initial commit of ebook 17931HEADmain

5 files changed, 5617 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/17931-8.txt b/17931-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..35352b0
--- /dev/null
+++ b/17931-8.txt
@@ -0,0 +1,5601 @@
+The Project Gutenberg EBook of Iltalampun ääressä II, by Aina
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Iltalampun ääressä II
+       Uusia kertomuksia
+
+Author: Aina
+
+Translator: Teuvo Pakkala
+
+Release Date: March 6, 2006 [EBook #17931]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ILTALAMPUN ÄÄRESSÄ II ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+ILTALAMPUN ÄÄRESSÄ II
+
+Uusia kertomuksia
+
+
+Kirj.
+
+Aina [Edith Forssman]
+
+
+Suomentanut Teuvo Pakkala
+
+
+Söderström ja Kumpp., Helsinki, 1895.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Koti
+Muistoruno
+Rakkaudesta
+Vanha Maija
+Taistelu olemassa olosta
+Isoäidin tanssikengät
+Liikalainen
+Tulevaisuuden eteen
+
+
+
+
+KOTI.
+
+Joulukertomus.
+
+
+    _Tervehtii jo meitä
+    Joulu armainen._ --
+
+-- Pyydän anteeksi, hyvä rouva, minä en huomannut teitä heti tässä
+tungoksessa, -- tohtori kumarsi ja ojensi nuorelle professorin rouvalle
+kätensä tervehdykseksi. -- Täällä junalla on todella sellainen tungos,
+kun kaikki ihmiset sulloutuvat matkalle aivan kuin hullut ja ihan kuin
+koko pitkänä vuonna ei olisi muuta sopivaa matkustuspäivää kuin
+joulukuun kahdeskymmenesneljäs päivä.
+
+-- Te laskette leikkiä, tohtori Nord. Onhan luonnollista, että kaikki
+haluavat kotia joululle.
+
+-- Joilla nimittäin on koti, rouvani. Minä en satu olemaan niitä
+valituita.
+
+-- Noo, minkävuoksi sitten olette meidän kanssamme täällä tungoksessa
+tänään? -- nuori rouva kysyi ja katsoi tohtoriin lapsellisilla,
+kirkkailla silmillään.
+
+-- Virkavelvollisuus vaatii, hyvä rouva. Minun pitää mennä tarkastamaan
+ruumista, kun nimittäin muuan vanha juoppo ukontynkä on tavattu
+hengettömänä hiekkakuopassa eivätkä asianomaiset ole voineet ymmärtää
+kuoleman syytä.
+
+-- Uh, niin inhoittavaa!
+
+-- Niin, anteeksi suoravaisuuteni, tiedättehän entuudestaan, että olen
+materialisti, joka otan elämän ja olot siltä kannalta. Mutta teillä
+varmaan on miellyttävämpi matkan päämaali; minne on matka, jos saan
+kysyä, lasten ja kukkasten kera?
+
+-- Me matkustamme kotia äitini luo, joululle lapsuuteni kotiin. Ja kun
+mieheni ei joutanut aikaisemmin lähtemään, niin lykkäytyi matkamme
+täksi päiväksi. Asemalta on vielä pitkä taival Koivuniemeen, joksi
+rakasta kotitaloani sanotaan, vaan hevoset ovat meitä vastassa, niin
+että kaikessa tapauksessa pääsemme perille joulukuusen sytytykselle!
+
+Hänen äänensä soi ihastusta ja silmistä ääretön, vaan salattu riemu
+loisti.
+
+Tohtori oli istahtanut vaunun sohvan päädylle ja loi terävillä
+silmillään tarkastavan katseen vastapäätä istuvan rouvan raikkaalle,
+heleälle ja nuorekkaalle muodolle.
+
+-- Katsokaas! -- professorin rouva sanoi, joka samassa kääntyi
+katsomaan ikkunasta, -- Tuollainen sankka lumisade. Maa pukeutuu
+juhlapukuun, ja kautta koko maan siunataan erinomaista rekikeliä.
+Pehmoinen, puhdas lumi on joulun runoutta, huurteisissa metsissä,
+joissa talvitaivaan tähdet kimaltelevat lumikiteissä, niissä on
+tunnelmaa; reki liukuu liukkailla teillä niinkuin satumaassa ja
+kulkusten helinä illan hiljaisuudessa on kuin kaukaista laulua
+jouluilosta tuhansissa kaukaisissa kodeissa Suomen syrjäisillä
+seuduilla.
+
+Tohtori katsoi häneen hymyillen:
+
+-- Tehän runoilette, hyvä rouva!
+
+-- En ensinkään, minä vain kerron, miltä tuntuu matkustaa kotia. Sitten
+naimisiin tultuani en ole ollut joulua äitini luona -- kaikki muistoni
+ovat kouluajoilta, kun tultiin kotia juhlille. On ollut aina mitä
+estettä milloinkin joulumatkalle, etupäässä pienten lastemme hoito,
+vaan kaiken aikaa olen ikävöinyt sinne, hyvänen aika miten olen
+kaihonnut! -- Hän puristi kätensä yhteen ja katseli ohikiitäviä
+seutuja: -- Minusta tuntuu, että juna menee niin hitaasti. -- Hän
+hymyili ja nyökytti päätään professorille, joka istui sohvalla toisella
+puolen vaunua ja huvitteli vanhinta lastansa -- vaaleaveristä,
+viisivuotiasta poikaa -- näyttämällä ja selittämällä kuvia muutamasta
+joululehdestä.
+
+-- Miehenikin ikävöipi maalle -- sanoi nuori rouva hyväilevällä
+äänellä. -- Hän tarvitsee lepoa ankaran työnsä jälkeen, ja siellä
+kotonani onkin niin suloisen rauhallista. Te hymyilette minulle, herra
+tohtori. Teistä on innostukseni naurettavaa ja käsittämätöntä, sen näen
+ivallisesta katseestanne, vaan suokaa anteeksi, minä en tänään voi
+ajatella enkä puhella muusta kuin yhdestä ainoasta asiasta!
+
+-- Enhän minä naura, rouvaseni, minä vain istun ihmetellen tuota
+kummallista koti-ikävää; olisi todella hauska voida tutkia sitä
+pienempiä osiansa myöten.
+
+-- Eikö teillä ole koskaan ollut kotia?
+
+-- Sanokaamme sitä suojapaikaksi, hyvä rouva, mitä eläimellinen
+olentoni on pitänyt olinpaikkanansa.
+
+-- Koditon, oh Jumalani! -- hän otti kiihkoisesti syliinsä
+kaksivuotiaan lapsensa, joka nojaili hänen syliään vasten, ja puristi
+lapsen rinnoilleen, -- minä säälin teitä, herra tohtori, teiltä on
+puuttunut paras, mitä maailmassa on! Nähkääs, hän, jolla on ollut hyvä
+koti -- joutukoonpa sitte mihin maailman kolkkaan tahansa -- on aina
+sydämessään säilyttävä tämän kodin muiston, hän aina ikävöipi sinne
+takaisin ja läpi elämän surujen ja ilojen, vastusten ja pettyneiden
+toiveitten -- vielä läpi epätoivon synkän yön kodin muisto loistaa kuin
+tähti, kun jo kaikki muu on pimentynyt.
+
+-- Nyt te taas haaveilette, hyvä rouva!
+
+-- En lainkaan, se on puhdasta totta, minähän itse tiedän minkä
+arvoinen sellainen koti on; sen ympärillä kiertävät puhtaimmat,
+kauniimmat muistoni, muistot äidin vaalinnasta, isänrakkaudesta,
+siskoelämästä ja lapsuuden riemuista. Minkä aurinko on kukalle, on hyvä
+koti pienelle ihmistaimelle, joka ainoastaan kodin turvissa ja
+vaikutuksen alaisena voi kehittyä siksi, mikä sen tarkoituksena on.
+
+-- Teidän ajatuksenne mukaan ei siis koditon ole täysin normaali?
+
+-- Niin pitkälle en mene -- vastasi rouva nauraen -- minä tahdoin
+ainoastaan sanoa, että hän saa väärän suunnan ja että monet suuret
+kyvyt hänessä jäävät kehittämättä, myöskin puuttuu häneltä edellytyksiä
+-- esim. onnensa luomiseen! Hän on lapsuudessaan menettänyt kalliita
+etuja, joiden takaisin saamiseen vaaditaan pitkää elämän taistelua, jos
+saa takaisin silläkään.
+
+-- Uskotteko siis, että tuollainen koditon käenpoika välittääkään
+koskaan todenteolla taistella tuon onnen saavuttamiseksi, jota
+tarkoitatte -- kodin? -- tohtori kysyi pilkallisesti.
+
+-- Minä ajattelen, että kun alhaisimmatkin eläimet vaistomaisesti
+rakentavat pesän itselleen, pitäisi saman tunteen olla kätkettynä
+ihmiseenkin -- rouva vastasi yksinkertaisesti.
+
+Tohtori kumarsi:
+
+-- Minulla ei ole ituakaan tuota vaistoa, mitä sitten teette minulle,
+rouva hyvä?
+
+-- Te erehdytte, tohtori Nord, se vaisto on, vaan se uinailee ja kun se
+herää, niin kyllä tekin niinkuin muutkin koetatte pyrkiä hakemaan
+itsellenne kodin. Maistakaahan vain onnenmaljasta, niin haluatte
+mielellänne tyhjentää sen pohjaan -- hän sanoi iloisesti. -- Jaloimmat,
+puhtaimmat tunteet ovat sanassa _koti_. Koti kasvattaa isänmaan
+rakkauden -- ken kuolis ei maan eestä tän! Koti vahvistaa meitä elämän
+taisteluun ja opettaa meitä tuntemaan perhesiteiden pyhyyden, ennen
+kaikkea opettaa se meitä rakastamaan ja -- se kuvastaa meille
+ijankaikkisen, taivaallisen kotimme perikuvan.
+
+Tohtori Nord puri viiksiään hymyillen ivallisesti: -- Minulla on elämän
+periaatteena jokaisen olennon ehdoton vapaus, minä en tahdo tietää
+mistään siteistä ja isänmaanrakkaus minusta ei ole monen pennin
+arvoinen. Minä olen kosmopoliitti, rouvaseni, enkä pidä mitään kolkkaa
+maanpallollamme niin rakkaana, että haluaisin vuodattaa yhtäkään
+veripisaraa sen puolesta. Kun maailma ahdistaa minua, niin annan
+samalla mitalla takaisin, ja tuosta perikodista, josta mainitsitte,
+rouvaseni -- kysykää ruumismadoilta sitä asiaa -- maasta olet sinä
+tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.
+
+Nuori rouva istui liikahtamatta katse muuttumattomana aivan kuin hän ei
+olisi huomannut tohtorin viimeistä karkeaa lausetta. Likinäköinen
+professori istui nenä melkein kiinni sanomalehdessä kiintyneenä sitä
+lukemaan, ja nuori John, joka huomasi joutuneensa unohduksiin, oli
+hiljaa hiipinyt alas isän polvelta ja kiipeili nyt äidin vieressä
+koettaen päästä katselemaan ulos ikkunasta: -- Äiti! -- Rouva vavahti
+kuullessaan lapsen äänen: -- Äiti, olemmeko jo perillä, tuollahan on
+hevosia?
+
+-- Emme ole poikaseni, se ei ole meidän asema, ja nuo hevoset eivät ole
+isoäidin, vaan ne ovat ehkä jonkun toisen isoisän tahi isoäidin, jotka
+myöskin ovat lähettäneet hevosella noutamaan rakkaita jouluvieraita.
+
+-- Äiti, kerro millaista on siellä perillä, vaan ensin hevosista.
+
+-- Mutta kultaseni, sinähän tiedät hevosista enemmän kuin minä.
+
+-- Niin niin, vaan kerro kuitenkin!
+
+-- No niin, ensiksi, kun tulemme asemalaiturille, niin näemme
+Anderssonin, isoäidin luotetun ajajan, joka seisoo siinä ja hymyilee ja
+ojentaa kätensä ottaen syliinsä pikku Gärdan, ja tavaramakasiinin luona
+hirnuvat Polle ja Kipuna! Pollella on valkonen pilkka otsassa ja
+Kipunalla kaunis vaaleankellertävä kihartava harja.
+
+-- Kipuna on Johnin hevonen ja Polle on Gärdan, se on niin lauhkea ja
+sopii tytölle!
+
+-- Aivan oikein poikaseni, hevoset ovat maailman siivoimpia ja
+kauniimpia eläimiä, siitä me olemme jo kauvan sitte sopineet, vaan nyt
+ovat ne levottomia odottaessaan meitä; me kiiruhdamme rekeen; sinä,
+joka olet iso poika, istut isän syliin ja Gärda äidin syliin, Andersson
+hyppää keulaistuimelle ja sitte lähtevät hevoset kiitämään maantietä
+niin, että lumi pölynä tupruaa ympärillämme, luimistavat korvansa ja
+syöksyvät sitä vauhtia, aivan kuin tietäisivät, että meillä on kiire.
+
+-- Kulkuset soivat! Me ajamme hiljaisten metsäin läpi, ohi asuttujen
+kylien ja pienten köyhäin mökkien, joissa lapset iloitsevat palavien
+kynttiläin ja takkavalkean ääressä, me ajamme, ajamme Unelan maille,
+pienoiseni ja -- kun heräämme, ovat hevoset jo isoäidin talon pihalla,
+me olemme kotona!
+
+-- Ja sitte äiti, entäs sitte -- pienokainen oli käärinyt pulleat
+kätösensä äidin kaulaan ja tähysti odottavasti hänen kirkkaisiin
+silmiinsä.
+
+-- Sitte, lapseni -- äiti loi poikaan haaveilevan katseen -- sinä näet,
+John, tulia kaikissa ikkunoissa; ovet lentävät sepposelälleen ja
+kynnyksellä seisoo isoäiti itse, avosylin tervehtien meitä
+tervetulleiksi!
+
+-- Ja entäs joulukuusi, äiti?
+
+-- Niin, joulukuusi, semmoinen suuri, kaunis kuusi on salissa ja sen
+latvassa tähti -- Betlehemin tähti, niinkuin tiedät: ja niin paljon
+kynttilöitä, ne kaikki sytytetään yhtä aikaa, samassa kun astumme
+sisään, ja kuusen takana on sunnuntaikoulun oppilaita, jotka laulavat:
+
+    Tervehtii jo meitä
+    Joulu armainen --
+
+-- Vielä kerro, vielä, vielä -- --
+
+-- Joulupukki turkeissa ja suurissa saappaissa tulla koluaa porstuassa
+ja astuu sisään, suuret lumihiuteet kimaltelevat hänen karvalakissaan.
+Gärda pelästyy ja piilottaa päänsä isän poveen, vaan sinä menet ja
+annat kättä joulupukille.
+
+-- John ei koskaan pelkää!
+
+Äiti nyökäytti päätä myöntymykseksi: -- Se onkin kiltti pukki, hän tuo
+lahjoja kaikille, hän ei unohda ketään, ei sokeata ruotiämmääkään, joka
+istuu uuniloukossa ja hyräilee jouluvirttä särkyneellä väräjävällä
+äänellään. Tuli uuneissa lieskaa ja räiskää iloisesti, kaikkialla on
+niin kodikkaan lämpöistä ja huoneissa tuoksuu kuusen ja palaneen lakan
+haju -- siellä sisällä on niin jouluinen ilma ja ulkona on niin
+hiljaista. Joulun enkeli leyhyttelee hiljaa »rauhaa maahan» luonnon
+uinuessa.
+
+-- Kas niin, nyt juna viheltää! Herää Gärda; John, katso näkyykö
+Anderssonia. Hyvästi herra tohtori -- rouva kääntyi ja ojensi hänelle
+kätensä, joka oli lauhkea kuin talvisen auringon säde -- jääkää
+hyvästi!
+
+Tohtori piti hänen kättään omassaan hetken aikaa ja katsoi häneen
+omituisesti: -- Kiitoksia kertomastanne kauniita -- satuja!
+
+Rouva pudisti päätään: -- Eivät ne olleet satuja, tohtori Nord, minä
+kerroin todellisuuden mukaan, ja pian saa poikani nähdä omin silmin
+todeksi kaikki. Me olemme satoja kertoja kertoneet sen saman, vaan aina
+se on meitä molempia yhtäpaljon huvittanut, siitä saatte olla varma.
+
+Tohtori hymyili epäilevästi: -- Pieniä asioita pienille lapsille!
+
+-- Oh, te parantumaton, jota ei voi mistään saada vakuutetuksi -- eivät
+ne ole pieniä asioita, jotka koskevat elämän suurinta onnea. Mieheni
+olisi pitänyt auttaa minua todistamisessa, minulla naisraukallahan on
+vaan tunteeni, joihin vedota. Vaan se on kuitenkin totta, että sana
+koti on kaunein sana, jota maailmassa on mainittu.
+
+Tohtori taas nauroi, vaan tällä kertaa hyvin ystävällisesti: --
+Tyrkyttäkää sitä tuohon pojan nastaan, hän ei ole vielä liian vanha
+oppimaan sitä läksyä -- hän sanoi surunvoittoisesti.
+
+-- Vaan kuule, John -- tohtori otti pojan syliinsä -- en minä näe
+yhtään ajajaa junalaiturilla enkä hevosia makasiinin luona,
+ajatteleppas jos isoäiti olisikin unohtanut kaikkityyni, jos hän ei
+olekaan muistanut, että nyt on jouluilta?
+
+Lapsi katseli hetkisen aikaa epäilijää päästä jalkoihin melkein
+rajattomalla ylenkatseella, sitte kääntyi hän äitiin ja sanoi:
+
+-- Äiti, voi kun tuo on tyhmä, Johnkin tietää paremmin.
+
+-- Hiljaa, hiljaa poikaseni -- äiti pani kätensä pienen rupattajan
+suulle.
+
+-- Elkää estäkö, rouvaseni, puhtaimman totuuden saa kuulla lapsen
+huulilta -- tuo pienokainen onkin oikeassa! Kas John, tuolla onkin
+sinun Anderssonisi ja hevosesi aidan luona, isoäidilläsi olikin hyvä
+muisti, huomaan minä ja nyt sinulle tulee hauska joulu!
+
+-- Tietysti! Tulkaa tekin katsomaan -- John oli heti valmis sovintoon.
+
+-- Kiitos tarjoomastasi jouluiloasi »tyhmälle sedällekin» -- tohtori
+vastasi hymyillen -- minä seuraan ajatuksillani teitä sinne kotia --
+hyvästi!
+
+Matkustajamme jäivät aseman laiturille, kun juna lähti edelleen
+puhkuamaan, vaan tohtori Nord seisoi junan ikkunassa ja katseli heitä
+niin kauan kuin voi; hänestä tuntui kuin talven hyinen ilma olisi äkkiä
+tunkeutunut ulkoa vaunuun, jossa äsken oli niin lämpöistä ollut, ja hän
+väristen kääreysi syvemmälle turkkiinsa. Olikohan se vain tuo ulkoinen
+pakkasuho, joka kylmetti häntä, vai ehkä kaipuu jotakin lämpöistä ja
+kaunista, mikä juuri oli kadonnut hänen läheisyydestään -- tuo lämmin
+perheonni, joka oli luonut häneenkin yksinäiseen joitakin kirkkaita
+säteitään. Hänen katseensa, joka oli mihinkään kiintymättä kulkenut
+ohikiitävää seutua, kirkastui äkkiä ja kylmä ilme, joka oli melkein
+asuttunut hänen huulilleen, katosi niiltä. Hän ajatteli kaikkea, mitä
+tuo suloinen naisen ääni oli hänelle äsken kertonut, se oli
+luonnollisesti kaikki mielikuvittelua, kauniita satuja, vaan kuitenkin
+-- -- Hänen huulensa liikkuivat hiljaa: -- Minä tiedän, että olen hullu
+-- hän mutisi -- vaan minä kadehdin heidän -- kotiaan!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Juna kiiti kiitämistään, aurinko laskeutui ja lyhyt talvinen päivä
+peittyi hämärään tähtien syttyessä iltataivaalla valaisemaan
+lumipeitteistä maantietä, jota reki liukui liukkaasti isoäidin hevosten
+kiitäessä mielihalulla.
+
+Professori puheli uuraasti Anderssonin kanssa vuodentulosta ja
+maanviljelysasioista, jotka olivat hänen filosofiastaan yhtä kaukana
+kuin taivaan tähdet maasta. Nuori rouva istui äänetönnä hänen
+vieressään ja kiihkeästi odotellen katseli eteensä, hänen piti ennen
+muita huomata tuikuttava tuli Koivuniemestä; hänen ensimmäisenä saada
+herättää nukkuvat lapset riemuhuudolla: -- Nyt ollaan kotona!
+
+Se hetki tulikin vihdoin. Pieni Gärda katseli tajuamatta ympärilleen,
+John sitävastoin hypähti heti pystöön ja huusi riemastuneena: -- John
+näkee pienen oksan joulukuusesta tuolta salin ikkunasta.
+
+-- Mutta tuossa ensimmäisenä on sinulle isoäiti -- ah, äiti, äiti! --
+nuori rouva antoi hymyillen ja kyynelsilmin molemmat aarteensa hänen
+syliinsä -- voi kun olen ikävöinyt sinua ja kotia.
+
+-- Niin, hän ei tahtonut oikein perehtyä uusiin oloihin -- sanoi
+professori ystävällisesti -- minun kukkani oli liian syvään juurtunut
+lapsuudenkodin maaperään, vaan suokoon Jumala, että meidän lapsemme
+oppivat samalla tavalla rakastamaan kotiaan, kuin äitinsä, sillä
+jalompaa, hellempää ja parempaa olentoa kuin sinä, pieni sydänkäpyseni,
+ei ole maailmassa, sen minä uskon järkähtämättömästi --
+
+-- Ja sekö kaikki on kodin ansiota?
+
+-- Niin minulla on täysi syy otaksua.
+
+-- Ehkä hyvästä tyttärestä tulee aina hyvä vaimo -- isoäiti veti
+rakkaasti nuoren rouvan syliksi ja suuteli otsalle. Lapset syöksyivät
+joulukuusen luo, joka loisti täydessä kirkkaudessaan ja näytti heille
+riemuitsevan ja aivan kuin sanovan: nyt on joulu tullut.
+
+-- Onko sinulla joulupukkikin, mummo? -- kysyi John.
+
+-- Onpa vain, siitä saat olla varma, poikaseni -- ja sinä minun
+kultakipeneeni -- iloista joulua, lapseni, oikein hauskaa joulua
+teille! Tulkaa tänne joulukynttiläin valoon, tyttäreni, minun pitää
+katsella sinua oikein tarkoin. Jumalan kiitos, sinähän olet aivan
+niinkuin ennenkin.
+
+-- Ja sinä myöskin, äiti kulta.
+
+-- En ole aivan ennallaan, minulla on enemmän hopeahiuksia ja ryppyjä.
+
+-- Ne kuluttaa ja silittää pois lapsenlapset; et voi uskoa, miten
+mieheni ja minä -- lapsista puhumattakaan olemme olleet iloissamme
+tästä joulumatkasta, että saamme viettää joulua täällä sinun kanssasi
+levossa ja rauhassa. On niin sanomattoman hauskaa olla kaikkien
+rakkaittensa kanssa koolla vanhassa kodissa, jonka sinä, äitiseni, olet
+tehnyt niin kalliiksi ja mieluisaksi lapsillesi. Kiitos siitä, Jumala
+sinua siunatkoon! -- Nuori rouva syvästi liikutettuna suuteli äitinsä
+käsiä, vaan vanhus silitti hyväilevästä hänen päätänsä: -- Elä kiitä
+minua -- sanoi hän hiljaa -- hyvä koti on Jumalan lahja, paras, mitä
+voimme maan päällä saavuttaa paitsi lupausta asunnoista tuolla
+ylhäällä. Siellä, rakkaani, vasta siellä olemme kotona!
+
+
+
+
+MUISTORUNO.
+
+
+Vanhoja muistellessa esiintyy aina selvänä monien muiden kuvain
+joukossa vanhan karjakon pitkä luiseva vartalo, leveä rokonarpinen
+muoto ja rehelliset silmät. Kauniiksi ei häntä voinut sanoa, vaan perin
+rehellinen näkönsä todisti, mikä hän oli -- uskotun palvelijan tyyppi
+vanhoilta hyviltä ajoilta.
+
+Meidän päivinämme on harvassa sellaisia ihmisiä, sen vaikuttaa jo ajan
+henki, mikä kaikkiin elämän oloihin on painanut levottomuuden leiman;
+nyt ei ole enää aikaa kauvan viipyä yhdessä kohdin, levoton ihmismieli
+haluaa vaihtelua ja taas vaihtelua ja niin muutetaan paikkoja
+lakkaamatta, jota tekevät niin ylhäisemmät kuin alhaisemmatkin.
+
+Vanha karjakko palveli samassa herrastalossa »koko aikansa», eikä hän
+koskaan ajatellutkaan muuttaa toiseen taloon. Hän oli emännän luotetuin
+tuki suuren maatilan talouden hoidossa, oikein kansan sanaan »uskottu
+henkilö», vaan tämän suosion takia oli hänellä paljon vihollisia
+tovereissaan, jotka eivät voineet häntä suvaita sen luottamuksen takia,
+jota osoitettiin hänelle. Hän kärsi kuitenkin tyyneesti tämän
+kiusallisuuden eikä koskaan muitten palvelijain takia väistynyt
+velvollisuuksien tieltä.
+
+Karjaa rakasti hän kuin äiti lapsiaan, hoiti niitä yöt kaiket -- kun
+niin oli tarve -- niin tunnollisesti ettei vertaa. Rakkautensa niihin
+saikin hänet tekemään pientä, viatonta petosta -- mutta se olikin
+ainoa tekonsa sitä laatua. Hän näet sulloi jauhomitan täyteen
+jauhonjakopäivinä. Siitä oli aina alituista kiistaa karjakon ja
+rehumiehen välillä, joka karjakon mielestä sorti navettakarjaa hevosten
+hyväksi, ja valituksia tehtiin molemmin puolin niin usein, että
+molemmat lopulta joutuivat isäntäväen pilan ja naurun alaisiksi; sillä
+vaikka karjakko muuten oli hiljainen ja sävyisä nainen, niin oli hän,
+kun karjasta oli kysymys, tanakka puolestaan.
+
+Muuten hän oli rauhaisa ja lauhkea kuin lehti. Ei koskaan unohdeta
+runsaita osia, joita hän jakoi lapsijoukolle, joka keräysi padan
+ympärille hänen juoksuttaessa juustoa, ja sitä kärsivällisyyttä, jota
+hän osoitti kertoessaan iltakaudet satuja kuunteleville pienokaisille.
+
+Talvi-iltain mieluisimpia huveja oli nimittäin, iltasta odottaessa ja
+Nukku-Matin ahdistaessa, mennä piikain kamariin ja siellä karjakon
+korkealla sängyllä istuessa kuulla hänen kansanmurteellaan kertovan
+vanhoja ja moneen kertaan kerrotuita, vaan aina uutuuden viehätyksellä
+kuultuja satuja, rukin vinhasti suristessa ja hienon langan
+muodostuessa hänen vikkelissä sormissaan.
+
+Vaan vasta omalla alallaan liikkuessa oli karjakko täydessä
+arvokkuudessaan, silloin kuin hän oli suuressa, raittiissa
+maitokamarissa, jota hän piti erinomaisessa järjestyksessä ja
+mallikelpoisen puhtaana. Tunsi todella nautintoa katsellessa kirkkaan
+puhtaaksi pestyjä hyllyjä, joissa oli pitkät rivit lumivalkoisia
+maitopyttyjä, maukkaita, kuivamaan pantuja juustoja ja suuria pyttyjä,
+joissa oli kullankeltaista pappilan voita. Täällä hallitsi karjakko
+kuin kuningatar epäämättömällä vallalla ja arvolla, ja itse oli aina
+antamassa joka tipan maitoa, mikä tarvittiin talouteen, jotta ei kukaan
+pääsisi tekemään epäjärjestystä siellä. Hän olikin ylpeä saadessaan
+katsojille näytellä aarteitaan ja varustaa herrasväen pöytä herkuilla,
+jotka olivat hänen hallussaan ja joita tarjoiltiin aina kaikinpuolin
+maukkaasti laitettuna.
+
+Vaikka nykyaikaiset meijerit joka päivä parannettuine koneineen ovat
+maitotalouden saaneet toiselle kannalle, niin muistelee kuitenkin
+kaipauksella entisen ajan hauskoja maitokamareita, joissa valmistettiin
+kaikki talon omiksi tarpeiksi, niin ettei ollut koskaan puutetta
+voista, hyvästä kermasta ja verrattomasta viilistä.
+
+Minä tosiaan uskon, että tuo kunnioitettava vanha karjakko kääntyisi
+haudassaan, jos näkisi, miten meidän päivinämme hoidetaan karjaa ja
+miten aamulla joka ikinen maitotippa kulettaa koluutetaan
+kylänmeijeriin, jollei sellaista laitosta ole itse talossa. Eukko
+varmaan sanoisi niinkuin moni muukin:
+
+-- Talonpoika kokoaa rahaa, vaan työmies ei saa voimaa
+kurnaali-maidosta.
+
+Kun sunnuntaina iltapäivällä sattui menemään maitokamarin ohi, niin
+kuului sieltä tavallisesti yksitoikkoista, hiljaista muminaa. Kun
+katsahti sisään, niin näki karjakon puhtaan palttinaisen verhon takana
+istuvan lukemassa saarnaa vanhasta paksusta postillasta, joka oli hänen
+oma kallisarvoinen omaisuutensa ja jolla arkipäivinä oli sijansa
+hyllyllä kevätjuustojen yläpuolella.
+
+Hän ei ollut niitä, joka kristillisyyttään piteli esillä kuin
+kaupankalua, vaan koko hänen elämänsä oli vaellusta Jumalan tahdon
+jälkeen uskollisessa velvollisuuksien täyttämisessä, ja minä olen
+varma, että hän luki postillaa yhtä paljon henkensä virkistämiseksi
+kuin täyttääkseen pyhäpäivän velvollisuutta.
+
+Joka aamu, kun hän tuli navettaan -- varsinaiselle työkentälleen --
+rukoili hän nöyrästi Jumalan siunausta itselleen ja karjalle, joiden
+menestys oli hänelle sydämenasiana, ja siunausta olikin hänen työssään.
+Hänellä »onnistui» karja, sanottiin, vaan itse tiesi hän parhaiten,
+mistä onni tuli.
+
+Karjakko oli tullut pappilaan nuorena, reippaana tyttösenä, oli
+kuluttanut parhaat nuoruutensa voimat työhön isäntäväkensä hyödyksi,
+joiden kunnioituksen ja ystävällisyyden hän oli saavuttanut, ja joita
+kohtaan hän itse tunsi mitä lämpimintä mieltymystä. Nyt oli hän jo
+aikoja sitten jättänyt parhaan ikänsä, ja kun kunnioitetun perheenisän
+kuoleman takia pesä hajoitettiin, jossa hänelläkin, palvelijalla, oli
+ollut kotinsa, niin ei hän enää vanhoilla päivillään tahtonut palvella
+vieraita, vaan päätti pankkiin sijoitetuilla säästöillään rakentaa
+itselleen oman tuvan vanhain päiväinsä varaksi.
+
+Tuumasta toimeen! Tupa tuli valmiiksi, valkaistuine uunineen ja
+perunakellarineen tuvan sillan alla, oikein sellainen pieni ihannetupa
+hänen mielestään, ja sitte rakennettiin siihen vielä pieni pyhäkamari
+eteiseen, jossa vanhan karjakon hyvin säilyneet ja kirjavat
+karttuuni- ja villavaatteet, peitteet, silkkihuivit ja vahvaompeleiset
+pieksut olivat järjestettyinä kaikessa kauneudessaan ja edullisemmassa
+valossa kuin pappilan ullakon pimeässä sopukassa, jossa niitä lapset
+olivat katselleet suureksi huvikseen.
+
+Hänellä oli siis pieni, rauhaisa soppi vanhoina päivinään, vaan lepo ja
+vapautensa eivät liene koskaan haihduttaneet entisten aikain kaipausta,
+pappilaa hän ei unohuttanut koskaan ja suurin ilonsa oli saada
+vieraakseen matalaan majaansa entisen isäntäväkensä. Silloin pani hän
+mielellään pannun tulelle, ja nuoret halulla söivät hänen herkkuisia
+pannukakkujaan, vaikka jo aikoja sitten olivatkin vieraantuneet hänen
+saduilleen.
+
+Nyt on jo monia vuosia sitte vanha karjakko levännyt hiljaisessa
+hautuumaassa ja vaatimattomassa hautamerkissä on vanhan isäntäväkensä
+panettamat sanat: -- Sinä hyvä ja uskollinen palvelija, vähässä olet
+ollut uskollinen, mene Herran iloon.
+
+Kunnia ja kiitos hyvälle, rehelliselle palvelijalle ja rauha hänen
+muistolleen.
+
+
+
+
+RAKKAUDESTA.
+
+
+-- Sinä näytät niin rasittuneelta, Hilja, lepää nyt vähän, minä olen
+levoton terveytesi takia!
+
+-- Ei ole hätää, hyvä täti.
+
+Hiljan äänessä oli rohkea sointu ja hän kohotti melkein kärsimättömällä
+liikkeellä mustatukkaisen tytönpäänsä kirjoitustyöstä, jonka ääressä
+oli ollut kumarruksissa useita tuntia.
+
+-- Sinulla varmaan on taas ylimääräistä työtä. Minä en ymmärrä mitä
+sellainen merkitsee, kun sinulla kuitenkin on hyvä virka ja siitä
+sellaiset tulot.
+
+Hiljan poskille punat nousivat, ja kiivas vastaus oli tulossa huulilla,
+vaan hän pakotti itsensä vaikenemaan ja pisti kynän päättävästi taas
+musteastiaan, jolloin kapteenin rouva Lind otti avainkimppunsa ja meni
+ruokasaliin järjestämään teepöytää.
+
+Hiljan kynä ratisi taas kiireesti paperilla sivun loppuun, vaan sitte
+ojentausi hän tuolissaan äkkiä selkäkenoon ja oikoi jäseniään.
+Kapteenin rouva oli oikeassa, Hilja todellakin oli uupuneen ja
+rasittuneen näköinen, ja silmissä -- jotka olivat suuret ja siniset --
+oli raukea tuijottava katse. Veltto ilme ilmestyi vaaleanpunasille
+huulille, kun hän hetkeksi antautui lepäämään, vaan heti hän taas
+karkoitti rivakasti uneliaisuuden ja tarttui työhön uudelleen.
+
+Kello ruokasalissa löi heleällä äänellä kahdeksaa, teekeittiö kirisi
+iloisesti ja ovella seisoi pieni, kaunisvarsinen kapteenin rouva: --
+Tule nyt, tyttöseni, tee odottaa, ja herra Grönblad myöskin.
+
+Tällä nimellä tuntui olevan tenhoisa vaikutus Hiljaan, hän työnsi heti
+paperit syrjään, silmäsi pikimmältään kuvastimeen sohvan päällä ja
+riensi sitte kodikkaaseen, valoisaan ruokasaliin.
+
+-- Hyvää iltaa, Knuut! -- Hyvää iltaa, Hilja! -- Heidän silmänsä
+kohtasivat toisiaan ymmärretyllä katseella. Heti istuttiin pöytään ja
+iloisen emännän ja hänen kahden asuntovieraansa keskustelu sujui
+vilkkaasti.
+
+Kapteenin rouva Lind oli vanhan meriurhon lapseton leski. Hän oli
+varakas, niin että taloudellisessa suhteessa oli riippumaton mistään,
+vaan reipas luonteensa ja taipumuksensa iloiseen seuraan -- varsinkin
+nuorison seuraan -- saattoi hänet aina ottamaan hyvin varustettuun
+pöytäänsä ja äidilliseen hoitoonsa vähintään kaksi asuntovierasta
+kerrallaan.
+
+Neiti Hilja Ojanen ja ylioppilas Knuut Grönblad olivat asuneet hänen
+luonaan enemmän kuin neljä vuotta ja sen vuoksi pidettiin heitä kuin
+perheeseen kuuluvina -- johon kuului, paitse itse kapteenin rouvaa,
+myös pikku Titti, vaaleankeltainen villakoira, yhtä pullakka ja pyöreä
+kuin sen emäntäkin. Rouva Lind vakuutti joka päivä, että Hilja oli
+hänelle kuin oma lapsi ja että Grönblad oli kiltein poika hänen
+asuntovieraistaan, ja kun Hilja eräänä päivänä suurimpana salaisuutena
+uskoi eukolle, että Knuut ja hän ovat salakihloissa, niin he olivat
+kapteenin rouvan mielestä -- »niin sievä pari» ja hän antoi heille
+hellän sydämensä siunauksen.
+
+Siitä oli jo kolme vuotta, ja tuon tuostakin eukko vilkutti
+tuttavallisesti Hiljalle silmää, kun olivat kahden kesken, ja kysyi,
+»milloin he julkaisevat kihlauksensa», vaan toinen aina vastasi vähän
+punastuen, että Knuut oli vielä ainoastaan ylioppilas ja lukee
+lääkäriksi, joka kestää niin kauan; he eivät olleet aikoneet julkaista
+kihlaustaan ennenkuin Knuut pääsee kandidaatiksi.
+
+Kapteenin rouva oli avomielinen ja hänellä oli suuri vastenmielisyys
+kaikkea salaperäisyyttä vastaan ja pitkälliset kihlaukset varsinkin
+olivat hänelle mielenkiusaksi. Vaan nuorten asiain kanssa hänellä ei
+ollut oikeastaan mitään tekemistä, sen vuoksi täytyi hänen malttaa
+mielensä, niin vaikeata kuin olikin olla ääneti ja ilmaisematta
+salaisuus kamreerin rouvalle, joka asui toisessa kerroksessa ja oli
+hänen uskottunsa. Kolme vuotta oli rouva Lindistä pitkä aika, vaan
+Hiljasta menivät ne kuin uni; onnellisena ei lue päiviä, ja nämä kolme
+vuotta olivat olleet iloisinta aikaa hänen elämässään.
+
+Yleensä puhuen ei Hiljan elämässä juuri koskaan ollut ylenmäärin ollut
+iloa tahi päiväpaistetta. Hiljan vanhempien koti oli köyhä ja ihan
+varatonna joutui hän vanhempiensa kuoltua parinkymmenen vuotiaana
+maailmaan ansaitsemaan leipänsä, miten parhaiten taisi.
+
+Onneksi oli hänellä hyvä käsiala ja oli nopea kirjoittamaan, joten
+hänen onnistui aluksi hankkia kirjoitustyötä; sittemmin kävi hän
+kirjanpitokurssin ja vihdoin saikin paikan muutamassa konttorissa.
+Palkka oli hyvä ja iltapuhteet olivat vapaata aikaa. Tämä
+riippumattomuus tuntui kyllä onnelliselta, vaikkakin hän -- niinkuin
+moni muukin -- tunsi, että koko olonsa riippui hänen omasta
+terveydestään ja työkyvystään, vaan Hiljan elämällä, kun hän
+asuntovieraana muutti toisesta vieraasta kodista toiseen, oli
+selittämätön autiuuden leima. Kaikkialla tunsi hän itsensä vieraaksi,
+erittäinkin kun hän oli umpimielinen ja pysyi vieraana tuntemattomille.
+Vasta kun hän oleusi rouva Lindin luo, tunsi hän mitä kodikkuus on.
+Työssä ja yksinäisyydessä oli kulunut hänen nuoruutensa, tuo toivehikas
+aika, jolle itsekukin asettaa tuhansia mahdollisuuksia seisoessaan sen
+kynnyksellä, tuo aika, jolloin aavistellen katsoo tulevaisuutta. Hilja
+oli täyttänyt kaksikymmentä kahdeksan vuotta muuttaessaan rouva Lindin
+luo.
+
+Hän muisti selvästi sen päivän, eikä se varmaankaan koskaan unohtuisi
+häneltä, sillä silloin näki hän ensikerran Knuutin. Tämä oli solakka,
+kalpea, vähän etukumarainen, silmänsä olivat kauniit, siniset ja
+käytöksensä vähän kömpelö, talonpoikaisylioppilas kun oli.
+
+Hilja tunsi heti myötätuntoisuutta häntä kohtaan, ehkä sen vuoksi, että
+Knuut oli ujo ja seuraa karttava niinkuin hän itsekin, ja pian alkoi
+Knuutin persoonallisuus vaikuttaa häneen tietämättään. Hilja rupesi
+pilollaan opettamaan hänelle kaikkia pieniä sääntöjä sievää käytöstapaa
+varten seurassa ja oli hyvin rohkea tuon itseään ujomman rinnalla.
+
+Pian hän myöskin huomasi, että ujossa ylioppilaassa piili tavattoman
+runsaat lahjat; rahvaan lapsi, yksinkertaisissa oloissa kasvanut, vaan
+oli ominneuvoinsa hankkinut itselleen kaikenlaatuista kirjallisuutta,
+jota ei ollut ainoastaan lukenut, vaan muodostanut mielipiteitä
+luetusta. Hän oli ajatellut ja miettinyt enemmän kuin useat hänen
+ikäisensä nuoret miehet, jotka ovat sivistyneistä kodeista, ja hänen ja
+Hiljan kesken kehittyi pitkät keskustelut päivällispöydässä ajan
+kysymyksistä ja uudemmasta kirjallisuudesta.
+
+Nuori Grönblad, joka tähän saakka oli pysytellyt enimmäkseen
+kamarissaan ja hyvin harvoin noudattanut rouva Lindin ystävällistä
+kutsua »pistäytymään sisälle ja puhelemaan jonkun hetken
+iltapuhteiksi», rupesi vähitellen kaiken joutoaikansa oleskelemaan
+naisten luona, missä ilta kului vilkkaassa keskustelussa tahi hyvää
+kirjaa lukiessa.
+
+Niin tuttavuus jatkui ja Hilja huomasi, että elämänsä ei aina ollut
+katoava varjoon, vaan vielä voi se tulla valoisaksikin. Varhaisin
+nuoruus oli tosin jo ohi, vaan ei hän silti ollut vanha, vielä sydän
+sykki lämpöisesti ja veri virtasi kiivaasti -- ei, hän ei ollut vanha,
+vaan vielä tarpeeksi nuori ja jäntevä voidakseen sepittää onnensa, ja
+tuhannet äänet sydämmessä soivat elämän sulon ylistystä!
+
+Kun vuosi oli kulunut, niin oli tämä ilo vähällä saada äkillisen lopun.
+Knuut Grönblad alkoi näyttää huolestuneelta ja surulliselta, aivan kuin
+auttamaton asia olisi häntä vaivannut. Vihdoin hän Hiljalle eräänä
+päivänä, kun olivat yhdessä kävelemässä, uskoi huolensa. Hänellä oli
+rahahuolia. Tähän saakka oli hän tullut toimeen ansaitsemalla
+kotiopettajana kesäaikoina ja silloin tällöin saanut isältään kotoa --
+vaan nyt oli talo myyty velasta, hänen täytyi keskeyttää lukunsa tahi
+ottaa laina voidakseen elää kaupungissa, vaan kenen puoleen hän
+kääntyisi, hänellähän ei ollut sellaisia tuttavia.
+
+Hilja kuunteli tyyneesti loppuun, kulki sitte kauan ääneti ja
+miettiväisenä, vaan lausui vihdoin vähän epäillen: -- Minulla on vähän
+rahoja pankissa, joita olen palkastani säästänyt; ne ovat siellä nyt
+käyttämättöminä, ottakaa ne ja maksakaa niistä minulle sama korko,
+minkä pankki maksaa. Eihän tämä siis ole minun puolestani erityisempää
+jalomielisyyttä, ottakaa vain ne -- lisäsi hän suostutellen -- minähän
+saan tehdä niitten kanssa, mitä haluan, sillä ne ovat omaa ansiotani,
+eikä teidän tarvitse hankkia takuita niille.
+
+Ylioppilas katsoi häneen pitkistään ennenkuin purkautui innokkaasti
+ylistämään hänen suurta jalomielisyyttään, hyväsydämisyyttään, vaan
+loppupäätös oli se, että hänen oli mahdoton vastaan ottaa sellaista
+uhrausta. Hänen tutkinto-uransa oli pitkä ja ennenkuin voisi maksaa
+velkansa, olisi Hilja ehkä uupunut odottamaan. Hän tarkoitti totta,
+kukaan ei olisi voinut epäillä siitä tahi syyttää häntä, että hän
+kevytmielisesti tarttui hyvään tarjoukseen saadakseen tarvittavat
+rahat. Hilja itse ne todella työnsi hänelle ja niin »syntyi kaupat»,
+kuten Hilja ammattimaisesti lausui. Hilja nosti pankista puolet
+talletuksella olevia rahojaan ja teki Knuutin velallisekseen.
+Seuraavana vuonna meni toinen puoli ja tulvivalla kiitollisuudella
+vannoi ylioppilas hänelle ikuiset valat, jos Hilja vain tahtoisi tulla
+hänen omakseen, sillä Hilja oli hänen mielestään paras ihminen
+maailmassa, oikea ihanneihminen.
+
+Hilja luonnollisesti ei ottanut hänen liioiteltuja lauseitaan niin
+sananmukaisesti, hän ei ollut niin hurmaantunut ja oli -- neljä vuotta
+vanhempi. Vaan olihan Knuutin ihastus niin houkuttelevaa uskottamaan
+Hiljalle, että hän on joksikin merkitykseksi toiselle, hänkin, joka
+niin kanan oli tuntenut olevansa yksin, ja niin järki ei kauemmin
+voinut puoltaan pitää. He kihlautuivat.
+
+Hiljan hurmaantunut sydän sykki lämpöisesti, hän ei rakastanut häntä
+kiihkoisesti ja intohimoisesti, niinkuin rakastetaan nuoruuden vuosina,
+vaan kypsyneen naisen syvällisellä, tyyneellä mieltymyksellä, joka
+tunne vaatii niin vähän, se kuin alttiisti uhraa kaikki.
