diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 17924-8.txt | 10259 | ||||
| -rw-r--r-- | 17924-8.zip | bin | 0 -> 207812 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 10275 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/17924-8.txt b/17924-8.txt new file mode 100644 index 0000000..0b873e9 --- /dev/null +++ b/17924-8.txt @@ -0,0 +1,10259 @@ +The Project Gutenberg EBook of Iltalampun ääressä I, by Aina + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Iltalampun ääressä I + +Author: Aina + +Translator: Vihtori Peltonen + +Release Date: March 5, 2006 [EBook #17924] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ILTALAMPUN ÄÄRESSÄ I *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +ILTALAMPUN ÄÄRESSÄ I + +Kirj. + +Aina [Edith Forssman] + + +Suomentanut Vihtori Peltonen + + +Werner Söderström, Porvoo, 1893. + + + +SISÄLTÖ: + +Lintujen jouluvirsi +Uskonheimolaisia +Turvaton +Magna +Ensi kertaa +Erään naisen vaiheet + + + + +LINTUJEN JOULUVIRSI. + + +Pastori seisoi työhuoneensa ikkunassa, katsellen talvista maisemaa, +joka välkkyi ilta-auringon viimmeisen viivähtävän heijastuksen valossa. +Jouluaatto oli käsissä ja koko luonto oli verhoutunut juhlapukuun, +valkoisena hohti huura pensaissa ja puissa ja läheisestä kirkosta, +jonka korkea torni jyrkästi kuvastui valoisaa taivasta vasten, kaikui +kellojen soitto juhlallisena alkavan aaton merkiksi. -- Turhaan haki +kuitenkin ulkona vallitsevan rauhan heijastusta tämän yksinäisen miehen +kasvoilla, joka veltosti, milt'ei tylsästi katseli eteensä, suun +ollessa suonenvetoisesti ikäänkuin tuskan väänteihin sulkeuneena. + +Mitäpä se häneen koski, jos seisoikin metsä siinä tarumaisessa +loisteessa, jos kimeltikin talvinen taivas mitä kirkkaimmissa väreissä, +jos ilmoittivatkin kellot joulun, tuon iloisen, rakkaan, siunatun +joulun saapuneeksi. Tuolla hiljaisessa nurkkakamarissa, valkoisilla +uutimilla verhotun ikkunan takana, lepäsi hänen pieni, punaposkinen +tyttönsä kalpeana kalman kouristamana. + +Lyhyt, mutta kova oli ollut pienokaisen kuolonkamppaus, se oli tullut +niin odottamatta, niin kiihkeällä, ja nyt se oli loppunut -- pikku +"valkotukka", kuten hän mielellään lasta nimitteli, lepäsi nyt äänettä +ja liikkumatta valkoisella patjallaan. Hän oli äsken seisonut ja +katsellut lasta siellä kamarissa; kuoleman ankarasta majesteettiudesta +ei näkynyt jälkeäkään noilla kauniilla kasvoilla; ainoastaan lapsuuden +viaton rauha kuvastui niiden pehmeissä piirteissä -- näytti siltä kuin +olisi hän vaan nukkunut. Hetken aikaa oli hän kuvitellut tämmöistä +mielessään, mutta samalla oli hän jälleen huomannut tuon kolkon, tyhjän +todellisuuden. Sitten oli hän kääntynyt pois ja hiljaa sulkenut oven. +-- Nyt seisoi hän täällä työhuoneessaan, tuijottaen ulos ikkunasta; hän +oli vetäynyt tänne joulupäivä-saarnaansa miettiäkseen, mutta se oli +hänelle mahdotonta. Huomenna piti hänen tuolla vanhassa, rakkaassa +kirkossa julistaa saarnatuolistaan joulun siunattua evankeliumia +lukuisalle kansanjoukolle, ja kuitenkin oli hän nyt siinä tilassa, joka +kristitylle on kaikista kauhein -- hän oli kapinassa Jumalaansa +vastaan. + +Minkä tähden, kyseli hän tavan takaa itseltänsä, minkä tähden oli +Jumala riistänyt häneltä hänen ainoan, hellästi lemmityn lapsensa, +sehän oli kovaa, aivan julmaa. -- Kylän juopotteleva räätäli oli saanut +pitää kaikki seitsemän lastansa, oliko tämä, joka tuskin koskaan näki +selvää päivää, paremmin sen ansainnut kuin hän, joka kaiken ikänsä oli +koettanut vaeltaa Herran käskyjen jälkeen. Se oli todellakin kovaa; hän +melkein närkästyi vaimoonsa, joka niin nöyrästi saattoi taipua surua +kantamaan ja suudella tuota kurittavaa kättä, sillä hänessä itsessään +riehui hyrskyisen meren tapainen hillimätön, hurja uhka -- ja hän oli +kristitty pappi. -- Tämä se juuri viilsikin hänen sydäntänsä terävän +miekan tavoin. + +Ikkunaan, jonka ääressä hän seisoi, oli laitettu pieni, sisältäpäin +helposti aukeneva luukku, ja ulkopuolella oli lauta, jolle saattoi +ripotella jyviä linnuille. Kuinka usein olikaan hän, pikku tyttönsä +käsivarrellaan, seisonut siinä katselemassa miten halukkaasti pienet +tiaiset ja kotivarpuset nokkelivat ripotettuja jyviä, ja mielihyvällä +nähnyt "valkotukkansa" ihastelevan lintusten sieviä liikkeitä ja +pirteitä mustia silmiä. Nytkin piiperteli pari pientä tiitistä +odotellen laudalla, kääntelivät vilkkaasti päitään ja tirkistivät +ikkunasta sisään. + +Silloinkin, kun ihminen on mitä huumaantunein jonkun musertavan iskun +tähden, säilyttää muisti usein tietämättään vanhoja, juurtuneita +tapoja. Aivan koneellisesti ojensi pastori kätensä jyväkourallista +ottamaan ja aukaisi sen jälkeen luukkusen, sirotellakseen niitä pikku +ystävilleen. Vanhan pahkaisen ikkunan kohdalla kasvavan omenapuun +latvaan oli viljakupo pystytetty ja sen ympärille kasaantui vaakkuvia +variksia, visertäviä varpusia, hohkanärhiä ja muita talvilintuja, mutta +arat tiaisparvet, jotka eivät uskaltaneet näiden joukkoon, noukkivat +tyytyväisinä ravintoansa ikkunalaudalta. Kun kaikki jyvät oli +loppuneet, lensivät he tiehensä, istuutuivat sireenipensaiden +huurteisille oksille, alkaen viserrellä, ja yht'äkkiä kajahti ilmoille +kokonainen kööri, loppumatonta riemulaulua soinnutellen, niin että +pastori ihmeekseen sitä kuunteli. -- Sen vertaista ei hän muistellut +konsanaan kuulleensa. Ilma aivan tulvi pelkkiä linnunsäveleitä, eikä se +ollut ravinnon kiistely joka äänen synnytti -- kyllyyden ja tyydytyksen +sävelet siinä soivat; nuo poloiset höyhenpeitteiset, sieluttomat +olennot ylistivät vaistomaisesti luojaansa. "Häntä, joka avaa lempeän +kätensä ja ravitsee kaikki, joissa henki on." + +Pastorin valtasi omituinen tunne; hän, ihminen, peitti kasvonsa, +häveten näitä eläinraukkoja -- kun ne vaistomaisesti kiittivät tämän +päivän ravinnosta, huolehtimatta huomisesta, jolloin tämä ylellisyys +kenties jo loppuisi, ja hän -- hän joka neljättäkymmentä vuotta joka +päivä oli nauttinut Jumalan armon runsautta, hän oli tänään syntisessä +ynseydessään kapinoinut ja kiittämättömästi syyttänyt Kaikkivaltiasta, +taivaiden Herraa, siitä että Hän oli uskaltanut anastaa eräältä +luodultaan maallisen aarteen. + +Eikö kaikki lahjat olleet Hänen -- omaammeko me mitään, jota Jumala ei +ole lahjoittanut. Ja jos kaikki kerran oli hänen, eikö Hänellä sitten +ollut oikeutta ottaa takaisin, mitä hän oli antanut vaan +kallisarvoisena lainana? Oli kyllä, aivan varmaan, kaikui pastorin +tuskaisessa rinnassa; ja kuitenkin oli hän vast'ikään kärttänyt palkkaa +ansiokkaasta elämästään, työstänsä Herran viinamäessä. + +Oi, kun silmä oikein avautuu sisällistä mielentilaa käsittämään, huomaa +se sydämmessä kuiluja, joita ei ikänä olisi voinut uneksiakaan! Hän oli +aina luullut, että koko hänen elämänsä, kaikki hänen toimensa johtuivat +Jumalalle altiista rakkaudesta, sulasta omaa etua pyytämättömästä +rakkaudesta; nyt hän näki, mitä itsekäs ihmisluonto oli vaatinut -- ei +armoa, vaan palkkaa. Oi Herra, armahda! Hän painoi päänsä ristiyneihin +käsiinsä ja vaipui rukoukseen; hän anoi anteeksi napinataan, +uhottelevaa valitustaan, anoi voimaa vastaisuuden varalle, anoi että +hän huomenna voisi Jumalan kunniaksi julistaa armon suloista sanomaa +janoaville sieluille. -- Kun hän lopetettuaan oli hiljaa kohottanut +kasvonsa, au'aistiin ovi varovasti ja hänen vaimonsa astui huoneesen. +-- Hiljalleen kulki hän lattian yli miehensä luo ja suolsi kätensä +hänen käteensä. -- "Armaani -- sanoi hän lempein äänin -- alkaa +hämärtää; minä olen jo sytyttänyt kuusen pienille vierailleni, noille +kolmelle orpolapselle, tiedäthän -- jotka poismennyt lemmikkimme oli +pyytänyt saada käskeä jouluiltana meille -- äiti ei ole unohtanut hänen +viimmeistä toivomustaan, nuo kolme lasta seisovat jo ihmetellen kuusen +ääressä ja koko perhekunta on koolla; etkö tahdo tulla sisään pitämään +jouluhartautta meidän kanssamme?" Mikä lempeä, rukoileva sointu tuossa +hiljaisessa äänessä! + +-- Kyllä, armaiseni, vaimoseni, sen minä tahdon, hän painalsi hänet +itseään vasten ja kauvan hillityt kyyneleet vierivät hänen miehekkäille +poskilleen -- minä ikävöin saadakseni teidän kanssanne kiittää ja +ylistää Jumalaa, joka on lähettänyt ainoan poikansa maailmaan syntisiä +vapahtamaan. Mutta ensin on minulla jotain anteeksi anottavaa sinulta, +rakas ystäväni. -- Syntisesti valittaessani katkeroitti sinun nöyrä +altiutesi minua yhä enemmin; tiedän nyt sen olleen syyttäjänä, joka +ankarasti ahdisti kapinallista sydäntäni. Nyt on Herra kuitenkin saanut +minun valtaansa. Hän on täydelleen minut masentanut, painanut minut +tomuun, mutta samalla kertaa on Hän itse tullut minulle kaikki +kaikeksi! Niin menettelee tuo rakas, kaikkivoipa Herra. + +Hän vaikeni hetkeksi ääntään tukehuttavan liikutuksen tähden, mutta +sitten kertoi hän vaimolleen lintujen jouluvirrestä ja mitkä tunteet se +oli hänessä herättänyt. -- Silloin murtuivat viimmeiset sulut -- +virkkoi hän -- sydämmeni suli ja ymmärsin Jumalan rakkauden, joka +kurittaa sen tähden, että Hän meitä rakastaa. En voinut enää surra, +tiesinhän että pikku "valkotukallani" oli siellä paljoa parempi olla +kuin meidän luonamme; hän viettää nyt joulua Jumalan valtakunnassa; +uurastakaamme mekin sitä, että viimmeisen hetkemme tultua saisimme +viettää ijäistä joulua hänen kanssaan tuolla ylhäällä. -- Amen, +tehkäämme se -- vastasi äiti hiljaa itkien, ja sitten menivät molemmat +ulos pimeästä huoneesta joulukuusen ja joulukynttiläin luo, ylistämään +Jumalaa ja tekemään laupeudentyötä -- elävä kuva heidän vastaisesta +elämästään ja niistä hedelmistä, joita koettelemus kantaa kristittyjen +sydämmissä. + +Ja tästä syrjäisestä erämaan pappilasta kohosivat ylistyksen sävelet +riemukkaasti taivasta kohti, yhtä voittoisasti, yhtä varmasti kuin +lintujen jouluvirren kaiku aina Jumalan istuimen luo. + + + + +USKONHEIMOLAISIA. + + +Kaksi henkilöä oli pysähtynyt kadunkulmaan puhelemaan. + +-- Sehän tulee kokous tänä iltana Montellien luona -- virkkoi toinen, +muuan vanttera rouva, eloisine ruskeine silmineen -- Fredriikka aikonee +luultavasti sinne? + +-- Luonnollisesti -- vastasi toinen, viidenkymmenen ikäinen naimaton +nainen -- tuo herttainen Liina lähettää aina minulle kutsut, milloin +vaan on tilaisuutta kuulla kelvollista jumalansanaa heidän luonaan. +Jumala tätä armon sisarta siunatkoon! + +Hän nosti hartaasti vesiharmajat silmänsä taivasta kohden, puristaen +kätensä lujasti pienen neylelippaansa ympäri. + +-- Todellakin on tuo Liina Montell kelpo ihminen, sitä en tahdo +kieltää, hän se kerkii kaikkialle. Mutta nyt pitää minun mennä tänne +Rödliniin kuulemaan joko sinne on saapunut tuota hyvää chesterjuustoa, +josta minun ukkoni pitää niin tavattomasti. Me tapaamme illalla +Montellien luona, hyvästi siihen asti. + +-- Hyvästi -- sanoi neiti Fredriikka Fager jotenkin kuivasti ja kun +neuvoksetar Hellsbergin huomattava vartalo oli kadonnut puodinoven taa, +loivat nuo vesiharmajat silmät terävän, tutkivan katseen hänen +jälkeensä. -- Ja tuommoisiakin tahraisia lampaita kun pitää kärsiä +ainoassa todellisessa lammaslaumassa -- mutisi hän -- minä en voi +ollenkaan ymmärtää Montelleja, anitenkaan Liinaa, joka viitsii kutsua +moista maailmanlasta meidän hartaushetkiimme. -- Neiti Fager työnsi +jotenkin kärttyisenä vanhanaikuisen sateenvarjonsa kannan maahan, +astellen sitte sotaisin askelin edelleen katua, kunnes kääntyi erääsen +syyssateen tähden vesikkoiseksi ja kuraiseksi käyneesen katusolaan, +jonka varrella hänen vaatimaton majansa oli. Vanhassa X:ssä ei oltu +kovin tarkkoja katujen puhtauden suhteen, varsinkin näin syyshämärässä +katselivat kaupungin hallitusmiehet näitä asioita läpi sormiensa ja +toivoivat lunta, marraskuu kun oli jo käsillä. + +Muutamia tuntia myöhemmin, äsken sytytettyjen katulyhtyjen unisesti +tuikottaessa, tuiverti neiti Fager taasen ulkona syyslo'assa. Tällä +kertaa kulki hän pitkin Suurtakatua muutamaa pitkähköä puurakennusta +kohti, jonka toisessa päässä oli komea myymälä akkunoissaan upeilevine, +kaikenlaisine nykyaikaisine korutavaroineen, ja jonka oven päälle +Esaias Montellin nimi kultakirjaimin oli maalattu. + +Pääkäytävä oli pihan puolella. Sen muodosti joka puolelta verhottu +lasisuojus, joka kesäisin tavallisesti oli aivan täynnä kukkia. Eteisen +ovi oli lukitsematta, vaan kattolamppu oli jo kuitenkin sytytetty. +Neiti Fager ripusti vanhan, sumun kostuttaman sadevaippansa +tavalliseen naulaansa kakluunin luo ja silitteli juuri parhaillaan +harmajankellervää tukkaansa, kun läheisen salin ovi avautui ja talon +emäntä tuli ulos, toivotellen ystävällisesti vierastaan tervetulleeksi. + +Rouva Montell oli kaupungin varakkaimpia ja arvokkaimpia +kauppiaanrouvia, olipa häntä nuorempana pidetty aivan sen kukkeimpana +impenä. Viidestä viidettä vuodestaan huolimatta oli hän vielä nytkin +vehmaan ihonsa, ruskean, viljavan tukkansa ja kirkkaiden, viisasten +silmiensä vuoksi varsin pulskan näköinen. Hän oli pitkä ja soleva sekä +käytökseltään sulava, tehden itsensä huomatuksi kaikissa liikkeissään +ilmautuvalla voimakkuudella ja rivakkuudella. + +-- Hyvää iltaa, hyvää iltaa, sinä teit varsin kiltisti, Fredriikka, +tullessasi hiukan aikaisemmin, nyt saan esittää sinut meidän nuorelle +pastorillemme. Hän söi meillä päivällistä ja on nyt ollut hetkisen +itsekseen tuolla sisässä. Ole hyvä ja käy sisälle! + +-- Kiitoksia, Liina herttaiseni; sinä olet aina niin ystävällinen -- ja +neiti Fager puristi useampia kertoja hänen kättään. + +-- Pastori Törne harjoittaa parhaallaan erästä virttä ja minä toimitin +Annan häntä säestämään ruokasalin harmoonilla. Kenties menemmekin +sinne? + +-- Mutta mehän voimme häiritä -- kuiskasi neiti Fager, pidättäen +emäntää heidän seisoessaan suureen, ilmakkaasen, vaaleankiiltävillä +tuoleilla ja siroiksi maalatuilla penkeillä sisustettuun huoneesen +johtavan kynnyksen ääressä. Nurkkaan oli asetettu viteettäin pieni +lumivalkealla liinalla verhottu pöytä, jota muutamat kukkivat +ruukkukasvit somistivat, vienosti valaiseva lamppu heitti väikettään +heidän ylitsensä, heijastuen pieneen hopeatarjottimeen, jolla oli lasi +raikasta vettä. + +-- Miten miellyttävästi sinä aina osaat kaikki asettaa, hyvä Liina! + +Rouva Montell kumartihe kaunista päätään, hän tiesi hyvin, että se oli +totta. + +Sivuseinän vieressä oli komea urkuharmoonio, jonka pronssisissa +kynttilähaarakkeissa paloivat kynttilät. Muuan nuori tyttö istui +näppäimistön yli kumartuneena, soitellen ihania, juhlallisia säveleitä; +hänen vieressään seisoi sirkeä mies, mustat silmät kädessään olevaan +virsikirjaan kiinnitettynä. + +-- Voi Jumala, mikä miehen kuva! sopersi neiti Fager. + +-- Niin, hän on tosiaankin saanut Herralta suuret sekä ruumiin että +sielun lahjat -- vastasi emäntä hieman nuhtelevalla äänellä. + +-- Toden totta, hän on yksi harvoja valittuja, huokasi neiti Fager, +kohottaen taasen hartaan katseen kohden kattoa. + +Nuori urkuri lopetti soittonsa vienolla, sulavalla sävelellä, pastori +kääntyi ympäri ja rouva Montell esitteli vieraansa. + +Pastori Törne oli kasvoiltaan laiha ja parraton, korkeaa kaunista otsaa +varjosti tumma tukka, mutta mustat, syvällä asuvat silmät antoivat +tavallisesti milt'ei synkän sävyn noille kalvakoille piirteille, paitsi +silloin kun voittava hymyily niitä lievensi. Hän puheli tavallisessa +seurustelussa matalalla ja yksitoikkoisella äänellä, antaen mielellään +silmäluomien vaipua alas, mutta ne, jotka olivat nähneet hänen +saarnatuolissa tai puhujalavalla, tiesivät että tuo ääni voi kohota +tavattomalla voimuudella sekä paisua mitä soinnukkaimmaksi helkkeeksi +ja että hänen mustat silmänsä semmoisina hetkinä säteilivät sisäisen +innostuksen liekehtivää tulta. Semmoinen oli tämä X:n uusi pastori, +joka viimme sunnuntaina piti tulosaarnansa seurakunnan kirkossa +ylhäisille ja alhaisille, maailmanlapsille ja uskovaisille, mutta joka +nyt aikoi puhua pienelle valittujen sielujen joukolle -- tuolle +ainoalle todelliselle laumalle, kuten neiti Fager sitä nimitti. + +Rouva Montell sytytti itse kaikki kynttilät ja lamput, pastori kuunteli +jotenkin hajamielisenä neiti Fagerin sokeroitua puhetta hänen +sunnuntaisesta saarnastaan ja harmoonion luona oleva talon tytär +järjesteli, väsähtänyt ilme kasvoillaan, lähenevään hartaushetkeen +tarvittavia nuotteja. + +Tuo suuri huone alkoi vähitellen täyttyä eri yhteiskuntaluokkiin +kuuluvasta väestä, siinä rouvaa undenaikuisissa syyshatuissaan, +matammia mustissa päähineissään, nenäliina tiukkaan nahkakantisen +virsikirjan ympäri kierrettynä, siinä siistittyä käsityöläistä, jotka +aivan paistoivat veden ja saipuan äskettäisestä käytännästä. Rouva +Montell toivotti ystävällisesti kaikki tervetulleiksi ilman eroitusta, +kaikkialla näyttäysi hänen korkea vartensa, järjestäen istumatiloja +jokaiselle sekä jakaen virsikirjoja oikealle ja vasemmalle. Kaikki kävi +ripeästi ja toimekkaasti. Pastori oli tällä välin sijoittunut tuon +pienen, lampun valaiseman ja kukkien somistaman pöydän taakse ja äiti +antoi tyttärelleen vihjauksen virren alottamiseksi. Eräästä sivuovesta +astui aivan hiljalleen sisään lyhyehkö, suurilla vaaleanpullakoilla, +harvan punervan poskiparran ympäröimillä kasvoilla varustettu mies. +Punerva tukka oli alkanut jo harventua päälaelta, tehden lakean otsan +tavattoman pitkähkön näköiseksi. Hänen esiintymisessään ja +liikunnossaan ilmausi samalla kertaa jotain pöyhkeää itsetietoisuutta +sekä kaihtelevaa arkamaisuutta ja nähtävällä huolekkuudella koki hän +peitellä tavattoman punaisia käsiään. Se oli talon isäntä, rikas +kauppias Esaias Montell. + +Lähinnä istuvat rouvat tervehtivät häntä kohteliaalla hymyllä kun hän +suoltihe istuutumaan tavalliselle paikalleen heidän taakseen, minkään +muunlainen tervehtiminen ei voinut tulla kysymykseenkään, sillä +valtavana ja juhlallisena kaikui urkujen ääni jo huoneessa ja sävelet +näyttivät tempaavan ihmismielen ja ajatukset kohti korkeutta, ainakin +levittihe harras, rauhaisa ilme useille kasvoille, joilla tavallisesti +jonkun verran karkeampi, arkipäiväinen sävy asusti. + +Laulun vai'ettua kumartihe saarnaaja syvään rukoukseen ja moniaita +hetkiä vallitsi äänetön hiljaisuus ääriään myöten täyttyneessä +huoneessa, sitte kuului yksinäinen ääni, alkaen jotenkin hiljaisesti +lukea muutamia värsyjä eräästä Siionin laulusta. Kaikki kuuntelivat +jännitetyllä tarkkaavaisuudella, useampain kasvojen ilmeissä voi +havaita odottavaisuutta, tuota odottavaisuutta, joka on niin tavallista +odotellessa uuden kehutun puhujan esiintymistä. Ja pastori Törneä oli +aivan ylistelty muutamissa ankaran uskonnollisissa piireissä, jolla +taasen oli huomattava vaikutus, varsinkin X:ssä. Ja puolueviehätyksen +vaikutustapa oli suurimmaksi osaksi hänen tänne tulonsakin. + +Tuo jotenkin hento ja väritön ääni oli alkanut paisua ja ensimmäinen +aavistus salatusta voimasta kävi rauhoittavana puistutuksena läpi +seurakunnan. Siinä seisoi hän, kädet pienen raamattunsa ympäri +ristittyinä, liikkumatonna, ainoankaan eleen värähtämättä; vaalea +lampun valo loi hänen mustan päänsä jyrkkäpiirteisenä seinän valoisalle +ta'ustalle. Ja sanoja ei häneltä puuttunut, kuni vuolas, yhä +voimakkaammasti tulviva virta kumpusivat ne hänen huuliltaan ja kuta +korkeammaksi ääni paisui, sitä suuremmaksi avautuivat nuo mustat +silmät, alkaen säteillen loistaa kauniinkaarevain silmäluomien alta. +Vaan mikä oli saarnan ydin? Se oli itse evankeliumin ydin, Jeesuksen +Kristuksen ääretön rakkaus, jonka tähden hän antautui kuolemaan +syntisten edestä, ansaitakseen heille autuuden armosta, ilman ansiota. +Milloin lempeän kehoittavana, milloin myrskyisen tulvivana pyysi ja +rukoili hän kuulijoitaan ottamaan vastaan tämän suloisen sanoman, +hyljäämään kaiken muun ja yksin Hänet omistamaan, joka sulasta +armostaan lahjoitti heille elämän ja autuuden ijankaikkisiksi ajoiksi. + +Kaikkialla kuului hillittyjä nyyhkytyksiä kokouneitten kesken ja +akkojen nenäliinat olivat ahkerassa käytännössä. + +Anna Montell oli jättänyt huomattavan paikkansa urkujen vieressä ja +vetäynyt taaksepäin muutamaan nurkkaan, jossa hän istui pää käteen +nojanneena. Hän näytti vieläkin väsyneeltä, mutta hänen silmänsä +tarkastelivat herkeämättä tutkivasti saarnajaa. Hänellä oli äidin +kirkkaat sinisilmät, jonka lisäksi niissä väikehtivä haaveellisuus teki +ne vieläkin kauniimmiksi. Pintapuolinen katselija olisi voinut luulla, +että hän sulatti pastorin esitelmää hyvinkin suurella hartaudella, +mutta syvemmälle tunkeva silmäys ilmaisi kuitenkin aivan toista. +Ajattelevana ja tutkivana tarkasteli hän nuorta pappia, ja mikäli puhe +eteni, sikäli hiipi jonkunlainen alakuloisuuden ja angervon ilme hänen +kasvoilleen. Joskus käänsi hän vaistomaisesti kasvonsa toisaalle, mutta +silloin kohtasi häntä aina äidin katse, joka aivan kuin pakotti hänet +niin tekemään. Rouva Montell ei katsellut tytärtään kylmyydellä eikä +ankaruudella -- hän ei tehnyt koskaan niin -- hän katseli tyttöään +tuolla valtavalla mahdilla, joka aivan tietämättä näytti tekevän Annaan +vaikutuksen, saaden hänet jok'ainoa kerta, kuin heidän silmänsä +kohtasivat, hienoisesti ailahtamaan. Kuitenkin kääntyi hän yhä +uudelleen, kiinnittäen katseensa puhujaan. + +Tiesiköhän äiti miten tämä esitelmä, joka näytti täyttävän kaikki muut +ihastuksella, jätti tämän nuoren sydänrukan tyhjäksi ja lohduttomaksi. +Hän oli puristanut kätensä lujasti yhteen ja tuo alakuloisuuden ilme +muuntihe syväksi apeaksi. + +-- Tule Vapahtajan luo sinä viheliäinen, synnin raskauttama sielu -- +kuului pastorin lempeästi väreilevä ääni -- tule sinä, jota +velkakuormasi taakka painaa alas tomuun, kaikki on pyyhitty pois, +kaikki sovitettu, sinä olet vapahdettu ja autuutettu armosta uskon +kautta. Itse sinä et voi mitään tehdä, sinun työsi ovat kuin saastainen +puku, ota vastaan autuus sulasta armosta. Herra ottaa syntisiä vastaan! + +Eikö se ollut ihanaa puhetta, oi, niin ihmeen ihanaa, mutta -- +ainoastaan niille, jotka voivat sen omata itselleen. Pastori puhui +juuri synnin raskauttamille, niille, jotka tuntivat syntinsä, siis +niille, jotka jo olivat palanneet, ei ollenkaan niille raukoille, jotka +eivät mitään _tunteneet_ eikä voineet _uskoa_. Hän puhui siis aivan +samaa kuin kaikki muutkin opettajat, joilla oli tapana esiintyä heidän +kokouksissaan. Anna ei tietänyt miksi hän oli odottanut tältä puhujalta +jotain toista. Mutta jos hänen puheensa olisikin ollut toisenlaista, +niin ei hän myöskään olisi kuulunut tähän joukkoon eikä saarnannut +tässä huoneessa. + +_Uskoa ja tuntea_, ne olivat kaksi aivan pientä sanaa, vaan miten +polttivatkaan ne hänen sydäntään, hän tiesi varmaan olevansa ainoa +tässä joukossa, joka ei tuntenut syntejään eikä omannut uskoa. Voi, jos +hän olisi edes kerrankaan sanonut: + +-- Tule semmoisena kuin olet, Jumala ei kysy sinun tunteitasi, usko ei +ole joka miehen, se on Jumalan kallis lahja huokaileville, ikävöiville +ihmislapsille, ja nöyrässä, palavassa rukouksessa tulee heidän halata +tuota lahjaa. Mutta niin hän ei sanonut. + +Sitä, mitä hänen sielunsa isosi, ei tämä saarnaaja antanut, hänen +puheensa sisälsi ainoastaan rikkaan sanat kerjäläiselle: "menkää, +lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", antamatta hänelle kuitenkaan mitään, +mitä ruumis tarvitsee. + +Kuin unissaan kuuli Anna pastorin sanat "aamen, Jeesuksen nimeen +aamen", ja nousi konemaisesti, mennäkseen urkujen luo. Viimmeisten +sävelten vaiettua seurasi hetkisen häiritsemätön hiljaisuus, sitte +kuului äänien sorina, tuolien ramina ja jalkojen poljenta semmoinen, +kuin jos olisi suuren vesisulun avannut. Kaikki tungeksivat puristamaan +isäntäväen ja pastorin kättä; sen jälkeen läksivät useimmat pois ja +ainoastaan ani harvat valitut pyydettiin jäämään teenjuontiin. +Hajauttiin viereiseen saliin ja neuvoksetar Hellsberg, muuan noita +kutsutuita, viittasi Annan luokseen ja kysyi sydämmellisesti: + +-- Miten minun rakas kummi tyttäreni voi, minusta näyttää kuin posket +olisivat hiukan vaaleat? + +Annan silmiin herahti kyynelet: -- Minä tunsin itseni niin ahdistetulta +äskeisen selityksen aikana -- sanoi hän hiljaan. Rakas kummi, minä olen +häijy tyttö, sinun ei pidä välittää minusta vähääkään! + +-- Ettäkö en välittäisi pienestä laululintusestani, kaikkiakin. -- +Hän suuteli tyttöä otsalle: -- tule meille huomenna laulamaan +kummi-ukollesi, satakieliseni! + +-- Ah, miten voi minun kiltti kummini? virkkoi Anna. + +-- Häntä on kolotus taasen ilkeästi kiusotellut, mutta hän on +tyytyväinen, kuten tavallisesti, vastasi neuvoksetar, tarttuen nuoren +tytön käsivarteen ja astuen isännän kehoitusta seuraten ruokasaliin. +Siellä oli Liinan rivakasta toimesta kadonnut jok'ainoa jälki äsken +pidetystä hartaushetkestä. Penkkirivejä ei ollut enää ja tuolit olivat +asetetut tavallisille paikoilleen; huone oli tuuletettu ja keskellä +sitä oli nyt komea teepöytä, jossa talon rouva emännöi höyryävän +teekeittiön ääressä. + +-- Anna minulle anteeksi, rakas äiti, nyt olen taasen unohtanut auttaa +sinua, huusi Anna katuvasti. + +-- Niin, eikö tosiaankin minulla ole laiska tytär, hyvä kummitäti? +kysyi äiti hymyillen. + +-- Enpä juuri tiedä, kenties hän ei ole aivan yhtä käytännöllinen ja +ripeä kuin sinä, kelpo Liinaseni. + +Rouva Montell katseli tyynen itsetietoisesti ympärilleen, hän tiesi +hyvin mihin hän kelpasi, ja minkä vuoksi tahtoisi hän kieltää sitä. + +-- Pastori ei tahtonut jäädä teelle -- sanoi rouva -- hän ei halua olla +seurassa heti sen jälkeen, kun hän on jakanut jumalan sanaa, vaikkapa +kohta seuranpitäjät olisivatkin uskonheimolaisia, kuten me. + +Neuvoksetar nyökäytti päätään: -- Tuomas Kemppi puhuu myös "huoneesensa +sulkeutumisesta", ja kaiken kuullen itsekseen tutkistelemisesta; +kenties kaipaa opettaja yksinäisyyttä yhtä paljon kuin kuulijatkin. + +-- Minä en luule pastori Törnellä olevan paljonkaan yhteistä Tuomas +Kempin kanssa -- sanoi rouva Montell opettavaisella äänellä -- Hän ei +ole mikään töitten mies, hän näyttää kokonaan uskon ihmiseltä. + +-- Olkoonpa niinkin, ystäväiseni, kuitenkin toivon minä, että hän +nuorilla voimillaan tulee vaikuttamaan paljon hyvää seurakunnassamme; +minusta hän näyttää varsin hyvältä ja rakastettavalta ihmiseltä. + +-- Niin, ainakin hänestä tulee meille hehkuva ja valaiseva kynttilä -- +kuppi teetä, paras kummitäti! + +-- Kiitoksia -- kohteliaasti päätään nyökäyttäen otti neuvoksetar +tarjotun kupin, mutta hänen ilmeikkäillä huulillaan väikehti hieno, +tuskin huomattava hymy, ajatellessaan tuota erikoista äänenpainoa, +jonka rouva Montell pani sanalle -- meille --. Rakas ulkokullattu! +ajatteli hän. Talon isäntä läheni samalla: + +-- Mikä kunnia meidän matalalle majallemme, kun serkku malttoi jäädä +meille teetä juomaan, sanoi hän omituisella honottavalla äänellä. + +-- Kas serkkua, kun on liian kohtelias, kuten tavallisesti, vastasi +neuvoksetar, päästäen raikkaan naurun, jolloin kaksi riviä hyvin +hoidettuja hampaita paljastui, antaen hänelle, kaikesta ruumiinsa +vantteruudesta huolimatta, vielä aivan nuorehkon näön. + +-- Miltä tunnustaa meidän uusi pastori? + +-- Varsin pidettävältä, mutta vaikeaahan tuo on lausua mitään päättävää +jonkun papin lahjoista näin lyhyen tuttavuuden perusteella. + +Rouva Montell ja neiti Fager vaihtoivat salaymmärteisen silmäyksen, he +huomasivat selvästi neuvoksettaren kykenemättömyyden arvostelemaan +semmoista opettajaa kuin pastori Törne. + +Herra Montell osoitti tällä aikaa neiti Fagerin katkeraksi +mieliharmiksi mitä huomaavaisinta kohteliaisuutta tälle vieraalleen, +kunnes tämä nousi heittääkseen hyvästinsä. + +-- Hyvästi, pieni kummityttöseni, -- hän suuteli Annaa sydämmellisesti +-- ja huomennahan sinä tulet kummiukkoasi tervehtämään? + +Ennenkun Anna ennätti vastata, sanoi Liina rouva ystävällisesti, mutta +vakavan painokkaasti: -- Kiitoksia Annan puolesta, paras kummitäti, +mutta huomenna kokoontuu ompeluseura ja pastori Törne on luvannut tulla +sinne pitämään meille puheen, eikä Annan sovi jäädä sieltä pois. + +-- Ei luonnollisestikaan, ehätti neiti Fager väliin. + +-- Niin, mutta jos kummitäti niin haluaa, väitti herra Montell tehden +kumarruksen, joka oli olevinaan hyvin ritarillinen. + +-- No kaikkiakin, Anna on yhtä tervetullut ylihuomennakin, vastasi +neuvoksetar hyväntahtoisesti. Hyvää yötä, ystäväiseni! + +-- Suo, serkkuseni, minun saattaa sinua alas rappusista -- herra +Montell, joka muulloin oli jotenkin kankea, oli nyt nuortea kuin +vitsas; hän näytti pitävän neuvoksetarta erittäin suuressa arvossa. +Mutta neiti Fager puristi ohuvia huuliaan yhteen, mumisten: -- +tarpeetonta hupsuttelua! Hän kietoi vanhan vaippansa ympärilleen ja +katosi aivan huomaamatta. + + * * * * * + +Asia oli kun olikin niin. Neiti Fager ja hänen hengenheimolaisensa +kyllä pitivät herra Montellin käytöstä Hellsbergiä kohtaan aivan liian +mairittelevana, mutta Liina rouva vaikeni viisaasti, hän tiesi +miehellään olevan useita tähdellisiä syitä siihen. Ensinnäkin oli +neuvoksetar pormestarin sisar ja hänelle sekä miehelleen antoi koko +kaupunki aivan erikoisen arvon, oli siis viisainta olla hyvissä +kirjoissa heidän kanssaan, tuumi herra Montell; sitä paitsi olivat nämä +perheet Liinan äidin kautta hiukan sukuakin toisilleen ja viho +viimmeksi olivat Hellsbergit hyvissä varoissa. He olivat olleet Annan +kummeina, olivat ainoan tyttärensä kuoleman jälkeen jääneet aivan +lapsettomiksi ja kukapa tiesi mitä he vielä aikoivat tehdä +kummitytölleen. Liina rouva ei kuitenkaan antanut samaa arvoa näille +etuisuksille kuin hänen herransa ja miehensä, hän antoi todellista +arvoa neuvoksettaren luonteen synnynnäiselle aitohikkuudelle, vaikk'ei +heidän uskonnolliset näkökantansa aivan yhteen sulauneetkaan. Mutta +heidän välillään oli kuitenkin olemassa joku nikara, joku salainen +kilvoittelu, neuvoksettaren puoleltaan antamatta siihen kuitenkaan +mitään aihetta. + +Vanhemmalla heistä oli luonnollisesti ollut huomattava +yhteiskunnallinen asema jo silloin kuin Liina rouva oli vielä nuori +tyttö; hänellä oli luottamustoimensa useissa yhdistyksissä, ollen +samalla kaiken neron ja sivistyksen edustaja paikkakunnalla. Kauniissa, +vierasvaraisessa kodissaan otti hän ja pitkällisen sairauden rasittama +miehensä vastaan kaikkia, joita X:ssä pidettiin "sivistyneihin" +kuuluvana, sitä paitsi oli heidän talonsa aina kaikkein matkustavain +taiteilijain ja muiden kaupungissa käyväin eteväin henkilöitten +herttaisin vierailupaikka. + +Neuvosmies Hellsberg oli nuorempana lueskellut, mutta rikkaan kauppiaan +ainoana poikana sijoittui hän lukunsa päätettyään kotikaupunkiinsa ja +antausi isänsä asioita hoitamaan. Hän oli kuitenkin jo aikoja sitte +kivulloisuuden vuoksi vetäytynyt hiljaisuuteen ja eleli nyt varakkaana +miehenä kodissa, jonka hänen hienosti sivistynyt ja lahjakas vaimonsa +järjesteli mitä viehkeimmäksi. Hän oli myös erittäin musikaalinen, +olipa nuorempana käytellyt viulunjoustakin melko sulavuudella, kaikki X +kaupungin musikaaliset kyvyt voivatkin sen vuoksi luottaa hänen +hyväntahtoisuuteensa ja jokaisessa yrityksessä, missä musiikki vain +tuli kysymykseen, oli Hellsberg kieltämättä etukynnessä. + +Kaikkiin näihin asianhaaroihin nähden olikin neuvosmies ja vaimonsa +jonkunlaisia taiteen suojelushengettäriä kaupungissaan. Vaan tämäpä +herätti kateenhaimenta eräässä ankaran suljetussa joukkueessa, jossa +kauppias Montell ja Liina rouva olivat johtavia. Kaupunki oli jo +vuosikausia ollut jaettuna kahteen jyrkästi eroavaan puolueesen, +Montellilaiset nimittivät toisia muitta mutkitta "maailmanlapsiksi", +vaan itseään "heränneiksi". + +X:kaupungin uskonnollinen suunta johtui oikeastaan rouva Montellin +suvusta, hänen vanhempainsa kodista. Hänen enonsa oli nimittäin pappi, +sekä hyvin innostunut siihen hengelliseen liikkeesen, joka muutamia +vuosikymmeniä takaperin alkoi levitä maassamme. Hän vaikutti minkä voi +liikkeen edistämiseksi ja juuri hänen vanhempansa olivat ensimmäisiä +"pietistejä". Heidän kotonaan pidettiin ahkerasti raamatunselityksiä, +joissa samaan suuntaan kuuluvat papit ja maallikot jakoivat jumalan +sanaa; he eroittivat itsensä kokonaan kaikista entisistä +seurustelututtavistaan, jotka eivät vain yhtyneet heidän uskonnolliseen +katsantokantaansa ja liittyivät ainoastaan uskonheimolaisiinsa. Olipa +heissä vielä jonkunverran ankaraa tuomitsevaisuuttakin, vaikka tosin +heitä, syvää vakavuutta tähtäämänsä totuuden tähden, usein tunnettiin +väärinkin ja halveksittiin. + +Semmoisissa oloissa oli Liina Ringvall kasvanut; hän oli vanheimpainsa +ainoa tytär, kaunis, hyväpäinen ja käytännöllisesti lahjakas. Äiti, +joka uskoninnon ensi kuohuissa muuttui melkein ulkokullatuksi, tyyntyi +joinkin määrin vuosien vieriessä, mutta kaikissa tapauksissa piti hän +kuitenkin tyttärensä tiukoissa ohjaksissa. Aivan itsensä kaltaiseksi ei +hän kumminkaan häntä tahtonut muodostaa, hän ei esim. pakottanut häntä +käymään muista eroavassa vaatetuksessa. Tyttö sai varsin hyvän +kasvatuksen, kehjeten varsinkin käytännöllisillä aloilla huomattavaksi. +Täytettyään tuskin kuuttatoista, häntä jo kosi äskettäin kaupunkiin +muuttanut kauppias Montell, saamatta kuitenkaan vanhempain myönnytystä, +hän kun ei ollut heidän uskonheimolaisiaan. Mutta tuo nuori miespä +omasikin melkoisen määrän luontaista sitkeyttä eikä liestynytkään niin +helposti kerran tekemästään päätöksestä. Hän alkoi ahkerasti +seurustella noiden ankarain uskovaisten piireissä, käyden aina heidän +raamatunselityksissään ja joutuen siten tekemisiin vanhan Ringvallin ja +sydänvalionsa kanssa. Vähitellen alkoi puolue pitää häntä aivan täyden +toden miehenä, ja seuraavana vuonna vei hän kauniin Liinan kotiinsa +omana naisenaan. Luonnollisesti herätti tämä avioliitto yleistä +kummastelua kaupungissa, varsinkin ihmeteltiin tuon nuoren tytön +valintaa, vaan lopulta yhdyttiin yksimielisesti vanhaan totuuteen, että +kauniimmat ja etevimmät tytöt usein valitsevat mitä mitättömimmän +miehen puolisokseen. + +Herra Montellilla oli nimittäin kovin vastenmielinen ulkoluomus: +tyvelijäs vartalo, kelmeän pullakat kasvot ja punaiset hiukset; mutta +pää oli hänelle paremmin osunut, hän oli niitä miehiä, joita sanotaan +asioima-älyiksi ja joille kohoaminen on ihmeteltävän helppoa. Niinpä +onnistui hänenkin vuosien kuluessa hankkia itselleen melkoinen omaisuus +ja hyvä nimi kaupungin liikemaailmassa, vaikk'ei ollutkaan alku kovin +kaksinainen. Appensa kuolema lisäsi vielä hänen menestyksensä vauhtia, +vävypoika nimittäin anasti vastuksetta hänen huomattavan asemansa +puolueen kesken, aseman, jonka varsinaisena tukipylväänä oli kuitenkin +hänen vaimonsa. Vanha Ringvall oli ollut hyvin huonoissa varoissa, +mutta Montellilla sitä vastoin oli niitä kyllin ja hän voi kyllä antaa +moniaitten kolikoiden soljua sinne tai tänne. Jonkun lemmikki-papin +hyväksi koottavan rahankeruun etukynteen asettuminen tai esiintyminen +sattuvissa juhlissa oli heille sekä helppoa että haluttua. Varsinkin +Liina rouva oli kuin luotu semmoisiin hommiin, kelläpä olisi ollut +semmoista järjestävää neroa, oli sitte kysymyksessä joku ompeluseura, +raamatunselitys tai lähetysjuhla, ja jos miehensä joskus olisi ollutkin +taipuisa nahjusmaisuuteen, niin onnistui hänen aina viisaudellaan se jo +aikoinaan korjata. + +Ja hänpä se juuri seisoikin kaikkialla etunenässä, hän se otti vastaan +matkaavat saarnaajat ja oli heille mitä vieraanvaraisin emäntä. Mies +sitä vastoin esiintyi usein kotonaan kuin vieras, tuommoisena omituisen +levottomana ja kaihtelijaana, mutta konttoorissaan ja kauppahuoneessaan +oli hän itsevaltijas hallitsija, vieläpä tuima hallitsija; konttoori +oli hänen maailmansa, jossa hän ennen kaikkea liikkui ja tuoli pulpetin +ääressä oli hänen valtaistuimensa. + +Perheesen oli jo sikeynyt neljä lastakin, mutta kaksi kuoli jo +pikkuruisna; vanhin poika, Juho, istui jo isän konttoorissa ja ainoa +tytär Anna oli äskettäin täyttänyt kahdeksannentoista vuotensa. Juho +oli sekä isän että äidin suosikki; hän oli kehittynyt aikaisin, ja +kenties oli vanhempain hellyys häntä kohtaan kasvanut vielä suuremmaksi +sen tähden, että hän jonkun aikaa oli heidän ainoa lapsensa vanhempain +sisarestensa kuoltua. Hän edistyi hyvin koulussa, hänellä oli hyvä pää +ja terävä käsityskyky, mutta muuten oli hän aika lurjus, tuhansien +elkeitten keksijä. Vanhemmat katselivat kuitenkin tavallisesti hänen +virheitään sormiensa läpi ja jos maine jostain kovin uskalijaasta +kujeesta saapui heidänkin korviinsa, olivat he tavallisesti hyvin +taipuisia antamaan hänelle anteeksi. + +Anna taasen oli luonteeltaan hiljainen, ollen oppilaana kerrassaan +mallikelpoinen, mutta hyvin useinpa kävikin niin, että hän sai kotonaan +nuhteita pienemmistäkin virheistä kuin veli sen sijaan pelasti +nahkansa. Tämä ei, onneksi kyllä, herättänyt Annassa mitään kateutta, +vaan olivat sisarekset päin vastoin mitä hellimmin toisiinsa +kiintyneitä. + +Molemmat vanhemmat olivat aika tarkkoja Annan uskonnollisen kasvatuksen +suhteen, ja jo pienenä pahaisena piti hänen ruveta kulkemaan mukana +noissa myötään sattuvissa raamatunselityksissä, kun he sen sijaan +tavallisesti huomasivat aina jonkun tähdellisen syyn, jonka nojalla +Juho sai jäädä pois. Hän oli niin eloisa, ja mahdotontahan oli pakottaa +häntä istumaan paikallaan, selittelivät he; sitten tulivat luvut väliin +ja nyt taasen oli konttoori esteenä. Mutta sitä eivät he ollenkaan +huomanneet, että nuorella herralla kyllä oli aikaa mennäkseen +kaikellaisiin hauskoihin seuroihin, joissa hänen vanhempainsa +hartaimmat heränneet hengenheimolaiset -- esimerkiksi neiti Fager -- +olivat usein hänen säälimättömän pilansa esineenä. + +Kenties äidin rintaan joskus nousi hiljaisia nuhteita poikaansa kohtaan +osoittamansa heikkouten vuoksi, mutta mahdotonta oli hänen kohdella +häntä ankarasti, katsellessaan hänen iloisia, vehmaita kasvojaan ja +seuratessaan salaisella ihastuksella tuon solevan varren reippaita +liikkeitä, liikkeitä, jotka niin suuressa määrin muistuttivat häntä +itseään. Poika oli hänelle liian rakas, eikä hän ollenkaan tullut +ajatelleeksi sitä, että kaikki moitittavat puolet, joita maailmanlapset +huomaavat niissä, jotka tahtovat näyttäytyä jumalaapelkääviltä, ei +alenna ainoastaan heitä itseään, vaan samalla myös sitä oppia, jota he +suosivat. Ylävällä paikalla seisova patsas huomatkoon myös, että +kaikkien silmät tähtäävät sitä. + +Rouva Montellin äiti eli vielä, joskin kohta hyvin yksinäisyyteen +vetäyneenä; hän ei käynyt koskaan ulkona ja otti vieraita vastaan +ainoastaan luonaan pidettävinä hartaushetkinä, mutta sittekin nautti +hän tuttavapiirissään tavatonta arvoa. Ja arvoa hän todella +ansaitsikin. Tuo vanha nainen mustassa, sileässä leningissään ja +valkeassa kaulahuivissaan oli vanhemman ajan tarkkapiirteisin ilmaus. +Hänen jyrkistä, elähtäneistä piirteistänsä ja jonkun verran ankarasta +katseestaan voi lukea kokonaisen historian ihmissielun taistoa ja +kamppailua vapauden edestä, mutta voitto oli ollut kallishintainen, +kestetyn katkeran taistelun jäljet eivät kadonneet niinkään helposti, +vaan loivat jonkunlaisen pimennon hänen elämänsä ehtoolle. Koskaan ei +nähty hänen hymyilevän, vaan hänen laihoilla kasvoillaan väikehti sen +sijaan jonkunlainen erakkomainen vakavuus ja hänen äänessään oli aina +sama määrätty sävel, joka ei kohonnut eikä laskenut. Hän ei ottanut +vävyltänsä koskaan vastaan mitään apua, vaan eli äärimmäisimmän +tarkasti omilla varoillaan, auttoipa vielä köyhiäkin suuressa +määrin, jopa semmoisiakin, jotka eivät kuuluneet hänen omaan +hengenheimolaisuuteensa. Hän oli lahjomattoman suora, ankaran harras +uskonnollisessa vakaumuksessaan sekä itsensä kieltäväinen, pitämättä +tätä kuitenkaan minään ansiohyveenä. "Kääntyneiden" pitää aina olla +valmiit eroamaan maasta ja sen hyvyyksistä, meidän ei tule pitää +itseämme minään maan asuvaisina eikä riemuita millekään maalliselle, +vaan jok'ainoa päivä vaeltaa kohti oikeata päämaalia. + +Semmoinen oli hänen elämänkatsantonsa, pohjiaan myöten totuuden +mukainen, vaan samalla kertaa järkkymättömän ankaruutensa vuoksi tomuun +lannistava. Hänestä oli kaikki kovin ihmismäistä, lapsuus viattomine +leikkeineen, nuoruus tuhansine toiveineen ja miehuus vakavine +kutsumuksineen, elinvaatimuksineen ei ollut minkään arvoinen. Hän eli +omassa suljetussa maailmassaan, ajatukset kiinnitettyinä katoovaisuuden +loppukohtaan hautaan ja sitä seuraavaan elämään, hän oli varma maailman +kadotuksenalaisuudesta, mutta hän ei vihannut eikä rakastanut sitä. + +Kun Anna Montell vielä oli pieni tyttönen, niin hän, väsyttyään kovin +pitkien raamatunselitysten aikana, usein katseli tutkiellen nurkastaan +isoäitinsä kasvoja, aprikoiden olisiko niissäkin joskus, ollessaan +nuoret ja varmaan kauniitkin, hymynväreitäkin väikehtinyt. Mutta +koskaan ei hän päässyt mihinkään päätökseen noiden lapsellisten +mietiskelyjensä suhteen. Myöhemmin kiinnittyi hänen katseensa erääseen +toiseen merkikkäisyyteen tuon vanhan naisen omituisessa +ulkoluomuksessa. Istuessaan aivan mustaan puettuna nojatuolissaan, +hopeanvalkeat hiukset taaksepäin työnnettyinä, näytti hän tuosta +nuoresta tytöstä joltain vanhantestamentin-aikuiselta tietäjä-akalta, +yhtä jyrkästi eroavana nykyisestä ajasta kuin elonlämpö eroaa kuolon +kylmyydestä. Vieläkin tuntuvammaksi tuli tämä vaikutus sen jälkeen kun +isoäitiä kohtasi silmätauti, joka aivan kokonaan turmeli hänen näkönsä, +tehden katseen jäykäksi ja lasittavaksi. Kun hän siis tirrotti +liikkumatonna eteensä, näytti hän melkein joltain henkiennäkijältä. Hän +nimitti kaikkia omaan puolueeseensa kuuluvia miehiä "veljiksi" ja +naisia tyttäriksi, tyttärentyttäriksi, tai "rakkaiksi sisariksi", +viettäen sokeana päivänsä kädet rukoukseen ristittyinä tai veisaten +hengellisiä lauluja äänellä, joka hänen korkeasta ijästään huolimatta +vielä oli säilyttänyt kauniin, juhlallisen soinnun. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä sen jälkeen kuin pastori Törne piti tuon ennen +mainitsemamme esitelmän Montellissa, lähti Liina rouva tyttärineen +kello viiden ajoissa iltapäivällä ompeluseuran kokoukseen; hän oli +nimittäin sen puheenjohtaja. Sateisesta säästä huolimatta kulkivat +molemmat naiset jalkaisin, sillä rouva Montellin perusajatuksena oli +ajaa niin harvoin kuin mahdollista -- neuvoksetar Hellsberg sitä +vastoin ajeli varsin usein, kovin turpea ruumiinsa kun synnytti +kävellessä hengästystä. Ja säälle ei Liina rouva pannut koskaan mitään +arvoa, vaan oli alituiseen, aivan kuin tuon virkun luonteensa +pakottamana liikkeessä, niinpä hän tämmöisenäkin koleana päivänä oli +mitä parhaimmalla tuulella astuessaan yhdistyksen suureen kokoussaliin. + +Kaikki naiset nousivat melkein yht'aikaa ja tervehtivät arvokkaalla +sydämmellisyydellä rakasta puheenjohtajaansa, joka taasen puoleltaan +otti tuon kunnioituksen vastaan mitä luonnollisimpana ja asiaan +kuuluvimpana, hän kun oli jo monet ajat tottunut olemaan joukon +etevimpänä. + +Tavallisen reippautensa avustuksella oli hän heti kaikista selvillä, +jakoi töitä ja tarkasteli niitä, antoi oikealla ja vasemmalla +pyydettyjä neuvoja ja viittaeli välkkyvillä leikkuusaksilla kuin +valtikalla. + +Mehiläispesälle omituisen surinan tapaista kuului salissa, vaan +sielläpä olikin koolla neljättäkymmentä eri ikäistä naista, kaksi +ompelukonetta käydä huristi minkä kerkisivät ja aaltoilevan meren +tavalla kiihtyi ja hiljeni puhelu. + +Pastori Törnen edellisenä iltana pitämää raamatunselitystä ylisteli +jokainen seuraan kuuluva, paitsi Anna Montell, joka oli ompelunsa, +pakanalapsille aijotun pummulimekon, yli kumartuneena. Tätä paitsi +käsiteltiin hyväntekeväisyysiltaman toimeenpanoa jonkun nuoren +musikaalisen neron auttamiseksi, jonka homman johtajana tulisi olemaan +rouva Hellsberg. Yksin pienimmistäkin seikoista oltiin tavattoman +selvillä ja homman toimeenpanija sai sivumennen muutamia kelpo +letkauksia. Annasta tuntuivat ne kovin ilkeiltä, hänen äitinsä taasen +teki työtä uutterasti, mutta vaitelijaana ja omituinen, viekas ilme +viisaissa silmissään. + +Kuin ukkosen jymyn vaijentamana hiljenivät äänet: pastori Törne seisoi +kynnyksellä. Useat vuolaimmatkin puhujat näyttivät kovin ällistyneiltä, +mutta aina malttinsa pitävä Liina rouva toivotti mitä herttaisimmalla +tavalla pastorin tervetulleeksi, puhellen vilkkaasti hänen kanssaan, +kunnes toisetkin ennättivät tyyntyä. Pastori ilmoitti myös pian, että +hän rouva Montellin kehoituksesta oli tullut tänne, esittääkseen hiukan +jumalan sanaa arvoisalle kokoukselle. Jokainen antausi taasen +uutterasti työhön käsiksi ja nuori pappi sijoittausi heidän keskelleen, +istuen Raamattu kädessä ja, kuten näytti, varsin tyyneenä ja +ujoilemattomana. Annasta tunnusti hän kokonaan kutsumukseensa +hurmauneelta ja hänen suorasta esiintymisestään sekä palavasta +rukouksestaan piti hän hyvin paljon. Mutta tekstinselitys ei +vaikuttanut häneen nytkään mitään. Se oli kyllä armosanoman +lahjomatonta julistusta ja vakavaa kutsumista, mutta jokapäiväiseen +elämään ei hän sitä sovittanut, tuohon elämään, joka juuri nytkin mitä +erillaisimpina tunteina sykki noissa häntä ympäröivissä sydämmissä. + +Esitelmän päätyttyä ehdotti muuan, että laulettaisiin joku "rakas +siioninvirsi", kuten ehdottelija sitä nimitti. Pastori yhtyi siihen ja +kaikki muut, paitsi Anna, herkesivät veisaamaan. Hän painalsi päin +vastoin päättävästi pehmeät huulensa toisiaan vastaan, sillä nämä +hartaat, herätykseksi aijotut sanat menettivät kokonaan arvonsa hänen +silmissään maailmallisen, aivan jonkun tappelulaulun tapaisen sävelensä +kautta. X:n katupojat olivat tälle sävelelle sepinneet toiset sanat ja +sen vuoksi juuri tuntuivatkin ne hänestä niin korvia vihlovilta. Mutta +erään vanhanpiian loistavista silmistä häntä kohdannut ilme teki uuden +vaikutuksen. Tuo hento nainen näytti niin onnelliselta, melkeinpä +kirkastetulta, seisoessaan siinä ja laulaessaan kehnolla, sortuneella +äänellänsä, että Annan silmiin valahti kyynelet ja tuo kauvan etsimänsä +hartaus täytti hänen janoovan sielunsa. + +Heti laulun vaijettua hiipi hän hiljaan neiti Biinan viereen, puristi +hänen kättään ja kuiskasi: -- kiitoksia, tuhansia kiitoksia! + +Tuo ikälikkö katsoi ihmetellen häntä: -- minkä vuoksi kiittää neiti +minua? + +-- Niin, minulla on suurempi syy kiitollisuuteen kuin te luulettekaan, +minun oli äsken niin raskas ollani, mutta nähdessäni miten iloisesti te +lauloitte -- niin, tuo teidän laulunne, neiti Biina -- -- -- + +-- Niin, tapahtuuhan tässä maailmassa joskus niinkin, että köyhä voi +antaa jotain rikkaalle, sanoi vanhus nöyrästi; sielullakin on kuivat +aikansa, jolloin se turhaan ikävöi kastetta, mutta sitte avaa Herra +taas kätensä ja "virvoittaa hänen perintönsä". Minä en voi kertoa, +armas pikku neitiseni, miten onnellinen minun sydänraukkani on tänä +hartaushetkenä ollut. Minun silmäni ovat joskus hyvin heikot ja silloin +on minun vaikea lukea, mutta kuulo, se on Jumalan kiitos mitä +parhaimpia, sen vuoksi käynkin minä niin mielelläni siellä missä +jumalan sanaa julistetaan, ja täällä uskosisarten joukossa ollessa +tuntee kaikessa suuressa heikkoudessaan itsensä ihmeteltävän vahvaksi +ja voimalliseksi. Eikö asia ole niin, rakas neiti? + +Anna pudisti surullisesti päätänsä. + +-- Niin no, tuumaili Biina neiti ystävällisesti, kaikki eivät tunne +sitä aivan samalla tavalla. + +-- Eipä kyllä, ajatteli nuori tyttö, mutta täällä oli kuitenkin jotain, +joka ansaitsi kuulemista: erityinen uskovaisten liittokunta, jonka +jäsenet tukevat toistensa uskoa. + +-- Minä en ole aivan tyytyväinen sinuun, Anna, sanoi rouva Montell +kotimatkalla. Sinä tiedät kyllä, tyttäreni, ett'ei minulla ole +ollenkaan halua moittimiseen, mutta minkä vuoksi sinä et ottanut +lauluun osaa, minä en huomannut sinun kuuluvaa ääntäsi? + +-- Minä en voinut, äiti! + +-- Et voinut? + +-- Niin, tuon kauhean sävelen vuoksi. + +-- Lapsellisuuksia, meidän pitää ensi sijassa tarkkaaman sanoja ja +ajatusta. + +-- Niin, mutta minä luulen, että tuo sävel pilaa ajatuksen! + +-- Ei suinkaan, päin vastoin pyhittää sävel sanat. + +Anna ei vastannut tähän mitään ja äitikin vaihtoi puheen ainetta, +hänellä ei ollut koskaan tapana pitää pitkiä varoituspuheita, mutta +sittekin ymmärsi Anna varsin hyvin, ett'ei äitinsä ollut hänen +tyytyväinen, tarvittiin vain pieni, tuskin huomattava silmäkulmain +rypistys tämän selvittämiseksi. Eipä tosiaankaan ollut ketään niin +hyvää ja kelpo ihmistä kuin tuo äiti, ainoastaan sielunasioissa eivät +he ymmärtäneet toisiaan, siinä vain eroitus. + +Seuraavan päivän iltapuolella kulki tuo nuori tyttö kevein askelin +torin poikki neuvosmies Hellsbergin upeaa taloa kohden. Hän oli niin +iloinen ja sydämmensä sykki tavallista kevyemmin, melkein tanssien +kupeltihe hän eteenpäin ja kenstisti kuin konsaan itse Liina rouvalla +heilui tuo pieni pystynenä ilmassa. Hänen ollessaan näin iloisena, +raittiit ruusut vielä poskia somistain, voi selvästi huomata miten +paljon äiti ja tytär olivat toistensa näköisiä. + +Neuvoksetar nyökäytti hänelle päätään kuvastinlasisesta ikkunasta, +jonka ääressä hän istui tavallisella paikallaan heijastuskuvaimen +takana, jota hän nimitti "observatoriokseen". Kielikellot väittivät, +että hän istui siinä "uutisia utelemassa" ja tuo juttu huvitti suuresti +niin hyvin häntä itseään kuin leikkisää miestänsäkin. + +Eteisessä tervehti Annaa pieni lihava Titti, koko talon lemmikki ja +heti sen jälkeen hänen emäntänsä, joka sydämmellisesti syleili nuorta +vierastaan. + +-- Etpä tiedä, miten kummisetäsi on täällä istunut kello kädessä aina +siitä saakka kun hän nousi päivällisettoneltaan -- sanoi hän naurussa +suin. Hän on niin eloisa, kuten tiedät, ja minä olen säilyttänyt +sinulle ruokasalin seinäloukossa kappaleen Vapun kermaleivosta; muista +nyt vaan kehua sitä, niin saatpa nähdä, miten eukko tulee +mielihyviinsä. + +-- Sen lupaan, kummitätini. + +-- Ja nyt kummisedän luo! Hän tarttui tytön käteen ja vei hänen +vierashuoneesen, missä vanha neuvosmies Hellsberg istui +rullatuolissaan, kihtitautihiset, flanellinkappaleella verhotut +jalkansa leväten pienellä tyynyllä. Ukon ystävälliset silmät loistivat +riemastuksesta nähdessään lemmikkinsä tulevan. Anna olikin molempain +vanhain silmäteränen, ja heidän helläin katseittensa kirkastamassa +valossa näyttäysi hän kaikessa pirteässä suloudessaan. + +Annakin tunsi itsensä aivan kuin toiseksi ihmiseksi tässä kodissa, joka +aina lapsuudesta pitäin oli ollut hänelle niin rakas, yksin ilmakin +tuntui tässä huoneessa paljon kevyemmältä ja vapaammalta, ja tieto +siitä, että kaikki mitä hän täällä puhui ja teki, ymmärrettiin aina +oikein, lisäsi vielä hänen riemastustaan ja irrallisuuden tunnettaan. +Neuvoksettarella oli myös aivan erikoinen kyky voittaa ihmisten +luottamusta ja kotinsa teki hän mitä mieluisimmaksi turvapaikaksi +heille; Annasta oli jokainoa huonekalu tässä suuressa rakennuksessa +hänelle rakas, erittäinkin oli hän innostunut tuohon vanhankodikkaasen +vierashuoneesen. Vanha mahonkisohva ja raskaat, vaaleankellahtavalla +damastilla verhotut nojatuolit, kiinalaisesta silkistä tehty vanha +tulenvarjostin, pieni kaappi hoikkine, arvokkailla anttiikisilla +posliinimuodostuksilla somistetuine kierujalkoineen todistivat huoneen +vanhaa varakkuutta ja hienoon aistiin yhdistettyä hyvinvointia. +Kiinnittävin vetovoima oli kuitenkin tuolla rullatuolissa istuvalla +harmaantuneella ukolla, joka kaikista tuskistaan ja vaivoistaan +huolimatta kuitenkin aina säilytti reippaan leikillisyytensä, jonka +vuoksi vastapuolue nimittikin häntä "auttamattomaksi kevytmieleksi", ja +talon muhoilevalla, vielä nuorenvehmaalla emännällä, joka +hyväntahtoisine, ajattelevine silmineen ja valtaavan äidillisenä aina +näytti ajattelevan vaan toisten rattoisuutta, jolla oli suopea silmäys +ja hyvä sana jokaisella. + +Oli kyllä semmoisia, jotka arvelivat, ett'ei ole mikään kummakaan olla +tuommoisella leppeällä tuulella neuvoksetar Hellsbergin oloissa, +koskaan kun ei tarvitse taistella puutetta ja murhetta vastaan. Ja +totta puhuen ei neuvoksetar ollutkaan tarvinnut kokea mitään puutetta +taloudellisessa suhteessa, mutta surua oli kyllä tullut hänenkin +osakseen, vieläpä katkerinta surua. Hänen armas tyttärensä oli +nimittäin kuollut juuri kukkeimmillaan ja siten muuntanut osan noita +mustia hiuksia harmaiksi. Kenties olikin Anna hänelle niin rakas juuri +sen vuoksi, että hän muistutti hänen "pientä Augustaansa". + +Nyt istui tuo nuori tyttö näiden hyvien ystäviensä keskellä, Titti +polvellaan ja kermaleivos sievästi asetettuna pienelle tarjottimella +eteensä pöydälle. Kummiukolla oli niin paljon kertomista +ulkomaalaisista aikakauskirjoistaan ja kummiäiti näytti hänelle +muutaman aivan uudenaikaisen neulontatekeleen -- neulominen oli +nimittäin tämän kunnon rouvan keppihevonen. Anna puoleltaan kuunteli ja +katseli ja lomasta ylisteli Vapun leivosta mitä vilpittömimmin. Sitte +asettausi hän kauniin pianinon eteen, antaen äänensä helähdellä tuossa +korkeassa huoneessa ja siten ilahuttaen kummiukkoaan hänen +lempilauluillaan. + +Miten toisin olikaan täällä kuin kotona. Siellä äiti ei tahtonut kuulla +koskaan muita kuin Siionin veisuja, tai mahdollisesti jonkun virren, +isä taasen ei ymmärtänyt musiikista mitään. Täällä kummiukko sen sijaan +nautti täydestä sydämmestään laulusta, varsinkin nuo raittiit +kansanlaulut tekivät häneen syvän vaikutuksen ja kyynelet väikehtivät +kummiäidin kauniissa silmissä joka kerta kun sävelet saivat hänen +sydämmensä jänteet voimakkaammin väreilemään. + +Anna lauloi laulamistaan, sitte alkoi hän omia haaveilusäveleitään, +vaivuttaen kuulijansa suloiseen uinailuun, josta heidät äkkiä tempasi +erään tunnetun katuviisun räikeä sävel. + +-- Mitä, mitä nyt, lapseni? huusi kummiukko ällistyneenä. + +-- Minä tuskin tulin ajatelleeksi mitä soitin, vastasi Anna, lopettaen +soittonsa epäsoinnulla. -- He lauloivat tuon laulun eilen yhdistyksen +illanvietossa. + +-- Tuonko juomalaulun, ehei tyttöseni, siitä ei tullut mitään! + +-- Voi hyvä kummisetäseni, minä tarkoitan ainoastaan säveltä, sanat +olivat Siionin kanteleesta. + +-- Ahaa, sanoi vanha Hellsberg pitkäveteisesti. + +-- Minä en voinut laulaa mukana, se oli minulle aivan mahdotonta, +virkkoi Anna. + +-- Etpä ainakaan, se oli luonnollista, mutta ne toiset pitivät sitä +tietystikin varsin kauniina? + +Ukko näytti niin ilkamoiselta, että Annan piti vasten tahtoaankin vetää +suunsa nauruun. + +-- Niin, lapseni, mielipiteistä ja ma'usta ei meidän pidä koskaan +väitellä. + +Neuvoksetar kohotti lempeän varoittavasti sormensa, hän ei sietänyt +milloinkaan pienintäkään ivan hengähdystä kaupungin toisesta +puolueesta. + +-- Ei, ei, älähän toki pelkää, ystäväiseni, eihän tässä ole +kysymyksessä mikään Montechi ja Capuletti, vaan ainoastaan Montellit ja +Hellsbergit, pieni jokapäiväistarina Kolmikulmalta -- muhoili ukko +leikkisään tapaansa. + +-- Minä en tiedä mitä ne toiset oikeastaan pitivät siitä, vastasi Anna, +mutta nähdessäni vanhan Biina-neidin seisovan ja laulavan yli ääriensä +tulvivasta sydämmestään, silloin unohdin minä tuon kauhean sävelen ja +yhdyin heidän lauluunsa -- ja sisimmästäni. + +Neuvoksetar veti hänet luokseen ja suuteli hänen kaunista, +vilpittömän-ilmeistä otsaansa. + +-- Sinä olet oikeassa lapseni! Meidän kallis Herramme ja Vapahtajamme +katsoo sydämmeen eikä säveleesen, jolla häntä ylistämme, vaikka minä +kyllä myönnän, että maailmalliset sävelet hengellisiin lauluihin +sovitettuina usein vaivaavat minuakin. Sielu kyllä halusta tahtoo +kohota korkeuteen puhtaimpain ja pyhimpäin sävelten siivillä, mutta +pääasia on kuitenkin, että laulamme sydämmestämme, kuten minun hyvä, +kunnon Biinani tekee. Minä luulen, että minun pikku Annani on väliin +hiukan väsynyt noihin raamatunselityksiin, jatkoi neuvoksetar pikkuisen +vaitiolon jälkeen. Vaan luulenpa kuitenkin, että nuo selitykset +ovat suureksi hyödyksi seurakunnalliselle elämällemme ja +sisälähetyksellemme, se on, jos jumalan sanaa vaan puhtaasti ja +selvästi jaetaan ja tämä tapahtuu sopivaan aikaan. Sinuun voimme +kenties sovittaa viisaan Salomonin sanat "liika saarnaaminen käy +väsyttäväksi", selityshetket eivät silloin voi johtaa jumalan sanalle, +vaan päin vastoin -- --. + +-- Erään kerran, ollessani vanhempaisi kanssa muutamalla +hartaushetkellä, satuin minä istumaan suutari Sormusen taakse, tuon +raukan kyttyräseljän, jonka hyvin kyllä tunnet, ja harvoinpa on +kokonaiset kirkkokonsertit minua niin virkistänyt kuin tuon viallisen +heikko ääni kun hän kuohuvain kyynelten vallassa juhlallisella äänellä +lauloi "Vapahtajani jo pian ompi tääll'". + +Anna kumartui ja suuteli hänen kättään, näkyipä kummiukkokin +pyyhkäsevän jotain kosteaa silmänurkastaan. Kenties leijaili tätä +seuraavan hiljaisuuden aikana enkeli huoneessa, vaikk'ei kukaan nähnyt +sen siipien siinnähdyksiä. + + * * * * * + +Annan kulkiessa kotiinsa tältä vierailultaan, tuli joku reippain +askelin hänen jälessään käytävällä ja samalla kuului iloinen ääni: -- +Hyvää iltaa, pikku sisarueni! + +-- Iltaa, Juho; mistä sinä tulet? + +-- Kaupungin kellarista ja sinä Hellsbergistä, eikö niin? Setä kai oli +kerrassaan oivallinen! + +-- Hän oli iloinen ja ystävällinen, kuten tavallisesti, vastasi Anna +hymyillen veikon omituiselle puhetavalle. -- Tuletko kotiin minun +kanssani? + +-- En, en millään muotoa -- hän veti kelpo siemauksen äsken +sytyttämästään sikaarista. -- Saat sen uskoa, että meillä on ollut aika +hauskaa herra Wolfgangin kanssa, hän on aito miehiä. -- -- + +-- Sekö saksalainen kauppamatkustaja, joka oli eilen isän luona? + +-- Hän juuri, mutta juuri kun hänen parhaimmat kokkapuheensa olivat +ylimmillään, muistui mieleeni sähkösanoma, jonka lähettämisestä vielä +tänä iltana olin antanut lupauksen isälleni; ja aika olikin paras, jos +vain kerkiän sen toimittaa ennen lennätintoimiston sulkemista. + +-- Mutta sitte tulet sinä kuitenkin kotiin, Juho? + +-- En suinkaan, vunukkaiseni, me syömme hiukan iltapalasta saksalaisen +luona numero viidessä -- hän matkustaa yöllä. + +Anna huokasi. -- Tiedätkö, että äiti näyttää niin murheelliselta aina +milloin vain sinun paikkasi illallispöydässä on tyhjä -- sanoi hän. + +-- Niin, äiti on oikea aitohelmi, hänellä on lämmin sydän epäkelpoa +poikaansa kohtaan -- vastasi nuori mies hyvänsävyisesti -- mutta +katsohan, Anna, asia on kun onkin niin, että nykyisellä kannallaan ei +meidän kotimme tyydytä minua täydellisesti. Äläkä sinäkään, sisarueni, +nyt hyökkää kimppuuni siveyssaarnoinesi, muuten lähden minä +seitsenpenikulmaisin askelin suoraan lennätintoimistoon. + +-- No mutta tiedäthän sinä, vei'oni, että minulla ei ole tapana soimata +sinua. + +-- Tiedän, tiedän, sinä olet aimokkain sisko maailmassa -- hän asetti +hellästi sisarensa käsivarren omaansa -- minä tiedän voivani puhella +sinun kanssasi avomielisesti, sinä ymmärrät minua. Näetsä, meidän +kotoiset tapamme ovat aina tuntuneet minusta kovin painustavilta: isäni +kanssa en voi koskaan olla oikein samansointuinen, hän akkiloipi aina +konttorikirjojaan, ja mitä äitiin tulee, niin hän on, kuten jo sanoin, +oikea aitohelmi naisten joukossa, mutta hänen siirappikristityitä +tuttaviaan en minä suoraan sanoen voi ollenkaan kärsiä, he aivan +eroittavat äidin ja pojan. + +-- Kun ollaan nuoria, pikku sisarueni, ei pidä elonhehkulta siipiä +katkoa, siellä kotona kurpistellaan kulmia viattomimmallekin leikille, +ja olenpa varma, että neiti Fager ja ne muut "sisaret" ovat jo aikoja +sitte tuominneet minut helvettiin! + +-- Älä toki noin puhu missään tapauksessa, Juho! + +-- No no, kenties intoilen hieman, mutta totuus on ja pysyy totuutena, +eli mitä arvelet siitä, että aina konttoorista tullessamme löydämme +neitejä ja matammeja tungeskelevan äidin ympärillä, niin ett'ei hän +jouda muille korvaa lainaamaan, tai huoneen kihisevän täynnä vieraita +ihmisiä ja jonkun mustanuttuisen, eli useimminkin jonkun heränneen +nurkkasaarnaajan jostain idästä tai lännestä pauhaavan kaikin voimin -- +se, Anna, karkoittaa minut pois kotoa. + +-- Sinä liioittelet, Juho; sinä tulet vääriin päätöksiin. + +-- Olkoonpa niin, minä myönnän, että he jok'ainoa ovat kunnon väkeä, +parempaa tunnustusta en voi juuri antaa; mutta ethän sinä pitäne +itsekään liioin moisista näytöksistä -- voitko kieltää sitä? + +-- En, Juho -- mutta melkoisesti eroavat kuitenkin meidän käsityksemme +heidän suhteensa! + +-- Niin, se merkitsee että sinä, joka olet niin paljon minua parempi, +käsität -- -- + +-- Älä puhu noin, Juho, sanoi hän, puristaen hellästi veljensä kättä, +minä en ymmärrä miten oikein selittäisinkään tarkoitukseni. + +-- Kenties en minäkään ymmärrä sinua tässä suhteessa, pikku sisareni; +te naiset olette kauttaaltanne sulaa tunteellisuutta. Mutta hauskaa oli +kuitenkin puhella sinun kanssasi muutamia järkeviä sanoja -- nyt pitää +minun viistää toiselle puolelle, lennätinlaitokseen. Hyvää yötä, Anna, +tervehdä äitiä ja voithan samalla kuiskata hänen pieneen, siroon +korvaansa jotain iltasesta saksalaisen luona! + +Hilpeää säveltä vihellellen meni hän yli kadun, jättäen Annan yksikseen +akkiloimaan hänen äskeisiä puheitaan. Useita tunteja saikin tyttönen +valvoa yöllä niiden tähden. + +Noissa sanoissa oli sittekin, vaikk'ei hän sitä juuri tahtonut +tunnustaa, ollut paljon syvää totuutta, puolittain kuultavaa valitusta +vanhempia kohtaan, jotka kuitenkin rakastivat niin hellästi lapsiaan ja +ajattelivat heistä niin kunnollista. Voi, miten elämä sentään on +kummallista ja miten vähän ihmiset, yksinpä läheisimmätkään, ymmärtävät +toisiaan. Sitte ajatteli hän eroavaisuuksia omassa ja veljensä +käsityskannassa ja asemassa kodin suhteen. Veljensä olivat nuo ankaran +yksipuoliset uskonnolliset harjoitukset syrjäyttäneet kauvas kaikesta +hengellisestä elämästä, hän kuitenkin vielä koetti uurastaa sen +saavuttamiseksi, jota hänen sielunsa kaipasi. Hänestä nähden ei +saarnaajalla ollut mitään eroitusta, olipa hän alhainen tai ylhäinen, +vihitty tai maallikko, kun hän vain olisi voinut antaa hänelle sitä +elämän leipää, jota hän isosi. + +Hänen terävä silmänsä oli tosin noissa niin sanotuissa "hurskaissa" +huomannut paljon ulkokullaisuutta, kätkettynä jumalisuuden naamarin +taa, paljon vilpillisyyttä näennäiseen vakaisuuteen verhottuna, mutta +hän tunsi myös suuren joukon semmoisia, joiden vilpittömyydestä ei +voinut olla epäilystä ja jotka olivat niin onnellisia, niin +tyytyväisiä, vapaita ja iloisia Jumalassa, vaikkapa olivatkin saman +joukkueen jäseniä. Miten usein synkät ajatukset olivatkaan saaneet +hänet lähes toivottamaksi, kun hän ei voinut tehdä samaa tunnustusta +kuin he, eikä hän uskaltanut ruveta etsimään syytä tähän heidän +opissaan, ei, hänen itsensä oli syy, hänen yksin. Tuntui toisinaan, +että hän olisi mielellään kärsinyt marttyyrin vaivoja, jos hän vain +olisi sillä voinut saavuttaa tuon uskonheimolaisissaan huomattavan +turvakkuuden, mutta miten paljon hän taistelikin sieluntuskissaan, jäi +hän kuitenkin aina ainoaksi paatuneeksi noiden "heränneiden" joukossa. + +Näitä tunteitaan uskalsi hän kuitenkin perin harvoin ilmaista +äidilleen, ne olivat niin eroavia tämän omista, että he tuskin +ymmärtäisivät toisiaan. + +Liina rouvan kaikki kaikissa terve ja käytännöllinen luonne, jossa ei +ollut tilaa pienimmällekään ihanteellisuuden häivähdykselle, oli hänen +ankarassa kodissaan mitä yksinkertaisimmalla tavalla, aivan kuin +koneellisesti, muovautunut jonkunlaiseksi eroamattomaksi valannaiseksi +niistä hengellistä käsitteistä, joita hänen vanhempansa ja näiden +hengenheimolaiset pitivät ainoina oikeina ja autuuttavina. Hän uskoi, +ryhtymättä koskaan harkitsemaan minkä vuoksi, uskoi tyynesti ja +järkkymättömästi, sallimatta epäilyksen milloinkaan synkistää sielunsa +turvaisaa riemua. Tämän varman, horjumattoman vakuutuksensa +vahvistamana oli hän antaunut elon taisteluun, valmiina täyttämään +niitä velvollisuuksia, jotka hänen osakseen sattuisivat. + +Hän oli toimekas, kelpo nainen, huolekas perheenäiti ja koko puolueensa +äidillinen neuvonantaja. Sen lisäksi oli hän avulias kaikille +tarvitseville, erittäinkin uskonheimolaisilleen, joiden suhteen hän +muihin verraten teki hienon eroituksen. Sanalla sanoen: nainen, joka +tunsi kuljettavansa tien ja sen vuoksi kulkikin varmoin askelin, +kenties liiankin varmoin. + +Anna katseli toisinaan häntä jonkunlaisella avuttoman tuskaisuudella; +kuinka voisi semmoinen, joka itse oli niin varma ja turvainen, ymmärtää +hänen sydänraukkansa angervoa. Semmoisina hetkinä valtasi hänet +vastustamaton halu päästä kummitädin luo. Ei sen vuoksi, että hän +siellä olisi voinut ilmaista kaikki ne tunteet, jotka hänen +sisimmässään liikkuivat, ei, ani harvoin voi hän puhua itsestään, mutta +hän tiesi vanhan, rakkaan ystävänsä vaistomaisesti käsittävän hänen +sisäiset liikutuksensa ja sitä paitsi halusi hän olla lähellä sitä +henkilöä, joka selvemmin kuin joku muu todisti elämällään tuota samaa +uskoa, joka hänestä tuntui niin vaikealta käsittää. Usko, joka ei ollut +yhtä tyyni ja varma kuin hänen äitinsä, vaan sen sijaan taisteleva, +joka ei tyynellä itsetietoisuudella katsellut toisia epävarmuudessa +taistelevia, joiden vakuutus hiuskarvankaan verran erosi hänen +omastaan, vaan usko, joka alati ilmautui rakkauden töissä, lempeässä +toisten vikojen anteeksi antavaisuudessa ja armeliaisuudessa kaikkia +kärsiviä kohtaan. + +Semmoinen oli Annan kummitäti, hän, jota neiti Fager nimitti +"tahraiseksi lampaaksi ainoassa totisessa lammaslaumassa, maailman +lapseksi". Tämä tuomio