initial commit of ebook 17924HEADmain

5 files changed, 10275 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/17924-8.txt b/17924-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..0b873e9
--- /dev/null
+++ b/17924-8.txt
@@ -0,0 +1,10259 @@
+The Project Gutenberg EBook of Iltalampun ääressä I, by Aina
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Iltalampun ääressä I
+
+Author: Aina
+
+Translator: Vihtori Peltonen
+
+Release Date: March 5, 2006 [EBook #17924]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ILTALAMPUN ÄÄRESSÄ I ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+ILTALAMPUN ÄÄRESSÄ I
+
+Kirj.
+
+Aina [Edith Forssman]
+
+
+Suomentanut Vihtori Peltonen
+
+
+Werner Söderström, Porvoo, 1893.
+
+
+
+SISÄLTÖ:
+
+Lintujen jouluvirsi
+Uskonheimolaisia
+Turvaton
+Magna
+Ensi kertaa
+Erään naisen vaiheet
+
+
+
+
+LINTUJEN JOULUVIRSI.
+
+
+Pastori seisoi työhuoneensa ikkunassa, katsellen talvista maisemaa,
+joka välkkyi ilta-auringon viimmeisen viivähtävän heijastuksen valossa.
+Jouluaatto oli käsissä ja koko luonto oli verhoutunut juhlapukuun,
+valkoisena hohti huura pensaissa ja puissa ja läheisestä kirkosta,
+jonka korkea torni jyrkästi kuvastui valoisaa taivasta vasten, kaikui
+kellojen soitto juhlallisena alkavan aaton merkiksi. -- Turhaan haki
+kuitenkin ulkona vallitsevan rauhan heijastusta tämän yksinäisen miehen
+kasvoilla, joka veltosti, milt'ei tylsästi katseli eteensä, suun
+ollessa suonenvetoisesti ikäänkuin tuskan väänteihin sulkeuneena.
+
+Mitäpä se häneen koski, jos seisoikin metsä siinä tarumaisessa
+loisteessa, jos kimeltikin talvinen taivas mitä kirkkaimmissa väreissä,
+jos ilmoittivatkin kellot joulun, tuon iloisen, rakkaan, siunatun
+joulun saapuneeksi. Tuolla hiljaisessa nurkkakamarissa, valkoisilla
+uutimilla verhotun ikkunan takana, lepäsi hänen pieni, punaposkinen
+tyttönsä kalpeana kalman kouristamana.
+
+Lyhyt, mutta kova oli ollut pienokaisen kuolonkamppaus, se oli tullut
+niin odottamatta, niin kiihkeällä, ja nyt se oli loppunut -- pikku
+"valkotukka", kuten hän mielellään lasta nimitteli, lepäsi nyt äänettä
+ja liikkumatta valkoisella patjallaan. Hän oli äsken seisonut ja
+katsellut lasta siellä kamarissa; kuoleman ankarasta majesteettiudesta
+ei näkynyt jälkeäkään noilla kauniilla kasvoilla; ainoastaan lapsuuden
+viaton rauha kuvastui niiden pehmeissä piirteissä -- näytti siltä kuin
+olisi hän vaan nukkunut. Hetken aikaa oli hän kuvitellut tämmöistä
+mielessään, mutta samalla oli hän jälleen huomannut tuon kolkon, tyhjän
+todellisuuden. Sitten oli hän kääntynyt pois ja hiljaa sulkenut oven.
+-- Nyt seisoi hän täällä työhuoneessaan, tuijottaen ulos ikkunasta; hän
+oli vetäynyt tänne joulupäivä-saarnaansa miettiäkseen, mutta se oli
+hänelle mahdotonta. Huomenna piti hänen tuolla vanhassa, rakkaassa
+kirkossa julistaa saarnatuolistaan joulun siunattua evankeliumia
+lukuisalle kansanjoukolle, ja kuitenkin oli hän nyt siinä tilassa, joka
+kristitylle on kaikista kauhein -- hän oli kapinassa Jumalaansa
+vastaan.
+
+Minkä tähden, kyseli hän tavan takaa itseltänsä, minkä tähden oli
+Jumala riistänyt häneltä hänen ainoan, hellästi lemmityn lapsensa,
+sehän oli kovaa, aivan julmaa. -- Kylän juopotteleva räätäli oli saanut
+pitää kaikki seitsemän lastansa, oliko tämä, joka tuskin koskaan näki
+selvää päivää, paremmin sen ansainnut kuin hän, joka kaiken ikänsä oli
+koettanut vaeltaa Herran käskyjen jälkeen. Se oli todellakin kovaa; hän
+melkein närkästyi vaimoonsa, joka niin nöyrästi saattoi taipua surua
+kantamaan ja suudella tuota kurittavaa kättä, sillä hänessä itsessään
+riehui hyrskyisen meren tapainen hillimätön, hurja uhka -- ja hän oli
+kristitty pappi. -- Tämä se juuri viilsikin hänen sydäntänsä terävän
+miekan tavoin.
+
+Ikkunaan, jonka ääressä hän seisoi, oli laitettu pieni, sisältäpäin
+helposti aukeneva luukku, ja ulkopuolella oli lauta, jolle saattoi
+ripotella jyviä linnuille. Kuinka usein olikaan hän, pikku tyttönsä
+käsivarrellaan, seisonut siinä katselemassa miten halukkaasti pienet
+tiaiset ja kotivarpuset nokkelivat ripotettuja jyviä, ja mielihyvällä
+nähnyt "valkotukkansa" ihastelevan lintusten sieviä liikkeitä ja
+pirteitä mustia silmiä. Nytkin piiperteli pari pientä tiitistä
+odotellen laudalla, kääntelivät vilkkaasti päitään ja tirkistivät
+ikkunasta sisään.
+
+Silloinkin, kun ihminen on mitä huumaantunein jonkun musertavan iskun
+tähden, säilyttää muisti usein tietämättään vanhoja, juurtuneita
+tapoja. Aivan koneellisesti ojensi pastori kätensä jyväkourallista
+ottamaan ja aukaisi sen jälkeen luukkusen, sirotellakseen niitä pikku
+ystävilleen. Vanhan pahkaisen ikkunan kohdalla kasvavan omenapuun
+latvaan oli viljakupo pystytetty ja sen ympärille kasaantui vaakkuvia
+variksia, visertäviä varpusia, hohkanärhiä ja muita talvilintuja, mutta
+arat tiaisparvet, jotka eivät uskaltaneet näiden joukkoon, noukkivat
+tyytyväisinä ravintoansa ikkunalaudalta. Kun kaikki jyvät oli
+loppuneet, lensivät he tiehensä, istuutuivat sireenipensaiden
+huurteisille oksille, alkaen viserrellä, ja yht'äkkiä kajahti ilmoille
+kokonainen kööri, loppumatonta riemulaulua soinnutellen, niin että
+pastori ihmeekseen sitä kuunteli. -- Sen vertaista ei hän muistellut
+konsanaan kuulleensa. Ilma aivan tulvi pelkkiä linnunsäveleitä, eikä se
+ollut ravinnon kiistely joka äänen synnytti -- kyllyyden ja tyydytyksen
+sävelet siinä soivat; nuo poloiset höyhenpeitteiset, sieluttomat
+olennot ylistivät vaistomaisesti luojaansa. "Häntä, joka avaa lempeän
+kätensä ja ravitsee kaikki, joissa henki on."
+
+Pastorin valtasi omituinen tunne; hän, ihminen, peitti kasvonsa,
+häveten näitä eläinraukkoja -- kun ne vaistomaisesti kiittivät tämän
+päivän ravinnosta, huolehtimatta huomisesta, jolloin tämä ylellisyys
+kenties jo loppuisi, ja hän -- hän joka neljättäkymmentä vuotta joka
+päivä oli nauttinut Jumalan armon runsautta, hän oli tänään syntisessä
+ynseydessään kapinoinut ja kiittämättömästi syyttänyt Kaikkivaltiasta,
+taivaiden Herraa, siitä että Hän oli uskaltanut anastaa eräältä
+luodultaan maallisen aarteen.
+
+Eikö kaikki lahjat olleet Hänen -- omaammeko me mitään, jota Jumala ei
+ole lahjoittanut. Ja jos kaikki kerran oli hänen, eikö Hänellä sitten
+ollut oikeutta ottaa takaisin, mitä hän oli antanut vaan
+kallisarvoisena lainana? Oli kyllä, aivan varmaan, kaikui pastorin
+tuskaisessa rinnassa; ja kuitenkin oli hän vast'ikään kärttänyt palkkaa
+ansiokkaasta elämästään, työstänsä Herran viinamäessä.
+
+Oi, kun silmä oikein avautuu sisällistä mielentilaa käsittämään, huomaa
+se sydämmessä kuiluja, joita ei ikänä olisi voinut uneksiakaan! Hän oli
+aina luullut, että koko hänen elämänsä, kaikki hänen toimensa johtuivat
+Jumalalle altiista rakkaudesta, sulasta omaa etua pyytämättömästä
+rakkaudesta; nyt hän näki, mitä itsekäs ihmisluonto oli vaatinut -- ei
+armoa, vaan palkkaa. Oi Herra, armahda! Hän painoi päänsä ristiyneihin
+käsiinsä ja vaipui rukoukseen; hän anoi anteeksi napinataan,
+uhottelevaa valitustaan, anoi voimaa vastaisuuden varalle, anoi että
+hän huomenna voisi Jumalan kunniaksi julistaa armon suloista sanomaa
+janoaville sieluille. -- Kun hän lopetettuaan oli hiljaa kohottanut
+kasvonsa, au'aistiin ovi varovasti ja hänen vaimonsa astui huoneesen.
+-- Hiljalleen kulki hän lattian yli miehensä luo ja suolsi kätensä
+hänen käteensä. -- "Armaani -- sanoi hän lempein äänin -- alkaa
+hämärtää; minä olen jo sytyttänyt kuusen pienille vierailleni, noille
+kolmelle orpolapselle, tiedäthän -- jotka poismennyt lemmikkimme oli
+pyytänyt saada käskeä jouluiltana meille -- äiti ei ole unohtanut hänen
+viimmeistä toivomustaan, nuo kolme lasta seisovat jo ihmetellen kuusen
+ääressä ja koko perhekunta on koolla; etkö tahdo tulla sisään pitämään
+jouluhartautta meidän kanssamme?" Mikä lempeä, rukoileva sointu tuossa
+hiljaisessa äänessä!
+
+-- Kyllä, armaiseni, vaimoseni, sen minä tahdon, hän painalsi hänet
+itseään vasten ja kauvan hillityt kyyneleet vierivät hänen miehekkäille
+poskilleen -- minä ikävöin saadakseni teidän kanssanne kiittää ja
+ylistää Jumalaa, joka on lähettänyt ainoan poikansa maailmaan syntisiä
+vapahtamaan. Mutta ensin on minulla jotain anteeksi anottavaa sinulta,
+rakas ystäväni. -- Syntisesti valittaessani katkeroitti sinun nöyrä
+altiutesi minua yhä enemmin; tiedän nyt sen olleen syyttäjänä, joka
+ankarasti ahdisti kapinallista sydäntäni. Nyt on Herra kuitenkin saanut
+minun valtaansa. Hän on täydelleen minut masentanut, painanut minut
+tomuun, mutta samalla kertaa on Hän itse tullut minulle kaikki
+kaikeksi! Niin menettelee tuo rakas, kaikkivoipa Herra.
+
+Hän vaikeni hetkeksi ääntään tukehuttavan liikutuksen tähden, mutta
+sitten kertoi hän vaimolleen lintujen jouluvirrestä ja mitkä tunteet se
+oli hänessä herättänyt. -- Silloin murtuivat viimmeiset sulut --
+virkkoi hän -- sydämmeni suli ja ymmärsin Jumalan rakkauden, joka
+kurittaa sen tähden, että Hän meitä rakastaa. En voinut enää surra,
+tiesinhän että pikku "valkotukallani" oli siellä paljoa parempi olla
+kuin meidän luonamme; hän viettää nyt joulua Jumalan valtakunnassa;
+uurastakaamme mekin sitä, että viimmeisen hetkemme tultua saisimme
+viettää ijäistä joulua hänen kanssaan tuolla ylhäällä. -- Amen,
+tehkäämme se -- vastasi äiti hiljaa itkien, ja sitten menivät molemmat
+ulos pimeästä huoneesta joulukuusen ja joulukynttiläin luo, ylistämään
+Jumalaa ja tekemään laupeudentyötä -- elävä kuva heidän vastaisesta
+elämästään ja niistä hedelmistä, joita koettelemus kantaa kristittyjen
+sydämmissä.
+
+Ja tästä syrjäisestä erämaan pappilasta kohosivat ylistyksen sävelet
+riemukkaasti taivasta kohti, yhtä voittoisasti, yhtä varmasti kuin
+lintujen jouluvirren kaiku aina Jumalan istuimen luo.
+
+
+
+
+USKONHEIMOLAISIA.
+
+
+Kaksi henkilöä oli pysähtynyt kadunkulmaan puhelemaan.
+
+-- Sehän tulee kokous tänä iltana Montellien luona -- virkkoi toinen,
+muuan vanttera rouva, eloisine ruskeine silmineen -- Fredriikka aikonee
+luultavasti sinne?
+
+-- Luonnollisesti -- vastasi toinen, viidenkymmenen ikäinen naimaton
+nainen -- tuo herttainen Liina lähettää aina minulle kutsut, milloin
+vaan on tilaisuutta kuulla kelvollista jumalansanaa heidän luonaan.
+Jumala tätä armon sisarta siunatkoon!
+
+Hän nosti hartaasti vesiharmajat silmänsä taivasta kohden, puristaen
+kätensä lujasti pienen neylelippaansa ympäri.
+
+-- Todellakin on tuo Liina Montell kelpo ihminen, sitä en tahdo
+kieltää, hän se kerkii kaikkialle. Mutta nyt pitää minun mennä tänne
+Rödliniin kuulemaan joko sinne on saapunut tuota hyvää chesterjuustoa,
+josta minun ukkoni pitää niin tavattomasti. Me tapaamme illalla
+Montellien luona, hyvästi siihen asti.
+
+-- Hyvästi -- sanoi neiti Fredriikka Fager jotenkin kuivasti ja kun
+neuvoksetar Hellsbergin huomattava vartalo oli kadonnut puodinoven taa,
+loivat nuo vesiharmajat silmät terävän, tutkivan katseen hänen
+jälkeensä. -- Ja tuommoisiakin tahraisia lampaita kun pitää kärsiä
+ainoassa todellisessa lammaslaumassa -- mutisi hän -- minä en voi
+ollenkaan ymmärtää Montelleja, anitenkaan Liinaa, joka viitsii kutsua
+moista maailmanlasta meidän hartaushetkiimme. -- Neiti Fager työnsi
+jotenkin kärttyisenä vanhanaikuisen sateenvarjonsa kannan maahan,
+astellen sitte sotaisin askelin edelleen katua, kunnes kääntyi erääsen
+syyssateen tähden vesikkoiseksi ja kuraiseksi käyneesen katusolaan,
+jonka varrella hänen vaatimaton majansa oli. Vanhassa X:ssä ei oltu
+kovin tarkkoja katujen puhtauden suhteen, varsinkin näin syyshämärässä
+katselivat kaupungin hallitusmiehet näitä asioita läpi sormiensa ja
+toivoivat lunta, marraskuu kun oli jo käsillä.
+
+Muutamia tuntia myöhemmin, äsken sytytettyjen katulyhtyjen unisesti
+tuikottaessa, tuiverti neiti Fager taasen ulkona syyslo'assa. Tällä
+kertaa kulki hän pitkin Suurtakatua muutamaa pitkähköä puurakennusta
+kohti, jonka toisessa päässä oli komea myymälä akkunoissaan upeilevine,
+kaikenlaisine nykyaikaisine korutavaroineen, ja jonka oven päälle
+Esaias Montellin nimi kultakirjaimin oli maalattu.
+
+Pääkäytävä oli pihan puolella. Sen muodosti joka puolelta verhottu
+lasisuojus, joka kesäisin tavallisesti oli aivan täynnä kukkia. Eteisen
+ovi oli lukitsematta, vaan kattolamppu oli jo kuitenkin sytytetty.
+Neiti Fager ripusti vanhan, sumun kostuttaman sadevaippansa
+tavalliseen naulaansa kakluunin luo ja silitteli juuri parhaillaan
+harmajankellervää tukkaansa, kun läheisen salin ovi avautui ja talon
+emäntä tuli ulos, toivotellen ystävällisesti vierastaan tervetulleeksi.
+
+Rouva Montell oli kaupungin varakkaimpia ja arvokkaimpia
+kauppiaanrouvia, olipa häntä nuorempana pidetty aivan sen kukkeimpana
+impenä. Viidestä viidettä vuodestaan huolimatta oli hän vielä nytkin
+vehmaan ihonsa, ruskean, viljavan tukkansa ja kirkkaiden, viisasten
+silmiensä vuoksi varsin pulskan näköinen. Hän oli pitkä ja soleva sekä
+käytökseltään sulava, tehden itsensä huomatuksi kaikissa liikkeissään
+ilmautuvalla voimakkuudella ja rivakkuudella.
+
+-- Hyvää iltaa, hyvää iltaa, sinä teit varsin kiltisti, Fredriikka,
+tullessasi hiukan aikaisemmin, nyt saan esittää sinut meidän nuorelle
+pastorillemme. Hän söi meillä päivällistä ja on nyt ollut hetkisen
+itsekseen tuolla sisässä. Ole hyvä ja käy sisälle!
+
+-- Kiitoksia, Liina herttaiseni; sinä olet aina niin ystävällinen -- ja
+neiti Fager puristi useampia kertoja hänen kättään.
+
+-- Pastori Törne harjoittaa parhaallaan erästä virttä ja minä toimitin
+Annan häntä säestämään ruokasalin harmoonilla. Kenties menemmekin
+sinne?
+
+-- Mutta mehän voimme häiritä -- kuiskasi neiti Fager, pidättäen
+emäntää heidän seisoessaan suureen, ilmakkaasen, vaaleankiiltävillä
+tuoleilla ja siroiksi maalatuilla penkeillä sisustettuun huoneesen
+johtavan kynnyksen ääressä. Nurkkaan oli asetettu viteettäin pieni
+lumivalkealla liinalla verhottu pöytä, jota muutamat kukkivat
+ruukkukasvit somistivat, vienosti valaiseva lamppu heitti väikettään
+heidän ylitsensä, heijastuen pieneen hopeatarjottimeen, jolla oli lasi
+raikasta vettä.
+
+-- Miten miellyttävästi sinä aina osaat kaikki asettaa, hyvä Liina!
+
+Rouva Montell kumartihe kaunista päätään, hän tiesi hyvin, että se oli
+totta.
+
+Sivuseinän vieressä oli komea urkuharmoonio, jonka pronssisissa
+kynttilähaarakkeissa paloivat kynttilät. Muuan nuori tyttö istui
+näppäimistön yli kumartuneena, soitellen ihania, juhlallisia säveleitä;
+hänen vieressään seisoi sirkeä mies, mustat silmät kädessään olevaan
+virsikirjaan kiinnitettynä.
+
+-- Voi Jumala, mikä miehen kuva! sopersi neiti Fager.
+
+-- Niin, hän on tosiaankin saanut Herralta suuret sekä ruumiin että
+sielun lahjat -- vastasi emäntä hieman nuhtelevalla äänellä.
+
+-- Toden totta, hän on yksi harvoja valittuja, huokasi neiti Fager,
+kohottaen taasen hartaan katseen kohden kattoa.
+
+Nuori urkuri lopetti soittonsa vienolla, sulavalla sävelellä, pastori
+kääntyi ympäri ja rouva Montell esitteli vieraansa.
+
+Pastori Törne oli kasvoiltaan laiha ja parraton, korkeaa kaunista otsaa
+varjosti tumma tukka, mutta mustat, syvällä asuvat silmät antoivat
+tavallisesti milt'ei synkän sävyn noille kalvakoille piirteille, paitsi
+silloin kun voittava hymyily niitä lievensi. Hän puheli tavallisessa
+seurustelussa matalalla ja yksitoikkoisella äänellä, antaen mielellään
+silmäluomien vaipua alas, mutta ne, jotka olivat nähneet hänen
+saarnatuolissa tai puhujalavalla, tiesivät että tuo ääni voi kohota
+tavattomalla voimuudella sekä paisua mitä soinnukkaimmaksi helkkeeksi
+ja että hänen mustat silmänsä semmoisina hetkinä säteilivät sisäisen
+innostuksen liekehtivää tulta. Semmoinen oli tämä X:n uusi pastori,
+joka viimme sunnuntaina piti tulosaarnansa seurakunnan kirkossa
+ylhäisille ja alhaisille, maailmanlapsille ja uskovaisille, mutta joka
+nyt aikoi puhua pienelle valittujen sielujen joukolle -- tuolle
+ainoalle todelliselle laumalle, kuten neiti Fager sitä nimitti.
+
+Rouva Montell sytytti itse kaikki kynttilät ja lamput, pastori kuunteli
+jotenkin hajamielisenä neiti Fagerin sokeroitua puhetta hänen
+sunnuntaisesta saarnastaan ja harmoonion luona oleva talon tytär
+järjesteli, väsähtänyt ilme kasvoillaan, lähenevään hartaushetkeen
+tarvittavia nuotteja.
+
+Tuo suuri huone alkoi vähitellen täyttyä eri yhteiskuntaluokkiin
+kuuluvasta väestä, siinä rouvaa undenaikuisissa syyshatuissaan,
+matammia mustissa päähineissään, nenäliina tiukkaan nahkakantisen
+virsikirjan ympäri kierrettynä, siinä siistittyä käsityöläistä, jotka
+aivan paistoivat veden ja saipuan äskettäisestä käytännästä. Rouva
+Montell toivotti ystävällisesti kaikki tervetulleiksi ilman eroitusta,
+kaikkialla näyttäysi hänen korkea vartensa, järjestäen istumatiloja
+jokaiselle sekä jakaen virsikirjoja oikealle ja vasemmalle. Kaikki kävi
+ripeästi ja toimekkaasti. Pastori oli tällä välin sijoittunut tuon
+pienen, lampun valaiseman ja kukkien somistaman pöydän taakse ja äiti
+antoi tyttärelleen vihjauksen virren alottamiseksi. Eräästä sivuovesta
+astui aivan hiljalleen sisään lyhyehkö, suurilla vaaleanpullakoilla,
+harvan punervan poskiparran ympäröimillä kasvoilla varustettu mies.
+Punerva tukka oli alkanut jo harventua päälaelta, tehden lakean otsan
+tavattoman pitkähkön näköiseksi. Hänen esiintymisessään ja
+liikunnossaan ilmausi samalla kertaa jotain pöyhkeää itsetietoisuutta
+sekä kaihtelevaa arkamaisuutta ja nähtävällä huolekkuudella koki hän
+peitellä tavattoman punaisia käsiään. Se oli talon isäntä, rikas
+kauppias Esaias Montell.
+
+Lähinnä istuvat rouvat tervehtivät häntä kohteliaalla hymyllä kun hän
+suoltihe istuutumaan tavalliselle paikalleen heidän taakseen, minkään
+muunlainen tervehtiminen ei voinut tulla kysymykseenkään, sillä
+valtavana ja juhlallisena kaikui urkujen ääni jo huoneessa ja sävelet
+näyttivät tempaavan ihmismielen ja ajatukset kohti korkeutta, ainakin
+levittihe harras, rauhaisa ilme useille kasvoille, joilla tavallisesti
+jonkun verran karkeampi, arkipäiväinen sävy asusti.
+
+Laulun vai'ettua kumartihe saarnaaja syvään rukoukseen ja moniaita
+hetkiä vallitsi äänetön hiljaisuus ääriään myöten täyttyneessä
+huoneessa, sitte kuului yksinäinen ääni, alkaen jotenkin hiljaisesti
+lukea muutamia värsyjä eräästä Siionin laulusta. Kaikki kuuntelivat
+jännitetyllä tarkkaavaisuudella, useampain kasvojen ilmeissä voi
+havaita odottavaisuutta, tuota odottavaisuutta, joka on niin tavallista
+odotellessa uuden kehutun puhujan esiintymistä. Ja pastori Törneä oli
+aivan ylistelty muutamissa ankaran uskonnollisissa piireissä, jolla
+taasen oli huomattava vaikutus, varsinkin X:ssä. Ja puolueviehätyksen
+vaikutustapa oli suurimmaksi osaksi hänen tänne tulonsakin.
+
+Tuo jotenkin hento ja väritön ääni oli alkanut paisua ja ensimmäinen
+aavistus salatusta voimasta kävi rauhoittavana puistutuksena läpi
+seurakunnan. Siinä seisoi hän, kädet pienen raamattunsa ympäri
+ristittyinä, liikkumatonna, ainoankaan eleen värähtämättä; vaalea
+lampun valo loi hänen mustan päänsä jyrkkäpiirteisenä seinän valoisalle
+ta'ustalle. Ja sanoja ei häneltä puuttunut, kuni vuolas, yhä
+voimakkaammasti tulviva virta kumpusivat ne hänen huuliltaan ja kuta
+korkeammaksi ääni paisui, sitä suuremmaksi avautuivat nuo mustat
+silmät, alkaen säteillen loistaa kauniinkaarevain silmäluomien alta.
+Vaan mikä oli saarnan ydin? Se oli itse evankeliumin ydin, Jeesuksen
+Kristuksen ääretön rakkaus, jonka tähden hän antautui kuolemaan
+syntisten edestä, ansaitakseen heille autuuden armosta, ilman ansiota.
+Milloin lempeän kehoittavana, milloin myrskyisen tulvivana pyysi ja
+rukoili hän kuulijoitaan ottamaan vastaan tämän suloisen sanoman,
+hyljäämään kaiken muun ja yksin Hänet omistamaan, joka sulasta
+armostaan lahjoitti heille elämän ja autuuden ijankaikkisiksi ajoiksi.
+
+Kaikkialla kuului hillittyjä nyyhkytyksiä kokouneitten kesken ja
+akkojen nenäliinat olivat ahkerassa käytännössä.
+
+Anna Montell oli jättänyt huomattavan paikkansa urkujen vieressä ja
+vetäynyt taaksepäin muutamaan nurkkaan, jossa hän istui pää käteen
+nojanneena. Hän näytti vieläkin väsyneeltä, mutta hänen silmänsä
+tarkastelivat herkeämättä tutkivasti saarnajaa. Hänellä oli äidin
+kirkkaat sinisilmät, jonka lisäksi niissä väikehtivä haaveellisuus teki
+ne vieläkin kauniimmiksi. Pintapuolinen katselija olisi voinut luulla,
+että hän sulatti pastorin esitelmää hyvinkin suurella hartaudella,
+mutta syvemmälle tunkeva silmäys ilmaisi kuitenkin aivan toista.
+Ajattelevana ja tutkivana tarkasteli hän nuorta pappia, ja mikäli puhe
+eteni, sikäli hiipi jonkunlainen alakuloisuuden ja angervon ilme hänen
+kasvoilleen. Joskus käänsi hän vaistomaisesti kasvonsa toisaalle, mutta
+silloin kohtasi häntä aina äidin katse, joka aivan kuin pakotti hänet
+niin tekemään. Rouva Montell ei katsellut tytärtään kylmyydellä eikä
+ankaruudella -- hän ei tehnyt koskaan niin -- hän katseli tyttöään
+tuolla valtavalla mahdilla, joka aivan tietämättä näytti tekevän Annaan
+vaikutuksen, saaden hänet jok'ainoa kerta, kuin heidän silmänsä
+kohtasivat, hienoisesti ailahtamaan. Kuitenkin kääntyi hän yhä
+uudelleen, kiinnittäen katseensa puhujaan.
+
+Tiesiköhän äiti miten tämä esitelmä, joka näytti täyttävän kaikki muut
+ihastuksella, jätti tämän nuoren sydänrukan tyhjäksi ja lohduttomaksi.
+Hän oli puristanut kätensä lujasti yhteen ja tuo alakuloisuuden ilme
+muuntihe syväksi apeaksi.
+
+-- Tule Vapahtajan luo sinä viheliäinen, synnin raskauttama sielu --
+kuului pastorin lempeästi väreilevä ääni -- tule sinä, jota
+velkakuormasi taakka painaa alas tomuun, kaikki on pyyhitty pois,
+kaikki sovitettu, sinä olet vapahdettu ja autuutettu armosta uskon
+kautta. Itse sinä et voi mitään tehdä, sinun työsi ovat kuin saastainen
+puku, ota vastaan autuus sulasta armosta. Herra ottaa syntisiä vastaan!
+
+Eikö se ollut ihanaa puhetta, oi, niin ihmeen ihanaa, mutta --
+ainoastaan niille, jotka voivat sen omata itselleen. Pastori puhui
+juuri synnin raskauttamille, niille, jotka tuntivat syntinsä, siis
+niille, jotka jo olivat palanneet, ei ollenkaan niille raukoille, jotka
+eivät mitään _tunteneet_ eikä voineet _uskoa_. Hän puhui siis aivan
+samaa kuin kaikki muutkin opettajat, joilla oli tapana esiintyä heidän
+kokouksissaan. Anna ei tietänyt miksi hän oli odottanut tältä puhujalta
+jotain toista. Mutta jos hänen puheensa olisikin ollut toisenlaista,
+niin ei hän myöskään olisi kuulunut tähän joukkoon eikä saarnannut
+tässä huoneessa.
+
+_Uskoa ja tuntea_, ne olivat kaksi aivan pientä sanaa, vaan miten
+polttivatkaan ne hänen sydäntään, hän tiesi varmaan olevansa ainoa
+tässä joukossa, joka ei tuntenut syntejään eikä omannut uskoa. Voi, jos
+hän olisi edes kerrankaan sanonut:
+
+-- Tule semmoisena kuin olet, Jumala ei kysy sinun tunteitasi, usko ei
+ole joka miehen, se on Jumalan kallis lahja huokaileville, ikävöiville
+ihmislapsille, ja nöyrässä, palavassa rukouksessa tulee heidän halata
+tuota lahjaa. Mutta niin hän ei sanonut.
+
+Sitä, mitä hänen sielunsa isosi, ei tämä saarnaaja antanut, hänen
+puheensa sisälsi ainoastaan rikkaan sanat kerjäläiselle: "menkää,
+lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", antamatta hänelle kuitenkaan mitään,
+mitä ruumis tarvitsee.
+
+Kuin unissaan kuuli Anna pastorin sanat "aamen, Jeesuksen nimeen
+aamen", ja nousi konemaisesti, mennäkseen urkujen luo. Viimmeisten
+sävelten vaiettua seurasi hetkisen häiritsemätön hiljaisuus, sitte
+kuului äänien sorina, tuolien ramina ja jalkojen poljenta semmoinen,
+kuin jos olisi suuren vesisulun avannut. Kaikki tungeksivat puristamaan
+isäntäväen ja pastorin kättä; sen jälkeen läksivät useimmat pois ja
+ainoastaan ani harvat valitut pyydettiin jäämään teenjuontiin.
+Hajauttiin viereiseen saliin ja neuvoksetar Hellsberg, muuan noita
+kutsutuita, viittasi Annan luokseen ja kysyi sydämmellisesti:
+
+-- Miten minun rakas kummi tyttäreni voi, minusta näyttää kuin posket
+olisivat hiukan vaaleat?
+
+Annan silmiin herahti kyynelet: -- Minä tunsin itseni niin ahdistetulta
+äskeisen selityksen aikana -- sanoi hän hiljaan. Rakas kummi, minä olen
+häijy tyttö, sinun ei pidä välittää minusta vähääkään!
+
+-- Ettäkö en välittäisi pienestä laululintusestani, kaikkiakin. --
+Hän suuteli tyttöä otsalle: -- tule meille huomenna laulamaan
+kummi-ukollesi, satakieliseni!
+
+-- Ah, miten voi minun kiltti kummini? virkkoi Anna.
+
+-- Häntä on kolotus taasen ilkeästi kiusotellut, mutta hän on
+tyytyväinen, kuten tavallisesti, vastasi neuvoksetar, tarttuen nuoren
+tytön käsivarteen ja astuen isännän kehoitusta seuraten ruokasaliin.
+Siellä oli Liinan rivakasta toimesta kadonnut jok'ainoa jälki äsken
+pidetystä hartaushetkestä. Penkkirivejä ei ollut enää ja tuolit olivat
+asetetut tavallisille paikoilleen; huone oli tuuletettu ja keskellä
+sitä oli nyt komea teepöytä, jossa talon rouva emännöi höyryävän
+teekeittiön ääressä.
+
+-- Anna minulle anteeksi, rakas äiti, nyt olen taasen unohtanut auttaa
+sinua, huusi Anna katuvasti.
+
+-- Niin, eikö tosiaankin minulla ole laiska tytär, hyvä kummitäti?
+kysyi äiti hymyillen.
+
+-- Enpä juuri tiedä, kenties hän ei ole aivan yhtä käytännöllinen ja
+ripeä kuin sinä, kelpo Liinaseni.
+
+Rouva Montell katseli tyynen itsetietoisesti ympärilleen, hän tiesi
+hyvin mihin hän kelpasi, ja minkä vuoksi tahtoisi hän kieltää sitä.
+
+-- Pastori ei tahtonut jäädä teelle -- sanoi rouva -- hän ei halua olla
+seurassa heti sen jälkeen, kun hän on jakanut jumalan sanaa, vaikkapa
+kohta seuranpitäjät olisivatkin uskonheimolaisia, kuten me.
+
+Neuvoksetar nyökäytti päätään: -- Tuomas Kemppi puhuu myös "huoneesensa
+sulkeutumisesta", ja kaiken kuullen itsekseen tutkistelemisesta;
+kenties kaipaa opettaja yksinäisyyttä yhtä paljon kuin kuulijatkin.
+
+-- Minä en luule pastori Törnellä olevan paljonkaan yhteistä Tuomas
+Kempin kanssa -- sanoi rouva Montell opettavaisella äänellä -- Hän ei
+ole mikään töitten mies, hän näyttää kokonaan uskon ihmiseltä.
+
+-- Olkoonpa niinkin, ystäväiseni, kuitenkin toivon minä, että hän
+nuorilla voimillaan tulee vaikuttamaan paljon hyvää seurakunnassamme;
+minusta hän näyttää varsin hyvältä ja rakastettavalta ihmiseltä.
+
+-- Niin, ainakin hänestä tulee meille hehkuva ja valaiseva kynttilä --
+kuppi teetä, paras kummitäti!
+
+-- Kiitoksia -- kohteliaasti päätään nyökäyttäen otti neuvoksetar
+tarjotun kupin, mutta hänen ilmeikkäillä huulillaan väikehti hieno,
+tuskin huomattava hymy, ajatellessaan tuota erikoista äänenpainoa,
+jonka rouva Montell pani sanalle -- meille --. Rakas ulkokullattu!
+ajatteli hän. Talon isäntä läheni samalla:
+
+-- Mikä kunnia meidän matalalle majallemme, kun serkku malttoi jäädä
+meille teetä juomaan, sanoi hän omituisella honottavalla äänellä.
+
+-- Kas serkkua, kun on liian kohtelias, kuten tavallisesti, vastasi
+neuvoksetar, päästäen raikkaan naurun, jolloin kaksi riviä hyvin
+hoidettuja hampaita paljastui, antaen hänelle, kaikesta ruumiinsa
+vantteruudesta huolimatta, vielä aivan nuorehkon näön.
+
+-- Miltä tunnustaa meidän uusi pastori?
+
+-- Varsin pidettävältä, mutta vaikeaahan tuo on lausua mitään päättävää
+jonkun papin lahjoista näin lyhyen tuttavuuden perusteella.
+
+Rouva Montell ja neiti Fager vaihtoivat salaymmärteisen silmäyksen, he
+huomasivat selvästi neuvoksettaren kykenemättömyyden arvostelemaan
+semmoista opettajaa kuin pastori Törne.
+
+Herra Montell osoitti tällä aikaa neiti Fagerin katkeraksi
+mieliharmiksi mitä huomaavaisinta kohteliaisuutta tälle vieraalleen,
+kunnes tämä nousi heittääkseen hyvästinsä.
+
+-- Hyvästi, pieni kummityttöseni, -- hän suuteli Annaa sydämmellisesti
+-- ja huomennahan sinä tulet kummiukkoasi tervehtämään?
+
+Ennenkun Anna ennätti vastata, sanoi Liina rouva ystävällisesti, mutta
+vakavan painokkaasti: -- Kiitoksia Annan puolesta, paras kummitäti,
+mutta huomenna kokoontuu ompeluseura ja pastori Törne on luvannut tulla
+sinne pitämään meille puheen, eikä Annan sovi jäädä sieltä pois.
+
+-- Ei luonnollisestikaan, ehätti neiti Fager väliin.
+
+-- Niin, mutta jos kummitäti niin haluaa, väitti herra Montell tehden
+kumarruksen, joka oli olevinaan hyvin ritarillinen.
+
+-- No kaikkiakin, Anna on yhtä tervetullut ylihuomennakin, vastasi
+neuvoksetar hyväntahtoisesti. Hyvää yötä, ystäväiseni!
+
+-- Suo, serkkuseni, minun saattaa sinua alas rappusista -- herra
+Montell, joka muulloin oli jotenkin kankea, oli nyt nuortea kuin
+vitsas; hän näytti pitävän neuvoksetarta erittäin suuressa arvossa.
+Mutta neiti Fager puristi ohuvia huuliaan yhteen, mumisten: --
+tarpeetonta hupsuttelua! Hän kietoi vanhan vaippansa ympärilleen ja
+katosi aivan huomaamatta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Asia oli kun olikin niin. Neiti Fager ja hänen hengenheimolaisensa
+kyllä pitivät herra Montellin käytöstä Hellsbergiä kohtaan aivan liian
+mairittelevana, mutta Liina rouva vaikeni viisaasti, hän tiesi
+miehellään olevan useita tähdellisiä syitä siihen. Ensinnäkin oli
+neuvoksetar pormestarin sisar ja hänelle sekä miehelleen antoi koko
+kaupunki aivan erikoisen arvon, oli siis viisainta olla hyvissä
+kirjoissa heidän kanssaan, tuumi herra Montell; sitä paitsi olivat nämä
+perheet Liinan äidin kautta hiukan sukuakin toisilleen ja viho
+viimmeksi olivat Hellsbergit hyvissä varoissa. He olivat olleet Annan
+kummeina, olivat ainoan tyttärensä kuoleman jälkeen jääneet aivan
+lapsettomiksi ja kukapa tiesi mitä he vielä aikoivat tehdä
+kummitytölleen. Liina rouva ei kuitenkaan antanut samaa arvoa näille
+etuisuksille kuin hänen herransa ja miehensä, hän antoi todellista
+arvoa neuvoksettaren luonteen synnynnäiselle aitohikkuudelle, vaikk'ei
+heidän uskonnolliset näkökantansa aivan yhteen sulauneetkaan. Mutta
+heidän välillään oli kuitenkin olemassa joku nikara, joku salainen
+kilvoittelu, neuvoksettaren puoleltaan antamatta siihen kuitenkaan
+mitään aihetta.
+
+Vanhemmalla heistä oli luonnollisesti ollut huomattava
+yhteiskunnallinen asema jo silloin kuin Liina rouva oli vielä nuori
+tyttö; hänellä oli luottamustoimensa useissa yhdistyksissä, ollen
+samalla kaiken neron ja sivistyksen edustaja paikkakunnalla. Kauniissa,
+vierasvaraisessa kodissaan otti hän ja pitkällisen sairauden rasittama
+miehensä vastaan kaikkia, joita X:ssä pidettiin "sivistyneihin"
+kuuluvana, sitä paitsi oli heidän talonsa aina kaikkein matkustavain
+taiteilijain ja muiden kaupungissa käyväin eteväin henkilöitten
+herttaisin vierailupaikka.
+
+Neuvosmies Hellsberg oli nuorempana lueskellut, mutta rikkaan kauppiaan
+ainoana poikana sijoittui hän lukunsa päätettyään kotikaupunkiinsa ja
+antausi isänsä asioita hoitamaan. Hän oli kuitenkin jo aikoja sitte
+kivulloisuuden vuoksi vetäytynyt hiljaisuuteen ja eleli nyt varakkaana
+miehenä kodissa, jonka hänen hienosti sivistynyt ja lahjakas vaimonsa
+järjesteli mitä viehkeimmäksi. Hän oli myös erittäin musikaalinen,
+olipa nuorempana käytellyt viulunjoustakin melko sulavuudella, kaikki X
+kaupungin musikaaliset kyvyt voivatkin sen vuoksi luottaa hänen
+hyväntahtoisuuteensa ja jokaisessa yrityksessä, missä musiikki vain
+tuli kysymykseen, oli Hellsberg kieltämättä etukynnessä.
+
+Kaikkiin näihin asianhaaroihin nähden olikin neuvosmies ja vaimonsa
+jonkunlaisia taiteen suojelushengettäriä kaupungissaan. Vaan tämäpä
+herätti kateenhaimenta eräässä ankaran suljetussa joukkueessa, jossa
+kauppias Montell ja Liina rouva olivat johtavia. Kaupunki oli jo
+vuosikausia ollut jaettuna kahteen jyrkästi eroavaan puolueesen,
+Montellilaiset nimittivät toisia muitta mutkitta "maailmanlapsiksi",
+vaan itseään "heränneiksi".
+
+X:kaupungin uskonnollinen suunta johtui oikeastaan rouva Montellin
+suvusta, hänen vanhempainsa kodista. Hänen enonsa oli nimittäin pappi,
+sekä hyvin innostunut siihen hengelliseen liikkeesen, joka muutamia
+vuosikymmeniä takaperin alkoi levitä maassamme. Hän vaikutti minkä voi
+liikkeen edistämiseksi ja juuri hänen vanhempansa olivat ensimmäisiä
+"pietistejä". Heidän kotonaan pidettiin ahkerasti raamatunselityksiä,
+joissa samaan suuntaan kuuluvat papit ja maallikot jakoivat jumalan
+sanaa; he eroittivat itsensä kokonaan kaikista entisistä
+seurustelututtavistaan, jotka eivät vain yhtyneet heidän uskonnolliseen
+katsantokantaansa ja liittyivät ainoastaan uskonheimolaisiinsa. Olipa
+heissä vielä jonkunverran ankaraa tuomitsevaisuuttakin, vaikka tosin
+heitä, syvää vakavuutta tähtäämänsä totuuden tähden, usein tunnettiin
+väärinkin ja halveksittiin.
+
+Semmoisissa oloissa oli Liina Ringvall kasvanut; hän oli vanheimpainsa
+ainoa tytär, kaunis, hyväpäinen ja käytännöllisesti lahjakas. Äiti,
+joka uskoninnon ensi kuohuissa muuttui melkein ulkokullatuksi, tyyntyi
+joinkin määrin vuosien vieriessä, mutta kaikissa tapauksissa piti hän
+kuitenkin tyttärensä tiukoissa ohjaksissa. Aivan itsensä kaltaiseksi ei
+hän kumminkaan häntä tahtonut muodostaa, hän ei esim. pakottanut häntä
+käymään muista eroavassa vaatetuksessa. Tyttö sai varsin hyvän
+kasvatuksen, kehjeten varsinkin käytännöllisillä aloilla huomattavaksi.
+Täytettyään tuskin kuuttatoista, häntä jo kosi äskettäin kaupunkiin
+muuttanut kauppias Montell, saamatta kuitenkaan vanhempain myönnytystä,
+hän kun ei ollut heidän uskonheimolaisiaan. Mutta tuo nuori miespä
+omasikin melkoisen määrän luontaista sitkeyttä eikä liestynytkään niin
+helposti kerran tekemästään päätöksestä. Hän alkoi ahkerasti
+seurustella noiden ankarain uskovaisten piireissä, käyden aina heidän
+raamatunselityksissään ja joutuen siten tekemisiin vanhan Ringvallin ja
+sydänvalionsa kanssa. Vähitellen alkoi puolue pitää häntä aivan täyden
+toden miehenä, ja seuraavana vuonna vei hän kauniin Liinan kotiinsa
+omana naisenaan. Luonnollisesti herätti tämä avioliitto yleistä
+kummastelua kaupungissa, varsinkin ihmeteltiin tuon nuoren tytön
+valintaa, vaan lopulta yhdyttiin yksimielisesti vanhaan totuuteen, että
+kauniimmat ja etevimmät tytöt usein valitsevat mitä mitättömimmän
+miehen puolisokseen.
+
+Herra Montellilla oli nimittäin kovin vastenmielinen ulkoluomus:
+tyvelijäs vartalo, kelmeän pullakat kasvot ja punaiset hiukset; mutta
+pää oli hänelle paremmin osunut, hän oli niitä miehiä, joita sanotaan
+asioima-älyiksi ja joille kohoaminen on ihmeteltävän helppoa. Niinpä
+onnistui hänenkin vuosien kuluessa hankkia itselleen melkoinen omaisuus
+ja hyvä nimi kaupungin liikemaailmassa, vaikk'ei ollutkaan alku kovin
+kaksinainen. Appensa kuolema lisäsi vielä hänen menestyksensä vauhtia,
+vävypoika nimittäin anasti vastuksetta hänen huomattavan asemansa
+puolueen kesken, aseman, jonka varsinaisena tukipylväänä oli kuitenkin
+hänen vaimonsa. Vanha Ringvall oli ollut hyvin huonoissa varoissa,
+mutta Montellilla sitä vastoin oli niitä kyllin ja hän voi kyllä antaa
+moniaitten kolikoiden soljua sinne tai tänne. Jonkun lemmikki-papin
+hyväksi koottavan rahankeruun etukynteen asettuminen tai esiintyminen
+sattuvissa juhlissa oli heille sekä helppoa että haluttua. Varsinkin
+Liina rouva oli kuin luotu semmoisiin hommiin, kelläpä olisi ollut
+semmoista järjestävää neroa, oli sitte kysymyksessä joku ompeluseura,
+raamatunselitys tai lähetysjuhla, ja jos miehensä joskus olisi ollutkin
+taipuisa nahjusmaisuuteen, niin onnistui hänen aina viisaudellaan se jo
+aikoinaan korjata.
+
+Ja hänpä se juuri seisoikin kaikkialla etunenässä, hän se otti vastaan
+matkaavat saarnaajat ja oli heille mitä vieraanvaraisin emäntä. Mies
+sitä vastoin esiintyi usein kotonaan kuin vieras, tuommoisena omituisen
+levottomana ja kaihtelijaana, mutta konttoorissaan ja kauppahuoneessaan
+oli hän itsevaltijas hallitsija, vieläpä tuima hallitsija; konttoori
+oli hänen maailmansa, jossa hän ennen kaikkea liikkui ja tuoli pulpetin
+ääressä oli hänen valtaistuimensa.
+
+Perheesen oli jo sikeynyt neljä lastakin, mutta kaksi kuoli jo
+pikkuruisna; vanhin poika, Juho, istui jo isän konttoorissa ja ainoa
+tytär Anna oli äskettäin täyttänyt kahdeksannentoista vuotensa. Juho
+oli sekä isän että äidin suosikki; hän oli kehittynyt aikaisin, ja
+kenties oli vanhempain hellyys häntä kohtaan kasvanut vielä suuremmaksi
+sen tähden, että hän jonkun aikaa oli heidän ainoa lapsensa vanhempain
+sisarestensa kuoltua. Hän edistyi hyvin koulussa, hänellä oli hyvä pää
+ja terävä käsityskyky, mutta muuten oli hän aika lurjus, tuhansien
+elkeitten keksijä. Vanhemmat katselivat kuitenkin tavallisesti hänen
+virheitään sormiensa läpi ja jos maine jostain kovin uskalijaasta
+kujeesta saapui heidänkin korviinsa, olivat he tavallisesti hyvin
+taipuisia antamaan hänelle anteeksi.
+
+Anna taasen oli luonteeltaan hiljainen, ollen oppilaana kerrassaan
+mallikelpoinen, mutta hyvin useinpa kävikin niin, että hän sai kotonaan
+nuhteita pienemmistäkin virheistä kuin veli sen sijaan pelasti
+nahkansa. Tämä ei, onneksi kyllä, herättänyt Annassa mitään kateutta,
+vaan olivat sisarekset päin vastoin mitä hellimmin toisiinsa
+kiintyneitä.
+
+Molemmat vanhemmat olivat aika tarkkoja Annan uskonnollisen kasvatuksen
+suhteen, ja jo pienenä pahaisena piti hänen ruveta kulkemaan mukana
+noissa myötään sattuvissa raamatunselityksissä, kun he sen sijaan
+tavallisesti huomasivat aina jonkun tähdellisen syyn, jonka nojalla
+Juho sai jäädä pois. Hän oli niin eloisa, ja mahdotontahan oli pakottaa
+häntä istumaan paikallaan, selittelivät he; sitten tulivat luvut väliin
+ja nyt taasen oli konttoori esteenä. Mutta sitä eivät he ollenkaan
+huomanneet, että nuorella herralla kyllä oli aikaa mennäkseen
+kaikellaisiin hauskoihin seuroihin, joissa hänen vanhempainsa
+hartaimmat heränneet hengenheimolaiset -- esimerkiksi neiti Fager --
+olivat usein hänen säälimättömän pilansa esineenä.
+
+Kenties äidin rintaan joskus nousi hiljaisia nuhteita poikaansa kohtaan
+osoittamansa heikkouten vuoksi, mutta mahdotonta oli hänen kohdella
+häntä ankarasti, katsellessaan hänen iloisia, vehmaita kasvojaan ja
+seuratessaan salaisella ihastuksella tuon solevan varren reippaita
+liikkeitä, liikkeitä, jotka niin suuressa määrin muistuttivat häntä
+itseään. Poika oli hänelle liian rakas, eikä hän ollenkaan tullut
+ajatelleeksi sitä, että kaikki moitittavat puolet, joita maailmanlapset
+huomaavat niissä, jotka tahtovat näyttäytyä jumalaapelkääviltä, ei
+alenna ainoastaan heitä itseään, vaan samalla myös sitä oppia, jota he
+suosivat. Ylävällä paikalla seisova patsas huomatkoon myös, että
+kaikkien silmät tähtäävät sitä.
+
+Rouva Montellin äiti eli vielä, joskin kohta hyvin yksinäisyyteen
+vetäyneenä; hän ei käynyt koskaan ulkona ja otti vieraita vastaan
+ainoastaan luonaan pidettävinä hartaushetkinä, mutta sittekin nautti
+hän tuttavapiirissään tavatonta arvoa. Ja arvoa hän todella
+ansaitsikin. Tuo vanha nainen mustassa, sileässä leningissään ja
+valkeassa kaulahuivissaan oli vanhemman ajan tarkkapiirteisin ilmaus.
+Hänen jyrkistä, elähtäneistä piirteistänsä ja jonkun verran ankarasta
+katseestaan voi lukea kokonaisen historian ihmissielun taistoa ja
+kamppailua vapauden edestä, mutta voitto oli ollut kallishintainen,
+kestetyn katkeran taistelun jäljet eivät kadonneet niinkään helposti,
+vaan loivat jonkunlaisen pimennon hänen elämänsä ehtoolle. Koskaan ei
+nähty hänen hymyilevän, vaan hänen laihoilla kasvoillaan väikehti sen
+sijaan jonkunlainen erakkomainen vakavuus ja hänen äänessään oli aina
+sama määrätty sävel, joka ei kohonnut eikä laskenut. Hän ei ottanut
+vävyltänsä koskaan vastaan mitään apua, vaan eli äärimmäisimmän
+tarkasti omilla varoillaan, auttoipa vielä köyhiäkin suuressa
+määrin, jopa semmoisiakin, jotka eivät kuuluneet hänen omaan
+hengenheimolaisuuteensa. Hän oli lahjomattoman suora, ankaran harras
+uskonnollisessa vakaumuksessaan sekä itsensä kieltäväinen, pitämättä
+tätä kuitenkaan minään ansiohyveenä. "Kääntyneiden" pitää aina olla
+valmiit eroamaan maasta ja sen hyvyyksistä, meidän ei tule pitää
+itseämme minään maan asuvaisina eikä riemuita millekään maalliselle,
+vaan jok'ainoa päivä vaeltaa kohti oikeata päämaalia.
+
+Semmoinen oli hänen elämänkatsantonsa, pohjiaan myöten totuuden
+mukainen, vaan samalla kertaa järkkymättömän ankaruutensa vuoksi tomuun
+lannistava. Hänestä oli kaikki kovin ihmismäistä, lapsuus viattomine
+leikkeineen, nuoruus tuhansine toiveineen ja miehuus vakavine
+kutsumuksineen, elinvaatimuksineen ei ollut minkään arvoinen. Hän eli
+omassa suljetussa maailmassaan, ajatukset kiinnitettyinä katoovaisuuden
+loppukohtaan hautaan ja sitä seuraavaan elämään, hän oli varma maailman
+kadotuksenalaisuudesta, mutta hän ei vihannut eikä rakastanut sitä.
+
+Kun Anna Montell vielä oli pieni tyttönen, niin hän, väsyttyään kovin
+pitkien raamatunselitysten aikana, usein katseli tutkiellen nurkastaan
+isoäitinsä kasvoja, aprikoiden olisiko niissäkin joskus, ollessaan
+nuoret ja varmaan kauniitkin, hymynväreitäkin väikehtinyt. Mutta
+koskaan ei hän päässyt mihinkään päätökseen noiden lapsellisten
+mietiskelyjensä suhteen. Myöhemmin kiinnittyi hänen katseensa erääseen
+toiseen merkikkäisyyteen tuon vanhan naisen omituisessa
+ulkoluomuksessa. Istuessaan aivan mustaan puettuna nojatuolissaan,
+hopeanvalkeat hiukset taaksepäin työnnettyinä, näytti hän tuosta
+nuoresta tytöstä joltain vanhantestamentin-aikuiselta tietäjä-akalta,
+yhtä jyrkästi eroavana nykyisestä ajasta kuin elonlämpö eroaa kuolon
+kylmyydestä. Vieläkin tuntuvammaksi tuli tämä vaikutus sen jälkeen kun
+isoäitiä kohtasi silmätauti, joka aivan kokonaan turmeli hänen näkönsä,
+tehden katseen jäykäksi ja lasittavaksi. Kun hän siis tirrotti
+liikkumatonna eteensä, näytti hän melkein joltain henkiennäkijältä. Hän
+nimitti kaikkia omaan puolueeseensa kuuluvia miehiä "veljiksi" ja
+naisia tyttäriksi, tyttärentyttäriksi, tai "rakkaiksi sisariksi",
+viettäen sokeana päivänsä kädet rukoukseen ristittyinä tai veisaten
+hengellisiä lauluja äänellä, joka hänen korkeasta ijästään huolimatta
+vielä oli säilyttänyt kauniin, juhlallisen soinnun.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä sen jälkeen kuin pastori Törne piti tuon ennen
+mainitsemamme esitelmän Montellissa, lähti Liina rouva tyttärineen
+kello viiden ajoissa iltapäivällä ompeluseuran kokoukseen; hän oli
+nimittäin sen puheenjohtaja. Sateisesta säästä huolimatta kulkivat
+molemmat naiset jalkaisin, sillä rouva Montellin perusajatuksena oli
+ajaa niin harvoin kuin mahdollista -- neuvoksetar Hellsberg sitä
+vastoin ajeli varsin usein, kovin turpea ruumiinsa kun synnytti
+kävellessä hengästystä. Ja säälle ei Liina rouva pannut koskaan mitään
+arvoa, vaan oli alituiseen, aivan kuin tuon virkun luonteensa
+pakottamana liikkeessä, niinpä hän tämmöisenäkin koleana päivänä oli
+mitä parhaimmalla tuulella astuessaan yhdistyksen suureen kokoussaliin.
+
+Kaikki naiset nousivat melkein yht'aikaa ja tervehtivät arvokkaalla
+sydämmellisyydellä rakasta puheenjohtajaansa, joka taasen puoleltaan
+otti tuon kunnioituksen vastaan mitä luonnollisimpana ja asiaan
+kuuluvimpana, hän kun oli jo monet ajat tottunut olemaan joukon
+etevimpänä.
+
+Tavallisen reippautensa avustuksella oli hän heti kaikista selvillä,
+jakoi töitä ja tarkasteli niitä, antoi oikealla ja vasemmalla
+pyydettyjä neuvoja ja viittaeli välkkyvillä leikkuusaksilla kuin
+valtikalla.
+
+Mehiläispesälle omituisen surinan tapaista kuului salissa, vaan
+sielläpä olikin koolla neljättäkymmentä eri ikäistä naista, kaksi
+ompelukonetta käydä huristi minkä kerkisivät ja aaltoilevan meren
+tavalla kiihtyi ja hiljeni puhelu.
+
+Pastori Törnen edellisenä iltana pitämää raamatunselitystä ylisteli
+jokainen seuraan kuuluva, paitsi Anna Montell, joka oli ompelunsa,
+pakanalapsille aijotun pummulimekon, yli kumartuneena. Tätä paitsi
+käsiteltiin hyväntekeväisyysiltaman toimeenpanoa jonkun nuoren
+musikaalisen neron auttamiseksi, jonka homman johtajana tulisi olemaan
+rouva Hellsberg. Yksin pienimmistäkin seikoista oltiin tavattoman
+selvillä ja homman toimeenpanija sai sivumennen muutamia kelpo
+letkauksia. Annasta tuntuivat ne kovin ilkeiltä, hänen äitinsä taasen
+teki työtä uutterasti, mutta vaitelijaana ja omituinen, viekas ilme
+viisaissa silmissään.
+
+Kuin ukkosen jymyn vaijentamana hiljenivät äänet: pastori Törne seisoi
+kynnyksellä. Useat vuolaimmatkin puhujat näyttivät kovin ällistyneiltä,
+mutta aina malttinsa pitävä Liina rouva toivotti mitä herttaisimmalla
+tavalla pastorin tervetulleeksi, puhellen vilkkaasti hänen kanssaan,
+kunnes toisetkin ennättivät tyyntyä. Pastori ilmoitti myös pian, että
+hän rouva Montellin kehoituksesta oli tullut tänne, esittääkseen hiukan
+jumalan sanaa arvoisalle kokoukselle. Jokainen antausi taasen
+uutterasti työhön käsiksi ja nuori pappi sijoittausi heidän keskelleen,
+istuen Raamattu kädessä ja, kuten näytti, varsin tyyneenä ja
+ujoilemattomana. Annasta tunnusti hän kokonaan kutsumukseensa
+hurmauneelta ja hänen suorasta esiintymisestään sekä palavasta
+rukouksestaan piti hän hyvin paljon. Mutta tekstinselitys ei
+vaikuttanut häneen nytkään mitään. Se oli kyllä armosanoman
+lahjomatonta julistusta ja vakavaa kutsumista, mutta jokapäiväiseen
+elämään ei hän sitä sovittanut, tuohon elämään, joka juuri nytkin mitä
+erillaisimpina tunteina sykki noissa häntä ympäröivissä sydämmissä.
+
+Esitelmän päätyttyä ehdotti muuan, että laulettaisiin joku "rakas
+siioninvirsi", kuten ehdottelija sitä nimitti. Pastori yhtyi siihen ja
+kaikki muut, paitsi Anna, herkesivät veisaamaan. Hän painalsi päin
+vastoin päättävästi pehmeät huulensa toisiaan vastaan, sillä nämä
+hartaat, herätykseksi aijotut sanat menettivät kokonaan arvonsa hänen
+silmissään maailmallisen, aivan jonkun tappelulaulun tapaisen sävelensä
+kautta. X:n katupojat olivat tälle sävelelle sepinneet toiset sanat ja
+sen vuoksi juuri tuntuivatkin ne hänestä niin korvia vihlovilta. Mutta
+erään vanhanpiian loistavista silmistä häntä kohdannut ilme teki uuden
+vaikutuksen. Tuo hento nainen näytti niin onnelliselta, melkeinpä
+kirkastetulta, seisoessaan siinä ja laulaessaan kehnolla, sortuneella
+äänellänsä, että Annan silmiin valahti kyynelet ja tuo kauvan etsimänsä
+hartaus täytti hänen janoovan sielunsa.
+
+Heti laulun vaijettua hiipi hän hiljaan neiti Biinan viereen, puristi
+hänen kättään ja kuiskasi: -- kiitoksia, tuhansia kiitoksia!
+
+Tuo ikälikkö katsoi ihmetellen häntä: -- minkä vuoksi kiittää neiti
+minua?
+
+-- Niin, minulla on suurempi syy kiitollisuuteen kuin te luulettekaan,
+minun oli äsken niin raskas ollani, mutta nähdessäni miten iloisesti te
+lauloitte -- niin, tuo teidän laulunne, neiti Biina -- -- --
+
+-- Niin, tapahtuuhan tässä maailmassa joskus niinkin, että köyhä voi
+antaa jotain rikkaalle, sanoi vanhus nöyrästi; sielullakin on kuivat
+aikansa, jolloin se turhaan ikävöi kastetta, mutta sitte avaa Herra
+taas kätensä ja "virvoittaa hänen perintönsä". Minä en voi kertoa,
+armas pikku neitiseni, miten onnellinen minun sydänraukkani on tänä
+hartaushetkenä ollut. Minun silmäni ovat joskus hyvin heikot ja silloin
+on minun vaikea lukea, mutta kuulo, se on Jumalan kiitos mitä
+parhaimpia, sen vuoksi käynkin minä niin mielelläni siellä missä
+jumalan sanaa julistetaan, ja täällä uskosisarten joukossa ollessa
+tuntee kaikessa suuressa heikkoudessaan itsensä ihmeteltävän vahvaksi
+ja voimalliseksi. Eikö asia ole niin, rakas neiti?
+
+Anna pudisti surullisesti päätänsä.
+
+-- Niin no, tuumaili Biina neiti ystävällisesti, kaikki eivät tunne
+sitä aivan samalla tavalla.
+
+-- Eipä kyllä, ajatteli nuori tyttö, mutta täällä oli kuitenkin jotain,
+joka ansaitsi kuulemista: erityinen uskovaisten liittokunta, jonka
+jäsenet tukevat toistensa uskoa.
+
+-- Minä en ole aivan tyytyväinen sinuun, Anna, sanoi rouva Montell
+kotimatkalla. Sinä tiedät kyllä, tyttäreni, ett'ei minulla ole
+ollenkaan halua moittimiseen, mutta minkä vuoksi sinä et ottanut
+lauluun osaa, minä en huomannut sinun kuuluvaa ääntäsi?
+
+-- Minä en voinut, äiti!
+
+-- Et voinut?
+
+-- Niin, tuon kauhean sävelen vuoksi.
+
+-- Lapsellisuuksia, meidän pitää ensi sijassa tarkkaaman sanoja ja
+ajatusta.
+
+-- Niin, mutta minä luulen, että tuo sävel pilaa ajatuksen!
+
+-- Ei suinkaan, päin vastoin pyhittää sävel sanat.
+
+Anna ei vastannut tähän mitään ja äitikin vaihtoi puheen ainetta,
+hänellä ei ollut koskaan tapana pitää pitkiä varoituspuheita, mutta
+sittekin ymmärsi Anna varsin hyvin, ett'ei äitinsä ollut hänen
+tyytyväinen, tarvittiin vain pieni, tuskin huomattava silmäkulmain
+rypistys tämän selvittämiseksi. Eipä tosiaankaan ollut ketään niin
+hyvää ja kelpo ihmistä kuin tuo äiti, ainoastaan sielunasioissa eivät
+he ymmärtäneet toisiaan, siinä vain eroitus.
+
+Seuraavan päivän iltapuolella kulki tuo nuori tyttö kevein askelin
+torin poikki neuvosmies Hellsbergin upeaa taloa kohden. Hän oli niin
+iloinen ja sydämmensä sykki tavallista kevyemmin, melkein tanssien
+kupeltihe hän eteenpäin ja kenstisti kuin konsaan itse Liina rouvalla
+heilui tuo pieni pystynenä ilmassa. Hänen ollessaan näin iloisena,
+raittiit ruusut vielä poskia somistain, voi selvästi huomata miten
+paljon äiti ja tytär olivat toistensa näköisiä.
+
+Neuvoksetar nyökäytti hänelle päätään kuvastinlasisesta ikkunasta,
+jonka ääressä hän istui tavallisella paikallaan heijastuskuvaimen
+takana, jota hän nimitti "observatoriokseen". Kielikellot väittivät,
+että hän istui siinä "uutisia utelemassa" ja tuo juttu huvitti suuresti
+niin hyvin häntä itseään kuin leikkisää miestänsäkin.
+
+Eteisessä tervehti Annaa pieni lihava Titti, koko talon lemmikki ja
+heti sen jälkeen hänen emäntänsä, joka sydämmellisesti syleili nuorta
+vierastaan.
+
+-- Etpä tiedä, miten kummisetäsi on täällä istunut kello kädessä aina
+siitä saakka kun hän nousi päivällisettoneltaan -- sanoi hän naurussa
+suin. Hän on niin eloisa, kuten tiedät, ja minä olen säilyttänyt
+sinulle ruokasalin seinäloukossa kappaleen Vapun kermaleivosta; muista
+nyt vaan kehua sitä, niin saatpa nähdä, miten eukko tulee
+mielihyviinsä.
+
+-- Sen lupaan, kummitätini.
+
+-- Ja nyt kummisedän luo! Hän tarttui tytön käteen ja vei hänen
+vierashuoneesen, missä vanha neuvosmies Hellsberg istui
+rullatuolissaan, kihtitautihiset, flanellinkappaleella verhotut
+jalkansa leväten pienellä tyynyllä. Ukon ystävälliset silmät loistivat
+riemastuksesta nähdessään lemmikkinsä tulevan. Anna olikin molempain
+vanhain silmäteränen, ja heidän helläin katseittensa kirkastamassa
+valossa näyttäysi hän kaikessa pirteässä suloudessaan.
+
+Annakin tunsi itsensä aivan kuin toiseksi ihmiseksi tässä kodissa, joka
+aina lapsuudesta pitäin oli ollut hänelle niin rakas, yksin ilmakin
+tuntui tässä huoneessa paljon kevyemmältä ja vapaammalta, ja tieto
+siitä, että kaikki mitä hän täällä puhui ja teki, ymmärrettiin aina
+oikein, lisäsi vielä hänen riemastustaan ja irrallisuuden tunnettaan.
+Neuvoksettarella oli myös aivan erikoinen kyky voittaa ihmisten
+luottamusta ja kotinsa teki hän mitä mieluisimmaksi turvapaikaksi
+heille; Annasta oli jokainoa huonekalu tässä suuressa rakennuksessa
+hänelle rakas, erittäinkin oli hän innostunut tuohon vanhankodikkaasen
+vierashuoneesen. Vanha mahonkisohva ja raskaat, vaaleankellahtavalla
+damastilla verhotut nojatuolit, kiinalaisesta silkistä tehty vanha
+tulenvarjostin, pieni kaappi hoikkine, arvokkailla anttiikisilla
+posliinimuodostuksilla somistetuine kierujalkoineen todistivat huoneen
+vanhaa varakkuutta ja hienoon aistiin yhdistettyä hyvinvointia.
+Kiinnittävin vetovoima oli kuitenkin tuolla rullatuolissa istuvalla
+harmaantuneella ukolla, joka kaikista tuskistaan ja vaivoistaan
+huolimatta kuitenkin aina säilytti reippaan leikillisyytensä, jonka
+vuoksi vastapuolue nimittikin häntä "auttamattomaksi kevytmieleksi", ja
+talon muhoilevalla, vielä nuorenvehmaalla emännällä, joka
+hyväntahtoisine, ajattelevine silmineen ja valtaavan äidillisenä aina
+näytti ajattelevan vaan toisten rattoisuutta, jolla oli suopea silmäys
+ja hyvä sana jokaisella.
+
+Oli kyllä semmoisia, jotka arvelivat, ett'ei ole mikään kummakaan olla
+tuommoisella leppeällä tuulella neuvoksetar Hellsbergin oloissa,
+koskaan kun ei tarvitse taistella puutetta ja murhetta vastaan. Ja
+totta puhuen ei neuvoksetar ollutkaan tarvinnut kokea mitään puutetta
+taloudellisessa suhteessa, mutta surua oli kyllä tullut hänenkin
+osakseen, vieläpä katkerinta surua. Hänen armas tyttärensä oli
+nimittäin kuollut juuri kukkeimmillaan ja siten muuntanut osan noita
+mustia hiuksia harmaiksi. Kenties olikin Anna hänelle niin rakas juuri
+sen vuoksi, että hän muistutti hänen "pientä Augustaansa".
+
+Nyt istui tuo nuori tyttö näiden hyvien ystäviensä keskellä, Titti
+polvellaan ja kermaleivos sievästi asetettuna pienelle tarjottimella
+eteensä pöydälle. Kummiukolla oli niin paljon kertomista
+ulkomaalaisista aikakauskirjoistaan ja kummiäiti näytti hänelle
+muutaman aivan uudenaikaisen neulontatekeleen -- neulominen oli
+nimittäin tämän kunnon rouvan keppihevonen. Anna puoleltaan kuunteli ja
+katseli ja lomasta ylisteli Vapun leivosta mitä vilpittömimmin. Sitte
+asettausi hän kauniin pianinon eteen, antaen äänensä helähdellä tuossa
+korkeassa huoneessa ja siten ilahuttaen kummiukkoaan hänen
+lempilauluillaan.
+
+Miten toisin olikaan täällä kuin kotona. Siellä äiti ei tahtonut kuulla
+koskaan muita kuin Siionin veisuja, tai mahdollisesti jonkun virren,
+isä taasen ei ymmärtänyt musiikista mitään. Täällä kummiukko sen sijaan
+nautti täydestä sydämmestään laulusta, varsinkin nuo raittiit
+kansanlaulut tekivät häneen syvän vaikutuksen ja kyynelet väikehtivät
+kummiäidin kauniissa silmissä joka kerta kun sävelet saivat hänen
+sydämmensä jänteet voimakkaammin väreilemään.
+
+Anna lauloi laulamistaan, sitte alkoi hän omia haaveilusäveleitään,
+vaivuttaen kuulijansa suloiseen uinailuun, josta heidät äkkiä tempasi
+erään tunnetun katuviisun räikeä sävel.
+
+-- Mitä, mitä nyt, lapseni? huusi kummiukko ällistyneenä.
+
+-- Minä tuskin tulin ajatelleeksi mitä soitin, vastasi Anna, lopettaen
+soittonsa epäsoinnulla. -- He lauloivat tuon laulun eilen yhdistyksen
+illanvietossa.
+
+-- Tuonko juomalaulun, ehei tyttöseni, siitä ei tullut mitään!
+
+-- Voi hyvä kummisetäseni, minä tarkoitan ainoastaan säveltä, sanat
+olivat Siionin kanteleesta.
+
+-- Ahaa, sanoi vanha Hellsberg pitkäveteisesti.
+
+-- Minä en voinut laulaa mukana, se oli minulle aivan mahdotonta,
+virkkoi Anna.
+
+-- Etpä ainakaan, se oli luonnollista, mutta ne toiset pitivät sitä
+tietystikin varsin kauniina?
+
+Ukko näytti niin ilkamoiselta, että Annan piti vasten tahtoaankin vetää
+suunsa nauruun.
+
+-- Niin, lapseni, mielipiteistä ja ma'usta ei meidän pidä koskaan
+väitellä.
+
+Neuvoksetar kohotti lempeän varoittavasti sormensa, hän ei sietänyt
+milloinkaan pienintäkään ivan hengähdystä kaupungin toisesta
+puolueesta.
+
+-- Ei, ei, älähän toki pelkää, ystäväiseni, eihän tässä ole
+kysymyksessä mikään Montechi ja Capuletti, vaan ainoastaan Montellit ja
+Hellsbergit, pieni jokapäiväistarina Kolmikulmalta -- muhoili ukko
+leikkisään tapaansa.
+
+-- Minä en tiedä mitä ne toiset oikeastaan pitivät siitä, vastasi Anna,
+mutta nähdessäni vanhan Biina-neidin seisovan ja laulavan yli ääriensä
+tulvivasta sydämmestään, silloin unohdin minä tuon kauhean sävelen ja
+yhdyin heidän lauluunsa -- ja sisimmästäni.
+
+Neuvoksetar veti hänet luokseen ja suuteli hänen kaunista,
+vilpittömän-ilmeistä otsaansa.
+
+-- Sinä olet oikeassa lapseni! Meidän kallis Herramme ja Vapahtajamme
+katsoo sydämmeen eikä säveleesen, jolla häntä ylistämme, vaikka minä
+kyllä myönnän, että maailmalliset sävelet hengellisiin lauluihin
+sovitettuina usein vaivaavat minuakin. Sielu kyllä halusta tahtoo
+kohota korkeuteen puhtaimpain ja pyhimpäin sävelten siivillä, mutta
+pääasia on kuitenkin, että laulamme sydämmestämme, kuten minun hyvä,
+kunnon Biinani tekee. Minä luulen, että minun pikku Annani on väliin
+hiukan väsynyt noihin raamatunselityksiin, jatkoi neuvoksetar pikkuisen
+vaitiolon jälkeen. Vaan luulenpa kuitenkin, että nuo selitykset
+ovat suureksi hyödyksi seurakunnalliselle elämällemme ja
+sisälähetyksellemme, se on, jos jumalan sanaa vaan puhtaasti ja
+selvästi jaetaan ja tämä tapahtuu sopivaan aikaan. Sinuun voimme
+kenties sovittaa viisaan Salomonin sanat "liika saarnaaminen käy
+väsyttäväksi", selityshetket eivät silloin voi johtaa jumalan sanalle,
+vaan päin vastoin -- --.
+
+-- Erään kerran, ollessani vanhempaisi kanssa muutamalla
+hartaushetkellä, satuin minä istumaan suutari Sormusen taakse, tuon
+raukan kyttyräseljän, jonka hyvin kyllä tunnet, ja harvoinpa on
+kokonaiset kirkkokonsertit minua niin virkistänyt kuin tuon viallisen
+heikko ääni kun hän kuohuvain kyynelten vallassa juhlallisella äänellä
+lauloi "Vapahtajani jo pian ompi tääll'".
+
+Anna kumartui ja suuteli hänen kättään, näkyipä kummiukkokin
+pyyhkäsevän jotain kosteaa silmänurkastaan. Kenties leijaili tätä
+seuraavan hiljaisuuden aikana enkeli huoneessa, vaikk'ei kukaan nähnyt
+sen siipien siinnähdyksiä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Annan kulkiessa kotiinsa tältä vierailultaan, tuli joku reippain
+askelin hänen jälessään käytävällä ja samalla kuului iloinen ääni: --
+Hyvää iltaa, pikku sisarueni!
+
+-- Iltaa, Juho; mistä sinä tulet?
+
+-- Kaupungin kellarista ja sinä Hellsbergistä, eikö niin? Setä kai oli
+kerrassaan oivallinen!
+
+-- Hän oli iloinen ja ystävällinen, kuten tavallisesti, vastasi Anna
+hymyillen veikon omituiselle puhetavalle. -- Tuletko kotiin minun
+kanssani?
+
+-- En, en millään muotoa -- hän veti kelpo siemauksen äsken
+sytyttämästään sikaarista. -- Saat sen uskoa, että meillä on ollut aika
+hauskaa herra Wolfgangin kanssa, hän on aito miehiä. -- --
+
+-- Sekö saksalainen kauppamatkustaja, joka oli eilen isän luona?
+
+-- Hän juuri, mutta juuri kun hänen parhaimmat kokkapuheensa olivat
+ylimmillään, muistui mieleeni sähkösanoma, jonka lähettämisestä vielä
+tänä iltana olin antanut lupauksen isälleni; ja aika olikin paras, jos
+vain kerkiän sen toimittaa ennen lennätintoimiston sulkemista.
+
+-- Mutta sitte tulet sinä kuitenkin kotiin, Juho?
+
+-- En suinkaan, vunukkaiseni, me syömme hiukan iltapalasta saksalaisen
+luona numero viidessä -- hän matkustaa yöllä.
+
+Anna huokasi. -- Tiedätkö, että äiti näyttää niin murheelliselta aina
+milloin vain sinun paikkasi illallispöydässä on tyhjä -- sanoi hän.
+
+-- Niin, äiti on oikea aitohelmi, hänellä on lämmin sydän epäkelpoa
+poikaansa kohtaan -- vastasi nuori mies hyvänsävyisesti -- mutta
+katsohan, Anna, asia on kun onkin niin, että nykyisellä kannallaan ei
+meidän kotimme tyydytä minua täydellisesti. Äläkä sinäkään, sisarueni,
+nyt hyökkää kimppuuni siveyssaarnoinesi, muuten lähden minä
+seitsenpenikulmaisin askelin suoraan lennätintoimistoon.
+
+-- No mutta tiedäthän sinä, vei'oni, että minulla ei ole tapana soimata
+sinua.
+
+-- Tiedän, tiedän, sinä olet aimokkain sisko maailmassa -- hän asetti
+hellästi sisarensa käsivarren omaansa -- minä tiedän voivani puhella
+sinun kanssasi avomielisesti, sinä ymmärrät minua. Näetsä, meidän
+kotoiset tapamme ovat aina tuntuneet minusta kovin painustavilta: isäni
+kanssa en voi koskaan olla oikein samansointuinen, hän akkiloipi aina
+konttorikirjojaan, ja mitä äitiin tulee, niin hän on, kuten jo sanoin,
+oikea aitohelmi naisten joukossa, mutta hänen siirappikristityitä
+tuttaviaan en minä suoraan sanoen voi ollenkaan kärsiä, he aivan
+eroittavat äidin ja pojan.
+
+-- Kun ollaan nuoria, pikku sisarueni, ei pidä elonhehkulta siipiä
+katkoa, siellä kotona kurpistellaan kulmia viattomimmallekin leikille,
+ja olenpa varma, että neiti Fager ja ne muut "sisaret" ovat jo aikoja
+sitte tuominneet minut helvettiin!
+
+-- Älä toki noin puhu missään tapauksessa, Juho!
+
+-- No no, kenties intoilen hieman, mutta totuus on ja pysyy totuutena,
+eli mitä arvelet siitä, että aina konttoorista tullessamme löydämme
+neitejä ja matammeja tungeskelevan äidin ympärillä, niin ett'ei hän
+jouda muille korvaa lainaamaan, tai huoneen kihisevän täynnä vieraita
+ihmisiä ja jonkun mustanuttuisen, eli useimminkin jonkun heränneen
+nurkkasaarnaajan jostain idästä tai lännestä pauhaavan kaikin voimin --
+se, Anna, karkoittaa minut pois kotoa.
+
+-- Sinä liioittelet, Juho; sinä tulet vääriin päätöksiin.
+
+-- Olkoonpa niin, minä myönnän, että he jok'ainoa ovat kunnon väkeä,
+parempaa tunnustusta en voi juuri antaa; mutta ethän sinä pitäne
+itsekään liioin moisista näytöksistä -- voitko kieltää sitä?
+
+-- En, Juho -- mutta melkoisesti eroavat kuitenkin meidän käsityksemme
+heidän suhteensa!
+
+-- Niin, se merkitsee että sinä, joka olet niin paljon minua parempi,
+käsität -- --
+
+-- Älä puhu noin, Juho, sanoi hän, puristaen hellästi veljensä kättä,
+minä en ymmärrä miten oikein selittäisinkään tarkoitukseni.
+
+-- Kenties en minäkään ymmärrä sinua tässä suhteessa, pikku sisareni;
+te naiset olette kauttaaltanne sulaa tunteellisuutta. Mutta hauskaa oli
+kuitenkin puhella sinun kanssasi muutamia järkeviä sanoja -- nyt pitää
+minun viistää toiselle puolelle, lennätinlaitokseen. Hyvää yötä, Anna,
+tervehdä äitiä ja voithan samalla kuiskata hänen pieneen, siroon
+korvaansa jotain iltasesta saksalaisen luona!
+
+Hilpeää säveltä vihellellen meni hän yli kadun, jättäen Annan yksikseen
+akkiloimaan hänen äskeisiä puheitaan. Useita tunteja saikin tyttönen
+valvoa yöllä niiden tähden.
+
+Noissa sanoissa oli sittekin, vaikk'ei hän sitä juuri tahtonut
+tunnustaa, ollut paljon syvää totuutta, puolittain kuultavaa valitusta
+vanhempia kohtaan, jotka kuitenkin rakastivat niin hellästi lapsiaan ja
+ajattelivat heistä niin kunnollista. Voi, miten elämä sentään on
+kummallista ja miten vähän ihmiset, yksinpä läheisimmätkään, ymmärtävät
+toisiaan. Sitte ajatteli hän eroavaisuuksia omassa ja veljensä
+käsityskannassa ja asemassa kodin suhteen. Veljensä olivat nuo ankaran
+yksipuoliset uskonnolliset harjoitukset syrjäyttäneet kauvas kaikesta
+hengellisestä elämästä, hän kuitenkin vielä koetti uurastaa sen
+saavuttamiseksi, jota hänen sielunsa kaipasi. Hänestä nähden ei
+saarnaajalla ollut mitään eroitusta, olipa hän alhainen tai ylhäinen,
+vihitty tai maallikko, kun hän vain olisi voinut antaa hänelle sitä
+elämän leipää, jota hän isosi.
+
+Hänen terävä silmänsä oli tosin noissa niin sanotuissa "hurskaissa"
+huomannut paljon ulkokullaisuutta, kätkettynä jumalisuuden naamarin
+taa, paljon vilpillisyyttä näennäiseen vakaisuuteen verhottuna, mutta
+hän tunsi myös suuren joukon semmoisia, joiden vilpittömyydestä ei
+voinut olla epäilystä ja jotka olivat niin onnellisia, niin
+tyytyväisiä, vapaita ja iloisia Jumalassa, vaikkapa olivatkin saman
+joukkueen jäseniä. Miten usein synkät ajatukset olivatkaan saaneet
+hänet lähes toivottamaksi, kun hän ei voinut tehdä samaa tunnustusta
+kuin he, eikä hän uskaltanut ruveta etsimään syytä tähän heidän
+opissaan, ei, hänen itsensä oli syy, hänen yksin. Tuntui toisinaan,
+että hän olisi mielellään kärsinyt marttyyrin vaivoja, jos hän vain
+olisi sillä voinut saavuttaa tuon uskonheimolaisissaan huomattavan
+turvakkuuden, mutta miten paljon hän taistelikin sieluntuskissaan, jäi
+hän kuitenkin aina ainoaksi paatuneeksi noiden "heränneiden" joukossa.
+
+Näitä tunteitaan uskalsi hän kuitenkin perin harvoin ilmaista
+äidilleen, ne olivat niin eroavia tämän omista, että he tuskin
+ymmärtäisivät toisiaan.
+
+Liina rouvan kaikki kaikissa terve ja käytännöllinen luonne, jossa ei
+ollut tilaa pienimmällekään ihanteellisuuden häivähdykselle, oli hänen
+ankarassa kodissaan mitä yksinkertaisimmalla tavalla, aivan kuin
+koneellisesti, muovautunut jonkunlaiseksi eroamattomaksi valannaiseksi
+niistä hengellistä käsitteistä, joita hänen vanhempansa ja näiden
+hengenheimolaiset pitivät ainoina oikeina ja autuuttavina. Hän uskoi,
+ryhtymättä koskaan harkitsemaan minkä vuoksi, uskoi tyynesti ja
+järkkymättömästi, sallimatta epäilyksen milloinkaan synkistää sielunsa
+turvaisaa riemua. Tämän varman, horjumattoman vakuutuksensa
+vahvistamana oli hän antaunut elon taisteluun, valmiina täyttämään
+niitä velvollisuuksia, jotka hänen osakseen sattuisivat.
+
+Hän oli toimekas, kelpo nainen, huolekas perheenäiti ja koko puolueensa
+äidillinen neuvonantaja. Sen lisäksi oli hän avulias kaikille
+tarvitseville, erittäinkin uskonheimolaisilleen, joiden suhteen hän
+muihin verraten teki hienon eroituksen. Sanalla sanoen: nainen, joka
+tunsi kuljettavansa tien ja sen vuoksi kulkikin varmoin askelin,
+kenties liiankin varmoin.
+
+Anna katseli toisinaan häntä jonkunlaisella avuttoman tuskaisuudella;
+kuinka voisi semmoinen, joka itse oli niin varma ja turvainen, ymmärtää
+hänen sydänraukkansa angervoa. Semmoisina hetkinä valtasi hänet
+vastustamaton halu päästä kummitädin luo. Ei sen vuoksi, että hän
+siellä olisi voinut ilmaista kaikki ne tunteet, jotka hänen
+sisimmässään liikkuivat, ei, ani harvoin voi hän puhua itsestään, mutta
+hän tiesi vanhan, rakkaan ystävänsä vaistomaisesti käsittävän hänen
+sisäiset liikutuksensa ja sitä paitsi halusi hän olla lähellä sitä
+henkilöä, joka selvemmin kuin joku muu todisti elämällään tuota samaa
+uskoa, joka hänestä tuntui niin vaikealta käsittää. Usko, joka ei ollut
+yhtä tyyni ja varma kuin hänen äitinsä, vaan sen sijaan taisteleva,
+joka ei tyynellä itsetietoisuudella katsellut toisia epävarmuudessa
+taistelevia, joiden vakuutus hiuskarvankaan verran erosi hänen
+omastaan, vaan usko, joka alati ilmautui rakkauden töissä, lempeässä
+toisten vikojen anteeksi antavaisuudessa ja armeliaisuudessa kaikkia
+kärsiviä kohtaan.
+
+Semmoinen oli Annan kummitäti, hän, jota neiti Fager nimitti
+"tahraiseksi lampaaksi ainoassa totisessa lammaslaumassa, maailman
+lapseksi". Tämä tuomio oli kyllä ennättänyt hänen itsensäkin
+kuuluville, mutta panettelu oli jo aikoja sitte käynyt hänelle
+haavoittamattomaksi, samoinkuin koko hänen elämänsä todisti tuon
+Mestarinsa käskyn uskollista täyttämistä: "Älkäät tuomitko!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli sunnuntai ja kirkonkellojen ääni aaltoili kehoittavana ja
+juhlallisena ohuen lumenvidin peittämien kattojen päällitse.
