initial commit of ebook 19178HEADmain

5 files changed, 4518 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/19178-8.txt b/19178-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..c11cc12
--- /dev/null
+++ b/19178-8.txt
@@ -0,0 +1,4502 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kyläkertomuksia, by Arne Garborg
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kyläkertomuksia
+
+Author: Arne Garborg
+
+Translator: Minna Canth
+
+Release Date: September 4, 2006 [EBook #19178]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KYLÄKERTOMUKSIA ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
+
+
+
+
+
+
+
+
+KYLÄKERTOMUKSIA.
+
+
+Kirjoitti
+Arne Garborg
+
+
+Suomentanut
+Minna Canth
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+G. W. Edlund 1886.
+
+
+
+
+Esipuhe.
+
+
+_Norjan kirjallisuus on runsastuotteinen. Jokainen vuosi ilmestyy uusia,
+arvokkaita teoksia. Ibsen, Björnson, Kielland ja Lie ovat väsymättömiä,
+heitä seuraa kintereissä koko joukko nuoria, toivorikkaita
+kirjailijoita. Ja he menevät yhä eteenpäin, pysähtymättä mihinkään
+voitettuun asemaan; aatteiden moninaisuus, katsantotapojen alkuperäisyys
+on heidän voimansa._
+
+_Nuorempien kirjailijoiden joukossa on *Arne Garborg* viime aikoina
+herättänyt suurta huomiota kirjoillaan "Ein Fritenkjar" ja
+"Bondestudentar" sekä viimeksi lyhyemmillä kertomuksilla, joista tässä
+muutamia käännettyinä esiintuodaan suomalaiselle yleisölle. Hän
+kirjoittaa kansanmurteella, jo silläkin osoittaen, mihin suuntaan hänen
+pyrintönsä käyvät. Georg Brandes lausuu Arne Garborgista
+aikakauslehdessä "Tilskueren" muun muassa seuraavaa:_
+
+_"Hän käyttää kirjoituksissaan mielihalulla sanaa *intens*; se kuvaa
+koko hänen olentonsa. Siinä on jotain jännitettyä, semmoista, joka
+käyttää täyden voimansa, kaikessa mitä hän eteen ottaa. Hänellä on
+uskovan polemikerin luonto, hän käyttää erityisiä tapoja, kiistelevää,
+puolustavaa, hyökkäävää, kertovaa, kuvaavaa, leikillistä esiintyen aina
+julistajana sekä kurittajana. Hän on jo päässyt kehityksensä perille ja
+ilmestyy nyt ei ainoastaan kirjailijana vaan myöskin miehenä, joka
+muuten norjalaisessa kirjallisuudessa ei olekaan niin tavatonta kuin
+usein muiden maiden. Hänellä on suuret voimat -- johdonmukainen
+ajattelija, jonka suonissa talonpojan ja taiteilijan veri virtaa -- ja
+hänellä on rikkaat voimat; sillä paitsi sitä, että hän on kriitikeri,
+joka innolla harrastaa selvyyttä, ja jonka stiili on loogillinen, hän
+myöskin on samalla todellinen runoilija, ja tuntee perinpohjin sen
+pienen piirin ihmissieluja, jotka hänen kotimaansa suhteet ovat
+synnyttäneet; ja hänellä on sekä elävät värit, että hieno, hyvin
+kätketty ja valtavasti vaikuttava ironia käytettävinään, kun hän kuvata
+tahtoo. Hänen taiteensa on karaktäri-taidetta ja siinä juuri sen voima
+on tähän saakka ilmestynytkin._
+
+_Samoinkuin Aleksander Kielland, joka on pari vuotta Arne Garborgia
+vanhempi, kirjailijana kokonaan kuuluu tuohon korkeampaan keskisäätyyn
+josta hän on lähtenytkin, ja jota hän taidolla kuvaa, edustaa Arne
+Garborg taas "uutta yhteiskuntakerrosta", joksi Gambetta sen nimittää.
+Hän on köyhän talollisen poika, joka vähitellen on valloittanut
+itselleen koko aikansa kehittyneimmän sivistyksen ja seisoo nyt
+ensimmäisessä rivissä oman säätynsä kasvattajana Norjassa ja kuuluu
+samalla pääkaupungin etevimpien henkien lukuun, on voimakas puhuja ja
+vielä voimakkaampi taistelija ylioppilasmaailmassa ja
+sanomakirjallisuudessa, esiintyen varsinkin uuden ajan teoloogisen
+katsantotavan puolustajana, on yhtähaavaa runoilija murrekielellä ja
+kriitikeri yleisellä kirjoituskielellä._
+
+_Arne Garborg syntyi 25 päivä tammikuuta 1851 Jäderissä, kolme tai neljä
+penikulmaa Stavangerista. Seutu, jossa hän maailmaan tuli, on jylhimpiä
+ja raivaamattomimpia pohjoisista rantamaista, todellinen vastekuva
+Danten helvetille; elämä on jo aikaiseen näyttänyt hänelle karkean
+muotonsa._
+
+_Hänen ensimmäinen suurempi teoksensa murteellisuuksien puolustamiseksi
+ilmestyi 1877. Se on kirjoitettu pontevuudella ja innolla. Hän siinä
+taidokkaasti kumoo suuren osan tyhmiä väitteitä, joita oli tehty
+norjalaista murteenharrastusta vastaan, jättäen kuitenkin yhden ja
+toisen enemmän perustetun ja vähemmän ennakkoluuloisen epäilyksen
+koskettamatta syrjään._
+
+_Kuinka vähän Garborgin ajatussuunta jo siihenkin aikaan oli Norjassa
+vallitsevain luokkien suosiossa, näkyy siitä, että hänen täytyi
+lahjoittaa tämän ensimmäisen suuremman teoksensa eräälle tuntemattomalle
+kirjapainon-omistajalle Bergenissä, kun Kristianiassa ei yksikään
+kustantaja tahtonut ottaa sitä vastaan. Murrekysymys oli silloin
+ainoastaan oppositionin ohjelmassa; murremies oli siihen aikaan samoin
+kuin myöhempään vasenmies tai vapaa-ajattelija se, joka tahtoi osoittaa
+mieltymystään yleiseen kansaan ja inhoaan sivistyspöyhkeyteen, sen
+ylpeyksineen ja tekopyhyyksineen._
+
+_Vuoden kuluttua ilmestyi nyt hänen merkillinen kertomuksensa *Ein
+Fritenkjar* (Vapaa-ajattelija), Garborgin ensimmäinen suurempi runokoe.
+Se on novelli, joka oikeastaan on puhtaasti lyyrillinen, hänen
+nuoruutensa myöhään herännyt lyrika. Se on tuskanhuuto, valituslaulu,
+joka patoksensa totuudella ja voimalla osoittaa, kuinka paljon
+Garborgissa on tosirunoilijan henkeä. Sillä ken ikänä lukee tämän
+kertomuksen, joka kuvaa vapaa-ajattelijan elämää Norjassa
+kärsimyksenhistoriana, martyyrin taisteluna, saa siitä vakuutuksen, että
+monivuotiset, katkerat kokemukset ovat kirjan perustuksena, niin
+tunnettua, niin "elettyä" on kaikki -- ja kuitenkin oli vaan muutamia
+vuosia kulunut siitä, kun tämä Paavali vielä oli Saul._
+
+_Jo kirjan nimi, mutta vielä enemmän sen syyttävä ja hyökkäävä luonne
+kauhistutti norjalaisia kirjakauppioita. Garborgin täytyi painattaa se
+omalla kustannuksellaan. Olisikin synti sanoa, että tendensi tässä
+kirjassa on kätketty. Se ilmestyy niin jännitettynä, niin voimakkaasti
+pätevänä, että karakterit oikeastaan paljon vähemmän kuin nuo
+leimahtelevat sananvaihdot herättävät vaativampien lukijoiden
+mieltymystä._
+
+_Kolmannen suuren kirjansa, romaanin *Bondestudentar*
+(talonpoikaisylioppilaita) lahjoitti Garborg eräälle kirjakauppiaalle
+Bergenissä, kun hän ei Kristianiassa saanut sille kustantajaa.
+"Bondestudentar" tekee käännekohdan hänen kirjailija-toimessaan. Se on
+raskas, rikas-sisältöinen kirja, vihlaisevan todellinen luonteen
+kuvauksissa, selvä tarkoituksessaan, joka on kiihoittaa norjalaisia
+talonpoikia rohkeuteen ja miehuuteen, sekä kurittaa heitä itsenäisyyden
+ja yksimielisyyden puutteesta. Melkein saattaisi sanoa tätä kirjaa
+taloustieteelliseksi, koska se selittää ja esittää taloudellista
+perustusta Norjan korkeammalle kehitykselle; mutta voimme kenties
+paremmin sanoa näin: Tämä on syvä, vakava kertomus Norjan köyhyydestä,
+sen syistä, sen laadusta ja seurauksista luonteiden surkastumisen ja
+henkisten rientojen alentumisen suhteen._
+
+_Norjalainen yhteiskunta on särkynyt, särkynyt syvemmin ja toisella
+lailla kuin tanskalainen, kahteen eri luokkaan: kansaan ja
+virkaluokkaan. Näiden molempain välillä on ammoittava ja leveä aukko.
+Talonpoika ei enää omista maata, jota hän viljelee, se on pantattu
+hypoteekkipankkiin ja hän tekee työtä kuin orja pankin, s. o. rahamiehen
+hyväksi. -- Minkätähden kuin orja? Sentähden, ettei hän tee työtä
+halusta; sillä hän kammoo sitä, ja olla virkamiehenä, elää turvallisesti
+ja hyvästi tuottamatonta elämää, se hänelle on esikuvana
+onnellisuudesta. Hienointa on hänestä elää niistä rahoista, joita muut
+ovat koonneet hänelle, ja sitten vaatia yhä uusia palkankoroituksia.
+Siinä on nyt seuraus, sanoo Garborg, meidän entisestä surullisesta
+historiasta, joka on vaikuttanut, että tämä maa, jonka pitäisi oleman
+työlle perustettu, Schweiz'in tai Belgian mukaan, on tullut saksalaisen
+mallin mukaan kanslian tai kirjallisuuden maaksi. Talonpoika näkee, että
+kun köyhä poika lukee itsensä papiksi, saa hän ylhäältäpäin tukea ja
+häntä autetaan esille, mutta jos hän tekee hyödyllisen keksinnön,
+jätetään hän pulaan; sillä sitä pidetään sekä maalle että yksityiselle
+niin hienona, kun saadaan teollisuuden tuotteet ulkomaalta. Norjan
+köyhyyteen on kansa itse syyllinen. Suomi vie ulos viljaa, lihaa,
+metsäriistaa ja muuta suuressa määrässä, mitä viedään Norjasta?
+Siirtolaisia. Schweiz'illä on teollisuutensa, se lähettää tavaroitaan
+ympäri maailmaa. Mitä valmistetaan Norjassa? Viinaa ja olutta. --
+Talolliset haaskaavat rajusti ja sokeasti metsiään ajattelematta
+vähääkään, että he sillä tuhlaavat maan pääomaa. Nuo suuret elinkeinot,
+laivaliike ja kalastus, johon ranta-asukkaat panevat kaikki säästetyt
+rahansa, ovat luonteeltaan onnenkauppaa; ne hävittävät kansassa
+tahdonvoiman, opettavat sitä toivomaan ja luottamaan sattumuksen apuun._
+
+_Kolmanteen vasta ilmestyneesen kirjaansa *Forteljingar og Sagur* (josta
+nämä "Kyläkertomukset" ovat suomennetut) on Garborg, joka vuodesta 1883
+on valtiorevisorina, vihdoinkin saanut kustantajan. Tämä kokoelma, jossa
+on seitsemän pienempää kertomusta, näyttää uuden puolen hänen
+talentistaan, tai oikeemmin ne erityiskohdissa esiintuovat meille
+melkein uuden kirjailijan._
+
+_*Forteljingar og Sagur* on erikaltainen kokoelma, ei mikään kirja. Se
+osoittaa, että Garborgin runoudessa vielä on kehitysaineksia, jonka
+tähden on mahdoton tehdä tulevaisuudelle kelpaavaa kuvaa hänen
+muodostaan. Hän jatkaa Kristian Elsteriä, täydentää Jonas Lietä ja
+Aleksander Kiellandia, sen helposti käsittää. Hänellä on hyvä silmä
+näkemään merkillisempiä näkökohtia. Hän huomaa valitussa esineessään sen
+varsinaiset ominaisuudet. Mutta ei hän vielä kuitenkaan ole saavuttanut
+ehdotonta taiteilijan voittoa. "Ein Fritenkjar" sisälsi pikemmin hyviä
+ja nerokkaita ajatuksia kuin syvempää ja täydellisesti tehtyä
+luonnekuvausta. "Bondestudentar", jossa päähenkilön ja monen
+sivuhenkilön psykologia on ei ainoastaan moitteeton, mutta syvä,
+esittelee tuon tuostakin puheita ja pitkiä, puoleksi oratorillisia
+replikejä, taiteellisessa katsannossa tyydyttämättömiä. Kirja oli sitä
+paitsi jotenkin raskas ja muodoton laveudessaan. Nämä viimeiset
+kertomukset ovat vihdoinkin saavuttaneet lyhyen, taiteellisen muodon,
+mutta siihen sijaan niillä ei ole edellisen romanin aatteellista
+merkitystä._
+
+_Onnellista oli Garborgille, ettei hän alkanut työtänsä runoilijana,
+ennenkuin hän oli selvillä siitä, mitä hän ihmisenä harrasti ja
+minkäpuolesta hän taisteli. Sen kautta on hän säästänyt itseltään ikäviä
+muutoksia. Onnellista oli myöskin, että hän alkoi tuolla varmalla
+tendensillä, joka tekee hänen ensimmäisen kirjansa enemmän syytökseksi
+kuin kuvaukseksi. Tuo välitön, puhtaasti lyyrillinen tendensi on sitä
+laatua, että kertojan mitä pikemmin tulisi päästä sen ohitse. Olemme
+näinä valtavien, henkisten murroksien aikana saaneet nähdä jotain niin
+naurettavaa, että kirjailija niinkuin Jonas Lie, joka ensimmäisissä
+teoksissaan oli, ellei suorastaan konservatiivi, niin ainakin ankarasti,
+välistä melkein arkamaisesti neutrali, vanhemmalla ijällä tendensillä
+vahingoitti muuten erinomaisen hyvin rakennetun kertomuksen *Livslaven*,
+pannen loppusanoiksi liian järeästi ja silmiinpistävästi muodostetun,
+melkein kiihoittavan syytöksen ajateltua yhteiskuntaa vastaan. Lie veti
+nopeasti jalkansa takaisin kirjoittaessaan ihanan ja rikkaan romaninsa
+*Familien paa Gilje*; mutta ei hän vieläkään ole oikein löytänyt tuota
+kapeata polkua hyökkäävän ja merkitykseltään liian vähäpätöisen alueen
+välillä. Garborgissa emme koko hänen luontoonsa nähden koskaan ole
+epäselvillä siitä, mikä se on, joka kynän hänen käteensä painoi. Mutta
+vastaisessa kirjailija-elämässään hän varmaankaan ei niinkuin
+teoksessaan "Ein Fritenkjar" tule nimenomaan esittämään vaan moraalista
+puolta kertomuksessaan."_
+
+
+
+
+HUONOA SUKUA.
+
+
+
+
+Dalen Alfhild oli kauniin tyttö koko seudussa. Kasvot lempeät ja hyvät,
+suu raikas, hiukan avoin, kun hän hymyili, silmät kirkkaat ja uskolliset
+kuin kaksi Jumalan enkeliä. Rikas hän oli ja kunniallisten ihmisten
+lapsi myöskin, ja pelkkää hyvää siitä tytöstä puhuttiin. "Ei sen
+tarvitse naimistaan katua, joka Alfhildin saa," tuumailivat vanhat.
+
+Ja samaa mieltä pitivät nuoret; oli niitä useampia kuin yksi, jotka
+hänen tähtensä levottomuutta kärsivät. Mutta Björn Juhon poika Haugstad
+katsoi syystä tai toisesta itsellään olevan niinkuin etuoikeuden häneen.
+Björn oli rakastanut häntä siitä saakka kuin yhdessä rippikoulua
+kävivät, ja pitkin aikaa oli heitä sen jälkeen toisiinsa puhuttu,
+vaikkei mitään varmempaa välillä ollut. Mutta Björn ei voinut häneen
+luottaa, niinkuin olisi tahtonut. Sattui usein niin, että hän Björnin
+mielestä katsoi yhtä suloisesti muihin kuin häneenkin, ja siitä Björn
+aina kävi pahalle tuulelle. Hänellä on toki liiaksi hyvä sydän, arveli
+Björn.
+
+Muuten niitä ei monta ollutkaan, jotka uskalsivat tarjolle tulla. Ei
+voinut kukaan varmasti sanoa, kehen hänen halunsa oli, eikä tahtonut
+kukaan mielellään kieltoa ottaa. Tuota Björn Haugstadista he useimmat
+eivät lainkaan uskoneet. Knut Åsenilla sittenkin oli paremmat toiveet.
+Hän oli kunnan esimiehen poika, suuren talon perillinen ja itse kaunis
+kuin päivä. Mutta eipä tahtonut oikein uskaltaa, hänkään. Pojat olivat
+saaneet pienen kauhun aina siitä ajasta kuin Olof Storedal kosi. Hän oli
+naapuripitäjäästä, rikas, nuori ja pulska, oikein voiman mies kaikessa
+mitä eteensä otti, hän usein tuli Daleen. Näytti siltä kuin Alfhild
+olisi häntä suosinut. Mutta kun hän kosi, tuli ehdoton kielto. Isä,
+Halvar, katsoi tyttöönsä ja kummastui. "Täytyy kait sinun joku ottaa,
+sinunkin," hän sanoi, "ja tiukalla pitää, ennenkuin parempi ilmestyy".
+"Ooh, jos parempi olla pitää, niin tottapa hän ilmestyy," arveli
+Alfhild. Mutta sen perästä pojat pysyivät etäämpänä. Parasta kun odottaa
+ja katsoo eteensä, he tuumivat. Kukapa ne jäniksen jäljet tietää;
+Alfhild oli vielä nuori, ja nuorina ovat tytöt niin itsestään-pitäviä.
+Ja silleen se jäi, siksi kuin Alfhild oli kahdenkymmenen ikäinen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ylä-osassa laaksoa asui Åsbjörn Hegglid. Hän oli toisesta pitäjäästä,
+oli tullut edellisen papin mukaan ja ollut monta vuotta hänellä
+arentimiehenä. Siellä hän oli koonnut itselleen rahoja, mutta niitä
+löytyi, jotka sanoivat, ettei kaikki rahat olleet rehellisesti
+ansaittuja. Åsbjörn oli suuri, vahva mies, mutta tumma ja
+harvasanaisempi kuin pitäjäläiset; hän oli kova alustalaisiaan kohtaan
+eikä seurustellut kenenkään kanssa; väki ei hänestä pitänyt ja tytöt
+häntä pelkäsivät. Hänen sukuperäänsä ei kukaan oikein selville saanut.
+Vasta monta vuotta sen jälkeen kun hän oli pitäjääsen ilmestynyt, tiesi
+huhu kertoa, että hän oli erään kauppiaan poika, joka oli tullut kiinni
+nimien väärentämisestä. Ja siitä ajasta saakka häntä kaihdettiin entistä
+enemmän ja sanottiin Musta-Åsbjörniksi.
+
+Pappilassa palveli silloin Sigrid niminen tyttö, jonka isä oli
+mökkiläinen. Ei hän juuri kaunis ollut, mutta suuri, roteva nainen,
+rivakka töissään, hyväluontoinen ja kiltti; Åsbjörn piti hänestä.
+Kohteli häntä paremmin kuin niitä toisia ja melkeinpä sitä varmaksi
+luultiin, että he olivat kihlatuita. Kyllä Sigridkin arvasi, että
+hänellä semmoisia tuumia oli; mutta itsepuolestaan hän enemmän pelkäsi
+kuin rakasti miestä. Tämä kaikki vaan painoi häntä kuin raskas taakka.
+Åsbjörnin silmät häntä seurasivat kaikkialla, niin, ne seurasivat häntä
+nukkuessa ja unessa, nuo suuret, kiiltävät, mustat silmät, täynnä
+ajatuksia, jotka sanomatta jäivät. Usein ajatteli hän muuttaa
+pappilasta. Mutta siitä ei koskaan tullut mitään. Nuo suuret, kiiltävät
+silmät vetivät häntä puoleensa; hän tuli ikäänkuin enemmän ja enemmän
+tuon miehen valtaan eikä päässyt lähtemään hänen luotaan. Eräänä iltana
+sattui niin, että he olivat kahdenkesken. Silloin Åsbjörn puhui hänelle.
+Sigrid säikähti, hän värisi; mutta hän oli juuri kuin voimaton ja
+melkein tietämättänsä vastasi hän kaikkeen. Sen perästä he olivat usein
+yksissä. Syyspuoleen ruvettiin Sigridistä puhumaan yhtä ja toista; se
+tuotti Åsbjörnille yhä enemmän häpeätä. Hän osti Hegglidin talon laakson
+itä-osassa, jossa hän sai asua kaukana ihmisistä, vietti häitään ja
+muutti sinne ylös Sigridin kanssa. Joku aika sen jälkeen syntyi heille
+lapsi; sitten kuoli Sigrid. Pojalle annettiin nimeksi Leiv. Vanhat
+ihmiset ennustivat hänelle pahaa. Sillä hän oli huonoa sukua, he
+sanoivat, ja peri häpeätä sekä isältä että äidiltä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Åsbjörn pestasi itselleen rengin; hänkin oli ulkopitäjäästä, sillä
+laaksosta ei kukaan tahtonut Musta-Åsbjörniä palvella. Sitten hän
+pestasi myöskin palvelustytön, jonka nimi oli Gro. Leiv kasvoi näiden
+ihmisten ja isänsä keskuudessa. Rengin nimi oli Hans; raskasmielinen ja
+synkkä mies, mutta topakka työntekoon. Välistä hän katosi ja oli poissa
+pari-kolme päivää, ja tuli sitten humalassa kotiin. Hän oli pahankurinen
+päissään, raivo ja ilkeä. Reuhtoi ja huusi, löi rikki, mitä käsiinsä
+sai, ja tahtoi aina tapella isännän kanssa. "Musta-Åsbjörn, sinä
+roisto," sanoi hän, "isäsi oli varas, ja itse olet varas; tahdotko
+tapella, niin tule; selkääsi olet ansainnut, ja selkääsi pitää sinun
+saaman!" Silloin heitti hänet Åsbjörn pellolle ja antoi hänen hoippua
+siellä kunnes nälkä tuli. Mutta semmoista sai Leiv nähdä ja kuulla, niin
+pian kuin siihen kykeni. Ei hän ihan kaikkea niin tarkkaan ymmärtänyt;
+mutta luissaan hän tunsi, että jotain pahaa ja rumaa siinä oli. Ja hän
+rupesi sitä tuumimaan ja ajattelemaan, jotta tavallaan tuli
+täysikasvuiseksi ennen aikaansa.
+
+Kun Leiv oli kymmenvuotias, pantiin hänet kouluun. Ensi päivänä tuli hän
+itkien kotiin. Isä kävi kalpeaksi, kun sen näki, ja kysyi, mikä oli
+hätänä. "Ne minua pilkkasivat ja sanoivat kerjäläiskakaraksi," kertoi
+Leiv. Åsbjörn pani päälleen ja meni puhuttelemaan opettajaa. Silloin
+Leiv hiipi Hansin luokse, joka oli vajassa ja laitteli rekeä. "Oletkos
+itkenyt, poika?" kysyi Hans. Leiv ei vastannut. "Mitäs pidit koulusta?"
+kysyi Hans. "Sinne en sen koomin mene!" uikutti Leiv. "Hm; elä, elä,"
+vastasi Hans ja rupesi viheltelemään.
+
+-- "Kuule Hans?" -- "Noo?" -- "Olenko minä toisenlainen kuin muut
+pojat!" -- "Kuinka tulit sitä ajatelleeksi, tolvana?" -- "Ne eivät
+pilkanneet muita". -- "ohoo," sanoi Hans, "koska on päästy niin
+pitkälle, lie parasta, kun saat kaikki tietää". Sitten alkoi Hans
+kertoa, mitä tiesi hänen isästään ja äidistään. Ja teki sen semmoisella
+ilolla, että Leiviä peloitti. Lopuksi sanoi Hans: "Ja sitten voit myös
+painaa mieleesi, että olet kehnoa juurta, joka merkitsee sitä, että saat
+olla hylkynä ja pilkkana kaiken ikäsi ... niinkuin monet muut, ha, ha!
+Mutta sillä saat lohduttaa itseäsi, ettei sinulle yksin niin käy; ja jos
+tahdot olla viisas, otat maailman samalta kannalta kuin sekin sinut".
+Leiv meni sisään, istui uunin nurkkaan ja itki. Ei hän juuri paljoa
+ymmärtänyt siitä, mitä oli kuullut, mutta häntä peloitti; eikä hän
+tiennyt parampaa neuvoa kuin turvautua kyyneleihin. Hans lähti
+kartanolta pois ja askelet veivät kapakkaan.
+
+Åsbjörn tuli kotiin; hän oli puhunut opettajan kanssa. "Nyt voit
+rauhassa mennä takaisin kouluun taas," sanoi hän; "nyt ei ole ketään,
+joka uskaltaa sinua hätyyttää". Leiv yhä vaan itki. Åsbjörn rupesi
+vihdoin kyselemään häneltä ja sai tietää, että Hans oli kertonut pojalle
+menneistä ajoista... Åsbjörn silloin heti Hansin jäljessä. He tapasivat
+toisiaan etäämmällä kylässä. Siellä Åsbjörn löylytti Hansia niin että
+tämä sen perästä makasi sairaana pitkän aikaa. "Ja tahdotko enemmän,"
+sanoi Åsbjörn, "niin tule vaan Hegglidiin kerran vielä, ja minä takaan
+että loput saat!" Kerrottiin Åsbjörnin olleen aivan raivossaan, kun hän
+sen sanoi. Hans ei tietysti koskaan enää Hegglidiin mennyt.
+
+Aina siitä saakka puhui Åsbjörn pojalle pahaa kyläläisistä. "Ne ovat
+roistoja kaikkityyni," hän sanoi, "täynnä valhetta ja ilkeyttä, mutta
+itsestään pitäviä ne ovat ja kopeita; juuri kuin ei maailmassa muut
+ihmisiä olisikaan. Minä olen ulkopitäjäästä, minä ja sitä varten ovat he
+ruvenneet minua vihaamaan ja valehtelemaan minusta ... ja tahtovat nyt
+tehdä sinulle samoin. Mutta elä välitä siitä. Mene sinä vaan kouluun ja
+jos siellä yksikään uskaltaa niin paljon kuin nenäänsä sinulle
+nyrpistää, niin ... anna nyrkkiä, siksi kuin muuttaa mielensä". Leiv
+teki niin, ja kun hän ikäisekseen oli tavattoman väkevä, ruvettiin häntä
+pian pelkäämään. Mutta aina Leiv sittenkin sai tuntea, ettei hän
+toverien piiriin kuulunut ja ettei häntä toisten vertaisena pidetty.
+
+Åsbjörn sai uuden rengin; hänen nimensä oli Lasse. Hän oli
+hyväluontoinen ja iloinen mies, josta Leiv pian rupesi pitämään, ja ensi
+kerta se oli, kun Leiv jostakusta välitti. Lasse kertoi pojalle satuja
+ja tarinoita ja opetti häntä tanssimaan sekä Hallingia että
+Juoksutanssia; "sillä kun sinä kerran menet kosimaan, täytyy sinun osata
+olla ihmisten kanssa!" sanoi Lasse. Leiv ujostui ja suuttui, ja Lasse
+nauroi; mutta tanssivat he kuitenkin ja Leiv oli mainion hyvä oppimaan.
+Sitten Lasse mielellään puhui tytöistä ja muuta sen semmoista, jota
+Leivin ei ollenkaan vielä olisi tarvinnut tietää, ja josta hän ei
+suuresti välittänytkään. Mutta hän sai myöskin tietää hyviä asioita.
+Kerran -- Leiv lienee silloin ollut noin kolmannellatoista -- puhui hän
+siitä, mitä Hans oli sanonut hänen suvustaan, ja joka hänessä aina kyti,
+vaikka iloiseltakin näytti. "Joutavia," sanoi Lasse. "Huonoa sukua! Mene
+sinä Amerikaan ja tee työtä, että tulet rikkaaksi, ja kun sitten tulet
+kotiin taas, niin voit, totta maarin, kosia Dalen Alfhildiä, jos mielesi
+tekee".
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Leiv siksi varttui, että oli jo rippikoulunsa käynyt, koetti Lasse
+usein saada häntä nuorten joukkoon. Mutta Leiv ei koskaan tahtonut. Hän
+pelkäsi pitäjäläisiä. Hän tunsi itsensä niin pieneksi noiden karsaiden
+silmien alla, joita ihmiset hänelle antoivat. En minä kuulu sinne, hän
+ajatteli. Enin hän pelkäsi naisväkeä, sillä heitä hän ei voinut lyödä,
+jos tiuka tuli. Ja vihaksi pisti, kun ne virnuivat. Hän juoksi heitä
+pakoon, kun vaan voi. Mieluimmin juoksi hän kaikkia pakoon. Kurjaa se
+tosin oli hänestä itsestäänkin. Pitäisihän minussa olla miestä siinä,
+missä heissäkin, ajatteli hän ja pui nyrkkiä. Mutta taas kun näki heitä,
+juoksi hän pakoon yhtä hyvin, jos suinkin pääsi.
+
+Hän oli yhdennelläkolmatta ennenkuin tämä antaantui. Mutta silloin hän
+eräänä talvena jo halusta kuunteli, kun Lasse puhui kauniista tytöistä.
+Seuraavana keväänä kävi hän useammin kirkossa kuin ennen. Ja niin hän
+eräänä päivänä huomasi, että saattaa tyttöäkin ystävänään pitää.
+
+Samassa hetkessä heräsi pojassa ikäänkuin uusi elämä. Mieli kävi niin
+lauhkeaksi ja ajatukset niin huimaaviksi. Vereen syttyi kummallinen
+tuli: vilpeä ja tuskallinen. Hän katsasti tyttöihin ja ujostui, rintaan
+pisti kun ne hymyilivät, mutta iskikö joku heistä silmänsä häneen,
+silloin hän lensi punaiseksi aina tukanrajaan saakka. Kun hän sinä
+päivänä tuli kotiin, huomasi hän Hegglidissä olevan ikävää ja autiota.
+Tupa oli ahdas ja pimeä, isä hiljainen. Lasse oli ulkona; Leiv pujahti
+metsään. Siellä hän astuskeli ympäri auringon ja varjojen välillä; hänen
+hiljan heränneet himonsa synnyttivät tunteita ja ajatuksia, samoinkuin
+päivärinteinen mäki keväällä kukkia ja vihantaa heinää kasvaa. Hän oli
+sekä terve että sairas. Tuossa nousi metsä nuorena ja mehevänä; tummat,
+raskaat kuuset uiskentelivat auringon paistavassa sinessä, tunturein
+huiput kohosivat puhtaina ja valoisina. Ilma oli ylenevä ja selvä, tyyni
+ja kuultava aina taivaasen saakka, ja syvä se oli kuin meri, täynnä
+päivänkirkkautta ja liiteleviä lintuja. Tämä on kaunista tämä, ajatteli
+Leiv, kun katseli ylös.
+
+Yhteen tyttöön oli Leivin huomio erityisesti kääntynyt. Hän oli suuri ja
+pulska, ennemmin väkevä kuin hoikka, hänellä oli leveä rinta ja vahvat
+olkapäät, raikas, totinen suu ja tummat, kirkkaat silmät. Mutta sitten
+oli vielä eräs toinen, johon hän myöskin oli silmänsä luonut. Tämä oli
+pienempi ja hienompi; suussa ja silmissä oli suruisen lempeä hymyily,
+joka häntä suuresti viehätti, tukka oli ruskea ja tavattoman paksu. Nämä
+molemmat nousivat ja laskivat hänen raskasunisessa mielessään kuin
+meren-neidit laineiden harjanteilla; hän kulki kuin harhassa, eikä
+tuntenut maata jota polki.
+
+Yhtäkkiä hän pysähtyi. Kuuli viulujen soittoa ja iloisten äänien kaikua;
+ymmärsi, että jossain nyt tanssittiin; ja kun hän tarkemmin kuunteli,
+sai hän selville, että mahtoi olla Haugstadissa tanssit! Veri syöksi
+rintaan, sydän hakkaili ja tempoi -- uskaltaisiko hän mennä tuonne alas?
+Siellä saisi hän nähdä kaikki nuo kauniit tytöt, joita hän tänään oli
+tavannut, ja muita vielä lisäksi; jokohan uskaltaisi? Hän ei tätä ennen
+ollut vielä seuroissa käynyt. Mutta kerta ensimmäinen. Minkätähden hän
+olisi huonompi muita.
+
+Halu veti, mutta pelko esti. Vaan hän rohkaisi mieltään. "Tästä
+raukkuudesta täytyy tulla loppu", sanoi hän, ja astui Haugstadia kohti.
+
+Kun tuli lähemmäksi taloa, alkoi pelko kasvaa; hän pysähtyi usein ja
+kuunteli. Mutta hän meni eteenpäin. Raukkuudesta _täytyi_ tulla loppu.
+Jopa hän viimein oli pihassa. Mutta täällä ajatteli hän hiukkasen viipyä
+ja katsastaa, keitä sisässä oli. Ladon luona hän seisoi ja kuunteli.
+Kylläpä tuo viulu soi kauniisti. Siinä oli sekä itkua että iloa, mutta
+kaikki niin hienoa, niin kevyttä ja niin ihmeellisen luontevaa. Hänelle
+tuli rajaton halu päästä tanssimaan. Ja tänä iltana sen piti tapahtuman.
+Hän tahtoi olla ilossa mukana. Olipa hän täysikäinen nyt. Hän tahtoi
+olla mukana, niinkuin toisetkin.
+
+Paljon oli ihmisiä juhlassa. Ne lauloivat ja telmivät ja nauroivat.
+Kaikki olivat iloisia. Ikkunasta hän näki, kuinka ne liehuivat ympäri.
+Hienoa joukkoa siellä oli, kylän parasta; heillä ei ollut mitään
+hävettävää, heillä. Saivat mennä ja tulla niinkuin tahtoivat; ei heille
+kukaan irvistellyt. Hyvää sukua he olivat ja kuuluivat kaikki
+pitäjääsen. Ja kaikilla heillä oli omat tuttavansa. Joka pojalla oli
+tyttönsä, joka tytöllä poikansa. Kyllä saivat mielin määrin teuhata ja
+hyppiä ja polkea jalkaa sekä lattiaan että kattoon. Heillä oli siihen
+oikeus.
+
+Leiv kävi kerrassaan noloksi. Mitä hänen oli tekemistä tuolla. Kuka
+häntä kaipasi. Ei hän tuntenut ei kissaakaan. He vaan pilkkaisivat
+Musta-Åsbjörnin poikaa, jos hän uskaltaisi sisään astua. He
+kummastelisivat ja mulkoilisivat häneen ja ilkkuisivat. Tuo
+kerjäläispoika! Tuo onneton! "Semmoisia emme huoli hyvään seuraamme!"
+Leiville nousi hiki päähän, siinä missä hän seisoi, kylmä hiki. Häneen
+pisti kuin veitsellä joka kerran kuin tytöt nauroivat. Iloisia he olivat
+siellä, eivät he Leiv Hegglidiä kaivanneet. Poikia seisoi portaalla ja
+ne puhelivat naisille sisäpuolella. Heidän, miekkoisten, ei tarvinnut
+naisia paeta, eikä naisten heitä. Hän seisoi ja tuijotti ja kuunteli ja
+kadehti heitä niin että oli vähällä juosta esiin ja lyödä heitä
+rammoiksi.
+
+Oli jo ilta. Askelia kuului takaapäin. Sieltä tuli ihmisiä, jotka
+aikoivat seuraan. Kolme suurta miestä sieltä vääntyi esiin ja ne olivat
+jo aivan lähellä sitä latoa, jonka luona hän seisoi. Minne hän nyt
+menisi? Alkoipa peloittaa; hän kyykistyi kokoon ja teki itsensä niin
+pieneksi kuin voi. Mutta ne älysivät hänet. Tekivät pientä naurua ja
+tulivat suoraan häntä kohti. "Mikä sinä olet?" he kysyivät. Leiv ei
+virkkanut niin sanaa, mutta hän kääntyi päin ja antoi korvalle
+ensimmäistä, niin että hän sillä kertaa kellahti. Mutta samassa
+tarttuivat toiset häneen kiinni, käsivarsiin kumpikin. "Nyt tulepas
+esille, mies!" he sanoivat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Leiv oli jo entisellään. Hän tiesi, että kun voimia koeteltiin, ei
+tarvinnut hänen peljätä. Eikä ne minua sisään vie, hän ajatteli. Yhdellä
+tempauksella hän kiskaisi itsensä toisesta irti ja alkoi toisen kanssa
+tapella. Syntyi tulinen kahakka. Kohta niitä oli kolme yhtä vastaan;
+mutta Leiv piti puoliaan. Hän oli sekä väkevämpi että notkeampi heitä,
+ja osasi kieritellä niin että he vaan joutuivat toistensa tielle.
+Ihmisiä tuli ulos; he kerääntyivät ryhmiin ja töllistelivät; eivätkä
+voineet käsittää, ken se oli ja mistä tämä oli alkunsa saanut. Mutta
+kuinka olikaan, niin joku löi kamppiin ja silloin Leiv kaatui takaperin.
+"Tänne apuun nyt, niin saamme hänet esille!" huudettiin. Eräs juoksi
+luo. Mutta kun hän aikoi tarttua kiinni, purskahti hän nauruun. "Ei
+minun päiviäni, sinäkö se olet?" hän kysyi. "Kuinka sinä täällä makaat?
+Nouse ylös ja tule sisään, niin teet viisaammin. Ethän sinä ihmisiä
+pelkää, tiedämmä?" Se oli Lasse. Leiv niin ihastui nähdessään yhden
+tuttavan, että nousi ja lähti sisään heti. Joukko heitä seurasi,
+jäljessä ja ympärillä; kaikki olivat uteliaita; naurettiin ja leikkiä
+laskettiin; "sinuapa suurellisesti otettiin vastaan!" sanoi Lasse ja
+nauroi. Viimein he olivat tanssituvassa. Leiv oikaisi itsensä suoraksi
+ja katsoi ympärilleen suurilla kiiltävillä silmillään. Hän oli pitempiä
+joukossa ja harteva, tanakka kuin tammi, rinta paisui korkealle
+rikkirevityn nutun alla. Silmät olivat mustat ja säikkyivät vielä
+rajusti tappelun jälkeen; tuuhea tukka riippui paksuissa kiharoissa ja
+suortuvissa ympäri pään ja niskan, mutta ohauksesta vuoti verta alas
+pitkin poskea. Melkeinpä ne pelvolla katselivat tuota rajua miestä.
+Silloin joku huusi: "Se on Musta-Åsbjörnin poika!" Ja samassa kaikki
+hänet tunsivat. Pois ne hänestä vetääntyivät, ikäänkuin peljäten, ja
+Leiv jäi seisomaan itsekseen keskelle lattiaa. Lassekin yksin arveli,
+että hänen täytyi seurata noita toisia.
+
+Leiv kalpeni siinä seisoessaan. "Pelkäävätkö ne, kaikki nuo kelpo
+pojat?" hän kysyi; ääni oli karhea ja tukehtunut, hän tuskin sen
+omakseen tunsi. Eräs vastasi: "eipähän kaikki liene niin kärkkäät
+tappeluun kuin Åsbjörnin Leiv, joka ei malta odottaa edes siksi kuin
+sisään pääsee, vaan alkaa jo hurjailla heti kuin talon näkee". Nurkista
+kuului tirskuttamista.
+
+Leivin silmät kävivät ilkeiksi; suu värisi. Vanha Jon Haugstad huomasi
+sen ja toi ryypyn. "Hss", sanoi hän, "antaa jo olla. Ja terve taloon
+Leiv, kun kerran olet tullut; ota ryyppy nyt ja tanssi sitten". "En
+maista tippaakaan", sanoi Leiv, ja työnsi lasin luotaan, että laidan yli
+läikkyi, "eikä tarvitse minusta sanoa, että kenellekään vääryyttä teen,
+ellei minua ärsytetä. Mutta mielelläni tosin tanssisin kerran", jatkoi
+hän ja jotakin hymyn tapaista välähti hänen kasvoillaan. Hän katsoi
+ympärilleen, ketä pyytäisi. Mutta tytöt väistyivät pois niin pitkälle
+kuin pääsivät, ja pojat nauroivat. Leiv tunsi, että mieli liikkui, ja
+että hän menettäisi kaiken järkensä, jos se pääsi ylitse kuohumaan.
