diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 18744-8.txt | 8197 | ||||
| -rw-r--r-- | 18744-8.zip | bin | 0 -> 74571 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 8213 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/18744-8.txt b/18744-8.txt new file mode 100644 index 0000000..db663c2 --- /dev/null +++ b/18744-8.txt @@ -0,0 +1,8197 @@ +The Project Gutenberg EBook of Tuonelan joutsen; Sota valosta; Johan +Wilhelm, by Eino Leino + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Tuonelan joutsen; Sota valosta; Johan Wilhelm + +Author: Eino Leino + +Release Date: July 3, 2006 [EBook #18744] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TUONELAN JOUTSEN *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +TUONELAN JOUTSEN; SOTA VALOSTA, JOHAN WILHELM + +Kirj. + +Eino Leino + + +Ilmestynyt vuosina 1898 ja 1900. + + + + + + +TUONELAN JOUTSEN + +Näytelmäruno + +(1898) + + + +HENKILÖT: + +LEMMINKÄINEN. +TUONEN TYTTÖ. +POHJAN PAIMEN. +POHJAN NEITI. +ÄITI. + + + +Tuonen virran elämänpuolinen ranta, jonka varjossa valkeita ulpukoita +uinuu. Aalloilla leijailee suuria kultaisia sudenkorennoita, niitä +lepäilee myös rantapuiden lehvillä. Kuu paistaa vinoon yli virran. + +Tuonpuoliselta rannalta häämöittää suuria puita, ylempää törmältä +Tuonen tupien kattoja. Rannalla laituri ja laiturilla _Tuonen tyttö_ +huntuja huuhtelemassa. + +SUDENKORENTOJEN LAULU (hiljaa hymisten): + +Miekkonen, ken +saa uinahtaa. +Onnellinen, +ken rauhan saa. +Keveä on keijua +Tuonelan mailla, +leuto on leijua +vaivoja vailla. +Tuoni on taistojen, +toivojen pää, +Tuoni on vaistojen, +viettien jää. +Kultasiipiset +karkelemaan. +Multasiipiset +multahan maan. + +LEMMINKÄINEN (tulee jousi olalla, täyteen sotapukuun puettuna, +puiden ja pensasten reunustamaa rantapolkua. Laulaa): + +Tummana vierivi Tuonen virta +ympäri elämän saarta. +Mustina kiertävät murheen pilvet +ihmisen ilojen kaarta. +Huoletar kehräsi kehtoni hunnut, +Tuonetar päärmäsi päiväni tunnut +tuskavöin. +Ilojeni päiviä itkin ma öin. + +Suvi se lentävi, talvi se käy +rantoja Ruijan jäisen. +Lyhyt on päivä ja pitkä on yö +mieroa mitteleväisen. +Yöstä ne nousevat norosumut tummat, +yöstä ne kosket kohisevat, kummat, +kutsuen soi. +Niitä mä kuuntelin, tänne ne toi. + +Meret kun mahtavat liikahtaa, +vitkaan ne vaimentuvat. +Surut kun suuret ne nousta saa, +myöhään ne unhottuvat. +Miksi minun sydäntäni kalvaa ja kaivaa? +Turhaan ma heijailen henkeni vaivaa +kentillä maan. +Tuskat ne Tuonella viihtyvät vaan. + +PAIMEN (astuu esille pensaikosta) +Seis! + +LEMMINKÄINEN: +Ken olet pahainen? + +PAIMEN: + Paimen. + +LEMMINKÄINEN: +Tuonen karjan? + +PAIMEN: + En, elämän. + +SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten): + +Miekkonen, ken +saa uinahtaa. +Onnellinen, +ken rauhan saa. +Pimeä on parhain +voima ja kunto, +sokea on varhain +paatunut tuntu, +maailman voitit, +itsesi voita, +voimalla koitit, +lemmellä koita! +Kultasiipiset +karkelemaan. +Multasiipiset +multahan maan. + +LEMMINKÄINEN: +Mitä tahdot? + +PAIMEN: + Taisteloa. + +LEMMINKÄINEN: +En sun kanssasi katala +lähde miekan mittelöhön. + +PAIMEN: +Muut tapoit, tapa minutkin, +muut voitit, minutkin voita! + +LEMMINKÄINEN: +Ketkä kaasin, ketkä voitin? + +PAIMEN: +Kaasit kaiken Pohjan kansan, +lauloit laulajat parahat, +miehet kaikki miekkoinensa, +urohot asehinensa +Pohjan neittä pyydessäsi -- +yhen heitit laulamatta. + +LEMMINKÄINEN: +Ulappalan umpisilmän? + +PAIMEN (astahtaen askelen eteenpäin): +Ja miks et minua laula? + +LEMMINKÄINEN (hätkähtäen): +Pohjolan sokea paimen! +Mistä tiesit tänne tulla? + +PAIMEN: +Min' olen seurannut sinua +siitä asti aina, aina! +Tuulen ma tohussa kuljen, +vierin virran välkkehessä, +juoksen pilvissä Jumalan, +Ukkosen jyryssä ulvon, +maat kävelen mauriaisna, +ve'et saukkona samoan. +sisiliskona sihisen, +koston käärmeenä kähisen -- +miks et laulanut minua +Pohjan neittä pyydessäsi? + +LEMMINKÄINEN: +Impi on sankarin ihanne, +ei ukon unien saasta. +Pois edestä! + +PAIMEN: +Tahdotko tapella? + +LEMMINKÄINEN: + Enkä. + +PAIMEN (miekkansa tempaisten): +Niinpä kuole kunniatta, +kuin elitkin, kurja koira! + +LEMMINKÄINEN (lyö miekan hänen kädestään): +Kalpa on urosten kaune, +ei sokean sormikoukku. +Pois edestä! + +PAIMEN (rintansa auki repäisten, polvillaan): +Pistä! + +LEMMINKÄINEN: + En ikinä. + +PAIMEN: + Pistä! + +LEMMINKÄINEN: +Sin' olet katsoa katala, +kurja koskemaisittani. +Pois edestä! + (Sysää hänet syrjään.) + +PAIMEN (nyrkkiään puiden): +Kavahda korea Kauko, +ylpeä, ylihaluinen! +Tulet Tuonelan joelle, +Tuonen joutsenten joruhun, +käärmehet takanas käypi, +sammakot salassa uivat, +kyyt kytevät rinnassasi. +Sydän pyysi pyhitystä, +katumusta kaikerteli, +sankari sotia kulki, +Lemminkäinen leikkilöitä -- +kavahda korea Kauko, +syömes syyllinen tereä! + (Katoaa pensaikkoon.) + +LEMMINKÄINEN: +Mies katuvi miekallansa. + (Käy eteenpäin laulaen:) + +Viisahat asuvat vuorilla, +laulajat laaksojen päällä. +Turhaan Tuonikin ansoillaan +pyytävi pyhiä täällä. +Pelkää en Tuonelan tutkelmoita, +lapsesta miettinyt, miehestä noita +laulanut oon. +Sankarit tahtovat taistelohon. + +Tuonelta tietoa etsi en, +tietoa mulla on kyllä. +Selvää vettä mä seilailen +aurinko alla ja yllä. +Tuonen ma taistoon vaadin ja voitan, +kuoleman kantelet kaikki ma soitan +sielussain. +Laajat on kantelet laulajain. + +TUONEN TYTTÖ (varjostaen kädellä silmiään): +Ken laulaen Tuonelan joelle käy? + +LEMMINKÄINEN: +Ma äänen kuulen, ei ihmistä näy? + (Äänettömyys.) + +SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten): + +Miekkonen, ken +saa uinahtaa. +Onnellinen, +ken rauhan saa. +Hiljaa ne huhuu +Tuonelan lammet, +kaukaa ne puhuu +kuoleman tammet, +rauhaa ne tarjoo +lammet ja muut, +unta ne varjoo +unholan puut. +Kultasiipiset +karkelemaan. +Multasiipiset +multahan maan. + +TUONEN TYTTÖ: +Liet vainaja, laskeu valkamaan, +niin purrella sieltä sun noudan, +kun joudan. + +LEMMINKÄINEN: +Jos yli virran ma tahdon vaan, +itsekin sinne mä soudan. +Vaan toki vielä en tullutkaan +Tuonelan retkeä alkamaan. + +TUONEN TYTTÖ: +Kuka lienet sitten sä kuolevainen? +On Tuonelan tuttuja vainajat vainen. + +LEMMINKÄINEN: +Kuka oon ma? Sehän pulma juuri. +Jos sen tietäisin, en oisi täällä. +Saatan olla vuoren jätti suuri, +käydä kääpiöiden päällä, +saatan olla mato maan, +joka tomuun tallataan, +lienen tyyni, lienen myrsky, +metsälampi, merten hyrsky -- +tiedä viel' en itsekään +mieltä miehen tään. + +TUONEN TYTTÖ: +Mies on niinkuin miehen tahto. +Meri niinkuin aallon Ahto. +Mitä tahdot, matkamies? + +LEMMINKÄINEN (yhä enemmän ympäristönsä unhottaen): + +Aallon tahto, aallon vahto, +leikki mieli Lemminkäisen. +Jos ma oisin kuningas, +jos ma voisin, +niin ma loisin +kokkotulet kautta maan, +soitot soimaan, +viulut voimaan, +kansan kisat kaikumaan. +Hymy maassa hyve ois, +murheen teko teilattais, +laulun valta, +lemmen valta +maani kummut kuuluttais -- +vaan ei mun ois onni siellä. + +Mun onneni orhin seljässä on +ja seisoa kansan päässä +ja johtaa joukkoja taistelohon +kuin tuulispää +vie pilviä ukkossäässä. +Ja taivahan liekkinä tahtoisin +minä kansojen keskeen lyödä +ja huulin ahmivin, hulmuvin, +pois maailman synnit syödä +ja hiekat huuhtoa, paadet pestä +ja lakaista laaksot ja vieret veen +ja ilmat ihmisen jäleltä lestä +ja virrat vihkiä uudelleen +ja kirkastaa +koko vanhan Maan +taas taivahan tähtöseksi. + +Näin kaikki jälleen kun ois tyyntä täällä +ja kaikki hiljaista ja harmajaa, +kun sumut hiljaa nousis notkosoista +ja korven usmiin peittyis koko maa, +niin itse istuisin ma vuoren päällä +kuin murheen muistopatsas täällä +ja yksin yössä itkisin +kuumin, kuohuvin kyynelin +rinnastani surun synkän +lajinensa, lapsineen: +kaihon kuuron, läylin lynkän, +vaivan valkohapsineen -- +itkisin ikäni kaiken, +ajan kaiken kaikertaisin, +veljieni, siskojeni, +enin itseni edestä. + +Tai en itkis ollenkaan, +rakentaisin majan vaan +niemen kaiskun kainaloon, +huojuvahan hongistoon. +Souteleisin, jouteleisin +lainehia lahden vaan, +salmen poikki verkot veisin, +paulat kautta korpimaan; +siellä kanssa äityeni, +armahani, harmahani, +eleleisin yksin vain, +tuuditellen tuskiain; +puhtehilla syksy-illan +lohdun langat kehrättäis, +kuuhut kultais pirtin sillan, +sirkat yötä ylistäis, +hiljaa honkain huminoiden, +hiljaa lahden laulun soiden +äidin armaan sylihin +pääni raskaan painaisin; +hiljaa kulkis kutrejani +käden vienon viihdytys, +sammuis poltto poskiltani, +verten kiiman kiihdytys, +vaipuis aallot valtimoiden, +tyyntyis tyrskyt unelmoiden, +himon kosket hiljeneisi, +synnin häivät hälveneisi, +sammal surun lammen sais, +hanki syksyn hautoais. +Kuulla ehkä voisin noin +elon ensi äänet vienot, +pyhät, puhtaat, hellät, hienot, +niinkuin lasna, kulta-hasna, +kun ma äidin rintaa join. + (Hiljaisuus.) + +SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten): + +Miekkonen, ken +saa uinahtaa. +Onnellinen, +ken rauhan saa. +Raaka on varhain +puuntava puola, +tuska se parhain +riemun on suola. +Onneas kiitä +ihminen ylvä, +riemuja niitä, +kyynelin kylvä. +Kultasiipiset +karkelemaan. +Multasiipiset +multahan maan. + +TUONEN TYTTÖ: +Sa haastelet outoja ongelmoita +ja kummilta, tummilta sanasi soi. +Ne turhia lie, toki kuunnella noita +työn uutteran lomassa hetkisen voi. + +LEMMINKÄINEN (kuin heräten) +Mikä on työs, mitä huuhdotkaan +niin muka uskolla, uutteraan? + +TUONEN TYTTÖ: +Mikä on työni, ma virka en. +Mut näin minä työssäni hyräilen: + + Tuonen tytön laulu: + +Tumma on Tuonelan tähdetön yö, +tummempi Tuonella raatajan työ. +Vähän täält' on mennyt ja tullut tänne monta, +vielä ei tullut, ei mennyt viatonta. + +Huuhtelen mekkoja murhaajain. +Herjojen helmat jo puhtaiksi sain. +Valkeat on virrat siellä elävitten mailla, +Tuonen vettä toki elon tahrat on vailla. + +Mielelläni sentään ma työtäni teen. +Katselen kauvas yli vierivän veen, +katselen kauvas kohti elon kukkarantaa, +kuplaset aatostani kulettaa ja kantaa. + +Muistelen tummuutta Tuonelan yön. +Ajattelen raskautta raatajan työn. +Tuntoni on puhdas ja mieleni on tyyni, +parempi jos pestävinä oisi omat syyni! + +Kurjia kuinka jos lie ihmiset, +kerran ne on iloinneet ja nauttinehet. +Helppoja heille lie Tuonen ikivaivat, +hetken kun rikkoa ja riemuita saivat. + +Tuolla taas on kulkija päässä elon tien. +Venhoni kyykokan hälle mä vien. +Vähän täält' on mennyt ja tullut tänne monta, +vielä ei tullut, ei mennyt viatonta. + +LEMMINKÄINEN (ihastuneena): +Laula vielä, laula vielä, +hyrise hyväinen impi! + +TUONEN UKON ÄÄNI (kaukaa kumisten): +Kangastaa kuni laulun kaari +ylitse Tuonelan virran ois! + (Äänettömyys.) + +SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten): + +Miekkonen, ken +saa uinahtaa. +Onnellinen, +ken rauhan saa. +Pitkät on Tuonelan +tupien hirret, +lyhyet on kuoleman +kuutamovirret, +laulu on iloja +ihmisten, +kuutamo kiloja +lainehien. +Kultasiipiset +karkelemaan. +Multasiipiset +multahan maan. + +TUONEN TYTTÖ (kuiskaten): +Jo varoittaapi Tuonen vaari, +nyt työhön taas ja puheet pois. +Ties mitä sulle kielinyt, +mies outo, täältä oisinkaan! + +LEMMINKÄINEN: +Tuota tietää mielinyt +sulta vielä oisin vaan: +Kussa se joluvi joutsen, +Tuonen virran valkokaula? + +TUONEN TYTTÖ (säikähtäen): +Mitä kaikkea päähäsi pälkähtää! +Hoi, mies, mikä vyölläsi välkähtää? + +LEMMINKÄINEN: +Se vaan on vasama vaskipää, +joll' ampuva joutsenen joelta oon, +ja tää on kaareni vankka, tää, +mi salaman lailla sen lennättää. + +TUONEN TYTTÖ: +Jo käynehet kymmenet hurjapäät +on Tuonelan joutsenen ammuntaan, +mut Tuoni ne vasamat kärjekkäät +on kääntänyt itsehen ampujaan. +Oi, palaja maallesi, matkamies, +sun väärähän vienyt on ties! + +LEMMINKÄINEN: +Ei eksynyt etsivä henkeni lie, +jos toi minut Tuonehen asti, +ja väärähän miestä ei vienyt tie, +kun itse hän tiensä rasti. +Jo lapsena äiti mun loihtinut +on vastahan vettä ja tulta +ja nuolia vastahan karkaissut +on maailma rinnan multa. + +TUONEN TYTTÖ: +Ja vaikka sun tahtosi tammea ois +ja rintasi ois kuni rauta, +niin Tuoni se taittavi tammipuut +ja haarniskat särkevi hauta. +Oi, unhota uhmasi, joutsimies, +oi, sammuta rintasi lies! + +LEMMINKÄINEN: +Kas, turha ohjata tuulta on +ja vangita valtamerta, +on pohjaton poltto mun rinnassain -- +se tahtovi leimuta kerta! +Ma tahdon ampua joutsenein +ja sen kuolemanlaulun kuulta, +jos Tuonelan mahlan ma turmaksein +näin joisinki joutsenen suulta. + (Hiljaisuus.) + +SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten): + +Miekkonen, ken +saa uinahtaa. +Onnellinen, +ken rauhan saa. +Viisas se tuumaa, +hullu se töytää, +hourehet huumaa, +etsivä löytää, +tieto on muruja, +viisas ne liittää, +elämä on suruja, +etsivä kiittää. +Kultasiipiset +karkelemaan. +Multasiipiset +multahan maan. + +TUONEN TYTTÖ: +Oi, ihmislapset, mi teissä on tenho, +kun tungette Tuonelan rantahan ain? +Ei teit' ole varten kuoleman venho, +ei teille valkamat vainajain. +Teill' onhan välkkyvät virran veet +ja kunnahat kaunihit, kukkaiset, +ja päivän paistamat paatereet +ja sammalet sametinnukkaiset -- +te saattehan asua armahan maan. +Miks Tuonelan rantahan riennätte vaan? + +LEMMINKÄINEN: +Me saimme armahan, avaran maan, +mut Tuonelan aaltojen saartaman, +ja taivahan laajan ja kuulakkaan, +mut taivahan, rantojen kaartaman; +meit' ympäri aitoja, aitoja luotiin, +mut rintahan aidaton aatos suotiin. +Oi, Tuonelan neiti, et arvata voi, +mitä vaivoja tuntevi vangittu sielu, +kun rinnassa kaihojen kaikkeus soi, +mut pienenä ympäri piirtävi nielu, +kun henki ääretön, pohjaton, +näin äänien keskehen kytkettiin, +kun aatos määrätön, ohjaton, +näin lyötihin määrien kaulaimiin -- +ne kahlehet nyt minä katkoa tahdon +ja katsoa alle aaltojen vahdon. + +TUONEN TYTTÖ: +Mut kahlehet henkesi kantamat +on ainoa onnesi angervon +ja aattehes aaltojen rantamat +ne aaltojen uinua annetut on. +Oi, lempeä lehtojen ranta on tuo, +sa aaltosi uinua suo! + +LEMMINKÄINEN: +Moni vaipui lehtojen varjoihin +ja raukeni rantamalle +ja tyytyi mättähän marjoihin +tai hiukeni hietojen alle, +mut vielä ma vaipua tahdo en, +ja vaikka mun aaltoni murtuu, +ma jällehen hyrskynä hyökkäilen, +kunis tuskasta henkeni turtuu. +Elon rantojen takaa etsin mä merta, +mi ääretön, rannaton, pohjaton on, +siell' aika mun aaltoni uinua on -- +ja rantani kyllä ne raukee kerta! + (Äänettömyys.) + +SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten): + +Miekkonen, ken +saa uinahtaa. +Onnellinen, +ken rauhan saa. +Herra on herralla. +Tuonelan puuta +lyödä ei kerralla, +tarvis on muuta; +kaadeta kirvein +ei elon pahaa, +vaivapa hirvein +vasta sen sahaa. +Kultasiipiset +karkelemaan. +Multasiipiset +multahan maan. + +TUONEN TYTTÖ: +Ne muurit murtaa kuolo vasta. + +LEMMINKÄINEN: +En vielä huoli kuolemasta. +Ma täältä etsin elämää. + +TUONEN TYTTÖ: +Mut täähän Tuonen ranta on, +tääll' asuu talvi vaan ja jää -- +sa käänny, niin käyt elohon. + +LEMMINKÄINEN: +Se elämä kuollut mulle on +tai on kuin outoa unta. +Ma unessa taivahan siintävän näin +ja päivyen taivahalla, +ja tuomet tuoksuvat päivähän päin +ja impyet tuomien alla +ja helmassa neitosen hemmekkään +näin leikkivän sankarin lemmekkään +kuin auterepilvellä auringon koi -- +näin, näin minä kaunista unta. + +TUONEN TYTTÖ: +Jos unes kaunis ollut on, +miks heräsit siis elohon? + +LEMMINKÄINEN (häntä kuulematta): +Mut joutui hetki, kun yöt' oli päivä +ja maa oli lunta ja syksyä puu, +kun ilmassa oli kuin kuoleman häivä +ja kalmalta maistui kaunehin suu. + +TUONEN TYTTÖ: +Mut uni jos kauniimp' on todellisuutta, +miks ei siis alkaa unta uutta? + +LEMMINKÄINEN (kuin edellä): +Ja silloin me ihmiset itkien yössä +luo ystävän juoksemme itkusuin, +mut hän kuin ennen on päivän työssä +ja meitä katsovi kummastuin + (Äkkiä tuskaisesti Tuonen tyttöön kääntyen.) +Oi, Tuonen neiti, niin paljon siellä +on ihmislapsia itkumiellä, +niin monta rintaa rauhatonna, +niin monta silmää unetonna -- + +TUONEN TYTTÖ: +Ken Tuonelan aaltojen ylitse sous, +sen rinnassa vaimeni vaiva. +Sa heittäös miekka ja hylkää jous, +niin sullekin täällä on laiva. + +LEMMINKÄINEN (taas itsekseen): +Kun herää tuuli, se täyttää maan, +ei tyydy se lahtehen, lampueen. +Mut todellisuus on polku vaan, +joka unesta johtavi totuuteen. + +TUONEN TYTTÖ: +On totta täällä, on totta tuolla, +mut totuus ei ole elämän puolla. + +LEMMINKÄINEN (yhä kasvavalla voimalla): +En tahdo ma vaipua Tuonelaan, +mut Tuonen ma tahdon voittaa, +ma tahdon lääkitä tuskat maan +ja mielihin lepoa soittaa. +Ma tahdon rauhani taistella +ja saarnata uskon uuden, +ja kuuleva kumman on maailma +ikijoutsenen salaisuuden. + +TUONEN TYTTÖ: +Oi, hullu, sa surmasi helmaan käyt! + +LEMMINKÄINEN: +Sa hullunko surmasta huolivan näyt? + (Hiljaisuus.) + +SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten): + +Miekkonen, ken +saa uinahtaa. +Onnellinen, +ken rauhan saa. +Kaunis on kuoleman +kalpea kukka, +tumma on Tuonelan +impyen tukka, +kukka se lapsia +kutsuu ja varoo, +impyen hapsia +ihmiset haroo. +Kultasiipiset +karkelemaan. +Multasiipiset +multahan maan. + +TUONEN TYTTÖ: +Ma ikäni itkuja kuullut oon +ja parkua ponnetonta +ja monta jo syöksyvän turmioon +näin orpoa, onnetonta. +Mut sinä niin oudosti eroat muista +kuin tammi lautuva laakson puista, +sun silmäsi säihky on kumma niin, +sun äänesi kaiku on tumma niin -- +oi, en sinun hukkahan sortuvan sois! + +LEMMINKÄINEN: +Tää Tuonelan neitikö olla vois? + +TUONEN TYTTÖ: +On niinkuin rintani hallat ja hyyt +nyt koskena kohisten sois +ja mieltäni milloin kalvais kyyt +ja milloin sieluni simaa jois. +On niinkuin onneton seisoisin +ma Turjan tunturin päällä +tai Aluen aaltoja katsoisin +ma Jumalan juhlasäällä, +niin laajaks henkeni laukeaa +ja maailmat allani aukeaa +ja suurena taivas ja suurena maa +ne päivyen helmahan raukeaa -- +ja Tuonelan impyen päiv' olet sinä, +mut maan sekä taivahan yöhyt minä. + +LEMMINKÄINEN: +Tulin Tuonelan joutsenen ammuntaan, +en Tuonelan neitosen tumman, +mut sanasi saattavat kaikumaan +mun mielessä kantelon kumman. + +TUONEN TYTTÖ: +Kas, tuossa on virta ja tässä on venho +ja purressa tuhtoa tummaa kaks. +Oi, outo on ventojen vetten tenho -- +miks vaalenet valkeaks? +Me Tuonelan aaltoja soudeltais +näin kuutamon välkkeessä kahden +ja kahden joikuen joudeltais +me laskea kaartoja lahden, +kuss' synkät on leppien siimesvyöt +ja tummina tuoksuvi kuusten yöt +ja kaihoten huojuvi kaisla -- + +LEMMINKÄINEN: +Niin kutsuen, niin kuiskaten +sen laulun tenho soi, +se mairittaa, maanittaa, +se vaatii, vaikeroi -- + +TUONEN TYTTÖ: +Ja leppien alla sun kaulaisin +käsivarsin siellä mä valkein +ja lempeni leimuja laulaisin +sun korvahas suitsuvin palkein +ja allasi aaltois rintoa kaks -- +miks vaalenet valkeaks? +Sun koskena kiehuen kiehtoisin +minä helmani hehkuhun +ja syömeni voimalla syöttäisin +ja mahlani maidolla juottaisin +minä Tuonelan sulhoks sun. +Näin leppien alla me lemmittäis +ja kaulaten lahtien kaartehet jäis. + +LEMMINKÄINEN (ihastuneena): +Ja virta se tuutien venhoa veis +ja kuuhut kulkua johtais. + +TUONEN TYTTÖ: +Ja kylväis helmiä kutrilleis +ja laineilla läikkyen hohtais. + +LEMMINKÄINEN: +Ja raidat tummien rantamain +ne huojuis hiljaa surren. + +TUONEN TYTTÖ: +Ja unelmat ulpujen valkeain +ne aaltois alla purren. + +LEMMINKÄINEN: +Ja päällä pään sudenkorennot sois. + +TUONEN TYTTÖ: +Ja väylän viittana joutsen ois. + +LEMMINKÄINEN: +Oi, joutsen! -- + (Hiljaisuus.) + +SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten): + +Miekkonen, ken +saa uinahtaa. +Onnellinen, +ken rauhan saa. +Punainen Tuonelan +impyen lempi, +kauhupa kuoleman +punaisempi, +ihminen koittavi +päivähän päin, +koittavi, voittavi +Tuonelan näin. +Kultasiipiset +karkelemaan. +Multasiipiset +multahan maan. + +(Samassa välähtää väkevä valo ja takaisella taivaalla näkyy +päivänkaari, kaarella _Pohjan neiti_ ilman impien ympäröimänä +kultalankoja värttinällä kehräten.) + +ILMAN IMPIEN LAULU: + +Korkealla +taivahalla +kultalangat kulkee. +Miksi ihminen +yksin yöhön +surujansa sulkee? + +Matalalle, +maankin alle +kultalangat hohtaa, +hiljaa vienojen +unien vyöhön +Sydämiä johtaa. + +Anna ihminen +surusi hellä +ilman impysille, +ilman impien +kehräellä +kultakuoret sille. + +Ilman impyet +tuudittaisi +tuskias ijästä ikään, +nukkua tuntehet +nuoret saisi +eikä ne heräisikään. + +LEMMINKÄINEN (polvillaan): +Oi, ota suruni nuori, +tuudi sille kultakuori. + (Näky katoaa.) + +TUONEN TYTTÖ: +-- Joutuos valkamaan, +ma venhoni vesille lykkään. + +LEMMINKÄINEN: +Mun syömeni valolle sykkää! +Ma tahdon ampua joutsenen +ja kuulla kuolemanlaulun sen. + (Unelmoiden:) +Hän oli niin valkea vaipaltaan -- +nyt ylläni yö on musta. + +TUONEN TYTTÖ: +Ol' illanruskoa impes vaan +tai taivahan kangastusta. + +LEMMINKÄINEN: +Niin tahdon ma pyrkiä taivohon päin +ja luottaa illanruskoon +ja kulkea kultasiltoja näin +yön halki uutehen uskoon. + +TUONEN TYTTÖ: +Sa syöksyt tuskahan, turmioon. + +LEMMINKÄINEN: +Ma riennän riemuhun, hurmioon! + (Äänettömyys.) + +SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten): + +Miekkonen, ken +saa uinahtaa. +Onnellinen, +ken rauhan saa. +Päivä jo viittoo, +aukee jo ansa, +joutuos liittoon +auringon kanssa, +laulu on valta, +kannel on miekka, +turpeenkin alta +helkkyvi hiekka. +Kultasiipiset +karkelemaan. +Multasiipiset +multahan maan. + +TUONEN TYTTÖ: +Sun tahtos onneton täyttyköön! + +(Ojentaa kätensä kohti virtaa. Laineilta alkaa kuulua yhä kasvavaa +laulua.) + +LUMMEKUKKIEN LAULU: + +Terve Tuonelan ruhtinatar, +terve kuoleman kuningatar! +Tummat on vyörtehet +Tuonelan laineen, +synkät on pyörtehet +synnin ja aineen, +ulpu se sousi +aaltojen alta, +yöstä se nousi +aattehen valta. + +Terve Tuonelan ruhtinatar, +terve kuoleman kuningatar! +Kukkaset hohtavat +aalloilla päilyi, +juuret ne johtavat +pohjassa säilyi, +aattehet suuret +taivaita loivat, +aattehen juuret +yöstä ne joivat. +Terve Tuonelan ruhtinatar, +terve kuoleman kuningatar! + +(_Tuonen joutsen_ näkyy hämäränä, vitkaan liukuvan yli laineiden.) + +LEMMINKÄINEN (kuiskaten): +Terve tumman Tuonen joutsen! +Laula nyt laulusi ihana! + +(Tähtää: samassa viuhahtaa jänne pensaikosta ja Lemminkäinen +horjahtaa käärmenuoli rinnassa paatta vasten. Näyttämö pimenee. +Joutsen liukuu pois.) + +Sattui kyinen, kylmä nuoli. +Jää hyvästi Tuonen joutsen! + +TUONEN AALTOJEN LAULU (voimakkaasti): + +Kunnia olkohon kuoleman, +kunnia joutsenen voittoisan! +Ihmisten rinnoissa +pyytehet riehuu, +ihmisten innoissa +käärmehet kiehuu, +Tuonelan laineet +täyttävi maan, +joutsenen maineet +kaikuvi vaan. +Kunnia olkohon kuoleman, +kunnia joutsenen