+
+Rouva Montell vaatehtihe upeaan syyshattuunsa -- hän kävi aina erittäin
+siististi ja maukkaasti puettuna -- ja hänen hienohipiäiset, nuorekkaat
+kasvonsa näyttäytyivät erikoisen suotuisassa valossa mustien pitsien ja
+sulkatöyhtöjen keskitse. Anna tuli huoneestaan virsikirja kädessä.
+
+-- Mihin äiti aikoo?
+
+-- Ylös isoäidin luo lukemaan jumalan sanaa, entä sinä lapseni?
+
+-- Minä arvelin mennä kirkkoon.
+
+Liina rouvan mehevä alihuuli kurtistihe huomaamatta:
+
+-- Siellähän saarnaa rovasti ennen puoltapäivää, sanoi hän, vasta
+iltakirkkoon tulee meidän pastori. Tiedätkö sinä sitä?
+
+-- Tiedän, äiti.
+
+-- Ja kuitenkin -- -- -- --?
+
+-- Mutta minkä vuoksi meidän pitäisi valita pappeja, sanoi nuori tyttö
+hiljaan.
+
+-- Valita pappeja, tuo lause juontuu varmaankin kummitädistä -- rouva
+Montell solmi tuolla hänelle omituisella itsetietoisella tavallaan
+hattunsa nauhat siroksi ruusukkeeksi -- hän teki aina kaikki
+kunnollisesti -- minä en valitse sitä tai tätä, minä menen aivan
+yksinkertaisesti kuulemaan sitä, joka antaa minun sielulleni parhainta
+ravintoa.
+
+-- Kenties sanoin sopimattomasti, mutta jos minä vain olen vilpitön,
+niin on minusta nähden yhtä hyvä kuunnella vanhaa rovastia kuin ketään
+muutakin.
+
+Äiti kääntyi ympäri ja kiinnitti häneen kummastelevan, moittivan
+katseen.
+
+-- Niin, katsohan rakas äiti, jatkoi Anna, setä T:llä tosin ei ole
+kummemmat puhujalahjat, mutta hän saarnaa kristillisellä elämällään
+yhtä paljon kuin puheillaan saarnatuolissa.
+
+-- Ai, ai, lapseni, varo itseäsi lain orjuuteen joutumasta! Sinun olisi
+pitänyt kuulla pastori Törneä eilenillalla isoäidin luona, mutta sinne
+et sinä voinut tulla päänsärkysi vuoksi; hän näytti meille, mihin omiin
+töihin luottaminen johtaa -- suoraa tietä kadotukseen.
+
+-- Mutta uskon pelko, äiti? Eikö papin tule opettaa kuulijoitaan
+sovittamaan uskoa elämään?
+
+-- Sinä tiedät, että minä en koskaan antau väittelyihin pappiemme
+sananjakamistavasta, vastasi äiti tyynesti. -- Hyvästi, tyttöseni, me
+tapaamme päivällisellä!
+
+-- Mutta sinä olet pahoillasi minun kirkkoon menostani, lisäsi Anna
+empien.
+
+-- En suinkaan, eihän minulla muutenkaan ole tapana moittia toisten
+mielipiteitä ja sinä kun olet vielä niin nuori ja siis jalkasi helposti
+voivat livistyä oikealta polulta, mutta Herra on sinut kyllä jälleen
+oikealle tielle ohjaava, sanoi äiti, ojentaen hänelle ystävällisesti
+kätensä. Minä en ollenkaan huolehdi sinun tähtesi, mutta voi, jos
+voisin sanoa samaa Juhostakin!
+
+Hän huokasi ja tuskan ilme kohosi tuon kauniin suun ympärille,
+todistaen, että myös tämän tyynen pinnan alla asusti kalvava mato;
+äidin sydänhuolena on nimittäin aina lapsensa onni ja onnettomuus.
+
+Voi kuitenkin, ajatteli Anna suruisena, hän ei tiedä miten mustalta
+minusta kaikki näyttää. -- Hitaasti antausi Anna kirkkotielleen;
+äitinsä sen sijaan kohosi kevein askelin mäenrinnettä ylös vanhaa,
+harmajaa huonetta kohden, jossa tuo sokea vietti päivän toisensa perään
+paperivarjostimien luomassa pimennossa.
+
+Kun Anna kulki pitkin kirkon käytävää, sädehti neuvoksettaren kasvot
+auringon paisteena hänelle vastaan, viitaten hänen sijoittumaan samaan
+penkkiin.
+
+-- Terve tultuasi, lemmikkini -- kuiskasi hän, eikö meillä ole
+ihana sunnuntai tänään, katsohan miten kauniisti kuura somistaa
+puu-istutuksia; minä ylistin Jumalaa kaikkien hänen tekojensa tähden
+ajaessani kirkolle.
+
+Hän näytti niin onnelliselta ja kun virsi alkoi, helkkyi hänen kaunis
+alttoäänensä niin kirkkaana, että se selvästi ilmaisi tulevansa
+riemuitsevasta sydämmestä. Anna tuli aivan liikutetuksi, jos jo yksin
+neuvoksettaren näkeminen oli hänestä kyllin voimakas herättämään
+hartautta, niin oli jumalanpalvelus ja tuo kaunis virrenveisuu hänen
+sorretulle sielulleen todelliseksi virkistykseksi.
+
+Kun kirkonmeno oli loppunut, antausi neuvoksetar nuoren ystävänsä kera
+pitemmälle kävelylle maalle päin. Raikas talvi-ilma nostatti Annan
+nykyjään niin vaaleille poskille väriä ja äidin kanssa puhellessa
+syntyneen epäsoinnun jäännökset haihtuivat, niin että hänen kirkkaissa
+silmissään nyt kajasti hiljainen tyytyväisyys.
+
+-- Eikö se ole pastori Törne, joka tulee tuolla meitä vastaan? kysyi
+neuvoksetar heidän palattuaan jälleen kaupungin kadulle.
+
+-- Näyttää olevan, hän menee varmaankin rouva Blomgrénin luo
+päivällisille, muistan äidin jotain siitä maininneen.
+
+-- Hyvää päivää, pastori Törne -- neuvoksetar vihjasi innokkaasti
+hansikkaallaan ja kumartaen läheni pastori heitä.
+
+-- Suokaa anteeksi, herra pastori, jotta pakotin teidät pysähtymään,
+mutta minä haluaisin kernaasti puhella hiukan teidän kanssanne.
+
+-- Minä olen mielelläni teille palvelukseksi.
+
+-- Kiitoksia siitä -- hän hymyili sydämmellisesti -- asia on nimittäin
+niin, että täällä kaupungissa on muuan minun entinen palvelijattareni,
+joka meni meillä ollessaan naimisiin, vaan joutui sitte mitä
+surullisimman kohtalon alaiseksi. Hän makaa nyt viimmeisillään ja minä
+luulen, että hän kaipaa suuresti henkistä lohtua. Hän on kauvan elänyt
+synnin palveluksessa, mutta nyt on synti näyttäynyt hänelle koko
+viheliäisyydessään ja minä luulen hänen sydämmessään löytyvän kappaleen
+valmista maata jumalan sanan kylvölle.
+
+-- Mikä on naisen nimi? kysyi pastori ystävällisesti.
+
+Neuvoksetar vaikeni hetkiseksi, sitte sanoi hän: -- Snygg'in leski,
+Liisa Snygg, hän asuu punaisessa huoneessa aina Rantakadulla.
+
+-- Vai niin, vai hän -- pastori venytti näitä sanoja.
+
+-- Minä huomaan, että pastori on kuullut hänestä jotain vähemmin
+suosiollista, sanoi neuvoksetar. Liisa raukka, hän kyllä ansaitsee
+moitettakin, minä tiedän hyvin sen, mutta -- -- --
+
+-- Hän kuuluu olevan juomari ja jumalanpilkkaaja -- rouva Blomgrén
+puhui hänestä joku päivä takaperin.
+
+-- Mutta kaikissa tapauksissa tahtonee pastori kuitenkin mennä hänen
+luokseen?
+
+-- Minun pyhä velvollisuuteni on etsiä niitä, jotka kadonneet ovat,
+vastasi pastori.
+
+-- Kiitoksia -- neuvoksetar nyökäytti päätään herttaisesti
+jäähyväisiksi, pudistaen hänen kättään, Anna ainoastaan kumarsi päätään
+mitään sanomatta. Pastorista tuntui, kuin Annan katseessa olisi
+kajastunut salatuita moitteita, minkä vuoksi hän muuten olisi katsellut
+niin paheksuvasti häntä. Oliko se hänen syynsä, että kaikki paha, mitä
+hän oli kuullut tuosta vanhasta ryypiskelevästä naisesta, muistui niin
+elävästi hänen mieleensä, kuullessaan neuvoksettaren mainitsevan hänen
+huononkuulua nimeään. Hän oli vielä outo paikkakunnalle ja sen vuoksi
+täytyikin hänen olettaa todeksi, mitä hänen kaitsentaansa uskottuun
+laumaan kuuluvat kunnioitettavat, kristilliset henkilöt ilmoittivat.
+Luonnollisesti kävi hän mieluummin uskollisten lammasten luona, mutta
+halusta tahtoi hän kuitenkin mennä Snygg'in leskeäkin katsomaan. Ja hän
+tekisi sen jo tänäiltana jos aika vain myöntäisi, mutta hän kun tuli
+luvanneeksi rouva Blomgrénille pitää raamatunselityksen hänen luonaan
+iltasaarnan jälkeen, niin vaikea oli hänen kieltäytyä, varsinkin kun
+rouva Blomgrén oli ollut niin ystävällinen häntä kohtaan. Sitä paitsi
+oli jumalan sanan selittäminen hänelle suureksi iloksi, niin että hän
+harvoin tahtoi kieltäytyä siitä muiden kertyväin toimien vuoksi. Mutta
+hän koetti heikkojen voimiensa mukaan täyttää myös muut
+velvollisuutensa, mitä enempää voisi häneltä vaatia. Yhä uudelleen
+ilmausi hänelle tuon nuoren tytön nuhteleva silmäys, mitä mahtoikaan
+hän ajatella; hän vielä kerran kysyy häneltä, kunhan he vain
+tulevat tutummiksi. Muuten olikin tuo neiti Montell hänestä hyvin
+loitolla-pysyttelevä ja erillainen äitiinsä nähden, jonka kanssa hän
+oli alun pitäin tuntenut itsensä uskotulta. Hän voi täydellä sydämmellä
+yhtyä siihen ylistyspuheesen, joka omistettiin Liina rouvalle
+Blomgrénin päivällisillä.
+
+Kun hän iltapäivällä seisoi saarnatuolissa ja katseli seurakuntaa,
+huomasi hän, kirkon himmeästä valaistuksesta huolimatta, molempain
+Montellin naisien istuvan penkissään lähellä lehteriä. Hän oli iloinen
+siitä, ett'ei hän voinut nähdä Annan kasvoja ja hänen kirkkaita sinisiä
+silmiään, jotka olivat tutkivasti häneen suunnattuina, se nimittäin
+olisi tehnyt häneen jonkunlaisen vaikutuksen, arveli hän. Mutta jo
+seuraavana hetkenä tunsi hän sisimmässään soimauksia tämän tunteen
+tähden. Tuleeko papin, Herran palvelijan, joka seisoo kaikkivoivan
+Jumalan edessä, heittäytyä ihmisten vaikutusten, heidän kiitoksensa tai
+moitteensa alaiseksi? Ei, ei millään muotoa! Hän taivutti nöyrästi
+päänsä palavaan rukoukseen ja kun hän taasen antoi mustista silmistään
+lähteväin haaveksivain silmäysten harhailla hämärässä kirkossa, oli
+niissä rukousten alttarilla syttynyt tyyne kimallus.
+
+Muutamia päiviä myöhemmin istui Anna Montell eräänä iltapäivänä vanhain
+rakasten ystäväinsä luona. Hän oli ottanut käsityön mukaansa ja äsken
+sytytetty lamppu loi ystävällistä valoaan kodikkaaseen arkihuoneesen.
+Kummisedän rullatuoli oli työnnetty keskelle valovirtaa ja hän
+puuhasi juuri parhaillaan kalanuotan kudonnassa, joka oli hänellä
+ajankulukkeena talvisaikaan ja neuvoksetar istui sohvannurkassa,
+uurastaen kauniin villaneyleensä pudonnutta silmää etsien. Samalla
+soitettiin kelloa ja pastori Törne astui sisään ensi käynnilleen.
+
+Talon ystävällinen isäntäväki otti hänet, samoinkuin kaikki muutkin
+vieraansa, sydämmellisen tervetulleena vastaan ja mielihyvällä
+tarkasteli pastori ympärilleen, kenties ajatteli hän, miten tuo niin
+paljon moitittu Hellsbergien koti näyttäysi hänestä näin
+miellyttävältä. Sitte kiintyi hänen katseensa Annaan ja sievonen
+pimento hivahti hänen vaaleille kasvoilleen, muistaessaan heidän viimme
+kohtaustaan. Mutta hän kääntyi reippaasti Annasta ja alkoi puhella
+neuvoksettaren kanssa.
+
+-- Minä olen täyttänyt teidän toivomuksenne ja käynyt useita kertoja
+Snyggin lesken luona, aloitti hän. Ja minä toivon, enkä vain toivo,
+vaan uskallan varmasti uskoakin, että hän on nyt valmis pitkälle
+matkalleen, joka ei lienekään aivan kaukana.
+
+-- Minä olen teille kiitollinen, herra pastori, vastasi neuvoksetar
+liikutettuna. Tulvivien kyynelten kesken kertoi Liisa rukka minulle,
+että teidän lämpimät sananne olivat sulattaneet jääkuoren hänen
+kovettuneesta sydämmestään.
+
+-- Minä pelkäsin, että hän olisi kokonaan paatunut, sillä sen mukaan,
+mitä minä olen kuullut, näyttää hänellä aina olleen suuri ylenkatse
+raamatunselityksiä kohtaan ja näyttää hän kaikin mokomin kaihdelleen
+niitä -- sanoi pastori.
+
+Neuvoksetar antoi neyleensä hivua syliinsä. -- Minä tahdon sanoa
+teille, minkä luulen syyksi Liisan raamatunselityskammoon, sanoi hän
+matalalla ja vakavalla äänellä. Hänen miehensä oli, tai tahtoi ainakin
+näyttäytyä, hyvin jumalaapelkääväiseltä. Hän juoksi kaikissa
+kokouksissa ja rukoushetkissä sekä sopivalla että sopimattomalla
+ajalla, luki, saarnasi ja lauloi, sekä kulki aina jumalan sana
+huulillaan, mutta kotonaan hän pieksi vaimoaan ja lapsiaan, ollen mitä
+kelvottomin perheenisä. Pelkäänpä, että hänen suhteensa ovat käyneet
+toteen sanat: "hän saa palkkansa pilkkaajain joukossa". Hänen onneton
+vaimonsa ei voinut uskoa oppia, joka ei näyttänyt vaikutustaan
+elämässä.
+
+-- Kuitenkin oli evankeliumin voide nyt hänelle oikea lääke.
+
+-- Sen käsitän hyvästi. Hän oli jo kauvan kärsinyt syntiensä tähden ja
+tuntenut sen haavoittavia pistoksia omassatunnossaan, ja juuri siten
+tuleekin laki -- kun otamme huomioon, miten paljon olemme rikkoneet sen
+käskyjä vastaan -- meidän kurittajaksemme Kristuksen tykö.
+
+-- Joll'ei se vain saa meitä epäilemään.
+
+-- Laki on hyvä, jos me vain sitä oikein käytämme, sanoi neuvoksetar
+lempeästi.
+
+-- Se on totta, minäkin olen monta kertaa huomannut lain vasaran
+tarpeellisuutta vanhan itsekkään sydämmeni pehmittämiseksi, virkkoi
+kummiukko leikkisään tapaansa.
+
+-- Laki ei voi koskaan luoda eloa.
+
+-- Eipä kyllä, vaan kuten jo äsken sanoin, ajaa meidät elämän
+lähteelle. Minä ajattelen, että kun Jumala pyhässä sanassaan on antanut
+meille molemmat, lain ja evankeliumin, on hän tarkoittanut, että niiden
+pitää myös yhdessä vaikuttaa ihmiselämään. Tässä asiassa on meillä
+eroavat mielipiteet, minä tiedän sen.
+
+-- Kirkon jäsenillä on monta erillaista ajatussuuntaa, tuumihe nuori
+pappi varovaisesti.
+
+-- Niinpä onkin, mutta mitä minuun tulee, niin minä en kuulu mihinkään
+lahkoon tai erityiseen puolueesen, minun kunniani ja suurin onneni on
+ainoastaan olla Jeesuksen Kristuksen vapaan yhteisen seurakunnan
+jäsenenä. Nähkääpäs, rakas pastori, me tulemme aina suuremmassa tai
+pienemmässä määrässä kiinnitetyiksi ihmisellisiin säännöksiin, jos me
+liitymme johonkin erikoiseen heimouteen, eikä se asia voikaan olla
+toisin; mutta minun käsitykseni mukaan pitää ihminen olla vapaa, vapaa
+tämän kauniin sanan oikeassa, laajassa merkityksessä.
+
+Pastori katsahti ylös, Annan silmät säteilivät henkevyyttä ja hän
+katseli hellästi kummitätiään.
+
+Pastorin täytyi myöntää, että hän ei suinkaan ollut osannut aavistaa
+näin vakavasisältöistä keskustelua, kuin mille nyt oli jouduttu, eikä
+neuvoksetarkaan näyttänyt hänestä ollenkaan maailmanlapselta, kenties
+oli asia kuitenkin niin kuin rouva Blomgrén ja neiti Fager olivat
+sanoneet, että neuvoksettarella nimittäin oli erikoinen kyky pukeutua
+hurskaihin korulauseihin, joilla hän helposti petti vieraan todellisen
+arvonsa suhteen. Pastori ei juuri halunnut olla toisten vaikutuksen
+alaisena, siksi päättikin hän ruveta nerokkaammin puoltamaan
+uskonnollisia mielipiteitään. Mutta hänellä ei ollut siihen enää
+tilaisuutta, neuvoksetar oli jo vaihtanut puheenainetta, kosketellen
+viimmeisiä uutisia lähetyskentältä, yliopiston jumaluusopillisia oloja
+y.m., puhellen niin miellyttävästi ja tuorekkaasti, että pastorin piti
+ottaa osaa keskusteluun eloisalla kiintymyksellä.
+
+-- Etkö sinä tahtoisi hiukan soitella meille, kiltti Annani? kysyi
+emäntä lopuksi, kääntyen tuon nuoren tytön puoleen, joka enimmäkseen
+oli istunut vaiteliaana ja ainoastaan ilmeikkäällä kasvoneleillään
+näyttänyt, että hän kiintymyksellä oli seurannut keskustelua.
+
+-- Halusta, kummitäti, vastasi tämä ja meni suuren pianinon luo, alkaen
+ulkomuistista hiljalleen soitella muuatta Beethovenin andantea.
+Kummiukko oli työntänyt nuotankudonnan syrjään, neuvoksetar istui
+niinikään taaksepäin kallistauneena sohvassa ja kuunteli ristityin
+käsin soittoa.
+
+Jos tätä sanotaan maailmalliseksi musiikiksi, ajatteli pastori, on se
+kuitenkin erinomaisen kiinnittävää ja hartautta herättävää. Soiton
+vaiettua, istuivat kaikki hetkisen äänettöminä, sitte sanoi
+neuvoksetar: -- Laula meille myös, lapseni, joku minun rakkaita
+virsiäni!
+
+Anna soitteli hetkisen jotain etusäveltä, aivan kuin etsien oikeata
+ääntä ja alkoi sitte täyteläisellä, nuorella äänellään Wennerbergin
+majesteetillisen sävellyksen tuohon vanhaan, ihanaan psalmiin "Niinkuin
+peura janoissansa lähtehelle halajaa, niin mun sielun tuskissansa
+ikävöitsee Jumalaa".
+
+Huoneessa vallitsi hiljaisuus, juhlallinen kuin kirkossa, tuumaili
+pastori. Rukoilevina ja ikävöivinä kohosivat nuo liikuttavat sävelet ja
+kerta toisen perästä kiinnittyivät hänen silmänsä nuoreen laulajaan,
+jonka kainot katseet aivan kuin etsien suuntautuivat kohti korkeutta.
+Hän ei ollut koskaan kuullut kenenkään laulavan niin täydestä
+sydämmestään, hän tunsi mitä hän lauloi; oliko sitte hänen Jumalaa
+ikävöimisensä vielä tyydyttämättä, harhailiko tämä nuori olento vielä
+etsien kuivassa erämaassa, jossa "itku oli hänen juomansa"? Nämä
+ajatukset liikkuivat pastorissa ja tämän lisäksi muisti hän
+raamatunselitys-hetkinä usein nähneensä hänen kasvojensa synkistyvän,
+aivan kuin jonkun sisäisen tuskan vaikutuksesta. Aivan arvoitukselta
+tuntui hänestä, miten niin iloisella ja varmauskoisella äidillä voi
+olla tuommoinen umpimielinen, mietiskelevä tyttö.
+
+Lopetettuaan laulunsa, tuli Anna sohvan luo ja neuvoksetar veti hänet
+hellästi lähemmä itseään. Pastori oli huomaavinaan kyyneleitä hänen
+kauniissa silmissään.
+
+Miten hiljaista ja kodikasta olikaan täällä lämpimän miellyttävässä
+huoneessa, tuntui kuin olisi täällä kaikkialla leijaillut sopusoinnun
+hengetär, joka syntyi näiden molempien puolisojen kesken vallitsevassa
+yhteensulavuudessa; itse onni mahtoi täällä asustaa. Hänen täytyi
+ehdottomasti verrata, miten jyrkän vastakkaista kaikki todellisuudessa
+olikaan siihen verraten, mitä hän oli kuullut heistä. Kenties oli hän
+liian herkkä ihastumaan, mutta kaikissa tapauksissa oli hän viettänyt
+harvinaisen hupaisen illan.
+
+Teenjuonnin jälkeen heitti Anna hyvästinsä ja pastorikin nousi
+lähteäkseen, hän akkiloi sitä, josko hänen velvollisuutensa olisi
+saattaa häntä kotiin. Mutta tämä tuntui hänestä kovin kummalliselta,
+hän ei yleensäkään ollut seurustellut naisten kanssa juuri sanottavasti
+ja nyt tunsi hän aivan häpeevänsä olla kahden Anna Montellin kanssa.
+
+Hän ei tarvinnut kauvan empiä, sillä samalla tuli neuvoksetar ja
+ilmoitti, että kuski odotti Annaa ulkona. He menivätkin sen vuoksi
+yhdessä ainoastaan porrasten eteen, siinä nousi Anna ketterästi rekeen,
+joka alkoi kiidättää häntä pois.
+
+Pastori käveli hitaasti tietään ja pilkisti useita kertoja ylös tuon
+äsken jättämänsä vierasvaraisen huoneen kirkkaihin, valastuihin
+ikkunoihin: kaksi, neljä, kuusi, kahdeksan, laski hän, ihmetellen miten
+kauniina nuo etelämaiset kasvit kuvautuivat pitsiverhojen takana lampun
+valossa. Rikkautta, upeutta, ajatteli hän, -- joutavaa, turhamielistä,
+sanoivat toiset.
+
+Mikä sitte oli totuus? Pitäisikö hänen luottaa muiden tuomioon? Tuikan
+selvästi tunsi hän äkkiä, että hänestä joko tulee tämän kodin ystävä
+tai on hänen mahdollisuuden mukaan välttäminen sitä. Kahden herran
+palvelijan tavoin horjui hän epävarmana, mutta hän ei ollenkaan ottanut
+selvää siitä, että kaiken tämän pohjana oli vain kaksi eroavaa
+puoluetta ja että hän, joskin aivan tietämättään, ei tahtonut pahoittaa
+hengenheimolaistensa mieltä. Oli tosiaankin jonkunlaiset puolittain
+näkymättömät kahleet, joista neuvoksetar oli puhunut: hänen tahtonsa,
+hänen työnsä eivät olleet enää vapaita.
+
+Hän pysyi kuitenkin poissa Hellsbergistä, ja kummiukolla olikin tapana
+toisinaan lausua ihmettelynsä tämän tähden, mutta neuvoksetar vaikeni,
+hän tunsi liian hyvin vastapuolueen vaikutusvoiman. Kenties olivat
+hänen avomielisesti lausutut mielipiteensä nuoren papin omastakin
+mielestä vastenmielisiä, arveli hän. Mutta hän oli tehnyt sen
+tarkoituksella, sillä meidän pitää olla selvillä asemastamme toisiin
+ihmisiin. Kuitenkin huolestutti pastorin laitolla-pysytteleväisyys
+häntä suuressa määrässä, sillä hänessä oli herännyt melkoinen
+myötätuntoisuus tätä nuorta miestä kohtaan; yksikään X:ssä olleista
+nuorista pappismiehistä ei ollut miellyttänyt häntä niin paljon kuin
+pastori Törne. Hänen vakavuudessaan oli jotain rehtiä, eikä hänen
+yksipuolisuutensakaan tuntuneet niin vastenmieliseltä tästä
+terävähenkisestä naisesta.
+
+Joulu oli ollut ja mennyt. Rouva Montell oli tähän aikaan toiminut
+erittäin reimakasti, hänen tuli varustaa joulujuhlia varten, järjestää
+ja pitää kokouksia, tuntui milt'ei käsittämättömältä, miten hän kerkesi
+kaikkiin ja aivanpa Annan piti toisinaan ihmetellä äitinsä tavatonta
+kerkeäväisyyttä. Hänen parhain puolensa tässä suhteessa oli, ett'ei hän
+koskaan kadottanut miehuuttaan, kohtasipa sitte vaikeuksia miten paljon
+tahansa, vaan tuli sen sijaan entistään uperammaksi jonkun esteen
+kohdattua sekä säilytti aina tyynen, tasaisen luonteensa. Eipä siis
+kummasteleminen, jos hän yksin sulassa ihmisystävällisessä
+tarkoituksessa katseli hiukan halveksivalla sääliväisyydellä
+Rosa Hellsbergin hänen mielestään kovin raukeita yrityksiä
+hyväntekeväisyyden alalla. Hän unohti kokonaan, että täällä maailmassa
+voi harjoittaa armeliaisuutta monella tavalla, ja neuvoksetar seurasi
+tässä suhteessa useimmiten sitä lausetta, joka sanoo: "Älköön vasen
+kätes' tietäkö, mitä oikea tekee!"
+
+Liina rouvalla oli monasti sisäisiä syitä yhtyä heimolaistensa usein
+sattuviin moitteisiin neuvoksettaren töistä ja toimista, niinkuin
+esimerkiksi hänen puuhaamistaan kansankonserteista, joiden
+tarkoituksena oli hankkia työväen luokkaan kuuluvalle nuorisolle
+huotavaa ja jalostavaa nautintoa sunnuntai-iltoina, samalla kun se oli
+hänen oman yhteiskuntaluokkansa nuorisolle suotuisana tilaisuutena
+käyttää aikaansa ja lahjojaan lähimmäistensä hyväksi.
+
+Neiti Fager nimitti sitä "kansan houkuttelemiseksi ainoalta oikealta
+tieltä" ja rouva Blomgrénillä oli tapana korkea-äänisesti huomauttaa:
+"karkoitu kauvas laulunmellakoinesi!" Mutta tuo paatunut Hellsbergin
+rouva kulki yhtä rauhallisena omaa tietään; hän tunsi, että kaunis
+laulu tai ihana sävelkappale oli myös Jumalan lahja sielun
+ylentämiseksi, joskus kenties vaikuttavampi kuin köyhähenkinen selitys
+suuresta, ihanasta jumalan sanasta, jota selittämään jok'ainoa
+ihmiskieli on liian heikko.
+
+Pastori Törne oli pyhäin aikana käynyt tavallista tiheämmin kutsuilla
+Montelleissa ja Liina rouva otti hänet vastaan semmoisella äidillisellä
+hyväntahtoisuudella, että se vaikutti hänen vähemmin käytölliseen
+luonteesensa mitä tehokkaimmin.
+
+Juholla oli tapana laskea leikkiä siitä, että hänen äitinsä tiesi
+paremmin kuin pastori itse kuinka monta paria hänellä oli sukkia, joka
+muuten olikin hyvin todenmukaista. Pastori tarvitsi hänen huolenpitoaan
+ja luonnollisesti tahtoi hän puoleltaan ajatella hiukan pastorinkin
+tarpeita.
+
+Eipä aikaakaan oli hän jo talon jokapäiväinen vieras, mutta miten usein
+hän tapasikaan Annan, näytti heidän keskinen tuttavuus hyvin vähän
+edistyvän. Pastori tunsi itsensä ujoksi ja saamattomaksi Annan seurassa
+ja hän taasen puoleltaan kohteli pastoria, äitinsä hienoista,
+ystävällisistä viittauksista huolimatta, yhä edelleenkin jäykästi.
+Rouva Montellin hyväntahtoisuudella sitä vastoin ei ollut ollenkaan
+rajoja ja hän käytti kaikkia mahdollisia tilaisuuksia esitelläkseen
+pastoria tytölleen mitä häikäisevimmässä valossa; pastori juuri oli
+hänen ajatuksensa mukaan oikea mies, elävä kristitty sekä pappi
+hengessä ja totuudessa. Anna katseli kuitenkin näitä kokeita jotenkin
+kylmästi ja kuta enemmin äitinsä uurasti kehuakseen pastoria, sitä
+useampia virheitä oli tytär, tuon ihmisluonteelle niin tavallisen
+vastaansanomishalun vaikutuksesta, huomaavinaan hänessä.
+
+Siispä näkyy niinkin viisas nainen kuin rouva Montell voivan joskus
+tehdä erehdyksen, joka yhä kauvemmaksi loitontaa tavoittelemansa
+päämaalin.
+
+Puolueen kesken alettiin kuitenkin jotenkin äänekkäästi kuiskutella,
+että Annan ja pastori Törnen yhteenmeno olisi mitä sopivin. Akat
+nyökäyttivät toisilleen vakuuttavasti päitään ja tuumailivat, että
+juuri semmoista vävyä Liina rouva halusi. Hän kyllä voisi olla apuna
+nuorelle parille ja järjestää heidän taloutensa hyvään käyntiin. Neiti
+Fager, joka huomasi, että nämä huhut miellyttivät hänen ystävätärtään,
+ei suinkaan ollut haluton niitä julkaisemaan, siksipä supistiin ja
+sipistiinkin asiasta jo aikoja ennemmin kuin asianomaisten päähän edes
+sentapainen ajatuskaan juolahti. Niinhän se käy toisinaan maailmassa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- Kuinka sinä näytät noin alakuloiselta, rakas kummityttöseni, sanoi
+neuvoksetar Annalle erään kerran keväällä, tämän astuessa hänen
+sänkykamariinsa, jonne neuvoksettaren oli pitänyt sulkeutua useiksi
+viikoiksi itsepäisen katarrin vuoksi.
+
+-- Onko sinulla joitakuita huolia, joita voit uskoa minulle, lapseni?
+
+-- Monia, oikein monia, kummitätiseni, vastasi nuori tyttö huo'asten.
+-- Siellä kotona on ollut tavattoman ikävää nykyjään, isä on ollut
+hirveän tyytymätön Juhoon, se on ensi kerta kuin semmoista tapahtuu ja,
+kuten luulen, ainakin osittain syystä. Juho on, sen pahempi, hyvin
+tuhlaavainen, hän ei ajattele ollenkaan mitä hän menettää; ja se on
+väärin, sillä rahat ovat isän eikä hänen. Katsokaahan, eräänä päivänä
+konttoorissa ollessaan sai isä maksaa suuren joukon kaupungin
+käsityöläisten antamia laskuja, näyttää kuin olisivat he aivan
+keskenään sopineet hyökätäkseen kaikki yht'aikaa hänen kimppuunsa, ja
+siitä kiehittyi sananvaihto hänen ja Juhon kesken.
+
+-- Minä luulen Juhon toivoneen äidin käyvän häntä puoltamaan, mutta
+äiti on liian kunnokas ryhtyäkseen semmoiseen, varsinkin kuin isällä on
+alun pitäin oikein, vaikka -- -- -- --
+
+-- Mitä "vaikka", tyttöseni?
+
+-- Voi rakas kummitäti, meidän ei tulisi moittia vanhempiamme ja sitä
+paitsi niin hyviä ja helliä vanhempia -- virkkoi Anna. -- mutta
+kuitenkin ovat he minun mielestäni liian kovia Juholle. Kun hän on aina
+lapsesta pitäin saanut olla vapain valloin, niin onko kumma, jos
+erehtyy milloin mihinkin hullutukseen -- pohjasävyltään on hän
+kuitenkin hyvä poika.
+
+-- Minä olen aina ajatellut Juhon luonnepiirteen ilmautuvan parhaiten
+seuraavassa kummiukon lausunnossa: "hänen on liian vaikea vastata
+kieltävästi, sen vuoksi onkin hän ylen taipuisa vastaamaan
+myöntävästi", sanoi neuvoksetar ajatellen. -- Juhon olisi pitänyt saada
+aina horjumattoman isällisen tahdon suomaa tukea.
+
+-- Samaa luulen minä, ja luulenpa vielä, että vaikka hänen käytöksensä
+ansaitsisikin vakavia nuhteita, niin ei vanhempain tämänkertainen
+hämmästyttävä ankaruus ollut paikallaan. Hänen sydämmensä koveni ja sen
+sijaan, että hän varmasti olisi tuntenut sisäistä katumusta, puolusteli
+hän nyt itseään varsin uhottelevalla tavalla. Voi rakas kummiäiti, tämä
+asia on tuntunut minun sydämmelleni niin tavattoman raskaalta!
+
+Neuvoksetar hyväili hellästi hänen vaaleahiuksista päätään, joka oli
+painautunut alas häntä kohden.
+
+-- Joskus haluaisin minä -- -- -- --
+
+-- Mitä haluaisit, lemmikkini?
+
+-- Minä haluaisin -- että meidän kotimme olisi hiukan toisenlainen kuin
+se nyt on, vastasi tuo nuori tyttö vapisevin huulin. -- Älkää tuomitko
+minua tämän toivoni tähden, kummitäti, minä en voi sille mitään, mutta
+kun ajattelen Juhoa, tuntuu siltä, että jos koti olisi tarjonnut
+enemmin hänelle, niin ei hän myös olisi etsinyt kaikkea hauskuuttaan
+sen ulkopuolelta. Ja minä itse, olenko minä sitte onnellinen? Oi en,
+en! Hän kätki päänsä käsiinsä: -- Aina lapsuudestani pitäin on aivan
+kuin joku painajainen vaivannut minua; sinä kyllä arvaat sen,
+kummitäti. Minä en ymmärtänyt silloin enkä vielä moniin aikoihin
+myöhempäänkään mikä se oli, mutta nyt minä tiedän, että se oli tuo
+alituinen ahkeroiminen muodostaa minun ajatuksiani ja katsantokantaani,
+koko minun sielunelämääni määrättyyn henkiseen suuntaan. Ja minä olen
+kyllä koettanut oppia ja uskoa samaa kuin vanhempani ja äitini
+vanhemmat, Jumala tietää, että minä olen koettanut, minä en ole
+tahtonut eritä omaisistani, mutta usko ei ole mikään läksy, jonka
+voisimme oppia ulkoa. Minä en voi puhua edes silmänräpäyksen
+herätyksestä; jos toisin sanoisin, olisin valehtelija.
+
+-- Ah, lapseni, tuo muutos ei voi tapahtua vain ihan itsestään
+ulkoisista vaikutuksista, se pitää tulla Jumalalta ja alkaa meidän
+sisimmässä sydämmessämme -- neuvoksettaren lempeä ääni väreili syvää
+vakavuutta. -- Ne nimittävät itseään "heränneiksi", mutta se on
+ahdasmielisesti; jokainen, joka tuntee korkeamman tarvetta, henkisen
+elämän tarvetta, herää sisimmässään ja on siis "herännyt", sitten tulee
+vähitellen mielen valistus ja pyhittäminen. Mutta minä palaan äskeiseen
+lausuntoosi kodistasi. Luulenpa tosiaankin sinun olevan täysin
+oikeassa, minä en voi selittää asiaa niinkuin haluaisin, mutta moniaat
+sanat arvokkaalta hengelliseltä kirjailijalta professori Vikneriltä
+ilmaisevat täydellisesti minun ajatukseni.
+
+Hän otti pieneltä sohvan vieressä olevalta pöydältä kirjan, selaili
+hetkisen lehtiä ja luki sitte:
+
+Totta on, että voi löytyä semmoisiakin koteja, joissa todellakin ollaan
+jäykkiä ja yksipuolisia, ei sen vuoksi, että Herran Kristuksen
+tunnustaminen toisi mukanaan semmoista, vaan sen vuoksi, että
+kristillinen elämä on siellä vielä liian ahtaisiin muotoihin sidottua
+eikä ole vielä ennättänyt kehittyä todelliseen vapauteensa. Ja
+kieltämättä on yksipuolinenkin kristillinen elämä kaikissa tapauksissa
+parempi kuin itsevaltainen synninelämä, sillä kodista, jonka ystäväksi
+Herra Kristus tulee, ajaa hän ensin synnin pois ja sitte vasta
+yksipuolisuuden. Mutta itse todellinen hengellinen elämä ei vaadi
+jäykkyyttä eikä yksipuolisuutta eikä myöskään ehkäise luonnonlahjain
+kehkiämistä.
+
+-- Eikö tunnu sinustakin kuin nämä sanat olisivat kauttaaltaan lausutut
+teidän kodistanne? kysyi hän. Se on useimmissa suhteissa hyvä koti,
+mutta se tahtoo sitoa kristillisyyden liialliseen ahdashenkisyyteen,
+sallien sen siten polkea luonnonlahjain kasvantaa, jotka kuitenkin ovat
+nekin taivaallisen Isän armolahjoja.
+
+Anna nyökäytti päätään myöntävästi.
+
+-- Minä en ymmärrä kuitenkaan miten tämä kohta olisi voinut toisinkaan
+kehittyä, mutta Jumalalla on useita keinoja ja äitisi luonteen
+perinpohjaisesta kunnokkuudesta ja hyvästä tahdosta olen aivan
+vakuutettu. Mutta sittekin käsitän minä asian niin, että se, joka teitä
+juuri kotiin kiinnittäisi, puuttuu. Teidän luonteenne ei pääse sen
+vuoksi kehittymään luonnollisella tavalla, sekä Juho että sinä,
+tyttöseni, olette kumpainenkin saaneet rikkaat lahjat, mutta ne eivät
+pääse kehkiämään täyteen parauteensa; teidän nuoruuden-hehkunne
+tukehutetaan ahtaitten tekorajain sisällä. Mutta miehen seurauksista
+välinpitämättömämpi luonne on uskaliaasti kahleensa murtanut. Liina
+raukka, se päivä, jona hän huomaa kaiken tämän totuuden, tulee
+varmaankin hänen elämänsä raskaimmaksi.
+
+Annan silmistä herui hiljalleen kyyneleitä.
+
+-- Onko Juho puhellut sinun kanssasi tuttavallisemmin? kysyi
+neuvoksetar hetkisen äänettömyyden jälkeen.
+
+-- Ei, me tapaamme toisemme ainoastaan ruoka-aikoina, ja silloin ei hän
+puhu ainoatakaan sanaa ja lähtee heti syömästä päästyään tiehensä. Minä
+en ymmärrä, mitä tästä lopulta sukeutuneekaan, parasta olisi jos Juho
+saisi matkustaa ulkomaille, niinkuin hän jo kauvan on halunnut,
+saamatta kuitenkaan isän suostumusta. Vanhempaini kanssa en myöskään
+ole saanut puhua mitään asiasta, ja tänään, isän kadottua konttooriinsa
+ja äidin lähdettyä isoäidin luo, pujahdin minä tänne, saadakseni
+keventää ylen täyteistä sydäntäni.
+
+Neuvoksetar muhoili: -- Se oli hyvin tehty, lapsueni, kun saamme purkaa
+sydämmemme; tunnemme todellakin huojennusta. Mutta kerroppa minulle nyt
+miten isoäitisi voi!
+
+-- Äiti luulee hänen viimme aikoina tulleen huomattavasti heikommaksi.
+
+-- Niin, minustakin hän näytti melkeän huonolta käydessäni viimmeksi
+hänen luonaan, sanoi neuvoksetar. Ringvallin täti raukka, aina kun minä
+tulen hänen luotaan, tunnen itseni niin ahdistetulta. Se on kummallista
+miten ihmiset muuttavat uskonnon, joka pitäisi olla sulaa valoa ja
+vapautta, synkäksi ja ahtaaksi vankilaksi. Kenties on aivan asiaan
+kuuluvata, että eri luonteet käsittävät asian eri tavalla, mutta
+nähdessäni täti Ringvallin synkkää, itseään kiduttavaa ankaruutta,
+tulen ehdottomasti verranneeksi häntä omaan rakkaaseen äitiini. Ah,
+sinun olisi pitänyt nähdä hänet, lapseni; hän oli parhain, jaloin
+nainen, mitä konsaan olen nähnyt, koeteltu kuin valajan kulta, mutta
+kuitenkin niin iloinen ja riemuitseva kauniissa, rikashenkisessä
+uskossaan Jumalan rajattomaan armeliaisuuteen Kristuksessa. En ole
+milloinkaan nähnyt elävämpää, elämässään rakkautta uhkuvampaa uskoa, en
+koskaan ketään, joka olisi sydämmellisemmin kammonnut syntiä, mutta
+kuitenkin ottanut syntisiä vastaan. Hän ei kuulunut koskaan mihinkään
+puolueesen, hän oli aina ulkopuolella -- haluanpa mieluummin sanoa
+korkeammalla heidän pikkumaisia rajoittelujaan ja ahdasmielisiä
+tuomioitaan. Milloinkaan en kuullut hänen myöskään jyrkästi tuomitsevan
+niitä, jotka eivät käsittäneet Vapahtajan armoa yhtä täydellisesti
+kuin hän -- ollen iloinen, raitisuskoinen, elävä kristitty aina
+kuolinpäiväänsä saakka, oli hänelle siinä kyllin, että Kristuksen armo
+etsii ja saavuttaa jokaisen. Semmoisia vastakohtia voimme löytää
+kristillismielisten ihmisten keskuudessa. Minusta näytti äitini syväkäs
+hymyily saarnalta, sillä hänestä voin todellakin sanoa, että hän "eli
+Jeesuksessa". Neuvoksetar vaikeni, pyyhkäisten muutamia kyyneleitä
+kirkkaista, ruskeista silmistään.
+
+-- Kiitoksia, kummitäti, sanoi Anna; sinä arimoit minulle kauniin
+kuvan.
+
+-- Me näemme aina silloin kauniin kuvan kun näemme kadotetun Jumalan
+kuvan selvempänä kuvastuvan jonkun ihmisen olemuksessa maan päällä, ja
+kerran tulemme me, lapseni, Kristuksen tähden ja Hänen kauttansa
+näkemään sen täydellisenä hänen ihanuutensa kirkkaudessa.
+
+-- Aamen -- kuiskasi Anna hiljaan.
+
+-- Olenko minä väsyttänyt sinua, rakas kummitäti, minä olen levoton
+sentähden?
+
+-- Et vähintäkään, sitä vastoin tunnen itseni melkein virkeämmäksi, ja
+minun iloni onkin juuri keventää toisten taakkoja, jos vain suinkin
+voin.
+
+-- Ah niin, armas kummitätini, toisinaan näyttääkin minusta kuin jos
+muiden ihmisten murheet sinut aivan maahan painaisivat.
+
+-- Erehdys, erehdys, mutta murheet sikseen, sinä mainitsit juuri
+vanhasta Biinasta!
+
+-- Niin, se raukka kun on taittanut jalkansa iljanteella.
+
+-- Ja minä olen maannut täällä toimettomana ja aprikoinut mitä voisin
+tehdä hänen hyväkseen.
+
+-- Äiti kävi häntä tervehtämässä ja hankki erään välskärin jalkaa
+hoitamaan.
+
+-- Sitä voi Liinalta odottaakin!
+
+-- Niin, ja äiti sanoi, että kummisetä on lähettänyt hänelle puita ja
+muutakin.
+
+-- Eipä juuri, vähän soppaa on Vappu keittänyt silloin tällöin, mutta
+nyt johtui mieleeni vuokra. Kenties on se maksamatta ja nyt istuu tuo
+ani rehellinen naikkonen ja harmittelee sitä, ett'ei hän voi kävellä
+kuten ennen ja ansaita vuokramaksua. Näetsä, minä en ole tahtonut
+tarjota hänelle rahoja Vapun tai Josefan kautta, tunnen siksi hyvin
+vanhan Biinan hienotunteisuuden, aivan toista on jos sinä tahdot käydä
+hänen luonaan minun puolestani. Katsohan, tässä on seteli, tyttöseni,
+sano minulta sydämmellisimmät terveiset tuolle kiltille Biinalle.
+
+-- Sen olen tekevä kummitäti, ja minä lähdenkin aivan paikalla, sillä
+ulkona on vielä valoisa ja minä olen jo useita kertoja aikonut käydä
+hänen luonaan.
+
+-- Oivallisesti, sydänkäpyseni, hyvästi sitte ja Jumala olkoon
+kanssasi!
+
+Anna työnsi setelin pieneen sievään kukkaroonsa ja riensi sitä tietään
+vanhan neidin asuntoa kohti, joka oli muutamassa kaupungin
+ulkosyrjässä. Se oli pieni hökkeli, kuuluva erään kammantekijän
+omistamaan taloon, jonka vaimo oli kaikkein ankarampia "heränneitä".
+
+Matammi Kinnula pisti uteliaana huippuisen nenänsä ulos pimeähköstä
+eteisestä ja kun hän huomasi Annan, ehätti hän kerskuilevilla lauseilla
+kaikertelemaan sitä, ett'ei rappuset olleet kylliksi puhtaat niin
+hienoille vieraalle. Anna vakuutti, että ne olivat kyllin hyvät hänelle
+ja sanoi tulleensa neiti Rosqvistiä tapaamaan.
+
+-- Vai niin, neiti onkin siinä tapauksessa aivan liian aulis; miten
+ylpeäksi hän tuleekaan kun koko kaupungin hienoin herrasseurue käy
+häntä katsomassa -- sanoi matammi Kinnula makosasti. -- Niin, kukaan ei
+tiedä minkä tien kautta saatana, meidän päävihollisemme, koettaa väliin
+tunkeutua, emme voi koskaan olla varmoja hänen viekkailta
+hyökkäyksiltään ja pastori sanoo -- --
+
+Anna keskeytti kerrassaan tuon vuolaan sanatulvan avaten lähimmän oven,
+jonka hän tiesi vievän vanhan neidin kamariin. Huone oli pieni, matala
+ja rappeoitunut, tiilikakluuni oli savuttunut ja ikkunat vetoisat,
+ominaisuuksia, jotka matammi Kinnula kuitenkin osasi sotkea
+huomaamattomiin joka kerta, kuin hänen pieni, kelpo ukkonsa mainitsi,
+että "vanhan Biinankin huonetta olisi korjailtava."
+
+Kaikki oli kuitenkin erittäin siistiä ja puhdasta tässä varattomassa
+huoneessa ja Biina neiti istui itse vanhassa narisevassa keinutuolissa,
+jalat eräälle jakkaralle asetettuna.
+
+-- Hyvää iltaa, tervehti Anna.
+
+-- Iltaa, iltaa, ai, se onkin minun oma, pikkuinen, rakas Anna
+neitiseni, huusi vanhus lyöden kätensä yhteen; se on todellakin
+iloista! Hänen pienet silmänsä loistivat ystävällisesti ja hän koetti
+nousta, mutta Anna pidätti hänet hymyillen.
+
+-- Ei millään muotoa, Biina neiti, istukaa hiljaan, minä noudan tähän
+tuolin ja istahdan hetkiseksi, niin saamme puhella.
+
+Riemun säde välkähti eukon silmissä: -- Niin, sanoi hän, kukaan ei
+tiedä miten suurella kaipuulla me odotamme saadaksemme puhua muutamia
+sanoja, ollessamme näin sisäänsuljettuna yhdessä kohti kuin vangit. En
+puhu tätä valittaakseni neitille, en ainakaan. Herra on ollut niin hyvä
+ja lähettänyt minulle niin paljon apua tänä koetuksen aikana. Ensin
+toimitti neidin äiti, Jumala häntä siunatkoon -- välskärin jalkaani
+hoitamaan, sitte tuli neuvosmies Hellsbergiltä puita, ne tuli juuri
+parhaasen aikaan, silloin kun enää vain muutamia sälöjä oli jälellä ja
+minä olen voinut pitää kamarini lämpöisenä. Ja tuo hyvä ruoka sitten,
+minä olen elänyt melkein koko ajan yksinomaan neuvoksettaren ja rouva
+Montellin voimakkailla sopilla. Rouva Blomgrén kävi niinikään eräänä
+päivänä täällä, tuoden pienen kirjasen "terveellisestä armosta", ja se
+on hyvä kirja lukea, vaikka olen sen jo ennenkin lukenut moneen
+kertaan. Neiti Fager tuli myös eilen tänne, mukanaan ryytipussi, jonka
+neuvoi minun asettamaan jalkani päälle, minä en uskaltanut kuitenkaan
+sitä tehdä välskärin tähden; älkää hyvä neiti toki puhuko siitä mitään
+neiti Fagerille: hän tarkoittaa parhainta, mutta loukkaantuu, joll'ei
+aivan pisteelleen tehdä mitä hän tahtoo. Niin, niin, kaikki ovat olleet
+niin hyviä minua kohtaan ja pastori on käynyt kolme kertaa minua
+tervehtämässä; minä en voi ollenkaan sanoa, miten paljon tämä Herran
+palvelija on minun sieluani vahvistanut. -- Vanhuksen ääni vapisi
+liikutuksesta.
+
+Anna taputti ystävällisesti hänen työteliästä kättään: -- Onko jalka
+hyvin kipeä?
+
+-- Ei nykyjään enää, neiti; ensin se oli aika vaikea, mutta nyt saatan
+minä jo istuskella näin ylhäällä, sanoi välskäri.
+
+-- Se vaatii hyvin paljon kärsivällisyyttä, rakas Biina!
+
+-- Oh, siitä pitää rakas Herra Jeesus kyllä huolta, mutta minua painaa
+hiukan se, että matammi Kinnula tulee joka päivä tänne ja aihkailee
+sitä, koska minä tulen jälleen niin kykeneväksi, että jaksan maksaa
+huoneen vuokran. -- Vanhuksen ääni oli painuksissa ja hän katseli
+levottomasti ovea kohden.
+
+Anna tunsi itsensä niin iloiseksi, miten onnellisesti sattuikaan kun
+hänen rakas kummitätinsä juuri huomasi poistaa tämän murheen tuon
+vanhan yksinäisen harteilta. Hän otti setelin esiin ja pisti sen hänen
+käteensä: -- Se on rouva Hellsbergiltä, Biina neiti!
+
+-- "Kiitä Herraa, sieluni, äläkä unohda, mitä hyvää hän sinulle tehnyt
+on", kuiskasi vanha värisevin huulin. -- Voi rakas neiti, kun me kerran
+oikein perinpohjin käsitämme Jeesuksen armon, niin ei meidän tarvitse
+huolehtia. Hän on lahjoittanut elämänsä meidän syntisten tähden, kuinka
+hän voisi unohtaa sen vähän, mitä tarvitsemme maallisen elämämme
+ylläpitämiseksi.
+
+Ottaessaan jäähyväisiä, tunsi Anna, että tästä lyhyestä käynnistä oli
+ollut hänelle enemmin hyötyä kuin monista pitkistä hartaushetkistä. Hän
+avasi äkkiä oven, mutta oli saman tien suistua suin päin talon emännän
+silmille.
+
+-- Herttainen pikku neiti, minä olin juuri tulossa sisään, kysyäkseni
+miten rouva Montell ja herran valittu rouva Ringvall voivat? alkoi hän.
+
+Anna vastasi kylmästi ja sanoi pitemmittä mutkitta hyvästi. Matammi
+Kinnula ei ollut koskaan ollut hänen suosikkinsa ja tällä kertaa oli
+hänellä jotenkin vahva epäilys siitä, että hänellä juuri oli ollut
+korva avaimenreijällä ja että juuri tuon saman pelvon tähden Biina
+neitikin puhui niin matalalla äänellä ja pälysi levottomasti harvaa
+ovea kohden.
+
+-- Tekopyhyys, sinä viheliäisistä viheliäisin! mutisi Anna itsekseen,
+rientäen reippaasti pimeän pihan poikki kehnolle kivitetylle kadulle.
+Hän ei ollut vielä pitkälle kerjennyt, ennenkun huomasi pastori Törnen
+solevan varren vastaisella puolella.
+
+-- Onko se, voiko se olla neiti Montell? kysyi hän, tullen äkkiä ylitse
+hänen luokseen.
+
+Hän vastasi ainoastaan hyvää iltaa sanomalla.
+
+-- Nyt on jo melko pimeä ja tämä on syrjäinen kuja, sanoi hän alkaen
+käydä Annan sivulla.
+
+-- Oo, minä en pelkää koskaan, vakuutti Anna. -- Muuten en ole vielä
+tullut ajatelleeksikaan, että illat olisivat mitään pimeitä; minä tulen
+juuri neiti Rosqvistin luota.
+
+-- Vai niin, minä ajattelin myös käydä tänä iltana siellä, vaan
+käveltyäni siitä ohitse, huomasin jo liian myöhäiseksi. Neiti
+varmaankin on käynyt kelpo äitinsä asialla?
+
+-- Eipä niin, äiti ei edes tiedä koko käynnistä, minä vein vaan pienen
+rahalahjan kummitädiltäni neuvoksetar Hellsbergiltä.
+
+-- Todellakin!
+
+-- Se näyttää ihmetyttävän teitä, sanoi nuori tyttö hiukan kiihkeästi.
+Hän tunsi usein tämmöistä mielentilaa pastori Törneä kohtaan, vaikka se
+hyvin harvoin puhkesi sanoiksi.
+
+-- Eipä ensinkään, minä olen kyllä kuullut kerrottavan, että hän on
+hyvä köyhiä kohtaan, vaikk'en minä koskaan ole nähnyt häntä heidän
+luonaan.
+
+-- Niin, kummitätin on toisinaan hyvin vaikea liikkua hengen
+ahdistuksensa vuoksi, ja nykyjään on hänen täytynyt sulkeutua useiksi
+viikoiksi sisään hellittämättömän katarrin vuoksi.
+
+-- Sitä en minä ole ollenkaan tietänyt, vastasi hän kokonaan
+katuvaisena.
+
+-- Minun kummitätini tapana on koettaa anneissaan suoriutua niin
+vähällä melulla kuin mahdollista, jatkoi Anna edelleen jotenkin
+kiihtyneenä, vaan luulenpa, ett'ette te, herra pastori, ole vielä
+oppinut antamaan oikeata arvoa hänen jalolle ja suuremmoiselle
+luonteelleen.
+
+-- Sen myönnän kernaasti, vastasi hän melkein nöyrästi. -- Hän on
+erittäin ystävällinen ja luulenpa hänen olevan toisena äitinä teille,
+neiti Anna?
+
+-- Se on totta ja hänestä onkin paljon oppimista.
+
+Pastori kumarsi, sitte alkoi hän puhua kaupungissa ilmautuvista
+erillaisista kristillisen armeliaisuuden lajeista, johtuen vähitellen
+puhumaan omasta itsestään, vaikutuksestaan ja miten hyvin hän viihtyi
+täällä.
+
+Hän ei ollut koskaan puhunut Annan kanssa niin paljon, ja tämä olikin
+varsin ihmeissään, itse arveli hän, että kenties iltahämy oli tehnyt
+hänen niin rohkeaksi. Kun Anna astui etehiseen, tuli äiti heti vastaan,
+katsellen häntä jonkunlaisella kysyvällä odotuksella.
+
+-- Sehän oli pastori, joka saattoi sinua kotiin, minä näin teidät isän
+ikkunasta, sinä luonnollisestikin pyysit häntä meille iltaselle?
+
+-- Sitä en tullut ollenkaan ajatelleeksi, äiti.
+
+-- Rakas Anna, sinä olet liian hajamielinen, nuori tyttö ei saa
+milloinkaan olla hajamielinen, minua ei ole se vika koskaan vaivannut.
+
+-- Se oli ikävästi, ett'en minä voinut aavistaa sinun toivettasi.
+
+-- Niin on, älkäämme puhuko siitä asiasta pitemmälti, asia on
+autettavissa ensi kerralla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Se raskas mieliala, joka oli Montellien kodissa vallinnut, oli
+haihtunut äkkiä. Juhon iloinen katse sädehti Annalle pöydän toiselta
+puolelta ja aterian loputtua otti hän leikillään Annaa uumien ympäriltä
+ja kuiskasi: -- Sinun kummitätisi on oikea hyvä haltijatar, minä saan
+matkustaa ulkomaille!
+
+Anna aprikoi näitä arvoituksentapaisia sanoja kunnes äiti seuraavana
+päivänä puhui, että isä vihdoinkin oli suostunut Juhon kauvan
+rukoustamaan toiveesen päästä maailmaa näkemään. Hän matkustaa vasta
+ensi viikolla, sanoi äiti, ja luultavasti vaikuttaa häneen tehoovasti
+jonkunaikainen oleskelu poissa kotoa, kenties hän oppii antamaan sille
+enemmin arvoa.
+
+Anna ihmetteli yhäkin miksi Juho mainitsi kummitätin nimeä matkansa
+yhteydessä ja päätti kysyä asiasta häneltä. Neuvoksetar oli jälleen
+tervehtynyt ennalleen ja oli eräänä puolipäivänä käynyt Montelleja
+tervehtämässä, vaikka Anna mieliapeoikseen sattui silloin olemaan
+poikessa.
+
+Kun hän tuli vanhain ystäväinsä luo, katseli kummitäti häntä odottavan
+kysyvästi.
+
+-- Mitä on minun pienellä kummitytölläni kertomista, kenties joku suuri
+uutinen?
+
+-- Uutinen tosiaankin Juhon matkasta, mutta te tiedätte sen jo, ja
+minulla pikemminkin on jotain kysyttävää teiltä.
+
+-- Kysy niin paljon kun haluat, lapseni -- neuvoksetar veti hänet
+hellästi viereensä istumaan ja katsoi tutkivasti noihin vehmaisiin,
+nuoriin kasvoihin -- mitä se sitte olisi?
+
+-- Niin, minä haluaisin mielelläni tietää, minkä vuoksi Juho pitää
+ulkomaanmatkansa riippuvana jostain hyvän haltijattaren ominaisuudesta
+sinun puoleltasi, rakas kummitäti?
+
+Neuvoksetar ei näyttänyt juuri odottavan tätä kysymystä, mutta
+tavalliseen sydämmelliseen tapaansa vastasi hän. -- Minä luulen, että
+Juho uskoo, eikä kenties aivan syyttä, minun rukousteni vaikuttaneen
+isääsi tässä asiassa. Minä kuulin juuri sinulta miten halusta hän
+tahtoisi matkustaa, ja kun ei käy kieltäminen, että minä voin jonkun
+verran vaikuttaa Montell-serkkuun, niin puhuin minä Juhon puolesta.
+
+-- Voi miten kelpo kummitäti sinä kuitenkin olet, sanoi Anna, suudellen
+hänen kättään.
+
+-- Mutta mihin minun kummityttöni sitte aikoo matkustaa huvitteleimaan?
+kysyi neuvoksetar leikkisästi.
+
+-- Minäkö -- ooh, matkustaisinko minäkin -- sitä en ole tullut koskaan
+ajatelleeksi!
+
+Hänen vanha, hyvä ystävänsä katseli häntä kauvan ja vakavasti, hän
+ajatteli niitä viittauksia, jotka Liina rouva oli antanut huuliltaan
+luiskahtaa hänen viimme käynnillään, jotain semmoista toivetta, että
+Anna kenties pian kääntyy saman hengen lapseksi -- vieläpä joksikin
+muuksikin, niinkuin hänelle oli selvinnyt pastori Törnen edellisenä
+päivänä tekemän vierailun johdosta. Nyt hän vielä näki tuon säteilyn
+Annan silmissä ja melkein tyttömäisen punan nousevan hänen vaaleille
+poskilleen, milloin kuuli nimeään mainittavan. Sanomattakin selvää oli,
+että hän rakasti tuota nuorta tyttöä, tietäen myöskin hyvin vanhempain
+toiveet hänen suhteensa.
+
+Mutta mitä arveli Anna itse asiasta? Hänen katseensa ilme ei muuttunut
+vähintäkään puhuessaan pastori Törnestä, ei myös voinut huomata
+pienintäkään punastumisen merkkiä.
+
+Hetkisen perusteellisesti mietittyään tuli neuvoksetar siihen
+päätökseen, että Anna oli aivan tietämätön mistään lämpimämmistä
+tunteista, ja hän ihmetteli suuresti, miten tuo nuori pastori ei ollut
+voinut saada niitä hereille.
+
+Seuraava viikko meni Juhoa matkalle varustaissa. Rouva Montell puuhasi
+virkeästi, siksi olikin kaikki tuon nuoren miehen äidin-huoliteltaviin
+kuuluvat matkatarpeet mitä hienoimmassa ja upeimmassa kunnossa, hyvin
+täytetystä rahapussista sai taasen isä pitää huolen. Se tuntui ukosta
+raskaalta, sillä hän tiesi, mikä arvo oli noilla kauniilla seteleillä,
+jotka siirtyivät kassasta pojan pussiin, pojan, joka hyvin vähän tiesi
+näistä asioista, ja joka tähän asti oli ansainnut niistä tuskin yhtään
+ainoata omalla työllään. Toisinaan taasen vipuehti hänen mielessään se,
+että hän oli ollut liian myöntyväinen kun oli kysymys matkasta, mutta
+mikä oli kerran tehty, se pysyi tehtynä ja kenties olisi Juho
+palattuaan tyytyväisempi omaan maailmaansa, ja sekin jo korvaisi hyvin
+matkakustannukset.
+
+Eräänä kauniina, keväisenä sunnuntai-ehtoopäivänä piti pastori Törne
+raamatunselityksen rouva Ringvallin luona. Tuo vanha rouva oli nyt niin
+heikko, että hän vietti suurimman osan päivästäkin sinisillä ja
+valkoisilla verhoilla varustetussa sängyssään, harmaja pää
+päänalaisella leväten. Hän oli säilyttänyt henkiset voimansa
+heikkenemättöminä, mutta iho oli käynyt pergamentin kellerväksi ja nuo
+sammuvat silmät näyttivät Annasta entistä elottomammilta ja
+ilmeettömämmiltä.
+
+Kuinka mielellään olisikaan Anna tämmöisenä valoisana päivänä lähtenyt
+metsään kävelemään, etsiäkseen sinivuokkoja päivänpaisteisilta
+mäenrinteiltä. Mutta se ei voinut tulla kysymykseenkään, vaan hänen
+piti istua isoäidin kamarissa kahdenkertaisten ikkunain ja
+alaslaskettujen verhojen takana, missä painustava ilma ja menehdyttävä
+vari teki olon aivan sietämättömäksi. Kansaakin oli kokoontunut
+melkoisesti, sillä kaikki halusivat nähdä vanhaa Ringvallin rouvaa ja
+rouva Montellille oli kerrassaan vaikeus saada heille kaikille tiloja.
+Annasta tuntui tämä kerrassaan suvaitsemattomalta pyhäinpalvelukselta
+ja tuskan hiki kihoili hänen otsalleen. Kokouneet lauloivat veisun
+toisensa jälkeen, odotellen pastoria, mutta laulu kuului aivan
+häkäytetyltä tämmöisessä kuumuudessa.
+
+Vihdoinkin tuli pastori, hän oli käynyt muutaman sairaan luona tämän
+viimme hetkenä. Hän näyttikin sen vuoksi väsyneeltä ja puhekin oli,
+kuten luonnollista, tavallista raukeampaa. Ruumiillinen täytyy
+toisinaan vaikuttaa henkiseen, olkoonpa tuo henkilö sitten vaikka kohta
+mitä ihastuttavin puhuja, tuumaili Anna. Mutta itse asiassa se oli
+yhden tekevä: kaikki, mitä hän sanoi, löysi vastakaikunsa kuulijoissa,
+kunhan he vain olivat vakuutettuja siitä, että papilla oli oikea usko,
+sai hän puhua miten halusi. He eivät vaivanneet itseään ajattelemalla,
+pappi teki sen heidän puolestaan, he ottivat aivan yksinkertaisesti
+vastaan, mitä hän heille antoi, kuin laiskat kuokkavieraat ainakin.
+
+Hänen tämänpäiväinen puheensa oli alituista ennen kuullun märehtimistä,
+höystettynä uudistetuilla raamatunlauseilla, jotka olivat jokaiselle
+niin tuttuja, että ne aivan sulasta tottumuksesta sujahtivat ohi
+korvien.
+
+Anna katseli ympärilleen kokoutuneiden erillaisia kasvojenluomuksia,
+useat näyttivät niin henkevän hartailta, toiset taasen aivan tylsiltä.
+Hänen huomionsa kiintyi väkisin tuohon paksuun, rasvaiseen
+teurastajaan, joka kissansilmineen tirroitti eteensä ja jonka
+uskottomuudesta pientä kaiskeravartista, etäisessä nurkassa
+istuvaa vaimoaan kohtaan hän oli kuullut kerrottavan, hän huomasi
+Pitkän-Kaisan, jonka sanottiin pitävän salakapakkaa ja köyhäin
+vuokralaistansa ovienreijissä kuuntelevan matamini Kinnulan. Kaikkia
+näitä kehoitettiin aina vaan uskomaan, vaan ei koskaan panemaan arvoa
+töitten ansiolle. Ja se oli kyllä oikein, mutta miksi ei hän samalla
+myös toistellut että "usko ilman töitä on kuollut", usko, joka ei
+ilmene rakkauden elähyttämässä vaikutuksessa, on sulaa pilkantekoa.
+Nämä ihmiset voivat mennä täältä jokapäiväisiin toimiinsa samassa
+mielentilassa ja samoilla taipumuksilla, vakuutettuina siitä, että kun
+he vain uskovat, niin saavat he elää miten tahtovat.
+
+Uh, miten hänessä liikkui katkeria ajatuksia, miksi hän ei voinut
+seurata pastorin puhetta: hän koetti korjata tätä kohtaa, mutta
+ennenkuin hän huomasikaan, oli hän taasen vaipunut äskeisiin
+ajatuksiinsa. Hänen katseensa pysähtyi hetkiseksi isoäidin
+kivettyneennäköiselle haamulle, tarkasteli noita risteyneitä käsiä,
+jotka olivat niin luiset ja vahamaiset, että hän näytti ihka
+tunnottomalta ruumiilta. Ja tämä olento oli kuitenkin kerran sykkinyt
+nuoruuden hehkua ja veri oli kohotellut tuoresta punaansa tuolle nyt
+tuhkanharmaalle iholle.
+
+Annan vieressä istui hänen äitinsä, leyhytellen lähelle tunkevia
+kärpäsiä tiehensä. Mikä ääretön vastakohtaisuus olikaan olemassa heidän
+välillään, ajatteli Anna. Äitiä ei näyttänyt vaivaavan enemmin vari
+kuin tuo tukehuttava ilmakaan, hän näytti selvästi olevan oikeassa
+olennossaan. Hänen viisaat silmänsä tähyilivät tarkkaavasti pappia, hän
+näytti seuraavan puhetta ja käsittävän jok'ainoan sanan, täällä oli
+siis yksi, joka ymmärsi hänen saarnansa koko tarkoituksen ja joka myös
+sovitti sen hedelmää kantavaksi jokapäiväiseen elämäänsä. Hänen
+mieleensä muistui nyt myös tuo köyhä Biina neiti, joka riemuitsi näistä
+hartaushetkistä ja kertoi miten samanhenkisten sielujen yhtyminen
+vahvistaa hänen uskoaan. Teurastajan vaimo, tuo pieni rouva Grönqvist,
+oli myöskin kunniallinen ja nöyrä kristitty, samoin pastorin
+emännöitsijä, yleisesti arvossa pidetty neiti Gustava Rask, ja hän
+tunsi hyvin useita, jotka olivat onnellisia ja vapaita. Syvä huokaus
+kohosi nuoren tytön rinnasta ja kun pastori lausui aamenen, taivutti
+hän, kuten muutkin, päänsä siunaukseen, mutta mitään rukousta ei
+noussut hänen ahdistetusta sielustaan, vaan pikemmin puoleksi
+tiedottomasti huuto: -- "Ah, ah, sua Jumalan, isoan ja janoan!"
+
+Hän ei ollut koskaan tuntenut itseään niin levottomaksi ja epävarmaksi,
+hänkö sitte oli väärässä, hänkö tuomitsi ankarasti? Ah, hän epäili niin
+suuresti, mutta enimmän kuitenkin itseään. Jos hänen äitinsä ja
+isoäitinsä sekä muut oikein ajattelevat ihmiset etsivät ja myös
+löytävät tuon ainoan tarpeellisen juuri omassa suunnassaan, täytyy
+heidän olla oikeassa ja hän yksin harhailee kuin eksynyt lammas
+erämaassa, täynnä vavistusta että joku väkevä näkymätön vihollinen
+hänet musertaa.
+
+Kokous hajosi parhaillaan; hän nousi ylös hitaasti ja meni sitte
+viereiseen huoneeseen, jonka ikkunan hän avasi. Aurinko oli juuri
+laskemaisillaan ja heitti väikehtivät jäähyväisensä puutarhan pieneen
+koivikkoon, täyteläisenä ja virkistävänä tunkeusi kevät-ilma sisään ja
+hän hengitti sitä syvin vetein.
+
+-- Minä pelkään, että neiti voi pahoin? kuului pastorin nuortea ääni
+aivan hänen vieressään.
+
+Anna loi häneen lähes tylsän katseen: -- Siellä sisällä oli niin kuuma!
+
+-- Myös minua vaivasi se suuresti -- sanoi hän -- minä oli yhteen
+aikaan jo aivan menehtyä sen tähden. Hän pyyhkäsi säipällä kädellään
+otsaansa.
+
+Hän voi tuntea aivan samaa kuin joku muukin heikko olentoraukka,
+ajatteli Anna, havahtuen turruksistaan ja kysyen kokonaan
+ystävällisesti, jos hänen päätään pakotti.
+
+Pastorin mustat silmät loistivat entistään enemmin vastatessaan
+osaaottavalla äänellä: -- Tuhansia kiitoksia, neiti; niin, minun pääni
+on todellakin kipeä, se vaivaa minua joskus kun olen puhunut pitemmän
+aikaa, varsinkin semmoisessa tukehuttavassa ilmassa, kuin tuollakin
+sisässä. Minun pitää nyt joksikin aikaa kieltäytyä raamatunselityksistä
+sunnuntai-iltapäivin!
+
+-- Todellakin!
+
+-- Niin, ainoastaan saadakseni käyntiin tuon aijotun pyhäkoulun.
+
+-- Pyhäkoulu, miten se ilahuttaa minua! Kummitätini ja minä olemme
+usein puhelleet semmoisen koulun tarpeellisuudesta.
+
+Pastori näytti hyvin tyytyväiseltä, siinä oli vihdoinkin aine, joka
+näytti miellyttävän tuota nuorta tyttöä, jotain, joka voi heitä
+molempia innostaa.
+
+-- Minä luulen, ett'ei oppilaista tule puutetta, sanoi hän säveään
+tapaansa, mutta sangen vaikeaksi tulee saada opettajavoimia. Suutari
+Sormunen on luvannut olla minulle apuna.
+
+-- Vai niin, minä luulen, että hän on todellakin jumalaapelkääväinen
+ihminen, sanoi Anna ajatellen. Hän asuu Hellsbergin kartanossa ja kun
+minä toisinaan käyn siellä, näen hänen istuvan ikkunan vieressä ja
+laulavan virsiä niin iloisena, kuin jos hänellä ei olisikaan
+virheellistä ruumista ja kuutta lasta huollettavana.
+
+-- Rikkaat eivät ole aina onnellisimpia, huomautti pastori. -- Jumala
+antaa köyhille usein tyytyväisen sydämmen.
+
+Anna nyökäytti päätään: -- Oletteko saanut useampia avuntarjouksia?
+
+-- Kyllä, lastenopettaja Johansson on niinikään luvannut auttaa meitä
+joskus.
+
+-- Minä en tiedä, josko uskaltaisin -- alkoi Anna, minä pidän niin
+paljon pienistä lapsista, kenties pastori tahtoisi uskoa minulle jotain
+pienempiä tehtäviä? -- Hän katsoi pastoria kokonaan rukoilevasti
+suurine sinisine silmineen.
+
+-- Kuinka voisinkaan teitä oikein kiittää, neiti, vastasi hän hiukan
+himmeä-ilmeisellä äänellä, -- te teette hyvin, omistaessanne itsenne jo
+nuorena kristilliselle opetukselle ja Jumala on siunaava teidän
+vaivanne.
+
+-- Kiitoksia, se on siis päätetty, sanoi hän, ojentaen kätensä
+pastorille. Tämä puristi sitä kovasti, niin että Anna katsoi häntä
+hiukan ihmetellen; hän taasen näytti liikutetulta, mutta ei sanonut
+mitään.
+
+Kun äiti ja Anna illalla menivät kotiin, kysyi Liina rouva: -- Mistä
+asiasta sinä ja pastori puhelitte niin innokkaasti?
+
+-- Hän kertoi vastaisesta sunnuntaikoulustaan ja minä tarjouduin
+opettajattareksi.
+
+-- Siinäkö kaikki?
+
+-- Niin äiti, ja minä toivon, ett'ei teille olisi mitään minun
+lupaustani vastaan?
+
+-- Ei, ei millään muotoa, lapseni, mutta -- hän keskeytti puheensa ja
+peitetyn odotuksen ilme kuvautui hänen kasvoilleen, ilme, jota Anna ei
+ollenkaan ymmärtänyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kesä oli jo kappaleen matkaa kulunut. Neuvoksetar Hellsberg asui
+kauniissa Merenlahti nimisessä huvilassaan aivan meren rannalla.
+Neuvoksetar askarteli toisinaan aamusta iltaan kukoistavassa
+puutarhassaan ja kummiukko, joka lämpimänä vuodenaikana voi vankan
+tammisauvan varassa liikkua jotenkin vapaasti, antautui kaiken
+kaikkineen mieliurheiluunsa kalastukseen.
+
+Montellit eivät muuttaneet koskaan kesäksi maalle, Liina rouvalla oli
+kaupungissa huollettavana suuri taloutensa ja muut hänen kaikkialle
+ulottuvaan toimeliaisuuteensa kuuluvat hommat; toimetonna maleksiminen
+jossain huvilassa oli hänen irralliselle luonteelleen kerrassaan
+mahdottomuus -- vakuutti hän itse. Hänen miehensä viihtyi taasen
+erinomaisesti rakkaassa konttoorissaan, Anna oli ainoa, joka ikävöi
+usein maa-ilmaa ja viheriöitä ruohomattoja ja riensi aina silloin
+Merenlahteen, jossa hänen tuloaan tervehdittiin viikon iloisimpana
+tapahtumana.
+
+Hänestä oli niin mieluista maata nurmikolla riippukoivujen alla, kädet
+pään alle työnnettynä, ja huojuilevain oksien lomitse tähytä siniselle
+taivaalle, tai sitäkin mieluisempaa istua merenrannalla ja kuunnella
+laineiden soinnukasta loisketta. Toisinaan hän taasen sousi kummiukkoa
+ahvenmatalikolle tai auttoi kummitätiä tämän asetellessa tukia
+rakkaille ruusuilleen ja neilikoilleen. Hänestä oli Merenlahti oikea
+pieni onnela, hän tunsi itsensä niin onnelliseksi siellä.
+
+Eikä Anna ollut ainoa vieras, talon laaja seurustelupiiri vietti
+nimittäin myöskin täällä aikaansa, hengiten raikasta meri-ilmaa ja
+nauttien päivänpaistetta, ympäristön vihannuutta sekä kohtelun
+armautta. Nähtiinpä vielä lähes joka sunnuntai-iltapäivällä tuo pieni,
+soreapiirteinen Biina neiti huvikävelyllä puutarhassa; -- hänkin
+tarvitsee hiukan virkistystä aina viikon vaihteessa, sanoi neuvoksetar,
+ja tuolla laiskalla rautikolla, joka aivan välkkyy hyvinvointia, on
+kyllin aikaa kyyditä hänet takaisin kaupunkiin illalla. Suutari
+Sormusen kalvakoita pikkuvunukoita tuotiin niinikään vuorotellen
+tänne "viheriälle laitumelle", kuten kummiukolla oli tapana sanoa,
+ja Merenlahden isäntäväen suurimpana riemuna oli osoittaa
+hyväntahtoisuuttaan ja nähdä ympärillään iloisia kasvoja.
+
+Annasta tuntui tämä kesä useasta syystä onnellisimmalta, mitä hänellä
+oli ollut vuosikausiin. Hänestä tuntui niin hauskalta, tietäessään
+ett'ei veljensä tarvinnut nyt, kuten ennen, istua nurpeilla nenin
+pimeässä konttoorissa, vaan että hän oli kaukana poissa ja voi nauttia
+kaikkea kaunista, mitä luonto ja taide yhdessä voivat tarjota. Ja
+hänen kirjeensä sitte, ne olivat alinomaisen riemun lähteenä, eikä
+Anna olisi voinut koskaan uskoa, että hän lähettäisi niin pitkiä
+päiväkirja-muistiinpanoja tai että hän edes kirjoittaisi niin hyvin.
+Kenties asustaakin hänessä taiteilijan sielu, joka ei voinut salpautua
+konttoorin ahtaitten seinien sisälle ja joka sen vuoksi teki hänet
+tyytymättömäksi ja rauhattomaksi, vietellen hänet heittäymään
+halpamaisiin ajanviettoihin, jotka eivät koskaan voineet antaa sitä,
+mitä hän vaistomaisesti kaipasi.
+
+Kertomukset Dresdenin taulugallerioista, Kölnin tuomiokirkosta tai
+Florentsin taide-aarteista ja vanhan Rooman kuulusta suuruudesta tuntui
+ihanalta musiikilta, lempeältä, sydäntä soinnuttavalta; Juholla oli
+sekä kieli että värit vallassaan. Usein kirjoitti hän myös vanhemmille,
+mutta miten lyhyitä ja ytimettömiä ne olivatkaan Annan mielestä,
+paljaita kuivia matkasuuntia, yhtä ja toista tehtaista, joita hän oli
+nähnyt ja kauppahuoneista, joissa hän oli käynyt.
+
+Mutta isän ja äidin mielestä olivat nämä kirjeet aivan semmoisia, kuin
+niiden ollakin piti, he eivät koskaan halunneet tietää mitään enempää,
+poikansa hyvinvointi ja matkan onnistuminen sai olla sinään. Kenties
+nurkueli hra Montell kyllä hiljoilleen niiden summien tähden, joita
+Juho tuhlasi, Liina rouva taasen vaikeni koko asiassa, sillä hänellä ei
+ollut koskaan tapana sanoa miestänsä vastaan ja senpä vuoksi ei
+tullutkaan heille koskaan sananvaihtoa eri mielipiteistä, mutta asiaan
+kuuluvaa olikin, että kaikki meni rouvan mielen mukaan ja hänen
+tahtonsa suhteen ei ollut juuri mitään tinkimistä. Hän oli tavaton,
+kerrassaan erinomainen vaimo, vakuuttivat kaikki, neuvoksetar
+Hellsbergillä oli tapana tähän vielä hymyillen lisätä: -- sekä erittäin
+viisas ja terävä-älyinen nainen.
+
+Anna oli toisinaan lukenut jonkun kirjeistään äidille, mutta sanoessaan
+Juhon kerrontaa Rafaelin pyhästä-äidistä "jumalaiseksi puheeksi",
+ihastellessaan Heidelbergin "pilajuttuja", huomasi hän voivansa enimmän
+iloita veljensä kirjeistä pitäessään niiden sisällön vain
+yksityisomaisuutenaan tai puhuessaan niistä Merenlahtelaisten
+ystäväinsä kanssa.
+
+Toisena ilonaiheena Annalle oli sunnuntaikoulu; joka
+sunnuntai-iltapäivä riensi hän kevein askelin kouluhuoneelle pienen
+rakkaan luokkansa luo, jota hän rakasti koko nuoren sydämmensä täydellä
+kiintymyksellä.
+
+Pastorilla oli tapana olla aina saapuvilla ja alkaa opetus
+yksinkertaisella rukouksella, joka Annan mielestä oli varsin hyvä. Hän
+puhui niin ystävällisesti noille pienokaisille ja ymmärsi heitä niin
+hyvin ja kun hän seisoi siinä kuuntelevain, hienopiirteisten,
+vaaleakasvoisten lasten keskellä, joiden silmät säteilivät
+sydämmellistä suostuutumista, oppi Anna entistä paremmin käsittämään ja
+antamaan arvoa hänen luonteelleen, tuolle samalla kertaa syvän
+vakavalle ja yksipuolisen uskonnolliselle käsityskannalle, lämpimälle
+innostukselle ja väsymättömälle uuraudelle kaiken sen eteen, mikä hänen
+mielestään oli oikeaa ja totta. Milloin oli iltakirkko, tuli hän
+kouluun vasta loppurukouksen ajaksi, kokosi nuo pienokaiset ympärilleen
+ja antoi heidän laulaa pieniä hengellisiä veisuja, niinkuin "Herra
+kaitse pientä laumaamme", "Sinun kunniakses veisaamme" ja "Pyhäkoulua
+minä rakastan".
+
+Noiden pienten äänet soivat Annan mielestä niin sulavasti ja hän tunsi
+usein kyynelten kohoovan silmiinsä sitä kuullessaan. Sitte saatteli
+pastori tavallisesti Annan kotiin ja sai kutsut teelle, jonka hän
+varsin mielellään otti vastaan, varsinkin kun Anna teki tuon pyynnön.
+Kävelyillään oli heillä tapana puhella koulusta ja oppilaista,
+toisinaan pyysi Anna jonkun neuvon tai kertoi jonkun pienen ilmeen
+noista pienistä, ja se ilahutti häntä erittäin. Siten syntyi heidän
+välillään luottoisa ja ystävällinen seurustelu Annan aavistamatta
+vähääkään, minkä merkityksen monet muut, anitenkin tuo nuori pastori
+itse, antoi tälle yhdessä olostelulle ja millä lämpimällä
+levottomuudella äiti joka sunnuntai-ilta katseli tätä nuorta paria.
+
+Huolellisesti vältti Anna puhelun johtumasta hengelliselle alalle hänen
+kanssaan, siitä ei olisi ollut mitään hyötyä, ajatteli hän, kun heillä
+kerran oli niin eroavat mielipiteet ja muuten ei hän ajatellut
+sanottavasti koko kysymystä tänä kesänä. Tosin luki hän aamuin illoin
+rukouksensa, kävi kirkossa ja tunsi sydämmessään heräävän jonkun verran
+kiitollisuudentunnetta aina silloin, kun joku Jumalan luomassa
+luonnossa ilmautuva kauneuden ja suuruuden ilme tuntuvammin esiintyi,
+mutta muuten oli hänen sielunsa jonkunlaisessa horroksessa, josta
+hänellä tuskin oli uskallusta valveutua.
+
+Tämän vuoden syyskesä oli erittäin helteinen ja viisaat maaseudulla
+ennustelivat, että tuo epäterveellinen ilma vielä siittäisi jonkun
+kulkutaudin.
+
+Eräänä sunnuntaina saapui Anna jotenkin myöhään ja hengästyneenä
+kouluun, pastori oli jo opetus-istuimella ja näytti Annan mielestä
+alakuloiselta. Ennen rukousta ennätti hän vain nyökäyttää päätään
+tervehdykseksi pienokaisilleen, mutta rukousten aikana laski hän hiljaa
+pienen laumansa, josko kaikki olivat saapuvilla. Ja yksi puuttui, hänen
+lemmikkinsä ja kaimansa Anna Sormunen. Hän oli juuri kysymäisillään
+jotain tämän johdosta, kun hän huomasi, että myös tytön isä, tuo
+kyttyräselkäinen suutari, oli poissa. Laulu loppui juuri ja silloin
+lausui pastori äkkiä yksinkertaisesti ja suruisesti: -- Teille, rakkaat
+lapset, tahdon minä ilmoittaa, että Herra Jeesus on tänä aamuna
+kutsunut pois rakkaan toverinne, pienen Anna Sormusen. Hän seurasi
+mielellään Herran kutsumusta, sillä hän tiesi, että Hyvä paimen kutsui
+pientä karitsaansa ijäiseen lepoon luokseen. Rukoilkaamme kallista
+Vapahtajaamme, että hän kerran yhdistäisi meidät hänen kanssaan
+valoisassa, ihanassa taivaassaan.
+
+Hetkisen äänettömyys seurasi näitä sanoja, useimmat lapset nyyhkyttivät
+hiljaan ja Anna tunsi itsensä syvästi liikutetulta, hän ei ollut koko
+viikon kuluessa nähnyt ainoatakaan Sormusta ja nyt sai hän tämän
+odottamattoman kuolonsanoman. Hänen sydäntään ahdisti tuska,
+ajatellessaan tuota pientä, vaaleatukkaista tyttöä, joka viattomilla
+lapsensilmillään katsoi niin luottavasti häneen ja aina antoi niin
+viisaita ja järkeviä vastauksia. Hän olisi mielellään kysellyt
+pastorilta lähemmin kuolontapauksesta, mutta hänen täytyi koota pieni
+luokkansa ympärilleen, sillä pastori otti Sormusen oppilaat
+huoltaakseen.
+
+Kun lukeminen oli loppunut ja he, kuten tavallisesti, tulivat yhtenä
+kadulla, alkoi Anna heti puhua asiasta.
+
+Tuo pienoinen oli ollut sairaana ainoastaan muutamia päiviä -- kertoi
+pastori; lääkäri oli ollut hänen luonaan, samoin hän, pastori. Tyttö
+oli ikävöinyt päästä Jeesuksen luo ja ollut varsin kärsiväinen, vaikka
+tuskat olivatkin kovat.