oli kyllä ennättänyt hänen itsensäkin +kuuluville, mutta panettelu oli jo aikoja sitte käynyt hänelle +haavoittamattomaksi, samoinkuin koko hänen elämänsä todisti tuon +Mestarinsa käskyn uskollista täyttämistä: "Älkäät tuomitko!" + + * * * * * + +Oli sunnuntai ja kirkonkellojen ääni aaltoili kehoittavana ja +juhlallisena ohuen lumenvidin peittämien kattojen päällitse. + +Rouva Montell vaatehtihe upeaan syyshattuunsa -- hän kävi aina erittäin +siististi ja maukkaasti puettuna -- ja hänen hienohipiäiset, nuorekkaat +kasvonsa näyttäytyivät erikoisen suotuisassa valossa mustien pitsien ja +sulkatöyhtöjen keskitse. Anna tuli huoneestaan virsikirja kädessä. + +-- Mihin äiti aikoo? + +-- Ylös isoäidin luo lukemaan jumalan sanaa, entä sinä lapseni? + +-- Minä arvelin mennä kirkkoon. + +Liina rouvan mehevä alihuuli kurtistihe huomaamatta: + +-- Siellähän saarnaa rovasti ennen puoltapäivää, sanoi hän, vasta +iltakirkkoon tulee meidän pastori. Tiedätkö sinä sitä? + +-- Tiedän, äiti. + +-- Ja kuitenkin -- -- -- --? + +-- Mutta minkä vuoksi meidän pitäisi valita pappeja, sanoi nuori tyttö +hiljaan. + +-- Valita pappeja, tuo lause juontuu varmaankin kummitädistä -- rouva +Montell solmi tuolla hänelle omituisella itsetietoisella tavallaan +hattunsa nauhat siroksi ruusukkeeksi -- hän teki aina kaikki +kunnollisesti -- minä en valitse sitä tai tätä, minä menen aivan +yksinkertaisesti kuulemaan sitä, joka antaa minun sielulleni parhainta +ravintoa. + +-- Kenties sanoin sopimattomasti, mutta jos minä vain olen vilpitön, +niin on minusta nähden yhtä hyvä kuunnella vanhaa rovastia kuin ketään +muutakin. + +Äiti kääntyi ympäri ja kiinnitti häneen kummastelevan, moittivan +katseen. + +-- Niin, katsohan rakas äiti, jatkoi Anna, setä T:llä tosin ei ole +kummemmat puhujalahjat, mutta hän saarnaa kristillisellä elämällään +yhtä paljon kuin puheillaan saarnatuolissa. + +-- Ai, ai, lapseni, varo itseäsi lain orjuuteen joutumasta! Sinun olisi +pitänyt kuulla pastori Törneä eilenillalla isoäidin luona, mutta sinne +et sinä voinut tulla päänsärkysi vuoksi; hän näytti meille, mihin omiin +töihin luottaminen johtaa -- suoraa tietä kadotukseen. + +-- Mutta uskon pelko, äiti? Eikö papin tule opettaa kuulijoitaan +sovittamaan uskoa elämään? + +-- Sinä tiedät, että minä en koskaan antau väittelyihin pappiemme +sananjakamistavasta, vastasi äiti tyynesti. -- Hyvästi, tyttöseni, me +tapaamme päivällisellä! + +-- Mutta sinä olet pahoillasi minun kirkkoon menostani, lisäsi Anna +empien. + +-- En suinkaan, eihän minulla muutenkaan ole tapana moittia toisten +mielipiteitä ja sinä kun olet vielä niin nuori ja siis jalkasi helposti +voivat livistyä oikealta polulta, mutta Herra on sinut kyllä jälleen +oikealle tielle ohjaava, sanoi äiti, ojentaen hänelle ystävällisesti +kätensä. Minä en ollenkaan huolehdi sinun tähtesi, mutta voi, jos +voisin sanoa samaa Juhostakin! + +Hän huokasi ja tuskan ilme kohosi tuon kauniin suun ympärille, +todistaen, että myös tämän tyynen pinnan alla asusti kalvava mato; +äidin sydänhuolena on nimittäin aina lapsensa onni ja onnettomuus. + +Voi kuitenkin, ajatteli Anna suruisena, hän ei tiedä miten mustalta +minusta kaikki näyttää. -- Hitaasti antausi Anna kirkkotielleen; +äitinsä sen sijaan kohosi kevein askelin mäenrinnettä ylös vanhaa, +harmajaa huonetta kohden, jossa tuo sokea vietti päivän toisensa perään +paperivarjostimien luomassa pimennossa. + +Kun Anna kulki pitkin kirkon käytävää, sädehti neuvoksettaren kasvot +auringon paisteena hänelle vastaan, viitaten hänen sijoittumaan samaan +penkkiin. + +-- Terve tultuasi, lemmikkini -- kuiskasi hän, eikö meillä ole +ihana sunnuntai tänään, katsohan miten kauniisti kuura somistaa +puu-istutuksia; minä ylistin Jumalaa kaikkien hänen tekojensa tähden +ajaessani kirkolle. + +Hän näytti niin onnelliselta ja kun virsi alkoi, helkkyi hänen kaunis +alttoäänensä niin kirkkaana, että se selvästi ilmaisi tulevansa +riemuitsevasta sydämmestä. Anna tuli aivan liikutetuksi, jos jo yksin +neuvoksettaren näkeminen oli hänestä kyllin voimakas herättämään +hartautta, niin oli jumalanpalvelus ja tuo kaunis virrenveisuu hänen +sorretulle sielulleen todelliseksi virkistykseksi. + +Kun kirkonmeno oli loppunut, antausi neuvoksetar nuoren ystävänsä kera +pitemmälle kävelylle maalle päin. Raikas talvi-ilma nostatti Annan +nykyjään niin vaaleille poskille väriä ja äidin kanssa puhellessa +syntyneen epäsoinnun jäännökset haihtuivat, niin että hänen kirkkaissa +silmissään nyt kajasti hiljainen tyytyväisyys. + +-- Eikö se ole pastori Törne, joka tulee tuolla meitä vastaan? kysyi +neuvoksetar heidän palattuaan jälleen kaupungin kadulle. + +-- Näyttää olevan, hän menee varmaankin rouva Blomgrénin luo +päivällisille, muistan äidin jotain siitä maininneen. + +-- Hyvää päivää, pastori Törne -- neuvoksetar vihjasi innokkaasti +hansikkaallaan ja kumartaen läheni pastori heitä. + +-- Suokaa anteeksi, herra pastori, jotta pakotin teidät pysähtymään, +mutta minä haluaisin kernaasti puhella hiukan teidän kanssanne. + +-- Minä olen mielelläni teille palvelukseksi. + +-- Kiitoksia siitä -- hän hymyili sydämmellisesti -- asia on nimittäin +niin, että täällä kaupungissa on muuan minun entinen palvelijattareni, +joka meni meillä ollessaan naimisiin, vaan joutui sitte mitä +surullisimman kohtalon alaiseksi. Hän makaa nyt viimmeisillään ja minä +luulen, että hän kaipaa suuresti henkistä lohtua. Hän on kauvan elänyt +synnin palveluksessa, mutta nyt on synti näyttäynyt hänelle koko +viheliäisyydessään ja minä luulen hänen sydämmessään löytyvän kappaleen +valmista maata jumalan sanan kylvölle. + +-- Mikä on naisen nimi? kysyi pastori ystävällisesti. + +Neuvoksetar vaikeni hetkiseksi, sitte sanoi hän: -- Snygg'in leski, +Liisa Snygg, hän asuu punaisessa huoneessa aina Rantakadulla. + +-- Vai niin, vai hän -- pastori venytti näitä sanoja. + +-- Minä huomaan, että pastori on kuullut hänestä jotain vähemmin +suosiollista, sanoi neuvoksetar. Liisa raukka, hän kyllä ansaitsee +moitettakin, minä tiedän hyvin sen, mutta -- -- -- + +-- Hän kuuluu olevan juomari ja jumalanpilkkaaja -- rouva Blomgrén +puhui hänestä joku päivä takaperin. + +-- Mutta kaikissa tapauksissa tahtonee pastori kuitenkin mennä hänen +luokseen? + +-- Minun pyhä velvollisuuteni on etsiä niitä, jotka kadonneet ovat, +vastasi pastori. + +-- Kiitoksia -- neuvoksetar nyökäytti päätään herttaisesti +jäähyväisiksi, pudistaen hänen kättään, Anna ainoastaan kumarsi päätään +mitään sanomatta. Pastorista tuntui, kuin Annan katseessa olisi +kajastunut salatuita moitteita, minkä vuoksi hän muuten olisi katsellut +niin paheksuvasti häntä. Oliko se hänen syynsä, että kaikki paha, mitä +hän oli kuullut tuosta vanhasta ryypiskelevästä naisesta, muistui niin +elävästi hänen mieleensä, kuullessaan neuvoksettaren mainitsevan hänen +huononkuulua nimeään. Hän oli vielä outo paikkakunnalle ja sen vuoksi +täytyikin hänen olettaa todeksi, mitä hänen kaitsentaansa uskottuun +laumaan kuuluvat kunnioitettavat, kristilliset henkilöt ilmoittivat. +Luonnollisesti kävi hän mieluummin uskollisten lammasten luona, mutta +halusta tahtoi hän kuitenkin mennä Snygg'in leskeäkin katsomaan. Ja hän +tekisi sen jo tänäiltana jos aika vain myöntäisi, mutta hän kun tuli +luvanneeksi rouva Blomgrénille pitää raamatunselityksen hänen luonaan +iltasaarnan jälkeen, niin vaikea oli hänen kieltäytyä, varsinkin kun +rouva Blomgrén oli ollut niin ystävällinen häntä kohtaan. Sitä paitsi +oli jumalan sanan selittäminen hänelle suureksi iloksi, niin että hän +harvoin tahtoi kieltäytyä siitä muiden kertyväin toimien vuoksi. Mutta +hän koetti heikkojen voimiensa mukaan täyttää myös muut +velvollisuutensa, mitä enempää voisi häneltä vaatia. Yhä uudelleen +ilmausi hänelle tuon nuoren tytön nuhteleva silmäys, mitä mahtoikaan +hän ajatella; hän vielä kerran kysyy häneltä, kunhan he vain +tulevat tutummiksi. Muuten olikin tuo neiti Montell hänestä hyvin +loitolla-pysyttelevä ja erillainen äitiinsä nähden, jonka kanssa hän +oli alun pitäin tuntenut itsensä uskotulta. Hän voi täydellä sydämmellä +yhtyä siihen ylistyspuheesen, joka omistettiin Liina rouvalle +Blomgrénin päivällisillä. + +Kun hän iltapäivällä seisoi saarnatuolissa ja katseli seurakuntaa, +huomasi hän, kirkon himmeästä valaistuksesta huolimatta, molempain +Montellin naisien istuvan penkissään lähellä lehteriä. Hän oli iloinen +siitä, ett'ei hän voinut nähdä Annan kasvoja ja hänen kirkkaita sinisiä +silmiään, jotka olivat tutkivasti häneen suunnattuina, se nimittäin +olisi tehnyt häneen jonkunlaisen vaikutuksen, arveli hän. Mutta jo +seuraavana hetkenä tunsi hän sisimmässään soimauksia tämän tunteen +tähden. Tuleeko papin, Herran palvelijan, joka seisoo kaikkivoivan +Jumalan edessä, heittäytyä ihmisten vaikutusten, heidän kiitoksensa tai +moitteensa alaiseksi? Ei, ei millään muotoa! Hän taivutti nöyrästi +päänsä palavaan rukoukseen ja kun hän taasen antoi mustista silmistään +lähteväin haaveksivain silmäysten harhailla hämärässä kirkossa, oli +niissä rukousten alttarilla syttynyt tyyne kimallus. + +Muutamia päiviä myöhemmin istui Anna Montell eräänä iltapäivänä vanhain +rakasten ystäväinsä luona. Hän oli ottanut käsityön mukaansa ja äsken +sytytetty lamppu loi ystävällistä valoaan kodikkaaseen arkihuoneesen. +Kummisedän rullatuoli oli työnnetty keskelle valovirtaa ja hän +puuhasi juuri parhaillaan kalanuotan kudonnassa, joka oli hänellä +ajankulukkeena talvisaikaan ja neuvoksetar istui sohvannurkassa, +uurastaen kauniin villaneyleensä pudonnutta silmää etsien. Samalla +soitettiin kelloa ja pastori Törne astui sisään ensi käynnilleen. + +Talon ystävällinen isäntäväki otti hänet, samoinkuin kaikki muutkin +vieraansa, sydämmellisen tervetulleena vastaan ja mielihyvällä +tarkasteli pastori ympärilleen, kenties ajatteli hän, miten tuo niin +paljon moitittu Hellsbergien koti näyttäysi hänestä näin +miellyttävältä. Sitte kiintyi hänen katseensa Annaan ja sievonen +pimento hivahti hänen vaaleille kasvoilleen, muistaessaan heidän viimme +kohtaustaan. Mutta hän kääntyi reippaasti Annasta ja alkoi puhella +neuvoksettaren kanssa. + +-- Minä olen täyttänyt teidän toivomuksenne ja käynyt useita kertoja +Snyggin lesken luona, aloitti hän. Ja minä toivon, enkä vain toivo, +vaan uskallan varmasti uskoakin, että hän on nyt valmis pitkälle +matkalleen, joka ei lienekään aivan kaukana. + +-- Minä olen teille kiitollinen, herra pastori, vastasi neuvoksetar +liikutettuna. Tulvivien kyynelten kesken kertoi Liisa rukka minulle, +että teidän lämpimät sananne olivat sulattaneet jääkuoren hänen +kovettuneesta sydämmestään. + +-- Minä pelkäsin, että hän olisi kokonaan paatunut, sillä sen mukaan, +mitä minä olen kuullut, näyttää hänellä aina olleen suuri ylenkatse +raamatunselityksiä kohtaan ja näyttää hän kaikin mokomin kaihdelleen +niitä -- sanoi pastori. + +Neuvoksetar antoi neyleensä hivua syliinsä. -- Minä tahdon sanoa +teille, minkä luulen syyksi Liisan raamatunselityskammoon, sanoi hän +matalalla ja vakavalla äänellä. Hänen miehensä oli, tai tahtoi ainakin +näyttäytyä, hyvin jumalaapelkääväiseltä. Hän juoksi kaikissa +kokouksissa ja rukoushetkissä sekä sopivalla että sopimattomalla +ajalla, luki, saarnasi ja lauloi, sekä kulki aina jumalan sana +huulillaan, mutta kotonaan hän pieksi vaimoaan ja lapsiaan, ollen mitä +kelvottomin perheenisä. Pelkäänpä, että hänen suhteensa ovat käyneet +toteen sanat: "hän saa palkkansa pilkkaajain joukossa". Hänen onneton +vaimonsa ei voinut uskoa oppia, joka ei näyttänyt vaikutustaan +elämässä. + +-- Kuitenkin oli evankeliumin voide nyt hänelle oikea lääke. + +-- Sen käsitän hyvästi. Hän oli jo kauvan kärsinyt syntiensä tähden ja +tuntenut sen haavoittavia pistoksia omassatunnossaan, ja juuri siten +tuleekin laki -- kun otamme huomioon, miten paljon olemme rikkoneet sen +käskyjä vastaan -- meidän kurittajaksemme Kristuksen tykö. + +-- Joll'ei se vain saa meitä epäilemään. + +-- Laki on hyvä, jos me vain sitä oikein käytämme, sanoi neuvoksetar +lempeästi. + +-- Se on totta, minäkin olen monta kertaa huomannut lain vasaran +tarpeellisuutta vanhan itsekkään sydämmeni pehmittämiseksi, virkkoi +kummiukko leikkisään tapaansa. + +-- Laki ei voi koskaan luoda eloa. + +-- Eipä kyllä, vaan kuten jo äsken sanoin, ajaa meidät elämän +lähteelle. Minä ajattelen, että kun Jumala pyhässä sanassaan on antanut +meille molemmat, lain ja evankeliumin, on hän tarkoittanut, että niiden +pitää myös yhdessä vaikuttaa ihmiselämään. Tässä asiassa on meillä +eroavat mielipiteet, minä tiedän sen. + +-- Kirkon jäsenillä on monta erillaista ajatussuuntaa, tuumihe nuori +pappi varovaisesti. + +-- Niinpä onkin, mutta mitä minuun tulee, niin minä en kuulu mihinkään +lahkoon tai erityiseen puolueesen, minun kunniani ja suurin onneni on +ainoastaan olla Jeesuksen Kristuksen vapaan yhteisen seurakunnan +jäsenenä. Nähkääpäs, rakas pastori, me tulemme aina suuremmassa tai +pienemmässä määrässä kiinnitetyiksi ihmisellisiin säännöksiin, jos me +liitymme johonkin erikoiseen heimouteen, eikä se asia voikaan olla +toisin; mutta minun käsitykseni mukaan pitää ihminen olla vapaa, vapaa +tämän kauniin sanan oikeassa, laajassa merkityksessä. + +Pastori katsahti ylös, Annan silmät säteilivät henkevyyttä ja hän +katseli hellästi kummitätiään. + +Pastorin täytyi myöntää, että hän ei suinkaan ollut osannut aavistaa +näin vakavasisältöistä keskustelua, kuin mille nyt oli jouduttu, eikä +neuvoksetarkaan näyttänyt hänestä ollenkaan maailmanlapselta, kenties +oli asia kuitenkin niin kuin rouva Blomgrén ja neiti Fager olivat +sanoneet, että neuvoksettarella nimittäin oli erikoinen kyky pukeutua +hurskaihin korulauseihin, joilla hän helposti petti vieraan todellisen +arvonsa suhteen. Pastori ei juuri halunnut olla toisten vaikutuksen +alaisena, siksi päättikin hän ruveta nerokkaammin puoltamaan +uskonnollisia mielipiteitään. Mutta hänellä ei ollut siihen enää +tilaisuutta, neuvoksetar oli jo vaihtanut puheenainetta, kosketellen +viimmeisiä uutisia lähetyskentältä, yliopiston jumaluusopillisia oloja +y.m., puhellen niin miellyttävästi ja tuorekkaasti, että pastorin piti +ottaa osaa keskusteluun eloisalla kiintymyksellä. + +-- Etkö sinä tahtoisi hiukan soitella meille, kiltti Annani? kysyi +emäntä lopuksi, kääntyen tuon nuoren tytön puoleen, joka enimmäkseen +oli istunut vaiteliaana ja ainoastaan ilmeikkäällä kasvoneleillään +näyttänyt, että hän kiintymyksellä oli seurannut keskustelua. + +-- Halusta, kummitäti, vastasi tämä ja meni suuren pianinon luo, alkaen +ulkomuistista hiljalleen soitella muuatta Beethovenin andantea. +Kummiukko oli työntänyt nuotankudonnan syrjään, neuvoksetar istui +niinikään taaksepäin kallistauneena sohvassa ja kuunteli ristityin +käsin soittoa. + +Jos tätä sanotaan maailmalliseksi musiikiksi, ajatteli pastori, on se +kuitenkin erinomaisen kiinnittävää ja hartautta herättävää. Soiton +vaiettua, istuivat kaikki hetkisen äänettöminä, sitte sanoi +neuvoksetar: -- Laula meille myös, lapseni, joku minun rakkaita +virsiäni! + +Anna soitteli hetkisen jotain etusäveltä, aivan kuin etsien oikeata +ääntä ja alkoi sitte täyteläisellä, nuorella äänellään Wennerbergin +majesteetillisen sävellyksen tuohon vanhaan, ihanaan psalmiin "Niinkuin +peura janoissansa lähtehelle halajaa, niin mun sielun tuskissansa +ikävöitsee Jumalaa". + +Huoneessa vallitsi hiljaisuus, juhlallinen kuin kirkossa, tuumaili +pastori. Rukoilevina ja ikävöivinä kohosivat nuo liikuttavat sävelet ja +kerta toisen perästä kiinnittyivät hänen silmänsä nuoreen laulajaan, +jonka kainot katseet aivan kuin etsien suuntautuivat kohti korkeutta. +Hän ei ollut koskaan kuullut kenenkään laulavan niin täydestä +sydämmestään, hän tunsi mitä hän lauloi; oliko sitte hänen Jumalaa +ikävöimisensä vielä tyydyttämättä, harhailiko tämä nuori olento vielä +etsien kuivassa erämaassa, jossa "itku oli hänen juomansa"? Nämä +ajatukset liikkuivat pastorissa ja tämän lisäksi muisti hän +raamatunselitys-hetkinä usein nähneensä hänen kasvojensa synkistyvän, +aivan kuin jonkun sisäisen tuskan vaikutuksesta. Aivan arvoitukselta +tuntui hänestä, miten niin iloisella ja varmauskoisella äidillä voi +olla tuommoinen umpimielinen, mietiskelevä tyttö. + +Lopetettuaan laulunsa, tuli Anna sohvan luo ja neuvoksetar veti hänet +hellästi lähemmä itseään. Pastori oli huomaavinaan kyyneleitä hänen +kauniissa silmissään. + +Miten hiljaista ja kodikasta olikaan täällä lämpimän miellyttävässä +huoneessa, tuntui kuin olisi täällä kaikkialla leijaillut sopusoinnun +hengetär, joka syntyi näiden molempien puolisojen kesken vallitsevassa +yhteensulavuudessa; itse onni mahtoi täällä asustaa. Hänen täytyi +ehdottomasti verrata, miten jyrkän vastakkaista kaikki todellisuudessa +olikaan siihen verraten, mitä hän oli kuullut heistä. Kenties oli hän +liian herkkä ihastumaan, mutta kaikissa tapauksissa oli hän viettänyt +harvinaisen hupaisen illan. + +Teenjuonnin jälkeen heitti Anna hyvästinsä ja pastorikin nousi +lähteäkseen, hän akkiloi sitä, josko hänen velvollisuutensa olisi +saattaa häntä kotiin. Mutta tämä tuntui hänestä kovin kummalliselta, +hän ei yleensäkään ollut seurustellut naisten kanssa juuri sanottavasti +ja nyt tunsi hän aivan häpeevänsä olla kahden Anna Montellin kanssa. + +Hän ei tarvinnut kauvan empiä, sillä samalla tuli neuvoksetar ja +ilmoitti, että kuski odotti Annaa ulkona. He menivätkin sen vuoksi +yhdessä ainoastaan porrasten eteen, siinä nousi Anna ketterästi rekeen, +joka alkoi kiidättää häntä pois. + +Pastori käveli hitaasti tietään ja pilkisti useita kertoja ylös tuon +äsken jättämänsä vierasvaraisen huoneen kirkkaihin, valastuihin +ikkunoihin: kaksi, neljä, kuusi, kahdeksan, laski hän, ihmetellen miten +kauniina nuo etelämaiset kasvit kuvautuivat pitsiverhojen takana lampun +valossa. Rikkautta, upeutta, ajatteli hän, -- joutavaa, turhamielistä, +sanoivat toiset. + +Mikä sitte oli totuus? Pitäisikö hänen luottaa muiden tuomioon? Tuikan +selvästi tunsi hän äkkiä, että hänestä joko tulee tämän kodin ystävä +tai on hänen mahdollisuuden mukaan välttäminen sitä. Kahden herran +palvelijan tavoin horjui hän epävarmana, mutta hän ei ollenkaan ottanut +selvää siitä, että kaiken tämän pohjana oli vain kaksi eroavaa +puoluetta ja että hän, joskin aivan tietämättään, ei tahtonut pahoittaa +hengenheimolaistensa mieltä. Oli tosiaankin jonkunlaiset puolittain +näkymättömät kahleet, joista neuvoksetar oli puhunut: hänen tahtonsa, +hänen työnsä eivät olleet enää vapaita. + +Hän pysyi kuitenkin poissa Hellsbergistä, ja kummiukolla olikin tapana +toisinaan lausua ihmettelynsä tämän tähden, mutta neuvoksetar vaikeni, +hän tunsi liian hyvin vastapuolueen vaikutusvoiman. Kenties olivat +hänen avomielisesti lausutut mielipiteensä nuoren papin omastakin +mielestä vastenmielisiä, arveli hän. Mutta hän oli tehnyt sen +tarkoituksella, sillä meidän pitää olla selvillä asemastamme toisiin +ihmisiin. Kuitenkin huolestutti pastorin laitolla-pysytteleväisyys +häntä suuressa määrässä, sillä hänessä oli herännyt melkoinen +myötätuntoisuus tätä nuorta miestä kohtaan; yksikään X:ssä olleista +nuorista pappismiehistä ei ollut miellyttänyt häntä niin paljon kuin +pastori Törne. Hänen vakavuudessaan oli jotain rehtiä, eikä hänen +yksipuolisuutensakaan tuntuneet niin vastenmieliseltä tästä +terävähenkisestä naisesta. + +Joulu oli ollut ja mennyt. Rouva Montell oli tähän aikaan toiminut +erittäin reimakasti, hänen tuli varustaa joulujuhlia varten, järjestää +ja pitää kokouksia, tuntui milt'ei käsittämättömältä, miten hän kerkesi +kaikkiin ja aivanpa Annan piti toisinaan ihmetellä äitinsä tavatonta +kerkeäväisyyttä. Hänen parhain puolensa tässä suhteessa oli, ett'ei hän +koskaan kadottanut miehuuttaan, kohtasipa sitte vaikeuksia miten paljon +tahansa, vaan tuli sen sijaan entistään uperammaksi jonkun esteen +kohdattua sekä säilytti aina tyynen, tasaisen luonteensa. Eipä siis +kummasteleminen, jos hän yksin sulassa ihmisystävällisessä +tarkoituksessa katseli hiukan halveksivalla sääliväisyydellä +Rosa Hellsbergin hänen mielestään kovin raukeita yrityksiä +hyväntekeväisyyden alalla. Hän unohti kokonaan, että täällä maailmassa +voi harjoittaa armeliaisuutta monella tavalla, ja neuvoksetar seurasi +tässä suhteessa useimmiten sitä lausetta, joka sanoo: "Älköön vasen +kätes' tietäkö, mitä oikea tekee!" + +Liina rouvalla oli monasti sisäisiä syitä yhtyä heimolaistensa usein +sattuviin moitteisiin neuvoksettaren töistä ja toimista, niinkuin +esimerkiksi hänen puuhaamistaan kansankonserteista, joiden +tarkoituksena oli hankkia työväen luokkaan kuuluvalle nuorisolle +huotavaa ja jalostavaa nautintoa sunnuntai-iltoina, samalla kun se oli +hänen oman yhteiskuntaluokkansa nuorisolle suotuisana tilaisuutena +käyttää aikaansa ja lahjojaan lähimmäistensä hyväksi. + +Neiti Fager nimitti sitä "kansan houkuttelemiseksi ainoalta oikealta +tieltä" ja rouva Blomgrénillä oli tapana korkea-äänisesti huomauttaa: +"karkoitu kauvas laulunmellakoinesi!" Mutta tuo paatunut Hellsbergin +rouva kulki yhtä rauhallisena omaa tietään; hän tunsi, että kaunis +laulu tai ihana sävelkappale oli myös Jumalan lahja sielun +ylentämiseksi, joskus kenties vaikuttavampi kuin köyhähenkinen selitys +suuresta, ihanasta jumalan sanasta, jota selittämään jok'ainoa +ihmiskieli on liian heikko. + +Pastori Törne oli pyhäin aikana käynyt tavallista tiheämmin kutsuilla +Montelleissa ja Liina rouva otti hänet vastaan semmoisella äidillisellä +hyväntahtoisuudella, että se vaikutti hänen vähemmin käytölliseen +luonteesensa mitä tehokkaimmin. + +Juholla oli tapana laskea leikkiä siitä, että hänen äitinsä tiesi +paremmin kuin pastori itse kuinka monta paria hänellä oli sukkia, joka +muuten olikin hyvin todenmukaista. Pastori tarvitsi hänen huolenpitoaan +ja luonnollisesti tahtoi hän puoleltaan ajatella hiukan pastorinkin +tarpeita. + +Eipä aikaakaan oli hän jo talon jokapäiväinen vieras, mutta miten usein +hän tapasikaan Annan, näytti heidän keskinen tuttavuus hyvin vähän +edistyvän. Pastori tunsi itsensä ujoksi ja saamattomaksi Annan seurassa +ja hän taasen puoleltaan kohteli pastoria, äitinsä hienoista, +ystävällisistä viittauksista huolimatta, yhä edelleenkin jäykästi. +Rouva Montellin hyväntahtoisuudella sitä vastoin ei ollut ollenkaan +rajoja ja hän käytti kaikkia mahdollisia tilaisuuksia esitelläkseen +pastoria tytölleen mitä häikäisevimmässä valossa; pastori juuri oli +hänen ajatuksensa mukaan oikea mies, elävä kristitty sekä pappi +hengessä ja totuudessa. Anna katseli kuitenkin näitä kokeita jotenkin +kylmästi ja kuta enemmin äitinsä uurasti kehuakseen pastoria, sitä +useampia virheitä oli tytär, tuon ihmisluonteelle niin tavallisen +vastaansanomishalun vaikutuksesta, huomaavinaan hänessä. + +Siispä näkyy niinkin viisas nainen kuin rouva Montell voivan joskus +tehdä erehdyksen, joka yhä kauvemmaksi loitontaa tavoittelemansa +päämaalin. + +Puolueen kesken alettiin kuitenkin jotenkin äänekkäästi kuiskutella, +että Annan ja pastori Törnen yhteenmeno olisi mitä sopivin. Akat +nyökäyttivät toisilleen vakuuttavasti päitään ja tuumailivat, että +juuri semmoista vävyä Liina rouva halusi. Hän kyllä voisi olla apuna +nuorelle parille ja järjestää heidän taloutensa hyvään käyntiin. Neiti +Fager, joka huomasi, että nämä huhut miellyttivät hänen ystävätärtään, +ei suinkaan ollut haluton niitä julkaisemaan, siksipä supistiin ja +sipistiinkin asiasta jo aikoja ennemmin kuin asianomaisten päähän edes +sentapainen ajatuskaan juolahti. Niinhän se käy toisinaan maailmassa. + + * * * * * + +-- Kuinka sinä näytät noin alakuloiselta, rakas kummityttöseni, sanoi +neuvoksetar Annalle erään kerran keväällä, tämän astuessa hänen +sänkykamariinsa, jonne neuvoksettaren oli pitänyt sulkeutua useiksi +viikoiksi itsepäisen katarrin vuoksi. + +-- Onko sinulla joitakuita huolia, joita voit uskoa minulle, lapseni? + +-- Monia, oikein monia, kummitätiseni, vastasi nuori tyttö huo'asten. +-- Siellä kotona on ollut tavattoman ikävää nykyjään, isä on ollut +hirveän tyytymätön Juhoon, se on ensi kerta kuin semmoista tapahtuu ja, +kuten luulen, ainakin osittain syystä. Juho on, sen pahempi, hyvin +tuhlaavainen, hän ei ajattele ollenkaan mitä hän menettää; ja se on +väärin, sillä rahat ovat isän eikä hänen. Katsokaahan, eräänä päivänä +konttoorissa ollessaan sai isä maksaa suuren joukon kaupungin +käsityöläisten antamia laskuja, näyttää kuin olisivat he aivan +keskenään sopineet hyökätäkseen kaikki yht'aikaa hänen kimppuunsa, ja +siitä kiehittyi sananvaihto hänen ja Juhon kesken. + +-- Minä luulen Juhon toivoneen äidin käyvän häntä puoltamaan, mutta +äiti on liian kunnokas ryhtyäkseen semmoiseen, varsinkin kuin isällä on +alun pitäin oikein, vaikka -- -- -- -- + +-- Mitä "vaikka", tyttöseni? + +-- Voi rakas kummitäti, meidän ei tulisi moittia vanhempiamme ja sitä +paitsi niin hyviä ja helliä vanhempia -- virkkoi Anna. -- mutta +kuitenkin ovat he minun mielestäni liian kovia Juholle. Kun hän on aina +lapsesta pitäin saanut olla vapain valloin, niin onko kumma, jos +erehtyy milloin mihinkin hullutukseen -- pohjasävyltään on hän +kuitenkin hyvä poika. + +-- Minä olen aina ajatellut Juhon luonnepiirteen ilmautuvan parhaiten +seuraavassa kummiukon lausunnossa: "hänen on liian vaikea vastata +kieltävästi, sen vuoksi onkin hän ylen taipuisa vastaamaan +myöntävästi", sanoi neuvoksetar ajatellen. -- Juhon olisi pitänyt saada +aina horjumattoman isällisen tahdon suomaa tukea. + +-- Samaa luulen minä, ja luulenpa vielä, että vaikka hänen käytöksensä +ansaitsisikin vakavia nuhteita, niin ei vanhempain tämänkertainen +hämmästyttävä ankaruus ollut paikallaan. Hänen sydämmensä koveni ja sen +sijaan, että hän varmasti olisi tuntenut sisäistä katumusta, puolusteli +hän nyt itseään varsin uhottelevalla tavalla. Voi rakas kummiäiti, tämä +asia on tuntunut minun sydämmelleni niin tavattoman raskaalta! + +Neuvoksetar hyväili hellästi hänen vaaleahiuksista päätään, joka oli +painautunut alas häntä kohden. + +-- Joskus haluaisin minä -- -- -- -- + +-- Mitä haluaisit, lemmikkini? + +-- Minä haluaisin -- että meidän kotimme olisi hiukan toisenlainen kuin +se nyt on, vastasi tuo nuori tyttö vapisevin huulin. -- Älkää tuomitko +minua tämän toivoni tähden, kummitäti, minä en voi sille mitään, mutta +kun ajattelen Juhoa, tuntuu siltä, että jos koti olisi tarjonnut +enemmin hänelle, niin ei hän myös olisi etsinyt kaikkea hauskuuttaan +sen ulkopuolelta. Ja minä itse, olenko minä sitte onnellinen? Oi en, +en! Hän kätki päänsä käsiinsä: -- Aina lapsuudestani pitäin on aivan +kuin joku painajainen vaivannut minua; sinä kyllä arvaat sen, +kummitäti. Minä en ymmärtänyt silloin enkä vielä moniin aikoihin +myöhempäänkään mikä se oli, mutta nyt minä tiedän, että se oli tuo +alituinen ahkeroiminen muodostaa minun ajatuksiani ja katsantokantaani, +koko minun sielunelämääni määrättyyn henkiseen suuntaan. Ja minä olen +kyllä koettanut oppia ja uskoa samaa kuin vanhempani ja äitini +vanhemmat, Jumala tietää, että minä olen koettanut, minä en ole +tahtonut eritä omaisistani, mutta usko ei ole mikään läksy, jonka +voisimme oppia ulkoa. Minä en voi puhua edes silmänräpäyksen +herätyksestä; jos toisin sanoisin, olisin valehtelija. + +-- Ah, lapseni, tuo muutos ei voi tapahtua vain ihan itsestään +ulkoisista vaikutuksista, se pitää tulla Jumalalta ja alkaa meidän +sisimmässä sydämmessämme -- neuvoksettaren lempeä ääni väreili syvää +vakavuutta. -- Ne nimittävät itseään "heränneiksi", mutta se on +ahdasmielisesti; jokainen, joka tuntee korkeamman tarvetta, henkisen +elämän tarvetta, herää sisimmässään ja on siis "herännyt", sitten tulee +vähitellen mielen valistus ja pyhittäminen. Mutta minä palaan äskeiseen +lausuntoosi kodistasi. Luulenpa tosiaankin sinun olevan täysin +oikeassa, minä en voi selittää asiaa niinkuin haluaisin, mutta moniaat +sanat arvokkaalta hengelliseltä kirjailijalta professori Vikneriltä +ilmaisevat täydellisesti minun ajatukseni. + +Hän otti pieneltä sohvan vieressä olevalta pöydältä kirjan, selaili +hetkisen lehtiä ja luki sitte: + +Totta on, että voi löytyä semmoisiakin koteja, joissa todellakin ollaan +jäykkiä ja yksipuolisia, ei sen vuoksi, että Herran Kristuksen +tunnustaminen toisi mukanaan semmoista, vaan sen vuoksi, että +kristillinen elämä on siellä vielä liian ahtaisiin muotoihin sidottua +eikä ole vielä ennättänyt kehittyä todelliseen vapauteensa. Ja +kieltämättä on yksipuolinenkin kristillinen elämä kaikissa tapauksissa +parempi kuin itsevaltainen synninelämä, sillä kodista, jonka ystäväksi +Herra Kristus tulee, ajaa hän ensin synnin pois ja sitte vasta +yksipuolisuuden. Mutta itse todellinen hengellinen elämä ei vaadi +jäykkyyttä eikä yksipuolisuutta eikä myöskään ehkäise luonnonlahjain +kehkiämistä. + +-- Eikö tunnu sinustakin kuin nämä sanat olisivat kauttaaltaan lausutut +teidän kodistanne? kysyi hän. Se on useimmissa suhteissa hyvä koti, +mutta se tahtoo sitoa kristillisyyden liialliseen ahdashenkisyyteen, +sallien sen siten polkea luonnonlahjain kasvantaa, jotka kuitenkin ovat +nekin taivaallisen Isän armolahjoja. + +Anna nyökäytti päätään myöntävästi. + +-- Minä en ymmärrä kuitenkaan miten tämä kohta olisi voinut toisinkaan +kehittyä, mutta Jumalalla on useita keinoja ja äitisi luonteen +perinpohjaisesta kunnokkuudesta ja hyvästä tahdosta olen aivan +vakuutettu. Mutta sittekin käsitän minä asian niin, että se, joka teitä +juuri kotiin kiinnittäisi, puuttuu. Teidän luonteenne ei pääse sen +vuoksi kehittymään luonnollisella tavalla, sekä Juho että sinä, +tyttöseni, olette kumpainenkin saaneet rikkaat lahjat, mutta ne eivät +pääse kehkiämään täyteen parauteensa; teidän nuoruuden-hehkunne +tukehutetaan ahtaitten tekorajain sisällä. Mutta miehen seurauksista +välinpitämättömämpi luonne on uskaliaasti kahleensa murtanut. Liina +raukka, se päivä, jona hän huomaa kaiken tämän totuuden, tulee +varmaankin hänen elämänsä raskaimmaksi. + +Annan silmistä herui hiljalleen kyyneleitä. + +-- Onko Juho puhellut sinun kanssasi tuttavallisemmin? kysyi +neuvoksetar hetkisen äänettömyyden jälkeen. + +-- Ei, me tapaamme toisemme ainoastaan ruoka-aikoina, ja silloin ei hän +puhu ainoatakaan sanaa ja lähtee heti syömästä päästyään tiehensä. Minä +en ymmärrä, mitä tästä lopulta sukeutuneekaan, parasta olisi jos Juho +saisi matkustaa ulkomaille, niinkuin hän jo kauvan on halunnut, +saamatta kuitenkaan isän suostumusta. Vanhempaini kanssa en myöskään +ole saanut puhua mitään asiasta, ja tänään, isän kadottua konttooriinsa +ja äidin lähdettyä isoäidin luo, pujahdin minä tänne, saadakseni +keventää ylen täyteistä sydäntäni. + +Neuvoksetar muhoili: -- Se oli hyvin tehty, lapsueni, kun saamme purkaa +sydämmemme; tunnemme todellakin huojennusta. Mutta kerroppa minulle nyt +miten isoäitisi voi! + +-- Äiti luulee hänen viimme aikoina tulleen huomattavasti heikommaksi. + +-- Niin, minustakin hän näytti melkeän huonolta käydessäni viimmeksi +hänen luonaan, sanoi neuvoksetar. Ringvallin täti raukka, aina kun minä +tulen hänen luotaan, tunnen itseni niin ahdistetulta. Se on kummallista +miten ihmiset muuttavat uskonnon, joka pitäisi olla sulaa valoa ja +vapautta, synkäksi ja ahtaaksi vankilaksi. Kenties on aivan asiaan +kuuluvata, että eri luonteet käsittävät asian eri tavalla, mutta +nähdessäni täti Ringvallin synkkää, itseään kiduttavaa ankaruutta, +tulen ehdottomasti verranneeksi häntä omaan rakkaaseen äitiini. Ah, +sinun olisi pitänyt nähdä hänet, lapseni; hän oli parhain, jaloin +nainen, mitä konsaan olen nähnyt, koeteltu kuin valajan kulta, mutta +kuitenkin niin iloinen ja riemuitseva kauniissa, rikashenkisessä +uskossaan Jumalan rajattomaan armeliaisuuteen Kristuksessa. En ole +milloinkaan nähnyt elävämpää, elämässään rakkautta uhkuvampaa uskoa, en +koskaan ketään, joka olisi sydämmellisemmin kammonnut syntiä, mutta +kuitenkin ottanut syntisiä vastaan. Hän ei kuulunut koskaan mihinkään +puolueesen, hän oli aina ulkopuolella -- haluanpa mieluummin sanoa +korkeammalla heidän pikkumaisia rajoittelujaan ja ahdasmielisiä +tuomioitaan. Milloinkaan en kuullut hänen myöskään jyrkästi tuomitsevan +niitä, jotka eivät käsittäneet Vapahtajan armoa yhtä täydellisesti +kuin hän -- ollen iloinen, raitisuskoinen, elävä kristitty aina +kuolinpäiväänsä saakka, oli hänelle siinä kyllin, että Kristuksen armo +etsii ja saavuttaa jokaisen. Semmoisia vastakohtia voimme löytää +kristillismielisten ihmisten keskuudessa. Minusta näytti äitini syväkäs +hymyily saarnalta, sillä hänestä voin todellakin sanoa, että hän "eli +Jeesuksessa". Neuvoksetar vaikeni, pyyhkäisten muutamia kyyneleitä +kirkkaista, ruskeista silmistään. + +-- Kiitoksia, kummitäti, sanoi Anna; sinä arimoit minulle kauniin +kuvan. + +-- Me näemme aina silloin kauniin kuvan kun näemme kadotetun Jumalan +kuvan selvempänä kuvastuvan jonkun ihmisen olemuksessa maan päällä, ja +kerran tulemme me, lapseni, Kristuksen tähden ja Hänen kauttansa +näkemään sen täydellisenä hänen ihanuutensa kirkkaudessa. + +-- Aamen -- kuiskasi Anna hiljaan. + +-- Olenko minä väsyttänyt sinua, rakas kummitäti, minä olen levoton +sentähden? + +-- Et vähintäkään, sitä vastoin tunnen itseni melkein virkeämmäksi, ja +minun iloni onkin juuri keventää toisten taakkoja, jos vain suinkin +voin. + +-- Ah niin, armas kummitätini, toisinaan näyttääkin minusta kuin jos +muiden ihmisten murheet sinut aivan maahan painaisivat. + +-- Erehdys, erehdys, mutta murheet sikseen, sinä mainitsit juuri +vanhasta Biinasta! + +-- Niin, se raukka kun on taittanut jalkansa iljanteella. + +-- Ja minä olen maannut täällä toimettomana ja aprikoinut mitä voisin +tehdä hänen hyväkseen. + +-- Äiti kävi häntä tervehtämässä ja hankki erään välskärin jalkaa +hoitamaan. + +-- Sitä voi Liinalta odottaakin! + +-- Niin, ja äiti sanoi, että kummisetä on lähettänyt hänelle puita ja +muutakin. + +-- Eipä juuri, vähän soppaa on Vappu keittänyt silloin tällöin, mutta +nyt johtui mieleeni vuokra. Kenties on se maksamatta ja nyt istuu tuo +ani rehellinen naikkonen ja harmittelee sitä, ett'ei hän voi kävellä +kuten ennen ja ansaita vuokramaksua. Näetsä, minä en ole tahtonut +tarjota hänelle rahoja Vapun tai Josefan kautta, tunnen siksi hyvin +vanhan Biinan hienotunteisuuden, aivan toista on jos sinä tahdot käydä +hänen luonaan minun puolestani. Katsohan, tässä on seteli, tyttöseni, +sano minulta sydämmellisimmät terveiset tuolle kiltille Biinalle. + +-- Sen olen tekevä kummitäti, ja minä lähdenkin aivan paikalla, sillä +ulkona on vielä valoisa ja minä olen jo useita kertoja aikonut käydä +hänen luonaan. + +-- Oivallisesti, sydänkäpyseni, hyvästi sitte ja Jumala olkoon +kanssasi! + +Anna työnsi setelin pieneen sievään kukkaroonsa ja riensi sitä tietään +vanhan neidin asuntoa kohti, joka oli muutamassa kaupungin +ulkosyrjässä. Se oli pieni hökkeli, kuuluva erään kammantekijän +omistamaan taloon, jonka vaimo oli kaikkein ankarampia "heränneitä". + +Matammi Kinnula pisti uteliaana huippuisen nenänsä ulos pimeähköstä +eteisestä ja kun hän huomasi Annan, ehätti hän kerskuilevilla lauseilla +kaikertelemaan sitä, ett'ei rappuset olleet kylliksi puhtaat niin +hienoille vieraalle. Anna vakuutti, että ne olivat kyllin hyvät hänelle +ja sanoi tulleensa neiti Rosqvistiä tapaamaan. + +-- Vai niin, neiti onkin siinä tapauksessa aivan liian aulis; miten +ylpeäksi hän tuleekaan kun koko kaupungin hienoin herrasseurue käy +häntä katsomassa -- sanoi matammi Kinnula makosasti. -- Niin, kukaan ei +tiedä minkä tien kautta saatana, meidän päävihollisemme, koettaa väliin +tunkeutua, emme voi koskaan olla varmoja hänen viekkailta +hyökkäyksiltään ja pastori sanoo -- -- + +Anna keskeytti kerrassaan tuon vuolaan sanatulvan avaten lähimmän oven, +jonka hän tiesi vievän vanhan neidin kamariin. Huone oli pieni, matala +ja rappeoitunut, tiilikakluuni oli savuttunut ja ikkunat vetoisat, +ominaisuuksia, jotka matammi Kinnula kuitenkin osasi sotkea +huomaamattomiin joka kerta, kuin hänen pieni, kelpo ukkonsa mainitsi, +että "vanhan Biinankin huonetta olisi korjailtava." + +Kaikki oli kuitenkin erittäin siistiä ja puhdasta tässä varattomassa +huoneessa ja Biina neiti istui itse vanhassa narisevassa keinutuolissa, +jalat eräälle jakkaralle asetettuna. + +-- Hyvää iltaa, tervehti Anna. + +-- Iltaa, iltaa, ai, se onkin minun oma, pikkuinen, rakas Anna +neitiseni, huusi vanhus lyöden kätensä yhteen; se on todellakin +iloista! Hänen pienet silmänsä loistivat ystävällisesti ja hän koetti +nousta, mutta Anna pidätti hänet hymyillen. + +-- Ei millään muotoa, Biina neiti, istukaa hiljaan, minä noudan tähän +tuolin ja istahdan hetkiseksi, niin saamme puhella. + +Riemun säde välkähti eukon silmissä: -- Niin, sanoi hän, kukaan ei +tiedä miten suurella kaipuulla me odotamme saadaksemme puhua muutamia +sanoja, ollessamme näin sisäänsuljettuna yhdessä kohti kuin vangit. En +puhu tätä valittaakseni neitille, en ainakaan. Herra on ollut niin hyvä +ja lähettänyt minulle niin paljon apua tänä koetuksen aikana. Ensin +toimitti neidin äiti, Jumala häntä siunatkoon -- välskärin jalkaani +hoitamaan, sitte tuli neuvosmies Hellsbergiltä puita, ne tuli juuri +parhaasen aikaan, silloin kun enää vain muutamia sälöjä oli jälellä ja +minä olen voinut pitää kamarini lämpöisenä. Ja tuo hyvä ruoka sitten, +minä olen elänyt melkein koko ajan yksinomaan neuvoksettaren ja rouva +Montellin voimakkailla sopilla. Rouva Blomgrén kävi niinikään eräänä +päivänä täällä, tuoden pienen kirjasen "terveellisestä armosta", ja se +on hyvä kirja lukea, vaikka olen sen jo ennenkin lukenut moneen +kertaan. Neiti Fager tuli myös eilen tänne, mukanaan ryytipussi, jonka +neuvoi minun asettamaan jalkani päälle, minä en uskaltanut kuitenkaan +sitä tehdä välskärin tähden; älkää hyvä neiti toki puhuko siitä mitään +neiti Fagerille: hän tarkoittaa parhainta, mutta loukkaantuu, joll'ei +aivan pisteelleen tehdä mitä hän tahtoo. Niin, niin, kaikki ovat olleet +niin hyviä minua kohtaan ja pastori on käynyt kolme kertaa minua +tervehtämässä; minä en voi ollenkaan sanoa, miten paljon tämä Herran +palvelija on minun sieluani vahvistanut. -- Vanhuksen ääni vapisi +liikutuksesta. + +Anna taputti ystävällisesti hänen työteliästä kättään: -- Onko jalka +hyvin kipeä? + +-- Ei nykyjään enää, neiti; ensin se oli aika vaikea, mutta nyt saatan +minä jo istuskella näin ylhäällä, sanoi välskäri. + +-- Se vaatii hyvin paljon kärsivällisyyttä, rakas Biina! + +-- Oh, siitä pitää rakas Herra Jeesus kyllä huolta, mutta minua painaa +hiukan se, että matammi Kinnula tulee joka päivä tänne ja aihkailee +sitä, koska minä tulen jälleen niin kykeneväksi, että jaksan maksaa +huoneen vuokran. -- Vanhuksen ääni oli painuksissa ja hän katseli +levottomasti ovea kohden. + +Anna tunsi itsensä niin iloiseksi, miten onnellisesti sattuikaan kun +hänen rakas kummitätinsä juuri huomasi poistaa tämän murheen tuon +vanhan yksinäisen harteilta. Hän otti setelin esiin ja pisti sen hänen +käteensä: -- Se on rouva Hellsbergiltä, Biina neiti! + +-- "Kiitä Herraa, sieluni, äläkä unohda, mitä hyvää hän sinulle tehnyt +on", kuiskasi vanha värisevin huulin. -- Voi rakas neiti, kun me kerran +oikein perinpohjin käsitämme Jeesuksen armon, niin ei meidän tarvitse +huolehtia. Hän on lahjoittanut elämänsä meidän syntisten tähden, kuinka +hän voisi unohtaa sen vähän, mitä tarvitsemme maallisen elämämme +ylläpitämiseksi. + +Ottaessaan jäähyväisiä, tunsi Anna, että tästä lyhyestä käynnistä oli +ollut hänelle enemmin hyötyä kuin monista pitkistä hartaushetkistä. Hän +avasi äkkiä oven, mutta oli saman tien suistua suin päin talon emännän +silmille. + +-- Herttainen pikku neiti, minä olin juuri tulossa sisään, kysyäkseni +miten rouva Montell ja herran valittu rouva Ringvall voivat? alkoi hän. + +Anna vastasi kylmästi ja sanoi pitemmittä mutkitta hyvästi. Matammi +Kinnula ei ollut koskaan ollut hänen suosikkinsa ja tällä kertaa oli +hänellä jotenkin vahva epäilys siitä, että hänellä juuri oli ollut +korva avaimenreijällä ja että juuri tuon saman pelvon tähden Biina +neitikin puhui niin matalalla äänellä ja pälysi levottomasti harvaa +ovea kohden. + +-- Tekopyhyys, sinä viheliäisistä viheliäisin! mutisi Anna itsekseen, +rientäen reippaasti pimeän pihan poikki kehnolle kivitetylle kadulle. +Hän ei ollut vielä pitkälle kerjennyt, ennenkun huomasi pastori Törnen +solevan varren vastaisella puolella. + +-- Onko se, voiko se olla neiti Montell? kysyi hän, tullen äkkiä ylitse +hänen luokseen. + +Hän vastasi ainoastaan hyvää iltaa sanomalla. + +-- Nyt on jo melko pimeä ja tämä on syrjäinen kuja, sanoi hän alkaen +käydä Annan sivulla. + +-- Oo, minä en pelkää koskaan, vakuutti Anna. -- Muuten en ole vielä +tullut ajatelleeksikaan, että illat olisivat mitään pimeitä; minä tulen +juuri neiti Rosqvistin luota. + +-- Vai niin, minä ajattelin myös käydä tänä iltana siellä, vaan +käveltyäni siitä ohitse, huomasin jo liian myöhäiseksi. Neiti +varmaankin on käynyt kelpo äitinsä asialla? + +-- Eipä niin, äiti ei edes tiedä koko käynnistä, minä vein vaan pienen +rahalahjan kummitädiltäni neuvoksetar Hellsbergiltä. + +-- Todellakin! + +-- Se näyttää ihmetyttävän teitä, sanoi nuori tyttö hiukan kiihkeästi. +Hän tunsi usein tämmöistä mielentilaa pastori Törneä kohtaan, vaikka se +hyvin harvoin puhkesi sanoiksi. + +-- Eipä ensinkään, minä olen kyllä kuullut kerrottavan, että hän on +hyvä köyhiä kohtaan, vaikk'en minä koskaan ole nähnyt häntä heidän +luonaan. + +-- Niin, kummitätin on toisinaan hyvin vaikea liikkua hengen +ahdistuksensa vuoksi, ja nykyjään on hänen täytynyt sulkeutua useiksi +viikoiksi sisään hellittämättömän katarrin vuoksi. + +-- Sitä en minä ole ollenkaan tietänyt, vastasi hän kokonaan +katuvaisena. + +-- Minun kummitätini tapana on koettaa anneissaan suoriutua niin +vähällä melulla kuin mahdollista, jatkoi Anna edelleen jotenkin +kiihtyneenä, vaan luulenpa, ett'ette te, herra pastori, ole vielä +oppinut antamaan oikeata arvoa hänen jalolle ja suuremmoiselle +luonteelleen. + +-- Sen myönnän kernaasti, vastasi hän melkein nöyrästi. -- Hän on +erittäin ystävällinen ja luulenpa hänen olevan toisena äitinä teille, +neiti Anna? + +-- Se on totta ja hänestä onkin paljon oppimista. + +Pastori kumarsi, sitte alkoi hän puhua kaupungissa ilmautuvista +erillaisista kristillisen armeliaisuuden lajeista, johtuen vähitellen +puhumaan omasta itsestään, vaikutuksestaan ja miten hyvin hän viihtyi +täällä. + +Hän ei ollut koskaan puhunut Annan kanssa niin paljon, ja tämä olikin +varsin ihmeissään, itse arveli hän, että kenties iltahämy oli tehnyt +hänen niin rohkeaksi. Kun Anna astui etehiseen, tuli äiti heti vastaan, +katsellen häntä jonkunlaisella kysyvällä odotuksella. + +-- Sehän oli pastori, joka saattoi sinua kotiin, minä näin teidät isän +ikkunasta, sinä luonnollisestikin pyysit häntä meille iltaselle? + +-- Sitä en tullut ollenkaan ajatelleeksi, äiti. + +-- Rakas Anna, sinä olet liian hajamielinen, nuori tyttö ei saa +milloinkaan olla hajamielinen, minua ei ole se vika koskaan vaivannut. + +-- Se oli ikävästi, ett'en minä voinut aavistaa sinun toivettasi. + +-- Niin on, älkäämme puhuko siitä asiasta pitemmälti, asia on +autettavissa ensi kerralla. + + * * * * * + +Se raskas mieliala, joka oli Montellien kodissa vallinnut, oli +haihtunut äkkiä. Juhon iloinen katse sädehti Annalle pöydän toiselta +puolelta ja aterian loputtua otti hän leikillään Annaa uumien ympäriltä +ja kuiskasi: -- Sinun kummitätisi on oikea hyvä haltijatar, minä saan +matkustaa ulkomaille! + +Anna aprikoi näitä arvoituksentapaisia sanoja kunnes äiti seuraavana +päivänä puhui, että isä vihdoinkin oli suostunut Juhon kauvan +rukoustamaan toiveesen päästä maailmaa näkemään. Hän matkustaa vasta +ensi viikolla, sanoi äiti, ja luultavasti vaikuttaa häneen tehoovasti +jonkunaikainen oleskelu poissa kotoa, kenties hän oppii antamaan sille +enemmin arvoa. + +Anna ihmetteli yhäkin miksi Juho mainitsi kummitätin nimeä matkansa +yhteydessä ja päätti kysyä asiasta häneltä. Neuvoksetar oli jälleen +tervehtynyt ennalleen ja oli eräänä puolipäivänä käynyt Montelleja +tervehtämässä, vaikka Anna mieliapeoikseen sattui silloin olemaan +poikessa. + +Kun hän tuli vanhain ystäväinsä luo, katseli kummitäti häntä odottavan +kysyvästi. + +-- Mitä on minun pienellä kummitytölläni kertomista, kenties joku suuri +uutinen? + +-- Uutinen tosiaankin Juhon matkasta, mutta te tiedätte sen jo, ja +minulla pikemminkin on jotain kysyttävää teiltä. + +-- Kysy niin paljon kun haluat, lapseni -- neuvoksetar veti hänet +hellästi viereensä istumaan ja katsoi tutkivasti noihin vehmaisiin, +nuoriin kasvoihin -- mitä se sitte olisi? + +-- Niin, minä haluaisin mielelläni tietää, minkä vuoksi Juho pitää +ulkomaanmatkansa riippuvana jostain hyvän haltijattaren ominaisuudesta +sinun puoleltasi, rakas kummitäti? + +Neuvoksetar ei näyttänyt juuri odottavan tätä kysymystä, mutta +tavalliseen sydämmelliseen tapaansa vastasi hän. -- Minä luulen, että +Juho uskoo, eikä kenties aivan syyttä, minun rukousteni vaikuttaneen +isääsi tässä asiassa. Minä kuulin juuri sinulta miten halusta hän +tahtoisi matkustaa, ja kun ei käy kieltäminen, että minä voin jonkun +verran vaikuttaa Montell-serkkuun, niin puhuin minä Juhon puolesta. + +-- Voi miten kelpo kummitäti sinä kuitenkin olet, sanoi Anna, suudellen +hänen kättään. + +-- Mutta mihin minun kummityttöni sitte aikoo matkustaa huvitteleimaan? +kysyi neuvoksetar leikkisästi. + +-- Minäkö -- ooh, matkustaisinko minäkin -- sitä en ole tullut koskaan +ajatelleeksi! + +Hänen vanha, hyvä ystävänsä katseli häntä kauvan ja vakavasti, hän +ajatteli niitä viittauksia, jotka Liina rouva oli antanut huuliltaan +luiskahtaa hänen viimme käynnillään, jotain semmoista toivetta, että +Anna kenties pian kääntyy saman hengen lapseksi -- vieläpä joksikin +muuksikin, niinkuin hänelle oli selvinnyt pastori Törnen edellisenä +päivänä tekemän vierailun johdosta. Nyt hän vielä näki tuon säteilyn +Annan silmissä ja melkein tyttömäisen punan nousevan hänen vaaleille +poskilleen, milloin kuuli nimeään mainittavan. Sanomattakin selvää oli, +että hän rakasti tuota nuorta tyttöä, tietäen myöskin hyvin vanhempain +toiveet hänen suhteensa. + +Mutta mitä arveli Anna itse asiasta? Hänen katseensa ilme ei muuttunut +vähintäkään puhuessaan pastori Törnestä, ei myös voinut huomata +pienintäkään punastumisen merkkiä. + +Hetkisen perusteellisesti mietittyään tuli neuvoksetar siihen +päätökseen, että Anna oli aivan tietämätön mistään lämpimämmistä +tunteista, ja hän ihmetteli suuresti, miten tuo nuori pastori ei ollut +voinut saada niitä hereille. + +Seuraava viikko meni Juhoa matkalle varustaissa. Rouva Montell puuhasi +virkeästi, siksi olikin kaikki tuon nuoren miehen äidin-huoliteltaviin +kuuluvat matkatarpeet mitä hienoimmassa ja upeimmassa kunnossa, hyvin +täytetystä rahapussista sai taasen isä pitää huolen. Se tuntui ukosta +raskaalta, sillä hän tiesi, mikä arvo oli noilla kauniilla seteleillä, +jotka siirtyivät kassasta pojan pussiin, pojan, joka hyvin vähän tiesi +näistä asioista, ja joka tähän asti oli ansainnut niistä tuskin yhtään +ainoata omalla työllään. Toisinaan taasen vipuehti hänen mielessään se, +että hän oli ollut liian myöntyväinen kun oli kysymys matkasta, mutta +mikä oli kerran tehty, se pysyi tehtynä ja kenties olisi Juho +palattuaan tyytyväisempi omaan maailmaansa, ja sekin jo korvaisi hyvin +matkakustannukset. + +Eräänä kauniina, keväisenä sunnuntai-ehtoopäivänä piti pastori Törne +raamatunselityksen rouva Ringvallin luona. Tuo vanha rouva oli nyt niin +heikko, että hän vietti suurimman osan päivästäkin sinisillä ja +valkoisilla verhoilla varustetussa sängyssään, harmaja pää +päänalaisella leväten. Hän oli säilyttänyt henkiset voimansa +heikkenemättöminä, mutta iho oli käynyt pergamentin kellerväksi ja nuo +sammuvat silmät näyttivät Annasta entistä elottomammilta ja +ilmeettömämmiltä. + +Kuinka mielellään olisikaan Anna tämmöisenä valoisana päivänä lähtenyt +metsään kävelemään, etsiäkseen sinivuokkoja päivänpaisteisilta +mäenrinteiltä. Mutta se ei voinut tulla kysymykseenkään, vaan hänen +piti istua isoäidin kamarissa kahdenkertaisten ikkunain ja +alaslaskettujen verhojen takana, missä painustava ilma ja menehdyttävä +vari teki olon aivan sietämättömäksi. Kansaakin oli kokoontunut +melkoisesti, sillä kaikki halusivat nähdä vanhaa Ringvallin rouvaa ja +rouva Montellille oli kerrassaan vaikeus saada heille kaikille tiloja. +Annasta tuntui tämä kerrassaan suvaitsemattomalta pyhäinpalvelukselta +ja tuskan hiki kihoili hänen otsalleen. Kokouneet lauloivat veisun +toisensa jälkeen, odotellen pastoria, mutta laulu kuului aivan +häkäytetyltä tämmöisessä kuumuudessa. + +Vihdoinkin tuli pastori, hän oli käynyt muutaman sairaan luona tämän +viimme hetkenä. Hän näyttikin sen vuoksi väsyneeltä ja puhekin oli, +kuten luonnollista, tavallista raukeampaa. Ruumiillinen täytyy +toisinaan vaikuttaa henkiseen, olkoonpa tuo henkilö sitten vaikka kohta +mitä ihastuttavin puhuja, tuumaili Anna. Mutta itse asiassa se oli +yhden tekevä: kaikki, mitä hän sanoi, löysi vastakaikunsa kuulijoissa, +kunhan he vain olivat vakuutettuja siitä, että papilla oli oikea usko, +sai hän puhua miten halusi. He eivät vaivanneet itseään ajattelemalla, +pappi teki sen heidän puolestaan, he ottivat aivan yksinkertaisesti +vastaan, mitä hän heille antoi, kuin laiskat kuokkavieraat ainakin. + +Hänen tämänpäiväinen puheensa oli alituista ennen kuullun märehtimistä, +höystettynä uudistetuilla raamatunlauseilla, jotka olivat jokaiselle +niin tuttuja, että ne aivan sulasta tottumuksesta sujahtivat ohi +korvien. + +Anna katseli ympärilleen kokoutuneiden erillaisia kasvojenluomuksia, +useat näyttivät niin henkevän hartailta, toiset taasen aivan tylsiltä. +Hänen huomionsa kiintyi väkisin tuohon paksuun, rasvaiseen +teurastajaan, joka kissansilmineen tirroitti eteensä ja jonka +uskottomuudesta pientä kaiskeravartista, etäisessä nurkassa +istuvaa vaimoaan kohtaan hän oli kuullut kerrottavan, hän huomasi +Pitkän-Kaisan, jonka sanottiin pitävän salakapakkaa ja köyhäin +vuokralaistansa ovienreijissä kuuntelevan matamini Kinnulan. Kaikkia +näitä kehoitettiin aina vaan uskomaan, vaan ei koskaan panemaan arvoa +töitten ansiolle. Ja se oli kyllä oikein, mutta miksi ei hän samalla +myös toistellut että "usko ilman töitä on kuollut", usko, joka ei +ilmene rakkauden elähyttämässä vaikutuksessa, on sulaa pilkantekoa. +Nämä ihmiset voivat mennä täältä jokapäiväisiin toimiinsa samassa +mielentilassa ja samoilla taipumuksilla, vakuutettuina siitä, että kun +he vain uskovat, niin saavat he elää miten tahtovat. + +Uh, miten hänessä liikkui katkeria ajatuksia, miksi hän ei voinut +seurata pastorin puhetta: hän koetti korjata tätä kohtaa, mutta +ennenkuin hän huomasikaan, oli hän taasen vaipunut äskeisiin +ajatuksiinsa. Hänen katseensa pysähtyi hetkiseksi isoäidin +kivettyneennäköiselle haamulle, tarkasteli noita risteyneitä käsiä, +jotka olivat niin luiset ja vahamaiset, että hän näytti ihka +tunnottomalta ruumiilta. Ja tämä olento oli kuitenkin kerran sykkinyt +nuoruuden hehkua ja veri oli kohotellut tuoresta punaansa tuolle nyt +tuhkanharmaalle iholle. + +Annan vieressä istui hänen äitinsä, leyhytellen lähelle tunkevia +kärpäsiä tiehensä. Mikä ääretön vastakohtaisuus olikaan olemassa heidän +välillään, ajatteli Anna. Äitiä ei näyttänyt vaivaavan enemmin vari +kuin tuo tukehuttava ilmakaan, hän näytti selvästi olevan oikeassa +olennossaan. Hänen viisaat silmänsä tähyilivät tarkkaavasti pappia, hän +näytti seuraavan puhetta ja käsittävän jok'ainoan sanan, täällä oli +siis yksi, joka ymmärsi hänen saarnansa koko tarkoituksen ja joka myös +sovitti sen hedelmää kantavaksi jokapäiväiseen elämäänsä. Hänen +mieleensä muistui nyt myös tuo köyhä Biina neiti, joka riemuitsi näistä +hartaushetkistä ja kertoi miten samanhenkisten sielujen yhtyminen +vahvistaa hänen uskoaan. Teurastajan vaimo, tuo pieni rouva Grönqvist, +oli myöskin kunniallinen ja nöyrä kristitty, samoin pastorin +emännöitsijä, yleisesti arvossa pidetty neiti Gustava Rask, ja hän +tunsi hyvin useita, jotka olivat onnellisia ja vapaita. Syvä huokaus +kohosi nuoren tytön rinnasta ja kun pastori lausui aamenen, taivutti +hän, kuten muutkin, päänsä siunaukseen, mutta mitään rukousta ei +noussut hänen ahdistetusta sielustaan, vaan pikemmin puoleksi +tiedottomasti huuto: -- "Ah, ah, sua Jumalan, isoan ja janoan!" + +Hän ei ollut koskaan tuntenut itseään niin levottomaksi ja epävarmaksi, +hänkö sitte oli väärässä, hänkö tuomitsi ankarasti? Ah, hän epäili niin +suuresti, mutta enimmän kuitenkin itseään. Jos hänen äitinsä ja +isoäitinsä sekä muut oikein ajattelevat ihmiset etsivät ja myös +löytävät tuon ainoan tarpeellisen juuri omassa suunnassaan, täytyy +heidän olla oikeassa ja hän yksin harhailee kuin eksynyt lammas +erämaassa, täynnä vavistusta että joku väkevä näkymätön vihollinen +hänet musertaa. + +Kokous hajosi parhaillaan; hän nousi ylös hitaasti ja meni sitte +viereiseen huoneeseen, jonka ikkunan hän avasi. Aurinko oli juuri +laskemaisillaan ja heitti väikehtivät jäähyväisensä puutarhan pieneen +koivikkoon, täyteläisenä ja virkistävänä tunkeusi kevät-ilma sisään ja +hän hengitti sitä syvin vetein. + +-- Minä pelkään, että neiti voi pahoin? kuului pastorin nuortea ääni +aivan hänen vieressään. + +Anna loi häneen lähes tylsän katseen: -- Siellä sisällä oli niin kuuma! + +-- Myös minua vaivasi se suuresti -- sanoi hän -- minä oli yhteen +aikaan jo aivan menehtyä sen tähden. Hän pyyhkäsi säipällä kädellään +otsaansa. + +Hän voi tuntea aivan samaa kuin joku muukin heikko olentoraukka, +ajatteli Anna, havahtuen turruksistaan ja kysyen kokonaan +ystävällisesti, jos hänen päätään pakotti. + +Pastorin mustat silmät loistivat entistään enemmin vastatessaan +osaaottavalla äänellä: -- Tuhansia kiitoksia, neiti; niin, minun pääni +on todellakin kipeä, se vaivaa minua joskus kun olen puhunut pitemmän +aikaa, varsinkin semmoisessa tukehuttavassa ilmassa, kuin tuollakin +sisässä. Minun pitää nyt joksikin aikaa kieltäytyä raamatunselityksistä +sunnuntai-iltapäivin! + +-- Todellakin! + +-- Niin, ainoastaan saadakseni käyntiin tuon aijotun pyhäkoulun. + +-- Pyhäkoulu, miten se ilahuttaa minua! Kummitätini ja minä olemme +usein puhelleet semmoisen koulun tarpeellisuudesta. + +Pastori näytti hyvin tyytyväiseltä, siinä oli vihdoinkin aine, joka +näytti miellyttävän tuota nuorta tyttöä, jotain, joka voi heitä +molempia innostaa. + +-- Minä luulen, ett'ei oppilaista tule puutetta, sanoi hän säveään +tapaansa, mutta sangen vaikeaksi tulee saada opettajavoimia. Suutari +Sormunen on luvannut olla minulle apuna. + +-- Vai niin, minä luulen, että hän on todellakin jumalaapelkääväinen +ihminen, sanoi Anna ajatellen. Hän asuu Hellsbergin kartanossa ja kun +minä toisinaan käyn siellä, näen hänen istuvan ikkunan vieressä ja +laulavan virsiä niin iloisena, kuin jos hänellä ei olisikaan +virheellistä ruumista ja kuutta lasta huollettavana. + +-- Rikkaat eivät ole aina onnellisimpia, huomautti pastori. -- Jumala +antaa köyhille usein tyytyväisen sydämmen. + +Anna nyökäytti päätään: -- Oletteko saanut useampia avuntarjouksia? + +-- Kyllä, lastenopettaja Johansson on niinikään luvannut auttaa meitä +joskus. + +-- Minä en tiedä, josko uskaltaisin -- alkoi Anna, minä pidän niin +paljon pienistä lapsista, kenties pastori tahtoisi uskoa minulle jotain +pienempiä tehtäviä? -- Hän katsoi pastoria kokonaan rukoilevasti +suurine sinisine silmineen. + +-- Kuinka voisinkaan teitä oikein kiittää, neiti, vastasi hän hiukan +himmeä-ilmeisellä äänellä, -- te teette hyvin, omistaessanne itsenne jo +nuorena kristilliselle opetukselle ja Jumala on siunaava teidän +vaivanne. + +-- Kiitoksia, se on siis päätetty, sanoi hän, ojentaen kätensä +pastorille. Tämä puristi sitä kovasti, niin että Anna katsoi häntä +hiukan ihmetellen; hän taasen näytti liikutetulta, mutta ei sanonut +mitään. + +Kun äiti ja Anna illalla menivät kotiin, kysyi Liina rouva: -- Mistä +asiasta sinä ja pastori puhelitte niin innokkaasti? + +-- Hän kertoi vastaisesta sunnuntaikoulustaan ja minä tarjouduin +opettajattareksi. + +-- Siinäkö kaikki? + +-- Niin äiti, ja minä toivon, ett'ei teille olisi mitään minun +lupaustani vastaan? + +-- Ei, ei millään muotoa, lapseni, mutta -- hän keskeytti puheensa ja +peitetyn odotuksen ilme kuvautui hänen kasvoilleen, ilme, jota Anna ei +ollenkaan ymmärtänyt. + + * * * * * + +Kesä oli jo kappaleen matkaa kulunut. Neuvoksetar Hellsberg asui +kauniissa Merenlahti nimisessä huvilassaan aivan meren rannalla. +Neuvoksetar askarteli toisinaan aamusta iltaan kukoistavassa +puutarhassaan ja kummiukko, joka lämpimänä vuodenaikana voi vankan +tammisauvan varassa liikkua jotenkin vapaasti, antautui kaiken +kaikkineen mieliurheiluunsa kalastukseen. + +Montellit eivät muuttaneet koskaan kesäksi maalle, Liina rouvalla oli +kaupungissa huollettavana suuri taloutensa ja muut hänen kaikkialle +ulottuvaan toimeliaisuuteensa kuuluvat hommat; toimetonna maleksiminen +jossain huvilassa oli hänen irralliselle luonteelleen kerrassaan +mahdottomuus -- vakuutti hän itse. Hänen miehensä viihtyi taasen +erinomaisesti rakkaassa konttoorissaan, Anna oli ainoa, joka ikävöi +usein maa-ilmaa ja viheriöitä ruohomattoja ja riensi aina silloin +Merenlahteen, jossa hänen tuloaan tervehdittiin viikon iloisimpana +tapahtumana. + +Hänestä oli niin mieluista maata nurmikolla riippukoivujen alla, kädet +pään alle työnnettynä, ja huojuilevain oksien lomitse tähytä siniselle +taivaalle, tai sitäkin mieluisempaa istua merenrannalla ja kuunnella +laineiden soinnukasta loisketta. Toisinaan hän taasen sousi kummiukkoa +ahvenmatalikolle tai auttoi kummitätiä tämän asetellessa tukia +rakkaille ruusuilleen ja neilikoilleen. Hänestä oli Merenlahti oikea +pieni onnela, hän tunsi itsensä niin onnelliseksi siellä. + +Eikä Anna ollut ainoa vieras, talon laaja seurustelupiiri vietti +nimittäin myöskin täällä aikaansa, hengiten raikasta meri-ilmaa ja +nauttien päivänpaistetta, ympäristön vihannuutta sekä kohtelun +armautta. Nähtiinpä vielä lähes joka sunnuntai-iltapäivällä tuo pieni, +soreapiirteinen Biina neiti huvikävelyllä puutarhassa; -- hänkin +tarvitsee hiukan virkistystä aina viikon vaihteessa, sanoi neuvoksetar, +ja tuolla laiskalla rautikolla, joka aivan välkkyy hyvinvointia, on +kyllin aikaa kyyditä hänet takaisin kaupunkiin illalla. Suutari +Sormusen kalvakoita pikkuvunukoita tuotiin niinikään vuorotellen +tänne "viheriälle laitumelle", kuten kummiukolla oli tapana sanoa, +ja Merenlahden isäntäväen suurimpana riemuna oli osoittaa +hyväntahtoisuuttaan ja nähdä ympärillään iloisia kasvoja. + +Annasta tuntui tämä kesä useasta syystä onnellisimmalta, mitä hänellä +oli ollut vuosikausiin. Hänestä tuntui niin hauskalta, tietäessään +ett'ei veljensä tarvinnut nyt, kuten ennen, istua nurpeilla nenin +pimeässä konttoorissa, vaan että hän oli kaukana poissa ja voi nauttia +kaikkea kaunista, mitä luonto ja taide yhdessä voivat tarjota. Ja +hänen kirjeensä sitte, ne olivat alinomaisen riemun lähteenä, eikä +Anna olisi voinut koskaan uskoa, että hän lähettäisi niin pitkiä +päiväkirja-muistiinpanoja tai että hän edes kirjoittaisi niin hyvin. +Kenties asustaakin hänessä taiteilijan sielu, joka ei voinut salpautua +konttoorin ahtaitten seinien sisälle ja joka sen vuoksi teki hänet +tyytymättömäksi ja rauhattomaksi, vietellen hänet heittäymään +halpamaisiin ajanviettoihin, jotka eivät koskaan voineet antaa sitä, +mitä hän vaistomaisesti kaipasi. + +Kertomukset Dresdenin taulugallerioista, Kölnin tuomiokirkosta tai +Florentsin taide-aarteista ja vanhan Rooman kuulusta suuruudesta tuntui +ihanalta musiikilta, lempeältä, sydäntä soinnuttavalta; Juholla oli +sekä kieli että värit vallassaan. Usein kirjoitti hän myös vanhemmille, +mutta miten lyhyitä ja ytimettömiä ne olivatkaan Annan mielestä, +paljaita kuivia matkasuuntia, yhtä ja toista tehtaista, joita hän oli +nähnyt ja kauppahuoneista, joissa hän oli käynyt. + +Mutta isän ja äidin mielestä olivat nämä kirjeet aivan semmoisia, kuin +niiden ollakin piti, he eivät koskaan halunneet tietää mitään enempää, +poikansa hyvinvointi ja matkan onnistuminen sai olla sinään. Kenties +nurkueli hra Montell kyllä hiljoilleen niiden summien tähden, joita +Juho tuhlasi, Liina rouva taasen vaikeni koko asiassa, sillä hänellä ei +ollut koskaan tapana sanoa miestänsä vastaan ja senpä vuoksi ei +tullutkaan heille koskaan sananvaihtoa eri mielipiteistä, mutta asiaan +kuuluvaa olikin, että kaikki meni rouvan mielen mukaan ja hänen +tahtonsa suhteen ei ollut juuri mitään tinkimistä. Hän oli tavaton, +kerrassaan erinomainen vaimo, vakuuttivat kaikki, neuvoksetar +Hellsbergillä oli tapana tähän vielä hymyillen lisätä: -- sekä erittäin +viisas ja terävä-älyinen nainen. + +Anna oli toisinaan lukenut jonkun kirjeistään äidille, mutta sanoessaan +Juhon kerrontaa Rafaelin pyhästä-äidistä "jumalaiseksi puheeksi", +ihastellessaan Heidelbergin "pilajuttuja", huomasi hän voivansa enimmän +iloita veljensä kirjeistä pitäessään niiden sisällön vain +yksityisomaisuutenaan tai puhuessaan niistä Merenlahtelaisten +ystäväinsä kanssa. + +Toisena ilonaiheena Annalle oli sunnuntaikoulu; joka +sunnuntai-iltapäivä riensi hän kevein askelin kouluhuoneelle pienen +rakkaan luokkansa luo, jota hän rakasti koko nuoren sydämmensä täydellä +kiintymyksellä. + +Pastorilla oli tapana olla aina saapuvilla ja alkaa opetus +yksinkertaisella rukouksella, joka Annan mielestä oli varsin hyvä. Hän +puhui niin ystävällisesti noille pienokaisille ja ymmärsi heitä niin +hyvin ja kun hän seisoi siinä kuuntelevain, hienopiirteisten, +vaaleakasvoisten lasten keskellä, joiden silmät säteilivät +sydämmellistä suostuutumista, oppi Anna entistä paremmin käsittämään ja +antamaan arvoa hänen luonteelleen, tuolle samalla kertaa syvän +vakavalle ja yksipuolisen uskonnolliselle käsityskannalle, lämpimälle +innostukselle ja väsymättömälle uuraudelle kaiken sen eteen, mikä hänen +mielestään oli oikeaa ja totta. Milloin oli iltakirkko, tuli hän +kouluun vasta loppurukouksen ajaksi, kokosi nuo pienokaiset ympärilleen +ja antoi heidän laulaa pieniä hengellisiä veisuja, niinkuin "Herra +kaitse pientä laumaamme", "Sinun kunniakses veisaamme" ja "Pyhäkoulua +minä rakastan". + +Noiden pienten äänet soivat Annan mielestä niin sulavasti ja hän tunsi +usein kyynelten kohoovan silmiinsä sitä kuullessaan. Sitte saatteli +pastori tavallisesti Annan kotiin ja sai kutsut teelle, jonka hän +varsin mielellään otti vastaan, varsinkin kun Anna teki tuon pyynnön. +Kävelyillään oli heillä tapana puhella koulusta ja oppilaista, +toisinaan pyysi Anna jonkun neuvon tai kertoi jonkun pienen ilmeen +noista pienistä, ja se ilahutti häntä erittäin. Siten syntyi heidän +välillään luottoisa ja ystävällinen seurustelu Annan aavistamatta +vähääkään, minkä merkityksen monet muut, anitenkin tuo nuori pastori +itse, antoi tälle yhdessä olostelulle ja millä lämpimällä +levottomuudella äiti joka sunnuntai-ilta katseli tätä nuorta paria. + +Huolellisesti vältti Anna puhelun johtumasta hengelliselle alalle hänen +kanssaan, siitä ei olisi ollut mitään hyötyä, ajatteli hän, kun heillä +kerran oli niin eroavat mielipiteet ja muuten ei hän ajatellut +sanottavasti koko kysymystä tänä kesänä. Tosin luki hän aamuin illoin +rukouksensa, kävi kirkossa ja tunsi sydämmessään heräävän jonkun verran +kiitollisuudentunnetta aina silloin, kun joku Jumalan luomassa +luonnossa ilmautuva kauneuden ja suuruuden ilme tuntuvammin esiintyi, +mutta muuten oli hänen sielunsa jonkunlaisessa horroksessa, josta +hänellä tuskin oli uskallusta valveutua. + +Tämän vuoden syyskesä oli erittäin helteinen ja viisaat maaseudulla +ennustelivat, että tuo epäterveellinen ilma vielä siittäisi jonkun +kulkutaudin. + +Eräänä sunnuntaina saapui Anna jotenkin myöhään ja hengästyneenä +kouluun, pastori oli jo opetus-istuimella ja näytti Annan mielestä +alakuloiselta. Ennen rukousta ennätti hän vain nyökäyttää päätään +tervehdykseksi pienokaisilleen, mutta rukousten aikana laski hän hiljaa +pienen laumansa, josko kaikki olivat saapuvilla. Ja yksi puuttui, hänen +lemmikkinsä ja kaimansa Anna Sormunen. Hän oli juuri kysymäisillään +jotain tämän johdosta, kun hän huomasi, että myös tytön isä, tuo +kyttyräselkäinen suutari, oli poissa. Laulu loppui juuri ja silloin +lausui pastori äkkiä yksinkertaisesti ja suruisesti: -- Teille, rakkaat +lapset, tahdon minä ilmoittaa, että Herra Jeesus on tänä aamuna +kutsunut pois rakkaan toverinne, pienen Anna Sormusen. Hän seurasi +mielellään Herran kutsumusta, sillä hän tiesi, että Hyvä paimen kutsui +pientä karitsaansa ijäiseen lepoon luokseen. Rukoilkaamme kallista +Vapahtajaamme, että hän kerran yhdistäisi meidät hänen kanssaan +valoisassa, ihanassa taivaassaan. + +Hetkisen äänettömyys seurasi näitä sanoja, useimmat lapset nyyhkyttivät +hiljaan ja Anna tunsi itsensä syvästi liikutetulta, hän ei ollut koko +viikon kuluessa nähnyt ainoatakaan Sormusta ja nyt sai hän tämän +odottamattoman kuolonsanoman. Hänen sydäntään ahdisti tuska, +ajatellessaan tuota pientä, vaaleatukkaista tyttöä, joka viattomilla +lapsensilmillään katsoi niin luottavasti häneen ja aina antoi niin +viisaita ja järkeviä vastauksia. Hän olisi mielellään kysellyt +pastorilta lähemmin kuolontapauksesta, mutta hänen täytyi koota pieni +luokkansa ympärilleen, sillä pastori otti Sormusen oppilaat +huoltaakseen. + +Kun lukeminen oli loppunut ja he, kuten tavallisesti, tulivat yhtenä +kadulla, alkoi Anna heti puhua