diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 17846-8.txt | 8373 | ||||
| -rw-r--r-- | 17846-8.zip | bin | 0 -> 164174 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 8389 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/17846-8.txt b/17846-8.txt new file mode 100644 index 0000000..e1af5da --- /dev/null +++ b/17846-8.txt @@ -0,0 +1,8373 @@ +Project Gutenberg's Aseet pois!, by Bertha von Suttner and Alli Nissinen + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Aseet pois! + +Author: Bertha von Suttner and Alli Nissinen + +Release Date: February 24, 2006 [EBook #17846] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ASEET POIS! *** + + + + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed +Proofreaders Europe. + + + + + + + + + +ASEET POIS! + + +Bertha von Suttner + + +Tekijän luvalla mukaellusta painoksesta suomentanut +Alli Nissinen + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Kustannusosakeyhtiö Otava 1895. +Digitalisoitu kolmannesta painoksesta, +joka ilmestyi 1912. + + + + +Seitsentoista vuotiaana olin sangen haaveileva tyttö. Tämän olisin jo +varmaankin unhottanut, jollei minulla olisi tallella sen aikaisia +päiväkirja-muistoonpanojani. Mutta näissä muistoonpanoissa ovat entiset +haaveiluni, korkealle tähtäävät ajatukseni ja ylenpalttiset tunteeni +tulleet ikuistetuiksi, ja siten voin minä nyt lähemmin tarkastella sitä +kirjavaa ajatusten tulvaa, joka liikkui siinä tyhmässä, kauniissa +tytönpäässä. Tämän pään kauneuden kertovat minulle vanhat valokuvat, +vaikka kuvastimeni ei enää siitä mitään tiedä. Voin käsittää millainen +kadehdittava olento tuo nuori, ylistetty, kaiken komeuden ja loiston +pyörteessä elävä Martha Althaus lienee ollut. Punaiset +muistoonpanovihkoset kertovat kumminkin paljon runsaammin alakuloisia, +kuin rajatonta nuoruuden riemua ilmaisevia tunteita. Ja minä kysyn +itseltäni: olinko todellakin niin kiittämätön, että en huomannut onneani +ja mukavuuttani, joka oli osakseni tullut, tahi olinko niin typerä, että +luulin ainoastaan synkän alakuloisuuden olevan kyllin arvokasta +runollisin sanoin ilmaistavaksi ja ikuistutettavaksi vaikeneville +päiväkirjan lehdille. + +Kohtaloni ei tyydyttänyt minua, sillä vihkoon olin kirjoittanut: + +»Oi, Jeanne d'Arc, sinä taivaan suosima sankarinainen, jos minä olisin +sinun sijassasi! Saada heiluttaa valtioviiriä, saada kruunata kuninkaani +ja sitte -- kuolla -- kalliin isänmaan edestä! --» + +Tilaisuutta näiden kainojen toiveiden täyttämiseen ei kuitenkaan, +valitettavasti kyllä, tarjoutunut. Ei minun myöskään sallittu +kristittynä marttyyrina tulla villien petojen raadeltavaksi ja siten +kuolla, toivomus, joka muistiin panojeni mukaan vuotena 1853 oli palavan +intoni korkeimpana päämääränä. Minun täytyi yhä edelleenkin huo'ata +tietäen, että ne työt, joita sieluni halasi, jäisivät tekemättä, ja että +elämäni pääpiirteissään olisi turhaan kulunut. Oi, miksi ei minusta +ollut tullut poika, silloin olisin voinut saada toimeen jotain suurta ja +ihanaa! Historia näyttää meille hyvin harvoja esimerkkejä naisten +urostöistä. Miten harvoin onkaan meillä Gracchoja poikina, miten harvoin +saammekaan kantaa miehiämme Weinsbergerporttien läpi, ja miten harvoin +huutavatkaan miekkoja-heiluttavat unkarilaiset meille: »Eläköön Maria +Teresia, meidän kuningattaremme!» Mutta kun on mies, niin ei tarvitse +muuta kuin tarttua miekkaansa ja rynnätä maailmaan saamaan kunniaa ja +laakereita, voittamaan maailmanvaltoja, niinkuin Bonaparte, tahi +valtaistuimia, niinkuin Cromvell. Muistan, että korkein ajatus, mikä +minulla oli inhimillisestä suuruudesta, oli sotaisa urhoollisuus. +Oppineita, runoilijoita ja muita suuria miehiä kohtaan oli minulla tosin +jonkun verran kunnioituksentunnetta, mutta varsinaista *ihailua* +herättivät minussa ainoastaan taistelukentän voittoisat sankarit. Ne +olivat historian etevimmät kannattajat, ne ohjasivat kansojen ja maiden +kohtalot, ne olivat merkityksen ja suuruuden puolesta yhtä korkealla +muiden ihmisten yli, kuin Alppien ja Himalajan huiput ovat yli laakson +ruohojen ja kukkaisten. + +Tästä kaikesta en kuitenkaan tarvitse tehdä sitä johtopäätöstä, että +minulla olisi ollut erityinen sankariluonne. Asia oli yksinkertaisesti +sellainen, että minä olin haaveileva ja tulin hyvin helposti +hurmaantuneeksi, ja olihan silloin aivan luonnollista, että etupäässä +innostuin siitä, jota enimmän ylistettiin sekä oppikirjoissani että +ympäristössäni. + +Isäni oli kenraali itävaltalaisessa armeijassa, ja hän oli ottanut osaa +taisteluun Custozzan luona »isä» Radetskyn johdolla, jota hän melkein +epäjumaloitsi. Millaisen joukon kertoelmia sotaretkestä sainkaan kuulla! +Minun rakas isäni oli niin ylväs sotaisista muisteloistaan ja puhui +sellaisella ihastuksella niistä sotaretkistä, joihin hän oli ottanut +osaa, että ehdottomasti tunsin sääliä niitä miehiä kohtaan, joilla ei +sellaisia muistelmia ollut. Ja miten alentavaa olikaan mielestäni +naissukupuolelle, ettei se saanut tuolla ylevimmällä tavalla tuoda +ilmoille isänmaanrakkauttaan ja kunniantunnettaan. Jos joskus kuulin +puhuttavan naisten pyrinnöistä päästä yhdenarvoisiksi miesten kanssa, +niin käsitin vapaudenaatteen vaan siten, että se tarkoitti naistenkin +pääsemistä aseilla varustettuna sotatantereelle. Miten kauniisti +kerrotaankaan historiassa Semiramiksesta tahi Katarina II:sta: + +»Hän kävi sotaa sen ja sen naapurivallan kanssa -- -- -- hän voitti sen +tahi sen maan» --. + +Ylipäänsä on historia, sellaisena kuin se nuorille esitetään, paras syy +siihen, että nuoriso ihailee sotaa. Historiallisissa oppikirjoissa +painetaan lasten mieleen, että sotajoukkojen päällikkö panee yhä toimeen +teurastuksia, että teurastukset niin sanoakseni ovat se vaikutin, jonka +nojalla kansojen historia vierii edelleen läpi aikojen; ne ovat +järkähtämättömän luonnonlain seurauksia ja niiden tulee aina uudistua +niinkuin myrskyjen ja maanjäristysten: niihin tosin yhtyy paljon kauhua +ja hirmua, mutta tämä tulee täydellisesti palkituksi yleisesti tärkeiden +seurausten ja sen kunnian ja kuuluisuuden kautta, jonka yksityiset sillä +tavoin voivat saavuttaa, ja vihdoin sen tietoisuuden kautta, että on +suuremmoisimmalla tavalla täyttänyt velvollisuutensa. Onko olemassa +mitään ihanampaa kuolemaa, kuin kuolo sotatantereella? Onko olemassa +kadehdittavampaa kuolemattomuutta, kuin se mikä tulee kaatuneen sankarin +osaksi? Tämä kaikki opetetaan selvästi ja varmasti kaikissa luku- ja +oppikirjoissa, jotka ovat kirjoitetut »koulua varten», ja joissa +varsinaisen historian rinnalla, joka ainoastaan kuvataan pitkänä +sotatapausten lankana, kerrotaan yksinomaan urhokkaista asetoimista. +Tämä kuuluu isänmaalliseen kasvatustapaan. Koska jokaisesta pojasta +aikaa myöten täytyy tulla isänmaan puolustaja, tulee lapsen ihastusta +tähän parhaimpaan kansallisvelvollisuuteen herättää ja muodostaa. Ja +voidaksensa karaista hänen aistiansa sitä luontaista inhoa vastaan, jota +sodan kauhut ehdottomasti herättävät, puhutaan niin huolettomasti kuin +mahdollista mitä hirveimmistä veritöistä, niinkuin jostain +välttämättömän tarpeellisesta, jostain aivan tavallisesta ja koetetaan +niin paljo kuin mahdollista tuoda esiin sodan ihanteellista puolta -- +jos edes sellaisesta voipi puhua. Tällä tavoin onnistutaan kasvattamaan +taistelunhaluinen ja sotaisa suku. + +Tytöt, joiden ei tarvitse »sotaan lähteä», saavat historialliset +tietonsa aivan samoista kirjoista kuin pojatkin. Siten muodostuu +naispuolisessa nuorisossa aivan sama käsitys, joka ilmenee sotilassäädyn +ihailuna ja kateellisena tunteena siitä, ettei voi taisteluihin osaa +ottaa. Mitä hirmuisia kuvauksia kaikenlaisista tappeluista, punilaisista +ja makedonialaisista, aina kolmekymmenvuotisiin ja napoleonilaisiin +sotiin asti meille kerrottiinkaan, meille pienille, helläsydämisille ja +hennoille neitosille, joita kaikessa muussa kehoitettiin hiljaisuuteen +ja lempeyteen. Kuinka saimmekaan nähdä kaupunkien palavan, asukkaiden +joutuvan hirmuisen murhan ja silpomisen uhriksi ja kuinka saimmekaan +tietää vankien julmasta rääkkäyksestä! Kun näin näkee julmuutta +julmuuden päälle, tylsistyy luonnollisesti tunne huomaamaan sitä +julmuudeksi. Kaikkea, mikä koskee sotaa, ei katsellakaan enää +inhimilliseltä näkökannalta, ja saapi se sen vuoksi jonkinlaisen +erikoisen salaperäis-historiallis-valtiollisen merkityksen. Sota täytyy +olla olemassa! Se on korkeimpien arvonimien ja korkeimman kunniansaannin +lähde. Sen käsittävät tytöt mainion hyvin, ja niin perustuu aikaisin se +käsitys, joka muinoin loi spartalaiset äidit ja meidän aikoinamme luo +mitä lapsellisimman miekkaa kantavien urhojen ihailun ja erikoislemmen. + + * * * * * + +Minua ei ole, niinkuin monia minun säätyyni kuuluvia naisia kasvatettu +luostarissa, vaan olen tullut kasvatetuksi lapsuuteni kodissa, jossa +sitä varten pidettiin opettajattaria ja opettajia. Jo aikaisin jäin +äidittömäksi. Äidin sijassa oli minulla ja kolmella nuoremmalla +sisarellani eräs täti, muuan vanha aatelisneiti. Talvikuukaudet asuimme +Wienissä, mutta kesällä olimme sukukartanossamme Ala-Itävallassa. + +Muistan tuottaneeni opettajilleni paljo iloa, sillä minulla oli hyvä +muisti ja minä olin ahkera sekä varsinkin kunnianhimoinen oppilas. Kun +minä en voinut tyydyttää kunnian himoani rientämällä Valkyrian tavoin +sotatantereelle, niin sain tyytyä siihen, että hankin itselleni hyviä +arvosanoja opinnoissani ja ahkeruudellani voitin ympäristöni ihailun. +Ranskan ja englannin kielen opin melkein täydellisesti; maantieteessä ja +tähtitieteessä omistin sellaiset tiedot, kuin ohjelman mukaan naisen +kasvatukselle oli tarpeellista, mutta historiassa opin paljo enempi kuin +minulta vaadittiin. Minä otin esille paksuja historiallisia teoksia +isäni kirjastosta ja luin niitä vapaahetkinä. Ja joka kerta kun painoin +mieleeni jonkun vuosiluvun tahi tapauksen, pidin itseäni kappaleen +viisaampana entistään. + +Kasvatusaineisiini kuului myöskin pianonsoitto, mutta sitä vastustin +ankarasti. Minulla ei ollut taipumusta eikä halua soitantoon ja +sitäpaitsi tunsin, että en sillä alalla voisi voittaa laakereita. Minä +rukoilin ja pyysin niin kauvan, että saisin jättää joutavan +kilkuttamisen ja käyttää aikani muihin opinnoihin, että hyvä isäni +vihdoin vapautti minut soitannollisesta pakkotyöstä. Tämä oli kuitenkin +suureksi suruksi tädilleni, jonka mielestä nuorta tyttöä, joka ei +osannut soittaa pianoa, ei voinut pitää »sivistyneenä». + +Maaliskuun 10 päivänä 1857 täytin seitsemäntoista vuotta. »Jo +seitsemäntoista vuotta!» ovat ensimmäiset sanat, jotka sinä päivänä +kirjoitin päiväkirjaani. Tuo sana »jo» on koko pieni runoelma. Siihen ei +tosin liity mitään selityksiä, mutta selvää on, että sillä tahdoin +sanoa: »Ja vielä ei ole mitään tehty kuolemattomuuttani varten.» Nuo +pienet punaiset vihkoset ovat minulle nyt, kun aijon kirjoittaa +muistojani, sanomattomasta arvosta. Niistä olen tilaisuudessa saamaan +tietoja entisistä tapahtumista pienimpiin yksityisseikkoihin asti ja +kertomaan kokonaisuudessaan kauan sitte unohdettuja ajatuksia ja +keskusteluja. + +Seuraavana karnevaaliaikana tuli minun astua seuraelämään. Tämä ajatus +ei tarjonnut minulle, niinkuin nuorille tytöille tavallisesti, mitään +erityistä iloa. Henkeni pyrki johonkin parempaan kuin tanssisalin +voittoihin, mutta *mihin*, sitä en voinut sanoa. + +Tänä kesänä määräsi lääkäri tätini Mariebadiin kylpemään, ja tätini näki +hyväksi ottaa minut mukaansa. Vaikka pääsemiseni suureen maailmaan +pitikin tapahtua vasta seuraavana talvena, sain kuitenkin luvan ottaa +osaa muutamiin pieniin iltamiin kylpylaitoksessa voidakseni edeltäpäin +tottua tanssiin ja keskusteluun, että en esiintyisi vallan ujona ja +kömpelönä ensimäisenä karnevaalikautena. + +Mutta mitä tapahtuikaan ensimäisessä iltamassa, jossa olin. Niin, ei +mitään sen vähempää, kuin että rakastuin silmittömästi. Tietysti oli +rakkauteni esine eräs husaariluutnantti! Läsnäolevat siviiliherrat +näyttivät sotilasten rinnalla samanlaisilta kuin luusiivet perhosien +rinnalla. Sotilaspukuihin puettujen seassa olivat husaarit komeimpia ja +husaarien seassa oli kreivi Arno Dotsky kaikista komein. Yli kuusi +jalkaa pitkä, musta kihara tukka, ylöspäin taivutetut viikset, valkoiset +hampaat ja tummat silmät -- no siis, hänen kysyessään: »Onko teillä +kotiljonki vapaana, kreivitär?» tunsin, että on olemassa muitakin yhtä +yleviä voittoriemuja, kuin Orleansin Neitsyen miekan tai Katariina +II:sen valtikan pitely. + + * * * * * + +Yhdeksäntenätoista syntymäpäivänäni olivat hääni kreivi Arno Dotskyn +kanssa. Sitä ennen olin jo astunut suureen maailmaan ja tullut +keisarinnalle esitellyksi kreivi Dotskyn morsiamena. Häittemme jälkeen +teimme matkan Italiaan, jota tarkoitusta varten Arno oli ottanut +pitemmän aikaa virkalomaa. Sotapalveluksesta eroamisesta ei ollut +koskaan ollut kysymystä. Olin ylpeä kauniista husaariupseeristani ja +toivoin ilolla sitä aikaa jolloin hän korkenisi ratsumestariksi -- +everstiksi -- ja vihdoin kenraaliksi. Kukapa tiesi -- kenties oli hän +määrätty joksikin vielä korkeammaksi, kenties tulisi hänen nimensä +kerran loistamaan muiden suurien sotapäällikköjen nimien seassa isänmaan +historiassa. -- -- + +Se oli onnellinen aika, sillä me rakastimme toisiamme sanomattomasti. +Kuitenkaan ei minun punainen kirjani siitä mitään kerro. Suruilleni en +löytänyt kylliksi sanoja ja valitusvirsiä, ne täytyi säilyttää +jälkimaailmalle. Mutta minun uhkuvan nuoruuteni raitis onni ei saanut +sijaa päiväkirjani punaisien kansien sisällä. Se paikka jäi pitkäksi +aikaa unohduksiin. + +Mutta odotas: täällähän löydän kuitenkin iloisen muistoonpanon. +Tammikuun 1 päivänä 1859 (sepä oli uudenvuoden lahja, joka kelpaa!) +syntyi ensimäinen poikamme. Tämä tapaus herätti meissä ylpeyttä ja +hämmästystä aivan kuin olisimme me olleet ensimäiset, joille jotain +sellaista tapahtui. + +Siitä mahtoi olla seurauksena sekin, että minä taas rupesin muistamaan +päiväkirjaani. Tämä merkillinen tapaushan piti kaikella muotoa saada +jälkimaailman tiettäväksi. Meidän rakas, pieni Rurumme oli meidän +silmissämme merkillisin kaikista maailman ihmeistä. Me ajattelimme ja +toivoimme hänelle mitä suuremmoisinta tulevaisuutta. Mikä hänestä +tulisi? Tämä kysymys, joka tosin ei vielä tarvinnut olla hyvin +kiireellinen, lausuttiin kuitenkin usein Rurun kätkyen ääressä, ja +vastaus oli aina sama: sotilas. Joskus rohkeni hänen äitinsä panna +heikon vastalauseen: mutta ajatteles, jos hän kaatuisi sodassa! Tälle +arvelulle ei tietysti kukaan korvaansa kallistanut. + + * * * * * + +Huhtikuun ensimäisenä päivänä, siis kolme kuukautta täytettyään, yleni +Ruru korpraaliksi. Mutta samana päivänä tapahtui jotain ikävätä, jotain, +joka teki sydämeni raskaaksi ja joka kehoitti minua uskomaan synkät +ajatukseni punaisten vihkojen huostaan. + +Jo kauvan aikaa oli valtiollisella taivaalla näkynyt musta pilkku, jonka +johdosta keskusteltiin mitä vilkkaimmin sanomalehdissä ja seuroissa. +Tähän asti en ollut siihen paljo huomiotani kääntänyt; -- vaikkakin +mieheni tahi isäni usein olivat minun kuulleni sanoneet: »pian tulee +Italia näkemään toista», niin en kuitenkaan ollut sitä tullut +erityisesti huomanneeksi. Ja olisko minulla ollut aikaa valtiollisia +asioita ajattelemaan? Miten innokkaasti ympärilläni keskusteltiinkin +Sardinian asemasta Itävaltaan eli Napoleon III:een, jonka avun Cavour +oli hankkinut itselleen, ottamalla osaa Krimin sotaan, miten paljo +puhuttiinkin siitä jännityksestä, joka täten oli syntynyt meidän ja +italialaisten naapuriemme välille, -- en minä kuitenkaan ollut pannut +näihin keskusteluihin suurempaa arvoa. Mutta yllämainittuna huhtikuun 1 +päivänä sanoi mieheni täydellä todella minulle: + +-- Tiedätkös, aarteeni, pian se syttyy. + +-- Mikä se on, joka syttyy? -- kysyin minä. + +-- Sota Sardinian kanssa. + +Minä säikähdin. -- Jumalan tähden -- sehän olisi hirmuista! Ja täytyykö +sinunkin mukaan? + +-- Sitä varmasti toivon. + +-- Kuinka voit sellaista sanoa? -- *Toivot*, että sinut otettaisiin +vaimoltasi ja lapseltasi? + +-- Kun velvollisuus kutsuu -- -- + +-- Silloin voit sanoa, että sinun täytyy seurata velvollisuuden käskyä. +Mutta *toivoa* -- sehän on sama kuin haluta, että niin kova onni +kohtaisi sinua. + +-- Kova onni? Sellainen raitis, iloinen sota täytyy olla jotain ihanaa! +Älä unohda, Martha, että olet sotilaan vaimo. + +Vaivuin hänen kaulaansa. + +-- Ole rauhallinen, Arno, minäkin voin olla urhokas. Kuinka usein +olenkaan kadehtinut historian sankareja ja sankarittaria, ja miten +ihanaa mahtaneekaan olla rientää taisteluun. Jos vaan saisin sinua +seurata ja voittaa tai kaatua sinun rinnallasi. + +-- Hyvin puhuttu, rakkahani, mutta lapsellisesti! Sinun paikkasi on +poikamme luona, josta myös täytyy kasvaa isänmaan puolustaja. Sinun +paikkasi on kotilietemme luona. Suojellaksemme tätä kotiliettä +vihollisten hyökkäyksiltä, suojellaksemme kotejamme ja naisiamme, -- sen +vuoksi täytyy meidän miesten mennä sotimaan. + +En tiedä, miksi nämät sanat, joita niin usein ennen olin kuullut ja +lukenut, tällä kertaa kuuluivat turhilta korulauseilta. Eihän ollut +mitään vaaran uhkaamaa liettä puolustettavana, eihän porttiemme +ulkopuolella seisonut mitään barbari-joukkioita. Tässä oli vaan +valtiollinen jännitys kahden hallituksen välillä. -- -- Jos siis mieheni +sellaisella innolla halusi sotaan, niin ei se ollut etupäässä sen +vuoksi, että hän tahtoi suojella vaimoaan, lapsiaan ja isänmaatansa, +vaan mieluummin sen vuoksi, että hän rakasti sotilaselämää, joka on niin +vaihteluista ja seikkailuista rikas, -- että hän toivoi mainetta, halusi +ylennystä. No niin, *kunnianhimoa* se on -- lopetin ajatukseni -- jaloa +ja oikeutettua kunnianhimoa ja halua näyttää urhoollisuuttansa ja +täyttää velvollisuutensa isänmaata kohtaan. + +Se oli hänelle kunniaksi, että hän voi olla iloinen, koska hänen nyt +kerran täytyi lähteä sotaan, mutta vielä ei ollutkaan mitään varmasti +päätetty. Kenties ei sota lainkaan syttyisi, ja jos niinkin kävisi, +miksi juuri Arno tulisi sinne komennetuksi. Ei, tämä niin kokonainen ja +täydellinen onni, jonka kohtalo oli minulle suonut, ei varmaankaan +voinut niin täydellisesti murtua. -- -- + +Näitä ja samankaltaisia ajatuksia sisältää päiväkirjani näiltä päiviltä. + +Mutta siitä lähtien muutamia aikoja eteenpäin sisälsivät punaiset +vihkoset joukon valtioviisastelua: Ludvig Napoleon on juonittelija -- -- +Itävalta ei voi enää tyytyä päältä katsomaan -- -- sota tulee syttymään +-- -- Sardinian täytyy masentua ylivoiman alle -- -- rauha pysytetään -- +--. Vaikka ihailinkin menneiden aikojen taisteluja, oli kuitenkin nyt +hartain toivomukseni, että rauha pysytettäisiin, mutta mieheni +toivomukset olivat selvästi päinvastaiset. Hän ei tosin sitä suoraan +sanonut, mutta kaikki tiedot, joita hän sai tuon mustan pilkun +kasvamisesta, kertoi hän minulle loistavin silmin, jota vastoin hän aina +jonkinlaisella tyytymättömyydellä huomasi silloin ja tällöin esiintyvät +rauhansanomat. + +Isänikin oli tulisesti ihastuksissaan sodan syttymisestä. +Piemontilaisten voittaminenhan olisi vaan lastenleikkiä, ja tätä +todistaakseen antoi hän taas tulvailla Radetsky-historioita. Kuulin +uhkaavasta sotaretkestä puhuttavan vaan sodan johdannolliselta eli +strateegiselta kannalta, nimittäin miltä näkökannalta voitto oli +mahdollinen, missä ja miten vihollinen tulisi voitetuksi, ja ja mitä +etuja tämä sota meille tuottaisi. Mutta inhimilliseltä kannalta, siltä, +että jokainen taistelu, jos siinä saadaan voitto tai tappio, tuottaa +paljon veren ja kyynelten vuodatusta, ei asiaa koskaan katseltu. Nämä +kysymyksessä olevat harrastukset pantiin niin paljo ylemmäksi yksityisiä +harrastuksia, että oikein häpesin ahdasmielisyyttäni, kun mieleeni +tulivat tällaiset ajatukset: »voi, mitä hyödyttääkään voitto +kuollut-raukkoja, leskiä ja haavoittuneita, jotka kenties koko +elämäkseen jäävät vaivaisiksi». -- Vastaukseksi näille arkaileville +kysymyksille juolahti mieleeni sellaiset vanhat koulukirja-dityrambit +kuin »kunnia palkitsee kaikki». -- »Mutta kuinka silloin käy, jos +vihollinen saapi voiton?» -- kysyin kerran ääneen upseerituttavieni +seurassa. -- »Shh!» Minua kehotettiin kiihkeästi vaikenemaan. Jo +vähinkin epäilys meidän aseittemme voimattomuudesta pidettiin arkuutena +ja epäisänmaallisuutena. Sotamiehen velvollisuuksiin kuuluu, että täytyy +aina olla vakuutettu armeijansa voitosta. Kenties se kuuluu myöskin +lainkuuliaisen luutnantin rouvan velvollisuuksiin. + + * * * * * + +Mieheni rykmentin olopaikka oli Wienissä. Näköala kodistamme oli +Praternille[1] päin, ja kun astuin avonaisen akkunan luo, hyväili +poskiani lempeä, lupauksista rikas kesäinen tuuli. Kevät oli ihmeellisen +ihana. Ilma oli leuto ja täynnä kukkien tuoksua, ja puut olivat +tavallista aikaisemmin pukeutuneet vaaleanviheriään verhoonsa. Iloitsin +sydämessäni ajatellessani kohta alkavia ajeluretkiä Praternilla. Sitä +tarkoitusta varten olimme hankkineet pienet, somat ajopelit, joihin +kuului sievät vaunut ja tulinen, unkarilainen nelivaljakko. Jo nytkin +huhtikuulla ajelimme joskus Praternin puistossa, mutta se oli vaan +esimakua niistä suurista nautinnoista, joita toukokuulla saisimme kokea. +Oi, jollei vaan sota jo silloin syttyisi! -- -- + +[1] Wienin komein puisto. + +-- No, Jumalan kiitos, nyt vihdoinkin tulee loppu tästä ikävästä +epätiedosta, huudahti mieheni tultuaan kotia sotaharjoituksista +aamusella 19 päivä huhtikuuta. -- Loppuehdotus on annettu. -- + +-- Minä säikähdin. -- Mitä sinä tarkoitat -- loppuehdotus? + +-- Niin, toisin sanoen, meidän valtiomiehemme ovat nyt vihdoinkin +sanoneet viimeisen sanan niissä keskusteluissa, jotka sodan julistuksen +edellä ovat tarpeelliset. Meidän loppuehdotuksessamme vaadimme, että +Sardinia riisuu aseet, jota se luonnollisesti ei tee, ja sitte marssimme +rajan yli. + +-- Suuri Jumala, mutta kenties ne sentään riisuvat. + +-- No, silloin peruutetaan sota, ja rauha tulee julistetuksi. + +Minä lankesin polvilleni -- muuta en voinut. + +Sanatonna ja kuitenkin huudon kaltaisena kiiti rukoukseni: rauha! rauha! +sydämestäni taivasta kohti. + +Arno nosti minut ylös. + +-- Mitäs teet, mieletön lapsi? + +Kiersin käteni hänen kaulaansa ja aloin itkeä. Se ei ollut surun itkua, +sillä eihän asia vielä ollut ratkaistu, mutta hermoni olivat kauhean +uutisen vuoksi niin kiihoittuneet, että niiden täytyi saada tyyntyä +kyynelvirran avulla. + +-- Martha, Martha, sinä saatat minut suuttumaan -- sanoi Arno nuhdellen. +-- Oletkos sinä sotilaan uljas vaimo? Unohdatko, että olet kenraalin +tytär, luutnantin vaimo ja -- lisäsi hän hymyillen -- korpraalin äiti? + +-- En, Arno, en -- mutta minä en käsitä itseäni -- tulin vaan niin +liikutetuksi, mutta se on jo ohitse. Ihailen itse niin suuresti +sotilaskunniaa -- mutta en tiedä, miten se tuntui niin kummalliselta -- +kun sinä äsken sanoit, että kaikki riippuu yhdestä sanasta, joka nyt +pian lausutaan -- myönnytys tahi kielto tuohon niin sanottuun +loppuehdotukseen tulee ratkaisemaan tuhansien kuoleman ja +verenvuodatukset, -- niin tuntui minusta kuin rauhansana *täytyisi* +tulla lausutuksi, ja minä en voinut muuta tehdä kuin langeta polvilleni +ja rukoilla -- -- + +-- Ilmoittaaksesi hyvälle Jumalalle asioiden tilasta, sinä pieni +hupakko. + +Porstuvan kelloa soitettiin. Minä kuivasin nopeasti kyyneleeni. Kukahan +näin aikaisin mahtoikaan tulla? Se oli isäni. + +-- No, lapseni -- huudahti hän hengästyneenä, heittäytyen nojatuoliin. +-- Oletteko jo kuulleet suuren uutisen -- loppuehdotus? + +-- Kyllä, olen juuri kertonut kaikesta Marthalle. + +-- Sano, isä, luuletko sodan siten tulevan ehkäistyksi? -- kysyin minä +vavisten. + +-- En ole koskaan kuullut, että sota olisi tullut loppuehdotuksen kautta +ehkäistyksi -- sanoi isäni tyynnyttäen. -- Vaikka kyllähän kirottujen +italialaisten heittiöiden puolelta olisi viisainta myöntyä, eikä +antautua uudelleen Novaran -- -- -- Voi, kunhan ei isä Radetsky olisi +kuollut viime vuonna! Olen varma siitä, että hän, huolimatta +yhdeksästäkymmenestä ikävuodestaan, vielä olisi asettunut armeijansa +etunenään, ja totisesti olisin minäkin lähtenyt mukaan! Mehän olemme +molemmat jo kerran ennen näyttäneet miten italialaista roistoväkeä +kohdellaan, mutta ne eivät näy vielä saaneen kylliksi. Kernaasti minun +puolestani. Meidän lombardilais-venetialainen kuningaskuntamme tulee +saamaan sangen kauniin lisän piemontilaisesta alueesta. Jo näen +ajatuksissani, miten sotajoukkomme marssivat Turiniin. + +-- Mutta, isä, sinä puhut aivan kuin sota olisi jo päätetty ja aivan +kuin iloitsisit siitä? Mutta ajattelepas jos Arnonkin täytyy lähteä +sotaan. -- Ja silmäni täyttyivät kyyneleillä. + +-- Tietysti hänen täytyy, kadehdittavan miekkosen. + +-- Mutta minun tuskani -- vaara --? + +-- Loruja, vaara! Sodastakin tullaan takaisin, siitä olen minä +todistuksena. Minä olen ottanut osaa useampaan kuin yhteen taisteluun ja +tullut, Jumalan kiitos, haavoitetuksikin joskus, mutta tässä olen +kuitenkin hengissä, koska kerran oli määrätty, että saisin elää. + +-- Mutta ajatteles, jos ei minun rykmenttiäni komennettaisikaan sotaan +-- sanoi Arno. + +-- Oi, todellakin -- keskeytin häntä iloisesti -- siinähän on vielä +toivoa jälellä! + +-- Silloin haen, jos mahdollista on, siirtoa. + +-- Hyvä. Hess saapi ylipäällikkyyden, ja hän on hyvä ystäväni. + +Sydämeni oli epätoivoa täynnä, enkä kuitenkaan voinut olla ihailematta +noita molempia miehiä. Millä ilolla he puhuivatkaan tulevasta +sotaretkestä, -- aivan kuin tavallisesta kävelymatkasta. Urhoollinen +Arnoni tahtoi vielä, jollei velvollisuus häntä kutsuisi, lähteä sotaan +vapaaehtoisena, ja minun ylevämielinen isäni piti tämän aivan +luonnollisena. Koetin rohkaista mieltäni. Täytyihän minun nyt näyttäytyä +rakkaitteni arvoisena eikä ajatella muuta kuin: mieheni on sankari. + +Nousin reippaasti ja ojensin hänelle molemmat käteni: + +-- Arno, olen ylpeä sinusta! + +Hän painoi käteni huulillensa, sitte kääntyi hän isään päin ja huudahti +ilosilmin: + +-- Sen tytön olet kasvattanut hyvin, appivaari! + + * * * * * + +Loppuehdotus hyljätty! Se oli tapahtunut Turinissa huhtikuun 26 päivänä. +Arpa oli siis heitetty -- sota julistettu. + +Jo viikon ajan olin valmistautunut siihen, mitä nyt oli tapahtunut, +mutta kuitenkin kohtasi sanoma minua kuin kova isku. Kun Arno ilmoitti +sen minulle, heittäysin itkien sohvalle ja kätkin pääni tyynyihin. + +Hän istahti vierelleni ja lohdutti minua lempeästi sekä lopetti +sanoilla: -- Ja ajattelepas, kuinka hauskaa, kun tulen takaisin kolmas +tähti kauluksessa -- ja kenties risti rinnassani. + +Mutta minä itkin vaan yhäkin. Kuinka vähäpätöiseltä tuntuivat minusta +sekä tähdet että ristit tällä hetkellä! Ei edes kymmenenkään ristiä, +jotka peittäisivät tuota kallista rintaa, voisi palkita minulle sitä, +että kuula mahdollisesti sen lävistäisi! + +Arno nousi ja suuteli minua lempeästi otsalle. + +-- Nyt minun täytyy mennä everstini luo. Itke nyt kylliksi, lapseni, +niin olet rohkea ja iloinen, kun tulen takaisin. Ei suinkaan pieni +vaimoni nyt, kun vaara on silmien edessä, tahtone ottaa minulta pois +kaikkea rohkeutta ja taistelunhalua. Hyvästi aarteeni! -- Ja hän meni. + +Koetin tyyntyä. Niin, olihan velvollisuuteni rohkaista häntä, niin hyvin +kuin voin. Tämähän on ainoa keino, jolla me, naiset, voimme osoittaa +isänmaanrakkauttamme, ainoa keino, jolla me voimme tulla osallisiksi +siitä kunniasta, jonka miehemme voittavat taistelutantereella -- eli +oikeammin »tappotantereella». Sillä tapettuina jäävät tantereelle sotaan +pakotetut ihmisraukat -- avonaisine, verisine haavoineen -- -- -- ja +niiden sekaan ehkä -- -- -- ääneen nyyhkyttäen ajattelin aatokseni +loppuun. + +Kamarineitsyeni, Betty, riensi sisälle säikähtyneenä. Hän oli kuullut +minun huudahtavan. + +-- Jumalan tähden, rouva kreivitär, mitä on tapahtunut? + +Katsoin tyttöön. Hänenkin silmänsä olivat itkusta punaiset, ja minä +ymmärsin syyn. Hänkin oli kuullut kauhean uutisen ja hänen sulhasensa +oli sotilas. Tunsin hartaan halun painaa kovan kohtalon alaista +sisartani sydäntäni vastaan. + +-- Ei se ole niin vaarallista, lapseni, -- sanoin lohduttaen. -- He +menevät taisteluun, mutta he tulevat jälleen takaisin. + +-- Eivät kaikki, kreivitär, -- huudahti hän nyyhkyttäen. + +Nyt saapui huoneeseen tätini ja Betty poistui. + +-- Tulin sinua lohduttamaan, Martha, -- sanoi hän syleillen minua, -- ja +pyytämään sinua, että kantaisit koettelemuksesi nöyryydellä. + +-- Sinä tiedät siis kaikki -- -- + +-- Koko kaupunki sen tietää ja kaikkialla on suuri ilo. Tämä sota on +hyvin yleisesti tunnettu. + +-- Ilo, täti Maria? + +-- Tietysti, niiden seassa, joilla ei ole ketään sukulaista armeijassa. +Mutta minä tiesin sinun surusi ja senvuoksi tulin tänne. Pian tulee +sinun isäsikin, mutta ei lohduttamaan, vaan onnittelemaan sinua. Hänen +mielestään on se suuri onni Arnolle, että hän saa seurata mukana. Ja +onhan hän oikeassa. Eihän sotamiehelle ole mikään parempi kuin sota. +Sinunkin täytyy ajatella asiata siltä kannalta, velvollisuushan on +täytettävä ennen kaikkea! Se, minkä täytyy tapahtua -- -- + +-- Niin, sinä olet oikeassa, täti. Se, minkä täytyy tapahtua, se mikä on +välttämätöntä -- -- + +-- Jonka Jumala tahtoo, -- oikaisi täti. + +-- Täytyy kestää lujuudella ja nöyryydellä. + +-- Oikein, Martha! Kaikkihan käy niinkuin sen on kohtalo määrännyt. +Mutta meidän tulee rukoilla paljo ja hartaasti rakkaitten sotilastemme +puolesta. + +Niin, koko sillä ajalla kuin mieheni olisi poissa, tahdoin minä +hartaasti rukoilla Jumalaa kääntämään kaikki kuulat pois rakastetustani. +-- -- Kääntämään? Minä säpsähdin ehdottomasti. *Kehen ne sensijaan +sattuisivat?* Kentiesi johonkin toiseen, jonka hengen puolesta yhtä +hartaat rukoukset olivat ylös kohonneet? Ja mitä olin +fysiikkatunneillani oppinut luonnonlakien järkähtämättömistä säännöistä? + +-- Niin, täti, -- sanoin minä ääneen, keskeyttäen nuo vastakkaiset +lausunnot, jotka ajatuksissani risteilivät, -- niin, rukoilkaamme +ahkerasti, ja Jumala on kuuleva rukouksemme, Arno on palaava +vahingoittumatta. + +-- Niin, lapseni, -- jatkoi täti Maria, -- onnen ja myötäkäymisen +päivinä unohtaa ihminen helposti vapahtajansa, mutta kun sairaus ja +kuolema uhkaavat meitä ja rakkaitamme, silloin olemme levottomia ja +surullisia -- -- -- + +-- Tässä keskeytti häntä isäni, joka riensi sisään, huudahtaen: + +-- He tahtovat selkäänsä, sen lurjukset! No, selkäänsä he saavatkin niin +paljo kuin sietävät. + + * * * * * + +Nyt seurasi myrskyinen aika. Sota »on syttynyt». Unohdetaan, että kaksi +ihmisjoukkiota rientää toisiansa vastaan tappaaksensa toisensa, ja +käsitetään asia aivan kuin joku korkeampi voima pakoittaisi molempia +joukkoja taisteluun. Edesvastaus jää kokonaan tuon korkeamman voiman +osalle, joka jälleen puolestansa antaa ainoastaan kansoille määrätyn +kohtalon tapahtua. Tällainen epäselvä, kunnioittava käsitys on +useammilla sodasta, ja tällainen oli minullakin. Minulla ei ollut mitään +erityistä inhon tunnetta itse *sotaa* vastaan, kärsimykseni oli vaan +seurauksena siitä, että rakkaan puolisoni täytyi antautua vaaralle +alttiiksi ja minun jäädä kotia epätietoon ja pelkäämään. Koetin +lohduttaa itseäni ajatellen, että Arnon tuli mennä täyttämään ihmisen +korkeinta ja ylevintä velvollisuutta, ja että hän siten vaan saavuttaisi +kunniaa ja mainetta. -- Siinä ajatuksessa, että nyt elin jonkun +erinomaisemman historiallisen tapauksen aikana, oli jotain omituisen +ylentävää, ja minä kuvittelin mielessäni, että tästä piti seuraaman +jokin yleismaailmallinen tapaus, jota tulevaiset historian kirjoittajat +käyttäisivät jonkun historiallisen kertomuksen nimikirjoituksena. + +Tämä intoileva mielentila olikin tähän aikaan hyvin yleinen. Muusta ei +puhuttu huoneissa eikä kaduilla, muusta ei puhuttu sanomalehdissä, +muusta ei rukoiltu kirkoissa. Minne ikinä tulikin, näki aina samallaiset +liikutetut kasvonilmeet, ja kuuli samat vilkkaat keskustelut +sotatoiveista. Kaikki, mikä muutoin vetää ihmisten huomiota puoleensa: +teatteri, asioimiset, taide -- oli nyt vaan sivuasioita. Tuntui siltä +kuin ei olisi ollut oikeutta ajatella mitään muuta nyt, kun sellainen +suuri maailmanhistoriallinen asia tapahtui. Voitoistansa varmat armeijan +päälliköt, helkkyvän soiton mukaan pois marssivat sotajoukot, +isänmaallista innostusta uhkuvat puheet, alituiset vetoamiset hyveeseen, +kunniaan, velvollisuuteen, uljuuteen ja alttiuteen, molemminpuoliset +vakuutukset siitä, että kuuluttiin urhokkaimpaan, voittamattomimpaan +kansaan maailmassa, tämä kaikki levitti sotaan lähdön yli omituisen +sankarillisen tunnelman, joka kohotti koko kansan ylpeyttä ja herätti +jokaisessa yksityisessä sen tunteen, että hän oli suuri kansalainen +suuressa ajassa. + +Sellaiset rumat ominaisuudet kuin saaliinhimo, viha, julmuus ja petos +pidettiin kyllä myöskin sodan ominaisuutena, mutta aina ainoastaan +vihollisen puolella, jonka kehnous oli päivän selvä. Jos jättää +huomioonottamatta sen, että taistelu, jonka nyt piti alkaa, +valtiolliselta kannalta olikin aivan välttämätön, niin oli vastustajan +voittaminen siveellinen velvollisuus, kuritus, joka sivistyneiden tuli +antaa noille italialaisille, noille kevytmielisille, petollisille, +irstaille roistoille! -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- Ja tuo Ludvig +Napoleon -- mikä kamalan kunnianhimoinen ja juonitteleva olento! Kun +hänen huhtikuun 29 päivänä antama julistuskirjansa julkaistiin sanoilla: +»*Adrian mereen asti vapaa Italia*», herätti se oikean suuttumuksen +myrskyn. Uskalsin tuoda esiin sen vaatimattoman muistutuksen, että +tuohan oli jalomielinen ajatus, jonka täytyy Italian isänmaanystävissä +herättää ihastusta, mutta ankaruudella käskettiin minun olla vaiti. Sitä +uskonkappaletta, että Ludvig Napoleon oli aika »konna», ei saanut, niin +kauvan kun hän oli meidän vihollisemme, millään tavalla moittia, sillä +kaikki mitä hän teki, oli jo edeltäpäin kirottua. Taas heräsi minussa +hiljainen epäilys. Kaikissa historiallisissa kertomuksissa, joita olin +lukenut, olin aina huomannut, että kertojan ihailu ja myötätunto oli +aina sen puolueen puolella, joka oli tahtonut taistella vapautensa +edestä ja poistaa yltänsä vieraan ikeen. En tosin voinut itselleni +oikein selvittää, mitä tarkoitettiin käsitteellä »ies» ja mitä +runoilijan aina ylistämällä sanalla »vapaus», mutta sen verran toki +käsitin, että vapauteen pyrkimys ja ikeen poistaminen tällä kertaa ei +ollut itävaltalaisten puolella, vaan italialaisten. Mutta näittenkin +arasti lausuttujen epäilysteni vuoksi tulin minä tykkänään maahan +masennetuksi. Olin onnettomuudekseni taaskin koskettanut yhtä +uskonsääntöä, nimittäin sitä, että meidän hallituksemme, s. t. s. se +hallitus, jonka alueella on sattunut syntymään, ei koskaan voisi tehdä +mitään, joka on väärin, vaan ainoastaan levittää siunausta; että ne, +jotka tahtoivat erota »meistä», eivät ole vapauden sankareita, vaan +kapinoitsijoita, ja että »me» kaikissa tapauksissa olemme oikeassa. + +Toukokuun ensimmäisinä päivinä läksi se rykmentti liikkeelle, johon Arno +oli siirtynyt. Kello kuusi aamusilla kolkutettiin meidän ovellemme, ja +minä hypähdin ylös lyhyestä, levottomasta unesta, johon olin vihdoinkin +valvotun yön jälkeen vaipunut. + +-- Kello on kuusi, herra luutnantti, -- ilmoitti palvelija, jonka oli +käsketty ajoissa herättää. + +Arno nousi ylös. Nyt oli siis eronhetki tullut. + +-- Ole nyt uljas, Martha, -- sanoi hän rohkaisten, -- tämä matka kestää +korkeintaan kaksi kuukautta, ja sitten olen jälleen luonasi. Mitä +hittoa, tuhannesta kuulasta sattuu vaan yksi, eikä suinkaan sen tarvitse +juuri minua kohdata. Ovathan muutkin palanneet sodasta, katsopas +esimerkiksi isääsi! Ja kerranhan sen kuitenkin täytyy tapahtua! Et +suinkaan ole mennyt naimisiin husaariupseerin kanssa siinä luulossa, +että hänellä olisi vaan toimena kaduilla marssiminen ja komealta +näyttäminen. Kirjoitan usein sinulle ja kerron, miten raikasta ja +iloista sotaelämä on. Jos jotain surullista olisi tulossa, ei +varmaankaan mieleni tuntuisi niin iloiselta kuin nyt, -- menen vaan +hankkimaan itselleni kunniamerkin, näetkös. Hoida nyt vaan itseäsi ja +Ruruamme, -- -- jos minä saan ylennystä, saapi hänkin pienen arvon +koroituksen. Sano terveisiä pojalle minulta, en halua enää uudistaa +eilistä hyvästijättöä. Ajatteles, kuinka hauskaa, kun hänen isänsä sitte +saa kertoa hänelle suurista voitoista Italian sodassa vuonna 59 -- -- +--. + +Kuuntelin hartaasti hänen puhettansa. Nuo lohduttavat lauseet tekivät +minulle niin hyvää. Menihän hän niin mielellään ja niin iloisena +taisteluun, -- eikös siis tuskani ollut itsekäs ja oikeudeton? + +Taaskin kolkutettiin ovelle. + +-- Aika kiirehtii, herra luutnantti. + +-- Olen heti valmis. -- Hän avasi sylinsä: -- Nyt, Martha, lemmittyni, +vaimoni, jää hyvästi! + +En voinut puhua, sana »jää hyvästi» ei tahtonut tulla huulieni yli. +Tunsin, että en voisi hillitä itseäni, jos lausuisin nuo sanat, ja minä +en tahtonut häiritä hänen levollisuuttaan tällä viimeisellä hetkellä. +Tahdoin antaa tuskalleni valtaa vasta sitte, kun olin yksin. + +-- Voi hyvin, rakkaani, voi hyvin! + +Näin hänen huulensa vapisevan, näin hänen povensa kohoilevan kuin kovan +tuskan käsissä, -- ja painaen molemmat kätensä kasvojansa vastaan, +nyyhkytti hän ääneen. + +Tämä oli minulle liiaksi, luulin, että kadottaisin järkeni. Kiertäen +käteni hänen kaulaansa, huusin epätoivon tuskalla: + +-- Arno, Arno, jää kotiin, jää kotiin! -- Tiesin pyytäväni mahdottomia +ja kuitenkin rukoilin uudelleen ja yhä uudelleen: jää kotiin! + +-- Herra luutnantti, -- kuului ääni etuhuoneesta, -- pelkään, että +myöhästytte! + +Vielä suudelma, viimeinen suudelma, ja hän riensi ulos. + + * * * * * + +Liinan-nukan nyppiminen, molempien armeijan liikkeitten tarkastaminen +kartalta, sotaa koskevien kysymysten ratkaiseminen sakkilaudalla, +esimerkiksi: Itävalta koettaa ja tulee voitetuksi neljännellä +liikkeellä; kirkossa käyminen ja harras rukoileminen rakastettujen ja +isänmaan aseitten puolesta; keskustelu sotapaikalta tulevista tiedoista, +-- tämä täytti minun ja omaisteni koko elämän näihin aikoihin. Kaikki +muut asiat elämässä olivat aivan arvottomia. Kaikki kysymykset paitsi: +kuinka ja koska on sota loppuva? olivat aivan merkityksettä ja arvotta. +Syötiin, juotiin, luettiin ja tehtiin askareita, mutta huolimatta +niistä. Ainoat, joilla oli jotain arvoa, olivat Italiasta tulevat +sähkösanomat. + +Parhaimmat ilon lähteeni olivat luonnollisesti ne tiedot, joita sain +Arnolta itseltään. Ne olivat tosin hyvin vaillinaisia; -- kirjeiden +kirjoittaminen ei ollut koskaan ollut hänen vahvin puolensa, -- mutta ne +täyttivät kuitenkin sydämeni sillä iloisella tiedolla, että hän vielä +oli hengissä ja vahingoittumatta. Säännöllisesti eivät nämä kirjeet ja +tiedonannot voineet tulla, sillä usein olivat kaikki liikeneuvot +keskeytetyt, tahi -- kun sattui taistelu -- sotaposti estetty. + +-- Kun luettelo kaatuneista julkaistiin, ja minä en ollut muutamiin +päiviin kuullut Arnosta mitään, kuinka suurella tuskalla luinkaan +kaatuneitten nimet! -- -- Se oli yhtä jännittävä kuin arpajaislistan +tarkastaminen toivossa että on voittanut, mutta päinvastaisessa +tarkoituksessa. Mitä tässä listassa etsii, -- on kiitollinen Jumalalle, +jos ei sitä löydä. + +Kun ensi kerran luin sellaista listaa, en ollut silloin saanut mitään +tietoja neljääntoista päivään -- ja kun huomasin, ettei nimi »Arno +Dotsky» ollut luettelossa, panin käteni ristiin ja huokasin ääneen: +»Jumalani, minä kiitän sinua!» Mutta tuskin olin tämän sanonut, +ennenkuin tunsin ikäänkuin vihlovan epäsoinnun kiitoksessani. Otin +listan uudelleen käteeni ja luin jälleen siinä olevat nimet. Siis +senvuoksi, että Adolf Schmidt ja Karl Müller sekä moni muu, -- mutta +*ei* Arno Dotsky, -- oli jäänyt taistelutantereelle, olin minä kiittänyt +Jumalaa. Sama kiitos olisi samalla oikeudella kohonnut taivasta kohden +niiden sydämmistä, jotka olivat olleet levottomia Schmidtin ja Müllerin +tähden, jos ne olisivat näiden nimien sijasta lukeneet nimen Dotzky. Ja +miksi olisi juuri minun kiitokseni taivaalle miellyttävämpi kuin heidän? +Minun ylpeilevä uskoni, että Arno olisi tullut pelastetuksi minun +tähteni ja itsekkäisyyteni, että kiitin Jumalaa siitä, että en *minä*, +vaan Schmidtin ja Müllerin vaimot vuodattivat katkeroita kyyneliä +lukiessaan tätä listaa, -- niin, juuri tuo oli se epäsointu, jonka +tunsin vihlovan sydäntäni kiitosta lausuessani. + +Samana päivänä sain jälleen kirjeen Arnolta. + +»Eilen oli kiivas ottelu. Valitettavasti, valitettavasti jouduimme +tappiolle. Mutta ole huoletta, rakas Martha, ensi taistelussa me kyllä +voitamme. Tämä taistelu oli ensimmäinen suuri tulikoetukseni. Minä +seisoin keskellä tiheää kuulasadetta -- -- omituinen tunne -- -- kyllä +se kuitenkin on hirvittävää. Mies raukat, jotka kaatuilevat ympärillä, +ja joiden täytyy antaa maata siinä huolimatta heidän valituksistaan ja +voivotuksistaan -- -- *c'est la guerre!*[1] Mutta, voi hyvin niin +kauvan, lemmittyni! Kun me kerran Turinissa teemme rauhanehtoja, silloin +tulet sinä minua sieltä hakemaan. Täti Maria on varmaankin niin hyvä ja +hoitaa sillä aikaa meidän pientä korpraaliamme.» + +[1] Tämä on sota! Suomentaja. + +Jos sellaiset kirjeet tuottivatkin valon hetkiä elämääni, niin olivat +yöt elämäni mustia varjopaikkoja. Kun silloin heräsin suloisista +unelmista, jotka hetken lohduttivat minua surussani, muistin taaskin +kauhean todellisuuden kaikkine mahdollisuuksineen, ja minä jouduin niin +hirveään epätoivoon, etten voinut uudelleen nukkua useaan tuntiin. En +voinut saada mielestäni sitä ajatusta, että Arno kenties juuri tällä +hetkellä lepäsi valittaen ja kuolemaisillaan jossain haudassa, haluten +pisaran vettä ja kaipauksella huutaen minua. Ja ainoastaan siten, että +koetin kaikin ajatuksineni mietiskellä hänen takaisin tuloansa tyynnyin +vihdoinkin. Olihan paljo luultavampi, että hän tulisi takaisin, kuin +että hän kuolisi, ja minä kuvittelin mielessäni pienimpiin +yksityiskohtiin asti jälleennäkemisen onnen. + +Isäni oli hyvin alakuloinen. Surusanoma saapui toisensa jälkeen. Ensin +Montebella, sitte Magenta. Mutta ei ainoastansa hän, koko Wien oli +alakuloinen. Oli toivottu niin varmasti, että saataisiin ainoastaan +voitonsanomia, joiden johdosta vietettäisiin juhlia lippujen +liehunnalla, ja laulettaisiin kirkoissa Te Deumia.[1] Ja sen sijaan +olikin Turin se paikka, jossa liput liehuivat ja papit lauloivat: Herra +Jumala, ylistämme sinua siitä, että olet auttanut meitä voittamaan +ilkeitä *Tedeschiä*. + +[1] Kiitos- ja ylistysvirsiä. Suomentaja. + +-- Etkö luule isä, että tehdään rauha, jos meikäläiset vielä joutuvat +tappiolle? -- kysyin minä. -- Siinä tapauksessa minä melkein toivoisin +että -- -- + +-- Etkö häpeä puhua sellaista! Mieluummin tulkoon seitsenvuotinen, niin, +kolmenkymmenvuotinen sota, kunhan me vaan lopuksi voitamme ja saamme +määrätä rauhan ehdot. Mitä varten sinä luulet sotaan mentävän, jos niin +pian kuin mahdollista tahtoisi sieltä palata? Silloinhan voisi yhtä +hyvin olla sotaan lähtemättä. + +-- Se olisikin paras, -- sanoin minä huoaten. + +-- Mitä pelkurimaisia olentoja te, naiset, kumminkin olette! Ja sinäkin, +joka olet kasvatettu sillä tavoin, että sinulla olisi hyvät käsitykset +isänmaanrakkaudesta, ja kunniantunnosta, olet nyt aivan allapäin ja +asetat yksityisen rauhasi korkeammalle, kuin maan kunnian ja +menestyksen. Rakkaus puolisoon ja perheeseen on tosin hyvin hyvä, mutta +sen täytyy tulla vasta toiseen sijaan. + +-- Täytyykö sen!? + +Kaatuneitten luettelossa oli jo ollut useitten minun tuttujeni upseerien +nimiä. Muiden muassa erään minulle rakkaan vanhan naisen poika -- ainoa +poika. + +Eräänä päivänä tahdoin mennä rouva-parkaa tervehtimään, vaikka se +tuntuikin kiusalliselta ja vaikealta. Lohduttaa en häntä varmaankaan +voinut, mutta olihan se sentään rakkaudenvelvollisuus -- ja minä menin. + +Kun saavuin rouva Ulsmannin asunnolle, epäilin kauvan ennenkuin soitin +ovikelloa. Kun viimeksi olin tässä paikassa, oli täällä pienet, hauskat +tanssiaiset. Rakastettava, vanha emäntä oli silloin itse ilo. Illan +kuluessa sanoi hän kerran minulle: »Martha, me molemmat olemme koko +Wienin kadehdittavimmat naiset: sinulla on komein mies, ja minulla on +ihanaisin poika!» Ja nyt? Olihan minulla tosin vielä mies -- -- kuka +tiesi sitäpaitsi? Lenteleehän siellä alituisesti tulipommeja ja +kranaatteja, olenhan voinut juuri nyt tällä viime hetkellä jäädä +leskeksi. -- -- Rupesin katkerasti itkemään vanhan rouvan oven takana -- +-- nyt olin juuri oikeassa mielentilassa sinne mennäkseni. Soitin, +kukaan ei avannut. Soitin uudelleen. Ei vieläkään. + +Silloin pisti eräs nainen päänsä toisesta ovesta samassa porstuassa: + +-- Soitatte turhaan, neiti, asunto on tyhjä. + +-- Mitä? Onko rouva von Ullsmann matkustanut pois? + +-- Hänet vietiin hulluinhuoneeseen kolme päivää takaperin. -- Ja samassa +paukahti ovi kiinni. + +Pari minuuttia seisoin siinä kuin kivettyneenä. Sisällisen silmäni +edessä näin ne kohtaukset, joita täällä oli taisteltu. Kuinka +äärettömästi vanhusparka on saanut kärsiä, ennenkuin hänen tuskansa +muuttui hulluudeksi. + +Ja isäni tahtoi, että sota kestäisi kolmekymmentä vuotta -- maan +hyväksi! Kuinka monta sellaista epätoivoista äitiä silloin olisikaan +Itävallassa? + +Kovin liikutettuna laskeusin portaita alas. Päätin samalla kertaa käydä +tervehtimässä erästä ystävätärtäni, jonka mies samoin kuin minunkin oli +sodassa. + +Matkallani kuljin sen rakennuksen ohitse »Herrengassenilla», jossa +»isänmaallisen hyväntekeväisyysyhdistyksen» huoneusto oli. Siihen aikaan +ei ollut vielä olemassa »Genèver-liittoa» eikä »Punaista ristiä», mutta +näiden ihmisystävällisten yhdistysten edeltäjäksi oli perustettu tämä +yhdistys, jonka tehtävänä oli vastaanottaa ja sotatanterelle toimittaa +kaikki ne raha-, liinavaate-, liinannukka-, ja side-lahjat, jotka +haavoitetuille annettiin. Kaikilta haaroilta tulvasi sellaisia lahjoja, +joita varten suuria makasiineja täytyi vuokrata. Ja tuskin olivat vanhat +tavarat tulleet lähetetyiksi, ennenkuin uusia heti kokoontui +makasiineihin. + +Astuin sisään. Tahdoin jättää toimikunnalle sen rahasumman, joka oli +kukkarossani. Kenties voisi se tuottaa jollekin sotamies-raukalle +huojennusta ja apua, ja varjella hänen äitiänsä tulemasta hulluksi. + +Tunsin johtajan persoonallisesti. -- Onko ruhtinas C. täällä? -- kysyin +portinvartijalta. -- Ei tällä hetkellä, mutta varapuheenjohtaja, parooni +S. on tuolla ylhäällä. -- Hän näytti minulle tien siihen huoneeseen, +jossa rahalahjoja otettiin vastaan. Kuljin monen salin lävitse, jossa +pitkät pöydät olivat tavarain peitossa; siinä oli kokoja liinavaatteita, +sikaareja, tupakkaa, ja varsinkin suuria vuoria liinannukkaa. Minua +värisytti. Miten paljo verta täytyikään vuotaa taistelutanterella, että +kaikki tuo liinannukka tulisi käytetyksi! Ja minun isäni tahtoisi -- +ajattelin minä jälleen -- että sota kestäisi kolmekymmentä vuotta. Maan +hyväksi? Kuinka monen, maan parhaan pojan, onkaan silloin täytynyt +kuolla haavoihinsa? + +Parooni S. otti kiitollisuudella vastaan lahjani ja vastasi kysymyksiini +yhdistyksen vaikutuksesta. Juuri meidän keskustellessamme tuli eräs mies +sisään ilmoittaen, että maaseudulta oli juuri tulossa kaksi kuormaa +lähetyksiä. Istahdin odottamaan näiden tuloa. + +Samassa astui huoneeseen eräs hyvin vanha herra ja pani pöydälle sadan +guldenin setelin. -- Sallikaa minunkin antaa vähäinen korteni jaloon +toimeenne, herra parooni. Olen itse vanha sotilas ja tiedän sen vuoksi +kuinka siunausta tuottava teidän apunne on noille mies-paroille. Otin +osaa sotaretkiin vuosina 9 ja 13; silloin ei ollut vielä olemassa mitään +isänmaallista hyväntekeväisyysyhdistystä, silloin ei lähetetty täysiä +kirstuja sidevaatetta ja liinannukkaa haavotetuille. Kuinka monen +täytyikään silloin, sittekuin välskärien varastot loppuivat, +verenvuodosta kuolla! Te ette itse tiedä, miten paljo hyvää teette. -- +Ja kaksi suurta kyyneltä vierähti vanhuksen valkoiselle parralle. + +Ääniä ja astuntaa kuului toisesta huoneesta, ovet avattiin, ja eräs +kaartilainen ilmoitti: hänen majesteettinsa keisarinna. + +Varapresidentti riensi ulos, tavallisten juhlamenojen mukaan vastaan +ottamaan korkeata vierasta portaiden edessä. Syrjäisestä paikastani voin +nähdä tuon nuorekkaan vartalon, joka yksinkertaisessa kävelypuvussaan +näytti vieläkin suloisemmalta kuin loistavissa hovijuhlien puvuissa. + +-- Olen tullut tänne, -- sanoi hän kääntyen parooni S:n päin, -- koska +keisari on minulle kertonut kuinka hyödyllisiä ja tervetulleita teidän +yhdistyksenne lahjat ovat olleet. Tahdoin itse saada tietoja yhdistyksen +toiminnasta sekä sitäpaitsi tuoda sille ilmi keisarin kiitollisuuden. + +Sen jälkeen antoi hän presidentin selittää itselleen tarkoin yhdistyksen +toiminta-tavan, ja katseli sitte tavaraläjiä. + +-- Katsokaapas vaan, kreivitär, -- sanoi hän ylihovimestarinnalle, joka +häntä seurasi, -- miten kunnollinen ja hyvin ommeltu tämä paita on. -- +Hän puheli tyytyväisesti kaikesta, ja pois mennessä kuulin hänen +sanovan: Se on kaunis, isänmaallinen yritys, joka sotamiespoloisille -- +-- -- + +Loppua en voinut kuulla. »Sotamies-poloisille», ne sanat kaikuivat kauan +korvissani, hän oli lausunut ne niin lämpöisellä osanotolla. Niin, +todellakin *poloiset*! Ja kuta enempi heidän kohtaloansa koeteltiin +huojentaa, sitä parempi. Mutta -- välähti päähäni ajatus -- jollei noita +teurastusuhri-poloisia ollenkaan lähetettäisi taisteluun, eikö *se* +olisi vielä parempi? + +Karkoitin tämän ajatuksen mielestäni -- -- senhän täytyy niin olla. +Eihän ole olemassa mitään muuta puolustusta sodan kauhuja vastaan kuin +tuo pieni sana »täytyy». + +Sanoin jäähyväiset ja menin. Sivumennen pistäysin yhteen kirja- ja +taidekauppaan ostaakseni itselleni uuden Pohjois-Italian kartan. Paitsi +minua oli puodissa paljo muita ostajia, jotka kaikki halusivat karttoja +ja kuvia sotakentältä ja muuta sellaista. Nyt tuli minun vuoroni. + +-- Kenties tekin haluatte sota-alueen karttaa? + +-- Olette arvannut oikein. + +-- Eipä se olekaan vaikeata. Ihmiset eivät osta nykyään juuri mitään +muuta. -- Ja kääntyen erääseen herraan päin, joka seisoi minun +vieressäni, sanoi hän: -- Nyt on huonot ajat kaikilla kustantajilla ja +kaunokirjailijoilla, ei kukaan huoli tiedollisista toiminnoista. Nyt on +huonot ajat kirjailijoilla ja kirjakauppiailla. + +-- Ja kansalla myös, -- lisäsi