+
+Nyt oli Hiljalla elämässään jotakin, jonka vuoksi elää. Päivät
+päätynään ajatteli hän Knuutiaan ja öisin uneksi hänestä. Säästörahat
+eivät enää menneet pankkiin, Knuut tarvitsi ne kaikkityyni, jopa ajan
+ollen menot lisääntyivät niin, että Hilja rupesi ottamaan ylimääräisiä
+kotitöitä, minkä teki puoleksi salaa. Knuutin täytyi nyt tutkimustensa
+vuoksi usein olla poissa iltasin, niin Hiljanhan sopi hyvästi silloin
+työskennellä -- Knuutin ei tarvinnut aavistaakaan, että hän uurasti ja
+ponnisteli hänen tähtensä, sillä se juuri oli Hiljasta suloista, että
+sai hiljaisuudessa tasoittaa Knuutin tietä hänen korkeaan päämaaliinsa.
+Niin, Knuutista oli tuleva erinomainen lääkäri, muotilääkäri, jonka
+luona kaikki juoksevat, varsinkin naiset. Olisikohan hän
+mustasukkainen? Eikö mitä -- Hilja naurahti -- ei, ei, ei koskaan,
+hän oli Knuutista yhtä varma kuin itsestään. Ja vilkkaassa
+mielikuvituksessaan loi hän sulhasestaan mitä ihanteellisimpia kuvia,
+niinkuin jokainen rakastunut nainen tekee. Knuut oli hänen nuori
+sankarinsa eikä hän huomannut hänessä koskaan pieniäkään heikkouksia,
+eikä hänestä ollut mitään syytä moittia sitä, että Knuut nyt niin
+helposti voi ottaa hänen säästörahojaan, kun alku kerran oli tehty;
+hänestä oli niin luonnollista, että Knuut oli nyt ottavan sijalla,
+tulevaisuudessa oli Hiljan mielestä asemat yhtä helposti vaihdetut.
+
+Nuori lääketieteen oppilas oli todella hyvin lahjakas ja teki työtä
+kunnioitusta herättävästi, vaan ei ollut niin ihanneltava, kuin
+morsiamensa häntä piti, ja hänestä iloinen toveriseura oli joskus
+mieluisampi kuin kahdenolo Hiljan kanssa -- mistä Knuut ei juuri
+todenteolla välittänyt. Ihminen on ihminen ja yksilöllisen vapautensa
+hävittäminenhän olisi luonnotonta. Kun Hiljalle siitä oli iloa, että
+sai lainata hänelle rahaa, niin mitäpä hän miehekkään ylpeytensä takia
+kieltäisi häneltä tätä iloa, ja kyllähän hän tilaisuuden tultua maksaa
+Hiljalle kaikki oikein korkoa korolle. Knuut ajatteli vähän väliä näin
+rauhoittaakseen itseään, vaan joka vuosi tuntui hänestä että
+tulevaisuus eteni etenemistään sen sijaan kuin sen olisi pitänyt
+lähetä. Mitä varten ajattelikin tulevaisuutta, kun nykyisyydessä oli
+niin hauska elää. Hänellä sitäpaitsi ei ollut aikaa uneksimisiin. Hilja
+uneksi sen sijaan heidän molempain edestä, kun hän istui iltasin lampun
+ääressä ja neuloi kauniita nimikirjaimia pöytäliinoihin ja
+servietteihin, joita hän oli hiljaisuudessa vähitellen hankkinut
+varustuksekseen.
+
+Seuraavana kesänä tarjosi Knuutille muuan hänen rikas toverinsa vapaan
+matkan Ruotsiin ja Norjaan, ja hän matkusti keveällä sydämellä ja
+huvitteli huoletta. Hilja kulki kaupungin pölyisiä katuja ja joka päivä
+laski, paljonko hän voisi ensi syyslukukaudeksi säästää Knuutille;
+paljo se maksoi opin hankkiminen, vaan sittepä oppi onkin tuottava
+pääoma, kun on oppivuotensa jaksanut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Muutamana elokuun päivänä tuli rouva Lind läähättäen Hiljaa vastaan
+etehisessä, kun Hilja tuli kotia.
+
+-- Minulla on sinulle uutinen kerrottavana -- huusi eukko hyvänen
+innokkaana -- suuri uutinen, sen saat uskoa. Me saamme uuden
+asuntovieraan syyskuun alussa, veljeni nuori tytär Sortavalasta tulee
+tänne. Muistathan sinä, olenhan puhunut veljestäni, joka on
+kruununvoutina siellä? Tyttö on ainoastaan seitsemäntoistavuotias,
+oikea lapsi ja tulee tänne veistokurssiin ja Jumala tiesi mitä kaikkia
+opintoja varten. Luonnollisesti hän tulee vanhan tätinsä luo asumaan,
+joka ei ole nähnyt häntä kuin piennäpahaisna; minä muutan yhden
+lepotuolin sänkykamariin, niin se on sillä hyvä, sillä Esteri on yhtä
+kiltti ja vaatimaton kuin isänsä oli nuorena, siitä olen varma.
+
+Rouva hengitti jo helpommin saatuaan ilmoitetuksi uutisensa, ja Hilja
+koetti ottaa niin ystävällisesti kuin suinkin osaa hänen iloonsa ja
+rouvan kanssa suunnitella, miten kaikki järjestettäisiin, jotta uudella
+tulokkaalla olisi hauska ja mukava.
+
+Syyskuun tultua, joka tavallisesti tuo mukanaan elämää ja liikettä
+pääkaupunkiin ja kouluihin tulvivan nuorison, saapui rouva Lindinkin
+vieras, ujo, nuori tyttö, ruskeasilmäinen impi, jolla hampaat olivat
+kimaltelevan kirkkaat ja poskissa pienet sievät kuopat kun hän veti
+suutaan puoleksi ujoon puoleksi veitikkamaiseen nauruun.
+
+Hilja otti hänet heti sisarelliseen huostaansa, rouva Lindillä oli
+hänelle joka päivä uusia lempinimiä, ja vanha Titti unohutti ärtyisen
+mielensä, kun Esteri hyväili häntä pehmoisella kädellä, sanalla sanoen
+nuoresta tytöstä tuli pian koko talon kultasilmä. Hänen tarvitsi vain
+panna päänsä kallelleen ja katsoa herttaisesti, niin hän sai kaikki
+toiveensa täytetyiksi. Onnen myyrä.
+
+Hilja katseli joskus surullisena, vaan kadehtimatta nuorta tyttöä, joka
+oli kuin perhonen, minkä elämää eivät surut olleet vielä varjostaneet.
+Hän oli rikkaitten vanhempain ainoa, jumaloitu lapsi, jolle koko
+maailma hymyili, ja sen vuoksi itsekin aina iloinen kuin auringon säde.
+Iloisuudellaan, avonaisuudellaan ja nuoruuden sulollaan viehätti hän
+kaikkia, joiden seurassa oli. --
+
+Esteri herätti uutta elämää rouva Lindin piirissä, jossa viime aikoina
+se oli alkanut olla hiljaista, ja kun Knuut tuli kotia matkaltaan, niin
+hänkin -- joka muuten ei ollut mikään naisseuran mies -- mielellään
+puheli tahi laski leikkiä nuoren tytön kanssa, joka niin helposti
+punastui ja nauroi niin lapsellisen viehättävästi.
+
+Oli oikein hauska syksy heillä ollut, arveli Hilja ja piti sitä Esterin
+ansiona, ja Knuut vapautui usein iltasin töistään mennäkseen heidän
+kanssaan huveihin, sillä Esterin piti luonnollisesti saada huvitella
+jonkun verran ja nähdä vähän maailmaa ympärillään, Hilja turvanaan, kun
+tätinsä ei liikkunut missään iltasin.
+
+Jouluksi meni Esteri kotia, vaan tuli taas takaisin uudeksi vuodeksi,
+hän viihtyi niin hyvästi erinomaisen tätinsä luona, sanoi hän; kaikki
+olivat hänelle täällä niin hyviä, jopa vanha Tittikin, joka muuten oli
+taipuisa murisemaan vieraille.
+
+Hilja väsymättä korjaili Esterin hameenhelmuksia ja piti huolta hänen
+hansikkaistaan, ja maisteri -- Esteri sanoi jo maisteriksi, kun
+Grönblad juuri suoritteli tutkintojaan -- jopa maisterikin tuhlaili
+kallista aikaansa valmistaen Esteriä noihin ikäviin oppitunteihin,
+joita Esterin välttämättä piti äitinsä tahdon mukaan ottaa.
+
+Nämä opinnot olivat todella Esterin ainoa loukkauskivi tässä
+maailmassa, sillä tuo sievä pää oli hiukan kovanlainen, johon hän ei
+saanut pystymään oppia yhtävähän kuin hän voi estää poskiaan
+punastumasta aina, kun Knuut katsahti häneen. Ja Knuutin katse
+harhailikin usein »lapsen» sievällä muodolla, samalla kun hän puoleksi
+tietämättään alkoi huomata, että Hilja näytti vähän vanhentuneelta.
+
+Hiljasta taas hänen Knuutinsa alkoi kehittyä siksi, minkä hän
+mielessään oli hänestä kuvaillut tulevankin. Hänestä oli tullut
+leveäharteinen, pystypäinen, näytti terveeltä ja voimakkaalta ja pienet
+mustat viikset somistivat häntä erinomaisesti. Sitä paitse oli hän,
+ennen niin arkaileva ja nyt iloinen ja seurasta huvitettu; käytöksensä
+oli vapaata ja hän hymyili kohteliaasti, jolloin näkyivät tasaiset
+valkeat hampaansa -- ainoat, mikä oli enää sukuperintöä hänellä. Hilja
+sanoi usein piloillaan, että Knuutin hymy oli oikein ammattihymyä, jota
+hän harjoittelee vastaista tarvetta varten.
+
+Hiljasta oli mieluista nähdä Knuut vilkkaalla ja puheliaalla tuulella,
+silloin vasta hänen mielestään Knuutin lahjakkaisuus tuli täysin
+näkyviin, vaan kun Knuut laski leikkiä Esterin kanssa, niin oli Hilja
+joskus hyvin surullinen, kun tunsi olevansa heidän rinnallaan niin
+vanha, kuin olisi kuulunut jo eri sukupolveen. Esterille ei oltu
+koskaan uskottu Hiljan ja Knuutin välisiä suhteita, eikä hän ollut
+mikään sieluntuntija, harvoin huomasi asioita pintaa syvemmälle ja otti
+ihmiset heidän sanainsa ja näkönsä mukaan. Keväällähän he aikoivat
+julkaista kihlauksensa, kun Knuut oli saanut tutkintonsa, joita varten
+hän teki työtä »aivan hurjasti» -- niinkuin itse sanoi -- ainoa keino
+osoittaakseen Hiljalle kiitollisuuttaan oli se, että hän oli ahkera.
+Vaan niin kovin ankarasti hän ei työskennellyt kuitenkaan, koskapahan
+joka päivä jouti hukkaamaan tunnin tai pari Esterin kanssa
+Esplanaatikadulla. Hilja, joka ei koskaan valinnut kävelyajakseen
+puolispäivän tunteja, niin kuin muotiin kuului, mutta oli konttorista
+ruokatunneille tullessaan pakotettu kulkemaan Esplanaatin läpi, näki
+heidät usein kävelemässä iloisina ja ylhäisinä väen tungoksessa ja
+innokkaasti keskustellen, niin etteivät havanneet Hiljaa, joka
+huomaamattomana tuli näkyviin ja taas katosi ihmisjoukkoon. He
+näyttivät Hiljasta niin vierailta kuleksiessaan hitaasti
+päivänpaisteisella kadulla. Ja aina tämä uudistuva näky viilsi
+ehdottomasti hänen sydäntään. Ei ollut niinkuin olisi pitänyt olla;
+hänen olisi pitänyt olla Esterin sijalla siinä kävelemässä ja vielä
+käsikädessä Knuutin kanssa, niin että koko maailma olisi saanut nähdä,
+että he kaksi kuuluivat toisilleen. Vaan kun hän ajatteli itseään
+iloisessa, loistavassa joukossa vanhassa palttoossaan, joka ompeleista
+oli jo vaalennut, ja huokeassa hatussaan, niin täytyi hänen tunnustaa,
+että Ester ihkauudessa muodinmukaisessa kevätpuvussa sopi joukkoon
+paremmin ja tuotti Knuutille suurempaa kunniaa. Ehkäpä Knuut olisikin
+häpeillyt hänen puutteellisen ulkonäön vuoksi, ajatteli Hilja
+katkeralla mielellä -- hän ei voinut ostaa mitään uutta kevätpukua,
+sillä Knuut tarvitsi palttoon, ja herrain vaatteet ovat niin äärettömän
+kalliita.
+
+Noo, samapa se! Onhan vielä tohtorinnalla varaa pukeutua niin, että
+hänen miehensä, etevän lääkärin, ei tarvitse häpeillä hänen seuraansa.
+
+Minkä vuoksi hänen silmiinsä tuli kyyneliä, ja minkä vuoksi tunsi
+sydämessään ahdistusta tulevaisuutta ajatellessaan? Hän ei itsekään
+sitä tiennyt, hän tiesi vain sen, että hän ei enää voinut koskaan
+tulevaisuutta ajatella tuskaa tuntematta siitä, että tulevaisuus
+peittyi häneltä pilveen ja varjoihin.
+
+Hilja raukka, hän ei tahtonut itselleen myöntää, että epäluulon siemen
+hänen tahtomattaan oli istuutunut hänen sydämeensä, missä se nyt iti
+ja kasvoi. Ja tietämättään oli hänen mielensä päivät päästään
+jännityksessä huomioita tehdessään, mikä sai hänen poskensa kalpeiksi
+ja poisti unen hänen kosteista silmistään, kun hän illalla laski päänsä
+patjoille.
+
+Niin kului tuskallisia viikkoja, kunnes muutamana toukokuun kirkkaana
+päivänä Knuut tuli kotia ja päivällispöydässä hyvin välinpitämättömästi
+kertoi, että »nyt hän on maisteri».
+
+Hiljasta tuntui, että sydämensä lakkasi sykkimästä. Nyt vihdoin olivat
+he siis perillä, niin kauan odotetussa ja ikävöidyssä päämaalissa; vaan
+että Knuut ilmaisi tämän suuren ja tärkeän uutisen niin arkipäiväisellä
+tavalla pöydässä iloitsematta siitä ensiksi hänen kanssaan kahden
+kesken, sitä hänen ei ollut helppo anteeksi antaa Knuutille.
+Hiljallehan oli tämä tutkinto melkein kuin koko elämän onni, sen eteen
+oli hän uhrannut kaikki nämä pitkät raskaat työvuodet; miehet ottavat
+sydämenasiat aivan toisella tavoin kuin naiset, ajatteli hän
+katkerasti, kohottaessaan niinkuin muutkin lasinsa ja juodessaan
+Knuutin onneksi rouva Lindin karviaismarjaviiniä, jota aina ilmestyi
+silmänräpäyksessä satunnaisina juhlatilaisuuksina.
+
+-- Onneksesi, Knuut! -- sanoi Hilja vapisevin huulin.
+
+-- Kiitos! -- vastasi hän katsomatta Hiljaa.
+
+Illalla seisoi Hilja yksinään ikkunassa. Esteri oli kutsuttu nuorison
+tanssipitoihin, ja rouva Lind oli mennyt uskottunsa, kamreerin rouva
+Vesterin luo. Hilja seisoi ja muisteli, miten suureksi ilokseen oli
+odottanut juuri tätä päivää, miten ihanana ja valoisana se oli hänen
+toiveittensa takaa näkynyt ja nyt todellisuudessa oli niin kurja, niin
+pimeä ja surullinen -- silloin kuului äkkiä Knuutin oven käynti. Knuut
+tuli eteiseen ja otti kauniin, vaalean kevätpalttoonsa naulasta. Hilja
+oli nähnyt hänen menevän ulos heti päivällisen jälkeen, eikä tiennyt,
+että hän oli tullut sitte takaisin.
+
+-- Menetkö ulos tänä iltana, Knuut? -- kysyi hän ja lisäsi puolittain
+epäileväisesti -- minun mielestäni meillä olisi niin paljon puhelemista
+juuri tänä iltana!
+
+Knuut mutisi jotakin, että hänellä oli sovittu kokous muutamien
+toverien kanssa, vaan pani kuitenkin palttoonsa naulaan ja tuli Hiljan
+luo.
+
+-- Muistatko, miten halulla ennen kuvailimme yhdessä sitä päivää,
+jolloin olet saanut tutkintosi suoritetuksi? -- sanoi hän vienosti ja
+ojensi hänelle kätensä.
+
+-- Luonnollisesti minä muistan -- sanoi Knuut katsellen kadulle ja
+hänen silmissään oli omituinen kalsea ja vieras ilme.
+
+-- Minä tässä seisoin ja ajattelin tulevaisuuttamme, Knuut -- jatkoi
+Hilja -- se on kuluneina vuosina pilkoittanut kuin kirkas vaan
+kaukainen tähti taivaallamme; nyt voimme saada sen käsiimme,
+tulevaisuus on ihan jalkaimme juuressa! Vaihdetaanko jo huomenna
+sormuksia, sano? -- Hiljan ääni muuttui tuskalliseksi kuiskaukseksi, ja
+katseensa oli kiinnitetty Knuutin jäykästi kokoonnipistettyihin
+huuliin. Oli kuin Knuutin ajatukset olisivat oleskelleet kaukana poissa
+ja Hilja nyt kysymyksillään pakoittanut ne takaisin.
+
+-- Miksikäs ei tänään yhtä hyvin kuin huomennakin -- vastasi hän.
+
+Hilja tuijotti häneen hetkisen kädet suonenvetoisesti puristettuina
+rintaan, sitte syöksähti esiin tuo kysymys, joka niin kauan oli
+poltellut hänen haavoitettua sydäntään: -- Knuut, Knuut, sinä et enää
+minua rakasta, minä näen, että välimme on loppunut?
+
+Knuut huudahti kiihkeästi: -- Minä en koskaan ole ajatellut rikkoa
+sanaani, Hilja, sen vannon.
+
+-- Minä ymmärrän, sinä olet kylmennyt -- Hilja taivutti päätään aivan
+kuin musertavan iskun kohdatessa.
+
+-- Niin, valheeseen perustuessa olisi tulevaisuutemme huonolla
+perustuksella -- sanoi Knuut vähän kärsimättömästi -- tunteilleen ei
+voi, näet, mitään, vaan rehellisenä miehenä pidän lupaukseni!
+
+Hilja hymyili surullisesti: -- Kiitos siitä -- minä nyt vapautan sinut
+lupauksestasi; rakas Knuut, minä olen liian vaativa enkä tahdo perustaa
+avioliittoani muuhun kuin molemmin puoliseen rakkauteen. Kiitos
+entisistä hauskoista hetkistä, Knuut, minä olin hyvin onnellinen
+silloin, vaikka kaikki oli ainoastaan unelmaa.
+
+Yksinäinen suuri kyynel vieri hiljalleen kalpeaa poskea pitkin, jota
+Hilja ei pyyhkinyt pois. Knuut katseli sitä ja yhtäkkiä sulasi tuo
+kyynel hänen sydämensä ympärille kylmettyneen kuoren; muistaen
+tulvehtivan hellyyden, jota tämä nainen oli monet vuodet hänelle
+osoittanut, tarttui hän Hiljan molempiin käsiin ja suuteli niitä
+kiihkoisesti ja purkautui tuskissaan ja katumuksissaan intohimoisiin
+sanoihin.
+
+Hilja seisoi liikkumatta ja antoi tämän myrskyn raivota ylitsensä, vaan
+kuta enemmän Knuut puhui lämmeten ja kiihottaen tunteitaan kunnes
+kauniissa silmissä loisti kyyneleitä, sitä kivettyneemmäksi tunsi Hilja
+itsensä. Lopuksi hän ei voinut muuta kuin veti pois kätensä ja viittasi
+Knuutia menemään: -- Jo riittää, Knuut, minä olen väsynyt -- sanoi hän
+heikosti. -- Sinun ei tarvitse puolustaa syyttömäksi itseäsi mistään,
+jota et ole tehnyt. Sinä et ole ollut uskoton minulle, sillä nyt näen,
+että se mitä minä pidin rakkautena olikin vaan kiitollisuutta. Elä puhu
+»minun hukatuista rahoistani», nehän voit vastaisuudessa maksaa, vaan
+kuule, Knuut, -- hän tarttui lujasti Knuutin käsivarteen -- minä en voi
+suvaita, että maksat velkasi minulle millään muulla kuin omilla
+ansaitsemillasi rahoilla, ei millään muulla, muista se.
+
+Hänen mieleensä oli äkkiä syöksähtänyt ajatus, että olisi ääretöntä
+ivaa, jos Knuut maksaisi hänen uhraukset -- rikkaan vaimon häälahjalla.
+Välistä ehtii silmänräpäyksessä seurata pitkän ajatussarjan.
+
+-- Hyvästi, Knuut, nyt sinun täytyy mennä!
+
+Kun ovi sulkeutui Knuutin jälkeen, piiloittihe Hilja akkunaverhojen taa
+ja katseli Knuuttia, kun hän meni alaspäin katua, astuen reippaasti ja
+notkeasti. Ah, hän ei ollut erehtynyt, hän tunsi, että Knuut meni
+keventyneellä sydämellä, kun vaikea hetki oli ohi.
+
+Hilja painoi sormensa polttaville silmilleen ja ajatteli miten
+hartaasti hän vielä kerran olisi tahtonut pyyhkiä syrjään hänen
+kiharaisen tukkansa ja suudella kaunista, korkeaa otsaa. Hiljan
+rakkaudessa oli melkein äidillistä hellyyttä -- vaan nyt oli kaikki
+ohi, ja hän oli taas yksin, niin yksin ei hän elämässään ollut vielä
+koskaan tuntenut olevansa.
+
+Tuolla kirjoituspöydällä oli suuri pino kirjoitustöitä odottamassa,
+vaan eihän nyt enää ollut mitään, minkä eteen työskennellä, ainoastaan
+omasta itsestään huoli, kaikki hänen uhrauksensa oli ollut turhaa.
+
+Vaan oliko se todellakin ollut niin arvotonta? Hän jäi sitä hetkeksi
+miettimään.
+
+Jos Knuutista tulee, niin kuin hän oli hänestä toivonut, etevä, kyvykäs
+lääkäri, niin olihan siitä ihmiskunnalle sama hyöty, vaikka hän ei
+saisikaan olla osakkaana Knuutin menestykseen. Pitkien vuosien aikana
+hiljaisessa, uskollisessa kieltäymyksessä oli hänen rakkaudestaan
+puhdistunut itsekkäisyyden kuona, ja tuona hetkenä, kun hän seisoi
+yksinänsä ja pettyneenä, puhkesi sen kaunein kukka. Kuumia kyyneliä
+vieri silmistä lieventäen ahdistetun sydämen tuskaa ja kun hän illalla
+pani maata, nukkui hän pitkistä ajoista rauhallisesti kuin lapsi.
+
+Hän heräsi, kun Esteri muutamia tunteja myöhemmin tuli kotiin. Pieni
+olento hiipi varovasti varpaillaan ja pelkäsi kovasti, että jos hän
+häiritsee Hiljaa ja herättää hänet, niin että Hiljan kävi häntä
+sääliksi. Esteri näytti niin kauniilta, kun hän kuvastimen edessä
+suki tuuheaa tukkaansa. Hilja ehdottomasti sivellytti kädellään
+leikkotukkaansa. Knuut ei kärsinyt lyhyttä tukkaa naisella, vaan Hilja
+oli leikkauttanut tukkansa, että sen laittelemisessa ei aamuilla
+kuluisi aika.
+
+Hänellä ei ollut niinkuin »lapsella» aikaa pukeutua ja kuleksia
+puolille päivin pitseillä ja silkkinauhoilla koristetussa aamunutussa,
+vaan eipä hän näyttänytkään sitte niin hienohipeäiseltä ja hoidetulta
+kuin Esteri, jolla oli verrattoman kaunis iho, helmikirkkaat hampaat ja
+ruusunpunaiset sormenpäät.
+
+Hilja huokasi ja käänsi päänsä pois.
+
+-- Oh, oletko hereilläsi, Hilja -- sanoi Esteri -- minä paha tyttö kun
+olin asettanut lampun niin, että valottaa sinua suoraan silmiin, anna
+anteeksi!
+
+-- Ei haittaa ollenkaan, hyvä ystävä, oliko sinulla hauska?
+
+-- Ihmeen hauska, saanko istua vähän aikaa sänkysi laidalle ja kertoa
+ennenkuin menen tädin luo?
+
+Hilja ei voinut sitä estellä, kukaan ei voinut kieltää, mitä tuo
+purppurahuuli pyysi, ja kun hän hyvää yötä toivottaen kääri kätensä
+Hiljan kaulaan, puristi Hilja häntä rintaansa vasten. Jumalan kiitos,
+Hiljan sydämessä ei ollut mitään katkeruutta parempiosaisia kohtaan.
+
+Pian sen jälkeen kun Esteri lukukauden lopussa oli lähtenyt
+pääkaupungista kotia, katosi myöskin maisteri Grönblad, ja viikkoa
+myöhemmin sai kapteenin rouva lipun, jossa heidän yhteen kiedottujen
+nimiensä alla oli merkitsevä sana »kihloissa».
+
+Eukko ihan hämmästyi: -- No, mutta, Hilja -- huudahti hän -- mitä tämä
+merkitsee, sinunhan piti saada hänet?
+
+-- Ei, täti hyvä, meidän kihlauksemme oli vain unelma -- sanoi Hilja
+matalalla äänellä -- nyt se on todellisuus -- ja kun rouva Lind
+kirjoitti onnentoivotuskirjeen »veljelleni kruununvoudille», niin
+kirjoitti Hilja Esterille nämä rivit:
+
+»Ole onnellinen, pieni ystävä, ja hyvin hyvä hänelle».
+
+-- Eikös ole omituinen lause -- sanoi »lapsi», joka morsianten
+tavallisella välinpitämättömyydellä entisiä ystäviään kohtaan näytti
+kirjeen sulhaselleen -- hyvä sinulle, Knuut. Olenko minä sitte ilkeä
+noita, koska hänen pitää kehottaa minua rupeamaan kiltiksi? -- Knuut
+näytti vähän hämmästyneeltä eikä hän nähtävästi tahtonut osata vastata
+mitään.
+
+-- Näet, rakkaani, Hilja on erinomaisen hyvä nainen -- alkoi hän.
+
+-- Niin, niin, minä sen tiedän, että hän on hyvyyden jumalatar --
+vastasi Esteri nenäkkäästi -- vaan eikö hän sinustakin ole väliin
+turhan tarkka vanhan kotiopettajattaren tapaan? Äiti sanoo, että vanhat
+tytöt muuttuvat aina enemmän tahi vähemmän omituisiksi, ja sitte --
+eikö sinustakin, Knuut, hänellä ole niin samakka iho?
+
+Esteri kohotti hienohipeäiset kasvonsa niin viekottelevasti Knuutin
+nähtäväksi, että Knuutin täytyi myöntää ja vakuuttaa todeksi sanansa
+vähintään puolella kymmenellä suukkosella maailman hienoimmalle
+»sametti ruusuhipeälle».
+
+Vaan pääkaupungissa kulki Hilja uuvuttavia katuja. Hän teki työtä yhtä
+ahkerasti kuin ennenkin, vaan ei kuitenkaan itseään varten. Kun itse on
+saanut kokea kovuutta, niin aukeavat silmät näkemään muidenkin surua ja
+hätää. Hän piti arvokkuudella päänsä pystyssä eikä kukaan, joka hänet
+tapasi, voinut huomata, että myrsky aivan äskettäin oli tuhonnut hänen
+maallisen onnensa. Ja tämä ulkonainen tyyneys ei ollut ainoastaan
+näennäistä, hän todellakin tunsi itsensä voimakkaaksi ja olevansa
+varustettu elämän taisteluun, saattamaan sen hyvään loppuun.
+
+Hänen itsekkäisyydestä vapaa rakkautensa antoi hänelle voimia, tämä
+rakkaus, joka kärsii kaikki ja kestää kaikki, sillä se on jumalallista
+alkuperää.
+
+
+
+
+VANHA MAIJA.
+
+
+Yleensä minä varsin vähän tiedän vanhasta Maijasta. Kun minä hänet
+näin, oli hän ryppyinen eukko, jonka ääni vapisi; hänen entisyydestään
+tiedän ainoastaan, että hän henkisessä suhteessa oli nuoruudesta pitäen
+ollut heikko -- sitä suurempi kirous sille, joka sellaisen raukan
+saattoi turmioon ja jätti sitte hänet yksin elämäntaisteluun nimettömän
+lapsen kanssa. Vanhan Maijan elämä oli nähtävästi läpeensä nöyryytystä,
+viheliäisyyttä ja taistelua leivän eteen, ja tehtävänään oli ollut
+huonoimmat työt taloissa -- sillä parempaan hän ei pystynyt. Niin
+kuluivat vuodet.
+
+Poika kasvoi, sai leipänsä vieraissa ihmisissä kahdeksan vuoden
+vanhasta ja oli nyt miehenä koonnut varoja rakentaakseen oman tuvan,
+suojan itselleen ja lukuisalle perheelleen. Siellä oli myöskin
+isoäidille sopiva soppi ja särvintä myöskin, milloin sitä talonväelle
+oli -- leivän sai hän köyhäinhoidolta.
+
+Ja niin alkoivat vanhan Maijan huolet taas uudelleen, vaan toisessa
+muodossa -- huoli lapsenlapsista ja niiden hoidosta, kun miniä kulki
+töillä taloissa. Lapsia oli paljo ja kätkyen piti keinua alinomaa;
+vanhat käsivarret mielivät väliin uupumaan nuorinta poikaa kannellessa
+ja korvat väsyä lasten kirkumisista ahtaassa tuvassa, vaan isoäidillä
+ei ollut mihin muualle mennä. Päivät päästään peuhtoivat lapset hänen
+ympärillään ja öisin sai hän kaksi tahi kolme toverikseen kapeaan
+seinäsänkyynsä. Puute oli makuusijoista ja niukalta oli ruokaakin --
+maitoa ei riittänyt useinkaan kuin pienimmän velliksi -- ja isoäiti
+tuli aina viimeiseksi jaetuille aterioille, hän oli miniän mielestä
+liika laukku reessä.
+
+Vanhan Maijan ilonhetket olivat siis tässä maailmassa aniharvat, vaan
+jolla vähän on muistettavaa, niin hän uskollisesti haravoipi joka
+murun, kokoaa jonkun valoisamman pisteen ympärille kaiken rakkauden,
+kaikki ajatuksensa -- niin vanha Maijakin.
+
+Hänellä oli suuri muisto nuoruutensa ajoilta, alentumisensa tila, jota
+hän säilytti kuin arvokkainta aarrettaan, ja ken vähän osoitti
+ystävyyttä lapselliselle eukolle, hän sai vähällä kuulla kertomuksen
+vanhan Maijan ylpeydestä.
+
+Se oli siihen aikaan nimittäin kun Iisakki raukka tuli maailmaan, ja
+Maija itki päivät kaiket ja ihmiset katselivat häneen syrjäkareisesti
+hänen häpeänsä vuoksi. Hän tiesi ennen olleensa vähäpätönen ja
+halpanen, vaan nyt häntä halveksittiin, mitään oikeutta ei hänelle
+tahdottu myöntää, kun hän oli käyttäytynyt niin huonosti. Poika piti
+kuitenkin viedä ristille ja äidin piti mennä rovastin luo
+kirkoteltavaksi, sillä kuuluihan hän kaikessa tapauksessa seurakuntaan.
+Hän luuli, ettei hän koskaan jaksaisi kävellä pitkää matkaa kirkolle,
+sillä jalkansa horjuivat, niin pelkäsi hän sitä tuomiota, jonka rovasti
+oli antava hänelle suurelle syntiselle, joka oli tehnyt niin pahoin
+Jumalaa ja ihmisiä vastaan. Pääsi hän kuin pääsikin perille, ja hyvissä
+ajoin ennen jumalanpalveluksen alkua. Rovasti oli sakastissa ja lukkari
+käski hänen tulla sinne. Vavisten kuin rikoksentekijä astui Maija
+sakastiin eikä uskaltanut nostaa katsettaan suureen ja arvoisaan
+sielunpaimeneeseen, joka ikkunan luona seisoi vakavana papillisessa
+komeudessaan.
+
+Lukkari esitti Maijan asian ja vetäytyi sitte syrjään, vaan rovasti
+astui esiin ja alkoi heti yksinkertaisen toimituksen. Maija kuuli
+sanat, vaan ei käsittänyt tarkoitusta, hyvä Jumala, mikä kurja olento
+hän oli!
+
+-- Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle
+ijankaikkisen rauhan -- lausui rovasti täyteläisellä äänellään. Maija
+uskalsi vähän kohottaa päätään, ja rovasti rupesi hänelle nyt puhumaan
+vakavasti ja lempeästi; mitä rovasti oli sanonut, siitä hän ei enään
+muistanut muuta kuin: Nouse ylös eläkä enää syntiä tee -- ja rovasti
+ojensi hänelle kätensä. Niin, rovasti itse, joka oli niin ylevä ja
+arvokas, hän ei pitänyt itseään liian hyvänä antaakseen kättä syntiin
+langenneelle raukalle, kaikki muut hyleksivät häntä, vaan ei rovasti,
+jonka suusta hän oli odottanut ankarimman tuomionsa -- se oli niin
+suuremmoista, niin käsittämätöntä, että Maijan sydän täyttyi.
+
+Sellaista sunnuntaita hän ei ollut ennen elänyt, ja vaikka hän ei
+ymmärtänytkään kaunista saarnaa, niin oli hänelle kuitenkin
+virkistykseksi tietää, että tuo tuolla saarnatuolissa oli rovasti, ja
+rovasti oli hänestä sillä kertaa Herran enkeli, joka oli lähetetty
+suoraan taivaasta lohduttamaan ja ojentamaan häntä. Ja hän oli
+oikeassa, sillä mikäs muu oikea sielunpaimen itse asiassa on kuin juuri
+Jumalan sanansaattaja, ja kun hän on kutsumuksensa oikein käsittänyt,
+niin voi hän apostolin kanssa sanoa: Me olemme kaikki lähettiläitä
+Kristuksen sijassa.
+
+Tuosta sunnuntaista oli kulunut jo enemmän kuin neljäkymmentä vuotta,
+kurjuuden kovia vuosia, jotka olivat saattaneet ryppyisiksi Maijan
+ennen pyöreät posket ja harmaiksi hänen hiuksensa; paljon oli haihtunut
+vanhuksen mielestä, vaan rovastin ihmisystävällinen käytös oli
+muistossa, lakastumatonna kuin ikuisuuden kukka.
+
+Tylsistynyt katse sai eloa, ja ääni kirkastui, kun hän siitä kertoi,
+tuo käden antaminen ei ollut koskaan kadottanut merkitystään
+elähyttävänä tekona, se olija pysyi hänen köyhän elämänsä ainoana
+suurena muistona.
+
+Vanha Maija on nyt kuollut, väsyneenä vuosistaan ja vaivoistaan laski
+hän päänsä lepoon, ja lapsi ja lapsenlapset jakoivat hänen vähät
+tavaransa mielihyvällä; kukaan ei surrut isoäidin tyhjäksijättämää
+sijaa, sillä lasten muisti on lyhyt ja miniä oli hyvillään kun tuvassa
+oli nyt enemmän tilaa; se oli vanha luonnon laki -- ikäkulu jouti pois
+jättääkseen tilaa nuorelle elämälle. Ei ole ristiä ei patsasta
+hiljaisella haudalla, jossa vanhan Maijan tomu odottaa ylösnousemisen
+aamua, vaan me uskomme, että Kristuksen armolla on hänen sielunsa
+löytänyt alkulähteensä ja autuaitten parissa saanut nähdä hänet, joka
+täällä alhaalla seurasi Mestarinsa esimerkkiä rakkaudessa langennutta
+kohtaan. Me uskomme, että uskollinen sielunpaimen on kohdannut eksyneen
+lampaansa ijankaikkisessa autuudessa ja että, jos valittujen onnea voi
+lisätä, kiitollisuuden huokaus vapautetun huulilta on kalliimpia helmiä
+hänen kruunussaan.
+
+-- Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä, sen olette
+tehneet myös minulle.
+
+
+
+
+TAISTELU OLEMASSA OLOSTA.
+
+
+Vastarakennettu koulutalo paistoi kirkkaana petäjämetsää vasten. Seutu
+oli erämaan näköistä niinkuin koko U----niemen pitäjäkin, joka oli
+kaukana valtateistä. Se oli noita köyhiä seutuja, joita Suomessa on
+niin paljo, joissa halla joka vuosi panee maanmiehen kylvökset. Vaan
+kaikesta huolimatta maanmies asuu niissä kiintyneenä turpeeseensa
+synnynnäisellä uperuudella.
+
+Koulu oli saatu töintuskin valmiiksi syyslukukauden alkuun, niin että
+uusi opettajatar neiti Paulina Vinter pääsi sinne asumaan. Seinähirret
+olivat vielä tuoreet ja sammal varauksissa haisi ummehtuneelta, vaan
+sitä ei ajatellut tuo tiedon nuori kylväjätär, joka ensimmäisenä tuli
+levittämään »valoa kansalle» U----niemen erämaissa. Hän tuli niin
+toivehikkaana kuin voi olla ainoastaan elämän keväällä, ja valmiina
+taisteluun olemassa olosta, sillä nyt oli menneet vaivat kestetty ja
+tulevaisuus oli viitotettuna ja selvänä hänen edessään.
+
+Oma koti, josta ei tarvinnut maksaa vuokraa, ja palkkaa kuusisataa
+markkaa puhdasta rahaa. -- Paulinastakin oli melkein niinkuin
+U----niemen ukoistakin se suuremmoista, nyt kykeni hän huoletta elämään
+sokean isoäidin ja pienen siskonsa Mian kanssa. Heillä ei ollut
+maailmassa ketään muuta, johon turvata ja olivat odottaneet sitä päivää
+kuin parahinta, jolloin heidän seminarilaisensa saisi opettajapaikan.
+
+Nyt olivat he vihdoin pitkän ja vaivaloisen matkan tultuaan täällä ja
+vaikkakin näytti erämaalta seutu, vaikka seinät olivat kosteat ja uunit
+savusivat, niin oli heistä kaikista kolmesta tämä yksinkertainen
+koulurakennus kuin maailman upein palatsi.
+
+Paulina oli innoissaan saadakseen alkaa uuden vaikutuksensa ja
+uutterasti teki hän työtä pienten raakalaisten ja usein taitamattomien
+oppilastensa kanssa, hänestä oli syksyinen päivä niin lyhyt pitkine
+puhteineenkin, ja koulutyön lopetettuaan kirjoitti hän päiväkirjojaan
+ja tarkasti vihkoja niin omantunnonmukaisesti kuin kukaan.
+
+Hän teki työtä niinkuin monetkin ennen häntä ja niinkuin monet nuoret
+miehet ja naiset näinäkin päivinä Suomen syrjäisissä seuduissa,
+hiljaisesti, tarmokkaasti ja kärsivällisesti. Hän toivoi ja pani koko
+nuoren sydämensä rakkauden työhönsä, joka tarkoitti totuuden ja tiedon
+kultaisen siemenen kylvämistä lasten mieleen ja niin vaihtui
+huomaamatta syksy talveksi ja talvi kevääksi -- ja päättyi Paulinan
+ensimmäinen opettajavuosi. Paljon kokemusta, katkeraa ja suloista, oli
+se hänelle antanut, ja rohkeana, niinkuin ennenkin oli hän taas uutta
+lukuvuotta alkamassa.
+
+Niin kului aika ja ajan kuluessa sai nuori opettajatar kokea, mitä
+sadat ovat hänen sijallaan kokeneet. Hän sai kokea kylmää
+välinpitämättömyyttä, hyyteistä epäluuloa toiveissaan; hänen
+lämpimimmät harrastuksensa otettiin vastaan nurjamielisesti, hänen
+parhaimpia tarkoituksiaan pidettiin paljaana itsekkäisyytenä. Pitkin
+aikoja taistellessa yritteli puuttumaan rohkeus ja luottamus siihen
+määrin, että hän arveli, jotta U----niemi olisi ollut onnellisempi
+ilman häntä, vaan sitte tuli taas aikoja, jolloin auringon säteitä
+tunki pilvien ravoista ja yksi tai toinen taimi kohosi karusta maasta.
+
+Ei ilmestynyt sitä runsasta satoa, jonka hän nuoruuden unelmissa oli
+kuvaillut nousevaksi ja saavansa korjata, vaan ainoastaan muutamia
+vaaleita kukkasia ja puolinaisia hedelmiä, mutta hän oli jo oppinut
+tyytymään vähään ja vaatimaan vähän siitä mitä antoi. Jollei
+ensimmäisen ihastuksen liekit nousseetkaan enään pilviin, niin
+leimusivat ne hänessä leppoisemmin melkein kuin pyhä tuli, sillä
+taisteluissa ja vaivoissa oli hänessä kasvanut rakkaus työhön.
+
+Niin hänelle viimein koitti ilon päivä, jolloin sai laskea koulusta
+ensimäiset oppilaat, nuo pienet taimet, jotka hänen hoidossaan olivat
+puhkaisseet lehtensä, pienokaiset, jotka vakavassa työssä ja hilpeissä
+leikeissä olivat lapsen lämpöisellä myötätuntoisuudella kiintyneet
+opettajaansa. Ja kun uusia oppilaita nyt tulvasi kouluun, niin
+kohtasivat he, opettaja ja oppilaat, toisiaan toisella mielellä, he
+alkoivat ymmärtää toisiaan.
+
+Ja niinkuin lasten sydämissä erämaa muuttui vähitellen kaiken hyvän
+kylvymaaksi, oli metsäkin kansakoulun ympärillä saanut väistyä
+viljelijän vaivojen edestä.
+
+Nuoria koivuja ja pihlajia oli kasvamassa kartanon laiteilla ja ikkunan
+alle oli Paulina laittanut herne- ja papukylvöjä sekä kukkaispenkkejä,
+joista tuoksu nousi ja aaltoili ikkunasta sisään isoäidin ihastukseksi,
+joka istui kärsivällisesti keinutuolissa odottaen aikaa, jolloin hänen
+näkönsä kirkastuisi ijankaikkisessa valossa.
+
+Vaan kyökissä puuhasi pieni Mia ja lauleli kuin leivo iloisena. Hän
+opetti koulussa laulua ja ensimäinen luokka oli hänen hoidossaan. Joka
+vuosi perehtyi hän yhä enemmän koulun elämään ja työhön ja sisar oli
+iloissaan saada kasvattaa tämä nuori voima samaan tehtävään, jonka hän
+itsekin oli valinnut ja huolellisesti säästi hän joka pennin sen ajan
+varalle, »kun Mia menee seminariin». Mikään ei hänestä ollut raskasta
+uhrata tuolle rakkaalle työlle, vaan hän ei koskaan mitannut eikä
+laskenut sitä, minkä hän antoi, olihan satoja tovereita, jotka olivat
+auliita tekemään niinkuin hänkin; hän oli vain ylpeä siitä, että
+nöyryydessä sai olla »muuan rivissä». Oli niin suloista saada panna
+kaikki voimansa työhön, niin kauan kun voimia vielä oli. Vaan ajan
+kuluessa uupumus alkoi hiipiä nuoren opettajattaren voimia painamaan.
+Hän koetti pudistaa sen pois, hän sanoi itseään hempoiseksi ja moitti
+ankarasti heikkouttaan, vaan pitkän taistelun perästä piti Paulinan
+antaa jälkeen ja tunnustaa, ettei hän ollut enään terve ja niin
+voimakas kuin ennen.
+
+Paitse huolta koulusta oli muitakin seikkoja. Vanha isoäiti joutui
+sairaaksi pitkäksi aikaa ja hänen hoitonsa kysyi aikaa ja terveyttä.
+Minkä Paulinassa oli tarmoa, se tuli käytetyksi kaikki tarkalleen ja
+kun isoäiti pitkien kärsimysten perästä oli kuollut, tunsi Paulina
+velvollisuudekseen itseään kohtaan kysyä jonkun pääkaupungissa olevan
+taitavan lääkärin neuvoa terveydestään, ennenkuin alkaa uuden
+lukukauden. Matka oli tosin kallis eikä hän ollut tottunut ajattelemaan
+itseään, vaan asiaa ei voinut enään välttää.
+
+Niin lähti hän pitkälle matkalle levottomana ja huolien alaisena. Ujona
+ja peloissaan hän astui eräänä päivänä muutaman tunnetun lääkärin luo.
+
+Tuo kuuluisa mies oli hyvin ystävällinen häntä kohtaan, antoi hänen
+kertoa elämäkertansa, jota kuunteli myötätuntoisuudella ja tästä
+kertomuksesta voi hän paremmin kuin pitkistä selityksistä päättää, mikä
+nuoren opettajattaren vaivana oli. Hän tutki sitte kauan ja tarkkaan ja
+loppupäätös oli, että opettajatar tarvitsi täyttä lepoa ja valikoitua
+ruokaa ja että parasta olisi hänen oleskella jossakin yksityisessä
+sairaskodissa ja saada huolellista lääkärinhoitoa.
+
+Eikö hän millään muulla tavoin voisi saada terveyttään takaisin?
+Paulinan kirkkaat silmät olivat rukoilevasti kiinnitettynä lääkäriin,
+jonka määräykset olivat hänelle ihan mahdottomia noudattaa. Lääkäri
+katsoi ystävällisesti häneen: Kun hienot koneiston osat ovat paljosta
+käyttämisestä kuluneet, niin pitää kone seisauttaa joksikin aikaa,
+jotta saadaan panna siihen uudet osat -- sanoi hän. Niin ei varsin voi
+tehdä ihmisruumiin kanssa, ei voi laittaa esim. uusia hermoja, vaan voi
+vahvistaa entisiä ja lisätä verta -- ymmärrättehän?