+
+-- Ah, minun pitää käydä tervehtämässä noita surevia vanhempia, sanoi
+Anna innokkaasti.
+
+-- Ei, Anna neiti, sitä te ette saa tehdä.
+
+Anna katsoi ihmeissään, kuullessaan tuon päättävän äänen:
+
+-- Miksikä en minä saisi mennä sinne? jatkoi hän; minä tiedän varmaan
+heidän tulevan iloisiksi minun käyntini johdosta.
+
+-- Sitä en epäile, neiti, mutta te ette saa millään muotoa -- pikku
+Annalla oli pahanlaatuinen kurkkumätä ja hänen kaksi siskoaan makaa
+edelleen samassa taudissa.
+
+-- Miten surullista tuolle tuiretuiselle perheelle, mutta sitä suurempi
+syy käydä heidän luonaan.
+
+-- Neiti unohtaa kokonaan, että tämä kamala tauti on tarttuvaista!
+
+-- Ah, minä en pelkää vähääkään, huudahti hän.
+
+-- Mutta minä -- onko se sitte teidän tähtenne -- tangerti hän
+puolitukehtuneella äänellä; me menemme ja kysymme teidän äidiltänne,
+eikö hänkin ole samaa mieltä minun kanssani.
+
+-- No, jos te ehdottomasti niin tahdotte, vastasi Anna, käyden itsekin
+kummiinsa, miten hän oli käynyt asiaan käsiksi semmoisella
+vakavuudella. -- Äiti sitä paitsi ei koskaan peljännyt mitään
+tartuntaa.
+
+Rouva Montell oli heitä vastaanottamassa ja niin pian kun hän sai
+kuulla mistä kysymys oli, antausi hän -- Annan suureksi ihmeeksi --
+empimättä pastorin puolelle.
+
+Luonnollisestikin se oli parasta, ett'ei Anna mennyt Sormusten luo,
+hänen oli siitä kiittäminen pastorin ajattelevaisuutta.
+
+-- Mutta sinähän, äiti, et ole koskaan ennen ollut pelkuri, alotti
+Anna.
+
+-- Varovaisuus ei ole vahingoksi, sanoi Liina rouva tyynesti; se ei ole
+myöskään Jumalan mieltä vastaan, että suojelemme terveyttämme,
+erittäinkin toisten ystävällisten esirukousten tähden. Minä menen
+Sormusten luo sinun edestäsi, tyttöseni.
+
+-- Sinäkö, äiti! Mutta sinähän heittäyt aivan samaan vaaraan?
+
+-- Siitä vaarasta minä en tiedä mitään, minun ikäiseni ihmiset
+nimittäin eivät ole niin herkkiä tartunnalle ja minulla ei muutenkaan
+ole taipumusta kaulatauteihin, kun sinä sitä vastoin olit vähällä
+kuolla kurkunkuristajaan.
+
+-- Ja Anna neiti matkustaa parin viikon ajaksi Merenlahteen, sanoi
+pastori matalasti, katse tähdättynä rouva Montelliin.
+
+-- Niin, se on kyllä parasta; Hellsbergin kuski ajoi juuri tästä ohitse
+vanhan Biinan kanssa, me voimme huutaa hänet sisään takaisin
+palatessaan, joten sinä voit mennä hänen mukanaan vielä tänä iltana.
+
+-- Minä en pidä ollenkaan siitä, että minua pidetään jonain
+tavarapakettina, sanoi Anna ärtyneenä.
+
+-- Mutta rakas lapsi, sinun pitää oppia ymmärtämään, että se on hyvässä
+tarkoituksessa, tuumaili äiti.
+
+-- Minä pyydän, rakas Anna neiti, älkää olko pahoillanne, rukousti
+pastori, näyttäen varsin onnettomalta. Mutta nuori tyttö oli liian
+kiihottunut vastatakseen mitään, sen vuoksi menikin hän hyvästi
+sanomatta saliin. Rouva Montell oli kuitenkin vieraansa kanssa hyvän
+hetkisen, ja tämä läksi talosta paljon iloisempana kuin oli tullut,
+Liina rouvan silmät niinikään säteilivät sisäistä riemua suudellessaan
+tytärtään hellästi hyvästiksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Liina Montell on oikea ruunu, sanoi kummiukko päivällispöydässä muutama
+päivä myöhemmin. -- Minä tapasin tänään tohtori Westerin kaupungilla ja
+hän tuumaili, että jos jokaisessa yhteiskunnassa olisi joitakuita hänen
+kaltaisiaan naisia, olisi asiat paljon paremmin maailmassa.
+
+Neuvoksetar nyökkäsi myöntävästi.
+
+-- Minä luulen, että tohtori tarkoitti äidin käyntiä Sormusten luona,
+sanoi Anna.
+
+-- Oikein arvattu, lapseni, hän käy siellä useampia kertoja
+vuorokaudessa, sillä tuo kalpea äiti on aivan menehtyä murheesta ja
+väsymyksestä, ja estääkseen tartuntaa leviämästä jonkun naapuriukon
+kautta, joka tarjoisi heille apuaan, hoitaa äitisi mielt'ei yksinään
+noita sairaita lapsia. Semmoista on jalomielisyys, semmoista on
+luonteen suuruus!
+
+-- Ah niin, juuri niin tekee äiti aina, vastasi Anna tyttären
+ylpeydellä. Muistatko kummitäti, kuinka hän muutamia viikkoja takaperin
+hoiti sitä miesrukkaa, jolla oli tuo kauhea tartunnaisrokko, jonka
+tähden kaikki häntä kammoksuivat ja joka sitte kuoli meidän taloon!
+
+-- Muistan, muistan varsin hyvin ja myös sen, että tohtori Wester oli
+varsin ihastunut siihen tarkkuuteen, jota äitisi noudatti kaikissa
+tartuntaa ehkäisevissä toimenpiteissä. Vaan eipä ilmautunutkaan rokkoa
+sen enempää koko kaupungissa.
+
+-- Ei, vaan siihen aikaan ei äidillä ollut edes pienintä pelkoa
+tartunnan meihin johtumisesta, sanoi Anna; sen vuoksi en ymmärräkään
+hänen nykyistä varovaisuuttaan: pastori Törne kun vain mainitsi sanasen
+siitä, niin hän oli valmis lähettämään minut paikalla tänne.
+
+-- Minä luulen kuitenkin ymmärtäväni hänen tarkoituksensa, sanoi
+neuvoksetar hymyillen omaan omituiseen tapaansa.
+
+-- Oliko sinusta sitte niin vaikeaa tulla joksikin aikaa tänne
+Merenlahteen maanpakoon? kysyi kummiukko piloillaan.
+
+-- Ei suinkaan, mutta minusta tuntui jonkunlaiselta arkamaisuudelta
+matkustaa mahdollista vaaraa pakoon, minä en juuri tahtoisi olla
+sotilas, joka jättää vartiopaikkansa.
+
+-- Mutta mepä emme tiedäkään, tokko Jumala on määrännyt juuri Sormusten
+lasten hoitoa sinun vartiopaikaksesi, rakas kummityttöni. Minä tiedän,
+että sinä olisit sen tehnyt mielelläsi, mutta me kuljemme toisinaan
+omia teitämme, vaikka kyllä luulottelemme kulkevamme Jumalan teitä,
+sanoi neuvoksetar lempeästi.
+
+-- Minun täytyy hyvinkin uskoa se, tuumihe Anna huoahtain.
+
+-- Mene nyt uistimen-soutuun kummiukkosi kanssa, kehoitti neuvoksetar,
+sitte tarvitsen minä sinun näppäriä sormiasi herneitten riivinnässä,
+tässä talossa sinun vain ei tarvitse työn puutteessa olla.
+
+Elokuun illat olivat erittäin kauniita ja leyhkeitä ja lumoava kuu teki
+ne vieläkin ihastuttavimmiksi Annan mielestä. Hän teki pitkiä kävelyjä
+ja nautti maalla-elosteluaan perin pohjin.
+
+Eräänä iltapäivänä, kun perhe juuri oli kokounut kahvipöydän ympärille
+hauskaan ulkoeteiseensä, saapui pastori Törne Annan suureksi kummaksi
+käynnilleen.
+
+-- Minä en ole kolmeen päivään käynyt Sormusten luona, ei pitäisi siis
+olla mitään pelkoa tartunnan suhteen, sanoi hän heti tervehtimästä
+päästyään ja katsoi Annaan.
+
+-- Oo, me olemme aika uskalikkoja täällä maalla, arveli kummisetä;
+istukaa vain alas ja maistakaa kahvia, jota meidän pikku kummityttömme
+on itse korkean omakätisesti keittänyt.
+
+Pastori katseli taasen tuota nuorta tyttöä, joka aivan tietämättään
+punastui, katseli noiden mustien silmiensä käsittämättömällä
+pilkkeellä. Hän oli verrattoman kaunis, seisoessaan siinä vaaleassa
+kesäleningissään, jonka vyöhön oli pistettynä muutamia orvokkeja.
+Pastorista ei hän ollut milloinkaan näyttänyt niin rakastettavalta;
+toden totta, tuo sininen kirkkaus silmissä, otsan puhtoisuus ja huulten
+pirteä puna olivat kauniinta, mitä hän ikinä oli nähnyt jonkun naisen
+luomuksessa.
+
+He istuivat kauvan yhdessä etehisessä haastellen, vaan sitte kutsui
+vanha Vappu neuvoksetarta luokseen jonkun tärkeän taloudellisen seikan
+vuoksi ja kummiukko ehdotteli, että Anna lähtisi näyttämään pastorille
+puutarhaa. Hän oli tänään ollut itse niin paljon liikkeellä ja "hänen
+itsevaltijaansa", kuten hän nimitti kipeitä jalkojaan, käskivät hänen
+nyt pysyä hiljalleen.
+
+Anna nouti hattunsa sisäeteisestä, mutta hän ei pannut sitä päähänsä,
+vaan heilutteli kädessään, kävellen hitaasti vieraansa rinnalla
+hiekotetulla käytävällä ja aina välistä kiinnittäen hänen hnomiotaan
+milloin kaksoisneilikkaan, milloin sulkamaiseen tähdykkään tai
+majesteetilliseen georginiin.
+
+Miten hartaasti toivoikaan pastori, että hän asettaisi päähänsä tuon
+leveälierisen hatun ja siten varjostaisi hiukan noita kasvoja, joiden
+katselemisessa hän ei koskaan väsynyt, kasvoja, jotka päivä päivältä
+kävivät hänelle rakkaammiksi.
+
+Liisteaidan ulkopuolella ulkoni pitkin järven rantaa pieni metsähaka ja
+kun he olivat tulleet puutarhan päähän, avasi Anna veräjän ja alkoi
+mennä eteenpäin pitkin pientä polkua läpi viitakon aina alas rantaan
+asti, mihin hän niin usein muulloinkin kuljeksi kuuntelemassa laineiden
+salaperästä soittaa. Hän käveli aivan rauhallisena, aavistamatta mitään
+niistä kuohuvista tunteista, jotka liekehtivät hänen seuralaisensa
+sydämmessä. Nuoren pastorin tällä käynnillä oli oma erikoinen
+tarkoituksensa, hän oli päättänyt puhua Annan kanssa, oikein avata
+hänelle sydämmensä. Heidän ympärillään oli niin hiljaista tässä
+pienessä lehdikössä, nyt, juuri nyt oli hänen hetkensä tullut, sille he
+olivat aivan kahden, ainoastaan tuuli, joka hiljalleen puiden latvoissa
+humisi, voi kuulla mitä sanottiin. Hän tahtoi, hänen täytyy puhua:
+lämpimät, lempeät ja sydämmelliset sanat tulvivat hänen huulilleen,
+hänen silmänsä loistivat, poskensa hehkuivat ja äänessä oli niin ihmeen
+pehmeä sointu.
+
+Anna kuunteli tätä kuin unissaan, hän ei ymmärtänyt hitustakaan.
+Pastori rakasti häntä ja pyysi häntä vaimokseen; hän koetti käsittää
+näiden sanojen merkitystä ja havahtui yhdellä hivahduksella
+vastenmieliseen todellisuuteen.
+
+Tunteittensa ylenmääräisessä kuohussa oli pastori painaltanut Annan
+käden vasten rintaansa, mutta Anna veti nyt kätensä pois ja pudisti
+päätään torjuen.
+
+-- Mitä merkitsee tämä, Anna neiti, kysyi hän tuskaisesti -- mitä saan
+minä uskoa, mitä toivoa?
+
+-- Minä hämmästyin kokonaan, kangersi tuo nuori tyttö; -- minulla ei
+ollut edes aavistustakaan, että teillä olisi semmoisia tunteita minua
+kohtaan!
+
+-- Eikö edes silloin kuin minä en kyennyt salaamaan pelkoani, että te
+sairastuisitte, rakas Anna?
+
+Hän pudisti kieltävästi päätään -- ei edes silloinkaan.
+
+-- Minä olen rakastanut teitä jo kuukausia, toisti hän hiljaan. --
+minun valoisa unelmani on ollut, että te, Anna, jakaisitte minun
+kanssani minun tulevaisuuteni, ajatukseni, suunnitelmani ja toiveeni.
+-- Hän katseli Annaa selittämättömällä hellyydellä ja tämä seisoi
+taasen kuin huumeuksissa, hypistellen suonenvetoisesti muutamia kukkia,
+joita hän oli tieltä poiminut.
+
+-- Ah, virkkoi hän vihdoinkin, me olemme niin erillaisia, onko teidän
+koskaan ollut hyvä ollaksenne minun seurassani, pastori Törne?
+
+-- Minä olen ollut onnellinen yksin tietäessäni saavani olla tiedän
+läheisyydessänne, vastasi hän.
+
+Tuo matala, väräjävä sointu äänessä sanoi selvemmin kuin sanat kuinka
+syvästi, kuinka tulisesti hän oli rakastunut. Mutta tämä rakkaus ei
+herättänyt mitään vastakaikua Annan sydämmessä, päin vastoin tunsi hän
+itsensä erinomaisen jäykäksi ja kylmäksi tätä liikutettua nuorta miestä
+kohtaan. Mutta hänen vakavuutensa pakotti häntä heti antamaan
+selväsanaisen vastauksen, tuon ainoan, minkä hän voi antaa.
+
+-- Istukaamme tähän, sanoi hän, laskeutuen muutamalle suurelle
+rantajyrkänteen kivelle, minä luulen, että minun pitää puhua
+vilpittömästi teidän kanssanne, luvatkaa ainoastaan kuunnella minua
+kärsivällisesti.
+
+-- Sen lupaan, vastasi hän vakavasti, mutta hän ei näyttänyt enää
+iloiselta eikä toivovalta, pikemmin varjosti hänen kasvojaan pimento,
+joku synkistyttävä heijastus Annan katseessa kuvastuvasta kylmyydestä.
+
+Anna alkoi, kertomalla hänelle lapsuudestaan muutamia lyhyviä
+piirteitä, jotka selvästi kuvasivat hänen sisäisen silmänsä näkösälle
+tuon pienen, vaiteliaan, itseensäsuljetun tytön, joka kuunteli
+salaperäisiä säveleitä mielikuvitteen luodessa hänelle satumaailmoita
+ihmepuistoineen keskellä sulaa jokapäiväistä elämää. Hänen kotonaan ei
+kukaan ymmärtänyt häntä eikä hän sen vuoksi voinut kellekään uskoa
+lapsellisia unelmiaan; hän rakasti hellästi vanhempiaan eikä tahtonut
+pahoittaa heidän mieltään, siksi antoikin hän vetää itsensä aivan
+tiedottomasti tuohon hengelliseen joukkueen, johon hänen sukulaisensa
+kuuluivat.
+
+-- Nähkääs, sanoi hän, minulla ei ole mitään vakuutusta, minä olen
+seurannut heitä vain välttyäkseni tekemästä heille mieliapeaa, ja olen
+edelleenkin niin tekevä; mutta heidän vakuutuksensa ei ole minun, minä
+kuulun heidän uskonheimouteensa vain näön vuoksi. Minä olen raukka,
+horjuva varjo ja varsin, varsin onneton! Ah, minä luulen, ett'ei kukaan
+voi käsittää, miten paljon minä olen kärsinyt tuosta pakosta, jolla
+minun sieluani on vaivattu. Minua on viety noihin alinomaisiin
+kokouksiin, niin että itse jumalan sanakin on käynyt minusta aivan
+yhdentekeväksi noiden loppumattomain kääntymishistoriain ja tuon
+hengellisen laajasanaisen laapotuksen tähden, jolla keskustelut
+maustetaan. Kaiken sen julistaminen, yksinpä sisäisimmänkin, mikä
+tapahtuu Jumalan ja sielun välillä, henkisten kokemusten lohkoeleminen
+pienempiinkin yksityispiirteihinsä, tuntuu minusta selittämättömän
+kiusalliselta, tuntuu kuin karkea käsi huolettomasti muserrellen
+käsittelisi armaan suloisesti tuoksuavan kukan lehtiä. Minusta tuntuu
+tuo minulle tyrkytetty oppi löyhältä ravinnolta, enkä minä voi sitä
+ottaa vastaan, ja kuitenkin saavuttaa minut rajaton sieluntuska joka
+kerta, kun ajattelen, että minun rakas äitini ja moni muu hyvä ja
+rehellinen ihminen on tällä tiellä löytänyt vapautensa ja onnensa. Minä
+olen tuntenut itseni aivan muserretuksi, ja semmoiseksi tunnen minä
+itseni tälläkin hetkellä!
+
+-- Rakas Anna, kenties suo Jumala minun lohduttaa sinua, sanoi nuori
+pappi hellästi.
+
+-- Ei, ei, vastasi hän suruisesti; tosin kyllä minä aluksi toivoin
+teidän kauttanne pääseväni johonkin varmuuteen, mutta se ei onnistunut
+minulle. Te kutsutte ainoastaan syntisiä, jotka tuntevat syntiensä
+painon -- ja minä olen usein aivan tunteeton; te sanotte: "usko
+ainoastaan" ja -- minä en voi uskoa. Teidän sananne ovat jo aikoja
+sitte jättäneet minut täysin toivottamaksi, minusta on teidän saarnanne
+oppia, joka kyllä soi hartaussalin seinissä, mutta joka ei tunkeudu
+puhdistavana ja vahvistavana elämän hyörinnöihin; on sieluja, jotka
+keskellä hunajan yltäkylläisyyttä ovat nääntyä suolan puutteesen, ja --
+minä olen yksi semmoinen.
+
+Hän kätki päänsä käsiinsä ja koko tuo hento vartalo vapisi
+liikutuksesta.
+
+Pastori oli hyvin vaalea, hän istui aivan liikkumatonna ja katseli
+hievahtamatta tuota liikutettua nuorta tyttöä ja kun hän istui,
+laineiden loiskiessa aivan hänen jalkainsa juuressa, tuntui kuin olisi
+leveä rotko auvennut hänen ja hänen rakkautensa, hänen unelmoidun
+onnensa ja valoisain toiveittensa välille.
+
+Anna katsoi ylös ja pyyhkäsi kädellään otsaansa, hän ei itkenyt, mutta
+hänen silmissään kuvastui liikuttava, tuskainen ilme: -- Minä olen
+tahtonut sanoa kaiken tämän teille, pastori Törne, sanoi hän hiljaa,
+olen tahtonut teille näyttää kuinka kaukana me itse asiassa olemme
+toisistamme ja ilman täydellistä sopusointua elämän syvimmissä
+kysymyksissä ei voi syntyä mitään onnea, eikö niin?
+
+Pastori ainoastaan taivutti päätään vastaukseksi, ainoatakaan sanaa ei
+lähtenyt hänen vaaleilta huuliltaan.
+
+-- Minä kiitän teitä sydämmellisesti minulle osoittamastanne
+luottamuksesta, jatkoi Anna; sekä pappina että ihmisenä pidän minä
+teitä suuressa arvossa, ainoa mitä tahdon vielä sanoa teille, pastori
+Törne, edellä sanomaani suuntaan on: puhukaa vähemmin ja toimikaa
+enemmin! Minä tiedän, että olen haavoittanut teitä syvästi, mutta minä
+en voinut menetellä toisin jos tahdoin olla rehellinen sekä teille että
+itselleni. Voitteko antaa minulle anteeksi?
+
+-- Mitä anteeksi antamista olisi minulla sen vuoksi, ett'ette te voi
+rakastaa minua, vastasi hän suruisesti.
+
+-- Ja myös ne katkerat sanat, jotka tulin lausuneeksi ja joita jo niin
+kauvan olen mielessäni hautonut?
+
+Pastori puristi ystävällisesti hänen kättään:
+
+-- Teidän puheessanne on hyvin paljon totuutta, vakavuudella ja
+suoruudella lausuttua totuutta pitää meidän itserakkautemme oppia
+sulattamaan.
+
+Näytti kuin hän olisi aikonut lähteä hyvästiä heittämättä, mutta äkkiä
+kääntyi hän jälleen häneen päin ja noissa syvissä mustissa silmissä
+välkkyi kaunis kimallus: -- Me emme voi uskoa toisen edestä, sanoi hän
+matalasti, mutta me voimme rukoilla, että tuo toinen tulisi
+uskovaiseksi. Vapahtaja, joka lukee jokaisen ajatukset, kuulee myös
+hiljaisenkin huokauksen, kuulee janoovan peuran huudon tuoreen veden
+perään eikä vielä kukaan, joka on häntä etsinyt, ole jäänyt avutta.
+Jumala ei päästä teitä niin, hän pitää teitä lujasti voimakkaalla
+kädellään ja kun hänen hetkensä on tullut, on täydellinen valo
+valistava teidän sydämmenne. Jumala siunatkoon teitä, Anna!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Varsin myöhään palasi pastori Törne asumukseensa, hän oli kulkenut
+käyden koko matkan Merenlahdesta, olipa vielä tehnyt pienen
+syrjäkierronkin, sillä liikunta vaikutti rauhoittavasti hänen kuohuviin
+tunteihinsa.
+
+Hän asui pienen, hiljaisen kadun varrella vanhan Rask-mamsellin luona,
+joka taisteli innokkaasti tuota uudenaikaista neiti-nimeä vastaan,
+tahtoen säilyttää vanhan nimityksen. Eukolla oli oma pieni talonsa,
+siisti ja hoidettu niin ulkoa kuin sisältä sekä sievoset vuotuiset
+tulot, joita hän vielä lisäsi vuokraamalla kaksi pientä huonetta
+muille, mieluimmin papeille, sillä papit olivat mamselli Gustava Raskin
+heikko puoli ja aitohikkaalla, leikikkäällä tavallaan laskikin hän
+toisinaan pientä pilaa mieltymyksestään tämänlaatuiseen väkeen. Hän oli
+mitä hupaisin nainen avomielisine uskaliaine kasvonpiirteineen ja
+viisaine, ystävällisine silmineen, vielä oli koko hänen olemuksensa
+mitä ehein ja äidillisin.
+
+Pastori Törne ei voinut toivoa itselleen sopivampaa asuntoa kuin minkä
+hän sai tässä hyvin tunnetussa pappiskortteerissa ja jonka
+iloluontoinen emäntä oli nyt, kuten tavallisestikin, kerkeä ylistämään
+"hänen pastoriaan". Kun pastori saapui kotiin tänä iltana, oli hän jo
+portailla vastassa terveisineen, ja kun hän huomasi pastorin suruiset
+kasvot, levisi tuo hyväkäs hymy hänen huulilleen.
+
+-- No, mitä kuuluukaan nyt minun pastorilleni? pääsi aivan kuin
+tahtomattaan hänen huuliltaan.
+
+Pastori hymyili hänelle ystävällisesti: -- Rakas Gustava mamselli,
+sanoi hän matalalla soinnukkaalla äänellään -- päivä ei paista aina,
+toisinaan sallii Jumala sen peittyä pilviin, mutta hänen armonsa
+aurinko ei laske milloinkaan.
+
+-- Ei, ei, vastasi hän herttaisesti, ja se valaisee usein kirkkaimmin
+silloin kuin maa on pimeä, sen olen minä itse kokenut.
+
+Pastori puristi kiitollisesti hänen kättään, tuo lämmin osanotto teki
+hänelle niin hyvää, mutta kun hän innokkaasti kehoitti pastoria käymään
+saliin iltaselle, kiitti tämä ystävällisesti ja päättävästi: --
+Huomenna on myöskin päivä, rakas mamselli Rask.
+
+-- Mutta minun täytyy sanoa, että huomispäivä tapailee usein
+olemaan aika veijari, tuumi vanhus hymyillen, ainakin minun kelpo
+munakokkeliani kohtaan se on semmoinen!
+
+Pastori hymyili: -- Hyvää yötä, ystäväiseni!
+
+-- Hyvää yötä, hyvää yötä!
+
+Pastori vetäysi noihin pieniin ylishuoneisiinsa, joissa hän asui, ne
+olivat matalia, varustettu vaaleaksi valaistuilla tiilikakluuneilla,
+huonekalut olivat mamselli Raskin vanhempain perintöä, ikkunain verhot
+omatekoisia. Makuuhuoneen ikkuna oli tuon hiljaisen kadun puolella
+ja siinä avautuvaa näköalaa rajoitti vanha keltaiseksi maalattu
+lauta-aita, jonka ylitse levittihe nyörinpunoja Paulsonin puutarhasta
+pistäyvät tuuheat oksat. Pastorilla ei ollutkaan siis tämän ikkunan
+ääressä juuri mitään näkemistä, mutta hän asettui siihen sen vuoksi,
+että sen edessä oli hänen kirjoituspöytänsä ja hän oli tottunut
+ajattelemaan ja työskentelemään juuri tässä paikassa.
+
+Hän ei sytyttänyt kynttilää, mutta verhoomattoman ikkunan kautta
+tunkeusi kuun valo supistettuna valovirtana hänen alaskuuristauneen
+päänsä ylitse, hivautellen välkkyviä laineitaan tuolle kuluneelle
+mutta puhtaaksi pestylle lattialle ja noille seinillä riippuville,
+raamatullisia tapauksia kuvaaville kivipiirroksille. Mutta pastorin
+katse ei tarkannut näitä, se tähysi syvemmälle hänen istuessaan siinä
+liikkumattomana, vaipuneena aatemereen, jonka tämän päivän tapahtumat
+olivat panneet kuohuvaan liikkeesen.
+
+Miten paljon olikaan tänään tapahtunut, kova musertava isku oli hänet
+aivan kuin maahan lysmistänyt. Hänen kaunis unelmansa maallisesta
+onnesta oli murrettu ja hajalleen revitty ja hänen sydämmensä
+vertavuotavat haavat kirvelivät. Mutta kaikki ei ollut siinä: ne sanat,
+jotka Anna lausui, olivat tulisina nuolina lävistäneet hänen sydämmensä
+tavalla, jota hän ei voinut selittää. Hän ajatteli koko kulunutta
+elämäänsä, miten hän köyhästä pojasta oli hellittämättömän taistelun
+kautta askel askeleelta päässyt eteenpäin, miten vakaisen taistelun hän
+oli kestänyt juuri nuorukaisijän kynnyksellä, jolloin hänen
+henkielämänsä sai suuntansa ja myös määräsi hänen maallisen
+kutsumuksensa. Tuo taistelu oli ollut hänelle ankara, lain
+raskaan taakan alle orjuuttava, ollen vähällä musertaa ja saattaa
+hänen epäilyksen partaalle. Mutta juuri silloin sai hän erään
+kristillismielisen toverinsa kautta tiedon vapauttavasta armosta, joka
+kohotti hänet valoon, vapauteen ja onneen. Oliko sitte ihme jos hän --
+tultuaan papiksi -- tunsi itsensä pakotetuksi myös muille julistamaan
+tätä valtavan selittämätöntä armoa, joka oli hänen oma riemunsa ja
+autuutensa. Hän ei voinut tehdä toisin, hänen täytyi puhua sydämmensä
+kyllyydestä, vapauttaakseen ne, jotka vielä olivat, kuten hän itse
+muinen, sidottuna lain orjuuteen.
+
+Hän ei itse mielestään kuulunut mihinkään erityiseen kirkolliseen
+puolueeseen, mutta pian huomasi hän kuitenkin aivan tietämättään
+liittyneensä oman mielipiteensä heimolaisiin. Muuan entinen lukutoveri,
+joka oli muuttanut mielipidettään ja antaunut lakitieteilijäksi,
+nimitti häntä eräänä päivänä "heränneeksi papiksi" ja vakuutti että hän
+nyt kuului mahtavaan ja laajalle levinneesen puolueesen. Hän ei
+ymmärtänyt sitä silloin, mutta sittemmin huomasi hän, että tuossa
+puheessa oli paljon totuutta, hän huomasi, että kaikkialla ojennettiin
+hänelle ystävällisiä käsiä ja toivotettiin tervetulleeksi.
+Lukuaikoinaan oli hän elänyt niukalla ruoalla ja palellut kehnoissa
+vaatteissa, nyt sai hän myötään hyvää tarkoittavia lahjoja, useinkaan
+aavistamatta kuka antaja oli, hän sai ainoastaan pienen viittauksen
+että lahjoittaja oli joku uskoveli tai pikemminkin -- sisar.
+
+Ystävänsä olivat neuvoneet häntä muuttamaan X:ään, eikä hän ollut
+koskaan tuntenut selvemmin kuinka joku näkymätön, katkeamaton side
+yhdisti tämän paikkakunnan samanuskoista joukkoa, joka nyt etsi
+hänessä henkistä keskipistettään. Kaikki nämä kohtelivat häntä mitä
+sydämmellisimmin -- toisin ajattelevia ei hän juuri monia tuntenutkaan
+-- eikä noilla tuhannenlaisilla ystävyydenosoituksilla ollut koskaan
+mitään rajaa. Ja ne viihdyttivät häntä, hän tunsi itsensä turvalliseksi
+ja onnelliseksi.
+
+Mutta oliko kaikki todellakin hyvin, oliko kaikki kuin olla piti nyt
+kuin hän oli heittäynyt jonkunlaiseen lepotilaan? Nuo Annan sanat:
+"puhukaa vähemmin ja toimikaa enemmin", eivät antaneet hänelle rauhaa,
+levotonna vääntelihe hän muistellessaan niitä. Kenties rajoittuikin
+hänen vaikutuksensa enimmäkseen vain sanoihin; hän puhui niin
+mielellään juuri semmoista, joka liikutti sydäntä ja mahdollisesti
+olikin hän tämän kautta itse köyhtynyt saattamatta kuitenkaan ketään
+rikkaammaksi. Meidän oma henkemme voi nimittäin täten köyhtyä, ja
+siinäpä se juuri onkin vaara tarjona. Kenties oli hän myös liian paljon
+luottanut noihin hyviin ystäviinsä turvautumatta ollenkaan omaan
+arvosteluunsa tai tahtomatta itse omin silmin katsella asioita; hän oli
+myös luullut tarpeelliseksi olla luottamaton toisin ajattelevia kohtaan
+ja tuntenut itsensä välinpitämättömämmäksi heitä kuin omanuskoisiaan
+kohtaan. Hän ajatteli sitä, että jos hän aivan tietämättään pettikin
+itseään, jos hän olikin uinumaisillaan tuohon omaan varmuuteensa, tätä
+hän enimmän pelkäsi.
+
+Oi Jumalani, Jumalani! kuului hänen yhteen puristetuilta huuliltaan.
+Sinä tunnet minun, sinä tiedät minun sisimmän pyrkimykseni, minun
+haluni aina ja kaikissa täyttää sinun tahtoasi, ja jos minä
+tietämättäni vaivun leväperäisyyteen ja hengelliseen velttouteen, jos
+inhimillisyys tahtoo sinun kuvasi himmentää, niin armahda minua ja anna
+minulle anteeksi. Auta niitä, joita minä heikkouteni ja suuren
+puuttuvaisuuteni tähden en onnistunut voittamaan sinulle ja siunaa
+minun heikko työni, niin että sinun kunniasi ja ihanuutesi tulisi
+kaikkialla ylistetyksi. "Anna Sinä, mitä tahdot, anna riemua, anna
+tuskaa, ainoastaan minun ruununi anna minulle viimmeiseksi!"
+
+Eloton hiljaisuus vallitsi tuossa pienessä huoneessa ja ulkona tuolla
+rauhoittuneella kadulla, yksikään ihmisolento ei huomannut minkä
+rukoustaistelun tuo yksinäinen mies suoritti tänä kauniina elokuun yönä
+Jumalan kasvojen edessä. Ja kun hän muutamia tuntia myöhemmin nukkui
+vuoteellaan, levisi hänen vaaleille kasvoilleen samalla kertaa syvä ja
+voittoisa levollisuus. Se ei ollut uinuavan lapsen viatonta
+rauhaisuutta, se oli miehen rauhaisuutta, joka oli taistellut ja --
+voittanut. Sinä Jumalan sotilas: -- Ole uskollinen kuolemaan asti, niin
+hän on sinulle elämän ruunun antava.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Anna seuraavalla viikolla palasi kotiinsa, puhui äidin katse
+selvemmin kuin sanat, että hän tiesi pastorin kosinnan ja että hän myös
+tunsi tyttärensä vastauksen ja paheksui sitä.
+
+-- Voi, äiti, minä en voinut tehdä toisin, huusi tuo nuori tyttö
+heittäytyen äitinsä syliin; minä tiedän, että se oli sinun toivoasi
+vastaan, mutta pastori Törne on siksi hyvä ja vakava-perusteinen mies,
+ett'en minä voinut muuta kuin olla vilpitön häntä kohtaan -- ja niin
+minun täytyi vastata kieltävästi.
+
+-- Minä tunnustan ujoilematta, että vanhempaasi hartain toivo oli nähdä
+sinun liittyvän tähän mieheen, vastasi äiti raukeasti. Minä olin aina
+ajatellut tyttöstäni papin rouvaksi; näes, äitilläkin voi joskus olla
+mielihaluja lastensa tulevaisuuden suhteen, ja niissä pettyminen koskee
+häneen tuntuvasti.
+
+-- Tulisina hiilinä lankee jokainen sinun sanasi minun sielulleni,
+nyyhkytti Anna raukka; sinä olet aina ollut niin hellä äiti ja nyt
+palkitsen minä sinun näin huonosti.
+
+-- Niin ei sinun pidä puhua, lapseni, sanoi Liina rouva lempeästi,
+äidinrakkaus ei odota mitään palkintoa, mutta kenties sinä et olekaan
+täydellä vakavuudella koetellut sydäntäsi?
+
+-- Minä en rakasta häntä, vastasi Anna tumman punastuksen kohotessa
+hänen poskilleen ja kaulalleen ja hän piilotti pelokkaasti päänsä äidin
+rintaa vasten.
+
+-- Niin ollen emme puhele tästä asiasta sen enempää, sanoi rouva
+Montell tavallisella tyyneydellään. Lupaa ainoastaan, että kohtelet
+aina pastori Törneä ystävällisesti, sinun tähtesi ei hänen pidä tarvita
+välttää meidän taloa.
+
+-- Sen lupaan, äiti!
+
+-- Hyvä, mutta älä itke nyt enää, tyttöseni, se on tarpeetonta
+tunteellisuutta. Hän suuteli tytärtään sydämmellisesti ja sillä oli
+keskustelu päätetty.
+
+Anna tiesi nyt, ett'ei hänen äitinsä enää koskaan tulisi puhumaan tästä
+asiasta, hänen luonteensa mukaista ei ollut palautua alituisesti samaan
+aineesen kaikenlaisten, enemmän tai vähemmin haavoittavain viittausten
+muodossa, mutta hän tiesi nyt ensi kerran menetelleensä aivan
+vanhempainsa tahtoa vastaan, ja se juuri ahdisti hänen tunteellista
+mieltään. Muuten oli hänellä kyllin kärsimistä kaikista heidän
+seurusteluystäväinsä antamista pienistä syrjä-iskuista, kaikki
+tuntuivat olevan ihmeteltävän selvillä hänen salaisuudestaan, vaikk'ei
+hän voinut ollenkaan ymmärtää mitä tietä se olisi heidän tietoonsa
+tullut.
+
+Rakkaalle kummitädilleen puhui Anna luonnollisestikin aivan
+perin-pohjaisesti asian ja tuli hyvin ihmeihinsä, kuullessaan että
+neuvoksetar jo kauvan oli aavistanut pastorin aikeet sekä arvannut syyn
+hänen muistettavaan käyntiinsä Merenlahdella. Tuo kunnon rouva olisi
+niinikään mielellään nähnyt Annan yhdistyvän pastoriin, joka hänessä
+aina oli herättänyt niin suurta myötätunnetta. Hän oli myös toisinaan
+toivonut, että nämä kaksi vaikuttaisivat molemmin puolin tehokkaasti
+toisiinsa, mutta kun tämä toivo nyt näytti häipyvän, ajatteli hän
+hiljaisuudessa, että Jumalalla on monta keinoa ja monta tietä
+vaikuttaakseen ihmissydämmeen ja että hän kyllä vielä voi tehdä hänen
+armaan kummityttönsäkin onnelliseksi sekä henkisessä että ajallisessa
+suhteessa. Pastori Törnellä oli kuitenkin oma sijansa hänen
+äidillisessä sydämmessään.
+
+Nuoret näkivät toisensa tämän jälkeen monta kertaa, milloin kirkossa,
+milloin sunnuntaikoulussa, jonka pastori nykyjään ylellisesti
+kertyneiden toimien tähden oli jättänyt lastenopettaja Johanssonnille,
+sitte vielä erityisesti vanhan Ringvallin rouvan luona, jonne pastori
+oli kutsuttu jakamaan tuolle väsyneelle pyhiinvaeltajalle sekä hänen
+lapsilleen ja lastensa lapsille Herran ehtoollista, matkaevästä tuolle
+pitkälle matkalle, jolle vanhus pian tämän jälkeen antausi.
+
+Nuori pastori näyttäysi aina Annaa kohtaan ystävälliseltä ja
+huomaavaiselta, vaikka hänen seuraansa ei hän, kuten luonnollistakin
+oli, enää pyrkinyt.
+
+Suurta iloa tuotti Annalle syksyllä veljensä kotiintulo. Hän oli
+nimittäin kirjoittanut isälle ja pyytänyt saada olla vuoden umpeen
+matkallaan, mutta saanut jyrkän kiellon ja kehoituksen palata kotiin
+eikä vetelehtäen kuluttaa kallista aikaa pitemmälti.
+
+Siten sukeutui niin, että nuori Juho herra koteutui eräänä päivänä
+X:ään uusimuotisena "ulkomaalaisena", kuten ihmiset sanoivat, iloisena
+ja elonhehkuisena, aivanpa entistään kauniimpana äidin mielestä, joka
+ei voinut katsella ylpeydettä tuota uljasta vartta ja sulavasti
+kannettua päätä, joka niin karskisti kohosi hänen leveiltä voimakkailta
+harteiltaan. Hänessä ei ollut mitään isän näköistä, kaikki oli
+jäljennöstä äidistä itsestään.
+
+Anna oli onnellinen, hän voi tuntikausittain istua ja kuunnella
+veljen kertovan matkoistaan, hän tunsi itsensä niin sydämmellisen
+tyytyväiseksi veljensä kuiskatessa ettei kukaan ymmärtänyt häntä niin
+hyvin kuin "hänen pieni, kiltti siskonsa". He kävelivät usein yhdessä
+ja suunnittelivat, että Juhon pitäisi Annalle lähettämäinsä pitkäin
+kirjeitten pohjalla kirjoittaa matkakuvauksia, ja hänestä tuntui niin
+riemuisalta nähdessään veikon tahtovan kokonaan unohtaa vanhat tapansa
+ja tulla vakautuneeksi mieheksi. Isä näki jo hengessä Montell nuoremman
+nousevan hänen tilalleen tuon arvokkaan liikkeen johtajaksi ja Liina
+rouva taasen heitti tutkivia silmäyksiä kaupungin tyttäriin,
+löytääkseen hänelle arvokkaan puolison.
+
+Anna ei ajatellut niin pitkälle, hän oli tyytyväinen olevaiseen
+riemuun, mutta kuitenkin toivoi hän parasta kaiken senkin suhteen mitä
+tulevaisuus oli mukanaan tuova, vaikka hänen katsettaan tahtoi
+himmentää muuan varjo, joka hiljaisena, uhkaavana pilvenä kohosi veljen
+otsalle. Eräänä hämärähetkenä, jolloin he kylmästä vihmasateesta
+huolimatta olivat tavallisella kävelyllään, katkasi Juho vihdoin tuon
+tässä suhteessa siskoaankin kohtaan osoittamansa vaiteliaisuuden. Hän
+valitti katkerasti sitä, että isä oli kieltänyt hänen pysähtymästä
+pitemmälti ulkomailla ja muuten nureksi hän koko elonkohtaloaan
+yleensä: nuo ahtaat pikkukaupunkilais-olot tuntuivat hänestä nyt aivan
+sietämättömiltä sen jälkeen kuin hän oli saanut nauttia vapautta siellä
+ulkona, hänen täytyi tunnustaa, että tuo tuleva vaikutus ala, jota
+hänelle tyrkytettiin, näyttäysi nyt aivan mahdottomalta, se painoi
+hänen sieluaan, se tuntui hänestä jonkunlaiselta ilkeältä
+kummitukselta.
+
+-- Sinä saat vielä nähdä, Anna, virkkoi hän, että minä joko tulen
+hulluksi tai päätän katuojaan!
+
+Anna kehoitti häntä puhumaan kaikki rehellisesti isälle, vaikk'ei
+hänellä itselläänkään ollut juuri toiveita sen onnistumisesta.
+
+-- Entä sitten? kysyi Juho katkerasti, -- jos isä antaisikin minulle
+vapauden vaihtaa ammattia, niin mille alalle minä antautuisin, sillä
+minä olen varsin kasvatettu konttorijakkaraa varten.
+
+Anna aivan kauhistui hänen apeamielisyyttään ja koetti kaikin tavoin
+lohduttaa häntä puhuen vanhempain suuresta rakkaudesta lapsiaan kohtaan
+ja miten paljon he toivoivat pojastaan. Konttoorityö ei häntä
+miellyttänyt ja kuitenkin oli hänellä velvollisuuden täyttämisessä
+vanhempiaan kohtaan niin paljon semmoista, jonka eteen kannatti elää.
+Mutta Annan sanat tuntuivat luiskahtavan hänen ohitsensa ja kun Anna
+vanhastaan tiesi että siveyssaarnat tekivät hänet vain niskoittelevaksi
+ja ivalliseksi, keskeytti hän tykkänään kaikki, joka voisi vähentää
+veljen luottavaisuutta häneen. Kaikissa tapauksissa oli jo sekin hyvä
+kun hän tahtoi edes puhua murheistaan jollekin.
+
+Tämä suru veljensä tähden ja hänen oma pitkällinen sieluntaistelunsa
+riudutti vihdoin hänen terveytensä, niin että neuvoksetar
+levottomuudella puhui hänen kalpeista poskistaan. Sen vuoksi uskalsikin
+hän vain viitata veljensä mielenapeaan, sillä tämä oli kovin
+hellätunteinen eikä suvainnut kennenkään huolehtivan hänen
+mielipiteistään ja ajatuksistaan. Annan täytyi siis yksin kantaa
+taakkansa, sillä ei edes äitikään huomannut Juhon mielentilaa. Hän,
+samoin kuin isäkin, oli tyytyväinen kun näki poikansa välttävän tuota
+entistä iloista toveriseuraa ja ainoastaan silloin tälläin huvittelevan
+metsästämällä kaupungin läheistössä Sormusen vanhimman pojan, hänen
+"aseenkantajansa" kanssa, kuten hänellä oli tapana sanoa.
+
+Annalla oli surullinen joulu, tosin syötiin ja juotiin kuten
+tavallisesti heimolaisten ja ystäväin luona ja vietettiin
+joulujuhlallisuuksia sunnuntaikoulussa ja lähetysyhdistyksessä, mutta
+sydäntuskaa tuottavaa oli tulla kotiin ja tavata Juhon synkkää katsetta
+hänen ollessaan vaipuneena jonkun kirjan tai sanomalehden lukemiseen.
+Hän oli muutenkin tullut niin hirveän ärtyiseksi ja pisteliääksi että
+oli melkein mahdoton seurustella hänen kanssaan, pari kolme kertaa oli
+jo ollut pieniä yhteensattumisiakin isän kanssa ja Annasta näytti kuin
+häntä myöskin vaivaisi joku ruumiillinen kivulloisuus, kenties joku
+hermosairaus. Hän olisi mielellään kysynyt neuvoa talon hyvältä
+ystävältä tohtori Westeriltä, mutta rautahermoinen Liina rouva ei
+voinut ollenkaan käsittää koko asiaa, hän luuli Juhon vain oppineen
+ulkomailla huonoja tapoja, mutta meidän pitää ohjata kehnoa
+luonnettamme ja harjaantua itsensä hallitsemiseen j.n.e. Taaskin vanha
+juttu: huolimatta syvästä, palavasta rakkaudestaan lapsiaan kohtaan, ei
+hän taasenkaan heitä ymmärtänyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- Miten Juho viipyy kauvan tällä kertaa, sanoi Anna eräänä aamuna
+Uudenvuoden jälkeen, mennen ikkunan luo ja silmäillen levottomasti
+Suurelle-kadulle. -- Toinen vuorokausi on jo kulumassa sitte kun hän
+läksi, eikä Kalle Sormunenkaan ole hänen kanssaan, minä tapasin Kallen
+eilen.
+
+-- Juho lie hyvinkin entiseen tapaansa majoittunut johonkin
+talonpoikaistaloon, vastasi Liina rouva tyynesti; kenties hänellä on
+ollut hyvä metsästysonni. Tuletko sinä mukaan rouva Blomgrénin luo
+edellä puolisen.
+
+-- Minulla on nuottien kirjoittamista sunnuntaikoulua varten, äitihän
+tietänee että minä ja opettaja olemme alkaneet harjoittaa lapsille myös
+laulua?
+
+-- No siinä tapauksessa voit jäädä kotiin, ja jos Juho tulee, niin on
+kyökkipiialla pieni lämmin aamiainen valmiina, minä olen niin
+toimittanut.
+
+Anna seurasi äitiään eteiseen, mutta meni sitte ainakin viidennen
+kerran ikkunaan, hän tunsi niin selittämätöntä levottomuutta veljensä
+tähden, ett'ei hän voinut sitä millään järkevillä syillä tukahuttaa. Ja
+koko yön oli hän nähnyt tuskallisia unia, veli ei ollut viipynyt niin
+kauvan millään metsästysretkellä.
+
+Hän koetti käydä työhön käsiksi, mutta siitäkään ei tahtonut tulla
+mitään, sitte harjoitti hän erästä virttä urkujen säestyksellä, mutta
+kääntyi kuitenkin aina lopuksi ikkunaan. Siten tulikin hän ensimmäisenä
+huomanneeksi miten muuatta yksinkertaista, lammasnahkaisella
+rekiverholla peitettyä talonpoikaisrekeä ajettiin kartanolle. Tuulena
+törmäsi hän eteiseen ja portaita alas, vaistomaisesti aavistaen jotain
+riensi hän re'en luo juuri silloin kun kyytimies pysäytti hevosen.
+Näytti kuin hänen pelkonsa olisi arvannut, että joku onnettomuus oli
+tapahtunut. Ja siellä makasikin hänen Juho veljensä peitteen alla mitä
+elottomimpana, pää kääreesen kiedottuna.
+
+-- Onko hän kuollut? kysyi hän kääntyen konemaisesti kyytimieheen.
+
+-- Ei luullakseni, ainakin aamulla, kun me löysimme hänet pyssynsä
+vierestä meidän metsästä, männikön alalaidasta, eli hän. Korkeintaan
+luulen nuoren herran pyörtyneen.
+
+Kiitäen hivelti Anna noutamaan palvelusväkeä kantamaan haavotettua
+sisään ja lähetti sitte heti äitiä hakemaan. Rouva olikin jo
+kotiintulossa ja ilmausi tuota pikaa tuohon pieneen joukkoon, joka oli
+keräytynyt ruokasalin sohvan ympärille, mille talon nuori herra oli
+laskettu.
+
+-- Ah, äiti, Jumalan kiitos jotta tulit niin pian! huudahti Anna.
+
+Äiti viskasi päältään kallisarvoisen turkkiviittansa ja polvistui
+poikansa viereen, vetäen hänen liikkumatonta päätään puoleensa. Mutta
+tämä pieni liike hellitti tuota väliaikaista sidettä ja muutamia
+pisaroita mustaa sakeaa verta tunkeusi pienestä takaraivossa olevasta
+haavasta ja putosi Liina rouvan hienolle pitsireunustalle.
+
+-- Kiireesti tohtori Westeriä hakemaan, kuiskasi hän, painaen
+sormellaan lujasti haavaa. Tämä kipua tuottava liike sekä Annan
+käyttämä kylmä vesi herätti sairaan tajuttomuudestaan.
+
+Hän katseli harhaillen ympärilleen ja sanoi tuskin kuultavasti: --
+Missä minä olen?
+
+-- Kotona poikaseni, koeta olla tyyneenä, sinä olet hiukan loukannut
+itseäsi, mutta tohtori Wester tulee pian katsomaan vammaasi. Hänen
+äänensä ilmaisi hillittyä levollisuutta ja Anna aivan ihmetteli kuinka
+hän ei hetkeksikään kadottanut malttiaan, vaan puhui yhtä tyyneesti
+kuin tavallisesti.
+
+Pian oli nuori mies toimitettu omalle vuoteelleen, mutta kun häntä
+kannettiin huoneesensa, valitti hän ääneensä, niin että Anna ihmetteli
+miten tuo näköjään niin vähäpätöinen haava voi tuottaa semmoista kipua.
+Tohtori Wester, vanha, kokenut, jonkunverran ärtyisä lääkäri tuli
+viivyttelemättä, tutki haavan mitä huolekkaimmasti ja kävi sitä
+tehdessään yhä ajattelevammaksi.
+
+-- Tuo pieni haava takaraivossa on kuulan tekemä!
+
+Rouva Montell nyökäytti myöntäen, Annan katse oli hievahtamattomasti
+kiintynyt lääkärin huuliin.
+
+-- Kuula pitänee kaiketi ottaa pois? kysyi äiti.
+
+-- Hm, omituista kyllä on se nähtävästi tullut itsekseen ulos, täällä
+on pieni reikä tukanrajan alapuolella, mutta ruumis näyttää saaneen
+tuntuvamman kolauksen!
+
+-- Mies, joka toi hänet kotiin, kertoi että hän luultavasti on luisunut
+korkeata vuoren rinnettä alas, sanoi Anna vaalein huulin.
+
+-- Kas niin, se on siis selvää, hän on kaatunut ja lau'ettanut siten
+pyssynsä tapaturmaisesti ja me voimme tässä nähdä tuon onnettoman
+metsästysretken lopun, mumisi vanha eläinystävällinen lääkäri.
+
+-- Me voimme siis hyvinkin peljätä haavakuumetta? kysyi äiti.
+
+Tohtori nyökäytti myöntävästi. --
+
+-- Sanokaa vain miten minun tulee häntä hoitaa, minä en ole mitään
+unhottava.
+
+-- Ette kyllä, sen tiedän, te olette oivallinen sairaanhoitaja, Liina
+rouva; mutta alkakaa nyt ensin tuosta nuoresta neidistä, joka on
+pyörtymäisillään -- ei tarvitse nähdä kuin pennin lantin kokoisen
+haavan, niin jo alkaa huulet vaaleta, varsin on toisista aineista kuin
+äiti.
+
+Anna oli tarttunut käsiksi muutamaan tuolinselustimeen ja piti siitä
+suonenvetoisesti kiinni, mutta häntä ei saanut vaalenemaan tuon pienen
+haavan näkeminen, vaan muuan toinen ajatus, kauhea, hirvittävä
+aavistus. Tohtori oli selittänyt miten pyssy oli tapaturmassa lauennut
+veljen kaatuessa vuoren rinteellä ja sanonut "se on siis selvää", hän
+huomasi myös äidin luulevan sen vahingossa tapahtuneen, mutta mitä
+voisi, mitä uskaltaisi hän itse ajatella tästä? Juho oli ollut niin
+sairalloinen ja alakuloinen, ajatus että hän hetkisen epäilyksen
+valtaamana -- hän ei kyennyt ajattelemaan sen pitemmälle, hänen
+silmänsä sulkeutuivat ja kuin unessa kuuli hän tohtorin sanovan: --
+Antakaa hänelle lasi vettä, se on samalla ohitse!
+
+-- Ei, ei! vastasi hän, kirvahtaen suoraksi voimiaan ponnistaen -- minä
+en pyörry.
+
+-- Niin no, vaan kaukana ei se missään tapauksessa ollut, pikku
+ystäväiseni, sanoi tuo tuikea ukko ystävällisesti. Anna oli ollut hänen
+oikea lemmikkinsä aina siitä pitäin kun hänen onnistui pelastaa
+tyttönen kuristustaudista lapsena ollessaan.
+
+Tuskaisia ja levottomia olivat seuraavat tunnit; Juho makasi lähes koko
+ajan huumoksissa, herra Montell käveli käsiään väännellen ympäri
+huonetta äidin istuessa koko ajan sairaan vuoteen vieressä ja
+tarkatessa pienempiäkin muutoksia. Hän suvaitsi Annan tuskin ojentavan
+kättään avuksi sairaanhoidossa: -- Minä olen niin tottunut siihen --
+sanoi hän tyynen estävästi ja kun isään ei vaikuttaneet mitkään
+lohdutukset eikä osaaottavat sanat, jäi tuo nuori tyttö kokonaan omia
+pelottavia ajatuksiaan akkiloimaan.
+
+Kyytimieheltä oli luonollisestikin kyselty kaikkea aivan
+perinpohjaisesti ennenkun häntä päästettiin lähtemään.
+
+-- Nuorella herralla on tapana metsästysmatkoilla ollessaan tulla usein
+heidän taloonsa ja pyytää kuppi kahvia tai lasi maitoa, kertoi mies.
+Edellisenä päivänä oli hän puolenpäivän tienoissa ollut heillä ja
+tilannut itselleen yömajan, mutta kun ei häntä illalla kuulunut
+tulevaksi, luultiin hänen yöpyneen jonnekin muualla. Aamulla ani
+varhain, kuin isäntä miehineen meni metsään hakkuulle, löysivät he
+hänet lumelta aivan sen äkkisyvän jyrkänteen alta, jota kansa nimittää
+"Velhovuoreksi". Lumessa olevista jäljistä voi selvään nähdä kuinka hän
+oli luisunut alas kallionsyrjältä, joka todellisuudessa oli aivan
+sileän jääiljangon peittämä, vaikka sen päälle oli päivällä höytyellyt
+hiukan lunta; kallionhalkeimessa kasvoi muuan mutkikas mänty ja
+rikkirepeytyneestä hihan kyynäspäästä näkyi, että se oli tarttunut
+siihen kiinni, ja silloin oli hänen pyssynsä lauennut. Kun he löysivät
+hänen, makasi hän levitetyin käsin suullaan maassa, se oli oikea
+Jumalan varjelus, ett'ei hän paleltunut yöllä, mutta hänellä oli
+lammasnahkainen takki ja, kummallista kyllä, oli ilmakin illan tullen
+leutoutunut.
+
+Siinä oli melkein kaikki mitä he saivat tietää tapahtuneesta
+onnettomuudesta, mutta asian syvällisintä puolta ei voinut kukaan, ei
+kyytimies eikä kukaan muu valaista, ajatteli Anna vapisevin sydämmin.
+
+Seuraavana päivänä kävi tohtori uudelleen sairaan luona, näyttäen Annan
+mielestä yhtä arvelevalta kuin ensi kerrallakin; äiti taasen huolehti
+ainoastaan haavakuumeen tähden, hän ei näyttänyt ollenkaan ajattelevan
+lääkärin selitystä kaatumisesta ja loukkaantumisesta, joka oli tullut
+nuoren metsästäjän osaksi. Anna yksin huomasi, että lääkäriä ei
+huolestuttanut kuulan tekemä vaikutus tai sen seuraukset, ja kun
+tohtori otti hyvästinsä, hiipi hän hänen jälkeensä eteiseen.
+
+-- Paras setä, kuiskasi hän hivauttaen kätensä hänen käsivarteensa.
+
+-- No, mitä pikku ystäväiseni nyt asioipi, tahtooko hän lääkkeitä
+hermopuuskauksille, vai? Vanhuksen halu heittäytyä leikkisille katosi
+kuitenkin heti katsottuaan hänen rukoileviin silmiinsä: -- Puhu,
+lapseni, kehoitti hän.
+
+-- Minä haluaisin mielelläni tietää -- hän pysähtyi tähän, vetäen
+syvemmin henkeään, mutta jatkoi sitte päättävästi -- minä rukoilen,
+sanokaa minulle onko Juhon tila hengenvaarallinen?
+
+-- Hm, hm -- niin -- minulla ei ole koskaan tapana hätäillä
+tuomioissani, vastasi ukko, kiinnitellen hitaasti hansikkaittensa
+nappeja; -- tuo pieni haava on tosin vähäpätöinen asia, mutta -- --
+
+-- Kenties Juho vahingoitti itsensä pudotessaan? ehätti Anna vapisevin
+huulin.
+
+-- Siinä osasi hän oikeaan, Juho lienee saanut jonkun sisäisen vamman.
+
+-- Ja se on hyvin vaarallinen?
+
+Tohtori tarttui äkkiä hänen molempiin käsiinsä, vei hänet täyteen
+lampunvaloon ja katseli tutkien hänen vaaleihin, tuskanilmeisiin
+kasvoihinsa. -- Luulenpa parhaaksi ilmaista hänelle totuuden, mutisi
+hän. Tuo nuori pillomus tuolla sisällä -- hän näytti kädellään sairaan
+huoneesen -- olisi tehnyt viisaimmin, jos hän ei koskaan olisi lähtenyt
+metsälle viattomia eläimiä vainoamaan kun ei hänellä kerran ole sen
+vakauneempaa aistia ja tottumusta metsän polkuja astella. Nyt hän on
+siten saattanut omaisilleen sydämmen surua -- eikä hänellä,
+poikarukalla, ole sen pahempi enää monia päiviä jäljellä.
+
+Anna ei huutanut, vaikka tohtori sitä puolittain pelkäsi, mutta sen
+sijaan näki hän miten raju puistutus hivahutti koko hänen ruumistaan.
+
+-- Voitteko te kestää sen lapseni? kysyi tuo töykeä ukko milt'ei
+hellästi.
+
+-- Minun täytyy, -- hän puristi kovasti tohtorin käsiä jäähyväisiksi ja
+lähti, kiiti varjona omaan yksinäiseen huoneesensa, tarttui molemmin
+käsin päähänsä sekä seisoi moniaita hetkiä liikkumatonna, melkein
+tiedotonna.
+
+-- Hän kuolee itsemurhaajana -- tunkeusi hänen yhteenpuristettujen
+huuliensa lomitse, sitte vaipui hän aivan kasaan kuin murtunut ruoko
+noiden hirvittäväin sanain soidessa kuolonkellona hänen korvissaan.
+Voi, jos Juho vielä hetkiseksi havautuisi täyteen tietoisuuteen, jos
+hän uskaltaisi kysyä! Hänen sieluntuskansa oli niin suuri, ett'ei hän
+luullut voivansa kestää tämän epävarmuuden painoa. Mutta vanhempien ei
+tule saada mitään tietää; ja se tieto, että heidän poikansa täytyy
+kuolla, olisi kyllin voimakas musertamaan heidät. Miten surullista
+onkaan elämä, hän oli niin usein kuullut maailmaa sanottavan "murheen
+laaksoksi", nyt ymmärsi hän täydellisesti noiden sanojen merkityksen,
+sillä taivas oli suljettu kuin rautaovi ja Jumala äärettömän kaukana.
+Hän ei rukoillut, hänellä ei ollut sanoja siihen.
+
+Äiti ei tahtonut sallia hänen valvoa yöllä, mutta hetkeksikään ei hän
+kuitenkaan voinut silmiään ummistaa ja aamupuoleen hiipi hän hiljaan
+sairaan huoneesen. Äiti viittasi häntä luokseen: -- Sinä voit tulla
+hetkiseksi minun tilalleni, Anna, kuiskasi hän, minun pitää mennä
+puhelemaan isärukan kanssa, joka on pitkin yötä käynyt täällä
+katsomassa.
+
+-- Eikö äiti tarvitsisi levätä hetkisen?
+
+-- En, minä en tunne ollenkaan itseäni väsyneeksi, minä olen niin
+voimakas, kuten tiedät. -- Ja kaikesta levottomuudesta ja kahden yön
+valvomisesta huolimatta näyttikin hän aivan terveeltä ja reippaalta. --
+Täällä on minun kutimeni, kaidenna säären kohdalta joka seitsemännellä
+kierroksella.
+
+Anna katseli hetkisen tuota pitkää, harmaata "lähetyssukkaa", sitte
+asetti hän sen huoahtain pois luotaan, hänellä ei ollut äidin
+tavatonta, kaikissa olosuhteissa kukistumatonta tointa. Sairas liikutti
+itseään ja valitti hiljaa. Anna kumartui hänen ylitsensä kuiskaten mitä
+vienoimmalla, hellimmällä äänellä hänen nimensä, ja kuin hänen
+lemmenvoimaisen tahtonsa tenhoamana avasi sairas hitaasti silmänsä ja
+katsoi häntä aivan selvä-ilmeisellä katseella.
+
+-- Pikku siskoseni -- sanoi hän soinnuttomasti, ääntäminen näytti
+tuottavan hänelle kipuja.
+
+-- Armas Juho! -- Hän polvistui vuoteen viereen, niin että hänen
+kasvonsa olivat milt'ei veljen kasvojen vieressä tyynyllä: -- sinä et
+tiedä miten levoton minä olin sinun tähtesi eilispäivänä, kuiskasi hän,
+minä aavistin, että joku onnettomuus oli kohdannut sinua.
+
+Juho tarttui lujasti hänen käteensä: -- minä olin hyvin alakuloinen
+sinä päivänä, mumisi hän, en tietänyt mitä tahdoin. Katsohan, elämä
+näytti minusta liian raskaalta ja minä -- -- --
+
+Anna tunsi miten jääkylmä puistutus hivautti hänen ruumistaan, mutta
+hän pakotti itseään ja sanoi mitä vienoimmalla äänellä: -- Mitä
+ajattelitkaan, oma, rakas veljeni?
+
+-- Vetäydy pois, Anna -- sanoi hän tukehtuneella äänellä -- minä olin
+päättänyt ampua luodin otsaani!
+
+Mutta Annapa ei poistunutkaan, hän painautui sen sijaan yhä lähemmä ja
+kiersi kätensä hänen kaulalleen: -- Sinähän et kuitenkaan ampunut,
+Juho?
+
+-- En, sitä en tehnyt, minä ajattelin sinua, pikku sisarueni, ja äitiä.
+Muistatko muuatta kertaa lapsuudestani, jolloin putosin heinäladon
+rappusilta! Kaikki luulivat minua kuolleeksi, mutta minä ainoastaan
+pyörryin, ja kun toivuin, seisoi äiti ylitseni kumartuneena, silmissä
+katse, jota en koskaan voi unhottaa -- ja juuri tuo katse se pidätti
+minua nytkin.
+
+Anna painalsi yhä uudelleen ja uudelleen huulensa veljen huulia vasten,
+hän ei voinut puhua, vaan siltä tuntui kuin olisi ääretön paino äkkiä
+irtaunut hänen harteiltaan ja hänen äsken elottomasta sielustaan kohosi
+nyt juhlivia ylistys- ja riemuvirsiä kohti korkeutta. Nyt tuli hän
+ajatelleeksi myös sitä, että puheleminen saattoi olla vaarallista hänen
+veljelleen, koska se näkyi niin vaikealta; mutta jos tämä keskustelu
+lyhentäisikin hänen elämäänsä, ei hän sittekään olisi tahtonut välttää
+sitä, hän tunsi tämän jälkeen voivansa kestää vaikka mitä, kunhan vain
+tuo kauhea mahdollisuus oli häipynyt. Kun Juho tahtoi ruveta kertomaan
+miten tuo tapahtuma oli sukeutunut, pani Anna hymyillen sormensa hänen
+huulilleen ja kertoi itse mitä hän oli kuullut kyytimieheltä, jolle
+veli nyökäytti myöntävästi, hänellä oli tuohon kaikkeen ainoastaan
+joitakuita pikkuseikkoja lisättävänä.
+
+Kun äiti palasi, huomasi hän potilaan melkoista reippaammaksi, niin
+että sekä hän että isä siitä suuresti riemastuivat. Annan sydäntä
+kirvelti kuitenkin tätä nähdessään, sillä hän muisti tohtorin sanoja;
+mutta toivon ääni kuiski hänelle että kokeneinkaan lääkäri ei ole
+kuitenkaan mikään Jumala ja se rohkaisi häntä suuressa määrässä.
+
+Kummallista kyllä ei tuo vanha lääkäri lausunut mitään erikoista iloa
+tai ihmettelyä tuon heidän mielestään Juhon tilassa huomattavan
+melkoisen tervehtymisen johdosta, syvä poimu asui edelleenkin hänen
+tuuheain kulmakarvainsa välillä ja Annan täytyi itsekseen myöntää
+ett'ei se näyttänyt ollenkaan ilahuttavalta.
+
+-- Kunhan vain vapauduttaisiin tuosta kuumeesta, tuumitteli äiti
+luottoisesti. Tohtori vaikeni ja Juho sulki raukeasti silmänsä.
+
+Kun Liina rouvaa heti tämän jälkeen kutsuttiin pois, kävi Anna hänen
+tilalleen. Silloin sanoi tuo nuori mies äkkiä: -- Kun ihminen seisoo
+haudan reunalla, näyttää elämä pikku murheineen aivan toisenlaiselta
+kuin sitä ennen!
+
+Anna katsoi häntä hämmästyneenä. Juho vastasi hänen katseesensa
+suruvoittoisesti hymyillen: -- Tiedätkö, pikku sisarueni, että
+ihmissydän on kumman horjuva, sanoi hän hiljaa; minä olen kaiken aikaa
+aihkaillut huolissani ja antanut niiden raskauttaa itseäni siinä
+määrässä, jotta olin vähällä väkivaltaisesti vapauttaa itseni niistä,
+mutta nyt, kun todella seison kuolon kynnyksellä, huomaan että on
+kuitenkin jotain, jonka eteen kannattaa elää.
+
+-- Oletko sitte niin varma kuolemastasi, rakas Juho? kysyi hän.
+
+-- Näeppäs, Anna, vastasi hän, minä tunnen, että minä olen tavalla tai
+toisella turmeltunut ja ukko Westerin sanoista ymmärsin samaa, en voi
+kertoa miten pieninkin liike vaivaa minua, minä olen aivan musertunut.
+Äiti rukka, hänellä kun on niin hyvä toivo!
+
+Tämä oli myös totta. Rouva Montell tyyneine luonteineen katseli asiaa
+yleensä parhaalta puolelta ja kun hänen tapaturman tuottama ensi
+hämmästyksensä oli asettunut, ei hänessä ollut pienintäkään pelvon
+vivahdusta siitä ett'ei poika hänen huolekkaalla hoidollaan pian
+tervehtyisi ennalleen. Olihan hän nuori ja tavattoman lujarakenteinen,
+melkein kuin äiti itse, eikä hän sitä paitsi ollut koskaan sairastanut,
+siksi ei hän voinutkaan uskoa, että kuolema nyt juuri ja juuri tämän
+onnettomuuden kautta hänet yllättäisi.
+
+Anna kärsi sanomattomasti tästä varmatoiveisuudesta, vaikk'ei hänellä
+kuitenkaan itselläänkään ollut uskallusta sitä epäillä, vaikka hän
+kyllä peittelemättä näyttikin levottomuuttaan sairaan tähden.
+
+-- Minun armas tyttöseni on aina ollut taipuisa katsomaan kaikkia
+mustalta puoleltaan -- oli rouva Montellin ainoa vastaus tyttärensä
+arveluttaviin viittauksiin. Seuraavana päivänä oli Juho entistään
+raukeampi ja makasi enimmäkseen horroksen tapaisessa uinailussa.
+Iltasella, kun Anna taasen hetkisen istui hänen luonaan, valitti hän
+isosti.
+
+-- Miten voit, rakas ystäväiseni? kysyi Anna hellän levottomasti.
+
+-- Minulla on luullakseni tänään ollut enemmin tuskia.
+
+Anna katseli tutkivasti hänen tuskanilmeisiä piirteitään, jotka vielä
+äsken loistivat terveyttä ja eloa, hänen sydäntään puristi ja ahdisti
+tuska, sillä hänestä näytti kuolema joka silmänräpäys hiipivän lähemmä
+ja hän ei tietänyt tunsiko veli tätä peljättävää totuutta.
+
+Kuin vastaukseksi näihin hiljaisiin ajatuksiin sanoi sairas äkkiä
+sortuneella äänellään: -- Kuolema tuntuu kovalta, pikku sisareni, kun
+meillä on ollut kyllin kaikkea täällä ja siellä toisella puolella ei
+ole mitään odotettavissa, jos nimittäin mitään on olemassakaan! Kenties
+onkin kaikki vain kaunista lohdutussaarnaa, jota teidän pappinne tarjoo
+hurskaille sieluille. Niin, niin, Anna, älä näytä ollenkaan niin
+hämmästyneeltä, sillä minusta on näyttänyt kuin sinä olisit itsekin
+suuresti epäillyt pappien saarnain totuutta.
+
+-- Ah, rakas Juho -- hän kumarsihe alas ja otti hänen vaipuneen kätensä
+omiinsa -- minua on monet epäillykset ahdistaneet, mutta varmuus siitä,
+että on Jumala, tuomio ja tulevainen elämä, on aina säilynyt
+järkkymättömänä taistelevassa sielussani. Katsoppas, minä luulen
+loukkaantuneeni muotoon ja siten jouduin vieraantumaan koko opin
+rikkaasta sisällöstä, mutta näinä pimeinä, synkkinä päivinä, rakas
+veikkoni, on Jumala sallinut valkeutensa valistaa minua ja suuresta
+rakkaudestaan johtanut minut Vapahtajan luo. Nyt tuntuu kaikki minusta
+niin valoisalta, ja rehellisesti, epäilemättä voin nyt sanoa: minä
+uskon, uskon Jumalan ijankaikkisesti armahtavan laupeuden Jeesuksessa
+Kristuksessa. Kyynelet tulvivat hänen poskilleen, mutta hänen
+silmistään loisti sisäinen kirkastus.
+
+Juho naurahti surunvoittoisesti. -- Se on siis hyväksi sinulle, pikku
+siskoni, koska se tekee sinut onnelliseksi, sanoi hän hiljaan.
+
+-- Jos sinäkin voisit tulla samanlaiseksi, Juho, kuiskasi hän;
+haluaisitko sinä puhutella pastori Törneä.
+
+Hänen kasvonsa sävähtivät jäykiksi ja kylmiksi: -- Ei, sanoi hän
+tuimasti; sen verran olen minä pitkin elämääni kiusautunut pappeihin
+ja heidän puheisinsa ett'en minä halua ketään heistä luokseni
+kuolinhetkenäni. Jos kenenkään ihmisen sanoihin voin luottaa, niin voin
+juuri sinun sanoihisi, Anna; mutta toisen vakuutus ei voi auttaa toista
+kuolonsyvyyden ylitse ja mitä luulisit sinä muuten tämmöisellä
+maailmanlapsella kuin minulla voivan olla odotettavana siellä toisella
+puolella? -- Hän puhui tavattoman tyynesti, mutta niin jäätävän
+toivottomasti, että Annan sydän oli tuskasta haljeta; pakottavana
+kaipuuna ikävöi hän kaunopuheisuuden lahjaa, voidakseen mitä
+palavimmilla sanoilla johtaa hänen sielunsa armon lähteelle. Mutta
+hänen kielensä oli kuin kiinni sidottuna ja suuren heikkoutensa
+tunnossa turvautui hän Jumalan rajattomaan laupeuteen: -- Herra Jeesus,
+auta meitä! tunkeusi hänen vapisevilta huuliltaan.
+
+Kun tohtori Wester seuraavana aamupäivänä astui sairaan huoneesen,
+havaitsi hänen tarkka silmänsä, että tavaton muutos oli tapahtunut
+sairaan tilassa. Piirteet olivat käyneet teräviksi, silmät elottomiksi
+ja sisäänpainuneiksi sekä iho kellahtavaksi, kaikista näkyi että kuolon
+työ oli jo alkanut.
+
+-- Minusta tuntuu Juho tänään puhuvan paljon helpommin, sanoi rouva
+Montell toiveikkaasti. Yöllä hän niinikään nukkui useita tuntia.
+
+Tuo kokenut lääkäri läheni sairasta ja tarttui hänen herpouneesen
+käteensä, hänen tutkiva silmänsä kiinnittyi noihin tyynyllä lepääviin
+vaaleihin kasvoihin ja kun hän kohtasi äkkiä nuoren miehen katseen,
+ymmärsi hän sanoitta niiden selvää kieltä: -- Sanokaa hänelle, että
+kuolontaistelu on käynnissä. Sairaasta kohotti hän katseensa
+pääpuolessa seisovaan Annaan ja havaitsi hänenkin kasvoillaan tuon
+saman visseyden, äiti yksin istui rauhaisana kuolinvuoteen vieressä.
+
+-- Ehkä me annamme nuorelle ystävällemme jotain rauhoittavaa, sanoi hän
+ja tuossa karmeassa äänessä voi huomata harvinaisen, väräjän soinnun;
+-- hän tarvitsee ennen kaikkea -- lepoa. Hän laski harmajan päänsä
+alas, asettaen korvansa sairaan rintaa vasten, oliko se todellakin
+vielä nuorukaissydän, joka tykkäeli noin raukean väsähtäneesti!
+
+-- Valmistakaa häntä varovasti, sanoi Juho soinnuttomalla äänellä hänen
+korvaansa. Tohtori nyökäytti päätään ja rouva Montell seurasi häntä
+ulos.
+
+-- Äiti parka, hetki on tullut, kuiskasi Juho.
+
+-- Jumala häntä vahvistakoon! sanoi Anna, ottaen Juhon käden omaansa.
+
+-- Minä olen tuumaillut paljon eilistä keskusteluamme, sanoi hän
+vaivaloisesti; tiedätkö, siskoseni, minäkin luulen etsineeni Jumalaa,
+vaikka tosin omalla tavallani, ja löytäneeni hänen käsialaansa taiteen
+suuruudessa, kaikessa luonnossa ilmenevässä kauneudessa. Minä en
+tietänyt sitä silloin, mutta nyt ymmärrän minä, että minussa on aina
+ollut salainen ikävöiminen jonkun korkeamman perään, minä nimitin sitä
+ihanteeksi, mutta mikä sitte on meidän korkein, ylevin ihanteemme,
+joll'ei juuri -- Jumala. Jos me kerran uskomme hänen olevan olemassa,
+niin täytyy meidän myös olettaa, että kerran tulee tuomio, jossa
+jokainen saa töittensä jälkeen, mutta Jumala ja syntiset, Anna -- -- --
+
+-- On olemassa välittäjä Jumalan ja meidän välillämme, Jeesus Kristus,
+vastasi Anna juhlallisesti.
+
+-- Minä en tiedä, jos minä voin käsittää sitä, sanoi hän surullisesti
+-- minun ajatusvoimani on sammumaisillaan.
+
+-- Mutta Vapahtaja voi käsittää sinua, rakas veljeni, vastasi hän
+sydämmellisesti yhä kasvavalla luottavaisuudella. -- Hän on sanonut
+"rukoilkaat, niin te saatte" ja minä olen lakkaamatta rukoillut Herraa
+sinun tähtesi.
+
+Samalla hetkellä tuli äiti sisään, hän ei mennyt kuten tavallisesti
+vuodetta kohti, vaan suoraa päätä ikkunan luo, jonka alaslasketut
+verhot hän veti ylös, päästäen siten talvipäivän hämäränomaisen valon
+virtaamaan huoneesen. Sitte läheni hän askel askeleelta sairasta,
+tutkivain silmäystensä tarkastellessa hänen kasvojaan. Ja mitä
+kauvemmin hän katseli, sitä varmemmaksi hän tuli lääkäriltä äsken
+kuulemainsa totuudesta. Hän oli ollut siksi monen kuolinvuoteen
+ääressä, ett'ei hän voinut epäillä noiden kuolonmerkkien
+luotettavaisuutta, jotka kohosivat hänen poikansa, esikoisensa, kylmän
+hien kostuttamalle otsalle.
+
+Kun hän oli asettunut tavalliselle paikalleen, otti nuori mies hiljaa
+hänen kätensä ja asetti sen poskeaan vastaan, mutta kumpainenkaan ei
+puhunut mitään. On hetkiä elämässä, jolloin tunteet ovat niin valtavia,
+että uupuu sanat niiden ilmaisemiseksi.
+
+Tämä päivä oli Annasta kuin joku eriskummainen uni, ja hän olisi niin
+mielellään toivonut, että hän olisi voinut puhella äidin kanssa kahden
+kesken, siitä olisi ollut huojennusta heille molemmille. Mutta äiti
+sanoi vain ohimennen: -- Minä olen pyytänyt tohtori Westerin puhumaan
+asiasta isälle, häntäkin tarvitsee valmistaa. -- Hän liikutteli itseään
+ja puhui aivan kuin tavallisesti, kuitenkin näytti Annasta kuin koko
+hänen olemuksessaan olisi jotain outoa ja kylmää.
+
+Tohtorin antamien lääkkeiden vaikutuksesta makasi Juho jonkunlaiseen
+horroksen tapaiseen uneen vaipuneena eikä häntä näyttänyt mitkään
+tuskat vaivaavan. Anna oli kiitollinen tuolle kokeneelle lääkärille
+siitä, että tämä kykynsä mukaan koetti lieventää kuolontaistelun tuskia
+ja odotti joka hetki lopun lähenemistä.
+
+Jälkeen puolenpäivän tuli neuvoksetar, kuten useita kertoja ennemminkin
+sairausaikana. Rouva Montell istui sisässä sairaan luona, mutta Anna
+tuli niin iloiseksi saadessaan heittäytyä moniaiksi minuuteiksi
+puhelemaan vanhan rakkaan ystävänsä kanssa -- Minä olen niin
+omituisessa mielenvireessä, sanoi hän -- Juhon kuolontaistelu on jo
+alkanut, mutta minä en itke enkä sure, sillä minä tiedän, että hänen
+tähän asti kahlittu henkensä on nyt vapautumaisillaan. Voi kummitätini,
+hänelle on varmaankin onnellisinta, että hän pääsee täältä, sillä
+tietämätöntä on, olisiko elämä voinut hänelle tarjota tyydyttävää
+vaikutusalaa ja hänen sielunsa suhteen en minä ole nyt enää ollenkaan
+levoton. Minä en voi sitä selittää, mutta minua elähyttää niin
+ihmeellinen tunne: Herra on vallannut minun kovan sydämmeni, minun
+sieluni luottaa häneen täydellisesti ja samoin toivon olevan veljenikin
+laita.
+
+-- Aamen sanokaamme sitte! vastasi tuo kokenut ystävä sydämmellisesti
+ja he kumartuivat yhteiseen hiljaiseen rukoukseen Jumalan edessä.
+
+Kun Anna palasi sairaan huoneesen, oli siellä perin hiljaista,
+liikkumatonna istui sekä isä että äiti sairaan vuoteen ääressä. Nuori
+tyttö polvistui nyt, kuten usein ennenkin, heidän keskelleen ja ottaen
+Juhon voipuneen, kylmähkön käden omiin elonhehkuisiin kätösiinsä, äänsi
+hän: -- Rakas Juho! Tuo hellä, hyväilevä ääni herätti vielä kerran
+liitävän sielun horroksen huumeestaan. Hän avasi silmänsä ja katsoi
+häntä sammuvin katsein.
+
+-- Oi Jeesus, tule ja vapauta meidän rakkaamme! rukoili Anna selvällä,
+nuorella äänellään. -- Ainoastaan sinuun, Herra Jeesus, me luotamme,
+tule, meidän ainoa turvamme.
+
+Hänen vaiettuaan sanoi äiti konemaisesti: -- rukoile, rukoile!
+
+-- Jeesus on jo tullut, äiti -- kuiskasi hän. Rukouksen avain oli
+avannut elon portit.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Saatuaan sanoman kuolontapauksesta, riensivät kaikki Montelliin,
+näyttääkseen osanottoaan suruun. Isäntä vetäysi kuitenkin konttoriin,
+jättäen vieraat naisten huollettavaksi. Liina rouva oli aina siitä
+pitäin, kun hän tohtorilta sai tiedon poikansa lähenevästä kuolemasta,
+ollut aivan kuin kone, hän kyllä täytti tavalliset velvollisuutensa,
+vieläpä järjesteli kaikki kuollutta ja hänen hautaamistaan koskevat
+seikat, mutta hän jätti Annan tehtäväksi yhä uudelleen ja uudelleen
+kertoa noille lukuisille ystäville sairaudesta ja kuolemanhetkestä,
+näytti kuin hän ei olisi itse tahtonut tehdä sitä eikä kuunnella heidän
+hyväntarkoituksellisia lohdutussaarnojaan.
+
+Neiti Fager ja rouva Blomgrén huomasivat, että tuo rakas Liina kantoi
+suruaan kerrassaan sopimattomalla ja kristitylle hyljättävällä tavalla,
+sen vuoksi pitivätkin he kristillisenä velvollisuutenaan antaa hänelle
+vakavia nuhteita ja istuivat niin tuntikausia hänen luonaan puhellen
+Jumalasta, joka hyvyydessään lähettää ihmisille koettelemuksia,
+nöyryyttääkseen heidän ylpeää sydäntään; Liinakin oli jumaloinut
+poikaansa, sen vuoksi täytyi Herran ottaa sen häneltä pois. Herra
+Jumala, kaikki maallinen on katoovaista; kiusaukset ovat niin
+monenlaiset, sen vuoksi pitääkin meidän katsoa eteemme, ja he
+huokasivat ja huomasivat, että tuo rakas kristisisar itse asiassa
+olikin kovin itsevaltias ihminen, Jumalan täytyi hänellekin, jonka
+kaikki asiat aina olivat olleet niin hyvin, löytää joku kuritus. Sitte
+menivät he rauhoitetuilla omillatunnoilla matkaansa. Annan huulilta
+pääsi helpotuksen huokaus, sulkiessaan eteisen ovea noiden "Jobin
+ystäväin" jälkeen, niinkuin hän heitä nimitti. Heidän sanoissaan oli
+kyllä paljon totuutta, mutta heiltä puuttui kokonaan oikea lohdutustapa
+ja vilpitön mieli. Annalle johtui mieleen pastori Törne, äiti kyllä ei
+ollut hänestä mitään puhunut, mutta Anna luuli olevansa varma siitä,
+että äitinsä halusi tavata häntä.
+
+Koko Juhon sairauden ajan oli pastori maannut vuoteen omana pahanlaisen
+vilustumisen tähden, mutta Anna tiesi että hän heti tervehtymisensä
+jälkeen tulisi ensi työkseen heillä käymään. Anna toivoi vielä, että
+hän myös toimittaisi ruumiin siunauksen, kuten äitikin halusi.
+
+Päivää ennen hautausta tulikin tuo nuori pappi heidän luokseen. Anna
+tuli vilpittömän iloiseksi nähdessään hänen tulevan ja toivotti hänet
+sydämmellisesti tervetulleeksi. Pastori oli kyllin hienotunteinen
+ymmärtääkseen oikein tämän vastaanoton herttaisuuden, hän puristi
+luottavasti tytön kättä, vaikka hienonen punerrus kohosikin hänen
+taudin kalvakoimille kasvoilleen.
+
+-- Minä luulen äidin odottaneen teitä, sanoi Anna, pastori varmaan
+löytää hänet hyvin paljon muuttuneena, hän on tullut niin hiljaisiksi
+ja ihmeteltävän välinpitämättömäksi.
+
+-- Suru vaikuttaa eri lailla -- sanoi pastori merkitsevästi, katsellen
+hänen avoimiin ilmeikkäisiin kasvoihinsa. Anna ei vastannut, hänen
+kirkastunut, luottoisa katseensa vain kohtasi pastorin silmäilyä, sitte
+saattoi hän hänet äidin luo ja jätti heidät kahden kesken. Ja kun hän
+tunnin kuluttua palasi, tulvivat tuon surevan äidin tähän saakka
+kuivista silmistä kyynelet ensi kertaa kuolemantapauksen jälkeen. Anna
+kiersi kätensä hänen ympärilleen:
+
+-- Äiti rukka, armas äiti!
+
+Pastori oli mennyt ikkunan luo ja myös hänen silmissään huomasi Anna
+kostean väikkeen. Hyvästiä heittäessä sanoi Anna hänelle, tuo kaunis,
+avoin katse silmissään:
+
+-- Minä tahtoisin sanoa teille jotain, herra pastori, jotain, josta
+minä olen varma ja joka tulee teitä ilahuttamaan. -- Pastori katsoi
+häneen kysyvästi.
+
+-- Muistatteko, minkä kauniin toivomuksen te sanoitte minusta, te
+uskoitte, että Herra suurella pelastajan rakkaudellaan vielä on etsivä
+minua -- ja nyt voin minä sanoa teille: Hän on myös minut löytänyt --
+surun tiellä.
+
+-- Herra kuulee rukoukset, niinkuin hän pettämättömästi luvannut on!
+vastasi pastori painokkaasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aina pastorin käynnistä saakka, niinpä itse hautauspäivänäkin, näytti
+rouva Montell olevan ennallaan, hän vastasi ystävällisesti kaikkein
+osaa-ottaviin kysymyksiin, kuultiinpa hänen kirkkaan äänensä yhtyvän
+hautausvirteenkin. Hänen ystävättärensä huomasivat tässä todistuksen
+siitä, että heidän viisaat neuvonsa olivat vaikuttaneet hyvää Liina
+sisaressa, eikä kumma, sillä mehän olemme hyvin taipuisia uskomaan
+omalla vaikutuksellamme olevan valtaa ja tehokkuutta. Anna oli kenties
+ainoa, joka huomasi, että vaikka äiti näyttikin jälleen ennalleen
+tasautuvan ja vähitellen käyvän käsiksi poikansa sairauden ja kuoleman
+kautta keskeytyneesen laajaan toimintaansa, oli hän kuitenkin jossain
+määrässä muuttunut.