puhuteltu, -- jolle tuollainen +välinpitämättömyys tuottaa henkisen rappiotilan -- -- -- + +Ja minun isäni tahtoisi, -- ajattelin kolmannen kerran, että sota +kestäisi kolmekymmentä vuotta maan hyväksi! + +-- Siis käypi liikkeenne huonosti? -- kysyin minä ääneen. + +-- Oo, ei ainoastaan minun vaan kaikkien, melkein kaikkien, -- vastasi +kirjakauppias. -- Poikkeuksena ovat ne kauppiaat, jotka toimittavat +armeijalle tarpeelliset varat, mutta kaikille muille tuottaa sota +sanomattoman vahingon. Kaikki pysähtyy: työ tehtaissa, työ vainioilla, +lukematon joukko ihmisiä jää työttömäksi. Arvopaperit kadottavat +arvonsa, korko kasvaa, kaikki työnhalu veltostuu, lukuisat liikemiehet +tekevät vararikon -- -- lyhyesti, kaikkialla on kauhea kurjuus. + +Ja minun isäni tahtoisi -- -- uudistin itsekseni jättäessäni +kirjakaupan. + + * * * * * + +Tapasin ystävättäreni kotona. Kreivitär Lori Griesbach oli enempi kuin +yhdessä asiassa toverini onnettomuudessa. Kenraalin tytär, niinkuin +minäkin, upseerin vaimo, niinkuin minäkin, ja nyt »elävän miehen leski», +niinkuin minäkin. Yhdessä suhteessa voitti Lori minut, hänellä ei ollut +sodassa ainoastaan miehensä, vaan myöskin kaksi veljeänsä. Mutta hän ei +ollut niin hätäinen luonteeltaan. Hän oli täydellisesti vakuutettu, että +hänen rakkaansa olivat erään, hänen hyvin kunnioittamansa pyhimyksen +suojeluksen alla, ja toivoi heitä siis varmasti takaisin. + +Hän otti minun vastaan avoimin sylin. + +-- No, Jumala siunatkoon sinua, Martha, olipa se kiltisti, että tulit +minua tervehtimään! Mutta sinä näytät niin kalpealta ja riutuneelta, et +suinkaan liene saanut ikäviä tietoja sodasta? + +-- En, Jumalan kiitos, mutta onhan kaikki niin surullista. + +-- Niin, minä ymmärrän, sinä tarkoitat tappioita. Mutta ei ole syytä +surra sitä aivan paljo, ensi sanoma voipi tuoda tiedon voitosta. + +-- Voitto taikka tappio, -- onhan sota itsestänsä jo niin hirvittävä. +Eikös olisi parempi, jos ei sotia olisi lainkaan? + +-- Mitävarten olisi sitte sotilaita? + +Mietin hetkisen. -- Niin, silloin ei niitä varmaan olisikaan. + +-- Miten lapsellisesti sinä puhut? Sepäs olisi suloista elämää. Vaan +siviiliä, hui, minua värisyttää, kun sitä ajattelen. Mutta se on onneksi +mahdotonta! + +-- Mahdotonta? Niin, sinä olet varmaankin oikeassa, *tahdon* sen uskoa. +Muutoin en voisi käsittää, miksi se ei olisi tapahtunut jo kauan +takaperin. + +-- Mikä olisi tapahtunut? + +-- Sodan poistaminen. Mutta -- -- yhtä hyvin voisin puhua +maanjäristyksien poistamisesta. + +-- En ymmärrä sinua. Mutta itse puolestani olen iloinen tämän sodan +syttymisestä, koska toivon Ludvigin saavan siellä tilaisuutta kunnostaa +itseänsä. Ja veljillenikin on se hyvä asia. Olen aivan tyyni heidän +puolestaan; heillä on kaikilla kolmella siunattu lumouskalu -- -- äiti +on itse ripustanut ne heidän kaulaansa. + +-- Millaiseksi sinä sitte ajattelet tuollaista sotaa, Lori? Uskotko, +että, jos jokaisella miehellä on lumouskalu, kuulat, jotka molemmilta +puolin ammutaan, katoavat pilviin, tekemättä mitään vahinkoa? + +-- En ymmärrä sinua. Sinä olet niin laimea uskossasi, sitäpä täti +Mariakin valittaa -- -- + +-- Miksi et vastaa kysymykseeni? + +-- Siksi, että se sisältää ivaa sellaisista asioista, jotka ovat minulle +pyhiä. + +-- Ivaa? Kaukana siitä. Tahdon vaan, että ottaisimme asian mietittäväksi +järkevästi. + +-- Mutta sinä tiedät kyllä, että on synti antaa järjen tuomita +sellaisissa asioissa, jotka ovat niin paljoa ylempänä meitä. + +-- Sinä voit olla oikeassa, Lori, ja minä vaikenen. Mitä auttaakaan +tuumaileminen ja miettiminen. Joku aika sitte on epäilyksiä entisten +vakaumusteni oikeudesta ruvennut tulemaan mieleeni ja ne ovat tuottaneet +minulle kärsimyksiä. Jos en enää voisi uskoa sitä, että tämän sodan +aloittaminen oli välttämättömän tarpeellista ja edullista, niin en voisi +koskaan antaa anteeksi niille, jotka -- -- -- + +-- Sinä tarkoitat Ludvig Napoleonia -- niin, hän on tosiaankin aika +vehkeilijä! + +-- Hän, taikka joku muu, sehän on aivan yhden tekevä. Mutta minä +tahtoisin olla varmasti vakuutettu siitä, etteivät ylipäänsä ihmiset ole +alkaneet tätä sotaa, vaan että se on puhjennut itsestään -- -- niinkuin +lavantauti tahi tulirokko -- -- + +-- Kuinka kiihoittunut sinä olet, ystäväni. Puhelkaamme järkevästi, ja +kuuntele sinä nyt tyynesti minua. Sota on pian lopussa, ja silloin +tulevat meidän miehemme takaisin ratsumestareina. Ja minä aijon +houkutella Ludvigin tulemaan minun kanssani johonkin kylpylaitokseen, se +tekee hänelle hyvää kestettyjen vaivojen perästä ja minulle myös pitkän +ikävän ja epätoivon jälkeen. Sillä älä luulekaan, etten minä olisi +levoton ja epätoivossa. Voisihan Jumala tahtoa, että joku rakkaistani +kaatuisi, -- ja jos se onkin ihana ja kadehdittava kuolema -- kunnian +tanterella -- keisarin ja isänmaan edestä -- -- + +-- Sinähän puhut niinkuin paras armeijakäsky. + +-- Niin olisi se kuitenkin hirmuista. Ajatteleppas vähän äiti-raukkaa, +jos Kustaalle tai Kaarlelle jotain tapahtuisi -- -- mutta älkäämme +puhuko enää siitä. Siis virkistyäksemme kaikista rasituksista, koetan +saada toimeen hauskan kylpyretken johonkin -- mieluimmin Karlsbadiin -- +-- + +Tässä tulimme keskeytetyksi. Palvelija tuli sisään tuoden kirjeen. + +-- Kustaalta! -- huudahti Lori iloisena, rikkoen sinetin. + +Luettuaan muutaman rivin huudahti hän tuskan murtamana, kirje putosi +hänen kädestään, ja hän heittäysi itkien kaulaani. + +-- Lori, ystäväni, mitä on tapahtunut? -- kysyin liikutettuna. -- +Miehesi? -- + +-- Oi Jumalani, Oi Jumalani! -- valitti hän. -- Lue itse! + +Otin ylös kirjeen ja aloin lukea. Voin aivan tarkalleen kertoa sen +sisällön, sillä joku aika myöhemmin pyysin Lorilta kirjeen lainaksi +saadakseni mukailla sen päiväkirjaani. + +-- Lue ääneen -- pyysi Lori -- minä en ole vielä lukenut loppuun. + +Tein niinkuin hän käski. + +Kirje kuului: + +»Rakas sisar! Eilen oli tulinen ottelu, siitä tulee pitkä tappiolista. +Mutta että äiti ja sinä ette vasta siitä saisi tietää, mikä vahinko +meitä on kohdannut, ja että sinä vähitellen voisit valmistaa äitiä +vastaan ottamaan sanomaa, tahdon heti sinulle ilmoittaa, että niiden +joukossa, jotka ovat kaatuneet isänmaan puolesta, on myöskin meidän +uljas veljemme Kaarle.» -- Keskeytin tässä syleilläkseni Lori-parkaa. + +-- Siihen asti olin ehtinyt -- sanoi hän hiljaa. + +Minä luin eteenpäin: »Miehesi on vahingoittumatta ja minä myöskin; +kadehdin Kaarlen sankarikuolemaa! Hän kaatui taistelun alussa ja ei siis +onneksi saanut tietoa siitä surullisesta asiasta, että olemme jälleen +joutuneet tappiolle. On se sangen katkeraa. Näin hänen kaatuvan, sillä +ratsastimme vieretyksin. Laskeusin heti alas hevosen seljästä +auttaakseni häntä. Yksi ainoa katse -- ja hän oli kuollut. Kuula oli +luultavasti lävistänyt sydämen tahi keuhkon -- hän kuoli äkkiä, ilman +tuskia. Kuinka monen täytyykään maata tuntikausia tuskissansa kauheassa +sotamelussa, ennenkuin kuolema heidät vapauttaa! Se oli kauhea päivä; +ystäviä ja vihollisia, enempi kuin tuhat ruumista lepäsi sotatanterella. +Kuolleitten seassa löysin monta tuttavaani, myöskin -- (tässä minun piti +kääntää lehteä) -- Arno Dotzkyn -- --» tainnuksissa vaivuin lattialle. + + * * * * * + +-- Nyt on kaikki ohitse, Martha. Solferino on ratkaissut kohtalomme, me +olemme voitetut! + +Näin sanoen riensi isäni eräänä aamuna siihen paikkaan puutarhassa, +jossa istuin työskennellen varjoisten lehmusten alla. + +Olin palannut pikku Ruruni kanssa nuoruuteni kotiin, ja kahdeksan päivän +kuluttua siitä tapauksesta, joka oli kohdannut minua, muutti perheeni +Grunitziin, Ala-Itävallassa olevalle maatilallemme, ja minä seurasin +mukana. Yksinäisyydessä olisin vaipunut hirveään epätoivoon, mutta nyt +olivat he kaikki ympärilläni, samalla tavoin kuin ennen naimisiin +menoani, isä, täti Maria, pieni veljeni ja kaksi melkein täysikasvuista +sisartani. Kaikki koettivat he tehdä mitä voivat huojentaakseen suruani, +ja kaikki kohtelivat he minua jonkinlaisella kunnioituksella, joka teki +minulle hyvää. + +Lähempiä tietoja Arnon kuolemasta ei minulla silloin ollut. Hänet oli +löydetty kuolleena, hänet oli tunnettu ja haudattu -- siinä oli kaikki, +mitä olin saanut tietää. Hänen viimeinen ajatuksensa lensi kyllä minun +ja hänen pienen poikansa luo, ja hänen lohdutuksensa viimeisellä +hetkellä oli varmaankin: olen tehnyt velvollisuuteni -- *enempi* kuin +velvollisuuteni. + +-- Me olemme voitetut -- uudisti isäni synkästi, istuutuen vierelleni. + +-- Siis ovat ihmiset uhratut turhaan -- keskeytin minä huoaten. + +-- Kaatuneet ovat onnellisia, koska ne eivät tiedä siitä häpeästä, joka +meitä on kohdannut. Mutta me tulemme kyllä kostamaan, vaikka nyt onkin +tilapäisesti tehty rauha. + +-- Oi, Jumalalle olkoon kiitos, -- huudahdin minä. -- Minulle se on +liian myöhään -- mutta tuleehan tuhat muuta säästetyksi. + +-- Sinä ajattelet ainoastaan itseäsi ja yksityisiä henkilöitä. Mutta +tämä asia koskee Itävaltaa. + +-- Ja eikös Itävalta ole muodostunut vaan yksityisistä? + +-- Lapseni, katsos, valtakunnan, valtion elämä on pitempi ja +merkillisempi kuin yksilön. Nämä katoavat, polvi polvelta, mutta +valtakunta elää edelleen ja kehittyy, kasvaa voimassa ja arvossa, tahi +kutistuu ja menee takaperin, jos toiset valtakunnat saavat siitä voiton. +Siksi on valtakunnan menestys ja voima suurin ja pyhin tarkoitusperä, +mihin isänmaan ystävän tulee pyrkiä ja jonka edestä hänen milloin +hyvänsä tulee olla valmis uhraamaan henkensä. + +Minä teroitin nämät sanat muistooni voidakseni myöhemmin kirjoittaa ne +päiväkirjaani. Sillä niissä tuli mielestäni niin voimakkaasti esiin +juuri ne aatteet, joita oppiajallani olin historian oppikirjoista +saanut, ja jotka nyt pitkällä tuskan ja surun ajalla olivat mielestäni +unohtuneet. Mutta nyt tahdoin uudelleen tarttua niihin kiinni saadakseni +lohdutusta siitä ajatuksesta, että puolisoni oli kaatunut taistelussa +hyvän asian puolesta, ja että oma onnettomuuteni oli osa samasta +suuresta asiasta. + +Kuinka mieltä ylentävästi, joskin tuskallisesti, oli minuun vaikuttanut +se suuremmoinen surujuhla, joka päivää ennen pois matkustamistamme +vietettiin Stephanin tuomiokirkossa! Se oli sielumessu kaatuneille. +Keskellä kirkkoa oli korkea katafalkki, joka oli kaunistettu sodan +tunnusmerkeillä: lipuilla ja sota-aseilla. Urkulehteriltä tulvailivat +ihanan »reqviemin» sävelet, jota siellä laulettiin, ja melkein kaikki +läsnäolevat, suurimmaksi osaksi mustiinpuettuja naisia, itkivät ääneen. +Ja jokainen niistä ei itkenyt ainoastaan sitä ainoaa, jonka oli +kadottanut, vaan kaikkia muitakin, jotka olivat saaneet saman kuoleman. +Nehän olivat kaikki, nuo nuoret ihmisraukat, uhranneet henkensä meidän +edestämme, se tahtoo sanoa, isänmaan kunnian ja menestyksen edestä. +Eloon jääneet sotilaat, kaikki Wienissä olevat kenraalit ja upseerit, +olivat läsnä ja täyttivät koko kirkon peräalan, ja kaikki olivat he +valmiit seuraamaan kaatuneita tovereitansa epäilemättä, pelkäämättä. +Pyhänsavunhöyryjen, pauhaavien urun sävelten, yhteisen tuskan tuottamien +kyynelten mukana kohosi varmaankin mieluisa uhri taivaaseen, ja +sotajoukkojen herra oli varmaankin antava siunauksensa jokaiselle +niistä, joiden edestä tämä surujuhla vietettiin. + +Niin ajattelin silloin, ainakin olen näillä sanoilla juhlallisuuden +päiväkirjaani kirjoittanut. + +Noin pari viikkoa Solferinon tappion jälkeen tuli tieto siitä, että +rauhansopimus oli allekirjoitettu Villafrankassa. Isäni koetti kaikilla +tavoin selittää minulle, että tämä rauhanteko oli valtiollisessa +suhteessa aivan välttämätön, jonka jälkeen minä vakuutin, että minä +kaikissa tapauksissa olin iloinen, että taistelu ja murhaaminen nyt oli +loppunut. Mutta hyvä isäni ei tästä hämmästynyt, vaan jatkoi +puolustelevia selityksiään. + +-- Älä luule, että me pelkäämme! -- Vaikka näyttääkin nyt siltä kuin +myöntyisimme, niin emme kuitenkaan unohda, mitä arvomme vaatii. Me +luovumme nyt tilapäisesti Lombardiasta, mutta pidämme Venedigin ja +varjelemme siten etelä-italialaiset valtiot ja pyhän istuimen. Aivan +valtiollisista syistä ja eurooppalaisen tasapainon vuoksi olemme me -- +-- + + * * * * * + +Neljä vuotta on kulunut. Molempien nuorten sisarteni -- seitsenmäntoista +ja kahdeksantoista vuoden vanhojen -- oli vuoro tulla esitellyksi +hovissa, ja sen johdosta päätin minä jälleen näyttäytyä seuraelämässä. + +Suuri lääkäri, aika, oli tehnyt tehtävänsä ja vähitellen huojentanut +tuskani ja kaipaukseni. + +Epätoivo muuttui suruksi, suru vienontui, vieno suru muuttui +kärsivällisyydeksi ja tämä vaihtui jälleen uudistuvaan elämänhaluun. +Eräänä aamuna huomasin, että olinkin ylipäänsä hyvin kadehdittavassa +asemassa: kahdenkymmenkolmen vuoden vanha, kaunis, rikas, ylhäinen, +pienen soman pojan äiti, lemmekkään perheen jäsen -- eikös siinä +kaikessa vielä ollut syytä iloitsemaan elämässä. + +Lyhyt avioelämäni oli takanani menneisyydessä niinkuin unelma. Olin +ollut hyvin onnellinen, puolisostani eroaminen oli tuottanut minulle +katkeraa surua, hänen kuolemansa raivoisaa tuskaa -- mutta tämä kaikki +oli nyt ohitse. Rakkauteni ei ollut niin kovin kiinni kasvanut +sisällisen ihmiseni kanssa, etten olisi voinut kestää vahinkoa, joka +minua oli kohdannut, sillä yhteiselämämme aika oli ollut niin lyhyt. +Enkä minä myöskään ollut hänelle ollut *kaikki*, sillä jos olisin sitä +ollut, ei hän olisi niin iloisella mielellä minua jättänyt ilman mitään +pakkoa -- hänen komppaniansa ei tullut lainkaan sotaan komennetuksi. +Sitä paitsi olin minä niiden neljän vuoden kuluessa paljo muuttunut, +henkinen näköpiiri oli laajentunut, olin saanut toisia mielipiteitä ja +hankkinut uusia tietoja. Ja siten olisi hän -- jos hän olisi voinut +jälleen eloon herätä -- monessa suhteessa ollut nykyiselle elämälleni +vieras. + +-- Miten oli tämä muutos minussa tapahtunut? Niin, seuraavalla tavalla. + +Vuosi oli kulunut Arnon kuolemasta. Epätoivo -- ensimäinen aste -- oli +muuttunut suruksi, syväksi sydäntä polttavaksi suruksi. En tahtonut +kuulla puhuttavankaan siitä, että haihduttaisin suruani seuraelämässä. +Ainoa, minkä tähden tahdoin elää, oli pieni poikani. Voidakseni kerran +olla hänelle hyvänä opettajana tahi ainakin seurata hänen opintojansa, +tahdoin hankkia itselleni tietoja niin paljo kuin mahdollista ja +senvuoksi antausin taas tarkastamaan niitä aarteita, joita löytyi linnan +kirjastossa. Varsinkin ikävöin saada jälleen alkaa vanhoja, rakkaita +historian-opintojani. Viime aikoina, jolloin sota oli vaatinut minulta +ja ystäviltäni niin suuria uhreja, oli entinen innostukseni sangen +suuressa määrässä laimentunut, ja nyt toivoin saavani sitä jälleen +virkistää sopivan kirjallisuuden avulla. Ja todellakin: kun olin lukenut +muutamia sivuja voittorikkaista taisteluista, urhollisuudesta ja +sankarikuolemasta ja muusta sellaisesta, oli minusta monta kertaa oikein +lohdullista ajatella, että Arnon kuolema ja minun oma suruni olivat osa +sellaisen suuren historiallisen tapauksen sisällöstä. Sanoin »monta +kertaa» -- ei aina. Sillä en voinut enää koskaan kokonaan antautua +sellaiseen tunnelmaan, jossa muinoin toivoin voivani olla Orleansin +neitsyen asemassa. Niissä kiihkeissä, kehuvissa kirjoituksissa sodan +urhotöistä oli minusta nyt paljo, paljo petollisuutta ja tyhjyyttä, +varsinkin kun samalla kertaa mieleeni muistuivat kaikki ne onnettomuudet +ja kauhut, jotka sotaa seurasivat. + +Pian olin lukenut kaikki kirjastossamme löytyvät historialliset teokset. +Pyysin sen vuoksi kirjakauppiastamme lähettämään jotain uutta +historiallista teosta katsottavaksi. Hän lähetti minulle silloin +»History of Civilization in England»[1]. »Teos ei ole täydellisesti +valmis», kirjoitti kirjakauppias, »mutta tähän liitetyt kaksi nidosta, +jotka ovat sille johdantona, ovat itsessänsä kokonaisuus ja ovat koko +sivistyneessä maailmassa herättäneet suurta huomiota. Sanotaan, että +kirjoittaja on tässä laskenut peruskiven aivan uuteen historian +ymmärtämiseen.» + +[1] Englannin sivistyshistoria. Suomentaja. + +Niin, todellakin, kokonaan uuteen. Kun olin lukenut ja uudestaan lukenut +nämä kaksi nidosta, tuntui minusta kuin olisin ollut henkilö, joka on +elänyt koko elämänsä ahtaassa laaksossa ja tulee ensi kerran viedyksi +korkealle vuoren kukkulalle, josta hän voi vapaasti nähdä laajalle +maiden ja merien yli. En tahdo sanoa että minä, kolmenkolmatta vuotias, +joka olin ainoastaan saanut tavallisen, pintapuolisen tyttö-kasvatuksen, +ymmärsin kirjan kaikessa laajuudessaan, mutta sen viehätys valtasi +minut. Huomasin, että minun ahtaan laaksoni ulkopuolella oli suuri, +suuri maailma, josta en tähän asti ollut mitään aavistanut. Vasta sitte +kun viidentoista, kahdenkymmenen vuoden kuluttua jälleen luin tämän +kirjan, ja sitte kun olin tutkinut muutamia muita samassa hengessä +kirjoitettuja teoksia, voin ehken rohjeta sanoa, että olin sen +ymmärtänyt. Mutta *yksi* asia selveni minulle jo silloin: ihmiskunnan +historiaa eivät määrää, niinkuin ennen ajateltiin, kuninkaat ja +valtiomiehet, sodat ja valtioliitot, vaan ihmisälyn vähitellen tapahtuva +kehitys. Polvesta polveen kulkeva *ihailu*, jolla muut historian +kirjoittajat olivat tavallisesti kuvanneet mahtavien valloittajien ja +maanhävittäjien elämänvaiheita, puuttui kokonaan Bucklen historiasta, +päin vastoin näyttää hän toteen, että sotilassäädyn arvo on +päinvastaisessa asemassa jonkun kansan sivistyskantaan: kuta lähempänä +barbari- eli raakalaistilaa ollaan, sitä useammin tavataan +molemminpuolista taistelua, sitä ahtaammat ovat rauhan rajat: maakunta +maakuntaa, kaupunki kaupunkia, perhe perhettä vastaan. Hän panee +erityisesti painoa siihen, että ihmiskunnan edistyessä on *rakkaus* +sotaan enempi, kuin itse sota, vähentymässä. Olinhan minäkin lyhyellä +kehitysajallani ehtinyt huomata, miten tuo rakkaus ja ihailu yhä enempi +oli alkanut muuttua vastenmielisyydeksi. Ja jos olinkin usein koettanut +ehkäistä tätä vastenmielisyyttä, ajatellen että se on arkamaista ja +oikeudetonta, niin huomasin nyt, että se oli vaan kaiku ajan hengestä, +sekä että monella oppineella ja ajattelevalla oli sama käsitys kuin +minullakin. + +Siis olin minä Bucklen *History of Civilization*'issa löytänyt juuri +päinvastaisia ajatuksia kuin mitä olin etsinyt, ja kuitenkin pidin tätä +löytöäni voittona. Tunsin että tämä minua jalostutti ja tyynnytti. +Kerran koetin isäni kanssa puhua tästä asiasta, mutta hän ei minua +lainkaan ymmärtänyt. Hän ei tahtonut tulla kanssani vuorelle -- se +tahtoo sanoa, hän ei tahtonut lukea kirjaa, ja olihan silloin turha +keskustella niistä mielipiteistä, joita siinä esille tuotiin. + +Nyt seurasi toinen aste mielentilassani, jolloin suru alkoi muuttua +alakuloisuudeksi. Silloin luin ja tutkin vielä hartaammin. Bucklen +teoksesta olin saanut halua miettimiseen ja sitä lukiessani olin saanut +oppia tuntemaan ylevämpiä ajatuksia maailmasta ja siinä olevista +esineistä. Tahdoin yhäkin vielä tällaista nautintoa ja sen vuoksi annoin +monen samallaista henkeä sisältävän kirjan seurata tätä ensimäistä. +Hartaus, jolla antausin lukemiseeni, ja hupi, jonka se minulle tuotti, +vaikutti suuresti siihen, että alakuloisuus katosi ja neljäs aste +valloitti mielentilani. Mutta samalla kuin aloin jälleen saada takaisin +entisen elämänhaluni, tunsin, etteivät kirjat minua enää täysin +tyydyttäneet, ja että minun tulisi elämästä, todellisesta elämästä etsiä +ja löytää tukea uudelle katsantotavalleni ja saada vapaampi ala +edistyvälle kehitykselleni. Katsoen minun kasvatukseeni ja suku-asemaani +ei minulla ollut muuta tilaisuutta siihen kuin -- seuraelämä. + +Siis talvella 1863 päätin minä jälleen ottaa siihen osaa ja samalla +saattaa sinne molemmat nuoret sisareni. + + * * * * * + +Sisareni ja minä huvittelimme oikein sydämen pohjasta, minä en suinkaan +vähemmin kuin he. Olihan erinomainen nautinto että, sitte kun oli +viettänyt neljä vuotta mitä yksitoikkoisinta maailmasta eroitettua +elämää, yhtäkkiä tulla iloisten juhlien pyörteen keskukseen, saada +puhella etevien henkilöiden kanssa sekä saada vastaanottaa paljo -- niin +miksi en sanoisi sitä -- ihailua ja hellyyttä. Minun ympäristössäni oli +useamman kuin yhden kerran tehty viittauksia siihen suuntaan, että minun +pitäisi mennä naimisiin, mutta kaikissa niissä nuorissa herroissa, jotka +ympäröivät minua ja sisariani, ei ollut yhtäkään, joka olisi tehnyt +mitään syvällisempää vaikutusta minuun. Tunsin, että niiden ja minun +välillä oli aita, jonka opiskeluni ja miete-elämäni niinä neljänä +yksinäisenä vuotena oli muodostanut. Kaikilla noilla loistavilla +nuorilla herroilla, joiden suurin harrastus oli urheilu, peli, tanssi, +kurtiisi ja kunnianhimo, ei ollut vähintäkään käsitystä niistä asioista, +joihin minun ajatukseni olivat kiintyneet ja joista minun henkeni oli +saanut niin runsasta ravintoa. Tunsin, että jos sydämeni vielä kerran +tuntisi rakkautta, tulisi rakkauteni esineen täydellisesti vastata minun +vaatimuksiani. + +Mutta minä työskentelin paljo pikku Rudolfini ja omien opintojeni +kanssa. Mihinkään erityisen laajoihin erikoistutkimuksiin en ryhtynyt, +mutta koetin aina pitää kehitystäni ajan henkisten virtausten tasalla. +Hankin itselleni etevimmät maailmankirjallisuuden tuotteet, ja luin +kaikki tieteellisetkin kirjoitukset »Revue des deux mondes»issa ja +muissa samanlaisissa aikakauskirjoissa. Näistä opinnoista oli tosin +seurauksena, että juopa samanikäisteni ja minun välilläni yhä kasvoi ja +suureni, mutta sitä ei voinut auttaa. Olisin mielelläni avannut oveni +muutamille kirjallisuuden ja tieteen etevimmille edustajoille, mutta se +ei voinut käydä päinsä; »porvarillisia» aineksia ei otettu vastaan +Itävallan hienoimmassa niin sanotussa »seuraelämässä». Tämä tapa on +sittemmin muuttunut, mutta siihen aikaan, josta minä nyt puhun, oltiin +vielä hyvin tarkkoja tässä suhteessa; se joka ei ollut tullut +esitellyksi hovissa tahi voinut esiintuoda vähintään kuuttatoista +sukupolvea, suljettiin ilman enempää pois seuraelämästä. Ja toiselta +puolen en tahtonutkaan tuoda älyn ja tiedon miehiä näiden kreivittärien, +kenraalien ja vanhojen aatelisneitien sekaan, jotka eivät puhuneet +muusta, kuin siitä missä eilen tanssittiin ja missä huomenna tultaisiin +tanssimaan, kuinka monta maatilaa ruhtinas Croy omistaa, josko rouva X:n +äiti on syntyjään Wenkheim tahi Khevenhüller ja niin edespäin. Myöskin +ajattelevat, tietorikkaat ja älykkäät miehet, joita oli sangen monta +meidän piirissämme, pitivät velvollisuutenansa puhella samallaisia +sisällyksettömiä ja mitättömiä puheita meidän, tanssivan nuorison +kanssa. Kuinka mielelläni olisinkaan päivällisen jälestä vetäytynyt +johonkin huoneen nurkkaan, jossa muutamat paljo matkustaneet tahi muuten +oppineet ja etevät miehet keskustelivat vakavia kysymyksiä, mutta tämä +olisi ollut rikos vallitsevaa tapaa vastaan, joka rautakourallansa +piteli meitä nuoria erillään kaikesta itsenäisyydestä, ja varoitti meitä +ettemme vapautuisi ennakkoluuloista. Ja jos olisinkin lähestynyt noita +herroja, olisi tuo mieltäkiinnittävä keskustelu Byron'ista, Strauss'ista +ja Renan'ista heti loppunut ja sen sijaan olisin heti kuullut: »Oi +kreivitär, kuinka ihana te olitte eilen», tahi »te tulette kai Venäjän +ministerin iltamaan?» + + * * * * * + +-- Sallitko, Martha -- sanoi serkkuni, Konrad Althaus, tanssiaisissa +kreivitär L:n luona -- että esittelen sinulle everstiluutnantti, parooni +Tillingin. + +Minä kumarsin. Serkkuni poistui, ja luullen että esitelty tahtoi tanssia +kanssani, nousin tuoliltani ja laskin käteni hänen käsivarrelleen. + +-- Suokaa anteeksi, rouva kreivitär -- sanoi parooni hiukan hymyillen -- +minä en osaa tanssia. + +-- Ahaa, sitä parempi -- sanoin minä ja istahdin jälleen. -- Vetäysin +juuri tänne syrjään saadakseni levätä hiukkasen. + +-- Ja minä pyysin saada tulla esitetyksi voidakseni ilmoittaa teille +tärkeän asian. + +Katsoin ylös hämmästyneenä. Parooni näytti hyvin vakavalta. Hän ei ollut +enää nuori, noin nelikymmenvuotias; hänellä oli muutamia hopeahivuksia +ohimoilla, mutta ylipäänsä näytti hän sangen miellyttävältä. + +Everstiluutnantti von Tilling ei istunut vierelleni, vaikka häntä siihen +kehoitin. + +-- En tahdo vaivata teitä kauemmin, kreivitär. Asia, joka minulla on +teille ilmoitettava, ei sovellu puheaineeksi tanssiaisissa. Pyytäisin +vaan luvan tulla käymään luonanne; tahtoisitteko olla hyvä ja määrätä +päivän ja hetken, milloin saisin puhua kanssanne. + +-- Otan vastaan joka lauantai kahden ja neljän välillä. + +-- Silloin on luonanne luultavasti suuri joukko vieraita. Minun täytyy +saada puhua teidän kanssanne kahden kesken. + +-- Te kiihoitatte uteliaisuuttani. Määrätkäämme huomenna, tiistaina, +samaan aikaan. Olen kotona teitä enkä ketään muita varten. + +Hän kiitti kumartaen ja poistui. + +Seuraavana päivänä annoin käskyn, että ei ketään muuta otettaisi vastaan +kuin parooni Tilling. Sisareni eivät olleet kotona, ja täti Maria, +heidän väsymätön *garde dame*'nsa[1], oli seurannut heitä +luistinradalle. + +[1] Vanhempi seuralaisnainen. Suomentaja. + +Kun määrähetki lähestyi, otin erään kirjan ja istuin odottamaan pieneen +salonkiini. En tarvinnut odottaa kauvan. Kello kymmenen minuuttia yli +kaksi saapui parooni Tilling. + +-- Kuten näette, kreivitär, olen minä täsmällinen -- sanoi hän +tervehtien kunnioittavasti. + +-- Onneksi -- sanoin minä hymyillen -- sillä muutoin olisin menehtynyt +uteliaisuudesta. + +-- Siis sanon teille heti ilman pitkiä esipuheita sanottavani. Eilen en +sitä tehnyt, syystä, että en tahtonut synkentää iloista mielialaanne. + +-- Te peljästytätte minua. + +-- No niin: minä otin osaa Magentan taisteluun. + +-- Ja te näitte Arnon kuolevan! -- huudahdin minä kiivaasti. + +-- Se on totta. Voin kertoa teille hänen elämänsä viimeisistä +silmänräpäyksistä. + +-- Puhukaa! -- sanoin minä vavisten. + +-- Älkää peljätkö, kreivitär. Jos teidän puolisonne viimeiset +silmänräpäykset olisivat olleet niin hirmuiset, kuin monen muun +toverini, en olisi niistä koskaan teille kertonut; ei ole mitään +katkerampaa, kuin tietää jonkun meille rakkaan kuolleen tuskaisen +kuoleman. + +-- Nostatte kiven sydämeltäni. Kertokaa. + +-- En tahdo uudistaa tuota sisällyksetöntä lausetta, jolla koetetaan +lohduttaa niitä, jotka ovat taistelussa kadottaneet jonkun rakkaan +sukulaisen: »hän kuoli kuin sankari», sillä minä en oikein käsitä mitä +sillä tarkoitetaan -- mutta todellisen lohdutuksen voin teille tarjota: +hän kuoli, ajattelematta kuolemaa. Hän oli alusta pitäen vakuutettu +siitä, ettei hänelle mitään pahaa tapahtuisi. Me olimme paljo yhdessä, +ja hän puhui usein minulle kodistansa ja rakkaistansa, näytti minulle +nuoren, kauniin vaimonsa ja lapsensa valokuvat, sekä pyysi minua sodan +loputtua käymään hänen kodissaan. Magentan taistelussa satuin sattumalta +olemaan hänen vierellään. Jätän kertomatta, mitä sitä ennen tapahtui -- +sitä on mahdoton kertoa. Miehet, jotka jo luonteeltaan ovat sotaisia, +tulevat taistelun pauhinassa ja kuulasateessa sellaiseen kiihkoon, +etteivät he oikein tiedä mitä heidän ympärillänsä tapahtuu. Sellainen +mies oli Dotzky. Hänen silmänsä leimusivat, hän tähtäsi varmasti, hän +oli aivan kun juopunut sotainnosta, sen voin minä, joka olin selvä, +nähdä. Silloin tuli pommi suhisten ja putosi maahan vähän matkan päähän +meistä. Kun kummitus räjähti kaatui kymmenen miestä maahan, niiden +joukossa myöskin Dotzky. Kauhea epätoivon huuto kuului haavoitettujen +suusta, mutta Dotzky ei huutanut: hän oli kuollut. Minä ja pari toveria +koetimme auttaa haavoitettuja, mutta se oli mahdotonta, ne taistelivat +kaikki kuoleman kanssa, olivat hirveimmällä tavalla haavoittuneet ja +kärsivät kauheita tuskia -- -- --. Ainoastaan Dotzky, jonka vierelle +laskeusin polvilleni, oli jo herennyt hengittämästä; hänen sydämensä ei +sykkinyt ja hänen rikkiammutusta kyljestänsä pulppusi veri esiin +sellaisella voimalla, että jos hän olisikin ollut vaan tunnotonna ja ei +kuolleena, ei olisi tarvinnut peljätä, että hän virkoaisi -- + +-- Peljätä? -- keskeytin minä häntä itkien. + +-- Niin, sillä meidän täytyi antaa heidän levätä siinä auttamatta: +edessämme kaikui taas murhaan käskevät »hurraa»-huudot ja meidän +takanamme riensi ratsuväki, joka armahtamatta kulkisi noitten kuolevien +ylitse -- onnellinen se joka jo oli kuollut! Hänen kasvoillansa lepäsi +tyyni, levollinen ilme, ja kun me taistelun jälkeen etsimme meidän +kuolleitamme ja haavoitettujamme, löysin minä hänen samasta paikasta +sama rauhallinen ilme kasvoillaan. Tämän asian olen tahtonut teille +ilmoittaa, kreivitär. Tosin olisin voinut tehdä sen jo monta vuotta +sitte -- ainakin kirjeellisesti -- mutta tulin ajatelleeksi sitä vasta +eilen, kun serkkuni sanoi, että hän muiden muassa odotti vieraakseen +Arno Dotzkyn leskeä. Suokaa anteeksi, jos olen mieleenne tuonut +surullisia muistoja, luulen kuitenkin täyttäneeni velvollisuuteni, koska +olen vapauttanut teidät kiusallisesta epätiedosta. + +Hän nousi ja minä ojensin hänelle käteni. + +-- Kiitän teitä, parooni Tilling -- sanoin minä vapisevin, huulin -- te +olette todellakin antanut minulle arvokkaan lahjan: tiedon, että mieheni +kuolema oli tuskaton ja kivuton. Mutta jääkää vielä hetkeksi -- +tahtoisin kuulla teidän puhuvan enempi -- puhuessanne äsken lausuitte +sanasen, joka sai tunteen sielussani värisemään. Sanokaa minulle +kiertelemättä: inhoatteko sotaa? + +Tillingin kasvot muuttuivat synkiksi. + +-- Suokaa minulle anteeksi, rouva kreivitär, jos en voi lausua +mielipidettäni tässä asiassa. Sitäpaitsi en voi pysähtyä kauvemmin, +minua odotetaan toisaalla. + +-- Silloin en tahdo pidättää teitä, parooni Tilling -- vastasin minä, +jonka jälkeen hän, pyytämättä saada uudistaa käyntiänsä, kumarsi ja +poistui. + + * * * * * + +Karnevaali oli ohitse. Molemmilla nuorilla sisarillani oli ollut +tavattoman hauskaa, ja he olivatkin rientäneet huvista huviin nuoruuden +väsymättömällä huvitteluhalulla. Mitä minuun tulee, olin tehnyt +päiväkirjaani seuraavan muistoonpanon: + +»Olen iloinen, että ikuinen tanssiminen on ohitse. Se alkoikin jo tulla +kovin sisällyksettömäksi. Ei yhtä ainoata hauskaa ihmistä koko tuossa +joukkiossa, aina samat kasvot, samat keskusteluaineet, samat imartelut +ja joutavat »kurtiisit». Ainoa, joka olisi voinut tehdä nämä seurat +vähän hauskemmiksi -- no niin, hänestä emme huoli puhua, hän ei tule +kenties koskaan enää tielleni --» + +Laskiaisen aikaan pysyin poissa melkein kaikista iltamista ja +seurusteluista, sillä olin aivan äkkiä kadottanut halun niihin. +Mieluummin jäin montakin kertaa kotia Rudolfin kanssa, ja kun hän oli +pannut maata, otin minä jonkun kirjan ja rupesin lukemaan. Joskus tuli +isäni luokseni vieraaksi ja me puhelimme jonkun tunnin. Luonnollisesti +oli puheaineenamme parhaastaan sotaiset muistot. Olin kertonut hänelle +Tillingin kertomuksen Arnon kuolemasta, mutta se ei näyttänyt tekevän +häneen mitään vaikutusta. Jos joku oli kuollut tuskallisesti tai ilman +tuskia, oli hänelle aivan yhdentekevä. Hänen mielipiteensä mukaan oli +kuolema sotatantereella niin suuri kunnia, ettei siihen kuuluvia tuskia +saanut ollenkaan ottaa lukuun. + +Se tapa, millä hän puhui ylpeydellä itsestään ja kunnioituksella muista, +jotka olivat siinä tahi siinä taistelussa haavoittuneet, saattoi +kuuntelijan unhoittamaan, että tuollainen kuolema ja sattumus +saattaisikaan tuottaa tuskaa. Kuinka toisenlaisen vaikutuksen Tillingin +kertomus oli tehnyt; kuinka syvää osanottoa osottikaan hänen +kertomuksensa niistä kymmenestä onnettomasta, jotka räjähtäneen pommin +runtelemina päästivät sydäntäsärkeviä valitushuutoja. En kertonut +Tillingin sanoja isälleni, sillä tunsin vaistomaisesti, että ne olisivat +hänen mielestään olleet sotilaalle sopimattomia ja vähentäneet hänen +kunnioitustansa niiden lausujaa kohtaan, ja se olisi minusta ollut +ikävätä. Sillä juuri se vastenmielisyys, jolla Tilling oli nähnyt ja +kertonut sotatoveriensa kuoleman ja joka kenties ei juuri sotilaalle +soveltunut, mutta aivan varmaan oli todistus siitä, että kertojalla oli +jalo ja ihmisrakas luonne -- juuri se oli tunkenut sydämeeni ja +herättänyt minussa mieltymystä häneen. + +Kuinka mielelläni olisinkaan tahtonut puhua Tillingin kanssa enempi +tästä asiasta, mutta hän ei näkynyt olevan halukas tuttavuutemme +jatkamiseen. Hänen viimeisestä käynnistään oli kulunut neljätoista +päivää, jolla ajalla olin ainoastaan nähnyt häntä pari kertaa, etäällä +teaatterissa ja kadulla. Miksi oli sydämeni sykkinyt niin kiivaasti +silloin, miksi oli minun sitte niin vaikea saada ajatukseni hänestä +erilleen? + +Eräänä päivänä tuli isäni luokseni. + +-- Rakas lapsi, minulla on sinulle yksi pyyntö. -- Hän piti kädessään +erästä kääröä. + +-- Tässä on minulla sinulle jotain, -- sanoi hän laskien käärön +pöydälle. + +-- Pyyntö ja lahja! Sitähän voi sanoa lahjomiskoetukseksi! -- sanoin +minä nauraen. + +-- Kuule nyt pyyntöni, ennenkuin avaat käärön, ja lahjan komeus sinut +häikäisee. Minulla on tänään hyvin ikävät päivälliset -- -- -- + +-- Tiedän, kolme vanhaa kenraalia rouvineen. + +-- Ja kaksi ministeriä rouvineen, lyhyesti, juhlallinen, jäykkä, +unta-antava tilaisuus. + +-- Sinä et suinkaan halunne, että -- -- -- + +-- Niin, sitä minä juuri haluan. Sillä koska naiset vielä kunnioittavat +minua käynnillään, täytyy minulla olla myös joku nainen, joka pitää +emännän virkaa. + +-- Mutta täti Mariahan on luvannut tehdä sen. + +-- Hänellä on tänään tavallinen, kova päänsärkynsä; minulla ei ole siis +muuta neuvoa -- -- -- + +-- Kuin uhrata tyttäresi, niinkuin monet muut isät muinais-aikaan +tekivät -- -- -- esimerkiksi Agamemnon Iphigenian. Olkoon menneeksi, +minä suostun kohtalooni. + +-- Sitä paitsi on vierasten joukossa pari nuorempaakin: tohtori Bresser, +joka viimeisen sairauteni aikana hoiti minua niin mainiosti ja jolle +tahtoisin mielelläni olla vähän kohtelias. Vielä on everstiluutnantti +Tilling -- -- -- mutta sinähän tulet aivan punaiseksi, mikä sinua +vaivaa? + +-- Minua? Oi, varmaankin vaan uteliaisuus, sillä nyt en voi enää +pidättää itseäni, nyt minun täytyy katsoa mitä olet tuonut minulle. -- +Ja minä aloin avata kääröä. + +-- Ei se ole sinulle -- -- -- älä odotakaan mitään helmikoristetta -- -- +-- se on Rudille. + +-- Vai niin, kyllä näen, leikkikaluja. Tinasotamiehiä! Mutta, isä, ei +suinkaan nelivuotias lapsi -- -- -- + +-- Minä aloin jo kolmivuotisena leikkiä sotamiehenä. Sitä ei voi kyllin +aikaisin alottaa. Ensimäiset havaintoni olivat rumpuja, sapeleja, +äkseeraus- ja komentosanoja. Sillä tavoin herää rakkaus sotilastoimeen +-- -- -- + +-- Minun Rudolfistani ei tulekaan sotilasta -- keskeytin minä häntä +kiivaasti. + +-- Martha! Minä tiedän, että hänen isänsä toivoi -- -- -- + +-- Hänellä ei ole enää isää. Rudolf on yksin minun omani, ja minä en +tahdo -- -- -- + +-- Että hän antautuu ihanimpaan ja kunniakkaimpaan kaikista toimista? + +-- Ainoan lapseni henkeä en pane sodalle alttiiksi, -- sanoin minä +päättäväisesti. + +-- Minäkin olin vanhempieni ainoa lapsi, ja minusta on sentään tullut +sotilas. Arnolla ei ollut, ainakaan minun tietääkseni, sisaruksia, ja +veljesi Otto on samoin minun ainoa poikani. Ja siitä huolimatta olen +hänen pannut sotakouluun. Meidän sukujemme perintötapa vaatii, että +Dotzkyn ja Althausin perilliset antautuvat isänmaan palvelukseen. + +-- Isänmaa tarvitsee häntä vähempi kuin minä. + +-- Jos kaikki äidit ajattelisivat niin! + +-- Silloinpa ei olisi mitään paraadeja ja sotakatselmuksia, eikä mitään +alas ammuttavia ihmismuureja. Ei mitään »kanuunanruokaa», niinkuin +sattuvasti sanotaan. Eikä se olisikaan mikään onnettomuus. + +Isäni kasvot saivat hyvin tyytymättömän leiman. + +-- Voi, teitä naisia! -- sanoi hän halveksien. -- Kaikeksi onneksi ei +pojan tarvitse pyytää sinulta lupaa saada tulla sotilaaksi, sillä +sotilaan verta virtailee hänen suonissaan. Ja sitäpaitsi ei hän +varmaankaan tule olemaan ainoa poikasi. Sinä menet kai uusiin naimisiin, +Martha? + +-- Mihin aikaan ovat päivälliset, milloin pitää minun tulla? -- kysyin +minä vaihtaakseni keskusteluainetta. + +-- Kello viisi. Mutta tule puoli tuntia aikaisemmin. Nyt minun täytyy +mennä, tervetultua jälestä. Ja tervehdi Rurua, Itävallan armeijan +tulevaa päällikköä! + +Juhlallinen, jäykkä, unta-antava tilaisuus, -- niin oli isäni nimittänyt +tulevaa päivällistään. Ja sellainen olisi se varmaankin ollut minunkin +mielestäni, jollei vierasten joukossa olisi ollut eräs henkilö, joka +suuressa määrässä herätti mielenkiintoani. + +Parooni Tilling tuli juuri ennen päivällisen alkua, ja minä olin siis +ollut tilaisuudessa vaihtamaan hänen kanssaan vaan pari välinpitämätöntä +sanaa, silloin kun hän tervehti minua. Ja pöydässä, jossa minut oli +asetettu kahden vanhan, harmaapäisen kenraalin väliin, istui Tilling +niin kaukana minusta, että minun oli mahdoton saada hänet ottamaan osaa +siihen keskusteluun, jota meidän pöydän päässämme pidettiin. Lohdutin +itseäni, ajatellen sitä hetkeä, jolloin jälleen palaisimme salonkiin. +Siellä pyytäisin Tillingin viereeni istumaan ja koettaisin saada hänet +vielä tarkemmin kertomaan tuosta tapauksesta taistelutanterella. Halusin +jälleen kuulla sitä äänenvärettä, joka ensi kerran oli minua niin +myötätuntoisesti liikuttanut. + +Mutta, alussa en ollut lainkaan tilaisuudessa panna toimeen aikeitani. +Molemmat harmaapäät olivat ympärilläni, vielä päivällisenkin jälkeen, ja +asettuivat vierelleni istumaan, kun rupesin kahvia (»café noir») +tarjoamaan. Seurueesemme yhtyi pian isäni, ministeri X., tohtori Bresser +-- ja myöskin Tilling, mutta keskustelu, joka nyt syntyi, oli yleinen. +Muut vieraat, muun muassa kaikki naiset, istuivat huoneen toiseen +nurkkaan, jossa ei poltettu, kuin sitävastoin meidän nurkassamme +polttaminen oli sallittu. + +-- Saas nähdä, eiköpäs taaskin pian syttyne sota, sanoi eräs +kenraaleista. + +-- Hm, -- arveli toinen, -- tuleva sota tulee olemaan Venäjää vastaan, +luullakseni. + +-- Täytyykö sitte aina olla »tuleva sota?» -- keskeytin minä, mutta +kukaan ei sitä huomannut. + +-- Mieluummin Italiata vastaan, -- arveli isäni. -- Meidän täytyy kai +saada Lombardia takaisin -- -- -- Sellaisen tulon Milanoon kuin oli +vuonna 49, vanha Radetzky etunenässä, -- sellaisen tahtoisin vielä +elämässäni nähdä. Oli kirkas aamupäivä -- -- -- + +-- Oi, kertomuksen Milanoon tulosta tunnemme kaikki, -- keskeytin minä +häntä. + +-- Myöskin kertomuksen uljaasta Hupfaufista? + +-- Tietysti, ja se on minun mielestäni hyvin inhoittava. + +-- Mitä sinä siitä ymmärrät? + +-- Kerro, Althaus, sitä historiaa emme ole kuulleet, -- kehoittivat +molemmat harmaapäiset. + +Isäni ei antanut pyytää itseänsä kahdesti. + +-- No niin, Hupfauf oli tyrorilainen ja mainio pyssymies. Jokaisessa +maaliin-ammunnassa satutti hän pilkkuun joka ainoa kerta. Mitä teki mies +nyt, kun milanolaiset nostivat kapinan. Niin, hän pyysi luvan saada +mennä neljän toverin kanssa tuomiokirkon katolle ja sieltä ampua +kapinoitsijoita. Hän sai luvan. Ne neljä toveria, joilla kullakin oli +pyssy muassaan, saivat koko ajan ladata kiväärejänsä ja ojentaa ne +Hupfaufille, ettei häneltä menisi yhtään aikaa hukkaan. Ja tällä tavalla +ampui hän yhdeksänkymmentä italialaista, toisen toisensa jälkeen. + +-- Inhoittavaa! -- huudahdin minä. -- Jokaisella noilla +italialais-raukoilla oli kotona äiti tahi joku muu, jota hän rakasti ja +joka nyt kenties oli kadottanut ainoan tukensa. + +-- Jokainen heistä oli vihollinen, lapseni, ja se muuttaa koko asian. + +-- Aivan oikein, -- sanoi tohtori Bresser, -- niinkauvan kuin käsite +vihollinen hyväksytään ihmisten kesken, eivät ihmisrakkauden käskyt voi +saada suurempaa valtaa. + +-- Mitä te sanotte, parooni Tilling? -- kysyin minä. + +-- Olisin tahtonut antaa miehelle kunnian merkin, jolla hän olisi saanut +koristaa urhoollista rintaansa, mutta samalla olisin tahtonut ampua +kuulan hänen kovan sydämensä läpi. Molemmat oli hän yhtä hyvin +ansainnut. + +Minä loin kiitollisen katseen puhujaan, mutta toiset, lukuun ottamatta +tohtoria, näyttivät tulevan lausutuista sanoista vastenmielisesti +liikutetuiksi. Siitä seurasi pieni, kylmä äänettömyys, jonka jälkeen +keskustelu siirtyi kirjallisille ja tieteellisille aloille. + +Noin kello kahdeksan läksivät kaikki vieraat pois. Isäni ei tahtonut +heitä vielä päästää, ja minäkin mutisin pari vieraanvaraista lausetta, +että »eikö vielä joku kuppi teetä», mutta turhaan. Jokaisella oli jotain +syytä poistua. + +Tilling ja tohtori Bresser, jotka olivat nousseet samalla kuin +toisetkin, jättivät viimeiseksi hyvästi. + +-- Ja mitä tärkeää tehtävätä teillä molemmilla on? -- kysyi isäni. + +-- Minulla ei suinkaan ole juuri mitään, -- vastasi Tilling hymyillen, +-- mutta kun kaikki muutkin lähtevät, niin olisi ehkä vähemmin sopivaa +-- -- -- + +-- Samaa minäkin tahdoin sanoa, -- keskeytti tohtori. + +-- No, silloin en päästä teitä kumpaakaan. + +Vähän ajan kuluttua oli isäni ja tohtori asettuneet peli-pöydän ääreen +ja antautuivat siinä pelaamaan, mutta parooni Tilling istui minun +vierelleni kamiinin kupeelle. »Juhlallinen, jäykkä, unta-antava +tilaisuus?» Ei, miellyttävämpää ja hauskempaa iltaa olin tuskin voinut +mielessäni kuvitella, tuli äkkiä mieleeni. Ääneen sanoin: + +-- Oikeastaan pitäisi minun torua teitä, parooni Tilling, että olette +ensimäisen käyntinne jälkeen unohtanut tien minun luokseni. + +-- Te ette kehoittanut minua tulemaan jälleen. + +-- Kyllä varmaan, sanoinhan, että lauvantaisin -- + +-- Kahden ja neljän välillä! *Sitä* ei teidän pidä vaatia minulta, +kreivitär. En tiedä mitään ikävämpää kuin nuo yleiset vastaanotot. Tulla +huoneeseen, joka on täynnä aivan tuntemattomia henkilöitä, kumartaa +emännälle, istahtaa viideksi minuutiksi, kuulla syvämietteisiä +lausuntoja ilmasta ja, jos sattumalta sattuu istumaan jonkun tuttavan +vieressä, saada itsekin sanoa sanan tai pari tästä huvittavasta asiasta; +-- olla vihdoinkin niin onnellinen, että saada yksi kysymys emännältä, +jota vastaamaan heti rientää toivossa, että vihdoinkin saapi keskustelun +alkuun sen kanssa, jonka luokse on oikeastaan tullut, -- turhaan, -- +juuri samassa silmänräpäyksessä astuu sisälle uusi vieras, jota +tervehditään ja joka istuu alas seuraavalle tyhjälle paikalle +puoliympyrässä, tehden jälleen uuden huomautuksen ilmanlaadusta. Ja niin +yhä uudelleen ja uudelleen. Ei, rouva kreivitär, tämä käy kokonansa +muutoinkin ei liian loistavien seurustelulahjojeni ylitse. + +-- Te ette näy olevan huvitettu seuraelämästä, -- hymyilin minä. -- +Teitähän ei näe juuri koskaan. Oletteko kenties ihmisvihaaja? Mutta ei, +sen kysymyksen otan takaisin. Kaikesta, mitä olen nähnyt ja kuullut +teistä, luulen huomaavani, että rakastatte kaikkia ihmisiä. + +-- Rakastan *ihmiskuntaa* -- mutta kaikkia ihmisiä? En. Löytyy niin +monta mitätöntä, itsekästä, sydämetöntä, julmaa ihmistä -- niitä en voi +rakastaa, mutta minusta on valitettavaa, että huono kasvatus ja +epäsuotuisat olot ovat tehneet heidät sellaisiksi, ja ettei heistä ole +tullut hyviä ja rakastettavia ihmisiä. + +Vähäisen äänettömyyden jälkeen sanoin minä: + +-- Olen kiitollinen siitä, mitä äsken sanoitte Hupfaufista. + +-- Oletteko? Te olette siis ainoa, joka mielipiteeni hyväksytte. Heidän +ylhäisyyksiänsä, herroja, tietysti sitävastoin loukkasin keisarilliselle +everstiluutnantille sopimattomalla puhetavallani. Sanoa sillä olevan +kovan sydämen, joka kylmäverisesti ampuu vihollisia -- mikä herjaus! +Kuta sydämettömämpi sotilas on, sitä »hyväntahtoisempana veitikkana» +häntä pidetään. Ei löydy mitään kummallisempaa olentoa sotanäyttämöllä, +kuin taisteluissa harmaantunut, helläsydäminen sotilas, jolla ei ole +rohkeutta loukata kärpäistäkään. + +-- Miksi on teistä tullut sotilas? + +-- Tämä kysymys osoittaa, että olette katsonut sydämeeni. En minä, ei +tämä kolmikymmenvuotias Fredrik Tilling, joka on ottanut osaa kolmeen +sotaretkeen, ole valinnut tätä tointa, vaan yhdeksän -- tai +kahdentoistavuotias pieni Fritz, joka oli kasvatettu tinasotilasten, +rumpujen, pajunettien ja muiden sotaisten lelujen seassa. Kun hänen +isänsä, tähdillä koristettu kenraali, ja hänen setänsä, uljas +luutnantti, häneltä kehoittavasti kysyivät: No, pikkuinen, miksikä +*sinä* aijot? vastasi hän tietysti yllytetyllä itseluottamuksella: +Oikeaksi sotilaaksi, jolla on oikea sapeli ja elävä hevonen. + +-- Tänään sain minäkin laatikollisen tinasotamiehiä pientä poikaani +varten, mutta minä en aijo antaa niitä hänelle. Mutta -- minä kysyn +vieläkin -- kun pojasta oli tullut mies, miksi ette jättänyt tointa, +joka oli teille inhoittava? + +-- Inhoittava on liiaksi sanottu. Minä inhoon olojen laatua, joka +tuottaa meille ihmisille niin julman velvollisuuden, kuin sodan käynti +on. Mutta kun nyt kerran olot ovat sellaiset, en voi vihata niitä, jotka +ottavat tehtäväkseen nämä olojen tuottamat velvollisuudet ja koettavat +niin tunnollisesti kuin mahdollista on ja parhaimpien voimiensa mukaan +niitä täyttää. Ja luuletteko, että sodat vähenisivät senvuoksi, että +minä jättäisin sotapalveluksen? Valitettavasti eivät. Mutta kenties voin +tällä paikalla vaikuttaa hiukan siihen suuntaan, että sydämettömän +päällikkökunnan julmuudet vähän lieventyvät. + +-- Ettekö voisi enempi hyödyttää kanssaihmisiänne, jos kuuluisitte +johonkin muuhun säätyyn? + +-- En tiedä. Olen saanut sellaisen kasvatuksen, joka tarkoittaa +yksinomaan sotapalvelusta, enkä ole oppinut mitään muuta perin pohjin. +Mutta mitä ikinä ihminen onkin, voipi hän aina tehdä jotain hyvää, ja +minä koetan keventää niiden taakkaa, joiden päällikkö olen. Mitä minuun +itseeni tulee, niin saan sen arvonannon, jonka asemani sotilaana minulle +tuottaa, olen sangen nopeasti ylentynyt virkaurallani, toverini pitävät +minusta, -- ja minulla ei sitäpaitsi ole yksityisomaisuutta, jolla +voisin kanssaihmisiäni hyödyttää. Miksi siis vaihtaisin +elämäntoimintani? + +-- Siksi, että teistä on vastenmielistä ampua ja lyödä kuoliaaksi +ihmisiä. + +-- Kun minun täytyy puolustaa henkeäni toista vastaan, joka ampuu ja lyö +kuoliaaksi, katoaa persoonallisen vastuunalaisuuden tunne. Sotaa on +usein sattuvasti sanottu joukkomurhaksi, mutta yksityinen ei pidä +senvuoksi itseään murhaajana. Että sota kumminkin on minulle +vastenmielinen, että taistelutantereen kauheat näytelmät tuottavat +minulle tuskaa ja vaikuttavat minussa inhoa, on kyllä totta. Minä kärsin +siitä, kärsin syvästi. Mutta samalla tavoin voipi myöskin merimies +kärsiä meritaudista; kuitenkin täytyy hänen, jos hän on jotakuinkin +rohkea mies, uskaltaa olla kannella ja vielä, jos niin täytyy, uudelleen +lähteä merelle. + +-- Niin, jos niin täytyy! Mutta *täytyykö* sitte olla sotia? + +-- Se on toinen kysymys. Mutta sotaan *täytyy* yksityisen mennä, jollei +hän pane omaa persoonaansa isänmaan edelle. + +Tällä tavoin keskustelimme hyvän aikaa hiljaisella äänellä, etteivät +pelaajat keskusteluamme kuulisi. Tilling kertoi vielä muutamia tapauksia +sotatantereelta ja kuvasi inhoa, jota hän oli niitä nähdessään tuntenut. +Ja minä kerroin hänelle Bucklen opista; tämä ei sopinut sotaisten +kenraalien kuultavaksi. Ymmärsin, että Tilling osoitti suurta +luottamusta minulle, kun hän näin avonaisesti minulle kertoi +mielipiteistään, -- se oli myötätuntoisuuksien virta, joka kävi sielusta +toiseen. + +-- Teidän keskustelunnepa näyttää vilkkaalta, -- huusi isä kerran +meille. -- Mitä vehkeitä teillä oikeastaan on? + +-- Minä kerron kreivittärelle juttuja sotaretkiltä. + +-- Vai niin. Niihin hän on lapsuudesta asti tottunut. Joskus kerron +minäkin niitä -- -- -- + +Isäni ja tohtori lopettivat pelinsä, ja me sanoimme kaikki hyvästi. +Tilling seurasi minua vaunuuni. Hän oli käärinyt takin huolellisesti +ympärilleni ja puristi kättäni hyvästiksi erityisellä sydämellisyydellä, +joka kohotti veren poskilleni. Koska saan tulla luoksenne? -- kysyi hän. + +-- Olen kotona joka lauvantai -- + +-- Kotona? Ymmärrän, te ette siis lainkaan tahdo ottaa vastaan minua. + +Hän kumarsi ja meni. + +Olisin tahtonut huutaa hänelle vielä jonkun sanan, mutta palvelija +paiskasi samassa vaunun oven kiinni, ja me ajoimme pois. + +Nojasin vaunun nurkkaan ja olisin mieluimmin tahtonut itkeä. Kuinka olin +voinut olla niin tyly ja ajattelematon sellaista ihmistä kohtaan, joka +herätti minussa niin suurta myötätuntoisuutta? Olikohan se vaan +myötätuntoisuutta? Eiköhän joku lämpimämpi tunne vetänyt minua tuon +miehen luo, joka oli niin jalo, niin ylevä, niin erilainen kuin +*kaikki*, joita tähän asti olin tavannut? + + * * * * * + +Seuraavana päivänä kirjoitin nämä sanat punaisiin vihkoihini: + +»Se, mitä vaununpyörät ja kaasulyhdyt eilen illalla minulle sanoivat, ei +ole totta, tahi ainakin on se hyvin liioiteltua. Myötätuntoisuutta jaloa +ja etevää henkilöä kohtaan -- kyllä! Mutta rakkautta? ei! Hänkin tuntee +myötätuntoisuutta, me ymmärrämme toisiamme monessa asiassa. Kenties olen +minä ainoa, jolle hän on ilmaissut mielipiteensä sodasta, mutta siitä ei +suinkaan tarvitse olla seurauksena, että hän minua rakastaisi. Olin +varmaankin hänen mielestään hyvin ynseä, kun en kutsunut häntä luokseni +jonakin muuna päivänä kuin yleisinä lauvantaina -- mutta ehkenpä oli +parasta, että kävi kuten kävi. Kun muutamia viikkoja on kulunut, +kohtaamme kenties taas toisemme ja minä saan jälleen nautinnon +keskustella hänen kanssaan. Sillä onhan tosiaankin hyvin hauska olla +hänen seurassaan, hän on niin toisenlainen kuin kaikki muut. Olen +todellakin oikein iloinen, että tänä päivänä niin tyynesti ja kiihkotta +voin kaiken tämän tunnustaa; -- eilen pelkäsin melkein, että rauhani +olisi mennyt.» + +Useita päiviä kului enkä Tillingiä kohdannut. Joka päivä menin ulos +tavatakseni häntä, kävin teaatterissa ja tanssiaisissa, mutta turhaan. +Luonnollisesti ei hän myöskään tullut vastaanottopäivinä luokseni; eihän +olisi ollut hänen kaltaistaan, että varmasti sanottuaan: *sitä* ei +teidän pidä odottaa minulta, kreivitär, -- kuitenkin tulla luokseni +sellaisena päivänä. Olin loukannut häntä, se oli varma, ja hän vältti +tavata minua. Mutta mitä minä sille voin? Minua kalvasi polttava kaipaus +saada häntä jälleen nähdä, saada palkita tylyyteni häntä kohtaan ja +saada taaskin viettää niin viehättävä hetki hänen seurassaan, kuin +äskettäin isäni luona. + +Eräänä lauvantaina tapasin hänen serkkunsa, saman naisen, jonka luona +olin tullut tutuksi Tillingin kanssa. Kun hän astui huoneeseeni, rupesi +sydämeni kiivaasti sykkimään. Nyt voin ainakin saada kuulla jotain +siitä, joka niin yhä oli ajatuksissani. En voinut kuitenkaan suoralla +kysymyksellä johtaa puhetta häneen, sillä tunsin, että