+Mutta hän rauhoittui. Hän näki joukossa nuo molemmat, jotka kirkkotiellä
+olivat häntä miellyttäneet. Ehkä ne ujostelivat, ajatteli hän, ja astui
+toisen luo -- suuremman -- ja pyysi tanssiin. "Ei, kiitoksia", vastasi
+hän; oli juuri kuin kuohuva virta häpeätä olisi juossut niskasta alas
+pitkin selkää. Hän meni toisen luo, tuon, joka oli niin sorea
+vartaloinen, ja joka niin surullisen lempeästi hymyili; tyttö kalpeni ja
+siirtyi pois. "Ei koskaan", sanoi hän. Leiv puri hammasta, ja tarttui
+siihen, joka seisoi lähinnä; mutta sekin repäisi itsensä irti, että
+leningin hiha repesi. Nyt tuli kumma, arveli Leiv; silmissä musteni ja
+korvissa suhisi, ei hän ollut tunnossaan enää; hän sieppasi joukosta
+yhden vielä -- ja sepä lähti. Pelimanni soitti, ja Leiv tanssi kuin
+villitty; tupa tärisi hänen jalkainsa alla, hän polki palkkia niin että
+naiset huusivat; hän pyöri kuin ilmassa, semmoista tanssia ei vielä
+ikinä oltu nähty. Mutta kun hän viimeinkin lopetti, näki hän että tyttö,
+jota tanssitti oli Dalen Alfhild.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sinä hetkenä oli Alfhild niin kaunis, ettei Leiv ikinä unissaankaan
+ollut moista nähnyt. Lämpimänä ja väsyneenä hän siinä seisoi ja rinta
+kohosi niin, että soljet vapisivat valkealla liinapaidalla, posket
+hohtivat kuin ruusut, silmät loistivat kirkkaasti ja puhtaasti kuin
+lapsella, mutta katsoivat samalla häneen niin lämpimästi ja
+houkuttelevaisesti, että tuntui kuin onnen valovirta olisi hänen
+ylitsensä vuotanut. Hän puristi tyttöä kädestä että tärisi: "Kiitos
+tanssista, Alfhild!" ja silmät, joita hän samassa antoi, olivat
+semmoiset, ettei niitä Alfhild sitten elämässään unhottanut.
+
+Leiv ryntäsi ulos, puoli pyörryksissä, sekaisin, raivopäisenä, mutta
+onnellisena samalla; metsään hän kiidätti raitista ilmaa saadakseen;
+Alfhild hänellä oli edessä, mihin vaan kääntyi. Metsässä rupesi
+tuulemaan; kuuset ja hongat seisoivat mustina ja lauloivat, keväiset
+purot paisuivat ja kuohuivat joka notkossa, taivas veti ylleen
+hopeanharmaan harson; Leiv luuli kulkevansa velhojen maassa, ja
+kuulevansa kosken haltijan soittoa, eikä hän vähääkään olisi
+kummastunut, jos puut ja kivet ja koko metsä olisi ruvennut puhumaan.
+
+Mutta Haugstadissa tanssi pian loppui. Alfhild oli alakuloinen ja juuri
+kuin pyörryksissä kaiken tämän jälkeen; eikä hän halunnut tanssia enää.
+Hän kaipasi Leiviä; nuo toiset kaikki olivat niin heikkoja ja pieniä.
+Hän tahtoi kotiin. Pyydettiin ja rukoiltiin, mutta ei se auttanut; Björn
+Haugstad ja Knut Åsen kuiskailivat hänelle kauniita sanoja, hän niitä
+tuskin kuulikaan; pelimanni pani parasta polskaansa, ei hän siitä
+välittänyt. Hän läksi; ja kun hän oli poissa, menivät useammat muut
+myös. Mutta Alfhild makasi valveilla koko sen yön ja uneksi tuosta
+väkevästä pojasta ja hänen kiiltävistä silmistään; kättä poltti vieläkin
+hänen puristamisestaan. Ei hän muistanut, että Leiv oli huonoa sukua,
+hän ajatteli vaan poikaa ja vertaili häntä kaikkiin muihin. Ja kun
+päivän kirkkaat säteet häikäsivät hänen silmiään aamulla, sanoi hän
+itsekseen: "Jumalan kiitos, nyt toki tiedän, ketä rakastan!" Ja siihen
+ajatukseen hän makeasti nukkui, mutta näki Leivin unessaan ottelevan
+isän kanssa ja joutuvan tappiolle.
+
+Herättyään hän ajatteli tuota untaan ja silloin juohtui hänelle kohta
+mieleen Leivin sukuperä, ja mitä ihmiset hänen isästään sanoivat. Se
+kävi häneen kuin kylmä tuulenpuuska; kun hän tuli tupaan ja näki isän ja
+äidin, nuo hyvät, kunnialliset vanhukset, silloin löi rinnan kuuraan ja
+hän tunsi, että Leivin täytyi mielestä heittää. Mutta illempana samat
+ajatukset tulivat takaisin, väkevämpinä kuin ennen. Suvusta viis,
+semmoinen poika kuin Leiv ei tarvinnut mitään sukua. Isä ja äiti
+panisivat vastaan, minkä voisivat; mutta siitä hän oli varma, että
+vihdoin hän saisi heidät taipumaan. "Leivin minä omakseni otan!" hän
+ajatteli ja tuli siitä niin autuaaksi, että löi rikki kaikki kupit ja
+vadit, jotka sinä iltana käsiinsä sai. "Luulen, totta toisen kerran,
+että kävelet unessa, tyttö", sanoi hänen äitinsä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna tulivat nuo kylmät ajatukset takaisin. Vähän se
+auttoi, jos hän äidin ja isän saisikin taivutetuksi; mitä sanoisi
+pitäjäs? mitä sanoisivat Haugstadilla? ja Åsenilla? ja siellä? ja
+siellä? Koko päivän hän kiusasi itseään tuolla ajatuksella, ja oli niin
+harmissaan ja niin pahalla tuulella, ettei välittänyt mistään. Mutta
+iltasella Leiv taas tuli hänen eteensä ihan kuin ennen. "Minä en huoli
+pitäjäästä", hän ajatteli. "Antaa ihmisten höpistä; yhtä hyvä minä siltä
+olen". Kaikki epäilykset hän ajoi mielestä pois eikä ajatellut muuta
+kuin Leiviä -- ainoastaan Leiviä.
+
+Koira alkoi haukkua pihassa. Kukahan nyt lienee ulkona? ajatteli hän ja
+läksi katsomaan; hänen mielensä oli niin levoton. Kun hän tuli ulos,
+seisoi koira alhaalla ja haukkui kuin riivattu. Hän oli kärkäs, mutta
+pelkäsi samassa; "hiljaa Odin!" sanoi hän ja astui sinne luokse. Silloin
+tuli Lasse esille. "Hyv' iltaa", sanoi hän; "minun käskettiin sanomaan
+terveisiä, että siellä on eräs, joka sinua odottaa vanhan hongan luona.
+Ilkeä olet, ellet mene". Samassa hän juoksi tiehensä. Odin hyökkäsi
+jäljessä ja haukkui. Nyt tuli äiti. "Mitä se koira niin haukkuu?" --
+"Ooh, ei mitään. -- Niin, taisi joku vieras mennä tästä alaspäin". --
+"Kukahan se oli?" -- "Niin kuka lienee ollut", vastasi Alfhild. --
+"Koeta houkutella koiraa mukanasi sisään." -- "Kyllä." -- "Mitä sinä
+siellä seisottelet?" -- "Ovatko vuohet olleet ulkona tänään?" -- "Ovat,
+kuinka niin?" -- "Ovatko tulleet kotiin kaikki?" -- "Kyllä luulen. Mitä
+varten sitä kysyt?" -- "Tuo mies sanoi nähneensä pari vuohta alhaalla
+metsän rinteessä". -- "Ooho, sitten täytyy sinun juosta katsomaan. Eikö
+liene ollut Mikki, se on aina niin paha karkaamaan. Joudu nyt!" --
+"Kyllä." -- Alfhild meni ja ihmetteli itsekin, että hän sen teki.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Leiv seisoi vanhan hongan luona. Ei häntä vielä koskaan elämässä ollut
+peloittanut niinkuin nyt. "Tyhmästi tein, kun menin Haugstad'iin, mutta
+se, mitä tänä iltana teen, on suorastaan järjetöntä", ajatteli hän.
+Liian paljon oli hän uskaltanut. Nyt istui kait Alfhild kotona ja nauroi
+hänelle. Nauroi ja kertoi kaikille, jotka vaan kuulla tahtoivat, Hegglid
+pojan patahulluista tuumista. Hän puri hammasta ja rintaa viilsi kuin
+kylmillä teräsmiekoilla. Hän karkoitti kaikki ajatukset pois. Joen
+kohina kulki raskaasti ja hitaasti läpi metsän. Puiden mustat latvat
+värisivät tuulen alla. Suuria, rumia pilven möhkäleitä ajelehti
+taivaalla, muuttivat muotoa, erkanivat, pienenivät, suurenivat jälleen;
+juuri talon kohdalla oli turpea noita, jolla oli kolme päätä; siitä tuli
+venhe, jossa istui kolme miestä ja siitä taas hevonen satula seljässä.
+Herra Jumala! ellei hän tänä iltana tulisi niin tuolla hevosella hän
+ensi yönä ratsastaisi... Ajatukset ajelehtivat hänen aivoissaan, kuin
+pilvet taivaalla; hän vavahti ja hyppäsi ylös. "Parasta kun menen",
+ajatteli hän. Mutta samassa jäi hän seisomaan. Eikö kuulunut askeleita?
+-- askeleita? -- keveitä, keveitä kuin siiven räpytykset ilmassa? --
+Kaikki hiljeni, ei liikkunut mikään, joka rikkakin vaikeni ja kuunteli;
+-- oli, se oli hän! hän tuli! -- Jospa sydän nyt olisi teräksestä,
+ajatteli Leiv ja suoristi selkänsä; ei hän vielä ikipäivinä ollut
+itseänsä niin pieneksi tuntenut.
+
+Alfhild tuli, astui keveästi ja hiljaa, katsoi ympärilleen, seisahtui ja
+kuunteli. Leiv olisi mieluimmin juossut tiehensä, mutta astui esiin
+kuitenkin. "Hyv' iltaa", sanoi hän kummallisen kovalla ja epäselvällä
+äänellä. "Hyv' iltaa", vastasi tyttö. "Jumalan kiitos, että tulit",
+sanoi hän, "minä ... halusin puhua kanssasi ... kerran vielä". Siihen ei
+tytöllä ollut mitään sanottavaa. "Mutta lupaa minulle ensin jotakin". --
+"Kyllä". -- "Ett'et hämmästy ... etkä pidä ... etkä kerro kenellekään".
+Alfhild suostui. Hän oli niin oudolla mielellä. Väristys kävi läpi
+ruumiin, hän pelkäsi. Mitä Leiv tahtoi? Kyllä hän sen arvasi, mutta se
+tuli niin äkkiä. Herra Jumala, joka uskaltaisi vaan myöntää! Mutta
+pitäjäs? -- Hän katsahti salavihkaa ylös poikaan. Kuinka reipas ja
+väkevä ja miehekäs hän oli! Hän näytti niin suurelta hämärässä, hänen
+mustat silmänsä kiilsivät kuun valossa; Alfhild aivan hurmaantui häntä
+katsellessaan; tuollaista poikaa ei varmaan toista koko maailmassa
+ollut. "Oo, jos hän tietäisi, kuinka paljon hänestä pidän, niin ei hän
+noin ujostelisi!" -- Mutta pitäjäs?
+
+"Sillä kummallisia asioita sinulle aion puhua", sanoi Leiv, "ja varmaan
+tulet uskomaan, että olen päästä vialla. Mutta yhden tekevä, minun
+täytyy puhua, ajattele sitten mitä hyvänsä". -- Nyt se tulee! ajatteli
+Alfhild ja vapisi siinä seisoessaan; hän ravisteli pähkinäpuun oksia,
+jonka oli saanut käteensä. Parasta olla vastaamatta. Leiv alkoi taas,
+väristen ja raskaasti se tuli. Se, jota hän aikoi kertoa, oli nyt sitä,
+että ... hän oli ajatellut ... hän oli päättänyt ... lähteä ... niin ...
+päättänyt lähteä Amerikaan. Alfhildin sydän sävähti, hän kävi
+merkillisen kylmäksi. "Amerikaan?" -- Niin, Amerikaan. Täällä kotona ei
+hänen ollut hyvä olla; ihmiset olivat semmoisia, kuin he olivat, ja
+nauruna hän oli täällä, suljettu pois kaikista hyvistä seuroista
+pitäjäässä, vaikk'ei hän mitään pahaa ollut tehnyt. Hän oli nyt
+kyllästynyt siihen, hän tahtoi elää, kuin muutkin ihmiset ja sentähden
+hän tahtoi pois. Alfhild oli kalpea. "Amerikaan on pitkältä", hän sanoi.
+Niin, olihan sinne, eikä Alfhild saisi uskoa, että hänellä oli halua
+lähteä, varsinkin nyt ... mutta juuri nyt täytyi hänen päästä pois, eikä
+tie mahtanut olla niin pitkä, ett'ei sieltä takaisin päässyt ... ja jos
+kävi toivon mukaan, niin muutamien vuosien perästä hän palajaisi ja
+asettuisi tänne kotiin. Tässä hän pysähtyi hetkeksi ja jäi ikäänkuin
+etsimään sanoja; mutta sitte alkoi hän taas matkastaan. Hän lähtisi pois
+ansaitsemaan rahoja ja oppimaan ihmisten tapoja; hän toivoi tulevansa
+takaisin parempana kuin läksi, että ihmiset pitäisivät häntä samassa
+arvossa kuin muita. Nyt ymmärsi Alfhild kaikki; hän katsoi ylös niin
+iloisesti että Leiviä huimasi. "Kun tulen takaisin", sanoi hän, "olen
+parempi, kuin yksikään koko pitäjäässä, ja kun he näkevät että minulla
+on taskut täynnä rahoja, niin he kyllä unhottavat, että ... että ..;
+silloin he kaikki tulevat luokseni ja tahtovat tutustua; minua sanotaan
+kunnon mieheksi ja hienoksi mieheksi ... ja jos muuten toivon mukaan
+käy, niin olen minä silloin pitäjään parhaita miehiä". Alfhild kävi niin
+iloiseksi, ett'ei tiennyt, mitä teki. Tuo oli hänen mielestään niin
+verrattoman viisaasti ajateltua. Nyt ei hänen tarvinnut peljätä pitäjään
+juoruja, eikä vanhempiaan. Kun hän tuommoisena tuli kotiin, saisivat he
+kunnialla ja kaikkien hyvien ihmisten suostumuksella mennä yhteen. "Tuo
+oli viisas tuuma", sanoi hän ääneen, mutta kävi samassa niin hämilleen,
+ett'ei uskaltanut katsoa ylös, vaan siirtyi Leivistä pois ja hypisteli
+pähkinäpuun oksaa.
+
+Leiv myöskin ujostui kuullessaan noin suurta ylistystä; hämmentyi, eikä
+tiennyt kuinka pääsisi alkuun taas. Viimein täytyi Alfhildin ottaa
+kiinni. "Kuinka kauan sinä tulet olemaan Amerikassa?" sanoi hän. "Ooh,
+neljän vuoden päästä on minussa kyllä jo siksi miestä, että voin ottaa
+talon huostaani; silloin minä tulen, jos vaan ... muuahta asia kävisi
+toivoni mukaan. Mutta siitä juuri kaikki riippuu; ellen siinä onnistu,
+ei minua kukaan enää täällä näe". Nyt se tulee, ajatteli Alfhild ja
+väristys alkoi uudelleen. Leiv hengitti raskaasti: "Ja sinusta se
+riippuu, Alfhild".
+
+Alfhildin rinta kohoili niin, ett'ei hän saanut sanaakaan suustansa.
+Leiv jatkoi kiiruusti, ikäänkuin välttääkseen väärinkäsitystä: "Sitä se
+oli, kun minun tänä iltana piti sinulle sanoa. Tuon Haugstadi-illan
+jälkeen en ole saanut hetkenkään rauhaa; sinä tulit vastaani joka
+paikassa, ja minä kuljeksin, kuin pyörtynyt. Sinun tähtesi minä
+Amerikaan menen, sillä sitten... Mutta elä nyt hämmästy, jos sinulta
+jotakin kysyn". "En..." "Jos minä noin neljän vuoden perästä tulen
+takaisin Amerikasta, niin silloin ehkä sinä olet ... naimisessa?" "En",
+vastasi Alfhild. "Taikka kihloissa?" kysyi Leiv vapisevalla äänellä. --
+"En", kuiskasi Alfhild. "Ooh, Jumala siunatkoon sinua, tyttö, voitko
+_luvata_ minulle sen?" rukoili Leiv; hän oli niin iloissaan, että
+Alfhildille tuli vedet silmiin. "Voin kyllä", vastasi hän. Leiv tuli
+lähemmäksi, jännitettynä, aivan kuin henki ja elämä olisi siitä
+riippunut: "Ja jos silloin kysyisin sinulta semmoista, jota en tänä
+iltana uskalla kysyä ... luuletko, että silloin ... luuletko, että
+ajaisit minut pois?" hän otti häntä kädestä. Alfhild painoi päänsä
+rintaa vasten ja kuiskasi: "En". "Saanko luottaa siihen?" rukoili hän ja
+Alfhild tunsi, kuinka hänen kätensä vapisi. Hän vastasi: "Saat", niin
+pehmeästi ja lämpimästi, kuin ikinä saattoi. "Niinpä Jumala ijäisesti
+siunatkoon sinua, joka teet minun kurjan raukan niin onnelliseksi, kuin
+nyt olen!" sanoi hän. "Tästä päivästä saakka olen minä pitäjään paras
+mies, ja sen sanovat neljän vuoden perästä kaikki muutkin. Mutta koko
+elämäni on tästä puolin kiitokseksi sinulle. Hyvästi, Alfhild!" --
+"Hyvästi!" He erkanivat; Alfhild meni kotiin epäselvissä, iloisissa
+unelmissa; mutta Leiv juoksi mäkiä ylös niin ylpeänä ja väkevänä, että
+luuli voittavansa koko maailman.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä pyysi Leiv isältänsä matkarahoja Amerikaan. Vanha
+Åsbjörn säpsähti. Hän oli luullut että poika hänestä piti; mutta että
+hän oli noin kyllästynyt kotiin, sitä hän ei koskaan olisi ajatellut, ja
+se koski häneen kipeästi. Hän ei voinut vastata juuri mitään, mutta
+kaiken päivää hän siitä itsekseen kärsi. Illalla istuivat he kahden
+tuvassa; silloin hän alkoi.
+
+"Sinä olet nyt kyllästynyt Hegglidiin?"
+
+"Noo, sitä en juuri tiedä --." "Hegglid ei ole mikään huono talo." "Ei
+olekaan". "Parempi se on nyt, kuin ennen minua". "Sen kyllä uskon". "Ja
+... totta puhuen, on niitä hiukan rahojakin". "Rahoja?" "Niin, ei juuri
+paljon; mutta aina sen verran, että ensi vuoden toimeen tulee -- ja
+toisen myöskin". "Hyvä on, mutta Amerikaan minun kuitenkin täytyy päästä
+muutamaksi vuodeksi". -- Pitkä äänettömyys. -- "Minä alan jo käydä
+vanhaksi, Leiv". "Ooh, kyllä sinä vielä pystyssä pysyt jonkun ajan". --
+"Hm. On se niin ja näin ... ainoastaan vieraita talossa, vanha mies..."
+"Minä tulen takaisin, isä". "Ei ole elämälle valtakirjaa siellä". --
+"Minun täytyy päästä pois, isä; ei maksa vaivaa minua estellä". Nyt
+katsoi Åsbjörn poikaansa pitkään ja vakavasti. Tämän alla jotain piilee,
+ajatteli hän. "Milloin sinä lähdet?" "Mitä ennemmin lähden, sitä
+pikemmin takaisin joudun". -- "Niin, niin", sanoi Åsbjörn. --
+
+Kahdeksan päivää sen jälkeen ratisi Hegglidin pihasta pienet
+kaupunkirattaat alas laaksoon päin. Kärryissä oli siniseksi maalattu
+kirstu, jonka kansi oli ruusunpunainen, ynnä rasia ja suuri tynnöri;
+pyssy ja pari suksia oli toisella syrjällä. Hevonen kuormineen kulki
+edellä, Åsbjörn ja Leiv astuivat äänettöminä jäljessä.
+
+Leiv näytti niin masentuneelta, että Åsbjörn häntä melkein pelkäsi. Hän
+olisi tahtonut kysellä; mutta aina kun hän katsoi ylös, joutui hän
+hämille. Leiv ajatteli Alfhildia ja kovaa kohtaloansa.
+
+Tuolla se näkyi Dalen talo, ystävällisenä ja lämpimänä rotkossa kahden
+tunturin välissä; aurinko kirkkaasti valaisi kartanon ja talon. Siellä
+sisällä hän istuu, ajatteli Leiv, ja kaipaus viilteli ja poltti hänen
+rintaansa. "Nyt saattaisin mennä taloon kosimaan", ajatteli hän, "kun
+vaan olisin parempaa sukua".
+
+Ja hän loi silmänsä altakulmin isään, joka verkalleen astui hänen
+rinnallaan, surullisena ja kumarassa: Ties Jumala, miksi minun pitää
+olla juuri _sinun_ poikasi, ajatteli hän.
+
+Vanhus ei tätä huomannut. Hän oli vaipunut syviin ajatuksiin. Kun hän
+näki, että poika tuijotti Dalea kohden, silmät niin surua täynnä, että
+kivikin olisi voinut itkeä, selvisi hänelle kaikki, ja syvästi se sattui
+hänen sydämeensä. Tämä ei ikinä hyvin pääty, ajatteli vanha Åsbjörn.
+Tyttönsä luota kun noin kauas lähtee, on yhtä kuin laskisi linnun
+kädestään lentoon; tytön mieli on vaihtelevainen, kuin tuulen puuska
+ahtaassa vuonossa. -- Mitä enemmän hän ajatteli, sitä raskaammaksi kävi
+hänen mielensä. Hän näki selvään, ett'ei poika voinut toisin tehdä; ja
+yhtä selvään, että hän itse syyn kantoi. Ja minä olen kuitenkin tehnyt
+työtä kuin orja kaksikymmentä vuotta sovittaakseni sen, minkä kerran
+rikoin, ajatteli hän. Mutta se on sitkeässä, se on sitkeämmässä, kuin
+elämä, se on juurtunut sukuun.
+
+Tällä kaupungin matkalla paljon ajateltiin, vähän puhuttiin. Mutta kun
+he olivat perillä, ja Leiv nousi venheesen, mennäkseen Amerikalaivaan,
+otti vanhus häntä kädestä ja kuiskasi: "Tahdotkos että pidän häntä
+silmällä, Leiv -- ja annan hänelle tietoja sinusta ... jos minulle
+kirjoitat". Leiv katsahti ylös kummastuneena. "Ja", sanoi Åsbjörn, "ota
+_suuri Mies_ mukaasi ja karta syntiä. Ja jos sinua vastaan rikkonut olen
+... niin elä sitä muistele siellä, minne nyt lähdet, ... sillä elämälle
+ei ole valtakirjaa kellään. Ja nyt saat jäädä hyvästi".
+
+Leiv ihmetteli, eikä tiennyt, mitä vastata; "hyvästi", sanoi hän, "minä
+teen, niinkuin sanoit"... Samassa huomasi hän ajatelleensa liian vähä
+isää. Venhe erkani sillasta, vanha Åsbjörn vetääntyi väkijoukkoon;
+siellä hän seisoi ja varjosti silmiään; tähysteli siksi kuin poika oli
+päässyt laivaan, ja vieläkin kauemmin. Pimeän tultua hän läksi. "Sinä
+suuri Mies siellä ylhällä", huokasi hän itsekseen, "etpähän sinä paljon
+rukouksestani välittäne, mutta ... pidä kuitenkin vähän silmällä poikaa!
+hän on niin nuori, ja matkustaa kauas pois".
+
+Åsbjörn ei voinut nukkua sinä yönä; aikaiseen aamulla hän meni alas
+rantaan taas. Silloin oli laiva poissa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Åsbjörn mietti ja ihmetteli kauan, oliko hänen poikansa puhunut mitään
+Alfhildille ennenkuin läksi, ja tiesikö, mitä mieltä tyttö oli. Ehkä oli
+hän kosinut ja saanut rukkaset, se oli melkein luultavaa. Sillä
+tyttöhentukat katsovat useimmiten loistoa ja komeutta ja välittävät viis
+siitä, mikä parempaa on. Mutta ehkä oli tyttö myöntynyt, Leiv oli kaunis
+poika, ja toiset tytöt taas katsoivat enimmiten siihen. Haugstadin
+tanssista oli hän myös kuullut puhuttavan, sillä huhut siitä leikistä
+paljon kertoivat. Mutta kuka sen sitten tiesi? Hän päätti ottaa selkoa
+asiasta.
+
+Hän huomasi, että Alfhild kirkkotiellä katsoi hänen jälkeensä. Eräänä
+sunnuntaina asettivat he niin, että tapasivat toisiaan hautausmaalla.
+
+Hyvääpäivää -- hyvääpäivää. Kaunis ilma -- hyvin kaunis. Erittäin ihanaa
+pelloilla ja niityillä -- niin, oikein ihanaa. Hegglidissä oli tänä
+vuonna niin kaunista, ett'ei sen vertaa koko pitäjäässä. -- Vai niin. --
+Talo suureni vuosi vuodelta ja antoi hyvää satoa; ja Leivin omaksi se
+tulisi, tietysti. -- Sehän oli hyvä. -- Tyttö punastui ja siitä Åsbjörn
+sai rohkeutta. -- "Hän on nyt lähtenyt Amerikaan, tahtoo nähdä maailmaa
+ja oppia ihmisten tapoja, sekä ansaita rahoja; sillä Leiv aikoi päästä
+eteenpäin, näettekös". Hän vilkaisi tyttöön, joka seisoi selin ja katsoi
+ylös mäelle. Åsbjörn siirtyi hiukan, voidakseen katsoa häntä kasvoihin
+sivultapäin. "Mutta useat arvelevat", lausui hän, "että tuo Amerikaan
+lähtö tuli niin äkkiä -- ja kyllä siinä mahtaa jotain ollakin. Itse hän
+ei siitä mitään puhunut; mutta kullakin on omat ajatuksensa. --
+Lieneeköhän ketään, joka tuosta jotain tietäisi?"
+
+Alfhild oli punainen ja lämmin ja verrattoman kaunis. "Saatat sanoa
+hänelle terveisiä, kun kirjoitat", sanoi hän, ja läksi, ikäänkuin
+tukehtuen omiin sanoihinsa. "Jumalan kiitos", ajatteli Åsbjörn,
+"näyttäähän asiat olevan selvillä nuorten välillä".
+
+Parin kuukauden kuluttua sai hän kirjeen Leiviltä. Hän kirjoitti
+kaikenlaista; hänelle oli luonnistanut hyvin ja raikkaalla mielellä hän
+oli. Viimeisenä siinä oli: "Erotessa sanoit pari sanaa, joita olen
+kummastellut. Tiesitkö mitään Alfhildin ja minun asioistani? Jos Lasse
+on niistä puhunut, niin saat luvan toimittaa hänet pitäjäästä pois.
+Sillä ne ovat vielä salassa pidettävät. Mutta Alfhildille lähettäisin
+mielelläni terveisiä: luulen, ett'ei hänen tarvitse katua." Sen kirjeen
+onnistui Åsbjörn pistämään Alfhildille käteen eräänä sunnuntaina
+kirkossa. Hän näki, että tyttö tuli siitä iloiseksi. Seuraavana pyhänä
+sai hän kirjeen takaisin, ja sisässä oli pieni lappu "Kunnialliselle
+nuorelle miehelle Leiv Åsbjörninpoika Hegglidille Amerikassa".
+Senjälkeen kulki heidän välillään useinkin pieniä kirjelappuja, ja vanha
+Åsbjörn menetteli niin sievästi, ett'ei niistä kukaan vihiä saanut.
+
+Alfhild oli kummallisessa mielentilassa. Hän ei saanut ajatuksiaan
+Leivistä; rakkaus häntä sitoi loihtuvoimalla. Mutta välistä oli hän
+synkällä mielellä ja surullinen, hänen iloisuutensa oli ikäänkuin
+sammunut. Harvoin hän nuorten seurassa oli, ja jos hän tuli, ei hän
+hetikään ollut niinkuin ennen. Ihmiset sitä kummastelivat; mutta oikeata
+syytä ei kukaan hoksannut. Alfhild heidän mielestään oli siksi arvossa
+pidetyn miehen tytär, ett'ei hän toki semmoista ajattelisi, kuin Leiviä.
+
+Jonkun aikaa sen jäljestä kun Leiv oli matkustanut, sai Alfhild kirjeen
+Björn Haugstadilta. Hän oli huomannut, kuinka Alfhild oli muuttunut ja
+tahtoi tietää syytä siihen. Hän arveli ett'ei Alfhild ollut aina noin
+vieraasti häntä kohdellut ja Alfhildin tuli tietää, että Björn
+puolestaan oli luottanut häneen ja että hän siis tekisi suuren
+vääryyden, jos hänet petti. Alfhild luki kirjeen ja vastasi:
+
+"Minä olen vanhempi nyt, kuin silloin ja olen muuttanut mieltä. Olen
+pahoillani siitä, että sinulla on ollut semmoisia aikeita, joista ei
+mitään tule, mutta onhan niitä tyttöjä muitakin. Elä minuun vihastu vaan
+unohda minut! Alfhild".
+
+Knut Åsen odotti. Mutta missä hän vaan sai tilaisuuden sanoa hänelle
+hyvän sanan, siinä hän sen teki. "Senlaisten kanssa täytyy olla
+maltillinen", ajatteli Knut. "He niin kauan valitsevat ja hylkivät, että
+viimein kauniisti tyytyvät, jos vielä on jäljellä joku heitä
+odottamassa".
+
+       *       *       *       *       *
+
+Syyspuoleen sai Åsbjörn toisen kirjeen pojaltaan. Siinä hän muun muassa
+kirjoitti:
+
+"Olen tänä kesänä tehnyt raskasta työtä. Tuskinpa tiesinkään, mitä työ
+oli, ennenkuin tänne tulin. Me olemme laiskoja siellä kotona, emmekä
+ymmärrä käyttää aikaa. Mutta täällä saa oppia, että aika on rahaa ja
+että tulee voimiaan ponnistaa. Sentähden on täällä enemmän vauhtia
+ihmisissä ja enemmän elämää ja enemmän täällä tulee tehdyksi. Kotona on
+kaikki vuodesta vuoteen ja polvesta polveen samanlaista; joka mies tekee
+samaa, kuin isä oli tehnyt, eikä keksi koskaan mitään uutta. Siitä
+syystä he saman köyhyyden kanssa taistelevat. Mutta täällä he koettavat
+keksiä parannuksia. Melkein kaikki käy koneilla ja jokaikinen seuraa
+valtiollisia toimia, joista emme siellä kotona mitään tiedä. Kun tulen
+kotiin, kerron tuosta kaikesta. Opin täällä myöskin puhumaan; Amerikassa
+ei käy laatuun olla harvasanainen eikä arka.
+
+Yhä selvemmin huomaan, minkälainen nahjus olin siellä kotona ja kuinka
+hyvin ansaitsin, että pitivät minua pilkkanaan. Olin pelkurimainen ja
+hupsu ja luulin olevani huonompi muita ihmisiä. En voi muuta kuin nauraa
+sitä ajatellessani. Täällä saa semmoiset tyhmyydet mielestään
+karkoittaa. Ihmiset eivät tuonlaisista välitä. Olen yhtä hyvä kuin joku
+muukin, niinkauan kuin rehellisenä ja kunniallisena miehenä pysyn, ja
+vaikka olisin kerjäläisen lapsi ja maantiellä syntynyt, olisin kuitenkin
+yhtä hyvä, kuin paras aatelismies. Eilen tutustuin erääsen
+koulumestariin, joka on syntyjään paroni; tulimme hyviksi ystäviksi,
+eikä häntä kukaan pitänyt minua parempana. Olen vapaa ja terve, en
+kumarra ketään vaan katson jokaista suoraan silmiin. Ja kaikki käy
+hyvin. Ell'ei Alfhildia olisi, ottaisin sinut luokseni tänne, enkä
+palaisi Norjaan milloinkaan. Kun ajattelen, minkälaista siellä oli,
+ahdistaa niin, että tuskin voin hengittää. Aina, kun täällä tapaan
+Norjasta tulleita ihmisiä, täytyy minun nauraa heidän hulluille
+tuumilleen. Mutta kun ovat saaneet olla täällä jonkun aikaa, tulee
+heistä kohta ihmisiä -- --
+
+Minä raadan, kuin hevonen ja teen työtä kahden miehen voimalla. Palkka
+on hyvä, säästän jotakuinkin ja panen pankkiin. Senkin olen täällä
+oppinut. Ensin kun tulin, keräsin kirstun pohjalle, niinkuin siellä
+kotona tehdään; mutta ihmiset kun sen näkivät, nauroivat ja luulivat
+minun tulleen hulluksi. Kun rahat ovat pankissa, saa niistä korkoa ja
+summa kasvaa vuosi vuodelta. -- Mutta eläminen täällä on kallista, eikä
+rikkauksia niin pian saa kokoon. Kovalla pitää, jos neljässä vuodessa
+saan sen, minkä tahdon". --
+
+Puoli vuotta senjälkeen tuli Åsbjörn'ille taaskin kirje; silloin Leiv
+oli saanut parempaa työtä ja suuremman palkan, josta hän oli hyvällä
+mielellä. Mutta sitten kului pitkä aika, ett'ei mitään kirjettä tullut.
+Ja surullinen se oli ja raskas, jonka Åsbjörn vihdoin sai. Siinä hän
+kirjoitti:
+
+"Paha onni minua kuitenkin seuraa. Se pankki, johon panin rahani, on
+mennyt kuperkeikkaa. Kassanhoitaja on karannut ja vienyt rahat mukanaan.
+Siinä meni kerrassaan kaikki hikeni ja vaivani. Minulla oli juuri sen
+verran koossa, että alkoi riittää. Nyt olen taas yhtä paljaana, kuin
+neula ja saan alkaa uudesta taas.
+
+Kaikki rahani olivat rehellisesti ansaittuja. Minkätähden tämän juuri
+nyt piti sattua? Olen sairas ja onneton. Kaikki pahat minua vainoovat.
+Ensiksikin täytyi minun lähteä maasta pois, saadakseni sen, jota
+toivoin; sitten ei siinäkään ollut tarpeeksi, vaan piti vielä vähät
+ansioni joutua ensimmäisen lurjuksen saaliiksi, joka tielleni sattui.
+Nyt saan taas neljä vuotta tehdä työtä ja ties' Jumala, kestääkö
+terveyteni niin kauan tätä orjuutta. Ja mitä Alfhild sanoo? En voi
+hänelle kirjoittaa nyt; jos häntä tapaat, niin kerro hänelle kaikki,
+mutta niin varovaisesti, kuin suinkin voit. Hukassa olen, ellen häntä
+saa --"
+
+Åsbjörnin sanottiin kovasti vanhentuneen ... näinä aikoina. Hänen
+hiuksensa kävivät harmaiksi, selkä köyristyi. "Mahtaa ikävöidä
+poikaansa", sanoivat ihmiset ja ensi kerran heitä hiukan säälitti tuo
+vanha mies. Mutta Åsbjörniä raskaat ajatukset pojan onnettomuuden tähden
+vaivasivat. Tuoko synti, joka sukua painoi, pojan onnettomuuden tuotti.
+Nekö rahat nyt menivät, joita hän ja hänen isänsä vääryydellä olivat
+koettaneet kerätä? Ja miksi rangaistuksen piti juuri viatonta kohdata ja
+sillä tavalla, että se kaikkian raskaammalta tuntuisi? -- Vanha Åsbjörn
+kärsi paljon näistä ajatuksista. Hän olisi tahtonut puhutella Alfhildia,
+mutta ei saanut siihen koskaan tilaisuutta. Alfhildia oli Åsbjörnin
+mielestä viime aikoina vaikeampi tavata kuin ennen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eipä aikaakaan, niin teki Knut Åsen asiaa Daleen. Ja niin hyvin ottivat
+vanhukset häntä vastaan, että hän rohkeni tulla toisenkin kerran.
+Alfhild ei siitä ensimmältä pitänyt. Mutta kun vuosi oli kulunut umpeen,
+ei hän ajatellut enää Leiviä yhtä paljon kuin ennen. Hän tunsi itsensä
+vapaammaksi ja kevyemmäksi; mieltä ei enää sanottavasti rasittanut.
+Välistä hän saattoi kummastellakin, että hän, joka oli pitäjään paras
+tyttö, noin vain oli antaantunut semmoiselle pojalle, jolla ei mitään
+sukua ollut. Onneksi sitä kumminkaan ei kukaan tiennyt. Pian hän oli
+alituiseen toisten nuorten seurassa ja yhtä iloinen taas kuin ennenkin.
+Se oli parhaastaan Knut Åsenin ansio. Knut oli reipas ja eloisa
+hulivili, puhelias ja kaunis; ei niin suuri eikä väkevä kuin Leiv, mutta
+norea ja vikkelä, vilkas ja terve, hyvä tanssija ja hirmuisen hauska
+kaikissa seuroissa. Ennen Alfhild hänestä jotenkin paljon piti. Nyt
+hänen seuransa tuntui kuin huojentavalta. Knut osasi aina niin helposti
+sekoittaa pois hänen raskaat ajatuksensa. Aika kului ja Alfhild alkoi jo
+mielellään nähdä, että Knut kävi Dalessa.
+
+Tuttavuus senlaisen miehen kanssa kuin Musta-Åsbjörn Hegglid, jota niin
+vähän kunnioitettiin, alkoi Alfhildiä hävettää. Siitä syystä hän
+Åsbjörniä karttoi. Kun Leiviltä tuli kirjeitä, niin saattoihan Lasse
+tuoda ne hänelle. Ei hän mistään maailman hinnasta tahtonut antaa
+ihmisten tietää, että hän Åsbjörniä tunsi. Kun vuosi kului, alkoi häntä
+kummastuttaa, ett'ei mitään kirjettä tullut. Mutta Åsbjörniltä ei hän
+tahtonut kysyä, ja Lasse niin vähän tiesi.
+
+Björn Haugstad tuumaili mennä naimaan jotakuta toista, kun näki, ett'ei
+hän Alfhildiä saanut. Sanottiin, että hän sitä suri, eikä ilman, ett'ei
+hän vähän ryyppinyt. Ja kun hän oli humalassa, puhui hän Alfhildistä
+pahaa. Hän oli huikenteleva henttu, johon ei kenenkään pitäisi luottaa.
+Mutta kun hän kertoi, että Leiv Hegglidin ja hänen välillään varmaan oli
+jotain, silloin nauroivat kaikki ihmiset. Ei, semmoista ei Dalen
+Alfhildistä toki kukaan uskonut.
+
+Eräänä sunnuntaina oli nuoriso kokoontunut Åseniin; Alfhild oli siellä.
+Silloin kertoi eräs jostakin uudesta laulusta, joka olisi pitäjäläisistä
+tehty. Se laulettiin, ja kaikki ymmärsivät selvään, että siinä Alfhildiä
+tarkoitettiin. Kerjäläispojasta siinä oli, joka kuuseen kuroitteli;
+lopuksi tuli pilkkavärssy "hentusta", joka "teki leikkiä jokaisen
+kanssa" ja "meni viimein köyhälle miehelle, vaikka paremman saanut
+olisi". Alfhild lensi tulipunaiseksi. Ihmiset nauroivat laululle ja
+arvelivat, ett'ei sitä kukaan muu ollut keksinyt, kuin Björn Haugstad.
+Selvää oli, ett'ei kukaan uskonut laulussa mitään perää olevan. Alfhild
+olisi tahtonut vajota maan alle häpeästä. Mitä, jos joku tiesi! --
+taikka vaan epäilikään! -- Hän koetti nauraa laululle niinkuin muutkin.
