan haikua, mikä siellä tuprueli
+savutorvista. "Nyt valmistaa äiti puolipäiväisen," sanoi Ingrid:
+"... tänään he syövät suolattua lihaa ja perunoita." -- "Kuule,
+nyt huutelevat he miehiä," lausui Synnöve; "missähän tänään
+työskentelevät?" Ja heidän silmänsä seurasivat savua, joka nopeasti ja
+iloisesti kiiriskeli ylös puhtaasen, hiilakkaan ilmaan, vaan hetken
+päästä seisahtui tuumailemaan, -- valui sitten laajaksi vaipaksi yli
+metsän, muuttui yhä ohuemmaksi, lopulta liehuvaksi hunnuksi ja hetken
+perästä tuskin silmääntuntuvaksi. Monta seikkaa juohtui samalla heidän
+mieleensä ja ajatuksensa kiitivät yli seudun. Mainittuna päivänä
+tapasivat he toisensa Nordhoug'illa. Oli kulunut pari päivää häistä,
+mutta koska niitä piti vietettämän kuusi päivää, tapasivat korkeimmat
+huudot ja kovimmat laukaukset yhä vielä vähän väliä tyttöjen korvia.
+"Hupainen siellä kuuluu olevan," sanoi Ingrid. -- "En minä suinkaan
+heitä siellä kadehdi," lausui Synnöve ja tarttui kudelmaansa. "Olisipa
+toki hupaista olla mukana," mietti Ingrid, joka kumartuneena loi
+silmänsä kohden taloa, jossa väkeä kulki rakennusten väliä, toiset päin
+ruoka-aittaa, jossa katetut pöydät olivat säilyssä, vähän etäämmällä
+toisia paritusten keskenänsä puhellen. -- "Käsittää en voi, mintähden
+muutamain mieli sinne niin hehkuu," sanoi Synnöve. -- "Sitä tuskin
+minäkään käsitän," vastasi Ingrid, istuen entisessä asemassaan; --
+"ehkä tanssi heitä mielyttää," lisäsi hän. Ei Synnöve siihen mitään
+vastannut. -- "Etkö milloinkaan ole tanssinut?" -- kysyi Ingrid. --
+"En." -- "Pidätkö sen vääränä?" -- "Sitä en varmaan tiedä." -- Ei
+Ingrid sinä hetkenä asiasta sen enempää puhunut, sillä hän muisti
+Haugianein ankarasti kieltävän tanssia, eikä hän likemmin tahtonut
+tiedustella vanhempain suhdetta Synnöveen tässä seikassa. Mutta miten
+ajatuksensa sattuivatkaan, sanoi hän hetken kuluttua: "Thorbjörn'iä
+taitavampaa tanssijaa tuskin milloinkaan olen nähnyt." -- Synnöve
+vastasi vähän ääneti oltuaan: "Hän kuuluu olevan siinä varsin taitava."
+-- "Näkisitpä kerran vaan hänen tanssivan!" lausui Ingrid kääntyen päin
+Synnöveä. Mutta tämä vastasi pikaisesti: "Sitä en tahtoisi."
+
+Ingrid vähän säpsähti, Synnöve tarkasteli kudelmaansa sen silmukoita
+lueskellen. Yht'äkkiä laski hän kudelman helmaansa, katsahti ylös ja
+sanoi: "Näin keveältä ei ole sydän tuntunut pitkään aikaan." -- "Mistä
+syystä nyt olet niin iloinen?" tiedusteli Ingrid. -- "Sentähden ettei
+hän tanssi Nordhoug'illa!" Ingrid istui mietteissään. "Kyllä maar monet
+tytöt häntä ikävöivät," virkkoi hän. Synnöve avasi suunsa ikäänkuin
+jotain sanoakseen, mutta jäi kumminkin äänettömäksi, alottaen uutta
+kerrosta kudelmassaan. "Kyllä Thorbjörn itsekin sinne ikävöi, siitä
+olen varma," pitkitti Ingrid, mutta huomasi heti tuhmia puhuneensa ja
+katsahti Synnöveen, joka hohtavin poskin kutoi taukoamatta. Nyt koko
+keskustelu salaman nopeudella selveni Ingrid'ille, ja lyöden käsiänsä
+yhteen asettui hän polvilleen kanervikkoon vastapäätä Synnöveä. Siten
+tähysti hän toista suorastaan silmiin; mutta Synnöve kutoi. Silloin
+Ingrid hymysuulla lausui: "Nyt taas olet minulta monta päivää jotain
+salannut." -- "Mitä arvelet?" kysäsi Synnöve luoden toiseen epävakaisen
+silmäyksen. "Et sinä siitä ole pahoillasi, että Thorbjörn tanssii,"
+jatkoi hän entiseen tapaansa. Ei Synnöve mitään vastannut. Ingrid yhä
+hymyili, kietoi käsivartensa Synnöven kaulalle ja kuiskasi hänelle
+korvaan: "Mutta sinä olet pahoillasi siitä, että hän tanssii muiden
+kuin sinun kanssasi!"
+
+"Mitä lörpötteletkin!" sanoi Synnöve, koki irtautua ja nousi
+seisoalleen. Ingrid myöskin nousi ja astui toisen jäljessä. "Synnöve,
+miten ikävä onkaan, ett'et tanssia taida!" sanoi hän nauraen, -- "se
+todellakin on hyvin paha! Tulepa, niin nyt heti sinua neuvon." Hän otti
+Synuöveä vyötäyksestä. "Mitä aiot?" tiedusteli tämä. "Opetan sinua
+tanssimaan, jott'et tarvitse huolehtia sitä, että hän vie muita kuin
+sinua tanssiin." Nyt oli Synnöven nauraminen, hän ainakin teeskenteli
+naurua. "Mutta jos joku sattuisi meitä näkemään," arveli hän. "Jumala
+sinua tuosta vastauksesta siunatkoon, jos kohta se typerältä
+kuuluikin," ja samassa alkoi hän rallatella sekä pyöritellä Synnöveä
+tahdin mukaan. -- "Ei, ei, tuo ei käy päinsä." -- "Äsken juuri sanoit,
+ettet pitkinä päivinä ole näin iloisella mielellä ollut; tulepa nyt."
+-- "Kunpa vaan tuo kävisi päinsä." -- "Koetapa, niin nähdä saat, että
+se onnistuu!" -- "Olet ylen huima, Ingrid!" -- "Niin sanoi kissakin
+varpuselle, se kun ei paikallansa pysynyt, eikä kissa sitä siitä syystä
+kynsiinsä saanut; tule nyt!" -- "Olisipa tuo ehkä minustakin hupaista,
+mutta..." -- "Nyt minä olen Thorbjörn ja sinä hänen nuori vaimonsa,
+joka ei suvaitse hänen muiden kanssa tanssivan." -- "Mutta..." --
+Ingrid rallatteli. -- "Mutta..." änkytti Synnöve yhä: jopa hän tanssi
+kumminkin. Erästä juoksutanssia alotettiin, Ingrid edellä pitkin
+askelin ja miehekkäin liikunnoin, Synnöve jäljessä lyhyempään astellen,
+silmät maata kohden, -- ja Ingrid lauloi:
+
+    Ja kettu makasi koivun alla
+    Kanervikossa.
+    Ja jänes hyppäsi kevein koivin
+    Kanervikossa.
+    Hoi, päiväpaiste mi tänään on!
+    Tuoll' kaste kimaltaa verraton
+    Kanervikossa.
+
+    Ja kettu hymyili koivun alla
+    Kanervikossa.
+    Ja jänes kiiteli pallon lailla
+    Kanervikossa.
+    Tääll' onpi iloista elellä!
+    Hu-hei! kas noinko voit hypellä
+    Kanervikossa?
+
+    Ja kettu tirkisti koivun alla
+    Kanervikossa.
+    Riens' jänes vastaansa laukkaamalla
+    Kanervikossa.
+    No Jumal' armahda! Siek's oot vain?
+    Kuink' tanssia sä uskallat ain'
+    Kanervikossa?
+
+"Noh, onnistuihan tuo!" huudahti Ingrid heidän hengästyneinä
+seisahtuessa.
+
+Synnöve naurahti, varoen itsellään olevan suuremman halun valssiin.
+"Eihän tuota mikään estäne," tuumiskeli Ingrid, neuvoen Synnöveä
+jalkojansa liikuttamaan; "sillä valssi on vaikia," -- "Kylläpä se
+sujuu, kun vaan alkuun päästään," päätti Synnöve, ja Ingrid rupesi
+laulaen alottamaan; Synnöve lauloi mukana, alusta hiljaan hyräellen;
+mutta lopulta äänensä täydeltä. Mutta samassa taukosi Ingrid, päästi
+Synnöven kummastuneena, käsiänsä yhteen lyöden. "Osaathan valssia!"
+huudahti hän.
+
+"Vaiti, älkäämme siitä puhuko!" sanoi Synnöve ja tarttui uudestaan
+Ingrid'iin tanssia pitkittääkseen. "Mutta kuka on sinua neuvonut?" --
+"Tralala -- lalaa!" rallatteli Synnöve ja pyöritti toista. Silloin
+ryhtyi Ingridkin oikein sydämen pohjasta tanssiin, laulaen:
+
+    Kas, aurinko tanssein kun vuorelle lentää,
+    Sä tanssios armaani; ilta koht' entää.
+    Kas, virta kun rientää mereen siintävään,
+    Sä rientäös piltti hautaas kiiltävään.
+    Kas, koivu kun kiikuttaa oksiaan,
+    Oi kiikkuos immyt! Mi katkesikaan?
+    Kas...
+
+"Kummallisia lauluja rallattelet," lausui Synnöve, hereten tanssimasta.
+-- "En tiedä, mitä laulan; Thorbjörn on niitä lauleskellut." -- "Ne
+ovat Pentti-vangin virsiä," sanoi Synnöve, "kyllä ne tunnen." --
+"Ovatko ne niitä?" kysäsi Ingrid vähän hämillänsä. Hän katsahti suoraa
+päätä eteensä, eikä mitään sen enempää sanonut. Samassa kiintyi
+huomionsa erääsen matkustajaan, joka kulki maantietä pitkin. "Katsopa,
+-- tuolla joku ajaa Kuuselasta kyläänpäin!" -- Synnövekin sen näki, --
+ja kysäsi: "Hänkö se on?" -- "Thorbjörn näkyy olevan, hän on matkalla
+kaupunkiin..."
+
+... Thorbjörn se todella olikin, hän ajoi kaupunkiin. Sinne oli
+pitkältä, hänen kuormansa oli suuri, siitä syystä hän ajoi hiljakseen
+pitkin pölyävää tietä. Tämä näkyi paimenmajalle, ja koska hän sieltä
+kuuli rallatuksen, älysi hän heti kuka siellä oli, nousi kuormalleen ja
+huhuili niin, että kalliot kajahtelivat. Silloin torvella hänelle
+toitahutettiin, hän istui kuunnellen ja, äänen vaiettua, nousi hän
+jälleen huhuilemaan. Näin sitä pitkitettiin, ja hänen mielensä kävi
+iloiseksi. Hän katsahti päin Päiväkumpua, eikä se hänen mielestänsä
+milloinkaan ennen ollut näin välähdellyt päivän paisteessa. Mutta
+huomionsa sinne kun oli, jäi hevonen oman onnensa nojaan ja kulki minne
+tahtoi. Äkkiä kavahti hän unelmistaan; hevonen näet karkasi huimasti
+ojaan, taittoi toisen aisan ja sitten rajua nelistä pitkin Nordhoug'in
+nummea, sillä sitä myöten tie kulki. Thorbjörn nousi seisaalleen
+rattaille ja pidätti hevosta: ottelu syntyi hänen ja hevosen kesken:
+eläin yritti mäkeä ylös, toinen teki vastarintaa. Niin sitä siinä
+tepasteltiin, kunnes hevonen lopulta nousi takajaloillensa: silloin
+Thorbjörn hyppäsi rattailta, ja koska elukan jälleen piti ryhtyä
+kulkuun, tarttui hän erääsen puunrunkoon, -- ja nyt täytyi hevosen
+seisahtua. Kuorma oli puoleksi ojassa, toinen aisa poikki, ja hevonen
+värisi pelvosta. Thorbjörn meni sen luo, tarttui päitsiin ja koki sitä
+rauhoittaa; nyt hän sen käänsi jälleen tielle, jott'ei enään olisi
+pelkoa sen karkaamisesta päin törmää; mutta paikallaan ei hän saanut
+hevosta seisomaan. Sentähden täytyi hänen puoleksi juosten seurata sitä
+kappaleen tietä. Hän siten ajoi kapineittensa ohi, mitkä olivat
+sekamyllyä pitkin tietä, astiat rikki, ja sisältö pilautuneena. Tähän
+asti oli vaara ainoastaan ollut hänen mielessään, nyt älysi hän myöskin
+tepposen seuraukset, ja se rupesi vihaksi pistämään. Hän huomasi
+selvään, että hänen nyt täytyi jättää kaupunginmatka sikseen, ja jota
+enemmän hän asiaa aprikoi, sitä äkeämmäksi hän kävi. Päästyänsä
+vaarapaikalle, säikähti hevonen uudelleen, yrittäen irtautua
+Thorbjörn'in kourista, -- ja silloin hän ei enää mieltänsä taitanut
+hillitä. Vasemmalla kädellään päitsiin tarttuen, hosui hän vahvalla
+piiskallansa hevosta pitkin lautasia minkä ennätti, jotta tämä
+rajustuneena hyppäsi etujalkoinensa vasten Thorbjörn'in rintaa. Mutta
+hän sen karkoitti, sitä piiskan varrella hakaten entistään tuimemmin ja
+voimainsa takaa. "Kyllä sinulle näytän, itsepintainen luuska!" -- ja
+hän löi. Hevonen hirnakoi ja kiljui, hän löi. "Heisaa, saatpa kerran
+kokea oikein miehen kouria!" -- ja hän löi. Hevonen läähätti, jotta
+vaahto valui hänen kädellensä, mutta hän löi: "Olkoonpa ensimmäinen ja
+viimeinen kerta, -- kaakki! tuossa vielä läinäys! vai niin! heisaa,
+koni, kuule, annetaanpa kerran oikein isän kädestä!" -- ja hän löi.
+Tällä välin olivat he toisaalle kääntyneet, ei hevonen enää tehnyt
+vastarintaa, vaan väristen vavahteli se joka lyönnillä ja väistyi
+hirnuen syrjään, koska piiskaa kohotettiin. Silloin Thorbjörn tuli
+vähän hämillensä. Samassa äkkäsi hän miehen, joka nojautuen
+käsivarsiinsa, istui ojan reunalla hänelle nauraen. Kaikki musteni
+Thorbjörn'in silmissä, ja käsi hevosen päitsissä, syöksi hän,
+kohotetulla ruoskalla, kohden miestä. "Kyllä minä annan sinulle naurun
+aihetta." Samassa hän lyödä lämähytti, mutta lyönti sattui ainoastaan
+puoleksi, sillä mies kellahti ojaan. Sinne hän jäi nelinryömin, käänsi
+päätään, vilkui Thorbjörn'iä ja nauroi, suutansa väärään vetäen.
+Thorbjörn kavahti; sillä tuon oli hän ennen nähnyt. Ilkiö oli Aslak.
+
+Thorbjörn ei tietänyt mistä syystä, mutta kylmä värähdys kävi läpi
+hänen selkänsä. "Sinä kaiketi hevoseni säikäytit," lausui hän. -- "Minä
+vaan makasin," vastasi Aslak, vähän päätään kohottaen -- "mutta sinä
+minun herätit, vihaasi kun hevosen päälle purkasit." -- "Sinä sen
+hulluksi sait; kaikki eläimet sinua pelkäävät," ja hän hyväili
+vaahtoista hevosta. -- "Nyt se kumminkin kammoo sinua enemmän kuin
+minua; niin en ole milloinkaan hevosta löylyttänyt," sanoi Aslak, ollen
+polvillaan ojassa. "Pidä kitasi hyvällä!" huusi Thorbjörn ja uhkasi
+piiskalla. Aslak ryömi ojasta. -- "Voi minua vaivaista! Minuako
+tahdotaan kitaani kiinni pitämään? Vai niin!... Minne sellaisella
+vauhdilla aiot?" kysyi hän laaskavasti Thorbjörn'iä läheten, mutta
+hoiperteli sinne tänne, sillä hän oli humalassa. -- "Tänään kyllä en
+pääse edemmäksi," sanoi Thorbjörn, hevostansa valjaista päästäen. --
+"Tuopa kovin ikävätä," ilkkui Aslak yhä läheten ja lakkiansa kouraten.
+-- "Herra varjele, miten iso ja pulska mies sinusta on paisunut;" -- ja
+pitäen kämmeniänsä taskuissa, ponnisteli hän voimainsa takaa pystyssä
+pysyäksensä, yhä katsellen Thorbjörn'iä, jolle hevosen riisuminen ei
+tahtonut onnistua. Hän oli avun tarpeessa, mutta vastenmieliseltä
+tuntui pyytää Aslak'ia itseänsä auttamaan; sillä hän oli inhoittavan
+näköinen; vaatteensa olivat savessa, hiuksensa pistivät vanukkeisina
+esiin vanhan kuluneen kiiltohatun alta, kasvojansa, noita osaksi
+entiseltään tuttuja, vääristeli alituinen pilkkavirnu, ja silmänsä
+näkyivät entistään vähemmän paksujen luomien alta, jotta hän ainoastaan
+päätään taaksepäin kallistaen ja suu seljällään taisi toista nähdä.
+Kasvonsa juonteet olivat hervakkaat ja koko naama turtaantunut, sillä
+Aslak oli juomari. Thorbjörn oli kyllä monasti ennen hänen tavannut,
+mutta sitä ei Aslak ollut muistavinaan. Hän rihkamakauppiaana
+kuljeskeli pitkin seutua ja saapui aina mielellään sinne, missä iloista
+seuraa pidettiin, siellä remputuksiaan lauleskellen ja tarinoitaan
+haastellen muutamasta viinaryypystä. Hän tietysti oli Nordhoug'in
+häissäkin, mutta oli, miten Thorbjörn'ille sittemmin kerrottiin, nähnyt
+parhaaksi piiloutua hetkeksi, koska hän vanhaan tapaansa oli saanut
+toisia tappelemaan, ja tällä kertaa omakin selkänahkansa näytti olevan
+vaarassa. -- "Yhtä hyvä olisi panna hevonen kiinni rattaisiin kuin
+päästää se valjaista," sanoi hän, "sinun kaikessa tapauksessa täytyy
+käydä Nordhoug'ista apua." Thorbjörn kyllä oli samaa aprikoinut, mutta
+ei tahtonut sitä itselleenkään myöntää. -- "Siellä vietetään suuria
+häitä," lausui hän. -- "Niinpä siellä on apuun kykeneviäkin," vastasi
+Aslak. Thorbjörn oli hetken kahdella päällä; mutta avutta ei hän
+päässyt eteenpäin, eikä liioin takaisinkaan, paras ehkä siis oli lähteä
+talolle. Hän pani hevosen kiinni ja lähti. Aslak seurasi; Thorbjörn
+katsahti taaksensa häneen. "Täten pääsen hyvässä seurassa takaisin
+häätaloon," sanoi Aslak pilkaten. Ei Thorbjörn siihen mitään vastannut,
+vaan astui rivakkaasti eteenpäin. Aslak joutui perässä, remputellen
+vanhaa hyvin tunnettua häälaulua. "Sinä astut kovin joutuisasti,"
+lausui hän taas hetken päästä. Ei hän nytkään vastausta saanut. Soiton
+ja tanssin hälinätä kuului, ja monet silmät komean kaksinkertaisen
+rakennuksen avoimista akkunoista kääntyivät tarkaten heihin. Väkeä
+kokoontui kartanolle. Thorbjörn huomasi heidän keskenään arvelevan,
+mistä kaukaa tuleva lienee. Samassa he hänen tunsivatkin, miten myöskin
+äkkäsivät tiellä olevan hevosen sekä mullin mallin viskatut kapineet.