voittoisan! + +TUONEN TYTTÖ (itkien): +Näinkö suistuit suuri sulho, +katosit Manalan kaunis, +Manan impyen ihanne, +Tuonen tytön tuiretuisen? + +TUONEN UKON ÄÄNI (kaukaa kumisten): +Kangastaa kuni lemmen kaari +ylitse Tuonelan virran ois! + +(Tuonelan puolella kaikki tummaa.) + +LEMMINKÄINEN (raukeasti): +Vasten vettä, vasten tulta +loihti minut äitikulta, +tunsin kaikki turman synnyt, +toki en käärmehen kähyjä -- +jo tulen, emoni armas! + +(Kuolee. Näyttämö pilkkoisen pimeä.) + +SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten): + +Miekkoinen, ken +saa uinahtaa. +Onnellinen, +ken rauhan saa. +Pyhä on sankarin +haaveiden hauta, +vaikka ei ankarin +taistelo auta, +sankari murtuvi +miekkansa kanssa, +pelkuri turtuvi +tuskahansa. +Kultasiipiset +karkelemaan. +Multasiipiset +multahan maan. + +PAIMEN (kohoaa pensaikosta): +Oman oli kähysi käärme, +oman syysi synkkä nuoli, +minäpä vain elosi varjo, +paimen töittesi pahojen. +Tule nyt kurja tuomiolle! + +(_Paimen_ kohottaa säkenöivän säilän _Lemminkäisen_ ruumiin yli.) + +Niinkuin ruumihis rupaisen +paimen nyt paloiksi lyöpi, +siten sielus synkät pillat +sieluasi raadelkohot +armotta, alati, aina +tuolla Tuonelan tuvilla! + +(Samassa alkaa polulta kuulua lempeää laulua ja vieno auringon säde +valaisee elämänpuolisen rannan.) + +ÄIDIN ÄÄNI (näyttämön ulkopuolelta): +Tännekö kulki mun kuopuksein? +Voi sua onnetonta! +Monta on kauhua Kalman tiellä +ja Tuonella turmaa monta. +Kunne on joutunut kuopuksein +tultua Tuonelalle? +Tuonneko kallion katkelmahan? +Tännekö kuusten alle? + +(Laulun lähetessä painuu _Paimenen_ miekka ja hän itse askel +askeleelta häviää pensaikkoon. + +Maisema valkenee vähitellen niin, että vihdoin _Äidin_ ilmestyessä +näyttämölle vallitsee kirkkain päivänpaiste.) + +ÄITI (tulee valkeassa viitassa, polvistuu poikansa ruumiin ääreen, +irroittaa kypärän ja laulaa hiljaa lapsensa kutreja hivellen): + +Tuuti lulla mun kuopustain, +kuopusta kulta-hasta! +Tuuti nuorena nukkumahan +nurjasta maailmasta. + +Maailma kiisti mun kuopuksein +äityen parmahilta. +Kiitos Ahti, kun palasit taas -- +myöhä jo onkin ilta. + +Tuuti lulla mun tummaistani -- +kuuletko laulun soivan? +Kuuset ne kotisi ikkunan alla +huojuvat surujen hoivan. + +Näätkö sä lapseni kuusten alta +tähteä tuikkivaista? +Luojan silmä se katsovi sieltä +Ahtia armahaista. + +Maailma kiisti mun kuopuksein +äityen parmahilta. +Kiitos Ahti, kun palasit taas -- +myöhä jo onkin ilta. + +(Äiti painaa päänsä äänettömään rukoukseen.) + +SUDENKORENTOJEN LAULU (hiljaa hymisten): + +Miekkonen, ken +saa uinahtaa. +Onnellinen, +ken rauhan saa. +Pahat on hukkua +huolet ne karmaat, +hyvät on nukkua +äityen parmaat, +uni on ehtoo +eksynehen, +laulu on kehto +lapsosen. +Kultasiipiset +karkelemaan. +Multasiipiset +multahan maan. + + + + + + +SOTA VALOSTA + +Viisinäytöksinen näytelmä + +(1900) + + + +HENKILÖT: + +VÄINÄMÖINEN, tietäjä ijänikuinen. +ILMARINEN, taideseppä. +LEMMINKÄINEN, veitikka verevä. +TIERA, Lemminkäisen sotatoveri. +LOUHI, Pohjolan emäntä. +MARJATTA (= SUOMETAR, KANTELETAR). +VIROKANNAS, korven ukko. +RUOTUS, rikas talonpoika ruotsien kylässä. +RUOJA, hänen emäntänsä. +TAPANI, ent. saksa, nykyään Ruotuksen tallirenki. +PIIKA PIKKARAINEN, Ruotuksen talossa. +PAJAPOIKA, Ilmarisen luona. +SOKEA VAIMO. +ENSIMMÄINEN KALEVALAINEN. +TOINEN " +KOLMAS " +NELJÄS " +KARHU, | +AHMA, | +ILVES, | +SUSI, | Pohjolan väkeä. +KETTU, | +KÄRPPÄ, | +VILLIKISSA, | +YÖKKÖ, | +AIRUT. +KUUTAR. +Kalevalan ja Pohjolan kansaa, luonnon väkeä, -- ritareita, + yön tyttäriä y.m. + + + + +PROLOGI. + + +Näyttämö esittää aukeaa ahoa, jonka perällä kumpu. Vesi kiertää pitkin +kumman oikeaa rinnettä. Ahon laiteilla metsää. + +_Väinämöinen_ istuu kumman kukkulalla kannel polvillaan. Hänen oikealla +puolellaan seisoo _Ilmarinen_ vasara kädessä, toisella _Lemminkäinen_ +sota-asussa. Aho täynnä _Kalevan kansaa_. Etualalla yksin _Marjatta_, +suuren hongan juurella. + +Mutta eivät ainoastaan ihmiset, vaan myöskin koko suuri luonto on +saapunut Väinämöisen soittoa kuulemaan. Siinä _Metsän_, siinä _Veden_, +siinä _Ilmankin_ väki. Ylinnä taustassa näkyvät _Kuutar_ ja _Päivätär_ +lankojaan kehräten. + +Esiripun kohotessa kajahtelevat viimeiset kaiut Väinämöisen kanteleesta. + +VÄINÄMÖINEN: +Päivä jo maillehen menevi +yli suuren Suomen niemen, +illan on punerrus puissa, +vesillä hämärän verkot. +Tullut on eloni ilta, +mennyt voima Väinämöisen, +sammunut sytö sydämen, +kielen kannin kangistunut. +En minä väsynyt ennen +laulun nuoren laulannalta, +nyt olen väsynyt, vanha. +Aika on laulajan levätä. + +KANSA: +Nuoret on virret Väinämöisen. +Katso: kansas kuuntelevi. +Laula Väinö! + +VÄINÄMÖINEN: + Laulaisin ma, +jos ois aiat niinkuin ennen, +sormi soitti sankar'töitä, +sydän suuria uneksi. +Näinp' on nuorna. Valkopäänä, +hämärien hämmetessä, +tupa mielehen tulevi, +tuvan alla armas niittu, +niittu maata matkamiehen, +keto laulajan levätä. + +KANSA: +Väinökö väsynyt, vanha? +Kansa työtäs kaipoavi. + +VÄINÄMÖINEN: +En ole minä ikuinen +kuin on Luonnotar emoni. +Kerran on kesä tuleva, +kun on kuollut Väinämöinen, +linnut laulavat lehossa, +minä Kalman kartanoissa. +Nuo kun aatokset tulevat, +silloin maatani murehin. + (Painaa pään käsiinsä.) + +VANHA MIES: +Kuka silloin tiedot toisi, +kansan kohtalot sanoisi? + +NUORI MIES: +Kuka vasten vainolaista +johtaisi Suvannon joukot? + +NUORI NAINEN: +Kuka käet kukutteleisi? + +VANHA NAINEN: +Kuka kaatais kontiomme? + +VÄINÄMÖINEN (puoliääneen): +Yhä kasvaa kaupin voima +Osmon peltojen perillä, +miehet vierahat melovat +Suvantolan virran suilla. +Ruotus ruotsien kylässä +kohottavi kokkoansa, +juutit turkuja tekevät, +saksat maita matkoavat; +viel' on valta Nougoroodin +iskevi idästä meitä, +konsa kalvoin, konsa kaupoin, +konsa naisin naurusuisin. +Kestääkö Suvannon saari +tyrskyjä ajan tulevan? + +KANSA (polvistuen): +Kyyneleet valahtelevat +Väinön poskelta vetehen -- +nyt on maassa tuskan tunti. + +VÄINÄMÖINEN (päänsä kohottaen): +Onko tässä nuorisossa, +kansassa kasuavassa, +kyynelteni poimijata +alta selvien vesien? + +KANSA vaikenee. + +VÄINÄMÖINEN: +Onko tässä nuorisossa, +kansassa kasuavassa, +virteni virittäjätä +tuskissa ajan tulevan? + +KANSA: +Selitä sanasi, Väinö! +Emme ymmärrä sinua. + +(Hälinää rannalla. Huudetaan: Ihme! Ihme! Väinämöisen käteen +saatetaan lipas täynnä kalliita helmiä ja päärlyjä.) + +KANSA: +Katso Väinö! Kyyneleesi +Sotkottaren poimimina. + +VÄINÄMÖINEN (päärlyjä ihastellen): +Munko murhekyyneleeni +helmiksi heristyneinä? +Kiitos Luonnotar emoni! +Jo nyt tunnen tutkelmani. +Aatos uusi aukeaapi +sielun silmäni etehen, +sana ankara samoopi +sydämeni syövereistä, +syvä niinkuin kuolon kuilu, +pyhä niinkuin päivän koitto: +_Mahti ei mene maan rakohon, +vaikka mahtajat menevät_. + (Äkkiä kansan puoleen kääntyen.) +Kansani kalevalainen! +Katso, kuink' on viisas luonto. +Synkimmät sydänsurumme +heristyvät helmilöiksi, +mustimmat murehen päivät +päättyvät iki-iloihin. +Ei ollut minulle saita +Luoja suodessa suruja, +en ole ahne antamahan +päärlyjä ilon ihanan -- +ota kansani Kalevan, +ota Väinön onnen helmet, +ota kaikki, +muuta ei mulla antamista +päivien vastaisten varalle. + +(Heittää helmet kansan sekaan. Kansa rientää riemuiten niitä poimimaan.) + +ILMARINEN: +Heitit helmesi koreat? + +VÄINÄMÖINEN: +Tuntekohot lauluniekan! + +LEMMINKÄINEN: +Hyvin teit, hyvin osasit. +Noin oisin minäkin tehnyt. + +KANSA: +Anna vielä, anna vielä, +heitä helmiä enempi! + +VÄINÄMÖINEN (itsekseen): +Helmet he tajuuvat kyllä, +eivät mielen murheitani. + +(Kaksi miestä joutuvat joukon keskellä riitaan eräästä helmirihmasta.) + +HÄMÄLÄINEN: +Helmyet Hämettärelle! + +KARJALAINEN: +Kaunihimpi Karjalatar. + +HÄMÄLÄINEN: +Tahdotko sotisavuja? + +KARJALAINEN: +Tahdon tietä tapparalle. + +(Riitaan yhtyy muita. Huutoa ja rähinää. Kansa jakautuu kahtia; +miekat paljastuvat.) + +VÄINÄMÖINEN: +Miks rähinä miekallinen +luonnon suuressa salissa? + +KANSA: +Väinö riidan ratkaiskohon! + +(Helmirihma saatetaan takaisin Väinämöisen käteen.) + +VÄINÄMÖINEN: +Sano, Seppo Ilmarinen, +kelle nää heleimmät helmet? + +ILMARINEN: +Yks oli impi ylpeyttä, +kenokaulan kantajata, +koko suuressa suvussa. +Pois on mennyt Pohjan neiti, +maiden kuulu, vetten kukka, +häntä aattelen alati. +Anna helmes, kelle tahdot! + +VÄINÄMÖINEN: +Suru urholle sopivi. -- +Noh, sie lieto Lemminpoika +tietänet sanan sitovan: +Kuka Suomen kukkapäistä +tääll' on muita muhkeampi? + +LEMMINKÄINEN: +Kauniit on minusta kaikki; +tuo kaunis tulen valolla, +tämä päivän paistehella, +kolmas pilkkoisen pimeessä -- +miten milloinkin, näetkös. + +VÄINÄMÖINEN (hymyillen): +Ahdin tuumat tunnetahan, -- +kelle nyt koreat helmet? + +KANSA: +Itsepä valitse Väinö +joutsenparvesta parahin! + +VÄINÄMÖINEN (hetken mietittyään): +Muistan, kun murehissani +kerran astelin ahoja, +puuttui kielet kanteleesta, +ilo laulajan elosta, +näin minä immikön aholla, +kultakassan kankahalla, +sain hältä anelemahan: +»Anna impi hapsiasi +kieliksi ilon ikuisen!» +Antoi impi hasta viisi, +viisi kuusi kultahasta, +siit' on kielet kanteleessa, +ilo laulajan elossa. +Hälle helmeni sopisi. +Ollut lie Hämehen impi? + +HÄMÄLÄISET vaikenevat. + +VÄINÄMÖINEN: +Taikka kaunis Karjalatar? + +KARJALAISET: +Kassat on tummat Karjalassa. + +HÄMÄLÄISET: +Liinaiset Hämehen linnut. + +VÄINÄMÖINEN: +Kenp' oli neiti kultakassa? + +HÄMÄLÄISET: +Ei meidän maan väkeä. + +KARJALAISET: +Eikä meidän. + +VÄINÄMÖINEN: + Merkillistä. + +ERÄS NAINEN (joka on hetkisen syrjästä Marjattaa tarkastanut): +On täällä osaton tyttö, +joll' on kassa kullankaunis. + +VÄINÄMÖINEN: +Tyttö tänne tuotakohon. + +MARJATTA (saatetaan Väinämöisen eteen): +Minne te minua viette? + +VÄINÄMÖINEN: +Tunnen impeni aholta. -- +Älä pelkää kaunis tyttö! +Mi nimesi? + +MARJATTA: + Kotona mua +Suomettareksi sanoivat -- +Marjataksi muilla mailla. + +VÄINÄMÖINEN: +Kussapa kotisi tyttö? + +MARJATTA: +Mierolla minun kotini. + +VÄINÄMÖINEN: +Miks vapiset? Lähemmä astu! +Muistatko minua vielä? + +MARJATTA: En. + +VÄINÄMÖINEN: Etkö? + +MARJATTA: Ajatukseni +harhaavat sinisaloilla -- +Antakaa minun jo mennä! + +VÄINÄMÖINEN: +Ota ensin onnen helmet! + +MARJATTA: +Ei, ei helmiä minulle -- +karkea poloisen paita. + +VÄINÄMÖINEN: +Minä sun käärin kultavöihin, +silkkipantoihin sitelen. + +MARJATTA: +Orpo olen, osaton tyttö -- + +VÄINÄMÖINEN: +Olet laulajan ihanne. +Istu impi vierelleni. + +(Vetää Marjatan vierellensä.) + +Vilusta värisit kauvan, +onnen nyt välkkeestä värise! + +(Ripustaa helmet hänen kaulaansa ja suutelee häntä otsalle.) + +Katsokaatte miehet, naiset, +Kanteletarta Kalevan! +Hänpä se hivuksillansa +lohdutti sydänsurumme +yksin illoin istuessa; +hänpä myöskin +nosti riemun raikumahan +Karjalan kevätkisoissa, +karhun kun peijaiset pidettiin, +taikka häitä tanssittihin. +Tuntenet omasi kansa, +tervehtiös tuttuasi! + +KANSA: +Terve laulajan ihanne, +terve kaunis Kanteletar! + +VÄINÄMÖINEN: +Valon on valta Väinölässä. +Valon me lapsia olemme. +Tässä luonnon suuren nähden, +iltana pisimmän päivän, +vannokaamme vala ikuinen +aina palvella Panua, +ajatella aurinkoa +näillä mailla, mantereilla, +Suomen suurilla tiloilla! +Vannokaatte! + +LOUHI (näkymättömänä): + Vannokaatte! + +1:NEN MIES: +Kuulitko? + +2:NEN MIES: + Kuka saneli? + +3:S MIES: +Selkäni kylmäksi karahti! + +4:S MIES: +Hui, miten hampaani lokattaa! + +VÄINÄMÖINEN: +Kuulittenko kuin sanelin: +Aina palvella Panua, +ajatella aurinkoa. +Vannokaatte! + +LOUHI (kuin edellä): + Vannokaatte! + +1:NEN MIES: +Se oli ääni kuolon ääni. +Vannokoon, ketä haluttaa! + +2:NEN MIES: +Ei minua. + +3:S MIES: + Eikä mua. + +4:S MIES: +Tunnen jo hajua kalman. + +KAIKKI: +Auta, vanha Väinämöinen! +Tääll' on Lempo leikkimässä. + +VÄINÄMÖINEN: +Kautta kaiken luomakunnan, +kautta tietoni pyhimmän, +liet Lempo, esihin astu, +liet Mana, manalle joudu! + +LOUHI (lappalaisen noita-akan hahmossa astuu esiin): +Terve, vanha Väinämöinen! +Vieläkö minua tunnet? + +VÄINÄMÖINEN: +Pois katala silmistäni! + +LOUHI: +No, noh, ei niin nopeesti! +Miksi niin minua säikyt? + +VÄINÄMÖINEN: +Mitä tahdot? + +LOUHI: + Tahdoin nähdä +taasen kansoa Kalevan. +Tässähän ko'olla kaikki, +tässä piiat, tässä poiat, +tässä koko Jumalan luonto, +myöskin vanha Väinämöinen +oman siippansa sivulla -- +terve teille Suomen suuret! + +LEMMINKÄINEN: +Verta miekkani janoopi. +Salli, Väinö! + +LOUHI: +Katso, Kaukokin korea! +Kiitos viime käynnistäsi. +Siinä vasta mielen miesi. +Näki kerran käydessänsä +Pohjan peltojen perillä, +varesten ruista syövän, +talon viljan talloavan +heti Kauko keinon keksi: +Isännältä pään pudotti, +nosti seipähän nenähän. +Ei varekset siitä asti +syöneet Pohjolan ruista. + +VÄINÄMÖINEN: +Se oli sotien aika. +Nyt on aika rauhan aika. + +LOUHI: +Olet varsin oikeassa. +Eläkäämme siis sovussa, +rauhassa rakastelkaamme +kuin yhden emosen lapset, +sukulaisin, suukotellen. +Miksi miekka? + +VÄINÄMÖINEN: +Jos tulit sovun tekohon, +kera käyös juhlimahan, +saavuitko sanasotahan, +pois paha pakene meistä! + +ILMARINEN: +Tuonko Turjan +käsket juhlahan keralle! + +LOUHI: +Kuinka, kullainen vävyni? +Häpeetkö anoppiasi? +En ma silloin Turja ollut, +kun kosit tytärtä Pohjan, +kynnit mulle kyiset pellot, +Sammon taitavan takelit +lapseni lunastimeksi. +Toisin silloin sanat sulivat: +»Pohjan ehtoisa emäntä!» +»Armahin anoppimuori!» +»Louhi, sie laveakämmen!» -- +Kuinka niin korea eukko +nyt jo Turjaksi turistui? + +ILMARINEN vaikenee. + +VÄINÄMÖINEN: +Itse sen tietänet parahin, +tiedät taistosi sokean +vasten päivän valkeutta, +vasten kansoa Kalevan. + +LOUHI: +Ohoh, sie vanha Väinämöinen! +Tahdot sie tarinan kuulta +Lapin laajoilta periltä, +mailta kyntämättömiltä? +Louhi oli Pohjolan emäntä +Turjan tunturin takana, +tuntija tuhannen petran, +haltia sadan majavan; +meri antoi, metsä myönsi, +kansa kauniisti kasusi. +Tuli miehet muukalaiset +mailta päivän paistamilta +keihäs kiljuva kädessä, +mielessä halu vetävä, +himoitsivat hirviämme, +katselivat kaunojamme, +veivät riistamme veroina, +kassapäämme kaupan päälle -- +viistohon venähti silmä, +ennen suora, suon urohon, +polvi lynkäksi lysähti, +synkäksi sydän iloinen, +sylkäsivät Suomen urhot +Lapin miehen nähdessänsä. + +VÄINÄMÖINEN (puoliääneen): +Synkkä on satu Lapista. +Paljon voisi toisin olla. + +LOUHI: +Mutta kosto on tuleva. +Katso talvistaivahalle, +näet pohjaisen palavan, +tiedätkö, mitä sinulle +kertoo ne tuliset kirjat: +»On tuleva Osmon turma, +Väinön on kunnia katoova, +laulu mailta lankeava. +Vieras on lyöpä Suomen urhot, +naurattava Suomen naiset, +kahlehissa Suomen kansa +alla armon muukalaisen, +alla vierasten jumalten +polkevi isäinsä maata!» +Kuule kostoni sanoma +Lapin lasten tanterilta. + +VÄINÄMÖINEN: +Kuulen ämmän ärjyväisen. +Ei minua peloita peikot. +Vielä seisoo Suomen saari +vasten vaahtoja ulapan, +laulaa Väinön laaja kansa +laulua ikuisen luonnon, +tuopi uhreja Ukolle, +maan ja metsän haltioille. +Viel' on elossa itse, +vaka vanha Väinämöinen, +tuki sulhojen Suvannon, +vahti neitten valkeuden, +tiedän ohjata omani, +suojata Suvannon rauhan, +niin säilällä kuin sanalla +taikka laulun taistelolla. +Saattaos tämä sanani +Lapin lasten tanterille. + +LOUHI: +Sanasi perille saatan. +Toki virka viime lause: +Lienet suoja Suomen miesten, +vahti neitten valkeuden, +miksi et ohjannut omoas, +suojellut Suvannon neittä +Ruotsin rautaisen sylistä? + +VÄINÄMÖINEN: +Mitä tarkoitat? + +LOUHI: + Hah, hah, hah! +Kysy tältä impyeltä, +jota sä polvella pitelet, +kuka on sulhonsa sorea +tuolla puolen Lemmenlahta? + +VÄINÄMÖINEN: +Kaunis on Suomen Kanteletar, +häntä polvella pitelen, +ei hän etsi maan iloja, +etsivi taivahan iloja. + +LOUHI: +Terve kaunis Kanteletar! +Anteheksi, luulin sua +Ruotuksen sylitytöksi. + +VÄINÄMÖINEN: +Kautta kuun, lävitse päivän, +ylitse taivahan yheksän, -- +herjaatko hävytön Louhi +Kanteletarta Kalevan? + +LOUHI: +Kautta kuun, lävitse päivän, +ylitse taivahan yheksän, -- +kysy tältä impyeltä, +kenen lasta +kantaa hän povensa alla? + (Marjatta hätkähtää kuin kyyn purema.) +Noh, miksi punastut pulmu? +Ethän liene ensimmäinen, +ken joutui revon ritahan. + +VÄINÄMÖINEN: +Vastaa hänelle, vastaa! +Puhu, uskomme sinua. +Valkea olethan? + +LOUHI: + Vastaa! +Nukahitko nurmen päälle +kerran ruotsien kylässä? +Nousiko mäeltä marja? +Valahtiko vatsahasi? +Tuliko häpeä, tuska? +Puhele ihana pulmu: +katso, kansa kuuntelevi. + +MARJATTA suurimman tuskan vallassa vääntelee käsiään. + +KANSA: +Vastaa hänelle, vastaa! + +MARJATTA (itkuun purskahtaen): +Totta hän puhuvi, totta! + +(Riistää helmet kaulaltaan ja karkaa metsään. Ukkonen jyrähtää, +ilma pimenee, luonnon väki katoaa, kansa juoksee hätääntyneenä eri +haaroille. _Louhi_ pois pilkkanauruun rähähtäen.) + +KANSA: + Voi, voi +Kanteletarta Kalevan! + +VÄINÄMÖINEN (syösten alas kummulla): +Vielä en mies manalle jouda. +Valo on tuotava takaisin. + (Kädet taivasta kohden ojennettuna.) +Valon hankin Väinölälle +vaikka Hiiden hinkalosta. +Vahvista Jumala miestä! +Nyt on Suomen suurin taisto! + +Esirippu. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +Ilmarisen paja vuoren rinteessä. Vuoren solasta perällä käy polku yli +näyttämön. _Ilmarinen_ itse häärii ahjon ääressä. Kansaa kaikenlaista +palkeita painamassa. + +ILMARINEN: +Nouse poika katsomahan, +joko yöhyt valkenevi? + +PAJAPOIKA (nousten vuorelle): +Kaikki on peitossa pimeän. +Siellä täällä vuorten päällä +vain on kaukainen kajastus +lienevät kylätulia. + +ILMARINEN: +Painakaatte palkehia, +painakaa paljoa kovemmin, +jotta nousis liekkilippu +Ilmarin sepon pajasta, +kohoaisi korkealle, +kertoisi suurihin kylihin: +»Takoen surevi Seppo, +työtä tehden sankar'kansa.» +Painakaatte! + +(Säkenet tuprahtavat kattotorvesta. Näyttämö valkenee hetkeksi.) + +KANSA: + Painaisimme, -- +kädet on verissä kaikki. + +ILMARINEN: +Katso poika ja tähystä, +eikö koita koi-jumala? + +PAJAPOIKA: +Yhä yöpyvi enemmän. +Vuoret on pimeessä kaikki. +Sieltä täältä puiden päältä +vain tulonen tuikahtavi -- +lienevät pajatulia. + +ILMARINEN: +Painakaatte palkehia, +koettakaa kovemmin vielä, +ettei sammu veljessavut +Suomen sinisalossa. +Ystävät hyvät on yössä, +veljet vaivassa parahat. +Painakaatte! + +(Säkenet tuprahtavat ja sammuvat jälleen.) + +KANSA: + Painaisimme, -- +kivet kasvaa kantapäihin. + +ILMARINEN: +Katso poika, katso poika, +sihtaa silmin ynnä korvin, +läpi yön, hämärän halki +ammu nuolet aavistuksen: +Eikö voita päivän valta? + +PAJAPOIKA: +Nyt en näe kättäni etemmä. +Yö on yllä, yö on alla, +välillä pilkkoinen pimeys. +Korvet vain autiot kohisee, +huutelevi huuhkalinnut -- +huu, minä pelkään ja vapisen! + +(Juoksee alas vuorella. Kuuluu huuhkajan ääni.) + +ILMARINEN (itse palkeen tankoon tarttuen): +Painakaamme palkehia, +painakaamme miehet, naiset, +sekä poiat puol'ikäiset +että naiset neielliset, +painakaamme, -- +ettei sammu Luojan soihtu +pinnalta maan pimeän. +Tulisi Tuonen yö ikuinen, +katoaisi kaikki kaunis, +laulu, maine, lempi, lämpö, +jumalat, ihmisyys, isänmaa, +kunto, kunnia, siveys, +sääli -- tuntehet pyhimmät -- +kaikki jääksi jähmettyisi. +Painakaamme! + +LOUHI: +Se oli suur' ajatus. +Olet taitava takoja. (Huoaten.) +On sinusta ilo emolle. +Mullakin on poika muuan. +Ottaisitko oppihisi? + +ILMARINEN: +Otan, jos jumalat ottaa. -- +Toki nyt turhilla puheilla +mua älä enempi häiri. +Voisin toimeni unohtaa. + +(Heittää takomisen ja ryhtyy palkeita painamaan. +Hetken äänettömyys.) + +LOUHI: +Sull' on poika? + +ILMARINEN: + Ei. + +LOUHI: + Elähän -- +ei sukusi jatkajata? + +ILMARINEN: +Ei. + +LOUHI: +Kelle siis kuutasi kuvailet? + +ILMARINEN: +Sanoin jo sulle: +Taon kuuta kansalleni. + +LOUHI: +Kansa vaivas palkitsevi? + +ILMARINEN: +Palkitseeko? Ei palkitse? +En ole tullut tuumineeksi. + +LOUHI: +Sinä siis kansaasi rakastat? + +ILMARINEN: +Rakastanko? Kysymys sekin! +Kuka ei kansaansa rakasta? + +LOUHI: +Mutta miksi? + +ILMARINEN: + Miksi? Siksi, -- +siks ett' onpi se omani. + +LOUHI: +Omas on lehmä, lammas, koira: +miksi kansaasi rakastat? + +ILMARINEN: + Siksi, siksi, -- +ett' ovat he ihmisiä. + +LOUHI: +Ihminen Venäehen mieskin +ynnä saksa, juutti, ruotsi: +heille et kuutasi kuvoa. + +ILMARINEN: +Heillä ei valoa tarvis. + +LOUHI: +Ei ole tarvis täälläkänä. + +ILMARINEN: +Eikö? Katso kaameutta! + +LOUHI: +Totutaan pimeytehenkin. + +ILMARINEN: +Sen varsin valehteletkin. +Ei totu Suvannon kansa +ikänänsä yön iloihin. + +LOUHI: +Tunne et kansoa Suvannon. + (Kuuluu kaukainen tanssin sävel ja iloitsevan rahvaan remua.) +Etkö kuule? Tanssitahan! +Kansa ei valoa vaadi. + +ILMARINEN: +Ehkä on hän oikeassa? +Ehkä turhia uneksin? +Ehk' ei muut valoa vaadi +kuin ma yksin? Aatos synkkä! +Mit' olen ma? Pisara olen, +jyvä joukossa tuhanten -- +voinko maailman valaista? + +LOUHI: +Heitä jo unelmat herjat +yön erakko yksinäinen! +Tunne et yön lumousta. +Yöllä on armahat kiharat, +yöllä rinnat riemun-täydet. + +ILMARINEN: +Viikon jo taoinkin. Taidan +olla jo väsynyt varsin. +En ole yöhön yhdeksähän +silmän täyttäni levännyt. +Siellä muut iloa lyövät. +Oi, uni, jumalten lahja! + +LOUHI: +Tulkatte hämärän neiet, +loihtikaa yön lumoja +etehen erakon silmän! + +(Ilmarinen nukkuu. Näyttämö Pimenee. Yön tytärten tanssi.) + +LOUHI (varastaa viimeisen hiilen ahjosta): +Tulikukko, kultahelkka, +elä nyt kiekaise kovasti, +ettei Seppo selkiäisi +minun viedessä sinua +orrelle yön ikuisen, +Sariolan salvoksille. +Siellä kieku kyllältäsi, +valkattele vallaltasi. + +(Poistuu. Tanssi taukoaa. Ilmarinen herää.) + +ILMARINEN: +Kiusaaja! Kuka oletkin? +Viet uron jäsenten voiman, +loihdit kummia kuvia +sieluni kuvastimehen. +Hän on poissa. -- Valkeani, +kuinka voin sinut unohtaa? +Palkehia painamahan! +Mitä? Missä on tuleni? +Sammuiko jumalan soihtu? + (Vaipuu maahan.) + +VÄINÄMÖINEN (tulee): +En minä suruja pelkää +enkä hengen taisteloita, +pelkään päivän harmautta, +ikävyyttä illan pitkän. +Kun istun kotona yksin, +tuijotan tulisijahan, +joss' on hiilet hiiltynehet, +silloin mailla mairehilla +ajatukset ailakoivat, +muistan muinaiset iloni, +kuulen kullaiset käkeni, +näen kasvot kannel-neien, +muistan Marjatan ihanan. + +ILMARINEN: +Olin miekin miesi ennen, +pantu karjan paimeneksi, +minä karjani kadotin, +heitin suohon hellikkini. +Oli minulle annettuna +aarre kultainen kätehen, +pivo pieni päärlylöitä, +toinen helmiä hyviä: +näin mä linnun lentäväksi, +aukaisin käteni auki, +tuota taivaalta tavotin, +helkähti kädestä helmet, +pärskähti koreat päärlyt. + +VÄINÄMÖINEN: +Löis rakehet, myrsky mylvis, +jyräisi jumalan ilma, +maa palaisi, taivas pyöris, +alkulähteet