+Ja kun tytöt leikillä kiusoittelivat häntä Leivin tähden, nauroi hän
+heille ja sanoi, että joka tuommoista oli keksinyt, hän varmaankin oli
+_suuri runoilija_. Häpeä ikäänkuin poltti rakkauden pois. Kotiin tultua
+illalla hän itki.
+
+Syyspuoleen, kaksi vuotta Leivin lähdön jälkeen, kertoi pitäjäässä huhu,
+että häntä oli vahinko kohdannut, jonka kautta hän oli menettänyt paljon
+rahoja; epävarmaa oli, milloin hän saattaisi palata. Ihmiset sille
+nauroivat ja pitivät sen luonnollisena asiana, ett'ei semmoisella
+miehellä onnea olisi. Alfhild tunsi helpoitusta, kun kuuli olevansa
+vielä vapaa jonkun aikaa. Paljon saattoi muuttua siksi. Hän kävi
+suopeammaksi Knutia kohtaan; koetti viedä ihmisiä harhaan. Ruvettiinkin
+taas puhumaan Alfhildistä ja Knutista. He sopivat hyvin yhteen. Molemmat
+hyvää sukua, rikkaita ja kauniita. Tuota he juuri kaikki olivat
+odottaneetkin. Alfhild, se kyllä osasi valita.
+
+Vanhemmat siitä myöskin olivat mielissään. Ja kun kaikki pitivät asian
+niin luonnollisena, alkoi Alfhild itsekin taipua. Ikävällä ja surulla
+hän ajatteli Leiviä, kun oli yksinään, mutta häveten silloin, kun
+toisten seurassa oli. Tahtoi mieluummin unhottaa hänet. Hän oli
+hourinut; rakkaus oli tehnyt hänet sokeaksi. Parhaiten hän viihtyi
+Knutin seurassa, sillä hän osasi niin hyvin haihduttaa pois nuo raskaat
+ajatukset. Mutta öillä hän usein heräsi ja itki, kun oli nähnyt unta
+Leivistä. Silloin hän ajatteli: Minä vaan odotan ja katsastelen. Paljon
+tapahtuu, jota ei voi ajatellakaan. Ja niin hän koetti saada asian pois
+mielestään.
+
+Mutta ihmiset puhuivat hänestä ja Knutista, aivan kuin olisi kaikki
+varmaa ja päätettyä. Kerran Knut noin puoli leikillä siihen viittasi ja
+kysyi, mitä hän tuommoisista jutuista arveli. Alfhild punastui, eikä
+osannut vastata mitään. Knut ahdisti enemmän ja Alfhild tunsi, että nyt
+tuli tosi eteen. Mutta silloin häntä rupesi peloittamaan. Leiv muistui
+niin elävästi mieleen, että luuli aivan näkevänsä hänen kalpeat kasvonsa
+ja kiiltävät silmänsä. "Ei puhuta siitä", rukoili Alfhild. "Ei, ei",
+sanoi Knut, "ei pidetä kiirettä; sellaisia asioita ei hopussa päätetä.
+Mutta saattaisithan sitä ajatella, Alfhild". Alfhild seisoi ja väänteli
+sormiaan; hän oli niin levoton, ett'ei pystynyt selvästi
+ajattelemaankaan. Niin, saattoihan sitä aina tuumata.
+
+Puheet Alfhildistä ja Knutista tulivat vanhan Åsbjörninkin korville.
+Mutta ei hän tahtonut niitä uskoa. Hänellä on niin rehelliset silmät,
+arveli hän, eikä silmät koskaan valhettele. Senpätähden hän ei
+Leivillekään mitään kirjoittanut. Olihan poika paralla kylläksi huolta
+sitäkin paitse. Alfhildiä hän kuitenkin koetti saada tavata; mutta tyttö
+häntä vältti enemmän kuin ennen.
+
+Talvi meni. Alfhild ei saanut kirjettä Leiviltä; hän vakuutti itselleen,
+että Leiv oli hänet unhottanut. Knut kävi aina välistä Dalessa, ja oli
+toisinaan vallattoman iloinen ja hurjapäinen, toisinaan taas hiljainen
+ja ikäänkuin surullinen. Hän pitää minusta, ajatteli Alfhild. Vanhukset
+siitä usein hänelle mainittelivat, eikä häntä ollut vaikea houkutella.
+Mutta kun leikistä alkoi tosi tulla, vetääntyi Alfhild pois.
+
+Keväällä oli Dalessa pienet pidot; kevätpanon maistiaiset. Knut oli
+mukana. Ei Alfhild koskaan ollut nähnyt häntä niin iloisena ja hauskana.
+Hän pani elämää koko seuraan. Kaikki pitivät hänestä. Tyttöjen kävi
+Alfhildiä kateeksi. Illempana, kun juomat ihmisissä alkoivat vaikuttaa,
+vei äiti Alfhildin erityiseen kamariin. Knut ja vanha Halvard olivat
+siellä ja puheisin he pian joutuivat. Eipä aikaakaan, niin vanhuksien
+täytyi mennä kyökkiin pitämään huolta ruuista ja juomista. Silloin pyysi
+Knut häntä päättämään. Tänlainen epävarmuus oli tukalaa, sanoi hän.
+Tärkeämpää tämä oli hänelle, kuin mitä Alfhild luuli; jos asia menisi
+myttyyn, ei hän sitä niin helposti kantaisi, kun Björn Haugstad. Knut
+oli niin vakava ja surullinen; Alfhild ei olisi voinut uskoa, että tuo
+iloinen poika saattaisi noin olla. Hänen kävi Knutia sääli; hän tunsi
+pitävänsä hänestä ja kerranhan tästä kuitenkin oli loppu tuleva. Leiv
+--? Leiv on unhottanut minut, sanoi hän itselleen. Ja vanhukset sitä
+toivovat... Hän katsoi ujosti ylös. Knut kietoi kätensä hänen
+ympärilleen rajuna iloisista toiveista: "jos minulle tulet, ei sinun
+elämässäsi sitä katuman pidä!" -- Leiv on minut unhottanut, ajatteli
+Alfhild; vanhukset sitä toivovat... "Ehkäpä se on niin sallittu",
+kuiskasi hän, tuli hehkuvan kuumaksi ja sitten kylmäksi jälleen. Knut
+nauroi ilosta, veti häntä luokseen ja päästi taas, heitti jalkaa ilmaan
+ja huusi: "Hei, nyt minäkin tiedän, miltä ilo tuntuu!" -- Nyt kun asia
+oli päätetty, oli Alfhild itse niin alakuloinen, että koetti saada
+virkistystä Knutin ilosta.
+
+Samassa tulivat vanhukset sisään. Knut otti molempia kädestä, hymyili ja
+nauroi: "Tahdotteko minua nyt vävyksenne, niin tässä saatte!" "Tahdomme
+varmaankin", sanoi äiti hymyillen vesissä silmin; "tietysti, tietysti",
+sanoi isä lempeänä ja totisena. Äiti otti Alfhildiä syliin: "sinä olet
+tehnyt meille suuren ilon"; "niin", lisäsi isä, "sinä olet aina ollut
+hyvä lapsi". Hän katsoi ystävällisesti Alfhildiin. Tyttö puhkesi itkuun.
+
+Samana iltana päätettiin viettää häitä syksymmällä. Alfhild antoi heidän
+tehdä, niinkuin tahtoivat. Pyysi vaan, että kihlaus pidettäisiin salassa
+niinkauan kun mahdollista. Sitä he kummastuivat, mutta iloisia kun
+olivat, eivät he hennonneet häneltä mitään kieltää. "Mennään ylös",
+sanoi äiti, "ett'eivät näe sinun itkeneen". Knut otti häntä kädestä:
+"Kiitos tästä Alfhild", sanoi hän. Alfhild itki ja ajatteli Leiviä. Ja
+niin he erosivat.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Leiv oli Amerikassa melkein koko ajan samalla miehellä työssä. Se oli
+eräs vanha, rikas pohatta, joka oli kaupalla päässyt varoihinsa. Nyt hän
+oli ostanut itselleen maatilan, jota hän huvikseen viljeli ja johon hän
+pani paljon rahaa. Ensimmäisen vuoden oli Leiv vaan tavallisena
+työmiehenä, mutta siinä hän kunnosti itseään. Hän oli ahkera ja väkevä,
+sillä hän toivoi Alfhildiä, eikä säästänyt itseään. Lisäksi hän oli
+tavattoman luotettava. Tahtoi näyttää, ett'ei ei hän ollut huonoa sukua.
+Hän muisteli, mitä isä oli sanonut, kun he erosivat; hän ajatteli sitä
+huonoa mainetta, joka heidän suvullaan oli; ja ensiksikin päätti hän
+pyrkiä kunniallisen miehen arvoon. Mutta hänelle kävi, niinkuin
+useimmiten käy, että rahat ja arvo kulkevat yhdessä. Pian hän huomasi,
+ett'ei hänellä ollut niin paljon tietoja, kuin oli muilla sielläpäin. Ja
+hän ymmärsi, että hänelle siitä oli suurta haittaa. Niinpä hän
+joutohetkinään opetteli englannin kieltä ja hankki itselleen semmoisia
+tietoja, joista luuli olevan hyötyä. Sillä tavoin hän tutustui paroniin,
+joka nyt oli koulumestarina. Leivillä oli hyvä pää ja niin hän pian oli
+tiedossa ja taidossa yhtä hyvä, kuin toinenkin; joissakuissa suhteissa
+oli hän jo muita etevämpi. Kun hän oli vuoden aikaa ollut isäntänsä
+luona, pääsi hän jonkunmoiseksi työnjohtajaksi. Eikä aikaakaan, kun koko
+talon hoito jo tuli hänen huostaansa.
+
+Paroni oli merkillinen mies kummallisine mielipiteineen. Leiv häntä
+usein ihmetteli. Mutta kun hän oli paroni syntyjään ja joutunut
+koulumestariksi, niin Leiv häntä suuresti kunnioitti ja uskoi kaikki
+mitä hän sanoi, ellei sitä aina niin ymmärtänytkään. Minussa kai on
+vika, arveli Leiv, kun olen tyhmä. Kuitenkin hänellä oli sen verran
+järkeä, että jätti uskon tuonnemmaksi, "siksi kuin joskus tulisi
+viisaammaksi", jos paroni jotain peräti outoa sanoi. Mutta niin se vaan
+kävi, että paroni hänestä sai suuren vallan.
+
+Seuraavana syksynä hän sitten menetti rahansa. Silloin hän joutui
+suorastaan epätoivoon. Hän oli aina ilolla ajatellut näitä rahojaan,
+jotka säilyivät siellä pankissa, tuottivat korkoa ja ikäänkuin
+kasvoivat. Se rohkaisi hänen mieltään, kun tiesi jok'ainoan raharoposen,
+minkä ansaitsi, auttavan tarkoitusten perille. Halu lisääntyi; ahkeruus
+oli suurinta iloa; kaikki hänen toivonsa ja pyrintönsä olivat näissä
+säästöissä. Rahat kasvoivat jok'ainoasta päivästä, mikä meni, ja
+jok'ainoasta dollarista, minkä hän pankkiin vei, ja samassa suhteessa
+Leivinkin toiveet enentyivät. Hän alkoi luottaa onneensa, kävi iloiseksi
+ja raitismieliseksi, jopa ylpeäksikin. Oli niin uljasta näin takoa oman
+tulevaisuutensa onnea. Siihen raukeni kaikki; meni kuin tuhka tuuleen.
+Pitkät ajat hän oli kuin sairas; muuttui äreäksi ja kiukkuiseksi,
+menetti työhalunsa ja luottamuksea onneensa. Pahat ajatukset häntä
+painoivat ja kiusasivat; hän tuskin sai nukutuksi. Mitä hänen auttoi
+koettaakaan? Kova onni häntä kumminkin vainosi. Jos hän uudelleen
+saisikin summan kokoon, sen taas joku varastaisi. Rehellisyyttä ei
+Amerikassa ollut nimeksikään, sen hän luuli voivansa päättää. Roistoja
+ne olivat useimmat ja varkaita. Kaikki ajattelivat vaan itseään, eivätkä
+välittäneet toisesta ihmisestä mitään. Rehellinen mies oli täällä juuri
+kuin lammas suden kuopassa. Ei voinut luottaa kehenkään. Entä Alfhild
+sitten -- Alfhild ja kaikki hänen kauniit toiveensa. Sitä ajatellessa
+virtasi veri päähän, silmät polttivat, hampaat menivät yhteen ja nyrkit
+puristuivat kokoon juuri kuin vetotaudissa; hän pelkäsi järkeään.
+Alfhild, Alfhild ja kaikki hänen toiveensa! Hän näki tytön edessään
+semmoisena, kuin hän seisoi tanssin jälkeen Haugstadissa, sulavana,
+lämpimänä, viehkeänä, hurmaavana, hän näki silmät, jotka hehkuivat
+valkeiden luomien alta, soljen, joka vapisi kuulealla paidalla ... hän
+saattoi vihapäissään kavahtaa ylös ja syökseä metsään, jossa sitten
+harhaili puoleen yöhön ilman lepoa ja rauhaa. Alfhild hänen täytyi
+saada. Alfhild oli sama kuin elämä. Mutta äärettömän pitkältä tuntui tie
+hänen luokseen.
+
+"Mikä kumma sinua vaivaa?" sanoi paroni, "niinhän sinä olet juuri kuin
+metodisti". Leiv kertoi kaikki, mitä oli tapahtunut. Varas heittiö oli
+karannut ja vienyt mukanaan koko hänen omaisuutensa, kaikki mitä hän oli
+säästöön saanut. Hän toivoi vaan tapaavansa tuon roiston, voidakseen
+lyödä häntä rammaksi. Semmoisia konnia ei tarvitseisi sietää maan
+päällä. Kummallinen välähdys iski paronin silmistä. "Siinä en ole yhtä
+mieltä sinun kanssasi", sanoi hän. "Kassanhoitaja teki vallan oikein.
+Olisimme molemmat hänen sijassaan tehneet ihan samoin".
+
+Leiv tuijotti paroniin kuin puusta pudonnut.
+
+"Sinä et ymmärrä minua", sanoi tämä. "Niin, niin, minä olen surukseni
+nähnyt, ett'ei sinulla ole lainkaan filosofiaa. Mutta joka ilman
+filosofiaa elää maailmassa, hän on juuri kuin kissanpentu, jolla ei
+vielä silmiä ole; hän on sokea. Laske kissanpentu maahan, niin se vierii
+ensimmäiseen vesilätäkköön ja hukkuu siihen. Jahkas minä sinua neuvon.
+Koetetaanpas Sokraten tapaan. Sanopas, kuinka monenlaisia ihmisiä meillä
+maailmassa on?"
+
+Leiv oli kiukuissaan. "Kahdenlaisia", sanoi hän, "pieniä roistoja ja
+suuria roistoja".
+
+"Hm, kyllä, kyllä", sanoi paroni ja nyökkäsi; "tuo sattuu jotenkin
+paikalleen, eikä siitä tykkönään filosofiaakaan puutu. Mutta et sinä
+minua oikein ymmärrä. Asian laita näes on semmoinen, että luonnolta
+puuttuu oikeutta. Elämä pitäisi olla, kuin sotakoulu; ei päästettäisi
+useampia sisään, kuin tarve vaatisi. Mutta luonto on sokea; ei se tunne
+valtiollista ekonomiaa eikä laskutaitoa. Se heittelee maailmaan
+kiinteätä ja irtainta ja on yhtä iloinen, sattui heille tilaa, taikka
+ei. Niin se on juuri kuin ankara isä, joka viskaa siittämänsä järveen,
+että oppisivat uimaan ... saavat auttaa itseään! ell'eivät kykene,
+vajoovat pohjaan ... mutta vääryys on siinä että toisilla on uimavyö...
+No! ymmärrätkös?"
+
+"En".
+
+"Otetaan esimerkki. Ajattele kassanhoitajaa. Hän oli yksi niistä, joille
+luonto oli tehnyt vääryyttä. Hän oli heitetty elämään; elää siis täytyi.
+Hän oli saanut siihen halua ja oikeutta myöskin; sen olemme kaikki
+saaneet, niin pian kuin tänne ilmestymme ... mutta luonto ei ollut
+pitänyt huolta siitä, että hän _voisi_ elää. Täytyi hänen siis itse
+katsoa eteensä. Hän korjasi luonnon erhetyksen. Mitä luonto oli häneltä
+pidättänyt, sen hän otti. Luonto se oli, eikä hän, joka syntiä teki".
+
+"Hm", sanoi Leiv.
+
+"Toinen esimerkki. Tuossa nyt olet _sinä_. Myöskin niitä, joita on
+viskattu järveen ilman uimavöitä. Olet roteva ja voimakas mies. Sinulla
+on sama oikeus ja halu elämään kuin muillakin; sinulla on väkevä ruumis
+ja lämmin veri, ja sielu, joka voi tuntea sekä iloa, että surua... Yhtä
+kaikki sinä täällä raadat kuin orja, etkä saa omaa elämääsi käyttää.
+Toisilla on, mitä sinulta puuttuu, niin elävät kuin linnut päivän
+paisteessa ja nauttivat kaikkea hyvää; sinä elät kuin orja. Tarvitset
+kaikki voimasi pysytelläksesi veden päällä, ett'et vajoisi pohjaan.
+Ymmärrätkös?"
+
+"Ymmärrän".
+
+Paroni jatkoi suuremmalla varovaisuudella, tutkien ja väijyen. "Jos
+sinulla nyt olisi uimavyö käsissäsi ... se ei ole omasi, koska luonto ei
+ole sinulle semmoista antanut ... jos sinulla olisi yhtä suuri oikeus
+siihen, kuin muillakin ... ja tietäisit, että vajoisit, ell'et sitä
+saisi... No niin! Tahdon vaan sanoa, että houkkio sinä olisit, jos
+ottamatta jättäisit!" -- "Kenties", sanoi Leiv.
+
+Paroni uskalsi jo mennä pitemmälle. "Totta puhuen", sanoi hän, "olen
+sinua usein kummastellut, kun noin ahkerasti itseäsi kulutat, vaikka
+helposti voisit itsellesi kaapata niitä elämän hyvyyksiä, joita luonto
+sinulta pidätti".
+
+"Millä tavalla?" sanoi Leiv.
+
+"Mitä sinä tarvitset tässä maailmassa voidaksesi nauttia elämän
+oikeuksia? Mitä varten sinä kulutat parasta ikääsi ja terveimpiä
+voimiasi?"
+
+"Saadakseni rahaa", vastasi Leiv.
+
+"Hah, hah! Aivan oikein! Rahaa! semmoista pahan päiväistä, joutavata!...
+Ei ole, kuin pieni kultanokare sinun ja oikeuksiesi, sinun ja elämäsi
+välillä! Ja tuo kultanokare makaa jaloissasi, etkä sinä pöllö osaa ottaa
+sitä ylös!"
+
+"Jaloissani --?"
+
+"Sinulla on, niinkuin tuollakin kassan hoitajalla, rahavarat
+huostassasi... Hän oli mies, joka ymmärsi oikeuksiaan käyttää ... tee
+sinä samoin!"
+
+Leiv lensi tulipunaiseksi ja nousi ylös. "Jo riittää", sanoi hän. "Että
+sinullakin voi olla tuommoisia kurjia ajatuksia, vaikka olet paroni".
+
+Jotain raakaa ilmestyi paronin kasvoihin. Hän kohautti olkapäitään ja
+nauroi. "Olkaamme rehellisiä toisiamme kohtaan", sanoi hän. "En minä ole
+paroni enemmän, kuin sinäkään. Olen köyhistä vanhemmista; luonto on
+tehnyt vääryyttä minulle, niinkuin sinullekin... Mutta kun tulin
+Amerikaan, näin tämän demokraatisen kansan panevan suurta arvoa
+ylhäiseen sukuun, ja sen semmoiseen; siitä syystä sanoin itseäni
+paroniksi... Valhettako? Eikös mitä. Oikeastaan ei ole mitään eroa minun
+ja jonkun paronin välillä; paroniksi syntyneellä ei ole enemmän paronin
+oikeuksia, kuin minullakaan; koko eroitus on vaan nimessä ja sen voin
+minä anastaa yhtähyvin, kuin joku muukin ... ja _se_ nyt ainakin on
+varmaa, että minulla on yhtä suuri halu ja oikeus elämään, kuin ikinä
+jollain paronillakin! Minun laitani on, niinkuin sinun: Tässä ruumiissa
+palaa myöskin elämän vastustamaton tuli ja tämä sielu himoitsee myöskin
+elämää ja iloa... Lyökäämme tuumat tukkoon, me molemmat! Seisomme
+samalla perustuksella; ruvetkaamme liittoon! Uskallusta tarvitaan tästä
+orjuudesta päästäksemme. Olkaa mies, Mr Hegglid..."
+
+Leiv seisoi ja tuijotti suu avoinna. Mikä muutos! Paronista oli kaikki
+loisto kadonnut. Kuka hän oli, joka tuossa nyt seisoi? Pieni, laiha
+nahjus miehekseen, ruma, raaka, huonosukuinen raukka, ja
+päällepäätteeksi vielä roisto. Leiv häpesi. "Hyvästi", sanoi hän.
+Paronin muoto muuttui. Kasvoissa kulki ikäänkuin kaksi aaltoa ristiin,
+viha toiseltapuolen, toiselta häpeä. "Anteeksi", sanoi hän ivallisesti,
+"anteeksi. Minä luulin herra Hegglidiä mieheksi. No niin, hyvä Jumala,
+tässä maailmassa kerrankin erehtyy... Hyvästi, hyvästi! Köyhyys ja
+ylpeys eivät sovi yhteen; kunhan olet minun ikäisekseni elänyt ja saanut
+kärsiä, mitä minä olen kärsinyt, niin tulet sinäkin filosoofiksi ja
+ilokseni minä sen päivän näen. Hyvästi lapseni". Leiv ei tavannut häntä
+koskaan enää.
+
+Mutta sen jäljestä hän tunsi itsensä merkillisen kylmäksi ja noloksi.
+Muistellessaan paronia, vihlasi rintaa raskas ja tukala vaiva, aivan
+kuin jotakin häpeällistä hetkeä ajatellessa. Se, mitä paroni oli sanonut
+ja joka niin inhottavan halpamaiselta kuului, oikeastaanhan se oli juuri
+samaa, jota hän omassa mielessään hautoi. Hänkin oli harmitellut ja
+uskonut elämän tehneen vääryyttä ja antaneen hänen viattomasti kärsiä.
+Hän oli tuskitellut osastaan ja ajatellut senlaista, joka oli melkein
+Jumalan pilkkaamista. Nyt se hänestä tuntui äärettömän miehuuttomalta.
+Hän häpesi kuin koira. Päästäkseen noista pahoista ajatuksista, hän taas
+ryhtyi työhön entisellä tavallaan. Valituksilla ei kumminkaan mitään
+voitettaisi; tyyneellä ja miehevällä ahkeruudella vaan.
+
+Oikeastaan ei hänellä suurta hätää ollutkaan.
+
+Hyvä palkka hänellä oli ja ensi vuonna hän saisi enemmän. Alfhildiä
+hänen ei tarvinnut epäillä. Tyttö, joka oli niin hyvää sukua, ei
+varmaankaan pettäisi. Ja kun hän kerran oli neljä vuotta odottanut,
+odottaisi hän vielä viidennenkin. Heti, kun hänelle karttuisi sen verran
+rahoja, että saattoi määrätä, milloin kotiin aikoi, kirjoittaisi hän
+Alfhildille ja kertoisi kaikki. Nyt hän antoi olla kirjoittamatta, kun
+ei mitään hauskaa ollut kerrottavana. Nämä terveiset saatuaan, Alfhild
+kyllä ymmärtäisi tarkoituksen.
+
+Aika kului. Hän kummasteli, kun ei saanut mitään tietoa Alfhildistä.
+Mutta ei hän mitään pahaa ajatellut. Isä aina kirjeessään tyttöä kiitti
+ja sentähden luuli hän kaikki olevan hyvinpäin. Tosin hänestä paljon
+puhuttiin, kirjoitti Åsbjörn; mutta ihmiset olivat aina nopeat
+sanomiseen. Kevät puoleen, kun Knut ja Alfhild kihloihin menivät, sai
+Leiv kirjeen isältään, joka teki hänet levottomaksi. Alfhild oli terve
+ja hyvinvoipa, hän sanoi. Hän oli usein seuroissa, ja ihmiset puhuivat
+varmana asiana että Knut Åsen häntä kosi. Toiset sanoivat vielä
+enemmänkin. Mutta, arveli Åsbjörn entiseen tapaansa, ei siitä huolinut
+olla millänsäkään. Vaikea mahtoi olla semmoisella tytöllä, joka oli
+kaikkien mielitietty, kun pojat aina ympärille tunkivat ja oma oli
+kaukana poissa. Mutta Alfhildistä ei Åsbjörn tahtonut pahaa uskoa.
+Hänellä oli niin kauniit kasvot ja uskolliset silmät. Jos häntä
+epäilisi, niin ketäpä silloin voisi uskoa. Mutta varmaan Alfhild sitä
+kummasteli, ett'ei Leiv hänelle mitään kirjoittanut. Tuosta Leiv
+säikähti. Uudelleen hän kävi levottomaksi ja sai pimeitä ajatuksia.
+Öisin hän istui ja kirjoitti Alfhildille kirjeitä, jotka aamulla jälleen
+poltti. Päivillä hän teki työtä kuin hurja. Nyt täytyi kiirehtiä. Aika
+kului, eikä hän vielä ollut pitkälle päässyt; kuinka hänen kävisi?
+Tultiin kesään; hänen levottomuutensa kasvoi. Kasvot kävivät kalpeiksi
+ja jotka sattuivat katsomaan häntä silmiin, huomasivat niiden käyneen
+entistä raivokkaammiksi. Toisinaan Alfhildiä muistellessa hänelle
+juohtui mieleen tuo filosofiia, joka kerran oli niin inhottavalta
+tuntunut. Jos onni häntä petti tässä ainoassa, jota hän oli halunnut ja
+jonka tähden hän niin kovasti oli työtä tehnyt ... silloin hän kumminkin
+tulisi siihen päätökseen, että elämä oli vääryyden puolella.
+
+Hän oli kirjoittanut isälle kotiin ja pyytänyt tätä ottamaan täyden
+selon Knutin ja Alfhildin asiasta ja sitten kertomaan hänelle kaikki,
+mitään peittelemättä. Kun hän saisi vastauksen tähän, hän heti
+kirjoittaisi pitkän kirjeen Alfhildille. Syyspuoleen se tuli. Mutta näin
+siinä kerrottiin:
+
+"Nyt ennemmin vaikeneisin kuin puhuisin, jos mieleni mukaan tehdä
+saisin. En olisi tätä koskaan Alfhildistä uskonut. Mutta tässä
+maailmassa ei pidä mihinkään luottaa, tytön silmiin kaikista vähemmin.
+Ei ole mikään varmaa eikä totta, paitsi kuolema, sanoivat vanhat. Olen
+niin väsynyt ja surullinen, ett'en kykene pitkältä kirjoittamaan.
+
+Enkö sitä ajatellut silloin kuin läksit että vaarallista oli jättää
+tyttöä noin kauas luotaan. Ne ovat niin heikkoja, kun pojat niitä
+ahdistavat. Knut Åsen oli kaunis mies ja sen lisäksi teräväjärkinen. Hän
+osasi asettaa koukkunsa niin että kala tarttui.
+
+Kerrotaan tosiasiana, että Knut ja Alfhild syksyllä viettävät häitä;
+sunnuntaina kuulutetaan ensi kerran. Varmaan en tiedä, millä mielellä
+Alfhild on. En ole tavannut häntä kaukaan aikaan kahden kesken; hän
+näytti välttävän minua, ja niinpä annoin hänen olla. Olenhan minä
+puolestani semmoiseen tottunut. Mutta sinun tähtesi se minuun kävi niin
+pahasti, ett'ei sitä tiedä muut kuin Herra itse.
+
+Sanotaan, ett'ei Alfhild ole varsin iloinen. Jos saattaisit lähteä
+kotiin, niin täällä ei ole kellään aavistusta mistään. Ennemmin
+kuitenkin tahtoisin, ett'et välittäisi semmoisesta tytöstä, johon noin
+vähän on luottamista. Mutta nuoruus ei semmoista kysy eikä rakkaus
+myöskään. Kuta enemmän saa kärsiä ystävänsä tähden, sitä enemmän häntä
+rakastaa. Elä sure liian paljon; minä tiedän, että jaksat kuorman
+kantaa. Toivoa on siksi kuin papin eteen menevät".
+
+Leiv luki kirjeen. Luki moneen kertaan. Tutki siksi, ett'ei saanut siitä
+enää mitään käsitystä. Koko seuraavan päivän sanottiin hänen kävelleen
+ympäri tuijottavin silmin ja puhellen itsekseen; ei hän vastannut, jos
+jotain kysyttiin, vaan käyttäytyi kuin mielipuoli. Mutta seuraavana
+päivänä oli hän rauhallinen ja kylmä. Silmissä oli kova katse ja kalpea
+hän oli kuin kuolema; ilkeältä hän näytti, aivan kuin kantaisi
+mielessään pahaa ajatusta; mutta levollinen hän oli. Hän oli sanonut
+itselleen: "Alfhildin minä otan hyvällä tahi pahalla; ell'en saa häntä
+Jumalan avulla, niin pidän itse neuvoa..."
+
+Kahdeksan päivää hän teki työtä niinkuin ennenkin. Silloin läksi isäntä
+pitemmälle matkalle, jättäen Leivin taloa hoitamaan. Toisena yönä Leiv
+katosi. Väki häntä etsi, peljäten pahinta; Leiv oli viime aikoina ollut
+niin kummallinen, mutta häntä ei kuulunut, eikä näkynyt. Isäntä tuli
+kotiin. Hän huolestui kovin, sillä hän oli Leivistä pitänyt. Uudelleen
+aljettiin häntä hakea, silloin isäntä huomasi, että rahalaatikko oli
+tyhjennetty. Siinä oli ollut paljon rahoja, sillä hänen oli piakkoin
+maksettava suurempi summa talon menoja. Ja Leiviin hän oli luottanut,
+niinkuin itseensä. Nyt vasta hän alkoi epäillä. Kaupungissa hän sai
+tietää, että useampia laivoja juuri sinä yönä oli lähtenyt Europaan.
+Leivin nimeä ei löydetty; mutta joku oli nähnyt häntä kaupungissa sinä
+yönä. Asia oli päivän selvä. Leiv oli ottanut kassan mukaansa ja
+karannut.
+
+Ja niin Leiv kuitenkin oli huonoa sukua.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Alfhild ei iloista päivää nähnyt senjäljestä, kuin Knutille oli
+lupauksensa antanut. Samassa kun se oli tehty, tiesi hän varmasti
+saavansa katua. Vanha rakkaus Leiviin heräsi uudelleen. Yksin ollessaan
+hän enemmän ajatteli Leiviä, kuin Knutia. Monena iltana hän itkuunsa
+nukkui; monta yötä hän valvoi pahojen unien tähden.
+
+Mutta nähdessään, kuinka vanhukset olivat iloisia siitä että hän
+Knutille meni, ja kuinka Knut oli onnellinen, hän hiukan tyyntyi ja
+saattoi unhottaa surunsa hetkeksi. Kyläläisten seurassa hän iloitsikin;
+sillä tätä kihlaustaan hänen ei tarvinnut hävetä. Ja jos heidän puheensa
+häntä kiusasivat, lohdutti hän itseään sillä, ett'ei Leiv kumminkaan
+tulisi. "Eikä hän kirjoita, ei kirjoita", sanoi hän itsekseen. "On kai
+löytänyt jonkun toisen Amerikassa, arvaan ma. Semmoiset ihmiset eivät
+ole enemmän luotettavia yhdessä, kuin toisessakaan".
+
+Mitä pitemmälle aika kului, sitä surullisemmaksi hän kävi. Olihan Knut
+tosin kaunis ja iloinen poika; mutta ei hän kuitenkaan ollut se oikea.
+Kun Knut laski leikkiään, tuli Alfhild aina hauskalle mielelle. Mutta
+hauskuuden alla oli jotain kylmää, joka ei tahtonut sulaa: Knut tuntui
+sittenkin vieraalle. Kun Knut otti häntä syliin, kävi hän niin hämilleen
+ja ujosteli juuri kuin se, joka tietää myövän itsensä talosta ja
+tavaroista. Tämä ei ollut hänen omansa; ei hän tälle mennyt täydellä
+palavalla halulla. Välistä hän melkein tuumaili purkaa koko kihlauksen.
+Sitten hän lähtisi Leivin jäljestä Amerikaan; siellä ei tullut suku,
+eikä rikkaus kysymykseen. Mutta vanhukset säälitti häntä ja Knut
+myöskin, eikä hän sen lisäksi tiennyt, jos Leiv hänestä enää välitti. Ei
+hän kirjoita, ei hän kirjoita, valitti hän itsekseen. On kai löytänyt
+paremman Amerikassa! Eräänä iltana ajatteli hän mennä Hegglidiin,
+tapaamaan vanhaa Åsbjörniä. Mutta hän katui tiellä ja kääntyi takaisin.
+Pitäjäs, vanhemmat, Knut... Olkoon sinänsä, ajatteli hän itsekseen ja
+värisi vilusta.
+
+Vanhemmat huomasivat, ett'ei hänen laitansa ollut oikea; Knut huomasi
+sen myöskin. Se huolestutti heitä, Knut pelkäsi: Ehkä hän kuitenkin
+katui, ett'ei ottanut Björn Haugstadia? Vanhukset eivät tienneet muuta
+neuvoa, kuin kiirehtiä häitä. Naimiseen päästyään hän kyllä
+rauhoittuisi. Knut arveli samaa. Ja kun he puhuivat siitä Alfhildille,
+oli hänkin melkein yhtä mieltä. "Tehkää, niinkuin tahdotte", sanoi hän.
+Hääpäivä määrättiin, kirkossa kuulutettiin ja Dalessa pidettiin suuret
+kestit. Nyt täytyy koettaa olla iloinen, ajatteli Alfhild.
+
+Mutta illempana lauloi joku pihassa korkealla ja kovalla äänellä:
+
+      Johdottaan tytön mieli lentää,
+      Ei sydämmessä häll' ole kenkään,
+      Hän kiintyä ei voi yhteenkään,
+      Vaan vuoroin on oma tuon ja tään.
+
+Se oli Björn Haugstad. Alfhild kalpeni ja istui paikallaan, kuin kuva.
+Juostiin ulos ottamaan miestä kiinni. Mutta hän ei ollut niin humalassa,
+ett'ei päässyt pakoon vilistämään. Leikki ja tanssi alkoivat. Mutta
+Alfhildin mielestä oli ilo loppunut sinä iltana.
+
+Vanha Åsbjörn Hegglid oli näinä aikoina suruunsa menehtyä. Kuinka pojan
+kävisi. Tyyntä, mutta syvää vettä siinä oli. Ei Leiv kehenkään leikillä
+kiintynyt. Åsbjörn mietti, mitä hänen tuli tehdä. Oli varsinkin yksi
+ajatus, joka ei antanut hänelle pahaakaan rauhaa, vaikka hän aina koetti
+sitä karkoittaa. Hänen teki mielensä hävittää kaikki, mikä ei kunnialla
+hänen omaansa ollut. Jos hän sen teki, poistuisi synti suvusta ja onni
+tulisi sijaan. Mutta sitä tuumaillessaan juohtui hänen mieleensä, ett'ei
+nuo oikeastaan hänen rahojaan ollutkaan, vaan _Leivin_. Oliko hänellä
+oikeutta antaa pois toisen omaa? -- Mutta kun ne eivät olleet
+kunniallisia rahoja? -- Niin, mutta kun ne olivat _Leivin_. -- Kauan
+aikaa hän näin mietiskeli sinne ja tänne. Ajatteli välistä kysyä
+papilta. Mutta luuli tietävänsä, mitä pappi vastaisi. Semmoisten oli
+helppo puhua. Eivätpähän ne tienneet, minkälaista huonompain ihmisten
+elämä oli. Joutavaa oli mennä papille mitään puhumaan; siitä vaan tulisi
+erehdyksiä. Åsbjörn jätti sikseen. Mutta itse hän ei tullut selville.
+Hän koetti päästä asiasta sillä, että antoi kymmenen taaleria köyhille.
+Mutta kun Alfhildiä kolmas kerta kuulutettiin, antoi hän taaskin viisi
+taaleria. "Sinä varmaan olet parempi, Åsbjörn, kuin mitä ihmiset
+luulevat", sanoi pappi. Åsbjörnille nuo sanat tekivät hyvää, eikä paljoa
+puuttunut, ett'ei hän niiden johdosta saanut parempia toiveita.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Leivillä oli vaivaloinen matka. Syysmyrskyt ajelivat heitä edes
+takaisin; toisinaan tiesivät missä olivat, toisinaan ei. Kaksi kertaa
+luulivat varmasti olevansa kuoleman omat. Mutta he pelastuivat ja
+tulivat vihdoin viimeinkin Englantiin. Leiv läksi heti toisella laivalla
+Norjaan. Silloin oli jo myöhäinen syksy.
+
+Hän astui maalle samalle sillalle, jossa isästään oli eronnut. Ei hän
+uskaltanut sitä ajatella. Ravintolaan läksi niin pian kuin kerkesi,
+mielissään siitä ett'ei kukaan häntä tuntenut. "Minä kun luulin tulevani
+takaisin oikein mahtimiehenä", nauroi hän itsekseen.
+
+Hän oli laihtunut, silmät olivat syvemmässä, kasvot terävät ja täynnä
+partaa. Saas nähdä, vieläkö Alfhild minua tuntee, ajatteli hän. Enemmän
+hän kuitenkin nyt oli mahtimiehen näköinen, kuin kodista lähtiessään.
+
+Ei häneltä vielä ollut kaikki toivo mennyt. Eräästä merkistä päättäen,
+hän uskoi onneensa. Amerikasta laivaan astuessaan oli hän ajatellut: jos
+hengissä tulen kotiin, senjälkeen mitä nyt olen tehnyt, niin ei se ole
+itseni tähden; mutta varmaan se tarkoittaa silloin, että Alfhildin pitää
+minut omakseen saada. Nyt hän oli saapunut perille, vastoin luuloaan.
+Siis mahtoi se olla Alfhildin tähden. Eikä hän voinut uskoakaan, että
+senlainen tyttö kuin Alfhild olisi epärehellinen. Hän saattoi unhottaa
+itsensä hetkeksi, mutta kun tiuka tuli, hän kyllä muistaisi sanansa ja
+pitäisi sen. Ja kun Alfhild kerran oli hänen ... kaksin, kolmin
+kertaisesti hän silloin sovittaisi sen, minkä nyt oli rikkonut. Ei
+Alfhildin sukuun saisi pieninkään tahra häntä seurata.
+
+Hän meni alas ravintosaliin. Siellä istui paljon maalaisia juomassa; oli
+jo ilta. Toiset olivat humalassa. Sali oli kuin sumussa raskaasta
+ilmasta ja tupakan savusta; rähinä, kiroukset, puhe ja pauhina täyttivät
+huoneen. Leivin teki mieli kääntyä pois. Mutta siellä istui joku --
+kukahan se oli? Hän oli enemmän humalassa kuin muut, kiljui kahta
+kauheammin, löi nyrkkiä pöytään ja huusi kirous-sanoja... Se oli Björn!
+-- Björn Haugstad.
+
+Leiv pyysi olutta ja istahti. Hän oli kalpea. Nyt saan kuulla...
+ajatteli hän.
+
+Björn parast'aikaa kerskaili uudesta hevosestaan. Sitä vasta oli koni;
+ei sen vertaa koko pitäjäässä. Niin pulskaa elukkaa ei hän vielä koskaan
+ollut nähnyt. Perhana vie, kuinka se osasi juosta. Ja sitten se oli niin
+viisas. Kun näki vaan varjonkaan piiskasta, niin jo laski ravia. Eikö
+tehnyt kenenkään mieli vaihtaa?
+
+Uusi vieras tuli tupaan. Hän oli korkea ja raskas, mustanpuhuva ja ruma,
+ruskeat kasvot hänellä oli ja huulissa ilkeä hymy; harmaa hiussuortuva
+riippui toisen korvan alta. "Hyv'iltaa Björn", sanoi hän ja laski
+raskaan kätensä Björnin olkapäälle. "Hyv'iltaa Hans!" huusi Björn. Leiv
+säpsähti, tuijotti mieheen ja tunsi hänet. "Vieläkö sinä elät, roisto",
+ajatteli hän, "sinä, joka veit minulta rohkean mieleni ja iloisen
+lapsuuteni".