en voisi lausua +hänen nimeänsä punastumatta, ja senvuoksi puhuin sadasta eri asiasta, +toivossa, että ystävättäreni mahdollisesti itsestään antaisi minulle +tietoja serkustansa. + +Tämä tapahtuikin. Kerran keskustelun pysähtyessä sanoi hän vilkkaasti: +-- Se on totta, Martha, minulla on asiaa sinulle, tervehdys serkultani +Fredrikiltä. Hän matkusti toispäivänä. + +Tunsin kuinka veri poistui poskiltani. + +-- Matkusti? Minne sitte? Onko hänen rykmenttinsä muutettu täältä? + +-- Ei, hän on vaan pyytänyt lyhyen virkavapauden matkustaakseen +Berliniin, jossa hänen äitinsä lepää kuolinvuoteellaan. Fredrik-parka, +minulla on sääli häntä, sillä tiedän kuinka hän jumaloipi äitiänsä. + +Kaksi päivää myöhemmin sain kirjeen, jonka kuorella oli tuntematonta +käsialaa ja Berlinin postileima. Jo ennen avaamistani tiesin, että kirje +oli Tillingiltä. Sen sisältö oli seuraava: + + Berlinissä 30 p. Maaliskuuta 1863. + Kello 1 yöllä. + + Kallis kreivitär! + +Minun täytyy avata sydämeni jollekin. -- Miksi juuri teille? Onko +minulla mitään oikeutta siihen? Ei -- mutta tunnen vastustamattoman +tarpeen puhua teidän kanssanne. Te olette ymmärtävä minua, sen tiedän. + +Jos olisitte tuntenut kuolevan, niin olisitte rakastanut häntä. Tuo +hellä sydän, tuo selvä äly, tuo tyyni, iloinen luonto, tuo jalo ja hieno +mielenlaatu. Ja kaiken tuon täytyy nyt hautaan -- mitään pelastusta ei +löydy. + +Olen viettänyt koko päivän hänen sänkynsä vieressä ja jään tänne +yöksikin -- hänen viimeiseksi yökseen. + +Hän on kärsinyt uskomattomasti, äiti raukkani, nyt on hän sangen tyyni +-- -- -- voimat loppuvat, suoni on melkein herennyt sykkimästä. -- -- -- +Paitsi minua, valvoo hänen sisarensa ja yksi lääkäri sairashuoneessa! + +Voi, tuota kauheata eroa, kuolemaa! Tiedämmehän, että se odottaa +kaikkia, ja kumminkaan emme koskaan voi oikein käsittää, että se +irroittaa meistä nekin, jotka ovat meille rakkaat. Mitä äitini on +minulle ollut, sitä en koskaan voi sanoin ilmoittaa. + +Hän tietää, että kuolema on lähellä. Kun tulin tänä aamuna, otti hän +minut vastaan ilohuudolla: + +-- Siis saan nähdä sinua vielä kerran, Fredrikini, rakas poikani! +Pelkäsin, että tulisit liian myöhään. + +-- Tulethan jälleen terveeksi, äiti! -- huudahdin minä liikutettuna. + +-- Ei, ei, älä puhu enää siitä, rakas poikani. Älä riistä tältä +viimeiseltä yhdessä-olon hetkeltä sen pyhyyttä puhumalla tavallisia +sairas vuoteen ääressä käytettyjä lohdutussanoja. Sanokaamme jäähyväiset +toisillemme. + +Lankesin itkien polvilleni vuoteen viereen. + +-- Itketkö, Fredrik? Niin, minäkään en tahdo sanoa sinulle tavallista: +älä itke. Se on minulle rakasta, että ero parhaasta vanhasta ystävästäsi +surettaa sinua. Tiedän, että olen kauan pysyvä muistossasi -- -- + +-- Niin kauan kuin elän, äiti! + +-- Muista myös silloin, että minulla on ollut paljo iloa sinusta. Lukuun +ottamatta sitä levottomuutta, jota lapsuutesi aikaiset sairaudet minulle +tuottivat ja sitä epätoivoa, jossa olin, kun olit sodassa, olet sinä +tuottanut minulle ainoastaan iloa ja auttanut minua niitä koettelemuksia +kantamaan, joita kohtalo on pannut hartioilleni. Minä siunaan sinua +siitä, rakas lapseni! + +Nyt sai hän taas yhden vaikeista kohtauksistaan. Oli sydäntäsärkevää +nähdä hänen kärsivän niin. Niin, kuolema on hirmuinen vihollinen, ja +kuolintaistelu muistutti mieleeni kaikki, mitä sellaista olin +taistelutantereella ja sairashuoneissa nähnyt. -- -- Kun ajattelen, että +me ihmiset joskus itsekkäästi ja kevytmielisesti kiihoitamme toisiamme +kuolemaan, että me kehoitamme elinvoimaista nuorisoa antautumaan +vapaasti surman suuhun, tuon vihollisen, jota vastaan heikoin ja +väsynein vanhuskin vielä epätoivoisesti taistelee -- niin -- niin se on +-- kurjaa! + +-- Tämä yö on kauhean pitkä! Jos vaan rakastettu sairas saisi nukkua, +mutta hän makaa tuossa avoimin silmin. Puoli tuntia kerrallaan istun +hänen sänkynsä vieressä, sitte hiivin kirjoituspöydän luo +kirjoittaakseni muutamia rivejä tähän kirjeeseen -- ja sitte taas +jälleen hänen luokseen takaisin. Näin on kello vihdoinkin joutunut +neljään. Olen juuri kuullut nuo neljä kellonlyöntiä läheisistä +kirkoista. + +Tuntuu niin kylmältä ja tunteettomalta, kuin ajattelee, miten +väsähtymättä aika rientää ijankaikkisesti edelleen, juuri samalla kuin +jonkun rakastetun olennon aika on pysähtymäisillään. Mutta kuta +kylmemmältä ja tunteettomammalta kaikki tuntuu tuskassamme, sitä +hartaammin pakenemme jonkun toisen ihmissydämen luo, jonka uskomme +sykkivän meille osanottavasti. Sen vuoksi olenkin käyttänyt sen +paperiarkin, jonka tohtori on unohtanut pöydälle ja lähetän teille nämä +rivit -- + +Kello on seitsemän. Se on ohitse. + +»Voi hyvin, rakas poikani!» Ne olivat hänen viimeiset sanansa. Sitte +sulki hän silmänsä ja nukkui. Nuku suloisesti, rakas vanha äitini! + +Itkien suutelen teidän käsiänne. Teidän syvästi surullinen + + Fredrik Tilling. + +Tämä kirje on minulla vielä tallella. Miten rutistunut ja muuttunut se +nyt onkaan! Tätä eivät ole ainoastaan 25 vuotta tehneet, vaan myöskin ne +kyyneleet ja suudelmat, joilla silloin tämän rakkaan käsialan peitin. +»Syvästi surullinen» -- niin, mutta äärettömän onnelliseksi tunsin minä +itseni, kun olin kirjeen lukenut, vaikka siinä ei ollut sanaakaan +rakkaudesta, en voinut kuitenkaan ajatella mitään parempaa todistusta +siitä, että hän rakasti minua eikä ketään muuta. Että hän tuollaisena +hetkenä, äitinsä kuolinvuoteen vieressä, tahtoi itkeä tuskansa minulle, +siitä sain varman ja suloisen tiedon, että minä olin hänelle enempi kuin +kaikki muut. + +Lähetin samana päivänä seppeleen, joka oli sidottu sadasta suuresta +valkoisesta kameeliasta ja niiden seassa oli yksi puoleksi puhjennut +punainen ruusu. Käsittäisikö hän, että valkoiset, tuoksuttomat kukkaset +olivat poismenneelle surun vertauskuvana, mutta että punainen ruusu oli +häntä varten? -- + + * * * * * + +Kolme viikkoa oli kulunut. + +Konrad Althaus oli kosinut sisartani Lilliä, mutta oli saanut rukkaset. +Hän ei kuitenkaan ottanut asiaa raskaammin, vaan kävi yhäkin meillä +samoin kuin ennen. + +Lausuin kerran hänelle ihmettelyni hänen horjumattomasta +vasalli-uskollisuudestaan. + +-- Minusta on hyvin hauska, -- sanoin minä, -- ettet tunne itseäsi +loukatuksi, mutta samalla osoittaa se, että tunteesi Lilliä kohtaan ei +ole ollut niin syvä, kuin olet vakuuttanut, sillä hyljätty rakkaus on +tavallisesti vihaava ja kostonhaluinen. + +-- Sinä erehdyt, rouva serkku, minä pidän äärettömästi Lillistä. Ensin +luulin pitäväni sinusta, sitte haaveksin jonkun aikaa Rosasta, mutta +sitte huomasin lopuksi, että Lilli se olikin, jolle olin antanut +sydämeni. Ja hänelle olen oleva uskollinen kuolemaan asti. + +-- Mutta kun hän nyt ei huoli sinusta, Konrad-parka? + +-- Luuletko kenties, että minä olen ensimäinen, joka on kosinut kolme +kertaa samaa tyttöä ja saanut neljännellä kerralla myöntävän vastauksen; +-- jollei muun tähden, niin sen, että tunkeilevaisuus loppuisi? Lilli ei +tosin rakasta minua, -- ja se on minusta aivan selittämätöntä, mutta +vähitellen tulee rakkauteni liikuttamaan häntä ja herättää hänessä +vastarakkautta, ja silloin sinusta kerran tulee minun kälyni, suloinen +Martha. Ethän vaan aijo vastustaa aikeitani? + +-- Minäkö? En, ole rauhallinen. Panen päinvastoin suurta arvoa +kärsivällisyydellesi ja toivon sinulle kaikkea menestystä, sinä +rehellinen veijari! + +Olin kuullut kerrottavan, että Tilling oli palannut Wieniin jo +neljätoista päivää sitte, mutta minun luonani hän ei ollut vielä käynyt. +Seuraelämässä en häntä tietysti voinut tavata, mutta olin toivonut, että +hän tulisi käymään minun kodissani tahi ainakin kirjoittaisi minulle. + +-- Oletko saanut pääsylippuja jalkojenpesemisjuhlaan? -- kysyi täti +Maria minulta eräänä päivänä. + +-- Kyllä, isä hankki minulle muutamia, mutta en minä todellakaan tiedä, +jos menen. + +-- Voi, kyllä sinun täytyy välttämättömästi mennä! Ei ole mitään +ihanampaa ja mieltä ylentävämpää kuin tämä seremoniia.[1] Nähdä keisarin +ja keisarinnan lattialla ryömien pesevän köyhäinkodin ukkojen ja akkojen +jalkoja, -- eikös se ole kaunis vertauskuva maallisen majesteetin +pienuudesta ja vähäpätöisyydestä jumalallisen edessä. + +[1] Meno, tapa. + +-- Voidakseen ihmisten eteen polvistumalla tahtoa näyttää nöyryyttä, +täytyy tuntea itsensä jokseenkin ylennetyksi. Minun mielestäni ei ajatus +tässä juhlamenossa ole erittäin nöyrä. + +-- Sinulla on kummallisia mielipiteitä, Martha. Niinä kolmena vuotena, +jotka olet viettänyt yksinäisyydessä kirjojesi seassa, olet saanut +joukon ikäviä aatteita. + +-- Niinkö? -- hymyilin minä. -- Mutta mitä me niistä asioista puhumme, +rakas pieni täti, salli minun mieluummin kertoa mitä pikku Rudolf teki +eilen. -- -- + +Ja siten olin johtanut puhelun onnellisesti kiitollisempaan +keskusteluaineeseen, jossa ei meillä ollut eroavia mielipiteitä. Sillä +että pikku Rudolf oli somin, omituisin ja ikäisekseen kehittynein lapsi +maailmassa -- siitä olimme molemmat yhtä mieltä. + +Päätin kuitenkin seuraavana päivänä mennä jalkojenpesemis-juhlaan. Heti +kello kymmenen jälkeen menimme me, sisareni Rosa ja minä, mustiin +puettuina, linnan suureen juhlasaliin. + +Yhdellä juhlalavalla oli paikkoja ylimyksille ja lähettiläskunnalle. +Myöskin gallerialla[1] oli paljo väkeä, mutta yleisö oli siellä +»sekavampaa», ei kuulunut aivan hienoimpaan »kermaan», niinkuin me +alhaalla estraadillamme. Tässä nöyryyden juhlassa oli säätyeroitus ja +sukuedut yhtä tarkasti huomioonotetut kuin muutoinkin. + +[1] Yläparveke. + +En tiedä, josko muut olivat uskonnollisessa mielentilassa, mutta minä +ainakin odotin mitä tuleman piti, yhtä uteliaasti, kuin teaatterissa +odotetaan esiripun alhaalla ollessa. Katsoin yhä sinne päin, mistä +esiintyvien henkilöiden piti tulla; kaikki teaatteri-koristukset olivat +jo kunnossa, s. t. s. se pitkä pöytä, jonka ääressä niiden kahdentoista +ukon ja akan tuli istua. + +Olin melkein iloinen, että olin tullut tänne, sillä tämän näytöksen +odottaminen käänsi ajatukseni tavallisesta surullisesta kiertokulustaan, +ja minä istuin nyt ja odotin suurella jännityksellä keisariparin ja +köyhäin tuloa. Mutta juuri sillä hetkellä, jolloin en yhtään ajatellut +Tillingiä, huomasin hänet äkkiä. Hän oli juuri tullut sisään +hovinvirkamiesten ja kenraalikunnan mukana -- annoin katseeni kulkea +välinpitämättömästi noiden loistaviin pukuihin puettujen vartalojen yli +-- eihän näiden pitänyt näytellä pääosia, vaan olla ainoastaan äänetönnä +jäsenenä eli statistina, -- kun yhtäkkiä huomasin Tillingin, joka oli +asettunut vastapäätä meidän parveamme. Tunsin omituisen piston, aivan +kuin sähkötäräyksen. Hän ei katsonut sinne päin, missä me olimme. Hänen +kasvoissaan näkyi jälkiä siitä murheesta, joka häntä oli kohdannut; +hänen kauniilla otsallaan oli syvän surun leima. Kuinka mielelläni +olisinkaan äänettömästi, hellästi puristanut hänen kättään osoittaakseni +hänelle osanottoani! + +-- Ne tulevat, ne tulevat! -- huudahti Rosa nykäisten minua. -- Ei, +katsos miten kauniita -- aivan kuin joku taulu! + +Ukot ja akat, puettuina muinais-saksalaisiin pukuihin, tuotiin nyt +sisälle. Sanottiin, että nuorin noista naisista oli kahdeksankymmentä +kahdeksan vuotta, ja nuorin miehistä kahdeksankymmentä viisi. Ryppyisiä, +hampaattomia, kumaroita, -- en tosiaankaan voinut pitää Rosan +huudahdusta: miten kaunista! oikeutettuna. Mutta hänestä olivat +varmaankin näyttäneet kauniilta puvut, jotka täydellisesti sopivat koko +tämän keskiajan-hengen mukaisen juhlallisen menon kanssa yhteen. +Anakronismia eli vääräaikaista olimme täällä vaan me muodikkaine +pukuinemme ja käsityksinemme, -- me emme soveltuneet tähän kuvaan. + +Sitte kun nuo kaksikymmentäneljä vanhusta olivat istuneet paikoilleen +pöydän ääreen, astui saliin joukko kullalla ja kunniamerkeillä +koristettuja vanhoja herroja. Ne olivat salaneuvokset ja kamariherrat; +niiden seassa näin monet tutut kasvot. Viimeiseksi tulivat hengellisen +säädyn jäsenet, joiden piti tehdä virantoimitusta juhlatilaisuudessa. +Nyt olivat siis statistit tulleet kaikki sisään, ja yleisön odotus oli +hyvin kiihkeä. + +Katseeni irtausivat sentään alituisesti tästä näytelmästä hiipiäksensä +Tillingin luo. Nyt oli hänkin huomannut minut ja tervehti. + +Rosa pani jälleen kätensä käsivarrelleni. + +-- Martha, voitko pahoin, koska olet niin kalpea? Katsos nyt, katsos. -- + +Ja todellakin. Ylimäinen juhlamenojen-ohjaaja antoi merkin, että +keisarilliset lähestyivät. Tästä näytti tulevan jotakin oikein kaunista, +sillä sekä keisari että keisarinna olivat kauniimpia ihmisiä, mitä nähdä +voi. Samalla astui myöskin sisään muutamia arkkiherttuoita ja +herttuattaria, ja nyt voi juhla alkaa. Juomanlaskijat ja hovipassarit +kantoivat esiin täysinäisiä lautasia, jotka keisaripari asetti +vanhuksien eteen. Mutta tuskin oli tämä tehty, ennenkuin pöytä jälleen +tyhjennettiin, jonka työn -- myöskin nöyryyden osoitukseksi -- tekivät +arkkiherttuat. Sitte kannettiin pöytä ulos, ja varsinainen +jalkojenpesemis-juhlallisuus alkoi. Tämä oli, samoin kuin +ruoka-ateriakin ainoastaan ilveilyä. Polvistuen lattialle kosketti +keisari yhdellä pyyhinliinalla aivan kevyesti ukkojen jalkoja, sitte kun +apuna oleva pappi oli ollut ensin kaatavinaan vettä niiden päälle. Ja +tällä tavalla teki hän kaikille kahdelletoista ukolle samalla kuin +keisarinna samanlaisessa nöyrässä asennossa, mutta jättämättä hituakaan +arvostansa, teki samat temput kahdelletoista muorille. Säestyksenä +kaikelle tälle oli päivän evankeliumi, jonka hovisaarnaaja luki +juhlamenojen aikana. + +Olisin mielelläni tahtonut olla muutamia silmänräpäyksiä noiden vanhojen +sijassa, saadakseni tietää, mitä he ajattelivat istuessaan harvinaisissa +puvuissansa, majesteettien palvelemina ja loistavan seurueen +katselemina. Varmaankin tuntui se heistä ihmeelliseltä unelta, samalla +kuin se teki heihin kiusallisen ujouden vaikutuksen ja vaikutti +täydellisen seisauksen heidän muutoinkin jäykässä ja vanhuudenheikossa +ajatuskoneistossaan. Ainoa, minkä he selvästi käsittivät oli varmaankin +se pieni kolmekymmentä hopearahaa sisältävä silkkikukkaro, jonka +jokainen heistä sai heidän armollisten majesteettiensä kädestä +vastaanottaa, sekä se ruokatavaroilla täytetty kori, jonka he saivat +ottaa mukaansa kotia. + +Koko juhlallisuus oli pian ohitse, ja heti sen jälkeen tyhjeni sali. +Ensin läksi sieltä hovi, sitte poistuivat muut osanottajat ja vihdoin +yleisö lavoilta ja parvekkeilta. + +-- Kaunista se oli! -- kuiskasi Rosa ihastuneena. + +Minä en vastannut mitään. Ajatukseni olivat jo kaukana poissa +juhlallisuudesta ja miettivät yksinomaan kysymystä: odottaakohan hän +minua ovella? + +Mutta me emme ehtineet ovelle niin nopeasti kuin olisin toivonut. Joukko +tuttavia tunki luoksemme tervehtimään, ja kysymyksiä ja kohteliaisuuksia +sateli ympärillämme. Ei kukaan olisi voinut luulla, että me palasimme +uskonnollisesta juhlasta. + +Vihdoin tulimme kuitenkin portille, jossa meidän vaunumme odottivat. +Paikan ympärillä seisoi joukko ihmisiä, jotka muun puutteessa tahtoivat +ainakin nähdä muutamia niistä onnellisista, jotka olivat saaneet olla +läsnä itse juhlallisuudessa. + +Tuskin olimme ehtineet portista ulos, ennenkuin Tilling lähestyi meitä. +Hän kumarsi. + +-- Pyydän saada kiittää teitä, kreivitär, siitä kauniista seppeleestä. + +Ojensin hänelle käteni, mutta en saanut sanaakaan lausutuksi. + +Vaunumme odottivat jo meitä, ja Rosa kiirehti minua, että joutuisimme +lähtemään. + +Tilling nosti kätensä lakkiin ja aikoi poistua. Suurella ponnistuksella +sain lausutuksi äänellä, joka itsestänikin tuntui oudolle: + +-- Olen kotona kahden ja kolmen välillä sunnuntaina. + +Hän kumarsi ääneti ja me nousimme vaunuun. + +-- Ethän vaan ole vilustanut itseäsi, Martha, -- arveli Rosa kotiin +ajaessamme; -- äänesi kuuluu niin omituisen käheältä. Ja miksi et +esitellyt minua tuolle surumieliselle upseerille? Olen harvoin nähnyt +jäykempiä kasvoja. + + * * * * * + +Määrätyllä ajalla ilmoittautui Tilling luonani. + +Kodissani, jossa hän viipyi noin puoli tuntia, oli hän koko ajan kylmä +ja vierastava. Hän pyysi minulta anteeksi, että oli kirjoittanut +minulle. Minun pitäisi lukea tuo tapaus niihin ajattelemattomuuksiin, +joita sellainen henkilö voi tehdä, joka juuri on kadottanut yhden +rakkaimmistaan. Sitte kertoi hän minulle yhtä ja toista äidistänsä ja +hänen viimeisistä hetkistään, mutta siitä, jota olin odottanut, ei hän +maininnut sanaakaan. Ja niin tulin minäkin kylmäksi ja jäykäksi. Kun hän +nousi pois lähteäkseen, en koettanutkaan häntä pidättää enkä pyytänyt +häntä tulemaan takaisin. + +Ja kun hän oli mennyt, pakenin taas punaisten vihkojeni luo, jotka +olivat auki pöydällä, ja kirjoitin seuraavaa: + +»Tunnen, että kaikki nyt on lopussa, että olen katkerasti pettynyt, että +hän ei rakasta minua ja luulee nyt vuorostaan, että minä en hänestä +välitä. Olen ollut melkein kylmäkiskoinen. Tunnen, ettei hän koskaan +enää palaja. Eikä kuitenkaan löydy koko maailmassa yhtään ihmistä, joka +on minulle niin kallis kuin hän. Eikä ketään niin hyvää, niin jaloa, +niin lempeätä kuin hän. + +Tämän jälkeen en tahdo enää rakastaa yhtään miestä, ainoastaan +äidinrakkaus täyttäköön sydämeni. Rudolfini on oleva ainoa lohdutukseni +ja iloni. Jos minun onnistuu kerran kasvattaa hänestä niin jalo mies, +kuin Fredrik Tilling -- silloin olen saavuttanut elämäni päämäärän.» + +Oikeastaan on hyvin hullua pitää päiväkirjaa. Tahtoa ikuistuttaa noita +vaihtelevia vaikutuksia, mielialoja, toivomuksia, jotka sieluelämässä +liikkuvat, on väärästä päästä alkamista, ja sellaisten muistiinpanojen +johdosta saapi myöhemmällä iällään hävetä omaa epävakaisuuttaan. + + * * * * * + +Muutamia päiviä myöhemmin saapui Tilling luokseni puolenpäivän aikana. +Hän ei tavannut minua kuitenkaan yksin kotona. Isäni ja täti Maria +olivat tulleet luokseni vieraaksi, samoin Rosa ja Lilli, Konrad-serkku +ja yksi isän vanhoista ystävistä, ministeri »Totisesti», joksi häntä +nimitimme sen vuoksi, että hän aina käytti tuota sanaa. + +Sain ponnistaa kaikki voimani hillitäkseni iloista huudahdusta, hän tuli +niin odottamatta ja se seikka herätti minussa raivoisan riemun. Mutta +iloni katosi pian, kun Tilling tervehdittyään läsnäolevia ja istuttuaan, +sanoi: + +-- Olen tullut luoksenne hyvästijätölle, rouva kreivitär. -- Jätän +Wienin muutamien päivien kuluttua. + +-- Kuinka kauaksi? -- Minne matkustatte? -- Ja miksi? -- kysyivät kaikki +vilkkaasti ja yhtä aikaa, mutta minä olin vaiti. + +-- Kenties ainiaaksi. Unkariin. Tullakseni siirretyksi toiseen +rykmenttiin. Siksi, että minulla on erityinen rakkaus unkarilaisia +kohtaan -- vastaili Tilling eri kysymyksiin. + +Sillä välin olin minä ehtinyt tointua. + +-- Sepä oli nopea päätös, -- sanoin minä niin tyynesti kuin +mahdollisesta. -- Mitä on pääkaupunki teitä vastaan rikkonut, koska niin +äkkiä aijotte sen jättää? + +-- Täällä on aivan liian iloista ja eloisaa minulle, ja minä olen +sellaisessa mielentilassa, että haluan tulla yksinäisille Unkarin +aroille. + +-- Mitä joutavia! -- sanoi Konrad. -- Kuta synkemmäksi tuntee mielensä, +sitä enempi täytyy koettaa huvitella. Yksi ainoa ilta Casinoteaatterissa +on virkistävämpi kuin koko viikon mietiskelevä yksinäisyys. + +-- Parhain keino alakuloisuuttanne poistamaan, paras Tillingini, -- +sanoi isäni -- olisi varmaankin raikas ja iloinen sota. Mutta +valitettavasti ei nykyään ole sellaista toivottavissa. Rauha uhkaa vielä +kestää kauan. + +-- Sellaisia omituisia ristiriitaisuuksia! -- täytyi minun muistuttaa: +sota ja »iloinen», rauha ja »uhkaa». + +-- Totisesti -- vakuutti ministeri -- valtiollisella taivaalla ei näy +nykyään yhtään mustaa pilkkua. Mutta myrsky voipi siitä huolimatta äkkiä +nousta raivoamaan, ja ainahan voi löytyä mahdollisuuksia sodan +syttymiseen. Sen sanon lohduttaakseni teitä, everstiluutnantti. + +-- Sallikaa minun, teidän ylhäisyytenne, -- keskeytti Tilling häntä, +puolestani panna vastalause sitä käsitystä vastaan, että toivoisin +sotaa. Me, sotilaat, olemme olemassa puolustaaksemme isänmaata, kun +vihollinen sitä uhkaa, samoin kuin palokunta on tulipalon sammuttamista +varten. Molemmat tapaukset ovat onnettomuuksia, suuria onnettomuuksia, +eikä kukaan ihminen saa iloita lähimmäisensä onnettomuudesta. + +-- Sinä ylevä mies! -- ajattelin minä itsekseni. Tilling jatkoi: + +-- Tosin tiedän, että tilaisuutta persoonallisen maineen saavuttamiseen +harvoin muuten tarjoutuu kuin sodissa ja tulipaloissa. Mutta miten +itsekäs ja ahdasmielinen sellaisen ihmisen täytyy olla, joka toivoo +persoonallista kunniaa tuhansien ihmisten surun ja kurjuuden +kustannuksella! Rauha on suurin onni, mitä maa voi toivoa, tahi, +niinkuin äsken sanoitte, ainoa tila, jolloin asukasten hyötyä katsotaan, +ja kuitenkin tahdotte antaa vähäiselle osalle näitä asukkaita, +armeijalle, oikeuden toivoa, että tämä onnellinen tila pian loppuisi, ja +kaikki sodan onnettomuudet tulisivat sijaan. Saada toimeen sota sitä +varten, että armeija saisi työtä ja tulisi tyydytetyksi, olisi +mielestäni aivan sama kuin sytyttää tuleen joku talo, että palokunta +saisi työtä. + +-- Teidän vertauksenne ontuu, paras everstiluutnanttini -- keskeytti +isäni, käyttäen vastoin tavallista tapaansa Tillingin arvonimitystä, +kenties siten huomauttaaksensa, etteivät hänen mielipiteensä soveltuneet +hänen asemansa kanssa yhteen. -- Tulipalot tuottavat ainoastansa +onnettomuutta, kuin sitä vastoin sota voipi tuottaa maalle suurta voimaa +ja suuria etuja. Miten ovat valtakunnat muodostuneet ja kasvaneet, +jolleivät voittorikkaitten taistelujen kautta? Persoonallinen +kunnianhimo ei suinkaan ole ainoa, joka herättää sotilaan halua sotaan; +se on ennen kaikkea isänmaallinen ylpeys eli toisilla sanoilla +patriotismi. + +-- Se tahtoo sanoa: kodin rakkaus, -- keskeytti Tilling. -- En ymmärrä, +miksi me sotilaat alituisesti tuomme esiin, että meissä, ennen muita, on +vallalla tuo tunne, joka kuitenkin on hyvin luonnollinen useimmille +ihmisille. Jokainen rakastaa sitä turvetta, jossa on kasvanut, jokainen +toivoo maallensa edistystä ja onnea, mutta sen voi saavuttaa aivan +toisella tavalla kuin sodan kautta. Muistakin asioista voi ylpeillä, ei +ainoastaan aseteoista. Minä esimerkiksi tunnen itseni paljoa ylpeämmäksi +Anastasius Grünin, kuin yhdenkään kenraalin tähden. + +-- Kuinka voipi runoilijaa ja sotapäällikköä verrata toisiinsa? -- +huudahti isäni harmistuneena. + +-- Saman kysymyksen tahtoisin minäkin tehdä -- vastasi auttamaton +Tilling. -- Onhan veretön laakeri kaikista ihanin. + +-- Mutta, paras parooni, -- keskeytti nyt täti Maria -- en ole koskaan +kuullut kenenkään sotilaan puhuvan teidän tavallanne, jos kaikki +ajattelisivat niinkuin te, kuinka sotilasinnon ja urhoollisuuden silloin +kävisi? + +-- Ne eivät ole minulle outoja tunteita, teidän armonne. Niiden +hurmaamana riensin yhdeksäntoista vuotiaana nuorukaisena ensi kerran +taisteluun. Mutta kun omin silmin sain katsella verikylvyn kaikkia +kauhuja, kun sain nähdä siellä vapaasti raivoavan eläimellisen +raakuuden, silloin intoni loppui, ja seuraaviin taisteluihin en enää +mennyt halulla vaan alamaisuudella. + +-- Kuulkaapas, Tilling, minä olen ottanut osaa useampaan taisteluun kuin +te ja myöskin nähnyt tarpeeksi monta hirmutapausta, mutta intoni ei ole +kuitenkaan laimennut. Kun minä vuonna 49 jo vanhempana miesnä marssin +Radetzkyn kanssa, tunsin samaa iloa kuin ensi kerrallakin. + +-- Suokaa minulle anteeksi, teidän ylhäisyytenne, mutta te kuulutte +vanhempaan sukupolveen, sukupolveen, jossa sotaisa henki oli +voimakkaampi ja enemmin kehittynyt kuin meissä, ja jolle yleinen +ihmisyydentunne, joka vaatii kaiken muinaisen julmuuden, kaiken +kurjuuden poistamista, ja joka nyt yhä enempi saavuttaa alaa, on melkein +vieras. + +-- Mitä varten sellaista vaaditaan? Kurjuutta tulee kaikkina aikoina +löytymään, sitä ei voi poistaa, enempi kuin sotaakaan. + +-- Katsokaa, kreivi Althaus, noilla sanoilla tuotte te ilmi entisen, +nykyään paljo muuttuneen katsantotavan, jota aina ennen maailmassa +käytettiin kaikkia sosiaalisia epäkohtia vastaan, nimittäin altistumisen +katsantotavan, jonka kannalta tuota välttämätöntä, pakollista +katsellaan. Mutta jos jotain ääretöntä kurjuutta katsellessa tunkee +mieleen tuo epäilevä kysymys: täytyykö se niin olla? -- silloin ei voi +jäädä välinpitämättömäksi, vaan tuntee kummallista vaikutusta, jota +tahtoisin nimittää ajan omantunnon ääneksi. + +-- Tuo on liian korkeaoppista minulle -- sanoi isäni ja nosti +olkapäitään. -- Voin vakuuttaa teille, että emme ainoastaan me vanhat +ajattele ylpeydellä ja ilolla niitä sotaretkiä, joihin olemme osaa +ottaneet, vaan että useimmat nuoremmista ja nuorimmistakin, jos heiltä +kysyisi tahtovatko lähteä sotaan, vastaisivat iloisesti: kyllä +mielellämme, mielellämme! + +-- Niin, nuorimmat aivan varmaan, sillä niillä on vielä tallella niihin +istutettu innostus. Ja muilla on se käsitys, että se osoittaisi +arkuutta, jos vastaisi toisella tavalla, joskin ei tämä »mielellämme» +ole niin todenperäisesti tarkoitettu. + +-- Huu, -- sanoi Lilli vähän vavahtaen -- minuakin pelottaisi. -- Kyllä +mahtaa olla hirveätä, kun kuulat suhisevat ympärillä, eikä tiedä, jos on +seuraavalla hetkellä enää hengissä. + +-- Tuo tuntuu sangen luonnolliselta naisen suusta vastasi Tilling -- +mutta meidän miesten täytyy hillitä itseylläpidon-vaisto, -- sotamies ei +saa näyttää mitään myötätuntoisuutta kaikelle tuolle kauhealle +kurjuudelle, jota sekä ystävät että viholliset saavat runsaasti tuntea, +sillä lähinnä pelkoa ei ole mitään, jota meissä niin paljo moititaan, +kuin juuri tunteellisuutta. + +-- Sodassa, rakas Tilling, sodassa -- sanoi isäni. -- Rauhan aikana +voimme mekin olla helläsydämisiä. + +-- Niin, sen tiedän. Mutta sodanjulistuksen jälkeen sanotaan kaikesta +julmuudesta: olkoon menneeksi kunnian tähden! Murhaaminen ei silloin ole +murha, ryöstö ei ole ryöstö, palavat kylät eivät ole murhapolttoja. +Mutta kun sotainto hetkiseksi laimentuu, kun sovinnainen käsitys joskus +katoaa mielestä ja tulee näkemään ja huomaamaan nuo hirveät tapaukset +täydellisessä todellisuudessaan, silloin löytyy ainoastaan yksi keino, +jonka avulla voi päästä siitä hirvittävästä tuskasta ja niistä +kalvaavista omantunnon vaivoista, joita tämä näkö tuottaa, ja se keino +on -- kuolema. + +-- Se on totta -- sanoi täti Maria miettien, -- sellaiset käskyt kuin: +ei sinun pidä tappaman -- ei sinun pidä varastaman -- sinun pitää +rakastaman lähimmäistäsi, -- kaikilla näillä käskyillä -- + +-- Ei ole mitään merkitystä sodassa -- keskeytti häntä Tilling. -- Ja +ne, joiden velvollisuus on näiden käskyjen opettaminen ja valvominen, +että niiden mukaan eletään, ne ovat ensimäisinä siunaamassa meidän +aseitamme ja anovat taivaan siunausta meidän tappotyöllemme. + +-- Ja siinä tekevät he oikein -- sanoi isäni. -- Jo raamatun Jumala oli +sodan Jumala, sotajoukkojen herra. -- Se on hän, joka käskee meidät +taisteluun, se on hän -- + +-- Jonka tahtoa ihmiset aina koettavat selittää omien toivomustensa +mukaan, -- keskeytti Tilling. -- Aivan yhtä raaka, epäjohdonmukainen ja +lapsellinen, kuin ihminenkin, on se Jumala, jonka ihminen on +asianhaarojen mukaan itselleen muodostanut. Ja nyt, kreivitär, -- sanoi +hän nousten ylös, suokaa anteeksi, että olen tuhlannut aikaa niin vähän +miellyttävään aineeseen, ja sallikaa minun sanoa jäähyväiset. + +Sisälläni liikkui myrskyisiä tunteita. Kaikki, mitä hän nyt oli sanonut, +oli tehnyt hänet vielä kalliimmaksi sydämelleni. -- Ja nyt piti minun +erota hänestä kenties ikuisesti. Se ei ollut mahdollista; kun ovi hänen +jälkeensä olisi sulkeutunut, olisin minä puhjennut itkemään. Se ei +saanut tapahtua. Minä nousin, koettaen näyttää tyyneltä. + +-- Vielä hetkinen, parooni Tilling -- sanoin minä niin tyynesti kuin +mahdollista. -- Minulla on pari sanaa sanottava teille »entre nous».[1] +Tahdotteko olla hyvä ja seurata minua. + +[1] Meidän kesken. Suom. + +Hän katsoi minuun hämmästyneenä, mutta seurasi minua sitte salin toiseen +nurkkaan, josta eivät muut voineet meitä kuulla. + +-- Parooni Tilling -- sanoin minä kiirehtien ja vapisevin huulin -- +tällä tavoin en voi antaa teidän matkustaa, minun täytyy saada vielä +puhua teidän kanssanne. Teidän täytyy tulla vielä luokseni -- huomenna +tähän aikaan. + +Hän näytti epäilevän. + +-- Pyydän teitä tulemaan, äitinne muiston tähden jonka vuoksi olen +teidän kanssanne itkenyt. + +-- Oi, Martha! + +Kuullessani tämän nimen, joka oli tahtomatta tullut hänen huuliensa +välistä, tunsin raivoisan, selittämättömän ilon täyttävän sydämeni. +Mutta minun täytyi hillitä itseni ja sanoin sen vuoksi tyynesti: -- siis +huomenna. + +-- Tähän aikaan, niin. + +Olimme yhtä mieltä. Minä palasin toisten luo, ja Tilling meni. + +-- Kummallinen ihminen -- sanoi isäni, puistaen päätään. -- Mitä hän +täällä sanoi, sitä ei korkeammissa paikoin hyväksyttäisi. + + * * * * * + +Kun määrätty hetki lähestyi seuraavana päivänä, annoin, samoin kuin +edelliselläkin kerralla käskyn, ettei ketään muuta päästettäisi sisään +kuin Tilling. + +Mitä sanoisin hänelle? Oi, sitä en tiennyt, tiesin vaan, etten olisi +voinut nähdä hänen matkustavan sanomatta hänelle vielä yhtä sydämellistä +sanaa, saamatta vielä häiritsemättä jättää toisillemme jäähyväiset. Kun +vaan ajattelinkin hyvästijättöä, täyttyivät silmäni kyynelillä. + +Juuri silloin astui odotettu sisään. + +-- Kuuliaisena teidän toivomuksellenne, kreivitär, ja -- mutta mikä +teidän on -- keskeytti hän puheensa. -- Te olette itkenyt? Te itkette +vieläkin? + +-- Minäkö? Oi en -- sanoin hämilläni. -- Mutta olkaa hyvä ja istukaa, +parooni; olen iloinen, että tulitte. + +-- Ja minä olen onnellinen, että olette käskenyt minun tulla, +muistatteko, käskenyt minut äitini muiston tähden. Tällä perusteella +olen minäkin nyt päättänyt sanoa teille kaikki, mitä minulla on +sydämelläni. + +-- No, miksi ette jatka? + +-- Minun on vaikeampi sitä sanoa, kuin luulinkaan. + +-- Te osotitte kumminkin niin suurta luottamusta minua kohtaan -- tuona +epätoivon yönä, kun valvoitte äitinne kuolinvuoteen ääressä. Miksi +olette nyt kadottanut kaiken luottamuksen? + +-- Tuona juhlallisena hetkenä kuoleman läheisyydessä en ollut +kaltaiseni, mutta sitte olen jälleen tullut luontaiseen ujouden tilaani. +Huomasin, että olin silloin mennyt yli oikeuksieni, ja voidakseni +karttaa toiste samallaista tapahtumasta, olen teitä välttänyt -- + +-- Olen huomannut sen ja kummeksinut sitä. + +-- Oletteko? Niin, minä olen välttänyt teitä, siksi että -- minä +rakastan teitä. + +En vastannut mitään ja salatakseni liikutuksen käänsin pois pääni. +Myöskin Tilling oli ääneti. + +Vihdoinkin toinnuin ja sanoin: + +-- Ja miksi tahdotte jättää Wienin? + +-- Samasta syystä. + +-- Ja päätöksenne on peräytymätön? + +-- Ei, siirtoni ei ole vielä ratkaistu. + +-- Silloin jäätte. + +Hän tarttui käteeni. -- Martha! Toisen kerran lausui hän nyt nimeni, ja +se äänen väre, jolla hän tuon ainoan sanan sanoi, hyväili korvaani ja +sydäntäni ihanammin kuin mikään, mitä ennen olin kuullut. Ilman että +ajattelinkaan, tuli hänen nimensä huulilleni värähtäen ja hellästi. + +Samassa aukeni ovi ja isäni astui sisään. + +-- Kas, täällähän sinä olet: palvelija vastasi juuri, ettet sinä ole +kotona, mutta minä sanoin, että odottaisin sinua. Hyvää päivää, Tilling. +Eilisen hyvästijättönne jälkeen hämmästyn nähdessäni teidät täällä. + +-- Matkani on peruutettu ja siksi -- + +-- Tahdoitte ilmoittaa tyttärelleni tuon ilosanoman. Hyvä. Ja nyt saat +sinä, Martha, tietää miksi minä olen tullut. Käyntini koskee +perheasioita. + +-- Silloin ehkä minä häiritsen -- sanoi Tilling ja nousi. + +-- Oi, minun uutisellani ei ole niin kiirettä. + +Toivoin, että isä olisi ollut perheasioineen toisella puolen maanpalloa, +sillä sopimattomampaan aikaan hän ei olisi voinut tulla. Tillingillä ei +ollut muuta neuvoa kuin poistua. Mutta sen jälkeen, mitä äsken oli +meidän välillämme sanottu, ei hänen lähtönsä merkinnyt eroamista. +Ajatuksemme, sydämemme olivat toistemme luona. + +-- Koska saan nähdä teitä jälleen? -- kysyi hän hiljaa, kun hän puristi +kättäni hyvästiksi. + +-- Praternilla huomisaamuna kello yhdeksän, -- vastasin minä yhtä +nopeasti. + +Isäni sanoi sangen kylmäkiskoisesti jäähyväiset Tillingille. + +Kun ovi oli suljettu hänen mentyään, kysyi hän ankaralla äänellä: -- +Mitä tämä merkitsee, Martha? Sinä annat ilmoittaa, ettet ole kotona, ja +sitte löydän sinut kahden kesken tuon miehen kanssa. + +Punastuin sekä harmista että ujoudesta. + +-- Mikä perheasia se on, jota sinä... + +-- Se on juuri tämä. Tahdoin vaan karkoittaa ihailijasi voidakseni sanoa +sinulle ajatukseni. Minun mielestäni on se hyvin tärkeä asia meidän +perheellemme, että sinä, kreivitär Dotzky, syntyisin Althaus, et pane +mainettasi alttiiksi. + +-- Rakas isä, parhaimman kunniani ja maineeni vartijan olen saanut +pienessä Rudolf Dotzkyssä, ja mitä kreivi Althausin isälliseen valtaan +tulee, niin rohkenen kaikella kunnioituksella huomauttaa sinulle, että +olen jo kauan sitte siitä asemasta vapautunut. Tarkoitukseni ei ole +ollenkaan panna mainettani alttiiksi, mutta jos päättäisin mennä +naimisiin, niin tahdon vapaasti seurata sydämeni valintaa. + +-- Mennä naimisiin Tillingin kanssa! Mitä ajattelet? Sehän olisi oikea +perheonnettomuus. Silloin tahtoisin melkein mieluimmin -- mutta, +totisesti puhuen, ei suinkaan sinulla ole sellaisia aikeita? + +-- Mitä sinulla olisi sitä vastaan? Sinähän olet juuri ehdotellut +minulle yhtä luutnanttia, yhtä kapteenia ja yhtä majuria, Tilling on +everstiluutnantti. + +-- Niin, sepä juuri pahin. Jos hän olisi muu virkamies, niin voisi +hänelle kenties antaa anteeksi sellaiset mielipiteet, joita hän eilen +täällä esille toi, ja jotka sotilaan suussa ovat melkein kuin petos. Hän +ottaisi kyllä kernaasti eron virastaan päästäkseen sotaretken vaaroista, +jonka rasituksia ja vastahakoisuuksia hän nähtävästi pelkää. Ja kun +hänellä ei ole mitään omaisuutta, niin onhan sangen viisaasti hänen +puoleltaan tehdä rikas naimiskauppa. Mutta minä toivon Jumalaan, ettei +vanhan sotamiehen tytär, sotamiehen, joka on taistellut neljässä +sodassa, ja joka vielä tänäänkin olisi valmis ilolla antamaan henkensä +isänmaansa puolesta, ja uljaan nuoren upseerin leski, upseerin, joka +sotatanterella on saanut kunnialla kuolla, ettei hän, sanon minä, +antaudu tuollaisiin kurjiin vehkeisiin. + +Isäni oli tulipunainen mielenliikutuksesta, kävellessään suurin askelin +edes ja takaisin huoneessa. Minäkin olin hyvin kiihoittunut. Nuo ontot +sanat, nuo tyhjät lauseet olivat minulle vastenmielisiä, mutta en voinut +niihin vastata; tunsin, ettei minun puolustukseni millään tavoin voisi +puhdistaa Tillingiä tästä väärästä ja halventavasta syytöksestä, joka +juuri oli häntä vastaan lausuttu. Mutta seisoessani tuossa niin +äänetönnä, että isäni varmaan luuli saaneensa minut katumaan +aikomuksiani, tunsin vielä varmemmasti rakastavani tuota väärintunnettua +miestä ja lujemmaksi kehityin päätöksessäni tulla hänen omakseen. +Olinhan onneksi vapaa ja itsenäinen. Isäni tyytymättömyys voi tosin +osaksi surettaa minua, mutta se ei voisi koskaan estää minua +noudattamasta sydämeni kehoitusta. Enkä ollutkaan juuri todellisesti +surullinen: tuo onnen voimakas virta, joka oli vallannut sydämeni, oli +liian vuolas salliakseen vierellään sijaa vähäisellekään +surumielisyydelle. + + * * * * * + +Seuraavana aamuna yhdyimme Tilling ja minä ratsastaen ihanassa +Pratern-puistossa. Oli tyyni, vieno pilvinen kevätaamu; ilma oli raitis +ja tuoksuva niinkuin tunteet ja toiveet, jotka nyt elpyivät onnellisissa +sydämissämme. Puisto oli täynnä ratsastavia ja käveleviä, niin ettei +meillä ollut tilaisuutta puheluun. Mutta ne harvat sanat, joita +vaihdoimme, ja katseittemme äänetön puhelu, oli kyllin luotettava osoite +siitä, että nyt olimme toistemme omat. + +-- Mutta miksi rakastat minua oikeastaan? -- kysyi Fredrik leikillisesti +-- sinähän tunnet minut vasta niin pintapuolisesti. + +-- Niin, miksi? Siksi, ettet sinä rakasta sotaa, ja siksi, että sinä +rohkenet sen vapaasti tunnustaa, ja siksi, että sinulla on niin ylevä +sydän ja että olet niin paljon jalompi kuin muut sinun säädyssäsi. Ja +siksi, että sinulla on niin rehelliset silmät ja niin miellyttävä +ulkomuoto, niin tuntehikas ja miehekäs ääni ja niin -- mutta, miksi sinä +sitte rakastat minua? -- keskeytin itseäni. + +-- Tuhansista syistä. + +-- No, kerropas. + +-- Sinun jalo sydämesi -- ihanat silmäsi -- lahjakas henkesi -- suloinen +hymysi -- selvä ymmärryksesi -- vastenmielisyytesi sotaan -- ylevä, +arvokas käytöksesi -- + +-- Ei, pysähdy jo! Pian voit saada tuhannen täyteen. Sano minulle +mieluummin paras, todellinen syy. + +-- Se on hyvin yksinkertainen, sillä se sisältää kaikki toiset. Rakastan +sinua, Martha, siksi että ... rakastan sinua -- niin, juuri sen vuoksi. + + * * * * * + +-- Praternilta menin suoraan isäni luo. Se uutinen, jonka hänelle +toisin, antaisi luonnollisesti aihetta ikävään keskusteluun, sen tiesin +kyllä. Mutta minä tahdoin niin pian kuin mahdollista saada tuon ikävän +ohitse ja antausin siihen sen vuoksi mieluummin nyt, kun olin vielä +juuri voitetun onneni hurmauksessa. + +Isäni istui vielä aamiaispöydässä lukien sanomalehtiään kun astuin +sisään. Täti Maria oli myös läsnä ja luki sanomalehtiään. + +-- Martha? Näin varhain ulkona! Ja ratsastuspuvussa; mistä sinä tulet? + +-- Tulen Praternilta, jossa on tapahtunut jotakin, jonka tahdoin heti +teille ilmoittaa, ja sen vuoksi en malttanut mennä kotia pukeutumaan. + +-- Soo, -- onko se niin tärkeätä? -- kysyi isäni sytyttäen sikaarin. -- +Kerro kaikella mokomin, me kuulemme hartaasti. + +En huolinut käydä kiertoteitä, vaan heittäysin suoraapäätä asiaan, +niinkuin ponnahduslaudalta hypätään veteen. + +-- Olen kihlautunut. + +Täti Maria löi kätensä yhteen hämmästyksestä, ja isäni rypisti otsaansa. + +-- Tahdon kuitenkin toivoa, alkoi hän. + +Mutta minä en antanut hänen puhua loppuun. -- Olen mennyt kihloihin +sellaisen miehen kanssa, jota rakastan ja ihailen koko sydämestäni ja +jonka tiedän tekevän minut täysin onnelliseksi -- olen mennyt kihloihin +parooni Fredrik von Tillingin kanssa. + +Isäni hyppäsi ylös tuoliltaan. + +-- Enkös sitä luullutkin! Ja senkin jälkeen, mitä minä sinulle eilen +sanoin -- + +Täti Maria puisti päätänsä. + +-- Olisin mieluummin tahtonut kuulla jonkun toisen nimen, Martha. +Ensiksi ei Tilling ole sinulle sovelias; hänellähän ei ole niin mitään, +ja toiseksi ovat minusta hänen ajatuksensa ja mielipiteensä -- + +-- Hänen ajatuksensa ja mielipiteensä soveltuvat aivan minun ajatuksieni +kanssa yhteen, ja varallisuuden tähden en ole koskaan aikonut naimisiin +mennä. Isä, rakas isä, älä näytä niin suuttuneelta, älä katkeroita sitä +onnea ja iloa, jota tällä hetkellä tunnen! -- Rakas, hyvä, vanha isäni! +-- + +-- Mutta, lapsi -- sanoi hän vähän lauhtuneemmin, sillä vähäinen hellyys +tyynnytti hänet heti -- sinun onneasihan juuri ajattelen. Minä en voisi +tulla onnelliseksi sellaisen sotamiehen kanssa, joka ei sekä ruumiiltaan +että sielultaan *ole* sotamies. + +-- Sinunhan ei tarvitsekaan mennä naimisiin Tillingin kanssa, -- +muistutti täti Maria sattuvasti. -- Jos hän on sotilas tahi ei, on +vähäpätöisempää, mutta minä en voisi koskaan olla onnellinen sellaisen +miehen kanssa, joka puhuu korkeimmista asioista niin arvottomalla +tavalla, kuin hän tuonnoin -- -- + +-- Salli minun, paras täti, muistuttaa sinua, ettei sinunkaan tarvitse +mennä naimisiin Tillingin kanssa. + +Isäni huokasi istuen jälleen alas. -- Luonnollisesti tulee Tilling +ottamaan virkaeron, -- sanoi hän. + +-- Sitä en tiedä, siitä emme vielä ole puhuneet. Kyllähän minä siitä +enemmin pitäisin, mutta pelkään, ettei hän aijo sitä tehdä. + +-- Kun ajattelen, että olet antanut yhdelle ruhtinaalle rukkaset! -- -- +huokasi täti Maria. -- Ja että sinä nyt, sen sijaan, että pääsisit +ylöspäin sosiaalisella portaalla, laskeudut alaspäin. -- + +-- Miten kylmiä te molemmat olette! Ja kuitenkin vakuutatte te pitävänne +minusta. Ensimäisen kerran Arnon kuoleman jälkeen tulen minä nyt +luoksenne ja kerron olevani täydellisesti ja sydämen pohjasta +onnellinen, ja sen sijaan, että iloitsisitte siitä, koetatte hakea +kaikenlaisia syitä katkeroittaaksenne onneani. -- Ja millaisia syitä? +Halpoja, pintapuolisia. + +Noin puolen tunnin keskustelun perästä olin kuitenkin onnistunut saamaan +nuo molemmat vanhukset vähän lauhkeammalle tuulelle. Olin todellakin +luullut, että vastustus isäni puolelta tulisi olemaan kiivaampi kuin se +olikaan. Hän huomasi varmaankin, että se ei olisi mitään auttanut, koska +asia jo oli päätetty. Tahi mahtoiko se olla minun loistavien silmieni ja +minun onnesta väräjävän ääneni vuoksi kuin hänen tyytymättömyytensä +hälveni ja hän rupesi ottamaan osaa ilooni. Kuinka lienee ollutkaan, +mutta kun nousin lähteäkseni, suuteli hän minua sydämellisesti otsalle +ja lupasi jo samana iltana tulla luokseni tervehtiäkseen siellä tulevaa +vävyänsä. + +Miten loppupuoli tästä päivästä ja sitä seuraava ilta kului -- vahinko, +etteivät punaiset vihkoni siitä mitään kerro. Yksityisseikat ovat pitkän +ajan kuluessa kadonneet muistostani, muistan vaan, että ne olivat +suloisia hetkiä. + +Teenjuonnin aikaan olin koonnut ympärilleni koko perhepiirin ja +esittelin omaisilleni Fredrik von Tillingin sulhasenani. + +Rosa ja Lilli olivat ihastuksissaan. Konrad Althaus huudahti: »Hyvä, +Martha! -- ja sinä Lilli, ota tästä hyvä esimerkki!» Isäni oli voittanut +vastenmielisyytensä, tahi onnistui hänen peittää se, ettei loukkaisi +minua. Täti Maria oli hellä ja hiukan liikutettu. Rudolfkin esiteltiin +tulevalle uudelle isälleen, ja minut valtasi omituinen, juhlallinen ilon +tunne, kun rakastettu mies otti poikani syliinsä ja sanoi: »Sinusta, +pienokainen, kasvatamme me molemmat kunnon miehen!» + +Illan kuluessa sanoi isäni: -- Nyt kai jätätte virkanne, Tilling? Tehän +ette ole mikään sodan ystävä. + +Fredrik katsahti äkkiä ylös hämmästyneen näköisenä. + +-- Jätänkö virkani? Eihän minulla ole mitään muuta. Ja eihän tarvitse +olla sodan ystävä tehdäkseen sotapalvelusta, yhtä vähän kuin -- -- + +-- Niin, niin -- keskeytti isäni häntä, -- senhän sanoitte jo, yhtä +vähän kuin tarvitsee rakastaa tulipaloja tullakseen palosotilaaksi. + +-- Mutta minun mielestäni voisitte säästää vaimonne kasarmielämän +ikävyydestä -- ja tuskasta, jonka uuden sodan syttyminen tuottaisi. + +-- Esitetyt syyt ovat tosin hyvin painavia, ja tahtoisin mielelläni +pitää rakkaan vaimoni niin etäällä kuin mahdollista kaikista elämän +ikävyyksistä, mutta hänelle itselleen olisi vielä ikävämpi, jos hänellä +olisi viraton, toimeton mies, kuin että hän elää kasarmielämää. Ja +paljoa vaikeampi kuin sotaretki, olisi epäilys, että olisin +raukkamaisuudesta tahi mukavuuden vuoksi ottanut eron virastani. +Sellaista en tosiaankaan ole koskaan ajatellut. Ja toivon ettette +tekään, Martha. + +-- Mutta jos asettaisin sen ehdon? + +-- Älkää sitä tehkö. Siinä tapauksessa täytyisi minun luopua +korkeimmasta onnestani. Te olette rikas -- minulla ei ole mitään muuta +kuin sotilas-toimeni ja toivo ylentyä, ja tätä omaisuutta en tahdo +jättää. Se sotisi kunnian ja velvollisuuden käsitteitäni vastaan. + +-- Hyvin puhuttu, poikani! -- huudahti isä ihastuneena. -- Nyt olen +sovitettu. Olisi suuri vahinko, jos jättäisitte uranne, koska teillä ei +ole enää pitkältä everstin arvoon päästäksenne ja varmaankin tulette +ylennetyksi kenraaliksi. Lopuksi voi teistä tulla kuvernööri tahi +sotaministeri, ja silloin tulee vaimollenne sangen miellyttävä asema. + +Minä pysyin vaiti. Kuvernöörin vaimoksi pääseminen ei minua yhtään +miellyttänyt. Mieluimmin olisin tahtonut elää Fredrikin kanssa +yksinäisyydessä maalla, ja kuitenkin olin iloinen hänen päätöksestään. +Sillä tämä poistaisi ainakin epäilykset, joita isälläni ja monella +muulla oli häneen nähden. + +-- Niin, -- jatkoi isäni, -- olen todellakin iloinen päätöksestänne, +sillä minä luulin totta puhuen, että tahdoitte erota virastanne vaan sen +-- -- että -- -- että -- -- no niin, ei teidän tarvitse sentään näyttää +niin vihaiselta -- tarkoitan vaan, että aijoitte tehdä sen +vetäytyäksenne takaisin yksityiselämään, mutta siinä olisitte tehnyt +väärin. Väärin Marthaakin kohtaan, joka nyt kerran on sotilaan lapsi, +sotilaan leski. Luulenpa tuskin, ettei hän voisi rakastaakaan edelleen +siviili-pukuista miestä. + +Nyt täytyi Tillingin nauraa. Hän loi minuun katseen, joka selvästi +sanoi: tunnen sinut paremmin, ja vastasi ääneen: + +-- Sen uskon minäkin; hän on varmaankin rakastunut ainoastaan minun +sotilaspukuuni! + + * * * * * + +Samana vuonna syyskuussa vietettiin meidän häämme. + +Fredrik oli ottanut kahden kuukauden virkavapauden hääretkeämme varten. +Ensin kävi tiemme Berliniin, jossa tahdoin laskea seppeleen Fredrikin +äidin haudalle. Ja sitte oli meillä siellä kuolleen sisar, Kornelia von +Tessow, lahjakas ja rakastettava nainen, jonka suosion olin onnellinen +saavuttamaan heti ensi tuttavuutemme ajalla. Hänen ja hänen nuoren, +yhdenkolmatta vuotisen, kauniin poikansa välillä, oli mitä parhain +myötätuntoisuus, jonka voi verrata ainoastaan siihen suhteeseen, mikä +oli ollut olemassa Fredrikin ja hänen äitinsä välillä. Minä en vaan +voinut ymmärtää, kuinka äiti, jolla oli vaan yksi ainoa, jumaloitu +poika, koskaan voi antaa hänen valita niin vaarallisen toimen kuin +sotilaan. + +Berlinistä matkustimme saksalaisiin kylpylaitoksiin. Minä, joka en juuri +koskaan ollut ollut poissa kotoa, nautin äärettömästi kaikesta uudesta +mitä näin ja sain kokea, kaikki uudet tuttavat olivat minusta +miellyttäviä ja hauskoja, kaikki luonnon- ja taiteen kauneudet olivat +minusta kaksinkerroin kauniita, kuin sain nauttia niistä Fredrikin +seurassa, joka erittäin valppaalla kauneudenaistillaan oli kaikesta +tuollaisesta suuresti huvitettu. + +Nuo kaksi kuukautta kuluivat siis aivan liian nopeasti. Fredrik anoi +pidennettyä virkavapautta, mutta ei saanut. Kun tuo ikävä, virallinen +kirje tuli ja määräsi meidät kääntymään takaisin, tunsin itseni ensi +kerran vähän tyytymättömäksi. + +-- Tuota sanovat ihmiset *vapaudeksi*! -- huudahdin minä harmistuneena, +heittäen tuon katalan paperin pöydälle. + +Kotia tultuamme asetuimme asumaan yhteen pieneen mähriläiseen kaupunkiin +-- Olmütsin linnoitukseen, jonne Fredrikin rykmentti oli sijoitettu. +Mistään seurustelusta ei voinut tulla kysymystäkään tässä pesässä, ja +siten elimme me parhaastaan vaan kodissamme kahden kesken. Rykmentin +upseerien rouvien luona kävin kuitenkin tavallisilla velvollisuuden +kyläilyillä, mutta lähempään tuttavuuteen en heidän kanssansa tullut. +Minulla ei ollut vähääkään halua ruveta heidän kahvikekkereissään +kuuntelemaan tavallista pienenkaupungin juoruilemista, ja Fredrik pysyi +yhtä etäällä upseerien peli- ja juomaseuroista. Se maailma, jossa me +elimme, kun iltaisin istuimme kiehuvan teekeittiön ääressä, oli +äärettömän kaukana Olmützin asukasten maailmasta, todellakin, niin +»äärettömän kaukana», sillä me luimme joukon tieteellisiä teoksia, +kuljeksimme maanpallon ja tähtikartan halki, tutkimme avaruuden +ääretöntä syvyyttä, tunkeusimme mikroskoopin salaisuuksiin ja +opiskelimme fyysillisiä ja kemiallisia lakia, jotka luonnon kulkua +ohjaavat. Ja kuta suurempi se maailma oli, joka leveni ihastuneitten +silmiemme eteen, sitä vähäpätöisemmältä näytti meistä vähäisen +linnoituskaupunkimme henkinen aatepiiri. Tutkimuksemme eivät ainoastaan +koskeneet luonnontietoa, vaan myöskin muita ajatusten ja tutkimuksen +haaroja. Minä tein Fredrikin tutuksi rakkaan Buckleni kanssa, jota hän +sitte ihaili yhtä paljo kuin minäkin. Sitä paitsi luimme muidenkin +kirjailijain ja runoilijaan teoksia, ja siten muuttuivat yksinäiset +iltamme puhtaan onnen todellisiksi juhlahetkiksi. + +Fredrikistä ja Rudolfista tuli minun suureksi ilokseni parhaimmat +ystävykset maailmassa. Heidän leikkiessään oli Fredrik kenties +lapsellisin heistä molemmista, ja usein saivat he minutkin leikkeihinsä. +Tosin sanoi Fredrik, ettei hän luonnostaan ollut erityisesti lapsirakas, +mutta ensiksikin oli Rudolf hänen rakkaan Marthansa poika, ja toiseksi +oli poika itse niin soma ja kiltti, ja piti äärettömästi isintimästään. + +Puhuimme usein siitä, mikä Rudolfista tulisi. Sotilas? Ei. Siihen hän ei +kelpaisi, sillä meidän kasvatustavassamme ei tuo vanha uskonkappale +sotilassäädyn kunniasta saisi sijaa. Valtiomies? Kenties. Mutta +luultavasti maanviljelijä. Dotzkyjen maatilojen tulevana perillisenä, +jotka kerran lankeaisivat hänen omakseen, kun Arnon enemmän kuin +kuudenkymmenenkuuden vuoden vanha setä kuolisi, olisi hänellä kylliksi +tehtävää, jos aikoi kunnollisesti näitä hoitaa. Sitte saisi hän omakseen +pienen vaimon ja tulisi onnelliseksi ihmiseksi. + +Joulun aikaan kävimme Wienissä viettääksemme juhlapäivät sukulaisteni +luona. Isäni oli nyt kokonaan sopinut Fredrikin kanssa, kun hän huomasi, +että hänen entiset epäilyksensä olivat turhia; mutta sekä hänen että +täti Marian mielestä olin vielä yhäkin »huonoissa» naimisissa. Kuitenkin +huomasivat he, että mieheni teki minut täydellisesti onnelliseksi, ja +eivät siis voineet olla lukematta sitä hänen hyväkseen. + + * * * * * + +Joulupäivänä kokoontui koko perhe isäni luo päivälliselle. Ainoat +vieraat, joita oli pyydetty, olivat hänen ylhäisyytensä »Totisesti» ja +tohtori Bresser. Kun nyt jälleen istuimme pöytään tuossa vanhassa +tutussa ruokasalissa, muistin niin elävästi ne päivälliset, jolloin me +molemmat ensi kerran tulimme selville molemminpuolisesta rakkaudestamme. +Tohtori Bresserin mieleen tulivat samat muistot. + +-- Muistatteko vielä sitä kertaa, kun minä pelasin »pikettiä» isänne +kanssa, ja te istuitte ja puhelitte Tillingin kanssa uunin luona? -- +kysyi hän minulta. -- Eikös silloin näyttänyt aivan siltä, kuin minä +olisin ollut innostunut pelaamiseen, ja kuitenkin pidin teitä silmällä +ja kuulin äänenne soinnun -- sanoja en voinut eroittaa. Ja jo silloin +sain sen käsityksen että: noista kahdesta tulee pari. Kun nyt näen +teidät yhdessä, tulen uudelleen vakuutetuksi yhdestä asiasta: nuo +molemmat ovat ja tulevat olemaan onnellinen pari. + +-- Ihmettelen teidän tarkkanäköisyyttänne, tohtori. Niin, me *olemme* +onnelliset. Tulemmeko myös sitä olemaan? Se ei valitettavasti riipu +meistä, vaan kohtalosta. Jokaisen onnen ajalla on aina vaara tarjona, ja +kuta suurempi edellinen on, sitä kauheampi on jälkimäinen. + +-- Mitä teidän sitte tarvitsee peljätä? + +-- Kuolemaa. + +-- Oi, se ajatus ei juolahtanut mieleenikään. Lääkärinä