initial commit of ebook 17628HEADmain

5 files changed, 3686 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/17628-8.txt b/17628-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..ba926b7
--- /dev/null
+++ b/17628-8.txt
@@ -0,0 +1,3670 @@
+The Project Gutenberg EBook of Genoveeva Brabantin kreivitär, by 
+Johann Christoph von Schmid
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Genoveeva Brabantin kreivitär
+       Hurskas kertomus suurista kärsimyksistä ja viattomuuden
+       lopullisesta voitosta
+
+Author: Johann Christoph von Schmid
+
+Release Date: January 29, 2006 [EBook #17628]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK GENOVEEVA BRABANTIN KREIVITÄR ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
+Proofreaders Europe.
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+GENOVEEVA
+BRABANTIN KREIVITÄR
+
+HURSKAS KERTOMUS SUURISTA
+KÄRSIMYKSISTÄ JA VIATTOMUUDEN
+LOPULLISESTA VOITOSTA
+
+
+Suomennos
+JOHANN CHRISTOPH von SCHMID'in
+saksankielisestä kansankirjasta
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+Kustannusosakeyhtiö Kirja 1922.
+
+
+
+
+ENSI PAINOKSEN ESIPUHE
+
+
+Nähdessään nimen »Genoveeva» vilahtaa varmaankin monen mielessä
+hymynsekainen kummastus siitä, mitä varten on uudelleen suomennettu ja
+painettu tämä ikivanha kertomus, joka on sisällykseltään ja
+kertomatavaltaan niin kaukana kaikesta nykyaikaisesta kirjallisuudesta.
+Siihen on kuitenkin monta syytä. Ensiksikin se on naivisuudessaan ja
+pyhimystarumaisessa hurskaudessaan nykyajalle niin uutta, että sitä
+vaipuu lukemaan jonkinmoinen hämmästelevä uteliaisuus mielessään;
+toiseksi sen lukeminen tarjoaa tuulahduksen niiltä ajoilta, jolloin
+ihmismieli ei ollut vielä niin epäilyksien ja ristiriitojen raastama
+kuin nyt, vaan jolloin se eli naivin lapsuususkon aikaa; kolmanneksi on
+tämä kirjanen ollut jo ammoin kansamme mielilukemista, josta se
+nähtävästi sai hengelleen tyydytystä. Kaikki tämä tekee sen, että
+Genoveevaa lukiessa syntyy vähitellen mielessä runollinen, legendamainen
+tunnelma, jolla on viehättävä ja rauhoittava kauneusarvo, ja siksi on
+syytä pitää sitä edelleenkin kansamme saatavilla.
+
+Genoveeva on Saksan kansankirjallisuuden liikuttavimpia tarinoita, jonka
+ensimmäiset laitokset ilmestyivät vuosisatoja sitten. Se on antanut
+aiheita taidekirjallisuudelle, romantiikan suurkertojille kuten esim. L.
+Tieck'ille ja Fr. Hebbelille, säveltäjille, kuten esim. R. Schumannille
+ja B. Scholzille, ja herättänyt tiedemiesten mielenkiintoa, jotka
+monissa teoksissa ovat yritelleet juontaa sen alkua ja selittää sen ehkä
+mystillistä laatua. Mutta kansalle, joka sitä tänäkin päivänä lukee, se
+on ennen muuta liikuttava kertomus taivaallisesta viattomuudesta ja
+puhtaudesta, jota synnin saasta koetti vetää lokaan, aiheuttaen sille
+yli-inhimillisiä kärsimyksiä, mutta joka juuri näiden taivaallisten
+ominaisuuksiensa avulla kesti kärsimykset ja saavutti lopulta niistä
+täyden korvauksen. Antakaamme se uudelleen kaikkien käsiin, nautinnoksi
+ja opetukseksi sekä koetelluksi vanhanaikaiseksi »ylösrakennukseksi»
+sekä aikuisille että lapsille.
+
+      *Kustantaja.*
+
+
+
+
+I
+
+Genoveeva joutuu Siegfried-kreivin puolisoksi
+
+
+Pyhä Genoveeva-kreivitär syntyi Saksassa monta vuosisataa sitten ja eli
+aikana, joka oli maalle hyvin ilahduttava ja siunauksellinen.
+Evankeliumin aamurusko oli jo hälventänyt pakanuuden pimeyden Saksasta,
+ja Jeesuksen lempeä oppi vaikutti suuressa määrin hillitsevästi
+urhoollisten germaanien raakoihin tapoihin. Itse karu, viljelemätön
+maaperäkin muuttui kristinuskon ensimmäisten julistajien uutterasti
+muokkaamana hedelmällisemmäksi. Äärettömät metsä-alueet pakotettiin
+väistymään viljavien vainioitten ja kukoistavien puutarhojen tieltä.
+Monet saksalaiset ruhtinaat iloitsivat siitä kahtalaisesta siunauksesta,
+mitä tämä jumalainen uskonto levitti heidän maihinsa, ja suosivat kilvan
+tätä taivaista oppia.
+
+Kristinuskoa suosiviin ruhtinaihin kuului myös Genoveevan isä, Brabantin
+herttua. Häntä ihailtiin yleisesti ylevän urhoollisuutensa ja uljaan
+taistelukuntonsa vuoksi, ja kristillisen mielialansa, työteliään
+ihmisrakkautensa ja horjumattoman oikeamielisyytensä tähden hän sai
+osakseen yleistä kunnioitusta ja rakkautta. Hänen puolisonsa,
+herttuatar, oli kaikissa jaloissa avuissa täysin hänen vertaisensa ja he
+olivat kuin yksi sydän ja yksi sielu. Genoveeva oli ruhtinaallisten
+vanhempiensa ainoa lapsi ja heidän molempien sanomattomasti rakastama ja
+erinomaisesti kasvattama.
+
+Genoveeva osoitti jo lapsena omaavansa sangen terävän järjen ja erittäin
+jalon, tuntehikkaan sydämen; koko hänen olemuksensa oli harvinaisen
+lempeä, säveä ja rakastettava. Kun herttuatar sen ajan tavan mukaan
+istui rukkinsa ääressä, istahti pieni viisivuotias Genoveeva vähäiselle,
+somalle jakkaralle äitinsä viereen, tarttui tavattoman taitavasti
+värttinään ja osasi pian hennoilla sormillaan kehrätä mitä hienointa
+lankaa. Kehrätessään teki hän kaikenlaisia älykkäitä kysymyksiä, vastasi
+jokaiseen kysymykseen sattuvasti ja lausui joka sanan verrattoman
+lempeästi, selvästi ja järkevästi. Ken hänet näki, virkkoi
+hämmästyneenä, että siitä lapsesta varmaan vielä tulisi jotain
+erikoista. Kun hän kymmen-, kaksitoista-vuotiaana tuli kirkkoon ja
+yksinkertaisessa, valkeassa puvussaan vanhempiensa välissä polvistui
+alttarin edessä olevalle purppuraiselle rukousjakkaralle, muistutti hän
+herttaisine, hartaan hurskaine kasvoineen, viattoman puhtaine
+rusoposkineen, pitkine, kullankellertävine kutreineen ja kirkkaine
+sinisilmineen taivaan enkeliä. Todellisena lohdun tuojana hän ilmestyi
+kurjiin hökkeleihin. Hän toi köyhille lapsille vaatteita, joita itse oli
+valmistanut, ja antoi äideille monta kultarahaa, jotka herttua oli hänen
+omia koristuksiaan varten lahjoittanut. Täpötäysi kori käsivarrella hän
+usein jo aamuvarahisella tai vielä iltamyöhällä kiiruhti sairaitten luo
+ja toi heille virkistäviä ruokia. Monta kallisarvoista hedelmää, joita
+silloin vain harvoin nähtiin Saksassa, hän säästi sairaittensa
+virvokkeeksi. Täysi-ikäisenä neitona hän oli oikea viattomuuden ja
+kauneuden perikuva, ja kaikki hurskaat äidit asettivat tuon
+herttuallisen immen lapsilleen hurskauden, siveyden, ahkeruuden ja
+kaiken herttaisuuden ihanteeksi.
+
+Siegfried-kreivi, joka oli erinomaisen uljas ja ulkomuodoltaan ylevä ja
+jalo ritari, pelasti kerran herttuan hengen taistelussa. Herttua toi
+hänet sotaretkeltä mukanaan kotiin, oppi pian rakastamaan häntä kuin
+omaa poikaansa ja antoi hänelle tyttärensä puolisoksi. Kun koitti aamu,
+jona Genoveevan ja hänen miehensä oli lähdettävä, ei koko
+herttuallisessa linnassa eikä laajalti sen ympäristössä yksikään silmä
+jäänyt vettymättä. Genoveeva itse aivan kylpi kyynelissä.
+
+Kunnianarvoisa isä sulki hänet vielä kerran syliinsä, kostutti häntä
+kyynelillään ja sanoi: »Lähteös siis, lapseni! Äitisi ja minä olemme jo
+vanhoja. Me jäämme tänne molemmat emmekä tiedä, näetkö milloinkaan enää
+kasvojamme. Mutta Jumala kulkee kanssasi ja on kaikkialla luonasi. Pidä
+Hänet aina silmäisi edessä ja sydämessäsi kuten vanhemmiltasi olet
+oppinut, äläkä koskaan väisty hiuskarvankaan vertaa oikealle tai
+vasemmalle Hänen tieltään; silloin saatamme olla huoleti sinusta ja
+kerran turvallisin mielin kuolla!»
+
+Sitten äiti syleili häntä vapisevin käsivarsin ja saattoi itkultaan ja
+nyyhkytyksiltään tuskin sanaakaan lausua: »Jää hyvästi, Genoveeva, ja
+Jumala sinua johtakoon! Ah, en tiedä, mikä lienee kohtaloksesi suotu,
+sydäntäni kouristavat kaikenlaiset surulliset aavistukset. Sinä olit
+aina hyvä tytär, olit suurin maallinen ilomme, etkä milloinkaan meitä
+murehduttanut -- oi, pysy edelleen hyvänä! Älä milloinkaan tee mitään,
+jota sinun Jumalan ja vanhempiesi edessä täytyisi hävetä. Vielä kerran,
+pysy hyvänä, silloin on kaikki hyvin. Joskaan emme enää milloinkaan
+tapaisi toisiamme täällä maailmassa, niin näemmehän sitten taivaassa
+kumminkin varmaan toisemme».
+
+Sitten kääntyivät molemmat vanhemmat vielä kreivin puoleen sanoen: »Ota
+hänet siis, poikamme. Hän on meidän suurin kalleutemme. Hän on sinun
+arvoisesi. Pidä häntä rakkaana ja ole nyt hänelle isänä ja äitinä».
+Siegfried-kreivi lupasi kaiken ja polvistui Genoveevan kanssa saamaan
+isän ja äidin siunauksen.
+
+Silloin lähestyi Hildolf-piispa, joka vielä oli linnassa vihittyään
+Siegfried-kreivin ja Genoveevan. Hän oli hurskas, kunnianarvoisa vanhus,
+jolla oli lumivalkeat hiukset ja punertavat posket. Hänkin siunasi
+nuoria ja sanoi vielä erikoisesti Genoveevalle: »Älkää itkekö, jalo,
+nuori rouva! Jumala on suova teille suuren onnen, mutta toisenlaisen,
+kuin miksi sen kaikki täällä kuvailevat. On kumminkin tuleva päivä,
+jolloin kaikki tässä olevat kiittävät siitä Jumalaa. Muistelkaa näitä
+sanojani, rakastettu tytär Herrassa, kun teille jotain tavatonta
+tapahtuu -- ja Herra olkoon kanssanne!»
+
+Hurskaan, jumalaapelkääväisen vanhuksen näitä sanoja lausuessa valtasi
+kaikki läsnäolijat hiljainen aavistus tulevista, erikoisista
+kohtaloista, ja yleinen surumielisyys vaihtui äänettömäksi, luottavaksi
+Jumalan ja Hänen pyhän kaitselmuksensa palvonnaksi. Sitten kreivi auttoi
+haikeasti itkevän, nuoren puolisonsa, jonka posket olivat kasteisen
+liljan kaltaiset, odottavan, koristetun hevosen selkään, hyppäsi itse
+ratsunsa selkään, ja molemmat lähtivät lukuisan ritarisaattueen
+seuraamina.
+
+
+
+
+II
+
+Siegfried-kreivi lähtee sotaan
+
+
+Kreivin linna, Siegfriedsburg nimeltään, sijaitsi korkealla vuorella,
+kahden ihanan virran, Reinin ja Moselin, välissä, viehättävän kauniissa
+seudussa. Kun kreivi nuoren puolisonsa kanssa lähestyi linnanporttia,
+seisoivat jo kaikki palvelijat ja alustalaiset, miehet ja naiset,
+nuorukaiset, neitoset ja lapset juhlapukineissaan valmiina tervehtimään
+jaloa morsiusparia. Linnanportti oli koristettu vihrein lehvin ja
+kukkasin ja tiellekin oli siroteltu kukkia ja tuoreita lehtiä. Kaikkien
+silmät olivat kohdistetut Genoveevaan, kaikki seisoivat uteliaina
+nähdäkseen uutta valtiatartansa. Kun he nyt lähempää näkivät hänet,
+valtasi hämmästys kaikki. Sillä koska Genoveevan kasvot olivat puhtaan,
+lempeän, taivaisen sielun tosi kuvastin, oli niissä todellakin jotain
+taivaallista ja ne loistivat yliluonnollista kauneutta.
+
+Genoveeva laskeutui hevosen selästä ja tervehti kaikkia mitä lempeimmin
+ja mitä suloisimmin sanoin. Hän puheli etupäässä äitien kanssa, jotka
+lapset käsivarsilla tai heitä kädestä taluttaen seisoivat hänen
+ympärillään. Niin ystävällisiä sanoja hän heille lausui ja niin
+runsaasti antoi lahjoja lapsille, joiden nimeä ja ikää hän
+hyväntahtoisesti kysyi, että äidit ja lapset olivat ihastuksissaan.
+Mutta kun kreivi sitäpaitsi vielä Genoveevan pyynnöstä, kuten hän
+vakuutti, julisti sotilaille ja palvelijoille kuukaudeksi
+kahdenkertaisen palkan, alustalaisille vuodeksi verovapauden ja köyhille
+mökkiläisille runsaan vilja- ja puulahjoituksen, silloin puhkesivat
+kaikki äänekkäisiin riemuhuutoihin, vuodattivat ilokyyneliä, ylistivät
+itseään ja kreiviä onnellisiksi, ja tuhansia hartaita toivotuksia
+nuorelle parille kohosi taivasta kohden. Vieläpä kreivin vanhat
+sotilaatkin, jotka hänen kunniakseen vakavin kasvoin ja liikkumattomina
+seisoivat kunniaa tehden, vuodattivat kirkkaita kyyneliä, jotka vierivät
+pitkin heidän parrakkaita poskiaan.
+
+Siegfried ja Genoveeva elivät mitä onnekkaimmassa sovussa. Mutta tämä
+autuus kesti vain muutamia viikkoja. Eräänä iltana myöhään aterian
+jälkeen, kun tulet jo oli sytytetty, istuivat he molemmat tyytyväisinä
+arkihuoneessa. Genoveeva kehräsi ja lauloi, ja Siegfried säesti hänen
+lauluaan kitaralla. Silloin kuulivat he äkkiä ulkoa linnan edustalta
+sotatorven toitotusta. »Mitä tämä merkitsee?» kreivi huusi
+tallimestarilleen, joka samassa riensi sisään. »Sotaa!» vastasi tämä.
+»Maurilaiset ovat hyökänneet Espanjasta Ranskaan ja uhkaavat hävittää
+kaiken tulella ja miekalla. Kaksi ritaria saapui juuri mukanaan käskyjä
+kuninkaalta. Meidän on, mikäli mahdollista, jo tänä yönä lähdettävä
+matkaan yhtyäksemme viipymättä kuninkaan sotajoukkoon». Kreivi kiiruhti
+heti portaille, toivotti ritarit tervetulleiksi ja vei heidät senjälkeen
+suureen ritarisaliin. Pelästynyt kreivitär riensi keittiöön toimittamaan
+kestitystä vieraille. Kreivi vietti koko yön sotavarustuksia tehden,
+lähettäen sananviejiä ympäri seutua ja järjestäen kaiken poissaolonsa
+varalta. Kaikki lähiseudun ritarit kokoontuivat hänen linnaansa, joka
+nyt kajahteli aseiden kalskeesta, rautapaitaisten miesten askelista ja
+kannusten kilinästä. Kreivittärellä oli koko yöksi työtä kestitessään
+niin monta miestä ja huolellisesti kootessaan vaatteita ja kaikenlaisia
+muita tavaroita, jotka kreivi tarvitsi matkalle. Aamun sarastaessa
+olivat kaikki ritarit rautapaidoissaan kokoontuneet saliin, ja kreivi
+seisoi heidän keskellään kiireestä kantapäähän rautaan puettuna ja
+liehuva höyhentöyhtö kypärissä. Linnanpihalle olivat ratsuväki ja
+jalkaväki jo asettuneet kuin taistelujärjestykseen odotellen häntä.
+
+Genoveeva astui nyt saliin ja ojensi ritariajan tavan mukaan
+puolisolleen miekan ja peitsen. »Käytä näitä aseita Jumalan ja isänmaan
+puolesta, turvattoman viattomuuden suojaksi ja ylimielisten
+rikoksellisten kauhuksi!», hän sanoi ja vaipui sitten yhtä vaaleana kuin
+liina hänen kädessään puolisonsa syliin. Peloittavat aavistukset
+tulevista kärsimyksistä, joita hän ei vielä kumminkaan osannut
+mielessään selvittää, täyttivät hänen sydämensä. »Ah, Siegfried, entä
+jos et enää palaisikaan!» hän huokasi kätkien kasvonsa nenäliinaansa.