+Tanssista herjettiin, ja koko hääjoukko samosi kartanolle yhtä haavaa
+kuin Thorbjörn ja Aslak sinne joutuivat. "Tänne saapuu häävieraita
+vasten tahtoansa," huusi Aslak, läheten joukkoa Thorbjörn'in jäljessä.
+Kokoontuen hänen ympärilleen väki tervehti Thorbjörn'iä.
+
+"Siunatkoon Jumala seuraa, hyvää olutta pöytään, kauniita tyttöjä
+permannolle ja hyviä pelimannia penkille," virkkoi Aslak ja tunki
+keskelle heitä. Muutamat naurahtivat, toiset eivät virkkaneet mitään;
+joku lausui: "Aslak-lörpöttelijä on aina hyvillä mielin." Thorbjörn
+tapasi paikalla tuttuja, joille hänen täytyi kertoa tapahtumansa; he
+eivät sallineet hänen kääntyä takaisin, vaan käskivät muita menemään.
+Sulhanen, nuori mies ja entinen koulutoveri, kutsui häntä hääjuomia
+maistamaan, ja niin nyt käytiin tupaan. Muutamat tahtoivat siellä
+pitkittää hyppyä, erittäinkin tyttöväki, toiset ehdoittelivat pientä
+ryyppyrauhaa ja vaativat Aslak'ia tarinoimaan, koska hän kumminkin oli
+jälleen taloon palannut. "Mutta sinun tulee olla nyt vähän varovampi
+kuin äsken," lisäsi eräs. Thorbjörn tutkasi, missä kaikki kansa oli.
+"Tässä oli hieman temmellystä," vastattiin; "nyt ovat muutamat menneet
+levolle, toiset istuvat tuvassa kortin lyönnissä, vaan toiset istuvat
+siellä, missä Knuuti Nordhoug." Hän ei kysynyt missä Knuuti Nordhoug
+oli.
+
+Morsiamen isä, vanha mies joka istui imeskellen savipiippua ja joi
+olutta sekaan, virkkoi nyt: "Sinä Aslak, annapas tarinan tulla,
+saattaapa olla hupainen kerran sitäkin kuunnella." -- "Onko monta
+pyytämässä?" tiedusteli Aslak, joka oli allensa anastanut pienen rahin
+kappaleen matkaa pöydästä, minkä ympärillä muut istuivat. "Totta,"
+vastasi sulhanen ja antoi hänelle viinapikarin; "minä myöskin sinua
+pyydän." -- "Onko niitä monta, jotka minua noin pyytävät?" pitkitti
+Aslak. -- "Kyllä piankin," lausui nuori vaimo sivupenkiltä ja ojensi
+hänelle viinamaljan. Tuo oli morsian, kahdenkymmen-vuotias
+vaaleanverevä, laihanläntä, sinisilmäinen, jäykkä nainen. -- "Tarinasi
+ovat minun mieleisiäni," lisäsi hän. Sulhanen katsoi häneen, isänsä
+taas edellisen. -- "Niin, Nordhoug'in väkeä ovat tarinani aina
+huvittaneet," sanoi Aslak. "Onnea heille!" örisi hän, tyhjentäen erään
+nuodemiehen ojentamaa maljaa. -- "Päästäpä nyt suustasi!" anoivat
+moniaat. -- "Juttele mustalais-Sannasta!" esitteli muudan. -- "Siitä
+paholaisesta, hyi!" jupittivat toiset, varsinkin naiset. --
+"Haukilahden tappelusta," ehdoitteli Simo-rumpali. -- "Pikemmin jotain
+hupaisaa!" pyysi hoikka nuorukainen, joka seisoi partahihoillansa,
+nojaten seinää vastaan, ja joka oikealla kädellään tavotteli muutamien
+penkillä istuvien nuorten tyttöjen hapsia; nämä häntä toruskelivat,
+mutta eivät muualle siirtyneet.
+
+"Nyt kerron, mitä itse tahdon." -- "Et maar, peijakas vie!" jupisi
+vanhanpuoleinen mies, joka tupakoiden venyi sängyssä; toinen
+koipensa rippui sängyn laitaa alas, toisella hän potkieli sängyn
+päähän heitettyä hienoa röijyä. -- "Älä nuttuani potki!" ärjäsi
+seinää vasten nojauva nuorukainen. -- "Älä tyttöjäni silittele!"
+vastasi sängyssä-venyjä. Nyt tytöt siirtyivät toisaalle. -- "Miten
+sanottu, nyt kerron, mitä _itse_ tahdon!" intti Aslak, "viinasta mies
+'kuraasia' saa!" räysäsi hän ja löi kämmeniänsä yhteen niin että
+paukahti. -- "Päästäpä suustasi mitä _me_ vaadimme!" toisti sängyssä
+olija; "sillä meidän on ilojuoma." -- "Mitä sillä tarkoitat?" kysäsi
+Aslak, silmät seljällään. -- "Sitä vaan, että juotetun porsaan myöskin
+teurastamme," ilkkui mies koipeansa leikuttaen. Aslak ummisti silmänsä,
+mutta pää jäi entiseen asemaansa, lopulta se kallistui vasten rintaa,
+eikä hän mitään virkkanut.
+
+Muutamat häntä puhuttelivat, mutta ei hän sitä kuullut. "Hän päihtyy,"
+arveli se, joka sängyssä venyi. Silloin Aslak katsahti ylös suu taasen
+virnussa ja sanoi: "Nyt ainakin saatte kuulla lystikkään pätkän. --
+Jumala varjele niin lystikkään!" lisäsi hän hetken perästä ja nauroi,
+jotta suu tavotteli korvia, mutta naurun ääntä ei kuulunut. "Tänään hän
+on oikein kirkkosuulla," sanoi morsiamen isä. -- "No, miten muuten!"
+virkkoi Aslak, -- "naukku rintaan vielä!" Se tuotiin; kallistaen
+päätään joi hän sen vähin erin kurkkuunsa ja sanoi päin häntä sängyssä:
+"nyt olen juotto-porsaanne." -- Sitten alotti hän:
+
+"Olipa tyttö, joka asui eräässä laaksossa. Yhdentekevä, miksi laaksoa
+sanottiin, mikä tytön nimi niinikään. Mutta tyttö oli kaunis, samasta
+mielestä oli talon isäntäkin ja -- tst! -- häntä tyttö palveli. Hyvän
+palkan hän sai, kun saikin, ja hän sai mitä hän ei tahtonutkaan: hän
+sai lapsen. Ihmiset sanoivat sen olevan isännän, mutta ei tämä sitä
+myöntänyt, sillä hän oli naimisessa: eikä tyttökään sitä myöntänyt,
+sillä hän oli ylpeä, lunttu-poloinen. Siten poika valheella kastettiin,
+ja samahan se, kadotuksen lapsenhan tyttö oli maailmaan synnyttänyt.
+Äiti sai asua talon alustalla, eikä tuo emännälle mieluista ollut,
+tiettyä se. Tuli tyttö taloon, sylkäsi toinen häntä, mutta tuli
+poika-raiska leikkiä lyömään talon lasten kanssa, käskettiin heitä ajaa
+äpärä tiehensä; ei hän parempaa ansaitse, arveli emäntä.
+
+"Yöt päivät hän ahdisteli miestään ajamaan lutusta maantielle. Hän piti
+vastaan niinkauan, kun hän miehenä pysyi, mutta lopulta rupesi hän
+juomaan, ja silloin pääsi akka voitolle. Samassa kävi tyttö-rääsynkin
+elämä vuosi vuodelta yhä tukalammaksi: ja lopulta oli hän nälkään
+nääntyä poikinensa, sillä tämä ei tahtonut äidistään luopua.
+
+"Siten kului kumminkin vuosi toisensa perään aina kahdeksaan asti;
+mutta yhä asuskeli tyttö töllissään -- nyt hänen auttamattomasti piti
+lähteä ... ja hän lähtikin. Mutta sitä ennen oli talo ilmi-tulessa, ja
+isäntä paloi kamariinsa, sillä hän oli humalassa, -- ämmä pelastui
+vesoinensa, ja hän väitti, että lutus töllissä oli talon sytyttänyt.
+Ehkäpä niin oli... Mutta ehkäpä toisinkin... Kummallinen oli tuo
+poika-nulikkansa. Kahdeksan vuotta oli hän nähnyt äitinsä kärsivän sekä
+vilua että nälkää ja kaikellaista kurjuutta, ja hän tiesi aivan hyvin
+missä syy siihen oli, sillä äiti oli sen monasti hänelle kertonut pojan
+tiedustellessa, mintähden hän alituiseen itki. Muuttamisen edellisenä
+päivänä hän jälleen itki, ja sentähden _poika_ yösydännä lähti pois...
+Mutta äiti kadotti vapautensa elinajaksensa, sillä hän tunnusti
+tuomarille sytyttäneensä tuon iloisen lieskan talossa... Poika
+käyskenteli pitkin seutua, ja ihmiset häntä auttoivat, koska hänellä
+oli niin kurja äiti. Mutta sitten lähti hän siitä tienoosta toiseen,
+siellä ei häntä saman määrin autettu, koska siellä ei tiedetty mitään
+hänen viheliäisestä äidistään. Enkä luule, että hän itse siitä
+kertoi... Nyt ihmiset sanovat hänen olevan kovin viinaan menevän, onko
+totta, jääköön lausumatta, mutta, suoraan sanoen, en minä puolestani
+tiedä, mitä parempaa hän voisi tehdä. Hän on ilkeä lurjus, tietänette;
+ei hän voi ihmisiä kärsiä, eikä heidän toisillensa hyvää suovan, ja
+vielä vähemmän, että he ovat hyviä hänelle. Mielellään hän näkisi
+muiden olevan hänen kaltaisensa, -- mutta sen hän tuo ilmi ainoastaan
+humalassa kun on. Silloin hän myöskin itkee, itkee niin että läikkyy,
+-- ihan mitättömiä, sillä mitä itkettäviä hänellä olisi? Ei hän ole
+keneltäkään varastanut killinkiäkään, eikä muutakaan koiruutta
+harjoittanut, miten moni muu, jott'ei hänellä ole itkun syytä. Ja
+kumminkin hän itkee, itkee niin että lainehtii. Sattuisitteko joskus
+näkemään hänen itkevän, niin älkäätte sellaisia hänestä uskoko, sillä
+sitä hän tekee ainoastaan päissään, eikä silloin pidä hänestä
+huolia..." Samassa kaatui Aslak nurin niskoin tuoliltaan katkerasti
+itkien, itku kumminkin kohta taukosi; sillä hän nukkui. -- "Nyt on hän
+varsin sikana," kuului sängystä; "silloin hän aina itkee, siksi kun
+nukkuu." -- "Tuo oli rivoa," sanoi naisväki ja nousi sieltä
+lähteäkseen. -- "En vielä ikänä ole kuullut hänen laskettelevan
+toisenlaatuisia tarinoita, kun hän vaan itse valita saa," sanoi vanhus
+oven suusta nousten. "Jumala tiesi, mintähden ihmiset häntä
+kuuntelevat," pitkitti hän luoden silmänsä päin morsianta.
+
+
+
+
+VIIDES LUKU.
+
+
+Toiset lähtivät ulos, toiset etsivät pelimannia, jotta saisivat tanssin
+jälleen alkuun, mutta hän oli nukkunut erääsen nurkkaan, ja jotkut
+eivät tahtoneet hänen untansa häiritä. "Sittekun Lauri, toverinsa,
+hakattiin pilalle, on Ollin yksin täytynyt vinguttaa toista
+vuorokautta." -- Nyt oli Thorbjörn'in hevonen ja kapineet tuotu
+kartanolle; ja koska hän, monista kehoituksista huolimatta, yritti
+lähteä, valjastettiin hevonen toisien kärryjen eteen. Varsinkin
+sulhanen koki häntä pidättää; "eipä vaan tässä minulla ole niin paljon
+iloa kuin luulisi päältä katsoen," sanoi hän; tuo Thorbjörn'iä
+liikutti: hän päätti kumminkin lähteä ennen iltaa. Koska huomasivat
+hänen järkähtämättömäksi, hajosi kansa pitkin pihamaata; paljon oli
+väkeä koolla, mutta ei häiden-tapaista menoa kuitenkaan pidetty.
+Thorbjörn oli silan-nappulaa vailla ja katseli siihen sopivaa puuta:
+mutta kosk'ei kartanolla sellaista löytynyt, meni hän vitkaan ja
+ääneti, sillä sulhasen sanat liikkuivat hänen mielessään, pihan
+ulkopuolella olevaan halkovajaan. Sieltä hän löysi, mitä etsi ja
+istuutui pölkyn päähän kylki vasten viereistä seinää, veitsellään
+puukappaletta vuoleskellen. Silloin kuuli hän jonkun läheisyydessänsä
+voivottavan: ääni kuului seinän toiselta puolelta ratasvajasta ja
+Thorbjörn kuunteli. "Sinäkö ... todella ... olet?" kuuli hän miehen
+äänen vaivoin ja katkottain sanoin lausuvan. Samassa kuuli hän toisen
+itkevän, mutta ei se miehen ääneltä tuntunut. -- "Mintähden tulitkin
+tänne?" kysyttiin. Varmaan sen teki itkevä, sillä ääni oli itkun
+tukahduttama. -- "Hm ... kenen häissä soittaisinkaan ellei ... sinun?"
+sanoi edellinen. Lauri-pelimanni varmaankin siellä potee, arveli
+Thorbjörn. Lauri oli pitkä, kaunis mies, jonka äidillä oli eräs talon
+torpista arennilla. Toinen taas mahtoi olla morsian! "Mintähden et ole
+koskaan puhunut?" kysyi nainen hiljaa ja vitkaan liikutuksesta
+värisevällä äänellä. -- "Pidin tuon tarpeettomana meidän kesken,"
+kuului lyhyt vastaus. Hetken oltiin ääneti: silloin nainen taas lausui:
+"sinä kuitenkin tiesit _hänen_ täällä käyvän." -- "Pidin sinua
+vakaampana." -- Nyt kuului ainoastaan itkua, lopuksi lausui itkevä.
+"Mintähden et suutasi avannut?"
+
+"Mitäpä siitä hyötyä, jos vanhan Kaisan poika olisikin Nordhoug'in
+tytärtä pyytänyt;" vastattiin hetken päästä, jona aikana sairas oli
+syvään vetänyt henkeä ja monasti valittanut. Vastaus viipyi... "Me
+kumminkin olemme toisiamme silmäilleet monta vuotta," virkettiin.
+
+... "Sinä olit kovin ylpeä: en oikein rohjennut puhua asiatani
+sinulle..." -- "Ei koko maailmassa muu mikään minulle olisi niin
+mieluista ollut... Odotin jok'ainoa päivä; missä vaan toisemme
+kohtasimme; ... toisinaan mielestäni sinulle suorastaan tarjouduin.
+Siten luulin sinun minua hylkivän..." -- Taas äänettömyyttä. Ei
+Thorbjörn kuullut vastausta, ei itkua, eikä liioin sairaan
+hengenvetoakaan.
+
+Thorbjörn muisti sulhoa, jonka hän luuli tietävänsä kunnon mieheksi, ja
+hänen mielensä kävi pahaksi toisen puolesta. Samassa nainenkin sanoi:
+"Pelkään, että vähän hän minusta iloa saa, hän joka..." -- "Hän on
+kunnon mies," virkkoi sairas ja alkoi jälleen hieman valittaa,
+luultavasti koski rintaan. Tuo varmaan saattoi toisellekin vaivaa; sillä
+hän lausui: "Tilasi kyllä on surkea ... mutta ... paitsi tätä sattumaa
+me tuskin koskaan olisimme asiasta haastelleet. Vasta Knuutia
+lyödessäsi, sinun käsitin..." -- "En sitä pitempään kärsiä jaksanut,"
+virkkoi toinen, -- ja lisäsi vielä: "Knuuti on häijy veitikka," -- "Ei
+hän hyväkään ole," vastasi sisar.
+
+Molempain hetken ääneti oltua, lausui edellinen: "Tokkohan minusta vaan
+enää miestä tulee. Yhdentekevä tuo taitaneekin olla." -- "Minun oloni
+kumminkin on sinun tilaasi tukalampi," ja jälleen kuului katkeraa
+itkua. "Joko lähdet?" tiedusteli miehen ääni. -- "Lähden," kuului
+vastaus ja sitten lausuttiin: "Voi minua kurjaa, voi poloinen
+elämätäni!" -- "Älä noin voivottele!" virkkoi edellinen; "Jumala
+kyllä kohta minun täältä päästää, ja silloin käy sinunkin elämäsi
+helpommaksi." -- "Herran tähden! älä noin puhu!" äännähti hän tuskin
+kuultavasti ja ikäänkuin käsiään väännellen. Thorbjörn luuli hänen
+lähteneen, ainakaan ei hän pitkään aikaan puhumaan kyennyt, sillä hän
+ei enää kuullut sieltä mitään; sentähden lähti Thorbjörn myös vajasta.
+
+Ensimmäiseltä, joka vastaan sattui, kysyi Thorbjörn: "Mikä oli syynä
+Lauri-pelimannin ja Knuuti Nordhoug'in riitaan?" -- "Mikä syynä?" sanoi
+Pekka-renki ja veti muotoansa kurttuun, ikäänkuin tahtoen jotain
+poimuihin kätkeä; "kysyhän tuota, ei se suuren suuri ollut; Knuuti vaan
+kysyi Laurilta, lähtikö näissä häissä hänen viulustaan iloista ääntä."
+Samassa kulki morsian heidän ohitsensa kasvot toisaalle käännettyinä,
+mutta koska hän kuuli Lauria mainittavan, kääntyi hän päin heitä ja loi
+heihin punaisista, suurista silmistään epävakaisen silmäyksen: mutta
+muuten olivat hänen kasvonsa aivan jäykät, niin jäykät, ettei Thorbjörn
+voinut häntä arvata äskeitten sanain lausujaksi. Nyt rupesi hän
+pahempiakin aavistelemaan.
+
+Etäämmällä oli hevonen vartoomassa, hän asetti silan nappulan
+paikalleen ja etsiskeli sulhasta jäähyväisiä heittääkseen. Ei hän toki
+malttanut lähteä häntä kauemmaksi hakemaan: hän oli milt'ei mielissään,
+ettei häntä näkynyt, ja nousi kärryihin. Silloin kuului huutoa ja
+rähinää tuvasta, joka oli vasemmalla puolen pihaa. Koko joukko miehiä
+sieltä samosi ulos. "Missä hän on?... Onko hän pistäytynyt piiloon?...
+Missä oleskelee hän?" -- "Tuolla, tuolla!" vastasivat toiset, -- "Älkää
+häntä sinne päästäkö," huusivat toiset, -- "siitä varmaan taas syntyy
+onnettomuutta." -- "Knuutistako puhe?" kysyi Thorbjörn pieneltä
+pojalta, joka seisoi kärryjen vieressä. -- "Niin kai, hän on taasen
+päissään, ja silloin on hän aina valmis tappelemaan." Thorbjörn istui
+jo kuormallansa ja joudutti hevosta. -- "Älähän, pysähdy mies!" kuuli
+hän takaansa; hän kiinnitti ohjaksia, mutta koska hevonen siitä
+huolimatta astui eteenpäin, antoi hän sen mennä. "Vai olet sinä
+pelkuri, Thorbjörn Kuusela?" kirkui edellinen hänen jäljessään. Nyt
+kävi hän ohjaksiin lujemmin, mutta ei hän päätään kääntänyt.
+
+"Astuhan rattailta ja käy hyvään seuraan!" huusi muudan. Thorbjörn
+katsahti taaksensa. "Kiitos, minun täytyy kotiin," sanoi hän.