ammentaisi +tulta ja tulikiveä -- +silloin tietäisin tekoni. +Vaan tämä ikuinen yöhyt, +tämä mieleni masentaa. +Tulen tunnen suonissani -- +ketä vastahan vasamoin? +Louhtako? Mikä on Louhi? +Varjo, valhe, hengen halla, +virvatuli suon selällä -- +kussa on kotosijansa? +Pohjolassa? Niin sanotaan. +Meillä Suomen tietäjillä +tuosta on paremmat tiedot: +Siinä suuressa sodassa, +jossa Sampo ryöstettihin, +poltettiin tupakin Pohjan, +kaattiin kaikki Pohjan kansa. +Siitä asti +Pohjola on siellä täällä, +vesissä ja vetten päällä, +maassa, puussa, kuolleen luussa, +itse ihmisen lihassa -- +kussa nyt Pohjola Suvannon? +Missä piilo Suomen päivän? + +ILMARINEN: +Turhuutt' on ilot ja tuskat, +turhat taistot miehen mielen, +turhat luonnon luomisriemut, +turha ihmisen elämä. +Puu, miksi norosta nouset? +Siemen, miks sikiät maassa? +Miks lennät, inehmon aatos? +Kuolo kuitenkin tulevi. +Sammukaa salamat hengen, +ehtykää elämän maidot, +kaikki, kaikk' on meiltä mennyt -- + +VÄINÄMÖINEN: +Kuljen maita, kuljen soita, +kuljen synkkiä saloja, +tuvat tummat kaikkialla, +kasvot kuoleman kalumat, +kaikki katsovat minuhun, +lapset juoksevat jälestä, +vaimot vaatehelmoissani +rukoellen, ruikutellen -- +jumala olenko, että +isken tulta kynnestäni? +En tätä enempi kestä. +Avaruudet oudot, uudet +henkeäni ahdistavat, +äärettyys joka taholla +auta Ukko poikoasi +taikka pääni halkeavi. + +ILMARINEN: +Kuka siellä yksin yössä +Ukkoa rukoelevi? +Etkö tiedä, että ammoin +kuolleet on jumalat kaikki? + +VÄINÄMÖINEN: +Kuka yön pimeydessä +sanan niin ankaran sanoopi, +jotta jäätyy selkäpiini? +Hoi, mies, nimesi lausu: +oletko Suomen sankareita +vai mieron vaeltajoita? +Puhu! + +ILMARINEN: +En ole aivan sankareita. +en varsin vaeltajoita, +en ollut ennen uppo outo +Suomeni sinisalossa: +Seppo Ilmari nimeni. + +VÄINÄMÖINEN: +Terve seppo veljyeni! + +ILMARINEN: +Vakavanha Väinämöinen! +Vieläkö olet elossa? +Terve! + +VÄINÄMÖINEN: + Näinkö siis tavataan? +Toinen korven kulkijana, +toinen maan matelijana? +Vaan virka, mikä tää paikka! + +ILMARINEN: +Olihan tässä ennen muinen +pajan paikka Ilmarisen, +kirposi kipunat yössä, +kaikui hilke hirsistössä. +Oli mulla aatos yksi, +yksi kullainen kuvitus: +tahdoin luoda taidepäivän, +taidekuuhuen kuvata, +valaista Suvannon vaivat +kauneuden ikisäteillä, +suuremmilla, kirkkaammilla +kuin sätehet luonnon päivän. +Tuo oli ajatukseni +suuri, hurmaava, ihana. + +VÄINÄMÖINEN: +Mahtava takojan taide, +mahtavampi Luojan taide. +Toki kerro, +kuink' kävi ajatuksesi. + +ILMARINEN: +Oli mulla koottu tässä +koko joukko kauneutta, +kiiltävätä niinkuin kulta, +kuin hopea hohtavata; +työ sujui, sydän iloitsi, +hiukan jo poikkesi pimeys. +Vaan tuli akka harvahammas. + +VÄINÄMÖINEN: +Louhi? + +ILMARINEN: + Liekkini varasti, +hetkeksi nukahin, houkka, +kun heräsin, kaikk' ol' kylmä. +Anna veikko, jos sinulla +viel' on hiiltä hehkuvaista! + +VÄINÄMÖINEN: +Minulla? Mitä on mulla? +Tuhkaa ja tomua. Tulen +itse tulta lainaamahan. + +ILMARINEN: +Sitten on maailman pimeys. -- +Mitä vuotat Väinö vielä? +Istukaamme maaperähän +kuoloa odottamahan, +kuopikaamme kynsillämme +hauta mustahan mujuhun, +pohjaton, pelottavainen, +kunne me mahumme kaikki, +miehet, vaimot, vanhat, lapset, +koko kansakin Kalevan -- + +TIERA (näyttämön ulkopuolella): +Hohoi, urhot uvantolaiset! +Väinämöinen, Ilmarinen! + +VÄINÄMÖINEN: +Tääll' ollaan. Ken huhuvi? + +TIERA (tulee): +Hyvä, ett' tapasin teidät. +Nyt on itse Hiisi irti. + +VÄINÄMÖINEN: +Tiera! Noh, mitäpä uutta? + +TIERA: +Kansa on kaikki niinkuin hullu, +järkkyy luonnon järjestykset, +toiset itkee, toiset nauraa, +kolmannet kovin surevat. +Lemminkäinen laittanunna +kisat on mäelle tuonne, +siellä tanssii, juo ja laulaa +viinapullonen povella. +Tännekin kuuluvi remunsa. +Kuunnelkaatte! + +(Kuuluu hurja tanssin sävel ja iloitsevan rahvaan remua.) + +VÄINÄMÖINEN: + Kiitos Luojan, +ett' on vielä Lemminkäistä +kansani vilun veressä -- +toki nyt outo on ilonsa. + +TIERA: +On myöskin murehtijoita, +istuvia, itkeviä. +Opit uudet ja utalat +sikeevät yön sylissä, +kuullaan taivaalta kumua, +meteliä maan navoilta. +Mies vieras Virost' on tullut, +täällä ympäri kuleksii, +huutavi kostoa jumalan, -- +kädessä hänell' on soihtu, +häntä seuraa paljon kansaa. + +VÄINÄMÖINEN: +Suru on sisar ilolle. -- +Ja sinä itse, kelpo Tiera, +itketkö sie vai iloitset? + +TIERA: +Itken kanssa itkeväisten, +iloitsen iloitsevaisten -- +kuinka käskevi sydämein. + +VÄINÄMÖINEN: +Seuraakin sydämes ääntä. +Mutta tuossa he tulevat. + +(Joukko tanssivia pareja tulee vuoren solasta. Heidän edellään +_Lemminkäinen_ vetopeli kädessään hurjaa tanssin säveltä soittaen.) + +LEMMINKÄINEN: +Terve, vanha Väinämöinen! +Kah, ja seppo veljyeni! +Tässähän olemme koolla +koko korja veljesparvi. +Hoi, Tuoni, tule nyt kuolo, +saat tästä urosta kolme, +yksi veitikka verevä, +toinen laihempi minua, +kolmannessa luut kolisee -- +kaikki tok' kaluksi käyvät. +Tierakin! Tipu, tipuni! +Kuinka pääsit akkas luota? + +TIERA: +Kumppani! Puheesi ovat +epätoivoisen puhetta. + +LEMMINKÄINEN: +Katsos uutta kanneltani! +Kuules, kuinka se helisee. + +VÄINÄMÖINEN: +Särjethän korvani kokonaan +tuolla lemmon rottelolla. +Kusta sait kuvatuksesi? + +LEMMINKÄINEN: +Vaihoin sen mieheltä Venäehen +nahkahan parin majavan. +Eikö oo ihana ääni? +Se soi kuin vaakunta varesten +edellä suurien sateiden. +Hih! + +VÄINÄMÖINEN: +Olethan julki juovuksissa. +Hyi, häpeä! + +LEMMINKÄINEN: + Joimme päälle +vielä pienet harjakaiset. +Tään pelastin merihädästä. + (Vetää pullon poveltaan ja ryyppää.) +Ei itku hädästä päästä, +parku päivistä pahoista. +Ryyppäisit sinäkin joskus, +ilo ilolle maiskahtaisi. + +VÄINÄMÖINEN: +Ei ole nyt ilon aika. + +LEMMINKÄINEN: +Turhia! Ilo on aina, +kun onpi iloitsijoita. +Kuulkaatte kahua tuota +kassapäiden kantapäissä -- +se on soittoa jumalten. +Vaan sitä te ette tunne. +Ethän Väinö, ethän toki +sinä vartia siveyden? +Tiera sen tunsi ennen muinen. +Ei nyt enää. Maan matoset, +mitä te muuta tuntisitte +kuin oman mujunne mustan! + +VÄINÄMÖINEN: +Leikkisi lopeta Ahti! +Kansa työtäs kaipoavi. + +LEMMINKÄINEN +Kansako? Mitä minulla +tekemist' on kansan kanssa? +Sinä siitä huolen pidät. +Kansa kaikki tanssimahan, +se neuvoni maan hädässä. +Hoi, pojat, koreat piiat, +kunne tanhumme takertui! + +(Istuu kivelle soittamaan. Karkelot alkavat, ensin hitaammin, sitten +yhä kiihtyen, muuttuen lopuksi hurjaksi karjalaiseksi tanssiksi. Naiset +hehkuvat, miehet hihkuvat, Lemminkäinen itsekin yhtyy tanssiin, yhä +vetopeliä soittaen.) + +LEMMINKÄINEN: +»Pitkä poara», »pitkä poara», +parit metsähän, mäelle! + +VÄINÄMÖINEN: +Kauko, sua varoitan, katso: +yö on lämmin, metsä musta, +veret vellomat kisojen -- +nyt ei aika »pitkän poaran». + +LEMMINKÄINEN: +Pien' asia piian poika +silloin kuin maailmat palavat! + (Hurjasti lakkiaan heiluttaen.) +Leimutkoon pyhäinen lempi +joka kuusen kuoppurassa, +kirvotkoon elon kipuna +joka aarnihongan alta, +syttyköön suureksi tuleksi, +paisukoon maailman paloksi, +polttakoon poroksi kaikki, +jotta loppuu luomakunta +yhtehen yrön ilohon, +yhden naisen nauruloihin! + +(Pois. Parit hajoavat metsään.) + +VÄINÄMÖINEN (päätään pudistaen): +Hurja on ilon humina, +kun on murhe lietsomassa. + +TIERA: +Tässä tulee toinen joukko. + +VIROKANNAS (tulee vuorensolasta soihtu kädessä, hänen jälessään +paljon kansaa): +Voi tätä kansoa Kalevan! +Voi tätä syntistä sukua! +Tehkäätte parannus kaikki! +Katso, sankari tulevi, +saapuvi Karjalan kuningas, +kultamiekka miehustalla. +Niin sen loistaa kengän kanta +kuin keväisen päivän nousu, +niin sen paistaa paidan kaulus +kuin joutsen meren selällä; +päästävi Suvannon päivän, +pelastaa Kalevan kansan. +Ken häntä halaapi nähdä, +hän minua seuratkohon. + +(Pois. Kansa seuraa.) + +VÄINÄMÖINEN: +Noh, mitä sanot sa seppo? + +ILMARINEN: +Kun ei kansalla valoa, +kansa seuraa virvatulta. + +VÄINÄMÖINEN: +Toden oikean todistit. -- + (Äkkiä kiihkeästi taivaan puoleen kääntyen.) +Oi, Ukko ylijumala, +kuule nyt laulajan rukous, +kun tässä suuressa surussa +puolehes äänen koroitan. +Sinä mun kasvatit katalan. +nostatit norosta miehen, +työnsit aalloille elämän, +tyyntä, tuulta soutahaman; +imetit ilon nisistä, +juotit riemun rintasista, +tuudit lemmen lehtipuussa +ja puussa vihaisen viiman. +Teit minusta täyden miehen, +urhon rautaisen rakensit, +panit kansan kaitsijaksi, +suojaksi Suvannon saaren. +Annoit vielä viime armon, +liekin puhtahan puhalsit +rinnassani ryönäisessä -- +laulun kirkkahan kipunan. +Kipuna tuikahti tuleksi, +tuli nousi taivahalle, +pois poltti povesta ryönät, +kaiken maailman valaisi -- +miksi nyt sammutit tulen? +Miksi nyt päiväni pimensit? +Oisinko erehtynynnä? +Enkö oisi laulun seppo? +Eikö ois elämä tämä, +jonka annoin kansalleni, +muuta kuin sumua yössä, +hallan hengen nostamata? +Katsohan minuhun Ukko! +Tässä seison taivas-alla, +en ylety ylemmä minä, +astuos sinä alemma! +Opeta minua Ukko! +Mitä vaadit vielä multa? +Annoinhan sinulle kaikki, +mit' oli mulla antamista. +Vai onko jotakin jäänyt +pohjahan poveni tämän, +joka viel' on maan omoa? +Anna vainen merkki, kohta +senkin uhraan ma sinulle. +Vaan anna pikainen merkki! +Kansani katoopi yöhön, +minä myöskin. Puhu! Lausu! +jos olet elossa vielä. +Katso, kaikkea epäilen. +Anna varmuutta minulle! +Anna yks valoisa pilkku +tässä yössä synkeässä? + +ILMARINEN: +Turhia anelet Väinö. +Kuollut on ilmojen kuningas. + +(Pitkä valojuova näkyy takaisella taivaalla niinkuin tähdenlento. +Väinämöinen ja Ilmarinen katsovat toisiaan hämmästyneinä.) + +VÄINÄMÖINEN: +Näitkö? + +ILMARINEN: + Näin. + +VÄINÄMÖINEN: + Valo valahti +yläisistä taivahista +alaisihin maa-emihin -- +lie ollut kuun kehänen? + +ILMARINEN: +Taikka päivän pyöryläinen? + +TIERA: +En minä mitänä nähnyt. + +VÄINÄMÖINEN: +Se oli Ukolta merkki. +Läkkän tuota katsomahan. +Sinä Tiera, kunnon veikko, +käy, kutsu käräjät kansan +juurelle Jumalan vuoren. +Siellä päivästä puhumme. + +TIERA lähtee. + +ILMARINEN: +Löytäisin työtuleni, +entisen eloni liekin, +siit' oisi ilo ikuinen +sepon Ilmarin pajassa. +Ijät kaiket kalkuttaisin, +kuita, tähtiä kuvaisin +kansalleni kallihille -- +ehkä kerran auringonkin. +Lähtekäämme! + +Esirippu. + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +Ruotuksen tupa. Seinillä kilpiä, miekkoja y.m. sota-aseita. Oikealla +pöytä, jonka ääressä rengit iltaruoalla. Vasemmalla toinen pitempi +pöytä, jonka alla permanto on verhottu punaisella veralla. Sen päässä +_Ruotus_ itse paitahihasillaan, syrjään sysätty ruoka edessään, +synkästi tuijottaen. + +Tuli takassa. _Ruoja_ kädet puuskassa laahoo lattialla piikoja +komennellen. Ovipielessä jauhinkivet, joita _Sokea vaimo_ pyörittää. + +SOKEA VAIMO (laulaa): +Pimeä tähetön taivas, +pimeämpi orjan onni, +raskahat rikasten kirstut, +raskahampi köyhän kuorma. +Tuota toivoin tuon ikäni, +katsoin kaiken kasvinaian, +koittavaksi köyhän päivän, +köyhän kuun kumottavaksi, +laulavaksi köyhän linnun, +köyhän riemun raikuvaksi. +Eip' on kuu kumottanunna +eikä päässyt köyhän päivä, +laulanut ei köyhän lintu, +köyhän riemu raikahtanut, +tuli Tuonen yö ikuinen, +huusi huuhkajat salossa -- + +RUOTUS: +Heitä herja vinguntasi! + +SOKEA VAIMO vaikenee äkisti. + +1:NEN RENKI: +Ruotus on pahalla päällä. + +2:NEN RENKI: +Myrsky on otsalla isännän. + +3:S RENKI: +Kellehän myrähtänevi? + +4:S RENKI: +Siunattu Jumalan vilja. + +(Nousevat pöydästä. Piiat korjaavat ruoan pois. +Koira haukahtaa ulkona. Kaikki kuuntelevat.) + +RUOJA: +Katso piika pikkarainen, +mitä halli haukkunevi? + +PIIKA PIKKARAINEN (pyörähtää ulos ja tulee hetken päästä takaisin): +Se on meidän Marjattamme, +joka mierolle ajettiin. + +RUOJA: +Mitä hän tahtovi talosta? + +PIIKA PIKKARAINEN: +Raukka kylpyä kysyvi. +Ei tohdi tupahan tulla. + +RUOJA: +Ei kylyt kylähän jouda. +Menköön toisehen talohon. + +PIIKA PIKKARAINEN: +Käynyt on joka talossa, +saanut kiellon kaikkialta. +Oi, häntä armahda emäntä! +Kovin on kurjassa tilassa +tyttö rukka: kengät rikki, +riepuina hamehen helmat, +paita aivan aukinainen, +siihen vielä syntymätön +alla ankean sydämen. +Suo hälle kyly emäntä. + +RUOJA: +On kyly kytömäellä +lautan lapsia latoa. + +PIIKA PIKKARAINEN: +Kylmä on kytöinen kangas, +yö kolkko, pimeä korpi, +pakkanen vain paukkelevi -- +varmaan hän kuolevi viluhun. + +PIIAT: +Armoa hyvä emäntä, +armoa osattomalle! + +RUOJA: +Onhan siellä vanha talli, +kaksi kaakkia sisällä. +Min heponen hengähtävi, +se on löylyä hänelle. + +PIIAT pillahtavat itkemään. + +RUOJA: +Tää sana perille saata +taikka tukkaasi varokin. + +PIIKA PIKKARAINEN menee. + +VANHIN RENGEISTÄ: +Pahoin teit emäntä parka. + +RUOJA: +Itsepä työni mä tilitän. +Min' olen emäntä, minä! + +PIIAT itkevät ja voihkivat. + +RUOTUS (lyöden nyrkillä Pöytään): +Tupa tyhjäksi, sanon ma. +Kuulla en jaksa ruikutusta. + +RUOJA: +Astukaa alitupahan! +On aika levolle käydä. + +VÄKI lähtee. + +RUOJA (hommailee yhtä ja toista, vilkaisten väliin Ruotukseen. Vihdoin): +Etkö siirry jo sinäkin +vuotehelle? + +RUOTUS ei vastaa. + +RUOJA: +Minä käyn, lukitsen aitat. + +(Ottaa soihdun uunin raosta ja menee; näyttämö pimenee.) + +RUOTUS (nousee, kävelee mietteissään edestakaisin, Pysähtyy ja astuu +jälleen): +Paljon on lankoja ajassa, +kuka löytäis kultalangan? +Väinön päivä on pimennyt, +kansa on kaikki kuin akanat, +sodassa Suvanto, Lappi -- +luulen, tässä ois lihoa, +kun ois lihan keittäjätä. + +LOUHI (astuu esiin ovensuun pimennosta ruhtinaallisessa asussa, +kruunu päässä) +Terve Ruotus ruotsalainen, +terve Karjalan kuningas! + +RUOTUS: +Ken olet tulija outo? +Miksi tervehdit minua +nimellä, jot' en omista? + +LOUHI: +Terve Karjalan kuningas, +terve Suomen suurivalta! + +RUOTUS: +Oletko onneni lähetti +vai enne lopun edellä? +Kuka? Mistä? Puhu! + +LOUHI: + Olen +armahin ajatuksesi +sydämmesi syövereistä: +Terve Ruotsi ruhtinaamme, +terve Karjalan kuningas! + +RUOTUS: +Väinö on Karjalan kuningas. + +LOUHI: +Huomenn' on käräjät kansan. + +RUOTUS: +Sinne ei kutsuttu minua. + +LOUHI: +Kuninkaaksi kutsutahan. + +RUOTUS: +Kansa vaativi valoa. + +LOUHI: +Valoa on monenlaista. + +RUOTUS: +Mutta mulla ei mitänä. + +LOUHI: +Kuka uskoo, se voittaa, +kuka toivoo, se toteuttaa. +Huomiseksi jää hyvästi! (Katoo.) + +RUOTUS: +Odota, korea aave! +Viivy vielä! -- Hän on poissa. +Kuka liekin ollut outo? +Arvasi ajatukseni. +Minäkö Karjalan kuningas? +Mahdotonta! -- Mahdollista. + +RUOJA (tulee): +Kuka oli tuvassa toinen? + +RUOTUS ei vastaa. + +RUOJA: +Onko kielesi lukossa +vaiko korvas lumpehessa? +Kuuletko? + +RUOTUS: + Mitä kysyitkään? + +RUOJA: +Kenen kanssa sa puhelit, +kun tulin pihalta äsken? + +RUOTUS: +Puhelinko? Yksin olin. + +RUOJA: +Sen varsin valehteletkin. +Et ollut tuvassa yksin. +Tunsin helmat hulmahtavan +ohitse ovessa tullen. + +RUOTUS: +Omat on helmas hulmunnehet. + +RUOJA: +Kiertelet, kuvatteletko, +vaikka tiedän tarkoillehen: +se oli se samainen akka, +jonk' olen joskus ennen nähnyt +täällä luonas luikehtivan. + +RUOTUS: +Kun tiesit, mitäpä kysyit? + +RUOJA: +Miks olet muuttunut minulle? +Et ole armas niinkuin ennen. +Päivin et mulle päätä käännä, +öin et kutkuta kuvetta. +Sanot sanasen, senkin ärjyt. +Mikä mielesi masensi? +Enkö oo ihana enää? +Eikö oo rintani ripeät? +Eikö poskipäät päreät? +Lienen varsin vanhentunut. +Sano: olenko, olenko, sano, +sano kulta, kulta Ruotus! + +RUOTUS: +Joutavia! + +RUOJA: +Jos olen vanha, sie älä sillä +silmällä minua katso! +Jos rypyn posella näätkin, +sie se suutele sileeksi! +Jos lie sylini kylmä, +sie se kuumaksi syleile! +Katso, minuss' on nuoren tuli, +nuoren hehku ja halutkin. +Elä etsi kylän iloja! +On sinulla iloja koissa. + +RUOTUS: +Laittau jo levolle siitä +löpisemästä, vanha lörppö! + +RUOJA: +Niinkö! +Kavahda, kavala Ruotus +vihaani tulipunaista! +Et tunne kipuja Kirkin. +Luuletko mun luppakorvin +istuvan sopessa silloin, +kun sinä kisoja kuljet +kylän kaunojen keralla. +Tuokin vaimo vatsallinen, +joka kylpyä kyseli -- +luuletko, etten ma tiedä, +ken on porton poian isä? +Sinä! Sinä! Sinä! Sinä! +Siksi en antanut kylyä, +siksi et tohtinut sinäkään +sanaa sanoa äsken, +vaikka näinkin silmistäsi, +kuinka suutuit ja häpesit. +Kuuletko, kuuluisa isäntä? +Lapsesi mäellä syntyy, +porton poika kankahalla. + +RUOTUS: +Vaimo! Sua varoitan -- + +RUOJA: + Varro, +vielä kun sanasen sanon. +Luuletko, etten ma tiedä +haluas suurta ja salaista, +joka ei sinulle anna +yön unta, lepoa päivän? +Mielesi sinun tekevi +Karjalan kuninkahaksi! +Haa, enkö oikein arvannunna? +Sinäkö kuningas? Houkka! +Sinäkö Väinön voittajaksi? +Tiedä, tiedä, Ruotsin Ruotus: +Väinö on suurempi sinua, +niin suurempi, korkeampi +kuin taivas tasaista maata. + +RUOTUS: +Vaikene! Ulos utala, +kehno vaimo! Et käsitä +sankarin suuria haluja, +vain omat pienet pyytehesi. +Suur' Jumala! Onko mulla +aika akkoja halata, +kun minulle vilkuttavi +kunnian ikuiset immet? +Mik' on nainen? Paidan solki, +tiuku vempeleen nenässä, +luotu hetken heilumahan +ja toisen lakastumahan. +Te ette tunne myrskyn kieltä +soipoa korvissa urohon! +Sydän, mökki, syli, suukko -- +se matala maailmanne. +Kenen te kerran kahlitsette, +sen te sotkette mutahan, +viette miesten miekan voiman, +sankarin sydämen lennon, +äiteinä! vaimoina! lapsina! siskoina! -- +aina kahleina urohon. +Vaan minä katkon kahlehenne, +irti itseni julistan, +elän loistolle elämän, +kullalle ja kunnialle. +Jos tahot, perässä tule, +Jos et, pihalle astu! + +(Ruoja on Ruotuksen sanatulvan aikana vaipunut nyyhkyttäen soppeen. +Koira haukahtaa ulkona. Molemmat odottavat jännityksellä. Hetken +perästä astuvat sisään _Ilmarinen_ ja _Väinämöinen_.) + +VÄINÄMÖINEN: +Terve talohon! + +RUOTUS: + Terve! (Itsekseen.) +Vakavanha Väinämöinen +ynnä Seppo Ilmarinen! +Oikeinko todisti aave? (Ääneen.) +Keitä vierahat olette? +Mistä kaukoa tulette? + +VÄINÄMÖINEN: +Matkamiehiä olemme. +Idästä tulemme. Minä +vakavanha Väinämöinen, +toinen Seppo Ilmarinen. +Vaan kenen talo on tämä? + +RUOTUS: +Terve, te tietäjät Kalevan, +Ruotsin Ruotuksen talohon! + +(Ruotuksen viittauksesta kantaa Ruoja oluttuopin Ilmarisen käteen +ja poistuu, uteliaasti taakseen pälyen.) + +ILMARINEN: +En minä sinä ikänä +juone näitä juomisia. +Tule Väinö! + +VÄINÄMÖINEN: + Muista, Seppo: +emme nyt ole omalla +asialla kulkemassa -- +asia on kaiken kansan. + (Ottaa oluttuopin ja juo.) +Rauha Ruotuksen talohon! + +RUOTUS: +Istukaa urohot! + +VÄINÄMÖINEN: + Kiitos. -- + (Kaikki istuvat.) +Tuloamme kummastelet +näin myöhäistä. + +RUOTUS: + Eipä muuten. +Lienee ankara asia, +kun lähitte moisen matkan +jalansyten jaksamahan. + +VÄINÄMÖINEN: +Kuule Ruotus ruotsalainen. +Suuni puhtaaksi puhelen. +Ei ole sopu sijainnut +sun ja Väinölän välillä. +Me emme ymmärrä sinua, +sie et meitä ymmärtele. +Mikä mielemme eroittaa? + +RUOTUS: +Te elätte valloillanne +täällä kuin vasikat haassa. +Minä laatisin lakeja. + +ILMARINEN: +Lait on meillä lauluissamme. +Niitä et sie tajua. + +RUOTUS: +Melto on mieli Suomen miehen. +Minä rautoa rakastan. + +ILMARINEN: +Rauta kahleelta kajahtaa. + +RUOTUS: +Myöskin miekalta vapauden. + +VÄINÄMÖINEN: +Noh, noh, sen toran jätämme. +Kummallakin +ehkä on osaksi oikein. +Sen tulevat tuomitkohon. +Emme tulleet sanasotahan. +Tahdoimme kanssasi puhua +tästä ankeesta ajasta. + +RUOTUS: +Puhelkaamme. + +VÄINÄMÖINEN: + Uskon, tiedät, +luonnon syntyihin syvihin, +niitä hiukan ymmärtelen -- +noh, sinä hymyilet niille: +mulle ne on elon mehua. + +RUOTUS: +Tiedän sun Suomen tietäjäksi. + +VÄINÄMÖINEN: +Tunnen monta tutkelmata, +yhä toki yhtä mietin: +Tänä kun iltana tähystin +taasen kanssa seppo-veikon, +eikö jo kohoisi päivä +Kalevalan kankahille -- +näimme me tulen putoovan +läpi taivahan yheksän, +kaahlasimme katsomahan. +Arvaatko, mihin tulimme? + +RUOTUS: +En tohdi. + +VÄINÄMÖINEN: + Sinun tupahas. +Täss' olemme. + +RUOTUS: + Kummallista. +Tännekö putosi tähti? + +VÄINÄMÖINEN: +Juuri päälle tään talosi. +Viel' on reikä taivahassa. + +RUOTUS: +En minä mitänä tiedä, +vaikk' ois taivahat pudonneet. + +1:NEN PIIKA (juoksee sisälle): +Voi, voi, voi, voi! -- + +RUOTUS: +Noh, onko lehmä poikinunna +vai porsas raossa aidan? + +1:NEN PIIKA: +Marjatta pojan on saanut! + +RUOTUS: +Ja sitäkö huudat hullu? + +1:NEN PIIKA: +Täss' on kumma toinen kumma: +Ulkona valo on uusi, +pimeämpi aurinkoa, +kirkkahampi kuun hopeeta. + +RUOTUS: +Mitä hupsit? + +2:NEN PIIKA (juoksee sisälle): + Piha palavi, +puut ovat tulessa kaikki, +ilma on lämmin kuin kesällä, +saavissa vesi sulana -- + +RUOTUS: +Oletko aivan järjiltäsi? + +3:s PIIKA (juoksee sisälle): +-- Huuto käy idästä, +huuto lännestä humisee: +»Isä on meille ilmestynyt, +poika neitseestä siinnyt!» + +RUOTUS: +No, nyt on ikuinen ihme! +Läkkän tuota katsomahan! + +(Menee. Ovi eteiseen jää auki ja ulkoa tunkee väkevä valo huoneeseen.) + +SOKEA VAIMO (syöksähtää polvilleen keskilattialle): +Ihme! Ihme! Ihme! Ihme! +Ollos kiitetty Jumala. +Jo kohosi köyhän päivä. +Silmäni näkevät taasen, +elämä aukeaa etehen +niinkuin suuri nurminiittu. + +(Piiat taluttavat hänet pois.) + +ILMARINEN: +Millinen tämä on yöhyt, +sokeat näkönsä saavat, +kuurot kuulonsa takaisin! + +VÄINÄMÖINEN: +Keränä oli +tänne tullen aatokseni -- +nyt on kahtena keränä. + +RUOTUS (tulee takaisin): +Enp' ole moista ennen nähnyt. +Mitä uskotte urohot? + +VÄINÄMÖINEN: +Suuria tapahtunevi. +Ukko maata varjelkohon! + +RUOTUS: +Samaa minäkin sanon: +Tulossa jotakin onpi, +kun tietäis, mitä tulevi. + +VÄINÄMÖINEN (äkkiä Ilmarisen käsivarteen tarttuen) +Kuuletko? + +ILMARINEN: + Mitä sa kuulet? + +VÄINÄMÖINEN: +Virren vienon ja väkevän. + +ILMARINEN: +En minä mitänä kuule. + +VÄINÄMÖINEN (Ruotukseen tarttuen): +Tunnetko lemun suloisen? + +RUOTUS: +Hiukan vaan hajua saunan. + +VÄINÄMÖINEN: +Ilma on kuin yrttitarha -- +katso! katso! + +ILMARINEN ja RUOTUS: + Mitä näet sa? + +(Tausta aukenee. Näkyy talvinen tanner, tantereella paljon kansaa, +kansan keskellä _Virokannas_ soihtu kädessä. Taustassa näkyy _Marjatta_ +lapsineen kytömäellä. Taivaasta virtaa väkevä valopatsas maahan.) + +VÄINÄMÖINEN: +Ken on vaimo? Ken on lapsi? + +(Aikoo syöksyä ulos. Näky katoaa.) + +RUOTUS (Ilmariselle): +Ukko on hiukan hupsahtanut. + +PIIKA PIKKARAINEN (juoksee sisään): +Voi, hyvä isäntä kulta, +kansoa piha on täysi, +ihmiset ilost' on hullut, +toisiaan syleilevät +tutut, oudot, vanhat, nuoret, +Mies vieras pihalla seisoo +saarnaten jotakin, jota +en käsitä, +Karjalan kuninkahasta -- + +RUOTUS (nopeasti): +Karjalan kuninkahasta! +Se mies sisähän kutsu. + +(Piika pikkarainen menee. Hetkisen perästä astuu sisälle _Virokannas_ +soihtu kädessään, hänen takanaan