+»Ole turvallisella mielin, Genoveeva», kreivi sanoi. »Vastoin Jumalan
+tahtoa ei kukaan minua kaada. Kaikkialla olemme Jumalan kädessä.
+Olemmehan kotona yhtä lähellä kuolemaa kuin taistelutantereellakin, ja
+yksin Jumalan käsi pitää sitä meistä joka hetki loitolla. Hänen
+suojassaan olemme keskellä verisintä taistelua yhtä hyvässä turvassa
+kuin muuten linnassamme. Jumala on sotajoukkojen jumala ja vahva linna.
+Ken Jumalaa pelkää, hänellä ei ole muuta mitään pelättävää. Ällös siis
+huolehdi, rakas vaimoni, vaan ole minun suhteeni levollinen. Huolenpidon
+sinusta ja linnasta ja koko kreivikunnasta olen lähinnä Jumalaa uskonut
+täkäläiselle uskolliselle huoneenhaltijalleni. Hän on tästälähin
+linnanvouti ja tilusteni haltija. Ja nyt uskon sinut Korkeimman haltuun.
+Jää hyvästi, muistele minua ja rukoile puolestani!»
+
+Genoveeva saattoi häntä kivisiä kiertoportaita alas kaikkien ritarien
+seuratessa. Heti kun he astuivat linnanpihalle, toitahtivat torvet ja
+joukkojen heiluttamat säilät välkähtivät nousevan auringon valossa
+kreiviä tervehtien. Tämä heittäytyi ratsunsa selkään, katsahti vielä
+kerran hellästi Genoveevaan ja ratsasti silmiin kihoavia kyyneliä
+salatakseen kiireesti tiehensä. Ukkosen jylinällä ratsastivat ritarit ja
+ratsupalvelijat hänen jäljessään yli notkuvan laskusillan. Genoveeva
+katseli tornista joukkuetta, kunnes se häipyi hänen näkyvistään,
+sulkeutui sitten huoneeseensa eikä nauttinut koko päivänä enää
+palastakaan.
+
+
+
+
+III
+
+Genoveevaa syytetään viattomasti
+
+
+Genoveeva eli kreivin lähdettyä mitä suurimmassa hiljaisuudessa. Kun
+aamunkoite levisi kuusikkojen latvoille, tapasi se hänet jo ikkunansa
+äärestä työskentelemästä, ja monta kyyneltä vieri silloin kastehelminä
+kukkasille, joita hän kirjaili. Messukellon helähtäessä hän kohta
+kiiruhti linnan kappeliin ja rukoili palavasti puolisonsa puolesta. Ei
+milloinkaan nähty hänen paikkaansa jumalanpalveluksen aikana tyhjänä, ja
+monta iltapäivähetkeäkin hän vietti siellä yksinään. Hän kokosi
+linnavuoren juurella sijaitsevan kylän tytöt, opetti heille kehruuta ja
+tarinoi heille työn ohella kaikenlaista kaunista. Kuten hän
+lapsuudestaan asti oli ollut köyhien ja sairasten ystävä, niin oli hän
+nyt todella niitten äiti. Ei ollut yhtään puutteenalaista, jolle hän ei
+olisi antanut työtä ja ansiota, ja missä vain joku sairasti, siinä
+mökissä hän kävi tätä tervehtimässä, ja hänen ystävällisyytensä ja
+lempeä puhelunsa sulostuttivat sairaan katkerimmatkin lääkkeet. Iltaisin
+hän kehräsi palvelijoitten parissa ja usein vielä yömyöhällä, kun kuu
+kumotti korkeasta ikkunasta, hän istui yksinäisessä kammiossaan ja
+lauloi jotakin hurskasta laulua kitaralla säestäen. Koko linnassa hän
+piti yllä hyvää järjestystä ja puhtaita tapoja, mikäli se oli hänen
+vallassaan, eikä sietänyt alustalaisissaan mitään väärää.
+
+Taloudenhoitaja, jolle kreivi oli uskonut kaiken omaisuutensa, oli
+nimeltään Golo. Hän oli hieno, sivistynyt mies ja osasi liehakoivilla
+puheillaan voittaa melkein jokaisen puolelleen. Mutta samalla hän oli
+jumalaton ja tunnoton. Omaa etuaan ja huviaan hän harrasti yli kaiken.
+Hän ei laisinkaan välittänyt siitä, oliko hänen menettelynsä hyvää tai
+oikeutettua, kunhan se vain oli hänelle itselleen hyödyksi tai
+hauskuudeksi. Siksi hän kreivin lähdettyä alkoikin esiintyä käskevänä
+valtiaana. Hän käytti upeampia vaatteita kuin kreivi, piti suuria
+kemuja, pani joka päivä toimeen monenlaisia huveja ja tuhlasi siten
+isäntänsä omaisuutta. Sen ohessa hän kohteli kreivin vanhoja, uskollisia
+palvelijoita ylimielisesti, niukensi halvimman päivätyöläisenkin hyvin
+ansaitun palkan eikä sallinut enää antaa murustakaan yhdellekään
+köyhälle. Ainoastaan Genoveevaa hän tähän asti oli kohdellut mitä
+syvimmällä kunnioituksella osoittaen häntä kohtaan rajatonta
+ystävällisyyttä ja palvelevaisuutta. Genoveeva kohteli häntä aina
+vakavasti ja arvokkaasti, puhui hänen kanssaan vain välttämättömimmistä
+seikoista ja muistutti vain hänelle aina hänen velvollisuuksiaan. Aluksi
+näytti Golo tottelevan häntä ja yritti mitä huolellisimmin salata
+häneltä virheitään tai ainakin puolustaa niitä. Mutta vähitellen hän
+kävi yhä rohkeammaksi, jopa lopulta niinkin julkeaksi, että teki hänelle
+häpeällisimpiä tarjouksia, mitä konsanaan voi tehdä kunnialliselle
+naiselle. Genoveeva karkoitti Golon luotaan kaikella sillä inholla ja
+vastenmielisyydellä, minkä tämä ansaitsi, mutta siitäpä Golo alkoi
+raivoisasti vihata linnanrouvaa ja päätti tuhota hänet.
+
+Genoveeva, joka aavisti pahaa, kirjoitti kreiville, kertoi aivan
+totuudenmukaisesti Golosta ja lopetti kirjeensä hartaasti pyytämällä
+puolisoaan poistamaan tuon vaarallisen ihmisen. Kreivin keittiömestari,
+joka oli perin kelpo mies eikä muuta halunnut kuin hänen valtakuntansa
+parasta ja voimainsa mukaan ehkäisi Golon pahoja aikeita, oli nimeltään
+Drako. Tämä otti tehtäväkseen kreivittären kirjeen lähettämisen uskotun
+miehen mukana salaisesti kreiville. Mutta tämä aie ei ollutkaan jäänyt
+huomaamatta ovelalta Gololta. Sinä hetkenä, jolloin Genoveeva aamulla
+varhain huoneessaan antoi kirjeen Drakolle, ryntäsi Golo paljastetuin
+miekoin huoneeseen, pisti viattoman Drakon hänen silmiensä edessä
+kuoliaaksi ja nosti kauhean mellakan. Kaikki linnan asukkaat
+kokoontuivat kiireesti. He näkivät kreivittären kauhusta nääntynein
+kasvoin ja sanatonna vaipuneen nojatuolille ja kunnon Drakon viruvan
+verissään hänen jalkainsa juuressa. Golo syyti nyt sellaisia valheita
+jaloa, viatonta kreivitärtä vastaan, että kaikki linnan palvelijat sitä
+kuullessaan punastuivat. Sitten hän heti lähetti sananviejän saattamaan
+kreiville yhtä valheellisen panettelukirjeen, syytti Genoveevaa,
+puolisoista hurskainta ja viattominta, uskottomuudesta ja
+kunniattomuudesta ja heitätti hänet sitten linnan syvimpään torniin.
+
+Golo tunsi tarkalleen isäntänsä luonteen. Hän tiesi, että kreivi kyllä
+oli hyvin jaloluontoinen, oikeudenmukainen, säälivä ja ylevä, mutta
+ettei hän kaikkien oivallisten ominaisuuksiensa ohella kyennyt
+hillitsemään taipumusta äkkiä kuohahtavaan vihaan, loukkaantumiseen ja
+mustasukkaisuuteen. Siksi hän itsekseen arveli: »Tuon muuten niin
+kunnollisen miehen ainoa, hillitsemätön taipumus on kuin rengas karhun
+kuonossa. Siitä saattaa häntä taluttaa, mihin ikinä haluaa». Golo luotti
+varmasti siihen, että kreivi ensi vihan vimmassa kai antaisi käskyn
+surmatakin Genoveevan.
+
+
+
+
+IV
+
+Genoveeva vankeudessa
+
+
+Torni, joka oli määrätty pahantekijöitten vankilaksi ja jota kansa
+nimitti vain vaivaisten syntisten torniksi, oli hirvittävin linnan
+torneista. Genoveeva ei ollut milloinkaan voinut kulkea sen ohi
+tuntematta salaista kauhua ja säälimättä sydämestään vankiraukkoja. Ja
+nyt hän itse makasi tämän tornin pohjalla! Hänen vankilansa oli kylmä,
+ummehtunut ja kammottava kuin hautaholvi. Kiviseinät olivat
+tummanharmaat ja monin paikoin kosteudesta homehtuneet. Lattia oli
+laskettu punaisilla tiilikivillä. Ei konsaan sinne päivä paistanut eikä
+kumottanut lempeä kuu. Se vähäinen päivänvalo, joka tunkeutui pienen,
+mustan rautaristikon läpi ja valaisi Genoveevan hohtavanvalkoista pukua,
+oli samalla vain omiaan paljastamaan tämän kaamean paikan hirmuja.
+Pelosta ja kauhusta väristen ja melkein tuskan ja surun lamauttamana
+istui hän olkivuoteellaan. Hänen vieressään oli saviruukullinen vettä,
+ja musta leivänkannikka oli hänen ainoana ravintonaan.
+
+Heti kun Genoveeva oli tointunut ensimmäisestä kauhun- ja
+tuskanhuumauksestaan, risti hän palavan hartaasti kätensä, katsahti
+taivasta kohden ja rukoili kuumia kyyneliä vuodattaen: »Oi, rakas
+taivaallinen Isä! Täällä syvällä maan sisässä istun ja katsahdan
+puoleesi. Olen nyt aivan hylättynä. Minulla ei ole ketään muuta kuin
+Sinut. Ei yksikään säälivä silmä näe surkeuttani, ääneni ei kanna
+yhdenkään ihmisen kuuluville, mutta Sinä näet kyyneleeni, Sinä kuulet
+huokaukseni! Sinähän olet kaikkialla läsnä, Sinä olet tässä synkässä
+paikassakin. Ei isäni eikä äitini tiedä minusta mitään, ja puolisoni on
+kaukana luotani. Kaikkien ystävieni rakastavat kädet ovat kykenemättömät
+minua auttamaan, mutta Sinun käsivartesi ei ole lyhennetty. Sinä voit
+avata vankikomeroni ovet. Oi, armahda Sinä minua, hyvä Isä!»
+
+Hänen silmänsä ja poskensa kävivät paljosta itkusta vähitellen aivan
+aroiksi. Monesti hän kumminkin istui syvän tuskansa turruttamana ja
+kyyneliä vuodattamatta. »Voi, kuinka onnellisia ovatkaan sentään
+kaikkein köyhimmät minun rinnallani!» hän kerran sanoi. »Hehän ainakin
+näkevät kauniin sinitaivaan ja herttaiset, viheriät niityt. Voi, jospa
+prinsessan asemesta olisin köyhä paimentyttö tai kreivittären sijasta
+kerjäläinen, kuinka hyvä minun silloin olisikaan! Voi, minulta on kaikki
+riistetty, eikä minulla ole mitään jäljellä! Ei aurinkoakaan enää ole
+olemassa minulle, vaikka siitä kaikki muut saavat nauttia! »Mutta», hän
+jatkoi ja hänen kyyneleensä virtasivat taas, »olethan Sinä vielä omani.
+Jumala. Ollos Sinä siis aurinkoni! Kohta kun Sinua ajattelen, valkenee
+taas sielussani, ja sydämeni, jonka kurjuus on hyisen hallan lailla
+jähmetyttänyt, sulaa taas kyyneliin».
+
+Hyvin usein kunnianarvoisan piispan sanat muistuivat hänen mieleensä.
+»Tämä siis», hän kerran vaikeroiden huudahti, »on onni, jota sinä,
+hurskas mies, minulle lupasit? Kukkasportin takana odotti minua tämä
+pimeä tyrmä! Mutta», hän turvallisesti sanoi, »koska Sinä, Jumala,
+annoit minun tulla tähän vankilaan, niin täytyy sen olla minun
+parhaakseni. Sinä lähetät kärsimykset pelkästä rakkaudesta. Ne ovat vain
+verhottuja hyviä tekoja. Onnettomuuteen on kätketty pelkkää onnea ja
+siunausta kuten kätesi sulki monen hedelmän kitkerään kuoreen makean
+sisuksen. Niinpä tahdonkin turvallisin mielin ottaa nämä kärsimykset
+isänkädestäsi. Vain Sinuun tahdon katsoa enkä valittaa vainoojieni
+kovuutta. Sinä tahdot näin olevan, tässä olen, Herra, tee minulle, mitä
+tahdot, kunhan vain suot minulle armosi! Sinun tahdottasi ei
+hiuskarvaakaan voida päästäni taivuttaa».
+
+Siten rukoiltuaan hän tunsi suurta lohdutusta. Hänestä tuntui kuin olisi
+ääni hänen sisässään kuiskannut: »Ole rohkealla mielellä, Genoveeva!
+Tosin sinun vielä täytyy paljon kärsiä, mutta Herra pelastaa sinut
+kaikista kärsimyksistäsi! Sinä tosin nyt olet ihmisten silmissä
+rikollinen, mutta kerran vielä loistaa viattomuutesi aurinkoa
+kirkkaammin». Sitten hän vaipui virkistävään uneen.
+
+
+
+
+V
+
+Genoveevasta tulee äiti vankeudessa
+
+
+Genoveeva istui kuukausimääriä vankeudessa. Tänä pitkänä aikana ei
+kukaan muu kuin Golo tullut hänen luokseen. Tämä teki hänelle edelleen
+häpeällisiä tarjouksiaan ja lupasi vain sillä ehdolla puhdistaa hänen
+maineensa ja vapauttaa hänet vankeudesta. Mutta Genoveeva sanoi hänelle:
+»Parempi on ihmisten silmissä näyttää kunniattomalta kuin olla sellainen
+todellisuudessa. Ennemmin tahdon menehtyä tähän torniin kuin rikoksen
+avulla kohota vaikka valtaistuimelle!»
+
+Hänen kärsimyksensä kävivät sillä välin yhä raskaammiksi. Hänelle syntyi
+vankeudessa poika. »Oi, rakas lapseni»! hän lausui painaen lasta
+vapisevin käsivarsin povelleen, »siinä nyt olet. Ja tässä
+kauhistuttavassa paikassa näet ensi kerran päivänvalon. Tule povelleni,
+että lämmitän sinua! Äitiraukallasi ei ole edes kapaloa, mihin sinut
+kietoisi. Ei yksikään ihminen ojenna hänelle edes lusikallista lämmintä
+lientä. Kuinka sairas, riutunut äitisi saattaisikaan sinua ruokkia.
+Tässä kammottavassa komerossa ei ole edes muuta paikkaa, mihin sinut
+panisin, kuin mätänevät oljet ja kova, kylmä kivitys. Sinunhan
+pakostakin täytyy kuolla kosteudesta ja kylmästä tämän pimeän, hikisen
+holvin alla, josta alinomaa tihkuu vettä. Voi teitä kiviä, miksi
+kastelette lapseni tipahtelevilla pisaroillanne? Oletteko te yhtä
+armottomia kuin ihmiset? Ette sentään, suokaa anteeksi, enemmän
+myötätuntoa teillä, mykillä kiviseinillä on. Ettehän saata enää katsella
+minun lapseni kurjuutta, vaan surette ja itkette kanssani».
+
+Sitten hän katsahti taivasta kohden, kohotti värjyvin käsivarsin lastaan
+ja sanoi itkien: »Oi Jumala! Sinä lahjoitit minulle tämän lapsen ja
+annoit sille hengen. Se on Sinun lahjasi ja kuuluu Sinulle. Olkoon se
+myös kokonaan Sinulle omistettu. Olkoon ensi tehtäväni pyhittää se
+Sinulle. Minä en voi lähettää sitä pyhään temppeliisi, mutta olethan
+Sinä täälläkin läsnä, ja missä Sinä olet, siinä on Sinun temppelisi.