+Tuumailtiin hetken aikaa, jonka ohessa koko joukko oli lähestynyt
+kärryjä. Knuuti asettui hevosen eteen, sitä ensin taputellen, sitten
+ruveten sen päätä tarkastelemaan. Knuuti oli varreltansa pitkänläntä,
+hiuksensa olivat vaaleat, mutta karkeat, nenänsä lyhyt, suunsa suuri,
+huulet paksut ja silmänsä tummansiniset, mutta rohkeat. Ei hän paljon
+sisarestaan muistuttanut, ainoastaan suun ympärillä oli jonkinmoista
+yhtäläisyyttä; hänellä oli myöskin sama suora otsa, ehkä matalampi;
+samoin muutkin piirteet olivat sisarella paljoa hienommat. "Mitä
+konistasi tahdot?" kysyi Knuuti. -- "Ei se olekaan myötävänä," vastasi
+Thorbjörn. -- "Luuletko, etten sitä maksaa voi?" intti toinen. -- "En
+tiedä, mitä jaksat." -- "Vai sitä epäilet. Muuten pitäisi sinun sitä
+varoa," melui Knuuti. Nuorukainen, joka äsken tuvassa nojautui seinään
+ja sotki tyttöjen hapsia, virkkoi naapurilleen: "Tällä kertaa Knuutilta
+taitaa puuttua 'kuraasia'."
+
+Tuon kuuli Knuuti. "Rohkeuttako olen vailla? Ken sitä väittää? Enkö
+tohdi?" kirkui hän. Yhä useampia kokoontui. "Pois tieltä! syrjään
+hevosen edestä!" huusi Thorbjörn ja sivalsi hevosta; hän aikoi lähteä.
+"Minuako tieltäsi käsket?" ärjäsi Knuuti. -- "Minä ääntelin hevoselle:
+päästä minun pitää," sanoi Thorbjörn, mutta ei itsekään väistänyt. --
+"Mitä, ajatko suoraan päälleni?" tiuskasi Knuuti. -- "Anna tietä
+sitten!" ja hevonen nosti päätään, muuten se olisi töydännyt vasten
+Knuutin rintaa. Silloin tarttui Knuuti päitsiin, ja hevonen muistaen
+löylytystä tiellä alkoi väristä. Tuo kävi Thorbjörn'in sydämelle; hän
+katui hurjuuttansa; mutta sen saisi Knuuti maksaa: samassa hän nousikin
+ja sivalsi Knuutia piiskalla päähän. "Lyötkö senkin vietävä?" kiljui
+Knuuti ryntäen likemmäksi; Thorbjörn hyppäsi kuormalta. "Häijy olet,
+ryökäle!" huusi hän kalpeana kuin kuolema ja jätti ohjakset
+äskenmainitulle nuorukaiselle. Mutta, vanhus, joka oli noussut oven
+suusta Aslak'in päättäessä tarinatansa, lähti Thorbjörn'in luo ja
+nykäsi häntä käsivarteen. -- "Sæmund Kuusela on niin kunnon mies, ettei
+hänen poikansa pitäisi lähteä koetukselle tuollaisen junkkarin kanssa."
+Thorbjörn tointui, mutta Knuuti ärjäsi: "Minäkö junkkari? Kylläpä
+hän taitaa olla yhtä suuri, ja minun isäni on kyllä hänen isänsä
+vertainen... Käy käsiksi!... Surkeatahan tuo on, ettei ihmiset tiedä,
+kumpi meistä oikeastaan on toistaan väkevämpi," lisäsi hän päästäen
+huivia kaulastaan. "Kyllä siihen vielä joudutaan," vastasi Thorbjörn.
+Virkkoi mies, joka äsken sängyssä venyi: "Molemmat ovat he kissain
+tapaisia, jotka toisiansa härnäten kokevat itsiänsä rohkaista." Sen
+kuuli Thorbjörn, mutta ei häneltä vastausta tullut. Jotkut joukossa
+nauroivat: toisten mielestä nuo monet tappelut näissä häissä jo
+rupesivat inhoittamaan, häijyä oli myöskin hätyyttää rauhallista
+matkamiestä. Thorbjörn katseli hevostansa; hän aikoi lähteä. Mutta
+nuorukainen, jolle ohjakset annettiin, oli kääntänyt toisaalle ja
+ajanut hevosen hyvän matkan päähän; itse seisoi hän Thorbjörn'in
+takana. "Ketä etsiskelet?" kysäsi Knuuti: "Synnöve on täältä koko
+matkan päässä." -- "Mitä se sinuun kuuluu?" -- "Ei kuulukaan semmoiset
+tekopyhät naiset minuun," -- ilkkui Knuuti, "mutta ehkä hän vie sinulta
+rohkeuden." Tuota ei Thorbjörn voinut sietää; väki näki hänen tannerta
+tarkastavan. Muutamat vanhukset rupesivat valittelemaan, arvellen
+Knuutin jo tehneen kyllin pahaa näissä pidoissa. -- "Ei hän minulle
+mitään saa," sanoi Thorbjörn, ja koska toiset sen kuulivat, vaikenivat
+he. Muutamat taas sanoivat: "Antaapa heidän voimiansa koetella, niin
+heistä tulee hyvät ystävät: he ovatkin jo pitkät ajat karsaasti
+toisiinsa katsoneet." -- "Niin," jatkoi muudan, "kumpainenkin
+mielellänsä olisi seudun paraimpana miehenä -- saapa nyt nähdä!" --
+"Onko kenkään nähnyt Thorbjörn Kuuselaa?" kysyi Knuuti: "muistaakseni
+hän äsken oli täällä kartanolla..." -- "Oli kyllä ja on tässä
+vieläkin," vastasi Thorbjörn ja samassa sai Knuuti niin korvallensa,
+että hän oli vähällä kaatua vieressä olevaan miesjoukkoon. Nyt olivat
+kaikki ääneti. Knuuti syöksi esiin sanaa lausumatta. Thorbjörn astui
+vähän häntä vastaan. Hyvän aikaa oltiin nyrkkisillä: kumpikin koki
+päästä toisen kaulukseen käsiksi, mutta molemmat tiesivät tehtävänsä,
+eivätkä laskeneet vastustajaansa likelle. Thorbjörn lämähytteli
+tiukkaan, sanottiin samalla tuntuvastikin. "Jopa sattui Knuutillekin
+vertainen," sanoi se, joka hevosen oli syrjään ajanut, "tehkää tilaa!"
+Naiset pakenivat; ainoastaan muudan heistä jäi portaille seisomaan,
+sieltä paremmin nähdäksensä, -- tuo oli morsian. Thorbjörn näki hänen
+vilahdukselta ja pidätti kättänsä. Samassa näki hän veitsen
+välähtelevän Knuutin kädessä ja muistaen sisaren äskeisiä sanoja, ettei
+Knuutiin ollut luottamista, iski hän miestä käsiranteesen, jotta veitsi
+putosi ja käsivarsi kävi hervakkaaksi. "Ai, kovin löit!" valitti
+Knuuti. -- "Vai tuntui se?" kysyi toinen ja syöksi hänen päällensä.
+Knuuti töin tuskin enää taisi toista kättään käyttää; mutta kovalle
+otti saada häntä nurin. Häntä paiskattiin monta kertaa maahan niin,
+että toinen jo olisi horjunut, mutta siinä oli jäykkää selkää. He
+vähitellen siirtyivät paikaltaan, kansa väistyi tieltä, ja niin sitä
+mentiin pitkin pihaa, siksi kun he joutuivat portaiden eteen: siinä
+tarttui Thorbjörn Knuutiin ja paiskasi hänen vasten paateroa niin, että
+luut natisivat. Siihen hän jäi pitkäkseen, voihkasi pitkään ja ummisti
+silmänsä. Thorbjörn suoritti vartaloansa ja katsahti ylös; silmänsä
+sattuivat morsiameen, joka liikahtamatta katseli päältä. "Asettakaa
+jotain hänen päänsä alle," sanoi hän, kääntyi toisaalle ja lähti
+sisään.
+
+Kaksi vanhaa akkaa sattui ohi käymään; toinen sanoi toverilleen: "Herra
+Jumala, tuossa taas on yksi hengetönnä! Kukahan se onneton lie?" Eräs
+joukosta vastasi: "Se on Knuuti Nordhoug." Toinen nainen arveli:
+"Silloin ehkä tappelut näissä seuduin vähenevät." -- "Voisivathau toki
+toisin tavoin voimiansa koetella." -- "Oikeassa olet," lausui toinen:
+"Herra suokoon, että jättäisivät toisensa rauhaan ja kääntäisivät
+silmänsä _katoamattomiin_."
+
+Tuo Thorbjörn'issä teki kummallisen vaikutuksen; ei hän mitään
+lausunut, mutta seisoi vielä paikallaan ja katseli niitä, jotka Kuuutia
+hoitelivat, -- moni häntä puhutteli, ei hän sitä kuullut. Hän kääntyi
+heistä ja vaipui ajatuksiinsa. Synnöve niissä väikkyi, ja häpy täytti
+hänen mielensä.
+
+Hän mietiskeli, miten hän voisi asiaa selittää, ja täytyi itselleen
+myöntää, ettei ollutkaan niin helppo herjetä, kuin hän kerran oli
+luullut. Samassa hän kuuli takanansa: "Varo itseäsi, Thorbjörn!" mutta
+ennenkun hän joutui kääntymään, häntä hartioista kouraistiin,
+painettiin vasten maata, eikä hän sitten enää tuntenut muuta kuin
+polttavan vaivan, jonka paikkaa ei hän selvään eroittanut. Hän kuuli
+ääniä ympärillään, kuuli ajettavan, luuli toisinaan itsekin ajavansa,
+mutta ei sitä varmaan tietänyt. Sitä kesti pitkän aikaa, sitten rupesi
+kylmämään, ja tuli jälleen lämmin, viimein kävi hänen mielensä niin
+keveäksi, niin keveäksi, että hän mielestänsä liehui yli maan, ja nyt
+hän sen käsitti: puiden latvat häntä kannattivat, kuljettaen häntä
+toisesta toiseen: siten joutui hän tunturille, sitäkin korkeammalle,
+-- paimenmajalle, vielä ylemmäksi, -- korkeimman vuoren huipulle.
+Siellä kumartui Synnöve hänen puoleensa, itki ja nuhteli häntä siitä,
+ettei hän ollut asiatansa ilmoittanut. Tyttö itki katkerasti ja arveli,
+että hänen toki olisi pitänyt huomata, miten Knuuti Nordhoug asettui
+hänen tiellensä, alituisesti hauen tiellensä, jotta tytön viimein
+täytyi ruveta Knuutille. Sitten Synnöve silitteli Thorbjörn'in toista
+kylkeä, jotta se siitä lämpeni, ja itki niin, että hänen paitansa siitä
+kohdasta kävi läpimäräksi. Mutta Aslak istui kyyristyneenä korkealla
+kivellä ja poltteli läheisten puiden latvoja niin, jotta sähisi ja
+ratisi ja poukat lentelivät ympäriinsä; itse nauroi hän suu seljällään
+ja sanoi: "en minä, vaan äitini tuon tekee!" Ja Sæmund, isä, seisoi
+toisella puolella nakellen jyväsäkkiä niin korkealle ilmaan, että ne
+katosivat pilviin, sieltä laajeten koko seutua peittävään sumuun, -- ja
+hän suuresti kummasteli, miten jyvät niin voivat laajeta yli koko
+tienoon. Katsellessaan alaspäin, kävi Sæmund niin pieneksi, jotta hänen
+tuskin maanpinnasta eroitti, mutta kuitenkin heitteli hän säkkiä yhä
+korkeammalle sanoen: "Teepäs temppu perässä!..." Korkealla hattarain
+keskellä oli kirkko ja Päiväkummun vaaleanverevä emäntä seisoi toruissa
+liehuttaen punaisenkeltaista niistinliinaa, toisessa kädessään pitäen
+suurta virsikirjaa, ja sanoi: "Tänne et pääse, ennenkun olet herjennyt
+manaamasta ja tappelemasta...", mutta tarkemmin katsottuansa huomasi
+hän paikan ei kirkoksi vaan Päiväkummuksi, ja auringon säteet
+välähtelivät noissa satalukuisissa akkunuissa niin, että ne hänen
+silmiänsä häikäsivät ja hänen täytyi ne ummistaa...
+
+"Varovasti, Sæmund, varovasti!" eroitti hän kavahtaen unentapaisesta
+tilasta. Häntä kannettiin, ja koska hän katseli ympärilleen, huomasi
+hän olevansa Kuuselan tuvassa; valkea leimusi takassa, ja äiti seisoi
+itkien hänen vieressänsä; isä oli juuri aikeessa kantaa hänet
+peräkamariin, mutta laski hänen varovasti jälleen paikalleen: "vielä
+hänessä henki on!" sanoi hän värisevin huulin kääntyen äitiin. Tämä
+huudahti: "Jumalan kiitos, hän aukaisee silmänsä! Thorbjörn, Thorbjörn!
+oi lapsi-poloinen, mitä ovat he sinulle tehneet?" -- ja hän kumartui
+hänen puoleensa, silitteli hänen poskiaan, vuodattaen kuumia kyyneliä
+hänen kasvoillensa. Sæmund pyyhkäsi silmäänsä nutunhihalla, väisti
+sävyisästi äitiä syrjään: "anna, kun nyt heti hänen vien." Ja hän
+kannatti varovasti toisella kädellään sairaan hartioita, toisen asetti
+hän seljän taakse. -- "Pitele sinä päätä, ehk'ei hän itse jaksa sitä
+kannattaa." Äiti kulki edellä kannattaen päätä, Sæmund koki pysyä hänen
+jäljessään, ja hetken kuluttua oli Thorbjörn toisessa suojassa ja
+sängyssä. Kun olivat hänen peittäneet ja sovittaneet parhaimman mukaan,
+kysyi Sæmund, oliko renki jo joutunut matkaan. "Tuossa hän on," vastasi
+äiti osoittaen kartanolle: "Oletko perillä tunnissa, saat palkkasi
+kahdenkertaisesti; -- vähät siitä, vaikka hevosenkin tappaisit."
+
+Hän lähestyi jälleen sänkyä, Thorbjörn käänsi suuret, kirkkaat silmänsä
+häneen; isä ei voinut olla niihin katsomatta, mutta silloin rupesi oma
+näkönsä himmentymään. "Tiesinhän sen näin päättyvän," huokasi hän ja
+lähti huoneesta. Äiti istui rahille sängyn jalkapäähän ja itki, mutta
+ei hän mitään sanonut. Thorbjörn aikoi puhua, mutta koska tuo tuntui
+vaikealta, oli hän ääneti. Hän katsoi äitiin taukoomatta, eikä äidistä
+hänen silmänsä milloinkaan ennen olleet niin kirkkaat ja kauniit, ja
+tuo oli pahan edellä. "Herra Jumala sinua armahtakoon!" äännähti hän
+lopulta; "jos Hän sinut meiltä ottaa, ei taida Sæmund'illa olla monta
+päivää jäljellä." Thorbjörn katsoi häneen silmää räpähyttämättä ja
+jäsentä liikahuttamatta. Katse tunki läpi äidin sydämmen, hän rupesi
+rukoilemaan "Isä meidän" hänen puolestaan; sillä hän luuli sairaan
+pääsinhetken tulleen. Siinä istuessaan, juohtui mieleensä, miten kaikki
+olivat pitäneet Thorbjörn'iä rakkaana, eikä kenkään sisaruksista
+sattunut olemaan kotosalla. Laittoi hän siis sanan paimenmajalle
+Ingrid'ille ja nuoremmalle veljelle, tuli sitten ja istuutui taas
+paikallensa. Thorbjörn käänsi jälleen silmänsä häneen, ja tuo katse
+vaikutti äitiin, miten etäinen virren veisu, muuttaen hänen mielensä
+hartaaksi ja suunnittaen ajatuksensa katoamattomiin. Hän tarttui
+Raamattuun, ja sanoi: "Nyt tahdon sinulle lukea, jotta rauhan saisit."
+Koskei lasisilmät sattuneet olemaan käsillä, etsi hän lu'un, jonka hän
+muisti ulkoa nuoruutensa päivistä; tuo oli Johanneksen evankeliumia. Ei
+hän varmaan tietänyt, kuunteliko Thorbjörn häntä; hän vaan yhä
+liikahtamatta tirkisteli äitiä; tämä kuitenkin luki, ellei pojalle niin
+ainakin itselleen lohdutukseksi.
+
+Ingrid joutui pian kotiin ja rupesi äitinsä sijaan sairaan ääreen;
+mutta silloin tämä makasi. Ingrid itki hillimättömästi; itku oli
+paimenmajalla päässyt alkuun; sillä hän muisteli Synnöveä, joka ei koko
+asiasta tiennyt mitään.
+
+Lääkäri saapui paikalle ja tutkisteli sairaan tilaa. Hänellä oli
+puukonhaava kyljessä ja monta mustelmaa yli ruumiin; mutta ei tohtori
+mitään virkkanut, eikä kenkään kysymystä tehnyt. Sæmund seurasi häntä
+sairaan suojaan, tarkasteli siellä tohtorin katsantoa, lähti hänen
+perässänsä, auttoi häntä kärryihin ja otti lakin päästään, koska hän
+lupasi tulla uudestaan seuraavana päivänä. Sitten kääntyi hän päin
+vaimoansa, joka oli häntä seurannut kartanolle: "Tuo mies kun ei mitään
+virka, on vaara käsissä," sitä lausuessaan hänen huulensa värisivät,
+hän kääntyi äkkiä astumaan tietä pitkin.
+
+Ei kenkään tiennyt, minne matkansa; ei hän illalla kotiin tullut, eikä
+liioin yön seutuvissakaan, seuraavana aamuna vasta hän sinne saapui ja
+oli silloin niin synkeän-näköinen, ettei häneltä kenkään rohjennut
+mitään tiedustella. Itse kysyi hän: "Mitä kuuluu?" -- "Hän on
+nukkunut," vastasi Ingrid, "mutta on niin voimaton, ettei hän jaksa
+kättään nostaa." Isä aikoi mennä häntä katsomaan, mutta kääntyi
+takaisin ovelta.
+
+Tohtori kävi siellä huomenisin ja vielä useat kerrat. Thorbjörn kykeni
+puhumaan, mutta oli kielletty liikutteleimasta. Ingrid useimmiten istui
+hänen luonaan, toisinaan myöskin äiti ja nuorempi veli; mutt'ei hän
+heiltä mitään kysynyt, eikä he myöskään häneltä. Isä ei milloinkaan
+käynyt kamarissa. Tuon huomasivat sairaan merkille panevan. Aina
+kiinnitti hän silmänsä oveen; he luulivat hänen isää odottavan. Lopulta
+kysyi Ingrid, tahtoisiko hän ehkä nähdä omaisistaan joitakuita vielä?
+"Ehk'eivät he huoli minusta," vastasi hän. Tämä kerrottiin Sæmund'ille,
+joka ei siihen heti vastannut; mutta toisena päivänä ei hän tohtorin
+tullessa ollut kotona. Vaan koska tämä oli paluumatkalla, tapasi hän
+Sæmund'in, joka istui ojan reunalla häntä odottaen. Hyvän päivän
+tehtyään kysyi Sæmund poikaansa. "Kovin pahoin häntä on piesty;" kuului
+lyhyt vastaus. "Tointuuko hän?" kysyi Sæmund, korjaten satulavyötä. --
+"Kiitos, ei se korjaamista tarvitse," sanoi tohtori. -- "Täytyy sitä
+vähän kiinnittää," vastasi Sæmund. Hetken kumpikin oli ääneti: tohtori
+kääntyi Sæmund'iin, tämä taasen asetteli siloja ylös katsomatta. --
+"Kysyt hänen tointumistansa, -- sitä toivon," virkkoi tohtori vitkaan.