+
+Hän lueskeli nyt, jota hän ei tähän saakka pitänyt ollenkaan
+tarpeellisena -- ja Anna huomasi, että hän ajatteli vieläkin enemmin,
+vaikk'ei hän puhellut asioistaan enemmin hänelle kuin vanhoille
+ystävilleenkään, päin vastoin näytti toisinaan kuin hienonen, tuskin
+huomattava väliaita kohoisi Liina rouvan ja hänen muinaisten
+innokkaimpain ihailijainsa, esim. neiti Fagerin ja rouva Blomgrénin,
+välille, viimmemainittujen sitä kuitenkaan huomaamatta.  Annan äiti oli
+syvällisesti omaksunut ne uskonnolliset käsitteet, joiden piirissä hän
+oli kasvanut ja ne olivat aina täydellisesti tyydyttäneet hänen
+henkiset tarpeensa, niin ett'ei hänen mielipiteensä voineetkaan koskaan
+joutua minkään suuremman muodostuksen alaiseksi. Mutta oli kuitenkin
+olemassa jonkun verran ahdasmielisyyttäkin, pieniä omituisuuksia, jotka
+aina ilmenivät hänen avoimelle siimalleen oikeassa karvassaan. Oli
+tosin eroa ihmisillä, mutta koskaan ei hän tuntenut itsellään
+taipumusta ketään tuomitsemaan. Hän alkoi huomata, että ihminen voi
+olla kristitty tarvitsematta rajoittaa henkeään mihinkään visseihin,
+ahtaisiin muotoihin.
+
+Tuolla älykkäällä, toimivalla luonteella oli salaista taipumusta
+farisealaisuuteen, tosin tuohon hienompimuotoiseen; ja tälle pienelle
+siemenelle olikin runsaasti langennut ihmiskiitoksen hunajakastetta.
+Mutta hänen kristielämänsä rehellinen, totinen puoli oli kuitenkin
+voimakkaasti vastustanut tuota nousevaa tainta. Mutta nyt tuli pojan
+kuolema ja paljasti salaman välähdyksen tapaisella valolla tuon salassa
+versoneen vesan, ainoastaan jotkut harvat juurenhapset säilyivät tuolta
+mullistukselta. Voimakkaan iskun tavalla nöyryytti suru hänen oman
+voimansa maan tasalle.
+
+Ja juuri se, että hän, kristitty äiti, jo lapsuudessa herännyt ja
+valistunut nainen, vieläpä koko puolueensa kokenut neuvonantaja, ei
+kyennyt tekemään mitään oman poikansa saattamiseksi Jumalan luo -- se
+juuri antoi hänen omalle varmuudelleen kuolon iskun. Oli kerrassaan
+käsittämätöntä, selittämätöntä, miks'ei hän koskaan voinut pienintäkään
+vaikuttaa poikaansa tässä suhteessa; hänen nuoruudenhehkuinen elämänsä
+oli kiitäen häipynyt ja kun hän vihdoin, muutamia tiimoja ennen kuin se
+kokonaan sammui, kauhistuneena tuijotti kuolemaa kasvoista kasvoihin,
+oli hänen kielensä aivan halpautunut. Hänellä ei ollut ainoata sanaa,
+ei ainoata pelastusköyttä viskattavana tuolle rakkaalle sielulle, jota
+Tuonenvirta mustilla laineillaan kuljetti yhä kauvemmas hänen
+läheisyydestään. Hänelle muistui mieleen Raamatun kertomus ylimmäisen
+papin Elin pojista -- oliko se mikään puollustus lastensa suhteen
+velvollisuutensa unohtaneille vanhemmille? Ei, se oli peloittava
+varoitus!
+
+"Kasvattakaa lapsenne kurituksessa ja Herran nuhteessa!"
+
+Pastori Törne oli ainoa, jonka kanssa hän voi puhella tuosta kauheasta
+painosta, joka lepäsi hänen sielullaan sekä pelvostaan ja toiveistaan
+poikansa sielun suhteen, Anna taasen iloisella varmuudellaan ei kyennyt
+häntä lohduttamaan. Pastori neuvoi äitiä turvautumaan ahkerasti
+rukoukseen, omasta kokemuksestaan tiesi hän, että tämmöinen neuvo oli
+ainoa, minkä täänlaatuisessa tapauksessa voi antaa. Me emme voi katsoa
+toiselle puolelle hautaa tuon alaslasketun esiripun taakse ja siten
+vakuuttautua rakkaittemme kohtalosta, mutta meillä on oikeus rukoilla
+heidän edestään ja rukous suo samalla meidän omille sieluillemme toivoa
+ja vapautta Jumalassa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vuosi oli mennyt menojaan, kevään kukat olivat kaunistaneet pojan ja
+veljen hautaa tuolla hiljaisella hautuumaalla, syksyn sumut olivat sitä
+ympäröineet ja talven lumi juuri parhaillaan levitteli sille pehmyttä,
+valkeaa vaippaansa.
+
+Anna oli kesän ajalla seurannut neuvosmies Hellsbergiä tämän kylpy- ja
+terveyslähdematkoilla ja sitte kotimatkalla pysähtynyt pääkaupunkiin
+muutaman rakkaan kummitätinsä sisaren luokse. Se oli myöskin
+neuvoksettaren tointa, että tuo nuori tyttö joutui heidän
+matkueeseensa, hän nimittäin piti tarpeellisena muuttaa tämän
+suojattinsa uusiin oloihin, sillä nuo surulliset kotoiset olot: veljen
+kuolema ja siitä syntynyt kaipuu, olivat heikontaneet hänen
+terveyttään. Hänen sekä ruumiinsa että sielunsa kaipasi toista
+ympäristöä, uusia, vereksiä vaikutteita ja vanhemmat, jotka tekivät
+kaikki minkä voivat ainoan elossa olevan lapsensa eteen, olivat
+vilpittömän kiitollisia voidessaan jättää hänet noiden vanhain kelpo
+ystäväinsä huostaan.
+
+Neuvoksettaren sisar, muuan professorin leski, kuului piiriin, joka oli
+tunnettu sekä teräväsilmäisestä älystään että syvästä, vakavasta
+suunnastaan, ja häneltä sai Anna useita hyviä vaikutteita ja
+kokemuksia. Tuo täällä nuorten tyttöjen kesken huomattava
+työteliäs elämä antoi hänelle paljon ajattelemisen aihetta. Hänen
+kotikaupunkinsa, kovin ahtailta tuntuvine oloineen, ei olisi hänelle
+suotuisa työvainio, mutta hän ei tahtonut siitä huolehtia, Jumala kyllä
+näyttää hänelle jonkun vaatimattoman toimialan, jolla hän voi olla
+toisten hyödyksi.
+
+Reippaana ja elpyneenä palasi Anna kotiinsa ja huomasi siellä kaikki
+olevan ennallaan. Isä askarteli vanhaan tapaansa rakkaassa
+konttoorissaan ja äiti oli aivan kuin ennen, ompeluyhdistyksen
+ja kokousten keskuksena, hänen viljavissa hiuksissaan ei ollut
+ainoatakaan harmajaa karvaa ja hänen terve hipiänsä antoi hänen
+kasvoilleen vielä kauniin ja nuorekkaan sävyn, mutta noissa kirkkaissa
+silmissä voi toisinaan aivan kuin vahingossa huomata väsymyksen ja
+kärsimyksensekaisen ilmeen, joka ilmaisi, että tämän äidinsydämmen
+sisimmässä sopukassa asui esikoistaan kaipaava suru, joka ei koskaan
+enää katoaisi. Kuitenkin haihtui tämä ilmaus niin äkisti, että
+ainoastaan Annan herkkä silmä voi sen huomata, ja hän taasen, joka
+hyvin ymmärsi sen alkulähteen, koetti osoittaa äidilleen
+kahdenkertaista rakkautta. Äidin ja tyttären väli ei koskaan ennen
+ollut näin hyvä, he näyttivät nyt ymmärtävän toisiaan kaikissa ja
+kiitollisuudella tunsi Anna että äitinsä viimme aikoina oli vapautunut
+kaikesta pakollisuudesta, huomio, joka teki kodin hänelle entistä
+rakkaammaksi.
+
+Kauvan ei hänen tarvinnut olla kotonaan ennenkun hän huomasi, että tuo
+ennen niin jakamattoman kehuva arvostelu pastori Törnestä oli
+melkoisesti himmentynyt. Hän ei enää istunut tuolla koskemattoman
+pyhällä istuimella, jonne nämä uskovaiset aina tahtoivat pappinsa
+asettaa, vaan oli alentunut tavalliseksi syntiseksi ihmiseksi.
+
+Kun esimerkiksi ajateltiin, että hän sunnuntaikoulussa oli koko luokan
+edessä torunut Kinnulan matammin poikaa -- ja matammi kun nautti
+semmoista arvoa uskonheimolaistensa keskuudessa -- ja selittänyt
+vakuutuksensa olevan, että tuo jumalaton Liisa Snygg oli mennyt
+autuaana ijankaikkisuuteen -- juuri näillä sanoilla lopetti neiti
+Fager, puhuessaan asiasta ompeluyhdistyksessä -- niin voi hyvin
+ymmärtää, ett'ei kaikki ollut kuin olla piti, ja muutenkin hän oli
+käynyt niin ankaraksi kirkossa jotta toisinaan oikein tahtoi
+puistuttaa. Niin, puheessa ei ollut enää yksinomaan evankeliumin
+hunajaa ja maitoa. Hän, neiti Fager, pelkäsi todellakin saaneensa
+maistaa lain kirpeää viiniä -- niinhän se käy kun ei ole varovampi
+seurapiirinsä suhteen. Pään pudistus ilmaisi paremmin kuin sanat,
+että neiti Fager mielellään haluaisi vapautua noista pastorin nykyjään
+niin tiheistä käyneistä Hellsbergien luona; mutta hän ei saanut mitään
+kannatusta, sillä Liina rouva ei edes suljetummassakaan piirissä
+hyväksynyt moittivia arvosteluja. Hän ei sitä paitsi huomannut nuoressa
+papissa tapahtuneeksi mitään moitetta ansaitsevaa muutosta, hän sanoi
+ainoastaan, että pastori Juhon kuoleman jälkeen oli ollut hänen paras
+poikansa.
+
+Nämä erilaiset lausunnot herättivät Annassa jännitetyn halun saada
+kuulla hänen saarnaansa. Ensimmäinen sunnuntai hänen kotiintulonsa
+jälkeen oli viimmeinen adventtipyhä, niin että jonkunlainen
+joulutunnelma tuntui vallanneen koko seurakunnan, ainakin tuntui
+Annasta niin, sillä hänen omaan sieluunsa oli joulurauha jo koteutunut.
+Miten hyvältä tuntuakaan olla jälleen kotona ja nähdä sulia tuttuja
+kasvoja, siellä istui mamselli Rask leppeine, tyytyväisyyttä
+säteilevine, vanhanaikuisen päähineensä reunustamine kasvoineen. Anna
+nyökäytti tervehdykseksi vanhalle Biina neidelle ja hymyili vastapäätä
+olevassa penkissä istuvalle rakkaalle kummitädilleen. Sitte kaikuivat
+urkujen mahtavat sävelet, ja äänet kohosivat aamuvirren sävelinä
+ylistäen ja kiittäen kohti korkeutta. Sen jälkeen rukoili Anna
+sydämmensä syvyydestä, että pastori "jakaisi heille oikein totuuden
+sanaa", ja hänen rukouksensa tuli myös täydellisesti kuulluksi.
+
+Saarna oli todellinen adventtisaarna, josta kajausi kauttaaltaan
+joulukellojen juhlallinen sointu. Vastustamattomalla voimalla tempasi
+tuo vakava ääni kuulijat mukaansa ja tämä evankeliumin julistus ei
+liikuttanut yksinomaan tunteita, vaan tunkeusi voimakkaana sisimpään
+sydämmen sopukkaan, avasi sielun silmän raamatun kirkkaalle valolle ja
+näytti samalla kertaa kuinka tämän valon tulee valaista koko elämän,
+yksin sen pienimmätkin jokapäiväiset hyörinnät, sen tulee puhdistaa ja
+pyhittää ne, niin että jokainen, joka tahtoo omistaa kristityn nimen,
+myös täytyy vaeltaa tuon suuren mestarin jälkiä. Eikä hänen tule tehdä
+tätä ansaitakseen töillään autuutta, vaan hänen tulee todistaa koko
+maailmalle, että joka todella rakastaa Kristusta ja uskoo häneen, hänen
+tulee myös tämän uskon ja rakkauden pakottamana elää ja vaeltaa
+Kristuksen seuraajana.
+
+Tämän suuntainen oli saarna. Anna ei kadottanut ainoatakaan sanaa, vaan
+syvä, todellinen ilo täytti hänen sielunsa ja hänen silmissään säteili
+kostea välke katsellessaan pastorin vakavia, aivan kuin sisäisen valon
+kirkastamia kasvoja.
+
+-- Minä olen niin sanomattoman iloinen, kummitäti, sanoi hän, puristaen
+kirkon käytävässä neuvoksettaren kättä -- hän puhui aivan minun oman
+sydämmeni tunteita.
+
+-- Todellakin on hän myös minun mieleni mukainen pappi, vastasi tuo
+hyvä kummitäti sydämmellisesti.
+
+-- Ja kuitenkin julistaa hän samaa vanhaa, siunattua evankeliumia --
+tuumaili Liina rouva.
+
+-- Henki on sama, mutta julistamistapa erilainen, sanoi neuvoksetar
+painokkaasti.
+
+Anna näki pastori Törnen uudelleen vielä samana päivänä kotonaan
+päivällispöydässä, mutta ei saanut tilaisuutta kiittää häntä saarnan
+edestä, kuten olisi tahtonut; pastori oli häntä kohtaan ystävällinen ja
+huomaavainen, antaumatta kuitenkaan mihinkään keskusteluun hänen
+kanssaan. Ja sama oli asian laita myöhemminkin kun he silloin tällöin
+tapasivat toisiaan sunnuntaikoululla tai Hellsbergein luona, -- missä
+pastori oli nyt milt'ei jokapäiväinen vieras. Annan kaikesta
+uurastamisesta huolimatta ei heidän välinsä tullut enää ennalleen, ja
+se apeoitti häntä, sillä nyt olisivat he voineet ymmärtää toisiaan
+paljon paremmin kuin ennen.
+
+Äiti puhui hyvin harvoin hänen kanssaan pastorista, mutta neuvoksetar
+sen sijaan sitä useammin, niin että tuo nuori tyttö tätä tietä tutustui
+aivan perinpohjaisesti hänen makuunsa ja ajatuskantaansa.
+
+-- Minä en ymmärrä, minkä vuoksi ei meistä voi tulla hyviä ystäviä,
+sanoi hän erään kerran melkein kärsimättömästi -- ja niin mielelläni
+kun minä sitä haluaisin. Kummitäti hymyili sievosesti: -- Ystävyys
+rakkauden sijaan, on samaa kuin kivet leivän sijaan, sanoi hän --
+kenties saat sinä ajan pitkään tarjota hänelle saman lahjan, jota hän
+ei nyt voi ottaa vastaan.
+
+Anna sävähti hyvin punaiseksi ja loi katseensa alas välttääkseen
+kummitädin ystävällistä, tutkivaa silmäystä, eikä hän sen perästä
+siihen aineesen enää palannutkaan.
+
+Aika kului edelleen tasaista menoaan ja tuo nuori tyttö tunsi itsensä
+onnelliseksi kodissaan, jota hän nyt sulostutti tasaisella, aina
+iloisella luonteellaan. Vasta nyt huomasi isäkin, kuinka suuresti hän
+itse asiassa oli kaivannut häntä pitkän poissa-olonsa aikana, ja äiti,
+joka ei suinkaan ollut kovin herkkä hellyyden osoituksiin, loi häneen
+usein katseen, jolla oli suurempi arvo kuin herttaisimmilla
+hyväilyillä.
+
+-- Minun ja äidin väli on nykyjään aina niin ihmeen selvä, sanoi Anna
+kummitädilleen -- minä tunnen itseni aivan pakotetuksi hänen
+seuraansa eikä minulla ole enää entisiä katkeroita tunteita hänen
+hengenheimolaisiaankaan kohtaan; minun henkinen ihmiseni on vapautunut
+ja minä olen vapaa sekä Jumalaan että ihmisiin nähden.
+
+-- Niin ollen on kaikki hyvin, lapseni -- kunhan vain voimme
+pidättäytyä toisiamme tuomitsemasta ja sen sijaan, joskin tosin
+heikkoudessa, seurata tuota jumalallista käskyä: -- "_Rakkaat veljet,
+rakastakaat toisianne, täyttäen siten Kristuksen lakia_".
+
+Uusi vuosi oli jo aikoja sitte mennyt ja kevättalvi oli juuri
+murtumaisillaan auringon pakottavan voiman alaiseksi, kun Anna eräänä
+päivänä, posket raikkaan ilman purppuroimina, astui neuvoksettaren
+kodikkaaseen arkihuoneesen. Kummisedän luona oli muuan "turvatti",
+kuten semmoisia ihmisiä nimitetään, -- Anna tiesi hyvin, että se oli
+joku varaton nuorukainen, joka oli avunhaalinnalla eteenpäin
+pyrkiäkseen. Mutta hänen kummitätinsäkään ei kuitenkaan ollut yksin,
+pastori Törne nimittäin istui aivan vastapäätä häntä valoisan ikkunan
+luona. Anna punastui ehdottomasti huomatessaan pastorin, hän oli koko
+tien ajatellut häntä ja tuntui kuin olisi hän sen kautta kadottanut
+jotain heidän nyt niin äkkiä jouduttuaan kasvot vasten kasvoja.
+
+Neuvoksetar veti hänet alas sivulleen istumaan ja pyysi pastorin
+ottamaan jälleen entisen paikkansa, heillä kolmen olisi nyt oikein
+hauska puheluhetki, tuumitteli hän. Mutta itse asiassa olivat nuo
+molemmat nuoret niin vaiteliaita, että hän sai melkein yksin pitää
+huolen keskustelusta. Anna ei voinut ymmärtää miksi hän tunsi itsensä
+nykyjään usein hyvin saamattomaksi pastorin läheisyydessä, kenties
+juuri senkin vuoksi, että pastori itse oli niin syrjäänvetäytyvä, hän
+tuumikin sen vuoksi juuri jotain aihetta, jonka nojalla voisi lyhentää
+tätä käyntiään, kun neuvoksetar nousi ja asettaen kätensä hänen
+käsivarrelleen sanoi jonkunlaisella painokkuudella: -- Tiedätkö, Anna,
+mitä pastori on minulle tänään kertonut, hän on kertonut suuren
+uutisen! sanoi hän.
+
+Mutta minkä vuoksi alkoi Annan sydän tätä kuullessaan tykkiä lähes
+kuuluvasti, minkä vuoksi hänet äkkiä valloitti sisäinen tuska?
+
+Neuvoksetar jatkoi tyynesti: -- Tämän uutisen pitäisi minua ilahuttaa,
+kun hän itsekin on niin tyytyväinen, -- mutta lyhyeen -- hän aikoo
+jättää X:n vielä tänä kevännä, on omasta pyynnöstään tullut muutetuksi
+pieneen -- -- -- joen kappeliin kauvas erämaahan. Hän nyökäytti päätään
+aivan kuin sanojensa vahvikkeeksi, otti sitte pienen avainkorinsa ja
+jätti huoneen.
+
+Tätä seurasi hetkisen äänettömyys, jonka jälkeen Anna aivan
+pakottamalla sai sanotuksi: -- Pastori ei siis viihdy täällä
+kauvemmin?
+
+-- Oo, minä viihdyn erinomaisesti, sanoi hän iloisesti -- kuinka
+voisinkaan toivoa parempaa ja sopivampaa paikkaa kuin tämä, mutta --
+minulle itselleni on suuremmaksi hyödyksi jos muutan täältä, sen olen
+jo kauvan tuntenut. Täällä X:ssä saan minä alituiseen taistella
+lepoon-asettumisen mielitekoa vastaan ja pyhiinvaeltaja -- varsinkin
+niin nuori kuin minä -- ei saa koskaan majoittua kovin pitkäksi aikaa
+samaan paikkaan, se tekee hänet vain uneliaaksi.
+
+-- Ah -- sanoi hän -- minä juuri luulen huomanneeni päinvastaista,
+teidän jumalansanan julistamisessanne on tavatonta eloisuutta ja minä
+olen odottanut sitä hetkeä, jolloin voisin ilmaista sydämmelliset
+kiitokseni opettajan voimakkaasta saarnasta. Kummitädin kautta tiedän
+minä myös, että teidän vaikutuksenne -- hän keskeytti ja punastui
+häiriytyneenä.
+
+-- "Puhukaa vähemmin, toimikaa enemmin", ovat juuri teidän omat
+sananne, sanoi hän hienoisesti hymyillen, Anna neiti; minä tunnen ja
+tunnustan niiden totuuden sekä olen koettanut heikkojen voimieni
+mukaan sovittaa ne itseeni. Luuletteko te työmiehen, joka uurastaa
+päivätyössään täyttääkseen velvollisuutensa, ansaitsevan kiitosta? --
+Ei, Jumalan sana sanoo: -- _Koska te olette kaikki tehneet, kuin teille
+käsketty on, niin sanokaat: me olemme kelvottomat palvelijat, me teimme
+sen kuin meidän piti tekemän._ -- Päin vastoin tulee minun kiittää
+teitä sen valon edestä, jonka te kerran sytytitte minussa ja joka
+läpitunkevalla totuudellaan valaisi minun sieluni pimeät sopet, niin
+että minä huomasin paljon semmoista, jota en koskaan olisi luullut
+sieltä löytäväni. Pappi tarvitsee useammin kuin muut semmoisen
+perinpohjaisen puhdistuksen, hän kaipaa sitä todella, muuten hän vajoo
+omaan varmuuteensa. Moni kyllä moittii pappia takanapäin, mutta
+harvalla on miehuutta sanoa hänen puutteitaan avomielisesti hänelle
+itselleen ja siten avata hänen omat silmänsä itse niitä huomaamaan.
+
+-- Minun täytyy rehellisesti tunnustaa, ett'en minä sillä kertaa
+ollenkaan -- jos niin itse lienen luullutkin -- ajanut Jumalan asiaa,
+sanoi Anna hiljaa, -- minä olin itse väsynyt ja sortunut omiin
+sisällisiin taisteluihini, olin tulvillani vastenmielisyyden
+kiihoitusta ja tunsin oikein todellista tarvetta lausua julki mitä jo
+vuosikausia oli sielussani itänyt ja paisunut. Muille olisi pikemminkin
+ollut hyötyä niistä mietteistä, joita te silloin lausuitte.
+
+-- Ne olivat minulle hyväksi, sanoi hän ystävällisesti -- minä
+huomasin, että minun näköalani laajeni suuresti, vaikka uskon kautta
+armosta autuaaksitekevän evankeliumin julistaminen tulee tästä
+lähteinkin olemaan minun elämäni tehtävä. Minä olen huomannut
+ikävöiväni päästä joksikin ajaksi -- kenties moniaiksi vuosiksi --
+johonkin syrjäiseen, hiljaiseen loukkoon, jossa voisin ajaa Herran
+asiaa sydämmeni halun mukaan minkään puoluehengen minua rajoittamatta,
+ja siten valmistautua paremmin suojelemaan kristityn vapauttani. Minä
+olen koettanut kaikissa kysyä Herran tahtoa ja minulle on selvinnyt,
+että minä nyt toimin sopusoinnussa sen kanssa.
+
+Hänen koko olemuksessaan kuvastui semmoinen tyyni vakuus, että ihan
+ehdottomasti täytyi tunnustaa tämän miehen vaeltavan Jumalan kasvojen
+edessä.
+
+-- Tietääkö äiti jo teidän päätöksenne? kysyi Anna matalalla äänellä.
+
+-- Kyllä, eilen illasta alkaen.
+
+-- Oi, se olikin sitte juuri tämän tähden kun hän näytti niin
+masentuneelta; hän tulee teitä suuresti kaipaamaan.
+
+-- Me kristityt olemme kuitenkin Vapahtajamme kautta yhteydessä
+toistemme kanssa, joskin toisinaan olemme ulkonaisesti erotettuina,
+sanoi hän luottavasti.
+
+-- Tunnetteko lähemmin uutta seurakuntaanne?
+
+-- Tunnen tavallani, sillä minun isäni alkoi ratansa köyhänä
+paimenpoikana -- -- -- joen erämaissa; ja se muisto on aina vetänyt
+minua sinne, niin että viimme kesänäkin käväsin siellä. Luonto siellä
+on suurenmoinen ja minä luulen, että minä tulen siellä myös viihtymään;
+elämä ei olekaan alituista vaellusta auringon paisteessa, eikä
+kristityn tule valittaa sen tähden, että hänen joskus täytyy vaeltaa
+pimennossakin. Iloisella mielellä katselen minä tulevaisuuttani, vaikka
+sitte saisinkin taivaltaa sitä -- yksinäni.
+
+-- Ei, ei -- Annan herttaisille kasvoille kohosi hienoinen punerrus --
+ei yksin -- tavoitteli hän.
+
+-- Onko niin, voiko olla mahdollista, että sinä Anna tahtoisit -- hän
+tarttui Annan molempiin käsiin ja katsoi syvästi hänen silmiinsä.
+
+-- Tulla teidän kanssanne; niin, minä tahdon -- kuiskasi hän kätkien
+punoittavat kasvonsa käsiinsä. Mutta pastori veti ne hellästi
+puoleensa, sallien niiden levätä uskollista sydäntään vasten.
+
+Kun neuvoksetar vähää myöhemmin avasi oven, astuivat he käsi kädessä
+häntä vastaan: -- Ajatelkaas, hän on luvannut tulla minun vaimokseni ja
+seurata minua sinne kauvas, sanoi nuori pastori liikutuksesta
+vapisevalla äänellä. -- Jumala on pohjattomassa armossaan lahjoittanut
+minulle suurimman maallisen onnen!
+
+-- Niin, hän on kuullut minun rukoukseni, ja sallinut teidän liittyä
+yhteen -- vastasi tuo hyvä kummitäti sydämmellisesti. -- Minä olen jo
+jonkun aikaa toivonut että niin kävisi, vaikk'ei minun pikku
+kummityttöni antanutkaan minun täydellisesti kurkistaa sydämmeensä.
+
+-- Minä en voinut ollenkaan aavistaa, että hänen tunteensa olisivat
+muuttuneet, sanoi onnellinen sulho.
+
+-- Sen vuoksi olinkin minä pakotettu itse ne ilmaisemaan, kuiskasi
+Anna. -- Miten iloiseksi äiti tuleekaan nyt!
+
+Neuvoksetar katseli heitä kyynelten kimaltaessa kauniissa, lempeissä
+silmissään: -- Niin, sanoi hän, sinun äitisi, Anna, on samoinkuin
+minäkin toivova teidän onneanne ja rukoileva Jumalan siunausta teidän
+tulevaisuudellenne!
+
+
+
+
+TURVATON.
+
+
+    "Sillä Sinä olet minun kallioni
+    ja minun linnani," Ps. 31:3.
+
+Vapaaherran suuressa, upeasti sisustetussa asunnossa oli ilo
+ylimmillään. Oli syntynyt pieni tyttö, kauvan odotettu, sydämmellisesti
+tervehditty vieras, ja kohottanut talossa asustavan onnen
+kukkuroilleen.
+
+Kaikkia, mitä elämä voi tarjota, oli täällä ennestään yllin kyllin:
+rikkautta, arvoa, terveyttä, kunniaa ja -- rakkautta. Ei voinut tavata
+onnellisempaa ja sirompaa paria kuin vapaaherra ja hänen sinisilmäinen
+rouvansa. Jospahan vain olisi ollut perillinen, kaiken tämän loiston ja
+rikkauden tuleva perijä, niin olisi heidän onnensa ollut täydellinen.
+Ja nyt oli syntynyt pieni tyttö.
+
+Isästä oli uusi tulokas maailman kauniin lapsi ja äiti oli siitä aivan
+ylpeä. Mutta kumpainenkaan heistä ei muistanut tämän kalliin lahjan
+antajaa, kumpaisellekin oli rukous ja kiitos tuntematon.
+
+Lapsi makasi kuin prinsessa uusimpain piirustusten mukaan tehdyllä
+erinomaisella vuoteella, missä lakanat olivat hienointa liinaa,
+tyynyset pitsitettyjä ja ohut peite sinistä silkkiä. Mikään ei ollut
+liiaksi tälle pienoiselle. Mutta se ei tajunnut vähintäkään tästä
+komeudesta, se vain uinaili aivan samalla tavalla kuin uinailee mikä
+hyvänsä ryysyinen mökkiläisen lapsi. Vanhemmat nimittivät häntä
+"ainoisekseen", hänellä kun ei vielä ollut mitään oikeaa nimeä. Mutta
+muutamain viikkojen päästä tuli nimikysymyskin päivän polttavimmaksi.
+Isän mielestä oli koko ristiminen vain vanhanaikuinen palvemeno, vaan
+isoäidin tähden piti sekin kuitenkin toimittaa, hän kun itsepintaisesti
+riippuu kiinni kaikissa vanhanaikaisuuksissa. Ja tarvitseehan tyttö
+luonnollisesti jonkun nimenkin, ja siinä se juuri onkin kasteen
+merkitys, tuumine hän. -- Siten tuli "ainoinen", kuten muutkin
+ikäisensä, eräänä päivänä kastetuksi pieneksi kristityksi, vaikka
+ainoa, mikä vanhempain mieleen jäi koko tästä tärkeästä toimituksesta,
+oli tytön nimi Aino. -- Aino makasi koko kastamisajan aivan hiljaan,
+tähyillen avoimin silmin pappia, juuri kuin hänkin olisi "jotain
+ymmärtänyt", sanoi hoitajatar, muuan vanha eukko, joka päivät
+pääksytysten vakuutteli "herra vapaaherralle" ja "rouva
+vapaaherrattarelle" että heidän pienoisensa oli itse täydellisyys
+ikäisekseen.
+
+Ja jälkeenpäin näytti kuin olisi tuo vanha ollut oikeassa, sillä Aino
+oli todellakin jonkunlainen ihmelapsi muidenkin mielestä. Hänellä oli
+mitä ihanimmat pikku kasvot, musta tukka, suuret kirkkaat silmät ja
+hipiä sametin hienoinen. Jo neljän vuotiaana opettelihe hän eräästä
+kuvakirjasta aakkoset, teki kysymyksiä, jotka olivat liian syvällisiä
+aikuistenkaan vastata ja laulaa liverteli sievällä, heläjävällä äänellä
+talon vierasten huviksi.
+
+Aino oli todellakin "ihmelapsi", siitä olivat kaikki yksimielisiä.
+Mutta mikä kummempi, hänen kehityksensä ei tyrehtynyt puolitiehen,
+kuten tavallisesti tämmöisten ihmelasten, vaan mikäli vuodet vierivät,
+sikäli kehittyi hänkin kaikin puolin. Vanhemmat -- anitenkin
+isä -- olivat älykkäitä ja hienosti sivistyneitä, samoin oli
+seurustelupiirinsäkin huolekkaasti valittu. Tieto ja valistus oli
+heidän mielestään kaikki kaikessa ja kaikkia nykyajan suuria kysymyksiä
+pohdittiin täällä älyllä ja terävällä havaitsemiskyvyllä. Semmoisissa
+oloissa kasvoi Aino. Hänen isänsä oli siveellisessä katseessa oikea
+miehen ihanne, hänen ilmeikkäissä kasvonpiirteissään säteili
+elämänhalua ja hänen sorja, voimakas vartalonsa osoitti parhaiten,
+miten huolekkaasti hän sitä hoiti. Siveellinen puhtaus ja henkinen
+sopusointu oli hänen tunnussanansa ja tähän yhtynyt ruumiin
+terveyshoidollinen kehittäminen oli hänen mielestään kasvatuksen perus.
+Näiden periaatteiden mukaan kasvatettiin Ainoa. Äiti -- kaunis, hieno
+hoidokaskukka, kasvanut suuren maailman ilmassa -- tunsi toisinaan
+halua vastustaa miehensä kasvatussuunnitelmia, jotka tunnustivat hiukan
+mahdottomilta. Mutta hän ihaili miestään siihen määrään, että kaikki
+syvempi aattelu häipyi sikseen. Ja isän ihanteiden mukaanpa se oli koko
+Ainon elämäkin järjestetty: hän söi, joi, kylpi, lepäsi ja liikkui
+ohjeiden mukaan, kuitenkin ilman pakotusta. Tästä seurasi, että hän
+tottui aina kääntymään kaikkine toiveineen ja pyyntöineen isänsä
+puoleen ja yhtä luonnollista oli, että hän myös ajan pitkään oli
+kiintyvä häneen sisällisellä luottamuksella.
+
+Isä ohjasi hänen lukujaan, auttoi häntä vaikeakäsitteisissä läksyissä
+ja oli hänelle tukena kaikin puolin. Mutta hän ei ollut vain hyvä
+opettaja, vaan yhtä aulis myös ottamaan osaa hänen iloihinsa ja
+huveihinsa, joiden etupäässä tuli avustaa hänen ruumiinsa kehkiämistä,
+niinkuin luistelu, hiihtäminen, jalkamatkat j.n.e. Jo pienestä pitäin
+sai Aino olla paljon ulkona, kehitys ja karkaiseminen tapahtui
+taitavasti, siksipä sukeusikin hänestä nuori tyttö, sopusointuinen sekä
+kasvultaan että ulkonäöltään, kevätpirteä kuin äsken puhjennut
+kukannuppu. Isä oli hänestä aivan rajattomiin asti ylpeä; kaikki hänen
+ihanteensa olivat toteutuneet hänessä ja kaiken sen kauniin
+elonhehkuisena hengettärenä, josta hän oli ajatellut ja uneksinut,
+seisoi tuo armas tyttönen nyt hänen ihailtavanaan.
+
+Yhtä runsaat ja kehjenneet olivat tytön henkisetkin lahjat. Isä ei
+ollut milloinkaan tavannut naista -- vielä vähemmin nuorta tyttöä --
+jolla olisi ollut semmoinen johdonmukainen ajatuksen terävyys,
+semmoinen kyky tunkeutua tieteen syvyyksiin; mutta hänpä olikin itse
+ollut tytön ohjaajana. Yhdessä olivat he pelanneet shakkia, yhdessä
+ihastelleet kaikkea suurta ja kaunista taiteessa ja tieteessä sekä
+omaksuneet suurten ajattelijain rikkaita aatelmia.
+
+Oli kuitenkin yksi aine, josta isä ei koskaan puhunut, jota hän melkein
+väitteli. -- Ainolle ei koskaan opetettu uskontoa.
+
+Äiti oli tosin joskus vienyt hänen mukanaan n.s. "hengellisiin
+esitelmiin", joissa esiintyi maailmankuuluja saarnaajia. Sitä vaati
+hyvä tapa, ja vapaaherratar ei suinkaan tahtonut olla "hyviä tapoja"
+vastaan, mutta kirkossakäynti Herraa ylistävine menoineen oli tälle
+nuorelle tytölle aivan tuntematon.
+
+Isän puhe Jumalasta oli perin häilyvää, se oli puhetta "korkeimmasta
+olennosta" ja antoi Ainolle sen käsityksen, että Jumala olisi jossain
+äärettömässä avaruudessa, josta maa kaikkineen on äärettömiin
+eroitettu. Isä oli sanonut, että ihmisessä asustaa siveellinen voima,
+jonka avulla hänen tulee taistella saastaisia himoja, kaikkea alhaista,
+pimeää ja epäjaloa vastaan, ja siten saavuttaa se rauha ja selvyys,
+jonka vapaa, valistunut ihmishenki tulee omata.
+
+Semmoista uskontoa opetettiin Ainolle, uskontoa, jota hän ymmärsi ja
+voi omata, sillä koko tuon autuuden voi kuka hyvänsä itse luoda, kunhan
+vain oli tahdonlujuutta. Olla hyvä, sehän oli varsin helppoa -- kateus,
+luottamattomuus ja ylpeys, miten alhaista se olikaan; vapaa henki
+tahtoo kohota korkealle, korkeammalle kaikkia pikkumaisuuksia, ja
+sieltä korkeudestaan katsella, huomaamatta niitä, jotka täällä alempana
+vielä kilvoitellen kulkevat. Tämmöinen ajatussuunta kajasti Ainon
+varmassa katseessa, hän kulki tietään tyyneenä, huoletonna, aivan kuin
+eroitettuna häntä ympäröivästä surujen, kärsimysten, synnin ja
+taistelun maailmasta, jossa kuitenkin itää jumalainen elonsiemen
+monessa kurjassa ihmissydämmessä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Aino tuli rippikoulu ikään, sanoi äiti erään kerran: -- Mutta
+pitäisi kai meidän toimittaa tyttö rippikouluunkin; se nyt on kerran
+tapana ja tarpeellinenkin maailman tähden. Me kyllä puolestamme panemme
+sille hyvin vähän arvoa, vaan eihän se pääse tyttö naimisiinkaan
+ripille lukematta.
+
+-- Tarkoitat kai, ett'ei hän saa kirkollista vihkimistä, sanoi mies
+ivallisesti hymyillen. -- Mutta sanohan, ystäväiseni, onko tuokin
+sinusta olevinaan jotain niin tärkeää. Kun me vietimme häitämme ja
+seisoimme papin edessä, tunsin vain vastenmielisyyttä ja inhoa koko
+tuota naurettavaa temppuilemista kohtaan. Toivoin silloin pääseväni
+rauhaan kaikilta kysymyksiltä ja saavani sinut vaimokseni ilman moisia
+mutkia.
+
+Vapaaherratar teki kädellään torjuvan liikkeen: -- Mutta vihkimisessä
+on kuitenkin jotain juhlallista!
+
+-- Tottumuksen mahtia kaikki, ystäväiseni, sanoi vapaaherra kylmästi.
+-- Jos Ainolla itsellään ei ole halua ripillekäyntiin, niin en suinkaan
+häntä milloinkaan siihen pakoita, kaikkein vähimmän vastaisen
+avioliiton tähden. Kun kerran tulemme niin pitkälle, selvinnemme siitä
+jollain muullakin tavalla. Valistus kohoo päivä päivältä jätin askelin,
+kuka tietää miksi tämäkin kohta vielä muuttuu?
+
+Vapaaherratar nyökkäsi päällään suostumuksensa merkiksi.
+
+Ja Ainolla ei ollut mitään halua rippikouluun, miksipä hän semmoista
+olisi halunnut, hän, joka ei koskaan vähintäkään kaivannut "pappien
+uskontoa", joksi isä sitä nimitti. Sehän olisi ollut vain hengen
+polkemista, tuumihe tyttö. Isä oli perin onnellinen tämän päätöksen
+tähden.
+
+-- Myös minä kammoon kaikkea pakkoa, sanoi hän; -- papit tahtovat
+puristaa sielut ainoaan autuaaksi tekevään haarniskaansa, mutta se vain
+sitoo ja kuristaa sieluja. Sinä olet omasta vapaasta tahdostasi
+vapautunut vanhentuneista omantunnon siteistä, ja minä onnittelen sinua
+sentähden. Nyt tahdomme me kahden rientää avaraan maailmaan ja sinä
+saat ihmetellä kaikkea ihanaa mitä nerokkaat ihmiset ovat keksineet
+maallisen elämän kaunistamiseksi ja jalostamiseksi.
+
+Aino riemuitsi: hänen isänsä oli sittekin parhain ja jaloin ihminen, ei
+löytynyt ketään hänen vertaistaan, ei ketään, joka olisi tehnyt niin
+paljon hänen hyväkseen. Isä ei ollut koskaan kieltänyt häneltä mitään
+huvia eikä koskaan käskenyt häntä luotaan, milloin hän etsi apua ja
+lohtua lapsellisille huolilleen -- ja muunlaisia huolia ei hänellä
+ollut tähän asti ollutkaan. Hänen elämänsä oli ollut kuin päilyvä
+virta, jota hymyilevät rannat somistavat ja joka aina oli virrannut
+niinkuin hän oli ajatellut ja toivonut. -- Onnellinen Aino, sanoivat
+hänen ystävänsä, -- onnellinen, kadehdittava!
+
+Vanhempainsa seuraamina antausi tuo nuori tyttö nyt ensi matkalleen
+maailmaan. Äiti, joka oli heikko eikä sen vuoksi ollut juuri halukas
+tuommoiseen paikasta toiseen muuttelemiseen, asettui hetimmiten
+muutamaan uudenaikaiseen kylpylään. Mutta isä ja tytär -- nuo kaksi,
+joiden välillä vallitsi sydämmellisin sopusointu ja jotka ymmärsivät
+toisiaan -- jatkoivat iloisin mielin matkaansa eteenpäin kaupungista
+kaupunkiin, paikasta paikkaan, kaikkialle, missä vain silmällä tai
+korvalla oli jotain nauttimista. Ainon sydän sykki runsainta riemua,
+hän ei ollut milloinkaan nauttinut semmoista onnea, milloinkaan
+tuntenut niin pulppuavaa elonhalua kuin nyt jumaloidun isänsä seurassa,
+joka aivan kuin siivin kiidätti häntä ihanaan, päivänpaisteiseen
+maailmaan. Hänen isänsä oli niin uljas, niin miehekkään kaunis, hänen
+olemuksensa herätti kaikkialla huomiota ja tuttavallisuutta. Miten
+ylpeältä tuntuikaan olla semmoisen isän tytär. Ja niin kulkivat he
+kahden yhä edemmäs, heidän eteensä avautui taulu toisensa perästä
+kirjavaa elämää, nerokasta taidetta ja pulppuavaa maailmaniloa. Mutta
+sitä mukaa kuin aika vieri, tunkeutui myös Ainon avoimeen sieluun
+uusia, outoja ajatuksia. Dresdenin mahtavassa galleriassa näki hän
+Pyhän neitsyen maailmankuulun kuvan ja hänet valtasi tuo sama
+selittämätön pyhyyden tunne, jonka taiteilija oli loihtinut esille
+Jumalan äidin ja Jesuslapsen jaloissa piirteissä. Jumalallisen voiman
+ja ihanuuden tuulahdus väreilytti ensi kerran tätä nuorta sielua, ei
+ilon väreillä vaan pikemminkin levottomuuden ja pelvon. Hän tunsi
+olevansa juureton kukka, joka häilyelee maailman meren aallokossa. --
+Sitte tuli hän vanhaan Roomaan, näki paikan, missä tuhansien
+marttyyrien veri oli vuotanut, kulki katakombeissa ja katseli
+todistusmerkkejä ensimmäisten kristittyjen uskosta, uskosta mihin,
+uskosta kehen?
+
+Lukemattomia kysymyksiä alkoi syntyä hänessä, eikä hän saanut niihin
+koskaan vastausta, kaikkein vähimmän sieltä, mistä hän aina ennen oli
+tottunut saamaan valaistusta -- isältään.
+
+Tuo ääretön riemu, joka oli äskettäin hänen sielunsa täyttänyt, hälveni
+vähitellen kuin yhä etääntyvän laineen kohu, ja elämä, joka hänestä
+vast'ikään näytti rikkaalta ja ihanalta, verhoutui äkkiä harmajaan
+hämyyn. Näytti kuin hänen silmänsä nyt vasta olisivat avautuneet
+kaikelle synkälle ja surulliselle, kaikelle inhimilliselle
+viheliäisyydelle, joka tuhansissa muodoissa nyt hänelle ilmausi. Hän
+näki sokeita, joiden silmät eivät koskaan saaneet nauttia auringon
+valoa, hän näki viheliäisiä raajarikkoja, houruja, sortuneita ja
+kärsiviä olennoita kaikkialla. Voi, maailma ei ollutkaan enää mikään
+ihanuuksien ruusutarha, se oli valituksen, surkeuden pesä -- kuinka hän
+ei ollut sitä ennen huomannut, kuullut tuota angervon ääntä, jota
+maailma kauttaaltaan kaikui?
+
+Hänen isänsä huomasi kyllä tapahtuneen muutoksen, se ilmausi varsinkin
+tuona tutkivana levottomuutena hänen ennen niin iloisessa, varmassa
+katseessaan. Mutta kaikkiin isänsä kysymyksiin vastasi Aino ainoastaan,
+että häntä painusti kaikkien noiden uusien vaikutteiden moninaisuus,
+kunhan ne vain ennättävät koteutua hänen sieluunsa, silloin hän myös
+taasen on ennallaan. Tähän täytyi isän tyytyä, ja kun Aino huomasi
+mielentilansa vaikuttavan isässä levottomuutta, koetti hän väkisinkin
+näyttäytyä iloiselta. Ja se onnistuikin niin hyvin, että isä piammiten
+huomasi tytön voittaneen entisen mielensävynsä ja iloisuutensa. Voi,
+miten surkeasti pettyykään isä, ajatteli nuori tyttö katkeran
+suruisesti. Isä rankka, hän varmaan tuntisi itsensä kovin alakuloiseksi
+ja murretuksi, jos hän tietäisi, että tyttärensä, jonka onneksi hän oli
+niin paljon tehnyt, tunsi itsensä perin onnettomaksi, tunsi häilyvänsä
+syvän, mustan pohjattomuuden partaalla, havaitsematta ainoatakaan
+auttavaa kättä. Miten tämä oli tapahtunut, sitä ei hän itsekään voinut
+selittää, mutta nyt hän ei enää uskonut isänsä uskontoa, ihmisvoiman
+mahtia, hengen valtaa aineellisuuden yli, sillä mihin hän katsoikaan,
+näki hän sen tappioita, siksi peloittavia, ett'ei mikään kohoominen
+tullut kysymykseenkään. Maailmaa kaijuttava valitushuuto puistutti
+hänen koko olemustaan, hän ei voinut tukkia siltä korviaan, eikä
+missään enää nähdä tuota kukkulaa, jolta vapautunut henki katseleisi
+ihmisten alhaisia hyörinnöitä.
+
+Nuo ihannekukkulat häipyivät hämyyn hänen etsiväin silmäinsä edessä;
+hän näki ympärillään miljoonittain ojennettuja, apua hapuilevia käsiä,
+miljoonittain etsiviä silmäyksiä, kuvastaen kysymyksiä, joihin kukaan
+ei vastannut.
+
+Teaatterisaleissa, musiikin säveleissä, galleriain taideteoksissa,
+kaikkialla ympäröivät häntä nuo kysymykset ja hänen omassa murtuneessa
+rinnassaan kaikui sama tyhjyys. Selittämätön tyhjyys valtasi hänet ja
+suurimmalta huojennukselta tuntui hänestä silloin kiitää eteenpäin
+nopealla pikajunalla, varsinkin yön aikaan, jolloin häntä usein vaivasi
+unettomuus. Se helpotti, tuntui kuin kiitäisi hän omia ajatuksiaan
+pakoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Monta kuukautta oli kulunut kun he taasen palasivat kotimaahansa.
+Kotona pääkaupungissa olivat talvihuvit ylimmillään. Tähän kevyeen
+seuraelämään vietiin Ainokin, hän kun oli nyt täysinkehjennyt nuori
+neiti.
+
+Nuoruus ja kauneus, yhdistettynä arvoon ja rikkauteen, tekee aina syvän
+vaikutuksen. Niinpä veti tämäkin nuori tyttö ensi hetkestä pitäin
+tuntuvaa huomiota puoleensa. Päivän sankarit liehuivat hänen
+ympärillään, häntä ihailtiin ja ihmeteltiin, ja näyttipä kuin olisi
+tämä häntä miellyttänyt, sillä melkein kiihkeällä innolla antausi hän
+huvien pyörteeseen. Seuraelämä vei häneltä päivät, usein pitkältä
+öitäkin jatkoksi, ja niin suloiselta kuin tuntuikin isästä nähdä
+lemmikkinsä voittokulkuja, nähdä hänet iloisena, kauniina ja ihailtuna,
+tuntui melkein pettymykseltä, että juuri hänen Ainonsa, hänen
+ylpeytensä, niin kaikkineen antausi huveille, juuri kuin ei hänellä ja
+noilla muilla tytöillä mitään eroa olisikaan. Aino ei puhunut nyt enään
+milloinkaan luvuista eikä tullut enään hänen luokseen tutkimaan ja
+kyselemään, kuten entisaikaan.
+
+Surulla ajatteli hän, että elämällä aina on pettymyksensäkin. Vaan
+senhän voi jo edeltäpäinkin aavistaa, kunhan ei tytön terveys vain
+kärsisi. Hän ei nimittäin ollut tottunut semmoiseen luonnottomaan
+elintapaan; mutta nyt vallitsi kuosi houkkamaisine vaatimuksineen ja
+vaati sokeaa kuuliaisuutta.
+
+Tätä menoa oli kestänyt jo useita kuukausia, kun Aino eräänä iltana
+valitti päänsärkyä, pistoa rinnassa ja vilunpuistutuksia.
+
+Vanhemmat, jotka eivät olleet tottuneet näkemään häntä kipeänä,
+lähettivät heti lääkärin. Tämä selitti, että Ainossa oli vilustumisesta
+johtunut lievä keuhkotulehdus. Hän ei ollut tottunut koskaan mitään
+kärsimään, hän valitti ja oli kärsimätön kuin pieni lapsi, osoittaen
+lukemattomia oikkuja. Mutta mikäli voimat heikkonivat, sikäli tuli hän
+myös rauhallisemmaksi, maaten vihdoin tuntikausia aivan hiljaa, silmät
+suljettuina.
+
+Lääkärillä oli aluksi mitä parhaimmat toiveet taudin pikaisesta
+parantumisesta, varsinkin kun Ainolla oli harvinaisen vahva
+ruumiinrakennus. Mutta pian tuli hän levottomaksi ja huomasi
+velvollisuudekseen ilmoittaa vanhemmille, että tauti oli tuimentunut.
+
+Hämmästys, melkein toivottomuus valtasi heidät, luonnatenkin isän.
+Koskihan tuo hänen lemmikkiään, hänen aitohelmyttään; ja vaikk'ei
+ainoatakaan pelvon sanaa päässyt hänen huuliltaan, kuvautui kuitenkin
+hänen kalpeissa, riutuneissa kasvoissaan kalvava levottomuus. Aino
+huomasi sen ja alkoi akkiloita syytä tähän, vakoellen jokaista
+vanhempainsa silmäystä, jokaista hänen läheisyydessään puoliääneen
+kuiskattua sanaa. Syynä täytyi olla jotain -- jotain hirveää, isän
+kasvonsävystä ja äidin itkeneistä silmistä päättäen.
+
+Koskisiko se hänen sairauttaan? Jos se olisikin vaarallista! Ei, hän
+karkoitti nuo ajatukset mielestään. Mutta ne tulivat takaisin yhä
+uudelleen ja yhä uhkaavampina, ja unettomien öiden pitkinä tunteina,
+kun kuume tulisimmin poltteli, kaikui lakkaamatta hänen korviinsa
+pieni, varsin pieni sana: kuolema, kuolema! Voisiko niin tapahtua,
+voisiko näin nuori ihminen kuolla? Voi, liiankin mahdollista! kuului
+joka puolelta, sitä puhuivat kaikki ne ruumissaatot, kaikki ne surevat
+isät ja itkevät äidit, jotka nyt muistuivat hänen mieleensä.
+
+Kun lääkäri seuraavana päivänä seisoi hänen vuoteensa vieressä, puhui
+hän toiveikkaasti, mutta silmänilmeessä ja äänensävyssä kuvastuva
+vakavuus kaikui hänelle kauheana totuutena, soitti hänelle
+kuolonkelloja. Kuolema, kuolema!
+
+Lääkärin mentyä tuli isä ja istui hänen viereensä. Hän silitteli Ainon
+kauniita hiuksia ja hyväili hänen levottomia, kuumia sormiaan: -- Sinä
+voit nyt paremmin, eikö niin?
+
+-- Isä, sanoi hän, kohoten kiihkeästi vuoteellaan, -- isä, minun täytyy
+kuolla, minä tiedän sen; olen lukenut sen teidän kasvoistanne, ja
+tänään näin sen lääkärin silmistä. Kuolema on kauheata, oi, auta isä!
+Hän kietoi käsivartensa isän ympärille ja painautui suonenvetoisesti
+vavisten häneen kiinni. Tuota vankkaa miestä puistutti kauttaaltaan
+raju vilunväristys: -- Älä puhu niin, lapseni, sanoi hän, hyväillen yhä
+innokkaammin noita pieniä kätösiä. -- Sinä tulet pian terveeksi!
+
+Aino työnsi hänet hiljaa, melkein torjuen luotaan. -- Isä, sanoi hän,
+katsoen häntä terävästi silmiin -- sinä et usko itsekään omia sanojasi.
+Minä tiedän mitä lääkäri ajattelee, hän langetti tänään minun
+kuolemantuomioni. Oi, isä, isä, huusi hän toivottomuus äänessä ja
+katseessa ja heittäysi taaksepäin tyynyille. -- Kun viimme yönä makasin
+valveella, ajattelin mitä kuolema on, näin tuon kamalan, ahtaan
+ruumisarkun, syvän, kylmän haudan, ja minä vapisin tuskasta. Mutta
+siinä ei ole kaikki! Joku sanoo sisimmässäni, ett'ei sielu kuole
+ruumiin mukana, ja jos se elää, isä, mihin se silloin joutuu, mihin
+joutuu henki? Tuntuu kuin olisi edessäni pohjaton kuilu, johon minun
+täytyy suistua, havaitsematta mitään pelastuksen mahdollisuutta.
+
+Hän vaikeni, kiinnittäen harhailevan silmäyksensä isän kuolonkalpeille
+kasvoille, jotka herkeämättä katselivat häntä. -- Isä rukka, sanoi hän
+väsyneesti -- sinä olet tehnyt niin paljon minun tähteni, enkä minä
+sittekään ole ollut onnellinen. Onni kuoli vähitellen meidän
+matkustellessamme, selittämätön, salainen levottomuus hiipi salamyrkyn
+tavoin suoniini ja pilasi vereni, hävitti onneni, elämäniloni. Koko
+maailma näyttäytyi minulle kärsimyksen ja valituksen näyttämöltä,
+ihmiset kantoivat raskasta taakkaa ja hapuilivat auttajaa, ja minä
+hapuilin heidän kanssaan. Oi, miten onneton ja rauhaton olen ollut,
+minä olen heittäytynyt nautintojen pyörteeseen ja siten koettanut
+tukehuttaa kalvavia tunteitani. Mutta mikään ei auttanut, ja nyt vielä
+kuolema -- -- -- Hän peitti kuumeisilla käsillään kasvonsa, joilla
+kylmä hiki helmeili, mutta noissa luonnottoman kirkkaissa silmissä ei
+kimaltanut ainoatakaan kyyneltä.
+
+Isä kumartui kiihkeästi, kohotti tuon hennon vartalon ja painalsi
+hänet itseensä ikäänkuin suojatakseen häntä, kuten aina ennenkin.
+-- Lemmikkini, sinun täytyy elää, sinun täytyy tulla onnelliseksi,
+huudahti hän kiihkoisesti. Sinä olet niin nuori, koko maailma
+aarteineen on sinulle alttiina ja me vanhempasi, jotka sinua
+rakastamme, teemme kaikki mitä voimme, huvittaaksemme ja
+tyydyttääksemme sinua, ja minä, lapseni, Ainoiseni, tahdon temmata
+sinut kuoleman kourista. Hän vapisi suonenvedon tapaisesti ja melkein
+hurja voimuuden ilme paloi hänen silmissään.
+
+Nuori tyttö pudisti suruisesti päätään. -- Sitä sinä et voi, isä rukka,
+sanoi hän sanomaton tuska katseessaan. -- Nyt saat sinä itse nähdä
+ihmisvoiman kehnouden, tuon ponnettoman voiman, jonka sinä esitit
+minulle niin mahtavaksi.
+
+Hän vaipui takaisin vuoteelleen, sulkien silmänsä raukeasti ja lepäsi
+lopun päivää unentapaisessa horroksessa. Kun hän illemmalla havahtui,
+istui isä hänen sänkynsä laidalla kirja kädessään.
+
+-- Sinä luet, isä? kysäsi hän.
+
+-- Niin, lapseni, olen koko päivän etsinyt lemmikkikirjailijaimme
+teoksista semmoisia kohtia, jotka sinua elähyttäisivät. Tahdotko
+kuulla?
+
+Hän nyökkäsi raukeasti ja isä alkoi lukea tuolla täyteläisellä,
+miehekkäällä äänellään, jota Aino oli aina ihastellut. Hän makasi
+hetkisen hiljaa ja näytti kuuntelevan, mutta sitte kohosi hän ylös ja
+työnsi kirjan kiihkeästi luotaan, niin että se vierähti isän käsistä
+lattialle. Hänen silmänsä salamoivat synkästi, kuumeen hehkuva puna
+paloi poskilla ja hurjasti huusi hän: -- Minä en voi sitä kuulla, se on
+viheliäistä petosta kaikki tyyni; ei ole mitään siveellistä korkeutta,
+jossa henki tuntisi itsensä vapaaksi; ei, ei; maailmassa on vain
+kurjuutta, taistelua, tyhjyyttä, ammottavaa tyhjyyttä. Ja minä suistun
+sinne, suistun, suistun!
+
+Hän vaipui voimattomana taaksepäin, jäykkä, eloton katse silmissä. --
+Lääkäriä lähdettiin heti hakemaan ja hän huomasi taudinpuuskauksen
+kääntyneen aivoihin, koko tauti oli saanut uuden suunnan.
+
+Seuraavat päivät makasi hän milloin horroksissa, milloin rajuissa
+houreissa, jotka tuntuivat kiihtyvän, milloin hän vain kuuli isänsä
+äänenkin. Miten sydämmellisesti isä rukoilikin, miten hellästi
+puhuttelikin, ojensi Aino torjuen kätensä häntä vastaan tai käänsihe
+seinään päin.
+
+Kolmen päivän ankaran taistelun perästä sammui tämä nuori elämä.
+
+Isän mielentilasta ei saanut kukaan tietoa, ei edes hänen surun murtama
+vaimonsakaan. Hän sulkeutui huoneeseensa, ei huolinut ruuasta eikä
+tahtonut nähdä ketään. Kun hän tuli sieltä ulos, olivat hänen mustat
+hiuksensa käyneet harmaiksi ja syvät rypyt olivat hänen miehekkäille
+kasvoilleen painaneet vanhan ukon leiman.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun Ainon maalliset jäännökset muutamia päiviä myöhemmin laskettiin
+kylmään, syvään hautaan, jota hän eläissään niin kauheasti pelkäsi,
+paistoi aurinko lämpimästi. Ilma oli leyhkeä, lumi suli puroiksi ja
+puiden silmikot näyttivät niin ruskeilta ja elonvoimaisilta -- ne
+olivat kevään hengetärten sanantuojia, tulevan kesän toivehikkaita
+viestejä.
+
+Oliko tuolla nuorella tyttörukallakin yhtä elähyttäviä toiveita?
+
+Elävien ei sovi tuomita kuolleita, hän oli valoa ja varmuutta etsivä
+henki, siksi jääköönkin hän sen tuomittavaksi, joka on sanonut:
+"_Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä_".
+
+
+
+
+MAGNA.
+
+
+Veitsien ja haarukoiden kilinän säestämää puhelua ja aikavälistäisiä
+naurunpyrskähdyksiä kuului ruokailuhuoneesta. Kapteeninrouva Cederkvist
+istui ruokapöydässä perheineen ja ruokailijoineen ja tämän talon
+päivällispöydässä oli tavallisesti aika eloisata.
+
+Vanhin tytär, neiti Alli, ja ylioppilas Witikka johtivat puhelua, kuten
+tavallisesti; Sanni, "sanasutkailija", suikautti joukkoon silloin
+tällöin ja molemmat lyseolaiset hymyilivät itsemahtavasti. Emäntä,
+lihava ja hellottava, piti huolta, että jokainen sai osansa höyryävää
+lihamuherrusta ja levitteli salapäin kelpo voileivän viipaleita
+lemmikkitytölleen, Kertulle, vaikka voi oikeastaan oli pöytyeen
+vanhempia jäseniä, musiikinopettajatarta neiti Schneideriä, herra
+Witikkaa ja professoria varten. Viimmemainittu oli ainoa, joka istui
+vaiti, akkiloiden jotakin oppinutta probleemia, kuten neiti Schneider
+arveli. Neiti Schneider ei nimittäin ollut kyllin tarkkasilmäinen
+huomatakseen niitä ivallisia eleitä, jotka väreilivät professorin
+vakavan suun ympärillä ja jotka kyllin todistivat, että hän oli
+seurannut keskustelua ja omalla hiljaisella tavallaan nauttinut päivän
+"uutisista".
+
+-- Neiti Lilli menee kaiketi iltamaan? kysyi herra Witikka.
+
+-- Luonnollisestikin, minähän annoin teille lupaukseni jo kolme viikkoa
+takaperin.
+
+-- Iltamaan! -- ehätti kapteeninrouva pitkäveteisesti -- ja minä kun
+juuri aijoin pyytää teitä, nuoret, tänä iltana alas asemalle neiti
+Roosia vastaanottamaan.
+
+-- Ei sovellu, äiti; minä en aijo menettää hauskaa iltaani juoksemalla
+semmoista jumalatonta matkaa asemalle -- ja Alli neiti pudisti
+kieltävästi huolekkaasti käherrettyä päätään, heittäen Witikkaan
+silmäyksen, huomauttaakseen tälle miten ihmeteltävän mainiosti hän osaa
+käyttää itsenäisyyttään.
+
+-- Kenties Oskar tai Rolf menisi? tuumasi rouva sävyisästi.
+
+-- Anteeksi, meillä on konventti tänä iltana -- vastasivat herrat
+lyseolaiset ja katsoivat toisiinsa.
+
+-- Mutta hyvänen aika, kenen minä sitte saan? huokasi emäntä.
+
+-- Eikö äiti voi lähettää Eriikkaa? sanoi Lilli kärsimättömästi.
+
+-- Rakkaani, meillähän on pesu tänään ja sitä paitsi pitää Eriikan
+mennä hakemaan Ellaa ja Sannia, jotka menevät lasteniltamaan
+valtioneuvoksen luokse, kuten tiedät.
+
+-- Minä käyn hakemassa neiti Roosin, sanoi professori äkkiä. Pieni
+kävely luennon jälkeen virkistää minua.
+
+-- Sinäkö, vaivaisitko tosiaankin itseäsi? puheli kapteeninrouva. Ei,
+ei, kyllä minä koetan tulla muuten aikaan jollakin tavoin.
+
+-- Jätä se asia minun huolekseni, paras äiti, sehän on perin
+vähäpätöinen -- ja niin puhein työnsi professori tuoliaan hiukan
+taaksepäin, sillä hän se tavallisesti antoi merkin pöydästä
+nousemiseen.
+
+Neiti Schneider istui pianinon viereen saliin ja alkoi soittaa
+"ijankaikkista Beethoveniaan", kuten suulas Sanni sitä nimitti, ja
+professori heittäysi sanomalehti kädessä keinutuoliin. Neiti Schneider
+arveli, että hänen soitossaan pitäisi olla kyllin nauttimista, mutta
+professori oli vanhojen tapojensa orja: hän rakasti pehmeäksi verhottua
+keinutuolia ja aikaisemmin, kun tuo vaaleaverinen saksatar ei vielä
+ollut talossa ruokailijana, oli hän keinutuolissaan vetäissyt pienen
+päivällisunenkin.
+
+Viereisestä huoneesta kuului kinastelevia ääniä. Selvimpänä kuului
+Allin kimakka ääni:
+
+-- Minä vaan en rupea uuninloukossa asumaan tuommoisen vennonvieraan
+tytön tähden, jolla äiti minua alinomaa kiusottelee. Minun huoneeni on
+perin pieni, ja ensi viikolla tulee tänne Witikan sisar, jolle minä
+olen luvannut luonani asunnon niiksi päiviksi, jotka hän viipyy täällä
+kaupungissa.
+
+-- Vai niin, vai semmoisia sinä olet luvannut, puhumatta minulle
+sanaakaan -- moitiskeli äiti. -- Mutta mihin luulet minun voivan
+sijoittaa neiti Roosin; muistahan toki, että hänen vanhempansa pyysivät
+hänet meille jo kesällä, kun minä olin tädin luona maalla!
+
+-- Mutta hänhän voi asua Ellan ja Sannin huoneessa, se on kyllin suuri.
+
+-- Uh, miten kiusallinen tuo Alli aina on, huusi Sanni, ei suinkaan ole
+mitään hauskaa saada tuntematon tyttö samaan huoneeseen, silloinhan
+loppuu kaikki iltarupatukset ja tärkeät salaisuuksien uskomiset.
+
+-- Niin, ja isä sanoo ilman pilaumiseen nähden kauhean
+epäterveelliseksi, että useita henkilöitä asuu samassa huoneessa,
+huomautti Ella Tenlén julkeasti.
+
+-- Voi hyvä lapsi, meillähän on niin erinomaiset ilman vaihtajat.
+
+-- Niin, siinä nyt näette, äiti, mimmoisia tuhmuuksia te teette
+luvatessanne edeltäpäin, harmitteli Alli. Ja tuo neiti Roos sitte
+kuuluu olevan oikea maalaislötys, aivan parasta sorttia, ja "herännyt"
+kaupanpäälle. Vanhemmat ovat hihhuleita tai mitä lienevätkään ja tyttö
+ei ole käynyt mitään koulua, saamme luultavasti hyvinkin hävetä hänen
+tähtensä.
+
+-- Minusta näytti pastori Roosin perhe kerrassaan aito ihmisiltä,
+tuumasi kapteeninrouva, piittaamatta vähääkään kauniin tyttärensä
+vihasta. Neiti Roos tulee Sannin ja Ellan huoneeseen; minä menen nyt
+sanomaan Eriikalle, että hän tuo rautasängyn alas, sitte asetamme sen
+ympärille varjostimet, niin että hän saa oman pienen nurkkasensa. Siten
+sopii se kyllä hyvästi, pikku tyttöseni; saattepas nähdä.
+
+-- Mutta eikö yhtä sänkyä voisi yönajaksi nostaa saliin? mutisi Sanni.
+Kapteeninrouva ei kuitenkaan enää kuunnellut mitään vastaväitteitä,
+vaan hyväntuulen häiritsemätön sävy kasvoillaan poistui hän
+voitollisena taistelusta.
+
+-- Äiti on kuin luotu ruokaväkeä pitämään, tuumaili professori
+hymyillen; on oikein opettavaa kuulla, miten hän pujottaupi kaikkien
+vaikeuksien läpi. Mutta tuota vierasta neitirukkaa minä surkuttelen,
+hän ei näy olevan kovinkaan tervetullut. Sitä paitsi on tämä seura
+siksi itsekseen elävää, ett'ei oudon ole tänne kovinkaan helppoa
+koteutua.
+
+Professori laski sanomalehden pöydälle, kohensi silmälasiaan ja meni
+omalle puolelleen. Hänellä oli nimittäin kaksi kaunista huonetta salin
+toisella puolella ja ne olivat niin rauhoitettuja, että itse
+kapteeninrouvakin astui sinne jonkunmoisella varovaisuudella. Muuten
+hän antoikin professorille -- pojalleen ensi naimisista -- niin suuren
+arvon, että tämän tahto oli hänelle melkein poikkeamattomana lakina.
+Hän oli pojalleen niin äärettömän kiitollinen siitä, että tämä tyytyi
+asumaan hänen luonaan; hän tiesi hyvin, ett'ei monetkaan nuoret miehet
+hänen asemassaan olisi tehneet niin, ja se summa, minkä professoripoika
+antoi hänelle asunnosta ja hoidosta, ei ollut niinkään turha hänen
+taloudellisissa asioissaan. Ja aivan merkitystä vailla ei ollut sekään,
+että nyt oli saatavilla rahapussi, joka avautui aina, milloin hänen
+asiansa niin vaativat.
+
+Professorin isä, aitohikas tiedemies tohtori Bruun, oli jättänyt
+melkoisen omaisuuden nuorelle leskelleen ja ainoalle, puolikasvuiselle
+pojalleen. Rouva Bruun olisi voinut viettää huoletonta elämää
+kuolinpäiväänsä asti, mutta hänellä oli, sen pahempi, kovin myöstävä
+sydän, niin että hän muutamana heikkona hetkenään lupautui naimisiin
+nuoren kapteenin kanssa, jolla ei ollut mitään muuta merkikkyyttä kuin
+ihastuttavat viikset ja uljas ryhti.
+
+Kun kapteeni oli menettänyt terveytensä ja samalla varansa oli hän
+itsekin melkein mennyttä kalua. Mutta hän eli kuitenkin siksi kauvan,
+jotta kerkesi kuluttaa vaimonsakin omaisuuden niin tarkkaan, että tämä
+hänen kuoltuaan jäi puille paljaille kolmen pienen lapsen kanssa.
+
+Nykyinen professori ei ollut silloin vielä laillisessa ijässä ja
+holhooja -- isän vanha ystävä -- piti tarkalla, ett'ei ainoatakaan
+penniä pojan omaisuudesta kietoutunut isäpuolen asioihin. Hän ei
+antanut pojan edes asua kotona ja vasta isäpuolen kuoleman jälkeen sai
+nuori Bruun muuttaa äitinsä luo, tukeakseen hänen taloudellista
+asemaansa.
+
+Äiti ja poika olivat perin erilaisia luonteeltaan. Mutta he antoivat
+kuitenkin toisilleen arvoa ja kapteeninrouva ihaili salassa oppinutta
+poikaansa, joka vuosi vuodelta tuli yhä kuuluisammaksi. Hän piti
+poikaansa arvossa, mutta se ei estänyt hänen kertomasta tälle mitä
+jokapäiväisimpiä pikkujuttuja ja nurkkahuhuja sekä kaupungilta että
+kyökistä. Hänelle ei nimittäin koskaan johtunut edes mieleenkään, että
+tämmöiset pikkusalaisuudet voisivat tuntua pojasta vähäpätöisiltä
+ja joutavilta ja jos professoripoika joskus vastasi jotain
+välinpitämätöntä, selitti hän asian, jotta "Hugo on aina ollut
+harvasanainen, semmoinen oikea kirjatoukka". Muista sitä vastoin oli
+professori jäykän käytöksensä ja ainaisen ivallisen tyyneytensä vuoksi
+perin itsemahtava ja mahdoton henkilö -- mutta sitä asiaa ei
+kapteeninrouva voinut päättää. Hän itse oli kauttaaltaan oikea ehta
+arki-ihminen, mitään varsinaista sivistystä hän ei ollut koskaan
+saanut, eipä ollut edes ulkokuorikaan aina kyllin siloisa. Kukaan ei
+käsittänyt miten tuo filosoofinen tohtori oli aikoinaan valinnut hänet
+puolisokseen, joll'emme tahdo syyttää juuri tätä hänen filosofiataan,
+jolla näyttää olevan aivan ominaisuutena hiukan petkutella oppilaitaan
+puhtaasti käytännöllisissä asioissa.
+
+Minkä verran kapteeninrouvalla lie ollut punaa poskillaan nuorempana,
+oli tietämätöntä, vaan nyt hän helakanpunaisine, hyllyvine kasvoineen
+ja muodottomine muosimaisine muotoineen oli oikean jokapäiväisen
+ruokatädin perikuva, suuttumaton ja hyväntahtoinen, mutta jotenkin
+pintapuolinen.
+
+Professori oli aikoja sitte sytyttänyt lampun ja istui pöydän ääressä
+kirjoituksensa yli kumartuneena, kun ovi avautui ja äiti hiukan
+yskähdellen astui kahvitarjottimineen sisään. Professori tiesi
+vanhastaan, että milloin äiti itse toi iltapuoliskahvin, oli hänellä
+myös jotain erikoista puhuttavaa. Siksi panikin hän heti kynän pois
+kädestään ja kysyi ystävällisesti, vaikka hiukan hillitysti: -- No,
+äiti hyvä, mitä nyt?
+
+-- Oi, äidillä ovat omat huolensa, puhalteli kapteeninrouva, vaipuen
+vastapäätä poikaansa nojatuoliin istumaan. -- Tänään on ollut tiukka
+päivä, tiedätsä, Alli on ollut kauhean huonolla tuulella sentähden kun
+ompelija pilasi hänen iltamapukunsa. Enkä minäkään voi käsittää miten
+voidaan niin katalasti reunustaa, se on aivan vanhanaikuinen, kukaan
+ihminen ei ole sitte syksyn semmoista käyttänyt ja -- ja sitte on
+minulle vielä tullut vastuksia uudesta hoidokkaastamme.
+
+-- Minä kuulin, että teillä oli iltapäivällä kiistaa siitä, mihin tuo
+uusi tulokas sijoitettaisiin asumaan, vastasi professori, juoden
+kahviaan pikku siemauksin, ja katsellen koko ajan rakkaan
+kirjoituksensa viimmeisiä rivejä.
+
+-- Luonnollisestikin täytyy minun aluksi ottaa hänet vastaan, mutta
+katsottaneeko sitä sanansasyömiseksi jos minä hankin hänelle toisen
+paikan siinä tapauksessa että täällä syntyy ikävyyksiä?
+
+-- Mikäpä juuri estäisi teidän niin tekemästä, äiti hyvä, tuumasi
+professori.
+
+-- Niinpä kyllä, mutta ikävältä se tuntuu kaikissa tapauksissa, sillä
+pastori aivan rukousti minua ottamaan tytön hoitooni. Heillä on tuskin
+nimeksi tuttavia täällä kaupungissa ja täti on suosittanut minua.
+
+-- Jos äiti pitää sitä omantunnon asiana, niin saa se luonnollisesti
+kokonaan toisen merkityksen.
+
+-- Tiesipä juuri omastatunnostakaan, -- mutta tuo kiusallinen Alli kun
+ei voinut ottaa häntä huoneeseensa -- -- muka ahtauden tähden,
+juurikuin tässä muilla olisi niin erittäin väljää. Mutta enin
+minua huolettaa Ella Tenlén. Hän on minun paras hoitolaiseni,
+kunnallisneuvoksetar lähettää aina syksyisin niin runsaalla kädellä
+voita, lihan ja makkaraa, ja jos Ella kirjoittaa kotiinsa ja valittaa,
+että neiti Roos on ahdettu asumaan heidän kanssaan. Minä en tahtoisi
+loukata hänen vanhempiaan, ja jos kunnallisneuvos luulee, ett'ei
+Ellalla ole kaikki parhain päin, syntyy siitä varmaan ikävyyksiä, sillä
+ukko on aika kierä mies.
+
+-- Siinä tapauksessa saa neiti Roos muuttaa!
+
+-- Mutta rahatkin ovat hyviä, se on pieni lisäys kassaan ja sitä paitsi
+on tyttö niin nuori ja ensi kertaa poissa kotoa -- näyttiin erikoisesti
+pidettävän silmällä, että tyttö joutuisi kelpo ihmisiin ja saisi hyvän
+hoidon, ja enpä tiedä tosiaankaan ketä tässä kiireessä voisin siihen
+nähden suosittaa.
+
+-- Minä luulen, ett'ei meidänkään talo siinä suhteessa ole liioin
+kadehdittava, sanoi professori kuivasti.
+
+-- Kuinka sinä, Hugo, voit niin sanoa, -- kapteeninrouva melkein
+nyyhkytti -- minä vakuutan, ett'ei kukaan tarjoo voimakkaampaa ruokaa
+kuin minä. Tiedätkö sinä, miten minä juoksen ympäri kaupunkia, etsien
+tuoretta lihaa ja munia, mutta ketään ihmistä ei moitita niin paljon
+kuin sitä, joka pitää ruokavieraita. Herra Witikka saarnaa jok'ainoa
+ateria ruokien ravintoarvosta ja maistelee maitoa, joka ei hänen
+mielestään koskaan ole kyllin voimakasta, Ella tahtoisi kakaota, hän
+kun on heikko, neiti Schneider ei saa syödä perunoita vatsakatarrinsa
+tähden ja omat tyttöni sitte eivät tee muuta kuin tonkivat ruokia,
+vähemmästäkin sitä jo voi itkeä.
+
+-- Rauhoitu, äiti, enhän minä ruokaa tarkoittanut, sinä tiedät, että
+minä aina olen kehunut sinun keittotaitoasi ja meidän pöytämme on
+kyllin hyvä tuommoiselle vaatimattomalle, yksinkertaiselle
+maalaispappilan tytölle. Minä tarkoitin tyttöjen vastenmielisyyttä
+uutta tulokasta kohtaan, varmaankin tapaa hän täällä mitä epäilevimpiä
+silmäyksiä.
+
+-- Sen luulen kyllä korjautuvan, vastasi kapteeninrouva, jonka sydän
+nyt oli keventynyt ja jolle kaikki näyttäytyi nyt mitä heleimmissä
+väreissä. -- Kenties on hän kiltti ja mukautuva tyttö, ja niin menee
+kaikki hyvin.
+
+-- Ja joll'ei mene, löydät sinä varmaan hänelle jonkun toisen paikan,
+lopetti professori, joka oli ottanut kellonsa ja laski levottomasti
+miten paljon hänen kallista aikaansa oli mennyt turhaan.
+
+-- Saamme nähdä! sanoi kapteeninrouva, otti kahvitarjottimen ja
+vaaperti ulos.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Luento oli loppunut, mutta professori oli hiukan viivähtänyt puhelussa
+muutaman tuttavansa kanssa, niin että tornikello näytti jo puolta
+kymmentä kun hän astui ulos. Hänellä oli siis aika kiire, jos mieli
+pitää äidille antamansa lupaus ja noutaa neiti Roos asemalta.
+
+Oli sovittu, että neiti Roos odottaisi kolmannen luokan odotussalin
+ovella kapteenin rouvan lähettämää noutajaa ja tämän oli äiti monta
+monituista kertaa teroittanut professorin mieleen. Siksi menikin hän
+suoraa päätä mainitulle ovelle heti kun matkustajia alkoi tulvata
+etusillalta sisään. Hänen mustat, hiukan tuikeakatseiset silmänsä
+tarkkasivat jokaista ohimenijää. Tungoksen keskellä pysähtyi muuan,
+jonka ulkomuoto oli siihen suuntaan, joksi hän oli tulokkaan ajatellut:
+pitkä, kaiskera vartalo, harhaileva, ujo sävy kasvoilla; hän se täytyi
+olla. Professori meni suoraan häntä kohden, mutta samalla olikin jo
+tyttö hävinnyt tungokseen. Hän katseli hiukan ällistyneenä ympärilleen
+ja huomasi samalla nuoren tytön, joka seisoi samalla paikalla oven
+luona kuin hän itse äsken. Sillä oli pienenpyöreät, vehmaat kasvot,
+vaalea palmikko riippui hartioilla ja hän tähyili avoimin, reippain
+katsein kirjavaa, tungeskelevaa joukkoa. Mahtoiko tämä nyt olla oikea?
+Professori läheni, kumarsi ja kysyi kohteliaasti oliko hänellä kunnia
+tavata neiti Roos'ia!
+
+Tyttö, joka ei ollut häntä ennen huomannut, näytti hieman
+hämmästyneeltä ja vastasi myöntävästi.
+
+-- Siinä tapauksessa saan esittää itseni. Olen professori Bruun,
+äitini, kapteeninrouva Cederqvistin lähettämä neitiä noutamaan.
+
+Hänen kirkkaat silmänsä katselivat avonaisesti professoria kun hän
+ojensi luottavasti kätensä.
+
+-- Olkaa hyvä, jättäkää minulle matkakapine-numeronne!
+
+-- Täällä, antakaa anteeksi, jotta vaivaan teitä niin paljon, mutta
+minä en oikein tiedä, miten tästä omin neuvoin selviäisin.
+
+-- Oo, antakaa minun pitää siitä huolta, neitiseni; olkaa hyvä ja
+ainoastaan seuratkaa minua niin ett'en kadota teitä ahdingossa.
+
+-- Olkaa varma, siitä minä kyllä olen varuillani!
+
+-- Kas niin, nyt tulemme juuri parhaaseen aikaan luukulle. Onko tämä
+teidän matkalaukkunne?
+
+-- Juuri se!
+
+-- Hyvä! Professori vihjasi kantajan luokseen, ajurista oli hän jo
+edeltäpäin pitänyt huolta; eikä aikaakaan kun hän jo auttoi
+kohteliaasti pikku naisensa rekeen, istuen itse viereen.
+
+-- Lieneehän neiti vain hyvin puettu, meillä on jotenkin pitkä matka ja
+ilta tuntuu olevan kylmä.
+
+-- Minä en ole ollenkaan arka kylmälle, vakuutti hän. -- Mutta miten
+kummalliselta tuntuu olla nyt pääkaupungissa; minä olen usein uneksinut
+tätä hetkeä, mutta nyt en minä tahdo saada tajuuni, että todellakin
+olen täällä. Miten valoisaa kaikkialla, luulenpa, ett'ei täällä unta
+muistetakaan. -- Tuoko se sitten on Ateeneumi, todellako? Miten
+suurenmoista! Mikä on tuon kadun nimi, jolle nyt juuri käännymme?
+
+Kysymys seurasi kysymystä ja professori vastasi kaikkiin mitä
+sävyisimmin, hymyillen koko ajan. Jos noissa kysymyksissä olisi
+iimautunut kipinäkään keikailevaisuutta, hitunenkaan halua näyttäytyä
+lapsellisen alkuperäiseltä, olisi hänkin vastannut tavallisella
+kylmällä välinpitämättömyydellään, mutta hänen esiintymisensä eheä
+luontaisuus huvitti professoria. Hän istui käsi suojelevasti
+ojennettuna reen laidalle tytön taakse ja kuunteli noita
+keskeytymättömiä, vilkkaita ihmettelyn ja ihastuksen huudahduksia,
+katsellen hymyillen noihin nuoriin kasvoihin, jotka kaihtelematta
+kääntyivät häneen, pyytäen selitystä kaikelle oudolle tässä uudessa,
+tuntemattomassa maailmassa. Professori ei ollut nähnyt moisia kasvoja
+moniin aikoihin, eikä niitä tavatakaan aivan joka päivä, kaikkein
+vähimmän suurissa kaupungeissa, joissa ympäristö painaa leimansa
+ihmisiin, eritotenkin herkkään nuorisoon.
+
+Pikaisesti muisteli hän mielessään kaikkia niitä kasvoja, joita hän oli
+ollut tilaisuudessa lähemmin tarkastelemaan, varsinkin kotonaan. Mutta
+semmoisia kuin nämä ei hän muistanut koskaan nähneensä. Ei siskoilla,
+kaikkein vähimmin juuri niillä; Alli oli oikullinen, keikaileva Sanni
+taasen suulas pikkuvanha. Hän tunsi äkkiä osanottoa tuon nuoren tytön
+kohtaloon, ajatellessaan sitä kotia ja sitä seurapiiriä, johon hän
+hänet nyt vei. Jos hän todellakin oli niin turmeltumaton ja kokematon
+kuin näytti, olipa toden totta synti tämmöinen kohtalo!
+
+Ajuri pysäytti. -- Jaha, me olemme perillä nyt!
+
+-- Joko nyt, oi sepä oli vahinko, minä olisin mieluusti ajellut pari
+tuntia tulematta uniseksi. Se oli niin lumoavan hauskaa, aivan kuin
+sadussa.
+
+Professori tahtoi auttaa häntä reestä, mutta tyttö oli jo hypännyt
+maahan ja seisoi häntä odottaen portilla.
+
+-- Asuuko täällä muitakin vieraita? kysyi hän heidän noustessaan
+rappusia.
+
+-- Asuu, muuan saksalainen musiikinopettajatar, eräs koulutyttö, kaksi
+lyseolaista ja yksi ylioppilas. Meitä onkin koko joukko ja tämän
+lisäksi on minulla vielä kolme sisarpuolta, kuten neiti kenties
+tietänee.
+
+-- Aivan niin, minä tiedän. Miten hauskaa onkaan asua samanikäisten
+kanssa!
+
+-- Aivan erinomaista, kunpa hän tuntisi heidät, ajatteli professori.
+Tytön ihastus vaikutti hänessä aivan tietämättään vastenmielisen
+tunteen.
+
+Kapteeninrouva tuli heille vastaan eteisessä ja toivotti mitä
+sydämmellisimmin nuoren hoidokkaansa tervetulleeksi, pyytäen hänet
+saliin teenjuontiin. Aamiainen ja iltanen tarjottiin nimittäin salissa,
+koska Kerttu tähän aikaan jo makasi viattomuuden unta varsinaisessa
+ruokailuhuoneessa, joka samalla oli sekä hänen että äitinsä
+makuuhuoneena.
+
+Professori tuli myöskin sisään ja istuen teelasin ääressä katseli hän
+nyt täydessä lampun valossa nuorta saattovierastaan. Ilman päähinettä
+näytti hän pienemmältä ja lapsellisemmalta, jota vaikutusta hartioilla
+riippuva palmikko vielä jonkun verran lisäsi. Hänen poskillaan oli
+vielä lapsuuden pehmeä pyöreys ja hipiä oli rusottava, mutta ei liian
+valkea. Kokonaisuudessaan olivat piirteet säännölliset; miksikään
+"sieviksi" olisi niitä tuskin vaativampi arvostelija sanonut, mutta
+kasvojen luomusten tutkijan huomiota olisi hänen ilmeikäs suunsa kyllä
+herättänyt ja ihmisvihaaja olisi varmaan kadehtinut hänen reipasta
+hymyään ja iloisten sinisilmäinsä loistetta. Kapteeninrouva järjesti
+iltasen, kehottaen syömään ja tuosta nuoresta tytöstä näytti kaikki
+maistuvan hyvältä. Voileipä toisensa perästä hupeni hänen punaisten
+huuliensa lomitse ja näkkileipä ratisi valkeain luonnonhampaitten
+välissä. -- Erinomainen ruokahalu, hänen eloisissa kasvoissaan voi
+lukea: -- se maistaa hyvältä ja minä jaksan syödä hyvin. Professori
+katseli neiti Schneideriä, joka yhä vielä leikellä nipisteli
+ensimmäistä sillipalastaan, neiti rukka, on toki ihanaa omata terve
+ruokahalu. Vaan tylystipä tuomitseekin tyrannimaisen muodin vaatimukset
+tuon maalais-immen. Hänen vyötäisensä ovat auttamattomasti suvaittavaa
+mittaa paksummat, näkyi, ettei ollut kureliivi kahlehtinut hänen
+voimakasta kasvantaansa eikä pilannut ruuansulatusta. Löytyy siis
+vieläkin järkeviä ihmisiä maailmassa, vaikka professori oli sitä
+melkein epäillyt, ja terveysoppi ja luonnonmukainen puku olivat juuri
+hänen lempiaatteitaan. Mutta jotta tuon maalaisimmen kotikutoinen
+matkapuku näytti professorista vallan ihanteelliselta, siitä ei hänellä
+itsellään ollut aavistustakaan.