+Täällä ei ole ainoatakaan ystävällistä kättä, joka nostaisi hänet
+kastemaljasta, ei pappia, joka muistuttaisi isälle ja kummille heidän
+velvollisuuksiaan. Siksi tahdon minä, hänen äitinsä, olla hänelle
+samalla kertaa kummina, isänä ja pappina. Lupaan siis tässä
+juhlallisesti. Jumala -- jos suot lapseni ja minun elää siksi --
+kasvattaa tätä lasta uskossa Sinuun, opettaa häntä tuntemaan Sinua ja
+rakastamaan Sinua ja kaikkia ihmisiä, lupaan varjella häntä pahasta kuin
+haltuuni uskottua aarretta, jotta viimeisenä päivänä voin antaa hänet
+Sinulle takaisin puhtaana ja vailla synnin ja paheitten tahroja ja siten
+kestää tilinteon». Hän rukoili vielä kauan hiljaa, tarttui sitten
+vesiastiaan, kastoi lapsen ja pani hänen nimekseen Mertsi. »Sillä», hän
+sanoi, »ahdistuksen ja kyynelten keskellä synnyit sinä maailmaan. Olkoon
+siis Mertsi ristinimesi, ja äitisi kyyneleet olkoot vaippanasi!» Sitten
+hän kietoi lapsen esiliinaansa ja laski sen polvelleen. »Kas niin, tässä
+helmassani on kehtosi oleva», sanoi hän. Sitten hän surumielisesti
+katsahti mustaa leivänkannikkaa vieressään ja sanoi: »Tuo on siis
+vastedes oleva ravintonasi, lapsiraukka. Kovaa ja karkeaa se kyllä on ja
+riittää tuskin itselleni, mutta ole huoleti, äitisi kyyneleet
+pehmittävät sen, ja Jumalan siunaamana on siinä kylliksi sinulle ja
+minulle». Hän pureksi kovan leivän hienoksi ja ruokki sillä lastaan.
+
+Kun lapsi kerran oikein suloisesti nukkui hänen helmassaan, kumartui hän
+sitä kohden ja huoahti: »Katsahda, hyvä Jumala, tämän lapsiraukkani
+puoleen, joka lepää helmassani! Tässä pimeässä, kylmässä holvikomerossa,
+vailla aurinkoa ja lämpöä, vailla virkistävää ilmaa kadottaisi kukkakin
+pian loistonsa ja värinsä ja kävisi kalpeaksi ja kituvaksi. Kuinka
+saattaisi lapseni, tämä hento kasvi, menestyä täällä? Jumala, älä anna
+hänen kumminkaan niin kurjasti kuolla! Oi, kuinka minä häntä rakastan,
+kuinka mielelläni antaisin henkeni tämän herttaisen lapsen puolesta.
+Mutta Sinä rakastat häntä vielä enemmän kuin minä. Sinä rakastat minua
+ja kaikkia ihmisiä enemmän kuin äiti lastaan. Itsehän olet sanonut: 'Ja
+vaikka äiti unohtaisi lapsukaisensa, niin en minä kuitenkaan sinua
+unohda'».
+
+Genoveevan näin ääneensä puhuessa havahtui pienokainen ja hymyili ensi
+kerran suloisesti äitiä vastaan. Genoveevakin hymyili ensi kerran
+vankeudessaan. »Hymyilet, lapsi kulta», hän sanoi painaen pienokaista
+sydämelleen. »Sinä et välitä tämän paikan kauhuista. Niin, hymyile vain.
+Sinun hymyilysi puhuu minulle enemmän kuin mitä tuhat sanaa voisivat
+ilmaista. Tuntuu, kuin tahtoisit sanoa: 'Älä itke, äiti, vaan ole
+iloinen! Sinähän tosin olet köyhä, mutta Jumala on rikas. Sinä olet
+avuton, mutta Jumala on voimakas auttaja. Sinähän rakastat minua, mutta
+Jumala rakastaa sinua ja minua vielä enemmän!' Niin, hymyile vain, rakas
+lapsi, hymyile! Milloin sinä hymyilet, silloin ei äitisi voi itkeä».
+
+Muutaman päivän perästä Golo tuli taas. Kasvot hurjasti vääntyneinä hän
+astui Genoveevan eteen. »Nyt olen vihdoinkin kyllästynyt», hän sanoi.
+»Jos tahdotte pysyä naurettavana ettekä luovu hyvehullutuksistanne, niin
+armahtakaa edes lastanne. Sillä, ellette halua elää minun tahtoni
+mukaan, niin täytyy teidän totisesti kuolla ja lapsenne samaten».
+Genoveeva vastasi rauhallisesti ja pelottomasti: »Ennemmin kuolen
+tuhatkertaisesti kuin suostun sellaiseen, jonka vuoksi minun täytyisi
+hävetä Jumalaa, kalliita vanhempiani, puolisoani ja kaikkia hyviä
+ihmisiä». Golo silmäsi häntä raivostuneena, kääntyi vihan vimmassa
+mennäkseen ja paiskasi rautaoven kiinni sellaisella voimalla, että
+tyrmän perustukset tuntuivat järisevän ja kumiseva jylinä kaikui vielä
+kauan jälkeenpäin holveissa.
+
+
+
+
+VI
+
+Genoveeva saa tiedon siitä, että hänen on pian kuoltava
+
+
+Puolenyön aikaan joku yht'äkkiä koputti vankilan pieneen ikkunaan. »Oi,
+rakas kreivitär, vieläkö olette valveilla?» huusi heikko, surkea ääni.
+»Mitä minun täytyykään sanoa teille! Voi sentään, itkultani saan tuskin
+puhutuksi. Voi sitä jumalatonta Goloa! Jumala rangaiskoon häntä ja
+heittäköön hänet alimmaiseen manalaan, tuon kirotun konnan!»
+
+»Kuka olet?» Genoveeva kysyi nousten ja mennen rautaristikolle.
+
+»Torninvartian tytär», vastasi ääni. »Olen Bertta, joka on ollut jo niin
+kauan sairaana, ja jolle olette tehnyt niin paljon hyvää hänen
+sairautensa aikana. Minä rakastan teitä niin suuresti ja tahtoisin myös
+mielelläni osoittaa teille kiitollisuuttani, mutta nyt minun täytyykin
+tuoda teille kauhea tieto! Vielä tänä yönä täytyy teidän kuolla. Kreivi
+tahtoo niin, sillä hän pitää teitä todellakin sellaisena häpeällisenä
+rikoksentekijänä, joksi Golo on teidät kuvaillut. Niin hän on
+kirjoittanut Gololle. Murhaajat on jo hankittu, heidän on lyötävä päänne
+poikki. Tämä on aivan varmaa. Kuulin itse, kuinka Golo sopi siitä heidän
+kanssaan. Ja voi! Teidän lapsennekin täytyy kuolla, sillä kreivi ei
+tahdo tunnustaa häntä pojakseen. Tuskalta en ole saanut unen rahtuakaan
+silmääni koko yönä. Kohta kun kaikki olivat nukkuneet, nousin
+sairasvuoteeltani ja koetin laahautua luoksenne. En saattaisi elää,
+ellen saisi sanoa jäähyväisiä teille ja kiittää teitä vielä kerran
+rakkaudestanne minua kohtaan. Jos teillä on vielä jotakin toimitettavaa
+tai muuten jotakin sydämellänne, niin uskokaa se minulle, jotteivät
+kaikki salaisuutenne mene mukananne hautaan, ja jotta minä ehkä vielä
+voisin todistaa viattomuutenne».
+
+Genoveeva säikähti kovin eikä kauhulta voinut pitkään aikaan puhua.
+Vihdoin hän sanoi: »Rakas lapsi, ole hyvä ja tuo minulle kynttilä,
+mustetta, kynä ja paperia!» Tyttö toi ne hänelle, ja Genoveeva alkoi
+kirjoittaa. Kosk'ei vankihuoneessa ollut mitään pöytää tai tuolia,
+kirjoitti hän lattialla seuraavan kirjeen:
+
+»Rakkahin puolisoni! Tällä kylmällä vankilani kivilattialla maaten
+kirjoitan vielä Sinulle. Kun näitä rivejä luet, on ruumiini jo kauan
+ollut haudassa maatumassa. Muutaman hetken kuluttua seison Jumalan
+tuomioistuimen edessä. Minut on pahantekijänä tuomittu kuolemaan, mutta
+Jumala tietää, että kuolen viatonna, sen vakuutan Sinulle Hänen pyhien
+kasvojensa edessä ja iäisyyden partaalla seisoen. Usko minua, en lähde
+valhe tunnollani maailmasta!
+
+Oi, hyvä puolisoni, minun käy sinua sääliksi. Tiedänhän, että Sinua
+lienee hirveästi petetty, muuten et saattaisi surmauttaa Genoveevaasi
+etkä lastasi. Mutta kun kerran saat tietää petoksen, niin ällös murehdi
+liiaksi. Rakastithan minua aina. Sinä et ole syypää kuolemaani. Niin oli
+Jumalan tahto.
+
+Rukoile sentään Jumalalta anteeksi pikaisuuttasi. Älä enää koskaan
+tuomitse ketään, ennenkuin olet kuulustellut häntä. Anna tämän
+ensimmäisen äkkipikaisen tuomiosi jäädä viimeiseksi. Hyvitä tämä ainoa
+pahateko, johon Sinä tosin olet vähin syyllinen, tuhansilla hyvillä ja
+jaloilla teoilla. Se on parasta, minkä vielä voit tehdä. Ei suru eikä
+mielipaha enää mitään hyödytä. Muista myös, että on taivaskin olemassa.
+Siellä saat jälleen nähdä Genoveevasi, siellä saat tietää hänen
+viattomuutensa ja uskollisuutensa, siellä saat myös ensi kerran nähdä
+poikasi, jota et täällä koskaan nähnyt. Siellä eivät pahat ihmiset enää
+meitä erota.
+
+Minulla on vain muutamia hetkiä elettävänä täällä maailmassa, mutta
+tahtoisin kumminkin mielelläni täyttää viimeiset velvollisuuteni. Kiitän
+siis Sinua vielä kaikesta rakkaudesta, jota parempina päivinä olet
+minulle osoittanut. Vien rakkauteni Sinuun mukanani hautaan.
+
+Ottaos kelpo vanhempani huostaasi! Ole heille hyvä poika, lohduta heitä
+surussaan. En voi enää kirjoittaa heille, sillä hetkeni lähestyy, mutta
+sano Sinä heille, ettei heidän Genoveevansa ollut mikään rikoksentekijä,
+että kuolin viatonna, että kuolemanhetkellä vielä ajattelin heitä ja
+että sydämellisesti kiitän heitä kaikesta, kaikesta, mitä he ovat
+minulle tehneet.
+
+Älä vihassasi surmaa Goloa, tuota pimitettyä houkkiota. Anna hänelle
+anteeksi kuten minäkin. Kuuletko, pyydän sitä Sinulta. En tahdo viedä
+mitään katkeruutta mukanani iankaikkisuuteen eikä minun tähteni pidä
+vuodatettaman veripisaraakaan.
+
+Älä niitäkään kohtaan kanna vihaa, jotka lyövät minulta pään poikki,
+vaikka he surmaavatkin minut syytönnä, vaan tee pikemminkin hyvää heille
+ja heidän omaisilleen. He toimivat käskystä ja tekevät sen varmaankin
+vastoin tahtoaan.
+
+Hyvä, viattomasti surmattu Drako oli kunnollisimpia palvelijoitasi. Pidä
+huolta hänen leskestään ja ole hänen orporaukkojensa isänä. Sen olet
+velvollinen tekemään, sillä hänen uskollisuutensa Sinua kohtaan
+oikeastaan aiheutti hänen kuolemansa. Hän kuoli Sinun tähtesi. Älä
+myöskään unohda julkisesti ja juhlallisesti julistaa hänen
+syyttömyyttään.
+
+Palkitse Berttaa, tuota hyvää lasta, joka toimittaa Sinulle tämän
+kirjeen. Hän yksin pysyi minulle uskollisena, kun kaikki nousivat minua
+vastaan, tai oikeastaan, kun ei kukaan Goloa peläten rohjennut minua
+puoltaa.
+
+Ollos lempeä hallitsija alamaisiasi kohtaan. Älä rasita heitä
+liiallisilla taakoilla. Pidä huolta siitä, että heillä on oikeamielisiä
+virkamiehiä, arvokkaita pappeja ja taitavia lääkärejä. Ota itse
+kuullaksesi jokaista, jolla on valituksia tehtävänä. Ole erityisesti
+hyvä köyhille. Luulin saavani olla alamaistesi äiti ja voivani vielä
+tehdä heille paljon hyvää. Tee Sinä sitä nyt. Nyt olet Sinä kaksin
+verroin velvollinen olemaan heille isänä.
+
+Ja nyt sanon Sinulle viimeiset jäähyväiset. Älä vain liiaksi sure minua,
+rakkahin puolisoni. Kuolenhan mielelläni, sillä lyhyt ja tuskainen on
+tämä elämä. Vaikka olenkin syntinen ihminen, kuolen kumminkin kaikkiin
+Golon syytöksiin nähden yhtä viattomana kuin Vapahtajani. Hän on
+armahtava sieluani. Vielä kerran, jää hyvästi ja rukoile sieluni
+puolesta. Kuolen sydän sovinnollisena ja rakastavana ja olen vielä
+kuolemassakin
+
+      uskollinen puolisosi Genoveeva».
+
+Genoveeva kirjoitti tämän kirjeen kyynelten virtanaan vuotaessa. Muste
+ja kyyneleet sekaantuivat niin toisiinsa, että tuskin saattoi lukea,
+mitä hän oli kirjoittanut. Hän antoi nyt kirjeen tytölle ja sanoi:
+»Säilytä tätä kirjettä kuin aarretta äläkä näytä sitä kenellekään
+ihmiselle, ja kun puolisoni palaa sodasta, niin anna se hänen käteensä».
+Genoveeva otti samassa helminauhan kaulastaan ja sanoi: »Ota nämä
+helmet, rakas lapsi, uskollisten säälinkyyneltesi vuoksi. Ne olivat
+morsiushelyinäni eivätkä monestikaan ole olleet poissa kaulaltani siitä
+asti, kuin sain ne puolisoltani. Olkoot ne sinun morsiushelyinäsi. Ne
+ovat kyllä yli tuhannen kultarahan arvoiset, mutta älä silti luota
+mihinkään maalliseen, vaikka nyt oletkin rikas. Ajattele, että
+kreivittäresi kantoi näitä helmiä kaulallaan, jonka miekka kohta
+katkaisee. Opi minun kohtalostani, ettei voi luottaa parhaaseenkaan
+ihmiseen. Enhän osannut ajatella, että hän, joka minulle antoi nämä
+helmet kaulakoristeeksi, sallisi katkaista tämän kaulan. Luota siis
+yksin Jumalaan. Mene nyt ja pysy hurskaana ja hyvänä. Minun tulee vielä
+kääntää sydämeni Jumalan puoleen ja valmistautua iankaikkisuuteen. Jää
+hyvästi!»
+
+
+
+
+VII
+
+Genoveeva viedään mestattavaksi
+
+
+Tuskin oli tyttö poistunut, kun vankilan rautaovi naristen aukeni, ja
+kaksi rautapukuista miestä astui sisään. Toisella heistä oli palava
+pikisoihtu kädessä ja toisella suuri miekka kainalossa. Genoveeva oli
+polvistuneena lapsi sylissään ja rukoili. Molemmat miehet katselivat
+hämmästyneinä soihdun valossa hänen kalpeita, riutuneita kasvojaan ja
+herttaista lasta, jota hän kyyneleillään kasteli. »Nouse, Genoveeva»,
+sanoi miekkaa kantava mies, jonka Golo oli palkannut teloittajaksi,
+uhmaavana ja raa'alla äänellä, »ota lapsesi ja tule mukaamme!» Genoveeva
+huudahti: »Jumala armahtakoon minua! Olen Hänen kädessään», nousi ja
+lähti hoippuen kulkemaan heidän jäljessään. Tie kulki pitkän,
+maanalaisen käytävän läpi, joka ei ensinkään ottanut loppuakseen.
+Soihtua kantava mies kulki edellä, toinen miekkoineen Genoveevan
+perässä, ja suuri, takkuinen koira seurasi heitä. Vihdoin saapuivat he
+suurelle rautaovelle. Edellä kulkeva mies väänsi sen avaimella auki ja
+sammutti samassa kynttilän. Ovi avautui, ja he seisoivat nyt paljaan
+taivaan alla suuren metsän reunassa. Oli valoisa syysyö. Taivas oli
+tähtiä täynnä, kuu kallistui laskuaan kohden. Tuuli puhalsi kylmästi. Ei
+kumpikaan miehistä virkkanut sanaakaan. He veivät Genoveevan kauas,
+kauas metsään ja saapuivat vihdoin avoimelle paikalle, jota ympäröivät
+korkeat, tummat kuuset, synkät jalavat ja värisevät haavat. Silloin
+Konrad, miekkaa kantava mies sanoi: »Pysähdy nyt, Genoveeva ja
+polvistu.» Genoveeva polvistui. »Anna nyt lapsesi tänne, ja sido sinä,
+Heinrich, hänen silmänsä!» hän jatkoi vetäen miekan tupesta, kohottaen
+sen iskuun ja tarttuen lapsen pieniin käsivarsiin. Mutta Genoveeva sulki
+lapsen lujasti syliinsä, katsahti taivasta kohden ja huusi ääneen: »Oi,
+Jumala, anna minun kuolla, mutta pelasta lapseni!»
+
+»Älä mutkistele!» tuo raaka mies sanoi. »Minkä täytyy tapahtua, sen
+täytyy tapahtua. Anna tänne!» Mutta Genoveeva huusi itkien ja voihkien:
+»Voi teitä, hyvät miehet, olisiko se todellakin mahdollista,
+saattaisitteko surmata tämän viattoman lapsiraukan? Mitä se on rikkonut,
+kenelle se on tehnyt pahaa? Surmatkaa minut, tahdonhan mielelläni
+kuolla. Katsokaa paljastettua kaulaani. Mutta antakaa lapseni elää!