asiasta. + +Tuo pienoinen oli ollut sairaana ainoastaan muutamia päiviä -- kertoi +pastori; lääkäri oli ollut hänen luonaan, samoin hän, pastori. Tyttö +oli ikävöinyt päästä Jeesuksen luo ja ollut varsin kärsiväinen, vaikka +tuskat olivatkin kovat. + +-- Ah, minun pitää käydä tervehtämässä noita surevia vanhempia, sanoi +Anna innokkaasti. + +-- Ei, Anna neiti, sitä te ette saa tehdä. + +Anna katsoi ihmeissään, kuullessaan tuon päättävän äänen: + +-- Miksikä en minä saisi mennä sinne? jatkoi hän; minä tiedän varmaan +heidän tulevan iloisiksi minun käyntini johdosta. + +-- Sitä en epäile, neiti, mutta te ette saa millään muotoa -- pikku +Annalla oli pahanlaatuinen kurkkumätä ja hänen kaksi siskoaan makaa +edelleen samassa taudissa. + +-- Miten surullista tuolle tuiretuiselle perheelle, mutta sitä suurempi +syy käydä heidän luonaan. + +-- Neiti unohtaa kokonaan, että tämä kamala tauti on tarttuvaista! + +-- Ah, minä en pelkää vähääkään, huudahti hän. + +-- Mutta minä -- onko se sitte teidän tähtenne -- tangerti hän +puolitukehtuneella äänellä; me menemme ja kysymme teidän äidiltänne, +eikö hänkin ole samaa mieltä minun kanssani. + +-- No, jos te ehdottomasti niin tahdotte, vastasi Anna, käyden itsekin +kummiinsa, miten hän oli käynyt asiaan käsiksi semmoisella +vakavuudella. -- Äiti sitä paitsi ei koskaan peljännyt mitään +tartuntaa. + +Rouva Montell oli heitä vastaanottamassa ja niin pian kun hän sai +kuulla mistä kysymys oli, antausi hän -- Annan suureksi ihmeeksi -- +empimättä pastorin puolelle. + +Luonnollisestikin se oli parasta, ett'ei Anna mennyt Sormusten luo, +hänen oli siitä kiittäminen pastorin ajattelevaisuutta. + +-- Mutta sinähän, äiti, et ole koskaan ennen ollut pelkuri, alotti +Anna. + +-- Varovaisuus ei ole vahingoksi, sanoi Liina rouva tyynesti; se ei ole +myöskään Jumalan mieltä vastaan, että suojelemme terveyttämme, +erittäinkin toisten ystävällisten esirukousten tähden. Minä menen +Sormusten luo sinun edestäsi, tyttöseni. + +-- Sinäkö, äiti! Mutta sinähän heittäyt aivan samaan vaaraan? + +-- Siitä vaarasta minä en tiedä mitään, minun ikäiseni ihmiset +nimittäin eivät ole niin herkkiä tartunnalle ja minulla ei muutenkaan +ole taipumusta kaulatauteihin, kun sinä sitä vastoin olit vähällä +kuolla kurkunkuristajaan. + +-- Ja Anna neiti matkustaa parin viikon ajaksi Merenlahteen, sanoi +pastori matalasti, katse tähdättynä rouva Montelliin. + +-- Niin, se on kyllä parasta; Hellsbergin kuski ajoi juuri tästä ohitse +vanhan Biinan kanssa, me voimme huutaa hänet sisään takaisin +palatessaan, joten sinä voit mennä hänen mukanaan vielä tänä iltana. + +-- Minä en pidä ollenkaan siitä, että minua pidetään jonain +tavarapakettina, sanoi Anna ärtyneenä. + +-- Mutta rakas lapsi, sinun pitää oppia ymmärtämään, että se on hyvässä +tarkoituksessa, tuumaili äiti. + +-- Minä pyydän, rakas Anna neiti, älkää olko pahoillanne, rukousti +pastori, näyttäen varsin onnettomalta. Mutta nuori tyttö oli liian +kiihottunut vastatakseen mitään, sen vuoksi menikin hän hyvästi +sanomatta saliin. Rouva Montell oli kuitenkin vieraansa kanssa hyvän +hetkisen, ja tämä läksi talosta paljon iloisempana kuin oli tullut, +Liina rouvan silmät niinikään säteilivät sisäistä riemua suudellessaan +tytärtään hellästi hyvästiksi. + + * * * * * + +Liina Montell on oikea ruunu, sanoi kummiukko päivällispöydässä muutama +päivä myöhemmin. -- Minä tapasin tänään tohtori Westerin kaupungilla ja +hän tuumaili, että jos jokaisessa yhteiskunnassa olisi joitakuita hänen +kaltaisiaan naisia, olisi asiat paljon paremmin maailmassa. + +Neuvoksetar nyökkäsi myöntävästi. + +-- Minä luulen, että tohtori tarkoitti äidin käyntiä Sormusten luona, +sanoi Anna. + +-- Oikein arvattu, lapseni, hän käy siellä useampia kertoja +vuorokaudessa, sillä tuo kalpea äiti on aivan menehtyä murheesta ja +väsymyksestä, ja estääkseen tartuntaa leviämästä jonkun naapuriukon +kautta, joka tarjoisi heille apuaan, hoitaa äitisi mielt'ei yksinään +noita sairaita lapsia. Semmoista on jalomielisyys, semmoista on +luonteen suuruus! + +-- Ah niin, juuri niin tekee äiti aina, vastasi Anna tyttären +ylpeydellä. Muistatko kummitäti, kuinka hän muutamia viikkoja takaperin +hoiti sitä miesrukkaa, jolla oli tuo kauhea tartunnaisrokko, jonka +tähden kaikki häntä kammoksuivat ja joka sitte kuoli meidän taloon! + +-- Muistan, muistan varsin hyvin ja myös sen, että tohtori Wester oli +varsin ihastunut siihen tarkkuuteen, jota äitisi noudatti kaikissa +tartuntaa ehkäisevissä toimenpiteissä. Vaan eipä ilmautunutkaan rokkoa +sen enempää koko kaupungissa. + +-- Ei, vaan siihen aikaan ei äidillä ollut edes pienintä pelkoa +tartunnan meihin johtumisesta, sanoi Anna; sen vuoksi en ymmärräkään +hänen nykyistä varovaisuuttaan: pastori Törne kun vain mainitsi sanasen +siitä, niin hän oli valmis lähettämään minut paikalla tänne. + +-- Minä luulen kuitenkin ymmärtäväni hänen tarkoituksensa, sanoi +neuvoksetar hymyillen omaan omituiseen tapaansa. + +-- Oliko sinusta sitte niin vaikeaa tulla joksikin aikaa tänne +Merenlahteen maanpakoon? kysyi kummiukko piloillaan. + +-- Ei suinkaan, mutta minusta tuntui jonkunlaiselta arkamaisuudelta +matkustaa mahdollista vaaraa pakoon, minä en juuri tahtoisi olla +sotilas, joka jättää vartiopaikkansa. + +-- Mutta mepä emme tiedäkään, tokko Jumala on määrännyt juuri Sormusten +lasten hoitoa sinun vartiopaikaksesi, rakas kummityttöni. Minä tiedän, +että sinä olisit sen tehnyt mielelläsi, mutta me kuljemme toisinaan +omia teitämme, vaikka kyllä luulottelemme kulkevamme Jumalan teitä, +sanoi neuvoksetar lempeästi. + +-- Minun täytyy hyvinkin uskoa se, tuumihe Anna huoahtain. + +-- Mene nyt uistimen-soutuun kummiukkosi kanssa, kehoitti neuvoksetar, +sitte tarvitsen minä sinun näppäriä sormiasi herneitten riivinnässä, +tässä talossa sinun vain ei tarvitse työn puutteessa olla. + +Elokuun illat olivat erittäin kauniita ja leyhkeitä ja lumoava kuu teki +ne vieläkin ihastuttavimmiksi Annan mielestä. Hän teki pitkiä kävelyjä +ja nautti maalla-elosteluaan perin pohjin. + +Eräänä iltapäivänä, kun perhe juuri oli kokounut kahvipöydän ympärille +hauskaan ulkoeteiseensä, saapui pastori Törne Annan suureksi kummaksi +käynnilleen. + +-- Minä en ole kolmeen päivään käynyt Sormusten luona, ei pitäisi siis +olla mitään pelkoa tartunnan suhteen, sanoi hän heti tervehtimästä +päästyään ja katsoi Annaan. + +-- Oo, me olemme aika uskalikkoja täällä maalla, arveli kummisetä; +istukaa vain alas ja maistakaa kahvia, jota meidän pikku kummityttömme +on itse korkean omakätisesti keittänyt. + +Pastori katseli taasen tuota nuorta tyttöä, joka aivan tietämättään +punastui, katseli noiden mustien silmiensä käsittämättömällä +pilkkeellä. Hän oli verrattoman kaunis, seisoessaan siinä vaaleassa +kesäleningissään, jonka vyöhön oli pistettynä muutamia orvokkeja. +Pastorista ei hän ollut milloinkaan näyttänyt niin rakastettavalta; +toden totta, tuo sininen kirkkaus silmissä, otsan puhtoisuus ja huulten +pirteä puna olivat kauniinta, mitä hän ikinä oli nähnyt jonkun naisen +luomuksessa. + +He istuivat kauvan yhdessä etehisessä haastellen, vaan sitte kutsui +vanha Vappu neuvoksetarta luokseen jonkun tärkeän taloudellisen seikan +vuoksi ja kummiukko ehdotteli, että Anna lähtisi näyttämään pastorille +puutarhaa. Hän oli tänään ollut itse niin paljon liikkeellä ja "hänen +itsevaltijaansa", kuten hän nimitti kipeitä jalkojaan, käskivät hänen +nyt pysyä hiljalleen. + +Anna nouti hattunsa sisäeteisestä, mutta hän ei pannut sitä päähänsä, +vaan heilutteli kädessään, kävellen hitaasti vieraansa rinnalla +hiekotetulla käytävällä ja aina välistä kiinnittäen hänen hnomiotaan +milloin kaksoisneilikkaan, milloin sulkamaiseen tähdykkään tai +majesteetilliseen georginiin. + +Miten hartaasti toivoikaan pastori, että hän asettaisi päähänsä tuon +leveälierisen hatun ja siten varjostaisi hiukan noita kasvoja, joiden +katselemisessa hän ei koskaan väsynyt, kasvoja, jotka päivä päivältä +kävivät hänelle rakkaammiksi. + +Liisteaidan ulkopuolella ulkoni pitkin järven rantaa pieni metsähaka ja +kun he olivat tulleet puutarhan päähän, avasi Anna veräjän ja alkoi +mennä eteenpäin pitkin pientä polkua läpi viitakon aina alas rantaan +asti, mihin hän niin usein muulloinkin kuljeksi kuuntelemassa laineiden +salaperästä soittaa. Hän käveli aivan rauhallisena, aavistamatta mitään +niistä kuohuvista tunteista, jotka liekehtivät hänen seuralaisensa +sydämmessä. Nuoren pastorin tällä käynnillä oli oma erikoinen +tarkoituksensa, hän oli päättänyt puhua Annan kanssa, oikein avata +hänelle sydämmensä. Heidän ympärillään oli niin hiljaista tässä +pienessä lehdikössä, nyt, juuri nyt oli hänen hetkensä tullut, sille he +olivat aivan kahden, ainoastaan tuuli, joka hiljalleen puiden latvoissa +humisi, voi kuulla mitä sanottiin. Hän tahtoi, hänen täytyy puhua: +lämpimät, lempeät ja sydämmelliset sanat tulvivat hänen huulilleen, +hänen silmänsä loistivat, poskensa hehkuivat ja äänessä oli niin ihmeen +pehmeä sointu. + +Anna kuunteli tätä kuin unissaan, hän ei ymmärtänyt hitustakaan. +Pastori rakasti häntä ja pyysi häntä vaimokseen; hän koetti käsittää +näiden sanojen merkitystä ja havahtui yhdellä hivahduksella +vastenmieliseen todellisuuteen. + +Tunteittensa ylenmääräisessä kuohussa oli pastori painaltanut Annan +käden vasten rintaansa, mutta Anna veti nyt kätensä pois ja pudisti +päätään torjuen. + +-- Mitä merkitsee tämä, Anna neiti, kysyi hän tuskaisesti -- mitä saan +minä uskoa, mitä toivoa? + +-- Minä hämmästyin kokonaan, kangersi tuo nuori tyttö; -- minulla ei +ollut edes aavistustakaan, että teillä olisi semmoisia tunteita minua +kohtaan! + +-- Eikö edes silloin kuin minä en kyennyt salaamaan pelkoani, että te +sairastuisitte, rakas Anna? + +Hän pudisti kieltävästi päätään -- ei edes silloinkaan. + +-- Minä olen rakastanut teitä jo kuukausia, toisti hän hiljaan. -- +minun valoisa unelmani on ollut, että te, Anna, jakaisitte minun +kanssani minun tulevaisuuteni, ajatukseni, suunnitelmani ja toiveeni. +-- Hän katseli Annaa selittämättömällä hellyydellä ja tämä seisoi +taasen kuin huumeuksissa, hypistellen suonenvetoisesti muutamia kukkia, +joita hän oli tieltä poiminut. + +-- Ah, virkkoi hän vihdoinkin, me olemme niin erillaisia, onko teidän +koskaan ollut hyvä ollaksenne minun seurassani, pastori Törne? + +-- Minä olen ollut onnellinen yksin tietäessäni saavani olla tiedän +läheisyydessänne, vastasi hän. + +Tuo matala, väräjävä sointu äänessä sanoi selvemmin kuin sanat kuinka +syvästi, kuinka tulisesti hän oli rakastunut. Mutta tämä rakkaus ei +herättänyt mitään vastakaikua Annan sydämmessä, päin vastoin tunsi hän +itsensä erinomaisen jäykäksi ja kylmäksi tätä liikutettua nuorta miestä +kohtaan. Mutta hänen vakavuutensa pakotti häntä heti antamaan +selväsanaisen vastauksen, tuon ainoan, minkä hän voi antaa. + +-- Istukaamme tähän, sanoi hän, laskeutuen muutamalle suurelle +rantajyrkänteen kivelle, minä luulen, että minun pitää puhua +vilpittömästi teidän kanssanne, luvatkaa ainoastaan kuunnella minua +kärsivällisesti. + +-- Sen lupaan, vastasi hän vakavasti, mutta hän ei näyttänyt enää +iloiselta eikä toivovalta, pikemmin varjosti hänen kasvojaan pimento, +joku synkistyttävä heijastus Annan katseessa kuvastuvasta kylmyydestä. + +Anna alkoi, kertomalla hänelle lapsuudestaan muutamia lyhyviä +piirteitä, jotka selvästi kuvasivat hänen sisäisen silmänsä näkösälle +tuon pienen, vaiteliaan, itseensäsuljetun tytön, joka kuunteli +salaperäisiä säveleitä mielikuvitteen luodessa hänelle satumaailmoita +ihmepuistoineen keskellä sulaa jokapäiväistä elämää. Hänen kotonaan ei +kukaan ymmärtänyt häntä eikä hän sen vuoksi voinut kellekään uskoa +lapsellisia unelmiaan; hän rakasti hellästi vanhempiaan eikä tahtonut +pahoittaa heidän mieltään, siksi antoikin hän vetää itsensä aivan +tiedottomasti tuohon hengelliseen joukkueen, johon hänen sukulaisensa +kuuluivat. + +-- Nähkääs, sanoi hän, minulla ei ole mitään vakuutusta, minä olen +seurannut heitä vain välttyäkseni tekemästä heille mieliapeaa, ja olen +edelleenkin niin tekevä; mutta heidän vakuutuksensa ei ole minun, minä +kuulun heidän uskonheimouteensa vain näön vuoksi. Minä olen raukka, +horjuva varjo ja varsin, varsin onneton! Ah, minä luulen, ett'ei kukaan +voi käsittää, miten paljon minä olen kärsinyt tuosta pakosta, jolla +minun sieluani on vaivattu. Minua on viety noihin alinomaisiin +kokouksiin, niin että itse jumalan sanakin on käynyt minusta aivan +yhdentekeväksi noiden loppumattomain kääntymishistoriain ja tuon +hengellisen laajasanaisen laapotuksen tähden, jolla keskustelut +maustetaan. Kaiken sen julistaminen, yksinpä sisäisimmänkin, mikä +tapahtuu Jumalan ja sielun välillä, henkisten kokemusten lohkoeleminen +pienempiinkin yksityispiirteihinsä, tuntuu minusta selittämättömän +kiusalliselta, tuntuu kuin karkea käsi huolettomasti muserrellen +käsittelisi armaan suloisesti tuoksuavan kukan lehtiä. Minusta tuntuu +tuo minulle tyrkytetty oppi löyhältä ravinnolta, enkä minä voi sitä +ottaa vastaan, ja kuitenkin saavuttaa minut rajaton sieluntuska joka +kerta, kun ajattelen, että minun rakas äitini ja moni muu hyvä ja +rehellinen ihminen on tällä tiellä löytänyt vapautensa ja onnensa. Minä +olen tuntenut itseni aivan muserretuksi, ja semmoiseksi tunnen minä +itseni tälläkin hetkellä! + +-- Rakas Anna, kenties suo Jumala minun lohduttaa sinua, sanoi nuori +pappi hellästi. + +-- Ei, ei, vastasi hän suruisesti; tosin kyllä minä aluksi toivoin +teidän kauttanne pääseväni johonkin varmuuteen, mutta se ei onnistunut +minulle. Te kutsutte ainoastaan syntisiä, jotka tuntevat syntiensä +painon -- ja minä olen usein aivan tunteeton; te sanotte: "usko +ainoastaan" ja -- minä en voi uskoa. Teidän sananne ovat jo aikoja +sitte jättäneet minut täysin toivottamaksi, minusta on teidän saarnanne +oppia, joka kyllä soi hartaussalin seinissä, mutta joka ei tunkeudu +puhdistavana ja vahvistavana elämän hyörinnöihin; on sieluja, jotka +keskellä hunajan yltäkylläisyyttä ovat nääntyä suolan puutteesen, ja -- +minä olen yksi semmoinen. + +Hän kätki päänsä käsiinsä ja koko tuo hento vartalo vapisi +liikutuksesta. + +Pastori oli hyvin vaalea, hän istui aivan liikkumatonna ja katseli +hievahtamatta tuota liikutettua nuorta tyttöä ja kun hän istui, +laineiden loiskiessa aivan hänen jalkainsa juuressa, tuntui kuin olisi +leveä rotko auvennut hänen ja hänen rakkautensa, hänen unelmoidun +onnensa ja valoisain toiveittensa välille. + +Anna katsoi ylös ja pyyhkäsi kädellään otsaansa, hän ei itkenyt, mutta +hänen silmissään kuvastui liikuttava, tuskainen ilme: -- Minä olen +tahtonut sanoa kaiken tämän teille, pastori Törne, sanoi hän hiljaa, +olen tahtonut teille näyttää kuinka kaukana me itse asiassa olemme +toisistamme ja ilman täydellistä sopusointua elämän syvimmissä +kysymyksissä ei voi syntyä mitään onnea, eikö niin? + +Pastori ainoastaan taivutti päätään vastaukseksi, ainoatakaan sanaa ei +lähtenyt hänen vaaleilta huuliltaan. + +-- Minä kiitän teitä sydämmellisesti minulle osoittamastanne +luottamuksesta, jatkoi Anna; sekä pappina että ihmisenä pidän minä +teitä suuressa arvossa, ainoa mitä tahdon vielä sanoa teille, pastori +Törne, edellä sanomaani suuntaan on: puhukaa vähemmin ja toimikaa +enemmin! Minä tiedän, että olen haavoittanut teitä syvästi, mutta minä +en voinut menetellä toisin jos tahdoin olla rehellinen sekä teille että +itselleni. Voitteko antaa minulle anteeksi? + +-- Mitä anteeksi antamista olisi minulla sen vuoksi, ett'ette te voi +rakastaa minua, vastasi hän suruisesti. + +-- Ja myös ne katkerat sanat, jotka tulin lausuneeksi ja joita jo niin +kauvan olen mielessäni hautonut? + +Pastori puristi ystävällisesti hänen kättään: + +-- Teidän puheessanne on hyvin paljon totuutta, vakavuudella ja +suoruudella lausuttua totuutta pitää meidän itserakkautemme oppia +sulattamaan. + +Näytti kuin hän olisi aikonut lähteä hyvästiä heittämättä, mutta äkkiä +kääntyi hän jälleen häneen päin ja noissa syvissä mustissa silmissä +välkkyi kaunis kimallus: -- Me emme voi uskoa toisen edestä, sanoi hän +matalasti, mutta me voimme rukoilla, että tuo toinen tulisi +uskovaiseksi. Vapahtaja, joka lukee jokaisen ajatukset, kuulee myös +hiljaisenkin huokauksen, kuulee janoovan peuran huudon tuoreen veden +perään eikä vielä kukaan, joka on häntä etsinyt, ole jäänyt avutta. +Jumala ei päästä teitä niin, hän pitää teitä lujasti voimakkaalla +kädellään ja kun hänen hetkensä on tullut, on täydellinen valo +valistava teidän sydämmenne. Jumala siunatkoon teitä, Anna! + + * * * * * + +Varsin myöhään palasi pastori Törne asumukseensa, hän oli kulkenut +käyden koko matkan Merenlahdesta, olipa vielä tehnyt pienen +syrjäkierronkin, sillä liikunta vaikutti rauhoittavasti hänen kuohuviin +tunteihinsa. + +Hän asui pienen, hiljaisen kadun varrella vanhan Rask-mamsellin luona, +joka taisteli innokkaasti tuota uudenaikaista neiti-nimeä vastaan, +tahtoen säilyttää vanhan nimityksen. Eukolla oli oma pieni talonsa, +siisti ja hoidettu niin ulkoa kuin sisältä sekä sievoset vuotuiset +tulot, joita hän vielä lisäsi vuokraamalla kaksi pientä huonetta +muille, mieluimmin papeille, sillä papit olivat mamselli Gustava Raskin +heikko puoli ja aitohikkaalla, leikikkäällä tavallaan laskikin hän +toisinaan pientä pilaa mieltymyksestään tämänlaatuiseen väkeen. Hän oli +mitä hupaisin nainen avomielisine uskaliaine kasvonpiirteineen ja +viisaine, ystävällisine silmineen, vielä oli koko hänen olemuksensa +mitä ehein ja äidillisin. + +Pastori Törne ei voinut toivoa itselleen sopivampaa asuntoa kuin minkä +hän sai tässä hyvin tunnetussa pappiskortteerissa ja jonka +iloluontoinen emäntä oli nyt, kuten tavallisestikin, kerkeä ylistämään +"hänen pastoriaan". Kun pastori saapui kotiin tänä iltana, oli hän jo +portailla vastassa terveisineen, ja kun hän huomasi pastorin suruiset +kasvot, levisi tuo hyväkäs hymy hänen huulilleen. + +-- No, mitä kuuluukaan nyt minun pastorilleni? pääsi aivan kuin +tahtomattaan hänen huuliltaan. + +Pastori hymyili hänelle ystävällisesti: -- Rakas Gustava mamselli, +sanoi hän matalalla soinnukkaalla äänellään -- päivä ei paista aina, +toisinaan sallii Jumala sen peittyä pilviin, mutta hänen armonsa +aurinko ei laske milloinkaan. + +-- Ei, ei, vastasi hän herttaisesti, ja se valaisee usein kirkkaimmin +silloin kuin maa on pimeä, sen olen minä itse kokenut. + +Pastori puristi kiitollisesti hänen kättään, tuo lämmin osanotto teki +hänelle niin hyvää, mutta kun hän innokkaasti kehoitti pastoria käymään +saliin iltaselle, kiitti tämä ystävällisesti ja päättävästi: -- +Huomenna on myöskin päivä, rakas mamselli Rask. + +-- Mutta minun täytyy sanoa, että huomispäivä tapailee usein +olemaan aika veijari, tuumi vanhus hymyillen, ainakin minun kelpo +munakokkeliani kohtaan se on semmoinen! + +Pastori hymyili: -- Hyvää yötä, ystäväiseni! + +-- Hyvää yötä, hyvää yötä! + +Pastori vetäysi noihin pieniin ylishuoneisiinsa, joissa hän asui, ne +olivat matalia, varustettu vaaleaksi valaistuilla tiilikakluuneilla, +huonekalut olivat mamselli Raskin vanhempain perintöä, ikkunain verhot +omatekoisia. Makuuhuoneen ikkuna oli tuon hiljaisen kadun puolella +ja siinä avautuvaa näköalaa rajoitti vanha keltaiseksi maalattu +lauta-aita, jonka ylitse levittihe nyörinpunoja Paulsonin puutarhasta +pistäyvät tuuheat oksat. Pastorilla ei ollutkaan siis tämän ikkunan +ääressä juuri mitään näkemistä, mutta hän asettui siihen sen vuoksi, +että sen edessä oli hänen kirjoituspöytänsä ja hän oli tottunut +ajattelemaan ja työskentelemään juuri tässä paikassa. + +Hän ei sytyttänyt kynttilää, mutta verhoomattoman ikkunan kautta +tunkeusi kuun valo supistettuna valovirtana hänen alaskuuristauneen +päänsä ylitse, hivautellen välkkyviä laineitaan tuolle kuluneelle +mutta puhtaaksi pestylle lattialle ja noille seinillä riippuville, +raamatullisia tapauksia kuvaaville kivipiirroksille. Mutta pastorin +katse ei tarkannut näitä, se tähysi syvemmälle hänen istuessaan siinä +liikkumattomana, vaipuneena aatemereen, jonka tämän päivän tapahtumat +olivat panneet kuohuvaan liikkeesen. + +Miten paljon olikaan tänään tapahtunut, kova musertava isku oli hänet +aivan kuin maahan lysmistänyt. Hänen kaunis unelmansa maallisesta +onnesta oli murrettu ja hajalleen revitty ja hänen sydämmensä +vertavuotavat haavat kirvelivät. Mutta kaikki ei ollut siinä: ne sanat, +jotka Anna lausui, olivat tulisina nuolina lävistäneet hänen sydämmensä +tavalla, jota hän ei voinut selittää. Hän ajatteli koko kulunutta +elämäänsä, miten hän köyhästä pojasta oli hellittämättömän taistelun +kautta askel askeleelta päässyt eteenpäin, miten vakaisen taistelun hän +oli kestänyt juuri nuorukaisijän kynnyksellä, jolloin hänen +henkielämänsä sai suuntansa ja myös määräsi hänen maallisen +kutsumuksensa. Tuo taistelu oli ollut hänelle ankara, lain +raskaan taakan alle orjuuttava, ollen vähällä musertaa ja saattaa +hänen epäilyksen partaalle. Mutta juuri silloin sai hän erään +kristillismielisen toverinsa kautta tiedon vapauttavasta armosta, joka +kohotti hänet valoon, vapauteen ja onneen. Oliko sitte ihme jos hän -- +tultuaan papiksi -- tunsi itsensä pakotetuksi myös muille julistamaan +tätä valtavan selittämätöntä armoa, joka oli hänen oma riemunsa ja +autuutensa. Hän ei voinut tehdä toisin, hänen täytyi puhua sydämmensä +kyllyydestä, vapauttaakseen ne, jotka vielä olivat, kuten hän itse +muinen, sidottuna lain orjuuteen. + +Hän ei itse mielestään kuulunut mihinkään erityiseen kirkolliseen +puolueeseen, mutta pian huomasi hän kuitenkin aivan tietämättään +liittyneensä oman mielipiteensä heimolaisiin. Muuan entinen lukutoveri, +joka oli muuttanut mielipidettään ja antaunut lakitieteilijäksi, +nimitti häntä eräänä päivänä "heränneeksi papiksi" ja vakuutti että hän +nyt kuului mahtavaan ja laajalle levinneesen puolueesen. Hän ei +ymmärtänyt sitä silloin, mutta sittemmin huomasi hän, että tuossa +puheessa oli paljon totuutta, hän huomasi, että kaikkialla ojennettiin +hänelle ystävällisiä käsiä ja toivotettiin tervetulleeksi. +Lukuaikoinaan oli hän elänyt niukalla ruoalla ja palellut kehnoissa +vaatteissa, nyt sai hän myötään hyvää tarkoittavia lahjoja, useinkaan +aavistamatta kuka antaja oli, hän sai ainoastaan pienen viittauksen +että lahjoittaja oli joku uskoveli tai pikemminkin -- sisar. + +Ystävänsä olivat neuvoneet häntä muuttamaan X:ään, eikä hän ollut +koskaan tuntenut selvemmin kuinka joku näkymätön, katkeamaton side +yhdisti tämän paikkakunnan samanuskoista joukkoa, joka nyt etsi +hänessä henkistä keskipistettään. Kaikki nämä kohtelivat häntä mitä +sydämmellisimmin -- toisin ajattelevia ei hän juuri monia tuntenutkaan +-- eikä noilla tuhannenlaisilla ystävyydenosoituksilla ollut koskaan +mitään rajaa. Ja ne viihdyttivät häntä, hän tunsi itsensä turvalliseksi +ja onnelliseksi. + +Mutta oliko kaikki todellakin hyvin, oliko kaikki kuin olla piti nyt +kuin hän oli heittäynyt jonkunlaiseen lepotilaan? Nuo Annan sanat: +"puhukaa vähemmin ja toimikaa enemmin", eivät antaneet hänelle rauhaa, +levotonna vääntelihe hän muistellessaan niitä. Kenties rajoittuikin +hänen vaikutuksensa enimmäkseen vain sanoihin; hän puhui niin +mielellään juuri semmoista, joka liikutti sydäntä ja mahdollisesti +olikin hän tämän kautta itse köyhtynyt saattamatta kuitenkaan ketään +rikkaammaksi. Meidän oma henkemme voi nimittäin täten köyhtyä, ja +siinäpä se juuri onkin vaara tarjona. Kenties oli hän myös liian paljon +luottanut noihin hyviin ystäviinsä turvautumatta ollenkaan omaan +arvosteluunsa tai tahtomatta itse omin silmin katsella asioita; hän oli +myös luullut tarpeelliseksi olla luottamaton toisin ajattelevia kohtaan +ja tuntenut itsensä välinpitämättömämmäksi heitä kuin omanuskoisiaan +kohtaan. Hän ajatteli sitä, että jos hän aivan tietämättään pettikin +itseään, jos hän olikin uinumaisillaan tuohon omaan varmuuteensa, tätä +hän enimmän pelkäsi. + +Oi Jumalani, Jumalani! kuului hänen yhteen puristetuilta huuliltaan. +Sinä tunnet minun, sinä tiedät minun sisimmän pyrkimykseni, minun +haluni aina ja kaikissa täyttää sinun tahtoasi, ja jos minä +tietämättäni vaivun leväperäisyyteen ja hengelliseen velttouteen, jos +inhimillisyys tahtoo sinun kuvasi himmentää, niin armahda minua ja anna +minulle anteeksi. Auta niitä, joita minä heikkouteni ja suuren +puuttuvaisuuteni tähden en onnistunut voittamaan sinulle ja siunaa +minun heikko työni, niin että sinun kunniasi ja ihanuutesi tulisi +kaikkialla ylistetyksi. "Anna Sinä, mitä tahdot, anna riemua, anna +tuskaa, ainoastaan minun ruununi anna minulle viimmeiseksi!" + +Eloton hiljaisuus vallitsi tuossa pienessä huoneessa ja ulkona tuolla +rauhoittuneella kadulla, yksikään ihmisolento ei huomannut minkä +rukoustaistelun tuo yksinäinen mies suoritti tänä kauniina elokuun yönä +Jumalan kasvojen edessä. Ja kun hän muutamia tuntia myöhemmin nukkui +vuoteellaan, levisi hänen vaaleille kasvoilleen samalla kertaa syvä ja +voittoisa levollisuus. Se ei ollut uinuavan lapsen viatonta +rauhaisuutta, se oli miehen rauhaisuutta, joka oli taistellut ja -- +voittanut. Sinä Jumalan sotilas: -- Ole uskollinen kuolemaan asti, niin +hän on sinulle elämän ruunun antava. + + * * * * * + +Kun Anna seuraavalla viikolla palasi kotiinsa, puhui äidin katse +selvemmin kuin sanat, että hän tiesi pastorin kosinnan ja että hän myös +tunsi tyttärensä vastauksen ja paheksui sitä. + +-- Voi, äiti, minä en voinut tehdä toisin, huusi tuo nuori tyttö +heittäytyen äitinsä syliin; minä tiedän, että se oli sinun toivoasi +vastaan, mutta pastori Törne on siksi hyvä ja vakava-perusteinen mies, +ett'en minä voinut muuta kuin olla vilpitön häntä kohtaan -- ja niin +minun täytyi vastata kieltävästi. + +-- Minä tunnustan ujoilematta, että vanhempaasi hartain toivo oli nähdä +sinun liittyvän tähän mieheen, vastasi äiti raukeasti. Minä olin aina +ajatellut tyttöstäni papin rouvaksi; näes, äitilläkin voi joskus olla +mielihaluja lastensa tulevaisuuden suhteen, ja niissä pettyminen koskee +häneen tuntuvasti. + +-- Tulisina hiilinä lankee jokainen sinun sanasi minun sielulleni, +nyyhkytti Anna raukka; sinä olet aina ollut niin hellä äiti ja nyt +palkitsen minä sinun näin huonosti. + +-- Niin ei sinun pidä puhua, lapseni, sanoi Liina rouva lempeästi, +äidinrakkaus ei odota mitään palkintoa, mutta kenties sinä et olekaan +täydellä vakavuudella koetellut sydäntäsi? + +-- Minä en rakasta häntä, vastasi Anna tumman punastuksen kohotessa +hänen poskilleen ja kaulalleen ja hän piilotti pelokkaasti päänsä äidin +rintaa vasten. + +-- Niin ollen emme puhele tästä asiasta sen enempää, sanoi rouva +Montell tavallisella tyyneydellään. Lupaa ainoastaan, että kohtelet +aina pastori Törneä ystävällisesti, sinun tähtesi ei hänen pidä tarvita +välttää meidän taloa. + +-- Sen lupaan, äiti! + +-- Hyvä, mutta älä itke nyt enää, tyttöseni, se on tarpeetonta +tunteellisuutta. Hän suuteli tytärtään sydämmellisesti ja sillä oli +keskustelu päätetty. + +Anna tiesi nyt, ett'ei hänen äitinsä enää koskaan tulisi puhumaan tästä +asiasta, hänen luonteensa mukaista ei ollut palautua alituisesti samaan +aineesen kaikenlaisten, enemmän tai vähemmin haavoittavain viittausten +muodossa, mutta hän tiesi nyt ensi kerran menetelleensä aivan +vanhempainsa tahtoa vastaan, ja se juuri ahdisti hänen tunteellista +mieltään. Muuten oli hänellä kyllin kärsimistä kaikista heidän +seurusteluystäväinsä antamista pienistä syrjä-iskuista, kaikki +tuntuivat olevan ihmeteltävän selvillä hänen salaisuudestaan, vaikk'ei +hän voinut ollenkaan ymmärtää mitä tietä se olisi heidän tietoonsa +tullut. + +Rakkaalle kummitädilleen puhui Anna luonnollisestikin aivan +perin-pohjaisesti asian ja tuli hyvin ihmeihinsä, kuullessaan että +neuvoksetar jo kauvan oli aavistanut pastorin aikeet sekä arvannut syyn +hänen muistettavaan käyntiinsä Merenlahdella. Tuo kunnon rouva olisi +niinikään mielellään nähnyt Annan yhdistyvän pastoriin, joka hänessä +aina oli herättänyt niin suurta myötätunnetta. Hän oli myös toisinaan +toivonut, että nämä kaksi vaikuttaisivat molemmin puolin tehokkaasti +toisiinsa, mutta kun tämä toivo nyt näytti häipyvän, ajatteli hän +hiljaisuudessa, että Jumalalla on monta keinoa ja monta tietä +vaikuttaakseen ihmissydämmeen ja että hän kyllä vielä voi tehdä hänen +armaan kummityttönsäkin onnelliseksi sekä henkisessä että ajallisessa +suhteessa. Pastori Törnellä oli kuitenkin oma sijansa hänen +äidillisessä sydämmessään. + +Nuoret näkivät toisensa tämän jälkeen monta kertaa, milloin kirkossa, +milloin sunnuntaikoulussa, jonka pastori nykyjään ylellisesti +kertyneiden toimien tähden oli jättänyt lastenopettaja Johanssonnille, +sitte vielä erityisesti vanhan Ringvallin rouvan luona, jonne pastori +oli kutsuttu jakamaan tuolle väsyneelle pyhiinvaeltajalle sekä hänen +lapsilleen ja lastensa lapsille Herran ehtoollista, matkaevästä tuolle +pitkälle matkalle, jolle vanhus pian tämän jälkeen antausi. + +Nuori pastori näyttäysi aina Annaa kohtaan ystävälliseltä ja +huomaavaiselta, vaikka hänen seuraansa ei hän, kuten luonnollistakin +oli, enää pyrkinyt. + +Suurta iloa tuotti Annalle syksyllä veljensä kotiintulo. Hän oli +nimittäin kirjoittanut isälle ja pyytänyt saada olla vuoden umpeen +matkallaan, mutta saanut jyrkän kiellon ja kehoituksen palata kotiin +eikä vetelehtäen kuluttaa kallista aikaa pitemmälti. + +Siten sukeutui niin, että nuori Juho herra koteutui eräänä päivänä +X:ään uusimuotisena "ulkomaalaisena", kuten ihmiset sanoivat, iloisena +ja elonhehkuisena, aivanpa entistään kauniimpana äidin mielestä, joka +ei voinut katsella ylpeydettä tuota uljasta vartta ja sulavasti +kannettua päätä, joka niin karskisti kohosi hänen leveiltä voimakkailta +harteiltaan. Hänessä ei ollut mitään isän näköistä, kaikki oli +jäljennöstä äidistä itsestään. + +Anna oli onnellinen, hän voi tuntikausittain istua ja kuunnella +veljen kertovan matkoistaan, hän tunsi itsensä niin sydämmellisen +tyytyväiseksi veljensä kuiskatessa ettei kukaan ymmärtänyt häntä niin +hyvin kuin "hänen pieni, kiltti siskonsa". He kävelivät usein yhdessä +ja suunnittelivat, että Juhon pitäisi Annalle lähettämäinsä pitkäin +kirjeitten pohjalla kirjoittaa matkakuvauksia, ja hänestä tuntui niin +riemuisalta nähdessään veikon tahtovan kokonaan unohtaa vanhat tapansa +ja tulla vakautuneeksi mieheksi. Isä näki jo hengessä Montell nuoremman +nousevan hänen tilalleen tuon arvokkaan liikkeen johtajaksi ja Liina +rouva taasen heitti tutkivia silmäyksiä kaupungin tyttäriin, +löytääkseen hänelle arvokkaan puolison. + +Anna ei ajatellut niin pitkälle, hän oli tyytyväinen olevaiseen +riemuun, mutta kuitenkin toivoi hän parasta kaiken senkin suhteen mitä +tulevaisuus oli mukanaan tuova, vaikka hänen katsettaan tahtoi +himmentää muuan varjo, joka hiljaisena, uhkaavana pilvenä kohosi veljen +otsalle. Eräänä hämärähetkenä, jolloin he kylmästä vihmasateesta +huolimatta olivat tavallisella kävelyllään, katkasi Juho vihdoin tuon +tässä suhteessa siskoaankin kohtaan osoittamansa vaiteliaisuuden. Hän +valitti katkerasti sitä, että isä oli kieltänyt hänen pysähtymästä +pitemmälti ulkomailla ja muuten nureksi hän koko elonkohtaloaan +yleensä: nuo ahtaat pikkukaupunkilais-olot tuntuivat hänestä nyt aivan +sietämättömiltä sen jälkeen kuin hän oli saanut nauttia vapautta siellä +ulkona, hänen täytyi tunnustaa, että tuo tuleva vaikutus ala, jota +hänelle tyrkytettiin, näyttäysi nyt aivan mahdottomalta, se painoi +hänen sieluaan, se tuntui hänestä jonkunlaiselta ilkeältä +kummitukselta. + +-- Sinä saat vielä nähdä, Anna, virkkoi hän, että minä joko tulen +hulluksi tai päätän katuojaan! + +Anna kehoitti häntä puhumaan kaikki rehellisesti isälle, vaikk'ei +hänellä itselläänkään ollut juuri toiveita sen onnistumisesta. + +-- Entä sitten? kysyi Juho katkerasti, -- jos isä antaisikin minulle +vapauden vaihtaa ammattia, niin mille alalle minä antautuisin, sillä +minä olen varsin kasvatettu konttorijakkaraa varten. + +Anna aivan kauhistui hänen apeamielisyyttään ja koetti kaikin tavoin +lohduttaa häntä puhuen vanhempain suuresta rakkaudesta lapsiaan kohtaan +ja miten paljon he toivoivat pojastaan. Konttoorityö ei häntä +miellyttänyt ja kuitenkin oli hänellä velvollisuuden täyttämisessä +vanhempiaan kohtaan niin paljon semmoista, jonka eteen kannatti elää. +Mutta Annan sanat tuntuivat luiskahtavan hänen ohitsensa ja kun Anna +vanhastaan tiesi että siveyssaarnat tekivät hänet vain niskoittelevaksi +ja ivalliseksi, keskeytti hän tykkänään kaikki, joka voisi vähentää +veljen luottavaisuutta häneen. Kaikissa tapauksissa oli jo sekin hyvä +kun hän tahtoi edes puhua murheistaan jollekin. + +Tämä suru veljensä tähden ja hänen oma pitkällinen sieluntaistelunsa +riudutti vihdoin hänen terveytensä, niin että neuvoksetar +levottomuudella puhui hänen kalpeista poskistaan. Sen vuoksi uskalsikin +hän vain viitata veljensä mielenapeaan, sillä tämä oli kovin +hellätunteinen eikä suvainnut kennenkään huolehtivan hänen +mielipiteistään ja ajatuksistaan. Annan täytyi siis yksin kantaa +taakkansa, sillä ei edes äitikään huomannut Juhon mielentilaa. Hän, +samoin kuin isäkin, oli tyytyväinen kun näki poikansa välttävän tuota +entistä iloista toveriseuraa ja ainoastaan silloin tälläin huvittelevan +metsästämällä kaupungin läheistössä Sormusen vanhimman pojan, hänen +"aseenkantajansa" kanssa, kuten hänellä oli tapana sanoa. + +Annalla oli surullinen joulu, tosin syötiin ja juotiin kuten +tavallisesti heimolaisten ja ystäväin luona ja vietettiin +joulujuhlallisuuksia sunnuntaikoulussa ja lähetysyhdistyksessä, mutta +sydäntuskaa tuottavaa oli tulla kotiin ja tavata Juhon synkkää katsetta +hänen ollessaan vaipuneena jonkun kirjan tai sanomalehden lukemiseen. +Hän oli muutenkin tullut niin hirveän ärtyiseksi ja pisteliääksi että +oli melkein mahdoton seurustella hänen kanssaan, pari kolme kertaa oli +jo ollut pieniä yhteensattumisiakin isän kanssa ja Annasta näytti kuin +häntä myöskin vaivaisi joku ruumiillinen kivulloisuus, kenties joku +hermosairaus. Hän olisi mielellään kysynyt neuvoa talon hyvältä +ystävältä tohtori Westeriltä, mutta rautahermoinen Liina rouva ei +voinut ollenkaan käsittää koko asiaa, hän luuli Juhon vain oppineen +ulkomailla huonoja tapoja, mutta meidän pitää ohjata kehnoa +luonnettamme ja harjaantua itsensä hallitsemiseen j.n.e. Taaskin vanha +juttu: huolimatta syvästä, palavasta rakkaudestaan lapsiaan kohtaan, ei +hän taasenkaan heitä ymmärtänyt. + + * * * * * + +-- Miten Juho viipyy kauvan tällä kertaa, sanoi Anna eräänä aamuna +Uudenvuoden jälkeen, mennen ikkunan luo ja silmäillen levottomasti +Suurelle-kadulle. -- Toinen vuorokausi on jo kulumassa sitte kun hän +läksi, eikä Kalle Sormunenkaan ole hänen kanssaan, minä tapasin Kallen +eilen. + +-- Juho lie hyvinkin entiseen tapaansa majoittunut johonkin +talonpoikaistaloon, vastasi Liina rouva tyynesti; kenties hänellä on +ollut hyvä metsästysonni. Tuletko sinä mukaan rouva Blomgrénin luo +edellä puolisen. + +-- Minulla on nuottien kirjoittamista sunnuntaikoulua varten, äitihän +tietänee että minä ja opettaja olemme alkaneet harjoittaa lapsille myös +laulua? + +-- No siinä tapauksessa voit jäädä kotiin, ja jos Juho tulee, niin on +kyökkipiialla pieni lämmin aamiainen valmiina, minä olen niin +toimittanut. + +Anna seurasi äitiään eteiseen, mutta meni sitte ainakin viidennen +kerran ikkunaan, hän tunsi niin selittämätöntä levottomuutta veljensä +tähden, ett'ei hän voinut sitä millään järkevillä syillä tukahuttaa. Ja +koko yön oli hän nähnyt tuskallisia unia, veli ei ollut viipynyt niin +kauvan millään metsästysretkellä. + +Hän koetti käydä työhön käsiksi, mutta siitäkään ei tahtonut tulla +mitään, sitte harjoitti hän erästä virttä urkujen säestyksellä, mutta +kääntyi kuitenkin aina lopuksi ikkunaan. Siten tulikin hän ensimmäisenä +huomanneeksi miten muuatta yksinkertaista, lammasnahkaisella +rekiverholla peitettyä talonpoikaisrekeä ajettiin kartanolle. Tuulena +törmäsi hän eteiseen ja portaita alas, vaistomaisesti aavistaen jotain +riensi hän re'en luo juuri silloin kun kyytimies pysäytti hevosen. +Näytti kuin hänen pelkonsa olisi arvannut, että joku onnettomuus oli +tapahtunut. Ja siellä makasikin hänen Juho veljensä peitteen alla mitä +elottomimpana, pää kääreesen kiedottuna. + +-- Onko hän kuollut? kysyi hän kääntyen konemaisesti kyytimieheen. + +-- Ei luullakseni, ainakin aamulla, kun me löysimme hänet pyssynsä +vierestä meidän metsästä, männikön alalaidasta, eli hän. Korkeintaan +luulen nuoren herran pyörtyneen. + +Kiitäen hivelti Anna noutamaan palvelusväkeä kantamaan haavotettua +sisään ja lähetti sitte heti äitiä hakemaan. Rouva olikin jo +kotiintulossa ja ilmausi tuota pikaa tuohon pieneen joukkoon, joka oli +keräytynyt ruokasalin sohvan ympärille, mille talon nuori herra oli +laskettu. + +-- Ah, äiti, Jumalan kiitos jotta tulit niin pian! huudahti Anna. + +Äiti viskasi päältään kallisarvoisen turkkiviittansa ja polvistui +poikansa viereen, vetäen hänen liikkumatonta päätään puoleensa. Mutta +tämä pieni liike hellitti tuota väliaikaista sidettä ja muutamia +pisaroita mustaa sakeaa verta tunkeusi pienestä takaraivossa olevasta +haavasta ja putosi Liina rouvan hienolle pitsireunustalle. + +-- Kiireesti tohtori Westeriä hakemaan, kuiskasi hän, painaen +sormellaan lujasti haavaa. Tämä kipua tuottava liike sekä Annan +käyttämä kylmä vesi herätti sairaan tajuttomuudestaan. + +Hän katseli harhaillen ympärilleen ja sanoi tuskin kuultavasti: -- +Missä minä olen? + +-- Kotona poikaseni, koeta olla tyyneenä, sinä olet hiukan loukannut +itseäsi, mutta tohtori Wester tulee pian katsomaan vammaasi. Hänen +äänensä ilmaisi hillittyä levollisuutta ja Anna aivan ihmetteli kuinka +hän ei hetkeksikään kadottanut malttiaan, vaan puhui yhtä tyyneesti +kuin tavallisesti. + +Pian oli nuori mies toimitettu omalle vuoteelleen, mutta kun häntä +kannettiin huoneesensa, valitti hän ääneensä, niin että Anna ihmetteli +miten tuo näköjään niin vähäpätöinen haava voi tuottaa semmoista kipua. +Tohtori Wester, vanha, kokenut, jonkunverran ärtyisä lääkäri tuli +viivyttelemättä, tutki haavan mitä huolekkaimmasti ja kävi sitä +tehdessään yhä ajattelevammaksi. + +-- Tuo pieni haava takaraivossa on kuulan tekemä! + +Rouva Montell nyökäytti myöntäen, Annan katse oli hievahtamattomasti +kiintynyt lääkärin huuliin. + +-- Kuula pitänee kaiketi ottaa pois? kysyi äiti. + +-- Hm, omituista kyllä on se nähtävästi tullut itsekseen ulos, täällä +on pieni reikä tukanrajan alapuolella, mutta ruumis näyttää saaneen +tuntuvamman kolauksen! + +-- Mies, joka toi hänet kotiin, kertoi että hän luultavasti on luisunut +korkeata vuoren rinnettä alas, sanoi Anna vaalein huulin. + +-- Kas niin, se on siis selvää, hän on kaatunut ja lau'ettanut siten +pyssynsä tapaturmaisesti ja me voimme tässä nähdä tuon onnettoman +metsästysretken lopun, mumisi vanha eläinystävällinen lääkäri. + +-- Me voimme siis hyvinkin peljätä haavakuumetta? kysyi äiti. + +Tohtori nyökäytti myöntävästi. -- + +-- Sanokaa vain miten minun tulee häntä hoitaa, minä en ole mitään +unhottava. + +-- Ette kyllä, sen tiedän, te olette oivallinen sairaanhoitaja, Liina +rouva; mutta alkakaa nyt ensin tuosta nuoresta neidistä, joka on +pyörtymäisillään -- ei tarvitse nähdä kuin pennin lantin kokoisen +haavan, niin jo alkaa huulet vaaleta, varsin on toisista aineista kuin +äiti. + +Anna oli tarttunut käsiksi muutamaan tuolinselustimeen ja piti siitä +suonenvetoisesti kiinni, mutta häntä ei saanut vaalenemaan tuon pienen +haavan näkeminen, vaan muuan toinen ajatus, kauhea, hirvittävä +aavistus. Tohtori oli selittänyt miten pyssy oli tapaturmassa lauennut +veljen kaatuessa vuoren rinteellä ja sanonut "se on siis selvää", hän +huomasi myös äidin luulevan sen vahingossa tapahtuneen, mutta mitä +voisi, mitä uskaltaisi hän itse ajatella tästä? Juho oli ollut niin +sairalloinen ja alakuloinen, ajatus että hän hetkisen epäilyksen +valtaamana -- hän ei kyennyt ajattelemaan sen pitemmälle, hänen +silmänsä sulkeutuivat ja kuin unessa kuuli hän tohtorin sanovan: -- +Antakaa hänelle lasi vettä, se on samalla ohitse! + +-- Ei, ei! vastasi hän, kirvahtaen suoraksi voimiaan ponnistaen -- minä +en pyörry. + +-- Niin no, vaan kaukana ei se missään tapauksessa ollut, pikku +ystäväiseni, sanoi tuo tuikea ukko ystävällisesti. Anna oli ollut hänen +oikea lemmikkinsä aina siitä pitäin kun hänen onnistui pelastaa +tyttönen kuristustaudista lapsena ollessaan. + +Tuskaisia ja levottomia olivat seuraavat tunnit; Juho makasi lähes koko +ajan huumoksissa, herra Montell käveli käsiään väännellen ympäri +huonetta äidin istuessa koko ajan sairaan vuoteen vieressä ja +tarkatessa pienempiäkin muutoksia. Hän suvaitsi Annan tuskin ojentavan +kättään avuksi sairaanhoidossa: -- Minä olen niin tottunut siihen -- +sanoi hän tyynen estävästi ja kun isään ei vaikuttaneet mitkään +lohdutukset eikä osaaottavat sanat, jäi tuo nuori tyttö kokonaan omia +pelottavia ajatuksiaan akkiloimaan. + +Kyytimieheltä oli luonollisestikin kyselty kaikkea aivan +perinpohjaisesti ennenkun häntä päästettiin lähtemään. + +-- Nuorella herralla on tapana metsästysmatkoilla ollessaan tulla usein +heidän taloonsa ja pyytää kuppi kahvia tai lasi maitoa, kertoi mies. +Edellisenä päivänä oli hän puolenpäivän tienoissa ollut heillä ja +tilannut itselleen yömajan, mutta kun ei häntä illalla kuulunut +tulevaksi, luultiin hänen yöpyneen jonnekin muualla. Aamulla ani +varhain, kuin isäntä miehineen meni metsään hakkuulle, löysivät he +hänet lumelta aivan sen äkkisyvän jyrkänteen alta, jota kansa nimittää +"Velhovuoreksi". Lumessa olevista jäljistä voi selvään nähdä kuinka hän +oli luisunut alas kallionsyrjältä, joka todellisuudessa oli aivan +sileän jääiljangon peittämä, vaikka sen päälle oli päivällä höytyellyt +hiukan lunta; kallionhalkeimessa kasvoi muuan mutkikas mänty ja +rikkirepeytyneestä hihan kyynäspäästä näkyi, että se oli tarttunut +siihen kiinni, ja silloin oli hänen pyssynsä lauennut. Kun he löysivät +hänen, makasi hän levitetyin käsin suullaan maassa, se oli oikea +Jumalan varjelus, ett'ei hän paleltunut yöllä, mutta hänellä oli +lammasnahkainen takki ja, kummallista kyllä, oli ilmakin illan tullen +leutoutunut. + +Siinä oli melkein kaikki mitä he saivat tietää tapahtuneesta +onnettomuudesta, mutta asian syvällisintä puolta ei voinut kukaan, ei +kyytimies eikä kukaan muu valaista, ajatteli Anna vapisevin sydämmin. + +Seuraavana päivänä kävi tohtori uudelleen sairaan luona, näyttäen Annan +mielestä yhtä arvelevalta kuin ensi kerrallakin; äiti taasen huolehti +ainoastaan haavakuumeen tähden, hän ei näyttänyt ollenkaan ajattelevan +lääkärin selitystä kaatumisesta ja loukkaantumisesta, joka oli tullut +nuoren metsästäjän osaksi. Anna yksin huomasi, että lääkäriä ei +huolestuttanut kuulan tekemä vaikutus tai sen seuraukset, ja kun +tohtori otti hyvästinsä, hiipi hän hänen jälkeensä eteiseen. + +-- Paras setä, kuiskasi hän hivauttaen kätensä hänen käsivarteensa. + +-- No, mitä pikku ystäväiseni nyt asioipi, tahtooko hän lääkkeitä +hermopuuskauksille, vai? Vanhuksen halu heittäytyä leikkisille katosi +kuitenkin heti katsottuaan hänen rukoileviin silmiinsä: -- Puhu, +lapseni, kehoitti hän. + +-- Minä haluaisin mielelläni tietää -- hän pysähtyi tähän, vetäen +syvemmin henkeään, mutta jatkoi sitte päättävästi -- minä rukoilen, +sanokaa minulle onko Juhon tila hengenvaarallinen? + +-- Hm, hm -- niin -- minulla ei ole koskaan tapana hätäillä +tuomioissani, vastasi ukko, kiinnitellen hitaasti hansikkaittensa +nappeja; -- tuo pieni haava on tosin vähäpätöinen asia, mutta -- -- + +-- Kenties Juho vahingoitti itsensä pudotessaan? ehätti Anna vapisevin +huulin. + +-- Siinä osasi hän oikeaan, Juho lienee saanut jonkun sisäisen vamman. + +-- Ja se on hyvin vaarallinen? + +Tohtori tarttui äkkiä hänen molempiin käsiinsä, vei hänet täyteen +lampunvaloon ja katseli tutkien hänen vaaleihin, tuskanilmeisiin +kasvoihinsa. -- Luulenpa parhaaksi ilmaista hänelle totuuden, mutisi +hän. Tuo nuori pillomus tuolla sisällä -- hän näytti kädellään sairaan +huoneesen -- olisi tehnyt viisaimmin, jos hän ei koskaan olisi lähtenyt +metsälle viattomia eläimiä vainoamaan kun ei hänellä kerran ole sen +vakauneempaa aistia ja tottumusta metsän polkuja astella. Nyt hän on +siten saattanut omaisilleen sydämmen surua -- eikä hänellä, +poikarukalla, ole sen pahempi enää monia päiviä jäljellä. + +Anna ei huutanut, vaikka tohtori sitä puolittain pelkäsi, mutta sen +sijaan näki hän miten raju puistutus hivahutti koko hänen ruumistaan. + +-- Voitteko te kestää sen lapseni? kysyi tuo töykeä ukko milt'ei +hellästi. + +-- Minun täytyy, -- hän puristi kovasti tohtorin käsiä jäähyväisiksi ja +lähti, kiiti varjona omaan yksinäiseen huoneesensa, tarttui molemmin +käsin päähänsä sekä seisoi moniaita hetkiä liikkumatonna, melkein +tiedotonna. + +-- Hän kuolee itsemurhaajana -- tunkeusi hänen yhteenpuristettujen +huuliensa lomitse, sitte vaipui hän aivan kasaan kuin murtunut ruoko +noiden hirvittäväin sanain soidessa kuolonkellona hänen korvissaan. +Voi, jos Juho vielä hetkiseksi havautuisi täyteen tietoisuuteen, jos +hän uskaltaisi kysyä! Hänen sieluntuskansa oli niin suuri, ett'ei hän +luullut voivansa kestää tämän epävarmuuden painoa. Mutta vanhempien ei +tule saada mitään tietää; ja se tieto, että heidän poikansa täytyy +kuolla, olisi kyllin voimakas musertamaan heidät. Miten surullista +onkaan elämä, hän oli niin usein kuullut maailmaa sanottavan "murheen +laaksoksi", nyt ymmärsi hän täydellisesti noiden sanojen merkityksen, +sillä taivas oli suljettu kuin rautaovi ja Jumala äärettömän kaukana. +Hän ei rukoillut, hänellä ei ollut sanoja siihen. + +Äiti ei tahtonut sallia hänen valvoa yöllä, mutta hetkeksikään ei hän +kuitenkaan voinut silmiään ummistaa ja aamupuoleen hiipi hän hiljaan +sairaan huoneesen. Äiti viittasi häntä luokseen: -- Sinä voit tulla +hetkiseksi minun tilalleni, Anna, kuiskasi hän, minun pitää mennä +puhelemaan isärukan kanssa, joka on pitkin yötä käynyt täällä +katsomassa. + +-- Eikö äiti tarvitsisi levätä hetkisen? + +-- En, minä en tunne ollenkaan itseäni väsyneeksi, minä olen niin +voimakas, kuten tiedät. -- Ja kaikesta levottomuudesta ja kahden yön +valvomisesta huolimatta näyttikin hän aivan terveeltä ja reippaalta. -- +Täällä on minun kutimeni, kaidenna säären kohdalta joka seitsemännellä +kierroksella. + +Anna katseli hetkisen tuota pitkää, harmaata "lähetyssukkaa", sitte +asetti hän sen huoahtain pois luotaan, hänellä ei ollut äidin +tavatonta, kaikissa olosuhteissa kukistumatonta tointa. Sairas liikutti +itseään ja valitti hiljaa. Anna kumartui hänen ylitsensä kuiskaten mitä +vienoimmalla, hellimmällä äänellä hänen nimensä, ja kuin hänen +lemmenvoimaisen tahtonsa tenhoamana avasi sairas hitaasti silmänsä ja +katsoi häntä aivan selvä-ilmeisellä katseella. + +-- Pikku siskoseni -- sanoi hän soinnuttomasti, ääntäminen näytti +tuottavan hänelle kipuja. + +-- Armas Juho! -- Hän polvistui vuoteen viereen, niin että hänen +kasvonsa olivat milt'ei veljen kasvojen vieressä tyynyllä: -- sinä et +tiedä miten levoton minä olin sinun tähtesi eilispäivänä, kuiskasi hän, +minä aavistin, että joku onnettomuus oli kohdannut sinua. + +Juho tarttui lujasti hänen käteensä: -- minä olin hyvin alakuloinen +sinä päivänä, mumisi hän, en tietänyt mitä tahdoin. Katsohan, elämä +näytti minusta liian raskaalta ja minä -- -- -- + +Anna tunsi miten jääkylmä puistutus hivautti hänen ruumistaan, mutta +hän pakotti itseään ja sanoi mitä vienoimmalla äänellä: -- Mitä +ajattelitkaan, oma, rakas veljeni? + +-- Vetäydy pois, Anna -- sanoi hän tukehtuneella äänellä -- minä olin +päättänyt ampua luodin otsaani! + +Mutta Annapa ei poistunutkaan, hän painautui sen sijaan yhä lähemmä ja +kiersi kätensä hänen kaulalleen: -- Sinähän et kuitenkaan ampunut, +Juho? + +-- En, sitä en tehnyt, minä ajattelin sinua, pikku sisarueni, ja äitiä. +Muistatko muuatta kertaa lapsuudestani, jolloin putosin heinäladon +rappusilta! Kaikki luulivat minua kuolleeksi, mutta minä ainoastaan +pyörryin, ja kun toivuin, seisoi äiti ylitseni kumartuneena, silmissä +katse, jota en koskaan voi unhottaa -- ja juuri tuo katse se pidätti +minua nytkin. + +Anna painalsi yhä uudelleen ja uudelleen huulensa veljen huulia vasten, +hän ei voinut puhua, vaan siltä tuntui kuin olisi ääretön paino äkkiä +irtaunut hänen harteiltaan ja hänen äsken elottomasta sielustaan kohosi +nyt juhlivia ylistys- ja riemuvirsiä kohti korkeutta. Nyt tuli hän +ajatelleeksi myös sitä, että puheleminen saattoi olla vaarallista hänen +veljelleen, koska se näkyi niin vaikealta; mutta jos tämä keskustelu +lyhentäisikin hänen elämäänsä, ei hän sittekään olisi tahtonut välttää +sitä, hän tunsi tämän jälkeen voivansa kestää vaikka mitä, kunhan vain +tuo kauhea mahdollisuus oli häipynyt. Kun Juho tahtoi ruveta kertomaan +miten tuo tapahtuma oli sukeutunut, pani Anna hymyillen sormensa hänen +huulilleen ja kertoi itse mitä hän oli kuullut kyytimieheltä, jolle +veli nyökäytti myöntävästi, hänellä oli tuohon kaikkeen ainoastaan +joitakuita pikkuseikkoja lisättävänä. + +Kun äiti palasi, huomasi hän potilaan melkoista reippaammaksi, niin +että sekä hän että isä siitä suuresti riemastuivat. Annan sydäntä +kirvelti kuitenkin tätä nähdessään, sillä hän muisti tohtorin sanoja; +mutta toivon ääni kuiski hänelle että kokeneinkaan lääkäri ei ole +kuitenkaan mikään Jumala ja se rohkaisi häntä suuressa määrässä. + +Kummallista kyllä ei tuo vanha lääkäri lausunut mitään erikoista iloa +tai ihmettelyä tuon heidän mielestään Juhon tilassa huomattavan +melkoisen tervehtymisen johdosta, syvä poimu asui edelleenkin hänen +tuuheain kulmakarvainsa välillä ja Annan täytyi itsekseen myöntää +ett'ei se näyttänyt ollenkaan ilahuttavalta. + +-- Kunhan vain vapauduttaisiin tuosta kuumeesta, tuumitteli äiti +luottoisesti. Tohtori vaikeni ja Juho sulki raukeasti silmänsä. + +Kun Liina rouvaa heti tämän jälkeen kutsuttiin pois, kävi Anna hänen +tilalleen. Silloin sanoi tuo nuori mies äkkiä: -- Kun ihminen seisoo +haudan reunalla, näyttää elämä pikku murheineen aivan toisenlaiselta +kuin sitä ennen! + +Anna katsoi häntä hämmästyneenä. Juho vastasi hänen katseesensa +suruvoittoisesti hymyillen: -- Tiedätkö, pikku sisarueni, että +ihmissydän on kumman horjuva, sanoi hän hiljaa; minä olen kaiken aikaa +aihkaillut huolissani ja antanut niiden raskauttaa itseäni siinä +määrässä, jotta olin vähällä väkivaltaisesti vapauttaa itseni niistä, +mutta nyt, kun todella seison kuolon kynnyksellä, huomaan että on +kuitenkin jotain, jonka eteen kannattaa elää. + +-- Oletko sitte niin varma kuolemastasi, rakas Juho? kysyi hän. + +-- Näeppäs, Anna, vastasi hän, minä tunnen, että minä olen tavalla tai +toisella turmeltunut ja ukko Westerin sanoista ymmärsin samaa, en voi +kertoa miten pieninkin liike vaivaa minua, minä olen aivan musertunut. +Äiti rukka, hänellä kun on niin hyvä toivo! + +Tämä oli myös totta. Rouva Montell tyyneine luonteineen katseli asiaa +yleensä parhaalta puolelta ja kun hänen tapaturman tuottama ensi +hämmästyksensä oli asettunut, ei hänessä ollut pienintäkään pelvon +vivahdusta siitä ett'ei poika hänen huolekkaalla hoidollaan pian +tervehtyisi ennalleen. Olihan hän nuori ja tavattoman lujarakenteinen, +melkein kuin äiti itse, eikä hän sitä paitsi ollut koskaan sairastanut, +siksi ei hän voinutkaan uskoa, että kuolema nyt juuri ja juuri tämän +onnettomuuden kautta hänet yllättäisi. + +Anna kärsi sanomattomasti tästä varmatoiveisuudesta, vaikk'ei hänellä +kuitenkaan itselläänkään ollut uskallusta sitä epäillä, vaikka hän +kyllä peittelemättä näyttikin levottomuuttaan sairaan tähden. + +-- Minun armas tyttöseni on aina ollut taipuisa katsomaan kaikkia +mustalta puoleltaan -- oli rouva Montellin ainoa vastaus tyttärensä +arveluttaviin viittauksiin. Seuraavana päivänä oli Juho entistään +raukeampi ja makasi enimmäkseen horroksen tapaisessa uinailussa. +Iltasella, kun Anna taasen hetkisen istui hänen luonaan, valitti hän +isosti. + +-- Miten voit, rakas ystäväiseni? kysyi Anna hellän levottomasti. + +-- Minulla on luullakseni tänään ollut enemmin tuskia. + +Anna katseli tutkivasti hänen tuskanilmeisiä piirteitään, jotka vielä +äsken loistivat terveyttä ja eloa, hänen sydäntään puristi ja ahdisti +tuska, sillä hänestä näytti kuolema joka silmänräpäys hiipivän lähemmä +ja hän ei tietänyt tunsiko veli tätä peljättävää totuutta. + +Kuin vastaukseksi näihin hiljaisiin ajatuksiin sanoi sairas äkkiä +sortuneella äänellään: -- Kuolema tuntuu kovalta, pikku sisareni, kun +meillä on ollut kyllin kaikkea täällä ja siellä toisella puolella ei +ole mitään odotettavissa, jos nimittäin mitään on olemassakaan! Kenties +onkin kaikki vain kaunista lohdutussaarnaa, jota teidän pappinne tarjoo +hurskaille sieluille. Niin, niin, Anna, älä näytä ollenkaan niin +hämmästyneeltä, sillä minusta on näyttänyt kuin sinä olisit itsekin +suuresti epäillyt pappien saarnain totuutta. + +-- Ah, rakas Juho -- hän kumarsihe alas ja otti hänen vaipuneen kätensä +omiinsa -- minua on monet epäillykset ahdistaneet, mutta varmuus siitä, +että on Jumala, tuomio ja tulevainen elämä, on aina säilynyt +järkkymättömänä taistelevassa sielussani. Katsoppas, minä luulen +loukkaantuneeni muotoon ja siten jouduin vieraantumaan koko opin +rikkaasta sisällöstä, mutta näinä pimeinä, synkkinä päivinä, rakas +veikkoni, on Jumala sallinut valkeutensa valistaa minua ja suuresta +rakkaudestaan johtanut minut Vapahtajan luo. Nyt tuntuu kaikki minusta +niin valoisalta, ja rehellisesti, epäilemättä voin nyt sanoa: minä +uskon, uskon Jumalan ijankaikkisesti armahtavan laupeuden Jeesuksessa +Kristuksessa. Kyynelet tulvivat hänen poskilleen, mutta hänen +silmistään loisti sisäinen kirkastus. + +Juho naurahti surunvoittoisesti. -- Se on siis hyväksi sinulle, pikku +siskoni, koska se tekee sinut onnelliseksi, sanoi hän hiljaan. + +-- Jos sinäkin voisit tulla samanlaiseksi, Juho, kuiskasi hän; +haluaisitko sinä puhutella pastori Törneä. + +Hänen kasvonsa sävähtivät jäykiksi ja kylmiksi: -- Ei, sanoi hän +tuimasti; sen verran olen minä pitkin elämääni kiusautunut pappeihin +ja heidän puheisinsa ett'en minä halua ketään heistä luokseni +kuolinhetkenäni. Jos kenenkään ihmisen sanoihin voin luottaa, niin voin +juuri sinun sanoihisi, Anna; mutta toisen vakuutus ei voi auttaa toista +kuolonsyvyyden ylitse ja mitä luulisit sinä muuten tämmöisellä +maailmanlapsella kuin minulla voivan olla odotettavana siellä toisella +puolella? -- Hän puhui tavattoman tyynesti, mutta niin jäätävän +toivottomasti, että Annan sydän oli tuskasta haljeta; pakottavana +kaipuuna ikävöi hän kaunopuheisuuden lahjaa, voidakseen mitä +palavimmilla sanoilla johtaa hänen sielunsa armon lähteelle. Mutta +hänen kielensä oli kuin kiinni sidottuna ja suuren heikkoutensa +tunnossa turvautui hän Jumalan rajattomaan laupeuteen: -- Herra Jeesus, +auta meitä! tunkeusi hänen vapisevilta huuliltaan. + +Kun tohtori Wester seuraavana aamupäivänä astui sairaan huoneesen, +havaitsi hänen tarkka silmänsä, että tavaton muutos oli tapahtunut +sairaan tilassa. Piirteet olivat käyneet teräviksi, silmät elottomiksi +ja sisäänpainuneiksi sekä iho kellahtavaksi, kaikista näkyi että kuolon +työ oli jo alkanut. + +-- Minusta tuntuu Juho tänään puhuvan paljon helpommin, sanoi rouva +Montell toiveikkaasti. Yöllä hän niinikään nukkui useita tuntia. + +Tuo kokenut lääkäri läheni sairasta ja tarttui hänen herpouneesen +käteensä, hänen tutkiva silmänsä kiinnittyi noihin tyynyllä lepääviin +vaaleihin kasvoihin ja kun hän kohtasi äkkiä nuoren miehen katseen, +ymmärsi hän sanoitta niiden selvää kieltä: -- Sanokaa hänelle, että +kuolontaistelu on käynnissä. Sairaasta kohotti hän katseensa +pääpuolessa seisovaan Annaan ja havaitsi hänenkin kasvoillaan tuon +saman visseyden, äiti yksin istui rauhaisana kuolinvuoteen vieressä. + +-- Ehkä me annamme nuorelle ystävällemme jotain rauhoittavaa, sanoi hän +ja tuossa karmeassa äänessä voi huomata harvinaisen, väräjän soinnun; +-- hän tarvitsee ennen kaikkea -- lepoa. Hän laski harmajan päänsä +alas, asettaen korvansa sairaan rintaa vasten, oliko se todellakin +vielä nuorukaissydän, joka tykkäeli noin raukean väsähtäneesti! + +-- Valmistakaa häntä varovasti, sanoi Juho soinnuttomalla äänellä hänen +korvaansa. Tohtori nyökäytti päätään ja rouva Montell seurasi häntä +ulos. + +-- Äiti parka, hetki on tullut, kuiskasi Juho. + +-- Jumala häntä vahvistakoon! sanoi Anna, ottaen Juhon käden omaansa. + +-- Minä olen tuumaillut paljon eilistä keskusteluamme, sanoi hän +vaivaloisesti; tiedätkö, siskoseni, minäkin luulen etsineeni Jumalaa, +vaikka tosin omalla tavallani, ja löytäneeni hänen käsialaansa taiteen +suuruudessa, kaikessa luonnossa ilmenevässä kauneudessa. Minä en +tietänyt sitä silloin, mutta nyt ymmärrän minä, että minussa on aina +ollut salainen ikävöiminen jonkun korkeamman perään, minä nimitin sitä +ihanteeksi, mutta mikä sitte on meidän korkein, ylevin ihanteemme, +joll'ei juuri -- Jumala. Jos me kerran uskomme hänen olevan olemassa, +niin täytyy meidän myös olettaa, että kerran tulee tuomio, jossa +jokainen saa töittensä jälkeen, mutta Jumala ja syntiset, Anna -- -- -- + +-- On olemassa välittäjä Jumalan ja meidän välillämme, Jeesus Kristus, +vastasi Anna juhlallisesti. + +-- Minä en tiedä, jos minä voin käsittää sitä, sanoi hän surullisesti +-- minun ajatusvoimani on sammumaisillaan. + +-- Mutta Vapahtaja voi käsittää sinua, rakas veljeni, vastasi hän +sydämmellisesti yhä kasvavalla luottavaisuudella. -- Hän on sanonut +"rukoilkaat, niin te saatte" ja minä olen lakkaamatta rukoillut Herraa +sinun tähtesi. + +Samalla hetkellä tuli äiti sisään, hän ei mennyt kuten tavallisesti +vuodetta kohti, vaan suoraa päätä ikkunan luo, jonka alaslasketut +verhot hän veti ylös, päästäen siten talvipäivän hämäränomaisen valon +virtaamaan huoneesen. Sitte läheni hän askel askeleelta sairasta, +tutkivain silmäystensä tarkastellessa hänen kasvojaan. Ja mitä +kauvemmin hän katseli, sitä varmemmaksi hän tuli lääkäriltä äsken +kuulemainsa totuudesta. Hän oli ollut siksi monen kuolinvuoteen +ääressä, ett'ei hän voinut epäillä noiden kuolonmerkkien +luotettavaisuutta, jotka kohosivat hänen poikansa, esikoisensa, kylmän +hien kostuttamalle otsalle. + +Kun hän oli asettunut tavalliselle paikalleen, otti nuori mies hiljaa +hänen kätensä ja asetti sen poskeaan vastaan, mutta kumpainenkaan ei +puhunut mitään. On hetkiä elämässä, jolloin tunteet ovat niin valtavia, +että uupuu sanat niiden ilmaisemiseksi. + +Tämä päivä oli Annasta kuin joku eriskummainen uni, ja hän olisi niin +mielellään toivonut, että hän olisi voinut puhella äidin kanssa kahden +kesken, siitä olisi ollut huojennusta heille molemmille. Mutta äiti +sanoi vain ohimennen: -- Minä olen pyytänyt tohtori Westerin puhumaan +asiasta isälle, häntäkin tarvitsee valmistaa. -- Hän liikutteli itseään +ja puhui aivan kuin tavallisesti, kuitenkin näytti Annasta kuin koko +hänen olemuksessaan olisi jotain outoa ja kylmää. + +Tohtorin antamien lääkkeiden vaikutuksesta makasi Juho jonkunlaiseen +horroksen tapaiseen uneen vaipuneena eikä häntä näyttänyt mitkään +tuskat vaivaavan. Anna oli kiitollinen tuolle kokeneelle lääkärille +siitä, että tämä kykynsä mukaan koetti lieventää kuolontaistelun tuskia +ja odotti joka hetki lopun lähenemistä. + +Jälkeen puolenpäivän tuli neuvoksetar, kuten useita kertoja ennemminkin +sairausaikana. Rouva Montell istui sisässä sairaan luona, mutta Anna +tuli niin iloiseksi saadessaan heittäytyä moniaiksi minuuteiksi +puhelemaan vanhan rakkaan ystävänsä kanssa -- Minä olen niin +omituisessa mielenvireessä, sanoi hän -- Juhon kuolontaistelu on jo +alkanut, mutta minä en itke enkä sure, sillä minä tiedän, että hänen +tähän asti kahlittu henkensä on nyt vapautumaisillaan. Voi kummitätini, +hänelle on varmaankin onnellisinta, että hän pääsee täältä, sillä +tietämätöntä on, olisiko elämä voinut hänelle tarjota tyydyttävää +vaikutusalaa ja hänen sielunsa suhteen en minä ole nyt enää ollenkaan +levoton. Minä en voi sitä selittää, mutta minua elähyttää niin +ihmeellinen tunne: Herra on vallannut minun kovan sydämmeni, minun +sieluni luottaa häneen täydellisesti ja samoin toivon olevan veljenikin +laita. + +-- Aamen sanokaamme sitte! vastasi tuo kokenut ystävä sydämmellisesti +ja he kumartuivat yhteiseen hiljaiseen rukoukseen Jumalan edessä. + +Kun Anna palasi sairaan huoneesen, oli siellä perin hiljaista, +liikkumatonna istui sekä isä että äiti sairaan vuoteen ääressä. Nuori +tyttö polvistui nyt, kuten usein ennenkin, heidän keskelleen ja ottaen +Juhon voipuneen, kylmähkön käden omiin elonhehkuisiin kätösiinsä, äänsi +hän: -- Rakas Juho! Tuo hellä, hyväilevä ääni herätti vielä kerran +liitävän sielun horroksen huumeestaan. Hän avasi silmänsä ja katsoi +häntä sammuvin katsein. + +-- Oi Jeesus, tule ja vapauta meidän rakkaamme! rukoili Anna selvällä, +nuorella äänellään. -- Ainoastaan sinuun, Herra Jeesus, me luotamme, +tule, meidän ainoa turvamme. + +Hänen vaiettuaan sanoi äiti konemaisesti: -- rukoile, rukoile! + +-- Jeesus on jo tullut, äiti -- kuiskasi hän. Rukouksen avain oli +avannut elon portit. + + * * * * * + +Saatuaan sanoman kuolontapauksesta, riensivät kaikki Montelliin, +näyttääkseen osanottoaan suruun. Isäntä vetäysi kuitenkin konttoriin, +jättäen vieraat naisten huollettavaksi. Liina rouva oli aina siitä +pitäin, kun hän tohtorilta sai tiedon poikansa lähenevästä kuolemasta, +ollut aivan kuin kone, hän kyllä täytti tavalliset velvollisuutensa, +vieläpä järjesteli kaikki kuollutta ja hänen hautaamistaan koskevat +seikat, mutta hän jätti Annan tehtäväksi yhä uudelleen ja uudelleen +kertoa noille lukuisille ystäville sairaudesta ja kuolemanhetkestä, +näytti kuin hän ei olisi itse tahtonut tehdä sitä eikä kuunnella heidän +hyväntarkoituksellisia lohdutussaarnojaan. + +Neiti Fager ja rouva Blomgrén huomasivat, että tuo rakas Liina kantoi +suruaan kerrassaan sopimattomalla ja kristitylle hyljättävällä tavalla, +sen vuoksi pitivätkin he kristillisenä velvollisuutenaan antaa hänelle +vakavia nuhteita ja istuivat niin tuntikausia hänen luonaan puhellen +Jumalasta, joka hyvyydessään lähettää ihmisille koettelemuksia, +nöyryyttääkseen heidän ylpeää sydäntään; Liinakin oli jumaloinut +poikaansa, sen vuoksi täytyi Herran ottaa sen häneltä pois. Herra +Jumala, kaikki maallinen on katoovaista; kiusaukset ovat niin +monenlaiset, sen vuoksi pitääkin meidän katsoa eteemme, ja he +huokasivat ja huomasivat, että tuo rakas kristisisar itse asiassa +olikin kovin itsevaltias ihminen, Jumalan täytyi hänellekin, jonka +kaikki asiat aina olivat olleet niin hyvin, löytää joku kuritus. Sitte +menivät he rauhoitetuilla omillatunnoilla matkaansa. Annan huulilta +pääsi helpotuksen huokaus, sulkiessaan eteisen ovea noiden "Jobin +ystäväin" jälkeen, niinkuin hän heitä nimitti. Heidän sanoissaan oli +kyllä paljon totuutta, mutta heiltä puuttui kokonaan oikea lohdutustapa +ja vilpitön mieli. Annalle johtui mieleen pastori Törne, äiti kyllä ei +ollut hänestä mitään puhunut, mutta Anna luuli olevansa varma siitä, +että äitinsä halusi tavata häntä. + +Koko Juhon sairauden ajan oli pastori maannut vuoteen omana pahanlaisen +vilustumisen tähden, mutta Anna tiesi että hän heti tervehtymisensä +jälkeen tulisi ensi työkseen heillä käymään. Anna toivoi vielä, että +hän myös toimittaisi ruumiin siunauksen, kuten äitikin halusi. + +Päivää ennen hautausta tulikin tuo nuori pappi heidän luokseen. Anna +tuli vilpittömän iloiseksi nähdessään hänen tulevan ja toivotti hänet +sydämmellisesti tervetulleeksi. Pastori oli kyllin hienotunteinen +ymmärtääkseen oikein tämän vastaanoton herttaisuuden, hän puristi +luottavasti tytön kättä, vaikka hienonen punerrus kohosikin hänen +taudin kalvakoimille kasvoilleen. + +-- Minä luulen äidin odottaneen teitä, sanoi Anna, pastori varmaan +löytää hänet hyvin paljon muuttuneena, hän on tullut niin hiljaisiksi +ja ihmeteltävän välinpitämättömäksi. + +-- Suru vaikuttaa eri lailla -- sanoi pastori merkitsevästi, katsellen +hänen avoimiin ilmeikkäisiin kasvoihinsa. Anna ei vastannut, hänen +kirkastunut, luottoisa katseensa vain kohtasi pastorin silmäilyä, sitte +saattoi hän hänet äidin luo ja jätti heidät kahden kesken. Ja kun hän +tunnin kuluttua palasi, tulvivat tuon surevan äidin tähän saakka +kuivista silmistä kyynelet ensi kertaa kuolemantapauksen jälkeen. Anna +kiersi kätensä hänen ympärilleen: + +-- Äiti rukka, armas äiti! + +Pastori oli mennyt ikkunan luo ja myös hänen silmissään huomasi Anna +kostean väikkeen. Hyvästiä heittäessä sanoi Anna hänelle, tuo kaunis, +avoin katse silmissään: + +-- Minä tahtoisin sanoa teille jotain, herra pastori, jotain, josta +minä olen varma ja joka tulee teitä ilahuttamaan. -- Pastori katsoi +häneen kysyvästi. + +-- Muistatteko, minkä kauniin toivomuksen te sanoitte minusta, te +uskoitte, että Herra suurella pelastajan rakkaudellaan vielä on etsivä +minua -- ja nyt voin minä sanoa teille: Hän on myös minut löytänyt -- +surun tiellä. + +-- Herra kuulee rukoukset, niinkuin hän pettämättömästi luvannut on! +vastasi pastori painokkaasti. + + * * * * * + +Aina pastorin käynnistä saakka, niinpä itse hautauspäivänäkin, näytti +rouva Montell olevan ennallaan, hän vastasi ystävällisesti kaikkein +osaa-ottaviin kysymyksiin, kuultiinpa hänen kirkkaan äänensä yhtyvän +hautausvirteenkin. Hänen ystävättärensä huomasivat tässä todistuksen +siitä, että heidän viisaat neuvonsa olivat vaikuttaneet hyvää Liina +sisaressa, eikä kumma, sillä mehän olemme hyvin taipuisia uskomaan +omalla vaikutuksellamme olevan valtaa ja tehokkuutta. Anna oli kenties +ainoa, joka huomasi, että vaikka äiti näyttikin jälleen ennalleen +tasautuvan ja vähitellen käyvän käsiksi poikansa sairauden ja kuoleman +kautta keskeytyneesen laajaan toimintaansa, oli hän kuitenkin jossain +määrässä muuttunut. + +Hän lueskeli nyt, jota hän ei tähän saakka pitänyt ollenkaan +tarpeellisena -- ja Anna huomasi, että hän ajatteli vieläkin enemmin, +vaikk'ei hän puhellut asioistaan enemmin hänelle kuin vanhoille +ystävilleenkään, päin vastoin näytti toisinaan kuin hienonen, tuskin +huomattava väliaita kohoisi Liina rouvan ja hänen muinaisten +innokkaimpain ihailijainsa, esim. neiti Fagerin ja rouva Blomgrénin, +välille, viimmemainittujen sitä kuitenkaan huomaamatta. Annan äiti oli +syvällisesti omaksunut ne uskonnolliset käsitteet, joiden piirissä hän +oli kasvanut ja ne olivat aina täydellisesti tyydyttäneet hänen +henkiset tarpeensa, niin ett'ei hänen mielipiteensä voineetkaan koskaan +joutua minkään suuremman muodostuksen alaiseksi. Mutta oli kuitenkin +olemassa jonkun verran ahdasmielisyyttäkin, pieniä omituisuuksia, jotka +aina ilmenivät hänen avoimelle siimalleen oikeassa karvassaan. Oli +tosin eroa ihmisillä, mutta koskaan ei hän tuntenut itsellään +taipumusta ketään tuomitsemaan. Hän alkoi huomata, että ihminen voi +olla kristitty tarvitsematta rajoittaa henkeään mihinkään visseihin, +ahtaisiin muotoihin. + +Tuolla älykkäällä, toimivalla luonteella oli salaista taipumusta +farisealaisuuteen, tosin tuohon hienompimuotoiseen; ja tälle pienelle +siemenelle olikin runsaasti langennut ihmiskiitoksen hunajakastetta. +Mutta hänen kristielämänsä rehellinen, totinen puoli oli kuitenkin +voimakkaasti vastustanut tuota nousevaa tainta. Mutta nyt tuli pojan +kuolema ja paljasti salaman välähdyksen tapaisella valolla tuon salassa +versoneen vesan, ainoastaan jotkut harvat juurenhapset säilyivät tuolta +mullistukselta. Voimakkaan iskun tavalla nöyryytti suru hänen oman +voimansa maan tasalle. + +Ja juuri se, että hän, kristitty äiti, jo lapsuudessa herännyt ja +valistunut nainen, vieläpä koko puolueensa kokenut neuvonantaja, ei +kyennyt tekemään mitään oman poikansa saattamiseksi Jumalan luo -- se +juuri antoi hänen omalle varmuudelleen kuolon iskun. Oli kerrassaan +käsittämätöntä, selittämätöntä, miks'ei hän koskaan voinut pienintäkään +vaikuttaa poikaansa tässä suhteessa; hänen nuoruudenhehkuinen elämänsä +oli kiitäen häipynyt ja kun hän vihdoin, muutamia tiimoja ennen kuin se +kokonaan sammui, kauhistuneena tuijotti kuolemaa kasvoista kasvoihin, +oli hänen kielensä aivan halpautunut. Hänellä ei ollut ainoata sanaa, +ei ainoata pelastusköyttä viskattavana tuolle rakkaalle sielulle, jota +Tuonenvirta mustilla laineillaan kuljetti yhä kauvemmas hänen +läheisyydestään. Hänelle muistui mieleen Raamatun kertomus ylimmäisen +papin Elin pojista -- oliko se mikään puollustus lastensa suhteen +velvollisuutensa unohtaneille vanhemmille? Ei, se oli peloittava +varoitus! + +"Kasvattakaa lapsenne kurituksessa ja Herran nuhteessa!" + +Pastori Törne oli ainoa, jonka kanssa hän voi puhella tuosta kauheasta +painosta, joka lepäsi hänen sielullaan sekä pelvostaan ja toiveistaan +poikansa sielun suhteen, Anna taasen iloisella varmuudellaan ei kyennyt +häntä lohduttamaan. Pastori neuvoi äitiä turvautumaan ahkerasti +rukoukseen, omasta kokemuksestaan tiesi hän, että tämmöinen neuvo oli +ainoa, minkä täänlaatuisessa tapauksessa voi antaa. Me emme voi katsoa +toiselle puolelle hautaa tuon alaslasketun esiripun taakse ja siten +vakuuttautua rakkaittemme kohtalosta, mutta meillä on oikeus rukoilla +heidän edestään ja rukous suo samalla meidän omille sieluillemme toivoa +ja vapautta Jumalassa. + + * * * * * + +Vuosi oli mennyt menojaan, kevään kukat olivat kaunistaneet pojan ja +veljen hautaa tuolla hiljaisella hautuumaalla, syksyn sumut olivat sitä +ympäröineet ja talven lumi juuri parhaillaan levitteli sille pehmyttä, +valkeaa vaippaansa. + +Anna oli kesän ajalla seurannut neuvosmies Hellsbergiä tämän kylpy- ja +terveyslähdematkoilla ja sitte kotimatkalla pysähtynyt pääkaupunkiin +muutaman rakkaan kummitätinsä sisaren luokse. Se oli myöskin +neuvoksettaren tointa, että tuo nuori tyttö joutui heidän +matkueeseensa, hän nimittäin piti tarpeellisena muuttaa tämän +suojattinsa uusiin oloihin, sillä nuo surulliset kotoiset olot: veljen +kuolema ja siitä syntynyt kaipuu, olivat heikontaneet hänen +terveyttään. Hänen sekä ruumiinsa että sielunsa kaipasi toista +ympäristöä, uusia, vereksiä vaikutteita ja vanhemmat, jotka tekivät +kaikki minkä voivat ainoan elossa olevan lapsensa eteen, olivat +vilpittömän kiitollisia voidessaan jättää hänet noiden vanhain kelpo +ystäväinsä huostaan. + +Neuvoksettaren sisar, muuan professorin leski, kuului piiriin, joka oli +tunnettu sekä teräväsilmäisestä älystään että syvästä, vakavasta +suunnastaan, ja häneltä sai Anna useita hyviä vaikutteita ja +kokemuksia. Tuo täällä nuorten tyttöjen kesken huomattava +työteliäs elämä antoi hänelle paljon ajattelemisen aihetta. Hänen +kotikaupunkinsa, kovin ahtailta tuntuvine oloineen, ei olisi hänelle +suotuisa työvainio, mutta hän ei tahtonut siitä huolehtia, Jumala kyllä +näyttää hänelle jonkun vaatimattoman toimialan, jolla hän voi olla +toisten hyödyksi. + +Reippaana ja elpyneenä palasi Anna kotiinsa ja huomasi siellä kaikki +olevan ennallaan. Isä askarteli vanhaan tapaansa rakkaassa +konttoorissaan ja äiti oli aivan kuin ennen, ompeluyhdistyksen +ja kokousten keskuksena, hänen viljavissa hiuksissaan ei ollut +ainoatakaan harmajaa karvaa ja hänen terve hipiänsä antoi hänen +kasvoilleen vielä kauniin ja nuorekkaan sävyn, mutta noissa kirkkaissa +silmissä voi toisinaan aivan kuin vahingossa huomata väsymyksen ja +kärsimyksensekaisen ilmeen, joka ilmaisi, että tämän äidinsydämmen +sisimmässä sopukassa asui esikoistaan kaipaava suru, joka ei koskaan +enää katoaisi. Kuitenkin haihtui tämä ilmaus niin äkisti, että +ainoastaan Annan herkkä silmä voi sen huomata, ja hän taasen, joka +hyvin ymmärsi sen alkulähteen, koetti osoittaa äidilleen +kahdenkertaista rakkautta. Äidin ja tyttären väli ei koskaan ennen +ollut näin hyvä, he näyttivät nyt ymmärtävän toisiaan kaikissa ja +kiitollisuudella tunsi Anna että äitinsä viimme aikoina oli vapautunut +kaikesta pakollisuudesta, huomio, joka teki kodin hänelle entistä +rakkaammaksi. + +Kauvan ei hänen tarvinnut olla kotonaan ennenkun hän huomasi, että tuo +ennen niin jakamattoman kehuva arvostelu pastori Törnestä oli +melkoisesti himmentynyt. Hän ei enää istunut tuolla koskemattoman +pyhällä istuimella, jonne nämä uskovaiset aina tahtoivat pappinsa +asettaa, vaan oli alentunut tavalliseksi syntiseksi ihmiseksi. + +Kun esimerkiksi ajateltiin, että hän sunnuntaikoulussa oli koko luokan +edessä torunut Kinnulan matammin poikaa -- ja matammi kun nautti +semmoista arvoa uskonheimolaistensa keskuudessa -- ja selittänyt +vakuutuksensa olevan, että tuo jumalaton Liisa Snygg oli mennyt +autuaana ijankaikkisuuteen -- juuri näillä sanoilla lopetti neiti +Fager, puhuessaan asiasta ompeluyhdistyksessä -- niin voi hyvin +ymmärtää, ett'ei kaikki ollut kuin olla piti, ja muutenkin hän oli +käynyt niin ankaraksi kirkossa jotta toisinaan oikein tahtoi +puistuttaa. Niin, puheessa ei ollut enää yksinomaan evankeliumin +hunajaa ja maitoa. Hän, neiti Fager, pelkäsi todellakin saaneensa +maistaa lain kirpeää viiniä -- niinhän se käy kun ei ole varovampi +seurapiirinsä suhteen. Pään pudistus ilmaisi paremmin kuin sanat, +että neiti Fager mielellään haluaisi vapautua noista pastorin nykyjään +niin tiheistä käyneistä Hellsbergien luona; mutta hän ei saanut mitään +kannatusta, sillä Liina rouva ei edes suljetummassakaan piirissä +hyväksynyt moittivia arvosteluja. Hän ei sitä paitsi huomannut nuoressa +papissa tapahtuneeksi mitään moitetta ansaitsevaa muutosta, hän sanoi +ainoastaan, että pastori Juhon kuoleman jälkeen oli ollut hänen paras +poikansa. + +Nämä erilaiset lausunnot herättivät Annassa jännitetyn halun saada +kuulla hänen saarnaansa. Ensimmäinen sunnuntai hänen kotiintulonsa +jälkeen oli viimmeinen adventtipyhä, niin että jonkunlainen +joulutunnelma tuntui vallanneen koko seurakunnan, ainakin tuntui +Annasta niin, sillä hänen omaan sieluunsa oli joulurauha jo koteutunut. +Miten hyvältä tuntuakaan olla jälleen kotona ja nähdä sulia tuttuja +kasvoja, siellä istui mamselli Rask leppeine, tyytyväisyyttä +säteilevine, vanhanaikuisen päähineensä reunustamine kasvoineen. Anna +nyökäytti tervehdykseksi vanhalle Biina neidelle ja hymyili vastapäätä +olevassa penkissä istuvalle rakkaalle kummitädilleen. Sitte kaikuivat +urkujen mahtavat sävelet, ja äänet kohosivat aamuvirren sävelinä +ylistäen ja kiittäen kohti korkeutta. Sen jälkeen rukoili Anna +sydämmensä syvyydestä, että pastori "jakaisi heille oikein totuuden +sanaa", ja hänen rukouksensa tuli myös täydellisesti kuulluksi. + +Saarna oli todellinen adventtisaarna, josta kajausi kauttaaltaan +joulukellojen juhlallinen sointu. Vastustamattomalla voimalla tempasi +tuo vakava ääni kuulijat mukaansa ja tämä evankeliumin julistus ei +liikuttanut yksinomaan tunteita, vaan tunkeusi voimakkaana sisimpään +sydämmen sopukkaan, avasi sielun silmän raamatun kirkkaalle valolle ja +näytti samalla kertaa kuinka tämän valon tulee valaista koko elämän, +yksin sen pienimmätkin jokapäiväiset hyörinnät, sen tulee puhdistaa ja +pyhittää ne, niin että jokainen, joka tahtoo omistaa kristityn nimen, +myös täytyy vaeltaa tuon suuren mestarin jälkiä. Eikä hänen tule tehdä +tätä ansaitakseen töillään autuutta, vaan hänen tulee todistaa koko +maailmalle, että joka todella rakastaa Kristusta ja uskoo häneen, hänen +tulee myös tämän uskon ja rakkauden pakottamana elää ja vaeltaa +Kristuksen seuraajana. + +Tämän suuntainen oli saarna. Anna ei kadottanut ainoatakaan sanaa, vaan +syvä, todellinen ilo täytti hänen sielunsa ja hänen silmissään säteili +kostea välke katsellessaan pastorin vakavia, aivan kuin sisäisen valon +kirkastamia kasvoja. + +-- Minä olen niin sanomattoman iloinen, kummitäti, sanoi hän, puristaen +kirkon käytävässä neuvoksettaren kättä -- hän puhui aivan minun oman +sydämmeni tunteita. + +-- Todellakin on hän myös minun mieleni mukainen pappi, vastasi tuo +hyvä kummitäti sydämmellisesti. + +-- Ja kuitenkin julistaa hän samaa vanhaa, siunattua evankeliumia -- +tuumaili Liina rouva. + +-- Henki on sama, mutta julistamistapa erilainen, sanoi neuvoksetar +painokkaasti. + +Anna näki pastori Törnen uudelleen vielä samana päivänä kotonaan +päivällispöydässä, mutta ei saanut tilaisuutta kiittää häntä saarnan +edestä, kuten olisi tahtonut; pastori oli häntä kohtaan ystävällinen ja +huomaavainen, antaumatta kuitenkaan mihinkään keskusteluun hänen +kanssaan. Ja sama oli asian laita myöhemminkin kun he silloin tällöin +tapasivat toisiaan sunnuntaikoululla tai Hellsbergein luona, -- missä +pastori oli nyt milt'ei jokapäiväinen vieras. Annan kaikesta +uurastamisesta huolimatta ei heidän välinsä tullut enää ennalleen, ja +se apeoitti häntä, sillä nyt olisivat he voineet ymmärtää toisiaan +paljon paremmin kuin ennen. + +Äiti puhui hyvin harvoin hänen kanssaan pastorista, mutta neuvoksetar +sen sijaan sitä useammin, niin että tuo nuori tyttö tätä tietä tutustui +aivan perinpohjaisesti hänen makuunsa ja ajatuskantaansa. + +-- Minä en ymmärrä, minkä vuoksi ei meistä voi tulla hyviä ystäviä, +sanoi hän erään kerran melkein kärsimättömästi -- ja niin mielelläni +kun minä sitä haluaisin. Kummitäti hymyili sievosesti: -- Ystävyys +rakkauden sijaan, on samaa kuin kivet leivän sijaan, sanoi hän -- +kenties saat sinä ajan pitkään tarjota hänelle saman lahjan, jota hän +ei nyt voi ottaa vastaan. + +Anna sävähti hyvin punaiseksi ja loi katseensa alas välttääkseen +kummitädin ystävällistä, tutkivaa silmäystä, eikä hän sen perästä +siihen aineesen enää palannutkaan. + +Aika kului edelleen tasaista menoaan ja tuo nuori tyttö tunsi itsensä +onnelliseksi kodissaan, jota hän nyt sulostutti tasaisella, aina +iloisella luonteellaan. Vasta nyt huomasi isäkin, kuinka suuresti hän +itse asiassa oli kaivannut häntä pitkän poissa-olonsa aikana, ja äiti, +joka ei suinkaan ollut kovin herkkä hellyyden osoituksiin, loi häneen +usein katseen, jolla oli suurempi arvo kuin herttaisimmilla +hyväilyillä. + +-- Minun ja äidin väli on nykyjään aina niin ihmeen selvä, sanoi Anna +kummitädilleen -- minä tunnen itseni aivan pakotetuksi hänen +seuraansa eikä minulla ole enää entisiä katkeroita tunteita hänen +hengenheimolaisiaankaan kohtaan; minun henkinen ihmiseni on vapautunut +ja minä olen vapaa sekä Jumalaan että ihmisiin nähden. + +-- Niin ollen on kaikki hyvin, lapseni -- kunhan vain voimme +pidättäytyä toisiamme tuomitsemasta ja sen sijaan, joskin tosin +heikkoudessa, seurata tuota jumalallista käskyä: -- "_Rakkaat veljet, +rakastakaat toisianne, täyttäen siten Kristuksen lakia_". + +Uusi vuosi oli jo aikoja sitte mennyt ja kevättalvi oli juuri +murtumaisillaan auringon pakottavan voiman alaiseksi, kun Anna eräänä +päivänä, posket raikkaan ilman purppuroimina, astui neuvoksettaren +kodikkaaseen arkihuoneesen. Kummisedän luona oli muuan "turvatti", +kuten semmoisia ihmisiä nimitetään, -- Anna tiesi hyvin, että se oli +joku varaton nuorukainen, joka oli avunhaalinnalla eteenpäin +pyrkiäkseen. Mutta hänen kummitätinsäkään ei kuitenkaan ollut yksin, +pastori Törne nimittäin istui aivan vastapäätä häntä valoisan ikkunan +luona. Anna punastui ehdottomasti huomatessaan pastorin, hän oli koko +tien ajatellut häntä ja tuntui kuin olisi hän sen kautta kadottanut +jotain heidän nyt niin äkkiä jouduttuaan kasvot vasten kasvoja. + +Neuvoksetar veti hänet alas sivulleen istumaan ja pyysi pastorin +ottamaan jälleen entisen paikkansa, heillä kolmen olisi nyt oikein +hauska puheluhetki, tuumitteli hän. Mutta itse asiassa olivat nuo +molemmat nuoret niin vaiteliaita, että hän sai melkein yksin pitää +huolen keskustelusta. Anna ei voinut ymmärtää miksi hän tunsi itsensä +nykyjään usein hyvin saamattomaksi pastorin läheisyydessä, kenties +juuri senkin vuoksi, että pastori itse oli niin syrjäänvetäytyvä, hän +tuumikin sen vuoksi juuri jotain aihetta, jonka nojalla voisi lyhentää +tätä käyntiään, kun neuvoksetar nousi ja asettaen kätensä hänen +käsivarrelleen sanoi jonkunlaisella painokkuudella: -- Tiedätkö, Anna, +mitä pastori on minulle tänään kertonut, hän on kertonut suuren +uutisen! sanoi hän. + +Mutta minkä vuoksi alkoi Annan sydän tätä kuullessaan tykkiä lähes +kuuluvasti, minkä vuoksi hänet äkkiä valloitti sisäinen tuska? + +Neuvoksetar jatkoi tyynesti: -- Tämän uutisen pitäisi minua ilahuttaa, +kun hän itsekin on niin tyytyväinen, -- mutta lyhyeen -- hän aikoo +jättää X:n vielä tänä kevännä, on omasta pyynnöstään tullut muutetuksi +pieneen -- -- -- joen kappeliin kauvas erämaahan. Hän nyökäytti päätään +aivan kuin sanojensa vahvikkeeksi, otti sitte pienen avainkorinsa ja +jätti huoneen. + +Tätä seurasi hetkisen äänettömyys, jonka jälkeen Anna aivan +pakottamalla sai sanotuksi: -- Pastori ei siis viihdy täällä +kauvemmin? + +-- Oo, minä viihdyn erinomaisesti, sanoi hän iloisesti -- kuinka +voisinkaan toivoa parempaa ja sopivampaa paikkaa kuin tämä, mutta -- +minulle itselleni on suuremmaksi hyödyksi jos muutan täältä, sen olen +jo kauvan tuntenut. Täällä X:ssä saan minä alituiseen taistella +lepoon-asettumisen mielitekoa vastaan ja pyhiinvaeltaja -- varsinkin +niin nuori kuin minä -- ei saa koskaan majoittua kovin pitkäksi aikaa +samaan paikkaan, se tekee hänet vain uneliaaksi. + +-- Ah -- sanoi hän -- minä juuri luulen huomanneeni päinvastaista, +teidän jumalansanan julistamisessanne on tavatonta eloisuutta ja minä +olen odottanut sitä hetkeä, jolloin voisin ilmaista sydämmelliset +kiitokseni opettajan voimakkaasta saarnasta. Kummitädin kautta tiedän +minä myös, että teidän vaikutuksenne -- hän keskeytti ja punastui +häiriytyneenä. + +-- "Puhukaa vähemmin, toimikaa enemmin", ovat juuri teidän omat +sananne, sanoi hän hienoisesti hymyillen, Anna neiti; minä tunnen ja +tunnustan niiden totuuden sekä olen koettanut heikkojen voimieni +mukaan sovittaa ne itseeni. Luuletteko te työmiehen, joka uurastaa +päivätyössään täyttääkseen velvollisuutensa, ansaitsevan kiitosta? -- +Ei, Jumalan sana sanoo: -- _Koska te olette kaikki tehneet, kuin teille +käsketty on, niin sanokaat: me olemme kelvottomat palvelijat, me teimme +sen kuin meidän piti tekemän._ -- Päin vastoin tulee minun kiittää +teitä sen valon edestä, jonka te kerran sytytitte minussa ja joka +läpitunkevalla totuudellaan valaisi minun sieluni pimeät sopet, niin +että minä huomasin paljon semmoista, jota en koskaan olisi luullut +sieltä löytäväni. Pappi tarvitsee useammin kuin muut semmoisen +perinpohjaisen puhdistuksen, hän kaipaa sitä todella, muuten hän vajoo +omaan varmuuteensa. Moni kyllä moittii pappia takanapäin, mutta +harvalla on miehuutta sanoa hänen puutteitaan avomielisesti hänelle +itselleen ja siten avata hänen omat silmänsä itse niitä huomaamaan. + +-- Minun täytyy rehellisesti tunnustaa, ett'en minä sillä kertaa +ollenkaan -- jos niin itse lienen luullutkin -- ajanut Jumalan asiaa, +sanoi Anna hiljaa, -- minä olin itse väsynyt ja sortunut omiin +sisällisiin taisteluihini, olin tulvillani vastenmielisyyden +kiihoitusta ja tunsin oikein todellista tarvetta lausua julki mitä jo +vuosikausia oli sielussani itänyt ja paisunut. Muille olisi pikemminkin +ollut hyötyä niistä mietteistä, joita te silloin lausuitte. + +-- Ne olivat minulle hyväksi, sanoi hän ystävällisesti -- minä +huomasin, että minun näköalani laajeni suuresti, vaikka uskon kautta +armosta autuaaksitekevän evankeliumin julistaminen tulee tästä +lähteinkin olemaan minun elämäni tehtävä. Minä olen huomannut +ikävöiväni päästä joksikin ajaksi -- kenties moniaiksi vuosiksi -- +johonkin syrjäiseen, hiljaiseen loukkoon, jossa voisin ajaa Herran +asiaa sydämmeni halun mukaan minkään puoluehengen minua rajoittamatta, +ja siten valmistautua paremmin suojelemaan kristityn vapauttani. Minä +olen koettanut kaikissa kysyä Herran tahtoa ja minulle on selvinnyt, +että minä nyt toimin sopusoinnussa sen kanssa. + +Hänen koko olemuksessaan kuvastui semmoinen tyyni vakuus, että ihan +ehdottomasti täytyi tunnustaa tämän miehen vaeltavan Jumalan kasvojen +edessä. + +-- Tietääkö äiti jo teidän päätöksenne? kysyi Anna matalalla äänellä. + +-- Kyllä, eilen illasta alkaen. + +-- Oi, se olikin sitte juuri tämän tähden kun hän näytti niin +masentuneelta; hän tulee teitä suuresti kaipaamaan. + +-- Me kristityt olemme kuitenkin Vapahtajamme kautta yhteydessä +toistemme kanssa, joskin toisinaan olemme ulkonaisesti erotettuina, +sanoi hän luottavasti. + +-- Tunnetteko lähemmin uutta seurakuntaanne? + +-- Tunnen tavallani, sillä minun isäni alkoi ratansa köyhänä +paimenpoikana -- -- -- joen erämaissa; ja se muisto on aina vetänyt +minua sinne, niin että viimme kesänäkin käväsin siellä. Luonto siellä +on suurenmoinen ja minä luulen, että minä tulen siellä myös viihtymään; +elämä ei olekaan alituista vaellusta auringon paisteessa, eikä +kristityn tule valittaa sen tähden, että hänen joskus täytyy vaeltaa +pimennossakin. Iloisella mielellä katselen minä tulevaisuuttani, vaikka +sitte saisinkin taivaltaa sitä -- yksinäni. + +-- Ei, ei -- Annan herttaisille kasvoille kohosi hienoinen punerrus -- +ei yksin -- tavoitteli hän. + +-- Onko niin, voiko olla mahdollista, että sinä Anna tahtoisit -- hän +tarttui Annan molempiin käsiin ja katsoi syvästi hänen silmiinsä. + +-- Tulla teidän kanssanne; niin, minä tahdon -- kuiskasi hän kätkien +punoittavat kasvonsa käsiinsä. Mutta pastori veti ne hellästi +puoleensa, sallien niiden levätä uskollista sydäntään vasten. + +Kun neuvoksetar vähää myöhemmin avasi oven, astuivat he käsi kädessä +häntä vastaan: -- Ajatelkaas, hän on luvannut tulla minun vaimokseni ja +seurata minua sinne kauvas, sanoi nuori pastori liikutuksesta +vapisevalla äänellä. -- Jumala on pohjattomassa armossaan lahjoittanut +minulle suurimman maallisen onnen! + +-- Niin, hän on kuullut minun rukoukseni, ja sallinut teidän liittyä +yhteen -- vastasi tuo hyvä kummitäti sydämmellisesti. -- Minä olen jo +jonkun aikaa toivonut että niin kävisi, vaikk'ei minun pikku +kummityttöni antanutkaan minun täydellisesti kurkistaa sydämmeensä. + +-- Minä en voinut ollenkaan aavistaa, että hänen tunteensa olisivat +muuttuneet, sanoi onnellinen sulho. + +-- Sen vuoksi olinkin minä pakotettu itse ne ilmaisemaan, kuiskasi +Anna. -- Miten iloiseksi äiti tuleekaan nyt! + +Neuvoksetar katseli heitä kyynelten kimaltaessa kauniissa, lempeissä +silmissään: -- Niin, sanoi hän, sinun äitisi, Anna, on samoinkuin +minäkin toivova teidän onneanne ja rukoileva Jumalan siunausta teidän +tulevaisuudellenne! + + + + +TURVATON. + + + "Sillä Sinä olet minun kallioni + ja minun linnani," Ps. 31:3. + +Vapaaherran suuressa, upeasti sisustetussa asunnossa oli ilo +ylimmillään. Oli syntynyt pieni tyttö, kauvan odotettu, sydämmellisesti +tervehditty vieras, ja kohottanut talossa asustavan onnen +kukkuroilleen. + +Kaikkia, mitä elämä voi tarjota, oli täällä ennestään yllin kyllin: +rikkautta, arvoa, terveyttä, kunniaa ja -- rakkautta. Ei voinut tavata +onnellisempaa ja sirompaa paria kuin vapaaherra ja hänen sinisilmäinen +rouvansa. Jospahan vain olisi ollut perillinen, kaiken tämän loiston ja +rikkauden tuleva perijä, niin olisi heidän onnensa ollut täydellinen. +Ja nyt oli syntynyt pieni tyttö. + +Isästä oli uusi tulokas maailman kauniin lapsi ja äiti oli siitä aivan +ylpeä. Mutta kumpainenkaan heistä ei muistanut tämän kalliin lahjan +antajaa, kumpaisellekin oli rukous ja kiitos tuntematon. + +Lapsi makasi kuin prinsessa uusimpain piirustusten mukaan tehdyllä +erinomaisella vuoteella, missä lakanat olivat hienointa liinaa, +tyynyset pitsitettyjä ja ohut peite sinistä silkkiä. Mikään ei ollut +liiaksi tälle pienoiselle. Mutta se ei tajunnut vähintäkään tästä +komeudesta, se vain uinaili aivan samalla tavalla kuin uinailee mikä +hyvänsä ryysyinen mökkiläisen lapsi. Vanhemmat nimittivät häntä +"ainoisekseen", hänellä kun ei vielä ollut mitään oikeaa nimeä. Mutta +muutamain viikkojen päästä tuli nimikysymyskin päivän polttavimmaksi. +Isän mielestä oli koko ristiminen vain vanhanaikuinen palvemeno, vaan +isoäidin tähden piti sekin kuitenkin toimittaa, hän kun itsepintaisesti +riippuu kiinni kaikissa vanhanaikaisuuksissa. Ja tarvitseehan tyttö +luonnollisesti jonkun nimenkin, ja siinä se juuri onkin kasteen +merkitys, tuumine hän. -- Siten tuli "ainoinen", kuten muutkin +ikäisensä, eräänä päivänä kastetuksi pieneksi kristityksi, vaikka +ainoa, mikä vanhempain mieleen jäi koko tästä tärkeästä toimituksesta, +oli tytön nimi Aino. -- Aino makasi koko kastamisajan aivan hiljaan, +tähyillen avoimin silmin pappia, juuri kuin hänkin olisi "jotain +ymmärtänyt", sanoi hoitajatar, muuan vanha eukko, joka päivät +pääksytysten vakuutteli "herra vapaaherralle" ja "rouva +vapaaherrattarelle" että heidän pienoisensa oli itse täydellisyys +ikäisekseen. + +Ja jälkeenpäin näytti kuin olisi tuo vanha ollut oikeassa, sillä Aino +oli todellakin jonkunlainen ihmelapsi muidenkin mielestä. Hänellä oli +mitä ihanimmat pikku kasvot, musta tukka, suuret kirkkaat silmät ja +hipiä sametin hienoinen. Jo neljän vuotiaana opettelihe hän eräästä +kuvakirjasta aakkoset, teki kysymyksiä, jotka olivat liian syvällisiä +aikuistenkaan vastata ja laulaa liverteli sievällä, heläjävällä äänellä +talon vierasten huviksi. + +Aino oli todellakin "ihmelapsi", siitä olivat kaikki yksimielisiä. +Mutta mikä kummempi, hänen kehityksensä ei tyrehtynyt puolitiehen, +kuten tavallisesti tämmöisten ihmelasten, vaan mikäli vuodet vierivät, +sikäli kehittyi hänkin kaikin puolin. Vanhemmat -- anitenkin +isä -- olivat älykkäitä ja hienosti sivistyneitä, samoin oli +seurustelupiirinsäkin huolekkaasti valittu. Tieto ja valistus oli +heidän mielestään kaikki kaikessa ja kaikkia nykyajan suuria kysymyksiä +pohdittiin täällä älyllä ja terävällä havaitsemiskyvyllä. Semmoisissa +oloissa kasvoi Aino. Hänen isänsä oli siveellisessä katseessa oikea +miehen ihanne, hänen ilmeikkäissä kasvonpiirteissään säteili +elämänhalua ja hänen sorja, voimakas vartalonsa osoitti parhaiten, +miten huolekkaasti hän sitä hoiti. Siveellinen puhtaus ja henkinen +sopusointu oli hänen tunnussanansa ja tähän yhtynyt ruumiin +terveyshoidollinen kehittäminen oli hänen mielestään kasvatuksen perus. +Näiden periaatteiden mukaan kasvatettiin Ainoa. Äiti -- kaunis, hieno +hoidokaskukka, kasvanut suuren maailman ilmassa -- tunsi toisinaan +halua vastustaa miehensä kasvatussuunnitelmia, jotka tunnustivat hiukan +mahdottomilta. Mutta hän ihaili miestään siihen määrään, että kaikki +syvempi aattelu häipyi sikseen. Ja isän ihanteiden mukaanpa se oli koko +Ainon elämäkin järjestetty: hän söi, joi, kylpi, lepäsi ja liikkui +ohjeiden mukaan, kuitenkin ilman pakotusta. Tästä seurasi, että hän +tottui aina kääntymään kaikkine toiveineen ja pyyntöineen isänsä +puoleen ja yhtä luonnollista oli, että hän myös ajan pitkään oli +kiintyvä häneen sisällisellä luottamuksella. + +Isä ohjasi hänen lukujaan, auttoi häntä vaikeakäsitteisissä läksyissä +ja oli hänelle tukena kaikin puolin. Mutta hän ei ollut vain hyvä +opettaja, vaan yhtä aulis myös ottamaan osaa hänen iloihinsa ja +huveihinsa, joiden etupäässä tuli avustaa hänen ruumiinsa kehkiämistä, +niinkuin luistelu, hiihtäminen, jalkamatkat j.n.e. Jo pienestä pitäin +sai Aino olla paljon ulkona, kehitys ja karkaiseminen tapahtui +taitavasti, siksipä sukeusikin hänestä nuori tyttö, sopusointuinen sekä +kasvultaan että ulkonäöltään, kevätpirteä kuin äsken puhjennut +kukannuppu. Isä oli hänestä aivan rajattomiin asti ylpeä; kaikki hänen +ihanteensa olivat toteutuneet hänessä ja kaiken sen kauniin +elonhehkuisena hengettärenä, josta hän oli ajatellut ja uneksinut, +seisoi tuo armas tyttönen nyt hänen ihailtavanaan. + +Yhtä runsaat ja kehjenneet olivat tytön henkisetkin lahjat. Isä ei +ollut milloinkaan tavannut naista -- vielä vähemmin nuorta tyttöä -- +jolla olisi ollut semmoinen johdonmukainen ajatuksen terävyys, +semmoinen kyky tunkeutua tieteen syvyyksiin; mutta hänpä olikin itse +ollut tytön ohjaajana. Yhdessä olivat he pelanneet shakkia, yhdessä +ihastelleet kaikkea suurta ja kaunista taiteessa ja tieteessä sekä +omaksuneet suurten ajattelijain rikkaita aatelmia. + +Oli kuitenkin yksi aine, josta isä ei koskaan puhunut, jota hän melkein +väitteli. -- Ainolle ei koskaan opetettu uskontoa. + +Äiti oli tosin joskus vienyt hänen mukanaan n.s. "hengellisiin +esitelmiin", joissa esiintyi maailmankuuluja saarnaajia. Sitä vaati +hyvä tapa, ja vapaaherratar ei suinkaan tahtonut olla "hyviä tapoja" +vastaan, mutta kirkossakäynti Herraa ylistävine menoineen oli tälle +nuorelle tytölle aivan tuntematon. + +Isän puhe Jumalasta oli perin häilyvää, se oli puhetta "korkeimmasta +olennosta" ja antoi Ainolle sen käsityksen, että Jumala olisi jossain +äärettömässä avaruudessa, josta maa kaikkineen on äärettömiin +eroitettu. Isä oli sanonut, että ihmisessä asustaa siveellinen voima, +jonka avulla hänen tulee taistella saastaisia himoja, kaikkea alhaista, +pimeää ja epäjaloa vastaan, ja siten saavuttaa se rauha ja selvyys, +jonka vapaa, valistunut ihmishenki tulee omata. + +Semmoista uskontoa opetettiin Ainolle, uskontoa, jota hän ymmärsi ja +voi omata, sillä koko tuon autuuden voi kuka hyvänsä itse luoda, kunhan +vain oli tahdonlujuutta. Olla hyvä, sehän oli varsin helppoa -- kateus, +luottamattomuus ja ylpeys, miten alhaista se olikaan; vapaa henki +tahtoo kohota korkealle, korkeammalle kaikkia pikkumaisuuksia, ja +sieltä korkeudestaan katsella, huomaamatta niitä, jotka täällä alempana +vielä kilvoitellen kulkevat. Tämmöinen ajatussuunta kajasti Ainon +varmassa katseessa, hän kulki tietään tyyneenä, huoletonna, aivan kuin +eroitettuna häntä ympäröivästä surujen, kärsimysten, synnin ja +taistelun maailmasta, jossa kuitenkin itää jumalainen elonsiemen +monessa kurjassa ihmissydämmessä. + + * * * * * + +Kun Aino tuli rippikoulu ikään, sanoi äiti erään kerran: -- Mutta +pitäisi kai meidän toimittaa tyttö rippikouluunkin; se nyt on kerran +tapana ja tarpeellinenkin maailman tähden. Me kyllä puolestamme panemme +sille hyvin vähän arvoa, vaan eihän se pääse tyttö naimisiinkaan +ripille lukematta. + +-- Tarkoitat kai, ett'ei hän saa kirkollista vihkimistä, sanoi mies +ivallisesti hymyillen. -- Mutta sanohan, ystäväiseni, onko tuokin +sinusta olevinaan jotain niin tärkeää. Kun me vietimme häitämme ja +seisoimme papin edessä, tunsin vain vastenmielisyyttä ja inhoa koko +tuota naurettavaa temppuilemista kohtaan. Toivoin silloin pääseväni +rauhaan kaikilta kysymyksiltä ja saavani sinut vaimokseni ilman moisia +mutkia. + +Vapaaherratar teki kädellään torjuvan liikkeen: -- Mutta vihkimisessä +on kuitenkin jotain juhlallista! + +-- Tottumuksen mahtia kaikki, ystäväiseni, sanoi vapaaherra kylmästi. +-- Jos Ainolla itsellään ei ole halua ripillekäyntiin, niin en suinkaan +häntä milloinkaan siihen pakoita, kaikkein vähimmän vastaisen +avioliiton tähden. Kun kerran tulemme niin pitkälle, selvinnemme siitä +jollain muullakin tavalla. Valistus kohoo päivä päivältä jätin askelin, +kuka tietää miksi tämäkin kohta vielä muuttuu? + +Vapaaherratar nyökkäsi päällään suostumuksensa merkiksi. + +Ja Ainolla ei ollut mitään halua rippikouluun, miksipä hän semmoista +olisi halunnut, hän, joka ei koskaan vähintäkään kaivannut "pappien +uskontoa", joksi isä sitä nimitti. Sehän olisi ollut vain hengen +polkemista, tuumihe tyttö. Isä oli perin onnellinen tämän päätöksen +tähden. + +-- Myös minä kammoon kaikkea pakkoa, sanoi hän; -- papit tahtovat +puristaa sielut ainoaan autuaaksi tekevään haarniskaansa, mutta se vain +sitoo ja kuristaa sieluja. Sinä olet omasta vapaasta tahdostasi +vapautunut vanhentuneista omantunnon siteistä, ja minä onnittelen sinua +sentähden. Nyt tahdomme me kahden rientää avaraan maailmaan ja sinä +saat ihmetellä kaikkea ihanaa mitä nerokkaat ihmiset ovat keksineet +maallisen elämän kaunistamiseksi ja jalostamiseksi. + +Aino riemuitsi: hänen isänsä oli sittekin parhain ja jaloin ihminen, ei +löytynyt ketään hänen vertaistaan, ei ketään, joka olisi tehnyt niin +paljon hänen hyväkseen. Isä ei ollut koskaan kieltänyt häneltä mitään +huvia eikä koskaan käskenyt häntä luotaan, milloin hän etsi apua ja +lohtua lapsellisille huolilleen -- ja muunlaisia huolia ei hänellä +ollut tähän asti ollutkaan. Hänen elämänsä oli ollut kuin päilyvä +virta, jota hymyilevät rannat somistavat ja joka aina oli virrannut +niinkuin hän oli ajatellut ja toivonut. -- Onnellinen Aino, sanoivat +hänen ystävänsä, -- onnellinen, kadehdittava! + +Vanhempainsa seuraamina antausi tuo nuori tyttö nyt ensi matkalleen +maailmaan. Äiti, joka oli heikko eikä sen vuoksi ollut juuri halukas +tuommoiseen paikasta toiseen muuttelemiseen, asettui hetimmiten +muutamaan uudenaikaiseen kylpylään. Mutta isä ja tytär -- nuo kaksi, +joiden välillä vallitsi sydämmellisin sopusointu ja jotka ymmärsivät +toisiaan -- jatkoivat iloisin mielin matkaansa eteenpäin kaupungista +kaupunkiin, paikasta paikkaan, kaikkialle, missä vain silmällä tai +korvalla oli jotain nauttimista. Ainon sydän sykki runsainta riemua, +hän ei ollut milloinkaan nauttinut semmoista onnea, milloinkaan +tuntenut niin pulppuavaa elonhalua kuin nyt jumaloidun isänsä seurassa, +joka aivan kuin siivin kiidätti häntä ihanaan, päivänpaisteiseen +maailmaan. Hänen isänsä oli niin uljas, niin miehekkään kaunis, hänen +olemuksensa herätti kaikkialla huomiota ja tuttavallisuutta. Miten +ylpeältä tuntuikaan olla semmoisen isän tytär. Ja niin kulkivat he +kahden yhä edemmäs, heidän eteensä avautui taulu toisensa perästä +kirjavaa elämää, nerokasta taidetta ja pulppuavaa maailmaniloa. Mutta +sitä mukaa kuin aika vieri, tunkeutui myös Ainon avoimeen sieluun +uusia, outoja ajatuksia. Dresdenin mahtavassa galleriassa näki hän +Pyhän neitsyen maailmankuulun kuvan ja hänet valtasi tuo sama +selittämätön pyhyyden tunne, jonka taiteilija oli loihtinut esille +Jumalan äidin ja Jesuslapsen jaloissa piirteissä. Jumalallisen voiman +ja ihanuuden tuulahdus väreilytti ensi kerran tätä nuorta sielua, ei +ilon väreillä vaan pikemminkin levottomuuden ja pelvon. Hän tunsi +olevansa juureton kukka, joka häilyelee maailman meren aallokossa. -- +Sitte tuli hän vanhaan Roomaan, näki paikan, missä tuhansien +marttyyrien veri oli vuotanut, kulki katakombeissa ja katseli +todistusmerkkejä ensimmäisten kristittyjen uskosta, uskosta mihin, +uskosta kehen? + +Lukemattomia kysymyksiä alkoi syntyä hänessä, eikä hän saanut niihin +koskaan vastausta, kaikkein vähimmän sieltä, mistä hän aina ennen oli +tottunut saamaan valaistusta -- isältään. + +Tuo ääretön riemu, joka oli äskettäin hänen sielunsa täyttänyt, hälveni +vähitellen kuin yhä etääntyvän laineen kohu, ja elämä, joka hänestä +vast'ikään näytti rikkaalta ja ihanalta, verhoutui äkkiä harmajaan +hämyyn. Näytti kuin hänen silmänsä nyt vasta olisivat avautuneet +kaikelle synkälle ja surulliselle, kaikelle inhimilliselle +viheliäisyydelle, joka tuhansissa muodoissa nyt hänelle ilmausi. Hän +näki sokeita, joiden silmät eivät koskaan saaneet nauttia auringon +valoa, hän näki viheliäisiä raajarikkoja, houruja, sortuneita ja +kärsiviä olennoita kaikkialla. Voi, maailma ei ollutkaan enää mikään +ihanuuksien ruusutarha, se oli valituksen, surkeuden pesä -- kuinka hän +ei ollut sitä ennen huomannut, kuullut tuota angervon ääntä, jota +maailma kauttaaltaan kaikui? + +Hänen isänsä huomasi kyllä tapahtuneen muutoksen, se ilmausi varsinkin +tuona tutkivana levottomuutena hänen ennen niin iloisessa, varmassa +katseessaan. Mutta kaikkiin isänsä kysymyksiin vastasi Aino ainoastaan, +että häntä painusti kaikkien noiden uusien vaikutteiden moninaisuus, +kunhan ne vain ennättävät koteutua hänen sieluunsa, silloin hän myös +taasen on ennallaan. Tähän täytyi isän tyytyä, ja kun Aino huomasi +mielentilansa vaikuttavan isässä levottomuutta, koetti hän väkisinkin +näyttäytyä iloiselta. Ja se onnistuikin niin hyvin, että isä piammiten +huomasi tytön voittaneen entisen mielensävynsä ja iloisuutensa. Voi, +miten surkeasti pettyykään isä, ajatteli nuori tyttö katkeran +suruisesti. Isä rankka, hän varmaan tuntisi itsensä kovin alakuloiseksi +ja murretuksi, jos hän tietäisi, että tyttärensä, jonka onneksi hän oli +niin paljon tehnyt, tunsi itsensä perin onnettomaksi, tunsi häilyvänsä +syvän, mustan pohjattomuuden partaalla, havaitsematta ainoatakaan +auttavaa kättä. Miten tämä oli tapahtunut, sitä ei hän itsekään voinut +selittää, mutta nyt hän ei enää uskonut isänsä uskontoa, ihmisvoiman +mahtia, hengen valtaa aineellisuuden yli, sillä mihin hän katsoikaan, +näki hän sen tappioita, siksi peloittavia, ett'ei mikään kohoominen +tullut kysymykseenkään. Maailmaa kaijuttava valitushuuto puistutti +hänen koko olemustaan, hän ei voinut tukkia siltä korviaan, eikä +missään enää nähdä tuota kukkulaa, jolta vapautunut henki katseleisi +ihmisten alhaisia hyörinnöitä. + +Nuo ihannekukkulat häipyivät hämyyn hänen etsiväin silmäinsä edessä; +hän näki ympärillään miljoonittain ojennettuja, apua hapuilevia käsiä, +miljoonittain etsiviä silmäyksiä, kuvastaen kysymyksiä, joihin kukaan +ei vastannut. + +Teaatterisaleissa, musiikin säveleissä, galleriain taideteoksissa, +kaikkialla ympäröivät häntä nuo kysymykset ja hänen omassa murtuneessa +rinnassaan kaikui sama tyhjyys. Selittämätön tyhjyys valtasi hänet ja +suurimmalta huojennukselta tuntui hänestä silloin kiitää eteenpäin +nopealla pikajunalla, varsinkin yön aikaan, jolloin häntä usein vaivasi +unettomuus. Se helpotti, tuntui kuin kiitäisi hän omia ajatuksiaan +pakoon. + + * * * * * + +Monta kuukautta oli kulunut kun he taasen palasivat kotimaahansa. +Kotona pääkaupungissa olivat talvihuvit ylimmillään. Tähän kevyeen +seuraelämään vietiin Ainokin, hän kun oli nyt täysinkehjennyt nuori +neiti. + +Nuoruus ja kauneus, yhdistettynä arvoon ja rikkauteen, tekee aina syvän +vaikutuksen. Niinpä veti tämäkin nuori tyttö ensi hetkestä pitäin +tuntuvaa huomiota puoleensa. Päivän sankarit liehuivat hänen +ympärillään, häntä ihailtiin ja ihmeteltiin, ja näyttipä kuin olisi +tämä häntä miellyttänyt, sillä melkein kiihkeällä innolla antausi hän +huvien pyörteeseen. Seuraelämä vei häneltä päivät, usein pitkältä +öitäkin jatkoksi, ja niin suloiselta kuin tuntuikin isästä nähdä +lemmikkinsä voittokulkuja, nähdä hänet iloisena, kauniina ja ihailtuna, +tuntui melkein pettymykseltä, että juuri hänen Ainonsa, hänen +ylpeytensä, niin kaikkineen antausi huveille, juuri kuin ei hänellä ja +noilla muilla tytöillä mitään eroa olisikaan. Aino ei puhunut nyt enään +milloinkaan luvuista eikä tullut enään hänen luokseen tutkimaan ja +kyselemään, kuten entisaikaan. + +Surulla ajatteli hän, että elämällä aina on pettymyksensäkin. Vaan +senhän voi jo edeltäpäinkin aavistaa, kunhan ei tytön terveys vain +kärsisi. Hän ei nimittäin ollut tottunut semmoiseen luonnottomaan +elintapaan; mutta nyt vallitsi kuosi houkkamaisine vaatimuksineen ja +vaati sokeaa kuuliaisuutta. + +Tätä menoa oli kestänyt jo useita kuukausia, kun Aino eräänä iltana +valitti päänsärkyä, pistoa rinnassa ja vilunpuistutuksia. + +Vanhemmat, jotka eivät olleet tottuneet näkemään häntä kipeänä, +lähettivät heti lääkärin. Tämä selitti, että Ainossa oli vilustumisesta +johtunut lievä keuhkotulehdus. Hän ei ollut tottunut koskaan mitään +kärsimään, hän valitti ja oli kärsimätön kuin pieni lapsi, osoittaen +lukemattomia oikkuja. Mutta mikäli voimat heikkonivat, sikäli tuli hän +myös rauhallisemmaksi, maaten vihdoin tuntikausia aivan hiljaa, silmät +suljettuina. + +Lääkärillä oli aluksi mitä parhaimmat toiveet taudin pikaisesta +parantumisesta, varsinkin kun Ainolla oli harvinaisen vahva +ruumiinrakennus. Mutta pian tuli hän levottomaksi ja huomasi +velvollisuudekseen ilmoittaa vanhemmille, että tauti oli tuimentunut. + +Hämmästys, melkein toivottomuus valtasi heidät, luonnatenkin isän. +Koskihan tuo hänen lemmikkiään, hänen aitohelmyttään; ja vaikk'ei +ainoatakaan pelvon sanaa päässyt hänen huuliltaan, kuvautui kuitenkin +hänen kalpeissa, riutuneissa kasvoissaan kalvava levottomuus. Aino +huomasi sen ja alkoi akkiloita syytä tähän, vakoellen jokaista +vanhempainsa silmäystä, jokaista hänen läheisyydessään puoliääneen +kuiskattua sanaa. Syynä täytyi olla jotain -- jotain hirveää, isän +kasvonsävystä ja äidin itkeneistä silmistä päättäen. + +Koskisiko se hänen sairauttaan? Jos se olisikin vaarallista! Ei, hän +karkoitti nuo ajatukset mielestään. Mutta ne tulivat takaisin yhä +uudelleen ja yhä uhkaavampina, ja unettomien öiden pitkinä tunteina, +kun kuume tulisimmin poltteli, kaikui lakkaamatta hänen korviinsa +pieni, varsin pieni sana: kuolema, kuolema! Voisiko niin tapahtua, +voisiko näin nuori ihminen kuolla? Voi, liiankin mahdollista! kuului +joka puolelta, sitä puhuivat kaikki ne ruumissaatot, kaikki ne surevat +isät ja itkevät äidit, jotka nyt muistuivat hänen mieleensä. + +Kun lääkäri seuraavana päivänä seisoi hänen vuoteensa vieressä, puhui +hän toiveikkaasti, mutta silmänilmeessä ja äänensävyssä kuvastuva +vakavuus kaikui hänelle kauheana totuutena, soitti hänelle +kuolonkelloja. Kuolema, kuolema! + +Lääkärin mentyä tuli isä ja istui hänen viereensä. Hän silitteli Ainon +kauniita hiuksia ja hyväili hänen levottomia, kuumia sormiaan: -- Sinä +voit nyt paremmin, eikö niin? + +-- Isä, sanoi hän, kohoten kiihkeästi vuoteellaan, -- isä, minun täytyy +kuolla, minä tiedän sen; olen lukenut sen teidän kasvoistanne, ja +tänään näin sen lääkärin silmistä. Kuolema on kauheata, oi, auta isä! +Hän kietoi käsivartensa isän ympärille ja painautui suonenvetoisesti +vavisten häneen kiinni. Tuota vankkaa miestä puistutti kauttaaltaan +raju vilunväristys: -- Älä puhu niin, lapseni, sanoi hän, hyväillen yhä +innokkaammin noita pieniä kätösiä. -- Sinä tulet pian terveeksi! + +Aino työnsi hänet hiljaa, melkein torjuen luotaan. -- Isä, sanoi hän, +katsoen häntä terävästi silmiin -- sinä et usko itsekään omia sanojasi. +Minä tiedän mitä lääkäri ajattelee, hän langetti tänään minun +kuolemantuomioni. Oi, isä, isä, huusi hän toivottomuus äänessä ja +katseessa ja heittäysi taaksepäin tyynyille. -- Kun viimme yönä makasin +valveella, ajattelin mitä kuolema on, näin tuon kamalan, ahtaan +ruumisarkun, syvän, kylmän haudan, ja minä vapisin tuskasta. Mutta +siinä ei ole kaikki! Joku sanoo sisimmässäni, ett'ei sielu kuole +ruumiin mukana, ja jos se elää, isä, mihin se silloin joutuu, mihin +joutuu henki? Tuntuu kuin olisi edessäni pohjaton kuilu, johon minun +täytyy suistua, havaitsematta mitään pelastuksen mahdollisuutta. + +Hän vaikeni, kiinnittäen harhailevan silmäyksensä isän kuolonkalpeille +kasvoille, jotka herkeämättä katselivat häntä. -- Isä rukka, sanoi hän +väsyneesti -- sinä olet tehnyt niin paljon minun tähteni, enkä minä +sittekään ole ollut onnellinen. Onni kuoli vähitellen meidän +matkustellessamme, selittämätön, salainen levottomuus hiipi salamyrkyn +tavoin suoniini ja pilasi vereni, hävitti onneni, elämäniloni. Koko +maailma näyttäytyi minulle kärsimyksen ja valituksen näyttämöltä, +ihmiset kantoivat raskasta taakkaa ja hapuilivat auttajaa, ja minä +hapuilin heidän kanssaan. Oi, miten onneton ja rauhaton olen ollut, +minä olen heittäytynyt nautintojen pyörteeseen ja siten koettanut +tukehuttaa kalvavia tunteitani. Mutta mikään ei auttanut, ja nyt vielä +kuolema -- -- -- Hän peitti kuumeisilla käsillään kasvonsa, joilla +kylmä hiki helmeili, mutta noissa luonnottoman kirkkaissa silmissä ei +kimaltanut ainoatakaan kyyneltä. + +Isä kumartui kiihkeästi, kohotti tuon hennon vartalon ja painalsi +hänet itseensä ikäänkuin suojatakseen häntä, kuten aina ennenkin. +-- Lemmikkini, sinun täytyy elää, sinun täytyy tulla onnelliseksi, +huudahti hän kiihkoisesti. Sinä olet niin nuori, koko maailma +aarteineen on sinulle alttiina ja me vanhempasi, jotka sinua +rakastamme, teemme kaikki mitä voimme, huvittaaksemme ja +tyydyttääksemme sinua, ja minä, lapseni, Ainoiseni, tahdon temmata +sinut kuoleman kourista. Hän vapisi suonenvedon tapaisesti ja melkein +hurja voimuuden ilme paloi hänen silmissään. + +Nuori tyttö pudisti suruisesti päätään. -- Sitä sinä et voi, isä rukka, +sanoi hän sanomaton tuska katseessaan. -- Nyt saat sinä itse nähdä +ihmisvoiman kehnouden, tuon ponnettoman voiman, jonka sinä esitit +minulle niin mahtavaksi. + +Hän vaipui takaisin vuoteelleen, sulkien silmänsä raukeasti ja lepäsi +lopun päivää unentapaisessa horroksessa. Kun hän illemmalla havahtui, +istui isä hänen sänkynsä laidalla kirja kädessään. + +-- Sinä luet, isä? kysäsi hän. + +-- Niin, lapseni, olen koko päivän etsinyt lemmikkikirjailijaimme +teoksista semmoisia kohtia, jotka sinua elähyttäisivät. Tahdotko +kuulla? + +Hän nyökkäsi raukeasti ja isä alkoi lukea tuolla täyteläisellä, +miehekkäällä äänellään, jota Aino oli aina ihastellut. Hän makasi +hetkisen hiljaa ja näytti kuuntelevan, mutta sitte kohosi hän ylös ja +työnsi kirjan kiihkeästi luotaan, niin että se vierähti isän käsistä +lattialle. Hänen silmänsä salamoivat synkästi, kuumeen hehkuva puna +paloi poskilla ja hurjasti huusi hän: -- Minä en voi sitä kuulla, se on +viheliäistä petosta kaikki tyyni; ei ole mitään siveellistä korkeutta, +jossa henki tuntisi itsensä vapaaksi; ei, ei; maailmassa on vain +kurjuutta, taistelua, tyhjyyttä, ammottavaa tyhjyyttä. Ja minä suistun +sinne, suistun, suistun! + +Hän vaipui voimattomana taaksepäin, jäykkä, eloton katse silmissä. -- +Lääkäriä lähdettiin heti hakemaan ja hän huomasi taudinpuuskauksen +kääntyneen aivoihin, koko tauti oli saanut uuden suunnan. + +Seuraavat päivät makasi hän milloin horroksissa, milloin rajuissa +houreissa, jotka tuntuivat kiihtyvän, milloin hän vain kuuli isänsä +äänenkin. Miten sydämmellisesti isä rukoilikin, miten hellästi +puhuttelikin, ojensi Aino torjuen kätensä häntä vastaan tai käänsihe +seinään päin. + +Kolmen päivän ankaran taistelun perästä sammui tämä nuori elämä. + +Isän mielentilasta ei saanut kukaan tietoa, ei edes hänen surun murtama +vaimonsakaan. Hän sulkeutui huoneeseensa, ei huolinut ruuasta eikä +tahtonut nähdä ketään. Kun hän tuli sieltä ulos, olivat hänen mustat +hiuksensa käyneet harmaiksi ja syvät rypyt olivat hänen miehekkäille +kasvoilleen painaneet vanhan ukon leiman. + + * * * * * + +Kun Ainon maalliset jäännökset muutamia päiviä myöhemmin laskettiin +kylmään, syvään hautaan, jota hän eläissään niin kauheasti pelkäsi, +paistoi aurinko lämpimästi. Ilma oli leyhkeä, lumi suli puroiksi ja +puiden silmikot näyttivät niin ruskeilta ja elonvoimaisilta -- ne +olivat kevään hengetärten sanantuojia, tulevan kesän toivehikkaita +viestejä. + +Oliko tuolla nuorella tyttörukallakin yhtä elähyttäviä toiveita? + +Elävien ei sovi tuomita kuolleita, hän oli valoa ja varmuutta etsivä +henki, siksi jääköönkin hän sen tuomittavaksi, joka on sanonut: +"_Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä_". + + + + +MAGNA. + + +Veitsien ja haarukoiden kilinän säestämää puhelua ja aikavälistäisiä +naurunpyrskähdyksiä kuului ruokailuhuoneesta. Kapteeninrouva Cederkvist +istui ruokapöydässä perheineen ja ruokailijoineen ja tämän talon +päivällispöydässä oli tavallisesti aika eloisata. + +Vanhin tytär, neiti Alli, ja ylioppilas Witikka johtivat puhelua, kuten +tavallisesti; Sanni, "sanasutkailija", suikautti joukkoon silloin +tällöin ja molemmat lyseolaiset hymyilivät itsemahtavasti. Emäntä, +lihava ja hellottava, piti huolta, että jokainen sai osansa höyryävää +lihamuherrusta ja levitteli salapäin kelpo voileivän viipaleita +lemmikkitytölleen, Kertulle, vaikka voi oikeastaan oli pöytyeen +vanhempia jäseniä, musiikinopettajatarta neiti Schneideriä, herra +Witikkaa ja professoria varten. Viimmemainittu oli ainoa, joka istui +vaiti, akkiloiden jotakin oppinutta probleemia, kuten neiti Schneider +arveli. Neiti Schneider ei nimittäin ollut kyllin tarkkasilmäinen +huomatakseen niitä ivallisia eleitä, jotka väreilivät professorin +vakavan suun ympärillä ja jotka kyllin todistivat, että hän oli +seurannut keskustelua ja omalla hiljaisella tavallaan nauttinut päivän +"uutisista". + +-- Neiti Lilli menee kaiketi iltamaan? kysyi herra Witikka. + +-- Luonnollisestikin, minähän annoin teille lupaukseni jo kolme viikkoa +takaperin. + +-- Iltamaan! -- ehätti kapteeninrouva pitkäveteisesti -- ja minä kun +juuri aijoin pyytää teitä, nuoret, tänä iltana alas asemalle neiti +Roosia vastaanottamaan. + +-- Ei sovellu, äiti; minä en aijo menettää hauskaa iltaani juoksemalla +semmoista jumalatonta matkaa asemalle -- ja Alli neiti pudisti +kieltävästi huolekkaasti käherrettyä päätään, heittäen Witikkaan +silmäyksen, huomauttaakseen tälle miten ihmeteltävän mainiosti hän osaa +käyttää itsenäisyyttään. + +-- Kenties Oskar tai Rolf menisi? tuumasi rouva sävyisästi. + +-- Anteeksi, meillä on konventti tänä iltana -- vastasivat herrat +lyseolaiset ja katsoivat toisiinsa. + +-- Mutta hyvänen aika, kenen minä sitte saan? huokasi emäntä. + +-- Eikö äiti voi lähettää Eriikkaa? sanoi Lilli kärsimättömästi. + +-- Rakkaani, meillähän on pesu tänään ja sitä paitsi pitää Eriikan +mennä hakemaan Ellaa ja Sannia, jotka menevät lasteniltamaan +valtioneuvoksen luokse, kuten tiedät. + +-- Minä käyn hakemassa neiti Roosin, sanoi professori äkkiä. Pieni +kävely luennon jälkeen virkistää minua. + +-- Sinäkö, vaivaisitko tosiaankin itseäsi? puheli kapteeninrouva. Ei, +ei, kyllä minä koetan tulla muuten aikaan jollakin tavoin. + +-- Jätä se asia minun huolekseni, paras äiti, sehän on perin +vähäpätöinen -- ja niin puhein työnsi professori tuoliaan hiukan +taaksepäin, sillä hän se tavallisesti antoi merkin pöydästä +nousemiseen. + +Neiti Schneider istui pianinon viereen saliin ja alkoi soittaa +"ijankaikkista Beethoveniaan", kuten suulas Sanni sitä nimitti, ja +professori heittäysi sanomalehti kädessä keinutuoliin. Neiti Schneider +arveli, että hänen soitossaan pitäisi olla kyllin nauttimista, mutta +professori oli vanhojen tapojensa orja: hän rakasti pehmeäksi verhottua +keinutuolia ja aikaisemmin, kun tuo vaaleaverinen saksatar ei vielä +ollut talossa ruokailijana, oli hän keinutuolissaan vetäissyt pienen +päivällisunenkin. + +Viereisestä huoneesta kuului kinastelevia ääniä. Selvimpänä kuului +Allin kimakka ääni: + +-- Minä vaan en rupea uuninloukossa asumaan tuommoisen vennonvieraan +tytön tähden, jolla äiti minua alinomaa kiusottelee. Minun huoneeni on +perin pieni, ja ensi viikolla tulee tänne Witikan sisar, jolle minä +olen luvannut luonani asunnon niiksi päiviksi, jotka hän viipyy täällä +kaupungissa. + +-- Vai niin, vai semmoisia sinä olet luvannut, puhumatta minulle +sanaakaan -- moitiskeli äiti. -- Mutta mihin luulet minun voivan +sijoittaa neiti Roosin; muistahan toki, että hänen vanhempansa pyysivät +hänet meille jo kesällä, kun minä olin tädin luona maalla! + +-- Mutta hänhän voi asua Ellan ja Sannin huoneessa, se on kyllin suuri. + +-- Uh, miten kiusallinen tuo Alli aina on, huusi Sanni, ei suinkaan ole +mitään hauskaa saada tuntematon tyttö samaan huoneeseen, silloinhan +loppuu kaikki iltarupatukset ja tärkeät salaisuuksien uskomiset. + +-- Niin, ja isä sanoo ilman pilaumiseen nähden kauhean +epäterveelliseksi, että useita henkilöitä asuu samassa huoneessa, +huomautti Ella Tenlén julkeasti. + +-- Voi hyvä lapsi, meillähän on niin erinomaiset ilman vaihtajat. + +-- Niin, siinä nyt näette, äiti, mimmoisia tuhmuuksia te teette +luvatessanne edeltäpäin, harmitteli Alli. Ja tuo neiti Roos sitte +kuuluu olevan oikea maalaislötys, aivan parasta sorttia, ja "herännyt" +kaupanpäälle. Vanhemmat ovat hihhuleita tai mitä lienevätkään ja tyttö +ei ole käynyt mitään koulua, saamme luultavasti hyvinkin hävetä hänen +tähtensä. + +-- Minusta näytti pastori Roosin perhe kerrassaan aito ihmisiltä, +tuumasi kapteeninrouva, piittaamatta vähääkään kauniin tyttärensä +vihasta. Neiti Roos tulee Sannin ja Ellan huoneeseen; minä menen nyt +sanomaan Eriikalle, että hän tuo rautasängyn alas, sitte asetamme sen +ympärille varjostimet, niin että hän saa oman pienen nurkkasensa. Siten +sopii se kyllä hyvästi, pikku tyttöseni; saattepas nähdä. + +-- Mutta eikö yhtä sänkyä voisi yönajaksi nostaa saliin? mutisi Sanni. +Kapteeninrouva ei kuitenkaan enää kuunnellut mitään vastaväitteitä, +vaan hyväntuulen häiritsemätön sävy kasvoillaan poistui hän +voitollisena taistelusta. + +-- Äiti on kuin luotu ruokaväkeä pitämään, tuumaili professori +hymyillen; on oikein opettavaa kuulla, miten hän pujottaupi kaikkien +vaikeuksien läpi. Mutta tuota vierasta neitirukkaa minä surkuttelen, +hän ei näy olevan kovinkaan tervetullut. Sitä paitsi on tämä seura +siksi itsekseen elävää, ett'ei oudon ole tänne kovinkaan helppoa +koteutua. + +Professori laski sanomalehden pöydälle, kohensi silmälasiaan ja meni +omalle puolelleen. Hänellä oli nimittäin kaksi kaunista huonetta salin +toisella puolella ja ne olivat niin rauhoitettuja, että itse +kapteeninrouvakin astui sinne jonkunmoisella varovaisuudella. Muuten +hän antoikin professorille -- pojalleen ensi naimisista -- niin suuren +arvon, että tämän tahto oli hänelle melkein poikkeamattomana lakina. +Hän oli pojalleen niin äärettömän kiitollinen siitä, että tämä tyytyi +asumaan hänen luonaan; hän tiesi hyvin, ett'ei monetkaan nuoret miehet +hänen asemassaan olisi tehneet niin, ja se summa, minkä professoripoika +antoi hänelle asunnosta ja hoidosta, ei ollut niinkään turha hänen +taloudellisissa asioissaan. Ja aivan merkitystä vailla ei ollut sekään, +että nyt oli saatavilla rahapussi, joka avautui aina, milloin hänen +asiansa niin vaativat. + +Professorin isä, aitohikas tiedemies tohtori Bruun, oli jättänyt +melkoisen omaisuuden nuorelle leskelleen ja ainoalle, puolikasvuiselle +pojalleen. Rouva Bruun olisi voinut viettää huoletonta elämää +kuolinpäiväänsä asti, mutta hänellä oli, sen pahempi, kovin myöstävä +sydän, niin että hän muutamana heikkona hetkenään lupautui naimisiin +nuoren kapteenin kanssa, jolla ei ollut mitään muuta merkikkyyttä kuin +ihastuttavat viikset ja uljas ryhti. + +Kun kapteeni oli menettänyt terveytensä ja samalla varansa oli hän +itsekin melkein mennyttä kalua. Mutta hän eli kuitenkin siksi kauvan, +jotta kerkesi kuluttaa vaimonsakin omaisuuden niin tarkkaan, että tämä +hänen kuoltuaan jäi puille paljaille kolmen pienen lapsen kanssa. + +Nykyinen professori ei ollut silloin vielä laillisessa ijässä ja +holhooja -- isän vanha ystävä -- piti tarkalla, ett'ei ainoatakaan +penniä pojan omaisuudesta kietoutunut isäpuolen asioihin. Hän ei +antanut pojan edes asua kotona ja vasta isäpuolen kuoleman jälkeen sai +nuori Bruun muuttaa äitinsä luo, tukeakseen hänen taloudellista +asemaansa. + +Äiti ja poika olivat perin erilaisia luonteeltaan. Mutta he antoivat +kuitenkin toisilleen arvoa ja kapteeninrouva ihaili salassa oppinutta +poikaansa, joka vuosi vuodelta tuli yhä kuuluisammaksi. Hän piti +poikaansa arvossa, mutta se ei estänyt hänen kertomasta tälle mitä +jokapäiväisimpiä pikkujuttuja ja nurkkahuhuja sekä kaupungilta että +kyökistä. Hänelle ei nimittäin koskaan johtunut edes mieleenkään, että +tämmöiset pikkusalaisuudet voisivat tuntua pojasta vähäpätöisiltä +ja joutavilta ja jos professoripoika joskus vastasi jotain +välinpitämätöntä, selitti hän asian, jotta "Hugo on aina ollut +harvasanainen, semmoinen oikea kirjatoukka". Muista sitä vastoin oli +professori jäykän käytöksensä ja ainaisen ivallisen tyyneytensä vuoksi +perin itsemahtava ja mahdoton henkilö -- mutta sitä asiaa ei +kapteeninrouva voinut päättää. Hän itse oli kauttaaltaan oikea ehta +arki-ihminen, mitään varsinaista sivistystä hän ei ollut koskaan +saanut, eipä ollut edes ulkokuorikaan aina kyllin siloisa. Kukaan ei +käsittänyt miten tuo filosoofinen tohtori oli aikoinaan valinnut hänet +puolisokseen, joll'emme tahdo syyttää juuri tätä hänen filosofiataan, +jolla näyttää olevan aivan ominaisuutena hiukan petkutella oppilaitaan +puhtaasti käytännöllisissä asioissa. + +Minkä verran kapteeninrouvalla lie ollut punaa poskillaan nuorempana, +oli tietämätöntä, vaan nyt hän helakanpunaisine, hyllyvine kasvoineen +ja muodottomine muosimaisine muotoineen oli oikean jokapäiväisen +ruokatädin perikuva, suuttumaton ja hyväntahtoinen, mutta jotenkin +pintapuolinen. + +Professori oli aikoja sitte sytyttänyt lampun ja istui pöydän ääressä +kirjoituksensa yli kumartuneena, kun ovi avautui ja äiti hiukan +yskähdellen astui kahvitarjottimineen sisään. Professori tiesi +vanhastaan, että milloin äiti itse toi iltapuoliskahvin, oli hänellä +myös jotain erikoista puhuttavaa. Siksi panikin hän heti kynän pois +kädestään ja kysyi ystävällisesti, vaikka hiukan hillitysti: -- No, +äiti hyvä, mitä nyt? + +-- Oi, äidillä ovat omat huolensa, puhalteli kapteeninrouva, vaipuen +vastapäätä poikaansa nojatuoliin istumaan. -- Tänään on ollut tiukka +päivä, tiedätsä, Alli on ollut kauhean huonolla tuulella sentähden kun +ompelija pilasi hänen iltamapukunsa. Enkä minäkään voi käsittää miten +voidaan niin katalasti reunustaa, se on aivan vanhanaikuinen, kukaan +ihminen ei ole sitte syksyn semmoista käyttänyt ja -- ja sitte on +minulle vielä tullut vastuksia uudesta hoidokkaastamme. + +-- Minä kuulin, että teillä oli iltapäivällä kiistaa siitä, mihin tuo +uusi tulokas sijoitettaisiin asumaan, vastasi professori, juoden +kahviaan pikku siemauksin, ja katsellen koko ajan rakkaan +kirjoituksensa viimmeisiä rivejä. + +-- Luonnollisestikin täytyy minun aluksi ottaa hänet vastaan, mutta +katsottaneeko sitä sanansasyömiseksi jos minä hankin hänelle toisen +paikan siinä tapauksessa että täällä syntyy ikävyyksiä? + +-- Mikäpä juuri estäisi teidän niin tekemästä, äiti hyvä, tuumasi +professori. + +-- Niinpä kyllä, mutta ikävältä se tuntuu kaikissa tapauksissa, sillä +pastori aivan rukousti minua ottamaan tytön hoitooni. Heillä on tuskin +nimeksi tuttavia täällä kaupungissa ja täti on suosittanut minua. + +-- Jos äiti pitää sitä omantunnon asiana, niin saa se luonnollisesti +kokonaan toisen merkityksen. + +-- Tiesipä juuri omastatunnostakaan, -- mutta tuo kiusallinen Alli kun +ei voinut ottaa häntä huoneeseensa -- -- muka ahtauden tähden, +juurikuin tässä muilla olisi niin erittäin väljää. Mutta enin +minua huolettaa Ella Tenlén. Hän on minun paras hoitolaiseni, +kunnallisneuvoksetar lähettää aina syksyisin niin runsaalla kädellä +voita, lihan ja makkaraa, ja jos Ella kirjoittaa kotiinsa ja valittaa, +että neiti Roos on ahdettu asumaan heidän kanssaan. Minä en tahtoisi +loukata hänen vanhempiaan, ja jos kunnallisneuvos luulee, ett'ei +Ellalla ole kaikki parhain päin, syntyy siitä varmaan ikävyyksiä, sillä +ukko on aika kierä mies. + +-- Siinä tapauksessa saa neiti Roos muuttaa! + +-- Mutta rahatkin ovat hyviä, se on pieni lisäys kassaan ja sitä paitsi +on tyttö niin nuori ja ensi kertaa poissa kotoa -- näyttiin erikoisesti +pidettävän silmällä, että tyttö joutuisi kelpo ihmisiin ja saisi hyvän +hoidon, ja enpä tiedä tosiaankaan ketä tässä kiireessä voisin siihen +nähden suosittaa. + +-- Minä luulen, ett'ei meidänkään talo siinä suhteessa ole liioin +kadehdittava, sanoi professori kuivasti. + +-- Kuinka sinä, Hugo, voit niin sanoa, -- kapteeninrouva melkein +nyyhkytti -- minä vakuutan, ett'ei kukaan tarjoo voimakkaampaa ruokaa +kuin minä. Tiedätkö sinä, miten minä juoksen ympäri kaupunkia, etsien +tuoretta lihaa ja munia, mutta ketään ihmistä ei moitita niin paljon +kuin sitä, joka pitää ruokavieraita. Herra Witikka saarnaa jok'ainoa +ateria ruokien ravintoarvosta ja maistelee maitoa, joka ei hänen +mielestään koskaan ole kyllin voimakasta, Ella tahtoisi kakaota, hän +kun on heikko, neiti Schneider ei saa syödä perunoita vatsakatarrinsa +tähden ja omat tyttöni sitte eivät tee muuta kuin tonkivat ruokia, +vähemmästäkin sitä jo voi itkeä. + +-- Rauhoitu, äiti, enhän minä ruokaa tarkoittanut, sinä tiedät, että +minä aina olen kehunut sinun keittotaitoasi ja meidän pöytämme on +kyllin hyvä tuommoiselle vaatimattomalle, yksinkertaiselle +maalaispappilan tytölle. Minä tarkoitin tyttöjen vastenmielisyyttä +uutta tulokasta kohtaan, varmaankin tapaa hän täällä mitä epäilevimpiä +silmäyksiä. + +-- Sen luulen kyllä korjautuvan, vastasi kapteeninrouva, jonka sydän +nyt oli keventynyt ja jolle kaikki näyttäytyi nyt mitä heleimmissä +väreissä. -- Kenties on hän kiltti ja mukautuva tyttö, ja niin menee +kaikki hyvin. + +-- Ja joll'ei mene, löydät sinä varmaan hänelle jonkun toisen paikan, +lopetti professori, joka oli ottanut kellonsa ja laski levottomasti +miten paljon hänen kallista aikaansa oli mennyt turhaan. + +-- Saamme nähdä! sanoi kapteeninrouva, otti kahvitarjottimen ja +vaaperti ulos. + + * * * * * + +Luento oli loppunut, mutta professori oli hiukan viivähtänyt puhelussa +muutaman tuttavansa kanssa, niin että tornikello näytti jo puolta +kymmentä kun hän astui ulos. Hänellä oli siis aika kiire, jos mieli +pitää äidille antamansa lupaus ja noutaa neiti Roos asemalta. + +Oli sovittu, että neiti Roos odottaisi kolmannen luokan odotussalin +ovella kapteenin rouvan lähettämää noutajaa ja tämän oli äiti monta +monituista kertaa teroittanut professorin mieleen. Siksi menikin hän +suoraa päätä mainitulle ovelle heti kun matkustajia alkoi tulvata +etusillalta sisään. Hänen mustat, hiukan tuikeakatseiset silmänsä +tarkkasivat jokaista ohimenijää. Tungoksen keskellä pysähtyi muuan, +jonka ulkomuoto oli siihen suuntaan, joksi hän oli tulokkaan ajatellut: +pitkä, kaiskera vartalo, harhaileva, ujo sävy kasvoilla; hän se täytyi +olla. Professori meni suoraan häntä kohden, mutta samalla olikin jo +tyttö hävinnyt tungokseen. Hän katseli hiukan ällistyneenä ympärilleen +ja huomasi samalla nuoren tytön, joka seisoi samalla paikalla oven +luona kuin hän itse äsken. Sillä oli pienenpyöreät, vehmaat kasvot, +vaalea palmikko riippui hartioilla ja hän tähyili avoimin, reippain +katsein kirjavaa, tungeskelevaa joukkoa. Mahtoiko tämä nyt olla oikea? +Professori läheni, kumarsi ja kysyi kohteliaasti oliko hänellä kunnia +tavata neiti Roos'ia! + +Tyttö, joka ei ollut häntä ennen huomannut, näytti hieman +hämmästyneeltä ja vastasi myöntävästi. + +-- Siinä tapauksessa saan esittää itseni. Olen professori Bruun, +äitini, kapteeninrouva Cederqvistin lähettämä neitiä noutamaan. + +Hänen kirkkaat silmänsä katselivat avonaisesti professoria kun hän +ojensi luottavasti kätensä. + +-- Olkaa hyvä, jättäkää minulle matkakapine-numeronne! + +-- Täällä, antakaa anteeksi, jotta vaivaan teitä niin paljon, mutta +minä en oikein tiedä, miten tästä omin neuvoin selviäisin. + +-- Oo, antakaa minun pitää siitä huolta, neitiseni; olkaa hyvä ja +ainoastaan seuratkaa minua niin ett'en kadota teitä ahdingossa. + +-- Olkaa varma, siitä minä kyllä olen varuillani! + +-- Kas niin, nyt tulemme juuri parhaaseen aikaan luukulle. Onko tämä +teidän matkalaukkunne? + +-- Juuri se! + +-- Hyvä! Professori vihjasi kantajan luokseen, ajurista oli hän jo +edeltäpäin pitänyt huolta; eikä aikaakaan kun hän jo auttoi +kohteliaasti pikku naisensa rekeen, istuen itse viereen. + +-- Lieneehän neiti vain hyvin puettu, meillä on jotenkin pitkä matka ja +ilta tuntuu olevan kylmä. + +-- Minä en ole ollenkaan arka kylmälle, vakuutti hän. -- Mutta miten +kummalliselta tuntuu olla nyt pääkaupungissa; minä olen usein uneksinut +tätä hetkeä, mutta nyt en minä tahdo saada tajuuni, että todellakin +olen täällä. Miten valoisaa kaikkialla, luulenpa, ett'ei täällä unta +muistetakaan. -- Tuoko se sitten on Ateeneumi, todellako? Miten +suurenmoista! Mikä on tuon kadun nimi, jolle nyt juuri käännymme? + +Kysymys seurasi kysymystä ja professori vastasi kaikkiin mitä +sävyisimmin, hymyillen koko ajan. Jos noissa kysymyksissä olisi +iimautunut kipinäkään keikailevaisuutta, hitunenkaan halua näyttäytyä +lapsellisen alkuperäiseltä, olisi hänkin vastannut tavallisella +kylmällä välinpitämättömyydellään, mutta hänen esiintymisensä eheä +luontaisuus huvitti professoria. Hän istui käsi suojelevasti +ojennettuna reen laidalle tytön taakse ja kuunteli noita +keskeytymättömiä, vilkkaita ihmettelyn ja ihastuksen huudahduksia, +katsellen hymyillen noihin nuoriin kasvoihin, jotka kaihtelematta +kääntyivät häneen, pyytäen selitystä kaikelle oudolle tässä uudessa, +tuntemattomassa maailmassa. Professori ei ollut nähnyt moisia kasvoja +moniin aikoihin, eikä niitä tavatakaan aivan joka päivä, kaikkein +vähimmän suurissa kaupungeissa, joissa ympäristö painaa leimansa +ihmisiin, eritotenkin herkkään nuorisoon. + +Pikaisesti muisteli hän mielessään kaikkia niitä kasvoja, joita hän oli +ollut tilaisuudessa lähemmin tarkastelemaan, varsinkin kotonaan. Mutta +semmoisia kuin nämä ei hän muistanut koskaan nähneensä. Ei siskoilla, +kaikkein vähimmin juuri niillä; Alli oli oikullinen, keikaileva Sanni +taasen suulas pikkuvanha. Hän tunsi äkkiä osanottoa tuon nuoren tytön +kohtaloon, ajatellessaan sitä kotia ja sitä seurapiiriä, johon hän +hänet nyt vei. Jos hän todellakin oli niin turmeltumaton ja kokematon +kuin näytti, olipa toden totta synti tämmöinen kohtalo! + +Ajuri pysäytti. -- Jaha, me olemme perillä nyt! + +-- Joko nyt, oi sepä oli vahinko, minä olisin mieluusti ajellut pari +tuntia tulematta uniseksi. Se oli niin lumoavan hauskaa, aivan kuin +sadussa. + +Professori tahtoi auttaa häntä reestä, mutta tyttö oli jo hypännyt +maahan ja seisoi häntä odottaen portilla. + +-- Asuuko täällä muitakin vieraita? kysyi hän heidän noustessaan +rappusia. + +-- Asuu, muuan saksalainen musiikinopettajatar, eräs koulutyttö, kaksi +lyseolaista ja yksi ylioppilas. Meitä onkin koko joukko ja tämän +lisäksi on minulla vielä kolme sisarpuolta, kuten neiti kenties +tietänee. + +-- Aivan niin, minä tiedän. Miten hauskaa onkaan asua samanikäisten +kanssa! + +-- Aivan erinomaista, kunpa hän tuntisi heidät, ajatteli professori. +Tytön ihastus vaikutti hänessä aivan tietämättään vastenmielisen +tunteen. + +Kapteeninrouva tuli heille vastaan eteisessä ja toivotti mitä +sydämmellisimmin nuoren hoidokkaansa tervetulleeksi, pyytäen hänet +saliin teenjuontiin. Aamiainen ja iltanen tarjottiin nimittäin salissa, +koska Kerttu tähän aikaan jo makasi viattomuuden unta varsinaisessa +ruokailuhuoneessa, joka samalla oli sekä hänen että äitinsä +makuuhuoneena. + +Professori tuli myöskin sisään ja istuen teelasin ääressä katseli hän +nyt täydessä lampun valossa nuorta saattovierastaan. Ilman päähinettä +näytti hän pienemmältä ja lapsellisemmalta, jota vaikutusta hartioilla +riippuva palmikko vielä jonkun verran lisäsi. Hänen poskillaan oli +vielä lapsuuden pehmeä pyöreys ja hipiä oli rusottava, mutta ei liian +valkea. Kokonaisuudessaan olivat piirteet säännölliset; miksikään +"sieviksi" olisi niitä tuskin vaativampi arvostelija sanonut, mutta +kasvojen luomusten tutkijan huomiota olisi hänen ilmeikäs suunsa kyllä +herättänyt ja ihmisvihaaja olisi varmaan kadehtinut hänen reipasta +hymyään ja iloisten sinisilmäinsä loistetta. Kapteeninrouva järjesti +iltasen, kehottaen syömään ja tuosta nuoresta tytöstä näytti kaikki +maistuvan hyvältä. Voileipä toisensa perästä hupeni hänen punaisten +huuliensa lomitse ja näkkileipä ratisi valkeain luonnonhampaitten +välissä. -- Erinomainen ruokahalu, hänen eloisissa kasvoissaan voi +lukea: -- se maistaa hyvältä ja minä jaksan syödä