+
+Professorin tarkastelut keskeytyivät, sillä kapteeninrouva selitti
+hyväntahtoisesti että hän oli tässä talossa "kaikkein täti" ja pyysi
+sen vuoksi tietää "pienen ystävänsä" nimeä.
+
+-- Minun nimeni on Manghild, vastasi nuori tyttö.
+
+-- Oi, miten runollista, kuiskasi neiti Schneider.
+
+-- Kotona nimitetään minua kuitenkin aivan yksinkertaisesti Magnaksi.
+Isä on Magnus ja minä olen saanut hänestä nimeni.
+
+-- Sepä tunnustaa omituiselta, sanoi professori.
+
+-- Meillä on kaikilla perin harvinaiset nimet, vastasi hän hymyillen;
+veljeni nimi on Cyril ja sisarieni Berith ja Aida.
+
+-- Niin ihmeen alkuperäisiä, lallatti pieni musiikinopettajatar,
+kohottaen siniset silmänsä kattoa kohden.
+
+-- Saanko tarjota jotakin lisää?
+
+-- Ei, ei millään muotoa, täti kulta, minähän olen tehnyt jo oikeaa
+hävitystä illallispöydälle, mutta minulla oli sitte semmoinen nälkäkin,
+tunnusti hän ujoilematta.
+
+-- Miten kauvan pikkutytöt viipyvät, valitteli kapteeninrouva. --
+Eriika on saanut odottaa jo ainakin tunnin. Ne syönevät iltaista vasta
+yhdentoista aikaan.
+
+-- Lasteniltamaksi erinomaisen järkevästi järjestetty! muhoili
+professori pilkallisesti.
+
+-- Sitä nyt sanotaankin lasten iltamaksi vain sen vuoksi, että
+valtioneuvoksen vanhin tyttö vasta äskettäin täytti kaksitoista vuotta.
+Ellalta sen sijaan kuulin, että sinne tulee ylioppilaitakin tanssin
+tähden.
+
+-- Yhä vain parempaa -- mutisi professori.
+
+-- Allia en voi odottaa kotiin ennen kello yhtä, sillä täällä kaikki
+huvit loppuvat niin myöhään.
+
+-- Se tuntuu minusta hiukan nurinkuriselta, sanoi Magna, kääntyen
+professoriin, he kun olivat jo vanhoja tuttuja. Siellä kotona
+sammutetaan tuli aina ennen kymmentä ja makuulla lukeminen oli kokonaan
+kielletty.
+
+-- Teidän isänne, neitiseni, täytyy olla tavattoman järkevä mies?
+
+-- Hyvin hyvä hän ainakin on, vastasi Magna hymyillen.
+
+-- Eikö meillä olisi vielä hauska puhella tässä lampun ääressä,
+ehdotteli neiti Schneider, ottaen kudoksen käteensä. Magna katsoi häntä
+ihmetellen ja professori kiirehti sanomaan: -- Paras neiti, älkäämme
+näyttäkö vieraallemme nurinkurisia pääkaupunkilaistapojamme heti ensi
+iltana, sillä tässäkin talossa erotaan tavallisissa oloissa hiukan
+aikaisemmin. Hyvää yötä!
+
+Kapteeninrouva saattoi Magnan pikkutyttöjen kamariin ja näytti hänelle
+vastaisen pienen nurkkansa. Nuori tyttö oli kiitollinen ja tyytyväinen
+kaikkeen, niin että tuo hyväntahtoinen rouva tuli aivan liikutetuksi.
+Muutamia minuutteja myöhemmin oli Magnan pää jo vaipunut tyynyyn ja hän
+nukkui kuin hyvä lapsi ainakin.
+
+Tosin havahtui hän hetkisen perästä verhon takaa kuuluvaan
+naurunkiherrykseen ja vähää jälemmin tuntui kuin olisi tuuliaispää
+kiitänyt läpi huoneen: se oli Alli neiti, joka tuli kotiin. Mutta Magna
+oli liian väsynyt häiriytyäkseen tästä ja hänen unensa, ensimmäinen
+kaupungissa, oli yhtä rauhaisa ja uneksimisista vapaa kuin ennen kotona
+maalla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana aamuna havahtui Magna tapansa mukaan aikaiseen. Hän nousi
+ylös, sytytti kynttilän ja pukeutui. Vuoteilla vastaisen seinän
+vieressä nukkuivat vielä nuo eiliset tanssiaistytöt: Sanni pörhöisiä,
+poltetuita suortuvia otsalleen valahtaneena, Ella harmaankalpeana,
+väännähdellen edestakaisin levottomasti vuoteellaan. Ehdottomasti
+muistui hänelle mieleen omat pikku siskonsa: Aida, joka nukkuessaan
+näytti uinailevalta enkeliltä ja Berith musta hiuspalmikko pyöreän
+käsivarren ympäri kierrettynä; mitä viehättävimpiä olentoja molemmat.
+
+Häneltä pääsi kaipauksen huokaus, oma koti ja rakkaimmat siellä -- hän
+alkoi palmikoida tuuheaa tukkaansa, tarvitsematta ollenkaan peilin
+apua. Sen tehtyä otti Magna matkalaukustaan Raamatun. Koko talossa
+vallitsi vielä hiljaisuus, hän ajatteli, että aamuhetket varmaankin
+olisivat rauhallisimmat eikä hän tahtonut niitä turhaan hukata; täällä
+kaukana, poissa kotoa ja yksinäisenä tarvitsee hänen enemmin kuin ennen
+turvautua taivaalliseen ystäväänsä. Hän kumarsi päätään ja rukoili
+hiljaa, mutta sydämmellisesti: "Ota minut suojaas ja johdata minua!"
+
+Kun hän astui saliin, paloi täällä jo iloinen valkea uunissa ja Eriikka
+valmisti parhaillaan aamiaispöytää. Magna tervehti ja istui sitte
+iloisen valkean ääreen kudin kourassaan. Hän ei ollut tottunut jouten
+haaveilemaan.
+
+Vihdoin tuli kapteeninrouvakin näkyviin kirjavassa aamunutussaan,
+kodikas myssy kampaamattomassa päässään. -- No hyvä ihme, oletko sinä
+jo pukeutunut ja täydessä työntouhussa, sinähän olet oikea muurahainen!
+huudahti hän aivan hämmästyneenä. Sinä varmaankin haluaisit juoda
+kahvin aikaisemmin? Kunhan nyt vain Eriikalla olisi kahvileipää kotona!
+
+-- Älkää mitenkään vaivatko itseänne minun tähteni, hyvä täti; äiti ei
+olisi hyvillään jos minusta olisi jotain erikoista puuhaa, vakuutti
+Magna innokkaasti. Minä olen vain tottunut nousemaan aikaisin ylös ja
+täällä oli niin lämmin ja iloinen valkea.
+
+-- Hyvä, pikku ystäväiseni; mutta täälläpä onkin nyt Eriika saanut
+kaikki kuntoon -- minun pitää vain juosta Ellaa herättämään, muuten hän
+taasen myöhästyy koulusta.
+
+Samassa tuli hän aivan hengästyneenä takaisin: -- Se lapsi rukka on
+aivan unenhoureissa, läähätti hän. Ne tulivat myöhään kotiin ja sitä
+paitsi alkaa Ellan koulu aikaisempaan. Niin, rakas ystäväiseni, sinä
+onnellinen maalainen et ollenkaan tiedä, miltä tuntuu semmoisen
+kaupunkilaisperheen huoltaminen, jossa on useita jäseniä, jossa melkein
+jok'ainoa on erikseen herätettävä ja jokainen syö ateriansa eri
+aikoina. Minä saan juosta koko päivän ympäri kuin vanha kyytihevonen
+pitääkseni silmällä, että kaikki on kuin olla pitää ja iltasin olen
+minä niin väsynyt, että jalat tahtovat uupua. Kas niin, siinähän se on
+Ella, Jumalan kiitos.
+
+-- Kiiruhda pikku tyttöni, täällä on sinun kakaosi valmiiksi
+sekoitettuna ja lämmin ranskanleipäsi; syö nyt, äläkä hukkaa aikaa. Ai,
+sinä seisot ja katselet saamatonna uutta huonetoveriasi, minä unohdin
+esittää. Rakas Magna, tässä on meidän pikku Ella. Mutta nyt sinun
+täytyy rientää, aika kyytiä. Sen jälkeen tuli kahvipöydän ääreen herrat
+lyseolaiset ja esitettiin nuorina Levineinä. Neiti Schneider joi
+vatsakatarrinsa tähden ainoastaan lämmintä vettä. Tuli yksi ja toinen,
+eikä rouva rukka kerjennyt muuta kuin myötään tarjota ja kehoittaa.
+Magna tunsi oikeaa osanottavaisuutta tuota paljohuolista rouvaa
+kohtaan, joka tuskin kerkesi lähentää kahvikupin huuliaan kohden kun jo
+taasen joku uusi vieras ilmautui kahvinjuontiin. Ja kun aamukahvi oli
+juotu, alkoi aamiaisen laittaminen. Jokainen söi miten hänelle soveltui
+ja viimmeiset tavallisesti niin myöhään, että päivällisvalmistukset
+olivat jo täydessä käynnissä. Pöytä sai siten olla katettuna lähes koko
+päivän.
+
+Vasta aamiaisella tuli professori näkyviin. Hän oli kylpenyt,
+voimistellut ja tehnyt kävelymatkan -- kukaan ei hoitanut itseään niin
+huolekkaasti kuin hän -- mutta siksipä olikin hän ikäisekseen erittäin
+hyvin säilynyt. Magna tuli varsin iloiseksi nähtyään hänen ja tervehti
+häntä vapaasti, neiti Schneider, Ella, yksinpä tuo rohkea Sannikin
+ihmettelivät häntä, jokainen antoi hänelle arvoa. Tuon nuoren tytön
+avomielinen käytös miellytti professoria niin, että hän antautui
+puhelemaan hänen kanssaan harvinaisella eloisuudella.
+
+Professori kyseli yhtä ja toista niistä luvuista, joita varten hän oli
+tullut pääkaupunkiin ja kun Magna luonnollisestikin oli epävarma kuinka
+hän ne oikein järjestäisi ja varsin kiitollinen hyvistä neuvoista,
+tarjoutui professori järjestämään hänelle soveliaan kurssin ja
+suosittamaan opettajan.
+
+Magna oli ihastuksissaan. -- Kaikki sujuu kuin itsestään, huudahti hän.
+Isä oli aivan huolissaan minusta, mutta minä koetin rauhoittaa häntä;
+nähkääs, herra professori, minä olen sunnuntailapsi ja semmoisilla on
+onni kaikkialla.
+
+Professori nauroi tuolle lausumamuodolle: -- Jos neiti vain luottaa
+minuun -- -- --
+
+-- Tuhansia kiitoksia!
+
+Alli, joka nyt -- happamana ja huonolla tuulella havahtuneena -- oli
+saapunut joukkoon ja tullut esitellyksi, kääntyi Magnaan ja töykeällä,
+säädyttömällä tavallaan kysyä tokasi:
+
+-- Neiti ei tietääkseni ole saanut juuri mitään kasvatusta?
+
+Nuori tyttö karahti punaiseksi ja professori loi julmistuneen
+silmäyksen sisareensa, purren huuliaan.
+
+-- Minä tarkoitan: käynyt mitään koulua -- oikaisi Alli hitaasti.
+
+-- En, minä en ole koskaan käynyt mitään koulua, vastasi Magna
+alasvaipunein katsein, mutta, lisäsi hän kohottaen päätään, rohkea ilme
+kirkkaissa, lapsellisissa silmissään, isäni, vanha koulunopettaja on
+antanut minulle opetusta, eikä minusta tunnu mikään onnellisemmalta
+kuin saada opetusta omalta isältään.
+
+-- Samaa mieltä olen minäkin, sanoi professori lyhyesti.
+
+Alli näytti epäilevältä, mutta vaikeni, sitten kallistausi hän takaisin
+tuolin selustaa vasten ja huusi: -- Onko herra Vitikka jo syönyt?
+
+-- Ei, mutta täälläpä hän juuri tuleekin.
+
+Tuo nuori ylioppilas oli vasta parinkymmenen ijässä, laiha ja hoikka,
+hiukset mustat ja omituinen kiiluvaisuus silmissä, piirteet olivat
+jyrkät ja viisaat, mutta näyttivät melkoisesti riutuneilta. Professori
+esitti hänet Magnalle jonkun verran juhlallisesti ja hän taasen, joka
+oli asianymmärtäjä milloin oli kysymys nuorista naisista, katseli uutta
+tulokasta jonkunlaisella kiintymyksellä. Mutta Alli pani tälle pian
+sulun tielle, alkaen pauhuisan puhelun edellisen illan huveista.
+
+Professori kutsuttiin pois muutaman käynnin tähden, joten Magna jäi
+yksin ja kun Alli jatkoi puheluaan hänelle aivan tuntemattomista
+aineista, katsoi hän itsensä liikavieraaksi ja meni takaisin
+makuuhuoneeseen. Siellä istui Sanni kyynelet silmissä peilin edessä,
+kampa kun ei ottanut mennäkseen eilisiltana takkaloituneen tukan läpi.
+
+-- Saako uusi huonekumppanisi auttaa sinua hiukan? kysyi Magna
+ystävällisesti. Tästä tarjouksesta tuli Sanni niin kiitolliseksi, että
+unohti kokonaan vastenmielisyytensä heidän vapautensa häiritsijää
+kohtaan. Tyytyväisenä otti hän tarjouksen vastaan ja tuli paljon
+leppeämmälle tuulelle tuntiessaan miten hellävaroen hänen
+tukkaraukkaansa käsiteltiin. Ehkä tuosta uudesta tulokkaasta on hiukan
+hyötyäkin, tuumiskeli Sanni neiti, joka kernaasti antoi passata
+itseään, milloin siihen vain oli tilaisuutta.
+
+Pikku Kerttu -- kymmenvuotias tyttönen, jonka eräänlaisen katarrin
+tähden täytyi näinä aikoina pysytelläidä sisällä, tuli myöskin
+huoneeseen, niin että Magna vähitellen tuli tuntemaan koko perheen
+jäsenet.
+
+Sitte kun kaikki olivat hajauneet tehtäviinsä -- Allillakin oli pieni
+kirjurin toimi -- ja rouva ruvennut valmistamaan pasteijitaikinaa
+seuraavaa päivää, sunnuntaita, varten, puuhasi Magna Kertun kanssa,
+joka oli kalpea ja hiukan ruikutteleva, mutta pohjiltaan kuitenkin
+kiltti tyttö. Magna opetti hänelle helpompaa harsokutomista, kertoi
+hänelle pienistä siskoistaan ja sai tällä ystävyydellään talon pienintä
+kohtaan äidin niin heltymään, ett'ei tullut edes mieleenkään hankkia
+hänelle uutta asuntoa.
+
+Tämä ensimmäinen aamupäivä tuntui Magnasta kovin pitkällä. Hän loi
+ikävöiviä silmäyksiä ulos ikkunasta, hän olisi niin mielellään tahtonut
+lähteä pienelle kävelylle tutustuakseen lähemmin kaupunkiin. Mutta hän
+oli vieras eikä siis uskaltanut omin päin, hänen olisi pitänyt saada
+ainakin joitakuita neuvoja ja ohjeita. Päivällispöydässä kääntyi hän
+vieruskumppaniinsa, Alli neitiin, kysyen olisiko hänellä kaupungin
+asemakarttaa ja voisiko hän saada sitä katseltavakseen. Herra Vitikka
+arveli, että Magna oli ensi kertaa pääkaupungissa ja Ella Tenlén
+katseli häntä säälitellen, muistamatta, että hän itse pari vuotta
+takaperin, tänne kouluun tullessaan, oli aivan yhtäläinen tomppeli.
+
+Professori istui tapansa mukaan vaiti koko ruoka-ajan, mutta Magna,
+joka istui häntä vastapäätä, oli varma, että hän kuuli kaikki, mitä
+sanottiin.
+
+Aterialta päästyä toi Alli kartan, jonka hän pikemmin huolettomasti
+kuin kohteliaasti viskasi salin sohvapöydälle. Magna kiitti häntä
+sydämmellisesti ja antausi innolla katuja selvittelemään Oskar Levinin
+johdolla, joka heti näytti halukkaalta häntä auttamaan. Professori
+istui keinutuolissa tavallisine terävine katseineen, mutta kun Magna
+nyt selitti mielestään olevansa koko selvillä kaupungista ja näytti
+valmistautuvan kävelylle, nousi hän äkkiä ylös ja meni omalle
+puolelleen.
+
+Hiukkaa myöhemmin kulki hän hattuun ja turkkeihin puettuna edestakaisin
+käytävällä pääportin edessä, aivan kuin hän odottaisi ovea avautuvaksi
+ja siitä pientä tyttöä, jota hän rientäisi vastaan. Mutta Magna astui
+kadulle nuoren Levinin seuraamana, joka puhellen kulki hänen sivullaan.
+
+Professori kääntyi reippaasti nurkan taa ja syvä poimu ilmestyi äkkiä
+hänen silmäkulmainsa väliin: hän pettyi hiukan, hän olisi niin
+mielellään halunnut näyttää hänelle kaupunkia ensi kertaa. Mutta
+"lapset leikkivät mieluimmin keskenään", sitä paitsi oli Magna eilen
+ollut niin onnellisen iloinen kuullessaan, että talossa oli nuorta
+väkeä, ja professorihan ei toki enää voinut laskea itseään tähän
+joukkoon. -- No niin, hän on vielä lapsi ja on jätetty meidän
+suojeltavaksemme, minä tahdon koettaa parastani. Professorin katse
+kirkastui, hänen askeleensa tulivat varmemmiksi; ja olihan hänellä
+tehtävä, hän päätti järjestää Magnan luvut sen suunnitelman mukaan,
+jonka hän tänään oli tehnyt. Magna saa nähdä, että hän voi
+turvallisesti luottaa häneen.
+
+Magna tuli takaisin rusoittavin poskin ja loistavin silmin, he olivat
+laukanneet melkein koko kaupungin ympäri ja nähneet niin paljon,
+vakuutti hän. Oli ollut niin erinomaisen hauskaa ja nyt hän luuli
+varmasti osaavansa vaikka mihin. Kun professori tuli teenjuontiin,
+pulppusi Magna hänellekin iloisuuttaan ja ihastustaan, huomaamatta
+ollenkaan, että tämä oli "pohjoisnapatuulellaan", kuten Sanni kuiskasi
+Ellalle. Kumma kyllä, oli Magnan puhelulla erinomainen voima sulattaa
+hänenkin mieltään, varsinkin kun hän huomasi, miten tuo nuori tyttö
+kohteli äskeistä saattajaansa. Hän nimittäin käyttäytyi sekä häntä että
+hänen nuorempaa veljeään kohtaan niin toverimaisesti ja luonnollisesti,
+että professori ajatteli: -- jos lienee perää siinä väitteessä, että
+jokainen nainen tieten tai tietämättään koettaa olla viehättävä, niin
+on ainakin tämä tyttö siitä poikkeus.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraava päivä oli, kuten jo mainittiin, sunnuntai ja Magna, joka oli
+tottunut säännölliseen kirkonkäyntiin, piti varsin luonnollisena, että
+myös täällä noudatettiin samaa tapaa. Mutta hän kävi varsin kummiinsa,
+kysellessään aamiaispöydässä minä aikoina eri jumalanpalvelukset
+alkoivat ja huomatessaan, ett'ei kellään ollut aikomusta mennä
+kirkkoon. Sanni vakuutti, että hän ja Ella eivät käy koskaan muulloin
+kirkossa kuin ensimmäisenä Adventtina, jolloin Hosianna lauletaan;
+rouva sanoi päivällispuuhansa esteeksi ja ainoastaan neiti Schneider
+tarjoutui lähtemään hänen kanssaan, jos hän nimittäin tahtoi mennä
+saksalaiseen jumalanpalvelukseen. Tämän tarjouksen täytyi hänen
+kuitenkin hyljätä, koska hän ei tainnut kieltä siksi hyvin, että olisi
+voinut "hartaudella" seurata saarnaa. Hän ei aavistanut, että Alli
+hänen selkänsä takana näytti merkeillä Vitikalle, jotta hän oli
+lopultakin ollut oikeassa nimittäessään neiti Roosia "jumaliseksi."
+Magnassa sen sijaan heräsi apean tunne, huomatessaan miten
+välinpitämättömiä täällä oltiin sapatin viettoon. Hän seisoi hetkisen
+kahden vaiheella kumpaanko jumalanpalvelukseen menisi, silloin sanoi
+rouva hiukan hämillään: -- Eriikka saa mennä kahdentoista kirkkoon,
+kenties tahdot sinä mennä hänen mukaansa, hän voi opastaa sinua.
+
+-- Kiitoksia, täti hyvä; minä olen siitä varsin kiitollinen, vastasi
+hän iloisesti.
+
+Professori oli huonolla tuulella, häntä vaivasi se, ett'ei kukaan hänen
+omaisistaan, ei edes äiti, tahtonut ottaa ainoataan askelta tuon nuoren
+vieraan mieliksi. Jos hän olisi voinut, niin hän olisi itse mielellään
+tarjonnut hänelle seuraansa; ei häntä pidättänyt se, että hän näyttäisi
+naurettavalta muiden silmissä, vaan se, että kirkko hänestä oli
+ainoastaan uskovaisia varten. Kenties vaikutti häneen tottumuskin,
+sillä hänen kotonaan ei pyhäpäivä ollut koskaan eronnut arkipäivistä
+muuten kuin tavallista herkullisemman päivällisensä kautta.
+
+Magna meni siis palvelijattaren kanssa ja tunsi itsensä tyytyväiseksi.
+Iltapäivällä puuhaili professori pitkät ajat hänen kanssaan, esitti
+hänelle tekemänsä lukusuunnitelman ja ilmoitti, että hän voisi alkaa jo
+huomispäivänä. Professori toivoi, että hän tämän mukaan menetellessään
+ennättäisi pisimmälle tänä lukukautena ja pyysi saada auttaa häntä,
+milloin jotain vaikeuksia sattuisi.
+
+Magna kiitti häntä mitä sydämmellisimmin ja kun hän illalla kirjoitti
+ensi kirjeen kotiinsa, kuvasi hän innostuneesti professori Bruunin
+hyväntahtoisuutta ja vakuutti löytäneensä hänessä parhaimman
+neuvonantajansa, aivanpa todellisen ystävän.
+
+Vanhemmat luonnollisestikin aivan ihastuivat näistä hyvistä uutisista,
+heistä näytti professori vanhalta, harmaapäiseltä kunnon mieheltä,
+arvokkaalta ja isälliseltä suojelijalta heidän nuorelle tyttärelleen,
+tuolle pienelle, livertävälle linnunpojalle, joka monet rukoukset
+rukoustettuaan oli saanut hiukan loitontua pesästä.
+
+Magnalla oli todellakin kerrassaan iloinen luonne -- hän oli nyt
+täyttänyt kahdeksantoista vuotta. Mutta hänen iloisuudessaan oli
+samalla jotain vakavaa, järkähtämätöntä älykkyyttä. Hän oli saanut
+perin vakavan kasvatuksen ja kasvanut oloissa, jotka olivat omiaan
+kehittämään niitä rikkaita lahjoja, jotka uinailivat tuossa nuoressa
+sielussa.
+
+Elämänkysymykset, joita monet joutuvat ajattelemaan vasta aikuisempina,
+olivat jo aikaisin kiinnittäneet hänen huomiotaan ja ajatustaan.
+Siksi olikin hän, astuessaan ensi kerran maailmaan, kehittyneempi
+vastustamaan sen huonoja vaikutuksia kuin tuhannet muut. Hänellä oli
+vahva, horjumaton kallioperustus jalkainsa alla ja kun hän, ollessaan
+ensi aamua kotoa poissa, rukoili: -- "ota minut suojaas ja johdata
+minua", kuuli hän sydämmessään uskollisen vastauksen: -- "minä en
+hyljää enkä unhota sinua!"
+
+Magna ei ollut mikään nuori ihannoitsija, mikään elävä runoelma, kuten
+runosepät niin viehkeästi sanovat. Hän oli vain huolellisesti
+kasvatettu, totuudellinen ja ajatteleva tyttö, joka uurasti
+täydellisyyttä ja taisteli omia virheitään vastaan, koettaen voittaa
+tuon kaikkein vaikeimman voiton -- oman itsensä.
+
+Väsymättömällä innolla antautui hän nyt lukuihin, kuunteli esitelmiä,
+teki muistiinpanoja, luki ja vertaili. Vanhemmilla ei ollut liikoja
+varoja tuhlata, hän tiesi sen, ja kun he uhrauksia tehden olivat
+hänelle hankkineet tämmöisen kehittymistilaisuuden, tunsi hän
+velvollisuudekseen myös kaikin voimin käyttää sitä hyväkseen.
+
+Ja professori oli koko ajan hänelle apuna sekä työllä että neuvolla,
+hän joka ennen usein antoi ihmisten huomata, että he hävittivät hänen
+kallista aikaansa, ei näyttänyt nyt ollenkaan ajattelevan niitä monia
+tunteja, jotka hän uhrasi Magnan hyväksi. Usein istui hän myöhään
+yöhön kirjoitellen pientä esitystä tai tehden muistiinpanoja, jotka
+olisivat Magnalle helpotukseksi perehtyäkseen aineisiinsa tai etsi
+kirjakokoelmastaan tärkeitä elämäkerrallis- tai asiallistietoja, joista
+hänelle oli hyötyä.
+
+Koko siinä nuorten naisten parvessa, jotka vuosien kuluessa olivat
+olleet kapteeninrouvan äidillisessä hoidossa oli Magna professorin
+mielestä ainoa, joka omasi mehiläisen uutteruuden, kooten tieteen
+hunajaa niin paljon kuin suinkin mahdollista. Hän oli iloinen, ett'ei
+äiti ottanut edes suulleen toisen hoitopaikan hankkimista ja tuo hänen
+ensiaikainen pelkonsa pintapuolisen ja teeskentelevän ympäristön
+turmiollisesta vaikutuksesta hälveni vähitellen, tultuaan vakuutetuksi
+Magnan luonnonpirteän luonteen voimakkaasta vastustuskyvystä.
+
+Toisinaan uskoi professori, että Magna oli kyllin tarkkasilmäinen
+katsomaan pohjiaan myöten kaikkien seurapiirinsä jäsenten sisimpään
+olemukseen. Mutta toisinaan taasen tuntui liialliselta, että tämä lapsi
+omaisi semmoisen maailmanviisauden ja hän käsitti pikemminkin asian
+niin, että Magna oli muuan niitä onnellisia, jotka herättävät kaikissa,
+joiden kanssa he tulevat tekemisiin, olemuksen jaloimmat puolet
+eleille. Kuinka esim. pikku Kerttu, tuo entinen itkusuu kaikertelija,
+johon kaikki tuskaantuivat, oli kokonaan muuttunut, ja ainoastaan
+houkuttelemalla luonteen parempi puoli eleille. Yksinpä Sanninkin
+ilkeät hyökkäykset kuoleutuivat huulille kun Magna ihmetellen katsoi
+hänen silmiinsä ja neiti Schneideriin vaikutti hänen seuransa erittäin
+tehokkaasti.
+
+Tosin kyllä tähyilivät hänen raukeat silmänsä vielä joskus professoria,
+mutta hänen teeskennellyssä luonteessaan oli tapahtunut melkoinen
+muutos. Kun Magnan lämmin sydän osaaottavasti läheni tuota vierasta,
+kaukaisesta kotimaastaan tänne vanhalle äidilleen niukkaa leipää
+ansaitsemaan lähtenyttä naista, häipyi ehdottomasti kaikki petollisuus,
+hän tuli avomieliseksi ja totuudelliseksi ja hänen sielunsa aitohelmet:
+omaa etua katsomaton hellyys ja tavaton uhraamiskyky hijoutuivat
+esille. Magna ei nauranut "vanhan Schneiderin" omituisuuksille, kuten
+muut, ei väsynyt kuulemaan hänen "ijankaikkista Beethoveniaan" ja luki
+ihastuksella hänen kanssaan hänen jumaloimaansa Schilleriä.
+
+Nuorten Levinien kanssa oli hän ensi päivästä pitäin mitä parhaimmissa
+väleissä. He saattelivat häntä luistinradalle, kilpailivat keskenään
+pikku palveluksilla ja hankkivat "nekkoja", herkkuja, joille Magna
+antoi yhtä suuren arvon kuin mikä entis-aikain koulutyttö hyvänsä.
+
+Kapteeninrouva piti paljon "pikku ystäväisestään", joka hänen omain
+tottelemattomain lastensa suhteen oli oikea enkeli, ja kun Magna oli
+näppärä käsistään ja kotonaan oppinut olemaan apuna kyökissä, riensi
+hän usein tarpeen hetkenä tuon rasitetun rouva rukan avuksi. Eriikka
+taasen piti pitkiä ylistyspuheita siitä, miten Magna autteli häntä
+jokapäiväisissä puuhissaan. Mutta nuori Ella Tenlén, hän yhä vain oli
+epäluuloinen tuota vasten hänen tahtoaan taloon tullutta huonetoveria
+kohtaan; hänellä oli valheellinen, itsekäs luonne ja hän se tiesi panna
+arvoa neljäntoista vuoden ijälleen. Perin piloille lelliteltynä, kuten
+useat rikkaiden kotien ainoat lapset, oli hän Magnalle kovin jyrkkänä
+vastakohtana, niin ett'ei mikään sopusointu heidän keskellän voinut
+tulla kysymykseenkään. Melkein samallainen oli suhde Alliin, joka ei
+välittänyt vähääkään toisista, oli pintapuolinen ja ajatteli ainoastaan
+omaa huviaan. Herra Vitikka oli hänen palveleva seuraajahenkensä ja he
+kahden huvittelivat usein toisten kustannuksella rehellisen Magnan
+harmiksi. Allilla ei ollut mitään hyvää päätä, mutta hän oli kekseliäs
+ja hänen ihailijansa käsitti helposti naurettavat puolet ja käytti
+niitä hyväkseen, välittämättä useinkaan minkälaisia kolauksia muut
+saivat.
+
+Joskus voi tuo nuori ylioppilas olla varsin huvittavakin ja Magna oli
+monet illat kiintymyksellä seurannut hänen vilkkaita, hiukan äkkinäisen
+mahtavia kuvauksiaan henkilöistä ja oloista, silloin nimittäin kuin
+hänen omatuntonsa ei tehnyt mitään vastaväitteitä. Tämä ei ollut jäänyt
+Vitikalta huomaamatta, hän kun luonnollisesti oli yhtä heikko kuin
+kaikki muutkin ihmiset tuntemaan tyydytystä muiden suosiosta. Mutta
+myöhemmin huomasi hän, että tuolla vaatimattomalla tytöllä oli terävä
+tarkastelukyky ja kehittynyt älykkyys, ominaisuuksia, jotka tekivät
+hänen puheensa miellyttäviksi yksin niinkin riutuneelle miehelle
+kuin hänelle. Mutta Alli katseli hänen tuolle "maalaistollolle"
+osoittamaansa huomaavaisuutta jotenkin armottomasti ja tuli Magnaa
+kohden vieläkin kärsimättömämmäksi, osoittaen sitä loukkaavalla
+välinpitämättömyydellä ja vastenmielisyydellä.
+
+Niinpä tarvitsi Magna eräänä päivänä ostaa muutamia pieniä
+vaatetustarpeita ja luullen varmasti kääntyvänsä asiaan perehtyneeseen
+henkilöön, pyysi hän Allin neuvomaan itselleen mistä hän saisi paraita
+halvimmalla hinnalla. Professorikin sattui juuri olemaan salissa ja
+kuuli tuon kysymyksen samoinkuin sisaren yrmeän vastauksen: --
+Semmoista romua saa ostaa kaikkialta, minulla ei todellakaan ole aikaa
+juosta sinun kanssasi puodista puotiin, siitä minun täytyy tehdä
+kerrassaan loppu.
+
+-- Niin paljoa minä en olisi pyytänytkään, vastasi Magna, -- minä
+toivoin ainoastaan saavani joitakuita hyviä neuvoja, mutta se asia
+selviää kyllä muutenkin hyvin. Professori huomasi Magnan säkenöivistä
+silmistä ja punaa hehkuvista poskista, että tulinen vastustus kohoili
+hänen rinnassaan, mutta että hän koetti sitä kaikin voimin tukahuttaa.
+
+Alli oli välinpitämättömänä mennyt omaa tietään romaani kourassaan, hän
+arveli, että Magna oli liian lauhkea tullakseen huonolle tuulelle --
+hän itse ei ollut koskaan oppinut tulisuuttaan hillitsemään. Mutta
+professori ymmärsi Magnaa paremmin ja kun tyttö heti tämän jälkeen
+lähti kaupunkiin, seurasi professori häntä loitolta ja näki hänen
+käyvän useammissa myymälöissä.
+
+Professori sovitti niin, että hän tapasi Magnan juuri kun tämä,
+useampia paketteja kädessään, näytti kääntyvän kotiin päin. -- Joko
+neiti on tehnyt ostoksensa? kysyi hän ystävällisesti.
+
+Magna katsahti iloisesti häneen ja vastasi myöntävästi, mutta
+professori huomasi, että hänen hymyilynsä oli teennäistä ja silmissään
+näkyi kyynelten jälkiä.
+
+-- Minä olen kovin pahoillani Allin tämänpäiväisen tylyyden tähden,
+sanoi hän matalasti. Sen pahempi en minä parhaimmallakaan tahdollani
+voi olla teille avuksi naisten vaatetustarpeiden suhteen, sillä se ala
+on todellakin minulle aivan "terra incognita", mutta kaikissa muissa
+toivon minä teidän kääntyvän puoleeni.
+
+-- Tuhansia kiitoksia, te ette tiedä, herra professori, kuinka
+sydämmellisesti...
+
+Professori keskeytti hänen innokkaat kiitoksensa kysymällä: -- kuinka
+onnistui kauppa?
+
+-- Oi, varsin hyvin, minä sain hyviä neuvoja eräältä hyväluontoiselta
+puotiherralta, hän tunsi minun siltä kerralta kuin olin hänen
+puodissaan tädin kanssa. Ja muutenhan ei pienistä vastoinkäymisistä
+pidä huolehtiakaan, lisäsi hän.
+
+-- Helppo sanoa, mutta ei aina yhtä helppo täyttää, vastasi professori.
+Minä näen kyllä, ett'ei neiti ole aivan yhtä iloinen kuin ennen. --
+Magnan huulet vapisivat.
+
+-- Ei, ei, älkää sanoko mitään, pyysi professori. Minulla ei ole
+oikeutta urkkia teidän tunteitanne -- lapsi.
+
+Professori ei tietänyt, että hän ei juuri nyt halunnut mitään muuta
+kuin saada purkaa tunteensa. Ystävällisesti otti professori hänen
+pakettinsa ja työnsi ne päällysnuttunsa taskuun. Sitte ehdotteli hän,
+että he kääntyisivät ympäri pienemmälle kävelylle, hän tiesi, että
+raitis ilma oli paras lääke epäsoinnun karkoittamiseksi.
+
+-- Miten hyvä te olette, tahtoessanne kävellä minun kanssani, huudahti
+Magna.
+
+-- Minä ajattelen, että juuri nyt kävely vaikuttaa virkistävästi
+neitiin!
+
+-- Niin luulen itsekin -- ja katsoen kiitollisesti professoria silmiin
+käveli hän kevein askelin hänen rinnallaan.
+
+-- Nähkääs, professori, alkoi hän sitte äkkiä, minulla on niin
+tavattoman tulinen luonne ja aina kun minua kohtaa vastus, olen minä
+aivan tulisissa tappuroissa.
+
+-- Mahdollista kyllä, mutta ainakin tänään te taistelitte sitä vastaan,
+sen näin minä.
+
+-- Näittekö; niin, minä voin kyllä niellä nuo tulvivat sanat, mutta nuo
+ilkeät ajatukset, niitä on vaikea hillitä, niitä saa aina katua. -- Hän
+katseli alas huoaisten.
+
+-- Niinpä kyllä, voitollakin on siis katkerat puolensa, sanoi
+professori hymyillen. Mutta nyt pitää meidän koettaa hälventää tuon
+epäsovun synnyttämiä vastenmielisiä tunteita. Mitä arvelette, emmekö
+joisi kuppia suklaata tuossa uudessa kahvilassa? Magna luonnollisesti
+suostui, hän hymyili taas kuten ennenkin ja pian istuivat he iloisesti
+puhellen höyryävien kuppien ääressä.
+
+Kun he sitten, tehtyään ensin pitkän kävelyn Kaisaniemen lehdossa,
+palasivat kotiin, alkoi sataa lunta, suuria pehmeitä höytyviä
+pudotellen. Magna oli ihastuksissaan, lumisäällä oli hän aina oikeassa
+olennossaan. Hän käänsi rusottavat poskensa tuulta vasten ja tavotteli
+leikkien suuria lumihiutaleita käteensä.
+
+Professori katseli häntä herkeämättä, Magna näytti hänestä yhtä
+puhtoselta ja rakastettavalta kuin tuo valkea lumi. Hänet valtasi
+käsittämätön surumielisyyden tunne: säilyisikö tuo nuori tyttö aina
+yhtä vapaana maailman vaikutukselta? Ja niin ollen, miten suuri eroitus
+heidän välillään olikaan olemassa, hän itse elänyt ja nauttinut elämää,
+ei tosin pohjiaan myöten, vaan siksi runsaasti kuitenkin, että hän
+kadehtien ja arastellen katsoi noihin nuoriin kasvoihin, jotka nyt niin
+luottavasti olivat häneen kohotettuna.
+
+Jokaisen ihmisen elämässä sattuu hetkiä, jolloin haluaisimme alkaa
+elämämme uudelleen alusta pitäin, tahtoisimme elää paremmin. Juuri
+semmoista tunsi professori, hän tunsi, ett'ei hän koskaan voisi unohtaa
+tätä kävelyään lumisateessa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä, kauniina, auringonpaisteisena sunnuntaipäivänä,
+ilmoitti Alli aamiaispöydässä, että hän useiden nuorien neitojen kanssa
+lähtisi kävelylle Alppilaan ja joisi siellä kahvia. Hanki oli mainio ja
+muutamat herrat -- muiden joukossa myös Witikka -- ajattelivat saada
+pienen hiihtokilpailun toimeen.
+
+-- Ah, minä tahdon myöskin tulla mukaan, huudahti Sanni eloisasti.
+
+-- Nulikat eivät tule kysymykseenkään tälle matkalle, oikasi Alli.
+
+-- Sinä olet aina niin hirveän julma, sinä ajattelet ainoastaan omaa
+huviasi, äyskäsi Sanni kiihottuneena. Mutta minä ja Magnapas mennäänkin
+omin päin Eläintarhaan, kenties saamme mekin nähdä hiihtokilpailun --
+hän vilkasi salavihkaa herra Witikkaan, joka hymyili myöntyvästi
+vastaukseksi.
+
+-- Siitä tulee hauskaa, Magna, eikö niin?
+
+-- Kiitoksia ystävällisestä suunnitelmastasi, mutta sinä unohdat, että
+minä aijon kirkkoon.
+
+-- Voi miten kiusallista, pitääkö sinun nyt välttämättömästi mennä
+sinne? Miks'et mennyt yhdeksän kirkkoon, niin olisi -- -- --
+
+-- Niin olisi kirkko jo ennättänyt saada kymmenyksensä, ehätti
+ilkamoinen Rolf Levin.
+
+-- Vaiti Rolf -- mutta miks'et sinä vastaa Magna?
+
+Mutta Magna vain hymyili, häntä ei haluttanut kertoa, miten hän oli
+koko aamunsa puuhannut kyökissä, jotta Eriikka sai käydä aikaisemmassa
+jumalanpalveluksessa. Keskustelu muistutti professorille mieleen ensi
+sunnuntain, minkä Magna vietti kaupungissa: hän ei ollut milloinkaan
+unohtanut kirkonkäyntiään, niin paljon kun häntä olikin koeteltu
+houkutella. Professori tuli ehdottomasti verranneeksi muiden kylmiä,
+välinpitämättömiä kasvoja tuohon säteilevään rauhaan, joka
+sunnuntaiaamuisin kuvastui Magnan avoimella otsalla. Hänelle näytti
+sapatti olevan eri merkityksestä, pyhitetty päivä, siitä ei
+epäilystäkään. Professori olisi tahtonut astua hänen luokseen ja sanoa:
+-- Opeta minullekin tuon rauhan salaisuus, elämä on saastaista, pimeää
+ja taistelua täynnä; täytyy olla jotain, jota ihminen kaipaa, vaikka me
+maailmallisten vetovoimain sokaisemina emme ymmärrä sitä etsiä.
+
+Illalla olivat kaikki kokoutuneet saliin. Kapteeninrouva tarjosi
+päivällisherkkujen jäännöksiä, neiti Schneider soitteli ja Witikka
+huvitti seuraa lukemalla kaskuja pilalehdestä.
+
+Professori istui keinutuolissa sikaaria poltellen ja katseli sinisten
+savukiemurain lävitse Magnan vakavia kasvoja. Hän ja pikku Kerttu
+huvittelivat professorin valokuvakokoelmalla ja kuuntelivat väliin
+soittoa, välittämättä vähääkään herra Witikan esitelmistä, joita muut
+palkitsivat äänekkäillä naurunpyrskähdyksillä. Päin vastoin näytti
+Magna häirityltä tuon kimisevän äänen tähden, joka epäsointuisesti
+sotki soittoa. Professori nousi ylös, ja tullen Magnan viereen
+istumaan, alkoi hän kertoa noiden kauniiden taulunjäljennösten
+aiheista, hän kun laajoilla matkoillaan oli omin silmin nähnyt useita
+alkuperäisessä muodossaan. Magna oli niin ihastunut professorin
+miellyttävään kuvailuun, että hän melkein tykkänään unohti muun seuran.
+Siksipä hän hiukan kavahti kun herra Witikka huusi hänelle: -- Neiti
+Roos, täällä on jotain teille! Magna katsoi kysyvästi Witikkaa. --
+Täällä on oiva pala lahkolaisista ja kun teidän kotipaikkanne on,
+voimme sanoa, lahkolaisten kehto, niin kai tämä herättänee teidän
+mielenkiintoanne. Ilkamoisella innostuksella luki hän sitte muutaman
+kaskun, jossa jotenkin paksuin värein kuvailtiin erään tunnetun
+maallikkosaarnaajan esiintymistä; kasku oli kauttaaltaan ivaileva.
+Useimmat kuulijoista nauroivat huutaen: -- erinomaista! Magna oli
+hetkisen vaiti, sitte sanoi hän tyynen varmasti: -- Koko juttu on
+valetta alusta loppuun, minä tunnen hyvin herra X:n.
+
+Witikan kasvoilla kuvastui: -- Tuonhan tiesi jo edeltäpäin! ja Alli
+nyökkäsi vakuuttavasti päätään. Mutta Ella Tenlén vetäysi pois Magnan
+vierestä, jossa hän tähän asti oli istunut, selvästi huomauttaen,
+ett'ei hän tahdo olla missään tekemisessä henkilön kanssa, jolla on
+niin ala-arvoisia tuttavia. Isällään oli arvoa ja äitinsä oli hyvästä
+perheestä -- sitä ei hän unohtanut koskaan.
+
+-- Voiko neiti todellakin kumota tuon pisteliään kaskun? kysyi
+ylioppilas ivallisesti.
+
+-- Ainakin voin totuudenmukaisesti vakuuttaa, ett'ei herra X ole
+kumpikaan, ei ulkokullattu eikä jesuiitti, hän on ainoastaan lämpimästi
+innostunut uskonnollisiin asioihin, jonka vuoksi hän on antaunut
+siunausta tuottavaan kutsumukseen ja alkanut matkustaa ympäri
+saarnaamassa.
+
+-- No niin, mutta minä luulen, että neitiinkin on lahkolaisuus
+vaikuttanut jonkun verran; ja sehän on aivan luonnollista siihen
+ilmanalaan katsoen, missä olette kasvanut. Mutta suokaa minun
+vakuuttaa, ett'ei kaikki herra X:n hengenheimolaiset -- jotka,
+sivumennen sanoen, ovat kerrassaan onnellisia omatessaan niin mainion
+puolustajan -- menettele aivan niin jalosti kuin neiti luulee. Tuo
+vanha lause, "tarkoitus pyhittää keinot", ei näytä heidän keskuudessaan
+juuri pannaan julistetulta; niinpä olen esim. kuullut kerrottavan, että
+mainitun herran uskolaiset hartausiltamissaan tarjoovat "valituille"
+teetä ja kun tahdotaan oikein tuntuvasti vaikuttaa, niin herneitä
+sianlihan kanssa, mutta takkuiset lampaat saavat mennä kuivin suin
+matkoihinsa. Ha, ha, haa!
+
+Puhujaa tervehdittiin kaikuvilla hyvähuudoilla ja Alli kiinnitti
+Magnaan riemuitsevan katseen, ilmaisten siten pitävänsä hänen nyt
+voitettuna. Mutta nuori tyttö ei hämmästynyt, hän näytti ainoastaan
+ajattelevalta.
+
+-- Oletteko aivan varma, että tuota kestitystä tarjotaan uusien
+uskonheimolaisten voittamiseksi? kysyi hän.
+
+-- Aivanko aijotte kuulustella minua valan perusteella? nauroi
+ylioppilas.
+
+-- En, mutta ruokavaroja voidaan kyllä jakaa seudun köyhille muussakin
+tarkoituksessa. Ainakin näyttää se minusta selvältä, mutta
+pahoinsuominen kääntää kaikki asiat nurinpäin.
+
+-- Minä huomaan, että lahkolaiskaskujen kertomisesta ei tule mitään,
+sanoi Witikka pilkallisesti, neiti kun näyttää pitävän meitä oikeina
+pyhän häväisijöinä.
+
+Magna katsahti ympärilleen, professori ei istunut enää hänen
+vieressään, vaan oli istunut neiti Schneiderin jälkeen pianon ääreen,
+jossa hän nyt silloin tällöin näppäytteli hajanaisia sointuja -- Magna
+ei tiennyt vieläkö hän seurasi keskustelua. Lukuunottamatta tuota
+hyväluontoista saksatarta ja kapteeninrouvaa, joka istui sohvannurkassa
+ja nyökäytteli päätään, kuvastui muiden kasvoilla salainen ilkamoisuus
+ja odotettiin, että hän seuran huviksi puhuisi edelleen, puhuin itsensä
+pussiin. Heidän mielestään näytti hän turhamaiselta ja naurettavalta.
+Hän tunsi ahdistusta rinnassaan; usein ennen, kun oli ilkkuen käsitelty
+vakavia kysymyksiä tai ne välinpitämättömästi sivuutettu, oli hän
+kysynyt itseltään tulisiko hänen avomielisesti lausua ajatuksensa --
+vaikeneminen kun oli melkein myöntämistä. Mutta häveliäisyys oli häntä
+aina pidättänyt, se olisi näyttänyt esiintymishalulta, omain ajatusten
+esittämiskiihkolta. Nyt syntyi hänessä taasen sama kysymys, tuliko
+hänen puhua, ilmaista suoraan ajatuksensa asiassa? Erinomaisen helppoa
+ja kaunista tosin olisi ollut vaijeta ja hän oli muuten hyvin
+arkatuntoinen ivan pistoksille. Mutta pelkuri ei hän myöskään tahtonut
+olla, se olisi ollut oman itsensä, elinperustustensa kieltämistä.
+
+-- Herra Witikka mainitsi äsken minun kotiseutuani lahkolaisuuden
+pesäksi, alkoi hän päättävästi, vienon punastuksen kohotessa poskille,
+-- mutta siitä huolimatta olen minä vapaa kaikesta puolue-uskosta.
+Minulle ei vanha, rakas kirkkomme ole liian ahdas, mutta minä olen
+myötätuntoinen kaikkia kohtaan, jotka taistelevat omantunnon rauhan
+vuoksi enkä voi sietää, että heitä syyttömästi panetellaan. Minä voisin
+kyllä kertoa joukon kuvauksia lahkolaisten elämästä, mutta aivan
+toisenlaisia kuin herra Witikan pilajutut. Luulen, ett'ei löydy mitään
+suuntaa, jossa olisi niin paljon mieltä kiinnittävää, kuin juuri
+hengellinen suunta.
+
+-- Kun isäni tuli virkaansa P:n pitäjässä, oli hänellä kyllin
+vaikeuksia niistä, jotka mielipiteiltään erosivat kirkosta. Nyt on
+kuitenkin kaikki muuttunut, useat kiivaimmistakin ovat itse
+suostuutuneet häneen ja kukaan ei häntä enään vihaa. Hän ei ole koskaan
+sulkenut ovea toisin ajattelevilta, päin vastoin avannut ne seljälleen
+mitä erillaisimpain uskonsuuntien tunnustajille. Jokainen on saanut
+tulla hänen luokseen epäilyksineen, kysymyksineen ja hän on heidän
+antanut puhua vapaasti, koskaan en ole hänen nähnyt sivuuttavan heidän
+asioitaan tai katsovan heidän arvoonsa. Mutta kuitenkaan ei hän koskaan
+ole hairahtunut velvollisuuden ja totuuden tieltä. Minä vakuutan
+teille, että olen useasti mitä syvimmällä mielihartaudella kuunnellut
+keskusteluja uskonnollisista asioista isäni luona, olen tarkastellut
+noita miehiä, joilla on rypyt kasvoilla ja ankara vakavuus koko
+olemuksessa, jotka sisimpänsä ikävöimisellä etsivät sielulleen
+ravintoa, ijankaikkista autuutta. On jotain suuremmoista monenkin
+heidän olennossaan, huomaa, että he ovat taistelleet omantunnon
+taisteluja, joista ei maailmallismielisellä ole käsitystäkään. Kaikkia
+heitä on isäni kohdellut samalla tavalla, kaikkia kohtaan on hän
+koettanut täyttää suurta veljenrakkauskäskyä, ja minä olen varma, että
+ne rukoukset, joita valtiokirkon tunnustajat ja eriuskolaiset yhdessä
+ovat rukoilleet, eivät tämän tähden ole olleet vähemmin otollisia
+meidän Jumalamme edessä. -- En tiedä, oletteko minua ymmärtäneet, sillä
+usein näyttää minusta, kuin olisin nykyään keskuudessa, jolle minun
+elämänaatelmani ovat kokonaan vieraita. Älkää luulko, että minä tahdon
+esiintyä uskonkäännyttäjänä -- lisäsi hän, vakava hymyily kasvoillaan
+-- pelkään, että olen kehno siihen tehtävään. Mutta Herran asiaa en
+tahdo milloinkaan jättää puolustamatta enkä myöskään hävetä tunnustaa
+sitä uskoa ja toivoa, joka on minun elämäni peruksena. -- Magna
+vaikeni, mutta hänen kasvoillaan hehkui tuo sama innostus, jonka
+elähyttämänä hän puhui.
+
+Seurasi sitte pitkä äänettömyys, Alli oli raivoissaan Magnalle, tämä
+kun lopultakin oli jäänyt voittajaksi, Witikan istuessa sanatonna. Alli
+ei huomannut, että ivanilme ylioppilaan huulilla oli muuttunut
+synkäksi, melkein surulliseksi piirteeksi. Ella haukotteli kuuluvasti,
+kapteeninrouva havahtui ja tahtoen näyttää, että hän koko ajan oli
+seurannut keskustelua -- ominaisuus, jonka huomaamme kaikilla, joilla
+on tapana nukahtaa seurassa ollessaan -- vakuutti hän, että herneet ja
+sianliha olivat hänen lempiruokaansa, selitys, joka sai koko seuran
+pyrskähtämään leveään nauruun ja siten useampain mielihyväksi lopetti
+tuon vakavan mielialan.
+
+Magnan sanat eivät vaikuttaneetkaan sitä kuin alussa luultiin: ei edes
+Sannia eikä Rolf Leviniä haluttanut hymyillä, saati nauraa; he eivät
+ymmärtäneet miksi, mutta syitä siihen he eivät myöskään viitsineet
+ruveta ajattelemaan.
+
+Pian rupatteli Magna taasen pienen Kertun kanssa, iloisesti kuten
+tavallisesti. Mutta kuitenkin oli koko hänen olemuksessaan vielä
+vakavuutta, vakavuutta, joka kaunisti häntä. Herra Witikka nousi,
+jättääkseen seuran, mutta ensi tuli hän Magnan luo, ojensi hänelle
+kätensä ja sanoi melkein arvoa antaen: -- Suokaa, neiti, minun lausua
+teille syvimmän kunnioitukseni siitä uljuudesta, millä vastustatte
+kaikkea, pysyäksenne lujana vakuutuksellenne.
+
+-- Se on minusta aivan luonnollista, sanoi nuori tyttö ihmetellen.
+
+-- Suokaa anteeksi -- ylioppilas katseli häntä ystävällisesti -- teidän
+nykyinen ajatuskantanne johtuu siitä, ett'ette tunne maailmaa; siellä
+mukautuu näkökannat saavutettavien etujen mukaan, siellä vallitsee
+omanedun etsintä itsevaltiaana. -- Hän kumarsi ja jätti huoneen äkkiä;
+samoin katosi Alli -- seura oli hänen mielestään menettänyt
+viehätyksensä -- ja pianpa olivat Magna, neiti Schneider ja professori
+kolmisin jälellä. Professori oli jättänyt pianinon ja käveli nyt
+levottomin askelin edes takaisin. Magna huomasi, että hän oli
+liikutettu ja kun heidän silmäyksensä sattuivat yhteen, havaitsi hän
+professorin mustissa silmissä raskasmielisyyden ilmauksen. Mistä mahtoi
+se johtua?
+
+-- Ah, sanoi neiti Schneider ja katsoi pyytävästi professoria, -- jos
+professori tahtoisi meidän iloksemme laulaa jonkun virren, siitä on jo
+niin pitkä aika kuin minulla on ollut onni saada -- -- --
+
+Professori pysähtyi äkkiä ja huolimatta hänen pyynnöstään sen enempää,
+kääntyi hän Magnaan ja kysyi yht'äkkiä: -- Pidättekö laulusta, neiti
+Roos; tahdotteko, että laulan?
+
+-- Ah, niin mielelläni, minä olisin niin kiitollinen.
+
+Professori istuutui jälleen pianinon ääreen ja soitellen muutamia
+kauniita sointuja, alkoi hän kauniilla baritoni-äänellään laulaa erästä
+Schumanin pikku laulua. Neiti Schneider oli liikutettu, hän puristi
+Magnan käsiä, vuoroin nauraen, vuoroin itkien: -- Eikö ole ihana ääni,
+kerrassaan erinomainen? kyseli hän tuon tuostakin. Mutta tuo nuori
+tyttö ei kyennyt vastamaan: kun hän nautti jotain kaunista, varsinkin
+laulua tai soittoa, ei hänen tunteensa koskaan puhjenneet sanoiksi.
+Siksi hiipikin hän hiljaa pois, työnsi ikkunan uudinta syrjään ja
+nojausi kyynäspäillään ikkunanlautaan, kuten hänellä oli tapana
+kotonaan aina kun hän tahtoi ajatella yksikseen, oikein yksikseen.
+Kadulla oli aution hiljaista, mutta hän ei katsellut katua, vaan ylös
+korkeaa taivaan lakea, joka tähditettynä holvikattona kaareusi
+kaupungin ylitse. Samassa kuuli hän takanaan hiljaista etusoittoa ja
+kohta sen jälkeen kaikui Schubertin ihana "Wanderer" valtavana
+hiljaisessa huoneessa: "Ich komme vom gebirge her". -- Magna kuunteli
+henkeään vetämättä, yhä syvällisemmin, yhä vaikuttavammin kaikui
+professorin ääni, kunnes se sanoissa "Wo bist du, wo bist du, mein
+geliebtes Land, gesucht, geahnt, unt nie gekannt" kohosi tuskaiseksi
+huudoksi ja loppui ikävöivään huokaukseen.
+
+Magna oli painanut kätensä sydämmelleen ja oli niin vaipunut tuon
+valtavan laulun herättämiin tunteisiin, ett'ei hän huomannut ollenkaan
+kun professori nousi ylös ja läheni häntä. Kohottaessaan katseensa,
+huomasi hän professorin seisovan vieressään ja katselevan häntä
+tutkivin silmäyksin.
+
+-- Te olette tehnyt minun niin onnelliseksi! huudahti hän, ojentaen
+molemmat kätensä professorille.
+
+Professori tarttui niihin kiihkeästi, mutta antoi niiden jälleen vaipua
+alas: -- Oi, neiti Magna, älkää minua kiittäkö, teillä ei ole mitään
+kiittämistä, vaan minä sen sijaan olen teille suuressa kiitollisuuden
+velassa. Älkää katsoko niin kummastellen, te ette ymmärrä, miten ihanaa
+on kuunnella semmoista, joka vielä seisoo elämän aamukoitteessa, sydän
+täynnä lämmintä uskoa ja luottoisaa toivoa! Lapsi, lapsi, te ette
+tiedä, kuinka onnellinen te oikeastaan olette, kun elämä kääntyy
+ehtoopäivälleen, lankee sille illan varjot.
+
+-- Ah, mutta juuri vähää ennen laskuaan aurinko useinkin säteileekin
+suloisimmin, vastasi hän riemuisesti hymyillen.
+
+Professori ravisti suruisesti päätään ja meni. Tänä iltana oli Magna
+kauvan hereillä, professorin viimme sanat ja varsinkin tuo ilme, joka
+kaikui kauttaaltaan hänen laulussaan, antoi Magnan eloisalle
+ajatukselle paljon askartamista.
+
+Heti ensi hetkestä pitäin oli professori osoittanut hänelle suurta
+hyväntahtoisuutta, Magna oli varma, että hän oli hyvä ja lahjakas,
+etevä tiedemies oli hän myöskin, mutta kuitenkin puuttui häneltä
+jotakin, jo ensi päivänä oli hän selvästi huomannut ja saanut selville
+mitä se oli. Hän kaipasi elämänsä perustusta, uskon kalliota, jonka
+turvissa hän, Magna, niin nuori kuin olikin, tunsi itsensä turvatuksi
+kuin lapsi isänsä sydämmen läheisyydessä.
+
+Hän, pieni, oppimaton, kokematon tyttöraiska omisti siis kuitenkin
+jotain, jota professori kadehti. Voi, miten hän sinä hetkenä olisi
+tahtonut jakaa rikkaudestaan tuolle kelpo professorille, ojentaa
+kätensä ja osoittaa hänelle sen maan, jota hän etsi ja aavisti
+olevaksi, vaan jota hän ei löytänyt. -- Kuumat kyynelet vierivät
+hiljalleen, tietämättä hänen kirkkaista silmistään ja kostuttivat
+päänalaisen. Hän käänsi kuivan puolen päälle ja kohensi hiukset
+otsaltaan. Olipa tosiaankin kummallista: hän oli kyllä havainnut, miten
+suuresti hänen nykyinen seuruspiirinsä erosi hänestä itsestään
+uskonnollisissa kysymyksissä ja että heidän elämänaatoksensa olivat
+perin toisenlaiset; hän oli kenties joskus sydämmestään säälinnytkin
+heitä ja toivonut, että he kaikki tulisivat yhtä onnellisiksi kuin hän
+itse. Mutta nyt vasta havaitsi hän sisimmässään palavan ikävöimisen
+voidakseen tehdä jotain professorin eteen, nyt hän vasta oikein häpesi,
+miten välinpitämätön hän oli ollut muiden onnen suhteen. Miten vaikeaa
+onkaan noudattaa tuota ihanaa rakkauden käskyä; niiden edestä, joita
+kohtaan tunnemme myötätuntoisuutta, olemme kyllä valmiit uhrautumaan,
+mutta yleinen ihmisrakkaus, lähimmäisen-rakkaus, se saa olla kuinka
+sattuu.
+
+Magna ummisti silmänsä huoahtain, sitte painoi hän pehmeän poskensa
+tyynyyn ja nukkui vihdoinkin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pitkä talvi alkoi muuttua kauniiksi kevääksi, lumi kaduilla oli
+jo aikoja sitte kadottanut valkean värinsä ja ajettiin nyt
+likaisen-harmaana sohjona ulos kaupungista, jääkin satamassa näytti
+petolliselta. Nuoriso kuljeksi kaupungin ympäristössä, poimi
+pajunkissoja ja somisti itseään vuokoilla.
+
+Magnasta oli lukukausi ollut kuin lyhyt unelma, hänellä oli vielä niin
+paljon tekemättä, paljon semmoista, johon hän olisi tahtonut perehtyä.
+Mutta päivä vierähti toisensa jälkeen ja kevät-ilma herätti hänessä
+koti-ikävän, kaipuun maalle, missä valveutunut elonsuoni sykki
+voimakkaampana ja raikkaampana kuin täällä kaupungissa. Isä kirjoitti
+tekevänsä parhaillaan suunnitelmaa hänen tulevaisuudelleen -- jotain
+lukutiellä, arveli Magna -- äiti kaipasi oikeaa kättänsä ja siskot
+olivat aivan menehtyä ikävästä. Tuntui niin hyvältä kun kaikki pitivät
+häntä tarpeellisena ja kaivattuna.
+
+Eipä ollut Magnan talvi turhiin kuulunut, siitä kiitos professorin
+väsymättömälle avuliaisuudella. Hän oli oppinut paljon, sitä paitsi oli
+professori järjestänyt hänen kesälukunsa ja luvannut hankkia hänelle
+kirjoja. Professorin huolenpito oli todellakin ihmeteltävää, mutta
+kuitenkin tuntui Magnasta kuin olisi heidän välinsä hiukan muuttunut.
+Kenties rasitti häntä nykyään työ enemmin kuin tavallisesti, kenties --
+hän ei tiennyt, mikä oikeastaan syynä oli, mutta, niin ystävällinen
+kuin hän ainakin oli, näyttäysi hänessä nykyään jonkunlaista
+kylmyyttä, niin ett'ei Magna enää uskaltanut lähetä häntä entisellä
+avomielisyydellä, niinä harvoina hetkinä kun professori nykyään vietti
+perheen piirissä. Vasta ensi kertaa johtui nyt Magnan mieleen, että
+professori todellakin oli perin mahtava henkilö, joka sulasta
+hyväntahtoisuudesta oli uhrannut niin paljon kallista aikaansa hänen
+hyväkseen. Hän ajatteli häveten, miten monta kertaa professori
+lieneekään väsynyt hänen lapsellisiin rupatuksiinsa ja tämä vaikutti,
+että Magnakin puoleltaan alkoi pysytellä loitompana. Talossa oli tänä
+kevännä tavattoman vilkas liike, useampia matkustajia oli täällä
+lyhyemmän ajan vieraisilla, muun muassa Witikan veli ja tämän nuori
+toveri, jotka olivat ylioppilastutkintoa suorittamassa. Molemmat
+nuorukaiset koteutuivat pian talossa, ollen tavattoman eloisia, ja
+Magna, joka aina näyttäysi iloisena eikä milloin minkinnäköisenä, kuten
+Sanni ja Alli, muuttui tuota pikaa molempain poikain ihanteeksi. He
+aivan hehkuivat hänelle ja hän taasen otti heidän vilpittömän suosionsa
+ilomielin vastaan.
+
+Kaikki on kuin olla pitää, ajatteli professori heidän raikkaan,
+heläjävän naurunsa kaikuessa hänen hiljaiseen lukukamariinsa -- nuoruus
+ja ilo seuraavat toisiaan, ne kuuluvat eroittamattomasti toisilleen. --
+Voi, hän ei ollutkaan tähän aikaan kaikiste niin uutterassa työssä kuin
+luultiin, usein maleksi kynä liikkumatonna hänen kädessään ajatusten
+askarrellessa suruisissa mietteissä. Mutta kun nuo salissa kaikuvat
+iloiset äänet ja Magnan heleä nauru tunkeusivat hänen korviinsa, kohosi
+hänen otsalleen tumma varjo, tehden hänet perin synkän näköiseksi.
+
+Oliko Magnalla hauskaa, oliko hän onnellinen ikäistensä parissa? kyseli
+hän toisinaan itsekseen. Ja vastaus oli aina myöntävä. Ja miksikä hän
+ei saisi olla iloinen, oliko tuossa viattomassa iloisuudessa jotain
+pahaa? hänen päänsä vaipui käden nojaan ja hän häpesi, että oli melkein
+kadehtinut Magnan iloisuutta. Ei, ei, sitä hän ei tahtonut, Magnahan
+oli vielä onnellinen lapsi ja jos hän auttoikin häntä neuvoillaan, niin
+se ei ollut koskaan tapahtunut missään palkan toivossa. Päin vastoin
+oli hänestä tuntunut niin viattomalta ja puhtaan riemuiselta johtaa
+tämän nuoren sielun ensi askeleita tietojen polulla. Hänelle olisivat
+nämä kuukaudet elämänsä valoisimpana muistona, vaikkapa sitte Magna ei
+hänestä sen enempää välittäisikään. Mutta tätä ajatellessaan hiipi
+hänen mieleensä sanomaton katkeruus, selittämätön angervon tunne. Magna
+seisoi vielä, kuten hän kerran sanoi, elämän aamuhohteessa, kun hän
+itse vaelsi iltapäivän varjojen keskellä. Hän ei voinut vetää tuota
+aamukoiton lasta mukaansa, ja jos hän olisi voinutkin, olisiko hän
+tahtonutkaan. Tuon kuuluisan, oppineen professorin katse vaipui
+alas nuoren, vaatimattoman maalaistytön edessä. Hän pelkäsi
+varomattomuudellaan hävittävänsä kevättuoksun perhosen siiviltä. Magna
+oli talven kuluessa käynyt hyvin harvoin yleisissä huveissa, mutta sitä
+innokkaammin oli hän tutustunut kaikkeen muuhun näkemistä ansaitsevaan
+ja kiintymyksellä seurannut jokaista professorin suosittamaa esitelmää.
+Viimme viikkojen kuluessa oli professori itse pitänyt sarjan
+erillaisia, päivän tärkeitä kysymyksiä käsitteleviä esitelmiä ja siten
+koonnut lukuisan kuulijakunnan ympärilleen. Mutta tässä joukossa ei
+ollut ketään, joka olisi suuremmalla tarkkuudella kuunnellut hänen
+heleää ääntään, kuin tuo yksinkertaiseen hattuun ja vaatimattomaan
+sadevaippaan pukeutunut nuori tyttö. Magna saapui aina aikaiseen ja
+istuutui aina samalle, vaatimattomalle paikalle kaukaisessa, hämärässä
+nurkassa, voidakseen oikein rauhassa nauttia esitelmästä. Kuitenkin
+näytti hänestä toisinaan kuin professorin mustat silmät etsisivät juuri
+häntä, kuin puhuisi hän hänelle yksin, sillä kaiken sen, mitä hän nyt
+esitelmänä puhui, oli hän monet kerrat puhunut hänelle kahden kesken.
+Hän istui niin liikkumattomana, että olisi melkein luullut hänen
+nukahtavan, mutta vaipuneiden silmäluomien alta vierähti usein
+liikutuksen kyyneliä. Niin pian kun professori oli lopettanut, hiipi
+hän heti kiireesti ulos; heillä tosin oli sama tie, mutta hän pelkäsi
+professorin piankin luulevan, että hän tahtoi tupata hänen seuraansa.
+
+Eräänä kauniina toukokuun iltana sattui kuitenkin niin, että Magna tuli
+viivähtäneeksi erään tuttavansa vuoksi, ja kun hän tuli kadulle, seisoi
+professori rappusten luona, nähtävästi odotellen. -- Meneekö neiti
+suoraa päätä kotiin? kysyi hän.
+
+-- Niin olen ajatellut.
+
+-- No sittepä voimme mennä yhdessä.
+
+Magna sävähti varsin iloiseksi, hän toivoi varmaan taasen kerran
+saavansa puhella hauskasti hänen kanssaan. Mutta toivo petti,
+professori käveli äänetönnä hänen rinnallaan. Magna tunsi vallan
+häpeävänsä häntä, mutta kiitollisuus hänen esitelmistään -- jotka juuri
+nyt loppuivat -- täytti hänen lämmintunteisen, nuoren sydämmensä. Hän
+ei voinut vaijeta: -- En tiedä, kuinka teitä oikein kiittäisinkään,
+herra professori, sanoi hän vihdoin hiljaa. Nämä hetket, joina olen
+teitä kuunnellut, ovat olleet minulle oikeita juhlahetkiä, te olette
+antanut minun hengelleni siivet.
+
+Lempeä hymyily kirkasti äkkiä professorin vakavia kasvoja: -- Se oli
+kaunis tunnustus, se palkitsee minun uutterat valmistukseni, vastasi
+hän. Mutta tiedättekö vaikka teilläkin olisi ollut osaa sen
+onnistumiseen?
+
+-- Ah voi, mitenkä se olisi -- te unohdatte kuinka tietämätön minä
+olen! huudahti hän iloisesti. -- Kaikki, mitä täällä olen oppinut, sen
+olen oppinut teiltä.
+
+-- Oletteko kuulleet tuota hiukan kulunutta vertausta hammasrattaasta
+suuressa maailmankoneessa, jossa kaikki hampaat suuremmassa tai
+vähemmässä määrässä tarttuvat toisiinsa?
+
+Magna nyökäytti päätään.
+
+-- Se sisältää syvän totuuden. Elontiellä tapaavat ihmiset toisensa ja
+aivan tietämättään vaikuttaa yksi toiseen arvaamattoman tuntuvasti.
+Heidän tiensä ei jälemmin useinkaan enää satu yhteen, mutta tuo ainoa
+kohtaus on vaikuttanut kentiespä koko elämän juoksuun.
+
+Magna näytti kummastuneelta: -- Luulen ymmärtäväni teitä, sanoi hän.
+Kun minä vanhenen ja katsahdan kehitykseni vaiheisiin, niin en koskaan
+voi unohtaa sitä hyötyä kuin meidän tapaamisestamme on ollut minulle,
+mutta miten voin minä olla teille hyödyksi?
+
+Magnan kysymys saattoi hänet melkein epäilykseen. -- Te olette lapsi,
+te ette ymmärrä minua enkä minä voi selittää sitä teille! huudahti hän
+melkein kiihkeästi.
+
+Magna katseli häntä ihmetellen, mutta hänestä tuntui pahalta, että
+professori aina vaan piti häntä lapsena, joka ei häntä ymmärtäisi. Ja
+kuitenkin luuli hän tuntevansa yhtä tarkkaan kuin hänkin, tuntevansa
+jokaisen suonenlyönnin, jokaisen hermon sisimmässään. Hän olisi niin
+mielellään tahtonut ilmaista sen hänelle, mutta professori oli jo
+rauhoittunut ja käveli ainoastaan hiukan nopeammin.
+
+-- Suokaa anteeksi, pyysi professori, katsellen häntä sanomattomalla
+lempeydellä. Luulen hiukan hermostuneeni rasittavasta työstä, äiti sitä
+juuri eilen surkutteli. Ja hän oli oikeassa, ainakaan teidän, lapsen,
+nähden ei minun sopisi kiivastua, mutta itse asiassa tarkoitan minä
+teille hyvää -- parempaa kuin te kenties voinette aavistaakaan. Minä
+tahtoisin itse mielelläni kärsiä, kunhan vain teidän nuoruudenilonne ja
+kevyt sydämmenne säilyisi.
+
+Professori hymyili hänelle, mutta tuo hymyily sai Magnan melkein
+kyyneliin, nyt oli hän taas tuo sama ystävällinen, rakastettava,
+ihmeteltävä professori. Magna otti hänen kätensä omiinsa ja puristi
+sitä sydämmellisesti, sitte juoksi hän professorin edellä rappusia
+ylös, he olivat jo kotona.
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- Oliko sinulla hauskaa eilen keilanheitossa, Magna? kysyi Sanni
+eräänä iltapäivänä kun tytöt puuhailivat käsitöittensä kanssa salissa.
+
+-- Kyllä, varsin hauskaa, vastasi puhuteltu, kokonaan vaipuneena uuden
+pitsikudoksen salaisuuksiin, joita neiti Schneider hänelle paraillaan
+opetti.
+
+-- Eikö keilanheitto sitte Magnasta olisikaan synnillistä? huomautti
+Alli terävästi. -- Kaikki huvithan sinun mielestäsi ovat hyljättäviä.
+
+-- Enpä tiedä sitä niin tarkoin, vastasi Magna hyväluontoisesti.
+
+-- Mutta sinähän et käy koskaan teaatterissa ja vihaat tanssia kuin
+ruttoa.
+
+-- Päin vastoin -- päin vastoin -- jos vain minun ilontunnelmani etsisi
+niin raisun ilmaisutavan, niin ei omatuntoni suinkaan panisi sille
+esteitä, selitti Magna nauraen.
+
+Professori istui keinutuolissa ja seurasi tarkkaavasti keskustelua
+levitetyn sanomalehtensä takaa.
+
+-- Minä en ole koskaan opetellut tanssimaan, sanoi Magna; vanhemmat
+arvelivat kaiketi, että minulla on muuta hyödyllisempääkin opittavaa.
+Mutta joulukuusen ympärillä ja heinärukojen päällitse osaan minä kyllä
+hypähdellä; ja se on tanssia sekin.
+
+-- Villikansoilla on myöskin uhritanssinsa! -- Alli nykäytti
+olkapäitään ylenkatseellisesti.
+
+-- Siitäpä sen näet, että tanssia on niin perin monta lajia.
+
+Kaikkien täytyi nauraa, Magnan iloisuus oli aivan vastustamaton.
+
+-- Mutta vakavasti puhuen, miks'et sinä käy teaatterissa? kysyi Sanni,
+kumartuen pöydän yli.
+
+-- Niin, vakavasti puhuen, kuten sinä sanot -- vastasi nuori tyttö
+ystävällisesti -- on minulla useita ja tähdellisiä syitä pysyä poissa.
+Minun isäni ei käy koskaan teaatterissa periaatteen vuoksi, hän ei
+tosin ole minua kieltänyt menemästä, mutta minä tiedän miten hän toivoo
+minun menettelevän sen suhteen. Näepäs, ystäväiseni, tuntuu niin
+hauskalta noudattaa niiden tahtoa, joita rakastamme ja kunnioitamme.
+
+Sanni näytti ällistyneeltä: oman huvinsa, omain mielitekojensa
+uhraaminen jonkun elävän olennon edestä maan päällä, näytti hänestä
+kerrassaan ihmeeltä.
+
+-- Luonnollisesti pidät sinä itsekin teaatteria tuommoisena syntisenä
+huvituksena, sinä kun olet semmoinen pyhimys, sanoi Alli.
+
+-- Teaatterin suhteen olen minä liian kokematon, voidakseni lausua
+mitään varmaa, vastasi Magna, jonka onnistui hillitä Allin pistelevän
+puheen synnyttämä närkästys. Sitä paitsi arvelen, että jokaisen pitäisi
+tämmöisissä tapauksissa ottaa omatuntonsa neuvonantajaksi, sillä se,
+joka jo on toiselle vahingoksi, ei toiselle ole miksikään haitaksi.
+
+-- Sinä olet liiaksi totuuden ystävä, pikku ystäväni, voidaksesi pitää
+semmoisista huveista, tuumaili neiti Schneider.
+
+-- Mutta me emme halua enää useampia siveyssaarnaajia! kivahti Alli.
+
+Professori oli tällä välin lähennyt ja istuutunut Magnan viereen. --
+Teaatteri on kuitenkin sivistyksen välittäjä, lieneekö isänne katsellut
+asiaa koskaan siltä kannalta -- alkoi hän. En tarkoita, että papin
+tulisi käydä oopperoita kuuntelemassa, sillä se soveltuu huonosti hänen
+arvokkuudelleen, mutta myöntää täytyy, että draamallisen taiteen
+suurteokset ovat aina ammoisista ajoista vaikuttaneet hienon ja jalon
+havaitsemisaistin kohottamiseksi. Sillä on syvällinen vaikutus, se
+tahtoo elävänä luoda katselijan eteen ihmiselämän monen monissa
+kirjavissa värivivahduksissaan. Se loihtee eteemme todellisuuden
+valtavalla voimallaan, sekä hyvän että pahan, rakkauden, vihan,
+sankariuden ja raukkamaisuuden, salakavalimmat vehkeet sekä
+suuremmoisimmat sankarityöt.
+
+-- Niin kyllä, jos ms vain saamme nähdä puhdasluontoisia kappaleita,
+vaikuttaa kyllä teaatteri jalostavasti, sanoi neiti Schneider.
+
+-- Minä en myöskään ajattele mitään semmoista viheliäistä
+nurkkatuotetta, jota voidaan tarjota ylen hienostuneelle, pilauneelle
+yleisölle, sanoi professori lämpimästi. Minä tahdon vain huomauttaa,
+mikä suuri tarkoitusperä teaatterilla on sivistyneiden kansojen
+keskuudessa, nimittäin elävin piirtein kuvata kansojen elämää ja
+vaiheita ihmishengen elähyttämiseksi ja jalostamiseksi.
+
+-- Mutta miksi sinä itse käyt niin perin harvoin teaatterissa, kun
+kerran sitä niin innokkaasti puolustat? kysyi Alli.
+
+Professori antoi katseensa vaipua ja istui hetken äänettä. -- Minä
+pelkään näyttäväni epäjohdonmukaiselta, sanoi hän viimmein. Minusta ei
+teaatteri ole likimainkaan semmoinen kuin se pitäisi olla ja sen
+lisäksi en minä voi pitää siitä hairahduttavasta tavasta, millä
+draamallisia kappaleita esitetään. Jos minä esim. menen katsomaan
+jotain lemmikkirunoilijani teosta, jota minä yksin lukeissani olen
+ihastuneena ihmetellyt; minä näen kappaleen henkilöiden esiintyvän ja
+alan seurata kiintymyksellä kappaleen kulkua, mutta silloin -- hän
+pysäytti puheensa hetkiseksi -- silloin himmenee kappaleen loisto.
+Minä en näe ruhtinaita enkä valtiomiehiä, jaloja sankarittaria
+tai viheliäisiä juonittelijoita, vaan -- taiteilijoita, joita
+mahdollisesti edellisenä päivänä olen tavannut jossain juomalassa tai
+taiteilijattaria, jotka -- hänen kasvoilleen hivahti sievonen pimento.
+
+-- Miks'et jatka? huudahti Alli, -- minä toivoin juuri saavani kuulla
+jonkun pisteliään kaskun elämästä kulissien takana.
+
+-- Anteeksi, niitä asioita en minä ole koskaan liioin tuntenut, sanoi
+hän kylmästi.
+
+-- Oi, ja minä kun luulin, että sinä kerrankin olisit puhunut oikein
+suoraa kieltä, sanoi Alli nauraen. -- Me nykyajan tytöt kyllä voimme
+kuulla yhtä ja toista haitatta, sen voin sinulle vakuuttaa, ja jos
+Magna punastuu, niin eipä haitaksi, jos hänenkin silmänsä avautuisivat.
+Ihanteiden aika on mennyt!
+
+Professori katseli häntä kylmästi: -- En epäile ollenkaan, että ainakin
+sinä, Alli sisko, olet kokonaan unohtanut punehtumisen, vastasi hän
+terävästi.
+
+-- Mutta etkö tiedä, että meidän aika vaatii, ett'ei nainenkaan saa
+kulkea peitetyin silmin, sanoi Alli kärsimättömästi. -- Kaikki kulkee
+eteenpäin, pitäisikö meidän yksin seisoa paikallamme. Ei, kiitos herra
+Vitikan, joka hankki minulle ajanmukaisia kirjoja, näen nyt varsin
+selvästi.
+
+-- Ja nämä kirjat -- mainittakoon sivumennen Arne Garborg ja Zola --
+ovat luonnollisesti tehneet sinut äärettömän onnelliseksi, sanoi
+professori musertavan ivallisesti -- elämän vihlovin viheliäisyys, sen
+kurjin loka, puettuna pessimismin mustimpaan pukuun, se on varmaankin
+ollut suureksi siunaukseksi sinun siveelliselle olemuksellesi.
+
+-- Niin, luonnollisestikin vaadit myös sinä tuota suloista
+naisellisuutta, viattomuutta kyyhkyslakassa, semmoista, joka ei tiedä
+mitään eikä saa tietää mitään.
+
+-- En, Alli, sitä moitetta minä en omista -- professori oli kohonnut
+seisoalleen. Päin vastoin tahdon minä, että tiede tarjoo rikkaita
+aarteitaan tasan sekä miehelle että naiselle, että se tarjoo heille
+parhainta ja jalointa, mitä se aartehistossaan omaa. Mutta se tiede,
+jota sinä harrastat, ei opeta kellekään elämän syvyyksiä -- sakoisessa
+lähteessä on aina likaista vettä.
+
+-- Meidän ei siis tule edes aavistaa, että pahaa on olemassa, sitä
+vähemmin olla sitä näkevinämme, sanoi Alli. -- Suo anteeksi, mutta
+semmoinen ulkokullattu minä en tahdo olla. Ainoastaan silloin, kun
+tunnemme maailmaa kaikin puolin, voimme olla apuna maailman
+parantamisessa.
+
+-- Mutta sinusta ei ole semmoisiin suurtöihin, vastasi professori
+kuivasti. Sitä paitsi luulen, että kypsyneelle naiselle näyttää elämä
+itse synnin, syvine, surullisine seurauksineen, hän tuntee ja kärsii
+noiden pahuuden voimien alla huokailevien olentojen kanssa ja
+semmoisella naisella on useita keinoja niiden auttamiseksi. Ei
+tietämätön, mutta tahraton, niin minä tahtoisin sen olevaksi, lisäsi
+professori vakavasti; -- älkää luulko myöskään, että minä pidän miehiä
+onnellisina sen vuoksi, että olot saattavat heidät useammin pahan
+kanssa tekemisiin, sillä kukaan, joka rapakkoisella tiellä käy, ei
+säily aivan tahratonna. Elämän peloittavin puoli onkin juuri se, että
+paha tunkeutuu kaikkialle, yksinpä jaloimpiinkin harrastuksiin, ja sitä
+emme voi auttaa. Mutta palataksemme puheemme alkuun, myöskin teaatterin
+jaloa tarkoitusta pyrkii saastuttamaan tuo sama turmiota tuottava
+voima. Se vaikuttaa jossain määrin turmelevasti yleisöön, mutta sitäkin
+enemmin itse taiteen harjoittajiin.
+
+-- Niin, teaatteri on luisu ja ohdakkeinen tie monelle, sanoi neiti
+Schneider.
+
+-- Korvaako sitte sen tarkoitus noiden monien ihmissielujen perikadon?
+kysyi Magna hiljaan.
+
+-- Siitä asiasta kirjoittavat siveysopettajat vielä aikaa myöten
+tutkimuksia, vastasi professori vältellen.
+
+Magna katseli ajatellen häntä, hän piti paljon useimmista professorin
+ajatuksista, niissä oli henkistä terveyttä ja raittiutta, mutta
+kuitenkin puhui ja ajatteli hän kuin siveellisesti puhdasaatteinen
+ihminen, ei niinkuin kristitty, ei niinkuin hänen isänsä. Hän huomasi
+kyllä kaiken inhimillisen puutteellisuuden, tunsi synnin ylivallan,
+mutta ei tahtonut tietää mitään Hänestä, joka oli tullut
+puutteellisuuksia poistamaan ja kukistamaan pahuuden juuria.
+
+Professori huomasi selvästi nämä ajatukset Magnan ilmeikkäillä
+kasvoilla ja hänen huulensa liikahtivat, juuri kuin hän olisi tahtonut
+jotain sanoa. Mutta hän loi pikaisen silmäyksen ympäristöönsä eikä
+virkkanut mitään, vaan nousi ylös ja otti sanomalehtensä.
+
+Sanni, joka tämän hänen mielestään ikävän keskustelun aikana pikimmiten
+oli silmännyt muutamia sivuja erästä romaania, kumartihe taasen pöydän
+yli ja sanoi: -- Mutta ylioppilaskonserttiin sinä tulet huomenna
+kaikissa tapauksissa, Magna, niin vähän kun muuten välitätkin huveista.
+Ja sinähän olet jo useita viikkoja iloinnut siitä. Muistatko miten
+ihastunut sinä olit jousineljäkön esitykseen talvella ja simfoniaan,
+jota kuunnellessa minä olin vähällä nukkua.
+
+-- Se oli todellakin ihanaa! huudahti Magna eloisasti.
+
+-- Herra Vitikka lupasi hankkia meille pääsyliput, niistä tulee
+varmaankin tiukka, sanoi Alli.
+
+-- Mitäpä vielä, minä luulen varmasti, että Levinit kyllä hankkivat
+Magnalle pääsylipun, heidän serkkunsa on M. M:sti, korjasi Sanni.
+
+-- Kiitoksia, mutta minä en aijo mennä sinne, sanoi Magna matalalla
+äänellä.
+
+-- Miksikä et?
+
+-- Minä tiedän kyllä -- huusi pieni Kerttu, joka juuri tuli sisään --
+Magna sanoi muuan päivä, ett'ei hänen varansa riitä konserteissa
+käyntiin, sillä hän aikoo kotiinmennessään ostaa niin kalliin kirjan
+isälleen tuliaisiksi.
+
+-- Vaiti, pikku ystäväiseni!