olen tosin +sangen usein tilaisuudessa tekemään tuttavuutta tuon vihollisemme +kanssa, mutta minä en sitä koskaan ajattele. Onhan hän vielä niin kovin +kaukana noin nuorten ja terveiden ihmisten luota, kuin te olette. + +-- Mitä nuoruus ja terveys hyödyttävät sotilasta? + +-- Antakaa tuollaisten synkkien ajatusten haihtua mielestänne, +paroonitar, eihän nyt ole sotaa kuuluvissakaan. Eikö totta, teidän +ylhäisyytenne, -- kääntyi hän ministerin puoleen, eihän valtiollisella +taivaalla nykyään näy mitään mustaa pilkkua. + +-- Pilkku on liian vähän sanottu, vastasi hän. -- Siellä on suuri, musta +pilvi! + +Minä säpsähdin. -- Mitä tarkoitatte? -- kysyin pelolla. + +-- Tanska alkaa mennä liian pitkälle -- + +-- Vai niin, Tanska! -- huudahdin minä, mieli keventyneenä. -- Pilvi ei +siis uhkaa meitä. Kaikissa tapauksissa on minusta hyvin surullista kun +jossain kuulen sodan alkavan, mutta koska ne nyt ovat tanskalaiset +eivätkä itävaltalaiset, niin herättää se minussa osanottoa, mutta ei +pelkoa. + +-- Ei sinun tarvitse peljätä, jos Itävaltakin ottaisi osaa sellaiseen +sotaan -- sanoi isäni vilkkaasti. -- Jos puolustamme +Schlesvig-Holsteinin oikeuksia Tanskan ylivoimaa vastaan, niin emmehän +pane mitään vaaralle alttiiksi. Eihän se silloin koske mitään Itävallan +aluetta, jonka kadottaminen voisi tuottaa onnettoman sotaretken -- -- + +-- Isä, luuletko, että minä, jos meidän joukkojemme täytyisi lähteä +taisteluun, ajattelisin sellaisia vähäpätöisyyksiä kuin Itävallan +alueita, Schlesvig-Holsteinin oikeuksia ja tanskalaista ylivoimaa! Minä +ajattelen silloin vaan yhtä asiaa: sitä hengen vaaraa, jossa meidän +rakkaamme olisivat. Ja tuo vaara on yhtä suuri, alettiinpa sota siitä +tahi siitä syystä. + +-- Yksityisen kohtaloa ei voi ottaa lukuun, lapseni, kun on kysymys +maailmanhistoriallisista tapauksista. Kun sota syttyy, niin katoaa +kysymys yksityisen elämästä tuon paljoa tärkeämmän kysymyksen vuoksi: +voittaako meidän maamme tahi joutuuko tappiolle. Ja niinkuin sanoin, jos +joudummekin riitaan tanskalaisten kanssa, niin emmehän kadota mitään, +mutta saamme vaan tilaisuuden laajentaa valtiovoimaamme +saksalaisliitossa. Minun lempiunelmani on, että Habsburgilaiset kerran +saisivat takaisin saksalaisen keisariarvon, joka oikeastaan kuuluu +heille. Minun mielestäni ei sota Tanskan kanssa ole ainoastaan sopiva +tilaisuus poistaa vuoden 1859 häpeää, vaan myöskin vahvistaa meidän +asemaamme saksalaisliitossa ja saattaa meitä tilaisuuteen saavuttaa +korvausta Lombardian menettämisestä -- ja -- kuka tietää, antaa meille +sellaisen vallan, että on pieni asia valloittaa jälleen takaisin tuo +alusmaa. -- + +Fredrik ei ollut ottanut osaa tähän keskusteluun, vaan puheli iloisesti +Lillin kanssa. Katsoin häneen, ja hirveä tuska vihloi sydäntäni. Sota! +-- Ja hänen, joka oli minulle kaikki, täytyi myös mennä mukaan. +Ajattelin hänet haavoitettuna, rikki-ammuttuna -- ja meidän lyhyen +onnemme raunioina, ennenkuin se oli ehtinyt kukoistaa. -- Pieni +lapsemme, joka pian tulisi maailmaan, -- syntyisikö se isätönnä? -- Ja +kaikki tuo vaan voidakseen vahvistaa »Itävallan asemaa +saksalaisliitossa», puolustaa »Schlesvig-Holsteinin oikeuksia», ja saada +»tuores laakeri Itävallan sotajoukon kunniaseppeleeseen». Asia joka ei +ollut ollenkaan varma, sillä mehän voisimme yhtä hyvin joutua tappiolle +kuin voittaa. Eikä ainoastaan minulle toisi tuo isänmaan luuloiteltu +kunnia kauheata kärsimystä, vaan tuhannet ja jälleen tuhannet niin hyvin +meidän omassa, kuin vihollisenkin maassa saisivat kärsiä samaa tuskaa +mikä nyt vapisutti minua. Eikö olisi sitte mahdollista estää tahi +poistaa tätä sotaa? Jos kaikki yhtyisivät, kaikki hyvät, oikein +ajattelevat, ymmärtäväiset ihmiset -- ja koettaisivat estää tuota +uhkaavaa onnettomuutta -- + +-- Sanokaa minulle -- lausuin, kääntyen ministeri »totisesti'n» puoleen, +-- ollaanko jo niin pitkällä, että sodan syttymistä ei enää voisi estää? +Oletteko te, valtiomiehet ja valtioviisaat, tehneet mitä olette voineet +estääksenne levottomuutta tuottavia ristiriitoja? + +-- Luuletteko te, paroonitar, että meidän tehtävänämme on ihmisten +rauhan ylläpitäminen? Se olisi totisesti ihana tehtävä, mutta aivan +mahdoton täyttää. Meidän tehtävämme on valtioittemme ja +hallitsijasukujemme hyödyn valvominen, maan kunnian suojeleminen, +jokaisen häpeän kostaminen, joka sitä kohtaa -- + +-- Lyhyesti -- keskeytin minä häntä, -- niiden sotaisten periaatteitten +toteuttaminen, että, niin paljo kuin mahdollista, vahingoittaa +vihollistansa sekä kivenkovaan väittää olevansa oikeassa, vaikka +huomaisikin olevansa väärässä? + +-- Totisesti. -- + +-- Ja tuolla tavoin viekoitella kaksi kansaa sotimaan toisiansa vastaan? +Se on inhoittavaa. + +-- Se on kuitenkin ainoa keino. + +-- No, mutta kuinka ratkaistaan kahden yksityisen, säädyllisen ihmisen +riidat? + +-- Antamalla ne tuomioistuimen ratkaistavaksi. Mutta tähän eivät valtiot +alistu. + +-- Enempi kuin raakalaisetkaan, -- keskeytti tohtori Bresser. -- Kestää +varmaankin vielä kauan, ennenkuin kansat tulevat niin sivistyneiksi, +että muodostavat kansainvälisen sovinto-oikeuden. + +-- Se ei tule koskaan tapahtumaani -- huudahti isäni. -- On olemassa +eräänlaisia riitoja, jotka täytyy miekoin ratkaista. Jos +tahdottaisiinkin saada toimeen tuollainen tuomioistuin, eivät +voimakkaammat valtiot alistuisi sen alle, enempi kuin kaksi +aatelismiestäkään antaisi välillään tapahtunutta kunnianloukkausta +minkään tuomioistuimen ratkaistavaksi. He valitsevat aivan +yksinkertaisesti varamiehet ja taistelevat sitte urhokkaasti. + +-- Mutta kaksintaistelukin on raaka, sivistymätön tapa. + +-- Niin, vaan te ette voi muuttaa sitä, tohtori. + +-- Minä en ainakaan koskaan sitä *hyväksy*, teidän ylhäisyytenne. + + * * * * * + +Jäimme vielä Wieniin neljäksitoista päiväksi, mutta se ei ollut minulle +hauska aika. Uhkaavat sotahuhut, jotka täyttivät kaikki sanomalehdet ja +olivat kaikkialla keskustelun aineena, poistivat minulta melkein kaiken +elämän ilon. Joka kerta kun tulin ajatelleeksi, miten onnellinen olin, +oli minun myöskin pakko muistaa, kuinka hauras tämä onni oli. Mitä +liikutti meitä Schlesvig-Holstein ja tanskalaiset asetukset? Mitä se +koski meitä, jos »protokolla-prinssi» peräytti tahi vahvisti vuoden 1863 +perustuslain? Ainoa, mikä minusta oli järjellistä koko tässä syiden ja +todisteitten sekasorrossa oli, että meidän tuli taistella ahdistettujen +saksalaisten »veljiemme» oikeuksien puolesta. Jos olisin voinut aavistaa +miten tuo »veljellisyys» kaksi vuotta myöhemmin muuttuisi katkerimmaksi +vihollisuudeksi, miten viha Preussiä vastaan silloin olisi vielä +kiivaampi kuin nyt Tanskaa vastaan, silloin olisin huomannut, että +kaikki syyt, joilla sodan syttymistä koetettiin selittää oikeutetuiksi, +eivät olleet muuta kuin turhia juttuja, verukkeita ja juttuja. + +Uudenvuoden iltana olimme taas isäni luona. Kun illallista syödessä +kello löi kaksitoista, kohotti isä lasinsa aseittemme kunniakkaalle +menestykselle. Laskin lasini pöydälle koskematta. + +-- Ja säilyköön rakkaittemme henki! -- lopetti hän. + +Nyt vasta kilistin lasiani. + +-- Miksi et kilistänyt lasiasi puheeni ensi puoliskolle, Martha? -- +kysyi hän. + +-- Siksi, ettei minulla ole muuta toivomusta sotaretken suhteen, kuin +ettei siitä mitään tulisi. + +Kun olimme myöhemmin kahden kesken hotellissa, kiedoin käteni Fredrikin +kaulaan ja puhkesin itkuun. + +-- Mitä nyt, Martha, miksi itket? Älä aloita uutta vuotta 1864 +kyyneleillä, armaani! Etkö ole onnellinen? Olenko jollain tavoin +pahoittanut mielesi? + +-- Sinäkö? Oi, ei, ei! Sinä teet minut vaan liian onnelliseksi, liian +onnelliseksi -- ja juuri siksi olenkin niin levoton. + +-- Oletko taikauskoinen, Martha? Kuvitteletko mielessäsi, että on +olemassa kadehtivia jumalia, jotka haluavat hävittää kovin suuren +ihmisonnen? + +-- Ei, jumalat eivät sitä tee, vaan ajattelemattomat ihmiset tuottavat +itse onnettomuutensa. + +-- Sinä ajattelet uhkaavaa sotaa. Eihän ole vielä mitään päätetty, ja +onhan turha liian aikaisin huolehtia. Kuka tietää, tuleeko sotaa +ollenkaan, ja tarvitseeko minun lainkaan mennä mukaan. Tule tänne, +ystäväni, istukaamme tähän, -- hän veti minut viereensä sohvalle, -- älä +tuhlaa kyyneleitäsi ainoastaan mahdollisuuden vuoksi. + +-- Jo mahdollisuus minua peloittaa, Fredrik. Jos se olisikin varmaa, en +itkisi näin tyynesti ja hiljaa vaan huutaisin epätoivosta. Mutta jo tuo +mahdollisuus, että sinut tulevana vuonna riistetään minun sylistäni ja +viedään mitä suurimpiin vaaroihin, herättää minussa surua ja epätoivoa. + +-- Mutta ajatteles, Martha, sinähän käyt itsekin vaaraa kohden, emmekä +kumminkaan ajattele sitä hirveätä »mahdollisuutta», joka siten meitä +uhkaa. Iloitkaamme elämästä, ja älkäämme ajatelko kaikkien päiden yli +väijyvää kuolemaa. + +-- Sinähän puhut kuin täti Maria -- hymyilin minä läpi kyynelten. -- +Aivan kuin ei kohtalomme riippuisi omasta tyhmyydestämme, +lyhytnäköisyydestämme, varomattomuudestamme ja julmuudestamme. Miksi on +nyt tämä sota Tanskan kanssa niin välttämättömän tärkeä? + +-- Sehän ei ole vielä päätetty, vielähän... + +-- Niin, minä tiedän, -- vielähän voi joku sattumus estää onnettomuuden. +Tuollaisessa kauheassa kysymyksessä ei minun mielestäni pitäisi sattuman +saada ratkaista, vaan ihmisten lujan, todellisen *tahdon*. Mutta mitä +auttaa puhua »pitämisestä» ja »ei pitämisestä» -- minähän en kuitenkaan +voi mitään muuttaa, ainoastaan surra olojen järjestystä. Auta minua +siinä, Fredrik! Älä koetakaan lohduttaa minua noilla tavallisilla +turhilla lauseilla! Sinä et itsekään niitä usko -- sinä itsekin vapiset +jalosta harmista. Ainoa lohdutukseni on, että sinäkin kanssani tuomitset +tuon pahan, joka on tekevä minut ja tuhannet muut niin sanomattoman +onnettomiksi. + +-- Niin, ystäväni, jos tuo onnettomuus todellakin tapahtuu, en ole +salaava sitä inhoa ja vastenmielisyyttä, jonka tunnen tuollaista +joukkomurhaa vastaan. Mutta siihen asti iloitkaamme elämästä, onhan +meillä toisemme -- mikään ei meitä eroita, ei ole pienintäkään juopaa +sielujemme välillä. Nauttikaamme onneamme, niin kauan kuin voimme, +älkäämme ajatelko niitä mahdollisuuksia, jotka voivat sen turmella. +Vielä ei voi ikuinen rauha maailmassa olla vallalla. Sadan vuoden +kuluttua on aivan sama, olemmeko eläneet kauan tahi emme. Älkäämme panko +niin suurta arvoa onnellisten päivien lukuun, kuin niiden sulouden +äärettömyyteen. Kätkeköön tulevaisuus helmassaan mitä hyvänsä, rakas +vaimoni, -- nykyisyys on niin ihana ja onnellinen, etten voi tuntea +muuta kuin ääretöntä kiitollisuutta. + +Puhuessaan veti hän minut hellästi luoksensa ja suuteli päätäni, joka +lepäsi hänen rintaansa vasten. Ja hetkeksi katosivat mielestäni +tulevaisuuden ajatukset, ja minä antausin kokonaan kestävän hetken +suureen ja syvään onnellisuuteen. + + * * * * * + +Sen ajan kuluessa, joka nyt seurasi, elin alituisessa epätoivossa. +Tammikuun 16 päivänä asettivat liittovallat sen vaatimuksen, että +Tanskan tuli kahdenkymmenen neljän tunnin kuluessa poistaa eräs asetus, +jota vastaan Holsteinin säätykokous ja ritaristo pyysi +saksalais-liitolta suojelusta. Tanska kieltäysi. Ja kuka antaisikaan +*käskeä* itseään sellaiseen? Tämä kielto oli tietysti edeltäpäin +aavistettu, sillä preussiläisiä ja itävaltalaisia sotajoukkoja oli +edeltäpäin asetettu rajan luo, ja Helmikuun 1 päivänä menivät ne Eiderin +ylitse. + +Verinen arpa oli siis heitetty ja sota alkanut. Tämän johdosta sai +isämme syytä lähettää meille onnittelukirjeen. Mutta hänen ja koko +upseerikunnan suureksi pettymykseksi ei sitä rykmenttiä, johon Fredrik +kuului, vielä komennettu taisteluun. Tämä taaskin tuotti kohta sen +jälkeen valittavan kirjeen isältäni. + +-- Onko sinusta, Fredrik, niin kovaa jäädä tänne kotia minun luokseni? +-- kysyin, luettuamme kirjeen. Hän painoi minut sydäntään vastaan, ja +tuo äänetön vastaus oli kylliksi. + +Mutta rauhani oli kuitenkin lopussa. Tehdäkseni jotakin, rupesin +tutkimaan Holsteinin historiaa, voidakseni mahdollisesti muodostaa +itselleni mielipiteen siitä »historiallisesta oikeudesta», jonka +hyödyksi nykyinen sota oli julistettu. + +Huomasin silloin, että kysymyksessä oleva maa-alue jo vuonna 1027 +luovutettiin Tanskalle. Siis on oikeus tanskalaisten puolella, he ovat +maan laillisia herroja. + +Mutta kaksisataa vuotta myöhemmin jätetään maa eräälle kuningassuvun +nuoremmalle haaralle ja sitä pidetään silloin Tanskan vasallivaltana. +Vuonna 1326 luovutetaan Schlesvig kreivi Gerhard af Holsteinille ja +juhlallinen asiakirja vahvistaa »ettei sitä koskaan enää sillä tavoin +yhdistetä Tanskaan, että sama mies hallitsee molempia valtioita». Vai +niin, silloinhan on oikeus saksalaisten liittovaltioitten puolella! + +Vuonna 1448 vahvistaa luovuttamisen vielä kerran kuningas Kristian I. + +Kaksitoista vuotta myöhemmin kuolee Schlesvigin hallitsija lapsetonna, +ja maansäädyt julistavat Tanskan kuninkaan Schlesvigin herttuaksi, ja +hän lupaa heille, että molemmat maat tulevat olemaan ikuisesti +yhdistetyt ja jakamattomat. Tästä tulen minä jälleen pyörälle. Ainoa, +josta nyt voin kiinni pitää on, että »ne tulevat olemaan ikuisesti +yhdistetyt». + +Mutta kuta pitemmälle luen, sitä sekavammaksi muuttuu tietoni näistä +historiallisista asioista. Sillä vaikka oli sanottu »ikuisesti +yhdistetyt», alkaa nyt maan ikuinen hajoitus ja jakaminen kuninkaan +poikien välillä. Seuraava kuningas yhdistää jälleen eroitetut osat, ja +lopuksi tulee uusia haaroja: Holstein--Gottorp ja Schlesvig--Sonderburg, +jotka uusien lahjoitusten ja luovutusten kautta jälleen jakautuvat +haaroihin: Sonderburg--Augustenburg, Beck--Glücksburg, +Sonderburg--Glücksburg, Holstein--Glückstadt. Se siinä vaan on, etten +voi tulla selville kaikista noista »burgeista». + +Mutta minä jatkan. Kenties löydän tuonnempana sen »historiallisen +oikeuden», jonka tähden meidän maamme poikien nyt täytyy verensä +vuodattaa. + +Tanskan kuningas Kristian IV:s sekoitettiin kolmekymmenvuotiseen sotaan, +jonka jälkeen ruotsalaiset ja keisarilliset syöksevät herttuakuntiin. +Nyt tehdään jälleen liitto Köpenhaminassa 1658, jonka mukaan Schlesvigin +herruus annetaan Holstein--Gottorpin suvulle, ja nyt on vihdoinkin +Tanskalaisten herruus, Jumalan kiitos, loppunut. + +Mutta mitä tapahtuu jälleen elokuun 22 päivänä 1721? Niin, +gottorpilainen Schlesvigin osa yhdistetään jälleen Tanskan +kuningaskuntaan. Ja kesäkuun 1 päivänä 1773 jätetään myöskin Holstein +Tanskan kuninkaan hallittavaksi -- kokonaisuudessaan pidetään nyt maita +Tanskan maakuntina. + +Tämä muuttaa asian. Nyt näen, että tanskalaiset ovat oikeassa. + +Mutta eivät täydellisesti. Sillä Wienin kongressissa vuonna 1815 +julistetaan Holstein yhdeksi saksalais-liiton osaksi. Tämä suututtaa +tanskalaisia. He keksivät lauseen: »Tanska Eideriin asti» ja koettavat +saada Schlesvigin omakseen, jota he nimittävät »Söndergyllanniksi». +Kaksi vuotta myöhemmin julistaa Tanska, että tämä yhdistys on saatu +toimeen, ja nyt on saksalaisten vuoro vihastua. Nyt alkaa taistelu +todellisesti; joskus voittavat tanskalaiset, joskus saksalaiset. +Preussiläiset voittavat Dybbölin kukkulat, mutta sota ei tästä lopu. +Preussi ja Tanska tekevät rauhan; Schlesvig-Holsteinin täytyy nyt yksin +taistella Tanskaa vastaan ja tulee voitetuksi Istedissä. + +Saksalais-liitto vaatii nyt kapinallisia sotaa lopettamaan, jonka he +tekevätkin. Itävallan sotajoukot miehittävät Holsteinin, ja molemmat +herttuakunnat eroitetaan. Kuinka on nyt käynyt tuon »ikuista yhteyttä» +lupaavan kirjallisen vakuutuksen? + +Mutta vieläkään ei asia ole ratkaistu. Eräässä Lontoolaisessa toukokuun +8 päivänä 1852 tehdyssä pöytäkirjassa määrätään Schlesvig +perinnölliseksi ruhtinas Kristianille Glücksburgista. Nyt tiedän +myöskin, mistä nimitys »protokollaprinssi» tulee. + +Vuonna 1854 saavat molemmat herttuakunnat omat asetuksensa ja tulevat +»tanskalaistutetuiksi». Mutta jo vuonna 1858 täytyy Holsteinin +tanskalaistuttaminen lopettaa. + +Nyt olen tullut sangen lähelle nykyistä aikaa, mutta vieläkään en ole +saanut selville kumpaiselleko nuo molemmat maat oikeastaan kuuluvat, ja +mistä parhaallaan kestävä sota oikeastaan on seurauksena. + +1863 hyväksyy valtioneuvosto kuuluisan »perustuslain Tanskan ja +Schlesvigin yhteisiä asioita varten». Kaksi päivää myöhemmin kuolee +kuningas. Hänen kanssansa loppuu jälleen yksi suku, +Holstein-Glückstadtilainen, jonka jälkeen Fredrik Augustenburgilainen +esiintyy valtioistuimen tavoittelijana ja pyytää saksalaisliitolta apua. + +Tämä antaa heti miehittää Holsteinin saksalaisilla ja hannoverilaisilla +ja julistaa augustenburgilaisen herttuaksi. Miksi? + +Mutta Preussi ja Itävalta eivät siihen suostu. Miksi? Sitä en vielä +tänäänkään käsitä. + +Sanotaan, että Lontoolaista pöytäkirjaa tulee pitää arvossa. Miksikä +niin? Ovatko sellaisia asioita koskevat pöytäkirjat, jotka eivät +ollenkaan liikuta meitä, niin pyhiä, että niitä täytyy puolustaa omien +poikiemme verellä? -- Uskonsääntönä täytyy pitää että: mitä herrat +viheriän diplomaattipöydän ääressä päättävät, on korkeinta viisautta, ja +että sen päämääränä on vaan isänmaan kunnia ja menestys. Lontoolainen +pöytäkirja täytyy pitää voimassa, mutta tanskalainen perustuslaki +vuodelta 1863 täytyy lakkauttaa, ja sen tulee tapahtua +kahdessakymmenessä neljässä tunnissa. Siitä riippui Itävallan menestys +ja kunnia! Ja kun miekka kerran on paljastettu, ei ole muuta tehtävää +kuin pyytää Jumalan siunausta taistelulle. Sillä täytyyhän sen +epäilemättä olla hyvälle Jumalalle hyvin tärkeää, että toukokuun 8:n +päivän pöytäkirja pidetään voimassa ja marraskuun 18:n päivän laki +lakkautetaan. Hänen tulee pitää huolta siitä, että juuri niin ja niin +moni henkilö vuodattaa verensä, ja niin ja niin moni kylä poltetaan, -- +joka tarvitaan siihen, että Glückstadtin suku tahi Augustenburgin suku +saa hallita jotain määrättyä maapalukkaa. + +-- Oi, sinä mieletön, nuorasta talutettava, ajattelematon maailma! -- +*Se* oli historiallisten tutkimusteni tulos. + + * * * * * + +Sotatantereelta tuli hyviä tietoja, meikäläiset voittivat kerta kerran +perästä. Jo ensimäisen kohtaamisen jälkeen täytyi tanskalaisten jättää +koko Dannevirke; Schlesvigin ja Juutinmaan miehittivät meikäläiset aina +Limvuonoon asti, ja tanskalaiset voivat pysytellä vaan Dybbölin ja Alsin +kukkuloiden ympäristöllä. + +Tästä oli minulla hyvä selko, sillä minä olin jälleen hankkinut +itselleni karttoja, joihin nuppineuloilla merkitsin sotajoukkojen +liikuntoja ja asentoja tulevien tietojen mukaan. + +Korkein toivoni oli, että meikäläiset niin pian kuin mahdollista +ryntäisivät Dybböliin ja siten lopettaisivat surmaamisen, ennenkuin +Fredrikin rykmentti ehdittäisiin taisteluun käskeä. + +Oi, tuota Damokleenmiekkaa! Joka aamu kun heräsin, odotin saavani +kuulla: tänään täytyy meidän lähteä marssimaan. Fredrik oli siihen +valmistautunut, hän luuli, että niin tulisi käymään. + +-- Totuta itseäsi niin ajattelemaan, lapseni, -- sanoi hän, -- eihän +vastustaminen auta. Enkä luule sodan loppuvan, vaikka Dybböl +valloitettaisiinkin. Sinne lähetetty armeija on liian pieni voidakseen +pakoittaa tanskalaiset ratkaisevaan päätökseen. Me tulemme lähettämään +sinne useita joukkoja, eikä minunkaan rykmenttiäni siinä tapauksessa +säästetä. + +Sotaretki oli jo kestänyt yli kaksi kuukautta, ilman mitään tulosta. +Vihdoinkin huhtikuun 14 päivänä valloitettiin Dybbölin linnoitus. + +Tämä tieto otettiin vastaan sellaisella riemulla, kuin jos itse +paratiisi olisi valloitettu. Ihmiset syleilivät toisiansa kadulla: +»Tiedättehän jo, Dybböl?» Kirkoissa laulettiin tedeumia, ja musiikin +harrastajat sävelsivät Dybbölin marsseja ja Dybbölin galopaadeja. Enempi +kuin itse voitosta, iloitsin minä aselevosta, joka vähän aikaa sen +jälkeen Lontoossa välitettiin. Kuinka vapaasti minä hengitin, kuinka +vapaasti mahtoi koko maailma hengittää, ajattelin kirjoittaessani +punaisiin vihkoihini nämä iloiset toiveet. Mutta myöhemmin olen siihen +vierelle sulkumerkkien väliin kirjoittanut: »Tuulentupia!» + +En epäillyt hetkeäkään, ettei Lontoon rauhankongressi tekisi loppua +sodasta. Sitä kauheampi oli pettymykseni, kun kahden kuukauden +keskustelujen jälkeen tuli se tieto, ettei kongressi ole saanut mitään +toimeen, vaan on jälleen hajonnut. + +Ja kaksi päivää myöhemmin sai Fredrik käskyn lähteä sotaan! + +Hän sai kaksikymmentäneljä tuntia valmistuakseen ja jättääkseen +jäähyväisiä. + +Syvin sydämen suru täytti nämä kaksikymmentäneljä tuntia. En tiedä, +kumpiko meistä molemmista enempi kärsi, mutta molemmat ansaitsimme yhtä +suurta sääliä. Tiesin, että puolisoni meni veriseen työhönsä inholla, ja +että mahdollinen arvonkorotus oli hänelle hyvin vähäpätöinen palkinto +siitä tuskasta, että hänen *nyt* täytyi minut jättää. Ja hän tiesi että +olisin antanut vuosia elämästäni voidakseni saada onnen pitää hänet +luonani sinä vaikeana aikana, joka nyt oli minulle tulossa -- ja hän ei +voinut jäädä. Oi, miksi, miksi pakoitetaan sotamiestä, paitsi oman maan +puolustukseen, -- sillä sehän olisi vielä oikeutettua ja luonnollista, +-- vielä hyökkäämään toiseen maahan ja panemaan *kaikki* alttiiksi, +elämän, terveyden, kodin, vaimon ja lapset vaan muutamien ulkovaltojen +välillä olevien riitojen tähden? Miksi täytyi nyt esimerkiksi Itävallan +sotajoukon mennä otteluun asettaakseen augustenburgilaisen vieraalle +hallitusistuimelle? Niin, miksi, miksi -- siinäpä kysymys, jota yhdeltä +puolelta pidetään synnyinmaan kavalluksena ja toiselta puolelta Jumalan +pilkkaamisena, ja johon ei senvuoksi koskaan tarvitse vastata... + +Kello kymmenen aamulla piti rykmentin lähteä. Me olimme valvoneet koko +yön. Emme olleet tahtoneet kadottaa minuuttiakaan siitä lyhyestä ajasta, +joka meillä oli jälellä. Meillä oli niin paljo toisillemme sanottavaa, +ja kuitenkin puhuimme tuskin ollenkaan. Oli niinkuin varma aavistus +siitä, ettemme koskaan tulisi enää näkemään toisiamme, olisi +vastustamattomasti hiipinyt meidän mieliimme ja estänyt meitä puhumasta +sanaakaan uudelleen näkemisestä. Useimmin puhui Fredrik siitä, mitä +silloin pitäisi tehdä, jos ei hän tulisi takaisin. + +-- Pieni lapseni, jota en kenties koskaan saa sydäntäni vasten painaa, +minkä nimen se on saava? + +-- Fredrik tahi Fredrika. -- + +-- Ei, Martha on kauniimpi. Jos se on tyttö, niin anna hänelle se nimi, +joka oli hänen kuolevan isänsä huulilla viimeisellä -- -- + +-- Fredrik, miksi puhut aina kuolemastasi? Kun tulet takaisin -- + +-- Niin, *kun* -- kertoi hän hiljaa. + + * * * * * + +Monta viikkoa sairastin elämän ja kuoleman vaiheella. Lapseni oli +kuollut heti synnyttyään. Tuska, jonka ero rakkaasta puolisostani tuotti +minulle juuri siihen aikaan, kun olisin tarvinnut kaiken voimani +kestääkseni taistelussa ruumiillista kipua vastaan, oli tykkänään +heikontanut minut ja melkein ottanut hengen minulta. Lääkärin oli +täytynyt luvata miehelleni antaa hänelle tietoja tapauksesta, ja hänen +täytyi nyt lähettää tuo ikävä sähkösanoma, että lapsi oli kuollut heti +synnyttyään ja että äiti oli hengenvaarassa. + +Minä sitävastoin en saanut pitkään aikaan mitään tietää Fredrikistä. En +tuntenut ketään ja hourailin yöt ja päivät. Olin keskellä tulisinta +taistelua, näin luotien lennon ja tunsin pajunetin pistot rinnassani. +Näin sotamiesten kaatuvan ympärilläni, näin heidän ruumiinsa tulevan +silvotuksi ja kuulin heidän kauheat valitushuutonsa. Heidän kohtalonsa +säälitti minua sanomattomasti, ja niidenkin kohtalo, joiden täytyi +heidän tähtensä kärsiä ja surra. -- Varmaankin löytynee joku, joka voisi +auttaa ja tehdä lopun tästä kaikesta, joku, joka voimallisella sanallaan +voisi vierittää tuon painon minun ja koko ihmiskunnan sydämeltä, ja minä +halasin hartaasti heittäytyä tuon tuntemattoman jalkoihin ja rukoilla: +Auta tästä kurjuudesta -- armollinen, vanhurskas, auta! Aseet pois, -- +aseet pois! + +Tuo huuto huulillani heräsin eräänä päivänä tiedottomuudesta. Isäni ja +täti Maria seisoivat sänkyni vieressä, ja edellinen sanoi minulle +tyynnyttäen: + +-- Niin, lapseni, ole rauhallinen, pian pannaan kaikki aseet pois. + +Tunsin kummallisen tunteen herätessäni tuosta kauan aikaa kestäneestä +tiedottomuudesta. Ensin tuo iloinen, omituinen havainto, että on vielä +elossa, ja sitte tuo jännittävä kysymys: kuka minä sitte oikeastaan +olen? + +Vastaus tähän kysymykseen, joka äkkiä selvästi tuli mieleeni, muutti +tuon juuri heränneen elämän ilon katkerimmaksi tuskaksi. Oi, minähän +olin sairas Martha Tilling, jonka pieni lapsi oli äsken kuollut, ja +jonka mies oli sodassa. -- Kuinka kauan oli hän ollut poissa? Sitä en +tiennyt. + +-- Elääkö hän? Onko häneltä tullut kirjeitä ja sähkösanomia? -- olivat +ensimäiset kysymykseni. + +Kyllä. Kirjoituspöydälläni oli kokonainen pieni kasa molempia, jotka +olivat tulleet sairauteni aikana. Suurimmaksi osaksi vaan kysymyksiä +*minun* voinnistani, pyyntöjä, että joka päivä, ja jos mahdollista joka +tunti saada tietoja terveyteni tilasta. Tätä luonnollisesti ainoastaan +niin kauan kuin Fredrik oli sellaisissa paikoin, jossa hän voi saada +sähkösanomat. + +En saanut heti lukea Fredrikin kirjeitä, koska ne olisivat voineet +liiaksi liikuttaa mieltäni. Mutta niin paljo sain tietää, että hän vielä +oli vahingoittumatta ja oli ottanut osaa useihin onnellisiin +taisteluihin. Sota loppuisi varmaankin pian. Vihollinen pysytteli Als'in +ympäristöllä, ja jos se vaan voitaisiin valloittaa, niin palajaisivat +sotajoukkomme voittoisina. + +Nämät tyynnyttävät tiedot sain isältäni, ja täti Maria kertoi minulle +sairaudestani. Hän oli nyt ollut luonani useita viikkoja, aina siitä +päivästä, jolloin lapseni syntyi ja kuoli. Tämän voin vielä muistaa, +mutta mitä sitte seurasi, isäni tulo, tiedot Fredrikiltä, sairauteni eri +tilat, -- kaikesta tuosta en mitään tiennyt. Nyt vasta sain tietää, että +tilani oli ollut niin arveluttava, että lääkäri oli jo jättänyt kaiken +toivon ja isäni oli kutsuttu »näkemään minua viimeisen kerran». +Fredrikille oli tarkasti lähetetty kaikki nuo surulliset tiedot, mutta +myöskin hyvät. Muutamia päiviä takaperin oli lääkäri jälleen ruvennut +toivomaan, ja otaksuttiin Fredrikin jo saaneen tuon iloisen uutisen. + +-- Lieneeköhän hän itse vielä elossa -- sanoin minä huoaten. + +-- Älä epäile, Martha, kehoitti täti Maria. -- Hyvä Jumala ja hänen +pyhänsä eivät olisi säästäneet häntä tähän asti meidän esirukoustemme +vuoksi, sitte heti koetellaksensa sinua niin ankarasti. Miehesi pelastuu +kyllä sinulle, sillä minä olen rukoillut yhtä lämpimästi hänen kuin +sinunkin puolestasi -- olenpa vielä lähettänyt hänelle siunatun +lumouskalun. -- Niin, niin, puista sinä vaan päätäsi, -- sinä et yhtään +luota tuollaisiin, mutta ne nyt eivät ainakaan vahingoita. Ja kuinka +usein on nähtykään, että ne todellakin ovat auttaneet. Sinä itsekin olet +todisteena siitä, mitä pyhien esirukoukset vaikuttavat, sillä sinä olit +jo kuolemaisillasi, kun minä käännyin sinun suojelijasi, pyhän Marthan +puoleen... + +-- Ja minä -- keskeytti häntä isäni, joka ei juuri ollut yhtä mieltä +sisarensa kanssa, minä annoin kutsua tänne tohtori Braunin Wienistä ja +hän pelasti sinut. + +Seuraavana päivänä sain hartaasta pyynnöstäni lukea Fredrikin kirjeet, +jotka suurimmaksi osaksi olivat ainoastaan lyhyitä kysymyksiä tahi +lakoonisia tietoja, niinkuin: »Eilen taistelu, vahingoittumatta». -- +»Marssimme tänään eteenpäin. Lähettäkää sähkösanomat ***n.» Yhdellä +kirjekuorella, joka sisälsi pitemmän kirjeen, seisoi: »Ei saa antaa, +ennenkuin kaikki vaara on ohitse.» Tämän kirjeen luin ensiksi. + +»Marthani. Saanetko koskaan lukea näitä rivejä? Viimeinen tieto, jonka +sinusta sain, kuului: »Sairaalla kova kuume, tila arveluttava.» *Jos* +tämä kirje tulee käsiisi, niin tiedät tosin, että olen pelastunut +vaarasta, mutta tiedä myös minun tilani, kun minä -- taistelun +edellisenä iltana -- kuvittelin mielessäni, että rakastettu vaimoni +lepäsi kuolemaisillaan. Että hän huusi minua, ojensi käsivartensa +kaivaten puoleeni! -- Emmehän olleet edes oikein saaneet sanoa hyvästiä +toisillemme. Ja lapsemme kuollut, ja minä itse kenties kuollut huomenna +-- jos joku luoti minuun sattuu. Jos tietäisin edeltäpäin, ettei sinua +enää ole, olisi kuolettava luoti minulle onnellisin sattuma. Mutta jos +sinä olet pelastunut -- ei, silloin en vielä tahdo ajatella kuolemaa. + +»Tänään on meillä ensimmäinen taistelu. Tähän asti oli tiemme kulkenut +voitettujen alueitten läpi, joista tanskalaiset olivat vetäytyneet pois. +Palavia kyliä, tallattuja vainioita, ympäri heiteltyjä aseita ja +päähineitä, kranaatinpalaisten repimiä maakokoja, verilätäköitä, +kuolleita hevosia, joukkohautoja; sellaisilta näyttivät ne maisemat, +joiden läpi riensimme voittajien jäljessä, saavuttamaan, jos +mahdollista, yhä uusia voittoja, se tahtoo sanoa, sytyttämään uusia +kyliä ja niin edelleen. Niin olemme tehneet tänäänkin. Asema on meidän. +Takanamme seisoo yksi kylä tulessa, mutta kaikeksi onneksi olivat +asukkaat siitä paenneet. Erääseen talliin oli kuitenkin unohdettu yksi +hevonen. Kuulin miten hevosraukka hyppi ja hirnui. Tiedätkö, mitä minä +tein -- siitä en varmaankaan saisi kunniamerkkiä, jos se tulisi +asianomaisten korviin -- niin, sen sijaan, että olisin tappanut pari +tanskalaista, tunkeusin talliin päästääkseni hevosraukan irti. +Mahdotonta! Tuli oli tarttunut jo seimeen, kavioiden alla oleviin +olkiin, hevosen harjaan. -- Silloin ammuin kaksi revolverin laukausta +sen päähän; se kaatui heti ja pelastui siten tuskallisesta kuolemasta +liekkeihin. Sen jälkeen takaisin taisteluun, ruudin ja veren +murhanhajuun, räiskyvien kanuunain hirveään meteliin, kaatuneihin +hirsikasoihin, raivokkaisiin sotahuutoihin. Useimmat minun ympärilläni, +sekä ystävät että viholliset, näyttivät olevan raivoisassa sotainnossa, +minä yksin olin tavattoman tyyni. Minä en voinut kiihoittaa itseäni +minkäänlaiseen tanskalaisvihaan -- mitä ihmettä tekivätkään urhokkaat +tanskalaiset, kun he taistelivat meitä vastaan? Ei mitään muuta kuin +velvollisuutensa. Ajatukseni olivat sinun luonasi, Martha. -- Näin sinut +kuolinvuoteellasi, ja ainoa toivoni oli, että luoti minua kohtaisi. +Mutta näitten synkkien ajatusten väliltä pilkoitti kuitenkin joskus +esiin toivon ja kaipauksen säde: Ajatteles, jos hän elää! Ajatteles, jos +minä tulisin takaisin! + +»Ottelu kesti kaksi tuntia, ja me tulimme voittajiksi. Vihollinen pakeni +ja me emme häntä seuranneet, meillä oli kylliksi työtä +taistelutanterella. -- Muutamia satoja askeleita kylästä ja tulipalon +säästämänä on eräs suuri talonpoikaistalo, jossa on suuri joukko tyhjiä +asuinhuoneita ja talleja. Täällä tulemme viettämään yömme ja tänne +olemme tuoneet haavoitettumme. Huomisaamuna hautaamme kuolleet. +Varmaankin silloin tavallisuuden mukaan pannaan hautaan useita +eläviäkin, sillä harvinaista ei suinkaan ole, että haavakuume muuttuu +jäykistäväksi suonenvedoksi. Monet, jotka ovat unohtuneet +taistelutanterelle, kuolleina, haavoitettuina, jopa +haavoittumattominakin, täytyi meidän jättää oman onnensa nojaan, +nimittäin sellaiset, jotka ovat tulleet haudatuiksi kaatuneitten +huoneiden raunioihin. Siellä voivat ne, jotka ovat kuolleet, hitaasti +maatua; haavoitetut voivat vähitellen vuotaa kuiviin ja +haavoittumattomat hitaasti kuolla nälkään. Ja me voimme -- hurrata! -- +rientää eteenpäin »raittiissa, iloisessa sodassa». + +»Kun ensi kerran vihollisten kanssa yhdytään, syntyy varmaankin oikea +taistelu. Kaikesta päättäen tulee silloin kaksi suurta armeijaa +seisomaan toisiansa vastaan, ja kuolleitten ja haavoitettujen luku +saattaa kohota kymmeneentuhanteen ja enempäänkin. Sillä kun kanuunat +alkavat hävittävän työnsä, silloin katoavat ensimäiset rivit molemmilta +puolin niinkuin akanat. Eikö se ole suurenmoinen keksintö! Mutta vielä +paremmin tulee käymään, kun on tultu niin pitkälle ampumatekniikissä, +että kumpaisenkin armeijan tarvitsee ampua vaan yksi laukaus, joka heti +kukistaa koko vihollisen armeijan. Kenties silloin kokonaan heretään +sodan käynnistä, kun ei sodan voitto enää riipu ylivallasta, vaan edut +ovat taistelevien välillä tasan jaetut. Miksi kirjoitan kaiken tämän +sinulle? Miksi en, niinkuin sotilaan tulee, puhkea ylistysvirsiin +verisen toimeni ihanuudesta? Siksi, että janoan totuutta, että +peittelemättä haluan lausua minkä pidän totena. Siksi, että aina olen +vihannut valheellisia korupuheita, ja varsinkin nyt, kun seison kasvot +kasvoja vastaan kuoleman kanssa. Ja kun puhun sinulle, joka kenties +myöskin olet kuolemaisillasi, tunnen vielä syvempää tarvetta puhua +avonaisesti kaikki, joka on sydämelläni. Muut ajatelkoot toisella +tavalla ja puhukoot toisella tavalla kuin ajattelevat, mutta minun +täytyy, minä *tahdon* sanoa vielä kerran, ennenkuin joudun sodan +uhriksi: *minä vihaan sotaa!* Jos jokainen, joka tuntee samoin kuin +minä, uskaltaisi lausua sen ääneen -- mikä kauhea vastalause +kaikuisikaan taivasta kohden! Kaikki ne hurraahuudot, jotka nyt kaikuvat +taistelutanterilla, ja kaikki se kanuunanjyrinä, joka säestää noita +huutoja, tulisi voitetuksi, kun armoa janoava ihmiskunta huutaisi: +»*Aseet pois!*» + +»Kello puoli neljä aamulla.» + +»Yllä olevan kirjoitin viime yönä ja sitte heittäysin heinäsäkille ja +nukuin pari tuntia. Puolen tunnin perästä lähdemme jälleen liikkeelle, +ja tämä kirje täytyy minun sitä ennen jättää sotapostiin. Kaikki ovat jo +valveilla ja varustautuvat lähtemään. Mies raukat! Hyvin vähä ovat he +saaneet levätä eilisen kovan työn jälkeen. Kuinka he voinevat jaksaa +tänään.» + +»Äsken kävin katselemassa tilapäistä sairaalaamme, jonka jätämme tänne +jälkeemme. Haavoitettujen ja kuolevien joukossa näin pari, joille olisin +tahtonut tehdä saman ystävyydentyön, kuin olin tehnyt hevosraukalle: +antaa heille kumpaisellekin vapauttavan luodin. Siellä lepää yksi, jonka +koko alaleuka on pois ammuttu, ja toinen, joka -- mutta kylliksi jo... +Minä en voi heitä auttaa, kukaan muu kuin kuolema ei voi heitä auttaa. +Mutta kuolema tulee valitettavasti usein niin hitaasti. Kun joku +epätoivossa huutaa häntä, on hän tavallisesti kuuro. Hänellä on niin +paljo työtä toisaalla. Hän poimii pois niitä, jotka niin hartaasti +haluaisivat parantua, jotka rukoillen häneltä anovat: »Oi, säästä minua, +säästä minua!» + +»Hevoseni on satuloitu, minun täytyy lopettaa nämä rivit. Elä terveenä, +Martha! -- *Jos* vielä elät.» + + * * * * * + +Kirjeiden seassa löytyi myöhäisempiäkin kuin tämä edellinen. Tuon suuren +taistelun jälkeen, johon Fredrik edellisessä kirjeessään viittasi, +kirjoitti hän seuraavaa: + +»Päivä on meidän. Olen vahingoittumatta. Siinä kaksi hyvää uutista, +ensimäinen isällesi, toinen sinulle. Että sama päivä on tuottanut +tuhannelle muulle sanomatonta surua ja tuskaa, sitä en *minä* voi olla +ajattelematta.» + +Eräässä toisessa kirjeessä kertoi Fredrik, että hän oli kohdannut +serkkunsa Gottfriedin. + +»Kuvittelepas, millainen hämmästys! Kenen näen ratsastavan ohitseni +yhden osaston etunenässä? Täti Cornelian ainoan pojan. Ajatteles, missä +epätoivossa hänen äitiraukkansa lienee. Reipas poika itse oli sangen +iloinen ja ihastunut saadessaan olla mukana. Hän sanoi minulle: Kuinka +suloista on taistella saman asian puolesta, serkku, ja rinnatuksin. Eikö +sitä voi kutsua onneksi, että sattuu olemaan sota samana vuonna, kuin +minä saan luutnantti-valtakirjani? Olen nyt tilaisuudessa hankkimaan +itselleni kunniamerkin urhoollisuudesta. -- Ja äitisi, -- kysyin minä, +-- miltä hänestä tuntui sotaan lähtösi? -- Samalta kuin kaikista +muistakin äideistä; hänkin vuodatti katkeria kyyneleitä, joita hän +kuitenkin koetti peittää, ettei häiritsisi minun iloani. -- Ja miltä +sinusta itsestäsi tuntui, kun ensi kerran otit osaa tappeluun? -- Oi +ihanalta, minä olin aivan hurmautunut! -- Sinun ei tarvitse sanoa muuta +kuin mitä ajattelet, poikani, -- sanoin minä, -- kysymystä ei nyt tee +sinulle päällikkösi, vaan ihminen ja ystäväsi. -- En voi sanoa muuta, +kuin että olin ihastunut ja hurmautunut. Olihan se tosin hirmuista +joskus, mutta samalla suurenmoista. Tieto siitä, että täytän ihmisen +parhainta velvollisuutta: taistelen kuninkaan ja synnyinmaan puolesta, +ja sitte se että kuolema, jota niin paljo peljätään, täällä on niin +lähellä minua ja mitä tuhansia ympärilläni -- niin, heiluttaa +viikatettaan minunkin pääni ylitse -- kaikki tuo panee minut niin +omituisen ylevään ja eepilliseen mielialaan. -- Tunnen, kuinka historian +hengetär liikkuu ylitsemme ja antaa miekoillemme voittoihin voimaa. +Sydämeni täyttää jalo vihastus noita hävyttömiä vihollisia kohtaan, +jotka tahtovat jalkojensa alle tallata Saksan kansan oikeuksia, ja minä +tyydytän kostonhimoani melkein juhlallisella tunteella.» -- + +»Näin puhui nuorukainen ja minä annoin hänen puhua. Olinhan minäkin +jotain senkaltaista tuntenut, kun sodan pauhu ensi kerran jyrisi +ympärilläni. »Eepillinen» oli juuri oikea sana, sillä koulussahan meidät +kasvatetaan sotilaiksi sen hengen avulla, jonka imemme historiallisista +oppikirjoista. Mutta minä opin jo kyllin aikaisin huomaamaan, ettei +sodanhalu ole mitään kaunista ja jaloa, vaan on ihmisen arvoa alentavaa, +muinaisen eläimellisyyden uudelleen heräämistä. Ainoastaan se, joka +voipi tulla raivoisan murhanhalun hurmaukseen, ainoastaan se, joka -- +niinkuin olen nähnyt monen tekevän -- voimakkaalla lyönnillä halkaisee +aseettoman vihollisen pään, ainoastaan se, joka on alentunut +verenhimoisen tiikerin asemaan, ainoastaan se voipi nauttia »sodan +hurmauksesta». Mutta minä en koskaan. -- Marthani, usko minua, -- minä +en koskaan.» + +»Gottfried on ihastuksissaan siitä, että me itävaltalaiset taistelemme +saman oikean asian puolesta kuin preussiläisetkin. (Aivan kuin ei +*jokaista* asiaa armeijakäskyissä esitettäisi oikeaksi!) -- Niin, me +saksalaiset olemme kaikki yksimielistä veljeskansaa, -- huudahti hän. +Kyllä, kyllä, se näkyi kolmekymmenvuotisessa sodassa ja myöskin +seitsenvuotisessa, -- sanoin minä puoliääneen. Mutta Gottfried ei +kuunnellut minua, vaan jatkoi: -- Toistemme tähden ja toistemme kanssa +voitamme jokaisen vihollisen. -- Mutta ajatteles, poikaseni, jos +preussiläiset ja itävaltalaiset joutuisivat riitaan keskenänsä ja +seisoisivat vihollisina toisiansa vastaan. -- Sitä ei voi ajatella. Nyt, +kun veremme on vuotanut saman asian tähden, ei mitään sellaista voi enää +koskaan tapahtua. -- Varoitan sinua käyttämästä sanoja »ei koskaan» ja +»ikuisesti» sellaisissa kysymyksissä, jotka koskevat valtiollisia +asioita. Samanlainen kuin päivänkorento on elävien olentojen maailmassa, +on myös ystävyys tahi vihollisuus kahden kansan välillä.» + +»Minä en kirjoita tätä, Martha, senvuoksi että luulen sen huvittavan +sinua sairaana ollessasi, mutta minua aavistuttaa, että tulen kaatumaan +ja silloin en tahdo, että ajatukseni menevät kanssani hautaan +lausumatta. Kirjeenihän voipi löytyä, ja sen voi lukea joku muukin +paitsi sinä. Ja mikä liikkuu ilman ennakkoluuloja ajattelevain ja +inhimillisesti tuntevain sotilasten sydämen syvyydessä, sitä ei saa +ikuisesti kätkeä ja vaitioloon peittää.» + +Viimeinen saapuneista kirjeistä oli lähetetty viisi päivää takaperin. +Mitä kaikkea oli voinutkaan tapahtua näinä viitenä päivänä, -- viitenä +päivänä sodassa! Minut valtasi kauhea epätoivo. Miksi en ollut eilen +enkä tänäänkään saanut mitään tietoja. En luule kuumesairaan kiihkeämmin +haluavan vettä, kuin minä halusin kirjettä tahi sähkösanomaa. + +Isäni täytyi matkustaa Grumitziin ja hän voikin jo nyt jättää minut, +sillä kaikki vaara oli ohitse. Niin pian kuin olin koonnut vähä voimia, +matkustaisin minäkin sinne pikku Rudolfin kanssa. Raittiissa maaseudun +ilmassa oleminen virkistäisi minut vasta perinpohjin, ja olisi hyvä +pojallekin. Täti Maria jäi vielä luokseni ja hänen piti seurata minua +Grumitziin, jonne myös Rosa ja Lilli olivat edeltäpäin menneet. Minä +annoin heidän määräillä miten tahtoivat, mutta kaikessa hiljaisuudessa +päätin itsekseni, että niin pian kuin suinkin voin, matkustan +Schleswig-Holsteiniin. + +Missä Fredrikin rykmentti nykyään oli, emme tienneet! Se oli minulle +kova koetus, sillä minä olisin mielelläni tahtonut joka tunti lähettää +sähkösanoman kysymyksellä: Elätkö vielä? + +-- Koeta vähä hillitä levottomuuttasi -- sanoi isäni eräänä päivänä, -- +muutoin voit helposti uudelleen sairastua. Mitä merkitseekään kaksi +päivää ilman tietoja -- turhia! Sodassa ei kaikkialla löydä +kirjelaatikoita ja sähkösanomatoimistoja. Sotaposti ei kulje +säännöllisesti ja helposti voipi tapahtua, ettei saa neljääntoista +päivään mitään tietoja, eikä se kuitenkaan tarvitse merkitä mitään +ikävää. Minun aikanani oli kirjeiden kulku joskus hitaampaakin, eikä +minun tähteni sentään oltu levottomia. + +-- Kuinka sinä sen tiedät, isä? Olen varma siitä, että sinun omasi +pelkäsivät yhtä paljo sinun henkesi tähden, kuin minä nyt mieheni. Tahi +kuinka, täti Maria! + +-- Me luotimme enempi Jumalaan, kuin sinä, -- vastasi täti. -- Me +tiesimme, että jos Luoja oli niin määrännyt, tulisi isäsi kyllä +takaisin, saimmepa tietoja tahi emme. + +-- Ja jos en olisi tullutkaan takaisin, niin olisitte te kyllä +rakastaneet tarpeeksi isänmaatanne havaitaksenne, ettei yksityisen +henkilön elämä merkitse mitään verrattuna siihen suureen asiaan, jonka +edestä hän on henkensä uhrannut. Sinä, Martha, et ole oikea isänmaan +ystävä. Mutta en tahdo nyt riidellä sinulle. Pääasia on, että jälleen +paranet ja säästyt pojallesi, että voit kasvattaa hänestä kunnon miehen +ja innokkaan isänmaan puolustajan. + + * * * * * + +En parantunut niin nopeasti kuin ensin oli toivottu. Kun ei tietoja +vieläkään kuulunut, tulin niin kiihkeään mielentilaan, etten päässyt +vapautumaan kuumeesta, joka minua ahdisteli. Yöllä näin kauheita unia ja +päivällä vaivasi minua levoton kaipaus ja synkät mietelmät. Asiain näin +ollen, ei ollut ihmeellistä, jos eivät voimat palanneet. + +Kerran, yhden yön jälkeen, jolloin hirveät näyt enemmän kuin tavallista +minua vaivasivat -- näin Fredrikin elävältä haudattuna suuren ihmis- ja +hevosjoukon alle -- tulin todellakin uudelleen sairaaksi ja aivan +hengenvaarallisesti. Täti Maria-raukalla ei ollut helppo tehtävä. Hän +piti velvollisuutenaan alituisesti lohduttaa minua ja kehoittaa minua +nöyryyteen, mutta hänen lohdutuksensa, varsinkin hänen vakuutuksensa, +että se ja se oli ennalta »määrätty», herätti minussa vaan suurta +harmia. Ja sen sijaan, että olisin antanut hänen tyynesti saarnata, +kiihoituin häntä vastustamaan, vakuuttaen, että hänen puheensa oli vaan +tuhmuuksia! Kaikki tämä luonnollisesti loukkasi hyvää täti Mariaa, jota +vielä huolestutti kapinoitseva sieluntilani ja tämän kiihoituksen +tuottamat huonot seuraukset. + +Oli ainoastaan yksi keino, jolla vähän tyynnyin: kun pikku Rudolf sai +tulla luokseni. Mutta hän ei viihtynyt hyvin synkässä, pimeässä +sairashuoneessa, ja hänestä oli varmaankin surullista nähdä muutoin niin +iloinen äitinsä alituisesti vuoteen omana, itkenein silmin ja kalpeana. +Hän tuli itsekin alakuloiseksi, ja senvuoksi en koskaan hennonut pitää +häntä kauan luonani. + +Isäni lähetti usein kirjeitä ja kyselyjä. Hän oli kirjoittanut sekä +Fredrikin everstille että muutamille upseereille, mutta ei ollut saanut +vielä vastausta. Kun luettelo kaatuneista julaistiin, lähetti hän aina +minulle sähkösanoman: »Fredrik ei ole kaatuneitten joukossa.» + +-- Mutta jos te petätte minua, -- sanoin eräänä päivänä täti Marialle: +-- Jos hän on jo kauan ollut kuollut, ja te vaan koetatte sitä minulta +salata. + +-- Minä vannon sinulle. -- + +-- Uskosi, -- sielusi autuuden kautta? + +-- Sieluni autuuden kautta. + +Sellainen vakuutus teki minulle sanomattoman hyvää, ja nyt toivoin +jälleen hartaasti. Joka tunti, joka minuutti odotin sähkösanoman tuloa. +Jokaista liikettä huoneessa luulin kirjeenkantajan tai sähkösanoman +tuojan askeleiksi. Oi, kun luon katsahdukseni niihin päiviin, ovat ne +minusta kuin pitkiä, tuskallisia vuosia. + +Seuraava valonsäde surullisessa tilassani oli tieto, että jälleen oli +saatu toimeen aselepo -- tällä kertaa se kaiketi oli rauha. Kun tämä +iloinen uutinen oli saapunut, sain heti toisena päivänä olla ensi kerran +vähän aikaa jalkeilla. Rauha! Mikä suloinen, tyyneyttä tuova ajatus! +Kenties liian myöhäiseen minulle -- mutta sama se, tunsin nyt ensi +kerran pitkään aikaan itseni jälleen tyynemmäksi. Ainakaan en tarvinnut +enää joka hetki ajatella sitä kauheata taistelua, joka kenties juuri +parhaallaan Fredrikin ympärillä raivosi. + +-- Jumalalle olkoon kiitos, nyt sinä alat jo parantua, -- sanoi täti +Maria eräänä päivänä autettuaan minua ikkunan vieressä olevaan +nojatuoliin istumaan. -- Ja sitte me matkustamme Grumitziin. + +-- Niin pian kuin olen saanut vähä enempi voimia, matkustan minä -- +Alsiin. + +-- Alsiin! Mutta, lapseni, mitä sinä ajattelet? + +-- Tahdon siellä hakea sen paikan, jossa Fredrik on tullut haavoitetuksi +tahi -- -- minä en voinut lopettaa lausetta. + +-- Tuonko pikku Rudolfin tänne? -- kysyi täti Maria hetken kuluttua. Hän +tiesi tämän keinon parhaaksi poistaakseen minulta hetkeksi synkät +ajatukseni. + +-- Ei, ei nyt, tarvitsen levätä ja olla yksin. Teet minulle hyvän työn, +täti, jos menet vähäksi aikaa sivuhuoneeseen -- koetan nukahtaa +hiukkasen -- olen niin väsynyt. + +-- Hyvä ystäväni, jätän sinut rauhaan. Tässä pöydällä vieressäsi on +soittokello, jos minua tarvitaan. + +-- Joko kirjeenkantaja on käynyt täällä? + +-- Ei. Ei ole vielä postin aika. + +-- Kun hän tulee, niin herätä minut. + +Nojausin tuolin selkää vastaan ja suljin silmäni. Täti läksi hiljaa +huoneesta. Kaikki liikkuivat ympärilläni varpaillaan, etteivät minua +häiritsisi. + +En tahtonut nukkua, vaan halusin olla yksin ajatuksineni. Olin samassa +huoneessa ja samalla paikalla kuin sinäkin päivänä, jolloin Fredrik tuli +ja sanoi minulle: »Nyt meidänkin täytyy lähteä sotaan!» Niinkuin +silloinkin, tuntui nytkin ilma tukehduttavalta ja ruusut levittivät +voimakasta tuoksuaan, ja minä luulin kuulevani sotatorven ääntä, joka +kiirehti matkaan joutumaan. Minä voin kuvitella täydellisesti mielessäni +sen mielentilan, jossa silloin olin -- uneksin, että ovi aukeni ja +Fredrik hiipi sisään sanoakseen minulle jäähyväisiä. Vähitellen tunsin +kadottavani tietoisuuden nykyisyydestä, ja elin vaan tuota tuskallista +eronhetkeä: -- Kaikki, mitä sen jälkeen oli tapahtunut unohtui ja tuo +päähänpisto, joka oli minut vallannut, tuli yhä voimakkaammaksi. Odotin +vaan, että ovi avautuisi ja rakastettuni astuisi sisälle. Mutta +voidakseni sitä nähdä, täytyi minun uneksia, että pidin silmäni auki. +Tämä oli tosin vähä rasittavaa, mutta onnistui kuitenkin -- avasin +hiuskarvan verran silmänluomiani, ja... Ja tuossa oli suloinen +näköhairahdukseni, kaivattuni. Ääneen nyyhkyttäen peitin kasvoni +käsilläni. + +-- Oi, Fredrik, Fredrik, kadotettuni! -- nyyhkytin minä, voimatta +hillitä epätoivoista itkuani. + +-- Martha, vaimoni! + +Mitä se oli? Todellinen ääni -- hänen -- ja todelliset käsivarret, jotka +syleilivät minua myrskyisesti. -- + +Unelma se ei ollut, lepäsin puolisoni sylissä. + + * * * * * + +Silloin kuin viimeisen eromme hetkellä tuskamme ilmeni vaiti-olona ja +kyyneleinä, enempi kuin sanoina, samoin nytkin ilmeni ilomme tänä +jälleennäkemisen hetkenä. Tunsin selvästi, että voisin tulla hulluksi +ilosta, kun jälleen suljin syliini tuon niin kauan kaivatun, kuolleeksi +luullun. + +Kuultuaan ensimäisen riemuhuutoni riensi täti Maria huoneeseen. +Hänelläkään ei ollut vähintäkään aavistusta Fredrikin takaisin tulosta, +ja kun hän sai nähdä hänet heittäysi hän tuolille huutaen: -- Jesus, +Maria ja Josef! + +Kauan kesti ennenkuin ensimäinen ilon-huumaus oli senverran asettunut, +että molemminpuoliset kysymykset, ilmoitukset ja kertomukset voivat +alkaa. Silloin saimme tietää, että Fredrik oli haavoitettuna jäänyt +makaamaan yhteen talonpoikaistupaan, mutta hänen rykmenttinsä oli +rientänyt eteenpäin. Hänen haavansa ei ollut vaarallinen, mutta +kuitenkin oli hän saanut useita päiviä maata tunnotonna kuumeessa. +Kirjeitä ei hän ollut saanut pitkään aikaan, eikä hän ollut myöskään +voinut sellaisia lähettää. Hänen parannuttuaan oli jo aselepo tehty, ja +sota oli melkein lopetettu! Mikään ei pidättänyt häntä rientämästä +kotiin, ja hän matkusti yöt ja päivät joutuakseen perille niin pian kuin +mahdollista. Jos minä olin hengissä, jos minä olin pelastettu, sitä ei +hän tiennyt. Hän ei edes koettanutkaan saada sitä tietää, hän tahtoi +vaan rientää kaivattua päämäärää kohti. + +Pian matkustimme kaikki isäni maatilalle. Fredrik oli pyytänyt ja saanut +pitemmän aikaa virkavapautta hoitaakseen terveyttänsä. Ja missä voisi +hän tehdä sen paremmin kuin raittiissa, puhtaassa maan-ilmassa +Grumitzissa. + +Se oli onnellinen jälkikesä, en muista yhtään aikaa elämässäni, joka +olisi ollut ihanampi. Me olimme kaikki Grumitzissa, viisitoista vuotias +veljeni Ottokin vietti lupa-aikansa siellä. Hän oli iloinen ja eloisa, +samoin kuin Rosa ja Lillikin. Nuo kolme täyttivät koko talon nuoruuden +ilolla. Konrad serkku, jonka rykmentti oli sijoitettu Grumitzin lähellä +olevaan linnoitukseen, tuli usein luoksemme ja otti kaikin voimin osaa +vallattomain nuorten ilveilyihin ja leikkeihin. Vanhoilla, joihin kuului +isä, täti Maria ja muutamia isäni vanhoja ystäviä, oli peliseuransa ja +valtiolliset keskustelunsa. Fredrik ja minä elimme tämän ajan +parhaastansa kahden kesken, me luimme, kävelimme, puhelimme kaikesta, +mitä olimme kokeneet. Ja Fredrik kertoi usein, äänessä inhon ja tuskan +väritys, niistä sotatapauksista, joita hän oli nähnyt, kertoi niin +elävästi, että minun kauhulla täytyi pyytää häntä lopettamaan. + +Olin vihdoinkin onnistunut taivuttaa Fredrikin ottamaan eron +sotapalveluksesta. Se seikka, että hän vielä naimisiin menonsa jälkeen +oli ollut sotapalveluksessa yhden vuoden ja kunnialla ottanut osaa +yhteen sotaretkeen, suojeli häntä nyt niistä epäilyksistä, että hän +olisi mennyt naimisiin minun kanssani ainoastaan päästäkseen irti +sotapalveluksesta. Tosin tuntui Fredrikistä johonkin määrin +vastenmieliseltä erota sotapalveluksestaan ja tuloistaan sellaista +tarkoitusta varten, »ettei mitään tehdä, eikä mitään omistaa» niin kuin +hän sanoi, mutta hänen rakkautensa minuun oli kuitenkin voimakkaampi +kuin hänen ylpeytensä, eikä hän tahtonut vielä kerta saattaa meitä +molempia sellaiseen tuskaan, jota vasta olimme kärsineet. Niinpä hän +siis lupasi minulle ensi syksynä -- siksi pitäisi rauhankeskustelujen +ainakin olla lopussa -- anoa eroa virastaan. + +Me aijoimme ostaa maatilan, jonka hoitamisessa Fredrikillä olisi