+Sæmund katsahti pikaisesti ylös. -- "Hän siis jää elämään?" -- "Sitä
+varon sitten moniaan päivän," vastasi tohtori. Silloin välkkyi muutama
+kyynel Sæmund'in silmissä, hän koki niitä pyyhkiellä, mutta toisia
+tunki sijaan. "Pidän siitä pojasta niin, että oikein täytyy toista
+hävetä," nyyhkytti hän, "mutta, tohtori, hän oli pitäjän pulskin mies."
+"Mintähden et ennen ole hänen tilaansa tiedustellut?" -- "En ollut mies
+sitä kuulemaan," vastasi Sæmund ja koki kaikin voimin itkuansa
+tukahuttaa. -- "Ja sitten nuo naiset," pitkitti hän: "ne joka kerran
+pitivät silmällä, kysyisinkö sitä, ja silloin en saanut sitä
+tehneeksi." Tohtori odotti hänen tointumistansa; silloin katsoi Sæmund
+häneen terävästi. "Saako hän terveytensä jälleen?" kysyi hän äkkiä. --
+"Tavallansa kyllä: ei sitä vielä voi varmaan sanoa." Sæmund vaipui
+mietteisinsä. "Tavallansa kyllä," jupisi hän ja loi silmänsä maata
+kohden. Ei tohtori tahtonut häntä häiritä; miehen olento ja muoto sen
+kielsivät. Äkkiä nosti Sæmund päätään. "Kiitos sanomasta," virkkoi hän,
+ojensi kätensä ja lähti kotiinsa.
+
+Sillä välin istui Ingrid sairaan luona. "Jaksatko kuunnella, niin
+kerron sinulle isästä?" kysyi tyttö. "Kerro," vastasi toinen. "Koska
+tohtori oli ensimmäistä kertaa täällä käynyt, lähti isä kotoa, ei
+kenkään tiennyt minne. Mutta hän oli tullut häätaloon ja siellä, hänen
+nähdessän, tulivat kaikki pahoilleen. Hän oli istuutunut joukkoon
+juomaan, ja sulhasen kertomuksen mukaan oli hän ryypiskellyt vähän
+liiaksikin. Silloin vasta rupesi hän tappelua tiedustelemaan, ja
+tapahtuma kerrottiin hänelle. Knuuti astui sisään; isä tahtoi _häntä_
+kertomaan, ja he lähtivät painin-paikalle. Muut seurasivat. Knuuti
+kertoi, miten sinä olit häntä viskellyt, sittenkun olit saanut hänen
+kätensä hervottomaksi, mutta kosk'ei Knuutin tehnyt mieli pitkittää,
+nousi isä kysyen, näinkö siinä _sitten_ kävi, -- ja samassa tarttui hän
+Knuutin rintapieliin, nosti hänen korkealle maasta ja paiskasi samalle
+paadelle, jossa vielä näkyi verta, sinun vuodattamaasi. Hän piteli
+Kuuutia vasemmalla kädellään, oikealla veitseensä tarttuen; Knuuti
+vaaleni, kaikki vieraat vaikenivat. Silloin näkivät muutamat isän
+kyyneliä vuodattavan, mutt'ei hän Knuutille mitään tehnyt. Ei Knuuti
+paikaltaan liikahtanut. Isä silloin nosti hänen ylös maasta, mutta
+lämähytti pitkäkseen jälleen. 'Vaikea on sinut päästää,' sanoi hän ja
+tuijotteli Knuutiin, pakottaen häntä paikallaan olemaan.
+
+"Kaksi vanhaa naista kävivät ohi, toinen virkkoi: 'Muista lapsiasi,
+Sæmund Kuusela!' Kerrottiin isän silloin heti Knuutin päästäneen ja
+hetken kuluttua kadonneen talosta; mutta Knuuti hiipi takatietä pois
+häistä, eikä sinne enää palannut."
+
+Ingrid tuskin oli päässyt kertomuksensa päähän, ennenkun ovi aukeni,
+joku vilkasi sisään, ja tuo oli isä. Tyttö lähti heti huoneesta, ja
+Sæmund astui sisään. Mitä he keskenänsä puhuivat, sitä ei kukaan saanut
+tietää; äiti, joka pysähtyi ovelle kuuntelemaan, luuli kumminkin heidän
+haastelevan Thorbjörn'in parantumisesta. Mutta ei hän sitä varmaan
+kuullut, eikä myöskään tahtonut mennä kamariin, Sæmund'in sisällä
+ollessa. Koska Sæmund sieltä tuli, oli hän varsin suopea ja silmänsä
+itkusta punaiset. "Tosin saamme hänen pitää," sanoi hän ohimennen
+Ingeborg'ille, "mutta Jumala yksin tietää, tuleeko hänestä miestä
+jälleen." Ingeborg'ille nousi vedet silmiin; hän seurasi miestänsä
+ulos; aitan portaille istuutuivat he vieretysten ja puhuivat pitkän
+aikaa keskenänsä.
+
+Mutta koska Ingrid tuli Thorbjörn'in luo, oli hänellä pieni paperi-pala
+kädessä; hän virkkoi tyynesti ja vitkaan: "Koska Synnöven tapaat, anna
+tämä hänelle." Ingrid, nähtyänsä mitä paperilla oli, kääntyi itkien
+toisaalle; sillä paperille oli kirjoitettu:
+
+    "Kunnioitettavalle neiti Synnöve Guttormin tyttärelle Päiväkumpu.
+
+    Nämä rivit luettuasi, älköön meidän välillämme sen enempää olko.
+    Sillä ei minua ole sinulle ai'ottu. Herra olkoon meidän molempain
+    kanssa!
+
+    Thorbjörn Sæmundinpoika Kuusela."
+
+
+
+
+KUUDES LUKU.
+
+
+Synnöve sai Thorbjörn'in tapahtumasta tietoa seuraavana päivänä.
+Thorbjörn'in nuorempi veli tuli paimenmajalle sanaa tuomaan; mutta
+lähtiessään sattui Ingrid hänelle vastaan portailla, ja hän poikaa
+neuvomaan, miten sanansa laatia. Siten Synnövelle ainoastaan
+kerrottiin, että Thorbjörn oli kuormineen kaatunut ja siitä syystä
+kävi Nordhoug'ista apua, että hän oli Knuutin kanssa riitaantunut.
+Thorbjörn'ille oli siinä tullut vähän vahinkoa, hän oli vuoteen omana,
+mutta ei hengestä pelkoa. Tämä sanoma paljoa enemmän suututti kuin
+huoletti Synnöveä. Ja jota enemmän hän sitä mietiskeli, sitä
+alakuloisemmaksi hän kävi. Monista lupauksistaan huolimatta Thorbjörn
+siis jälleen oli käytöksessään antanut hänen vanhemmilleen moitteen
+syytä. Mutt'ei sittenkään kukaan saa meitä toisistamme, päätti Synnöve.
+
+Paimenmajalla ei usein käyty, jotta aikoja kului, ennenkun Synnöve sai
+muita tietoja Thorbjörn'istä. Hänen mielensä kävi raskaaksi tästä
+epätietoisuudesta, eikä Ingridkään palannut paimenmajalle, jotta
+erinomaisia siellä varmaan oli tapahtunut. Ei hän enää iltasella
+huhuellut karjaa kotiin miten ennen, eikä hän levollisesti öisin
+nukkunut, hän kaipasi kovin Ingrid'iä. Tästä hän päivin oli uuvuksissa,
+se taas ei mieltä keventänyt. Hän toimiskeli ja siivoeli, pesi
+hulikkoja ja pyttyjä, valmisteli juustoa ja voita, mutta ei hän sitä
+ilomielin tehnyt. Tästä Thorbjörn'in nuorempi veli toisen paimenpojan
+kanssa tuli siihen päätökseen, että Synnöve'n ja Thorbjörn'in kesken
+sittenkin mahtoi jotain olla; ja tästä saivat he moneen keskusteluun
+aihetta.
+
+Siitä kun Ingrid kotiin haettiin, oli kahdeksan päivää kulunut.
+Iltapuolella kävi Synnöven mieli entistään raskaammaksi. Niin monta
+päivää oli kulunut, eikä vieläkään uusia tietoja. Hän jätti työnsä ja
+istuutui seutua katselemaan, se kun tavallansa kävi puhe-kumppanista,
+sillä nyt hän ei viihtynyt itsekseen. Siinä istuessaan rupesi häntä
+uuvuttamaan, hän kallisti päänsä käsivarrelleen ja nukkui samassa;
+mutta aurinko paahtoi, eikä siinä levollista unta otettu. Hän oli
+Päiväkummulla vaate- ja makuu-luhdissaan; puutarhan kukkaset
+tuoksuilivat niin suloisesti, mutta niiden tuoksu tällä kertaa ei ollut
+entinen tuttu, vaan outo, ikäänkuin kanervista. "Mistähän tuo tulee?"
+arveli hän ja nojautui ulos avonaisesta akkunasta. Nytpä asia tuli
+selväksi: Thorbjörn oli puutarhassa ja istutteli kanervia. "Mutta
+mintähden, ystäväni, tuota teet?" kysyi hän. "Näethän, etteivät kukat
+ota hyötyäksensä," vastasi Thorbjörn askarrellen kukkatarhassa. Silloin
+tuli Synnöven kukkia sääli ja hän pyysi Thorbjörn'iä tuomaan ne hänelle
+takaisin. "Kyllä sen pian teen," vastasi Thorbjörn, keräsi kaikki
+kokoon ja lähestyi vasu kädessä; mutta ei Synnöve kuitenkaan luhdissa
+istunutkaan, sillä Thorbjörn läheni suoraa tietä. Samassa äitikin tuli
+näkyviin. "Mitä näkemäni pitää! Käykö tuo häijy Kuuselan poika sinun
+luonasi?" huudahti äiti ja asettui Thorbjörn'in tielle. Mutta tämä
+kumminkin tahtoi sisään, ja nyt syntyi ottelu heidän kesken. "Äiti,
+äiti, hän vaan tuo minulle kukkaseni," rukoili Synnöve itkien. "Jaa,
+ei se auta," väitti äiti yhä taistellen. Ja Synnöve oli kovin
+hämmästyksissään, hän oli kahden vaiheella, kenen hän soisi voittavan,
+mutta tappiolle ei kumpainenkaan saisi joutua. "Varokaa kukkiani!"
+huudahti hän; he yhä tuimemmin ottelivat, Synnöven kauniit kukat
+hajotettiin sinne tänne; äiti niitä tallasi, Thorbjörn samoin, ja
+Synnöve itki. Mutta samassa kun Thorbjörn laski kukat kädestään,
+muuttui hän inhoittavan näköiseksi, tukkansa kävi pörröön, kasvonsa
+levisivät tavattoman suuriksi, katseensa oli vihainen, ja hän iski
+pitkät kyntensä äitiin. "Varo itseäsi, äiti! Näethän, että toinen on
+sijaan tullut, varo itseäsi!" kiljahti Synnöve ja koki rientää äitinsä
+avuksi, mutta ei päässyt paikaltaan. Silloin joku häntä huusi, ja taas
+uudestaan. Mutta samassa oli Thorbjörn kadonnut, samoin äiti; vielä
+kerran huudettiin. "Täällä olen!" sanoi Synnöve heräten unestaan.
+"Synnöve!" huudettiin. "Täällä olen," vastasi hän katsahtaen ylös.
+Äidin ääni tuo on, arveli Synnöve, nousi ja astui majalle, jossa äiti
+seisoi eväsvakka toisessa kädessään ja toisella suojaten silmiään
+päivänpaisteelta, jotta paremmin voisi tyttöä huomata.
+
+"Täällä makaat vaatetta allesi levittämättä!" virkkoi äiti. "Minua
+rupesi niin raukasemaan, että panin hetkeksi kyljelleni, enkä tiennyt
+koko asiasta, ennenkun jo nukuinkin." -- "Semmoista tulee sinun varoa,
+lapsukaiseni... Vakkaan panin sinulle vähän lämpömäis-leipää, eilen
+täytyi leipoa, sillä isä lähtee matkalle." Mutta Synnöve huomasi heti,
+ett'ei äiti siitä syystä kodista lähtenyt, enkä minä hänestä turhaan
+uneksinut, arveli hän itsekseen. Karina, sehän oli äidin nimi, oli,
+miten tunnettu, pieni ja hoikka vartaloltansa, hiukset olivat
+vaaleanväriset, ja silmät siniset sekä erittäin vilkkaat. Hymysuin hän
+toisia puhutteli, toki ainoastaan vieraita. Hänen katseensa oli muuten
+kylläksi terävä, hän oli liukas ja urhakka liikunnoissaan, ja hänellä
+aina piisasi kiirettä. -- Synnöve kiitti tuomisista ja avasi vakan
+kannen katsoaksensa, mitä se sisälsi. -- "Jätähän _tuo_ toistamiseksi,"
+sanoi äiti; "tullessani huomasin, ett'et vielä ole hulikkojasi pessyt:
+se sinun tulee tehdä, _ennenkun_ rupeet huiluulle." -- "Tänään tuo
+vasta ensi kerran tapahtuikin." -- "Tule nyt, niin sinua autan, koska
+kerran tänne satuin tulemaan," sanoi äiti helmojansa ylös käärien.
+"Sinun tulee tottua järjestykseen kotoakin poissa ollessasi." Hän lähti
+heti maitoaittaan, Synnöve vitkalleen perässä. Siellä he rupesivat
+pesemään; äiti tarkasteli sisustusta ja lausui siitä tyytyväisyytensä,
+neuvoi joka paikkaa ja auttoi toista järjestämisen ja siivoamisen
+työssä, ja niin kului tunti, ehkä parikin. Työn kestäessä oli äiti
+kertonut, mitä he sitä nykyä toimiskelivat kotona, miten hänellä oli
+paljon puuhaa, saadaksensa isän kaikki kapineet kuntoon, ennen hänen
+lähtöänsä. Sitten tiedusteli hän, muistiko Synnöve iltaisin levolle
+mennessään lukea Jumalan sanaa: "sitä et saa jättää," lausui hän,
+"muuten käy työ kehnosti seuraavana päivänä."
+
+Kaikki kun oli kunnossa, lähtivät he äyräälle lehmiä odottamaan.
+Istuttuansa kysyi äiti Ingrid'iä, eikö hän kohta jälleen palajaisi
+paimenmajalle. Ei Synnöve siitä asiasta tietänyt enemmän kuin äitikään.
+"Voi ihmisiä, miten ovat huimapäisiä," sanoi äiti, ja Synnöve kyllä
+käsitti, ett'ei hän Ingrid'iä tarkoittanut; Synnöve olisi mielellään
+katkaissut, puheen siihen, mutta häneltä puuttui rohkeutta. "Sitä, joka
+ei luota ja turvaa Herraan, tapaa onnettomuus, koska hän vähin sitä
+varoo," pitkitti äiti. Ei Synnöve sanaa suustansa saanut. "Ainahan olen
+sen sanonut, ett'ei siitä pojasta kunnon miestä tule. Tuolla lailla
+tepastella, -- hyi!" Molemmat istuivat kumarruksissa silmät maata
+kohden, mutta eivät toisiansa silmäilleet. "Oletko kuullut, miten hän
+nyt jaksaa?" tutkasi äiti, luoden pikaisen silmäyksen Synnöveen. --
+"En," vastasi tämä. -- "Huono hän kuuluu olevan," sanoi äiti. Synnöven
+sydäntä kivisteli. "Lieneekö hän kovinkin huonona?" kysyi hän. --
+"Kyllähän sen käsität, tuo puukon haava kyljessä: -- sitä paitsi
+nyrkiteltiinkin häntä aika lailla." Synnöve tunsi punehtuvansa; heti
+kääntyi hän toisaalle, jott'ei äiti sitä älyäisi. "Eihän toki siitä
+hengen vaaraa synny?" kysyi hän teeskennellen tyyntä mieltä; mutta äiti
+huomasi hänen povensa tuskallisesti kohoelevan, ja sentähden vastasi
+hän: "Eihän kumminkaan siitä pelkoa." Mutta nyt rupesi Synnöve pahinta
+aavistamaan. "Hän on vuoteen omana?" kysyi hän. -- "No se on selvä,
+eihän siitä niin pian nouse. Vanhempia oikein tulee sääli, kunnon
+ihmisiä kun ovat; parastansa ovat he koettaneet häntä kasvattaessansa,
+jotta siinä suhteessa voivat rauhoitetuin tunnoin astua tuomiolle."
+Synnöven mieli kävi niin raskaaksi, ett'ei hän tiennyt mitä tehdä; äiti
+pitkitti: "Nyt selvään näkee, miten hyvä on, ett'ei kenkään ole häneen
+sitoutunut. Taivaallinen isä kaikki parhain sovittaa." Synnöveä rupesi
+päästä huimaamaan, hän oli vähällä syöstä vuoren rinnettä alas.
+
+"Aina olen sanonut isälle: Jumala meitä varjelkoon, olen sanonut,
+meillä on vaan tuo ainoa tytär, ja hänestä kyllä huolen pidämme. Hän
+tosin on ikäänkuin liiaksi hellätuntoinen, niin kunnon tyttö kuin hän
+muuten onkin; mutta onhan siitä hyvä, että hän etsii neuvoa ja
+lohdutusta sieltä, mistä se etsittävä on, Jumalan sanasta, näet." Mutta
+kun Synnöve muisteli isäänsä, miten suopea hän aina oli, kävi itkun
+tukahduttaminen yhä vaikeammaksi, lopulta ei auttanut kovinkaan
+ponnistus, hän hyrähti itkuun. -- "Itketkö?" tutkasi äiti ja katsoi
+häneen, mutta Synnöve peitti kasvonsa. -- "Isää kun ajattelen niin..."
+ja nyt hän vasta äityikin itkemään. -- "Mutta, oma rakas lapseni, mikä
+sinua vaivaa?" -- "Sitä en selittää voi ... lennähti mieleeni ...
+voisihan hänelle käydä onnettomasti tuolla matkalla," nyyhkytti
+Synnöve. -- "Mitä hulluttelet!" sanoi äiti, "miten voisi hänelle tulla
+tapaturma? -- kaupungin-matkalla pitkin tasaista tietä?" -- "Minä vaan
+muistelin ... miten tuolle ... toiselle kävi," sammalti Synnöve. --
+"Niin hänelle ... mutt'ei isäsi tietääkseni hulluna räyhää. _Hän_ kyllä
+palajaa kotiin vahingotta, -- jos Herra muuten häntä varjelee."
+
+Äiti tuli päätöksiin tuosta hillimättömästä itkusta. Eipä aikaakaan,
+niin hän taasen äänteli: "Monet seikat tässä maailmassa tuntunevat
+kyllä raskailta, mutta lohduttakoon meitä se ajatus, että ne olisivat
+voineet sattua vaikeimmiksikin." -- "Vähän minä sellaisesta
+lohdutuksesta," vastasi Synnöve yhä katkerasti itkien. Ei äiti
+hennonnut suoraan vastata, mitä kielellä pyörieli; sentähden lausui hän
+vaan: "Herra monessa kohdassa meille selvään osoittaa tahtonsa; niin on
+Hän tässäkin tehnyt;" sen sanottuaan nousi hän paikaltaan, sillä
+lehmäin ammuminen ja kellojen helinä kuuluivat harjulta, pojat
+huhuilivat, ja sitten tultiin hitaasti kuvetta alas, sillä lehmät
+olivat kovin täyteläiset. Synnövekin nousi ja seurasi äitiään: mutta
+astunta kävi vitkaan.
+
+Karina Päiväkummulle tuli nyt kiire käteen karjaansa tervehtimään.