+
+"Täälläkö sinä istut Björn", sanoi Hans. "Luulin sinun olevan varsin
+toisaalla tänä iltana?"
+
+"Thyi!" sylkäsi Björn ja joi. Sitten hän lauloi:
+
+      "Ja jos mua vihkituoliin pyydät,
+      Mun ennen kuusehen hirteen syydät;
+      Ja ennen käyn tuonelan aaltoihin,
+      Kuin sulle morsiusvaatteisin".
+
+"He--he", sanoi Hans. "Tuskinpa vaan se tyttö niin sanoo, joka näinä
+päivinä morsianna on". "Hän! -- Hänelle se on yhdentekevä. Senlaiset
+eivät mene naimiseen pojan, vaan talon kanssa. Sen mahdat tietää.
+Terve!" "Terve, terve!" -- Leiv istui, kuin päähän lyöty, suu riippui
+avonaisena, kurkku kävi kuivaksi... "Ihmiset sanovat", alkoi Björn
+uudelleen. -- "Ihmiset ovat sanoneet, että minä siitä hentusta pidin. --
+Sitä ei kukaan tiedä", -- hän joi -- "ja sama se, oli niin tai näin...
+Kaunis hän oli peijakas... Sanokoot mitä hyvänsä, mutta ei hänen
+vertaistaan koko kylässä ollut. -- Terve! -- Mutta minä en koskaan
+häneen luottanut. Ja siinä tein juuri oikein minä syntisparka". Hän löi
+pöytään; pullo kaatui kumoon, olut juoksi lattialle; sitte hän
+heittäytyi pöydän yli mahalleen ja itki ääneen. "No, no Björn",
+irvisteli Hans, "elä itke! elä itke! eihän sinulla ole itkun syytä.
+Sinun eukkosi saattaa olla yhtä hyvä kuin Knut Åsenin, vaikk'ei hänen
+nimensä ole Dalen Alfhild!"
+
+Joku purskahti niin kamalaan nauruun, että kaikki jäivät sitä
+kuuntelemaan, niin humalassa kuin olivatkin. Mutta samassa oli hän
+tuvasta ulkona. "Se oli vaan eräs hullu englantilainen", sanoivat
+ihmiset. Sitten he alkoivat juoda taas ja ilta päättyi hirmuiseen
+tappeluun, jossa useat saivat pahoja vammoja, Björn Haugstad kuitenkin
+enin.
+
+Mutta silloin jo Leiv Hegglid makasi meren pohjassa.
+
+Samaan aikaan kuin tämä kaupungissa tapahtui, oli Dalessa kolmannen
+hääpäivän ilta. Pidot olivat suuret ja komeat, niinkuin jo edeltäpäin
+sopi arvata. Surullista kumminkin oli, ett'ei morsian ollenkaan
+näyttänyt iloiselta. Hän istui niin kylmänä ja kalpeana kauniin
+kruununsa alla, että kaikki sitä ihmettelivät ja kävivät pahalle
+mielelle. Ei hän kertaakaan nauranut, jos hymyili joskus, oli se kolkkoa
+ja ilotonta. Silmät olivat kovat ja jäykät, aivankuin unitautisen. Knut
+teki, minkä voi, saadakseen eloisuutta seuraan; mutta jotkut luulivat
+tietävänsä, ett'ei hän ollut niin iloinen, kuin oletteli.
+
+Puhuttiin, että Alfhildin oikea sulhanen kuitenkin oli Amerikassa. Yksi
+ja toinen Björn Haugstadin pilkkarunoista pujahti esiin. Muutamat pojat,
+joiden sydäntä vielä kirvelteli Alfhildin tähden, purkivat kiukkuansa
+haukkumasanoilla ja pilkkarunoilla. Kun juomat alkoivat mennä päähän,
+tulivat he rajuiksi ja hulluiksi. Toisen päivän iltana oli tanssissa
+muutamien käsissä puukot välkkyneet ja sulhanen istui enemmiten
+vanhuksien luona. Kolmannen päivän iltana alkoi sama leikki. Hurjassa
+tanssissa he lensivät ympäri, heiluttivat puukkoja korkealla ilmassa ja
+huusivat kuin villit. Knut oleskeli tuvassa. Kalpeana istui Alfhild
+omansa ja Knutin äidin keskellä vaimojen joukossa. Sydäntä niin särki,
+ett'ei hän välittänyt mistään. Leiviä hän ajatteli. Tavan takaa oli hän
+näkevinään, kuinka Leiv tuli ovesta sisään aivan kuin sankari kansan
+runossa, -- tarttui kiinni noihin irvistelijöihin ja viskasi yhden
+toisensa jälkeen, kuin vanhan lapasen ikkunasta pellolle, -- otti sitten
+hänet käsivarrelleen, nousi hevosen selkään ja ratsasti metsään. "Nyt
+lemmessä elämme toistemme kanss', emme erkane milloinkaan!" -- Tuo näky
+sitä enemmän valtasi hänen mielensä, mitä rajummaksi kävi melu. Hän vaan
+istui ja tuijotti oveen ikäänkuin odottaen jonkun tulevan. Äiti ja
+toiset vaimot koettivat turhaan saada häntä puheesen. Kysyttiin,
+tahtoiko hän tanssia; ei. Tahtoiko sisään sulhasen luokse? Ei. Hän ei
+tahtonut mitään. Kuin houreissa hän istui ja katseli kummallisia
+näkyjä...
+
+Vihdoin hän äkkiä syöksähti ylös, vihlaisevalla huudolla mursi tien läpi
+naisten kehän ja tanssivien piirin, lähestyen ovea epävakavin askelin;
+kalman kalpea hän oli, silmät tunkivat ulos kuopistaan, suurina ja
+valkeina, hirvittävät nähdä.
+
+Sillä ovessa seisoi Leiv, pitkänä ja vaaleana; suuret, kiiltävät silmät
+tuijottivat häneen kylmästi ja kalpeasti, kuin kaksi kuuta, märkä tukka
+riippui suortuvissa alas otsalle, suu oli puoleksi auki ja sieltä kiilui
+valkoiset hampaat, nuttu oli märkä, koko mies oli märkä; ja kun hän
+kulki, näytti hän kahlaavan polvia myöten vedessä. Alfhild kuroitti
+käsiänsä ja tahtoi hänen luokseen. "Leiv!" huusi hän tukahdetulla
+äänellä. "Leiv!" uikutti hän niin surkeasti, että se itkien ja suhisten
+kävi huoneesta huoneesen kautta koko talon; samassa hän tunnottomana
+kaatui maahan ja kannettiin pois. Kaikki peljästyivät, humalaiset
+selvisivät, naiset huusivat; samana iltana läksivät häistä kaikki muut,
+paitsi lähimmät sukulaiset.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Alfhild sairastui tämän jälkeen. Kun sitten parani taas, oli hän kuin
+toinen ihminen, surullinen, vakava ja hiljainen. Knut huolehti hänestä
+niin hyvin, kuin ikään voi ja Alfhild oli ystävällinen hänelle vastaan.
+Mutta ilosta ei siinä talossa paljon lukua ollut.
+
+Sanottiin Alfhildin usein näkevän Leiviä. Mutta ei hän siitä enää
+peljästynyt, vaan puhutteli häntä niinkuin muitakin ihmisiä. Knut sattui
+joskus kuulemaan. Silloin hän itki. Semmoisina hetkinä ei hyödyttänyt
+mitenkään koettaa Alfhildia puhutella; hän ei kuullut. Knut koetti
+laulaa virsiä ja rukoilla; mutta sekään ei auttanut. Hän antoi kutsua
+lääkäriä ja pappia, vaan kaikki turhaan. "Elä sitä niin sure", sanoi
+Alfhild, "ei se niin pahaa ole". Jonkun vuoden kuluttua hän siihen jo
+ikäänkuin tottui. Silloin se itsestään taukosi. "Nyt Leiv on saanut
+rauhan", sanoi Alfhild. Mutta senjälkeen hän pian kuoli.
+
+Vanha Åsbjörn oli myöskin kuollut. Heti häiden jälkeen hän oli myynyt
+talonsa ja antanut kaikki köyhille, jättäen vaan hiukan itselleen. "Ei
+se Leiviä paljon auta siellä missä hän nyt on", ajatteli Åsbjörn; "mutta
+synnin -- synnin täytyy tulla pois suvusta". Senjälkeen ei hän kauan
+elänyt. Pitäjäläiset saattoivat häntä miehissä hautaan. "Parempi hän oli
+kuin luultiin", sanoi pappi ruumissaarnassansa, ja se oli kaikkien
+mielestä kohdalleen lausuttu.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näistä kovan-onnen kohtaloista tehtiin surullinen laulu, joka loppui
+näin:
+
+      Jumal' armahda Dalen neittä,
+      Oli kaunis nainen hän.
+      Mut sydän heikko ja vilpikäs
+      Hält' turmeli elämän.
+      -- Meren aallot mustina itkee.
+
+      Jumal' armahda kaikkia meitä!
+      Niin lieto nuoruus on.
+      Se rikkoo, jott' ikipäiviinkään
+      Sit' on korjata mahdoton.
+      -- Meren aallot mustina itkee.
+
+
+
+
+KOSTO.
+
+
+
+
+Åsulv ja Bergljot rakastivat toisiansa. Eräänä kauniina iltana olivat he
+ottaneet toisiaan kädestä ja luvanneet, ett'ei muu kuin kuolema heitä
+eroittaisi, ja senjälkeen he tapasivat toisiaan sangen usein. Ja toisena
+iltana, se oli talvella, olivat he itkien ja surren vakuuttaneet että
+mitä silloin olivat vannoneet, siinä pysyisivät, vaikka maailma nurin
+menisi!
+
+Sillä Tarald, Bergljotin isä, ei tahtonut suostua. Hän ei suorastaan
+voinut kärsiä Åsulvia, eikä sietänyt häntä silmiensä edessä. Ja minkä
+Tarald Hankastad kerran päähänsä sai, se siellä pysyi.
+
+"Sinun täytyy ottaa Pål Bråte", sanoi hän Bergljotille. "En ota", sanoi
+Bergljot. "Otat", sanoi Tarald. "Nähdäänpäs", sanoi Bergljot. "Niin,
+nähdäänpäs, etkö ota", tuumaili Tarald.
+
+Eräänä iltana oli Pål Bråte Hankastadissa. Komea mies, mutta vanhan
+puoleinen ja lyhyenläntä. "Siinä on kosijasi", sanoi Tarald. "Omakseni
+ei hän milloinkaan tule", vastasi Bergljot. "No, kylläpä sinä olet
+hyvä!" huusi Tarald ja kalpeni; se ennusti aina pahaa. Bergljot ei
+uskaltanut vastata. "Ja tiedäkin että kohtelet häntä siivosti --
+ymmärrätkös?" -- "Niin siivosti, kuin voin", sanoi Bergljot.
+
+Tarald ja Pål juttelivat koko illan ja ryypiskelivät paloviinaa jotenkin
+runsaasti. Lopulta he alkoivat pitää kovempaa ääntä. Tarald huusi
+tytärtänsä ja Bergljotin täytyi tulla. "Nyt on minun tahtoni ja
+aikomukseni", sanoi Tarald, "että sinä keväällä seuraat tätä rehellistä
+nuorta miestä Pål Bråtea, ensin alttarille ja sitte hänen kotiinsa; mitä
+siihen sanot?" Bergljot aikoi panna kovan kovaa vastaan. Mutta isä
+katsoi niin terävästi, että hänen täytyi painaa päänsä. Hän katseli
+alas, ajatteli hetken ja vastasi sitten hiljaa: "Jos niin on, että
+suorastaan aiot pakoittaa minua siihen vastoin tahtoani ... niin seuraan
+minä häntä ... alttarille ... mutta kauemmaksi en". Hän suoristi itsensä
+ja vaaleni.
+
+Tarald aikoi käydä kiinni, mutta Pål sanoi: "Hyvä on, Bergljot, kun
+kerran tulemme niin pitkälle, niin voimmehan puhua lopusta sitten".
+"Oikein sanottu!" huusi Tarald ja löi nyrkkiä pöytään; "terve! -- Pål
+Bråten ja Bergljot Taraldin tytär Hankastadin juhlamalja!" He joivat;
+Bergljot pujahti ulos.
+
+Sinä iltana hän niinkuin edellä kerrottiin, tapasi Åsulvia. Sillä Åsulv
+tiesi tuosta uudesta kosijasta ja väijyili talon ulkopuolella. Ja siinä
+kun he seisoivat kuiskaillen surussaan ja hädässään, päättivät he, että
+Bergljot seuraisi Pålea alttarille; mutta siellä hän vastaisi kieltäen
+papin kysymykseen; siinä tapauksessa ei heitä yhteen vihittäisi, sen he
+tiesivät ja ainahan asiat sitten jollakin tavalla selviäisi.
+
+Keväällä vietettiin häät suuresti ja komeasti. Kaksi soittajaa siellä
+oli ja paljon ihmisiä myöskin. Itse pappikin oli kutsuttu; hän istui
+pöydän päässä, söi ja joi pitäjään etevimpien talonpoikien parissa.
+
+Mutta kun oli tarpeeksi asti syöty ja juotu, vei Tarald pappia
+erinäiseen kamariin. "Tänään on paha merrassa", sanoi Tarald. "Pahako
+merrassa?" sanoi pappi ja katsoi häneen. "Niin", sanoi Tarald, "pelkään
+tyttärelläni olevan jotain kirottua mielessä". "Ooho", sanoi pappi ja
+myhähti, "vai niin on laita? Näin kyllä, ett'ei morsian ole juuri
+iloinen, ja olen ennakolta kuullut puhuttavan yhtä, toista; mutta
+arvaan, ett'ei tuo niin vaarallista ole. Semmoisia on ennenkin tavattu
+ja kaikki ne ovat taipuneet alttarin eteen tultuaan. Olkootpa kuinka
+kovaluontoisia hyvänsä, siellä ne sulavat. Itkeä piristävät hiukan ja
+unohtavat sitten pian". "Se nyt on yhden tekevä", sanoi Tarald; "mutta
+jos tyttäreni keksii jotain hulluutta tänään, niin elä ole
+kuulevinasikaan, vaan laita heidät yhteen kuitenkin! -- Lupaa se; et
+tule sitä katumaan". "Kyllä, kyllä; sinä olet hyvä mies Tarald ... ja
+tyttäresi, näetkös ... niin -- niin; en ole vielä ikinä nähnyt tytön
+monta päivää surevan, kun kerran on naimiseen tullut. Ne ovat kuin
+pienet lapset, mikä kerran on nähtävistä pois, se mielestäkin haihtuu;
+minä teen, niinkuin käsket, Tarald ja tiedän, että minua sitten
+muistat". "Varmaan", sanoi Tarald ja puristi papin kättä.
+
+Sitten he menivät kirkkoon. Pappi piti pitkän puheen. Hän sanoi, että
+meidän tuli kurittaa ja ristiinnaulita oma tahtomme ja saisimme olla
+varmat siitä, että Jumala itse oli meille määrännyt juuri sen, jonka
+kanssa ensiksi alttarin eteen astuimme. Ja suuri synti oli ruveta
+Jumalan tahtoa vastustamaan. Jos sokeassa sydämmessään luuletteli
+jotakin toista paremmaksi, oli se vaan lihan ja saatanan kiusausta ja
+ihmisen tuli karttaa, ett'ei semmoiselle korvaansa kallistaisi, sillä
+helvetti silloin olisi edessä. Taraldin mielestä se oli verraton puhe ja
+Pål arveli samaa. Mutta Bergljot ei sitä paljon kuunnellut. Hän seisoi
+ja vapisi aivan kuin olisi ollut hengen hädässä.
+
+Pappi alkoi vihkimisen, Pålilta kävi hyvin. Mutta kun Bergljotin vuoro
+tuli, meni kaikki päin mäntyyn. Tyttö vastasi: "En", niin kovasti ja
+terävästi, että sen jok' ikinen kuuli. Pappi tuntui vähän epäilevän ja
+vilkuili syrjään; mutta siellä seisoi Tarald ja iski silmänsä häneen
+niin jäykästi, että pappi kohta sai rohkeutensa takaisin ja pitkitti
+vihkimistä ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunut.
+
+Toisessa kysymyksessä kävi samalla lailla. Alhaalla kirkossa syntyi
+levottomuutta: mutta ihmiset eivät olleet oikein selvilläpäin ja niinpä
+he ajattelivat että morsian varmaankin erehdyksestä vastasi hullusti.
+Vanha lukkari istui penkissään ja töllisteli: Morsian on mahtanut juoda
+viinaa tänäpäivänä, ajatteli hän. Tarald seisoi vankkana ja melkeinpä
+paahtoi pappia silmillään; vihkimistä jatkettiin.
+
+Bergljot peljästyi ja kävi hämilleen. Hän vapisi niin, että Pålin täytyi
+häntä tukea, vaikka itsekin tunsi heikkoutta polvissaan. Kolmas vastaus
+tuli niin matalana ja epävarmana, ett'ei sitä kukaan oikein kuullut;
+pappi kiiruhti aivan kuin olisi hän seisonut tulisilla hiilillä.
+
+Lopuksi ei Bergljot enää kuullut, eikä nähnyt mitään. Kuinka tämä kaikki
+oli käynyt? Eikö hän vastannut tarpeeksi selvällä äänellä? Oliko hän
+erehtynyt kysymyksistä. Raju tuska hänet valtasi; olisi tahtonut huutaa,
+vaan ei voinut, tahtoi paeta tiehensä, mutta ei saanut jalkaa
+nostetuksi; hän oli, kuin kiini lyöty, silmissä kaikki pyöri, kaukaa
+kuului surinaa, suhinaa ja huutoa, alttaritaulu nousi ja laski, kuin
+meren aalto, kuva kääntyi ja tuijotti... Pappi luki yhä kiivakammin ja
+hikoili; samassa kun Bergljot vaipui alas matolle, oli pappi joutunut
+siunaukseen. Pål polvistui hänen viereensä, pappi laski kädet heidän
+päällensä ja siunasi ... ja niin he olivat liitetyt yhteen Jumalan ja
+ihmisten edessä. Tarald riensi itse auttamaan morsianta, joka oli
+melkein pyörryksissä.
+
+"Mitä Jumala on yhdistänyt, sitä ihminen ei saa eroittaa", lopetti
+pappi; hiki oli kohonnut hänen otsallensa. "Elä sitä niin pahaksi pane,
+lapseni", kuiskasi Tarald, "ajattele, että olet nyt hyvässä naimisessa".
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana syksynä oli pappi virkamatkalla Stöleen; Hallvard Stöle oli
+kuolemaisillaan ja halusi ehtoollista; renkipoika tuli veneellä pappia
+noutamaan. Oli tunnin aikaa soudettavaa, ennenkuin Stöleen päästiin.
+Ruma oli ilma, mutta pappi läksi kuitenkin.
+
+Kun toimitus Stölessä loppui, oli jo sangen myöhäistä ja ilma näytti
+epäilyttävältä. Papin täytyi kiirehtiä. Hän juoksi veneesen ja kääriytyi
+turkkiinsa; "ala soutaa poika!" sanoi hän; ja poika työnsi veneen
+rannasta. Kun pappi oli istunut paikalleen, huomasi hän, ett'ei hänellä
+nyt ollutkaan sama poika, kuin tullessa; sillä tämä souti paljon
+paremmasti. Kasvoja ei hän voinut näin pimeässä nähdä. Hän vaipui
+ajatuksiin. Tuo Hallvard Stöle oli ollut kummallinen mies. Kova kuin luu
+ja itsepintainen, mutta usein viisaampi kuin olisi luullut: Hm! hän oli
+pettänyt pappia saatavissa, maksanut kymmenykset keveillä jyvillä,
+varastanut puita toisten metsästä ja tehnyt useita semmoisia kelmitöitä,
+mutta nyt hän oli muserrettu. Niin oli pehmeä kuin lapsi. "Luuletkos
+minun joutuvan helvettiin?" oli hän kysynyt, "tai olisiko jotain neuvoa,
+että siitä pääsisi? Lasse Vollen -- kuinka luulet hänen käyneen?
+Lieneekö tullut taivaasen?" "Sitä toivokaamme". -- "No kyllä kai minäkin
+sitte pääsen; sillä en minä ole häntä pahempi ollut". "Sinun tulee
+katua, Hallvard. Teetkö sen?" "Kuinkas sitä kadutaan?" "Sinun tulee
+surra ja murehtia syntejäsi..." "Tietysti minä sen teen! Jumala nähköön
+ei tulisi ihmisen niin tehdä. Kaikki se eteen koituu viimein. Enin
+kuitenkin kadun, että väkisin otin Karri Hangenin vaimokseni. Hänellä ei
+senjälkeen ole ilon päivää ollut. Se minua painaa, aivan kuin olisin
+ihmisen tappanut... Herra Jumala! Kuinka vähän ihminen ajattelee!" --
+
+Järvellä satoi ja tuuli; ilta saavutti mutta poika souti hyvästi, eikä
+pappi hätäillyt. Ajatuksissaan hän siinä istui. Tuo, mitä Hallvard puhui
+vaimostaan, sai hänet miettimään. Olikohan se toden mukaista? Ei hän
+koskaan ollut Hallvard Stölen vaimossa mitään erinäistä huomannut;
+niinhän tuo oli aivan kuin muutkin eukot. Kenties oli useampiakin, jotka
+tuommoista kärsivät? -- Ooh, eikös mitä. Joutavia ajatuksia. Hm! hän oli
+vihkinyt monta semmoista paria. Jos sitä saattoi sanoa ihmisen
+tappamiseksi, niin oli hän monasti ollut muassa. Lörpötystä kaikki. Ei
+sen enempää. _Yhtä_ vihkimistä hän kuitenkin katui. Hm! kovinpa tuo ilma
+kävi ilkeäksi...
+
+"Souda, souda poika!..." Niin, Bergljot ... siinä hän ei menetellyt,
+niinkuin olisi pitänyt. Mutta ... se oli Taraldin syy...
+
+Silloin vene pysähtyi; poika veti airot ylös. Pappi säpsähti. "Mitä
+nyt!" hän sanoi.
+
+Poika nousi seisaalleen ja otti askeleen lähemmäksi. "Oletko valmis
+kuolemaan, pappi?" hän kysyi.
+
+Pappi vetäytyi taaksepäin ja katsoi kauhistuen poikaan.
+
+"Oletko järjeltäsi!" sai hän änkytetyksi. -- "Oletko valmis kuolemaan?"
+kysyi poika taaskin ja tarttui kovalla kouralla papin niskaan.
+
+Pappi painui kokoon, kuin kinnas hänen kourauksestaan: "En", vaikeroitsi
+hän tukahutetulla äänellä.
+
+"Sitten saat kuolla valmistumattomana", sanoi poika ja kohotti häntä
+ylös.
+
+Pappi kyyristyi veneen reunaan, riippuen siinä vedon tapaisesti kiini:
+"Muista, että minä olen pappi", rukoili hän; "suuri synti on tappaa
+pappia!"
+
+"Lörpötteletkö sinäkin synnistä", kähisi poika ja raasteli pappia niin
+että vene kiikkui.
+
+"Muista herraamme, muista herraamme!" uikutti pappi.
+
+"Muistitko sinä häntä silloin kun alttarilla seisoit ja vihit Bergljot
+Hankastadin Pål Bråteen?"
+
+Pappi kavahti semmoisella voimalla ylös, että irtautui toisen käsistä.
+
+"Sinäkö --? Sinuako hän --?"
+
+"Minua".
+
+"Pyydä, mitä tahdot, mutta säästä henkeäni! Säästä henkeäni! Älä murhaa
+pappiasi!" hän rukoili niinkuin lapsi.
+
+Mutta Åsulv otti hänestä kiini molemmin käsin ja nosti hänet veneen
+laidan ylitse: "Mene helvettiin!" sanoi hän.
+
+"Anna minun ... anna minun ... lukea ... isä meidän", kuiskasi pappi
+tuskasta menehtymäisillään.
+
+"Pane sitten joutuin", sanoi poika ja laski hänet alas taas. Oli
+pilkkoisten pimeä; tuuli yltyi. Pieni vene pyöri aaltojen harjanteella.
+
+"Isä meidän ... joka, joka", sanoi pappi; hän ei tiennyt itsekään, mitä
+lausui; -- "säästä henkeäni Åsulv! minä teen sinut rikkaaksi mieheksi!
+Se oli Taraldin syy!"
+
+"Lue nyt!" sanoi Åsulv.
+
+"Isä meidän ... joka olet... Minä ostan sinulle talon Åsulv!"
+
+"Jos tahdot lukea isä meidän, niin on parasta, että kiiruhdat", sanoi
+Åsulv ja haalasi papin ylös jälleen.
+
+"Lähes ... tulkoon ... sinun valtakuntas'... Ta... Ta... Tapahtukoon
+sinun tahtosi niin taivaassa --"
+
+Samassa tuli hirmuinen tuulen puuska vuorihuipun takaa. Ilmassa vinkui
+ja ulvoi, vedessä kohisi, aallot nousivat kuin vuoret ... vene kallistui
+syrjälleen ja molemmat, sekä Åsulv että pappi putosivat veteen.
+
+Åsulv laski papin irti ja koetti uida. Hädässään pappi tarttui Åsulviin,
+ja niin menivät molemmat pohjaan. Tuuli kiljui vuoren huipuissa, mustat
+aallot tanssivat laineissa ja vaahdossa järvellä; ei kuulunut huutoa,
+eikä parkuntaa, mutta vene liikkui ja hyppeli aallolta toiselle, pääsi
+viimein maalle eräässä lahdessa ja pysähtyi.
+
+
+
+
+PAHOLAISELLE MYÖTY.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Vouti Niels Pedersen oli ankara ja kova mies. Ei hän koskaan tehnyt
+muuta hyvää, kuin mihin suorastaan oli pakoitettu, mutta ei myöskään
+pahaa enemmän kuin kävi laatuun. Ihmiset eivät juuri hänestä pitäneet,
+mutta väki pelkäsi voutiansa.
+
+Kun hän lähestyi, astuen jalat leveänä, ruumis kookkaana ja karheana,
+pitkät harmaat hiukset riippuen paksun, mustan nahkalakin alta vahvoille
+hartioille, väistyivät ihmiset tieltä ja tervehtivät häntä kuin
+kuningasta. Kun hän suuttui, saattoi hän katsoa toiseen suurilla,
+terävillä silmillään, niin että se meni läpi luitten ja ytimien. Hänen
+suunsa oli kiinteä kuin kiveen lyöty, eikä vielä ollut kukaan nähnyt
+voudin hymyilevän. Hän oli harvapuheinen, mutta kovaääninen, ja minkä
+hän sanoi, se pysyi.
+
+Niels Pedersen oli leski. Ne, jotka muistivat hänen vaimoaan, sanoivat
+hänen olleen verrattoman kauniin, mutta tummanverisen, ja silmäin katse
+oli hänellä ollut ilkeä. Harvoin, jos koskaan, häntä kirkossa nähtiin.
+Voudin palvelijat kertoivat hänen tehneen semmoisia, joita ei juuri
+uskaltanut kertoa, ja hänen kuoltuaan puhuttiin paholaisen itsensä
+käyneen sairashuoneessa samana yönä, kun hän henkensä heitti, ja silloin
+kaikki ymmärsivät, että tuo synkkä, ankara Margareta oli myönyt itsensä
+pirulle.
+
+Hän oli synnyttänyt voudille tyttären, jonka nimi oli Gunhild ja joka
+oli aivan äitinsä näköinen, valkoisempi kuitenkin ja kauniimpi. Kaiketi
+siitä syystä, että hän oli nuorempi, sanoivat ihmiset.
+
+Kun Gunhild oli kymmenvuotias, näki hän talon katolla eräänä päivänä
+kissapöllön. Hän juoksi sisään ja kertoi sen äidilleen. Äiti ei mitään
+vastannut, mutta kävi kalpeaksi kuin kuolema. Seuraavana aamuna hän
+sairastui kuolintautiinsa ja ennen viikon loppua oli hänen elämänsä
+päättynyt.
+
+Senjälkeen sai Gunhild vapaasti kasvaa. Isä ei hänestä välittänyt, eikä
+sitä paitse ollut usein kotonaan. Tyttö lensi ja keikkui ympäri metsiä
+ja peltoja ja kaikkien mielestä hän oli tavattoman raju; palvelijat
+olivat hänen ainoat seurakumppalinsa; he opettivat hänelle lauluja ja
+kertoivat satuja. Mutta niissä aineissa, joille muut ihmiset arvoa
+panivat, ei hän paljon tietoja saanut; ja niinpä kerrottiin, ett'ei hän
+oikeinpäin isä meitää osannut, kun rippikouluun meni. Kaunis hän oli,
+reipas ja komea; mutta silmissä oli jotain raivokasta, joka muistutti
+äitiä.
+
+Hän oli viisitoista vanha, kun rippikoulua kävi. Ei hänellä paljon
+yhteyttä muun nuorison kanssa ollut, sillä useammat häntä pelkäsivät;
+mutta sittenkin hän oli yhtä iloinen. Signe Lid oli ainoa tyttö, josta
+hän välitti, sillä Signeä hän vihasi. Signe Lid oli suloinen,
+vaaleaverinen tyttö, kasvot lempeät ja hienot; pojat hänestä paljon
+pitivät. Bård Neset muiden muassa häntä ihaili. Mutta sepä ei ollutkaan
+Gunhildille mieleistä. Kun Bård istui ja katseli Signeä, tunsi hän
+ikäänkuin piston rinnassaan. Hän koetti kaikin tavoin vetää Bårdin
+huomiota puoleensa. Bård sen vihdoin ymmärsi ja kävi hyvilleen. Sievien
+tyttöjen suosiossa oli aina hauska olla ja semmoisen kuin Gunhildin,
+varsin erinomaista.
+
+Aika kului ja Bård alkoi jo vihdoin pitää Gunhildia kauniimpana. Hän oli
+komeampi ja sirompi, sekä lisäksi iloisempi ja raittiimpi; luotevampikin
+hän oli, kuin tuo vaalea ja hiljainen Signe. Sitten nuo lumoavat elävät
+silmät panivat Bårdin aivan tuleen ja päälle päätteeksi oli Gunhild
+rikkaasta ja suuresta suvusta. Kovasti Bård kaiken tämän tähden päätänsä
+vaivasi ja toivoi usein saavansa puhutella Gunhildia oikein tosissaan,
+mutta tekemättä se kuitenkin jäi. Sillä hän muisti ett'ei vouti ollut
+hyvässä sovussa hänen omaistensa kanssa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rippikoulun jälkeen he harvoin toisiansa tapasivat; Gunhild oleskeli
+enemmiten kotona. Siihen aikaan tuli voudin taloon eräs vanhanpuoleinen
+nainen hoitamaan taloutta ja samassa opettamaan Gunhildille hienoja
+tapoja; sanottiin hänen olevan voudille sukua. Mutta Gunhild ei hänestä
+paljon välittänyt. Hän enimmiten oleskeli piikain kamarissa ja kyökissä,
+tahi juoksenteli ulkona niinkuin ennenkin, hiihteli, lauloi ja ajatteli
+Bårdia. Sunnuntaisin hän mielellään kävi kirkossa ja oli äärettömän
+onnellinen, kun sai nähdä Bårdia. Mutta ell'ei hän siellä ollut, kävi
+Gunhild pahalle tuulelle moneksi päivää. Eikä silloin ollut hyvä tulla
+hänen kanssaan tekemiseen. Mikä lienee ollut syynä, mutta aina hän
+enemmän tuli äitiinsä, sanoivat vanhat palvelijat.
+
+Bårdin ajatukset kääntyivät taaskin Signeen. Se tyttö oli hänen
+mielestään enemmän hänen sukuunsa ja toi ikäänkuin hyvää mukanaan.
+Gunhild oli liian raju ja vieraammista ihmisistä; se mitä hänen
+äidistään kerrottiin, ei ollut juuri hauskaa kuulla ja melkeinpä
+Gunhildissakin oli jotain sen tapaista, arveli Bård. Hän lähestyi taas
+Signeä ja niin kului vuosi. Ihmiset alkoivat heistä puhua ja huhut
+tulivat ylös voudinkin taloon.
+
+Kun Gunhild niistä kuuli, vihastui hän niin että itki. Veri alkoi kuohua
+hänessä ja Signeä kohtaan syttyi rajaton viha. Tuoko heikko tytönhenttu
+häneltä voiton veisi? Hänkö valtaisi sen pojan, jonka Gunhild oli
+itselleen valinnut? Ei milloinkaan maailmassa. _Hän_ tahtoi Bårdin
+omakseen, eikä saanut sitä kukaan estää. Kaikkian vähin tuommoinen
+talonpoikaistyttö, tyhmä, puolikuollut töllykkä; ha, ha, hän saisi
+nähdä, kenen tielle oli tullut! Gunhild päätti valloittaa Bårdin. Hän
+_tahtoi_ hänet omakseen, sillä hän rakasti häntä ja Bård piti myöskin
+hänestä, sen Gunhild tiesi. Hän oli ujo, eikä uskonut saavansa
+Gunhildia, sentähden oli hän kääntynyt Signeen; mutta nyt hän oli
+saatava toisiin ajatuksiin ja silloin hän kyllä tulisi Gunhildin luokse
+aivan varmaan. Silloin saisi Lidin tyttö jäädä pitkälle nenälle ja
+nuoleksia sormiaan. Muistaisi toiste ajatella niin korkealle. Hah, hah,
+hah, toinen leikki siitä tulisi! Gunhild nauroi ilosta. Hän ei enää
+saattanut istua sisässä, vaan läksi ulos selvittelemään ajatuksiaan;
+vihdoin tuli hän varmaan päätökseen, eikä horjunut silloin enää. Oli jo
+ilta, häntä väsytti. Koivun alla oli kivi, jolle hän istui. Aurinko
+laski; pitkiä varjoja se heitti yli lehdon ja vuonon. Metsässä oli
+hiljaista; kaukaa vuorten välistä kuului torvi. Linnut etsivät
+yösijaansa ja hyttyset tanssivat auringon viimeisissä säteissä. Kauan
+istui Gunhild ja uneksi; vihdoin hän nousi, katsoi loistavin silmin yli
+laakson, hymyili kahdelle rastaalle, jotka tulivat lentäen, tavoitteli
+oksalla hyttysiä ja läksi laulaen kotia päin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana sunnuntaina meni hän kirkkoon. Oli kaunis päivä, hän oli
+varma että Bårdkin aikoi tulla. Aikaiseen hän läksi, sydän sykki
+kävellessä. Kirkossa hän istui niin, että Bårdin täytyi hänet nähdä ja
+hän tiesi olevansa kaunis uudessa puvussaan. Mutta kuitenkin oli hänen
+mielensä raskas ja kummallinen. Joku ääni hänen povessaan sanoi ett'ei
+ne ajatukset, jotka pyörivät hänen päässään, olleet oikeita ja kun
+kirkkoon väkeä tulvaili, alkoi häntä yhä enemmän hävettää. Kaikki jotka
+tulivat sisään, painoivat päänsä alas rukoukseen; Gunhildkin kumartui,
+mutta punehtui samassa. Kun viimein Bård tuli sisään kirkonovesta ja
+näki Gunhildin, säpsähti hän ja kävi kalpeaksi: niin kauniina hän ei
+vielä koskaan ollut häntä nähnyt. Tuntui juuri kuin olisi hän nähnyt
+Gunhildin ja Signen yhtähaavaa: Gunhildin uljaana, lämpimänä,
+kukoistavana ja Signen tunteellisena, lempeänä ja hiljaisena. Hän loi
+silmänsä alas ett'ei hurmaantuisi. Mutta kun hän oli päässyt istumaan,
+meni hänen katseensa väkisenkin sinnepäin. Ja nyt hän yhtämittaa
+silmäili Gunhildia. Välistä molempain katseet tapasivat toisiaan ja
+silloin kumpikin punastui. Signe tuli vähän myöhempään; Bårdin mielestä
+hän näytti niin mitättömältä talonpoikaisessa puvussaan ja hiljaisella
+olennollaan. Gunhild oli ylevä ja komea kuin ritarineito laulussa ja sen
+lisäksi vielä rakastettava ja lämmin; puku oli tehty hienoon malliin,
+pehmeästi ja sulavasti, se istui pyöreiden olkapäiden ja korkean rinnan
+yli; Signe oli vaalea ja hempeä, ilman tulta, ilman rohkeutta, hidas ja
+vitkasteleva koko olennossaan, ja tuolla kun hän istui kumartuneena
+virsikirjansa yli, näytti hän Bårdista melkein vieraalta. Ei, toista oli
+Gunhild!
+
+Ne silmäykset, joita Gunhild häneen heitti, olivat kummallisen
+viehättäviä, niin täynnä ujoja, polttavia ajatuksia että tuliseksi
+virraksi veri suonissa muuttui joka kerran, kuin Bård niitä tapasi. Hän
+joutui ajatuksiensa valtaan ja unhotti melkein, missä oli. Kun Signe
+yhden ainoan kerran uskalsi vähän vilkaista sinnepäin, peljästyi hän
+kovin, sillä Bård tuijotti Gunhildiin juuri kuin olisi ollut noiduttu.
+Signelle tuli mieleen, että Gunhild kenties oli oppinut äidiltään
+enemmän kuin olisi tarvinnut. --
+
+Gunhild läksi kirkosta ennen jumalanpalveluksen loppua, ja mennessään
+hän katsoi Bårdiin ikäänkuin sanoakseen, että hänen pitäisi tulla
+jäljessä. Bård ei saanut lepoa. Kun Gunhild oli mennyt, muuttui huone
+pimeäksi hänen silmissään. Kirkko näytti niin ikävältä pienine
+ikkunoineen ja ahtaine penkkineen; rumia olivat nuo sinisiksi maalatut
+tahi kullatut puukuvat alttarin ja kuorin oven yläpuolella. Gunhildia
+hän seurasi ajatuksissaan, siellä missä hän yksin käyskenteli metsässä
+vaaleiden kukkien keskellä, säteilevän auringon kirkkaudessa. Hänen
+täytyi seurata, sillä hän luuli näkevänsä, kuinka Gunhild katsoi
+taakseen ja odotteli. Hidas hän olikin tuo vanha papin nahjus.
+Viivytteli suotta pienimmissäkin asioissa. Ei Bård kestänyt kauempaa;
+hän nousi hiljaa ja läksi, vaikka hänellä siitä oli paha omatunto, sillä
+hän luuli ihmisten selvään näkevän, että hän Gunhildia ajoi jäljestä.
+Signeen ei hän uskaltanut silmiään luoda, eikä myöskään ajatella häntä.
+
+Ulkopuolella seisoi ihmisiä pienessä ryhmässä; he puhelivat keskenään;
+mutta Bård pujahti ohitse ja astui kotiapäin. Hän ei millään ehdolla
+tahtonut ketään mukaansa. Metsässä hän ehkä kohtaisi Gunhildin, siellä
+tiepuolessa jossain.
+
+Poika parka oli aivan huumaantunut. Ilmassa oli ikäänkuin tulta ja
+tuoksua; jok'ainoa hengen veto toi onnea ja kummallisia tunteita. Metsä
+hänen ympärillään näytti elävän; kaikki suli yhteen auringon lämpimässä,
+kauniit värit, suloinen tuoksu, pehmeät värit. Kuohuvassa ilossa hän
+riemuitsi itsekseen. Gunhild rakastaa minua! Kerta toisensa jälkeen hän
+sitä uudisti, aina yhtä onnellisena samalla kuin rinta ikäänkuin paisui.
+Ja nyt hän myöskin ymmärsi, että hän Gunhildia rakasti. Ihan toista
+olivat tunteet Signen suhteen; ei se rakkautta ollut, vaan jotain muuta,
+rauhallista ja lempeätä, tavallista tuttavuutta vaan, ilman tulta ja
+leimua. Mutta _tämä_ oli oikeata. Tänlaisesta saattoi kuolla, jota hän
+ei rakkaudesta Signeen milloinkaan tekisi.
+
+Ei hän mitään ajatellut; näkyjä ja tunteita hänellä oli ja polttavana
+virtasi veri hänen suonissaan. Ilmakin oli kuin tuleen syttynyt auringon
+säteistä, jotka palavassa leimussa loivat ympäristöön kirkkautta ja
+levittivät tuhanten kukkasten tuoksua kauas joka haaralle ja korkealle
+maasta. Olipa hän oikea onnen poika. Kahdenkymmenen vanha, kaunis, rikas
+ja tyttöjen suosikki -- syystä hän siis iloitsi ja mieleisiä unia näki.