+
+Paulina hymyili: Minä ymmärrän, että jos en voi noudattaa
+määräyksiänne, niin en voi saada voimia palautumaan.
+
+Lääkäri nyökäytti päätään, hän ei voinut kieltää häntä työnteosta, vaan
+kirjoitti vahvistavia lääkkeitä, ja niin erosivat he. Masentuneena
+laskeusi nuori opettajatar portaita komeassa käytävässä, hän oli
+alakuloinen vaan kuitenkin nuoressa mielessä välkähteli pieni toivon
+säde kotimatkalla.
+
+Lääkäri seisoi kauan aikaa ikkunassa ja seurasi katseellaan tuota
+nuorta vierasta, joka meni ihmistungoksessa kadulla. Hän katsoi
+surullisesti, hän tiesi että tuon nuoren naisen tuomio oli kirjoitettu
+-- joko kuolema tahi parantumaton tylsyys, joista edellinen oli
+edullisin ja jälkimäiseen verrattuna onni. Hänen taudilleen ei ole
+parannuskeinoa, vaan huolellisella hoidolla olisi voinut siirtää
+ratkaisevan hetken tuonnemmaksi tahi lieventää kauheutta. Hänen täytyi,
+asiain näin ollen, antaa hänen mitään aavistamatta mennä välttämätöntä
+kohtaloaan kohden, hänellä ei ollut rohkeutta sanoa hänelle totuus
+kokonaisuudessaan ja kaikessa kauheudessaan, ja niin oli epäilemättä
+paras sairaalle itselleenkin.
+
+Huoaten raskaasti ajatteli lääkäri, että tuokin nuori nainen oli muuan
+niitä satoja, jotka ovat kuluttaneet voimansa maan raivaamisessa tiedon
+kylvöille samalla kun ovat taistelleet oman ja omaistensa olemassaolon
+puolesta, jotka ovat kylmettyneet kylmissä, uhoisissa kouluhuoneissa ja
+katkeroittuneet koulujohtokuntain nurjuuden ja kylmäkiskoisen kohtelun
+takia. Monet monituiset nuorukaiset, joilla oli painunut rinta ja
+hehkuva puna poskilla, monet opettajattaret, joilla on ollut hermosto
+pilalla ja sisällisiä kipuja, ovat hakeneet hänen apuaan. Koko
+sydämensä hellällä myötätuntoisuudella, jota hän tunsi kaikkia kärsiviä
+kohtaan, ajatteli hän noita korven raivaajia, jotka erämaissa usein ypö
+yksikseen, ilman sivistynyttä seuraa ja hyvän kirjallisuuden ja muun
+henkisen nautinnon puutteessa, iloisina uhraavat terveytensä ja
+elämänvoimansa kansanvalistukselle, jolle ovat antautuneet nuoruuden
+lämpöisellä innolla. Hän ajatteli heitä kaikkia, tuttuja ja
+tuntemattomia, ja kaikkien niiden puolesta, jotka eivät ole koskaan
+ottaneet ajatellakseen tuota uskollista -- monasti kiittämätöntä --
+työtä, jota tehdään hiljaisuudessa, lausui hän hiljaisen, syvän,
+kunnioittavan kiitoksen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Paulina Marttila on taas alottanut koulun, jolle omistaa kaiken
+aikansa, kaikki ajatuksensa ja kaikki voimansa. Hän tuntee olevansa
+nuori ja elinvoimainen silloin, kun hiipivä tauti ei muistuta olemassa
+oloaan, ja miksi hän ei tekisi työtä viimeiseen hetkeen saakka...
+
+    Jos velvollisuutehen sorrunkin,
+    Sep' ois ihanaa!
+    Se päänalus lämpimin, pehmoisin,
+    Se yön unelma.
+
+Kun tuon rohkean opettajattaren voimat ovat katkenneet ja kesän
+kukkaset samoin kuin talven luminietokset peittävät hänen yksinäisen
+hautansa, niin itävät ehkä ne tiedon siemenet, joita hän kylvi ja
+U----niemen kansakoulussa kasvaa laiho Herran kunniaksi. Mikä
+rakkaudessa tehdään, sen Jumalan rakkaus aina siunaa.
+
+
+
+
+ISOÄIDIN TANSSIKENGÄT.
+
+
+Niin soma kenkä, ja tässä on toinen -- nepä ovat kummannäköiset, kuka
+noita on voinut pitää? -- Nuori tyttö, joka oli kumarruksissaan vanhan
+rautakiskoisen kirstun yli, sai sieltä käsiinsä valkoiset
+atlassikengät, jotka olivat koristeltu hyvin somasti.
+
+-- Kenenkähän ne tosiaan ovat olleet -- sanoi sisar -- ota ne tänne
+kaikessa tapauksessa, Enni, niitä voidaan käyttää ehkä kuvannossa; ja
+nyt meillä on kaikki mitä tarvitsemme! -- Hän katseli tyytyväisenä
+vaatekasaa käsivarrellaan; silkkihameita, vanhoja hännystakkeja,
+suunnattoman suuria hattuja j.n.e., kaikki tuolta suuresta kirstusta.
+
+-- Nyt menemme alas, Enni, täällä vintissä ei näe näiden väriä oikein.
+-- Ja pian kapsivat kepeät askeleet portaita ja suoraan isoäidin
+kamariin, joka oli liitonjäsenten salainen kokouspaikka. Liittokunnalla
+oli tarkoituksena hämmästyttää isää hänen syntymäpäivänään kuvannoilla
+ja elävillä kuvilla.
+
+-- Mummo, mummo, katsokaa mitä olemme löytäneet! -- Tytöt innoissaan
+levittelivät aarteensa, kääntelivät ja muovailivat niitä tuhannellakin
+tavalla; viimeksi otti Enni kengät: -- Katsohan mummo tuommoisia
+kummallisia pieniä kenkiä, ne olivat kirstun pohjalla.
+
+-- Lapset, ne ovat minun kenkäni, vanhat tanssikenkäni, jotka minulla
+oli, ollessani seitsentoista vuotiaana ja ensi kerran aikuisten
+parissa, muutamissa suurissa sukulaishäissä. Anna ne minulle, Enni. --
+Isoäiti tempasi ne käsiinsä ja melkein hyväillen pujotteli kuihtuneet
+sormensa kellastuneen silkin alle. -- Vanhat rakkaat kengät -- sanoi
+hän -- ne herättävät koko pitkän sarjan muistoja eloon.
+
+-- Vai niin! -- Enni painoi poskensa isoäidin tuolin selkään ja katsoi
+rakkaita, kalpeita kasvoja, joissa nyt oli heikko punastus --
+seitsentoista vuotias, siitä on, mummo, kauan kun sinä olit niin nuori?
+
+-- On lapseni, viisikymmentä yhdeksän vuotta, se on pitkä aika.
+
+-- Ja sinulla on ollut niin pienet jalat?
+
+-- Niin sanottiin silloin -- hymyili vanhus veitikkamaisesti -- vaan
+tuskinpa sinullakaan on suuremmat, koetahan.
+
+Nuori tyttö istui pikkutuolille isoäidin vierelle ja koetteli noita
+kummallisia kenkiä oikein vakavalla todella. Omituista, ne olivat ihan
+parahiksi, niinkuin tehty tuohon pieneen pehmoiseen jalkaan, joka aivan
+vapaasti liikkui paksun silkkivaatteen sisässä. Nuo vanhat kengät
+olivat vielä sievät ja niiden muodossa oli jotakin kokettia, mikä
+kiinnitti tytön huomion: -- Minä pidän näistä hän sanoi lopuksi.
+
+-- Piti niistä isoisäsikin lapseni -- isoäiti hymyili taas -- isoisä
+piti paljo näistä kengistä, luulenpa että nämä kaikkein ensiksi
+kiinnittivät hänen katseensa minuun.
+
+-- Ah isoisä! -- Niin, Enni, niihin aikoihin ei pyöritty tanssissa
+niinkuin nyt, kulettiin vain hyvin sievästi varpaillaan ja leninkiä
+kannatettiin sivuilta -- kaikkihan näkivät silloin miten jalkojaan
+liikuttaa, tanssiko huonosti vai hyvästi. -- Ennin mieli kiintyi,
+hänellä oli satoja kysymyksiä kielellä, vaan samassa tuli äiti ja
+kaikki serkut, Juhani ja Eeva ja Sofia ja Otto, ja ruvettiin
+neuvottelemaan, mikä usein keskeytyi naurunrähäkkään, jota koetettiin
+sihittämällä hillitä, vaan mikä vain antoi uutta aihetta.
+
+Vaan mitä oli Enni esittävä taulukuvana? Oli jo tehty monia esityksiä,
+vaan hän ei voinut päättää. Äiti sanoi sitte lopuksi: Minäpä tiedän,
+mikä isää huvittaa ehkä enin kuin mikään muu. Ennistä tehdään mummon
+valokuva, mummo tässä kukikkaassa silkkihameessa, tukkaan vain vähän
+puuteria, että se näyttää vaaleammalta sillä mummollahan oli hyvin
+vaalea tukka?
+
+-- Niin oli, ja Enni panee minun tanssikenkäni ja helminauhan, jossa on
+punatimanttilukko, niin on kuva valmis -- sanoi vanhus.
+
+-- Isän mielestä on Enni enemmän kuin me muut mummon näköinen, sanoi
+Elise, »kaunotar», joksi Juhani serkku aina leikillään sanoi häntä.
+
+Mummo katsoi tutkivasti nuorta tyttöä. -- Isä on ehkä oikeassa, vaan
+minkä näköinen olin seitsentoista vuotiaana, sen voitte nähdä pienestä
+kuvasta, joka on isoisän metaljongissa. -- Sen mukaan on Enni
+laiteltava -- sanoi Elise päättävästi -- vaan nyt meidän itsekunkin
+pitää ryhtyä työhön osaltaan. Sinä Juhani laitat kehyksen, se ei
+suinkaan ole suuri vaatimus tulevalle arkkitehdille?
+
+Kaunottaren hyväksyvä silmäys on oleva työn palkka -- lausui
+parantumaton Juhani.
+
+-- Joutavia! -- Ei sanaakaan leikkiä enään -- lausui Elise
+mahtavimmalla käskyäänellä. -- Otto, sinä menet laittamaan itsellesi
+peruukin, ymmärrätkö?
+
+-- Ymmärrän herra kapteeni!
+
+-- Peruukin, mikä hänestä sitte on tuleva? kysyi isoäiti.
+
+-- Aksel Oxenstjerna, jota isä niin ihailee. --
+
+-- Vaan jos Otto kuvaisi isoisää?
+
+-- Voi niin, isoisää -- huudahtivat kaikki samalla kertaa -- siitä
+tulee mainio taulu. -- Kun muut kuvat on näytelty, niin sitte näytetään
+perhekuvia, isoäiti ja isoisä, se on mainiota!
+
+-- Mummo se aina huomaa parhaite -- huudahti Elise ja painoi poskilleen
+mummon ryppyiset kädet, sekä suuteli niitä.
+
+Kaikki vakuuttivat, että tulee hauskaa ja mainiota. Enni vain oli
+vaiti, sillä Otto serkun katse tapaili niinkuin usein teki, hänen
+katsettaan omituisella tavalla, joka ajoi Ennin poskille punat. --
+Oivallista! -- sanoi Ottokin. -- No kaikki on hyvin! -- sanoi Elise.
+Nyt oli siis kaikki selvillä eikä saanut viivytellä valmistusten
+kanssa, sillä huomenna jo oli tuo suuri päivä. Nuoret erosivat siis ja
+äiti lähti taloustoimiinsa; kiltti äiti, joka satojen huoliensakin
+lomissa ehti iloitsemaan lastensa kanssa, varsinkin kun oli
+kysymyksessä hämmästyttää isä.
+
+Enni jäi isoäidin kamariin viimeksi ja istui pienellä tuolilla mummon
+jalkain juuressa riisuen jalastaan nuo vanhat kengät. -- Tässä sinulle
+nämä, mummo!
+
+-- Kiitos -- vanhus piteli niitä hetken käsissään. -- Voi kun olin
+onnellinen, kun minulla nämä oli ensi kerran -- sanoi hän -- tuokoot ne
+onnea sinullekin, lapseni -- tule ottamaan ne huomenna; minä pidän ne
+täällä siihen saakka ja annan niiden kertoa muutaman vanhan
+kertomuksen.
+
+Enni meni, ja isoäiti pani kengät vierekkää ikkunalle, jossa ne
+näyttivät niin nuorekkaan reippailta ja aivan kuin olisivat sanoneet:
+-- katsele nyt meitä sydämmesi halulla, kyllä ansaitsee. -- Vanhus
+hymyili, hän näki niin selvästi kauas nuoruuden aikoihin, näki itsensä
+nuorena, sirona tyttönä, jolla oli vaalea tukka ylöskammattuna, ja
+ruusukasta silkkiä lenninki pönkkähameella; punatimanttilukkoinen
+helminauha kaulassa ja jalassa silkkisukat ja ihkauudet kengät, jotka
+olivat hienon hienot, valkoista atlassia hopeakoruompeleilla.
+
+Hän oli niin mieltynyt niihin, ei elämässään hänestä ollut mitään niin
+kaunista ollut, jonka lisäksi nämä kengät olivat niin kepeät, että
+tuntui kuin jalassa ei olisi ollut mitään. Hänen oli pitänyt tanssia
+salissa kuvastimen edessä vähää ennenkuin he menivät. -- Ensi kertaa
+oli hän matkassa vanhempiensa kanssa; oli suuret perhejuhlat,
+sukulaishäät joissa ei muita vieraita ihmisiä ollut kuin sulhasen veli,
+muuan nuori upseeri jolla oli kaunis sinikeltainen univormu, ja hän oli
+uljain mies minkä oli nähnyt.
+
+Oivallisen! puolisen jälkeen tanssittiin ja nuori upseeri tuli
+kumartamaan hänelle pyytäen tanssiin, joka oli menuetti, ja hän oli
+yhtä ylpeä kuin olisi kuningas tarjonnut hänelle käden. Paljoa ei
+puheltu, sillä piti tarkoin pitää huolta askeleista ja että
+kumarruksensa teki kohteliaasti, vaan joka kerta kun hän katsoi ylös,
+niin näki hän kauniin soturin katseen, ja hänen sydämensä löi kiivaasti
+tuon katseen vaikutuksesta.
+
+Monet tanssit he sitte yhdessä tanssivat, vaan miten ollakaan, niin
+muutamassa tanssissa lähti jalasta pieni atlassikenkä. Tietysti neiti
+punastui ja kalpeni tuosta kauheasta tapauksesta, vaan uljas upseeri
+lankesi polvilleen, suuteli kenkää -- maailman pienintä ja sievintä
+kenkää, sanoi hän -- ja pisti sen hyvin nopsasti neidin jalkaan, ennen
+kuin kukaan osasi edes aavistaakaan, mitä oli tapahtunut. Sitä hetkeä
+eivät he milloinkaan unohuttaneet.
+
+Kyynel vierähti isoäidin silmästä. Hän otti toisen kengän ja tutki sitä
+tarkoin. Ei se ollut tämä vaan tuo toinen! Kas siihen oli miehen
+käsialalla kirjoitettu valkoiselle säämiskänahkaiselle sisäpohjalle:
+»Sinä pieni naistohveli hallitset usein suurta maailmaa -- mitä sitten
+pientä maailmaa: miehen sydäntä».
+
+Hän kumartui ja suuteli hellästi pientä hopealankakiehkuraa; siihen
+juuri oli tuon uljaan upseerinkin huulet painaneet suudelman, tuon
+rakastetun, josta sitten tuli hänen puolisonsa ja elämän kumppaninsa,
+jonka kanssa vietti onnellisia vuosia, joskin elämän polku kulki väliin
+synkkiä laaksojakin myöten. Paljon olivat he kokeneet yhdessä -- oli
+muistoja »taistelujemme, voittojemme päiviltä», tuolta ajalta, kun
+isoisä meni sotaan ja isoäiti istui kotona, nuorena puolisona ja
+äitinä.
+
+Paljon, niin paljon olivat he kokeneet, valoa ja varjoa vaihteli, vaan
+aina oli valopuoli voitolla, sillä se tuli rakkauden ijäisesti
+raikkaasta lähteestä.
+
+Vanhuus oli jo aikoja sitte tavannut ja uupuneena elämään oli isoisä
+mennyt lepoon, vaan täällä istui isoäiti yksinään -- eihän tosin
+yksinään sillä hänen ympärillään oli hellästi rakastavia lapsia ja
+lastenlapsia, vaan kuitenkin muistoissaan yksin, joista ei kukaan
+voinut olla osallinen hänen kanssaan.
+
+-- Rakkaat, rakkaat pienet kengät -- hän hiveli niitä hiljaa kädellään,
+kiitos kertomuksestanne, nyt tulee teidän kuiskia minulle vähän
+tulevaisuuttakin. Meidän vanhain elämässä on parasta se, kun saamme
+elää lasten ja lastenlasten elämässä uudelleen oman elämämme. -- Pienet
+kengät, tuokaa onnea pienelle Ennilleni, joka on minun elämäni illan
+kirkkain säde.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Juhlapäivä oli käsissä. Aamulla herätettiin isä laululla ja lahjaksi
+hän sai kauniin nojatuolin. Sehän oli jotakin erinomaista ja
+odottamatonta, sanoi päivän sankari, jolla ei ollut vihiäkään muista
+puuhista. Huviteltiin -- isän kunniaksi -- laulaen ja leikkien niin
+että juhla juhlalle tuntui. Tuli sitte ilta ja pimeä. Nuoret katosivat
+toinen toisensa jälkeen ja salissa, jossa nuoret olivat remunneet,
+syntyi odottamatta hiljaisuus. Ruvettiin jotakin odottamaan,
+maalaistavan mukaan oli nimittäin sukulaisia ja tuttavia kokoontunut
+onnittelemaan isäntää, ja kaikki -- paitse päivän sankari -- alkoivat
+aavistaa että »jotakin oli tekeillä». Vaan »kulissien välissä», joina
+oli tyttöjen huone ja ruokasali, missä esitysten piti tapahtua, oli
+rauhaton ja kiire elämä. Kaikki huusivat ja puhelivat toisistaan
+maskeraadipukujen, värilyhtyjen, töyhtöhattujen, taulukehyksien ja
+paperikoristusten kirjavassa sekamelskassa.
+
+-- Kuule, Elise, olenko minä nyt keskiajan ritarin näköinen, mitä? --
+Sitä ei ole niin helppo sanoa!
+
+-- Enni, missä on Maria Antoinetten kaulanauha? -- Juhani, sinä, elä
+polta hänen ylhäisyytensä peruukkia.
+
+-- Sofia, sinä olet niin pelottavan juhlallisen näköinen! -- Sellaista
+kuului lakkaamatta näyttämön takana ja väliin naurun rähäkkää, ja
+kaiken yli kuului Elisen ääni, milloin varoittavana, milloin uhkaavana,
+milloin nauravana, hän oli kaiken ilon sielu. Sillä välin laittoi renki
+Kalle, nuorten herrain määräysten mukaan, näyttämökoristeita ja sitä
+hän teki suu auki ja ihmetellen: -- Kun herrasväki oli aivan kuin
+komentjantteja!
+
+Vihdoin rupesi sekavuus selviämään, ensimmäinen kuvanto järjesteltiin
+Elisen ankaran komennon mukaan:
+
+-- Vähän oikealle, sillä tavoin -- Juhani, sinä näytät paremmalta kun
+olet sivuttain, hattu kallelleen, jotta töyhtö näkyy oikein, nyt on
+kaikki hyvin, nyt saa esirippu nousta. -- Kuvanto oli hyvin onnistunut,
+kaikki yleensä olivat onnistuneita, sanoi suosiollinen yleisö salissa,
+ja isä istuen uudessa nojatuolissaan, kunniapaikalla, taputti käsiään
+kaikin voimin ja huusi: »hyvä, hyvä», niin että seinät raikui. Hänelle
+oli hyvin kiitollista näytellä, sillä hän piti suuressa arvossa
+kaikkea, niin historiallisia kuin laatukuvia, ja piti yhtä paljo
+molemmista.
+
+Ennen viime kuvantoa oli pitkä väliaika; tarjoiltiin teetä ja miesten
+kesken lausuttiin arvosteluja, varsin viattomia, vaan sulettujen ovien
+takana laitettiin molempia perhekuvia mitä suurimmalla huolella.
+
+Elise oli pukenut Ennin aivan metaljongissa olevan kuvan mukaan, ei
+oltu unohdettu yhtä hiuskiehkuraakaan; silkkilenninki oli laitettu
+nelikulmaisesti avonaiseksi rinnasta, ja Ennin kaulassa oli
+rubinilukkoinen helminauha. Hän oli todella oikein hurmaava, tuo pieni
+ilmiö menneiltä ajoilta, kun hän pienissä korkeakantaisissa kengissä
+astua kipitti ruokasaliin. Vaan kuka se oli, joka tuli häntä vastaan?
+Ei Otto serkku, ei, vaan sittekin oli se Otto, vaikka häntä ei tahtonut
+tuntea sinikeltaisessa univormussa, miekka vyöllä ja kaikki niin kuin
+olla piti; Enni tunsi ainoastaan kauniit silmät, niissä näki hän taas
+omituisen katseen, kun Otto otti hänen kädestään kiini ja vei hänet
+näyttämölle sekä sanoi: Pieni rakas isoäiti, sinä olet niin sievä ja
+noin pienen pienet jalat!
+
+-- Elävä kuvaelma ilman kehyksiä -- kuiskasi Juhani heidän takanaan ja
+nyökytti päätään Eliselle, sitte huusi hän reippaasti: -- Joutukaa nyt
+kehyksiin te kuvat menneiltä ajoilta! -- He tottelivat leikillistä
+kehotusta, vaan Oton silmät olivat vastahakoiset kauan aikaa, ne
+tahtoivat aina vain kääntyä kaunista puoliskoaan kohden eikä yleisöön.
+
+-- Olkaa valmiina, esirippu ylös.
+
+Katselijat vaikenivat eikä taputettu käsiä, ei huudettu suositusta --
+jokainen käänsi katseensa noista kultaisten kehysten sisällä olevista
+kuvista vanhaan rouvaan, joka nyt istui isän nojatuolissa kädet
+ristissä ja kyyneleet silmissä, ja oli aivan kuin kukaan ei olisi
+uskaltanut häiritä hetken juhlallisuutta, kun vanhus katseli omaa
+nuoruuttaan elävinä kuvina esiin loihdittuna.
+
+Vanhuksen ympärille oli poikansa kietonut hellästi kätensä, ja lapset
+ja lasten lapset olivat kokoontuneet hänen ympärilleen, silloin kuvat
+irtausivat kehyksistään; nuori isoisä tarttui nuoren isoäidin käteen ja
+vei hänet vanhuksen luo, ja silloin puhkesi riemumyrsky, iloinen,
+myrskyävä onnentoivotusjyminä kauniille kuvannolle ja sydämmellisiä
+kiitoksia satoi kaikilta tahoilta; vaan koko ajan oli Enni
+kumarruksissaan isoäidin nojatuolin yli ja näytti siltä kuin hän ei
+olisi vielä oikein päässyt todellisuuteen.
+
+-- Pieni tyttöseni -- sanoi isä sydämellisesti ja kääri kätensä hänen
+vartalonsa ympäri -- te olitte säästäneet parhaan viimeiseksi. Kaikki
+oli kaunista ja hauskaa vaan isoäidin kuva oli kuitenkin minulle
+mieluisin. -- Hänellä tuli kyyneleet silmiin, hän veti tytön luokseen
+ja suuteli hänen avonaista otsaansa hellästi: -- minä olen aina
+sanonut, että Enni muistuttaa isoäitiä, vaan en olisi uskonut, että hän
+on niin tuon kuvan näköinen, joka on isoäidistä seitsemäntoista
+vuotiaana.
+
+-- Hän oli aivan kuin oikea kuva -- sanoi muuan vanha setä, ja Enni,
+luullen olevan kohteliasta, niiasi hänelle kiitokseksi.
+
+-- Jumalan kiitos, ettei hän ole kuva -- kuiskasi Otto isoäidin korvaan
+-- vaan eloisa, viehättävä tyttö, niin kuin sinä olit, isoäiti, kun
+isoisä kosi sinua ja sai -- myöntävän vastauksen -- hän onnellinen.
+
+Isoäiti hymyili. -- Tee sinä samoin, Ottokulta -- sanoi isoäiti
+hymyillen veitikkamaisesti -- jota hymyä Enni ei ollut perinyt, vaan
+oli jäänyt isoäidin omaiseksi. Nuorten ilo oli rajaton sinä iltana ja
+isoäiti oli jo aikoja sitte vetäytynyt huoneeseensa, kun viimeiset
+vieraat sydämellisiä kiitoksia lausuen olivat menneet.
+
+Varhain seuraavana aamuna -- isoäiti oli aina varhain hereillään --
+hiipi pieni valkopukuinen olento kamariin ja polvistui hänen sänkynsä
+ääreen: -- Mummo, mummo, minä olen niin onnellinen -- kuiskasi Enni --
+minä, minä -- me tulimme kihloihin eilen, Otto ja minä! Kaikki on kuin
+kaunista unta, ja minä en ole uskaltanut nukkua koko yönä peläten
+herääväni. -- Pieni hupakko ja kuitenkin -- isoäiti nousi vuoteessaan
+ja painoi kauniin pään rintaansa vasten -- ah, lapseni, lapsikultani,
+onnellisinta maailmassa on rakastaa ja olla rakastettu eikä mikään
+unelma ole kauniimpi kuin tämä todellisuus. Jumalalle olkoon kiitos
+tästä siunatusta lahjasta, joka muuttaa itse pimeyden valkeudeksi ja
+köyhyyden rikkaudeksi. --- Nyt olet, pieni Ennini, saanut kokea, mitä
+minä tunsin sinä päivänä, jolloin minulla ensi kertaa oli pienet
+rakkaat, valkoiset kenkäni. -- Niin, rakas mummo, kuulehan -- eilen
+kuvannon jälkeen unohtui minulla ne kengät jalkaani ja ne minulla oli
+koko illan -- ja onni tuli.
+
+
+
+
+LIIKALAINEN.
+
+
+Tohtori Lindfältin koti oli pääkaupungin komeimpia, täynnä kauniita
+huonekaluja, kalliita taideteoksia ja kaikkea sitä komeutta, jota
+rikkaus ja hienostunut aisti ajaa kokoon.
+
+Rouva Alice Lindfält noudatti jokaista muodin oikkua niin puvussa kuin
+kodin kaunistamisessa, sillä hänen mukanaan oli rikkaus taloon tullut
+ja hänen hienosti sivistynyt, esteettinen miehensä kanteli häntä
+käsissään, sanottiin heidän seurustelupiirissään, joka oli laaja.
+
+Heidän luonaan tapasi henkilöitä melkeinpä kaikista
+yhteiskuntapiireistä, aristokraateista, yhteiskuntakermaväestä alkaen.
+Siellä näki tunnetuimmat ja etevimmät soittotaiteilijat sekä
+taidemaalareita, näyttelijöitä, paitse tavallista, yksinkertaista
+väkeä, jotka eivät mitenkään erityisesti olleet mainehikkaita, vaan
+kaikki viihtyivät hyvin, jonka vaikutti emännän viehättävä iloisuus ja
+hyvä käytös; sekä isännän henkinen etevyys.
+
+Kun talvi iltoina kokoonnuttiin valoisaan ja kukkain tuoksua lemuavaan
+asuntoon, jossa talon rouva leijaili ympäriinsä kuin tenhotar
+taikavalossa, jota purppuranväriset lamput levittivät ympäriinsä, niin
+unohtui pyry ja pakkanen ulkona, ja myrskyn vingunta nietoksisilla
+kaduilla suli täällä sävelten sointuun avonaisesta flyygelistä, jonka
+ääreen istui toinen taiteilija toisen siitä noustua.
+
+-- Täältä ei puutu mitään, hauskuus voidaan saada aivan täydelliseksi
+-- niin oli tässä kodissa lausuttu jo monet kerrat. Varsin oli
+hyvä olla tohtorinnan punaisessa huoneessa, jota hän nimitti
+»uinailusopekseen». Siellä puhelu sujui erinomaisen hyvin istuttaessa
+kaminin ympärillä, ja oli niin kodikasta ja hauskaa spriikeittiössä
+kiehuvan kahven hajun levitessä ympäriinsä hyasinttein tuoksun seassa.
+
+Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että mitään ei puuttunut tästä
+viehättävästä kodista, mutta olipa muuan pieni, ujo maalaisrouva, joka
+muutamana iltana oli niin rohkea, että uskalsi lausua täällä
+kaivattavan -- lapsenlurittelua.
+
+Rouva parka! Semmoista suunnatonta tulee lausumaan! Vaan hänhän olikin
+maalta ja päälle päätteeksi papin rouva. Sitä säkissä on, mitä säkkiin
+pannaan, minkä hänessäkin miehensä vanhantestamentin aikuisia aatteita.
+
+Emäntä itse hymyili säälivästi, kun kerrottiin hänelle mitä rouva oli
+sanonut. Serkkunsa Anna, raukka, ei ymmärtänyt paremmin, hän itse
+vietti enimmän aikansa lastenkamarissa eikä tiennyt siitä, mitä on elää
+-- elää täydellisesti ja rikkaasti -- niinkuin hän, rouva Alice. Ei
+ollut mitään huvia, jossa hän ei olisi ollut ensimmäisenä, ei ollut
+sitä muotiurheilua, jota hän ei olisi kiihkoisella innolla
+harjoittanut. Tädit pudistivat päätä ja sanoivat, että hän on
+ylimielinen ja koketti, vaan nuorten mielestä hän oli kadehdittava, ja
+hänen pukunsa olivat ihastuttavia. Hänen miehensä taas piti häntä
+naisten ihanteena, eikä mikään voinut kukistaa häntä siltä sijalta,
+joka hänellä oli miehensä sydämessä; he olivat niin tyytyväisiä
+toisiinsa kuin mahdollista, ja yleensä pidettiin heitä onnellisimpana
+pariskuntana maailmassa. Heillä oli varoja rakennuttaa huvila
+italialaista mallia, joka sai seistä tyhjänä ja vuokraamattomana, kun
+rouva Alicella pisti päähän ruveta kaipaamaan jonku kylpylaitoksen
+kesäelämää. Joskus matkustivat he ulkomaille ja kuluttivat muutamia
+kuukausia Roomassa tahi maailman pääkaupungissa Pariisissa tahi
+muualla; mikäs heitä esti mistään. Tohtori Lindfält oli antautunut
+kirjallisiin toimiin, ja hänen vaimoaan ei pidättänyt kotona --
+niinkuin lappalaisnaista sadussa taikavoima -- lapsen kapalovyönauha.
+
+Hän oli usein tyttönä lausunut: -- Kun minä menen naimisiin, niin en
+tahdo lapsia, ne ovat kaikkein proosallisinta ja epäsointuisinta
+avioliitossa. He olivat olleet naimisissa kuusi vuotta ja näytti siltä
+kuin rouvan toivo olisi toteutunutkin. Ja heidän onnensa näytti
+täydelliseltä, ei kukaan kaivannut papin rouvan naurettavaa
+»lapsenlurittelua», vaan aika toi sen mukanaan.
+
+Se ei ollut mikään ilahduttava asia. Rouva Lindfält oli kärsimätön jo
+ajatellessaan sitä, niin että hän useampia kuukausia ennen katkeroitti
+koko ympäristönsä elämän ja sai kärsivällisen Robertinsa melkein
+vihaamaan tuota viatonta, joka oli syynä tähän perheelliseen
+ikävyyteen.
+
+Nuori rouva, joka muuten kaikissa satunnaisissakin sairauksissa oli
+hyvin kärsimätön, piti nykyistä tilaansa kovana kohtalona, mitä
+mustimpana vääryytenä, joka antoi hänelle aihetta olemaan kiukkuinen
+kaikille ihmisille. Kaikilta puolin siis tätä tapausta -- pienen
+kansalaisen ilmaantumista -- jota useimmissa kodeissa ilolla odotetaan,
+täällä tervehdittiin kylmyydellä ja tyytymättömyydellä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Salamoi ja jyrisi, kuurosadetta ja rakeita, oikea merkillinen
+myrskyilma oli sinä päivänä, kun tuo pieni kansalainen, joka ei ollut
+tervetullut, tuli maailmaan; itse luontokin näytti uhkaavalla tavalla
+ottavan hänet vastaan, ja pilvet itkivät, että vesi virtana valui,
+itkivät hänen syntymistään.
+
+Pieni raukka, kukaan ei hellin mielin katsonut häntä. Äiti käänsi
+päänsä pois -- lapsihan hänelle oli tuottanut ne kärsimykset ja tuskat,
+joita hänellä juuri oli ollut ja joista hän oli nyt niin väsynyt, että
+tuntui siltä, ettei enään koskaan tule terveeksi eikä pääse voimiinsa
+-- mitä elämä sitte on!
+
+Tohtori taas, joka oli tullut häirityksi tyyneessä henkisessä
+elämässään, loi puoleksi suuttuneen, puoleksi välinpitämättömän
+katseen tuohon rauhanhäiritsijään, kun se ensikerran hänelle
+esitettiin. Jos olisi ollut edes poika, vaan tytöntynkä... Hän muuten
+piti kaikkia pieniä ihmislapsia alhaisempina eläimiä, nämä kun ensi
+silmänräpäyksessä syntymisen jälkeen itse voivat pitää huolen
+itsestään. Olisi melkein luullut, että äskensyntynyt jonku salaisen
+vaiston kautta oli huomannut, miten vastenmielisesti hänet oli otettu
+vastaan ja sen vuoksi niin vähän kuin mahdollista muistutti olemassa
+olostaan. Hän oli mitä hiljaisin kapalolapsi, nukkui enimmäkseen ja kun
+oli hereillään, niin oli ääneti, katseli ympärilleen suurilla sinisillä
+silmillään, jotka olivat hyvin kysyvännäköiset. Luonnollisesti hänen
+ristijäisiään ei pidetty mitenkään juhlallisemmin, vaan hyvin
+hiljaisesti ja yksinkertaisesti. Ne isälle ja äidille eivät merkinneet
+muuta kuin, että pieni Margy nyt ei ollut maailmassa nimetönnä.
+
+Hän sai imettäjän, oikein muhkean, jolla oli mnsliinilakki ja
+pitsireunavyöliina, ja joka oli niin luotettava että tohtorinna,
+terveeksi tultuaan, voi huoleti palautua entisiin elämäntapoihinsa.
+Lapsenkamari oli kaukana koridorin päässä, sieltä lapsen huuto ei
+voinut kuulua sänkykamariin, vielä vähemmin Margyn hiljainen kirinä
+ruuan puutteessa, kun imettäjä istui pitkään herkullisessa
+ruokapöydässä tahi puheli jonkun »pulskan pojan» kanssa kyökissä,
+
+Kun oli muutamia kuukausia kulunut ja pieni pullukka alkoi selvitä
+unisesta olostaan, niin makaili hän tuntikausia ja katseli pieniä
+käsiään tahi ruusunpunaisia varpaitaan, jotka niin mielellään pyrkivät
+pois kapalosta. Jo seuraavalla kehitysasteella istui hän pystössä
+korivaunussaan, hypistellen gummirengasta, jota kuletteli hapuilevin
+sormin suuhunsa. Syrjäinen kamari oli koko hänen maailmansa, hän ei
+tiennyt, että oli komeat huoneet ja niissä seuraelämä kulki entisiä
+raiteitaan ja keskiytyi rakastettavan emännän ympärille. Siellä oli
+kaikki niin entistään, että kerrassaan unohutettiin pieni vieras, joka
+oli tullut myrskyilmalla. Kukaan ei siitä kysellyt paitse vanha
+Kaarinatäti, tohtorinnan isän sisar, jolla oli vähät varat ja sentähden
+tohtori kutsui häntä usein taloonsa. Hän oli »hyvin ikävä», vaan oli
+velvollisuus osoittaa hänelle vieraanvaraisuutta, sanoi tohtorinna.
+
+Kaarina täti pistäysi aina talossa käydessään katsomassa tuota »pientä
+riikalaista», joksi hän mielellään kutsui tuota uutta perheenjäsentä,
+mutta hän piti omina tietoinaan huomionsa lapsenkamarista, sillä hän
+tiesi varmaan, etteivät ne tiedot miellyttäisi isäntäväkeä eikä
+vieraita. Hänellä oli myöskin tapana auringon paistaessa ystävällisesti
+ehdottaa imettäjälle, joka edelleen hoiti tyttöä, että veisi lapsen
+auringonpaisteeseen, sillä hän luotti suuresti siihen, että aurinko
+tuottaisi terveyttä ja väriä noille pienille ihmisolennoille samoinkuin
+kukkasillekin, ja jos neiti Tilda, joka oli mahtava, sattui olemaan
+sillä tuulella, niin sai Margy päällensä kävelykapan, jonka hihat
+olivat ahtaat ja parisilaisen päähineen, joka varjosti nuot uteliaat
+lapsensilmät. Ja he kulkivat komeimpia katuja; sillä pääasia oli että
+nähtiin, ja sentähden piti kaiken olla muodikasta ja hienoa,
+viihtyminen ja mukavuus saivat jäädä toiselle sialle.
+
+Kun Margy kasvoi siksi että pystyi tassuttamaan omilla pienillä
+jaloillaan, niin talutettiin häntä kädestä jonnekin puistoon, jossa hän
+sai leikkiä hiekkakäytävällä, samalla kun hoitaja virkkasi pitsiä
+omiksi varustuksikseen, sillä hänellä nyt oli varmat toiveet saada
+viettää häänsä vuoden tai parin kuluttua.
+
+Margy istuskeli niin tyytyväisenä kaivellen hiekkaa vanhalla
+puulusikalla ja pisti silloin tällöin suunsa täyteen, jotta narskui
+uusien kirkkaiden hampaiden välissä. Joskus tuli myöskin sulhanen
+puhelemaan Tildan kanssa, jolloin pieni »liikalainen» jäi kokonaan
+katsomatta ja vyöryi ja hoiperteli tietä ja oli joutua polkupyörällä
+ajajain ja muiden kävelijäin jalkoihin, jotka kiireissään eivät
+huomanneet tuollaista pientä kääryä. Rohkea se oli tuo, pieni viaton
+olento, eikä ensinkään ujo. Hän ojensi pienen kätensä kenelle hyvänsä
+ja katseli niin luottavaisesti jokaista vierasta, ettei kukaan voinut
+olla katsahtamatta häneen ystävällisesti. Hän oli herttasin pieni
+tyllerö maailmassa ja niin luottavainen, kuin voi ainoastaan tuolla
+suloisella ijällä olla, jolloin sydän vielä ei aavista, että synti ja
+pahuus asustavat maan päällä.
+
+Eräänä päivänä kulki hieno, erinomaisen hyvinpuettu herra pitkin
+puistokäytävää; hän käveli kädet selän takana, hieno kävelykeppi
+kädessä ja tähysteli pilviä, niin ettei huomannut pientä tyttöstä, joka
+istui tiepuolessa. Tyttö äännähti kun kulkijan jalka sattui häneen.
+Herra oli tohtori Lindfält, tytön oma isä. Hän oli kulkenut vaipuneena
+miettimään kirjoitusta huomispäivän lehteen Ibsenin uusimmasta
+teoksesta. Hän säikähtyi lapsen äännähtämisestä ja kun huomasi
+kaatuneen lapsen potkivan pienillä jaloillaan. Hän nosti tytön ylös,
+joka voimakkaasti ponnisteli päästäkseen jaloilleen jälleen. Tohtori
+pudisti ruohonsirpaleet hänen pitkistä keltaisista kiharoistaan ja
+asetti tottumattomasti tuon sopimattoman päähineen suoraan:
+
+-- Sinähän olet kiltti, kun et ruvennut itkemään -- sanoi hän --
+kenenkään tyttö sinäkin mahtanet olla?
+
+Lapsi seisoi pieni likainen sormi suussa ja katseli lakkaamatta
+pelastajaansa, mutta äkkiä kirkastui hänen kasvonsa ja suu sopersi
+aivan selvään: -- isä! --
+
+Tohtori säpsähti ja katseli tarkempaan likinäköisillä silmillään
+tyttöstä; nyt hän sen tunsi, sehän oli pieni »liikalainen» kotoa, mutta
+miten oli hän yksinään, eksyksissä? Hän katseli ympärilleen kaikille
+puolin, mutta hoitajaa ei näkynyt missään: -- Missä on Tilda? -- hän
+tunsi itsensä nyt ainakin yhtä avuttomaksi kuin Margy äsken, mutta
+lapsi pelasti hänet tästä ojentaen sormellaan lähimmäiseen pensasaitaan
+ja huudahti: -- Tuolla!
+
+Tohtori tarttui heti hänen käteensä, huolimatta että pienet sormet
+tahrasivat hänen hienot vaaleat hansikkaansa, ja astui päättävästi
+osoitettuun suuntaan, josta hän tapasikin neiti Tildan istumassa ja
+virkkaamassa, huomaamatta isäntäänsä ennenkuin tämä ärjäsi hänelle.
+
+Tietysti oli hoitajalla tuhannetkin selitykset, mutta tohtori ei ollut
+nyt sillä tuulella, että olisi niitä kuunnellut, vaan varoitti häntä
+tästä lähtein vartioimaan paremmin tyttöstä; senjälkeen aikoi hän
+mennä, mutta kääntyi vielä, joko siitä syystä, ettei Tildan vihainen
+muoto ennustanut hyvää Margy paralle tai ehkä siitä syystä, että tytön
+rukoileva katse oli vaikuttanut isään, ja tohtori Lindfält otti pientä
+tyttöään kädestä ja mutisi: Onhan kohta päivällisaika, ja minä menen
+suoraan kotiin, niin voin sentähden ottaa lapsen mukaani.
+
+-- Muistaako hän nyt vihdoinkin, että hänellä on lapsi -- mutisi
+vihastunut palvelija niin kovaa, että isäntä kuuli selvään sanat ja ne
+antoivat hänelle paljon ajattelemisen aihetta, kun hän kulki tietään
+koettaen astua Margyn askelien mukaan.
+
+Kuinka usein olikaan tuo pienokainen jätetty yksikseen niinkuin tänään
+ja ollut lukemattomille onnettomuuksille alttiina kenenkään sitä
+aavistamatta. Hän katsoi tuohon hentoon olentoon vieressään, kuinka
+turvaton on tuollainen pieni kääry, kun ei suojaava käsi ole sen
+liikkeitä turvaamassa. Häntä suututti epäluotettava palvelija, jota he
+olivat niin uskoneet, missä oli hänen velvollisuudentuntonsa -- huusi
+hänen sisässään ääni kovasti, mutta samassa kaikuivat hänen korviinsa
+nuot pilkalla lausutut sanat: -- Muistaako hän nyt vihdoinkin, että
+hänellä on lapsi -- ja kovasti häveten täytyi hänen tunnustaa, että
+vanhempien laiminlyöminen oli ollut huonona esimerkkinä lapsen
+hoitajalle.
+
+-- Isä -- kuiskasi rukoileva ääni -- isä, Margy ei jaksa. --
+Pienokaisparka -- hän nosti pienokaisen käsivarrelleen ja pujotteli
+syrjäkatuja kotiinsa, vähän häpeissään, että hänet nähtiin näin
+tavattomassa toimessa.
+
+Vaimolleen ei hän maininnut sanaakaan tästä seikkaillusta, suurimmaksi
+osaksi siitä syystä, ettei Tilda saisi lisää nuhteita; hän oli tullut
+melkoisesti lievemmäksi häntä kohtaan huomattuaan oman syyllisyytensä.
+
+Seuraavana päivänä meni Margy taas ulos hoitajansa kanssa ja vielä
+muinakin päivinä, eikä tohtori käynyt katsomassa täytettiinkö hänen
+käskynsä; näytti aivan siltä kuin hän olisi välittänyt pienestä
+tyttösestään yhtä vähän kuin ennenkin, mutta kun hän istui
+kirjoituspöytänsä ääressä vaipuneena johonkin miellyttävään
+taidearvosteluun tai nerokkaaseen kirjoitukseen, jotka olivat
+saattaneet hänen nimensä kuuluisaksi, niin ajatukset kiitivät joskus
+aivan äkkiä taaksepäin kirkkaaseen puolipäivähetkeen, jolloin hän
+käveli kotiapäin kullankiharapää rinnoillaan ja pienet pehmeät kätöset
+luottavasti kiedottuna kaulansa ympäri, ja monet kerrat unohtui hän
+kuuntelemaan lapsen äänensorinaa eteisestä.
+
+Vähitellen hän alkoi varttoa milloin Margy lähtisi ulos, saadakseen
+puoliavoimesta ovesta nähdä, miten häntä eteisessä puettiin, ja
+toisinaan hän tuli uloskin, leikki lapsen kanssa ja kysyi Tildalta
+tytön vointia j.n.e. sekä miksi hänen piti kulkea noin kummallisessa
+lakissa, mutta kun kuuli, että se oli aivan muodikasta ja että
+tohtorinna itse oli sen tilannut, niin hän meni aivan hiljaa takaisin
+kamariinsa. Muutamia päiviä sen jälkeen ilmestyi hän kuitenkin aivan
+äkkiarvaamatta Margyn kamariin mukanaan pussillinen appelsiinejä
+Margylle -- ne ovat niin terveellisiä -- vakuutti hän; senjälkeen tuli
+hänelle tavaksi pistäytyä tänne väliin ilman makeisiakin, vaan oli aina
+yhtä tervetullut ja tervehdittiin samalla ihastuksella.
+
+Tilda oli kerrassaan kummastuksissaan tästä, mutta kun hän eräänä
+päivänä näki tohtorin polvillaan nurkassa »kilttinä vanhana heppana»
+(kuten Margy selitti) niin ei hänen hämmästyksellään enää ollut rajoja.