työtä. +Toistaiseksi emme näistä aikeistamme puhuneet kenellekään, pidimme sen +vaan omana rakkaana salaisuutenamme. Ja tulevaisuus, joka meille oli +äsken näyttänyt niin uhkaavalta, loisti nyt kuin rusoisin päivä. Niin, +uudistan sen vielä: se oli herttainen aika! + +Meidän pieni Rudolfimme oli nyt seitsenvuotias nuorukainen ja hänen tuli +oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Hänen opettajansa olin minä. En olisi +hennonut antaa minkään kotiopettajattaren nähdä tuon pienen sielun +alkavaa kehitystä ja neuvoa sille tiedon ensimäisiä salaisuuksia. Meillä +oli poika usein mukanamme kävelyretkillä ja emme väsyneet kykymme mukaan +vastaamasta kaikkiin niihin kysymyksiin, joita hänen heräävä +tiedonhalunsa eteemme asetti. Emme koskaan antaneet hänelle muita kuin +tosi vastauksia, emmekä epäilleet suoraan vastata »en tiedä», sellaisiin +kysymyksiin, joihin ylipäänsä ei kukaan ihminen voinut vastata. Silloin +tapahtui usein, ettei Rudolf siihen tyytynyt, vaan kysyi äidinisältään, +täti Marialta, tahi hoitajaltaan, ja silloin sai hän tietysti +erinomaisen valaisevia selityksiä. Sitte tuli hän loistavana luoksemme: +-- Te ette tiedä kuinka vanha kuu on, mutta minäpä tiedän: kuusi tuhatta +vuotta. -- Fredrik ja minä vaihdoimme katseen, joka enempi kuin sanat +lausui kaikki ne kasvatusopilliset huolet, joita meille jo alkoi tulla. + +Varsinkin oli minusta ikävätä, kun isäni ja veljeni aina pojan kanssa +leikkiessään yksinomaan leikkivät sotilasta. Käsitteet »vihollinen» ja +»sota» istutettiin jo aikaisin häneen, en käsitä miten. Eräänä päivänä +näimme Fredrik ja minä miten Rudolf ratsastuspiiskalla armahtamatta löi +kahta ulvovaa koiranpenikkaa. + +-- Tuo on kavala italialainen, -- sanoi hän, lyöden yhtä eläinraukkaa +aika tavalla, -- ja tuo -- uusi lyönti -- on ilkeä tanskalainen. + +Fredrik kiskaisi ruoskan poikasen kädestä: + +-- Ja tämä on sydämetön itävaltalainen -- sanoi hän, lyöden pari kertaa +aika lailla Rudolfia selkään. Italialainen ja tanskalainen juoksivat +tyytyväisinä tiehensä ja jättivät urhollisen kansalaisemme jatkamaan +ulvomista. + +-- Oletko suuttunut minulle, Martha, että löin poikaasi? En ole muutoin +selkäsaunan ystävä, mutta julmuutta eläimiä vastaan en voi kärsiä. + +-- Sinä teit oikein, -- sanoin minä. + +-- Saapiko olla julma vaan ihmisiä vastaan? -- kysyi poikanen itkien. + +-- Ei suinkaan, ei saa olla julma mitään elävää olentoa vastaan. + +-- Sinähän olet itse lyönyt italialaisia ja tanskalaisia? + +-- Ne olivat maani vihollisia. + +-- Niitä saa siis vihata? + +-- Ja tänään taikka huomenna, -- sanoi Fredrik minulle puoliääneen, +tulee pappi opettamaan hänelle, että meidän pitää rakastaman +vihollisiamme. Oi, sitä logiikkaa! Sitä johdonmukaisuutta! -- Sitte +sanoi hän Rudolfille: -- Me emme saa lyödä vihollisiamme sen vuoksi, +että ne vihaavat meitä, vaan senvuoksi, että ne tahtovat meitä lyödä. + +-- Ja miksi ne tahtovat lyödä meitä? + +-- Siksi, että me -- ei, ei, -- keskeytti hän puhettaan, -- tästä +kehäkulusta en koskaan pääse irti. Mene leikkimään, Rudi, me annamme +sinulle anteeksi, mutta älä tee toiste niin. + +Aterioidessa puhuttiin parhaastaan valtiollisista asioista. Häilyvät +rauhan keskustelut tarjosivat aina siihen runsaasti ainetta. Joskus +sanoi joku vanhoista kenraaleista kohteliaisuudesta minulle: nämä asiat +eivät varmaankaan huvita meidän nuorta paroonitartamme, -- mutta minä +pyysin aina hartaasti, että keskustelua jatkettaisiin. Minä olin +todellakin huvitettu, enemmän kuin naiset tavallisesti, valtiollisen +maailman tapauksista. Olin päättänyt seurata tanskalaista kysymystä sen +loppuun asti, nähdäkseni, mitä noilla molemmilla herttuakunnilla lopuksi +tehtäisiin. Olikohan nyt tuo kuuluisa Augustenburgilainen, jonka tähden +olimme tarttuneet aseisiin, saanut oikeudellisen asemansa? Kaukana +siitä. Paitsi kaikkia noita vanhoja ehdokkaita esiintyi nyt vielä yksi, +Oldenburgilainen, jota Venäjä suositteli, tehden vaatimuksiaan. Mutta +sodan seurauksena oli tähän asti ollut se, ettei Schlesvig-Holstein +tulisi kuulumaan Glücks- -- tahi Augusten- -- tahi Olden- -- tahi +jollekin muulle »burgilaiselle», vaan liittoutuneet saksalaiset +pitäisivät sen hyvänään. + +-- Mitä uutta teillä on tänään kerrottavana Schlesvig-Holsteinista? -- +kysyin minä eräänä päivänä pöytänaapureiltani. + +-- Tuorein uutinen on, -- vastasi isäni, että herra von Beust on +asettanut liittovaltiopäiville kysymyksen, millä oikeudella +liittoutuneet ovat *pakottaneet* kuninkaan, jota yhdistys ei ole +hyväksynyt oikeutetuksi hallitsijaksi, heille luovuttamaan +herttuakunnat. + +-- Sehän oli älykäs väite, -- huomautin minä, -- koska ei +»protokollaprinssi» taida olla saksalaisten maakuntien laillinen +haltija, ja te annatte Kristian IX:n -- + +-- Tuota sinä et ymmärrä, lapseni, -- keskeytti minua isäni. -- Se on +rohkeutta, verratonta hävyttömyyttä tuon herra von Beustin puolelta. +Herttuakunnat kuuluvat luonnollisesti meille jo siitäkin syystä, että +olemme ne voittaneet. + +-- Mutta tehän ette valloittaneet niitä itseänne vaan +Augustenburgilaista varten? + +-- Sitä sinä et myöskään ymmärrä. Ne syyt, joiden nojalla hallitus näkee +parhaaksi alkaa sodan, kadottavat merkityksensä niin pian kuin sota +kerran on loppunut. + +-- Silloin tulee voitoista ja tappioista aivan toiset seuraukset kuin +ennen on ajateltu. Silloin tulee uusia valtakuntia, muutamat pienenevät, +muutamat suurenevat, niin on valtioseikkojen kulku. + +-- Siis oli syynä viimeisen sodan alkuun vaan tekosyy, -- huudahdin minä +harmistuneena. + +Isäni ei vastannut minulle, vaan jatkoi: + +-- Jos minulla olisi jotain sanottavaa, niin en olisi Dybbölin ja Alsin +voittojen jälkeen antautunut mihinkään rauhankeskusteluihin, vaan +ottanut samalla koko Tanskan. + +-- Ja mitä sinä sillä olisit tehnyt? + +-- Yhdistänyt sen saksalais-liittoon. + +-- Sinä, joka muutoin olet niin vasituinen itävaltalainen +isänmaanystävä, isä, mitä huvia sinulla on Saksan suurentamisesta? + +-- Oletko unohtanut, että Habsburgilaiset olivat saksalaisia keisareja, +ja ne voivat jälleen siksi tulla? + +-- Olisiko se sinusta niin hauskaa? + +-- Kenen itävaltalaisen sydäntä ei tämä täyttäisi ylpeydellä ja ilolla. + +-- Mutta ajatteles, -- keskeytti Fredrik -- jos toisella saksalaisella +suurivallalla olisi samallaiset unelmat? + +Isäni nauroi ääneen. + +-- Pyhän roomalais-saksalaisen valtakunnan kruunu protestanttisen +pikkukuninkaan päässä? Oletko aivan mieletön? + +Tohtori Bresser yhtyi nyt myöskin keskusteluun. + +-- Kunhan ei nyt vaan nuo molemmat valtakunnat joutuisi sotaan toisiansa +vastaan juuri samasta asiasta, jonka puolesta ovat yhdessä taistelleet! +Helppo asia oli *valloittaa* Elbemaakunnat, mutta vaikeampi asia on +*pitää* ne. Sota antaa aina aihetta toiseen sotaan, ja se on aivan +luonnollista, koska sota aina sortaa jonkun oikeuksia. -- + +Muutamia päiviä myöhemmin saimme taas tietää yhden uutisen. Preussin +kuningas Wilhelm kävi vierailemassa meidän keisarimme luona +Schönbrunnissa. Hyvin sydämellinen vastaanotto, syleilyjä y. m. Preussin +kotka liehui kaikkein rakennusten katolla, Preussin kansallislaulua +soittivat kaikki sotilassoittokunnat. Hurraahuutoja ja riemua. + +Nämät tiedot ilahduttivat minua, sillä eivät suinkaan nuo valtakunnat +näin sydämellisen mielialan vallitessa, voineet ajatella sotaa +välillänsä. + +Isänikin oli iloinen Schönbrunnin ystävyydestä, mutta ei rauhan vaan +sodan kannalta. -- Olen iloinen, että Itävalta nyt on saanut +liittolaisen. Preussin kanssa yhdessä voimme kyllä valloittaa takaisin +Lombardian. + +-- Siihen ei Napoleon III:s suostu, ja hänen kanssaan ei Preussi tahdo +tulla vihollisen kannalle -- sanoi joku kenraaleista. -- Ja sitä paitsi +on se hyvin huono merkki, että Itävallan ankarin vihollinen Benedetti on +lähettiläänä Berliinissä. + +-- Mutta -- huudahdin minä pannen käteni ristiin, -- minkätähden, Herran +nimessä, eivät kaikki sivistyneet valtakunnat Euroopassa tee liittoa? +Sehän olisi varmaan kaikista yksinkertaisinta! -- + +Herrat kohottivat olkapäitään, hymyilivät ylenkatseellisesti, eivätkä +vastanneet minulle. Minä olin varmaankin jälleen tehnyt itseni +syylliseksi johonkuhun niistä tyhmyyksistä, joita »naiset» tavallisesti +lausuvat, kun he rohkenevat astua korkeamman valtiotiedon, heidän +suvulleen luoksepääsemättömälle alalle. + + * * * * * + +Syksy oli tullut. Lokakuun 30 päivänä allekirjoitettiin rauha Wienissä, +ja nyt oli siis se aika käsissä, jolloin lempiunelmani, Fredrikin +eroaminen sotapalveluksesta, piti täyttymän. + +Mutta -- ihminen päättää, Jumala säätää. Sattui tapaus, joka kerralla +teki tyhjäksi meidän ilolla valmistellut aikeemme. Tapaus oli seuraava. +Se pankki, jossa koko yksityinen omaisuuteni oli tallennettu, teki sodan +tähden konkurssin. Pommien ja kartessien tieltä kauppahuoneet, pankit, +krediitti-yhtiöt, -- kaikki häviävät sodan hirmumyrskyn tieltä. + +Tosin en minä, niinkuin moni muu, joutunut keppikerjäläiseksi, sillä +isäni ei antaisi minulta mitään puuttua. Mutta Fredrikin +eronpyyntiaikeista ei nyt mitään tullut. Emme olleet enää varakkaita; +Fredrikin palkka oli meidän ainoa itsenäinen avunlähteemme. Nyt en +voinut kehoittaa häntä ottamaan eroa, sillä millaiseksi hänen asemansa +isääni kohtaan silloin olisi tullut? + +Meidän täytyi tyytyä kohtaloomme. Yksi asia lohdutti minua: ei ollut +olemassa pienintäkään mahdollisuutta sodan syttymiseksi. Nyt voi +kaikella varmuudella toivoa kymmenen tahi kahdenkymmenen vuotista +rauhaa, sitte kun Schlesvig-Holstein ja Lauenburg lokakuun 30 p:nä +tehdyn sopimuksen kautta lopullisesti oli tullut Preussin ja Itävallan +käsiin. Siis sen seikan suhteen voi ainakin olla tyyni. + +Asetuimme talveksi Wieniin ja vuokrasimme itsellemme pienen huoneuston +Frans-Josefinsatamassa. Mieheni sisääntulot sekä se kuukausiraha, jonka +sain isältäni, riittivät hyvin yksinkertaisessa elämässämme. Tosin +täytyi meidän luopua tilatuista operalooseista, hovitanssiaisista, +ylenkomeista puvuista ja osanotosta seuraelämän huveihin. Mutta miten +helposti kannoimmekaan nuo kieltäymykset. Vieläpä tuntui +miellyttävältäkin olla tällä tavoin pakoitettu elämään muista +eroitettuna. Mutta kumminkin olivat ovemme yhäkin auki vähäisemmälle +ystäväpiirille. + +Onnettomuus tulee harvoin yksinänsä, ja minä olen merkinnyt punaisiin +vihkoihini, että minä tämän aineellisen onnettomuuden tapauksen jälkeen +tulin jälleen vuoteenomaksi kuusiviikkoa kestävään lavantautiin, jolla +ajalla henkeni väikkyi elämän ja kuoleman välillä. Mutta kuinka rikas +onnellisista muistoista olikaan tuo aika, ja kuinka lujasti mieheni ja +minä kiinnyimmekään toisiimme, peljätessämme kadottavamme toisemme. + +Kun vaara oli ohitse, mikä ilojuhla meillä oli molemmilla! Se muistutti +vähän sitä onnea, jota olimme tunteneet yhdyttyämme Tanskan sodan +jälkeen, mutta oli kuitenkin toisenlaista. Silloin tuli ilo yht'äkkiä; +nyt se tuli vähitellen -- ja sitä paitsi olimme siitä ajasta tulleet +paljoa lähemmäksi toisiamme. + +Isäni oli sairauteni aikana käynyt luonani joka päivä ja ollut hyvin +levoton. Kuitenkin tiesin, ettei kuolemani olisi häneen kovinkaan +koskenut. Molemmat nuoremmat sisareni olivat hänelle rakkaammat kuin +minä, ja rakkain meistä kaikista oli hänelle veli Otto. Molempien +naimisteni ja varsinkin viimeisen, ja kenties myöskin hänen +mielipiteistään eroavien mielipiteitteni ja ajatustapojeni tähden olin +tullut hänelle vähän vieraaksi. Kun olin parantunut, muutti hän +Grumitziin ja kehoitti minuakin tulemaan sinne pikku Rudolfin kanssa. +Mutta kun Fredrik ei virkansa vuoksi voinut kaupunkia jättää, jäin +mieluummin kesän ajaksi asumaan Wienin läheisyyteen, että mieheni voisi +joka päivä käydä luonani, ja niin vuokrasimme itsellemme maapaikan +Hietzingin läheisyydessä. + +Sisareni matkustivat Marienbadiin täti Marian kanssa. Täti kirjoitti +siitä seuraavaa: + +»Rakas lapseni! Tämä talvi on ollut väsyttävä. Iloni ei ole vähäinen, +kunhan Rosa ja Lilli kerran päättävät mennä naimisiin, sillä silloin +pääsen edesvastauksesta. Nyt alkavat vaivat taaskin Marienbadissa! +Olisin mielelläni tahtonut matkustaa Grumitziin tahi sinun luoksesi, +mutta sen sijaan täytyy minun yhä edelleen näytellä »esiliinan» +vaivaloista osaa noiden huvinhaluisten tyttöjen mukana. + +Iloitsen suuresti siitä, että olet jälleen terve! Ei ollut, Jumalan +kiitos, määrätty, että sinun piti kuoleman, vaikka olimmekin hyvin +levottomia sinun tähtesi. Hyvä Jumala on säästänyt sinut pikku +Rudolfille. Sano pienokaiselle minulta sydämellisiä terveisiä ja käske +hänen edistyä aika tavalla. Lähetän tässä hänelle kaksi kirjaa: »Hyvä +lapsi ja hänen suojelusenkelinsä» -- eräs ihmeellisen kaunis kertomus -- +sekä »Isänmaan urhoja», kokoelma sotakuvia lapsille. Ei voi koskaan +tarpeeksi aikaisin herättää pienten poikien taipumusta sellaiseen. + +Olen kuullut, että aiot kesäksi jäädä Wienin läheisyyteen. Mutta siinä +teet hyvin väärin. Grumitzin raikas ilma tekisi sinulle paljo parempaa +kuin tomuinen Hietzing. Ja isäraukalle tulee kovin ikävä itsekseen. +Minun mielestäni ei sinun pitäisi aivan laiminlyödä tyttären +velvollisuuksia. + +Miehelläsihän on sukulaisia Preussissä. Pyydä häntä kysymään, mitä +siellä ylipäänsä ajatellaan valtiollisesta asemasta. Sehän kuuluu olevan +hyvin arveluttava. Sinun tätisi + + *Maria*.» + + * * * * * + +Olin kauan unohtanut, että valtiollista asemaa oli olemassakaan, kunnes +tätini kirje muistutti minua siitä. Nyt päätin jälleen ottaa selkoa +asioista, jota en ollut pitkällisen sairauteni aikana jaksanut tehdä. + +-- Mitähän täti Maria tarkoittaa sanalla »arveluttava»? -- kysyin minä +mieheltäni, ojentaen hänelle kirjeen. -- Onko nyt ylipäänsä olemassa +mitään »valtiollista asemaa?» + +-- Valitettavasti on sellainen aina, samoin kuin aina on ilmakin. Ja +valtiollinen asema on sen lisäksi yhtä oikullinen ja muuttelevainen kuin +huhtikuun ilmakin. + +-- Mutta sano minulle -- puhutaanko vieläkin noista siunatuista +herttuakunnista! Eikö sitä asiaa ole vieläkään saatu ratkaistuksi? + +-- Niistä puhutaan nykyään enempi kuin koskaan ennen, eikä vähintäkään +ole vielä saatu päätetyksi. Schlesvig-Holsteinilaisilla on suuri halu +päästä jälleen vapaaksi noista »röyhkeistä preussiläisistä», joiksi he +meitä nyt nimittävät. »Mieluummin Tanska kuin Preussi» on nykyään heidän +tunnussanansa. + +-- Ja kuinka on Augustenburgilaisen laita -- hänethän heillä on? Oi, älä +sano Fredrik, *ettei* heillä häntä ole. Sillä juuri hänen tähtensähän +tuo onneton sota alkoi, jossa olin vähällä sinut menettää. + +-- Siitä huolimatta, Martha parka, ei ole nyt enää vähintäkään puhetta +Augustenburgilaisesta ja hänen vaatimuksistaan, muuta kuin hänen omalta +puoleltaan. Onpa menty niinkin pitkälle, että kun ruhtinas kerran kävi +herttuakunnissa, ja hänen puoluelaisensa kunnioittivat häntä, saattoi +hallitus hänen tietoonsa, että jos hän vielä kerran luvatta näyttäytyisi +maan rajojen sisäpuolella, täytyisi hänet vangita. -- Preussin ja +Itävallan väli on nykyään hyvin jännittävä; toinen epäilee toistansa +väärien etujen anastamisesta. »Itävalta koettaa valloittaa jälleen +Schlesiata», -- »Preussi koettaa miellyttää Ranskaa», -- sellaisilla +syytöksillä kiihoitetaan mielet, ja tällaista juoruamista ei +innokkaammin harrasteta pienten kaupunkien kahvikekkereissä, kuin +suurivaltojen virkahuoneissa. + +Talven alussa palasi koko perheemme Wieniin. Rosalla ja Lillillä oli +ollut hyvin hauska böhmiläisessä kylpylaitoksessa. Konradin osakkeet +olivat hyvässä arvossa. Vaikkei vielä mitään ratkaisevaa sanaa ollut +Lillin ja hänen välillään lausuttu, olivat molemmat nuoret kumminkin +sisällisesti vakuutetut siitä, että heistä olisi tuleva pari. + +Huolimatta isäni hartaista kehoituksista, en ollut tullut Grumitziin +syys-metsästyksienkään ajaksi. Fredrik ei ollut saanut virkavapautta, ja +hänestä eroaminen oli minulle kärsimys, johon en ilman pakkoa +antautunut. Toinen syy, jonka vuoksi vältin pitemmäksi aikaa jäädä +Grumitziin oli, että vastenmielisesti jätin pikku Rudolfini isäni +vaikutuksen alaiseksi, sillä pelkäsin, että isä herättäisi liiaksi pojan +intoa sotilastoimeen, jota en aikonut hänen antaa valita. Tätä +taipumusta olin jo hänessä huomannut, luultavasti se oli jo veressä. +Monien sotaisten esi-isäin perillinen oli luonnollisesti saanut sotaiset +taipumukset. + +Rudolfin syntymäpäivänä antoi isäni hänelle sapelin. + +-- Sinähän tiedät, isä, -- sanoin minä, -- ettei pojastani koskaan tule +sotilasta. Pyydän sinua vakavasti... + +-- Siis aijot tehdä hänestä »äidin pojan». Toivon, ettei se sinulle +onnistu, sillä hyvä sotilas-veri ei hukkaan mene. Kun poika on kasvanut +suureksi, saa hän itse valita itselleen tien -- ja onko olemassa mitään +ihanampaa, kuin se -- jonka sinä tahdot häneltä kieltää? + +-- Martha pelkää panna ainoata poikaansa sodan vaaroille alttiiksi, +muistutti täti Maria, joka oli kuullut keskustelumme. -- Mutta hän +unohtaa, että jos kerran on määrätty, että jonkun tulee kuolla, niin +voipi se tapahtua hänelle yhtä hyvin omassa sängyssänsä kuin sodassa. + +-- Jos siis satatuhatta ihmistä tapetaan sodassa, niin arvelet sinä, +että heille rauhan aikana olisi käynyt samoin? + +Täti Marialla oli vastaus valmiina: + +-- Oli juuri määrätty, että niiden sadantuhannen ihmisen tulisi kuolla +*sodassa*. + +-- Mutta jos ihmiset olisivat niin viisaita, etteivät ne enää alkaisi +sotaa? -- jatkoin minä itsepäisesti. + +-- Se on mahdotonta -- sanoi isäni, ja siten oli keskustelu jälleen +tullut vanhoille poluilleen, jotka aina antoivat aihetta sanan vaihtoon +hänen ja minun välillä. Isälläni oli muutamia lempitodisteita sodan +hyväksi, joita oli aivan mahdoton kumota: + +1. Sodat ovat itse Jumalan, sotajoukkojen herran määräämät -- katso +pyhästä raamatusta. + +2. Sotia on *aina* ollut olemassa, ergo, siis tulee sotia *aina* +olemaan. + +3. Kansanluku lisääntyisi liiaksi ilman semmoista tarpeellista +vähennystä. + +4. Pitkällinen rauha veltostuttaa ja hennontaa kansoja ja sen +seurauksena on tapainturmelus. + +5. Sota tarjoaa parhaan tilaisuuden itsensä uhraavaisuuden ja +urhollisuuden osoittamiseen -- lyhyesti, on parhain keino luonteen +lujentamiseen. + +6. Ihmiset tulevat aina taistelemaan; täydellinen yksimielisyys on +käsittämätön. Erilaisten harrastusten täytyy aina tulla ristiriitaan +toistensa kanssa. Siis on ikuinen rauha aivan mahdoton. + +Ei yksikään näistä mielipiteistä pidä paikkaansa, jos tarkastaa sitä +lähemmin, mutta jokainen niistä kelpaa tueksi puolustajalle, kun hänen +täytyy antaa toisten tulla kumotuksi. Kun hänet esimerkiksi pakoitetaan +myöntämään, että rauha on enemmän onnea tuova, enemmän sivistystä +edistävä ja enemmän ihmisarvolle sopiva kuin sota, niin sanoo hän: no +niin, sota on tosin onnettomuus, mutta välttämätön onnettomuus, sillä +n:o 1 ja n:o 2 --. Jos hänelle nyt osottaa, millä tavoin sotia *voi* +välttää, esimerkiksi siten, että kaikki valtiot yhtyisivät liittoon +toistensa kanssa, tahi panisivat toimeen kansainvälisiä tuomioistuimia +y. m., niin sanoo hän: no niin, mahdollisesti *voipi* niitä välttää, +mutta sitä ei pidä tehdä, sillä: n:o 4 ja n:o 5. -- Nyt kumoaa +rauhanystävä nämä väitteet ja todistaa, että ihmiset sodassa tulevat +raaoiksi ja julmiksi: no niin, hyvin mahdollista, mutta n:o 3. Myöskin +tämä väite kumotaan, sillä luonto pitää kyllä itse huolta siitä +»etteivät puut saa kasvaa taivaaseen asti», eivätkä suinkaan hallitsijat +pidä tätä silmämääränään, kun aloittavat sotaa. Myönnetään: mutta n:o 1. +-- Ja näin ei riita koskaan lopu. Sodanystävä on aina oikeassa, hänen +keskustelunsa liikkuu kehässä, jossa tosin voipi juosta hänen jälestään, +mutta ei voi koskaan saada häntä kiinni. Sota on hirveä onnettomuus -- +mutta sen täytyy olla olemassa. Sen ei tosin täydy olla olemassa, mutta +se on suuri hyvätyö. + +Tällaisia loogillisia virheitä tekevät kaikki ne, jotka aivan syyttä +tahi vaistomaisesti puolustavat jotain asiaa ja tähän tarkoitukseen +käyttävät kaikkia niitä korulauseita ja yleisiä puheenparsia, joita ovat +sattuneet kuulemaan. Jos nuo todisteet kumoavatkin toisensa, on se +tuollaisista ihmisistä aivan samantekevä. + +Luonnollisesti ei tämä vielä ollut minulle selvillä silloin, kun +keskustelin isäni kanssa sodasta ja rauhasta. Muistan vaan, että olin +aina väsynyt ja uupunut näiden keskustelujen jälkeen, jotka tavallisesti +loppuivat siihen, että isäni sääliväisesti olkapäitään kohottaen sanoi: +»Tuota sinä et ymmärrä.» Lause, joka tuntui hyvin oikeutetulta +tällaisessa asiassa, varsinkin kun sen lausui vanha kenraali nuorelle +rouvalle. + + * * * * * + +Uusi vuosi 1866. Istuimme kaikki jälleen isäni pöydän ympärillä, joimme +viiniä ja söimme torttuja, kun tämän onnettoman vuoden ensimmäinen tunti +löi. Se oli iloinen juhla, sillä paitsi uudenvuoden juhlaa vietimme +myöskin Konradin ja Lillin kihlajaisia. + +Kun viisari näytti kahtatoista ja kadulla ammuttiin muutamia +ilolaukauksia, syleili iloinen serkkuni nuorta morsiantaan, pyörähti +ympäri hänen kanssaan ja kysyi häneltä kaikkien ihmeeksi: + +-- Tahdotko tulla vaimokseni nyt alkavan vuoden kuluessa? + +-- Kyllä, tietysti sen tahdon, -- nauroi Lilli, ja sitte alkoi +loppumatoin onnittelu. Kaikki olimme liikutettuja ja iloisia. + +Isäni teki lopun onnittelumellakasta naputtamalla pöytään +nimisormuksellaan, siten pyytäen sananvuoroa. + +-- Rakkaat lapseni -- sanoi hän -- vuosi kuusikymmentä kuusi alkaa +onnellisesti. Jo heti sen ensi hetkellä on yksi rakkaimmista +toivomuksistani toteutunut. Toivokaamme nyt myöskin, että meidän Rosamme +tämän uuden vuoden ajalla saisi elämän toverin ja te Fredrik ja Martha, +saisitte onnenne vielä täydennetyksi. Suokoon uusi vuosi teille tohtori +Bresser, paljo sairaita, ja sinulle, Maria, korkeimman voiton +arpajaisissa, tahi mitä muuta nyt mieluimmin toivot. Ja Otto, sinulle +toivon, että saisit parhaat todistukset tutkinnossasi ja saavuttaisit +kaikki parhaimmat sotilaalliset tiedot ja hyveet, että sinusta kerran +tulisi isäsi ylpeys ja armeijamme kaunistus. -- Ja koska tahdon toivoa +itsellenikin jotain, mutta en halua mitään hartaammin, kuin Itävallan +menestystä ja kunniaa, niin toivon, että tuleva vuosi tuottaisi +maallemme suuren voiton -- Lombardian, tahi -- kukapa tietää Schlesian +maakunnan. Eihän kaikkea voi tietää, mitä tulee tapahtumaan! Ja +mahdotointa ei ole, että otamme takaisin julkeilta preussiläisiltä sen +maan, joka on meidän suurelta Maria Theresialtamme varastettu. + +Loppupuoli isäni puheesta tuotti ikävän mielialan. Meidän seassamme ei +varmaankaan ollut yhtään ainoata, joka ajatteli Lombardiaa tahi +Schlesiata. Ja tuo otaksuminen, joka tähän Itävallan onnentoivotukseen +oli kätketty, nimittäin: sota! -- se on, uusi epätoivo, uusi kurjuus, -- +ei soveltunut ollenkaan yhteen niiden rauhan ja ilon tunteiden kanssa, +jotka nyt vallitsivat mielissämme. Lausuin senvuoksi vähän vastaan: + +-- Ei, rakas isäni, myöskin italialaisilla ja preussiläisillä on uusi +vuosi tänään, ja silloin emme suinkaan toivota heille mitään pahaa. Vaan +tulkoot ihmiset paljo viisaammiksi, rauhallisemmiksi ja onnellisemmiksi +vuotena kuusikymmentäkuusi ja kaikkina sitä seuraavina vuosina! + +Isäni kohotti olkapäitään: -- Oi sinä haaveilija! -- sanoi hän säälien. + +-- Fredrik tuli avukseni. -- Ei suinkaan, -- sanoi hän -- Marthan +lausuma toivomus ei suinkaan ole haaveilua, sillä sen täyttämisen +todellisuudesta on meillä tieteellisiä todisteita. Viisaammaksi, +rauhallisemmaksi ja onnellisemmaksi on ihmissukukunta alituisesti +muuttunut, mutta se käy niin hitaasti, ettei niin lyhyt ajanjakso, kuin +yksi vuosi, voi osoittaa mitään edistystä. + +-- Jos niin varmasti uskotte alituiseen edistykseen, miksi siis yhä +valitatte taantumista ja raakuuteen palajamista? + +-- Siksi -- sanoi Fredrik -- että sota aina peräyttää sivistyksen +kappaleen taaksepäin sekä siveellisessä että aineellisessa suhteessa. + +-- Sinä et puhu niinkuin sotilaan tulee, paras Tilling. + +-- Puhun yleisestä asiasta, paras appeni. Mielipiteeni siitä voi olla +oikea tahi väärä; jos se sopii sotilaalle, on toinen kysymys. Totuus on +kuitenkin aina *yksi*. Jos jokin on väriltään punainen, tuleeko sitä +silloin kutsua siniseksi, jos on puettu siniseen univormuun, tahi +mustaksi, jos on puettu mustaan kaapuun? + +-- Mitä ihmettä, jos --? -- Isäni oli aina vähäkuuloinen, kun keskustelu +tuli hänelle vastenmieliseksi. Mutta Fredrik ei huolinut uudistaa, mitä +oli sanonut, vaan jätti mieluummin keskustelun siksensä. + +Kun me iltasilla tulimme kotiin, otin mieheni kuulusteltavaksi. + +-- Mitä sinä sanoit isälle? Että näyttää siltä kuin tänä vuonna alkaisi +uusi sota? Minä en tahdo enää päästää sinua sotaan, minä en *tahdo*. + +-- Mitä auttaa vastustuksesi, ystäväni? Sinä olisit varmaankin +ensimäinen ottamaan sanasi takaisin, jos sota syttyisi. Kuta lähempänä +sellainen mahdollisuus on, sitä mahdottomampaa on minun pyytää eroa +virastani. Heti Schlesvig-Holsteinin sodan jälkeen olisin sen voinut +tehdä. -- + +-- Voi, sitä kurjaa pankki-iskua! + +-- Mutta nyt kun uusia pilviä kokoontuu... + +-- Luuletko todellakin, että --? + +-- Toivoin pilvien jälleen haihtuvan. Kyllä kai suurvallat sentään +miettivät, ennenkuin ryhtyvät toistensa kanssa taisteluun vähäpätöisten +maakuntien vuoksi. Mutta kun asema nyt todellakin näyttää uhkaavalta, +näyttäisi hyvin pelkurimaiselta, jos nyt eroaisin palveluksesta. Sen +sinäkin kyllä huomaat? + +Minun täytyi myöntää hänen olevan oikeassa. Mutta minä riipuin vielä +kiinni noissa: toivon pilvien jälleen haihtuvan. + +Jännityksellä seurasin tästälähtien valtiollisten tapausten kulkua ja +niitä koskevia lausuntoja, joita kuulin ympärilläni. »Varustaa», +»varustaa» oli nyt kaikkien tunnussana. Preussi varustautuu +hiljaisuudessa. Itävalta varustautuu hiljaisuudessa. Preussiläiset +sanovat, että *me* varustaudumme, mutta se ei ole totta, *nehän* +varustautuvat. Ne valhettelevat -- ei, se ei ole totta, että me +varustaudumme. -- Jos he varustautuvat, täytyy meidänkin varustautua. -- +Jos me riisumme aseet, kuka tietää, tekevätkö ne sitä sentään. -- +Tällaista melua kuulin ympärilläni, minne ikinä tulin. -- Mutta mitä +varten tehdään kaikkia noita valmistuksia, jollei aijoittaisi tehdä +päällekarkausta? -- kysyin minä kerran, johon isäni vastasi sanoen +vanhan sananlaskun: *si vis pasem, para bellum*: mehän varustaudumme +vaan varovaisuuden vuoksi. Ja toiset? -- Hyökätäkseen meidän kimppuumme. +-- Mutta nehän sanovat myöskin, että he vaan varustautuvat +puolustautumaan meidän hyökkäystämme vastaan? -- Se on vaan petosta. -- +Ja ne sanovat, että me olemme petollisia. -- Sen he sanovat vaan +tekosyynä voidaksensa paremmin varustautua. + +Molemmin puolinen varustautuminen kesti lakkaamatta uuden vuoden +ensimäisinä kuukausina. Maaliskuun kahdentenatoista päivänä tuli isäni +ilosta loistaen huoneeseeni: -- Hurraa! Hyviä uutisia! + +-- Aseitten riisuminen? -- kysyin minä iloisesti. + +-- Vielä vain! Päin vastoin. Eilen oli suuri sotaneuvottelu -- meillä on +todellakin loistava sotavoima, sitä vastaan ei röyhkeä Preussi voi +kestää. Me olemme valmiit milloin tahansa lähettämään taisteluun +kahdeksansataa tuhatta miestä. Ja meidän etevin strateekimme Benedek +tulee sodanylipäälliköksi, jolla on rajaton valta. -- Näin meidän kesken +puhuen lapseni, Schlesia on meidän, jos vaan tahdomme. + +-- Jumalani, Jumalani, huokasin minä, -- tuleeko tuo vitsaus jälleen +ylitsemme? Kuka on siis niin tunnoton, että kunnianhimosta, maan +voittamisen halusta... + +-- Rauhoitu! *Me* emme ole niin kunnianhimoisia, eikä meillä ole +myöskään maan voittamisen halua, me tahdomme -- se tahtoo sanoa, +hallitus tahtoo säilyttää rauhan. Itse puolestani ei minulla olisi +mitään Schlesian takaisinvalloittamista vastaan. Armeijamme ääretön +suuruus on herättävä muissa valtakunnissa tarpeellista kunnioitusta ja +pelkoa. Jos Preussi yhä edelleenkin käyttäytyy hävyttömästi ja tekee +siten sodan välttämättömäksi, niin, niin silloin on voitto meidän ja sen +kanssa saamme arvaamattomia etuja. Toivoisin melkein, että sota +syttyisi. + +-- Niin, sitä sinä varmaan toivotkin, isä, ja se on varmaan +hallitsevienkin toivo. Silloin olisi minun mielestäni paljoa parempi +sanoa asia suoraan, eikä koettaa uskotella kansalle, että varustuksia +tehdään vaan rauhan säilyttämiseksi. Jos te näytätte hampaita ja +puristatte nyrkkiä, niin älkää ainakaan kuiskutelko petollisia rauhan +sanoja, -- jos te todellakin haluatte vetää miekan tupesta, niin älkää +olko pitävinänne vaan varovaisuudesta kättänne miekan kahvassa. + +Puhuin näin värisevällä äänellä ja enenevällä lämmöllä ja puhkesin +lopuksi itkuun. Hämmästynyt isäni ei löytänyt sanaakaan vastaukseksi. + + * * * * * + +Nyt seurasi aika, jolloin pelko ja toivo vaihtelivat. Yhtenä päivänä +sanottiin: »rauha on jokseenkin varma», toisena päivänä: »sota on +välttämätön». Useimmat olivat jälkimäistä mielipidettä. + +Tein joka päivä muistiinpanoja punaisiin vihkoihini, häilyvän kysymyksen +kaikista vaihteluista ja sain siten selville, miten tuo onneton sota +valmistettiin ja lopullisesti puhkesi ilmi. + +Maaliskuun 24 p. lähettää Preussi kiertokirjeen, jossa se valittaa +Itävallan uhkaavia varustuksia. -- Miksi emme siis riisu aseita, +jollemme aijo hyökätä? + +Maaliskuun 31 päivänä. Jumalalle olkoon kiitos! Itävalta selittää, että +huhut salaisista varustuksista ovat kokonaan tuulesta temmattuja. +Itävallan päähän ei voisi pälkähtää käydä Preussin kimppuun. Se asettaa +sen vuoksi vaatimuksen, että Preussi lopettaisi varustautumisensa +mahdollista sotaa varten. + +Preussi vastaa: sillä ei ole vähintäkään aikomusta hyökätä Itävallan +kimppuun, mutta mainitun valtakunnan varustuksien tähden on se +pakoitettu varustautumaan voidakseen puolustaa itseään. + +Tällä tavoin laulavat molemmat valtakunnat loppumatonta vuorolaulua: + + -- -- -- -- -- -- -- -- + Mä varustaun kun sinäkin, + Sun tähtes teen sen minäkin; + Näin varustaen molemmat, + Olemme rauhan vartiat, + +Vihdoinkin huhtikuun 25 päivänä selittää Itävalta olevansa taipuvainen +riisumaan aseet, jos Preussi tekee samoin. + +Preussi suostuu siihen. + +Kuinka vapaasti hengitinkään! Siis saamme kuitenkin rauhan, huolimatta +uhkaavista huhuista. + +Mutta iloni oli liian aikainen. Uusia selkkauksia syntyy. Itävalta +selittää, että he voivat riisua aseet ainoastaan pohjoisessa, mutta ei +etelässä, sillä siellä uhkaa jälleen Italia. + +Tähän vastaa Preussi: jollei Itävalta riisu aseitansa, niin täytyy +meidänkin olla varustettuna. + +Nyt kohottaa Italiakin äänensä. Luonnollisesti ei tämä maa aio rynnätä +Itävaltaa vastaan, mutta Itävallan viimeisen selityksen johdosta näkee +se olevansa pakotettu myöskin varustautumaan. + +Ja niin alkaa kaunis riita valtojen välillä. Annan jälleen tuon suloisen +soiton vaivuttaa itseni lepoon. Mutta äkkiä ilmestyy uusia myrskypilviä, +ja valtiolliset tapaukset vaihtelevat nopeasti. Yleinen mieliala on +hyvin kiihoittunut, ja kaikki sanomalehdet julistavat: *sota tulossa*. +Minusta tuntuu kuin olisin merellä, ja myrsky tulossa. + +Kesäkuun 11 päivänä tekee Itävalta ehdotuksen, että liiton pitäisi käydä +vastustamaan Preussin itsevaltaista menettelyä Holsteinissa, ja että +koko liittoutuneitten armeija pitäisi käskeä aseisiin. Tästä tulee +äänestys ja ehdotus hyväksytään yhdeksällä äänellä kuutta vastaan. Oi, +noita kolmea, ratkaisevaa ääntä, minkä tuskan huudon ne tuottavatkaan! + +Asia on päätetty. Lähettiläät saavat passinsa. Kesäkuun 16 päivänä +kehoittaa liitto Itävaltaa ja Bayeria auttamaan hannoverilaisia ja +saksilaisia, joita vastaan preussiläiset jo ovat hyökänneet. + +Kesäkuun 18 päivänä julkaistiin preussiläinen sotajulistus. Kuningas +Wilhelm sanoo siinä: + +»Itävalta ei tahdo unhottaa, että sen ruhtinaat ovat ennen hallinneet +Saksanmaata ja ei tahdo pitää nuorta Preussiä ystävänään vaan +vihollisenaan. Se tahtoo estää Preussiä kaikissa toimissa, sillä se mikä +Preussiä hyödyttää, se vahingoittaa Itävaltaa. Tuo vanha, onneton +kateellisuus on jälleen leimahtanut ilmi. Minne ikinä katsommekin +Saksanmaalla, on ympärillämme vihollisia, joiden sotahuuto on: Preussin +halventaminen. Aina viimeiseen hetkeen asti olen kaikella tavoin +koettanut hyvällä tasoittaa riitaisuudet, mutta -- Itävalta ei ole sitä +tahtonut.» + +Itävallan keisari, Frans Josef, sanoo: + +»Viimeiset tapaukset ovat nyt selvästi osoittaneet, että Preussi asettaa +väkivallan oikeuden edelle. Siten on onnettomin kaikista sodista -- +saksalaisten sota saksalaisia vastaan -- tullut välttämättömäksi. Kutsun +ne, jotka ovat tämän sodan aikaan saaneet, historian tuomioistuimen ja +ijankaikkisen, kaikkivaltiaan Jumalan edessä vastaamaan kaikista niistä +onnettomuuksista, joita sota tulee tuottamaan yksityisille, perheille, +maille ja kansoille.» + +Aina on se vaan »toinen» joka toivoo sotaa, »toinen», joka tuottaa +kaikki onnettomuudet. Onnettomin kaikista sodista, »saksalaisten sota +saksalaisia vastaan». Aivan totta: onhan se jo korkeampi katsantokanta, +että käsite Saksa pannaan Preussin ja Itävallan edelle. Vielä askel +eteenpäin, ja silloin tultaisiin siihen, että pidettäisiin kaikkia sotia +ihmisten sotina ihmisiä vastaan, niinkuin onnetonta veljessotaa. Mutta +mitä hyödyttää se, että kutsutaan ne, jotka ovat sodan aikaansaaneet, +vastaamaan siitä historian tuomioistuimen eteen? Ei ole vielä langetettu +yhtään historiallista tuomiota, joka ei olisi ollut voittajan eduksi. Ja +eikös samaa Jumalaa aseteta taistelujen ohjaajaksi ja puolueiden +tuomariksi? Oi, vastaväite vastaväitettä kohtaan? Mutta aina on +vastaväite seurauksena, kun koettaa peittää totuuden ulkokultaisuudella, +kun tahtoo pitää kaksi toisiansa kumoavaa periaatetta: sota ja +ihmisoikeus, rakkauden ja taistelun Jumala, yhtä pyhänä. + +Suurin kaikista onnettomuuksista oli tullut, ja kansa tervehti sitä +tavallisella riemulla. Eri rykmentit marssivat pois, -- tulisivatkohan +ne takaisin? -- Onnentoivotukset, siunaukset ja hurraata huutavat +katupojat seurasivat heitä tiellä. + +Fredrik oli jo ennemmin tullut sijoitetuksi Böhmiin, joten tällä +kerralla pelastuin sydäntä-särkevistä jäähyväisistä. Kun isäni iloiten +ilmoitti minulle tuon surullisen uutisen: nyt tulee sota, olin ollut +yksin jo neljätoista päivää. Niinkuin pahantekijä, joka on kuullut +kuolemantuomionsa julkiluettavan, kumarsin päätäni, mutta en vastannut +mitään. + +-- Ole levollinen lapseni, tällä kertaa ei sota tule kauan kestämään, +sillä lähimpinä päivinä marssivat meikäläiset Berliniin. Ja samoinkuin +Fredrik palasi Schlesvig-Holsteinilaisesta sodasta, palajaa hän +täältäkin, mutta paljo tuoreemmilla laakereilla seppelöitynä. Tosin +voipi hänestä olla vastenmielistä taistella preussiläisiä vastaan, koska +hän itse on preussiläistä perijuurta, mutta hän ei varmaankaan voi muuta +kuin vihata noita kirottuja preussiläisiä, jotka tahtovat karkoittaa +meidät pois saksalaisliitosta. Sitä he saavat totisesti vielä katua, kun +Schlesia jälleen on meidän ja habsburgilaiset... + +-- Isä, sananen: jätä minut yksin! -- Hän luuli varmaankin, että +tarvitsin itkeä, ja koska hän inhosi kaikkia liikuttavia kohtauksia, +meni hän mielellään tiehensä. + +Mutta minä en itkenyt. Minusta tuntui kuin musertava isku olisi minua +kohdannut. Istuin pitkän aikaa aivan liikkumatonna ja tuijotin +toivottomasti eteeni. Sitte menin kirjoituspöytäni luo ja kirjoitin +punaisiin vihkoihini seuraavaa: + +»Kuolemantuomio on julistettu, nyt jälleen otetaan satatuhatta ihmistä +hengiltä. Tuleekohan Fredrik olemaan niiden joukossa? Siinä tapauksessa +minäkin! Miksi en minäkin saisi samaa kohtaloa, kuin nuo satatuhatta? +Oi, toivoisin jo olevani kuollut.» + +Samana päivänä sain Fredrikiltä muutamia kiireessä kirjoitettuja riviä: + +»Rakas vaimoni! Ole rohkea! *Me olemme olleet* onnellisia, sitä ei +kukaan voi meiltä riistää, jos kaikki nyt olisikin ohitse. Tänään +marssimme »vihollista» vastaan. Kenties tulen preussiläisissä riveissä +kohtaamaan yhden tai toisen sotatoverin Dybbölin ja Alsin ajoilta, +kenties serkku Gottfriedin! Täst'edes ei minulla ole aikaa kirjoittaa, +älä siis odota kirjettä; korkeintaan lähetän joskus jonkun rivin +ilmoittaakseni, että elän. Tahtoisin löytää yhden ainoan sanan, joka +sisältäisi kaiken rakkauteni sinuun, voidakseni, jos se olisi viimeinen +kerta, tähän sen kirjoittaa. Mutta en löydä muuta kuin tämän: *Martha!* +Sinä tiedät, mitä tämä sana minulle sisältää.» + +Myöskin Konrad Althausin piti nyt lähteä. Hän oli tulisesti ihastunut +sotaan, mutta kuitenkin tuntui hyvästijättö hänestä raskaalta. -- Oi, +Lilli, Lilli, sanoi hän surullisesti, jättäessään morsiamelleen +jäähyväisiä, -- miksi annoit ajan kulua niin kauan, ennenkuin minut +otit? Kukapa nyt tietää, jos koskaan palajan? + +Lilli-parka oli itse vaipunut katkerimpaan katumukseen. Vasta nyt tunsi +hän, kuinka sydämellisesti hän rakasti tuota, jota hän oli niin kauan +ylenkatsonut. + +Omaiseni muuttivat nyt Grumitziin, ja minä suostuin tulemaan sinne +perästäpäin pikku Rudin kanssa. Kun Fredrik oli poissa, tuntui kotini +minusta niin sietämättömän yksinäiseltä. Tuntui aivan siltä kuin olisin +jättänyt elämälle hyvästit, kun tieto sodan syttymisestä olisi tuonut +myöskin tiedon Fredrikin kuolemasta. Joskus keveni synkkä mielentilani +kuin ajattelin: mutta *voihan* hän tulla takaisin. Mutta heti sen +jälkeen palasi tuo kauhea ajatus, että hän kenties nyt parhaallaan lepää +kauheimmissa tuskissa -- että hän nääntyy haudassa -- että raskaat +vaunut vierivät hänen haavoitetun ruumiinsa ylitse ja kärpäset kaivavat +hänen avonaisissa haavoissansa -- että kuolleita keräävät miehet +luulevat häntä kuolleeksi, kun hän lepää jäykistyttävässä suonenvedossa, +ja panevat hänet kuolleiden mukana veriseen hautaan -- siellä tulee hän +tuntoihinsa ja -- -- -- + +Kovasti parkaisten heräsin kauheista unelmistani. + +-- Kuinka sinun laitasi nyt jälleen on, Martha? -- kysyi isäni +nuhdellen. -- Jos noin antaudut sureksimiseen, voipi se lopuksi olla +järjellesi vahingollista. Se on synti ja sitäpaitsi on se sopimatonta. +Se on sodan häväisemistä, kun ei katsele sitä suurelta kannalta, vaan +huomaa yksityisseikkoja. Ja niitä ei ylipäänsä pidä ajatella. + +Ei, ei, niitä ei saa ajatella, se on kaikkina aikoina ollut ihmisten +tapa kaikkea inhimillistä kurjuutta vastaan. + +Kotilääkärimme, tohtori Bresser, oli yhtynyt terveyshoitokuntaan ja oli +nyt matkalla sotapaikalle. Minussa oli syntynyt ajatus: eikö minunkin +pitäisi lähteä sinne sairaanhoitajaksi? Niin, jos olisin voinut olla +varma siitä, että olisin saanut olla Fredrikin läheisyydessä, saanut +auttaa häntä, jos hän olisi tullut haavoitetuksi, en olisi hetkeäkään +epäillyt. Mutta muiden tähden? Ei, siihen puuttui minulta rohkeutta. +Nähdä haavoitettujen kuolintaistelua, kuulla niiden viimeisiä +hengenvetoja voimatta sillä hyödyttää Fredrikiä -- ei, niin ihmisrakas +en valitettavasti ollut ja etupäässä en niin voimakas. + +Sisareni ja minä nyhdimme liinannukkaa ja järjestimme sideliinoja niin +paljo kuin ehdimme. Kun hienot rihmat kokoontuivat pehmeiksi +nukka-joukkioiksi, tahi kun me huolellisesti käärimme kokoon pitkiä, +kauniita liinahihnoja, niin tuntui se nuorista tytöistä kuin olisivat he +ottaneet osaa sairashoitoon, huojentaneet tuskia ja estäneet +verenvuotoa. Heille muodostui siten vähitellen melkein miellyttävä +ajatus siitä, miltä tuntui olla haavoitettu. He olivat näkevinään miten +haavoitetut, hyvin sidottuina, lepäsivät puhtaissa, pehmeissä +vuoteissaan ja kuinka heitä kaikilla tavoin huolehdittiin ja hoidettiin, +kunnes tulivat aivan terveiksi ja voivat palata koteihinsa mukanansa se +iloinen tieto, että he X:n taistelussa olivat saaneet kunniakkaan +haavan. + +Isäni vahvisti usein tätä heidän lapsellista käsitystänsä. -- Hyvä, +hyvä, tytöt, -- sanoi hän, -- ajatelkaapas kuinka tarpeen tämä on +uljaille puolustajoillemme. Ette voi uskoa, kuinka suloiselta tuntuu +saada panna tuollainen tukku liinannukkaa vuotavan haavan päälle. Mutta +minä tiedän sen. Silloin, kun Palestrassa tulin haavoitetuksi sääreeni +... ja niin edespäin. + +Minä en sanonut mitään. Minä olin kuullut toisenlaisia kertomuksia +haavoitetuista, kuin ne, mitä isäni kertoi. + + * * * * * + +Ensimäinen taistelu meidän joukkojemme ja vihollisen välillä oli +Liebenaussa kesäkuun 25 päivänä. Vanhaan riemulliseen tapaansa ilmoitti +isämme meille tämän uutisen: + +-- Sitä voi sanoa komeaksi aluksi, -- sanoi hän, selvästi näkyy, että +taivas on kanssamme. Mutta vielä upeammaksi kuin pohjoisessa, näyttää +sota etelässä käyvän. Custozzan luona ovat meikäläiset saaneet erityisen +loistavan voiton. Niin, seikka on niinkuin olen sen monesti sanonut: +meidän *täytyy* saada Lombardia omaksemme. -- Ettekö ole iloisia, +lapset? Pidän nyt sodan melkein loppuneena. Ja tässä saatte kuulla, mitä +eräs kirjeenvaihtaja sanoo muutamassa Wienin lehdessä tämän kuun 24 +päivänä. Kas, niitä vasta sopii sanoa hyviksi uutisiksi: + +»Preussiläisessä Schlesiassa on ruvennut raivoamaan eläinrutto hyvin +uhkaavassa määrässä...» + +-- Eläinrutto -- uhkaavassa määrässä -- hyviä uutisia? keskeytin minä +pudistaen päätäni. -- Todellakin jotain, josta voi sota-aikana iloita. + +Mutta isäni ei kuunnellut minua, vaan luki edelleen: + +»Niiden preussiläisten sotajoukkojen kesken, jotka ovat Neissestä, +raivoaa ankaria kuumetauteja. Epäterveellinen suoseutu ja huono ruoka +tuottaa sellaista...» + +-- Sanomalehdet ovat aivan täynnä hyviä uutisia, -- jatkoi isäni. -- +Sinun pitäisi tallentaa nämä sanomalehdet, Martha. + +Ja minä olen ne tallentanut. Kun uusi riita kansojen välillä alkaa, niin +ei lueta uusia sanomalehtiä, vaan niitä, joita on säilytetty edellisen +sodan ajalta, ja silloin saadaan nähdä kuinka paljo arvoa tulee panna +niihin kehuviin tietoihin, ennustuksiin ja uutisiin. *Se* on +opettavaista! + +Etelä-armeijan voiton johdosta Custozzan luona lähetti pohjois-armeijan +ylipäällikkö voiton saaneelle armeijalle seuraavan +onnittelu-sähkösanoman: + +»Tykistöpäällikkö ja koko pohjois-armeija lähettää täten voittorikkaalle +etelä-armeijan päällikölle sydämellisimmän onnentoivotuksen Custozzan +kunniakkaan päivän johdosta! Uudella kauniilla voitolla ovat meikäläiset +aloittaneet sotaretken etelässä. Voittorikas Custozzan taistelu loistaa +keisarillisen sotajoukon vaakunakilvessä. Eläköön keisari! + + *Benedek*.» + +Veronasta tuli seuraava vastaus: + +»Etelä-armeijan ja sen päällikön sydämellinen kiitos entiselle +rakastetulle sotapäällikölle ja hänen uljaalle armeijallensa. Olemme +vakuutetut siitä, että mekin pian saamme onnitella teitä samanlaisen +voiton johdosta.» + +Vakuutetut! + +Isäni oli aivan ihastuksissaan. + +-- Kun saa lukea tuollaista, tekee se hyvää sieluun asti. Ettekö nyt voi +millään tavoin kohota suurempaan isänmaalliseen innostukseen, te Martha +ja Lilli, ja unohtaa, että rakkaanne ovat vähäpätöisille vaaroille +alttiina, joista he kyllä pääsevät ehyvin nahkoin? Ja jos he +kaatuisivatkin taistelossa, olisi se vaan heille kiitokseksi ja +kunniaksi. Ei löydy yhtään sotilasta, joka ei mielellään tahtoisi +kuolla, huutaen: isänmaan edestä! + +-- Mutta se sotilas, joka kadotetun taistelun jälkeen jää makaamaan +veriinsä rikkiammutuin jäsenin ja saapi maata siinä neljä tahi viisi +päivää kauheimmissa tuskissa, kylmään ja janoon nääntyen, kunnes hän +lopullisesti mätänee ja kuolee -- tietäen, ettei hänen kuolemansa +vähintäkään hyödytä isänmaata, mutta saattaa hänen rakkaansa hätään ja +kurjuuteen -- en luule, että hän »mielellään kuolee» sellainen huuto +huulillansa. + +-- Sinä puhut syntisiä sanoja, jotka ovat kerrassaan sopimattomia +naisellekin. + +-- Luonnollisesti! Peittämätön totuus on aina »sopimaton» ja ilkeä +kuulla. Ainoastaan vanhat, polvesta polveen kulkevat valheet, joita on +vuosisata toisensa jälkeen uudistettu, ovat sopivia lausua! + + * * * * * + +Tappio toisensa perästä -- se on suunnatonta! Ensin rynnätään Padolin +kylään, jossa Clam-Gallas on pysytellyt, ja valloitetaan se yöllä kuun- +ja tulenvalolla. Sitte voitetaan Gitschim. Kirottu sytyteneulakivääri +kaataa meikäläisiä rivittäin. Molemmat viholliset armeijakunnat, joita +perintöruhtinas ja ruhtinas Fredrik Karl johtavat, ovat yhdistyneet ja +marssivat nyt Münchengrätziä kohti. -- + +Nämä masentavat tiedot antoi meille isämme yhtä suurella surulla, kuin +hän joku aika takaperin oli suurella ilolla ilmoittanut Custozzan +voitosta. Mutta vieläkään hän ei ollut kadottanut toivoa. + +-- Antaa niiden vaan tulla Böhmiin. Siellä he tulevat viimeiseen mieheen +asti kaadetuiksi! Kiukustunut maalaiskansa pehmittää ne kyllä. -- Ei ole +edullista toimia vihollisen maassa, sillä siellä on, paitsi itse +armeijaa, koko maalaiskansa vastustamassa. -- Huoneista Trautenaussa +kaatoivat asukkaat kiehuvaa vettä ja öljyä preussiläisten päälle. -- + +Minä huudahdin inhosta. + +-- Niin, mitä sinusta sitte olisi tehtävä? Se on tosin julmaa, mutta -- +sellaista on sota. + +-- Mutta älä sitte koskaan sano, että sota jalostuttaa ihmiset, myönnä, +että se tekee ne villipedoiksi, paholaisiksi. -- Kiehuvaa öljyä -- oi +sehän on kauheata. + +-- Rakas Martha, itsepuolustus ja oikeutettu kosto on sallittu. Luuletko +kenties, että heidän sytyteneulakiväärinsä ovat tehneet meidän +sotilaillemme hyvää? -- Niinkuin turvattomien tappoeläinten täytyy +meidän urhollisten sotilastemme kaatua tuon murhaavan aseen edessä. +Mutta meitä on kaikissa tapauksissa niin paljo, ja me olemme niin +hyvästi opetetut, että kyllä lopuksi tulemme noiden »räätälinkisällien» +herroiksi. + +Tähän astihan vaan on ollut muutamia valmistavia otteluja, mutta nyt +kokoomme me voimamme Königgrätzissä ja odotamme siellä sadantuhannen +miehen kanssa vihollista. Siellä tulee pohjoinen Custozzamme olemaan. + +Siellä piti myöskin Fredrikin ottaa osaa taisteluun. Hänen viimeinen +kirjeensä, jonka sain samana päivänä kuin tuo taistelu oli, sisälsi +tiedon: + +»Marssimme Königgrätziin.» + +Olen säilyttänyt muutamia niistä pienistä kirjelapuista, joita Fredrik +kirjoitti minulle suurimmassa kiireessä, joskus levätessään teltissään, +joskus hevosen selässä lyijykynällä. Useat sai hän heti lähetetyiksi, +toiset jälleen tulivat käsiini vasta sotaretken loputtua. Kas, tässä +muutamia niistä: + +»Bivuakissa. Ilman telttiä. On lempeä, suloinen kesäyö ... taivas, tuo +suuri, välinpitämätön taivas, on miljooneja tähtiä täynnä... Väsyneinä +rasittavista marsseista makaavat sotamiehet siellä ja täällä kentällä. +Ainoastaan päällys-upseereille on pystytetty muutamia telttoja. Minun +teltassani on kolme telttasänkyä. Molemmat toverini nukkuvat. Oman +sänkyni päälle olen pannut pikku Puxlin ... voi kuinka väsynyt se +koiraparka oli. Kadun, että otin hänet mukaani. Nyt hän nukkuu tyynesti +ja hyvin ... luulen että hän uneksii ystävästään ja suojelijastaan, setä +Rudolf Dotzkystä. Ja minä uneksin sinusta, Martha. + +Meillä on ollut kauhean kuuma marssiessamme tänään. Aurinko poltti, +aivan kuin olisi tahtonut saada aivomme kiehumaan ... ja kantaa +sellaisessa kuumuudessa raskasta pääkoppaa ja raskasta kivääriä olalla! +Kuitenkaan ei ole yksikään valittanut. Mutta pari kaatui matkalla, +eivätkä nousseet enää... Muutamat saivat auringonpiston ja kuolivat +heti. Heidän ruumiinsa pantiin kulkulasaretti-vaunuun. + +Tähtienloistosta, kuunvalosta ja lempeistä tuulista huolimatta puuttuu +kuitenkin tältä kesäkuun yöltä kaikki runollisuus. Ei mitään satakieliä, +ei mitään siriseviä heinäsirkkoja, ainoastaan levottomien hevosten +kavioiden töminää ja hirnumista, keskustelevien sotilasten ääniä ja +yövahtien astuntaa. Ruusujen ja jasminien tuoksun sijaan on täällä +nahkan ja hihnojen haju. Mutta eihän tämäkään ole vielä mitään ruudin, +veren ja mätänevien ruumisten hajua vastaan... Ihmeellistä, miten +sokeita ihmiset ovat! Kun he lukevat tahi kuulevat puhuttavan niistä +rovioista, joita ennenaikaan poltettiin »Jumalan kunniaksi», tuomitsevat +he niin julmaa ja mieletöntä menettelyä, mutta meidän aikamme +ruumiilla-täytettyjä taistelutantereita ihailevat he suuresti... +Kynttilä on palanut loppuun ... minä paneudun hetkeksi levolle pienen +Puxlin viereen.» + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +»Kylä on meidän ... ei, se on vihollisen ... ja jälleen meidän ... ja +jälleen vihollisen ... mutta kylä se ei enää olekaan, on vaan kasa +savuavia raunioita. + +Asukkaat olivat jo joku aika ennemmin muuttaneet tiehensä. Se oli hyvä, +sillä sota asutussa seudussa on jotain kauheata. Silloin lentävät kuulat +sekä ystävien että vihollisten puolelta asutuihin tupiin ja tappavat +vaimot ja lapset. Yksi perhe oli kuitenkin jäänyt jälelle tuohon kylään, +jonka eilen voitimme ja jälleen menetimme, se oli vanha pariskunta ja +heidän tyttärensä, jonka mies palveli meidän rykmentissämme. Kun +lähestyimme kylää, sanoi hän minulle: »Tuolla punakattoisessa huoneessa +asuu vaimoni ja hänen iäkkäät vanhempansa. He eivät ole voineet paeta, +molemmat vanhukset ovat melkein rampoja, ja vaimoni ei tahtonut heitä +jättää... Jumalan tähden, herra everstiluutnantti, komentakaa minut +sinne!»