+
+-- Niin, mutta se on ihan totta, sinä itse sanoit.
+
+-- Vaikka, mutta --
+
+-- Etkä sinä aijo ostaa uutta hattuakaan, sillä sinä aijot -- -- --
+
+Magna painoi hymyellen sormensa tuon pikku rupattelijan huulille. --
+Kas niin, kiitoksia, hyvä neiti -- luulenpa, että tämän pitsin
+salaisuus on jo muistissani. Miten iloiseksi äiti tuleekaan, hän
+tarvitsi juuri tämmöisen reunuksen nukkatäkkiinsä. Tuhansia kiitoksia!
+
+Keskustelu loppui ja seura hajausi pian tämän jälkeen salista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana iltapäivänä istui Magna yksinään salin ikkunan ääressä
+ja kirjoitti kirjettä kotiinsa, ilmoittaakseen omaisilleen
+kotiintulopäivänsä. Kapteeninrouva valmisti keittiössä sillisallaatia
+iltaseksi ja muut olivat jo aikoja sitten lähteneet konserttiin,
+saadakseen hyvät istumatilat.
+
+Hän ei tosin tahtonut sitä itselleenkään myöntää, mutta sittekin tuntui
+hänen rinnassaan jonkunlainen kaipaus noihin kauvan odotettuihin
+huveihin. Mutta hän oli kerran tehnyt päätöksensä, hän tahtoi hankkia
+isälleen muutaman arvokkaan jumaluusopillisen teoksen, jota hän kauvan
+oli halunnut itselleen ja jonka Magna äskettäin oli sattunut huomaamaan
+kirjakaupan ikkunassa. Mutta sitä hän ei voinut ostaa ilman pienittä
+uhrauksitta, varsinkaan kun hänellä oli menoja kaikenlaisiin kesää
+varten ostettaviin koulukirjoihin ja työaineihin. Mutta mikäli hän
+eteni kirjeensä kirjoittamisessa ja lausui ilonsa lähenevästä
+jälleennäkemisestä, sikäli kirkastui heidän olemuksensa hänen sisäisen
+silmänsä edessä. Hänen sydämmensä alkoi sykkiä niin nopeasti ja hän
+tunsi, että paljon suuremmatkin uhraukset niiden edestä, joita hän
+rakasti, olisivat tuntuneet hänestä vähäpätöisiltä.
+
+Hän pysäytti hetkiseksi kirjoituksensa ja hänen silmänsä seurasivat
+pienen auerpilven kulkua kevättaivaalla. Samalla avautui ovi ja
+professori astui kiireisesti sisään: -- Oletteko valmis seuraamaan
+minua konserttiin, neiti Roos?
+
+Magna hymyili: -- Minä en ole aikonut mennä sinne ollenkaan, sanoi hän.
+
+-- Mutta minä olen ostanut jo meille pääsyliput, samoin äidille, jos
+häntä haluttaa tulla; meillä on hyvät numeroidut tilat. Mutta kaikissa
+tapauksissa on jo aika lähteä, jos mieli kuulla alusta pitäin.
+
+Magnan silmät loistivat, hän ei löytänyt sanoja ilmaistakseen iloaan ja
+kiitollisuuttaan, hän ainoastaan tarttui professorin molempiin käsiin,
+kuten tapansa oli, ja puristi niitä kiihkeästi.
+
+Professori hymyili: -- Kunhan minä saisin vain äidistä selvän.
+
+-- Minä menen häntä hakemaan! ja tuulena riensi hän pois, mutta tuli
+kohta takaisin, hengästynyt kapteeninrouva mukanaan.
+
+-- Mitä nyt on oikein kysymyksessä, Hugo, Magna puhuu jostain
+laulajaislipuista, minä en käsitä ollenkaan -- läähätti eukko.
+
+-- Minä olen ostanut teitä varten, äiti, pääsylipun tämä illan
+laulajaisiin, mutta kenties teitä ei haluta tulla mukaan?
+
+-- Ettäkö minua ei haluttaisi! -- Mutta katsohan, Hugo, Eriikan täytyy
+mennä hakemaan tärkkivaatteita ja Allin kenkiä ja muuten minulla ei ole
+edes hattua, ompelijatar kun näki hyväksi narrata minua. Ja aivan
+avopäin minä en voi tulla, ymmärräthän.
+
+-- Siinä tapauksessa vaihetamme pääsylipun joksikin muuksi, joka sopii
+paremmin äidille, sanoi professori pilaillen -- hänestä oli äidin
+kielto milt'ei mieleen. Mutta Magna juoksi päällysvaippaansa hakemaan
+ja oli iloissaan jotta hän äskettäin oli tullut ostaneeksi uudet,
+vaaleanharmajat hansikkaat; nyt ne olivat parhaiksi. Vasta kun he
+tulivat kadulle, johtui hänen mieleensä, miten jokapäiväiseltä hän
+näyttäneekään tuon aito hienon, uljaan professorin rinnalla ja perin
+alakuloisena kääntyi hän seuraajaansa ja sanoi lapsellisesti: -- Voi,
+miten hyvä te sentään olette, kun tulette laulajaisiin minun kanssani;
+ajatelkaahan, että minulla on päässäni vanha talvihattu, ainoastaan
+hansikkaat menevät mukiin, lisäsi hän empien.
+
+Professori loi häneen kummallisen katseen: -- Luuletteko, lapsi, että
+minä katselen hattuanne muulla kuin ilolla, ajatellessani, että nuori
+tyttö voi kieltää jonkun korukappaleen hämmästyttääkseen isäänsä
+rakkaalla lahjalla. Minusta nähden te olette varsin hyvin puettu.
+
+Magna, joka ensin punastui, huomatessaan että professori todellakin oli
+kuullut Kertun ajattelemattoman puheen, rauhoittui tästä hänen
+vakuutuksestaan ja astui varsin rauhallisena hänen rinnallaan
+parhaille tiloille täytetyssä laulajaissalissa. Ja nyt tempasi laulu
+hänet koko taikavoimallaan mukaansa, hän ei huomannut ollenkaan mitä
+ympärillään tapahtui. Mutta kun professori katseli noita vaihtelevia
+tunteenilmauksia, jotka kuvastuivat hänen kirkkaissa silmissään, tuntui
+hänestä, ett'ei komeimpainkaan keväthattujen somistamat kasvot vetäneet
+vertoja Magnan elontuoreutta ja onnea säteileville piirteille,
+
+Magna ei puhellut paljon eikä koettanut vuolaalla sanatulvalla
+ilmoittaa tunteitaan, mutta kun hän katsahti professoriin, ilmaisivat
+hänen kosteat silmänsä paremmin kuin kaunopuheisimmat sanat, miten
+onnellinen hän oli. Kerran tarttui Magna hänen käteensä ja puristi sitä
+hiljaa, professori ailahti hiukan, mutta vastasi sitte lujalla
+puristuksella, pitäen aivan huomaamattaan koko jälellä olevan illan
+tuota pientä, vakavaa kätöstä omassaan.
+
+-- Minä en voi koskaan unohtaa tätä ihanaa iltaa! huudahti Magna
+huoahtain heidän palatessaan kotiin kevätillan vaaleassa hämyssä.
+
+-- Ja minä, sanoi professori, kadun aina, ett'en ennemmin valmistanut
+teille hiukan enemmin musikaalista nautintoa -- ajattelematon
+itsekkyys! Myös minulle jää tämä ilta muistoksi koko elämäni ajaksi.
+Magna katsoi tutkivasti hänen liikutuksen hillitsemistä ilmaiseviin
+vaaleihin kasvoihinsa.
+
+-- Hän ei ymmärrä minua, ajatteli professori, hän on kun hienon,
+viheriän verhon suojaama kukannuppu, ei tunne auringon suutelojen
+tenhoa, ja minun ei suinkaan tule herättää häntä niitä tuntemaan.
+
+Muutamia päiviä myöhemmin seisoi Magna, matkalaukku olalla riippuen,
+rautatien etusillalla. Hänen ympärillään oli kapteeninrouva, tytöt ja
+kaikki hoitolaiset, nuo kaksi äskenleivottua ylioppilasta tulisivat
+hänelle matkatovereiksi.
+
+Nyt tuli professorikin, päivän sanomalehdet kädessään, ja pyysi Magnan
+seuraamaan häntä siihen vaunuun, jonka professori oli hänelle valinnut.
+Siellä oli jo Magnan muut kapineet, pieni matkakori seisoi nurkassa
+makeisilla ja hedelmillä täytettynä -- professori oli pitänyt huolta
+kaikista -- ja tavattoman suuresta paperitötteröstä ilmausi äkkiä mitä
+ihanin ja tuoksuavin, oikeista ruusuista, kieloista ja reseetoista
+laitettu kukkavihkonen.
+
+Professori laski sen kiireisesti hänen käteensä: -- Kukat virkistävät
+teitä pitkällä matkallanne, sanoi hän. Ne eivät lakastu aivan pian,
+katsokaahan, minä en voi kärsiä noita luonnottomia teräslankavihkoja,
+tässä vihkosessa on jokaisella kukalla oma luonnonvartensa.
+
+Magnan silmät kostuivat ja kirkkaita pisaria putoeli kädessään olevalle
+kukkavihkolle. -- Te olette niin tavattoman hyvä minulle, kuiskasi hän,
+isä ja äiti ovat teille niin kiitollisia; -- oi, jospa te kerran
+tulisitte meille ja antaisitte heidän itse ilmaista kiitollisuutensa,
+he voisivat tehdä sen paremmin kuin minä!
+
+-- Pyydättekö te, Magna, kutsutteko todellakin kotiinne? professorin
+kasvoilla väikehti säteilevä hymyily.
+
+-- Ah, niin, te olisitte meidän rakkain vieraamme!
+
+-- No siinä tapauksessa minä vielä tulenkin sinne, hyvästi! Soi
+kolmannen kerran ja lähtövihellys kuului. -- Hyvästi Magna, jos te
+tietäisitte! Sanokaa yksi ainoa kerta -- sanat uupuivat -- Hugo,
+tavoitteli hän.
+
+Hän puristi rajusti Magnan kättä, tämä katsahti ihmetellen häneen,
+mutta sitte levisi hänen poskilleen syvä puna ja hänen nuoret kasvonsa
+säteilivät omituisesti. -- Hyvästi -- Hugo -- kuiskasi hän. Mutta
+professori ei kuullut sitä, hän seisoi jo etusillalla, sillä juna oli
+alkanut hitaasti liikkumaan.
+
+Magna riensi ikkunaan, hän ei itkenyt enää, vaan vihjoi iloisesti
+valkealla nenäliinallaan. Mahtoiko professori huomata sitä? -- Hänen
+takanaan seisoivat nuo nuoret ylioppilaat ja heiluttaen valkeita
+hattujaan, huusivat he: Eläköön Helsinki, eläköön kaikki kauniit tytöt,
+eläköön, eläköön!
+
+Juna kiiti pois ja professori seisoi yksinään paikallaan yhteen
+puristetuin huulin. -- Minä olin todellakin houkka, mumisi hän, mutta
+semmoiset jäähyväiset voivat saada ihmisen hupsuksi. Nähnenkö sinua
+enää koskaan Magna -- rakkaani!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Professori Bruunilta Magna Roosille.
+
+                                             Heidelberg 20/VII 188--.
+
+Magna!
+
+Kaksi kuukautta on kohta vierähtänyt siitä kun teidät viimmeksi näin.
+Kuten tulitte tietämään, olen viettänyt jonkun aikaa matkoilla,
+rientänyt paikasta toiseen, rientänyt levottomalla nopeudella. Mihin?
+Sitä en tiedä itsekään, tuntuu vain, kuin olisi joku minua ajanut yhä
+etenpäin. Vihdoinkin olen asettunut tähän vanhaan yliopistokaupunkiin,
+jossa ylioppilaat polvi polven jälkeen ovat haaveilleet ja laulaneet
+Neckarin rannoilla.
+
+Täällä on kaunista; älkää kuitenkaan luulko, että rupeisin teitä
+vaivaamaan innostuneilla kuvauksilla ja siten houkuttelemaan kauniille
+huulillenne hymyilyä, hymyilyä kuivalle professorille, joka on
+antaunut haaveilemaan, nuoruuden-unelmia uinailemaan. Ja kuitenkin on
+tuo professori houkka, totuuden sanoakseni. Muistatteko meidän
+jäähyväisiämme, minä olin epätoivoinen, minun sydämmessäni vallitsi
+silloin yksi ainoa tunne, lämpimin, tulisin rakkaus sitä nuorta tyttöä
+kohtaan, jonka kohtalo oli minun tielleni johtanut. Älkää kummastelko
+tätä epäjohdonmukaisuutta, vaan sallikaa minun kertoa erään yksinäisen
+miesraiskan elämänvaiheet, kenties huomaatte, ett'ei hänen
+houkkamaisuutensa olekaan niin nurinkurista.
+
+Aina lapsuudesta pitäin on luonteeni ollut suljettu ja erillään
+pysyttelevä ja kotonani ei kukaan ole ymmärtänyt minua. Minun isäni oli
+kunnon mies, mutta samalla niin hurjan innokas tiedemies, ett'ei
+häneltä riittänyt vähääkään aikaa ainoan lapsensa hyväksi. Äitini te
+tunnette, hän on hyväntahtoinen olento, mutta hänellä ei ollut
+semmoista lempeää lujuutta, jolla hän olisi osannut kiinnittää itseensä
+aran, vaiteliaan pojan ja siten koittanut herättää hänessä luottamusta.
+Isäni kuoleman jälkeen jouduin holhoojani hoitoon. Hän oli
+lahjomattoman rehellinen ja kunnokas mies, mutta vanhoihin,
+erakkomaisiin tapoihinsa piintynyt. -- Vähää myöhemmin meni äitini
+toisen kerran naimisiin miehen kanssa, jonka luonteen kehnouden yksin
+semmoinen kokematon pojannallikka, kuin minä silloin olin, voi helposti
+huomata, vaikk'en koskaan asunut hänen luonaan. Joukko sisarpuolia
+kasvoi, kaikki aivan vieraita minulle ja kasvatettiin ilman pontta ja
+tarkoitusta. Minä jäin yksin ja juuri tämä yksinäisyys synnytti minussa
+katkeruuden, mikä vihdoin valtasi koko olemukseni.
+
+Minä olin nuori ja taloudellisessa suhteessa turvattu, minua ei
+kiinnittänyt mikään hellä side; ilman uskonnollisen vakaumuksen tukea,
+ilman lapsuudenuskon muistoja antausin minä elämän taisteluun. Minä
+luotin yksinomaan omiin voimiini, eipä siis kummastelemista, jos
+useammin hävisin kuin voitin. Minuun vaikutti kuitenkin vaistomaisesti
+siveyden voima, se etsi minua turmion tieltä ja pienintäkin poikkeusta
+siveyslain vaatimuksista pidin rikoksena. Minä en antaunut viettien
+orjaksi, vaan minusta tuli epäluuloinen ivailija, joka terävästi
+tarkkailee maailman monikirjavaista elämää. Kyllästyneenä tuohon
+halpamaisuuteen ja onttoon tyhjyyteen, jota tarkasteleva silmäni
+huomasi kaikilla yhteiskuntaelämän aloilla, antausin vihdoin tieteitä
+tutkimaan ja aloin ymmärtää isääni, joka tutkimisessa löysi ainoan
+tyydytyksensä.
+
+Minä olen viettänyt onnellisia hetkiä kirjojeni ääressä, se
+myönnettäköön, ja minun miehiselle kunnianhimolleni ovat työni hedelmät
+antaneet tyydytystä. Mutta minun sydämmeni on jäänyt tyhjäksi ja
+kylmäksi, se aivan suonenvetoisesti kouristui joka kerta kun minussa
+heräsi kysymys: tämmöistäkö elämä on, eikö sillä ole mitään enempää
+tarjottavaa. Ja joka kerta tukehutin minä tuon kysymyksen: semmoista on
+elämä ja semmoiseksi se jää. Minä uurastin eteenpäin -- en nopeasti ja
+kevein askelin, kuten jotkut onnelliset -- vaan kuten väsynyt vaeltaja
+erämaata kulkeissaan. En toivonut koskaan tapaavani tuoksuavaa kukkaa
+yksinäisellä erakkopolullani, vaan silloin -- silloin tapasin minä
+aavistamatta eräissä viattomissa silmissä tuon puhtaan loisteen.
+
+Ja juuri te, Magna, tuoksuavan metsäkukan tavoin virkistitte nääntyneen
+vaeltajan sielua. Luottavasti kuin lapsi lähenitte te tuota itseensä
+sulkeunutta miestä, jota muut väistivät. Minä sain pilkistää teidän
+sieluunne, lukea kuin selväpainoista kirjaa, jossa ei löytynyt
+ainoatakaan epäselvää riviä, vaan puhtautta ja totuutta jok'ainoassa
+sanassa. Ensi kertaa puhalsi minun kylmettyneen sydämmeni lävitse
+leyhkeä kevättuulahdus, verho putosi silmiltäni ja koko elämä
+näyttäytyi minulle uudessa valossa.
+
+Te herätitte minussa jälleen uskon totuuden voimaan, osoititte
+aavistamani ihanteet ja neuvoitte minut runsaille aarteille, joiden
+arvoa ette kenties itsekään oikein ymmärtänyt. Mutta mikä teille oli
+yksinkertaista ja luonnollista, kaikki, mitä te uskoitte ja toivoitte,
+kaikki nuo, joita minä olin koko elämäni turhaan etsinyt, ne voin minä
+vasta ankaran taistelun jälkeen omata. Mutta ne tulivatkin nyt minun
+kalliimmaksi omaisuudekseni ja ainoastaan se, joka minun laillani
+pitkät ajat on saanut kiviä leivän asemesta, voi käsittää iloani.
+
+Niin, minä olin onnellinen, minä olisin tahtonut, että te olisitte
+ollut aina luonani suuntaamassa ja elähyttämässä elämätäni. Mutta te
+olitte nuori ja minä en tahtonut eroittaa teitä ikäistenne seurasta;
+niin vaikealta kuin tämä minusta tuntuikin, oli teidän ilonne kuitenkin
+minulle kaikkein kallein.
+
+Vaikeammaksi muuttui minulle taistelu kun minun sydämmeni
+äkkiarvaamatta alkoi sykkiä kauvan uinuneen rakkauden syviä tunteita,
+kun minä opin rakastamaan teitä, ikämme erilaisuudesta huolimatta. Oli
+hetkiä, jolloin minun rakkauteni, ensimmäinen rakkauteni -- oi, älkää
+naurako vanhan miehen tunnustukselle -- tahtoi katkaista kaikki siteet,
+kun sanat polttivat huuliani, mutta teidän kirkkaiden lapsensilmienne
+yksi ainoa katse sai minut pysähtymään.
+
+Voisinko minä häiritä teidän onnellista tietämättömyyttänne, pakottaa
+teitä selitykseen, joka teidän hienotunteisuudellenne olisi tuntunut
+mitä tuskallisimmalta, koska tuommoiset tunteet olivat teille vieraita.
+Ei, minä vaikenin, ja sitä paitsi pakotti eräs toinenkin seikka minun
+niin menettelemään.
+
+Jos minua suosisikin tuo ääretön, aavistamaton onni, että Magna
+luottavasti liittyisi minuun, niin olisiko minulla oikeutta ottaa
+vastaan niin kallisarvoista lahjaa, oikeutta kiinnittää teitä itseeni?
+Oliko minulla, maailmaa kokeneella miehellä, joka olin nähnyt niin
+paljon pahaa, jonka mielen oli seoittanut epäilys ja joka olin saanut
+osani maailman elämän-nautinnoista, oliko semmoisella miehellä oikeutta
+yhdistää kohtaloaan semmoiseen nuoreen olentoon kuin sinä, semmoiseen
+lämminlempiseen, kyyhkyslakan kirkassilmäiseen, viattomaan
+linnunpoikaseen.
+
+Siinä minun kärsimiseni, tuo tuska, joka murti minua ja joka vielä
+tänäkin päivänä kaivaa sydäntäni. Minä voin vaijeta päivästä toiseen,
+aina siihen hetkeen asti, jolloin meidän piti erota, kenties
+ainaiseksi. Minä puristin silloinkin huuleni yhteen, mutta tietämättäni
+tunkeusi niiden välitse muutamia varomattomia sanoja, minä tunsin
+itsessäni houkkamaisen päähänpiston saadakseni kerran kuulla sinun
+armaan äänesi lausuvan nimeni. En tiennyt, mitä sanoin tai tein. Mutta
+kun jäin yksinäni, muistin tuosta kaikesta vain sen, että sinä kutsuit
+minua käymään kotonasi ja että minulla siis oli tilaisuus taas nähdä
+sinua.
+
+Ja kuitenkaan en ole vielä sinua nähnyt. Minä olen vakavasti koetellut
+itseäni -- sen Jumala tietää -- ja ensi kertaa olen minä voinut luottaa
+häneen, antaa kalleimman maallisen asiani hänen huostaansa.
+
+Minulla ei ole sen enempi sanomista! Magna, tässä kunniallisen
+miehen käsi, tässä sydämmeni, joka ei toivo rakkautta, mutta --
+myötätuntoisuutta en myöskään pyydä -- anna minulle mitä voit, suo
+minun kuitenkin jäädä ainaisiksi ajoiksi vanhaksi ystäväksesi. --
+Saanko nyt tulla?
+
+       *       *       *       *       *
+
+Magna Roosilta professori Bruunille.
+
+                                    P:n pappilassa 10/VIII 188--.
+
+Rakas vaeltaja!
+
+Riennä kotiin pitkältä retkeltäsi, suoraan tuohon "lämminlempiseen
+kyyhkyslakkaan." Totta on, että Magna on vielä lapsi monessa suhteessa,
+eikä ansaitse niitä kauniita ajatuksia, joita "eräällä" on häntä
+kohtaan, vielä vähemmin hänen rakkauttaan. Mutta hän tuntee syvästi,
+miten paljon häneltä puuttuu ja pyytää jokapäiväisissä sydämmellisissä
+rukouksissaan, että hän tulisi yhä paremmaksi. Pitkinä, valoisina
+kesäpäivinä, kun hän makaa nurmikolla riippukoivujen alla ja niiden
+lävitse tähyää sinitaivaalle, muistuu hänen mieleensä usein tuo hyvä
+professori. Mutta niitä tunteita, joita hänessä liikkuu tuota kunnon
+miestä kohtaan, ei hän voi selittää, sillä hän on vain oppimaton
+tyttöraiska. Jos hänen kuitenkin täytyisi ne selittää, niin sanoisi
+hän, että ne ovat syvää kaipuuta ja sydämmellistä ikävöimistä tuon
+oppineen miehen perään -- sanottaisiinko semmoista mahdollisesti
+rakkaudeksi?
+
+Tuo pieni linnunpoika istuu mietiskellen pesän reunalla ja tähyää
+kaikkiin suuntiin, mutta kun se tulee, jota hän alituiseen ajattelee,
+kohottaa hän siipensä ja lentää suoraan hänen rehelliselle rinnalleen.
+
+                                                         Magna.
+
+P.S. Ja siitä hän on aivan varma, ett'ei sitä omituista tunnetta, joka
+hänellä on tuota oppinutta professoria kohtaan, milloinkaan voida
+nimittää myötätuntoisuudeksi.
+
+Tule pian -- Hugo!
+
+
+
+
+ENSI KERTAA.
+
+
+    "Henki tekee eläväksi."
+
+Pastori Allén istui kirjoituspöytänsä ääressä kylmässä, kolkossa
+huoneessaan autiossa maalaispappilassa. Hän istui ja mietiskeli
+huomispäivän saarnaa, mutta sitäkin enemmin kovaa kohtaloaan. Heti
+papiksi vihittyään oli hän määrätty tämmöiseen kaukaiseen erämaan
+kappeliin, kauvas suuren maailman valtateistä, elämästä, ystävistä ja
+seurasta. Hänen edeltäjänsä oli nimittäin kuollut äkkiä ja kun
+seurakunta valitti sielunpaimenen puutetta korkeille viranomaisille,
+lähetettiin Allén heidän kaitsijakseen. Täällä hän nyt oli ja täällä
+hän sai olla, tiesi Jumala kuinka kauvan. Paikka oli ruma, yksinäinen
+ja rappeutunut, huoneet kylmiä, ei jälkeäkään kodikkuudesta missään, ja
+mitä ravintoon tulee, niin ei vuokraajan vaimon kalsea suolaliha ja
+paksu puuro juuri ruokahalua kiihottanut.
+
+Kaikki oli niin surkeata kuin suinkin olla voi ja tämän lisäksi oli
+vielä saarnoistakin vaikeutta; miten paljon hän ajatteli ja
+mietiskelikin, eivät aatteet tahtoneet sanoiksi sukeutua. Oli jo
+kerrassaan päivätyö saada kasaan johdantoa, mutta eteenpäin jatkaminen
+oli sitäkin vaikeampaa. Ennen oli hän luullut kykenevänsä käyttämään
+kynää sujuvasti, mutta nyt hän huomasikin sen suhteen erehtyneensä.
+Eilen oli myöskin ollut pyhäpäivä, nuo yhtämittaiset saarnat hänen
+aivan uuvuttivat, hän tunsi olevansa tyhjä sekä ajatuksista että
+sanoista.
+
+Ainoastaan muutamia lehtiä oli vasta kirjoitettuna pöydällä, tuskin
+kolmatta osaa siitä, mitä kohtalaiselta saarnalta voitiin vaatia. Hän
+luki vielä kerran huomispäivän tekstin, löytämättä kuitenkaan mitään,
+josta olisi voinut johtaa selityksensä, se oli tosiaankin kamalaa.
+Epätoivoisena pöyhi hän käsillään tuuheaa tukkaansa ja hieroi silmiään,
+kunnes ne tulivat punaisiksi. Noissa nuoruuden vehmaissa kasvoissa,
+tuossa pitkässä, sorjassa vartalossa ei ollut mitään papillista; hän
+näytti olevan noita hyväinpäiväin lapsia, jotka antauvat pappisuralle
+vain sen tähden, että se on lyhin ja pikimmin omanleivän eläjäksi
+vievä. Mitään kutsumusta, hengen taistelua, hän ei ollut koskaan
+tuntenut, mutta virkaansa hän kyllä piti arvossa ja oli halukas
+täyttämään valansa niin hyvin kuin heikko ihminen voi, sillä heikkoutta
+on jokaisessa, myönsi hän nöyrästi.
+
+Hän katsoi kelloaan, se läheni kymmentä, kaikki talon asukkaat
+makasivat ja hän tunsi voimakkaan halun seurata heidän esimerkkiään.
+Mutta nuo tyhjinä ammottavat lehdet näyttivät aavemaisen uhkaavilta, ne
+eivät suoneet hänelle lepoa.
+
+Samassa kuului ulkona askeleita, joku tuli pimeässä eteisessä ja vähää
+myöhemmin koputti se jo ovella. Avain oli jo otettu pois, pastori nousi
+ja avasi. Siellä seisoi muuan rahvaanmies lakki kourassa, nuori kyllä
+ijältään, mutta kasvoiltaan vakava.
+
+-- Astukaa sisään, mitä asioitte? Allén vetäysi kirjoituspöytänsä
+ääreen.
+
+-- Minun isäni makaa sairaana kotona.
+
+-- Vai niin, kuka hän on?
+
+-- Mustasaaren isäntä.
+
+-- Hyvä, entä sitte?
+
+Talonpoika ei nähtävästi ollut oppinut niin äkkiä puhumaan asioitaan ja
+sitä paitsi näki hän nuoren pastorin vasta ensi kertaa lähemmältä. --
+Aika on perin sopimaton, sanoi hän harvaan ja joka sanaa punniten,
+mutta kuten isä sanoo: kuolema ei valitse aikaa.
+
+-- Oh, onko hän jo niin huono?
+
+-- On -- nähkääs, herra pastori, isä kärsii sekä ruumiin että sielun
+tuskia, kuume tuimentelee häntä ja silloin tällöin palaavat puuskaukset
+tuottavat hänelle sanomattomia sieluntuskia. Hän on kyllä kaiken ikänsä
+ollut hyvä kristitty ja taitanut autuudenopin kappaleet, mutta se
+lienee niin, ett'ei kukaan pääse taistelutta vapaaksi.
+
+-- Ei, ei, niin se on. -- Allén pureskeli hermostuneena kynänvartta.
+
+-- Niin ollen olisi tarkoitus jos herra pastori tahtoisi seurata minua
+kotiin, isä toivoo saavansa huojennusta kun saisi puhua Jumalan
+palvelijan kanssa.
+
+-- Vai niin, vai niin, -- kevyt ahdistus valtasi nuoren pastorin. Hän
+oli tottumaton semmoiseen tehtävään, tämä olisi hänen ensimmäinen
+sairaskäyntinsä, ja sepä juuri tekikin hänet alakuloiseksi. Muuten oli
+hänestä vastenmielistä lähetä kuumesairasta, varmaankin huonosti
+tuuletetussa huoneessa, sekä lähteä kylmään yöilmaan. Mutta voisiko hän
+muutakaan tehdä? Arveleminen ei sopinut, hän otti käsikirjan ja
+ripitysneuvot, kietoi matkaturkin ympärilleen ja seurasi tuota nuorta
+talonpoikaa.
+
+-- Onko matka pitkä?
+
+-- Ei, ainoastaan yksi penikulma!
+
+-- Hyvä! Allén veti turkkinsa kauluksen korvilleen, häntä vilutti,
+oliko se sitten ulkonaista vai sisäistä kylmyyttä, sitä hän ei
+tietänyt. Tie kulki syvien metsien läpi, missä lumi oli ajautunut
+paksuiksi nietoksiksi puiden oksille. Pastorista tuntui, että hänen
+olisi pitänyt puhella jotain kyyditsijälleen, mutta hän ei löytänyt
+sopivaa puheenainetta. Ja niin kului aika, kunnes he tulivat tuohon
+yksinäiseen taloon.
+
+Kuu valaisi heikosti, muuan koira haukkui loitommalla; muuten oli
+kaikin puolin hiljaista.
+
+Nuori kyytimies sitoi hevosen aitaan kiinni ja seurasi pastoria pimeään
+eteiseen, jossa pieni valonjuova näytti tietä tuvan ovelle. Suuri tupa
+oli hämärä, vuoluhirret olivat mustuneita ja suuressa pesässä tuikotti
+pieni tuli. -- Nuori tyttö nousi penkiltä istumasta ja tervehti
+kohteliaasti, pian sen jälkeen tuli kamarista muuan ikälikkäämpi
+nainen. -- Hyvää iltaa, herra pastori on siis jo tullut, sanoi hän.
+Jumalalle olkoon kiitos, hän onkin niin odottanut ja toivonut teitä!
+
+Pastori riisui turkkinsa ja meni tulen luo: -- Minun on vilu, en saata
+mennä sairaan luo ennenkun olen hiukan lämmennyt. -- Saattaa olla niin,
+tuumi nainen ja alkoi puhaltaa riutunutta tulta. Allén seisoi ja
+seurasi hänen liikkeitään erikoisella tarkkaavaisuudella, hän ei ollut
+koskaan tuntenut itseään niin masentuneeksi kuin nyt.
+
+Kyytimieskin tuli nyt sisään, nuo kolme, äiti ja lapset, olivat niin
+ihmeteltävästi toistensa näköisiä: sama vakavuus piirteissä, sama
+älykkyys silmissä ja tyyneys olemuksessa. Hän yksin oli levoton, sillä
+noita toisia elähytti kärsivällisyyden suoma rauha.
+
+Voisiko hän lausua ainoatakaan sanaa näiden kolmen henkilön tutkivain
+silmäysten edessä, jotka näyttivät katselevan hänen lävitsensä ja juuri
+synnyttävän hänessä tuon tuskallisen levottomuuden. He eivät suinkaan
+tietäneet, että tämä oli hänen ensimmäinen sairaskäyntinsä, ei, hän
+tahtoi olla kahden sairaan kanssa. Ja siitä ei häntä kukaan estänyt.
+
+Sairaan huone ei ollut mikään matala hökkeli, vaan pieni, siisti
+kamari; lattia oli pesty valkeaksi, ikkunoita verhosi karttuuniuutimet
+ja valaistussa tiiliuunissa paloi hiljalleen ratiseva tuli.
+Peränurkassa oli suuri, sinisellä pummuliverholla varustettu sänky,
+siinä makasi kookas mies suoraksi ojentuneena. Hänen tuuhea, harmahtava
+päänsä lepäsi raskaasti päänalaisella ja jänteiset kädet lepäsivät
+hervottomina sivuilla. Voimakas, jäntevä oli tuo ruumis, jonka sairaus
+oli nöyristänyt, milt'ei musertanut.
+
+-- Hyvää iltaa, tervehti pastori sisäänastuessaan.
+
+-- Hyvää iltaa -- ah, se on pastori, istukaa alas, istukaa, kuului
+käheä, liikutettu ääni. -- Tämä on surun huone, herra pastori, sairaus
+on raskas risti, mutta mitä ovat ruumiin vaivat sieluntuskien rinnalla.
+
+Hän vääntelihe levottomana vuoteellaan: -- Tuska jäytää minua, minun
+täytyy astua Jumalan tuomioistuimen eteen tänä yönä, kenties jo tämän
+tunnin kuluessa, ja "kauheaa on langeta elävän Jumalan käsiin", joll'ei
+meillä ole "puolustajaa Isän tykönä." Ja semmoinen on minulla ollut tai
+olen luullut olevan aina tähän asti, mutta nyt "Hän on kätkenyt
+kasvonsa minulta." Sanat tulivat katkonaisina ja ääni oli sortunut.
+
+Allén istuutui vuoteen viereen, selvitti äänensä ja alkoi puheensa.
+Ensin kyselemällä yhtä ja toista, mutta sitte alkoi hän puhua yksin,
+ajatukset alkoivat muotoutua kauniiksi, onnistuneiksi lauseiksi.
+Menestys virkisti häntä, hän alkoi puhua yhä lämpimämmin, mutta kuta
+innokkaammaksi hän tuli, sitä kalpeammaksi ja synkemmäksi muuttui
+sairas, ainoastaan kuumeiset kädet liikkuivat levottomasti peitteen
+päällä.
+
+Kun pastori lopetti, ei kuulunut huoneessa muuta ääntä kuin seinäkellon
+yksitoikkoinen tikutus. Mutta äkkiä kohosi sairas istualleen ja kuin
+uhaten ojensi hän oikean kätensä nuorta pastoria kohden: -- Kauniita
+sanoja, herra pastori, kauniita sanoja, mutta tyhjiä, oi, voi! "Henki
+yksin tekee eläväksi, vaan liha kuolettaa," -- Minä viheliäinen, mitä
+voin minä toivoa häneltä?
+
+Tuskallisesti huudahtaen vaipui hän takaisin vuoteelleen, ja tuo huuto,
+se tunkeusi miekan tavoin nuoren pastorin sydämmeen. Oliko tuo kauhea
+tuomio todellakin totta, oliko hänen kaunis esitelmänsä ainoastaan
+sanoja, hengettömiä sanoja?
+
+Ensi kertaa selveni hänelle nyt oma sisäinen olemuksensa, kuin olisi
+välähtävä salama sitä valaissut. Mikä pitäisi pappi oleman? Oi,
+sielujen lääkäri! Koko hänen toimensahan juuri oli sielunhoitoa, ja
+sitä ei voi toimittaa yksin ruumiillisilla voimilla. Ei, ei koskaan!
+Nyt selveni hänelle, että papin tulee olla pappi hengessä ja
+totuudessa, muuten on hän kelvoton kantamaan papillista pukuaan. Voi
+häntä, joka ajattelemattomasi ja leivän tähden antausi sille uralle, ja
+totisesti saa hän rangaistuksensa, tuon rangaistuksen, joka nyt niin
+armottomasti painoi häntä: istua kuolinvuoteen ääressä, kuulla
+huudettavan lohdutusta ja apua, eikä voida auttaa.
+
+Jumalan sana on syvä ja rikas lähde, mutta tuo nuori mies ei voinut
+siitä ammentaa mitään. Kuolevan epätoivoiset huokaukset ajoivat
+tuskanhien hänen otsalleen ja sieluntuskissaan kallistausi hän vuoteen
+ylitse ja sanoi: -- Rakas isäntä, me olemme yhtä avuttomia molemmat,
+minä ja te.
+
+-- Niin, minä olen väärin antanut noutaa teidät tänne; jos olisin sen
+tietänyt, niin olisin lähettänyt hakemaan Johannes Nygårdia, hän ei
+koskaan jättäisi minua hädässä avuttomaksi.
+
+-- Kuka on Johannes Nygård?
+
+-- Hän, Johannes, ah, hän on niitä, joita sanotaan lahkolaisiksi, hän
+käy ympäri myyden kirjoja ja puhuen Jumalan sanaa kansalle.
+
+-- Vai niin -- maallikkosaarnaaja. Allénin ääni ilmaisi
+tyytymättömyyttä: -- Kuka tietää, jos hän on oikeaoppinenkaan?
+
+Voimiaan ponnistaen kohosi vanhus taasen istualleen, ryppyisillä,
+ilmeikkäillä kasvoilla kuvautui kovan sisällisen liikutuksen ilme ja
+suuret, syvällä asuvat silmät katsoivat terävästi nuorta pastoria. --
+Minä tahdon sanoa teille jotakin, herra pastori, alkoi hän selvällä
+äänellä. Älkää luulko, että minä olen niitä, jotka juoksevat kirkosta
+ja pappien luota kuulemaan jokaista, joka nimittää itseään opettajaksi
+ja voi saarnata. Ei, kaukana siitä! Jos minä vaan saan kuulla hyvää
+Jumalan sanaa saarnatuolista, sykkii sydämmeni ilosta, mutta niiden
+pitää olla sanoja, jotka tulevat sydämmestä ja tunkeuvat sydämmeen,
+niissä pitää olla henkeä ja elämää. Nähkääs, pastori, me annamme
+ruumiille tarpeensa, luuletteko, että henki voisi elää ravinnotta?
+Henki vaatii myös osansa ja kun pastori ei voi tyydyttää sen nälkää,
+silloin tulee joku Johannes Nygård, sielu täynnä palavaa rakkautta ja
+intoa Jumalan asialle -- voitteko tuomita niitä, jotka kuuntelevat
+häntä? Joll'ei täällä erämailla olisi semmoisia, olisi tänäkään päivänä
+tuskin ainoatakaan elävää kristittyä seurakunnassa, mutta nyt on
+Herralla täällä kuitenkin pieni laumansa.
+
+-- Miksi tulitte meidän luoksemme, herra pastori? Tulitteko oman
+hyötynne tähden tai rakkaudesta meihin? Jälkimmäisessä tapauksessa
+saatte Johannes Nygårdista uskollisen auttajan työssänne seurakunnan
+hyväksi, muuten -- saa se asia jäädä semmoiseksi kuin se on ollutkin:
+Jumalan sana ei ole sidottu.
+
+Nuoren papin pää vaipui syvälle alas. Mutta sairaan terävä silmä
+huomasi kuitenkin, mitä hänen sielussaan liikkui. -- Nuori mies, sanoi
+hän, pankaa muistiinne kuolevan sanat. Te olette vihitty Herran
+palvelijaksi, mutta tähän asti olette te ollut se vain nimeltä,
+rukoilkaa Jumalaa, että hän täst'edes vihkisi teidän sielunne, niinkuin
+hän itse luvannut on: "Minä kihlaan sinut armolla ja laupeudella."
+Silloin vasta teistä tulee pappi hengessä ja totuudessa Herran
+kunniaksi ja seurakuntanne lohdutukseksi. Ja semmoisen papin ei
+tarvitse koskaan peljätä, että tulee joku ja viettelee lauman hänen
+luotaan; sillä hän on oikea paimen, eikä mikään -- palkkapaimen.
+
+Raukeana ja läähättävänä vaipui vanhus takaisin vuoteelleen.
+
+Allén tarttui hänen käteensä: -- Rukoilkaamme kuitenkin yhdessä, sanoi
+hän hiljaa. Hän kätki kasvonsa käsiinsä ja huokaus toisensa perään
+tunkeusi hänen ahdistetusta rinnastaan.
+
+Juhlallinen hiljaisuus vallitsi huoneessa, sairaan piirteet olivat
+tulleet tyyneiksi ja hän makasi aivan hiljaa suljetuin silmin. Kun
+pastori nousi, katsoi hän häneen ylös: -- Hyvästi nyt, herra pastori,
+älkää olko ollenkaan levoton minun tähteni, sillä kun hätä on suurin,
+on apukin lähin, minä alan jo tuntea Jeesuksessa Kristuksessa
+saavutettavan rauhan esimakua. Herra kätkeytyy ainoastaan hetkiseksi,
+mutta hän ei unohda meitä, kenties hän tahtoikin antaa minulle juuri
+tämän opetuksen.
+
+-- Hyvä, että Herra antoi teille, mitä te halasitte, sanoi nuori
+pastori suruisesti, -- minä en voinut antaa teille mitään.
+
+-- Teidän tulee ensin kylvää ja sitte niittää siunausta, vastasi
+vanhus, kirkas profeetallinen katse silmissään.
+
+-- Entä ehtoollinen? kysyi pastori empien.
+
+-- Niin, sen otan minä mielelläni huomenna, jos vielä silloin elän,
+sitä ennen täytyy minun olla hetkisen kahden Herrani kanssa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pastori seisoi taasen tuvassa ja pukeutui turkkeihinsa. -- Huomenna
+tulen minä jälleen, sanoi hän emännälle.
+
+-- Haluaako hän niin?
+
+-- Haluaa!
+
+Emäntä nyökäytti päätään -- pappi on aina tervetullut murheellisten
+luo: Hyvästi!
+
+Paluumatka joutui pian, pastori istui taasen yksinäisessä kamarissaan.
+Puolivalmis saarna oli kirjoituspöydällä, hän luki sen lävitse, otti
+sitte lehden toisensa perästä ja poltti kynttilän liekissä. Kun kaikki
+oli muuttunut tuhaksi, löi hän otsaansa ja mumisi: -- Niin, "henki
+tekee eläväksi", mutta minulla ei ole mitään henkeä. Oi Jumala, älä
+rankaise vanhurskaassa vihassasi tietämätöntä, joka on antaunut uralle,
+jota hän ei tuntenut, ruvennut virkaan, johon hänellä ei ollut
+kutsumusta. -- Hän vaipui polvilleen, henkisesti köyhänä ja neuvotonna,
+kenties tänä hetkenä maailman silmissä halveksittuna miehenä, mutta
+Jumalan edessä hänen armonsa ilmestykselle valmistettuna sieluna.
+Sille, joka pimeydessä vaeltaa, valmistaa hän suuren valkeuden. Jumalan
+valtakunnassa käy aina niin, ensin pimeyttä, sitte vasta valoa, ensin
+taistelua, sitte voitto.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Huomispäivänä seisoi saarnatuolissa riutunut, kuolonkalpea mies, niin
+eroava muinaisesta Allénista kuin eroaa yö päivästä. Hänellä ei ollut
+kirjoitettua saarnaa -- sehän oli tuhkana -- ainoastaan muutamia
+hajanaisia muistiinpanoja oli hän ennättänyt yön kuluessa tehdä. Siksi
+olikin hänen saarnansa tavoittelevaa ja hidasta, mutta hän pysyi
+väsymättä saarnan aineessa kiinni, rukoillen alinomaa Jeesusta
+avukseen. Ja Herra ei koskaan anna uskollisen palvelijansa turhaan
+rukoilla, niin totta kuin hänen sanansa ei koskaan tyhjänä palaja.
+
+Kuulijat tuskin huomasivat, että uudessa pastorissa oli tapahtunut
+muutos, mutta tuntui kuitenkin kuin olisi joku elämäntuulahdus käynyt
+läpi kirkon. Nuoren saarnaajan äänessä oli surullinen sointu, mutta
+hänen rukouksensa olivat niin palavia ja sydämmellisiä, että ne
+tempasivat koko seurakunnan mukaansa, kuin olisivat kaikki olleet
+yhtenä sieluna ja sydämmenä.
+
+Kun Allén jumalanpalveluksen jälkeen tuli sakaristoon, odotti häntä
+täällä eilinen kyytimiehensä, tuo nuori, vakavakasvoinen talonpoika.
+
+-- Minä pyydän sanoa paljon terveisiä kotoa, sanoi hän, ja ilmoittaa,
+että isä kuoli vähää jälkeen puolen yön.
+
+-- Todellakin! -- pastorin ääni vapisi liikutuksesta. Ja minä kun hänen
+toivomuksensa mukaan aijoin tulla tänään uudelleen, antamaan hänelle
+herran ehtoollista.
+
+-- Niin, isä käski sanomaan herra pastorille, ett'ei hän sitä enää
+tarvinnut maan päällä, koska hän oli aivan varma, että hän pääsee
+osalliseksi siitä suuresta ehtoollisesta taivaassa. Sitte sanoi hän
+vielä, ett'ei herra pastorin tarvitsisi huolehtia hänen tähtensä, sillä
+Herra oli tullut ja osoittanut hänelle armonsa täydellisyyden.
+
+Pastori ei voinut vastata, hän ainoastaan puristi sydämmellisesti tuon
+nuoren miehen kättä jäähyväisiksi.
+
+Kirkko oli nyt aivan tyhjä, ainoastaan lukkari-ukko puuhasi
+numerotaulunsa luona. Mutta pää käden varaan tuettuna istui nuori
+pastori yksinään kylmässä, pimeässä sakaristossa ja tuijotti jäykästi
+eteensä. Hän näki kaikkialla mustan yön ympärillään: -- Mihin kelpaan
+minä? huokasi hän, mitä voin minä tämmöisenä vaikuttaa?
+
+Hänen istuessaan näin alasvaipuneena kuin raskaan taakan painamana,
+astahti äkkiä hänen sielunsilmäinsä eteen tuon vanhan, kuolevan
+talonpojan profeetallinen katse ja hän kuuli taasen nuo samat sanat:
+"Teidän tulee ensin kylvää ja sitte niittää siunausta." Valonsäteenä
+tunkeusi tämä muisto hänen pimeään sieluunsa, hän kumarsi taasen
+väsynyttä päätään ja vaipui nöyrään rukoukseen. Ja kuin korkeuden
+vastauksena kuuli hän sydämmessään voimakkaan äänen: -- Ole hyvässä
+turvassa, poikani, nouse ja käy!
+
+Tuon synkän, surullisen yön jälkeen alkoi aamukoitto sarastaa,
+ilmoittaen uuden, toivorikkaan päivän nousua. -- Voitto on tosin
+Jumalan kädessä, mutta nyt oli tuo nuori taistelija urhokkaasti
+antaunut siihen taisteluun, joka jokaisen kristityn on suorittaminen.
+Mutta nyt ei hän luottanut omiin voimiinsa, vaan Jumalan
+kaikkivoipuuteen, joka täydellisentää inhimillisen heikkouden.
+
+
+
+
+ERÄÄN NAISEN VAIHEET.
+
+
+Hän seisoi ikkunan ääressä ja katseli hämärtyvään syysiltaan. Seutu oli
+aution yksitoikkoista: silmän kantaman savipeltoja reunojaan myöten
+täyteisine ojineen, yksin tuo vähän tummempi juova taivanrannassa --
+metsä -- oli liian etäällä kuuluakseen näköalaan. Ja tämmöistä oli
+hänen näköalansa oleva aina, huomenna, ylihuomenna, koko pitkän elämän.
+
+Hän painoi otsansa kylmää ikkunanlasia vastaan ja tuijotti eteensä,
+suuret mustat silmät täynnä ikävöivää katkeruutta. Tämä kylä oli
+varmaan rumin koko tienueella, hän ei voinut edes aavistaa, että
+löytyisi niin lohduttoman rumaa seutua missään, vaan mitäpä hän
+tiesikään, hän, joka ei koskaan ollut kulkenut kotitienoon
+rajoja ulompana. Hän muisteli pientä kotoista jokea viehkeine
+lepikkörantoineen, korkeaa, metsän verhoamaa vaaraa, jonne hänellä oli
+tapana hiipiä vapaina sunnuntaiehtoopäivinä. Miten kaunista tuo kaikki
+olikaan verrattuna tähän viheliäiseen kylään, jossa huoneet oli
+rakennettu seinä seinään kiinni, jossa ei ollut muuta kuin ruoppaisia
+maanteitä ja allikoita, missä siat tonkivat ja myllertivät.
+
+Joku huusi häntä: -- Liisa, missä sinä olet, Liisa? Se oli hänen
+miehensä terävä, hiukan kähisevä ääni.
+
+-- Täällä! vastasi hän ja poistui hitaasti ikkunan luota.
+
+Tohtorin suuri, pörhöinen pää työntyi ovesta sisään: -- Lindström ja
+Orell tulevat tänne hetkisen päästä, pidäppä huolta, että saamme siksi
+lämmintä vettä.
+
+Ovi sulkeusi jälleen raskaasti. Nuoren rouvan kasvojenilme pysyi
+ennallaan; hän meni keittiöön ja teki tulen savuttuneeseen pesään,
+asettaen totiveden kiehumaan. Lotta, heidän ainoa palvelijattarensa,
+oli mennyt lautamiehen taloon iltamaitoa noutamaan.
+
+Puut olivat märkiä ja syttyivät perin vastenmielisesti, niin että hänen
+täytyi myötään työnnellä milloin tuohenpalasia, milloin pikku lastuja
+sytykkeeksi. Kun tuli vihdoinkin oli alkanut palaa vakavammin, istui
+hän ja tuijotti tuleen tuo sama surumielinen sävy silmissä kuin
+äskenkin ikkunasta katsellessaan. Hän ei käsittänyt itsekään mikä häntä
+oikeastaan vaivasi, ei hän ennen koskaan noin ajatuksiin vaipuneena
+tuijotellut. Eikä hänellä juuri ollut aikaakaan uinailuihin tuolla
+pienessä kappalaistalossa setänsä luona, jossa hän, orpotyttö, oli
+saanut suojan, sillä miksikään kodiksi ei se ollut hänelle koskaan
+tuntunut. Vuosittain yhä kasvava lapsilauma antoi kyllin puuhaa ja kun
+tulot olivat pienet, niin ei luonnollisesti kannattanut pitää useita
+palvelijoitakaan. Liisa oli terve ja vahva ja tämän lisäksi hyvin
+kätevä, siksipä hän ei muistanutkaan semmoista päivää, jona hän olisi
+ollut toimetonna, pyhiä lukuunottamatta. Mutta koskaan ei hän ollut
+nurissut tuon rasittavan työn tähden, sillä vaikk'ei hänellä ollutkaan
+mitään erikoista puuhailijaluonnetta, oli hänessä kuitenkin toiminnan
+tarve hereillä. Aikaiseen aamusta iltaan myöhään oli hän alituiseen
+liikkeessä, aina saatavissa ja aina tasaisella mielialalla, joka oli
+hyvinkin tarpeen tuon tässä talossa niin tavallisen epäsointuisuuden
+vuoksi.
+
+Pastori ja rouvansa olivat nimittäin toistensa täydellisiä vastakohtia.
+Rouva oli toimekas, työteliäs ja reipasluontoinen, ollen muidenkin
+suhteen ankara vaatimuksissaan sekä samalla kiivas, vallitsijahaluinen.
+Pastori taasen oli synkkämielinen ja kivuloinen, aina lapsesta pitäin
+taloudellisten huolien tähden oppinut katselemaan elämää saineesti.
+Näin erillaisten mielipidetten oli aivan mahdotonta sopia yhteen.
+Lapset, jotka melkein järjestään tulivat äitiinsä, olivat usein
+riitakapulana vanhempain välillä: äiti oli myötenantavainen, isä piti
+sitä vääränä, mutta oli liian heikko täyttääkseen sitä, minkä tiesi
+velvollisuudekseen.
+
+Pappilan arkielämä, sen pahempi, oli nikaraista ja loukkauskiviä
+täynnä; mutta Liisa oli nuori ja omasi rautaisen terveyden, hän voi
+nousta ylös yhtäaikaa kuin aurinko ja kun hän illalla laski päänsä
+tyynylle, nukkui hän aivan samassa -- se oli työn siunausta.
+Sunnuntaisin oli hänellä ainakin iltapäivällä vapautta. Ja silloin meni
+hän tavallisesti ulos luonnon helmaan, saadakseen olla oikein rauhassa;
+sillä kotona, lasten melussa, ei semmoinen tullut kysymykseenkään.
+Kesän aikaan oli hänellä myös omituinen pieni hökkelinsä, matala
+yksi-ikkunainen yliskamari; mutta siinä ei ollut tulipesää ja
+talvikylmä ajoi hänet taasen armotta ahtaaseen lastenkamariin.
+
+Mutta ei hänen mieltään painanut työ eikä kodin ikävämäisyys, vaan
+toivo saada oppia jotakin. Talossa ei ollut, kuten tiedämme, liikoja
+varoja, ja niidenkin nakertajia oli kyllä tarpeeksi, Liisan osaksi ei
+siis riittänyt mitään, ei edes tiedon murenia. Pastorinrouva itse ei
+ollut saanut mitään oppinutta kasvatusta ja hänen mielestään oli kyllä
+kun nainen osasi leipoa, tehdä juotavaa sekä hoitaa taloutta ja lapsia,
+kaikki muu oli tarpeetonta, melkeinpä pahennusta tuottavaa. Sulaa
+järjettömyyttä olisi lähettää Liisaa kouluun, poikien luonnollisestikin
+tuli saada oppia, mutta tytöistä hän kyllä itse pitäisi huolen, ensin
+Liisasta ja muista sitte ikänsä mukaan. Ja Liisa suoritti kunnialla
+rippikoulunsa jo ennen neljäätoista täytettyään, hämmästyttäen
+tovereitaan sujuvalla luvullaan ja taitamalla katkismuksen ulkoa
+kannesta kanteen. Hän osasi myös leipoa hapanleipää, kirnuta voita ja
+tehdä makkaroita, liinavaatevarasto oli kaiken kaikkineen uskottu hänen
+huostaansa ja isoissa-siivouksissa oli hän aivan turhan tarkka. Täti
+oli häneen varsin tyytyväinen, vaikka hän hyvin harvoin ilmaisi sitä
+sanoin, sillä hänen mielestään vaikuttivat nuhteet ja torat nuoriin
+paremmin kuin kiitokset.
+
+Mutta pastorinrouvalla ei ollut vähintäkään aavistusta siitä, mitä
+Liisan sisimmässä liikkui, hän ei käsittänyt tuon nuoren tytön
+opinikävää. Ja miten mieluisia olikaan Liisalle nuo viikkoja vanhat
+sanomalehdet, joita tukuttain lähetettiin emäseurakunnan pappilasta,
+miten kiihkoisesti hän ahmikaan tietoja poikien vanhoista
+koulukirjoista. Hän aivan kadehti Fritsiä ja Eemeliä, ne kun saivat
+olla koulussa lukukauden toisensa perään kun hänen sen sijaan täytyi
+häärätä kotoisissa yksitoikkoisuuksissa. Voi, jos hänkin olisi poika,
+silloin olisi koulutie hänellekin avoin! Silloin ei hänen tarvitsi
+parsia sukkia eikä pallistaa karkeita rohdinlakanoita ikävässä
+työhuoneessa, jossa pastori myötään tuprutteli huonoa tupakkaa ja hänen
+vaimonsa väsymättömänä helskytteli kangaspuissaan.
+
+Ikkunan ääressä, Liisan tavallisella istumapaikalla, oli aina suuri
+kori, täynnä rikkeimiä vaatteita, ja miten hän uurastikin, ei se
+näyttänyt koskaan tyhjentyvän. Miten jokapäiväistä kaikkialla, niin
+julman jokapäiväistä, ja tuo nuori tyttö kun olisi niin mielellään
+suonut elämän näyttäyvän hiukan helakammissa väreissään, hän piti niin
+paljon kaikesta hienosta ja kauniista, ja kuitenkin oli se mahdotonta
+hänen elämänurallaan. Hänessä heräsi toisinaan oikein sisäinen
+vastenmielisyys, vastenmielisyys koko taloa, noita mellastavia lapsia
+ja etupäässä omaa köyhähenkistä olemustaan kohtaan.
+
+Ja jokapäiväiseltä näytti hänen ulkoasunsakin, sitä vakuutteli hänelle
+jok'ainoa päivä ikkunanpielessä oleva kuvastin, jonka edessä hän joka
+aamu punoi paksut, ruskeat hiuksensa palmikolle. Helpoimmasta
+ostokankaasta tehty rippipuku oli hänen ainoa pyhävaatetuksensa, muut
+kaikki kudottiin tädin kangaspuissa, kudottiin sekä villaista että
+pummulista, sekä lämmintä että kestävää. Mutta väreistä ei välitetty.
+
+Liisa ei kerran ollut aivan tyytyväinen muutamaan kankaaseen, jossa
+ruusukeltainen ja ruohonviheriä pistivät kovin räikeävärisinä silmään
+ja siitä pitäin kudottiin hänelle aina jotain harmajaa harmajalle
+pohjalle. Ja tuommoisesta paksusta, karkeasta villakankaasta oli
+mahdoton saada vähääkään kuosikasta pukua, varsinkaan kun ei tullut
+kysymykseenkään mitkään reunussomisteet. "Parempi suora ja sileä kuin
+huonosti poimutettu", oli pastorinrouvan tavallinen puheentapa.
+
+Liisa oli suuri- ja vankkatekoinen, vartalo oli suhteikas ja pää kaunis
+ja hänen yksinkertainen arkipukunsa, vakava ryhtinsä ja säännölliset
+piirteensä antoivat hänelle hiukan kuvamaisen sävyn. Mutta hänen
+silmissään ei ollut sitä tyyneyttä, joka muuten ilmausi hänen koko
+olemuksessaan; ne olivat mustat ja ajattelevat ja niiden syvyydessä
+näkyi piilevän jotain levotonta tiedustelua.
+
+Liisa oli täyttänyt yhdeksäntoista vuotta kun tohtori Galle kerran kävi
+pappilassa, ei lääkärintehtävillä, vaan aivan sattumoilta, kun hän
+innokkaana metsämiehenä sattui vierailemaan naapuristossa. Hän oli
+vankkatekoinen mies, lähemmä neljäkymmentä vanha; pieniä, teräviä
+silmiä, joilla ei ollut mitään omituista väriä, varjosti tuuheat
+kulmakarvat, pää oli suuri ja hiukset harjasmaiset, suu leveä ja
+hampaat vahvat ja kellahtavat. Hän ei suinkaan ollut mikään hieno mies,
+sitä vähemmin seuramies, varsinkin naisseurassa oli hän perin
+harvasanainen. Ja kun hän puhui, oli äänessä jotain kähisevää ja
+samalla terävää, niin että Liisa peljästyneenä hiukan säpsähti
+kuullessaan sen ensi kertaa.
+
+Jos joku olisi kuiskanut tuon nuoren tytön korvaan: -- Ennenkuin vuosi
+on umpeen kulunut, on tuo mies puolisosi -- ei hän suinkaan olisi sitä
+uskonut. Mutta kuitenkin kävi niin. Tohtori pistäysi pappilassa vielä
+pari kertaa, sitte kirjoitti hän pastorille ja pyysi veljentyttären
+kättä. Liisa muisti varsin hyvin tuon päivän, sedän hämmästyksen ja
+tädin ilon tuon edullisen tarjouksen johdosta. Hylkääminen ei johtunut
+edes mieleen kummallekaan. Mutta Liisa itse? Hän ei tiennyt mitä
+ajatella. Itse asiassa hän oli vielä lapsi, elämä kirjavuuksineen oli
+hänelle vielä melkein outoa. Kenties tuntui tohtorin kosinta hänestä
+pelastukselta nykyisestä yksitoikkoisuudesta, pelastukselta
+"armoleiviltä", josta täti useinkin puhui. Hän ei tuntenut tohtoria sen
+lähemmin kuin että tämä oli lääkäri, mitään kiehtoavaisuutta ei hän
+myöskään tuntenut tohtorissa. Mutta hänpä ei ollutkaan, kuten useimmat
+nuoret tytöt, uneksinut mitään ihannemiestä, ihanneolentoa, joka olisi
+työntänyt syrjään tohtori Gallen jokapäiväisen olemuksen.
+
+Kukaties ajatteli Liisa myöskin nuorison tavallisella
+luottavaisuudella, että uudet olot aina olisivat vanhoja paremmat, että
+hänen salattu kauneuden ikävöimisensä uusissa oloissa vihdoinkin
+toteutuisi. Ja niin alkoi tuo ajatus päästä hänessä yhä enemmin valtaan
+-- pastori ja rouvansa olivat pitäneet asiaa ensi hetkestä lähtein
+päätettynä -- ja siksi kirjoitettiinkin tohtorille kohtelias myöntymys.
+
+Niin tuli Liisasta morsian ja muutamia kuukausia myöhemmin
+tohtorinrouva ja pastorinrouva voi tyytyväisenä vakuuttaa, että hän oli
+tehnyt mitä suinkin voi kasvattityttönsä hyväksi. Hän oli antanut
+taloudellisen kasvatuksen, mikä hankki tytölle kunniallisen miehen,
+pitänyt tavanmukaisesti häät ja varustanut säädylliset myötäjäiset,
+mitä muuta voitiin häneltä vaatia? Nyt oli hänellä aikaa ajatella
+omainkin lastensa tulevaisuutta. Kaikki oli hänen viisaalla johdollaan
+mennyt hyvin -- hän hieroi tyytyväisenä käsiään. Mutta tuo
+tuumiskeleva, kaihoeleva pastori ei ollut aivan yhtä tyytyväinen.
+Ensinnäkin oli Liisa hänen ainoan veljensä ainoa tyttö ja pastori piti
+hänestä omalla tavallaan, tietäen varmaan häntä kaipaavansa. Sitte oli
+tohtori hänen mielestään enempi kiero ja vastenmielinen mies, jonka
+kanssa onni tuskin häiriytymättä säilyisi. Mutta hän oli pitkin ikäänsä
+kärsinyt siksi paljon taloudellista puutetta, että hän kuitenkin
+toisekseen tunsi kiitollisuuttakin sentähden, että Liisa oli nyt
+turvattu siinä suhteessa, sillä jos hän, pastori, kuolisi milloin
+tahansa, niin ei suinkaan Liisalla olisi mitään turvaa semmoisesta
+kodista, jossa oli niin paljon nuorempia huollettavana.
+
+Nyt oli Liisa ollut jo neljättä kuukautta naimisissa, emäntänä eräässä
+vanhassa hökkelissä Lehtolan kylässä, jonne tohtori oli asettunut
+asumaan. Liisa ei ollut tosin tottunut loistavaan eikä lellittelevään
+elämään, vaan päin vastoin mitä suurimpaan yksinkertaisuuteen, mutta
+hänen uusi kotinsa oli kurjempi kuin hän koskaan oli voinut aavistaa.
+Kun hän ensi päivää katseli noita mustia seiniä, joilla yksinkertaiset
+tapetit repaleina riippuivat, tuota noen mustuttamaa kakluunia ja
+vanhuuttaan lahonneita ikkunanlautoja, valtasi hänet selittämätön
+lohduttomuuden tunne. Ovet olivat vinossa mikä minnekin, tuskin
+ainoatakaan niistä voi lukita ja parittomat huonekalut näyttivät
+kulkeneen jo monissa huutokaupoissa ennenkuin olivat tänne eksyneet.
+
+Ei voinut juuri moittia tohtoria siitä, että hän tahtoi liialla
+loistolla nuoren vaimonsa silmät soaista. Ei, hän sai heti nähdä
+peittelemättömän todellisuuden ja sen siksi alastonna, että se täytti
+hänen mielensä äänettömällä epätoivolla. Hän ajatteli nyt tätä kaikkea,
+istuessaan vetoisessa keittiössään suitsuavan tulen ääressä. Vasta kun
+vesi pannussa alkoi kiehua, havahtui hän unelmistaan. Reippaasti nosti
+hän pannun tulelta, täytti posliinikannun vedellä ja meni sitte
+viereiseen huoneeseen totitarjotinta järjestämään. Se oli tuttua työtä,
+noiden kolmen kuukauden ajalla oli hän lukemattomat kerrat tehnyt
+samat temput. Pitäjän nimismies Anton Lindström ja apteekkari Orell,
+jotka asuivat samassa kylässä, olivat tohtorilassa melkein
+jokapäiväisvieraita. He voivat istua kaiket illat korttiensa ja
+totilasiensa ääressä ja kaikesta päättäen oli heillä hyvin hauskaakin.
+Hauskaa -- sepä se juuri ihmetyttikin Liisaa; hän oli muutamia kertoja
+seisonut tuolla sisässä miehensä tuolin takana ja katsellut kuinka he
+sekoittelivat korttejaan ja löivät niitä pöydälle. Tuo kaikki oli
+hänestä niin perin yksitoikkoista, ett'ei hän ollenkaan käsittänyt mikä
+siinä olisi huvittavaa eikä tohtorikaan välittänyt neuvoa hänelle pelin
+salaisuuksia. Koko peli ei kuulunut Liisalle vähäkään, hänellä ei ollut
+mitään tekemistä miehensä puuhissa, tohtori kyllä piti huolen siitä,
+että hänelle selvisi missä oli miehen ja naisen toimialan raja.
+
+Ja työtäkin oli Liisalla kyllin, kuten ainakin semmoisessa talossa,
+jossa kaikki on ylösalaisin. Mutta työ ei sujunut hänen mielestään
+täällä yhtä hyvin kuin ennen pappilassa. Siellä voi toisinaan joku työ
+tulla niin tehdyksi, ett'ei siihen tarvinnut kajota moniin aikoihin,
+mutta tässä lahonneessa talossa, johon tomu ja hämähäkinseitit
+näyttivät aivan pesiytyneen, ei näyttänyt mistään työstä tulevan
+koskaan valmista.
+
+Tohtorin vaattehisto kaipasi niinikään perinpohjaisen uudistuksen;
+mutta kun ei Liisalla ollut ompelukonetta, mainitsi hän kerran
+tohtorille, että semmoinenkin tarvittaisiin. Tohtorista oli ompelukone
+kuitenkin kokonaan tarpeeton, mitäpä naisilla oikeastaan olisi
+tekemistä, jos koneet tekisivät kaikki heidän työnsä, arveli hän. Ja
+sillä hyvä! Liisa ei suinkaan tahtonut vaivata häntä alituisilla
+rukouksillaan. Hän koetti vain työskennellä joka päivä voimiensa
+mukaan, vaikka tuntuikin työnteko jotenkin yhden tekevältä. Ja kun
+joskus noiden pelaavain miesten kimeät naurunpurskahdukset tunkeusivat
+hänen korviinsa, istuessaan yksinään työnsä ääressä, kohosi omituinen,
+katkera hymy hänen yhteenpuristetuille huulilleen.
+
+Sepä kumma, että toisilla ihmisillä voi täällä olla hauskaa, täällä,
+jossa hän olisi voinut kuolla sulasta ikävyydestä. Sitte tarttui hän
+taasen ompeluunsa käsiksi samalla välinpitämättömyydellä kuin ennenkin,
+ajatusten kulkiessa omaa uraansa. Elämä oli ikävää, läpeensä
+jokapäiväistä; jos hän joskus oli uskaltanut toivoa valoisammin, niin
+tiesi hän nyt, ett'ei hänellä ollut mitään toivomista vastaisuudessa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Joulu oli tullut, surullinen joulu Liisalle. Pappilassakin olivat
+jouluvalmistukset olleet hyvin vaatimattomat, mutta siellä vallitsi
+kuitenkin juhlatunnelma koko talossa kun pojat tulivat koulusta kotiin
+ja nuo monet juhlapäivät soivat vapautta ja lepoa.
+
+-- Tohtorinna ei ole vielä saanut ostaa ainoatakaan tuoretta munaa --
+uskoi piika-Lotta apteekkarin Eriikalle kahden kesken. Rusinat ja
+saframi eivät tulleet kysymykseenkään, sillä tohtori riiteli
+jok'ainoasta pennistä, jonka hän antoi taloustarpeisiin, sen hän,
+Lotta, kyllä tiesi.
+
+Tuo puhe oli totta, liiankin totta. Liisa oli aikoja sitte huomannut,
+että tohtori oli raha-asioissa turhan tarkka, melkein ahne. Hän
+rukousti toisinaan useampia päiviä perättäin muutamia pennejä
+taloudellisia ostoksiaan varten ja hänen ilonsa olisi ollut rajaton,
+jos tohtori olisi antanut hänelle kuukausittain jonkun määrätyn summan,
+vaikkapa sitte pienemmänkin, jota hän olisi voinut mielensä mukaan
+hallita. Mutta siitä ei tohtori tahtonut kuulla puhuttavankaan.
+Hän voi tuntikausia jankata jonkun särkyneen lampunlasin tähden,
+tai liiallisesta tikkujen tuhlaamisesta ja monesta muusta
+vähäpätöisyydestä. Ja jos Liisa koetti puolustaa itseään tai Lottaa,
+niin silloinkos hän vasta törkeäksi äityi ja selitti painokkain
+lausein, että miehellä täytynee toki omassa huoneessaan olla oikeus
+puhua suunsa puhtaaksi.
+
+Liisa ei tosin ollut mikään hellätunteinen nainen, mutta nämä
+kohtaukset tuottivat hänelle kuitenkin avioliittonsa ensi aikoina monta
+katkeraa kyyneltä. Mutta hän itki yksinäisyydessä, hän oli liian ylpeä
+salliakseen miehensä niitä huomata.
+
+Niin kuluivat joulunpyhät aivan kuin kaikki muutkin päivät, tohtorilla
+oli tavalliset vieraansa tai oli hän heidän luonaan ja Liisa istui
+yksinään kotona. Hämärässä hän tavallisesti antausi joksikin aikaa
+kävelylle, mutta näinä pitkinä juhlaehtoina istui hän useimmiten
+synkissä mietteissään ikkunansa ääressä ja katseli välinpitämättömästi
+kuinka tuli toisensa perään ilmausi kylän asukasten ikkunoihin, itse
+hän ei sytyttänyt tulta, sillä siten hän säästi hiukan öljyä. Jos
+hänellä olisi ollut joku kirja, olisi aika kyllä kulunut, mutta
+tohtorin kirjastossa oli ainoastaan lääketieteellisiä teoksia tai
+hänelle aivan vieraskielisiä kirjoja ja sanomalehdet jäivät aina
+apteekkiin. Hän tunsi toisinaan kaipaavansa henkistä ruokaa paljon
+enemmin kuin ruumillista.
+
+Nurkkahyllyllä tosin oli Virsikirja ja vanha Raamattu, ja vaikk'ei hän
+ollutkaan aivan unohtanut tätä kirjojen kirjaa, niin pysyi se hänelle
+kuitenkin vieraana ja käyttämättömänä. Ennen oli hänellä tapana lukea
+siitä sunnuntaisin muutamia värsyjä, mutta nykyään oli hän senkin
+jättänyt. Hän ei tuntenut edes rippikoulun aikaan mitään jumalallisten
+totuuksien liikutuksia, sillä niin hyvää tarkoittava mies kuin setä
+muuten olikin, oli hän tavattoman kuiva opettaja eikä suvainnut mitään
+kysymyksiä, joita nuoren tytön eloisa mieli olisi niin halusta tehnyt.
+Ja hänen sunnuntaiset saarnansa, ne osasi Liisa ulkoa vanhastaan,
+hänellä oli oikein täysi työ pysyessään valveella niinä pyhinä, joina
+hänen tuli vuorostaan käydä kirkossa. Liisa ei siis käynyt kirkossa
+minkään sisäisen kutsumuksen pakottamana ja kun hänen miehensä -- heti
+hänen tultuaan uuteen kotiinsa -- selitti, ett'ei hän voinut ruveta
+juoksemaan vaimonsa kanssa kirkossa, koska hän oli pastorin kanssa
+huonoissa väleissä, niin tuntui hänestäkin jotenkin helpolta pysyä
+sieltä kokonaan poissa.
+
+Mutta kirkko ja lukeminen tuntui hänestä vastenmieliseltä vielä eräästä
+toisestakin syystä. Hänessä oli nimittäin tänä synkkänä aikana herännyt
+outo katkeruuden tunne kaikkea, vaan etupäässä -- Jumalaa kohtaan. Hän
+oli onneton, yksinäinen, vieroitettu kaikesta, mikä voi tehdä elämän
+mieluisaksi; miksi oli hänen kohtalonsa semmoinen, miksi Jumala oli
+juuri hänelle huonoimman osan suonut.
+
+Hän, kaikkivaltias, istui siellä ylhäällä ihanuudessaan ja salli hänen
+nääntyä täällä. Kenties ei ollut olemassakaan mitään maailmoiden
+haltijaa, ainakaan ei kannattanut häneltä mitään odottaa. Tohtori uskoi
+luonnonvoimien jumaluutta, ne olivat kaiken alku ja perus ja Liisan
+väsynyt sydän yhtyi vähitellen tähän mielipiteeseen ja uskoi sitä
+tylsästi, sen enempää ajattelematta. Hänen nykyiseen horrostilaansa
+nähden oli jotenkin yhden tekevää, hallitsiko maailmaa Jumala tai
+luonnonvoimat.
+
+Talven mittaan tuli hän haluttomaksi ja väsyneeksi, työ tuntui yhä
+vastenmielisemmältä eikä kävelytkään huvittaneet. Eräänä päivänä istui
+hän ikkunassaan ja näki miten apteekkarin rappusten eteen ajoi muuan
+matkareki. Siitä nousi matkapukimiin kääriytynyt herrasnainen.
+Apteekkari itse tuli häntä vastaanottamaan ja sitte alkoivat he yksissä
+neuvoin viedä sisään matkakapineita, joita ei näyttänyt niin aivan
+vähän olevankaan. Liisa ihmetteli juuri kuka tuo nainen olisi, kun
+Lotta tuli sisään ja kertoi, että apteekkarille oli tullut vieraita,
+apteekkarin sisar oli tullut veljensä luo asumaan; tohtorinna
+varmaankin oli kuullut siitä puhuttavan?
+
+Ei, hän ei ollut kuullut mitään. Ja eihän hän juuri mitään saanut
+kuullakaan, sillä tohtorilla ei ollut tapana kertoa uutisia eikä
+hänkään taasen niitä koskaan uudellut.
+
+Muutamia päiviä myöhemmin tuli tuo vieras Liisaa tervehtimään, se oli
+ensi kertaa kun joku nainen kävi häntä katsomassa. Neiti Orell ei ollut
+enää mikään nuori, hän oli pieni, hyväluontoinen, vaaleahiuksinen,
+sinisilmäinen nainen. Hän vakuutti innokkaasti, että tieto siitä, jotta
+tohtorilla oli nuori vaimo, oli tuntuvasti vaikuttanut hänen
+tännetuloonsa, sillä voidakseen viihtyä maalla, täytyi ehdottomasti
+olla naapureita, ja hän toivoi, että heistä tulisi hyvät ystävät.
+
+Liisa yhtyi vilpittömästi tähän toivoon, hän piti paljon heti ensi
+silmäykseltä tuosta ystävällisestä Miina neidistä ja oli varma, että
+hänen läsnäolonsa tekisi hänenkin elämänsä hiukan siedettävämmäksi.
+Tämä toivo näytti myös toteutuvan ja kun Liisa muutamain viikkojen
+kuluttua synnytti pojan ja kaipasi apua ja neuvoa, oli hänelle hyvästä
+naapuristaan todellista tukea. Hänen iloinen luonteensa lievensi
+tuntuvasti tohtorin yrmeyden tuottamaa katkeruutta, hän oli
+käytännöllinen ja kun hänellä sitä paitsi oli varattuna kaikkia, mitä
+taloudessa tarvittiin, antoi hän tuolle nuorelle rouvalle usein
+tuntuvaa apua.
+
+Lapseen kiinnitti tohtori hyvin vähän huomiotaan, hän ainoastaan teki
+sen, mitä kaikki muutkin isät: lausui tyytyväisyytensä siitä, että
+lapsi oli "mies." Äidille sen sijaan oli poika kaikki kaikessa hänen
+riemunsa, hänen maailmansa. Hän istui pitkät kesäpäivät pojan kätkyen
+yli kumartuneena, ajoi pois nenäkkäitä kärpäsiä ja nautti lemmittynsä
+rauhaisasta uinailusta ja varmaan olisi hän pannut oman terveytensä
+alttiiksi pojan tähden, jollei neiti Orell olisi tullut avuksi
+järkevine neuvoineen. Oli kerrassaan työlästä saada hänet lähtemään
+edes hetkiseksi helteisestä huoneesta pitemmälle kävelylle ja yölläkin
+nousi hän usein ylös kietoakseen peitteen paremmin sydänkäpysensä
+ympärille, joka tavallisesti nukkui mainion hyvästi, sillä hän oli
+terve ja vankka poika.
+
+Ensi kerran elämässään tunsi Liisakin siis onnea, tuota kauvan
+kaihottua onnea, joka sai veren virtailemaan eloisammin hänen
+suonissaan, kohotti tervettä väriä poskiin ja loistetta mustiin
+silmiin. Mutta tähän autuuteen sekoittui suruakin, pojasta oli
+lisämenoja ja tohtori oli yhtä kitsas poikansa kuin muidenkin suhteen.
+
+Liisa kaapi kasaan vanhoista vaatekappaleista, leikkeli ja neuloskeli,
+niin että poika kyllä oli auttavasti puettu, mutta silloinpa heräsikin
+hänessä taasen eleille tuo vanha koreanhalunsa, hän olisi tahtonut
+pukea pikku Paulinsa kuin minkähän prinssin. Jos hänellä vain olisi
+ollut vähänkään rahoja omasta takaa, vaan mistäpä niitä otti, sitä hän
+turhaan akkiloi. Mutta eräänä päivänä oli Lotta kovin ihastunut pieneen
+myssyyn, jonka Liisa oli neulonut pojalleen, ja pyysi sitä lainaan
+ristiäismyssyksi sisarensa äskensyntyneelle. Liisa tarjosi heti myssyn
+lahjaksi, sillä hän piti paljon kelpo palvelijattarestaan ja soi
+hänelle mielellään pienen ilon. Kiitollisuudella otti Lotta lahjan
+vastaan, mutta seuraavana päivänä tuli hän ja kysyi empien eikö
+tohtorinna tahtoisi valmistaa lautamiehen emännälle samanlaista myssyä,
+hän kun myöskin tarvitsisi semmoisen.
+
+Liisa suostui siihen heti, osti pienillä säästövaroillaan kappaleen
+kangasta ja muutamia kyynäröitä pitsiä kylän puodista ja niin oli
+tehdas valmis.
+
+Liisan tehtaasta lähti sittemmin useoita pikku myssyjä,
+pitsikravatteja, ruusuja ja kaulaliinoja, jommoisia tällä seudulla
+käytettiin paljon. Pikku Paul sai niistä kokoontuneilla rahoilla
+milloin uuden etuliinan, reunuskoltin tai kiiltävät pikku saappaat ja
+ihastuksella katseli äiti poikaansa uusissa pukimissaan. Tuo nuori
+rouva ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi mitä hänen miehensä sanoisi
+hänen uudesta hommastaan, mutta vaistomaisesti arvasi hän, ett'ei
+tohtori sitä hyväksyisi. Siksi neuloikin hän vieraat neulomukset puoli
+salassa, tohtori kun oli paljon poissa kotoa, milloin sairaiden luona,
+milloin apteekissa sanomalehtiä lukemassa.
+
+Eräänä syyspäivänä, tuli hän kuitenkin aivan odottamatta kotiin,
+sanoakseen Liisalle, että hän tarvitsi puolipäiväisensä aikaisemmin kun
+hän aikoi nimismiehen kanssa lähteä metsästysretkelle. Liisa sattui
+juuri olemaan Miina-neidin kyökissä keskustelemassa jostakin tärkeästä
+taloudellisesta kysymyksestä, mutta häneltä oli lähteissään jäänyt
+pöydälle muuan alotettu myssy.
+
+Sanaakaan sanomatta otti tohtori tuon sievän musliinipäähineen ja
+kiersi suuren nyrkkinsä ympärille.
+
+-- Se vasta on kaunis myssy, sanoi Lotta, joka yksinkertaisessa
+hyväntahtoisuudessaan oli aivan ylpeä emäntänsä suuresta
+taidokkuudesta. -- Lautamiehen emäntä oli vallan ihastunut käydessään
+täällä aamulla ja tilasi heti kaksi -- nähkääs, hänen ottotyttönsä sai
+kaksoiset eilen -- mutta tämä myssy tulee Anttilan vaimolle!
+
+-- Anttilan vaimolle? -- tohtorin terävät silmät sävähtivät sepo
+seljalleen.
+
+-- Niin, se on totta, vakuutti Lotta, joka alkoi tuntea itsensä hiukan
+levottomaksi, mutta lisäsi kuitenkin varmuuden vuoksi, ett'ei hän voi
+luetella kaikkia niitä myssyjä ja kaulaliinoja, joita rouvalta on
+tilattu.
+
+-- Vai niin -- tohtori ei sanonut sen enempää, mutta kova äänensointu
+tuntui onnettomuutta uhkaavalta. Aivan ällämystyneenä meni palvelijatar
+päivällistä hommaamaan ja samalla tuli Liisakin neiti Orellin
+seuraamana. Pikaisesti silmäsi Liisa pöydälle, johon hän oli jättänyt
+työnsä, sitten katsoi hän tohtoriin ja huomasi, mihin tuo pikku myssy
+oli joutunut. Syvä punastus kohosi hetkiseksi hänen poskilleen.
+
+Tohtori katseli häntä pilkallisesti: -- Voit tosiaankin punastua, sanoi
+hän terävästi, olen juuri saanut kuulla kauniin jutun sinusta, minun
+vaimoni neuloo maksun edestä talonpoikaisämmille, erinomainen keino
+kohottaa miehensä arvoa.
+
+Näkyi kaikesta, että hän oli julmalla päällä, ohaussuonet olivat
+paisuksissa ja koko kasvot mustanpuhuvat. Miina neiti tunsi itsensä
+perin onnettomaksi täytyessään olla tämmöisen perhekohtauksen
+todistajana, mutta ei tietänyt, uskaltaisiko hän lähteäkään ja jättää
+Liisaa kahden tuon julman, raivostuneen miehen kanssa. Nuori rouva oli
+koko ajan näköään täysin tyyne, mutta levottoman nopeat liikkeet,
+joilla hän korjasi ompelutarpeensa pöydältä, osoittivat että hänkin oli
+liikutettu.
+
+-- Maksun edestä! -- toisti tohtori, kohottaen tuota onnettomuuden
+myssyä. Luultavasti olet kärsinyt nälkää tässä talossa!
+
+-- Minä olen käyttänyt nuo pennivähät pieniin ostoksiin poikaa varten,
+vastasi Liisa lyhyesti.
+
+-- Niin, vaatteihin, ilkkui tohtori -- ymmärrän kyllä, pikkuinen olisi
+ilman sinun huolenpidottasi saanut olla alasti. Oh, ymmärrän kyllä
+tarkoituksesi, sinä tahdot rimsuttaa ja remsuttaa poikaparan
+pitsinpätkillä ja rievunkappaleilla, mutta siitä pelistä minä teen
+lopun, sen saat ymmärtää. Tästä päivästä lähtein sinä et ompele rahan
+edestä! -- Hän meni uunin luo ja syvintä ylenkatsetta osoittavalla
+liikkeellä viskasi hän tuon pienen myssyn leimuavaan tuleen. Sitte
+läksi hän huoneesta, lyöden oven särähtäen jälkeensä kiinni, niin että
+poika kauhistuneena kavahti kätkyessään.
+
+Liisa riensi heti pienokaista rauhoittamaan, nuo kauniit kasvot olivat
+ennallaan, niissä ei näkynyt jälkeäkään liikutuksesta, ainoastaan suun
+ympärillä oli tavatonta lujuutta ilmaiseva piirre. Miina vapisi ensin
+jonkun aikaa tohtorin esiintymisen johdosta ja katseli ihmetellen
+Liisaa. Sitte otti hän ystävälliset jäähyväiset, mutta ei saanut
+ainoatakaan sanaa huuliltaan. Hän tiesi ainoastaan, että hänen
+läheisyydessään näyteltiin surullista avionäytelmää, jonka suhteen hän
+oli pakotettu olemaan toimetonna katselijana.
+
+Kun Lotta hiukkaa myöhemmin tuli pöytää kattamaan, näki hän kauhukseen
+puolipalaneen pitsinpätkän kakluunissa. -- Jumala varjelkoon, mihin
+myssy onkaan joutunut! huudahti hän hämmästyneenä.
+
+-- Myssy on pudonnut tuleen, vastasi Liisa tyyneesti -- sinun täytyy,
+Lotta, sanoa lautamiehen emännälle, ett'en minä voikaan täyttää
+lupaustani, minä en voi tästäpuoleen neuloa muille, ja tohtori on kyllä
+oikeassa, sanoessaan, ett'ei se ole liioin tarpeenkaan. Tässä saat sinä
+muutamia kangaskappaleita ja pitsinpätkiä pieniä siskosi lapsia varten,
+minä en tarvitse niitä enää.
+
+Lotta niiasi ja kiitti, mutta ei uskaltanut kysyä mitään, sillä
+tohtorinna näytti tällä hetkellä yhtä jyrkältä kuin itse tohtori, niin
+hyvä emäntä kuin hän muutoin olikin.
+
+Liisan olennossa oli tänään jotain ankaraa ja kylmää, tuo hänen vakava
+arvokkuutensa ilmaantui tavallista voimakkaampana. Tohtori sanoi häntä
+"niskoittelijaksi" ja siinä hän kenties ei ollutkaan niin aivan
+väärässä. Mutta hän ei aavistanut, että yksi ainoa ystävällinen sana
+olisi kyennyt sulattamaan Liisan kylmyyden, että tuon kovan pinnan alla
+sykki vapiseva sydänraukka, joka toivoi päivänpaistetta sisäisen
+lämpönsä ja hehkunsa puhkeamiseksi. Miehensä alituinen tylyys ja
+taipumattomuus teki hänen umpimieliseksi ja itseensä sulkeuneeksi ja
+vaikk'ei hänen ylpeytensä koskaan sallinut kyynelten tulla näkyviin
+noiden perheellisten kohtausten tähden, vaikutti heidän perhe-elämänsä
+jokapäiväinen epäsointu kuitenkin häneen yhä mieltä masentavammin.
