diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 17925-8.txt | 2721 | ||||
| -rw-r--r-- | 17925-8.zip | bin | 0 -> 53468 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 2737 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/17925-8.txt b/17925-8.txt new file mode 100644 index 0000000..bce1605 --- /dev/null +++ b/17925-8.txt @@ -0,0 +1,2721 @@ +The Project Gutenberg EBook of Pilven hattaroita II, by Matti Kurikka + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Pilven hattaroita II + Pieniä kyhäelmiä + +Author: Matti Kurikka + +Release Date: March 5, 2006 [EBook #17925] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PILVEN HATTAROITA II *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +PILVEN HATTAROITA II + +Pieniä kyhäelmiä + + +Kirj. + +MATTI KURIKKA + + +Tekijän kustantamana Wiipurissa 1889. + + + +SISÄLTÖ: + +Hätikkö +Juttu, jota naiset eivät saa lukea +Vironsusi +Hevosen kertomus +VIIMEISEN KERRAN: +Otjon vetäjät +Papirossi +Ensi kerta naamijaisissa + + + + +HÄTIKKÖ. + + +Siihen aikaan kuin Onni vielä savikukkoja isän talon vieressä auringon +lämpimällä paisteli, näki hänen usein töitään katsellessa erään +omituisuuden, joka hänestä ei näy sittemmin koskaan lähteneen. +Kerrankin istui hän toimessaan tavallisella työpaikallaan, kun hän +äkkiä näkyi saaneen uuden tuuman päähänsä. Kiireesti paiskasi hän +kaikki savikukot ja kanat yhteen möykkyyn ja läksi nähtävästi jotakin +»suurta» päässänsä saunaa kohden tepastelemaan. Täällä oli hänen +savivarastonsa. Yksi nytkäys vaan ja käsissä oli aimo pala savea, vielä +pari semmoisia, niin jo riittikin. Hän otti saven syliinsä ja tuli +takasin työpaikalleen. Nyt alkoi tärkeä toimi. Ensin paloiteltiin savi +useampiin osiin. Suurin möhkäle pääsi ensin pehmeässä hiekassa +viereksimään. Kun se taiteilijan mielestä oli kylliksi tasoittunut, +liitettiin se pystyyn pienen puupalikan päähän, joka vuorostaan oli +maahan pystytetty. Nyt alkoi pienempi savipala hiekkalaudalla pyöriäiä. +Jo oli se päästä sijalleen tuon pystyssä olevan alle puupalikan +viereen, kun pojalle mitä lie uutta mieleen juolahtanut. Hän jätti heti +työnsä keskeiseksi, rientäen sisään. Mylleröittyään hetken omassa +tavara-arkussaan, tuli sieltä paperien, puupalasien ja kaikenlaisen +muun romun alta näkyviin kolmijalkainen hevonen, mutta sitä ei hän +ollut etsinyt, se pääsi siis lattialle odottamaan; nyt tuli esiin +kuvanpuolikas, josta pää oli pois reväisty, mutta ei sekään kelvannut; +mutta jopa löytyi etsittäväkin. Luonnonkirja. Hän avasi sen auki, mutta +eteen sattui ihan tahraantumaton sivu, se ei siis kuulunut hänen +tuttaviinsa, muuten mitä »latinaa» lie ollutkin. Kun huoneessa olikin +niin pimeä, ei hän ruvennutkaan tässä teosta tutkimaan, vaan päätti +viedä kirjan mukanaan ulos. Hän nousi jo seisoalleen, mutta hoksasi +silloin että lattiallahan se hevonen seisoi. Sen piti ensin arkkuun +päästä. Hän kyyristyi takaisin, otti hevosen käteensä, mutta ei +pannutkaan sitä arkkuun, vaan alkoi säälillä katsella sen taittunutta +jalkaa. Ja heräsipä sama ajatus taasen. Ehkäpä tuo oli vielä +parannettavissa? Pian oli hän työpaikallaan. »Puikko keskelle, savea +sen ympärille, vähän maalia sen päälle ja jalkahan oli siten tehty»; +näin tuumaili poika. Siis toimeen. Puikko oli helposti löydetty, savea +oli käsillä tarpeeksi, siis jalka oli valmis. Mutta maalia? No sitähän +löytyi arkussa viime joulusta asti. Taasen oli poika arkkunsa ääressä. +Siinä hetken hutiloituaan, löysi hän mamman antaman maali-arkun, aikoi +jo lähteä, mutta nytpä huomasi hän päättömän kuvan. »Sopiva tilaisuus +täydentää nyt tuo!» tuli poika silmänräpäyksessä ajatelleeksi, ja kauan +ei kestänyt, ennenkuin hän istui pöydän ääressä sovittelemassa +kuvanpuolikasta valkealle paperille, niin että pään kohdalle jäi puhdas +paikka. Siihen tahtoi hän itse pään piirustaa. Mutta siihen olisi taas +ollut liimaa tarvis -- ja sitäpä ei pojalla ollutkaan. Täytyi siis +lähteä mammalta pyytämään. Kyökkiin siis! Mutta mammapa ei kuullut edes +hänen kysymystäänkään, vaan käski häntä yrttitarhasta porkkanoita +ottamaan. Mikäs muu auttoi kuin jättää kesken tärkeä toimi ja totella +käskyä. Pyöräys vaan ja hän oli ikkunasta yrttitarhaan hypännyt. Pian +oltiin päivällisellä. Kun Onni oli päivällisen syönyt ja sitten +puutarhaan lähtenyt, huomasi hän pikkusisarensa olevan hommassa hänen +työpaikallaan. + +»Mitä sinä minun saveani...!» huusi hän. + +»Laitan kukkoja kuten sinäkin,» vastasi pikku tyttö. + +»Mene matkoihisi siitä!» virkkoi ankarasti Onni. »Hyvähän sinun olisi +toisen savesta...!» Ja hän ryhtyi jatkamaan innokkaasti työtänsä. +Kuvasta saattoi jo pian huomata, että ihminen siinä oli tekeillä. + +Sattui siitä isä menemään sivutse, liekö ollut menossa pellolle, vai +minne. + +»Mitä sinä siinä teet?» kysyi hän. + +»Minä teen itselleni pienen veikon!» vastasi vakavana poika. + +»No, kuinka voit sinä sen tehdä?» kysyi hymyillen isä. + +»Minä luvin Luonnonkirjasta, jotta Dionkin rupesi savesta ihmistä +luomaan, niin minä myöskin» -- vastasi poika. + +»Mutta kuinka kävi hänen sitten?» kysyi isä. + +»Sai sen puhumaankin!» + +»Mutta kuinka sen lopulta kävi?» + +»Kunhan minäkin pääsen niin kauas, niin luen sitten loppuun,» lausui +vakavana poika, liittäen nenän »pienen veikkonsa» litteään naamaan. + +»Etkö ole lukenut loppuunkaan vielä sitä kertomusta?» + +»Enhän minä --!» + +»Mitä hutiloimista tämä on,» lausui isä ankarasti. -- »Mene heti +lukemaan loppuun tuo kertomus. Paina mieleesi se mitä sinulle nyt +sanon! Jos alotat jonkun työn, niin älä anna minkään muun työn sitä +keskeyttää, vaan jatka sitä kylmäverisesti kunnes pääset loppuun. Sinä +tulet tätä neuvoani elämässäsi usein tarvitsemaan. Muista se siis!» + +Jo samana päivänä oli Onni lukenut kertomuksen Dionista loppuun. Hänen +savitönkkönsä ei seisonut puupalikan päässä sen kauemmin. + +Vaikka ei Onni sen koommin yrittänytkään itselleen pientä veikkoa +luomaan, ei hän voinut olla alinomaa jättämättä yhtä työtä toisen +tähden keskoiseksi. + + * * * * * + +Tosin ei Onni Toivola Helsingin Alkeisopistoon pyrkiessään osannutkaan +useaan tärkeään kysymykseen vastata, mutta erään opettajan tarkka silmä +huomasi kuitenkin, ettei siihen syynä ollut tietämättömyys vaan +tarkkaamattomuus. Hän pääsi kouluun ensi luokalle. Mutta yhäti sai hän +varoituksia huolimattomuudestaan. Kun hän itkusuin meni holhoojalleen +päiväkirjaansa näyttämään ja tämä ankarasti lausui tuttavat, mutta +sydäntä viilasevat sanansa: »Joko taas!», yritti hän kyllä tuumailemaan +tilaansa, jopa päätti parantaakin itsensä, mutta kun hän taasen istui +luokalla välitunnin jälkeen, läksivät ajatukset, vanhaa tapaansa +seuraten, omia teitään liitelemään. Jos hän sattui huomaamaan jonkun +kyntensä liian pitkäksi, muisti hän äitinsä lahjoittaman puukon +riippuvan vyötäsillään. Tosin ei ollut luvallista tunnilla ryhtyä +kynsiä leikkaamaan, mutta kun se puukko nyt siellä juuri oli sitä +varten, niin täytyihän sitä edes hiukkasen tasoittaa kynttä. Puukko +tuli siis salaa esille... Äidin lahjoittama! Kuinka hellästi syleili +äiti häntä hyvästijättäessään ja antaessaan tämän puukon hänelle +matkakumppaniksi... Ajatteli edes vaan Yliojän Kalle parkaa, jota hänen +äitinsä aina pieksi ja ihan syyttömästi. Hän tunsi niin hyvin +toverinsa... Mitenkä silloinkin kävi, kun Kalle pyysi häntä mansikkaan +ja nimenomaan mainitsi, että hän tahtoi pikku sisarelleenkin niitä +tuoda, mutta kotiin tultuaan sai selkäänsä siitä, että oli sisarensa +kotiin itkemään -- -- + +»Rautalammen reitti!» kuuli hän vieruskumppaninsa vastaavan. + +»Mitkä ne siis olivat!» kysyi opettaja... »Toivola!» + +Onni hyppäsi hajamielisenä seisoalleen. Onneksi oli hän kuullut +kysymyksen. »Pielavesi, Nilakka Iisvesi ja Konnevesi!» vastasi hän +rohkeasti, mutta luokka rupesi nauramaan ja opettaja ärjäsi: »Istu» + +Se, jolta sitten kysyttiin, vastasi: »Ne ovat Viitasaaren reitti, +Saarijärven reitti, ja Rautalammen reitti.» + +Toivala sai taasen muistutuksen tarkkaamattomuudesta. + +Yhä tyytymättömämmiksi rupesivat opettajat käymään Toivolata kohtaan. +Muutamat väittivät, että Toivola oli laiska, mutta se oli erehdys. +Häneltä ei vaan riittänyt voimaa tekemään mitä hyvänsä, niinkuin +muutamat kyllä voivat. Vanha hevoskonkari vetää nyhjystää kuormaansa, +vaikka kuinka huonosti valjaissa olisi, vaikka länget kaulaa +kalvavatkin, mutta vallaton, vapauteen tottunut ori siitä raivostuu, ja +jos se ei auta, masentuu kokonaan. + +Kerran syntyi taasen opettajain huoneessa keskustelu Toivolasta. + +»Eihän siitä ole minnekään!» väitti luvunlaskun opettaja. »Vaikka +kysyisi: Mitä on kaksi kertaa kaksi? niin ei häneltä heti saa oikeata +vastausta... Töllöttää vaan aivan viattoman näköisenä eteensä, vieläpä +tirkistää hymyillen suoraan vasten silmiäni.» + +»Minä olen toista mieltä, veli,» huomautti luokan esimies. Vaikka +tuollainen luonteen vilkkaus onkin haitaksi koulunkäynnissä, on se +minusta paljon lupaavampi kuin tuollaisen jörön, joka ahnaasti nielee +opettajan sanat mahaansa, voimatta niitä kumminkaan vereksi sulattaa.» + +»Mutta mitä hyötyä on nyt tuollaisesta vilkkaudesta, kun ei sellainen +todellisuudessa voi mitään perinpohjaisesti oppia, vaan tavottelee +palan kutakin, voimatta kumminkaan opintarvetta tyydyttää.» + +»Älähän huoli! Kun pojassa saadaan vaan opintarve selviämään, kun hänet +saadaan tajuamaan, että ainoastaan seuraamalla tarkoin opetusta, hän +voi pysyä kumppanien rinnalla ja samalla autetaan häntä taistelussa +hajamielisyntiänsä vastaan, niin kyllä hänestä saamme oppilaan, joka +helpommin seuraa opintoja läpi koulun, kuin nuo ukkomaiset jöllit, +jotka yläluokille asti pinnistettyään voimiaan, väsyvät ennen aikaansa +tahi takertuvat aineisin, joista ei pääse 'pänttäämällä', vaan järjen +terävyydellä. + +»Tuo on kyllä totta mitä sanot,» alkoi rehtori, kuultuaan edellisen +keskustelun, »mutta nyt on meillä se surkea kokemus, että tuollaiset +vilkkaat, lahjakkaat pojat rupeavat kaikellaista muuta hommaamaan, +laiminlyömään läksyjänsä jäävät luokalle, oppivat toista vuotta +luokalla ollessaan suorastaan laiskottelemaan ja menevät turmiolle.» + +»Se vaara on tosin suuri, mutta minusta ensiluokilla ovat opettajat +edesvastauksessa siitä, jos lahjakkaat pojat rupeavat laiskottelemaan. +Opettajain tulee pitää heitä niin tiukalla, etteivät he voi saada +hetkeksikään tilaisuutta siihen. Heidän tulee pitää vaaria heidän +elämästään ulkopuolella koulutuntiakin. Vasta kun he ovat keskiluokille +päässeet, on hiukan tuota menettelytapaa muutettava. Silloin pitää +heissä herättää kunniantunto niin valtavaksi, että he häpeävät +kumppaneitaan luokalle jäädessään ja samalla on koetettava ylläpitää +luokalla sellaista yhteishenkeä, ettei kukaan millään ehdolla raskisi +erota entisistä koulutoveristaan. Yläluokilla on kokonaan oppilaan oma +syy, jos hän takapajulle jääpi; jollei häntä silloin edistymisen halu, +kunnian ja velvollisuuden tunne aja ahkeroitsemaan, on se hänen oma +syynsä. Ainoastaan hänen siveellisestä elämästään on opettajan huoli +pidettävä.» + +»Tuo kuuluu hyvin kauniilta,» huomautti hymyillen keskustelun alottaja, +»mutta jotta tästä keskustelusta olisi jotain hyötyä, pyytäisin minä +sinua sanomaan, miten sinun mielestäsi tuollainen hulivili saataisiin +opetusta seuraamaan.» + +»Milläkö? Siihen löytyy keino. Koetappas jonakin tuntina pitää häntä +koko ajan kynsissäsi, älä anna hänelle hetkeksikään aikaa vaipua omiin +mietteisiinsä, niin saat heti nähdä, että hän osaa mainiosti.» + +»Sillä tavoinhan muut oppilaat joutuisivat aivan syrjään.» + +»Tee tuo vaan koetteeksi. Jos käy kuten sanon, niin ota vast'edes selvä +siitä, kutka oppilaat ovat hänen kaltaisiansa ja siitä lähtien pidä +niitä alituisesti kysymyksilläsi aineessa kiini. Ei tarkkaavaiset +oppilaat siitä takapajulle jää, vaikk'ei heiltä niin usein kysykkään. +Senverran vaan, että he eivät rupee luulemaan aivan syrjään joutuvansa.» + +Kello soi ja opettajat erkanivat kukin luokalleen. + +Ensi luokalla oli juuri luvunlaskutunti. Toivola, joka jo oli tottunut +näillä tunneilla melkein ihan rauhassa istumaan, joutui nyt kireälle. +Tuskin ennätti hän istahtaa, kun opettaja jo uuden kysymyksen hänelle +viskasi. Sen kyllä huomasi, että häneltä oli minkä mitäkin jäänyt +laiminlyödyksi, mutta hän vastasi kysymyksiin aina päänsä mukaan ja +tavallisesti sattui vastaus jotensakin kohdalleen. + +Tästä lähtien alkoi Toivolalle kovat päivät; mutta ei hän siitä ollut +millänsäkään, hänestä tulivat vaan oppitunnit hupaisiksi sen sijaan, +että häntä ennen usein oli nukuttanut. + +Lukukausi kului, vuosia vieri ja vaikka Toivola silloin tällöin +kuulikin sanat: »Joko taas,» oli hän viidentenä vuonna viidennellä +luokalla. + +Hän ei ollut hyvän hyvä oppilas, eikä huonokaan. Siinä keskellä hän +aina pysyi, mutta oli ylimalkaan aina joka vuosi korkeammalle kohonnut. +Nyt oli hän kymmenes oppilas. Melkein kaikissa aineissa oli hänellä +samallaiset numerot. Kahdeksaisia ja seitsemäisiä siellä vaihetteli. +Olipa päässyt joukkoon pari yhdeksäistäkin. Mutta yksi kuutonen oli +häntä yhä seurannut aina toiselta luokalta asti. Ruotsinkielestä oli +hänelle aina ollut haittaa. Liekö siihen sitten ollut syynä se, että +useimmat luokalla olivat osanneet sitä lapsuudesta asti ja hän siten ei +voinut heidän kanssaan kilpailla. Tuosta kiusasta päästäkseen päätti +hän ruveta ruotsalaisia kirjoja lukemaan; eikä kuhnaillutkaan +päätöksensä toimeen panemisessa. Mutta samalla kuin hän alkoi yhä +enemmän mieltyä romaaneihinsa, joita hän itselleen hankki +lainakirjastosta, huutokaupasta ja minkä mistäkin, rupesivat opettajat +huomaamaan Toivolassa yhä enemmän hajamielisyyttä. + +Vuositutkinnossa sai hän todistuksen, jossa ruotsinkieli oli arvosteltu +kahdeksalla, mutta kreikassa ja saksassa olivat ehdot. + +Nyt alkoi tukala kesä. Saksasta ei ollut niin suuresti väliä, sillä +olihan yleinen mielipide koulussa se, että saksankielen huonoon taitoon +koulussa oli yksinomaisesti sen kielen opettajan kykenemättömyys syynä, +mutta