+Viekää se vanhempieni luo. Tai jos ette sitä saa tehdä, niin antakaa
+minun elää, ei itseni tähden, vaan lapseni tähden. Suostun mielelläni
+jäämään eliniäkseni tähän metsään tulematta enää milloinkaan ihmisten
+pariin. Katsokaahan, minä, hallitsijattarenne ja kreivittärenne,
+polvistun eteenne ja tartun rukoillen polviinne. Jos koskaan olen tehnyt
+teille mitään pahaa, niin surmatkaa minut. Jos olen tehnyt itseni
+syypääksi rikokseen, niin tuhotkaa minut. Mutta tiedättehän, että olen
+syytön. Kerran teitä varmaan vielä kaduttaa, jos ette nyt välitä
+kyyneleistäni. Olkaa armollisia minua kohtaan, niin Jumalakin on
+armollinen teitä kohtaan. Älkää ajallisen palkan tähden salliko itseänne
+johdettavan pahoihin tekoihin, sillä niitten rangaistus on ikuinen.
+Pelätkää toki Jumalaa enemmän kuin ihmisiä. Vai aiotteko todellakin
+totella enemmän Goloa kuin Jumalaa? Älkää vuodattako viatonta verta,
+sillä viattomasti surmatun veri huutaa kostoa taivaasta, eikä
+murhaajalla ole rauhaa».
+
+»En tee mitään muuta kuin mikä minun on tekeminen», sanoi Konrad yhä
+pidellen miekkaa ojennettuna. »Onko se oikein vai väärin, siitä saavat
+Golo ja kreivi vastata».
+
+Mutta Genoveeva pyysi ja rukoili edelleen. »Oi, katsokaahan taivaalle»,
+hän sanoi. »Näettekö kuuta tuolla? Katsokaa, se kätkeytyy kuusien taa
+ikäänkuin se ei voisi katsella tekoa, johon te olette ryhtymäisillänne.
+Katsokaahan, miten veripunaisena se laskee. Joka kerran, kun
+tulevaisuudessa näette sen laskevan tuollaisena, on se syyttävä teitä
+viattoman veren vuodatuksesta. Niin, ja joskin se kumottaa korkealla
+taivaan laella ja kaikista ihmisistä näyttää vaalealta ja kirkkaalta,
+niin muuttuu se teistä pian veripunaiseksi. Kuulkaa, kuulkaa, tuuli
+nousee! Ettekö kuule, kuinka kaameasti puut suhisevat ja kuinka kovasti
+lehdet lepattavat? Koko luonto kammoo viattoman surmaa. Tulevaisuudessa
+peloittaa jokainen suhiseva lehti teitä. Katsokaa tähtiä tuolla
+ylhäällä. Kuin tuhansin silmin katsoo taivas teihin. Saattaisitteko
+tehdä sellaisen hirmutyön Jumalan taivaan alla? Ajatelkaa, tuolla
+ylhäällä tähtien yläpuolella on Jumala, jonka tuomioistuimen edessä
+teidän kerran on seisottava. Oi Jumala, leskien ja orpojen ylhäinen isä,
+hellytä näiden miesten sydämet -- onhan heilläkin vaimo ja lapsia -- ja
+pidätä heidän kättään, niin että he säälivät onnetonta äitiä ja hänen
+vaikertavaa lastaan eivätkä vieritä tätä raskasta verityötä tunnolleen».
+
+Heinrich, joka yhä oli vaiennut, pyyhki kyyneleen silmästään ja sanoi:
+»Kuule, Konrad, sydämeni on pakahtua. Antakaamme hänen elää. Jos tahdot
+vuodattaa verta, niin syökse miekkasi mieluummin Golon rintaan. Hän on
+rikollinen, tämä taas ei eläissään ole tehnyt muuta kuin hyvää.
+Ajattelehan, kuinka paljon hyvää hän on sinullekin tehnyt viime tautisi
+aikana».
+
+»Hänen *täytyy* kuolla!» Konrad sanoi. »Siinä ei auta mikään, Heinrich
+hyvä. Minustakin, totta tosiaan, tuntuu vaikealta surmata hänet. Mutta
+jos annamme hänen jäädä eloon, täytyy meidän molempien kuolla, eikä se
+häntä kuitenkaan auta. Kyllä hänet Golo sittenkin löytää. Täytyyhän
+meidän sitä paitsi viedä hänelle kreivittären silmät merkiksi».
+
+»Antakaamme heidän kuitenkin elää», Heinrich sanoi. »Voimmehan tehdä
+siten, että otamme häneltä valan, jolla hän lupaa ainaiseksi jäädä tähän
+metsään. Siten ei menettelymme tule ilmi, ja Gololle viemme tuon koirasi
+silmät. Lyönpä vetoa siitä, ettei hän pahalta omaltatunnoltaan saata
+katsoa niin tarkkaan, että huomaisi petoksen. Sinun on vaikea tappaa
+koiraasi, niinhän. Ajattelehan kumminkin, eikö rakkaan kreivittäremme ja
+nuoren kreivimme, tämän onnettoman äidin ja hänen viattoman lapsensa
+pitäisi olla sinulle kalliimpia kuin koirasi? Älä ole petomainen,
+Konrad».
+
+»Peto en ole», Konrad sanoi. »Jumala tietää, ettei virkani vielä koskaan
+ole tuntunut minusta näin raskaalta, mutta Golo raivostuu, ellemme täytä
+hänen käskyään».
+
+»Mitä Golosta!» Heinrich sanoi. »On selvästi hyvä säästää viattoman
+henki. Eikä saa pelätä hyvää tehdessään, vaan täytyy myös jotain
+*uskaltaa*. Jos nyt aiheutammekin ikävyyksiä itsellemme, mitäpä se
+merkitsee? Ennen pitkää tekomme kumminkin kantaa hyviä hedelmiä».
+
+Tuo kova mies sanoi vihdoin: »Olkoon menneeksi! Uskalletaan vain». Hän
+otti nyt kohta Genoveevalta kauhean valan, ettei hän elämänpäivänään
+enää jättäisi korpea. Genoveevan täytyi lausua vala sana sanalta hänen
+perässään. Heinrichinkin täytyi sormet paljastetulla miekalla vannoa,
+ettei puhuisi kenellekään ihmiselle kreivittärestä eikä kävisi häntä
+koskaan korvessa katsomassa. Ollakseen oikein varma asiastaan Konrad
+kumppanineen vei hänet vielä penikulmien päähän vuorten ja laaksojen yli
+korven kammottavimpaan tienooseen, mihin ei hänen tietääkseen ihmisjalka
+vielä milloinkaan ollut astunut. Siellä Genoveeva vihdoin voimatonna ja
+tiedotonna vaipui kuusen juurelle. Miehet jättivät hänet siihen virumaan
+ja lähtivät tiehensä. Heinrich vain vielä kerran kostein silmin katsahti
+taakseen ja sanoi: »Armahtakoon häntä Jumala ja pitäköön huolta hänestä
+ja hänen lapsestaan. Sillä ellei Hän olisi armeliaampi kuin ihmiset,
+niin olisimme hukassa».
+
+Kun miehet palasivat linnaan, istui Golo epätoivoisena huoneessaan pää
+käsien varassa. »Tässä tuomme nyt silmät», Konrad sanoi pysähtyen ovelle
+ja näyttäen koiran silmiä kädessään. »En tahdo nähdä niitä», Golo huusi
+kauheasti, hypähti pystyyn ja tarttui miekkaansa. »Ja jos teistä
+jompikumpi vielä mainitsee tuon onnettoman nimenkään, niin tempaan
+miekkani ja pistän hänet kuoliaaksi. Menkää paikalla näkyvistäni älkääkä
+enää milloinkaan palatko!» -- »Omituista», hän sitten itsekseen sanoi,
+»ennen tuntui minusta Genoveevalle kostaminen suloiselta, mutta nyt se
+on minusta niin sanomattoman katkeraa, että antaisin sormen kädestäni,
+jos voisin saada tehdyn tekemättömäksi. Ken seuraa intohimoaan, hän
+huomaa aina lopulta tulleensa petetyksi».
+
+
+
+
+VIII
+
+Naarashirvi pelastaa Genoveevan ja hänen lapsensa nälkäkuolemasta
+
+
+Genoveeva jäi pitkäksi aikaa tajutonna kuusen juurelle makaamaan.
+Vihdoin hän tointui ja näki olevansa lapsensa kanssa kahden erämaassa.
+Koko taivas oli sillä välin mennyt pilveen, ja kuu oli aikoja sitten
+laskenut. Oli hyvin pimeä, ja kauhea myrsky kohisi puitten latvoissa.
+Puussa hänen yllään huhui pöllö ja lähettyvillä ulvoi susi. Hän
+jähmettyi pelosta.
+
+»Oi Jumala, Jumala», hän huudahti, »mikä kauhu minut valtaakaan. Olethan
+Sinä, rakas Jumala, täälläkin kumminkin luonani. Sinun edessäsi on yökin
+valoisa. Sinä näet minut. Missä ei ole ainoatakaan ihmistä, siellä olet
+Sinä. Sinä et milloinkaan hylkää niitä, jotka Sinuun turvaavat. Sinä
+pelastit minut ja lapseni ihmisten käsistä, ainainen kiitos siitä
+Sinulle! Sinä et salli meidän joutua villien eläintenkään tuhottaviksi.
+Sinuun tahdon luottaa enkä pelätä».
+
+Hän jäi lapsi helmassaan puun alle istumaan, risti kädet polvilleen, loi
+kyyneleiset silmänsä taivaalle ja odotti, kunnes päivä koitti. Mutta se
+toi hänelle uutta surua. Oli alakuloinen, sumuinen syysaamu. Koko
+ympäristö oli kolkkoa, raivaamatonta ja kammottavaa katsella. Ei missään
+muuta kuin paljaita kallioita, orjantappuroita ja läpipääsemätöntä
+pensaikkoa, ainoastaan siellä täällä yksityisiä kuusia ja petäjiä.
+Aamuilma henki purevan kylmänä, ja vihdoin alkoi rankasti sataa vettä ja
+luntakin. Genoveeva värisi vilusta ja hänen pikku lapsensa alkoi ääneen
+itkeä vilusta ja nälästä. Genoveeva etsi yltympäri onttoa puuta tai
+kallionrotkoa katokseen ja metsänhedelmiä ravinnokseen, mutta hän ei
+löytänyt mistään kuivaa paikkaa eikä marjaakaan puoleksi lehdettömistä
+pensaista. Silloin hän hennoilla sormillaan kaivoi kovasta, jäätyneestä
+maasta juuria lumen punertuessa hänen haavoittuneista käsistään. Nämä
+juuret hän pureksi hienoiksi ja antoi ne lapselleen.
+
+Sitten hän kulki uupuneena ja voimatonna lapsi käsivarrellaan
+lumirännässä pitkin kolkkoa korpea tietämättä mihin. Kun hän kerran taas
+oli noussut kukkulalle, näki hän karujen kallioitten välissä pienen,
+herttaisen laakson puineen ja pensaineen. Hän laskeutui laaksoon ja
+huomasi eräässä kalliossa, jolla kasvoi tuuheaa kuusikkoa, riippuvien
+oksien alla aukon. Tämä johti luolaan, jossa tuskin oli tilaa kahdelle,
+kolmelle hengelle. Lähistöllä porisi kalliosta kristallikirkas lähde.
+Lähteen partaalla kasvoi muutamia omenapuita, mutta niitten oksilla oli
+vain jokunen kellastunut lehti eikä ainoatakaan hedelmää.
+Kurpitsaköynnös kierteli kalliota pitkin, mutta senkin lehdet olivat
+kuivettuneet, ja sen hedelmät olivat kyllä suuria ja kauniin keltaisia,
+mutta jo mädänneitä ja kelvottomia käytettäviksi.
+
+Genoveeva meni lapsineen luolaan. Siellä hän vihdoinkin oli suojassa
+tuulelta ja sateelta. Hän värisi kumminkin vielä vilusta. Oli
+keskipäivä, nälkä vaivasi häntä kauheasti ja hänen lapsensakin alkoi
+taas itkeä ja valittaa nälästä. Silloin hän polvistui luolassa, laski
+lapsen eteensä maahan, katsahti luolan aukosta taivaalle, risti kätensä
+ja rukoili: »Oi rakas taivaallinen Isä! Katso itkevää äitiä ja hänen
+nääntyvää lastansa! Ravitsethan kylmänä vuodenaikana korpitkin, jotka
+leijailevat tuolla korkean kallion vierellä. Sinä et unohda matostakaan,
+joka ryömii tässä kallioseinämällä, vaan annat sen talvellakin löytää
+hitusen viheriää sammalta. Sinä voit elättää minua ja lastani tässä
+erämaassakin ja muuttaa nämä kivet leiväksi. Ei, Isä, Sinä et voi sallia
+meidän menehtyä etkä sallikaan. Vastahan annoit meidän löytää asunnon,
+Sinä pidät ravinnostakin huolen».
+
+Ja katso, samassa hajaantuivat pilvet ja aurinko paistoi lempeästi ja
+lämpöisesti luolaan. Lehdet maassa kahisivat ja yhtäkkiä seisoi
+naarashirvi luolan edustalla. Koska ihmiset tässä asumattomassa
+erämaassa eivät koskaan olleet vainonneet tätä sävyisää eläintä, ei se
+ollut ensinkään pelokas. Se tuli arastelematta luolaan, joka oli sen
+tavallinen olopaikka, ja pysähtyi Genoveevan eteen. Genoveeva säikähti
+sitä ensin, mutta vähitellen hän kävi rohkeammaksi ja silitteli sitä.
+Elukalta ei näyttänyt jäävän huomaamatta tämä ystävällisyydenosoitus.
+Samassa Genoveevan mieleen johtui ravita itseään ja lastaan tämän
+naarashirven maidolla. »Mihin hätä pakottaakaan onnetonta äitiä!» hän
+sanoi ja antoi lapsen imeä hirveä. Elukka, jonka poikasen susi oli
+raadellut, ja jota liiallinen maidon paljous vaivasi, salli sen
+mielellään. Genoveeva käänsi sitten lapsen, joka nyt oli vaiti ja halusi
+nukkua, muutamiin vaatekappaleisiinsa ja laski hänet luolan nurkkaan,
+missä oli siihen sopiva paikka.
+
+Vasta kun Genoveeva oli huolehtinut lapsestaan, ajatteli hän itseään.
+Hän lähti luolasta, kokosi maahan pudonneet kurpitsat, halkaisi ne
+kaikki terävällä piikivellä, koversi niistä sisällyksen ja huuhtoi ne
+lähteellä. Kun hän palasi, oli hirvi sillä aikaa paneutunut pitkäkseen
+luolaan. Genoveeva tarjosi sille muutamia tuoreita ruohoja, jotka oli
+löytänyt lähteestä. Silloin hirvi nousi, söi ruohot hänen kädestään ja
+nuoli sitten hänen kättään ikäänkuin kiitollisuuttaan osoittaakseen.
+Genoveeva koetti nyt lypsää sitä. Elukka salli kärsivällisesti sen
+tapahtua, ja Genoveeva sai monta kurpitsankuorta maitoa täyteen. Sitten
+hän laskeutui polvilleen, kohotti molemmin käsin keltaista maitomaljaa
+taivasta kohden ja rukoili itkien: »Oi, Jumalani, ottaos kyyneleeni
+kiitokseksi tästä armollisesta lahjastasi! Niin, Sinun antimesi on
+tämäkin maito. Sinä annoit ravinnonlähteen kummuta minulle keskellä tätä
+kovaa kalliota. Sinä johdatit niin, että kurpitsansiemenen pudotti tähän
+erämaahan lintu tai hurskas erakko, joka ehkä asui tässä luolassa ja
+kasvatti nuo omenapuut, sekä istutti tämän kurpitsaköynnöksenkin, jottei
+minulta puuttuisi astiaa, mihin panna lahjasi. Sinä johdit askeleeni
+tähän luolaan, tämän hyvän elukan olopaikkaan. Nyt ei minun eikä lapseni
+tarvitse nääntyä, nyt voin Sinuun turvaten rauhallisena ja luottavana
+odottaa kylmää talvea, jolloin ravintoa on vaikea saada».
+
+Hän joi nyt, ja kiitollisuuden kyyneleitä vieri maitoonkin. »Miten
+oivallista juomaa», hän sanoi. »Niin hyvältä ei minusta eläessäni vielä
+ole mikään maistunut. Kuinka vähän osasinkaan panna arvoa lahjoihisi
+nauttiessani niitä vanhempieni runsaalta pöydältä! Anna anteeksi, etten
+Sinua paremmin kiittänyt, etten tehnyt enemmän hyvää köyhille! Enhän
+koskaan ollut kokenut, kuinka vaikeaa nälkä on. Kuinka monelle
+puutteenalaiselle saattaisivatkaan rikkaat vähäisellä kustannuksella
+hankkia suurta virkistystä!»
+
+Kun hän oli oikein vahvistanut itseään maidolla ja vielä kerran
+kiittänyt Jumalaa siitä, lähti hän taas luolasta, poimi kalliolta ja
+ympärillä olevilta, vanhoilta puunrungoilta hienoa sammalta, kokosi sitä
+monta esiliinallista ja laittoi sitten itselleen ja lapselleen pehmeän
+vuoteen luolaan. Sitten hän taivutti vahvat, tuuheat kuusenoksat, jotka
+riippuivat luolan suulla, vielä matalammalle suojellakseen asuntoaan
+vielä paremmin tuulelta. Tuuheat oksat peittivät nyt luolan suun kuin
+tummanvihreä verho ja levittivät sinne miellyttävää hämärää. Hirven
+lämmin hengitys ja huokuminen lämmitti sitä suloisesti.