+
+Alice rouva, joka oli ollut Pietarissa ostamassa itselleen uudet
+turkit, kummastui suuresti nähdessään kotiintultuaan Margyn olevan
+korkealla lasten tuolilla päivällispöydässä ja isänsä tarjoilevan. Isä
+näytti jotensakin tottuneelta lapsenhoitoon.
+
+-- Näetkös, Alice, minusta tuntui tyhjältä mentyäsi ja minun täytyi
+saada itselleni pöytätoveri pienestä tyttösestämme -- sanoi hän melkein
+kuin puolustuksekseen.
+
+Rouva pudisti päätään tyytymättömän näköisenä: -- Minä en ole koskaan
+voinut kärsiä lapsia pöydässä, ne syövät kuin pienet porsaat.
+
+-- Oh, meidän pieni Margymme käyttäytyy jo kuin ymmärtäväinen neiti --
+vakuutti tohtori, joka oli päättänyt kaikin tavoin koettaa estää pienen
+naapurinsa joutumista takaisin kamariinsa.
+
+Hänen vaimonsa, joka ensikerran kuuli miehensä sanovan vastaan, koetti
+kaikin tavoin näyttää tyytyväiseltä, vakuutettuna siitä, että Robert
+nyt kuten ennenkin täyttäisi hänen toivomuksensa. Kuitenkin pysyi
+tohtori päätöksessään ja tämän jupakan aikana sai talon pieni tytär yhä
+varmemman aseman isänsä vieressä, johon hän turvautui koko pienen
+yksinäisen sydämensä lämpimällä myötätuntoisuudella. Hänhän oli
+janonnut hellyyttä kuin kukka auringonvaloa, ja nyt säihkyi onni hänen
+iloisilla kasvoillaan päivät päästään. Äiti katseli väliin ihmetellen
+isää ja tytärtä, jotka iloisina lurittelivat keskenään ja näyttivät
+niin hyvin viihtyvän yhdessä, hän tunsi sydämessään silloin omituisen
+tuskallista yksinäisyydentunnetta ja hän vakuutti kärtyisesti, että --
+Robert oli aivan liiaksi kiintynyt lapseen.
+
+-- Miksikäs ei hän olisi kiintynyt kauniiseen tyttäreensä -- arveli
+Kaarinatäti, joka oli käymässä siellä -- etkö näe kuinka kirkkaat
+silmät Margyllä on ja tuollainen kaunis valkoinen kiharatukka, ja
+muuten on hän kiltein olento, minkä koskaan olen nähnyt.
+
+-- Minusta on Margy aina ruma -- sanoi Alice rouva äreästi -- hänen
+silmänsä ovat liian pyöreät ja kehumaasi valkotukkaa pidän minä
+ehdottomasti pellavaperuukkina. Sano vain mitä sanot, vaan minua
+tuskastuttaa nähdä kun Robert pilaa tytön ja tahtoo, että koko talon
+pitää taipua tytön mukaan, pian kai minun punainen kamarinikin muuttuu
+lapsenkamariksi.
+
+-- Ai ai, Alice, tuo vivahtaa mustasukkaisuuteen, vastasi täti
+hymyillen -- sinä olet tottunut olemaan kieltämättä ensimmäinen
+kodissasi ja vallitsemaan miehesi sydäntä, nyt pelkäät kilpailijaa,
+vaan älä ole huolissasi, kyllä hän rakastaa sinua yhtäpaljon kuin
+ennenkin, vaikka hän koettaa korvata sen, mitä te molemmat olette
+laiminlyöneet pienen »riikalaisen» suhteen.
+
+-- Niin, no se on sellaista ruikusta, sanoi tohtorinna tehden ylpeän
+liikkeen päällään, vaan hänellä oli kyynelet silmissä, ja Kaarina, joka
+kaikessa hiljaisuudessaan oli tarkka silmäinen, käydessään joka päivä
+talossa huomasi, miten rouva Alice levottomin silmin katseli miehensä
+ja lapsensa keskinäistä suhdetta.
+
+Tapahtuipa kerran niinkin, että rouva eräänä päivänä puolispöydässä
+kumartui Margyyn solmetakseen serviettiä hänelle; --- Enkö minä saa
+auttaa lasta, Robert?
+
+-- Aivan kernaasti, hyvä ystävä, vaan minä luulen, että Margy on
+tottunut minuun. -- Ja niin olikin. Aina kuin äiti rupesi auttelemaan
+häntä, niin tyttö meni isän luo ja painoi päänsä hänen rintaansa
+vasten; isässä oli hänen turvansa eikä hän muuta tahtonut.
+
+Tohtori siveli hiljaa hänen kiharansa otsalta, nosti hänet syliinsä.
+
+-- Sinä näytät niin tuntehikkaalta, Robert -- Alicerouva koetti tehdä
+ivaa, vaan itku oli kurkussa. Minä en tahdo houkutella Margya luotasi,
+sillä minä näen selvään, että sinä olet mustasukkainen hänestä.
+
+Tohtori ei vastannut mitään, vaan tarttui äänettömänä sanomalehteensä,
+sillä hän aavisti, että tässä katkeruuden purkauksessa piili kauvan
+uinailevan äidinrakkauden heräämisen merkki, ja hän tunsi, että kun
+tämä tunne on herännyt vaimonsa sydämessä, niin hän ihailisi sitte
+häntä enemmän kuin koskaan.
+
+Tyytyväisenä ja toivehikkaana meni hän sinä iltana lapsenkamariin,
+sillä Margy oli tottunut siihen, ettei hän nukkunut illoilla ennenkuin
+isä tuli sanomaan hyvääyötä ja oli kuullut hänen iltarukouksensa.
+
+Margy istui jo vuoteessaan kädet ristissä ja kun tohtori tuli, niin hän
+rukoili vanhan yksinkertaisen rukouksen, joka tuhansien lasten huulilta
+on kohonnut korkeuteen:
+
+    Mä nostan silmäni taivaaseen
+    Ja sormeni ristiin liitän,
+    O Herra, ystävä lapsien
+    Mä armostas sua kiitää.
+
+Tohtorikin oli pannut kätensä ristiin niinkuin Margy oli häntä
+opettanut ja tuo maailmanmies, jolle rukous aikoja sitte oli ollut
+vierasta kieltä, kuunteli nyt hartaasti pienen tyttönsä lurittavaa
+ääntään.
+
+-- Hyvää yötä Margy, hyvää yötä rakkaani -- Tohtori kumartui
+suutelemaan tyttöä otsalle -- mutta miten olet niin kuuma? Tilda, onko
+hänellä kuume, minusta Margy on ollut vähän nolo koko päivän? Oletko
+kipeä, pikku ystäväni?
+
+-- Pikkusen väsynyt.
+
+-- Noo, nuku sitte ja lepää pienokaiseni, ja herää aamulla virkeänä --
+hän silitti hellästi tytön punasta poskea ja meni, vaan kun tyttö oli
+nukkunut, niin tohtori tuli takaisin ja kuunteli levottomana hänen
+heikkoa ryintää, joka teki hänen unensa rauhattomaksi. Tilda vakuutti
+että se oli vain tavallista katarria, ja hänhän ymmärsi tämmöiset
+asiat. Mutta kuitenkaan tohtori ei voinut olla hiipimättä vielä
+yölläkin lapsenkamarin oven taa kuuntelemaan. Unissaankin tunsi hän
+useat kerrat jonkunmoista tuskaa ja kun vihdoin aamupuoleen joku äkkiä
+avasi oven, niin hän hypähti säikähtyneenä ylös: -- Mikä on, Tilda? --
+Margy on kipeänä -- kuiskasi hoitaja -- hänen kurkkunsa korisee ja
+vinkuu niin kummallisesti. -- Silmänräpäyksessä oli tohtori pukeutunut
+ja riensi lapsen luo; joka makasi vuoteellaan posket kuumeen punaisina
+ja kovain yskänkohtauksien aikana kuului kurkusta omituinen hinkuva
+ääni: -- Mitähän se mahtaa olla, se kuulustaa niin kauhealta?
+
+-- Valtioneuvoksen pieni poika, jota minä hoidin Margya ennen, kuoli
+kuristustautiin, ja hänellä myös vinkui kurkku tuolla tavoin -- sanoi
+Tilda vavisten.
+
+-- Pitää heti mennä hakemaan professoria, käykää sanomassa siitä
+kyökissä -- tohtori vaipui polvilleen Margyn vuoteen ääreen. Vaimonsa
+nukkui vielä, ja tohtori ajatteli, että hänet pitäisi herättää, vaan
+jalkansa olivat kuin lamauksissa, ettei hän päässyt lapsen vuoteen
+äärestä.
+
+Kun professori tuli, niin hän vakuutti todeksi sen mitä oli pelätty,
+Margy oli saanut kursitustaudin, tuon salaa hiipivän lasten vihollisen,
+eikä tohtori voinut kieltää, että tila oli vaarallinen.
+
+Alice rouvakin oli herännyt oudoksuen vilkasta liikettä talossa näin
+varhain aamulla, ja hän soitti saadakseen tietää, mitä oli tapahtunut.
+Tohtori meni hänen luo, ja miehensä näöstä voi rouva jo päättää, että
+Margylle oli tapahtunut jotain.
+
+-- Onko tyttö kipeä vai -- ehkä kuollut?
+
+-- Kipeä on, vaan ei, Jumalan kiitos, kuollut, ja missä on elämää,
+siinä on myöskin toivoa -- vastasi tohtori.
+
+-- Kuka on nyt hänen luonaan?
+
+-- Kaarinatäti, joka tuli heti alas, kun kuuli tavattoman varhain
+puhetta Margyn kamarista; niinkuin tiedät, on tädin makuuhuone juuri
+Margyn kamarin päällä. Pieni Margy raukka, hänellä on vähänväliä
+ankaroita tuskia, että sydäntä särkee nähdä; jos sinun on vaikea nähdä,
+niin voit olla varma, että täti kyllä hoitaa häntä hellästi, ja Tilda
+on myöskin aulis.
+
+Nuori rouva kääntyi vastaamatta sanaakaan, vaan ennenkö tohtori ehti
+sairashuoneeseen, niin rouvakin oli siellä, ja sanaa lausumatta nousi
+Kaarinatäti ja jätti äidille paikkansa lapsen ääressä.
+
+Kolme päivää kesti kamala taistelu, jonka aikana oli silloin tällöin
+joku lieveämpi hetki. Tohtori oli aivan suunniltaan ja epätoivoissaan,
+jotta hän oli aivan sopimaton sairaanhoitajaksi, vaan sitä
+väsymättömämpi oli hänen vaimonsa. Tuskin minuutiksikaan hän lähti
+sairasvuoteen luota ja hän tarkoin täytti professorin määräykset pienen
+sairaan hoidossa. Hän ei näyttänyt ajattelevan itseään ollenkaan, ei
+muistanut ruokaa eikä unta, herkeämättä tarkasti pienimpiäkin muutoksia
+taudin kulussa ja aivan kuin vaistomaisesti näytti hän ymmärtävän, mikä
+oli milloinkin hyvä lapsen tuskien huojentamiseksi. Äiti tiesi selvään,
+että pienen Margyn katse, kun se oli tajullaan, etsi isää tahi
+Kaarinatätiä eikä koskaan ikävöinyt häntä.
+
+Tohtori näki miten sanomaton tuska tunti tunnilta ilmeni aina selvemmin
+vaimonsa kauniilla muodolla, jolla tähän asti ei ollut näkynyt surua
+eikä kärsimyksiä, ja miten hänen kyynelettömät silmänsä ilmaisivat
+tuskaa, jota sanoilla ei kyennyt lausumaan.
+
+Professori oli kolmannen päivän illalla sanonut taudin tekevän
+käänteen. Isä ja äiti olivat äänettöminä istuneet vuoteen ääressä ja
+katselleet pientä, rakasta muotoa, joka vähitellen aivan kuin jäykistyi
+samalla kuin sinisenkuultava kalpeus levisi sille. Hengitys korisi ja
+näytti olevan vaivaloista ja melkein särkynyt katse ei ollut pitkiin
+aikoihin kiintynyt kenenkään. Äiti nousi yhtäkkiä ja meni allapäin
+huoneesta; tohtori katseli hetken hänen jälkeensä ja seurasi sitten
+häntä. Hän sai kauan etsiä vaimoaan ja löysi lopuksi hänet punasessa
+huoneessa, jossa ennen näytti niin hauskalle, vaan nyt tuntui kylmälle
+ja synkälle. Rouva makasi lattialla ja koko ruumiinsa vapisi.
+
+-- Rakas Alice, jaetaan suru, onhan se meille yhteinen -- ei vastausta
+-- itke minulle, niin on helpompi. -- Tohtori istui sohvaan ja koetti
+nostaa vaimonsa päätä ja kun hän siinä katsoi hänen silmiinsä, niin ne
+olivat kuivat.
+
+-- Robert, puhutaan helvetin tuskista, minä tunnen niitä -- sanoi rouva
+vapisevin huulin -- sinä olet rakastanut lasta, sinä olet ymmärtänyt
+voittaa hänen rakkautensa, kun vielä oli siihen tilaisuus -- minä sen
+laiminlöin -- nyt on myöhäistä. Jumala ottaa hänet pois ja se on
+oikeutettu rangaistus äidille, joka ei ollut lapsen arvoinen -- hän
+kätki taas kasvonsa; hiljaisessa huoneessa kuului äkkiä kiireelliset
+askeleet; tultiin kutsumaan sairashuoneeseen ja vanhemmat riensivät
+sinne käsikädessä nähdäkseen lapsensa viimeisen särkyneen katseen, vaan
+vuoteen ääressä istui uskollinen Kaarinatäti ja hymyili lempeästi.
+
+-- Pieni Margymme nukkuu nyt tyyneesti -- sanoi hän -- hengensalpaus on
+poissa ja taudin käänne on kestetty.
+
+-- Alice, Alice, rakkaamme parantuu! -- huudahti tohtori riemuissaan --
+Jumala, jonka olemme unhottaneet onnemme päivinä on kuitenkin antanut
+armonsa paistaa meille surumme hetkenä ja pelastanut lapsemme -- hänen
+vaimonsa ei vastannut, vaan polvistui vuoteen ääreen painaen otsansa
+lapsen kuihtunutta kättä vasten, ja ilokyyneleet virtasivat hänen
+kalpeita poskiaan pitkin.
+
+-- Minä olen niin kiitollinen Robert siitä, että Margy saa elää --
+kuiskasi hän vihdoin -- sano minulle vain, mitä tulee minun tehdä
+voittaakseni lapsen sydämen?
+
+-- Sinun tulee rakastaa häntä -- sanoi tohtori hiljaa.
+
+-- Ah Robert, minä olen jo kauan häntä rakastanut!
+
+Aamulla heräsi Margy eikä hänellä ollut tuskia, ja katse oli kirkas.
+Äiti polvistui taas sängyn viereen, isä seisoi jalkapäässä ja
+Kaarinatäti istui vanhalla paikallaan päänpohjukassa. Lapsen katse
+liikkui hitaasti ja vakavasti toisesta toiseen, lopuksi pysähtyi äitiin
+ja aivan kuin äidin kalpeilla kasvoilla rukoileva ilme olisi
+koskettanut jotakin näkymätöntä, tähän asti äänetöntä kieltä lapsen
+sydämessä, ojensi hän kätensä äitiä kohden ja sanoi hiljaa: -- Äiti,
+ota Margy syliisi!
+
+Eikä äitiä tarvinnut kahta kertaa pyytää, äänettömällä hellyydellä
+painoi hän tyttärensä sydämelleen ja suuteli kiihkoisesti lapsen
+kasvoja.
+
+Isä katseli hellästi heitä ja Kaarinatäti sanoi hiljaa: Jumalalle
+kiitos, nyt on pieni »liikalainen» tervetullut uuteen elämään, jonka
+hän tänä päivänä alkaa.
+
+
+
+
+TULEVAISUUDEN ETEEN.
+
+
+I.
+
+Paikkakunnalle oli tuleva uusi kansakoulun opettajatar, edellinen
+kun oli hakenut ja saanut paikan syntymäseudullaan; onneksi oli
+hakijoita tusinoittain, niin että ei ollut niistä puutetta, arveli
+kunnallislautakunnan esimies, turpea, suuriääninen rusthollari, joka
+virallisella äänellä johti puhetta kunnan kokouksissa. Hän oli vanhan
+sukupolven miehiä, joka viimeiseen saakka oli vastustanut kansakoulun
+perustamista kuntaan. Ja sitten kun koulu päätettiin perustaa, niin
+»rikas Isolainen», joksi häntä yleisesti kutsuttiin, vastusti
+johdonmukaisesti kaikkia, mikä kouluun kuului. Niinpä hän aina oli
+sotakannalla opettajaa ja opettajatarta vastaan, eikä ollut ainoatakaan
+tilaisuutta, jossa Isolainen ei olisi pannut jyrkkää vastalausettaan
+kunnankokouksissa näiden esityksiä vastaan.
+
+Entinen opettajatar, neiti Frisk, oli monta kertaa itkenyt ja viettänyt
+unettomia öitä, sillä hän oli heikko, rasittunut ja hermostunut olento.
+Opettaja, herra Rautio, oli aivan toista. Hänen voimakkaassa
+luonteessaan oli jotakin teräskovaa. Hän oli rikkaan talollisen poika,
+hyvin kasvatettu ja lapsuudesta saakka karaistunut, yksinkertaisiin
+elämäntapoihin tottunut. Hänessä ei ollut maailmanmiehen hienoutta,
+vaan kun näki hänen jättiläismäisen vartalonsa, niin ajatteli
+ehdottomasti nuorta, hyötyisää petäjää, joka on tunkenut juurensa
+syvälle kankaan kamaraan, kohottaa rohkeasti latvansa korkeuteen
+valmiina vastustamaan talvimyrskkyjen ryntäyksiä. Hänen muotonsa ei
+ollut kaunis, vaan siinä rautainen luonne kuvastihe; vaalea sakea tukka
+valui leveälle otsalle, jossa oli ajattelijan piirteitä. Silmissä oli
+terävä, viisas katse, joka oli myös sopuisan ja hyväntahtoisen
+näköinen, ja koko miehen olossa oli jotakin tyyntä ja luottamusta
+herättävää.
+
+Oppilaansa häntä melkein jumaloivat, vaan kunnan vanhoilliset eivät
+hänestä pitäneet. Heistä tuolla ahkeralla opettajalla oli niin paljo
+uusia ajatuksia, uusia puuhia, ja heistä kaikki uusi oli hylättävää. He
+olivat haudanneet monet monituiset Raution tekemät ehdotukset. Paljon
+katkeruutta ja penseyttä hän oli osakseen saanut, ja kokenut että se
+tie, jonka hän oli valinnut, oli okainen. Vaan hän oli vielä nuori ja
+hänen rohkeutensa oli murtumaton. Hänen luonteessaan oli joku määrä
+hitaisuutta, josta voi päättää, että sitte kun nuoruuden innostus on
+laimentunut, niin miehuuden voima oli täydentävä työn. Mikään
+haaveellinen mielijohde ei ollut häntä saattanut opintielle, vaan
+sisäinen, lämmin rakkaudentunne siihen kansaan, jonka riveistä hän itse
+oli. Sen vuoksi eivät ivallisimmatkaan vastustukset voineet häiritä
+hänen tyyneyttään. Hän tiesi työlääksi saada murretuksi vanhaa, isiltä
+perittyä katsantokantaa, jollei vain ollut varma uuden paremmuudesta.
+Mitä suurimmalla tunnollisuudella hän koetti välttää kaikkia
+törmäyksiä, mitkä olisivat voineet vahingoittaa sitä suurta asiaa,
+jolle hän oli omistanut kaikki voimansa. Neiti Frisk ei voinut
+käsittää, miten Rautio voi olla niin tyyni vastustajiaan kohtaan. Hän
+itse tulistui ja remahti liekkeihin vähimmästäkin hyökkäyksestä, joka
+tehtiin rakasta koulua vastaan -- hänen keppihevosensa, jonka hän
+tietämättään vei taisteluun sekä sopivassa että sopimattomassa
+tilaisuudessa.
+
+Herra Rautio antoi virkatoverilleen täyden kunnioituksen hänen tiukan
+ja kiivaan harrastuksensa takia, vaikka se useasti tuottikin heille
+kaikenlaisia ikävyyksiä eikä suinkaan parantanut sitä asiaa, jota neiti
+Frisk niin kiihkoisesti puolusti. Kaipuun tunteilla oli Rautio
+kuitenkin sanonut hänelle hyvästit. Neiti Frisk oli kaikissa
+tapauksissa ollut rehellinen ja uskollinen toveri, ja kuka sen tiesi,
+millainen hänen jälkeläisensä on.
+
+Olot Honkalassa olivat hyvin riitaiset. Pitäjä oli jakautunut
+puolueihin, toinen koulun puolesta, toinen sitä vastaan; oli
+puolueettomia, velttoon välinpitämättömyyteen vaipuneita, jotka
+mieluummin antoivat maailman elää, miten halusi.
+
+Muutamat herrasmiehet -- nuoremmat tilanomistajat -- esiintyivät
+tosin koulun puolustajina, missä se tuli kysymykseen, vaan
+koulunjohtokunnassa istui vain talonpoikia, ja vanhat, rikkaat
+maanviljelijät eivät välittäneet sen vertaa kansanvalistuksesta, jotta
+olisivat halunneet kiertävää opettajaakaan alamaistensa lapsille,
+piintyneitä kun olivat vanhaan ennakkoluuloon, että koulu kasvattaa
+rahvaan lapsista herroja ja neitejä.
+
+Niin olivat asiat Honkalassa, joka oli hyvästi toimeentuleva pitäjä
+sisämaassa, mistä oli useampien tuntien matka lähimmälle
+rautatienasemalle ja höyrylaivaliikettä tunnettiin ainoastaan nimeksi.
+Rovasti oli vanha ja sängyn omana halvauksen alainen; apulaisenaan oli
+vasta papiksi päässyt nuori, ujo mies, joka koetti perehtyä oloonsa.
+Kappalainen oli ratkaisevasti vanhoillisten puolella ja näytti
+katselevan karsaasti Rautiota, jolla oli niin valtava vaikutus
+oppilaisiinsa.
+
+Opettaja sitävastoin esiintyi hyvin maltillisesti papistoa koskevissa
+kysymyksissä, kun hän jo lapsuudestaan oli oppinut kunnioittamaan
+pappeja. Hänen kotiseudullaan olikin onneksi ollut sielunpaimen, joka
+innokkaasti edisti seurakuntansa edistystä maallisissakin asioissa.
+Hänen kanssaan oli Rautiolla ollut monet kerrat pitkät keskustelut
+koulukysymyksistä, ja tuon nuoren miehen hiljaisena tulevaisuuden
+toiveena oli saada kerran opettajana vaikuttaa kotiseudullaan.
+Toistaiseksi koetti hän nyt vaikuttaa vointinsa mukaan nykyisen
+paikkansa hyödyksi ja tyyneesti murtaa ennakkoluulojen sulkuja siellä.
+
+Seisoessaan höyläpenkkinsä ääressä -- hän näet oli hyvin kätevä --
+sahaamassa tai höyläämässä, ja siinä pienien, ohkaisten höylälastujen
+sihistessä hänen ympärilleen, ajatuksensa kiitivät lapsuutensa kotiin
+Kalliossa, jossa äiti asui ja oli hyötyisän ja varakkaan Rautjärven
+tilan isäntänä ja emäntänä. Tila oli kulkenut perintönä isältä pojalle
+jo monet polvet. Kaikki olivat he olleet rehellisiä, toimekkaita
+talonpoikia, jotka viisaasti viljelivät maatansa. Heille oli uskottu
+erityisiä pitäjän luottamusvirkoja, joita olivat huolellisesti ja
+kelvollisesti hoitaneet. Kaarlo oli ensimmäinen, joka rikkoi vanhat
+tavat antautumalla lukutielle. Tämä tapahtui osaksi pojan omasta jo
+varhain syntyneestä lukuhalusta, osaksi isänsä kehoituksesta, jolla ei
+ollut koskaan mitään taipumusta ollut maanviljelykseen, ja oli heikko
+ja kivuloinen.
+
+Tuollaisena mietiskelevänä, itseensä sulkeutuneena luonteena, joka
+olojen pakosta ei ole voinut päästä selville kutsumuksestaan tahi
+antautua siihen mihin olisi ollut lahjoja, isänsä oli elänyt elämäänsä
+itseensä tyytymättömänä ja olentona, jota ympäristönsä ei ymmärtänyt.
+Haluttomasti oli hän ottanut vastaan isäin tilan ja työskentelikin
+siinä kymmenkunta vuotta tunnollisesti, mutta ilman harrastusta.
+Silloin ratkesi äkkiä tuon tuskin nelikymmenvuotiaan miehen terveys.
+Kolotustauti muutti hänet elinpäivikseen avuttomaksi rammaksi. Hän ei
+enää voinut taloa hoitaa, mikä tästälähtien siirtyi hänen vaimolleen,
+joka oli toimelias, tarmokas ja tarkkaälyinen nainen. Hänen hoidollaan
+tilan tulot kohosivat pian kahtavertaa suuremmiksi.
+
+Raihnainen, vuoteen omana oleva mies käytti aikansa kirjojen ja
+sanomalehtien lukemiseen. Kun hänellä oli selvä arvostelukyky ja terävä
+ymmärrys, niin selvisi hänelle pian, ettei hän maanviljelijänä koskaan
+ole ollut oikealla paikallaan. Sitä oli myöhäistä surra nyt, kun hän
+makasi tuossa saamattomana ja riutuneena. Mutta hän tunsi, että
+henkisen valon saanti lievensi ruumiin kärsimyksiä ja sen vuoksi hän
+oli erittäin mielissään kun ystävällinen kirkkoherra lupasi hankkia
+hänelle hyvää lukemista.
+
+Tähän aikaan hänessä syntyi luja päätös, että ainoan poikansa Kaarlon,
+joka nähtävästi oli häneltä perinyt lukuhalun, tulee saada tyydyttää
+halunsa, ja äiti, joka syvästi ihaili miehensä henkistä etevyyttä,
+oli kaikessa samaa mieltä hänen kanssaan. Ja niin se tuli Kaarlo
+koulu-uralle.
+
+Äiti ehkä hiljaisesti toivoi saavansa jonakin päivänä nähdä poikansa
+saarnatuolissa -- mikä on talonpoikaisnaisen korkein toivo pojasta,
+joka on etevä lukemaan. Mutta sitä mukaa kuin Kaarlo kasvoi, kävi aina
+selvemmäksi, ettei hänellä ollut mitään papiksi kutsumusta; ja sitä
+enemmän ilmaisi hän palavan halunsa päästä seminariin, jolla toteutti
+isänsä hartaimman toiveen.
+
+-- Hänestä tulee se, mikä minusta ei tullut -- ajatteli sairas, ja koko
+hänen raihnaisen olentonsa läpi kävi syvä sisäinen liikutus -- hän on
+tekevä tien valoisaksi monille, jotka kuten hänen isänsäkin, ovat
+hapuilleet sumussa pääsemättä selville elämäntyöstään. Oppi ei paina
+paljon, mutta minä tiedän että kaikki, mitä olen toimittanut täällä
+maailmassa, olisi tullut kahta vertaa paremmin tehdyksi, jos olisin
+tietänyt vähän enemmän.
+
+Tämän ja paljo muuta oli isä hiljaisina hetkinä sairashuoneessa uskonut
+Kaarlolle. Ja hänestä tuntui sitte, että hän nyt mielellään tahtoisi
+kuolla, kun hän kuitenkin voisi kuin uudestaan elää pojassa, joka
+valaistun tietonsa avulla seisoi niin paljon häntä korkeammalla ja sen
+vuoksi voi tehdä hyötyä niin paljoa enemmän.
+
+Jo parisen vuotta oli tuo kärsinyt mies maannut maan povessa, ja hänen
+toimelias leskensä hoiti edelleen tilaa, joka nykyään kuului hänelle
+ja pojalle yhteisesti. Kaarlon ei niinmuodoin tarvinnut katkaista
+luku-uraansa, mille hän niin innokkaasti oli antautunut.
+
+Hänen pienessä, yksinkertaisessa kodissaan Honkalassa suuri kirjasto,
+sanomalehtien ja aikakauskirjain peittämä pöytä todisti hänen
+tutkimishaluaan. Toinen huone oli hänen käsityöhuoneensa, jossa hän
+seisoi, usein ajatuksiinsa vaipuneena, samalla antaen höylän liikkua
+kunnes koko lattia oli täynnä lastuja, suureksi mieliharmiksi vanhalle
+Katrinalle, hänen palvelijalleen, joka oli luonteeltaan itse
+säännöllisyys. Muutoin Katrina ihaili sanomattomasti nuorta isäntäänsä,
+jonka hän oli nähnyt kasvavasta lapsesta; hän piti häntä kerrassaan
+säädyllisen nuorenmiehen esikuvana, jota vanhus ylpeänä usein vakuutti
+muille. Kaarlon vastustajakaan, Isola, ei voinut, vaikka mielellään
+olisi halunnut, panna tätä arvostelua vastaan.
+
+
+II.
+
+Honkalan koulutalo oli jotensakin yksinäinen. Se muistutti melkein
+uutisasuntoa, se kun oli rakennettu keskelle kuusikkoa, mikä tätä
+tarkoitusta varten oli raivattu. Tänne sen johtavat henkilöt tuhansien
+kiistojen jälkeen onnistuivat sijoittamaan. Näytti siltä kun ei olisi
+pantu vähintäkään huomiota sen asemaan siinä suhteessa oliko se vai ei
+sopivalla paikalla koulussakävijöille. Paremminkin tuntui se olevan
+rakennettu tänne, jotta se olisi -- niin syrjässä kuin suinkin ja
+poissa näkyvistä. Vaikka tämä salainen ajatus olisikin piillyt
+pohjalla, niin se ei toteutunut, sillä lasten koulunkäynti-into todisti
+kyllin, että nouseva polvi oli toista mieltä tiedon suhteen kuin
+vanhempi kansa, ja myöskin aina yhä useammat isät ja äidit katselivat
+Honkalaa suopeammin, kun heidän lapsensa kertoivat heille innolla ja
+ihastuksella koulusta ja opettajastaan.
+
+Tuo suuri punaseksimaalattu rakennus valkeine ikkunalautoineen näytti
+somalle kuusiston tummaa pohjaa vasten. Sen ympäristössä oli kuitenkin
+vähän synkkää, varsinkin sille, joka tuli viljavalta tasangolta, missä
+oli lakeuksia ja lehtoja.
+
+Oli elokuun viimeisiä päiviä. Taivas oli jo aamusta ollut harmaiden
+pilvien peitossa ja jälkeenpuolisten alkoi tiheästi sataa tuhuuttaa
+raskaista pilvistä. Rautio seisoi ja nikarteli omassa työhuoneessaan
+ikkuna auki, josta näkyi suuri tasainen pihamaa. Siitä hän poikain
+avulla oli raivannut kivet ja kannot. Ulompana näkyi metsä, jonka
+rantaa tie kiemurteli. Se näytti vielä näin kesäaikana, kun se oli
+ruohistunut, uudelta raiviotieltä. Opettajan silmä kiiti pikaisesti
+sinne, kun pienen kallion ohi ajoi kärryt. Kaksi henkeä istui
+vaapperoissa kärryissä -- naishenkilö gummisadetakissa ajajan vieressä
+epämukavalla etuistuimella. Raution katse tarkistui tulijoihin. Pari
+päivää sitte oli asemalta tuotu huonekaluja uudelle opettajattarelle.
+Tuo tulija oli kai siis opettajatar neiti Vinter itse.
+
+Kärryt rymistivät edelleen läpi portin ja ympäri ruohokentän, mihin
+opettaja oli istuttanut kauniita pensikkoja, aivan porrasten eteen
+saakka. Rautio vetäytyi ikkunasta syrjempään ja katseli uutimien takaa.
+
+Kyyditsijä tiukensi ohjaksia ja hevonen seisahtui. Hevosparka oli aivan
+märkänä sateesta ja korvat luupollaan. Kyytimies harmaassa takissa
+kyyristi päänsä olkapäiden väliin, kun sadevesi lakkaamatta valui takin
+kauluksen alle. Nainen piti yllään vaaleata sateensuojaa, jonka
+liepeestä nopahteli kirkkaita pisaria. Sadetakin päähineen hän oli
+vetänyt ylös, niin ettei Rautio voinut nähdä hänen kasvojansa, ja hänen
+kärryistä laskeuttua näki vain, että hän oli pieni, siro ja
+vilkasliikkeinen olento.
+
+Rouva Andersson -- mies oli ammatiltaan rakennusmestari, ja vaimo oli
+tarkka arvostaan -- ilmausi tassuttavin askelin pihalle. Hän asui
+kyökissä opettajattaren puolella ja oli hoitanut neiti Friskin
+taloutta. Hänen punasilla kasvoillaan oli lempeä ja kirkas ilme. Hän
+niijaili myötäänsä ja toivotti matkustajaa tervetulleeksi. Hän koetti
+olla kohtelias ja makea kuin sokeri toivossa, että saa jäädä uuden
+opettajattaren luo. Hyvin toimekkaana esiintyi hän ottaessaan vastaan
+matkakapineita, joita kyytimies anteli hänelle -- hienotekoisen,
+maalatun matkakirstun, kapsäkin, pari kaunista koria ja kirjaillun
+matkavaipan. Kaikki näyttivät hienoilta ja muodikkailta, aivan
+toisenlaisilta kuin neiti Friskin matkakapineet.
+
+Rautio tarkasteli uteliaana tuota pientä näpsää olentoa, joka alimmalta
+portaalta komensi sekä rouvaa että poikaa. Vihdoin oli kaikki kannettu
+sisään. Vieras viittasi ajajan luokseen ja luki kyytirahat hänen
+kouraansa. Varmaankin sai kyytimies tavallista enemmän, sillä lakki
+kohosi ylös, ja tylsähkö kasvojen ilme kirkastui. -- Kiitos kun ajoit
+niin kiltisti ja hyvästi -- kuuli Rautio uutimien takana raikkaan,
+sointuisan tyttömäisen äänen. Seuraavassa silmänräpäyksessä oli tuo
+nuori nainen kadonnut oman ovensa taakse. Rautio veti ikkunan kiinni ja
+tarttui taas höyläänsä, mutta tasoittaessaan ja silittäessään
+laudanpalasta hänen ajatuksensa liikkuivat yhä tulokkaassa tuolla
+toisella puolen. Minkä näköinen hän oikeastaan on ja minkähänlainen
+hänestä mahtanee tulla työtoveri? mietiskeli hän. Hänen tähänastinen
+käsityksensä kansakoulunopettajattarista yleensä rajoittui siihen, mitä
+hän oli oppinut heitä tuntemaan ollessaan yhdessä ainoastaan jonku
+aniharvan kanssa, joita oli sattunut tapaamaan. Ja niistä useimmat
+tuntuivat olevan ymmärtäväisiä, päättäväisiä naisia, kansakoulun
+hartaita ystäviä, muutamat vähän hermostuneita -- esimerkiksi neiti
+Frisk -- kaikki enämmän tai vähemmän itsenäisiä, tottuneita kulkemaan
+omaa tietänsä ja useimmiten vähän pikaisia käytöksessään »luomisen
+herroja» kohtaan. Hän muisti samassa erään pienen tapauksen pappilan
+verannassa, kun pastori Ståhle -- nuori apulainen -- kohteliaasti
+riensi neiti Friskin luo päällysvaatetta auttamaan hänelle, vaan
+neiti Frisk karkoitti hänet sanomalla karskisti: »Kiitos, minä
+autan kernaimmin itse itseäni». Tämäkin seikka hänestä todisti
+seminaarilaisten vahvaa itsenäisyystunnetta ja hän ajatteli kuinka
+luonnolliselta hänestä oli tuntunut seurustella toverillisesti neiti
+Friskin ja naapuripitäjän opettajattaren kanssa, jonka leikkotukka ja
+silmälasit aina muistuttivat hänelle luokkatoveria koulussa. Oikeastaan
+kuitenkin yhteiset harrastukset olivat saattaneet heidät yhteen ja
+tehnyt heidän seuransa teeskentelemättömäksi. Muutoin ei hän juuri
+paljon ymmärtänyt, miten oli seurusteltava naisten kanssa, sillä
+hänelle ei ollut monesti sattunut tilaisuutta siihen muiden
+sivistyneiden naisten kanssa kuin opettajattarien. Pappilassa, missä
+hän oli suosittu vieras, oli ainoastaan vanha ystävällinen rovastinna
+-- hänen monet tyttärensä olivat naimisissa ja lentäneet pesästään jo
+aikoja sitten.
+
+Huoneessa alkoi hämärtää. Rautio istui kirjoituspöytänsä ääreen
+kirjoittaakseen vielä kirjeen. Mutta hänen täytyi pian sytyttää lamppu.
+Ja laskiessaan uudinta näki hän kummastuksekseen Katrinan kartanolla
+vilkkaasti keskustelevan rouva Anderssonnin kanssa.
+
+Näiden kahden välillä jonkummoinen kylmyys vallitsi. Katrina oli
+järkähtämättä kaikkia naimisia vastaan, ja erittäinkin Anderssonska,
+joka usein oli tohvelin alla, kun hänen rakennusmestarinsa tuli kotia
+pikku liehkassa, oli Katrinalla malkana silmässä. Naisella pitäisi olla
+sen verran ylpeyttä, ettei sallisi sellaisen miesrääpiskön tulla
+tyrkkimään itseään, arveli hän. Katrina halveksi äärettömästi myöskin
+vastustajansa järjestyksen pitoa ja milloin vain voi, niin sanoi häntä
+mielellään »akan hutilukseksi», koko semmoista rouvaa.
+
+Ihmeellistä siis ei ollut, jos opettaja kummastuikin noiden kahden
+eukon tuttavallisuutta tänä iltana. Vaan hän ymmärsi pian asian. Hyvä
+Katrina, niin tyly kuin olikin naapuriaan kohtaan, ei voinut aina
+kuitenkaan vastustaa naisellista uteliaisuuttaan. Hän liikkui harvoin
+muuanne kuin kirkkoon, vaan sitävastoin rouva Andersson oli oikea
+juorulaukku, joka kokosi kaikki kylän uutiset. Katrina olisi ennemmin
+purrut kielensäkin kuin tunnustanut uteliaisuutensa ja vaikka aina oli
+vastahakoinen rouvalle, niin hän kuitenkin houkuttausi aina joskus
+kuuntelemaan rouva Anderssonnin kertomuksia, joita sitte pala palalta
+kertoi isännälleen, kun tämä oli sillä tuulella, että rupesi puheisiin.
+
+Myöskin tänä iltana teki eukko itselleen asiaa sisälle
+saadakseen puhella, ja luonnollisesti kaikki tiedonantonsa olivat
+opettajattaresta. Anderssonska, joka aina löpisi suuntäydeltä, tiesi jo
+enemmän tuosta nuoresta neidestä kuin hänen oma äitinsä koskaan voi
+tietää, vakuutti Katrina. -- Uh, ettei edes hävetäkään tuolla tavoin
+udella heti ensi päivänä! Neiti Vinter tulee suoraan Helsingistä, missä
+hänellä on koti sukulaisten luona. Hän on hieno kuin prinsessa, aivan
+toista kuin neiti Frisk, jolla ei ollut kelvollista riepuakaan päälle
+pannakseen. Ja kuinka iloinen hän sitten on, ihan kuin leivonen, oli
+Anderssonska kertonut. Heti oli neiti puhunut Anderssonskalle
+taloudenhoidosta ja sanonut, että hän ei ymmärrä siitä enemmän kuin
+taivaan lintunen -- kyllä hän onkin todella hieno neiti, sen
+Anderssonska olisi voinut vaikka valalleen ottaa. Niin puheli Katrina,
+kunnes hänen nuori herransa nousi ruokapöydästä ryhtyäkseen uudelleen
+kirjoitukseensa. Kun hän tuntia myöhemmin reippaalla kynänvedolla oli
+pistänyt nimensä kirjeen alle, niin nousi hän mennäkseen nukkumaan. Oli
+hiljaista koko talossa, mutta sadepisarat putoilivat yhä ja yötuuli
+huhahteli nurkissa. Avara eteinen eroitti molemmat koulusalit; tänne
+ripustivat lapset päällysvaatteensa ja sen leveitä portaita joka päivä,
+lukukauden aikana, iloinen lapsiliuta riensi leikkikentälle. Rautio
+muisti että yksi eteisen ikkuna oli ollut auki päivällä ja kun alkoi
+tuulla, niin meni hän sulkemaan sen. Palatessaan hän kuuli kepeitä
+askelia tyhjässä koulusalissa toisella puolen ja seuraavassa
+silmänräpäyksessä kaikui italialaisen laulun iloiset, riemuitsevat
+sävelet myöhäisen illan hiljaisuudessa. -- »In questa sera tutta
+stellata», -- liritti tuo leikkivä ääni sisällä -- »Dal verde monte
+pieno di fior» -- Vieraan kielen hyväilevä sointu kaikui omituisesti
+Raution korvissa.
+
+»Iloinen kuin leivonen» oli Anderssonska sanonut. Niin hän näkyi
+todella olevankin, tuo nuori vieras. Neiti Friskin laiha, hermostunut
+varjo ei siis enää kulekaan täällä, samapa se. Mutta käsittiköhän tämä
+vieras laululintunen myöskin työnsä painon ja syvän vakavuuden. Siihen
+ei leikkimällä pääse -- eikä kasvateta kansanlapsia italialaisilla
+venhelauluilla.
+
+
+III.
+
+Seuraavana aamuna oli auvertava kirkas ilma. Rautio, joka aina nousi
+varhain ylös, oli mennyt uimaan läheiselle järvelle. Sinne kulki tie
+läpi metsän, kapea mutkitteleva, havunneulainen polku, molemmin puolin
+oli naavaisia kuusia, joiden välitse näkyi sammaleinen maa. Tämä oli
+opettajan lempipaikkoja. Hänestä oli mieluista tuo hiljaisuus puiden
+alla, joiden lehvät muodostivat katoksen polun ylitse. Kun metsä sitten
+harveni, niin lepäsi tuo pieni lampi täällä tummana ja hiljaisena, ja
+surunvoittoinen väre levisi sen ylitse, mikä on omituista maamme
+tuhansille pienille, kätkössä oleville sisäjärville.
+
+Hänen oma kotiseutunsa oli vesirikas, ja kentiesi juuri se tekikin
+tämän paikan mieluisaksi. Tämä olikin melkein ainoa kaunis paikka
+jotakuinkin autiossa ja rumassa Honkalassa. Kun hän raittiin aamukylvyn
+virkistämänä palasi kotiansa, niin näki hän keskellä pihaa naisolennon
+räpyttelevien ja kujertavien kyyhkysien ympäröimänä.
+
+Se oli uusi opettajatar, joka huvittelihe Raution kesykeillä, joiden
+antoi noukkia herneitä käsistään. Hän nauroi kuin lapsi joka kerta kun
+kyyhkyset innossaan nokallaan koskettivat hänen hienoa ihoaan, ja koko
+hänen olennossaan, kun hän seisoi tuossa aamun kirkkaassa valossa,
+kuvastui jotain lapsellista, suloista ja viehättävää.
+
+Hänellä oli lyhyt ruskea tukka, ruskeat silmät ja pyöreässä leuvassa
+oli pieni kolo, joka antoi veitikkamaisen ilmeen hänen muodolleen. Hän
+oli puettu yksinkertaiseen mustaan villaleninkiin, jossa edullisesti
+esiintyi hänen nuortea, hieno vartalonsa.
+
+Opettaja, joka yhdellä ainoalla silmäyksellä oli huomannut tämän ja
+kaikki pienimmätkin seikat, vaikka hän kuitenkin vasta jälestäpäin ne
+muisti, jolloin ihmetteli, että ne niin selvästi olivat painuneet hänen
+mieleensä, pysähtyi hetkiseksi esitelläkseen itsensä, -- minkä piti
+velvollisuutenaan. Hän teki sen aivan lyhyesti, mutta tunsi samassa,
+ettei hänen kumarruksensa ollut koskaan ollut kömpelömpi eikä hänen
+äänensä jäykempi kuin tuon nuoren naisen kiinnittäessä kirkkaan
+katseensa kylmän tarkkaavasti häneen.
+
+Tuon naisen käytös tuntui Rautiosta sitävastoin luontevalta, vieläpä
+hiukan huolettomaltakin, kun hän ojensi kätensä ja sanoi nimensä
+soinnukkaalla äänellään, mikä eilispäiväseltä vielä kaikui Raution
+korvissa. Opettajatar teki muutamia huomautuksia seudusta ja kauniista
+aamusta ja ryhtyi sitten uudelleen puuhaamaan kyyhkysien kanssa,
+jolloin tuo kylmä ilme hänen elävillä kasvoillaan vaihtui lempeäksi
+hymyksi.
+
+Rautio seisoi hetken hänen vieressään lausumatta sanaakaan, kumarsi
+sitten ja meni omalle puolelleen ajatellen kömpelöä käytöstään.
+
+Jälkeenpuolisten meni Anderssonska kylään ja tilasi hevosen
+opettajattarelle, joka aikoi käydä pappilassa. Rautio näki hänen ajavan
+veräjästä, ja kun kärryt olivat kadonneet harjanteen taakse, niin
+hänestä tuntui hetken aikaa, että koko kartano oli aivan autio. Hän ei
+voinut ymmärtää tätä tunnetta, sillä hänhän oli vielä eilen ollut yksin
+haltijana täällä, siitä asti kun hän oli palannut kesälomalta kotia,
+eikä hän ollut tuntenut mitään tällaista tyhjyyttä. Kaikessa
+tapauksessa tuntui hiljaiselta sen vuoksi, kun ei nyt kuullut tuota
+iloista, raikasta ääntä, jonka soinnukasta hyräilyä oli kuullut koko
+päivän huoneessa toisella puolella -- kun neiti Vinter oli, kuten itse
+sanoi, koettanut huoneen kaikua. Opettaja oli jälkeenpuolisten hiljaa
+mutissut tuota »alituista laulantoa», mutta nyt hän sitä kaipasi. Hän
+koetti saada selville sen vaikutuksen, minkä uusi opettajatar oli
+häneen tehnyt, mutta hän ei sitä voinut. Hän tunsi jonkunmoista
+tyytymättömyyttä, kai siitä syystä, että hän nyt ollessaan ensikerran
+hienosti kasvatetun nuoren naisen edessä, joka oli aivan eri piiristä,
+niin kaukana siitä, missä hän oli kasvanut, ja hän näki oman ulkonaisen
+ihmisensä uudessa muodossa, näki kaikki nuo pienet kulmikkaisuudet ja
+puutteet tavoissaan, joita harvoin voi karsia muutoin kuin
+huolellisella kasvatuksella aina lapsuudesta asti.