kreikka, se se oli sitä vaarallisempi. + +Kotiin tultuaan päätti hän ensin pari viikkoa koota voimia +kesätyöhönsä, mutta kun hän nuo kaksi viikkoa oli ihanan luonnon +helmassa viettänyt, tuntuivat kirjat niin kauhistuttavilta, ettei hän +uskaltanut vielä ottaa näkyviinkään. Koulutyön kuivuus oli vielä niin +kirkkaana mielessä, että oli ensin se haihdutettava pois kalastuksella +ja purjehduksella; sitten vasta kun lukutyö alkaisi taasen tuntua +uudelta, sitten hän kyllä voisi ryhtyä pontevasti kiini. + +Mutta aika kului yhäti, kuukausikin jo vierähti, ja vieläkin olivat +kirjat koskematta kapsäkissä. + +»Ei tämä käy laatuun!» huokasi hän eräänä aamuna vuoteellaan aamukahvia +juodessaan. -- »Tänä päivänä ryhdyn jo työhön.» + +Hän nousi ylös, puki päälleen ja meni kapsäkkinsä luo... Katseltuaan +hetkisen siinä löytyviä tavaroita, tuli hänen käteensä kirje. + +»No voi minun kanamuistiani!» huudahti hän, rientäen isänsä luo... +Tuon kirjeen oli hän saanut vietäväksi isälleen... Isä näytti +tyytymättömältä kirjettä avatessaan, mutta luettuaan sen, lausui hän +tyynesti: + +»Minä en sinua poikaseni voi pakoittaa. Jos itse tahdot ja voit niin +lue, jollet niin edessäsipähän näet.» + +Samassa sen jälkeen, istui Onni vihdoin kreikan kieliopin ääressä. +Mutta tunnin kuluttua tultiin häntä päivälliselle kutsumaan, eikä +hän raskinut kiivetä enään sinä päivänä tuonne yksinäiseen +vinttikamariin... Kului taasen viikkoja, jopa kuukausikin; yhäti +yritteli Onni lukemaan, yhäti kaiveli sydäntä pelko siitä, että jos +tästä jääkin vielä luokalle, mutta yhäti esteet kaikellaiset, +erittäinkin heinäajan hommat, häntä estivät täydellä todella työhön +ryhtymästä. Jo rupesi elokuu lähestymään, eikä vielä oltu kelpo alkuun +päästy. Sattuipa silloin Onnin paras luokkatoveri heille vieraisin +tulemaan. Istuttiin siinä iltaa, jutellen minkä mitäkin. Muisteltiin +niitä kepposia mitä koulussa oli tehty, ja naurettiin niille +sukkeluuksille, joilla oli opettajia nenästä vedetty. + +»No olet kai valmis suorittamaan ehtosi!» kysyi Onnilta toinen. + +»Niin minäkö?» vastasi punastuen Onni, »tuskin olen alottanutkaan niitä +lukea.» + +»Mitä sanot? Jäisitkö luokalle?» + +»Entäs sitten!» virkkoi Onni vaikka hän sydämmessään olikin toista +mieltä. + +»No mutta hyvä Onni! Kuinka voit sinä niin puhua. Ajattelehan, miltä se +tulee tuntumaan, kun saisit meistä vanhoista tovereistasi ainiaaksi +luopua. Olethan aina sanonut, ett'et voisi koulua käydä, joll'ei +luokassa vallitseisi niin toverillinen henki, kuin meillä, joll'ei +rehellinen kilpailu lapsuuden ystäväin kanssa työhön yllyttäisi. +Joutuisit sinne uusien kumppanien pariin, jotka sinua pilkallisesti +katsovat, ajatellen: 'Tuo vieras aines tänne meitä häiritsemään jäi.' +Opettajan kasvoista saisit aina lukea sanan: 'Laiskuri'.» + +Nuo todellisen ystävän sanat vaikuttivat. Onni lupasi panna kaikki +voimansa luokalta päästäkseen. Ja hän täyttikin lupauksensa. + +Kun Toivola Elokuun viimeisenä päivänä tuli Saksan opettajan luota +huokasi hän syvään: »Nyt se on tehty!» Hän pääsi kuudennelle luokalle. +Se vaara, jonka suuruuden hän hyvissä ajoin tuli huomanneeksi, herätti +hänessä uuden lukuhalun. Totutettuaan itsensä kirjojen tähden kesän +nautinnoista luopumaan, ei tuntunut vaikealta jatkaa lukemista +asuessaan yksinäisessä kamarissa, jossa hänellä ainoastaan kirjat +olivat toverina. Hän jatkoi menestyksellä työtään ja pääsi onnellisesti +koulun lävitse kertaakaan enään karille joutumatta. + +Ylioppilaaksi päästessään oli hänellä selvillä, ett'ei yliopistoonkaan +tulla laiskottelemaan, mutta niinkuin merimies myrskystä satamaan +päästyään mielellään levolle käy, tahi lähtee huvittelemaan itseään, +niinpä Toivolakin. + +Papiksi hän ei halunnut tulla, lääkärin rataa piti hän liian +vaivaloisena, juristin tointa taasen liian kuivana; hänellä oli siis +selvillä se, että hän oli luotu filoloogiksi. + +Helsinkiin tultuaan ryhtyi hän kuten muutkin niihin hommiin, mitkä +ylioppilaalla ovat ensimmäisiä. + +Mutta kun hän rupesi tarkastamaan sitä ainesarjaa, josta filoloogin on +itselleen muutamia valittava, avautui hänen eteensä niin kirjava ja +laaja kuva, että hän kerrassaan joutui ymmälle. + +»Se oli aivankuin mikä panoraama jota hämmästyneenä tarkastelin,» +kertoo hän. + +Pää käsien nojassa istui filosofiia tuuhean männyn alla syviin +mietteisin vaipuneena. Hänen harmaat hiuksensa todistivat ikää ja +elämänkokemusta, hänen korkea otsansa syvää älyä ja terävää ymmärrystä; +mutta hän näytti niin totisen ikävän näköiseltä, ett'en minä rohjennut +ruveta tuttavuutta hänen kanssaan tekemään, vaikka olinkin utelias +vanhuksen mietteisin tutustumaan. Vehreällä nurmikentällä astuvat +astronoomi ja botaniikki rinnatusten, toinen hajasäärinen taivasta +tähystellen, toinen heiniä nuuskien. Mutta olinhan mielestäni kylliksi +tehnyt kotona tuttavuutta talviöitten taivaan, sekä niityn +ystävällisten kukkien kanssa. Jätin siis sekä astronomiaan, että +botaniikin rauhaan. + +Komeassa huoneessa avoimen ikkunan kohdalla istui pöydän ääressä vaalea +mies suuret silmälasit nenällä. Hirmuinen joukko homehtuneita pölyisiä +kirjalunttia oli hänellä ympärillään. Mokomia hän viitsii nuuskia! Olin +kerran yrittänyt tarkastamaan noita kirjoja, jotka suurimman osan +täyttivät entisen kortteerini ullakosta, mutta tuskin puoliakaan +nimilehtiä jaksoin katsoa. + +»En rupea enään niitten pölyä nielemään, Jää sinä historia rauhaan, +minä lähden hupaisempaa seuraa etsimään.» + +Kas, mikä uljas holvikäytävä tuolla keijottaa. Sielläpä jotain uutta +saanee nähdä ja kokea. -- Oho, tämäpä näyttää joltakin! Tauluja +kaikenlaisia... Raphael! No hiis, onko tämä nyt siis Raphaelin +maalaama? Hm! Mitäpä hänessä sitten niin erinomaista lienee. Ja nuo +alastomat naisen kuvat sitten! Mutta ne näyttävät niin kylmiltä, +totisilta. + +»Mutta mitä komeita kirjoja tuolla vanhanaikuisella hyllyllä? +Kurkistinpa 'Esthetische studien.' Hm! 'Lärobok i Esthetik'... Joko +taasen olin lärobokkien pariin joutunut? Lähden pois tuonne ihmisten +joukkoon, tuumailin ja läksin. Mitä melua siellä kuuluu? -- Kas vanha, +näivettyneen näköinen mies juttelee jotakin kuuntelevalle +kansajoukolle. Minä lähestyin. Mitä? Hän puhui kreikkaa. Ihmiset +töllöttävät häneen suu auki kuin mihinkin kummaan. -- Ja nyt luisuu +latinaa hänen huuliltaan. Hän kertoi roomalaisten kirjallisuudesta, +selitti kuinka tärkeätä se on nuorison kasvatukselle. Hulluna piti +häntä kansajoukko. Mutta lähestyipä häntä nuorempi, oppineen näköinen +mies. 'Vaikene,' sanoi tämä. 'Tempus linquae latinae jam proeteriit.' +Samaa arvelin minäkin ja läksin astumaan. Tulin rantaan. Siellä joukko +iloisia, reippaita merimiehiä istui rantakivillä, tupakkaa poltellen. +Heidän luokseen kiiruhdin, mutta voi, he puhuivat Englannin kieltä, oli +joukossa tosin muutamia saksalaisiakin, mutta empä minä Herman +Paulinkaan avulla kauas olisi päässyt, jos sen säännöt olisivatkin +muistossani olleet. Jo heräsi minussa halu ruveta kieliä oppimaan, jo +yritin pakinoihin ruveta ryssäläisen vaatekauppiaan kanssa, mutta pian +huomasin, ett'ei kieliopit puhumaan opeta.» + +Tämmöinen oli se kuva, jonka Toivola näki filoloogin panoraamasta ja +tyytymättömänä, epäröivänä, päätään pudistaen aikoi hän jo heittää +hiiteen tuon valitsemisen, kun hän äkkiä näki tuon panoraaman +ulkopuolella nuoren, sievän neitosen. Tuo katseli häneen aivankuin hän +olisi ajatellut: »Poika parka, kuinka suuresti sinä saat taistella +huimaa luonnettasi vastaan!» + +Tänä lukukautena ei Onni enään kurkistanut panoraamaan. + +Samaan aikaan kuin hänen ahkerimmat toverinsa kävivät luennoilla, +mittaili hän Helsingin katuja; samaan aikaan kuin ne kotonaan istuivat +uusien kirjojensa ääressä, vietti hän iloista elämää hauskempien +tovereittensa kanssa, kävi iltahuveissa ja teatterissa, vakuuttaen aina +että nyt oli hän saanut selville, mihin hän oli luotu: rakastamaan. + +Näin kului lukukausi ja vierähtipä vuosikin. Toivola oli jo salaa +kihloissa. Ei puuttunut enään muuta julkisesta kihlauksesta, kuin että +ilmoitettaisiin salaisuus Saimin isälle. + +Eräänä iltana katsoi Onni hetken sopivaksi ja otettuaan aimo +»konjakkarin,» ilmoittikin hän miehen tavoin ilmoitettavansa. + +»Mutta milloin suoritat sinä tutkintosi?» kysyi tuleva appivaari. + +Onni punastui korviinsa asti. »Niin, ettäkö milloin minä suoritan -- -- +No eiköhän tuota -- -- Kyllä minä nyt kahden vuoden päästä olen +valmis,» vastasi hän. + +»No, siinä tapauksessa saatte kahden vuoden päästä julkaista +kihlauksennekin. En minä voi kärsiä tuota tapaa, että vuosikausia +nuoleskellaan kaikkien näkyvissä toisiaan, voimatta naimisiin mennä.» + +Ei siis muu auttanut kuin taasen ruveta tarkastelemaan tuota vanhaa +panoraamaa. Jo puhutteli Toivola ukko filosoofia, jo kävi hän historian +pölyä nielemään, jopa tiesi hän, mitä kirjoja oli tuolla holvikäytävän +kaapissa, mutta ennenkuin hän huomasikaan, oli taasen vuosi kulunut... +Polonen poika! Hän tiesi aivan hyvin, kuinka Saimi siellä kotonaan +iloitsi siitä, että yksi vuosi vaan oli jälellä enään. Ja hän oli varma +siitä, että jos rupeaa tekemään samallaista tuttavuutta kuvan muitten +osain kanssa, on hän jälellä olevan vuoden kuluessa tuskin ennättänyt +siinä työssäkään loppuun. + +Mitä oli hänen tehtävä? Jo oli hän epätoivoon joutua. »Jospa isäni edes +eläisi!» ajatteli hän. »Hän käsitti minua ja osasi minua ohjata +paremmin kuin kukaan muu.» + +Nyt tuli äkkiä pelastus. Onnille johtui mieleen se neuvo, jonka hänen +isänsä ennen muinoin hänen mieleensä painoi, hänen yrittäessään Dionin +esimerkkiä seuraten ruveta itselleen pientä veikkoa luomaan. + +»Hiiteen nyt panoraama!» ajatteli nuorukainen. »Lähden heti kysymään +maisteri Valkoselta, mitä kirjaa hän ensin rupesi lukemaan +filosofiiassa, mitä sitten -- ja minä seuraan hänen esimerkkiään. Kun +olen laudaatturin siinä lukenut, otan selvän siitä, millä kirjalla fil. +kand. Kelo alkoi laudatuurinsa esthetiikassa ja seuraan siinä tarkasti +hänen ohjettaan. Ja saapas nähdä, enkö ole vuoden päästä valmis.» + +Pää oli Toivolalla kuin partaveitsi, kun hän sen kerran hioi vaan. + +Seuraavana vuonna syksyllä oli ylioppilas-talon eteisen ikkunalla suuri +joukko avonaisia kirjekuoria, joitten sisällä oli visiittikortteja +kirjoituksella: Saimi Salminen, Onni Toivola, kihloissa. + +Tosin ei Toivola silloin vielä maisteri ollut, mutta kauan ei Saimin +enään odottaakaan tarvinnut. Toivola voitti luontonsa. -- + +Eräässä maamme oppikoulussa on opettaja, jonka käsissä sanotaan +oppilaitten erinomaisen hyvin edistyvän. Ja omituista on, että vaikka +hän ei milloinkaan rankase, ovat pojat erittäin tarkkaavaisia ja +siivoja hänen tunnillaan. + + + + +JUTTU, JOTA NAISET EIVÄT SAA LUKEA. + + +Konsuli A. oli naimisissa nuoren, suloisen ranskalaisen kanssa. Hän oli +tutustunut neiti C:n kanssa Pietarissa, voittanut kaunottaren sydämmen +ja tuonut hänet voitokkaana sankarina kotikaupunkiinsa. Onnellisina +elelivät he jo toista vuotta yhdessä, tosin pariisittaren oikut välistä +nostivat pilvenhattaroita avioelämän kirkkaalle taivaalle, mutta +konsuli oli löytänyt erinomaisen keinon, millä hän ne aina poisti +ennenkuin uhkaaviksikaan ehtivät kasvaa. Hän tunnusti silloin aina +olevansa väärässä, pyysi anteeksi vaimoltaan, ja tämä, tuntien itsensä +olevan väärässä, tuli ensin noloksi, rupesi sitten nauramaan, -- ja +aurinko paistoi taasen entistä kirkkaammin... Mutta sattuipa tapaus, +joka häiritsi konsulin perheonnen. He olivat aina toivoneet +tilaisuutta, päästä joksikin aikaa Pariisin ihmis-pyörteessä +oleskelemaan, mutta konsulin monimutkaiset ja usein kireätkin asiat +estivät yhäti heitä matkalle lähtemästä. Mutta nyt tuli äkkiä tärkeä +asia, joka vaati konsulia pikemmiten Bordeauxiin lähtemään; tilaisuus +olisi nyt ollut Pariisissakin käväsemään, mutta suureksi +onnettomuudeksi oli nuoren rouvan tila sellainen, ettei hän mitenkään +voinut mukaan lähteä. Ei auttanut muu, kuin että konsuli yksin lähti +matkalle. Kun hänellä ei aikaa ollut tuhlata, päättikin hän lähteä heti +paikalla ja kiireellisten valmistusten jälkeen oli konsuli jo +rautatieasemalla nuoren vaimonsa saattamana. Vielä muutamia herttaisia +hyvästijättösanoja, kello löi kolmannen kerran, konduktööri vihelsi, -- +mutta mitä nyt! Rouva hyppäsi äkkiä lähemmäs sitä avonaista ikkunaa, +jossa konsuli istui ja vapisevalla äänellä huudahti: »Älä Herran tähden +kysy keneltäkään Pariisissa, mikä on Ravallaque de Paris.» Veturi +vihelsi ja juna läksi. + +»Älä Herran tähden kysy Pariisissa, mikä on Ravellaque de Paris,» +tuumaili konsuli. »Mitä hän sillä tarkoitti? Miksei hän siitä minulle +mitään virkkanut?» + +Kauan arveli konsuli tuon salaperäisen neuvon tarkoitusta... Jo rupesi +häntä koko asia suututtamaan, ja tavattuaan vaunussa erään tuttavan, +unohti hän koko asian sillä kertaa. + + * * * * * + +Konsuli A. on Pariisissa. Hän päätti viipyä viikon päivät »maailman +pääkaupungissa» ja koetti käyttää aikaansa niin hyvin kuin mahdollista. +Milloin käyskenteli hän boulevardeilla, milloin teki visiittejä, +milloin istui teatterissa tahi oli kaupungin merkillisyyksiä +katsomassa. Eräänä iltana oli hän vaimonsa lapsuudenystävän madame +de P:n luona pidoissa. Madame de P. oli sivistynyt, erittäin +vilkasluontoinen ja hauska nainen. Hänestä tarttui koko iloinen tuuli +koko seuraan ja reipas tanssi, vilkas keskustelu oli jo paraimmillaan. +Konsuli tanssi Madame de P:n nuoren, kauniin tyttären kanssa +franseesia. Puhuttiin siinä teatterista, puhuttiin konsulin kaukaisesta +kodista ja muusta sellaisesta, mikä kielelle sattui. Äkkiä johtui +konsulille mieleen Ravellaque de Paris, jonka hän jo oli aivan +unohtanut ja hän kysästä tokasee: »voitteko, hyvä neiti, sanoa, mikä on +Ravallaque de Paris. -- Tuli ja leimaus! Neiti de P., joka äsken vielä +niin veitikkamaisesti oli konsulille hymyillyt, niin lämpimiä +pariisilaissilmäyksiä antanut, hän mulautti nyt loukkaantuneena +tuimasti silmiään, katsahti halveksivasti kavaljeeriinsa ja läksi +kiirein askelin kesken franseesia