+
+Genoveeva istahti väsyneenä päivän työstä ja vielä enemmän sen surusta
+luolassa olevalle paadelle, joka oli kuin varta vasten hänen
+istuimekseen tehty. Hänen oli nyt paljon keveämpi olla. Hän kiitti
+hartaasti Jumalaa, joka oli pelastanut hänet pimeästä vankilasta ja
+hankkinut hänelle varman turvapaikan Gololta. Hän kyllä huomasi, että
+hänellä täälläkin tulisi olemaan paljon kestettävää, mutta hän ajatteli
+jumalallista Vapahtajaansa, joka kuuliaisesti oli ottanut ristin
+harteilleen ja kärsivällisenä kuollut sillä. Hänen jalkojensa juuressa
+maassa oli kuiva risu, joka oli pudonnut kuusenoksasta. Hän taittoi sen
+kahteen erisuureen osaan ja kiinnitti sitkeällä kuusenhavulla pienemmän
+osan siten isompaan, että syntyi risti, ja sanoi sitten: »Oi,
+jumalallinen Vapahtajani, joka rakkaudesta minuun ja kaikkiin ihmisiin
+kuolit ristillä! Tahdon aina pitää tätä merkkiä silmäini edessä.
+Muistuttakoon se minulle aina rakkauttasi. Sinun kanssasi tahdon alkaa
+erakkoelämäni tässä korvessa. Kärsimykseni ovat nyt ristinäni. Tahdon
+kärsivällisesti ottaa sen olalleni ja aina rukoilla kuten Sinä: »Isä,
+Sinun tahtosi tapahtukoon, eikä minun! Kerran kärsimykseni loppuvat ja
+tulee hetki, jolloin Sinun laillasi voin sanoa: 'Se on täytetty.'»
+
+Siten rukoiltuaan hän pystytti ristin pieneen syvennykseen, mistä se
+parhaiten näkyi, paneutui valmistamalleen sammalvuoteelle, ja pitkästä
+aikaa leppoinen uni sulki hänen silmänsä. Hänen lapsensa nukkui lähinnä
+hänen sydäntään, ja uskollinen hirvi, joka tästä lähtien ei enää
+jättänyt häntä, lepäsi hänen jaloissaan.
+
+
+
+
+IX
+
+Genoveevan yksinäisestä elämästä erämaassa
+
+
+Siitä alkaen Genoveeva asui todellisen erakon tavalla erämaassa. Talvi
+kului, tuli kevät ja kesä ja niitten jäljestä taas syksy ja talvi ilman
+mitään erikoisia tapauksia. Kun Genoveeva kuumina, kesäisinä
+keskipäivinä istui äänettömien kallioitten ja puiden keskellä kuulematta
+muuta kuin korppien vaakkunan tai tikan naputuksen, kun kaameina
+syysöinä kylmä kuu heloitti taivaan laelta valaisten yksinäistä laaksoa
+kallioitten lomassa, kun hän talvisin katseli luolastaan suunnatonta
+lumenpaljoutta, jossa näkyi vain petojen jälkiä, silloin hän sydämensä
+pohjasta ikävöi kerran taas päästä näkemään vanhempiensa, puolisonsa,
+ystäviensä tai edes jonkun ihmisen kasvoja. »Kuinka onnellisia ovatkaan
+ne ihmiset», hän kerran huokasi, »jotka saavat elää toistensa parissa,
+puhua toistensa kanssa ja kertoa toisilleen surunsa ja ilonsa, ja miten
+ymmärtämättömiä he ovatkaan, kun useinkaan eivät välitä koko tästä
+suloisesta onnesta, vaan katkeroittavat monin tavoin toistensa elämää?»
+Sitten hän taas malttoi mielensä ja sanoi: »Oi Jumala, onhan onni saada
+seurustella Sinun kanssasi sittenkin vielä äärettömän paljon suloisempaa
+kuin seurustelu ihmisten kanssa. Vaikka olemmekin kaukana ihmisistä,
+olet Sinä kumminkin aina meitä lähellä, autiossa erämaassa ja
+yösydännäkin. Mikä autuus, että joka hetki saatamme puhua Sinun
+kanssasi, Sinä sielumme rakkahin Ystävä». Hän tottui niin alituisesti
+seurustelemaan Jumalan kanssa ja puhumaan Hänelle sydämessään, että
+häneltä tunnit kuluivat kuin hetkiset näissä tuttavallisissa
+ystävyydenkeskusteluissa.
+
+Joskin lapsensa hoitaminen, juurien kaivaminen ja erilaisten
+metsänhedelmien kokoaminen tuottivatkin Genoveevalle paljon vaivaa,
+täytyi hänen kumminkin monesti istua tietämättä, mitä tehdä. Silloin hän
+usein sanoi: »Jospa minulla vain olisi muutamia puikkoja ja lankaa,
+kuinka hauskasti silloin kuluttaisinkaan monta pitkää hetkeä, kuinka
+oivallisesti silloin pukisinkaan itseni ja lapseni. Ihmiset valittavat
+usein työtä, mutta ilman sitä on elämä sangen surullista ja ikävää.
+Ankarin työ on suloista toimettomuuteen verrattuna».
+
+Usein hän mitä syvimmin ikävöi hyvää kirjaa. »Kuinka monta hetkeä
+saattaisinkaan silloin viettää ihanasti ja opettavasti», hän sanoi,
+»mutta ovathan Sinun tekosi ympärilläni, rakas Jumala, myöskin kirja,
+jonka itse olet kirjoittanut». Hän alkoi nyt paljon paremmin tarkata
+Jumalan tekoja kuin hän ennen oli tehnyt, ja häntä ilahdutti
+sanomattomasti pieninkin kukkanen, kaunisvärinen korento tai kirjava
+perhonen, koska hän niissä huomasi Jumalan viisauden ja hyvyyden jälkiä.
+Hänestä olikin sentähden sanomattoman ilahduttavaa ja lohdullista, että
+Kristus oli lausunut monet kauneimmista vertauksistaan sellaisista
+esineistä, jotka häntäkin erämaassa ympäröivät.
+
+Kun aurinko keväisin taas paistoi herttaisesti ja suloisesti hänen
+luolaansa, silloin hän ihastuneena sanoi: »Rakas Jumala, Sinun aurinkosi
+on mielestäni lempeytesi ja isänrakkautesi kuva. Sanoihan Poikasi
+Jeesus: 'Taivaallinen Isänne antaa aurinkonsa paistaa niin pahoille kuin
+hyvillekin'. Olkoon siis minunkin rakkauteni ihmisiin aurinkosi
+kaltainen. Mielelläni tekisin hyvää vihollisellenikin, jos voisin».
+
+Kun hän oli huolissaan toimeentulostaan, ja suru oli vallata hänen
+sydämensä ja kun hän tällöin eräänä kauniina aamuna kuuli lintujen
+ihanan laulun, silloin hän huudahti: »Te olette niin iloisia ja
+huolettomia, te pienet, rattoisat olennot, ja laulatte niin hilpeästi.
+Enkö minäkin siis olisi iloinen? Tahtoohan Jeesus sitä ja sanookin sen
+meille: 'Katsokaa taivaan lintuja. Eivät ne kylvä eivätkä niitä, eivät
+myös korjaa aittoihin, ja taivaallinen Isänne ruokkii heidät kumminkin.
+Ettekö te ole paljoa enemmän kuin ne?' Niin, Jumalani, Sinä rakastat
+minua enemmän kuin kaikkia näitä lintuja, pitäisihän minun siis olla
+iloisempi kuin ne kaikki, laulaa tulisi minun ilosta eikä huolehtia,
+vaikka ei minua varten enää kylvetä jyvästäkään, ei niitetä korttakaan
+eikä korjata lyhdettäkään».
+
+Kun hän katseli erämaan kukkia, jotka tuhansin kirjavin värein
+koristivat hänen pikku laaksoaan, sanoi hän: »Tekin olette suloisia
+todistuksia, pelkkiä muistokukkia merkiksi Jumalan rakkaudesta minua
+kohtaan. Sellaisia kukkia Jeesus osoitti sanoessaan: 'Katsokaa kedon
+kukkia! Eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Ja kuitenkin sanon teille,
+ettei Salomo loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos
+Jumala niin ihanaksi pukee kedon ruohon, eikö Hän sitä paljon enemmän
+teille tekisi, te heikkouskoiset?' En siis enää tahdo olla
+heikkouskoinen enkä arka enkä huolehtia vaatteistani tulevaisuudessa,
+vaikka en nyt saatakaan kehrätä enkä neuloa».
+
+Kun hänen laaksossaan kallioitten keskellä kesäaikaan oli paahtavan
+kuumaa, ja hän janoissaan tuli lähteelleen, ammensi ja joi raikasta
+vettä, sanoi hän usein: »Mitä tämä lähde on polttaville huulilleni, sitä
+on oppisi ja Henkesi sielulleni, Herra. Sanothan itse: 'Joka janoo, hän
+tulkoon luokseni ja juokoon. Se vesi, jonka minä hänelle annan, on
+tuleva hänessä iankaikkiseen elämään kuohuvan veden lähteeksi'. Niin,
+yksin tämä sisäinen elämänlähde virvoittaa minua lohdutuksilla ja ilolla
+nyt, kun kaikki ulkoapäin tuleva ihmisapu on minulta otettu ja kaikki
+seuraelämän ilot minulta riistetty».
+
+Usein hänen katsellessaan suunnattomia kallioita, jotka ympäröivät hänen
+laaksoaan ja olivat jo vuosituhansia pysyneet paikoillaan myrskyssä ja
+rajuilmassa, muistuivat hänen mieleensä Jeesuksen sanat: 'Joka minun
+sanani kuulee ja täyttää, häntä vertaan ymmärtäväiseen mieheen, joka
+rakensi huoneensa kalliolle'. -- »Sinun sanaasi tahdon perustaa
+pelastukseni», sanoi hän sitten, »ja se pysyy horjumatonna».
+
+Ohdakkeet ja orjantappuratkin opettivat hänelle jotain. »Jos teistäkin,
+te piikkiset kasvit, saattaisi poimia viinirypäleitä ja muita jaloja
+hedelmiä», hän sanoi, »olisi se minulle tosin hyvin mieluista ja tulisi
+varsin hyvään tarpeeseen. Mutta niin on yhä vielä asian laita kuin
+Jeesus sanoi: 'Ohdakkeista ei koota rypäleitä, eikä orjantappuroista
+viikunoita. Jokainen hyvä puu tuottaa hyviä hedelmiä ja huono puu
+tuottaa huonoja hedelmiä'. Minä tahdon olla hyvä puu ja tehdä hyvää niin
+paljon kuin saatan. En milloinkaan tahdo olla orjantappurain ja
+ohdakkeitten kaltainen, jotka vain pistävät eivätkä tuota hedelmiä,
+eivät ainakaan hyviä». Siten olivat aurinko, linnut, kukat, lähde,
+kallio, vieläpä orjantappurat ja ohdakkeetkin hänelle pelkkiä merkkejä,
+jotka muistuttivat hänelle Jeesuksen sanoja ja antoivat hänelle kyllin
+ajattelemisen aihetta.
+
+Herttaisempi kevätaurinkoa, ilahduttavampi kevättä kukkineen ja
+lintuineen, opettavampi kaikkea, mitä erämaassa saattoi nähdä, oli
+Genoveevalle lapsensa. Hän kantoi sen jokaisena kirkkaana päivänä ulos
+pimeästä luolasta kauniin sinitaivaan alle. Kun hän tällöin naarashirven
+käydessä laitumella läheisyydessä, lapsi käsivarrellaan käveli laaksossa
+ja mitä suloisimmin sanoin puheli sen kanssa, vaikkei se vielä paljoa
+siitä kaikesta ymmärtänytkään, ja kun lapsi ojensi kätösiään häntä
+kohden ja hymyili hänelle, silloin Genoveevasta tuo hymy tuntui
+sulostuttavan koko erämaan ja kultaavan kaiken hänen ympärillään. Usein
+hän silloin polvistui maahan, painoi lasta povelleen ja sille hellän
+äidillisesti hymyillen sanoi: »Oi Jumala, kuinka voin Sinua kyllin
+kiittää siitä, että jätit minulle vielä tämän lapsen. Mitä iloa, mitä
+lohdutusta, kuinka hauskaa jokapäiväistä työskentelyä se minulle suokaan
+tässä autiossa olopaikassa! Katsahda Sinäkin, taivaallinen Isä, siunaten
+tähän lapseeni ja anna sen edelleen kasvaa ja varttua. Kuinka iloisesti
+se silmillään katseleekaan», hän sitten jatkoi, »kuinka vapaat vielä
+ovatkaan sen puhdas otsa ja viehkeät posket kaikista intohimoista,
+kuinka huoletonna se lepääkään sydäntäni vasten. Totta puhuu
+jumalallinen Vapahtaja lausuessaan: 'Ellette tule lasten kaltaisiksi,
+ette voi tulla taivaan valtakuntaan!' Oi, jospa kaikki ihmiset
+vapaaehtoisesti tahtoisivat olla niin vailla kaikkea ylpeyttä, kateutta,
+vihaa ja muita tuhoisia intohimoja, kuin tämä lapsi vielä on
+viattomuudessaan ja onnellisessa tietämättömyydessään. Silloin meillä
+olisi taivas sydämessämme, silloin voisimme elää maailmassa yhtä
+iloisina kuin lapsi äitinsä povella, silloin voisimme yhtä tyytyväisinä
+ja autuaina levätä Jumalan isänsydämellä».
+
+Usein Genoveevassa heräsi mitä hartain halu kerran taas saada käydä
+kirkossa. »Mikä riemu», hän sanoi, »kun tuhannet yhdessä polvistuvat
+Jumalan eteen, kuuntelevat Jumalan sanaa, tai kun uskovien joukon
+ylistyslaulu hartaana kohoaa taivasta kohden! Jospa vain edes kerran
+taas kuulisin kellojen soittoa, niin luulen, että sydämeni jo kevenisi.
+Mutta», hän sitten taas sanoi, »onhan koko luonto, ylläni kaareutuva
+taivas ja ympärilläni vihannoiva maa myöskin pyhäkköäsi. Jumala, ja
+yksinäisessä erämaassa sykkivä sydän, joka Sinua ikävöi, onhan sekin
+alttarisi. Olkoon tämä laakso pyhäkkösi, joka on Sinulle omistettu ja
+sydämeni olkoon sen alttari».
+
+Ei ollut ainoatakaan puuta eikä kalliota, jonka juurelle hän ei olisi
+polvistunut rukoilemaan, ja kun hän ei kylmältä enää saattanut mennä
+ulos, polvistui hän monesti pienen ristin eteen luolassaan olevalle
+rosoiselle kivelle, joka ulkoni kallioseinämästä ja oli Genoveevan
+rukousjakkarana.
+
+
+
+
+X
+
+Genoveevan äidin-riemuja erämaassa
+
+
+Kuten usein erämaan ruohojen ja ohdakkeitten keskellä versoo ihana
+purppurakukka, niin sai nyt Genoveeva yksinäisyydessään nauttia
+suloisimmasta seurustelun ilosta, minkä elämä tarjoaa. Hänen rakas
+pienokaisensa Mertsi varttui, oppi kävelemään, alkoi jo soperrella
+muutamia sanoja ja oli todellakin ihmeen soma pikku poika. Genoveeva ei
+ollut löytänyt erämaasta mitään, millä verhota lasta, mutta eräänä
+päivänä hän huomasi nuoren kauriin, jonka susi juuri oli tappanut ja
+jonka se nyt aikoi syödä. Hän karkoitti suden ajatellen käyttää kauriin
+ruskeata, valkopilkkuista taljaa rakkaan Mertsinsä pukimiksi. Kun hän
+verhosi pojan sillä, jäivät kädet ja jalat kumminkin paljaiksi, ja hän
+muistutti tässä niukassa puvussaan pientä Johannesta erämaassa, kuten
+häntä välistä kuvataan lampaanvuotaan verhottuna. Vaikkei poika
+nauttinutkaan muuta kuin ruohoja, maitoa ja vettä, oli hän sittenkin
+niin pirteän ja terveen, niin kauniin ja kukoistavan näköinen kuin elämä
+itse.
+
+Genoveeva, joka ei enää vuosikausiin ollut kuullut sanaakaan
+ihmishuulilta, tunsi hurmaavaa iloa kuullessaan ensimmäiset
+ymmärrettävät sanat pojan suusta, mutta vielä suurempaa iloa hän tunsi,
+kun lapsi ensi kerran kauniisti ja selvästi äänsi äiti-sanan. Tämä
+tapahtui talven alkupuolella. Genoveeva puheli nyt tuntimäärin hänen
+kanssaan pimeässä luolassaan, meni leutoina päivinä hänen kanssaan
+pieneen laaksoon ja opetti hänelle kaikkien luonnon esineitten nimet,
+jotka siellä olivat nähtävinä, auringosta piikiveen ja kuusista
+matalaan, ikivihreään sammaleeseen asti ja saattoi pian keskustella
+niistä hänen kanssaan. Heräävän ymmärryksen ensi säteet, lapsenrakkauden
+ensi kipinät, joita Genoveeva huomasi tuossa suloisessa pojassa,
+ilahduttivat häntä sanomattomasti, ja päivä kävi hänelle moninaisista
+äidinriemuista toistaan rikkaammaksi. Keskellä talvea puhkesi hänelle
+ihana kevät.