+Korkealla oli voudin tytär, mutta eipä Bård Nesetkään varsin alhaalla
+madellut ja Gunhild häntä rakasti, sen tiesi hän vanhastaan ja tänäkin
+päivänä hän oli sen nähnyt. Rakkaampia silmiä ei saattanut ajatella;
+muiden tyttöjen lämpimimmät katseet olivat jääkylmät niiden iskuun
+verraten. Gunhildin rinnalla kaikki muuttui koleaksi ja värittömäksi;
+korkealle kohoavine rintoineen, mustine, kiiltävine hiuksineen, hän oli
+maailman parhain aarre ja häntä ympäröitsi tulikuuma rakkauden meri.
+Metsä tiheni kauempana. Se kasvoi korkeata hongikkoa ja paksua
+pensastoa; auringon säteet lankesivat lehdikköön, kuin kultaiset
+sadepisarat. Ruskeat oravat hyppelivät edes takaisin, tikka istui
+kuusessa ja takoi. Oli niin hiljaista kaikkialla ja onnellista; Bård ei
+vielä senlaista päivää ollut nähnyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Riemuisena tuossa kulkiessaan täytyi hänen pysähtyä; sillä takaa,
+ylhäältä mäeltä kuului kaunista laulua. Naisen ääni se oli, raikas ja
+sulava, välistä vapiseva ikäänkuin arkuudesta; olisi luullut jonkun
+tytön laulavan pojalleen, peljäten muiden sitä kuulevan. Bård jäi
+kuuntelemaan laulua, joka kovasti veti häntä puoleensa; sillä se kaikui
+ihanasti metsän hiljaisuudessa ja soveltui hyvin hänen lämpimiin
+unelmiinsa. Vienosti lähestyi häntä laulu; pian eroitti hän sanat ja sai
+selville ajatuksen:
+
+      On vaikea poikasen reippaan vaan
+      Niin kaupan itsensä kantaa;
+      Ja helppo sit' ei ole löytääkään,
+      Kell' itsensä viimein antaa.
+
+      Ja tyttö se vuottaa ja vuottaa vaan
+      Ja vuottaa ja unneltuupi;
+      Niin tuhlaa kukkivan keväänsä
+      Ja pojilta unhottuupi.
+
+Hetken hiljaisuus seurasi; sitten alkoi laulu uudelleen, mutta lyhyt
+palanen nyt vaan tuli ylhäältä mäeltä:
+
+      En usko poikahan reippaasen,
+      Sen mieli on kylmää vettä;
+      Otan sukkelan, kauniin itsellen,
+      Sen yksin on huulet mettä.
+
+Siihen taukosi. Bård tuli kummalliselle mielelle; hän mietiskeli hetken,
+sitten lauloi:
+
+      Ken lehdon helmassa laulelee,
+      Liki varjoa valotonta?
+      Liet metsän neitonen, hiljaa käy,
+      Mua et voi vangita konsa.
+
+Vähän ajan kuluttua kuului vastaan:
+
+      Varo itseäs, poikanen reipas, vaan,
+      Liki varjoa valotonta!
+      Menet metsän neitosen pauloihin,
+      Hän kietonut on niin monta.
+
+Bård säpsähti; hän tunsi jo äänen. Pensastossa ratisi. Naurua kuului, ja
+pähkinäpuun oksien väliltä pilkisti esiin punaiset ja lämpimät kasvot
+iloisessa hymyssä; paksu tummanruskea tukka putosi alas ja oli tiellä.
+Gunhild se oli.
+
+Bård seisoi ja tuijotti ikäänkuin epäillen omia silmiään. Gunhild sen
+näki ja puhkesi uuteen nauruun. "Niin, varo itseäsi vaan", sanoi hän.
+"Et tiedä asiastakaan, ennenkuin seisot minun kartanollani häijyjen
+noitien keskellä ja kun koitat päästä ulos, ovat portit suljetut... Nyt,
+poika!" Hän oli viehättävän suloinen, että Bårdin täytyi juosta hänen
+luokseen, mutta silloin tyttö nauroi ja juoksi tiehensä. Bård jäljestä.
+Niin juoksi, kuin olisi henki vaarassa ollut. Sydän pamppaili rinnassa,
+veri suhisi korvissa; hän näki kipinöitä ja levottomia säkeitä edessään.
+"Gunhild!" Tyttö yhä vaan juoksi, mutta nyt hän oli kumminkin lähempänä.
+"Anna minun puhutella sinua Gunhild!" rukoili hän, ja oli jo niin
+likellä, ett'ei toisen enää auttanut paeta. Gunhild kiskaisi itsensä
+irti, hyppäsi syrjään ja pysähtyi. Oli ensin kalpea, mutta lensi sitten
+punaiseksi taas. "Nyt tulet vuoren rotkoon ell'et --!" tyttö nauroi
+väkinäisesti. "Mihin hyvänsä, kun vaan saan sinua seurata", rukoili
+poika. "Sinä olet kaikkein kaunein koko maailmassa". Gunhildin kasvoissa
+loisti rajaton ilo; nyt hän oli voittanut! Mutta hän loi silmänsä alas
+ja tekeytyi vakavaksi. "Nyt sinä valhettelet", sanoi hän. "Anna minun
+kuolla tähän, jalkojesi juureen", jatkoi Bård. "Ole hiljaa", sanoi
+Gunhild, "tuota samaa olet monta kertaa Signelle sanonut". "Enpähän ole,
+sillä häntä en ole koskaan tällä tavalla rakastanut. Sinua kun näen,
+niin päätäni huimaa; en hänen tähtensä huokaustakaan päästä, jos vaan
+sinä minulle lupauksesi annat". Gunhild katsoi häneen syrjästä ja
+hymyili niin viehkeästi, että Bård luuli hulluksi tulevansa; sitten hän
+sanoi: "En minä usko, ennenkuin näen". "Minä teen kaikki mitä ikinä vaan
+tahdot". "Etpäs tee!" "Niin totta, kuin tässä seison..." Nyt katsoi
+tyttö häneen vakavasti ja lausui: "Sitten pyydän, että sinä jo
+tänäpäivänä menet purkamaan liittosi Signen kanssa". "Minä en koskaan
+ole Signelle sanaani antanut". "Se ei ole totta!" "On varmaan. Ajatellut
+tosin välistä ja puhutellut häntä; mutta mitään lupausta en ole
+antanut". "Voitko vannoa?" "Niin paljon kuin tahdot". "Mutta sitten
+täytyy sinun luvata, ett'et tästä lähtien koskaan häntä puhuttele". "En
+katsokaan sinnepäin, missä hän on". "Ihanko totta?" "Niin totta kuin
+Jumala minua auttakoon!" -- Nyt leimahti tytössä 17 vuotiaan rakkaus
+ilmi tuleen; ylpeä hän oli voitostaan, eikä hän tavoista eikä
+sopivaisuudesta mitään tiennyt: hän lensi Bårdin kaulaan niin rajuna ja
+lämpimänä että poika melkein peljästyi; sitten hän sanoi: "Nyt me
+molemmat teemme liiton". -- Samassa hän katosi ja Bård jäi siihen
+yksinään seisomaan aivan kuin unesta herännyt.
+
+Kummallista! Tuo, jota hän ei koskaan olisi uskonut... Gunhild, joka
+niin erosi kaikista muista ... jota hän melkein oli peljännyt. --
+Olikohan se oikein totta? Tai oliko hän uneksinut? Ett'ei vaan noidat
+olisi hänen kanssaan vehkeilleet?
+
+Mutta kaukana mäkien harjanteilla huhuili viehkeä ääni pitkiä, kauniita
+säveliä; iloista ja riemuitsevaa huhuilemista se oli. Bård kavahti ylös
+ja huhuili vastaan. Ei se siis ollutkaan unta, vaan tositapahtumaa
+kaikki. Hän läksi kotiapäin ajatuksia täynnä. Kerta toisensa jälkeen
+hänen täytyi kysyä itseltään, minkätähden hän ei enemmän iloinnut. Ehkä
+se oli käynyt liian nopeaan.
+
+Ihmisten mielestä hän muuttui hyvin kummalliseksi tämän päivän jälkeen.
+Varsinkin pantiin merkille, ettei hän enää käynyt Lidissä. Eikä kukaan
+ymmärtänyt siihen syytä paitsi Signe; mutta hänellä oli omat ajatuksensa
+asiasta, joita hän ei muille puhunut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Gunhild oli onnellinen ja ylpeä. Helposti oli hän omansa voittanut ja
+Lidtytön hän pani takalaitaan niinkuin ei mitään. Nyt tuo kalpea
+talonpoikainen hentukka saisi nähdä, kumpi heistä oli väkevämpi. Kyllä
+mahtoi häntä harmittaa. Entä sitten kateeksi käydä? Niin, niin, mitäs
+siihen tunkeuduit? Sepä juuri olisikin kaunista, jos tässä pitäjäässä
+kukaan Gunhild Nielsin tyttären rinnalle pääsisi.
+
+Ja niin täydellisesti, kun hän oli pojan omakseen saanut! Kuinka
+masentuneena ja onnettomana hän siellä rukoili, kuinka nöyränä ja
+tottelevaisena hänen tahdolleen alistui! Tuota muistellessa Gunhild
+nauroi ilosta ja kaikki ihmettelivät sitä äkkinäistä muutosta, joka
+hänessä oli tapahtunut. Enemmän kuin koskaan ennen hän juoksenteli
+ulkona, lauloi siellä ja viserteli kilvan lintujen kanssa. Kun hän oli
+kiivennyt niin korkealle vuoren harjanneitta, että saattoi nähdä kauas,
+aina Nesetiin, huhuili hän kovimmalla äänellään ja kaiku vastasi
+vuoresta toiseen. Mutta kun hän kotosalla oli, syntyi huoneissa
+semmoinen ilo ja meteli, ettei vanhalla voudilla ollut pahaakaan rauhaa.
+Hän sitä vähin kiroili, ja sitten, ennenkuin tiesi asiastakaan, hän ajoi
+häntä jäljestä; mutta useimmiten hän pysähtyi katselemaan, kun tyttö
+lensi ympäri, rajuna ja keveänä kuin lintu ikään ja viimein hän sen
+huomasi, jota ei tähän asti tiennyt: että hänen tyttärensä oli kaunis.
+Siinä oli ajattelemisen aihetta! Tähän saakka hän oli Gunhildia vihannut
+siksi, ettei hän ollut poika, mutta kun kaikki kävi ympäri, ei kaunis
+tyttökään hullumpi ollut. "Gunhild", sanoi hän eräänä päivänä,
+"tiedätkös, kuinka vanha sinä olet?" "Seitsemäntoista olen täyttänyt",
+vastasi tyttö, onnellisena hymyillen -- "seitsemäntoista!" "Hm", murisi
+vanhus, "mitä siitä niin iloitset? Etkö tiedä, että se juuri on
+vaarallinen ikä?" Gunhild katsoi isäänsä viekkaasti hymyillen.
+"Jokohan?" hän kysyi. "On kyllä", sanoi vouti, "pidä varalla vaan". Hän
+muisti omaa nuoruuttaan, tyttöä katsellessa; juuri tuommoinen Margareta
+vainajakin oli siihen aikaan. Mutta mitäpä niitä vanhoja ajatteli; vouti
+meni konttoriin kiirein askelin. Tyttö oli nyt piakkoin saatava
+kunnolliseen naimiseen, päätti hän mennessään.
+
+Mutta semmoisia ei Gunhild ajatellut. Hän tapasi usein Bårdia, milloin
+kirkkotiellä, milloin muualla, ja nämä hetket olivat ainoat, joista hän
+lukua piti. Se oli rakkautta, jossa ei mitään ajatusta ollut,
+luonnonraikasta, vapaata ja rajua kuin metsän lintujen välillä. Paljon
+he keskenään puhuivat, mutta enemmiten itsestään, eikä juuri usein
+tulevaisuudesta. Sillä se ei ollut niin selvänä kuin olisivat toivoneet
+ja niinpä he tykkänään poistivat sen mielestään. Gunhild parhaasta
+päästä puhetta vireillä piti. Bård käveli rinnalla ja kuunteli,
+unhottaen itsensä ja usein unelmiin vaipuen; ei hän aina tiennyt mitä
+Gunhild puhui, hän vaan katseli häntä, katseli suuta, joka liikkui,
+hymyilyä, joka paljasti valkoiset hampaat, silmiä, jotka välkkyivät ja
+leimusivat, sakeita hiuksia ja hienoja käsiä. Pikimältään he toisiaan
+tapasivat, mutta sitä onnellisempia nuo lyhyet hetket olivat; Bård
+mielestään ei juuri muulloin elänytkään.
+
+Syksy tuli. Bård ja Gunhild kohtasivat toisiaan harvemmin. Mutta lopuksi
+ihmiset siitä kumminkin saivat tietää. Ja silloin syntyi jupakkata
+pitäjäässä. Kaikki ihmettelivät Bårdia. Mitä mies ajatteli, kun olisi
+saanut semmoisen tytön kuin Signe, joka tosin oli vaan kohtalaisesti
+rikas, mutta siihen sijaan sekä kaunis että sävyisä, jonka lisäksi hän
+pystyi kaikkiin töihin, ja meni nyt ottamaan tuon puolihurjan
+voutitytön, jolla tosin oli rahoja, mutta joka ei talouden toimia
+vähääkään ymmärtänyt. Nesinkin perhe viimein sai kuulla näitä puheita.
+Heidän sukunsa oli vanhimpia ja etevimpiä pitäjäässä; Nesiläiset olivat
+aina olleet ensimmäisinä johtajina kaikissa kiistoissa, jotka olivat
+syntyneet talonpoikain ja pappien, taikka ankarien voutien välillä.
+Bårdin isän-isä oli kerran nuoruudessaan ajanut erään voudin tykkänään
+pitäjäästä pois, ja sen hän teki tavalla semmoisella, että vouti töin
+tuskin hengissä kahakasta pääsi. Näistä syistä Nesiläiset olivat
+ikäänkuin "kansan vallan" edustajia virkamiehiä vastaan, koettaneet
+säilyttää talollisten vanhoja hyviä tapoja ja pysyä vertaistensa
+etupäässä. Kun he nyt kuulivat noita juttuja Bårdista ja Gunhildista,
+tekivät he asiasta vaan pilkkaa. Ja siinä vanha iso-isä oli vallan
+mestari; hän syljeskeli ja laski semmoista ivaa, että tuntui. Bård ei
+voinut mitään heitä vastaan, ja pahinta oli, että hän mielessään myönsi
+vanhusten olevan oikeassa. Gunhild huomasi, ett'ei Bård ollut niin
+iloinen kuin ennen, mutta luuli hänen harmistuneen vaan ihmisten
+puheista. Hän koetti kaikin tavoin saada Bårdia iloiseksi jälleen; mutta
+ei hän onnistunut ja siitä hän kiusaantui. "Että sinä välitätkin
+semmoisista", sanoi hän; "minä, vaikka olen nainen, en ole mokomasta
+millänikään!" Eipä hänkään siitä välittänyt, sanoi Bård; mutta totuutta
+hän ei ilmi tuonut.
+
+Bård kuuli, että Signe hänen tähtensä oli aivan sairaana. Se liikutti
+häntä, ja hänen täytyi pitää sellaisesta tytöstä, joka niin lämpimästi
+ja uskollisesti häntä rakasti hiljaisella ja puhtaalla tavallaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Voudin luona kaikki muut paitsi vouti itse tiesivät Bårdin ja Gunhildin
+suhteista. Sen kuitenkin vouti oli huomannut, että Gunhild viimeisinä
+aikoina oli käynyt ikäänkuin hiljaisemmaksi. Hän luuli sen tulevan
+siitä, että tyttö oli niin yksinään. Eräänä päivänä kevätpuoleen läksi
+vouti kaupunkiin. Sieltä hän toi tullessaan nuoren hienon miehen, jota
+hän sanoi herra Jörgeniksi ja jonka piti oleman aatelissukua. "Eiköhän
+tuo auttaisi", arveli vouti itsekseen.
+
+Ja tavallaan se auttoikin. Gunhild oli huvitettu tuosta miehestä, sillä
+hän oli vallan toisenlainen kuin ne pojat, joita hän oli tottunut
+näkemään; sitten hän puhui niin kaunista kieltä, joka oli puoleksi
+saksaa ja kertoi välistä mitä hullunkurisimpia juttuja. Gunhild nauroi
+hänelle usein eikä ilman ettei hän aina ihmetellyt hänen sukkeluuttaan.
+Muuten hän oli jokseenkin hyvän näköinen, hiukset piki mustat, samoin
+viikset; kasvot olivat vieraat, mutta samalla myöskin hienot ja nenä oli
+suuri ja koukkuinen niinkuin kotkan tai haukan nokka. Gunhildin seuraa
+hän aina etsi ja viimein Gunhild alkoi ymmärtää että hän oli tullut
+kosijana taloon. "Mitä tuo mies täällä tekee?" hän kysyi isältään.
+Vanhus katsoi häneen kiikastavin silmin. "Eikös se ole komea poika?" hän
+kysyi. "Hän ehkä tässä minua tuumii?" sanoi Gunhild ja näytti kylmältä.
+"Kyllä"; vastasi isä lyhyesti; hän huomasi tytön vastahakoisuuden; "ja
+ajattelen myöskin, että hän sinut saa. Rikas hän ei ole, mutta
+aatelis-sukua ... niin, minulla on omat ajatukseni siitä asiasta. Pane
+se mieleesi, että tiedät kohdella häntä oikealla tavalla!" Vouti meni
+huoneesta; Gunhild jäi sanattomaksi.
+
+Kun herra Jörgen päivemmällä häntä tapasi, peljästyi hän ja kysyi, mitä
+oli tapahtunut. Hän melkein hiukan piti tytöstä ja olivatpa he
+oikeastaan kihloissa, jonkatähden hänellä oli täysi syy tiedustella.
+
+Silloin Gunhild kertoi hänelle kaikki. Koska hän oli aatelia, ei hän
+ketään väkisen ottaisi, kun vaan saisi kuulla totuuden. Gunhild selitti,
+kuinka hän oli antanut toiselle rakkautensa ja luvannut uskollisuutta;
+jos herra Jörgen oli rehellinen aatelismies, luopuisi hän nyt
+tuumistaan, vapauttaisi isän sitoumuksestaan ja matkustaisi pois. Herra
+Jörgen kalpeni, ja rukoili armoa, mutta Gunhild ei antanut vähääkään
+myöten ja niin täytyi herra Jörgenin viimein suostua. Gunhild luuli
+pääsneensä voitolle ja oli entistä iloisempi.
+
+Mutta hetken mentyä, tuli isä sisään. Silloin Gunhild peljästyi, sillä
+hän huomasi kohta, että isä oli vihoissaan. Ei vanhus monta sanaa
+lausunut; mutta selvää ja varmaa oli se, mitä hän puhui. Joko Gunhild
+ottaisi sen miehen, jonka hän ja Jumala olivat hänelle valinneet, taikka
+hän saisi nähdä, että isällä oli sekä valtaa että tahtoa pehmittää hänen
+luontoaan. Hän, vanhus, ei aikonut olla narrina omassa talossaan.
+Gunhild ei vielä elämässään ollut niin voimakkaita sanoja kuullut; ne
+repivät häntä kuin okaat, ne veivät häneltä sekä toivon että rohkeuden.
+Hän painoi päänsä alas ja rukoili: "Elä ole noin ankara! Minä rakastan
+toista..." Vouti polki jalkaa lattiaan. "Tahdotko uskotella minulle
+semmoisia juttuja? Kehenkä sinä täällä olisit voinut tutustua? Vai
+aiotko kenties mennä talonpojalle vaimoksi?"
+
+Nyt vasta Gunhildille selvisi, että Bård Neset oli talonpoika. Tähän
+saakka ei hän ollut sitä ajatellut. Bård ei ollut niinkuin muut
+talonpojat; heidän seassaan hän oli aivan kuin herra, mutta mitä se
+auttoi: talonpoika hän oli kuitenkin. Ja voudin suussa tuo sana sai
+semmoisen soinnun, että Gunhild lensi punaiseksi häpeästä. Talonpoika!
+Talonpoikaa hän siis oli rakastanut, rakastanut aivan rajattomasti...
+Gunhild kätki kasvonsa ja tunsi itsensä turvattomaksi. Vouti ei tähän
+enää sanaakaan virkkanut, lisäsi vaan lyhyeen, että Gunhild saisi
+miettimisaikaa huomiseen. Ja siihen se päättyi. Gunhild jäi yksin
+huoneesen, ja kummallisen kolkolta hänestä nyt elämä tuntui. Hän seisoi
+ja kuunteli isänsä poistuvia askeleita; oli juuri kuin hän olisi
+mukanaan vienyt kaiken ilon ja toivon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta vähitellen muuttui suru ja pelko kiehuvaksi vihaksi. Kuka oli
+syypää tähän kaikkeen? Herra Jörgen! Aatelismies! Tuo kelvoton, jonka
+nenä ulottui pitemmälle kuin järki ja jolla enemmän oli partaa kuin
+mieltä, tuo raukka, joka ei edes itse osannut kosia ja joka tuskin
+saattoi puhua... Hän puri hammasta. Kaunis aatelismies! Lupaa häntä
+auttaa ja sitten pettää, ei ole polosessa senverran miestä että sanansa
+pitäisi ... tuommoista ei mökkiläisenkään poika tekisi! Mitä hänellä
+täällä oli tekemistä? Minkätähden hänen nyt juuri piti tuleman kiusaa ja
+haittaa tekemään. Suuresti pettyi, jos luuli häntä sillä tavalla
+omakseen saavansa.
+
+Entä vanhus sitten! Joka ei ollut hänestä välittänyt ennenkun nyt, kun
+aikoi häntä myödä. "Minulla on omat ajatukseni siitä asiasta", hän
+sanoi. Mitäpä Gunhildilla oli hänen ajatustensa kanssa tekemistä? Hän
+tahtoi saada sen, jota rakasti, tahtoi olla onnellinen maailmassa; isän
+ajatukset eivät häntä liikuttaneet. Vaikka olikin isä, mitä sitten; ei
+suinkaan Gundildin siltä tarvinnut mieltä muuttaa. Ett'ei Bårdkaan jo
+tullut! -- "Talonpoika?" hän ei ollut mikään "talonpoika". Hän tahtoi
+mennä Bårdin luokse, tahtoi mennä jo tänäiltana. Bård kyllä ottaisi
+hänen heti paikalla omakseen. Sitten saisivat kököttää tuolla ylhäällä
+ja nuoleksia sormiaan häntä tavoitellessaan; hän oli silloin omilla
+teillään, heistä erillään.
+
+Vanha vaimo toi hänelle nyt illallista ja kynttilää. "Missä herra Jörgen
+on?" kysyi Gunhild ja katsoi häneen. Vanhus teki ristinmerkin, hän luuli
+näkevänsä Margareta rouvan ilmi elävänä edessään, niin kalpean ja
+raivoisan näköinen oli Gunhild. Tämä tulistui yhä enemmän; polki jalkaa
+että vanhuksella sydän rinnassa vavahti: "Missä on herra Jörgen?" "Pois
+hän on lähtenyt, hyvä neiti", sammalti vaimo ja luikahti ovelle. "Pois?"
+huudahti Gunhild ja kasvot valkenivat huomattavasti; "mutta silloinhan
+olenkin vapaa!" Vanhus oli jo oven toisella puolen, mutta puhui raosta:
+"Varmaan hän tulee takaisin", hän sanoi.
+
+"Oho, niinkö on laita", ajatteli Gunhild. "Mutta siitäpä me otellaan!"
+Viha oli tehnyt hänet väkeväksi jälleen. Hän ei ollut tottunut
+taipumaan, eikä hän antanut pakoittaa itseään. Niin hän oli, kuin nuori
+varsa, joka ensi kerran tuntee silat hienolla säellään; hän pudisti
+itseään raivoon päästäkseen irti. Mutta siinä kun hän tuumaili karata
+talosta ja lähteä Nesetiin, muistui hänelle mieleen, ett'ei sinne
+uskaltaisi mennä. Ei ainakaan, ell'ei varmasti tietäisi Bårdin olevan
+kotona. Hän pelkäsi vanhuksia siellä alhaalla; tiesi ett'ei ne hänelle
+hyviä olleet, jos hän sinne karkulaisena tulisi; he varmaan
+lähettäisivät hänet takaisin. Kun hän pysähtyi sitä ajattelemaan, näki
+hän luukkua pantavan ikkunan eteen. Gunhild kiljaisi peljästyksestä,
+juoksi ovelle ja tahtoi ulos, mutta ovikin oli lukossa. Silloin hän oli
+vähällä pudota maahan. Vangittu! Hän, joka koko ikänsä oli ollut vapaa
+kuin taivaan lintu. Sisäänsuljettu, eroitettu kaikesta siitä, johon halu
+oli, vangittu kuin rosvo ja juuri nyt. Hän vajosi alas tuolille ja oli
+vähällä tukehtua; sydän oli levottomuudesta pakahtua, oli niin vaikea
+olla, tuntui kuin olisi hän elävänä kirstuun pantu.
+
+Samassa tuokiossa tunsi hän kummallista liikuntoa...
+
+Hän tavoitti päätään, kalpeni kuin liina ja lensi taas heti
+tulipunaiseksi. Aivan uudet ajatukset hänen mielensä valloittivat. Vieno
+hymy osaksi, häpeilevä ja onnellinen samalla kajosti nuorilla huulilla;
+rinta nousi ja laski, hän oli märkänä hiestä. Herra jumala, oliko se
+kumminkin totta... Joskus hän oli sitä ajatellut, mutta heittänyt sitten
+mielestään taas; ei tahtonut semmoista uskoa... Hän painoi päänsä alas
+polttavassa häpeässä, joka ei kumminkaan häntä onnettomaksi tehnyt.
+Ajatteli sitten Bårdia ja kävi yhä ujommaksi ja yhä onnellisemmaksi. Jos
+hän sen tietäisi! -- hymyili Gunhild hurmaantuneena. Kuinka iloiseksi
+hän tulisi ja kuinka helläksi. Niin, Jumalan edessä, nyt hän oli Bårdin.
+Gunhild vapisi tuossa istuissaan, tuhansia epäselviä ajatuksia nousi
+mieleen; tuo nuori tyttö tunsi itsensä sortuneeksi ja samalla
+ylentyneeksi, nöyräksi ja ylpeäksi, kun tiesi pian tulevansa äidiksi.
+
+Mutta sitten hän muisti isää ja herra Jörgeniä. Ajatukset kääntyivät
+toiseen suuntaan. Puhtaasti luonnollinen äidin tunne, joka oli puoleksi
+neitsyeellistä ujoutta puoleksi äidillistä onnea, muuttui nyt
+kalvaavaksi häpeäksi. Nyt käsitti hän, mitä oli tehnyt. Nyt hän selvästi
+sen näki. Niin hän oli menetellyt, kuin tyhmin tytönhenttu, eikä kuin
+kunniallinen nainen. Hän oli unhottanut, ett'ei se, joka talonpoikain
+kesken kävi laatuun, ollenkaan sopinut paremmille ihmisille; hän oli
+häväisty; rehellisten ihmisten pariin ei hän enää kelvannut;
+talonpojatkin tekisivät vaan pilkkaa hänestä... Häpeä oli niin suuri,
+ett'ei sitä voinut kantaa. Hän väänteli itseään kuin sairas, kyyristyi
+kokoon ikäänkuin paetakseen kauheata pakahduttavata tunnetta. Tämän
+jälkeen ei hän enää saattaisi ihmisiä silmiin katsoa. Hänen täytyisi
+karata pois koko seudulta, kätkeytyä kivien väliin ja rotkoihin,
+niinkuin rosvo; ja lapsikin, jota hän kantoi, oli kunniansa menettänyt.
+Mihinkä hän, tyttö parka, joutuisi? Isä ajaisi hänet pois; Nesetissä
+ärsyttäisivät koiran hänen päällensä, ja Signe! -- Gunhild hypähti
+raivossa koholleen; -- _nyt_ oli Signe voittanut.
+
+Ei, se ei kumminkaan saisi tapahtua. Olkoot muut asiat miten hyvänsä,
+kunhan ei vaan Signe voitolle päässyt. Hän mietti asiaa niin hyvin kuin
+voi. Kun kaikki kävi ympäri, ei siitä vielä kenkään tiennyt ja lopulta
+oli hänellä kuitenkin Bård puolellaan. Hän tosin oli nuori, eikä
+omavaltainen; mutta nyt hänen täytyi tulla apuun. Eikä Bård ollut
+semmoinen joka petti. Kun Gunhild tulisi hänen luokseen yksinään ja
+turvattomana ja kertoisi hänelle kaikki, silloin hän ottaisi hänet,
+vaikka menettäisikin talot ja tavarat. Se ajatus antoi hänelle jälleen
+uskallusta. Isälle täytyi hänen sanoa kaikki saadakseen herra Jörgenin
+erilleen. Sitten lähtisi hän Nesetiin. Bård ottaisi hänet luokseen.
+Mutta jos vanhukset panisivat vastaan, menisivät he toiseen kylään,
+jossa ei kukaan heitä tuntisi ja siellä he asuisivat siksi kuin kaikki
+täällä unohdettaisiin. Niin hän kuitenkin pääsisi voitolle. Kun vaan
+saisi rohkeutta puhumaan tästä isälle. Täytyihän sitä saada; ja varmaan
+saisikin ... ajatellessaan Signeä. Näitä mietteitä hän hautoi niin kauan
+kuin jaksoi. Aamulla kun entinen palvelustyttö tuli huoneesen, istui hän
+nukuksissa tuolillaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Gunhild syöksähti ylös ja katsoi hämmentyneenä ympärilleen, ei tiennyt,
+oliko hereillä, vai näkikö unta. Toinnuttuaan hän punehtui ja kääntyi
+pois; ei tarvinnut kenenkään nähdä häntä nyt. Parasta saada kaikki heti
+selville. "Pyydä isää tulemaan tänne", sanoi hän. Tyttö meni, mutta
+ajatteli itsekseen, ett'ei hän ollut äitinsä kaltainen, jos näin pian
+antoi myöten. Eikä isänsä kaltainen liioin, jatkoi hän vielä.
+
+Gunhild alkoi vavista. Hän istui pöydän ääreen, ja nojasi päätänsä
+käsiin pysyäkseen pystyssä; hirveästi häntä peloitti. Koetti siinä
+kiihoittaa itseään vihaan, mutta tuska niin ahdisti rintaa, ett'ei
+voinut hengittääkään, ja suun ympärillä tuntui kaikki jähmettyvän, eikä
+hänellä ollut enää kasvot vallassaan. Yhä pahemmalle hänestä tuntui tuo
+kerrottava asia ajatellessaan, että siitä nyt tuli isälle puhua. Ja nyt
+kuului askeleita. Raskaita, hitaita askeleita. Vouti se oli. Gunhildia
+peloitti aina enemmän; nyt hän oli jo lähellä, rykäisi pari kertaa
+karkeasti; Gunhildin kaula kuristui kokoon. Ovi aukeni ja tuossa seisoi
+vouti.
+
+Hän oli yhtä rauhallinen kuin ennenkin, eikä näyttänyt vähääkään
+kummastuvan, että Gunhild oli muuttanut mieltä. "Noo", sanoi hän, "sinä
+olet tullut toisiin ajatuksiin? Niin, tiesinhän sen, et sinä niin
+kelvoton ole, mutta nuorten täytyy aina tehdä koukkuja... No hyvä. Niin
+pian kuin lupauksesi annat, olet vapaa. En ole koskaan ollut ankara
+sinua kohtaan. Myönnytkös?" Gunhild kätki kasvonsa käsiin ja vaikeni.
+Mutta vouti näki, kuinka hän vapisi. "Noo", tiuskasi hän, "etkö sinä
+vastaa?" Gunhild pelkäsi, eikä löytänyt sanoja. Voi että hän tämmöiseen
+pulaan joutui. Voi että hän saisi vajota maan alle! -- "Gunhild!" vanhus
+ärjäsi niin että Gunhild vavahti; hän kumartui alas ja puhkesi itkuun.
+
+"Vai niin", murisi vouti. "Sitäkö varten sinä lähetit minua hakemaan?
+Luuletkos, ett'en ole ennen nähnyt naisten itkua? -- No, ell'ei sinulla
+ole muuta sanottavaa, niin jätetään huomiseksi. Minun tahtoni tiedät."
+Vouti kääntyi ja tarttui oveen. Silloin hän parahti kummallisesti
+valittavaan huutoon: "Isä!" puoleksi kirkuntaa se oli ja puoleksi itkua.
+Vouti katsoi vihaisesti taakseen; tuo ääni kuului aivan oudolta hänen
+korviinsa. "Oletkos järjeltäsi?" hän kysyi, "etkö saa suutasi auki.
+Sinun on annettu elää liian vapaasti, siinä koko juttu, minun olisi
+pitänyt ennemmin sinua taivuttaa, niin se helpommin olisi nytkin käynyt.
+No, tule mukaan nyt. Tahdotko, vai et?"
+
+Kuinka kova hän saattoi olla, vaikka näki hänen kauheat tuskansa!
+Gunhildissa nousi jälleen viha ja se antoi hänelle voimaa. Väkinäisellä
+ponnistuksella hän tukehdutti itkun ja pelvon myöskin, päätti antaa
+kaikki mennä menojaan, ja koetti lohduttaa itseään sillä ajatuksella,
+ettei tässä enempää voinut olla kysymyksessä kuin henki. "Minä en voi
+ottaa muita ... kuin ... kuin hänet..." Gunhild veti henkeä, "hänet,
+jonka lasta kannan sydämeni alla". Gunhild heittäytyi pöydän ylitse ja
+painoi päänsä alas käsivarsien välin; _nyt_ se oli sanottu. --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vanha vouti oli kamalasti kalpea. Hän tarttui ovenpieleen saadakseen
+tukea ja tuijotti kauhistuneena tyttäreensä; hän oli aivan kuin haamu.
+"Mitä sanot", kysyi hän viimein; ääni oli käheä ja ilkeä. "Oletko sinä
+senlaisessa tilassa?" -- "Olen", kuiskasi Gunhild. Vouti suoristi
+itsensä ja irtautui ovenpielestä. "Kuka on lapsen isä?" kysyi hän.
+Gunhild veti henkeä ja koetti niellä tuskaa, joka pyrki nousemaan ylös;
+nyt tuli pahin. "Onko se joku talonpoika?" kysyi vouti jääkylmällä
+äänellä. "On..."
+
+Gunhild istui ja odotti hirmuisinta. Mutta vanhus vaikeni. Viimein hän
+kuuli, kuinka vouti läksi menemään, raskaasti, epävakavasti ja
+kummallisen hitaasti. Gunhild kuunteli, pidätti henkeä, ja kuunteli ...
+mitähän isä aikoi? Mitä hän ajatteli? Menikö hakemaan puukkoa...
+Kuoleman kova, ajatukseton kauhu hänet valtasi. Hän juoksi ulos
+päästäkseen pakoon, mutta ei löytänyt missään turvapaikkaa; lensi edes
+takaisin värisevänä ja houreissa ja pelkäsi niin että tuskin eteensä
+näki. Samassa vanhus tuli. Gunhild lankesi vaikeroiden polvilleen ja
+kurotti käsiään joko rukoillakseen armoa taikka välttääkseen lyöntiä.
+Vanhuksen täytyi häntä sääliä, kun hän siinä turvattomana ja
+peljästyneenä makasi, mutta eihän asia siitä parantunut. Vouti pysähtyi
+ja puhutteli niin häntä tyyneesti ja kylmästi että Gunhild heti tointui
+ja häpesi omaa pelkuruuttaan. "Olisit kai sinä kuoleman ansainnut",
+sanoi vouti, "mutta en minä sinua tapa. Minulla ei ole enää mitään sinun
+kanssasi tekemistä. Tässä on äidinperintösi; ota se, eläkä koskaan enää
+tule silmieni eteen. Senlaista naista en minä talossani kärsi ja näillä
+rahoilla voit elättää itseäsi. Hyvästi!"
+
+Sen sanottuaan vouti kääntyi ja läksi. Gunhild kuuli raskaita askeleita
+käytävää pitkin; joku ovi avattiin ja suljettiin jälleen; ja sitten oli
+vaan syvää hiljaisuutta.
+
+Kului hetki, ennenkuin hän ollenkaan pääsi liikkeelle; sitten hän
+koetteli olisiko siihen voimia, ja kömpi ylös jaloilleen. Hän meni
+takaisin vielä kamariinsa, kokoili vaatteensa nyyttiin, otti
+kultasormukset ja hopeakalut, jotka oli saanut äitinsä jälkeen, pani
+virsikirjan varoen poveensa, järjesti hiuksensa ja sitoi nuttunsa
+kiinni. Hän oli vallan sekaisin, vitkaan ja juhlallisesti hän kaikki
+toimitti aivan kuin omia hautajaisiaan olisi valmistanut. Ja niin kalpea
+hän oli, kuin manalle menevä. Jonkun hetken kuluttua nähtiin eräs nainen
+nyytti kädessä hitaasti ja pelokkaasti hiipivän pihan poikki; mutta ei
+olisi kukaan uskonut häntä samaksi tyttöhentukaksi, joka ennen lensi
+noita polkuja keveänä ja villinä kuin metsässä peura. Tuo vanha
+naispalvelija seisoi kyökin ovessa ja tirritti katsoa; huusikin, mutta
+vastausta ei saanut.
+
+Gunhild astui tietä pitkin; hiljaa ja hitaasti se kävi. Kun hän joutui
+metsän reunaan, istahti hän kivelle. Kääntyi katsomaan taakseen. Tuolla
+oli talo, entinen koti. Siellä asui hänen isänsä, siellä äidin muistit
+olivat, siellä hän nuoruutensa iloista elämää oli viettänyt
+kahdeksantoista vuotta. Tuolla ylempänä kohosi metsä, jossa hän kukkia
+ja marjoja poimi ja iloisia laulujaan lauleli, jossa hän rakkauden suloa
+nautti ja riemullisia ajatuksia ajatteli. Päivä laski; pimeys tuli
+hiipien, raskaana ja sokeana. Hänen täytyi lähteä. Hän nousi jälleen
+ylös, tunsi vilua ja astui tietä pitkin Nesetiin.
+
+Ilta jo oli, kun hän perille saapui. Pimeää ja märkää myös; kuu ei ollut
+vielä noussut. Pilvien välistä näkyi palanen mustansinervätä taivasta,
+jossa kiilui vaan muutama himmeä tähti kaukana korkeudessa. Gunhildia
+vilusti ja väsytti. Tuo, mikä oli tapahtunut, painoi häntä kuin raskas
+taakka; ei hän ollut tolkussaan eikä hän voinut selvittää omia
+ajatuksiaan. Hyvän aikaa hän seisotteli pihassa odottaen jotakuta
+tulevaksi; sillä hän ei uskaltanut astua sisään. Yksi ainoa toivo häntä
+piti yllä: nyt hän tapaisi Bårdia. Kun hän sitä ajatteli, tuntui kuin
+valo olisi heijastanut häntä vastaan ja sydänjuurista lämmin, katkera
+ilo pilkistänyt esiin. Saada vaan tuntea hänen varman kädenlyöntinsä,
+nähdä hänen lempeät silmänsä loistavan ylitsensä kuin päivänpaisteen...
+Oi, niin, kyllä hän nyt olisi ystävällinen ja hyvä tytölleen. Eikä hän
+sitä katuisi. Gunhild rakastaisi häntä äärettömästi. Ja kaikki mitä hän
+oli rikkonut, tekisi hän hyväksi jälleen. Menetetyn kunniansa hän
+voittaisi takaisin; kaikki antaisivat hänelle anteeksi, voutikin.
+
+Mutta vanhuksia hän pelkäsi. Nuo jäykät, ylpeät talonpojat olivat muita
+pahemmat ja kovemmat; ja tuo vanha isoisä, joka oli ajanut erään
+voudinkin pakoon... He vihasivat hänen vertaisiansa, eikä hän ollut
+heidän tyttöinsä kaltainen. Nyt ei hän enää ollut rikaskaan. Ennen hän
+oli pannut turvan rahoihinsa, sillä niitä talonpojat rakastivat; mutta
+nyt hänellä ei ollut senkään vertaa kuin Signellä. Nyt kysyttiin
+Bårdilta mieltä. Mutta ellei muu auttanut täytyi hänenkin lähteä
+kodistaan pois. Bård veisi häntä tänä iltana vielä metsän ja vuorten
+yli, salojen ja soiden poikki. Bård kantaisi häntä, kun hän väsyi, ja
+jos hän nukkui, niin Bård valvoisi ... oi, hän tunsi Bårdin, tunsi oman
+poikansa; ei vielä kaikki ollut hukassa.