toiseen huoneesen. Yleinen häiriö ja +hämmästys oli tuosta seurauksena. Konsuli joutui tapauksesta niin +hämilleen, ettei hän sanaa suustansa saanut. Ja hän huomasi, kuinka +joka puolella salaperäisesti kuiskailtiin, hänelle äkäisiä silmäyksiä +heitettiin. Hetkisen päästä astui madame de P. itse häntä kohden, +jäykkänä ja juhlallisena kuni ruhtinatar. + +»Pyydän anteeksi, arvoisa herra, mutta tämän jälkeen on meidän +välillämme seurustelu mahdotonta.» Hän kumarsi jäykästi ja läksi. +Konsuli löysi ainoan pelastuksensa siinä, että kiireimmiten läksi +päällysnuttuansa etsimään, viskasi sen harteilleen, tempasi hattunsa ja +keppinsä, ja oli nopeammin kuin tavallista kadulla. + +»Mitä hittoa tämä nyt on!» sai hän vihdoin äännähtäneeksi. »Mitä se nyt +on sitten tuo pirullinen Ravallaque de Paris?... Mutia olkoon mitä +hyvänsä, kyllä minä sentään olin aika aasi tehdessäni sellaisen +kysymyksen nuorelle naiselle. Ties hiis, mitä hävytöntä lienekin!» Hän +läksi hitaasti astelemaan asuntoansa kohti, sytytti sikarin ja +tuumaili. -- Mutta minkä enemmän hän asiata aprikoi, sen +rauhattomammaksi hän tuli. + +Sattuipa hänelle vastaan tulemaan harmaatukkainen, ketteräjalkainen +herra, joka pyysi hänen sikaristaan tulta omaansa. + +»Jos kysyisi tuolta,» ajatteli konsuli. »Hän ei siitä loukkaannu, +vaikka se hävytöntäkin olisi.» + +Ojentaessaan sikarinsa vanhalle herralle virkkoi hän siis: »Sallitteko, +että teen Teille pienen kysymyksen?» + +»Olkaa niin hyvä,» vastasi ystävällisesti vanha herra, nykien +paraillaan ensimmäisiä savuja syttyneestä sikaristaan. + +»Mitä on Ravallaque de Paris?» + +Ei tarvinnut konsulin toistaa kysymystään. Vanha herra sylkäsi +vimmastuen, viskasi havanna-sikarinsa lokaan, pyörähti hänen luotansa +ja meni niin että »tukka löyhki ja palttoo hulmusi.» + +»No nyt on hitto!» ärjäsi itsekseen konsuli, tuijottaen poistuvan +vanhuksen jälkeen. Tämähän rupeaa käymään kiusalliseksi. Mitä se sitten +on? + +Hän aikoi lähteä kotiin päin, mutta ei saanut enää rauhaa... Hän oli +niin äkänen, että puristi nyrkkiä ajatuksissaan rakkaalle vaimollensa, +joka oli hänet tällaiseen pulaan saattanut. Samalla kuin uteliaisuus +yhäti kasvoi, tuli hänen tilansa yhä tukalammaksi. + +»Enhän saa yöunta, jos nyt nukkumaan menen», ajatteli hän ja päätti +ottaa asiasta selvän, maksoi mitä maksoi. -- Mutta kuinka? -- Hän näki +poliisin seisovan kadun kulmassa. + +»Ahaa», ajatteli hän. »Tuolta nyt ainakin siihen vastauksen saan, hän +ei siitä ainakaan voi loukkaantua». + +Konsuli lähestyi poliisia. + +»Suokaa anteeksi, että häiritsen», alotti hän. + +»Mitä vielä,» vastasi kohteliaasti poliisi, »kuinka on minulla kunnia +olla Teille avuksi?» + +»Minä olen muukalainen,» alotti konsuli, »olen ensi kertaa täällä +Pariisissa. Satunnaisesta syystä pyytäsin Teitä vastaamaan minulle +pieneen kysymykseen.» + +»Minä pyydän --» + +»Tahdotteko tehdä hyvin, sanoa minulle, mitä on Ravallaque de Paris?» + +»Mitä!» virkkoi poliisi, mutta hänen lempeät kasvonsa yrmistyivät, +ja ojentautuen pitkin pituuttaan jäykäksi kuin vahtisotamies, +lausui hän käskevällä äänellä: »Herra hyvä, Te seuraatte minua +poliisikonttooriin». + +»No mutta --?» + +»Ei sanaakaan enää!» + +Turhaan yritti konsuli selityksiin ruveta. Ensiksi ei hän säikäyksestä +ja yhä kasvavasta sekavuudesta tahtonut saada kieltä palvelusta +tekemään, toiseksi tukkesi poliisimies heti paikalla hänen suunsa, kun +hän jo oli alkuun päästä... + +Tultiin poliisikonttooriin. Saattaja pyysi konsulin astumaan erääsen +hämärään huoneesen, joka kyllä oli jotenkin siisti, mutta jossa ikkunat +olivat lujasti raudoitetut; ovenkin pani poliisi mennessään +kaksinkertaisesti lukkoon. Hiki virtasi konsulin otsalta hänen +heittäytyessään kovalle sohvalle, ajatukset liitelivät kuni +myllynpyöränä päässä, eihän saanut vyyhdin päästä alkua kiinni, eikä +loppua löytänyt. Kauppa-asia Bordeauxissa huomenna, kaunis neiti de P., +vaimo kotona -- ehkäpä kuinka sairaana... Kaiken tuon lisäksi tuli +vielä hirveä jano... + +Jo avattiin ovi, sisään astui äsköinen tuttava. Hän ei sanonut +sanaakaan, viittasi vaan vankia perässään astumaan. Konsuli astui +poliisin perässä pitkän jymisevän holvikäytävän toiseen päähän. Ovi +avattiin, ja he astuivat suureen eteiseen, jossa kymmenkunta +poliisimiestä istui hauskasti keskustellen. Mutta heidän sisään +astuttuaan vaikeni keskustelu kuni ukkosen lyömällä, halveksivalla +ivalla ja muutamat melkein petomaisella kostonhimolla konsuliin +tuijottivat; hän voi lukea heidän kasvoissaan sanat: tuoko se siis on? +Kylläpäs satuit! + +Poliisi avasi ison oven ja käski konsulin astumaan sisään. Suuressa +virastohuoneessa istui vanhanlainen harteva mies, jonka rypistettyjen, +mustien kulmakarvojen alta pienet mutta pelottavan terävät silmät +vilkuivat. Hänen kummallakin puolellaan istui virkamies virkanuttu +päällä. Salin nurkassa oikealla istui vielä pöydän ääressä kuivunut +virkamies, joka, jättäen työnsä, rupesi ivallisella hymyllä salaa +konsuliamme tarkastelemaan. + +»Astukaa lähemmäs», sanoi päämies. + +Konsuli totteli. + +»Mikä on Teidän nimenne?» + +Konsuli ilmoitti nimensä. + +»Mistä maasta? + +»Suomesta!» + +»Siis Venäjältä,» oikasi päämies. + +Konsulin teki mieli oikasta, mutta hänen rohkeutensa oli mennyt. Hänet, +ylpeän konsulin, oli pahantekijän nöyryys vallannut. + +Päämiehen oikealla puolella istuva mies selaili sillä välin erästä +suurta kirjaa ja näytti viimein erästä paikkaa päämiehelle. + +»Te olette ensi kerran Pariisissa?» sanoi päämies. + +»Niin!» + +»Saatte mennä ulos!» + +Konsuli saatettiin eteiseen takaisin. Hetkisen kuluttua kutsuttiin hän +uudelleen sisälle ja päämies lausui: + +»Tällä kertaa Te pääsette vähällä, mutta voi Teitä, jos vielä kerran +tulette tällaisesta rikoksesta syytetyksi. Teillä on 24 tuntia aikaa +matkustaa Ranskan rajojen ulkopuolelle». + +Konsuli saatettiin kadulle ja laskettiin vapauteen... + +Aivankuin paholainen olisi häntä ajanut, riensi hän asuntoonsa, +paiskasi tavaransa sikin sokin matkalaukkuunsa ja istui vielä samana +iltana pikajunassa matkalla kotimaahan. Ei hän edes muistanut, että +hänellä oli tärkeitä asioita Bordeauxiin. Pietarista vasta lähetti hän +vaimolleen sähkösanoman, jossa lyhyesti ilmoitti tulonsa. + +Asemalla kotikaupungissa oli hänen vaimonsa vaaleana, pahaa aavistavana +konsulia vastaanottamassa. Juna seisattui, konsuli astui ulos +vaunusta -- -- + +»Mitä nyt?» kysäsi hätäisesti rouva. + +»Ravallaque de Paris!» sai konsuli katkerasti sanotuksi... Rouva +kirkasi, pyörtyi ja -- kuoli. + + + + +VIRONSUSI + +Inkeriläinen satu. + + + +I. + +Häät olivat alkaneet. Nuorisoa kokoontui suurissa joukoin häätaloon, +mutta suuressa häätuvassa vallitsi kuitenkin hiljaisuus. Naiset +seisoivat ääneti, tahi kuiskailivat salaa, pelokkaasti toisilleen, +nuoret miehetkin puhuivat aivan kuin olisi kirkkoherra saapuvilla +ollut. Kirkkoherra ei kuitenkaan saapuvilla ollut, mutta penkillä +pöydän päässä istui harteva, punapartanen mies, jonka tuuheat, +ohimoitten puolella ylös pyrkivät kulmakarvat jo yksistään todistivat, +ruskeista silmistä ja koukkunenästä puhumattakaan, mikä hän oli +miehiänsä. Poppamiehelle aina häissä kunniasija tarjottiin, jotta ei +hän nuorille parille mitään onnettomuutta toisi ja ilkeitten +muukalaisten vihat karkottaisi. Niinpä istui nyt Louhelan Anttikin +kunniasijalla, katseellaan jo arat ihmiset mykistäen ja kulmakarvojensa +rypistyksellä hurjimmat rajupäätkin hilliten. Morsian koetti +parastansa, tarjosi Antille olutta, toi viinaa, mitä hän vaan halusi ja +talossa tarjona löytyi. + +Astuipa tupaan nuori, solakkavartaloinen mies, jonka päivettyneet +kasvot todistivat lujuutta, avonaiset siniset silmät lempeyttä ja +hyvänsuontia, korkea, valkea otsa ymmärrystä, terävyyttä. Kukaan ei +häntä tuntenut, kaikki katsoivat häneen kysyvästi. + +»Onko täällä häät vai hautajaiset?» kysyi hän vilkkaasti pöydän puoleen +astuen. + +»Mitä se sinuun koskee», virkkoi synkästi Louhelan Antti. + +»Eihän tuo juuri suuresti koskekaan. Ulkona sanottiin minulle täällä +häitä vietettävän ja täällä ollaan hiljaa kuin kalassa». + +Morsian astui vieraan luo olutta tarjoamaan, samalla kuiskaten hänelle +salaa: »Olkaa varovainen, Noita-Antti istuu pöydän päässä». + +Vieras otti olut haarikan, astui Antin luo ja virkkoi: »Terve veli, +minä kuulin, että olette sydänyöllä kirkkomaalla vieraissa käynyt... +Vai sinä se sitten olet se Louhelan Antti, no oikeinpa tuo oli lysti +sattumus, että sinut kerran kohtasin». + +»Saat olla hiljempaa, jos tahdot tuvassa olla», vastasi ankarasti +Antti. + +»Hiljempaako? No jo nyt jotakin, ei me nyt hautausmaalla olla. Häät +täällä on. Tanssimaan siis nuoret, me laulamme kahden. Ja saattepas +silloin kuulla lauluja, jommoisia ette kuuna kullan valkeana ole +kuulleet. Vieras kävi istumaan Antin viereen, tyhjensi haarikan. + +»Mitä virkaa teillä täällä oikeastaan on poppamiehellä», kysyi hän +häävieraisiin kääntyen, »meidän puolella ei hänellä ole muuta +tekemistä, kuin laulaa häissä, parantelee elukoita ja karkoittaa +luteita vuoteista». + +Jo suuttui Antti. Nyrkkinsä hän pöytähän täräytti ja karkealla äänellä +urahti: »Jollet nyt leipäläpeäsi tukkea, niin sinut turkanen viepi». + +Kovasti tästä säikähti hääväki, joka oli iloisan vieraan leikillisten +sanojen ja uskaliaan käytöksen rohkaisemana lähemmäksi pakkautunut, +moni naiseläjä itkuun pelosta hyrähti. Vaaleana tuli morsian vieraan +luo rukoillen häntä poppamiestä rauhaan jättämään. + +»Poppamies olen minä itsekin», virkkoi vieras, »ja sellainen poppamies +olenkin, että Louhelan Antin käännän kahdeksaan käppyrään». + +Suuri oli yleisön hämmästys, mutta suuri oli uteliaisuuskin. »Nyt tässä +kummia nähdä saamme», arvelivat, »kun kaksi tuollaista kerran yhteen +sattui». + +Antti puri huultansa ja oli ääneti. Hän tiesi kyllä kenen kanssa hän +oli tekemisissä, ja pian hänelle selvisi tehtävänsä. Yhdellä kyydillä +kaksi asiaa, ajatteli hän. + +»Vai olet sinä minun virkaveljeni», lausui nyt Antti ystävällisellä +äänellä kaikkien suureksi kummastukseksi. + +»Sopiihan sitä kaksikin pirua yhteen kirkkoon, arvelet kaiketi», +virkkoi puolestaan ivallisesti tuntematon. + +»Vaikkapa niinkin», Antti tuohon vastasi, tarttui haarikkaansa ja +tyhjensi sen. Ennenkuin hän sen kuitenkin pöydälle pani, vierähti +haarikan pohjaan jotakin. + +»Uutta juotavaa», komensi hän. Ja pian olivat haarikat kuohuvaa olutta +täynnä. Antti veti vieraan haarikan eteensä. + +»No en luullut toden totta tänä iltana virkaveljeä kohtaavani. Mitäs me +tässä turhiin loruihin aikaamme kuluttaisimme. Eiköhän lystiksemme +koeteta, mitä kumpikin taitaa, noin huvin vuoksi vaan». + +»No siihen olen minä valmis», virkkoi vieras. + +Tarttuen siihen haarikkaan, joka äsken oli vieraalla ollut, kolautti +Antti sitä toiseen ja taasen virkkoi: »Ensin kaulaa kastellaan sitte +ihmeitä tekemähän käymme». Hän joi haarikkansa pohjaan ja vieras +seurasi esimerkkiä. + +Välähtävätpä noidan silmät, kun hän vieraan näki pohjahan asti haarikan +tyhjentäneen. Pirullisella riemulla alkoi hän nyt jutella. + +»Kernaasti minä vertaiseni kanssa kilpailuun käyn, mutta ken takaa, +oletko sinä minun vertaiseni». + +»Koetetaan, koetetaan». + +»Niin, koettakaahan, silloinhan mekin tiedämme, kuka teistä maailman +pääpoppa on ja ketä meidän kunnioittaa ja pelätä tulee», lausui eräs +mies häävieraitten keskeltä. + +»No, hyvä! Tuokaa uutta olutta», virkkoi Antti. + +Olutta tuotiin. + +»Valitse nyt itsellesi toinen näistä», jatkoi Antti. »Minä tyydyn +siihen, minkä minulle jätät». + +Vieras veti eteensä toisen haarikan, yhäti tarkastaen ääneti Anttia. +Äkkiä rehahti hän nauramaan, ruveten selittämään häävieraille: + +»Tiedättekö te», sanoi hän »missä on noidan voima. Se on siinä, että ei +pelkää ketään ja osaa toisia pelotella. Tämä Antti on osannut teitä +pelotella ja nyt hän on mahtavin mies keskellänne. Mutta minäpä en +häntä pelkää, vaan sanon suoraan, että hän on suuri valehtelija, konna, +joka teidän olisi heitettävä ovesta ulos». + +Nyt raivostui Antti. Hänen silmänsä kiiluivat vimmasta, pitkät, harmaat +hampaat pyrkivät huulien takaa ikäänkuin saaliin kimppuun, hänen +tukkansa nousi pörrölleen ja partaansa hän kädessään veteli +silmänräpäyksen, ikäänkuin tuumien, mitenkä on hänen hävytöntä +muukalaista rankaistava. Nyt ojensi hän päänsä pystyyn, nosti kätensä +vierasta kohti ja lausui: + + »Tuonen voimat, turman tuojat, + Manalaisten mahtavimmat + Tuolle tuokohon häpeän, + Iki-itkut ilkiöille. + Liian suopea ois surma + Liian helppo helvetissä, + Ankarista ankarimman, + Rangaistuksista rajuimman + Ansaitsee hän ainiaaksi. + + Korpiksi jos kohoaisi + Linnun teitä liitämähän + Pellon sontaa sonkimahan + Nurmen alta nuokkimahan, + Viel' ois kelmillä keveä + Liian helppo herjaajalla. + + Kalaksi jos katoaisi + Järven jätkäksi tulisi + Viel' ois heittiöllä helppo + Viel' ois vaivat liian lievät. + + Sudeksi tuo survatkahan + Metsän hulluksi hukaksi + Luppakorva luntioksi + Häijyksi on hännäkkääksi. + + Älköön ilmoisna ikänä + Kuuna kullan valkeana + Pääskö tuosta pälkähästä + Ihmislapsien iloihin + Osakkaaksi ihmisonnen, + Jollei konsa kuonohonsa + Suuhunsa saa suuruseksi + Leipäsuolaa leukoihinsa + Neijon kaunosen kädestä». + +Ei ollut hän vielä loppuun hirmuista kiroustansa sanonut, niin jo +rupesi vieras vaalenemaan, horjumaan; kaatui sitten lattialle ja rupesi +ylönantamaan. + +»Mene kurja tunkiolle saastaisia sisuksiasi tyhjentämään», lisäsi +noita, ja tarttuen voimakkain käsin kovaonniseen, raastoi hän koko +hääväen kauhistukseksi miehen tunnotonna ulos. + +Äänetönnä, kauhusta vavisten seisoivat häävieraat vielä jonkun aikaa, +ja rupesivat sitten hitaasti yksitellen kotiinsa vaeltamaan. Ei koskaan +näkynyt sen koommin tuota reipasta uljasta muukalaista niillä tienoin, +eikä hänen ruumistaankaan kukaan löytänyt. Mutta Louhelan Antin +kuuluisuus kasvoi kasvamistaan. Kaikkialla häntä kestittiin ja hyvänä +pidettiin, sillä ei kukaan uskaltanut niin vaarallisen miehen vihoihin +joutua. + + + +II. + +»Voi