+Lehmät lähestyivät yksi toisensa perään, tunsivat emäntänsä ja
+ammuilivat mielihyvästä. Hän niitä puhutteli ja taputteli, sekä tuli
+jälleen iloiseksi nähdessään, miten kaikki olivat päässeet uuteen
+karvaan. "Niin vaan," lausui hän, "Herra ei sitä jätä, joka Häneen
+turvaa." Hän auttoi Synnöveä karjan kytkennässä; sillä tänään oli tyttö
+hidas toimissaan. Ei äiti siitä muistuttanut; hän rupesi vielä
+lypsyllekin, ehkä hän siten viipyi kauemmin kuin minkä aikoi. Koska
+maito oli siivilöitty, laittautui äiti kotomatkalle. Synnöve aikoi
+häntä saattamaan. "Älä siitä huoli," sanoi äiti, "olet ehkä väsyksissä
+ja haluat levolle." Sitten otti hän tyhjän vakkasen käteensä, ojensi
+toisen Synnövelle jäähyväisiksi ja sanoi vakaasti häneen katsoen: "Pian
+jälleen tulen tänne katsomaan, miten jaksat. Turvau vaan meihin, älköön
+mielesi muissa hehkuko."
+
+Tuskin oli äiti näkyvistä, ennenkun Synnöve rupesi tuumailemaan, miten
+hän kiireimmiten saisi tietoja Kuuselasta. Hän kutsui Thorbjörn'in
+veljeä ja aikoi pyytää häntä siellä käymään; mutta koska poika
+lähestyi, arvelutti häntä uskoutua hänelle ja sanoi sentähden: "ei
+minulla olekaan mitään sanomista." Hän aikoi itse sinne. Varmuutta hän
+tahtoi, maksoi mitä maksoi; ja tuo Ingrid, kovin oli häijy, kun ei
+hänelle tietoa laittanut. Yö oli valoisa, eikä matkakaan niin pitkä,
+ett'ei sitä jalan saattanut kulkea, tällainen kohta kun oli käsissä.
+Sitä tuumaillen juohtui hänen mieleensä äidin puheet, ja itku alkoi
+uudelleen; nyt hän ei enää viivytellyt, vaan sitoi huivin päähänsä ja
+lähti, tehden pitkän kiertomatkan, jott'ei pojat hänen aikomustaan
+äkkäisi. Jota kauemmaksi hän joutui, sitä kiireemmäksi kävi kulku, ja
+viimein hän riensi alas polkua sellaisella vauhdilla, että pienet kivet
+irtautuivat ja pyörivät alas häntä säikähyttäen. Ehkä hän tiesi äänen
+syntyneen kivien pyörinnästä, oli hänestä kumminkin kuin joku olisi
+piileskellyt hänen läheisyydessään, hän pysähtyi kuuntelemaan. Ei
+siellä toki ketään ollut ja joutua hän teki eteenpäin; sattuipa hän
+siten hyppäämään suurenlaiselle kivelle, joka irtautui ja pyörähti
+alas. Siitä syntyi kova jyrinä, pensaat rasahtivat. Synnöve säikähti,
+mutta hämmästyksensä yhä kiihtyi, koska etäämmällä luuli näkevänsä
+elävän olennon, joka nousi mättäältä ja suoriutui kulkuun. Ensin luuli
+hän sen petoeläimeksi, hän pysähtyi henkeänsä vetämättä; olento myöskin
+pysähtyi. "Ohoi!" sanottiin. Äiti tuo oli! Synnöven ensi tehtävänä oli
+juosta piiloon. Hau istui siellä hyvän aikaa nähdäkseen, tunsiko hänet
+äiti ja kääntyisikö hän takaisin; ei hän sitä kumminkaan tehnyt. Sitten
+odotti hän vielä hetken, jotta äiti ehtisi kotiin. Liikkeelle jälleen
+lähtiessään, kulki hän vitkaan eteenpäin ja joutui vihdoinkin perille.
+
+Kartanoa lähestyessään rupesi hänen sydämensä taas levottomuudesta
+sykähtämään. Kaikki oli hiljaista, työaseita oli asetettu seinää
+vastaan, puita oli pinoon hakattu ja kirves oli lyöty hakotukkiin. Hän
+lähestyi ovea, seisahtui, katsahti ympärilleen ja kuunteli: mutt'ei hän
+missään liikettä huomannut. Siinä kahdella päällä ollen, tahtoisiko hän
+nousta ullakolle Ingrid'in luo, vai olisiko menemättä, juohtui
+mieleensä yö, jona Thorbjörn kävi Päiväkummulla ja istutti hänelle
+kukkaset. Pikaisesti riisui hän kengät jaloistaan ja hiipi portaita
+ylös.
+
+Unesta selvitessään ja huomatessaan Synnöven häntä herättelevän,
+säikähti Ingrid kovin. -- "Miten hän jaksaa?" kuiskasi Synnöve. Nyt
+muisti Ingrid koko seikan ja yritti pukeumaan, jotta hän pääsisi heti
+vastaamasta. Mutta Synnöve istuutui sängyn laidalle, pyysi toista
+jäämään paikallensa ja uudisti kysymyksensä. "Paranemaan päin hän jo
+on," vastasi Ingrid, "kohta palajan luoksesi." -- "Ingrid rakas, älä
+mitään minulta salaa; et voi asiata niin onnettomaksi kertoa, ett'en
+olisi sitä mielessäni vielä onnettomammaksi kuvaillut." Ingrid koki
+vielä ystävätään sääliä, mutta tämän levottomuus pani hänen niin
+ahtaalle, että hänen täytyi jättää kaunistelemiset. Kuiskaten
+kysyttiin, kuiskaten vastattiin, ja syvä äänettömyys ympäriinsä sai
+kysymykset ja vastaukset yhä vakaammiksi, ja muutti hetken yhdeksi
+noita juhlallisia, jolloin rohkenee kuulla vaikeimmankin totuuden. Sen
+he kumminkin mielestänsä saivat selville, ett'ei Thorbjörn'issä tällä
+kertaa ollut paljoakaan syytä, ja ett'ei mikään hänen puolestaan
+katkeroittanut heidän osanottoansa. Heidän kyyneleensä valuivat
+vapaasti, mutta äänettömästi, -- ja Synnöven runsaammasti kuin
+Ingrid'in; hän istui suruunsa vaipuneena sängyn laidalla. Ingrid koki
+häntä lohduttaa, muistuttamalla niitä iloisia aikoja, joita he kolmisin
+olivat yhdessä viettäneet; mutta silloin kävi, miten tavallisesti käy
+onnen päiviä muistellessa, -- muistelmat sulautuvat kyyneleisin.
+
+"Onko hän minua kysynyt?" kuiskasi Synnöve. -- "Hän tuskin on sanaakaan
+puhunut." -- Ingrid muisti kirjettä, ja se alkoi hänen mieltänsä
+polttaa. -- "Eikö hän jaksa puhua?" -- "Tuota en varmaan tiedä -- hän
+ehkä miettii sitä enemmän." -- "Lukeeko hän?" -- "Äiti on hänelle
+lukenut; nyt jaksaa hän joka päivä lukemista kuunnella." -- "Mitä hän
+silloin sanoo?" -- "Ei hän mitään virka, kuulithan. Hän vaan katselee."
+-- "Hänen vuoteensa on peräkamarissa?" -- "Niin on." -- "Ja hän kääntää
+päätänsä akkunata kohden?" -- "Niin tekee." Molemmat olivat hetken
+ääneti. Ingrid lausui: "Tässä tuonnoin antamasi kukkanen seisoo
+akkunalla."
+
+"Niin, yhdentekevä," sanoi Synnöve äkkiä ja päättävästi; "ei kenkään
+sinä ilmoisna ikänä voi saada minua hänestä luopumaan, käyköön sitten
+miten tahansa." -- Ingrid'in sydäntä ahdisteli... "Ei tohtori vielä
+varmaan tiedä, tulleeko hänestä jälleen miestä," kuiskasi hän.
+
+Silloin kohotti Synnöve päätään ja pidätellen itkuansa tähysteli hän
+Ingrid'iä, sanaa lausumatta. Vähitellen vaipui hän ajatuksiinsa;
+viimein kyynel vieri vitkaan poskea alas, mutta ei hän muuten
+liikahtanut, oli ikäänkuin luja päätös olisi ollut tekeillä hänen
+aivuissansa. Nyt hän yht'äkkiä nousi paikaltaan, kumartui Ingrid'iin ja
+suuteli häntä innokkaasti: "Jos hänestä tulee raajarikko, niin minä
+häntä hoitelen. Huomenna puhun asiasta vanhemmilleni!"
+
+Tuo Ingrid'iä syvään liikutti; mutta ennenkun hän sai sanaakaan
+sanoneeksi, puristettiin hänen kättänsä. "Jää hyvästi Ingrid! Nyt
+lähden takaisin." -- Ja hän kääntyi pikaisesti ovea kohden.
+
+"Olin unohtaa kirjeen," kuiskasi Ingrid.
+
+"Kirjeen?" kysyi Synnöve. Ingrid oli jo noussut vuoteeltaan, etsi
+paperia ja se kädessään lähestyi hän Synnöveä. Vasemmalla kädellään hän
+tukki sitä ystävänsä poveen, laski oikean käsivartensa tämän kaulalle
+ja suuteli nyt vuorostaan häntä. Tämän ohessa kyyneleensä kuumina
+kastelivat Synnöven poskia. Sitten työnsi hän toisen hiljaa ulos ja
+sulki oven hänen jälkeensä, sillä hänen mieltänsä poltti loppua
+ajatellessaan.
+
+Synnöve astui portaita alas sukkasilla; mutta koska ajatukset
+valtasivat mielensä, sattui hän vähän jyryämään. Siitä säikähti, syöksi
+läpi eteisen, otti kengät käteensä ja kiiti huoneiden ohi, vainioiden
+poikki, pysähtyen vasta veräjällä, jossa hän veti kengät jalkaansa ja
+astui kiireesti eteenpäin; sillä veri kuohuili suonissa. Hyräellen hän
+kulki yhä joutuisammin, jotta hän viimein väsyi ja täytyi istuutua.
+Silloin juohtui kirje hänen mieleensä...
+
+Koska paimenkoira seuraavana aamuna rupesi haukkumaan, pojat heräsivät
+ja lehmäin lypsämisen sekä laitumelle päästämisen aika oli käsissä, oli
+Synnöve vielä poissa.
+
+Poikain siinä seisoessa tuumaellen, mistä häntä etsiä, koskei hän yön
+aikanakaan ollut majalla, -- tuli Synnöve. Hän oli kovin kalpea, mutta
+aivan tyyneenä. Sanaakaan lausumatta valmisti hän ruoan pojille,
+laittoi eväspussin kuntoon ja auttoi poikia lypsyssä.
+
+Sumu vielä peitti matalammat harjanteet, kaste kimalteli
+punaisen-ruskeissa kanervissa yli laajan kankaan, ilma oli
+kylmänläntää, ja kaiku vastasi koiran haukuntaa. Karja päästettiin, se
+ammueli tultuansa raittiisen ilmaan, ja lehmä toisensa perään ajettiin
+pehusta. Koira oli heitä vastassa eikä päästänyt karjaa sinne tänne
+leviämään, ennenkun kaikki olivat valmiit; kellojen ääni väräeli yli
+harjun, koira haukkui, jotta kalliot kajahtelivat, ja pojat kilvan
+huhuilivat. Tuosta hälinästä poistui Synnöve sinne, missä he Ingrid'in
+kanssa toisinaan istuskelivat. Ei hän itkenyt, istui vaan ääneti ja
+tuijotteli kuunnellen tuota sekavaa ääntä, joka hälvenemistään hälveni.
+Tämän ohessa alkoi hän hyräellä, kohta lauloi kuuluvammin ja viimein
+selvään ja ääneensä seuraavan laulun. Hän oli sen mukaillut toisesta,
+jonka taisi lapsuutensa ajoista.
+
+    Kiitoksen Sulle nyt lausunen
+    Lapsuuden ajast' kun päiviämme
+    Leikissä vietimme, -- luullut en
+    Sen loppuvan ikänämme.
+
+    Mä luulin leikin jatkuvan
+    Ain' alta koivujen tuoksuvaisten,
+    Kummulta kirkon, kotituvan,
+    Miss' näet akkunain loisteen.
+
+    Monetpa illat mä odottain
+    Siell' istuin luullen Sun tulevaksi,
+    Mutt' vuori tietä pimenti ain'
+    Ja Sulle muuttui se vierahaksi.
+
+    Suruisin mielin mä aattelin:
+    Ehk' illan joutuin hän tulee sentään,
+    Vaan kynttel' paloi ain' sammuksiin,
+    Ja kohta yöhyt jo entää.
+
+    Tuo silmä-parka ei kääntyä
+    Voi katsomaan enää suunnall' muulle,
+    Jos kuinkin kirvelee, vääntyä
+    Se tahtoo tielle tutulle.
+
+    He paikan sanovat olevan,
+    Miss' lohdutusta mun pitäis' saaman.
+    Se kirkoss' on, -- äll'ös sinne vaan
+    Mua pyydä! _Hän_ siell' on varmaan.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU.
+
+
+Hyvän aikaa siitä istuivat Guttorm Päiväkumpu ja Karina yhdessä
+Päiväkummun suuressa, valoisassa tuvassa ja lukivat toisillensa
+moniaita uusia kirjoja. He olivat aamupuolella olleet kirkossa, sillä
+nyt oli sunnuntai: -- sitten olivat he vähäksi aikaa lähteneet
+vainioille katselemaan, miltä kylvöt näyttivät sekä tuumailemaan, mikä
+tulevana vuonna kylvettäisiin, mikä jätettäisiin kesannoksi. Näin he
+kulkivat tiluksiansa sarasta sarkaan ja heidän mielestään talo oli
+paljon hyötynyt heidän aikanansa. "Jumala tiesi, miten sitä asutaan,
+koska me olemme poissa," oli Karina lausunut. Silloin oli Guttorm
+pyytänyt häntä kanssaan tupaan lukemaan noita uusia kirjoja: "sillä
+paras lienee poistaa tuollaiset ajatukset."
+
+Mutta nyt oli kirjat katseltu, ja Karina päätti vanhoja paremmiksi:
+"Kirjaniekat niitä vaan mukailevat." -- "Ehkäpä tuo niin on; Sæmund
+sanoi minulle tänään kirkolla, että vanhemmatkin uudestaan ilmautuvat
+lapsissaan." -- "Niin sinulla ja Sæmund'illa tänään oli paljo sanomista
+toisillenne." -- "Sæmund on ymmärtäväinen mies." -- "Mutta minä
+pelkään, että hän vähän kyllä turvautuu Herraansa ja Vapahtajaansa." --
+Ei Guttorm siihen mitään vastannut... "Minne Synnöve joutui?" tutkasi
+äiti. -- "Hän on ylhäällä luhdissaan," vastasi toinen. -- "Itsehän
+äsken siellä istuit hänen kanssaan, -- millä mielellä hän oli?" -- "No
+olihan tuo..." -- "Ei sinun olisi pitänyt jättää häntä sinne
+yksinänsä." -- "Sinne tuli vieras." -- Karina oli vähän ääneti. --
+"Kukahan se oli?" -- "Ingrid Kuusela."
+
+"Minä luulin hänen vielä olevan paimenmajalla." -- "Hän oli tänään
+kotona, jotta äitinsä pääsisi kirkkoon." -- "Niin, kerran hänenkin
+siellä sai nähdä." -- "Hänellä on paljo tointa." -- "Onpa sitä
+muillakin, mutta pääsee sitä kumminkin sinne, jonne mieli tekee." -- Ei
+Guttorm siihen vastannut. Hetken perästä virkkoi Karina: "Kaikki
+Kuuselasta, Ingrid'iä paitse, olivat siellä tänään." -- "Niin, he
+olivat varmaan nyt ensi kertaa Thorbjörn'iä sinne saattamassa." -- "Hän
+näytti kovin huonolta." -- "Ei voinut parempaa odottaakaan: minua
+kummastutti, että hän oli niinkin voimissaan." -- "Sen hän
+hullutuksistaan sai." -- Guttorm loi silmänsä hetkeksi laattiaa kohden.
+"Hän onkin vielä varsin nuori." -- "Siinä ei ole hyvää juurta: ei
+milloinkaan voi häneen täysin luottaa."
+
+Guttorm, joka istui kyynäspäät pöydällä ja käänteli kirjaa käsissään,
+aukasi sen, ja alkaen hiljaa itsekseen lukea, lausui hän ikäänkuin
+ohimennen: "Aivan varma kuuluu olevan, että hän jälleen pääsee täysiin
+voimiinsa." -- Äiti tarttui myöskin erääsen kirjaan. "Tuopa on hyvä
+niin reippaalle pojalle," virkkoi hän. "Herra suokoon hänelle myöskin
+taitoa paremmin terveyttänsä käyttämään." Molemmat lueskelivat; Guttorm
+virkkoi lehteä kääntäen: "Ei hän kertaakaan koko aikana tyttöön
+katsonut." -- "Ei katsonutkaan, sen minäkin panin merkille, että hän
+istui paikallaan penkissä, kunnes Synnöve oli lähtenyt." Hetken päästä
+lausui Guttorm: "Arveletko, että hän kokee poistaa Synnöven
+mielestään?" -- "Se ainakin olisi parahinta."
+
+Guttorm luki, vaimo käänteli lehtiä. "Ei tuo oikein ole minulle
+mieleen, että Ingrid täällä istuskelee," lausui hän. -- "Synnöve'llä
+tuskin onkaan toista puhekumppania." -- "Puhukoon meidän kanssa." --
+Nyt katsahti isä häneen. "Älkäämme liioiksi ankaria olko." Vaimonsa oli
+ääneti. Vähän päästä sanoi hän: "En milloinkaan ole sitä häneltä
+kieltänyt." Isä sulki kirjan, nousi paikaltaan ja katsahti ulos
+akkunasta. "Tuolla Ingrid tekee lähtöä," lausui hän. Äiti, sen
+kuultuaan, lähti pikaisesti ulos. Isä vielä kauan seisoi akkunan luona,
+kääntyi sitten toisaalle ja rupesi astuskelemaan edestakaisin pitkin
+laattiaa, äiti tuli jälleen sisään, isä seisahtui. "Niin oli, miten
+arvelin," sanoi hän; "Synnöve istuu siellä ja itkee, mutta askartelee
+kirstussaan, kun minä lähestyn," ja hän pitkitti vielä päätänsä
+pudistaen: "Ei se hyväksi ole, että Ingrid täällä käy;" -- hän rupesi
+iltasen toimeen, kulki ulos ja sisään. Kerran kun hän oli ulkona, tuli
+Synnöve, silmät punaisena, mutta muuten tyyneenä: hän astui isän
+sivutse, katsoi häntä silmiin ja meni pöydän luo, johon hän istuutui ja
+tarttui erääsen kirjaan. Hetken kuluttua sulki hän sen, meni äitinsä
+luo ja kysyi, saisiko olla hänelle apuna. "Teepä niin, lapseni,"
+vastasi äiti; "työ on kaikissa hyväksi."
+
+Hän sai toimekseeu pöydän kattamisen: se oli akkunan luona. Isä, joka
+oli edestakaisin käyskennellyt, lähestyi nyt akkunaa ja katsahti ulos.
+"Luulenpa, että ohravainio, jonka sade löi lakoon, kumminkin jälleen
+nousee," virkkoi hän. Synnöve asettui isänsä viereen ja katsoi
+sinnepäin. Isä kääntyi häneen, äiti oli tuvassa, sentähden hän
+ainoastaan toisella kädellään silitti Synnöven päätä; sitten hän
+jälleen pitkitti astuntaansa.
+
+He atrioivat, mutta miltei äänettöminä; äiti luki rukouksen sekä
+ruoalle mennessä että siitä päästessä, ja koska olivat pöydästä
+nousseet, tahtoi hän heitä lukemaan. Sen he tekivätkin. "Jumalan sana
+tuottaa rauhaa; se on kodin suurin siunaus." Äiti samassa katsahti
+Synnöveen, joka loi silmänsä maahan. "Nyt kerron tarinan," pitkitti
+hän; "siinä on totta ihan joka sana, ja hyödyksi se on sille, joka sitä
+ottaa miettiäksensä."