paljon kansaa.) + +RUOTUS: +Sinäkö kansalle puhelet +Karjalan kuninkahasta? +Ken olet? Mikä nimesi? +Tietäjä oletko? + +VIROKANNAS pudistaa päätään. + +RUOTUS: +Taikka virren vieras Seppo? + +VIROKANNAS kuin edellä. + +RUOTUS: +Kuinka siis kansoa opetat? + +VIROKANNAS: +Ääni korvesta olen ma, +kynttilä, palava yössä, +lähetetty valmistamaan +tietä auringon ikuisen. +Kuka mun kuulevi sanani, +hälle huomen valkenevi. + +RUOTUS: +Voitko päästää Suomen päivän? + +VIROKANNAS: +En minä mitänä päästä, +mutta mun jälkeeni tulevi +toinen suurempi minua, +jonk' edessä taitun itse +niinkuin kaisla myrskyn eessä -- +hän päästää Suvannon päivän. + +RUOTUS: +Kenestä puhut sa vanhus? + +VIROKANNAS: +Puhun Marjatan pojasta, +joka syntyi joulu-yönä +maailman vapahtajaksi. +Ei ole nyt suruja enää +eikä huolta huomisesta, +orjat on vapaita kaikki, +köyhä vertainen rikasten, +veljiä inehmon lapset, +Isän yhden siittämiä. +Iloitkaatte! Riemuitkaatte! +Syntyi Karjalan kuningas. + +KANSA (riemahtaen): +Eikö siis suruja enää? +Köyhäkö vertainen rikasten? + +RUOTUS: +Hoi, pidätä, hurmahenki! +Täähän on maan petosta. +Rengit! Köysiä esille! +Köyttäkäätte kiivastaja! +Tään pitäjän tuomarina +hänet ma vangiksi julistan. + +(Virokannaan kädestä temmataan soihtu ja hänet köytetään. +Kansa nurisee.) + +VIROKANNAS: +Älkäätte minua surko! +Minä vain oon vanha miesi. +Säde hukkuvi sumuhun, +sumun päivä puhkaisevi. + +RUOTUS: +Viekää kansan villitsijä +vajahan tuvan takana +tuomiotaan uottamahan! + +(Rengit vievät Virokannaan pois. Kansa seuraa.) + +VÄINÄMÖINEN (itsekseen): +Heikkoko väkevän verta? +Köyhä arvoinen rikasten? +Eikö siis urohon tarmo, +hengen taistojen takoma, +ois enempi orjan mieltä? +Eikö pitkän pilven kotka +mahtavampi maan matoa? +Mahdotonta. +Nää on Louhen ansapuita, +tehtyjä urohon tielle, +ettei pääsis Suomen päivä. + +ILMARINEN: +Tule Väinö, veljyeni! +Täällä haiskahtaa verelle. + +VÄINÄMÖINEN (ajatuksistaan heräten): +Voinet olla oikeassa. + (Ojentaa kätensä Ruotukselle.) +Jää hyvästi Ruotsin Ruotus! + +RUOTUS (samoin mietteistään heräten): +Suuri kiitos käynnistänne! +Toki vielä viime sana: +Tämän pulman mie selitän, +kaikki laittoa lupoan +entisillensä tolille, +kun lupaatte vaiti olla +tämän yön tapauksista. + +VÄINÄMÖINEN: +Voin luvata. + +ILMARINEN: + Myöskin minä, +vaikk'en huoli sun luvastas. + +RUOTUS: +Suuri kiitos Suomen urhot! +Käykää vastakin talossa. +Täss' oli hiukan rauhatonta +tällä kertaa, +vasta tyynempää, vakuutan. +Käykäähän talossa, miehet! +Tässä soihtu matkallenne +hämyn halki käydäksenne. + +(Ojentaa Väinämöiselle soihdun.) + +ILMARINEN (Väinämöiselle): +Kuinka? Vieraanko kädestä +otat sa palavan soihdun? + +VÄINÄMÖINEN: +Tulen on synty taivahassa. +Otan sen taivahan kädestä. + (Ruotukselle.) +Jää hyvästi Ruotsin Ruotus! +Toki muista mun sanani: +Mik' on soihtu Luojan soihtu, +ei sitä sidota köysin, +mikä on sainio pimeyden, +sammuvi pimeytehensä. + +(Väinämöinen ja Ilmarinen lähtevät.) + +RUOTUS (kävelee hetkisen edestakaisin mietteissään, menee sitten ovelle +ja huutaa): +Hoi, Tapani, tallirenki! + +TAPANI (tulee): +Mitä käskevi isäntä? + +RUOTUS: +Teppo, poikani parahin, +oletko työhös tyytyväinen? + +TAPANI: +Miks' en oisi? Mikä hätänä? +Hepo lihovi, mies lihovi, +kummallakin kultapäivät. + +RUOTUS: +Siis olet mulle kiitollinen, +että sun talohon otin? + +TAPANI: +Kuink' en oisi? Totta toki. +Toki tää toista on eloa, +kuin oli ennen laukun kanssa +taloteitä tallustella. +Teitä kiitän ma ijäti. + +RUOTUS: +Se piankin nähtänehen. -- +Peljännetkö? + +TAPANI: +No, minä en pelkää niin mitänä -- +jos ei varsin hengen vaara. + +RUOTUS: +Täss' ei ole. Naisen näitkö, +tuon, joka kylpyä kyseli? + +TAPANI: +Sen, joka pojan tekaisi? + +RUOTUS: +Sikiö on surmattava. +Äitinensä. Ymmärrätkö? + +TAPANI: +Ymmärränhän. + (Viekkaasti silmää iskien.) +Emännäll' on tarkka vainu. + +RUOTUS: +Se ei sinuhun kuulu. +Teetkö työtä käskettyä? + +TAPANI: +No, minä ne nitistän niinkuin +jänönpoikaset lumelle. +Vaan mitä saan ma palkakseni? + +RUOTUS: +Tallista parahan orhin. + +TAPANI: +Ihanko todella? + +RUOTUS: + Tuossa +on käteni. + +TAPANI: + Kättä päälle! -- +Nyt tuli Tepolle juhla, +kelpaa nyt kyliä käydä, +talojen tanhuita ajella +kuuluvilla kulkusilla, +kun onpi ori edessä. +Minä lennän kuin salama. + +(Menee.) + +RUOTUS (yksin): +Sillä nyt on siitä päästy. +Nyt on vuoro vaiennella +tuo hupakko huutelija. +Taikka ehkä +häntä vois käyttää johonkin? + +(Vaipua ajatuksiinsa.) + +TAPANI (tulee kiireesti takaisin): +Poiss' on lapsi, poissa vaimo, +pihalla pilkkoinen pimeys. + +RUOTUS: +Täss' on tehtynä petosta. +Kaikki joutuhun jälestä. + +(Tempaa seinältä keihään ja syöksyy ulos.) + +RUOJA (tulee) +Poiss' on vierahat. Isäntä +lienee mennyt saattamahan. +On tääkin yö mokoma. +Tulee tieltä mieron tyttö, +pojan hangelle tekevi, -- +poika ei viluhun kuole. +Taivas reikihin repeevi, +sen näkevät Suomen urhot +tuolla puolen Lemmenlahta, +kaalovatpa katsomahan, -- +tulevat Ruotuksen talohon. +Ruotus, tuomari pitäjän, +toivovi kuninkahaksi +Suomen suurille tiloille +vanhan Väinämön sijahan -- +niin syntyy kuningas toinen. +Mies vieras salolta saapuu, +oppia outoa puhuvi +Karjalan kuninkahasta, +orjien vapaudesta -- +itse kohta vangitahan. +Kuka on Karjalan kuningas? +Tuoko lapsi? Lautan lapsi? +Mahdotonta? Väinämökö? +Hän on sankari väkevä. +Ei oo heikko Ruotuskana. +Kuka ties, kuningatarna +ei olis olla hullumpata? + +(Aukaisee korukirstunsa, somisteleikse, peilailee itseänsä kiiltävässä +metallilevyssä ja nauraa hekottelee. Lyödä lupsahuttaa äkkiä kirstun +kannen kiini ja jatkaa jälleen vakavana:) + +Vaan jos nyt todella onpi, +niinkuin luulen, porton poika +tään talon isän tekoa -- +niin hän on kuninkaan isä. +Itsekin kuningas? Minä +kuningatar? Se on selvä. +Otamme pojan omaksi, +kaunoiseksi kasvatiksi, +mieron tyttö tyytynevi +muutamiin muruihin. Taikka +ellei suostu, -- suohon poika! +Tästähän hyvä tulevi. + +RUOTUS (tulee Ruojaa huomaamatta ja heittäytyy väsyneenä lavitsalle): +En tavannut tapettavia. +Yö on pilkkoisen pimeä, +ajo aivan mahdotonta. +Mitä nyt teen mies poloinen? + +RUOJA (lempeästi): +Ruotukseni! + +RUOTUS: + Sinäkö Ruoja? +Noh, nyt on asiat oikein, +ei sinun enempi tarvis +kammota kuninkuuttani. + +RUOJA: +Kerro, kuinka on asiat! + +RUOTUS: +Vanki on vajassa mulla, +mitä nyt hänelle teen ma? +Jos hänet vapaaksi lasken, +siitä villitys tulevi +ensimmäistä ankarampi. +Jos hänet hukutan, silloin +Väinön puolelle asetun +vasten uutta valtiasta. +Teenkö silleen taikka tälleen, +aina jään alemma kynsin. + +RUOJA: +Entä miss' on mieron vaimo +ynnä lapsi? + +RUOTUS: + Yön ladulla. +Heitä kiini ma tavotin, +en tavannut. + +RUOJA: + Mitäpä heille +oisit tehnyt, jos tapasit? + +RUOTUS: +Sen tietäis pimeys yksin. + +RUOJA: +Entä sitten? + +RUOTUS: + Sitten? Sitten +kaikk' olis ollut niinkuin ennen -- +alkais uuden miettiminen. + +RUOJA: +Väinö jäis kuninkahaksi, +sinä miksi? Tuomariksi. + (Nauraa.) +Ei sinusta Ruotus rukka +ole lankojen hakijaa +ajatarten kankahasta. +Se on meidän naisten työtä. + +RUOTUS: +Vieläkö sinäkin ilkut! +Kursi tiehesi, tahikka --! + +RUOJA (jälleen vakavana): +Siis sanotko: sun talossas +syntyi Karjalan kuningas? + +RUOTUS: +Kansa niin sanovi. + +RUOJA: + Kansan +ääni on jumalten ääni. +Sitä kuule Ruotsin Ruotus! + +RUOTUS: +Kuinka? Neuvotko minua +luopumaan ijäksi siten +Karjalan kuninkuudesta. +En ikinä. + +RUOJA: + Sitä en neuvo. +Lapsi syntyi sun talossas, +sin' olet lapsen holhoaja -- +ehkäpä enemmän vielä? + +RUOTUS: +Minä vakuutan! Mitenkä? +Ethän luulene minua --? + +RUOJA: +No, se nyt on sivuasia. -- +Sin' olet lapsen holhoaja, +sijainen kuninkahankin. +Laske vankisi vapaaksi, +astu kansan auttajaksi! +Joskin lapsi löytynevi, +hän on pieni ja vähäinen, +sull' on aikaa aivan kyllä +vahvistella valtoasi. +Jos ei löydy, sen parempi. + +RUOTUS (itsekseen): +Siinähän sorea aatos! (Ääneen.) +Entä vanha Väinämöinen? + +RUOJA: +Ruotsiss' on väkeä paljon, +sinne saattaos sananen, +tule, voita Väinön valta, +huudata kuninkahaksi +poika Marjatan poloisen, -- +silloin sie oot Suomen herra. + +RUOTUS: +Houkkapa olinkin, koska +tahdoin nousta kunniahan +ilman naisien apua! -- + (Ojentaen kätensä.) +Ruoja armas! + +RUOJA: + Ruotukseni! + +(Täydellinen sovinto.) + +RUOTUS: +Sie olet sentään viisas vaimo. -- +Huomenna Tepon lähetän +laukun kanssa katsomahan +käräihin Kalevan kansan, +kuin siellä asiat käyvät. +Itse Ruotsin ruhtinaille +saattamaan sanoa lähden. +Tule, menkäme levolle! + +RUOJA (hullunkurisesti): +Entä orjien vapaus? + +RUOTUS: +Siitä sitten tuumitahan. + +Esirippu. + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +Aukea paikka metsässä. Taustalla vuori, jonka rinnettä polku johtaa. +Kansaa soihdut käsissä seisoo pienissä ryhmissä levottomasti +keskustellen. Myrsky. + +1:NEN KALEVALAINEN: +Heräsitkö viime yönä? + +2:NEN KALEVALAINEN: +En herännyt. Uneni läpi +kuulin kuin kohua kosken, +luulin eukon kuorsoavan. +Onko kuultu kummempia? + +1:NEN KALEVALAINEN: +Kuultu on taivaalta kumua, +meteliä maan navoilta, +petrankaitsijat kedolla +nähneet on tulen putoovan +tuolle puolen Lemmenlahta -- +siit' on kaikki kauhuissansa. + +2:NEN KALEVALAINEN: +Varjele vakainen Ukko! + (Sekautuvat kansan joukkoon.) +Tiedätkö, mitähän varten +meidät on kutsuttu ko'olle? + +4:S KALEVALAINEN: +Etkö tiedä, ett' tulossa +sota on valosta suuri +Pohjan ja Väinölän välillä? +Siitä täällä päätetähän. + +3:S KALEVALAINEN: +Koko kansako sotahan? + +4:S KALEVALAINEN: +Miehet, naiset, lapset, kaikki +Suomen päivän päästäntähän. +Näin on sankarten sanoma. + +3:S KALEVALAINEN: +Ähäh, vai väkevät kerran +tarvitsevat heikkojakin! -- +Kussa on Kalevan urhot? + +4:S KALEVALAINEN: +Väinö itse yksin yössä +istuu vuoren kukkulalla, +Ilmarinen, Lemminkäinen +seisovat vähän sivulla, +säilillä säkenevillä +Väinämöistä vartioiden. + +3:S KALEVALAINEN: +Keneltä? + +4:S KALEVALAINEN: + Kah, yön väeltä, +jotka jousta jännittävät +pään varalle valon urohon -- +etkö kuule kuin suhisee? + +3:S KALEVALAINEN: +Laupias Jumala auta! +Mitähän tästäkin tulevi? + +(Sekaantuvat kansan joukkoon.) + +LOUHI (kalevalaisen naisen puvussa juoksee esiin): +Minäpä tiedän, tiedän, tiedän -- + +KANSA: +Mitä? Mitä on tapahtununna? +Mitä tiedät? + +LOUHI: + Mistä Väinö +sai tulen tupihin Osmon +ynnä näihin yön valoihin, -- +minä tiedän, tiedän, tiedän. + +KANSA: +Mistä? + +LOUHI: + Ruotuksen talosta, +tuolta puolen Lemmenlahta. + +KANSA: +Rumanko Ruotuksen talosta? +Niinkö? + +LOUHI: + Niin, valalla vannon --! +Täss' on paimenet. Puhukaa! + +(Paimenet tulevat esiin.) + +KANSA: +Puhukaa! Pian puhukaa! + +1:NEN PAIMEN: +Niin se oli sillä lailla -- + +2:NEN PAIMEN: +Eipäs, anna mie puhelen. + +3:S PAIMEN: +Et sie mitänä tiedä. +Minähän kuminan kuulin. + +2:NEN PAIMEN: +Minä näin tulen väläyksen. + +3:S PAIMEN: +Hajun tunsin tulikivisen. + +KANSA: +Pois polina! Yks puhumaan! +Puhu sie tulen näkijä! + +2:NEN PAIMEN: +Näin oli asia. Kuulkaa: +Kun me kaitsimme kedolla +tarvaitamme, taivahasta +näimme liekin leimahtavan, +äänen kuulimme puhuvan: +»Menkäät Ruotuksen talohon, +katsokaat kuningastanne!» + +KANSA: +Kuningasta! Kuulkaa, kuulkaa! +Entä sitten? + +2:NEN PAIMEN: + Sitten täytti +valkeus pimeän ilman, +kuului virsi vienon kaunis, +kaikui kannelten helinä, +mepä maahan lankesimme +niinkuin ukkosen osumat. + +KANSA: +Sitten? + +2:NEN PAIMEN: + Kun toinnuimme, kadonnut +kaikki oli. Taivas musta, +maa pimeä. Kauvempata +ääreltä kedon kajasti +vain kuin pienen liekin pilke. +Sitä kohden me kulimme. +Kun tulimme +sen sinisen sillan päähän, +joka vie Ruotuksen talohon, +tuli Väinö vastahamme. + +KANSA: +Väinökö? Näitte väärin? + +2:NEN PAIMEN: +Varmasti näimme. Emme +tuota ensin uskonehet. +Yksin astui pää alaalla, +kädessä palava soihtu. +Minä sanoin: »Katso, Väinö!» +Toinen sanoi: »Ei oo Väinö!» +Kolmas sanoi: »On se Väinö!» +Niin tuli tuuli ja puhalsi +liekin tervaista tereä, +silloin me näimme kaikki, +että Väinämö oli se. + +1:NEN KALEVALAINEN: +Väinö luona muukalaisen +käynyt tulta lainaamassa! + +2:NEN KALEVALAINEN: +En tuota uskoisi todeksi. + +3:S KALEVALAINEN: +Paimen, loppuhun pakise! +Oliko hän yksin? + +2:NEN PAIMEN: +Väinämön jälessä astui +itse Seppo Ilmarinen -- + +KANSA: +Hän, joka tulen kadotti? + +2:NEN PAIMEN: +Sama miesi. Sillan päässä +Väinö taaksensa katahti. +sepolle ojensi soihdun, +sanoi: »Saata kansalleni! +Minä kuljen kukkulalle +ilmoja tähyämähän.» +Erosivat. Me lähimme +min käpälät alla kesti +juoksemaan kohin kotia. +Täss' olemme. Kaikk' on totta. + +2:NEN ja 3:S PAIMEN: +Kaikki totta. + +1:NEN KALEVALAINEN: +Miehet! Me olemme myödyt. + +2:NEN KALEVALAINEN: +Myödyt maan viholliselle! + +LOUHI (joka koko edellisen kohtauksen aikana on syrjästä katsastanut +kansan mieltä): +Hyvä, on, parempi tulee. +Tässä Teppo tarvitahan. (Pois) + +3:S KALEVALAINEN: +Ajatukset aivoissani +niinkuin sukkula surisee. + +4:S KALEVALAINEN: +Ne on nuolia pimeyden. + +KAIKKI: +Väinämöinen, Väinämöinen! +Astu kansasi avuksi! + +TAPANI (tulee laukku selässä): +Terve kaunis ristikansa! + +KANSA: +Siinä karski kaupan miesi, +ken meille sanat selittää. -- +Terve, saksojen kuningas, +Teppo, teiden taivaltaja! + +TAPANI: +Täällähän rahvasta ko'olla +ylen äijä, terve, terve! +Noh, mitä pitäisi olla? +Sulkkusia, sormuksia, +kautokenkiä koreita, +päällispankoja paraita, +Viron verkaa, Saksan sarkaa, +Riian riikin saippuata +Mitä vain pitävi olla? + +1:NEN KALEVALAINEN: +Eipä nyt taida kaupat käydä. +Aika on meillä aivan tyyris. + +2:NEN KALEVALAINEN: +Tiedä et Teppo kurjuuttamme. + +3:S KALEVALAINEN: +Vilja märkänee aholle, +aitat kaikki aivan tyhjät, +vaimot parkuvat pahasti -- +täällä kuolema tulevi. + +TAPANI: +Tiedän, tiedän, ristiveljet. +Huono on, hudoi on aika. +Aivan silmäni vetistyy, +kun tuota ajattelenkin. +Mie näet Suomea rakastan. -- +Suomen poika, potra poika! +Oijoi, näette miten +sydän vie minulta voiton -- +minulla niin on hellä mieli. +Soisi en sääskelle pahoa, +saati sitten ihmiselle. (Itkee.) + +1:NEN KALEVALAINEN: +Miesparka! Näette miten +sääli silmänsä vetistää. + +2:NEN KALEVALAINEN: +Hän on meidän miehiämme, +suomalaisia rakastaa. + +3:S KALEVALAINEN: +Älä itke, Teppokulta! +Muutenkin mure on täällä. + +TAPANI (kyyneleitään pyyhkien): +Älkää naurako minulle! +Minkä taidan mielelleni? +Minä vain oon köyhä saksa, +repunkantaja katala, +päivän astun, pennin kostun, +nälkä suolia nävertää -- +mutta +vääryyttä minä en kärsi. +Kun minä kuulenkin jotakin +vääryydestä mainittavan, +silloin suutun ja vihastun, +puin, puristan nyrkkiäni, +taskussani, +käyn vaikka petoja vasten. +Sellainen minull' on mieli. + +1:NEN KALEVALAINEN: +Tehtykö vääryyttä sinulle? + +2:NEN KALEVALAINEN: +Kuka on tehnyt, Teppo rukka? +Meille murheesi puhele? + +3:S KALEVALAINEN: +Me kostamme puolestasi! + +TAPANI: +Minulle? Mitä minusta! +Kuka kurjasta välittää? +Ei, vaan teille, Suomen sulhot, +teille on vääryyttä tekaistu. +Kun muistan, mitenk' on olot +tuolla puolen Lemmenlahta +ja mitenkä tällä puolen, +silloin suutun ja vihastun. + +KAIKKI: +Kerro, kerro, kuink' eletään +tuolla puolen Lemmenlahta! + +TAPANI: +En ehdi hyvät imeiset, +äijän on maata matkattava; +hyvästi hyvät imeiset! + +KANSA: +Elä mene, elähän mene, +kesken jää hyvät pakinat. + +TAPANI: +Maha tyhjä, laukku täysi, +ei tämä elo elätä. +Terveheksi ristiveljet! + +1:NEN KALEVALAINEN (kaivaa kukkarostaan muutamia helmiä): +Jos ei sulla muuta huolta, -- +kelpaako tuo rahasta? + +2:NEN KALEVALAINEN: +Väinönkö koreat helmet +vaihdat vierahan koruihin? + +1:NEN KALEVALAINEN: +Väinö on hylännyt meidät. +Mitä herjan helmilöistä. + +2:NEN KALEVALAINEN: +Taidat olla oikeassa. -- + (Kaivaa helmensä esille.) +Anna palttinapalanen. + +3:S KALEVALAINEN (samoin): +Mulle maailman makeeta. + +KANSA tunkee helmiään tarjoten Tepon ympärille. + +TAPANI: +Saatte, saatte, ristiveljet. +helmet hyvät, käy kalusta. -- +Mistä me puhuimme äsken? +Ah, niistä onnelan oloista +tuolla puolen Lemmenlahta. +Siellä on ilo ikuinen, +praasnikat alinomaiset, +vilja kasvaa kyntämättä, +riista nuolen noutamatta. +Siellä paistaa Luojan päivä -- + +KANSA: +Kuulkaa! Kuulkaa! Luojan päivä. + +TAPANI: +Ilma maiskahtaa me'elle, +lehot kaikki leipäpuulle, +virrat suuret voisulalle, +sokerille rannanhiekat, +suoloille meren somerot! + +KANSA: +Suoloja! Voisuloa! +Mettä! Voita! Leipäpuita! + +TAPANI: +Oliko vielä helmilöitä? -- +Semmoinen on siellä luonto, +hallitus sitäi parempi, +ei ole köyhää, ei rikasta, +kaikk' on yhtä onnelliset. + +KANSA: +Eikö köyhää, ei rikasta? +Kerro, kuinka se tapahtuu. + +TAPANI: +Asia on aivan tälleen: +Kaikill' on kuningas sama, +jos jaksat, hyvinkin raadat, +jos et, syöt, makoat -- +kaikki ruokkivi kuningas. + +KANSA: +Vie meitä, johata meitä +tuolle puolen Lemmenlahta! + +LEMMINKÄINEN (tulee vuoripolkua): +Mitä hurjat huutelette? + +KANSA: +Ruotus maan kuninkahaksi! +Eläköhön Ruotsin Ruotus! + +LEMMINKÄINEN: +Kuinka, te Kalevan miehet? +Oletteko unhottaneet +Väinön valtikan väkevän? +Kuka kylvi vainionne? +Kuka kaasi kontionne? +Kuka toi Tuonelta sanomat? +Ken ryösti satujen Sammon? +Kuka virtenne viritti, +joista järkkyi maa ja taivas? +Vastatkaa Kalevan miehet, +ken on tämän kaiken tehnyt? + +KANSA (puoliääneen hymisten): +Väinämöinen! Väinämöinen! +Kuka on häntä voimakkaampi? + +LEMMINKÄINEN: +Niinpä luottakaa lujasti, +hän meidät pelastaa voipi +myöskin vallasta pimeyden. + +KANSA: +Mutta miks hän ei pelasta? + +LEMMINKÄINEN: +Tietäjäll' on tiedon synnyt. +Itse hän aikansa asettaa. + +TAPANI: +Anteheksi ristiveljet, +sanasen sanoisin miekin, +jos ei pantaisi pahaksi. + +KANSA: +Puhu, puhu, teiden Teppo, +aukaise sanainen arkku! + +TAPANI: +Minut tunnettehan miehet? +Minä vain oon köyhä saksa, +en käsitä urhon töitä, +köyheä kansoa käsitän. +Luulenpa tajuavani +tutkelmanne. Tiedän, miksi +ei kohoa Suomen päivä. +Väinö on tietäjä väkevä -- +siitä ei epäilystä -- +mutta häll' on yksi virhe: +Hän ei kansoa rakasta. +Minä kansoa rakastan -- +samoin Ruotus ruotsalainen. +Mulle on veli jokainen, +ken tulevi vastahani. +Eikö totta? + +KANSA: + Totta, totta! + +LEMMINKÄINEN: +Ja tuoko lörppö täällä +saa parjata maan parasta? + +KANSA: +Anna sie Tepon puhua. +Hän on miesi kansan miesi. + +TAPANI: +Kiitos te Kalevan miehet! +Niin olenkin, kansan miesi, -- +samoin Ruotus ruotsalainen -- +siks mua sankarit vihaavat. +Väinö on väkevä urho, +eihän siit' ole epäystä, +kun hän niin ei hirmuisesti +ylenkatsois kansalaista! +Kuka on häneltä kuullut +konsana sanoja veljen? +Kenen kättä hän puristaa? +Ketä hän olalle lyöpi? +Ketä kutsuu kuomaksensa? +Eikö hän astele alati +kuin Jumala yksinänsä? +Aina on rypyssä otsin +kuin koko maa ja taivas yksin +hänen harteilla lepäisi. +Eikö totta? + +KANSA: + Totta, totta! + +LEMMINKÄINEN: +Herkeä kavala kettu, +taikka kuule kalvan kieltä! + +TAPANI (hätääntyen): +Voi, hyvät imeiset, nähkää! +Hän on Väinämön sukua. +Hän mun pistävi lävitse +niinkuin koiran kankahalle. +Hän ei kansoa rakasta. + +LEMMINKÄINEN: +Koiralla on koiran kuolo. +Kursi keinoisi, tahikka --! + +TAPANI: +Siinä sen kuulette itekin! +Hän on sankari samoin kuin +Väinämöinen. +Kuink' oli kauheat sanansa? +»Koiralla on koiran kuolo.» +Ajatelkaa, hän ei anna +köyhälle ihmisen nimeä, +vain uroille yksinänsä. +Kuulkaa, kun kysyn ma teiltä: +tääkö on kansan rakkautta? + +1:NEN KALEVALAINEN: +Sie älä Teppohon kajoa! +Teppo on meidän miehiämme. + +2:NEN KALEVALAINEN: +Varo sie oma varasi! +Muistatko tihuja töitäs? + +3:S KALEVALAINEN: +Poikani viinahan opetit. + +4:S KALEVALAINEN: +Tyttöni kaunihin kadotit. + +LEMMINKÄINEN: +Tyyntykää, Kalevan miehet! +En väitä, tosia kaikki, +luonto on keveä mulla, +ylimielinen välistä, +koska rinta riehahtavi +suurien surujen alla. +Vaan nyt siitä ei puhetta. +Kun onpi hätä yleinen, +yksityiset väistyköhöt. + +1:NEN KALEVALAINEN: +Siepä itse maan hädässä +laitoit karkelot laveat! + +2:NEN KALEVALAINEN: +Muista pitkän poaran yötä! +Toiset itki ja rukoili, +sinä lauloit, loilottelit. + +TAPANI: +Hyvä Jumala! Onko totta? +Tanssinut maan hädässä! +Voi sitä sydän-kovuutta! + +3:S KALEVALAINEN: +Häijy mies, hävytön sulho! + +4:S KALEVALAINEN: +Paras kansan neuvojaksi! + +(Kaikki puivat nyrkkiänsä ärhennellen Lemminkäisen edessä.) + +TIERA (syöksähtää esiin): +Kauko, veljeni väkevä! +Iske irti roistojoukko! + +LEMMINKÄINEN:' +Tiera! Miekkasi aseta! +Ei tässä hätiä vielä. +Mutta jos tahdot sa mulle +tehdä pienen palveluksen, +käy, kutsu avuksi Väinö! +Hän on vuoren kukkulalla. + +TIERA: +Ja sinutko jättäisin ma +noiden kiivasten kitahan? +En ikinä. + +LEMMINKÄINEN: + Heidät kyllä +tiedän hillitä. Menehän. + +TIERA menee. + +TAPANI: +Tässä näkyy tosi tulevan. +Paras kun pakohon pötkin. + +KANSA: +Kuolema urhoille Kalevan! +Eläköhön Ruotsin Ruotus! + +LEMMINKÄINEN: +Kansani! Kalevan miehet! +Kaikki myönnän, myönnän, myönnän, +tehnyt oon tihua työtä, +tanssinut maan hädässä, +juottanut Suvannon sulhot, +kaulannut Kalevan neiet. +Vaan ei nyt puhe minusta, +nyt on puhe Väinämöstä. +Jos minä olenkin musta, +hän on suuri ja valoisa! +Jos olenkin heikko minä, +hän on ylväs ja väkevä! +Jos ette minua kuule, +häntä kuulkaa kansalaiset! + +KANSA: +Kussa hän sitten kuhnustavi? +Ei tohdi esihin tulla. + +LEMMINKÄINEN: +Väinämöinen! Väinämöinen! +Astu kansasi avuksi. + +(Kaukaista ukon jylinää.) + +ILMARINEN (tulee) +Mikä pauhu parsikossa? + +LEMMINKÄINEN: +Seppo, veljeni väkevä! +Eikö jo tulekin Väinö? + +ILMARINEN: +Yhä istuu yksin yössä +Väinö vuoren kukkulalla +niinkuin patsas paikallansa. +Muuta ei muutosta hänessä, +kulmakarvat vain vetäyvät +toinen toistansa lähemmä, +niinkuin pitkät pilvenlongat +ennen ukkosen jyryä. +En ole sinä ikänä +häntä nähnyt sellaisena. + (Ukon jyrinä kovenee.) +Kuuletko? Kohta se jyrähtää. + +LEMMINKÄINEN: +Minä käyn ja käsken häntä. +Täällä on jyry isompi. + (Aikoo mennä.) + +ILMARINEN: +Kavahda käymästä! Olemme +mekin urhoja Uvannon, +voimme yhtä ynnä toista, +jot' ei poiat puoletkana. +Mutta kun maailmat sotivat, +me koreesti vaikenemme. + +1:NEN KALEVALAINEN: +Miss' on Teppo? + +2:NEN KALEVALAINEN: + Meidän Teppo? + +3:S KALEVALAINEN: +He ovat hänet surmannehet. + +4:S KALEVALAINEN: +Viel' elävi Ruotsin Ruotus. + +KAIKKI: +Kuolema urhoille Kalevan! +Eläköhön Ruotsin Ruotus! + +LEMMINKÄINEN: +Kuule, kuinka ne elämöi! +Koeta heitä tyynnytellä. + +ILMARINEN: +Kansani! Kalevalaiset! + +1:NEN KALEVALAINEN: +Siinä Seppo Ilmarinen, +ken meiltä tulen kadotti! +Kuole kurja! + +KANSA: +Kuolema urhoille Kalevan! +Eläköhön Ruotsin Ruotus! + +LEMMINKÄINEN: +Seppo, säiläsi esille! +Täss' on taisto hengen taisto. + +(Aseet kalskahtavat vastakkain.) + +TIERA (tulee) +Tietä! Väinämö tulevi! + +VÄINÄMÖINEN (astuu vuoripolkua kädessään Kalevan miekka, joka säihkyy +omaa valoaan): +Kuka on kurja uskaltanut +sytyttää sotien liekin +keskellä keräjäpaikan? + +KANSA (perääntyen): +Väinämöinen! Katso, katso! +Hän on taivahan laelta +temmannut tulisen miekan. + +VÄINÄMÖINEN: +Pois miekat! Alas asehet! +Taikka kautta +tämän kalpani Kalevan, +tässä Tuoni tuomitsevi. +Ken rikkoi Suvannon rauhan? +Sinäkö Kauko? + +LEMMINKÄINEN: + Kansa tässä +rupesi rumaksi, huusi +Ruotusta kuninkahaksi. +Heitä ehkäistä koetin. + +ILMARINEN: +Koetimme kumpainenkin. +Siit' oli tulla turmiomme. + +VÄINÄMÖINEN: +Niinkö on asia, kansa, +kuin nämä urot sanovat? + +KANSA: +Niin on, niinhän on asia. +Teppo tässä yllytteli. + +VÄINÄMÖINEN: +Houkkapa olin, kun luotin +joukon mielijuohtehisin! -- +Niinpä kuulkatte sanani: +Tänä yönä päätetähän +kohtalot Kalevan kansan, +itse päätän ilman teitä -- +menkätte, mihin halaatte! +Tänä yönä Väinämöinen +suorivi valon sotahan +vasten Louhen luottehia. +Ken pelkää, kotihin jääköön, +ken tahtoo, keralla käyköön! +Mutta myöskin muistakohon: +Halki yön, hämärän halki +valon sankarit samoovat, +ei heit' estä rautaportit +eikä kultaiset kypärit. + +1:NEN KALEVALAINEN: +Mikä on saaliina sodassa? + +VÄINÄMÖINEN: +Valo! -- + +2:NEN KALEVALAINEN: +Mikäpä ruokana sodassa? + +VÄINÄMÖINEN: +Valo! -- + +3:S KALEVALAINEN: +Mitä jää lastemme peruksi? + +VÄINÄMÖINEN: +Valo! -- + +KANSA: + Sillä ei eletä. + +VÄINÄMÖINEN: +Ja kuka ei sillä elä, +hän kotihin kääntyköhön. +Häntä ei sodassa tarvis. + +(Yksi toisensa perästä hiipii pois.) + +LEMMINKÄINEN: +Katso, he karkaavat kotihin +niinkuin suuri lammaslauma. +Estänkö? + +VÄINÄMÖINEN: + Elä, jos kallis +sulle on Suvannon onni. + +ILMARINEN: +Ylpeä olet sa Väinö. +Etköhän katune? Katso, +jää vain miestä puolikymmenen. +Näilläkö sotahan aiot? + +VÄINÄMÖINEN: +Ei sotia luvulla käydä, +käydähän sankarisuvulla. +Olemmeko kaikki yhtä? +Vieläkö joku on täällä, +joka taistaa ruoan eestä +tai kullan, hopean tähden? +Eikö? Siis tupesta miekat! +Soihdut säilien nenähän! +Mieli kohti korkeutta! +Tunnussana: Ukko auta! + +(Lähtevät.) + +Esirippu. + + + + +NELJÄS NÄYTÖS. + + + +ENSIMMÄINEN KUVAELMA. + +Pohjolan tupa. Pitkiä penkkejä ja pöytiä, joiden ääressä istuu +_Pohjolan väkeä_ maljat edessään, naiset sylissään. Maljoista kohoavat +liekit valaisevat yöllistä mässäystä. Pohjolan väki on rumaa ja +karvaista, kullakin sen mukainen naamio, mitä hänen nimensä vaatii. + +HUKKA: +Eläköhön yö ikuinen, +juhla julmuuden eläköön! + +AHMA: +Syökäämme syliä täysin +häitä ahman ahneuden. + +ILVES: +Iloitkaamme illatsuita, +niinkuin ilkeys iloitsee! + +KETTU: +Tanssikaamme, tanhutkaamme +kavaluuden karkeloita! + +KÄRPPÄ: +Kaunoja kutitelkaamme +niinkuin kutkuttaa kateus! + +VILLIKISSA: +Juokaamme viinoa vihojen +niinkuin liekki leimuvaista! + +KAIKKI: +Eläköön! Eläköön! Eläköön! + +(Juominkia ja mässäystä.) + +KETTU (lyöden kannun pöytään): +Minä vaadin vait'oloa! + +ILVES: +Olepas itse hiljempata +taikka saat takakädestä. + +KÄRPPÄ: +On niin olevinansa, +kun on päässyt pöydän päähän. + +HUKKA: +Antakaa ketun puhua! +Hällä on sitä sisässä, +jota älliksi sanotaan. + +KETTU: +Siispä ääneni koroitan. +Armaat, viljon viinaveikot! + +VILLIKISSA: +Sano peikot! + +ILVES: + Viinapeikot! + +KETTU: +Armaat pikku piinapeikot -- + +KAIKKI: +Hyvä! Hyvä! Piinapeikot! + +KETTU: +Kun ja koska me nyt olemme, +kuin sanotaan, maan kuninkaat -- + +KAIKKI: +Hyvä! Hyvä! Maan kuninkaat! + +KETTU: +-- ajatella meill' ois aika +valtakuntamme parasta. + +AHMA: +Huuti! Saarnaatko siveyttä? + +ILVES: +Ulkokullattu kuvatus! + +KAIKKI: +Alas! Alas! Ulos mokoma! + +KETTU: +Vuottakaa, kun päähän pääsen. +Valtakuntamme paraalla +tarkoitan parasta meidän. + +VILLIKISSA: +Meidän on parasta viina. + +KÄRPPÄ: +Ynnä naiset. + +HUKKA: + Entäs veri? + +KAIKKI: +Ne eläkööt! -- + +KETTU: +Siit' olemme yhtä mieltä. +Mutta kaikkein parasta +on että ijäti saamme +nautita hyviä näitä. + +AHMA: +On lihoa salossa Suomen. + +HUKKA: +Entäs verta? + +ILVES: + Kiitos veikko! +Kettu hulluja horisee. + +KETTU: +Mutta myöskin ihmisiä. +Ne ovat hävitettävät, +jos mieli levossa meidän +hallita saloja Suomen. + +KÄRPPÄ: +Kuulepas! Elähän mitä! + +HUKKA: +Tuo ei oisi hullumpata. + +AHMA: +Mutta kuinka? + +ILVES: + Siinä temppu! + +VILLIKISSA: +Tuot' olen tuuminut itekin. + +AHMA: +Ei ne lempparit häviä. + +HUKKA: +Antakaa ketun puhua! +Häll' on älliä sisässä. + +KETTU: +Näin on mun ajatukseni: +Meidän on omaksuttava +ihmisten tavat ja muodot, +perustettava pereitä, +rakennettava taloja, +kyliä ja kaupungeita, +mentävä aviohonkin +aivan ihmisten tavalla. +Silloin myös olis parasta, +jos me hännän peittäisimme +ynnä muut jalot elimet, +puksuihin pukeutuisimme, +sekä takkiin, kairalakkiin; +viikset kun suimme vielä, +vedämme kintahat kätehen, +vyölle ussakan utuisen -- +lyönpä vetoa, ettei +meit' erota ihmisestä. + +AHMA: +Siinä taitais mies hiota. + +ILVES: +Ne on niitä ketun kujeita. + +VILLIKISSA: +Siinähän epeli vasta! + +HUKKA: +Hän on kuin sanoinkin aina +meistä kaikista etevin. + +KÄRPPÄ: +Entä kauniit kassapäämme? +Niist' emme ikinä luovu. + +KETTU: +Ei ole tuota tarviskana. +Heidät me mukana viemme +kylihin ja kaupunkeihin, +kunhan hiukkasen hijouvat, +päällispuolin tietystikin. +Sitten siitämme sukua +ihmisten suvun sijahan, +valloitamme vanhan veren, +veren velton ja vetisen, +metsän nuorella mehulla: +Luomme uuden korven kansan, +kansan vaistoisan, vapahan, +jota hallitaan himoilla, +ei hyveiden kahlehilla. +Eläköön petojen valta! +Sille sarkkani kohotan. + +KAIKKI: +Eläköön petojen valta! +Eläköön! Eläköön! Eläköön! + +(Juominkia ja mässäystä.) + +HUKKA (taputtaa kettua olalle): +Sie puhut kuin runoilija. + +LOUHI (ryöpsähtää ovesta Lapin kokon hahmossa): +Täälläkö tolvanat olette, +vaikk' on vaino uksen suulla? + +KAIKKI (ylös kavahtaen): +Mikä on? Mikä hätänä? +Onko päivä päässyt irti? + +LOUHI: +Ei ole ihan viel' irti, +vaan on irti pääsemässä. +Tietäkää, Kalevan urhot +kaikki on sotisovassa +kuun ja auringon avuksi -- +Väinö joukon johtajana. + +KAIKKI: +Väinö joukon johtajana! +Jo taisi tuhomme tulla. + +LOUHI: +Lannistuitteko lapaset? +Onko siis parempi tulla +kytketyksi kalliohon, +elää ihmisten ilona, +nähdä auringon kohoovan +yli maiden onnellisten? +Tahdotteko nähdä, kuinka +kylät laajalle leviää, +kohoavat kaskisauhut +Suomelan sinisalossa? +Tätäkö tahotte nähdä? + +KAIKKI: +Ei! Ennen sota ja kuolo! +Missä keihäs? Miekka! Jousi! + +LOUHI: +Se minua miellyttävi. +Siispä kuulkatte sanani: +Oletteko kaikki täällä? +Ensin miehet? Miss' on karhu, +väkivallan väärä voima? + +HUKKA: +Ukko nukkuu uupununna. + +AHMA: +Hoi karhu, heräjä kuoma! +Kiire on tulinen. + +KARHU (joka on nukkunut permannolla viinakannu sylissään): + Onko +kesä tulossa? + +HUKKA: + Sota tulevi! + +KARHU: +Siispä käännän kylkeäni. + +(Nukkuu jälleen.) + +LOUHI: +Hukka, hurmehen hakija, +ahma, ahneuden kuningas, +ilves, herra ilkeyden, +kärppä, löyhkääjä kateuden, +kavaluuden kaunis kettu +ja vihankin villikissa -- +oletteko kaikki täällä? + +PEDOT: +Kaikki täällä! + +LOUHI: + Sitten naiset: +Huuhkaja pimeys hengen, +taika-uskon tarhapöllö, +haukka, lintu haureuden, +harakka, maailman koreus, +korppi, juorujen kerääjä, +vares, ilman vaakuttaja -- +oletteko kaikki täällä? + +LINNUT: +Kaikki täällä. -- + +LOUHI: +Lähtekää pimeyden lapset +läpi maiden kulkemahan, +syttäkää sydänten roihut, +villit, irstahat, väkevät! +Polttakaa talot poroksi, +tallatkaa talojen viljat, +tappakaa isät ja pojat, +naurattakaa naiset kaikki, +syökää lihaa, juokaa verta, +iloitkaa kiljuvin ikenin! + +KAIKKI: +Eläköön Pohjolan emäntä, +kuulu kuningattaremme! + +(Yleinen riemu.) + +YÖKKÖ (tulee): +Jo tulevat Suomen urhot. +Kangas kauaksi tömisee, +säilät säihkyvät kujalla, +ylinnä Kalevan kalpa. + +(Pedot yrittävät rynnätä ulos.) + +LOUHI: +Seis! Ei tuvasta tästä. +Kaikki tappara tanahan! +Teljet uksien etehen! +Täällä heitä uottakaamme. + +(Ovi teljetään.) + +VÄINÄMÖINEN (oven ulkopuolella): +Nimessä valkeuden Jumalan: +uksi auki taikka halki! + +LOUHI: +Kuka kurja keski-yöllä +rikkovi taloni rauhan? + +(Ovi murretaan. Valon sankarit astuvat sisään.) + +VÄINÄMÖINEN: +Terve Pohjolan tupahan! +Tunnetko minua Louhi? + +LOUHI: +Töistänsä mies tutahan. +Mikä on mieli ryövärien? + +VÄINÄMÖINEN: +Ohoh, sie Louhi harvahammas, +suuta pienempää pitele! +Minnes meiltä päivä päätyi, +kunnes meiltä kuu katosi? + +LOUHI: +Mulla on muutakin muretta +kuin teidän kuitanne varoa. +Poistukaa tuvasta tästä! + +VÄINÄMÖINEN: +Ei nyt metkusi avita. +Annatko hyvällä, taikka -- + +LOUHI: +Mitä mun antoa pitäisi? + +VÄINÄMÖINEN: +Suomen kuuhut, Suomen päivä. +Täällä tiedän ne olevan. + +LOUHI: +Kah, kun tiedät, niin haekin! +Minä en mitänä tiedä. + +VÄINÄMÖINEN: +Sankarit! Kätehen soihtu, +toisehen terävä säilä! +Talo on tyysti etsittävä +kellarista ullakkohon. +Eespäin! + +LOUHI: + Heitä estäkätte! +Iskekää pimeyden poiat! +Naiset alle lautehien! +Karhu, kuomani parahin, +käytä, käytä kämmentäsi! +Ilves, jo ikenes näytä! +Voi, joko keperryit kettu? +Käy kärppä hukan avuksi! +Iske päälle Ilmarista! +Karhu, jo kavahda, Kaukon +keihäs on ojossa, katso! +Nyt taisi tuhomme tulla. + +(Taistelo. _Pohjolan väki_ kaadetaan. Louhi joutuu vangiksi.) + +VÄINÄMÖINEN: +Tunnustatko Turjan akka, +kussa piilee Suomen päivä? + +LOUHI: +Ja jos sen sanon ma sulle, +mistä tiedät, ettei sua +sana mahtava muserra? -- +Mieti vanha Väinämöinen! + +VÄINÄMÖINEN: +Totuuden tahon ma täyden +Lausu! + +LOUHI: +Totuus on sinulle yksin. + +VÄINÄMÖINEN: +Väistykää urohot! + +LOUHI (kuiskaa Väinämöisen korvaan): + Tiedä: +Pohjassa oman povesi +piilevi Suvannon päivä. +Väisty tieltä uuden uskon! + +VÄINÄMÖINEN (horjahtaa sydäntään tavaten): +Hyvin pistit, kyy katala! -- + +(Muut uroot syöksähtävät apuun. _Louhi_ livahtaa lauteiden alle.) + +LOUHI: +Ei pääse Suvannon päivä, +jos ei vietä Väinö yksin +yötä Pohjolan tuvassa. +Hyvää yötä Väinämöinen! + (Katoaa.) + +ILMARINEN: +Niinhän lemppari livahti +kuin käärme kiven kolohon. + +LEMMINKÄINEN: +Katosi kuin kaste maahan +Mitä hän sinulle lausui? + +VÄINÄMÖINEN: +Hyvästi toverit! Kiitos +avusta ani hyvästä. +Se mitä nyt edessä onpi, +tehtävä minun on yksin. +Käykätte kotihin kaikki! + +LEMMINKÄINEN: +Ethän aikone totella +akan vanhan vaakutusta? + +ILMARINEN: +Muista veljeni väkevä: +sinuss' on Suvannon onni. + +VÄINÄMÖINEN: +Tänne jään. Kädessä kalpa, +sydämessä päivän soihtu -- +mitä on mulla säikkymistä? +Joskin turmani tulevi, +kaunis on kuolla päivän eestä. +Sen edestä elinkin. Ellen +kotimaalleni palaja, +viekää viimeiset sanani +kansalleni kallihille: +»Et sa silloin suohon sorru, +kun sorrut valon sotahan.» +Jääkätte hyvästi veikot! + +(Valon sankarit lähtevät. Väinämöinen jää yksin paljastettu +miekka kädessään. Tausta aukenee.) + + + _1:nen näky_. + +Kuutamoinen lehto. Sinipiikojen karkelo. + +SINIPIIKA: +Tullut on kevät iloinen, +linnut laulavat lehossa, +kummut aukee kukkarinnat, +antavat hyvät hajunsa. +Tule Väinö, tuttavamme, +astu Metsolan ahoille, +käköjä kukuttamahan, +laaksojamme laulamahan. + +VÄINÄMÖINEN pudistaa päätään. + +SINIPIIAT: +Voi meitä, voi sinua, +voip' on kansoa Kalevan! + +(Näky katoaa.) + + + _2:nen näky_. + +Kynnetty pelto. _Kylväjät_ vakat kädessä. + +KYLVÄJÄ: +Kasvoi maahan marjanvarret, +kukat kullaiset kedolle, +ruohot kasvoi kaikellaiset, +monenmuotoiset sikesi, +ohra on yksin nousematta, +touko kallis kasvamatta. +Tule Väinö, kylvä maata, +sirota siementä Suvannon, +Luojan sormien lomitse, +käden kautta kaikkivallan. + +VÄINÄMÖINEN kuin edellä. + +KYLVÄJÄT: +Voi meitä, voi sinua, +voip' on kansoa Kalevan! + +(Näky katoaa.) + + + _3:s näky_. + +Hääpirtti sulhoineen, morsiamineen ja häävieraineen. + +HÄÄVIERAS: +Syttyi jo sydänten lempi, +kimposi kipunat Kirkin, +nuoret itse naurusuulla, +vanhat mielellä hyvällä +Tule Väinö, laula Väinö, +laula menneistä ajoista, +muinaisista hääpidoista +jumalaisten juomingeista. + +VÄINÄMÖINEN kuin edellä. + +HÄÄRAHVAS: +Voi meitä, voi sinua, +voip' on kansoa Kalevan! + +(Näky katoaa.) + + + _4:s näky_. + +Kangas. Sota joukko tapparat tanassa. + +SOTILAS: +Tuli miehet turmalaiset, +polttivat kylän poroksi, +veivät naisemme veroina, +surmasivat suuren kansan, -- +tule Väinämö väkevä, +joudu joukon johtajaksi, +kohota Kalevan kalpa, +kosta kohlut maan ihanan. + +VÄINÄMÖINEN kuin edellä. + +SOTILAAT: +Voi meitä, voi sinua, +Voip' on kansoa Kalevan! + +(Näky katoaa.) + + + _5:s näky_. + +Uhrilehto. Uhrisaatto. + +UHRAAJA: +Suuttunut on suuri Luoja, +taivas kaikki kauhistunut, +ei pirise pilven rinta, +eikä hattarat haserra, +kaikki kuivavi poroksi, +niitut, pellot, otrat, kaurat. +Tule, Väinämö väkevä, +lepytä jumalten viha! + +VÄINÄMÖINEN kuin edellä. + +UHRIKANSA: +Voi meitä, voi sinua, +voip' on kansoa Kalevan! + +(Näky katoaa.) + + + _6:s näky_. + +Sampomatkalaiset koskella. + +SAMPOMATKALAINEN: +On tässä urosta monta, +monta miestä miekallista, +sankarta sotijaloa, -- +ei ole melaista miestä, +purren puisen haltiata, +näissä koskissa kovissa, +näissä kuolon käppyröissä. +Tule Väinö, astu Väinö, +melan vaskisen varaksi! + +VÄINÄMÖINEN kuin edellä. + +SAMPOMATKALAISET: +Voi meitä, voi sinua, +voip' on kansoa Kalevan! + +(Näky katoaa.) + + + _7:s näky_. + +Pirtti. Sairaita sängyt, lavitsat, lattiat täynnä. + +SAIRAS: +Katso Väinö kansoasi! +Tässä kuolema tulevi +Louhen luomissa kivuissa, +taudeissa tavattomissa; +kell' on riisi, kellä ähky, +kellä luuvalo lujempi, +kenellä sydämen pisto, +kellä paisehet pahimmat. -- +Astu Väinö, auta meitä! + +VÄINÄMÖINEN kuin edellä. + +SAIRAAT: +Voi meitä, voi sinua, +voip' on kansoa Kalevan! + +(Näky katoaa.) + + + _8:s näky_. + +Talvinen metsä. Miehiä suksilla karhun tappoon menossa. + +KARHUNTAPPAJA: +Mesikämmen, meidän otso, +tuiki tuhmaksi rupesi, +kaatoi lehmän kankahalle, +toisen rimpehen repeli, +päätyi naiset itkemähän, +muu väki murajamahan. +Astu Väinö, auta Väinö, +tempaise terävä keihäs, +satanut on uutta lunta, +nyt on Metsola metinen. + +VÄINÄMÖINEN kuin edellä. + +KARHUNTAPPAJAT: +Voi meitä, voi sinua, +voip' on kansoa Kalevan! + +(Näky katoaa.) + + + _9:s näky_. + +Meri. Aino aaltojen seassa. + +AINO: +Hyvä on Vellamon eleä, +veden neidon vieritellä, +tuuli neitosen vetävi, +laine lapsen lennättävi. +Tule, astu, Ainon armas, +kanssani kisailemahan, +näille väljille vesille, +lakeille lainehille. + +VÄINÄMÖINEN: +Aino! Aino! Armahani! -- +En jouda. Valoa vaadin. + (Kaatuu permannolle.) + +AINO: +Voi minua! Voi sinua! +Voip' on kansoa Kalevan! + +(Näky katoaa.) + +Esirippu. + + + +TOINEN KUVAELMA. + +Väinölän pirtti. _Väinämöinen_ nukkuu sikeästi lautsalla. Hänen +vieressään seisovat _Ilmarinen_ ja _Lemminkäinen_. Avoimesta +ovesta virtaa kuun valo huoneeseen. + +ILMARINEN: +Hoi Väinö, heräjä veikko, +jo on päivä päässyt irti! + +LEMMINKÄINEN: +Kuuletko huutoa pihalta! +Kansa tervehtii sinua. + +KANSA (ulkona): +Terve vanha Väinämöinen, +valon sankari väkevä! + +VÄINÄMÖINEN (heräten): +Min' olen mies surujen syömä. -- +Mitä tahdotte minusta? + +ILMARINEN: +Kansa vaativi sinua +valon juhlahan jalohon +ylimmäiselle sijalle -- +siellä kerto'os enemmän +yöstä Pohjolan tuvassa. + +VÄINÄMÖINEN: +Mit' olen tehnyt, mies poloinen? + +LEMMINKÄINEN: +Päästänyt Suvannon päivän. +Se oli työ urohon työtä. +Vaan kuink' on asias, veikko? +Olethan varsin vanhentunut. + +(Väinämöinen koettelee tukkaansa ja partaansa. +Ne ovat lumivalkeiksi muuttuneet.) + +VÄINÄMÖINEN: +Älköhön sinä ikänä +uros jääkö yksinänsä +yöksi Pohjolan tupahan! +Siellä hapset haalistuvat, +kuluvi elämän kulta, +kaikki kallehin katoopi, +mik' antaa elolle arvon: +kansa, ystävät, toverit, +ihmisten ilot ja surut, +linnunlaulu laaksoloissa, +kummun kukkien kukoistus, +kaikki, kaikk' on hältä mennyt +eikä muuta hälle jäänyt +kuin yksi valoisa pilkku +keskellä yön pimeyttä. -- + +(Horjahtaa. Ilmarinen ja Lemminkäinen tukevat häntä.) + +Viekätte minua miehet +pyhän Päivävuoren päälle, +jotta auringon näkisin, +ennen iltani tuloa. + +(Menevät.) + +KANSA (ulkona): +Terve vanha Väinämöinen, +päästäjä Suvannon päivän! + +Esirippu. + + + + +VIIDES NÄYTÖS. + + +Päiväkumpu, jonka alle etualalla pistää vesi. Rannalla pientä metsää. +Kummun päältä loistaa kuu. Lämmin kevät-yö. + +MARJATTA (veden vartta kulkien): +Oi, kuuhut, Jumalan luoma, +etkö nähnyt poiuttani, +armasta omenuttani? +Panin poian polvelleni, +poika polvelta putosi, +lienee jo susien suussa +taikka karhun kämmenissä. + +KUUTAR (ilmestyy kuun sakaralle istumaan): +Mistä tunnen poikuesi? + +MARJATTA: +Tuosta tunnet poikueni: +juur' hetkellä syntymisen +tähti taivaasta putosi +päälle kurjan kuopukseni. +Siitä on povella poian +niinkuin merkki polttoraudan. + +KUUTAR: +Tunnen, tunnen kuopuksesi. +Hänpä on minutkin tehnyt +näiden ilmojen iloille, +näille tanhutanterille. +Nyt on suossa suonivyöstä -- +käy, etsi! Enemmän vasta. + (Katoaa.) + +MARJATTA: +Kiitos kuu, Jumalan luoma! -- +Älä itke kuopukseni, +katso, jo äitisi tulevi +vakka kaunis kainalossa +tuopi sulle tuomisia, +marjoja, makeisiakin -- +jo tulenkin, jo tulenkin! + (Pois.) + +VÄINÄMÖINEN (nousee kansan saattamana kummulle): +Terve kuu kumottamasta, +kaunis kasvot näyttämästä, +näille kankaille Kalevan! +Nousit kullaisna käkenä, +hopeaisna kyyhkyläisnä, +kannoit viestin kansalleni, +saattelit sanan ihanan, +sanan päivästä, kesästä, +voitosta valon väkevän. + (Kansan puoleen kääntyen.) +Katsokaa, kalevalaiset, +kuink' on kaunis kuun opetus! +On useinkin autuaampi +olla auringon sanoma +kuin olla itse aurinkona. +Auringon sotia täytyy +edestä oman valonsa, +kuulla ain' on armas tieto: +Jos minä hukunkin, hukun +eestä toisen voimakkaamman. + +KANSA: +Laulaos enemmän Väinö! +Soitto neuvos sorjentavi. + +(Saatetaan kannel Väinämöisen käteen.) + +VÄINÄMÖINEN (hiljaa soittonsa kieliä näppäillen) +Mitä vanha lauleleisi, +ellei kiitosta elämän! +Elämä ylintä onpi +armo-Luojan antimista +niinkuin kirkas Pohjantähti +ylin on taivahan tähistä. +Elämä on Luojan silmä, +Luojan hengen heijastaja +läpi usmien, utujen; +kun se silmä sammunevi, +silloin kaikkeus katoopi, +tummuvi värien välke, +valkenee sävelhelinä +avaruuden aaltoloilla: +yksin yössä Tuonen pursi +merta maailman melovi +mies musta perässä purren, +vilu viikate kokassa. + +KANSA: +Kaunis on virsi Väinämöisen. +Loista silmä Luojan silmä! + +MARJATTA (tunkeutuu joukon läpi lapsi sylissään ja heittäytyy +polvilleen Väinämöisen eteen): +Armoa, väkevä Väinö! +Kuule kurjan huokausta. + +VÄINÄMÖINEN: +Ken olet? En sinua +tunne, vaimo. + +MARJATTA: + Tunsit ennen. + +VÄINÄMÖINEN: +Ehkä ennen. Nyt en tunne. + +MARJATTA: +Mitä teen ma lapselleni, +min löysin suolta äsken? + +VÄINÄMÖINEN: +Kun lie poika suolta saatu, +poika suolle vietäköhön! + +MARJATTA: +Ankara olet sa, sääli +itkuja isättömäisen? + +KANSA: +Armoa hänelle Väinö! +Ota poika polvellesi! + +VÄINÄMÖINEN: +En huoli pojasta porton. + +MARJATTA: +Älköhön sinä ikänä +Luoja kostako kovuuttas! + (Aikoo lähteä.) + +VIROKANNAS (joka on tullut edellisen vuoropuhelun aikana): +Ohoh sinua, ukko utra, +jop' olet tuhmin tuominnunna! +Ei ole poika porton poika. +Taatto häll' on taivahassa. + (Marjatan puoleen.) +Tule vaimo onnellinen, +näytä lapsesi minulle, +jotta kastan kaunoisesi +Suomen virtojen vedellä. + (Ottaa lipillä vettä virrasta ja riioittelee sitä lapsen Päälle.) +Suureksi sukeuva olet, +voittava meriä, maita, +ei ole toista taivas-alla +sinun vertaistas väessä. +Vallat eessä vaunujesi +polvistuvat maan tomussa. +kunniatas kuuluttavat +harput, symbalit soreat. +Ylenet ylemmä vielä, +Isän ylhän istuimelle, +voiman oikeelle kädelle, +hallitsemaan, tuomitsemaan +eläviä, kuollehia. +Muista silloin meitä myöskin, +muista pientä Suomen nientä! + +(_Kansa_ katsoo hämmästyneenä outoa toimitusta. _Väinämöinen_ on +vaipunut mietteisiinsä. _Ilmarinen_ ja _Lemminkäinen_ katsovat +kysyvästi häneen. Päivä nousee.) + +VÄINÄMÖINEN (puoli-ääneen): +Hän on miesi onnellinen. +Hän puhuvi toisen eestä. + +ERÄS LAPSI: +Päivä! Päivä! Katsokaatte! + +(Yleinen riemu. Kaikki tunkevat katsomaan aurinkoa. +Marjatta häviää hämillään kansan sekaan.) + +VIROKANNAS: +Kiitos ilmojen jumala, +jotta sallit mun poloisen +nähdä näillä silmilläni +nousevan Kalevan päivän. +Tehty on nyt työ eloni. +Nyt käyn rauhassa kotihin +nukkumahan nurmen unta +toivossa ilon ikuisen. +Olen nähnyt Herran aamun. + (Pois.) + +ILMARINEN (äkkiä): +Katsokaa, kajastus outo +lännen taivaalla näkyvi. + +LEMMINKÄINEN: +Totta, päällä metsän puiden +säihkyy kuin tuliset säilät. + +VÄINÄMÖINEN: +Valo täällä, toinen tuolla -- +tässä on liiaksi valoa. + +ERÄS KALEVALAINEN (tulee): +Airut Väinöä kysyvi. + +VÄINÄMÖINEN: +Ken hänet lähetti? + +KALEVALAINEN: + Ruotus +ruotsien kylästä. + +VÄINÄMÖINEN: + Tulkoon! + +AIRUT (tulee): +Oletko vanha Väinämöinen, +tietäjä Kalevan kansan? + +VÄINÄMÖINEN: +Se olen. Mi asias? + +AIRUT: +Siispä kuule mun sanani. +Katsoen hätähän siihen, +joka on kansalla Kalevan, +Ruotsin on Ruotus päättänynnä +tarjota apunsa teille. +Näin hän tahtonsa julistaa: +Jos kansa kalevalainen +luopuvi jumalistansa, +lupaa tuoda uskon uhrit +Pyhän Neitsehen pojalle, +joka syntyi joulu-yönä +maailman vapahtajaksi -- +Ruotus, lapsen holhojana, +lupaa järjestää olonne, +tuoda teille valkeuden, +tiedon ja totisen taidon. + +ILMARINEN: +Väinö jo valon vapahti: +ei ole enempi tarvis. + +AIRUT: +Mepä päässä miekkojemme +nostimme Suvannon päivän. + +LEMMINKÄINEN: +Päivä jo idästä nousi. + +AIRUT: +Lännen päältä hengen päivä. -- +Kuulkaa, kuin puhuvi vielä +Ruotsin Ruotus: +Mutta jos Kalevan kansa +vasten onnea omoa +ynnä Luojan säätämistä +ei suostu hyvällä siihen, +Ruotsin on Ruotus päättänynnä +pakottaa pahalla teidät. +Siks hän on varustanunna +sata miestä miekallista, +tuhat rautaista urosta +Karjalata kastamahan. +Katsokaa, Kalevan miehet, +tuolla jo joukkomme tulevat. + +(Yleinen hämmästys.) + +TOISET: +Aseisiin Kalevan kansa! +Jo tulevat turmalaiset! + (Rientävät pois.) + +TOISET: +Tässä heitä uottakaamme. +He tuovat valon ikuisen. + +ILMARINEN: +Puhu Väinö, lausu Väinö! +Päästithän Suvannon päivän? + +LEMMINKÄINEN: +Katso, kansa on hajalla. +Virka jo sana väkevä! + +VÄINÄMÖINEN: +Mitä lienen päästänytkin, +tuota muista en enempi. +Tunne en tätä valoa. +Uus on aika koittamassa. +Niin seison ajassa tässä +niinkuin honka kankahalla, +satavuotinen salolla, +katsellen kevättä nuorta +ympäri yleneväistä: +On kuin ois minun kevättä, +toisakseen taas kuin ei oisi. -- +Käy airut väkesi luokse, +kerro: Jo erosi Väinö +näiltä ilmoilta ijäksi. +En kadehdi kruunupäitä. + +(Airut pois.) + +LEMMINKÄINEN: +Mitä? Aiotko erota? +Jätätkö Kalevan kansan? + +ILMARINEN: +Jalkoihin vihollisenko +jätät Suomesi sorean? + +VÄINÄMÖINEN: +Ei ole minusta näihin +ajan uuden myrskylöihin. +Louhi ol' viholliseni, +hänet voitin. Mitä minulla +viel' ois maassa voittamista? +Katsokaa taivahan laelle, +siellä paistaa Luojan päivä +niin minunkin mielessäni. +Kuut kuluvi, vuodet vierii, +vaihtuu sukupolvein sarjat, +ei vaihdu valo ikuinen +pohjassa inehmon poven: +se palavi siellä täällä, +idässä ja lännen päällä, +palmupuistoissa etelän, +pohjolan poloisen jäillä, +kaikkialla, kussa sydän +sykkivi vapaana, suurna, +kuolon vallan voittaneena. + (Ojentaa kätensä kohti virtaa.) +Tule pursi Tuonen herran, +saattele urosta täältä +yläisihin taivahisin, +alaisihin maa-eroihin, +sieltä kauvan katsellani +ilmojen ikuista merta. + +(Purrenperä purjeineen ilmestyy rantaan.) + +ILMARINEN: +Yksinkö eroat Väinö? +Ota meidätkin mukahan! + +VÄINÄMÖINEN: +Kumppanit olimme ennen +elon pienillä poluilla, +kun tulevi Tuonen pursi, +sepä ystävät eroittaa. +Jääkätte hyvästi veikot. + +LEMMINKÄINEN: +Mitä heität lapsillesi +tuskihin ajan tulevan? + +VÄINÄMÖINEN: +Jätän kantelon jälille, +soiton Suomelle sorean, +sitä hellin hoidelkaatte +tuskissa ajan tulevan. + (Lähtee.) + +ILMARINEN: +Näinkö läksit Suomen suurin, +valon sankari väkevin, +Tuonen tummille vesille, +Manalan alantehille? + +LEMMINKÄINEN: +Ei, vaan kohti aurinkoa +katso, purtensa menevi, +vana kultainen jälessä, +kokassa hopean hohto. + +(Katsovat hetkisen Väinämöisen jälkeen. Kummun takaa kuuluu +aseiden kalsketta.) + +LEMMINKÄINEN: +Kuuletko kumua seppo? + +ILMARINEN: +Arvaanpa ajatuksesi. +Nyt säilä säkentä lyö'ös! + +LEMMINKÄINEN: +Nouse säilä ja säkenöi, +kirjoita tuliset kirjat +Luojan taivahan laelle: +Ei ole nähty näillä mailla, +ei ole nähty eikä nähdä +sinä ilmoisna ikänä +suurempata tietäjätä, +laajempata laulajata, +kuin oli vanha Väinämöinen, +valon sankari väkevä. + +ILMARINEN: +Toden oikean todistit. +Jää hyvästi viljon veikko! + +(Kättelevät ja syöksyvät taistelun pauhinaan. Aseiden kalsketta. +Kansa odottaa ahdistuksissa. Taistelijat tulevat näkyviin kummun +takaa. _Ilmarinen_ ja _Lemminkäinen_ kaatuvat. Kalevalaiset +voitetaan. Vankien saatto rantaan. Torvet torahtavat. _Ruotus_ +ilmestyy kummun kukkulalle pyhä lippu kädessään. Tausta ja oikea +sivusta peittyy rautapukuisin ritarein.) + +RITARIT: +Terve Ruotus ruotsalainen, +terve Karjalan kuningas! + +RUOTUS: +Kiitos te ritarit Ruotsin! +Olen teihin tyytyväinen. +Saatte palkaksi parasta, +mitä maamme tarjoavi, +maita, riistoa rikasta +ynnä kyllin kystä syödä. +Te olette Suomen herrat. +Tervetullehet ritarit! + +RITARIT: +Terve sulle Ruotsin Ruotus! +Terve Karjalan kuningas! + +RUOTUS: +Ja te, Kalevan miehet, +kuulkaa tarkasti sanani! +Pystytän lipun pyhäisen +rannalle Suvannon saaren, +lippuhun on kirjaeltu +poika neitsehen sylissä, +Ruotsin neitten neulomana -- +hän on nyt Jumala Suomen. + +KANSA: +Sehän on meidän Marjattamme! +Kah, katso, korea kuva! + +RUOTUS: +Minä Ruotus ruotsalainen, +sijainen Jumalan täällä, +näin nyt tahtoni julistan: +Kaatakaa Kalevan tammet, +lyökää maahan lyylilehdot, +Ukon uhrit unhottakaa, +maan, metsän, merenkin uhrit. +Kuka taikoja tekevi +tai apua, neuvokkia +arvalta, seulalta anovi -- +rangaistakoon rankapuulla. + +KANSA nurisee. + +RUOTUS (jalkaansa polkaisten): +Vait! Totelkaa, koska ette +itse käskeä osanneet. -- +Tulkatte ritarit Ruotsin! + +(Pois joukkoineen. _Kansa_ jää ääneti seisomaan.) + +ÄÄNI KANSASTA: +Isä meidän, joka olet +taivaassa -- + +Esirippu. + + + + + + +JOHAN WILHELM + +Kolminäytöksinen näytelmä + +(1900) + + + +HENKILÖT: + +KERTTU KUUSSALO. +VIKTOR GRANSKOG. +ALLI WIIK. + +Esitetty ensi kerran Turnée Hilma Rantanen -- Kaarle Halmeen näytännössä +Viipurissa 21 p. toukok 1900. Roolijako seuraava: + +Kerttu Kuussalo Hilma Rantanen. +Viktor Granskog Kaarle Halme. +Alli Wiik Helmi Tähtinen. + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS, + + +Johan Wilhelmin työhuone. _Kerttu_ selaillen papereita kirjoituspöydän +luona. _Alli_ tulee oikealta. + +KERTTU: Kah, joko olet noussut ylös? Minä luulin sinun nukkuvan +parhaassa unessa. Käskin Maijun pitämään aamiaisen sinulle lämpimänä. + +ALLI: Siskokulta! + +KERTTU: Mikä nyt? Itkuko ilon jälkeen? Minkälaiset tanssiaiset ne ovat, +joiden jälkeen nyyhkitään? + +ALLI: Minusta on niin vaikea nähdä sinun aina selailevan noita hänen +papereitaan täällä hänen ikävässä työhuoneessaan. Ymmärrätkö sinä niitä +kaikkia? + +KERTTU: Osan ymmärrän, osaa en ymmärrä. Enkä minä niitä sen vuoksi +luekaan. + +ALLI: Miksi sinä niitä luet? + +KERTTU: Luen ollakseni hänen läheisyydessään. + +ALLI: Minulla on niin paha mieli siitä, että menin eilen illalla +tanssiaisiin. + +KERTTU: Tanssi sinä vaan, siskokulta. Se on sinun elämääsi. + +ALLI: Kuinka minä voin tanssia, kun sinä aina olet surullinen? Miksi et +sinä laula enää? + +KERTTU: Olenhan minä lupautunut avustamaan huomisessa +hyväntekeväisyyskonsertissa. + +ALLI: Niin sellaisessa. Mutta et itse anna mitään konsertteja. + +KERTTU: Enhän minä ole antanut sen jälkeen kuin menin naimisiin. + +ALLE: Niin, mutta siihen aikaan sinä edes lauloit kotona. Nyt et sinä +laula koskaan. Suret vain. + +KERTTU: Suremaan tulen minä ikäni. Mutta minä koetan ottaa osaa sinun +iloosi niin paljon kuin mahdollista. + +ALLI: Ja minä sinun suruusi. Kuule, ensi kerralla minä myös tulen häntä +katsomaan. + +KERTTU: Ei, hyvä Alli, ei se näky ole sinua varten. + +ALLI: Onko -- hän niin -- hirveän näköinen? + +KERTTU: Kerro nyt minulle hiukan tanssiaisista. + +ALLI: Luuletko sinä, että hulluillakin on iloja ja suruja? + +KERTTU: Olivatko herrat kohteliaita sinulle? Kenen kanssa sinä tanssit +franseesin? + +ALLI: Sano minulle: Tunteeko hän sinua? + +KERTTU: Ei hän tunne minua eikä hänellä ole iloja eikä suruja. Niinkuin +eläin hän on, muiden ruokittava ja muiden juotettava, ei hän kykene +itse edes paikaltaan liikkumaan. Kun minä tulen hänen luoksensa ja +vartiat ovat hänet tuoneet kopistaan esisaliin, istuu hän tuolilla +liikkumattomana kuin hengetön lihamassa, silmät tylsinä, kädet +hervottomina, ilman tahtoa, tietoa, tuntoa ja puhekykyä -- + +ALLI: Lopeta, sisko, lopeta! + +KERTTU: Ymmärrätkö nyt, miksi minä näistä vanhoista papereista etsin +hänen läheisyyttään? + +ALLI: Ruumiillisesti hän toki voi hyvin? + +KERTTU: Hän on lihonut ja hänen kasvoihinsa on ilmestynyt punaisia +näppyjä. Minun mieheni, minun mieheni, minun kaunis, kalpea Johan +Wilhelmini! + +ALLI: Siskokulta! -- Luuletko, että hän koskaan enää tulee järkiinsä? +Oletko äsken puhutellut hoitolan lääkäreitä? + +KERTTU: Puhuttelin heitä viime kerrallakin. Sama säälivä päänpudistus. +Eräs sanoi lohdutukseksi: Ei hän enää tule kauan elämään. + +ALLI: Hyi, kuinka ihmiset voivat olla raakoja. + +KERTTU: Hän oli oikeassa. Se olisi tietysti onni. Enkä minä kuitenkaan +toivoisi hänen kuolevan. Niin kauan kuin hän on maan päällä, on minusta +hiukkasen toivoa -- + +ALLI: On toivoa, on toivoa. + +KERTTU: Mutta sitten on kaikki mennyt. Ja onhan se mennyt nytkin. Hyvä +Jumala, kun minä ajattelen, että hän istuu nyt siellä neljän seinän +sisässä, tylsänä ja toimettomana, hän, jota juuri nyt parhaiten +tarvittaisiin. + +ALLI: Sinun rakas, rautainen miehesi! + +KERTTU: Muistatko sinä hänet? + +ALLI: Kuinka minä en häntä muistaisi + +KERTTU: Muistatko sinä, millainen hän oli, kun hän seisoi puhujalavalla +suuren kansajoukon keskellä, vartalo hiukan eteenpäin nojassa, silmät +syvällä päässä? Sano, muistatko sinä hänet niin? + +ALLI: Muistan. + +KERTTU: Muistatko sinä hänen naurunsa ystävien parissa, hänen kirkkaan, +leveän, syvän naurunsa, joka kuului läpi talon? + +ALLI: Muistan. + +KERTTU: Entä kun hän istui yksin illalla tämän pöydän ääressä, pää +käteen nojaten, katse kaukaisuuteen tähtäävänä? Muistatko sinä hänet +niin? + +ALLI: Muistan. + +KERTTU: Sano: Eikö hän ollut oikea mies? + +ALLI: Oli. + +KERTTU: Sano: Eikö sellaista miestä voi nainen rakastaa kuolemaan asti? + +ALLI: Voi. + +KERTTU: Sano: Voiko se nainen, joka kerran on sellaista miestä +rakastanut, enää ketään muuta rakastaa? + +ALLI ei vastaa. + +KERTTU: Sinä et vastaa? Miksi et sinä vastaa? + +ALLI: Suo anteeksi, minun ajatukseni olivat toisaalla. Mitä sinä sanoit? + +KERTTU: Minä sanoin: Voiko se nainen, joka on sellaista miestä +rakastanut, enää ketään muuta rakastaa? + +ALLI: Ei samallaista. + +KERTTU: Hänen laisiaan on vaan yksi. + +ALLI: Mutta on toisellaisiakin miehiä, joita voi rakastaa. + +KERTTU: Millaisia miehiä sinä tarkoitat? + +ALLI: En tiedä, uskallanko sanoa sen sinulle. Se on niin toista kuin +sinun rautainen miehesi. + +KERTTU: Toista? + +ALLI: Niin. Minä jumaloin sellaista miestä, mutta en minä häntä ikinä +voisi rakastaa. + +KERTTU: Et voisi? + +ALLI: Enhän minä uskaltaisi koskaan edes istua hänen sylissään. Kun +miehesi kerran suuteli minua otsalle, niin minä olin vaipua maan alle. +Kuinka sinä voit suudella sellaista miestä? + +KERTTU: Juuri sellaista miestä voi suudella. + +ALLI: En minä. Toisellaisesta miehestä minä uneksin. + +KERTTU: Minkälaisesta miehestä sinä uneksit? + +ALLI. Maailmanmies hänen pitää olla, ivallinen ja itsetietoinen, muille +kylmä kuin jää, minulle kuuma kuin tulivuori. Lennosta pitää hänen +ampua minun lempeni, leikillä tulee hänen totta puhua. -- Maita ja meriä +on hän matkustellut, paljon lukenut, paljon oppinut, mutta kun hän +tahtoo unohtaa, niin unohtaa hän kaikki, ja muistaa yksin minua. Niin, +hän muistaa vain minua. + +KERTTU: Kenestä sinä puhut? + +ALLI: Hänestä, josta minä uneksin. + +KERTTU: Ja oletko ehkä jo hänet löytänyt? + +ALLI: Kuule, nyt Maiju varmaankin suuttuu, ellen minä heti mene syömään +aamiaista. Päästä minut! + +KERTTU: Mene. Vasta puhumme me enemmän näistä asioista. + +ALLI (menee oikealle, seisahtuu ovelle ja katsoo Kerttuun epäröiden): +Kerttu! + +KERTTU: Mitä? + +ALLI: Mitä se merkitsee, jos joku herra ottaa naisen viuhkan ja sanoo: +Niin nuori ja niin paatunut. + +KERTTU: Ottiko joku herra sinun viuhkasi? + +ALLI: Otti. + +KERTTU: Ja sanoi siten? + +ALLI: Niin. + +KERTTU: Ja mitä sinä siihen sanoit? + +ALLI: Minä sanoin: Mitä te sillä tarkoitatte? Hän vastasi: Nyt teidän +valtikkanne on minun kädessäni. Minä sanoin: Antakaa se minulle +takaisin. Mutta hän ei antanut sitä. + +KERTTU: Mitä hän teki? + +ALLI: Hän taittoi sen. + +KERTTU: Taittoi? Se oli pahasti tehty. + +ALLI: Ei ollenkaan pahasti. Hän lupasi tuoda uuden sijaan. + +KERTTU: Mikä hänen nimensä oli? + +ALLI: Sitä minä en sano. + +KERTTU: Miksi et? + +ALLI: Siksi, että hän kielsi sanomasta. Hän tulee itse tänne tänään. + +KERTTU: Saanhan minä sen kuitenkin tietää. Tunnenko minä sen herran? + +ALLI: Tunnet hyvinkin. + +KERTTU: Onko se insinööri Borg? + +ALLI: Ei. + +KERTTU: Tahi maisteri Lumme? + +ALLI: Ei, et sinä arvaa. + +KERTTU: Niinpä annan olla arvaamatta. En minä ole utelias. + +ALLI: Minä kuiskaan sen sinun korvaasi. + +KERTTU: Kuiskaa! + +ALLI: Arkkitehti Granskog. + +KERTTU: Hän! + +ALLI: Niin. Lankosi. + +KERTTU: Onko hän palannut ulkomailta? + +ALLI: On. Jo kuukausi sitten. + +KERTTU: Ja sinä tunnet hänet? + +ALLI: Totta kai. Tunsinhan minä hänet jo ennen hänen ulkomaamatkaansa. + +KERTTU: Oletko sinä tavannut hänet ennenkin? + +ALLI: Muutamia kertoja. + +KERTTU: Ja mitä hän puhui? + +ALLI: Hän kyseli sinusta. + +KERTTU: Minusta? + +ALLI: Niin ja veljestänsä ja kuinka hän voi. + +KERTTU: Ja sinä vastasit... + +ALLI: Kyllä sinä kuitenkin olet hirveän hyvä, kun kutsuit minut sieltä +maalta tänne pääkaupunkiin! Siitä on jo kokonainen vuosi. Sinun miehesi +oli juuri sairastunut... + +KERTTU: Sinä vastasit... + +ALLI: Että sinä olet yhä surullinen. Hänen veljensä kohtalosta minä +puhuin niin vähän kuin mahdollista, sillä minä pelkäsin, että häntä +liiaksi liikuttaisin. + +KERTTU: Se oli siis hän, joka sinun viuhkasi taittoi? + +ALLI: Niin. Miksi sinä sitä noin kysyt? + +KERTTU: Ja hän lupasi tulla tänne tänään? + +ALLI: Niin. Etkö luule hänen tulevan? + +KERTTU: Kyllä hän tulee. Nyt minä ymmärrän kaikki. -- Alli! + +ALLI: Mitä? + +KERTTU: Hän on paljon matkustellut. + +ALLI. Niin hän sanoo. + +KERTTU. Hän on maailmanmies, ivallinen ja itsetietoinen. + +ALLI. Niin. + +KERTTU. Paljon lukenut ja paljon oppinut, mutta tehnyt sen aikansa +kuluksi -- + +ALLI. Mitä sinä nyt tarkoitat! + +KERTTU. Hän laskee leikkiä kaikesta -- + +ALLI. Ei kaikesta. + +KERTTU. Mistä hän ei laske leikkiä? + +ALLI. Rakkaudesta. + +KERTTU. Alli! Rakastatko sinä tuota miestä? + +ALLI. Minä en tiedä. + +KERTTU. Rakastaako hän sinua? + +ALLI. Hän sanoo niin. + +KERTTU. Ja sinä uskot sen? + +ALLI. Ei, ei -- en minä tiedä. -- Minua niin pelottaa. Anna minun nyt +mennä! (Poistuu. Kerttu yksin.) + +GRANSKOG (tulee): Hyvää huomenta rakas kälyni. -- Terveisiä mannermaalta. + +KERTTU. Kuinka te, herra arkkitehti, uskallatte astua tämän talon +kynnyksen yli? + +GRANSKOG: Vastaanotto sukulaistalossa ei juuri näytä olevan kohtelias. +»Slägten är värst» -- sanotaan. (Tarjoo kättä.) + +KERTTU. Niin tosiaankin. Sentähden, ennenkuin minä ojennan teille +käteni, sallikaa minun kysyä: Tuletteko ystävänä vai vihamiehenä? + +GRANSKOG: Tulen rakkaana sukulaisena, joka juuri on palannut pitkältä +matkalta. (Kättelevät.) + +KERTTU. Istukaa. + +GRANSKOG: Kiitoksia. -- No, ilokseni näin minä sanomalehdistä, että te +tulette esiintymään huomisessa hyväntekeväisyyskonsertissa. Koko +pääkaupunki puhuu siitä. + +KERTTU. Te tulette minun sisartani tapaamaan? + +GRANSKOG: Kuinka voi minun rakas veljeni? Onko mitään toiveita? + +KERTTU: Te tulette minun sisartani tapaamaan? + +GRANSKOG: Niin. Eräs vähäpätöinen seikka -- + +KERTTU: -- antaa teille tilaisuuden tunkeutua tähän taloon. -- Te olette +taitava mies, arkkitehti Granskog. + +GRANSKOG: Jahah, te alatte imarrella, rakas kälyni. Minulla on siis +syytä olla varoillani. + +KERTTU: Ei ollenkaan. Olemmehan me ystäviä. Olkaamme siis suorat. + +GRANSKOG: Se miellyttää minua. + +KERTTU: Mikä on teidän tarkoituksenne minun sisareni suhteen? + +GRANSKOG: Minulla on rehelliset tarkoitukset. + +KERTTU: Te aijotte naida hänet? + +GRANSKOG: Niin, -- jos hän vaan suostuu. + +KERTTU: Kyllä hän suostuu, -- sitä teidän ei tarvitse epäillä. + +GRANSKOG: Tosiaan? Onko hän puhunut teille jotakin? + +KERTTU: Hän rakastaa teitä. + +GRANSKOG: Todella? Minä en uskaltanut toivoa, että niin lyhyen +tuttavuuden jälkeen -- + +KERTTU: Oo, älkää olko vaatimaton. Teidän Don Juan-lahjanne ovat kyllä +tunnetut. Kuka nainen voisi teitä vastustaa! + +GRANSKOG: Rakas Gertrud: Minä huomaan, että teillä on tänään paljon +myrkkyä varastossanne. + +KERTTU: Mistä te arvasitte? Katsokaa, voitte lukea reseptinkin. +(Vetäisee auki pöytälaatikon, josta ottaa pienen pullon.) + +GRANSKOG: Mistä asti te olette ruvennut säilyttämään myrkkyjä +pöytälaatikoissa? + +KERTTU: Siitä asti kuin minä opin näkemään myrkyn ihmisten sydämmissä. + +GRANSKOG: Ja mitä te aijotte sillä tehdä? + +KERTTU: Mistä minä sen tiedän! Ehkä myrkytän minä itseni, ehkä jonkun +toisen. Miten minua huvittaa. + +GRANSKOG: Kohtalo on ollut kova teitä kohtaan, Gertrud. + +KERTTU: Kohtaloa vastaan minulla ei ole mitään muistuttamista. Sen +kanssa tulen minä aina toimeen. Pahempi on hänen kätyriensä laita. + +GRANSKOG: Keitä te sillä tarkoitatte? + +KERTTU: Niitä, jotka istuvat kohtalon kuskilaudalla, nauha otsassa, ja +luulevat olevansa kohtalo itse. Minä tarkoitan kohtalon lakeijoita. + +GRANSKOG: Te olette, näen minä, ruvennut harrastamaan metafysiikkaakin? + +KERTTU: Vain kotitarpeiksi. Meidän naisten siivet eivät kanna niin +korkealle. Mutta sanokaa minulle: Mitä _te_ nykyään harrastatte? + +GRANSKOG: Minä olen arkkitehti. -- Tutkin viivoja kaikessa -- etupäässä +ihmiselämässä. + +KERTTU: Te olette siis, niin sanoakseni, elämän arkkitehti. + +GRANSKOG: Vähän sinne päin. Siinä sivussa rakentelen minä kirkkoja ja +hyyrykasarmeja. + +KERTTU: Te puhutte liian huolimattomasti ammatista, jonka etevin +edustaja te meillä olette. + +GRANSKOG: Pah! Minä huomaan, että olen kotimaassa taas. + +KERTTU: Te olette oppinut tietysti paljon uusia tyylejä ulkomailla. + +GRANSKOG: Minun ijälläni ei opita mitään uusia tyylejä. Syvennytään +vaan vanhoihin. + +KERTTU: Milloin palasitte te sieltä? + +GRANSKOG: Kuukausi sitten. Laivalla Stettinistä. + +KERTTU: Ja rakastuitte heti paikalla? + +GRANSKOG: Niin. Eikö se ole merkillistä? + +KERTTU: Ja hän rakastui teihin? + +GRANSKOG: Se on vielä merkillisempää. + +KERTTU: Te tulitte, näitte ja voititte. + +GRANSKOG: Onnitelkaa siis minua. + +KERTTU: Täydestä sydämmestäni. Siinä on vain yksi asia, jota minä +en ymmärrä. + +GRANSKOG: Jumalan kiitos. Ei teidän kaikkea tarvitsekaan ymmärtää. + +KERTTU: Mutta juuri tämän perille minä tahtoisin päästä. Sen että +sisareni heti rakastui teihin, sen minä ymmärrän. + +GRANSKOG: Mikä kohtelias ymmärtäväisyys! + +KERTTU: Mutta että te -- + +GRANSKOG: Minä? + +KERTTU: -- mies teidän ijällänne -- + +GRANSKOG: Anteeksi, minun sydämmeni on aina nuorempi kuin miltä minä +itse näytän. + +KERTTU: -- teidän lahjoillanne -- + +GRANSKOG: Oo -- + +KERTTU: -- ja teidän asemassanne voi noin silmittömästi rakastua +sellaiseen tyttöheilakkaan. Ja heti ensi näkemässä. Myöntäkää, että se +on hyvin harvinaista. + +GRANSKOG: Ei ollenkaan. Päinvastoin se on hyvin tavallista, että me +vanhat vivöörit aikaa voittaen tulemme sentimentaalisiksi. Silloin +alamme me haaveilla yhtä ja toista pienestä, valkoisesta kädestä, ja +suurista, kummastelevista silmistä. Kun sellaiset meidän tiellemme +sattuvat, niin -- fluks, me olemme heti valmiit. Se on vallan tavallista +meidän piireissämme. + +KERTTU: Ja onko teidän piireissänne myös tavallista, että mies, jonka +nainen on ajanut ovesta ulos, käyttää tämän naisen sisarta päästäkseen +häpeällisten tarkoitustensa perille? + +GRANSKOG: Mi-mitä te sanotte? Osh, kuinka minä olen lapsellinen! +Tietysti laskette pientä pilaa. + +KERTTU: Herra arkkitehti: Miksi te vainootte minua? + +GRANSKOG: Minä vakuutan teille vieläkin, että olen tullut tähän taloon +yksinomattain teidän sisarenne tähden ja lähden niin pian kuin olen +tavannut hänet. + +KERTTU: Ja minä en usko sanaakaan siitä, mitä te nyt sanotte. + +GRANSKOG: Sen pahempi teille. Se todistaa vaan, että te ette ole mikään +poikkeus vanhempien sisarten joukossa. + +KERTTU: Minä ymmärrän. Te tahdotte sanoa: vanhemmat sisaret omistavat +aina itselleen kaiken suitsutuksen heidän ympärillään eivätkä huomaakaan, +että yks kaks on toinen astunut heidän sijaansa. Sitähän te ajattelitte. + +GRANSKOG: Ajattelin. -- Mutta minä en olisi uskaltanut sitä sanoa. + +KERTTU: Tällä kertaa te erehdytte. Minä luulen jo ennen kyllin selvään +osoittaneeni tunteeni teitä kohtaan -- + +GRANSKOG: Kyllä. Selvyydessä te ette ainakaan jätä millekään +toivomuksille sijaa. + +KERTTU: -- niin ettei mikään väärinkäsitys meidän välillämme pitäisi olla +mahdollinen. Nyt on kysymys ainoastaan minun sisarestani. Tiedättekö, +mitä hän minulle on? Hän on minulle kaikki, siitä asti kuin ei minulla +ole miestä enää. Hän on minun lapseni, ja minun sisareni, minun iloni +ja minun leikkikaluni. Mutta minä en salli, että kukaan muu leikkii +hänen kanssaan. + +GRANSKOG: Minä en leiki. + +KERTTU: Te leikitte, te tiedätte, että te leikitte. Vaikka te +naisittekin hänet, niin te leikitte hänen kanssaan sittenkin. Halki +elämänne te tulette hänen kanssaan leikkimään. + +GRANSKOG: Minun mielestäni on se kaunis leikki, joka kestää halki +elämän. + +KERTTU: Herra arkkitehti: Eikö teillä ole sydäntä? + +GRANSKOG: Päinvastoin. Ilman sydäntä ei mennä naimisiin. + +KERTTU: Säälikää edes lasta! Näettehän te, ettei hän vielä osaa +rakastaa. + +GRANSKOG: Minä osaan kyllä hänenkin puolestaan. + +KERTTU: Antakaa hänelle edes aikaa, että hän ehtii näkemään hiukan +enemmän maailmaa, oppii tuntemaan ihmisiä -- + +GRANSKOG: Te uskotte, että rakkaus tulee ijän mukana? + +KERTTU: Teidän pilkkanne ei pysty minuun. Minulla on tällä kertaa +suurempia asioita ajateltavana. Minun Allini, minun rakas Allini, mitä +hänestä nyt tulee? + +GRANSKOG: Ahaa, te epäilette minun kykyäni elättää perheeni -- + +KERTTU: Oh, en minä sitä epäile. Rahaa teillä kyllä on, ja ruokaa ja +juomaa te kyllä voitte hänelle tarjota ja tanssiaisleikkiä niin paljon +kuin tahansa, mutta sitä, mitä naisen sydän syvintä kaipaa, sitä te +ette ikinä kykene hänelle antamaan. + +GRANSKOG: Kaikki eivät ole niinkuin Johan Wilhelm, joka oli ihanne, +jolla ei ollut muuta kuin pyhiä ja jaloja asioita maailmassa. -- Mutta +se riittää, että minä teen hänet onnelliseksi. + +KERTTU: Te luulette, että hän voi elää niistä rakkauden muruista, jotka +teidän armonne pöydältä putoavat. Te luulette, että hän ijäti tulee +pysymään lapsena. + +GRANSKOG: Minä toivon sitä. + +KERTTU: Ja te toivotte, että te voitte ijäti teeskennellä hänelle +rakkautta, -- sillä _te ette_ häntä rakasta. + +GRANSKOG: Ihminen rakastaa vain kerran elämässään. Minä olen rakastanut +teitä, te tiedätte sen. Mutta minun sydämmeni on siksi suuri, että +vaikka minä en sitä koskaan enää voi kellekään kokonaan antaa, minä +voin sen muruillakin tehdä vaimoni onnelliseksi. + +KERTTU: Ja tyytyisittekö te itse muruihin? + +GRANSKOG: En, yhtä vähän kuin tekään. Mutta nyt onkin kysymys muista +ihmisistä. + +KERTTU: Voi, kuinka te erehdytte, te suuret miehet! Te ette tunne +naisen sydäntä. Te luulette, siksi että teidän sieluunne sisältyy +kymmenen pikku sielua, myös voivanne tyydyttää kymmenen pikku naisen +onnen. Mutta siinä te erehdytte. Ihmissydän on maailma itsekseen, +iloineen ja suruineen, toivoineen ja pettymyksineen, eikä ole sitä +naista maan päällä, joka ei haluaisi olla kuningatar omassa +valtakunnassaan, olkoon se sitten kuinka pieni ja vähäpätöinen tahansa. +Mutta te tarjootte hänelle kamaripiian paikan. + +GRANSKOG: Ja te luulette, että sisarenne tulee tuon kaiken tajuamaan? + +KERTTU: Ehkä hän ei tajua sitä yhtä selvästi kuin minä, mutta hän tulee +sen ainakin aavistamaan. + +GRANSKOG: Mitä hän tulee aavistamaan? + +KERTTU: Millainen mies te olette. + +GRANSKOG: Ja millainen mies minä olen? + +KERTTU: Teille ei ole mitään pyhää eikä jaloa maailmassa. + +GRANSKOG: Päinvastoin. Minä kunnioitan kaikkia pyhiä asioita +maailmassa. + +KERTTU: Sitten on teissä tapahtunut suuri muutos sitte viime näkemän. + +GRANSKOG: Ei ollenkaan. Minä olen sama mies kuin ennenkin. + +KERTTU: Älkää tulko sitten puhumaan minulle mistään pyhistä asioista. + +GRANSKOG: Te olette aina ymmärtänyt minua väärin, rakas Gertrud. Minä +toivon, että kuitenkin vihdoin sallitte minun tavata sisartanne. + +KERTTU: Niin. Hän tulkoon tänne ja minä ilmaisen hänelle kaikki. Alli, +Alli! + +GRANSKOG: Ja teette hänet ijäti onnettomaksi, jos hän minua rakastaa. +Jos hän taas ei minua rakasta, ovat kaikki teidän huolenne +tarpeettomat. + +KERTTU: Se on totta. Minä ihailen teidän logiikkaanne. + +ALLI (tulee): Kerttu, sinä huusit minua. + +KERTTU: Arkkitehti Granskog tahtoo puhutella sinua. + +GRANSKOG: Päivää neiti Wiik. Kuinka jaksatte baalien jälkeen? + +ALLI: Kiitos, varsin hyvin. + +GRANSKOG: Teidän viuhkallenne sattui eilen pieni onnettomuus. Minä vein +sen tänään korjattavaksi, ja he lupasivat tehdä siitä ehomman entistään. +Sillä aikaa voitte ehkä käyttää tätä. (Ojentaa hänelle erään kääryn.) + +ALLI: Saanko minä tämän oikein omaksi? + +GRANSKOG: Tietysti. + +ALLI: Herranen aika, kuinka komea! Katso, Kerttu. Mutta kuinka minä +koskaan uskallan tällaisella viuhkalla leyhytellä? + +KERTTU: Kiitä arkkitehtiä. + +ALLI: Kiitoksia, herra arkkitehti. Se oli aivan liikaa. Minun oli vain +semmoinen Kertun vanha rämä. + +GRANSKOG: Teille ei ole mikään liikaa. -- Minulla oli teille muutakin +asiaa. Arvelin, että menisimme yhdessä taidenäyttelyyn, koska ette +kuulu siellä käyneen. + +ALLI: Onko se nyt auki? + +GRANSKOG: On. Siellä on muuten mitä ihanin kevätilma. + +ALLI: Ellei Kertulla ole mitään sitä vastaan. + +GRANSKOG: Teidän luvallanne, Gertrud. + +KERTTU: Tee kuin tahdot. + +ALLI: Mennään sitte. Minä tulen heti paikalla takaisin. (Pois.) + +KERTTU: Herra arkkitehti. Minun täytyy sanoa se teille: Te olette +inhoittavin mies, mitä minä olen nähnyt. + +GRANSKOG: Tuon te olette sanonut minulle kerran ennenkin. + +KERTTU: Niin, ja minä sanon sen vieläkin, niin totta kuin minä elän. +Jos te ette jätä minun sisartani rauhaan, huudan minä kaduilla ja +toreilla, missä te kuljette: Katsokaa, tuossa kävelee herra arkkitehti! +Eikö hän ole komea ja arvokas? Hän on rikas, ja hänellä on paljo ystäviä, +oo Jumala paratkoon, mutta jos te tietäisitte, mitä hänen sisällään on, +niin te sylkisitte häntä silmille, sillä hän on kurjin, pelkurimaisin ja +tunnottomin ihminen, mitä maa päällään kantaa! Niin minä huudan. + +GRANSKOG: Te ette huuda. Te pysytte aivan hiljaa. Jos te huudatte, +sanon minä: Katsokaa minun morsiameni hullua sisarta! Hän on +mustasukkainen. Ja ihmiset tulevat nauramaan teille. + +KERTTU: Jos minä en voi vedota ihmisiin, niin vetoan minä teidän +omaantuntoonne. + +GRANSKOG: Anteeksi, te sanoitte juuri, ettei minulla sellaista ole. + +KERTTU: Ellei teillä ole omaatuntoa, niin täytyy teillä ainakin olla +järjelliset syyt. Miksi te tahdotte ryöstää minulta Allin? + +GRANSKOG: Minä rakastan häntä. + +KERTTU: Ooh, puhukaa muille siitä. + +GRANSKOG: Sitte rakastan minä teitä. + +KERTTU: Ja käytätte häntä välikappaleena minulle kostaaksenne? + +GRANSKOG: Kostaa on niin ruma sana. + +KERTTU: Kostaa, kostaa, sitä te juuri tahdotte, kostaa minulle siksi, +että annoin teille rukkaset ja menin naimisiin teidän veljenne kanssa. +Ettekö te jo ole tarpeeksi kostanut? + +GRANSKOG: Te käsitätte minut aina väärin, Gertrud. + +KERTTU: Väärin! Kieltäkää jos voitte, ettekö se ollut juuri te, joka +syöksitte veljenne perikatoon? Ettekö te ahdistanut häntä +puoluejuonilla, jotka tekivät hänet mahdottomaksi valtiollisessa +elämässä ja vihdoin hourulan hoitolaiseksi? Ja ettekö te vielä senkin +jälkeen uudistanut minulle rakkaushourailujanne? + +GRANSKOG: Jotka te hylkäsitte. Se on totta. Muusta minä en tiedä +mitään. + +KERTTU: Te valehtelette. Voitteko sanoa rakastaneenne veljeänne? + +GRANSKOG: Rakastaneeni? Noh, sitä en juuri tahdo sanoa. Hän oli +sellainen vaaleatukkainen nauta ja ikävystytti minua. Johan Wilhelm, se +nimi oli hänen kirouksensa. Hän luuli olevansa Snellman. Muuten perin +hyvä mies. Minä muistelen häntä aina kaipauksella. + +KERTTU: Jos tuo oli olevinaan pilaa, niin täytyy minun sanoa, että se +on julminta leikkiä, mitä ijässäni olen kuullut. Pilaa kaatuneesta +miehestä -- hyi, herra arkkitehti! + +GRANSKOG: Minä surkuttelen vilpittömästi hänen kohtaloaan. + +KERTTU: Te! + +GRANSKOG: Juuri minä. Vaikka minä en voi ymmärtää, miksi te häntä niin +jumaloitte. + +KERTTU: Niin, minä jumaloin häntä, teidän uhallanne minä jumaloin häntä +ja koko maailman uhalla, joka on hänen kunniansa lokaan polkenut. Mitä +minä huolin teidän puoluejuonistanne ja sanomalehtienne loasta! Hän oli +liian hyvä mies teidän kokouksiinne ja klubeihinne, ja siksi hänet piti +murtaa. + +GRANSKOG: Hän oli fantasti. + +KERTTU: Hän oli jalo mies, jaloin mitä maa on päällään kantanut. + +GRANSKOG: Minä tiedän jalomman. + +KERTTU: Kuka? + +GRANSKOG: Esimerkiksi minä. + +KERTTU sylkee häntä silmille. + +GRANSKOG: Te olette saanut huonon kasvatuksen, Gertrud. + +KERTTU: Se ei ole totta. Minä en ole saanut kasvatusta ollenkaan. Minä +olen itse itseni kasvattanut. + +GRANSKOG: Sitten täytyy minun nähtävästi ruveta täydentämään teidän +kasvatustanne. + +KERTTU: Koettakaa! + +GRANSKOG: Minä alan heti. Minun veljeäni te ette koskaan sylkenyt +silmille. + +KERTTU: Ei, minä suutelin häntä yöt ja päivät. + +GRANSKOG: Ja kuitenkin on hän pettänyt teitä enemmän kuin kukaan mies +maailmassa. + +KERTTU: Siinäkö teidän kasvatusoppinne on? + +GRANSKOG: Minulla on tiedossani asioita -- + +KERTTU: Tuokaa ne julki! + +GRANSKOG: Hänellä on ollut naistuttavuuksia. + +KERTTU: Ehkä. Ennenkuin me menimme kihloihin. + +GRANSKOG: Paljon jälkeen, naimisissakin. + +KERTTU: Te valehtelette! + +GRANSKOG: Minulla on kirjeitä. + +KERTTU: Näyttäkää ne! + +GRANSKOG: Luvatkaa minulle -- + +KERTTU: Näyttäkää ne! + +GRANSKOG: Ne eivät ole minulla täällä. + +KERTTU: Aah! + +GRANSKOG: Mutta minä voin hankkia ne teille huomiseksi. Saanko tavata +teitä konserttinne jälkeen? Saanko? + +KERTTU: Saatte. Mutta Jumala varjelkoon teitä, jos te valehtelette. + +GRANSKOG: Mutta kuka varjelee minua, jos minä puhun totta? + +KERTTU: Minä. + +GRANSKOG: Ettekä sylje minua silmille? + +KERTTU: En. + +GRANSKOG: Huomenna ilmoitan minä tarkemmin. + +ALLI (tulee): Anteeksi, että minä viivyin niin kauan. Mutta minun +täytyi välttämättömästi näyttää Maijullekin uutta viuhkaani. -- +Menemmekö? + +GRANSKOG: Mennään. Näkemiin asti, Gertrud. (Pois.) + +KERTTU: Te laskette vaarallista leikkiä, arkkitehti Granskog. + +Esirippu. + + + + +TOINEN NÄYTÖS, + + +Ravintola. Illallispöytä. Granskog kävelee edestakaisin. + +KERTTU (tulee): Hyvää iltaa! Oletteko odottanut minua? + +GRANSKOG: En. Te olette hyvin täsmällinen. + +KERTTU: Ah, kuinka se oli ihanaa! Tietäkää, minä en ole pitkään aikaan +esiintynyt. Suuri sali, paljo ihmisiä, häikäisevän valoisaa, +kättentaputuksia, esiinhuutoja, kukkia, seppeleitä, -- minä olen aivan +pyörällä päästäni. Hyvä Jumala, ajattelin minä siellä lavalla +seisoessani: Olenko se minä? Eivätkö he todellakaan ole minua vielä +unohtaneet? + +GRANSKOG: Unohtaa -- teidät! Te olette liian vaatimaton. + +KERTTU: Ne hyvät ihmiset! Kuinka minä rakastan heitä kaikkia! Minusta +tuntuu aivan kuin olisin maannut pimeässä haudassa ja nyt yht'äkkiä +herännyt valoon ja linnun lauluun. Ehk'ei elämä sentään olekaan niin +paha kuin sanotaan. Vai mitä te arvelette, herra arkkitehti? + +GRANSKOG: Minä arvelen vaan, että taiteilijaveri on teissä jälleen +saanut vallan. + +KERTTU: Uskotteko te siis, että minä vielä voisin tulla joksikin +taiteen alalla? + +GRANSKOG: Josko te voisitte? Tullut joksikin te olette jo ammoin. +Teiltä puuttuu vain tahtoa tulla suureksi. + +KERTTU: Kiitos. Te olette kovin hyvä. Kaikki ihmiset ovat niin hyviä. +Ja minä kun olen ajatellut heistä niin pahaa. Teistäkin. + +GRANSKOG: Ja mitä te olette minusta ajatellut? + +KERTTU: Minä olen kuvitellut teitä todelliseksi hirviöksi, niin, niin, +älkää hymyilkö, oikein sellaiseksi, jolla on kynnet ja sarvet -- + +GRANSKOG: Joka syö lapsia ja liikkuu vain öiseen aikaan --? + +KERTTU: Jotakin sinne päin. Mutta ette te ole ollenkaan niin hirveä +kuin minä olen kuvitellut. Ei paljoa puutu, etten pitäisi teitä ihan +oikeana ihmisenä. + +GRANSKOG: Oikeana ihmisenä? Se nyt olisi taas melkein liikaa. +Pysykäämme kohtuudessa, rakas käly. Ihminen riittää. + +KERTTU: Minun on nyt vaikea pysyä kohtuudessa. Muuten minä mieluummin +pitäisinkin teitä hirviönä. + +GRANSKOG: Ja miksi? + +KERTTU: Siksi että minä vihaan teitä. + +GRANSKOG: Siis te olette huonompi ihminen kuin minä. + +KERTTU: Kuinka niin? + +GRANSKOG: Minä en vihaa ketään. + +KERTTU: Tuo on sanaleikkiä eikä mitään muuta. + +GRANSKOG: Niin onkin. Leikkikäämme siis ajatuksilla. + +KERTTU: Ai, ai, se on vaarallista leikkiä. + +GRANSKOG: Vaarallisempaa on vielä tunteilla leikkiminen. + +KERTTU: Siis on parasta, että me emme leiki ollenkaan. -- Kuulkaa, +sanokaa minulle, mitä varten minä olen täällä? + +GRANSKOG: Te olette kutsuttu illalliselle. + +KERTTU: Kuka kutsuu? + +GRANSKOG: Minä. + +KERTTU: Miksi me emme syö sitten? Minusta näyttää niinkuin tuossa olisi +pöytä katettu. + +GRANSKOG: Niin minustakin. Sallitteko. (Saattaa Kertun pöytään, +molemmat istuvat.) + +KERTTU: Tämä on mainiota. Siitä on niin pitkä aika kuin minä olen +syönyt ravintolassa. Sardellia, hummeria, kaviaaria, ai, ja lohta. +Antakaa minulle lohta. + +GRANSKOG: Olkaa hyvä. Ja sitte me otamme ryypyn. + +KERTTU: Tietysti. Mutta osaatteko te laulaa »helan går»? + +GRANSKOG: Laulakaa te. + +KERTTU: Ei, ei, parasta että me emme laula kumpikaan. + +GRANSKOG: Siitä on kauvan, kun me näin olemme vastakkain istuneet. + +KERTTU: On. + +GRANSKOG: Missä me silloin istuimme? + +KERTTU: Oletteko unhoittanut sen? + +GRANSKOG: En. + +KERTTU: Sanokaa se sitten. + +GRANSKOG: Minä toivoisin mieluummin, että te sanoisitte. + +KERTTU: Se oli minun häissäni. + +GRANSKOG: Ne olivat hauskat häät. + +KERTTU: Kului monta vuotta, ennenkuin me tapasimme toisemme. Mitä te +niinä vuosina teitte? + +GRANSKOG: Pääasiallisesti minä join. + +KERTTU: Hyi! kuinka te noin voitte puhua. + +GRANSKOG: Siksi että niin on. Mutta mitä _te_ siihen aikaan teitte? + +KERTTU: Minä istuin kotona. + +GRANSKOG: Ja miehenne kävi kylässä. + +KERTTU: Niin. + +GRANSKOG: Hänestä tuli äkkiä suuri mies. Arkkitehti Granskogin veljestä +tuli Johan Wilhelm Kuussalo. Ja teistä Gertrud, teistä tuli Kerttu. + +KERTTU: Hän luuli olevansa Snellman -- kuten te sanoitte. + +GRANSKOG: Muutkin luulivat sitä. Hän opetti uutta oppia. + +KERTTU: Muistatteko te, mitä hän opetti? + +GRANSKOG: Samaa kuin kaikki maailmanlopun profeetat: Että tämä kansa +menee kohti perikatoaan. + +KERTTU: Se nyt ei liene ollut mitään uutta ainakaan teille, herra +arkkitehti. Tehän olette sitä aina opettanut. + +GRANSKOG: Uutta oli minulle se voima, jolla hän opetti. Onko tämä se +sama Johan Wilhelm, kysyin minä itseltäni, jota koulussa pidettiin +hiukan tuhmana? Kuinka hän on näin oikean aatteen selkään hypännyt? + +KERTTU: Vai niin! Te kyselitte itseltänne. + +GRANSKOG: Samoin kuin muutkin. Mutta minä olin ainoa, joka tiesin +vastata kysymyksiini. + +KERTTU: Ja mikä oli teidän vastauksenne? + +GRANSKOG: Että hän oli rouvansa mies. + +KERTTU: Hänen rouvansa kiittää teitä. -- Minäkin ajattelin jotakin +hänestä. + +GRANSKOG: Varmaankin jotakin oikein kaunista. + +KERTTU: Niin. Minä ajattelin: -- Hän on veljensä veli. + +GRANSKOG: Gertrud! Millä olen minä ansainnut tämän verisen ivan? + +KERTTU: Yhtä verisellä ivallanne minusta. + +GRANSKOG: Mutta, Herran tähden, tiesihän koko maailma, että te +seisoitte hänen takanaan. + +KERTTU: Ja tiesi myös koko maailma, että te seisoitte hänen edessään. + +GRANSKOG: Se ei selitä hänen voimaansa. + +KERTTU: Kyllä, että hän niinkin kauvan jaksoi seista sellaista miestä +vastaan kuin te. + +GRANSKOG: Teillä on aivan liian suuret käsitykset minusta. + +KERTTU: Ja teillä minusta. + +GRANSKOG: Minä joka pelkään politiikkaa enemmän kuin pirua! + +KERTTU: Ja minä jolle koti oli kallein asia maailmassa. Näettehän, +mitenkä minä sen hyväksi uhrasin taiteenikin. + +GRANSKOG: Sanokaa minulle, mistä teidän päähänne äkkiä pisti esiintyä? + +KERTTU: En tiedä. Se oli aivan kuin minä olisin löytänyt jonkun +vanhoista vauvoistani. Appas, ajattelin minä, tuossahan tuokin on +vielä, ja minua rupesi niin hirveästi lapsettamaan. + +GRANSKOG: Löydättekö te usein sellaisia vanhoja vauvoja? + +KERTTU: Siitä on viisi vuotta kun minä viimeisen löysin. + +GRANSKOG: Se ei nähtävästi ollut mikään hyvä nukke, koska te käytte +noin vakavaksi. + +KERTTU: Se ei ollut nukke ollenkaan. Se oli ihminen. + +GRANSKOG: Oliko sillä ihmisellä nimi? + +KERTTU: Kyllä. Häntä sanottiin Johan Wilhelmiksi. -- Te puhuitte eilen +joistakin kirjeistä? Te laskitte tietysti leikkiä? + +GRANSKOG: Niin. Minä laskin leikkiä. + +KERTTU: Minä ajattelinkin! -- kuulkaa herra arkkitehti, te olette +leikkisä mies. + +GRANSKOG: Olen -- silloin kun tarvitaan. + +KERTTU: Te sanoitte minua eilen myös huonosti kasvatetuksi. + +GRANSKOG: Se ei ollut leikkiä. + +KERTTU: Jos te taas rupeatte hävyttömäksi, menen minä pois. + +GRANSKOG: En minä ole ollenkaan hävytön. + +KERTTU: Pitäisikö minun vielä kiittää teitä kohteliaisuudestanne? + +GRANSKOG: Melkein. On kohteliasta syyttää kasvatusta -- + +KERTTU: -- silloin kun voidaan syyttää huonoa luonnetta. Sitäkö te +tahdoitte sanoa? + +GRANSKOG: Ei saa noin arvata toisen ajatuksia. Elämä käy silloin +sietämättömäksi. Nyt te esimerkiksi olette pilannut ruokahalun sekä +itseltänne että minulta. + +KERTTU: Siis on meidän parasta lähteä. Soittakaa! + +GRANSKOG: En. Teidän täytyy hymyillä ensin. + +KERTTU: Hyvä Jumala! kello on jo 1/2 12. Ja Alli! Hänet minä olen aivan +unohtanut! + +GRANSKOG: Älkää nyt koketeeratko noin hirveästi. + +KERTTU: Hyvästi. + +GRANSKOG: Minäpä en sano teille hyvästi. + +KERTTU: Minä menen. + +GRANSKOG: Te ette mene. + +KERTTU: Minä huudan. + +GRANSKOG: Huutakaa. Gertrud! Minä rakastan sinua, ja sinä et ole kylmä +minulle, minä näen sen sinun silmistäsi. Suullasi voit sinä valehdella. +Mutta sinun silmiisi minä uskon. Näytä ne minulle Gertrud. (Kerttu lyö +äkkiä parkaisten käsivartensa Gr:n kaulan ympärille, suutelee häntä +kiihkeästi, riuhtaisee itsensä heti irti ja vaipuu sohvaan.) + +GRANSKOG: Gertrud! + +KERTTU: Ei, ei, antakaa minun olla. + +GRANSKOG: Rauhoittukaa, Jumalan tähden, rauhoittukaa. Ei minun +tarkoitukseni ollut loukata teitä. + +KERTTU: Olenko minä teidän mielestänne huono ihminen? + +GRANSKOG: Älkää puhuko minulle noin. Olenko minä ihmisten tuomari? +Mutta jos minä koskaan olen ketään ihmistä kunnioittanut, niin +kunnioitan minä tällä hetkellä teitä. + +KERTTU: Minä olen huono, te tiedätte sen yhtä hyvin kuin minäkin, +vaikk'ette tahdo sanoa. Ette te olisi uskaltanut tehdä niin kenellekään +toiselle naiselle. Te luulitte minua koketiksi, mutta sitä minä en ole. + +GRANSKOG: Ette, ette, tuhat kertaa ette! Mutta minä olen luullut teitä +siksi. Minua miekkoista! Minä etsin teidän sydämmestänne maailmannaista +ja tapaankin sinipiian. Gertrud! Voitteko antaa minulle anteeksi? + +KERTTU: Te luulitte vain niinkuin kaikki muutkin. + +GRANSKOG: Koettakaa ymmärtää minua. En minä ole niinkuin kaikki muut. +Mutta minä luulin kerran, että te rakastatte minua. Minä luulin +näkeväni teidän silmissänne välistä katseen, jonka suhteen ei voi +pettyä. Ja kuitenkin minä petyin. Silloin meni minulta kaikki. Mihinkä +olisin minä voinut enää luottaa, kun itse totuus ei ollut totta! + +KERTTU: Olenko minä teille valehdellut? + +GRANSKOG: Ette, minä huomaan sen vasta nyt. Te olitte minulle +ystävällinen niinkuin kaikille muillekin, ja minä poloinen luulin sen +rakkaudeksi. Ja olin onnellinen! Siitäkö minä teitä syyttäisin? Eikö +minun päinvastoin pidä kiittää kohtaloani, että se on antanut minulle +osan onnesta, josta minä ilman teitä en olisi tietänyt mitään. Teidän +kauttanne opin minä ihmisiä rakastamaan, niin -- ja sittemmin vihaamaan. + +KERTTU: Kuinka te voitte vihata veljeänne? + +GRANSKOG: Ei hän ollut silloin minun veljeni enää. + +KERTTU: Siis te olette sittenkin syypää hänen murtumiseensa? + +GRANSKOG: Olen tavallani. Mutta en minä häntä ole murtanut, vaan aika. +Minä olen tämän ajan lapsi. Hän oli haamu vuosisadan keskivaiheilta. +Samalla kuin minä astuin julkiseen elämään, oli hänen onnensa mennyt. +Oli aivan kuin minulla olisi ollut sormessani Bertelsköldien +rautasormus. Minä nousin, nousin ystävieni niskojen ylitse. Veljeni +kukistui ensin. Sanallakaan en minä ole hänen aatteitaan vastustanut, +mutta se aate, jota minä edustin, oli häntä voimakkaampi. Hänen täytyi +väistyä. + +KERTTU: Ja mitä aatetta te edustatte? + +GRANSKOG: Minua itseäni. + +KERTTU: Oh! + +GRANSKOG: Se ei ole paljo, -- niin. Mutta oli minulla kerran eräs +toinenkin aate. + +KERTTU: Ja mikä se oli? + +GRANSKOG: Gertrud Wiik. + +KERTTU: Sepä oli kaunis aate. + +GRANSKOG: Eikö totta? Ja sitäpaitse se oli suuri aate. Siihen +sisältyvät kaikki muut: taide, elämä, isänmaa, ihmiskunta. + +KERTTU: Oletteko hyvä ja annatte minun päällysvaatteeni. Minua +vilustaa. + +GRANSKOG: Vilustaako teitäkin? + +KERTTU: Niin. Eikö teitäkin? Täällä on niin kylmä. + +GRANSKOG: Minun on aina kylmä. + +KERTTU: Mistä me puhummekaan? + +GRANSKOG: Me puhuimme aatteista, joita minulla ei ole. + +KERTTU: Puhukaamme siis siitä aatteesta, joka teillä on: teistä +itsestänne. Mitä te nyt aiotte? + +GRANSKOG: Jäädä kotimaahan. + +KERTTU: Sanokaa minulle: Ettekö te koskaan ulkomailla ollessanne +ikävöinyt näitä katuja ja näitä kirkkoja? + +GRANSKOG: En koskaan. Minä ajattelin aina kauhistuksella sitä hetkeä, +jolloin tulisin ne jälleen näkemään. + +KERTTU: Ne ovat rumia, minä tiedän sen, mutta juuri teidän asianne on +tehdä kauniimpia. + +GRANSKOG: Minun? + +KERTTU: Juuri teidän. Teiltä odotetaan niin paljon. Te olette uran +uurtaja alallanne. Ei teidän tarvitse käydä yksin. Tuhannet tulevat +teitä seuraamaan. Täällä on paljon, jotka ajattelevat samoin. Astukaa +heidän johtajakseen! Kuuletteko? Kootkaa nuoriso taisteloon, ei +miekoilla eikä keihäillä, vaan taisteloon kynällä ja sanalla, kuvilla +ja ajatuksilla. Lupaattehan sen, arkkitehti Granskog? + +GRANSKOG: Miksi te ette tullut ennemmin? Miksi ette tullut kymmenen +vuotta sitten? + +KERTTU: Mutta olenhan minä tullut! Viktor, minä olen tullut. Mitä ovat +kymmenen vuotta! Me pyyhimme ne pois kuin pahan unen. + +GRANSKOG: Samalla voisin minä pyyhkiä pois koko elämäni. -- Kun minä +teidät kadotin, kuoli minussa kaikki, minusta tuli niinkuin puu, ilman +iloja ja ilman suruja. Mutta en minä aina ole ollut tällainen. On +minullakin ollut unelmia. Olen minäkin tahtonut tulla joksikin. Minä +tahdoin lyödä leimani koko aikakauden arkkitehtuuriin. Minä tahdoin +viivoittaa koko maailman mieleni mukaan, -- teidän mielenne mukaan. +Niin, sen kaiken tahdoin minä tehdä. -- Mutta sitte tuli hän. + +KERTTU: Teidän veljenne? + +GRANSKOG: Minä itse saatoin hänet teidän salonkiinne. + +KERTTU: Puhukaa minulle vielä hiukan aatteistanne. Miksi jätitte ne +kesken? + +GRANSKOG: Mitä voin minä yksin! + +KERTTU: Sanotaan, että yksinäisin on voimakkain. + +GRANSKOG: Niin onkin. Minä olen niin voimakas, ettei aatteet minulle +merkitse mitään, yhtä vähän kuin tunteetkaan. Minä tutkin niitä muissa, +mutta minulla itselläni niitä ei ole. + +KERTTU: Ja sitä te kutsutte voimaksi? + +GRANSKOG: Miksei. Voimakkain on se, joka on rauhallisin. Ja minun +rauhaani ei mikään mahti maailmassa voi häiritä. + +KERTTU: Mistä asti te olette niin rauhallinen? + +GRANSKOG: Siitä illasta, jolloin minä vapisin teidän edessänne. Teidän +sanastanne riippui elämä ja kuolema. Te tiedätte, mitä te minulle +sanoitte. Minä menin kotiini ja heittäysin nukkumaan. Kun minä +seuraavana aamuna heräsin, olin minä kuin olisin nukkunut vuosisadan. +Eilinen ilta tuntui minusta kaukaiselta unelta ja unelta tuntui myös +koko aika siitä asti kuin olin teidän ensi kerran nähnyt. Ensi kerran +vuosien jännityksen jälkeen tunsin minä itseni jälleen iloiseksi ja +rauhalliseksi. Minä en tiennyt vielä silloin, että se oli kuoleman +rauhaa. Tunnetteko te sen rauhan, Gertrud? Se on hyvä rauha. Hah, hah. + +KERTTU purskahtaa itkuun. + +GRANSKOG: Älkää itkekö! Ei se maksa vaivaa. Näin on paras. + +KERTTU: Te osaatte hyvin puhua, arkkitehti Granskog. + +GRANSKOG: Niin, näettekös, minä olen Johan Wilhelmin veli. Hän osasi +puhua vielä paljoa paremmin. + +KERTTU: Herra arkkitehti: Miksi te tulitte minun luokseni? + +GRANSKOG: En samasta syystä kuin viime kerralla. Muistatteko te sen +kerran, Gertrud? + +KERTTU: Sillä kertaa te olitte hävytön. Vaikka tiesitte, että minulla +juuri oli ollut niin suuria suruja. + +GRANSKOG: Siksipä juuri. Minulle kerrottiin, että Johan Wilhelm oli +tullut hulluksi. Kuka hän on? kysyin minä itseltäni. Ahaa, hän on +minun entisen flammani mies. Minä tulin teitä lohduttamaan. +Myötätuntoisuuteni merkiksi otin minä teitä vyötäisestä kiinni ja +suutelin teitä. Silloin ajoitte te minut ulos. Se huvitti minua +sanomattomasti. + +KERTTU: Voiko ihmisen sydän tulla noin kovaksi? + +GRANSKOG: Voi, kun siitä hiotaan pois kaikki, mikä ihmisen ihmiseksi +tekee. Minun sydämmeni on niin kova, että sillä voisi lasia leikata. + +KERTTU: Minua te ainakin voitte sillä leikata, sen te olette +osoittanut. Lääkäriksi teidän olisi pitänyt ruveta. + +GRANSKOG: Niin olisikin. Mikä nautinto leikata mätänevää lihaa! -- Koko +maailma on mätänevää lihaa. + +KERTTU: Niin, koko maailma on mätänevää lihaa. + +GRANSKOG: Jos te olette sen tuntenut, niin te ette sano sitä noin +surullisella äänellä. Ettekö te tunne, kuinka kaikki palaa teidän +ympärillänne. Ihmiset, kansat, valtiot, yhteiskunnat. Ettekö te tunne +kuinka te itsekin palatte? Kaikki tuntevat sen, mutta vain harvat +uskaltavat sen itselleen tunnustaa, toisilleen ei kukaan. Sillä silloin +olisi kaiken loppu. + +KERTTU: Loppuuko kaikki? + +GRANSKOG: Ei, on jotakin joka jää. + +KERTTU: Mitä se on? + +GRANSKOG: Kohtalon laki. Tunnetteko te sen painon, Gertrud? + +KERTTU: Tunnen. Mutta minä tahdon sen ravistaa hartioiltani. Olemmehan +me jälleen kahden. + +GRANSKOG: Gertrud. Sinä unohdat tuon kolmannen. + +KERTTU: Niin, niin, minä unohdin kolmannen. -- Meidän takanamme seisoo +harmaja vuori. Näettekö te sen, herra arkkitehti! + +GRANSKOG: Näen, ja tunnen kuin se tulisi aina lähemmäksi ja lähemmäksi. + +KERTTU: Ja vyöryisi meidän ylitsemme. + +GRANSKOG: Ja vyöryisi meidän ylitsemme. -- Niin. + +KERTTU: Nyt on aika