äiti! Kultaani ei kuulu.» + +»Älä lapseni ole vielä huolissasi, kyllä hän vielä tulee. Tapahtuuhan +elämässä aina kaikellaista odottamatonta.» + +Äiti silitti lohduttavasti tyttärensä vaaleita suortuvia, koettaen +näyttäytyä niin iloiselta kuin mahdollista, mutta epätoivo hänenkin +kasvoistaan jo kajasti. + +Päivä kului, vieri viikko, toinen, mutta kaivattu ei palannut. Jo oli +Helena, Koivulan emännän ainoa tytär, itkenyt kuiviin kyyneleensä, +vakavana, hiljaa huokaellen työskenteli hänen äitinsä kotoisissa +askareissa. Talon työt olivat seisattuneet, sillä ainoa talon mies oli +poissa -- tietämättömiin kadonnut. Matti oli nuorena maankulkijana +taloon tullut, jäänyt sinne talvipakkasia pakoon, eikä sen koommin +talosta lähtenyt. Emäntä kohteli häntä kuni omaa poikaansa ja +kesäisissä ulkotöissä, talviaskareissa oli hän Helenan sydämmen +voittanut. Yhdessä olivat he kasvaneet ja yhtehen päättivät ikipäiviksi +jäädä. Jo oli hääpäivä määrätty Helluntaiksi ja Matti läksi Pietarista +häätarpeita hankkimaan, mutta siltä matkalta ei hän milloinkaan +palannut. Liekö hänet sitten rosvot surmanneet, vai sudet syöneet. + +Syrjässä muusta kylästä törrötti Koivula yksinään, sen asukkaatkin +olivat tottuneet enimmäkseen erillään muusta kylästä olemaan. Mutta +Helena ei huomaamatta jäänyt. Hänen solakka vartalonsa oli jo kauan +saanut emäntien silmät kesä-aamuina heinää lyödessä itseensä +kiintymään. Kylän pojat tiesivät lopen hyvästi, ettei hänelle kukaan +kylän tyttö vertoja vetänyt. Olipa hän kirkkomäellä vieraatkin saanut +kysymään: »kenenkä tytär tuo soma tyttö on?» + +Jo oli Helenalla sulhasia käynyt iso joukko toista kymmentä, +naapuripitäjäänkin oli häntä rahomassa käyty, mutta hän ei ollut enää +saatavissa. Matilla oli hänen sydämmensä, Matissa oli hänen elämänsä. + +Kylässä tuumittiin ja ihmeteltiin. Minne oli Matti lähtenyt, minne oli +hän kadonnut. Olisiko riita syntynyt hänen ja emännän välille, ja hän +lähtenyt samaa tietä kuin hän oli tullutkin, vai olisiko Helena hänet +hylännyt ja hän siitä syystä ikipäiviksi talon jättänyt. Käytiin kyllä +tavan takaa Koivulassa urkkimassa, mutta yhtä vähän antoi äiti kuin +tytär tyydyttävän selityksen. + +Sunnuntai-iltana oli kylän nuoriso kokoontunut erääsen taloon leikkiä +lyömään... Hiki virtasi pelimannin otsalta ja punasina hehkuivat +tyttöjen posket. + +»Susi, susi, katsokaa, susi istuu tuolla joen penkereellä tänne päin +vilkuen», huusi yksi tytöistä syöksyen säikähtyneenä latoon. + +Heti tempasivat nuoret miehet mitä aseita käsiinsä saivat ja läksivät +petoa hätyyttämään. Pelimanni pani soittokoneensa pölkylle ja lähti +ovelta katsomaan. + +»No enpä ole ijässäni noin rohkeata sutta nähnyt. Tuskin on vielä +hämärtämään ilta käynyt, niin tuo vonkale jo tulee koiria +tavottelemaan. Eipä ole pahaksi onneksi pyssymiestä kylässä. Katsokaas +vaan tuota pakunaa. Ei ole millänsäkään, vaikka joukko poikia sen +kimppuun rientää. Häntäänsä vaan häilyttää.» + +»Voi noita pelkureita», äänsi yksi tyttö joukosta. »Eivät uskalla pedon +kimppuun käydä.» + +»No, jopas tuo läksi kuitenkin astua lönkyttämään metsään päin», +virkkoi taasen pelimanni. »Mutta olkaa nyt varoillanne... Vielä se +surman muutamalle koiralle tuo, eikä se lapsiakaan pois heitä, jos +hampaisiinsa saa.» + +Pojat tulivat takasin ja kauan keskusteltiin siitä, kuinka se susi +katsoa murjotti ahdistajiinsa, kuinka sillä toisista oli enemmän +rusappa toisista harmahtava turkki, millaiset korvat sillä olivat, +mutta kaikki olivat samaa mieltä siitä, ettei se laisinkaan hampaitaan +irvistänyt, vaan päinvastoin häilytti häntäänsä aivankuin paras +kotikoira. + +Mutta pianpa haihtui susijuttu, kun kylästä tuli uutinen, että +kohtsillään tulee Koivulaan »tupakaiset»... Jokaikinen töppönen silloin +kiireemmän kautta liikkeelle läksi, ja kaikki ohjasivat kulkunsa +Koivulaa kohden. + +Surkeata oli nähdä Helenaa, kun hän kuuli taasen sulhasten tulevan. + +Hän pyysi äitiään kieltämään tupakaisten pidonkin, mutta äiti arveli, +että antaahan noitten tulla, haihduttaapa uusi tapaus vähän tytön +surua. Jo tulla törmäytti sulhanen pihalle: roteva, ruskea partanen +mies, joka ensi silmäyksellä jo säikytti nuorison. + +»Herra Jumala!» kuului joukosta. »Tuohan on Louhelan Antti!» + +Tukahduttava hiljaisuus vallitsi, kun sulhanen astui puhemiehineen +tupaan. + +Huultaan purren mulkoilivat kylän nuoret miehet kosijaan, joka uskalsi +edes yrittääkään viedä kaunottaren heidän joukostaan; vaaleina, +pelokkaina tuijottivat neitoset kuuluisaan poppamieheen, joka niin +odottamatta oli tullut heidän sunnuntai-iloansa häiritsemään. + +Kosimistemput alkoivat, mutta takasin vei Helena heti paikalla rahat. +Sulhanen katsahti ensin kummastuen, mutta pian sen jälkeen ylevällä +ivalla morsiameen, vieden rahat hänelle uudelleen... Kun morsian +kuitenkin vasten tavallisuutta heti paikalla heitti silkkiliinan +rahoineen takasin, loppui Antin kärsivällisyys. Hän ei ollut tottunut +vastahakoisuuteen. Uhkaavana nousi hän seisoalleen ja kääntyen yleisöön +virkkoi: »Minä tulen vielä kerran takasin, mutta voi teitä, jos tyttö +ei silloin rahoja ota vastaan.» Sen sanottuaan läksi hän. + +Kauan katsoivat vieraat äänetönnä toisiinsa ja läksivät sitten +pelokkaina kotiansa kohden astumaan. + +Mutta metsän vierustalla istui taasen susi pitkin kylätietä kulkevia +tähystellen. Silloin lausui pelimanni: »Tuo ei hyvää ennusta. Katsokaa +tuonne. Siinä on yksi hänen apulaisistaan.» + +Nämä sanat lensivät nuolen nopeudella suusta suuhun ja kun muisteltiin +poppamiehen viimeisiä sanoja, ei kukaan enää epäillyt, että koko kylä +oli hukassa, jos Helena kieltäytyisi Louhelan Antille menemästä. +Kylänvanhin jo ajatteli, että siitä voisi suurta hyötyäkin olla, jos +sellainen maankuulu mahtava kylän vävyksi saataisiin. Eipä silloin +vieraitten vihat raavaisin osuisi, eikä saunoissa kummitukset +viihtyisi. + +Mutta jumalinen Rist-Riehkalan Katri ei siihen tyytynyt. Hän meni +suoraan Koivulan emännän puheille ja selitti, että Jumala sen on +sallinut, jotta Helena menisi Louhelan Antille. Kuka sen ties, kuinka +hyvä mies hänestä vielä voisi tulla, jos hän kristillisen vaimon saisi. +Ehkä hän vielä oikealle tielle perkeleen pauloista palaisi ja iloksi +tulisi taivaan valtakunnalle. + +Helenan äiti ei kuitenkaan näille puheille korvaansa kääntänyt. + +Mutta Antin apulainen, susi, se tuli yhä rohkeammaksi. Kerran kun +Helena aamun koittaessa meni kaivolta vettä noutamaan, tuli susi niin +lähelle, että hän ämpärin kaivoon viskasi ja hädin tuskin kotiin pakoon +pääsi. Ja minne Helena tahi hänen äitinsä läksikään oli susi aina kuni +paholainen kintereillä. + +Sattuipa nyt kylän vanhimman paras lehmä mahoksi tulemaan ja toisesta +talosta kana pesälleen kuolemaan, silloin ei kyläläiset enää tahtoneet +kauemmin kärsiä; he kokoontuivat miehissä Koivulaan ja sanoivat +emännälle, että tässä ei enää mikään juonittelu auta. Hänen täytyy +antaa tyttärensä Louhelan Antille. Silloin hyrähti hellä äiti itkemään +ja virkkoi: »Tehkää, mitä te, hyvät naapurit, paraaksi katsotte». + +Vielä samana iltana lähetettiin Antille sana, että nyt oli Helena +valmis hänelle tulemaan. + +Kylän pojat kyllä hammasta purivat, tytöt kyllä surkuttelivat Helenan +kovaa kohtaloa, mutta eiväthän pojat mitä noidalle voineet ja tytöistä +moni ajatteli, että kun Helena on tieltä pois saatu, niin saadaanpahan +pojat taasen liikkeelle. + +Olivathan kylän paraat pojat vaan Helenan tähden häähommansa jättäneet. + +Helenan tila oli kamala. Teillä tietymättömillä oli Matti. Jos hän +olisi tietänyt hänen kuolleen, olisi hän vähemmän lukua pitänyt, mihin +hänet myytiin. Mutta jos hän vielä elossa oli, jos hän palaisi +hääpäivän jälkeen! Haamuna liikkui hän kujassa lehmiä hyväillen, +tietämättä missä hän oli, ketä hän puhutteli. Syödä ei hän voinut +ollenkaan ja laihtui päivä päivältä niin, ettei poskien ihanasta +punasta enää jälkiäkään ollut jälellä. Silmien alle ilmaantuivat mustat +kaaret, saattaen polosen äidin epätoivoon. Haudan kolkkous vallitsi +Koivulassa, jossa ennen niin suloinen kotilämpö, niin onnellinen, +hiljainen perhe-elämä oli vallinnut. + + + +III. + +Helena on kihloissa. Häävarustukset ovat valmiina. Äiti panee +huokaellen, itkusta turvonnein silmin, iltasta pöytään. Synkkänä, +äänetönnä istuu Helena penkillä, kädet veltosti ristissä polvilla, pää +kallellaan ikkunan reunaa vasten. Hänen silmänsä tuijottavat +haaveksivasti metsään, aivankuin näkisi hän sieltä kaivatun ystävänsä +tulevan. + +»Katso äiti, tuolla hän tulee, kuinka uljaalta hän näyttää.» + +Äiti kuulee hänen houreensa, mutta ei sano sanaakaan. Hänen sydämmensä +on niin täynnä, että sieltä itkua purkaus pääsisi ensimmäiseksi, jos +puhua yrittäisi. + +Samassa astuu tupaan Rist-Riehkalan Katri. + +»No, mitenkä se morsian jaksaa,» hän heti ovella alkoi. »Ai, ai, laiha +yhäti vaan... Pitäisi syödä paremmin... No niinhän ne morsiamet ovat +aina: ennen häitä laihtuvat ja vaalenevat, häitten jälkeen rupeavat +pulleiksi punakoiksi käymään.» + +»No, vieläkö sinua mahtava sulhasesi pelottaa,» kysyi hän, käyden +Helenan viereen istumaan. + +»Ei,» vastasi Helena koneentapaisesti. + +»Se on oikein, tyttöseni. Mitä sinä hänestä pelkäät. Ei hän sinulle +pahaa tee... Ja mikä mahtava emäntä sinusta tulee... Sellainen suuri +kartano, viisi lypsävää lehmää, lampaita kymmenittäin ja hevoset ja +hopeaiset siiat ja mitä vaan toivoa saattaa. Kuuluu olevan paljon +puhasta rahaakin... Ja kaikki ihmiset sinua silloin pelkäävät, +kunnioittavat. Eikö se ole ihmeellistä, kuinka Jumala johtaa meidän +askeleitamme. Kukapa olisi kuukausi sitten uskonut sinun tulevan +Louhelan Antin mahtavaksi emännäksi... Mutta muista Helena, mitä Herra +on sinulle käskenyt. Kärsivällisyydellä ja Jumalan polvella on sinun +ohjattava hänen askeleensa oikealle tielle, ettet sinä pahennukseksi +tulisi.» + +»Katso tässä,» sanoi hän ottaen sisälöstään palan leipää. »Tämän +voileivän olen minä sinulle siunannut. Kolmea apostolin kirjasta olen +lukenut kolme lukua kustakin ja kolme kertaa olen sille suoloja +riputtanut siitä suuresta suolakontista, joka on jo kolmelle +sukupolvelle onneksi ja menestykseksi ollut. Syö se maata käydessäsi ja +lue sitten kolme kertaa Isämeitä ja Uskontunnustus ja Herrasiunatkoon. +Se sinulle onnen tuopi.» + +Hän antoi Helenalle leipäpalan, jonka tyttö pisti poveensa. + +Vielä rupatti Katri kauan aikaa, ja läksi viimein, luvaten seuraavana +päivänä tulla auttamaan... + +Hänen mentyään istui Helena vielä kauan ikkunan kohdalla; äiti puuhasi +yhäti, tupaa siivoten ja ruokia seuraavaksi päiväksi valmistaen. Hän ei +huomannutkaan, että Helena nousi penkiltä, hiipi ulos ja läksi hitaasti +metsään päin kävelemään. + +Helena tuli metsän reunaan, tunkeutui tiheän pensaikon läpi ja pyrki +yhä kauemmas aivankuin olisi salainen voima hänen askeleitaan yhäti +eteenpäin johdattanut. Hänen silmänsä tuijottivat haaveksivasti +eteensä, hänen hiuksensa olivat hajallaan, kesäisen yön viileys ei +häneen tuntunut. + +Jo levitti aamunkoi punaisen vaippansa itäiselle taivaalle, linnut +heräsivät unestaan ruveten vierastaan viserryksillä tervehtimään. +Helena istui matalalla kivellä, lirisevän puron reunalla, joka vasta +oli keväisestä kiireestään päässyt ja nyt rauhallisena suuteli +kevätaurinkoa etsivien pulpukaisten päitä. Mitä ajatteli neito, minne +oli mielikuvitus hänen sielunsa liidättänyt?... Äsken luuli hän +olevansa matkalla taivaasen, jonne hänen sulhonsakin oli mennyt. Hänen +jälkiään oli hän seurannut läpi niittyjen, metsikköjen, mutta puron +kosteaan laaksoon tultuaan, heräsi hän unelmistaan. Nyt luuli hän +olevansa hylätty kerjäläistyttö, jolla ei ollut ketään omaisia, ketään +ystäviä. Linnut vaan hänelle ystävyyttään osoittivat, niitten laulua +hän nyt istahti kuuntelemaan, sillä hän ymmärsi niin hyvin heidän +puheensa, »Tule meidän seuraamme», lauloivat he, »meillä ei ole suruja +ei huolia, aamun koittaessa alkaa ilomme ja illan tultua nukumme +tyytyväisinä oksallemme riemuiten seuraavaa aamun pikaisesta tulosta». +-- Ja Helena luuli lintu olevansa, hän rupesi laulaa hyrisemään +itsekseen ja sai linnutkin äänettöminä itseään kuuntelemaan. + +Mutta eipä siinä kyllä. Metsän reunaan ilmaantui harmahtava eläin +ihailemaan hänen lauluaan; se astui hitaasti häntä kohden, tavan takaa +seisattuen aivan kuin lupaa pyytäen lähestyäkseen. + +Ja Helena huomasi eläimen. Hän oli monta kertaa ennen sitä säikähtäen +pakoon juossut, mutta nyt ei hän säikähtänyt... Päinvastoin viittasi +hän sille kädellään sanoen: »Tule, tule tänne susirukka, älä pelkää... +Olkaamme me ystävyksiä... Yksin hylättynä, vihattuna kuleksit sinä +metsässä, yksin olen minäkin». Ja susi lähestyi häntä askel askeleelta +pelokkaasti hiipien ja häntäänsä ystävyyden merkiksi häilyttäen. Sen +silmistä loisti niin ihmeellinen kirkkaus. Helena tuijotti kauan sen +silmiin aivankuin hän olisi ennen muinoin ne nähnyt, ja rupesi eläintä +silittelemään. Ja susi ymmärsi Helenaa, se nuoleksi nöyrästi hänen +käsiään, murisi ystävyyden merkiksi ja koetti kaikin tavoin osoittaa, +kuinka äärettömästi hän oli hänelle kiitollinen. + +»Sinulla on varmaankin nälkä, ystäväni», sanoi Helena hetkisen päästä, +ruveten taskustaan jotakin syötävää etsimään. Povestaan löysikin hän +vihdoin leipäpalan ja ahnaasti tempasi susi sen hänen kädestään... + + + +IV. + +Koivulassa vietetään häitä. Voitokkaana istuu Louhelan Antti pöydän +päässä, vieressään nuori ihana Helena. Hääväki liikkuu vapaasti, se on +jo tottunut Antin seuraan. Onhan Antti nyt kylän vävy ja suojelija. +Helenan katseesta välkkyy tavaton onnellisuus, hänen silmänsä säihkyvät +riemusta, mutta jotakin salaperäistä heijastuu kuitenkin hänen +kasvoistaan. + +»Enkö minä sitä sanonut», sanoo Rist-Riehkalan Katri Helenan äidille. +»Kun se kerran on tapahtunut, niin ei se häntä enää peloita. Ja teki se +siunaamani leipäpytkykin oman vaikutuksensa». + +»Ihmeellistä», sanoi Helenan äiti. »Eilen illalla oli hän vielä ihan +sekasin ja tänä aamuna puhui hän jo ihan niinkuin toinen