hyvin. Professori +katseli neiti Schneideriä, joka yhä vielä leikellä nipisteli +ensimmäistä sillipalastaan, neiti rukka, on toki ihanaa omata terve +ruokahalu. Vaan tylystipä tuomitseekin tyrannimaisen muodin vaatimukset +tuon maalais-immen. Hänen vyötäisensä ovat auttamattomasti suvaittavaa +mittaa paksummat, näkyi, ettei ollut kureliivi kahlehtinut hänen +voimakasta kasvantaansa eikä pilannut ruuansulatusta. Löytyy siis +vieläkin järkeviä ihmisiä maailmassa, vaikka professori oli sitä +melkein epäillyt, ja terveysoppi ja luonnonmukainen puku olivat juuri +hänen lempiaatteitaan. Mutta jotta tuon maalaisimmen kotikutoinen +matkapuku näytti professorista vallan ihanteelliselta, siitä ei hänellä +itsellään ollut aavistustakaan. + +Professorin tarkastelut keskeytyivät, sillä kapteeninrouva selitti +hyväntahtoisesti että hän oli tässä talossa "kaikkein täti" ja pyysi +sen vuoksi tietää "pienen ystävänsä" nimeä. + +-- Minun nimeni on Manghild, vastasi nuori tyttö. + +-- Oi, miten runollista, kuiskasi neiti Schneider. + +-- Kotona nimitetään minua kuitenkin aivan yksinkertaisesti Magnaksi. +Isä on Magnus ja minä olen saanut hänestä nimeni. + +-- Sepä tunnustaa omituiselta, sanoi professori. + +-- Meillä on kaikilla perin harvinaiset nimet, vastasi hän hymyillen; +veljeni nimi on Cyril ja sisarieni Berith ja Aida. + +-- Niin ihmeen alkuperäisiä, lallatti pieni musiikinopettajatar, +kohottaen siniset silmänsä kattoa kohden. + +-- Saanko tarjota jotakin lisää? + +-- Ei, ei millään muotoa, täti kulta, minähän olen tehnyt jo oikeaa +hävitystä illallispöydälle, mutta minulla oli sitte semmoinen nälkäkin, +tunnusti hän ujoilematta. + +-- Miten kauvan pikkutytöt viipyvät, valitteli kapteeninrouva. -- +Eriika on saanut odottaa jo ainakin tunnin. Ne syönevät iltaista vasta +yhdentoista aikaan. + +-- Lasteniltamaksi erinomaisen järkevästi järjestetty! muhoili +professori pilkallisesti. + +-- Sitä nyt sanotaankin lasten iltamaksi vain sen vuoksi, että +valtioneuvoksen vanhin tyttö vasta äskettäin täytti kaksitoista vuotta. +Ellalta sen sijaan kuulin, että sinne tulee ylioppilaitakin tanssin +tähden. + +-- Yhä vain parempaa -- mutisi professori. + +-- Allia en voi odottaa kotiin ennen kello yhtä, sillä täällä kaikki +huvit loppuvat niin myöhään. + +-- Se tuntuu minusta hiukan nurinkuriselta, sanoi Magna, kääntyen +professoriin, he kun olivat jo vanhoja tuttuja. Siellä kotona +sammutetaan tuli aina ennen kymmentä ja makuulla lukeminen oli kokonaan +kielletty. + +-- Teidän isänne, neitiseni, täytyy olla tavattoman järkevä mies? + +-- Hyvin hyvä hän ainakin on, vastasi Magna hymyillen. + +-- Eikö meillä olisi vielä hauska puhella tässä lampun ääressä, +ehdotteli neiti Schneider, ottaen kudoksen käteensä. Magna katsoi häntä +ihmetellen ja professori kiirehti sanomaan: -- Paras neiti, älkäämme +näyttäkö vieraallemme nurinkurisia pääkaupunkilaistapojamme heti ensi +iltana, sillä tässäkin talossa erotaan tavallisissa oloissa hiukan +aikaisemmin. Hyvää yötä! + +Kapteeninrouva saattoi Magnan pikkutyttöjen kamariin ja näytti hänelle +vastaisen pienen nurkkansa. Nuori tyttö oli kiitollinen ja tyytyväinen +kaikkeen, niin että tuo hyväntahtoinen rouva tuli aivan liikutetuksi. +Muutamia minuutteja myöhemmin oli Magnan pää jo vaipunut tyynyyn ja hän +nukkui kuin hyvä lapsi ainakin. + +Tosin havahtui hän hetkisen perästä verhon takaa kuuluvaan +naurunkiherrykseen ja vähää jälemmin tuntui kuin olisi tuuliaispää +kiitänyt läpi huoneen: se oli Alli neiti, joka tuli kotiin. Mutta Magna +oli liian väsynyt häiriytyäkseen tästä ja hänen unensa, ensimmäinen +kaupungissa, oli yhtä rauhaisa ja uneksimisista vapaa kuin ennen kotona +maalla. + + * * * * * + +Seuraavana aamuna havahtui Magna tapansa mukaan aikaiseen. Hän nousi +ylös, sytytti kynttilän ja pukeutui. Vuoteilla vastaisen seinän +vieressä nukkuivat vielä nuo eiliset tanssiaistytöt: Sanni pörhöisiä, +poltetuita suortuvia otsalleen valahtaneena, Ella harmaankalpeana, +väännähdellen edestakaisin levottomasti vuoteellaan. Ehdottomasti +muistui hänelle mieleen omat pikku siskonsa: Aida, joka nukkuessaan +näytti uinailevalta enkeliltä ja Berith musta hiuspalmikko pyöreän +käsivarren ympäri kierrettynä; mitä viehättävimpiä olentoja molemmat. + +Häneltä pääsi kaipauksen huokaus, oma koti ja rakkaimmat siellä -- hän +alkoi palmikoida tuuheaa tukkaansa, tarvitsematta ollenkaan peilin +apua. Sen tehtyä otti Magna matkalaukustaan Raamatun. Koko talossa +vallitsi vielä hiljaisuus, hän ajatteli, että aamuhetket varmaankin +olisivat rauhallisimmat eikä hän tahtonut niitä turhaan hukata; täällä +kaukana, poissa kotoa ja yksinäisenä tarvitsee hänen enemmin kuin ennen +turvautua taivaalliseen ystäväänsä. Hän kumarsi päätään ja rukoili +hiljaa, mutta sydämmellisesti: "Ota minut suojaas ja johdata minua!" + +Kun hän astui saliin, paloi täällä jo iloinen valkea uunissa ja Eriikka +valmisti parhaillaan aamiaispöytää. Magna tervehti ja istui sitte +iloisen valkean ääreen kudin kourassaan. Hän ei ollut tottunut jouten +haaveilemaan. + +Vihdoin tuli kapteeninrouvakin näkyviin kirjavassa aamunutussaan, +kodikas myssy kampaamattomassa päässään. -- No hyvä ihme, oletko sinä +jo pukeutunut ja täydessä työntouhussa, sinähän olet oikea muurahainen! +huudahti hän aivan hämmästyneenä. Sinä varmaankin haluaisit juoda +kahvin aikaisemmin? Kunhan nyt vain Eriikalla olisi kahvileipää kotona! + +-- Älkää mitenkään vaivatko itseänne minun tähteni, hyvä täti; äiti ei +olisi hyvillään jos minusta olisi jotain erikoista puuhaa, vakuutti +Magna innokkaasti. Minä olen vain tottunut nousemaan aikaisin ylös ja +täällä oli niin lämmin ja iloinen valkea. + +-- Hyvä, pikku ystäväiseni; mutta täälläpä onkin nyt Eriika saanut +kaikki kuntoon -- minun pitää vain juosta Ellaa herättämään, muuten hän +taasen myöhästyy koulusta. + +Samassa tuli hän aivan hengästyneenä takaisin: -- Se lapsi rukka on +aivan unenhoureissa, läähätti hän. Ne tulivat myöhään kotiin ja sitä +paitsi alkaa Ellan koulu aikaisempaan. Niin, rakas ystäväiseni, sinä +onnellinen maalainen et ollenkaan tiedä, miltä tuntuu semmoisen +kaupunkilaisperheen huoltaminen, jossa on useita jäseniä, jossa melkein +jok'ainoa on erikseen herätettävä ja jokainen syö ateriansa eri +aikoina. Minä saan juosta koko päivän ympäri kuin vanha kyytihevonen +pitääkseni silmällä, että kaikki on kuin olla pitää ja iltasin olen +minä niin väsynyt, että jalat tahtovat uupua. Kas niin, siinähän se on +Ella, Jumalan kiitos. + +-- Kiiruhda pikku tyttöni, täällä on sinun kakaosi valmiiksi +sekoitettuna ja lämmin ranskanleipäsi; syö nyt, äläkä hukkaa aikaa. Ai, +sinä seisot ja katselet saamatonna uutta huonetoveriasi, minä unohdin +esittää. Rakas Magna, tässä on meidän pikku Ella. Mutta nyt sinun +täytyy rientää, aika kyytiä. Sen jälkeen tuli kahvipöydän ääreen herrat +lyseolaiset ja esitettiin nuorina Levineinä. Neiti Schneider joi +vatsakatarrinsa tähden ainoastaan lämmintä vettä. Tuli yksi ja toinen, +eikä rouva rukka kerjennyt muuta kuin myötään tarjota ja kehoittaa. +Magna tunsi oikeaa osanottavaisuutta tuota paljohuolista rouvaa +kohtaan, joka tuskin kerkesi lähentää kahvikupin huuliaan kohden kun jo +taasen joku uusi vieras ilmautui kahvinjuontiin. Ja kun aamukahvi oli +juotu, alkoi aamiaisen laittaminen. Jokainen söi miten hänelle soveltui +ja viimmeiset tavallisesti niin myöhään, että päivällisvalmistukset +olivat jo täydessä käynnissä. Pöytä sai siten olla katettuna lähes koko +päivän. + +Vasta aamiaisella tuli professori näkyviin. Hän oli kylpenyt, +voimistellut ja tehnyt kävelymatkan -- kukaan ei hoitanut itseään niin +huolekkaasti kuin hän -- mutta siksipä olikin hän ikäisekseen erittäin +hyvin säilynyt. Magna tuli varsin iloiseksi nähtyään hänen ja tervehti +häntä vapaasti, neiti Schneider, Ella, yksinpä tuo rohkea Sannikin +ihmettelivät häntä, jokainen antoi hänelle arvoa. Tuon nuoren tytön +avomielinen käytös miellytti professoria niin, että hän antautui +puhelemaan hänen kanssaan harvinaisella eloisuudella. + +Professori kyseli yhtä ja toista niistä luvuista, joita varten hän oli +tullut pääkaupunkiin ja kun Magna luonnollisestikin oli epävarma kuinka +hän ne oikein järjestäisi ja varsin kiitollinen hyvistä neuvoista, +tarjoutui professori järjestämään hänelle soveliaan kurssin ja +suosittamaan opettajan. + +Magna oli ihastuksissaan. -- Kaikki sujuu kuin itsestään, huudahti hän. +Isä oli aivan huolissaan minusta, mutta minä koetin rauhoittaa häntä; +nähkääs, herra professori, minä olen sunnuntailapsi ja semmoisilla on +onni kaikkialla. + +Professori nauroi tuolle lausumamuodolle: -- Jos neiti vain luottaa +minuun -- -- -- + +-- Tuhansia kiitoksia! + +Alli, joka nyt -- happamana ja huonolla tuulella havahtuneena -- oli +saapunut joukkoon ja tullut esitellyksi, kääntyi Magnaan ja töykeällä, +säädyttömällä tavallaan kysyä tokasi: + +-- Neiti ei tietääkseni ole saanut juuri mitään kasvatusta? + +Nuori tyttö karahti punaiseksi ja professori loi julmistuneen +silmäyksen sisareensa, purren huuliaan. + +-- Minä tarkoitan: käynyt mitään koulua -- oikaisi Alli hitaasti. + +-- En, minä en ole koskaan käynyt mitään koulua, vastasi Magna +alasvaipunein katsein, mutta, lisäsi hän kohottaen päätään, rohkea ilme +kirkkaissa, lapsellisissa silmissään, isäni, vanha koulunopettaja on +antanut minulle opetusta, eikä minusta tunnu mikään onnellisemmalta +kuin saada opetusta omalta isältään. + +-- Samaa mieltä olen minäkin, sanoi professori lyhyesti. + +Alli näytti epäilevältä, mutta vaikeni, sitten kallistausi hän takaisin +tuolin selustaa vasten ja huusi: -- Onko herra Vitikka jo syönyt? + +-- Ei, mutta täälläpä hän juuri tuleekin. + +Tuo nuori ylioppilas oli vasta parinkymmenen ijässä, laiha ja hoikka, +hiukset mustat ja omituinen kiiluvaisuus silmissä, piirteet olivat +jyrkät ja viisaat, mutta näyttivät melkoisesti riutuneilta. Professori +esitti hänet Magnalle jonkun verran juhlallisesti ja hän taasen, joka +oli asianymmärtäjä milloin oli kysymys nuorista naisista, katseli uutta +tulokasta jonkunlaisella kiintymyksellä. Mutta Alli pani tälle pian +sulun tielle, alkaen pauhuisan puhelun edellisen illan huveista. + +Professori kutsuttiin pois muutaman käynnin tähden, joten Magna jäi +yksin ja kun Alli jatkoi puheluaan hänelle aivan tuntemattomista +aineista, katsoi hän itsensä liikavieraaksi ja meni takaisin +makuuhuoneeseen. Siellä istui Sanni kyynelet silmissä peilin edessä, +kampa kun ei ottanut mennäkseen eilisiltana takkaloituneen tukan läpi. + +-- Saako uusi huonekumppanisi auttaa sinua hiukan? kysyi Magna +ystävällisesti. Tästä tarjouksesta tuli Sanni niin kiitolliseksi, että +unohti kokonaan vastenmielisyytensä heidän vapautensa häiritsijää +kohtaan. Tyytyväisenä otti hän tarjouksen vastaan ja tuli paljon +leppeämmälle tuulelle tuntiessaan miten hellävaroen hänen +tukkaraukkaansa käsiteltiin. Ehkä tuosta uudesta tulokkaasta on hiukan +hyötyäkin, tuumiskeli Sanni neiti, joka kernaasti antoi passata +itseään, milloin siihen vain oli tilaisuutta. + +Pikku Kerttu -- kymmenvuotias tyttönen, jonka eräänlaisen katarrin +tähden täytyi näinä aikoina pysytelläidä sisällä, tuli myöskin +huoneeseen, niin että Magna vähitellen tuli tuntemaan koko perheen +jäsenet. + +Sitte kun kaikki olivat hajauneet tehtäviinsä -- Allillakin oli pieni +kirjurin toimi -- ja rouva ruvennut valmistamaan pasteijitaikinaa +seuraavaa päivää, sunnuntaita, varten, puuhasi Magna Kertun kanssa, +joka oli kalpea ja hiukan ruikutteleva, mutta pohjiltaan kuitenkin +kiltti tyttö. Magna opetti hänelle helpompaa harsokutomista, kertoi +hänelle pienistä siskoistaan ja sai tällä ystävyydellään talon pienintä +kohtaan äidin niin heltymään, ett'ei tullut edes mieleenkään hankkia +hänelle uutta asuntoa. + +Tämä ensimmäinen aamupäivä tuntui Magnasta kovin pitkällä. Hän loi +ikävöiviä silmäyksiä ulos ikkunasta, hän olisi niin mielellään tahtonut +lähteä pienelle kävelylle tutustuakseen lähemmin kaupunkiin. Mutta hän +oli vieras eikä siis uskaltanut omin päin, hänen olisi pitänyt saada +ainakin joitakuita neuvoja ja ohjeita. Päivällispöydässä kääntyi hän +vieruskumppaniinsa, Alli neitiin, kysyen olisiko hänellä kaupungin +asemakarttaa ja voisiko hän saada sitä katseltavakseen. Herra Vitikka +arveli, että Magna oli ensi kertaa pääkaupungissa ja Ella Tenlén +katseli häntä säälitellen, muistamatta, että hän itse pari vuotta +takaperin, tänne kouluun tullessaan, oli aivan yhtäläinen tomppeli. + +Professori istui tapansa mukaan vaiti koko ruoka-ajan, mutta Magna, +joka istui häntä vastapäätä, oli varma, että hän kuuli kaikki, mitä +sanottiin. + +Aterialta päästyä toi Alli kartan, jonka hän pikemmin huolettomasti +kuin kohteliaasti viskasi salin sohvapöydälle. Magna kiitti häntä +sydämmellisesti ja antausi innolla katuja selvittelemään Oskar Levinin +johdolla, joka heti näytti halukkaalta häntä auttamaan. Professori +istui keinutuolissa tavallisine terävine katseineen, mutta kun Magna +nyt selitti mielestään olevansa koko selvillä kaupungista ja näytti +valmistautuvan kävelylle, nousi hän äkkiä ylös ja meni omalle +puolelleen. + +Hiukkaa myöhemmin kulki hän hattuun ja turkkeihin puettuna edestakaisin +käytävällä pääportin edessä, aivan kuin hän odottaisi ovea avautuvaksi +ja siitä pientä tyttöä, jota hän rientäisi vastaan. Mutta Magna astui +kadulle nuoren Levinin seuraamana, joka puhellen kulki hänen sivullaan. + +Professori kääntyi reippaasti nurkan taa ja syvä poimu ilmestyi äkkiä +hänen silmäkulmainsa väliin: hän pettyi hiukan, hän olisi niin +mielellään halunnut näyttää hänelle kaupunkia ensi kertaa. Mutta +"lapset leikkivät mieluimmin keskenään", sitä paitsi oli Magna eilen +ollut niin onnellisen iloinen kuullessaan, että talossa oli nuorta +väkeä, ja professorihan ei toki enää voinut laskea itseään tähän +joukkoon. -- No niin, hän on vielä lapsi ja on jätetty meidän +suojeltavaksemme, minä tahdon koettaa parastani. Professorin katse +kirkastui, hänen askeleensa tulivat varmemmiksi; ja olihan hänellä +tehtävä, hän päätti järjestää Magnan luvut sen suunnitelman mukaan, +jonka hän tänään oli tehnyt. Magna saa nähdä, että hän voi +turvallisesti luottaa häneen. + +Magna tuli takaisin rusoittavin poskin ja loistavin silmin, he olivat +laukanneet melkein koko kaupungin ympäri ja nähneet niin paljon, +vakuutti hän. Oli ollut niin erinomaisen hauskaa ja nyt hän luuli +varmasti osaavansa vaikka mihin. Kun professori tuli teenjuontiin, +pulppusi Magna hänellekin iloisuuttaan ja ihastustaan, huomaamatta +ollenkaan, että tämä oli "pohjoisnapatuulellaan", kuten Sanni kuiskasi +Ellalle. Kumma kyllä, oli Magnan puhelulla erinomainen voima sulattaa +hänenkin mieltään, varsinkin kun hän huomasi, miten tuo nuori tyttö +kohteli äskeistä saattajaansa. Hän nimittäin käyttäytyi sekä häntä että +hänen nuorempaa veljeään kohtaan niin toverimaisesti ja luonnollisesti, +että professori ajatteli: -- jos lienee perää siinä väitteessä, että +jokainen nainen tieten tai tietämättään koettaa olla viehättävä, niin +on ainakin tämä tyttö siitä poikkeus. + + * * * * * + +Seuraava päivä oli, kuten jo mainittiin, sunnuntai ja Magna, joka oli +tottunut säännölliseen kirkonkäyntiin, piti varsin luonnollisena, että +myös täällä noudatettiin samaa tapaa. Mutta hän kävi varsin kummiinsa, +kysellessään aamiaispöydässä minä aikoina eri jumalanpalvelukset +alkoivat ja huomatessaan, ett'ei kellään ollut aikomusta mennä +kirkkoon. Sanni vakuutti, että hän ja Ella eivät käy koskaan muulloin +kirkossa kuin ensimmäisenä Adventtina, jolloin Hosianna lauletaan; +rouva sanoi päivällispuuhansa esteeksi ja ainoastaan neiti Schneider +tarjoutui lähtemään hänen kanssaan, jos hän nimittäin tahtoi mennä +saksalaiseen jumalanpalvelukseen. Tämän tarjouksen täytyi hänen +kuitenkin hyljätä, koska hän ei tainnut kieltä siksi hyvin, että olisi +voinut "hartaudella" seurata saarnaa. Hän ei aavistanut, että Alli +hänen selkänsä takana näytti merkeillä Vitikalle, jotta hän oli +lopultakin ollut oikeassa nimittäessään neiti Roosia "jumaliseksi." +Magnassa sen sijaan heräsi apean tunne, huomatessaan miten +välinpitämättömiä täällä oltiin sapatin viettoon. Hän seisoi hetkisen +kahden vaiheella kumpaanko jumalanpalvelukseen menisi, silloin sanoi +rouva hiukan hämillään: -- Eriikka saa mennä kahdentoista kirkkoon, +kenties tahdot sinä mennä hänen mukaansa, hän voi opastaa sinua. + +-- Kiitoksia, täti hyvä; minä olen siitä varsin kiitollinen, vastasi +hän iloisesti. + +Professori oli huonolla tuulella, häntä vaivasi se, ett'ei kukaan hänen +omaisistaan, ei edes äiti, tahtonut ottaa ainoataan askelta tuon nuoren +vieraan mieliksi. Jos hän olisi voinut, niin hän olisi itse mielellään +tarjonnut hänelle seuraansa; ei häntä pidättänyt se, että hän näyttäisi +naurettavalta muiden silmissä, vaan se, että kirkko hänestä oli +ainoastaan uskovaisia varten. Kenties vaikutti häneen tottumuskin, +sillä hänen kotonaan ei pyhäpäivä ollut koskaan eronnut arkipäivistä +muuten kuin tavallista herkullisemman päivällisensä kautta. + +Magna meni siis palvelijattaren kanssa ja tunsi itsensä tyytyväiseksi. +Iltapäivällä puuhaili professori pitkät ajat hänen kanssaan, esitti +hänelle tekemänsä lukusuunnitelman ja ilmoitti, että hän voisi alkaa jo +huomispäivänä. Professori toivoi, että hän tämän mukaan menetellessään +ennättäisi pisimmälle tänä lukukautena ja pyysi saada auttaa häntä, +milloin jotain vaikeuksia sattuisi. + +Magna kiitti häntä mitä sydämmellisimmin ja kun hän illalla kirjoitti +ensi kirjeen kotiinsa, kuvasi hän innostuneesti professori Bruunin +hyväntahtoisuutta ja vakuutti löytäneensä hänessä parhaimman +neuvonantajansa, aivanpa todellisen ystävän. + +Vanhemmat luonnollisestikin aivan ihastuivat näistä hyvistä uutisista, +heistä näytti professori vanhalta, harmaapäiseltä kunnon mieheltä, +arvokkaalta ja isälliseltä suojelijalta heidän nuorelle tyttärelleen, +tuolle pienelle, livertävälle linnunpojalle, joka monet rukoukset +rukoustettuaan oli saanut hiukan loitontua pesästä. + +Magnalla oli todellakin kerrassaan iloinen luonne -- hän oli nyt +täyttänyt kahdeksantoista vuotta. Mutta hänen iloisuudessaan oli +samalla jotain vakavaa, järkähtämätöntä älykkyyttä. Hän oli saanut +perin vakavan kasvatuksen ja kasvanut oloissa, jotka olivat omiaan +kehittämään niitä rikkaita lahjoja, jotka uinailivat tuossa nuoressa +sielussa. + +Elämänkysymykset, joita monet joutuvat ajattelemaan vasta aikuisempina, +olivat jo aikaisin kiinnittäneet hänen huomiotaan ja ajatustaan. +Siksi olikin hän, astuessaan ensi kerran maailmaan, kehittyneempi +vastustamaan sen huonoja vaikutuksia kuin tuhannet muut. Hänellä oli +vahva, horjumaton kallioperustus jalkainsa alla ja kun hän, ollessaan +ensi aamua kotoa poissa, rukoili: -- "ota minut suojaas ja johdata +minua", kuuli hän sydämmessään uskollisen vastauksen: -- "minä en +hyljää enkä unhota sinua!" + +Magna ei ollut mikään nuori ihannoitsija, mikään elävä runoelma, kuten +runosepät niin viehkeästi sanovat. Hän oli vain huolellisesti +kasvatettu, totuudellinen ja ajatteleva tyttö, joka uurasti +täydellisyyttä ja taisteli omia virheitään vastaan, koettaen voittaa +tuon kaikkein vaikeimman voiton -- oman itsensä. + +Väsymättömällä innolla antautui hän nyt lukuihin, kuunteli esitelmiä, +teki muistiinpanoja, luki ja vertaili. Vanhemmilla ei ollut liikoja +varoja tuhlata, hän tiesi sen, ja kun he uhrauksia tehden olivat +hänelle hankkineet tämmöisen kehittymistilaisuuden, tunsi hän +velvollisuudekseen myös kaikin voimin käyttää sitä hyväkseen. + +Ja professori oli koko ajan hänelle apuna sekä työllä että neuvolla, +hän joka ennen usein antoi ihmisten huomata, että he hävittivät hänen +kallista aikaansa, ei näyttänyt nyt ollenkaan ajattelevan niitä monia +tunteja, jotka hän uhrasi Magnan hyväksi. Usein istui hän myöhään +yöhön kirjoitellen pientä esitystä tai tehden muistiinpanoja, jotka +olisivat Magnalle helpotukseksi perehtyäkseen aineisiinsa tai etsi +kirjakokoelmastaan tärkeitä elämäkerrallis- tai asiallistietoja, joista +hänelle oli hyötyä. + +Koko siinä nuorten naisten parvessa, jotka vuosien kuluessa olivat +olleet kapteeninrouvan äidillisessä hoidossa oli Magna professorin +mielestä ainoa, joka omasi mehiläisen uutteruuden, kooten tieteen +hunajaa niin paljon kuin suinkin mahdollista. Hän oli iloinen, ett'ei +äiti ottanut edes suulleen toisen hoitopaikan hankkimista ja tuo hänen +ensiaikainen pelkonsa pintapuolisen ja teeskentelevän ympäristön +turmiollisesta vaikutuksesta hälveni vähitellen, tultuaan vakuutetuksi +Magnan luonnonpirteän luonteen voimakkaasta vastustuskyvystä. + +Toisinaan uskoi professori, että Magna oli kyllin tarkkasilmäinen +katsomaan pohjiaan myöten kaikkien seurapiirinsä jäsenten sisimpään +olemukseen. Mutta toisinaan taasen tuntui liialliselta, että tämä lapsi +omaisi semmoisen maailmanviisauden ja hän käsitti pikemminkin asian +niin, että Magna oli muuan niitä onnellisia, jotka herättävät kaikissa, +joiden kanssa he tulevat tekemisiin, olemuksen jaloimmat puolet +eleille. Kuinka esim. pikku Kerttu, tuo entinen itkusuu kaikertelija, +johon kaikki tuskaantuivat, oli kokonaan muuttunut, ja ainoastaan +houkuttelemalla luonteen parempi puoli eleille. Yksinpä Sanninkin +ilkeät hyökkäykset kuoleutuivat huulille kun Magna ihmetellen katsoi +hänen silmiinsä ja neiti Schneideriin vaikutti hänen seuransa erittäin +tehokkaasti. + +Tosin kyllä tähyilivät hänen raukeat silmänsä vielä joskus professoria, +mutta hänen teeskennellyssä luonteessaan oli tapahtunut melkoinen +muutos. Kun Magnan lämmin sydän osaaottavasti läheni tuota vierasta, +kaukaisesta kotimaastaan tänne vanhalle äidilleen niukkaa leipää +ansaitsemaan lähtenyttä naista, häipyi ehdottomasti kaikki petollisuus, +hän tuli avomieliseksi ja totuudelliseksi ja hänen sielunsa aitohelmet: +omaa etua katsomaton hellyys ja tavaton uhraamiskyky hijoutuivat +esille. Magna ei nauranut "vanhan Schneiderin" omituisuuksille, kuten +muut, ei väsynyt kuulemaan hänen "ijankaikkista Beethoveniaan" ja luki +ihastuksella hänen kanssaan hänen jumaloimaansa Schilleriä. + +Nuorten Levinien kanssa oli hän ensi päivästä pitäin mitä parhaimmissa +väleissä. He saattelivat häntä luistinradalle, kilpailivat keskenään +pikku palveluksilla ja hankkivat "nekkoja", herkkuja, joille Magna +antoi yhtä suuren arvon kuin mikä entis-aikain koulutyttö hyvänsä. + +Kapteeninrouva piti paljon "pikku ystäväisestään", joka hänen omain +tottelemattomain lastensa suhteen oli oikea enkeli, ja kun Magna oli +näppärä käsistään ja kotonaan oppinut olemaan apuna kyökissä, riensi +hän usein tarpeen hetkenä tuon rasitetun rouva rukan avuksi. Eriikka +taasen piti pitkiä ylistyspuheita siitä, miten Magna autteli häntä +jokapäiväisissä puuhissaan. Mutta nuori Ella Tenlén, hän yhä vain oli +epäluuloinen tuota vasten hänen tahtoaan taloon tullutta huonetoveria +kohtaan; hänellä oli valheellinen, itsekäs luonne ja hän se tiesi panna +arvoa neljäntoista vuoden ijälleen. Perin piloille lelliteltynä, kuten +useat rikkaiden kotien ainoat lapset, oli hän Magnalle kovin jyrkkänä +vastakohtana, niin ett'ei mikään sopusointu heidän keskellän voinut +tulla kysymykseenkään. Melkein samallainen oli suhde Alliin, joka ei +välittänyt vähääkään toisista, oli pintapuolinen ja ajatteli ainoastaan +omaa huviaan. Herra Vitikka oli hänen palveleva seuraajahenkensä ja he +kahden huvittelivat usein toisten kustannuksella rehellisen Magnan +harmiksi. Allilla ei ollut mitään hyvää päätä, mutta hän oli kekseliäs +ja hänen ihailijansa käsitti helposti naurettavat puolet ja käytti +niitä hyväkseen, välittämättä useinkaan minkälaisia kolauksia muut +saivat. + +Joskus voi tuo nuori ylioppilas olla varsin huvittavakin ja Magna oli +monet illat kiintymyksellä seurannut hänen vilkkaita, hiukan äkkinäisen +mahtavia kuvauksiaan henkilöistä ja oloista, silloin nimittäin kuin +hänen omatuntonsa ei tehnyt mitään vastaväitteitä. Tämä ei ollut jäänyt +Vitikalta huomaamatta, hän kun luonnollisesti oli yhtä heikko kuin +kaikki muutkin ihmiset tuntemaan tyydytystä muiden suosiosta. Mutta +myöhemmin huomasi hän, että tuolla vaatimattomalla tytöllä oli terävä +tarkastelukyky ja kehittynyt älykkyys, ominaisuuksia, jotka tekivät +hänen puheensa miellyttäviksi yksin niinkin riutuneelle miehelle +kuin hänelle. Mutta Alli katseli hänen tuolle "maalaistollolle" +osoittamaansa huomaavaisuutta jotenkin armottomasti ja tuli Magnaa +kohden vieläkin kärsimättömämmäksi, osoittaen sitä loukkaavalla +välinpitämättömyydellä ja vastenmielisyydellä. + +Niinpä tarvitsi Magna eräänä päivänä ostaa muutamia pieniä +vaatetustarpeita ja luullen varmasti kääntyvänsä asiaan perehtyneeseen +henkilöön, pyysi hän Allin neuvomaan itselleen mistä hän saisi paraita +halvimmalla hinnalla. Professorikin sattui juuri olemaan salissa ja +kuuli tuon kysymyksen samoinkuin sisaren yrmeän vastauksen: -- +Semmoista romua saa ostaa kaikkialta, minulla ei todellakaan ole aikaa +juosta sinun kanssasi puodista puotiin, siitä minun täytyy tehdä +kerrassaan loppu. + +-- Niin paljoa minä en olisi pyytänytkään, vastasi Magna, -- minä +toivoin ainoastaan saavani joitakuita hyviä neuvoja, mutta se asia +selviää kyllä muutenkin hyvin. Professori huomasi Magnan säkenöivistä +silmistä ja punaa hehkuvista poskista, että tulinen vastustus kohoili +hänen rinnassaan, mutta että hän koetti sitä kaikin voimin tukahuttaa. + +Alli oli välinpitämättömänä mennyt omaa tietään romaani kourassaan, hän +arveli, että Magna oli liian lauhkea tullakseen huonolle tuulelle -- +hän itse ei ollut koskaan oppinut tulisuuttaan hillitsemään. Mutta +professori ymmärsi Magnaa paremmin ja kun tyttö heti tämän jälkeen +lähti kaupunkiin, seurasi professori häntä loitolta ja näki hänen +käyvän useammissa myymälöissä. + +Professori sovitti niin, että hän tapasi Magnan juuri kun tämä, +useampia paketteja kädessään, näytti kääntyvän kotiin päin. -- Joko +neiti on tehnyt ostoksensa? kysyi hän ystävällisesti. + +Magna katsahti iloisesti häneen ja vastasi myöntävästi, mutta +professori huomasi, että hänen hymyilynsä oli teennäistä ja silmissään +näkyi kyynelten jälkiä. + +-- Minä olen kovin pahoillani Allin tämänpäiväisen tylyyden tähden, +sanoi hän matalasti. Sen pahempi en minä parhaimmallakaan tahdollani +voi olla teille avuksi naisten vaatetustarpeiden suhteen, sillä se ala +on todellakin minulle aivan "terra incognita", mutta kaikissa muissa +toivon minä teidän kääntyvän puoleeni. + +-- Tuhansia kiitoksia, te ette tiedä, herra professori, kuinka +sydämmellisesti... + +Professori keskeytti hänen innokkaat kiitoksensa kysymällä: -- kuinka +onnistui kauppa? + +-- Oi, varsin hyvin, minä sain hyviä neuvoja eräältä hyväluontoiselta +puotiherralta, hän tunsi minun siltä kerralta kuin olin hänen +puodissaan tädin kanssa. Ja muutenhan ei pienistä vastoinkäymisistä +pidä huolehtiakaan, lisäsi hän. + +-- Helppo sanoa, mutta ei aina yhtä helppo täyttää, vastasi professori. +Minä näen kyllä, ett'ei neiti ole aivan yhtä iloinen kuin ennen. -- +Magnan huulet vapisivat. + +-- Ei, ei, älkää sanoko mitään, pyysi professori. Minulla ei ole +oikeutta urkkia teidän tunteitanne -- lapsi. + +Professori ei tietänyt, että hän ei juuri nyt halunnut mitään muuta +kuin saada purkaa tunteensa. Ystävällisesti otti professori hänen +pakettinsa ja työnsi ne päällysnuttunsa taskuun. Sitte ehdotteli hän, +että he kääntyisivät ympäri pienemmälle kävelylle, hän tiesi, että +raitis ilma oli paras lääke epäsoinnun karkoittamiseksi. + +-- Miten hyvä te olette, tahtoessanne kävellä minun kanssani, huudahti +Magna. + +-- Minä ajattelen, että juuri nyt kävely vaikuttaa virkistävästi +neitiin! + +-- Niin luulen itsekin -- ja katsoen kiitollisesti professoria silmiin +käveli hän kevein askelin hänen rinnallaan. + +-- Nähkääs, professori, alkoi hän sitte äkkiä, minulla on niin +tavattoman tulinen luonne ja aina kun minua kohtaa vastus, olen minä +aivan tulisissa tappuroissa. + +-- Mahdollista kyllä, mutta ainakin tänään te taistelitte sitä vastaan, +sen näin minä. + +-- Näittekö; niin, minä voin kyllä niellä nuo tulvivat sanat, mutta nuo +ilkeät ajatukset, niitä on vaikea hillitä, niitä saa aina katua. -- Hän +katseli alas huoaisten. + +-- Niinpä kyllä, voitollakin on siis katkerat puolensa, sanoi +professori hymyillen. Mutta nyt pitää meidän koettaa hälventää tuon +epäsovun synnyttämiä vastenmielisiä tunteita. Mitä arvelette, emmekö +joisi kuppia suklaata tuossa uudessa kahvilassa? Magna luonnollisesti +suostui, hän hymyili taas kuten ennenkin ja pian istuivat he iloisesti +puhellen höyryävien kuppien ääressä. + +Kun he sitten, tehtyään ensin pitkän kävelyn Kaisaniemen lehdossa, +palasivat kotiin, alkoi sataa lunta, suuria pehmeitä höytyviä +pudotellen. Magna oli ihastuksissaan, lumisäällä oli hän aina oikeassa +olennossaan. Hän käänsi rusottavat poskensa tuulta vasten ja tavotteli +leikkien suuria lumihiutaleita käteensä. + +Professori katseli häntä herkeämättä, Magna näytti hänestä yhtä +puhtoselta ja rakastettavalta kuin tuo valkea lumi. Hänet valtasi +käsittämätön surumielisyyden tunne: säilyisikö tuo nuori tyttö aina +yhtä vapaana maailman vaikutukselta? Ja niin ollen, miten suuri eroitus +heidän välillään olikaan olemassa, hän itse elänyt ja nauttinut elämää, +ei tosin pohjiaan myöten, vaan siksi runsaasti kuitenkin, että hän +kadehtien ja arastellen katsoi noihin nuoriin kasvoihin, jotka nyt niin +luottavasti olivat häneen kohotettuna. + +Jokaisen ihmisen elämässä sattuu hetkiä, jolloin haluaisimme alkaa +elämämme uudelleen alusta pitäin, tahtoisimme elää paremmin. Juuri +semmoista tunsi professori, hän tunsi, ett'ei hän koskaan voisi unohtaa +tätä kävelyään lumisateessa. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä, kauniina, auringonpaisteisena sunnuntaipäivänä, +ilmoitti Alli aamiaispöydässä, että hän useiden nuorien neitojen kanssa +lähtisi kävelylle Alppilaan ja joisi siellä kahvia. Hanki oli mainio ja +muutamat herrat -- muiden joukossa myös Witikka -- ajattelivat saada +pienen hiihtokilpailun toimeen. + +-- Ah, minä tahdon myöskin tulla mukaan, huudahti Sanni eloisasti. + +-- Nulikat eivät tule kysymykseenkään tälle matkalle, oikasi Alli. + +-- Sinä olet aina niin hirveän julma, sinä ajattelet ainoastaan omaa +huviasi, äyskäsi Sanni kiihottuneena. Mutta minä ja Magnapas mennäänkin +omin päin Eläintarhaan, kenties saamme mekin nähdä hiihtokilpailun -- +hän vilkasi salavihkaa herra Witikkaan, joka hymyili myöntyvästi +vastaukseksi. + +-- Siitä tulee hauskaa, Magna, eikö niin? + +-- Kiitoksia ystävällisestä suunnitelmastasi, mutta sinä unohdat, että +minä aijon kirkkoon. + +-- Voi miten kiusallista, pitääkö sinun nyt välttämättömästi mennä +sinne? Miks'et mennyt yhdeksän kirkkoon, niin olisi -- -- -- + +-- Niin olisi kirkko jo ennättänyt saada kymmenyksensä, ehätti +ilkamoinen Rolf Levin. + +-- Vaiti Rolf -- mutta miks'et sinä vastaa Magna? + +Mutta Magna vain hymyili, häntä ei haluttanut kertoa, miten hän oli +koko aamunsa puuhannut kyökissä, jotta Eriikka sai käydä aikaisemmassa +jumalanpalveluksessa. Keskustelu muistutti professorille mieleen ensi +sunnuntain, minkä Magna vietti kaupungissa: hän ei ollut milloinkaan +unohtanut kirkonkäyntiään, niin paljon kun häntä olikin koeteltu +houkutella. Professori tuli ehdottomasti verranneeksi muiden kylmiä, +välinpitämättömiä kasvoja tuohon säteilevään rauhaan, joka +sunnuntaiaamuisin kuvastui Magnan avoimella otsalla. Hänelle näytti +sapatti olevan eri merkityksestä, pyhitetty päivä, siitä ei +epäilystäkään. Professori olisi tahtonut astua hänen luokseen ja sanoa: +-- Opeta minullekin tuon rauhan salaisuus, elämä on saastaista, pimeää +ja taistelua täynnä; täytyy olla jotain, jota ihminen kaipaa, vaikka me +maailmallisten vetovoimain sokaisemina emme ymmärrä sitä etsiä. + +Illalla olivat kaikki kokoutuneet saliin. Kapteeninrouva tarjosi +päivällisherkkujen jäännöksiä, neiti Schneider soitteli ja Witikka +huvitti seuraa lukemalla kaskuja pilalehdestä. + +Professori istui keinutuolissa sikaaria poltellen ja katseli sinisten +savukiemurain lävitse Magnan vakavia kasvoja. Hän ja pikku Kerttu +huvittelivat professorin valokuvakokoelmalla ja kuuntelivat väliin +soittoa, välittämättä vähääkään herra Witikan esitelmistä, joita muut +palkitsivat äänekkäillä naurunpyrskähdyksillä. Päin vastoin näytti +Magna häirityltä tuon kimisevän äänen tähden, joka epäsointuisesti +sotki soittoa. Professori nousi ylös, ja tullen Magnan viereen +istumaan, alkoi hän kertoa noiden kauniiden taulunjäljennösten +aiheista, hän kun laajoilla matkoillaan oli omin silmin nähnyt useita +alkuperäisessä muodossaan. Magna oli niin ihastunut professorin +miellyttävään kuvailuun, että hän melkein tykkänään unohti muun seuran. +Siksipä hän hiukan kavahti kun herra Witikka huusi hänelle: -- Neiti +Roos, täällä on jotain teille! Magna katsoi kysyvästi Witikkaa. -- +Täällä on oiva pala lahkolaisista ja kun teidän kotipaikkanne on, +voimme sanoa, lahkolaisten kehto, niin kai tämä herättänee teidän +mielenkiintoanne. Ilkamoisella innostuksella luki hän sitte muutaman +kaskun, jossa jotenkin paksuin värein kuvailtiin erään tunnetun +maallikkosaarnaajan esiintymistä; kasku oli kauttaaltaan ivaileva. +Useimmat kuulijoista nauroivat huutaen: -- erinomaista! Magna oli +hetkisen vaiti, sitte sanoi hän tyynen varmasti: -- Koko juttu on +valetta alusta loppuun, minä tunnen hyvin herra X:n. + +Witikan kasvoilla kuvastui: -- Tuonhan tiesi jo edeltäpäin! ja Alli +nyökkäsi vakuuttavasti päätään. Mutta Ella Tenlén vetäysi pois Magnan +vierestä, jossa hän tähän asti oli istunut, selvästi huomauttaen, +ett'ei hän tahdo olla missään tekemisessä henkilön kanssa, jolla on +niin ala-arvoisia tuttavia. Isällään oli arvoa ja äitinsä oli hyvästä +perheestä -- sitä ei hän unohtanut koskaan. + +-- Voiko neiti todellakin kumota tuon pisteliään kaskun? kysyi +ylioppilas ivallisesti. + +-- Ainakin voin totuudenmukaisesti vakuuttaa, ett'ei herra X ole +kumpikaan, ei ulkokullattu eikä jesuiitti, hän on ainoastaan lämpimästi +innostunut uskonnollisiin asioihin, jonka vuoksi hän on antaunut +siunausta tuottavaan kutsumukseen ja alkanut matkustaa ympäri +saarnaamassa. + +-- No niin, mutta minä luulen, että neitiinkin on lahkolaisuus +vaikuttanut jonkun verran; ja sehän on aivan luonnollista siihen +ilmanalaan katsoen, missä olette kasvanut. Mutta suokaa minun +vakuuttaa, ett'ei kaikki herra X:n hengenheimolaiset -- jotka, +sivumennen sanoen, ovat kerrassaan onnellisia omatessaan niin mainion +puolustajan -- menettele aivan niin jalosti kuin neiti luulee. Tuo +vanha lause, "tarkoitus pyhittää keinot", ei näytä heidän keskuudessaan +juuri pannaan julistetulta; niinpä olen esim. kuullut kerrottavan, että +mainitun herran uskolaiset hartausiltamissaan tarjoovat "valituille" +teetä ja kun tahdotaan oikein tuntuvasti vaikuttaa, niin herneitä +sianlihan kanssa, mutta takkuiset lampaat saavat mennä kuivin suin +matkoihinsa. Ha, ha, haa! + +Puhujaa tervehdittiin kaikuvilla hyvähuudoilla ja Alli kiinnitti +Magnaan riemuitsevan katseen, ilmaisten siten pitävänsä hänen nyt +voitettuna. Mutta nuori tyttö ei hämmästynyt, hän näytti ainoastaan +ajattelevalta. + +-- Oletteko aivan varma, että tuota kestitystä tarjotaan uusien +uskonheimolaisten voittamiseksi? kysyi hän. + +-- Aivanko aijotte kuulustella minua valan perusteella? nauroi +ylioppilas. + +-- En, mutta ruokavaroja voidaan kyllä jakaa seudun köyhille muussakin +tarkoituksessa. Ainakin näyttää se minusta selvältä, mutta +pahoinsuominen kääntää kaikki asiat nurinpäin. + +-- Minä huomaan, että lahkolaiskaskujen kertomisesta ei tule mitään, +sanoi Witikka pilkallisesti, neiti kun näyttää pitävän meitä oikeina +pyhän häväisijöinä. + +Magna katsahti ympärilleen, professori ei istunut enää hänen +vieressään, vaan oli istunut neiti Schneiderin jälkeen pianon ääreen, +jossa hän nyt silloin tällöin näppäytteli hajanaisia sointuja -- Magna +ei tiennyt vieläkö hän seurasi keskustelua. Lukuunottamatta tuota +hyväluontoista saksatarta ja kapteeninrouvaa, joka istui sohvannurkassa +ja nyökäytteli päätään, kuvastui muiden kasvoilla salainen ilkamoisuus +ja odotettiin, että hän seuran huviksi puhuisi edelleen, puhuin itsensä +pussiin. Heidän mielestään näytti hän turhamaiselta ja naurettavalta. +Hän tunsi ahdistusta rinnassaan; usein ennen, kun oli ilkkuen käsitelty +vakavia kysymyksiä tai ne välinpitämättömästi sivuutettu, oli hän +kysynyt itseltään tulisiko hänen avomielisesti lausua ajatuksensa -- +vaikeneminen kun oli melkein myöntämistä. Mutta häveliäisyys oli häntä +aina pidättänyt, se olisi näyttänyt esiintymishalulta, omain ajatusten +esittämiskiihkolta. Nyt syntyi hänessä taasen sama kysymys, tuliko +hänen puhua, ilmaista suoraan ajatuksensa asiassa? Erinomaisen helppoa +ja kaunista tosin olisi ollut vaijeta ja hän oli muuten hyvin +arkatuntoinen ivan pistoksille. Mutta pelkuri ei hän myöskään tahtonut +olla, se olisi ollut oman itsensä, elinperustustensa kieltämistä. + +-- Herra Witikka mainitsi äsken minun kotiseutuani lahkolaisuuden +pesäksi, alkoi hän päättävästi, vienon punastuksen kohotessa poskille, +-- mutta siitä huolimatta olen minä vapaa kaikesta puolue-uskosta. +Minulle ei vanha, rakas kirkkomme ole liian ahdas, mutta minä olen +myötätuntoinen kaikkia kohtaan, jotka taistelevat omantunnon rauhan +vuoksi enkä voi sietää, että heitä syyttömästi panetellaan. Minä voisin +kyllä kertoa joukon kuvauksia lahkolaisten elämästä, mutta aivan +toisenlaisia kuin herra Witikan pilajutut. Luulen, ett'ei löydy mitään +suuntaa, jossa olisi niin paljon mieltä kiinnittävää, kuin juuri +hengellinen suunta. + +-- Kun isäni tuli virkaansa P:n pitäjässä, oli hänellä kyllin +vaikeuksia niistä, jotka mielipiteiltään erosivat kirkosta. Nyt on +kuitenkin kaikki muuttunut, useat kiivaimmistakin ovat itse +suostuutuneet häneen ja kukaan ei häntä enään vihaa. Hän ei ole koskaan +sulkenut ovea toisin ajattelevilta, päin vastoin avannut ne seljälleen +mitä erillaisimpain uskonsuuntien tunnustajille. Jokainen on saanut +tulla hänen luokseen epäilyksineen, kysymyksineen ja hän on heidän +antanut puhua vapaasti, koskaan en ole hänen nähnyt sivuuttavan heidän +asioitaan tai katsovan heidän arvoonsa. Mutta kuitenkaan ei hän koskaan +ole hairahtunut velvollisuuden ja totuuden tieltä. Minä vakuutan +teille, että olen useasti mitä syvimmällä mielihartaudella kuunnellut +keskusteluja uskonnollisista asioista isäni luona, olen tarkastellut +noita miehiä, joilla on rypyt kasvoilla ja ankara vakavuus koko +olemuksessa, jotka sisimpänsä ikävöimisellä etsivät sielulleen +ravintoa, ijankaikkista autuutta. On jotain suuremmoista monenkin +heidän olennossaan, huomaa, että he ovat taistelleet omantunnon +taisteluja, joista ei maailmallismielisellä ole käsitystäkään. Kaikkia +heitä on isäni kohdellut samalla tavalla, kaikkia kohtaan on hän +koettanut täyttää suurta veljenrakkauskäskyä, ja minä olen varma, että +ne rukoukset, joita valtiokirkon tunnustajat ja eriuskolaiset yhdessä +ovat rukoilleet, eivät tämän tähden ole olleet vähemmin otollisia +meidän Jumalamme edessä. -- En tiedä, oletteko minua ymmärtäneet, sillä +usein näyttää minusta, kuin olisin nykyään keskuudessa, jolle minun +elämänaatelmani ovat kokonaan vieraita. Älkää luulko, että minä tahdon +esiintyä uskonkäännyttäjänä -- lisäsi hän, vakava hymyily kasvoillaan +-- pelkään, että olen kehno siihen tehtävään. Mutta Herran asiaa en +tahdo milloinkaan jättää puolustamatta enkä myöskään hävetä tunnustaa +sitä uskoa ja toivoa, joka on minun elämäni peruksena. -- Magna +vaikeni, mutta hänen kasvoillaan hehkui tuo sama innostus, jonka +elähyttämänä hän puhui. + +Seurasi sitte pitkä äänettömyys, Alli oli raivoissaan Magnalle, tämä +kun lopultakin oli jäänyt voittajaksi, Witikan istuessa sanatonna. Alli +ei huomannut, että ivanilme ylioppilaan huulilla oli muuttunut +synkäksi, melkein surulliseksi piirteeksi. Ella haukotteli kuuluvasti, +kapteeninrouva havahtui ja tahtoen näyttää, että hän koko ajan oli +seurannut keskustelua -- ominaisuus, jonka huomaamme kaikilla, joilla +on tapana nukahtaa seurassa ollessaan -- vakuutti hän, että herneet ja +sianliha olivat hänen lempiruokaansa, selitys, joka sai koko seuran +pyrskähtämään leveään nauruun ja siten useampain mielihyväksi lopetti +tuon vakavan mielialan. + +Magnan sanat eivät vaikuttaneetkaan sitä kuin alussa luultiin: ei edes +Sannia eikä Rolf Leviniä haluttanut hymyillä, saati nauraa; he eivät +ymmärtäneet miksi, mutta syitä siihen he eivät myöskään viitsineet +ruveta ajattelemaan. + +Pian rupatteli Magna taasen pienen Kertun kanssa, iloisesti kuten +tavallisesti. Mutta kuitenkin oli koko hänen olemuksessaan vielä +vakavuutta, vakavuutta, joka kaunisti häntä. Herra Witikka nousi, +jättääkseen seuran, mutta ensi tuli hän Magnan luo, ojensi hänelle +kätensä ja sanoi melkein arvoa antaen: -- Suokaa, neiti, minun lausua +teille syvimmän kunnioitukseni siitä uljuudesta, millä vastustatte +kaikkea, pysyäksenne lujana vakuutuksellenne. + +-- Se on minusta aivan luonnollista, sanoi nuori tyttö ihmetellen. + +-- Suokaa anteeksi -- ylioppilas katseli häntä ystävällisesti -- teidän +nykyinen ajatuskantanne johtuu siitä, ett'ette tunne maailmaa; siellä +mukautuu näkökannat saavutettavien etujen mukaan, siellä vallitsee +omanedun etsintä itsevaltiaana. -- Hän kumarsi ja jätti huoneen äkkiä; +samoin katosi Alli -- seura oli hänen mielestään menettänyt +viehätyksensä -- ja pianpa olivat Magna, neiti Schneider ja professori +kolmisin jälellä. Professori oli jättänyt pianinon ja käveli nyt +levottomin askelin edes takaisin. Magna huomasi, että hän oli +liikutettu ja kun heidän silmäyksensä sattuivat yhteen, havaitsi hän +professorin mustissa silmissä raskasmielisyyden ilmauksen. Mistä mahtoi +se johtua? + +-- Ah, sanoi neiti Schneider ja katsoi pyytävästi professoria, -- jos +professori tahtoisi meidän iloksemme laulaa jonkun virren, siitä on jo +niin pitkä aika kuin minulla on ollut onni saada -- -- -- + +Professori pysähtyi äkkiä ja huolimatta hänen pyynnöstään sen enempää, +kääntyi hän Magnaan ja kysyi yht'äkkiä: -- Pidättekö laulusta, neiti +Roos; tahdotteko, että laulan? + +-- Ah, niin mielelläni, minä olisin niin kiitollinen. + +Professori istuutui jälleen pianinon ääreen ja soitellen muutamia +kauniita sointuja, alkoi hän kauniilla baritoni-äänellään laulaa erästä +Schumanin pikku laulua. Neiti Schneider oli liikutettu, hän puristi +Magnan käsiä, vuoroin nauraen, vuoroin itkien: -- Eikö ole ihana ääni, +kerrassaan erinomainen? kyseli hän tuon tuostakin. Mutta tuo nuori +tyttö ei kyennyt vastamaan: kun hän nautti jotain kaunista, varsinkin +laulua tai soittoa, ei hänen tunteensa koskaan puhjenneet sanoiksi. +Siksi hiipikin hän hiljaa pois, työnsi ikkunan uudinta syrjään ja +nojausi kyynäspäillään ikkunanlautaan, kuten hänellä oli tapana +kotonaan aina kun hän tahtoi ajatella yksikseen, oikein yksikseen. +Kadulla oli aution hiljaista, mutta hän ei katsellut katua, vaan ylös +korkeaa taivaan lakea, joka tähditettynä holvikattona kaareusi +kaupungin ylitse. Samassa kuuli hän takanaan hiljaista etusoittoa ja +kohta sen jälkeen kaikui Schubertin ihana "Wanderer" valtavana +hiljaisessa huoneessa: "Ich komme vom gebirge her". -- Magna kuunteli +henkeään vetämättä, yhä syvällisemmin, yhä vaikuttavammin kaikui +professorin ääni, kunnes se sanoissa "Wo bist du, wo bist du, mein +geliebtes Land, gesucht, geahnt, unt nie gekannt" kohosi tuskaiseksi +huudoksi ja loppui ikävöivään huokaukseen. + +Magna oli painanut kätensä sydämmelleen ja oli niin vaipunut tuon +valtavan laulun herättämiin tunteisiin, ett'ei hän huomannut ollenkaan +kun professori nousi ylös ja läheni häntä. Kohottaessaan katseensa, +huomasi hän professorin seisovan vieressään ja katselevan häntä +tutkivin silmäyksin. + +-- Te olette tehnyt minun niin onnelliseksi! huudahti hän, ojentaen +molemmat kätensä professorille. + +Professori tarttui niihin kiihkeästi, mutta antoi niiden jälleen vaipua +alas: -- Oi, neiti Magna, älkää minua kiittäkö, teillä ei ole mitään +kiittämistä, vaan minä sen sijaan olen teille suuressa kiitollisuuden +velassa. Älkää katsoko niin kummastellen, te ette ymmärrä, miten ihanaa +on kuunnella semmoista, joka vielä seisoo elämän aamukoitteessa, sydän +täynnä lämmintä uskoa ja luottoisaa toivoa! Lapsi, lapsi, te ette +tiedä, kuinka onnellinen te oikeastaan olette, kun elämä kääntyy +ehtoopäivälleen, lankee sille illan varjot. + +-- Ah, mutta juuri vähää ennen laskuaan aurinko useinkin säteileekin +suloisimmin, vastasi hän riemuisesti hymyillen. + +Professori ravisti suruisesti päätään ja meni. Tänä iltana oli Magna +kauvan hereillä, professorin viimme sanat ja varsinkin tuo ilme, joka +kaikui kauttaaltaan hänen laulussaan, antoi Magnan eloisalle +ajatukselle paljon askartamista. + +Heti ensi hetkestä pitäin oli professori osoittanut hänelle suurta +hyväntahtoisuutta, Magna oli varma, että hän oli hyvä ja lahjakas, +etevä tiedemies oli hän myöskin, mutta kuitenkin puuttui häneltä +jotakin, jo ensi päivänä oli hän selvästi huomannut ja saanut selville +mitä se oli. Hän kaipasi elämänsä perustusta, uskon kalliota, jonka +turvissa hän, Magna, niin nuori kuin olikin, tunsi itsensä turvatuksi +kuin lapsi isänsä sydämmen läheisyydessä. + +Hän, pieni, oppimaton, kokematon tyttöraiska omisti siis kuitenkin +jotain, jota professori kadehti. Voi, miten hän sinä hetkenä olisi +tahtonut jakaa rikkaudestaan tuolle kelpo professorille, ojentaa +kätensä ja osoittaa hänelle sen maan, jota hän etsi ja aavisti +olevaksi, vaan jota hän ei löytänyt. -- Kuumat kyynelet vierivät +hiljalleen, tietämättä hänen kirkkaista silmistään ja kostuttivat +päänalaisen. Hän käänsi kuivan puolen päälle ja kohensi hiukset +otsaltaan. Olipa tosiaankin kummallista: hän oli kyllä havainnut, miten +suuresti hänen nykyinen seuruspiirinsä erosi hänestä itsestään +uskonnollisissa kysymyksissä ja että heidän elämänaatoksensa olivat +perin toisenlaiset; hän oli kenties joskus sydämmestään säälinnytkin +heitä ja toivonut, että he kaikki tulisivat yhtä onnellisiksi kuin hän +itse. Mutta nyt vasta havaitsi hän sisimmässään palavan ikävöimisen +voidakseen tehdä jotain professorin eteen, nyt hän vasta oikein häpesi, +miten välinpitämätön hän oli ollut muiden onnen suhteen. Miten vaikeaa +onkaan noudattaa tuota ihanaa rakkauden käskyä; niiden edestä, joita +kohtaan tunnemme myötätuntoisuutta, olemme kyllä valmiit uhrautumaan, +mutta yleinen ihmisrakkaus, lähimmäisen-rakkaus, se saa olla kuinka +sattuu. + +Magna ummisti silmänsä huoahtain, sitte painoi hän pehmeän poskensa +tyynyyn ja nukkui vihdoinkin. + + * * * * * + +Pitkä talvi alkoi muuttua kauniiksi kevääksi, lumi kaduilla oli +jo aikoja sitte kadottanut valkean värinsä ja ajettiin nyt +likaisen-harmaana sohjona ulos kaupungista, jääkin satamassa näytti +petolliselta. Nuoriso kuljeksi kaupungin ympäristössä, poimi +pajunkissoja ja somisti itseään vuokoilla. + +Magnasta oli lukukausi ollut kuin lyhyt unelma, hänellä oli vielä niin +paljon tekemättä, paljon semmoista, johon hän olisi tahtonut perehtyä. +Mutta päivä vierähti toisensa jälkeen ja kevät-ilma herätti hänessä +koti-ikävän, kaipuun maalle, missä valveutunut elonsuoni sykki +voimakkaampana ja raikkaampana kuin täällä kaupungissa. Isä kirjoitti +tekevänsä parhaillaan suunnitelmaa hänen tulevaisuudelleen -- jotain +lukutiellä, arveli Magna -- äiti kaipasi oikeaa kättänsä ja siskot +olivat aivan menehtyä ikävästä. Tuntui niin hyvältä kun kaikki pitivät +häntä tarpeellisena ja kaivattuna. + +Eipä ollut Magnan talvi turhiin kuulunut, siitä kiitos professorin +väsymättömälle avuliaisuudella. Hän oli oppinut paljon, sitä paitsi oli +professori järjestänyt hänen kesälukunsa ja luvannut hankkia hänelle +kirjoja. Professorin huolenpito oli todellakin ihmeteltävää, mutta +kuitenkin tuntui Magnasta kuin olisi heidän välinsä hiukan muuttunut. +Kenties rasitti häntä nykyään työ enemmin kuin tavallisesti, kenties -- +hän ei tiennyt, mikä oikeastaan syynä oli, mutta, niin ystävällinen +kuin hän ainakin oli, näyttäysi hänessä nykyään jonkunlaista +kylmyyttä, niin ett'ei Magna enää uskaltanut lähetä häntä entisellä +avomielisyydellä, niinä harvoina hetkinä kun professori nykyään vietti +perheen piirissä. Vasta ensi kertaa johtui nyt Magnan mieleen, että +professori todellakin oli perin mahtava henkilö, joka sulasta +hyväntahtoisuudesta oli uhrannut niin paljon kallista aikaansa hänen +hyväkseen. Hän ajatteli häveten, miten monta kertaa professori +lieneekään väsynyt hänen lapsellisiin rupatuksiinsa ja tämä vaikutti, +että Magnakin puoleltaan alkoi pysytellä loitompana. Talossa oli tänä +kevännä tavattoman vilkas liike, useampia matkustajia oli täällä +lyhyemmän ajan vieraisilla, muun muassa Witikan veli ja tämän nuori +toveri, jotka olivat ylioppilastutkintoa suorittamassa. Molemmat +nuorukaiset koteutuivat pian talossa, ollen tavattoman eloisia, ja +Magna, joka aina näyttäysi iloisena eikä milloin minkinnäköisenä, kuten +Sanni ja Alli, muuttui tuota pikaa molempain poikain ihanteeksi. He +aivan hehkuivat hänelle ja hän taasen otti heidän vilpittömän suosionsa +ilomielin vastaan. + +Kaikki on kuin olla pitää, ajatteli professori heidän raikkaan, +heläjävän naurunsa kaikuessa hänen hiljaiseen lukukamariinsa -- nuoruus +ja ilo seuraavat toisiaan, ne kuuluvat eroittamattomasti toisilleen. -- +Voi, hän ei ollutkaan tähän aikaan kaikiste niin uutterassa työssä kuin +luultiin, usein maleksi kynä liikkumatonna hänen kädessään ajatusten +askarrellessa suruisissa mietteissä. Mutta kun nuo salissa kaikuvat +iloiset äänet ja Magnan heleä nauru tunkeusivat hänen korviinsa, kohosi +hänen otsalleen tumma varjo, tehden hänet perin synkän näköiseksi. + +Oliko Magnalla hauskaa, oliko hän onnellinen ikäistensä parissa? kyseli +hän toisinaan itsekseen. Ja vastaus oli aina myöntävä. Ja miksikä hän +ei saisi olla iloinen, oliko tuossa viattomassa iloisuudessa jotain +pahaa? hänen päänsä vaipui käden nojaan ja hän häpesi, että oli melkein +kadehtinut Magnan iloisuutta. Ei, ei, sitä hän ei tahtonut, Magnahan +oli vielä onnellinen lapsi ja jos hän auttoikin häntä neuvoillaan, niin +se ei ollut koskaan tapahtunut missään palkan toivossa. Päin vastoin +oli hänestä tuntunut niin viattomalta ja puhtaan riemuiselta johtaa +tämän nuoren sielun ensi askeleita tietojen polulla. Hänelle olisivat +nämä kuukaudet elämänsä valoisimpana muistona, vaikkapa sitte Magna ei +hänestä sen enempää välittäisikään. Mutta tätä ajatellessaan hiipi +hänen mieleensä sanomaton katkeruus, selittämätön angervon tunne. Magna +seisoi vielä, kuten hän kerran sanoi, elämän aamuhohteessa, kun hän +itse vaelsi iltapäivän varjojen keskellä. Hän ei voinut vetää tuota +aamukoiton lasta mukaansa, ja jos hän olisi voinutkin, olisiko hän +tahtonutkaan. Tuon kuuluisan, oppineen professorin katse vaipui +alas nuoren, vaatimattoman maalaistytön edessä. Hän pelkäsi +varomattomuudellaan hävittävänsä kevättuoksun perhosen siiviltä. Magna +oli talven kuluessa käynyt hyvin harvoin yleisissä huveissa, mutta sitä +innokkaammin oli hän tutustunut kaikkeen muuhun näkemistä ansaitsevaan +ja kiintymyksellä seurannut jokaista professorin suosittamaa esitelmää. +Viimme viikkojen kuluessa oli professori itse pitänyt sarjan +erillaisia, päivän tärkeitä kysymyksiä käsitteleviä esitelmiä ja siten +koonnut lukuisan kuulijakunnan ympärilleen. Mutta tässä joukossa ei +ollut ketään, joka olisi suuremmalla tarkkuudella kuunnellut hänen +heleää ääntään, kuin tuo yksinkertaiseen hattuun ja vaatimattomaan +sadevaippaan pukeutunut nuori tyttö. Magna saapui aina aikaiseen ja +istuutui aina samalle, vaatimattomalle paikalle kaukaisessa, hämärässä +nurkassa, voidakseen oikein rauhassa nauttia esitelmästä. Kuitenkin +näytti hänestä toisinaan kuin professorin mustat silmät etsisivät juuri +häntä, kuin puhuisi hän hänelle yksin, sillä kaiken sen, mitä hän nyt +esitelmänä puhui, oli hän monet kerrat puhunut hänelle kahden kesken. +Hän istui niin liikkumattomana, että olisi melkein luullut hänen +nukahtavan, mutta vaipuneiden silmäluomien alta vierähti usein +liikutuksen kyyneliä. Niin pian kun professori oli lopettanut, hiipi +hän heti kiireesti ulos; heillä tosin oli sama tie, mutta hän pelkäsi +professorin piankin luulevan, että hän tahtoi tupata hänen seuraansa. + +Eräänä kauniina toukokuun iltana sattui kuitenkin niin, että Magna tuli +viivähtäneeksi erään tuttavansa vuoksi, ja kun hän tuli kadulle, seisoi +professori rappusten luona, nähtävästi odotellen. -- Meneekö neiti +suoraa päätä kotiin? kysyi hän. + +-- Niin olen ajatellut. + +-- No sittepä voimme mennä yhdessä. + +Magna sävähti varsin iloiseksi, hän toivoi varmaan taasen kerran +saavansa puhella hauskasti hänen kanssaan. Mutta toivo petti, +professori käveli äänetönnä hänen rinnallaan. Magna tunsi vallan +häpeävänsä häntä, mutta kiitollisuus hänen esitelmistään -- jotka juuri +nyt loppuivat -- täytti hänen lämmintunteisen, nuoren sydämmensä. Hän +ei voinut vaijeta: -- En tiedä, kuinka teitä oikein kiittäisinkään, +herra professori, sanoi hän vihdoin hiljaa. Nämä hetket, joina olen +teitä kuunnellut, ovat olleet minulle oikeita juhlahetkiä, te olette +antanut minun hengelleni siivet. + +Lempeä hymyily kirkasti äkkiä professorin vakavia kasvoja: -- Se oli +kaunis tunnustus, se palkitsee minun uutterat valmistukseni, vastasi +hän. Mutta tiedättekö vaikka teilläkin olisi ollut osaa sen +onnistumiseen? + +-- Ah voi, mitenkä se olisi -- te unohdatte kuinka tietämätön minä +olen! huudahti hän iloisesti. -- Kaikki, mitä täällä olen oppinut, sen +olen oppinut teiltä. + +-- Oletteko kuulleet tuota hiukan kulunutta vertausta hammasrattaasta +suuressa maailmankoneessa, jossa kaikki hampaat suuremmassa tai +vähemmässä määrässä tarttuvat toisiinsa? + +Magna nyökäytti päätään. + +-- Se sisältää syvän totuuden. Elontiellä tapaavat ihmiset toisensa ja +aivan tietämättään vaikuttaa yksi toiseen arvaamattoman tuntuvasti. +Heidän tiensä ei jälemmin useinkaan enää satu yhteen, mutta tuo ainoa +kohtaus on vaikuttanut kentiespä koko elämän juoksuun. + +Magna näytti kummastuneelta: -- Luulen ymmärtäväni teitä, sanoi hän. +Kun minä vanhenen ja katsahdan kehitykseni vaiheisiin, niin en koskaan +voi unohtaa sitä hyötyä kuin meidän tapaamisestamme on ollut minulle, +mutta miten voin minä olla teille hyödyksi? + +Magnan kysymys saattoi hänet melkein epäilykseen. -- Te olette lapsi, +te ette ymmärrä minua enkä minä voi selittää sitä teille! huudahti hän +melkein kiihkeästi. + +Magna katseli häntä ihmetellen, mutta hänestä tuntui pahalta, että +professori aina vaan piti häntä lapsena, joka ei häntä ymmärtäisi. Ja +kuitenkin luuli hän tuntevansa yhtä tarkkaan kuin hänkin, tuntevansa +jokaisen suonenlyönnin, jokaisen hermon sisimmässään. Hän olisi niin +mielellään tahtonut ilmaista sen hänelle, mutta professori oli jo +rauhoittunut ja käveli ainoastaan hiukan nopeammin. + +-- Suokaa anteeksi, pyysi professori, katsellen häntä sanomattomalla +lempeydellä. Luulen hiukan hermostuneeni rasittavasta työstä, äiti sitä +juuri eilen surkutteli. Ja hän oli oikeassa, ainakaan teidän, lapsen, +nähden ei minun sopisi kiivastua, mutta itse asiassa tarkoitan minä +teille hyvää -- parempaa kuin te kenties voinette aavistaakaan. Minä +tahtoisin itse mielelläni kärsiä, kunhan vain teidän nuoruudenilonne ja +kevyt sydämmenne säilyisi. + +Professori hymyili hänelle, mutta tuo hymyily sai Magnan melkein +kyyneliin, nyt oli hän taas tuo sama ystävällinen, rakastettava, +ihmeteltävä professori. Magna otti hänen kätensä omiinsa ja puristi +sitä sydämmellisesti, sitte juoksi hän professorin edellä rappusia +ylös, he olivat jo kotona. + + * * * * * + +-- Oliko sinulla hauskaa eilen keilanheitossa, Magna? kysyi Sanni +eräänä iltapäivänä kun tytöt puuhailivat käsitöittensä kanssa salissa. + +-- Kyllä, varsin hauskaa, vastasi puhuteltu, kokonaan vaipuneena uuden +pitsikudoksen salaisuuksiin, joita neiti Schneider hänelle paraillaan +opetti. + +-- Eikö keilanheitto sitte Magnasta olisikaan synnillistä? huomautti +Alli terävästi. -- Kaikki huvithan sinun mielestäsi ovat hyljättäviä. + +-- Enpä tiedä sitä niin tarkoin, vastasi Magna hyväluontoisesti. + +-- Mutta sinähän et käy koskaan teaatterissa ja vihaat tanssia kuin +ruttoa. + +-- Päin vastoin -- päin vastoin -- jos vain minun ilontunnelmani etsisi +niin raisun ilmaisutavan, niin ei omatuntoni suinkaan panisi sille +esteitä, selitti Magna nauraen. + +Professori istui keinutuolissa ja seurasi tarkkaavasti keskustelua +levitetyn sanomalehtensä takaa. + +-- Minä en ole koskaan opetellut tanssimaan, sanoi Magna; vanhemmat +arvelivat kaiketi, että minulla on muuta hyödyllisempääkin opittavaa. +Mutta joulukuusen ympärillä ja heinärukojen päällitse osaan minä kyllä +hypähdellä; ja se on tanssia sekin. + +-- Villikansoilla on myöskin uhritanssinsa! -- Alli nykäytti +olkapäitään ylenkatseellisesti. + +-- Siitäpä sen näet, että tanssia on niin perin monta lajia. + +Kaikkien täytyi nauraa, Magnan iloisuus oli aivan vastustamaton. + +-- Mutta vakavasti puhuen, miks'et sinä käy teaatterissa? kysyi Sanni, +kumartuen pöydän yli. + +-- Niin, vakavasti puhuen, kuten sinä sanot -- vastasi nuori tyttö +ystävällisesti -- on minulla useita ja tähdellisiä syitä pysyä poissa. +Minun isäni ei käy koskaan teaatterissa periaatteen vuoksi, hän ei +tosin ole minua kieltänyt menemästä, mutta minä tiedän miten hän toivoo +minun menettelevän sen suhteen. Näepäs, ystäväiseni, tuntuu niin +hauskalta noudattaa niiden tahtoa, joita rakastamme ja kunnioitamme. + +Sanni näytti ällistyneeltä: oman huvinsa, omain mielitekojensa +uhraaminen jonkun elävän olennon edestä maan päällä, näytti hänestä +kerrassaan ihmeeltä. + +-- Luonnollisesti pidät sinä itsekin teaatteria tuommoisena syntisenä +huvituksena, sinä kun olet semmoinen pyhimys, sanoi Alli. + +-- Teaatterin suhteen olen minä liian kokematon, voidakseni lausua +mitään varmaa, vastasi Magna, jonka onnistui hillitä Allin pistelevän +puheen synnyttämä närkästys. Sitä paitsi arvelen, että jokaisen pitäisi +tämmöisissä tapauksissa ottaa omatuntonsa neuvonantajaksi, sillä se, +joka jo on toiselle vahingoksi, ei toiselle ole miksikään haitaksi. + +-- Sinä olet liiaksi totuuden ystävä, pikku ystäväni, voidaksesi pitää +semmoisista huveista, tuumaili neiti Schneider. + +-- Mutta me emme halua enää useampia siveyssaarnaajia! kivahti Alli. + +Professori oli tällä välin lähennyt ja istuutunut Magnan viereen. -- +Teaatteri on kuitenkin sivistyksen välittäjä, lieneekö isänne katsellut +asiaa koskaan siltä kannalta -- alkoi hän. En tarkoita, että papin +tulisi käydä oopperoita kuuntelemassa, sillä se soveltuu huonosti hänen +arvokkuudelleen, mutta myöntää täytyy, että draamallisen taiteen +suurteokset ovat aina ammoisista ajoista vaikuttaneet hienon ja jalon +havaitsemisaistin kohottamiseksi. Sillä on syvällinen vaikutus, se +tahtoo elävänä luoda katselijan eteen ihmiselämän monen monissa +kirjavissa värivivahduksissaan. Se loihtee eteemme todellisuuden +valtavalla voimallaan, sekä hyvän että pahan, rakkauden, vihan, +sankariuden ja raukkamaisuuden, salakavalimmat vehkeet sekä +suuremmoisimmat sankarityöt. + +-- Niin kyllä, jos ms vain saamme nähdä puhdasluontoisia kappaleita, +vaikuttaa kyllä teaatteri jalostavasti, sanoi neiti Schneider. + +-- Minä en myöskään ajattele mitään semmoista viheliäistä +nurkkatuotetta, jota voidaan tarjota ylen hienostuneelle, pilauneelle +yleisölle, sanoi professori lämpimästi. Minä tahdon vain huomauttaa, +mikä suuri tarkoitusperä teaatterilla on sivistyneiden kansojen +keskuudessa, nimittäin elävin piirtein kuvata kansojen elämää ja +vaiheita ihmishengen elähyttämiseksi ja jalostamiseksi. + +-- Mutta miksi sinä itse käyt niin perin harvoin teaatterissa, kun +kerran sitä niin innokkaasti puolustat? kysyi Alli. + +Professori antoi katseensa vaipua ja istui hetken äänettä. -- Minä +pelkään näyttäväni epäjohdonmukaiselta, sanoi hän viimmein. Minusta ei +teaatteri ole likimainkaan semmoinen kuin se pitäisi olla ja sen +lisäksi en minä voi pitää siitä hairahduttavasta tavasta, millä +draamallisia kappaleita esitetään. Jos minä esim. menen katsomaan +jotain lemmikkirunoilijani teosta, jota minä yksin lukeissani olen +ihastuneena ihmetellyt; minä näen kappaleen henkilöiden esiintyvän ja +alan seurata kiintymyksellä kappaleen kulkua, mutta silloin -- hän +pysäytti puheensa hetkiseksi -- silloin himmenee kappaleen loisto. +Minä en näe ruhtinaita enkä valtiomiehiä, jaloja sankarittaria +tai viheliäisiä juonittelijoita, vaan -- taiteilijoita, joita +mahdollisesti edellisenä päivänä olen tavannut jossain juomalassa tai +taiteilijattaria, jotka -- hänen kasvoilleen hivahti sievonen pimento. + +-- Miks'et jatka? huudahti Alli, -- minä toivoin juuri saavani kuulla +jonkun pisteliään kaskun elämästä kulissien takana. + +-- Anteeksi, niitä asioita en minä ole koskaan liioin tuntenut, sanoi +hän kylmästi. + +-- Oi, ja minä kun luulin, että sinä kerrankin olisit puhunut oikein +suoraa kieltä, sanoi Alli nauraen. -- Me nykyajan tytöt kyllä voimme +kuulla yhtä ja toista haitatta, sen voin sinulle vakuuttaa, ja jos +Magna punastuu, niin eipä haitaksi, jos hänenkin silmänsä avautuisivat. +Ihanteiden aika on mennyt! + +Professori katseli häntä kylmästi: -- En epäile ollenkaan, että ainakin +sinä, Alli sisko, olet kokonaan unohtanut punehtumisen, vastasi hän +terävästi. + +-- Mutta etkö tiedä, että meidän aika vaatii, ett'ei nainenkaan saa +kulkea peitetyin silmin, sanoi Alli kärsimättömästi. -- Kaikki kulkee +eteenpäin, pitäisikö meidän yksin seisoa paikallamme. Ei, kiitos herra +Vitikan, joka hankki minulle ajanmukaisia kirjoja, näen nyt varsin +selvästi. + +-- Ja nämä kirjat -- mainittakoon sivumennen Arne Garborg ja Zola -- +ovat luonnollisesti tehneet sinut äärettömän onnelliseksi, sanoi +professori musertavan ivallisesti -- elämän vihlovin viheliäisyys, sen +kurjin loka, puettuna pessimismin mustimpaan pukuun, se on varmaankin +ollut suureksi siunaukseksi sinun siveelliselle olemuksellesi. + +-- Niin, luonnollisestikin vaadit myös sinä tuota suloista +naisellisuutta, viattomuutta kyyhkyslakassa, semmoista, joka ei tiedä +mitään eikä saa tietää mitään. + +-- En, Alli, sitä moitetta minä en omista -- professori oli kohonnut +seisoalleen. Päin vastoin tahdon minä, että tiede tarjoo rikkaita +aarteitaan tasan sekä miehelle että naiselle, että se tarjoo heille +parhainta ja jalointa, mitä se aartehistossaan omaa. Mutta se tiede, +jota sinä harrastat, ei opeta kellekään elämän syvyyksiä -- sakoisessa +lähteessä on aina likaista vettä. + +-- Meidän ei siis tule edes aavistaa, että pahaa on olemassa, sitä +vähemmin olla sitä näkevinämme, sanoi Alli. -- Suo anteeksi, mutta +semmoinen ulkokullattu minä en tahdo olla. Ainoastaan silloin, kun +tunnemme maailmaa kaikin puolin, voimme olla apuna maailman +parantamisessa. + +-- Mutta sinusta ei ole semmoisiin suurtöihin, vastasi professori +kuivasti. Sitä paitsi luulen, että kypsyneelle naiselle näyttää elämä +itse synnin, syvine, surullisine seurauksineen, hän tuntee ja kärsii +noiden pahuuden voimien alla huokailevien olentojen kanssa ja +semmoisella naisella on useita keinoja niiden auttamiseksi. Ei +tietämätön, mutta tahraton, niin minä tahtoisin sen olevaksi, lisäsi +professori vakavasti; -- älkää luulko myöskään, että minä pidän miehiä +onnellisina sen vuoksi, että olot saattavat heidät useammin pahan +kanssa tekemisiin, sillä kukaan, joka rapakkoisella tiellä käy, ei +säily aivan tahratonna. Elämän peloittavin puoli onkin juuri se, että +paha tunkeutuu kaikkialle, yksinpä jaloimpiinkin harrastuksiin, ja sitä +emme voi auttaa. Mutta palataksemme puheemme alkuun, myöskin teaatterin +jaloa tarkoitusta pyrkii saastuttamaan tuo sama turmiota tuottava +voima. Se vaikuttaa jossain määrin turmelevasti yleisöön, mutta sitäkin +enemmin itse taiteen harjoittajiin. + +-- Niin, teaatteri on luisu ja ohdakkeinen tie monelle, sanoi neiti +Schneider. + +-- Korvaako sitte sen tarkoitus noiden monien ihmissielujen perikadon? +kysyi Magna hiljaan. + +-- Siitä asiasta kirjoittavat siveysopettajat vielä aikaa myöten +tutkimuksia, vastasi professori vältellen. + +Magna katseli ajatellen häntä, hän piti paljon useimmista professorin +ajatuksista, niissä oli henkistä terveyttä ja raittiutta, mutta +kuitenkin puhui ja ajatteli hän kuin siveellisesti puhdasaatteinen +ihminen, ei niinkuin kristitty, ei niinkuin hänen isänsä. Hän huomasi +kyllä kaiken inhimillisen puutteellisuuden, tunsi synnin ylivallan, +mutta ei tahtonut tietää mitään Hänestä, joka oli tullut +puutteellisuuksia poistamaan ja kukistamaan pahuuden juuria. + +Professori huomasi selvästi nämä ajatukset Magnan ilmeikkäillä +kasvoilla ja hänen huulensa liikahtivat, juuri kuin hän olisi tahtonut +jotain sanoa. Mutta hän loi pikaisen silmäyksen ympäristöönsä eikä +virkkanut mitään, vaan nousi ylös ja otti sanomalehtensä. + +Sanni, joka tämän hänen mielestään ikävän keskustelun aikana pikimmiten +oli silmännyt muutamia sivuja erästä romaania, kumartihe taasen pöydän +yli ja sanoi: -- Mutta ylioppilaskonserttiin sinä tulet huomenna +kaikissa tapauksissa, Magna, niin vähän kun muuten välitätkin huveista. +Ja sinähän olet jo useita viikkoja iloinnut siitä. Muistatko miten +ihastunut sinä olit jousineljäkön esitykseen talvella ja simfoniaan, +jota kuunnellessa minä olin vähällä nukkua. + +-- Se oli todellakin