+
+Hän ei hävennyt sukuperäänsä eikä myöskään ollut taipuvainen nurkumaan
+kohtaloaan, ettei ollut saanut kasvaa toisissa olosuhteissa, vaan
+hänestä tuntui, puoleksi tietämättä, pahalle ja oli samalla kertaa
+vihassa huomatessaan itserakkauden juurien niin syvästi juurtuneen
+itseensä.
+
+Pitkä kävelylläolo metsässä illalla tasoitti kuitenkin täydellisesti
+hänen mielialansa; ihminen, jolla on suuri päämaali, minkä eteen alati
+työskentelee, harvoin antaa pikkuseikkain itseänsä kauan huvittaa tai
+suututtaa. Tietysti voi jonkun asian puolesta intoilla mielettömästi;
+mutta kuitenkin on jokainen pyrintö, johon koko tahtonsa tarmolla
+antautuu, terästykseksi pahan voimaa vastaan, kohotukseksi ainakin
+siveellisessä suhteessa.
+
+Neiti Vinter ei tullut illaksikaan kotia, hänet oli ystävällinen
+rovastinna pyytänyt jäämään yöksi; hän aina niin äidillisesti otti
+vastaan kaikki nuoret, etenkin jos he olivat yksinäisiä ja
+ystävällisyyden tarpeessa. Rautio näki neitiä vasta huomenna kirkossa.
+Neiti istui rovastinnan vieressä. Hän istui pää rohkeasti pystyssä, ja
+soma huopahattu lisäsi tuota rohkeaa ryhtiä.
+
+Kappalainen, pastori Virolin, saarnasi. Hän oli huonolahjainen puhuja,
+mutta kuitenkin itsepintaisesti puhui valmistamatta, josta oli
+seurauksena, että hänen saarnansa olivat tavallisesti samain sanain
+kertomista tai tuttujen raamatunlauseiden latelemista. Opettaja, joka
+oli tottunut katselemaan kunnioituksella sekä kirkkoa, että pappeja,
+kävi ahkerasti jumalanpalveluksissa, ja kun pastori Virolin aina
+esiintyi hänen vastustajanansa melkein kaikilla aloilla, niin oli
+Rautio vasite päättänyt häntä kohtaan osoittaa niin suurta
+myötätuntoisuutta kuin mahdollista, jonka vuoksi hän ei ollut poissa
+kirkosta, kun kappalainen saarnasi, niin vähän kuin hän muutoin pitikin
+hänen saarnoistaan.
+
+Tänään tuntui hänen saarnansa hänestä kuitenkin jokapäiväisemmälle kuin
+koskaan ennen. Pastori muistutti sitäpaitsi erityisellä painolla
+maailmallisen opin turhuutta, joka ainoastaan viettelee ihmisiä syntiin
+ja hullutuksiin ja vie heidät pois ainoalta oikealta tieltä.
+
+Yksi ja toinen seurakuntalaisista heitti syrjäsilmäyksiä opettajan
+penkkiin; harvat tunsivat vielä uutta opettajatarta, mutta Rautio kun
+katsoi sinne, niin huomasi hän, että tämä ikäänkuin uhkamielisenä
+kohotti päätään ja ylpeästi katseli ympärilleen. Hän on vielä nuori ja
+vieras paikkakunnalla, ajatteli opettaja, hän ei tunne kaikkia niitä
+riitaisuuksia, joita täällä on; täällä ei voita ylvästelevällä muodolla
+-- tuskiinpa sävyisyydellä ja kärsivällisyydelläkään.
+
+Kirkkotarhassa jumalanpalveluksen jälkeen viittasi rovastinna
+ystävällisesti Raution luokseen. -- Minä en voi saada nuorta neitiämme
+kääntymään kanssani pappilaan, sanoi tuo ystävällinen nainen. -- Hän
+sanoo tahtovansa valmistautua huomispäivän lukuja varten; tehän menette
+metsän läpi kuten tavallista, rakas Rautio, pitäkää nyt huoli neiti
+Vinteristä, ettei hän eksy.
+
+Opettaja kumarsi.
+
+-- Tulkaa nyt pian käymään pappilassa, kehotti hän ystävällisesti ja
+nousi sitten kärryihin, nyökäytti jäähyväisiksi noille kahdelle
+nuorelle, jotka pian tomuiselta maantieltä riensivät viileään,
+varjokkaaseen metsään. Täällä oli hiljaista ja tyyntä, ainoastaan
+heikosti kantausi tieltä kärryjen jyrinä heidän kuuluviin;
+katajapensaat raappivat neulasilla oksillaan heitä ja ilma tuoksui
+pihkalle kuumassa puolipäivän auringon paahteessa ja kukkivat kanervat
+punottivat kauniina metsässä. Neiti Vinter kumartui ja poimi muutamia.
+
+»Kanervallakin on kauneutensa, ja elämänsä on erämaallakin», sanoi hän.
+
+Rautio katsoi äkkiä ylös ja kohtasi tuon vilkkaan ja tunteellisen
+katseen hänen kirkkaissa silmissään, ja samalla tunsi hän irtautuneensa
+pakosta, mikä heti oli tarttunut häneen, kun hän joutui kahden kesken
+tuon nuoren tytön kanssa -- hän muuttui aivan avomieliseksi ja
+puheliaaksi.
+
+-- Tämä taitaa olla kummallinen paikka, tämä Honkala, sanoi Elli Vinter
+nauraen. -- Rovastinna on kertonut minulle yhtä ja toista teidän
+riidoistanne.
+
+-- Vai niin!
+
+-- Niin, ja tänäänhän sanottiin julkisesti saarnatuolista mitä olimme,
+eikö totta?
+
+-- Kylläkai se oli tarkoituksena, sanoi Rautio hymyillen, minä olen
+kuitenkin, paha kyllä karaistu tuollaisia nuolia vastaan.
+
+-- Se oli suoraan sanoen hävytöntä! huudahti opettajatar säihkyvin
+silmin. -- Silläkö tavoin sitä koetetaan hankkia kansakoululle ja sen
+työmiehille kansan kunnioitusta ja luottamusta. Tuo samanen pappismies
+olikin muutoin mitä saarnaan tulee oikea änkkääjä. Minä istuin koko
+ajan ja olin vihoissani hänen määkivälle äänelleen, se oli juuri tuota
+oikeata vanhaa saarnanuottia.
+
+-- Sitte ei neidellä ollut paljon hyötyä kirkossakäynnistään, pelkään
+minä?
+
+-- Luuletteko sitte tosiaan, että tuollainen kaunopuheliaisuus on
+kellekään ihmiselle rakennukseksi?
+
+-- Kyllä akat pitävät paljon pastori Virolinista.
+
+-- Pyh, sellaisista hurskaista sieluista en minä anna äyriäkään, he
+eivät mene kirkkoon kunnioittaakseen Jumalaa, vaan kallella päin
+huokailemaan papin edessä!
+
+Raution täytyi nauraa, siinä oli jotain niin vastustamattoman
+leikillistä tuossa jyrkässä lausunnossa, ja opettajattaren avomielisyys
+sai Raution ihan tuttavalliseksi hänen seurassaan.
+
+-- Minä en mene enää koskaan kuulemaan tuota Viroliniä, hän oli liian
+tuskastuttava, selitti opettajatar ja työnsi säälimättömästi tieltään
+kuivettuneen kuusen oksan hienolla kenkänsä kärjellä.
+
+Rautio kävi äkkiä vakavaksi. -- Pastori Virolinilla on kuitenkin
+ihmisenä monta hyvää puolta, sanoi hän, ja minä tiedän, että hän on
+myöskin tunnollinen sielunpaimen. --
+
+-- Eikö hän ole teidän vastustajanne? On harvinaisen jalomielistä, että
+vastustaja puolustaa vastustajaansa!
+
+-- Me taistelemme asian puolesta, emmekä henkilöitä vastaan, vastasi
+hän. Sitäpaitsi pitää aina niin paljon kuin mahdollista katsella
+asiaakin vastustajan näkökannalta. Pastori on hyväätarkoittava
+vaikkakin hiukan ahdasmielinen kristitty ja pelkää kaikkea, mikä voi
+harhateille johtaa sen lauman, jonka hän on saanut kaitseakseen, ja
+harhaan vieviksi hän etupäässä lukee maailmalliset tiedot. Onko siis
+ihmeellistä, jos hän vastustaakin meitä, joita tietysti syystä voi
+nimittää sen tiedon lipunkantajiksi kansan seassa.
+
+-- Mutta eivätkö useimmat papit ole kansansivistämistä vastaan? -- niin
+minä uskoisin.
+
+-- Ei läheskään, neiti, minä olen puhunut monen valistuneen
+pappismiehen kanssa ja heissä huomannut lämmintä, elävää harrastusta
+kansanvalistusasiaan. Se perustus, millä totisen kansansivistyksen
+pitää levätä, onkin oikea. Me opetamme lapsia, jotta heidän
+silmäyksensä laajenisi näkemään isänmaataan oman tuvan kynnystä
+ulommaksi, me koetamme herättää heissä rakkautta siihen, rakkautta,
+mikä ilmenee uskollisessa velvollisuutensa täyttämisessä sillä
+paikalla, mihin Jumala on asettanut hänet. Ja ulkopuolella omaa maata
+avautuu näköaloja suureen avaraan maailmaan, täynnä Jumalan ihmetöitä,
+joiden tunteminen tuottaa iloa. Historia näyttää heille kaikessa jälkiä
+kaikkivaltiaan teistä ja tuomioista, hänen lahjomattomasta oikeudesta
+ja kostavasta rangaistuksesta; luonnontieteet taas hänen valtaansa
+aineen ylitse, hänen viisauttaan pienimmänkin madon ja ruohonkorren
+ihmeellisessä rakennossa -- tällaisen tiedonhan pitäisi juuri
+hyödyttää. Mutta voi sitä opettajaa, joka ei, avatessaan oppilaansa
+silmiä huomaamaan luomisen töitä, salli hänen löytää Luojaa. --
+
+Neiti Vinter tähysteli hämmästyneenä opettajaa, jonka äänessä helähti
+teräs, ja tuo näennäisesti kulmikas olento näytti kuin kasvanneen.
+Neiti Vinter ei ollut uskonut, että tuo talonpoika olisi ollut niin
+hyvä puhuja ja hänen lämmin, puhdas innostuksensa tuntui hänestä oman
+penseytensä nuhtelemiselle.
+
+-- Tässä olemme jo koulun edessä, kaikui nyt Raution syvä ääni, me
+olemme kirkolta tänne asti kulkeneet melkein yhtä suoraan, linnun
+tietä. On oikaistu paljo!
+
+-- On todellakin -- opettajatar nyökäytti hyvästiksi ystävällisesti
+vaan ojentamatta kättä hänelle, ja kiiruhti ylös rappusia. Tumma
+verivirta syöksyi hetkiseksi nuoren miehen auringon paahtamille
+kasvoille; hän tunsi kuin neulanpistoksen tuossa huomaamattomuudessa,
+jota neiti osoitti hyvästiä jättäessään. Neiti Frisk oli tosin usein
+eronnut hänestä ainoastaan toverillisesti nyökäyttäen, ja Rautiosta
+tuntui se silloin aivan luonnolliselta, mutta kuitenkin tuntui toiselta
+uuden opettajattaren nyökäys; tälle hienolle nuorelle naiselle oli hän
+ainoastaan pelkkä talonpoika, henkilö, jonka tähden ei ensinkään
+tarvinnut olla orjuutettu. Voi, kun hän ymmärtää hyvin, paljoa paremmin
+kuin neiti koskaan voisi aavistaakaan! ajatteli Rautio astuessaan
+huoneeseensa huulet yhteenpurtuina. Myöhemmin häpesi hän kuitenkin
+tunteitaan, jotka olivat hänen mielestään »talonpoikaisturhamaisuutta».
+Neiti Vinterihän oli ihan oikeassa, arveli Rautio ajatellen itsestään,
+että hän on jäykkä ja kömpelö, eikä kuulunut siihen piiriin, mistä
+neiti Vinter oli kotoisin, eikä luultavasti milloinkaan parhaalla
+tahdollaankaan voisi olla hieno seuramies.
+
+Tämä oli lopputulos hänen hiljaisista mietteistään tänä
+sunnuntainjälkeenpuolisena. Mutta eteisen toisella puolen istui uusi
+opettajatar innokkaasti kirjoittaen kirjeitä kuvatakseen sukulaisilleen
+ja ystävilleen tuloansa Honkalaan ja uuden kotinsa ensi vaikutusta.
+Viimeinen kirje oli vanhalle rakkaalle asuintoverille internaatista,
+Tekla Vikille, joka kaikessa oli Ellin täydellinen vastakohta, mutta
+josta kuitenkin tuli hänen läheisin ystävänsä koko seminariajaksi. Nyt
+oli Tekla saanut paikan pohjoisessa ja nuo kaksi toverusta olivat
+päättäneet jatkaa yhteyttä toistensa kanssa vilkkaan kirjevaihdon
+avulla.
+
+»Täällä on jotakuinkin hauska huoneustoon y.m. nähden», kirjoitti neiti
+Vinter, »minä lähetän sinulle pienen pohjapiirroksen, niin saat
+selvemmän käsityksen, miten minä olen sen järjestänyt. Naapurini,
+kansakoulunopettajan kanssa luulen sopivani aika hyvin. Hän tuntuu
+olevan kansakoulunharrastaja kiireestä kantapäähän; on vahinko,
+rakkahin Tekla, että sinä ja minä emme voi vaihtaa paikkoja, sillä sinä
+olisit herra Rautiosta löytänyt todellisen henkiheimolaisesi, kun minä
+sitävastoin olen kerrassaan liian välinpitämätön oikein arvostelemaan
+niin ylevää luonnetta. Mielessäni kuvittelen minä aivan selvään, kuinka
+te olisitte keskustelleet mieliaineistanne, ja minä olen ihan varma,
+että ihanin yksimielisyys olisi ruvennut vallitsemaan teidän välillänne
+täällä taisteluhaluisessa Honkalassa.»
+
+
+IV.
+
+Nuori opettajatar avasi ikkunansa saadakseen raitista aamuilmaa.
+Syyskuu oli jo kulunut lopulleen, mutta ilma oli vielä leuto ja kirkas,
+ja auringon säteet kimaltelivat ensimmäisten yökylmästen kirjailemilla
+puiden lehdillä.
+
+Takapihalla vallitsi hilpeä elämä; siellä oli vanha Katrina lyhyessä
+hameessa, puolikengissä ja sinisissä sukissa ja sirotteli murusia
+opettajan lukuisille siipieläimille, jotka kaakottaen ja kiikaten
+olivat keräytyneet hänen ympärilleen, samalla kuin lumivalkoinen
+kyyhkynen noukki herneitä eukon ryppyisestä kädestä. Lihava
+kellankirjava kissa katseli kiihkeällä halulla tätä ruokkimista
+korkealta paikaltaan portinpylvään nenässä, ja pörrökarvainen koira,
+jonka ainoana kaunistuksena oli vilkkaat silmät, venytteli tyytyväisenä
+oven edessä.
+
+Rautio mahtoi olla suuri eläinten ystävä, ajatteli opettajatar, kun hän
+on koonnut tuollaisen eläinkokoelman ympärilleen; kyyhkyset olivat
+kyllä kauniita ja oli hupaista nähdä ne noin kesyinä, kissoja
+sitävastoin hän ei ollut koskaan voinut kärsiä, ja jos hän valitsisi
+itselleen koiran, niin olisi sen ulkonäköön pantava ainakin jonkun
+verran huomiota. Mitä taas kanoihin tuli, niin olivat ne kerrassaan
+sietämättömiä kiikaamisineen, kun herättivät hänet säännöllisesti joka
+aamu vähintäin kaksi tuntia liian aikasin.
+
+Siitä oli kuitenkin ollut se hyöty, että neiti Elli oli ehtinyt ennen
+aamiaista käydä vähän kävelemässä joka virkisti ja toi hyvän ruokahalun
+ja antoi voimaa kouluajaksi. Työ kävi nyt säännöllistä menoaan, ja hän
+oli tähän jo jotakuinkin oleutunut, vaikka hän tietysti oli hieman
+tottumaton alussa, kun hän oli ensimmäistä lukukautta opettajattarena.
+
+Anderssonska hoiti jotakuinkin säännöllisesti hänen mielestään pientä
+taloutta, ja jos hänen ruuanlaitossaan olikin paljon paranemisen sijaa,
+niin Elli oli tästä jotensakin välinpitämätön. Hän ei välittänyt siitä,
+mitä söi, ja piti taloudellisia toimia kovin arkipäiväisinä.
+Hupaisampaa oli järjestellä tuo pieni koti niin somaksi kuin
+mahdollista, ja tähän Ellillä olikin lahjoja. Hän pienillä kapineilla
+teki kerrassaan urotöitä. Hänen huonekalustonsa oli yksinkertainen,
+mutta aistikas; sohvan takana pienessä kamarissa oli hänellä
+italialainen kalastajapoika kipsistä -- puuttui ainoastaan muutamia
+viheriöitä kasveja, jotta tuo kaunis kuva oikein esiintyisi. Ikkunain
+välissä kiikkui kapea antiikkinen kuvastin tummissa kehyksissä.
+Kauniita valokuviaan hän ei vielä ollut saanut ripustetuksi, sillä
+vaikka Anderssonska oli pitkältä ja leveältä puhunut että »Andersson on
+niin taitava tällaisessa», niin ei neiti Vinter vielä tähän asti ollut
+onnistunut saamaan häntä ryhtymään tähän työhön.
+
+Pöydällä sohvan edessä oli albumi ja hyvin nidottuja kirjoja ja
+etaseeri oli täynnä koreita pikkuesineitä, mitkä antoivat huoneelle
+soman näön. Makuuhuoneessa oli mukava kirjoituspöytä päätyikkunan
+edessä ja toisen ikkunan edessä pieni soma neulomapöytä, missä Ellin
+oli tapana istua kauniine käsitöineen ja katsella leikkikentälle.
+Aistikkaasti asetettuja kukkaiskortteja ja vihkoja -- muistoja
+ystäviltä ja tovereilta -- ja korko-ompeleinen peite pienellä
+ruokapöydällä vieressä osoitti hänen järjestysaistiaan. Niin, hän ei
+pitänyt rumasta ja yksinkertaisesta, ja siinä hän oli todellakin hiukan
+liiallinen, mutta tärkeä seikkahan olikin saada koti niin
+miellyttäväksi kuin mahdollista asuessa autiolla seudulla.
+
+Vielä hiukan raitista ilmaa ja ikkuna vedettiin kiinni. Elli oli
+edellisenä päivänä ollut rovastinnan luona -- lapsilla oli ollut lupa
+huoneiden siivoamisen tähden -- ja oli jäänyt muutamia vihkoja
+korjaamatta, joka työ oli nyt tehtävä ennen koulutunnin alkua ja piti
+siis jättää aamukävelylle meno sikseen; sen sijaan päätti hän
+jälkeenpuolisten tehdä oikein perinpohjaisen kävelyretken metsään,
+sillä näytti tulevan kaunis päivä. Eteisessä kaikui jo ensimmäiset
+askelet, siellä oli kaksi pientä puhdistajaa tämän viikon ajaksi,
+joiden piti aina saapua tuntia ennen tovereitaan lakaisemaan koulusalia
+ja talvella sytyttämään tulet uuneihin. Hänen täytyi avata ovensa ja
+nyökäyttää hyvää huomenta noille pienille myyrille, jotka olivat niin
+toimessa ja touhussa. Pian saapui oppilas toisensa jälkeen, koulu
+alkoi, ja työ sujui vilkkaasti, kunnes päivällistunti tuli.
+
+Kun Elli kiiruulla oli syönyt Anderssonskan perunasallaattia ja paksua
+mannaryynivelliä, niin hän laittausi heti kävelyretkelleen. Hän ei
+ollut koskaan pitänyt pitkistä laahustimista, niin ettei hänen nytkään
+tarvinnut kohottaa helmojaan, mutta kävelykengät olivat nyt tarpeesen
+ja hattu hyväsesti otsalla ja pieni juurivasu käsivarrellaan lähti hän
+hyräellen matkaan.
+
+Ilma oli tänään omituisen keveä ja miellyttävän raikas, kuten
+tavallisesti syyskuussa, ja sinertävä usva kietoi pehmoisen vaipan taa
+etäisemmät seudut. Elli kulki kaitasta polkua, mikä meni alas
+lammenrannalle, mutta hän poikkesi sitte pian oikealle metsään, jossa
+hänen kepeät jalkansa jättivät tuskin huomattavia jälkiä pehmoiseen,
+kosteaan sudensammaleesen. Hän käveli ja lauleli edelleen ja tunsi
+sydämensä niin keveäksi; oli kumminkin somaa olla noin vain kaikessa
+oma herransa. Voi lähteä ja tulla oman mielensä mukaan, ei kukaan
+pyytänyt häntä tulemaan pian takaisin eikä ihmetellyt, että hän viipyi
+kauan poissa; tässä vapauden ja riippumattomuuden tunteessa oli
+kuitenkin jotain yksinäistä, mietti tuo nuori tyttö. Jos nyt
+esimerkiksi jotain tapahtuisi hänelle, kun hän kuleksi täällä metsässä
+yksin, niin ei ollut ketään kotona, joka levottomuuden pakottamana
+kiiruhtaisi etsimään ja auttamaan häntä. Mutta mitään ei tietenkään
+voinut tapahtua; Honkala oli tyynein, rauhallisin kolkka maailmassa, ei
+voinut toivoa mitään mielikuvituksellista ryövärihistoriaa eikä mitään
+romantillista seikkailua jonkun äärettömän kauniin muukalaisen kanssa
+tapahtuvaksi. Hänen serkkunsa olivat usein pilkanneet kuinka hauskaksi
+hänelle tulisi asua saman katon alla nuoren naimattoman miehen kanssa,
+jolla oli samat harrastukset kuin hänellä itselläänkin; Ellin täytyi
+hymyillä tälle ajatukselle. Ah, jospa he näkisivät herra Raution
+kotikutoisessa takissa, jonka kylän paras räätäli oli tehnyt, ja
+rumassa vanhassa hatussa. Kyllähän hän on nuori mies, vaan aivan
+mahdotonta oli Ellille asettaa Rautio samaan luokkaan niiden nuorten
+herrain kanssa, jotka liehakoivat hänen ympärillään pääkaupungissa.
+Siellä hän tunsi sydämensä tykyttävän kovemmin, kun huomasi jonku
+silmäin seuraavan itseään, vaan eipäs täällä, vaikka oli varma, että
+Raution huomio oli kiinnitettynä häneen. Elli ei tuntenut itsessään
+vähintäkään halua tekeytymään miellyttäväksi.
+
+Rautio hymyili usein tälle hänen välinpitämättömyydelleen,
+minkä sisimmän syyn hän niin hyvin ymmärsi -- hymyili hieman
+surunvoittoisesti.
+
+Ajatuksiinsa kiintyneenä oli Elli painautunut yhä kauemmaksi metsään;
+hän ei nähnyt noita kapeita juovia taivaalla päänsä päällä eikä
+edessäänkään, sillä hän kulki ja kaiveli kivien ja kantojen välistä
+erivärisiä jäkäliä ja sammalia, joista hän aikoi valmistaa kehyksen
+äitivainajansa valokuvaan. Jokainen pieni kaunis sammaltukko kohosi
+koriin hänen käsivarrellaan, ja niin kulkeusi hän yhä edemmäksi, kunnes
+hän äkkiä huomasi seisovansa keskellä rimpeä ja tunsi maan vaipuvan
+jalkainsa alla. Hän hypähti pienelle mättäälle, mikä antoi hänelle
+tilapäistä tukea, ja jalat tiukasti yhteenpuserrettuina katsoi Elli
+tästä ympärilleen.
+
+Rimpi oli heteikköä, jossa siellä täällä lahonut puunrunko limaisen
+sammalen peittämänä pisti esiin liejuisesta pohjasta, ja muuten se oli
+yltä yleensä sakean, lakastuneen ja kellastuneen saran peitossa. Tämä
+rimpiaavikko, joita usein yhtäkkiä tapaa metsässä, näytti synkälle ja
+ikävälle, ja nuori tyttö katseli hyvin epäilevänä matkaa mättäältä
+kiinteälle maalle. Ei ollut ensinkään miellyttävää tuntea vielä maan
+hyllyvän allaan. Onneksi löysi hän vanhan puunjuurakon, mikä
+kummallisissa koukeroissa kurottautui häntä kohden; hän asetti
+varpaansa kärjen tuolle heikolle tuelle, mikä heilui ja vaipui joka
+askeleella, syöksyi nopsasti eteenpäin ja pääsi metsänreunaan.
+
+Hän ei ollut tuntenut pelkoa eikä levottomuutta, mutta kun hän nyt
+katseli taaksensa ja huomasi, kuinka mutainen musta vesi täytti hänen
+kepeiden askeltensa jäljet, niin pääsi häneltä helpotuksen huokaus,
+että oli toki onnellisesti yli tullut.
+
+Samassa ratisivat kuivat oksat nopeiden askelten alla ja metsän
+puolelta lähestyi herra Rautio kuin tuulen puuska, uskollisen,
+takkuisen Rulle koiransa seuraamana, jonka punainen kieli lerppui
+pitkällä suusta.
+
+-- No, Jumalan kiitos, täällähän te olettekin aivan terveenä, huudahti
+hän ja veti syvään henkeä.
+
+-- Oliko teillä sitte syytä epäillä sitä?
+
+-- Oli tietysti, kun minä sattumalta kuulin Anderssonskalta, että neiti
+oli yksinään lähtenyt poimimaan sammalia, niin ajattelin heti, että
+annatte houkutella itsenne tuolle pettävälle rimmelle, missä mättäät
+ovat mitä rehevimmän sammalen peitossa, ja minä tiedän, mitä se on,
+sillä olen kerran itse ollut tarttumaisillani rimpeen, josta pääsin
+vasta ponnistettuani kaikin voimin. Sinä sen kyllä muistat, vanha
+Rulle, joka koko ajan seisoit rannalla ja ulvoit valittavasti. -- Hän
+silitti ystävällisesti eläimen pörröistä päätä. Löytyi siis kuitenkin
+joku, joka oli ajatellut Elliä levottomuudella tänään ja tahtonut
+rientää hänelle avuksi.
+
+-- No, koska olette niin läheltä koskettanut totuutta, niin täytyy
+minun myöntää, että olen todellakin kokenut pienen samallaisen
+seikkailun, selitti opettajatar nauraen ja kuvasi sitten lyhyesti,
+miten kaikki on tapahtunut. -- Silloin oli minulla mitä kutsutaan
+aavistukseksi, arveli Rautio, minun täytyi välttämättä lähteä tänne
+katsomaan.
+
+-- Sehän oli ystävällistä.
+
+Rautio ei vastannut. Kun Elli siinä nyt seisoi lyhyessä hameessa ja
+vasu käsivarrelle, niin näytti hän aivan sankarittarelta sadussa:
+»Lapset metsässä»; opettaja olisi tahtonut sanoa, että Elli hänen
+silmissään oli pieni keijukaistyttö, jonka tähden pitäisi olla
+peloissaan ja pitää vaaria, etenkin täällä, missä hän oli yksinään,
+kaukana omaisistaan, vaan hän oli vaiti kuitenkin.
+
+Elli oli sillävälin alkanut kulkea kotiapäin ja Rautio seurasi häntä,
+
+-- Minä kulin juuri ajatellen, kuinka kummallista on olla niin
+riippumaton toisista, kuin minä nyt olen, sanoi hän, ei kukaan pidätä
+minua eikä kysy kun tulen taikka menen.
+
+-- Mutta onhan teillä sukulaisia?
+
+-- Tosin on minulla täti, jonka luona olen asunut ainoastaan
+loma-aikoina, ja muutamia iloisia serkkuja, mutta minä tarkoitan, ettei
+ole täällä; ne siellä pääkaupungissa eivät huoli siitä, mitä minulla
+pistää päähän yksinäisyydessä.
+
+-- Niin, mutta ajatelkaas, jos olisitte vaipunut hetteesen?
+
+-- Aivan kuin Ingrid Andersenin sadussa. Oh, tytöt olisivat pitäneet
+sitä hyvin tragillisena kuolemana, vastasi hän suruttomasti.
+
+Lapsiparka, hän oli todellakin yksin, ajatteli Rautio, ja taas silitti
+ajatuksiin vaipuneena Rullen päätä.
+
+-- Tuohan on oikea loistonäyte koirasta, tuo teidän Rullenne, herra
+Rautio.
+
+-- Minä ymmärrän, mitä neiti tarkoittaa, niin, Rulle paralla ei ole
+mitään ulkonaista kauneutta, vaan uskollinen sydän.
+
+-- Jos minä joskus rupeisin pitämään koirasta, niin pitäisi se olla
+kaunis ja hyvää rotua.
+
+-- Niin, minä luulen, ettei Rullessa olekaan mitään rotua, sanoi
+opettaja hymyillen, enkä minä ole sitä juuri valinnutkaan oman tahtoni
+mukaan, pikemmin voisin sanoa, että Rulle on valinnut minut.
+
+-- Miten niin?
+
+-- Minä löysin sen pienenä pentuna puolikuoliaaksi polettuna N:n
+kaudulta ja näin sen vaivan, että otin kotiini hoitaakseni sitä hieman.
+Siitä saakka on se ollut eroamaton minusta, etenkin lukukauden ajalla;
+minä en ole viitsinyt viedä sitä mukanani kotia kesälomalle
+koiravaunuissa, sillä se tekee kerrassaan onnettomaksi vapautta
+rakastavan Rulle parkani.
+
+-- Kiitollisuus tietysti jossain määrin somentaa elukkaa minun
+silmissäni, hymyili hän.
+
+He kulkivat edelleen ja tuo nuori tyttö oli tavattoman puhelias,
+kentiesi sentähden, että hän oli saanut olla vaiti tarpeeksi kauvan
+yksin ollessaan. Vähitellen joutuivat he koulukysymyksen piirin. Rautio
+tuli eloisaksi, mutta hillitsi itsensä kysyen äkkiä: -- Tämä ei
+kentiesi miellytä teitä?
+
+-- Miellyttäähän sen pitäisi, vastasi hän, mutta tavallaan olette
+oikeassa, minä en ole innostunut kouluasiasta niinkuin te!
+
+-- Miksikä sitte olette antautunut koulun palvelukseen, anteeksi, mutta
+tämä kysymys on jo kauvan asunut mielessäni?
+
+-- Niin, no minun nyt oli ryhdyttävä johonkin, sanoi hän
+välinpitämättömästi. Vanhempani kuolivat, kun minä vielä olin lapsi, ja
+holhojani -- vanha koulumies -- tahtoi välttämättä nähdä minut
+opettajattarena; no, minä olin vaikutuksen alainen ja tein hänelle
+mieliksi, mutta koska minulla oli vapaus valita, niin halusin minä
+mieluummin opettaa kansan lapsia. Minä olin hieman ihmisystävällinen,
+nähkääs, niinkuin useimmat nuoruudessaan. Pieni pääomani riitti
+hädintuskin minulle seminarissa, missä minä koetin painautua
+kouluaatteesen ja antaa toverien innostuttaa itseäni, jotka ihan
+hehkuivat suuren asian puolesta, mutta minä jäin kuin jäinkin
+haaleaksi. Minulla on hyvä tahto täyttää opettajatarvelvollisuuksiani,
+ja minä pidän kilteistä tyttösistäni -- mutta siinä onkin kaikki. --
+Hän huokasi keveästi.
+
+Rautio ajatteli, että tuo huokaus tarkoitti loma-aikoja pääkaupungissa,
+koko hänen entistä elämäänsä siellä iloisten serkkujen seassa;
+tuollainen pieni kaunis perhonen sopikin paremmin liipoittelemaan
+seuraelämän paisteessa kuin kaivautumaan kansakoulunopettajattarena
+maalaismaahan. -- Kunhan teille vain ei tulisi sietämättömän ikävä
+täällä? sanoi hän ehdottomasti.
+
+-- Oh ei, sitä en luule, minulla on niin onnellinen luonne, että
+viihdyn kaikkialla, minne kohtalo minut heittää. Minulla on jo ollut
+niin monta kotia, ja voihan sitä loma-aikoina matkustella ja koota
+vereksiä vaikuttimia. Katsokaas, kuinka kaunista, harmaata jäkälää
+tuossa!
+
+Elli poimi innokkaasti ja opettaja auttoi häntä auliisti, niin että tuo
+pieni vasu oli kukkurallaan, kun he hämärtäessä tulivat takaisin
+koulutalolle.
+
+
+V.
+
+Seuraavana jälkeenpuolisena istui neiti Vinter portailla
+sammalvasuineen sitomassa kehyksiä. Rautio tuli juuri kylältä, missä
+hän oli ollut katsomassa muuatta sairasta oppilastaan, ja pysähtyi nyt
+neiti Vinterin luo.
+
+-- Luuletteko neiti, että tuosta tulee kestävä? kysyi hän.
+
+Elli piti ylhäällä pientä köynnöstä ja tarkasteli sitä tutkivin
+katsein. -- Ettekö luule?
+
+-- Minä vain ajattelin, että teräslankaa kappale sitä tukisi, vastasi
+hän, minulla on sitä kotona, haluatteko koettaa? ja odottamatta
+vastausta oli hän poissa sekä melkein yhtä pian takaisin
+teräslankoineen, minkä hän tuotapikaa hyvin kätevästi muodosti
+soikeaksi ja niin suureksi renkaaksi kuin Elli määräsi.
+
+-- Kiitosta paljo, tämän päälle on tosiaankin hyvä sitoa -- te olette
+käytännöllinen, herra Rautio!
+
+-- Äitini on hyvin kätevä ja tarkkasilmäinen näkemään, miten mikin on
+tehtävä. Ehkä olen perinyt jotain hänen kätevyydestään, vastasi hän.
+Rautio tunsi, että nyt pitäisi hänen poistua, eihän hänellä tässä enää
+ollut mitään tekemistä, mutta kuitenkin viipyi hän paikallaan, niin
+vieläpä istuikin portaille opettajatarta vastapäätä ja katseli kuin
+lumottuna, kuinka nuot hienot sormet pujottivat harmaan jäkälän mitä
+somimmaksi seppeleeksi.
+
+-- Siitäpä tulee kaunis -- Rautio ei voinut pidättää ihmetystään.
+
+-- Niin, luulen tosiaankin siitä tulevan kerrassaan hyvän, kun nyt vain
+tuo siunattu Andersson joskuskaan tulisi vehkeineen, että voisin saada
+ripustetuksi nämät sekä kaikki kauniit valokuvani, ja kotini vihdoinkin
+järjestykseen.
+
+-- Jos sallitte, niin olen minä erittäin mielelläni avuksenne tässä
+suhteessa, liitti Rautio innokkaasti, minulla on sekä nauloja että
+vasara.
+
+-- Ellei siitä vain tule liiaksi vaivaa, niin olisin todella teille
+kiitollinen; kas niin, nyt on työni valmis, onko teillä ehkä aikaa
+auttaa minua jo tänään?
+
+-- Kyllä minulla on! -- Hän riensi nopeasti pois noutamaan työkalujansa
+ja astui sitten sykyttävin sydämin opettajattaren kynnyksen yli. Kuinka
+monta kertaa hän olikaan täällä ollut ennen ja keskustellut neiti
+Friskin kanssa koulu-asioista. Hänellä oli vielä tuoreessa muistossa
+sorvatut puutuolit, joilla aina oli taipumuksena tipauttaa
+istuja lattialle, vaappera pöytä, missä hänellä oli tarpeelliset
+kirjoituskojeensa, ja punaseksi maalattu piironki, minkä Anderssonska
+oli lainannut hänelle. Neiti Frisk oli kelpo tyttö ja hyvä opettajatar,
+mutta häneltä puuttui tykkänään kykyä järjestää mukavasti; hänen
+luonaan tuntui aina jossain määrin kylmälle ja autiolle, aivan
+kuin kestikievarissa. Nyt oli Rautio melkein valmis peräytymään
+hämmästyksestä, niin hienolta, somalta ja kodikkaanlämpöiseltä tuntui
+tuo pieni huone nyt.
+
+-- Miten sievää täällä on! huudahti hän ehdottomasti.
+
+-- Onko teistäkin, no se on hyvä; te olette ensimmäinen vieras, mikä on
+astunut kynnykseni yli, mutta katsokaahan nyt tänne, eikö tämä uusi
+kehys näytä hyvältä täällä nurkassa?
+
+-- Aivan erinomaiselta, ehkä saan heti käyttää vasaraani?
+
+-- Kiitos, jos tahdotte, se on äitini valokuva, otettu
+öljymaalauksesta, mikä on tädillä. Hän kuoli keuhkotautiin.
+
+-- Sen voi aavistaa, hän näyttää niin kärsivältä. Rautio katseli
+kunnioituksella noita hienoja riutuneita kasvoja.
+
+-- Tänne pitkälle seinälle ajattelin asettaa tämän suuren valokuvan
+Edelfeltin taulusta »Merellä» ja sen molemmin puolin nämät
+Munsterhjelmin ja Lindholmin tauluista. Tämän pienen akvarellin on
+serkkuni maalannut, tässä ovat hänen alkukirjaimensa V. M.: Viktor
+Mellgren -- hän on taiteilijan alku, nähkääs, me taidamme ripustaa sen
+toisten alapuolelle -- niin, näin tulee hyvä.
+
+Opettaja ei tiennyt miksi, mutta hän ei pitänyt akvarellista, se oli
+aivan liian räikeä.
+
+-- Vielä tämä pieni muistomerkki, Thorvaldsenin enkelit, niin on minun
+koko tauluvarastoni asetettu ja te ansainneet suuren kiitoksen, herra
+Rautio. Ei, mutta katsokaas, kuinka hauskalle ne näyttävät, kaikki
+minun rakkaat, vanhat ystäväni -- ja hän löi kädet yhteen ihastuneena
+kuin lapsi. -- Olisipa minulla vain muutamia kauniita, viheriöitä
+kasveja pohjaksi kalastajapojalleni, niin silloin olisi kaikki hyvin.
+
+Rautio katseli tarkkaavasti tuota luonnollista veistosta. Niin, seinä
+oli tosiaankin liian vaalea. -- Miltähän mahtaisi näyttää pari
+pyramiidin muotoista katajaa tuolta nurkasta? tuumi hän -- täällä
+löytyy muutamia aika muhkeita aivan lähellä.
+
+-- Se oli erinomainen ajatus! huudahti Elli vilkkaasti; tehän olette
+kerrassaan erinomainen keksimään, ei, ei, älkää menkö vielä, jatkoi
+hän, kun Rautio kokoili työkalujaan ja aikoi sanoa jäähyväisiä,
+Anderssonska aikoo tarjota meille kupin teetä, tämä on ihan ensimmäinen
+kerta elämässäni, kun olen emäntänä.
+
+Rautio kumarsi; hän viipyi hyvin mielellään ja alkoi Ellin
+kehoituksesta selailla albumia ja katsella kortteja, joita oli pienet
+somat korit täynnä. Näin monta muistoa ystäviltä ja tuttavilta hänellä
+oli, ja albumi oli aivan täynnä valokuvia, enimmäkseen nuoria naisia ja
+hienoja nuoria herroja, ihan varmaan hänen entinen seurapiirinsä, missä
+hänestä epäilemättä oli pidetty ja häntä ihailtu.
+
+Hän katsoi äkisti tuohon pieneen siroon olentoon, joka puuhaili
+teepöydän ääressä, noin somaa nuorta emäntää katselee mielellään. --
+Nyt on tee valmista, helisi samassa hänen äänensä. Tässä istuivat he
+toisiaan vastapäätä pienen pyöreän pöydän ääressä, ja lakkaamatta
+täytyi Raution seurata noita pieniä, pyöreitä käsiä, jotka taittoivat
+leipää ja panivat sokeria kuppeihin; jokainen liikunto oli täynnä
+naisellista suloa, sitä ei voinut kieltää, ja koko ajan puheli hän
+lakkaamatta. Raution oli mahdoton muistaa jälestäpäin, mitä Elli
+kertoi, mutta puheensa kaikui kuitenkin pehmoisena kuin linnun liverrys
+hänen korvissaan.
+
+Kun hän sitten illalla istui yksinäisessä kamarissaan, niin oli tämä
+pieni taulu hänen edessään kuin miellyttävä uni, ja häntä vaivasi
+äkisti selittämätön yksinäisyyden tunne. Vanha »Mippa», keltainen
+kissa, istui kyllä tapansa mukaan kehräten kirjoituspöydällä hänen
+edessään, ja Rulle oli kyyristynyt hänen jalkoihinsa, mutta tämä seura
+ei tänä iltana tahtonut häntä tyydyttää.
+
+Miettivänä katseli hän ympärilleen, huone oli puhdas ja järjestyksessä
+ja täysinäinen kirjakaappi todisti hänen harrastustaan, vaan ei mikään
+sievä korukalu, ei mikään hieno pikkuesine antanut huoneelle
+minkäänlaista taiteellista leimaa. Tähän asti ei hän ollut huomannut
+tätä puutetta tai havainnut että mitään puuttui; nyt oli toisin, nyt
+ymmärsi hän samalla, että tämän salaperäisen jonkun, mikä tuotti
+kodille suurinta viehätystä, täytyi olla syntyisin hienontunut aisti,
+mikä oli kentiesi peritty sivistyneiltä esi-isiltä ja sitähän ei siis
+hän, talonpoikaissukuinen, koskaan voisi saada. Hän ajatteli
+lapsuutensakotia, suuria, valoisia, siististi paperoittuja huoneita
+maalattuine kaappeineen ja korkeine sänkyineen, kaikki oli niin
+säännöllistä ja hyvin säilynyttä, mutta kaunista se ei ollut, nyt vasta
+tiesi hän, mitä siitä puuttui -- kauneusaistia. Oli kuin runouden
+leveä, kultainen joki äkkiä olisi levittänyt hohtoisan pintansa hänen
+eteensä huikastakseen hetkiseksi hänen silmänsä ja sitten antaakseen
+todellisuuden hänen ympärillään näkyä entistä alastomampana.
+
+Huone oli pimeä ennenkuin Rautio tuli sytyttäneeksi lampun, hänellä ei
+ollut muuten tapana noin uneksia hukkaan aikaansa; nyt tunsikin hän
+itsensä jotakuinkin tyytymättömäksi. Hän oli sitäpaitsi nyreissään ja
+ilman mitään todellista syytä. Hän tempasi kasan sinikantisia vihkoja
+pöydältä; silloin sattui hänen silmäyksensä rikkonaisella sinetillä
+varustettuun kirjeeseen. Se oli tullut postilaukussa samana päivänä, ja
+suuret selvät kirjaimet päällekirjoituksessa olivat äidin vahvan,
+hieman raskaan käden piirtämät. Hän otti kuoren ja katseli kauan sitä,
+sitten vei hän sen kunnioituksella huulilleen; samalla kuin kirkas
+kyynel hänen miehekkäistä silmistään vieri paperille. Siinä oli hänen
+mielestään jotain selittämättömän liikuttavaa noissa lapsellisen
+suurissa kirjaimissa, sillä ne antoivat hänelle joka kerta, kun hän ne
+näki, uuden todisteen hänen äitinsä suuresta rakkaudesta ainoaan
+lapseensa. Kuinka paljon vaivaa olikaan ollut työn jäykentämillä
+sormilla opetella kirjoitustaidon salaisuutta, mutta kuinka
+kärsivällisesti ja kestävästi oli tuo hyvä eukko kuitenkin istunut
+kirjoitustaulun ääressä ja piirustellut ja piirustellut, kunnes koko
+kirjainarmeija oli marssinut hänen muistoonsa, samalla kun käsi
+hitaasti muodosteli niitä kivikynällä. Hän ei ollut voinut sietää
+ajatusta, että vieraan pitäisi kirjoittaa hänen puolestaan pojalleen,
+sitten kun isä, joka aina oli välittänyt kirjevaihtoa heidän
+välillään, oli poissa. Ja sentähden oli hän tarmolla ryhtynyt tuohon
+suureen työhön pojan johdolla, kun tämä oli kotona loma-aikana.
+Luonteenlujuutta ja päättäväisyyttä ei häneltä siis puuttunut. Nyt
+kirjoitti hän ihan täysin luettavaa, vaikkakin hieman omituista
+käsialaa, ja oli tämän lisäksi hyvin huvitettu pistelemään ajatuksiaan
+paperille. Mitä rakastava äiti voipikaan, kun on kysymys hänen
+lapsestaan, ajatteli Rautio, ja syvän kiitollisuuden tunne täytti tänä
+hetkenä hänen sydämensä, karkoittaen pakosalle kaikki levottomat ja
+tyytymättömät ajatukset. Yöllä uneksi hän sitävastoin lakkaamatta
+kauniista katajista, jotka hän seuraavana päivänä hakkaisi ja asettaisi
+neiti Vinterin kamariin.
+
+
+VI.