... Mies parka! Hän joutui juuri parahiksi näkemään vaimonsa +kuolevan. Pommi oli pudonnut hänen vierelleen. Miten vanhuksien oli +käynyt, en tiedä. Luultavasti ovat he hautautuneet raunioihin: heidän +huoneensa oli ensimäisiä, joita sytytettiin. Taistelu aukealla +tanterella on jo kylliksi hirvittävää, mutta taistelu ihmisasumusten +keskellä on paljo hirmuisempaa. Kaatuvia hirsiä ... leimuavia liekkiä +... tukehduttavaa savua ... tuskasta raivostuneita eläimiä ... jokainen +muuri varustus, jokainen ikkuna ampuma-aukko... Olen nähnyt +rintavarustuksen, joka oli tehty ruumiista ... tuota näköä en koskaan +unhoita. Yksi tuon muurin »tiilikivistä» eli vielä ja liikutti +käsivarsiansa... + +Eli vielä ... se on tila, jota sodassa näkee tuhannessa eri muodossa ja +joka sulkee itseensä hirmuisimmat kärsimykset. Jos olisi olemassa yksi +laupeuden enkeli, joka liikkuisi taistelutantereitten yli, olisi hänellä +kylliksi tehtävää antaessaan armonpistoja noille onnettomille olennoille +... ihmisille ja eläimille ... jotka »vielä elävät». + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +»Tänään on meillä ollut pieni ratsuväki-miekkailu. Yksi preussiläinen +rakuunarykmentti tuli laukaten vastaamme. Me emme odottaneet hyökkäystä, +vaan riensimme vihollista vastaan. Emme ampuneet laukaustakaan. +Muutamien askelten päässä toisistaan kajahuttivat molemmat armeijat +kaikuvan hurraahuudon ... sotahuuto voipi innostuttaa, sen tietävät +intiaanit ja Zulu-kafferit vielä paremmin kuin me ... hyökkäsivät sitte +toisiansa vastaan, hevonen hevosta ja polvi polvea vastaan. Sapelit +välkkyivät ilmassa ja iskeytyivät vastustajain päihin. Pian olimme niin +lähellä toisiamme, ettemme enää voineet käyttää aseitamme, vaan +taistelimme rinta rintaa vastaan. Säikähtyneet hevoset nousivat pystyyn +ja peräytyivät nopeasti. Minä putosin kerran maahan ja näin raivokkaasti +potkivia hevosen kavioita aivan lähellä päätäni.» + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +»Taaskin on päivä kulunut; olemme marssineet ja onpa meillä ollut pari +otteluakin. Minua on kohdannut suuri suru, joka tuottaa minulle tuskaa, +vaikka minun pitäisikin olla tottunut tämänkaltaisiin tapauksiin. Mutta +minä en voi sille mitään, että onnettomuus on niin syvästi koskenut +mieleeni, etten voi olla sitä ajattelematta... Puxl, meidän pieni +iloinen Puxl ... voi, jos olisin antanut hänen jäädä pikku Rudolfin +luo!... Puxl juoksi tapansa mukaan jälessämme. Äkkiä kuulen sen +ulvahtavan tuskasta ... yksi kranaatin-siru oli läpäissyt siltä oikean +jalan... Se ei voi juosta enää ... yksin ja hyljättynä jää se jälkeen ja +»elää vielä». Kaksikymmentäneljä, neljäkymmentäkahdeksan tuntia kuluu ja +yhä vieläkin se elää. Se huutaa valittaen jälkeeni: »Oi, isäntäni, hyvä +isäntäni, älä jätä pikku Puxl raukkaa jälkeesi!» Ja sen pieni sydän +halkeaa surusta... Se ajatus katkeroittaa minua enimmin, että kuoleva, +uskollinen olento tuomitsee minua väärin. Se näki minun katsovan +jälkeeni, kuulevan valituksensa ja kuitenkin sydämettömästi sen +jättävän. Tuo pieni eläinraukka ei ymmärrä, että eteenpäin ryntäävä +rykmentti, jonka rivistä taistelutoverit kaatuvat ja jäävät tielle, ei +voi pysähtyä pienen haavoitetun koiran vuoksi. Sen korkeamman +velvollisuuden täyttämisestä, jota minä noudatin, ei sillä +luonnollisesti ollut aavistustakaan, siksi syytti tuo rakas, uskollinen +koiransydän nyt minua armottomuudesta... + +Voida tuollaisten suurten tapausten keskellä surra pientä koiraa!... +niin huudahtaisi moni, mutta et sinä, Martha. Tiedän, että sinunkin +silmääsi samentaa kyynel ajatellessasi meidän rakkaan Puxlimme +surullista kohtaloa.» + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +»Mitä tuolla tehdään? Ulosottokomppania asettuu puoliympyrään. Onko +saatu kiinni joku vakooja?... Ei *yksi*, vaan *seitsemäntoista*... +Tuolla ne tulevat, neljään riviin järjestettyinä ja päät alaspäin. +Niiden jälestä tulee vaunu, jossa makaa ruumis, ja sen viereen sidottuna +istuu kaksitoistavuotias poika, kuolleen poika... + +En voi katsoa heidän kuolemaansa ja poistun sen vuoksi. Mutta laukaukset +kuulen ... kahdeksantoista kappaletta... Muurin takaa kohoaa savupilvi +... kaikki ovat kuolleet ... poikakin...» + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +»Vihdoinkin mukava yöpaikka eräässä pienessä kaupungissa, hyvä yösija ja +hyvä illallinen. Ja kuule vielä: + +Olin juuri paneutumaisillani sänkyyn, kun käskyläiseni ilmoitti, että +yksi mies meidän rykmentistämme pyysi hartaasti päästä puheilleni, koska +hänellä oli jotain mukanansa, jonka hän välttämättömästi itse tahtoi +minulle jättää. Annoin hänen tulla sisään. + +Ja kun hän jälleen meni takaisin olin hänet runsaasti palkinnut, +luvannut pitää huolta hänen vaimostaan ja lapsistansa, jos hänelle +jotain tapahtuisi. + +Sillä se, mitä tuo kunnon mies minulle antoi, päästi minut suuresta +tuskasta, joka oli vaivannut minua kolmekymmentäkuusi tuntia. Se oli +minun Puxlini. Tosin haavoitettuna ... kunniakkaasti haavoitettuna, +niinkuin sanotaan ... mutta vielä hengissä ja rajattoman iloisena siitä, +että jälleen oli isäntänsä luona. Hän huomasi varmaankin nyt, että hän +oli väärin tuominnut minua kovuudesta... Niin, kohdatessamme toisemme +valtasi meidät molemmat suuri riemu. Annoin hänelle heti kulauksen vettä +... oi, kuinka se mahtoi maistaa, sillä varmaankin kymmenen kertaa +keskeytti hän ahnaan latkimisensa ilmoittaakseen iloisella haukunnalla +tyytyväisyytensä. Sitte sidoin hänen jalantynkänsä, annoin hänelle hyvän +illallisen ja panin hänet maata sänkyyni. Nukuimme molemmat hyvin. Kun +aamusilla heräsin, nuolasi hän vielä kerran kiitollisena kättäni, ojensi +jalkansa, hengitti syvään ja -- oli mennyt suloisiin rauhanmajoihin. +Pikku Puxl, se oli onnellisinta sinulle!» + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +»Mitä kaikkea olenkaan tänään nähnyt! Kun suljen silmäni, astuvat +näkemäni tapaukset kauhean selvinä sisällisten silmieni eteen. Kuinka on +mahdollista, että muut saavat niin »raikkaita, iloisia muistoja» +sodasta? Niin, he eivät puhu mitään niistä hirmutapauksista ja siitä +kurjuudesta, jota ovat nähneet, he pitävät kaiken sellaisen omana +salaisuutenaan. + +Kerron sinulle nyt kaksi tapausta, jotka ovat syvästi painuneet +muistooni. + +Jyrkkiä, kallioisia vuoria ja sotamiehiä, jotka notkeina kuin kissat +kiipeävät niitä ylös. Kallioiden huipuilta ampuu vihollinen hyökkääjiä. +Näen, miten kuulat niihin sattuvat, miten he äkkiä ojentavat molemmat +kätensä, pudottavat kiväärin ja putoavat korkeudesta alas -- porras +portaalta, kunnes aivan musertuvat. + +Vähän matkan päässä luotani näen yhden ratsastajan, jonka vierellä yksi +kranaati lentää pirstoiksi. Hänen hevosensa hyppää sivulle ja hyökkää +ohitseni. Mies istuu vielä satulassa, mutta kranaatin-siru on repäissyt +auki hänen vatsansa ja sisälmykset ovat kiskoutuneet pois. Hänen +ruumiinsa yläosaa pitelee kiinni alaosassa ainoastaan selkäranka, koko +etupuoli on suuri, verinen aukko. Vielä muutamia hetkiä ja hän putoaa +satulasta, mutta jääpi riippumaan jalustimeen ja peljästynyt hevonen +vetää häntä pitkin kivistä maata.» + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +»Jyrkkää ja sateen-liuottamaa tietä pitkin tulee tykistöväestön osasto. +Kanuunavaunut ovat uponneet syvään liejuiseen maahan, ja märät +hevois-raukat saadaan vaan pieksämisen ja lyönnin kautta eteenpäin +kulkemaan. Yksi, joka on jo kuolemaisillaan väsymyksestä, ei voi enää +kulkea eteenpäin; ei auta, jos häntä lyödään, hän tahtoisi mennä +eteenpäin niin mielellään, mutta hän ei jaksa. Eikö tuo mies, joka +lakkaamatta lyöpi eläinraukkaa päähän, sitä huomaa? Jos tuo raaka +heittiö olisi ollut tavallinen ajuri, joka noin olisi rääkännyt +hevostansa, olisi poliisi hänet heti ottanut kiinni. Mutta tuo +kanuunankuljettaja, joka on saanut käskyn kuljettaa tuota murhaavaa +kapinetta eteenpäin, täyttäähän hän vaan velvollisuutensa. Sitä ei +rääkätty hevosraukka voinut tietää, hänen täytyi ihmetellä tuollaista +kovuutta ja armottomuutta. Ihmetellä! -- Niin, sillätavoin kuin eläimet +ihmettelevät, ei sanoilla ja käsitteillä, vaan tunteilla, jotka ovat +sitä syvemmät, koska ei niitä voida ilmaista. Ainoastaan yksi +ilmaisukeino on heillä tuollaista kärsiessä, tuskan huuto. Ja +hevosraukka huusi myöskin kaatuessaan vihdoin, huusi niin +sydäntävihlovasti ja valittavasti, että se vielä nytkin kaikuu +korvissani, ja koko seuraavan yön vaivasi minua unissani. Kauhea uni +sitäpaitsi! Mielestäni olin, en yhden, vaan satojen tuhansien sellaisten +tykistö-hevosten surutunto, -- sillä uneksiessani olin nopeasti laskenut +niiden hevosten luvun, jotka sodassa nääntyvät... Ihmiset *tietävät* +ainakin, miksi heidän henkensä pannaan vaaralle alttiiksi, he ymmärtävät +ainakin syyn ja tarkoituksen. Mutta me, hevois-raukat, emme tiedä +mitään, kaikki ympärillämme on vaan pimeyttä ja kauhua. Ihmiset menevät +ilolla vihollista vastaan, mutta meidän ympärillämme on joka puolella +vihollisia -- omat isäntämme, joita niin uskollisesti rakastamme, ja +joiden palveluksessa ponnistamme viimeisetkin voimamme, ne lyövät ja +rääkkäävät meitä ... ja jättävät meidät auttamattomina makaamaan sinne, +jonne kaadumme. Ja kuinka paljo saammekaan kärsiä: pelkoa, niin että +tuskan hiki vuotaa virtana koko ruumiistamme ... janoa, sillä meillä on +alituinen kuume!... Oi, kuinka tuo jano kiduttaa meitä, vertavuotavia, +kurjia hevosia, meitä sataatuhatta!... Tässä heräsin ja tartuin +kiihkeästi vesipulloon -- minulla itselläni oli polttava kuume.» + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +»Eräältä korkealta kukkulalta voivat upseerit nähdä vaihtelevia +tapauksia. Niinpä näki sieltä, miten eräs silta rysähti rikki juuri kuin +pitkä rivi vaunuja ajoi sen ylitse. Oliko noissa vaunuissa +haavoitettuja? En tiedä, näin vaan, miten kaikki, vaunut, hevoset, +ihmiset syöksyivät syvään, valtavaan koskeen ja katosivat sinne. Onhan +tuo onnellinen tapaus, koska vaunut olivat »mustien» omat. Minä +kuvittelen nimittäin mielessäni, että taistelu tapahtuu sakkilaudalla, +jossa me olemme valkoiset nopat ja viholliset mustat. Silta ei sortunut +sattumuksesta; valkoiset olivat sahanneet sillan nojapuut poikki, koska +he tiesivät, että mustien piti kulkea siitä ylitse; -- kaunis ajatus +siis! + +Toinen tapaus, jonka myös voi nähdä kukkulalta oli eräs, jossa valkoiset +olivat suuresti erehtyneet pelissä. Yksi meidän rykmenteistämme +komennetaan erehdyksessä suoraan yhteen lammikkoon, josta se ei voi enää +palata, vaan tulee melkein miespuuttoon ammutuksi. Ne, joita vihollisen +luoti kohtaa, kaatuvat liejuun ... vaipuvat syvempään ja syvempään ... +tukehtuvat likaan, joka tunkeutuu nenään ja suuhun, eivätkä voi edes +huutaakaan. No niin, se oli sen erehdys, joka komensi ne sinne, mutta +vahinkohan ei ole niin suuri, vastaa suunnilleen kaatunutta talonpoikaa. +Seuraava taidokas peli tornilla tahi ruhtinattarella, ja kaikki on +jälleen palkittu. Lieju on tosin vielä jälellä kaatuneiden silmissä ja +suissa, mutta sehän on sivuseikka. Päävirhe on -- tehty asetelmallinen +erehdys. + +Joku aika sitte tapahtui jotain samankaltaista. Meidän +jääkäripataljoonamme ampui yön pimeydessä useita tuntia lakkaamatta yhtä +meidän omaa rykmenttiämme kohti, kunnes päivän vaietessa huomasivat +erehdyksen; ja erään toisen kerran jälleen komennettiin toinen +joukko-osasto yhteen lammikkoon, jonne moni hukkui. Mutta sellaisia +vähäisiä erehdyksiä voipi tapahtua parhaimmallekin pelaajalle.» + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +»Horjumaton päätökseni on, että jos palajan tältä sotaretkeltä, otan +eroni sotilasammatista. Kun kerran on saanut sellaisen inhon sotaa +kohtaan, kuin minä, niin olisi tuon asian palveleminen loppumaton valhe. +Kuten tiedät, on minulla aina ollut vastenmielisyys sotaan menoa +vastaan, mutta nyt on se niin suurentunut, että kaikki ne syyt, jotka +ennen saattoivat minut jäämään virkaani, nyt eivät enää minua sinne +sido.» + + * * * * * + +Königgrätzin taistelu oli ollut. Taaskin tappio, ja tällä kertaa +ratkaiseva, siltä ainakin näytti. Isäni ilmoitti meille tämän tiedon +sellaisella tavalla, kuin olisi ilmoittanut meille maailman lopusta. + +Eikä mitään kirjettä eikä mitään sähkösanomaa Fredrikiltä! Konrad +ilmoitti morsiamelleen olevansa vahingoittumatta, -- mutta Fredrik, +oliko hän haavoitettu tahi kuollut? Tappioluettelot eivät olleet vielä +saapuneet, mutta kerrottiin, että mieshukka oli Königgrätzissä ollut +tavattoman iso: neljäkymmentätuhatta kuollutta ja haavoitettua. + +Kolmantena päivänäkään ei vielä mitään tietoa. Minä itken ja itken koko +päivän. Juuri siksi, etten ole vielä kadottanut *kaikkea* toivoa, voin +vielä itkeä. Isänikin on hyvin alkuloinen, mutta Otto on kiihkoissaan +kostonhimosta. Kerrotaan, että Wienissä pannaan toimeen vapaaehtoinen +joukko, ja siihen aikoo hänkin yhtyä. + +Muutamien päivien perästä tuli kirje tohtori Bresseriltä, joka oli +taistelutantereen läheisyydessä. Hätä oli ääretön ja aivan mahdoton +kertoa. Hän oli liittynyt erääseen tohtori Braueriin, joka oli lähetetty +ottamaan oloista selkoa ja lähettämään tietoja. Myöskin odotettiin sinne +erästä saksilaista naista -- rouva Simonia, uutta Nightingalea, joka oli +sodan alusta asti toiminut Dresdenin hospitalissa ja nyt tarjoutunut +matkustamaan böhmiläisille taistelutantereille auttaakseen haavoitettuja +ympärillä olevissa sairaaloissa. Tohtorit Bruauer ja Bresser aikoivat +mennä tuota uljasta naista vastaan Königinhofiin, viimeiselle asemalle, +joka vielä oli rautatie-yhteydessä Wienin kanssa. Bresser pyysi meitä, +jos mahdollista lähettämään sidetavaroita ynnä muuta sellaista +mainitulle asemalle, jossa hän itse olisi niitä vastassa. + +Tuskin olin lukenut tämän kirjeen, ennenkuin päätökseni oli tehty. Minä +veisin itse sidetavara-kirstun Königgrätziin. Voisihan olla mahdollista, +että Fredrik makaisi juuri jossain niistä sairashuoneista, joissa rouva +Simon aikoi käydä... Minä yhtyisin häneen, ja löytäisin ja pelastaisin +Fredrikin, maksoi mitä maksoi. + +Ilmoittamatta aikomustani kellenkään omistani, joilla olisi ollut +tuhatkin muistutusta sitä vastaan, lähdin matkalle pari tuntia tohtori +Bresserin kirjeen tulon jälkeen. Päästäkseni helposti Grumitzista +sanoin, että tahdoin itse Wienissä hankkia ja lähettää ne tavarat, joita +tohtori toivoi. Wienistä aijoin vasta ilmoittaa isälleni, että olin +matkustanut sotatanterelle. Tosin tuli mieleeni epäilyksiä siitä +sopisinko tuollaiseen toimeen: taitamattomuuteni ja kokemattomuuteni, +inhoni haavoja, verta ja kuolemaa kohtaan -- mutta minä karkoitin nuo +epäilykset, minunhan täytyi tehdä mitä tein. Olin näkevinäni mieheni +rukoilevan ja kehoittavan katseen; hän ojensi käsivartensa minua kohti +sairasvuoteeltaan, ja ainoa mitä voin ajatella oli: minä tulen, minä +tulen! + +Wienissä vallitsi ääretön hämmästys ja suru. Vaununi ohitse ajoi useita +vaunuja, jotka olivat haavoitettuja täynnä -- koetin katsoa noihin +vaunuihin, olisiko Fredrik haavoitettujen joukossa, mutta en voinut. Jos +hän sitäpaitsi olisi tuotu Wieniin, olisimme kyllä saaneet siitä tiedon. + +Menin erääseen hotelliin, järjestin ja panin kokoon ostamani tavarat, +kirjoitin kirjeen isälleni, puin itseni yksinkertaiseen ja +käytännölliseen matkapukuun ja läksin pohjoiselle asemalle. Aivan kuin +jostain päähän pistosta toimitin kaikki tehtäväni. + +Asemalla oli suuri liike. Kaikki odotussalit, porraskäytävät, +asemasillat olivat haavoitettuja täynnä. Muutamat niistä olivat juuri +kuolemaisillaan. Kaikkialla vilisi ihmisiä, sairaanhoitajia, +terveys-sotamiehiä, laupeudensisaria ja lääkäreitä. Miehiä ja naisia +virtaili salin läpi, etsien haavoitettujen seasta sukulaisiaan, tahi +jakaen viiniä, sikaareja ynnä muuta haavoitetuille. +Rautatien-henkilökunta koetti estää liiallista tungosta; minuakaan ei +tahdottu päästää eteenpäin. + +-- Mitä te tahdotte? On kielletty antamasta sairaille ruoka- ja +juomatavaroita. Kääntykää komitean puoleen, siellä otetaan kaikki lahjat +vastaan. + +-- Ei, ei, -- sanoin minä, -- minä matkustan täältä. Milloin menee +seuraava juna? + +Pitkän odotuksen perästä sain tietää, että useimpain junien kulku oli +lakkautettu, koska rata piti pitää vapaana haavoitettujen kuljettamista +varten. Tänään ei mennyt mitään matkustajajunaa. Ainoastaan kaksi junaa +menisi Königgrätzin läheistöön, yksi reserviväen kanssa ja toinen vieden +lääkärejä, sairaanhoitajia ja sidetavaroita. + +-- Enkö minä saisi seurata jotakuta niistä? + +-- Se on mahdotonta! -- Olin epätoivossa. Silloin näin äkkiä parooni +S:n, isänmaallisen hyväntekeväisyysyhdistyksen puheenjohtajan, saman, +jonka tunsin jo vuoden 1859 sodan ajoilta. Riensin hänen luoksensa. + +-- Parooni S., auttakaa minua Jumalan tähden! Te tunnette varmaankin +minut? + +-- Minulla on kunnia. Paroonitar Tilling ... kuinka voin teitä palvella? + +-- Te lähetätte yhden junan Böhmiin -- sallikaa minun seurata mukana. +Kuoleva puolisoni kaipaa minua. -- Jos teillä on sydäntä, niin älkää +hyljätkö rukoustani! + +Monien epäilysten jälkeen myöntyi hän lopullisesti pyyntööni. Hän kutsui +yhden niistä lääkäreistä, joiden piti seurata junaa, ja jätti minut +hänen suojeluksensa alaiseksi. + +Oli vielä kokonainen tunti ennenkuin junan piti lähteä, ja minä hain +paikkaa istuakseni. Jok'ainoa nurkka oli täynnä haavoitettuja, ja minä +pelkäsin, että niiden näkeminen vaikuttaisi pahoin hermoihini ja +riistäisi minulta osan sitä voimaa, jota niin hyvin matkaani varten +tarvitsin. Mutta ei löytynyt yhtään ainoata nurkkaa, jossa ei olisi +ollut surkeutta nähtävänä! Menin junasillalle, mutta siellä sain nähdä +vielä pahempaa. Yksi juna oli juuri saapunut haavoitettuja täynnä. +Vähemmin haavoittuneet kömpivät itse eteenpäin, mutta useimpia piti +auttaa ja kantaa. Kaikki paarit olivat täynnä, ja kurjimmat niistä +haavoitetuista, joita ei heti voitu pois kuljettaa, täytyi panna +junasillalle odottamaan, kunnes ne voitiin kantaa pois. Olin juuri +istuutunut yhdelle kirstulle, kun jalkojeni juureen laskettiin eräs +haavoitettu raukka, jonka kurkussa alituisesti kurisi ja korisi. +Kumarruin alas lausuakseni jonkun osaa ottavan sanan hänelle, mutta +peräysin säikähtyneenä takaisin ja kätkin kasvoni käsiini; -- näkö, +jonka olin nähnyt, oli kovin kauhistava. Ne eivät olleet enää mitkään +inhimilliset kasvot -- alaleuka oli pois ammuttu ja toinen silmä pois +revitty; -- sitä paitsi kohtasi veren ja lian tukehduttava haju. Olisin +tahtonut nousta heti ylös ja paeta tästä kauheasta paikasta, mutta +tunsin itseni kuolemansairaaksi, ja pääni retkahti taaksepäin seinää +vastaan. -- Voi minua arkaa, heikkoa olentoa! -- sanoin itsekseni -- +mitä mitä teen tässä kurjuudessa, kun en voi kuitenkaan mitenkään auttaa +-- ja koska jo tunnen sellaista inhoa kaikkea tätä nähdessäni? -- +Ainoastaan Fredrikiä ajatellessani sain vähä rohkeutta. Hänen tähtensä +voisin kestää kaikki, vaikka olisikin hän sellaisessa tilassa kuin tuo +onneton jalkojeni juurella. + +Kauhistuttava ajatus välähti aivoihini: mitä jos tuo olisi Fredrik? +Kokosin kaiken rohkeuteni ja tarkastin vielä kerran tuota hirveästi +haavoitettua: Ei, se ei ollut hän. + + * * * * * + +Pitkä tunti loppui vihdoinkin. Haavoitettu raukka oli viety pois: +»Pankaa hänet tuonne etäämmä penkille», kuulin lääkärin sanovan, »häntä +ei tarvitse viedä sairaalaan, hän on jo melkein kuollut». Sotamiesparka +kuuli varmaankin nuo sanat, sillä epätoivoisesti ojensi hän molemmat +kätensä taivasta kohti. + +Nyt istuin junassa kahden lääkärin ja neljän laupeuden-sisaren kanssa. +Siellä oli tukehduttavan kuuma, ja ilma karboolilla ja savustuksilla +täytetty. Tunsin itseni hyvin pahoinvoivaksi, nojausin nurkkaani ja +suljin silmäni. + +Juna läksi liikkeelle. Yksi lääkäreistä kääntyi ystävällisesti puoleeni: +-- Luulen, että olette itse sairas, tehän näytätte niin kalpealta ja +voimattomalta. + +Katsoin ylös. Puhuja oli viehättävä-kasvuinen nuori mies. + +-- Ei, -- vastasin minä, -- en minä ole kipeä, ainoastaan hiukan +väsynyt. + +-- Parooni S. sanoi minulle, että matkustatte miehenne luo, joka on +tullut haavoitetuksi Königgrätzissä. Tiedättekö, missä ympärillä +olevista kylistä häntä hoidetaan? + +-- Ei, sitä en tiedä. Mutta Königgrätzissä odottaa minua ystäväni ja +kotilääkärini, tohtori Bresser. + +-- Vai niin, hänet kyllä tunnen. Hän oli niinkuin minäkin kolme päivää +sitte apulaisena taistelutantereelta etsittäessä. + +-- Taistelutantereelta etsittäessä, -- kerroin minä säikähtyen, -- +kertokaa... + +-- Niin, herra tohtori, kertokaa, -- pyysi yksi laupeudensisarista. -- +Mehän voimme toimessamme tulla tilaisuuteen saada auttaa sellaisessa +etsimisessä. + +Ja nuori lääkäri kertoi. Minä kirjoitin sitte hänen sanansa, jotka +painuivat syvälle mieleeni, punaisiin vihkoihini. + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +-- Kulkulasaretti on asetettu suojelevien mäkien taakse. Toisella puolen +raivoaa sota. Maa vapisee ja hehkuva ilma vapisee -- suuria savupilviä +kohoaa, laukaukset paukkuvat. -- Nyt täytyy lähettää kulkuvahtia +etsimään haavoitettuja ja viemään niitä suojapaikkaan. Löytyykö mitään +vaikeampaa tehtävää kuin murhaavan luotisateen keskellä, alttiina sodan +kaikille vaaroille, kerätä haavoitettuja ja viedä ne turvaan? Ja +kumminkin luetaan tämä toimi sota-aikana vähäpätöisimpien joukkoon. + +Terveyskorpraali komentaa pienen laumansa vesiperäiselle maalle, jonne +päin vihollinen juuri ampuu luotejansa. Siellä löytävät he heti muutamia +helpommin haavoitettuja, jotka omin voiminsa voivat kömpiä +kulkulasarettiin, ja jatkavat siis matkaansa eteenpäin. + +Erään mäen rinteellä on verinen läjä. Siinä on tusina sotamiehiä. +Terveysupseeri pysähtyy ja sitoo muutamia. + +Mutta eteenpäin menee kulkuvahti, yhä lähemmä taistelupaikkaa. Yhä +suurempia joukkoja haavoitettuja kohdataan; ne koettavat pyrkiä itse +eteenpäin tahi auttaa toisia. Ne ovat sellaisia, jotka vielä voivat +käydä. Jaetaan heille vähä raitista vettä, vähä siteitä, ja mennään +eteenpäin, ruumiskasojen ohitse, joissa monen kasvojen ilme osoittaa +kauheinta kuoleman tuskaa. + +Tulemme sotatielle. Täällä lepää rivittäin kuolleita ja haavoitettuja. +Viimemainitut tervehtivät pelastavaa kulkuvahtia ilonhuudoilla ja +kerjäävät apua. Edes pisara vettä! Oi, mikä työ harvalukuiselle +terveysjoukolle! Jokaisella pitäisi olla sata kättä voidaksensa auttaa +kaikkia niitä, jotka epätoivoisina odottavat vuoroansa. Silloin kaikuu +terveyshoitokunnan pitkä merkkisoitto, ja miehet keskeyttävät työnsä. + +-- Älkää jättäkö meitä! Älkää jättäkö meitä! -- huutavat onnettomat, +mutta merkkisoitto kajahtaa uudelleen. Eräs ajutantti tulee kiitäen: -- +Nopeasti, seuratkaa minua! + +Luultavasti joku haavoitettu kenraali. Silloin täytyy totella ja jättää +kaikki muut. -- Rohkeutta, toverit, me tulemme jälleen! -- Ne, jotka +sanovat tämän, ja ne, jotka sen kuulevat, tietävät, ettei se ole totta. + +Ja jälleen riennetään eteenpäin nopeassa marssissa ajutantin jäljestä, +joka ratsastaa edellä osoittaen tietä. Valituksia ja avunhuutoja kaikuu +oikealla ja vasemmalla, mutta joukko ei saa seisahtua, ei edes +silloinkaan, jos joku terveyshoitokunnan miehistöstä tulee ammutuksi ja +kaatuu maahan; yhä vaan eteenpäin. Kauheimmissa tuskissa vääntelevien +ohitse, ohi sellaisten onnettomien, jotka jäävät eteenpäin rientävien +hevosten kavioiden runneltaviksi tahi musertuvat kanuunavaunujen pyörien +alle, ja jotka, nähdessään pelastuskunnan, koettavat vielä kerran nousta +ylös, vaikkakin ovat rikkirunneltuja, mutta ohitse, ohitse! + +-- Te voitte pahoin, rouvaseni, -- keskeytti kertoja puhettaan. -- Panen +kenties hermonne liian kovaan koetukseen. + +Mutta minä vakuutin, että tilapäinen heikkouteni oli ainoastaan seuraus +kuumuudesta ja onnettomasta yöstä ja pyysin tohtorin jatkamaan +kertomustansa. Kun jano hirmuisuuksien kuulemiseen kerran on herännyt, +ei voi saada mitään rauhaa, ennenkuin se on tullut sammutetuksi +kauheimmalla mitä kuulla voi. Ja todellakin on olemassa jotain vielä +hirmuisempaa kuin taistelutantere sodan aikana, ja se on taistelutanner +sodan *jälkeen*. + +Ei mitään kanuunan jyrinää, ei mitään räikyviä toitotuksia, ei mitään +rummunpärinää enää, -- ainoa mitä voi kuulla, on haavoitettujen +voihkamista ja kuolinkorahduksia. Siellä ja täällä maassa näkyy +punertavia lätäköitä, verilätäköitä. Kaikki viljat ovat tallatut ja +hävitetyt, ainoastaan siellä ja täällä näkyy vähäinen turmeltumaton +maapalukka. Varakkaat kylät ovat muuttuneet raunioiksi, metsän puut +poltetut ja taitellut, kaikkialla vallitsee sekasorto ja hävitys. + +-- Ja tanterella lepää tuhansittain kuolleita ja haavoitettuja -- ja -- +kuolevia, miekkojen, pääkoppien, painettien, kaatuneiden vaunujen, +ruutikärryjen, kanuunien ja taittuneitten kanuunatelojen keskellä. + +-- Kanuunain lähinen maa on veren vallassa. Siellä lepäävät useimmat ja +kauheimmalla tavalla silvotut kuolleet ja puolikuolleet, sanalla sanoen +aivan palasiksi revittyinä. -- Täällä on myöskin kuolleita tahi +puolikuolleita hevosia, sellaisia, jotka vielä koettavat nousta niille +jaloille, jotka heillä on jäljellä, kaatuakseen taas uudelleen maahan +sydäntä särkevästi valittaen. -- Yksi tie on aivan täynnä likaan +tallattuja ruumiita. -- Nuo raukat olivat varmaankin paenneet tänne +ollaksensa paremmassa turvassa, mutta yksi kanuunavaunu on ajanut heidän +ylitsensä, hevosenkaviot ja kärryn pyörät ovat heidät rusentaneet. Moni +heistä elää vielä -- inhoittava, verinen läjä, -- mutta »elää vielä». + +-- Ja kuitenkin on olemassa jotain vielä kauheampaa kuin tämä kaikki: ne +ovat taistelutanteren hyenat, nuo ihmiskunnan hylkiöt: ruumiinrosvot. Ne +hiipivät ympäri siellä missä luulevat ruumiita löytyvän, kumartuvat +kuolleiden ja vielä elävien ylitse ja ryöstävät heiltä säälimättä +vaatteet. Saappaat kiskaistaan vertavuotavista jaloista, sormukset +haavoitetusta kädestä -- ja, missä ei tämä voi kyllin nopeasti tapahtua, +leikkaa ilkiö ilman muita mutkia koko sormen poikki. Ja jos uhri tahtoo +puolustaa itseänsä, ottaa hyena siltä hengen tahi pistää hirviö, -- +estääkseen uhria häntä tuntemasta, -- silmät puhki haavoitetulta. + +Minä huudahdin kauhistuksesta. Kertomusta kuullessani näin nuo kauheat +kuvat elävinä edessäni, ja silmät, nuo puhkaistut silmät oli Fredrikini +siniset, lempeät, rakastetut silmät... + +-- Suokaa anteeksi, rouvaseni, mutta tehän itse tahdoitte, että +jatkaisin kertomustani. + +-- Niin, niin -- tahdon kuulla kaikki. Nyt te olette kertonut yön ajan, +mutta miltä näyttää taistelutanner seuraavana aamuna? + +-- Vieläkin kauheammalta. Lempeän päivänvalon ja kauhean ihmistyön +välillä oleva vastakohta vaikuttaa valoisena aikana kaksinkerroin +tuskastuttavasti. Yön aikana näytti kaikki tulisoihtujen valossa +aavemaiselta, haaveelliselta, -- päivällä näyttää kaikki aivan +lohduttomalta, auttamattomalta. Vasta nyt voipi saada oikean käsityksen +kuolleiden mahdottomasta paljoudesta. Teillä, ojissa, kentillä, +kaatuneiden muurien takana -- kaikkialla, kaikkialla kuolleita. +Ryöstettyjä, usein aivan alastomia. Samoin haavoitetutkin. Nämä, jotka +terveyshoitokunnan väsymättömästä työstä huolimatta lepäävät suurissa +joukoissa ympäri kenttää, näyttävät väsyneiltä ja kurjilta ja katselevat +ympärilleen veltoilla, kelmeästi kiiluvilla silmillään. Tahi vääntelevät +he äärettömissä tuskissa ja rukoilevat jokaista, joka tulee heidän +läheisyyteensä, antamaan heille kuoliniskun. Joukko raatolintuja oleksii +ympärillä kasvavissa puissa ilmoittaen kovalla kirkumisella iloansa +tulevaisen juhla-aterian suhteen. Nälkäisiä koiria tulee autioista +kylistä nuolemaan verisiä haavoja. Vieläkin on liikkeellä muutama hyena, +joka hätiköiden jatkaa hävytöntä työtänsä. Ja nyt tulee suuret +hautajaiset -- -- + +-- Kuka ne panee toimeen? Terveyshoitokuntako? + +-- Oi ei, se ei ehtisi sellaista jättiläistyötä toimittaa. Sillä on +kylliksi tehtävää haavoitetuissa. Ei, joukko joutilaita, joita on +erityisesti sitä varten hankittu tahi jotka vapaaehtoisesti ovat tulleet +auttamaan: maankulkijoita ja muuta irtonaista väkeä, joka tavallisesti +oleksii sotaravintolan ja tavaravaunujen luona. Nämä saavat nyt kaivaa +haudat, hyvin suuret haudat, -- s. t. s. leveät, sillä syviksi niitä ei +kaiveta. Siihen ei ole aikaa. Ja noihin hautoihin heitetään sitte +kuolleet ruumiit sikin sokin, aivan niinkuin sattuu. Tehdäänpä niinkin, +että ruumisläjän päälle heitetään multaa noin kahden jalan paksuudelta. +Parin päivän kuluttua tulee sade, joka juoksettaa mullan pois +mädänneiden ruumiiden päältä -- mutta mitä se tekee? Reippaat ja iloiset +haudankaivajat eivät sitä ajattele. He tekevät työnsä nopeasti ja +laulavat työtä tehdessään kaikenlaisia iloisia ja epäiltäviä lauluja, ja +joskus tanssivat he piirissä haudan ympäri. Jos jossakin noista monista +ruumiista sattuisi vielä olemaan elonkipinä jälellä, siitä he eivät +välitä. Ja sellainen on mahdollista, sillä haavoitetut saavat useinkin +jäykistyttävän suonenvedon ja näyttävät silloin kuolleilta. Monet, jotka +jonkin sattumuksen avulla ovat pelastuneet, kertovat tuosta vaarasta, +miten ihminen voi helposti tulla elävältä haudatuksi. Mutta ne, joiden +päälle jo pari jalkaa multaa on heitetty, -- ne saavat kyllä luvan +vaijeta. + +Sellaiselta näyttää siis taistelutanner seuraavana aamuna, -- lopetti +tohtori kertomuksensa. -- Kerronko vielä mitä seuraavana iltana +tapahtuu? + +-- Sen sanon minä teille, -- keskeytin häntä. -- Voittajien +pääkaupunkiin saapuu sähkösanoma kunniakkaasta voitosta. Edellä puolen +päivän lauletaan Tedeumia kaikissa kirkoissa, kenties juuri samalla +hetkellä kun haudankaivajat taistelutantereella tanssivat haudan +ympärillä; ja iltasilla asettaa jonkun elävänä haudatun äiti tahi vaimo +palavan kynttilän ikkunaansa, sillä kaupunki on kokonaan valaistu. + +-- Niin, rouvaseni, sellainen ilveily tapahtuu tavallisesti kotona. +Mutta taistelutantereella ei murhenäytelmä ole vielä loppunut. Paitsi +niitä, jotka ovat viedyt sairaaloihin ja heitetyt hautoihin, on vielä +*sellaisiakin, joita ei vielä ole löydetty*. Pensaiden taakse, +korkeisiin ruispeltoihin tahi kaatuneiden puiden alle piiloutuneet, +joita eivät terveyshoitokuntalaiset eivätkä haudankaivajat ole +löytäneet, niille alkaa nyt kauhein kuolintaistelu, mikä useinkin kestää +monia vuorokausia. Siellä saavat he levätä polttavan kuumassa +puolipäivän paisteessa ja jääkylmässä yö-ilmassa ohdakkeisella ja +kivisellä vuoteella, saavat hengittää ympärillään mätänevien ruumiiden +ja omien haavojensa ilettävää hajua ja saavat nähdä, miten ahnaat korpit +sammuttavat nälkäänsä raatelemalla vielä väriseviä ihmisruumiin-osia... + + * * * * * + +Tohtori oli lopettanut kamalan kertomuksensa, mutta sisällisten silmieni +edessä näin vielä kauan hänen kertomuksensa tuottamat kuvat. Se oli +kauhea matka! Saadakseni vähän lohdutusta katsoin vaunun ikkunasta +maisemaa, jonka läpi kiidimme. Mutta sielläkin näin kuvia sodan +surkeudesta. Tosin ei täällä näkynyt vielä vihollisen hävityksen jälkiä, +mutta tiet olivat täynnä pakenevia, jotka kaikkine omaisuuksineen +jättivät kotinsa vihollista peljäten. Talouskaluilla, sänkyvaatteilla ja +ruokavaroilla täytettyjä vaunuja, joihin tavarat oli nähtävästi suurella +kiireellä koottu, ajoi sisämaahan päin. Kokonaiset perheet pienine +lapsineen riensivät eteenpäin kauhu kasvoillansa. Minne nuo ihmisraukat +joutuisivat? Sitä he tuskin itsekään tiesivät, ainoastaan pois, pois, +»preussiläisiä» pakoon. + +Tällä tavoin paetaan raivoavaa tulta tahi paisuvaa jokea. + +Usein kiiti juna ohitsemme -- haavoitettuja, vaan haavoitettuja. +Tuhkanharmaita kasvoja, sidotuita päitä ja käsivarsia. Pysäkeillä oli +hyvä tilaisuus nähdä kaikkea tuota kurjuutta monissa eri muodoissa. +Asemasillat olivat täynnä maassa makaavia tahi kokoonkyyristyneitä +olentoja. Ne olivat haavoitettuja sotilaita, jotka odottivat tullaksensa +viedyksi sairashuoneeseen. Tällä tavoin saavat he maata useita tunteja, +ja kuka tietää, kuinka monta kertaa heitä on jo kuljeteltu. Tunsin syvää +sääliä noita ihmisraukkoja kohtaan! Olisin tahtonut laskeutua polvilleni +jok'ainoan viereen ja kuiskata heille lohdutuksen sanoja. Mutta tohtori +ei sallinut minun sitä tehdä. Niin pian kuin saavuimme asemalle, saattoi +hän minut asemapäällikön virkahuoneeseen sekä toi minulle viiniä ja +muita virvoituksia. -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +Myöhään illalla saavuin Königinhofiin; matkatoverini olivat lähteneet +junasta jo edellisellä asemalla. Olin yksin pelkoineni, epätoivoineni. +Mihin joutuisinkaan, jos tohtori Bresser ei olisi voinut saapua? -- Juna +pysähtyi. Vavisten nousin jaloilleni vaunussa ja otin alas tavarani. +Minulla oli vaan mukanani matkalaukkuni ja vähäinen säiliö, jossa +minulla oli muutamia sadan-guldenin seteliä. + +Vaikka olikin myöhäinen, vallitsi täällä sama sekasorto kuin muillakin +asemilla, ja yhä vaan sama nähtävä: haavoitettuja, haavoitettuja. Ei, ei +aivan sama näky: Königinhof oli aivan *täynnä* noita onnettomia. Koko +läheisyydessä ei ollut yhtään ainoata sopivaa huonetta ja senvuoksi oli +haavoitettuja tuotu suurissa joukoin asemalle, jossa ne, huonosti +sidottuina, makasivat hajallaan kaikkialla, maassa ja kivien päällä. + +Oli pimeä ja kauhea yö. Paikkaa valaisivat vaan muutamat lyhdyt, joita +oli siellä ja täällä pylväiden päässä. Väsyneenä ja levon tarpeessa +vaivuin alas penkille ja laskin tavarani eteeni lattialle. Yritykseni +näytti minusta nyt yhä hullummalta. Kukaties oli Fredrik nyt +kotimatkalla, tahi oli hän kuollut. Toinen ääni rupesi nyt yhä +voimakkaammin kuulumaan: äidinrakkauden. Miksi olin jättänyt pienen +poikani? Kuinka hän mahtoikaan itkeä kuullessaan, että olin matkustanut, +ja miten vaikea hänen olikaan nukkua ilman äitinsä hyvänyönsuudelmaa. -- +Minne joutuisinkaan täällä, jollei tohtori Bresser tulisi -- ja toivoni +hänen tulonsa suhteen oli nyt supistunut hyvin vähiin. Onneksi oli +minulla rahalaukkuni: *seteleillä* pääsee kyllä eteenpäin maailmassa. +Tunnustelin sitä paikkaa, jossa laukun piti riippua -- suuri Jumala, +hihna oli katkaistu, laukku poissa -- kadotettu! Mikä onnettomuus? Ja +kumminkaan en kovin tämän tähden huolehtinut. Mitä merkitsikään rahojen +kadottaminen tällaisina henkilöiden kadottamisen aikana. + +Tarkastin kaikkia ohi kulkevia. Tohtori Bresseriä ei näkynyt. Mitä +pitäisi minun tehdä? Kenen puoleen pitäisi minun kääntyä? Kysyin eräältä +ohikulkevalta: + +-- Missä saan tavata asemapäällikköä? + +-- Tuolla hän seisoo. + +Aijoin juuri mennä häntä puhuttelemaan, kun eräs herra riensi hänen +luoksensa. Tuo herra oli tohtori Bresser. Ihastuksissani vaivuin tuon +vanhan ystävän kaulaan. + +-- Te täällä? Paroonitar Tilling? Mitä ihmettä te täällä teette? + +-- Olen tullut etsimään -- hoitamaan... Onko Fredrik jossain +sairashuoneessa täällä? + +-- Minä en ole nähnyt häntä. + +Mitä vaikutti tuo vastaus minuun? Olinko iloinen vai pettynyt? En tiedä. +Hän ei ollut täällä, oli siis joko kuollut tahi vahingoittumaton, -- +mutta eihän tohtori Bresser ole mitenkään voinut nähdä kaikkia +haavoitettuja tällä seudulla. Minun täytyy itseni etsiä kaikista +sairashuoneista. + +-- Ja rouva Simon? -- kysyin minä vielä. + +-- Hän tuli jo monta tuntia sitte. Kunnon nainen! Päättäväinen ja +kuitenkin varovainen. Nyt hän parhaallaan antaa muuttaa täällä olevia +haavoitettuja tyhjiin rautatievaunuihin. Hän on kuullut, että hätä on +suurin Horonevosissa, vähän matkan päässä täältä. Hän aikoo mennä sinne +ja minä olen päättänyt seurata häntä. + +-- Minä myöskin, tohtori Bresser! Antakaa minun tulla mukaan! + +-- Mitä te ajattelette, paroonitar? Te, joka olette niin arka ja +tottumaton niin rasittavaan, niin kovin rasittavaan työhön? + +-- Mitä minä sitte täällä teen? Jos olette ystäväni, niin auttakaa minua +aikomuksessani. Tahdon olla avuksenne kaikessa, tahdon tehdä +kaikenlaista työtä. -- Esitelkää minut rouva Simonille vapaaehtoisena +sairaanhoitajana ja -- ottakaa minut mukaan! Armahtakaa minua, ottakaa +minut mukaan! + +-- Olkoon menneeksi; teen niinkuin tahdotte. Tuolla on urhokas rouva! +Seuratkaa minua. + + * * * * * + +Kun tohtori Bresser vei minut rouva Simonin luo ja esitteli minut +hänelle vapaaehtoisena sairaanhoitajana, nyökäytti hän vaan päätänsä ja +kääntyi jälleen antamaan käskyjänsä. Hämärässä en voinut eroittaa hänen +kasvonpiirteitään. + +Viisi minuuttia myöhemmin olimme me matkalla Horonevosiin. Me ajoimme +häkkivaunuissa, joilla oli juuri kuljetettu haavoitettuja. Sotilas, joka +istui ajajan vieressä, piti kädessään lyhtyä, josta leveni tielle +himmeä, väikkyvä valo. Minusta tuntui kuin olisin nähnyt jotain pahaa +unta, ja ainoa, joka minua vähä tyynnytti, oli tohtori Bresserin +läsnäolo. Olin pannut käteni hänen käteensä, toisella kädellään tuki hän +minua. + +-- Nojatkaa minuun, lapsi raukka, -- sanoi hän lempeästi. + +Mitä sainkaan kärsiä tällä matkalla! Kun on koko elämänsä ajan tottunut +lepäämään pehmeillä, peräänantavilla alustoilla, -- kuinka vaikealta +tuntuukaan silloin väsyttävän rautatiematkan jälkeen istua tärisevissä +kärryissä, joissa ei ole mitään linjaaleja ja joiden puinen pohja on +vaan peitetty vähillä, verin kostutetuilla oljilla! Enkä minä kuitenkaan +ollut haavoitettu. Mutta kuinka kauhealta mahtaakaan tuntua sellaisista, +joiden täytyy rikkirunneltuine jäsenineen matkustaa tällä tavoin kivien +ja kantojen yli. + +Rasittava uneliaisuus rupesi vaivaamaan minua, ja silmäluomeni olivat +lyijynraskaat. Mutta kuinka olisin voinut nukkua niin epämukavassa +asennossa ja niin hermostuneessa tilassa. Kauheat kuvat, joista juuri +olin kuullut kerrottavan, lensivät päässäni kuin kuumeiset unelmat, +mutta en voinut kuitenkaan olla kuuntelematta matkatoverieni puhelua. + +-- Kurjuus Horonevosissa kuuluu olevan kauhistuttava, -- kuulin rouva +Simonin sanovan. -- Asukkaat, sekä rikkaat että köyhät, ovat jättäneet +kaikki! Useimmat talot ovat haavoitettuja täynnä. Kuinka tervetullut +tuleekaan meidän apumme olemaan, -- mutta voi, se on aivan riittämätön! + +-- Niin, -- vastasi tohtori Bresser, -- meitä pitäisi olla ainakin sata +voidaksemme auttaa jossain määrin. Sekä koneita että kääretavaroita +puuttuu, -- mutta jos meillä olisi niitäkin, niin on koko tienoo niin +täynnä haavoitettuja, että joku vaarallinen kulkutauti voipi helposti +niiden seassa puhjeta raivoamaan. Ne pitäisi saada sieltä pois niin pian +kuin mahdollista, mutta useimmat niistä ovat niin heikkoja, ettei kukaan +uskalla lähteä niitä pois kuljettamaan. Ja jos ne jätetään sinne, niin +saavat ne tavallisesti haavakuumeen. Mitä näinä päivinä olen +Königgrätzin taistelun jälkeen nähnyt, sitä on mahdoton kertoa. Teidän +täytyy olla valmis näkemään pahinta, rouva Simon. + +Koetin nousta ylös saadakseni mukavamman asennon. Tuo puolinainen +horrostila, jonka ajalla ajatukset epäselvinä kiitivät aivoissani, oli +kovin vastenmielinen. Mieluummin tahdoin koettaa ottaa osaa toisten +keskusteluihin ja siten päästä omista mielikuvituksistani. + +Mutta tohtori ja rouva Simon olivat vaijenneet. He katselivat molemmat +sinne päin, mistä täysi kuu juuri nousi, ja vähän ajan kuluttua +painuivat silmäni taaskin kiinni. Tällä kertaa oli todellinen uni minut +vallannut. Samassa silmänräpäyksessä, kun tunsin nukkuvani ja kun +levottomat ajatukset herkesivät minua vaivaamasta, tunsin sellaisen +sulouden tunteen, että kuolemakin olisi ollut tervetullut. + +En tiedä miten kauan olin tuossa mieluisassa tilassa, mutta äkkiä +hyppäsin kiivaasti ylös. Minua ei herättänyt mikään jyrinä eikä kärryn +tärähtäminen, ei, minut herätti inhoittava, myrkytetty ilma. + +-- Mitä tämä on? + +Matkatoverini tekivät samalla aikaa saman kysymyksen. Vaunu kääntyi +eräässä kulmassa, ja tien vierestä löysimme vastauksen. + +Kuu valaisi siellä valkoisen kirkkotarhan aidan, jota oli varmaankin +pidetty etuvarustuksena, ja tämän vierellä oli joukko toistensa päälle +ladottuja ruumiita. Noiden mätänevien ruumiiden haju oli herättänyt +minut unestani. Kun ajoimme muurin ohitse, lensi suuri joukko rääkyviä +korppia ja variksia ruumiskasalta, lenteli hetken ilmassa ja laskeusi +jälleen alas jatkaakseen keskeytettyä juhla-ateriaansa. + +-- Fredrik, voi, Fredrik! -- huudahdin minä ehdottomasti. + +-- Tyyntykää, paroonitar, miehenne ei voi mitenkään olla näiden +joukossa, -- lohdutti tohtori minua. + +Sotamies, joka ajoi, kiiruhti hevosia nopeaan juoksemaan, että +voitaisiin, niin pian kuin mahdollista, päästä noiden myrkyllisten +kaasujen ohitse. Vaunu ratisi ja horjui aivan kuin olisimme paenneet +hurjaa vauhtia. Minä pitelin kovasti kiinni tohtorin käsivarresta, ja +kauhea epätoivo valtasi minut. Sisällinen voima pakoitti minut +alituisesti katsomaan tuonne kammoittavaan muuriin päin, ja -- liekö se +ollut kuun petollinen valaistus tahi petolintujen liikkeet, -- mutta +minusta näytti kuin kaikki nuo kuolleet olisivat nousseet ja ojentaneet +käsiänsä meitä kohti... Tahdoin huutaa, mutta tuska ahdisti kurkussani +äänen kuulumattomiin. + + * * * * * + +Taaskin kääntyivät vaunut eräässä kulmassa. + +-- Nyt olemme perillä, tämä on Horonevos, -- kuulin tohtorin sanovan, +jonka jälkeen hän käski ajajan pysähdyttää. + +-- Minne me joudumme tämän nuoren rouvan kanssa -- sanoi rouva Simon. -- +Hän tulee olemaan meille enempi vastukseksi kuin avuksi. + +Kokosin kaikki voimani. + +-- Ei, ei, -- sanoin minä. -- Minä voin nyt paremmin. Tahdon auttaa +teitä niin hyvin kuin voin. + +Olimme nyt erään autioksi jätetyn linnan portin edustalla. + +-- Katsokaamme ensin, mitä täällä voimme tehdä, -- sanoi tohtori, -- +linna kuuluu olevan kellarista kattoon asti haavoitettuja täynnä. + +Me nousimme kärryistä. Tuskin pysyin jaloillani, mutta ponnistin kaikki +voimani, ettei kukaan sitä huomaisi. + +-- Ja nyt eteenpäin! -- komensi rouva Simon. -- -- Onko meillä kaikki +tavaramme? Tuomiseni tulevat virkistämään noita ihmisraukkoja. + +-- Minunkin matkakirstussani on lääkkeitä ja sidetavaroita, -- sanoin +minä. + +Tohtori antoi meitä seuranneille sotilaille käskyjänsä. Kahden heistä +piti jäädä hevosten luo, toisten piti seurata meitä. + +Astuimme linnan portista sisään. Puoleksi tukehtuneita valitushuutoja +kuului joka haaralta. -- Kaikkialla pimeää. -- + +-- Valoa! Sytyttäkää nopeasti kynttilä! -- sanoi rouva Simon. + +Oi, voi, kaikkea muuta oli meillä mukanamme, mutta ei kynttilöitä. Oli +siis mahdotonta saada valoa tuohon pimeyteen, joka ympäröi sekä meitä +että noita onnettomia. Tulitikkulaatikko, joka tohtorilla oli +taskussansa, oli ainoa keino, jonka avulla saimme vähän silmätä noita +kauhistuttavia kuvia, joita tässä kurjuuden ja surkeuden paikassa oli. +Jalka luisti verin tahratulla lattialla. Mitä olisi tehtävä? Näiden +satojen onnettomien luo tulimme me, itsekin neuvotoinna ja valittaen: +mitä olisi tehtävä? + +Rouva Simon suoriutui ensimmäisenä pulasta. -- Minä menen etsimään +pappilaa tahi hankin apua jostain muualta, -- sanoi hän. -- Tulkaa, +tohtori, ja näyttäkää minulle tulitikulla tietä portille. Te, Martha +rouva, voitte sen aikaa odottaa täällä. + +Täällä, -- yksin pimeässä, näiden valittavien ja voihkavien ihmisten +keskellä? Tässä tukehduttavassa ilmassa. Väristys kävi läpi olentoni, +mutta minä en pannut vastaan. + +-- Ei, -- sanoi tohtori Bresser ja laski minun käsivarteni omaansa, -- +tulkaa mukaan, te ette saa jäädä yksin tänne, tähän helvettiin, näiden +kenties jo kuumeessa riehuvien ihmisten pariin. + +Olin syvästi kiitollinen tuolle uskolliselle ystävälle ja pidin kiinni +hänen käsivarrestaan. Pelkään, että olisin tullut hulluksi tuskasta, jos +minun olisi ollut pakko jäädä näihin huoneisiin. Oi, mikä arka, avuton +raukka olinkaan! En ollut ollenkaan sovelias siihen toimeen, jonka olin +ottanut täyttääkseni. + +Me menimme ulos. Vaunut seisoivat vielä siinä, johon olimme ne +jättäneet, ja tohtori pyysi minua nousemaan niihin ja odottamaan siellä, +kunnes rouva Simon ja hän tulisivat tuoden apua. + +Taivuin mielelläni hänen tahtoonsa, sillä jalkani eivät tahtoneet voida +minua kantaa. Tohtori koetti saada minulle niin mukavaa kuin mahdollista +oli, sekä jätti kaksi sotilasta suojakseni, ja sitte he menivät. + +Noin puolen tunnin kuluttua tulivat he takaisin -- tyhjin käsin. Koko +pappila oli hävitetty, niinkuin kaikki muutkin paikat, ja kaikki +asukkaat olivat paenneet. Useimmat talot olivat raunioina, mistään ei +voinut saada kynttilänpalaista. Meillä ei ollut siis mitään muuta keinoa +kuin odottaa päivän valkenemista. Kuinka moni noista onnettomista, +joissa tulomme oli herättänyt toivoa ja uutta kärsivällisyyttä, +kuolisikaan yön aikana? + +Kuinka äärettömän pitkä yö! Nuo muutamat tunnit, jotka olivat jälellä +auringon nousuun, olivat mielestämme loppumattomat, sillä niiden +kulumista muistuttivat kärsivien valitushuudot kellon lyönnin asemasta. + +Vihdoinkin koitti aamu ja työ voitiin alkaa. Rouva Simon ja tohtori +Bresser menivät vielä kerran etsimään, jos voisivat saada käsiinsä +paenneita kylän asukkaita, ja se onnistui heille. Raunioista tuli siellä +ja täällä joku talonpoika ryömien esiin, epäilevän näköisenä. Mutta kun +tohtori puhutteli heitä heidän äidinkielellään ja rouva Simon sanoi +heille muutamia ystävällisiä sanoja, taipuivat he vihdoin meitä +auttamaan. Ensiksi täytyi heidän etsiä toisetkin piiloutuneet, että +nekin voisivat työssä auttaa. + +Ja tehtävä työ ei ollutkaan vähäinen. Täytyi haudata hajallaan makaavat +ruumiit, saada kaivot kuntoon, että saataisiin vettä elossa oleville, +etsiä teiltä sinne hukatut kenttäkattilat taloudenkapineiksi ja lopuksi +kerätä kaikki liinavaatteet, jotka löytyivät kaatuneitten pääkopsissa, +siteiksi haavoitetuille. Samassa saapui myös eräs preussiläinen +esikuntalääkäri miehistön ja apuvarojen kanssa, ja nyt voi siis +varsinainen pelastustyö alkaa. + +Rouva Simon ja preussiläinen lääkäri menivät linnaan, jossa useimmat +haavoitetut lepäsivät. Tohtori Bresser aikoi tutkia kylän muut talot, ja +minä liityin häneen. Ettei Fredrik ollut linnassa, sen oli tohtori jo +ehtinyt saada selville. + +Emme olleet kulkeneet montakaan askelta, kun kuulimme kovia +valitushuutoja. Ne tulivat pienen kyläkirkon avonaisesta ovesta. +Astuimme sisälle. Enempi kuin sata ihmistä makasi siellä kovalla +kivilattialla, silvottuina ja pahoin haavoitettuina. Kuumeesta hehkuvin +poskin valittivat he, pyydellen edes vähän vettä. Olin vähällä kaatua +maahan jo kynnyksellä, mutta rohkaisin itseäni. Etsinhän minä Fredrikiä. +-- Mutta häntä en täältä löytänyt. + +Bresser ja hänen väkensä laittautuivat kuntoon auttaakseen noita +onnettomia. Nojauduin erästä pylvästä vastaan ja katselin tuskan +valtaamana kauheata kurjuutta, mikä oli ympärilläni. + +Ja tämä oli ikuisen rakkauden Jumalalle rakennettu huone! Nuo olivat +kuuluisat ihmeitä tekevät pyhimykset, jotka siellä ja täällä seinämillä +lempeinä ja autuaina panivat kätensä ristiin ja kohottivat päätänsä +kullalle hohtavan kunniakehän alla!? + +-- Oi, Jumalan äiti, pyhä Jumalan äiti, pisara vettä! -- kuulin erään +haavoitetun rukoilevan. Näin oli hän kenties jo useita päiviä rukoillut +tuota kuuroa kuvaa. -- Oi, teitä onnettomia ihmisiä. Niin kauan kuin +olette tottelemattomat sille rakkauden käskylle, jonka Jumala on +painanut sydämiimme, niin kauan kuin olette julmat toisianne kohtaan, +niin kauan ei teillä ole mitään taivaalliselta armahtavaisuudelta +odotettavissa. + + * * * * * + +Mitä kaikkea sainkaan nähdä ja kokea tuona samana päivänä! Jättää +tuollaiset kertomatta, olisi tietysti parasta, sulkea silmänsä ja +kääntää pois päänsä, kun sellaista näkee. Mutta minusta tuntuu kuin +olisi velvollisuuteni kertoa kaikki, mitä noina kauheina päivinä sain +kokea. Enkä kerro ainoastaan sitä, mitä *minä* sain kokea, vaan myöskin +tohtori Bresserin, rouva Simonin ja tohtori Naundorffin kertomuksille +annan tässä sijaa. + +Samoin kuin Horonevosissa, oli helvetillä haaraosastoja useissa +muissakin ympärillä olevissa kylissä, Svetissä, Hradeckissa, Problussa. +Vieläpä Pardubitzissakin, jossa silloin, kun ensimmäiset preussiläiset +joukot sen valloittivat »enempi kuin tuhat pahoin haavoitettua, +ruhjottua ja repeytynyttä sotilasta lepäsi kentällä osaksi kuolevina, +osaksi jo kuolleina. Monella niistä ei ollut päällänsä muuta kuin +verinen paita, niin ettei edes voinut tietää mitä kansallisuutta he +olivat. Kaikki, joissa vielä oli kipinäkään henkeä jälellä, huusivat +vettä ja leipää, vääntelivät itseään kauheissa tuskissa ja rukoilivat +kuolemaa hyväntekijänään.» + +»Rossnitzissa», niin kirjoittaa tohtori Bresser, »vallitsi +kauhistuttavin kurjuus, mitä inhimillinen kuvitusvoima voipi ajatella. +Löysin siellä kuusisataa viisikymmentä haavoitettua, sullottuina kurjiin +latoihin ja talleihin, joissa olivat maanneet useita päiviä ruuatta ja +juomatta ilkeän likaisina, ja kuolleiden ja puolikuolleiden seassa. +Täällä jouduin sellaisen tuskan valtaan, että kokonaisen tunnin ajan +vuodatin katkeria kyyneleitä, ja ponnistuksistani huolimatta tuskin voin +tyyntyä. Vaikka olinkin lääkärinä tottunut näkemään inhimillisen +kurjuuden kaikissa muodoissansa ja kuulemaan kärsivän ihmisluonnon +huokauksia ja tuskanhuutoja, täyttyivät silmäni kuitenkin yhäti +kyyneleillä. Täällä Rossnitzissa se oli, jossa huomasin, että meillä oli +liian vähä voimia tätä kurjuutta auttamaan, täällä kadotin kokonaan +rohkeuteni ja herkesin enää sitomasta...» + +»...Maslovedissa -- kertoi rouva Simon, -- lepäsi kahdeksan päivää +taistelun jälkeen seitsemän sataa haavoitettua. Enempi kuin heidän +valitushuutonsa, musersi sieluani heidän lohduton tilansa. Yhdessä +ainoassa ladossa oli kuusikymmentä onnetonta, jotka hoidon puutteessa +nyt olivat melkein toivottomassa tilassa. Useimpain haavat olivat +palohaavojen kaltaisia, heidän rikkiammutut jäsenensä olivat vaan +verisiä lihamöhkäleitä, ja heidän kasvonsa olivat kuin hyytynyt +verijoukkio, jossa musta aukko osotti suunpaikkaa. Mätänemisen kautta +erkani näistä kurjista ruumiista kokonaisia kuihtuvia osia. Elävät +makasivat kuolleiden vieressä, joiden ruumiit jo alkoivat täydelleen +mädäntyä... + +Nuo kuusikymmentä ihmistä olivat kokonaisen viikon ajan maanneet samassa +paikassa. Heidän haavojansa ei oltu ollenkaan, tahi aivan väliaikaisesti +sidottu. Siitä päivästä, jolloin taistelu oli, olivat he maanneet +täällä, liikkumaan kykenemättä, lian ja veren vallassa. Eläviä ruumiita, +joiden suonissa myrkytetty verivirta hitaammin ja hitaammin lopetti +kiertokulkuaan. He eivät olleet vielä voineet kuolla, ja kumminkin ... +kuinka he rohkenivat toivoa jälleen tulevansa eläviksi? Mikä on enempi +ihmeteltävää -- lopetti rouva Simon kertomuksensa, -- ihmisluonnon +ääretön elinvoima, joka kestää kaiken tämän ja kuitenkin voipi +hengittää, tahi riittävän avun puute?» + +Ihmeteltävimmältä minusta näyttää se, että ihmiset saattavat toisensa +sellaiseen tilaan ... etteivät ne, jotka ovat nähneet tuollaista +kurjuutta, lankea polvilleen ja vanno pyhää valaa, että tästä lähtien +käyvät sotaa ainoastaan sotaa vastaan, etteivät ne heitä miekkaa +luotansa kauas ja sen sijaan antaudu koko toiminnallaan sanoissa ja +kirjoituksissa, ajatuksissa ja opissa, työssä ja toimessa palvelemaan +tuota suurta päämäärää: *Aseet pois!* + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +Rouva Simon -- häntä kutsuttiin »sairaalan äidiksi» -- oli todellinen +sankarinainen. Pitkän aikaa oli hän näillä tienoilla, kestäen +kaikenlaisia kärsimyksiä. Sadoittain ihmishenkiä on hänen kauttaan +pelastunut. Hän teki työtä, järjesti ja ohjasi yöt ja päivät. Milloin +teki hän alhaisimpia askareita sairasvuoteiden äärellä, milloin oli +jonkin kuljetusjoukon päällikkönä, milloin matkusteli ympäri hankkimassa +elintarpeita. Hän oli toinen Florence Nightingale, yhtä toimelias, yhtä +uhraavainen ja yhtä jumaloitu kuin hänkin. + +Ja minä sitte? Ruumiin ja sielun puolesta murtuneena, tuskan ja inhon +vallassa, en ollut kyennyt vähintäkään auttamaan. Kirkossa -- jonne +ensin pysähdyimme -- vaivuin voimatonna erään Marian alttarin juurelle, +ja tohtori Bresserillä oli aika suuri vaiva saada minut sieltä pois +viedyksi. Minä kuljin hänen käsivarteensa nojaten vähän matkaa eteenpäin +ja me tulimme erääseen latoon, joka oli aivan samankaltainen kuin se, +josta rouva Simon oli kertonut. Kirkossa oli ainakin hyvä tila, ja +sairaat voivat levätä toisensa vieressä, mutta täällä lepäsivät ne +toistensa päällä, aivan kuin jättiläis-suuret, punaiset kerät. Kirkossa +oli niillä edes jommoinenkin, joskin vaillinainen hoito, mutta täällä +olevat olivat kokonaan jääneet unohduksiin, ne olivat vaan kiemurteleva, +hiljaa valittava, puoleksi mädännyt ihmisjäännös... Tukehduttava inhon +tunne kuristi kurkkuani, ja katkerin tuska täytti sieluni. Tuntui kuin +sydämeni olisi tahtonut pakahtua, ja minä kirkaisin ääneen. Tämä huutoni +on viimeinen mitä muistan tästä kauheasta paikasta. + + * * * * * + +Kun jälleen toinnuin, huomasin olevani rautatienvaunussa. Vastapäätä +minua istui tohtori Bresser, joka, nähtyään että avasin silmäni ja +hämmästyneenä katselin ympärilleni, tarttui käteeni ja sanoi: + +-- Niin, te ette uneksi, paroonitar, tämä on toisen luokan +matkustajavaunu, ja me olemme matkalla Wieniin. + +Niin olikin asian laita. Tohtori oli saanut tehtäväkseen seurata +sairasten vientiä Wieniin, ja hän oli ottanut minut, poloisen, mukaansa +viedäkseen minut kotiini. Minä olin ollut aivan kykenemätön, ja olin +ainoastaan ollut tiellä ja vaivaksi, että rouva Simon oli ollut hyvin +iloinen, kun Bresser oli lähtenyt viemään minua pois. Ja minun täytyi +myöntää, että se olikin paras. + +Mutta Fredrik -- minä en ollut löytänyt häntä, Jumalan kiitos, siis ei +kaikki toivoni ollut vielä loppunut. Jos joku noista kurjista, +silvotuista olennoista olisi ollut Fredrikini, olisin varmaankin tullut +mielipuoleksi. Kenties oli kotona minua odottamassa joku kirje. Tämä +toivo, tämä *mahdollisuus* vuodatti palsamia haavoitettuun sieluuni. + +Nukuin melkein lakkaamatta koko matkan. Kun saavuimme Wieniin, seisoi +isäni junasillalla minua vastaanottamassa. Tohtori Bresser, joka +ajatteli kaikkea, oli sähköittänyt Grumitziin. Hänen itsensä täytyi heti +jälleen palata takaisin Böhmiin. + +Isäni syleili minua ääneti, enkä minäkään saanut sanaakaan suustani. +Sitte kääntyi hän Bresseriin päin ja sanoi: -- Kuinka voin teitä kyllin +kiittää siitä, että olette pitänyt huolta tästä pienestä seikkailijasta? +-- + +Mutta tohtori puristi vaan kiireessä käsiämme. -- Minun täytyy lähteä, +-- sanoi hän, -- minulla on paljo tehtävää, -- onnellista matkaa! Nuori +rouva tarvitsee sääliväisyyttä ja lepoa, teidän ylhäisyytenne, ja -- +lepoa, -- hän on kärsinyt paljo. Ei torumisia, ei kysymyksiä -- nopeasti +sänkyyn, -- oranssinkukkaisvettä ja -- lepoa. Hyvästi! -- ja hän oli +poissa. + +Kun ajoimme vaunuissa kotia kohti, en jaksanut kestää hiljaisuutta, vaan +rohkenin kysyä, oliko jotain tietoa saapunut Fredrikistä. + +-- Eilisiltana emme vielä olleet mitään kuulleet, ja tänä aamuna +matkustin heti kun olin sähkösanoman saanut. Oi millaiseen epätoivoon +olet meidät saattanut, ajattelematon lapsi! -- Mutta tohtorihan kielsi +minua sinua torumasta. + +-- Kuinka pikku Rudolf voipi? -- + +-- Se herra huutaa ja ulvoo päivät päästään, etsii sinua joka paikasta, +eikä ota uskoakseen, että sinä olet matkustanut pois antamatta hänelle +erosuukkoista. -- + +-- Kuinka toiset voivat? Onko Konrad kirjoittanut? + +-- Kaikki ovat terveenä, ja Konradkin on vahingoittumatta. Lilli on +seitsemännessä taivaassa ihastuksesta. Saatpas nähdä, että saamme +Fredrikiltäkin hyviä tietoja. Mutta valitettavasti ei meillä ole mitään +hyvää odotettavana valtiollisesti. Olet kai kuullut siitä suuresta +onnettomuudesta? + +-- Mistä? -- En ole pitkiin aikoihin kuullut muusta puhuttavankaan kuin +suurista onnettomuuksista. + +-- Tarkoitan Venedigiä -- meidän kaunista Venedigiämme, joka on myyty +polkuhinnasta tuolle Louis Napoleon vehkeilijälle! Ja sellaista on +voinut tapahtua sellaisen kuin Custozzan taistelun jälkeen! -- Sinä et +vastaa? No, minä jätän kai sinut rauhaan, kuten Bresser sanoi. + +Kun ajoimme Grumitzin pihaan, juoksivat molemmat sisareni riemuiten +minua vastaan. + +-- Martha, Martha, -- huusivat he jo etäältä, -- hän on täällä! + +Ja vielä kerran vaununovella: -- Hän on täällä. Martha! + +-- Kuka? + +-- Fredrik, miehesi. + + * * * * * + +Se oli todellakin totta. Edellisenä iltana oli Fredrik tuotu +haavoitettujen mukana Wieniin ja sieltä tänne. Hän oli saanut luodin +sääreensä, ei voinut vielä käydä, mutta voi toivoa pian olevansa terve. + +Ilo oli liian vaikea kantaa. Se vaikutti minuun samalla tavoin kuin +viimeisten päivien hirmukuvatkin, se teki minut tiedottomaksi. + +Minut täytyi kantaa pois vaunuista ja laskea sänkyyn, missä lepäsin +useita tunteja tajutonna. Kun jälleen heräsin, luulin että kaikki oli +ollut unta ja etten lainkaan ollut käynyt poissa Grumitzista. Katsoin +ylös. Vuoteeni vieressä seisoi kamarineiti Netti. + +-- Onko kylpyni kunnossa? -- kysyin minä. + +-- Tahdon nousta. + +Täti Maria tuli nopeasti eräästä huoneennurkasta luokseni. + +-- Martha, rakas lapseni, Jumalalle olkoon kiitos, että olet jälleen +tunnoissasi! Niin, nouse nyt vaan kylpemään, se tekee sinulle hyvää. Kun +on niin rautatien tomun peitossa, kuin sinä... + +-- Mitä sinä tarkoitat? Rautatien tomun --? + +-- Niin, niin, joudu nyt vaan. Netti järjestää kaikki. Fredrik palaa +kaipauksesta saada sinua nähdä. + +Fredrik, minun Fredrikini! + +Miten usein olinkaan näinä viime päivinä tuskalla huutanut tuota nimeä, +mutta nyt oli se riemun huuto -- nyt olin käsittänyt kaikki: se ei ollut +mikään unelma, olin ollut poissa ja tullut kotia ja saan nyt jälleen +nähdä rakkaan puolisoni! + +Neljännestunnin kuluttua riensin hänen luoksensa, -- yksin -- sillä tätä +yhtymistämme ei minusta kukaan saanut olla näkemässä. + +-- Fredrik! Martha! -- Kiiruhdin vuoteelle, jossa hän lepäsi ja +nyyhkytin nyt hänen rinnoillaan. + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +-- Oi, Fredrik, olenko saanut sinut vihdoinkin takaisin? + +-- Ja sinä tahdoit etsiä ja hoitaa minua! Niin urhokasta ja niin +ajattelematonta, Martha! + +-- Niin, käsitän, että se oli ajattelematonta, mutta urhokasta? Ei! Jos +tietäisit, miten raukkamainen olin nähdessäni tuota kauheata kurjuutta. +Olen nähnyt kauheita asioita, Fredrik, asioita, joita en koskaan voi +unhoittaa. Kuinka voidaan sillä tavoin turmella meidän ihanata +maailmaamme? + +-- Minäkin olen nähnyt jotain kauhistuttavaa Martha, jotain, jota en voi +koskaan unhoittaa. Ajatteleppas, eräässä ratsuväen taistelussa Sadovan +luona tulee eräs nuori mies hyökäten luokseni kohotettu miekka kädessä. +Voitko arvata kuka se oli? Gottfried von Tessow! + +-- Täti Cornelian poika? + +-- Niin. Mutta hän tunsi minut viime hetkessä ja laski alas miekan, +jonka hän jo oli kohottanut minua surmatakseen. -- + +-- Silloin hän oikeastaan menetteli vastoin velvollisuuttaan, vai miten? + +-- Poika raukka! Tuskin oli hänen kätensä ehtinyt vaipua alas, ennenkuin +miekka suhisi ilmassa hänen päänsä päällä. -- Se oli sivusmieheni, eräs +nuori upseeri, joka tahtoi varjella everstiluutnanttiaan ja... + +Fredrik peitti kasvonsa käsiinsä. + +-- Surmasiko hän Gottfriedin? -- kysyin minä vavisten. + +Fredrik nyökäytti päätään. + +-- Äiti, äiti! -- kuului viereisestä huoneesta, ja samassa lennähti ovi +auki. Lilli tuli sisälle taluttaen pikku Rudolfia kädestä. + +-- Suokaa anteeksi, että tulen teitä häiritsemään, mutta tämä nuori mies +ei voinut millään tavoin tyyntyä. + +Painoin poikani kiihkeästi rintaani vastaan. -- + +Voi onnetonta täti Cornelia raukkaa! + + * * * * * + +-- Yhä enemmän näyttää lähestyvän se vaara, että rauha solmitaan, -- +valitti veli Otto eräänä päivänä. + +Istuimme jälleen pöydän ympärillä salissa, Fredrik lepäsi +lepotuolissaan, ja joku oli juuri lukenut sanomalehdestä uutisen siitä, +että Benedetti oli saapunut Böhmiin rauhanehdoista sopimaan. + +Otto ei nykyään peljännyt mitään niin paljo kuin sitä, että sota +loppuisi, ennenkuin hän olisi ehtinyt ottaa siihen osaa. +Wiener-Neustadtin sota-akatemiasta oli saapunut se tieto, että jos +taistelu uudelleen alkaisi, kahden korkeimman luokan oppilaat heti +saisivat astua vakinaiseen sotapalvelukseen, ja tämäpä saattoi nuoren +urhon aivan ihastuksiinsa. Ajatelkaapas, akatemiasta suoraan taisteluun, +mikä ilo! + +Isäni oli luonnollisesti kovin ihastuksissaan rakkaan poikansa +sotaisesta innostuksesta. + +-- Ole rauhallinen, rakas poikani, -- sanoi hän, -- sinulla on pitkä +elämä edessäsi. Jos sota nyt loppuisikin, niin kyllä me pian aloitamme +sen jälleen. + +Minä jatkoin hiljaa lukuani, koska olin tottunut siihen, että +tuollaisiin asioihin sekautumiseni oli aivan turhaa. Luin taaskin tapani +mukaan sanomalehteä, joka oli täytetty sotatantereen tapahtumilla. + +-- Täällä on sisältörikas kertomus, jonka on kirjoittanut eräs lääkäri, +joka on seurannut sotajoukkojamme heidän palausmatkallaan. Luenko sen +ääneen? -- kysyin minä. + +-- En tahtoisi kuulla mitään paluumatkasta, -- keskeytti Otto. + +-- Järjestetty palausmatka ei ole vielä mikään pako, -- huomautti isäni. +-- Muistan, miten me kerran vuonna neljäkymmentä yhdeksän -- Radetzkyn +aikaan... + +Estääkseni tuon hyvin tunnetun kertoelman uudelleen esittämistä, aloin +minä myöntymystä odottamatta lukea seuraavaa: + +»... Kello neljä alkoivat joukkomme peräytyä. Meillä lääkäreillä oli +yhäkin täysi työ haavoitettujen sitomisessa, sillä niitä oli noin sadan +paikoille, jotka olivat kauan odottaneet vuoroansa. Äkkiä hyökkäsi muuan +ratsurykmentti suoraan meitä vastaan ja riensi kumpujen ja kenttien yli +Königgrätziä kohti. Monet ratsuväen sotilaat kaatuivat satulasta ja +tulivat kuoliaiksi poljetuiksi ja sullotuiksi eteenpäin rientävien +hevosten jalkoihin. Meille huudettiin: Pelastakaa itsenne! Ja noiden +huutojen seasta kuulimme vielä kanuunanjyrinää, ja kranaatisirpaleita +lenteli ympärillämme. Joukot kiiruhtivat meitä eteenpäin, ilman että +tiesimme minne menimme. Olin suorittanut laskuni tälle maailmalle... +Äkkiä näimme vettä edessämme; oikealla oli rautatien sulku, vasemmalla +solatie, joka oli aivan täynnä vaunuja, joissa oli tavaroita ja +haavoitettuja, ja takanamme oli ääretön joukko ratsumiehiä. Meidän +täytyi mennä veteen. Nyt annettiin käsky, että hevoset piti pelastaa, +päästää irti valjaista, ja jättää vaunut siihen. Nekin vaunut, joissa +oli haavoitettuja? Niin -- nekin. Me jalkamiehet olimme aivan +epätoivossa. Me kahlasimme polven yläpuolelle ulottuvassa vedessä ja +pelkäsimme joka hetki, että uppoaisimme syvyyteen. Vihdoin saavuimme +eräälle rautatieasemalle, joka oli aivan rovituksilla suljettu. Moni +tunkeutui rovituksien läpi, toiset juoksivat ohitse -- minä juoksin yhä +eteenpäin ja takanani oli tuhat jalkaväen soturia. Nyt tulimme eräälle +joelle, jonka ylitse meidän täytyi kahlata, sitte kiipesimme +paalutuksien yli, kahlasimme jälleen erään joen yli, kapusimme ylös +korkeita rinteitä, kompastuimme kaatuneihin puihin ja tulimme vihdoin +kello yksi yöllä pieneen metsään, jonne vaivuimme levähtämään +väsymyksestä ja polttavasta kuumeesta nääntyneinä. Kello kolme marssi +osa meistä eteenpäin; -- toiset eivät kyenneet liikkumaan. Ne, jotka +läksivät liikkeelle, olivat läpimärissä vaatteissa ja värisivät sen +vuoksi vilusta. Kaikki kylät olivat autioina, -- ei ihmisiä, ei +elintarpeita, ei edes juomavettäkään, -- ilmakin oli saastutettu. +Tallatut viljavainiot olivat täynnä kuolleita, mustuneita ruumiita, +joiden silmät olivat valuneet pois silmäkuopista... + +-- Riittää, riittää! -- huusivat tytöt. + +-- Sensuurin ei pitäisi päästää tuollaisia kertomuksia julkisuuteen, -- +muistutti isäni. -- Tuollaiset jutut voisivat ehkäistä monenkin halun +ruveta sotamieheksi. + +-- Ja varsinkin halun sodankäyntiin, ja se olisi todellakin vahinko, -- +sanoin minä pisteliäästi. + + * * * * * + +Tulevaisuutemme suhteen olimme Fredrik ja minä päättäneet seuraavalla +tavalla: + +Sodan loputtua ottaisi Fredrik eron virastaan, jonka jälkeen me +asettuisimme johonkin pieneen halpaan seutuun, jossa Fredrikin +everstin-eläke ja se summa, jonka minä isältäni vuotuisesti sain, +riittäisivät toimeentullaksemme. Me iloitsimme ajatellessamme tuota +yksinäistä, vapaata elämää, jonka päätehtävänä oli pikku Rudolfin +kasvattaminen kunnon mieheksi. Fredrik aikoi sitäpaitsi opiskella, ja +varsinkin aikoi hän antautua kansaoikeusopin tutkimiseen. Bucklen ja +muiden tutkijoiden teoksia lukiessaan oli hän tullut siihen +vakuutukseen, että maailma astuu uutta käsitystapaa kohti, ja tuohon +käsitystapaan kiintyminen näytti hänestä tarjoavan kylliksi +elämäntehtävää... + +Isäni, jolle emme vielä olleet kertoneet mitään aikeistamme, oli +ajatellut tulevaisuudestamme toisin. + +-- Sinä olet sangen nuori eversti, Tilling, ja kymmenen vuoden perästä +olet varmaankin kenraali. Ennen sitä syttyy varmaankin uusi sota, ja +sinä voit päästä kokonaisen armeijakunnan päälliköksi, kukapa tietää -- +ehkä sotamarsalkaksikin. Kunhan kerran olemme saaneet uudenaikaiset +kiväärit, annamme preussiläis-herroille aika lailla selkään. + +-- Kukapa tietää, -- keskeytin minä, -- kenties vihollisuus meidän ja +heidän välillään ennen sitä lakkaa, ja me teemme jälleen liiton Preussin +kanssa. + +Isäni kohautti olkapäitään. + +-- Jos te naiset pysyisitte valtioasioista erillänne -- sanoi hän +halveksivasti. -- Etkö käsitä, että meidän *täytyy* kurittaa niitä +ylpeitä roikaleita ja auttaa valloitettuja -- sanon, *ryöstettyjä* +alueita syvästi loukattujen oikeuksiensa saavuttamiseen? Ystävyys, -- +liitto noiden konnien kanssa? Ei koskaan. Jolleivät tule nelinkontin +ryömien sitä pyytämään. + +-- Jos he sen tekisivät, pantaisiin varmaan heti jalka heidän niskaansa, +-- sanoi Fredrik. -- Liitto tehdään vaan sellaisten kanssa, jotka +vaikuttavat kunnioitusta mieliin, tahi jotka voivat auttaa yhteistä +vihollista vastaan taistellessa. Valtiotaidossa on itsekkäisyys etevin +perusjohde. + +-- No niin, -- sanoi isäni, -- kun isänmaan etu on kysymyksessä, on +sellainen itsekkäisyys oikeutettu ja sallittua on kaikki, joka isänmaan +parasta tarkoittaa. + +-- Se olisi onnellista, -- muistutti Fredrik, -- jos sama jalo +ajatustapa, joka yksityisten seurusteluista on poistanut muinaisen, +raa'an itsekkäisyyden, pääsisi vallalle myöskin valtioiden +yhteiselämässä. Jos tultaisiin huomaamaan se seikka, että omia etuja +paljo enempi edistetään siten, että yhdistetään ne toisten etuihin, kuin +että ne niistä eroitetaan. + +-- Mitä sinä sanoit? -- sanoi isäni ja pani kätensä korvan taa. + +Fredrik ei huolinut uudistaa pitkää lausettansa, ja niin loppui +keskustelu. + + * * * * * + +»Tulen huomenna kello yksi Grumitziin. Konrad.» + +Selvää on, minkä ilon tämä sähkösanoma tuotti Lillille. Sellaisella +riemulla otetaan varmaankin vastaan ainoastaan se, joka palajaa sodasta. + +Kaikkialla ympäristössä asui preussiläisiä, ja nyt oli tullut Grumitzin +vuoro. Vaikka aselepo oli jo vahvistettu ja rauha melkein tehty, +pelkäsivät ja epäilivät asukkaat kuitenkin suuresti tätä majoitusta. +Talonpoikien päästä ei mitenkään voinut saada pois sitä ajatusta, että +nuo huippulakkiset tiikerit repisivät kyllä heidät palasiksi, kun vaan +saisivat käsiinsä. Ja oli useita, jotka eivät ainoastaan peljänneet vaan +vihasivatkin heitä, ja luulivat tekevänsä isänmaallensa palveluksen, jos +yhdellä tahi toisella tavoin voisivat jotain preussiläistä vahingoittaa. +Ja sattuipa usein, että he jostain piilopaikasta ampuivat luodin noiden +vihattujen preussiläisten sekaan, ja kun syyllinen sitte saatiin kiinni, +tuli hän ilman armoa ammutuksi. Näistä esimerkeistä oli kuitenkin se +seurauksena, että talonpojat koettivat salata vihaansa ja julkisesti +nurisematta ottivat majoitusväen luoksensa. Ja kohta he huomasivat +ihmeeksensä, että »viholliset» olivat aivan hyvänsuopia, ystävällisiä +ihmisiä, jotka maksoivat kunnollisesti kaikki mitä saivat. + +Istuin eräänä aamuna -- elokuun alkupäivinä -- ja katselin ulos +kirjaston avonaisesta akkunasta, josta oli laaja ja komea näköala. +Minusta näytti, kuin olisi etäältä haamoittanut joukko ratsastajia, joka +liikkui linnaa kohden. + +-- Preussiläinen majoitusväestö, -- ajattelin minä ja menin hakemaan +kiikaria. Oikein. Noin kymmenen ratsastajaa huojuvat mustanvalkeat +viirikkeet keihäiden kärjissä. Ratsastajien joukossa näin yhden +metsästyspuvussa olevan jalkamiehen. Miksi kulki hän noin hevosten +välissä? Olikohan hän kenties joku vanki? -- Kiikari ei ollut kyllin +voimakas, en voinut oikein selvästi eroittaa, eikö luultu vanki ollut +joku meidän metsänvartijoistamme. + +Riensin ilmoittamaan isälle ja täti Marialle vieraitten tuloa. + +-- Preussiläiset tulevat, preussiläiset tulevat! -- huusin minä +hengästyneenä. Onhan ihminen tavallisesti aina iloinen, kun voi +ensimäisenä kertoa tärkeän uutisen. + +-- Vieköön heidät paholainen! -- kuului isäni sangen vähän +vierasvarainen ääni. + +-- Annan heti rouva Walterille käskyn heidän vastaanotostaan, -- sanoi +täti Maria. + +-- Missä Otto on? -- kysyin minä. -- Häntä täytyy varoittaa, ettei hän +anna preussiläis-vihansa hyvin paljo näkyviin tulla. + +-- Otto ei ole kotona. Hän meni tänä aamuna ulos ampumaan peltopyitä. + +Talossa syntyi nyt kuitenkin puuhaa. Kuului nopeita askelia ja +levottomia ääniä. + +-- Ne tulevat jo, sen vintiöt, -- sanoi isäni huoaten. Ovi lensi auki, +ja Frans, palvelija, riensi sisälle. + +-- Preussiläiset, preussiläiset! huusi hän niin hätäisellä äänellä kuin +olisi tuli ollut irti. + +-- Eivät suinkaan ne meitä syö, -- sanoi isäni kärtyisesti. + +-- Mutta heillä on mukanansa yksi -- jatkoi palvelija vapisevalla +äänellä -- yksi Grumitzista, en tiedä kuka, joka on ampunut heitä, ja +kukapa ei mielellään ampuisi noita lurjuksia? -- mutta hän on hukassa. +-- + +Nyt kuului hevosten kavioiden kopinaa ja vilkkaita ääniä. Me menimme +porstuaan ja katselimme pihaan päin olevasta ikkunasta. Ulaanit +ratsastivat juuri pihaan ja heidän keskellään näin minä Oton -- kalpeana +ja uhkamielisenä. + +Isäni huudahti kiihkeästi ja riensi pihalle. Tämähän oli kauheata. Jos +Otto todellakin oli ampunut preussiläisiä -- ja se olisi ollut hyvin +hänen kaltaistaan, -- niin -- niin, minä en uskaltanut ajatellakaan +seurauksia. + +Minulla ei ollut rohkeutta seurata isää, vaan riensin Fredrikin luo. +Mutta ennenkuin olin sinne ehtinyt, näin isäni palaavan Oton kanssa, ja +huomasin heidän kasvojensa ilmeestä, että vaara oli ohitse. + +Kuulustelussa oli tullut ilmi seuraavaa: Pyssy oli lauennut +sattumuksesta. Kun ulaanit lähestyivät, tahtoi Otto nähdä ne lähempää; +hän juoksi kentän yli, mutta kompastui ja putosi ojaan, jolloin pyssy +laukesi. Alussa eivät preussiläiset olleet tahtoneet luottaa nuoren +metsästäjän selitykseen, vaan ottivat hänet vankina mukaansa linnaan. +Mutta kun he huomasivat, että nuori mies oli kenraali Althausin poika ja +itsekin sotaopistolainen, hyväksyivät he hänen anteeksi pyyntönsä. Isäni +lausuttua: -- Sotilaan poika ja itse tuleva sotilas voipi tosin +rehellisessä taistelussa ampua vastustajansa, mutta ei aselevon aikana +eikä salaisesti, -- oli preussiläinen aliupseeri päästänyt Oton. + +-- Oletko sinä todellakin viaton? -- kysyin minä häneltä. -- Sinä, joka +niin vihaat preussiläisiä, et hämmästyttäisi minua... + +Hän pudisti päätään. + +-- Toivon vielä eläessäni tulevani tilaisuuteen saada ampua muutamia +heistä, mutta ei salaisesti, ei muulla tavoin kuin siten, että oma +rintani on heidän kuulilleen altis. + +-- Hyvin puhuttu, poikani, -- huudahti isäni ihastuneena. + +Minuun vaikutti lausunto ikävästi. Kuulla tuollaisen nuoren henkilön +käyttävän noita vanhoja lauseparsia ja puhuvan siitä, miten hän +halveksii itsensä ja muiden henkeä, on aina ollut minusta +vastenmielistä. Mutta olin sydämestäni iloinen siitä, että asia oli näin +hyvin päättynyt. + +Yllä mainittu preussiläinen ratsujoukon osasto oli tullut edeltäpäin +hankkimaan asuntoa kahdelle everstille ja kuudelle muulle upseerille +Preussin sotajoukosta. Miehistön tuli majoittua kylään. + +Pari tuntia sen jälkeen kuin ilmoitus oli tullut, saapuivat nuo +vastentahtoiset ja kutsumattomat vieraat luoksemme. Rouva Walter ja +kokki olivat pitäneet huolta siitä että huoneita ja ruokaa oli kylliksi. +Preussiläiset vieraamme eivät ainakaan tulisi kärsimään puutetta siinä +suhteessa. + + * * * * * + +Loistava oli seura, joka päivälliskellon soidessa kokoontui Grumitzin +saliin. Kaikki herrat, paitsi ministeri »Totisesti», joka sattui olemaan +vieraanamme, olivat virkapuvussa ja naiset myöskin juhlapuvussa. Ensi +kerran pitkään aikaan olimme mekin somistaneet hiukan itseämme, +varsinkin Lori, koreileva Lori, joka oli juuri samana päivänä saapunut +Wienistä useita komeita pukuja mukanaan. Lillillä oli vaaleansininen +puku, Rosalla vaaleanpunainen, ainoastaan minä, jonka mielestä sota-aika +oli surun-aika, olin mustaan puettu. + +Minun sisälle astumiseni keskeytti hetkiseksi sen vilkkaan hälinän, joka +salissa oli, sillä preussiläisten vieraittemme tuli nyt tehdä +tuttavuutta minun kanssani. Siinä oli joukko hienolta kajahtavia nimiä, +jotka päättyivät »ow» ja »wits», monta joilla oli »von» mukanaan, +vieläpä oli siellä prinssi -- Henrik -- en muista kuinka mones, +Reussiläinen. + +Nämä olivat siis vihollisiamme! Täydellisiä gentlemanneja, tavoiltaan +tottuneita ja hienokäytöksisiä. Mieliala pöydässä oli hyvin iloinen; +preussiläiset olivat nähtävästi hyvin ihastuneita, kun saivat +kestettyjen rasitusten jälkeen istua jälleen mukavasti hyvillä ruuilla +täytetyn pöydän ääressä. Ja tieto siitä, että he olivat sodassa +voittaneet, kohotti varmaankin vielä heidän iloista mielialaansa. + +Mekin, voitetut, koetimme niin paljo kuin voimme, osoittaa +kohteliaisuutta ja peittää kaikki nöyryytyksen ja mielipahan tunteet. +Isälleni oli tämä suuri rasitus ja Otto kärsi nähtävästi tästä +pakollisesta kohteliaisuuden osottamisesta. Huolellisesti vältettiin, +ettei puhe joutuisi sota-asioihin, me kohtelimme vieraita aivan kuin +olisivat he olleet matkailijoita, jotka sattumuksesta saapuivat +tienoillemme, ja itse he välttivät huolellisesti kaikkea, mikä olisi +voinut muistuttaa meille, että he olivat täällä voittajinamme. + +Päivällisen jälkeen menimme jälleen saliin, missä sytytetyt kruunut +levittivät loistavan valomeren. Ovet seisoivat auki verannalle, ja +ulkona kuvastui kuutamo laajoihin puiston lammikoihin. Oliko se +tosiaankin sama kuu, joka vähän aikaa takaperin oli näyttänyt minulle +nuo kirkkotarhan aitaa vasten ladotut, petolintujen ympäröimät +ruumisläjät? + +Hetken kuluttua tulivat prinssi Henrik ja Rosa verannalle. He eivät +huomanneet minua pimeässä verannan kulmassa. He näyttivät iloisilta ja +onnellisilta ja nuori prinssi piti sisareni kättä kädessään. He puhuivat +kuiskaten, ja minä kuulin joskus muutaman sanan, joka ilmaisi, että +heidän välillään oli lämpimämpiä tunteita. Minusta oli vaikea näin +tahtomattani syrjästä kuulla heidän keskusteluaan, ja minä tein sen +vuoksi liikkeen huomauttaakseni heitä läsnäolostani. + +-- Oi, oletko sinä täällä, Martha? + +Rosa oli huomannut minut; -- ensin hän hyvin peljästyi, kun hän näki, +että joku oli heidät huomannut, mutta tyyntyi, kun huomasi, että se vaan +olin minä. + +Prinssi Henrik oli hyvin hämillään ja hämmästyneenä. Hän lähestyi minua +sanoen: + +-- Olen juuri tarjonnut käteni sisarellenne, rouva paroonitar. Puhukaa +hyvä sana minun puolestani. Menettelyni näyttää teistä varmaankin hyvin +äkkipikaiselta ja kiirehdityltä, mutta minä olen tottunut aina kulkemaan +eteenpäin nopeasti ja rohkeasti -- hidastelu ja epäily eivät ole +sallittuja minun toimessani -- ja, samoin kuin olen menetellyt sodassa, +olen myöskin tässä menetellyt sisartanne kohtaan. -- Antakaa se minulle +anteeksi ja älkää suuttuko minuun. -- Te vaikenette, kreivitär, -- sanoi +hän, kääntyen Rosan puoleen, -- te ette siis tahdo lahjoittaa kättänne +minulle? + +Riensin Rosan avuksi. + +-- Sisareni ei luonnollisesti voi noin nopeasti kohtaloansa ratkaista. +Ja kuka voi tietää, jos isämme myöntyy siihen, että hän menee naimisiin +»vihollisen» kanssa -- tahi kenties ei Rosa voikaan vastata noin +äkkipikaiseen ihastukseen. + +Rosa oli seisonut silmät maahan luotuina ja posket punasina, mutta nyt +hän katsahti äkkiä ylös: + +-- Minä voin sen tehdä, -- sanoi hän ja ojensi molemmat kätensä prinssi +Henrikille, joka raivoisan onnellisena sulki hänet syliinsä. + +-- Voi, teitä, mielettömät lapset! -- sanoin minä ja asetuin salin +ovelle estääkseni ainakin tällä hetkellä kenenkään menemästä verannalle. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä julaistiin kihlaus. Ihmeellistä oli, ettei isäni +ollut asiaa vastaan. Mahtoiko se nyt olla sen vuoksi, että isäni osasi +eroittaa henkilön ja asian, tahi että liitto Reussin suvun kanssa +hyväili hänen itserakkauttaan, tahi että hän oli liikutettu nuorten +rakkaudesta, joka oli syttynyt näin romantisissa oloissa. Pääasia oli, +että hän taipui sangen mielellään antamaan heille siunauksensa. + +Täti Maria ei ollut niin helppo taivuttaa. Hän sanoi. + +-- Mahdotonta, prinssihän on lutherin uskolainen. + +Mutta hänkin tyyntyi siinä toivossa, että Rosa kyllä voi puolisonsa +käännyttää. + +Otto pani enimmän vastaan ja sanoi lopuksi: + +-- Jos sota preussiläisten kanssa jälleen alkaa, kuinka minä silloin +voin ajaa lankoni pois maasta? -- Mutta hänelle selitettiin tuo +ihmeellinen oppi kansasta ja yksilöstä, ja hän käsitti sen suureksi +hämmästyksekseni -- sillä *minä* en ole sitä koskaan käsittänyt. + +Kuinka helposti unohtuukaan ohi mennyt suru ilon päivinä. Kaksi +joukossamme olevaa vasta kihlattua paria teki mielialan siellä +miellyttäväksi ja iloiseksi. Vähitellen tunsin minäkin, että kuluneiden +viikkojen hirmuiset muistot alkoivat hälvetä ja huomasin kalvaavalla +omallatunnolla, että säälin tunteeni alkoivat laimeta. + +Ulkomaailmasta tunkeusi kyllä aika ajoin surullisia kuulumisia +korviimme. Sanottiin, että kolera oli ruvennut raivoamaan preussiläisten +sotilasten keskuudessa, kerrottiin, että meidänkin kylässämme oli ollut +yksi kohtaus. Mutta me emme ottaneet sitä korviimme. Se on vaan +punatautia, lohdutimme me itseämme, sehän liikkuu joka kesä. Ja +itsekkäällä välinpitämättömyydellä pudistimme luotamme vastenmieliset +kertomukset. + +Grumitzissa oli jälleen hiljaista. Vieraittemme täytyi lähteä pois ja +Konradkin sai käskyn palata rykmenttiinsä. Molempien sisarteni häät +määrättiin pidettäväksi lokakuussa, heidät piti vihittämän samana +päivänä Grumitzissa. Prinssi Henrik aikoi ottaa eron sotapalveluksesta, +voidakseen sitte levätä laakereillaan. Viimeisen kunniarikkaan +sotaretken jälkeen hän kyllä helposti voisi sen tehdä. + +Rakastavien ero toisistaan oli samassa surullista ja iloista. He +lupasivat joka päivä kirjoittaa toisilleen, ja tulevan onnen varmuus +poisti eron katkeruuden. + +Mutta oikeastaan ei tuleva onni ole koskaan varma -- ja kaikista +vähimmin on se sota-aikana. Silloin liikkuvat onnettomuudet ilmassa kuin +heinäsirkkaparvet, ja toivo oman pienen piirin säästymisestä on sangen +vähäinen. + +Sota oli tosin ohitse ja rauha oli tehty. Mutta siemenet, joita +edellinen oli mukanansa tuonut, rupesivat nyt itämään ja nousemaan, ja +niiden nimet olivat: kurjuus, raakuus, kulkutaudit. Ei auttanut enää +korvien sulkeminen ja asian tyhjäksi tekeminen: kolera raivosi maassa. + +Oli elokuun 8 päivän aamu. Me istuimme kaikki verannalla aamiaispöydän +ympärillä ja luimme juuri tullutta postia. Molemmat morsiamet rupesivat +riemulla lukemaan kirjeitänsä ja minä katselin sanomalehtiä. Yhdessä +näistä luin: + +»Koleraan kuolleiden luku lisääntyy huolestuttavasti sekä sotilas- että +siviilisairashuoneissa. Tauti on huomattu oikeaksi *cholera +asiaticaksi*. Lujiin toimenpiteisiin on ryhdytty taudin levenemisen +estämiseksi.» + +Aijoin juuri lukea ääneen tämän uutisen, kun täti Maria, joka oli saanut +kirjeen eräältä ystävättäreltään muutamasta naapurilinnasta, +kauhistuneena huudahti: + +-- Tämä on kauheata! Betti kirjoittaa, että kaksi henkeä heidän +talossaan on kuollut koleraan ja että hänen miehensäkin on nyt +sairastunut. + +Samassa ilmoitti sisälle astunut palvelija, että koulunopettaja halusi +saada puhua kenraalin kanssa. Hänen jälestään astui sisälle ilmoitettu, +joka näytti kalpealta ja väsyneeltä. + +-- Teidän ylhäisyytenne, pyydän saada ilmoittaa teille, että minun +täytyy sulkea koulu. Eilen sairastui kaksi lasta, ja tänään -- ovat ne +kuolleet. + +-- Kolera! -- huusimme me. + +-- Pelkään, että meidän todellakin täytyy käyttää sitä nimeä. Tuo niin +sanottu punatauti, joka rupesi raivoamaan täällä majailevien +preussiläisten sotilasten seassa, ja johon on jo kymmenen miestä +kuollut, oli koleraa. Kylässä vallitsee suuri pelko, sillä tohtori +luulee, että tuo kauhea tauti on alkanut raivota talonpoikiemmekin +seassa. + +Minusta tuntui kuin olisin kuullut jotain ääniä ja kuulostin tarkemmin. + +-- Kuolinkellot soivat, rouva paroonitar, -- sanoi koulunopettaja kun +näki kysyvän katseeni. -- Varmaankin joku taas tekee lähtöänsä. Tohtori +kertoi, että kaupungissa kuolinkellot soivat lakkaamatta. -- + +Me katsoimme toisiimme äänettöminä ja kalpeina. Hän oli siis jälleen +täällä, kuolema, ja meistä näytti, kuin olisi se heiluttanut uhkaavaa +viikatetta päittemme yli. + +-- Paetkaamme niin pian kuin mahdollista, -- ehdoitti täti Maria. + +-- Paetkaamme, minne? -- sanoi opettaja, onhan tauti jo levinnyt +kaikkialla tässä tienoossa. + +-- Tarkoitan, kauas pois, maan rajojen ulkopuolelle. + +-- Sinne on jo pantu sulkuja, jonka ylitse ei kukaan pääse. + +-- Sehän on kelvotonta! Ei suinkaan ihmisiä voida estää jättämästä +maata, jossa kolera raivoaa? + +-- Kyllä voidaan. Sellaisesta maasta ei päästetä ketään maahan, jossa ei +koleraa vielä ole. + +-- Mitä meidän sitte tulee tehdä? -- huudahti täti Maria ja väänteli +käsiään epätoivosta. + +-- Taipua Jumalan tahdon alle, -- sanoi isäni syvään huoaten. -- +Luotathan sinä Maria tavallisesti niin lujasti Luojan suojelukseen, +miksi tahdot nyt paeta? Ihminen ei voi koskaan kohtaloansa välttää, +missä ikinä hän lieneekin. -- Mutta minä tahtoisin, että te +matkustaisitte, lapset. Ja sinä, Otto, älä vaan maista mitään hedelmiä. + +-- Minä sähköitän heti Bresserille, että hän lähettää meille +desinfektsioni-aineita, sanoi Fredrik. + +Mitä sitte tapahtui, sitä en voi tarkasti kertoa, sillä tämän aamun +tapaukset olivat viimeiset, jotka kirjoitin punaisiin vihkoihini. Pelko +ja epätoivo täytti rintamme. Ja kenpä ei tuntisi pelkoa nähdessään +itsensä tahi jonkun rakkaistansa joutuvan noin kauhean ja hyödyttömän +kuoleman uhriksi? Henkilön rohkeus ilmenee vaan siinä, että voi olla +vaaraa *ajattelematta*. + +-- Paeta? -- Niin minäkin olin tullut ajatelleeksi, pääasiallisesti sen +vuoksi, että saisin pikku Rudolfin suojelluksi. + +Isäni vaati, että toisten piti matkustaa. Seuraavana päivänä pitäisi +koko perheen olla poissa. Itse tahtoi hän jäädä tänne, sillä hän ei +tahtonut hädän hetkenä jättää alamaisiaan. Fredrik sanoi myöskin +tahtovansa jäädä tänne, ja silloin oli minunkin päätökseni tehty: +puolisoni luota en enää vapaatahtoisesti poistuisi. + +Siis päätettiin, että täti Maria, molemmat tytöt, Otto ja pikku Rudolf +matkustaisivat pois niin pian kuin mahdollista. Minne? Toistaiseksi +Unkariin, niin kauas kuin mahdollista. Kumpikaan morsiamista ei +vastustanut tätä päätöstä, vaan auttoivat hartaasti lähdön puuhissa. +Kuolla -- silloin kuin rakkahimmat toivomukset pian toteutuisivat, +silloin kun koko elämä näytti niin rikkaalta ja ihanalta -- sehän olisi +kuolla kymmenkertaisesti. + +Että tavarat saataisiin nopeammin kokoon, kannettiin matkakirstut +ruokasaliin, ja kaikki olivat auttamassa. Minä tulin juuri alas, joukko +Rudolfin vaatteita käsivarrellani. + +-- Miksi et anna kamarineitisi auttaa itseäsi? -- kysyi isäni. + +-- Netin, niin, en tiedä missä hän oikeastaan lienee. Olen soittanut +monta kertaa, mutta häntä ei näy, eikä minulla ole aikaa etsiä häntä. + +Isäni käski erään palvelijoista Nettiä etsimään ja heti tuomaan tänne. + +Hetken kuluttua palasi palvelija takaisin kauhistuneen näköisenä. + +-- Netti makaa huoneessaan, hän on ... hänellä on ... hän on -- + +-- Etkö voi sanoa suoraan? -- ärjäsi isäni. -- Mikä hänen on? + +-- Hän on jo -- aivan musta. + +Me huudahdimme kaikki kauhistuksesta. Siis oli tuo kauhea vieras jo +saapunut meillekin. + +Mitä nyt piti tehdä? Voiko tyttö-raukan antaa kuolla ilman että +koettaakaan häntä auttaa? Mutta se, joka lähestyisi häntä, saisi +tarttuman, eikä ainoastaan se, vaan kaikki muutkin. + +-- Tuokaa heti lääkäri, -- käski isäni. -- Ja te, lapset, joutukaa +matkalle niin pian kuin mahdollista. + +-- Tohtori matkusti tunti sitte takaisin kaupunkiin, -- sanoi palvelija +isälleni. + +-- Minusta tuntuu ... niin kummalliselta, -- sanoi Lilli äkkiä ja +nojausi kauhean kalpeana tuolin selkänojaa vastaan. + +Riensimme hänen luoksensa. + +-- Kuinka sinä voit? -- Älä ole lapsellinen, -- se on vaan pelkoa... + +Mutta se ei ollut »vaan pelkoa», ei ollut epäilystäkään siitä, mitä se +oli. Veimme onnettoman hänen omaan huoneeseensa, jossa hän heti rupesi +kiivaasti oksentamaan ja osotti tavallisia kolera-vaivoja. Se oli toinen +kolerakohtaus kodissamme sinä päivänä. + +Oli kauheata nähdä miten Lilli raukka kärsi. Eikä ollut lääkäriä +saatavissa! Fredrik oli ainoa, joka osotti jonkinmoista taitavuutta ja +koetti olla lääkärin sijassa. Hän määräsi lämpimiä hauteita, +sinappitaikinaa vatsan ja jalkojen päälle, -- jäätä ja samppanjaa +sisällisesti, -- mutta ei mikään auttanut. Nämä keinot, jotka helpoissa +kolerakohtauksissa auttavat, eivät tässä mitään vaikuttaneet. Mutta ne +lohduttivat ainakin sairasta ja hänen ympärillänsä olevia sillä +tiedolla, että jotain tehtiin sairaan hyväksi. Kun kohtaukset +lakkasivat, alkoi suonenveto; sairaan ruumis riuhtoi ja heitteli, niin +että jäsenet nauskoivat. Hän tahtoi valittaa, mutta ei saanut ääneen. -- +Iho muuttui siniseksi ja kylmäksi, -- hengitys heikkoni. + +Isäni juoksi edes ja takaisin, väännellen käsiään epätoivosta. Kerran +asetuin hänen eteensä. + +-- Isä, *se on sota* -- sanoin minä. -- Sano, etkö sitä nyt kiroa? + +Hän työnsi minut syrjään eikä vastannut. + +Kymmenen tunnin kuluttua oli Lilli kuollut. Netti oli kuollut ennemmin +yksin huoneessaan. Me olimme kaikki olleet Lillin ympärillä, eikä kukaan +palvelijoista ollut uskaltanut lähestyä häntä, joka jo oli »aivan +musta». + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +Sillä välin oli tohtori Bresser saapunut, tuoden tarvittavia lääkkeitä. +Olisin tahtonut suudella tuon uskollisen ystävän kättä, kun hän aivan +odottamatta saapui meitä auttamaan. Hän otti heti asiat talossa +johtaakseen. Molemmat ruumiit antoi hän viedä yhteen etäällä olevaan +huoneeseen, eroitti huoneet, joissa sairaat olivat kuolleet, ja antoi +meidät kaikki mitä huolellisimmin puhdistaa. Voimakas karboolinhaju +täytti kaikki huoneet, ja vielä nytkin juohtuvat mieleeni koleran +kauheat ajat, kun tunnen karboolin hajua huoneissa. + +Aijottu pakomatkamme täytyi vielä kerran peruuttaa. Lillin kuoleman +jälkeisenä päivänä seisoivat jo vaunut portaiden edessä, kun kuskin, +näkymättömän hirmun valtaamana, täytyi laskeutua alas ajajan istuimelta. + +-- Mutta minä tulen itse ohjaamaan, -- sanoi isäni päättäväisesti. -- +Onko kaikki kunnossa? + +Silloin astui Rosa hänen luoksensa: + +-- Matkustakaa te, -- sanoi hän, -- minun täytyy jäädä, minä -- seuraan +Lilliä. + +Ja hän puhui totta. Aamun koittaessa vietiin tämäkin nuori morsian -- +ruumishuoneeseen. + +Matkamme tuli luonnollisesti jälleen siirretyksi. Suuressa surussani +valtasi minut jälleen katkeruus tuota jättiläishulluutta kohtaan, jonka +seurauksena kaikki tämä kurjuus oli. + +Kun Rosan ruumis vietiin pois, lankesi isäni polvilleen ja painoi päänsä +seinää vastaan. + +Astuin hänen luoksensa ja panin käteni hänen käsivarrelleen. + +-- Isä, *se on sota*. + +Hän ei vastannut. + +-- Kuuletko, mitä minä sanon, isä? Nyt tahi ei koskaan: *tahdotko* +kirota sodan? + +Hän nousi ja vastasi: + +-- Tämä onnettomuus täytyy kantaa sotilaan miehuudella, lapseni. En minä +yksin -- vaan koko isänmaa on saanut uhrata verta ja kyyneleitä -- -- + +-- Minkä vuoksi? -- keskeytin minä. -- Mitä hyötyä on isänmaalla ollut +kärsityistä tappioista, surman saaneista sotureista. Oi, isä, kiroa sota +-- minun tähteni! Katso, -- jatkoin minä, vetäen hänet ikkunaan; pihalla +tuli eräs mies vetäen kärryissä mustaa ruumiskirstua; -- katso tuo on +meidän Lillillemme -- huomenna tuodaan samanlainen Rosalle -- ja +ylihuomenna kenties kolmas -- ja miksi -- miksi? + +-- Koska se on Jumalan tahto, lapseni. + +-- Ei, tuhat kertaa ei! Ihmeellistä on, että ihmisten kaikki +hullutukset, kaikki raakuuden työt, kaikki väkivaltainen menettely ja +kaikki erehdykset aina peitetään tuon kilven taakse, joka kuuluu: +»Jumalan tahto.» + +-- Älä herjaa, Martha, tällä hetkellä, jolloin Jumalan rankaiseva käsi +on ojennettu ylitsemme. + +Samassa hetkessä astui eräs palvelijoista sisälle. + +-- Teidän ylhäisyytenne, puuseppä ei tahdo kantaa kirstua siihen +huoneeseen, missä neidit lepäävät. + +-- Etkö sinäkään, pelkuri raukka. + +-- En voi yksin. + +-- Silloin autan minä sinua -- minä itse. + +Hän meni oveen päin. + +-- Mene takaisin! -- huusi hän minulle, kun minä tahdoin seurata häntä. +-- Sinä et saa heitä seurata -- sinä et saa kuolla pois luotani, et -- +ja sinun tulee ajatella lastasi! + +Mitä minun tuli tehdä. Kaikista kiusallisinta on sellaisella hetkellä +se, että ei näe edessään velvollisuuden tietä selvänä. Jos osoittaa +sairaille ja kuoleville rakkauttansa, niin kuljettaa taudin siemenen +heidän luotansa terveiden sekaan. Kyllä mieluisasti *uhraisi itsensä*, +mutta samassa tietää uhraavansa toisetkin. Yksi ainoa keino löytyy. +Täytyy panna alttiiksi itsensä ja kaikki muutkin ja pysyä yhdessä, +oikein yhdessä tuossa vajoavassa laivassa aivan viimeiseen +silmänräpäykseen asti. Ja sitte -- ihana maailma, jää hyvästi! + +Sellainen alttiuden tunne oli vallannut meidät kaikki ja pakenemisen +aikeet olivat jo aikoja sitte jätetyt. Me kuljimme vaan kuolinvuoteelta +kuolinvuoteelle, eikä tohtori Bresserkään enää meitä tästä estänyt. +Hänen läsnäolonsa, hänen väsymätön, luja toimintansa vaikutti meissäkin +turvallisuuden tunteen: uppoavassa laivassamme oli ainakin kapteeni. + +Oi tätä koleraviikkoa Grumitzissa! -- Siitä on jo kulunut enempi kuin +kaksikymmentä vuotta, mutta vieläkin käyvät kylmät väreet läpi luun ja +ytimen, kun ajattelen sitä aikaa. Kyyneleitä, valitushuutoja, +sydäntäsärkeviä kuolemankamppauksia, karboolinhajua, kuolevien kauheita +suonenvetokohtauksia, kuolinkellojen alituista soittoa, hautajaisia -- +ei, multaan pistämisiä, sillä tällaisessa tapauksissa ei pidetä mitään +hautajaismenoja. Koko elinjärjestyksemme oli ylös alaisin käännetty. +Mitään kunnollisia aterioita ei ollut -- keittäjä oli kuollut, -- yöllä +ei tullut nukutuksi, -- söi palan silloin kuin sattui ja nukahti +hetkisen aamupuolella. + +Ja tämän kauhean ajan kuluessa oli ulkona mitä ihanin kesä-ilma. Rastaat +lauloivat puistossa, kukkaispenkit loistivat selittämättömän komeina. +Tämä oli kuin välinpitämättömän luonnon ivaa. + +Kylässä sattui yhä uusia kuolemantapauksia. Kaikki tänne jääneet +preussiläiset olivat kuolleet. Yksi palvelijoista kertoi: -- Kohtasin +tänään haudankaivajan, joka palasi hautausmaalta tyhjine vaunuineen. +Oletteko taas pistänyt multaan muutamia? -- kysyin minä häneltä. -- +Olen, kuusi tahi seitsemän kappaletta taas, -- joka päivä on niitä +ainakin puoli tusinaa, usein enempikin. Kyllähän joku joskus liikkuu +vielä vaunussa -- mutta ei se mitään tee. Pian multaan preussiläiset! + +Seuraavana päivänä kuoli tuo ihmispeto, ja toisen piti astua hänen +sijaansa, joka olikin vaivaloisimpia toimia tähän aikaan. Posti toi +ainoastaan surullisia tietoja koleran levenemisestä muualla, ja +rakkaudenkirjeitä, -- joihin ei koskaan tulisi vastausta, -- mitään +pahaa aavistamattomalta prinssi Henrikiltä. Konradin olin valmistanut +surusanomaa vastaanottamaan siten, että olin ilmoittanut hänelle Lillin +olevan hyvin sairaana, mutta hän ei voinut viraltansa päästä heti +tulemaan. Vasta neljäntenä päivänä Lillin kuoleman jälkeen tuli hän +rientäen huoneeseen, jossa istuimme. + +-- Onko totta että Lilli? -- huusi hän. + +Vastasimme hänen kysymykseensä myöntävästi. + +Hän vastaan otti sanoman kauhealla levollisuudella ja ulkonaisesti surua +osottamatta. + +-- Olen rakastanut häntä niin monta vuotta, -- supisi hän itsekseen ja +sanoi sitte ääneen: + +-- Missä hän lepää? -- Tahdon käydä hänen luonansa. -- Voikaa hyvin, -- +hän odottaa minua. + +Tulenko kanssasi? -- ehdotti joku. + +-- Ei, menen mieluimmin yksin. + +Hän meni -- ja me emme nähneet häntä koskaan enää. Lemmittynsä haudalla +ampui hän kuulan otsaansa. + +Jolloinkin muulloin olisi tämä surullinen tapaus herättänyt suurta +huomiota, mutta nyt oli niin moni nuori upseeri välittömästi joutunut +kuoleman omaksi sodassa -- ainoa erotus oli, että Konrad välillisesti +joutui saman kohtalon alaiseksi. Ja kun me saimme tiedon tästä +surullisesta tapauksesta, oli kotiamme juuri kohdannut uusi +perheonnettomuus, joka tuotti meille kaikille suurinta tuskaa. Otto, +isän ainoa, jumaloitu poika, oli myöskin joutunut kauhean murhanenkelin +käsiin. + +Koko yön ja seuraavan päivän elimme me toivon ja levottomuuden +vaiheella. Kello seitsemän illalla hän vaipui kuolemaan. + +Isäni heittäytyi kuolleen yli huutaen sydäntä vihlaisevasti; huuto +kajahti läpi koko talon. Suurella vaivalla saimme me hänet pois poikansa +luota. Mitä epätoivoisen surun purkauksia nyt seurasikaan! Vanhus +vääntelihe aivan kuin ruumiillisten tuskien käsissä ja vaikeroitsi kuin +lapsi. Hänen Ottonsa, hänen rakkaansa, hänen kaikkensa... + +Jäykkä ja äänetön tylsätuntoisuus seurasi näitä surunpurkauksia. Hän ei +jaksanut olla läsnä poikansa hautajaisissa, hän lepäsi sohvallansa +liikkumatta ja nähtävästi tiedotonna. Tohtori käski meidän toimittaa +hänet levolle. + +Hetken kuluttua näytti hän jälleen heräävän. Fredrik, täti Maria ja minä +olimme hänen luonansa. Hän katseli ympärilleen kysyvästi, nousi sitte +istumaan ja koetti puhua. Mutta hän ei voinut saada sanaakaan suustansa, +hengitti vaan raskaasti. Äkkiä rupesi hän tutisemaan ja vapisemaan aivan +kuin suonenvedosta, ja minä ymmärsin hänen huuliensa epäselvästi +lausuvan: Martha! + +Laskeusin polvilleni hänen vuoteensa viereen. + +-- Isä, rakas, oma vanha isäni! + +Hän kohotti ylös toisen kätensä ja pani sen pääni päälle. -- +Toivomuksesi -- sanoi hän vaivaloisesti -- olkoon -- täytetty -- minä -- +kiroan -- + +Hän ei saanut lausetta lopetetuksi, hänen päänsä vaipui raskaasti +takaisin tyynylle. Tohtori Bresser, joka oli sillä välin tullut sisään, +todisti, että henki oli eronnut, että isäni oli kuollut +sydämenkouristukseen. + +Kun palasimme hautajaisista, nyyhkytti täti Maria liikutettuna: -- +Kauheinta kaikista on, että hän kuoli kirous huulillaan. + +-- Älä ole levotoin siitä, täti, -- sanoin minä. -- Jos sellainen kirous +tulisi jokaisen suusta, niin olisi se ihmiskunnalle suurimmaksi +siunaukseksi. + + * * * * * + +Sellainen oli koleraviikko Grumitzissa. Seitsemän päivän ajalla oli +kokonaista kymmenen henkeä linnan omista asujamista mennyt manalan +majoille: isäni, Lilli, Rosa, Otto, Konrad, kamarineitini, keittäjä, +kuski ja kaksi tallirenkiä. Kylässä oli saman ajan kuluessa kuollut yli +kahdeksankymmentä henkeä. + +Kun sen näin kertoo, tuntuu se kuivalta, tilastotieteelliseltä laskulta. +Kun se on romaanissa luettavana, pitää sen liioitellun mielikuvituksen +tuotteena. Mutta se ei ole niin kuivaa kuin ensinmainittu eikä niin +liioitellun romantillista kuin viimemainittu -- se on yksinkertaisesti +vaan kylmä, paljas, surullinen todellisuus. + +Grumitz ei ollut ainoa paikka tässä seudussa, joka joutui näin kovan +kohtalon alaiseksi. Stockernin linnassa, pienen Horn kaupungin lähellä, +kuoli yhdessä perheessä viiden päivän kuluessa neljä henkeä: +kaksikymmenvuotias Rudolf, hänen sisarensa Emilia ja Bertha ja heidän +setänsä sekä sitäpaitsi viisi palvelijaa. Nuorin tytär, Paulina von +Engelshofen säästyi kuolemalta ja tuli sittemmin naimisiin erään parooni +Suttnerin kanssa. Hänkin kertoo vielä nytkin vavistuksella +koleraviikosta Stockernissa. + +Minut oli vallannut sellainen kuolemanvelttous että joka hetki odotin +kuolemaa, jonka piti tulla ottamaan pois minut ja rakkaimpani. Itkin +heidän kuolemaansa jo edeltäpäin. Mutta he säästyivät ja suuressa +surussani oli minulla onnellisiakin hetkiä, jolloin sain nojata päätäni +uskollisen puolisoni rintaa vastaan ja siinä surra surujani ja itkeä +kiitollisuuttani. Miten hellästi ja lempeästi hän minua puhuttelikaan ja +miten nämät sanat lämmittivät ja keventivät sydäntäni. -- Ei, maailma ei +ole niin huono, täytyi minun ajatella, maailmassa ei ole yksinomaan +kurjuutta ja valitusta, siellä on myöskin myötätuntoisuutta ja +rakkautta. Ja yksilöiden tunteet ovat tulevaisuudessa koko yhteiskunnan +ja ne tulevat olemaan ojennusnuorana ihmisten välillä olevissa asioissa. +Hyvyys on oleva tulevaisuuden tunnussana. + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +Me vietimme lopun kesästä Genèven lähistössä. Fredrik tahtoi oppia +tuntemaan ne miehet, jotka olivat panneet toimeen »punaisen ristin» ja +ottaa heiltä selkoa seuran tarkoituksesta ja toiminnasta. Hän oli +pyytänyt eroa sotilas-virasta ja saanut lomaa siksi, kunnes hänen +eronhakemukseensa oli ehditty suostua. + +-- Minusta oli nyt tullut rikas, hyvin rikas. Isäni, veljeni ja sisareni +kuoleman kautta olin perinnyt Grumitzin ja koko sukuomaisuuden. + +Kun näytin Fredrikille paperit, jotka asian vahvistivat, ja jotka +notaarioni oli antanut minulle, sanoin surumielisesti leikkiä laskien: + +-- Mitä sanoisit nyt, jos ylistäisin sotaa, jonka kautta kaikki tämä on +tullut osakseni? + +-- Silloin et olisi minun Marthani, -- vastasi hän hellästi. + +Me asuimme pienessä huvilassa Genèvejärven rannalla ja elimme hiljaa ja +yksinäisyydessä. Mieleni oli niin kiihoittunut kaikesta, mitä äsken olin +kokenut, että en tahtonut nähdä ketään vieraita ihmisiä. Tarvitsin lepoa +ja tyyntä, yksitoikkoista elämää, saadakseni hermoni vähitellen +levollisiksi. + +Fredrik meni usein kaupunkiin saadakseen tarkkoja tietoja kaikesta, mikä +koski »punaista ristiä». En muista selvästi, mikä oli tuloksena näistä +tutkimuksista. Siihen aikaan en tehnyt päiväkirja-muistoonpanoja, ja +siksi olen unohtanut suurimman osan siitä, mitä Fredrik minulle +kokeistansa kertoi. Yksi ainoa asia on kumminkin selvästi painunut +muistooni tältä ajalta: se tyyneys, se ennakkoluulottomuus, se iloinen +toiminta, joka vallitsi niiden ihmisten kesken, joiden yhteyteen +sattumalta jouduin. Tuntui kuin olisimme eläneet onnellisimmassa, +rauhallisimmassa aikakaudessa. Ei missään kuulunut ohimenneen sodan +kaikua, jollei joskus leikkipuheissa. Koko sotaa pidettiin vaan mieltä +kiinnittävänä tapauksena ja sopivana puheaineena muun valtiollisen +lorupuheen seassa. Aivan kuin ei kauhistuttava kanuunanjyrinä +böhmiläisillä taistelutantereilla olisikaan sisältänyt mitään +surullisempaa kuin joku uusi Wagnerin ooppera! + +Lokakuun keskipaikoilla palasimme Wieniin, jossa minun täytyi olla läsnä +perintöasioiden selvittelyä varten. Kun ne olivat selvillä, päätimme +asettua Parisiin pitemmäksi ajaksi. Fredrik tahtoi kaikin voimin +työskennellä rauhanaatteen eteen ja uskoi että lähestyvä +maailmannäyttely olisi sopiva tilaisuus rauhanystävien kongressin +kokoonkutsumiselle. Sitäpaitsi oli Parisi hänen mielestään juuri se +paikka, missä hän parhaiten voisi työskennellä tämän suuren +kansainvälisen kysymyksen hyväksi. + +-- Oi, -- huokasin minä, -- mitä voit sinä yksin vaikuttaa tuohon +mahtavaan, tuhatvuotiseen, miljoonien ihmisten puolustamaan +varustukseen? + +-- Vaikuttaa? Minä? Ei, niin ajattelematon en toki ole, että toivoisin +itse persoonallisesti voivani saada toimeen muutosta asioiden suhteen. +Tahdon vaan asettua rauhan armeijan *riviin*. Olenko koskaan sotilaana +ollessani luullut yksin voivani pelastaa isänmaan, tahi voittaa jonkun +provinsin? Ei, yksityinen voi ainoastaan palvella, ja jos niin +vaaditaan, uhrata henkensä sen asian hyväksi, jota hän tahtoo edistää. + +Wienistä tein pyhiinvaelluksen Grumitziin, jonka hallitsijaksi nyt olin +tullut. Mutta minulla ei ollut voimaa mennä linnaan; laskin vaan neljä +seppelettä rakkaitteni hautakummuille ja matkustin jälleen takaisin. + +Sitte kun tärkeimmät asiani olivat järjestetyt, ehdoitti Fredrik, että +matkustaisimme Berliniin tervehtimään täti Cornelia raukkaa. Rudin +jättäisimme siksi aikaa täti Marian hoidettavaksi. Grumitzin kauheat +päivät olivat vaikuttaneet häneen siten, että hän oli tullut kovin +alakuloiseksi, ja koko hänen rakkautensa, koko hänen huolenpitonsa +kohdistui nyt minun pikku Rudolfiini. Toivoin senvuoksi, että se +vaikuttaisi häneen virkistävästi ja rohkaisevasti, jos poika olisi +jonkun ajan hänen luonaan. + +Mutta tuskin olimme ehtineet olla muutaman päivän Berliinissä ja käydä +surullisella vierailullamme rouva von Tessovin, Gottfriedin äidin luona, +ennenkuin äkillisesti saimme kutsumuksen palata takaisin Wieniin. Minä +sain nimittäin sähkösanoman, että täti Maria oli äkkiä sairastunut ja +toivoi saada meitä tavata. Lääkärit olivat jo jättäneet kaiken toivon +sairaan paranemisesta. + +-- Nyt on tullut minun vuoroni, -- sanoi hän, kun istahdin hänen +vuoteensa viereen, -- ja minä jätän sangen mielelläni tämän elämän. Sen +jälkeen kun veli raukkani ja sinun sisaresi niin äkillisesti kutsuttiin +manalan majoihin, ei minulla ole ollut mitään oikeata iloa -- en ole +koskaan voinut saada surulleni lohdutusta. -- Tuolla ylhäällä saan +heidät kaikki nähdä. -- Konrad ja Lilli ovat siellä yhdistettyinä, -- he +eivät saaneet yhdistyä täällä alhaalla, niin oli määrätty. -- + +-- Se on minulle suuri lohdutus, että sinä olet onnellinen, rakas +Martha, -- jatkoi täti Maria. -- Miehesi on palannut kahdelta +sotaretkeltä, kolera on teidät säästänyt, kaikesta huomaa, että Luojan +tarkoitus on antaa teidän vanhentua toistenne rinnalla. Koettakaa nyt +vaan kasvattaa pikku Rudolfista hyvä kristitty ja kelpo sotilas, että +hänen isoisänsä tuolla ylhäällä saa iloita hänestä. -- + +Luonnollisesti en maininnut mitään siitä, että olin päättänyt, ettei +pojastani koskaan tulisi sotilasta. + +-- Alituisesti olen rukoileva teidän puolestanne ... että saisitte elää +kauan ja