+
+Aika kävi pitkäksi ja ilta oli kylmä, hän oli kovin väsynyt. Jos hän
+vaan uskaltaisi kolkuttaa ovea! Täytyipä se kumminkin tehdä. Ei auttanut
+pelätä, kuin elämä oli kysymyksessä. Täytyi uskaltaa jotain, jos mieli
+voitolle päästä. Hän lähestyi ovea; käsi vapisi ja sydän löi. Mutta nyt
+kuului askeleita. Hän säpsähti ja vetäyntyi syrjään; kukahan siellä
+tuli? Jumala suuressa armossaan suokoon, että olisi Bård! Ei; joku
+rengeistä se oli.
+
+Hänen täytyi rohkaista mieltään; tuli esille taaskin, lähestyi renkiä
+puoliväliin ja sanoi hyvää iltaa. -- "Hyvää iltaa", sanoi hän kankeasti
+ja töllötti häneen; "vieraitako vielä näin myöhään?" -- "No niin ...
+onko Bård kotona?" -- "Ehkäpä on. -- Niinkö Bård?" Pojalle näytti
+iskevän joku ajatus mieleen; hän astui lähemmäksi ja katseli tarkempaan
+vierasta. "Kuinka ... eihän se vaan liene Gunhild Nielsen tytär?" --
+Gunhild huomasi, että hän teki ristinmerkin ja aikoi lähteä tiehensä.
+"Minä se olen", vastasi hän, "mutta ... voi, pyydä Bårdia tulemaan ulos.
+Minun täytyy häntä puhutella kahdenkesken. Tee se, niin olet hyvä!"
+Poika vetääntyi yhä kauemmas hänestä. "Kyllähän minä", sanoi hän, "mutta
+... täällä on vieraita tänäiltana". "Onko?" -- "On, Lidin pojat".
+Gunhild tunsi kipeän piston rinnassaan. "Lidin pojat?" -- "Niin, Olav ja
+Aslak, Signen veljet, tiedämmä." -- Gunhild luuli vaipuvansa maan alle.
+"Pyydä Bårdia tulemaan ulos!" sanoi hän niin hartaasti rukoilevalla
+äänellä, että renkipoikakin yksin kummastui ja arveli olevan parasta
+täyttää hänen pyyntönsä. Hän meni jälleen sisään, sekä kiireellisesti
+että samalla viivytellen. Ovi sulkeutui hänen jälkeensä. Siihen jäi
+Gunhild seisomaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Bårdin ajatukset olivat viime aikoina taaskin kääntyneet Signeen.
+Vanhukset olivat oikeassa: Signe hänelle sopi, vaan ei tuo toinen.
+Signeä hän oikeastaan olikin ensin rakastanut ja Signeen hän luotti.
+Mikä häneen kuitenkin enin vaikutti, oli tuo huhu, joka pitäjäässä oli
+levinnyt Gunhild Nielsentyttärestä, että hän muka olisi äidiltään
+oppinut taikoja tekemään. Ei kukaan muut, paitsi Bård, tiennyt, mistä
+tämä huhu oli alkunsa saanut. Mutta hän oli varma siitä, ett'ei se
+muualta tullut kuin Lidistä. Signe oli kertonut veljilleen, mitä hän
+tuona sunnuntaina luuli huomanneensa kirkossa ja veljet sen ilmoittivat
+Bårdille. Ja kun Bård sai sen kuulla, näytti hänestä juuri kuin peite
+olisi pudonnut silmien edestä. Nyt hän ymmärsi kaikki: Gunhild osasi
+loihtia. Taikakeinoilla hän oli kietonut ja voittanut hänet; paholaisen
+avulla hän niin tiukasti oli kiinnittänyt hänet itseensä. Mutta nyt
+kaikki kävi selväksi. Hän muisti Gunhildin katseen silloin. Siinä oli
+enemmän kuin ihmisen voimaa. Noidan vehkeitä ja helvetin tulta siitä
+iski ja ne hävittivät pois hänen vanhan lempensä Signeen ja herättivät
+uuden, jumalattoman sijaan. Hän oli ollut noiduttu. Vuoreen suljettu.
+Nyt hän peljästyneenä pakeni tuosta kaikesta; rakkaus Gunhildiin muuttui
+kauhuksi ja koko sydämestään hän iloitsi, että hän kumminkin ajoissa oli
+herännyt, ja että hän vielä voi Signen omakseen saada. Hän lyöttääntyi
+Lidin poikain seuraan, jotka viime aikoina olivatkin taas useimmin häntä
+tavoitelleet. Ja eräänä iltana hän jo uskalsi saattaa heitä Lidiin asti.
+Siellä häntä kestiteltiin. Otettiin vastaan kuin vanhaa tuttua, eikä
+Signe näyttänyt ollenkaan vihaiselta, vaan kohteli häntä ystävyydellä ja
+lempeällä herttaisuudella; sitä paitse hän oli niin suloinen ja kaunis
+ja käytöksessään niin sävyinen, ett'ei Bård voinut ymmärtää kuinka hän
+oli voinut pitää Gunhildia häntä parempana. Sitten he tarjosivat
+Bårdille olutta, hyvää, väkevää olutta ja lopulta kävi niin, että he
+Signen kanssa menivät kihloihin ja päättivät jo kevätpuoleen viettää
+häitä. Se oli tapahtunut juuri edellisenä iltana, samaan aikaan kuin
+Gunhild istui lukkojen takana kamarissaan. Nyt olivat Lidin pojat
+Nesetin vierastuvassa, joivat Bårdin ja vanhusten kanssa, puhelivat
+tulevasta hääjuhlasta ja olivat iloisia.
+
+Mutta ulkona seisoi Gunhild Nielsentytär ja värisi vilusta. Hän sai
+odottaa niin hirmuisen kauvan. Ei ketään tullut. Kuinka ne viipyivät.
+Hän luuli kuulevansa askeleita, mutta huomasi erehtyneensä; hän
+kuunteli, toivoi ja rukoili. Tuntui juuri kuin sydän olisi verta
+vuotanut surusta ja ikävästä. Ei. Ei tullut ketään. Hän ei uskaltanut
+ajatella, että Bård olisi hänet jättänyt; sillä kun semmoista mieleen
+tuli, alkoi hänen päässään suhista niin raskaasti ... ei! pois se
+ajatus, pois. Bård ei ollut kavala. Hyvä hän oli, uskollinen ja
+rehellinen ja taivaan Herra oli armollinen ja laupias; semmoista ei hän
+sallinut maan päällä tapahtua. Hiljaa! joku tuli... Bård! se oli
+varmaankin Bård. Miksi noin raskailla, vitkastelevilla askeleilla --?
+Kauhistava ajatus pimensi hänen aivojaan. Silloin ovi aukeni, ja raaka,
+karkea ääni huusi ulos:
+
+"Onko täällä ketään?"
+
+Herra Jumala! se oli vanhus. Iso-isä. Hän, joka oli ajanut voudin
+pakoon.
+
+Nyt Gunhild sen käsitti. Hän, joka oli voudin karkoittanut, karkoittaisi
+myöskin voudin tyttären. Bård ei tahtonut tulla hänen luokseen, hän oli
+kavala ja pelkuri, halusi vaan päästä hänestä. Bård halusi päästä
+hänestä. Gunhild veti henkeä. Hän kävi merkillisen tyhjäksi. Purot
+alkoivat kohista ja kuohua ylhäällä harjulla. "Olisin tahtonut ...
+puhutella Bårdia", hän sanoi.
+
+"Bård lähetti minut sijastaan. Mahtaa arvella, että noidan nuolet eivät
+minuun pysty. Olisiko sinulla jotain sanottavaa?"
+
+Gunhild ei oikein tajunnut. Noidan nuolet? Vihdoin hän tointui ja
+sammalti: "Sano, että minä tahtoisin puhutella häntä -- viimeisen
+kerran".
+
+"Vai niin? Tahtoisit ottaa häneltä jäähyväisiä? Se on tarpeetonta. Voin
+sanoa häneltä terveisiä, ett'ei hän enää jouda hurjastelemaan
+voudintyttärien ja noitien kanssa, kun täytyy häitä laittaa".
+
+Nyt Gunhild murtui. Hän kääntyi äkkiä toisaalle ja riensi pois. Nyt hän
+sen tiesi. Nyt hän sen ymmärsi. Täällä ei ollut hänellä mitään
+tekemistä. Pois hänen täytyi paeta, pois...
+
+Ei hän tiennyt kuinka astui, minne meni. Polku oli kivinen ja kapea; hän
+kompastui usein, ei kaatunut kumminkaan; enemmän hän kulki lentäen kuin
+käyden. Tiheätä metsää oli ympärillä; paisuneet purot tulivat kohisten
+ja kuohuen mäkiä alas ja sulkivat usein tien; mutta Gunhild ei
+välittänyt tiestä, eikä suunnasta; yhden tekevää nyt oli kaikki. Hänellä
+ei ollut paikkaa, mihin mennä. Pois hän vaan tahtoi, kauas, kauas pois.
+Hiki valui alas kalpeita poskia pitkin ja kostea kevät-tuuli hiveli
+viileästi hänen otsaansa. Viimein kuu nousi ja taivas selkeni. Nyt oli
+valoisata, mutta kylmää ja kalpeata. Mihin ikänä hän katsoi, seisoi
+ylhäällä korkeudessa jok'ainoassa rotkossa kummituksia, jotka
+viittailivat ja liehuttelivat hänelle ja purojen suhinaa kuului
+ylt'ympäri, laulun tapaista kohinaa se oli ... mutta ei hän pelännyt.
+Tuolla oli kirkko, tuo vanha, ruskea kirkko, vino ja ruma kuin lato.
+Hänelle juohtui samassa mieleen koko entinen onni ja ilo, joka nyt oli
+mennyt. Hänelle juohtui mieleen tuo ensimmäinen sunnuntai vuosi
+takaperin ja ne monet hauskat hetket senjälkeen. Rintaan koski niin
+kipeästi ja kovasti, että hän heittäytyi maahan itkemään. Rajatonta ja
+valtavaa itkua se oli; mutta ei sitä kauvan kestänyt.
+
+Gunhild ei vielä ollut murtunut. Hänen nuori, vapaa luontonsa alkoi
+tointua jälleen. Ajatuksia hänessä heräsi, suuttuneita, kylmiä
+ajatuksia; ne tukehuttivat itkun, tekivät mielen raikkaaksi ja pään
+selväksi. Minkätähden hän nyt makasi tässä yksinään ja turvatonna,
+hyljättynä kaikilta, hän, joka oli ollut niin nuori ja niin iloinen?
+
+Täällä hän juuri vuosi takaperin käyskenteli ylpeänä ja onnellisena
+luullen kaikki voittaneensa. Oli juuri kuin uusi ihminen: rakasti
+kaikkea, eikä hänessä ollut mitään pahaa. Häntä kohtaan, jonka oli
+valinnut, hän oli rehellinen kuin kulta; kaikesta sydämestään oli hän
+Bårdia rakastanut, eikä hänen suhteensa mitään säästänyt. Elämänsä olisi
+hän tahtonut antaa Bårdille palkaksi siitä kuin häntä rakasti ja teki
+hänet niin iloiseksi. Mitähän väärää siinä oli? Saattoiko se olla niin
+suuri synti, että tuo vanha, ilkeä ukko siellä kotona sentähden voi
+häntä ajaa pois mieron tielle? Kunpa vaan olisi ollut herra Jörgen, ei
+ukko olisi sanaakaan sanonut ... mutta Bård oli yhtä hyvä kuin herra
+Jörgen.
+
+Ei, yhtä hyvä hän ei ollut. Vouti oli oikeassa, talonpoika oli
+talonpoika, oli hän sitten muutoin minkälainen tahansa. Kun hän kerran
+oli niin alas antanut itsensä, että semmoista rakasti, sai hän myös itse
+kestää seuraukset. Nyt hän ymmärsi kaikki. Bård ei koskaan ollut häntä
+rakastanut. Semmoiset ihmiset eivät voineetkaan rakastaa. Hän oli vaan
+huvitellut, tehnyt pilkkaa hänestä mutta oikeastaan ajatellut Signeä. Oi
+semmoista häpeätä, semmoista jumalatonta ivaa! Kuinka ilkeästi häntä oli
+petetty, kuinka syntisesti Bård oli hänen nuoruuttaan ja rehellistä
+rakkauttaan väärinkäyttänyt. Hänessä heräsi viha, joka oli kauhea. Hän
+antoi Bårdille semmoisia soimanimiä, jotka olivat niin rumia, ett'ei hän
+itsekään tiennyt, mistä ne hänen suuhunsa tulivat. Hän kirosi häntä,
+toivoi hänelle kaikkea pahaa ja rukoili, että Signe kerran tulisi yhtä
+onnettomaksi kuin hän nyt oli. Gunhild nousi semmoiseen kiukkuun, että
+säkenöitsi. Liian suurta se oli, jonka hän oli kadottanut, liian kurjaa
+se, mikä häntä odotti. Kaipaus pani sydämen sulamaan surusta, koston
+himo taas palamaan tulisesta harmista; tuo peto oli ryöstänyt häneltä
+kaikki ja sitten ajanut häntä metsään; heille oli yhdentekevää jos hän
+putosi koskeen tai syvyyteen. Oi kunpa hän vaan olisi mies, että voisi
+kostaa! Kunpahan vaan löytäisi vuorenrotkon, jossa kokoisi raivoisia
+miehiä ympärilleen ja sitten jonakuna pimeänä yönä ryntäisi ulos,
+polttaisi ja hävittäisi koko seudun! Kostaa hänen täytyi. Suotta eivät
+he häntä metsänpedoksi tehneet. Hänkö antaisi nuoren elämänsä hukkaan
+mennä, hänkö nöyrtyisi ja pitäisi kaikki hyvänänsä ... ei. Hän tahtoi
+nauttia raikasta nuoruuttaan. Ja ell'ei saanut tehdä sitä, niinkuin oli
+ajatellut, keksisi hän toisen tavan ja paremman! Nyt hän oli vapaa; ei
+tarvinnut pelätä ketään, eikä välittää kenestäkään; saisivat nähdä,
+ett'ei hän ollut nöyrtynyt, eikä heidän tähtensä elämästä luopunut, ja
+niin totta kuin Jumala oli taivaassa, he saisivat katua tekojaan.
+Viimeisenä hetkenään saisivat vielä kitua hänen tähtensä ja
+tuomiopäivänäkin heitä edesvastaukseen vaadittaisiin. Gunhild nousi ylös
+kuutamossa, kuin nuori jalopeura, lujana, komeana ja hirvittävän
+ihanana; pudisti harjaansa, pudisti itsensä irti kaikesta, jota hän
+tähän asti oli arvossa pitänyt. Hän puristi kädet rintaansa vasten ja
+vannoi, että hän siitä hetkestä asti eläisi raivosti, niin raivosti että
+he kalpenisivat sitä kuullessaan ja katuisivat niin että järkensä
+menettäisivät, niinkuin hän oli tänä iltana vähällä menettää omansa. Hän
+ei välittäisi mistään enemmän kuin hekään olivat välittäneet hänen
+suhteensa; kunniattomasti ja syntisesti hän eläisi, koska kerran olivat
+häneltä kunnian ja kaiken hyvän vieneet: ja viimein hän tulisi kotiin
+taaskin rikkaana ja ylpeänä -- kuin kuningatar, maailman komeimman
+miehen puolisona.
+
+Hän koetti rukoilla Jumalalta apua, vaan ei voinut, muisti ajoissa, että
+tänlaisissa tapauksissa tuli kääntyä paholaisen puoleen. Juuri niin!
+paholaisen puoleen. Hän nauroi kuin meren haltiatar. Kaiku antoi
+tunturien välistä surullisen vastauksen. Paholainen häntä auttaisi. Hän
+siihen olisi mies. Olipa hänen äitinsäkin ollut noita. Ja häntä itseään
+he myöskin noitana pitivät. Ha, ha! Paholainen oli juuri sopiva. Hän,
+siellä kotona ja hän, Bård parka, -- Bård saisi syyn kantaa, saisi
+vastata siitä tuomiopäivänä, hän oli sen ansainnut!
+
+-- Oliko hän järjeltään? Yhden tekevä; liian viisas hän sittenkin olisi
+heille, siellä kotona. Sitä eivät varmaankaan olleet ajatelleet;
+luulivat kai, että hän hyppäisi koskeen, taikka menisi kerjuulle, tai
+rupeisi ruokansa edestä palvelemaan kunniallisissa ihmisissä ... kyllä,
+uskokoot vaan sitä! He saisivat nähdä, ett'ei hän suotta ollut rouva
+Margretan tytär.
+
+Taas tunsi hän tuon kummallisen levottoman liikkeen vyönsä alla. Ja koko
+hänen raivokas vihansa kääntyi sitä viatonta kohtaan, jonka hänen
+itsensä piti synnyttämän. Bårdin lapsi! Kaikkien hänen kärsimyksiensä
+alku ja juuri. Hänen tuli nyt mieleensä sadut tuosta miehestä, jota
+paholainen auttoi ja joka hänelle siitä antoi palkaksi vielä
+syntymättömän lapsen. Raivoava, julma ajatus hänessä heräsi. Niin hän
+tekisi! Bårdin lapsen hän möisi. Sillä tavalla hän kostaisi! Lapselle
+oli yhdentekevä. Hän oli kumminkin aviottomasta yhteydestä, eikä missään
+tapauksessa pääsisi taivaan valtakuntaan... Gunhild otti neulan
+rinnastaan, pisti sillä pikku sormeaan, otti virsikirjansa esille ja
+repäisi irti tuon valkoisen lehden alusta, jossa hänen nimensä oli ja
+vuosiluku, jolloin hän tähän syntiseen maailmaan tuli ... hän värisi,
+veti suutansa hymyyn ja istahti; otti hienon korren ja töhri pitkillä,
+epäselvillä kirjaimilla:
+
+"Minä annan sinulle, Lucifer, esikoiseni, kun hän on täyttänyt
+kahdeksantoista vuotta, jos minua autat tahtoni perille.
+
+      Gunhild Nielsentytär".
+
+Hän ei enää mitään ajatellut, hän nauroi, nauroi vaan; juoksi kirkon
+luokse, kääri lipun kokoon ja pisti sen oven alle. Nyt se oli tehty, hän
+oli saanut kostetuksi. Kuinka se Bårdia masentaisi, kun siitä kuulisi.
+Kuinka hän kärsisi ja kiusaantuisi! Gunhildista hän ei lukua pitäisi,
+mutta omasta lapsestaan --! Hurjat ajatukset liehuivat ja lensivät hänen
+päässään, hän oli sairas; tukahutettuja naurun purskauksia hän kuuli ja
+kummallisia huutoja ylt'ympäri mäkien harjanteilta; kuolleet astuivat
+haudoistaan pitkissä lakanoissa, viittasivat ja liehuttelivat hänelle,
+mumisten lihattomilla leukapielillään; Gunhild ryntäsi pois
+hillitsemättömässä juoksussa, levähtämättä hän riensi eteenpäin kivien
+ja kantojen ylitse, kuin henkensä edestä, ja kummitukset seurasivat
+häntä kintereillä, valkeana joukkiona, liehuttaen ja vilkkuen...
+
+
+
+
+II.
+
+
+Bård Bårdinpoika oli tuon pienen raukan nimi, joka jo ennen syntymistään
+paholaiselle myötiin ja Gunhild itse sen nimen pojalle antoi. Hänellä
+oli omat ajatuksensa siitä asiasta.
+
+Bård Bårdinpoika kasvoi kaupungin syrjässä, ei ollut hänellä isää, eikä
+äitiä. Eräs eukko, jota sanottiin Judith-äidiksi, häntä kasvatti ja
+poika sanoi häntä äidiksi muiden mukaan. "Mutta en minä sinun _oikea_
+äitisi ole, pikku veijari", sanoi Judith usein pojalle, joka siitä alkoi
+tuumia, mikä eroitus oli oikean ja väärän äidin välillä, -- "oikea
+äitisi on toista laatua", lisäsi Judith-äiti, "sillä kaikkina aikoina on
+ollut eroa parempain ihmisten ja roistokansan välillä, näetkös. Äitisi
+ei ollut tällainen vanha, ruma akka kuin minä ja muut; hän on kaunis,
+hän, ja melkein yhtä nuori kuin Ingrid, mutta ihanampi paljon, voisi
+muotonsa puolesta olla vaikka prinsessa; mutta nyt, näetkös, hän loistaa
+tuolla avarassa maailmassa, ja löytää sieltä kenties jonkun prinssin ja
+sitten sinäkin tulet prinssiksi, pikku veijari! ymmärrätkös? Mitä?" --
+Ei, pikku veijari ei sitä ymmärtänyt. Mutta hän ajatteli sitä paljon ja
+aina enemmän, mitä suuremmaksi hän kasvoi.
+
+Judith-äiti oli kuudennellakymmentä, paksu ja pyöreä kuin heinäsuova;
+leveät, lihavat kasvot hänellä oli ja pienet, harmaat, siiristävät
+silmät, jotka enimmiten olivat naurussa, mutta toisinaan myöskin
+vihassa, toisinaan taas sillä välin, ett'ei oikein tiennyt, oliko eukko
+hyvällä, vai pahalla tuulella. Hän oli viisas ja taitava, aina omaa
+etuaan katsova, mutta kuitenkin perin pohjin hyvä sydäminen ja suopea,
+eikä koskaan tehnyt vääryyttä tahallaan yhdellekään ihmiselle, ei puolen
+roposenkaan vertaa. Hän oli ollut naimisessa, vaan lapsia hänellä ei
+ollut; nyt hän eli, niinkuin sattui. Hän harjoitti lääkärin temppuja,
+antoi apua kolotukseen ja tautiin, sekä onnettomaan rakkauteen, ennusti
+kortista ja kahvista, ymmärsi eläinten vammoja, ja kätilön toimessa hän
+oli erinomainen. Ingrid, hänen sisarensatytär, auttoi häntä talouden
+toimissa ja hän se enimmäkseen Bårdiakin hoiti.
+
+Ingrid oli pieni, reipas tytön hempukka, noin 16--17 vuoden vanha,
+iloinen, hyväluontoinen ja jotenkin sievännäköinen. Bård viihtyi hyvin
+hänen luonaan, mutta hauskempaa hänestä kumminkin oli silloin, kuin
+vanhus itse oli kotosalla. Ell'ei häntä ollut, tuntui Bårdista, juuri
+kuin olisi joku seinä huoneesta poissa. Ja silloin tuli Ingridin luokse
+usein eräs poika, jolla oli niin paljon hänelle puhumista, ett'ei Ingrid
+milloinkaan joutunut katsomaan lasta niinkuin olisi pitänyt. Hän antoi
+Bårdin hoitaa itseään, keräili hänelle leikkikaluja, eikä välittänyt
+sitten mistään muusta koko maailmassa paitsi tuosta vieraasta pojasta.
+Mutta Bård ei useinkaan ottanut viihtyäkseen, vaan alkoi huutaa, jolloin
+Ingrid suuttui ja löi. Ell'ei siitä apua tullut, otti tuo vieras poika
+paksun kangen ja peloitteli häntä sillä. Bård tuohon vähitellen tottui.
+Hän makasi välistä tuntikausia lattialla ja leikitteli milloin milläkin
+kalulla, mutta katsoi tuon tuostakin kummeksien ja äreänä noita
+molempia, joilla näytti olevan niin paljon puhuttavaa toisilleen. Nämä
+olivat ensimmäisiä kokemuksia, jotka Bårdin mieleen painuivat.
+
+Mutta erilaisia havaintoja hän vanhuksestakin teki. Kotona ollessaan,
+kun oli hetken lepoaikaa, otti hän usein kaapistaan pullon, istui
+mukavaan asemaan pöydän luona, kaatoi lasiin ja joi -- "se helpotti
+rintaa", sanoi hän --; ja silloin hän aina tuli hyvälle tuulelle. Puheli
+ja nauroi, kertoi satuja ja vehkeili Bårdin kanssa, jonka mielestä luo
+kaikki oli hyvin hauskaa. Mutta eipä aikaakaan, ennenkuin hän jo antoi
+pojalle pisaran putelista. "Juo veijari, niin vahvistut!" sanoi hän.
+Bård joi, mutta irvisteli pahasti; Judith-äiti nauroi. Ja kun Bård
+ymmärsi, että hän tuolla miehuuttaan näyttäisi, joi hän uudelleen,
+vaikka kirvelikin kaulassa ja viimein hän niin mieltyi puteliin, että
+rukoili äidiltä viinaa, niinkuin muut lapset sokuria rukoilevat.
+Judith-äiti nauroi ja ihmetteli pojan viisautta. Ja useimmiten hän sai
+mitä pyysi. Mutta kerran oli hän kapuillut ylös ja itse löytänyt putelin
+ja silloin hän otti siitä niin paljon, että tuli kipeäksi. Sen päivän
+jälkeen ei putelia pitkään aikaan näkynyt; mutta tämäkin oli niitä
+seikkoja, jotka tarttuivat pojan mieleen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Neljän vuoden vanhasta hän kontturoitteli kadulla talon ulkopuolella.
+Ensimmäinen tuttu, jonka hän siellä sai, oli eräs koira. Mutta se oli
+kotoisin naapuritalosta, noin kiven heiton päässä ja niin Bård tutustui
+lapsiin siellä ja sitten heidän tovereihinsa, joten heitä vihdoin oli
+koko liuta. Heidän parissaan sai Bård lopullisen kasvatuksensa. Kaikki
+ne olivat köyhän väen lapsia. Muutamat olivat vanhempia, 7--8 vuoden
+ikäisiä; ja ne heitä johtivat. Ja sitten he liittyivät toisiinsa
+suurissa joukoissa sen mukaan kuin kykenivät. Purjehtivat vesiropakossa,
+juoksivat hevosilla pitkin katua, laittoivat pitoja, joissa
+virvoituksina tarjottiin laudan palaisia, hiekkaa ja savivoita, tai
+muuta semmoista, kauppaa he kävivät ja paljon muutakin he samaan tapaan
+leikkivät. Kun Bård kasvoi suuremmaksi, oli hän etevin kaikissa näissä
+kujeissa. Hän matki Judith-äitiä, näytti, kuinka hän ennusti kahvissa ja
+kuinka hän joi; ja heti ne kaikki alkoivat ryypiskellä, tulivat humalaan
+ja elämöivät kauheasti. Viimein Bård alkoi matkia sitä poikaa, jota hän
+oli nähnyt Ingridin luona, kun Judith-äiti oli ulkona. Ja kohta jakautui
+koko lapsiliuta pariksi ja leikki kosioimista. Se oli varsin hauskaa.
+Kun ihmisiä meni ohitse, täytyi heidän pysähtyä katselemaan; he
+nauroivat ja silloin oli lapsista yhä hauskempaa. Vanha Judithkin nauroi
+sitä nähdessään ja sitten hän alituisesti pilkkasi Bårdia näistä
+asioista. Mutta kun Ingrid huomasi heidän leikkinsä, lensi veri hänelle
+poskipäihin.
+
+Vuodet menivät ja Bård kasvoi. Hän oli kookas, väkevä ja kaunis, mutta
+väliäpitämätön ja rohkea; teki aina, niinkuin tahtoi. Tappeluja syntyi,
+mutta hän piti hyvästi puoliaan ja sai sitä paitsi melkein aina apua,
+ell'ei muilta, niin tyttöhempukoilta kumminkin ja viimein huomasivat
+useimmat parhaaksi pysyä ystävyydessä prinssin kanssa. Hän oli suuren
+katurakkijoukon päällikkönä ja nyt harjoitettiin ilkitöitä ja tuhansia
+vehkeitä ympäri kaupunkia. Tappelu kuitenkin oli ensimmäisiä huvia. He
+kävivät suorastaan sotaa. Keräytyivät suuriin ryhmiin, sen mukaan kun
+olivat joko pohjois- tai eteläosasta kaupunkia ja kävivät säännöllisiin
+otteluihin. Bård, tahi "prinssi", "katuprinssi", niinkuin häntä
+kutsuttiin, oli "pohjoisjoukon", päällikkönä ja rajumpi hän oli muita.
+Kerran ja toiste tuli hän iltasella kotiin niin verisenä ja märkänä,
+että oli kamalaa nähdä. Näin Bård Bårdinpojan kasvatusta jatkettiin.
+
+Judith-äiti, joka vuosien kuluessa tuli yhä paksummaksi ja tuimemmaksi,
+piti kyllä poikaa hyvänä, mutta jankutti ja riiteli yhtenään hänen
+tänlaisesta elämästään ja viimein hän vaati poikaa menemään matkoihinsa,
+kernaimmin merille, sillä sinne juuri tuollaiset rasavillit olivat
+omiansa. Bård ei siitä suuresti lukua pitänyt; hänellä oli hauskaa
+kotona ja niin hän antoi vanhuksen jankuttaa. Ja välistä hän puhui
+jotain siitä, ett'ei hän ilmaiseksi ollut Judith-äidin luona ja parasta
+siis, että hän pitäisi suunsa kiini niin kauan kuin Bårdkin vaikeni. Sen
+hän oli kuullut kaupungilla. Ja joka kerran kun hän siitä mainitsi,
+vaikeni Judith-äiti. Niin Bård kävi julkeaksi häntä, samoin kuin
+muitakin ihmisiä kohtaan. Ainoa, mikä Bårdin mieltä veti näistä
+vallattomuuksista, oli muisto "oikeasta äidistä". Judith oli hänestä
+kertonut niin paljon outoa, että Bård sai kummallisia ajatuksia
+päähänsä. Hän luuli häntä prinsessaksi tai kuningattareksi, jonka luona
+varmaan olisi ihanata olla. Kun hän oli noin 14 vuotias, saivat nämä
+ajatukset yhä enemmän valtaa ja hän alkoi kysellä äitiään ja ihmetellä,
+miks'ei hän niinkuin muutkin pojat saanut olla hänen luonaan.
+Judith-äiti ei siihen mitään vastannut. Mutta kerran oli Bård saanut
+hänet niin raivoisaan vihaan, ett'ei hän voinut itseään hallita ja
+silloin se tuli ilmi. "Sinä täällä luulet itseäsi paremmaksi muita", hän
+sanoi, "pyh! aviottomasta liitosta syntynyt, semmoinen --!" Siitä
+päivästä alkaen Bård sai itsestään pienempiä ajatuksia kuin ennen.
+Tuntui juuri kuin olisi hän tullut huonoon maineesen, hän pelkäsi
+ihmisten näkevän asian oikean laidan. Hän liikkui nyt vähemmän ulkona,
+muuttui ilkeämmäksi tovereilleen ja epäili heitä.
+
+Mutta kuta pienemmäksi hän itsensä tunsi, sitä enemmän hän koetti
+näyttää, että hän kumminkin oli mies. Ulkona ollessaan ei hän enää
+huolinut tapella pienten poikien kanssa, vaan ainoastaan täysi-ikäisten.
+Ja sattui, että tuo 14 vuotias poika löi kumoon 17--18 vuotiaita. Itse
+hän oli kooltaan kuin 16 vuotias ja väkeväksi häntä mainittiin. Ja kun
+hän kerran osasi tapella kuin mies, saattoi hän olla miehen vertainen
+muussakin ja niinpä sattui, että hän useasti tuli humalassa kotiin.
+Sitten Judith-äiti sai eräänä päivänä kuulla pojan olevan kihloissa. Se
+oli eräs niistä tytöistä, joita hän ennen pienenä poikana oli leikissä
+kihlannut; nyt hän siitä teki täyttä totta, sillä se tuntui niin
+miehekkäältä, kuin hänellä oli oma tyttönsä. Judith-äiti ei enää
+nauranut. Hän olisi tahtonut repiä palaisiksi tuon pitkän tyttöhuitukan,
+jos vaan olisi voinut. Mutta kun ei hän saanut kepillään pieksää, käytti
+hän suutansa sitä enemmän. Bård sai kuulla niin paljon pahaa ja rumaa,
+että hän siihen vihdoin kyllästyi. Ja kahta hullummasti kävi, kun hän
+eräänä iltana miesten tapaan aikoi mennä morsiantaan tervehtimään. Hän
+tuli vetelehtien lakki kallellaan ja puteli taskussa puolillaan, sillä
+nyt hän oli miestä olevinaan. Mutta tytön isä, joka oli kunnon työmies,
+sai hänet kynsiinsä ja antoi sellaista pöllyä ja läksyä ettei Bård vielä
+eläessään moista tavannut. Siinä hän kuuli nimensä ja minä miehenä häntä
+siivojen ihmisten seassa pidettiin. Pahimmat solvaukset hänelle
+viskattiin vasten silmiä, ja ilkeältä tuo tuntui, "ruteleeksi" kun
+sanottiin, "riekaleprinssiksi", "katurentuksi", joka eli toisten
+rahoilla eikä kelvannut mihinkään, paitse pahantekoon ja narriksi ja
+koko kaupungin pilkaksi. Sinä iltana Bård heltyi. Häpeissään hän
+puikahti pois kotiin ja unhotti sekä tytön että miehekkyyden. Nyt teki
+jo mieli pois. Tuommoista ei hän voinut kestää. Merille täytyi hänen
+päästä ja kun opin oli käynyt, menisi hän äitinsä luokse, saisi rahoja,
+ostaisi laivan ja tulisi takaisin oikein mahtimiehenä, ja silloin tuo
+työmiehen retkale katuisi, että oli laittanut "prinssin" vihamiehekseen.
+Seuraavana päivänä hän pysyi kotosalla. Ja kuukauden perästä hän läksi
+laivaan, joka purjehti Englantiin. Jos kuka, niin Judith-äiti nyt
+iloitsi.
+
+Toinen oli, joka ei iloinnut, ja se oli "hänen tyttönsä". Raukka istui
+kamarissa ja itki ja hieroi silmiään siksi kuin turposivat. Hän rakasti
+Bårdia niin paljon kuin 16 vuotias katutyttö rakastaa voi; mutta nyt
+Bård matkusti pois, ja paljon saattoi ajat muuttua ennenkuin hän
+takaisin tuli! Ja totta puhuen, ei hän oikeastaan voinut Bårdiin sen
+vertaa luottaa, että olisi saattanut ruveta häntä odottamaan. Per
+Lauritsen ja Jöns Nilssen tulisivat häntä kosimaan ja sen hän tunsi
+luissaan, ettei hän heitä kauan vastustaa voisi. Mutta ne eivät
+kumpikaan olleet likimain niin kauniita kuin Bård. Sitä tyttö itki, ja
+itki kuin rahan edestä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Judith-äiti ei Bårdille sanonut, missä hänen äitinsä oli. Sillä hän ei
+sitä tiennyt. Oikeastaan hän ei Gunhildista tiennyt sen enempää, kun
+että hän eräänä iltana oli etsinyt kortteeria -- merimies Erik oli
+neuvonut häntä tänne, sanoi hän -- ja sitten hän oli antanut Judith'ille
+rahoja pojan kasvatukseen. Itse hän tahtoi mennä "ulos maailmaan" oli
+hän sanonut ja kun Judith kysyi, eikö tuntunut vähän kolkolta lähteä
+niin pitkälle matkalle, nuorena ja yksinäisenä, oli hän siihen vaan
+nauranut ja päättänyt kyllä toimeen tulevansa. Sillä vanha Erik oli
+luotettava kauppias, jatkoi hän. Sen jälkeen ei Judith ollut mitään
+Gunhildista kuullut.
+
+Mutta kotiin, Nils Pedersenille yhtenään kerrottiin juttuja, jotka äkkiä
+muuttivat voudin hiukset harmaiksi. Sanottiin, että Gunhild oli mennyt
+Tanskaan ja elänyt siellä hyvin huonosti. Oli mennyt
+komeljantti-seuraan, tiesivät he jutella, näytellyt semmoisten ihmisten
+kanssa teaatteria ja ollut paras joukossa. Paljon hänestä olivat
+pitäneet, varsinkin nuoret herrat jotka vähemmän välittivät rahoista
+kuin ilosta ja joiden maine ei ollut parasta laatua. Kuinka paljon
+näissä puheissa perää oli, sitä ei varmasti voinut tietää; mutta vouti,
+joka tunsi suvun, saattoi kyllä ajatella, että tytölle voisi pistää yhtä
+ja toista päähän. Kun hän muutamia vuosia tämän jälkeen kuoli, päättivät
+kaikki yleisesti, että suru tytön tähden oli murtanut tuon vahvan
+miehen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kolme kokonaista vuotta sen jälkeen kuin Bård oli matkustanut pois tuli
+eräänä päivänä Judith-äidin luokse vieras, kalpea, komea nainen, jota
+tämä ei tuntenut, mutta joka oli Gunhild. Hän oli tavattomasti
+muuttunut. Oli suurempi ja uhkeampi, mutta samalla ikäänkuin rauennut;
+kasvot olivat harmaan kalpeat, otsaan ja suun ympärille oli uurtautunut
+hienoja ryppyjä, jotka melkein tekivät hänen vanhan näköiseksi. Mutta
+silmät olivat tuikeat ja kovat ja kun hän ne äkkiä loi ylös, näkyi
+niissä sairautta. Hänen koko olennossaan ilmestyi kauheata
+levottomuutta; harvoin hän istui kauan yhdessä kohden, ennenkuin
+syöksähti äkkiä ylös ja alkoi kävellä hermostuneilla, pikaisilla
+askeleilla, kunnes taas säpsähti, pysähtyi, meni istumaan ja katseli
+ympärilleen epäilevin, säikähtynein silmin. Judith-äiti ajatteli
+itsekseen: nyt hän on saanut kylläkseen tästä maailmasta.
+
+Poikaansa hän etsi. Kun kuuli hänen matkustaneen pois, joutui hän aivan
+epäilyksen valtaan; mutta Judith tiesi kertoa, että hän oli saanut
+terveisiä Bårdilta ja että hän pian tulisi kotiin. Se auttoi, Gunhild
+kyseli kaikenlaista Bårdista ja tahtoi erittäinkin tietää minkälaiseksi
+hän oli kehkeytynyt. Judith vastasi, että hän oli semmoinen kuin
+useammat muutkin sillä iällä, aina kuitenkin hiukan vilkkaampi; sillä
+siinä pojassa oli tulta, sanoi hän. Gunhild huokasi syvään ja kun hän
+kuuli, että Bård myöskin oli kauniimpi ja pulskempi muita, huokasi hän
+vieläkin syvempään. Hän antoi Judith-äidille rahaa ja pyysi häntä
+lähettämään sanaa, niin pian kuin Bårdista jotain kuulisi; hän asuisi
+siellä ja siellä. Sitten hän läksi, mutta palasi vielä kyselemään
+kaikenmoista, meni sitten todenteolla pois, mutta tuli iltapuoleen
+uudelleen takaisin. Ja silloin hän oli vieläkin tuskaisempi ja näytti
+yhä sairaammalta. Judith-äiti ajatteli itsekseen, hän on saanut
+_enemmän_ kuin kylläkseen tästä maailmasta.
+
+Hienosti hän oli puettu ja paljon hänellä näytti olevan rahoja. Hän oli
+ollut naimisessa rikkaan aatelismiehen kanssa, sanoi hän; mutta mies oli
+kuollut ja yksin hän oli jäänyt taaskin. Josko hänen oli käynyt hyvin?