+
+Lukukausi oli kulunut säännöllistä menoaan pimeiden syyskuukausien
+ajat, ja joulu oli ovella. Rautiolla ja opettajattarella oli ollut
+monta pitkää keskustelua joulujuhlan johdosta lapsille. Koulun
+johtokunta ei juuri sanottavasti välittänyt tästä, ja vasta sitte, kun
+opettaja hiljaisella tavallaan kauan oli valmistellut sitä, uhrattiin
+pieni summa, joka hädin tuskin riitti pääkaupungissa ilmestyvän ja
+erityisesti kansakoulun oppilaille aijotun joululehden tilaukseen ja
+kynttilöiden ostoon; muusta saisivat opettajat itse pitää huolen, »jos
+välttämättömästi tahtoivat tehdä koulusta leikkituvan», kuten Isolan
+rusthollari sanoi.
+
+Hänellä ei ollut itsellään lapsia, ja häntä eivät uskaltaneet muut ukot
+vastustaa, vaikka olivat vähän taipusampia ajatellessaan jotakin pientä
+Kallea tai Lottaa, joka siellä kotona jo viikkokausia oli iloinnut
+jouluhuvin toivossa. Joka vuosi oli Rautio taistellut jotenkin samoilla
+tuloksilla; useimmiten oli juhla ollut vain kahvikesti, minkä hän itse
+kustansi ja jolloin lapset saivat leikkiä ja temmeltää muutamia tunteja
+koulun salissa. Hän ei koskaan ollut antanut vastustuksen masentaa
+harrastustaan saada lapsille hauskuutusta, ei silloinkaan kuin neiti
+Frisk arkana luopui taistelusta; nyt sitävastoin oli hänellä uudessa
+opettajattaressa reipas liittolainen, valmis auttamaan neuvoilla ja
+teoilla. Aina hyväntahtoinen rovastinna oli luvannut leipoa vehnäpullia
+koko joukolle, opettaja ja neiti Vinter ottivat huolehtiakseen kahvin
+muine tarpeineen, sekä makeiset joulukuuseen.
+
+Aina tuon suuren juhlapäivän aamuhetkestä asti oltiin innokkaasti
+puuhassa koulusaleissa; toisessa kohosi kuusi, jättiläispuu, minkä
+Rautio ja hänen oppilaansa olivat kaataneet pappilan metsästä ja sitten
+riemusaatossa kotiin tuoneet. Nyt oli kuusi koristettava oikein
+kauniiksi ja tässä osoittautui opettajatar kerrassaan mestariksi.
+Kirjavasta silkkipaperista valmisteli hän mitä somimpia koristeita.
+Raution mielestä hän oli kerrassaan ihmeteltävä.
+
+Toiseen koulusaliin taas oli kahvipöytä katettava, minkä neiti Vinter
+Katrinan avulla sai tehtäväkseen, samalla kun opettaja asetti
+kynttilöitä ovenpieluksiin ja ikkunoihin tilapäisiin kynttiläjalkoihin.
+
+Vihdoin oli kaikki järjestyksessä; näytti niin juhlalliselta, että
+Katrinakin, joka harvoin hämmästyi mitään, tunnusti, nähdessään
+kimaltavan joulukuusen, ettei hän koskaan ollut nähnyt mitään niin
+kaunista.
+
+Nyt alkoivat vieraatkin saapua, ensiksi rovastinna, vasullinen
+talviomenia mukanaan ja pastori Ståhle seurassaan; molemmat tahtoivat
+mielellään katsella lasten iloa ja Rautio oli sitäpaitsi myöskin
+pyytänyt pastoria avaamaan juhlan lyhyellä joulurukouksella.
+
+Apulainen Ståhle oli pitkä, hyvin hoikka herra, näytti paljoa
+nuoremmalta kuin hän itse asiassa oli, sentähden että osasi sopivissa
+ja sopimattomissa tilaisuuksissa muuttaa väriään; hänen ihonsa oli
+heleä kuin seitsentoista vuotiaan immen. Kun häntä ujostutti, niin
+tahtoivat myöskin sanat takertua kurkkuun ja hänen täytyi olla hyvin
+varuillaan, erittäinkin neiti Vinterin läsnä ollessa, sillä tällä oli
+vastustamaton halu ajaa ruskopilviä apulaisen poskille ja iloita salaa
+hänen hämmingilleen.
+
+Apulainen oli hyvä ja tunnollinen nuori mies, joka ei rakastanut
+vanhanaikaisia epätapoja. Hänellä oli tavattoman kaunis messuääni,
+ja yleensä voi toivoa, että hänestä tulee hyvä pappi. Kaikissa
+koulukysymyksissä oli hän ehdottomasti opettajan puolella, vaikka hän
+vielä oli liian vieras Honkalassa ja myöskin liian arka uskaltaakseen
+esiintyä aivan päättävästi.
+
+Kello oli juuri neljä, lapset tulvivat iloa välkkyvin silmin sisään,
+pastori nousi kateederille ja puhui muutamia yksinkertaisia sanoja
+heille, minkä jälkeen Rautio voimakkaalla bassoäänellään alkoi
+jouluvirren, ja lapset säestivät sitä, jotta sali kajahteli.
+
+Toisena numerona ohjelmassa oli kahvin tarjoilu, jolloin oli hauska
+katsella, miten nopsaan rovastinnan pyylevät pullat katosivat loistavan
+valkoisten hampaiden taakse, ja tämän jälkeen seurasi tanssi kuusen
+ympärillä ja vuoroon leikkejä, missä Rautio oli väsymätön johtaja.
+»Meill' on nyt paikka kullakin», »Jänö istui maassa», »Kas mylläri
+salvan aukaisee» y.m. lauleltiin yhä uudelleen, ei kenenkään ääni
+sortunut ja väsymystä ei joutanut ajattelemaan; se oli verraton
+joulujuhla. Keskellä nuorten joukkoa kohosi kuin korkea petäjä nuoressa
+metsässä Raution kookas vartalo. Hän oli keskuspylväs, minkä ympärille
+kokoontui tuo pieni kansa, jonka ajatukset ja mielialan hän niin hyvin
+ymmärsi ja joka myöskin niin luottavaisena näkyi liittäytyvän häneen.
+
+Kun ilta vihdoin oli käsissä ja lähdön piti tapahtua, kokosi hän kaikki
+lapset ympärilleen ja puhui heille joulun merkityksestä, samalla kuin
+pyysi heitä ajattelemaan, mikä verraton lahja Jesuksen syntymisen
+kautta on annettu ihmiskunnalle ja kuinka jokaisen sydämensä pohjasta
+pitäisi iloita jouluilmoituksesta ja riemuiten yhtyä enkelien
+ylistysvirteen: Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauha,
+ihmisille hyvä tahto. -- Ja hänen puhuessa levisi hiljainen vakavuus
+nuorille kasvoille ja monet silmät, jotka olivat kiintyneinä
+opettajaan, olivat kostuneet.
+
+Rovastinna ja pastori riensivät sanomaan jäähyväisiä, sydämellisesti
+kiittäen hauskasta illasta, ja lapset lähtivät pois niiaten ja
+kumartaen opettajalle ja opettajattarelle. Tuli hiljaisuus suuressa
+salissa, kynttilät olivat jo loppuun palaneet, ja ainoastaan
+joulupuussa lieskasi vielä muutamia sammuvia tulia. Rautio oli
+saattanut viimeisiä pieniä vieraitaan eteiseen ja nähnyt heidän
+kaikkien hiljaa ja sovussa lähtevän; hän oli aina ankara järjestyksen
+suhteen, ja, niin hyvä kuin hän olikin, tiesi jokainen oppilas, ettei
+käynyt päinsä hutiloida hänen kanssaan tällaisissa asioissa. Kun hän
+palasi sisään, seisoi Elli Vinter ajatuksiinsa vaipuneena paljastetun
+joulukuusen vieressä. -- Juhlammehan oli oikein onnistunut ja hupainen.
+-- Rautio lähestyi iloisena tuota nuorta tyttöä.
+
+-- Niin oli, vastasi hän hajamielisenä.
+
+-- Lapset olivat niin ihastuneita, ei mikään ilo ole puhtaampaa ja
+korkeampaa kuin heidän ja etenkin ilmenee se paraiten joulujuhlassa!
+
+-- Luuletteko sitte lasten käsittävän joulun varsinaista ilonainetta?
+
+-- Monesti ehkä paremmin kuin täysikasvuiset, vastasi hän.
+
+-- Kentiesi, jo silloin kadehdin minä heitä niinkuin kadehdin teitäkin,
+herra Rautio, kun seisoitte tuossa keskellä lapsiliutaa ja ilmoititte
+joulun iloisen sanoman heille.
+
+Rautio katsoi kummastuneena häneen: -- Luulen, etten ymmärrä neitiä
+nyt?
+
+-- Minä tarkoitan, että sellainen vahva vakuutus, minkä tunsin olevan
+teidän sanojenne pohjana tänään, tuntui minusta hyvin kadehtivalta,
+vastasi hän. -- Kun minä vielä olin pieni tyttönen, niin äitini kertoi
+minulle tuon vanhan jouluhistorian Betlehemistä, ja minä otin sen
+vastaan lapsentavoin ja kätkin sen myöskin muistooni, mutta siitä on jo
+monet vuodet, ja aika ja olosuhteet ovat himmentäneet tämän muiston;
+minä olen kuin juureton taimi, minä harhailen ympäri henkisten
+virtauksien aavikkoja ja etsin turhaan tukea. Toisinaan laskeutuu se
+tunne aivan vaivaavana päälleni uskontototunneilla koulussa, minä
+pelkään, että hyvä tahtoni ei ole kylliksi heille, sentähden kadehdin
+minä teitä tuon yksinkertaisen lapsenuskon tähden. --
+
+-- Jos te olette etsivä henki, niin silloin, neiti, on raamatussa sana
+vasite teitä varten, sanoi Rautio hiljaa; se kuuluu: »Jokainen, joka
+etsii, hän löytää.»
+
+Neiti Vinter seisoi kauvan hiljaa, sitten sanoi hän hieman karskisti:
+-- Enhän minä ole köyhempi kuin tuhannet muutkaan, hyvää yötä, herra
+Rautio.
+
+-- Hyvää yötä, vastasi hän! Itsekseen ajatteli Rautio, kuinka vähän
+toisten köyhyys tai rikkaus henkisessä suhteessa parantaa sielua, joka
+kaipailee valoa! Kristus yksin on maailman valkeus ja johtaa ihmiset
+siihen, mutta sitä ei ymmärtänyt tämä nuori olento vielä.
+
+Seuraavana päivänä kulkivat he yhdessä rautatienasemalle ja matkustivat
+myöskin junalla muutamia aseman väliä yhdessä. Rautio ei voinut olla
+ajattelematta edellisen illan keskustelua, mutta Elli oli iloinen ja
+vilkas kuten tavallisesti.
+
+-- Te olette onnellinen, kun saatte viettää juhlanne maalla, sanoi hän,
+kun he lähenivät sitä asemaa, missä Raution oli astuttava junasta. Ei
+ole juuri mistään kotoisin viettää joulua kaupungissa.
+
+-- Minä ajattelen kuitenkin, että neiti huomaisi joulumme kotona
+Rautjärvellä puutteelliseksi, vastasi hän hymyillen, kotinihan on,
+kuten tiedätte, talonpoikaistalo, ja siellä on juhlanvietto enimmäkseen
+hyviä kestiä ja vapaus mennä kirkkoon joka jumalanpalvelukseen. Minulle
+ovat kuitenkin kaikki nuot vanhat tavat ja tottumukset erityisiä
+juhlia, sillä niissä heijastuu lapsuudenmuistot. Minä en voi koskaan
+unohtaa iloani, jota tunsin paksusta kolmihaaraisesta talikynttilästä,
+minkä äitini joka jouluksi kastoi minulle, joululahjoista minä en
+tiennytkään. Mutta suurin iloni oli saada seurata mukana joulusaarnaan,
+minne isäni herätti koko talonväen neljän aikaan aamulla, jotta emme
+myöhäistyisi kirkosta. Yleensä eivät vanhempani pitäneet mistään
+juoksusta »jaloimpana juhlana», kuten sitä kutsuttiin, he olivat hyvin
+vakavia, etenkin vanha isoäiti, joka oli lähemmäs yhdeksättäkymmentä,
+ja piti suurimpana nautintonaan lukea ja tutkia Jumalan sanaa.
+
+-- Ettekö te pienenä poikana väsynyt ja kyllästynyt siihen?
+
+-- En, omituista kyllä, mutta ehkä se tuli siitä, etteivät vanhempani
+koskaan pakottaneet minua kirjaan; sitäpaitsi lienen minä ollut
+hiljainen, umpimielinen lapsi, josta oli hauska kuunnella noiden
+vanhojen selityksiä raamatusta.
+
+-- Siis voi teidän uskonnollisesta vakuutuksestanne puhuttaessa puhua
+auktoriteettiuskosta, sanoi neiti Vinter hieman ivalla.
+
+-- Ei, vastasi Rautio vakavasti. -- Kun tulin vanhemmaksi, niin tuli
+minullekin aika, jolloin oli kysymys uskoako -- vaiko ei uskoa --
+suurimpiin uskontotuuksiin nähden. Ei kukaan ajatteleva ihminen voi,
+minun luullakseni, välttää jonkun kerran joutumasta epäilemään itseään,
+taivasta ja helvettiä, mutta sitten riippuu kaikki siitä, jääpikö hän
+edelleen pimeyteen vai antaako Jumalan armon paistaa itsensä aivan
+kirkkaaksi.
+
+-- Se kuulustaa niin vakuuttavalta, sanoi neiti miettien.
+
+Rautio katsoi ystävällisesti ja luottavasti häneen: -- Me vain emme saa
+olla Herraa vastaan, sanoi hän hiljaa.
+
+Junan vihellys kuului ja kulku hiljeni, Rautio tarttui matkalaukkuunsa
+ja ojensi sydämellisesti kätensä neiti Vinterille: »Hyvästi neiti, ja
+iloista joulua!»
+
+-- Kiitos, samoin -- hän hymyili ystävällisesti, mutta jo Raution
+mennessä vaunun ikkunan ohitse, jonka vieressä hän istui, oli hän
+kiintynyt lukemiseensa.
+
+Kentiesi oli neiti Vinter ylipäänsä hyvin tyytyväinen päästessään
+hänestä, Raution sydämeen pisti vähän tätä ajatellessa, sitä
+aprikoimaan hän ei kuitenkaan joutanut, sillä tuossa seisoi jo vanha
+Taavetti sieltä kotoa ja Rusko uuden reen edessä. Hän löi
+harmaahapsiselle, uskolliselle palvelijalle voimakkaasti kättä,
+heilautti laukun reenpohjalle ja tarttui ohjaksiin. Rusko kääntyi
+ympäri ja kohosi pystöön ylpeästi kaikkien ympärillä olevien ihmeeksi,
+sitten paneusi se rivakkaan juoksuun. -- »Muhkea poikaseni», nyökäytti
+nuori isäntä ja kietoi pehmeän, lämpöisen vällyn ympärilleen; kaikki
+lapsuuden muistot tulvivat vilkkaasti hänen mieleensä, ja kevein
+sydämin ja vakavalla kädellä ohjasi hän tulista juoksijaansa
+talvi-illan hämyssä kotia kohden.
+
+
+VII.
+
+Rautio palasi kouluun uusilla, raittiilla voimilla. Hän kertoi neiti
+Vinterille, kuinka hänen kotiseudullaan oli taaskin perustettu kaksi
+uutta kansakoulua ja kuinka ajatus kansanopiston perustamisesta oli
+melkein jokaisessa vallalla; ei säästettäisi uhrauksia eikä vaivoja sen
+toteuttamiseksi mitä pikimmin, ja kansakoulunopettajat koko
+ympäristöllä valmistivat innokkaasti oppilaitansa tähän.
+
+-- Kun saisi olla mukana siellä! hän joskus huudahti. Täällä Honkalassa
+tuntee usein itsensä kuin vangiksi, sidotuksi käsistä ja jaloista.
+Kuitenkin on minun innokkain ponnistukseni oleva saada aikaan täällä
+toinen koulu; kyllä minä tiedän, että suuret vaikeudet kohtaavat tätä
+ehdotusta, mutta minä olen kuitenkin kauan valmistellut asiaa.
+Kerranhan kuitenkin täytyy täällä uuden ajan voimakkaan tuulen lakaista
+ennakkoluulojen vastustuksen, kovertaahan pisarakin kiven, ja
+kärsivällisyydellä voitamme kaikki.
+
+-- Minä luulen todellakin tuon viimeksimainitun olevan mielilauseenne,
+herra Rautio, sanoi opettajatar hymyillen.
+
+-- Minä olen aina ollut hellittämätön, vastasi hän; lapsuuteni aikana
+tahdoin kerran kaivaa padon puroon, mikä virtasi puutarhamme vieritse.
+Kaksitoista kertaa vieri maa, mutta kolmannellatoista kerralla se
+pysyi.
+
+Elli nauroi. -- Se oli sitä suomalaista itsepintaisuutta.
+
+-- Niin, äitini oli kyllä siitä tunnettu. -- Rautio hymyili myöskin. --
+Hän väitti, että minä ehdottomasti löisin pääni seinään ja oikein
+aikalailla, ennenkuin luopuisin aikeestani, mutta elämäntyöni suhteen
+tunnen minä, että ennemmin saataisiin repiä minut kappaleiksikin kuin
+vakuutetuksi, että olen harrastanut jotakin väärää.
+
+-- Näyttää siltä, ettette säikähdä taistelua uuden koulun puolesta.
+
+-- En ollenkaan, onhan vastustajillekin päivän selvä asia, että yksi
+koulu kunnassa, jossa on asukkaita useampia tuhansia, ei riitä,
+varsinkin kun se on sijoitettu toiseen päähän pitäjää. Useat isät ja
+äidit ovat minulle valittaneet tätä seikkaa ja puhuneet lastensa
+lukuhalusta, vaan eihän voi vaatia, että oppilaat kulkisivat monia
+penikulmia kouluun. Isola tietysti on niin kuin tavallisestikin pahin
+vastustajani, vaan hänellä on jalka kipeä eikä ehkä pääse liikkeelle
+siihen, kun on kokous asiasta.
+
+-- Pienet syyt, suuret seuraukset.
+
+-- Niin, siltä näyttää.
+
+He opettajattaren luona istuen puhelivat vilkkaasti kirkkaan keväisen
+päivän puhteella; nyt näet tapahtui usein niin, että neiti Vinter kysyi
+Rautiolta jotakin neuvoa tahi pyysi apua ja tavallisesti pidätti hänet
+sitte istumaan ja puhelemaan. Hän oli huomannut, että »tuosta
+talonpojasta», niinkuin oli kirjoittanut serkuilleen, oli hauskaa
+seuraa.
+
+Rautio puolestaan otti äärettömän mielellään vastaan hänen kutsunsa ja
+keskustelun sujuessa aivan keveästi ja liukkaasti heidän välillään,
+katseli hän huvikseen, kun opettajatar teki milloin mitäkin hienoa
+käsityötä, missä hän oli erittäin taitava, tai katseli hän tuota nuorta
+työntekijää itseään, jolla oli sievä muoto, kauniit silmäluomet, suora
+nenä ja mehevät huulet. Koko hänen olennossaan tukasta lähtien oli
+jotain uljasta ja rohkeaa; hän oli aina hyvin yksinkertaisesti puettu
+eikä Rautio ymmärtänytkään vähintäkään naisvaatetuksesta, mutta sen
+hän tiesi, että mitä Elli Vinterillä oli päällä, se oli aina jotain
+hienoa ja maukasta, mikä aivan erityisellä tavalla hyväili hänen
+näköhermojaan.
+
+Hänelle, yksinkertaiselle miehelle, joka oli kasvanut jokapäiväisissä,
+ihan tavallisissa olosuhteissa, oli tämä nuori tyttö äkkiä kuin hänen
+tielleen sattunut ilmestys tuntemattomasta maailmasta, minne hän oli
+saanut luoda ainoastaan pikaisen katseen.
+
+Hänestä tuntui, ettei talvi koskaan ollut niin nopeasti rientänyt
+matkaansa, ettei aurinko koskaan palannut niin aikaisin tuoden mukanaan
+valoa ja toiveita, kuin tänä vuonna, ja läpi hänen vakavan elämäntiensä
+puhkesi nyt joka päivä joku uusi kultainen säije. Koskaan ei ollut
+työnsä ollut hänestä rakkaampaa; joka aamu, kun hän nousi, tunsi hän
+läpitsensä virtaavan selittämättömän elämän virkeyttä, hän oli
+onnellinen, mutta tietämättä ja kysymättä itseltään, minkätähden hän
+oli.
+
+Eräänä edeltäpuolisena, välitunnin ajalla, tuli opettajatar Raution
+luo, kun tämä katseli poikain leikkiä. --- Nyt olen minäkin saanut
+tuntea vanhoillaolijain vääryyttä meitä kouluväkeä kohtaan, sanoi hän
+pilkallisesti. Voitteko ajatella, ne ovat aivan äkkiarvaamatta eräässä
+tilapäisessä kuntakokouksessa päättäneet pidättää sen rahasumman, mikä
+koulunjohtokunnan päätöksen mukaan tulee opettajattarelle täällä
+Honkalassa korvaukseksi heinistä, olista y.m. Minä en välittäisi noista
+muutamista markoista, ilman niitäkin voin kyllä elää, mutta heidän
+kavala menettelynsä suututtaa minua; luonnollisesti en minä saa
+palkkaani luonnossakaan, ukot sitävastoin ovat päässeet yhdestä
+menopuolesta ja se, nähkääs, on asian ydin.
+
+-- Ovatko he todellakin rohjenneet sellaista? -- Opettaja kävi
+tummanpunaseksi ja suonet hänen ohimoillaan alkoivat paisua -- meidän
+täytyy heti ryhtyä toimeen saattaaksemme heitä edesvastaukseen!
+
+-- Otatteko asian niin vakavasti?
+
+-- Niin, niin teen; joka kysymyksessä olen minä järkähtämättömästi
+oikeuden puolella, ja tässä on epäilemättä laittomuus, josta meidän on
+otettava selvä, sanoi hän pontevasti. Koko kouluajalla hän ei voinut
+saada ajatuksiaan tästä irralleen, ja kuta enemmän hän mietti, sitä
+katkerammaksi tunsi hän käyvänsä, Jos se olisi koskenut häntä itseään,
+niin olisi hän luultavasti ottanut asian tyyneemmästi, mutta että he
+tahtoivat riistää opettajattarelta, turvattomalta naiselta, osan hänen
+pienestä ja hyvinansaitusta palkastaan, se sai liikkeelle hänen
+tunteensa »heikompien puolustukseksi». Heti kun tunnit olivat
+loppuneet, riensi hän erään lähellä asuvan koulujohtokunnan jäsenen
+luo, ja tältä sai taitavasti asetettujen kysymysten kautta selvän
+tiedon siitä myyräntyöstä, jonka olivat tehneet neiti Vinterille, sekä
+myöskin varmuuden siitä, että se kokous, missä kysymys oli nostettu,
+oli ollut laiton. Tässä oli siis heti yksi koukku mihin voi tarttua.
+
+Palattuaan retkeltään koputti hän opettajattaren puolelle, kertoakseen
+hänelle uutisensa: -- Kun heitä nyt on varoitettu, arveli hän, niin
+saatte luultavasti jonain päivänä luoksenne ukot monilla
+anteeksipyynnöillä ja selityksillä, mutta minä neuvoisin olemaan
+suostumatta mihinkään välipuheisiin heidän kanssaan. Annetaan kaiken
+mennä laillista tietään. Meidän oikeutemme on varustautua kaikilla
+luvallisilla keinoilla vääryyden hyökkäyksiä vastaan.
+
+Rautio ennusti totta, neiti Vinterin luo todellakin tuli useita
+talonpoikia, mutta hän oli varuillansa; he huomasivat nyt menetelleensä
+kerrassaan ajattelemattomasti, ja olisivat mielellään myöntyneet
+korvaamaan parhaansa mukaan. Nyt oli se kuitenkin liian myöhäistä,
+ja Raution ryhtymisellä asiaan, tämä pieni sotku päättyi pian
+opettajattaren eduksi.
+
+Isola, joka oli yrityksen päänä, suuttui aivan sydämettömästi, ja
+varmaa oli, että Rautio asiaan ryhtymisensä kautta oli yllyttänyt sekä
+hänen että muiden vastustajainsa nurjaa mieltä. Neiti Vinter taas oli
+saanut nähdä, että opettajan tyyneen pinnan alla oli tulta, mistä
+hänellä tähän asti oli ollut vain heikko aavistus. Muutamia ystäviä oli
+tuo pieni jupakka kuitenkin saattanut koululle ja opettajille, oltiin
+suuttuneita vääryyden teosta, mikä kiihotti lämpimämmin suosimaan
+vainottua asiaa.
+
+-- »Elämä on taistelua», arveli nuori opettajatar nauraen. -- Jokaisen
+pienen uuden kahakan jälkeen tunnen itseni vain innokkaammaksi
+taisteluun.
+
+-- Niin, jos vain onnistuisimme pysymään tyyneinä ja maltillisina,
+muussa tapauksessa saamme ainoastaan tuskaa ja katumusta, ja minun
+käsitykseni mukaan vaikuttavat tällaiset riidat aina haitallisesti
+koulun työhön. Missä kaksi puoluetta seisoo toisiaan vastassa ja
+valmiina vähimmästäkin syystä hyökkäämään toistensa kimppuun, niin ei
+ole menestystä, eikä koskaan Jumalan siunausta ole riidassa ja
+eripuraisuudessa. Taistelua pahaa vastaan maailmassa aina on käytävä,
+jos mieli raittiin henkisen elämän kasvaa ja antaa todisteita olemassa
+olostaan, mutta tällä taistelulla on aivan erityinen merkitys.
+
+Opettajatar vastaamatta katseli Rautiota, joka seisoi ikkunassa ja
+silmäili metsään päin. Opettajatar tunsi, että Raution katse ylettyi
+korkeammalle ja tunki syvemmälle kuin hänen, ja tietämättään heräsi
+hänessä hiljaisen kunnioituksentunne tuota yksinkertaista talonpoikaa
+kohtaan.
+
+-- Minä saan monta hyödyllistä opetusta teiltä, herra Rautio, sanoi hän
+ja pani kätensä helmaansa -- te ette opeta ainoastaan poikianne!
+
+-- En, minä pelkään koulumestaria tarttuneen minuun, niin että esiinnyn
+sellaisena muulloinkin kuin tunneilla, sanoi hän hymyillen.
+
+-- Sitä en tarkoittanut -- Elli katsoi yhä tarkkaavaisesti häneen --
+sellaiseen ihmiseen kuin minä, joka aina on elänyt piireissä, missä ei
+koskaan suosita mitään vakavia ajatuksia, tuskimpa mitään muitakaan
+haluja kuin syödä, juoda tai huvitella, täytyy vaikuttaa herättävästi
+jo tuon jyrkän vastakohdan, mikä ilmenee sellaisen ihmisen kanssa
+seurustellessa, joka on omistanut koko elämänsä suuren maalin
+saavuttamiseksi. Jos jotain hyvää tarttuu minun keveään mieleeni, niin
+ihan varmaan on minun kiittäminen teitä siitä!
+
+Rautio kääntyi äkkiä ympäri ja katsoi häneen; oliko todellakin
+mahdollista, että hän oli voinut vaikuttaa häneen? Ilon tunne virtasi
+äkkiä hänen mieleensä ja sydämensä tykytti rajusti.
+
+-- Elämän kuluessa tapaavat toisensa ihmiset, joilla ei ennen ole ollut
+aavistustakaan toistensa olemassa olosta ja etsimättä toisiaan,
+huomaamatta koskettavat kahden kohtalonpyörän hammasrattaat toisiaan,
+sitä ei tunne eikä ymmärrä, mutta vaikutukset kuitenkin kerran tulevat
+ilmi, lausui Rautio.
+
+-- Vaivaa ja vastusta on kosketus minuun tuottanut teille etenkin nyt
+äsken, sanoi Elli iloisesti, minä luulen, ettei minun varovainen
+serkkuni, Viktor, olisi pannut alttiiksi itseään ikävyyksille, vaikka
+siitä olisi etuakin ollut minulle.
+
+Rautio kumarsi; tuon tuntemattoman nimen mainitseminen vaikutti aina
+kummallisen jäähdyttävästi häneen; hän myöskin samalla muisti tekemättä
+jääneet työt ja sanoi äkkiä jäähyväiset. Mutta kun hän sitten istui
+kirjoituspöytänsä ääressä, niin hän ei voinut työskennellä eikä
+ajatellakaan, sillä viereisestä koulusalista helisi lakkaamatta iloinen
+tyttöääni raikkaana ja lumoavana hänen puolelleen: Im questa luna tutta
+stellata -- kun Elli oli oikein iloinen ja keveällä mielellä, niin
+lauloi hän aina tuota laulua.
+
+Ja vaikka hän olisi tahtonut tukkia korvansa, niin olisi hän kuitenkin
+kuullut nuot riemuitsevat sävelet hänen kauniilta punaisilta
+huuliltaan, ja vieläpä silmäin kiinni ollessa näki hän aina uudelleen
+tuon pienen solakan olennon pystyine päineen ja vilkkaine ruskeine
+silmineen, joiden syvyydessä ihan varmaan oli kätkettynä elämän onni --
+ketä varten?
+
+
+VIII.
+
+Kunnanhuoneen suuri sali oli täpötäynnä, aurinko paahtoi sisään
+seitsemästä suuresta ikkunasta ja ukot pyyhkivät tavan takaa hikeä
+otsaltaan punasella pumpulinenäliinalla. Kokouksen puheenjohtaja,
+nuori, jotensakin lihava talollinen, esitteli reippaasti käsiteltävät
+kysymykset; muutoin ei ollut ketään muita herrasmiehiä saapuvilla kuin
+pastori Ståhle ja koulunopettaja, mutta perällä ikkunan luona istui
+neiti Vinter ja puheenjohtajan vilkas, nuori rouva, joka vilkkaalla
+innolla seurasi kaikkia miehensä toimia.
+
+Keskusteltiin ehdotuksesta, mikä koski pappilan navetankaton korjausta,
+tutkittiin valiokunnan lausuntoa ja lykättiin kysymys ajanmukaisemmasta
+köyhäinhoidosta »ensikokoukseen». Keskustelu vei aikaa, talonpojat
+tekivät miettien vastaväitteitään, etenkin rahakysymyksissä, ja Isola,
+lautakunnan puheenjohtaja, istui kipeine jalkoineen leveänä ja
+pöyhkeänä pöydän päässä, valmina puolustamaan oikeuttansa jokaista
+vastaan, joka tahtoi tehdä vastarintaa hänelle. Tuli yhä kuumempi,
+neiti Vinter katsoi virkaveljeensä; tänään nimittäin oli ratkaistava
+hänen uuden koulunsa oleminen taikka olemattomuus. Hän istui tyyneen
+näköisenä, mutta tarkkaavainen tutkija voi kuitenkin nähdä, että hän
+mielenkiinolla odotti, mitä oli tuleva. Vihdoin otettiin esille
+koulukysymys. Puheenjohtaja alusti sen muutamilla hyvin valituilla
+sanoilla koulun hyödystä ja välttämättömyydestä y.m. osoittaen oman
+kantansa asiassa.
+
+Nyt nousi Rautio ja puhui täyteläisellä, syvällä äänellä.
+
+Hän tunsi, sanoi hän, tarkoin kaikki ne riidat, mitkä ensimmäisellä
+koululla täällä on ollut kestettävänä olemassa olonsa puolesta; se oli
+jotain niin uutta siihen aikaan, ja ollaan tavallisesti arkoja uudelle,
+koska se ei aina tuo mukanaan hyvää. Muinoin ei myöskään ollut tapana,
+että rahvaan lapsille opetettiin mitään muuta tietoja kuin
+kristinoppia; polvi polvelta oli eletty ja kuoltu ymmärtämättä ja
+kaipaamatta mitään enempää oppia, kuitenkin löytyi poikkeuksia jo
+silloinkin. Yksi ja toinen valpas sielu käänsi kyllä halukkaasti
+silmäyksensä tiedon kukkulaa kohti, mutta hänellä ei ollut mitään
+keinoa sen saavuttamiseksi. Silloin tuli uusi aika ja toi pelastuksen
+sanoman näille etsiville sieluille, ja samassa oli kuin raitis
+elämäntuulahdus olisi koskettanut nuorisoa nousevaa, kansaa kasvaa.
+Kaikkialla alettiin pyrkiä valoa kohden, kaikkialla kaikui huuto: Valoa
+kansalle!
+
+Siellä täällä kouluhuone kohosi kooten saleihinsa näitä kansan, tietoa
+janoovia lapsia, jotta ne täällä hellästi ja viisaasti opastettaisiin
+tiedon rikkaille lähteille. Tämä kaikki oli kuitenkin kerrassaan uutta
+vanhoille, jotka olivat kasvaneet toisen ajan hengessä ja perineet sen
+ajatukset ja katsantotavat. He pelkäsivät näitä uusia aatteita, he
+olivat peloissaan, että koulu erottaisi lapset vanhemmistaan ja että
+lapset ylpeinä opistaan alkaisivat halveksia isää ja äitiä.
+
+Oli aivan luonnollista, että he noin ajattelivat ja noin luulivat;
+koulunystävät ymmärsivät heitä hyvin ja menettelivät sentähden
+sävyisästi ja ystävällisesti saadakseen heidät vähitellen vakuutetuiksi
+asiansa oikeudesta, siitä että tieto on suurempi rikkaus kuin kaikki
+maailman kulta ja hopea.
+
+-- Minä tiedän, että on ottanut kovalle, sanoi hän, sillä olenhan minä
+itsekin vanhaa talonpoikaissukua ja voin siis paremmin kuin moni
+herrasmies ymmärtää, mitä koulukysymys merkitsi talonpojalle, mutta
+minä tiedän myöskin, että hänen vastustuksensa vähitellen heltiää, kun
+hänelle käy selville kaikki, mitä koulu antaa nousevalle polvelle.
+
+-- Täällä Honkalassa on vastustus ollut sitkeää kyllä. Me tiedämme sen
+kaikki, että kunnan johtavien henkilöiden ja meidän opettajain kesken
+on vallinnut suhde, mikä on kaikkea muuta kuin tyydyttävä.
+
+Minä puolestani olen syvästi tuntenut sen painon, minä olen odottanut
+ja toivonut, että tämä vastustus vihdoin voitettaisiin, toivonut
+myöskin, että meidän hiljainen, uskollinen työmme pitäjän lapsien
+keskuudessa vaikuttaisi sopua puolueiden kesken. Aina jonkun
+todistuksen olen tästä saanutkin, monta isää ja äitiä on nimittäin
+juuri lapsiensa takia tullut koulun ystäväksi ja -- minä sanon sen
+vapaasti ja iloiten -- myöskin antanut opettajalle tunnustuksensa. He
+ovat huomanneet opetuksen hedelmät ja edut, joita nuoriso on saanut, ja
+alituisesti lisääntyvä oppilasmäärä todistaa voimakkaasti, mitä nouseva
+polvi itse tuntee tästä kysymyksestä, Näistä ja muista tarkoin
+harkituista syistä vaadin minä nyt sentähden kiivaasti toisen
+kansakoulun perustamista kuntaan.
+
+Rautio oli puhunut ja istui alas, samalla kuin innostuksen tuli, mikä
+oli elähdyttänyt häntä koko ajan, vielä loisti hänen voimakkaista
+kasvoistaan.
+
+Yksityisiä ääniä kuului osaksi puolesta, osaksi vastaan: olihan se
+kyllä tosi, että lapsilla kylän toisesta päästä oli liian pitkä matka
+kouluun, sanottiin.
+
+Toiset taas huomauttivat, että kiertokoulut tuottavat saman hyödyn
+paljon pienemmillä kustannuksilla. Isola antoi pörröisen lakkinsa solua
+edestakaisin peukaloittensa välissä, hän tiesi kyllä, että kunhan hän
+vain pudottaa sanansa vaa'alle, niin kaikki liittyvät häneen kuin yksi
+mies, ja kun hän vihdoin nousi, niin jokainen tunsi, että nyt rippui
+koulun kohtalo hiuskarvasta.
+
+-- Täällä on nyt puhuttu paljon jos koreastikin, sanoi tuo mahtava mies
+ja katsahti tarkoituksella opettajaan, minulla ei ole sellaisia sanoja
+oppimattomalla kielelläni, sillä minä en koskaan ole juonut siitä
+tiedon lähteestä, josta koulunopettaja puhui. -- Kuului
+hyväksymisiä ja virnisteltiin kämmenien suojassa!
+
+-- Minä vain tiedän, että se lyö kirveensä kiveen, joka väittää, että
+koulu ei tee lapsista ylpeitä. Vai eikö se ole ylpeyttä, kun jokainen
+torpanpenikka, joka on käynyt koulua, pitää itsensä lian hyvänä
+palvelemaan piikana ja kun pojat ynseilevät käydä auran jälessä
+kunniallisena renkinä. Isä, isoisä ja ne, jotka elivät ennen meitä,
+elivät rauhassa tässä pitäjässä, he hoitivat oman työnsä, ja rengit ja
+piiat hoitivat omansa, mutta kukaan ei huolestuttanut heitä kouluilla
+eikä opinpuheilla, se oli hyvää aikaa! -- Isola katseli mahtavasti
+ympärilleen aivan kuin tullakseen vakuutukseen oliko kenelläkään
+väittää vastaan, mutta mitään syytä levottomuuteen ei näkynyt. -- Minä
+en ole huomannut mitään erityistä, mitä koulu olisi täällä toiminut.
+Kyllä meillä on ulostekoja tarpeeksi muutoinkin, sentähden äänestän
+minä, että kysymys uudesta koulusta hyljättäisiin.
+
+-- Niin, niin, niin -- pauhasi myöntymysmyrsky hänen ympärillään.
+Rautio nousi äkisti: Minä rohkenin todellakin toivoa, että rusthollari
+olisi tullut toisiin ajatuksiin, sanoi hän jotakuinkin kiivaasti.
+
+-- Mies pysyy aina sanassaan, luulen minä!
+
+-- Niin, mutta mies voi myöskin järjellisten syiden nojalla tulla
+vakuutetuksi, että hän on ollut väärässä.
+
+-- Ei, nähkääs, minä olen itsepintainen kuin synti, ja samoin
+opettajakin, ja kun me tulemme yhteen, niin tartumme toisiamme
+parrasta, he, he, he! -- Uusi myöntymysmyrsky. Rautio kiihtyi, Isola
+antoi uudelleen vastauksia puheeseen, ja muutaman minuutin kuluttua
+olivat nuot kaksi tasaväkistä vastustajaa »vetämässä tukkanuottaa»
+kuten sanotaan.
+
+Vanha puolusti asemaansa varmalla paremmuudella, mikä oli äärettömän
+suututtava, mutta Rautio hehkuvalla kaunopuheliaisuudella, joka
+vaikutti innostavasti hänen puoluelaisiinsa; puheenjohtaja herra
+Timgren, ei irrottanut katsettaan hänestä, vieläpä pastori Ståhlekin
+nousi rohkeasti ylös, ja Elli Vinterin posket punottivat kuin purppura.
+
+Kun taistelevat vihdoinkin vaikenivat, kuului siellä täällä hajanaisia
+ääniä ukkojen joukosta: Minä olen samaa mieltä kuin Isola. -- Niin,
+niin, kyllä Isola on oikeassa, meillä on jo yksi koulu liikaa, liitti
+toinen ivallisesti.
+
+-- Minun lapsiani ei opeteta herrastelemaan, arveli kolmas.
+
+-- Maailmallinen viisaus voi kyllä olla hyvä, mutta se estää tietoa
+ainoasta välttämättömästä, sanoi kirkkoväärti hurskaasti. Paavali
+sanoo: Elkää antako itseänne kääntää monilla ja vierailla opeilla.
+
+-- Apostoli Paavali oli oppinut mies, niin siihen määrään viisas, että
+me luistelijat kentiesi teemme viisaimmin jättäessämme hänen sanainsa
+selityksen ja sovelluttamisen papeille ja kirjanoppineille, sanoi
+Rautio suuttuneena.
+
+Kirkkoväärti istuutui ja heitti julmia silmäyksiä tuohon rohkeaan
+nuoreen opettajaan.
+
+Nyt alkoi kuitenkin äänestys, ja usean äänen enemmistöllä raukeni
+ehdotus uudesta koulusta. Isola ja puoluelaisensa voivat tuskin salata
+riemuaan; Rautio taas oli käynyt kalpeaksi; hän nousi ylös ja pyysi
+vielä kerran puheenvuoroa.
+
+-- Se ehdotus, jota minä pitkät ajat olen lämpimästi ajanut, on nyt
+juuri hyljätty, alkoi hän vähän väräjävällä äänellä. Olisi minusta
+paha, jos jossain suhteessa minun persoonani on vaikuttanut tämän
+tappion. Aivan alusta pitäen ovat asianomaiset täällä Honkalassa
+kohdelleet minua epäsuopeasti ja vastaanottaneet kaikki, mitä minä
+kunnan omaksi eduksi olen tahtonut toimittaa, epäillen ja
+nurjamielisinä. Isät ovat esimerkiksi kieltäneet poikkiansa yhtymästä
+siihen raittiusyhdistykseen, jonka perustin, vaikka jokaisen järkevän
+isän pitäisi päinvastoin kehottaa poikaansa ottamaan tämä askel;
+sanalla sanoen, huolimatta kaikesta rakkaudesta koulua ja oppilaitani
+kohtaan, kaikesta myötätuntoisuudesta heidän tulevaisuutensa puolesta,
+näen minä, että en voi mitään toimittaa, en mitään vaikuttaa. Minä
+aijon sentähden johtokunnalta pyytää eroani siinä toivossa, että joku
+toinen minun paikallani paremmin onnistuu sovittamaan kunnan vanhimmat
+kouluharrastuksen kanssa. Meitä on lukuisa joukko; kun joku väistyy,
+niin on sille heti seuraaja, mikä yhtä rohkeasti tarttuu työhön
+käsiksi, pääasia on, eitä työ ei koskaan lepää, vaan lakkaamatta
+edistyy ja -- niin tapahtuukin. Rakkaus on rakentanut kansakoulun, ja
+sellainen peruste antaa laitokselle tukea ikuisiksi ajoiksi.
+
+Pystypäisenä astui Rautio takaisin. Kokous päättyi nyt, ja
+mutistiin kovasti vastustajien joukossa, jotka olivat kokoontuneet
+tiheään ryhmään. Herra Timgren taas, sekä pastori ja muutamia
+ystävällismielisiä talonpoikia oli kokoontunut opettajan ympärille ja
+kehoittivat innokkaasti häntä luopumaan päätöksestään, mutta Rautio
+seisoi hiljaa ja huulet lujasti yhteen puristettuina; näki, että hän
+oli katkeralla mielellä ja tuskin taipuvainen heidän pyyntöönsä. Hän
+riensi myöskin niin pian kuin mahdollista sanomaan jäähyväisiä ja
+poistui nopein askelin.
+
+Kun neiti Vinter jälkeen puolisten palasi pappilasta, missä hän
+rovastinnan ja apulaisen kanssa oli perusteellisesti keskustellut
+aamupäivän tapauksista, niin hän kohtasi opettajan pienellä oikotiellä
+metsässä. Hän käveli hitaasti alla päin. Neiti Vinter tunsi sydämensä
+lyövän osaaottavaisuudesta. Kun he lähestyivät toisiaan, niin ojensi
+hän opettajalle sentähden heti kätensä ja sanoi sydämellisesti: --
+Minulla on niin paha mieli teidän puolestanne, herra Rautio, teillä on
+ollut kuuma päivä.
+
+Hän katsoi ylös, ja Elli kummastui tyyneyttä, joka hänen kasvoillaan
+kuvastui, ainoastaan hetkisen ajan niissä oli ilme, jota hän ei oikein
+ymmärtänyt: Kiitän teitä sydämellisestä myötätuntoisuudesta, sanoi hän.
+
+Opettajatar hymyli: -- Ne sietämättömät ukot, minä olisin niin
+mielelläni antanut tuolle mahtavalle Isolalle napsauksen leveälle
+nenälleen; mutta teitä minä onnittelen niin loistavasta puolustuksesta
+asianne hyväksi.
+
+Rautio laski taas päänsä ja kulki hiljaa edelleen opettajattaren
+vieressä.
+
+-- Minä olen ollut niin pahoillani, aloitti Elli taas vilkkaalla
+tavallaan, että teidän auttavaisuutenne minua kohtaan tuossa viime
+palkkakysymyksessä varmaankin suuressa määrin on vaikuttanut teidän
+tappioonne tänään. Teidän vihollisenne tahtoivat kostaa.
+
+-- Älkää olko millännekään siitä, neiti, tosinhan oli ikävä, että
+kouluehdotusta ei hyväksytty, mutta -- se tulee kyllä toiste esille; ei
+tämä häviö, vaan muu seikka on tänään syvästi nöyryyttänyt minua!
+
+Elli katsoi kysyvästi häneen.
+
+-- Se, etten kyennyt voittamaan itseäni, vastasi hän hiljaa. Olen
+kuleksinut täällä metsässä ja taipunut yhä syvemmälle totuuden terävän
+tuomion alle. Ajatelkaa, antaa vihastumisen sillä tavalla eksyttää
+itsensä, ajatelkaa, mikä osoitus noille miehille sen voiman
+vähäisyydestä, joka sivistyksellä on luonnon alhaisuutta vastaan, jota
+juuri kasvatuksen pitäisi hillitä. Niin paljon kuin pyrinkin pääsemään
+kiivaan luonteeni hallitsijaksi, saan minä vain yhä useammin tuta, että
+ponnistukseni on turhaa. Täytyy tosin tehdä joka päivä sama työ itseään
+varten läpi elämän, sen tiedän, mutta kuitenkin voi sellainen hetki
+kuin se, minkä tänään olen elänyt, saattaa ihmisen kerrassaan
+toivottomuuteen!