+
+Talven loppupuolella poika sairastui eikä pitkään aikaan enää voinut
+lähteä luolasta, mutta kohta ensimmäisinä kevätpäivinä hän jälleen
+toipui ja kukoisti taas kuin ruusu. Silloin Genoveeva eräänä kauniina
+kevätaamuna tarttui hänen käteensä ja vei hänet pimeästä luolasta
+ulkoilmaan ja alas kukkivaan laaksoon. Uhkuvan kevään loisto, jonka
+poika nyt kehittyneemmällä ymmärryksellä ja selvemmällä tajunnalla
+yhtäkkiä huomasi, teki häneen mitä elävimmän vaikutuksen. Hän pysähtyi
+aivan hämmästyksissään ja katseli kaikkea ilosta ja ihmetyksestä
+loistavin silmin. »Mitä tämä on, äiti», hän huudahti, »mitä näenkään!
+Kaikkihan on ihan toisin kuin ennen, kaikki on paljon kauniimpaa. Tuo
+laakso oli vielä vähän aikaa sitten aivan valkeanaan lunta ja nyt se on
+jo niin vihreä, että kuuset kuvastuvat sitä vastaan mustina. Ja pensaat
+ja puut, jotka ennen seisoivat kuivina ja paljaina ja joissa vain siellä
+täällä oli keltainen lehti, ovat nyt täynnä hentoja, vaaleanvihreitä
+lehtisiä. Kuinka herttaisesti ja lämpimästi nyt aurinko paistaakaan ja
+kuinka kauniin sininen onkaan taivas. Ja katsohan, kuinka ihmeen
+kauniita pikku esineitä onkaan maassa jalkojeni juuressa. Katso, katso,
+kuinka kauniin valkeita, keltaisia ja sinisiä!»
+
+»Ne ovat kukkia, rakas lapsi», Genoveeva sanoi. »Kas tuosta poimin
+muutamia sinulle. Näitä valkoisia tässä sanotaan satakaunoiksi. Katsos,
+ne ovat keskeltä kauniin keltaisia, ja hennot, valkeat lehdykät
+ympärillä ovat reunoilta helakanpunaisia. Nuo keltaiset ovat esikoita.
+Tunnustelehan niiden tuoksua, ne tuoksuvat sangen suloisesti. Tämä
+sininen tässä on orvokki. Se tuoksuu vielä suloisemmin. Otahan ne, ne
+ovat kaikki sinun, poimi vain niin paljon kuin haluat». Mertsi poimi
+niin paljon kukkia, ettei enää voinut pidellä niitä pikku kätösissään.
+
+Sitten Genoveeva vei hänet vihertävään pensaikkoon, varjoisten puitten
+alle. »Kuuntelehan», hän sanoi, »etkö kuule mitään?» Poika kuuli ensi
+kerran herättyään selvempään tajuntaan lintujen tuhatäänisen laulun, kun
+ne täällä vallatonten käsien häiritsemättä pesivät lukemattomissa
+parvissa. »Kuule», hän uteliaana huudahti, »mikäs niin kauniisti
+helisee? Kaikissa puissa ja pensaissahan sadat suloiset äänet soivat
+yhtaikaa. Katsokaamme, mitä se on. Tule!»
+
+Genoveeva istahti kallionlohkareelle, jota peitti pehmeä, viheriä sammal
+ja jota varjosti pari nuorta pyökkiä, nosti pojan helmaansa ja sirotteli
+kuten usein talvella ja kevään alkupäivinä metsäkukkien siemeniä maahan
+houkutellen lintuja. Silloin lintuparvi lehahti heidän luokseen, hauska
+punatulkku, vihertävä keltasirkka, hamppuvarpunen, jolla on
+helakanpunainen päälaki ja kurkku, ja kirjava tiklivarpunen. Ne
+noukkivat vikkelästi jyväsiä. »Katso», Genoveeva sanoi, »nämä linnut ne
+niin kauniisti laulavat». Pikku Mertsi oli melkein suunniltaan ilosta.
+»Voi teitä somia pikku lintukultia, tekö siis niin kauniisti laulatte!»
+hän huudahti. »Te tosiaankin osaatte sen taidon paremmin kuin korpit,
+jotka talvikaudet vaakkuivat niin surullisesti, ja olette paljon
+kauniimpiakin kuin ne.»
+
+»Mutta sanohan, äiti», hän taas jatkoi, »mistä oikein johtuu, että nyt
+kaikki on niin kaunista? Mistä kaikki nämä kauniit esineet sitten
+tulevat, sillä ethän sinä kai ole voinut koristaa laaksoa niin ihanaksi
+minun sairaana ollessani. Sinähän olit melkein aina minun kanssani
+luolassa etkä kai sentään ole niin taitavakaan».
+
+»Rakas lapsi», Genoveeva virkkoi, »olenhan jo sanonut sinulle, että
+meillä on hyvä Isä taivaassa, rakas Jumala, joka on luonut auringon,
+kuun ja tähdet. Katsos, Hän on kaiken tämänkin tehnyt, jotta oikein
+iloitsisimme siitä».
+
+-- »Voi sitä rakasta, hyvää Jumalaa!» poika sanoi. »Hän on vasta kunnon
+mies, ja taitava Hän myöskin on». -- Genoveeva hymyili hänen
+lapselliselle yksinkertaisuudelleen. »Tosiaankin», hän itsekseen virkkoi
+sulkiessaan hänet syliinsä ja suudellessaan häntä, »moni sinua vanhempi
+lapsi sanoisi sinua ymmärtämättömäksi ja nauraisi sinulle, jos kuulisi
+sinun noin puhuvan, mutta vain siksi, että unohtaa itse kerran niin
+puhuneensa ja meidän kaikkien tavalla kehittyneensä vasta vähitellen».
+
+Seuraavana aamuna pienokainen herätti hänet jo ani varhain sanoen:
+»Äiti, nousehan ja tule kanssani. Mennään katsomaan, mitä kaikkea
+kaunista hyvä Jumala taas on tehnyt». Genoveeva hymyili lempeästi ja
+kulki hänen kanssaan pitkin lähteestä virtaavan puron reunaa laakson
+halki. »Katso», hän sanoi, »tämän korkean kallion varjossa, tässä
+laakson pohjoispuolella kasvaa mustia, pistäviä orjantappurapensaita.
+Nämä ovat oratuomia. Katsos, niissä on paljon pieniä, vihreitä ja
+valkeita palloja, joita sanotaan umpuiksi. Tulehan nyt! Tuolla laakson
+eteläpuolella on toisia pensaita, joissa on aivan pienet piikit. Niitä
+nimitetään orapihlajiksi. Niissäkin on pitkulaisia umppuja. Omenapuut
+lähteellä ovat sinulle vanhastaan tuttuja», hän sanoi taluttaen poikaa
+sinnepäin. »Mutta tarkastapa niitä oikein. Sinä et näe niissä vielä
+mitään, paitsi että niittenkin oksat ovat täynnään suuria umppuja. Pidä
+nyt joka päivä silmällä, mitä kaikkea puille ja pensaille tapahtuu ja
+kerro siitä sitten minulle».
+
+Seuraavana yönä satoi lauhaa, lämmintä kevätsadetta, joka houkutteli
+lehdet ja kukat esille. Aamullakin vielä satoi aika rankasti, mutta
+kohta kun sade oli tauonnut, juoksi Mertsi alas laaksoon, palasi
+riemuiten takaisin ja huusi: »Äiti, nyt ovat oratuomien pienet, vihreät
+pallot paljaina lumivalkeina kukkina! Ja toiset orjantappurapensaat ovat
+täynnään vaaleanvihreitä lehdyköitä, ja niittenkin umput ovat
+suurentuneet. Ja puut lähteen partaallakin ovat täynnään kukkia, jotka
+eivät saattaisi olla kauniimman valkeita ja punaisia. Kuinka ihanaa!
+Kuinka hyvä Jumala onkaan! Tule, tule katsomaan!» Genoveeva lähti sinne
+hänen kanssaan. »Katso noita valkeita oratuomenkukkia! Ja katso, tähän
+orapihlajapensaaseen tulee kai siihenkin vielä kauniita, punaisia
+kukkia. Mutta ne eivät vielä ole valmiita. Katsos, punaista näkyy vasta
+hyvin pikkuisen umpuista. Ehkei hyvä Jumala viime yönä ehtinytkään saada
+niitä valmiiksi?» -- »Oi, lapsi», Genoveeva sanoi, »ei Jumalalla ollut
+mitään vaivaa niitä tehdessään. Silmänräpäyksessä Hän voisi aikaansaada
+kaiken, sillä Hän on kaikkivaltias». -- »Mutta», poika jatkoi, »sanohan
+minulle, kuinka Jumala pimeänä yönä voi tehdä kaiken tämän?» Genoveeva
+kertoi hänelle, että Jumala näkee yöllä yhtä hyvin kuin päivälläkin. Se
+ihmetytti peräti Mertsiä.
+
+Eräänä päivänä Genoveeva sanoi pojalle: »Nyt tahdon taas ilahduttaa
+sinua. Tule kanssani!» Hän otti käsivarrelleen kaisloista punomansa
+korin ja vei lapsen vihreälle, aurinkoiselle paikalle kuusien ja
+kallioitten väliin, missä hän muutamia päiviä sitten oli huomannut
+mansikan kukkia ja raakiloita. Siellä oli todellakin jo monta ihan
+kypsää marjaa, jotka hohtivat purppuraa helakampina. »Ovatko nuokin
+kukkia?», poika kysyi. »Eivät», Genoveeva sanoi, »ne ovat mansikoita».
+Hän poimi muutamia kauneimpia ja sanoi: »Kas tässä, avaahan suusi ja
+maista niitä!» Pienokainen söi ne, painoi käden povelleen ja sanoi:
+»Voi, miten makeita! Enkö saa poimia useampia?» -- »Saat kyllä»,
+Genoveeva virkkoi, »poimi ja syö niin paljon kuin tahdot, mutta vain
+sellaisia, jotka ovat oikein kauniin punaisia. Saat vielä täyttää koko
+koppasenkin niillä ja ottaa ne mukaasi luolaamme». Silloin Mertsi
+paikalla ojensi kätensä ja alkoi poimia ja syödä. »Voi, miten hyvä
+Jumala onkaan», hän sanoi, »antaessaan meille näin hyviä lahjoja». --
+»Kiitä Häntä siis myös», Genoveeva sanoi. Poikanen loi säteilevät
+silmänsä kauniille sinitaivaalle, suuteli kätöstään, heitti suukkosen
+taivasta kohti ja huusi voimainsa takaa: »Hyvä Jumala, kiitän Sinua
+mansikoista!» Sitten hän sanoi äidilleen: »Kuuliko hyvä Jumala sen?»
+Genoveeva painoi häntä sydämelleen ja lausui hymyillen: »Totta tosiaan
+hän olisi tietänyt sen, vaikka olisit vain ajatellut sitä etkä lausunut
+sanaakaan, sillä Jumala on kaikkitietävä. Hän näkee, kuulee ja tietää
+kaiken».
+
+Mertsi tahtoi nyt joka päivä nähdä, mitä hyvä Jumala oli tehnyt, mutta
+Genoveeva sanoi: »Sinun pitää nyt itse tarkkaavasti katsella ympärillesi
+ja havaita, mitä uutta ja kaunista laaksossamme on, ja kertoa sitten
+minulle, mitä olet löytänyt». Eräänä aamuna lapsi tuli juosten ja huusi:
+»Äiti, nyt olen löytänyt jotain oikein kaunista, soman pikku korin,
+jossa istuu lintu. Tulehan katsomaan, miten kaunis ja sievä se on!» Hän
+talutti äitinsä oratuomipensaan luo ja sanoi: »Katsoppas tuonne pimeään
+orapensaaseen. Etkö näe sitä?» -- »Se on hamppuvarpusen pesä, rakas
+lapsi», Genoveeva sanoi, »tuo pieni, soma kori on pesä ja siinä makaava
+lintu on hamppuvarpunen. Kuten meillä on luola, niin on linnuilla
+pesänsä. Katso, miten herttaisesti lintu meitä katselee. Nyt se lentää
+pois. Katsele nyt tarkoin pesää, mutta älä satuta itseäsi okaisiin.
+Ulkopuolelta se on sangen taitavasti rakennettu kuivista, haalistuneista
+korsista, vihertävästä sammaleesta ja hienoista juurista, sisäpuolelta
+se on sievästi peitetty hienoilla, ruskehtavilla höyhenillä. Katso nyt
+vain oikein tarkasti!» hän sanoi nostaen poikasta. »Voi, kuinka
+kaunista», Mertsi huudahti, »mutta mitä nuo viisi somaa esinettä siinä
+ovat?» -- »Ne ovat pieniä munia», Genoveeva sanoi. »Katso, miten kauniin
+himmeän vihreitä ne ovat ja miten sieviä punaisia viiruja ja pilkkuja
+niissä on!» -- »Mutta mitä lintu noilla munilla tekee?» poika kysäisi.
+»Sen kyllä vielä saat nähdä», Genoveeva vastasi. »Pidä niitä vain joka
+päivä ahkerasti silmällä, mutta älä suinkaan koskettele ainoatakaan
+niistä äläkä peloita lintua pois».
+
+Parin päivän perästä Mertsi taas äitinsä taluttamana kävi pesää
+katsomassa. Silloin siinä jo oli munien sijasta pieniä poikasia.
+»Katsoppas», Genoveeva sanoi, »miten hentoja ja pieniä ne ovat. Katso,
+ne ovat vielä sokeita ja ilman höyheniä. Ne eivät vielä osaa lentää,
+eivät edes hyppiä ulos pesästä». -- »Pienet herttaiset, paljaat
+tipuraukat!» poika sanoi, »mutta eivätkö ne kuole nälkään ja viluun?» --
+»Eivät, rakas lapsi», Genoveeva vastasi, »kyllä hyvä Jumala niistä
+huolen pitää. Pesä on sisältä pehmeä ja hienoilla höyhenillä sisustettu,
+jotta pienten poikasten on pehmeä ja lämmin maata siinä. Se on kauniin
+pyöreä, jotteivät ne missään saata loukata itseään. Koko tuon sievän
+pesän on iso lintu eli emo itse rakentanut. Eikö se olekin taidokas. Me,
+rakas lapsi, emme saisi sellaista pesää toimeen. Tämän taidon on hyvä
+Jumala opettanut lintuemolle, koska Hän rakkaudessaan pitää huolta
+näistä pienistä linnunpoikasistakin. Nuo orjantappurapensaan tiheät,
+vihreät lehdet, jotka nyt auringon paahtaessa suovat hennoille
+lintusille suloista varjoa, suojelevat myös niitä märkyydeltä, kun
+sataa. Ja yöksi ja viileinä aamuina ja iltoina tulee emo ja paneutuu
+levitetyin siivin huolellisesti poikasten päälle, jotta ne ovat
+lämpimästi peitettyinä eikä niiden tule vilu. Terävät okaatkaan pesän
+ympärillä eivät siinä ole turhaan. Muuten söisivät pahat korpit poikaset
+suuhunsa. Okaat estävät niitä pesään tunkeutumasta ja pistävät niitä,
+jos ne mielivät tehdä jotain pahaa poikasille. Mutta emo on niin pieni,
+että se pääsee vilahtamaan okaitten välitse vahingoittamatta itseään.
+Siten kaikki esineet, pistävät piikitkin, julistavat meille Jumalan
+hyvyyttä ja hellää isällistä huolenpitoa».
+
+Genoveevan vielä puhuessa emolintu tuli lentäen ja istahti pienen
+pesänsä reunalle. Kaikki poikaset kurottivat ääneen piipittäen päätään,
+avasivat pienen kitansa ammolleen, ja emo ruokki niitä. »Voi kuinka
+somaa, kuinka ihmeen somaa», Mertsi huudahti haltioissaan ja riemusta
+hypellen. »Katsos», Genoveeva sanoi, »poikaset eivät vielä itse saata
+hakea ruokaansa, sentähden emo kantaa sitä niille. Jyväset olisivat
+vielä liian kovia niiden syötäviksi, siksi emo ensin murentaa ne ja
+antaa ne sitten poikasille. Eikö Jumala ole mainiosti järjestänyt
+kaikkea? Katso, niin hellästi Hän huolehtii kaikista luoduistaan,
+pienimmästä lintusestakin. Yhtä hellästi Hän meistäkin pitää huolta.
+Niin, rakas lapsi», hän jatkoi katsellen kyynelsilmin lasta, »tähän asti
+Hän on pitänyt sinusta huolta ja pitää edelleenkin». -- »Niin, niin»,
+poika sanoi. »Hän on pitänyt minusta huolta, tuo hyvä, rakas Jumala.
+Onhan Hän antanut minulle sinut, äiti kulta. Sinähän rakastat minua
+paljon enemmän kuin emolintu poikasiaan. Ilman sinua olisin aikoja
+sitten kuollut». Niin hän lausui ilokyynelten kimaltaessa hänen
+silmissään ja heittäytyi syvästi liikutettuna äitinsä kaulaan.