ihminen. +Näytti oikein riemuitsevan onnestaan, suuteli ja hyväili minua niin, +että minä olin pyörälle käydä. Herran tiet ovat käsittämättömät». + +Hääriemu oli noussut korkeimmilleen, nuoret tanssivat, vanhat puhelivat +vilkkaasti, mitkä vuoden toiveista, mitkä Helenan tulevaisuudesta. +Silloin aukeni tuvan ovi. Silmänräpäyksessä vaikenivat leikit, +hämmästyneinä tekivät kaikki tietä tulijalle. + +»Mitä nyt?» kysyi kummastuen Antti. + +»Herra Jumala!» kuului talon emännän kiljahdus väkijoukosta. + +»Matti!» + +Ennenkuin kukaan muu ehti sanaakaan sanomaan, astui tulija Louhelan +Antin luo ja kauhea taistelu alkoi. Mutta jos oli Antti harteva, niin +oli Matilla työntekijän rautakourat. Jäykkänä korisi hetkisen päästä +Antti lattialla. Matti oli hänet kuristanut... + +Kamala oli ollut ensimmäinen kohtaus, mutta se riemu, mikä ensi +kauhistuksen jälkeen pääsi vallalle oli kahta suurempi. Nyt vasta kun +tuon seudun hirmuisen painajaisen Matti oli tunkiolle heittänyt, tunsi +jokainen sanomattoman helpotuksen. Kun sitten koko hääväki oli saanut +Matilta kuulla, kuinka tuo noita oli hänet vironsudeksi manannut ja +kuinka hän sitten leipäsuolan Helenalta saatuaan takaisia oli ihmiseksi +tullut, silloin vasta kaikille selveni, millaisesta paholaisesta he +olivat pelastuneet. + +Salaa haudattiin samana yönä Louhelan Antin ruumis metsän syvimpään +sopukkaan, Matti vietti kohta sen jälkeen häänsä Helenan kanssa, mutta +pitkiin aikoihin ei koko paikkakunnalla löytynyt muita kuin Matti, joka +uskalsi mennä Louhelan Antin haudan läheisyyteen. + + + + +HEVOSEN KERTOMUS. + + +Kovan onnen pojaksi minä näytin maailmaan tulleen. Tallissa oli silloin +niin hirveän kylmä, että hampaat suussani kolisivat. Äitini maidolla +tosin itseäni lämmittää koetin, vaan ei sekään auttanut. Mutta ehkä se +lie onneksi ollutkin, että talvella synnyin. Emäntä otti minut tupaan, +jossa minulle nurkkaan laitettiin oma asuinhuoneeni. Tosin oli se vaan +muutamasta laudasta tehdyllä laipiolla muusta huoneesta eroitettu, +mutta omani se oli kuitenkin. Sain siinä olla ja elellä aivan mieleni +mukaan. Ja emännän tytär oli niin herttanen, niin herttanen minua +kohtaan, antoi aina sormensa minun imettäväkseni; taputteli minua ja +syyhytti korvien takaa. Kun sitten keväällä takasin talliin pääsin, en +enää omasta äidistäni huolinut laisinkaan, eikä hänkään näyttänyt +minusta välittävän. Tosin minä joskus pyrin hänen kanssaan leikkimään, +mutta kun hän niin sydämmettömästi kumisti minulle korviaan, jätin +hänet rauhaan. Kesällä tuli minusta ja Helenasta, -- niin se emäntä +tytärtään kutsui, minä kyllä koetin välistä ystäväni nimeä lausua, +mutta eihän jäykkä kieleni siihen koskaan pystynyt, tuli vaan aina +ihahaa tahi öhöhöö. ei mitään muuta -- niin, minusta ja Helenasta +tuli kesällä vielä paremmat ystävät. Yhdessä kävimme suolaheinässä, +yhdessä lojoimme tuolla tuuhean puun siimeksessä. Me olimme hyvin +harvapuheisia, erittäinkin minä, mutta johan tiedättekin mikä siihen +oli syynä. Sen sijaan ymmärsi Helena minua niin erinomaisen hyvin. Kun +minä vaan hännälläni kärpästä tavotin, arvasi hän heti, että nyt siellä +taasen on joku minua kiusaamassa. Kärpäset olivat muuten meidän +pahempia vihamiehiämme. Heinäaikana olimme kovassa työssä, Helena +hikoili kaiket päivät enkä minäkään laiskana ollut. Kun heinäkuormaa +rattaille pantiin, tasoittelin minä sitä joka puolelta ja kun äitini +sitä rupesi latoon vetämään, seurasin minä aina mukana, pitäen +silmällä, ettei se kaatumaan pääsisi. Ja jos joku heinätullo kuormasta +putosi, korjasin sen aina minä yhdessä Helenan kanssa. Ne oli +onnelliset ajat, ne. Ei ollut huolia, ei suruja, kukat, taivaan linnut, +kaikki olivat ystäviämme, -- paitsi kärpäset, niin, mutta kenenkä +ystäviä ne ovatkaan, mokomat --. + +Sillä tavalla minä siis kasvoin. Seuraavana talvena asuin äitini kanssa +tallissa ja meistä tuli taasen hyvät ystävät. Taisi muija arvella, että +parempi tuo poika-nulikka rattona, kuin ei ketään. + +Aina ne vanhat akatkin poikien seuraa etsivät, mutta johan se lie +sellaista maailman meno. -- Kun rekikeli oli tullut, rupesi Helena +opettamaan minua tyhjää vesikelkkaa perässäni vetämään. Ensin olin +tuohon leikkiin vähän tyytymätön, mutta kun näin, kuinka hän raukka +vesisaaviakin siinä vetää resuutti, rupesin katumaan ilkeyttäni. Mutta +ei siinä hyvä tahtokaan riittänyt. Olin niin hiiden tottumaton +sellaiseen, arvaahan sen, kun ei milloinkaan ollut vielä koettanut, +mutta totuin siihen sentään viimein. Tyhjillään sitä sitten vetelin +perässäni, kunnes opin ymmärtämään, mitä se Helena sillä tarkoitti, kun +hän suupieliäni oikeaan tahi vasempaan nyki. Mutta ei se lyönyt, ei +milloinkaan. Kevätpuolella talvea minä jo ystävätäni kulettelin +perässäni, kuni mikäkin mestari. Ja lystiä se olikin, kun vaan ensin +tottui. + +Seuraavana kesänä kasvoin jo reippaaksi nuorukaiseksi. Välistä unohdin, +että eihän sillä Helenalla ollut muuta kuin kaksi jalkaa ja minulla +neljä. Niinpä kerran, kun kaivolle yhdessä läksimme, ja Helena tahtoi, +että juoksujalkaa menisimme, niin potkasin minä sellaiseen lentoon, +että Helena meni päistikkaa ojaan. Mutta en minä pahasisuinen ollut, +olisin mennyt vaikka häntä auttamaan, jos olisin ehtinyt ajoissa +takasin kääntyä. Eikä se Helena minua siitä torunutkaan, taputti vaan +kaulalleni sanoen: so, so Mikko, ei saa niin tuimasti juosta. Minä olin +tosin vähän liian rajuluontoinen jo siihen aikaan, mutta täytyihän sitä +rakasta emäntäänsä totella. + +Mutta vanhan emännän kanssa minä en toimeen tullut. Hän olikin niin +hidas, vaikka kolmella jalalla käveli, niistä kolmas puinen, etten minä +millään ihmeellä voinut pysyä hänen rinnallaan. Tietäähän sen, kuuma +nuoruuden veri. + +Seuraavana talvena minä täytin kaksi vuotta. Syntymäpäivääni minä en +oikein muista, mutta se oli siihen aikaan, kun lumi-hanki on +tallinikkunan yläpuolella, niin että täytyy aina lapiolla ikkunan +kohtaan reikä tehdä. + +Tänä talvena Helena jo valjasti minut pieneen saahkaan. Ajatelkaas +kuinka ylpeä minä olin, saadessani äitini sunnuntaileikit päälleni. +Katsokaas meillä hevosilla ei ole mikään häpeä, vaikka äidinkin +vaatteisin puetaan. Ihmispojat ne eivät tahtoisi äitinsä hametta +päälleen. Mutta ehkä syy onkin siinä, ettei meillä ole mitään erotusta +miesten ja naisten puvussa. Kuten sanoin, oli tänä talvena suurimpana +huvinamme ajella pitkin jäätietä, minä valjaissa ja Helena saahkassa. +Huhhahhei sitä kyytiä. Ei muuta kuin lumi pöllysi ympärillämme. Kyllä +se saahka välistä kumoonkin meni ja Helena lumeen tupsahti, mutta niin +pian kuin huomasin, että ei se emäntäni enää mukana ollutkaan, käännyin +takasin, tahi jäin odottamaan. Punaposkin, valkeana lumesta tulla +humppasikin Helena jo luokseni ja sitten sitä taasen lähdettiin. + +Kuu kesä vihdoin tuli, sanoi Helena eräänä päivänä: »Nyt Mikkoseni, +leikki pois. Tänä kesänä sinunkin pitää ruveta työtä tekemään.» Ei +tarvinnut hänen sitä minulle kahta kertaa sanoa. Hänen äänellään oli jo +minuun hurmaava vaikutus. Minä olinkin, -- sanonko ma -- minä olin +häneen rakastunut. Hän oli niin ihana, niin kaunis, ettei koko +maailmassa ollut hänen vertaistaan. Kun hän käänsi minuun kirkkaat +silmänsä, siniset kuin taivaan laki, kun minä näin hänen vaaleat +suortuvansa, joista muutamat vallattomimmat tunkeutuivat liinan alta +otsalle aivankuin tuoreimmat tähkäheinät tallin heinähäkin raosta, kun +minä katsoin hänen punasia poskiaan, punasempia kuin mehevimmät +apilaankukat, silloin rupesi sydämmeni sykkimään. Jospa en hevonen +olisi, jospa olisin paremmin voinut ihastustani todistaa kuin hännän +huiskimisella, korvien höristämisellä, jospa olisin muuta puhua voinut +kuin tuo yksitoikkoinen »ihoho», niin sydämmeni tunteet olisin +purkanut, olisin sanonut, että elää ja kuolla tahdon hänen omanaan, +hänen nöyrimpänä palvelijanaan. Matta minä olen hevonen vaan, tosin +ori, mutta en mitään muuta kuin orihevonen. Rakkauteni tunnustuksesta +ei luonnollisesti koskaan mitään tullut, kunnes -- -- Niin, enhän vielä +ole kertomuksessani niin kauas päässyt. + +Se oli sitten syksyllä. Vanhaa emäntää näin minä hyvin harvoin. Mutta +Helenan kasvoista saatoin lukea, että jotakin surua hänellä oli. +Silloin kuulin eräänä päivänä pihalta muutaman vieraan herran puhetta. +Minä unohdin mainita, että äitini oli jo kesällä viety pois, eikä sen +koommin palannut. Liekö myöty vai minne lie joutunut. -- Nuo vieraat +miehet, herroilta ne vaatteista päättäen näyttivät, tulivat talliin, +katselivat minua ja juttelivat keskenään, mitä lie jutelleet, minä en +sitä ymmärtänyt, vaikka kyllä koetin heihin päin korviani höröstää. +Tuli sitten Helena talliin. Hän näytti niin surkean, murheellisen +näköiseltä, rupesi itkemään ja rukoilemaan, mutta herrat vaan eivät +olleet milläänkään. »Mene palvelukseen», kuulin toisen heistä sanovan. +Helena tuli nyt minun luokseni, hyväili ja suuteli minua suuret +kyynelkarpalot silmissä. + +»Hyvästi Mikkoseni», sanoi hän. »Me emme näe enää milloinkaan +toisiamme.» + +Kuinka mielelläni olisin häntä lohduttanut, kuinka mielelläni olisin +ajanut ulos nuo kovasydämmiset herrat, mutta mitäs voin minä. + +Minut vietiin nyt ulos. Vanha emäntä tuli ovelle surkean, vaivasen +näköisenä. Kuulin hänen sanovan: »Voi te sydämmettömät kruununmiehet. +Eikö minua edes hautaan saa omalla hevosella viedä.» Hän sulki oven, +minut sidottiin vieraitten kärrien perään. + +»Hyvästi», sai vaan Helena sanotuksi, rupesi katkerasti itkemään ja +katosi. + +En voi sanoin selittää, kuinka sydämmeni oli raskas, kuinka +äärettömästi otin osaa armahani suruun. Me läksiinme liikkeelle ja +rakas synnyinkotini katosi näkyvistäni puitten taakse. + +Minä sain nyt paljon uutta nähdä, outoa kokea. Juostuani kärrien +perässä sen verran, että hiki alkoi leuka-kuoppaa syyhyttää, tulimme +herrastalon pihalle, jossa nyt minua pyöritettiin ja katsottiin sekä +viimein talliin vietiin. + +Tein nyt uusia tuttavuuksia. Siellä oli hevosia tallissa koko joukko. +Erittäinkin herätti eräs nuori, pulska liinakko huomiotani, mutta se +olikin niin nätti, että harvoin olen hänen vertaistaan hevosmaailmassa +nähnyt. + +Nyt alkoivat minulle kovat päivät. Joka päivä valjaissa olla sain ja +juosta, että kuoha mahastani tippui. Enimmin suututti minua se, että he +syyttä, suotta löivät minua. Minä kun oikein parastani panin, niin nuo +pakanat vielä selkään sutkivat. Eräänä päivänä kiehuivat sisukseni +kotiin palatessamme. Minut riisuttiin ja talutettiin talon rappusien +luokse herran eteen. En tiedä itsekään kuinka siinä lie käynyt, mutta +kun herra meni taakseni, potkaista läimäytin häntä oikein orihevosen +tavalla jalkaan. Herra rupesi vongeltamaan ja talutettiin sisään. Minä +sain tallissa rengiltä aimo selkäsaunan. Mutta anteeksi en pyytänyt, en +vaikka. + +Tämä tapaus se kuitenkin käänsi elämäni suunnan. Kun Wiipurin markkinat +olivat kohta sen jälkeen, vietiin minut sinne. + +Voi sitä komeutta, mitä minä nyt nähdä sain, taloja siellä oli yhtä +paljon kuin kotona aidan seipäitä ja tiet ne olivat ihan paljaita, +ympyriäisiä kiviä täynnä, niin että oikein tahtoi käydä ensi alussa +jalkoja hellistämään, tietäähän sen -- tottumattomuus. Mutta siellä +minä vasta sain nähdä hevosia. No, niitä oli monta monituista kertaa +enemmän kuin kirkolla. Minut sidottiin ensin eräitten rattaiden perään, +jossa sain haisevia heiniä pureksia -- nälissäni. Minulle eivät, näet, +antaneet enää sen potkun jälkeen niin paljon kauroja kuin ennen. +Siinäkö nyt minua käännettiin ja väännettiin, mikä jalkoja koetti, mikä +suuta availi. Jo teki mieli purasemaan, mutta hillitsin kuitenkin +itseni, onhan se sydän minullakin, niin hevonen kuin olenkin. Mutta +ihan odottamatta sain aika läimäyksen selkääni ruoskalla. Silloin minä +näytin heille, etten minä ole mikään leikkikalu. Tempasin itseni irti +rattaista ja läksin. Joutui siinä kuka mikin jalkoihini, kaasin siinä +pöytiä ja tavaroita, ja siitäkös nyt äläkkä syntyi, rinkeliämmänkin kun +pyöräytin ristikerkkää turvalleen likalätäkköön, että ei kerinnyt +älähtääkään, yhdeltä ryssältä sinkautin teekyökin jaloissani pyörimään, +niin että tulta säihkyi. Se oli tuimaa menoa, uskokaa pois. Kyllä minä +tiesin, että auringon nousuun päin se rakas kotini ja armahani oli, +mutta sinnepäin en päässyt. Mitenkä siinä kiireessä kuitenkin lienen +sekaantunut, mutta takerruinpa niin pahasti rattaitten väliin, etten +ihmeeksikään eteenpäin päässyt. -- Ja nyt sain taasen selkääni oikein +Porvoon mitalla. Mutta kovan panin minä kovaa vastaan. Kun ne minut +sitten valjaisin panivat, rupesin vinkuroimaan ja kun ne löivät, +potkasin, potkasin, että aisa rytisi. Kuulin sitten seuraavan +keskustelun: + +»Mitä ori maksaa?» + +»Kolme sataa markkaa.» + +»Tuollaisesta pahatapaisesta, oho! Kunhan tuo sinulta itseltäsi ensin +hengen ottaa, niin myyt sen kolmesta kymmenestä.» + +»Ei ole minun henkeni lasipurkissa.» + +»Saviastiassako?» + +»No, mistä arvasit! Ihan siinä savipadassa, josta sinun henkesi +likaviemäriin viskattiin. Sieltähän se isäsi on sen humalapäissään +löytänyt.» + +Tuli siihen taasen uusi ostaja. Nuori, pulska mies. Hän taputti minua +kaulalle, jutteli minulle ystävällisesti, katsoi hampaitani. Oikein +tuntui hyvällä monesta aikaa olla niin hyväntahtoisen ihmisen kanssa +tekemisessä. + +Ja kuinka kävikään. Hän ajoi minulla, ja kaupat syntyi. Uusi isäntäni +vei minut eräälle likaiselle pihalle, jossa sain kauroja ja heiniä +eteeni. Jo rupesin toivomaan parempia päiviä, mutta juuri kun olin +hyvälle tuulelle tullut, juohtui Helena mieleeni, ja katkera ikävä +iloni tukahutti. Jospa vaan yhden kerran saisin vielä häntä nähdä, +ajattelin kyyneleet silmissä. + +Seisoin siinä sitten kauan, aurinko meni levolle, tuli pimeä syysyö. +Ajanratoksi ja kun olin vatsanikin täysin tyydyttänyt, rupesin +kuvettani hankaamaan rattaan pyörään. Tekeehän sitä joutenollessaan jos +jotakin. Talosta kuului yhäti melua, lauloivat, noituivat ja pitivät +mitä jumalattominta elämää. Voi voi sitä maailman menoa sentään, +ajattelin. Vaikka