+
+Ja sitten hän alkoi: "Nuoruudessani oli Houg'illa tyttö, joka oli
+vanhan, oppineen nimismiehen tyttären tytär. Tämä otti hänen aikaiseen
+luokseen, jotta hänellä vanhuutensa päivinä olisi iloa, ja
+luonnollisesti hänelle neuvottiin Jumalan sanaa ja säädyllistä
+käytöstapaa. Tyttö oli teräväpäinen ja hyvä oppimaan, jotta hän ennen
+pitkään oli meitä muita etevämpi; hän oli varsin taitava
+kirjoittamisessa ja luvunlaskussa, hän osasi koulukirjansa ja
+viisikolmatta lukua raamatusta viidentoista vuotiaana; sen muistan
+miten eiliset tapahtumat. Hän oli hartaampi lukemiseen kuin tanssiin;
+siten hän ani harvoin olikin siellä, missä iloa pidettiin, mutta sitä
+useammin oli hän iso-isänsä ullakkosuojassa, jossa tämä säilytti monet
+kirjansa. Aina kun me olimme hänen parissaan, hän meille avasi
+ikäänkuin uudet maailmat, ja me sanoimme toinen toisillemme: 'Oi kun
+olisimme niin ymmärtäväiset kuin Karina Hougen.' Hän oli määrätty ukon
+perilliseksi, ja moni kunnon mies tarjoutui ruveta hänen kanssaan
+osasille; rukkaset saivat kaikki. Samaan aikaan palasi papin poika
+kotiin papinkoulustaan: ei hän siellä edistynyt, sillä hän rakasti
+enemmän hurjaa ja siivotonta elämää kuin sitä, mikä hyvä on; nyt oli
+hän juomari. 'Karta häntä!' varoitti vanha nimismies; 'minä olen paljon
+ollut ylhäisten parissa ja tiedän kokemuksesta, että he paljoa vähemmän
+ansaitsevat luottamustamme kuin talonpojat.' Karinalle olivat hänen
+sanansa muiden neuvoja arvokkaammat, ja kun hän sittemmin sattui yhteen
+papin pojan kanssa, koki hän tätä väistää, sillä hän seurasi tyttöä.
+Sitten hän alituiseen sattui Karinaa vastaan. 'Jätä minut rauhaan,'
+sanoi tyttö, -- 'ei tuo kumminkaan sinua auta.' Mutta toinen seurasi
+jäljessä, ja siten viimein täytyi tytön häntä kuunnella. Hän käyttiihe
+siivosti kyllä, mutta kun hän vakuutti ei voivansa Karinatta elää,
+kiiruhti tämä tiehensä. Hän kierteli kartanoa, mutta tyttö ei tullut
+näkyviin; hän seisoi öisin Karinan akkunan alla, mutta turhaan hän
+siinä odotteli; hän uhkasi hukuttaa itsensä, mutta Karina tiesi, minkä
+hän tiesi. Silloin rupesi hän jälleen juomaan. -- 'Varo itseäsi; tuo
+kaikki on suoraan pahan hengen juonia,' sanoi vanha nimismies. Mutta
+eräänä päivänä mies oli tytön suojassa, eikä kenkään tiennyt, miten hän
+sinne oli päässyt. 'Nyt aion sinut ottaa hengiltä,' kiljahti hän. --
+'Tee se: jos vaan rohkenet,' vastasi tyttö. Mutta silloin hän itki ja
+sanoi tytön vallassa olevan saada hänestä jälleen kunnon ihminen.
+'Josko vaan voisit olla puolen vuotta juomatta,' sanoi tämä. Ja hän
+jätti ryypiskelemisen puoleksi vuodeksi. 'Luotatko minuun nyt?'
+tiedusteli hän. -- 'En luota, ellet puoleen vuoteen pidätä itseäsi
+kaikellaisista juomingeista ja pidoista.' Hän teki senkin. 'Uskotko
+minua nyt?' -- 'En, ellet jälleen lähde kouluun ja lue itsesi papiksi.'
+Hän lähti sinnekin, ja vuoden päästä palasi hän valmiina pappina. 'Nyt
+varmaan et enää epäile?' kysyi hän, ja oli kun olikin täydessä
+pappispuvussa. 'Vielä tahdon sinua muutaman kerran Jumalan sanaa
+saarnaamaan,' sanoi Karina. Ja sen hän tekikin selvään ja puhtaasti,
+miten papin tulee ja sopii: hän puhui omasta puutteellisuudestaan,
+mutta miten helposti kumminkin pääsee voitolle, kun vaan alkuun ryhtyy
+ja miten ihanaa Jumalan sana on sille, joka sitä tutkii. Sitten hän
+jälleen meni Karinan luo. 'Nyt olen vakuutettu siitä, että elät
+paremman tietosi mukaan,' sanoi Karina: 'ja sentähden nyt kerronkin
+sinulle, että kolme vuotta olen ollut kihloissa serkkuni Antti Hougenin
+kanssa; ensi sunnuntaina saat meitä kuuluuttaa...'"
+
+Siihen äiti lopetti. Synnöve'n huomio ei alusta ollut kertomukseen,
+mutta kiintyi siihen yhä enemmin, ja lopuksi hän kiihkeästi seurasi
+jok'-ainoaa sanaa. "Eikö sitä ole sen enempää?" kysyi hän
+tuskallisesti. -- "Eikä," vastasi äiti. Isä katsoi häneen, silloin
+äidin silmät epävakaisina väistyivät syrjään, ja hän lisäsi hetken
+mietittyään sekä vetäen etusormeansa pitkin pöydän pintaa: "Olisihan
+tuota vielä vähän ... mutta se ei kuulu tähän." -- "Onko sitä
+pitemmältä?" kysyi Synnöve kääntyen isään, joka näytti asian tuntevan.
+-- "Onpa vaan ... mutta niinkuin äiti jo sanoi, ei se tähän kuulu." --
+"Miten nuorukaiselle kävi?" tiedusteli Synnöve. -- "Niin, siitäpä se
+olikin," sanoi isä ja silmäili äitiä. -- "Tuliko hän onnettomaksi?"
+kysyi Synnöve hiljaa. -- "Meidän on lopettaminen siinä, missä loppu on
+oleva," sanoi äiti ja nousi paikaltaan. Isä teki samoin ja Synnöve
+myöskin hetken päästä.
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU.
+
+
+Joku viikko siitä, varhain aamulla, hankki Päiväkummun väki kirkkoon;
+rippilapset päästettiin Herran ehtoolliselle; tämä sattui sinä vuonna
+tavallisuutta varemmin, ja sellaisissa tilapäissä lukittiin huoneet,
+sillä kaikkein piti sinne päästä. Eivät he huolineet sinne ajaa, koska
+taivas oli selkeä, joskin ilma aamusta oli kylmänlainen ja tuulinen; se
+ennusti vaan hyvää säätä päiväksi. Tie mutkieli pitkin seutua, Kuuselan
+sivuitse, kääntyi siitä oikealle, ja hyvän neljänneksen päässä oli
+kirkko. Elot olivat useimmin paikoin leikatut ja kuhilailla, karja oli
+suurimmaksi osaksi tuntureilta tuotu ja pidettiin köydessä; vainiot
+olivat joko uudestaan viheriät tahi keltaisenharmaat. Ympäriinsä näkyi
+monivärinen metsä, koivu näytti kovin ryysyiseltä, haapa
+vaaleankellervältä, ja pihlajan kuristuneiden ja kuivettuneiden lehtien
+välistä punottivat hedelmät. Muutaman päivän sisään oli vahvasti
+satanut, jotta tien varrella olevat kasvit, mitkä muuten tomusta
+päristelivät, nyt olivat puhtaat ja virkeät. Mutta vuorten rinteet
+kävivät yhä synkemmiksi säälimättömän syys-sään käsissä; tunturi-purot
+sitä vastaan, mitkä ainoastaan toisinaan kesän ajalla olivat elävyyttä
+osoittaneet, kiitivät nyt paisuneina ja vilkkaasti hyrskien alas
+rinteitä. Kuuselan kosken kulku oli raskaampaa ja vakavampaa, varsinkin
+sitten, kun se ennätti Kuuselan tasangolle, jossa vaara jyrkästi kielsi
+pitemmälle seuraamasta ja vetäytyi toisaalle. Mutta saipa se vettä
+petoksestaan; sillä koski alituiseen kiusallisesti ruiskutteli vuorta
+vasten naamaa. Muutamat uteliaat lepäntyngät, mitkä rinnettä
+lähestyivät, olivat vähällä pudota pyörteesen ja tukehtua vedentulvaan;
+sillä sinä päivänä ei koski saita ollut.
+
+Thorbjörn, vanhempansa, molemmat siskonsa ja muukin talonväki kävivät
+ohi ja katselivat tuota. Hän oli jälleen terve ja miten entisinä
+aikoina voimakkaasti ottanut osaa isänsä työhön. Nämä kaksi nyt
+alituiseen olivat toistensa parissa, niin tälläkin kertaa. "Melkeinpä
+luulen, että nuo takanamme ovat Päiväkumpulaisia," virkkoi isä. Ei
+Thorbjörn taaksensa katsonut; mutta äiti sanoi: "Niinpä ovatkin ...
+mutta en näe ... ovatpa toki tuolla pitkän matkan päässä." Joko nyt
+Kuuselan väki astui joutuisammin tahi Päiväkumpulaiset jättäytyivät,
+matka heidän välillänsä piteni pitenemistään, viimein he tuskin
+toisensa eroittivat. Näytti siltä kuin kirkko tänään kävisi kovin
+ahtaaksi; kansaa liikkui mustanaan maantiellä, toiset jalan astuen,
+toiset ajaen tai ratsastaen; näin leikkuu-ajalla hevoset olivat virmat
+ja tottumattomat olemaan monta yhdessä, jotta heidän hirnumisensa ja
+levottomuutensa tekivät matkan joinkuin vaaralliseksi, ehkä kylläkin
+vilkkaaksi. Jota lähemmäksi kirkkoa tultiin, sitä levottomimmiksi
+hevoset kävivät; sillä se, joka viimeiseksi lähestyi, hirnakoi niille,
+jotka olivat kiinni pantuna, ja nämä taas kokivat päästä irti, nousivat
+takajaloilleen ja hirnuivat tulijoille. Koko seudun koirat, mitkä
+kaiken viikkoa olivat toisiansa haukkuneet ja härnänneet, kohtasivat
+toisensa täällä kirkolla ja rupesivat heti mitä kiivaampaan tappeluun
+joko parittain tahi useammat toisiansa vastaan. Kansa seisoi hiljaisena
+pitkin kirkon aitausta ja lähellä olevia huoneita, keskenänsä hiljaa
+puhuen ja toisiansa syrjästä silmäellen. Kirkon aitauksen viereinen tie
+oli kapea, ja sen toisella puolella olivat huoneet lähetysten toisiaan;
+vaimoväki mielellään asettui aitaa vastaan, miehet taas heitä
+vastapäätä pitkin huoneuksia. Vasta myöhemmällä he rohkenivat mennä
+toistensa luo, ja jos keskenänsä tutut etäämmällä toisensa huomasivat,
+eivät he olleet heitä tuntevinansa, ennenkun tuo hetki oli käsissä; --
+ainoastaan siinä tapauksessa, että he tulivat vastatusten tiellä, eivät
+voineet olla toisiansa tervehtimättä; mutta tuo tapahtui puoleksi
+toisaalle käännetyin kasvoin ja niukin sanoin, minkä tehtyä kumpikin
+kiiruhti suuntaansa. Kun Kuuselan väki joutui perille, kävi joukko
+miltei entistään äänettömämmäksi; ei Sæmund'illa ollut monta
+tervehdittävää, jotta hän kylläkin joutuisaan eteni rivijen ohi; mutta
+vaimoväki sitä vastaan tapasi heti tuttuja ja jäi niiden pariin. Siitä
+syystä miesten aikoessa kirkkoon, täytyi jälleen toiselle puolen tietä
+naisväkeä noutamaan; samassa kolmet rattaat saapuivat paikalle
+huimemmalla vauhdilla kuin mitkään edelliset, eivätkä ajajat kokeneet
+pidättää hevosiaan väkijoukkoonkaan kääntyessään. Sæmund ja Thorbjörn,
+jotka olivat vähällä joutua hevosten jalkoihin, katsahtivat molemmat
+yhtähaavaa ylös; ensimmäisissä kärryissä istui Knuuti Nordhoug ja eräs
+vanha mies, toisissa Knuutin sisar miehineen ja viimeisissä
+palvelusväki. Isä ja poika silmäilivät toisiaan; ei Sæmund silmää
+räpähyttänyt, Thorbjörn oli kovin kalpea; molemmat käänsivät silmänsä
+toisaalle ja katsoivat sitten suoraan eteensä; silloin he huomasivat
+Päiväkummun väen, joka oli seisahtunut vastapäätä heitä Ingeborg'ia ja
+Ingrid'iä tervehtimään. Nordhoug'ilaiset olivat heidät eroittaneet,
+pakina oli keskeytynyt, silmät vielä seurasivat ajavia, ja vasta hetken
+perästä voivat naiset kääntää huomionsa heistä. Koska he sitten
+vähitellen rupesivat tointumaan ihmeistään ja käänsivät silmänsä
+toisaalle, huomasivat he Sæmund'in ja Thorbjörn'in, jotka seisoivat
+eteensä tuijottaen. Guttorm Päiväkumpu vilkasi syrjään, mutta Karina
+heti seurasi Thorbjörn'in silmäin suuntaa; Synnöve, joka niinikään oli
+sitä pitänyt varalta, kääntyi Ingrid Kuuselan puoleen ja puristi hänen
+kättään ikäänkuin tervehdykseksi, ehkä hän jo kerran oli häntä
+tervehtänyt. Mutta nyt he kaikki tunsivat, että palvelusväkensä ja
+tuttavansa kaikki ilman eroituksetta käänsivät silmänsä heihin; silloin
+astui Sæmund suoraan toisten luokse ja tarttui, kasvot toisaalle
+käännettyinä, Guttorm'in käteen. "Kiitos viimeisestä!" -- "Kiitos
+itsellesi!" -- samaten vaimonsa: "Kiitos viimeisestä!" -- "Kiitos
+itsellesi!" mutta ei hänkään toiseen katsonut. Thorbjörn astui jäljessä
+ja teki, miten isä. Tämä tervehti nyt Synnöveä, ja nosti silmänsä
+häneen. Tyttö niinikään katsoi tervehtijätä ja: "Kiitos viimeisestä!"
+jäi lausumatta. Thorbjörn lähestyi samassa; ei hän mitään virkkanut,
+enempää kuin tyttökään, he ottivat toisiansa kädestä, mutta löyhästi,
+ei kumpainenkaan toista silmännyt, ei kumpainenkaan paikaltaan
+liikahtanut. "Varmaankin tänään vielä saamme kauniin ilman," sanoi
+Karina Päiväkumpu, antaen silmänsä kiitää yhdestä toiseen. Sæmund otti
+vastataksensa: "Kylläpä vaan tämä tuuli hajottaa pilvet." -- "Hyväpä se
+eloille, mitkä ovat poudan tarpeessa," sanoi Ingeborg Kuusela ja rupesi
+kädellänsä pudistelemaan Sæmund'in nuttua, varmaankin siinä pölyn
+hiukkoja huomaten. -- "Herra on meille suonut hyvän vuoden tulon; mutta
+arveluttavalta näyttää, saadaanko kaikki korjuusen," pitkitti Karina
+Päiväkumpu ja katsahti noita kahta, mitkä vielä seisoivat äskeisessä
+asemassaan. "Tuo rippunee työvoimista," vastasi Sæmund, kääntyen
+puhujaan päin, jotta hän ei oikein voinut katsoa sinne, jonne tahtoi.
+"Usein olen arvellut, jos pari taloa yhdistäisi voimansa, niin
+varmaankin kävisi paremmin." -- "Mutta voisihan sattua niin, että
+molemmat tahtoisivat käyttää poutia hyväksensä," sanoi Karina
+Päiväkumpu, ottaen askeleen syrjään. -- "Varmaankin," vastasi Ingeborg
+ja asettui miehensä viereen, jott'ei Karina nytkään voinut nähdä, mitä
+toivoi, "mutta toisin paikoin viljat joutuvat aikaisemmin kuin
+toisilla. Päiväkumpu on usein neljätoista päivää meitä edellä." --
+"Silloin hyvästi voisimme toisiamme auttaa," sanoi Guttorm vitkaan ja
+astui lähemmäksi. "Muuten monet seikat voivat tehdä sen hankalaksi,"
+pitkitti hän. -- "Niinpä voivatkin," sanoi Karina, väistyi askeleen
+yhdelle ja jälleen parikin toiselle puolen, mutta sitten taas
+paikalleen. -- "Usein kyllä monet seikat saattavat meille hankaluutta,"
+lausui Sæmund hieman vetäen suutansa nauruun. -- "Taitaapa niin olla,"
+arveli Guttorm; mutta vaimonsa väitti: "Ihmisten voima ei pitkälle
+riitä; Jumalalla uskoakseni on suurin valta ja Hänestä kaikki rippuu."
+-- "Mutta lieneeköhän se Hänen tahtoansa vastaan, että me toisiamme
+Kuuselassa ja Päiväkummulla elonkorjuussa autamme." -- "Eihän tuota
+luulisi," arveli Guttorm ja katsoi vakaasti vaimoonsa. Tämä käänsi
+puheen toisaalle. "Tänään on paljo kansaa kirkolla," sanoi hän; "tuntuu
+hyvältä nähdä heidän Jumalan huonetta etsivän." Ei kenelläkään ollut
+halua vastaamaan; silloin yritti Guttorm: "Luullakseni jumalanpelko on
+edistymään päin; useampia nyt näkee kirkolla kuin minun nuoruudessani."
+-- "Totta; -- kansa lisääntyy," arveli Sæmund. -- "Onpa niitäkin, ehkä
+suurinkin osa, jotka tänne tulevat ainoastaan tottumuksesta," virkkoi
+Karina Päiväkumpu. -- "Nuoremmat ehkä," päätti Ingeborg. -- "Nuoret
+mielellään tahtovat toisiaan tavata," sanoi Sæmund...
+
+"Oletteko kuulleet, että pappimme aikoo etsiä täältä pois?" kysyi
+Karina, uudestaan suunnittaen keskustelun toisaalle. "Tuopa hyvin
+ikävää," sanoi Ingeborg; "hän on sekä ristinyt että ripille päästänyt
+kaikki lapseni." -- "Ja sentähden tahtoisit, että hän heidät
+vihkisikin?" lausui Sæmund pureskellen kortta, jonka hän oli maasta
+ottanut. -- "Eiköhän jumalanpalvelus kohta alkane?" arveli Karina,
+katsahtaen kirkon porttiin päin. -- "Täällä ulkona tänään tuleekin
+kovin kuuma," pitkitti Sæmund entiseen tapaansa. -- "Tulehan nyt,
+Synnöve, niin lähdetään sisään." -- Synnöve säpsähti ja kääntyi päin
+äitiä; sillä hän oli kuin olikin Thorbjörn'in kanssa puhellut. --
+"Etköhän odota siksi kun soitetaan?" kysyi Ingrid Kuusela, luoden
+pikaisen silmäilyn Synnöveen; -- "niin mennään kaikki yhdessä," lisäsi
+Ingeborg. Synnöve ei tiennyt mitä vastata. Sæmund katsahti taaksensa ja
+häneen. "Jos odotat, niin kohta soitetaan, -- sinulle," sanoi hän.
+Synnöven kasvoille lensi hohtava puna, äiti loi puhujaan terävän
+katseen. Mutta tämä vaan hänelle hymyili. "Niin käy kuin Herra tahtoo;
+eikö niin äsken sanottu?" Ja hän astui edeltä kohden kirkonporttia,
+muut hänen jäljessään.