ihanaa! huudahti Magna eloisasti. + +-- Herra Vitikka lupasi hankkia meille pääsyliput, niistä tulee +varmaankin tiukka, sanoi Alli. + +-- Mitäpä vielä, minä luulen varmasti, että Levinit kyllä hankkivat +Magnalle pääsylipun, heidän serkkunsa on M. M:sti, korjasi Sanni. + +-- Kiitoksia, mutta minä en aijo mennä sinne, sanoi Magna matalalla +äänellä. + +-- Miksikä et? + +-- Minä tiedän kyllä -- huusi pieni Kerttu, joka juuri tuli sisään -- +Magna sanoi muuan päivä, ett'ei hänen varansa riitä konserteissa +käyntiin, sillä hän aikoo kotiinmennessään ostaa niin kalliin kirjan +isälleen tuliaisiksi. + +-- Vaiti, pikku ystäväiseni! + +-- Niin, mutta se on ihan totta, sinä itse sanoit. + +-- Vaikka, mutta -- + +-- Etkä sinä aijo ostaa uutta hattuakaan, sillä sinä aijot -- -- -- + +Magna painoi hymyellen sormensa tuon pikku rupattelijan huulille. -- +Kas niin, kiitoksia, hyvä neiti -- luulenpa, että tämän pitsin +salaisuus on jo muistissani. Miten iloiseksi äiti tuleekaan, hän +tarvitsi juuri tämmöisen reunuksen nukkatäkkiinsä. Tuhansia kiitoksia! + +Keskustelu loppui ja seura hajausi pian tämän jälkeen salista. + + * * * * * + +Seuraavana iltapäivänä istui Magna yksinään salin ikkunan ääressä +ja kirjoitti kirjettä kotiinsa, ilmoittaakseen omaisilleen +kotiintulopäivänsä. Kapteeninrouva valmisti keittiössä sillisallaatia +iltaseksi ja muut olivat jo aikoja sitten lähteneet konserttiin, +saadakseen hyvät istumatilat. + +Hän ei tosin tahtonut sitä itselleenkään myöntää, mutta sittekin tuntui +hänen rinnassaan jonkunlainen kaipaus noihin kauvan odotettuihin +huveihin. Mutta hän oli kerran tehnyt päätöksensä, hän tahtoi hankkia +isälleen muutaman arvokkaan jumaluusopillisen teoksen, jota hän kauvan +oli halunnut itselleen ja jonka Magna äskettäin oli sattunut huomaamaan +kirjakaupan ikkunassa. Mutta sitä hän ei voinut ostaa ilman pienittä +uhrauksitta, varsinkaan kun hänellä oli menoja kaikenlaisiin kesää +varten ostettaviin koulukirjoihin ja työaineihin. Mutta mikäli hän +eteni kirjeensä kirjoittamisessa ja lausui ilonsa lähenevästä +jälleennäkemisestä, sikäli kirkastui heidän olemuksensa hänen sisäisen +silmänsä edessä. Hänen sydämmensä alkoi sykkiä niin nopeasti ja hän +tunsi, että paljon suuremmatkin uhraukset niiden edestä, joita hän +rakasti, olisivat tuntuneet hänestä vähäpätöisiltä. + +Hän pysäytti hetkiseksi kirjoituksensa ja hänen silmänsä seurasivat +pienen auerpilven kulkua kevättaivaalla. Samalla avautui ovi ja +professori astui kiireisesti sisään: -- Oletteko valmis seuraamaan +minua konserttiin, neiti Roos? + +Magna hymyili: -- Minä en ole aikonut mennä sinne ollenkaan, sanoi hän. + +-- Mutta minä olen ostanut jo meille pääsyliput, samoin äidille, jos +häntä haluttaa tulla; meillä on hyvät numeroidut tilat. Mutta kaikissa +tapauksissa on jo aika lähteä, jos mieli kuulla alusta pitäin. + +Magnan silmät loistivat, hän ei löytänyt sanoja ilmaistakseen iloaan ja +kiitollisuuttaan, hän ainoastaan tarttui professorin molempiin käsiin, +kuten tapansa oli, ja puristi niitä kiihkeästi. + +Professori hymyili: -- Kunhan minä saisin vain äidistä selvän. + +-- Minä menen häntä hakemaan! ja tuulena riensi hän pois, mutta tuli +kohta takaisin, hengästynyt kapteeninrouva mukanaan. + +-- Mitä nyt on oikein kysymyksessä, Hugo, Magna puhuu jostain +laulajaislipuista, minä en käsitä ollenkaan -- läähätti eukko. + +-- Minä olen ostanut teitä varten, äiti, pääsylipun tämä illan +laulajaisiin, mutta kenties teitä ei haluta tulla mukaan? + +-- Ettäkö minua ei haluttaisi! -- Mutta katsohan, Hugo, Eriikan täytyy +mennä hakemaan tärkkivaatteita ja Allin kenkiä ja muuten minulla ei ole +edes hattua, ompelijatar kun näki hyväksi narrata minua. Ja aivan +avopäin minä en voi tulla, ymmärräthän. + +-- Siinä tapauksessa vaihetamme pääsylipun joksikin muuksi, joka sopii +paremmin äidille, sanoi professori pilaillen -- hänestä oli äidin +kielto milt'ei mieleen. Mutta Magna juoksi päällysvaippaansa hakemaan +ja oli iloissaan jotta hän äskettäin oli tullut ostaneeksi uudet, +vaaleanharmajat hansikkaat; nyt ne olivat parhaiksi. Vasta kun he +tulivat kadulle, johtui hänen mieleensä, miten jokapäiväiseltä hän +näyttäneekään tuon aito hienon, uljaan professorin rinnalla ja perin +alakuloisena kääntyi hän seuraajaansa ja sanoi lapsellisesti: -- Voi, +miten hyvä te sentään olette, kun tulette laulajaisiin minun kanssani; +ajatelkaahan, että minulla on päässäni vanha talvihattu, ainoastaan +hansikkaat menevät mukiin, lisäsi hän empien. + +Professori loi häneen kummallisen katseen: -- Luuletteko, lapsi, että +minä katselen hattuanne muulla kuin ilolla, ajatellessani, että nuori +tyttö voi kieltää jonkun korukappaleen hämmästyttääkseen isäänsä +rakkaalla lahjalla. Minusta nähden te olette varsin hyvin puettu. + +Magna, joka ensin punastui, huomatessaan että professori todellakin oli +kuullut Kertun ajattelemattoman puheen, rauhoittui tästä hänen +vakuutuksestaan ja astui varsin rauhallisena hänen rinnallaan +parhaille tiloille täytetyssä laulajaissalissa. Ja nyt tempasi laulu +hänet koko taikavoimallaan mukaansa, hän ei huomannut ollenkaan mitä +ympärillään tapahtui. Mutta kun professori katseli noita vaihtelevia +tunteenilmauksia, jotka kuvastuivat hänen kirkkaissa silmissään, tuntui +hänestä, ett'ei komeimpainkaan keväthattujen somistamat kasvot vetäneet +vertoja Magnan elontuoreutta ja onnea säteileville piirteille, + +Magna ei puhellut paljon eikä koettanut vuolaalla sanatulvalla +ilmoittaa tunteitaan, mutta kun hän katsahti professoriin, ilmaisivat +hänen kosteat silmänsä paremmin kuin kaunopuheisimmat sanat, miten +onnellinen hän oli. Kerran tarttui Magna hänen käteensä ja puristi sitä +hiljaa, professori ailahti hiukan, mutta vastasi sitte lujalla +puristuksella, pitäen aivan huomaamattaan koko jälellä olevan illan +tuota pientä, vakavaa kätöstä omassaan. + +-- Minä en voi koskaan unohtaa tätä ihanaa iltaa! huudahti Magna +huoahtain heidän palatessaan kotiin kevätillan vaaleassa hämyssä. + +-- Ja minä, sanoi professori, kadun aina, ett'en ennemmin valmistanut +teille hiukan enemmin musikaalista nautintoa -- ajattelematon +itsekkyys! Myös minulle jää tämä ilta muistoksi koko elämäni ajaksi. +Magna katsoi tutkivasti hänen liikutuksen hillitsemistä ilmaiseviin +vaaleihin kasvoihinsa. + +-- Hän ei ymmärrä minua, ajatteli professori, hän on kun hienon, +viheriän verhon suojaama kukannuppu, ei tunne auringon suutelojen +tenhoa, ja minun ei suinkaan tule herättää häntä niitä tuntemaan. + +Muutamia päiviä myöhemmin seisoi Magna, matkalaukku olalla riippuen, +rautatien etusillalla. Hänen ympärillään oli kapteeninrouva, tytöt ja +kaikki hoitolaiset, nuo kaksi äskenleivottua ylioppilasta tulisivat +hänelle matkatovereiksi. + +Nyt tuli professorikin, päivän sanomalehdet kädessään, ja pyysi Magnan +seuraamaan häntä siihen vaunuun, jonka professori oli hänelle valinnut. +Siellä oli jo Magnan muut kapineet, pieni matkakori seisoi nurkassa +makeisilla ja hedelmillä täytettynä -- professori oli pitänyt huolta +kaikista -- ja tavattoman suuresta paperitötteröstä ilmausi äkkiä mitä +ihanin ja tuoksuavin, oikeista ruusuista, kieloista ja reseetoista +laitettu kukkavihkonen. + +Professori laski sen kiireisesti hänen käteensä: -- Kukat virkistävät +teitä pitkällä matkallanne, sanoi hän. Ne eivät lakastu aivan pian, +katsokaahan, minä en voi kärsiä noita luonnottomia teräslankavihkoja, +tässä vihkosessa on jokaisella kukalla oma luonnonvartensa. + +Magnan silmät kostuivat ja kirkkaita pisaria putoeli kädessään olevalle +kukkavihkolle. -- Te olette niin tavattoman hyvä minulle, kuiskasi hän, +isä ja äiti ovat teille niin kiitollisia; -- oi, jospa te kerran +tulisitte meille ja antaisitte heidän itse ilmaista kiitollisuutensa, +he voisivat tehdä sen paremmin kuin minä! + +-- Pyydättekö te, Magna, kutsutteko todellakin kotiinne? professorin +kasvoilla väikehti säteilevä hymyily. + +-- Ah, niin, te olisitte meidän rakkain vieraamme! + +-- No siinä tapauksessa minä vielä tulenkin sinne, hyvästi! Soi +kolmannen kerran ja lähtövihellys kuului. -- Hyvästi Magna, jos te +tietäisitte! Sanokaa yksi ainoa kerta -- sanat uupuivat -- Hugo, +tavoitteli hän. + +Hän puristi rajusti Magnan kättä, tämä katsahti ihmetellen häneen, +mutta sitte levisi hänen poskilleen syvä puna ja hänen nuoret kasvonsa +säteilivät omituisesti. -- Hyvästi -- Hugo -- kuiskasi hän. Mutta +professori ei kuullut sitä, hän seisoi jo etusillalla, sillä juna oli +alkanut hitaasti liikkumaan. + +Magna riensi ikkunaan, hän ei itkenyt enää, vaan vihjoi iloisesti +valkealla nenäliinallaan. Mahtoiko professori huomata sitä? -- Hänen +takanaan seisoivat nuo nuoret ylioppilaat ja heiluttaen valkeita +hattujaan, huusivat he: Eläköön Helsinki, eläköön kaikki kauniit tytöt, +eläköön, eläköön! + +Juna kiiti pois ja professori seisoi yksinään paikallaan yhteen +puristetuin huulin. -- Minä olin todellakin houkka, mumisi hän, mutta +semmoiset jäähyväiset voivat saada ihmisen hupsuksi. Nähnenkö sinua +enää koskaan Magna -- rakkaani! + + * * * * * + +Professori Bruunilta Magna Roosille. + + Heidelberg 20/VII 188--. + +Magna! + +Kaksi kuukautta on kohta vierähtänyt siitä kun teidät viimmeksi näin. +Kuten tulitte tietämään, olen viettänyt jonkun aikaa matkoilla, +rientänyt paikasta toiseen, rientänyt levottomalla nopeudella. Mihin? +Sitä en tiedä itsekään, tuntuu vain, kuin olisi joku minua ajanut yhä +etenpäin. Vihdoinkin olen asettunut tähän vanhaan yliopistokaupunkiin, +jossa ylioppilaat polvi polven jälkeen ovat haaveilleet ja laulaneet +Neckarin rannoilla. + +Täällä on kaunista; älkää kuitenkaan luulko, että rupeisin teitä +vaivaamaan innostuneilla kuvauksilla ja siten houkuttelemaan kauniille +huulillenne hymyilyä, hymyilyä kuivalle professorille, joka on +antaunut haaveilemaan, nuoruuden-unelmia uinailemaan. Ja kuitenkin on +tuo professori houkka, totuuden sanoakseni. Muistatteko meidän +jäähyväisiämme, minä olin epätoivoinen, minun sydämmessäni vallitsi +silloin yksi ainoa tunne, lämpimin, tulisin rakkaus sitä nuorta tyttöä +kohtaan, jonka kohtalo oli minun tielleni johtanut. Älkää kummastelko +tätä epäjohdonmukaisuutta, vaan sallikaa minun kertoa erään yksinäisen +miesraiskan elämänvaiheet, kenties huomaatte, ett'ei hänen +houkkamaisuutensa olekaan niin nurinkurista. + +Aina lapsuudesta pitäin on luonteeni ollut suljettu ja erillään +pysyttelevä ja kotonani ei kukaan ole ymmärtänyt minua. Minun isäni oli +kunnon mies, mutta samalla niin hurjan innokas tiedemies, ett'ei +häneltä riittänyt vähääkään aikaa ainoan lapsensa hyväksi. Äitini te +tunnette, hän on hyväntahtoinen olento, mutta hänellä ei ollut +semmoista lempeää lujuutta, jolla hän olisi osannut kiinnittää itseensä +aran, vaiteliaan pojan ja siten koittanut herättää hänessä luottamusta. +Isäni kuoleman jälkeen jouduin holhoojani hoitoon. Hän oli +lahjomattoman rehellinen ja kunnokas mies, mutta vanhoihin, +erakkomaisiin tapoihinsa piintynyt. -- Vähää myöhemmin meni äitini +toisen kerran naimisiin miehen kanssa, jonka luonteen kehnouden yksin +semmoinen kokematon pojannallikka, kuin minä silloin olin, voi helposti +huomata, vaikk'en koskaan asunut hänen luonaan. Joukko sisarpuolia +kasvoi, kaikki aivan vieraita minulle ja kasvatettiin ilman pontta ja +tarkoitusta. Minä jäin yksin ja juuri tämä yksinäisyys synnytti minussa +katkeruuden, mikä vihdoin valtasi koko olemukseni. + +Minä olin nuori ja taloudellisessa suhteessa turvattu, minua ei +kiinnittänyt mikään hellä side; ilman uskonnollisen vakaumuksen tukea, +ilman lapsuudenuskon muistoja antausin minä elämän taisteluun. Minä +luotin yksinomaan omiin voimiini, eipä siis kummastelemista, jos +useammin hävisin kuin voitin. Minuun vaikutti kuitenkin vaistomaisesti +siveyden voima, se etsi minua turmion tieltä ja pienintäkin poikkeusta +siveyslain vaatimuksista pidin rikoksena. Minä en antaunut viettien +orjaksi, vaan minusta tuli epäluuloinen ivailija, joka terävästi +tarkkailee maailman monikirjavaista elämää. Kyllästyneenä tuohon +halpamaisuuteen ja onttoon tyhjyyteen, jota tarkasteleva silmäni +huomasi kaikilla yhteiskuntaelämän aloilla, antausin vihdoin tieteitä +tutkimaan ja aloin ymmärtää isääni, joka tutkimisessa löysi ainoan +tyydytyksensä. + +Minä olen viettänyt onnellisia hetkiä kirjojeni ääressä, se +myönnettäköön, ja minun miehiselle kunnianhimolleni ovat työni hedelmät +antaneet tyydytystä. Mutta minun sydämmeni on jäänyt tyhjäksi ja +kylmäksi, se aivan suonenvetoisesti kouristui joka kerta kun minussa +heräsi kysymys: tämmöistäkö elämä on, eikö sillä ole mitään enempää +tarjottavaa. Ja joka kerta tukehutin minä tuon kysymyksen: semmoista on +elämä ja semmoiseksi se jää. Minä uurastin eteenpäin -- en nopeasti ja +kevein askelin, kuten jotkut onnelliset -- vaan kuten väsynyt vaeltaja +erämaata kulkeissaan. En toivonut koskaan tapaavani tuoksuavaa kukkaa +yksinäisellä erakkopolullani, vaan silloin -- silloin tapasin minä +aavistamatta eräissä viattomissa silmissä tuon puhtaan loisteen. + +Ja juuri te, Magna, tuoksuavan metsäkukan tavoin virkistitte nääntyneen +vaeltajan sielua. Luottavasti kuin lapsi lähenitte te tuota itseensä +sulkeunutta miestä, jota muut väistivät. Minä sain pilkistää teidän +sieluunne, lukea kuin selväpainoista kirjaa, jossa ei löytynyt +ainoatakaan epäselvää riviä, vaan puhtautta ja totuutta jok'ainoassa +sanassa. Ensi kertaa puhalsi minun kylmettyneen sydämmeni lävitse +leyhkeä kevättuulahdus, verho putosi silmiltäni ja koko elämä +näyttäytyi minulle uudessa valossa. + +Te herätitte minussa jälleen uskon totuuden voimaan, osoititte +aavistamani ihanteet ja neuvoitte minut runsaille aarteille, joiden +arvoa ette kenties itsekään oikein ymmärtänyt. Mutta mikä teille oli +yksinkertaista ja luonnollista, kaikki, mitä te uskoitte ja toivoitte, +kaikki nuo, joita minä olin koko elämäni turhaan etsinyt, ne voin minä +vasta ankaran taistelun jälkeen omata. Mutta ne tulivatkin nyt minun +kalliimmaksi omaisuudekseni ja ainoastaan se, joka minun laillani +pitkät ajat on saanut kiviä leivän asemesta, voi käsittää iloani. + +Niin, minä olin onnellinen, minä olisin tahtonut, että te olisitte +ollut aina luonani suuntaamassa ja elähyttämässä elämätäni. Mutta te +olitte nuori ja minä en tahtonut eroittaa teitä ikäistenne seurasta; +niin vaikealta kuin tämä minusta tuntuikin, oli teidän ilonne kuitenkin +minulle kaikkein kallein. + +Vaikeammaksi muuttui minulle taistelu kun minun sydämmeni +äkkiarvaamatta alkoi sykkiä kauvan uinuneen rakkauden syviä tunteita, +kun minä opin rakastamaan teitä, ikämme erilaisuudesta huolimatta. Oli +hetkiä, jolloin minun rakkauteni, ensimmäinen rakkauteni -- oi, älkää +naurako vanhan miehen tunnustukselle -- tahtoi katkaista kaikki siteet, +kun sanat polttivat huuliani, mutta teidän kirkkaiden lapsensilmienne +yksi ainoa katse sai minut pysähtymään. + +Voisinko minä häiritä teidän onnellista tietämättömyyttänne, pakottaa +teitä selitykseen, joka teidän hienotunteisuudellenne olisi tuntunut +mitä tuskallisimmalta, koska tuommoiset tunteet olivat teille vieraita. +Ei, minä vaikenin, ja sitä paitsi pakotti eräs toinenkin seikka minun +niin menettelemään. + +Jos minua suosisikin tuo ääretön, aavistamaton onni, että Magna +luottavasti liittyisi minuun, niin olisiko minulla oikeutta ottaa +vastaan niin kallisarvoista lahjaa, oikeutta kiinnittää teitä itseeni? +Oliko minulla, maailmaa kokeneella miehellä, joka olin nähnyt niin +paljon pahaa, jonka mielen oli seoittanut epäilys ja joka olin saanut +osani maailman elämän-nautinnoista, oliko semmoisella miehellä oikeutta +yhdistää kohtaloaan semmoiseen nuoreen olentoon kuin sinä, semmoiseen +lämminlempiseen, kyyhkyslakan kirkassilmäiseen, viattomaan +linnunpoikaseen. + +Siinä minun kärsimiseni, tuo tuska, joka murti minua ja joka vielä +tänäkin päivänä kaivaa sydäntäni. Minä voin vaijeta päivästä toiseen, +aina siihen hetkeen asti, jolloin meidän piti erota, kenties +ainaiseksi. Minä puristin silloinkin huuleni yhteen, mutta tietämättäni +tunkeusi niiden välitse muutamia varomattomia sanoja, minä tunsin +itsessäni houkkamaisen päähänpiston saadakseni kerran kuulla sinun +armaan äänesi lausuvan nimeni. En tiennyt, mitä sanoin tai tein. Mutta +kun jäin yksinäni, muistin tuosta kaikesta vain sen, että sinä kutsuit +minua käymään kotonasi ja että minulla siis oli tilaisuus taas nähdä +sinua. + +Ja kuitenkaan en ole vielä sinua nähnyt. Minä olen vakavasti koetellut +itseäni -- sen Jumala tietää -- ja ensi kertaa olen minä voinut luottaa +häneen, antaa kalleimman maallisen asiani hänen huostaansa. + +Minulla ei ole sen enempi sanomista! Magna, tässä kunniallisen +miehen käsi, tässä sydämmeni, joka ei toivo rakkautta, mutta -- +myötätuntoisuutta en myöskään pyydä -- anna minulle mitä voit, suo +minun kuitenkin jäädä ainaisiksi ajoiksi vanhaksi ystäväksesi. -- +Saanko nyt tulla? + + * * * * * + +Magna Roosilta professori Bruunille. + + P:n pappilassa 10/VIII 188--. + +Rakas vaeltaja! + +Riennä kotiin pitkältä retkeltäsi, suoraan tuohon "lämminlempiseen +kyyhkyslakkaan." Totta on, että Magna on vielä lapsi monessa suhteessa, +eikä ansaitse niitä kauniita ajatuksia, joita "eräällä" on häntä +kohtaan, vielä vähemmin hänen rakkauttaan. Mutta hän tuntee syvästi, +miten paljon häneltä puuttuu ja pyytää jokapäiväisissä sydämmellisissä +rukouksissaan, että hän tulisi yhä paremmaksi. Pitkinä, valoisina +kesäpäivinä, kun hän makaa nurmikolla riippukoivujen alla ja niiden +lävitse tähyää sinitaivaalle, muistuu hänen mieleensä usein tuo hyvä +professori. Mutta niitä tunteita, joita hänessä liikkuu tuota kunnon +miestä kohtaan, ei hän voi selittää, sillä hän on vain oppimaton +tyttöraiska. Jos hänen kuitenkin täytyisi ne selittää, niin sanoisi +hän, että ne ovat syvää kaipuuta ja sydämmellistä ikävöimistä tuon +oppineen miehen perään -- sanottaisiinko semmoista mahdollisesti +rakkaudeksi? + +Tuo pieni linnunpoika istuu mietiskellen pesän reunalla ja tähyää +kaikkiin suuntiin, mutta kun se tulee, jota hän alituiseen ajattelee, +kohottaa hän siipensä ja lentää suoraan hänen rehelliselle rinnalleen. + + Magna. + +P.S. Ja siitä hän on aivan varma, ett'ei sitä omituista tunnetta, joka +hänellä on tuota oppinutta professoria kohtaan, milloinkaan voida +nimittää myötätuntoisuudeksi. + +Tule pian -- Hugo! + + + + +ENSI KERTAA. + + + "Henki tekee eläväksi." + +Pastori Allén istui kirjoituspöytänsä ääressä kylmässä, kolkossa +huoneessaan autiossa maalaispappilassa. Hän istui ja mietiskeli +huomispäivän saarnaa, mutta sitäkin enemmin kovaa kohtaloaan. Heti +papiksi vihittyään oli hän määrätty tämmöiseen kaukaiseen erämaan +kappeliin, kauvas suuren maailman valtateistä, elämästä, ystävistä ja +seurasta. Hänen edeltäjänsä oli nimittäin kuollut äkkiä ja kun +seurakunta valitti sielunpaimenen puutetta korkeille viranomaisille, +lähetettiin Allén heidän kaitsijakseen. Täällä hän nyt oli ja täällä +hän sai olla, tiesi Jumala kuinka kauvan. Paikka oli ruma, yksinäinen +ja rappeutunut, huoneet kylmiä, ei jälkeäkään kodikkuudesta missään, ja +mitä ravintoon tulee, niin ei vuokraajan vaimon kalsea suolaliha ja +paksu puuro juuri ruokahalua kiihottanut. + +Kaikki oli niin surkeata kuin suinkin olla voi ja tämän lisäksi oli +vielä saarnoistakin vaikeutta; miten paljon hän ajatteli ja +mietiskelikin, eivät aatteet tahtoneet sanoiksi sukeutua. Oli jo +kerrassaan päivätyö saada kasaan johdantoa, mutta eteenpäin jatkaminen +oli sitäkin vaikeampaa. Ennen oli hän luullut kykenevänsä käyttämään +kynää sujuvasti, mutta nyt hän huomasikin sen suhteen erehtyneensä. +Eilen oli myöskin ollut pyhäpäivä, nuo yhtämittaiset saarnat hänen +aivan uuvuttivat, hän tunsi olevansa tyhjä sekä ajatuksista että +sanoista. + +Ainoastaan muutamia lehtiä oli vasta kirjoitettuna pöydällä, tuskin +kolmatta osaa siitä, mitä kohtalaiselta saarnalta voitiin vaatia. Hän +luki vielä kerran huomispäivän tekstin, löytämättä kuitenkaan mitään, +josta olisi voinut johtaa selityksensä, se oli tosiaankin kamalaa. +Epätoivoisena pöyhi hän käsillään tuuheaa tukkaansa ja hieroi silmiään, +kunnes ne tulivat punaisiksi. Noissa nuoruuden vehmaissa kasvoissa, +tuossa pitkässä, sorjassa vartalossa ei ollut mitään papillista; hän +näytti olevan noita hyväinpäiväin lapsia, jotka antauvat pappisuralle +vain sen tähden, että se on lyhin ja pikimmin omanleivän eläjäksi +vievä. Mitään kutsumusta, hengen taistelua, hän ei ollut koskaan +tuntenut, mutta virkaansa hän kyllä piti arvossa ja oli halukas +täyttämään valansa niin hyvin kuin heikko ihminen voi, sillä heikkoutta +on jokaisessa, myönsi hän nöyrästi. + +Hän katsoi kelloaan, se läheni kymmentä, kaikki talon asukkaat +makasivat ja hän tunsi voimakkaan halun seurata heidän esimerkkiään. +Mutta nuo tyhjinä ammottavat lehdet näyttivät aavemaisen uhkaavilta, ne +eivät suoneet hänelle lepoa. + +Samassa kuului ulkona askeleita, joku tuli pimeässä eteisessä ja vähää +myöhemmin koputti se jo ovella. Avain oli jo otettu pois, pastori nousi +ja avasi. Siellä seisoi muuan rahvaanmies lakki kourassa, nuori kyllä +ijältään, mutta kasvoiltaan vakava. + +-- Astukaa sisään, mitä asioitte? Allén vetäysi kirjoituspöytänsä +ääreen. + +-- Minun isäni makaa sairaana kotona. + +-- Vai niin, kuka hän on? + +-- Mustasaaren isäntä. + +-- Hyvä, entä sitte? + +Talonpoika ei nähtävästi ollut oppinut niin äkkiä puhumaan asioitaan ja +sitä paitsi näki hän nuoren pastorin vasta ensi kertaa lähemmältä. -- +Aika on perin sopimaton, sanoi hän harvaan ja joka sanaa punniten, +mutta kuten isä sanoo: kuolema ei valitse aikaa. + +-- Oh, onko hän jo niin huono? + +-- On -- nähkääs, herra pastori, isä kärsii sekä ruumiin että sielun +tuskia, kuume tuimentelee häntä ja silloin tällöin palaavat puuskaukset +tuottavat hänelle sanomattomia sieluntuskia. Hän on kyllä kaiken ikänsä +ollut hyvä kristitty ja taitanut autuudenopin kappaleet, mutta se +lienee niin, ett'ei kukaan pääse taistelutta vapaaksi. + +-- Ei, ei, niin se on. -- Allén pureskeli hermostuneena kynänvartta. + +-- Niin ollen olisi tarkoitus jos herra pastori tahtoisi seurata minua +kotiin, isä toivoo saavansa huojennusta kun saisi puhua Jumalan +palvelijan kanssa. + +-- Vai niin, vai niin, -- kevyt ahdistus valtasi nuoren pastorin. Hän +oli tottumaton semmoiseen tehtävään, tämä olisi hänen ensimmäinen +sairaskäyntinsä, ja sepä juuri tekikin hänet alakuloiseksi. Muuten oli +hänestä vastenmielistä lähetä kuumesairasta, varmaankin huonosti +tuuletetussa huoneessa, sekä lähteä kylmään yöilmaan. Mutta voisiko hän +muutakaan tehdä? Arveleminen ei sopinut, hän otti käsikirjan ja +ripitysneuvot, kietoi matkaturkin ympärilleen ja seurasi tuota nuorta +talonpoikaa. + +-- Onko matka pitkä? + +-- Ei, ainoastaan yksi penikulma! + +-- Hyvä! Allén veti turkkinsa kauluksen korvilleen, häntä vilutti, +oliko se sitten ulkonaista vai sisäistä kylmyyttä, sitä hän ei +tietänyt. Tie kulki syvien metsien läpi, missä lumi oli ajautunut +paksuiksi nietoksiksi puiden oksille. Pastorista tuntui, että hänen +olisi pitänyt puhella jotain kyyditsijälleen, mutta hän ei löytänyt +sopivaa puheenainetta. Ja niin kului aika, kunnes he tulivat tuohon +yksinäiseen taloon. + +Kuu valaisi heikosti, muuan koira haukkui loitommalla; muuten oli +kaikin puolin hiljaista. + +Nuori kyytimies sitoi hevosen aitaan kiinni ja seurasi pastoria pimeään +eteiseen, jossa pieni valonjuova näytti tietä tuvan ovelle. Suuri tupa +oli hämärä, vuoluhirret olivat mustuneita ja suuressa pesässä tuikotti +pieni tuli. -- Nuori tyttö nousi penkiltä istumasta ja tervehti +kohteliaasti, pian sen jälkeen tuli kamarista muuan ikälikkäämpi +nainen. -- Hyvää iltaa, herra pastori on siis jo tullut, sanoi hän. +Jumalalle olkoon kiitos, hän onkin niin odottanut ja toivonut teitä! + +Pastori riisui turkkinsa ja meni tulen luo: -- Minun on vilu, en saata +mennä sairaan luo ennenkun olen hiukan lämmennyt. -- Saattaa olla niin, +tuumi nainen ja alkoi puhaltaa riutunutta tulta. Allén seisoi ja +seurasi hänen liikkeitään erikoisella tarkkaavaisuudella, hän ei ollut +koskaan tuntenut itseään niin masentuneeksi kuin nyt. + +Kyytimieskin tuli nyt sisään, nuo kolme, äiti ja lapset, olivat niin +ihmeteltävästi toistensa näköisiä: sama vakavuus piirteissä, sama +älykkyys silmissä ja tyyneys olemuksessa. Hän yksin oli levoton, sillä +noita toisia elähytti kärsivällisyyden suoma rauha. + +Voisiko hän lausua ainoatakaan sanaa näiden kolmen henkilön tutkivain +silmäysten edessä, jotka näyttivät katselevan hänen lävitsensä ja juuri +synnyttävän hänessä tuon tuskallisen levottomuuden. He eivät suinkaan +tietäneet, että tämä oli hänen ensimmäinen sairaskäyntinsä, ei, hän +tahtoi olla kahden sairaan kanssa. Ja siitä ei häntä kukaan estänyt. + +Sairaan huone ei ollut mikään matala hökkeli, vaan pieni, siisti +kamari; lattia oli pesty valkeaksi, ikkunoita verhosi karttuuniuutimet +ja valaistussa tiiliuunissa paloi hiljalleen ratiseva tuli. +Peränurkassa oli suuri, sinisellä pummuliverholla varustettu sänky, +siinä makasi kookas mies suoraksi ojentuneena. Hänen tuuhea, harmahtava +päänsä lepäsi raskaasti päänalaisella ja jänteiset kädet lepäsivät +hervottomina sivuilla. Voimakas, jäntevä oli tuo ruumis, jonka sairaus +oli nöyristänyt, milt'ei musertanut. + +-- Hyvää iltaa, tervehti pastori sisäänastuessaan. + +-- Hyvää iltaa -- ah, se on pastori, istukaa alas, istukaa, kuului +käheä, liikutettu ääni. -- Tämä on surun huone, herra pastori, sairaus +on raskas risti, mutta mitä ovat ruumiin vaivat sieluntuskien rinnalla. + +Hän vääntelihe levottomana vuoteellaan: -- Tuska jäytää minua, minun +täytyy astua Jumalan tuomioistuimen eteen tänä yönä, kenties jo tämän +tunnin kuluessa, ja "kauheaa on langeta elävän Jumalan käsiin", joll'ei +meillä ole "puolustajaa Isän tykönä." Ja semmoinen on minulla ollut tai +olen luullut olevan aina tähän asti, mutta nyt "Hän on kätkenyt +kasvonsa minulta." Sanat tulivat katkonaisina ja ääni oli sortunut. + +Allén istuutui vuoteen viereen, selvitti äänensä ja alkoi puheensa. +Ensin kyselemällä yhtä ja toista, mutta sitte alkoi hän puhua yksin, +ajatukset alkoivat muotoutua kauniiksi, onnistuneiksi lauseiksi. +Menestys virkisti häntä, hän alkoi puhua yhä lämpimämmin, mutta kuta +innokkaammaksi hän tuli, sitä kalpeammaksi ja synkemmäksi muuttui +sairas, ainoastaan kuumeiset kädet liikkuivat levottomasti peitteen +päällä. + +Kun pastori lopetti, ei kuulunut huoneessa muuta ääntä kuin seinäkellon +yksitoikkoinen tikutus. Mutta äkkiä kohosi sairas istualleen ja kuin +uhaten ojensi hän oikean kätensä nuorta pastoria kohden: -- Kauniita +sanoja, herra pastori, kauniita sanoja, mutta tyhjiä, oi, voi! "Henki +yksin tekee eläväksi, vaan liha kuolettaa," -- Minä viheliäinen, mitä +voin minä toivoa häneltä? + +Tuskallisesti huudahtaen vaipui hän takaisin vuoteelleen, ja tuo huuto, +se tunkeusi miekan tavoin nuoren pastorin sydämmeen. Oliko tuo kauhea +tuomio todellakin totta, oliko hänen kaunis esitelmänsä ainoastaan +sanoja, hengettömiä sanoja? + +Ensi kertaa selveni hänelle nyt oma sisäinen olemuksensa, kuin olisi +välähtävä salama sitä valaissut. Mikä pitäisi pappi oleman? Oi, +sielujen lääkäri! Koko hänen toimensahan juuri oli sielunhoitoa, ja +sitä ei voi toimittaa yksin ruumiillisilla voimilla. Ei, ei koskaan! +Nyt selveni hänelle, että papin tulee olla pappi hengessä ja +totuudessa, muuten on hän kelvoton kantamaan papillista pukuaan. Voi +häntä, joka ajattelemattomasi ja leivän tähden antausi sille uralle, ja +totisesti saa hän rangaistuksensa, tuon rangaistuksen, joka nyt niin +armottomasti painoi häntä: istua kuolinvuoteen ääressä, kuulla +huudettavan lohdutusta ja apua, eikä voida auttaa. + +Jumalan sana on syvä ja rikas lähde, mutta tuo nuori mies ei voinut +siitä ammentaa mitään. Kuolevan epätoivoiset huokaukset ajoivat +tuskanhien hänen otsalleen ja sieluntuskissaan kallistausi hän vuoteen +ylitse ja sanoi: -- Rakas isäntä, me olemme yhtä avuttomia molemmat, +minä ja te. + +-- Niin, minä olen väärin antanut noutaa teidät tänne; jos olisin sen +tietänyt, niin olisin lähettänyt hakemaan Johannes Nygårdia, hän ei +koskaan jättäisi minua hädässä avuttomaksi. + +-- Kuka on Johannes Nygård? + +-- Hän, Johannes, ah, hän on niitä, joita sanotaan lahkolaisiksi, hän +käy ympäri myyden kirjoja ja puhuen Jumalan sanaa kansalle. + +-- Vai niin -- maallikkosaarnaaja. Allénin ääni ilmaisi +tyytymättömyyttä: -- Kuka tietää, jos hän on oikeaoppinenkaan? + +Voimiaan ponnistaen kohosi vanhus taasen istualleen, ryppyisillä, +ilmeikkäillä kasvoilla kuvautui kovan sisällisen liikutuksen ilme ja +suuret, syvällä asuvat silmät katsoivat terävästi nuorta pastoria. -- +Minä tahdon sanoa teille jotakin, herra pastori, alkoi hän selvällä +äänellä. Älkää luulko, että minä olen niitä, jotka juoksevat kirkosta +ja pappien luota kuulemaan jokaista, joka nimittää itseään opettajaksi +ja voi saarnata. Ei, kaukana siitä! Jos minä vaan saan kuulla hyvää +Jumalan sanaa saarnatuolista, sykkii sydämmeni ilosta, mutta niiden +pitää olla sanoja, jotka tulevat sydämmestä ja tunkeuvat sydämmeen, +niissä pitää olla henkeä ja elämää. Nähkääs, pastori, me annamme +ruumiille tarpeensa, luuletteko, että henki voisi elää ravinnotta? +Henki vaatii myös osansa ja kun pastori ei voi tyydyttää sen nälkää, +silloin tulee joku Johannes Nygård, sielu täynnä palavaa rakkautta ja +intoa Jumalan asialle -- voitteko tuomita niitä, jotka kuuntelevat +häntä? Joll'ei täällä erämailla olisi semmoisia, olisi tänäkään päivänä +tuskin ainoatakaan elävää kristittyä seurakunnassa, mutta nyt on +Herralla täällä kuitenkin pieni laumansa. + +-- Miksi tulitte meidän luoksemme, herra pastori? Tulitteko oman +hyötynne tähden tai rakkaudesta meihin? Jälkimmäisessä tapauksessa +saatte Johannes Nygårdista uskollisen auttajan työssänne seurakunnan +hyväksi, muuten -- saa se asia jäädä semmoiseksi kuin se on ollutkin: +Jumalan sana ei ole sidottu. + +Nuoren papin pää vaipui syvälle alas. Mutta sairaan terävä silmä +huomasi kuitenkin, mitä hänen sielussaan liikkui. -- Nuori mies, sanoi +hän, pankaa muistiinne kuolevan sanat. Te olette vihitty Herran +palvelijaksi, mutta tähän asti olette te ollut se vain nimeltä, +rukoilkaa Jumalaa, että hän täst'edes vihkisi teidän sielunne, niinkuin +hän itse luvannut on: "Minä kihlaan sinut armolla ja laupeudella." +Silloin vasta teistä tulee pappi hengessä ja totuudessa Herran +kunniaksi ja seurakuntanne lohdutukseksi. Ja semmoisen papin ei +tarvitse koskaan peljätä, että tulee joku ja viettelee lauman hänen +luotaan; sillä hän on oikea paimen, eikä mikään -- palkkapaimen. + +Raukeana ja läähättävänä vaipui vanhus takaisin vuoteelleen. + +Allén tarttui hänen käteensä: -- Rukoilkaamme kuitenkin yhdessä, sanoi +hän hiljaa. Hän kätki kasvonsa käsiinsä ja huokaus toisensa perään +tunkeusi hänen ahdistetusta rinnastaan. + +Juhlallinen hiljaisuus vallitsi huoneessa, sairaan piirteet olivat +tulleet tyyneiksi ja hän makasi aivan hiljaa suljetuin silmin. Kun +pastori nousi, katsoi hän häneen ylös: -- Hyvästi nyt, herra pastori, +älkää olko ollenkaan levoton minun tähteni, sillä kun hätä on suurin, +on apukin lähin, minä alan jo tuntea Jeesuksessa Kristuksessa +saavutettavan rauhan esimakua. Herra kätkeytyy ainoastaan hetkiseksi, +mutta hän ei unohda meitä, kenties hän tahtoikin antaa minulle juuri +tämän opetuksen. + +-- Hyvä, että Herra antoi teille, mitä te halasitte, sanoi nuori +pastori suruisesti, -- minä en voinut antaa teille mitään. + +-- Teidän tulee ensin kylvää ja sitte niittää siunausta, vastasi +vanhus, kirkas profeetallinen katse silmissään. + +-- Entä ehtoollinen? kysyi pastori empien. + +-- Niin, sen otan minä mielelläni huomenna, jos vielä silloin elän, +sitä ennen täytyy minun olla hetkisen kahden Herrani kanssa. + + * * * * * + +Pastori seisoi taasen tuvassa ja pukeutui turkkeihinsa. -- Huomenna +tulen minä jälleen, sanoi hän emännälle. + +-- Haluaako hän niin? + +-- Haluaa! + +Emäntä nyökäytti päätään -- pappi on aina tervetullut murheellisten +luo: Hyvästi! + +Paluumatka joutui pian, pastori istui taasen yksinäisessä kamarissaan. +Puolivalmis saarna oli kirjoituspöydällä, hän luki sen lävitse, otti +sitte lehden toisensa perästä ja poltti kynttilän liekissä. Kun kaikki +oli muuttunut tuhaksi, löi hän otsaansa ja mumisi: -- Niin, "henki +tekee eläväksi", mutta minulla ei ole mitään henkeä. Oi Jumala, älä +rankaise vanhurskaassa vihassasi tietämätöntä, joka on antaunut uralle, +jota hän ei tuntenut, ruvennut virkaan, johon hänellä ei ollut +kutsumusta. -- Hän vaipui polvilleen, henkisesti köyhänä ja neuvotonna, +kenties tänä hetkenä maailman silmissä halveksittuna miehenä, mutta +Jumalan edessä hänen armonsa ilmestykselle valmistettuna sieluna. +Sille, joka pimeydessä vaeltaa, valmistaa hän suuren valkeuden. Jumalan +valtakunnassa käy aina niin, ensin pimeyttä, sitte vasta valoa, ensin +taistelua, sitte voitto. + + * * * * * + +Huomispäivänä seisoi saarnatuolissa riutunut, kuolonkalpea mies, niin +eroava muinaisesta Allénista kuin eroaa yö päivästä. Hänellä ei ollut +kirjoitettua saarnaa -- sehän oli tuhkana -- ainoastaan muutamia +hajanaisia muistiinpanoja oli hän ennättänyt yön kuluessa tehdä. Siksi +olikin hänen saarnansa tavoittelevaa ja hidasta, mutta hän pysyi +väsymättä saarnan aineessa kiinni, rukoillen alinomaa Jeesusta +avukseen. Ja Herra ei koskaan anna uskollisen palvelijansa turhaan +rukoilla, niin totta kuin hänen sanansa ei koskaan tyhjänä palaja. + +Kuulijat tuskin huomasivat, että uudessa pastorissa oli tapahtunut +muutos, mutta tuntui kuitenkin kuin olisi joku elämäntuulahdus käynyt +läpi kirkon. Nuoren saarnaajan äänessä oli surullinen sointu, mutta +hänen rukouksensa olivat niin palavia ja sydämmellisiä, että ne +tempasivat koko seurakunnan mukaansa, kuin olisivat kaikki olleet +yhtenä sieluna ja sydämmenä. + +Kun Allén jumalanpalveluksen jälkeen tuli sakaristoon, odotti häntä +täällä eilinen kyytimiehensä, tuo nuori, vakavakasvoinen talonpoika. + +-- Minä pyydän sanoa paljon terveisiä kotoa, sanoi hän, ja ilmoittaa, +että isä kuoli vähää jälkeen puolen yön. + +-- Todellakin! -- pastorin ääni vapisi liikutuksesta. Ja minä kun hänen +toivomuksensa mukaan aijoin tulla tänään uudelleen, antamaan hänelle +herran ehtoollista. + +-- Niin, isä käski sanomaan herra pastorille, ett'ei hän sitä enää +tarvinnut maan päällä, koska hän oli aivan varma, että hän pääsee +osalliseksi siitä suuresta ehtoollisesta taivaassa. Sitte sanoi hän +vielä, ett'ei herra pastorin tarvitsisi huolehtia hänen tähtensä, sillä +Herra oli tullut ja osoittanut hänelle armonsa täydellisyyden. + +Pastori ei voinut vastata, hän ainoastaan puristi sydämmellisesti tuon +nuoren miehen kättä jäähyväisiksi. + +Kirkko oli nyt aivan tyhjä, ainoastaan lukkari-ukko puuhasi +numerotaulunsa luona. Mutta pää käden varaan tuettuna istui nuori +pastori yksinään kylmässä, pimeässä sakaristossa ja tuijotti jäykästi +eteensä. Hän näki kaikkialla mustan yön ympärillään: -- Mihin kelpaan +minä? huokasi hän, mitä voin minä tämmöisenä vaikuttaa? + +Hänen istuessaan näin alasvaipuneena kuin raskaan taakan painamana, +astahti äkkiä hänen sielunsilmäinsä eteen tuon vanhan, kuolevan +talonpojan profeetallinen katse ja hän kuuli taasen nuo samat sanat: +"Teidän tulee ensin kylvää ja sitte niittää siunausta." Valonsäteenä +tunkeusi tämä muisto hänen pimeään sieluunsa, hän kumarsi taasen +väsynyttä päätään ja vaipui nöyrään rukoukseen. Ja kuin korkeuden +vastauksena kuuli hän sydämmessään voimakkaan äänen: -- Ole hyvässä +turvassa, poikani, nouse ja käy! + +Tuon synkän, surullisen yön jälkeen alkoi aamukoitto sarastaa, +ilmoittaen uuden, toivorikkaan päivän nousua. -- Voitto on tosin +Jumalan kädessä, mutta nyt oli tuo nuori taistelija urhokkaasti +antaunut siihen taisteluun, joka jokaisen kristityn on suorittaminen. +Mutta nyt ei hän luottanut omiin voimiinsa, vaan Jumalan +kaikkivoipuuteen, joka täydellisentää inhimillisen heikkouden. + + + + +ERÄÄN NAISEN VAIHEET. + + +Hän seisoi ikkunan ääressä ja katseli hämärtyvään syysiltaan. Seutu oli +aution yksitoikkoista: silmän kantaman savipeltoja reunojaan myöten +täyteisine ojineen, yksin tuo vähän tummempi juova taivanrannassa -- +metsä -- oli liian etäällä kuuluakseen näköalaan. Ja tämmöistä oli +hänen näköalansa oleva aina, huomenna, ylihuomenna, koko pitkän elämän. + +Hän painoi otsansa kylmää ikkunanlasia vastaan ja tuijotti eteensä, +suuret mustat silmät täynnä ikävöivää katkeruutta. Tämä kylä oli +varmaan rumin koko tienueella, hän ei voinut edes aavistaa, että +löytyisi niin lohduttoman rumaa seutua missään, vaan mitäpä hän +tiesikään, hän, joka ei koskaan ollut kulkenut kotitienoon +rajoja ulompana. Hän muisteli pientä kotoista jokea viehkeine +lepikkörantoineen, korkeaa, metsän verhoamaa vaaraa, jonne hänellä oli +tapana hiipiä vapaina sunnuntaiehtoopäivinä. Miten kaunista tuo kaikki +olikaan verrattuna tähän viheliäiseen kylään, jossa huoneet oli +rakennettu seinä seinään kiinni, jossa ei ollut muuta kuin ruoppaisia +maanteitä ja allikoita, missä siat tonkivat ja myllertivät. + +Joku huusi häntä: -- Liisa, missä sinä olet, Liisa? Se oli hänen +miehensä terävä, hiukan kähisevä ääni. + +-- Täällä! vastasi hän ja poistui hitaasti ikkunan luota. + +Tohtorin suuri, pörhöinen pää työntyi ovesta sisään: -- Lindström ja +Orell tulevat tänne hetkisen päästä, pidäppä huolta, että saamme siksi +lämmintä vettä. + +Ovi sulkeusi jälleen raskaasti. Nuoren rouvan kasvojenilme pysyi +ennallaan; hän meni keittiöön ja teki tulen savuttuneeseen pesään, +asettaen totiveden kiehumaan. Lotta, heidän ainoa palvelijattarensa, +oli mennyt lautamiehen taloon iltamaitoa noutamaan. + +Puut olivat märkiä ja syttyivät perin vastenmielisesti, niin että hänen +täytyi myötään työnnellä milloin tuohenpalasia, milloin pikku lastuja +sytykkeeksi. Kun tuli vihdoinkin oli alkanut palaa vakavammin, istui +hän ja tuijotti tuleen tuo sama surumielinen sävy silmissä kuin +äskenkin ikkunasta katsellessaan. Hän ei käsittänyt itsekään mikä häntä +oikeastaan vaivasi, ei hän ennen koskaan noin ajatuksiin vaipuneena +tuijotellut. Eikä hänellä juuri ollut aikaakaan uinailuihin tuolla +pienessä kappalaistalossa setänsä luona, jossa hän, orpotyttö, oli +saanut suojan, sillä miksikään kodiksi ei se ollut hänelle koskaan +tuntunut. Vuosittain yhä kasvava lapsilauma antoi kyllin puuhaa ja kun +tulot olivat pienet, niin ei luonnollisesti kannattanut pitää useita +palvelijoitakaan. Liisa oli terve ja vahva ja tämän lisäksi hyvin +kätevä, siksipä hän ei muistanutkaan semmoista päivää, jona hän olisi +ollut toimetonna, pyhiä lukuunottamatta. Mutta koskaan ei hän ollut +nurissut tuon rasittavan työn tähden, sillä vaikk'ei hänellä ollutkaan +mitään erikoista puuhailijaluonnetta, oli hänessä kuitenkin toiminnan +tarve hereillä. Aikaiseen aamusta iltaan myöhään oli hän alituiseen +liikkeessä, aina saatavissa ja aina tasaisella mielialalla, joka oli +hyvinkin tarpeen tuon tässä talossa niin tavallisen epäsointuisuuden +vuoksi. + +Pastori ja rouvansa olivat nimittäin toistensa täydellisiä vastakohtia. +Rouva oli toimekas, työteliäs ja reipasluontoinen, ollen muidenkin +suhteen ankara vaatimuksissaan sekä samalla kiivas, vallitsijahaluinen. +Pastori taasen oli synkkämielinen ja kivuloinen, aina lapsesta pitäin +taloudellisten huolien tähden oppinut katselemaan elämää saineesti. +Näin erillaisten mielipidetten oli aivan mahdotonta sopia yhteen. +Lapset, jotka melkein järjestään tulivat äitiinsä, olivat usein +riitakapulana vanhempain välillä: äiti oli myötenantavainen, isä piti +sitä vääränä, mutta oli liian heikko täyttääkseen sitä, minkä tiesi +velvollisuudekseen. + +Pappilan arkielämä, sen pahempi, oli nikaraista ja loukkauskiviä +täynnä; mutta Liisa oli nuori ja omasi rautaisen terveyden, hän voi +nousta ylös yhtäaikaa kuin aurinko ja kun hän illalla laski päänsä +tyynylle, nukkui hän aivan samassa -- se oli työn siunausta. +Sunnuntaisin oli hänellä ainakin iltapäivällä vapautta. Ja silloin meni +hän tavallisesti ulos luonnon helmaan, saadakseen olla oikein rauhassa; +sillä kotona, lasten melussa, ei semmoinen tullut kysymykseenkään. +Kesän aikaan oli hänellä myös omituinen pieni hökkelinsä, matala +yksi-ikkunainen yliskamari; mutta siinä ei ollut tulipesää ja +talvikylmä ajoi hänet taasen armotta ahtaaseen lastenkamariin. + +Mutta ei hänen mieltään painanut työ eikä kodin ikävämäisyys, vaan +toivo saada oppia jotakin. Talossa ei ollut, kuten tiedämme, liikoja +varoja, ja niidenkin nakertajia oli kyllä tarpeeksi, Liisan osaksi ei +siis riittänyt mitään, ei edes tiedon murenia. Pastorinrouva itse ei +ollut saanut mitään oppinutta kasvatusta ja hänen mielestään oli kyllä +kun nainen osasi leipoa, tehdä juotavaa sekä hoitaa taloutta ja lapsia, +kaikki muu oli tarpeetonta, melkeinpä pahennusta tuottavaa. Sulaa +järjettömyyttä olisi lähettää Liisaa kouluun, poikien luonnollisestikin +tuli saada oppia, mutta tytöistä hän kyllä itse pitäisi huolen, ensin +Liisasta ja muista sitte ikänsä mukaan. Ja Liisa suoritti kunnialla +rippikoulunsa jo ennen neljäätoista täytettyään, hämmästyttäen +tovereitaan sujuvalla luvullaan ja taitamalla katkismuksen ulkoa +kannesta kanteen. Hän osasi myös leipoa hapanleipää, kirnuta voita ja +tehdä makkaroita, liinavaatevarasto oli kaiken kaikkineen uskottu hänen +huostaansa ja isoissa-siivouksissa oli hän aivan turhan tarkka. Täti +oli häneen varsin tyytyväinen, vaikka hän hyvin harvoin ilmaisi sitä +sanoin, sillä hänen mielestään vaikuttivat nuhteet ja torat nuoriin +paremmin kuin kiitokset. + +Mutta pastorinrouvalla ei ollut vähintäkään aavistusta siitä, mitä +Liisan sisimmässä liikkui, hän ei käsittänyt tuon nuoren tytön +opinikävää. Ja miten mieluisia olikaan Liisalle nuo viikkoja vanhat +sanomalehdet, joita tukuttain lähetettiin emäseurakunnan pappilasta, +miten kiihkoisesti hän ahmikaan tietoja poikien vanhoista +koulukirjoista. Hän aivan kadehti Fritsiä ja Eemeliä, ne kun saivat +olla koulussa lukukauden toisensa perään kun hänen sen sijaan täytyi +häärätä kotoisissa yksitoikkoisuuksissa. Voi, jos hänkin olisi poika, +silloin olisi koulutie hänellekin avoin! Silloin ei hänen tarvitsi +parsia sukkia eikä pallistaa karkeita rohdinlakanoita ikävässä +työhuoneessa, jossa pastori myötään tuprutteli huonoa tupakkaa ja hänen +vaimonsa väsymättömänä helskytteli kangaspuissaan. + +Ikkunan ääressä, Liisan tavallisella istumapaikalla, oli aina suuri +kori, täynnä rikkeimiä vaatteita, ja miten hän uurastikin, ei se +näyttänyt koskaan tyhjentyvän. Miten jokapäiväistä kaikkialla, niin +julman jokapäiväistä, ja tuo nuori tyttö kun olisi niin mielellään +suonut elämän näyttäyvän hiukan helakammissa väreissään, hän piti niin +paljon kaikesta hienosta ja kauniista, ja kuitenkin oli se mahdotonta +hänen elämänurallaan. Hänessä heräsi toisinaan oikein sisäinen +vastenmielisyys, vastenmielisyys koko taloa, noita mellastavia lapsia +ja etupäässä omaa köyhähenkistä olemustaan kohtaan. + +Ja jokapäiväiseltä näytti hänen ulkoasunsakin, sitä vakuutteli hänelle +jok'ainoa päivä ikkunanpielessä oleva kuvastin, jonka edessä hän joka +aamu punoi paksut, ruskeat hiuksensa palmikolle. Helpoimmasta +ostokankaasta tehty rippipuku oli hänen ainoa pyhävaatetuksensa, muut +kaikki kudottiin tädin kangaspuissa, kudottiin sekä villaista että +pummulista, sekä lämmintä että kestävää. Mutta väreistä ei välitetty. + +Liisa ei kerran ollut aivan tyytyväinen muutamaan kankaaseen, jossa +ruusukeltainen ja ruohonviheriä pistivät kovin räikeävärisinä silmään +ja siitä pitäin kudottiin hänelle aina jotain harmajaa harmajalle +pohjalle. Ja tuommoisesta paksusta, karkeasta villakankaasta oli +mahdoton saada vähääkään kuosikasta pukua, varsinkaan kun ei tullut +kysymykseenkään mitkään reunussomisteet. "Parempi suora ja sileä kuin +huonosti poimutettu", oli pastorinrouvan tavallinen puheentapa. + +Liisa oli suuri- ja vankkatekoinen, vartalo oli suhteikas ja pää kaunis +ja hänen yksinkertainen arkipukunsa, vakava ryhtinsä ja säännölliset +piirteensä antoivat hänelle hiukan kuvamaisen sävyn. Mutta hänen +silmissään ei ollut sitä tyyneyttä, joka muuten ilmausi hänen koko +olemuksessaan; ne olivat mustat ja ajattelevat ja niiden syvyydessä +näkyi piilevän jotain levotonta tiedustelua. + +Liisa oli täyttänyt yhdeksäntoista vuotta kun tohtori Galle kerran kävi +pappilassa, ei lääkärintehtävillä, vaan aivan sattumoilta, kun hän +innokkaana metsämiehenä sattui vierailemaan naapuristossa. Hän oli +vankkatekoinen mies, lähemmä neljäkymmentä vanha; pieniä, teräviä +silmiä, joilla ei ollut mitään omituista väriä, varjosti tuuheat +kulmakarvat, pää oli suuri ja hiukset harjasmaiset, suu leveä ja +hampaat vahvat ja kellahtavat. Hän ei suinkaan ollut mikään hieno mies, +sitä vähemmin seuramies, varsinkin naisseurassa oli hän perin +harvasanainen. Ja kun hän puhui, oli äänessä jotain kähisevää ja +samalla terävää, niin että Liisa peljästyneenä hiukan säpsähti +kuullessaan sen ensi kertaa. + +Jos joku olisi kuiskanut tuon nuoren tytön korvaan: -- Ennenkuin vuosi +on umpeen kulunut, on tuo mies puolisosi -- ei hän suinkaan olisi sitä +uskonut. Mutta kuitenkin kävi niin. Tohtori pistäysi pappilassa vielä +pari kertaa, sitte kirjoitti hän pastorille ja pyysi veljentyttären +kättä. Liisa muisti varsin hyvin tuon päivän, sedän hämmästyksen ja +tädin ilon tuon edullisen tarjouksen johdosta. Hylkääminen ei johtunut +edes mieleen kummallekaan. Mutta Liisa itse? Hän ei tiennyt mitä +ajatella. Itse asiassa hän oli vielä lapsi, elämä kirjavuuksineen oli +hänelle vielä melkein outoa. Kenties tuntui tohtorin kosinta hänestä +pelastukselta nykyisestä yksitoikkoisuudesta, pelastukselta +"armoleiviltä", josta täti useinkin puhui. Hän ei tuntenut tohtoria sen +lähemmin kuin että tämä oli lääkäri, mitään kiehtoavaisuutta ei hän +myöskään tuntenut tohtorissa. Mutta hänpä ei ollutkaan, kuten useimmat +nuoret tytöt, uneksinut mitään ihannemiestä, ihanneolentoa, joka olisi +työntänyt syrjään tohtori Gallen jokapäiväisen olemuksen. + +Kukaties ajatteli Liisa myöskin nuorison tavallisella +luottavaisuudella, että uudet olot aina olisivat vanhoja paremmat, että +hänen salattu kauneuden ikävöimisensä uusissa oloissa vihdoinkin +toteutuisi. Ja niin alkoi tuo ajatus päästä hänessä yhä enemmin valtaan +-- pastori ja rouvansa olivat pitäneet asiaa ensi hetkestä lähtein +päätettynä -- ja siksi kirjoitettiinkin tohtorille kohtelias myöntymys. + +Niin tuli Liisasta morsian ja muutamia kuukausia myöhemmin +tohtorinrouva ja pastorinrouva voi tyytyväisenä vakuuttaa, että hän oli +tehnyt mitä suinkin voi kasvattityttönsä hyväksi. Hän oli antanut +taloudellisen kasvatuksen, mikä hankki tytölle kunniallisen miehen, +pitänyt tavanmukaisesti häät ja varustanut säädylliset myötäjäiset, +mitä muuta voitiin häneltä vaatia? Nyt oli hänellä aikaa ajatella +omainkin lastensa tulevaisuutta. Kaikki oli hänen viisaalla johdollaan +mennyt hyvin -- hän hieroi tyytyväisenä käsiään. Mutta tuo +tuumiskeleva, kaihoeleva pastori ei ollut aivan yhtä tyytyväinen. +Ensinnäkin oli Liisa hänen ainoan veljensä ainoa tyttö ja pastori piti +hänestä omalla tavallaan, tietäen varmaan häntä kaipaavansa. Sitte oli +tohtori hänen mielestään enempi kiero ja vastenmielinen mies, jonka +kanssa onni tuskin häiriytymättä säilyisi. Mutta hän oli pitkin ikäänsä +kärsinyt siksi paljon taloudellista puutetta, että hän kuitenkin +toisekseen tunsi kiitollisuuttakin sentähden, että Liisa oli nyt +turvattu siinä suhteessa, sillä jos hän, pastori, kuolisi milloin +tahansa, niin ei suinkaan Liisalla olisi mitään turvaa semmoisesta +kodista, jossa oli niin paljon nuorempia huollettavana. + +Nyt oli Liisa ollut jo neljättä kuukautta naimisissa, emäntänä eräässä +vanhassa hökkelissä Lehtolan kylässä, jonne tohtori oli asettunut +asumaan. Liisa ei ollut tosin tottunut loistavaan eikä lellittelevään +elämään, vaan päin vastoin mitä suurimpaan yksinkertaisuuteen, mutta +hänen uusi kotinsa oli kurjempi kuin hän koskaan oli voinut aavistaa. +Kun hän ensi päivää katseli noita mustia seiniä, joilla yksinkertaiset +tapetit repaleina riippuivat, tuota noen mustuttamaa kakluunia ja +vanhuuttaan lahonneita ikkunanlautoja, valtasi hänet selittämätön +lohduttomuuden tunne. Ovet olivat vinossa mikä minnekin, tuskin +ainoatakaan niistä voi lukita ja parittomat huonekalut näyttivät +kulkeneen jo monissa huutokaupoissa ennenkuin olivat tänne eksyneet. + +Ei voinut juuri moittia tohtoria siitä, että hän tahtoi liialla +loistolla nuoren vaimonsa silmät soaista. Ei, hän sai heti nähdä +peittelemättömän todellisuuden ja sen siksi alastonna, että se täytti +hänen mielensä äänettömällä epätoivolla. Hän ajatteli nyt tätä kaikkea, +istuessaan vetoisessa keittiössään suitsuavan tulen ääressä. Vasta kun +vesi pannussa alkoi kiehua, havahtui hän unelmistaan. Reippaasti nosti +hän pannun tulelta, täytti posliinikannun vedellä ja meni sitte +viereiseen huoneeseen totitarjotinta järjestämään. Se oli tuttua työtä, +noiden kolmen kuukauden ajalla oli hän lukemattomat kerrat tehnyt +samat temput. Pitäjän nimismies Anton Lindström ja apteekkari Orell, +jotka asuivat samassa kylässä, olivat tohtorilassa melkein +jokapäiväisvieraita. He voivat istua kaiket illat korttiensa ja +totilasiensa ääressä ja kaikesta päättäen oli heillä hyvin hauskaakin. +Hauskaa -- sepä se juuri ihmetyttikin Liisaa; hän oli muutamia kertoja +seisonut tuolla sisässä miehensä tuolin takana ja katsellut kuinka he +sekoittelivat korttejaan ja löivät niitä pöydälle. Tuo kaikki oli +hänestä niin perin yksitoikkoista, ett'ei hän ollenkaan käsittänyt mikä +siinä olisi huvittavaa eikä tohtorikaan välittänyt neuvoa hänelle pelin +salaisuuksia. Koko peli ei kuulunut Liisalle vähäkään, hänellä ei ollut +mitään tekemistä miehensä puuhissa, tohtori kyllä piti huolen siitä, +että hänelle selvisi missä oli miehen ja naisen toimialan raja. + +Ja työtäkin oli Liisalla kyllin, kuten ainakin semmoisessa talossa, +jossa kaikki on ylösalaisin. Mutta työ ei sujunut hänen mielestään +täällä yhtä hyvin kuin ennen pappilassa. Siellä voi toisinaan joku työ +tulla niin tehdyksi, ett'ei siihen tarvinnut kajota moniin aikoihin, +mutta tässä lahonneessa talossa, johon tomu ja hämähäkinseitit +näyttivät aivan pesiytyneen, ei näyttänyt mistään työstä tulevan +koskaan valmista. + +Tohtorin vaattehisto kaipasi niinikään perinpohjaisen uudistuksen; +mutta kun ei Liisalla ollut ompelukonetta, mainitsi hän kerran +tohtorille, että semmoinenkin tarvittaisiin. Tohtorista oli ompelukone +kuitenkin kokonaan tarpeeton, mitäpä naisilla oikeastaan olisi +tekemistä, jos koneet tekisivät kaikki heidän työnsä, arveli hän. Ja +sillä hyvä! Liisa ei suinkaan tahtonut vaivata häntä alituisilla +rukouksillaan. Hän koetti vain työskennellä joka päivä voimiensa +mukaan, vaikka tuntuikin työnteko jotenkin yhden tekevältä. Ja kun +joskus noiden pelaavain miesten kimeät naurunpurskahdukset tunkeusivat +hänen korviinsa, istuessaan yksinään työnsä ääressä, kohosi omituinen, +katkera hymy hänen yhteenpuristetuille huulilleen. + +Sepä kumma, että toisilla ihmisillä voi täällä olla hauskaa, täällä, +jossa hän olisi voinut kuolla sulasta ikävyydestä. Sitte tarttui hän +taasen ompeluunsa käsiksi samalla välinpitämättömyydellä kuin ennenkin, +ajatusten kulkiessa omaa uraansa. Elämä oli ikävää, läpeensä +jokapäiväistä; jos hän joskus oli uskaltanut toivoa valoisammin, niin +tiesi hän nyt, ett'ei hänellä ollut mitään toivomista vastaisuudessa. + + * * * * * + +Joulu oli tullut, surullinen joulu Liisalle. Pappilassakin olivat +jouluvalmistukset olleet hyvin vaatimattomat, mutta siellä vallitsi +kuitenkin juhlatunnelma koko talossa kun pojat tulivat koulusta kotiin +ja nuo monet juhlapäivät soivat vapautta ja lepoa. + +-- Tohtorinna ei ole vielä saanut ostaa ainoatakaan tuoretta munaa -- +uskoi piika-Lotta apteekkarin Eriikalle kahden kesken. Rusinat ja +saframi eivät tulleet kysymykseenkään, sillä tohtori riiteli +jok'ainoasta pennistä, jonka hän antoi taloustarpeisiin, sen hän, +Lotta, kyllä tiesi. + +Tuo puhe oli totta, liiankin totta. Liisa oli aikoja sitte huomannut, +että tohtori oli raha-asioissa turhan tarkka, melkein ahne. Hän +rukousti toisinaan useampia päiviä perättäin muutamia pennejä +taloudellisia ostoksiaan varten ja hänen ilonsa olisi ollut rajaton, +jos tohtori olisi antanut hänelle kuukausittain jonkun määrätyn summan, +vaikkapa sitte pienemmänkin, jota hän olisi voinut mielensä mukaan +hallita. Mutta siitä ei tohtori tahtonut kuulla puhuttavankaan. +Hän voi tuntikausia jankata jonkun särkyneen lampunlasin tähden, +tai liiallisesta tikkujen tuhlaamisesta ja monesta muusta +vähäpätöisyydestä. Ja jos Liisa koetti puolustaa itseään tai Lottaa, +niin silloinkos hän vasta törkeäksi äityi ja selitti painokkain +lausein, että miehellä täytynee toki omassa huoneessaan olla oikeus +puhua suunsa puhtaaksi. + +Liisa ei tosin ollut mikään hellätunteinen nainen, mutta nämä +kohtaukset tuottivat hänelle kuitenkin avioliittonsa ensi aikoina monta +katkeraa kyyneltä. Mutta hän itki yksinäisyydessä, hän oli liian ylpeä +salliakseen miehensä niitä huomata. + +Niin kuluivat joulunpyhät aivan kuin kaikki muutkin päivät, tohtorilla +oli tavalliset vieraansa tai oli hän heidän luonaan ja Liisa istui +yksinään kotona. Hämärässä hän tavallisesti antausi joksikin aikaa +kävelylle, mutta näinä pitkinä juhlaehtoina istui hän useimmiten +synkissä mietteissään ikkunansa ääressä ja katseli välinpitämättömästi +kuinka tuli toisensa perään ilmausi kylän asukasten ikkunoihin, itse +hän ei sytyttänyt tulta, sillä siten hän säästi hiukan öljyä. Jos +hänellä olisi ollut joku kirja, olisi aika kyllä kulunut, mutta +tohtorin kirjastossa oli ainoastaan lääketieteellisiä teoksia tai +hänelle aivan vieraskielisiä kirjoja ja sanomalehdet jäivät aina +apteekkiin. Hän tunsi toisinaan kaipaavansa henkistä ruokaa paljon +enemmin kuin ruumillista. + +Nurkkahyllyllä tosin oli Virsikirja ja vanha Raamattu, ja vaikk'ei hän +ollutkaan aivan unohtanut tätä kirjojen kirjaa, niin pysyi se hänelle +kuitenkin vieraana ja käyttämättömänä. Ennen oli hänellä tapana lukea +siitä sunnuntaisin muutamia värsyjä, mutta nykyään oli hän senkin +jättänyt. Hän ei tuntenut edes rippikoulun aikaan mitään jumalallisten +totuuksien liikutuksia, sillä niin hyvää tarkoittava mies kuin setä +muuten olikin, oli hän tavattoman kuiva opettaja eikä suvainnut mitään +kysymyksiä, joita nuoren tytön eloisa mieli olisi niin halusta tehnyt. +Ja hänen sunnuntaiset saarnansa, ne osasi Liisa ulkoa vanhastaan, +hänellä oli oikein täysi työ pysyessään valveella niinä pyhinä, joina +hänen tuli vuorostaan käydä kirkossa. Liisa ei siis käynyt kirkossa +minkään sisäisen kutsumuksen pakottamana ja kun hänen miehensä -- heti +hänen tultuaan uuteen kotiinsa -- selitti, ett'ei hän voinut ruveta +juoksemaan vaimonsa kanssa kirkossa, koska hän oli pastorin kanssa +huonoissa väleissä, niin tuntui hänestäkin jotenkin helpolta pysyä +sieltä kokonaan poissa. + +Mutta kirkko ja lukeminen tuntui hänestä vastenmieliseltä vielä eräästä +toisestakin syystä. Hänessä oli nimittäin tänä synkkänä aikana herännyt +outo katkeruuden tunne kaikkea, vaan etupäässä -- Jumalaa kohtaan. Hän +oli onneton, yksinäinen, vieroitettu kaikesta, mikä voi tehdä elämän +mieluisaksi; miksi oli hänen kohtalonsa semmoinen, miksi Jumala oli +juuri hänelle huonoimman osan suonut. + +Hän, kaikkivaltias, istui siellä ylhäällä ihanuudessaan ja salli hänen +nääntyä täällä. Kenties ei ollut olemassakaan mitään maailmoiden +haltijaa, ainakaan ei kannattanut häneltä mitään odottaa. Tohtori uskoi +luonnonvoimien jumaluutta, ne olivat kaiken alku ja perus ja Liisan +väsynyt sydän yhtyi vähitellen tähän mielipiteeseen ja uskoi sitä +tylsästi, sen enempää ajattelematta. Hänen nykyiseen horrostilaansa +nähden oli jotenkin yhden tekevää, hallitsiko maailmaa Jumala tai +luonnonvoimat. + +Talven mittaan tuli hän haluttomaksi ja väsyneeksi, työ tuntui yhä +vastenmielisemmältä eikä kävelytkään huvittaneet. Eräänä päivänä istui +hän ikkunassaan ja näki miten apteekkarin rappusten eteen ajoi muuan +matkareki. Siitä nousi matkapukimiin kääriytynyt herrasnainen. +Apteekkari itse tuli häntä vastaanottamaan ja sitte alkoivat he yksissä +neuvoin viedä sisään matkakapineita, joita ei näyttänyt niin aivan +vähän olevankaan. Liisa ihmetteli juuri kuka tuo nainen olisi, kun +Lotta tuli sisään ja kertoi, että apteekkarille oli tullut vieraita, +apteekkarin sisar oli tullut veljensä luo asumaan; tohtorinna +varmaankin oli kuullut siitä puhuttavan? + +Ei, hän ei ollut kuullut mitään. Ja eihän hän juuri mitään saanut +kuullakaan, sillä tohtorilla ei ollut tapana kertoa uutisia eikä +hänkään taasen niitä koskaan uudellut. + +Muutamia päiviä myöhemmin tuli tuo vieras Liisaa tervehtimään, se oli +ensi kertaa kun joku nainen kävi häntä katsomassa. Neiti Orell ei ollut +enää mikään nuori, hän oli pieni, hyväluontoinen, vaaleahiuksinen, +sinisilmäinen nainen. Hän vakuutti innokkaasti, että tieto siitä, jotta +tohtorilla oli nuori vaimo, oli tuntuvasti vaikuttanut hänen +tännetuloonsa, sillä voidakseen viihtyä maalla, täytyi ehdottomasti +olla naapureita, ja hän toivoi, että heistä tulisi hyvät ystävät. + +Liisa yhtyi vilpittömästi tähän toivoon, hän piti paljon heti ensi +silmäykseltä tuosta ystävällisestä Miina neidistä ja oli varma, että +hänen läsnäolonsa tekisi hänenkin elämänsä hiukan siedettävämmäksi. +Tämä toivo näytti myös toteutuvan ja kun Liisa muutamain viikkojen +kuluttua synnytti pojan ja kaipasi apua ja neuvoa, oli hänelle hyvästä +naapuristaan todellista tukea. Hänen iloinen luonteensa lievensi +tuntuvasti tohtorin yrmeyden tuottamaa katkeruutta, hän oli +käytännöllinen ja kun hänellä sitä paitsi oli varattuna kaikkia, mitä +taloudessa tarvittiin, antoi hän tuolle nuorelle rouvalle usein +tuntuvaa apua. + +Lapseen kiinnitti tohtori hyvin vähän huomiotaan, hän ainoastaan teki +sen, mitä kaikki muutkin isät: lausui tyytyväisyytensä siitä, että +lapsi oli "mies." Äidille sen sijaan oli poika kaikki kaikessa hänen +riemunsa, hänen maailmansa. Hän istui pitkät kesäpäivät pojan kätkyen +yli kumartuneena, ajoi pois nenäkkäitä kärpäsiä ja nautti lemmittynsä +rauhaisasta uinailusta ja varmaan olisi hän pannut oman terveytensä +alttiiksi pojan tähden, jollei neiti Orell olisi tullut avuksi +järkevine neuvoineen. Oli kerrassaan työlästä saada hänet lähtemään +edes hetkiseksi helteisestä huoneesta pitemmälle kävelylle ja yölläkin +nousi hän usein ylös kietoakseen peitteen paremmin sydänkäpysensä +ympärille, joka tavallisesti nukkui mainion hyvästi, sillä hän oli +terve ja vankka poika. + +Ensi kerran elämässään tunsi Liisakin siis onnea, tuota kauvan +kaihottua onnea, joka sai veren virtailemaan eloisammin hänen +suonissaan, kohotti tervettä väriä poskiin ja loistetta mustiin +silmiin. Mutta tähän autuuteen sekoittui suruakin, pojasta oli +lisämenoja ja tohtori oli yhtä kitsas poikansa kuin muidenkin suhteen. + +Liisa kaapi kasaan vanhoista vaatekappaleista, leikkeli ja neuloskeli, +niin että poika kyllä oli auttavasti puettu, mutta silloinpa heräsikin +hänessä taasen eleille tuo vanha koreanhalunsa, hän olisi tahtonut +pukea pikku Paulinsa kuin minkähän prinssin. Jos hänellä vain olisi +ollut vähänkään rahoja omasta takaa, vaan mistäpä niitä otti, sitä hän +turhaan akkiloi. Mutta eräänä päivänä oli Lotta kovin ihastunut pieneen +myssyyn, jonka Liisa oli neulonut pojalleen, ja pyysi sitä lainaan +ristiäismyssyksi sisarensa äskensyntyneelle. Liisa tarjosi heti myssyn +lahjaksi, sillä hän piti paljon kelpo palvelijattarestaan ja soi +hänelle mielellään pienen ilon. Kiitollisuudella otti Lotta lahjan +vastaan, mutta seuraavana päivänä tuli hän ja kysyi empien eikö +tohtorinna tahtoisi valmistaa lautamiehen emännälle samanlaista myssyä, +hän kun myöskin tarvitsisi semmoisen. + +Liisa suostui siihen heti, osti pienillä säästövaroillaan kappaleen +kangasta ja muutamia kyynäröitä pitsiä kylän puodista ja niin oli +tehdas valmis. + +Liisan tehtaasta lähti sittemmin useoita pikku myssyjä, +pitsikravatteja, ruusuja ja kaulaliinoja, jommoisia tällä seudulla +käytettiin paljon. Pikku Paul sai niistä kokoontuneilla rahoilla +milloin uuden etuliinan, reunuskoltin tai kiiltävät pikku saappaat ja +ihastuksella katseli äiti poikaansa uusissa pukimissaan. Tuo nuori +rouva ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi mitä hänen miehensä sanoisi +hänen uudesta hommastaan, mutta vaistomaisesti arvasi hän, ett'ei +tohtori sitä hyväksyisi. Siksi neuloikin hän vieraat neulomukset puoli +salassa, tohtori kun oli paljon poissa kotoa, milloin sairaiden luona, +milloin apteekissa sanomalehtiä lukemassa. + +Eräänä syyspäivänä, tuli hän kuitenkin aivan odottamatta kotiin, +sanoakseen Liisalle, että hän tarvitsi puolipäiväisensä aikaisemmin kun +hän aikoi nimismiehen kanssa lähteä metsästysretkelle. Liisa sattui +juuri olemaan Miina-neidin kyökissä keskustelemassa jostakin tärkeästä +taloudellisesta kysymyksestä, mutta häneltä oli lähteissään jäänyt +pöydälle muuan alotettu myssy. + +Sanaakaan sanomatta otti tohtori tuon sievän musliinipäähineen ja +kiersi suuren nyrkkinsä ympärille. + +-- Se vasta on kaunis myssy, sanoi Lotta, joka yksinkertaisessa +hyväntahtoisuudessaan oli aivan ylpeä emäntänsä suuresta +taidokkuudesta. -- Lautamiehen emäntä oli vallan ihastunut käydessään +täällä aamulla ja tilasi heti kaksi -- nähkääs, hänen ottotyttönsä sai +kaksoiset eilen -- mutta tämä myssy tulee Anttilan vaimolle! + +-- Anttilan vaimolle? -- tohtorin terävät silmät sävähtivät sepo +seljalleen. + +-- Niin, se on totta, vakuutti Lotta, joka alkoi tuntea itsensä hiukan +levottomaksi, mutta lisäsi kuitenkin varmuuden vuoksi, ett'ei hän voi +luetella kaikkia niitä myssyjä ja kaulaliinoja, joita rouvalta on +tilattu. + +-- Vai niin -- tohtori ei sanonut sen enempää, mutta kova äänensointu +tuntui onnettomuutta uhkaavalta. Aivan ällämystyneenä meni palvelijatar +päivällistä hommaamaan ja samalla tuli Liisakin neiti Orellin +seuraamana. Pikaisesti silmäsi Liisa pöydälle, johon hän oli jättänyt +työnsä, sitten katsoi hän tohtoriin ja huomasi, mihin tuo pikku myssy +oli joutunut. Syvä punastus kohosi hetkiseksi hänen poskilleen. + +Tohtori katseli häntä pilkallisesti: -- Voit tosiaankin punastua, sanoi +hän terävästi, olen juuri saanut kuulla kauniin jutun sinusta, minun +vaimoni neuloo maksun edestä talonpoikaisämmille, erinomainen keino +kohottaa miehensä arvoa. + +Näkyi kaikesta, että hän oli julmalla päällä, ohaussuonet olivat +paisuksissa ja koko kasvot mustanpuhuvat. Miina neiti tunsi itsensä +perin onnettomaksi täytyessään olla tämmöisen perhekohtauksen +todistajana, mutta ei tietänyt, uskaltaisiko hän lähteäkään ja jättää +Liisaa kahden tuon julman, raivostuneen miehen kanssa. Nuori rouva oli +koko ajan näköään täysin tyyne, mutta levottoman nopeat liikkeet, +joilla hän korjasi ompelutarpeensa pöydältä, osoittivat että hänkin oli +liikutettu. + +-- Maksun edestä! -- toisti tohtori, kohottaen tuota onnettomuuden +myssyä. Luultavasti olet kärsinyt nälkää tässä talossa! + +-- Minä olen käyttänyt nuo pennivähät pieniin ostoksiin poikaa varten, +vastasi Liisa lyhyesti. + +-- Niin, vaatteihin, ilkkui tohtori -- ymmärrän kyllä, pikkuinen olisi +ilman sinun huolenpidottasi saanut olla alasti. Oh, ymmärrän kyllä +tarkoituksesi, sinä tahdot rimsuttaa ja remsuttaa poikaparan +pitsinpätkillä ja rievunkappaleilla, mutta siitä pelistä minä teen +lopun, sen saat ymmärtää. Tästä päivästä lähtein sinä et ompele rahan +edestä! -- Hän meni uunin luo ja syvintä ylenkatsetta osoittavalla +liikkeellä viskasi hän tuon pienen myssyn leimuavaan tuleen. Sitte +läksi hän huoneesta, lyöden oven särähtäen jälkeensä kiinni, niin että +poika kauhistuneena kavahti kätkyessään. + +Liisa riensi heti pienokaista rauhoittamaan, nuo kauniit kasvot olivat +ennallaan, niissä ei näkynyt jälkeäkään liikutuksesta, ainoastaan suun +ympärillä oli tavatonta lujuutta ilmaiseva piirre. Miina vapisi ensin +jonkun aikaa tohtorin esiintymisen johdosta ja katseli ihmetellen +Liisaa. Sitte otti hän ystävälliset jäähyväiset, mutta ei saanut +ainoatakaan sanaa huuliltaan. Hän tiesi ainoastaan, että hänen +läheisyydessään näyteltiin surullista avionäytelmää, jonka suhteen hän +oli pakotettu olemaan toimetonna katselijana. + +Kun Lotta hiukkaa myöhemmin tuli pöytää kattamaan, näki hän kauhukseen +puolipalaneen pitsinpätkän kakluunissa. -- Jumala varjelkoon, mihin +myssy onkaan joutunut! huudahti hän hämmästyneenä. + +-- Myssy on pudonnut tuleen, vastasi Liisa tyyneesti -- sinun täytyy, +Lotta, sanoa lautamiehen emännälle, ett'en minä voikaan täyttää +lupaustani, minä en voi tästäpuoleen neuloa muille, ja tohtori on kyllä +oikeassa, sanoessaan, ett'ei se ole liioin tarpeenkaan. Tässä saat sinä +muutamia kangaskappaleita ja pitsinpätkiä pieniä siskosi lapsia varten, +minä en tarvitse niitä enää. + +Lotta niiasi ja kiitti, mutta ei uskaltanut kysyä mitään, sillä +tohtorinna näytti tällä hetkellä yhtä jyrkältä kuin itse tohtori, niin +hyvä emäntä kuin hän muutoin olikin. + +Liisan olennossa oli tänään jotain ankaraa ja kylmää, tuo hänen vakava +arvokkuutensa ilmaantui tavallista voimakkaampana. Tohtori sanoi häntä +"niskoittelijaksi" ja siinä hän kenties ei ollutkaan niin aivan +väärässä. Mutta hän ei aavistanut, että yksi ainoa ystävällinen sana +olisi kyennyt sulattamaan Liisan