+-- Vieläkö mitä! "Hyvin?" hän hymyili hienosti ja kärsien, juuri kuin
+tuo ajatus olisi ollut hänelle varsin vieras. Mutta olihan hän ollut
+rikas? Eikä suinkaan hän minkäänlaista puutetta ollut kokenut, vaan
+saanut kaikki, mitä tahtoi? -- Tietysti... Tuo kärsivä hymy tuli
+takaisin. "Hän oli rehellinen kauppias." -- "Kuka?" -- "Vanha Erik,
+tiedämmä." Judith alkoi ajatella, ettei tuo hieno rouva ollut täydessä
+järjessään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivä tuli, toinen meni; Gunhild kävi kuulustelemassa poikaansa yhtä
+usein kuin aurinko taivaalla nousi. Ja niin levottomasti hän kyseli ja
+semmoisella enenevällä tuskalla, että olisi luullut hänen kuolintautiaan
+sairastavan ja odottavan lastaan saadakseen sanoa hänelle viimeiset
+jäähyväiset. Tämän kautta hän pian tuli kaupungissa tunnetuksi; häntä
+sanottiin "prinssin äidiksi" eikä tiedetty, pitääkö hänelle itkeä vai
+nauraa. Mutta kaikki kummeksivat, kuinka tuolla katurentulla saattoi
+olla noin komea äiti, ja kuinka hän nyt oli noin tuskassa pojastaan,
+vaikkei hänestä tähän saakka ollut vähääkään välittänyt, ja pian oli
+kaupungissa tuosta hienosta rouvasta keksitty juttu, tai oikeammin monta
+juttua, jotka kasvoivat ja lisääntyivät tavan takaa. Gunhild ei siitä
+tiennyt mitään; joka päivä hän kulki tavallista kulkuaan Judith-äidin
+luona, kysyi poikaansa, sai kuulla hänestä jotain Judith-äidiltä ja
+sitten hän palasi taas kotiinsa ajattelemaan poikaansa ja hirmuista
+syntiään. Mutta öisin hän uneksi tuosta vanhasta kirkosta ja
+paperilehdestä, jossa verinen kirjoitus oli. --
+
+Seitsemäntoista pitkää vuotta hän oli koettanut kaikin tavoin tukehuttaa
+nuo häijyt muistot ja unhottaa poikansa ynnä rikoksensa ja itsensä.
+Kymmenkunta vuotta hän siinä onnistui, sillä hän tuli näkemään niin
+paljon uutta ja hänellä oli luja tahto ... kymmenen vuotta meni, menipä
+kaksikintoista; ei hän itsekään ymmärtänyt kuinka ihminen niin saattoi
+elää ilman ajatusta; mutta kolmannellatoista vuodella tuo uusi elämä
+alkoi tuntua vanhalle ja neljännellätoista hän siihen ikävystyi;
+viidennellätoista hän kamppaili muistojensa kuin patriarka enkelin
+kanssa -- sillä niitä _oli tarpeeton_ ajatella ... mutta
+kuudennellatoista muistot voittivat, ja siitä ajasta hänen ankara
+pelkonsa sairaudeksi muuttui. Hän antaantui yhä enemmän synkille
+ajatuksilleen, ja se jonka hän tähän saakka oli tavallaan unhottanut, --
+sillä lapsi oli Bårdin oma eikä hänen -- se astui nyt valtavana esiin:
+että hänelläkin oli poika. Ja tuon pojan pitäisi nyt olla suuren ja
+kauniin, jota hän voisi rakastaa ja ohjata oikealle tielle ja auttaa;
+jonka kautta hän tulisi nuoreksi jälleen. Kun hän tätä ajatteli saattoi
+hän itkeä kaipauksesta. Rakkautta hän enin tarvitsi, lapsen rakkautta;
+muuhun kaikkeen hän oli väsynyt, sillä hän oli huomannut sen
+petolliseksi ja tyhjäksi, onttoiseksi valheeksi; mutta lapsen rakkaus,
+lapsen hyvä, viaton rakkaus -- siitä hän voisi antaa elämänsä.
+Minkälainen hän oli? minkälaisissa suhteissa hän eli? kuinka hän oli
+kasvatettu? Ja mitä hän ajatteli äidistään, joka näinä pitkinä
+vuosina...
+
+Näin hän mietiskeli, ja sitten tuli muisto, tuo verinen, kauhea
+muisto... Poika oli myyty. Ei hänellä ollut mitään oikeutta häneen; hän
+oli antanut sen _toiselle_. Paholaiselle hän oli poikansa luovuttanut
+... ei hän uskaltanut poikansa näkyviinkään mennä.
+
+Tätä hän mietti pitkät ajat. Mutta eräänä päivänä huimaava ajatus iski
+hänelle päähän: mitä jos paholaista pikkuisen pettäisi. Antaisi itsensä
+sijaan, keksisi jonkun keinon. Paholaista kyllä sai pettää, ei se voinut
+syntiä olla. Tosin _hän_ puolestaan oli tässä asiassa liiton täyttänyt;
+mutta olipa hän muuten --! Mitä jos olisi koettaa! --
+
+Tuo ajatus kiintyi hänen aivoihinsa, ikäänkuin salainen hulluus. Ha, ha,
+paholainen oli tuhma; moni oli häntä narrannut. Entä sitten, jos hän
+tulikin helvettiin, sinne hänen tiensä kumminkin vei. Ja mahtoipa
+sentään siellä tulessa ja liekissäkin tuntua suloiselta, kun tiesi
+pelastaneensa lapsen paholaisen kynsistä. Niin, niin! Sillä tavalla hän
+tekisi. Kotiin vaan ensin, kotiin, poikaa etsimään ja pelastamaan; joku
+pappi oli hänen saatava käsiinsä, sillä papin apua tarvittiin, ja sitten
+hän pelastaisi pojan. Kun hän vaan ennättäisi ajoissa! Ettei
+myöhästyisi!
+
+Hän meni laivaan, lähteäkseen "kotiin". Jos vaan kalvaava kaipaus ja
+vapiseva levottomuus olisi purjeita täyttänyt, pian matka silloin olisi
+joutunut. Mutta heillä oli huono tuuli ja välistä puhalsi se vastaan.
+Gunhild alkoi vihdoin ajatella, että paholainen itse tahtoi estää heitä
+perille joutumasta; hän ehkä tiesi hänen aikomuksensa, tiesi mitä hän
+tahtoi...
+
+Nyt hän oli perillä; mutta poika, jota hän niin sydämellisesti oli
+kaivannut, ja jota hän tahtoi pelastaa, poikaa ei näkynyt. Ajatukset,
+toinen toistaan hirmuisempi, risteilivät hänen päässään. Varsinkin alkoi
+häntä peloittaa, että paholaiselle oli annettu oikeus riistää omansa
+ennen aikaa siitä syystä, että hän, Gunhild, oli petosta ajatellut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaupunkiin oli siihen aikaan tullut nuori pappi, johon kansalla oli
+suurta luottamusta. Hänen nimensä oli hra Olaus; kalpea, laiha mies hän
+oli, leukaa peitti ohkainen, punertava parta ja otsa oli kapea, mutta
+jäykkä. Sanottiin häntä monessa suhteessa vanhempia pappia ankarammaksi
+ja hirvittävän viisaaksi. Maalla hän sitä ennen oli ollut pappina ja
+siellä hän oli osoittanut tuntevansa yhtä hyvin "mustan kirjan" kuin
+raamatunkin. Pappilassa oli kummitellut -- siitä kerrottiin pitkiä
+juttuja: oviin koputeltiin ja ikkunoihin kahdentoista aikaan yöllä,
+portaissa ja käytävissä jyskittiin ja pidettiin melua --; mutta hän,
+pappi, oli kerrassa saanut kaikesta lopun. Ei mennyt puolta tuntia,
+ennenkuin hän jo oli manannut kaikki pirut syvälle maan alle. Hänestä
+paljon puhuttiin kaupungissa ja ihmiset katsoivat häneen suurella
+kunnioituksella, johon paljon pelkoakin sekoittui.
+
+Sen miehen luokse ajatteli Gunhild olevan parasta mennä. Ja hän läksi.
+Herra Olaus otti häntä vastaan suurella vakavuudella; näytti melkein
+tuntevan häntä jo edeltäpäin. "Sinua varmaan synnit painavat?" sanoi
+hän.
+
+Gunhild peljästyi, hän ei ollut tuommoiseen puheesen tottunut; vihdoin
+hän vastasi tahtovansa ennemmin säästää synnit rippihetkeen; erästä
+toista asiaa hän nyt tuli papilta kysymään, jos saisi siihen luvan.
+Kyllä hän sai. Se oli nyt sitä, että jos ... pappi uskoi ... että ...
+niin, ei pappi saisi kummeksia, jos hän nyt kysyisi suoraan ... mutta
+kävisikö laatuun pettää ... paholaista? Kävikö laatuun ... ja oliko
+siinä mitään väärää? -- "En sitä itsepuolestani kysy", jatkoi hän
+levottomasti liikkuen; "mutta jos oikean vastauksen saisin, olisi siitä
+hyötyä sekä minulle että muille".
+
+Pappi tuijotti häneen kauan ja ankarasti; hän loi silmänsä alas, eikä
+voinut istua levollisena.
+
+"Josko se on oikein!" huudahti viimein pappi. "Epäiletkö sinä jos se on
+oikein pettää perkelettä?"
+
+"Kaikki meidän työmme", pitkitti hän, "ja kaikki hyvät toimet maailmassa
+tarkoittavat perkeleen pettämistä. Ne ne juuri ovat, joita me sanomme
+hyviksi töiksi. Perkeleellä on oikeus meihin kaikkiin; sillä synnin
+kautta olemme kaikki hänen vallassansa, hänen omansa sieluinemme ja
+ruumiinemme. Ei meillä ole mitään omaa; syntymisestä saakka olemme
+kokonaan hänelle omistetut. Perisynnin kautta on se tapahtunut ennenkuin
+vielä mitään tunsimme äitimme kohdussa ja sittemmin saa hän meidät vielä
+enemmän valtaansa omien syntisten sanojemme ja tekojemme kautta. Mutta
+koko meidän elämämme tarkoittaa, jos nimittäin se oikea on, että me
+häneltä tämän omaisuuden peijaisimme pois. Kaikki hyvät toimemme
+tähtäävät siihen, että me jumalan avulla hänen kynsistään pääsisimme,
+hänen syleilystään irtautuisimme. Sillä hän on itse jumalaton ryöväri ja
+valehtelija aina alusta saakka. Ja sinä vielä kysyt, onko se oikein?"
+
+"Mutta jos joku olisi _antanut_ itsensä hänelle -- _myönyt_ itsensä
+hänelle..."
+
+"Se on yhdentekevä. Perkele on kaikissa töissään ryöväri ja rosvo ja sen
+hän itse ensiksi on vietellyt, joka niin pitkälle joutuu, että hänen
+valtaansa antauntuu. Mutta jos se käy laatuun? Niin, se on toinen asia."
+
+"Mutta voisihan se olla mahdollista --?"
+
+"Riippuu asian haaroista."
+
+"Kun joku toinen antaisi itsensä hänen sijaansa, joka on myöty?"
+
+"Sitten se täytyisi olla semmoinen, joka on niin puhdas ja hyvä, ettei
+perkeleellä ole häneen mitään oikeutta."
+
+Gunhild kalpeni. Sitä hän ei ollut ajatellut. Hän tuli niin hämilleen,
+ettei puhunut enää sanaakaan, vaan nousi ja lähti tiehensä. Pappi jäi
+katsomaan hänen jälkeensä; hän pudisteli päätään ja ajatteli: sinussa
+asuu monenlaisia henkiä.
+
+Kun Gunhild samana päivänä tuli Judith-äidin luokse kalpeampana ja
+väsyneempänä kuin milloinkaan ennen, tapasi hän siellä vieraan
+merimiehen, joka näytti olevan kuin kotonaan. Gunhild säpsähti, mutta
+rauhoittui samassa; sillä tuo ei voinut olla Bård. Siksi hän Gunhildin
+mielestä oli liian ruma ja vanha, ainakin mahtoi hän olla 40 tienoissa.
+Ei, Bård se ei ollutkaan, vaan Hans Mikkelsen, Ingridin mies; mutta hän
+oli purjehtinut samassa jaalassa kuin Bård ja toi häneltä terveisiä.
+Terveisiä häneltä --! Nyt tuli Gunhildiin eloa. Hän juoksi Mikkelsenin
+luokse, joka vetääntyi taaksepäin. Gunhild siitä huolimatta häntä
+lähestyi, kysyi, rukoili sanoilla, silmillä ja ristiinpainetuilla,
+vapisevilla käsillään --: missä hän oli? milloin hän tulisi? voiko hän
+hyvin? miks'ei hän tullut heti? oliko hän sairas? oliko hänelle
+tapahtunut jotain? oliko hän vaarassa?... Hans Mikkelsen arveli, ettei
+rouvan laita ollut aivan oikein.
+
+"Jos saan luvan puhua", hän sanoi, "niin kerron kaikki". Gunhild ymmärsi
+miehen olevan oikeassa ja koetti hillitä itseään. "Mutta yksi asia
+täytyy sinun kohta sanoa: missä hän on? ja tuleeko hän kohta? ja miksei
+hän seurannut mukana?" Nyt nauroi Hans Mikkelsen. "Parasta kun nyt
+maltat mieltäsi ja annat minun kertoa", sanoi hän. "Niin, mutta
+kiiruusti, kiiruusti", rukoili Gunhild. Hän seisoi, kuin tulisilla
+hiilillä.
+
+"No niin, Bård ei ollut varsin kaukana. Hän jäi naapurikaupunkiin siitä
+syystä että se veijari -- hoh, ho! Sitä oli poikaa! Oikea hulivili --
+niin, sanalla sanoen, hän oli saanut kynsiinsä erään naisen, taikka
+paremmin pienen tyttöhempukan... No niin, kunnon ihminen hän yhtäkaikki
+kuuluu olevan ja kaikkien miesten mielitietto, sillä hän oli kaunis,
+oikein hirvittävän kaunis, mutta heikkarin ylpeä, äärettömästi ylpeä!
+oli antanut rukkaset joka ikiselle, ei antanut hyvää sanaa yhdellekään,
+eikä ystävällistä hymyä! ei, hiiden vietävä koko tyttö. Mutta muuten
+erinomainen. Moni potra poika oli häntä kosinut; sillä hän olisi
+kerrassaan ollut mainio, ell'ei vaan tuo ylpeys vaivannut. Hm! No, tuo
+hurja Bård häneen rakastui silmittömästi. Hänestä se juuri oli hyvä,
+että tyttö oli ylpeä, sillä hän oli kyllästynyt noihin tavallisiin --
+hm! Tämä hänen mielestään oli jotain uutta, mutta Herra sitä poloista
+armahtakoon, sillä pulaan hän nyt joutui. Ei hän ole tottunut rukkasia
+saamaan -- voi Jumala sentään, kuinka monta hän on narrannut! -- tytöt
+ne ovatkin häntä suosineet ikänsä ja aikansa ... ho, hoo, hän ei pannut
+enää arvoa naisille enemmän kuin vanhoille lapasille; tuskin olisi
+säikähtänyt itse Espanjan kuningatartakaan!... sillä sellaista poikaa ei
+joka päivä nähdäkään ... suuri ja reipas, harteva ja solakka
+vartaloinen, kasvot hienot, kuin tytöllä ja tukka kuin kuningas
+Absalonilla! Ja sitten hän vielä oli niin hauska! -- hm! hauska ja raju,
+iloinen hyvällä säällä ja rumalla vielä iloisempi, raikas kuin lintu,
+vapaa ja rohkea, kuin merirosvo ... niin, paljon voisin kertoa siitä
+pojasta! -- mutta se vaan on varmaa ja sitä kaikki sanovat, jotain
+hänestä tulee ja olla hän vaan kuningas, no siksi hän ei ole syntynyt,
+mutta amiraali hänestä varmaankin väännäksen, tai jotain muuta
+sellaista. Muutamat sanovat häntä lurjukseksi, mutta ne ovat semmoisia,
+joita hän on antanut selkään, tai joilta hän on morsiamet ottanut ...
+mutta, no niin! Tuosta tytöstähän piti minun kertoa. En ole vielä
+elämässäni niin kaunista nähnyt. Hän on juuri kuin Bårdille luotu ...
+ell'ei hän vaan olisi niin ylpeä. Hah! Mitähän ne tytönnypykät luulevat
+olevansa ilman meitä. Ei katsonut meihin päinkään. Pysyi aina kolmen
+askeleen päässä ... ja enin kaikista hän pelkäsi Bårdia. Poika koetti
+kaikin tavoin, mutta ei vaan saanut hyvää sanaakaan; tyttö oli kuin
+kivestä. Mutta mitä enemmän tyttö vastusteli, sitä tulisemmaksi Bård
+kävi ja viimein hän oli kuin järkensä menettänyt, ett'ei voinut enää
+ajatellakaan muuta kuin tuota tyttöä! niin, ja täydessä totuudessa
+tietysti. -- Oikein se oli ilkeätä. Hän mutisi ja oli kiukkuinen ja äreä
+aivan kuin hammastautia poteva. Eräänä päivänä hän meni tytön luokse ja
+sanoi hänelle tuota kaikkea, hän vannoi ja kirosi, että nyt se oli hänen
+vakava aikomuksensa naida ja tuoda häntä kotiin, elääkseen hänen
+kanssaan nuhteettomasti ja kunniallisesti niinkuin hyvä aviomies, ja hän
+vannoi ja vakuutti siksi kuin tyttö häntä uskoi. Ja samassa hän oli kuin
+toinen ihminen. En ole vielä elämässäni moista nähnyt. Tulta ja hehkua
+oli tyttö kokonaan. Rakkautta ihan pikku sormeen saakka. Niin hurjasti
+hän oli Bårdiin rakastunut, ett'ei voinut olla hänestä erillään
+ainoatakaan päivää! Semmoisia ne ovat nuo kopeat naiset ... pahempia
+vielä kuin muut ... tyyneessä vedessä suurimmat kalat kutevat. -- Mutta
+hyvä tyttö hän muuten oli, rehellinen kuin kulta ja uskollinen kuin
+suuri ankkuri; Bård tuli aivan raivoonsa. Patahulluksi tykkänään. Niin
+hän oli mielissään että koko jaalan väestö hänelle nauroi; kohtuus
+kaikessa. Eräänä iltana hän pieksi mäsäksi kolme miestä siitä vaan että
+olivat sanoneet tytöstä jonkun sanan joka ei ollut hänelle mieleen,
+pieksi siksi kuin matelehtivat maassa. Hah, se oli ilkeätä. En tuntenut
+enää koko poikaa. Ja sitten hänen piti päästä naimiseen heti paikalla.
+Yks, kaks, kolme! Ei auttanut mikään. Tyttö oli jäykkä nainen ... vaikka
+vaan köyhän lesken tytär; isä oli ennen maailmassa ollut merimiehenä,
+sanotaan ja jäyhä riiviö... Mutta Annakaan ei tahtonut erota Bårdista.
+Sitten saimme tuulta ja purjehdimme, mutta hän jäi jälkeen ... sai
+tietysti laivurilta luvan. Ja minulle hän sanoi tulevansa Jens
+Villumsenin kanssa kotiin naineena miehenä ja antavansa perhanan
+kaikille naisille sekä täällä että muualla maailmassa. Niin, saatte
+häntä nyt sitten odottaa kuukauden tai kahden perästä, riippuu tietysti
+ilmasta; onhan tuo tähän aikaan ollut hyvän puoleista; mutta näyttää
+kuin tahtoisi tuuli kääntyä taaskin."
+
+Hans Mikkelsen käveli lattialla edes takaisin nauraen ja jutellen;
+Judith-äiti istui tyytyväisenä mukavuudessaan, Gunhildille oli jokainoa
+sana kuin pisto sydämeen. Semmoinen poika hänellä oli, kaunis,
+onnellinen ja toivorikas; -- ja hänkö nyt turmioon menisi elämänsä
+parhaassa kukoistuksessa! Ehk'ei hän ennättäisi kotiinkaan, ennenkuin
+paholainen hänet valloittaisi ja näyttäisi hänelle kirjeen tuolla
+verisellä kirjoituksella...
+
+Gunhild istui tuijottavin silmin ja oli niin kamalan näköinen, että Hans
+Mikkelsen alkoi häntä peljätä ja meni tiehensä. Tuommoisista sairaista
+naisista minä en pidä, hän puhui itsekseen, mutta ajatteli samalla, että
+hän kenties oli puhunut enemmän kuin olisi pitänyt.
+
+Gunhild meni vielä uudestaan papin luokse. Poika täytyi pelastaa. Papin
+tuli keksiä joku neuvo. Hän puhui pojan puolesta; kertoi satuja ja
+juttuja henkilöistä, jotka olivat paholaista peijanneet, ja pappi
+myöskin tiesi semmoisia tapahtuneen. Mutta vaikeampaa oli päättää,
+vieläkö tuo nytkin tapahtuisi. Se riippui monesta seikasta. Ja tähän
+aikaan oli harvalla jos yhdelläkään papilla niin suurta valtaa
+paholaisen ylitse. Sen hän ainoastaan Gunhildille lupasi, että
+puhuttelisi sitä miestä, joka oli myöty, nähdäkseen voisiko mitään apua
+toivoa. Paljon riippui, näet, siitäkin, jos mies oli elänyt oikealla
+tavalla tai jos hän kenties oli semmoinen, että ansaitsi tullakin pahan
+valtaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Siitä hetkestä oli Gunhildilla toinen huoli kannettavana. Ei vielä siinä
+kylläksi, että hän oli myönyt poikansa, hän oli vielä lisäksi laittanut
+niin, ettei hän voinut pelastua. Kahteen kertaan hän oli hänet
+paholaiselle myönyt. Ulos kadulle oli hän heittänyt poikansa huonojen
+ihmisten sekaan, jossa hän ei voinut oppia muuta kuin pahaa, ja niin hän
+oli tullut semmoiseksi raivoksi, että tuskin saisi omien syntiensäkään
+tähden armoa.
+
+Hän ajatteli kaikkea tuota, mitä merimies oli kertonut. Ja kun hänkin,
+raaka laivamies, piti Bårdia rajumpana muita, niin saattoi arvata,
+minkälainen hän mahtoi olla! Varmaan hän oli hukassa, poika parka,
+nuorella iällään.
+
+Pahinta kaikesta, että hän oli naisia vietellyt. Aivan kuin isänsäkin.
+Vietellyt naisia, useita naisia! Gunhild tiesi, minkälaista se oli,
+tiesi, miltä nuorelle naiselle tuntui, kun sai senlaista kokea. Ja hän
+oli monta turmioon saattanut. Moni oli hänen tähtensä elämän toivon
+kadottanut; moni hänen tähtensä kärsi suurimpia tuskia. Kuinka paljon
+valitushuutoja mahtoikaan hänen omaatuntoaan painaa; kuinka syvästi
+mahtoivat häntä kirota nuo monet, jotka turhaan häntä odottivat ja joita
+hän rajussa himollisuudessaan oli häväissyt. Gunhild käveli rauhatonna
+ja tuskaisena edes takaisin suuressa huoneessaan; väänteli hiestyneitä
+käsiään, pysähtyi ja tuijotti pitkät ajat joko tyhjään ilmaan tai
+sisäänpäin, omaan itseensä; sillä omaa elämätään hän nyt eli, eikä
+tiennyt muusta maailmasta mitään. Ja äkkiä hänelle selveni, ettei
+pojassa ollut syytä, vaan että hän, Gunhild itse oli edesvastauksessa
+kaikesta. Minkä poika sille voi, että hänet oli kadulle, roistoväen
+pariin heitetty, ja siellä kaikenmoista ilkeyttä oppinut. Ne naiset,
+jotka Bårdia kirosivat, olivat väärässä; häntä heidän vihansa pitäisi
+kohdata. Hän yksin oli syntiä tehnyt. Taikka ei oikeastaan hän, vaan tuo
+mies siellä kotipuolella. Bård Neset, joka oli hänet turmioon syösnyt,
+_hän_ syyllinen oli; hänen ylitsensä tämä valitus oli tuleva; _hän_
+saisi kärsiä kaikesta, mitä oli tapahtunut, itsensä, Gunhildin, pojan ja
+kaikkien nuorien tähden, kaikkien niiden tähden, joiden elämä oli
+hukkaan mennyt. Ja niiden lasten tähden, jotka nyt kuljeksivat ympäri
+maailmaa oppien kaikkea pahuutta; syntiä karttui synnin päälle läpi koko
+elämän aina tuomiopäivään saakka.
+
+Mutta poika oli viaton, ja hän oli pelastettava. Kunpa hän vaan tulisi.
+Aika oli pian kulunut; Gunhildilla oli enää päiviä luettavana kuukausien
+sijasta. Hän meni taaskin papin luokse, antoi hänelle rahoja ja pyysi
+rukoilemaan poikansa edestä joka ilta ja aamu. Pyysi myöskin, että pappi
+oikein kauniisti rukoili hyvää ilmaa seuraavana sunnuntaina kirkossa.
+Pappi rukoili. Ja hyvä ilma tulikin. Jo lau'antaina, ennenkuin kirkossa
+oli rukoiltukaan, kääntyi tuuli. Silloin sai Gunhild lujan luottamuksen
+pappiin. Kyllä hänessä varmaan olisi miestä, kun taistelu syntyisi
+paholaista vastaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Gunhildilla oli voimakas luonto; mutta hän tunsi kuitenkin päivä
+päivältä käyvänsä heikommaksi. Vihdoin viimein tuli Judith-äiti eräänä
+päivänä hänen luokseen. Vanhus näytti juhlalliselta, mutta samalla
+myöskin lempeältä, ja Gunhild ymmärsi kohta, että hänellä oli hyviä
+sanomia. Tulinen sähkövirta tulvasi hänen sydämmeensä: "hän on tullut?"
+-- kuiskasi hän. Vanhusta vähän arvelutti, ennenkun vastasi. -- Kenties
+oli.
+
+Gunhild tahtoi syökseä ulos. Semmoinen levottomuus hänet valtasi, että
+tuntui, kuin olisi hän enemmän peljästynyt kuin ihastunut. Mutta Judith
+arveli, ett'ei mitään kiirettä ollut. "Kuinka niin? Onko jotain
+tapahtunut?" "Eipä juuri; mutta poika saattoi tulla hänen luokseen
+tuossa paikassa." "Onko hän täällä? pian, pian!" Gunhild oli sellaisessa
+kuumeessa, että se vanhukseenkin tarttui. "On kyllä, sekä hän että hänen
+vaimonsa", sanoi hän hymyillen. "Oikein kaunis pari siinä on!"
+
+Gunhildin sydän löi niin rajusti, että hänen täytyi istua. Useita
+kertoja hän veti syvään henkeä, eikä saattanut puhua; Judith peljästyi
+ja tahtoi häntä auttaa. "Anna heidän tulla!" kuiskasi Gunhild. "Ette
+varmaankaan kestä sitä", arveli Judith. "Anna heidän tulla!" intti
+Gunhild uudelleen kärsimättömänä. Judith-äiti meni ulos ja pian Gunhild
+kuuli läheneviä askelia. Ovi aukeni. Joku vieras voima veti Gunhildia
+heidän luokseen, ei hän heitä nähnyt, mutta juuri kuin sumun läpi
+haamoitti häntä vastaan suuri, kaunis poika, jolla oli niin musta, paksu
+tukka, että säihkyi ympärillä. Ja hänen takanaan oli nainen, vaalea ja
+ihana suurine, loistavine silmineen. Gunhild riensi heitä kohti ja
+tukevat kädet ottivat hänet vastaan; kaikki kolme seisoivat yhteen
+pujottuina kädet toistensa ympärillä; Gunhild vapisi ja itki, eikä
+voinut puhua mitään. Mutta Bård sanoi: "Tiesinhän, että kerran sinut
+tapaisin. Varmaankin se hyvää ennustaa että sinut juuri nyt löysin."
+Anna ihmetteli, ett'ei heitä sanottu tervetulleiksi; ehkei ollut
+Gunhildille mieleistä, että poika oli naimisessa?
+
+He kävivät istumaan, Gunhild molempain nuorten väliin. Ja hän katsoi
+ylös heihin, Annaan ja Bårdiin, ei kuitenkaan suorasti silmästä silmään.
+Hänen sydämmensä hehkui rakkaudesta poikaan, joka oli hänestä niin
+ihmeellisen kaunis. Kasvot olivat voimakkaat ja komeat, lämmin, eloisa
+hohde valaisi nuoruuden pehmeitä piirteitä, silmät olivat iloiset ja
+kirkkaat, hymy viehkeä. Entä Anna! Niin heleätä ja hienoa Gunhild tuskin
+ennen oli nähnytkään. Taivaan enkeliltä hän näytti Gunhildista, joka oli
+murtunut hirveiden muistojensa ja tuskallisten ajatustensa taakan alla.
+Hän otti Annaa vihdoin syliinsä ja painoi häntä rintaansa vasten aivan
+kuin etsien pelastusta häneltä. Bård sitä katseli ja hymyili ylpeänä
+kuin kuningas; nyt oli hän uudelleen varma siitä, että oli saanut
+maailman parhaimman tytön omakseen. Ja hän nousi ylös suuressa ilossaan,
+veti syvään henkeä ja näytti onnelliselta. "Nyt rupeamme vasta oikein
+elämään äiti!" sanoi hän.
+
+Ja hän kertoi osaksi leikillä, osaksi toden teolla, että se oli Anna,
+joka hänet ihmiseksi oli tehnyt. -- "Ennen en ollut mikään mies, vaan
+susi suorastaan. Joku noita oli viskannut luontokappaleen haamun
+ylitseni; olin niin raivokas kuin metsän peto ja hävitin kaikki, mitä
+eteeni sattui ja itseni myöskin. Nyt siitä on loppu tullut. Pikku
+prinsessa on minut pelastanut ja äitini olen löytänyt; nyt minulla on
+kaikki, mitä tarvitsen elääkseni onnellisena ja luulenpa että tästä
+lähtein tulemme kaikki hyvin toimeen." Anna nojautui onnellisena häneen;
+Bård hymyili iloisesti äidilleen.
+
+Gunhildista tuntui nyt kahta vertaa vaikeammalta. Tuossa nyt seisoi
+poika, onnellisin ihminen maailmassa, nuori, väkevä, iloinen, koko elämä
+avoinna edessään ja toiveita oli hänellä niin kauniita kuin ajatella
+voi; hän oli taistellut ja voittanut kaikki pahat, onnea ja hyvyyttä oli
+hänellä jäljellä; nyt hän alkaisi uutta elämää ja juuri samana hetkenä
+tuli äiti, kuin kova kohtalo hänelle vastaan mukanaan tuoden kuoleman
+ajatuksia ja hautajaiskelloja; muutamia päiviä sinulla vaan on elon
+aikaa, sitten temmaistaan sinut pois morsiusvuoteesta ja lähetetään pois
+helvetin syvyyteen. Nuo molemmat nuoret seisoivat tuossa kuin
+nukuksissa. Gunhild kalpeni, löi rajusti ympärilleen tyhjää ilmaa ja
+pyörtyi. Mikä Jumalan nimessä häneen tuli?
+
+"Hän varmaankin tuli liian iloiseksi", sanoi Bård. "Kun hän ei vaan
+kuolisi", arveli Anna. "Ei suinkaan", sanoi Bård. He laskivat hänet
+penkille ja valelivat hänen otsaansa kylmällä vedellä. Gunhild tointui
+ja Anna oli vähällä itkeä ilosta kun hän taaskin loi silmänsä auki.
+"Armas, mikä sinua niin ahdistaa", sanoi hän. Hän kumartui hellästi
+Gunhildia kohti. Gunhild katsoi häneen jäykillä, levottomilla silmillään
+ja vaikeni. Viimein puhkesi hän ikäänkuin huokaukseen: "Lapsiraukkani,
+lapsiraukkani!" Muuta vastausta he eivät saaneet.
+
+Bård alkoi kummastua. "Kuinka sinun on laitasi äiti?" kysyi hän. "Sinä
+et saa tulla sairaaksi nyt; kun juuri olemme löytäneet toisemme ja
+muuten kaikki on niin hyvin!" Gunhild huiski häntä pois kädellään. "Ei
+nyt, ei nyt", rukoili hän, "ei mitään siitä. Sitten! Herra Jumala
+sitten!"
+
+Bård ja Anna katsoivat toisiinsa. Tämä herätti heissä pahan aavistuksen;
+he eivät mitään ymmärtäneet, mutta surullisiksi he kävivät. Gunhildin
+täytyi mennä vuoteelle. Hän lepäsi siinä hetken kädet ristissä silmien
+ylitse; sanoi sitten tahtovansa nukkua, jonka tähden Bård meni ulos.
+Anna istui hänen luonaan. Gunhild vaipui vähitellen horroksiin.
+
+Yöllä he valvoivat molemmat hänen luonaan. Gunhild oli täydessä
+kuumeessa ja kauheasti levoton. Puoliyön jälkeen hän huononi ja alkoi
+hourailla. Nuorista ei kumpikaan saanut mitään selkoa hänen puheestaan;
+mutta sen he ymmärsivät, että joku häntä painoi. Outoa oli
+rakastavaisille tulla häiden ilosta tautihuoneesen; mutta vielä
+tuskallisemmalta tuntuivat nuo käsittämättömät sanat, jotka ikäänkuin
+varoittivat heitä epäilemään kaikkea maallista onnea. Pahinta ja
+oudointa, mitä nuoret, iloiset ihmiset kuulla saattavat! Ei aikaakaan
+ennenkuin Anna kuiskaisi: "Sinusta hän puhuu." Ja nuori vaimo vaaleni
+kuin palttina. Bård kuunteli. --
+
+"-- -- Minä sanon sinulle, Bård ... sinun täytyy uskoa minua! Elä kysy!
+elä kysy! Saatatko ajatella semmoista omasta äidistäsi? -- Ei, ei ...
+semmoista ei tapahdu ... semmoista -- ei." Valitusta ja levottomuutta.
+"Mitä Herran nimessä tuo on?" sanoi Bård. Anna tuijotti häneen
+levottomasti. Hetken päästä kuului taas kirkaiseva huuto. "Mene papin
+luokse, sanon minä! -- Sen nuoren papin luokse; hän on väkevä. Kymmenen
+päivän perästä on kaikki ohitse... Silloin -- silloin --" Sairas alkoi
+väristä ja koetti nousta: "mene papin luokse, kuuletkos!" hän
+vaikeroitsi taas kauan ja levottomasti.
+
+Anna katsoi Bårdiin, joka oli yhtä kalpea kuin hänkin. "Bård,
+ymmärrätkös tätä --?" kuiskasi Anna. Bård pudisti päätään. Anna hiipi
+häntä lähelle ja istui hänen polvelleen. "Minua niin peloittaa",
+kuiskasi hän hiljaa. "Joutavia", vastasi Bård ja hymyili.
+
+Sairas alkoi taas puhettaan. He istuivat niin hiljaa, että kuulivat
+toistensa sydämen sykinnän. Anna painautui miehensä rintaan aivan kuin
+hätääntynyt lapsi. Bård ajatteli itsekseen: ehkä nainen tuossa tietää
+enemmän kuin kukaan muu. Varmaankin hänellä on näkyjä. "Mene papin
+luokse!... kymmenen päivän perästä on kaikki ohitse --?" Ehkä hän
+kuolee? Tietäisikö hän loppunsa lähenevän? Ja senkötähden hän sairastui
+nähdessään poikaansa siihen sijaan että olisi siitä iloinnut? Ei, ei,
+ei. Ei hänen sanoissaan merkitystä ollut. Sairaita unelmia vaan, kipeän
+ihmisen mielikuvituksia, semmoisista ei kukaan välittänyt. Ja hän,
+nuori, reipas mies; -- mitä joutavia.
+
+Sairas rauhoittui. Aamupuoleen hän nukkui. Nuoret siitä saivat hyviä
+toiveita.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta ei hän levollisesti nukkunut; tunnin kuluttua hän taas heräsi
+kiivaalla parkahduksella, syöksi puoliväliin ylös ja oli kauheassa
+tuskassa. Anna lähestyi häntä, lohdutti ja rukoili, itki ja pyysi häntä
+rauhoittumaan. He olivat molemmat hänen luonaan. Bårdista alkoi tuntua
+kamalalta. Niin peljästyneitä ja tuskaisia silmiä ei hän vielä ikinä
+ollut nähnyt, kuin ne, jotka äiti häneen nyt loi. Niissä tuijotti suora
+hulluus. Mutta vihdoin näyttivät taas selviävän. Katse tasaantui ja sai
+vakavuuden. "Oletko siellä?" puhkui hän. "Olen äiti, elä minua pelkää",
+sanoi Bård niin lempeästi ja tyyneesti, kuin suinkin taisi. Gunhild vei
+kättä silmilleen, pudisti päätään, vaipui alas jakkaralle ja puhkesi
+katkeraan itkuun. Anna hiveli hyväillen hänen hiuksiaan ja itki mukana.
+"Nuku, nuku, me valvomme", rukoili hän. "Sinä tarvitset unta." Gunhild
+itki vielä enemmän. Hän ikäänkuin suli kaikesta tästä rakkaudesta ja
+tuosta hellästä, lämpimästä puheesta. Hän itki itsensä väsyksiin, nukkui
+uudelleen ja oli nyt levollisempi. Tällä kertaa oli kaikki ohitse.
+
+Iltapuoleen hän istui ylhäällä. Bårdia ei hän tahtonut luokseen; Anna
+vaan sai tulla, mutta äänetönnä hänen täytyi olla. Anna olisi kysellyt
+niin paljon Bårdista, eikä Gunhild nyt kestänyt sitä kuulla. Mutta hänen
+läsnä olonsa tuntui Gunhildista hyvälle. Hän hyväili häntä aivan kuin
+rakasta lasta ja tuli siitä levollisemmaksi.
+
+-- Kertoisiko hän surunsa ja tuskansa? Ei, ei, lapsiraukka siitä kuolisi
+ja pakenisi häntä kuin ilkeätä noitaa...
+
+Mutta sanoisiko hän Bårdille? Ei, sitä hän ei voinut. Ei voinut sanoa
+tuolle uljaalle, onnelliselle nuorukaiselle, joka siitä niin iloitsi,
+että oli löytänyt äitinsä! -- Mutta sanoa se täytyi. Hän istui ja mietti
+tätä siksi että melkein unohti kaiken muun. Entä papille? Sanoisiko hän
+papille ja pyytäisikö häntä ilmoittamaan Bårdille? -- Ei sekään käynyt.
+Tuommoista tuli kertoa lempeästi ja lieveästi; pappi ei sitä osannut, ei
+sillä tavalla. Hän säikähyttäisi pojan mieleltä pois.
+
+Mutta valehdella --? Jos hän valehtelisi? Sanoisi osan, mutta ei
+kaikkea? -- Niin! Sen hän tekisi. Sanoisi nähneensä unta. Nähneensä
+unta, että hän kuolisi. Ja että hänen unensa aina olivat käyneet toteen.
+Niin! sen hän tekisi! Mutta kun Bård sitten tulisi papin luokse? Pappi
+hän tiesi enemmän. Liian paljon oli hän papille ilmaissut. Ja ellei Bård
+saanut totuutta tietää, ei pappi ehkä voisikaan mitään tehdä.
+
+Ei, hänen täytyi kertoa kaikki. Muuta neuvoa ei ollut. Mutta ei tänä
+päivänä vielä. Hän oli liian heikko. Huomenna, tai ylihuomenna. Jonakuna
+muuna päivänä. Kymmenen päivää oli vielä jäljellä, ei ollut kiiruumpaa.
+Pojallekin oli se parempi. Miksi saattaa häntä tuskaan enemmäksi aikaa
+kuin tarpeellista oli? Ja niin Gunhild vihdoinkin rauhoittui.
+
+Hän pyysi Annaa menemään levolle. "Olen parempi nyt; ensi yönä saattaa
+tyttö valvoa." Anna oli väsymyksestä uupumaisillaan, hän teki niinkuin
+Gunhild oli pyytänyt.
+
+Tuli toinen päivä; Gunhild oli vieläkin heikko. Bård kävi aina väliin
+hänen luonaan; mutta kun Gunhild häntä näki, ei hän voinut yrittääkään
+mitään sanomaan. Hän ei uskaltanut, hän pelkäsi Bårdia. Maan alle hänen
+voimakas katseensa olisi voinut hänet painaa.
+
+Bård puolestaan oli myöskin salaisessa, mutta raskaassa tuskassa. Sydän
+sävähti hänessä joka kerran, kun hän näki ruumis-saattoa, tai kuuli
+sielukellojen soivan. Jos hänen nyt todellakin täytyisi kuolla, jos
+mustaan puetut ihmiset häntä kantaisivat maahan, kelloja soitettaisiin
+ja synkkää hautausvirttä laulettaisiin, hän laskettaisiin kylmään
+maahan, mädänneiden ruumiiden keskeen, kaivettaisiin alas ilmasta ja
+auringon valosta, kolme kyynärää maata ahtaan kirstun päällä! -- Hän
+värisi kauhusta.
+
+Mutta äitiä nähdessään, ei hän voinut mitään kysyä. Äiti oli niin
+voimattoman näköinen, ettei hän tahtonut häiritä häntä
+levottomuudellaan. Mutta hän alkoi kauhistua äitiään. Mitä kantoi hän
+sydämellään, mustan pukunsa alla tuo kalpea nainen? Oliko hän povari?
+Oliko hänellä näkyjä? Nekö hehkuivat tuolla syvällä noissa suurissa,
+jäykissä silmissä?