ihminen niin paljon korkeammaksi olennoksi luotu on, +niin tuolla tavoin hän elää rähmästää; minä en ole kuin tavallinen +luontokappale vaan ja näin kiltisti seison paikallani nurkumatta, +kiukuttelematta. En ollut siihen asti nähnyt vielä laisinkaan, kuinka +kurjaksi Jumalan kuva voipi viinan valtaamana tulla. -- Minä häpeän, +toden totta, ruveta teille kertomaan, mitä kaikkea sinä yönä sain +kuulla, sain nähdä. Olen hevoseksikin liian hienotunteinen. Te +kuulijani kun olette ihmisiä, niin luonnollisesti pahastuisitte hevosen +suusta kuullessanne, kuinka ihmisarvoa jo on voitu saastuttaa. Menemme +siis sen yön tapahtumain sivuitse. + +Aamu alkoi jo heloittaa itäiseltä taivaalta, niin kauniina, niin +puhtaana. Mutta minusta tuntui kuin olisi se tahallaan vähän +viivytellyt, ettei sen odottamatta ilmaantuessa tarvitsisi kaikkea +pahuutta vasten silmiä katsoa. Se on kokenut jo vähäsen. Mutta eihän +meidän pitänyt siitä asiasta puhuakaan. + +Niin, aamuaurinko oli jo noussut, kun uusi isäntä vihdoin tuli +hoiperrellen luokseni ja minua valjastaa tunnistamaan rupesi. Tuo nuori +mies, joka eilen illalla vielä näytti niin miellyttävältä, niin +puhtaalta muitten rinnalla, hän oli nyt ihan täydessä tellingissä, +retkahti rattaille ja huusi minulle: »Anna nyt hepo mennä, että +auringon silmille lika räiskyy.» Ja minä läksin. Yön kylmässä +seistuani, olinkin halukas jäseniäni pehmittelemään, sillä sivumennen +sanoen, minä pidin voimieni mukaan huolta terveydestäni. Kun ei isäntä +minua minnekään ohjannut, aloin suunnata askeleeni kotiin päin. Ja +liekö siihen syynä ollut sattumus vai minun hevosaistini, jota Jumala +ihmisille ei ole antanutkaan, minä löysin tien maantielle ja nyt sitä +alettiin kulkea tömistää minun kotiani kohden. Osan matkasta kulin ihan +omin päin, mutta kun aloin kotiani lähestyä, heräsi isäntäni -- hän +oli, näetten, nukkunut. Istumaan noustuaan rupesi hän silmiään +hieromaan ja huusi: »No en ole mokomaa hevosta ennen markkinoilta +ostanut. Suoraan menee kotiani kohden.» Hän läppäsi sävyisästi minua +lautasille ja taasen lähdettiin eteenpäin viuhtomaan, nyt täysintä +ravia. Häntä näkyi huvittavan juoksuni. »Oikeinhan sinä olet mestari +juoksemaan, Polleni», virkkoi hän ja uhitti minua yhä kovempaan +vauhtiin. Vähän minua harmitti; kun tuo rupesi minua suomalaista +hevosta, Polleksi, muukalaisella nimellä kutsumaan, mutta hänen +tahtonsa täytin ja heittäysin täyteen laukkaan. Jo alkoi kotini katto +näkyä, jo nyykyttivät tuttavat puut minulle päätään, jo näin savun +tupruavan oman rakkaan synnyinkotini kiukaasta. Heijaa! Tuossa se on. +Minä pyörähdin innoissani, muistamatta olla varovainen, sillasta +portille, mutta voi taivahan taattu, kärryjen oikea takapyörä menikin +ojaan, ja kärryt kumoon. En seisahtunut enää siinä, nytkäsin -- ja +aisat menivät poikki, minä riensin portin eteen. Ja kenen sain minä +nähdä! Helena syöksyy puoleksi alastomana tuvasta. + +»Mikko», huutaa hän, mutta juoksee heti ojassa voivottelevaa isäntääni +auttamaan. Hän talutti tupaan polosen miehen, jonka kasvot olivat aivan +verissä. Minä luin ystäväni silmistä moitteen, joka sanoin sanottuna +olisi melkein näin: »Mitä olet sinä, rakas Mikko, tehnyt!» + +Mutta Jumala oli niin tahtonut. Helena vei minut hetken odotettuani +talliin, silitteli ja hyväili minua. Minä näin ilon kyyneleen hänen +silmissään, vaikka niissä samalla olikin surullista osanottoa, +Luultavasti oli isäntäni vaarallisesti sairaana. -- Seuraavana päivänä +sain viedä armaani kirkolle, jossa entisiä hevostuttaviani luulin +saavani tavata, mutta, ei; hän seisatti minut vaan hetkeksi erään talon +luo, josta niin kummallinen haju levisi ilmaan, aivankuin siellä olisi +ollut kaikki maailman yrtit koossa. Sieltä tuli hän pari pientä pulloa +kädessä ja heti palasimme me suoraan kotia. + +Viikko kului. Eräänä aamuna kuulin puhetta pihalta, Helenan ja isäntäni +äänet. + +»Tuohan, rakas ystäväni se tänne, minulla on sitä ikävä», kuulin +isäntäni sanovan. »Eihän se hevosen syy ole, jos kärryjen pyörä ojaan +menee. Miksi en ohjannut häntä paremmin.» + +Helena tuli talliin ja saattoi minut ulos. Tuvan rappusilla istui +isäntäni vaaleana sairaan näköisenä, päässä valkea puhdas liina. + +»Kuinka tottelevainen ja tyyni se rajupää on sinun käsissäsi», sanoi +isäntä. + +»No, ketä se sitten tottelisi, jollei omaa kasvattajaansa», sanoi +Helena, taputtaen minua kaulalle. Hän oli oikeassa. Häntä olin valmis +tottelemaan, vaikka kuolemaan olisi käskenyt. + +»Sinä rakastat sitä hevosta», sanoi kysyvällä äänellä isäntäni, katsoen +hellästi Helenaa. + +»Kuinka en omaa Mikkoani rakastaisi», sanoi Helena. + +»Tahtoisitko sen omaksesi?» kysyi isäntäni. + +»Jos minä rikas olisin, niin maksaisin hänestä vaikka mitkä rahat.» + +»Tehdään vaihtokauppa», sanoi nuori mies. »Minä annan Mikon sinulle, +anna sinä minulle itsesi. Saat minut vielä kaupanpäällisiksi.» + +Helena punastui. + +»Armas Helena», jatkoi isäntäni. »Se on Jumalan sallimus, että minä +niin ihmeellisellä tavalla tulin sinun luoksesi. Sinä olet minulle +todistanut, ett'en vertaistasi sydäntä mistään löytää voi. Minä lupaan +parantaa itseni. Ei viinan tippa tästä lähtien kurkkuani saa +kostuttaa.» + +Helena ei vastannut mitään, saattoi vaan minut takaisin talliin. + +Seuraavana päivänä lähdimme kaikki kolme matkalla, jota kesti aamusta +iltapuoleen asti. Vihdoin kuitenkin saavuimme perille, suurenlaisen +talonpoikaistalon edustalle. Viikon päästä sen jälkeen ajoi isäntäni +minulla pappilaan ja kolme viikkoa myöhemmin sain viedä Helenan ja +isäntäni juhlapuvussa kirkolle. + +Kotimatkalla näin vilahduksella, kuinka isäntä suuteli Helenaa. + +»Mikon ansio se on, että me yhteen jouduimme», kuulin Helenan sanovan. + +Siitä saakka olen ollut uudessa kodissani. Aina olen tyytyväinen ja +iloinen ollut, sillä Helenan kasvoista olen aina onnen nähnyt +heijastavan. + +Tähän loppuu minun kertomukseni. Kun luulen, että siitä monelle voipi +iloa ja hyötyä olla, olen sen kertoa tahtonut; mutta kun en itse +kirjoittaa osaa, on sen minun puolestani tehnyt ystäväni Matti. + + + + + + +VIIMEISEN KERRAN, + + + + +OTJON VETÄJÄT. + +Inkeriläinen pilkkajuttu. + + +Koko kylän väki on mitä kiireimmässä heinäntouhussa. Naiset haravoivat +luokoa »vaaluille» tahi ajavat karheita ko'ompaan, miehet panevat +kuormia ja purkavat niitä »sarraimiin», tyttöhulikot haravoivat +karisteita, pojannaskalit, jotka eivät vielä jaksa hangolla lepeitä +antaa, laittavat kuormaa, pienet paitaressut odottelevat päästäkseen +kuorman päältä liukumaan, kun sitä sarraimeen viemään lähdetään ja +kaikkein pienimmät piimäsuut piehtaroivat heinissä, imevät peukaloaan +tahi huutaa mankuvat: »nännää!» Otsa hiessä hommataan. Minkä ahkerampi +akka, sen harvemmin menee hän lapsensa suuta tukkeamaan, minkä +laiskempi ukko, sen useammin panee hän piippunysänsä tulelle. + +»No, mikä huuto siellä?» + +Eräät kyläläiset, joitten niitty on äärimmäisenä päivännousuun päin, +hosuvat haravillaan jotakin ja rientävät huutaen muihin päin. Jotakin +harmaata näkyy nurmen sängellä. Jokin elävä! Mikä tuo mahtanee olla? Se +lähestyy, ja pian on koko kylän väki juoksujalassa, rientäen suin päin +mitä tuiminta kyytiä jäletysten. Niityn penkereellä kasvaa tuuhea, +yksinäinen koivu. Sen ympärille kokoontuvat kaikki. Tuo kummitus on +noussut puuhun. + +»Mikähän tuo lienee?» kysyy yksi joukosta hengästyksissään. + +»Ole vait!» ärjäsee toinen. »Kuka sen tietää.» + +»Katsos pakanaa», sanoo taasen joku pienen vaitiolon jälkeen, jolla +välin kukin suu auki, hengitystään pidätellen, on katsellut kummaa +eläintä, »sylkee kouraansa ja näyttää kulakkaa vielä.» + +»Vaan mitenkä saisimme sen sieltä käsiimme?» Kas siinä kysymys, johon +ei ollut helppo vastata. Tuumailtiin siinä sinne tänne. Kukaan ei +tohtinut puuhun kavuta. Lopulta tultiin siihen päätökseen, että koivu +oli sahattava kumoon. Ja kohta lähetettiin pari poikaa sahaa noutamaan +kolmen virstan päästä. + +»Mutta meillähän on vielä karheet korjaamatta!» virkkoi yksi isännistä, +kun tuossa hetken aikaa oli tuumailtu, tupakoittu. + +»No, niin tässä on muillakin!» arveli toinen, »mutta ei nyt auta sitä +katsoa. Ties kuinka kallis tuo eläin lieneekin. Ehkä saamme kymmeniä +ruplia siitä.» + +»Ehkä satojakin!» tokasi kolmas. »Rahat jaamme sitten kristillisesti», +vakuutti vanhin joukosta. + +»Minä ostan rahoilla itselleni verkahameen», sanoi yksi naisista. + +»Ja minä lehmän», lisäsi toinen yhtä totisena. + +Viimein tuli saha. Nyhrystettiin siinä sitte tuokion, puu kaatui ja +eläin tupsahti maahan sen mukana. Rohkein joukosta kolautti sitä +haravan lavalla ja jo joutui eläin riemuitsevain voittajain käsiin. + +Paljain käsin sitä ei kumminkaan kiinni ottaa saanut, sillä se olisi +siitä pilaantunut, kuten viisain joukosta vakuutti. Lakkiinsa oli sen +joku pojista kaapannut ja nyt aika hamppua niityllä olevan maitopytyn +luo. Ei ollut aikaa enää pestä tai kuivata pyttyä, sinne työnnettiin +aarre lakin mukana. + +Vaan nytkös pulaan jouduttiin. Mitä nyt oli tehtävä? Pietariin pitäisi +se viedä, mutta kellekä voitaisiin niin kallis aarre uskoa. Ukot olivat +juuri päättäneet sitä lähteä miehissä »kyöräämään» kaupunkiin, kun akat +ilmoittivat, ett'ei he suinkaan aikoneet uskoa niin suurta rahasummaa +uhkojen huostaan. + +»Koht'sillään likittelette te ne puhtaaksi!» intti äkäisin joukosta. + +Akkoja ei myöskään voitu yksin laskea. »Ettepä tekään maahhua antaisi», +arvelivat ukot, ja niin päätettiin lähteä sekä miehet että naiset, ja +tuuma pantiin jo toimeen seuraavana aamuna varhain päivän noustessa. +Oli sitä siinä juhlasaatto; viidellätoista hevosella ajaa kömyytettiin +kuni Hietamäen hienot herrat, morsianta Tuutarista ottamaan tullessaan. +Muutamat olivat vielä panneet kalisevan kulkusen aisan sakaraan, jotta +nähtäisi, ettei siinä kulussa ollut mitään »naukumamman poikia.» + +Sattuipa tuttavia tiellä vastaan. + +»No, mihinkä teitä Jumala viepi?» + +»Ei meitä Jumala vie», vastattiin, »itsehän me päätäkauten matkalle +lähdettiin.» + +»No, millekä asioille?» + +»Ka kumman elävän kiinni saimme ja sitä nyt Linnaan kyyditsemme.» + +»Kummanko elävän. Minkä?» + +»Mikähän lieneekin, siivekäs kissa tahi muu hameriikin otus.» + +»Näyttäkäähän. Ehkä minä sen tunnen.» + +»Sinäkö?» huusivat matkalaiset pilkallisesti ja läksivät taasen hyvää +kyytiä ajamaan. + +Jopa saavuttiin Pulkkahan ja päätettiin kerrankin oikein herroiksi +mennä tsajua juomaan. + +»Mutta yhden pitää aina olla vahdissa», arveli Kolovan Pietari, viisain +joukossa. + +»Emme me sitä teidän haltuunne usko!» tokasi Turilan Mari. »Meistä +akoista jääköön myöskin yksi vahtiin. Jää sinä Liispetta kuoma», sanoi +hän yhdelle. + +»No, jäänpähän», vastasi tämä. + +Nyt mentiin trahteeriin, jakaannuttiin eri pöytien ympärille ja +komennettiin mahtavasti »tsaj!» + +»Minä en ole vielä koskaan tsajua juonut sokurin kanssa», vakuutti eräs +piirusilmäinen nuori mies. »Ennen paimenessa ollessa teimme kyllä +'saun'akan hau'emarjakukan' lehdistä tsajua.» + +»Teittekö tsajua?» kysyi nauraen »polavoi», joka juuri tsajua oli +siihen pöytään tuonut. + +»Teimmepä niinkin. -- Älä naura yhtään! -- Otimme niitä lehtiä, +kuivasimme ja hakkasimme hienoksi, niistä sitten keitimme vanhan +kattilan pohjalla tsajua. Hyväähän se muuten olisi ollut, joll'emme +liian väkeväksi sitä keittäneet olisi. Mepäs sitä juotiin vaan, vaikka +vesi silmistä tippui -- ilman sokuria tietysti.» + +Näin kertoi Kelon Paavo. + +»No, kuka valajaksi käypi?» kysyttiin. »Juoppi, sinähän olet tottunut +siihen kullanvedossa.» + +»No, olkoon menneeksi!» Juoppi kääri oikean hihansa vähän ylemmäs, otti +suuremman »tsainiekan», kaasi siitä »kipetkua» tsainiekkaan ja kunkin +kupin pohjaan. + +»Meidän keittämämme tsaju oli ihan mustaa. Niinhän tämä on kuin +paljasta varistettua vettä!» sanoi Paavo, aikoen ruveta juomaan. »Vai +niin!» sanoi hän huomattuaan muitten huuhtovan sillä vaan kuppiaan. Jo +seisoivat taas kaikki kupit rinnatusten lautasillaan, odotellen uutta +voitelua, ja Juoppi aloitti tärkeän tehtävänsä. Hän tipautti +pienemmästä tsaniekasta kunkin kupin pohjaan mustaa, höyryävää +nestettä, kaasi suuremmasta pienemmän täyteen ja tästä taasen +kuppiloihin. Kun näin kolmas osa kupin valkoista sisäpintaa oli tuon +mustan tsajunesteen peitossa, täytettiin ne kipetkulla -- oikein +herroiksi yli reunojen, Nyt veti kukin kupin eteensä, otti palan +sokuria, kaasi kupistansa lautaselle, asetti lautasen sitten vasemman +käden sormien päähän, tahi antaen lautasen olla pöydän reunalla, +kyyristyi niin, että suu tuli lautasen tasalle, puri sirpaleen sokuria, +työntäen sen huulen ja ikenien väliin, mutristi silmät sirrilleen, +huulet lautasen reunalle, puhalteli hiukan ja alkoi varovasti rytystää +tulikuumaa herkkua. + +»Kuulkaas», alkoi taasen Paavo. + +»Suus kiinni nyt», ärjäsi Turilan Mari. »Onko tässä nyt aikaa +kuuntelemaan sinun lorujasi. Juo nyt äläkä palpata.» + +»Kyllä tämä on parempaa kuin se, mitä me keitimme, mutta se olikin +paljon väkevämpää. Mutta, en minä kuitenkaan tuosta pidä lukua; minä +syön mieluummin pelkkää sokuria.» + +Näin arveli Kelon Paavo. + +»Oho, poika!» + +»Katsokaas vaan tuota purlakkaa!» + +»Senkin hölöhuuli!» sateli hänelle vastaukseksi ja sokuriastia muuttui +hänen edestään pöydän toiseen päähän. + +»Kauankos tuo mörtsi ne sisäänsä purnuaisi», lisäsi vielä joku. + +Tällä välin oli trahteerin edustalle kokoontunut joukko uteliaita. + +»Mitä teillä on siinä pytyssä?» kysyivät he. + +»Mitä se teitä liikuttaa?» + +»Ei, ei, mutta mehän kysymme vaan. Ei me puhuta kellekään.» + +»Ei sittenkään!» + +»Ne ovat varastaneet jotain!» lausui joku taaemmista. + +»Mekö varastaneet? Suus kiini, kuka se olikaan!» Syyllisestä ei saatu +selkoa. + +»Niin, no, miksi ette sano sitten. Voihan kuka tahansa ajatella, että +teillä on siellä joku varastettu kallis kapine, kun ette -- -- -- --» + +»Sanotaanko heille?» kysyy nyt Liispetta vahtikumppaniltaan. Ja nyt +päätettiin kertoa kaikki tyyni. + +»No, kuulkaa sitten!» alkoi mies ja kertoi tarkasti alusta