+
+Neiti Orell katseli huolehtien noita nuoria kasvoja, joilla ei näkynyt
+hymyilyä muulloin kuin milloin hän katseli poikaansa. Tuo synkkä katse
+noissa kauniissa silmissä vaikutti häneen surullisesti, mutta asia ei
+ollut autettavissa. Neiti Orell itse oli noita myötenantavia,
+hyväluontoisia ihmisiä, jotka eivät koskaan voi olla aivan onnettomia,
+sillä heillä on jonkunlainen sisäinen taipumus uhrautua toisten edestä
+ja tavallisesti toivovat he elämältä vähän, niin vähän, että heidän
+toiveensa harvoin pettyvät. Hän oli suoraluontoinen arki-ihminen ja
+vaikka hän osittain tajusi Liisan luonnetta ja lausui ihmettelynsä,
+ett'ei nuori rouva milloinkaan käynyt kirkossa sekä viittaili
+hienoisesti, että uskonto olisi paras lohdutus murheissa, ei hänellä
+kuitenkaan ollut kyllin voimaa ja itseensäluottamusta koettaakseen edes
+tämän suhteen vaikuttaa Liisaan. Hänen käytöksensä Liisaa kohtaan oli
+tavattoman armasta ja hän oli kiitollinen pienimmästäkin ystävyyden
+osoituksesta, mutta samalla niin hienotuntoinen ja varova, ett'ei hän
+koskaan tunkeutunut antamaan neuvojaan eikä ilmaisemaan
+osanottavaisuuttaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Poika oli jo toisella vuodella, aika oli kulunut tavallista tasaista
+menoaan. Oli taasen syksy, tuo kauhea syksy, jota Liisa aivan pelkäsi,
+sillä Lehtolan kylään toi se mukanaan pohjattomat, velluvat tiet ja
+sankan sumun, joka läpinäkymättömänä muurina sulki näköalan ja pilasi
+hengitettävän ilman. Liisalla oli myös kyllin syytä levottomuuteen,
+sillä pitäjään oli ilmaantunut pahanlainen kaulatauti, ja joka kerta
+kun tohtoria haettiin sairaan luo, kavahti hän sydämmensä pohjasta.
+Tartuntahan voisi helposti siirtyä heille tohtorin mukana ja
+tuskallisesti katseli hän pientä Paulia, joka terveenä ja reippaana
+tallusteli ympäri huonetta. Poika oli hänen elämänsä ainoa päivänsäde,
+hänen mustasukkaisen innolla vartioima aarteensa, hänen päiväinsä
+ajatus ja öittensä unelma.
+
+-- Paul, Paul, oma poikani, pikku armaani, kuiski hän, ottaen pojan
+syliinsä ja painaltaen itseensä kuin jos ei mikään voima voisi sitä
+häneltä ryöstää. Semmoisena hetkenä tuntee äiti itsensä voimakkaaksi
+taistelemaan kaikkia vastaan, jotka tahtovat riistää hänen sydänilonsa;
+mutta on voima, joka on paljon mahtavampi, joka ei huoli kyyneleistä,
+ei uhkasta eikä valituksesta, joka kulkee omia teitään, tempaa
+uhrikseen milloin ukon haudanpartaallisen, milloin uinuvan lapsen.
+Muutamia päiviä myöhemmin olikin Liisan pelko toteutunut, pikku Paul
+makasi vuoteellaan kuumeisena ja tylsästi ympärilleen tuijottaen.
+
+Yöt päivät valvoi äiti hänen vieressään, vaalien hänen pienintäkin
+liikettään ja ollen ymmärtävinään hänen piirteittensä pienimmätkin
+ilmeet. Tohtori, joka ei alussa antanut taudille mitään merkitystä,
+huomasi kuitenkin pian, ett'ei se ollutkaan niin vaaratonta, ja kun hän
+-- vaikka sitä tuskin olisi voinut aavistaa -- kuitenkin piti
+pienoisesta, kasvoi hänen pelkonsa kohta yhtä suureksi kuin Liisankin.
+Mutta se ilmausi toisella tavalla. Kun Liisa ei tahtonut hetkiseksikään
+jättää pikku sairaan vuodetta, ei tohtori taasen ollut kuin käymältä
+huoneessa ja levottomuutensa ilmausi mitä vihaisimpana ja katkerimpana
+mielialana, mikä ei säästänyt ketään ympäristössään, kaikkein vähimmän
+Liisaa -- kenties siitäkin syystä, ett'ei Liisa antanut mitään
+merkitystä hänelle. Tohtori tunsi, että vaimonsa piti häntä ainoastaan
+lapsensa lääkärinä, jota hän vaivasi avunpyynnöllään.
+
+Tohtori Galle ei ollut lääkärinä tuhmempia, päin vastoin, ja varsinkin
+kaulatauteihin oli hän erikoisesti perehtynyt, sillä ne ilmaantuivat
+usein kulkutauteina tällä seudulla. Mutta on väliin taudintapauksia,
+joissa ei mikään taito eikä tahto kykene sairasta pelastamaan. Ja
+semmoinen potilas oli pikku Paulkin.
+
+Miina neiti oli väsymättömän osanottavainen, usein istui hän
+tuntikausia Liisan luona ja tarjoutui joka ilta valvomaan sairaan
+luona. Mutta Liisa pudisti kieltävästi päätään, hän ei olisi kuitenkaan
+voinut saada unta silmiinsä.
+
+Oli kulumassa yhdeksäs päivä pojan sairastumisesta. Ikkunanverhot
+olivat lasketut alas esteeksi myrskylle, joka tunkeusi sisään
+hataroista ikkunoista. Ilta oli tuulinen ja ikävä, valkean edessä istui
+Liisa, pieni Paul sylissään.
+
+-- Minä luulen, että hän makaa mielellään juuri tuossa asennossa, sanoi
+Miina neiti, joka tuli samalla sisään.
+
+-- Hänellä on pitkin päivää ollut ankaroita kouristuspuuskia, jotka
+ovat saaneet tuon pienen ruumiin aivan vapisemaan, vastasi Liisa, katse
+yhä lapseen kiintyneenä.
+
+-- Mitä tuumaa miehesi? kysyi neiti Orell. -- Ah, sieltähän se tuleekin
+itse -- mitä arvelee tohtori pojasta?
+
+Tuo jättiläinen kumartui raskaasti alas ja asettaen suuren kätensä
+lapsen kohoilevalle rinnalle vastasi hän: -- Minä luulen, että
+kuolontaistelu on jo alkanut.
+
+Liisa tarttui kiihkoisesti hänen käteensä ja tuijotti hänen silmiinsä:
+-- Eihän se ole totta! -- Hän oli kyllä nähnyt miten elonkipinän hehku
+muuttui päivä päivältä yhä heikommaksi, hän oli nähnyt tuskien
+kiertävän virnalleen nuo kuumeesta hohtavat kasvot ja kuitenkaan --
+niin uskomattomattomalta kuin parantuminen näyttikin -- ei hän
+hetkeksikään ollut menettänyt toivoaan, hukkuvan epätoivolla pysytteli
+hän siinä kiinni. -- Se ei ole totta, sanoi hän vielä kerran.
+
+-- Hän ei näe huomispäivää, sanoi tohtori synkästi.
+
+Tukehtunut huudahdus tunkeusi Liinan rinnasta, se ei muistuttanut
+ihmisääntä, vaan pedon kiljuntaa, jolta metsästäjä on riistänyt
+poikasen. Poika säpsähti äkisti ja alkoi vavista.
+
+-- Järjetön olento, sinä sammutat viimmeisenkin elonkipinän hänessä,
+sanoi tohtori tuikeasti.
+
+Raju puistatus värisytti tuota nuorta rouvaa, äsken tuskan vääristämät
+kasvonsa muuttuivat luonnottoman jäykiksi ja yksi ainoa suuri kyynel
+juoksi hitaasti pitkin poskea ja tipahti lapsen jo puolikylmälle
+otsalle. Hänen katseensa oli kiintynyt pojan kalman leimaamiin
+kasvoihin; poika parka, hän oli tiedoton kaikesta, mitä ympärillään
+tapahtui, uusiutunut kouristus pudistutti häntä ja hetken perästä
+makasi hän kuolleena äidin sylissä.
+
+Miina neiti otti pienokaisen ja asetti hänet vuoteelle. Tajutonna salli
+Liisa sen tapahtua, mutta kun Miina koetti lohduttaa häntä, loi hän
+ystävättäreensä epätoivoisen katseen: minä olen tappanut hänen, minä
+olen tappanut hänen, hän olisi vielä voinut elää muutamia tunteja, oi,
+se oli minun syyni, oi, voi!
+
+Hän viskausi vuoteelle ja raju pudistus värisytti häntä uudelleen.
+Hänen hyvä ystävättärensä katsoi ympärilleen, mutta tohtori oli jo
+mennyt, ja hellästi hyväillen tuota kaunista päätä, sanoi hän: --
+Olisitko todellakin toivonut lapsesi kärsivän vielä muutamia
+tuskallisia tunteja? Ei, Liisa, yhtä vähän kuin voit torjua kuolemaa,
+yhtä vähän olisi äidinsydämmesi halunnut nähdä pienokaisen tuskia, sen
+tiedän varmaan. Nyt on hänen hyvä olla, meidän ei sovi kadehtia hänen
+lepoaan.
+
+Liisa ei vastannut, hänen päänsä vain vaipui yhä syvemmälle sängyn
+reunalle; Miina neidin täytyi vihdoin jättää hänet yksin kuolleen
+lapsensa luo.
+
+Yhtä hiljainen ja äänetön oli hän aina hautauspäivään asti. Hänen hyvä
+ystävättärensä oli hänelle uskollisena auttajana kaikessa, mutta pojan
+viimmeisen vuoteen laittoi äiti itse ja asetti hänen pienen
+valkotukkaisen päänsä tyynylle pitkään lepoonsa.
+
+-- Emmekö voisi uskoa, että hän ainoastaan nukkua sanoi Miina neiti,
+katsellessaan kyynelet silmissä pikku vainajaa viimmeisen kerran ennen
+kannon kiinninaulaamista. -- Ruumis lepää, mutta sielu elää taivaassa.
+
+-- Niin, jos todellakin on taivasta olemassa, niin varmaankin joutuvat
+sinne tuommoiset viattomat olennot kuin pikku Paul, sanoi Liisa
+vapisevin huulin.
+
+Ystävätär olisi tahtonut puhua jotain jälleennäkemisestä ja Jumalan
+sanan lohdutuksista, mutta siihen ei hän nyt kyennyt ja sitte lähtivät
+kaikki hautuumaalle. Tohtori ja vaimonsa olivat omituinen pari
+seisoessaan tuon avonaisen haudan reunalla: Miina neidistä ei tohtori
+ollut milloinkaan näyttänyt niin tylyltä ja armottomalta kuin juuri
+nyt. Mutta eipä seisonut Liisakaan hänen vieressään tukea ja hoivaa
+etsien, vaan aivan toisella puolella hautaa, haudankaivajan luona,
+pitäen tarkasti silmällä, ett'ei ainoatakaan kiveä olisi mullan mukana
+vierähtänyt kirstulle. Hän oli hyvin kalpea, mutta hänen silmänsä
+olivat kuivat ja kasvot näyttivät kivettyneen äänettömään suruun.
+
+Liisa rukka -- hän oli niin kovin kiintynyt tuohon poikaansa, ajatteli
+Miina neiti. Mutta tuo kelpo nainen ei voinut edes aavistaa hänen
+surunsa syvyyttä, mitä hän tunsi mennessään tyhjään elottomaan kotiinsa
+ja täytyessään elää tuivertaa ainoankaan päivänsäteen suomatta lämpöään
+hänelle. Ainoastaan lapsi oli tuonut hänen autioon taloonsa eloa -- nyt
+oli sekin poissa.
+
+Kun Liisa seuraavana päivänä taasen ryhtyi käsiksi pojan sairauden ja
+kuoleman kantta keskeytyneihin töihinsä, muistui hänelle mieleen juhta,
+jonka uudelleen täytyy taivuttaa päänsä ikeen alle -- hänen kohtalonsa
+oli aivan sama. Mutta hän ei voinut eheällä kärsivällisyydellä kantaa
+kohtalonsa kovuutta, vaan tuskastui ja murisi taakkansa tähden ja
+noiden yhteenpuristettujen huulien ympärillä asusti tuo kylmä, kankea
+piirre entistään silmäänpistävämpänä.
+
+Jos tohtori oli toivonut tuosta vaatimattomasti puetusta, köyhässä
+maälaispappilassa yksinkertaisesti kasvatetusta tytöstä säveän ja
+kuuliaisen vaimon, oli hän tavallaan erehtynyt. Hänellä oli tapana
+toisinaan päivällispöydässä tarkastella vaimoaan tarkemmin
+kulmakarvojensa alta ja silloin hän aina itsekseen päätteli, ett'ei
+Liisa ollut aivan semmoinen kuin hän oli hänen luullut ensi näkemältä.
+Mutta mitäpä siitä, jos hän yleensä olikin niskoitteleva, kun hän
+kaikissa tapauksissa täytti perheelliset velvollisuutensa erittäin
+hyvin, hän itse oli harvasanainen, miksi vaati hän vaimoltaankaan
+enempää. Mitä vielä -- naisilla on oikkunsa, he ovat hiukan
+konstikkaita, joka sorkka, eikä hän, paremmin kuin muutkaan, onnistunut
+saamaan mitään täydellisyyttä avioliiton vaaliuurnasta. Ja siihen
+loppuivat tohtorin tuumailut, hän otti vielä yhden mehukkaan
+sianlihaviipaleen ja oli tyytyväinen. Olkoon Liisa oikullinenkin,
+kunhan hän vain valmistaa yhtä hyvää ruokaa kuin tähänkin asti, siinä
+kaikki hänen vaatimuksensa. Ja varsin tyytyväisenä ympäristöönsä nousi
+tohtori pöydästä, vaipuakseen hetimmiten mieluisaan päivällisuneen
+omassa huoneessaan. Mutta ryppyisin otsin meni Liisa täyteisen
+vaatekorin viereen, jossa motkotti kasa harmaita villasukkia kantapäät
+ja varpaat rikkeiminä. Hän ei tiennyt ikävämpää työtä kuin
+sukanparsiminen eikä ketään kauheampaa sukkain kuluttajaa kuin hänen
+jättiläisensä. Hänen kasvonpiirteissään ei ilmaunut nyt mitään
+ystävällistä eikä hyvää, tuntui kuin olisi hän yksin väärin tuomittu
+itsekieltäymykseen ja hänen sydämmensä kohosi uhmaan vastarintaan sen
+sijaan, että sen olisi pitänyt nöyrtyä surun alla.
+
+Ja kuitenkin oli hänenkin oloissaan valoisampiakin puolia: hänellä oli
+uskollinen ja harras palvelijatar, apteekkarin sisar oli hänelle
+ystävätär, joka oli aina aulis auttamaan häntä neuvolla ja työllä,
+ollen samalla ystävällinen ja hyväntahtoinen. Miina neiti ei ollut
+mikään älyniekka eikä lukemiseen innostunut, mutta heti kun hän huomasi
+Liisan lukuhalun, lainasi hän uskollisesti hänelle jokaisen kirjan,
+jonka hän käsiinsä sai. Ja Liisasta oli yhdentekevää, mitä ainetta
+kirja käsitteli, olipa se sitte joku vanha apteekin yliskaapista
+löydetty yleistieteellinen teos tai historia tai runokokoelma. Hän oli
+vielä monin puolin lapsi, mutta lahjakas lapsi, joka ainoastaan ikävöi
+vapautta kehittyäkseen.
+
+Muuan hänen käsiinsä sattuneista oli Becher Stoven "Setä Tuomon tupa."
+Sitä lukiessaan kohosi hänen eloisassa sielussaan mitä syvin katkeruus
+noita orjapohatoita kohtaan, kun hän taasen tunsi aivan kärsivänsä
+onnettomain, menehtyväin orjien kanssa. Vapautta, vapautta! kaikui
+hänenkin sisimmässään, hän vihasi kaikkea, mikä tunnusti kahleilta ja
+pakolta.
+
+Miina neiti aivan hämmästyi, nähdessään miten innostunut hän oli kirjan
+sisältöön ja miten eloisasti hän oli kiintynyt siinä kuvattuihin
+henkilöihin.
+
+-- Minä olisin tehnyt aivan samalla tavalla kuin Eliisa, vakuutti hän
+säihkyvin silmin. Jos joku olisi tahtonut riistää minulta lapseni,
+niin en suinkaan olisi kammonut minkäänlaista jokea vyöryvine
+jäälohkareineen pelastaakseni lapseni.
+
+-- Etpä kyllä, sen uskon, sanoi Miina neiti, hymyillen hänen innolleen.
+Minä uskon, että sinulla on varsin luja tahdonvoima ja hyvä terveys,
+mutta juo nyt ystäväiseni hiukan enemmin kahvia ja unhota koko tuo
+liikuttava tapahtuma. Pikku Paul on Jumalan huostassa, häntä ei mikään
+paha voi vahingoittaa!
+
+-- Ei kyllä, mutta minä saan pian toisen pikku lapsen.
+
+-- Siitäkös ilo nousee, arveli ystävätär.
+
+Liisa ei kuunnellut ystävättärensä puhetta: -- Tohtori huomautti
+minulle kuinka ruma nainen on tässä tilassa, hänet pitäisi silloin
+"salvata huoneeseen", sanoi hän.
+
+-- Minä en voi uskoa, että mies on tuommoinen, tuommoinen -- -- --
+
+-- Epähieno, sanoi nuori rouva katkerasti nauraen. Se oli olevinaan
+pilaa, näes, hän oli hyvällä tuulella ja sitä en minä suinkaan lue
+hänelle virheeksi. Mutta hän ei huomaa koska hän haavoittaa, hän ei
+tiedä miltä tuntuu minusta ajatellessani, että olen pakotettu antamaan
+elämän pienelle, viattomalle olentoraukalle, joka syntyy kenties
+kuollakseen hetimmiten tuskaisen kuoleman, kuten pikku Paul.
+
+-- Älä puhu noin, rakas Liisa; ajattele, että juuri Jumala lähettää
+sinulle nuo pikku rakkaat.
+
+Liisa ei vastannut, hän laski äkkiä kahvikupit pöydälle ja ratkesi
+raivoisaan itkuun.
+
+Miina neiti ei ollut tottunut koskaan näkemään Liisalla semmoisia
+tunteitten purkauksia, hänellä, joka niin mainiosti voi hillitä
+itsensä; siksi koettikin hän kaikin tavoin rauhoittaa ystävätärtään. Ja
+se onnistuikin hänelle, sillä pian oli Liisa tarttunut uudelleen
+neyleeseensä ja ainoastaan punaiset pilkat poskilla todistivat, että
+sisällä vielä aaltoili. Neiti Orell johti taitavasti keskustelun muihin
+asioihin, mutta hän oli kuitenkin hyvin levoton siitä, mitä äskeinen
+tapaus mahdollisesti vaikutti Liisan vastaiseen terveydentilaan. Hän
+pistäysi useampia kertoja päivässä nuoren ystävättärensä luona,
+varsinkin silloin, kun tohtori oli poissa kotoa sairaskäynneillään.
+
+Liisa vakuutti hänelle voivansa varsin hyvin. Illalla näytti hän
+kuitenkin Miinasta kovin raukealta ja seuraavana aamuna käväsi tohtori
+apteekissa ja kertoi, että Liisa yöllä oli saanut pienen tytön -- liian
+aikaiseen, jonka vuoksi se olikin "perin viheliäinen raukka", kuten hän
+sitä nimitti.
+
+Kun Miina neiti taasen näki Liisan, näytti tämä väsyneeltä ja
+alakuloiselta.
+
+-- Ajatteles, siitä tulikin tyttö, sanoi hän melkein valittaen -- pieni
+olento orjan iestä kantamaan. Mitään vastaamatta katseli ystävätär
+äidin vieressä makaavaa tavattoman hentoa olentoa, hän katseli
+ajatellen noita kämertyneitä kasvoja: -- siitä varmaankaan ei tule
+pitkäikäistä.
+
+-- Minä toivoin saavani kuolla samana yönä, jatkoi nuori rouva samalla
+surullisella äänellä. Mutta minä olen niin voimakas, tohtori sanoo,
+että minä olen aivan luotu lapsia synnyttämään; lausunto, joka hänen
+sanoikseen varmaankin on kohteliaisuutta.
+
+Miina neidin täytyi hymyillä: -- Koetakin siis käsittää se iloiselta
+kannalta, lohdutti hän. Liisa kääntyi poispäin kärsimättömästi
+huoahtain, hänen suurissa, mustissa silmissään ei ollut pienintäkään
+hymyn pilkahdusta. Hän oli niin hieno- ja valkeahipiäinen, maatessaan
+siinä vaaleat kasvot tyynyä vasten, oikea kaunotar, tuumaili Miina
+neiti. Mutta tohtori oli kerrassaan raakalainen, joka ei ymmärtänyt
+sinnepäinkään, miten kaunis vaimo hänellä oli. Hän kumartui, työnsi
+hiukset Liisan leveältä, viisaalta otsalta ja suuteli sitä hellästi.
+
+-- Sinä olet niin hyvä, sanoi Liisa hiljaa, kiertäen käsivartensa hänen
+kaulalleen -- liian hyvä minulle viheliäiselle raukalle.
+
+-- Hänessä on kyllä lämpöä, kunhan vain osaisimme saada sen hehkumaan,
+ajatteli ystävällinen Miina neiti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaikista ennakkoluuloista huolimatta alkoi tuo pieni tulokas varttua
+päivä päivältä. Hän oli kaunis lapsi, hänellä oli pitkät, mustat
+hiukset ja säännölliset kasvonpiirteet.
+
+-- Hänestä tulee aivan sinun kuvasi, sanoi Miina neiti eräänä päivänä,
+ihaillessaan pientä kummityttöään uudessa koltissaan. Mutta Liisa
+pudisti päätään: -- Se ei ole miksikään onneksi pienelle Paula
+raukalleni, minä en ole mikään mallikelpoinen nainen, sanoi hän
+huoahtain.
+
+-- Tiedätkö, mitä minä ajattelen sinusta, minä olen vakuutettu, että
+sinulla on useita hyviä ominaisuuksia, mutta ne eivät ole päässeet
+kasvamaan eikä kehittymään, kukaan ei ole vaivannut itseään etsiäkseen
+kultajyväsiä sydämmesi aartehistosta. Sinun tyttäresi tulee
+onnellisemmaksi, sillä hänellä on äiti, joka häntä rakastaa.
+
+-- Onnellisemmaksi -- toisti Liisa katkerasti. -- Etkö muista enää mitä
+minä sanoin Setä Tuomon tuvan Eliisasta? Jonain päivänä teen minä aivan
+samoin kuin hän, juoksen matkoihini Paulan kanssa, sen saat vielä
+nähdä; semmoisessa kodissa, kuin tämä on, ei tyttö voi kasvaa koskaan
+hyväksi eikä onnelliseksi naiseksi. -- Hänen silmänsä säihkyivät
+hetkisen ja rusottava punerrus kohosi hänen poskilleen, mutta sitte
+rupesi hän taasen tyyneesti hyväilemään polvillaan istuvaa tyttöä.
+
+Miina neiti arveli, että olisi ehkä tarpeen sanoa jotain siitäkin,
+ett'ei Liisa kenties tehnyt itsekään kaikkea mitä voi kotinsa eteen.
+Mutta kun hänen mieleensä muistui tohtori ja tuo vanha, autio talo,
+tyrehtyi puhe sikseen. Liisa olisi voinut saada huonommankin miehen,
+sillä tohtori Galle ei ollut kuitenkaan mikään ilkeä, vaikka tosin
+raaka ja itsekäs, hän ei vaatinut vaimoltaan mitään liiallisia, mutta
+yrmeämpää ja harvasanaisempaa ihmistä ei Miina neiti muistanut koskaan
+nähneensä. Ja kun hän katseli Liisaa, tuota nuorta naista älykkäine
+kasvoineen ja suurine, tutkivine silmineen, täytyi hänen myöntää, että
+nuo kaksi eivät sopineet yhteen. Tuon nuoren rouvan katseessa oli tällä
+hetkellä ikävöivän odotuksen ilme, sama kuin vangilla rautaristikon
+takana, ja kieltämättä oli hän jossain määrin muuttunut Paulan
+syntymisen jälkeen, koko hänen olemuksessaan oli jotain levotonta ja
+jännitettyä, josta ei vieras päässyt selville.
+
+Kevät leyhkeine tuulineen oli tullut, ei lumen päljää enää missään
+nähtävänä. Miina neiti oli viimme aikoina pakottanut Liisan kanssaan
+pitemmälle kävelyille aina etäiseen metsään, jossa se saivat ihailla
+koivujen ja leppien lehdelle puhkeamista ja lintujen iloista laulua. Ei
+edes tämä reipas elämä kyennyt poistamaan nuoren rouvan synkkää
+mielialaa; hän oli kyllä kiitollinen ystävättärensä hyväntahtoisille
+kokeille hänen elähyttämisekseen, mutta hän tuli kuitenkin päivä
+päivältä itseensä-sulkeuneemmaksi ja vaiteliaammaksi.
+
+-- Sinä olet nopea jalankävelijä, sanoi Miina neiti eräänä aamuna --
+sinä joudut aina edelle, vaikka kyllä näen, että sinä koetat tasoitella
+askeleitasi niin, että minäkin, ahdasrintainen olento, pysyisin
+rinnallasi.
+
+-- Niin, luulenpa itsekin, että voisin kävellä pitkät matkat väsymättä,
+vaikkapa vielä Paulakin olisi käsivarrellani, vastasi Liisa ajatellen.
+
+He heittivät hyvästit apteekin rappusten edessä, mutta Liisa kääntyi
+takaisin ja puristi vielä kerran ystävättärensä kättä: -- Kiitoksia,
+kiitoksia tämän päivän seurasta, kiitoksia kaikesta ystävällisyydestäsi
+aina ensi hetkestä asti.
+
+-- No, Liisa, mutta sinähän otat semmoiset hyvästit kuin emme pitkiin
+aikoihin tapaisi toisiamme! huudahti Miina neiti ihmetellen.
+
+-- Niinpä kyllä, mutta sinähän matkustatkin tänään rovastilaan
+ystäviäsi tervehtimään.
+
+-- Kyllä, mutta minä tulen huomenna jälleen takaisin.
+
+Nuori rouva nyökäytti päätään hyvästiksi ja läksi.
+
+-- Minä tulen aina niin levottomaksi kun minä vain näen hänen, sanoi
+tuo hyväntahtoinen pikku nainen sulkiessaan ovea jälkeensä. Siitä tulee
+kerran myöskin jonkunlainen loppu, mutta minkälainen?
+
+Vähää myöhemmin ajoi hän aikomalleen tervehdysmatkalle. Hän kääntyi
+tohtorin taloon päin ja vihjasi Liisalle jäähyväiset. Mutta ikkuna,
+hänen tavallinen paikkansa oli tyhjä.
+
+Tohtori oli matkustanut kauvas sairaan luo ja sen vuoksi syönyt
+aikaiseen päivällisen. Koko kylä näytti tyhjältä ja autiolta iltapäivän
+rasittavassa tyvenessä.
+
+Liisa huusi Lotan luokseen: -- Sinä voit nyt mennä kotiisi ja olla
+siellä yötä, koska äitisi on sairaana, sanoi hän; tohtori tulee myöhään
+takaisin ja minä voin kyllä asettaa hänelle iltasen.
+
+Lotta oli kovin tyytyväinen: hänen emäntänsä oli aina niin hyvä ja
+ajatteleva.
+
+Liisa ojensi hänelle kätensä hyvästiksi ja sanoi: -- Tervehdä äitiäsi
+ja sano, että minä olen ollut aina sinuun tyytyväinen.
+
+Lotta sulki kyökin oven jälkeensä; nuori rouva oli nyt yksin
+hiljaisessa talossa, pikku Paulan jokellellessa kätkyessään.
+
+Liisa avasi muutamia laatikoita ja järjesti niissä olevat tavaravähät,
+sitten kietoi hän hiukan liinavaatteita itselleen ja lapselleen
+siistiksi kääröksi. Lopuksi pukeusi hän käytettyyn, mutta
+hyvinsäilytettyyn mustaan leninkiin, jonka hän oli saanut
+morsiuslahjaksi ainoalta tädiltään -- mitään uutta pukua ei hän ollut
+koko naimisissa oloaikanaan laittanutkaan.
+
+Betti täti, häntä oli Liisa viimme aikoina usein ajatellut. Betti oli
+hänen isänsä ainoa sisar, ikälikkö vanhaneiti, joka asui
+pääkaupungissa. Siitä pitäin kun Liisa muisti, oli Betti täti
+ainoastaan kerran käynyt pappilassa: hänen ja pastorinrouvan väli kun
+ei ollut juuri parhaimpia.
+
+Betti täti oli vilkas, puhelias vanhaneiti, hänellä oli lyhyeksi
+leikatut harmaat hiukset ja viisaat ruskeat silmät. Viidestäkymmenestä
+vuodestaan huolimatta oli hän vielä veitikkamainen ja eloisa
+pastorinrouvan suureksi harmiksi, joka nimitti häntä "sinisukaksi" --
+tietämättä sinnepäinkään mitä tuo nimitys merkitsi -- ja väitti, ett'ei
+käly ole ollenkaan älyävinään, että hän alkaa tulla jo vanhaksi.
+
+Betti täti nauroi tälle ilkamoisesti ja tuumi, että pastorinrouva
+katseli häntä kierosti sentähden, ett'ei hän täyttänyt naisellista
+tarkoitustaan, mutta eihän kaikki tytöt voi toivoa itselleen miestä,
+koska niitä kerran yleensä oli niukanlaisesti. Tätä syytä ei
+pastorinrouva kuitenkaan tahtonut hyväksyä, vaan vakuutti, että käly
+vihasi sekä miehiä että avioliittoa, hänellä oli hupsuja päähänpistoja
+naisen oikeuksista ja velvollisuuksista ja niiden perusteella tahtoi
+hän mullistaa koko maailman ylösalaisin. Betti täti oli sitä paitsi
+kirjahupsu, vastustaen isää ja äitiä saadakseen lukea ja tulla
+mieheksi; talouden hoitaminen oli luonnollisestikin hänelle liian
+alhaista, hän tahtoi olla vapaa ja "riippumaton", siinä hänen
+pyrkimyksensä ja kunniansa. Sitä ei otettu huomioon, että hän
+opettajattarena taisteli ja raivasi itselleen edistyksen tietä, Betti
+täti kun kälynsä silmissä kerran oli tuommoinen hylky. Mutta Liisan
+mielestä ei lähtenyt koskaan hänen kaunis, ystävällinen katseensa ja
+tuo liikutus, mikä ilmausi silloin kun hän hyvästellessä nosti hänen
+siihen aikaan kolmentoista vuotiasta päätään, katsoi häntä silmiin ja
+sanoi: -- Näyttääpä kuin itäisi sinussa jotain hyvää, lapsi!
+
+Kun hän sai tiedon Liisan kihlauksesta ja häistä, lähetti hän mainitun
+leningin ja muita pienempiä lahjoja. Niitä seurasi lyhyt, sydämmellinen
+kirje: -- Minä en voinut edes aavistaa, että sinä, rakas veljeni tyttö,
+menisit niin pian naimisiin. Mutta kun kerran niin on käynyt, toivon,
+että olet tehnyt vaalin tuumaillen ja vapaasta tahdosta, sillä
+avioliitto on vakava laitos, se vaatii uskollisuutta, rakkautta ja
+väsymätöntä velvollisuuden tuntoa, jos mieli tulla onnelliseksi.
+Niin, minä toivon, että sinä omaat nämä kaikki ja että sinusta siis
+tulee hyvä vaimo. Luultavastikin tulet naimisiin jouduttuasi
+riippumattomammaksi kuin nyt olet ollut setäsi luona ja luulenpa, että
+miehestäsi tuntuu hauskalta antaa nuoren vaimonsa hiukan silmittyä
+suuren maailman oloihin. Jos sitte joskus osutte meidän hyvään
+pääkaupunkiimme, niin et varmaankaan unohtane käydä Betti tätiäkin
+katsomassa. Osoitteeni seuraa mukana.
+
+Liisa oli moneen kertaan lukenut tuon kirjeen, varsinkin viimme
+aikoina. Hän otti sen taasen nytkin tuon mustan hameen taskusta ja
+painoi Betti tädin osoitteen tarkasti mieleensä. Sitten etsi hän
+rahapussinsa, tuon pienen ikivanhan harmaan silkkikukkaron, jonka hän
+oli perinyt äidiltään, ja laski sen sisällön.
+
+Neiti Orell oli juuri muutamia päiviä takaperin huomauttanut
+tohtorille, että Liisan päällysvaippa alkoi olla kovin kehno ja tohtori
+oli jonkun tavattoman anteliaisuuden-puuskauksen valtaamana antanut
+Liisalle rahaa uuden hankkimiseksi. Hän oli hyvin kiitollinen tuosta
+summasta ja kun hän oli pistänyt kukkaron samaan taskuun, missä oli
+Betti tädin kirjekin, kallistausi hän hellästi kätkyen yli ja työnsi
+sen hiljoilleen liekumaan: -- Nyt saa pikku ystäväiseni nukkua --
+nukkua oikein kelpo unen. -- Ja hän lauloi kauniilla, vienolla
+alttoäänellään:
+
+    Nuku, nuku pienoisein,
+    Hiljaa, sirost', armaisein,
+    Kirkkaaks' nuku silmyet,
+    Kuni taivaan tähtyet;
+    Ja kun vihdoin uinuilet
+    Kukkii poskes' ruususet.
+
+Pian vaipuikin tyttö syvään uneen, joten äidille taasen tuli aikaa
+muihin hommiin. Kaikkein ensimmäiseksi pukeutui hän tuohon mustaan
+villapukuun, valmisti sitte tohtorille illallisen valmiiksi ja meni
+vihdoin ikkunan ääreen, jossa hän vakavasti katseli pitkiä varjoja,
+joita laskeva aurinko loi maanteille, sekä kylän rumia, yhteenahdettuja
+huoneriviä. Lähes neljä vuotta oli hän viettänyt tällä paikalla, neljä
+pitkää, toivottoman synkkää vuotta, synkimmät vuodet hänen elämässään.
+
+Täällä olivat hänen nuoruuden-unelmansa tomuksi rauenneet, täällä
+hänessä herännyt tietoisuus siitä taakasta, jonka hän vapaaehtoisesti
+oli hartioilleen ottanut, täällä oli hän kokenut äidin onnea, täällä
+nähnyt tuon onnen, kaikkein rakkaimman, häneltä riistettävän. Täällä ei
+ollut mitään, mikä olisi häntä kiinnittänyt, mitä hän olisi kaivannut,
+ei ainoatakaan puuta, ei kiveä. Kuni aron raisut varsat hurjina
+pureskelevat suitsirautojaan ja ainoastaan väkisin tottelevat ohjausta,
+samoin oli Liisakin jo kuukausia pyrhistellyt ympäröiväin olojen
+painosta vapautuakseen.
+
+Mutta nyt oli muutos tapahtunut, hän hengitti syvään,
+kevyesti; jo muutamia viikkoja takaperin olivat hänen epävarmat
+vapautumissuunnitelmansa saavuttaneet ilmaumismuotonsa.
+
+Pian oli aurinko kadonnut metsän taa ja vaalea keväthämy levittihe yli
+maiden. Liisa nousi päättävästi, kiersi saalin harteillensa ja solmi
+tumman liinan päähänsä, niin että hän näytti siististi puetulta
+talonpoikaisnaiselta. Sitte otti hän pikku Paulan kätkyestä, kääri
+hänen huolellisesti lämpimään huopapeitteeseen ja otti hänet semmoisena
+käsivarrelleen. Sen jälkeen läksi hän hiljaan talosta pientä takaovea
+myöten, joka vei suoraan aukealle kentälle.
+
+Hän kulki joutuisasti, mutta ilman mitään näennäistä kiirettä pitkin
+ojan pientareita noiden laajain peltojen läpi. Kenties joku huomasikin
+hänen, mutta niinkin ollen ei tuo yksinkertaisesti puettu nainen
+herättänyt mitään erikoisempaa huomiota, joten Liisa tunnin aikaa
+käveltyään saapui erästä oikotietä suurelle maantielle.
+
+Häntä hiukan epäillytti antautua kulkemaan tietä pitkin, sillä ilta oli
+vielä koko lailla valoisa. Mutta hänen tuumiessaan siinä metsän
+reunassa, tuli muuan talonpoika ajaen pitkin tietä hiljalleen kylästä
+päin. Salamana välähti hänessä ajatus, että tässä kenties avautuisi
+hyvä tilaisuus pikemmin päästä koko seudulta ja siten tulla lähemmä
+matkan päämaalia, tuota kaukaista rautatienasemaa. Kun hän tarkkaan
+katseltuaan huomasi miehen aivan tuntemattomaksi, läheni hän häntä ja
+tervehti hyvää iltaa kohteliaasti. Sitte kysyi hän mihin mies matkustaa
+ja saatuaan itselleen soveltuvan vastauksen ja kuultuaan, että ukko
+taipui ottamaan hänet kärryilleen, nousi hän reippaasti hänen
+viereensä, nukkuva Paula käsivarrellaan.
+
+Ukko näytti olevan hyväntahtoinen vanhus ja niihin harvoihin
+kysymyksiin, jotka hän Liisalle teki, voi tämä totuudenmukaisesti
+vastata. Liisa ilmoitti rehellisesti matkan varsinaiseksi
+tarkoitukseksi pääkaupungin, mutta että hän mietiskeli, miten hän voisi
+päästä läheiselle rautatienasemalle ja kysyi, voisiko hän tietää
+olisiko hänen kotikylässään -- pari penikulmaa Lehtolasta -- ketään,
+joka olisi halukas kyyditsemään häntä kohtuhinnasta. Ukko tuumiskeli
+hetkisen ja sanoi sitte, että "naapurin Kalle se kyllä kyytiin
+kyhäytyy, se kun onkin oikein semmoinen kyydinajaja". Liisan matkaa
+näytti onni suosivan, hän oli tyytyväinen ja he jatkoivat matkaa
+parhaassa sovussa, pikku Paulan nauttiessa yhä häiriytymättömänä lapsen
+virkistävää, levollista unta.
+
+Niin oli Liisa pannut lähtönsä toimeen kuin mitä yksinkertaisimman ja
+vähäpätöisimmän asian, vaikka se kylläkin kokeneemmasta ja maailman
+oloihin perehtyneemmästä olisi näyttänyt mahdottomalta. Mutta Liisa,
+hän hylki kotiansa, tunsi vastenmieliseltä elää kauvemmin yksissä
+miehensä kanssa ja tahtoi siksi koko nuoren sielunsa elonvoimaisella
+tarmolla vapautua noista vihattavista siteistä -- varsinkin kun hän ei
+tuntenut mitään sisäistä ääntä, joka olisi puhunut velvollisuuksien
+täyttämisestä. Sen vuoksi olikin hän jättänyt kotinsa, hänen
+menettelönsä oli täydellisesti hänen luonteensa mukaista -- hän oli
+luonnonlapsi, hänen lahjansa olivat kehittymättä, kenties olivat ne
+rikkaat, hänen täytyi raivata itselleen oman ominaisen tien tai --
+sortua.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Valoisan, tyynen kevätyön helmassa lepäsi kylä tohtorin palatessa
+vihdoinkin kotiinsa. Tavallisine raskaine askeleineen kulki hän eteisen
+läpi omaan huoneeseensa, jättääkseen sinne hattunsa ja päällystakkinsa.
+Liisa luonnollisestikin odotti, milloin hän saisi panna iltasen
+pöytään, semmoinen oli hänellä tapa. Ei ainoatakaan tulta ollut
+sytytetty, mutta lapsi luultavasti nukkui hyvin ja Liisasta itsestään
+oli mieluista hämyhetken pidolla kulutella aikaansa.
+
+Talo tunnusti tohtorista tänä iltana ihmeteltävän hiljaiselta.
+Ruokailuhuoneeseen tultuaan etsi hänen silmänsä ikkunan äärestä tuota
+sorjaa vartaloa, joka tavallisesti kevyesti nousi heti hänen ovea
+avatessaan. Mutta nyt oli hänen paikkansa tyhjä.
+
+-- Liisa, missä sinä olet, Liisa! huusi hän. Ei vastausta. Hän avasi
+keittiön oven ja kurkisti sinne, mutta sielläkään ei ollut ainoata
+ihmistä, ei edes Lotan äänekästä kuorsausta kuulunut. Harmistuneena
+kääntyi hän ympäri. Voiko Liisa todellakin olla niin ajattelematon,
+että lähtee kävelylle näin myöhään ja jättää lapsen yksikseen kotiin?
+
+Hän meni kätkyen luo, mutta pysähtyi hämmästyneenä: pienoista ei
+ollutkaan siellä, peite oli viskattu syrjään ja vuode oli tyhjänä.
+
+-- Tuhat tulimmaista -- tohtori löi otsaansa -- onko tuo nyt laitaa
+mennä sydänyönä vieraisille rintalapsi mukana, luonnollisestikin on
+Liisa neiti Orellin luona, kiusattuja nuo naiset ja niiden
+ijankaikkiset pärpätykset. Tohtori oli nälkäinen, hän oli ottanut
+ystävänsä nimismiehen luona ryypyn, pari, ja konjakki se kyllä ruokaa
+vaatii. Hän istui kuitenkin pöytään, joskin murrutuulella ja kävi
+käsiksi Liisan maukkaisiin ruokiin, katsellen silloin tällöin
+levottomasti ikkunaan, nähdäkseen milloin Liisa palajaisi. Mutta
+Liisaapa ei kuulunutkaan ja lisääntyvä katkeruus mielessään päätti
+tohtori lähteä naapuriin kadonneita etsimään.
+
+Pihalle tultuaan huomasi hän apteekkarin tulet jo olevan sammuksissa,
+koko talo näytti olevan unen helmoissa. Hän seisoi hetkisen apteekkarin
+yökellon vieressä tuumien, mutta sitte soitti hän kelloa harmistuneen
+malttamattomuudella. Apteekkari itse tulikin heti päästämään hänet
+sisään, luullen jollekin kuolevalle lääkkeitä haettavan.
+
+-- Sinäkö se oletkin, Galle, mitä sinä nyt? kysyi hän hämmästyneenä,
+tuijottaen tohtoriin unisilla silmillään.
+
+-- Sallitko sinä siskosi pitävän aina puoleenyöhön kestäviä
+illanviettoja äideille ja kapalolapsille? sähisi tohtori äkäisesti. Hän
+tapasi vihdoinkin jonkun, jonka silmille voi kiukkunsa syytää.
+
+-- En käsitä tarkoitustasi, Galle, sanoi hiljaluontoinen apteekkari,
+joka yhä vieläkin luuli elävänsä unien maailmassa.
+
+-- Suoraan puhuen merkitsee se, että sinun sisaresi näkee hyväksi
+pidättää minun vaimoani ja lastani täällä, vaikka kello jo on lähemmä
+kahtatoista.
+
+-- Minun sisareni -- Miina -- hänhän on rovastilassa vieraisilla ja
+tulee kotiin vasta huomispäivänä, huudahti Orell.
+
+Tohtori istuutui raskaasti läheiselle tuolille. -- Liisa on poissa,
+sanoi hän vihdoin, -- hän on ottanut lapsen mukaansa; missä
+lienevätkään?
+
+Apteekkarin vaaleat silmät levisivät sepo seljälleen; hän näytti
+kokonaan hämmästyneeltä, mutta havahtui pian täyteen tietoonsa. -- Onko
+sinun vaimosi, onko tohtorinna poissa?
+
+-- Niin, hitossa, sitä juuri olen jo puolen tuntia päähäsi ajanut,
+ärjyi tohtori. -- Hän ja tyttö ovat kadonneet ja talo on jätetty ypö
+yksin.
+
+-- Se on todellakin, hm, se on perin merkillinen juttu, sanoi
+apteekkari, joka oli jo saanut hiukan vaatteita päälleen ja nyt
+parhaillaan etsi saappaitaan. -- Täällä ei ole juuri muitakaan
+semmoisia naapureita, joiden luona voisi olettaa, hm, niin, hm, sinun
+vaimosi ei käy kenenkään luona. Minä seuraan sinua teille, piialta
+saamme kaikissa tapauksissa jotain tietoja.
+
+-- Sekin on kadonnut, vastasi tohtori lyhyesti.
+
+-- Yhä sotkuisempaa, näyttääpä kuin olisi aivan liitto tekeillä, mumisi
+Orell.
+
+He menivät yhdessä tohtorilaan, kurkistivat uudelleen keittiöön,
+vakuuttautuivat, että talo todellakin oli tyhjä ja seisoivat hetkisen
+neuvottomina vastattain, kunnes apteekkarin silmiin äkkiä osui pieni
+ikkunalaudalla kellottava kirje.
+
+-- Katsohan tuota paperilippua, kenties se antaa valoa tälle
+salaperäisyydelle.
+
+Tohtori repäsi kuoren auki, jolloin pieni esine helähtäen putosi
+lattialle. Oli siksi pimeä, että oli mahdoton saada selvää niistä
+moniaista riveistä, jotka paperilla häämöittivät. Kärsimättömänä huusi
+tohtori valoa ja Orellin onnistuikin löytää keittiöstä pikku lamppunen.
+
+Kun apteekkari kääntyi, huomasi hän lattialla tohtorin jalkain juuressa
+pienen kultaristin. Se kuului Liisalle ja siihen oli kaiverrettu
+"muisto" sana.
+
+-- Katsohan, täällä on jotain vaimosi omaisuutta, sanoi hän, ojentaen
+ristin tohtorille. Mutta tämä työnsi hänen kätensä syrjään, koko hänen
+huomionsa oli kiintynyt kirjeeseen. Apteekkari katseli häntä kysyvästi:
+-- Mitä se on, Galle, mitä siellä kirjoitetaan?
+
+-- Kirje ei ole minulle, vastasi tohtori -- se on sinun sisarellesi.
+
+Apteekkari otti ihmetellen kirjeen ja luki seuraavat rivit: -- Hyvä
+Miina! Muistatko Elsaa Setä Tuomon tuvassa? Minä olen päättänyt tehdä
+aivan samoin kuin hän, minä lähden orjuudesta pienen Paulani kanssa,
+täällä hän ei voi kasvaa, hän ei saa oppia tuntemaan äitiään
+taitamattomaksi ja onnettomaksi naiseksi. Minä olen jo pitkän aikaa
+ajatellut tätä asiaa, mutta minun täytyi odottaa siksi, kunnes Paula
+tuli niin suureksi, että voin hänet ottaa mukaan. Älä kysy mihin menen
+-- sillä enpä tiedä sitä liioin itsekään mihin joudumme. Mutta minä
+luulen, että maailmassa täytyy olla joku nurkka, jossa äiti voi
+työskennellä lapsensa eteen, jossa he molemmat voivat tuntea itsensä
+vapaiksi ja onnellisiksi. Sinä tiedät, ett'ei minun elämänvaatimukseni
+ole suuret -- minä en ole lellitellen pilattu! Kiitos ystävyydestäsi,
+se on ollut virkistävä kukka minun ohdakkeisella polullani, tämän
+muiston elähyttämänä pyydän sinun hoitamaan poikani hautaa, tuota
+ainoaa, jonka kaipauksella jätän. Mutta jos on totta, kuten sinä
+luulet, että hänen henkensä elää toisessa maailmassa, siellä missä ajan
+ja avaruuden rajoja ei määritellä, niin kenties seuraa hänen henkensä
+minua nykyiseenkin olinpaikkaani. Pidä mukana seuraava pieni risti
+muistona siltä, jolle aina osoitit ystävyyttä. Muista joskus Liisaa.
+
+-- Jäähyväiset pikku Paulalta kummilleen!
+
+Kirje putosi apteekkarin kädestä. Hän katsoi tohtoriin ja yskähti
+merkitsevästi.
+
+-- Kaunis juttu, Orell; siinä nyt näet minkä verran vaimosta on hyötyä,
+älä mene koskaan naimisiin, vanhapoika, älä milloinkaan. Tohtori laski
+suuren nyrkkinsä naapurin olkapäälle, hän näytti jättiläiseltä tuon
+kaiskeran apteekkarin rinnalla.
+
+-- Kuuletko, vaimoni on pettänyt minun, hän on -- karannut!
+
+-- Se on katalasti, jumalattoman katalasti, mutisi apteekkari, joka ei
+oikeastaan tietänyt mitä hänen piti sanoa.
+
+-- Mene kotiisi ja paneudu makuulle, sanoi tohtori terävän ankarasti,
+-- täällä ei ole mitään tekemistä. Jos jotakin haluttaa luulla, että
+minä lähtisin juoksemaan mäkiä ja kukkuloita etsien matkoihinsa
+juossutta vaimoa, niin on hän saanut kokonaan väärän käsityksen Frans
+Gallesta!
+
+Voimakkaalla liikkeellä työnsi hän apteekkarin edellään ovelle, avasi
+sen kiireisesti ja pakotti hänen astumaan ulos. Vastustaminen ei olisi
+merkinnyt mitään, siksi poistuikin Orell niin pian kuin mahdollista
+vielä aivan hämmästyneenä tuon uskomattoman tapauksen tähden. Hän jätti
+tohtorin liikutettuine tunteineen yksikseen tuohon autioon taloon.
+
+Ja liikutettu oli todellakin tohtori, vieläpä aivan rajun liikutuksen
+vallassa, siitä ei epäilystäkään, mutta jos tuota töykeää miestä olisi
+tämmöisenä hetkenä ruvennut surkuttelemaan, niin olisi se saanut hänet
+hurjaan raivoon. Hänen tunteitaan ei kukaan uskaltanut kysyä, sen tiesi
+apteekkari.
+
+Tohtorin purkaessa vihaansa ja rajatonta katkeruuttaan tyhjille
+seinille, nukkui Liisa tyynesti kuin pieni tyttönsä tuon kunnon
+talonpojan vierasvaraisessa talossa. Seuraavana päivänä nousi hän
+aikaisin kärryihin, jotka veivät hänet rautatien asemalla. Mutta vasta
+seuraavan päivän illalla ennätti hän matkansa perille, pääkaupunkiin.
+
+Jos matkustus nopeasti kiitävässä junassa sai hänet jonkunlaiseen
+huumaukseen, niin sitäkin hämmentyneemmäksi tunsi hän itsensä ihmisillä
+täytetyn odotussalin hälinässä. Useita iloisia jälleennäkemisiä näki
+hän ympärillään, mutta hänelle, tuolle avuttomalle, yksinäiselle
+vieraalle, ei ainoatakaan ystävällistä kättä ojennettu. Mutta muuan
+poliisimies huomasi hänen neuvottomuutensa ja hankki hänelle ajurin,
+joka Betti tädin osoitteen kuultuaan ajoi joutuisaa juoksua pitkin
+tuntemattomia, valaistuja katuja.
+
+Neiti Betti Modén istui vanhan tapansa mukaan teen jälkeen
+kirjoituspöytänsä ääressä pienessä kodikkaassa arkihuoneessaan. Hän
+asui neljännessä kerroksessa muutamassa suuressa kivitalossa
+Aleksanderin kadun varrella. Hän hymyili juuri eräälle onnistuneelle
+kuvaukselle, jonka hän oli kirjoittanut siihen aikakauslehteen, jonka
+uuraana avunantajana hän oli. Illan rauhaisa tyyneys täytti hänen
+mielensä. Mutta samalla temmattiin ovi äkkiä auki ja hänen vanha,
+uskollinen palvelijattarensa Senoobia törmäsi huoneeseen hämmästys
+kurttuisilla, ilmeikkäillä kasvoillaan.
+
+-- Entä nyt, rakas Senoobia, joko sinua ahdistaa poliisi kun tulet
+semmoisella hopulla? kysyi hänen emäntänsä, katsahtaen ihmetellen
+työstään.
+
+-- Ah, neiti Betti -- neiti ei voi ollenkaan käsittää, läähätti
+palvelijatar -- koko eteinen on täynnä vieraita.
+
+-- No hyvänen aika, käske ne sisään, kehoitti Betti neiti, nousten heti
+seisoalleen ja pannen kynän kädestään. -- Mutta ketä ne sitte
+mahtanevat olla, minulle ei ole ilmoitettu mitään käyntejä -- ne ovat
+varmaankin tulleet junalla.
+
+-- Kaiken näköistä sitä pitää ollakin -- mumisi palvelijatar
+rientäessään ulos. Tavallisine keveine askeleineen seurasi Betti neiti
+häntä eteiseen, kohensi silmälasejaan ja katseli odottavasti Senoobian
+vieraita, jotka juuri astuivat sisään. Senoobian koko suuri
+vierasjoukko supistuikin yksinkertaisesti puettuun naiseen, jolla oli
+lapsi käsivarrellaan.
+
+-- Hyvää iltaa, hyvää iltaa, tervehti ystävällinen emäntä, tirkistäen
+vierasta likinäköisine silmineen ja ojentaen Liisalle kätensä
+tervehdykseksi. Hän ei aavistanut vähääkään kuka vieras oli.
+
+Liisa läheni, tarttui hänen käteensä ja sanoi melkein lapsellisen
+kainosti: Betti täti, ettekö tunne minua? Minä olen Liisa pappilasta ja
+tämä lapsi on oma pieni tyttöni.
+
+-- Pikku Liisa, veljenitytär -- mutta miten suureksi sinä olet
+tullutkaan, eipä kumma jos en tuntenut -- sydämmellisen tervetullut
+sekä sinä että pienoinen.
+
+Hän puristi Liisan rintaansa vasten ja suuteli hänen punottavaa
+poskeaan: -- Sinä olet siis matkustanut pääkaupunkiin, tyttöeni, ja
+tullut vanhaa tätiäsi katsomaan, se oli kiltisti tehty! Hän auttoi
+Liisaa päällysvaipan riisumisessa ja vei hänet sitte sisään jotta hän
+voisi asettaa nukkuvan lapsen sohvalle lepäämään.
+
+-- Kas niin, pikkuinen lepäilee siinä erinomaisesti, kunnes ennätämme
+saada hänelle sopivamman vuoteen ja Senoobia on kerjennyt laittaa
+sinulle lämmintä teetä, puheli emäntä. Mutta kerrohan nyt matkastasi,
+ja miks'et sinä kirjoittanut edeltäpäin tulostasi, jotta olisin
+tietänyt tulla asemalle vastaanottamaan.
+
+Liisa, joka ei ollut vielä istuutunut, seisoi yhä lapsensa luona pitkät
+silmäripset alasluotuina ja posket hohtavina. Äkkiä kohotti hän
+katseensa ja katsoi tätiä avoimesti kasvoihin: -- Betti täti, minä --
+olen -- lähtenyt pois -- mieheni luota -- sanoi hän harvaan ja
+painokkaasti.
+
+-- Mitä puhutkaan, hyvä lapsi; minä en käsitä sitä! huudahti täti
+todellisen hämmästyksen valtaamana.
+
+Liisa toisti sanansa, mutta tällä kertaa harvempaan ja korkeammalla
+äänellä, juuri kuin olisi luullut tädin siten käsittävän paremmin hänen
+tarkoituksensa.
+
+-- Eikö tohtori sitte tiedä mitään sinun matkastasi?
+
+-- Ei, siitä ei hän tietänyt aavistamallakaan, minä en puhunut asiasta
+kellekään ihmiselle, vaikka jo aikoja sitte tein päätökseni. Minä jätin
+kotini keskiviikko-iltana kun tohtori oli sairaan luona, ajoin koko
+tuorstaisen päivän ja olen nyt täällä. Liisa puheli varsin tyyneesti,
+aivan kuin olisi hänen menettelönsä ollut niin perin luonnollista.
+
+Betti täti ei hevin menettänyt mielentilansa tasapainoa, mutta nyt oli
+hänkin aivan ällistynyt. -- Rakas Liisa, sanoi hän, tämä tuntuu perin
+merkilliseltä, sinulla on kai täytynyt olla tähdellisiä syitä
+menettelöösi.
+
+Liisa painoi molemmat kätensä kiihkeästi ohimoilleen. -- Syitä, toisti
+hän -- niin, syitäpä kylläkin, koko maailmassa ei löydy ainoatakaan
+paikkaa, jota minä kammoksuisin niin kuin tuota, jota sanotaan minun
+kodikseni. Voi, jos sinä, hyvä Betti täti, koettaisit semmoista
+elämää kuin minä olen elänyt nämä viimmeiset vuodet, onnettomana,
+vapaudettomana, miehen kanssa, joka on niin kova, niin harvasanainen,
+niin kauhean tunteeton -- hän ratkesi itkuun ja koko tuo onnettomuus,
+koko hänen päivänpaisteen ja elonlämmön kaipuunsa tuntui olevan entistä
+elävämpänä hänen edessään. Se ei ollut milloinkaan puhjennut sanoiksi,
+mutta siksipä tuntuikin se nyt hänestä monta vertaa suuremmalta ja
+epätoivoisemmalta.
+
+Betti täti ei sanonut mitään, hän painoi ainoastaan hiljaan ja hellästi
+Liisan pään rintaansa vasten. Josko hän oli syytön eli syyllinen, sen
+tahtoi hän jälemmin ratkaista, hienotunteisesti käsitti hän nyt
+ainoastaan, että Liisa ennen kaikkea tarvitsi saada itkeä sydämmensä
+tyhjäksi jonkun äidillisen sydämmen tukemana.
+
+Pikku Paula liikahutti itseään unissaan. Heti herkesi nuoren rouvan
+rajut nyyhkytykset kuin tai'an tyrehyttämänä. Hän riensi lapsensa luo
+ja otti hänet sydämmellisen hellästi syliinsä.
+
+-- Tiedätkö mitä, sanoi Betti täti, joka liikutettuna katseli nuoren
+äidin hellyyttä, nyt me emme puhu tänä iltana enää sanaakaan matkasi
+syistä; sinä olet väsynyt ja liikutettu ja tarvitset ensi työksi lepoa.
+Tuossa tuleekin Senoobia ilmoittamaan, että tee on valmista ja minä
+menen heti hommaaman pienoisellesi vuodetta. Ihmeellistä, että
+meidänkin talossa on tuommoinen pieni lapsi; oletko sinäkään, Senoobia,
+koskaan nähnyt kauniimpaa pikku palleroista? -- Vanha palvelijatar
+käänsi päänsä toisaalle uhmalla liikkeellä, mutta jo seuraavana aamuna
+oli hänen luonteensa syntyperäinen hyvyys voittanut noiden
+odottamattomain vierasten tulon synnyttämän tyytymättömyyden. Ja kun
+Liisa pyysi hiukan lämmintä vettä lapsensa pesua varten, oli Senoobia
+mitä avuliain pesuhommassa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- Nyt -- sanoi Betti täti, istuutuen mukavaan kirjoitustuoliinsa, nyt
+kun olemme nukkuneet ja syöneet aamiaista, tahdomme tuumitella hiukan
+sinun asioistasi, rakas veljenitytär.
+
+Liisa nyökkäsi päätään; hän istui vastapäätä tätiään kalpeana, mutta
+tyyneenä ja katseli avonaisesti hänen ilmeikkäihin silmiinsä. -- Kerro
+nyt, lapseni, kaikki, sillä siitä päättäen, että tulit luokseni, voi
+olettaa sinun luottavan minuun; kunpahan vain voisin osoittaa, että
+olen luottamuksesi ansainnut. Kuinka alkoi teidän aviollinen
+epäsopunne?
+
+-- Meidän välillämme ei ole ollut mitään epäsopua, täti; minä en ole
+koskaan kinastellut tohtorin kanssa, sillä kun hän yltyy pahalle
+päälle, vaikenen minä uhkamielin, sanoi Liisa vilpittömästi. Syy on
+kokonaan siinä, että minä vihaan sikäläistä elämää, tunnen itseni
+vangiksi ja kaipaan vapautta. Hän kertoi reippain, kuvaavin piirtein
+avioliittonsa vaiheet.
+
+-- Minä ajattelin toisinaan -- se tapahtui heti poikani kuoleman
+jälkeen -- että jos kylässämme olisi löytynyt kyllin syviä vesiä, niin
+olisin hukuttanut niihin itseni, mutta sikäläisissä lätäköissä saa
+tuskin jalkansa märjäksi. Luulin, ett'en voisi tuota painoa kestää,
+näes, olin niin epätoivoinen. Mutta aika kului kuitenkin, sitte syntyi
+pikku Paula ja minulle selvisi, ett'en voinut pysähtyä kauvemmaksi
+kotiini, ett'en voinut nähdä hänen kasvavan niin onnettomissa oloissa.
+Betti täti nojasi päätään kättänsä vastaan ja katseli jännitetyllä
+tarkkaavaisuudella veljensätytärtä. Tuntui kuin olisi hänen eteensä
+äkkiä kuvautunut taulu nykyajan realisesta kirjallisuudessa, jonka
+lempiaiheena ovat avionäytelmät satoine vivahduksineen. Oliko Liisa
+todellakin tuommoinen intoileva, hermostunut nykyajan nainen; oliko tuo
+kaikki, mitä hän äsken kertoi, ajanhengen mädännäisyyden seurauksia tai
+oliko se mielikuvituksen liiallista kiihotusta? Hän tarkasteli kerran
+toisensa perästä noita kauniita kasvoja: ne olivat aivan tyynet, noissa
+suurissa, syvissä silmissä ei kuvastunut minkäänmoista intohimoa,
+ainoastaan jotain selittämätöntä kaihomielisyyttä.
+
+-- Oletko lueskellut paljon, Liisa? kysyi hän äkkiä.
+
+Nuo mustat silmät salamoivat: -- Lueskellut, toisti Liisa hiljaan --
+lukemistahan minä olen koko ikäni ikävöinyt!
+
+-- Minä en tarkoita oppineiden teosten lukemista, vaan romaaneja.
+
+Liisa pudisti päätään: -- Naapurimme, neiti Orell, lainasi minulle
+toisinaan käsiinsä saatavia kirjoja, matkakuvauksia, vanhoja
+runovihkoja, en tiedä kenen kirjoittamia, sillä nimilehdet olivat
+poisrepiytyneet; joukossa oli vielä muutamia yleistiedollisia teoksia,
+Setä Tuomon tupa sekä joitakuita muitakin, joiden nimiä en tässä
+kiireessä muista. Mutta miksi kysyt tätä kaikkea?
+
+Betti täti, joka hymyili tälle omituiselle kirjaluettelolle, sanoi
+ystävällisesti: -- Sen vuoksi, lapseni, että kaikki nyt kertomasi
+tuntuu niin kuvitteelliselta kuin jos aihe olisi juontunut jonkun liian
+aaterikkaan romaaninkirjoittajan aivoista. Mutta jatka nyt, kerro
+kaikki!
+
+Liisa katseli häntä ihmetellen: -- Minä olen jo kertonut kaikki, sanoi
+hän. Kun elämäni tuli sietämättömäksi, läksin minä, sehän on aivan
+luonnollista.
+
+-- Niin kyllä, sanoi Betti täti, joka ei voinut estää hymynväreitä
+kohoamasta huulilleen. -- Voi pyhä yksinkertaisuus, mutta missä oli
+sitte sinun velvollisuudentuntosi, lapsi? Etkö tiedä, ett'ei vaimolla
+ole oikeutta "juosta miehensä luota", jolle hän vihkimisessä on
+luvannut uskollisuutta. Sinä olet lupauksenrikkoja, Liisa; sinä olet
+pettänyt miehesi.
+
+Nuoren rouvan katse suuntautui alas ja tumma punastus kohosi hänen
+poskilleen, vasta nyt näki hän kauhukseen menettelönsä aivan uudessa
+valossa, mutta hänen muutoin lempeä sydämmensä oli noina neljänä
+onnettomana vuonna sanomattomasti kovettunut.
+
+Uhkamielin pudisti hän päätään ja vastasi: -- Mutta minäpä olinkin
+lapsi, antaessani tohtorille lupaukseni; en ymmärtänyt, mitä lupasin,
+vielä vähemmin osasin aavistaa, että minua kohtaisi tuommoinen kohtalo,
+kova, julma kohtalo!
+
+Betti tädin viisaissa silmissä kuvastui syvä vakavuus. -- Minä syytän
+tästä itseäni enemmin kuin voin sanoa, puheli hän. -- Minä olen tätisi,
+läheisin naispuolinen sukulaisesi ja sen vuoksi lankeaa osa syytä
+minunkin hartioilleni, sillä syyn juuret ovat kasvatuksessasi, sinä
+laiminlyöty tyttöparkani. Katsohan Liisa, kun minun vanhempani kuolivat
+aivan perättäin, olin minä köyhä tyttö, joka hellittämättömällä,
+huonosti palkitulla työlläni ansaitsin leipäni. Sinun isäsi, jonka
+niukat tulot hupenivat oman perheensä huoltamisessa, ei
+parhaimmallakaan tahdollaan voinut auttaa minua ja sinun sedälläsi ei
+ollut silloin vielä omaa kotia, johon hän olisi voinut ottaa sisarensa.
+Ja tuskinpa olisin minä edes suostunut semmoiseen tarjoukseen,
+sillä minun sisimmässäni asui sama vastustamaton vapauden ja
+riippumattomuuden halu, jonka nyt olen huomannut sinulla olevan.
+Onneksi oli minulla kuitenkin, päin vastoin kuin sinulla, tilaisuutta
+kehittyä. Vanhempani hyvät ystävät pitivät minusta huolta ja antoivat
+minulle, varattomalle tyttörukalle, parasta kuin he antaa voivat --
+aito kelvollisen kasvatuksen, jota minä jälemmin koetin itse täydentää.
+Isä ja äiti aikoinaan katsoivat sen ajan tapaan perin tarpeettomaksi
+huolehtia minun opetuksestani; mutta kun minä jäin oman onneni nojaan,
+aivan varattomana, siunasin minä tietojen kartuttamishaluani, sillä sen
+nojalla sain toimeentuloni opettajattarena.
+
+Kun sinä orpona jouduit pappilaan, olin minä yhä vielä
+kotiopettajattarena; minulla ei ollut mitään omaa kotia enkä siis
+voinut antaa sinulle hoivaa enkä suojaa. Siksi olinkin kiitollinen,
+että sinä pääsit Janne sedän luo. Siihen aikaan en vielä tuntenut
+kälyäni ja vasta aikaa voittain kehittyivät minussakin täyteen
+varmuuteen nuo aatteet, jotka hän tuomitsee niin hyljättäviksi.
+
+Katsohan, juuri silloin alkoi maailmassa puhaltaa uusi tuulahdus meidän
+naisten eduksi, vuosisatain kahleet alkoivat kalista ja auveta
+juotteistaan. Että naisellakin oli ajatteleva, rikkaaseen henki-elämään
+kyhäytyvä henki, että hänellä oli oikeus kehittyä miehen kanssa rinnan
+-- tämä ja paljon muutakin soi kauniina sävelenä tuhansien sorrettujen,
+levottomain ja etsiväin naisten sydämmissä.
+
+Tuo raikas tuulahdus osui minunkin sydämmeeni; se alkoi sykkiä
+nopeammin, vasta nyt tunsin eläväni ja päätin uhrata vähät voimani,
+halvan työni, koko elonhehkuni ja kiintymykseni tuolle suurelle
+aatteelle. Ja luulenpa voivani sanoa, ett'en ole tästä päätöksestäni
+milloinkaan poikennut. Siitä on kulunut monta vuotta, minun nuoruuteni
+on ohitse, mutta minun innostukseni naisasiaan on yhtä eloisa, ja kun
+tuo aate on reippain askelin kiirehtänyt eteenpäin, olen minä
+uskollisesti sen kulkua seurannut, iloinnut jokaisesta myötäkäymisestä,
+taistellut väsymättä ja synkkinä aikoina katsahtanut toivon lohtuiseen
+lippuun.
+
+Minä pääsin tilaisuuteen jatkaa lukujani perusteellisemmin, minä erosin
+kotiopettajattaren toimesta ja tulin opettajattareksi erääseen kouluun
+-- nyt nautin minä pientä eläkettä ja olen innolla antautunut
+kirjoittelemaan, kaikki siinä samassa tarkoituksessa, mikä on ollut
+elämäni ohjelmana. -- Betti täti pyyhkäsi otsaansa kädellään, hänen
+silmänsä loistivat innostuksen tulta ja vieno puna kohosi hänen
+poskilleen. Tällä hetkellä ei ollut hänen ja noiden vastapäätään
+olevain nuorten kasvojen välillä juuri mitään eroitusta.
+
+-- Monta kertaa ajattelin sinua, lapseni -- jatkoi täti -- mutta tuon
+levottoman taistelun aikana ei minulla ollut ainoatakaan rauhaisaa
+nurkkaa, johon olisin voinut ottaa mukaani sinun tapaisesi pienen
+tytön. Minä olin siihen aikaan perin köyhä, monasti tyydytin ainoastaan
+pahimman nälkäni, mutta minun teräksinen terveyteni kesti kuitenkin
+onnellisesti kaikki puutteellisuudet. Minun tulevaisuudensuunnitelmani
+oli kerran saada kokoon varoja sen verran, että voisin ottaa sinut
+luokseni ja opettaa sinulle jotain hyödyllistä, niin että voisit itse
+pitää huolta toimeentulostasi. Minä kirjoitin siitä pappilaan, mutta
+siellä eivät ajatukseni saaneet kannatusta, kälyni ei tahtonut päästää
+sinua ennenkuin omat tyttönsä kerkeisivät kasvaa siksi suuriksi, että
+kykenenisivät häntä auttamaan. -- Ja minustakin näytti oikealta, että
+olit apuna siellä, missä sinulle oli suotu lapsuuden koti, minä en
+myöskään tahtonut saattaa sinua ikävään asemaan tuon riidanhaluisen
+pastorinrouvan kanssa ja tämän lisäksi -- minä en edes tuntenut sinun
+mieltäsi. Ja juuri se onkin minun vikani, minun olisi pitänyt tutustua
+sinun ajatuksiisi ja toiveihisi. Kun näin tuon pienen, käytännöllisen
+tytön avainkimppu kädessään pappilassa aina hääräävän talouden
+puuhissa, niin olipa todellakin vaikea arvata, mitkä tunteet liikkuivat
+tuossa nuoressa sielussa. Mutta silloinen ajattelemattomuuteni
+painaakin nyt raskaina nuhteina mieltäni. -- Sitte tuli aivan äkkiä
+tieto naimisiin menostasi. Setä kirjoitti minulle, että kosijasi,
+tohtori Galle, oli kerrassaan kunnon mies, jonka pyyntöön he empimättä
+voivat suostua ja kälyni vielä lisäsi, että he kaikin olivat
+vakuutettuja vastaisesta onnestasi. Minä olisin kuitenkin tahtonut itse
+vakuuttautua tästä ja tulla häihisi, mutta kun olin lupautunut
+saattamaan erästä sairasta ystävääni kylpylään, niin en voinut toivoani
+täyttää.
+
+-- Olen näinä viimme vuosina usein ajatellut sinua, olen aprikoinut
+sitä, tokko mahdoit löytää tuon onnen, jota täti ennusti. Olen usein
+tuntenut itseni levottomaksi tähtesi, mutta en koskaan ole voinut
+synkimmissäkään aavistuksissani arvata kohtaloasi semmoiseksi kuin se
+todella on. Katsohan, Liisa, minä olen ollut julma, minun olisi pitänyt
+ottaa sinut luokseni, suoda sinulle kokemusteni tukea ja opettaa sinun
+nuorelle sydämmellesi mitä elämä on!
+
+Hän laski kätensä nuoren rouvan olkapäille ja katseli häntä suruisesti:
+-- Ja miten paljon onnettomuutta tuo sinun elämän-tuntemattomuutesi on
+sinulle tuottanutkaan, lapsi rukkani, sanoi hän. Sinun turhaan kulunut
+nuoruutesi on maailman poltinmerkillä leimattu, sinä -- olet miehesi
+luota karannut vaimo, jonka tämä voi viedä takasin milloin hän tahtoo.
+
+-- Koettakoonpahan hän vain pakottaa minua, sanoi Liisa kovasti -- minä
+en palaja koskaan takaisin.
+
+Betti täti katseli häntä huolestuneesti. -- Ja sitä paitsi ei tohtori
+ajattele koko asiaa, jatkoi Liisa tyynemmin hetkisen perästä. Hän ei
+välitä enemmin minusta kuin lapsestakaan; jättäkäämme hänet oman
+onnensa nojaan, Betti täti; älkäämme puhuko hänestä tämän koommin.
+
+-- Eipä niinkään, rakas lapsi, sinun vastainen asemasi mieheesi tulee
+meidän juuri saada selväksi, vastasi Betti täti päättävästi.
+
+-- Kälyni on aina väittänyt, että minä halveksisin avioliittoa, mutta
+minä uskallan vakuuttaa itselläni olevan syvemmän käsityksen avioliiton
+pyhyydestä kuin hänellä, vaikkapa itse olenkin jäänyt vanhaksipiiaksi.
+Vaikkapa miehesi olisi minulle miten vastenmielinen tahansa, niin olen
+minä kuitenkin hänen puolellaan ja kirjoitan tänään hänelle
+ilmoittaakseni hänelle sinun täällä-olosi.
+
+Liisan silmissä näkyi äkkiä sama ilme kuin vainotun pedon silmissä kun
+hän turhaan koettaa paeta vainoojiaan. Äkkiä kääntyi hänen katseensa
+lapseen, joka jokelteli pehmeällä matolla heidän jalkainsa juuressa.
+
+Betti täti tarttui hänen käteensä: -- Ole levollinen, lapseni, äläkä
+näytä niin kauhistuneelta. Luonnollisestikin esitän minä kaikki
+oikeassa valossaan, enkä epäile, ett'ei hän...
+
+Hän vaikeni, sillä se, mitä hän nyt aikoi sanoa, kaikui niin
+epätoivoiselta hänen korvissaan. Se koski avioeroa ja hän tiesi
+hyvästi, ett'ei Liisa voinut käsittää vastaisen elämänsä katkeruutta,
+hän ei voinut ymmärtää mitä ankarasti tuomitsevat, vakavamieliset
+ihmiset ajattelivat miehestään eronneesta vaimosta. -- Liisa rukka!
+Lapseni, sanoi hän hyväillen hiljaa Liisan kättä, joka vielä lepäsi
+hänen omassaan. Eikö sisimmässäsi kuulunut ainoatakaan ääntä, joka
+syyttäjänä olisi vastustanut aikomustasi? Jumala on jokaiseen
+ihmisrintaan kätkenyt herättävän äänen pahuuteen taipuvaisen luontomme
+ojentamiseksi; eikö omatuntosi sanonut, että sinä teit syntiä Jumalaa
+vastaan?
+
+Liisan mustat silmät rävähtivät synkästi: -- Siitä on jo aikoja kuin
+minulla on ollut mitään tekemistä Jumalan kanssa, vastasi hän
+terävästi. -- Tohtori luulee, että luonnonvoimat johtavat maailmaa,
+että ne ovat sen oikeita haltijoita, ja onneton kun olen ollut, niin on
+minulla ollut hyväkin syy olettaa, että tunnottomat voimat ohjaavat
+tapausten kulkua.
+
+Betti täti ei vastannut mitään, hän vain katseli Liisaa tavattoman
+hellällä ja ilmeikkäällä katseella, ikäänkuin olisi hän tahtonut sanoa:
+-- Vihdoinkin olen, lapsi rukka, löytänyt onnettomuutesi perustuksen ja
+pääsyyn; voi, miten kauvas oletkin hairahtunut! Ja tuntui kuin olisi
+tuo katse alkanut liennyttää Liisan sydämmestä katkeruuden ja surun
+sinne kylmäämää jäätikköä. Hän peitti kasvonsa käsillään ja kääntyi
+pois.
+
+Taistelu oikean, hyvän ja toden edestä, tuo taistelu, jota jokaisen
+syvähenkisemmän luonteen on suoritettava, jos mieli päästä selvyyteen
+omasta itsestään ja elämästä, oli nyt herätetty. Betti täti oli saanut
+toivonsa toteutumaan ja tuon taistelun syntymään. Äänetönnä nousi hän
+ylös ja jätti huoneen, sillä hän tiesi, että on hetkiä, jolloin
+yksinäisyys on paras lääke haavoitetulle sydämmelle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun neiti Orell palasi kotiin ja kuuli uutisen Liisan katoamisesta,
+valtasi hänet sanomaton kauhistus. Kerran toisensa perästä luki hän
+jälkeenjätettyä kirjettä -- ainoaa selitystä hänen pakenemiselleen. Ja
+nyt muisti hän myöskin, että Liisa oli joskus viitannut sentapaista
+sekä miten sydämmellinen hänen viimmeinen hyvästijättönsä oli. Niin,
+tavallisesti huomaamme tuommoisten pikkuseikkain merkityksen liian
+myöhään.
+
+Apteekkari ei juuri uskonut, että tohtori pysyisi niin ehdottomasti
+lupauksessaan olla sen enempää kuulustelematta vaimoaan ja lastaan.
+Eikä ollut syytäkään, sillä salateitä sai hän tietää, että tohtori oli
+etsityttänyt heitä semmoisistakin paikoista, jotka tuskin olisivat
+muiden mieleenkään johtuneet -- niinkuin loitolla olevista kaivoista
+j.n.e. Luonnollista oli myöskin, että hän kävi asiaa kuulustelemassa
+Liisan sukulaisilta pappilassa. Mutta niin paljon kuin tohtori siitä
+matkastaan toivoikin, oli se aivan hyödytön ja hänen levottomuutensa
+puhkesi rajuksi vihaksi ja katkeruudeksi. Hän kirosi koko naissukua,
+joka hänen mielestään oli liian kurja polkemaan jalkaansa maahan ja
+ystävänsä nimismiehen neuvosta oli hän juuri kuuluttamaisillaan
+julkisesti karannutta vaimoaan. Mutta samalla tuli neiti Betti Modénin
+kirje ja muutti hänen ajatuksensa. Jotta Liisa olisi paennut tätinsä
+luo, se ei ollut johtunut enemmin hänen kuin muidenkaan mieleen, vaikka
+se olikin niin varsin luonnollista. Siksi ihmettelikin tohtori sekä
+kirjettä että sen sisällystä sitä enemmin.
+
+Betti tädin kirje oli arvokas, tasainen ja selväpuheinen. Hän ei
+ryhtynyt kuvaamaan Liisan onnettomuutta tunteellisilla väreillä,
+arvaten siten kiihottavansa tohtorin vastustushenkeä, mutta hän kuvasi
+lyhyin piirtein Liisan elämän aina lapsesta pitäin, mitä hän ajatteli,
+tunsi ja toivoi. Hän ilmoitti myös peittelemättä tohtorille, ett'ei
+Liisa enemmin hyvällä kuin pahalla näyttänyt voivan palata takaisin
+kotiinsa, jonka vuoksi avioero -- niin ikävää kuin se muuten olikin --
+näytti nykyisissä oloissa parhaimmalta kumpaisellekin. Lopuksi pyysi
+hän tohtorin itse saapumaan pääkaupunkiin persoonallisesti
+neuvottelemaan vaimonsa kanssa. Avioero ei tosin olisi mitään helppoa,
+sen tiesi hän -- varsinkaan kun oli olemassa lapsi -- mutta hän oli
+kuitenkin tahtonut esittää asian tohtorille oikeassa valossaan eikä
+voinut muuta toivoa kuin parhainta mahdollista päätöstä.
+
+Tohtori vaipui syviin mietteisiin luettuaan tuon selvällä, melkein
+miesmäisellä käsialalla kirjoitetun kirjeen. Seuraavana päivänä
+kirjoitti hän vastauksensa. -- Kiittäen tiedonannoistanne -- kirjoitti
+hän -- saan ilmoittaa, ett'ei minulla puolestani ole mitään avioeroa
+vastaan. Mitä tulee hänen käytökseensä: ilman pienintäkään aihetta
+häväistä sitä kunniallista nimeä, jonka minä hänelle annoin, niin siitä
+en tahdo puhua mitään, sitä vähemmin olen löytänyt hänen karkaamisensa
+syitä -- vasta teidän kirjeestänne selvisi minulle, ett'ei hän ollut
+tyytyväinen meikäläisiin oloihin. Sikäli kun naisia tunnen, olen tullut
+vakuutetuksi siitä, että he kaiken kaikkineen ovat perin konstikkaita
+olennoita! Kun olisi hullutusta rasittaa minua kuuden kuukauden vanhan
+lapsen hoidolla, niin en ymmärrä miks'ei äiti voisi pitää häntä luonaan
+ja muuten minä olen puolestani valmis antamaan hänelle elatuksen apua.
+Edellä olleesta lienette, neitiseni, huomannut, että minun ja vaimoni
+tapaaminen on vähintäänkin -- tarpeetonta.
+
+-- Piste -- sanoi Betti täti painokkaasti, lopetettuaan lukemisen. Nyt
+tunnen mikä tohtori on miehiään -- ei juuri mikään tyranni, vaan
+suoraan sanoen tavallinen itsekäs ihminen, joka on luonteeltaan äkäinen
+ja käytökseltään karkea. Eikö niin, tyttöseni?
+
+Liisa nyökkäsi myöntävästi:
+
+-- Siitä näet, ett'ei hän välitä meistä, sanoi hän ja veti syvän,
+keventävän henkäyksen. Hänen mustissa silmissään loisti kostea kimallus
+ja valtavan hellyyden haltioissa puristi hän pikku Paulaa sydäntänsä
+vasten.
+
+Betti täti näytti ajattelevalta: -- Minä en ole niin vakuutettu
+tohtorin tunteista kuin sinä, minä luulen, että hänen miehenylpeytensä
+on saanut kovan kolauksen ja että hän tuntee pistokset. -- Sinä näytät
+niin iloiselta ja onnelliselta, lapseni, ja kuitenkin on tulevaisuutesi
+perin epävarma ja synkkä.
+
+-- Mutta minä olen kuitenkin vapaa, Betti täti -- sinä tiedät, mitä se
+merkitsee!
+
+-- Vapaa miehestäsi kyllä, mutta minä ajattelen kokonaan toisenlaista
+vapautta. Minä ajattelen koko sitä pitkää kehityskautta, joka vaaditaan
+ennenkuin sinun luontoiset lahjasi kehittyvät oikeaan suuntaan,
+ennenkuin sinusta tulee kypsynyt, ajatteleva nainen kaiken sen
+perusteella, mitä elämällä on vielä sinulle opetettavaa ja ennenkuin
+Jumalan henki tekee sielusi vapaaksi!
+
+Liisa kumartui ja suuteli tädin kättä; kyyneleisin katsein ja väräjävin
+äänin kuiskasi hän hiljaan: -- Auta minua tulemaan hyväksi!
+
+-- Jumala yksin voi tukea meitä elinkautisessa taistelussamme pahaa
+vastaan, vastasi täti vakavasti. -- Mutta minäkin kyllä teen minkä voin
+hyväksesi, ole siitä varma.
+
+Siten tuli tuon nuoren rouvan kohtalo päätetyksi. Mutta kaukana
+Lehtolassa istui tohtori Galle paksun tupakinsavu-pilven ympäröimänä ja
+odotteli pelutovereitaan.
+
+Lotta, joka kauvan mietittyään jäi taloudenhoitajattareksi, oli saanut
+totiveden hankkimisen toimekseen. Kaikki meni tavallista latuaan ilman
+Liisaa, vieläpä varsin hyvin, kuten tohtori vakuutteli, asian sattuessa
+puheeksi. Ken haluaa juosta matkoihinsa, se juoskoon; hän vain ei
+välitä rahtuakaan entisestä, se on ollutta ja mennyttä.
+
+Niin arveli tuo tuima tohtori, mutta miksi kohosi toisinaan synkkä
+varjo hänen vielä äsken niin tyytyväisille kasvoilleen? Se oli joku
+satunnainen muisto, joku, jonka hän oli ennen omistanut, mutta
+kadottanut -- pikku Paul. Hänen sydämmessään oli siis kuitenkin muuan
+hellempikin kolkka, ja tämä muisto johti aina mieleen erään toisenkin
+pienen olennon, joka myöskin oli tähyillyt ympärilleen tässä vanhassa
+talossa, mutta joka nyt oli ainaiseksi kuollut hänelle.
+
+Jouduttuaan melkein tietämättään ajatuksissaan näin pitkälle, pudisteli
+tohtori harmistuneena itseään: oliko hän mies eli ei? Oliko häntä
+katalasti petetty eli ei? Nuo kirotut naiset, mitäpä hän lapsesta
+välittäisi, sehän oli vain -- tyttö.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Talviaurinko loi valoaan pääkaupungin eloisille, vilkasliikkeisille
+kaduille ja kuvasteli myymäläin suurissa akkunoissa, joihin kaiken
+maailman ihanuus oli levitetty halukkaiden katseltavaksi.
+
+Erään semmoisen akkunan eteen oli tänään, kuten tavallisesti
+muulloinkin, kokoontunut suuri parvi naisia, jotka ihmettelivät
+muutamaa miellyttävää käsitekelettä, kotimaiseen kuosiin tehtyä mattoa,
+joka oli runsaasti kirjaeltu sulavilla väreillä. Ikkunan luona istui
+myyntipöydän takana muuan kolmenkymmenen ikäinen nainen uutterasti
+kirjoitellen. Ostajan sisäänastuessa keskeytti hän kuitenkin heti
+kirjoituksensa, mennen erittäin ystävällisellä ja auliilla tavalla
+ostajia palvelemaan.
+
+Hän oli pitkä ja solakka, ryhti oli kaunis ja vaatetus hienon aistikas,
+mielellään katseli hänen kauniin pystyä päätään, tummia somia
+hiuksiaan, säännöllisiä kasvonpiirteitään ja suuria, loistavia
+silmiään. Hänen arvokkaasta käytöksestään voi heti arvata, että hän oli
+sivistynyt nainen, ja harvalla ihmiselläpä olikaan käytöksessä niin
+paljon yksinkertaista arvokkuutta ja luonnollista viehkeyttä kuin juuri
+tämän myymälän johtajattarella, rouva Liisa Modénilla. Sillä nainen oli
+Liisa, paljon entistä Liisaa muistuttava, mutta myös toiselta puolen
+niin paljon siitä eroava kuin eroavat toisistaan kukat, joista toinen
+on valon ja raittiin ilman puutteesta kuihtunut, toinen vapaasti
+nauttinut päivän valoa ja aamukastetta.