onnellisina. + +Pyysin, ettei tätini rasittaisi itseänsä liiallisella puhelemisella. +Huvittaakseni häntä kerroin hänelle, mitä olimme nähneet Schweitzissä ja +Berlinissä. Kerroin muun muassa, että olimme tavanneet prinssi Henrikin, +ja että hän oli antanut linnansa puistoon pystyttää marmoripatsaan +nopeasti voitetun ja nopeasti kadotetun morsiamensa muistoksi. + +Kolmen päivän kuluttua vaipui tätini rauhallisesti kuolemaan, +nautittuansa kuolinsakramentin. Ja nyt olivat kaikki omaiseni, kaikki +ne, joiden seassa olin kasvanut, maailmasta pois lakaistut. + +Täti Maria oli testamentissaan määrännyt Rudolfin koko pienen +omaisuutensa perilliseksi, ja omaisuutta hoitamaan oli hän määrännyt +ministerin »Totisesti». + + * * * * * + +Toukokuussa matkustimme Parisin näyttelyyn. Minä en ollut vielä nähnyt +Seinen rannoilla olevaa maailmankaupunkia ja silmiäni häikäisi se elämä +ja loisto, jota siellä näin. Parisi ei varmaankaan koskaan ole +näyttäytynyt niin edullisessa valossa kuin nyt, keisarikunnan ollessa +suurimmassa loistossansa ja Euroopan kaikkien itsevaltiasten täällä +kokoontuessa. Kaikki Euroopan kansat olivat tulleet rauhalliseen +kilpataisteluun Marskentän suuressa palatsissa. Rikkauksia, +taideteoksia, teollisuudentuotteita oli tänne koottu semmoisia joukkoja, +että katselijan täytyi hämmästyä. Tyyneys ja iloisuus valtasi mieleni, +sillä kaikessa tässä näyttäytyi minusta rauhan vertauskuva, rauhallisen +edistyksen ihanimmat hedelmät. Koko tämä loistava, häikäisevä näyttely +oli mielestäni takeena siitä, että sovinnollisuuden ja yhteistyön uusi +aika oli alkava maailmalle. + +Asuimme Grand Hotellissa Capusinikadun varrella. Tässä hotellissa kävi +parhaastaan englantilaisia ja amerikalaisia. Me kohtasimme aniharvoja +omia maanmiehiämme, sillä itävaltalaiset eivät rakasta matkustusta. +Vierailuilla emme käyneet missään, minä käytin vielä surupukua, ja me +emme lainkaan kaivanneet mitään seuraa. + +Rudolf oli nyt kahdeksan vuoden vanha ja tavattoman viisas poika. Olimme +ottaneet hänelle opettajaksi erään nuoren englantilaisen, joka oli +seurana pojallemme silloin kuin emme voineet ottaa häntä mukaamme +matkoillemme. + +Maailma, joka täällä avautui silmieni eteen, oli minulle aivan uusi. +Nämä maailman kaikilta haaroilta kokoontuneet ihmiset, tämä +juhlallisuus, tämä loisto, tämä vilinä -- olin melkein tukahtua kaikesta +mitä näin ja kuulin. Ja kuitenkin pysyimme loitolla varsinaisesta +suuresta maailmasta, olimme olleet ainoastaan parilla vierailulla, esim. +kerran meidän lähettiläämme, ruhtinas Metternichin luona. Mutta +sitävastoin tutustuimme useihin kirjallisesti ja valtiollisesti +merkillisiin henkilöihin ja sen teimme etupäässä Fredrikin »tehtävän» +vuoksi. Sillä vaikka hänellä olikin vaan hyvin vähäinen toivo +pyrkimystensä onnistumisesta, emme kuitenkaan asiaa koskaan syrjään +jättäneet. Meillä oli erityinen kirja, jonka nimitimme +»rauhanpöytäkirjaksi», ja johon me jäljensimme kaikki kirjoitukset, +todistuskappaleet ja uutiset, jotka jollain tavalla koskivat rauhaa. +Sinne kirjoitimme myöskin »rauhanaatteen historian», niin lavealta kuin +onnistuimme saamaan tietoa siitä, ja lisäksi filosoofien, runoilijoiden, +lainoppineiden, ja valtiomiesten lausuntoja asiasta. Täten kasvoi näistä +muistiinpanoista pian paksu nidos, -- minä jatkan niitä vielä nytkin, -- +johon kuuluu useita pienempiä siteitä. + +Kuinka vähäistä on kuitenkin se, mitä kirjoitetaan sotaa _vastaan_, +verrattuna niihin tuhansiin niteisiin, joita on kirjoitettu sen +_puolesta_. Mutta jos ajattelee, että pienestä siemenestä voi kasvaa +suuri metsä, niin ei myöskään tarvitse olla huolissaan siitä, ettei +tällainen jalo aate edistyisi maailmassa, vaikka se alkaisi miten +vaatimattomasti tahansa. + + * * * * * + +Lokakuun 2 p:nä 1867 syntyi ensimmäinen pieni tyttäremme, joka kasteessa +sai nimen Sylvia. Tämä oli meille suuri ilo, ja suurempi oli onnemme +vielä sen vuoksi, että saimme sen yhdessä vastaanottaa. + +Miten lapsellisia me vanhat ihmiset olimmekaan tämän pienen lapsen +kehdon vierellä, miten paljo me leikimme ja puhelimmekaan, sitä ei voi +sanoin selittää! Sitä ei voi käsittää kukaan muu kuin onnelliset +vanhemmat, ja kaikki ne ovat varmaankin olleet yhtä lapsellisia ja +hulluja kuin mekin. + +Miten onni tekee ihmisen itsekkääksi! Tähän aikaan unohdimme me +todellakin kaikki, joka ei kuulunut omaan pieneen onnelliseen piiriimme. +-- Koleran kauhistavien päivien muisto haihtui haihtumistaan niinkuin +ilkeä unelma, ja Fredrikinkin into rauhanasian ajamisessa laimeni +hiukan. Se ei ollutkaan mitään innostuttavaa työtä. Kaikkialla +vastaanotettiin hänen ehdotuksensa ja viittauksensa hymyilyllä, +olannostoilla, niin, joskus moitteellakin. Maailma näkyy haluavan tulla, +ei ainoastaan onnettomaksi, vaan petetyksikin. Jos ehdoitetaan keinoja +kurjuuden ja onnettomuuden poistamiseksi, vastataan siihen: ilmalinnoja, +lapsellisuuksia j. n. e. eikä tahdota mitään kuulla. + +Mutta Fredrik ei kuitenkaan koskaan unohtanut tarkoitusperää, johon hän +tahtoi pyrkiä. Hän syventyi yhä enempi ja enempi kansaoikeuden +tutkimiseen ja muihin opiskeluihin, ja minä otin mielelläni osaa hänen +luonnontieteellisiin tutkimuksiinsa. Hän aikoi kirjoittaa isomman +teoksen »Sota ja rauha», ja sitä varten hän nyt luki niin paljo. + +Talven Sylvian syntymisen jälkeen vietimme kaikessa hiljaisuudessa +Wienissä ja matkustimme seuraavana keväänä Italiaan. Olimmehan vapaita +ja kyllin varakkaita voidaksemme tyydyttää toivomuksemme saada nähdä eri +maita ja kansoja. Tosin ei matkustaminen pienten lasten kanssa ole +mukavaa, mutta kun voipi pitää tarpeellisen määrän palvelijoita, niin +käypi se kuitenkin päinsä. Olin ottanut palvelukseeni erään vanhan +palvelijan, joka oli hoitanut minua ja sisartani meidän ollessamme +pieninä, mennyt sitte naimisiin erään meidän alustalaisemme kanssa, +mutta oli nyt jo leski. Luotin täydellisesti tähän »Anna rouvaan», ja +voin tyynesti jättää Sylvian hänen huostaansa silloin, kun Fredrik ja +minä, pääasuinpaikastamme käsin, teimme pitempiä matkoja ympäristöön. +Rudolf oli yhtä varmasti tallessa englantilaisen opettajansa luona, +mutta usein otimme hänet mukaammekin matkoillemme. + +Mikä ihana, suloinen aika! Vahinko vaan, että silloin laiminlöin +punaisiin vihkoihin kirjoittamisen, sillä juuri nyt olisin voinut +kirjoittaa muistiin niin paljo ihanaa, mieltäkiinnittävää ja +hyödyllistä! + +Talvella 1868 palasimme Pariisiin, ja tällä kerralla heittäysimme +huvitusten pyörteeseen, sillä halusimme tuntea elämää siltäkin puolelta. + +Tämä aika oli hyvin väsyttävä, mutta olihan se hetkiseksi sekä +viehättävää että hupaista. Olimme vuokranneet hotellin Champs Elyséen +luona, jossa me puolestamme olimme tilaisuudessa osoittamaan +vieraanvaraisuuttamme ystäviämme kohtaan, jotka melkein joka päivä +pyysivät meitä johonkin juhlatilaisuuteen. -- Meidän lähettiläämme +esitti meidät hovissa, ja sitte tulimme pyydetyiksi keisarinna Eugenien +maanantai-vastaanottoihin. Sitä paitsi olivat kaikkien vieraitten +lähettiläitten salit meille avoinna, ja mieluisia vieraita olimme +myöskin prinsessa Mathildan, herttuatar Mouchyn, ruhtinatar Isabellan +y. m. sellaisten luona. Samoin tutustuimme moneen kirjallisuudessa +kuuluisaan henkilöön, joista mainitsen esim. Renan, Dumas vanhempi ja +nuorempi, Octave Feuillet, George Sand, Arséne Houssage y. m. + +Samoin olimme ahkeroita teatterissa kävijöitä: vähintäänkin kolme kertaa +viikossa kävimme oopperassa tahi teatterissa. + +On ihmeellistä, miten tärkeänä pitää tuota pientä »suurta maailmaa», +eläessään huvien ja juhlien pyörteisessä virrassa. Mitenkään ei olisi +voinut käydä päinsä istua jollain muulla paikalla oopperassa kuin ensi +rivillä, tahi ajaa Boulognen metsään kaksivaljakolla, joka ei olisi +ollut puhdasrotuinen, tahi mennä joihinkin hovitanssijaisiin ilman +kahdentuhannen francin maksavaa pukua, tahi istuutua pöytään kotona +ilman tavallista lakeija- ja palvelijajoukkoa, joka tarjoili parhaimpia +herkkuja ja hienoimpia viinejä. Ei, se olisi ollut suuri rikos etikettiä +vastaan. + +Helposti tapahtuu silloin, kun joutuu tällaiseen huvien pyörteeseen, +että unohtaa aivan seurata niitä asioita, joita *todellisessa* »suuressa +maailmassa» tapahtuu. Siten olisi ehkä käynyt minullekin, jollei Fredrik +olisi ollut vierelläni. Hän ei antanut tämän sisällöttömän elämän +häiritä itseänsä, hän ei unohtanut lukujaan enempi kuin kotiaankaan sen +maailman vuoksi, jossa me elimme. Samoin kuin ennenkin opiskelimme ja +olimme me lastemme kanssa muutamia tuntia päivässä, ja emme siis täten +laiminlyöneet kotiamme emmekä huvituksiammekaan. + +Meille itävaltalaisille osotettiin suurta ystävyyttä ja meitä tahdottiin +miellyttää sillä, että yhä moitittiin Preussiä ja kehotettiin meitä +kostosotaan. Tuollaisia lohdutuksia kuullessamme vakuutimme lujasti, +että emme mitään hartaammin toivoneet, kuin rauhan säilyttämistä. + +Tämä oli myöskin oikeastaan keisari Napoleonin hartain toivomus, niin +kuulimme henkilöiltä, jotka olivat hyvin lähellä keisaria. Hän ei +ainoastansa toivonut tilapäistä rauhaa, vaan hänellä oli vielä päälle +päätteeksi mielessä tuuma *ehdoittaa valloille yleistä aseitten +riisumista*. Tämä herätti kansassa suurta tyytymättömyyttä, ja +valtaistuimen läheisimmässä lähistössä oli voimakas puolue, joka teki +kaikki todistaakseen, että ainoastaan onnellinen ulkonainen sota voisi +tyynnyttää kansaa ja lujentaa keisarin voimaa. + +-- -- -- Aavistuksia? Niitä ei ole olemassa. Sillä muutoin ei olisi +Parisi voinut tehdä niin hymyilevää ja iloista vaikutusta minuun, kun +me, vietettyämme yhden kesän Schweitsissä, palasimme sinne maaliskuussa +1870. Nyt tiedetään, mitkä kauheat onnettomuudet tätä kaupunkia +uhkasivat, mutta minä en voinut mitään sellaista aavistaakaan. + +Olimme jo eteltäpäin vuokranneet saman pienen hotellin, jossa olimme +edellisenä vuonna asuneet, ja minä tunsin melkein lapsellista iloa +asettuessani jälleen tänne asumaan. Tällä kerralla vetäysimme niin paljo +kuin mahdollista seuraelämän meluavista huvituksista ja vietimme +enimmittäin aikamme keskenämme tahi lähimpien ystävien pienessä +piirissä. + +Mitä meidän aikomuksiimme keisari Napoleonin aseitten-riisumis-aatteen +johdosta tulee, eivät ne nyt näyttäneet lainkaan voivan onnistua. +Sanottiin, ettei aika ollut sovelias tämän aatteen toteuttamiselle, ja +valtaistuimen lähistössä tiedettiin, ettei itse valtaistuinkaan seisonut +varmoilla jaloilla. Kansan seassa vallitsi suuri tyytymättömyys, ja että +saataisiin se estetyksi ilmi puhkeamasta, laadittiin yhä ankarampia +poliisi- ja sensuuriohjeita, eikä tämä menettely suinkaan ollut omiansa +mieliä tyynnyttämään. + +Huhuja siitä, että ulkonainen sota lujentaisi valtaistuimen arvoa, +kuului tuon tuostakin. Mutta valtiollisella taivaalla ei näkynyt mitään +sopivaa syytä sodan alkamiseen. Yleinen aseiden riisuminen olisi +kuitenkin nyt ollut hyvin ajattelematonta. Preussissä ja Itävallassa +vahvistettiin kaikin voimin maavartioväkeä, ja silloin voipi käsittää, +että puhe aseiden riisumisesta kajahtaisi niinkuin kauhea epäsointu. + +-- Aika ei ole vielä kypsynyt, -- sanoi Fredrik, -- sen osottaa +parhaiten se seikka, että voimme saada sellaisia tietoja. Ja luultavasti +täytyy minun jättää kaikki toivo voida itse persoonallisesti olla mukana +aatteitteni toteuttamisessa. Onhan se niin kovin vähä, mitä minä voin +tehdä. Mutta siitä hetkestä kuin rupesin tuota vähää pitämään +velvollisuutenani, on se tullut minulle suuremmaksi -- ja siksi aijon +ollakin kestäväinen. + +Mutta vaikka aseitten-riisumis-aate nyt olikin mahdoton toteuttaa, oli +meillä kuitenkin jälellä se lohdutus, ettei sotaa ollut kuuluvissa. +Sotapuolueen, joka toivoi »onnellista ulkonaista sotaa», ja piti +tärkeänä, että ranskalaisten tulisi niittää uusia sotaisia laakereja, +sen täytyi nyt jättää hyökkäystuumansa ja »viekoitteleva pieni +sotaretkensä Reinille». Ranskalla ei nimittäin ollut mitään +liittolaisia; maassa vallitsi suuri kuivuus ja eläimenruuan puute. +Rykmentin hevoset piti myydä ja vähentää rekryyttien lukua. +Päiväjärjestyksessä ei ollut mitään »epävarmaa kysymystä» -- lyhyesti, +Euroopan rauha oli turvattu, niin selitti ainakin Ollivier puhuja +lavalta. + +*Turvattu*. Kuinka iloitsinkaan tuosta sanasta. Se kerrottiin kaikissa +sanomalehdissä, ja tuhannet iloitsivat kanssani. Mutta mistä arvosta oli +tämä turvallisuus, jonka ranskalainen valtiomies vakuutti kesäk. 30 p:nä +1870, sen tiedämme nyt kaikki. Ja meidän olisi jo silloin pitänyt +tietää, ett'eivät sellaisten valtiomiesten vakuutukset, joita yleisö +aina kuuntelee samalla lapsellisella luottamuksella, ole vähäisenäkään +takeena rauhan pysymisestä. + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +Jälleen hajosivat pariisilaiset pois kaupungista kesäksi, mutta me +jäimme sinne asioiden vuoksi. Me olimme nimittäin ostaneet yhden pienen +puolivalmiin hotellin Avenue de l'Imperatrisen varrella, ja tahdoimme +nyt itse valvoa sen kuntoonpanemista. Oman kodin somistaminen on +sitäpaitsi niin rakas työ, että senvuoksi mielellämme pysähdyimme +kesäksi kaupunkiin. + +Sitä paitsi emme suinkaan olleet huvituksien ja huviretkien puutteessa. +Useiden tuttaviemme kesäasunnot olivat lähellä Pariisia, ja pari kertaa +viikossa matkustimme aina jonkun luokse. + +Muistelen, että se oli prinsessa Mathildan linnassa, S:t Gratien'essa, +jossa ensi kerran kuulin puhuttavan siitä »kysymyksestä», joka +lähimmässä tulevaisuudessa luettaisiin »epävarmoihin» kysymyksiin. + +Seurue istui aamiaisen jälkeen terassilla, josta oli laaja näköala +puistoon päin. Ketä meitä oli, sitä en enää muista, muistan vaan että +Taine ja Renan olivat läsnä. S:t Gratien'en linnan hienosti sivistynyt +hallitsijatar halusi mielellään nähdä ympärillään kirjallisuuden ja +tieteen suuria henkilöitä. + +Keskustelu oli hyvin vilkasta, ja minä muistan, että nerokas ja sukkela +Renan puhui parhaastansa koko ajan. Renan oli erinomainen esimerkki +siitä, miten joku henkilö voipi samalla kertaa olla arvaamattoman ruma +ja samalla erinomaisen viehättävä. + +Puhuttiin valtiollisia asioita ja arveltiin, kuka mahtoikaan tulla +Espanjan hallitsija-ehdokkaaksi. + +-- Eräs prinssi Hohenzollerin suvusta saapi varmaankin kruunun, -- sanoi +joku. + +Kuuntelin tuskin mitä sanottiin, sillä mikään ei minua vähempi +liikuttanut kuin se, kuka Espanjan hallitusistuimen saisi. + +Mutta silloin sanoi joku: + +-- Hohenzollerilainenko? Sitä ei Ranska tule koskaan sallimaan. + +Nämä sanat saivat minun säpsähtämään, sillä tiesin mitä ne merkitsivät, +ja näin aatoksin Ranskan uhkaavin otsin laskevan kätensä miekan kahvaan. +Vielä kauan aikaa sen jälkeen kuin tämä puheenaine oli vaihdettu +toiseen, kaikuivat soraääninä korvissani sanat: Sitä ei Ranska tule +sallimaan! + +Tästä lähtien tuli kysymys espanjalaisen kruunun perimisestä yhä enempi +esiin. Sanomalehdissä oli palstanpituisia lausuntoja asiasta, ja +seurapiireissä puhuttiin tästä kysymyksestä sellaisella suuttumuksella, +kuin olisi se ollut suuri häväistys Ranskalle. Moni piti sitä peiteltynä +sotajulistuksena Preussin puolelta. Mutta Berlinistä saimme tyynnyttäviä +kirjeitä, joissa kerrottiin, ettei siellä korkeimmissa piireissä +lainkaan kiinnitetty huomiota siihen, kuka espanjalaisella +valtaistuimella istuu. + +Mutta tähän aikaan rupesimme huomaamaan muutamia omituisia merkkejä, +jotka ennustivat sotaa. »*Nous aurons la guerre*»[1] -- nämä sanat +tuntuivat kaikuvan Pariisin ilmassa, ja minut valtasi kauhea epätoivo. +Ei omieni vuoksi, sillä olimmehan me itävaltalaiset toistaiseksi leikin +ulkopuolella. Mutta me olimme oppineet katselemaan sotaa +yleisinhimilliseltä katsantokannalta -- ja tiedämmehän kuinka paljo +inhimillistä sodassa on. + +[1] "Tulee sota." Suom. + +Kun tuli tieto siitä, että kenraali Prim oli tarjonnut prinssi +Leopoldille kruunun, piti herttua de Grammont parlamentissa suurella +mieltymyksellä vastaanotetun puheen, joka kuului melkein näin: + +»Me emme tahdo sekaantua vieraan valtion asioihin, mutta me emme usko, +että kunnioitus naapurivaltion oikeuksia kohtaan pakoittaa meitä +sallimaan, että vieras valtio asettaa yhden prinsseistänsä Kaarle V:n +istuimelle ja siten häiritsee Euroopassa vallitsevan tasapainon sekä +saattaa Ranskan edut ja kunnian vaaran alaiseksi.» + +Olen lukenut erään kertomuksen nimeltä Gribouille, jonka on kirjoittanut +George Sand. Tällä Gribouillellä on se ominaisuus, että kun hän huomaa +sateen olevan tulossa, hyppää hän jokeen, ettei kastuisi. Kun kuulen +aloitettavan sotaa vaarojen estämiseksi, ajattelen aina Gribouillea. +Koko Hohenzollerin suku olisi voinut asettua Kaarle V:n ja useille +muille valtaistuimille, eikä Ranska sittekään olisi kärsinyt +tuhannesosaa siitä tappiosta, jonka sota sille tuotti. + +»Olemme lujasti vakuutetut», -- jatkoi puhuja, -- »ettei tämä tule +tapahtumaan. Mutta -- jos se vastoin luuloamme tulisi tapahtumaan -- +*silloin*, herrani, tulee meidän ilman epäilyä täyttää velvollisuutemme, +tietäen teidän ja koko kansan olevan puolellamme.» (Voimakkaita +hyvä-huutoja.) + +Tästä hetkestä alkaa sanomalehdistössä täydellinen kiihotuskilpailu. +Varsinkaan ei Emile de Girardin voi kyllin kehoittaa maanmiehiään +kurittamaan sellaista rohkeutta, joka tahtoo asettaa hohenzollerilaisen +Espanjan hallitusistuimelle. Ranskan kansan kunnia olisi ikuisesti +tahrattu, jollei se tätä estäisi. J. n. e. J. n. e. + +Samaan tapaan jatketaan yhä. + +Sillä välin lähetetään Benedetti Preussin kuninkaan luo kehoittamaan +häntä kieltämään prinssi Leopoldin vastaanottamasta espanjalaista +kruunua. Odotan vavistuksella mikä tästä on seurauksena. + +Kuninkaan vastaus on yksinkertaisesti se, ettei hänellä ole oikeutta +kieltää lailliseen ikään tulleelta prinssiltä mitään. + +Sotapuolue riemuitsee. Asiaa tahdotaan kiihoittaa kireimmilleen. No +niin, mekin tiedämme, mitä kunnia ja isänmaan rakkaus meiltä vaatii. + +Yhä kovemmilta ja hirmuisemmilta alkavat myrskyn enteet kuulua. Silloin +tulee heinäkuun 12 p:nä tieto, joka täyttää mieleni sanomattomalla +ilolla. Don Salusto Olozaga ilmoittaa virallisesti Ranskan +hallitukselle, että prinssi Leopold Hohenzollerilainen luopuu hänelle +tarjotusta kruunusta senvuoksi, ettei hän tahdo antaa aihetta sodan +syttymiseen. + +-- No, Jumalan kiitos, nyt on se riita ratkaistu -- ajattelin minä. + +Mutta samana päivänä kun prinssi Leopoldin kruunusta luopuminen luettiin +ranskalaisessa kamarissa, esiintuo Clement Duvernois seuraavan +mietinnön: + +»Mikä takaa meille sen, ettei Preussi jolloinkin toiste tule esiin +samankaltaisilla tyhmyyksillä kuin Espanjan kruununperimys-ehdokkaan +asettaminen oli? Tämä täytyy meidän estää.» + +Minä ajattelin jälleen Gribouillea. Kenties voisi -- mahdollisesti -- +jolloinkin -- sataa riputella niin, että hiukkasen kastuisimme, siis: +nopeasti joen aaltoihin! + +Heinäkuun 15 p:nä pyytää Ollivier valtiovaroista viisi sataa miljoonaa +sotavarustuksia varten. *Thiers äänestää vastaan*, mutta Ollivier +vastaa, että hän lupaa ottaa itselleen kaiken edesvastuun jälkimaailman +edessä. Enemmistö myöntää summan, ja tuollainen isänmaallinen +uhraavaisuus, joka arvelematta myöntyy turmion tuottamiseen, herättää +luonnollisesti ääretöntä ihailua, ja sitä ylistetään pilviin asti. + +16 p. heinäkuuta. Englanti koettaa estää sodan syttymistä. Mahdotonta. +Ajatelkaas, jos olisi ollut olemassa kansainvälisiä tuomioistuimia, +miten helposti olisi tuollainen vähäpätöinen riita ratkaistu! + +19 p. heinäkuuta. Berliinissä oleva Ranskan lähettiläs jättää +sotajulistuksen Preussin hallitukselle. Siis alkoi myrsky tällä kerralla +valtioistuimen perimiskysymyksen ja kahden hallitsijan välillä olleiden +neuvottelujen johdosta. Mahtoikohan Kant olla oikeassa, kun hän +ikuisesta rauhasta puhuessaan sanoo: »Jokaisella valtiolla pitäisi olla +tasavaltalainen hallitusmuoto?» + +Tosin tämä poistaisi monta sodansyytä -- mutta -- tasavallat ovat +myöskin sotaisia. Vanha, raaka henki kansoissa haluaa sotaa ja +verenvuodatusta, olkoonpa sitte hallitusmuoto mikä tahansa. + + * * * * * + +Kun sota syttyy, jakaantuvat kaikki, jotka kuuluvat neutraalistin +kansoihin, kahteen puolueeseen: puolustajiin ja vastustajiin. + +Kumpaiselleko puolelle me menisimme, kumpaiselleko me, Fredrik, ja minä, +toivoisimme voittoa? Itävaltalaisina olisi meidän tehnyt mieli +toivomaan, että voittajamme joutuisivat tappiolle. Mutta Fredrik oli +preussiläistä sukuperää, ja minäkin pidin itseäni tavallaan +preussiläisten sukulaisena, joiden äidinkieli oli minunkin äidinkieleni. + +Sitäpaitsi olivat ranskalaiset julistaneet sodan -- ja sen he olivat +tehneet vähimmin sanoen mitättömästä syystä -- ei, *verukkeita*. Eikö +meidän tullut ajatella, että preussiläiset olivat oikeassa, ja että ne +menivät sotaan pakosta ja puolustaakseen itseään? Minne päin kallistui +siis myötätuntoisuutemme? Jos on meidän tavoin oppinut inhoamaan jo itse +sotaa, niin ei voi tuntea mitään erityistä persoonallista harrastusta +sodan yhtäänne tai toisaanne päin päättymisestä. Ainoa toivomus on, +ettei sota olisi koskaan alkanut, ja että se pian loppuisi. + +Olisimme mielellämme jättäneet Pariisin, sillä asukasten innostus +vaikutti meihin kiusallisesti. Mutta itäänpäin vievä tie oli suljettu, +ja rakennuspuuhammekin estivät meitä pois lähtemästä. Mitään seurapiiriä +ei meillä enää ollut. Kaikki, jotka olivat voineet, olivat paenneet +Pariisista, eikä niillä, jotka olivat jälellä, ollut halua +seurustelemiseen. Ainoat, joita joskus tapasimme, olivat muutamat +kirjailija-tuttavamme, ja Fredrikille olikin juuri nyt tärkeätä oppia +tuntemaan etevien miesten mielipiteitä alkavasta sodasta. Eräs nuori +kirjailija, Guy de Maupassant, joka sittemmin on tullut niin +kuuluisaksi, lausui yhtä ja toista, joka täydellisesti sopi yhteen minun +omien mielipiteitteni kanssa, ja jonka sen vuoksi kirjoitin muistoon +punaisiin vihkoihini: + +»Sota -- kun vaan ajattelen sitä sanaa, valtaa minut kauhu, aivan kuin +kuulisin puhuttavan noidista, kidutuksesta tahi jostain muusta kauan +sitte poistetusta inhoittavasta raakuudesta. Sotia: -- surmata, kuristaa +ja hakata palasiksi toinen toisiaan. -- Ja meillä on vielä korkeine +sivistyksinemme ja valistuksinemme oppilaitoksia, joissa meitä opetetaan +tappamaan etäältä, tappamaan suurin joukoin ihmisiä yhdellä kertaa. +Ihmeellisintä on, etteivät kansat nouse sitä vastustamaan, ettei koko +yhteiskunta vavahda kuullessaan jo sanan sota. + +Jokainen hallitsija on yhtä hyvin velvollinen välttämään sotaa, kuin +jokainen kapteeni laivallaan on velvollinen välttämään haaksirikkoa. Jos +kapteeni on antanut laivansa joutua haaksirikkoon, täytyy hänen tulla +asiasta vastaamaan oikeuden eteen ja saapi tuomionsa, jos on +huolimattomuudesta ollut syypää onnettomuuteen. Miksi ei sellaista +hallitusta tuomita, joka on alkanut sodan? Jos kansa vaan oppisi +havaitsemaan, mitä etua sellaisesta menettelystä olisi, jos se +kieltäytyisi menemästä ammuttavaksi ilman syytä -- silloin olisi sota +lopussa.» + +Olin myöskin tilaisuudessa lukemaan erään kirjeen, jonka Gustave +Flaubert oli kirjoittanut George Sandille heinäkuun alkupäivinä, jolloin +sota oli juuri alkanut. Kirje kuului: + +»Olen epätoivossa maanmiesteni tyhmyyden tähden. Ihmiskunnan +parantumaton raakuus täyttää mieleni syvällä surulla. Tämä innostus, +jota ei elähdytä mikään aate, saattaa minut niin masennetuksi, että +toivoisin kuolemaa, päästäkseni pois sitä näkemästä. Hyvät ranskalaiset +tahtovat taistella: 1) koska he luulevat, että Preussi on heitä +taisteluun vaatinut; 2) koska ihmisten luonnollinen tila on raakuus; 3) +koska sota on jotain mystillisen salaperäistä, joka hurmaa ihmisten +mielet. Pelkään, että pian tulee jälleen alkamaan sota eri kansanrotujen +välillä, sillä näille kauheille valmistuksille ei ole mitään selittävää +syytä. Taistellaan taistelun vuoksi. Mutta ajattelepas miten paljo +työtä, miten monia siltoja, tunneleja ja teitä täten turmellaan. Oletko +nähnyt, että yksi edusmies on ehdottanut, että mentäisiin ryöstämään +Bayeria?! Oi, että ei saa elää beduinien seassa!» + +-- Oi, -- huudahdin minä luettuani tämän kirjeen, -- ettemme ole +syntyneet viisisataa vuotta myöhemmin, se olisi vielä parempi, kuin +beduinien seassa eläminen. + +-- Niin pitkää aikaa eivät ihmiset tarvitse ymmärtäviksi tullakseen, -- +sanoi Fredrik vakuutuksella. + + * * * * * + +-- *O, monsieur et madame*[1], mikä onni, mikä iloinen uutinen! -- Näin +huutaen tulivat kokki ja kamaripalvelija eräänä päivänä huoneeseemme. Se +oli päivää ennen Wörthin taistelua. + +[1] Oi, herra ja rouva. (Suom.) + +-- Mitä nyt? + +-- On tullut sähkösanoma, että me olemme voittaneet. Preussin kuninkaan +armeija on miltei masennettu. Kaupunkia koristetaan kolmivärisillä +lipuilla, -- illalla on ilotulitus. + +Päivän kuluen saatiin kuitenkin tietää, että tämä sanoma oli väärä, -- +se oli vaan pörssikeinottelua. + +No niin, sitä parempi, silloinhan ei tarvinnut panna toimeen +ilotulitusta. + +Elokuun 7 p:nä saapui surusanoma. Vihollinen oli tunkeutunut maahan. +Sanomalehdet olivat täynnä suuttumusta tuollaisen maahanhyökkäämisen +vuoksi. Ei kukaan ajatellut, että Ranska oli aikonut samaa Preussin +suhteen. + +Sotaministeri lähettää julistuksen, että kaikkien sotaankelpaavien +kansalaisten, jotka ovat ijältään kolmen- ja neljänkymmenen vuoden +välillä, on kokoonnuttava lippujen alle. Sotaa varten luvattu valtioapu +koroitetaan viidestä sadasta tuhanteen miljoonaan. On oikein virkistävää +nähdä millä varmuudella ihmiset määräävät toisten hengestä ja rahoista! + +Nyt saavat saksalaiset voiton toisensa jälkeen. + +Pariisi ja sen asukkaat muuttavat kokonaan muotoa. Hämmästys ja katkera +mieli tulee nyt alussa olleen vaativan ja taistelunhaluisen mielialan +sijaan. Onhan tuo jotain ennen kuulumatonta, että tämä vandaalijoukkio +on uskaltanut pakkautua ihanaan Ranskaan. Että Ranska itse juuri pani +sodan alkuun, sen ovat kaikki unohtaneet. + +Metz menetetty! -- Tämä tieto kajahtaa kaupungissa kuin tuskan huuto. + +Minulle on aina tieto jonkin linnoituksen antaumisesta ilon sanoma, +sillä minä toivon aina, että tämä kenties ratkaisee asian, ja verinen +leikki on lopussa. Mutta ei, vielä ei ole asia ratkaistu, onhan olemassa +useampia linnoituksia. Tappion perästä jännitetään voimia vielä enempi, +ja -- onni voipi vaihdella. + +Nyt on kysymys koko Pariisin linnoittamisesta. En voinut käsittää tätä +ajatusta. Pariisi -- kaiken sivistyksen ja tieteen aarteiden +kokouspaikka, -- huvien, loiston, nautinnon Pariisi -- linnoitukseksi! +Kuumeentapaisella kiihkolla ryhdytään työhön. Valleja luodaan ja +ampumaluukkuja muurataan, hautoja kaivetaan kaupungin porttien +ulkopuolelle, nostosiltoja rakennetaan, varusteita kokoonpannaan, +rintavarustuksia ja ruutimakasiineja valmistetaan. Mikä kiire, mikä +vilkkaus, mitkä äärettömät kustannukset! Miten hyödyllistä ja siunausta +tuottavaa olisikaan tämä toiminta ollut, jos se olisi tapahtunut +rauhallista edistystä varten! + +Kaupunki hankkii ruokavaroja voidakseen kestää piiritystä, joka +varmaankin tulee olemaan pitkällinen. Myllyjä rakennetaan ja +karjatarhoja perustetaan, mutta vihdoin täytyy kuitenkin sen hetken +tulla, jolloin vilja loppuu ja liha on syöty. Mutta niin pitkälle ei +ajatella. Kaikki, jotka osaavat kivääriä käyttää, rupeavat sotilaiksi, +palosotamiehet, merimiehet, työmiehet, ja uusia uusinimisiä sotajoukkoja +muodostuu joka päivä.... + + * * * * * + +Tästä päivästä lähtien seuraavat tapaukset toisiansa yhä nopeammin. +Kauheimman vihan myrsky kiihtyy kovimmilleen; se ei ole vielä puhjennut +ilmoille, mutta voipi jo kuulla sen kiihtyvän kohinan. *Kuolema +preussiläisille!* on päivän tunnussana. Mekin jouduimme tapausten +pyörteeseen, me emme voineet ajatella ollenkaan omaa onneamme, rakasta +kotiamme, lapsiamme ja lämpöistä keskinäistä lempeämme. Me emme +uskaltaneet nauttia tästä nyt, kun kaikki ympärillämme kärsi ja vapisi, +huusi ja raivosi. Se olisi ollut aivan kuin koettaa hukkuvan laivan +kannella valmistaa itselleen iloisen ja mukavan olinpaikan. + +Elokuun 28 p:nä tuli tieto, että kaikkien *saksalaisten* piti jättää +Pariisi kolmen päivän kuluttua. + +Niillä, jotka tämän käskyn olivat kirjoittaneet, ei varmaankaan ollut +mitään aavistusta siitä, mikä viha, mikä kalmainen viha täten kylvettiin +kahden kansan, ranskalaisten ja saksalaisten välille. Miten kauan sodan +jälkeen tämän vihan surulliset hedelmät tulivat näkyviin, sen tiedän +nyt. Tästä hetkestä lähtien eivät nuo kaksi suurta, ihanata, kukoistavaa +maata, Ranska ja Saksa, olleet enää kaksi kansaa, jotka ritarillisella +tavalla taistelivat toisiansa vastaan, vaan koko kansa oli vihan +vimmassa koko vihollisen puoleista kansaa vastaan. + +Olin tilaisuudessa näkemään, miten ankarasti tämä pois-käsky-määräys +kohtasi monta kunniallista, rehellistä ja ahkeraa perhettä. Niiden +työmiesten joukossa, jotka laittoivat kotiamme kuntoon, oli monta +saksalaista, verhoilija, taideveistäjä, vaunumestari ynnä muita. Nämä +olivat asuneet Pariisissa kaksikymmentä vuotta, tehneet naimisliittoja +ranskalaisten perheiden jäsenien kanssa, saaneet oman kodin ja omat +asioimis-sitoumukset. Ja nyt täytyi heidän poistua -- kolmen päivän +kuluessa jättää kotinsa ja kaiken sen, mikä oli heille tullut rakkaaksi, +menettää omaisuutensa ja kauppatuttavansa. Nämä ihmisraukat tulivat +luoksemme surun murtamina ja kertoivat mikä onnettomuus heitä oli +kohdannut. Työt, joita olimme heiltä tilanneet, ja jotka nyt olivat +juuri valmistumaisillaan, täytyi jättää kesken, sillä heidän +työhuoneensa piti suljettaman. Kyynelsilmin valittivat he hätäänsä +meille, ja me lohdutimme ja autoimme heitä niin hyvin kuin voimme. + +Ja *miksi* oli tällainen kova kohtalo tullut näiden ihmisraukkojen +osaksi? Siksi, että he sattuivat kuulumaan kansaan, jonka armeija oli +menestyksellä täyttänyt velvollisuutensa -- tahi -- tarkemmin +selitettynä, siksi että *voisi* ehkä tapahtua, että joku +hohenzollerilainen kukaties tulevaisuudessa voisi vastaanottaa hänelle +tarjotun espanjalaisen hallitsija-ehdokkuuden. + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +*Sédan!* Keisari Napoleon on jättänyt miekkansa! + +Tämä tieto valtasi meidät. Nyt seisoimme todellakin suuren, +historiallisen tapauksen ääressä. Ranskan armeija lyöty, kuningas +vankina, täydellinen tappio. Saksa oli saanut loistavan voiton. + +-- Loppunut, loppunut! -- iloitsin minä, -- nyt voivat ihmiset kernaasti +panna toimeen ilotulituksia, sillä nyt tulee surmaamisesta loppu. + +-- Älä riemuitse liian varhain, -- sanoi Fredrik. Yhden voitetun +armeijan sijaan kohoaa maasta kymmenen uutta. + +Syyskuun 4 p:nä. Jälleen väkivaltainen teko, keisari pannaan pois +viralta. Ranska julistetaan tasavallaksi. Kaikki mitä Napoleon III on +tehnyt, julistetaan kelvottomaksi ja tuomitaan. Nyt tahtoo *maa* itse +käydä sotaa, jos Saksa vielä rohkenee jatkaa halpamielistä +maahanryntäämistään. + +Minun täytyi pian jättää rauhantoiveeni. Kaikki näytti sotaisemmalta +kuin koskaan ennen. Ilma oli täynnä raivoa ja kostonhalua, sekä +vihollista että eroitettua keisaria kohtaan. Oli inhoittavaa kuulla sitä +pilkkaa ja niitä häväistyksiä, joita sekä puheissa että kirjoituksissa +sateli keisarillisen huoneen ja onnettomien kenraalien yli. + +Linnoitustöitä jatketaan suurella kiireellä. Kaupungin ympäristöt +muutetaan erämaiksi, ja ihmiset muuttavat sieltä kaupunkiin. Mitä +surkeita jonoja vaunuja ja muuttokuormia, mitä joukkoja raskaita +taakkoja kantavia ihmisiä, jotka kuljettavat muassaan kotiensa viimeiset +pirstaleet! Olin nähnyt saman näytelmän kerran ennen, Böhmissä, kun +maalaisväestö pakeni voittavaa vihollista, mutta täällä iloisessa, +loistavassa maailmankaupungissa teki se vielä surullisemman vaikutuksen. + +Vihdoinkin iloinen uutinen! Englanti koettaa olla välittäjänä ja saada +toimeen yhtymystä Jules Favren ja Bismarckin välillä. Kenties siitä nyt +tulee loppu. + +Päin vastoin. Nyt vasta voipi nähdä miten kuilu levenee. Saksalaiset +sanomalehdet ovat joku aika takaperin ehdoittaneet Elsass-Lothringin +takaisin ottamista, joka kerran on ollut saksalainen, ja pian seisovat +saksalaiset Pariisin porttien ulkopuolella, vaatien julkisesti +Elsass-Lothringin luovuttamista. + +Ranska vastaa uhalla: *pas un pouce -- pas une pierre!* (Ei tuuman +leveyttä maata, ei kiveäkään.) + +Niin, niin, mieluisasti tuhansien ihmisten henki, mutta ei tuumaakaan +maata. Tämä on isänmaallisuuden perusajatus. Meitä tahdotaan +nöyrryyttää, huutavat Ranskan isänmaanystävät, mutta mieluummin +hautautuu katkeroittunut Pariisi omiin raunioihinsa! + +Nyt vihdoinkin päätimme jättää Pariisin. Miksi jäisimmekään saarrettuun +kaupunkiin, koska emme olleet pakoitetut siihen. Miksi kauemmin +pysähtyisimme ihmisten seassa, jotka katselivat meitä vihaisin +silmäyksin ja puristivat meille nyrkkiänsä, kun kuulivat meidän puhuvan +saksan kieltä? Olihan tosin monessa suhteessa vaikeata nyt päästä pois +Pariisista ja Ranskasta, eikä ollut hauska jättää rakasta, puoleksi +valmista kotiammekaan, mutta kaikkien esteiden täytyi poistua, me emme +voineet enää ajatellakaan, että jäisimme tänne. Olimme jo viipyneet +täällä liian kauan. Ne mielenliikutukset, joita olin saanut kokea, +olivat niin tärisyttäneet hermojani, että usein sain vaikeita +hermovavistuksia ja pari kertaa itkutaudinkin. + +Olimme jo järjestäneet tavaramme matkakuntoon, ja kaikki oli valmiina +matkalle lähtöä varten, kun minä jälleen sairastuin, ja niin kovasti, +että minun täytyi antautua vuoteen omaksi. Lääkäri selitti, että +hermokuume oli tulossa, ja ettei minua mitenkään saanut panna matkan +vaivoille alttiiksi. + +Monta pitkää viikkoa lepäsin vuoteessani. Muistan vaan himmeästi tätä +aikaa, mutta suloisena muistuu mieleeni se hellä hoito, jota sain +nauttia. Rakas Fredrikini istui vierelläni öin ja päivin. Usein toi hän +lapsetkin luokseni. Heidän lorunsa ja juttelunsa kaikui korvissani kuin +kaunis soitto. Ja me, Fredrikin kanssa, laskimme leikkiä kuin +huolettomat lapset, ajattelematta niitä surullisia asioita, joita +ympärillämme tapahtui. Millä ihastuksella nautinkaan niitä +virvoitusjuomia, joita hän minulle ojensi, ja millä suloudella +laskinkaan joka ilta pääni tyynylle, varmana siitä, että Fredrik istui +päänaluiseni vierellä, ja että minä tulisin nukahtamaan lapsellisen +hyvin. Tunsinhan nyt, että minä vähitellen saisin palata takaisin +elämään ja -- onneen. + +-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- + +Onneen? Ei. Sillä tervehtymisen mukana palasi jälleen tajuntaani tieto +kaikesta kauheasta, mikä meitä ympäröi. Olimmehan nälkää-näkevässä, +palelevassa, valittavassa kaupungissa, ja sota jatkui yhtä kiihkeällä +raivolla kuin ennenkin. + +Talvi oli tullut ja sen mukana kova kylmyys. Nyt vasta sain tietää +kaikki, mitä pitkällisen sairauteni aikana oli tapahtunut. + +Strassburg on pommitettu, sen kirjasto on hävitetty. + +Strassburg valloitettu! Maa joutuu rajattomaan epätoivoon ja raivoaa +kuin mieletön. + +-- Oi, jospa saisin palata unelmien maahan, valitan minä. -- Nyt olin +terve, ja minun täytyi seurata asiain juoksua. + +Joulukuun 1 p:nä. Trochu linnoittaa Champignyn kukkulat. + +Joulukuun 2 p:nä. Kovapintainen tappelu Brien ja Champignyn luona. + +Joulukuun 5 p:nä. Pakkanen kovenee. Oi, niitä vertavuotavia, vapisevia +ihmisraukkoja, joiden täytyy kuolla tuolla ulkopuolella lumeen ja +kylmyyteen! Kaupungissakin tuottaa pakkanen kauheita kärsimyksiä. +Polttopuita ei ole lainkaan saatavissa. Mitä antaisikaan, jos voisi +saada pari laudanpalaista lämmittääkseen huonettaan. + +Joulukuun 21 p:nä. Ulosryntäys Pariisista. + +Joulukuun 25 p:nä. Erästä pientä preussiläisen ratsuväestön osastoa +tervehditään kylien Troo ja Sougè taloista pyssynlaukauksilla. Kenraali +Kraatz käskee sytyttää kylät tuleen. Liekit kohoavat kohti korkeutta, ja +köyhät majat rysähtävät kokoon miesten, vaimojen ja lasten yli, +pakenevien, itkevien, valittavien ja palavien ihmisten ja eläinten yli. +-- + +»Oi, sä riemuisa, oi, sä autuisa, armon tarjoova joulujuhla! -- --» + + * * * * * + +Tyydytäänkö Pariisin nälkään näännyttämiseen, tahi pommitetaanko +kaupunki myöskin? + +Se ei voinut olla mahdollista; koko puolueeton sanomalehdistö nousee +tätä otaksumista vastaan. Mutta sotapuolueen sanomalehdet Berliinissä +kehoittavat tätä tekemään. Se olisi ainoa keino, miten sota saataisiin +loppumaan. Ja mikä riemuisa voitto olisikaan -- voittaa Seinen kaupunki! + +Joulukuun 28 p:nä kirjoitin: + +»Se on täällä... Taaskin jymeä laukaus ... hiljaisuus, ja jälleen +yksi... + +Istuimme aamiaispöydässä, se tahtoo sanoa, söimme leipää ja juustoa. +Ruokatarpeista oli jo puute. Silloin jymisi ensimäinen laukaus. Me +katselimme toisiamme kauhistunein, kysyvin katsein. Olisiko se ehkä?... + +Ei, se oli varmaankin joku portti, joka paukahti kiinni, tahi jokin muu +sellainen kolahdus. Kaikki oli jälleen hiljaista, ja me jatkoimme +keskeytettyä puhettamme. Mutta parin minuutin kuluttua kuului jälleen +sama jymeä ääni. Fredrik riensi ikkunaan. + +-- »Pommitus» se on, -- sanoi hän. + +Kadulta kuului hälinää. Joukko ihmisiä oli kokoontunut sinne ja he +seisoivat parvittain ja kuuntelivat jyrinää tarkkaavasti ja +levottomuudella. + +Nyt riensi palvelijamme joutuisasti sisälle ... ja samassa paukahti uusi +laukaus. + +-- *Oh, monsieur et madame, c'est le bombardement!*[1] + +[1] Oi, rouva ja herra, se on pommitus! (Suom.) + +Avonaisesta ovesta tulivat kaikki palvelijamme sisälle, yksin +kokkipoikakin. Tällaisina hetkinä ... sodassa, tulipalossa tahi tulvassa +... katoaa kaikki säätyeroitus, ja jokainen hakee turvaa yhtymällä +toisiinsa. + +-- *C'est le bombardement! Cest le bombardement!* huusi jokainen +sisääntulija vuorostaan. + +Se oli kauheata. Ja kuitenkin muistan, että samalla tunsin kauhun +sekaista ihastusta, tyytyväisyyttä siitä, että sain olla mukana näin +suuressa ja monivaiheisessa tapauksessa, »pommituksessa», -- enkä +kuitenkaan tarvinnut peljätä hengen vaaraan joutumista. Tunsin jotain, +jolle tahtoisin antaa nimen ... »miehuuden ylpeys». + + * * * * * + +Piiritys ei kuitenkaan itse asiassa ollut niin kauhea, kuin voisi +luulla. Ei näkynyt palavia taloja, ei epätoivosta valittavia ihmisiä, ei +läpi ilman kiitäviä kartesseja, kuului ainoastaan tuo kaukainen, +yksitoikkoinen, pitkien väliaikojen perästä kumiseva jyleä jyminä. +Vähitellen alkoi siihen tottua, ja ne paikat, missä kanuunain jyrinän +parhaiten kuuli, olivat suosituimpia kävelypaikkoja. Siellä ja täällä +putosi joku pommi kadulle ja räjähti, mutta tavattoman harvoin tapahtui, +että ihmisiä olisi sattunut olemaan lähellä. Itse pommitus ei tuottanut +pariisilaisille niin kovin paljo huolta ja kauhua, mutta nälkä, kylmyys +ja työnpuute tuottivat suurimmat kärsimykset. -- Syvästi liikutti minua +kuitenkin eräs sanoma, joka kertoi muutamasta tuhoa tuottaneesta +laukauksesta. + +Sain nimittäin eräänä päivänä mustareunaisen kirjeen eräältä tuttavalta +perheeltä: + +»Herra ja rouva N. ilmoittavat täten surulla, että heidän molemmat +lapsensa, Francois (kahdeksan vuotta) ja Amelie (neljä vuotta) ovat +saaneet surmansa pommista, joka on ammuttu sisään ikkunasta.» + +Luin tiedonannon kauhulla ja hämmästyksellä. Salaman tapainen ajatus +osotti minulle niiden vanhempien surun laajuuden, jotka sen näillä +yksinkertaisilla riveillä ilmoittivat. Näin *meidän* molemmat lapsemme, +Rudolfin ja Sylvian -- ei, minä en voinut ajatella ajatustani loppuun. + +Tiedot, joita voi saada, olivat luonnollisesti harvinaisia ja niukkoja. +Kaikki postiliike oli keskeytetty, ja muun maailman kanssa oltiin +yhteydessä ainoastaan kirjekyyhkyisten ja ilmapallojen avulla. Mitä +vastakkaisimpia huhuja liikkui alituisesti. Joskus puhuttiin +voittorikkaista uloshyökkäyksistä, joskus siitä, että vihollinen aikoo +jo kaupunkiin hyökätä ja sytyttää sen tuleen. Toiste jälleen +vakuutettiin, että ennenkuin sallittaisiin ainoankaan saksalaisen tulla +muurien sisäpuolelle, räjähdyttäisivät linnastonpäälliköt itsensä ja +koko Pariisin ilmaan. Vielä kerrottiin, että maalaisväestö hyökkäisi +piirittäjien niskaan, katkaisisi heidän paluumatkansa ja hävittäisi +heidät viimeiseen mieheen. + +Päivä päivältä kävi elintarpeiden saaminen yhä vaikeammaksi. +Lihavarastot olivat tyhjennetyt, jo kauvan sitte olivat raavaseläimet ja +lampaat loppuneet karjametsiköistä. Pian olivat hevosetkin syödyt ja nyt +tuli koirien, kissojen, rottien ja hiirien vuoro. Vihdoin viimeinkin +täytyi ottaa eläimet »*Jardin des plantes*» puistosta; näiden seassa oli +tuo kaikkien ihmettelemä elefantti-raukkakin, joka nyt myös täytyi ottaa +ihmisille ruoaksi. Leipää oli melkein mahdotonta saada. Väki sai seisoa +tuntikausia rivissä leipurin puodin edustalla, ja useimmat saivat +kuitenkin palata tyhjin käsin. Taudit niittivät runsaita uhreja. Kun +Pariisissa tavallisissa oloissa kuoli 1,100 ihmistä viikossa, kuoli nyt +4 à 5,000. Siis joka päivä noin 400 luonnotonta kuolemantapausta, -- tai +oikeammin sanottuna: *murhaa*. Sillä vaikkei murhaaja ollutkaan mikään +yksityinen henkilö, vaan tuo persoonaton sota, niin oli murha kuitenkin +murha. Ja kelle tuli edesvastaus? Kenties niille valtiollisille +suurisuille, jotka kiihoittavissa puheissaan selittivät, että he +»vastaisivat sodan syttymisestä historian edessä»? Ovatko yhden ihmisen +hartiat kyllin voimakkaat tällaista edesvastausta kantamaan? Varmaankaan +eivät. Eikä kenenkään mieleen juolahdakaan pitää tuollaisten suurisuiden +sanoista kiinni. + +Eräänä päivänä tammikuun keskipaikoilla tuli Fredrik liikutettuna +huoneeseeni. + +-- Ota esille muistoonpanokirjasi, sinä pieni, harras +historiankirjoittaja. Tänään saat kirjoittaa muistoon jotain hyvin +tärkeätä. + +-- Mitä merkillistä nyt on tapahtunut? + +-- Kuule! Preussin kuningas Wilhelm on Versaillessa huudettu Saksan +keisariksi. Nyt on olemassa *yksi* Saksa -- yksi *yksimielinen* Saksa. +Tämä muodostaa uuden jakson niin kutsutussa maailmanhistoriassa. Ja +voithan ajatella, miten suuressa arvossa sotaa tullaan pitämään +valtakunnassa, joka saa kiittää sotaa synnystänsä. Kätke +rauhan-pöytäkirjasi, Martha, me tulemme nyt pitkän aikaa eteenpäin +olemaan Marssin verisen, raudankovan merkin alaiset. + +-- Olen melkein iloissani tästä, Fredrik, -- sanoin minä. -- Tämä +surmaaminen ei siis ole mennyt aivan hukkaan, kuin sen seurauksena on +ollut uuden, suuren valtakunnan perustaminen. + +-- Ranskalaisille on tappio täten kaksinkertainen, ja saksalaisviha +tulee tästedes kukoistamaan yhä paremmin. + +Minua värisytti. + +-- Jo yksin sana »viha» täyttää mieleni kauhistuksella. + +-- Niin, sinä olet oikeassa. Niin kauan kuin tämä sana pysyy ihmisten +oikeuskäsitteessä, niin kauan ei ole olemassa mitään inhimillistä +ihmisyyttä. Täällä maan päällä on vaan olemassa yksi ainoa jalostuttava +ja onnelliseksi tekevä tunne, ja se on rakkaus. Tästä voimme me kaksi +kertoa yhtä ja toista, Martha. + +Minä nojasin päätäni hänen rintaansa vasten, ja hän siirsi kädellään +hellästi hiukset pois otsaltani. + +-- Me tiedämme, miten iloista on, kun sydämissämme asuu lämpöä ja +hellyyttä rakkaitamme kohtaan, veljiämme ja sisariamme kohtaan suuressa +ihmiskuntaperheessä... + +-- Ei, Fredrik, *niin* laaja ei minun rakkauteni ole. En voi rakastaa +kaikkia noita ihmisiä, joiden sydämen täyttää viha ja verenhimo. + +-- Mutta sääliä heitä varmaankin voit? + +Muistan niin hyvin tämän keskustelumme, sillä paitsi sotaisia seikkoja, +kirjoitin päiväkirjaani myöskin keskusteluja näistä asioista. -- Sinä +päivänä puhuimme myöskin tulevaisuudesta. Pian täytyy Pariisin antautua, +sodan täytyy loppua, ja sitte voimme jälleen hyvällä omallatunnolla +nauttia onnestamme. + +Kävimme läpi sen ajan muistojen, jonka olimme yhdessä eläneet. Näiden +kahdeksan vuoden kuluessa emme olleet vaihtaneet epäystävällistä sanaa, +me olimme kärsineet ja nauttineet niin paljo yhdessä, ja meidän +rakkautemme ja välillämme oleva myötätuntoisuus oli sillä ajalla +lujentunut niin lujaksi, ettei sen heikontumista voinut ajatellakaan. +Päinvastoin kiinnyimme yhä hellemmin toisiimme. Jokainen uusi tapaus, +jonka yhdessä saimme kokea, solmisi uuden yhdyssiteen välillemme. -- Kun +olimme tulleet vanhoiksi ja valkopäisiksi, millä ilolla silloin +katselisimmekaan takaisin menneitä vuosia, ja mikä tyyni ja onnellinen +elämän ilta meitä odottaisikaan. Sen onnellisen, vanhan parin kuvan, +joksi me kerran tulisimme, olin niin usein ja elävästi mielessäni +kuvitellut, että se joskus näyttäytyi minulle unessakin, kuin jokin +todella eletty aika. Muutamat erityiskohdat ovat varsinkin jääneet +muistooni. Näin Fredrikin samettikalotti päässä ja puutarhasaksit +kädessä -- miksi, sitä en tiedä, sillä hän ei ollut koskaan osottanut +mitään halua puutarhan hoitoon, ja kalotista ei ollut koskaan ollut +mitään puhetta -- ja itseni musta pitsimyssy päässä, hopeanhohtavien +hiusteni peittona. Me istuimme laskeutuvan auringon viimeisten säteiden +valaisemassa puistossa ja puhelimme menneistä ajoista. »Muistatko sinä +silloin, kun...?» + + * * * * * + +Monen edellä olevan sivun kirjoittaminen on vaatinut minulta suurta +itseni voittamista. En voinut vavistuksetta kertoa niistä tapauksista, +joita sain kokea matkallani Böhmiin ja koleraviikolla Grumitzissa, mutta +tein sen täyttääkseni velvollisuuteni. Rakastettu puoliso on antanut +minulle tehtävän: jos kuolen ennen sinua, täytyy sinun ottaa minun +tehtäväni, toimia rauhan aatteen hyväksi. Jollei minulla olisi ollut +tämän toivomuksen täyttäminen, niin ei mikään maailmassa olisi voinut +saada minua armahtamatta auki repimään tuskallisten muistojeni haavoja. + +Mutta nyt olen tullut tapaukseen, jonka tosin tulen kertomaan, mutta +jota en voi enkä tahdokaan tarkemmin kuvailla. + +Ei, minä en voi, en voi! + +Olen koettanut sitä tehdä kerta toisensa jälkeen. Kymmenen puoleksi +kirjoitettua, rikki revittyä paperiarkkia makaa lattialla +kirjoituspöytäni vierellä -- sydäntäni kouristi, ajatukseni sekaantuivat +-- minun täytyi heittää kynä pois ja itkeä, itkeä kiivaasti ja +katkerasti kuin lapsi. + +Muutamien tuntien kuluttua koetan jälleen. Mutta minun täytyy jättää +kaikki erityiskohdat, -- tapahtuman sanominen on kylläksi. + +Fredrik -- lemmittyni -- tuli, erään hänen luonansa löydetyn, +Berliinistä tulleen kirjeen johdosta, syytetyksi vakoilemisesta; -- +hurjistunut roskaväen joukko ympäröi hänet: *à mort, à mort, le +prussien!*[1] Hänet kuljetettiin erään isänmaallisen tuomioistuimen +eteen -- ja helmikuun 1 p:nä 1871 -- sotalakien mukaan ammuttiin. + +[1] Kuolema, kuolema preussiläiselle! (Suom.) + + * * * * * + +Kun tulin jälleen tuntoihini, oli rauha tehty ja kommunin päivät ohitse. +Monta kuukautta olin maannut sairaana, ja minua oli hellästi ja +huolellisesti hoitanut uskollinen Anna-rouva. Mitä tautia oikeastaan +sairastin, sitä en vielä tänäänkään oikein tiedä. Ympärilläni olevat +olivat kyllin hienotunteiset nimittäessään sitä lavantaudiksi, mutta +minä luulen yksinkertaisesti, että se oli mielipuolisuutta. + +Siitä, että en tuntoon tultuani ja tapahtumat muistettuani ottanut +itseäni hengiltä, tahi ettei suru minua surmannut, on minun kiittäminen +lapsiani. *Ne* tekivät elämiseni mahdolliseksi. + +Jo samana päivänä kun tuo kauhea tapahtui, ja ennenkuin sairastuin, piti +Rudolf minua hengissä. Olin vaipunut maahan polvilleni ja huusin +raivoisasti: kuolla, kuolla! Minun *täytyi* kuolla! Silloin tunsin kaksi +käsivartta kaulani ympärillä, ja rukoilevat, tuskallisesti vakavat, +ihmeellisen suloiset pojan kasvot katselivat minuun. + +-- Äiti! + +Tähän asti oli poikani aina nimittänyt minua mammaksi. Että hän nyt +tässä tuskan hetkessä lausui sanan »äiti», se ilmoitti minulle selvästi: +sinä et ole yksin, sinulla on poika, joka rakastaa ja kunnioittaa sinua, +joka jakaa tuskasi, jolla ei ole maailmassa ketään muuta kuin sinä. Älä +hylkää lastasi, äiti! + +Painoin armaani sydämelleni ja näyttääkseni, että ymmärsin häntä, +kuiskasin minä: poikani, poikani! + +Samalla muistin pienen tyttöseni -- *hänen* tyttösensä -- ja päätökseni +jäädä elämään oli tehty. + +Mutta tuska oli sietämätön ja ymmärrykseni himmeni, ei yhden kerran, ei, +monta kertaa tulevien vuosien kuluessa. Nyt olen ollut jo monta vuotta +terveenä. Kahdeksantoista vuotta on kulunut helmikuun 1 p:stä 1871. +Mutta sitä pohjatonta surua, jonka sen päivän tapaukset painoivat +sieluuni, sitä ei voi aika hälventää, vaikka eläisinkin sata vuotta. Jos +vähitellen voisinkin työntää tuskalliset muistot syrjään, niin että +voisin iloita lasteni kanssa ja joskus tuntea jotain uuden elämänhalun +tapaista, niin ei kuitenkaan kulu yhtään ainoata yötä, jolloin en +tuntisi surun kauheata taakkaa. Se on kuin sielun kaksoiselämää. Joka yö +samaan aikaan herään sanomattoman surun tunteella. Sydän kutistuu +kokoon, ja minusta tuntuu kuin täytyisi minun puhjeta katkeraan, +valittavaan itkuun. Seuraavassa silmänräpäyksessä valtaa minut hellä +myötätuntoisuuden tunne koko kärsivää, onnetonta ihmiskuntaa kohtaan. +Oi, te poloiset ihmisraukat! Nyt näen, miten he kaatuvat surmaa +tuottavien kuulien silpomina, kuulen hirmustuttavia huutoja -- ja +muistan, että *minunkin* rakkaimpani kuoli samoin... + +Mutta ihmeellistä on: unessa en koskaan tiedä mitä olen menettänyt. +Usein tapahtuu, että unessa puhelen Fredrikin kanssa, aivan kuin hän +vielä kävisi vierelläni. Tapauksia menneisyydestä, mutta ei koskaan +surullisia, näen silloin: yhtymisemme Schlesvig-Holsteinilaisen sodan +jälkeen, loruamisemme Sylvian kätkyen luona, tyynet opiskelu-hetkemme, +kävelyretkemme Schweitsissä ja tuon tuostakin jo edellä mainitsemani +kuvan iltavalaistuksessa, kun valkotukkainen rakastettu puolisoni +leikkaa ruusupensaita puutarhasaksillansa. -- -- -- »Eikö totta?» sanoo +hän minulle hellästi hymyillen, »me olemme onnellinen vanha pari?» + +Voi minua! + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Aseet pois!, by +Bertha von Suttner and Alli Nissinen + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ASEET POIS! *** + +***** This file should be named 17846-8.txt or 17846-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/1/7/8/4/17846/ + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed +Proofreaders Europe. + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/17846-8.zip b/17846-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..afedba1 --- /dev/null +++ b/17846-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..51724ac --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #17846 (https://www.gutenberg.org/ebooks/17846) |