alkaen, +kuinka eilisiltana siihen ja siihen aikaan, kun hän jo oli saanut +latoon tuoduksi niin ja niin monta heinäkuormaa ja niin ja niin paljo +vielä oli jälellä, kuinka hän nojatessaan heinäkuormaa vasten juuri +tuumaili sitä ja sitä, kun äkkiä kuului melu päivännousun puolesta, +kuinka hän oli säikähtynyt, luullen naapurinsa hulluksi tulleen ja niin +edespäin. Suu auki kuuntelivat ääneti purkkaloiset. + +»Onko sillä sarvet?» kysyi joku joukosta pelokkaasti, kun kertoja +vihdoin oli niin kauaksi päässyt, että sai selitetyksi, mitenkä eläin +pyttyyn saatiin. + +»Odotahan!» vastasi kertoja. + +»Ei se siihen vielä loppunut», ja hän jatkoi taasen kertomistaan. Siitä +ei näkynyt aikovan loppua tullakaan. Hänet keskeytti kuitenkin +Liispetta. + +»Sitä en todellakaan muista», sanoi tämä sormi huulella, »oliko sillä +sarvet vai ei, mutta kyllä minä luulen, kyllä minä muistan nähneeni +vilahduksella jotain sellaista.» Niin jutteli Liispetta, pyyhkien +pulleata nenäänsä sormillaan. + +»No, näyttäkäähän tuota!» sanoi taasen joku tavottaen pytyn kantta. + +»Oletko koskematta, senkin lontus!» ärjysi vahtimies. »Päästät sen +pakoon vielä, niin meidät piru perii.» + +»Onko sillä kaksi, vai neljä jalkaa?» kysyttiin taasen. + +»Sitäkään en tullut siinä kiireessä katsoneeksi», vakuutti taasen +Liispetta, »mutta häntä sillä on. Jalkoja en ihmeeksikään muista.» + +Nyt tultiin vahteja tsajulle kutsumaan. Kelon Paavo ja Turilan Mari +tulivat vahtiin. + +»Muistatko sinä, kuoma, kuinka monta jalkaa sillä on», kysyi Lispetta +Marilta, »kaksiko vai neljä?» + +»Kaksi, kaksi! Näinhän minä, kuinka se istui puussa kuni ihminen ja +heristi meille kulakkaa.» + +»Voi hyvät ystävät!» alkoi nyt eräs vanha Pulkkalan eukko, joka tähän +asti totisena ääneti oli kuunnellut. »Ei se sitten ole hyvä elävä.» + +»Kuinka niin?» kysyttiin. + +»Onko se karvainen?» kysyi hän vielä. + +»On! Vaalean harmaa ja siivekäs!» selitti Mari. + +»Ei epäilemistäkään! Se on piru itse, ihan oikea perkele!» + +»No, älähän toki! Olisko piru noin pieni?» + +»Kyllähän se itsensä kuinka pieneksi tahansa saa. Minä olen sen itse +nähnyt ja tiedän kyllä millainen se on.» + +»No hiisi!» tuumaili Paavo peloissaan. + +Ja nytkös melu nousi. Trahteerista hyökkäsivät tsajunjuojat ulos, +luullen kalliin otuksen pakoon päässeen. + +»Se on piru itse, ihan oikea perkele!» huusi Paavo. + +»Mitä nyt on tehtävä?» voivotteli Mari. + +Innokas neuvottelu syntyi. Muutamien selitysten jälkeen ei kukaan +epäillyt, että heillä oli elävä piru pytyssä. Ja harkittiimpa nyt sinne +sekä tänne. Poltettaisiinko se vai upotettaisiin? -- -- Päätettiinpä +kaikissa tapauksissa viedä se kuitenkin Pietariin. Siellä saataisiin +kyllä viisaammilta neuvoa. + +»Vaan jos me laskettaisiin se pakoon», ehdoitta Paavo, mutta sitä ei +otettu korviinkaan. Lähdettiin siis matkalle taasen. + +Puolipäivän aikaan tultiin Moskovan portille, jossa juotettiin hevoset. +Nytpä pisti Kolovan Pietarin päähän uusi ajatus. + +»Onko täällä linnassa myytävänä vaikka mitä?» kysyi hän vesialtaan +vartijalta. + +»No, se on tietty!» vastasi tämä hymyillen. + +»No, hyvä!» arveli Pietari. »Miks'ei täällä myytävänä sitten olisi +tuollaisia pieniä pirujakin», kuiskasi hän naapurinsa korvaan. + +»Mutta kalliitapa ne lienevät!» + +»Se on tietty!» + +»Meidän pitää ottaa siis selvä siitä, missä täällä on piruja myytävänä, +Sinne varmaan tämäkin ostetaan.» Näin puhui Kolovan Pietari ja veteli +tyytyväisenä pitkää partaansa sormiensa lävitse. + +»Kyllä sen sentään näkee, kellä ei päässä ruumenia ole», lausui tuohon +Kelon Paavo mielissään, ja taasen kulettiin jonkun matkaa pitkin +leveätä prospektia. Jo tultiin Moikan sillan korvalle. Eräältä +vorniekalta kysyy nyt Pietari, jotta missä täällä tsorttia olisi +myytävänä. Vorniekka luuli pirun kuvia tarkoitettavan ja neuvoi puodin. + +»Enkös minä sanonut!» huudahti Pietari ja riemuiten ajettiin neuvotulle +puodille. Pietari ja Mari astuivat puotiin. + +»Hyvä päivä!» lausui Pietari. + +»Mitä asiata?» kysytään. + +»Paljonko maksatte te elävästä pirusta?» + +»Kyllä minä teille --» ärjäsi ryssä, tavottaen kohennuskoukkua nurkasta +ja suin päin syöksyivät pirun kauppiaat ulos. + +»Valehteli, vorniekan riivattu!» puhisi Pietari äkeissään. + +»No, mitä nyt?» + +»Eihän näissä puotiloissa niin kallista tavaraa osteta», sanoi hän +nousten rattaille. »Nevskillä sellaisia kauppoja tehdään.» + +Ohjasten perillä läimäytti hän väsynyttä hevoskonkariaan ja ponnistaen +voimansa läksi tämä »neljäskyökkää» eteenpäin kompuroimaan. + +Jo oli iltapuolta hyvä aika kulunut kun Nevskille saavuttiin. Kysyttiin +keltä kutakin, mutta ei tiennyt kukaan, missä tsorttia oli myytävänä, +vielä vähemmin missä niitä ostettiin. + +Yrittipä jo Pietari passaassiinkin menemään, mutta sieltä kömyytti pois +kortavoi, ärjyen: »passol tschuhna!» Koettipa hän kyllä selittää, jotta +niin ja niin, -- ja pisti kortavoille kopekan kouraan, mutta pois +työnsi tämä sittenkin. + +»Jospa edes kuulisi mitä on asiata, senkin ryökäle!» + +Jo rupesi into masentumaan. Tehtiin viimeinen yritys. Lähdettiin +tallaamaan pitkin Kostinnoin käytäviä. + +»Katsokaa! tuossa on ihan samanlainen!» huusi äkkiä joku joukosta, + +»No, niin totta onkin!» lisäsi toinen, »tuolla vaan ei ole sarvia.» + +»Mutta muuten ihka samanlainen.» + +Riemu oli ääretön, melkein ilokyyneleitä vuodatettiin. Nyt astui +Pietari puotiin -- tällä kertaa yksin, sillä Turilan Mari oli vähän +noin niinkuin -- ymmärättehän -- tullut liian puheliaalle tuulelle. + +»Sano niin, jotta --», yritteli Mari rattailta neuvomaan, mutta +Liispetta kuoma tukkesi kämmenellään hänen suunsa, sanoen: »Ole nyt +hiljaa kuoma!» Ja Mari vaikeni hetkiseksi. Jo tuli Pietari mahtavana +takaisin puotimies mukana. Mentiin niitten rattaitten luo, joihin aarre +oli säilytetty. Ennenkuin kukaan siinä hurmauksissaan ennätti mitään +sanoa, kohotti puotimies pytyn kantta -- ja voi surkeutta suurta! +Nuolen nopeudella syöksyy maidon tahraama piru pytystä rattaille, +rattailta maahan, maasta seinänvierustalla olevien arkkujen päälle ja +siitä katolle -- -- --. Sen sitä näkivätki. -- Kauhistus ääretön. +Sillävälin kokoontui joukko kaupunkilaisia ihmettä katsomaan ja näitten +nauru karmeli kahta kovemmin onnettomain maalaisten sydämmiä. + +»Jo sen perkeleen piru vei!» lausui puotimies hänkin nauraen. + +»No, se oli piru kumminkin?» sai Pietari kysytyksi. + +»Olihan tuo aika piru, kun noin sukkelasti pakohon liiti, mutta me +muuten saamme sellaisia piruju kahdella riunalla 'skolko hoseh'». + +»Kahdella riunalla?» + +»Onhan noita lento-oravia -- -- --.» + +»Lento oravia, otjoko?» änkytti Pietari. + +Suurella vaivalla pääsi poloinen kaupunkilaisten pilkkaa pakoon +rattailleen. Ja allapäin pahoilla mielin lähdettiin kotiin junaamaan. +Mutta sillä ei siitä päästy. Vielä tänäpäivänä kutsutaan saman +paikkakunnan asukkaita »otjon vetäjiksi.» + + + + +PAPIROSSI. + +Leirimuistelma. + + +Siitä on jo useita vuosia. Olin silloin vapaaehtoisena venäläisessä +tarkka-ampuja pataljoonassa. Joutuuhan sitä ihminen eläissään +kaikenlaisiin. Eipä tuo juuri hauskalta tuntunut, muuttaessaan valkean +ylioppilaslakin karvaiseen univornmlakkiin, somat Rintalan tekemät +ruokkeeni leveisiin ryssäin kansalliskaatioihin, kun vapaasta Apollon +pojasta jouduin ryssäin komennettavaksi. Mutta vaihtelevaisuus on +hupaista, ajattelin ensi kertaa univormuhousuihin astuessani, enkä +siinä pettynytkään, en ainakaan mitä vaihtelevaisuuteen tulee. Olihan +se vaihtelevaisuutta, kun kello 4 aamulla sai nousta lämpimältä +vuoteeltaan, lämpimältä, jollei yöllä ollut teltan katon läpi satanut. +Eikä siellä juuri yhtä hyvää ruokaakaan saanut kuin ylioppilastalon +ravintolassa, mutta tyytyyhän tuo mies siihenkin, että tyhjän malkkinsa +tyydykkeeksi saa tscherkaskihärän lihaa popsia ja voimakasta soppaa +särpiä. + +No, niin! Minä olin nyt siis ehta sotamies, olkapäilläni olevista +nauhoista saattoi vaan minut eroittaa raa'asta sotamiehestä, sillä +eihän siinä leirin pölyssä ja hiessä juuri suomalainen ylioppilas +naamastani liene heijastanut. Sotamiehet minua kyllä kohtelivat kuin +herraa ainakin, nimittivätpä minua »vashe sijaijelstvoksikin», +erittäinkin ne, jotka eivät tietäneet, että olin vaan pelkän »tshuhnan» +poika. + +Vaikealtahan tuo ensin tuntui, marssia täysissä tamineissa tuntikausia, +mutta kun olkapää kerran oli tottunut kivärin painosta puutumaan, kun +rintaa ei enää ahdistavan sinellirullan alla pakottanut, kun silmät +olivat oppineet autuaitten tavalla vasten aurinkoa katsomaan, niin +astuihan sitä aivan koneellisesti, sillä tuskin ihminen missään voi +muuttua siihen määrään koneeksi kuin harjoituskentällä, jossa kädet ja +jalat tuntuvat enemmän tottelevan komentajan kuin omaa tahtoa. Heinäkuu +rupesi jo lähenemään loppuaan. Suureen paratiin tehtiin valmistuksia. +Päiväkaudet marssittiin, hikoiltiin. Ja jo tulikin tärkeä päivä. +Viileänä heloitti aurinko vasta itäisellä taivaan rajalla +ylösnoustessamme, siellä täällä kimalteli vielä hopeainen kastehelmi +pölyn alla riutuvaa lehteä elvytellen. + +Pian oli pataljoona liikkeessä, ja tuimaa kyytiä astuttiin +harjoituskentän perälle, jonne joka taholta joukkoja riensi. Hänen +Majestettinsa piti vastaanottoparaatin. Kun monta tuntia oli rivissä +seistu, tuli korkea seurue ja parati oli pian ohitse. Joukot +komennettiin nyt eri taholle ja pieni »leikkisota» seurasi. Tätä kesti +taasen useita tunteja ja koko ajan saimme me yhtä mittaa olla +liikkeessä. Kello kuudesta kymmeneen olimme saaneet melkein liikkumatta +paikallamme seista, kello kymmenestä kahteen marssia, ja usein +juoksujalassa. Olimme rientäneet yli soitten, niittyjen, tunkeutuneet +läpi nuoren tiheän kuusikon yhä vihollista kohtaamatta, mutta kun se +vihdoin tuli näkyviin ja meidät komennettiin maahan pitkällemme +ampumaan, tuli tieto, että taistelu jo oli päättynyt. + +Nyt ei ollut muuta jälellä kuin lähteä kotiin marssimaan. Matka ei +ollut pitkä, mutta aivan tarpeeksi niin väsyneille kuin meille, olihan +vaan noin puolentoista peninkulmaa. Laulajat komennettiin pataljoonan +etunenään ja niin sitä lähdettiin. Laulu, sellaista ryssäin kiruntaa +kuin se olikin, antoi kuitenkin reippaalla tahdillaan hiukan vireyttä +jalkoihin, mutta siitä ei kauaksi ollut, pianhan ne uupuivat +laulajatkin. Astua nahjustettiin siinä nyt sitä. Minä kuletin jalkoja +perässäni, kuten muutkin. Sairasvaunut on kyllä tällaisissa tapauksissa +venäläisen vapaehtoisen pelastus, mutta minun kunniantuntoni ei sitä +sallinut. »Kestänhän tässä minä jos muutkin», arvelin, ja painaen lakin +takaraivolleni astuin eteenpäin. Kulettiin suomalaisen kylän lävitse. +Erään talon avonaisesta ikkunasta pyysin vettä kuivan kulkkuni +kostukkeeks. Nuori emäntä ottaa kiireimmiten vettä kauhaan, rientää +ikkunan luo, minä ojennan jo käteni, mutta samassa kapteeni ärjäsee: +»Ei saa erota rivistä!» Ei auttanut muu kuin jättää suloinen vesi ja +rientää sukkelaan paikalleni. Kun sieltä taakseni vielä vilkasin, sain +harmikseni nähdä, kuinka emäntä tuon kalliin jumalanlahjan maahan +heitti. + +Tilani oli todella kauhea. Olin ennen huomannut, että pitkät taipaleet +usein astuu huomaamattaan, kun kiinnittää ajatuksensa johonkin +hupaiseen aineesen. Yritin siis jotakin ajattelemaan. -- Mutta mitä? -- +Siihen loppui yritykseni. Olin niin ankarassa ruumiillisessa työssä, +että kaikki sielun työ oli kerrassaan mahdotonta. En kyennyt edes +oikein ajattelemaan sillä hetkellä, kuinka vaikea tilani todella oli. + +Nyt avautui eteemme ääretön harjoituskenttä, jonka toisesta reunasta +valkoiset telttarivit pilkottivat. Hiki virtasi joka paikasta. +Kasvoille ja käsille oli se pölyn kanssa muodostanut lisäkerroksen, +josta turhaan yritin päästä pyyhkimällä sitä läpimärällä +nenäliinallani. Mieleeni yritti nyt nousta ajatus: »Mitä varten tämä +ihmisrääkkäys?» mutta siihen hikeen ja pölyyn sekin takertui. + +»Jospa nyt edes olisi yksi papirossi!» tulin äkkiä ajatelleeksi, mutta +ei sitäkään lohdutusta. Olin siinä kiireessä aamulla unohtanut nekin. +Kysyin vääpeliltä, mutta eihän silläkään tolvanalla niitä ollut. Minun +omianihan se oli tottunut polttamaan. Minulla oli, näet, tapana +tarjoamalla hänelle hopeaisesta kotelosta silloin tällöin kokonaisen +papirossin, osoittaa, että muka pidin häntä muita parempana. + +Kuinka siinä ajatuksissani kuitenkin lienen pistänyt käteni vasempaan +housuntaskuuni, ja taivahan taatto, -- siellä on jokin esine. Tempaan +sen kiireesti ulos. Papirossi! Ihan ehta Laferme papirossi! No voi sinä +turkin pippuri! Minkä ihmeen kautta olet sinä sinne joutunut? Etkä ole +taittunutkaan, vähän kyllä vääristynyt, mutta et vaan taittunut. Noin +vaan vedän sinut kahden sormeni välistä ja nyt olet ihan yhtä suora ja +komea kuin vasta makasiinista ostettu. En voinut olla vilkaisematta +oikeanpuoliseen naapuriini, aliupseeriin. Hän rykäsi merkiksi, että hän +otti osaa ilooni. Mutta vasemmanpuoliselle vieruskumppanillenikos kiire +tuli. Hän oli minun opettajani, batjkani, kuten sitä venäjäksi +nimitetään. Ei ollut siinä aikaa kuhnailemaan. Pian raapasi hän tulta, +piti tikkua kourassaan, kunnes rikki oli palanut, ja ojensi sitte +kouransa suuni eteen. Minä imasin, ja voi sitä ihanata makua. Tuntui +niinkuin en eläissäni olisi saanut tuota suloista nautintoa. Eikä siinä +hevillä savua hennonnut suustaan päästää. Ensin veti sen suuhun, josta +se ulkotietä pääsi sieramiin. Kun se sitä tietä oli käynyt keuhkoja +kutkuttelemassa, pääsi se vasta suun ja nenän kautta yht'aikaa ulos. +Mutta siihen ei sen tehtävä päättynyt. Tyytyväisinä vetivät sitä +takanani olevat kaksi miestä suun ja nenän kautta rintoihinsa, jäi +siitä vielä niitten jälkeisillekin, ja vielä takarivissäkin olevat +saivat savunsekaista pölyä hengittää. + +Mutta ei mitään hyvää ijankaiken. Kallis papirossi rupesi kulumaan. +Käännellessäni sitä näpissäni, huomasin kuinka batjkani katkerin mielin +katseli hienon paperin käpristelemistä, ja luulempa hänen päästäneen +pari huokausta nähdessään kuinka kallis tupakka sinisenä savuna