kylmyyden, että tuon kovan pinnan alla +sykki vapiseva sydänraukka, joka toivoi päivänpaistetta sisäisen +lämpönsä ja hehkunsa puhkeamiseksi. Miehensä alituinen tylyys ja +taipumattomuus teki hänen umpimieliseksi ja itseensä sulkeuneeksi ja +vaikk'ei hänen ylpeytensä koskaan sallinut kyynelten tulla näkyviin +noiden perheellisten kohtausten tähden, vaikutti heidän perhe-elämänsä +jokapäiväinen epäsointu kuitenkin häneen yhä mieltä masentavammin. + +Neiti Orell katseli huolehtien noita nuoria kasvoja, joilla ei näkynyt +hymyilyä muulloin kuin milloin hän katseli poikaansa. Tuo synkkä katse +noissa kauniissa silmissä vaikutti häneen surullisesti, mutta asia ei +ollut autettavissa. Neiti Orell itse oli noita myötenantavia, +hyväluontoisia ihmisiä, jotka eivät koskaan voi olla aivan onnettomia, +sillä heillä on jonkunlainen sisäinen taipumus uhrautua toisten edestä +ja tavallisesti toivovat he elämältä vähän, niin vähän, että heidän +toiveensa harvoin pettyvät. Hän oli suoraluontoinen arki-ihminen ja +vaikka hän osittain tajusi Liisan luonnetta ja lausui ihmettelynsä, +ett'ei nuori rouva milloinkaan käynyt kirkossa sekä viittaili +hienoisesti, että uskonto olisi paras lohdutus murheissa, ei hänellä +kuitenkaan ollut kyllin voimaa ja itseensäluottamusta koettaakseen edes +tämän suhteen vaikuttaa Liisaan. Hänen käytöksensä Liisaa kohtaan oli +tavattoman armasta ja hän oli kiitollinen pienimmästäkin ystävyyden +osoituksesta, mutta samalla niin hienotuntoinen ja varova, ett'ei hän +koskaan tunkeutunut antamaan neuvojaan eikä ilmaisemaan +osanottavaisuuttaan. + + * * * * * + +Poika oli jo toisella vuodella, aika oli kulunut tavallista tasaista +menoaan. Oli taasen syksy, tuo kauhea syksy, jota Liisa aivan pelkäsi, +sillä Lehtolan kylään toi se mukanaan pohjattomat, velluvat tiet ja +sankan sumun, joka läpinäkymättömänä muurina sulki näköalan ja pilasi +hengitettävän ilman. Liisalla oli myös kyllin syytä levottomuuteen, +sillä pitäjään oli ilmaantunut pahanlainen kaulatauti, ja joka kerta +kun tohtoria haettiin sairaan luo, kavahti hän sydämmensä pohjasta. +Tartuntahan voisi helposti siirtyä heille tohtorin mukana ja +tuskallisesti katseli hän pientä Paulia, joka terveenä ja reippaana +tallusteli ympäri huonetta. Poika oli hänen elämänsä ainoa päivänsäde, +hänen mustasukkaisen innolla vartioima aarteensa, hänen päiväinsä +ajatus ja öittensä unelma. + +-- Paul, Paul, oma poikani, pikku armaani, kuiski hän, ottaen pojan +syliinsä ja painaltaen itseensä kuin jos ei mikään voima voisi sitä +häneltä ryöstää. Semmoisena hetkenä tuntee äiti itsensä voimakkaaksi +taistelemaan kaikkia vastaan, jotka tahtovat riistää hänen sydänilonsa; +mutta on voima, joka on paljon mahtavampi, joka ei huoli kyyneleistä, +ei uhkasta eikä valituksesta, joka kulkee omia teitään, tempaa +uhrikseen milloin ukon haudanpartaallisen, milloin uinuvan lapsen. +Muutamia päiviä myöhemmin olikin Liisan pelko toteutunut, pikku Paul +makasi vuoteellaan kuumeisena ja tylsästi ympärilleen tuijottaen. + +Yöt päivät valvoi äiti hänen vieressään, vaalien hänen pienintäkin +liikettään ja ollen ymmärtävinään hänen piirteittensä pienimmätkin +ilmeet. Tohtori, joka ei alussa antanut taudille mitään merkitystä, +huomasi kuitenkin pian, ett'ei se ollutkaan niin vaaratonta, ja kun hän +-- vaikka sitä tuskin olisi voinut aavistaa -- kuitenkin piti +pienoisesta, kasvoi hänen pelkonsa kohta yhtä suureksi kuin Liisankin. +Mutta se ilmausi toisella tavalla. Kun Liisa ei tahtonut hetkiseksikään +jättää pikku sairaan vuodetta, ei tohtori taasen ollut kuin käymältä +huoneessa ja levottomuutensa ilmausi mitä vihaisimpana ja katkerimpana +mielialana, mikä ei säästänyt ketään ympäristössään, kaikkein vähimmän +Liisaa -- kenties siitäkin syystä, ett'ei Liisa antanut mitään +merkitystä hänelle. Tohtori tunsi, että vaimonsa piti häntä ainoastaan +lapsensa lääkärinä, jota hän vaivasi avunpyynnöllään. + +Tohtori Galle ei ollut lääkärinä tuhmempia, päin vastoin, ja varsinkin +kaulatauteihin oli hän erikoisesti perehtynyt, sillä ne ilmaantuivat +usein kulkutauteina tällä seudulla. Mutta on väliin taudintapauksia, +joissa ei mikään taito eikä tahto kykene sairasta pelastamaan. Ja +semmoinen potilas oli pikku Paulkin. + +Miina neiti oli väsymättömän osanottavainen, usein istui hän +tuntikausia Liisan luona ja tarjoutui joka ilta valvomaan sairaan +luona. Mutta Liisa pudisti kieltävästi päätään, hän ei olisi kuitenkaan +voinut saada unta silmiinsä. + +Oli kulumassa yhdeksäs päivä pojan sairastumisesta. Ikkunanverhot +olivat lasketut alas esteeksi myrskylle, joka tunkeusi sisään +hataroista ikkunoista. Ilta oli tuulinen ja ikävä, valkean edessä istui +Liisa, pieni Paul sylissään. + +-- Minä luulen, että hän makaa mielellään juuri tuossa asennossa, sanoi +Miina neiti, joka tuli samalla sisään. + +-- Hänellä on pitkin päivää ollut ankaroita kouristuspuuskia, jotka +ovat saaneet tuon pienen ruumiin aivan vapisemaan, vastasi Liisa, katse +yhä lapseen kiintyneenä. + +-- Mitä tuumaa miehesi? kysyi neiti Orell. -- Ah, sieltähän se tuleekin +itse -- mitä arvelee tohtori pojasta? + +Tuo jättiläinen kumartui raskaasti alas ja asettaen suuren kätensä +lapsen kohoilevalle rinnalle vastasi hän: -- Minä luulen, että +kuolontaistelu on jo alkanut. + +Liisa tarttui kiihkoisesti hänen käteensä ja tuijotti hänen silmiinsä: +-- Eihän se ole totta! -- Hän oli kyllä nähnyt miten elonkipinän hehku +muuttui päivä päivältä yhä heikommaksi, hän oli nähnyt tuskien +kiertävän virnalleen nuo kuumeesta hohtavat kasvot ja kuitenkaan -- +niin uskomattomattomalta kuin parantuminen näyttikin -- ei hän +hetkeksikään ollut menettänyt toivoaan, hukkuvan epätoivolla pysytteli +hän siinä kiinni. -- Se ei ole totta, sanoi hän vielä kerran. + +-- Hän ei näe huomispäivää, sanoi tohtori synkästi. + +Tukehtunut huudahdus tunkeusi Liinan rinnasta, se ei muistuttanut +ihmisääntä, vaan pedon kiljuntaa, jolta metsästäjä on riistänyt +poikasen. Poika säpsähti äkisti ja alkoi vavista. + +-- Järjetön olento, sinä sammutat viimmeisenkin elonkipinän hänessä, +sanoi tohtori tuikeasti. + +Raju puistatus värisytti tuota nuorta rouvaa, äsken tuskan vääristämät +kasvonsa muuttuivat luonnottoman jäykiksi ja yksi ainoa suuri kyynel +juoksi hitaasti pitkin poskea ja tipahti lapsen jo puolikylmälle +otsalle. Hänen katseensa oli kiintynyt pojan kalman leimaamiin +kasvoihin; poika parka, hän oli tiedoton kaikesta, mitä ympärillään +tapahtui, uusiutunut kouristus pudistutti häntä ja hetken perästä +makasi hän kuolleena äidin sylissä. + +Miina neiti otti pienokaisen ja asetti hänet vuoteelle. Tajutonna salli +Liisa sen tapahtua, mutta kun Miina koetti lohduttaa häntä, loi hän +ystävättäreensä epätoivoisen katseen: minä olen tappanut hänen, minä +olen tappanut hänen, hän olisi vielä voinut elää muutamia tunteja, oi, +se oli minun syyni, oi, voi! + +Hän viskausi vuoteelle ja raju pudistus värisytti häntä uudelleen. +Hänen hyvä ystävättärensä katsoi ympärilleen, mutta tohtori oli jo +mennyt, ja hellästi hyväillen tuota kaunista päätä, sanoi hän: -- +Olisitko todellakin toivonut lapsesi kärsivän vielä muutamia +tuskallisia tunteja? Ei, Liisa, yhtä vähän kuin voit torjua kuolemaa, +yhtä vähän olisi äidinsydämmesi halunnut nähdä pienokaisen tuskia, sen +tiedän varmaan. Nyt on hänen hyvä olla, meidän ei sovi kadehtia hänen +lepoaan. + +Liisa ei vastannut, hänen päänsä vain vaipui yhä syvemmälle sängyn +reunalle; Miina neidin täytyi vihdoin jättää hänet yksin kuolleen +lapsensa luo. + +Yhtä hiljainen ja äänetön oli hän aina hautauspäivään asti. Hänen hyvä +ystävättärensä oli hänelle uskollisena auttajana kaikessa, mutta pojan +viimmeisen vuoteen laittoi äiti itse ja asetti hänen pienen +valkotukkaisen päänsä tyynylle pitkään lepoonsa. + +-- Emmekö voisi uskoa, että hän ainoastaan nukkua sanoi Miina neiti, +katsellessaan kyynelet silmissä pikku vainajaa viimmeisen kerran ennen +kannon kiinninaulaamista. -- Ruumis lepää, mutta sielu elää taivaassa. + +-- Niin, jos todellakin on taivasta olemassa, niin varmaankin joutuvat +sinne tuommoiset viattomat olennot kuin pikku Paul, sanoi Liisa +vapisevin huulin. + +Ystävätär olisi tahtonut puhua jotain jälleennäkemisestä ja Jumalan +sanan lohdutuksista, mutta siihen ei hän nyt kyennyt ja sitte lähtivät +kaikki hautuumaalle. Tohtori ja vaimonsa olivat omituinen pari +seisoessaan tuon avonaisen haudan reunalla: Miina neidistä ei tohtori +ollut milloinkaan näyttänyt niin tylyltä ja armottomalta kuin juuri +nyt. Mutta eipä seisonut Liisakaan hänen vieressään tukea ja hoivaa +etsien, vaan aivan toisella puolella hautaa, haudankaivajan luona, +pitäen tarkasti silmällä, ett'ei ainoatakaan kiveä olisi mullan mukana +vierähtänyt kirstulle. Hän oli hyvin kalpea, mutta hänen silmänsä +olivat kuivat ja kasvot näyttivät kivettyneen äänettömään suruun. + +Liisa rukka -- hän oli niin kovin kiintynyt tuohon poikaansa, ajatteli +Miina neiti. Mutta tuo kelpo nainen ei voinut edes aavistaa hänen +surunsa syvyyttä, mitä hän tunsi mennessään tyhjään elottomaan kotiinsa +ja täytyessään elää tuivertaa ainoankaan päivänsäteen suomatta lämpöään +hänelle. Ainoastaan lapsi oli tuonut hänen autioon taloonsa eloa -- nyt +oli sekin poissa. + +Kun Liisa seuraavana päivänä taasen ryhtyi käsiksi pojan sairauden ja +kuoleman kantta keskeytyneihin töihinsä, muistui hänelle mieleen juhta, +jonka uudelleen täytyy taivuttaa päänsä ikeen alle -- hänen kohtalonsa +oli aivan sama. Mutta hän ei voinut eheällä kärsivällisyydellä kantaa +kohtalonsa kovuutta, vaan tuskastui ja murisi taakkansa tähden ja +noiden yhteenpuristettujen huulien ympärillä asusti tuo kylmä, kankea +piirre entistään silmäänpistävämpänä. + +Jos tohtori oli toivonut tuosta vaatimattomasti puetusta, köyhässä +maälaispappilassa yksinkertaisesti kasvatetusta tytöstä säveän ja +kuuliaisen vaimon, oli hän tavallaan erehtynyt. Hänellä oli tapana +toisinaan päivällispöydässä tarkastella vaimoaan tarkemmin +kulmakarvojensa alta ja silloin hän aina itsekseen päätteli, ett'ei +Liisa ollut aivan semmoinen kuin hän oli hänen luullut ensi näkemältä. +Mutta mitäpä siitä, jos hän yleensä olikin niskoitteleva, kun hän +kaikissa tapauksissa täytti perheelliset velvollisuutensa erittäin +hyvin, hän itse oli harvasanainen, miksi vaati hän vaimoltaankaan +enempää. Mitä vielä -- naisilla on oikkunsa, he ovat hiukan +konstikkaita, joka sorkka, eikä hän, paremmin kuin muutkaan, onnistunut +saamaan mitään täydellisyyttä avioliiton vaaliuurnasta. Ja siihen +loppuivat tohtorin tuumailut, hän otti vielä yhden mehukkaan +sianlihaviipaleen ja oli tyytyväinen. Olkoon Liisa oikullinenkin, +kunhan hän vain valmistaa yhtä hyvää ruokaa kuin tähänkin asti, siinä +kaikki hänen vaatimuksensa. Ja varsin tyytyväisenä ympäristöönsä nousi +tohtori pöydästä, vaipuakseen hetimmiten mieluisaan päivällisuneen +omassa huoneessaan. Mutta ryppyisin otsin meni Liisa täyteisen +vaatekorin viereen, jossa motkotti kasa harmaita villasukkia kantapäät +ja varpaat rikkeiminä. Hän ei tiennyt ikävämpää työtä kuin +sukanparsiminen eikä ketään kauheampaa sukkain kuluttajaa kuin hänen +jättiläisensä. Hänen kasvonpiirteissään ei ilmaunut nyt mitään +ystävällistä eikä hyvää, tuntui kuin olisi hän yksin väärin tuomittu +itsekieltäymykseen ja hänen sydämmensä kohosi uhmaan vastarintaan sen +sijaan, että sen olisi pitänyt nöyrtyä surun alla. + +Ja kuitenkin oli hänenkin oloissaan valoisampiakin puolia: hänellä oli +uskollinen ja harras palvelijatar, apteekkarin sisar oli hänelle +ystävätär, joka oli aina aulis auttamaan häntä neuvolla ja työllä, +ollen samalla ystävällinen ja hyväntahtoinen. Miina neiti ei ollut +mikään älyniekka eikä lukemiseen innostunut, mutta heti kun hän huomasi +Liisan lukuhalun, lainasi hän uskollisesti hänelle jokaisen kirjan, +jonka hän käsiinsä sai. Ja Liisasta oli yhdentekevää, mitä ainetta +kirja käsitteli, olipa se sitte joku vanha apteekin yliskaapista +löydetty yleistieteellinen teos tai historia tai runokokoelma. Hän oli +vielä monin puolin lapsi, mutta lahjakas lapsi, joka ainoastaan ikävöi +vapautta kehittyäkseen. + +Muuan hänen käsiinsä sattuneista oli Becher Stoven "Setä Tuomon tupa." +Sitä lukiessaan kohosi hänen eloisassa sielussaan mitä syvin katkeruus +noita orjapohatoita kohtaan, kun hän taasen tunsi aivan kärsivänsä +onnettomain, menehtyväin orjien kanssa. Vapautta, vapautta! kaikui +hänenkin sisimmässään, hän vihasi kaikkea, mikä tunnusti kahleilta ja +pakolta. + +Miina neiti aivan hämmästyi, nähdessään miten innostunut hän oli kirjan +sisältöön ja miten eloisasti hän oli kiintynyt siinä kuvattuihin +henkilöihin. + +-- Minä olisin tehnyt aivan samalla tavalla kuin Eliisa, vakuutti hän +säihkyvin silmin. Jos joku olisi tahtonut riistää minulta lapseni, +niin en suinkaan olisi kammonut minkäänlaista jokea vyöryvine +jäälohkareineen pelastaakseni lapseni. + +-- Etpä kyllä, sen uskon, sanoi Miina neiti, hymyillen hänen innolleen. +Minä uskon, että sinulla on varsin luja tahdonvoima ja hyvä terveys, +mutta juo nyt ystäväiseni hiukan enemmin kahvia ja unhota koko tuo +liikuttava tapahtuma. Pikku Paul on Jumalan huostassa, häntä ei mikään +paha voi vahingoittaa! + +-- Ei kyllä, mutta minä saan pian toisen pikku lapsen. + +-- Siitäkös ilo nousee, arveli ystävätär. + +Liisa ei kuunnellut ystävättärensä puhetta: -- Tohtori huomautti +minulle kuinka ruma nainen on tässä tilassa, hänet pitäisi silloin +"salvata huoneeseen", sanoi hän. + +-- Minä en voi uskoa, että mies on tuommoinen, tuommoinen -- -- -- + +-- Epähieno, sanoi nuori rouva katkerasti nauraen. Se oli olevinaan +pilaa, näes, hän oli hyvällä tuulella ja sitä en minä suinkaan lue +hänelle virheeksi. Mutta hän ei huomaa koska hän haavoittaa, hän ei +tiedä miltä tuntuu minusta ajatellessani, että olen pakotettu antamaan +elämän pienelle, viattomalle olentoraukalle, joka syntyy kenties +kuollakseen hetimmiten tuskaisen kuoleman, kuten pikku Paul. + +-- Älä puhu noin, rakas Liisa; ajattele, että juuri Jumala lähettää +sinulle nuo pikku rakkaat. + +Liisa ei vastannut, hän laski äkkiä kahvikupit pöydälle ja ratkesi +raivoisaan itkuun. + +Miina neiti ei ollut tottunut koskaan näkemään Liisalla semmoisia +tunteitten purkauksia, hänellä, joka niin mainiosti voi hillitä +itsensä; siksi koettikin hän kaikin tavoin rauhoittaa ystävätärtään. Ja +se onnistuikin hänelle, sillä pian oli Liisa tarttunut uudelleen +neyleeseensä ja ainoastaan punaiset pilkat poskilla todistivat, että +sisällä vielä aaltoili. Neiti Orell johti taitavasti keskustelun muihin +asioihin, mutta hän oli kuitenkin hyvin levoton siitä, mitä äskeinen +tapaus mahdollisesti vaikutti Liisan vastaiseen terveydentilaan. Hän +pistäysi useampia kertoja päivässä nuoren ystävättärensä luona, +varsinkin silloin, kun tohtori oli poissa kotoa sairaskäynneillään. + +Liisa vakuutti hänelle voivansa varsin hyvin. Illalla näytti hän +kuitenkin Miinasta kovin raukealta ja seuraavana aamuna käväsi tohtori +apteekissa ja kertoi, että Liisa yöllä oli saanut pienen tytön -- liian +aikaiseen, jonka vuoksi se olikin "perin viheliäinen raukka", kuten hän +sitä nimitti. + +Kun Miina neiti taasen näki Liisan, näytti tämä väsyneeltä ja +alakuloiselta. + +-- Ajatteles, siitä tulikin tyttö, sanoi hän melkein valittaen -- pieni +olento orjan iestä kantamaan. Mitään vastaamatta katseli ystävätär +äidin vieressä makaavaa tavattoman hentoa olentoa, hän katseli +ajatellen noita kämertyneitä kasvoja: -- siitä varmaankaan ei tule +pitkäikäistä. + +-- Minä toivoin saavani kuolla samana yönä, jatkoi nuori rouva samalla +surullisella äänellä. Mutta minä olen niin voimakas, tohtori sanoo, +että minä olen aivan luotu lapsia synnyttämään; lausunto, joka hänen +sanoikseen varmaankin on kohteliaisuutta. + +Miina neidin täytyi hymyillä: -- Koetakin siis käsittää se iloiselta +kannalta, lohdutti hän. Liisa kääntyi poispäin kärsimättömästi +huoahtain, hänen suurissa, mustissa silmissään ei ollut pienintäkään +hymyn pilkahdusta. Hän oli niin hieno- ja valkeahipiäinen, maatessaan +siinä vaaleat kasvot tyynyä vasten, oikea kaunotar, tuumaili Miina +neiti. Mutta tohtori oli kerrassaan raakalainen, joka ei ymmärtänyt +sinnepäinkään, miten kaunis vaimo hänellä oli. Hän kumartui, työnsi +hiukset Liisan leveältä, viisaalta otsalta ja suuteli sitä hellästi. + +-- Sinä olet niin hyvä, sanoi Liisa hiljaa, kiertäen käsivartensa hänen +kaulalleen -- liian hyvä minulle viheliäiselle raukalle. + +-- Hänessä on kyllä lämpöä, kunhan vain osaisimme saada sen hehkumaan, +ajatteli ystävällinen Miina neiti. + + * * * * * + +Kaikista ennakkoluuloista huolimatta alkoi tuo pieni tulokas varttua +päivä päivältä. Hän oli kaunis lapsi, hänellä oli pitkät, mustat +hiukset ja säännölliset kasvonpiirteet. + +-- Hänestä tulee aivan sinun kuvasi, sanoi Miina neiti eräänä päivänä, +ihaillessaan pientä kummityttöään uudessa koltissaan. Mutta Liisa +pudisti päätään: -- Se ei ole miksikään onneksi pienelle Paula +raukalleni, minä en ole mikään mallikelpoinen nainen, sanoi hän +huoahtain. + +-- Tiedätkö, mitä minä ajattelen sinusta, minä olen vakuutettu, että +sinulla on useita hyviä ominaisuuksia, mutta ne eivät ole päässeet +kasvamaan eikä kehittymään, kukaan ei ole vaivannut itseään etsiäkseen +kultajyväsiä sydämmesi aartehistosta. Sinun tyttäresi tulee +onnellisemmaksi, sillä hänellä on äiti, joka häntä rakastaa. + +-- Onnellisemmaksi -- toisti Liisa katkerasti. -- Etkö muista enää mitä +minä sanoin Setä Tuomon tuvan Eliisasta? Jonain päivänä teen minä aivan +samoin kuin hän, juoksen matkoihini Paulan kanssa, sen saat vielä +nähdä; semmoisessa kodissa, kuin tämä on, ei tyttö voi kasvaa koskaan +hyväksi eikä onnelliseksi naiseksi. -- Hänen silmänsä säihkyivät +hetkisen ja rusottava punerrus kohosi hänen poskilleen, mutta sitte +rupesi hän taasen tyyneesti hyväilemään polvillaan istuvaa tyttöä. + +Miina neiti arveli, että olisi ehkä tarpeen sanoa jotain siitäkin, +ett'ei Liisa kenties tehnyt itsekään kaikkea mitä voi kotinsa eteen. +Mutta kun hänen mieleensä muistui tohtori ja tuo vanha, autio talo, +tyrehtyi puhe sikseen. Liisa olisi voinut saada huonommankin miehen, +sillä tohtori Galle ei ollut kuitenkaan mikään ilkeä, vaikka tosin +raaka ja itsekäs, hän ei vaatinut vaimoltaan mitään liiallisia, mutta +yrmeämpää ja harvasanaisempaa ihmistä ei Miina neiti muistanut koskaan +nähneensä. Ja kun hän katseli Liisaa, tuota nuorta naista älykkäine +kasvoineen ja suurine, tutkivine silmineen, täytyi hänen myöntää, että +nuo kaksi eivät sopineet yhteen. Tuon nuoren rouvan katseessa oli tällä +hetkellä ikävöivän odotuksen ilme, sama kuin vangilla rautaristikon +takana, ja kieltämättä oli hän jossain määrin muuttunut Paulan +syntymisen jälkeen, koko hänen olemuksessaan oli jotain levotonta ja +jännitettyä, josta ei vieras päässyt selville. + +Kevät leyhkeine tuulineen oli tullut, ei lumen päljää enää missään +nähtävänä. Miina neiti oli viimme aikoina pakottanut Liisan kanssaan +pitemmälle kävelyille aina etäiseen metsään, jossa se saivat ihailla +koivujen ja leppien lehdelle puhkeamista ja lintujen iloista laulua. Ei +edes tämä reipas elämä kyennyt poistamaan nuoren rouvan synkkää +mielialaa; hän oli kyllä kiitollinen ystävättärensä hyväntahtoisille +kokeille hänen elähyttämisekseen, mutta hän tuli kuitenkin päivä +päivältä itseensä-sulkeuneemmaksi ja vaiteliaammaksi. + +-- Sinä olet nopea jalankävelijä, sanoi Miina neiti eräänä aamuna -- +sinä joudut aina edelle, vaikka kyllä näen, että sinä koetat tasoitella +askeleitasi niin, että minäkin, ahdasrintainen olento, pysyisin +rinnallasi. + +-- Niin, luulenpa itsekin, että voisin kävellä pitkät matkat väsymättä, +vaikkapa vielä Paulakin olisi käsivarrellani, vastasi Liisa ajatellen. + +He heittivät hyvästit apteekin rappusten edessä, mutta Liisa kääntyi +takaisin ja puristi vielä kerran ystävättärensä kättä: -- Kiitoksia, +kiitoksia tämän päivän seurasta, kiitoksia kaikesta ystävällisyydestäsi +aina ensi hetkestä asti. + +-- No, Liisa, mutta sinähän otat semmoiset hyvästit kuin emme pitkiin +aikoihin tapaisi toisiamme! huudahti Miina neiti ihmetellen. + +-- Niinpä kyllä, mutta sinähän matkustatkin tänään rovastilaan +ystäviäsi tervehtimään. + +-- Kyllä, mutta minä tulen huomenna jälleen takaisin. + +Nuori rouva nyökäytti päätään hyvästiksi ja läksi. + +-- Minä tulen aina niin levottomaksi kun minä vain näen hänen, sanoi +tuo hyväntahtoinen pikku nainen sulkiessaan ovea jälkeensä. Siitä tulee +kerran myöskin jonkunlainen loppu, mutta minkälainen? + +Vähää myöhemmin ajoi hän aikomalleen tervehdysmatkalle. Hän kääntyi +tohtorin taloon päin ja vihjasi Liisalle jäähyväiset. Mutta ikkuna, +hänen tavallinen paikkansa oli tyhjä. + +Tohtori oli matkustanut kauvas sairaan luo ja sen vuoksi syönyt +aikaiseen päivällisen. Koko kylä näytti tyhjältä ja autiolta iltapäivän +rasittavassa tyvenessä. + +Liisa huusi Lotan luokseen: -- Sinä voit nyt mennä kotiisi ja olla +siellä yötä, koska äitisi on sairaana, sanoi hän; tohtori tulee myöhään +takaisin ja minä voin kyllä asettaa hänelle iltasen. + +Lotta oli kovin tyytyväinen: hänen emäntänsä oli aina niin hyvä ja +ajatteleva. + +Liisa ojensi hänelle kätensä hyvästiksi ja sanoi: -- Tervehdä äitiäsi +ja sano, että minä olen ollut aina sinuun tyytyväinen. + +Lotta sulki kyökin oven jälkeensä; nuori rouva oli nyt yksin +hiljaisessa talossa, pikku Paulan jokellellessa kätkyessään. + +Liisa avasi muutamia laatikoita ja järjesti niissä olevat tavaravähät, +sitten kietoi hän hiukan liinavaatteita itselleen ja lapselleen +siistiksi kääröksi. Lopuksi pukeusi hän käytettyyn, mutta +hyvinsäilytettyyn mustaan leninkiin, jonka hän oli saanut +morsiuslahjaksi ainoalta tädiltään -- mitään uutta pukua ei hän ollut +koko naimisissa oloaikanaan laittanutkaan. + +Betti täti, häntä oli Liisa viimme aikoina usein ajatellut. Betti oli +hänen isänsä ainoa sisar, ikälikkö vanhaneiti, joka asui +pääkaupungissa. Siitä pitäin kun Liisa muisti, oli Betti täti +ainoastaan kerran käynyt pappilassa: hänen ja pastorinrouvan väli kun +ei ollut juuri parhaimpia. + +Betti täti oli vilkas, puhelias vanhaneiti, hänellä oli lyhyeksi +leikatut harmaat hiukset ja viisaat ruskeat silmät. Viidestäkymmenestä +vuodestaan huolimatta oli hän vielä veitikkamainen ja eloisa +pastorinrouvan suureksi harmiksi, joka nimitti häntä "sinisukaksi" -- +tietämättä sinnepäinkään mitä tuo nimitys merkitsi -- ja väitti, ett'ei +käly ole ollenkaan älyävinään, että hän alkaa tulla jo vanhaksi. + +Betti täti nauroi tälle ilkamoisesti ja tuumi, että pastorinrouva +katseli häntä kierosti sentähden, ett'ei hän täyttänyt naisellista +tarkoitustaan, mutta eihän kaikki tytöt voi toivoa itselleen miestä, +koska niitä kerran yleensä oli niukanlaisesti. Tätä syytä ei +pastorinrouva kuitenkaan tahtonut hyväksyä, vaan vakuutti, että käly +vihasi sekä miehiä että avioliittoa, hänellä oli hupsuja päähänpistoja +naisen oikeuksista ja velvollisuuksista ja niiden perusteella tahtoi +hän mullistaa koko maailman ylösalaisin. Betti täti oli sitä paitsi +kirjahupsu, vastustaen isää ja äitiä saadakseen lukea ja tulla +mieheksi; talouden hoitaminen oli luonnollisestikin hänelle liian +alhaista, hän tahtoi olla vapaa ja "riippumaton", siinä hänen +pyrkimyksensä ja kunniansa. Sitä ei otettu huomioon, että hän +opettajattarena taisteli ja raivasi itselleen edistyksen tietä, Betti +täti kun kälynsä silmissä kerran oli tuommoinen hylky. Mutta Liisan +mielestä ei lähtenyt koskaan hänen kaunis, ystävällinen katseensa ja +tuo liikutus, mikä ilmausi silloin kun hän hyvästellessä nosti hänen +siihen aikaan kolmentoista vuotiasta päätään, katsoi häntä silmiin ja +sanoi: -- Näyttääpä kuin itäisi sinussa jotain hyvää, lapsi! + +Kun hän sai tiedon Liisan kihlauksesta ja häistä, lähetti hän mainitun +leningin ja muita pienempiä lahjoja. Niitä seurasi lyhyt, sydämmellinen +kirje: -- Minä en voinut edes aavistaa, että sinä, rakas veljeni tyttö, +menisit niin pian naimisiin. Mutta kun kerran niin on käynyt, toivon, +että olet tehnyt vaalin tuumaillen ja vapaasta tahdosta, sillä +avioliitto on vakava laitos, se vaatii uskollisuutta, rakkautta ja +väsymätöntä velvollisuuden tuntoa, jos mieli tulla onnelliseksi. +Niin, minä toivon, että sinä omaat nämä kaikki ja että sinusta siis +tulee hyvä vaimo. Luultavastikin tulet naimisiin jouduttuasi +riippumattomammaksi kuin nyt olet ollut setäsi luona ja luulenpa, että +miehestäsi tuntuu hauskalta antaa nuoren vaimonsa hiukan silmittyä +suuren maailman oloihin. Jos sitte joskus osutte meidän hyvään +pääkaupunkiimme, niin et varmaankaan unohtane käydä Betti tätiäkin +katsomassa. Osoitteeni seuraa mukana. + +Liisa oli moneen kertaan lukenut tuon kirjeen, varsinkin viimme +aikoina. Hän otti sen taasen nytkin tuon mustan hameen taskusta ja +painoi Betti tädin osoitteen tarkasti mieleensä. Sitten etsi hän +rahapussinsa, tuon pienen ikivanhan harmaan silkkikukkaron, jonka hän +oli perinyt äidiltään, ja laski sen sisällön. + +Neiti Orell oli juuri muutamia päiviä takaperin huomauttanut +tohtorille, että Liisan päällysvaippa alkoi olla kovin kehno ja tohtori +oli jonkun tavattoman anteliaisuuden-puuskauksen valtaamana antanut +Liisalle rahaa uuden hankkimiseksi. Hän oli hyvin kiitollinen tuosta +summasta ja kun hän oli pistänyt kukkaron samaan taskuun, missä oli +Betti tädin kirjekin, kallistausi hän hellästi kätkyen yli ja työnsi +sen hiljoilleen liekumaan: -- Nyt saa pikku ystäväiseni nukkua -- +nukkua oikein kelpo unen. -- Ja hän lauloi kauniilla, vienolla +alttoäänellään: + + Nuku, nuku pienoisein, + Hiljaa, sirost', armaisein, + Kirkkaaks' nuku silmyet, + Kuni taivaan tähtyet; + Ja kun vihdoin uinuilet + Kukkii poskes' ruususet. + +Pian vaipuikin tyttö syvään uneen, joten äidille taasen tuli aikaa +muihin hommiin. Kaikkein ensimmäiseksi pukeutui hän tuohon mustaan +villapukuun, valmisti sitte tohtorille illallisen valmiiksi ja meni +vihdoin ikkunan ääreen, jossa hän vakavasti katseli pitkiä varjoja, +joita laskeva aurinko loi maanteille, sekä kylän rumia, yhteenahdettuja +huoneriviä. Lähes neljä vuotta oli hän viettänyt tällä paikalla, neljä +pitkää, toivottoman synkkää vuotta, synkimmät vuodet hänen elämässään. + +Täällä olivat hänen nuoruuden-unelmansa tomuksi rauenneet, täällä +hänessä herännyt tietoisuus siitä taakasta, jonka hän vapaaehtoisesti +oli hartioilleen ottanut, täällä oli hän kokenut äidin onnea, täällä +nähnyt tuon onnen, kaikkein rakkaimman, häneltä riistettävän. Täällä ei +ollut mitään, mikä olisi häntä kiinnittänyt, mitä hän olisi kaivannut, +ei ainoatakaan puuta, ei kiveä. Kuni aron raisut varsat hurjina +pureskelevat suitsirautojaan ja ainoastaan väkisin tottelevat ohjausta, +samoin oli Liisakin jo kuukausia pyrhistellyt ympäröiväin olojen +painosta vapautuakseen. + +Mutta nyt oli muutos tapahtunut, hän hengitti syvään, +kevyesti; jo muutamia viikkoja takaperin olivat hänen epävarmat +vapautumissuunnitelmansa saavuttaneet ilmaumismuotonsa. + +Pian oli aurinko kadonnut metsän taa ja vaalea keväthämy levittihe yli +maiden. Liisa nousi päättävästi, kiersi saalin harteillensa ja solmi +tumman liinan päähänsä, niin että hän näytti siististi puetulta +talonpoikaisnaiselta. Sitte otti hän pikku Paulan kätkyestä, kääri +hänen huolellisesti lämpimään huopapeitteeseen ja otti hänet semmoisena +käsivarrelleen. Sen jälkeen läksi hän hiljaan talosta pientä takaovea +myöten, joka vei suoraan aukealle kentälle. + +Hän kulki joutuisasti, mutta ilman mitään näennäistä kiirettä pitkin +ojan pientareita noiden laajain peltojen läpi. Kenties joku huomasikin +hänen, mutta niinkin ollen ei tuo yksinkertaisesti puettu nainen +herättänyt mitään erikoisempaa huomiota, joten Liisa tunnin aikaa +käveltyään saapui erästä oikotietä suurelle maantielle. + +Häntä hiukan epäillytti antautua kulkemaan tietä pitkin, sillä ilta oli +vielä koko lailla valoisa. Mutta hänen tuumiessaan siinä metsän +reunassa, tuli muuan talonpoika ajaen pitkin tietä hiljalleen kylästä +päin. Salamana välähti hänessä ajatus, että tässä kenties avautuisi +hyvä tilaisuus pikemmin päästä koko seudulta ja siten tulla lähemmä +matkan päämaalia, tuota kaukaista rautatienasemaa. Kun hän tarkkaan +katseltuaan huomasi miehen aivan tuntemattomaksi, läheni hän häntä ja +tervehti hyvää iltaa kohteliaasti. Sitte kysyi hän mihin mies matkustaa +ja saatuaan itselleen soveltuvan vastauksen ja kuultuaan, että ukko +taipui ottamaan hänet kärryilleen, nousi hän reippaasti hänen +viereensä, nukkuva Paula käsivarrellaan. + +Ukko näytti olevan hyväntahtoinen vanhus ja niihin harvoihin +kysymyksiin, jotka hän Liisalle teki, voi tämä totuudenmukaisesti +vastata. Liisa ilmoitti rehellisesti matkan varsinaiseksi +tarkoitukseksi pääkaupungin, mutta että hän mietiskeli, miten hän voisi +päästä läheiselle rautatienasemalle ja kysyi, voisiko hän tietää +olisiko hänen kotikylässään -- pari penikulmaa Lehtolasta -- ketään, +joka olisi halukas kyyditsemään häntä kohtuhinnasta. Ukko tuumiskeli +hetkisen ja sanoi sitte, että "naapurin Kalle se kyllä kyytiin +kyhäytyy, se kun onkin oikein semmoinen kyydinajaja". Liisan matkaa +näytti onni suosivan, hän oli tyytyväinen ja he jatkoivat matkaa +parhaassa sovussa, pikku Paulan nauttiessa yhä häiriytymättömänä lapsen +virkistävää, levollista unta. + +Niin oli Liisa pannut lähtönsä toimeen kuin mitä yksinkertaisimman ja +vähäpätöisimmän asian, vaikka se kylläkin kokeneemmasta ja maailman +oloihin perehtyneemmästä olisi näyttänyt mahdottomalta. Mutta Liisa, +hän hylki kotiansa, tunsi vastenmieliseltä elää kauvemmin yksissä +miehensä kanssa ja tahtoi siksi koko nuoren sielunsa elonvoimaisella +tarmolla vapautua noista vihattavista siteistä -- varsinkin kun hän ei +tuntenut mitään sisäistä ääntä, joka olisi puhunut velvollisuuksien +täyttämisestä. Sen vuoksi olikin hän jättänyt kotinsa, hänen +menettelönsä oli täydellisesti hänen luonteensa mukaista -- hän oli +luonnonlapsi, hänen lahjansa olivat kehittymättä, kenties olivat ne +rikkaat, hänen täytyi raivata itselleen oman ominaisen tien tai -- +sortua. + + * * * * * + +Valoisan, tyynen kevätyön helmassa lepäsi kylä tohtorin palatessa +vihdoinkin kotiinsa. Tavallisine raskaine askeleineen kulki hän eteisen +läpi omaan huoneeseensa, jättääkseen sinne hattunsa ja päällystakkinsa. +Liisa luonnollisestikin odotti, milloin hän saisi panna iltasen +pöytään, semmoinen oli hänellä tapa. Ei ainoatakaan tulta ollut +sytytetty, mutta lapsi luultavasti nukkui hyvin ja Liisasta itsestään +oli mieluista hämyhetken pidolla kulutella aikaansa. + +Talo tunnusti tohtorista tänä iltana ihmeteltävän hiljaiselta. +Ruokailuhuoneeseen tultuaan etsi hänen silmänsä ikkunan äärestä tuota +sorjaa vartaloa, joka tavallisesti kevyesti nousi heti hänen ovea +avatessaan. Mutta nyt oli hänen paikkansa tyhjä. + +-- Liisa, missä sinä olet, Liisa! huusi hän. Ei vastausta. Hän avasi +keittiön oven ja kurkisti sinne, mutta sielläkään ei ollut ainoata +ihmistä, ei edes Lotan äänekästä kuorsausta kuulunut. Harmistuneena +kääntyi hän ympäri. Voiko Liisa todellakin olla niin ajattelematon, +että lähtee kävelylle näin myöhään ja jättää lapsen yksikseen kotiin? + +Hän meni kätkyen luo, mutta pysähtyi hämmästyneenä: pienoista ei +ollutkaan siellä, peite oli viskattu syrjään ja vuode oli tyhjänä. + +-- Tuhat tulimmaista -- tohtori löi otsaansa -- onko tuo nyt laitaa +mennä sydänyönä vieraisille rintalapsi mukana, luonnollisestikin on +Liisa neiti Orellin luona, kiusattuja nuo naiset ja niiden +ijankaikkiset pärpätykset. Tohtori oli nälkäinen, hän oli ottanut +ystävänsä nimismiehen luona ryypyn, pari, ja konjakki se kyllä ruokaa +vaatii. Hän istui kuitenkin pöytään, joskin murrutuulella ja kävi +käsiksi Liisan maukkaisiin ruokiin, katsellen silloin tällöin +levottomasti ikkunaan, nähdäkseen milloin Liisa palajaisi. Mutta +Liisaapa ei kuulunutkaan ja lisääntyvä katkeruus mielessään päätti +tohtori lähteä naapuriin kadonneita etsimään. + +Pihalle tultuaan huomasi hän apteekkarin tulet jo olevan sammuksissa, +koko talo näytti olevan unen helmoissa. Hän seisoi hetkisen apteekkarin +yökellon vieressä tuumien, mutta sitte soitti hän kelloa harmistuneen +malttamattomuudella. Apteekkari itse tulikin heti päästämään hänet +sisään, luullen jollekin kuolevalle lääkkeitä haettavan. + +-- Sinäkö se oletkin, Galle, mitä sinä nyt? kysyi hän hämmästyneenä, +tuijottaen tohtoriin unisilla silmillään. + +-- Sallitko sinä siskosi pitävän aina puoleenyöhön kestäviä +illanviettoja äideille ja kapalolapsille? sähisi tohtori äkäisesti. Hän +tapasi vihdoinkin jonkun, jonka silmille voi kiukkunsa syytää. + +-- En käsitä tarkoitustasi, Galle, sanoi hiljaluontoinen apteekkari, +joka yhä vieläkin luuli elävänsä unien maailmassa. + +-- Suoraan puhuen merkitsee se, että sinun sisaresi näkee hyväksi +pidättää minun vaimoani ja lastani täällä, vaikka kello jo on lähemmä +kahtatoista. + +-- Minun sisareni -- Miina -- hänhän on rovastilassa vieraisilla ja +tulee kotiin vasta huomispäivänä, huudahti Orell. + +Tohtori istuutui raskaasti läheiselle tuolille. -- Liisa on poissa, +sanoi hän vihdoin, -- hän on ottanut lapsen mukaansa; missä +lienevätkään? + +Apteekkarin vaaleat silmät levisivät sepo seljälleen; hän näytti +kokonaan hämmästyneeltä, mutta havahtui pian täyteen tietoonsa. -- Onko +sinun vaimosi, onko tohtorinna poissa? + +-- Niin, hitossa, sitä juuri olen jo puolen tuntia päähäsi ajanut, +ärjyi tohtori. -- Hän ja tyttö ovat kadonneet ja talo on jätetty ypö +yksin. + +-- Se on todellakin, hm, se on perin merkillinen juttu, sanoi +apteekkari, joka oli jo saanut hiukan vaatteita päälleen ja nyt +parhaillaan etsi saappaitaan. -- Täällä ei ole juuri muitakaan +semmoisia naapureita, joiden luona voisi olettaa, hm, niin, hm, sinun +vaimosi ei käy kenenkään luona. Minä seuraan sinua teille, piialta +saamme kaikissa tapauksissa jotain tietoja. + +-- Sekin on kadonnut, vastasi tohtori lyhyesti. + +-- Yhä sotkuisempaa, näyttääpä kuin olisi aivan liitto tekeillä, mumisi +Orell. + +He menivät yhdessä tohtorilaan, kurkistivat uudelleen keittiöön, +vakuuttautuivat, että talo todellakin oli tyhjä ja seisoivat hetkisen +neuvottomina vastattain, kunnes apteekkarin silmiin äkkiä osui pieni +ikkunalaudalla kellottava kirje. + +-- Katsohan tuota paperilippua, kenties se antaa valoa tälle +salaperäisyydelle. + +Tohtori repäsi kuoren auki, jolloin pieni esine helähtäen putosi +lattialle. Oli siksi pimeä, että oli mahdoton saada selvää niistä +moniaista riveistä, jotka paperilla häämöittivät. Kärsimättömänä huusi +tohtori valoa ja Orellin onnistuikin löytää keittiöstä pikku lamppunen. + +Kun apteekkari kääntyi, huomasi hän lattialla tohtorin jalkain juuressa +pienen kultaristin. Se kuului Liisalle ja siihen oli kaiverrettu +"muisto" sana. + +-- Katsohan, täällä on jotain vaimosi omaisuutta, sanoi hän, ojentaen +ristin tohtorille. Mutta tämä työnsi hänen kätensä syrjään, koko hänen +huomionsa oli kiintynyt kirjeeseen. Apteekkari katseli häntä kysyvästi: +-- Mitä se on, Galle, mitä siellä kirjoitetaan? + +-- Kirje ei ole minulle, vastasi tohtori -- se on sinun sisarellesi. + +Apteekkari otti ihmetellen kirjeen ja luki seuraavat rivit: -- Hyvä +Miina! Muistatko Elsaa Setä Tuomon tuvassa? Minä olen päättänyt tehdä +aivan samoin kuin hän, minä lähden orjuudesta pienen Paulani kanssa, +täällä hän ei voi kasvaa, hän ei saa oppia tuntemaan äitiään +taitamattomaksi ja onnettomaksi naiseksi. Minä olen jo pitkän aikaa +ajatellut tätä asiaa, mutta minun täytyi odottaa siksi, kunnes Paula +tuli niin suureksi, että voin hänet ottaa mukaan. Älä kysy mihin menen +-- sillä enpä tiedä sitä liioin itsekään mihin joudumme. Mutta minä +luulen, että maailmassa täytyy olla joku nurkka, jossa äiti voi +työskennellä lapsensa eteen, jossa he molemmat voivat tuntea itsensä +vapaiksi ja onnellisiksi. Sinä tiedät, ett'ei minun elämänvaatimukseni +ole suuret -- minä en ole lellitellen pilattu! Kiitos ystävyydestäsi, +se on ollut virkistävä kukka minun ohdakkeisella polullani, tämän +muiston elähyttämänä pyydän sinun hoitamaan poikani hautaa, tuota +ainoaa, jonka kaipauksella jätän. Mutta jos on totta, kuten sinä +luulet, että hänen henkensä elää toisessa maailmassa, siellä missä ajan +ja avaruuden rajoja ei määritellä, niin kenties seuraa hänen henkensä +minua nykyiseenkin olinpaikkaani. Pidä mukana seuraava pieni risti +muistona siltä, jolle aina osoitit ystävyyttä. Muista joskus Liisaa. + +-- Jäähyväiset pikku Paulalta kummilleen! + +Kirje putosi apteekkarin kädestä. Hän katsoi tohtoriin ja yskähti +merkitsevästi. + +-- Kaunis juttu, Orell; siinä nyt näet minkä verran vaimosta on hyötyä, +älä mene koskaan naimisiin, vanhapoika, älä milloinkaan. Tohtori laski +suuren nyrkkinsä naapurin olkapäälle, hän näytti jättiläiseltä tuon +kaiskeran apteekkarin rinnalla. + +-- Kuuletko, vaimoni on pettänyt minun, hän on -- karannut! + +-- Se on katalasti, jumalattoman katalasti, mutisi apteekkari, joka ei +oikeastaan tietänyt mitä hänen piti sanoa. + +-- Mene kotiisi ja paneudu makuulle, sanoi tohtori terävän ankarasti, +-- täällä ei ole mitään tekemistä. Jos jotakin haluttaa luulla, että +minä lähtisin juoksemaan mäkiä ja kukkuloita etsien matkoihinsa +juossutta vaimoa, niin on hän saanut kokonaan väärän käsityksen Frans +Gallesta! + +Voimakkaalla liikkeellä työnsi hän apteekkarin edellään ovelle, avasi +sen kiireisesti ja pakotti hänen astumaan ulos. Vastustaminen ei olisi +merkinnyt mitään, siksi poistuikin Orell niin pian kuin mahdollista +vielä aivan hämmästyneenä tuon uskomattoman tapauksen tähden. Hän jätti +tohtorin liikutettuine tunteineen yksikseen tuohon autioon taloon. + +Ja liikutettu oli todellakin tohtori, vieläpä aivan rajun liikutuksen +vallassa, siitä ei epäilystäkään, mutta jos tuota töykeää miestä olisi +tämmöisenä hetkenä ruvennut surkuttelemaan, niin olisi se saanut hänet +hurjaan raivoon. Hänen tunteitaan ei kukaan uskaltanut kysyä, sen tiesi +apteekkari. + +Tohtorin purkaessa vihaansa ja rajatonta katkeruuttaan tyhjille +seinille, nukkui Liisa tyynesti kuin pieni tyttönsä tuon kunnon +talonpojan vierasvaraisessa talossa. Seuraavana päivänä nousi hän +aikaisin kärryihin, jotka veivät hänet rautatien asemalla. Mutta vasta +seuraavan päivän illalla ennätti hän matkansa perille, pääkaupunkiin. + +Jos matkustus nopeasti kiitävässä junassa sai hänet jonkunlaiseen +huumaukseen, niin sitäkin hämmentyneemmäksi tunsi hän itsensä ihmisillä +täytetyn odotussalin hälinässä. Useita iloisia jälleennäkemisiä näki +hän ympärillään, mutta hänelle, tuolle avuttomalle, yksinäiselle +vieraalle, ei ainoatakaan ystävällistä kättä ojennettu. Mutta muuan +poliisimies huomasi hänen neuvottomuutensa ja hankki hänelle ajurin, +joka Betti tädin osoitteen kuultuaan ajoi joutuisaa juoksua pitkin +tuntemattomia, valaistuja katuja. + +Neiti Betti Modén istui vanhan tapansa mukaan teen jälkeen +kirjoituspöytänsä ääressä pienessä kodikkaassa arkihuoneessaan. Hän +asui neljännessä kerroksessa muutamassa suuressa kivitalossa +Aleksanderin kadun varrella. Hän hymyili juuri eräälle onnistuneelle +kuvaukselle, jonka hän oli kirjoittanut siihen aikakauslehteen, jonka +uuraana avunantajana hän oli. Illan rauhaisa tyyneys täytti hänen +mielensä. Mutta samalla temmattiin ovi äkkiä auki ja hänen vanha, +uskollinen palvelijattarensa Senoobia törmäsi huoneeseen hämmästys +kurttuisilla, ilmeikkäillä kasvoillaan. + +-- Entä nyt, rakas Senoobia, joko sinua ahdistaa poliisi kun tulet +semmoisella hopulla? kysyi hänen emäntänsä, katsahtaen ihmetellen +työstään. + +-- Ah, neiti Betti -- neiti ei voi ollenkaan käsittää, läähätti +palvelijatar -- koko eteinen on täynnä vieraita. + +-- No hyvänen aika, käske ne sisään, kehoitti Betti neiti, nousten heti +seisoalleen ja pannen kynän kädestään. -- Mutta ketä ne sitte +mahtanevat olla, minulle ei ole ilmoitettu mitään käyntejä -- ne ovat +varmaankin tulleet junalla. + +-- Kaiken näköistä sitä pitää ollakin -- mumisi palvelijatar +rientäessään ulos. Tavallisine keveine askeleineen seurasi Betti neiti +häntä eteiseen, kohensi silmälasejaan ja katseli odottavasti Senoobian +vieraita, jotka juuri astuivat sisään. Senoobian koko suuri +vierasjoukko supistuikin yksinkertaisesti puettuun naiseen, jolla oli +lapsi käsivarrellaan. + +-- Hyvää iltaa, hyvää iltaa, tervehti ystävällinen emäntä, tirkistäen +vierasta likinäköisine silmineen ja ojentaen Liisalle kätensä +tervehdykseksi. Hän ei aavistanut vähääkään kuka vieras oli. + +Liisa läheni, tarttui hänen käteensä ja sanoi melkein lapsellisen +kainosti: Betti täti, ettekö tunne minua? Minä olen Liisa pappilasta ja +tämä lapsi on oma pieni tyttöni. + +-- Pikku Liisa, veljenitytär -- mutta miten suureksi sinä olet +tullutkaan, eipä kumma jos en tuntenut -- sydämmellisen tervetullut +sekä sinä että pienoinen. + +Hän puristi Liisan rintaansa vasten ja suuteli hänen punottavaa +poskeaan: -- Sinä olet siis matkustanut pääkaupunkiin, tyttöeni, ja +tullut vanhaa tätiäsi katsomaan, se oli kiltisti tehty! Hän auttoi +Liisaa päällysvaipan riisumisessa ja vei hänet sitte sisään jotta hän +voisi asettaa nukkuvan lapsen sohvalle lepäämään. + +-- Kas niin, pikkuinen lepäilee siinä erinomaisesti, kunnes ennätämme +saada hänelle sopivamman vuoteen ja Senoobia on kerjennyt laittaa +sinulle lämmintä teetä, puheli emäntä. Mutta kerrohan nyt matkastasi, +ja miks'et sinä kirjoittanut edeltäpäin tulostasi, jotta olisin +tietänyt tulla asemalle vastaanottamaan. + +Liisa, joka ei ollut vielä istuutunut, seisoi yhä lapsensa luona pitkät +silmäripset alasluotuina ja posket hohtavina. Äkkiä kohotti hän +katseensa ja katsoi tätiä avoimesti kasvoihin: -- Betti täti, minä -- +olen -- lähtenyt pois -- mieheni luota -- sanoi hän harvaan ja +painokkaasti. + +-- Mitä puhutkaan, hyvä lapsi; minä en käsitä sitä! huudahti täti +todellisen hämmästyksen valtaamana. + +Liisa toisti sanansa, mutta tällä kertaa harvempaan ja korkeammalla +äänellä, juuri kuin olisi luullut tädin siten käsittävän paremmin hänen +tarkoituksensa. + +-- Eikö tohtori sitte tiedä mitään sinun matkastasi? + +-- Ei, siitä ei hän tietänyt aavistamallakaan, minä en puhunut asiasta +kellekään ihmiselle, vaikka jo aikoja sitte tein päätökseni. Minä jätin +kotini keskiviikko-iltana kun tohtori oli sairaan luona, ajoin koko +tuorstaisen päivän ja olen nyt täällä. Liisa puheli varsin tyyneesti, +aivan kuin olisi hänen menettelönsä ollut niin perin luonnollista. + +Betti täti ei hevin menettänyt mielentilansa tasapainoa, mutta nyt oli +hänkin aivan ällistynyt. -- Rakas Liisa, sanoi hän, tämä tuntuu perin +merkilliseltä, sinulla on kai täytynyt olla tähdellisiä syitä +menettelöösi. + +Liisa painoi molemmat kätensä kiihkeästi ohimoilleen. -- Syitä, toisti +hän -- niin, syitäpä kylläkin, koko maailmassa ei löydy ainoatakaan +paikkaa, jota minä kammoksuisin niin kuin tuota, jota sanotaan minun +kodikseni. Voi, jos sinä, hyvä Betti täti, koettaisit semmoista +elämää kuin minä olen elänyt nämä viimmeiset vuodet, onnettomana, +vapaudettomana, miehen kanssa, joka on niin kova, niin harvasanainen, +niin kauhean tunteeton -- hän ratkesi itkuun ja koko tuo onnettomuus, +koko hänen päivänpaisteen ja elonlämmön kaipuunsa tuntui olevan entistä +elävämpänä hänen edessään. Se ei ollut milloinkaan puhjennut sanoiksi, +mutta siksipä tuntuikin se nyt hänestä monta vertaa suuremmalta ja +epätoivoisemmalta. + +Betti täti ei sanonut mitään, hän painoi ainoastaan hiljaan ja hellästi +Liisan pään rintaansa vasten. Josko hän oli syytön eli syyllinen, sen +tahtoi hän jälemmin ratkaista, hienotunteisesti käsitti hän nyt +ainoastaan, että Liisa ennen kaikkea tarvitsi saada itkeä sydämmensä +tyhjäksi jonkun äidillisen sydämmen tukemana. + +Pikku Paula liikahutti itseään unissaan. Heti herkesi nuoren rouvan +rajut nyyhkytykset kuin tai'an tyrehyttämänä. Hän riensi lapsensa luo +ja otti hänet sydämmellisen hellästi syliinsä. + +-- Tiedätkö mitä, sanoi Betti täti, joka liikutettuna katseli nuoren +äidin hellyyttä, nyt me emme puhu tänä iltana enää sanaakaan matkasi +syistä; sinä olet väsynyt ja liikutettu ja tarvitset ensi työksi lepoa. +Tuossa tuleekin Senoobia ilmoittamaan, että tee on valmista ja minä +menen heti hommaaman pienoisellesi vuodetta. Ihmeellistä, että +meidänkin talossa on tuommoinen pieni lapsi; oletko sinäkään, Senoobia, +koskaan nähnyt kauniimpaa pikku palleroista? -- Vanha palvelijatar +käänsi päänsä toisaalle uhmalla liikkeellä, mutta jo seuraavana aamuna +oli hänen luonteensa syntyperäinen hyvyys voittanut noiden +odottamattomain vierasten tulon synnyttämän tyytymättömyyden. Ja kun +Liisa pyysi hiukan lämmintä vettä lapsensa pesua varten, oli Senoobia +mitä avuliain pesuhommassa. + + * * * * * + +-- Nyt -- sanoi Betti täti, istuutuen mukavaan kirjoitustuoliinsa, nyt +kun olemme nukkuneet ja syöneet aamiaista, tahdomme tuumitella hiukan +sinun asioistasi, rakas veljenitytär. + +Liisa nyökkäsi päätään; hän istui vastapäätä tätiään kalpeana, mutta +tyyneenä ja katseli avonaisesti hänen ilmeikkäihin silmiinsä. -- Kerro +nyt, lapseni, kaikki, sillä siitä päättäen, että tulit luokseni, voi +olettaa sinun luottavan minuun; kunpahan vain voisin osoittaa, että +olen luottamuksesi ansainnut. Kuinka alkoi teidän aviollinen +epäsopunne? + +-- Meidän välillämme ei ole ollut mitään epäsopua, täti; minä en ole +koskaan kinastellut tohtorin kanssa, sillä kun hän yltyy pahalle +päälle, vaikenen minä uhkamielin, sanoi Liisa vilpittömästi. Syy on +kokonaan siinä, että minä vihaan sikäläistä elämää, tunnen itseni +vangiksi ja kaipaan vapautta. Hän kertoi reippain, kuvaavin piirtein +avioliittonsa vaiheet. + +-- Minä ajattelin toisinaan -- se tapahtui heti poikani kuoleman +jälkeen -- että jos kylässämme olisi löytynyt kyllin syviä vesiä, niin +olisin hukuttanut niihin itseni, mutta sikäläisissä lätäköissä saa +tuskin jalkansa märjäksi. Luulin, ett'en voisi tuota painoa kestää, +näes, olin niin epätoivoinen. Mutta aika kului kuitenkin, sitte syntyi +pikku Paula ja minulle selvisi, ett'en voinut pysähtyä kauvemmaksi +kotiini, ett'en voinut nähdä hänen kasvavan niin onnettomissa oloissa. +Betti täti nojasi päätään kättänsä vastaan ja katseli jännitetyllä +tarkkaavaisuudella veljensätytärtä. Tuntui kuin olisi hänen eteensä +äkkiä kuvautunut taulu nykyajan realisesta kirjallisuudessa, jonka +lempiaiheena ovat avionäytelmät satoine vivahduksineen. Oliko Liisa +todellakin tuommoinen intoileva, hermostunut nykyajan nainen; oliko tuo +kaikki, mitä hän äsken kertoi, ajanhengen mädännäisyyden seurauksia tai +oliko se mielikuvituksen liiallista kiihotusta? Hän tarkasteli kerran +toisensa perästä noita kauniita kasvoja: ne olivat aivan tyynet, noissa +suurissa, syvissä silmissä ei kuvastunut minkäänmoista intohimoa, +ainoastaan jotain selittämätöntä kaihomielisyyttä. + +-- Oletko lueskellut paljon, Liisa? kysyi hän äkkiä. + +Nuo mustat silmät salamoivat: -- Lueskellut, toisti Liisa hiljaan -- +lukemistahan minä olen koko ikäni ikävöinyt! + +-- Minä en tarkoita oppineiden teosten lukemista, vaan romaaneja. + +Liisa pudisti päätään: -- Naapurimme, neiti Orell, lainasi minulle +toisinaan käsiinsä saatavia kirjoja, matkakuvauksia, vanhoja +runovihkoja, en tiedä kenen kirjoittamia, sillä nimilehdet olivat +poisrepiytyneet; joukossa oli vielä muutamia yleistiedollisia teoksia, +Setä Tuomon tupa sekä joitakuita muitakin, joiden nimiä en tässä +kiireessä muista. Mutta miksi kysyt tätä kaikkea? + +Betti täti, joka hymyili tälle omituiselle kirjaluettelolle, sanoi +ystävällisesti: -- Sen vuoksi, lapseni, että kaikki nyt kertomasi +tuntuu niin kuvitteelliselta kuin jos aihe olisi juontunut jonkun liian +aaterikkaan romaaninkirjoittajan aivoista. Mutta jatka nyt, kerro +kaikki! + +Liisa katseli häntä ihmetellen: -- Minä olen jo kertonut kaikki, sanoi +hän. Kun elämäni tuli sietämättömäksi, läksin minä, sehän on aivan +luonnollista. + +-- Niin kyllä, sanoi Betti täti, joka ei voinut estää hymynväreitä +kohoamasta huulilleen. -- Voi pyhä yksinkertaisuus, mutta missä oli +sitte sinun velvollisuudentuntosi, lapsi? Etkö tiedä, ett'ei vaimolla +ole oikeutta "juosta miehensä luota", jolle hän vihkimisessä on +luvannut uskollisuutta. Sinä olet lupauksenrikkoja, Liisa; sinä olet +pettänyt miehesi. + +Nuoren rouvan katse suuntautui alas ja tumma punastus kohosi hänen +poskilleen, vasta nyt näki hän kauhukseen menettelönsä aivan uudessa +valossa, mutta hänen muutoin lempeä sydämmensä oli noina neljänä +onnettomana vuonna sanomattomasti kovettunut. + +Uhkamielin pudisti hän päätään ja vastasi: -- Mutta minäpä olinkin +lapsi, antaessani tohtorille lupaukseni; en ymmärtänyt, mitä lupasin, +vielä vähemmin osasin aavistaa, että minua kohtaisi tuommoinen kohtalo, +kova, julma kohtalo! + +Betti tädin viisaissa silmissä kuvastui syvä vakavuus. -- Minä syytän +tästä itseäni enemmin kuin voin sanoa, puheli hän. -- Minä olen tätisi, +läheisin naispuolinen sukulaisesi ja sen vuoksi lankeaa osa syytä +minunkin hartioilleni, sillä syyn juuret ovat kasvatuksessasi, sinä +laiminlyöty tyttöparkani. Katsohan Liisa, kun minun vanhempani kuolivat +aivan perättäin, olin minä köyhä tyttö, joka hellittämättömällä, +huonosti palkitulla työlläni ansaitsin leipäni. Sinun isäsi, jonka +niukat tulot hupenivat oman perheensä huoltamisessa, ei +parhaimmallakaan tahdollaan voinut auttaa minua ja sinun sedälläsi ei +ollut silloin vielä omaa kotia, johon hän olisi voinut ottaa sisarensa. +Ja tuskinpa olisin minä edes suostunut semmoiseen tarjoukseen, +sillä minun sisimmässäni asui sama vastustamaton vapauden ja +riippumattomuuden halu, jonka nyt olen huomannut sinulla olevan. +Onneksi oli minulla kuitenkin, päin vastoin kuin sinulla, tilaisuutta +kehittyä. Vanhempani hyvät ystävät pitivät minusta huolta ja antoivat +minulle, varattomalle tyttörukalle, parasta kuin he antaa voivat -- +aito kelvollisen kasvatuksen, jota minä jälemmin koetin itse täydentää. +Isä ja äiti aikoinaan katsoivat sen ajan tapaan perin tarpeettomaksi +huolehtia minun opetuksestani; mutta kun minä jäin oman onneni nojaan, +aivan varattomana, siunasin minä tietojen kartuttamishaluani, sillä sen +nojalla sain toimeentuloni opettajattarena. + +Kun sinä orpona jouduit pappilaan, olin minä yhä vielä +kotiopettajattarena; minulla ei ollut mitään omaa kotia enkä siis +voinut antaa sinulle hoivaa enkä suojaa. Siksi olinkin kiitollinen, +että sinä pääsit Janne sedän luo. Siihen aikaan en vielä tuntenut +kälyäni ja vasta aikaa voittain kehittyivät minussakin täyteen +varmuuteen nuo aatteet, jotka hän tuomitsee niin hyljättäviksi. + +Katsohan, juuri silloin alkoi maailmassa puhaltaa uusi tuulahdus meidän +naisten eduksi, vuosisatain kahleet alkoivat kalista ja auveta +juotteistaan. Että naisellakin oli ajatteleva, rikkaaseen henki-elämään +kyhäytyvä henki, että hänellä oli oikeus kehittyä miehen kanssa rinnan +-- tämä ja paljon muutakin soi kauniina sävelenä tuhansien sorrettujen, +levottomain ja etsiväin naisten sydämmissä. + +Tuo raikas tuulahdus osui minunkin sydämmeeni; se alkoi sykkiä +nopeammin, vasta nyt tunsin eläväni ja päätin uhrata vähät voimani, +halvan työni, koko elonhehkuni ja kiintymykseni tuolle suurelle +aatteelle. Ja luulenpa voivani sanoa, ett'en ole tästä päätöksestäni +milloinkaan poikennut. Siitä on kulunut monta vuotta, minun nuoruuteni +on ohitse, mutta minun innostukseni naisasiaan on yhtä eloisa, ja kun +tuo aate on reippain askelin kiirehtänyt eteenpäin, olen minä +uskollisesti sen kulkua seurannut, iloinnut jokaisesta myötäkäymisestä, +taistellut väsymättä ja synkkinä aikoina katsahtanut toivon lohtuiseen +lippuun. + +Minä pääsin tilaisuuteen jatkaa lukujani perusteellisemmin, minä erosin +kotiopettajattaren toimesta ja tulin opettajattareksi erääseen kouluun +-- nyt nautin minä pientä eläkettä ja olen innolla antautunut +kirjoittelemaan, kaikki siinä samassa tarkoituksessa, mikä on ollut +elämäni ohjelmana. -- Betti täti pyyhkäsi otsaansa kädellään, hänen +silmänsä loistivat innostuksen tulta ja vieno puna kohosi hänen +poskilleen. Tällä hetkellä ei ollut hänen ja noiden vastapäätään +olevain nuorten kasvojen välillä juuri mitään eroitusta. + +-- Monta kertaa ajattelin sinua, lapseni -- jatkoi täti -- mutta tuon +levottoman taistelun aikana ei minulla ollut ainoatakaan rauhaisaa +nurkkaa, johon olisin voinut ottaa mukaani sinun tapaisesi pienen +tytön. Minä olin siihen aikaan perin köyhä, monasti tyydytin ainoastaan +pahimman nälkäni, mutta minun teräksinen terveyteni kesti kuitenkin +onnellisesti kaikki puutteellisuudet. Minun tulevaisuudensuunnitelmani +oli kerran saada kokoon varoja sen verran, että voisin ottaa sinut +luokseni ja opettaa sinulle jotain hyödyllistä, niin että voisit itse +pitää huolta toimeentulostasi. Minä kirjoitin siitä pappilaan, mutta +siellä eivät ajatukseni saaneet kannatusta, kälyni ei tahtonut päästää +sinua ennenkuin omat tyttönsä kerkeisivät kasvaa siksi suuriksi, että +kykenenisivät häntä auttamaan. -- Ja minustakin näytti oikealta, että +olit apuna siellä, missä sinulle oli suotu lapsuuden koti, minä en +myöskään tahtonut saattaa sinua ikävään asemaan tuon riidanhaluisen +pastorinrouvan kanssa ja tämän lisäksi -- minä en edes tuntenut sinun +mieltäsi. Ja juuri se onkin minun vikani, minun olisi pitänyt tutustua +sinun ajatuksiisi ja toiveihisi. Kun näin tuon pienen, käytännöllisen +tytön avainkimppu kädessään pappilassa aina hääräävän talouden +puuhissa, niin olipa todellakin vaikea arvata, mitkä tunteet liikkuivat +tuossa nuoressa sielussa. Mutta silloinen ajattelemattomuuteni +painaakin nyt raskaina nuhteina mieltäni. -- Sitte tuli aivan äkkiä +tieto naimisiin menostasi. Setä kirjoitti minulle, että kosijasi, +tohtori Galle, oli kerrassaan kunnon mies, jonka pyyntöön he empimättä +voivat suostua ja kälyni vielä lisäsi, että he kaikin olivat +vakuutettuja vastaisesta onnestasi. Minä olisin kuitenkin tahtonut itse +vakuuttautua tästä ja tulla häihisi, mutta kun olin lupautunut +saattamaan erästä sairasta ystävääni kylpylään, niin en voinut toivoani +täyttää. + +-- Olen näinä viimme vuosina usein ajatellut sinua, olen aprikoinut +sitä, tokko mahdoit löytää tuon onnen, jota täti ennusti. Olen usein +tuntenut itseni levottomaksi tähtesi, mutta en koskaan ole voinut +synkimmissäkään aavistuksissani arvata kohtaloasi semmoiseksi kuin se +todella on. Katsohan, Liisa, minä olen ollut julma, minun olisi pitänyt +ottaa sinut luokseni, suoda sinulle kokemusteni tukea ja opettaa sinun +nuorelle sydämmellesi mitä elämä on! + +Hän laski kätensä nuoren rouvan olkapäille ja katseli häntä suruisesti: +-- Ja miten paljon onnettomuutta tuo sinun elämän-tuntemattomuutesi on +sinulle tuottanutkaan, lapsi rukkani, sanoi hän. Sinun turhaan kulunut +nuoruutesi on maailman poltinmerkillä leimattu, sinä -- olet miehesi +luota karannut vaimo, jonka tämä voi viedä takasin milloin hän tahtoo. + +-- Koettakoonpahan hän vain pakottaa minua, sanoi Liisa kovasti -- minä +en palaja koskaan takaisin. + +Betti täti katseli häntä huolestuneesti. -- Ja sitä paitsi ei tohtori +ajattele koko asiaa, jatkoi Liisa tyynemmin hetkisen perästä. Hän ei +välitä enemmin minusta kuin lapsestakaan; jättäkäämme hänet oman +onnensa nojaan, Betti täti; älkäämme puhuko hänestä tämän koommin. + +-- Eipä niinkään, rakas lapsi, sinun vastainen asemasi mieheesi tulee +meidän juuri saada selväksi, vastasi Betti täti päättävästi. + +-- Kälyni on aina väittänyt, että minä halveksisin avioliittoa, mutta +minä uskallan vakuuttaa itselläni olevan syvemmän käsityksen avioliiton +pyhyydestä kuin hänellä, vaikkapa itse olenkin jäänyt vanhaksipiiaksi. +Vaikkapa miehesi olisi minulle miten vastenmielinen tahansa, niin olen +minä kuitenkin hänen puolellaan ja kirjoitan tänään hänelle +ilmoittaakseni hänelle sinun täällä-olosi. + +Liisan silmissä näkyi äkkiä sama ilme kuin vainotun pedon silmissä kun +hän turhaan koettaa paeta vainoojiaan. Äkkiä kääntyi hänen katseensa +lapseen, joka jokelteli pehmeällä matolla heidän jalkainsa juuressa. + +Betti täti tarttui hänen käteensä: -- Ole levollinen, lapseni, äläkä +näytä niin kauhistuneelta. Luonnollisestikin esitän minä kaikki +oikeassa valossaan, enkä epäile, ett'ei hän... + +Hän vaikeni, sillä se, mitä hän nyt aikoi sanoa, kaikui niin +epätoivoiselta hänen korvissaan. Se koski avioeroa ja hän tiesi +hyvästi, ett'ei Liisa voinut käsittää vastaisen elämänsä katkeruutta, +hän ei voinut ymmärtää mitä ankarasti tuomitsevat, vakavamieliset +ihmiset ajattelivat miehestään eronneesta vaimosta. -- Liisa rukka! +Lapseni, sanoi hän hyväillen hiljaa Liisan kättä, joka vielä lepäsi +hänen omassaan. Eikö sisimmässäsi kuulunut ainoatakaan ääntä, joka +syyttäjänä olisi vastustanut aikomustasi? Jumala on jokaiseen +ihmisrintaan kätkenyt herättävän äänen pahuuteen taipuvaisen luontomme +ojentamiseksi; eikö omatuntosi sanonut, että sinä teit syntiä Jumalaa +vastaan? + +Liisan mustat silmät rävähtivät synkästi: -- Siitä on jo aikoja kuin +minulla on ollut mitään tekemistä Jumalan kanssa, vastasi hän +terävästi. -- Tohtori luulee, että luonnonvoimat johtavat maailmaa, +että ne ovat sen oikeita haltijoita, ja onneton kun olen ollut, niin on +minulla ollut hyväkin syy olettaa, että tunnottomat voimat ohjaavat +tapausten kulkua. + +Betti täti ei vastannut mitään, hän vain katseli Liisaa tavattoman +hellällä ja ilmeikkäällä katseella, ikäänkuin olisi hän tahtonut sanoa: +-- Vihdoinkin olen, lapsi rukka, löytänyt onnettomuutesi perustuksen ja +pääsyyn; voi, miten kauvas oletkin hairahtunut! Ja tuntui kuin olisi +tuo katse alkanut liennyttää Liisan sydämmestä katkeruuden ja surun +sinne kylmäämää jäätikköä. Hän peitti kasvonsa käsillään ja kääntyi +pois. + +Taistelu oikean, hyvän ja toden edestä, tuo taistelu, jota jokaisen +syvähenkisemmän luonteen on suoritettava, jos mieli päästä selvyyteen +omasta itsestään ja elämästä, oli nyt herätetty. Betti täti oli saanut +toivonsa toteutumaan ja tuon taistelun syntymään. Äänetönnä nousi hän +ylös ja jätti huoneen, sillä hän tiesi, että on hetkiä, jolloin +yksinäisyys on paras lääke haavoitetulle sydämmelle. + + * * * * * + +Kun neiti Orell palasi kotiin ja kuuli uutisen Liisan katoamisesta, +valtasi hänet sanomaton kauhistus. Kerran toisensa perästä luki hän +jälkeenjätettyä kirjettä -- ainoaa selitystä hänen pakenemiselleen. Ja +nyt muisti hän myöskin, että Liisa oli joskus viitannut sentapaista +sekä miten sydämmellinen hänen viimmeinen hyvästijättönsä oli. Niin, +tavallisesti huomaamme tuommoisten pikkuseikkain merkityksen liian +myöhään. + +Apteekkari ei juuri uskonut, että tohtori pysyisi niin ehdottomasti +lupauksessaan olla sen enempää kuulustelematta vaimoaan ja lastaan. +Eikä ollut syytäkään, sillä salateitä sai hän tietää, että tohtori oli +etsityttänyt heitä semmoisistakin paikoista, jotka tuskin olisivat +muiden mieleenkään johtuneet -- niinkuin loitolla olevista kaivoista +j.n.e. Luonnollista oli myöskin, että hän kävi asiaa kuulustelemassa +Liisan sukulaisilta pappilassa. Mutta niin paljon kuin tohtori siitä +matkastaan toivoikin, oli se aivan hyödytön ja hänen levottomuutensa +puhkesi rajuksi vihaksi ja katkeruudeksi. Hän kirosi koko naissukua, +joka hänen mielestään oli liian kurja polkemaan jalkaansa maahan ja +ystävänsä nimismiehen neuvosta oli hän juuri kuuluttamaisillaan +julkisesti karannutta vaimoaan. Mutta samalla tuli neiti Betti Modénin +kirje ja muutti hänen ajatuksensa. Jotta Liisa olisi paennut tätinsä +luo, se ei ollut johtunut enemmin hänen kuin muidenkaan mieleen, vaikka +se olikin niin varsin luonnollista. Siksi ihmettelikin tohtori sekä +kirjettä että sen sisällystä sitä enemmin. + +Betti tädin kirje oli arvokas, tasainen ja selväpuheinen. Hän ei +ryhtynyt kuvaamaan Liisan onnettomuutta tunteellisilla väreillä, +arvaten siten kiihottavansa tohtorin vastustushenkeä, mutta hän kuvasi +lyhyin piirtein Liisan elämän aina lapsesta pitäin, mitä hän ajatteli, +tunsi ja toivoi. Hän ilmoitti myös peittelemättä tohtorille, ett'ei +Liisa enemmin hyvällä kuin pahalla näyttänyt voivan palata takaisin +kotiinsa, jonka vuoksi avioero -- niin ikävää kuin se muuten olikin -- +näytti nykyisissä oloissa parhaimmalta kumpaisellekin. Lopuksi pyysi +hän tohtorin itse saapumaan pääkaupunkiin persoonallisesti +neuvottelemaan vaimonsa kanssa. Avioero ei tosin olisi mitään helppoa, +sen tiesi hän -- varsinkaan kun oli olemassa lapsi -- mutta hän oli +kuitenkin tahtonut esittää asian tohtorille oikeassa valossaan eikä +voinut muuta toivoa kuin parhainta mahdollista päätöstä. + +Tohtori vaipui syviin mietteisiin luettuaan tuon selvällä, melkein +miesmäisellä käsialalla kirjoitetun kirjeen. Seuraavana päivänä +kirjoitti hän vastauksensa. -- Kiittäen tiedonannoistanne -- kirjoitti +hän -- saan ilmoittaa, ett'ei minulla puolestani ole mitään avioeroa +vastaan. Mitä tulee hänen käytökseensä: ilman pienintäkään aihetta +häväistä sitä kunniallista nimeä, jonka minä hänelle annoin, niin siitä +en tahdo puhua mitään, sitä vähemmin olen löytänyt hänen karkaamisensa +syitä -- vasta teidän kirjeestänne selvisi minulle, ett'ei hän ollut +tyytyväinen meikäläisiin oloihin. Sikäli kun naisia tunnen, olen tullut +vakuutetuksi siitä, että he kaiken kaikkineen ovat perin konstikkaita +olennoita! Kun olisi hullutusta rasittaa minua kuuden kuukauden vanhan +lapsen hoidolla, niin en ymmärrä miks'ei äiti voisi pitää häntä luonaan +ja muuten minä olen puolestani valmis antamaan hänelle elatuksen apua. +Edellä olleesta lienette, neitiseni, huomannut, että minun ja vaimoni +tapaaminen on vähintäänkin -- tarpeetonta. + +-- Piste -- sanoi Betti täti painokkaasti, lopetettuaan lukemisen. Nyt +tunnen mikä tohtori on miehiään -- ei juuri mikään tyranni, vaan +suoraan sanoen tavallinen itsekäs ihminen, joka on luonteeltaan äkäinen +ja käytökseltään karkea. Eikö niin, tyttöseni? + +Liisa nyökkäsi myöntävästi: + +-- Siitä näet, ett'ei hän välitä meistä, sanoi hän ja veti syvän, +keventävän henkäyksen. Hänen mustissa silmissään loisti kostea kimallus +ja valtavan hellyyden haltioissa puristi hän pikku Paulaa sydäntänsä +vasten. + +Betti täti näytti ajattelevalta: -- Minä en ole niin vakuutettu +tohtorin tunteista kuin sinä, minä luulen, että hänen miehenylpeytensä +on saanut kovan kolauksen ja että hän tuntee pistokset. -- Sinä näytät +niin iloiselta ja onnelliselta, lapseni, ja kuitenkin on tulevaisuutesi +perin epävarma ja synkkä. + +-- Mutta minä olen kuitenkin vapaa, Betti täti -- sinä tiedät, mitä se +merkitsee! + +-- Vapaa miehestäsi kyllä, mutta minä ajattelen kokonaan toisenlaista +vapautta. Minä ajattelen koko sitä pitkää kehityskautta, joka vaaditaan +ennenkuin sinun luontoiset lahjasi kehittyvät oikeaan suuntaan, +ennenkuin sinusta tulee kypsynyt, ajatteleva nainen kaiken sen +perusteella, mitä elämällä on vielä sinulle opetettavaa ja ennenkuin +Jumalan henki tekee sielusi vapaaksi! + +Liisa kumartui ja suuteli tädin kättä; kyyneleisin katsein ja väräjävin +äänin kuiskasi hän hiljaan: -- Auta minua tulemaan hyväksi! + +-- Jumala yksin voi tukea meitä elinkautisessa taistelussamme pahaa +vastaan, vastasi täti vakavasti. -- Mutta minäkin kyllä teen minkä voin +hyväksesi, ole siitä varma. + +Siten tuli tuon nuoren rouvan kohtalo päätetyksi. Mutta kaukana +Lehtolassa istui tohtori Galle paksun tupakinsavu-pilven ympäröimänä ja +odotteli pelutovereitaan. + +Lotta, joka kauvan mietittyään jäi taloudenhoitajattareksi, oli saanut +totiveden hankkimisen toimekseen. Kaikki meni tavallista latuaan ilman +Liisaa, vieläpä varsin hyvin, kuten tohtori vakuutteli, asian sattuessa +puheeksi. Ken haluaa juosta matkoihinsa, se juoskoon; hän vain ei +välitä rahtuakaan entisestä, se on ollutta ja mennyttä. + +Niin arveli tuo tuima tohtori, mutta miksi kohosi toisinaan synkkä +varjo hänen vielä äsken niin tyytyväisille kasvoilleen? Se oli joku +satunnainen muisto, joku, jonka hän oli ennen omistanut, mutta +kadottanut -- pikku Paul. Hänen sydämmessään oli siis kuitenkin muuan +hellempikin kolkka, ja tämä muisto johti aina mieleen erään toisenkin +pienen olennon, joka myöskin oli tähyillyt ympärilleen tässä vanhassa +talossa, mutta joka nyt oli ainaiseksi kuollut hänelle. + +Jouduttuaan melkein tietämättään ajatuksissaan näin pitkälle, pudisteli +tohtori harmistuneena itseään: oliko hän mies eli ei? Oliko häntä +katalasti petetty eli ei? Nuo kirotut naiset, mitäpä hän lapsesta +välittäisi, sehän oli vain -- tyttö. + + * * * * * + +Talviaurinko loi valoaan pääkaupungin eloisille, vilkasliikkeisille +kaduille ja kuvasteli myymäläin suurissa akkunoissa, joihin kaiken +maailman ihanuus oli levitetty halukkaiden katseltavaksi. + +Erään semmoisen akkunan eteen oli tänään, kuten tavallisesti +muulloinkin, kokoontunut suuri parvi naisia, jotka ihmettelivät +muutamaa miellyttävää käsitekelettä, kotimaiseen kuosiin tehtyä mattoa, +joka oli runsaasti kirjaeltu sulavilla väreillä. Ikkunan luona istui +myyntipöydän takana muuan kolmenkymmenen ikäinen nainen uutterasti +kirjoitellen. Ostajan sisäänastuessa keskeytti hän kuitenkin heti +kirjoituksensa, mennen erittäin ystävällisellä ja auliilla tavalla +ostajia palvelemaan. + +Hän oli pitkä ja solakka, ryhti oli kaunis ja vaatetus hienon aistikas, +mielellään katseli hänen kauniin pystyä päätään, tummia somia +hiuksiaan, säännöllisiä kasvonpiirteitään ja suuria, loistavia +silmiään. Hänen arvokkaasta käytöksestään voi heti arvata, että hän oli +sivistynyt nainen, ja harvalla ihmiselläpä olikaan