+
+Elli katsoi häntä hämmästyneenä. Olikohan siinä tosiaan kaikki, mitä
+Rautio tunsi aamupäivän taistelun jälkeen, ainoastaan katumus muutamien
+vihasien sanojen takia, jotka Ellin mielestä olivat aivan paikallaan;
+ei hituakaan näkynyt palloilemista pettymyksen ja toivonsa raukenemisen
+takia, vaikka tuo toivo oli kajastanut kirkkaana hänelle koko vuoden.
+
+-- Te olette haaveilija, herra Rautio! sanoi hän ehdottomasti.
+
+Hän pudisti päätään: -- Minussa oleva paha ei ainakaan ole mitään
+haaveilua, vaan surullinen todellisuus, vastasi hän.
+
+-- Noo, sitten olette sellainen ihminen, jolla on mitä arin omatunto,
+sanoi hän, jos samanlainen vastoinkäyminen olisi kohdannut minua, niin
+olisin riehunut kuin raivotar!
+
+-- Omanarvontunteen säilyessä?
+
+Elli nauroi sydämellisesti: -- Teillä pitäisi olla minun omatuntoni,
+herra Rautio, mutta palatakseni aineeseeni; te olette siis täydellä
+todella päättänyt erota?
+
+-- Niin, minä luulen siten menetteleväni oikeimmin, vastasi hän
+huoaten, pitää aina koettaa välttää riitaa ja kiistaa, missä vain voi.
+
+-- Oh, eihän ole teidän syynne nämät riidat, arveli opettajatar,
+vanhoilliset olisivat ihan varmaan samoilla epäluuloilla kohdelleet
+ketä hyvänsä, joka ryhtyi opettajan toimeen täällä Honkalassa.
+
+-- Kentiesi minä kuitenkin olen osoittanut liian suurta intoa ja liian
+vähän malttia; ei voi olla tarpeeksi varovainen, kun on kysymyksessä
+uuden maa-alan valloittaminen koululle. Kaikessa tapauksessa käy
+minulle vaikeaksi jättää Honkala; kun on taistellut tuuma tuumalta
+päästäkseen eteenpäin, niin tulee paikka rakkaaksi.
+
+-- Niin, näettäkös, ehkä te kuitenkin lopuksi hyväksytte minun
+mielilauseeni: elämä on taistelua!
+
+Hänen täytyi hymyillä Ellin hilpeydelle ja lämmin osanotto, mikä
+säteili noissa kauniissa ruskeissa silmissä, karkoitti myöskin
+kerrassaan hänen alakuloisuutensa; kun he saapuivat kotiin, niin oli
+hänen mielestään kuin kaikki pilvet, mitkä äsken pimensivät hänen
+taivaansa, kerrassaan olisivat häipyneet.
+
+
+IX.
+
+Mainingit tuon kunnanhuoneella olleen myrskyisen kokouksen jäleltä
+tuntuivat vielä. Muutamia päiviä myöhemmin saapui näet Raution luo
+muutamia koulujohtokunnan jäseniä, jotka pyysivät, ettei hän kuitenkaan
+niin äkkiä jättäisi aikomaansa erohakemusta; he myönsivät, että oli
+vähän kiivastuttu ja esittivät jonkunmoisen anteeksipyynnön. Rautio
+pysyi tyyneenä, hän tiesi nimittäin, ettei mikään heissä herännyt
+myötätuntoisuus hänen persoonansa ollut syynä siihen, että he pyysivät
+häntä jäämään, vaan aivan erityinen vaikutin, mikä oli alkujaan
+itsestään ukko Isolasta. Tällä oli nimittäin sisarenpoika, joka vastoin
+enon kieltoa oli mennyt seminaariin; hän pääsi nyt jonku vuoden päästä
+sieltä ja tuo viekas rusthollari oli jo aikaa sitten valinnut hänet
+Raution seuraajaksi Honkalaan; mistä oli kaksinkertainen hyöty,
+ensiksikin että sisarenpoika heti saisi tuottavan paikan ja varman
+aseman, ja toiseksi johtavat henkilöt hänestä virkamiehen, jota voisi
+taivuttaa halunsa ja tahtonsa mukaan.
+
+Kaikki tämä oli opettajalle selvillä ja lähetyskunnan uudistettuun
+pyyntöön vastasi hän, että hän miettii asiaa, ennen kuin antaa
+vastauksensa.
+
+Kauan hän sitte mietti sitä; hetkellinen suuttumus ei ollut saattanut
+häntä puhumaan erostaan; päinvastoin oli hän jo aikaisemmin itsekseen
+ajatellut tätä, mutta, kuten hän äsken oli sanonut neiti Vinterille,
+oli hän kaikessa tapauksessa taipuisa jäämään Honkalaan ainakin yhdeksi
+vuodeksi -- kauemminhan ei haluttukaan hänen viipyvän. Vuosi,
+ainoastaan yksi ainoa lyhyt vuosi, kun hän sen ajatuksen sai selväksi,
+niin tunsi hän samassa niiden siteiden voiman, jotka pitivät häntä
+täällä ihmeellisellä tenhovoimallaan, jonka alkua hän ei ymmärtänyt. Ja
+ukkosten toivo toteutui, jotka olivat sydämestään tyytyväisiä, että
+niin helposti olivat päässeet toiveittensa perille. Pääsyy oli
+kuitenkin ehkä siinä, että Rautio syvästi kärsi siitä, että oli
+loukannut Isolaa, miestä, joka oli siksi vanha, että olisi voinut olla
+hänen isänsä, ja vaikka hän ei persoonallisesti, vaan lähettiläiden
+kautta oli lausunut toivomuksensa, että opettaja jäisi paikoilleen,
+niin tahtoi tämä kuitenkin taipuvaisuudellaan tässä asiassa osoittaa
+katuvansa sitä kiivastusta, mihin hän oli tehnyt itsensä syylliseksi.
+
+Tuo raju tuulispää tyyntyi täten vähitellen täydellisesti, kaikki
+riidat loppuivat, ja vieläpä itse Isolakin pudisti kirkkomäellä
+opettajan kättä aivan kuin vasta saavutetun sovinnon merkiksi taikka,
+kuten Rautio sen käsitti, »ilosta, että pääsee hänestä.»
+
+Kevät oli sillä väliin kulunut pitkälle, mäet kuulsivat jo hieman
+vihertäville, puiden urvut pullottivat ruskeina, ja vuokot kohottivat
+siniset silmänsä huikaisevassa auringon valossa.
+
+-- Emmeköhän panisi toimeen yhteisen retken kaikkien lasten kanssa
+toukokuun ensi päivänä? Rautio ehdotti eräänä päivänä, kun hän
+tavallisuuden mukaan oli keskustelemassa opettajattaren luona. Minun
+mielestäni ovat lapset olleet niin ahkeria koko lukukauden, että
+huvittelu nyt voisi olla tarpeen.
+
+-- Niin minunkin mielestäni, sanoi neiti Vinter, mutta te, joka olette
+enemmän kotiutunut seudulla, valitsette juhlapaikan.
+
+-- Hyvin mielelläni, minä olen jo ajatellut kaunista kenttää tuolla
+metsässä lammen toisella puolen, joka on varsin sopiva leikkipaikaksi
+ja rannalla voisi keittää kahvia.
+
+-- Siellä tulee hauska!
+
+Lapset ottivat ehdotuksen tietysti myrskyisellä myöntymyksellä vastaan,
+ja kun toukokuun ensi päivä tuli ja taivas oli selkeä ja aurinko
+paistoi kirkkaasti, niin sykki moni lapsensydän riemusta ajatellessa
+huvimatkaa. Kello kymmenen oli koulupihalla iloa ja eloisuutta, kun
+siellä seisoi nyt seitsemänkymmentä lasta, poikia ja tyttöjä,
+asetettuina riviin, ja vilkkaasti puhellen, mutta aivan
+mallikelpoisessa järjestyksessä lähti joukko opettajan ja
+opettajattaren jälessä metsää kohden.
+
+Vahvimmat pojat ja suurimmat tytöt kantoivat kahta suurta, kirkasta
+kahvipannua ja aika suuria koria täynnä vehnäsiä; tarvittiinhan sitä
+melkko paljo muonaa sellaiselle ruuanhaluiselle nuorelle joukolle.
+Puolen tunnin kävelyn jälkeen oltiin perillä, valitulla juhlapaikalla;
+kaikki korit ja pannut kannettiin rantaan, missä opettajatar muutamien
+valittujen apulaisten kanssa ryhtyi kahvinkeittoon, samalla kuin
+opettaja järjesti leikkejä toisille ja johti heitä.
+
+Pian kajahteli iloiset huudot ja naururemahdukset kauas ympäristöön,
+leikittiin »haukkaa ja kyyhkystä» ja juostiin »leskisillä» ja
+tanssittiin piiritanssia toisella mäenrinteellä, ja sillä aikaa nousi
+savu kahvitulista auvertaen lauhkeaan kevätilmaan. Pannut porisivat ja
+kiehuivat niin somasti, ja kun väsyttiin leikkiin ja tahdottiin
+hengähtää hetkinen, niin oli kahvikin valmiiksi laitettu.
+
+Palavissaan ja punottaen istuutui nuori opettajatar kivelle vähän
+ylemmäs lapsista ja katseli ilolla, kuinka heille kestitys maistui.
+Rautio tuli ja heittäysi maahan hänen jalkojensa juureen.
+
+-- Oli mainio ajatus tämä retki, sanoi Elli, lapset näyttävät niin
+ilosilta ja tyytyväisiltä; minä luulen varmaan, että heillä on ollut
+äärettömän hauska, etenkin kun heidän opettajansa on itse johtanut
+leikkiä? Ettekö te ole aivan väsynyt, herra Rautio?
+
+-- En vähintäkään, mutta kuinka on teidän laitanne, neiti, ei ole
+hauska seisoa ja paahtua nuotion ääressä?
+
+-- Oo, tytöt olivat myöskin niin huomaavia ja auttavia, että minulla ei
+ollut mitään vaivaa, sanoi Elli, mutta katsokaahan nyt kaunista taulua
+edessämme!
+
+Rautio seurasi hänen ojennetun kätensä suuntaa. Siellä tasaisella
+mäenrinteellä istui hajallisissa ryhmissä koko lapsiliuta iloisesti
+soristen; useat pojista olivat heittäneet takit päältään palavissaan,
+ja heidän valkoiset paidan hihansa ja tyttöjen koreat huivit näyttivät
+niin sievältä tummaa kuusikkoa vasten. Mäen alla oli lampi, jonka
+pinnalla kevättuuli ajeli väreitä. Sen ympärillä oli lehtipuita, jotka
+neitsyeellisesti kietoutuivat vaaleanviheriään vaippaansa.
+
+-- Tämä on ihanaa! kuiskasi Rautio ja veti syvään henkeänsä. Kaikkialla
+ilmassa heidän ympärillään näytti lepäävän täydellisyys ja voipumus,
+mikä herätti halun sulkeutua itseensä; Rautio pani kätensä päänsä alle
+ja seurasi pääskysten lentoa tuonne äärettömään, siniseen korkeuteen,
+korkealle heidän päänsä päälle, sitten käänsi hän hitaasti katseensa
+vieressään olevan nuoren tytön ihanille, raikkaille kasvoille. Hän
+tunsi itsensä niin sanomattoman onnelliseksi, sydämensä niin
+ihmeellisen keveäksi aivan kuin vapautetuksi, hän olisi tahtonut
+ojentaa kätensä ja syleillä koko maailmaa suuressa, hiljaisessa
+ihastuksessaan.
+
+Koko ympäristössä ei myöskään ollut mitään mikä häiritsi hänen
+mielialaansa; lasten iloinen sorina kuului hieman hiljemmin tänne ylös
+ja linnun liverrys metsässä muistutti että oli kevät -- valon ja
+toiveiden lupauksista rikas aika.
+
+Opettajatar istui hiljaisena, vaan hänen kirkkaissa silmissään ei ollut
+mitään merkkiä haaveilun suloisesta unelmasta; hän kyllä tunsi kevään
+ihastusta, vaan ei mikään tunne hänessä antanut vastinetta sen
+hienoille soinnuille, hänen vilkas mielensä eli koko ajan
+todellisuudessa, ja tuo kaunis silmäys seurasi lakkaamatta lapsiliutaa
+heidän edessään.
+
+Niin voivat sydämet sykkiä toisiaan lähellä ja kuitenkin oikeastaan
+kaukana erillään, mutta sitä Rautio ei tiennyt, sillä tänä hetkenä oli
+kaikki hänestä kaunista ja täysin sopusointuista.
+
+Muutaman minuutin kuluttua olivat nuoret taas leikin touhussa ja
+opettaja myös. Tuo suloinen hetki oli häneltä ohitse, mutta hän tiesi,
+ettei hän koskaan voisi sitä unhoittaa, että hän kätkisi tämän
+kevätjuhlan metsässä suloisimpien muistojensa joukkoon.
+
+Kun aurinko hitaasti alkoi laskeutua länteen, niin lähdettiin
+paluumatkalle, ja jotakuinkin väsyneinä tanssista ja leikistä.
+Koulupihalla erosivat lapset ujoilla kiitoksilla ja yksimielisellä
+vakuutuksella, että kaikki olivat viettäneet hauskan toukokuun
+ensimmäisen päivän. Seuraavana päivänä ryhtyivät taas sekä opettajat
+että oppilaat raittiin voimin työhönsä, täytyihän nytkin olla uuttera,
+sillä tutkinto lähestyi kiirein askelin. Tuskin kaksi viikkoa sen
+jälkeen piti koulun laskea nuot pienet linnut lentämään vapauteensa,
+kesälomalle.
+
+Rautiosta tuntui, että viime päivät olivat häipyneet kuin uni. Hänellä
+oli paljon työtä, mutta kaikki kävi niin helposti, tutkintokin meni
+kerrassaan oivallisesti. Pojat olivat aina tähän asti vieneet voiton
+tytöiltä, mutta tänä vuonna suoriutuivatkin tytöt loistavasti. Neiti
+Frisk, joka itse oli kärsinyt tutkintokuumetta, oli tavallisesti
+myöskin tartuttanut jotain omasta hermostuneesta pelostaan
+oppilaisiinsa; Elli Vinter sitävastoin ei tiennyt mitä ujostelu
+olikaan, hän seisoi iloisena rintaman edessä »kuin kenraali», sanoivat
+ukot, ja naisien mielestä oli hän »niin vaalea ja iloinen». Iloisella
+luonteellaan ja vilkkaalla esitystavallaan oli hän valloittanut koko
+pitäjän väkirynnäköllä.
+
+-- Ansaitsematon voitto, arveli hän itse.
+
+-- Oh, sanoi Rautio, teillä on kyky voittaa kaikkien sydämet.
+
+Elli hymyili, -- Niin, mutta ajatelkaa, että Isolakin tuli tutkinnossa
+laulun jälkeen ja löi minua olalle: »Olemmepa saaneet kerrassaan oivan
+kouluneiden, kun voi laulaa sekä koko- että puolinuotit», sanoi hän.
+
+Seuraavana aamuna matkusti Rautio; opettajatar oli luvannut viipyä
+viikon rovastinnan luona. -- Hyvästi neiti, eikö meillä olo ollut hyvä
+lukukausi ja ihana kevät? sanoi opettaja hyvästellessään.
+
+-- Te siis olette jo unhottanut kaikki vastoinkäymisenne? kysyi hän.
+
+-- Tuntuu aivan siltä, vastasi hän hymyillen. Neiti on iloisella
+luonteellaan valaissut koko koulutalon ja minun huoleni myöskin, siitä
+täytyy minun saada teitä kiittää. -- Hän otti Elliä kädestä hellästi ja
+piti sitä hetken omassaan, samalla kun hänen katseensa etsi Ellin
+katsetta.
+
+-- Toivotan hauskaa kesää! sanoi Elli.
+
+-- Niin, ja hauskaa jälleennäkemistä! vastasi Rautio antaen samalla
+käden hiljaa pudota. Reippaasti keikautti hän itsensä kärryihin --
+hyvästi, hyvästi! -- Hän heilutti hattuaan ja Elli liehutti nenäliinaa
+-- niin erosivat he.
+
+Rautio ei voinut selittää sitä mielen tilaa, mikä viime aikoina oli
+vallannut hänet, ainoastaan sen tiesi hän, ettei koskaan ollut
+tuntenut itseään niin rohkeaksi kuin nyt. Kaikki tuntui hänestä
+hauskalle kotimatkalla, kärryntärinä asemalle mennessä ja matka
+rautatievaunuissa, jotka olivat täynnä koululapsia, ja sitten matka
+kotiapäin valoisana kesäiltana lemmikillään Ruskolla keveissä kärryissä
+ja takaistuimella vanha Taavetti, joka kerroskeli asioita kotiseudulta.
+
+Miten rauhaisalle ja ystävälliselle näytti kartano tuolla mäellä. Sydän
+tykytti aina kovemmin, kun hän ajoi tuota tuttua tietä vanhojen
+jalavien alla, jotka seisoivat molemmin puolin tietä. Keltaiseksi
+maalatun rakennuksen alapuolella leveni puutarha hedelmäpuineen ja
+marjapensaineen aina äidin vaatteenvalkasupaikalle puron reunalla,
+jossa keväällä aina oli oivaa palttinaa pitkän pitkiä kaistaleita,
+toisella puolen taloa olivat kedot, niityt ja pellot täydessä kunnossa.
+Täällä ei ollut suuremmoista luonto eikä ihania näköalat, vaan näytti
+hauskalle joka lisäsi talon varakkaalta ja komealta näyttävää ulkoasua,
+mikä teki vastustamattoman hyvän vaikutuksen. Oras pelloissa näytti
+viheriälle ja lupaavalle, ohkanen vaalea sumu nousi puron-uomasta
+kaukana niityillä, ja metsästä tuli raitis koivun tuoksu, kuin
+ensimmäisenä tervehdyksenä kotiin tulevalle. Hän ajoi veräjän läpi ja
+aina porrasten eteen. Täällä seisoi äiti ja nyökkäsi hyvää iltaa
+hänelle. Hän oli isokasvuinen kuten piikansakin ja lihavahko,
+tavattoman komea, leveäharteinen nainen, aikaisten huolten rypistämät
+kasvot, älykkäät silmät, jotain hilpeää koko olennossaan.
+
+Ensi tervehdyksessä äidin ja pojan välillä näkyi kansantavan mukaan,
+ainoastaan hyvin vähän sitä hellyyttä, jota molemmilla oli toisiaan
+kohtaan, mutta heille oli luonnollista näin hallita tunteitaan.
+Kuitenkin voi, niin tyyni kuin äiti olikin, huomata että hän oli täynnä
+iloa nähdessään taas poikansa, ja jokainen pikkuesine talossa todisti
+jollain tavoin, kuinka kaikki oli valmistettu hänen palaamakseen.
+
+-- Tule nyt sisään haukkaamaan kipene, sinä taidatkin olla nälissäsi
+matkan jälkeen, sanoi äiti, ja sisällä eteiskamarissa oli kaikki pojan
+mieliruuat pöydällä, hienoaleipää, tuoretta voita ja viiliä sekä
+vaahtoavaa kotiteko-olutta paksussa, kirkkaaksi hangatussa
+tinatuopissa, jota isä ja isoisä olivat käyttäneet. Rautio vei
+mielihyvällä tuon vanhanaikuisen kannun huulilleen ja joi aika
+siemauksia: -- Kiitos äiti, tällaista juomaa ei saa koskaan maistaa
+muualla kuin kotona, sanoi hän.
+
+-- Niin, Liisa teki sitä juuri eilen, vastasi äiti, enkä minä käskenyt
+hänen säästämään maltaita.
+
+Huone suuren salin takana oli aina siitä asti, kuin hän tuli
+täysikasvuiseksi, ollut hänen; se oli nyt uudestaan maalattu ja
+kirjavat matot, jotka äiti itse oli kutonut, olivat ristissä
+kikavalkoisella lattialla. Rautjärven emäntä teki aina parastaan
+saadakseen lattiat valkeiksi; suuressa kyökissäkin loisti lattia
+puhtaana kuin vierashuoneessa. Hän oli ankara järjestyksen ihminen,
+jonka vuoksi palvelija, joka ei mukautunut tähän, oli harvoin kauan
+talossa.
+
+Rautio avasi makuuhuoneensa ikkunan ja silmäili uinuvaa luontoa; oli
+niin hiljaista ja tyyntä kaikkialla tänä vilpoisena kevätyönä, aivan
+kuin koti olisi pyytänyt poikaansa lepäämään häiritsemättä helmassaan.
+
+-- On suuri siunaus, että on hyvä koti, ajatteli tuo nuori mies, ja
+hänen kostea katseensa etsi hiljaisella kiitollisuudella taivaanlakea
+päänsä päällä.
+
+Aikaisin seuraavana aamuna oli hän jo ylhäällä ja liikkeellä; hänellä
+oli niin paljon uutta katseltavaa, niin monta tervehdittävää ja niin
+monen kanssa puhuttava. Kalustohuoneessa teki vanha Taavetti
+puuastioita talon tarpeiksi, sinne piti Raution mennä kiittelemään
+tuota vanhaa, vaan vielä vikkelää tekijää. Kaksi nuorempaa renkiä meni
+pellolle työhevosten kanssa; toinen hevospari oli ostettu sitten kun
+opettaja viimeksi oli kotonaan. Hevoset näyttivät vahvoilta ja
+komeilta, ja tuolla karjapiiat tulivat kiiltävine maitosaaveineen
+matkalla meijeriin puron varrelle.
+
+Hänellä oli vielä hyvästi aikaa ennen aamiaista kiertääkseen pienen
+mutkan ja katsellakseen kasvuja. Aamuilma tuulahteli raittiina ja
+elähdyttävänä hänen ympärillään, tuolla kyntivät jo miehet täydessä
+touhussa ruskeaa maata, joka näytti niin voimakkaalle ja myöhkeälle.
+Hanhet kulkivat niin ylevinä allikkoon aamukylvylle, pääskyset
+lentelivät vilkkaasti edestakaisin etsien ruokaa; kaikkialla näkyi
+päivän valpastunut elämä heränneen ja tuntui raittiilta täällä luonnon
+helmassa. Punaseksi maalattujen riihien ohitse, joista hän lapsena niin
+usein oli kuullut varstain tahdikkaan äänen, hän kulki lehtoon, jossa
+vaaleanviheriät koivut välkkyivät valkeine runkoineen. Se oli sievä
+pieni luonnonpuisto, jossa tie kiemurteli viheliäisen katoksen alla ja
+aukeni ylhäällä mäellä, missä aurinko paistoi kirkkaana uutisasunnon
+yli. Siinä työ lepäsi tänään, soma salvos oli keskitekoisena puiden
+seassa. Se oli äidin tuleva pieni pakopaikka, josta hän joulunaikana
+oli puhunut, että rakennuttaisi sen keväällä; on aina hyvä olla
+valmiina vastaisen varalle, arveli hän. -- Minä en ole enää nuori, oli
+hän sanonut, minä voin väsyä maanviljelykseen, silloin muutan minä
+pieneen uuteen tupaan, ja sinä saat ottaa talon ja hankkia tänne nuoren
+reippaan emännän.
+
+Kun hän nyt täällä ylhäällä muisti nämät sanat, niin värähytti se hänen
+mieltään -- nuoren emännän -- hänen täytyi painaa käsi sydämelle! Oli
+ainoastaan yksi kuva -- nyt tunsi hän sen selvästi, -- jonka hän voi
+asettaa yhteyteen vaimokäsitteen kanssa. Hän nojautui uuden rakennuksen
+nurkkaa vasten, pani kädet ristiin rinnalleen ja vaipui tulevaisuuden
+unelmiin, jollaisia jokainen nuori mies on uneksinut ainakin jonkun
+kerran elämässään, samalla kun varhainen päivä levitti välkkyilevää
+valoaan ympäröivän seudun yli. Onnellinen uneksija!
+
+
+X.
+
+Syksy oli tullut, ja Rautio oli palannut Honkalaan muutamia päiviä
+ennen lukukauden alkua. Neiti Vinter oli täällä jo ennen häntä aivan
+entisellään, »terve kuin omenankukka», sanoi vanha Katrina, joka nyt
+alkoi kohdella nuorta neitiä erityisellä hyväntahtoisuudella. Oli
+kaunis aamu, ja kaikki luonnossa näytti vielä aivan kesäiseltä. Rautio
+oli karsimassa nuorta, koulunpiirin sisällä olevaa metsää ja heitti
+tätä tehdessään tavantakaa syrjäsilmäyksiä kouluhuoneen avonaiseen
+ikkunaan, missä Elli Vinter istui ikkunalaudalla ja hyräili työssään.
+Rautio näki hänet ainoastaan sivulta, sillä hän istui puolittain
+poiskääntyneenä hänestä, mutta aamuaurinko kimalteli kuin kulta hänen
+lyhyessä ruskeassa tukassaan ja hyväili kaunista niskaa; hän näytti
+Rautiosta taululle, minkä kehyksenä oli ikkunan puitteet, koristettuina
+runsailla konvolvulusköynnöksillä, jotka pyrkivät aina kattoon saakka.
+Äkkiä näki Rautio hänen säpsähtävän ja kuuli iloisen huudahduksen;
+kolme askelta ikkunasta seisoi äkkiä nuori mies somassa matkapuvussa ja
+lauloi kädet ojennettuina tuota nuorta tyttöä kohden: »Sua tervehdin,
+sua tervehdin!»
+
+-- Oh Viktor, kaikui Ellin iloinen ääni, hyi, kuinka sinä säikäytit
+minua, kun tulet tuolla tavoin aivan kuin pilvistä pudoten, ajatteles,
+jos minä olisin pyörtynyt!
+
+-- Ei mitään vaaraa, urhoollinen serkkuni, saanko tulla sisään?
+
+-- Tietysti, mutta et ikkunan kautta, sillä silloin pitää Anderssonska
+sinua ryövärinä; tämä nyt oli kuitenkin kerrassaan ihastuttava
+hämmästys!
+
+Raikkaat nuorukaisäänet tunkeutuivat selvänä Raution korviin; hän
+seisoi siinä melkein kivettyneenä; mikä tuuli oli nyt näin
+odottamatta ajanut tuon serkun näyttämölle? Hänellä oli aina ollut
+vastenmielisyyttä tuota tuntematonta nuorta miestä kohtaan, mutta ei
+ollut voinut selittää tätä salaperäistä suhdetta. Nyt tiesi hän
+yht'äkkiä syyn, hän oli mustasukkainen! Yhä edellen viipyi hän työssään
+-- mitäpähän oli hänellä muutakaan tehtävää -- mutta kirveen iskuissa
+ei ollut mitään tarmoa; koko ajan kuunteli hän tietämättään ääniä ja
+katse kiiti sinne, missä hän tiesi kahden serkun nyt hilpeinä
+iloitsevan yhdessä.
+
+Tuolla tuli Anderssonska läähättäen rappuja ylös ja riensi Katrinan
+luo, joka huuhtoi perunoita kaivon luona; tietysti tahtoi hän
+tuoretta kahvi-kermaa ja kentiesi pari kananpoikaakin päivälliseksi
+odottamattomalle vieraalle. Vähän aikaa myöhemmin tuli Elli serkkunsa
+kanssa kartanolle; hänellä oli päässä kukikas pitsihattu, kaunein
+naispäähine, mitä Rautio voi mielessään kuvitella. Elli puheli ja
+viittoi innokkaasti. Äkkiä huomasi hän opettajan, ja molemmat tulivat
+reippaasti hänen luo.
+
+-- Tässä saan esitellä teille serkkuni, insinöörin, sanoi hän, hän on
+virkamatkalla ja oli niin ystävällinen, että ohikulkiessaan pistäysi
+katsomaan minua täällä yksinäisyydessäni. Nyt aion näyttää hänelle
+ympäristöä sillä aikaa kuin Anderssonska laittaa päivällistä.
+
+Elli nyökäytti päätään, Rautio kumarsi kankeasti vieraalle; tuo
+hienosti puettu nuori herra katseli silmälasiensa läpi jotensakin
+hävyttömästi hänen yksinkertaista palttinatakkiaan ja karkeatekoista
+olkihattuaan. Kun he sitten kääntyivät ympäri kulkeakseen edemmäs, niin
+opettaja aivan selvään tunsi, kuinka vieras huolettomasti olkapäitään
+kohauttaen surkutteli serkkuaan, jolla oli näin hauskaa seuraa.
+
+Rautiossa kihisi ja kuohui, mustasukkaisuus liittyi
+talonpoikaisylpeyteen, jota oli hänellä veressä, hän ei tahtonut antaa
+nöyryyttää itseään; onko rehellinen työmies yksinkertaisen pukunsa
+tähden huonompi kuin pääkaupungin keikari, jonka veltot piirteet
+selvästi ilmaisevat huonoja tapoja? Hän syöksyi näiden myrskyisäin
+ajatustensa valtaamana niin rajusti mäntyjen kimppuun, jotta oksat
+sinkoilivat hänen ympärillään. Auringonpaisteessa tuli viimein hänelle
+niin kuuma, että hän heitti kirveen olalleen ja meni sisään.
+
+Katrina hyvin innoissaan puheli hänelle. Ajatelkaa, sanoi hän,
+millainen vetelys tuo Anderssonska on, ei voinkipenettä ole heillä
+talossa pöytään tuolle hienolle vieraalle herralle. Minä olen juuri
+kirnunnut ja minä ajattelin: minä vien nokareen voita neidin tähden,
+ellei herralla ole mitään sitä vastaan, ja sitten on meillä kerrassaan
+muhkea kermajuusto?
+
+-- Tee kuin tahdot, Katrina, se on minulle yhden tekevä. Rautio veti
+oven kiinni niin synkän näköisenä, että muori aivan hämmästyneenä
+katsoi hänen jälkeensä, mutta sisällä istuutui Rautio kuin hämmähäkki
+tähystämään ja odotti kunnes nuori pari nauraen ja puhellen palasi
+metsästä. Elli juoksi kyökkiin ja palasi heti kourallinen herneitä
+mukanaan, jotka hän anteliaasti jakoi aina nälkäiselle kyyhkysparvelle.
+Eikös tämä ole mukavaa? huusi hän serkulleen, joka seisoi portailla.
+
+-- Mainiota! -- huudahti tämä taputtaen kovasti käsiään, niin että nuot
+räpyttelevät linnut karkoittuivat pakosalle.
+
+-- Hyi, kun niin taitamattomasti menettelet -- Elli teki tyytymättömän
+liikkeen. Sinä unohdit, ettet ollut nyt teatterissa!
+
+-- Anteeksi, mutta kuva oli täydellinen, vakuutti hän innokkaasti;
+sitten menivät he molemmat hymyillen käsikädessä huoneeseen.
+
+Rautio nousi, hänelle tuli äkkiä melkein vastustamaton halu kerrassaan
+antaa valta taisteleville tunteilleen, jotka rajusti liikkuivat
+hänessä; huone kävi hänelle tukalaksi, ja hattu syvälle painettuna
+riensi hän ulos Rullen seuraamana, joka kuin ihmetellen katseli
+isäntänsä tavattomaan kiihtyneisiin kasvoihin.
+
+Kiivas kävely lammenrannalle teki hänelle hyvää; sinne tultuansa
+heittäytyi hän muutamain tuuheiden leppien alle ja pyyhkäsi lakin
+päästään, jotta ilma vapaasti sai vilvoittaa hänen kuumaa otsaansa.
+Kauan viipyi hän täällä Rulle jalkainsa juuressa, ja häntä ympäröivä
+hiljaisuus palautti myöskin tyyneyden hänen mieleensä, samalla syvä
+häpeäntunne siitä, että oli noin vähäisen syyn takia joutunut pois
+tasapainostaan, täytti hänen sielunsa tuskalla. Kun hän muutamia tuntia
+myöhemmin palasi kotia, niin ei hänen tyyneestä muodostaan olisi kukaan
+voinut päättää, että kapina vastikään oli häirinnyt hänen rauhaansa.
+Kartano näytti niin rauhalliselta ja hiljaiselta, vieras »myrskylintu»,
+joksi Rautiolla olisi ollut syytä häntä kutsua, oli poissa, ja Elli
+istui yksin kiikkulaudalla ikkunan alla käsitöineen.
+
+-- Siinäpä tulette vihdoinkin, herra Rautio, huusi Elli hänelle, minä
+olen etsinyt teitä kaikkialta pyytääkseni teitä syömään päivällistä
+yhdessä serkkuni ja minun kanssa, mutta te olitte kadoksissa.
+
+-- Minä tein kerrassaan perinpohjaisen kävelyretken, sanoi hän,
+teistähän oli ihastuttavaa, kun saitte sukulaisen vieraaksi.
+
+Elli hymyili. Niin serkkuni Viktor on aika iloinen kujeilija, mutta
+tavallisesti me enimmäkseen kiistelemme, vaikka me nyt tänään
+odottamattoman tapaamisen tähden pidimme aselepoa, sanoi Elli
+iloisesti. Minä en voi kärsiä hänen keikaritapojaan, minua oikein
+inhottaa nähdä miehen noin tarkoin seuraavan kaikkia muoteja.
+
+Rautio katsoi hämmästyneenä häneen.
+
+-- Viktorilla on aina tapana kertoa minulle hentuistaan, jatkoi hän,
+hän väittää, että kaikki tytöt ovat ihastuneet häneen, mutta minä
+sanoin hänelle viimeksi tänään, että ei kukaan muu kuin hupsu rakastu
+tuollaiseen narriin. Nyt on lankani lopussa, ettekö mene sisään, herra
+Rautio, saamaan jotain päivälliseksi?
+
+-- Niin, tuntuuhan nyt ruoka maistuvan, vastasi hän omituisella
+äänenpainolla; hänestä tuntui äkkiä kuin taakka, mikä tähän asti oli
+painanut häntä, olisi nostettu, ja kevein askelin riensi hän sisään.
+Seuraavana yönä ei hän voinut nukkua, oli kuin kuume hänessä, ja kun
+hän seuraavana päivänä istui opettajattaren kanssa kiikkulaudalla, niin
+oli hän niin kummallisen näköinen, että Elli ihmetellen katseli häntä.
+
+-- Teitä vaivaa joku, herra Rautio, sanoi hän ja purasi langan säikeen
+pienillä valkoisilla hampaillaan, oletteko kipeä?
+
+Rautio loi katseensa alas hetkeksi ja kohotti sen sitten aivan kuin
+olisi tehnyt järkähtämättömän päätöksen -- Neiti Vinter, hänen äänensä
+kaikui eriskummallisen kovalle ja karkealle. -- Neiti Vinter, minä
+rakastan teitä, minä en voi kuleksia täällä kauemmin päivästä päivään
+saamatta puhua ajatukseni, tahdotteko tulla vaimokseni?
+
+Hän tunsi, ettei mikään rakkauden tunnustus romaaneissa eikä
+todellisuudessa voinut olla tuollainen, vaan hän ei kuolemakseenkaan
+olisi voinut pukea tunteitaan muihin sanoihin.
+
+Elli katsoi ylös, ja hänen katseessaan kuvastui niin pohjaton, niin
+sanomaton kummastus, että siinä ei ollut sijaa millekään muulle. Sitten
+alkoi hän äkkiä nauraa, nauraa niin hillitsemättömästi, että työ putosi
+hänen käsistään ja kirkkaat kyyneleet kimaltelivat hänen silmissään.
+Rautio säpsähti; mitä tahansa hän oli odottanutkin häneltä vastaukseksi
+kosintaansa, niin ei hän koskaan ollut kuvaillut, että hän kohtelisi
+tällä tavoin; hän tuijotti melkein säikähtyneenä häneen ja kysyi
+soinnuttomasti: -- Miten on minun tämä käsitettävä?
+
+-- Ah, sehän on niin naurettavaa! huudahti hän ja pyyhki kyyneleet
+silmistään.
+
+Se pisti Raution sydämeen: Onko todellakin jotain naurettavaa siinä,
+että mies avonaisesti tunnustaa naiselle rakkautensa? kysyi hän hiljaa.
+
+-- Ei, ei, ei yleensä, hän tukahdutti vaivoin uuden naurun
+purkauksensa.
+
+-- Vai niin, ei yleensä, toisti Rautio, siis ainoastaan kun on kysymys
+minusta? -- Niin minä tunnen itsekin, kuinka hirveän kömpelölle
+rakkauden tunnustukseni mahtoi tuntua, mutta minä uskon, että kun sydän
+on liian täysi, niin ei löydy sanoja ilmaisemaan tunteitaan.
+
+-- Minä en tiedä, oli vaan jotain niin uskomatonta, niin aavistamatonta
+ja lystillistä siinä ajatuksessa, että te olette kuleksinut täällä
+rakastuneena minuun, minä en tahdo voida käsittää sitä!
+
+-- Pitääkö minun sitten ehkä uudistaa sanani, jotta neiti oikein voisi
+ymmärtää, mitä minä tarkoitan? sanoi Rautio, ja hänen äänensä sointu
+kuului niin vakavalle, että Elli äkkiä tuli hieman hämilleen.
+
+-- Ei, ei! vastasi hän äkkiä.
+
+-- Tahdotteko ajatella, mitä olen sanonut? -- hänen äänensä värähteli
+tukahdutetusta liikutuksesta, ja äkkiä, aivan kuin sulut, mitkä kauan
+olivat pidättäneet virtaa, olisivat särkyneet, tarttui hän
+intohimoisesti hänen käsiinsä ja kuiskasi: Jos sinä tietäisit, kuinka
+kallis sinä olet minulle. Minä olen rakastanut sinua ensi hetkestä,
+kuin näin sinut!
+
+-- Siitä ei minulla ole ollut mitään aavistustakaan, vastasi tuo nuori
+tyttö vähän kiivaasti ja veti kätensä pois. Oli miten tahansa, niin
+minua surettaa, että tämä keskustelu on tapahtunut meidän välillämme,
+koska -- koska minä en voi vastata teidän tunteitanne. Anteeksi, mutta
+nyt minä menen, ei ole hyödyksi jatkaa tätä hyvin ikävää yhdessäoloa.
+
+Hän nousi ylös, kokosi työkalunsa ja meni. Se oli hirveä silmänräpäys
+Rautiolle!
+
+Tajutonna, kuin olisi häntä kova isku kohdannut, istui hän liikkumatta
+samalla paikalla, kuinka kauan ei hän tiennyt itse; kun hän taas tuli
+tuntoihinsa ja koneentapaisesti nousi mennäkseen sisään, niin näki
+hän veräjän luona miehen hevosineen kärryineen. Se oli eräs
+talonpoika, joka tuli tuomaan kuivia puita, joita oli ostettu koulun
+käsityötarpeiksi. Opettaja meni hänen kanssaan katsomaan lautoja ja
+auttoi sitten saamaan ne katon alle. Kun ilta tuli, niin hän istui
+kauan kirjoituspöytänsä ääressä pää raskaasti käteen nojaten, sitten
+sytytti hän lamppunsa ja otti esiin postipaperia ja kynän.
+
+»Te kummastutte varmaankin näistä riveistä, neiti Vinter», kirjoitti
+hän vahvalla, selvällä käsialallaan, »minä pyydän kuitenkin teitä
+olemaan vakuutettuna siitä, että minä en suinkaan aijo uudistaa, mitä
+minä aikaisemmin tänään olen lausunut, en myöskään tahdo teitä kiusata
+enkä vaivata. Syy, miksi kirjoitan on se, että minä täten helpommin
+voin vakuuttaa teille, että minun luja päätökseni on kaikessa, mikä
+minusta riippuu, säilyttää suhdetta välillämme sellaisena kuin se tähän
+asti on ollut, ja että rehellinen toiveeni on saada palvella teitä
+kaikessa, missä voin ja kykenen. Jos sanani tänään ovat solvaisseet tai
+loukanneet teitä, niin pyydän minä sydämestäni anteeksi ja toivon, että
+aika haihduttaa ne teidän muistostanne. Vasta nyt tyyneen harkinnan
+hetkenä huomaan minä itsekin, että oli rohkeaa pyytää teidän kättänne;
+löytyy muuri meidän välillämme, yhteiskuntasuhteiden, säätyrajoituksen
+muuri, jonka yli te ette tahdo nousta, ja sentähden oli kerrassaan
+uhkarohkeaa koettaa sitä rikkoa.»
+
+Hän pani kirjeen kiinni ja pisti sen erään kirjan sisään, jonka hän
+juuri ennen oli lainannut Elliltä ja lukenut, sekä antoi Katrinan vielä
+samana iltana viedä sen opettajattarelle. Kauan senjälkeen istui hän
+hiljaa paikallaan kirjoituspöytänsä ääressä ajatuksiinsa vaipuneena;
+hän tunsi nyt selvästi, että nyt hän oli kuin kääntänyt uuden lehden
+elämänkirjassaan, että nuoruuden aika valoisine toiveineen tästä
+päivästä oli ohi, ja että hän oli melkoista vanhempi.
+
+Ja täten olivat siis nuot kultaiset säikeet hänen elämänsä
+kertomuksestaan äkkiä kaikki yhdellä kertaa katkenneet.
+
+
+XI.
+
+Aika kului tasaista kulkuaan ja tunnit koulussa menivät säännöllistä
+menoaan; työ oli Raution ilo, ja hän siunasi sitä nyt enemmän kuin
+koskaan ennen, kun ajatuksensa tarvitsivat tasaista toimintaa, jotta ei
+eksyisi unelmoimaan, mikä ei sopinut hänen luonteelleen eikä hänen
+elämänsuuntaansa. Hän ei ollut mikään toimeton luonne, jonka sydämen
+suru, katkerakaan, voisi tehdä toimettomaksi; päinvastoin ryhtyi hän
+nyt innokkaammin kuin ennen opetukseen ja jakoi opetusta myöskin koulun
+ulkopuolella kooten ympärilleen vapaahetkinä poikia, lukeakseen jotain
+hyödyllistä heille, sitten keskustellakseen luetun johdosta ja siten
+kehittääkseen heidän ajatus- ja arvostelukykyään.
+
+Hän pelkäsi tosin, että myöskin tässä saisi kokea vanhojen vastustusta,
+mutta nämät näkyivät nyt väsyneen riitelemiseen; sen sijaan sai hän
+sisälliseksi ilokseen nyt tunnustustakin niiltä, joilta hän vähimmin
+oli sitä odottanut. Yhdellä hänen itsepintaisimmista vastustajistaan
+oli poika, joka oli koko seudun tunnettu ilkimys, kerrassaan
+rosvonalku, jolle raa'in omavaltaisuus oli kuin jokapäiväinen leipä.
+Poika oli rikkaiden vanhempien ainoa lapsi ja oli kaikessa saanut
+seurata omia halujaan, joten ei ollut ihmettelemistäkään niitä
+hedelmiä, joita sellainen veltto kasvatus kantoi. Alussa katseli
+isäkin sormiensa läpi pojan vehkeitä, olipa vielä ylpeäkin hänen
+reippaudestaan ja rohkeudestaan, viat kyllä karisevat vuosien mukana?
+arveli hän.
+
+Niin ei kuitenkaan käynyt, pojan käytös tuli pian kuuluksi kylällä ja
+tuotti häpeää tuolle talonpoikaisylpeälle isälle. Juuri tämä mies oli
+nyt kuitenkin opettajan vastustajista innokkaimpia; missä hän voi,
+koetti hän tehdä vastoin Raution pyrintöjä ja kohteli häntä röyhkeästi
+ja ylpeästi. Hän pani pojan kouluun, ei vakuutettuna koulun
+kasvattavasta vaikutuksesta, vaan pikemmin rangaistakseen opettajaa
+panemalla hänen niskoilleen pahantapaisen lapsen, jota hän itse ei enää
+kyennyt hillitsemään, sekä todistaakseen ettei koulunkäynti enemmän
+kuin mikään mukaan pystynyt parantamaan häntä.
+
+Rautio huomasi asian hyvin arveluttavaksi. Lautamies Vikström oli
+pitäjän etevimpiä ja vaikuttavimpia isäntiä, oli vaikeaa rohkeasti
+kieltäytyä ottamasta poikaa; oma sydämensä kehotti häntä myöskin
+vastaanottamaan tuon pahankurisen lapsen, jotta hän kärsivällisyydellä
+ja rohkeudella koettaisi jalostuttaa tuota pientä »villisorsaparkaa»,
+mutta toiselta puolen tuntui opettajasta kuin rikokselle muita
+oppilaita kohtaan, että heidän keskuuteensa tuotiin ilkiö, joka
+kentiesi esimerkillään turmelisi koko hengen koulussa. Hän neuvotteli
+koulujohtokunnan kanssa, kaikki tunsivat pojan paheet, mutta kukaan ei
+tahtonut loukata arvossa pidettyä lautamiestä.
+
+Vihdoin tarkan harkitsemisen jälkeen päätti Rautio koetteeksi ottaa
+vastaan uuden oppilaan, minkä tarkan vartioimisen hän teki itselleen
+kalliiksi velvollisuudeksi. Tulos tästä kaikesta oli vastoin kaikkea
+luuloa mitä parahin.
+
+Millä keinoin opettaja onnistui herättämään pojan kunnian tunteen oli
+ja jäi arvoitukseksi kaikille, jotka eivät innokkaan nuoren opettajan
+tavoin olleet ottaneet tehtäväkseen tutkia poikaluonteen juovikasta
+liitosta. Siinä kylliksi, Anton Vikströmistä tuli ajan ollen koulun
+siivoin oppilas, joka oli jo opettajaansa lujasti kiintynyt.