haihtui +ilmaan. + +»Antakaahan viimeinen pätkä sitte minulle», kysyi hän äkkiä +rukoilevasti. + +Vihaisesti mulautti aliupseeri hänelle silmiään. Tämä oli, näet, varma +siitä, että hän sen saa. Ahnain silmin oli vääpelikin katsellut +aarrettani. Ei hänkään tuota viimeistä pätkää olisi pois heittänyt, +mutta hänenhän ei sopinut alistua siten alhaisen sotamiehen +vertaiseksi. + +Papirossi alkoi lähetä loppuaan ja minä olin juuri aikeissa antaa sen +batjkalle, josta todella pidin hyvin paljon. Mutta äkkiä kuuluu +toisesta rivistä nimeni, kuten se venäjäksi sanotaan, ja sitten +suomeksi: »Olkaa niin hyvä, antakaa se loppu minulle!» En ollut tähän +asti tiennyt laisinkaan, että aivan lähelläni oli suomalainen. Tuo ei +ollut varmaankaan rohennut tunnustaa olevansa tschuhna. Nyt oli +kuitenkin niin tärkeä hetki, että pelko katosi. Mutta kylläpä hän +saikin ryssiltä koko kasan haukkumasanoja mokoman röyhkeyden +rangaistukseksi. + +»On tässä parempiakin, kuin sinä», sanoi aliupseeri. Minun korvissani +soivat nuo rakkaalla äidinkielellä lausutut yksinkertaiset sanat niin +ihanilta, johtui mieleeni, että olin suomalainen ylioppilas. Tuntui +oikein hyvältä. En kuitenkaan ensi alussa oikein tiennyt, pitikö minun +nyt loukata kelpo batjkaani, vai antaa aarre hänelle. Ryssäin röyhkeys +poisti kuitenkin epäilyksen. Ojensin papirossin suomalaiselle. + +Heti vaikenivat ryssät ja mahtavana huudahti voittaja: »Katsokaapas +tshuhnaa!» + + + + +ENSI KERTA NAAMIJAISISSA. + + +Minä kävelin jo siihen aikaan keppi kädessä ja jos olisin kehdannut, +olisin mustat hansikkaatkin käteeni vetänyt. Vaikka itse olin +vakuutettu siitä, että olin likinäköinen, ja vaikka lääkärikin silmiäni +tutkittuaan oli samaa vakuuttanut, niin en kuitenkaan vielä saanut +lasisilmiä itselleni ostetuksi. »Pince-nez'»tä kyllä välistä yrittelin +pitämään, erittäinkin silloin, kun ei mitään tarkemmin nähtävää ollut. +Kyllä minä pidin itseäni yhtä pulskana ylioppilaana kuin kukaan +muukaan, ja olinhan kerran kuullut sanottavan, että minulla muka oli +kauniit silmät, puhumattakaan tukastani, jota Weckströmin saksimiehet +aivan ihailivat. Sanoivat, että siitä voisi vaikka peruukin tehdä. + +Muuten pidin itseäni jo täydellisesti kypsyneenä »kavaljeerina:», mutta +yhtä puuttui toki vielä. Minä en osannut eroittaa franseesin »tuureja» +toisistaan. Siis heti ensi syksynä Fraasan tanssikouluun. Minusta tuli +oikea mestari. Olisin osannut tuurit vaikka takaperin. Ja mitä +lisätuuria siellä opin, ranskalaisine komentosanoineen. »Grand ronde» +ja muut ne osasin kuin aapiskirjan. Nyt olin siis täydellinen +kavaljeeri. Aloinkin oikein innolla »kurttiseerata» tyttöjä +luistinradalla, iltahuveissa, esplanaadilla -- aina missä sattui. + +Mutta pian rupesin tuohon pelkkään kurttiisiinkin kyllästymään. Ja +tuntui niinkuin ne rahat, joita noihin kulutin, olisivat menneet aivan +suotta, ihan kuin kaivoon. Silmäni tavoittelivat jotain, sydämmeni etsi +jotain... Se tunne oli niin suloinen, niin taivaallinen, mutta samassa +niin salaperäinen, selittämätön... Oh! -- Tuli kevätlukukausi. Yksi +vaan sama tunne, sama ikävä! Matin-päivä lähestyi -- silloin +pääsisin ensimmäiseen maskeraadiin. Voi sitä onnea! Minä pääsisin +naamiohuveihin, minä, joka olin saanut puolitoista tuntia arestia +siitä, että menin ilman koulun rehtorin lupaa »Don Juan'ia» katsomaan. +Niin, mutta olinhan nyt ylioppilas! + +Mutta puku oli hankittava... Kas siinäkös huolta... Ostaa? Liian +kallis! Lainata? -- Mistä? Olin jo joutua epätoivoon... Silloin pelasti +minut pulasta sukkela tuuma... Olihan meillä ompelumasina, jonka +salaisuudet minäkin tunsin. »Minä ompelen itse puvun itselleni.» Niin +tuumailin ja päätin ryhtyä toimeen. Löysin erään vanhan punaisen- ja +keltaisen-kirjavan sohva-vaatteen, jonka huomasin nurin käännettynä +kelpaavan mainiosti joksikin velikullan puvuksi. Eräänä iltana ei ollut +ketään kotona. Minä ompelumasinan ääreen. Ja ennenkuin kukaan +aavistikaan, oli puku valmis: leveät turkkilaiset housut, takki omaa +kompositioonia kaikenlaisten kommusvenkkien kanssa, päähineeksi pitkä +sarvekas myssy, punainen vyö, samallainen kulmikas kaulus. Kun vielä +kumpaankin sarveen ja kauluksen jokaiseen helttuun olin pienen +kellon liittänyt, oli suureksi ilokseni ja ihmeekseni oivallinen +maskeraadipuku valmis. Kun Matin-päivänä olin lisäksi valkeat +nais-sukat ja kirjavat tohvelit ostanut, saatoin rauhallisena odottaa +illan tuloa. + +Kello on jo puoli kahdeksan, mutta minäpä en vielä olekkaan täysissä +tamineissa. Oivallinen pukuni vaati minkä missäkin vielä korjausta. Kun +viimeinkin olin kiireestä kantapäähän puettu, otin kitarin selkääni, +sovitin viulun vasemmalta olkapäältä riippumaan, pistin käsipelin +oikeaan käteeni ja nahkapussiin muutamia pienempiä »instrumentteja.» +Näin saavuin kello kahdeksan ajoissa ylioppilastaloon. Voi sitä +kirjavaa joukkoa, voi sitä häärinää! Olipa siinä sen seitsemän +velikultaa, oli siinä kaunotarta, munkkia, niin, kuka ne kaikki +muistaakaan enää, erittäinkin kun minulla ei ollut kauan aikaa niitä +katselemaan. + +Kun näet jonkun aikaa olin siinä hämmästyneenä katsellut lukemattomia +ihania sulottaria, keksahti kylkeeni yksi niistä -- oikea keijukainen. +Jo ensi silmäyksessä huomasin minä hänen solakan vartalonsa, sievän +balettipukunsa, nätit jalkansa... Ei! Minä en voi sanoilla selittää +sitä ihanata olentoa, jonka sain viereeni. Hän tarttui oikeaan käteeni, +kysyen: »ketä _sinä_ etsit...» + +Voi peijakas tuota heleätä ääntä! Ketä sinä etsit, kysyi hän.... +Sinuttelemaan rupesi heti... No sit' oli likkaa! + +»Enhän minä tässä ketäkään» -- yritin vastaamaan, kun tuo jo pujahti +käteni ja rintani väliin, sanoen, että mennäänhän nyt tanssimaan. Hänen +ei tarvinnut toista kertaa pyytää. Jo olivat jalkani liikkeellä, ja +minä tanssijapyörteessä, suloinen olento rinnallani. Oi, se oli +taivaallinen hetki. Tuntui niinkuin, niinkuin, kuinka sanoisinkaan, +niinkuin olisin lämpimään vesiammeesen joutunut, jota ihanat, +hyvänhajuiset kasvit ympäröivät ja josta enkelien tanssia sain ihailla +taivaallisen musiikin soidessa... Ne hetket eivät koskaan palaja... Ei! + +Kun viimein hurmautuneena vein käsissäni keijukaisen viereisessä +huoneessa olevalle pehmeälle sohvalle, kuulin tämän pyörryksissä +oihkaen pyytävän: »jotakin juodakseni.» + +Minä kiiruhdin puhvettiin. »Kaksi lasia samppanjaa!» huusin aivan kuin +ei muita ostajia olisi ollut laisinkaan. + +Kiusallisen odotuksen jälkeen sain vihdoin mitä olin pyytänyt. Nyt +harppasin pitkine koipineni yli tanssikentän suoraan keijukaisen +luoksi. + +Hän oli jo vironnut. Nyt juotiin samppanjaa ja ruvettiin paahkuroimaan +kaikellaista, -- mitä sylki suuhun toi. Sana sanalta, hetki hetkeltä +ihastuin häneen yhä enemmän. Minä pyysin häntä kahteen ensimmäiseen +franseesiin ja hän suostui jalomielisesti pyyntööni. Sitä onnea ei +minulle ole koskaan sen koommin suotu. + +Juuri kun me siinä pakinoimme, lähestyy meitä eräs lihavanläntä +herrasmies omassa naamarissaan. Hän -- sivistymätön -- sinutteli +enkeliäni. Minä olin koko ajan mitä suurimmalla huolella sanonut: +»tahtooko neiti» tahi »onko neiti niin hyvä», kuten hienolla tavalla on +puhuteltava. Niinhän meitä koulussa oli opettajiakin opetettu +puhuttelemaan. »Onko opettaja opettaja X:ltä saanut opettajan kepin» +oli siellä käsketty sanomaan. Vaikka ensin rupesi sydäntäni +karmelemaan, kun näin enkelini hyvinkin herttaisella äänellä +puhuttelevan tuota, lohdutin sitten kuitenkin itseäni sillä, että eihän +hän, niin hieno ja sivistynyt, mokomasta poroporvarista toki huolisi. + +Heidän siinä jutellessaan päätin käyttää tilaisuutta... Rahani olivat, +näet, vähissä. Täytyi lähteä »vippaamaan.» Mutta turhaan etsin tuttavaa +sellaisesta ihmispyörteestä... + +Harmissani menin puhvettiin ja join pullon olutta... Rahaa jäi kaksi +markkaa taskuun. Istuin siinä sitten miettien nykyistä tilaani. -- +Toisella puolen ihana olento, -- toisella rahapula. Toiselta puolen +tulvivat mieleeni ihannemaailman ihanimmat aatteet; teki mieleni ruveta +runoilemaan. Toiselta taas huusi kukkaroni: -- »rahaa.» Oo, tätä kurjaa +maailmaa. Aatteiden täytyy väistyä tuon inhoittavimman aineen, kullan +edestä. Ja kuitenkin, mitä on raha? Onko se mikään ihmiskäden kalliin +tuote, jotta sen edestä kaiken maallisen kumartaa täytyy! + +Franseesin alkusoitto herätti minut unelmistani. Pian löysin armahani, +pian seistiin premier'illä, -- _minä_ komensin... Nyt kai arvoni kohoaa +hänen silmissään, ajattelin tyytyväisenä... Hän kehoitti minua +sinuttelemaan itseänsä ja minä suostuin riemulla siihen ehdotukseen. + +Tanssin loputtua väheni kukkaroni vielä puolellatoista markalla. Mutta +vähät siitä! Olinhan saavuttamaisillani taivaasta lähetetyn olennon. +Minä ilmoitin hänelle kuka olin ja kerroin kaikki mitä itsestäni +tiesin, -- koko entisyyteni... Tuntui niin suloiselta puhua hänelle +_itsestäni_. + +Ennenkuin toinen franseesi alkoi, olin jo ehtinyt näyttää naamanikin +hänelle -- silmät hän tosin jo oli nähnyt naamarin lävitsekin. Nyt +siis tanssimme rakastajien franseesia. Minä huomautin siitä +enkelillenikin. Hän nauroi, en ymmärtänyt oikein miksi, mutta nauroi +hän vaan. + +Yrittelemällä yritin saada häntäkin puhumaan edes vähän itsestään, +mutta siihen oli häntä mahdoton taivuttaa... Hän pysyi yhäti yhtä +salaperäisenä kuin ennenkin... Minä kyllä luulin aavistavan hänen +kasvojensa ihanuuden: mustat, tuliset silmät, kaunis pieni suu, sorea +nenä, tuuhea kihara tukka -- voi, minä näin tuon olennon jo selvemmin +edessäni kuin sen mustanaamaisen keijukaisen, jonka kanssa tanssin. + +Tanssi loppui... Minä yritin viedä hänet taasen puhvettiin. Olihan +limonaadipullon hinta taskussa vielä, mutta ajatelkaas kuinka +jalomielinen hän oli: »No, ei joka kerta tarvitse tarjota», sanoi hän +suloisella äänellään. »Sinulta kuluu liian paljon rahaa.» Tuota puuttui +enää. »Hänkö, maskeerattu nainen, pitää huolta minun kukkarostani! Se +todistaa harvinaista hyvyyttä.» + +Näin ajattelin ja päätin ryhtyä loppukohtaukseen. Minä tunnustin +suoraan ja peittelemättä, että häntä rakastin, että olin valmis henkeni +antamaan hänen edestään. Olkoon hän kuka hyvänsä. + +Ja mitä vastasi hän? Enemmän kuin mitä olin odottanut. »Jos olette +samaa mieltä silloin, kun otan naamarini pois ja nimeni ilmaisen -- +niin...» »Niin?» kysyin hengitystäni pidättäen. »Niin, saatte +vastauksen, joka on teille mieleen», sanoi hän. + +Samassa tuli taas tuo lihavanläntä herra. Minä poistuin. Menin +takimmaisen puhvettihuoneen syrjäisimpään sopukkaan, saadakseni oikein +kylmäverisesti arvostella, mitä olin tehnyt. Minä olin tunnustanut +rakkauteni, siis kosinut. -- Se ei ollut mikään pieni asia, sen +ymmärsin. Pian vaivuin suloisiin unelmiin. Ajattelin, että jos tässä +rupeaisikin papiksi, niin pääsisihän pikemmin naimisiin hänen kanssaan. +Sitten tuumailin valmiiksi, millainen koti meillä olisi, kuinka hauska +ja onnellinen, kuinka monta lasta -- niin sitäkin ajattelin, mutta en +rohjennut niin tärkeästä asiasta yksin päättää. Kaikki ajattelin +valmiiksi, muuta ei enää puuttunut kuin hänen vastauksensa. + +Olin näissä ajatuksissani istunut kauan aikaa, ehkäpä lienen sillä +välin torkahtanutkin, kun huomasin sen ajan jo aikaa sitten tulleen, +jolloin naiset ottavat naamarinsa pois, -- kauniimmat ensin, rumimmat +viimeiseksi. + +Riensin nyt sykkivin sydämmin saliin. Harvalla oli enää naamari +kasvoilla. Minä katselin ympärilleni, silmäni etsivät häntä... Kas +tuolla hän on ovenpielessä! -- »Mitä? Naamari kasvoilla vielä!... Mitä +tuo merkitsee? Nyt ymmärrän... Hän ei tahdo ylvästellä kauneudellaan. +-- Niin, siinä selitys.» -- Hänen arvonsa kohosi yhä silmissäni. -- +Siis vielä odotus tarpeen. Mutta se ei enää kauan kestänytkään. -- Hän +otti jo naamarinsa pois... Päätäni pyörrytti... Se tärkeä hetki +lähestyi. Minä astuin suoraa päätä salin poikki hänen eteensä -- +katsahdin häneen, -- kylmä väristys kävi läpi selkärankani. + +»Te lupasitte antaa henkenne edestäni», sanoi hän. Hän teititteli nyt. +»Mutta minä vapautan teidät siitä tarpeettomasta uhrauksesta, sillä» -- +tuo lihavanläntä herra lähestyi -- »tässä on _mieheni_!» + +Mitä sitten tapahtui, en tiedä. Minä heräsin vasta pienemmässä +puhvettihuoneessa. Istuin yksin pehmeällä sohvalla, edessäni -- pullo +samppanjaa. Kyyppäri seisoi vieressäni ja ravisti olkapäätäni vaatien +rahoja... + +»Mitä rahoja?» kysyin. + +»Te käskitte tuoda pullon samppanjaa!» vakuutti poika. + +»Mitä hulluttelette!» ärjäsin minä. + +»Minäkö olin pullon samppanjaa käskenyt, minä, jolla ei ole kuin 50 +penniä rahaa kukkarossa.» Kyyppäri meni pois, vieden pullon mukanaan. + +Nyt seurasi pari raivon hetkeä. + +»Oo, te kurjat naiset», huudahtin itsekseni, »näin saatatte te murtaa +nuorukaisen sydämmen, nuorukaisen, joka on teitä kunnioittanut, +jumaloinut, nuorukaisen, joka on korkeimpana päämääränään pitänyt +pyhittää elämänsä naiselle, naisen onneksi. Kuinka saatoit sinä hetken +huvin tähden haavoittaa nuoren sydämmeni? Tiedä, että tämä haava tulee +verta vuotamaan. Kirottu ollos sinä, kirotut te kaikki!» + +Minun mieleni teki puhua hänelle pari sanaa erojaisiksi, mutta sitä en +voinut. Ja mitäpä hyötyä siitä olisi ollutkaan. -- Läksin siis kohta +kotia, raastin päältäni nuot kirotut maskeraadivaatteet ja naissukat +sekä päätin olla koskaan enää naamiohuveihin menemättä. + + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Pilven hattaroita II, by Matti Kurikka + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PILVEN HATTAROITA II *** + +***** This file should be named 17925-8.txt or 17925-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/1/7/9/2/17925/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +*** END: FULL LICENSE *** + diff --git a/17925-8.zip b/17925-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..6f918e2 --- /dev/null +++ b/17925-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..dc1b002 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #17925 (https://www.gutenberg.org/ebooks/17925) |