+
+Mertsillä oli nyt joka päivä äidilleen jotain kerrottavaa, näytettävää
+tai tuotavaa. Joka aamu hän haki kimpun kauneimpia kukkia, mitä saattoi
+löytää, ja kopallisittain mansikoita, mustikoita ja myöhemmin vadelmia
+ja mesimarjoja. Jatkuvasti hän kertoi äidilleen, kuinka oratuomen- ja
+pihlajankukista ja omenankukista tuli pieniä, vihreitä hedelmiä, kuinka
+kaikki nämä hedelmät, mutta erikoisesti omenapuitten, kävivät yhä
+suuremmiksi ja suuremmiksi, ja miten pienet linnunpojatkin pesäsessä
+kasvoivat ja saivat höyhenet ylleen, kunnes vihdoin oratuomi oli täpösen
+täynnä sinisiä marjoja ja orapihlaja punaisia kiulukoita, omenapuut
+keltaisenaan punaposkisia omenia, ja kunnes kaikki linnut olivat
+lentäneet pois. Huomatessaan ensi kerran kirkkaan, ihanan aamutähden,
+nähdessään erikoisen kauniin, hehkuvan iltaruskon, ja ensimmäisen
+sateenkaaren hän juoksi riemuiten hakemaan äitiänsä, ja tämän täytyi
+hänen kanssaan katsella ja ihailla kaikkea, ja lapsi kiitti hänen
+kanssaan Jumalaa, joka oli luonut niin paljon ihanaa. Siten Mertsi
+tuotti äidilleen tuhansia iloisia hetkiä. Genoveeva katsahti usein pojan
+iloisuuden nähdessään ilokyynelin taivasta kohden ja sanoi: »Oi Jumala!
+Niin saattaa viaton sydän erämaastakin löytää paratiisin. Sydän, joka
+sinut tuntee ja Sinua rakastaa, löytää surkeuden ja kärsimystenkin
+keskeltä taivaan».
+
+Huolehtiva äiti ei ollut myös suinkaan unohtanut varoittaa pikku Mertsiä
+koskemasta myrkkykasveihin, joita houkuttelevassa kauneudessaan upeili
+siellä täällä erämaassa. Hän osoitti pojalle laakerinnäköisen näsiän
+hohtavan punaiset marjat, kiiltävän mustat koisomarjat ja tulipunaisen,
+valkopilkkuisen kärpässienen. »Älä vain syö mitään noista kasveista»,
+hän sanoi, »äläkä muutenkaan maista mitään marjoja äläkä juuria, joita
+et tunne, ennenkuin olet näyttänyt ne minulle. Muuten tulet kovin
+sairaaksi». Mutta vielä huolellisemmin tuo hyvä äiti varoitti häntä
+tottelemattomuudesta, itsepäisyydestä, kevytmielisyydestä ja muista
+lasten vioista. »Nämä viat», hän sanoi, »ovat vielä paljon tuhoisampia
+kuin myrkkykasvit. Sangen usein on synti näitten punaisten tai mustien
+marjojen kaltainen, jotka silmään näyttävät niin kauniilta ja
+houkuttelevilta, mutta joiden nauttiminen tuottaa turmion. Niin, paha
+usein viehättää enemmän silmää kuin hyvä, kuten myrkyllinen kärpässieni
+väriloistossa voittaa vieressään kasvavan harmaan, syötävän sienen».
+
+
+
+
+XI
+
+Genoveeva saa suden avulla lämpimän puvun
+
+
+Monissa viattomissa huvituksissa Genoveevan ja Mertsin kevät ja kesä
+olivat kuluneet. Nyt syksy teki tuloaan. Aurinko ei enää paistanut yhtä
+lämpimästi, se nousi päivä päivältä myöhemmin ja laski aikaisemmin.
+Tummat, synkät pilvet pimensivät usein viikkokausiksi kirkkaan, sinisen
+taivaan, eikä maasta enää versonut mitään uutta. Lintujen suloiset
+laulelut olivat vaienneet ja useimmat visertäjistä lähteneet tiehensä.
+Melkein kaikki kukat olivat hävinneet ja jäljellä olevat seisoivat
+lakastuneina, kuivina ja haalistuneina. Puitten ja pensaitten lehdet
+riippuivat keltaisina ja värittöminä, ja mikä ei itsestään maahan
+pudonnut, sen karistivat kylmät vihurit. Sydän täynnä huolta lähestyvän
+talven tähden Genoveeva istui luolan suulla ja katseli kyyneltyvin
+silmin hävitystä. Silloin Mertsi sanoi: »Äiti, eikö Jumala meitä enää
+rakastakaan, koska Hän sallii kaikkien kukkien kuihtua ja puitten ja
+pensaitten kuivettua? Eikö Hän enää olekaan yhtä hyvä ja ystävällinen
+meille kuin tähän asti? Aikooko Hän kokonaan hylätä meidät?» -- »Ei,
+lapseni», Genoveeva sanoi. »Jos olemme hurskaita ja hyviä, niin Jumala
+rakastaa meitä aina yhtä paljon. Täällä maailmassa vain kaikki on
+vaihtelevaa ja katoavaa, mutta Jumalan rakkaus meitä kohtaan on
+muuttumaton ja ikuinen. Nyt kyllä tulee talvi, mutta talven jäljestä
+tulee aina armas kevät ja kaikki alkaa silloin taas kukoistaa». Mertsi
+katseli huolestuneena autiota niittymaata ja lehdettömiä puita ja sanoi
+miettiväisenä, surumielinen ilme pienillä kasvoillaan. »Kunpa vain
+olisikin, niinkuin sanot, äiti kulta. Tuskin voin sitä uskoa. Pelkään
+maailman aivan hukkuvan». Genoveeva lausui hymyillen: »Usko minua, rakas
+lapsi, niin käy joka vuosi. Joka vuosi tulee talvi, mutta talven jälkeen
+taas aina kevät. Iloitse siis jo nyt talven lähetessä suloisesta
+keväästä». Itsekseen hän kumminkin ajatteli: »Lapselle, joka ensi kerran
+kehittyneellä iällä näkee syksyn tulon ja lehtien karisemisen, on
+anteeksi annettavaa, että se tuskin saattaa uskoa syksyn ja talven
+perästä vielä kevään koittavan. Mutta minua, äitiä, sopii ennemmin
+nuhdella ja soimata ymmärtämättömäksi kuin tätä kokematonta lasta.
+Tiedänhän jo niin pitkäaikaisesta kokemuksesta, että kärsimyksiä aina
+seuraa ilo, ja kumminkin on minun kerta toisensa perästä niin vaikea
+uskoa sitä. Tahdon nyt olla turvallisella mielin enkä kantaa turhia
+huolia, vaan aina kärsimyksissä ajatella tulevia riemuja».
+
+Genoveeva oli nyt päivät päästään uutterassa työssä kooten talveksi
+pyökinterhoja ja pähkinöitä, oramarjoja, kielukoita ja mitä muita
+syötäviä hedelmiä hän vain löysi, ja Mertsi auttoi häntä siinä
+uskollisesti. Suurempaa huolta kuin talviset ruokavarat aiheutti
+Genoveevalle hänen pukimensa. Hänen ainoa pukunsa, jota hän niin monta
+vuotta oli alituisesti käyttänyt, oli jo sangen kulunut ja melkein
+repaleinen. Itkien hän eräänä päivänä istui luolan suulla ja yritti
+sitkeillä korsilla ja orjantappurapiikeillä kiinnittää irtonevia
+kappaleita toisiinsa. Mutta työ ei ottanut oikein sujuakseen, eikä siitä
+tullut kestävää. »Ah», hän hiljaa itsekseen huokasi, »mitä nyt
+antaisinkaan neulasta ja muutamasta langan pätkästä. Kuinka monesta
+Jumalan hyvästä työstä ne ihmiset sentään ovatkaan osallisia, jotka
+elävät toistensa parissa, eikä sittenkään monenkaan mieleen juolahda
+edes kiittää Jumalaa niistä».
+
+Mertsi, joka huomasi hänen hiljaisen surumielisyytensä ja turhat
+ponnistuksensa, sanoi hänelle: »Äiti, muistatko vielä, mitä sanoit
+minulle, kun kerran kysyin sinulta, miksi hirvemme karva lähtee? Sanoit,
+että Jumala kesäksi lahjoittaa sille kevyemmän, punertavan ruskean puvun
+ja sitten talveksi taas lämpimämmän, harmaan puvun. Ollos siis iloinen!
+Kyllä Jumala varmaan vielä lahjoittaa sinullekin lämpöisen talvipuvun.
+Vai etkö luule olevasi Hänelle hirveämme rakkaampi?» Genoveeva syleili
+poikaa hymyillen ja sanoi: »Olet oikeassa, lapsi kulta. Tahdon
+rauhoittua. Jumala pitää meistä huolen. Hän, joka vaatettaa eläimet ja
+kukkaset, on minutkin verhoava».
+
+Pari päivää sen jälkeen hän kielsi poikaa poistumasta luolasta, otti
+vahvan puunoksan käteensä, ripusti maidolla täytetyn kurpitsapullon
+vyölleen ja samoili laajalti erämaassa etsien puita, joiden hedelmät
+kelpaisivat syötäviksi. Hän istahti levähtääkseen ja vähän
+virkistääkseen itseään maidolla korkean vuoren rinteelle, jonka yli hän
+aikoi kiivetä. Silloin lähestyi vuorta pitkin hirveä susi kantaen
+lammasta kidassaan. Se pysähtyi ja katsoi Genoveevaa hurjin, säihkyvin
+silmin. Genoveeva pelästyi niin, että rupesi vapisemaan, mutta pian hän
+malttoi mielensä, tarttui oksaan, joka oli maassa hänen vieressään;
+hyppäsi suden luo ja iski sitä voimainsa takaa päähän pelastaakseen
+ryöstetyn lampaan sen kidasta. Susi pudotti lampaan, tuupertui
+huumaantuneena maahan, kieriskeli kappaleen matkaa vuorta alaspäin ja
+juoksi sitten ulvoen tiehensä. Genoveeva polvistui lampaan viereen,
+kaatoi pullosta hiukan maitoa sen suuhun ja koetti herätellä sitä
+henkiin, mutta se oli jo aivan hengetön.
+
+Eläinparan näkeminen herätti Genoveevan sydämessä monenlaisia kaihoisia
+tunteita. »Sinä eläinraukka», hän sanoi, »varmaankin olet peräisin
+noilta lempeämmiltä seuduilta, jossa minunkin kotini on. Pitkään aikaan
+en enää ole nähnyt enkä kuullut sieltä mitään. Ehkäpä olet puolisoni ja
+minun monista laumoista. Niin, sieltä sinä oletkin», hän huudahti,
+»sinussahan on meidän merkkimme. Jospa vielä olisit hengissä ja
+ymmärtäisit ihmiskieltä, niin kysyisin sinulta: 'Onkohan puolisoni
+palannut sodasta? Vieläkö hän Genoveevaansa ajattelee? Vieläkö hän on
+minulle vihoissaan, vai onko saanut tietää viattomuuteni?' Hän elää
+ylellisyydessä ja minä menehdyn tänne puutteeseen ja kurjuuteen».
+
+Äkkiä hän pysähtyi. Hänen mieleensä välähti ajatus: »Lienen hyvin
+lähellä kotiseutuani. Muuten ei tämä elukka olisi saattanut joutua
+tänne. Mitä jos palaisin sinne lapseni kera?» Hänen sydämessään ailahti
+mitä palavin kaipaus kotiseudulle, ja vetreät kyyneleet vierivät pitkin
+hänen poskiaan. Hän mietti kauan, mutta sanoi vihdoin: »Ei! Mieluummin
+jään sittenkin tänne, sillä minua sitoo ankara vala. Voisinhan sanoa
+kuolemankauhun pakottaneen minut antamaan sen, mutta ei sittenkään olisi
+oikein sitä rikkoa. Ja kuka tietää, vaikka se tuottaisi kuoleman
+kahdelle kunnon miehelle, jotka ovat pelastaneet henkeni. Ei, ei! Jään
+tänne niin kauaksi aikaa kuin Jumala tahtoo. Jos Hän tahtoo pelastaa
+minut tästä erämaasta, niin kyllä Hän johtaa jonkun säälivän ihmisen
+askeleet tänne. Onhan kumminkin parempi kestää kurjuutta kuin loukata
+omaatuntoaan».
+
+Hän etsi nyt alhaalta purolta, joka virtasi vuoren vieritse, terävän
+simpukankuoren ja nylki lampaan tuuhean, villavan taljan. Sitten hän
+huuhtoi sen kirkkaassa purossa puhtaaksi tomusta ja verestä, kuivasi sen
+auringossa ja pukeutui heti siihen. Vasta myöhään hän siten ehti
+laaksoon ja luolalle. Mertsi juoksi jo kaukaa häntä vastaan huutaen:
+»Voi äiti, tulethan sentään vihdoinkin. Minä jo niin pelkäsin
+puolestasi. Missä oletkaan ollut niin kauan?» Yhtäkkiä hän pysähtyi ja
+säpsähti. Turkisviitta ja hämärtyvä ilta vaikuttivat, ettei hän heti
+tuntenut äitiään. Hän aikoi jo juosta tiehensä ja piiloutua luolaan,
+mutta kuullessaan Genoveevan lempeän äänen lausuvan: »Älä pelkää, lapsi
+kulta. Minähän tässä olen», hän kääntyi ja huudahti: »Jumalan kiitos,
+että olet siinä. Kuinka hauskaa! Mutta sanohan, mitä sinulla on ylläsi.
+Sinähän olet nyt melkein samalla lailla puettu kuin minä. Mistä oletkaan
+saanut tuon puvun?» Genoveeva virkkoi: »Hyvä Jumala sen minulle
+lahjoitti». Ja Mertsi hyppeli ilosta ja huudahti: »Sanoinhan, että
+Jumala lahjoittaisi sinulle uuden, lämpimämmän puvun talveksi. Siitä nyt
+näet, rakas äiti, että olin oikeassa». Hän koetteli villavaa nahkaa ja
+sanoi: »Kuinka kauniin kihara ja valkoinen, aivan kuin hienot, valkeat
+pilvenhattarat kevättaivaalla. Kyllä näkee, että se on taivaan lahja».
+He menivät nyt molemmin luolaan, ja Mertsi toi äidilleen
+kurpitsamaljallisen maitoa ja kaislakorillisen hedelmiä, ja Genoveevan
+täytyi nyt perinpohjin kertoa hänelle, miten hän oli saanut käsiinsä
+villavan pukunsa.
+
+Tuima talvi salpasi Genoveevan ja Mertsin uudelleen luolaan. Vain
+erittäin kauniina talvipäivinä he kuljeskelivat hiukan laaksossa.
+»Katso, rakas poikani», Genoveeva silloin sanoi, »talvellakin saatamme
+nähdä Jumalan hyvyyden. Kuinka hohtavaa, puhdasta ja valkeata onkaan
+kaikki nyt! Kaikki puut ja pensaat ovat kauttaaltaan kimaltelevassa
+kuurassa kuin seisoisivat ne täydessä kukoistuksessaan. Katso, kuinka
+hanki tuossa auringonpaisteessa loistaa ihmeen ihanin, punaisin, sinisin
+ja vihrein kitein! Vaikka lehtipuut seisovatkin paljaina, on Jumala
+kumminkin pysyttänyt ikivihreitten kuusten neulaset, jotta metsän
+eläimet niiden alta löytäisivät suojaa. Karkeissa katajissa on
+talvellakin sinimarjansa, jotta metsälinnut saisivat ravintonsa.
+Lähteemme eivät koskaan jäädy, jotta ne saisivat juoda, ja niissä kasvaa
+myös useita, alati tuoreita, vihreitä ruohoja, joista moni eläin saa
+elatuksensa. Niin lempeäksi ja hyväksi Jumala osoittautuu kovanakin
+vuodenaikana».
+
+Oikein kylminä myrskypäivinä Mertsi sirotteli kaikenlaisia kokoamiansa
+siemenjyväsiä luolan edustalle. Silloin punatulkut, rattoisat
+pakkastiaiset ja somat pienet sinitiaiset lensivät luolan suulle asti
+jyväsiä noukkimaan. Mertsi oli kesällä äitinsä kehoittamana koonnut
+pienen heinävarastonkin ja sirotteli nyt aina hiukan korsiakin luolan
+eteen. Nälkäiset metsäkauriit ja jänikset houkuteltiin siten tulemaan
+sinne, ja jänönpoikaset kesyyntyivät lopulta niin, että söivät tuoksuvia
+heiniä hänen kädestään, ja kauriit tutustuivat niin, että sallivat hänen
+leikitellä kanssaan ja juoksivat hänen kanssaan kilpaa. Siten oli
+Genoveevalla ja Mertsillä pitkin talvea monta hauskuutta, mutta
+Genoveevalla oli paljon kärsimystäkin. Lapsi nukahti aina hyvin pian
+eikä herännyt ainoatakaan kertaa koko yönä. Silloin Genoveeva istui
+tuntikausia yksin ja unetonna pimeässä luolassa. »Voi, jospa minulla nyt
+olisi edes pieni öljylamppu», hän usein huokasi. »Se valaisisi
+herttaisesti synkkää luolaa. Mikä hyvä työ se olisikaan. Jos minulla
+sitten vielä olisi hyvä kirja tai pellavia ja värttinä, kuinka
+onnelliseksi tuntisinkaan itseni. Halvimmalla palvelijattarellani, niin,
+kreivikuntani köyhimmillä tytöillä on paremmat olot kuin minulla. He
+istuvat nyt lämpimässä tuvassa, kehräävät öljyliekkinsä ääressä, ja
+heidän aikansa kuluu rattoisasti jutellessa». Samassa hän kumminkin
+sydämestään jälleen kääntyi Jumalan puoleen ja sanoi: »Kuinka hyvä
+onkaan sentään tuntea Sinut, hyvä Jumala. Ilman Sinua ei minulla näinä
+surullisina talviöinä olisi ketään, kenen kanssa voisin puhella. Sinutta
+olisin tässä luolassa jo aikoja sitten kuollut ikävään ja
+lohduttomuuteen. Sinä suot jokaisessa elämänvaiheessa runsasta
+lohdutusta».