+
+Tämä pojan täydellinen muuttuminen tuntui isästä alussa ihan
+uskottomalta, niin ettei hän siihen luottanut, mutta kun aika kului
+edelleen, niin huomasi lautamies, että se ainakin oli totta. Hän oli
+jäykkä mies, jonka oli vaikea luopua juurtuneesta vakuutuksesta, mutta
+hänen luonteensa oli kuitenkin pohjaltaan rehellinen ja oli jalokin;
+viipyi kauan, ennenkuin hän voi tunnustaa vääryytensä, jota hän oli
+tehnyt opettajaa kohtaan, mutta kun hän sen kerran huomasi, niin vaati
+myöskin hänen oikeudentuntonsa, että hän tekisi tämän anteeksipyynnön
+ja niin sitten tuo ylpeä suurtalollinen -- muuan noita vapaan
+maanviljelijän muhkeita perikuvia -- meni eräänä päivänä Raution luo
+ja lausui muutamin yksinkertaisin sanoin kiitollisuutensa sekä
+katumuksensa. Se oli suuri tunnustus, suurempi kuin opettaja koskaan
+oli voinut odottaakaan, ja sovinnollisella avomielisyydellä ojensi
+Rautio entiselle vastustajalleen kätensä. Tästä hetkestä, sen tiesi
+hän, oli lautamies Vikström koulun ystävä. Monet kerrat sitten istuivat
+he kahden, vakaasti keskustellen ja samalla kuin Rautio kunnioituksella
+kuunteli, kun isäntä vapaasti jutteli mielipiteistään, peritystä
+vanhoilisuudestaan, niin antoi hän tyyneellä, helpostikäsitettävällä
+tavalla toiselle selvän kuvan uusista ihmisystävällisistä aatteista,
+joilla monessa tapauksessa oli kasvattava merkitys. Kumpainenkin oppi
+paremmin arvostelemaan ja ymmärtämään toisiaan ja Rautio sai
+tietämättään lautamiehestä ihailijan ja ystävän elinajakseen, samalla
+kun hän puolestaan antoi tälle koko kunnioituksensa. Tämä suhde samoin,
+kuin hänen työskentelynsä nuorten kesken, vaikutti hyvittävästi hänen
+mieleen.
+
+Jos Elli Vinter luuli Rautiossa näkevänsä vastaamattoman tai
+väärinymmärretyn rakkauden ihmishaamussa, niin pettyi hän ihan
+täydellisesti. Hänen ei myöskään tarvinnut pelätä niiden tunteiden
+uudistumista, jotka Rautio kerran oli ilmaissut hänelle, mitä hyvänsä
+Rautio ajattelikin, niin näytti se olevan kuin haudattuna syvälle hänen
+rintaansa ja koko hänen käytöksessä neiti Vinteriä kohtaan oli sama
+hyväntahtoisuus kuin ennenkin. Vaikka hän ei enää etsinyt hänen
+seuraansa, niin ei hän sitä karttanutkaan, ja ainoastaan omalla
+tarkkanäköisyydellään ja hienotunteisuudellaan Elli voi aavistaa, että
+löytyi juopa heidän välillään, mikä laajeni päivä päivältä.
+
+Syyskuu oli tavattoman lauhkea tänä syksynä, oli kiduttavan kuiva ja
+tukalan painava ilma, ja vanhat ennustivat kauhistuttavaa loppua.
+
+-- Tulee varmaan ukkonen, arveli nuori opettajatar eräänä lauvantaina,
+kun Rautio ja hän yhdessä katselivat poikien voimistelunäytteitä,
+minulla on sellainen kauhu ukkosesta, että tulen aivan kipeäksi!
+
+-- Näyttää hieman uhkaavalle, vastasi Rautio ja katseli tutkien noita
+omituisia pilvimuodostuksia läntisellä taivaalla. Helle ja pitkällinen
+kuivuus hyvin usein päättyvät luonnon mylläkällä, mutta toivokaamme,
+että purkaus ei tule kovin raju.
+
+Sunnuntai valkeni raskaana ja harmaan pilvisenä. Rautio oli aikonut
+kirkkoon, mutta Katrina makasi kuumeessa, eikä hän tahtonut jättää
+eukkoa yksin kotiin. Anderssonska taas oli jo edellisenä päivänä
+lähtenyt naapurikylään sukulaisiinsa ja odotettiin takaisin vasta
+sunnuntai-iltana.
+
+Ellin piti ensi kerran olla kyökissä taloudenhoitajana ja kaikkena, ja
+hänestä olikin hauskaa saada yksinään puuhata. Puuhatessaan päivällistä
+ei hän muistanut ensinkään uhkaavaa ilmaa, joka aikaiseen aamulla oli
+häntä pelottanut, mutta kun hän oli syönyt ja korjannut pois
+päivällistarpeet sekä ajatteli lähteä pienelle kävelyretkelle metsään
+haihduttaakseen kyökinhöyryä pienestä hienosta nenästään, niin
+säikähtyi hän nähdessään uhkaavan näköisen taivaan ja kääntyi aivan
+raskaalla mielin takaisin huoneeseensa.
+
+Hän otti kirjan ja koetti lukea, mutta ajatukset eivät tahtoneet
+seurata sanoja; sitäpaitsi tuli aikaisin hämärä huoneeseen ja hänen
+päätänsä alkoi särkeä. Hän ei ollut pelkuri; tänään valtasi kuitenkin
+yksinäisyyden tunne aivan ehdottomasti hänet, ja hän nyt kaipasi
+Anderssonskan raskaita askeleita kyökissä, jotka muutoin usein
+vaivasivat häntä. Vähitellen sulivat kirjaimet yhteen epäselväksi
+vilinäksi. Hänen täytyi panna pois kirja, ja meni istumaan ikkunan
+ääreen. Ulkona näytti synkälle, pilvet olivat kasaantuneet röykkiöihin
+päälletysten, ja niiden reunat olivat kuparin värisissä juovissa. Äkkiä
+jakaantuivat ne kuin taikavoimalla, salama valaisi taivaanlaen, ja heti
+tämän jälkeen tärisi talo ukkosen jyrinästä.
+
+Elli ponnahti ylös. Nyt oli pahin kaikista, ukonilma, ja hän oli yksin
+kotona! Muutamia minuttia myöhemmin välähti uusi salama vielä ja jyrisi
+kovemmin, sen jälkeen yhä uusia. Elli väänteli käsiään, tuntui kuin
+ilma huoneessa olisi tukehduttamaisillaan hänet, ja puolipyörryksissä
+syöksyi hän koulusaliin ja sysäsi auki ikkunan, mutta samassa
+silmänräpäyksessä tuli raju tuulispää, viskasi ikkunan hänen käsistään
+ja heitti sen seinää vastaan, niin että lasisirpaleet helisten
+sattuivat kivijalkaan maahan pudotessaan.
+
+Silloin kuului nopeita askelia eteisestä, ovi aukeni ja Rautio seisoi
+kynnyksellä: -- Mitä on täällä tapahtunut? Hänen kysymyksensä jäi
+vastauksetta, Elli oli nojautunut ikkunapieltä vasten ja painanut kädet
+silmilleen, mutta yhdellä silmäyksellä käsitti Rautio asian, otti
+lujasti kiinni rikkoutuneesta ikkunasta ja sulki sen. Samassa
+purppuralle ja kullalle kimalteleva salama kirkkaasti valaisi huoneen
+ja ukkosen jyminä, mahtavampi ja majesteetillisempi edellisiä, kajahti
+läpi suuren tyhjän koulusalin.
+
+-- Auttakaa, auttakaa! huusi Elli epätoivoisena ja tarttui
+suonenvetoisesti kiinni Raution kädestä; senjälkeen nojasi hän, täynnä
+kauhua, päänsä hänen rintaansa vasten.
+
+Tänä hetkenä ei hänessä ollut hiukkaakaan oikeaa tajuntaa, pelko oli
+täydellisesti riistänyt häneltä tavallisen rohkeuden, ja vavisten
+painautui hän Rautioon; tietäen sen vain, että siinä oli inhimillinen
+olento, jonka luona hän voi löytää pakopaikan.
+
+Ja Rautio seisoikin tässä raivoavassa myrskyssä kuin korkea honka,
+jonka suojassa pieni lintunen turvattuna voi piilottaa päänsä siipensä
+alle; ystävällisesti tukien pani hän kätensä hänen ympärilleen ja
+kuiskasi rauhoittaen hänen korvaansa, kun suojattinsa vapisten ja
+rukoillen turvaa, lepäsi hänen sydämellään. Että tämä sydän hehkui nyt
+lämpöisempänä hänelle kuin ennen, se ei vaikuttanut mitään asiaan; tänä
+hetkenä oli Elli hänelle yhteiskäsite kaikesta heikosta ja
+turvattomasta maan päällä, joita vahvemman oikeus ja velvollisuus on
+suojella ja hoitaa.
+
+Tuli hämärämpi huoneessa, ukkonen jymisi vähitellen yhä kauempana, ja
+rajuilma oli purkanut väkivaltansa. Rautio katsoi alas tuon nuoren
+tytön tavattoman kalpeihin kasvoihin, jotka olivat häntä niin lähellä,
+että jokainen henkäys kevyesti kosketti hänen poskeaan, se oli
+kummallinen asema, ja tuhannet risteilevät tunteet liikkuivat yht'aikaa
+hänessä; sitten otti hän hiljaa hänen kätensä ja sanoi: -- Nyt, neiti
+Elli, on rajuilma ohi, sade on rauhallista tuolla ulkona, ja varmaan
+tulee tyyni yö. Minä sytytän lampun teille, niin tulee valoisa tuolla
+sisällä, olettehan levollisempi nyt, eikö niin?
+
+Hän ei vastannut, mutta ei myöskään vastustanut, kun Rautio
+ystävällisesti vei hänet pieneen kamariin ja pani hänet mukavasti
+nojalleen sohvan nurkkaan. Pian paloi lamppu pöydällä, Rautio laski
+uutimet ja teki kaikki niin hauskaksi kuin mahdollista.
+
+Samassa ratisi kyökin avain lukossa ja Anderssonska syöksyi
+lääpästyksissään ja sateesta aivan likomärkänä sisään: Jumala armahda,
+sellainen ilma! huudahti hän tapansa mukaan hartaasti, minä olin juuri
+kotimatkalla, ja keskellä pimeää metsää alkoi ukkonen jymistä
+ympärilläni. Minä luulin kerrassaan, ett tuomiopasuunat soivat, ja
+korvat meni kerrassa lummeeseen minulta, sitten alkoi sataa, minulla ei
+ole kuivaa räpälettä päälläni, ja kun minä näin valkean täältä
+koululta, niin ajattelin langeta polvilleni ja ylistää luojaani, että
+vihdoinkin olin kotona sievän, oman ryökkynäni luona -- -- --
+
+Anderssonska teki sievän niiauksen sohvaan päin, missä Elli vielä istui
+liikkumatonna, mutta hänen sunnuntaihameensa helmasta valui samassa
+kerrassaan pieni lampi sadevettä hänen ympärilleen.
+
+-- On todellakin ollut kamala ilta, sanoi opettaja, mutta nyt on kaikki
+vaara tietysti ohi, ja sade putoilee siunausta tuottavana kuivalle
+maalle. Hakekaa nyt itsellenne kuivat vaateet ja keittäkää vähä
+lämmintä teetä, se tekee sekä neidille että teille hyvää, luulen minä.
+
+Hän heitti vielä yhden silmäyksen Elliin, joka oli nojannut päänsä
+sohvanreunaa vasten ja sulkenut silmänsä, hän näytti väsyneeltä, mutta
+tyyneeltä; senjälkeen riensi hän pois katsomaan Katrinaa, joka oli
+maannut hyvin rajuilman ajan ja oli nyt melkoista parempi. Tänään oli
+hän todellisuudessa käynyt samariittikurssin osoittaessaan laupeuttaan
+lähimmäisiään kohtaan.
+
+Oli jo myöhäinen, Rautio meni huoneeseensa ja avasi ikkunan; ulkona
+sateli yhä hiljaa ja tyyneesti, mutta raikas tuuli kuljetti kuitenkin
+hitaasti pilviä ja kaukaa lännestä pilkoitti ehtotähti sinisellä
+taivaalla. Tähti, se vei ajatukset talven pakkasöihin ja välkkyvään
+taivaaseen! Niin, kesää olikin kestänyt kauan tänä vuonna, tuo vasta
+kestetty rajuilma teki varmaankin käänteen uuteen vuodenaikaan ja
+raikas ilma tuntui ennustavan, että syksy oli tullut, syksy
+myrskyineen, pimeineen hävittämään kaikki koristukset luonnosta.
+
+Ennen oli Rautio aina iloinnut ajatellessaan tulevia työpäiviä, nyt
+tänä hetkenä, kun hän seisoi ja katseli tuonne yksinäiseen tähteen,
+niin näytti tulevaisuus niin viehkeän harmaalle ja valjulle hänen
+edessään. Minkätähden tuli tämä nyt niin äkkiä? Olihan hän jo kestänyt
+suuret taistelunsa, taistelun sydäntään vastaan, ja opettanut
+tyytymättömän mielensä etsimään onnea ei rakkauden armaudessa, vaan
+uutterassa työssä ja uskollisessa velvollisuuksiensa täyttämisessä,
+sillä eihän täällä eletä vain itseään, vaan suurta päämäärää varten --
+palvellakseen Jumalaa veljissään.
+
+Tuo käytännöllinen mies, tuo innokas työntekijä, joka aina näki niin
+selväksi tiensä eikä koskaan tuhlannut aikaa tyhjiin haaveiluihin,
+antautui tänä iltahetkenä ehdottomasti tunteiden haltuun, yksin
+sentähden, että yksi muisto lakkaamatta vainosi häntä, muisto siitä
+hetkestä, kun hento tyttönen kuin vapiseva linnunpoika etsi suojaa
+hänen rinnoillaan ja kun hänellä oli oikeus suojella häntä. Hän tunsi
+vielä niin elävästi hänen hätäisien hengenvetojensa keveän hengähdyksen
+hyväilevän poskiaan ja näki noiden rakkaiden kalpeiden kasvojen
+luottavaisina hiipivän luokseen. Aina valpas järki torui tosin ja
+kutsui häntä hulluksi, mutta oli kuitenkin niin suloista saada
+kerrassaan vaipua tähän unimaailmaan, hän ei voinut sitä vastustaa. --
+Ainoastaan nämät muutamat lyhyet silmänräpäykset lausui hänessä
+rukoileva ääni; sitten, sitten tahdon taas rohkeasti ottaa elämäntyöni
+enkä enää koskaan uneksia.
+
+
+XII.
+
+Rautio oli tavallisuuden mukaan viettänyt joululomaa kotonaan, vaan ei
+palannut heti sen jälkeen kouluun. Hänen äitinsä oli nimittäin sattunut
+loukkaamaan jalkansa ja oli määrätty pysymään yhdessä kohden; sairaus
+palvelijoiden joukossa oli sitäpaitse vähentänyt työvoimia, ja teki
+nuoren isännän läsnäolon aivan välttämättömäksi. Onneksi oli hän saanut
+vanhemman, sattumalta virasta vapaan toverinsa olemaan sijallansa, ja
+vanha Katrina oli uskollisesti paikallaan.
+
+Eukon ja nuoren opettajattaren välillä oli tällä aikaa syntynyt hyvin
+hyvä suhde, etenkin kun Anderssonskan täytyi ottaa eronsa
+palveluksesta, kun odottamatta tuli heillä muutto toiseen seutuun;
+täytyihän vaimon seurata miestään elämässä ja kuolemassa, huvissa ja
+hädässä, vakuutti Anderssonska hartaasti, samalla kun pitkältä ja
+leveältä vakuutteli kaipauksella jättävänsä »kalliin ryökkinänsä.» Elli
+otti kuitenkin eron hyvin tyyneesti, Katrina oli jo kauan sitten
+avannut hänen silmänsä Anderssonskan pienille juonille ja yrityksille,
+hänen teeskennelty ja ryömivä olentonsa ei sitäpaitsi koskaan ollut
+miellyttänyt nuorta emäntää.
+
+Katrinan neuvosta otti hän nyt keskenkasvuisen koulutytön, joka oli
+ihastunut päästessään neiden »passaajaksi», ja hyvällä tahdolla sekä
+Ellin että hänen pienen palvelijansa puolelta, sekä eukko Katrinan
+viisaiden neuvojen avulla, sujui taloudenhoito pian hyvästi. Nuori
+opettajatar oli lisäksi aivan viime aikoina suuresti mieltynyt
+taloustehtäviin ja karkeampiin käsitöihin; olihan häpeä, ettei osannut,
+mitä yksinkertaisin talonpoikaisnainen piti vähäpätöisenä asiana,
+arveli hän; myöskin piti Katrinan luoda kangas hänelle, ja mielessään
+kuvaili hän, että ensi lukukaudella piti rukkien surista kilpaa
+tyttöjen käsityötunneilla koulussa.
+
+Vasta huhtikuun lopulla palasi Rautio; hän tahtoi, pitkän poissa olonsa
+jälkeen vielä kerran nähdä poikiaan kokoontuneina ympärilleen ja pitää
+erotutkinnon heidän kansaan.
+
+Elli istui kangastuolissaan, kun hän ajoi kartanoon, eikä Elli tiennyt,
+mistä se johtui, mutta hänen sydämensä alkoi äkkiä tykyttää aivan
+rajusti, samalla kun sukkula pysähtyi kädessä ja hän innoissaan
+kumartui eteenpäin nähdäkseen vilahdukselta matkustajan. Ehdottomasti
+lensi Raution katse nyt kuten usein ennenkin opettajattaren ikkunaan,
+ja kun Rautio näki hänet siellä, niin nosti hän lakkiaan ja tervehti
+ystävällisesti, mutta Elli vetäytyi syvästi punastuen takaisin, hieman
+vihoissaan uteliaisuudestaan. Olihan hän nähnyt Raution niin monta
+kertaa ennen, jotta hänen pitäisi muistaa, miltä hän näytti!
+
+Seuraavana päivänä välitunnilla tuli Rautio tervehtimään häntä, jolloin
+sattui niin omituisesti, että kaikki ujous ja kömpelyys, aivan
+päinvastoin kuin ennen, nyt oli muuttunut Elliin. Opettaja näytti
+vahvalta ja voimakkaalta, ja hänen kätensä olivat kovettuneet raskaasta
+työstä; hän oli tänä talvena täydellä todella kokenut maamiehen uurasta
+elämää. Nyt oli äiti parantunut, palvelijat myöskin jo kauan sitten
+terveinä, ja kesäksi mietti hän ulkomaanmatkaa käydäkseen suuressa
+norjalaisessa koulukokouksessa; täytyi oppia ja koota uusia näköaloja,
+ainoastaan siten voi ihmisen oma toimeliaisuus tulla hyödyttäväksi. --
+Hän kertoi tämän kaiken tyyneellä, ystävällisellä tavallaan, kyseli
+myöskin koulusuhteista viime lukukauden aikana ynnä muusta, ja hänen
+tavassaan ei ilmestynyt mitään kankeutta. Sitä, mikä kerran oli ollut,
+ei voinut enää kaivaa ylös, se oli kadonnut kuin menneen talven lumi.
+
+Elli puolestaan ei sitävastoin voinut tuntea itseään vapaaksi Raution
+läsnä ollessa, hän moitti itseään siitä, mutta sittekin tunsi hän että
+Raution olo täällä nyt kiihoitti hänen hermojansa. Hän ei laulanut enää
+koskaan, eikä hän myöskään mennyt enää kävelemään peläten, että
+joutuisi hänen kanssaan kahden kesken, mutta ikkunastaan seurasi hän
+usein salaa hänen reippaita, notkeita liikkeitään poikain
+voimisteluharjoituksissa tai johtaessa heidän leikkejään.
+
+Hän näytti tässä toimessaan Ellin mielestä niin tyytyväiseltä,
+iloiselta, ja mieheltä, joka toivehikkaana ja tyyneesti katseli
+tulevaisuuteen. Ajattelikohan hän enää koskaan, mitä oli tapahtunut
+heidän välillään, tuumi Elli, ajattelikoon häntä? Ei tuntunut siltä, ja
+tämä ajatus painoi päivä päivältä yhä syvemmälle hänen sydämeensä
+pienen pistävän okaan.
+
+Näin kuluivat kevätpäivät nopeaan kuin uni, ja lukukauden loppu
+tärkeine tutkintopäivineen oli käsissä. Kevät oli tavattoman joutunut
+tänä vuonna, niin että oli runsaasti vihantaa ja kukkia. Lapset olivat
+sentähden koristaneet koulusalit paraalla tavalla, ja etenkin olivat
+pojat innokkaita puolestaan myöskin tällätavoin kunnioittamaan
+rakastettua, nyt eroavaa opettajaansa. Suurimman ilon valmistivat he
+kuitenkin hänelle reippailla, hyvin mietityillä vastauksillaan
+tutkinnossa, mikä todisti, että hänen työnsä heidän keskuudessaan ei
+ollut hedelmätön. Kun hän vihdoin, kun tutkinto oli loppunut, nousi
+kateederille ja lausui muutamia sydämellisiä erosanoja, niin näkyi
+kyyneleitä useain nuorten silmissä, ja myöskin vanhemmat tulivat
+liikutetuiksi.
+
+-- Aikoessani jättää paikan, missä olen kuusi vuotta työskennellyt,
+sanoi Rautio syvällä, selvällä äänellään, tunnen halun lausumaan
+muutamia sanoja jäähyväisiksi koululle ja Honkalan kunnalle. Ensiksi
+kiitos teille, nykyiset ja entiset oppilaani, siitä lämmöstä, millä
+olette kohdelleet opettajaanne aina koulun alusta, kiitos siitä
+nöyryydestä, millä te aina olette täyttäneet toivoni ja mikä on tehnyt
+työni kepeäksi ja, kuten varmasti toivon, myöskin hedelmää tuottavaksi.
+Kun olen seisonut keskellä teidän piiriänne ja nähnyt kaikkein katseet
+suunnatuiksi itseeni, niin silloin olen tuntenut itseni iloiseksi,
+mutta samalla olen myöskin huomannut opettajakutsumuksen tärkeyden ja
+vastuunalaisuuden ollessani asetettuna nuorten esikuvaksi ja
+ohjaajaksi.
+
+-- Jumala, joka tutkii ihmisten sydämet, Hän on myöskin nähnyt minun
+sydämeeni, on nähnyt sen ilon, mikä minulla on ollut kutsumuksestani,
+mutta myöskin sen pelon, mitä usein olen tuntenut ajatellessani omaa
+puutteellisuuttani sen käyttämisessä. Tahto on ollut hyvä -- minä
+luulen että te rakkaat pojat, olette tunteneet sen -- silloinkin kun
+voimat joskus eivät ole riittäneet, mutta vaikka minä en ole voinutkaan
+viedä teitä kauemmas kuin tiedon etutarhoihin, niin olen minä työhön
+teidän hyväksenne kuitenkin pannut koko sieluni, minä olen lahjoittanut
+teille rakkauteni -- Jumala tietää sen, ja enempää ei voi antaa!
+
+-- Toiseksi tahdon minä kiittää niitä vanhempia ja holhoojia, jotka
+ovat lähettäneet lapsensa luokseni, sekä niitä kuntalaisia, jotka ovat
+osoittaneet koululle hyväntahtoisuutta, minä kiitän heitä sydämestäni
+siitä luottamuksesta, mitä ovat osoittaneet minulle, luottamuksesta,
+joka on välttämätön pitämään opettajaa paikallaan ja virkistämään häntä
+vastuunalaisessa, vaikkakin iloa tuottavassa työssään.
+
+Lopuksi täytyy minun myöskin, sisällisen kehoituksen pakottamana,
+uudistaa vastustajilleni täällä Honkalassa, niille, jotka ehkä
+huolimatta kaikista minun sovintokokeistani vieläkin ovat vihoissaan
+minulle ja iloitsevat lähdöstäni paikkakunnalta, että minä puolestani
+en koskaan ole tahtonut heille muuta kuin hyvää, samalla pyydän heitä
+unohtamaan ja antamaan anteeksi kaikki kiivastumiset heitä vastaan.
+Muistooni, erotessani täältä, en kätke mitään katkeraa. Te olette
+taistelleet minua vastaan, joka olen koettanut raivata alaa sille, mitä
+uusi aika tarjoaa kansalle -- tiedolle ja valistukselle, ja nähkääs,
+minä väistyn, mutta työ ei pysähdy; se sujuu yhä edelleen siinä asuvan
+oman salaperäisen voimansa pakottamana. Valo ei voi sammua, Jumala itse
+on sen sytyttänyt maailmaan! Hän on antanut luvan ihmiselle Hänen
+lakiansa nöyrästi kunnioittaen tutkia ja miettiä, ja missä koulu
+perustaa työnsä ainoalle oikealle perusteelle, siellä on Herran
+siunaus suojaava opettajan kylvön, niin että se kerran kantaa kultaisen
+sadon. --
+
+Tuli hetken hiljaisuus täysinäisessä salissa, kun Raution miehekäs ääni
+oli laannut kaikumasta; senjälkeen tunkeutuivat kaikki sekä oppilaat
+että vanhemmat hänen ympärilleen puristaakseen hänen käsiään ja
+kyynelsilmin lausuakseen kiitoksensa, jopa itse Isolakin astui esiin ja
+arveli että vihdoin viimeinkin olivat he ymmärtäneet, että opettaja
+tarkoitti heidän hyväänsä kaikessa tapauksessa.
+
+Tämän viime hetkellä tehdyn tunnustuksen Rautio käsitti hyvin, kun hän
+tunsi itsepintaisen Isolan sydämen toivon hänen poistumisestaan ja
+uuden opettajan saamisesta. Syvemmin liikutti häntä, kun lautamies
+Vikström kostein silmin lausui: Olisipa vain opettaja täällä viipynyt
+vuoden vielä, niin olisin minä kyllä ollut miestä siihen, että uusi
+koulu olisi tullut perustetuksi.
+
+-- Kiitos siitä, lautamies, sanoi Rautio sydämellisesti, mutta jos
+olette minun ystäväni ja koulukysymyksen puoltaja, niin asettukaa
+riviin hyvän asian puolesta täällä Honkalassa, silloin tunnen minä,
+ettei tuttavuutemme ole ollut turha.
+
+-- Kas tässä käteni, että pidän sanani!
+
+Molemmat pudistivat lujasti toistensa käsiä ja Rautio tiesi, että hän
+Honkalassa oli saanut uuden koulun liittolaisen, jolla oli sekä valtaa
+että hyvää tahtoa taistella sen puolesta. Lautamiehessä oli täällä
+mies, joka pysyi sanassaan.
+
+Kaikkein viimeisenä tuli nuori opettajatar mutta ei hilpeänä niinkuin
+ennen, vaan kyynelet kirkkaissa, ruskeissa silmissä. -- Sallikaa
+minunkin kiittää teitä tänään, sanoi hän väräjävällä äänellä, ei
+ainoastaan siitä, mitä olette täällä vaikuttanut, vaan siitä, mitä te
+olette tehnyt minulle erittäin, sillä teidän tulee tietää, että minä
+olen velassa teille. Kun tulin tänne, niin otin työni keveästi, otin
+sen ilman mitään varsinaista vakavuutta; minä en tuntenut sen painoa
+enkä ryhtynyt koko sielullani opetukseen, sanalla sanoen, minä en
+nähnyt päämäärää, mihin jokaisen totisen kansakoulun ystävän ja
+opettajan on pyrittävä. Te, herra Rautio, olette osoittanut minulle
+sen, te olette lämpimällä innostuksellanne karkoittanut minun
+penseyteni ja avannut silmäni, jotta minä nyt näen tien selvänä
+edessäni. Että minä olen oppinut rakastamaan työtä työn merkityksen
+vuoksi, se on teidän vaikutustanne!
+
+-- Tieto tästä on seuraava minua kirkkaana muistona, vastasi Rautio
+sydämellisesti ja puristi kovasti hänen ojennettua kättänsä, me toverit
+koulun palveluksessa muodostamme yli koko maailman kansainvälisen
+liiton ja meillä on molemminpuolinen velvollisuus keskenämme tukea ja
+virkistää toisiamme työssä, mutta puhuessa jokaisesta erikseen, olemme
+ainoastaan pieni hammas suuressa koneistossa, joiden täytyy pitää huoli
+itsestään, että tekevät hyvin tehtävänsä, jokainoa paikallaan, niin
+että kokonaisuus saa vaikuttaa häiritsemättömässä sopusoinnussa. Jumala
+auttakoon meitä aina muistamaan pyhän velvollisuutemme!
+
+-- Amen, kuiskasi nuori tyttö syvästi ja totisena.
+
+Seuraavana aamuna piti Raution matkustaa. Elli oli tavattoman
+hermostunut; hän ei ollut nukkunut koko yönä ja ryhtyi nyt rohkeudetta
+työhön. Raapittiin ovea; tietysti oli se Rulle, joka tuli sisään
+tervehtimään, kuten sillä oli ollut tapana koko talven; heistä olikin
+tullut niin hyvät, uskolliset ystävykset, hänestä ja koirasta, isännän
+poissa ollessa, eikä koskaan enää ajatellut Elli, että Rulle on ruma.
+Rakas Rulle parka, sinä uskollisin ystävä, nyt tulit sinä viime kerran;
+hän kumartui alas ja nojasi hienon poskensa koiran karheaa turkkia
+vasten, ja samassa astui opettaja sisään sanomaan jäähyväisiä. Elli
+katsoi arasti häneen, Rautio oli hyvin kalpea, mutta näytti tyyneeltä
+ja päättäväiseltä. -- Hyvästi neiti Vinter, sanoi hän, ja ääni kaikui
+vähän kovana, -- onnea! monen talven lumi saattaa pudota ennenkuin
+tiemme taas sattuvat yhteen.
+
+Ellillä ei ollut yhtään sanaa vastaukseksi, hän ojensi vain kätensä,
+mutta hänen elävissä silmissään kuvastui kuin anteeksipyyntö.
+
+Raution silmissä muuttui kaikki kirkkaammaksi. Kohdelkoon elämä
+kepeästi teitä, sanoi hän hiljaa, Jumala olkoon kanssanne! Hän kumarsi,
+kutsui Rullen ja meni.
+
+Nyt oli hän poissa, ovi sulkeutui hänen jälkeensä, ja muutamien
+minuuttien kuluttua tunkeutui rattaiden ratina pihan hiekassa Ellin
+kuuluviin, mutta yhä edelleen seisoi hän huulet yhteen puristettuina
+siinä, mihin Rautio oli hänet jättänyt, ja vasta sitten kun kaikki
+kolina ulkona oli tauonnut ja hänen ympärillään oli mitä syvin
+hiljaisuus, peitti hän kasvot käsiinsä ja kuiskasi äänettömästi: Se on
+vain kuvittelua, se ei voi olla todellisuutta, -- että minä...
+
+Selittäköön se, joka voi, tytönsydämen arvoituksen!
+
+
+XIII.
+
+Elokuun aurinko virtaili kirkkaana ylitse seudun, jonka läpi juna juuri
+kulki. Melkein tyhjässä kolmannen luokan vaunussa istui nainen ikkunan
+luona kiintyneenä lukemaan jotain aikakauskirjaa; vaalea sadetakki
+kietoutui notkeana hänen hienon vartalonsa ympärille, vaaleanharmaa
+lakki peitti lyhyeksi leikatun tukan, ja niin hän itse kuin
+matkakapineensakin olivat hienon ja soman näköisiä.
+
+Juna vihelsi, lähestyttiin asemaa ja konduktöörin yksitoikkoinen »K.,
+viisi minuuttia» kuului vaunuissa, kun hän nopeasti kulki läpi
+tavallista kiertoaan. Muuan vanha herra eräässä nurkassa hypähti
+säikähtyneenä pystyyn sanomalehtensä äärestä, kaksi eukkoa kamiinin
+vieressä nuokkui vielä syvempään. Juna pysähtyi, ja nuori mies
+kesäpalttoossa ja ylioppilaslakissa astui sisään, ja heitettyään
+pikaisen katseen vähäväkiseen vaunuun, nosti matkalaukkunsa
+ovenpielessä olevalle hyllylle sekä istui vastapäätä tuota nuorta
+naista.
+
+Nainen oli hetkeksi nostanut katseensa aikakauskirjastaan; sitten
+näytti hän vielä syvemmin vaipuvan siihen, ja samalla kun hän äkkiä
+veti hatunreunan otsalleen niin näytti hän ikäänkuin tahtovan piiloutua
+aikakauskirjan lehtien taa.
+
+Ilma vaunuissa oli tukala, kun ulkona oli lämmin. Ylioppilaalla oli
+halu avata ikkuna, ja kääntyen naiseen hän kohteliaasti kysyi:
+Sallitteko?
+
+Elli Vinter mutisi puoliääneen: kyllä, mutta samassa lensi
+aikakauskirja, johon raitis tuulenhenkäys puhalsi ulkoa, hänen
+kädestään, ja hän huomasi olevansa entisen virkaveljensä Kaarlo Raution
+kanssa.
+
+Silmänräpäyksen tuntui kuin hämmästys olisi saattanut Rautionkin
+tolkultaan, mutta sitten kumarsi hän hänelle ystävällisesti: Tämähän
+oli hauskaa. Kuinka neiti voi?
+
+-- Kiitos, oikein hyvin, entä te itse?
+
+-- Kerrassaan mainiosti! Oletteko vielä Honkalassa?
+
+-- Olen, vielä tämän vuoden, sitten olen ajatellut etsiä paikkaa
+jossain pääkaupungin kansakoulussa.
+
+-- Vai niin, no kuinka elellään nyt siellä hyvässä Honkalassa?
+
+Rautio istui taas vastapäätä neiti Vinteriä ja tyyneellä katseellaan
+tutkisteli noita tuttuja tyttökasvoja, joilta kaksi välillä ollutta
+vuotta ei ollut riistänyt mitään niiden heleästä terveydestä.
+
+-- Oh, minä luulen Honkalan olevan jotensakin entisellään, vastasi
+Elli, joka ehdottomasti punastui hänen tutkivasta katseestaan,
+ainoastaan rovasti kuoli jo viime vuonna ja rovastinna on muuttanut
+Hagaan, pienelle leskentilalleen, kuten hän sitä kutsuu.
+
+-- Silloinkai pääsee Virolin kirkkoherraksi? kysyi Rautio.
+
+-- Ei, omituista kyllä, on seurakunta yksimielisesti kutsunut pastori
+Ståhlen neljänneksi vaalisaarnaajaksi.
+
+-- Vai niin, silloin koittaa varmaankin uusi aika sielläkin?
+
+-- Niin luulen minäkin; pastori Ståhle on nykyään suurella innolla
+ryhtynyt kouluasiaan ja hänellä on innokkaana auttajana lautamies
+Vikström.
+
+-- Sepä on hauskaa, onko tuo kelpo Ståhle ehkä jo naimisissa?
+
+-- Ei, ei edes kihloissakaan, vastasi Elli ja punastui uudelleen;
+Rautio ei voinut tietää, että hän, Elli itse, kauan oli ollut pastorin
+hellimpien tunteiden esineenä, vaikka tämä oli saanut turhaan
+huokailla.
+
+-- Ja vanha Isola, miten hän jaksaa? kysyi Rautio taas.
+
+-- Niin, kyllä hän istuu yhtä mahtavana kuin ennenkin kuntakokouksissa,
+sanoi Elli hymyillen, mutta sukulaisuussuhteet uuden opettajan kanssa
+ovat saaneet hänen melkoisesti tasaantumaan; rähistään tosin vieläkin
+kuten ennenkin muutamista koulukysymyksistä, mutta »elämä on
+taistelua», te muistattekai vanhan mielilauseeni? Kuollut tyyneys
+yksinään jättää kaikki paikoilleen.
+
+Rautio hymyili. Elli oli entisensä, kun hän puhui ja innostui, aivan
+sama kuin ennenkin.
+
+-- Mitä opettajaan, herra Karlssoniin tulee, jatkoi hän, niin hän on
+rauhallisia, jotka mielipiteissään enemmän kuin puheillaan ja teoillaan
+vaikuttavat kansakouluasian hyväksi; muutoin kuleksii hän nyt
+naimisajatuksissa ja viettää häänsä syksyllä rovastinnan tyttären
+kanssa, joka on ollut rovastinnan luona nämät vuodet. Nyt luulen
+kertoneeni jotakuinkin tarkkaan henkilöistä ja asioista
+Honkalassa; korvaukseksi saatte te kertoa minulle jotain vanhasta
+Katrina-ystävästäni.
+
+-- Kiitos kysymästänne, eukko on jotensakin vöyre, vastasi hän, hän
+hoitaa myöskin kotona kanakartanoa, ja on kerrassaan hauska katsella
+häntä valtakunnassaan höyhenisten suosikkiensa ympäröimänä, jotka
+kaikki tuntevat erityisen nimensä.
+
+-- Ja äitinne, onko hän vielä reipas?
+
+-- On, Jumalan kiitos! Vaikka hän on kuudenkymmenen viiden vuoden, niin
+hänellä ei ole mitään vanhuuden vaivoja ja hän on vielä ohjaksissa,
+kuten ennenkin. Minulla on ollut koululupaa nämät kaksi vuotta, olen
+lueskellut, lisäsi hän matalammalla äänellä.
+
+-- Ah, sanoi Elli, minä aijon heti onnitella teitä lyyrystä ja
+valkolakista, onko nyt teidän vakaa päätöksenne jättää meidät?
+
+-- Ei koskaan! huudahti hän lämpimästi, -- kansakoulunopettajan
+kutsumus on minulle liian kallis, ja Jumalan avulla en koskaan petä
+lippuani; mutta minä en luule, että tämä kahden vuoden luku on ollut
+ilman hedelmiä elämäntyölleni; minä olen myöskin matkustellut ja
+tutkinut kouluoloja muissa maissa, ikä on oppia ei elää!
+
+Elli nyökäytti myöntäen.
+
+-- Kotona, jatkoi Rautio, olemme äitini ja minä luovuttaneet maata
+uudelle kansakoululle, sekä rakentamisessa avustaneet sitä; sinne tulen
+syksystä opettajaksi, mutta ensi vuonna saamme kylässämme vihkiä kauan
+puuhatun kansanopiston. Nuoriso on valmistettu siihen ja on ilolla
+astuva sen oppisaleihin, ja me vanhemmat, jotka kärsivällisyydellä ja
+luottamuksella olemme sitä auttaneet, me tervehdimme tätä uuden ajan
+merkkiä sydämellisellä kiitollisuudella. Minun käsitykseni teidän
+mielilauseestanne toteutuu myöskin meillä, lisäsi hän hieman hymyillen,
+jokainen uusi valon pylväs seisookin aina kuin vastauksena pimeyden
+voimaa vastaan, jota vastaan meidän on taisteleminen koko elämämme!
+
+Hän katsoi ikkunasta kauas etäisyyteen, aivan kuin hän katsellaan olisi
+tahtonut syleillä koko kallista synnyinmaataan, jonka tulevaisuuden
+hyväksi hän työskenteli, ja katsellessaan tuli hänen silmiinsä valoisa,
+kaunis ilme, mikä melkein kirkasti nuot miehekkäät kasvot.
+
+Elli kääntyi pois ja katkera hymy pujahti hänen huulilleen. Niin, kyllä
+mies voi täyttää elämänsä toimeliaisuudella, niin että ei ole mitään
+tilaa kaipaukselle eikä ikävälle, ehkä ei myöskään millekään vanhalle
+muistolle, joka kuitenkin kerran on saattanut sydämen sykkimään niin
+rajusti. Toisin on naisten! Hänellä tuntui olevan itku tulossa, ja
+väkisten teki kyyneliä. Ei, ne täytyi saada salatuksi, onhan vasta
+niiden varalle monta hetkeä.
+
+Juna vihelsi taas asemalla, Rautio nousi. -- Pitiköhän heidän jo erota?
+Ei, ei vielä; hän otti vain esille kirjan matkalaukustaan ja istui
+lukemaan -- peläten häiritsevänsä Elliä jatkamalla puhetta, kun tämä
+äkkiä oli herennyt äänettömäksi ja käynyt alakuloiseksi. Elli tarttui
+taas aikakauskirjaansa, ei lukeakseen, vaan jotta sen suojasta sai
+katsella miestä tuossa vastapäätä, »tuota talonpoikaa», josta eroamisen
+tähden hänen sydämensä nyt vapisi. Täytyihän hänen saada selville,
+oliko hän entisensä.
+
+Luonnollisesti oli hän vanhentunut, iho oli saanut vahvemman ruskean
+värivivahduksen, ja parta oli pitempi ja tiheämpi, hänen leveällä
+otsallaan näkyi myöskin jo joku hieno ryppy; ei voinut häntä sanoa
+juuri kauniiksi mieheksi, mutta silmissä oli harvinaisen viisas ja
+ajatteleva ilme ja koko tuossa suuressa olennossa oli kuten ennenkin
+jotain miehekästä ja voimakasta, joka synnytti luottamusta ja
+kunnioitusta, tahtoa ja luonteenlujuutta oli hänessä sormen neniin
+asti. Mutta kuinka tyyneenä hän tuossa istui, eikö hän sitten ensinkään
+aavistanut, että sydän aivan hänen vieressään sykki rakkautta ja
+kaihoa? Miten voi hän kahden vuoden perästä olla noin tyyni
+tavatessaan! Tuli uusi tuulen puuska ulkoa ja ravisti Ellin
+aikakauskirjan lehtiä.
+
+-- Kentiesi tuulee kuitenkin liiaksi? sanoi Rautio nousten sulkemaan
+ikkunaa; Ellin katse sattui Raution kirjaan, jonka tämä oli pannut
+sohvalle, ja kummallinen, selittämätön riemun tunne valtasi Ellin
+sydämen: Rautio oli pitänyt kirjaa ylösalaisin! Siis hän ei kuitenkaan
+ollut mikään kivikuva.
+
+Keveästi ja sanaakaan sanomatta pani Elli pienen hienon kätensä hänen
+kätensä päälle ikkunan pielessä; sillä vähäisellä liikkeellä oli
+kerrassaan kummallinen voima, sillä se pakotti heti Raution polvilleen
+Ellin eteen. Vapisevin huulin kuiskasi hän: Elli, Elli sano minulle,
+että se ei ole unelmaa!
+
+Nukkukaa nyt suloisesti te hyvät eukot siellä; ja yksinäinen,
+vanhanuorimies paina pitkä, punainen nenäsi oikein syvään
+sanomalehteesi, ja sinä, kunnianarvoisa konduktööri, viivy
+kierroksellasi tällä kertaa, -- kaksi sydäntä, jotka ovat löytäneet
+toisensa pysyäkseen ainiaaksi eroittamattomina, eivät tarvitse mitään
+todistajia!
+
+Ja Rautio sai vastauksen kysymykseensä; se ei ollut mikään unelma,
+vaan todellinen onni, että hän muutamia minuttia myöhemmin istui
+matkatoverinsa vieressä ja kertoi hänelle, ettei hän koskaan ollut
+lakannut rakastamasta, että Elli oli ollut ja pysyikin hänen
+naisellisena ihanteenaan.
+
+Kuinka paljon heillä oli sanottavaa toisilleen; Miten onnelliselta
+tuntui tulevaisuus. Pieni uutisasunto kummulla koivikossa, josta Rautio
+kertoi, aivan kuin kutsui Elliä, joka tunsi, että hän, koditon, siellä
+löytää rauhaisan turvallisen sataman ja hän ylisti äärettömästi Herraa,
+että hän nyt oli oppinut rakastamaan ja palvelemaan.
+
+-- Sinä et usko, sanoi Elli katsoen innokkaasti sulhaseensa, miten
+minusta on tullut oikein talouden ihminen, minä osaan sekä leipoa että
+tehdä kaljaa, kehrätä ja kutoa, sinun ei tarvitse hävetä minun tähteni
+äitisi edessä!
+
+-- Niin, työ ei pilaa ketään, minä vaan pelkään, että äitini liian
+mielellään haluaa ottaa kaikki vaivat ja huolet sinun hartioiltasi,
+lapseni, sanoi Rautio hymyillen; hän pitää sinua kerrassaan oikeana
+»Peukaloliisana»; minä näen jo kuinka hän panee suuren vahvan kätensä
+sinun pääsi päälle ja hymyilee onnellisena, kun hän on saanut noin
+lapsekkaan pienen tyttären.
+
+-- Oh, minä olen jotensakin vahva, vastusti Elli ja nosti kuten
+ennenkin rohkeasti päätään.
+
+-- Pieni, mutta reipas, niin, sinä olet oikeassa, mutta katso, nyt
+olemme asemalla, minne minun täytyy pysähtyä. Tuolla seisoo jo vanha
+Taavetti kärryineen; sinä tulet mukaan, ei mitään vastaväitteitä.
+Lukukausihan alkaa vasta viiden päivän perästä, ja ennen sitä täytyy
+sinun saada nähdä se vanha talo, missä minä olen syntynyt ja kasvanut,
+äitini, Katrinan ja -- tulevan kotisi. Jumalan kiitos, eilen, kun kulin
+tätä tietä, niin olin köyhä, tänään minä olen rikas kuin kuningas.
+Tule, tule, rakkaani, ja anna minun näyttää sinulle se maanpalsta,
+missä me Jumalan avulla ja Hänen siunauksellaan aijomme elää ja
+työskennellä lähimmäistemme hyväksi. Tästä päivästä tulet minulle
+kumppaniksi taistelussa valon puolesta ja yhdessä toteutamme sinun
+tunnussanasi »elämä on taistelua», niin kuin minä olen sen käsittänyt.
+Ei taistelua maallisilla aseilla ja voimalla, vaan hengen mahtavalla
+voimalla, mikä Jumalaan turvaten tuottaa rauhan epäsovun, ja
+sopusoinnun hajanaisuuden sijaan, mikäli se voi tapahtua täällä maassa,
+joka on täynnä puutteita, sillä täällä jää kuitenkin jaloinkin
+elämäntyö vain puolinaiseksi, ainoastaan lupaukseksi, mikä toteutuu
+ijankaikkisuudessa, missä elämä vasta saavuttaa täydellisyytensä.
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Iltalampun ääressä II, by Aina
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ILTALAMPUN ÄÄRESSÄ II ***
+
+***** This file should be named 17931-8.txt or 17931-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/1/7/9/3/17931/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+*** END: FULL LICENSE ***
+
diff --git a/17931-8.zip b/17931-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..2142c56
--- /dev/null
+++ b/17931-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..9aed35c
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #17931 (https://www.gutenberg.org/ebooks/17931)