+
+Hänen sopusointuinen ulkomuotonsa ja vehmas värinsä ilmaisi parhainta
+terveyttä, älykkäissä kasvoissa loisti elonhehkua, kun taasen muuan
+vakava piirre kauniin suunsa ympärille antoi hänen kasvoilleen
+tavattoman miellyttävän sävyn.
+
+Viimmeinen ostaja oli mennyt, oli päivällisaika ja sen vuoksi
+ostajiakin vähemmin. Liisa istuutui taasen kirjoituksensa ääreen, mutta
+hänen ajatuksensa harhailivat siellä täällä, enimmäkseen kuluneissa
+tapahtumissa.
+
+Kahdeksan vuotta, merkikkäimmät hänen elämässään, kahdeksan vuotta
+täynnä vaihtelevaisuuksia sekä ulkoisissa oloissa että sisäisissä
+vieläkin enemmin. Hän ajatteli pääkaupungissa olonsa ensi kuukausia,
+jolloin hän vielä oli kuin lapsi, aivan kuin pieni Paulansa, sillä
+kuten lapsi oppii päivä päivältä enemmin eroittamaan ympäristöään,
+samoin oppi hän tuntemaan häntä ympäröivän maailman moninaisia
+vivahduksia.
+
+Hänen ensi pyrintönsä uusissa oloissa oli hankkia itselleen ja
+lapselleen "jokapäiväinen leipä", varsinkin kun hän ei voinut
+tohtorilta ottaa mitään apua pikku Paulan nimiin. Betti täti, joka
+kerran itse oli sitkeästi taistellut aineellisen riippumattomuuden
+tähden, auttoi häntä uskollisesti. Mutta Liisalle tämä taistelu tuli
+paljon vaikeammaksi, sillä häneltä puuttui kaikki ne edut, jotka hyvä
+kasvatus suo. Ilman perusteellisia tietoja on todellakin meidän päivinä
+kerrassaan vaikea saada minkäänmoista toimialaa, sen sai Liisa kyllin
+kokea, vaikka hän kyllä ei kainostellut ryhtyä käsiksi mihin työhön
+tahansa. Niinpä koetti hän liinavaatteiden ompelemista, hienompain
+vaatteiden pesua, villalankaneulousta, töitä, joita hän kykeni kyllä
+tekemään, mutta joita sen pahempi voi koneilla valmistaa paljon
+nopeammin ja helpommasta hinnasta. Muutaman ajan leipoi hän pikkuleipiä
+ja oli joitakuita kuukausia lukijana muutamalla vanhalla, sokealla
+rouvalla. Ensimmäisen vakinaisemman paikan sai hän muutamassa
+lankakaupassa; palkka ei tosin ollut suuri, mutta Liisa olisi kuitenkin
+ollut perin tyytyväinen, joll'ei hän olisi ollut pakotettu viettämään
+suurinta osaa päivästä Paulasta erotettuna. Tyttö tosin viihtyi hyvin
+Senoobian hoidossa -- Liisa asui nimittäin Betti tädin luona -- mutta
+Liisan alituisena pyrintönä oli saada kerran oma pieni asuntonsa, jossa
+hän olisi voinut pitää lapsensa luonaan.
+
+Mutta miten paljon taistelua ja vastoinkäymisiä tuo vapauden ja
+riippumattomuuden harrastus tuottikaan, Liisa oli jo aikoja sitte
+oppinut tuntemaan ne murheet, joita Betti täti aavisteli, kaikki nuo
+tuhannet maalliset pikkuhuolet, joista hänellä ei ennen ollut
+aavistustakaan. Hän oli kyllä saanut kestää vääriä ja moittivia
+tuomioita ja hänen oli mahdoton moniin aikoihin vapautua tuosta
+piinallisesta ajatuksesta, että kaikki katselivat häntä uteliaisuudella
+tai ylenkatseella, kuin häpeällä leimattua olentoa, naista, joka oli
+karannut miehensä luota. Tuolla vapaudella, jota hän niin kiihkeästi
+toivoi, oli ollut myös katkeruutensa, ja ne terävät orjantappurapiikit,
+jotka häntä tänä aikana pistelivät, olivat synnyttäneet niin syviä
+haavoja, että ne tuskin koskaan täydelleen tervehtyisivät.
+
+Betti tädillä oli laaja tuttavapiirinsä, sitä paitsi kävi hänen luonaan
+paljon ihmisiä jos jonkinlaisilla asioilla. Siinä joukossa nuoria
+tyttöjä, jotka olivat epätietoisia minkä elämänuran valitsisivat,
+toisia, jotka halusivat neuvoja lukujensa järjestämisessä, maaseudulta
+tulleita palvelijattaria, jotka olivat tässä vieraassa kaupungissa
+joutuneet huonoille jäljille j.n.e. Ja noita kaikkia kohtaan osoitti
+tuo toimekas, lämminsydämminen nainen mitä vilpittömintä osanottoa ja
+parasta tahtoa auttaakseen heitä niin paljon kuin suinkin mahdollista.
+
+Mutta varsinkin jokainen torstai-ilta kokoontui tuohon kodikkaaseen
+arkihuoneeseen pieni joukko samanmielisiä, eri-ikäisiä naisia. Täällä
+kehiteltiin monta hyödyllistä tuumaa, annettiin alku monella jalolle
+siveelliselle yritykselle; se oli yhdistys, jossa Betti täti oli
+sieluna ja jonka lippuun ei ollut ainoastaan naisen siveellisen
+vapautuksen vaatimus kirjoitettu, vaan jossa myös työskenneltiin kaiken
+hyvän, oikean ja ihmisystävällisen eteen.
+
+Aluksi Liisa milt'ei pelkäsi vieraita, eikä tätikään pakottanut häntä
+ottamaan osaa heidän seuruselämäänsä. Mutta aikaa myöten veti tuo pieni
+seura häntä salaperäisellä voimalla piiriinsä. Nämä niin eri-ikäiset
+naiset, jotka ajatustensa ja näkökantojensa suhteen kuitenkin olivat
+niin yhteensulavia, olivat kaikki tavattoman lahjakkaita ja
+monipuolisen sivistyksen saaneita. He keskustelivat kaikista
+ihmiselämän ja erikoisesti meidän aikamme tärkeimmistä kysymyksistä
+ilman katkeruutta, viisaasti ja valistuneesti. Ja kun Liisa äänettä
+kuunteli heitä, tuntui kuin olisi aivan uusi ajatusten ja tunnelmien
+maailma avautunut hänen eteensä. Hän tunsi itsensä halvaksi ja
+taitamattomaksi tuossa joukossa, jossa äly asusti ja jossa tuon
+tuostakin lausuttiin reippaita, leikikkäitä mietteitä. Mutta nuo naiset
+katselivat häntä lämpimällä osanotolla ja osoittivat kilvan
+ystävyyttään ja hyväntahtoisuuttaan tuolle turvattomalle nuorelle
+naiselle.
+
+Liisa ajatteli nyt kaikkea tätä, muistellessaan kuluneita päiviään,
+askel askeleelta oli hän päässyt nykyiseen asemaansa. Siinä
+lankakaupassa, jossa hän palveli, myytiin myös kaikenlaisia
+käsintehtyjä teoksia ja se seikka johti hänen mieleensä ajatuksen omata
+kaiken vapaa-aikansa taideompelukselle, johon hänellä oli erikoinen
+taipumus. Nuo tavattoman aistikkaat mallit herättivät huomiota,
+alettiin antaa arvoa niiden keksijälle ja kysellä häneltä neuvoja siltä
+alalta. Se antoi hänelle intoa nykyiseen toimekkuuteensa, josta ajan
+pitkään Betti tädin ja hänen ystäväinsä hyvien neuvojen ja tuen avulla
+kehittyi tuottava pikkuliike.
+
+Hän muisti vielä hyvin, mikä riemun ja ilon tunne täytti hänen
+sydämmensä kun hän vihdoinkin saavutti tuon kauvan haluamansa
+päämäärän: oman pienen kodin, kun hän ensi iltana katseli Paulan
+viatonta uinailua pienellä vuoteellaan hänen oman sänkynsä vieressä.
+Nyt oli hän onnellinen, todella onnellinen, hänet valtasi sanomaton
+helpotuksen tunne vapauduttuaan vihdoinkin monivuotisesta taakastaan.
+Innolla antausi hän uuteen toimintaansa, jossa hänellä kuitenkin oli
+koko joukko vapaa-aikaa -- varsinkin varhaisina aamuhetkinä -- kehittää
+sieluaan ja täydentää tietojaan. Kun hän ajatteli sitä aikaa, jolloin
+hän oli vaimona, tuota tyhjää, rasittavaa oloa, joka täytti hänen
+mielensä katkeruudella, ja vertasi sitä nykyiseen hiljaiseen,
+rauhaiseen onneensa, niin tuntui tämä eroitus yhtä suurelta kuin yön ja
+päivän eroitus. Ja kun hän kysyi mielessään: "tahtoisinko olleen
+olemattomaksi, avioeron ja nuo kahdeksan vuotta vain unelmaksi?" tunsi
+hän voivansa tähän kysymykseen vastata ainoastaan yhdellä tavalla: en,
+en millään muotoa!
+
+Kuitenkin oli toisinaan hetkiä, jolloin hän oli kahden vaiheella, esim.
+silloin kuin pikku Paula viattomuudessaan kysyi isäänsä, kysyi miks'ei
+hänellä, samoinkuin muillakin koulutovereillaan ollut isää, joka
+ottaisi hänet kanssaan kävelylle, antaisi hänelle makeisia ja olisi
+hyvä häntä kohtaan.
+
+Edesvastuu siitä, että hän oli riistänyt lapsen pois isänsä luota,
+tuotti toisinaan hänelle kiusallista tuskaa, vaikka tosin kaikki
+muistot Lehtolasta vakuuttivat hänelle, ett'ei tohtori Gallella, jota
+hän siihen aikaan nimitti puolisokseen, ollut mitään erikoisia kunnon
+kasvattajan ominaisuuksia. Mutta hän katselikin nyt elämää toisilla
+silmillä kuin ennen.
+
+Kun hän ensi kertaa ikäänkuin havahtui täyteen tietoisuuteen ja katseli
+menettelöään maailman näkökannalta, valtasi hänet hävyn tunne, häpeä
+sen vuoksi, että hän oli astunut kaikkien tavallisten rajamerkkien yli.
+Myöhemmin koetti hän katsella tekoaan siveellisenä pakkoaskeleena
+vapautuakseen noista alentavista siteistä. Mutta tämäkin peruste
+raukesi tomuksi, kun Betti tädin puhe omastatunnosta ja
+velvollisuuksista alkoi hänessä vaikuttaa yhä enemmin.
+
+Liisalla oli avoin ja rehellinen luonne ja kun hänen sisimmät tunteensa
+kerran olivat joutuneet ristiriitaan, täytyi kaikki tulla päivän
+valoon, kaikki tulla koetelluksi tarkan mietiskelyn, tai kenties
+uskonnollisen oikeellisuuskäsitteen valossa.
+
+Liisa oli ikävöinyt vapautta ja oppinut, että "ainoastaan totuus tekee
+meidät todella vapaiksi" ja että voimme kärsiä, uhrautua ja kieltäytyä
+nöyrästi ja iloisesti, jos antaumme sen ohjattavaksi, joka on mennyt
+kuolemaan viheliäisten ihmislasten edestä. Betti täti tarkoitti hengen
+vapautumista, muutosta, joka hiljaisesti mutta varmasti muodostaa
+nöyrän sielun niin, että alkuperäinen Jumalan kuva ilmenee siinä
+kirkkaampana. Mutta semmoinen muutos ei tapahdu helposti, tiellä on
+paljon taistelua, pimeyttä ja epäilystä; mutta jokainen, joka todella
+etsii valoa ja totuutta, saa vihdoin voiton. Liisa oli tehnyt niin,
+pitkät vuodet oli hän tuota päämäärää etsinyt ja etsimänsä löytänyt.
+
+"Etsikäät, niin te löydätte, sillä -- joka etsii, hän löytää."
+
+Jos hänen mielessään olisi hääpäivänään vallinneet samat tyynet,
+rauhaisat tunteet, niin ei hän varmaankaan olisi nyt miehestään eronnut
+vaimo. Asiain nykyisellä kannallaan ollen uskoi hän, että Jumala oli
+kääntänyt hyväksi hänen ajattelemattoman tekonsa ja hänen vapisevan
+sydämmensä täytti usein syvä kiitollisuus.
+
+Hiljaisuus tuon yksinäisen mietiskelijän ympärillä keskeytyi äkkiä.
+Rusottavin poskin ja ilosta loistavin silmin törmäsi pikku Paula
+myymälään. -- Äiti, äiti, huusi hän, minulle on käynyt hyvin tänäin,
+syntymäpäivänäni; kaikki tytöt onnittelivat ja täti antoi minulle niin
+kauniin kortin sanoen: "sinustahan tulee jo iso tyttö!"
+
+Liisa hymyili ja painoi hänet sydämmellisesti rintaansa vasten
+kyynelten kimallellessa silmässään: -- Jumala siunatkoon sinua,
+lemmikkini, oma rakas tyttöni, kuiskasi hän -- sinun syntymäpäiväsi,
+Paula, on minulle iloisin päivä koko vuodessa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Muutamia päiviä myöhemmin, kun Liisa askaroi taiteellisen
+kirjo-ompelunsa ääressä, huomasi hän erään leveäharteisen herran
+kulkevan useampia kertoja ikkunan ohitse. Hän ei kiinnittänyt siihen
+erikoisemmin huomiotaan, mutta vähää myöhemmin aukeni ovi ja mainittu
+herra astui sisään. Liisa nousi työnsä äärestä ja meni tavallisella
+auliilla tavallaan tuota, kuten hän luuli, uutta ostajaa palvelemaan.
+Mutta hän kavahti hiukan -- mies myymäpöydän takana oli tohtori Frans
+Galle.
+
+Liisa seisoi hetken kalpein poskin ja saamatonna, ikäänkuin tukea
+etsien, mutta samalla kykeni hän jo taasen hallitsemaan mielensä ja
+ojensi reippaasti kätensä tervehdykseksi.
+
+-- Minä olen kävellyt tämän oven editse tänäin useita kertoja, sanoi
+tohtori empien, mutta -- -- --
+
+-- Se oli oikein, että vihdoinkin tulit sisään, vastasi Liisa, joka
+taasen oli aivan ennallaan. Koska tulit sinä tänne?
+
+-- Eilen. Liisa kyseli ja tohtori vastaili aivan kuin he olisivat
+olleet henkilöitä, jotka usein tapaavat toisensa, ja kuitenkin näki
+Liisa nyt taasen ensi kertaa miehensä sen jälkeen kuin hän läksi
+kotoaan. Tohtori ei ollut suurinkaan muuttunut, kenties hiukan
+vanhettunut ja harmaita hiuksia ilmaantunut hänen harjaksiseen
+tukkaansa.
+
+-- Minä arvaan, että tulit Paulaa katsomaan, sanoi Liisa
+ystävällisesti.
+
+Tohtori nyökkäsi myöntävästi.
+
+-- Hän ei ole vielä palannut koulusta; sinä luonnollisestikin istut
+täällä ja odotat hiukan?
+
+Hän osoitti kehoittavalla liikkeellä viereistä huonetta. Tohtori empi
+hetkisen, mutta kun samalla eräs uusi ostaja astui sisään, seurasi hän
+pitemmittä mutkitta kehoitusta.
+
+Tohtori tarkasteli huonetta odotellessaan. Se oli pieni, mutta niin
+tavattoman miellyttävä ja kodikas kuin koti voi olla ainoastaan hienon
+aistin ja järjestävän käden huolittelemana. Lähemmin tarkastaessaan
+huomasi hän kuitenkin, että kalusto oli perin yksinkertainen: sohvan ja
+pienien jakkarain päällysverhona oli ainoastaan kukallista kretonkia,
+ikkunain ja oven verhot olivat samaa helppoa ainetta, mutta kaikkialla
+kuitenkin miellyttävä, pehmoinen värisävy. Kaikki oli sopusointuisaa,
+seinillä kauniit valokuvat mustissa puitteissa, lattialla lämpimät
+matot ja pienellä ompelupöydällä ikkunan ääressä kukoistava, valkea
+hyasintti, joka täytti huoneen suloisella lemullaan.
+
+Tohtori istui nurkassa olevan kirjoituspöydän ääreen ja katseli
+hajamielisesti sen monia pikku koristeita. Äkkiä kiinnittyi hänen
+katseensa suureen, kirjoitusmaton oikealla puolella jalineessa olevaan
+valokuvaan. Se oli pienen lapsen valokuva, pieni ihana tyttönen, joka
+pehmeälle lepotuolille polvistuneena sirosti nojasi viattomia kasvojaan
+tuolin pehmoista verhoilua vastaan.
+
+Tohtori pidätti hengitystään, yksi ainoa ajatus täytti tänä hetkenä
+hänen mielensä hämmästyksellä, toivolla ja epätietoisuudella. Hän oli
+muiden tärkeäin asiain tähden matkustanut pääkaupunkiin, oli sitte
+tuntenut vasten tahtoaan jonkunlaista halua käydä Liisan luona,
+saadakseen taasen nähdä tyttärensä, olematta ollenkaan selvillä mitä
+hän odotti tästä kohtauksesta tai kuinka hän edes löytäisi tuon
+pienokaisen. -- Voiko, voiko todellakin tuo suloinen olento olla Paula,
+hänen lapsensa? Hän otti valokuvan käteensä, katseli sitä puolelta ja
+toiselta, laski sen pöydälle ja otti taasen uudelleen käteensä -- nuo
+veitikkamaiset siimat, tuo pieni, hymyilevä suu sai hänet aivan
+humauksiin.
+
+Kun hän siinä istui lapsen kuvan katselemiseen vaipuneena, kuului
+myymälästä iloisia ääniä hänen korviinsa. Siellä oli pieni joukko
+nuoria naisia, kaikki eloisia ja puheliaita, ja noiden eri äänien
+joukosta eroitti hän selvästi Liisan helakan äänen.
+
+-- Se kuuluu liian kauniilta, ollakseen totta, kuuli hän Liisan
+sanovan.
+
+-- Vaikkapa, mutta sinun täytyy toki uskoa minua -- kuului toinen ääni
+sanovan. Toimittaja kehui kirjoitustasi kerrassaan mainioksi ja pyysi
+minun sanomaan sinulle hänen kunnioittavimmat terveisensä arvokkaalle
+kirjailijattarelle, kuten hänen sanansa kuuluivat. Kaikki ennustavat
+sinulle loistavaa kirjailijauraa. Eläköön rouva Elisabeth Modén!
+Eläköön, eläköön!
+
+-- Hiljaa, hiljaa! kuului Liisan ääni.
+
+-- No, no, sinun nimimerkkisi ei ole pysynyt niinkään salassa kuin
+luulet! eilen konsertissa kuulin useain kuiskaavan: -- Tuolla tulee
+hän! -- Sinä onnellinen kuolevainen, sinulla on yleisö vallassasi!
+Niin, ja naisyhdistyksen puheenjohtaja kysyi joko sinä saanet tuon
+pyydetyn ehdotuksen valmiiksi ensi kokoukseen, sanoi eräs toinen
+nainen. -- Meidän pikku komitea kokoontuu huomenna.
+
+-- Hyvä, siellä tulee tehtäväksi tärkeä päätös, tärkeämpi kuin kenties
+koskaan ennen tai jälkeenkään. Siis kaikki saapuville, muistakaa se!
+
+-- Betti täti tulee myöskin sinne -- miten mainio hänen viimmeinen
+kirjoituksensa olikaan, kukaan naisista ei käytä kynää semmoisella
+loistavuudella kuin hän.
+
+-- Sano ennemmin semmoisella arvokkuudella. Ja Liisalla on todellakin
+oikein, meidän ei pidä antaa ihmisille aihetta moittiakseen meitä
+liiallisesta intoilemisesta. Tuo Eeva esim. on kerrassaan huimapää.
+Sinun olisi pitänyt kuulla häntä viimme kokouksessa! Muuan vahtimestari
+kurkisti ovesta sisään, Eeva huomasi hänen heti ja luoden tuohon
+miesparkaan kerrassaan surmaavan silmäyksen sanoi hän: -- Se oli vain
+muuan mies, ja sen niin murhaavalla äänellä, että koko kokous purskahti
+nauruun.
+
+-- No se ei suinkaan ollut niin kovin pahasti! -- Rakas Eeva, luulenpa,
+että olet miestenvihaaja; miten sinä viihdyt kollegoiden kanssa siellä
+koulussa, ettekö te väliin ottele keskenänne?
+
+-- Ka otellaanpa ja niin että herrat punastuvat korvaksiaan myöten ja
+meidän ranskankielen opettaja, tuo pikku leskirouva, huutaa ah ja voi
+minun mahdottomuudelleni. Hyi, miten ilettäviä nuo naimahaluiset,
+mielistelevät hupakot ovat!
+
+-- Mutta rakas Eeva, sinähän käytät melkein liian karkeita sanoja!
+
+-- Käytän kun käytänkin, koska kerran hiukan liioittelen. Mutta
+tiedätkö sinä, ihastuttava Liisa, että kaikilla puolueilla pitää olla
+joku tuommoinen ensi luokan kirkuja, joka kulkee muiden edellä ja
+vinguttelee ruoskaa kääntääkseen ihmisten huomiota itse ratsasjoukon
+kulkuun.
+
+-- Ja sinä nyt vinguttelet ruoskaasi aidanseipäisiin miessuvun suhteen,
+kuului useita ääniä. Kaikki nauroivat.
+
+-- Oikea asia ei kaipaa mitään kirkujia, sanoi Liisa.
+
+-- Eipä kyllä, mutta tuommoiset huimapäät hankkivat meille
+maltillisille naisille syytöksiä sekä miesten että -- -- --
+
+-- Mutta naisen täytyy saada lausua julki rehdit ajatuksensa!
+
+-- Eeva, Eeva, nainen vaijetkoon seurakunnassa, huudettiin joukossa.
+
+-- Sitäpä minä haluaisin nähdä kuka minulta suun tukkisi, siihen ei
+kykene ainakaan minun arvoisat aatesisareni, jotka eivät itsekään ole
+oppineet vaikenemisen taitoa. Vaan jopa sietää lähteä, hyvästi, kaunis
+Liisa, hyvästi kaikki!
+
+Toisetkin kuuluivat sanovan hyvästinsä ja myymälän ovi sulkeutui
+jälleen pienen ovikellon iloisesti kilahtaessa. Tohtori oli pannut
+valokuvan taasen pöydälle ja melkein huumautuneena kuunnellut tuota
+vilkasta sanatulvaa. Hänen muinainen vaimonsa oli siis joutunut tuohon
+piiriin, tuohon yhä tihenevään uudenajan naisten valppaaseen riviin,
+naisten, jotka leikkuuttavat tukkansa lyhyeksi, käyttävät silmälaseja
+ja puhuvat naisen oikeuksista. Tännekö siis Liisa pyrki, tällaista
+vapauttako hän tavoitteli. Tohtori muisti äkkiä mitä pastorinrouva oli
+sanonut Betti tädistä, niin, olisihan hänen pitänyt arvata mikä
+Liisasta tämmöisen vaikutuksen alaisena tulisi. Ja semmoisessa
+piirissä, semmoisen äidin kasvatettavana oli hänen tyttärensä! Nyt
+huomasi hän kaikki, nyt ymmärsi hän, ett'ei hänellä enää ollut mitään
+lasta, sillä ei suinkaan Liisa semmoisissa oloissa taivuttanut Paulan
+sydäntä isänsä luo, miehen luo, joka hänestä ja hengenheimolaisistaan
+oli tyranni pahinta lajia. Mutta minkä hän sille voi, vapaaehtoisesti
+oli hän jättänyt tyttären äidille, nyt sai hän vaijeten ummistaa
+silmänsä ja antaa kaiken mennä menoaan -- turmioon.
+
+Samassa astui Liisa verhoseinän takaa hänen luokseen. Hänen poskiaan
+kaunisti sievä rusotus ja suurissa, mustissa silmissä säteili
+elonhehkuinen kimallus. Ensi kertaa hämmästyi tohtori tuota poskien
+rusotusta, koko olemuksessa ilmautuvaa käytöksen arvokkuutta ja
+kasvojen reipasta nuorteutta. Hän ei ollut miltään puolelta semmoinen,
+miksi tohtori oli mielessään kuvitellut nykyajan emansipeeratun naisen,
+hän oli vain kaunis, eloisa nainen, jonka tumma tukka oli koottu
+yksinkertaiseksi palmikoksi niskaan ja jonka silmäin säteilyä ei
+mitkään lasit varjostaneet.
+
+-- Sinä olet varmaankin katsellut Paulan kuvaa, sanoi Liisa
+ystävällisesti läheten. Se on otettu jo vuosia takaperin ja sittemmin
+on hän kasvanut melkoisesti. Kuten ehkä muistanet, vietti hän äskettäin
+kahdeksannen syntymäpäivänsä.
+
+Tohtori nyökäytti myöntäen. Ovikello soi taasen ja pienien jalkain
+sipsutusta kuului myymälästä. Liisa hymyili ja samassa juoksi Paula
+huoneeseen.
+
+-- Täällä on joku, joka on tullut vaseti sinua tervehtämään, pikku
+tyttöseni, sanoi Liisa harvaan ja painokkaasti. -- Mene tervehtämään
+häntä, Paula, se on -- isäsi!
+
+Pienet, valkeaan huntuun verhotut kasvot sävähtivät helottavan
+punaisiksi ja jonkunlainen puistutus näytti värisyttävän tuota pientä
+olentoa. Sitte astui hän empien askeleen eteenpäin, niin toisen ja
+kolmannen, katsellen silmää räpäyttämättä koko ajan tohtoria. Liisa
+tarkkasi koko ajan tohtoria, jonka kasvoissa oli tapahtunut äkkiä
+jyrkkä muutos, hän oli kalpea ja huulensa vapisivat suonenvetoisesti.
+Saamatonna, mutta samalla kuitenkin ikävöiden ojensi hän kätensä tyttöä
+kohti.
+
+Tuo pieni jalka otti vielä yhden askeleen eteenpäin, sitte heittäysi
+hän äkkiä, odottamatta eloisan luonteensa lämpimässä innossa tohtorin
+käsivarrelle ja kätki suloisen päänsä hänen leveää rintaansa vasten.
+
+Liisa katseli tätä kaunis, kyynelehtevä hymy huulillaan, hän oli
+sielunsa pohjasta kiitollinen, että Paula vapaaehtoisesti suostuutui
+isäänsä. Siitä voi isä nähdä, ett'ei lasta oltu vieroitettu hänestä ja
+ett'ei äidin sydämmessä asunut vähintäkään katkeruutta.
+
+Myymälään tulijat kutsuivat Liisan jälleen todellisuuteen. Ja kun hän
+palasi takaisin, istui Paula tohtorin polvella; tohtori oli riisunut
+hunnun hänen päästään ja hyväili nyt ihastuneena hänen hiuksiaan. Ja
+tuolla pienellä kirsikkasuulla oli tuhansia asioita kerrottavana.
+
+-- Eikö sinua haluttaisi syödä päivällistä meidän kanssamme,
+joll'ei nimittäin mikään lupaus vaadi sinua muualle? kysyi Liisa
+ystävällisesti. Näytti, että tohtorin oli vaikea erota Paulasta, siksi
+ottikin hän kiitollisuudella kutsun vastaan.
+
+Aterian jälkeen kertoi Paula lapsellisella viattomuudellaan, että
+"hänelle annettiin musiikkitunteja." Liisa täydensi uutisen, kertoen
+tytön ihmeteltävästä taipumuksesta musiikkiin, joka saattoi muutaman
+heidän hyvän tuttavansa puoleksi leikillään rupeamaan opettamaan
+hänelle ensi alkeita. Tohtori nousi lähteäkseen, silloin ehdotti Liisa,
+että hän ja Paula lähtisivät yksissä kävelemään.
+
+Paula oli aivan ihastunut: nyt saisi hänkin lähteä kävelylle isänsä
+kanssa. Tohtori näytti hämmästyneeltä ja tyytyväiseltä.
+
+-- Sinä tulet varmaan huomenna taasen meitä katsomaan, tuumi Liisa
+auttaessaan päällysviittaa Paulan ylle.
+
+-- Enpä tiedä oikein, minä ajattelin matkustaa, mutta -- -- --
+
+-- Matkustaa pois jo huomenna, oi, sitä sinä et saa tehdä, isä, huusi
+Paula, riippuen kiinni hänen käsivarressaan. Sinun täytyy tulla minun
+kanssani luisteluradalle, äiti ei laske minua sinne yksin eikä hänellä
+itsellään ole aikaa tulla mukaan muulloin kuin sunnuntaisin,
+ymmärräthän, ja -- ei, isä, sinä et saa matkustaa huomenna pois.
+
+-- Paula on pieni takkiainen -- sanoi Liisa hymyillen. -- Meneppä nyt
+kauniisti, tyttöseni, ja katso, ett'et rasita isääsi kovin paljon.
+
+-- Hänkö rasittaisi -- juttua -- mumisi tohtori kun hän tytön käsi
+omassaan astui kadulle. Aurinko ei ollut vielä aivan laskenut, sen
+kimellys välkehti esplanaadin puissa ja noissa loppumattomissa
+akkunariveissä. Miten komeaksi, suurkaupunkimaiseksi tää kaupunki
+olikaan kasvanut.
+
+Syvin vetein hengitti tohtori raikasta talvi-ilmaa ja hänen suonissaan
+virtasi uusi elonhehku. Hän katseli ennen tuntemattomalla
+hyväntahtoisuudella vastaantulevia ihmisryhmiä ja kun joku ihmettelevä
+silmäys kiintyi Paulan sievään muotoon, ailahti hän ilosta. Niin, hän
+oli todellakin maailman somin pikkutyttö, siitä oli tohtori aivan
+varma, ja niin luottoisesti kun hän piti pikku kätöstään hänen suuressa
+kourassaan.
+
+-- Isä!
+
+-- Mikä sitte, Paula?
+
+-- Oh, minä tahdoin vaan sanoa, että tämä on niin hauskaa ja että minä
+pidän sinusta, isä, oikein tavattoman paljon!
+
+Tohtorin muuten niin tuikea katse himmeni hetkiseksi. Mikä sen
+vaikutti, sitä ei hän ruvennut akkiloimaan. Kun hän taasen näki
+selvästi, näytti maailma hänestä niin sanomattoman suloiselta, tuo
+maailma, joka kuvastui hänelle lapsen viattomassa katseessa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä istui tohtori Galle taasen Liisan miellyttävässä
+arkihuoneessa. Paulalla oli lupapäivä ja hän näytteli äidin
+kehoituksesta miten hän oli koulussa edistynyt. Myöhemmin lähtivät he
+kahden kävelylle ja jos eivät he ennättäneetkään Paulan lemmitylle
+luisteluradalle, oli siihen syynä se, että tohtorilla oli niin paljon
+tekemistä namus- ja leikkikalu-kaupoissa, ett'eivät he kerjenneet
+pitemmälle. Vihdoin söivät he päivällistä yhdessä, tuossa pienessä,
+milt'ei nurkkakaapilta näyttävässä ruokailuhuoneessa, ja kerrassaan
+hyvän päivällisen söivätkin. Iltahämyssä söivät he takkavalkean ääressä
+paistetuita omenoita, jolloin Liisalla oli hyvä tilaisuus selvitellä
+kasvatussuunnitelmiaan Paulan suhteen, tytön itsensä puuhaillessa
+aamupäivän ostosten kanssa, jotka kaikki oli jätetty hänen huostaansa.
+
+Liisa puhui hyvin ja ajatteli selvästi, tohtorin täytyi myöntää hänellä
+olevan oikein kaikessa, sillä hänen vehmailta huuliltaan ei päässyt
+ainoatakaan mahdotonta ajatusta.
+
+Tohtori tunsi viihtyvänsä erinomaisesti, ensi kertaa tunsi hän
+käsittävänsä mitä sana kodikkuus merkitsee. Ja kun he olivat siinä
+kolmisin, Liisa vastapäätä häntä ja Paula hänen polveensa nojautuneena,
+valtasi tohtorin selittämätön onnen tunne. Mutta samalla avautui ovi ja
+sisään astui uljas, ijäkkäämpi nainen, jonka Liisa esitti Betti
+tädiksi.
+
+Vieraan tulo vaikutti tohtorin suloisiin tunnelmiin kuin jäähdyttävä
+ruiske. Sen käsityksen mukaan, minkä hän oli saanut Betti tädistä,
+olisi hän kaikkein vähimmän halunnut juuri häntä tavata. Siksi olikin
+hän heti valmis kääntämään luonteensa karkean puolen nähtäväksi.
+
+Mutta Betti täti ei ollut millänsäkään, vaan istuutui tyyneenä
+nojatuoliin, jonka Liisa hänelle tarjosi. Hänen viisaat silmänsä
+tarkastelivat kiintymyksellä tohtori Gallen tällä kertaa hyvin vähän
+myötätunnetta herättävää olemusta. Mutta hienolla, maailmaa kokeneella
+tavallaan alkoi hän sitten keskustelun, johon tohtori kiintyi vasten
+tahtoaan ja ennen pitkää oli hän, ihmeellistä kyllä, unohtanut koko
+vastenmielisyytensä vanhoja emansipeerattuja naisia, etupäässä Betti
+tätiä kohtaan. Hän oli todellakin kiehtoava ja mielenkiintoa herättävä
+tuo hopeahiuksinen neiti, joka niin hyväntahtoisesti katseli tohtoria
+vielä nuoruutta uhkuvilla kirkkailla silmillään.
+
+Kun Paula oli kokonaan kiintynyt leikkimään uusilla nukeillaan ja Liisa
+mennyt myymälään erästä ostajaa palvelemaan, katseli Betti täti
+ajattelevasti hänen jälkeensä. Sitte kääntyi hän tohtoriin ja sanoi
+matalalla äänellä: -- Hän on varmaankin teidän mielestänne paljon
+muuttunut, tohtori Galle?
+
+Tohtori murahti myöntävän vastauksen.
+
+-- Älkää luulko, että lausun tätä jonkunlaisena moitteena teitä kohtaan
+-- jatkoi hän ystävällisesti -- mutta kun Liisa kahdeksan vuotta
+takaperin tuli luokseni, oli hän kuin surkastunut, pimeässä kasvanut
+kukka, mutta nyt -- nyt on hän kehittynyt kauniiksi, kukkivaksi
+ruusuksi. En sano, että hän menetteli oikein jättäessään teidät, mutta
+luulen, että tämä ero, tämä koko hänen entisen elämänsä murros, oli
+tarpeen hänen sisäiselle kehitykselleen, jotta hänestä voisi tulla se,
+mikä hän nyt on: hyödyllinen, ajatteleva ja ennen kaikkea --
+kristillismielinen nainen. Te jätitte hyviin käsiin lapsenne, tohtori
+Galle, Paula kasvaa pienenä, onnellisena tyttönä, äitinsä opettaessa
+häntä rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiään ja tämän rakkauden voimalla
+pyrkimään velvollisuutensa täyttäväksi ja hyväksi ihmiseksi. Jumala on
+kääntänyt ihmisellisen hulluuden hyväksi neuvoksi viisautensa rakkautta
+uhkuvan aivoituksen jälkeen. Minä olen iloinen, saadessani kerran sanoa
+tämän teille ja minä toivon teitä ilahuttavan sen, että Liisa nyt on
+onnellinen.
+
+Hän vaikeni, sillä samassa astui sisään Liisa ja pani avoimen kirjeen
+hänen käteensä: -- Toimittajalta, sanoi hän -- hän kirjoittaa niin
+ystävällisesti ja lähettää samalla minulle kirjoituspalkkion. Hän
+kohotti kädessään muutamia uusia, kauniita seteleitä: -- Täällä on
+meidän kesänviettoa varten, pikku täti; Paula saa nyt hengittää,
+suolaisenmeren ilmaa, minä olen niin sanomattoman iloinen!
+
+Tohtorin kasvot synkistyivät: -- Jos sinulla on ollut jonkunlaisia
+tarpeita, miks'et sitte ole sallinut Paulan isän -- -- --
+
+Tavattomalla suloudella asetti Liisa kätensä tohtorin käsivarrelle,
+hempeän rusotuksen kohotessa poskilleen: -- Suo anteeksi, sanoi hän
+hiljaa, se on kun onkin minun ylpeyteni ja iloni kasvattaa Paula omain
+kätteni työllä. Tähän asti on kaikki mennyt hyvin eikä meiltä ole
+koskaan mitään puuttunut, jos sinä tahdot koota jotakin hänen
+hyväkseen, niin talleta ne siksi, kunnes hän aikuisena tahtoo kehittyä
+jollekin erikoiselle alalle.
+
+Tohtori ei vastannut, hän oli noussut ja mennyt ikkunan luo; hän tunsi,
+että tuo juopa, joka oli hänen ja hänen entisen vaimonsa välillä ja
+jonka hän vast'ikään oli vähällä kokonaan unhottaa, oli taasen
+ammahtanut syvemmäksi, syvemmäksi kuin koskaan ennen. Hän katseli sitä
+tavattomalla kauhulla, mutta sen toisella puolella seisoi Liisa
+tyyneenä ja kauneutta säteilevänä, Paulan käsi omassaan, yhdistettynä
+eroittamattomasti siteellä, jota ei mikään maallinen mahti kykenisi
+murtamaan. Tänä hetkenä tunsi hän olevansa heistä molemmista niin
+tavattoman kauvaksi eroitettuna. Mikä hän oikeastaan oli heille? Lapsen
+isä kyllä, mutta muuten vento vieras. Vieras heidän ajatuksilleen, koko
+heidän elämän-katsannolleen; miksi hän oli viipynyt täällä päivän tätä
+kaikkea kokeakseen, sillä itse asiassa oli hän iloinen, että hänen
+asuinpitäjänsä ja pääkaupungin väliä oli kymmeniä penikulmia.
+
+Betti täti istui vaiti ja ajatteli miten vaikeata on kerran särkynyttä
+enää saada eheäksi. Liisa oli sytyttänyt lamput ja ottanut hienon
+käsityönsä esille. Hänen poskillaan paloi kaksi pientä, punaista
+pilkkua, varmana merkkinä sisäisestä liikutuksesta. Mutta hänen otsansa
+oli avoin ja lujan päättäväisyyden ilme kuvautui hänen kauniin suunsa
+ympärillä; näkyi että elämä oli selvänä hänen edessään.
+
+Betti täti yhdisti taasen taitavasti keskustelun katkenneet langat.
+Mutta tohtori ei voinut viipyä kauvemmin, hän tunsi, että tämän
+kodikkaan arkihuoneen tuoksuava ilma oli vähällä tukehuttaa hänet.
+
+Paula heittäytyi hänen kaulaansa ja lupasi kirjoittaa hänelle usein,
+Liisa ojensi hänelle kätensä ystävällisesti, mutta ei pyytänyt häntä
+tulemaan takaisin. Tohtori ei ollut nykyään hänelle mitään, ei edes
+synkkä varjo, jonka hän tahtoisi poistaa mielestään.
+
+Tohtori seisoi kauan ulkona kadulla ja katseli valaistuun myymälään.
+Siellä seisoi Liisa ja lajitteli kirjavia silkki- ja villalankoja,
+tyyneenä, ilman pienintäkään mielenliikutuksen ilmettä olemuksessaan.
+Hänen kirkkaat silmänsä katselivat ystävällisesti ostajaa, jonka kanssa
+hän puheli, ja punerva lampunvarjostin loi himmeän valaistuksen hänen
+vehmaille kasvoilleen, mustille hiuksilleen ja sorealle varrelleen. --
+Hyvä, ajatteleva ja kristillismielinen nainen, kertoi hän konemaisesti
+Betti tädin sanoja -- voiko toivoa enempää -- ja semmoinen nainen oli
+kerran ollut hänen vaimonaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- Mikä se on, Paula?
+
+-- Kirje, äiti, ja osoite kuoressa on kummin käsialaa.
+
+-- Näytäppä minulle, lapseni -- aivan oikein, se on Miina Orellilta!
+
+Liisa otti kirjeen ja kallistausi taaksepäin tuolle alkuperäiselle
+lepotuolille, Paula, joka nyt oli soleva, kaksitoistavuotias tyttö,
+heittäysi kahden suuren koivun välissä olevaan riippumattoon. Liisa
+tyttärineen asui nyt, kuten jo monena edellisenäkin kesänä,
+luotsivanhus Janssonin luona. Meri oli tyyni ja välkehti ilta-auringon
+valossa, luotsi-ukko puuhasi rannassa veneensä luona ja kalalokki lensi
+välkkyvin siivin salmelle päin. Miten kaikki oli rakasta ja tuttua,
+ajatteli Paula, täällä oli hän viettänyt nuoren elämänsä iloisimmat ja
+huolettomimmat hetket. Tyytyväisyydestä huoahtain sulki hän mustat
+silmänsä. Mutta hän avasi ne taasen jälleen äidin huudahtaessa:
+
+-- Mitä kirjoittaa kummi?
+
+Liisa kohotti silmänsä, syvä vakavuus katseessa: -- Kummisi kertoo
+varsin surullisia uutisia, sanoi hän. Isääsi on kohdannut onnettomuus,
+hän on ajanut kumoon käydessään muutaman sairaan luona ja taittanut
+oikean jalkansa!
+
+Paula syöksähti ylös ja seisoi samalla vaalein poskin äitinsä edessä:
+-- Mitä aijot sinä tehdä, äiti? kysyi hän kiihkeästi.
+
+-- Mitä tahtoisit sinä sitte minun tekemään? Liisa katseli tutkivasti,
+jännityksellä tytärtään.
+
+-- Meidän täytyy matkustaa hänen luokseen -- nyt heti!
+
+-- Hyvä, matkustakaamme sitte!
+
+Luotsivanhus sekä hänen eukkonsa saivat myöskin uutisesta tiedon.
+Pieni tyttärenpoika, Pekka, lähetettiin kylään hevosta hakemaan ja
+Liisa sulloi kiireesti tarpeellisimmat kapineet matkalaukkuun,
+mielenliikutuksen valtaaman Paulan kävellessä levottomasti ulos ja
+sisään. Sitte läksivät he molemmat valoisana kesäyönä rauhaisasta
+kesäasunnostaan sydänmaata kohden.
+
+Tie oli pitkä ja rautatiestä etäällä, mutta Liisa ja hänen tyttärensä
+eivät olleet liian arkailevia kärrymatkustukseen. Lepuutustunteja
+pidettiin harvoin ja mahdollisimman lyhyviä ja niin läheni Liisa sitä
+kotia, jonka hän kohta kaksitoista vuotta takaperin jätti.
+Selittämättömät tunteet valtasivat hänen kuta likemmäksi hän tuli tuota
+tuttua kylää. Hän näki metsästä laskeuvan maantielle tuon saman
+syrjätien, jonka päässä hän oli kohdannut vanhan talonpojan. Kaukana
+näkyi kirkko kunnallaan. Seutu muuttui yhä avonaisemmaksi ja pian
+levittäysi heidän eteensä Lehtolan kylän alavat pellot. Liisa tunsi
+äkkiä tukehuttavaa kuristusta kurkussaan heidän kääntyessään
+tohtorilaan vievälle tielle. Kaikki oli ennallaan, rumat, navettamaiset
+asuinhuoneet sammaleisine kattoineen ja vinoine ikkunoineen, ainoastaan
+apteekki oli äskettäin maalattu ja varustettu komealla nimikilvellä.
+Sieltä tuli juosten ulos pieni nainen, vanhettunut, laihtunut Miina
+neiti, jonka ohuissa hiuksissa alkoi jo harmaja kajastaa.
+
+-- Liisa, Liisa, onko se todellakin Liisa, huusi hän ja syleili
+sydämmellisesti entistä tohtorinnaa. -- Ja tämä sitte, jatkoi hän, on
+varmaankin minun pieni kummityttöni; oi Jumala, niin suuri, ei kumma,
+jos me alamme vanhettua, kun pikkulapset kasvavat ja tulevat suuriksi!
+
+-- Ajattelehan, rakas ystävä, että siitä on kaksitoista vuotta, sanoi
+Liisa.
+
+-- Niin, se on todellakin pitkä aika; mutta voi miten iloinen minä
+olen, kun te nyt olette täällä. En tiennyt oikein, mitä minun piti
+tekemän, päätin kuitenkin kirjoittaa. Tohtori ei sanonut asiasta
+ainoatakaan sanaa, mutta hän puheli usein Paulasta ja kun kerroin, että
+kirje oli lähetetty, näytti hän niin tyytyväiseltä.
+
+-- Se oli oivallisesti, että kirjoitit, sanoi Liisa -- mutta menkäämme
+nyt sisään.
+
+-- Menkäämme, menkäämme, mutta pistäykää kaikin mokomin meille
+ensin sisään. Tuo pieni, innokas olento työnsi heidät takaisin
+hyväntahtoisella pakolla: -- Luulen tohtorin odottavan teitä, mutta
+hämmästyttäminen voisi olla hänelle vahingoksi. Minä juoksen sen vuoksi
+sinne edeltäpäin ja valmistan häntä hiukan; sinä et voi uskoa, miten
+huono hän on!
+
+-- Kerro meille kaikki, pyysi Liisa, pitäen Paulan vapisevaa kättä
+omassaan. Miina neiti kertoi tarkasti mitä oli tapahtunut ja kuinka
+tohtori ei tahtonut luottaa lääkäreihin, vaan antoi lukkarin hoitaa
+itseään.
+
+-- Onneksi luottaa veljeni Amos lukkariin, päätti hän puheensa. -- Hän
+näyttää olevan taitava luuvammojen parantaja; mutta tohtorilla on ollut
+paljon kärsimistä, Amos sanoo, että hänen ihonsa on huonoa paranemaan
+ja sitte -- -- --
+
+Hän katsahti äkkiä Paulaan, sitte kumartui hän ja kuiskasi Liisan
+korvaan: -- Sitte on hän viimme aikoina juonut niin hirveästi ja siinä
+se juuri onnettomuus onkin!
+
+Liisa antoi päänsä vaipua hiljaa kuin vastaukseksi.
+
+-- Niin, hyvä Jumala, kaikkea sitä voikin tapahtua, huokasi tuo
+hyväluontoinen pikku nainen. Nyt menen minä ja keitän teille tilkkasen
+kahvia, te olette varmaankin nälkäisiä ja janoisia tuommoisen pitkän
+matkan jälkeen.
+
+Paula katseli äitiään tuskallisen rukoilevasti.
+
+Liisa ymmärsi hänen halunsa: -- Paras Miina, anna kahvin jäädä
+toistaiseksi ja mene sen sijaan valmistamaan sairasta; minun pieni
+Paula rukkani ikävöi isänsä luo.
+
+-- Sitä kilttiä tyttöä, niin, niin, minä menen heti, huusi Miina neiti,
+mennen jo ovessa ja jättäen vieraansa yksikseen pieneen kuumaan
+arkihuoneeseen, jonne aurinko tunkeusi esteettömästi ikkunoista.
+
+-- Oi, äiti, äiti! Paula kiersi käsivartensa äidin kaulan ympäri ja
+ratkesi itkemään: -- Eikö ole kauheaa, että hän makaa siellä ja kärsii,
+kenties kuoleekin avutta. Suonenvetoiset nyyhkytykset vapisuttivat
+häntä ja hän painautui lujasti äitinsä rinnoille.
+
+-- Koeta rauhoittua, tyttöseni, sanoi Liisa, työntäen hellästi hänen
+epäjärjestykseen joutuneet hiuksensa kauniilta otsaltaan. -- Joll'et
+sinä voi olla aivan hiljaa, en minä uskallakaan ottaa sinua mukaani
+isän luo; huomaa, tyttöseni, ett'ei niin kovin sairaan henkilön mieltä
+saa millään tavalla liikuttaa.
+
+Paula lakkasi heti nyyhkyttämästä, hän oli perinyt äidiltään luonteen
+voimakkuutta ja saanut jo nuorena oppia itsensähillitsemisen vaikeaa
+taitoa. Kun Miina neiti hetkistä myöhemmin palasi ja kertoi, että
+tohtori jo ajoneuvojen äänestä oli arvannut vierasten tulon, kykeni
+Paula tyyneenä, joskin tosin kalpeana, seuraamaan äitiään ruohottuneen
+pihan poikki tohtorin asuntoon.
+
+Laakea kivipaasi oli vielä paikallaan kuluneen porrasastuimen edessä.
+Liisan täytyi nojautua porrasjohdakkeeseen. Astuessaan nyt taasen
+ikäänkuin entisyyden kynnykselle, oli hänen vuoronsa joutua liikutuksen
+valtoihin, jonka syitä ei Paula voinut aavistaa.
+
+-- Voitko sinä pahoin, äiti? kuiskasi Paula levottomasti.
+
+-- En, pikku tyttöseni, en minä ole kipeä -- ja Liisa astui päättävästi
+viimmeisen porrasastuimen ja astui hämärään, autioon eteiseen. Sitte
+avasi hän tohtorin huoneeseen vievän tutun oven.
+
+Leveä, nahalla päällystetty sohva oli muutettu sairasvuoteeksi ja
+aurinko, joka ammottavien, autioiden ikkunoiden kautta tunkeusi sisään,
+lankesi terävästi tuon kokoonkutistuneen jättiläisen vartalolle, joka
+puolittain istuen nojausi tyynyjä vasten. Tohtorissa oli tapahtunut
+todellakin kauhistuttava muutos, hänen suuret, karkeat kasvonsa olivat
+kellastuneet ja vanhettuneet, silmät asuivat syvällä kuopissaan ja
+vaaleanharmaja tukka riippui tuuheana otsalla.
+
+-- Isä, rakas isä rukka! -- kevyesti kuin keijukainen oli Paula
+rientänyt epätasaisen, matottoman lattian poikki ja polvistunut sairaan
+viereen.
+
+Tohtorin suuri käsi hapuili saamattomana Paulan kättä.
+
+-- Oletko sinä hyvin kipeä, isä? Isä teki myöntävän liikkeen.
+
+-- Heti kun saimme kuulla, mitä oli tapahtunut, läksimme matkalle sinun
+luoksesi, sanoi Liisa, istuutuen tuolille vuoteen viereen niin
+levollisena, kuin olisi hänen paikkansa ollut juuri siinä. -- Paula oli
+niin innoissaan päästäkseen tervehtämään isäänsä ja minä arvelin, että
+kai sinä tarvitset sairaanhoitajankin. Onko vanha Lotta vielä täällä?
+
+-- Ei, hän meni naimisiin viimme vuonna; tätä nykyä on minulla vanha
+kuuro akka, koko talous on rappiolla, sanoi tohtori katkonaisesti.
+
+-- Miten kuuma täällä on ja aurinko paahtaa sinua vasten kasvoja.
+Meidän täytyy asettaa uudin toiseen ikkunaan, sanoi Liisa, avaten
+varjopuolella olevan ikkunan, niin että vilpoisa ilmavirta pääsi
+tunkeumaan huoneeseen. -- Paula pienoiseni, näitkö sinä mihin meidän
+matkalaukkumme joutui?
+
+-- Se jäi apteekin portaille, sanoi Miina neiti, joka juuri astui
+sisään.
+
+-- Kenties se voitaisiin tuoda tänne, sanoi Liisa. Hän avasi suuren,
+aution salin oven, joka näytti entistäänkin autiommalta, ja astui
+muinaiseen kamariinsa, jossa hän oli niin paljon katkeruutta kokenut,
+jossa molemmat hänen lapsensa olivat nähneet päivän valon ja jossa hän
+oli tehnyt pikku poikansa viimmeisen vuoteen.
+
+Muistojen valtaamana vaipui hän lähimmälle tuolille istumaan, josta
+hänet tapasi Miina neiti, joka vähäistä myöhemmin astui sisään
+matkakapineita tuoden.
+
+-- Voi rakas Liisani, minä voin arvata sinun tunteesi, kun taasen näet
+kaiken tämän, ja tuo hyväluontoinen ystävätär puhkesi viljaviin
+kyyneleihin. Mutta Liisan suuriin, vakaviin silmiin kohosi ainoastaan
+kostea kimallus.
+
+-- Minä olen iloinen tännetuloni johdosta, sanoi hän, -- minä luulen
+voivani olla joksikin hyödyksi ja keventää sinun ystävällistä
+huolenpitoasi, rakas ystävä. Minä tiedän, että sinä olet uhrannut sekä
+aikaa että vaivaa tämän talon hyväksi.
+
+-- Oo, minä olen kyllä halusta koettanut olla apuna vähien voimieni
+mukaan, mutta, näes, siitä on samalla ollut myös jonkunlaista
+edesvastaustakin. Tohtori tuli heti pahalle tuulelle kun Amos vain
+puhui, että tarvitsisi hakea lääkäri kaupungista -- hän näytti haluavan
+olla rauhassa ja huolehtia niin vähän kuin mahdollista. Tiedäppäs, mitä
+minä olen ajatellut, olen arvellut, että hän kyllä ymmärtää, miten
+huono hänen tilansa on, mutta ett'ei hän välitä meni miten tahansa.
+
+-- Minun täytyy saada puhutella apteekkaria vielä tänä iltana, sanoi
+Liisa päättävästi -- ja jos jotain vielä voi tehdä hänen hyväkseen,
+niin on se myös heti tehtävä!
+
+Miina neiti katseli häntä ihmetellen ja päästi helpoituksen huokauksen;
+hän oli niin tyytyväinen, jotta edesvastuu sairaasta nyt siirtyi hänen
+nerokkaalle ystävättärelleen.
+
+Miten kummalliselta tuntuikaan ensi ilta tässä muinaisessa kodissaan,
+josta hänellä oli niin monta muistoa ja erilaista tunnelmaa. Hänestä
+tuntui toisinaan kuin tahtoisi rinta haljeta, hän ei voinut hengittää
+vapaasti, kävellessään järjestellen ulos ja sisään tuossa tutussa
+huoneessa. Paula sen sijaan koteutui nuorten tavallisella
+mukautuvaisuudella pian uusiin oloihin, auttaen väliin äitiään, istuen
+taasen toisinaan isän sairasvuoteen ääressä tai huvittaen apteekkaria
+ja hänen elähtänyttä sisartaan pistäymällä toisinaan apteekissa
+jollakin asialla. Hänen ensimmäinen katkera surunsa oli jo tyyntynyt
+saadessaan nähdä isänsä, hän voi hymyillä tuota kaunista hymyään, joka
+muodosti hänen pehmoisille poskilleen sievät kuoppaset, ja hän keksi
+tuhansia hellyyden osoituksia sairasta huvittaakseen.
+
+Mutta tohtorin katse ei kiintynyt yksin häneen, vaan se seurasi
+lakkaamatta tuota uljasta naisvartaloa, jonka ryhdissä ei ollut
+pienintäkään vanhahkon vivahdusta, joka niin hiljaa liikkui hänen
+ympärillään, toimitellen yhtä ja toista hänen mukavuudekseen ja
+viihdytyksekseen. Illan tultua, kun Paula matkasta ja uusista
+tunnelmista väsyneenä uinui samalla paikalla, missä hänen kätkyensä
+muinoin oli ollut, istui Liisa hiljaisessa sairashuoneessa ja katseli
+aatellen ikkunasta hämärään elokuun yöhön.
+
+Tohtori heittelihe levottomasti vuoteellaan puolittain nukkuneena,
+puolittain horrokseen vaipuneena. Valveella ollessaan oli hän
+enimmäkseen vaiti, mutta näytti tyytyväiseltä milloin Liisa järjesteli
+hänen tyynyjään tai tarjosi hänelle raikkaan virvoitusjuoman. Nuo
+pitkät yöt yksinäisyydessä, sillä kuuroa eukkoa, joka oli valvovinaan
+hänen luonaan, ei suinkaan voinut laskea miksikään, ne olivat olleet
+hänelle oikea kauhistus; nyt, sen sijaan, kuluivat tunnit kuin ennen
+minuutit.
+
+Samaa tunsi Liisakin, päivän monien mielenliikutusten vaikutuksesta ei
+hänkään tuntenut mitään unen tarvetta. Ja kun aamu koitti, näytti hän
+aivan reippaalta ja levänneeltä. Punertava taivas loi rusotuksensa
+hänen vakaville kasvoilleen ja kohotetuille silmilleen; tohtori katseli
+häntä äänetönnä, hänestä näytti Liisan kasvoilla lepäävän kirkastuneen
+vapauden puhdas ilme.
+
+Liisan vaikutuksesta tapahtui koko talossa ihmeteltävä muutos parempaan
+päin; ja mikä ihmeellisintä, tohtorikin taipui hänen tahtonsa mukaan.
+Muuan nuori, taitava lääkäri kutsuttiin kaupungista ja hänen kanssaan
+neuvoteltuaan päätti Liisa ehdottaa tohtorille, että he muuttaisivat
+pääkaupunkiin, saadakseen vikaantuneelle jalalle tarpeellista hoitoa.
+
+-- Mitä arvelet, jos matkustaisimme, sanoi hän, katsellen
+ystävällisesti tohtorin tuskien rypistämiin kasvoihin. -- Luuletko
+voivasi kestää, Frans.
+
+Siitä oli aikoja kun hän oli kuullut tuon äänen lausuvan nimeään, nyt
+kaikui se soittona hänen korvissaan:
+
+-- Haluatko sinä, Liisa, että minä matkustaisin?
+
+-- Minusta on meidän velvollisuutemme tehdä kaikki mitä voimme, sinun
+terveytesi palauttamiseksi, vastasi hän lempeästi.
+
+-- No, matkustakaamme sitte, minä en toivo mitään pelastusta, mutta
+tahdon koettaa, kun sinä katsot sen oikeaksi.
+
+Liisa ei vastannut, mutta hän kumartui alas ja silitteli pehmeällä,
+vilpoisella kädellään hänen kuumaa otsaansa, ja se oli tohtorista kuin
+enkelin siipien hyväilyä. Jos vain Liisa olisi ollut häntä tukemassa,
+olisi vaikeimpikin tuntunut hänestä kevyeltä.
+
+Matka pääkaupunkiin oli myös perin vaikea ja toisinaan pelkäsi Liisa,
+että tohtorilla todellakin oli oikein sanoessaan, ett'ei ollut
+pelastuksesta toivoa. Hän oli kenties menetellyt tyhmästi
+houkutellessaan miehensä jättämään kotinsa, jossa hän olisi voinut
+kuolla rauhassa ja vapaudessa, sillä hänen tuskansa olivat toisinaan
+sanomattoman kovat. Mutta kun kaikki oli kestetty ja hän näki tohtorin
+tyytyväisenä hyvällä vuoteella tuossa pienessä sairaskamarissa,
+ympärillään kaikkea, mikä voi tuottaa apua ja helpotusta, ei hän voinut
+muuta kuin kiittää Jumalaa, joka oli auttanut heitä niin pitkälle.
+
+-- Herra on minun turvani murheessa, minun kallioni ja minun linnani!
+kuului hiljainen vakuutuksen ääni hänen sisimmässään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Se oli Liisan onneksi, että hänellä oli tämmöinen vakuutus tukenaan nyt
+seuraavina päivinä. Hänen onnistui saada sen ystävänsä, joka kesän
+aikana oli hoitanut hänen tointaan myymälässä, pysähtymään edelleenkin
+hänen tilalleen, joten hänellä oli aikaa joka päivä käydä sairasta
+hoitamassa. Se ei kenties enää kauvan tarvitsisikaan hänen
+huolenpitoaan -- semmoinen oli hänen nykyinen tilansa. Ja jos Liisa
+kerran tohtorin vaimona oli syvästi rikkonut häntä vastaan, tahtoi hän
+nyt hädän hetkenä uskollisena ystävänä sovittaa rikoksensa. Ja jos
+tohtorin piakkoin täytyisi mennä tuonen joen ylitse, toivoi hän
+sydämmestään voivansa levittää ijäisyyden valoa kuolon hämärään
+kammioon.
+
+Kauvan ei hänen tarvinnut olla epätietoinen lääkärein ajatuksesta
+tohtorin jalan suhteen. Loppupäätös pidetyssä keskustelussa oli, että
+jalan poikkisahaaminen oli ainoa pelastuskeino ja professori itse
+kääntyi Liisan puoleen kysyäkseen hänen mielipidettään -- hän,
+samoinkuin sairaanhoitajattaretkin, pitivät luonnollisestikin häntä
+tohtorin vaimona.
+
+Liisa ei miettinyt kauvan: -- Jos se on ainoa keino, katson minä
+puolestani empimisen sulaksi mahdottomuudeksi, sanoi hän päättävästi.
+
+Professori toivoi, että hän itse puhuisi "miehensä" kanssa asiasta.
+Liisa lupasi, leikkauksen pitäisi viivyttelemättä tapahtua.
+
+Keskustelu oli tapahtunut käytävässä sairaskamarin kohdalla ja kun
+Liisa meni sisään, katsoi tohtori häntä tarkasti: -- Minä tiedän sinun
+ajatuksesi, sanoi hän lyhyesti -- nuo suopeat herrat uhkaavat sahata
+minulta jalan?
+
+Liisa ei vastannut heti, vaan istuutui, tarttuen hänen käteensä: --
+Sinun tarkkaa lääkärinsilmääsi ei voi pettää, Frans, sanoi hän -- eikä
+ole ollut tarkoituskaan salata sinulta tätä raskasta totuutta. -- Hän
+vaikeni ja katseli syvän vakavasti sairaan otsalle vähitellen kihoavia
+hikipisaroita.
+
+-- Minä tiedän, miltä jalan katkaiseminen tuntuu, olen itse kerran
+sahannut jalan eräältä raukalta, se ei ole leikkiä se, saat uskoa, ja
+sitte -- on koko tuo kärsimys kenties turhaa! -- Vaivoin kuuluivat nämä
+viimmeiset sanat hänen kuivilta huuliltaan.
+
+-- Professori ei tahdo pakottaa sinua, mutta hän sanoi sen ainoaksi
+keinoksi, minkä enää voi tehdä -- sinä tulit liian myöhään, sanoi Liisa
+hiljaan.
+
+-- Minä arvasin sen kyllä, mumisi tohtori, joka katsettaan
+hivauttamatta katseli pienen oksan muodostamaa tummempaa täplää
+ovenkehyksessä. Minä en välittänyt koko asiasta, kävi sitte kuinka
+tahansa!
+
+-- Saanko minä ilmoittaa professorille, että sinä päätit antaa sahata
+jalkasi?
+
+-- Jos sitä kuolee lääkärin veitsen tähden tai noiden hellittämättömäin
+tuskain runtelemana, se lienee itse asiassa yhden tekevää, vastasi hän.
+-- Minä olen valmis!
+
+-- Kiitos! -- Tuo lopullinen päätös näytti vaikuttavaa rauhoittavasti
+sairaaseen, hän puheli vilkkaammasti kuin tavallisesti, vieläpä
+nukkuikin edellä puolenpäivän. Mutta kun Paula tuli tavalliselle
+jokapäiväiselle käynnilleen, tuli tohtori hyvin tuskaisen näköiseksi,
+niin että Liisa näki parhaaksi lähettää tytön pois niin pian kuin
+mahdollista.
+
+Hän ei ollut ennättänyt vielä kertoa Paulalle mitä oli tekeillä, mutta
+isän liikutuksesta ja milt'ei hurjasta syleilystä näytti Paula tekevän
+jonkun kauhean loppupäätöksen. Vavisten koko ruumiiltaan jätti hän
+huoneen.
+
+Liisa meni hänen jälessään ulos, rauhoittaakseen häntä muutamilla
+sydämmellisillä sanoilla. Palatessaan hän aivan peljästyi, nähdessään
+tuon tuhkanharmajan värin, joka oli tällä välin levinnyt sairaan
+kuihtuneille kasvoille. Hän pani kätensä tohtorin otsalle, se oli
+kostea ja kylmä ja ankarat pudistukset värisyttivät koko hänen
+olemustaan.
+
+-- Mitä se on, Frans? -- kuiskasi Liisa. Kärsitkö sinä paljon, voinko
+minä auttaa sinua?
+
+-- Se on kuoleman esimakua, vastasi hän värittömällä äänellä -- minä en
+näe enää koskaan kaunista, viatonta lastani, joka rakastaa minua,
+vaikk'en sitä ansaitsekaan. Se oli sinun ansiotasi, Liisa, sinä teit
+oikein eroittaessasi hänet minusta, sillä minun läheisyydessäni olisi
+hän vain oppinut halveksimaan isäänsä. Minun oma syyni on, että makaan
+nyt tässä ilman toivoa; minulla oli terve, karaistu ruumis ja
+teräksinen terveys, mutta minä olen tehnyt kaikennäköistä sitä
+turmellakseni. Minä olen viheliäinen ihmishylky, joka tuskin kelpaan
+lannoittamaan sitä maata, johon ruumiini kohdakkain kätketään. -- Hän
+käänsi päänsä kiihkeästi seinään päin.
+
+-- Meidän ei tule ajatella nyt ruumista, sanoi Liisa matalasti --
+Frans, sinulla on myöskin sielu!
+
+-- Luuletko sinä, Liisa, minulla vielä olevan semmoisen? kysyi hän
+kovasti.
+
+-- Minä tiedän sen varmaan, Frans. Sinä olet niin mieluhikkaasti
+taipunut kaikkiin minun toivomuksiini sen jälkeen kuin minä tulin
+hoitajaksesi, kuule kuitenkin vielä yksi pyyntö. Pastori on täällä
+paraillaan sairasten luona, suo hänen tulla sinuakin katsomaan!
+
+Tuon karkean miehen rinnassa syntyi ankara taistelu, mutta Liisan
+rukoilevilla silmäyksillä oli tavaton voima, ja kun hän istui tohtorin
+viereen vuoteelle, hänen kätensä omassaan, astui nuori pastori sisään
+rauhan tervehdys huulillaan. Hän ei puhunut jumaluusopillisia
+viisasteluja eikä oppineita mietelmiä, vaan hän puhui kuin oikea
+sielunystävä sairaalle veljelle, joka kenties piankin saisi seisoa
+ijankaikkisuuden kynnyksellä. Hän sanoi kuulleensa, miten vaikea
+koettelemus sairaalla oli edessään ja piti yksinkertaisen rukouksen
+hänen vuoteensa ääressä. Hän rukoili sairaalle voimia tuskien ajaksi,
+lievitystä Jumalan tahdon mukaan ja ennen kaikkea, jos maallinen apu
+osoittautuu voimattomaksi, että oikea auttaja tulisi ja toisi sielun
+lääkkeitä: ijankaikkisuuden armoa ja rauhaa. Kun hän sitte
+hyvästellessään toivoi heille Jumalan siunausta, tuntui Liisasta kuin
+olisi outo liikutus kuvautunut tohtorin kasvoilla. Hän ei tahtonut
+häiritä sitä tunnelmaa ja lähetti ainoastaan hiljaiset esirukoukset
+sydämmensä syvyydestä.
+
+Liisa ei tahtonut jättää tohtoria tänä yönä, vaan pyysi ottaa osaa
+ystävällisen hoitajattaren valvomiseen. Ja noina pitkinä hetkinä
+sairasvuoteen ääressä oli hänellä kyllin aikaa sekä ajatella että
+rukoilla. Kerran kun hän kumartui, kuullakseen nukkuisiko tohtori,
+asetti tohtori hiljan kätensä hänen käsivarrelleen: -- Liisa, eikö
+jossain paikassa puhuta tulisista hiilistä -- kuiskasi hän -- tiedätkö,
+että sinä kokoot tulisia hiiliä juuri minun pääni kohdalle. -- Hän
+katsahti Liisaan arasti ja rukoilevasti: -- Minä olin raakalainen,
+hirveän julma mies sinua kohtaan, Liisa rankka!
+
+-- Ja minä tietämätön, uppiniskainen lapsi, vastasi hän lempeästi.
+
+-- Minulla on niin paljon sovitettavaa!
+
+-- Tunnustakaamme yhdessä syntimme ja pyytäkäämme toisiltamme anteeksi,
+sanoi Liisa hiljaan, kohentaen tyynyä hänen väsyneen päänsä alla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pitkä, hengenvaarallinen leikkaus oli ohitse ja potilaan tila, vasten
+kaikkia enteitä, varsin tyydyttävä; tuo vankka ruumiinrakennus oli
+vielä kerran tehnyt jättiläisponnistuksen ja voittanut kaikki
+vaikeudet. Luonnollisestikin pysyisi hän pitkät ajat heikkona ja
+täytyisi varoa kaikkia vahingollisia mielenliikutuksia, mutta terveys
+kostui kuitenkin päivä päivältä.
+
+Paula istui isänsä luona ja syötti hänelle karamellejä, joita tohtori
+-- vaikkapa muuten olikin vastenmielinen imelille aineille -- otti
+kiitollisuudella vastaan. Paula oli tavattoman iloinen, kun kaikki
+levottomuus ja pelko nyt oli ohitse. -- Sinusta tulee taasen terve ja
+vahva kuin karhu, sinä suuri isä, sanoi hän -- ja me olemme aina
+yhdessä ja elämme onnellisina monet vuodet, kuten saduissa kerrotaan.
+
+Tohtorin otsa oli syvissä rypyissä, hän ei katsellut Paulaa, vaan
+Liisaa, joka istui ikkunan luona niin vaipuneena työhönsä, ett'ei hän
+näyttänyt ollenkaan seuranneen keskustelua.
+
+Paula otti jäähyväiset, mennäkseen lukutunneilleen, ja muutamia
+minuutteja vallitsi huoneessa semmoinen hiljaisuus, että kuului
+ainoastaan Liisan sukkapuikkojen ääni, milloin nämä sattuivat
+toisiinsa.
+
+Tohtori kääntelihe levottomasti: -- Minä en voinut uskoa kestäväni
+leikkausta, sanoi hän äkkiä. Minulla oli niin selvillä kuinka kaikkien
+asiain piti järjestyä minun kuolemani jälkeen, ja kun minä nyt, kuten
+näyttää, olen paranemaan päin, niin tunnenpa itseni kuolleeksi, joka
+olen taasen noussut haudastani. -- Liisa oli noussut ylös ja istuutunut
+hänen viereensä vuoteelle, tohtorin ääni kuului hänestä niin tavattoman
+alakuloiselta ja suruiselta.
+
+-- Sinä et siis ole iloinen, Frans, ruvettuasi taasen uudelleen
+elämään! sanoi hän.
+
+-- Luuletko sinä minulla olevan niin suuria ilon syitä? kysyi hän
+synkästi. Takanani on kulunut elämäni, jonka muistot tuottavat minulle
+aina tuskia, edessäni raihnainen terveys ja keskeytynyt virka-ura!
+Luultavasti täytyy minun ottaa ero kunnallislääkärin virasta, sillä
+jalaton tohtori on melkein sama kuin tohtori Avuton. Pitäisikö minun
+tosiaankin iloita tästä kaikesta?
+
+-- Pidennetty elämä on aina pidennetty armonaika, sanoi Liisa.
+
+-- Kuka tietää -- tohtori tuijotti ajattelevana eteensä -- minä voin
+kuolla suurempana epäilijänä kuin olin sinä yönä ennen leikkausta --
+ihmisluonne on täynnä vastaanhangoittelua.
+
+-- Ei, ei! huusi Liisa ja hänen silmänsä säteilivät vakuutuksen tulta
+-- Jumala ei temmannut sinun ruumistasi kuoleman kidasta sentähden,
+että sinun siveellinen ihmisesi saisi kukistua. Minä olen varma, minä
+tiedän, että sinulle on vielä koittava toivehikas elämä.
+
+-- Sinä koetat lohduttaa ja elähyttää minua ja minä kyllä ymmärrän
+sinun kauniit ajatuksesi, mutta ne tuntuvat minusta vain unelmilta,
+sanoi hän surunvoittoisesti. Kuudenkymmenen viiden vanhana ei, Liisa
+hyvä, enää aloteta uutta elämää. Mutta minä olen kiittämätön kun
+valitan, onhan minulla lapsi, rakastettu tytär, minun kallis lahjani,
+ja voin uskoa, että häneen nähden on Jumalalla kenties joku aikomus
+minun suhteeni; luulen, että hän tahtoo käyttää vanhan kuluneen koneen
+joksikin hyödyksi ihmiskunnalle. Muisto näistä viikoista ja tieto, että
+sinä olet onnellinen, on kuitenkin aina päivänsäteenä loistava minun
+yksinäisellä tielläni. -- Hän peitti äkkiä kasvonsa käsillään ja
+hengitti raskaasti: -- Minusta tuntuu niin sanomattoman raskaalta se
+tieto, että sinun juuri minun kelvottomuuteni tähden täytyi koetella
+elämän katkeruutta ja että avioero, tuo meitä yhdistäväin sidetten
+täydellinen katkaiseminen, oli ainoa keino sinun onnelliseksi
+tulemisellesi. Sinä olet tyytyväinen nykyiseen elämääsi ja kuitenkaan
+en minä voi olla toivomatta, että sinä jalon, valistuneen miehen
+vaimona saisit nauttia maallisen onnen korkeinta täydellisyyttä -- olla
+rakastettu!
+
+-- Minä olen täysin tyytyväinen kohtalooni, sanoi Liisa iloisesti.
+
+Hän näytti tänä hetkenä niin rakastettavalta, että tohtorin täytyi
+ehdottomasti sulkea silmänsä; ne eivät sietäneet tuota lempeää,
+suloista päivänpaistetta, joka täydellä loistollaan säteili hänen
+katseessaan. Mutta Liisa luuli sen väsymyksen synnyttämäksi ja hiipi
+hiljaa työnsä ääreen.
+
+Seuraavana päivänä täytyi Liisan taasen ryhtyä toimeensa myymälässä.
+Mutta hän kävi kuitenkin edelleen joka päivä sairaskodissa ja Paula
+vietti tavallisesti kaikki vapaat hetkensä isän luona.
+
+Tohtorin tervehtyminen kävi kuitenkin nopeasti eikä viipynyt kauvan
+ennenkuin hän sai alkaa kävellä kainalosauvoilla.
+
+Oli kirkas sunnuntaipäivä, kuura välkehti puiden oksilla esplanaadissa;
+Liisa oli ollut kirkossa ja käveli nyt kevein askelin tuota usein
+kulkemaansa tietä sairaskotiin. Näkyi jo ikkuna, jonka ääressä tohtori
+tavallisesti istui, odotellen hänen tuloaan. Mutta nyt oli se tyhjä ja
+hiukan tätä oudostellen riensi Liisa huoneeseen. Hän katsoi vuoteelle,
+jossa tohtorilla oli tapana levätä, mutta sekin oli tyhjä, sen sijaan
+istui hän, kasvot kainalosauvoihin nojattuna pienellä, hänen
+mukavuudekseen sisääntuodulla sohvalla.
+
+-- Miten huonolta sinä näytät tänään, ystäväiseni, huudahti hän,
+riisuen päällysvaipan päältään -- tunnetko taasen itsesi huonommaksi?
+-- Tohtori ei vastannut, pudisti ainoastaan kieltäen päätään.
+
+-- Katsohan, mitä Paula lähetti sinulle, sanoi Liisa, istuutuen hänen
+viereensä. -- Nämä komeat päärynät lähetti Betti täti hänelle,
+lohdutukseksi tuon vastenmielisen vankeuden aikana, johon tohtori
+pakotti hänet hellittämättömän katarrin tähden, ja nyt tahtoo hän
+vuorostaan lahjoittaa niistä osan isälle. Minä kuorin heti sinulle
+yhden!
+
+Semmoisina, kuin he siinä istuivat rinnattain, muodostivat he keskenään
+todellisen vastakohdan: vehmas, kukoistava kesä ja harmaa, kellahtunut
+syksy. Tohtori kumartuneine vartaloineen, ryppyisine kasvoineen sekä
+jäänharmaine hiuksineen ja partoineen, näytti vanhalta ukolta. Liisa
+taasen tuulen purpuroimine poskineen, eloisine, säteilevine silmineen
+ja siroine, aistikkaaseen talvipukuun verhottuine vartaloineen, oli
+itse kukoistava elonvoima. Kenties pistikin tämä liian räikeänä
+eroavaisuutena tohtorin silmään, sillä hän kääntyi toisaanne ja puristi
+kätensä lujemmasti sauvojensa ympärille.
+
+-- Sinä olet tänään erillainen kuin muina päivinä. Frans, alkoi Liisa
+taasen, katsellen häntä tarkkaavasti; kerro minulle surusi, anna minua
+ottaa niihin osaa.
+
+-- Sitä sinä tuskin voit, vastasi hän hiukan töykeästi. Professori oli
+äsken täällä ja mainitsi, että minut voidaan jo poistaa sairaskirjasta
+ja että minä olen niin terve, kun minä luultavasti tulen olemaankin
+lopun ikääni.
+
+-- No nehän ovat sulia hyviä uutisia, tuumi Liisa ja ojensi hänelle
+päärynän kappaleen pienen hopeaisen hedelmäveitsensä kärjellä. Mutta
+minkälaiset ovat sinun tulevaisuuden-suunnitelmasi, ystäväiseni?
+
+-- Sitäpä juuri en tiedä; Orell kirjoittaa, että tohtori K, joka on
+ollut minulla viransijaisena nämä kuukaudet, on taipuvainen olemaan
+vielä jonkun aikaa edelleenkin.
+
+-- Tahdotko enemmin päärynää, Frans?
+
+-- En, kiitoksia -- tohtori näytti melkein vihaiselta hänelle, kuinka
+voi tuo muuten niin hienotunteinen Liisa juuri tänä hänelle niin
+katkerana hetkenä, jolloin hän vapisi, ajatellessaan uutta eroa,
+osoittaa niin rajatonta välinpitämättömyyttä.
+
+-- Orell tarjosi minulle myös täyden hoidon, jos nimittäin olisin
+halukas palaamaan jälleen Lehtolaan, katsellakseni kuinka toinen hoitaa
+virkaani, jatkoi tohtori katkerasti. Siinä hän teki kiltisti ja itse
+asiassa lienee jotenkin yhdentekevää mihin minä asetun.
+
+Hän katseli syrjästä Liisaa, joka juuri oli saanut kuorituksi uuden
+päärynän ja antoi sen nyt pala palalta kadota suuhunsa:
+
+-- Äiti saa myöskin päärynistä osansa, semmoinen oli Paulan toivomus --
+sanoi hän piloillaan. Tohtori kääntyi uudelleen toisaanne ja syvä apeus
+levittihe hänen kuihtuneille kasvoilleen.
+
+Liisa loi häneen omituisen katseen:
+
+-- Sinä olet siis puhunut kaikki, mitä sinulla on minulle puhuttavaa,
+alkoi hän -- minulla on toinen ehdotus, tahdotko kuulla sitä, Frans?
+
+-- Sinulla -- minulle ehdotus?
+
+-- Niin, minä olen ajatellut hiukan omin päin, entisaikaan se ei olisi
+sinua miellyttänyt, mutta luulenpa sinun pitävän siitä nyt. Katsohan,
+professori ja minä olemme tuumineet sinusta yhtä ja toista; sinulla on,
+ystäväiseni, hyvä maine lääkärinä ja minä luulen, että sinun
+kannattaisi kyllä jäädä tänne pääkaupunkiin toimivaksi lääkäriksi. --
+Tohtorin tuuheain kulmakarvain alla säkenöi ja hän kohosi puolittain
+ylös.
+
+-- Sinä et luonnollisestikaan ole siellä sydänmaassa voinut seurata
+kaikkia lääketieteen edistyksiä, jatkoi Liisa, mutta professori arveli,
+että sinä, odotellessasi entisten voimaisi palautumista, voisit
+tutustua sekä käytännöllisesti että tietopuolisesti näihin
+uudistuksiin, ollessasi täällä tieteemme keskuksessa. Mitä arvelet,
+eikö kannata harkita ehdotustani?
+
+-- Se olisi minun pelastukseni, jupisi tohtori, tarttuen hänen
+käteensä.
+
+-- Minun ehdotukseeni kuuluu vielä jotain muutakin, jatkoi Liisa
+pitkäveteisesti. -- Jos sinä päätät jäädä vastaiseksi tänne, niin tulee
+meidän välimme hyvin nurinkuriseksi, kuten itse ymmärrät. Sinä
+tarvitset edelleen huolekasta hoitoa ja hiukan kodikkuutta ympärilläsi,
+mutta Paula on vielä liian nuori, voidakseen sinua siinä suhteessa
+täysin tyydyttää ja sitä paitsi tulisi hän alituiseen horjumaan isän ja
+äidin välillä. Sen vuoksi en löydä mitään muuta keinoa, kuin että
+meidän kolmen täytyy asua yhdessä. Tahdotko sinä, Frans, vielä kerran
+minua omaksesi, ja minä lupaan Jumalan avulla olla sinulle parempi ja
+uskollisempi vaimo kuin muinen?
+
+Hän käänsi vehmaat, voimakkaan sisäisen liikutuksen kirkastamat
+kasvonsa tohtoriin ja ojensi hänelle luottavasti kätensä: -- Tahdotko,
+Frans?
+
+-- En, en -- takelsi tohtori vapisevin huulin -- sinun
+jalomielisyytesi, Liisa, on suurenmoista ja sinun naisellinen
+osanottavaisuutesi uhraavaista, mutta minä en ole kuitenkaan niin kurja
+kuin luulet. Minä en ota vastaan sinun uhriasi, sillä minulla on vielä
+jälellä hiukkanen kunniantuntoa; siksi en voikaan koskaan sallia
+nuoren, kukoistavan naisen yhdistävän kohtaloaan vanhaan raajarikkoon.
+
+Liisan silmät täyttyivät kyynelistä: -- Rakas Frans, ajattele lastamme,
+se tekisi hänet onnelliseksi.
+
+-- Liisa, älä kiusaa minua, se olisi liian suuri onni...
+
+-- Minä luulen Jumalan tahtovan niin -- sanoi Liisa hiljaa. Hän
+ajatteli niitä monia öitä, jolloin hän akkiloi tätä asiaa, jolloin hän
+rukoili valoa ja johdatusta, kunnes vihdoin hänen sisimmässään selveni,
+että juuri niin tuli kaikkien ristiriitaisuuksien päättyä, eikä
+kuinkaan toisin.
+
+-- Koettakaamme vielä kerran Jumalan avulla, Frans!
+
+Tohtorilla oli sisäisen taistelun hetki, hän hengitti raskaasti. --
+Oletko ajatellut ja harkinnut kaikkia puolia, Liisa? kysyi hän
+vapaisevalla äänellä -- maailman tuomiota, ystäväisi paheksumista,
+vapauttasi, riippumattomuuttasi, kaikkea, mitä aijot uhrata minun
+tähteni?
+
+-- Olen!
+
+-- Tiedä, että kun me menimme naimisiin, en minä ymmärtänyt sen aarteen
+arvoa, jonka silloin sain, mutta nyt on toisin, Jumala auttoi minua, ja
+jos sinä vielä kerran tulet minun omakseni, ei mikään maallinen valta
+voi meitä eroittaa. Pilkkaa sinä minua, Liisa, naura sinä, joka olet
+nuori ja kaunis, vanhan virheellisen miehen tunteille, miehen, joka
+vasta nyt elämänsä iltahämyssä on oppinut tuntemaan rakkauden
+salaisuuksia. Minä rakastan sinua, Liisa, minä en voi sille mitään!
+
+Liisan mustissa silmissä hehkui kaunis kimallus. -- Minä otan vastaan
+sinun rakkauden-lahjasi, sanoi hän hellästi. -- Jumala on auttava minua
+palkitsemaan sen takaisin. -- Hän painoi pehmeän, rusottavan poskensa
+tohtorin poskea vastaan ja silittele hellästi hänen harmaantuneita
+hiuksiaan. Tohtori painoi hänet kiihkeästi rintaansa vasten.
+
+Kun Liisa muutamia tuntia myöhemmin meni kotiinsa, oli aurinko jo
+aikoja sitte laskenut, ainoastaan lempeä punerrus kaunisti läntistä
+taivaanrantaa. Tämä päivänloisteen heijastus oli niin sopusoinnussa
+Liisan mielentilaan ja siihen selvyyteen, joka täytti hänen sielunsa.
+Tulevaisuus oli selväksi viitoitettuna hänen edessään, kaavailtuna
+velvollisuuden-täyttämisen kirkkailla väreillä; tyyneenä, varmoin
+askelin kulki hän tietään.
+
+Miten paljon hän oli taistellut ennenkuin hän oli saavuttanut voittajan
+varmuuden, sitä ei tietänyt kukaan, ei edes Betti täti, tuo luotettava
+ystävä ja neuvonantaja, ei hänen nuori onnellinen tyttärensä, ei edes
+hän, jota hän nyt taasen kutsui puolisokseen, vaikka hän kyllä paremmin
+kuin muut voi sen ankaruuden aavistaa. Jumala yksin oli nähnyt hänen
+taistelunsa, hänen rehellisen pyrkimyksensä velvollisuuden tiellä ja
+Hän se nyt lahjoitti hänelle sielun rauhan taistelun jälkeen. Häneen
+asetti hän kaiken toivonsa ja luottamuksensa ja kun hän kohotti
+kyyneleistä loistavat silmänsä kohti korkeutta, kuului hänen huuliltaan
+hiljainen, sydämmellinen huokaus:
+
+-- Jumala, minun Jumalani, sinua minä kiitän!
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Iltalampun ääressä I, by Aina
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ILTALAMPUN ÄÄRESSÄ I ***
+
+***** This file should be named 17924-8.txt or 17924-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/1/7/9/2/17924/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+*** END: FULL LICENSE ***
+
diff --git a/17924-8.zip b/17924-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..1aa0c12
--- /dev/null
+++ b/17924-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..5e47dbf
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #17924 (https://www.gutenberg.org/ebooks/17924)