käytöksessä niin +paljon yksinkertaista arvokkuutta ja luonnollista viehkeyttä kuin juuri +tämän myymälän johtajattarella, rouva Liisa Modénilla. Sillä nainen oli +Liisa, paljon entistä Liisaa muistuttava, mutta myös toiselta puolen +niin paljon siitä eroava kuin eroavat toisistaan kukat, joista toinen +on valon ja raittiin ilman puutteesta kuihtunut, toinen vapaasti +nauttinut päivän valoa ja aamukastetta. + +Hänen sopusointuinen ulkomuotonsa ja vehmas värinsä ilmaisi parhainta +terveyttä, älykkäissä kasvoissa loisti elonhehkua, kun taasen muuan +vakava piirre kauniin suunsa ympärille antoi hänen kasvoilleen +tavattoman miellyttävän sävyn. + +Viimmeinen ostaja oli mennyt, oli päivällisaika ja sen vuoksi +ostajiakin vähemmin. Liisa istuutui taasen kirjoituksensa ääreen, mutta +hänen ajatuksensa harhailivat siellä täällä, enimmäkseen kuluneissa +tapahtumissa. + +Kahdeksan vuotta, merkikkäimmät hänen elämässään, kahdeksan vuotta +täynnä vaihtelevaisuuksia sekä ulkoisissa oloissa että sisäisissä +vieläkin enemmin. Hän ajatteli pääkaupungissa olonsa ensi kuukausia, +jolloin hän vielä oli kuin lapsi, aivan kuin pieni Paulansa, sillä +kuten lapsi oppii päivä päivältä enemmin eroittamaan ympäristöään, +samoin oppi hän tuntemaan häntä ympäröivän maailman moninaisia +vivahduksia. + +Hänen ensi pyrintönsä uusissa oloissa oli hankkia itselleen ja +lapselleen "jokapäiväinen leipä", varsinkin kun hän ei voinut +tohtorilta ottaa mitään apua pikku Paulan nimiin. Betti täti, joka +kerran itse oli sitkeästi taistellut aineellisen riippumattomuuden +tähden, auttoi häntä uskollisesti. Mutta Liisalle tämä taistelu tuli +paljon vaikeammaksi, sillä häneltä puuttui kaikki ne edut, jotka hyvä +kasvatus suo. Ilman perusteellisia tietoja on todellakin meidän päivinä +kerrassaan vaikea saada minkäänmoista toimialaa, sen sai Liisa kyllin +kokea, vaikka hän kyllä ei kainostellut ryhtyä käsiksi mihin työhön +tahansa. Niinpä koetti hän liinavaatteiden ompelemista, hienompain +vaatteiden pesua, villalankaneulousta, töitä, joita hän kykeni kyllä +tekemään, mutta joita sen pahempi voi koneilla valmistaa paljon +nopeammin ja helpommasta hinnasta. Muutaman ajan leipoi hän pikkuleipiä +ja oli joitakuita kuukausia lukijana muutamalla vanhalla, sokealla +rouvalla. Ensimmäisen vakinaisemman paikan sai hän muutamassa +lankakaupassa; palkka ei tosin ollut suuri, mutta Liisa olisi kuitenkin +ollut perin tyytyväinen, joll'ei hän olisi ollut pakotettu viettämään +suurinta osaa päivästä Paulasta erotettuna. Tyttö tosin viihtyi hyvin +Senoobian hoidossa -- Liisa asui nimittäin Betti tädin luona -- mutta +Liisan alituisena pyrintönä oli saada kerran oma pieni asuntonsa, jossa +hän olisi voinut pitää lapsensa luonaan. + +Mutta miten paljon taistelua ja vastoinkäymisiä tuo vapauden ja +riippumattomuuden harrastus tuottikaan, Liisa oli jo aikoja sitte +oppinut tuntemaan ne murheet, joita Betti täti aavisteli, kaikki nuo +tuhannet maalliset pikkuhuolet, joista hänellä ei ennen ollut +aavistustakaan. Hän oli kyllä saanut kestää vääriä ja moittivia +tuomioita ja hänen oli mahdoton moniin aikoihin vapautua tuosta +piinallisesta ajatuksesta, että kaikki katselivat häntä uteliaisuudella +tai ylenkatseella, kuin häpeällä leimattua olentoa, naista, joka oli +karannut miehensä luota. Tuolla vapaudella, jota hän niin kiihkeästi +toivoi, oli ollut myös katkeruutensa, ja ne terävät orjantappurapiikit, +jotka häntä tänä aikana pistelivät, olivat synnyttäneet niin syviä +haavoja, että ne tuskin koskaan täydelleen tervehtyisivät. + +Betti tädillä oli laaja tuttavapiirinsä, sitä paitsi kävi hänen luonaan +paljon ihmisiä jos jonkinlaisilla asioilla. Siinä joukossa nuoria +tyttöjä, jotka olivat epätietoisia minkä elämänuran valitsisivat, +toisia, jotka halusivat neuvoja lukujensa järjestämisessä, maaseudulta +tulleita palvelijattaria, jotka olivat tässä vieraassa kaupungissa +joutuneet huonoille jäljille j.n.e. Ja noita kaikkia kohtaan osoitti +tuo toimekas, lämminsydämminen nainen mitä vilpittömintä osanottoa ja +parasta tahtoa auttaakseen heitä niin paljon kuin suinkin mahdollista. + +Mutta varsinkin jokainen torstai-ilta kokoontui tuohon kodikkaaseen +arkihuoneeseen pieni joukko samanmielisiä, eri-ikäisiä naisia. Täällä +kehiteltiin monta hyödyllistä tuumaa, annettiin alku monella jalolle +siveelliselle yritykselle; se oli yhdistys, jossa Betti täti oli +sieluna ja jonka lippuun ei ollut ainoastaan naisen siveellisen +vapautuksen vaatimus kirjoitettu, vaan jossa myös työskenneltiin kaiken +hyvän, oikean ja ihmisystävällisen eteen. + +Aluksi Liisa milt'ei pelkäsi vieraita, eikä tätikään pakottanut häntä +ottamaan osaa heidän seuruselämäänsä. Mutta aikaa myöten veti tuo pieni +seura häntä salaperäisellä voimalla piiriinsä. Nämä niin eri-ikäiset +naiset, jotka ajatustensa ja näkökantojensa suhteen kuitenkin olivat +niin yhteensulavia, olivat kaikki tavattoman lahjakkaita ja +monipuolisen sivistyksen saaneita. He keskustelivat kaikista +ihmiselämän ja erikoisesti meidän aikamme tärkeimmistä kysymyksistä +ilman katkeruutta, viisaasti ja valistuneesti. Ja kun Liisa äänettä +kuunteli heitä, tuntui kuin olisi aivan uusi ajatusten ja tunnelmien +maailma avautunut hänen eteensä. Hän tunsi itsensä halvaksi ja +taitamattomaksi tuossa joukossa, jossa äly asusti ja jossa tuon +tuostakin lausuttiin reippaita, leikikkäitä mietteitä. Mutta nuo naiset +katselivat häntä lämpimällä osanotolla ja osoittivat kilvan +ystävyyttään ja hyväntahtoisuuttaan tuolle turvattomalle nuorelle +naiselle. + +Liisa ajatteli nyt kaikkea tätä, muistellessaan kuluneita päiviään, +askel askeleelta oli hän päässyt nykyiseen asemaansa. Siinä +lankakaupassa, jossa hän palveli, myytiin myös kaikenlaisia +käsintehtyjä teoksia ja se seikka johti hänen mieleensä ajatuksen omata +kaiken vapaa-aikansa taideompelukselle, johon hänellä oli erikoinen +taipumus. Nuo tavattoman aistikkaat mallit herättivät huomiota, +alettiin antaa arvoa niiden keksijälle ja kysellä häneltä neuvoja siltä +alalta. Se antoi hänelle intoa nykyiseen toimekkuuteensa, josta ajan +pitkään Betti tädin ja hänen ystäväinsä hyvien neuvojen ja tuen avulla +kehittyi tuottava pikkuliike. + +Hän muisti vielä hyvin, mikä riemun ja ilon tunne täytti hänen +sydämmensä kun hän vihdoinkin saavutti tuon kauvan haluamansa +päämäärän: oman pienen kodin, kun hän ensi iltana katseli Paulan +viatonta uinailua pienellä vuoteellaan hänen oman sänkynsä vieressä. +Nyt oli hän onnellinen, todella onnellinen, hänet valtasi sanomaton +helpotuksen tunne vapauduttuaan vihdoinkin monivuotisesta taakastaan. +Innolla antausi hän uuteen toimintaansa, jossa hänellä kuitenkin oli +koko joukko vapaa-aikaa -- varsinkin varhaisina aamuhetkinä -- kehittää +sieluaan ja täydentää tietojaan. Kun hän ajatteli sitä aikaa, jolloin +hän oli vaimona, tuota tyhjää, rasittavaa oloa, joka täytti hänen +mielensä katkeruudella, ja vertasi sitä nykyiseen hiljaiseen, +rauhaiseen onneensa, niin tuntui tämä eroitus yhtä suurelta kuin yön ja +päivän eroitus. Ja kun hän kysyi mielessään: "tahtoisinko olleen +olemattomaksi, avioeron ja nuo kahdeksan vuotta vain unelmaksi?" tunsi +hän voivansa tähän kysymykseen vastata ainoastaan yhdellä tavalla: en, +en millään muotoa! + +Kuitenkin oli toisinaan hetkiä, jolloin hän oli kahden vaiheella, esim. +silloin kuin pikku Paula viattomuudessaan kysyi isäänsä, kysyi miks'ei +hänellä, samoinkuin muillakin koulutovereillaan ollut isää, joka +ottaisi hänet kanssaan kävelylle, antaisi hänelle makeisia ja olisi +hyvä häntä kohtaan. + +Edesvastuu siitä, että hän oli riistänyt lapsen pois isänsä luota, +tuotti toisinaan hänelle kiusallista tuskaa, vaikka tosin kaikki +muistot Lehtolasta vakuuttivat hänelle, ett'ei tohtori Gallella, jota +hän siihen aikaan nimitti puolisokseen, ollut mitään erikoisia kunnon +kasvattajan ominaisuuksia. Mutta hän katselikin nyt elämää toisilla +silmillä kuin ennen. + +Kun hän ensi kertaa ikäänkuin havahtui täyteen tietoisuuteen ja katseli +menettelöään maailman näkökannalta, valtasi hänet hävyn tunne, häpeä +sen vuoksi, että hän oli astunut kaikkien tavallisten rajamerkkien yli. +Myöhemmin koetti hän katsella tekoaan siveellisenä pakkoaskeleena +vapautuakseen noista alentavista siteistä. Mutta tämäkin peruste +raukesi tomuksi, kun Betti tädin puhe omastatunnosta ja +velvollisuuksista alkoi hänessä vaikuttaa yhä enemmin. + +Liisalla oli avoin ja rehellinen luonne ja kun hänen sisimmät tunteensa +kerran olivat joutuneet ristiriitaan, täytyi kaikki tulla päivän +valoon, kaikki tulla koetelluksi tarkan mietiskelyn, tai kenties +uskonnollisen oikeellisuuskäsitteen valossa. + +Liisa oli ikävöinyt vapautta ja oppinut, että "ainoastaan totuus tekee +meidät todella vapaiksi" ja että voimme kärsiä, uhrautua ja kieltäytyä +nöyrästi ja iloisesti, jos antaumme sen ohjattavaksi, joka on mennyt +kuolemaan viheliäisten ihmislasten edestä. Betti täti tarkoitti hengen +vapautumista, muutosta, joka hiljaisesti mutta varmasti muodostaa +nöyrän sielun niin, että alkuperäinen Jumalan kuva ilmenee siinä +kirkkaampana. Mutta semmoinen muutos ei tapahdu helposti, tiellä on +paljon taistelua, pimeyttä ja epäilystä; mutta jokainen, joka todella +etsii valoa ja totuutta, saa vihdoin voiton. Liisa oli tehnyt niin, +pitkät vuodet oli hän tuota päämäärää etsinyt ja etsimänsä löytänyt. + +"Etsikäät, niin te löydätte, sillä -- joka etsii, hän löytää." + +Jos hänen mielessään olisi hääpäivänään vallinneet samat tyynet, +rauhaisat tunteet, niin ei hän varmaankaan olisi nyt miehestään eronnut +vaimo. Asiain nykyisellä kannallaan ollen uskoi hän, että Jumala oli +kääntänyt hyväksi hänen ajattelemattoman tekonsa ja hänen vapisevan +sydämmensä täytti usein syvä kiitollisuus. + +Hiljaisuus tuon yksinäisen mietiskelijän ympärillä keskeytyi äkkiä. +Rusottavin poskin ja ilosta loistavin silmin törmäsi pikku Paula +myymälään. -- Äiti, äiti, huusi hän, minulle on käynyt hyvin tänäin, +syntymäpäivänäni; kaikki tytöt onnittelivat ja täti antoi minulle niin +kauniin kortin sanoen: "sinustahan tulee jo iso tyttö!" + +Liisa hymyili ja painoi hänet sydämmellisesti rintaansa vasten +kyynelten kimallellessa silmässään: -- Jumala siunatkoon sinua, +lemmikkini, oma rakas tyttöni, kuiskasi hän -- sinun syntymäpäiväsi, +Paula, on minulle iloisin päivä koko vuodessa. + + * * * * * + +Muutamia päiviä myöhemmin, kun Liisa askaroi taiteellisen +kirjo-ompelunsa ääressä, huomasi hän erään leveäharteisen herran +kulkevan useampia kertoja ikkunan ohitse. Hän ei kiinnittänyt siihen +erikoisemmin huomiotaan, mutta vähää myöhemmin aukeni ovi ja mainittu +herra astui sisään. Liisa nousi työnsä äärestä ja meni tavallisella +auliilla tavallaan tuota, kuten hän luuli, uutta ostajaa palvelemaan. +Mutta hän kavahti hiukan -- mies myymäpöydän takana oli tohtori Frans +Galle. + +Liisa seisoi hetken kalpein poskin ja saamatonna, ikäänkuin tukea +etsien, mutta samalla kykeni hän jo taasen hallitsemaan mielensä ja +ojensi reippaasti kätensä tervehdykseksi. + +-- Minä olen kävellyt tämän oven editse tänäin useita kertoja, sanoi +tohtori empien, mutta -- -- -- + +-- Se oli oikein, että vihdoinkin tulit sisään, vastasi Liisa, joka +taasen oli aivan ennallaan. Koska tulit sinä tänne? + +-- Eilen. Liisa kyseli ja tohtori vastaili aivan kuin he olisivat +olleet henkilöitä, jotka usein tapaavat toisensa, ja kuitenkin näki +Liisa nyt taasen ensi kertaa miehensä sen jälkeen kuin hän läksi +kotoaan. Tohtori ei ollut suurinkaan muuttunut, kenties hiukan +vanhettunut ja harmaita hiuksia ilmaantunut hänen harjaksiseen +tukkaansa. + +-- Minä arvaan, että tulit Paulaa katsomaan, sanoi Liisa +ystävällisesti. + +Tohtori nyökkäsi myöntävästi. + +-- Hän ei ole vielä palannut koulusta; sinä luonnollisestikin istut +täällä ja odotat hiukan? + +Hän osoitti kehoittavalla liikkeellä viereistä huonetta. Tohtori empi +hetkisen, mutta kun samalla eräs uusi ostaja astui sisään, seurasi hän +pitemmittä mutkitta kehoitusta. + +Tohtori tarkasteli huonetta odotellessaan. Se oli pieni, mutta niin +tavattoman miellyttävä ja kodikas kuin koti voi olla ainoastaan hienon +aistin ja järjestävän käden huolittelemana. Lähemmin tarkastaessaan +huomasi hän kuitenkin, että kalusto oli perin yksinkertainen: sohvan ja +pienien jakkarain päällysverhona oli ainoastaan kukallista kretonkia, +ikkunain ja oven verhot olivat samaa helppoa ainetta, mutta kaikkialla +kuitenkin miellyttävä, pehmoinen värisävy. Kaikki oli sopusointuisaa, +seinillä kauniit valokuvat mustissa puitteissa, lattialla lämpimät +matot ja pienellä ompelupöydällä ikkunan ääressä kukoistava, valkea +hyasintti, joka täytti huoneen suloisella lemullaan. + +Tohtori istui nurkassa olevan kirjoituspöydän ääreen ja katseli +hajamielisesti sen monia pikku koristeita. Äkkiä kiinnittyi hänen +katseensa suureen, kirjoitusmaton oikealla puolella jalineessa olevaan +valokuvaan. Se oli pienen lapsen valokuva, pieni ihana tyttönen, joka +pehmeälle lepotuolille polvistuneena sirosti nojasi viattomia kasvojaan +tuolin pehmoista verhoilua vastaan. + +Tohtori pidätti hengitystään, yksi ainoa ajatus täytti tänä hetkenä +hänen mielensä hämmästyksellä, toivolla ja epätietoisuudella. Hän oli +muiden tärkeäin asiain tähden matkustanut pääkaupunkiin, oli sitte +tuntenut vasten tahtoaan jonkunlaista halua käydä Liisan luona, +saadakseen taasen nähdä tyttärensä, olematta ollenkaan selvillä mitä +hän odotti tästä kohtauksesta tai kuinka hän edes löytäisi tuon +pienokaisen. -- Voiko, voiko todellakin tuo suloinen olento olla Paula, +hänen lapsensa? Hän otti valokuvan käteensä, katseli sitä puolelta ja +toiselta, laski sen pöydälle ja otti taasen uudelleen käteensä -- nuo +veitikkamaiset siimat, tuo pieni, hymyilevä suu sai hänet aivan +humauksiin. + +Kun hän siinä istui lapsen kuvan katselemiseen vaipuneena, kuului +myymälästä iloisia ääniä hänen korviinsa. Siellä oli pieni joukko +nuoria naisia, kaikki eloisia ja puheliaita, ja noiden eri äänien +joukosta eroitti hän selvästi Liisan helakan äänen. + +-- Se kuuluu liian kauniilta, ollakseen totta, kuuli hän Liisan +sanovan. + +-- Vaikkapa, mutta sinun täytyy toki uskoa minua -- kuului toinen ääni +sanovan. Toimittaja kehui kirjoitustasi kerrassaan mainioksi ja pyysi +minun sanomaan sinulle hänen kunnioittavimmat terveisensä arvokkaalle +kirjailijattarelle, kuten hänen sanansa kuuluivat. Kaikki ennustavat +sinulle loistavaa kirjailijauraa. Eläköön rouva Elisabeth Modén! +Eläköön, eläköön! + +-- Hiljaa, hiljaa! kuului Liisan ääni. + +-- No, no, sinun nimimerkkisi ei ole pysynyt niinkään salassa kuin +luulet! eilen konsertissa kuulin useain kuiskaavan: -- Tuolla tulee +hän! -- Sinä onnellinen kuolevainen, sinulla on yleisö vallassasi! +Niin, ja naisyhdistyksen puheenjohtaja kysyi joko sinä saanet tuon +pyydetyn ehdotuksen valmiiksi ensi kokoukseen, sanoi eräs toinen +nainen. -- Meidän pikku komitea kokoontuu huomenna. + +-- Hyvä, siellä tulee tehtäväksi tärkeä päätös, tärkeämpi kuin kenties +koskaan ennen tai jälkeenkään. Siis kaikki saapuville, muistakaa se! + +-- Betti täti tulee myöskin sinne -- miten mainio hänen viimmeinen +kirjoituksensa olikaan, kukaan naisista ei käytä kynää semmoisella +loistavuudella kuin hän. + +-- Sano ennemmin semmoisella arvokkuudella. Ja Liisalla on todellakin +oikein, meidän ei pidä antaa ihmisille aihetta moittiakseen meitä +liiallisesta intoilemisesta. Tuo Eeva esim. on kerrassaan huimapää. +Sinun olisi pitänyt kuulla häntä viimme kokouksessa! Muuan vahtimestari +kurkisti ovesta sisään, Eeva huomasi hänen heti ja luoden tuohon +miesparkaan kerrassaan surmaavan silmäyksen sanoi hän: -- Se oli vain +muuan mies, ja sen niin murhaavalla äänellä, että koko kokous purskahti +nauruun. + +-- No se ei suinkaan ollut niin kovin pahasti! -- Rakas Eeva, luulenpa, +että olet miestenvihaaja; miten sinä viihdyt kollegoiden kanssa siellä +koulussa, ettekö te väliin ottele keskenänne? + +-- Ka otellaanpa ja niin että herrat punastuvat korvaksiaan myöten ja +meidän ranskankielen opettaja, tuo pikku leskirouva, huutaa ah ja voi +minun mahdottomuudelleni. Hyi, miten ilettäviä nuo naimahaluiset, +mielistelevät hupakot ovat! + +-- Mutta rakas Eeva, sinähän käytät melkein liian karkeita sanoja! + +-- Käytän kun käytänkin, koska kerran hiukan liioittelen. Mutta +tiedätkö sinä, ihastuttava Liisa, että kaikilla puolueilla pitää olla +joku tuommoinen ensi luokan kirkuja, joka kulkee muiden edellä ja +vinguttelee ruoskaa kääntääkseen ihmisten huomiota itse ratsasjoukon +kulkuun. + +-- Ja sinä nyt vinguttelet ruoskaasi aidanseipäisiin miessuvun suhteen, +kuului useita ääniä. Kaikki nauroivat. + +-- Oikea asia ei kaipaa mitään kirkujia, sanoi Liisa. + +-- Eipä kyllä, mutta tuommoiset huimapäät hankkivat meille +maltillisille naisille syytöksiä sekä miesten että -- -- -- + +-- Mutta naisen täytyy saada lausua julki rehdit ajatuksensa! + +-- Eeva, Eeva, nainen vaijetkoon seurakunnassa, huudettiin joukossa. + +-- Sitäpä minä haluaisin nähdä kuka minulta suun tukkisi, siihen ei +kykene ainakaan minun arvoisat aatesisareni, jotka eivät itsekään ole +oppineet vaikenemisen taitoa. Vaan jopa sietää lähteä, hyvästi, kaunis +Liisa, hyvästi kaikki! + +Toisetkin kuuluivat sanovan hyvästinsä ja myymälän ovi sulkeutui +jälleen pienen ovikellon iloisesti kilahtaessa. Tohtori oli pannut +valokuvan taasen pöydälle ja melkein huumautuneena kuunnellut tuota +vilkasta sanatulvaa. Hänen muinainen vaimonsa oli siis joutunut tuohon +piiriin, tuohon yhä tihenevään uudenajan naisten valppaaseen riviin, +naisten, jotka leikkuuttavat tukkansa lyhyeksi, käyttävät silmälaseja +ja puhuvat naisen oikeuksista. Tännekö siis Liisa pyrki, tällaista +vapauttako hän tavoitteli. Tohtori muisti äkkiä mitä pastorinrouva oli +sanonut Betti tädistä, niin, olisihan hänen pitänyt arvata mikä +Liisasta tämmöisen vaikutuksen alaisena tulisi. Ja semmoisessa +piirissä, semmoisen äidin kasvatettavana oli hänen tyttärensä! Nyt +huomasi hän kaikki, nyt ymmärsi hän, ett'ei hänellä enää ollut mitään +lasta, sillä ei suinkaan Liisa semmoisissa oloissa taivuttanut Paulan +sydäntä isänsä luo, miehen luo, joka hänestä ja hengenheimolaisistaan +oli tyranni pahinta lajia. Mutta minkä hän sille voi, vapaaehtoisesti +oli hän jättänyt tyttären äidille, nyt sai hän vaijeten ummistaa +silmänsä ja antaa kaiken mennä menoaan -- turmioon. + +Samassa astui Liisa verhoseinän takaa hänen luokseen. Hänen poskiaan +kaunisti sievä rusotus ja suurissa, mustissa silmissä säteili +elonhehkuinen kimallus. Ensi kertaa hämmästyi tohtori tuota poskien +rusotusta, koko olemuksessa ilmautuvaa käytöksen arvokkuutta ja +kasvojen reipasta nuorteutta. Hän ei ollut miltään puolelta semmoinen, +miksi tohtori oli mielessään kuvitellut nykyajan emansipeeratun naisen, +hän oli vain kaunis, eloisa nainen, jonka tumma tukka oli koottu +yksinkertaiseksi palmikoksi niskaan ja jonka silmäin säteilyä ei +mitkään lasit varjostaneet. + +-- Sinä olet varmaankin katsellut Paulan kuvaa, sanoi Liisa +ystävällisesti läheten. Se on otettu jo vuosia takaperin ja sittemmin +on hän kasvanut melkoisesti. Kuten ehkä muistanet, vietti hän äskettäin +kahdeksannen syntymäpäivänsä. + +Tohtori nyökäytti myöntäen. Ovikello soi taasen ja pienien jalkain +sipsutusta kuului myymälästä. Liisa hymyili ja samassa juoksi Paula +huoneeseen. + +-- Täällä on joku, joka on tullut vaseti sinua tervehtämään, pikku +tyttöseni, sanoi Liisa harvaan ja painokkaasti. -- Mene tervehtämään +häntä, Paula, se on -- isäsi! + +Pienet, valkeaan huntuun verhotut kasvot sävähtivät helottavan +punaisiksi ja jonkunlainen puistutus näytti värisyttävän tuota pientä +olentoa. Sitte astui hän empien askeleen eteenpäin, niin toisen ja +kolmannen, katsellen silmää räpäyttämättä koko ajan tohtoria. Liisa +tarkkasi koko ajan tohtoria, jonka kasvoissa oli tapahtunut äkkiä +jyrkkä muutos, hän oli kalpea ja huulensa vapisivat suonenvetoisesti. +Saamatonna, mutta samalla kuitenkin ikävöiden ojensi hän kätensä tyttöä +kohti. + +Tuo pieni jalka otti vielä yhden askeleen eteenpäin, sitte heittäysi +hän äkkiä, odottamatta eloisan luonteensa lämpimässä innossa tohtorin +käsivarrelle ja kätki suloisen päänsä hänen leveää rintaansa vasten. + +Liisa katseli tätä kaunis, kyynelehtevä hymy huulillaan, hän oli +sielunsa pohjasta kiitollinen, että Paula vapaaehtoisesti suostuutui +isäänsä. Siitä voi isä nähdä, ett'ei lasta oltu vieroitettu hänestä ja +ett'ei äidin sydämmessä asunut vähintäkään katkeruutta. + +Myymälään tulijat kutsuivat Liisan jälleen todellisuuteen. Ja kun hän +palasi takaisin, istui Paula tohtorin polvella; tohtori oli riisunut +hunnun hänen päästään ja hyväili nyt ihastuneena hänen hiuksiaan. Ja +tuolla pienellä kirsikkasuulla oli tuhansia asioita kerrottavana. + +-- Eikö sinua haluttaisi syödä päivällistä meidän kanssamme, +joll'ei nimittäin mikään lupaus vaadi sinua muualle? kysyi Liisa +ystävällisesti. Näytti, että tohtorin oli vaikea erota Paulasta, siksi +ottikin hän kiitollisuudella kutsun vastaan. + +Aterian jälkeen kertoi Paula lapsellisella viattomuudellaan, että +"hänelle annettiin musiikkitunteja." Liisa täydensi uutisen, kertoen +tytön ihmeteltävästä taipumuksesta musiikkiin, joka saattoi muutaman +heidän hyvän tuttavansa puoleksi leikillään rupeamaan opettamaan +hänelle ensi alkeita. Tohtori nousi lähteäkseen, silloin ehdotti Liisa, +että hän ja Paula lähtisivät yksissä kävelemään. + +Paula oli aivan ihastunut: nyt saisi hänkin lähteä kävelylle isänsä +kanssa. Tohtori näytti hämmästyneeltä ja tyytyväiseltä. + +-- Sinä tulet varmaan huomenna taasen meitä katsomaan, tuumi Liisa +auttaessaan päällysviittaa Paulan ylle. + +-- Enpä tiedä oikein, minä ajattelin matkustaa, mutta -- -- -- + +-- Matkustaa pois jo huomenna, oi, sitä sinä et saa tehdä, isä, huusi +Paula, riippuen kiinni hänen käsivarressaan. Sinun täytyy tulla minun +kanssani luisteluradalle, äiti ei laske minua sinne yksin eikä hänellä +itsellään ole aikaa tulla mukaan muulloin kuin sunnuntaisin, +ymmärräthän, ja -- ei, isä, sinä et saa matkustaa huomenna pois. + +-- Paula on pieni takkiainen -- sanoi Liisa hymyillen. -- Meneppä nyt +kauniisti, tyttöseni, ja katso, ett'et rasita isääsi kovin paljon. + +-- Hänkö rasittaisi -- juttua -- mumisi tohtori kun hän tytön käsi +omassaan astui kadulle. Aurinko ei ollut vielä aivan laskenut, sen +kimellys välkehti esplanaadin puissa ja noissa loppumattomissa +akkunariveissä. Miten komeaksi, suurkaupunkimaiseksi tää kaupunki +olikaan kasvanut. + +Syvin vetein hengitti tohtori raikasta talvi-ilmaa ja hänen suonissaan +virtasi uusi elonhehku. Hän katseli ennen tuntemattomalla +hyväntahtoisuudella vastaantulevia ihmisryhmiä ja kun joku ihmettelevä +silmäys kiintyi Paulan sievään muotoon, ailahti hän ilosta. Niin, hän +oli todellakin maailman somin pikkutyttö, siitä oli tohtori aivan +varma, ja niin luottoisesti kun hän piti pikku kätöstään hänen suuressa +kourassaan. + +-- Isä! + +-- Mikä sitte, Paula? + +-- Oh, minä tahdoin vaan sanoa, että tämä on niin hauskaa ja että minä +pidän sinusta, isä, oikein tavattoman paljon! + +Tohtorin muuten niin tuikea katse himmeni hetkiseksi. Mikä sen +vaikutti, sitä ei hän ruvennut akkiloimaan. Kun hän taasen näki +selvästi, näytti maailma hänestä niin sanomattoman suloiselta, tuo +maailma, joka kuvastui hänelle lapsen viattomassa katseessa. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä istui tohtori Galle taasen Liisan miellyttävässä +arkihuoneessa. Paulalla oli lupapäivä ja hän näytteli äidin +kehoituksesta miten hän oli koulussa edistynyt. Myöhemmin lähtivät he +kahden kävelylle ja jos eivät he ennättäneetkään Paulan lemmitylle +luisteluradalle, oli siihen syynä se, että tohtorilla oli niin paljon +tekemistä namus- ja leikkikalu-kaupoissa, ett'eivät he kerjenneet +pitemmälle. Vihdoin söivät he päivällistä yhdessä, tuossa pienessä, +milt'ei nurkkakaapilta näyttävässä ruokailuhuoneessa, ja kerrassaan +hyvän päivällisen söivätkin. Iltahämyssä söivät he takkavalkean ääressä +paistetuita omenoita, jolloin Liisalla oli hyvä tilaisuus selvitellä +kasvatussuunnitelmiaan Paulan suhteen, tytön itsensä puuhaillessa +aamupäivän ostosten kanssa, jotka kaikki oli jätetty hänen huostaansa. + +Liisa puhui hyvin ja ajatteli selvästi, tohtorin täytyi myöntää hänellä +olevan oikein kaikessa, sillä hänen vehmailta huuliltaan ei päässyt +ainoatakaan mahdotonta ajatusta. + +Tohtori tunsi viihtyvänsä erinomaisesti, ensi kertaa tunsi hän +käsittävänsä mitä sana kodikkuus merkitsee. Ja kun he olivat siinä +kolmisin, Liisa vastapäätä häntä ja Paula hänen polveensa nojautuneena, +valtasi tohtorin selittämätön onnen tunne. Mutta samalla avautui ovi ja +sisään astui uljas, ijäkkäämpi nainen, jonka Liisa esitti Betti +tädiksi. + +Vieraan tulo vaikutti tohtorin suloisiin tunnelmiin kuin jäähdyttävä +ruiske. Sen käsityksen mukaan, minkä hän oli saanut Betti tädistä, +olisi hän kaikkein vähimmän halunnut juuri häntä tavata. Siksi olikin +hän heti valmis kääntämään luonteensa karkean puolen nähtäväksi. + +Mutta Betti täti ei ollut millänsäkään, vaan istuutui tyyneenä +nojatuoliin, jonka Liisa hänelle tarjosi. Hänen viisaat silmänsä +tarkastelivat kiintymyksellä tohtori Gallen tällä kertaa hyvin vähän +myötätunnetta herättävää olemusta. Mutta hienolla, maailmaa kokeneella +tavallaan alkoi hän sitten keskustelun, johon tohtori kiintyi vasten +tahtoaan ja ennen pitkää oli hän, ihmeellistä kyllä, unohtanut koko +vastenmielisyytensä vanhoja emansipeerattuja naisia, etupäässä Betti +tätiä kohtaan. Hän oli todellakin kiehtoava ja mielenkiintoa herättävä +tuo hopeahiuksinen neiti, joka niin hyväntahtoisesti katseli tohtoria +vielä nuoruutta uhkuvilla kirkkailla silmillään. + +Kun Paula oli kokonaan kiintynyt leikkimään uusilla nukeillaan ja Liisa +mennyt myymälään erästä ostajaa palvelemaan, katseli Betti täti +ajattelevasti hänen jälkeensä. Sitte kääntyi hän tohtoriin ja sanoi +matalalla äänellä: -- Hän on varmaankin teidän mielestänne paljon +muuttunut, tohtori Galle? + +Tohtori murahti myöntävän vastauksen. + +-- Älkää luulko, että lausun tätä jonkunlaisena moitteena teitä kohtaan +-- jatkoi hän ystävällisesti -- mutta kun Liisa kahdeksan vuotta +takaperin tuli luokseni, oli hän kuin surkastunut, pimeässä kasvanut +kukka, mutta nyt -- nyt on hän kehittynyt kauniiksi, kukkivaksi +ruusuksi. En sano, että hän menetteli oikein jättäessään teidät, mutta +luulen, että tämä ero, tämä koko hänen entisen elämänsä murros, oli +tarpeen hänen sisäiselle kehitykselleen, jotta hänestä voisi tulla se, +mikä hän nyt on: hyödyllinen, ajatteleva ja ennen kaikkea -- +kristillismielinen nainen. Te jätitte hyviin käsiin lapsenne, tohtori +Galle, Paula kasvaa pienenä, onnellisena tyttönä, äitinsä opettaessa +häntä rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiään ja tämän rakkauden voimalla +pyrkimään velvollisuutensa täyttäväksi ja hyväksi ihmiseksi. Jumala on +kääntänyt ihmisellisen hulluuden hyväksi neuvoksi viisautensa rakkautta +uhkuvan aivoituksen jälkeen. Minä olen iloinen, saadessani kerran sanoa +tämän teille ja minä toivon teitä ilahuttavan sen, että Liisa nyt on +onnellinen. + +Hän vaikeni, sillä samassa astui sisään Liisa ja pani avoimen kirjeen +hänen käteensä: -- Toimittajalta, sanoi hän -- hän kirjoittaa niin +ystävällisesti ja lähettää samalla minulle kirjoituspalkkion. Hän +kohotti kädessään muutamia uusia, kauniita seteleitä: -- Täällä on +meidän kesänviettoa varten, pikku täti; Paula saa nyt hengittää, +suolaisenmeren ilmaa, minä olen niin sanomattoman iloinen! + +Tohtorin kasvot synkistyivät: -- Jos sinulla on ollut jonkunlaisia +tarpeita, miks'et sitte ole sallinut Paulan isän -- -- -- + +Tavattomalla suloudella asetti Liisa kätensä tohtorin käsivarrelle, +hempeän rusotuksen kohotessa poskilleen: -- Suo anteeksi, sanoi hän +hiljaa, se on kun onkin minun ylpeyteni ja iloni kasvattaa Paula omain +kätteni työllä. Tähän asti on kaikki mennyt hyvin eikä meiltä ole +koskaan mitään puuttunut, jos sinä tahdot koota jotakin hänen +hyväkseen, niin talleta ne siksi, kunnes hän aikuisena tahtoo kehittyä +jollekin erikoiselle alalle. + +Tohtori ei vastannut, hän oli noussut ja mennyt ikkunan luo; hän tunsi, +että tuo juopa, joka oli hänen ja hänen entisen vaimonsa välillä ja +jonka hän vast'ikään oli vähällä kokonaan unhottaa, oli taasen +ammahtanut syvemmäksi, syvemmäksi kuin koskaan ennen. Hän katseli sitä +tavattomalla kauhulla, mutta sen toisella puolella seisoi Liisa +tyyneenä ja kauneutta säteilevänä, Paulan käsi omassaan, yhdistettynä +eroittamattomasti siteellä, jota ei mikään maallinen mahti kykenisi +murtamaan. Tänä hetkenä tunsi hän olevansa heistä molemmista niin +tavattoman kauvaksi eroitettuna. Mikä hän oikeastaan oli heille? Lapsen +isä kyllä, mutta muuten vento vieras. Vieras heidän ajatuksilleen, koko +heidän elämän-katsannolleen; miksi hän oli viipynyt täällä päivän tätä +kaikkea kokeakseen, sillä itse asiassa oli hän iloinen, että hänen +asuinpitäjänsä ja pääkaupungin väliä oli kymmeniä penikulmia. + +Betti täti istui vaiti ja ajatteli miten vaikeata on kerran särkynyttä +enää saada eheäksi. Liisa oli sytyttänyt lamput ja ottanut hienon +käsityönsä esille. Hänen poskillaan paloi kaksi pientä, punaista +pilkkua, varmana merkkinä sisäisestä liikutuksesta. Mutta hänen otsansa +oli avoin ja lujan päättäväisyyden ilme kuvautui hänen kauniin suunsa +ympärillä; näkyi että elämä oli selvänä hänen edessään. + +Betti täti yhdisti taasen taitavasti keskustelun katkenneet langat. +Mutta tohtori ei voinut viipyä kauvemmin, hän tunsi, että tämän +kodikkaan arkihuoneen tuoksuava ilma oli vähällä tukehuttaa hänet. + +Paula heittäytyi hänen kaulaansa ja lupasi kirjoittaa hänelle usein, +Liisa ojensi hänelle kätensä ystävällisesti, mutta ei pyytänyt häntä +tulemaan takaisin. Tohtori ei ollut nykyään hänelle mitään, ei edes +synkkä varjo, jonka hän tahtoisi poistaa mielestään. + +Tohtori seisoi kauan ulkona kadulla ja katseli valaistuun myymälään. +Siellä seisoi Liisa ja lajitteli kirjavia silkki- ja villalankoja, +tyyneenä, ilman pienintäkään mielenliikutuksen ilmettä olemuksessaan. +Hänen kirkkaat silmänsä katselivat ystävällisesti ostajaa, jonka kanssa +hän puheli, ja punerva lampunvarjostin loi himmeän valaistuksen hänen +vehmaille kasvoilleen, mustille hiuksilleen ja sorealle varrelleen. -- +Hyvä, ajatteleva ja kristillismielinen nainen, kertoi hän konemaisesti +Betti tädin sanoja -- voiko toivoa enempää -- ja semmoinen nainen oli +kerran ollut hänen vaimonaan. + + * * * * * + +-- Mikä se on, Paula? + +-- Kirje, äiti, ja osoite kuoressa on kummin käsialaa. + +-- Näytäppä minulle, lapseni -- aivan oikein, se on Miina Orellilta! + +Liisa otti kirjeen ja kallistausi taaksepäin tuolle alkuperäiselle +lepotuolille, Paula, joka nyt oli soleva, kaksitoistavuotias tyttö, +heittäysi kahden suuren koivun välissä olevaan riippumattoon. Liisa +tyttärineen asui nyt, kuten jo monena edellisenäkin kesänä, +luotsivanhus Janssonin luona. Meri oli tyyni ja välkehti ilta-auringon +valossa, luotsi-ukko puuhasi rannassa veneensä luona ja kalalokki lensi +välkkyvin siivin salmelle päin. Miten kaikki oli rakasta ja tuttua, +ajatteli Paula, täällä oli hän viettänyt nuoren elämänsä iloisimmat ja +huolettomimmat hetket. Tyytyväisyydestä huoahtain sulki hän mustat +silmänsä. Mutta hän avasi ne taasen jälleen äidin huudahtaessa: + +-- Mitä kirjoittaa kummi? + +Liisa kohotti silmänsä, syvä vakavuus katseessa: -- Kummisi kertoo +varsin surullisia uutisia, sanoi hän. Isääsi on kohdannut onnettomuus, +hän on ajanut kumoon käydessään muutaman sairaan luona ja taittanut +oikean jalkansa! + +Paula syöksähti ylös ja seisoi samalla vaalein poskin äitinsä edessä: +-- Mitä aijot sinä tehdä, äiti? kysyi hän kiihkeästi. + +-- Mitä tahtoisit sinä sitte minun tekemään? Liisa katseli tutkivasti, +jännityksellä tytärtään. + +-- Meidän täytyy matkustaa hänen luokseen -- nyt heti! + +-- Hyvä, matkustakaamme sitte! + +Luotsivanhus sekä hänen eukkonsa saivat myöskin uutisesta tiedon. +Pieni tyttärenpoika, Pekka, lähetettiin kylään hevosta hakemaan ja +Liisa sulloi kiireesti tarpeellisimmat kapineet matkalaukkuun, +mielenliikutuksen valtaaman Paulan kävellessä levottomasti ulos ja +sisään. Sitte läksivät he molemmat valoisana kesäyönä rauhaisasta +kesäasunnostaan sydänmaata kohden. + +Tie oli pitkä ja rautatiestä etäällä, mutta Liisa ja hänen tyttärensä +eivät olleet liian arkailevia kärrymatkustukseen. Lepuutustunteja +pidettiin harvoin ja mahdollisimman lyhyviä ja niin läheni Liisa sitä +kotia, jonka hän kohta kaksitoista vuotta takaperin jätti. +Selittämättömät tunteet valtasivat hänen kuta likemmäksi hän tuli tuota +tuttua kylää. Hän näki metsästä laskeuvan maantielle tuon saman +syrjätien, jonka päässä hän oli kohdannut vanhan talonpojan. Kaukana +näkyi kirkko kunnallaan. Seutu muuttui yhä avonaisemmaksi ja pian +levittäysi heidän eteensä Lehtolan kylän alavat pellot. Liisa tunsi +äkkiä tukehuttavaa kuristusta kurkussaan heidän kääntyessään +tohtorilaan vievälle tielle. Kaikki oli ennallaan, rumat, navettamaiset +asuinhuoneet sammaleisine kattoineen ja vinoine ikkunoineen, ainoastaan +apteekki oli äskettäin maalattu ja varustettu komealla nimikilvellä. +Sieltä tuli juosten ulos pieni nainen, vanhettunut, laihtunut Miina +neiti, jonka ohuissa hiuksissa alkoi jo harmaja kajastaa. + +-- Liisa, Liisa, onko se todellakin Liisa, huusi hän ja syleili +sydämmellisesti entistä tohtorinnaa. -- Ja tämä sitte, jatkoi hän, on +varmaankin minun pieni kummityttöni; oi Jumala, niin suuri, ei kumma, +jos me alamme vanhettua, kun pikkulapset kasvavat ja tulevat suuriksi! + +-- Ajattelehan, rakas ystävä, että siitä on kaksitoista vuotta, sanoi +Liisa. + +-- Niin, se on todellakin pitkä aika; mutta voi miten iloinen minä +olen, kun te nyt olette täällä. En tiennyt oikein, mitä minun piti +tekemän, päätin kuitenkin kirjoittaa. Tohtori ei sanonut asiasta +ainoatakaan sanaa, mutta hän puheli usein Paulasta ja kun kerroin, että +kirje oli lähetetty, näytti hän niin tyytyväiseltä. + +-- Se oli oivallisesti, että kirjoitit, sanoi Liisa -- mutta menkäämme +nyt sisään. + +-- Menkäämme, menkäämme, mutta pistäykää kaikin mokomin meille +ensin sisään. Tuo pieni, innokas olento työnsi heidät takaisin +hyväntahtoisella pakolla: -- Luulen tohtorin odottavan teitä, mutta +hämmästyttäminen voisi olla hänelle vahingoksi. Minä juoksen sen vuoksi +sinne edeltäpäin ja valmistan häntä hiukan; sinä et voi uskoa, miten +huono hän on! + +-- Kerro meille kaikki, pyysi Liisa, pitäen Paulan vapisevaa kättä +omassaan. Miina neiti kertoi tarkasti mitä oli tapahtunut ja kuinka +tohtori ei tahtonut luottaa lääkäreihin, vaan antoi lukkarin hoitaa +itseään. + +-- Onneksi luottaa veljeni Amos lukkariin, päätti hän puheensa. -- Hän +näyttää olevan taitava luuvammojen parantaja; mutta tohtorilla on ollut +paljon kärsimistä, Amos sanoo, että hänen ihonsa on huonoa paranemaan +ja sitte -- -- -- + +Hän katsahti äkkiä Paulaan, sitte kumartui hän ja kuiskasi Liisan +korvaan: -- Sitte on hän viimme aikoina juonut niin hirveästi ja siinä +se juuri onnettomuus onkin! + +Liisa antoi päänsä vaipua hiljaa kuin vastaukseksi. + +-- Niin, hyvä Jumala, kaikkea sitä voikin tapahtua, huokasi tuo +hyväluontoinen pikku nainen. Nyt menen minä ja keitän teille tilkkasen +kahvia, te olette varmaankin nälkäisiä ja janoisia tuommoisen pitkän +matkan jälkeen. + +Paula katseli äitiään tuskallisen rukoilevasti. + +Liisa ymmärsi hänen halunsa: -- Paras Miina, anna kahvin jäädä +toistaiseksi ja mene sen sijaan valmistamaan sairasta; minun pieni +Paula rukkani ikävöi isänsä luo. + +-- Sitä kilttiä tyttöä, niin, niin, minä menen heti, huusi Miina neiti, +mennen jo ovessa ja jättäen vieraansa yksikseen pieneen kuumaan +arkihuoneeseen, jonne aurinko tunkeusi esteettömästi ikkunoista. + +-- Oi, äiti, äiti! Paula kiersi käsivartensa äidin kaulan ympäri ja +ratkesi itkemään: -- Eikö ole kauheaa, että hän makaa siellä ja kärsii, +kenties kuoleekin avutta. Suonenvetoiset nyyhkytykset vapisuttivat +häntä ja hän painautui lujasti äitinsä rinnoille. + +-- Koeta rauhoittua, tyttöseni, sanoi Liisa, työntäen hellästi hänen +epäjärjestykseen joutuneet hiuksensa kauniilta otsaltaan. -- Joll'et +sinä voi olla aivan hiljaa, en minä uskallakaan ottaa sinua mukaani +isän luo; huomaa, tyttöseni, ett'ei niin kovin sairaan henkilön mieltä +saa millään tavalla liikuttaa. + +Paula lakkasi heti nyyhkyttämästä, hän oli perinyt äidiltään luonteen +voimakkuutta ja saanut jo nuorena oppia itsensähillitsemisen vaikeaa +taitoa. Kun Miina neiti hetkistä myöhemmin palasi ja kertoi, että +tohtori jo ajoneuvojen äänestä oli arvannut vierasten tulon, kykeni +Paula tyyneenä, joskin tosin kalpeana, seuraamaan äitiään ruohottuneen +pihan poikki tohtorin asuntoon. + +Laakea kivipaasi oli vielä paikallaan kuluneen porrasastuimen edessä. +Liisan täytyi nojautua porrasjohdakkeeseen. Astuessaan nyt taasen +ikäänkuin entisyyden kynnykselle, oli hänen vuoronsa joutua liikutuksen +valtoihin, jonka syitä ei Paula voinut aavistaa. + +-- Voitko sinä pahoin, äiti? kuiskasi Paula levottomasti. + +-- En, pikku tyttöseni, en minä ole kipeä -- ja Liisa astui päättävästi +viimmeisen porrasastuimen ja astui hämärään, autioon eteiseen. Sitte +avasi hän tohtorin huoneeseen vievän tutun oven. + +Leveä, nahalla päällystetty sohva oli muutettu sairasvuoteeksi ja +aurinko, joka ammottavien, autioiden ikkunoiden kautta tunkeusi sisään, +lankesi terävästi tuon kokoonkutistuneen jättiläisen vartalolle, joka +puolittain istuen nojausi tyynyjä vasten. Tohtorissa oli tapahtunut +todellakin kauhistuttava muutos, hänen suuret, karkeat kasvonsa olivat +kellastuneet ja vanhettuneet, silmät asuivat syvällä kuopissaan ja +vaaleanharmaja tukka riippui tuuheana otsalla. + +-- Isä, rakas isä rukka! -- kevyesti kuin keijukainen oli Paula +rientänyt epätasaisen, matottoman lattian poikki ja polvistunut sairaan +viereen. + +Tohtorin suuri käsi hapuili saamattomana Paulan kättä. + +-- Oletko sinä hyvin kipeä, isä? Isä teki myöntävän liikkeen. + +-- Heti kun saimme kuulla, mitä oli tapahtunut, läksimme matkalle sinun +luoksesi, sanoi Liisa, istuutuen tuolille vuoteen viereen niin +levollisena, kuin olisi hänen paikkansa ollut juuri siinä. -- Paula oli +niin innoissaan päästäkseen tervehtämään isäänsä ja minä arvelin, että +kai sinä tarvitset sairaanhoitajankin. Onko vanha Lotta vielä täällä? + +-- Ei, hän meni naimisiin viimme vuonna; tätä nykyä on minulla vanha +kuuro akka, koko talous on rappiolla, sanoi tohtori katkonaisesti. + +-- Miten kuuma täällä on ja aurinko paahtaa sinua vasten kasvoja. +Meidän täytyy asettaa uudin toiseen ikkunaan, sanoi Liisa, avaten +varjopuolella olevan ikkunan, niin että vilpoisa ilmavirta pääsi +tunkeumaan huoneeseen. -- Paula pienoiseni, näitkö sinä mihin meidän +matkalaukkumme joutui? + +-- Se jäi apteekin portaille, sanoi Miina neiti, joka juuri astui +sisään. + +-- Kenties se voitaisiin tuoda tänne, sanoi Liisa. Hän avasi suuren, +aution salin oven, joka näytti entistäänkin autiommalta, ja astui +muinaiseen kamariinsa, jossa hän oli niin paljon katkeruutta kokenut, +jossa molemmat hänen lapsensa olivat nähneet päivän valon ja jossa hän +oli tehnyt pikku poikansa viimmeisen vuoteen. + +Muistojen valtaamana vaipui hän lähimmälle tuolille istumaan, josta +hänet tapasi Miina neiti, joka vähäistä myöhemmin astui sisään +matkakapineita tuoden. + +-- Voi rakas Liisani, minä voin arvata sinun tunteesi, kun taasen näet +kaiken tämän, ja tuo hyväluontoinen ystävätär puhkesi viljaviin +kyyneleihin. Mutta Liisan suuriin, vakaviin silmiin kohosi ainoastaan +kostea kimallus. + +-- Minä olen iloinen tännetuloni johdosta, sanoi hän, -- minä luulen +voivani olla joksikin hyödyksi ja keventää sinun ystävällistä +huolenpitoasi, rakas ystävä. Minä tiedän, että sinä olet uhrannut sekä +aikaa että vaivaa tämän talon hyväksi. + +-- Oo, minä olen kyllä halusta koettanut olla apuna vähien voimieni +mukaan, mutta, näes, siitä on samalla ollut myös jonkunlaista +edesvastaustakin. Tohtori tuli heti pahalle tuulelle kun Amos vain +puhui, että tarvitsisi hakea lääkäri kaupungista -- hän näytti haluavan +olla rauhassa ja huolehtia niin vähän kuin mahdollista. Tiedäppäs, mitä +minä olen ajatellut, olen arvellut, että hän kyllä ymmärtää, miten +huono hänen tilansa on, mutta ett'ei hän välitä meni miten tahansa. + +-- Minun täytyy saada puhutella apteekkaria vielä tänä iltana, sanoi +Liisa päättävästi -- ja jos jotain vielä voi tehdä hänen hyväkseen, +niin on se myös heti tehtävä! + +Miina neiti katseli häntä ihmetellen ja päästi helpoituksen huokauksen; +hän oli niin tyytyväinen, jotta edesvastuu sairaasta nyt siirtyi hänen +nerokkaalle ystävättärelleen. + +Miten kummalliselta tuntuikaan ensi ilta tässä muinaisessa kodissaan, +josta hänellä oli niin monta muistoa ja erilaista tunnelmaa. Hänestä +tuntui toisinaan kuin tahtoisi rinta haljeta, hän ei voinut hengittää +vapaasti, kävellessään järjestellen ulos ja sisään tuossa tutussa +huoneessa. Paula sen sijaan koteutui nuorten tavallisella +mukautuvaisuudella pian uusiin oloihin, auttaen väliin äitiään, istuen +taasen toisinaan isän sairasvuoteen ääressä tai huvittaen apteekkaria +ja hänen elähtänyttä sisartaan pistäymällä toisinaan apteekissa +jollakin asialla. Hänen ensimmäinen katkera surunsa oli jo tyyntynyt +saadessaan nähdä isänsä, hän voi hymyillä tuota kaunista hymyään, joka +muodosti hänen pehmoisille poskilleen sievät kuoppaset, ja hän keksi +tuhansia hellyyden osoituksia sairasta huvittaakseen. + +Mutta tohtorin katse ei kiintynyt yksin häneen, vaan se seurasi +lakkaamatta tuota uljasta naisvartaloa, jonka ryhdissä ei ollut +pienintäkään vanhahkon vivahdusta, joka niin hiljaa liikkui hänen +ympärillään, toimitellen yhtä ja toista hänen mukavuudekseen ja +viihdytyksekseen. Illan tultua, kun Paula matkasta ja uusista +tunnelmista väsyneenä uinui samalla paikalla, missä hänen kätkyensä +muinoin oli ollut, istui Liisa hiljaisessa sairashuoneessa ja katseli +aatellen ikkunasta hämärään elokuun yöhön. + +Tohtori heittelihe levottomasti vuoteellaan puolittain nukkuneena, +puolittain horrokseen vaipuneena. Valveella ollessaan oli hän +enimmäkseen vaiti, mutta näytti tyytyväiseltä milloin Liisa järjesteli +hänen tyynyjään tai tarjosi hänelle raikkaan virvoitusjuoman. Nuo +pitkät yöt yksinäisyydessä, sillä kuuroa eukkoa, joka oli valvovinaan +hänen luonaan, ei suinkaan voinut laskea miksikään, ne olivat olleet +hänelle oikea kauhistus; nyt, sen sijaan, kuluivat tunnit kuin ennen +minuutit. + +Samaa tunsi Liisakin, päivän monien mielenliikutusten vaikutuksesta ei +hänkään tuntenut mitään unen tarvetta. Ja kun aamu koitti, näytti hän +aivan reippaalta ja levänneeltä. Punertava taivas loi rusotuksensa +hänen vakaville kasvoilleen ja kohotetuille silmilleen; tohtori katseli +häntä äänetönnä, hänestä näytti Liisan kasvoilla lepäävän kirkastuneen +vapauden puhdas ilme. + +Liisan vaikutuksesta tapahtui koko talossa ihmeteltävä muutos parempaan +päin; ja mikä ihmeellisintä, tohtorikin taipui hänen tahtonsa mukaan. +Muuan nuori, taitava lääkäri kutsuttiin kaupungista ja hänen kanssaan +neuvoteltuaan päätti Liisa ehdottaa tohtorille, että he muuttaisivat +pääkaupunkiin, saadakseen vikaantuneelle jalalle tarpeellista hoitoa. + +-- Mitä arvelet, jos matkustaisimme, sanoi hän, katsellen +ystävällisesti tohtorin tuskien rypistämiin kasvoihin. -- Luuletko +voivasi kestää, Frans. + +Siitä oli aikoja kun hän oli kuullut tuon äänen lausuvan nimeään, nyt +kaikui se soittona hänen korvissaan: + +-- Haluatko sinä, Liisa, että minä matkustaisin? + +-- Minusta on meidän velvollisuutemme tehdä kaikki mitä voimme, sinun +terveytesi palauttamiseksi, vastasi hän lempeästi. + +-- No, matkustakaamme sitte, minä en toivo mitään pelastusta, mutta +tahdon koettaa, kun sinä katsot sen oikeaksi. + +Liisa ei vastannut, mutta hän kumartui alas ja silitteli pehmeällä, +vilpoisella kädellään hänen kuumaa otsaansa, ja se oli tohtorista kuin +enkelin siipien hyväilyä. Jos vain Liisa olisi ollut häntä tukemassa, +olisi vaikeimpikin tuntunut hänestä kevyeltä. + +Matka pääkaupunkiin oli myös perin vaikea ja toisinaan pelkäsi Liisa, +että tohtorilla todellakin oli oikein sanoessaan, ett'ei ollut +pelastuksesta toivoa. Hän oli kenties menetellyt tyhmästi +houkutellessaan miehensä jättämään kotinsa, jossa hän olisi voinut +kuolla rauhassa ja vapaudessa, sillä hänen tuskansa olivat toisinaan +sanomattoman kovat. Mutta kun kaikki oli kestetty ja hän näki tohtorin +tyytyväisenä hyvällä vuoteella tuossa pienessä sairaskamarissa, +ympärillään kaikkea, mikä voi tuottaa apua ja helpotusta, ei hän voinut +muuta kuin kiittää Jumalaa, joka oli auttanut heitä niin pitkälle. + +-- Herra on minun turvani murheessa, minun kallioni ja minun linnani! +kuului hiljainen vakuutuksen ääni hänen sisimmässään. + + * * * * * + +Se oli Liisan onneksi, että hänellä oli tämmöinen vakuutus tukenaan nyt +seuraavina päivinä. Hänen onnistui saada sen ystävänsä, joka kesän +aikana oli hoitanut hänen tointaan myymälässä, pysähtymään edelleenkin +hänen tilalleen, joten hänellä oli aikaa joka päivä käydä sairasta +hoitamassa. Se ei kenties enää kauvan tarvitsisikaan hänen +huolenpitoaan -- semmoinen oli hänen nykyinen tilansa. Ja jos Liisa +kerran tohtorin vaimona oli syvästi rikkonut häntä vastaan, tahtoi hän +nyt hädän hetkenä uskollisena ystävänä sovittaa rikoksensa. Ja jos +tohtorin piakkoin täytyisi mennä tuonen joen ylitse, toivoi hän +sydämmestään voivansa levittää ijäisyyden valoa kuolon hämärään +kammioon. + +Kauvan ei hänen tarvinnut olla epätietoinen lääkärein ajatuksesta +tohtorin jalan suhteen. Loppupäätös pidetyssä keskustelussa oli, että +jalan poikkisahaaminen oli ainoa pelastuskeino ja professori itse +kääntyi Liisan puoleen kysyäkseen hänen mielipidettään -- hän, +samoinkuin sairaanhoitajattaretkin, pitivät luonnollisestikin häntä +tohtorin vaimona. + +Liisa ei miettinyt kauvan: -- Jos se on ainoa keino, katson minä +puolestani empimisen sulaksi mahdottomuudeksi, sanoi hän päättävästi. + +Professori toivoi, että hän itse puhuisi "miehensä" kanssa asiasta. +Liisa lupasi, leikkauksen pitäisi viivyttelemättä tapahtua. + +Keskustelu oli tapahtunut käytävässä sairaskamarin kohdalla ja kun +Liisa meni sisään, katsoi tohtori häntä tarkasti: -- Minä tiedän sinun +ajatuksesi, sanoi hän lyhyesti -- nuo suopeat herrat uhkaavat sahata +minulta jalan? + +Liisa ei vastannut heti, vaan istuutui, tarttuen hänen käteensä: -- +Sinun tarkkaa lääkärinsilmääsi ei voi pettää, Frans, sanoi hän -- eikä +ole ollut tarkoituskaan salata sinulta tätä raskasta totuutta. -- Hän +vaikeni ja katseli syvän vakavasti sairaan otsalle vähitellen kihoavia +hikipisaroita. + +-- Minä tiedän, miltä jalan katkaiseminen tuntuu, olen itse kerran +sahannut jalan eräältä raukalta, se ei ole leikkiä se, saat uskoa, ja +sitte -- on koko tuo kärsimys kenties turhaa! -- Vaivoin kuuluivat nämä +viimmeiset sanat hänen kuivilta huuliltaan. + +-- Professori ei tahdo pakottaa sinua, mutta hän sanoi sen ainoaksi +keinoksi, minkä enää voi tehdä -- sinä tulit liian myöhään, sanoi Liisa +hiljaan. + +-- Minä arvasin sen kyllä, mumisi tohtori, joka katsettaan +hivauttamatta katseli pienen oksan muodostamaa tummempaa täplää +ovenkehyksessä. Minä en välittänyt koko asiasta, kävi sitte kuinka +tahansa! + +-- Saanko minä ilmoittaa professorille, että sinä päätit antaa sahata +jalkasi? + +-- Jos sitä kuolee lääkärin veitsen tähden tai noiden hellittämättömäin +tuskain runtelemana, se lienee itse asiassa yhden tekevää, vastasi hän. +-- Minä olen valmis! + +-- Kiitos! -- Tuo lopullinen päätös näytti vaikuttavaa rauhoittavasti +sairaaseen, hän puheli vilkkaammasti kuin tavallisesti, vieläpä +nukkuikin edellä puolenpäivän. Mutta kun Paula tuli tavalliselle +jokapäiväiselle käynnilleen, tuli tohtori hyvin tuskaisen näköiseksi, +niin että Liisa näki parhaaksi lähettää tytön pois niin pian kuin +mahdollista. + +Hän ei ollut ennättänyt vielä kertoa Paulalle mitä oli tekeillä, mutta +isän liikutuksesta ja milt'ei hurjasta syleilystä näytti Paula tekevän +jonkun kauhean loppupäätöksen. Vavisten koko ruumiiltaan jätti hän +huoneen. + +Liisa meni hänen jälessään ulos, rauhoittaakseen häntä muutamilla +sydämmellisillä sanoilla. Palatessaan hän aivan peljästyi, nähdessään +tuon tuhkanharmajan värin, joka oli tällä välin levinnyt sairaan +kuihtuneille kasvoille. Hän pani kätensä tohtorin otsalle, se oli +kostea ja kylmä ja ankarat pudistukset värisyttivät koko hänen +olemustaan. + +-- Mitä se on, Frans? -- kuiskasi Liisa. Kärsitkö sinä paljon, voinko +minä auttaa sinua? + +-- Se on kuoleman esimakua, vastasi hän värittömällä äänellä -- minä en +näe enää koskaan kaunista, viatonta lastani, joka rakastaa minua, +vaikk'en sitä ansaitsekaan. Se oli sinun ansiotasi, Liisa, sinä teit +oikein eroittaessasi hänet minusta, sillä minun läheisyydessäni olisi +hän vain oppinut halveksimaan isäänsä. Minun oma syyni on, että makaan +nyt tässä ilman toivoa; minulla oli terve, karaistu ruumis ja +teräksinen terveys, mutta minä olen tehnyt kaikennäköistä sitä +turmellakseni. Minä olen viheliäinen ihmishylky, joka tuskin kelpaan +lannoittamaan sitä maata, johon ruumiini kohdakkain kätketään. -- Hän +käänsi päänsä kiihkeästi seinään päin. + +-- Meidän ei tule ajatella nyt ruumista, sanoi Liisa matalasti -- +Frans, sinulla on myöskin sielu! + +-- Luuletko sinä, Liisa, minulla vielä olevan semmoisen? kysyi hän +kovasti. + +-- Minä tiedän sen varmaan, Frans. Sinä olet niin mieluhikkaasti +taipunut kaikkiin minun toivomuksiini sen jälkeen kuin minä tulin +hoitajaksesi, kuule kuitenkin vielä yksi pyyntö. Pastori on täällä +paraillaan sairasten luona, suo hänen tulla sinuakin katsomaan! + +Tuon karkean miehen rinnassa syntyi ankara taistelu, mutta Liisan +rukoilevilla silmäyksillä oli tavaton voima, ja kun hän istui tohtorin +viereen vuoteelle, hänen kätensä omassaan, astui nuori pastori sisään +rauhan tervehdys huulillaan. Hän ei puhunut jumaluusopillisia +viisasteluja eikä oppineita mietelmiä, vaan hän puhui kuin oikea +sielunystävä sairaalle veljelle, joka kenties piankin saisi seisoa +ijankaikkisuuden kynnyksellä. Hän sanoi kuulleensa, miten vaikea +koettelemus sairaalla oli edessään ja piti yksinkertaisen rukouksen +hänen vuoteensa ääressä. Hän rukoili sairaalle voimia tuskien ajaksi, +lievitystä Jumalan tahdon mukaan ja ennen kaikkea, jos maallinen apu +osoittautuu voimattomaksi, että oikea auttaja tulisi ja toisi sielun +lääkkeitä: ijankaikkisuuden armoa ja rauhaa. Kun hän sitte +hyvästellessään toivoi heille Jumalan siunausta, tuntui Liisasta kuin +olisi outo liikutus kuvautunut tohtorin kasvoilla. Hän ei tahtonut +häiritä sitä tunnelmaa ja lähetti ainoastaan hiljaiset esirukoukset +sydämmensä syvyydestä. + +Liisa ei tahtonut jättää tohtoria tänä yönä, vaan pyysi ottaa osaa +ystävällisen hoitajattaren valvomiseen. Ja noina pitkinä hetkinä +sairasvuoteen ääressä oli hänellä kyllin aikaa sekä ajatella että +rukoilla. Kerran kun hän kumartui, kuullakseen nukkuisiko tohtori, +asetti tohtori hiljan kätensä hänen käsivarrelleen: -- Liisa, eikö +jossain paikassa puhuta tulisista hiilistä -- kuiskasi hän -- tiedätkö, +että sinä kokoot tulisia hiiliä juuri minun pääni kohdalle. -- Hän +katsahti Liisaan arasti ja rukoilevasti: -- Minä olin raakalainen, +hirveän julma mies sinua kohtaan, Liisa rankka! + +-- Ja minä tietämätön, uppiniskainen lapsi, vastasi hän lempeästi. + +-- Minulla on niin paljon sovitettavaa! + +-- Tunnustakaamme yhdessä syntimme ja pyytäkäämme toisiltamme anteeksi, +sanoi Liisa hiljaan, kohentaen tyynyä hänen väsyneen päänsä alla. + + * * * * * + +Pitkä, hengenvaarallinen leikkaus oli ohitse ja potilaan tila, vasten +kaikkia enteitä, varsin tyydyttävä; tuo vankka ruumiinrakennus oli +vielä kerran tehnyt jättiläisponnistuksen ja voittanut kaikki +vaikeudet. Luonnollisestikin pysyisi hän pitkät ajat heikkona ja +täytyisi varoa kaikkia vahingollisia mielenliikutuksia, mutta terveys +kostui kuitenkin päivä päivältä. + +Paula istui isänsä luona ja syötti hänelle karamellejä, joita tohtori +-- vaikkapa muuten olikin vastenmielinen imelille aineille -- otti +kiitollisuudella vastaan. Paula oli tavattoman iloinen, kun kaikki +levottomuus ja pelko nyt oli ohitse. -- Sinusta tulee taasen terve ja +vahva kuin karhu, sinä suuri isä, sanoi hän -- ja me olemme aina +yhdessä ja elämme onnellisina monet vuodet, kuten saduissa kerrotaan. + +Tohtorin otsa oli syvissä rypyissä, hän ei katsellut Paulaa, vaan +Liisaa, joka istui ikkunan luona niin vaipuneena työhönsä, ett'ei hän +näyttänyt ollenkaan seuranneen keskustelua. + +Paula otti jäähyväiset, mennäkseen lukutunneilleen, ja muutamia +minuutteja vallitsi huoneessa semmoinen hiljaisuus, että kuului +ainoastaan Liisan sukkapuikkojen ääni, milloin nämä sattuivat +toisiinsa. + +Tohtori kääntelihe levottomasti: -- Minä en voinut uskoa kestäväni +leikkausta, sanoi hän äkkiä. Minulla oli niin selvillä kuinka kaikkien +asiain piti järjestyä minun kuolemani jälkeen, ja kun minä nyt, kuten +näyttää, olen paranemaan päin, niin tunnenpa itseni kuolleeksi, joka +olen taasen noussut haudastani. -- Liisa oli noussut ylös ja istuutunut +hänen viereensä vuoteelle, tohtorin ääni kuului hänestä niin tavattoman +alakuloiselta ja suruiselta. + +-- Sinä et siis ole iloinen, Frans, ruvettuasi taasen uudelleen +elämään! sanoi hän. + +-- Luuletko sinä minulla olevan niin suuria ilon syitä? kysyi hän +synkästi. Takanani on kulunut elämäni, jonka muistot tuottavat minulle +aina tuskia, edessäni raihnainen terveys ja keskeytynyt virka-ura! +Luultavasti täytyy minun ottaa ero kunnallislääkärin virasta, sillä +jalaton tohtori on melkein sama kuin tohtori Avuton. Pitäisikö minun +tosiaankin iloita tästä kaikesta? + +-- Pidennetty elämä on aina pidennetty armonaika, sanoi Liisa. + +-- Kuka tietää -- tohtori tuijotti ajattelevana eteensä -- minä voin +kuolla suurempana epäilijänä kuin olin sinä yönä ennen leikkausta -- +ihmisluonne on täynnä vastaanhangoittelua. + +-- Ei, ei! huusi Liisa ja hänen silmänsä säteilivät vakuutuksen tulta +-- Jumala ei temmannut sinun ruumistasi kuoleman kidasta sentähden, +että sinun siveellinen ihmisesi saisi kukistua. Minä olen varma, minä +tiedän, että sinulle on vielä koittava toivehikas elämä. + +-- Sinä koetat lohduttaa ja elähyttää minua ja minä kyllä ymmärrän +sinun kauniit ajatuksesi, mutta ne tuntuvat minusta vain unelmilta, +sanoi hän surunvoittoisesti. Kuudenkymmenen viiden vanhana ei, Liisa +hyvä, enää aloteta uutta elämää. Mutta minä olen kiittämätön kun +valitan, onhan minulla lapsi, rakastettu tytär, minun kallis lahjani, +ja voin uskoa, että häneen nähden on Jumalalla kenties joku aikomus +minun suhteeni; luulen, että hän tahtoo käyttää vanhan kuluneen koneen +joksikin hyödyksi ihmiskunnalle. Muisto näistä viikoista ja tieto, että +sinä olet onnellinen, on kuitenkin aina päivänsäteenä loistava minun +yksinäisellä tielläni. -- Hän peitti äkkiä kasvonsa käsillään ja +hengitti raskaasti: -- Minusta tuntuu niin sanomattoman raskaalta se +tieto, että sinun juuri minun kelvottomuuteni tähden täytyi koetella +elämän katkeruutta ja että avioero, tuo meitä yhdistäväin sidetten +täydellinen katkaiseminen, oli ainoa keino sinun onnelliseksi +tulemisellesi. Sinä olet tyytyväinen nykyiseen elämääsi ja kuitenkaan +en minä voi olla toivomatta, että sinä jalon, valistuneen miehen +vaimona saisit nauttia maallisen onnen korkeinta täydellisyyttä -- olla +rakastettu! + +-- Minä olen täysin tyytyväinen kohtalooni, sanoi Liisa iloisesti. + +Hän näytti tänä hetkenä niin rakastettavalta, että tohtorin täytyi +ehdottomasti sulkea silmänsä; ne eivät sietäneet tuota lempeää, +suloista päivänpaistetta, joka täydellä loistollaan säteili hänen +katseessaan. Mutta Liisa luuli sen väsymyksen synnyttämäksi ja hiipi +hiljaa työnsä ääreen. + +Seuraavana päivänä täytyi Liisan taasen ryhtyä toimeensa myymälässä. +Mutta hän kävi kuitenkin edelleen joka päivä sairaskodissa ja Paula +vietti tavallisesti kaikki vapaat hetkensä isän luona. + +Tohtorin tervehtyminen kävi kuitenkin nopeasti eikä viipynyt kauvan +ennenkuin hän sai alkaa kävellä kainalosauvoilla. + +Oli kirkas sunnuntaipäivä, kuura välkehti puiden oksilla esplanaadissa; +Liisa oli ollut kirkossa ja käveli nyt kevein askelin tuota usein +kulkemaansa tietä sairaskotiin. Näkyi jo ikkuna, jonka ääressä tohtori +tavallisesti istui, odotellen hänen tuloaan. Mutta nyt oli se tyhjä ja +hiukan tätä oudostellen riensi Liisa huoneeseen. Hän katsoi vuoteelle, +jossa tohtorilla oli tapana levätä, mutta sekin oli tyhjä, sen sijaan +istui hän, kasvot kainalosauvoihin nojattuna pienellä, hänen +mukavuudekseen sisääntuodulla sohvalla. + +-- Miten huonolta sinä näytät tänään, ystäväiseni, huudahti hän, +riisuen päällysvaipan päältään -- tunnetko taasen itsesi huonommaksi? +-- Tohtori ei vastannut, pudisti ainoastaan kieltäen päätään. + +-- Katsohan, mitä Paula lähetti sinulle, sanoi Liisa, istuutuen hänen +viereensä. -- Nämä komeat päärynät lähetti Betti täti hänelle, +lohdutukseksi tuon vastenmielisen vankeuden aikana, johon tohtori +pakotti hänet hellittämättömän katarrin tähden, ja nyt tahtoo hän +vuorostaan lahjoittaa niistä osan isälle. Minä kuorin heti sinulle +yhden! + +Semmoisina, kuin he siinä istuivat rinnattain, muodostivat he keskenään +todellisen vastakohdan: vehmas, kukoistava kesä ja harmaa, kellahtunut +syksy. Tohtori kumartuneine vartaloineen, ryppyisine kasvoineen sekä +jäänharmaine hiuksineen ja partoineen, näytti vanhalta ukolta. Liisa +taasen tuulen purpuroimine poskineen, eloisine, säteilevine silmineen +ja siroine, aistikkaaseen talvipukuun verhottuine vartaloineen, oli +itse kukoistava elonvoima. Kenties pistikin tämä liian räikeänä +eroavaisuutena tohtorin silmään, sillä hän kääntyi toisaanne ja puristi +kätensä lujemmasti sauvojensa ympärille. + +-- Sinä olet tänään erillainen kuin muina päivinä. Frans, alkoi Liisa +taasen, katsellen häntä tarkkaavasti; kerro minulle surusi, anna minua +ottaa niihin osaa. + +-- Sitä sinä tuskin voit, vastasi hän hiukan töykeästi. Professori oli +äsken täällä ja mainitsi, että minut voidaan jo poistaa sairaskirjasta +ja että minä olen niin terve, kun minä luultavasti tulen olemaankin +lopun ikääni. + +-- No nehän ovat sulia hyviä uutisia, tuumi Liisa ja ojensi hänelle +päärynän kappaleen pienen hopeaisen hedelmäveitsensä kärjellä. Mutta +minkälaiset ovat sinun tulevaisuuden-suunnitelmasi, ystäväiseni? + +-- Sitäpä juuri en tiedä; Orell kirjoittaa, että tohtori K, joka on +ollut minulla viransijaisena nämä kuukaudet, on taipuvainen olemaan +vielä jonkun aikaa edelleenkin. + +-- Tahdotko enemmin päärynää, Frans? + +-- En, kiitoksia -- tohtori näytti melkein vihaiselta hänelle, kuinka +voi tuo muuten niin hienotunteinen Liisa juuri tänä hänelle niin +katkerana hetkenä, jolloin hän vapisi, ajatellessaan uutta eroa, +osoittaa niin rajatonta välinpitämättömyyttä. + +-- Orell tarjosi minulle myös täyden hoidon, jos nimittäin olisin +halukas palaamaan jälleen Lehtolaan, katsellakseni kuinka toinen hoitaa +virkaani, jatkoi tohtori katkerasti. Siinä hän teki kiltisti ja itse +asiassa lienee jotenkin yhdentekevää mihin minä asetun. + +Hän katseli syrjästä Liisaa, joka juuri oli saanut kuorituksi uuden +päärynän ja antoi sen nyt pala palalta kadota suuhunsa: + +-- Äiti saa myöskin päärynistä osansa, semmoinen oli Paulan toivomus -- +sanoi hän piloillaan. Tohtori kääntyi uudelleen toisaanne ja syvä apeus +levittihe hänen kuihtuneille kasvoilleen. + +Liisa loi häneen omituisen katseen: + +-- Sinä olet siis puhunut kaikki, mitä sinulla on minulle puhuttavaa, +alkoi hän -- minulla on toinen ehdotus, tahdotko kuulla sitä, Frans? + +-- Sinulla -- minulle ehdotus? + +-- Niin, minä olen ajatellut hiukan omin päin, entisaikaan se ei olisi +sinua miellyttänyt, mutta luulenpa sinun pitävän siitä nyt. Katsohan, +professori ja minä olemme tuumineet sinusta yhtä ja toista; sinulla on, +ystäväiseni, hyvä maine lääkärinä ja minä luulen, että sinun +kannattaisi kyllä jäädä tänne pääkaupunkiin toimivaksi lääkäriksi. -- +Tohtorin tuuheain kulmakarvain alla säkenöi ja hän kohosi puolittain +ylös. + +-- Sinä et luonnollisestikaan ole siellä sydänmaassa voinut seurata +kaikkia lääketieteen edistyksiä, jatkoi Liisa, mutta professori arveli, +että sinä, odotellessasi entisten voimaisi palautumista, voisit +tutustua sekä käytännöllisesti että tietopuolisesti näihin +uudistuksiin, ollessasi täällä tieteemme keskuksessa. Mitä arvelet, +eikö kannata harkita ehdotustani? + +-- Se olisi minun pelastukseni, jupisi tohtori, tarttuen hänen +käteensä. + +-- Minun ehdotukseeni kuuluu vielä jotain muutakin, jatkoi Liisa +pitkäveteisesti. -- Jos sinä päätät jäädä vastaiseksi tänne, niin tulee +meidän välimme hyvin nurinkuriseksi, kuten itse ymmärrät. Sinä +tarvitset edelleen huolekasta hoitoa ja hiukan kodikkuutta ympärilläsi, +mutta Paula on vielä liian nuori, voidakseen sinua siinä suhteessa +täysin tyydyttää ja sitä paitsi tulisi hän alituiseen horjumaan isän ja +äidin välillä. Sen vuoksi en löydä mitään muuta keinoa, kuin että +meidän kolmen täytyy asua yhdessä. Tahdotko sinä, Frans, vielä kerran +minua omaksesi, ja minä lupaan Jumalan avulla olla sinulle parempi ja +uskollisempi vaimo kuin muinen? + +Hän käänsi vehmaat, voimakkaan sisäisen liikutuksen kirkastamat +kasvonsa tohtoriin ja ojensi hänelle luottavasti kätensä: -- Tahdotko, +Frans? + +-- En, en -- takelsi tohtori vapisevin huulin -- sinun +jalomielisyytesi, Liisa, on suurenmoista ja sinun naisellinen +osanottavaisuutesi uhraavaista, mutta minä en ole kuitenkaan niin kurja +kuin luulet. Minä en ota vastaan sinun uhriasi, sillä minulla on vielä +jälellä hiukkanen kunniantuntoa; siksi en voikaan koskaan sallia +nuoren, kukoistavan naisen yhdistävän kohtaloaan vanhaan raajarikkoon. + +Liisan silmät täyttyivät kyynelistä: -- Rakas Frans, ajattele lastamme, +se tekisi hänet onnelliseksi. + +-- Liisa, älä kiusaa minua, se olisi liian suuri onni... + +-- Minä luulen Jumalan tahtovan niin -- sanoi Liisa hiljaa. Hän +ajatteli niitä monia öitä, jolloin hän akkiloi tätä asiaa, jolloin hän +rukoili valoa ja johdatusta, kunnes vihdoin hänen sisimmässään selveni, +että juuri niin tuli kaikkien ristiriitaisuuksien päättyä, eikä +kuinkaan toisin. + +-- Koettakaamme vielä kerran Jumalan avulla, Frans! + +Tohtorilla oli sisäisen taistelun hetki, hän hengitti raskaasti. -- +Oletko ajatellut ja harkinnut kaikkia puolia, Liisa? kysyi hän +vapaisevalla äänellä -- maailman tuomiota, ystäväisi paheksumista, +vapauttasi, riippumattomuuttasi, kaikkea, mitä aijot uhrata minun +tähteni? + +-- Olen! + +-- Tiedä, että kun me menimme naimisiin, en minä ymmärtänyt sen aarteen +arvoa, jonka silloin sain, mutta nyt on toisin, Jumala auttoi minua, ja +jos sinä vielä kerran tulet minun omakseni, ei mikään maallinen valta +voi meitä eroittaa. Pilkkaa sinä minua, Liisa, naura sinä, joka olet +nuori ja kaunis, vanhan virheellisen miehen tunteille, miehen, joka +vasta nyt elämänsä iltahämyssä on oppinut tuntemaan rakkauden +salaisuuksia. Minä rakastan sinua, Liisa, minä en voi sille mitään! + +Liisan mustissa silmissä hehkui kaunis kimallus. -- Minä otan vastaan +sinun rakkauden-lahjasi, sanoi hän hellästi. -- Jumala on auttava minua +palkitsemaan sen takaisin. -- Hän painoi pehmeän, rusottavan poskensa +tohtorin poskea vastaan ja silittele hellästi hänen harmaantuneita +hiuksiaan. Tohtori painoi hänet kiihkeästi rintaansa vasten. + +Kun Liisa muutamia tuntia myöhemmin meni kotiinsa, oli aurinko jo +aikoja sitte laskenut, ainoastaan lempeä punerrus kaunisti läntistä +taivaanrantaa. Tämä päivänloisteen heijastus oli niin sopusoinnussa +Liisan mielentilaan ja siihen selvyyteen, joka täytti hänen sielunsa. +Tulevaisuus oli selväksi viitoitettuna hänen edessään, kaavailtuna +velvollisuuden-täyttämisen kirkkailla väreillä; tyyneenä, varmoin +askelin kulki hän tietään. + +Miten paljon hän oli taistellut ennenkuin hän oli saavuttanut voittajan +varmuuden, sitä ei tietänyt kukaan, ei edes Betti täti, tuo luotettava +ystävä ja neuvonantaja, ei hänen nuori onnellinen tyttärensä, ei edes +hän, jota hän nyt taasen kutsui puolisokseen, vaikka hän kyllä paremmin +kuin muut voi sen ankaruuden aavistaa. Jumala yksin oli nähnyt hänen +taistelunsa, hänen rehellisen pyrkimyksensä velvollisuuden tiellä ja +Hän se nyt lahjoitti hänelle sielun rauhan taistelun jälkeen. Häneen +asetti hän kaiken toivonsa ja luottamuksensa ja kun hän kohotti +kyyneleistä loistavat silmänsä kohti korkeutta, kuului hänen huuliltaan +hiljainen, sydämmellinen huokaus: + +-- Jumala, minun Jumalani, sinua minä kiitän! + + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Iltalampun ääressä I, by Aina + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ILTALAMPUN ÄÄRESSÄ I *** + +***** This file should be named 17924-8.txt or 17924-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/1/7/9/2/17924/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +*** END: FULL LICENSE *** + diff --git a/17924-8.zip b/17924-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..1aa0c12 --- /dev/null +++ b/17924-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..5e47dbf --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #17924 (https://www.gutenberg.org/ebooks/17924) |