lähteä. Te jäätte tänne, he eivät saa nähdä meitä +yhdessä tuolla alhaalla. + +GRANSKOG: Kuten tahdotte. + +KERTTU: Hyvästi. Kiitos tästä illasta. + +Esirippu. + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +Budoaari. _Alli_ peilin edessä pukuaan järjestämässä. _Kerttu_ istuu +pienen kirjoituspöydän ääressä. + +ALLI: Mitä sinä kirjoitat, Kerttu? + +KERTTU: Muutamia kirjeitä. + +ALLI: Kirjoitatko sinä iso-äidille? + +KERTTU: Kirjoitan. + +ALLI: Muista nyt sanoa minultakin terveisiä ja kysyä, kuinka minun +pikku Mustini jaksaa? Minulla on sitä niin ikävä. Muistatko? + +KERTTU: Sinä saat sen itse lisätä. Minä jätän viimeisen sivun tyhjäksi. + +ALLE: Täti Almalle sinä et ole pitkään aikaan kirjoittanut. + +KERTTU: Minä kirjoitan nyt hänellekin. Sanonko minä hänellekin +terveisiä? + +ALLI: Sano, ja sano että kesä on kohta käsissä. Hän niin ikävöi minua. +Eilen kuulin minä jo ensimmäisen kiurun. Muistatko sinä nyt sanoa sen? + +KERTTU: Kyllä minä muistan kaikki. + +ALLI: Kuule, Kerttu, mihinkä sinä menit eilen konsertin jälkeen? + +KERTTU: Minä olin kutsuttu illalliselle. + +ALLI: Etkä sanonut minulle mitään. Minä odotin sinua niin kauvan, että +luulin sinun jo menneen toista tietä kotiin. Siinä tapasi minut +maisteri Lumme, ja me kävelimme vielä hetkisen pitkin sataman vartta. +Ilta oli niin kaunis. Eikö totta? + +KERTTU: Taisi olla. + +ALLI: Oli niin kaunis. Kuu paistoi ja puut näyttivät niin suurilta ja +pelottavilta. Mutta en minä pelännyt. + +KERTTU: Mitäpä sinä olisit pelännyt? + +ALLI: En tiedä. Välistä minä pelkään aivan tyhjästä. Nyt en minä +esimerkiksi ollenkaan tahtoisi uskaltaa mennä junalle. + +KERTTU: Mutta Maijuhan tulee sinua saattamaan. + +ALLI: Vaikka. Sinäkin olet niin vakavan näköinen aivan kuin sinä +pelkäisit jotakin. Mitä sinä pelkäät? + +KERTTU: Mitä minun pikku palleroiseni lepertelee! Minä en pelkää muuta +kuin että sinä myöhästyt junalta. + +ALLI: Eihän kello ole vielä kuin 1/2 8. Ja miksi sinä olet muuttanut +mustan pukusi tuohon punertavaan? Sinähän sanoit ennen, että tulisit +käyttämään mustaa kuolemaasi asti. + +KERTTU: Niin minä sanoin. + +ALLI: Etkä pidä sanaasi? Mikä luonne sinä olet? Eipä sillä, ettei +punainen sinulle soveltuisi. Se sopii sinulle vielä paljon paremmin +kuin musta. Sinulla on niin kalpea iho. Voi, jos minullakin olisi noin +kalpeat posket! Kun minulla on tällaiset palliposket. + +KERTTU: Odota, hyvä sisko, kyllä ne vielä kalpenevat. + +ALLI: Se on niin ylhäistä. Kaikilla ylhäisillä on kalpea iho. Tunnetko +sinä Elna von Birken! + +KERTTU: Tunnen. + +ALLI: Hänellä on iho aivan kuin lunta, ja siksi kaikki herrat häntä +niin hakkailevat. Jos minäkin olisin niin kalpea, olisi minullakin yhtä +paljon ihailijoita. + +KERTTU: Ja mitähän sinä niillä tekisit? + +ALLI: Antaisin rukkaset kaikille. + +KERTTU: Ohoh! Eikö sinua ollenkaan säälittäisi? + +ALLI: Ei ollenkaan. Se olisi minusta kovin lystiä. Herrat ovat niin +hassuja. + +KERTTU: Elä nyt toki! Ja keneltä sinä olet tuon oppinut? + +ALLI: Niinkuin minä en sitä itsestänikin tietäisi. Sinä pidät minua yhä +lapsena. + +KERTTU: Minäs minun pitäisi sinua muuna pitää. Minun oma rakas pikkunen +palleroiseni! + +ALLI: Niin sinä sanot. Mutta jos minä sanoisin sinulle jotakin, niin +sinä lentäisit selällesi. Et sinä tiedä, mitä minä tiedän. + +KERTTU: Ja mitä sinä nyt taas luulet tietäväsi! + +ALLI: Niin. Et sinä tiedä mitä minulle on tapahtunut? + +KERTTU: Tapahtunut? + +ALLI: Niin; jotakin sellaista, jota sinä et voi aavistaakaan. + +KERTTU: Enkö voi aavistaakaan? + +ALLI: Et. -- Muistatko, kuinka minä ennen aina kyselin sinulta, miltä +tuntuu kun kositaan? + +KERTTU: Muistan. + +ALLI: Sinä olit niin mahtava olevinasi etkä ruvennut koskaan +selittämään. + +KERTTU: Kyllä elämä senkin selittää sinulle aikoinaan. + +ALLI: Mitäs sinä sanoisit, jos se olisi jo selittänyt? + +KERTTU: Joutavia. + +ALLI: Sinä suututat minua vain sen vuoksi, että saisit tietää kaikki. +Mutta minä en olekaan niin tuhma kuin luulet. Minä en anna narrata +itseäni. + +KERTTU: Se on oikein. + +ALLI: Vai etkö sinä todellakaan usko, että kukaan voisi minua kosia! + +KERTTU: Uskon hyvinkin, -- mutta vast'edes. + +ALLI: Vast'edes! Sinä nyt olet niin inhoittava kuin suinkin. Sinun +kanssasi ei voi vakavasti puhua. + +KERTTU: Älä kiivastu siskokulta. Kosijat ovat hyvät vast'edeskin +olemassa. + +ALLI: Mutta kun hän _on_ kosinut! + +KERTTU: Hän! Onko hän kosinut sinua? + +ALLI: On kyllä. Ja juuri eilen. + +KERTTU: Hyvä Jumala! + +ALLI: Uskotko nyt vai pitääkö sinulle vielä olla vieraitamiehiä? + +KERTTU: Minua onnetonta! Ja minä kun luulin myös kerran voivani leikkiä +kohtaloa! + +ALLI: Ei sinun siitä noin tarvitse säikähtää. Minä annoin rukkaset. + +KERTTU: Rukkaset? Sinä! + +ALLI: Minä juuri. Minä sanoin: hyvin ikävää, maisteri -- + +KERTTU: Maisteri? + +ALLI: Lumme, mutta tällä kertaa te olette erehtynyt. Hän tuli niin +onnettoman näköiseksi, että minä ihan olin nauruun purskahtaa. Mutta +hillitsin minä sentään itseni. + +KERTTU: Jumalan kiitos! + +ALLI: Vai luulitko sinä, että minä olisin niin hullu ja tarttuisin +ensimmäiseen koukkuun? E-ohoh! Ja tästälähin minä kyllä tiedän, miten +semmoisessa tilaisuudessa on meneteltävä. + +KERTTU: Mutta jos se olisi ollut arkkitehti Granskog? Olisitko sinä +hänellekin antanut rukkaset? + +ALLI: Kuka tietää! + +KERTTU: Ja jos hän sinua huomenna kosisi? Mitä sinä vastaisit hänelle +silloin? Mitä? + +ALLI: Että hän olkoon hyvä ja pitäköön vähän pienempää suuta, vaikka +onkin niin paljon lukenut ja matkustanut. Ei hänen silti tarvitse noin +ylvästellä eikä kohdella muita ihmisiä niinkuin pikku lapsia. + +KERTTU: Sanoisitko sinä hänelle niin? + +ALLI: Miksen. En minä häntä pelkää. + +KERTTU: Älä sano niin. Hän on vaarallinen mies. Hän voi tehdä mitä +tahansa. + +ALLI: Pyh! Hän on niinkuin kaikki muutkin herrat. Ulkoapäin he kyllä +ovat niin komeita ja koppavia, mutta kun katsoo heidän sisälleen, niin +näkee, että he ovat kaikki arkoja ja ujoja kuin koulupojat. Ei heidän +kanssaan voi muuta kuin skoijata! + +KERTTU: Sinustahan on tainnut tullakin aika skoijarityttö! + +ALLI: Entä sitten. Antaahan nyt tulla sen sinun arkkitehtisi! Minä +koketeeraan hänelle niin ettei hän tiedä enää tälle maailmalle. + +KERTTU: Siihen sinulla tuskin on enää tilaisuutta. Hän matkustaa +ulkomaille. + +ALLI: Aha. Se on ero asiassa. -- Mutta anna, että minä nyt lopetan sen +iso-äidin kirjeen. Missä viimeinen sivu? + +KERTTU: Se ei näy jääneenkään tyhjäksi. + +ALLI: Niinpä pistän minä terveiseni tänne laitaan. Mutta mikä tuo on? +Mustepilkku! Kyllä sinäkin klottaat! + +KERTTU: Joudu nyt. Kello on kahtakymmentä vailla. + +ALLI: Eihän tästä ole asemalle kuin pari askelta ja minulla on jo +piletti. -- Tämähän on koko pöytä märkä. Sinä olet itkenyt? + +KERTTU: Mitä joutavia! Kukista varmaan on karissut. + +ALLI: Kuule, Kerttu, sinä olet itkenyt. Näytäppäs silmäsi. Sinähän +itket vieläkin. Mikä sinun on? + +KERTTU: Alli, minun rakas, pikku, kulta siskoni! + +ALLI: Mikä sinun on? -- Muistitko sinä jälleen _häntä_? Tietysti sinä +muistit. Elä muistele häntä, kun ei se kuitenkaan enää mitään auta. +Miksi ei hyvä Jumala salli hänen kuolla? Se olisi meille kaikille +parempi. + +KERTTU: Niin, se olisi parasta meille kaikille. + +ALLI: Eivätkö lääkärit ole sanoneet, että hän tulee kuolemaan äkkiä? +Ilman mitään kipuja? + +KERTTU: Kenestä sinä puhut? + +ALLI: Johan Wilhelmistä tietysti. + +KERTTU: Ah, niin, niin: ilman mitään kipuja. + +ALLI: En minä nyt voi lähteä, kun sinä olet noin hermostunut. Minä jään +kotiin. + +KERTTU: Ei, ei, kyllä sinun täytyy lähteä. He odottavat sinua. Eikä +minua mikään vaivaa. Minä olen vain vähän väsynyt eilisen konsertin +jälkeen. + +ALLI: Ja sitten rupeat sinä vielä kirjeitä kirjoittamaan! Kuulepas, +minun täytyykin ruveta sinusta pitämään huolta niinkuin pikku lapsesta. +Kerttu: nyt sinun täytyy heti mennä nukkumaan. + +KERTTU: Kyllä, kyllä, kunhan sinä vain lähdet. + +ALLI: Ja nukkua oikein kauvan. Ymmärrätkö + +KERTTU: Minä aionkin nukkua sekä kauvan että hyvin. + +ALLI: Se on hyvä se. Ja sitten sinun pitää ruveta tekemään jotakin +työtä. Ei se käy, että sinä vain laiskana lojut. Kävisit edes +keittokoulua niinkuin minä. + +KERTTU: Siihen minä todellakin olen jo liian vanha. + +ALLI: Et saa sanoa niin. Ihminen ei ole koskaan liian vanha oppimaan. +Keksi sitten jotakin muuta. Rupea esimerkiksi lapsia opettamaan. Se +sopisi sinulle! + +KERTTU: Kyllä, kyllä, mutta nyt on kello jo kymmentä vailla. + +ALLI: Herrajesta! Hyvästi sitten! Huomenillalla minä tulen takaisin. + +KERTTU: Minun oma pikkuinen kullanmuruni! Hymyllä tulet sinä maailman +voittamaan. Jos sinua joskus murheet kohtaavat, niin pudistat sinä ne +päältäsi kuin kastehelmet. + +ALLI: Mitä sinä nyt puhut? Mitkä murheet? + +KERTTU: Ole onnellinen ja iloinen. Levitä ympärillesi lämpöä ja valoa. +Mutta muistele joskus myös kaipauksella synkkää sisartasi. + +ALLI: Tietysti minä sinua muistan. Mutta nyt minulle tulee turkasen +kiire. Vienkö minä samalla nämä kirjeet postiin? + +KERTTU: Vie -- minä tulen sinua eteiseen saattamaan. (Molemmat pois. +Näyttämö on hetkisen aikaa tyhjä. Hetken jälkeen palajaa _Kerttu_ +kantaen tarjotinta. Tarjottimella on pullo viiniä ja kaksi lasia. Hän +asettaa ne pöydälle, menee peilin ääreen, pistää ruusun hivuksiinsa ja +heittäytyy vihdoin sohvalle silmät ovelle tuijottavina.) + +GRANSKOG: Anteeksi, ovi oli auki. + +KERTTU: Minä jätin sen auki. Olkaa hyvä ja istukaa. (Hiljaisuus.) Me +olemme kaksin kotona. Maiju meni Allia saattamaan. + +GRANSKOG: Jahah. + +KERTTU: Minä annoin hänelle luvan olla poissa koko illan. + +GRANSKOG: Jahah. + +KERTTU. Minä sain teidän kirjeenne. + +GRANSKOG: Ja minä teidän. + +KERTTU: Te ilmoitatte matkustavanne ulkomaille jälleen. + +GRANSKOG: Ja te kutsuitte minut jäähyväisiä ottamaan. + +KERTTU: Ettekö juo viiniä? Muuta minulla ei ole tarjottavaa. + +GRANSKOG: Kiitos. + +KERTTU: Mutta ennen kuin me kilistämme, sallikaa minun sanoa teille +jotakin: viinissä on myrkkyä. + +GRANSKOG: Sen parempi. Mutta minä tunnen erään toisen lauseparren, joka +sanoo: viinissä on totuus. + +KERTTU: Minä pyydän, älkää laskeko leikkiä, herra arkkitehti. Se on +totta mitä minä sanon. + +GRANSKOG: Minä uskon sen. Maljanne! + +KERTTU: Ettekö pelkää? + +GRANSKOG: En. + +KERTTU: Onko elämä teille niin vähästä arvosta? + +GRANSKOG: Kysyttekö _te_ sitä minulta? + +KERTTU: Otaksukaa, että joku toinen kysyisi teiltä niin. Mitä te +hänelle vastaisitte? + +GRANSKOG: Minä kysyisin häneltä vastaan: Mikä vaatii minua elämään? + +KERTTU: Taiteenne. + +GRANSKOG: Taiteilija en minä ole ollut enää pitkään aikaan, vain +viivoittaja. Viivoittajia tulee kyllä minun jälkeenikin. + +KERTTU: Isänmaanne. + +GRANSKOG: Tämä maa ei tarvitse sataan vuoteen muita kuin viivoittajia. + +KERTTU: Entä jos minä vaadin? + +GRANSKOG: Vaatisitteko te minua elämään? Ette suinkaan. + +KERTTU: Miksei. + +GRANSKOG: Ja kuitenkin tarjootte te minulle myrkytettyä viiniä. + +KERTTU: Minusta oli niin lysti esiintyä teidän henkenne pelastajana. Ja +sitäpaitsi: minä luulen, että me kaksi ymmärrämme toisiamme parhaiten +myrkkypikari edessämme. + +GRANSKOG: Ymmärtäkäämme siis toisiamme. + +KERTTU: Minä uskon, että te rakastatte minua. + +GRANSKOG: Alku on hyvä. + +KERTTU: Mutta uskokaa te myös, että minä rakastan teitä. + +GRANSKOG: Sitä on minun hiukan vaikea uskoa. + +KERTTU: Huomatkaa: me puhumme myrkkymalja edessämme. Minä olen teitä +aina rakastanut. + +GRANSKOG: Onko se totta? + +KERTTU: On. + +GRANSKOG: Miksi Herran nimessä te sitten menitte naimisiin Johan +Wilhelmin kanssa? + +KERTTU ei vastaa. + +GRANSKOG: Vastatkaa! Minulla on oikeus se tietää. + +KERTTU: Kuinka minä voisin vastata! Se, mitä te kysytte, kuuluu niihin +ikuisiin maailman arvoituksiin, joita me emme koskaan voi selittää. + +GRANSKOG: Siispä täytyy minun koettaa. Oliko se uhmaa? + +KERTTU: Ehkä. + +GRANSKOG: Vai vihaa? + +KERTTU: Ehkä sitäkin. Minä vihasin teitä siihen aikaan enempi kuin +ketään muuta ihmistä maailmassa. + +GRANSKOG: Ja miksi? + +KERTTU: Siksi, että minä tunsin olevani teidän vallassanne. + +GRANSKOG: Te? Olitteko te minun vallassani? + +KERTTU: Olin. Mutta te ette käyttänyt valtaanne, ja siksi juuri minä +teitä vihasinkin. + +GRANSKOG: Tunnustinhan minä teille rakkauteni. + +KERTTU: Tunnustitte -- ja jätitte minut siihen seisomaan. Silloin olisin +minä tahtonut repiä teiltä silmät päästä. + +GRANSKOG: Te olette kummallinen ihminen. Ja kuitenkin sanotte te +rakastaneenne Johan Wilhelmiä? + +KERTTU: Minä luulin sitä rakkaudeksi. Minä olen näinä kahtena yönä +miettinyt niin paljon. En minä ole häntä ikinä rakastanut. + +GRANSKOG: Mutta te teitte hänet onnelliseksi. + +KERTTU: Johan Wilhelm parka! Hän tyytyi niin vähään. + +GRANSKOG: Siihen olisi tyytyneet kaiken maailman kuninkaat ja keisarit. + +KERTTU: Hän tyytyi muruihin. + +GRANSKOG: Ja oletteko varma, että hän sai vain muruja. + +KERTTU: Olen. Kun minä toissapäivänä kuulin Allin puhuvan, niin minä +säikähdin omaa itseäni. + +GRANSKOG: Mistä hän puhui? + +KERTTU: Hän puhui siitä miehestä, josta hän uneksi. Ja minä huomasin, +että se oli sama mies, josta minäkin kerran olin uneksinut. + +GRANSKOG: Pitääkö minun punastua? + +KERTTU: Ei. Ei se ole tarpeellista. Minulta on unelmien aika ijäksi +mennyt. + +GRANSKOG: Mutta Alli? Minun täytyy kysyä teiltä neuvoa? + +KERTTU: Ei teidän enää tarvitse hänestä huolehtia. Hän on pelastettu. + +GRANSKOG: Kuka on hänet pelastanut? + +KERTTU: Maisteri Lumme, joka eilen illalla saattoi hänet kotiin. Hän on +kosinut Allia. + +GRANSKOG: Ja saanut kukkaset? Sepä hauskaa. + +KERTTU. Ei kuin rukkaset. + +GRANSKOG: Ohoh! + +KERTTU: Ja nyt on Alli valmis antamaan rukkaset jokaiselle, joka vain +hänen tiellensä astuu. + +GRANSKOG: Soo? + +KERTTU: Niin, sillä nyt hän tuntee herrat. + +GRANSKOG: Sehän on ihanaa. + +KERTTU: Eikö hän ole herttainen lapsi? + +GRANSKOG: On. + +KERTTU: Ja hänen rauhansa te olisitte hennonnut rikkoa? + +GRANSKOG: Minä olisin todellakin mennyt naimisiin hänen kanssaan. + +KERTTU: Olisitteko? + +GRANSKOG: Olisin. Mutta koska asiat ovat näin kääntyneet, niin on +minunkin roolini tässä talossa loppunut. + +KERTTU: Te aiotte lähteä? + +GRANSKOG: Niin. + +KERTTU: Mihin te aiotte lähteä? + +GRANSKOG: Ensin hotelliin ja sitten ulkomaille. Minä en tule enää +koskaan kotimaahan palaamaan. + +KERTTU: Ette koskaan? + +GRANSKOG: En. Minun läsnäoloni ei tule teitä enää koskaan kiusaamaan. + +KERTTU: Arkkitehti Granskog: Emmekö voi olla ystäviä? + +GRANSKOG: Voimme. Siksi juuri minä lähden. + +KERTTU: Tuota minä en ymmärrä. + +GRANSKOG: On ollut aikoja, jolloin minä olen halveksinut teitä enemmän +kuin pahinta lutkaa kadulla. Nyt minä olen jälleen oppinut +kunnioittamaan teitä. Minä olen jälleen nähnyt nuoruuteni ihanteen. + +KERTTU: Minun mielestäni meillä juuri nyt voisi olla paljokin hupia +toisistamme, nyt kun me olemme oppineet tuntemaan toisemme. + +GRANSKOG: Me olemme liian vanhoja huvittelemaan, Gertrud. + +KERTTU: Meillä voisi olla niin hauskaa yhdessä. Me eläisimme täällä +kaikessa hiljaisuudessa sisareni kanssa, te kävisitte illoin meillä +teetä juomassa, me keskustelisimme vanhoista ajoista ja väittelisimme +uusien aikojen ajatuksista. Te olisitte minulle kohtelias kuin +gustaviaani ja lähtiessänne te aina suutelisitte minua kädelle. Eikö +teitä huvittaisi sellainen elämä? + +GRANSKOG: Se olisi elämää päivänlaskun jälkeen. + +KERTTU: Te ette välitä siis minun ystävyydestäni? + +GRANSKOG: Paljonkin. Mutta se, joka kerran on aurinkoon katsonut, -- +luuletteko, että hän enää muuta valoa näkee? Minun silmäni ovat +huienneet jo nuoruudessa. + +KERTTU: Viktor! Olenko minä ollut sinun aurinkosi? + +GRANSKOG: Olet. + +KERTTU: Sano se vielä kerran, ennenkuin lähdet. Tuhat tuhatta kertaa +tahdon minä sen sinun suustasi kuulla. + +GRANSKOG: Kaikki kaikessa olet sinä minulle ollut, enkä minä olisi +mitään ilman sinua. Minun elämäni juoksun olet sinä määrännyt, ja mitä +minä kulloinkin luulin sinun oikeana pitävän, sitä olen minä tehnyt. +Nuorukaisena, miehenä olen minä sinua rakastanut, ja nyt rakastan minä +sinua niinkuin vanha ukko vaimovainajansa muistoa rakastaa. Sinä olet +antanut minulle kaikki, mitä elämällä meille ihmisille on annettavaa: +iloa ja surua, rakkautta ja vihaa, ylpeyttä ja ylenkatsetta, tyyntä ja +myrskyä. Ja sinä olet antanut minulle vihdoin kuoleman rauhan. Kiitos +kaikesta, Gertrud. + +KERTTU: Suutele siis minua ja lähde! Lähde kuin merimies morsiamensa +luota. + +(Syleilevät. Granskog lähtee.) + +KERTTU: Viktor! + +GRANSKOG: Gertrud! (Syleilevät jälleen.) + +KERTTU: Sano, tahdothan sinä muistella minua lempeydellä. + +GRANSKOG: Kuinka en minä sinua lempeydellä muistelisi! + +KERTTU: Voitko sinä antaa minulle anteeksi? + +GRANSKOG: Mitä olisi minulla sinulle anteeksi annettavaa! Sinä minun +sydämeni sielu! + +KERTTU: Minä olen murtanut sinun elämäsi onnen. + +GRANSKOG: Et sinä ole sitä murtanut, vaan kohtalo. + +KERTTU: Me olimme luodut toisillemme. + +GRANSKOG: Kohtalo leikkii meidän kanssamme kuin tuuli kuivaneilla +lehdillä. Huomaatko sinä sen, Gertrud? + +KERTTU: Ei minun kanssani enää. + +GRANSKOG: Eikä minun. + +KERTTU: Viktor! + +GRANSKOG: Mitä? Mikä sinun on? + +KERTTU: Minä tunsin jotain kovaa sinun povellasi? Mikä se on? + +GRANSKOG: Mistä sinä olet noin saanut sormesi musteeseen, armaani? +Katso nyt! + +KERTTU: Minä aavistan -- Viktor! katso minua silmiin? + +GRANSKOG: Mitä sinä aavistat? + +KERTTU: Onko se revolveri? + +GRANSKOG: Kaikkea sinun päähäsi juolahtaakin! + +KERTTU: Viktor! Sinä aiot mennä ja surmata itsesi tänä yönä! + +GRANSKOG: Minä vannon: se ei ole revolveri! + +KERTTU: Sinä voit vannoa väärin minun tähteni. Anna se minulle! + +GRANSKOG: Se on vain eräs kirjelipas. + +KERTTU: Anna se minulle. + +GRANSKOG: Se ei ole minun. + +KERTTU: Kenenkä se on? + +GRANSKOG: Johan Wilhelmin. + +KERTTU: Sitä suurempi syy on minulla tietää. + +GRANSKOG: Salli minun ensin selittää -- + +KERTTU: Viktor: oletko sinä koskaan minua rakastanut? + +GRANSKOG: Elä kysy minulta noin! Elä kysy minulta noin! + +KERTTU: Suuteloillani minä sinun suusi suljen, ja käsivarsillani minä +sinun kätesi vangitsen. Katso, näin minä vangitsen sinut. + +GRANSKOG: Sinä saat tämän lippaan. Sinä saat, kuuletko, sinä saat sen. + +KERTTU: Mitä minä huolin sinun lippaistasi, sinä ylpeä mies! Sinut +itsesi minä tahdon, sinun, lämpimän veresi minä tahdon. Haa, sinä +kalpenet, armas! Tunnetko sinä vampyyrin huulet? + +GRANSKOG: Onko nyt maailman yö? + +KERTTU: On. Me olemme kaksin. Ei kukaan näe meitä. Ei muut kuin +yölamppu. Tunnetko sinä sen ruusunpunaisen valon? Sulje silmäsi -- ja +minä kuiskaan sen sinun korvaasi: jää tänne aamunkoittoon asti! + +GRANSKOG: Minulla ei ole tahtoa enää. + +KERTTU: Niinpä olen minä sinun tahtosi, istu ja iloitse! Tahdotko sinä +viiniä? Se on myrkytettyä, mutta mitä se tekee. Rakkaus on myrkyttänyt +meidät, miksemme voisi me myrkyttää rakkautta! Huomenna tahi +ylihuomenna, kerran me kuolemme kuitenkin. Miksemme voisi kuolla +rakkautemme yönä. + +GRANSKOG: Kuolkaamme! + +KERTTU: Odota, et sinä noin saa kuolla! Ruusu rinnassa pitää sinun +elämästä erota. Kas noin. Ja nyt! + +GRANSKOG: Maljasi, Gertrud! + +KERTTU: Maljasi, Viktor! Pohjaan! + +GRANSKOG: Pohjaan! (Juovat.) + +KERTTU: Ennen aamunkoittoa me olemme kuolleet. + +GRANSKOG: Siis yksi autuuden yö! + +KERTTU: Ja tuskan. Tule ja suutele minua. + +GRANSKOG: Minun nuoruuteni morsian! + +KERTTU: Sinä paha, paha poika, miksi tahdoit sinä kuolla yksin? + +GRANSKOG: Sinä hyvä, hyvä tyttö, niiksi tahdoit sinä minua seurata? +(Suutelevat. Ovikello helähtää.) + +KERTTU: Se on Alli. + +GRANSKOG: Herra Jumala! + +KERTTU: Hän on varmaan myöhästynyt junalta. Hän ei saa nähdä sinua. +Minä menen häntä vastaan. (Menee ja palaa hetken päästä takaisin kirje +kädessä.) Se oli vaan joku vahtimestari. Mitä on maailmalla minulle +vielä ilmoitettavaa? (Aukaisee kirjeen ja vaipuu parahtaen +nojatuoliin.) + +GRANSKOG: Mitä se on? + +KERTTU: Hän on kuollut. + +GRANSKOG: Kuka? + +KERTTU: Johan Wilhelm. Tunti sitten. Halvaukseen. + +GRANSKOG: Tänä yönä tekee siis kuolema heinää. + +KERTTU: Hän tahtoi kuolla meidän kanssamme. Viktor! Minne sinä menet? + +GRANSKOG: Hyvästi Gertrud! + +KERTTU: Älä jätä minua yksin! Älä jätä minua. Minua niin pelottaa. + +GRANSKOG: Meidän täytyy nyt erota. + +KERTTU: Täytyykö meidän nyt kuolla? En minä uskalla kuolla yksin. +(Parahtaa äkkiä.) Tuossa hän on! + +GRANSKOG: Kuka? + +KERTTU: Johan Wilhelm! Etkö sinä näe häntä. Hän seisoo meidän +välillämme. + +GRANSKOG: Sinä hourit. Katso ylös, ei täällä ole mitään. + +KERTTU: Se oli siis hänen varjonsa. Minä näin hänet niin selvään, +Viktor: kumpi meistä on hänet murhannut? + +GRANSKOG: Murhannut? + +KERTTU: Kun hän ei saa kuolemassakaan rauhaa. Kumpi meistä on tehnyt +hänet hulluksi? + +GRANSKOG: Ei kumpikaan. (Ottaa lippaan taskustaan.) Täällä on hänen +hulluksi tekijänsä. + +KERTTU: Se oli siis totta? + +GRANSKOG: Oli. Sinun luvallasi, Gertrud. + +(Pistää paperit kynttilän liekkiin.) + +KERTTU nyykähyttää päätään. + +GRANSKOG: Hän oli hyvä, mutta heikko. + +KERTTU: Niin, niin. Mitä te sanoittekaan? Minä en oikein kuullut. Ai, +te tahdoitte sanoa hyvää yötä. Niin, niin. Minuakin tuntuu väsyttävän. +Paljoko kello on? + +GRANSKOG: On jo myöhäistä. + +KERTTU: Hyvästi, kiitos käymästä. Missä Alli mahtaa olla, kun hän ei +tule jäähyväisiä sanomaan? Minä käsken hänet tänne? + +GRANSKOG: Alli on poissa. + +KERTTU: Aivan oikein, Johan Wilhelm nukkuu jo. Minun täytyy myös mennä +nukkumaan. Hyvästi, lanko! se on hauskaa, että meistä on tullut näin +hyvät ystävät. Muistatteko? Meillä oli ennen aina pientä kinaa. Jaa, +jaa, älkää kieltäkö sitä. + +GRANSKOG: Hyvää yötä, Gertrud. + +KERTTU: Hyvää yötä. Maiju tulee teitä eteiseen valaisemaan. (Menee +alkooviin.) Johan Wilhelm! (Vaipuu maahan.) + +Esirippu. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Tuonelan joutsen; Sota valosta; Johan +Wilhelm, by Eino Leino + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TUONELAN JOUTSEN *** + +***** This file should be named 18744-8.txt or 18744-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/1/8/7/4/18744/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/18744-8.zip b/18744-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..38129c8 --- /dev/null +++ b/18744-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..5df9375 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #18744 (https://www.gutenberg.org/ebooks/18744) |