+
+Kirkonportilla oli tunkoa, ja kun tarkemmin katsoivat, se vielä oli
+suljettu. Samassa kun he aikoivat likemmäksi syytä tiedustelemaan, se
+avattiin, ja kansa tunki sisään; mutta toisia pyrki takaisinkin,
+jolloin tulijat toisistaan eroitettiin. Nojautuneina seinää vastaan
+seisoi kaksi miestä keskenänsä puhellen. Toinen heistä oli kookas ja
+harteva, hiuksensa olivat vaaleat ja suorukkeiset, nenänsä lyhyt ja
+tylppä, ja se oli Knuuti Nordhoug, joka, nähdessään Kuuselan väen
+tulevan, hämmentyi puheissaan, kävi vähän oudolle mielelle, mutta jäi
+kumminkin paikalleen. Sæmund'in oli siitä ohimentävä. Hän kiinnitti
+häneen silmänsä, mutta eipä Knuutikaan omiaan maahan luonut, ehkä hänen
+katseensa oli epävakainen. Nyt Synnöve lähestyi, ja niin äkkiarvaamatta
+Knuutin nähdessään, kävi hän kuolemankarvaiseksi. Silloin Knuutin
+silmät etsivät maata, ja hän suoriutui lähtemään. Mutta tuskin oli hän
+pari askelta ottanut, ennenkun hän huomasi, että neljät silmät häneen
+kääntyivät, Guttorm'in, hänen vaimonsa, Ingrid'in ja Thorbjörn'in.
+Päänsä pyörällä kun oli, meni hän suoraan heitä vastaan ja seisoi kohta
+Thorbjörn'in edessä silmä vasten silmää; näytti siltä kun hän heti
+olisi tahtonut peräytyä; mutta ihmisiä tunki yhä paikalle, jott'ei tuo
+ollutkaan helppoa. Tämä tapahtui paadella, kirkonportin ulkopuolella,
+asehuoneen kynnykselle oli Synnöve seisahtunut, Sæmund seisoi vähän
+sisempänä. Koska he seisoivat muita korkeammalla, voivat kaikki selvään
+nähdä heitä, miten hekin alempana olevia. Synnöve oli unohtanut kaikki
+ympärillään ja seisoi tuijottaen Thorhjörn'iin; samoin tekivät Sæmund
+ja Ingeborg, Päiväkummun pariskunta ja Ingrid. Sen tunsi Thorbjörn ja
+seisoi, miten naulattuna: Knuuti huomasi siinä jotain täytyvänsä tehdä,
+ja sentähden ojensi hän vähän toista kättänsä, mutta ei hän mitään
+virkkanut. Thorbjörn niinikään ojensi kättänsä, mutta ei kuitenkaan
+niin pitkälle, että ne olisivat toisensa tavanneet. "Kiitos vii..."
+alotti Knuuti, mutta muisti samassa, ett'ei se tervehdys ollut
+paikallaan, ja vetäytyi takaisin. Thorbjörn katsahti ylös, hänen
+silmänsä tapasivat Synnöven, joka yhä oli kalmankalpea. Ottaen pitkän
+askeleen eteenpäin ja tuntuvasti tarttuen Knuutin käteen, sanoi hän
+niin korkealla äänellä, että likellä olevat voivat sen selvään kuulla;
+"Kiitos viimeisestä, Knuuti; ehkä meillä kumpaisellakin siitä oli
+hyötyä."
+
+Knuutista lähti nikotuksen tapaista ääntä, pari, kolme kertaa hän
+yritti puhumaan, mutta siitä ei mitään syntynyt. Ei Thorbjörn'illäkään
+ollut sen enempää sanottavaa, hän odotti, -- ei toiseen katsonut,
+odotti ainoastaan. Ei kumminkaan sanaakaan lausuttu, mutta viimein
+Thorbjörn pudotti virsikirjansa. Heti kumartui Knuuti, otti sen ylös ja
+ojensi toiselle. "Kiitos!" sanoi Thorbjörn, joka itsekin oli kumartunut
+kirjaa ottaakseen; hän katsahti ylös, mutta kun Knuuti samassa loi
+silmänsä maahan, arveli Thorbjörn: paras lienee että lähden. Ja samassa
+hän lähtikin.
+
+Muut myöskin lähtivät. Koska Thorbjörn oli istuutunut ja hetken
+kuluttua katsahti naisten puoleen, niin Ingeborg äidillisesti hänelle
+hymyili, ja Karina Päiväkumpu, joka oli hänen sinne katsomista
+odottanutkin, nyykäytti hänelle kolmasti päätään: Thorbjörn siitä kun
+säpsähti, nyykäytti hän vielä kolmasti äskeistään ystävällisemmin.
+Sæmund, isä, kuiskasi hänelle korvaan: "Sen tiesin." Kukin oli jo "Isä
+meitänsä" lukenut, yksi virsi oli veisattu ja rippilapset asettuivat
+kuoriin, kun hän jälleen kuiskasi: "Mutta Knuuti ei käsitä mielen
+jaloutta; olkoon Kuuselan ja Nordhoug'in väliä aina pitkältä."
+
+Ripitystä alotettiin, pappi astui esiin ja lapset alottivat Kingo'n
+rippi-virren. Koska ainoastaan he veisaavat, mutta kaikki yht'aikaa,
+puhtaasti ja lapsellisella luottamuksella, niin se tavallisesti
+liikuttaa kansaa, varsinkin sitä, joka vielä selvään muistaa oman
+rippipäivänsä. Koska tätä sitten seuraa syvä äänettömyys, ja pappi,
+aina sama sitten kahdenkymmenen vuoden, sama, joka ainakin jonkun
+kerran saarnoillaan on koskettanut jokaisen sydäntä, -- koska hän nyt
+laskee kätensä ristiin ja alkaa toimituksen, on liikutus yleinen ja
+syvä. Mutta lapset hyrähtävät itkuun, kun pappi heille puhuu
+vanhemmista ja kehoittaa heitä rukoilemaan Jumalaa niiden puolesta.
+Thorbjörn, joka vast'ikään oli ollut kuoleman partaalla, ja sittemmin
+luullut jäävänsä raajarikoksi koko elinajaksensa, oli syvästi
+liikutettu, varsinkin silloin, kun lapset tekivät pyhät lupauksensa, ja
+kaikki niin varmaan luulivat voivansa ne pitää. Ei hän kertaakaan
+katsonut naisten puolelle; mutta jumalanpalveluksen päätettyä, lähestyi
+hän Ingrid'iä, sisarta, ja kuiskasi hänelle jotain: sen jälkeen hän
+kiireesti tunki ulos, ja muutamat luulivat tietävänsä, että hän oli
+lähtenyt metsäpolkua eikä maantietä kotiin; mutta eivät he siitä
+kumminkaan varsin varmat olleet. Sæmund häntä etsiskeli, -- taukosi
+siitä kumminkin, huomatessaan Ingrid'inkin poissa olevan. Sitten hän
+tiedusteli Päiväkumpulaisia, nämä joka talossa kyselivät Synnöveä, jota
+ei kenkään niin vilahdukseltakaan ollut nähnyt. Silloin kumpaisetkin
+itsekseen ja lapsittansa lähtivät kotiinsa.
+
+Mutta Synnöve ja Ingrid olivat hyvän matkan päässä siitä. "Melkeinpä
+kadun, että sinua seurasin," sanoi edellinen. -- "Eihän sinun nyt enää
+tarvitse sitä välttää, kun isä asiasta tietää," vastasi toinen. --
+"Mutta hän ei kuitenkaan ole _minun_ isäni," väitti Synnöve. "Kukapa
+tiesi?" sanoi Ingrid, -- ja sitten eivät he siitä asiasta enää mitään
+puhuneet. "Tässähän meidän piti odottaa," lausui Ingrid tien tehdessä
+suuren mutkan, ja heidän nyt ollessaan synkässä metsässä. "Hänen täytyi
+kiertää pitkältä," sanoi Synnöve. -- "Hän on jo paikalla," keskeytti
+Thorbjörn, ja astui esiin suuren kiven takaa.
+
+Hänellä oli päässään valmiina kaikki, mitä hänen piti sanoa, eikä tuo
+ollutkaan vähää. Ja tänään tuo kävisikin sujuvasti, sillä isä siitä
+tiesi ja sitä toivoikin, siitä hän luuli olevansa varma sitten äskeisen
+tapahtuman kirkolla. Ja miten olikaan hän itse kaiken kesää ikävöinnyt,
+jotta hän siitäkin syystä nyt varmaan puhuisi rohkeammin kuin ennen
+muinoin. "Paras lienee lähteä metsätietä," sanoi hän, "sitä pääsemme
+pikemmin perille." Tytöt eivät siihen mitään vastanneet, vaan
+seurasivat. Thorbjörn aikoi puhutella Synnöveä, mutta jätti sen siksi,
+kunnes mäen päälle pääsisivät, sitten taas kunnes olisivat rämeikön
+toisella puolen; mutta kun olivat siitä yli, piti hän alkamisen
+soveliaampana etäämmällä metsässä. Ingrid, jonka mielestä toiset kovin
+hidastelivat, jättäytyi jättäytymistään, kunnes hän viimein oli miltei
+näkymättömissä; Synnöve ei ollut tuota huomaavinansa, mutta kumartui
+silloin tällöin poimimaan tien vieressä olevia marjoja.
+
+Tuopa nyt kumma, etten sanaa suustani saa, arveli Thorbjörn ja sanoi
+kun sanoikin: "Saimmepa kumminkin tänään kauniin ilman." -- "Saimme
+niinkin," vastasi Synnöve. Ja niin sitä taas kuljettiin kappaleen
+matkaa; tyttö poimi marjoja, ja Thorbjörn astui vieressä.
+
+"Hyvä olit, kun tätä tietä tulit," virkkoi hän; mutta Synnöve ei siihen
+mitään vastannut. -- "Pitkältä on kesä tuntunut," alotti hän jälleen;
+mutta ei hän siihenkään vastausta saanut. -- Käydessä ei näy puhe
+sujuvan, mietti Thorbjörn; "eiköhän lie paras odottaa Ingrid'iä,"
+ehdotteli hän. -- "Tehkäämme niin," vastasi Synnöve ja pysähtyi. Siinä
+paikassa ei ollut marjoja, joita ottamaan hän olisi voinut kumartua,
+sen oli Thorbjörn kyllä merkille pannut; mutta Synnöve oli saanut
+pitkän korren, johon hän nyt pujotteli marjoja.
+
+"Tänään elävästi juohtui mieleeni ne ajat, jolloin me kävimme
+rippikoulua," alkoi Thorbjörn. -- "En minäkään voinut olla niitä
+muistelematta," vastasi Synnöve. -- "Sitten niiden aikain on paljo
+tapahtunut," -- ja kun ei tyttö mitään sanonut, pitkitti hän: "mutta
+suurimmaksi osaksi toisin, kuin minkä toivoimme." Synnöve ahkeraan
+pujotteli marjojaan korrelle ja piti sen ohessa päätään alaspäin
+kumartuneena; toinen muutti vähän syrjään voidaksensa nähdä tyttöä
+kasvoihin; mutta heti kun hän tämän huomasi asettui hän niin, että
+Thorbjörn'in jälleen täytyi muuttaa paikkaa. Arveluttavalta näytti,
+saisiko hän tytön lausumaan ainoatakaan sanaa. "Synnöve, onhan toki
+sinullakin jotain sanottavaa?" Silloin katsahti tämä ylös ja hymyili.
+"Mistäpä sitten tietoa tahtoisit?" kysyi hän. Siitä sai Thorbjörn uutta
+rohkeutta ja oli vähällä tyttöä syleillä, mutta ei hän kumminkaan
+oikein rohjennut, kysyi vaan aivan sävyisästi: "Onhan Ingrid kanssasi
+puhunut?" -- "On," vastasi toinen. -- "Silloinhan myöskin jotain
+tiedät," uudisti Thorbjörn. "Ehkäpä kyllä," vastasi Synnöve... Kasvoja
+ei Thorbjörn voinut nähdä. "Onhan," sanoi hän ja aikoi tarttua tytön
+käteen; mutta tämä oli entistään uutterampi; "tuo on niin ikävää, kun
+sinä noin viet rohkeuden minulta." -- Ei hän voinut nähdä, hymyilikö
+Synnöve tuon kuullessaan, ja sentähden hän ei tiennyt, miten jatkaa.
+"Lyhyesti siis," sanoi hän jyrkästi, korkealla ehkä epävakaisella
+äänellä: "mitä teit tuolla kirjeellä?" Tyttö ei vastannut, mutta
+kääntyi toisaalle. Thorbjörn astui jäljessä, laski toisen kätensä
+Synnöven olkapäälle ja nojautui hänen puoleensa. "Vastaahan!" kuiskasi
+hän... -- "Minä sen poltin."
+
+Thorbjörn rivakkaasti käänsi Synnöven puoleensa, mutta kun hän huomasi,
+että tämä oli vähällä ruveta itkemään, ei muuta neuvoa ollut, kuin
+jälleen hänet päästää; kovin on tuo ikävää, että hän on niin herkkä
+itkuun, arveli Thorbjörn. Siinä kun nyt seisoivat, kysyi tyttö hiljaa:
+"Mintähden sen kirjoitit?" -- "Sen Ingrid on sinulle sanonut." -- "On
+kyllä, mutta ... kovin olit silloin säälimätön." -- "Se oli isän
+tahdosta ... kohta..." -- "Hän oli siitä luulosta, että minusta tulisi
+raajarikko koko elinajakseni: 'tästä lähin _minä_ sinusta huolen
+pidän'," sanoi hän.
+
+Ingrid näkyi mäellä, ja he jälleen suoriutuivat kulkuun. -- "Kallein
+olit minulle silloin, kun en enää ensinkään sinua voinut toivoa," sanoi
+Thorbjörn. -- "Yksin ollessaan, itseänsä tarkemmin tutkii," vastasi
+Synnöve. -- "Niin, silloin parahiten huomaa, kenellä meissä on suurin
+valta," virkkoi edellinen selkeällä äänellä ja astui vakaana toisen
+vieressä.
+
+Ei Synnöve enää marjoja poiminut. "Tahdotkos nämä?" kysyi hän ja ojensi
+Thorbjörn'ille korren. "Kiitos!" sanoi hän ja piteli kättä, joka korren
+tarjoi. "Onhan siis paras, että asia jää entiselleen," tiedusteli
+Thorbjörn, ja äänensä kävi hieman epävakaiseksi. "On kai," kuiskasi
+tyttö tuskin kuultavasti ja kääntyi toisaalle; he astuivat eteenpäin,
+mutta niin kauan kun Synnöve oli ääneti, ei Thorbjörn rohjennut häneen
+koskea, ei edes puhuakaan; mutta tuntui siltä, kuin hänen ruumiinsa
+olisi tasapainonsa kadottanut, ja hän oli vähällä kellahtaa kumoon.
+Hänen silmänsä säihkyivät, ja koska he samalla tulivat mäelle, josta
+Päiväkumpu näkyi, oli hänestä ikäänkuin hän kaiken ikänsä olisi siellä
+asunut ja nyt ikävöi kotiinsa sinne. "Nyt paikalla lähden sinne hänen
+kanssaan," päätti hän, ja Päiväkummun läheisyys rohkaisi hänen
+mieltänsä, jotta päätöksensä kävi joka askeleelta lujemmaksi. "Isä
+minua auttaa;" jatkoi hän mielessään; "tätä en pitempään kestä: sinne
+minun täytyy, -- minun täytyy!" Ja hän astui yhä joutuisammin, katsoen
+ainoastaan suoraan eteenpäin; aurinko valaisi kartanoa ja seutua, --
+"niin tänään, en odota tuntiakaan pitempään," ja hän tunsi itsessään
+sellaisen voiman, ettei tiennyt, minne kääntyä.
+
+"Varsinhan minun jätät," kuului lempeä ääni hänen takanansa; Synnöve
+tuo oli, jolle oli mahdoton häntä seurata. Hän tuli hämillensä ja
+kääntyi päin Synnöveä, tuli takaisin, ojensi kätensä tyttöä vastaan ja
+ajatteli: Minä nostan hänet olalleni; mutta kun hän pääsi lähemmäksi,
+ei hän rohjennut tyttöön koskeakaan. "Minä astun kovin joutuisaan,"
+sanoi hän. "Niin teet," vastasi Synnöve.
+
+Nyt he olivat lähellä kylän raittia; Ingrid, joka koko ajan oli ollut
+näkymättömissä, lähestyi samassa. "Nyt ette enää saa käydä yhdessä,"
+sanoi hän. Thorbjörn säpsähti, tuo oli niin ihan odottamatonta:
+Synnöven mieli kävi myöskin vähän oudoksi. -- "Minulla olisi niin paljo
+sinulle sanomista," kuiskasi Thorbjörn. Synnöve veti suunsa hymyyn.
+"Niin, niin," lisäsi edellinen, "toisten sitte." -- hän tarttui tytön
+käteen.
+
+Tämä loi häneen hellän ja kirkkaan silmäilyn: hänen sydämensä siitä
+lämpeni, ja jälleen päätti hän: Nyt heti häntä seuraan! Silloin veti
+Synnöve kätensä takaisin, kääntyi rauhallisesti Ingrid'iin ja lausui
+jäähyväiset. Sitten astui hän vitkaan tietä pitkin. Thorbjörn jäi
+paikalleen.
+
+Sisarukset lähtivät kotiin metsätietä. "Saitteko nyt keskenänne
+puhella?" kysyi Ingrid. "Eipä juuri, tie oli liiaksi lyhyt," vastasi
+Thorbjörn, mutta joudutti askeleitansa ikäänkuin hän ei olisi tahtonut
+siitä enempää kuulla. -- "Noh?" tiedusteli Sæmund ja katsahti ylös
+ruokapöydästä sisarusten sisään astuessa. Ei Thorbjörn mitään
+vastannut, mutta meni toisella puolella olevan rahin luo, siihen
+vaatteensa laskeaksensa; Ingrid astui hymyellen jäljessä. Sæmund
+pitkitti ateriaansa, katsahti toisinaan Thorbjörn'iin, jolla oli paljo
+askartelemista, hymyili ja söi jälleen. "Tule ruoalle," sanoi hän,
+"ruoka jähtyy." -- "Kiitos, en huoli ruoasta," vastasi Thorbjörn ja
+istuutui. -- "Vai niin?" -- ja Sæmund söi. Vähän päästä virkkoi hän
+jälleen. -- "Tänään teillä oli kiire kirkosta." -- "Oli eräs, jota
+meidän piti saada puhutella," sanoi Thorbjörn ja kumartui alas. "Noh,
+-- saitko hänen kanssaan haastella?" -- "Tuskin sen tiedän," vastasi
+Thorbjörn. -- "Noh, hiisi vieköön!" sanoi Sæmund ja söi. Hetken päästä
+oli hän lopettanut ja nousi paikaltaan, meni akkunan lue, seisoi siinä
+tuokion ja katsoi ulos, sitten hän kääntyi toisten puoleen. "Kuulehan
+Thorbjörn, -- lähdetäänpä laihoja katselemaan." Thorbjörn nousi.
+"Panehan nuttu päällesi." Thorbjörn, joka istui paitahioillaan, pani
+yllensä vanhan nutun, mikä sattui rippumaan seinällä aivan hänen
+läheisyydessään. "Etkö huomaa, että minä olen pukeutunut uuteen," sanoi
+Sæmund. Thorbjörn teki nyt myöskin niin, ja he lähtivät, Sæmund edellä,
+Thorbjörn jäljessä.
+
+He astuivat maantielle päin. "Eikö lähdetä ohrapellolle?" kysyi
+Thorbjörn. "Ei, mennään nisua katsomaan," vastasi Sæmund. Heidän tielle
+päästessä, tulivat eräät kärryt hiljakseen heitä vastaan. "Nuo ovat
+Nordhoug'ilaisia," sanoi Sæmund. -- "Nordhoug'in nuori pariskunta näkyy
+olevan," lisäsi Thorbjörn.