+
+Päivät kuluivat kauhean hitaasti ja kuitenkin hirmustuttavan nopeaan.
+Bård tunsi olevansa juuri kuin hautajaistalossa. Hiljaisuutta,
+äänettömyyttä oli ympärillä ja salaperäistä; kaikkein kasvot olivat
+kalpeat, silmät surusta himmeät. Anna kiusaantui tästä sanomattomasti.
+Hän kysyi Gunhildilta vaan ei saanut vastausta; hän kysyi Bårdilta,
+mutta tämä sekoitti sen pois jollakin muulla. Ja nyt se häntä painoi
+kuin taakka, tuo selittämätön arvoitus. Oliko siinä jotain ilkeätä?
+jotain salaista? koskiko se häntä? Miksi sairas niin usein häntä hyväili
+ja sanoi: "lapsi raukka!" Oliko hän tullut tänne kärsimään?
+
+Yhä kummallisemmaksi sairas muuttui. Aina väliin hän kavahti ylös ja
+huusi: "Käskekää Bårdia sisään!" ja heti sen jälkeen hän taas
+vaikeroitsi: "ei, ei, en minä voi, en minä voi!" Taikka sitten hän pyysi
+heitä noutamaan pappia; mutta kielsi kohta taas. Välistä hän teki
+kummallisia kysymyksiä taikka kertoi hirveitä kamalia juttuja,
+levottomana ja totisena; sitten hän pyysi Annaa muistelemaan samanlaisia
+juttuja ja kyseli niitä niin tarkkaan, kuin olisivat ne häntä koskeneet.
+Aika ajoin hän hyötähyviään alkoi puhua mitä ilkeimpiä asioita
+paholaisesta ja hänen pettämisestään... Anna pelkäsi tuota kalpeata
+naista ja tuli yhä enemmän siihen luuloon, ettei hän ollut oikein
+viisas. Ei hän uskaltanut sitä muille sanoa, mutta hänen tuskansa ja
+neuvottomuutensa siitä yltyivät.
+
+Kolme päivää oli noista kymmenestä jäljellä. Bård ei kestänyt kauempaa.
+Hän meni sisään äitinsä luokse ja kysyi vakavasti, mitä hänellä oli
+mielessä. Hän kertoi, mitä äiti sairaana ollessaan oli sanonut ja mitä
+hän sen johdosta oli uskonut. Gunhild istui ja peitti kasvojaan; Bård
+näki kuinka hän värisi, mutta hän ei mitään puhunut. Silloin Bård vallan
+peljästyi. "Vastaa minulle, äiti! Täytyykö minun kuolla?" kysyi hän.
+"Täällä minä käyn ja olen kohta kipeänä levottomuudesta, en saa rauhaa
+yöllä enkä päivällä; sano, olenko erehtynyt? vai täytyykö minun kuolla?
+eikö tuo ole vaan sairaallisia mielikuvituksia? Sano, äiti! Minä pyydän!
+-- sillä minä en voi nyt kuolla." Gunhild ei vastannut, väänteli vaan
+itseään. Vihdoin hän riensi makuuhuoneesensa ja sulkeutui sinne. Bård
+kuuli hänen vaikeroivan ja valittavan kuin kovissa tuskissa.
+
+Bård meni sielunsa ahdistuksessa lääkärin luokse. Tämä sanoi, että hän
+oli terve kuin kala "etkä sinä kuole -- ell'ei ole niin sallittu".
+"Mutta minä en tahdo kuolla!" sanoi Bård. "Vaiti poika!" sanoi lääkäri.
+"Jos se on Jumalan tahto, täytyy sinun vaan taipua." -- Jumalan tahto!
+Kuinka Jumala saattoi senlaista tahtoa. Ilkein ihminen maailmassa ei
+sitä tahtoisi...
+
+Hän meni papin luokse. Ei nuoren, vaan vanhan, sen, jonka hän tunsi.
+"Voiko Jumala tahtoa senlaista?" kysyi hän. "Me emme sitä tiedä", sanoi
+pappi. "Jumalan ajatukset eivät ole meidän ajatuksiamme. Hänen tiensä
+eivät ole meidän tiemme ja niin paljon korkeampi kuin taivas on maasta,
+niin ovat myös hänen ajatuksensa meidän ajatuksistamme ja hänen tiensä
+meidän teistämme." Bård syöksi raivoissaan ovelle. Mitä hän välitti
+Jumalan ajatuksista ja Jumalan teistä. Hän tahtoi elää, elää; hän tahtoi
+elää eikä kuolla! Synti oli ottaa häneltä elämä nyt, synti häntä
+vastaan, synti hänen äitiänsä, synti tuota nuorta tyttöä vastaan, jonka
+hän itseensä oli sitonut, hän ei tahtonut kuolla!
+
+Mutta hetki hetkeltä tuli hän yhä levottomammaksi. Anna näki, että hän
+oli suuressa tuskassa. Ja hän hiipi itkien hänen luokseen ja pyysi
+kertomaan, mitä se oli. "Minulla on niin vaikea", sanoi hän; "sillä minä
+olen niin levoton, enkä saa mitään tietää". Silloin sanoi Bård hänelle
+kaikki. Anna koetti häntä lohduttaa niin hyvin kuin voi. "Äitisi on
+kipeä", sanoi hän, "ja mitä sairaat ihmiset kuvittelevat, ei siitä
+paljon lukua ole". Mutta oikeastaan hän kuitenkin pelkäsi yhtä paljon
+kuin Bård. He hiipivät aivan lähelle toisiaan, pitivät ikäänkuin
+toisistaan kiini. "Sinä et saa kuolla!" rukoili Anna; "minä en tahdo
+kuolla", vaikeroitsi Bård, "rukoile sinä Jumalaa minun puolestani, sinä
+olet niin kaunis ja hyvä, sinua hän varmaankin kuulee!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Määräpäivä oli tullut. Tänään täytti Bård kahdeksantoista vuotta.
+Gunhild makasi sisässä sairaana. Bård istui viereisessä huoneessa
+kalpeana ja neuvottomana. Anna kulki levottomana toisesta huoneesta
+toiseen ja koetti olla apuna, mutta turhaan. Hän rukoili Bårdia pysymään
+sisässä; se oli hänen mielestään ikäänkuin varmempaa, erittäinkin kun
+ulkona oli semmoinen raju ilma. Bård ajatteli samaa ja istui sisällä.
+Mutta kohta senjälkeen ajatteli hän, että sisässä oli yhtä epävarmaa.
+Salama saattoi tulla säihkyen ja sammuttaa hänet niinkuin kynttilän;
+myrsky saattoi yltyä ja viedä huoneen mukanaan ... ja pahinta kaikesta:
+olihan tapahtunut, että terveet, voimakkaat ihmiset kaatuivat kuolleena
+maahan, eikä tiennyt kukaan, mistä he olivat kuolleet. Hän kätki kasvot
+käsiinsä, kysyi Annalta kerta toisensa jälkeen, eikö hän saisi mennä
+sisään äitinsä luokse. Anna pudisti päätänsä. "Hän hourailee yhä vaan
+pahemmin". "Mistä hän puhuu?" kysyi Bård. "En ymmärrä", sanoi Anna, "se
+on niin kamalata. Suoraa hulluutta. Oo Bård, minä uskon, että kaikki on
+vaan pahoja unia ja luuletteluja." Samassa kuului huutoa sisästä. He
+säpsähtivät molemmat ja kuuntelivat. "Bård, Bård", vaikeroitsi äiti; hän
+meni sisään. Anna jäi seisomaan siihen paikkaan kuin noiduttu,
+etukumarassa hän kuunteli sekä silmin että korvin ja avosuin, tuskin
+uskaltaen hengittääkään; mutta ei hän mitään kuullut. Kaikki hiljentyi
+kuiskauksiin, itkuun, voihkauksiin ja rukouksiin ... valituksiin...
+Herra Jumala, mitähän se oli. Ja sitä kesti niin kauan. Se ei loppunut
+ikinä. Välistä se taukosi ja Anna kuuli, kuinka Bård tiedusteli ja
+kyseli yhä enenevällä levottomuudella, yhä suuremmalla
+kärsimättömyydellä. Se oli semmoista, jota ei voinut kertoa. Vihdoin
+kaikki hiljentyi matalaan kuiskaukseen, sitten taas puhkesi peljättävä
+huuto esiin: "Ei! ei!" "Sano! sano!" rukoili Bård, "vaikka olisi kuinka
+kauheata, täytyy minun se kuitenkin tietää!" -- "En minä voi, mene
+pois!" huusi äiti. "Nyt en mene, ennenkuin saan sen tietää", vastasi
+Bård, ja ääni kuului niin ankaralta että Anna vapisi. Sitten kaikki
+hiljeni hetkeksi. Mutta äkkiä parkaisi Bård pitkään ja kauheaan huutoon;
+Anna ei enää malttanut mieltään; tuolla sisässä hänen tuomionsa sinä
+hetkenä julistettiin; hän ryömi sisään vapisevin polvin; sydän löi
+kauhusta. Ja siellä seisoi Bård kädet hiuksissa, silmät suurina,
+tuijottavina, kasvot kalpeina, aivan kuin mielettömänä; mutta äiti
+makasi alhaalla tyynyjen ja lakanain välissä ja värisi aivan kuin
+vetotaudissa. Anna koetti saada ääntä, mutta turhaan; hän lähestyi
+Bårdia, nykäisi häntä käsivarteen ja kuiskasi: "mikä sinun on?" Silloin
+hän tointui, purskahti kamalaan nauruun: "Minä olen myöty paholaiselle".
+
+Anna vaipui polvilleen hänen eteensä; luuli Bårdin tulleen hulluksi.
+"Armas, elä semmoisia puhu; sitä et tarkoita; tiedäthän, ett'ei se ole
+totta. Mitä pahaa olisit tehnyt, että semmoista voisi tapahtua?" --
+Tuntui juuri kuin olisi Bårdin sielu itkenyt ja hän vastasi äänellä,
+jota ei Anna tuntenut: "Äitini minut möi jo ennen kuin synnyin".
+
+Anna oli kauhusta melkein mielettömänä. Maailma musteni hänen
+silmissään, tulikipinöitä hän näki lentelevän. Hän juoksi sängyn luokse,
+pudisteli Gunhildia kädestä ja kähisi: "Se on valhe! Se on valhe!
+sellaista ei tapahdu! Se on valhe!" Mutta Gunhild loi silmänsä ylös, ja
+ne olivat niin täynnä tuskaa ja kipua, kuin olisi hän jo ollut
+kadotuksessa. Hän sanoi: Jos sinä Jumalan enkeli voit hänet pelastaa,
+niin tee se; sillä minä olen tehnyt, niinkuin hän sanoi; ja tänä yönä on
+aika lopussa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Mene papin luokse, sen nuoren papin luokse", oli äiti sanonut. Ei ollut
+muuta neuvoa. Bård ei enää tuntenut itseänsä; hän oli muuttunut toiseksi
+ihmiseksi. Oliko hän myöty; eikö ollut enää itsensä oma, vaan oikeutta
+ja tahtoa vailla, kuin kappale, että täytyi seurata kuin omistaja tuli,
+noin juuri kuin sika, joka kävelee niityllä, syö viheriätä ruohoa ja on
+iloinen, ja sitten tulee teurastaja! Mutta tuo teurastaja oli paholainen
+itse. Hän, joka koko kirotusta sielustaan vihasi sekä Jumalaa että
+ihmisiä, jonka koko elämä oli vaan pahantekoa ja joka ilonsa löysi siinä
+että näki ihmisten kiusaantuvan. Hetken perästä maa hänen allansa
+halkeaisi ja pitkät, terävät kynnet tulisi esiin.
+
+Bård kiidätti ulos ja myrskyn läpi kuin pelästynyt lintu. Syöksähtäen
+tuli hän papin virkahuoneesen tuijottavin silmin ja ammottavin suin:
+"pelasta minut, pappi!" sai hän vihdoinkin huohottaen äännetyksi. Pappi
+karkasi ylös; luuli miestä hulluksi. Mutta sitten hän muisti että se oli
+Bård, tuon kalpean rouvan poika. Ja hän nyökkäsi hieman, ikäänkuin
+itsekseen ja ajatteli: Vihdoinkin hän tulee.
+
+Hän sai Bårdin sen verran rauhoitetuksi, että kykeni puhumaan. Ja hän
+alkoi kertoa. "Mutta mitä nyt kerron", sanoi hän, "ei kukaan saa
+tietää!" "Minkä minulle tunnustat", sanoi pappi, "sitä ei kukaan saa
+tietää, paitsi Jumala". "Vaikka olisi pahinta kaikesta?" -- "Vaikka
+olisi pahempaa kuin pahin".
+
+Ja Bård kertoi. Mutta samalla hän kavahti ylös. "Ei tässä ole aikaa
+pitkiin puheisin; sano pappi, osaatko manata paholaista?"
+
+"Sinä et tiedä, mitä puhut", sanoi pappi. "Tiedän valitettavasti",
+vastasi Bård. "Tänäpäivänä, tänä iltana hän tulee minua noutamaan, sillä
+minä olen hänen omansa, hän on ostanut minut..." "Oletko sinä noin
+nuorena --?" "En minä, mutta muut! muut ovat minut myöneet!" "Muut? Kuka
+sinua olisi voinut myödä?" kysyi pappi peljästyneenä. Bård ei ollut sitä
+kuulevinaan.
+
+"Nyt tahtoisin sinulta kysyä", pitkitti hän. "Onko se kauppa pysyväinen?
+Oliko muilla oikeutta mennä minua myömään?" "Elkäämme oikeudesta
+puhuko", sanoi pappi. "Mutta jos kauppa pitää, riippuu siitä, ketkä nuo
+muut olivat". "Se oli ... mutta onko varma, ett'ei sitä kukaan saa
+tietää?" -- "Epäiletkös?" -- "Oh en, se on totta... Niin, se oli, ... se
+oli äitini."
+
+Pappi ällistyi. Oliko se mahdollista? Saattoiko nainen joutua niin
+pitkälle? Voiko äiti myödä oman lapsensa? Eikö ollut kirjoitettuna, että
+äidin oli mahdoton unohtaa lastansa. Toden totta, ihmissydän on kauhea
+inhoittava kappale täynnä häijyjä sekasotkuja ja salaista pahuutta, se
+on ylenmääräisesti ahdettu jumalattomilla ajatuksilla ja
+perkeleellisillä himoilla; mutta tällaista ei hän kuitenkaan ollut siitä
+uskonut. "Kerro!" sanoi hän Bårdille. "Jos tämä on totta, niin mahtaa se
+olla surullinen juttu. Kerro kaikki, eläkä hätäile; jos paholainen
+tulee, ei hän saavu ennen puoliyötä."
+
+Bård rauhoittui ja alkoi kertoa. Hän puhui kaikki, mitä oli kuullut
+äidiltään, ja sitten hän myöskin kertoi itsestään. Ja siinä kertoessaan
+hänelle muistui monta asiaa mieleen, yksi toisensa perästä, omia
+kokemuksia, joista hän nyt ymmärsi, että ne olivat olleet viittauksia ja
+varoituksia siitä, mikä häntä odotti; enimmäkseen ne olivat unia ja
+muita sen tapaisia. Ennen ei hän ollut niitä merkille pannut; nyt hän
+niitä kertoi suurella kauhulla ja ne kasvoivat ja tulivat aivan
+kummallisiksi, kun hän niitä tältä uudelta kannalta katsoi ja pappi
+alkoi uskoa häntä yhä enemmän ja hänen kovat silmänsä kävivät yhä
+synkemmiksi. Tuonlaista pahanhengen juonta hän ei vielä koskaan ennen
+ollut kuullut.
+
+"Nyt tiedät kaikki, pappi", sanoi Bård, "sano nyt Jumalan tähden,
+velvoittaako senlainen kauppa mihinkään?" Pappi vaikeni hetken, sitten
+sanoi hän: "Velvoittaa".
+
+Olihan Bård itsekin sitä ajatellut, mutta hirmuista oli kuitenkin kuulla
+miehen, joka asian ymmärsi, sitä noin vahvistavan. "Ei, ei," rukoili
+hän, "ei se ole totta. Sellaista ei Jumala voi sallia."
+
+"Ethän vaan rupea Jumalaa moittimaan?" kysyi pappi. "Sinäkö tahdot sanoa
+Jumalalle: Se ja se on oikein ja sitä sinä saat tehdä, mutta sitä tai
+sitä sinä et saa tehdä. Tahtooko saviastia neuvoa savenvalajaa? Tahtooko
+luotu kirjoittaa lakia luojalleen?" Bård häpesi; "ei niin, ei niin",
+sanoi hän. "Mutta minä en ymmärrä --"
+
+"Ymmärrä, ymmärrä", jamasi häntä pappi pyhässä kiukussa. "Niinkö, että
+sinun pitäisi ymmärtää Jumalan ajatuksia? Sinä tahtoisit päästä Jumalan
+neuvojen ja tarkoitusten perille? Sinä, maan mato, mitätön
+luontokappale, joka et ansaitse että Herra sinua kantapäällään polkee,
+sinä kehno astia täynnä syntiä ja kurjuutta, sinä, joka häijyillä
+synneilläsi jok' ainoana hetkenä elämässäsi olet tuhat kertaa helvetin
+ansainnut, sinä tahtoisit nousta sen pyhän ylitse, joka on taivaassa,
+sinä pyrkisit hänen tahtoansa ymmärtämään. Totta totisesti, jos
+paholainen tällä hetkellä tulisi esiin ja ottaisi sinut ihka elävänä,
+olisit sen rehellisesti ansainnut."
+
+Bårdia rupesi peloittamaan. Tuota hän ei odottanut. Noin mahdikkaita
+sanoja ei vielä kukaan ollut hänelle lausunut. "En minä sitä
+tarkoittanut", sanoi hän vallan hämillään, "ajattelin vaan kysyä, että
+onko äidillä oikeutta..."
+
+"Kunnioita isääs ja äitiäs!" sanoi pappi, "ei sinulla ole oikeutta
+tuomita heidän tekojansa, vaikka ne sinusta kummallisiltakin
+näyttäisivät. Sinun tilasi ei oikeastaan ole huonompi kuin muidenkaan.
+Perisynnin kautta olemme kaikki perkeleelle myödyt! Sinäkö et
+hyväksyisi, mitä äitisi on tehnyt? Yhtä hyvin saattaisit olla
+hyväksymättä sitä, että hän sinut kantoi ja synnytti; sillä siihenkään
+ei hän sinulta lupaa kysynyt. Varo itseäsi poika ja ajattele ensin!
+Kaikki, mitä vanhemmiltasi saat perintönä, täytyy sinun ottaa vastaan,
+niinkuin Jumalan antamana lahjana tai rangaistuksena; syntiä, sairautta,
+kuolemaa, kaikki täytyy sinun hyvänäsi pitää ja jos nureksit, silloin
+nuriset Jumalaa vastaan, joka sinut on luonut! Joka ikinen lapsi, joka
+maailmaan tulee, on synnissä siinnyt ja Jumalan vihaan syntynyt
+perkeleen lapsena ja omaisuutena; eikä kukaan saa valittaa, jos hän
+kadotukseen joutuu, mutta ylistäköön Jumalan viisautta ja vanhurskautta
+itse helvetissäkin; sillä helvetti on ansaittu perintömme ja sinne
+luontomme mukaan kaikki kuulumme. Mutta joka varjelluksi tulee, hän
+ainoastaan Jumalan ansaitsemattoman armon kautta pelastuu, ja se on
+ihmetyö, joka yli ymmärryksen käy, eikä ijankaikkisuuskaan ole tarpeeksi
+pitkä kiittämään Jumalaa senlaisesta ansaitsemattomasta hyvästä työstä;
+mutta joka helvettiin menee, sanokoon: totisesti minulle tapahtuu oikein
+ja ansioni mukaan; mutta Jumalan pyhyys ja vanhurskaus ovat
+loppumattomat."
+
+Bård vaipui yhtenä sykkyränä kokoon. Tätä hän ei koskaan ollut tiennyt.
+
+"Ja sinun", pitkitti pappi, "sinun täytyy kerjätä enemmän kuin muiden ja
+taipua Jumalan vanhurskauden alle. Sinä, joka koko elinaikasi olet
+synnissä ja pahuudessa elänyt ja kaikin tavoin Jumalan tahtoa
+vastustanut! Ole siitä varma: kuin Jumala antoi äidillesi vallan noin
+sinun kanssasi menetellä, oli se vaan siitä syystä, että hän jo
+edeltäpäin tiesi sinun tulevan jumalattomaksi mieheksi ja ansaitsevan
+enemmän kärsimystä, kuin useammat muut ja sinulle kävi vaan ansion
+mukaan, kun hän salli, että sinut paholaisen valtaan annettiin."
+
+"Mutta ... mutta ... Anna? mitä pahaa hän on tehnyt, että hänen täytyy
+semmoiseen onnettomuuteen tulla?"
+
+"Emme voi tietää, jos hän on tehnyt jotain erityistä pahaa; mutta sen
+tiedämme, että jos Jumala tämän on hänelle lähettänyt, on hän nähnyt sen
+tarpeelliseksi hänen sielunsa pelastukselle."
+
+Nyt ei Bård enää tiennyt mitään neuvoa. "Täytyykö minun siis tänä yönä
+mennä helvettiin?" kysyi hän epätoivossa.
+
+Pappi vaikeni ja katsoi häneen, ja kun hän luuli huomaavansa, että tuo
+nuori mies oli nöyrtynyt, sanoi hän:
+
+"Jos helvettiinkin joutuisit, ei sinulla olisi mitään sanomista. Mutta
+kun Jumalan tahto on, että niin moni kuin mahdollista itsensä pahan
+kynsistä irroittaa ja peijaa häneltä sielunsa takaisin, niin mahtaa
+sinullakin olla oikeus koettaa pelastua vaikka olisikin paholaisella
+suurempi oikeus sinuun, kuin muihin ihmisiin. Mutta jos pelastua tahdot,
+täytyy sinun sydämmesi ensin vakavasti nöyrtyä Jumalan edessä ja
+antautua hänen huomaansa..."
+
+"Niin, niin, minä tahdon, minä tahdon!"
+
+"Nöyrtyä Jumalan edessä ja tunnustaa, että mitä ikinä hän tehdä tahtoo,
+on hän vanhurskas ja pyhä, mutta sinä olet syntinen, joka et muuta
+ansaitse kuin helvetin..."
+
+"Niin, niin!"
+
+"Hänellä ainoastaan on oikeus ja valta taivaassa ja maan päällä ja
+vaikka sinä olisit suurin pyhimys ja hän sinut kadotukseen tuomitsisi,
+hän siinäkin vaan oikein tekisi, eikä sinulla olisi muuta tehtävää, kuin
+taipua ja ylistää hänen nimeänsä, mutta hävetä omaa kurjuuttasi, että
+sinä hänen suhteensa olet vähemmän ansiollinen, kuin viheliäisin
+leviataniin verraten."
+
+"Niin..."
+
+"Ja sinun tulee rukoilla syntejäsi anteeksi, mutta varsinkin sitä, joka
+on pahin kaikista, että olet uhkaavasti ajatellut Jumalaa vastaan ja
+pyrkinyt ymmärtämään ja tuomitsemaan hänen korkeita ajatuksiansa, hänen
+neuvojansa ja hänen viisasta tahtoansa."
+
+"Minä rukoilen, minä rukoilen!!!"
+
+"Ja sitäkin syntiä, joka senjälkeen on suurin, että olet pitänyt pahoja
+ajatuksia vanhemmistasi ja varsinkin äidistäsi, jota sinulla ei ole
+oikeus tuomita, vaan jota sinun tulee rakastaa, kunnioita ja totella,
+vaikka hän sinut paholaisenkin valtaan antaisi."
+
+"Niin, niin, kaikki --!"
+
+"Rehellisesti ja vapaaehtoisesti täytyy sinun nöyryyttää sydämesi
+Jumalan ja vanhempaisi edessä, sanoen: minä yksin olen syntiä tehnyt ja
+olen ansainnut kaikkea pahaa ajassa ja iankaikkisuudessa; oikein he
+tekivät, jotka minut tähän tuomitsivat, ja sinua kunnioitan kaikesta
+sydämestäni; mutta jos sinä, suuri, iankaikkinen Herra Jumala!
+käsittämättömästä armostasi tahdot minua pelastaa, niin olen sun
+uskollinen palvelijasi ja kiitän sinua iankaikkisesti, ettäs olet
+minulle ääretöntä hyvyyttäsi osoittanut."
+
+Myrsky vinkui huoneen ympärillä, ryskettä ja pitkää ulvontaa kuului,
+portit löivät, tuuliviirit kitisivät, selvää oli, että rajuilma kasvoi
+ja sen katsoi Bård pahaksi enteeksi. Tällaisella ilmalla mahtoi
+paholainen olla liikkeellä... Hän kuunteli pappia, mutta vielä enemmän
+myrskyä ja kuta raivoisemmaksi se kävi, sitä vähemmin hän pystyi mitään
+käsittämään. "Polvillesi", huusi pappi nyt, sillä välin kuin myrsky
+ulvoi läpi koko talon, "polvillesi! ja nöyryytä itsesi Jumalan edessä".
+Bård laski polvilleen, vaikka se vaikealta tuntui ja huusi kuin
+mieletön: "Minä nöyrrytän itseni Jumalan edessä kaikesta sydämmestä;
+hänellä on oikeus..."
+
+"-- Jumalan ja vanhempieni edessä", oikaisi pappi ankarasti.
+
+"Jumalan ja vanhempieni edessä; heillä on oikeus ja valta tehdä kanssani
+niinkuin tahtovat, mutta minä olen syntinen ja olen sen ansainnut, ja
+vaikka minut helvettiinkin lähettäisivät, tahdon heitä ylistää suuresta
+armostaan ja aina olla heidän uskollinen palvelijansa..." hän katsoi
+säikähtyneenä ylös. "Oliko se niin?" kysyi hän.
+
+"Minä luulen, että sinulla on rehellinen tarkoitus. Anna itsesi nyt
+Jumalan haltuun ja rukoile armoa!"
+
+"Minä annan itseni Jumalan haltuun ja rukoilen armoa", vaikeroitsi Bård
+suuressa tuskassaan. Ja taasen kysyi papilta: "Oliko se oikein?" "Nouse
+ylös poikani", vastasi tämä. "Ja nyt sinun täytyy pelastaa minut",
+rukoili Bård. "Nyt teemme, mitä voimme", vastasi pappi. "Jumala sinua
+niin vissisti vapahtakoon kaikista synnistäsi!"
+
+"Mutta", pitkitti hän, "ollakseni varma siitä, että sinulla on totinen
+tarkoitus ja että sinä rehellisesti ajattelet, täytyy sinun tässä
+kädellä ja suulla luvata minulle, että jos pelastetuksi tulet, niin
+annat kolmannen osan kaikesta siitä, jonka äitisi jälkeen tulet perimään
+sille kirkolle, jossa pelastetuksi tulet. -- Jumalalle kunniaksi ja
+kurjalle sielullesi vapahdukseksi."
+
+"Sen lupaan ... niin totta kuin vapahdetuksi tulen ... niin totta kuin
+Jumalan armoa odotan", sanoi Bård.
+
+Pappi istui kirjoittamaan. Hetken kuluttua laski hän paperin Bårdin
+eteen ja sanoi: "Tässä olen pannut kokoon lahjoituskirjan; kirjoita sen
+alle!" Bård otti kynän ja teki ristin; pappi pisti siihen hänen nimensä.
+"Jumalan nimeen sitte", sanoi hän ja nousi.
+
+Ilta oli jo pitkälle kulunut. Pappi pani nutun päälleen, otti vanhan
+kirjan, jota Bård suurella ilolla katseli, sillä hän luuli sitä mustaksi
+kirjaksi; sitten otti pappi kirkon avaimen ja lyhdyn ja käski Bårdin
+seuraamaan. "Alttarin luona olemme varmemmat kuin täällä", sanoi pappi;
+Bård näki, että hän oli kalpea. He menivät.
+
+Mutta kun he olivat päässeet jonkun matkaa talosta, tuli kaksi naista
+kätköstä esiin ja molemmat seurasivat heitä hiljaa jäljessä. Toinen tuki
+toista ja vaikeasti pääsivät he eteenpäin, tie kävi kirkolle päin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ilma oli kamala. Kadut tyhjät, huoneet suljetut; myrskyn ulvonnan läpi
+kuului suhina ja pauke mereltä aivan kuin joku syvä, korkea ääni. Pappi
+tuskin pääsi eteenpäin päällysnutultaan; mutta Bård piteli häntä lujasti
+kädestä ja luuli joka seinän takaa näkevänsä paholaisen nahkasiipineen
+ja sarvineen. Ei vielä koskaan tie kirkkoon näin pitkältä tuntunut.
+
+Vihdoin he olivat perillä. Pappi pani avaimen ovelle ja väänsi; lukossa
+kuului kummallinen huokaus ja sarannat vinkuivat, mutta sisällä oli
+kammoittavan hiljaista; kostea, raskas kivi-ilma löi heitä vastaan aivan
+kuin kellarista ja jok' ainoa askel herätti kaikua ympärillä holveissa
+ja nurkissa aivan kuin olisi useampia astuvia ollut. Täällä tuntui
+myrsky olevan kauempana, mutta koleammalta ja raskaammalta se kuului,
+aivan kuin ukkosen jylinä vuoriharjun takaa; mutta aukoissa ja tornissa
+kuului pitkää ulvontaa. Bård piti lujasti papin kädestä kiinni. Kylmä
+hiki valui hänen kasvojaan alas. Mutta hän tunsi, että käsi, josta hän
+piti kiini, vapisi.
+
+Kirkon lattiasta ei tahtonut loppua tulla. Tuntui juuri kuin olisivat
+polkeneet samaa paikkaa pääsemättä vähääkään eteenpäin. Kylmiä puuskia
+huokui heitä vastaan aivan kuin olisi joku keveästi pyyhkäissyt heitä
+kädellä, taikka kuin jostakin näkymättömästä kidasta olisi läähätyksiä
+tullut. Valkeita lakanoita haamoitti esiin ja kätkeytyivät taas pilarien
+ja muurin reunojen taakse; ylhäällä ja ympärillä holvien alla kuului
+kuin tukahutettuja siiven räpytyksiä. Kalvakka lyhdyn valo heijasti
+epävarmana kauas penkkirivien ylitse ja muodosti pitkiä levottomia
+varjoja, jotka siirtyivät paikasta toiseen ja pakenivat ja yhtyivät
+viimein tuohon suureen pimeyteen seinien luona. Vihdoinkin he pääsivät
+alttarille saakka. Bård veti syvän ja kevennetyn huokauksen. Nyt he
+olivat perillä. Tällä pyhällä paikalla varmaankin oli turvassa,
+erinomattainkin kun pappi oli mukana. Pappi sytytti kynttilät alttarilla
+ja käski Bårdin lankeamaan polvilleen alttarin eteen. Bård teki niin;
+papin nuttu puolittain peitti hänet. Pappi kääntyi alttarista ja löi
+kädellään suuren kehän ympärilleen ilmaan, teki ristin merkin joka
+haaralle ja alkoi sitten rukoilla. Ensin hän rukoili Jumalaa antamaan
+anteeksi, että toi alttarin eteen niin syntisen miehen, joka koko
+elämänsä iän oli elänyt ilman kuritusta ja uskoa; "mutta nyt hän on
+nöyrtynyt ja antanut itsensä sinun valtaasi ja etsii täällä sinun
+armoasi; sentähden rukoilen nyt hänen puolestaan ja pyydän, että
+äärettömästä armostasi pelastaisit hänet siitä suuresta hädästä, jossa
+hän nyt on, sekä olisit meidän molempain luona tällä hetkellä ja
+pelastaisit meidät molemmat perkeleen vallasta ja pahoista juonista." Ja
+hän rukoili kauan ja kauniisti, rukoili, siunasi ja julisti rauhaa.
+
+Bårdille jok' ainoa sana teki hyvää. Hän melkein rukoili mukana. "Pam
+--!" kuului hiljaa ja vienosti ylhäältä tornista; se oli kello, joka
+löi; Bård otti sen kuin vastauksena Jumalalta. Mutta kohta sen jälkeen
+tornin luukussa kauheasti ulvoi aivan kuin ivalla. Ja myrsky yltyi,
+kirkossa humisi ja seinään kuului epävarmaa nakutusta. Pappi otti kirjan
+ja alkoi lukea. Se epäilemättä oli musta kirja, sillä Bård ei siitä
+ymmärtänyt sanaakaan. Mutta se teki hänelle kuitenkin niin hyvää. Se
+kuului niin voimakkaalta; varmaankin se säikähyttäisi paholaista. Mutta
+kun aikaa kului, rupesi papin ääni vapisemaan. Varmaankin oli hetki pian
+käsissä. Bård painautui mahdollisemman likelle alttaria. "Pam -- pam!"
+sävelteli taaskin tornissa; mutta myrsky pauhasi niin että sitä tuskin
+kuului. Oli aivan kuin hyvät ja pahat henget olisivat keskenään
+taistelleet. "Lue nyt isämeidän", kuiskasi pappi. "Pahin kamppaus
+alkaa!" Silloin rupesi Bårdia peloittamaan. Hän luki hiljaa itsekseen;
+mutta ei se käynyt; sillä hän luki hullusti. Alkoi taas uudelleen, mutta
+sekautui viidennessä rukouksessa. Kuinka siellä ulkona pauhasi Ja ken se
+oli, joka seiniin löi? Entä tuo outo suhina ja jupina heidän takanaan?
+Ehkä ne olivat pikkupirut, jotka odottivat häntä telmimään kanssaan tänä
+iltana. Ne istuivat kaukana siellä heidän takanaan riveissä tuolien
+selkälaudoilla, kuin pöllöt ja kissat; hän luuli näkevänsä heidän
+palavat silmänsä, jotka pimeässä hehkuivat keltaisessa tulessa. Huone
+oli täynnä noitia jotka väijyivät ja odottivat, jotka teroittivat
+kynsiään ja purivat selkäänsä; ne odottivat! ne olivat varuillaan! Hän
+luki uudelleen isä meidän, eikä tiennyt menikö se oikein vai väärin. Ja
+pappi messusi lakkaamatta, että vinkui ja äänet suikalehtivat pelokkaina
+kirkkoa pitkin, tapasivat seinän ja singahtivat takaisin.
+
+Uh, sitä ryskettä! Olikohan paholainen, joka tuli ylös lattian läpi?
+Haisipa jo tulikivelle ja palaneelle... Bård löi molemmat kädet
+alttariin kiinni. Kummallista! Tuntui juuri kuin olisi kirkko vajonnut;
+vajonnut maan alle. Ei; kohdallaan se vielä oli. Ei, kyllä vajosi.
+Irtaantui perustuksista, heilui, ajelehti, aivan kuin laiva merellä...
+"Pam!" kuului kumisten ja valittaen kaukaa vuorten takaa; "pam! pam!"
+"Nyt olkoon Jumala kansamme", sanoi pappi. Hän otti messupuvun päälleen
+ja teki ilmassa ristin-merkin. "Rukoile Jumalaa antamaan syntisi
+anteeksi, sillä nyt ne tulevat sinua enin painamaan", sanoi hän. Ja Bård
+rukoili. Pappi otti kalkin käteensä ja piti sitä edessään; sitten alkoi
+hän vapisevalla äänellä laulaa Jesuksesta Kristuksesta, joka ajoi ulos
+perkeleitä ja antoi niiden sikolaumassa rynnäistä alas Genesaretin
+järveen. Bård ajatteli kauhistuksella syntejään, ensimmäisestä alkaen,
+kun hän kadulla leikki tyttöjen kanssa morsiusparia ja tappeli poikain
+kanssa sekä harjoitti vallattomuutta kulkevia kohtaan, aina näihin
+viimeisiin, kun hän merellä purjehti ja oli raivokas peto, löi ihmisiä
+mäsäksi, joi ja vietteli nuoria tyttöjä... Heidän voivotuksensa ja
+valituksensa nyt kenties kaikuivat taivaassa kovemmin kuin hänen
+rukouksensa.
+
+Kirkon läpi kävi jymähdys, ikäänkuin raskaasta putoamisesta. Bård
+kavahti ylös, ja tarttui niin lujasti alttariin, että sormien nenissä
+kirvelteli: "nyt hän tulee!" Rytisi ja paukkui, tärisi ja ritisi; hän
+tunsi selvään, ettei kirkko seisonut enää perustuksillaan... Ja
+lattiassa hänen allaan ja seinissä ylt' ympäri raastivat kynnet; ruumiit
+alhaalla holveissa jymähtelivät raskaasti kirstujen kansiin; ne
+odottivat vieraita! Bård otti papin nutusta kiinni, mieletönnä kauhusta.
+Huone pimeni, kynttilät paloivat sinertävässä ja keltaisessa liekissä;
+nyt alkoi kirkko täristä, lehtereissä kuiskailtiin ja suhistiin; suuri
+valaskala, tulisilmäinen, kelloitti kuorinoven edessä ja aukasi kitansa
+nielläkseen häntä; se oli paholainen! Se oli paholainen! hän kasvoi
+kasvamistaan ja rumeni rumenemistaan; hänellä oli pitkät käsivarret,
+jotka ryömivät ja venyivät lattiaa pitkin aina likemmäksi ja likemmäksi
+kurottaen kiinni hänen jalkoihinsa; huoneessa kolisi ja jymisi juuri
+kuin kirstun kantta olisi kiinni naulattu... "Pakene pois sinä paha
+henki!" huusi pappi kuoleman tuskassa, "tämä mies on antanut itsensä
+Jumalan haltuun!" --
+
+Hirveä huuto kuului ja kiirehtäviä, epävarmoja askeleita. "Minä
+_tahdon_! -- minä tahdon olla hänen luonaan! Minut paholainen ottakoon,
+ei häntä!" huudettiin siellä ja kaksi naista tunkeutui alttarin luokse.
+Toinen oli Gunhild, kamalan näköisenä, ontot posket sinertävinä ja tukka
+suortuvissa veristävillä silmillä; toinen oli Anna, kalpeana kuin
+kuollut. Papin-kasvot jäykistyivät ja silmät pistivät esiin, kuin kaksi
+tulikeihästä; hän kuroitti kalkkia ja kirjaa heitä kohden, siunasi ja
+kirosi niin että ilma heidän ympärillään musteni; "pois paetkaa te
+perkeleet naisen hahmossa!" Eikä he päässeet tulemaan Bårdin luokse.
+Silloin vaipui Gunhild maahan, kaatui puoleksi taaksepäin ja nojasi
+raskaasti Annaan. Mutta Anna ei jaksanut enää. Hän laski hänet varovasti
+maahan, vaipui itse polvilleen hänen viereensä ja alkoi lukea isä
+meidän, -- puoleksi houreissaan, mutta myöskin näyttääkseen papille,
+että he olivat ihmisiä, eivätkä noitia. Silloin jäi pappi neuvottomana
+seisomaan. Hän ihastui ja ihmetteli samalla. Kun Anna tuli kolmanteen
+rukoukseen, alkoi kello lyödä kahtatoista. Ja samalla kuin isämeidän
+päättyi, kumisi viimeinen lyönti. Keskiyö oli ohitse. Pappi huokasi
+syvään, nojautui vavisten alttaripöytään ja pyyhki hikeä otsaltaan.
+"Pelastettu!" sanoi hän. Bård ryömi polvillaan esiin ja puristi hänen
+käsiään --: "Kiitos! Jumala sinua ijankaikkisesti tästä siunatkoon."
+
+Gunhild vavahti ja suoristi itsensä: "Pelastettu --?" kuiskasi hän.
+"Jumalalle olkoon kiitos ja kunnia..." Hän kaatui raskaasti taaksepäin.
+Kun Bård häntä lähestyi, oli hän päättänyt. --
+
+Molemmat nuoret kumartuivat polvillaan hänen ylitsensä. Pappi seisoi
+takana näyttäen valkeata. Ja hän sanoi: "Saiko äiti nyt antaa sielunsa
+lapsen edestä? Sitä emme tiedä. Mutta Jumalan tuomiot ovat kaikki
+oikeat; Hänelle olkoon kiitos ja kunnia. Amen."
+
+Loppu.
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kyläkertomuksia, by Arne Garborg
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KYLÄKERTOMUKSIA ***
+
+***** This file should be named 19178-8.txt or 19178-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/1/9/1/7/19178/
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/19178-8.zip b/19178-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..7939b8b
--- /dev/null
+++ b/19178-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..605447c
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #19178 (https://www.gutenberg.org/ebooks/19178)