+
+He pysähtyivät, kun tulivat miesten kohdalle. "Hän on pulska nainen,
+tuo Maria Nordhoug," kuiskasi Sæmund, eikä voinut kääntää silmiänsä
+hänestä: hän istui hieman taaksepäin nojautuneena, huivi löyhään päähän
+sidottuna, toinen kaulaan. Hän loi tyrmeän katseen molempiin miehiin;
+ei liikutuksen vivahdustakaan ilmau'tunut noissa voimakkaissa,
+puhtaissa kasvoinsa piirteissä. Hänen miehensä oli kovin laiha ja
+kalpea sekä entistään suopeampi, näytti siltä kuin hän olisi povessaan
+kantanut surua, jota hän ei voinut muille ilmoittaa. -- "Laihojako
+ollaan katselemassa?" tutkasi hän. -- "Niin ollaan," vastasi Sæmund. --
+"Hyvästi ovat ne tänä vuonna ottaneet hyötyäksensä." -- "Ovatpa kyllä,
+huonommat voisivat olla." -- "Myöhään tulette," sanoi Thorbjörn. --
+"Monta tuttavaa oli jäähyväisteltävänä," vastasi mies. -- "Lähdetkö
+matkalle?" kysäsi Sæmund. -- "Niinpä on ollut tuuma." -- "Lähdettekö
+kauaksikin?" -- "Kylläpä vaan." -- "Kuinka kauas?" -- "Amerikaan." --
+"Amerikaan!" lausuivat molemmat miehet yhtä haavaa; -- "äsken nainut
+mies!" -- lisäsi Sæmund. Mies hymyili: "Luulen, ma jään tänne jalkani
+tähden, sanoi repo, kun oli kiinni ketun raudoissa." -- Maria katsoi
+häneen ja sitten toisiin, hieno puna lensi hänen poskillensa, mutta
+muuta liikutusta eivät kasvonsa osoittaneet. -- "Vaimosi varmaan lähtee
+mukaan?" tutkasi Sæmund. -- "Eikä lähdekään." -- "Sanotaan Amerikassa
+helposti pääsevän varakkaaksi," virkkoi Thorbjörn, -- nyt tuli
+keskustelua pitää virkeellä. -- "Ehkä," myönsi mies. -- "Mutta Nordhoug
+on hyvä talo," arveli Sæmund. -- "Meitä on siinä kovin monta," vastasi
+mies; vaimonsa jälleen katsoi häneen. "Olemme toinen toisemme tiellä,"
+lisäsi hän.
+
+"Onnea matkallesi!" toivotti Sæmund, puristaen toisen kättä. "Herra
+sinulle suokoon mitä etsit!"
+
+Thorbjörn vakaasti silmäili koulutoveriaan; "tahdon puhella kanssasi
+sitten," lausui hän. "Hyvältä tuntuu saada keskustella jonkun kanssa,"
+vastasi mies piiskan varrella raapien rattaiden pohjaa.
+
+"Terve tuloa meille," sanoi Maria, -- ja Thorbjörn samoin kuin
+isänsäkin säpsähti ja katsoi häneen; he aina unohtivat, että hänellä
+oli niin lempeä ääni.
+
+He ajoivat edelleen; matka joutui vitkaan, pölyä pyörieli heidän
+ympärillään, ilta-aurinko heitä valaisi; sen valossa kiilsi vaimon
+silkkihuivi, -- tuli mäki, ja he katosivat.
+
+Kauan kulkivat isä ja poika äänettöminä. "Minua aavistaa, että pitkältä
+aikaa on siihen, kun hän takaisin tulee," sanoi Thorbjörn vihdoin. "Tuo
+olleekin parasta," arveli Sæmund, "kun ei omassa maassa ole sijaa," --
+ja jälleen astuivat he sanaa lausumatta edelleen. "Nythän kuljemme
+nisupellon ohi," muistutti Thorbjörn. -- "Voimme sitä katsella
+paluumatkalla," ja he kulkivat edelleen. Thorbjörn ei saanut kysyneeksi
+minne heidän matkansa, sillä he olivat Kuuselan alueen ulkopuolella.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU.
+
+
+Guttorm ja Karina Päiväkumpu olivat jo atrioineet, kun Synnöve
+punaisena ja hengästyneenä astui sisään. "Mutta rakas lapsukaiseni,
+missä olet ollut?" tutkasi äiti. "Minä jäin jälkeen Ingrid'in kanssa,"
+vastasi Synnöve ja päästeli pari huivia päältään; isä kaapista
+etsiskeli erästä kirjaa. "Mikä teillä oli puheena, joka niin pitkältä
+aikaa vei?" -- "Eikä juuri mikään." -- "Siinä tapauksessa, lapseni,
+olisi ollut paljoa parempi, että olisit kirkkoväkeä seurannut." Hän
+nousi ja asetti ruokaa toiselle. Koska Synnöve istuutui ruoalle,
+asettui äiti vastapäätä häntä ja sanoi: "Ehkä puhuit muidenkin kanssa?"
+-- "Puhuin kyllä useammankin," vastasi Synnöve. -- "Saahan toki lapsi
+ihmisten kanssa puhua," virkkoi Guttorm. -- "Saa kyllä," lausui äiti
+vähän leppeämmin; "mutta hänen kumminkin tulisi seurata vanhempiansa."
+Tähän ei mitään vastattu.
+
+"Tänään kirkonmeno oli oikein juhlallinen," alkoi äiti: "lapset
+kuorissa lämmittivät sydäntä." -- "Ajatukset kääntyivät omiin lapsiin,"
+lausui Guttorm. -- "Sinä olet oikeassa," sanoi äiti ja huokasi; "ei
+kenkään voi tietää, miten heille käy." Guttorm istui hyvän aikaa
+ääneti. "Paljosta meidän tulee Jumalaa kiittää," virkkoi hän vihdoin.
+"Hän antoi meidän pitää yhden elossa." Äiti istui ja piirteli pöytää
+sormellaan, eikä ylös katsahtanut; "hän on kuitenkin meidän suurin
+ilomme," virkkoi hän hiljaa, "hänestä on tullut siivo ja kunnon
+ihminen," lisäsi hän vieläkin matalammalla äänellä. Sitä seurasi
+pitkältä äänettömyyttä. "Niin, hän on saattanut meille paljon iloa,"
+sanoi Guttorm, -- ja hetken päästä suurella liikutuksella: "Herra
+tehköön hänet onnelliseksi!" -- Äiti veteli sormeansa pitkin pöytää;
+siihen vierähti kyynel, hän poisti sen sormellaan. -- "Mintähden et
+syö?" tiedusteli isä, koska hän hetken kuluttua loi silmänsä ylös. --
+"Kiitos, olen ravittu," vastasi Synnöve. "Mutta ethän ole mitään
+syönyt," sanoi äitikin; "olet käynyt pitkän matkan." -- "En jaksa,"
+eitti Synnöve korjaillen huivinsa kulmia. -- "Syöpä nyt, lapsukaiseni,"
+uudisti isä. -- "Ei minua maita," vastasi Synnöve, ja kyyneleet
+rupesivat herumaan. -- "Mutta, rakas lapseni, mintähden itket?" -- "En
+tiedä," -- ja hän nyyhkytti. -- "Hän on niin herkkä itkulle," sanoi
+äiti; isä nousi ja meni akkunan luo.
+
+"Tännepäin tulee kaksi miestä," virkkoi hän. -- "Vai niin, ja tähän
+aikaan päivästä?" sanoi äiti, ja hänkin läheni akkunata. Molemmat
+katsoivat ulos hyvän aikaa. -- "Isä, -- keitähän ne lie?" lausui Karina
+viimein. -- "En tiedä," vastasi Guttorm, ja he seisoivat katsellen. --
+"Minun on mahdoton käsittää," sanoi vaimo. -- "Niin minunkin," lisäsi
+Guttorm. Miehet lähenivät. "Ja kumminkin ovat he niitä," sanoi
+edellinen lopuksi. -- "Niinpä ovatkin," päätti Guttormkin. Miehet
+lähenivät lähenemistään, vanhempi seisahtui ja katsoi taaksensa,
+nuorempi teki samoin, sitten taas he jatkoivat kulkuansa.
+
+"Aavistatko mitä heillä on asiaa?" tutkasi Karina milt'ei samalla
+äänellä kuin äskenkin. -- "En, sitä todella en voi," vastasi Guttorm.
+Äiti kääntyi toisaalle, meni pöydän luo, vei pois ruoat ja siivoeli
+vähäisen. "Panehan jälleen päällesi, lapseni," sanoi hän Synnöve'lle,
+"vieraita on tulossa."
+
+Tuskin oli hän sen saanut sanoneeksi, ennenkun Sæmund aukasi oven ja
+astui sisään, Thorbjörn jäljessä. "Jumalan rauha!" tervehti Sæmund,
+pysähtyi vähän oven suuhun, astui sitten vitkaan perille isäntäväkeä
+tervehtimään; Thorbjörn seurasi. Viimeiseksi tulivat he Synnöven luo,
+joka vielä seisoi syrjässä, pidellen huivia kädessään epätietoisena,
+panisiko sen kaulaansa tahi ei, tuskinpa hän vaan tiesi, että se hänen
+kädessäänkään oli. "Istukaa," sanoi äiti. -- "Kiitos, -- eipä tänne
+juuri pitkältä ole," sanoi Sæmund, mutta istui kumminkin; Thorbjörn
+asettui viereen, -- "Te kirkolla varsin meistä eksyitte," virkkoi
+Karina. -- "Niin, minäkin teitä etsin," vastasi Sæmund. -- "Väkeä oli
+kovin paljo," lausui Guttorm. -- "Oikein kosolta," lisäsi Sæmund;
+"pidettiinkin kaunista kirkonmenoa." -- "Niin, siitäpä mekin juuri
+puhelimme," lausui Karina. -- "Kummallisen vaikutuksen rippilapset
+tekevät niissä, joilla itsellään on lapsia," lisäsi Guttorm; vaimonsa
+vähän syrjäytyi. -- "Se on totta," vastasi Sæmund; "silloin niitä
+vakaasti ajattelee, -- ja siitä syystä minäkin tänä iltana tänne
+tulin," lisäsi hän, katsahti rauhallisesti ympärilleen, otti uuden
+mällin ja asetti entisen varovasti messinki-tuosaan. Guttorm, Karina ja
+Thorbjörn loivat silmänsä kukin eri suuntaansa. -- "Päätin seurata
+Thorbjörn'iä tänne," alotti Sæmund vitkaan; "kuluisipa aikoja, ennenkun
+hän itsestään tänne tulisi, -- ja muutenkin, pelkään mä, hän huonosti
+toimittaa asiansa," -- hän loi salaisen katseen Synnöveen, joka sen
+kumminkin tunsi. -- "Seikka on sellainen: pojan mieli on ollut häneen,
+Synnöveen, siitä asti kun hän oli mies sellaisia käsittämään, -- ja
+kunhan ei vaan tytönkin mieli olisi häneen. Sentähden arvelen
+parhaaksi, että he pääsevät yhteen. Ei tuo minun mieleeni ollut siihen
+aikaan, kun hän tuskin kykeni itseänsä hallitsemaan, vielä vähemmin
+muita; mutta nyt luulen voivani hänen ta'ata, ja ehk'en minäkään, niin
+tyttö ainakin sen voi; sillä hänen valtansa kumminkin on suurin. --
+Mitäs siis arvelette, emmeköhän sovittele heitä yhteen? Eihän siihen
+niin kiirettä ole, mutta en tiedä mintähden asiata toistaiseksikaan
+jättäisimme. Sinä Guttorm olet varakas mies, minulla tosin on vähemmän,
+on sitä paitse useampi perillinen, mutta kumminkin luulisin sen käyvän
+päinsä. Sanokaapa nyt, miltä se teistä tuntuu; tytöltä viimeiseksi
+kysyn; sillä melkeinpä luulen tietäväni hänen tuumansa tässä asiassa."
+
+Niin puhui Sæmund. Guttorm istui kumartuneena, muutteli käsiänsä
+vuorotellen toisen alle, toisen päälle, yritti monta kertaa suoriutua,
+ja joka kerralla veti hän syvempään henkeänsä, mutta vasta neljäs tahi
+viides yritys onnistui; silloin vihdoinkin sai hän selkänsä suoraksi,
+laahaeli polviansa, katsahti pari kertaa vaimoonsa niin, että ohimennen
+sopi Synnöveäkin vilaista. Tämä ei liikahtanut, ei kenkään voinut hänen
+kasvojaan nähdä. Karina istui pöydän ääressä ja piirteli sitä
+sormellaan.
+
+"Kyllähän tuo -- hyvältä ja kauniilta kuuluu," virkkoi hän. "Niin,
+minun mielestäni ei pitäisi sellaista tarjomusta hylätä, vaan ottaa se
+kiitollisuudella vastaan," lausui Guttorm korkealla äänellä, tuntuvasti
+keveämmin mielin, ja katsahti vaimostaan Sæmund'iin, joka oli asettanut
+käsivartensa ristiin ja nojautunut seinää vastaan. -- "Meillä on vaan
+tämä ainoa tytär," sanoi Karina, "asiaa tulee harkita." -- "Kyllähän
+sekin käy laatuun," arveli Sæmund; "mutta en muuten voi käsittää, mikä
+estäisi heti vastausta antamasta, sanoi karhu, kun kysyi talonpojalta,
+saisiko hän toisen lehmän." -- "Voimme kyllä hetikin siihen vastata,"
+tuumaili Guttorm, ja katsahti vaimoonsa. -- "Onhan tuo nyt niin, että
+Thorbjörn toisinaan on vähän rajunlainen," lausui tämä, mutta ei ylös
+katsahtanut. -- "Luullakseni hän siitä on asettunut," välitteli
+Guttorm; "muistathan, mitä tänään itse sanoit..." Aviokumppanit nyt
+vuorotellen loivat silmänsä toisiinsa; sitä kesti kotvan aikaa. --
+"Josko vaan voisimme häneen luottaa," sanoi Karina. -- "Niin," pystyi
+Sæmund jälleen puheesen, "mitä siihen tulee, niin lausun äskeiset
+sanani: kyllä kuorma kunnollisesti perille tulee, kun Synnöve on
+ohjaksissa. Hänellä on varsin eriskummallinen valta pojan yli; sen
+huomasin, koska hän kotona sairasti eikä tiennyt, -- pääsisikö jälleen
+terveeksi vai jäisikö raajarikoksi." -- "Annahan toki jälkeen," sanoi
+Guttorm, "hyvinhän tiedät, mikä tytön oma tahto on, ja hänen tähtensä
+me elämmekin!" Nyt Synnöve ensi kerran katsahti ylös ja loi rakkaan ja
+kiitollisen silmäilyn isäänsä. -- "Niin kyllä," lausui Karina, hetken
+ääneti oltuaan, ja paineli sormellaan pöydän pintaa yhä tuntuvammin:
+"vastaan olen pitänyt niin kauan kuin mahdollista, mutta sen tein
+hyvässä aivoituksessa... Ehk'en aina ollut niin ankara, kuin sanani..."
+hän nosti silmänsä ylös ja hymyili; mutta kyyneleet yrittivät esiin.
+Silloin nousi Guttorm. "Jumalan nimessä siis on se tapahtunut, jota
+mieluisammin tässä maailmassa toivoin," lausui hän ja astui poikki
+laattian Synnöven luo. -- "En sitä milloinkaan ole epäillyt," sanoi
+Sæmund ja nousi hänkin; "se, mikä yhteen kuuluu, se yhteen tulee." Hän
+meni toisten luo. "Mitä sinä lapsukaiseni tästä sanot?" kysyi äiti,
+hänkin lähestyi Synnöveä.
+
+Hän vielä istui paikallaan; kaikki seisoivat hänen ympärillään, paitse
+Thorbjörn, joka istui siinä, mihin hän ensin oli asettaunut. "Nousehan
+ylös, lapseni," kuiskasi äiti hänelle; tyttö nousi, hymyili, käänsi
+kasvonsa pois ja itki. -- "Herra olkoon kanssasi nyt ja aina!" sanoi
+äiti, syleili häntä ja itki hänen kanssaan. Molemmat miehet astuivat
+laattian poikki, kumpainenkin omaan suuntaansa.
+
+"Mene hänen luo," sanoi äiti yhä itkien, päästi tytön ja työnsi hänet
+lempeästi luotaan. Synnöve otti askeleen, mutta seisahtui, -- ei hän
+pitemmälle päässyt; Thorbjörn nousi, kiirehti hänen luo, tarttui hänen
+käteensä, piteli sitä, ei tiennyt mitä enempää tehdä, jäi siten
+seisomaan, kunnes tyttö jälleen hiljaa veti kätensä pois. Siinä
+seisoivat he ääneti toistensa vieressä.
+
+Ovi aukeni äänettä, joku pisti päänsä sisään, ja "Onko Synnöve täällä?"
+kysyttiin varovasti; kysyjä oli Ingrid Kuusela. "On kyllä, tule
+lähemmäksi!" lausui isä, Ingrid seisoi aprikoiden. "Tulehan vaan!
+täällä asiat kaikki ovat selvällä," lisäsi hän. Kaikki katsoivat
+tyttöön. Ingrid joutui hämilleen. "On täällä ulkona muitakin," sanoi
+hän. "Kuka sitten?" tiedusteli Guttorm... -- "Äiti," lausui edellinen
+matalalla äänellä. -- "Käske häntä sisään," sanoi neljä ääntä
+yht'aikaa. Päiväkummun eukko meni ovea kohden, ja muut iloisesti
+silmäilivät toisiaan.
+
+"Tervetullut olet, äiti," kuulivat he Ingrid'in sanovan. Ja samassa
+astui Ingeborg Kuusela tupaan valkoisessa päähineessään. -- "Asian
+kyllä oivalsin," sanoi hän, "vaikk'ei Sæmund'ia saa mitään kertomaan.
+Emmekä sitten, Ingrid ja minä, voineet olla tänne tulematta." -- "Niin,
+täällä asiat nyt ovat toivosi mukaiset," sanoi Sæmund ja väistyi, jotta
+Ingeborg pääsisi heidän luo. "Jumala sinua siunatkoon siitä, että hänen
+vedit puoleesi," lausui hän Synnöve'lle, otti häntä kaulasta ja
+taputteli häntä poskelle; "Sinä, lapseni, olit vastuksienkin aikana
+vakaa; ja nyt on tahtosi mukaan käynyt." Ja hän silitti tytön hiuksia;
+hänen kyyneleensä valuivat pitkin poskia; ei hän siitä huolinut, mutta
+pyyhkieli huolellisesti pois Synnöven. -- "Kunnon pojan saat," lisäsi
+hän, "ja nyt voin hänestä olla huoletta," -- ja hän vielä kerran sulki
+tytön rintaansa vastaan.
+
+Itku ja mielenliikutus vähän asettuivat. Emäntä rupesi iltasen toimeen
+ja pyysi Ingrid'iä avukseen, "sillä ei Synnöve semmoiseen tänä iltana
+kelpaa." Ja sitten he yksissä keittivät kermapuuroa. Miehet haastelivat
+vuoden tulosta ja muista taloudellisista seikoista. Thorbjörn oli
+istuutunut akkunan ääreen. Synnöve hiipi hänen luokseen ja laski
+kätensä hänen olallensa. "Mitä katselet?" kuiskasi hän. Thorbjörn
+käänsi päätään, silmäili häntä pitkään ja hellästi, sitten jälleen
+ulos. "Minä katselen Kuuselaa," sanoi hän; "kummalliselta tuntuu sitä
+täältä silmäillä."
+
+Loppu.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Synnöve Päiväkumpu, by Björnstjerne Björnson
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SYNNÖVE PÄIVÄKUMPU ***
+
+***** This file should be named 19260-8.txt or 19260-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/1/9/2/6/19260/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+*** END: FULL LICENSE ***
+
diff --git a/19260-8.zip b/19260-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..504c976
--- /dev/null
+++ b/19260-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..becc480
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #19260 (https://www.gutenberg.org/ebooks/19260)