+
+
+
+
+XII
+
+Genoveeva sairastuu erämaassa
+
+
+Kuten viimeksi kuluneen kesän ja talven Genoveeva vietti rakkaan
+Mertsinsä kera useampia kesiä ja talvia erämaassa ja asui nyt jo
+seitsemättä talvea siellä. Edelliset talvet eivät koskaan olleet olleet
+kovin kylmiä, mutta tämä hänen seitsemäs talvensa erämaassa oli hänelle
+hirveä. Suunnattomat kinokset peittivät vuoria ja laaksoja, ja tammien
+ja pyökkien vahvimmatkin oksat murtuivat niiden painosta. Ankara
+pakkanen vallitsi. Miten hyvästi Genoveeva yrittikään suojata luolan
+suuta raivoavia, purevan kylmiä tuulia vastaan, ne kumminkin tunkivat
+sisälle ja pyryttivät koko joukon lunta luolaan. Koko hänen
+sammalvuoteensa kastui siitä läpimäräksi ja jäätyi. Luolan suu ja sitä
+suojaavat kuusenoksat olivat alituisesti valkeanaan kuurasta ja sen
+seinämät jäässä kuin ikkunaruudut. Uskollisen hirven luonnollinen lämpö
+ei enää riittänyt kylliksi lieventämään luolan kauheata kylmyyttä.
+Ulkona haukkuivat ketut vilusta, ja susien ulvonta kaikui hirvittävänä
+erämaan halki.
+
+Genoveeva ei vilulta yökausiin saanut silmäänsä suljetuksi, ja eräänä
+aamuna pakkasen kohottua korkeimmilleen hänen kyyneleensä jäätyivät
+vieriessään maahan. Mertsi, joka pienestä pitäen oli tottunut karkeaan
+ravintoon ja kovaan elämäntapaan, oli pakkasesta huolimatta hyvässä
+voinnissa. Mutta Genoveeva, tuo herttuallisen linnan hento prinsessa,
+jota oli kasvatettu huoneessa, ja jonka lattia oli ollut matoilla
+verhottu, ei kauemmin voinut kestää tuossa kylmässä kallioholvissa, vaan
+hänen terveytensä murtui. Usein hän itkien sanoi: »Jospa minulla olisi
+edes kipinä tulta, mikä taivaan lahja se olisikaan minulle. Silloinhan
+saattaisin kuusenrisuista ja kuivista oksista, joita täällä on
+runsaasti, helposti sytyttää nuotion ja lämmitellä sen ääressä. Nyt
+minun kai täytyy kuolla viluun puitten keskelle. Tapahtukoon kuitenkin
+Sinun tahtosi, Herra!» -- Hänen viehkeän herttaiset kasvonsa muuttuivat
+suuresti. Poskien hieno, vaalea puna hävisi, ja hän kävi
+kuolonkalpeaksi. Hänen suloiset silmänsä kadottivat loistonsa ja
+painuivat silmäkuoppiin. Hän kävi hyvin laihaksi ja näytti oikein
+kurjalta.
+
+»Oi, äiti kulta», Mertsi kyynelsilmin sanoi, »minkä näköinen oletkaan.
+Tuskin enää tunnen sinua. Mikä sinun oikein on?»
+
+»Rakkahin lapsi», Genoveeva sanoi heikolla äänellä, »olen kovin sairas,
+varmaankin kuolen».
+
+»Kuolet», pienokainen virkkoi. »Mitä se merkinnee? Sitä en vielä
+eläissäni ole kuullut».
+
+»Minä olen nukkuva enkä enää koskaan heräävä. Silmäni ei sitten enää
+milloinkaan näe aurinkoa, eikä korvani kuule enää ääntäsi. Ruumiini
+lepää silloin kylmänä ja kankeana maassa. Vihdoin se aivan lahoo ja
+muuttuu maaksi».
+
+Silloin poika heittäytyi itkien hänen kaulaansa ja toisti toistamistaan
+sanoja: »Äiti, äiti, älä vain kuole! Pyydän sinua, älä kuole!»
+
+Genoveeva sanoi: »Älä itke, rakkahin lapsi. Minusta ei riipu, miten
+kauan elän. Jumala tahtoo minun nyt kuolevan».
+
+»Jumalako?» poika peräti ihmeissään huudahti, »mutta olethan aina
+sanonut minulle, että Jumala on niin hyvä. Kuinka Hän sitten voisi
+tahtoa sinun kuolemaasi? Katsos, minä en saattaisi lintustakaan surmata,
+vielä vähemmän sinut».
+
+Genoveeva vastasi: »Olet oikeassa, rakas lapsi. Koska et sinäkään
+saattaisi antaa minun kuolla, puhumattakaan siitä, että voisit minut
+surmata, niin Jumala vielä vähemmän saattaa sitä tehdä. Hän, joka elää
+ikuisesti, suo meillekin iäisen elämän, mutta minun täytyy ensin
+selittää tämä sinulle. Muistathan, rakas poikani, miten riisuin vanhan
+puvun yltäni ja panin sen pois, koska se ei enää kelvannut
+käytettäväksi, ja miten Jumala lahjoitti minulle uuden puvun. Katso,
+kuin vaatteen riisun nyt riutuvan ruumiini ja panen pois. Se lahoo kuin
+tuo vanha puku, mutta minä itse pääsen taivaallisen Isämme luokse. Hän
+suo verhokseni kauniimman, ihanamman, ruumiin. Siellä taivaassa on minun
+hyvä olla, siellä en enää värise vilusta enkä sairasta. Siellä en enää
+milloinkaan itke enkä huokaile ja kärsimysten sijasta nautin pelkkää
+iloa. Kuten kevät on talvea kauniimpi, niin on taivas maata kauniimpi.
+Niin, kaunein, kirkkain kevätpäivä on taivaan kauneuden ja kirkkauden
+rinnalla vain kolkko, synkkä talviyö. Ken on hyvä ja hurskas, hän kerran
+sinne pääsee».
+
+»Äiti», Mertsi sanoi, »minä tahdon mukaasi. En tahdo jäädä yksin tänne
+erämaan eläinten keskelle, sillä ne eivät vastaa, kun puhelen niille.
+Minäkin tahdon kuolla ja riisua yltäni tämän ruumiin».
+
+»Ei, rakas poikani», Genoveeva sanoi. »Sinun pitää jäädä edelleen
+maailmaan, mutta kerran sinäkin varmaan tulet luokseni taivaaseen, jos
+elät hurskaasti. Sinunkin on kerran kuoltava. Mutta kuulehan, mitä
+edelleen sanon sinulle. Kun en enää puhu, kun hengitykseni on lakannut,
+silmäni sammunut, huuleni kalvenneet ja käteni tuntuu kylmältä ja
+kankealta, niin jää sinä tänne vielä muutamaksi päiväksi. Sitten, kun
+olet varma siitä, että olen kuollut, koska inhoittava mätähaju täyttää
+luolan, silloin lähde tästä erämaasta suoraan auringonnousua kohden.
+Sitä tietä pääset päivän tai parin päästä metsänreunaan ja näet edessäsi
+suuren, kauniin tasangon, jolla asuu tuhansittain ihmisiä».
+
+»Tuhansittain ihmisiä», Mertsi ihmetyksen valtaamana huudahti. »Minä
+olen aina luullut, että olisimme kahden maailmassa. Mikset tähän asti
+ole kertonut minulle mitään noista ihmisistä. Jospa vain jaksaisit
+kävellä, niin lähtisimme heti heidän luokseen».
+
+»Ah, lapseni», Genoveeva huokasi, »nämä ihmiset juuri ovat sysänneet
+meidät luotaan tähän erämaahan metsän eläinten pariin. He tahtoivat
+surmata sinut ja minut».
+
+»Sitten en halua heidän luokseen», poika sanoi. »Minä arvelin, että he
+olisivat yhtä hyviä kuin sinä, äiti. Täytyykö sitten noidenkin ihmisten
+kuolla?»
+
+»Täytyy kyllä», Genoveeva sanoi, »kaikkien ihmisten täytyy kuolla».
+
+»Sitten he varmaankaan eivät sitä tiedä, kuten minäkään en sitä tähän
+asti tiennyt», Mertsi sanoi. »Minäpä lähdenkin heidän luokseen sanomaan
+sen. Huudan heille: 'Ihmiset, teidän täytyy kaikkien kuolla. Tehkää
+parannus, muuten ette pääse taivaaseen'. Kunpa he vain uskoisivat
+minua».
+
+»Lapseni», Genoveeva virkkoi, »kyllä he kauan ovat tienneet, että heidän
+täytyy kuolla, mutta he eivät sittenkään tee parannusta. He elävät
+ylellisyydessä, maa tuottaa heille mitä kauneimpia hedelmiä, joita
+erämaassa ei näekään, ja heillä on mitä parhainta syötävää ja juotavaa.
+Heidän vaatteensa loistavat kaikissa kukkien väreissä, ja ylhäisten
+puvut ovat sitäpaitsi usein koristetut kalliilla helyillä, jotka
+säteilevät tähtien lailla. He eivät asu sellaisissa pimeissä luolissa
+kuin meidän omamme on, vaan heidän asuntonsa ovat niin upeita, etten voi
+niitä sinulle kuvatakaan. Talvella heillä on asunnoissaan kuin toinen
+aurinko, tuli, jota et vielä ensinkään tunne. Se levittää niin suloista
+lämpöä kuin aurinko keväällä ja kesällä ja valaisee pimeimmänkin yön
+kirkkaaksi kuin päivä. Mutta useimmat ihmiset eivät edes kiitä Jumalaa
+näistä hyvistä teoista, tuskin välittävät Häntä ajatellakaan. Usein he
+vihaavat, vaivaavat ja kiusaavat toisiaan miten vain pahimmin voivat.
+Melkein joka päivä joku heidän joukostaan kuolee, mutta toiset eivät
+vähääkään välitä siitä, vaan elävät edelleen, kuin tulisivat he
+ikuisesti olemaan täällä maailmassa».
+
+»Sitten en ensinkään halua heidän luokseen», Mertsi sanoi. »Siellähän
+ihmiset eivät ainoastaan ole ilkeitä kuin sudet, vaan myöskin tyhmempiä
+kuin hirvemme, joka ei ymmärrä mitään siitä, mitä puhumme. En kaipaa
+mitään noitten ihmisten kalleuksista enkä hyvistä ruoista, vaan tahdon
+mieluummin asua eläinten keskuudessa. Ne sentään, sutta ja kettua
+lukuunottamatta, elävät rauhassa keskenään ja hankkivat sovussa
+ravintonsa ruohoista ja kasveista. Minä jään hirvemme luo enkä lähde
+ihmisten pariin.»
+
+»Kyllä sinun kuitenkin pitää lähteä heidän luokseen, rakas lapsi»,
+Genoveeva sanoi. »Eivät he sinulle mitään pahaa tee. Kuulehan vielä.
+Olen tähän asti kertonut sinulle vain taivaallisesta isästäsi, mutta nyt
+minun pitää sanoa sinulle, että sinulla on maallinenkin isä, kuten
+sinulla on äitikin maailmassa».
+
+»Maallinen isäkö», poika sanoi iloisena, »jonka voin nähdä kuten sinut
+ja jonka käteen voin tarttua kuten tartun sinun käteesi. Hänkö ei
+olekaan näkymätön kuten taivaallinen isä?»
+
+»Niin, rakas lapsi», äiti sanoi, »saat nähdä hänet ja puhutella häntä».
+
+»Nähdä hänet ja puhutella häntä!» poika huudahti ja hänen silmänsä
+säteilivät ilosta. »Mutta», hän miettivänä jatkoi, »miksei hän sitten
+tule luoksemme ja miksi hän on jättänyt meidät näin yksin erämaahan?
+Eihän hän vain ole noita pahoja ihmisiä?»
+
+»Ei, rakas lapsi», Genoveeva sanoi. »Hän on hyvä ihminen. Hän ei tiedä,
+että olemme täällä erämaassa. Hän ei edes tiedä, että olemme elossa
+vielä, vaan on siinä uskossa, että meidät on surmattu. Hän luulee, että
+minä olen jumalattomin äiti, mitä maailmassa voi olla. Ihmiset ovat
+valehdelleet hänelle sellaista».
+
+»Mitä merkitsee, että he ovat valehdelleet hänelle?» pienokainen
+keskeytti hänet. »Sitä en ymmärrä».
+
+»Valehtelemista on, kun puhuu toista kuin mitä ajattelee. Ihmiset
+esimerkiksi sanovat oikein rakastavansa toisiaan, vaikka todellisuudessa
+tuskin sietävät toisiaan. Sellaista nimitetään valehtelemiseksi».
+
+»Saattaako niin tehdä?» pienokainen sanoi. »Se ei olisi koskaan
+juolahtanut mieleeni. Voi niitä ihmisiä», hän huudahti ja pudisteli
+kiharaista päätään, »he ovat sentään ihmeellisiä olentoja».
+
+»No niin», Genoveeva sanoi, »sinun isällesi myös siten valehdeltiin».
+Sitten hän kertoi pojalle kohtalostaan, sen verran kuin tämä saattoi
+siitä ymmärtää, ja puhui sitten edelleen: »Katso tätä kultasormusta
+sormessani! Sen olen saanut isältäsi».
+
+»Isältäni!» Mertsi iloisesti huudahti. »Annappa minun kerran oikein
+tarkastaa sormusta. Olen jo nähnyt paljon taivaallisen Isäni antamia
+kauniita kappaleita, auringon ja kuun, tähdet ja kukat, mutta en ole
+nähnyt vielä mitään maalliselta isältäni saatua».
+
+Genoveeva otti sormuksen sormestaan ja antoi sen pojalle. »Voi, miten
+kaunis!», Mertsi sanoi. »Onko isälläni useampia tällaisia kauniita
+esineitä ja lahjoittaako hän minulle jonkun niistä?»
+
+»Sen hän tekee, lapsi kulta», Genoveeva sanoi pistäen sormuksen takaisin
+sormeensa. »Kun olen kuollut, niin ota tämä sormus sormestani. En tahdo
+ennen panna sitä pois, vaan säilytän sen kuolemaani asti, kuten säilytän
+rakkauteni ja uskollisuuteni isääsi kohtaan kuolemaani saakka.
+Todellakin rakkauteni häneen oli puhdas kuin tämän sormuksen kulta, ja
+uskollisuuteni ikuinen kuin sormuksen pyöreä kehä, joka ei missään
+kohden pääty ja joka sen vuoksi on iäisyyden vertauskuva».
+
+»Kun tulet ihmisten luo», hän edelleen lausui, »niin kysy
+Siegfried-kreiviä, sillä se on isäsi nimi. Pyydä ihmisiä viemään sinut
+hänen luokseen, mutta älä sano kenellekään kuka olet, mistä tulet tai
+miksi haluat päästä kreivin luo. Älä myös suinkaan näytä sormusta
+kenellekään. Kun sitten seisot isäsi, kreivin edessä, niin anna hänelle
+sormus ja sano hänelle: 'Isä, tämän sormuksen lähettää sinulle äitini,
+Genoveeva, merkiksi siitä, että olen poikasi. Hän kuoli muutamia päiviä
+sitten. Hän tervehtii sinua vielä kerran ja käskee sanoa, että hän oli
+viaton ja että hän soi sinulle anteeksi. Taivaassa hän toivoo näkevänsä
+sinut jälleen, koska se ei ole voinut enää tapahtua tässä maailmassa.
+Elä hurskaasti, ole lohdullisella mielin, älä itke häntä ja pidä huolta
+minusta!' Älä vain unohda sitä, että olen viaton ja uskollinen hänelle,
+että vielä kuollessakin olin sitä vakuuttanut ja kuollut siinä
+vakaumuksessa. Sanothan sen aivan varmaan hänelle! Sano hänelle myöskin,
+että vielä kuolemanhetkelläkin rakastin häntä kuten rakastan sinua.
+Kerro hänelle, kuinka täällä elin ja kuolin. Pyydä häntä myöskin
+hakemaan kuollut ruumiini tästä luolasta ja kätkemään se esi-isieni
+hautaholviin, sillä en ole ollut arvoton kuulumaan heidän sukuunsa,
+joskin ihmiset pitävät minua rikollisena ja kunniattomana.
+
+Sitten pitää minun sanoa sinulle vielä eräs seikka, jota et tiedä. Kuten
+sinulla on maailmassa isä ja äiti, niin minullakin on isä ja äiti, mutta
+enhän tiedä, ovatko he kestäneet sen surun, jonka tahtomattani heille
+aiheutin, vai eivätkö. Jos he vielä ovat elossa, niin pyydä isääsi heti
+viemään sinut heidän luokseen. He tulevat sangen iloisiksi nähdessään
+sinut, rakkaan lapsenlapsensa, niin että he unohtavat seitsemän pitkän
+vuoden surun». Ja vuolaisiin kyyneliin puhjeten hän lausui: »Varmaankin
+olet minua murehtinut, isä kulta. Ja äiti armas, paljon olet varmaankin
+tähteni itkenyt. Teidän kasvonne, rakkaimmat vanhempani, olisin suonut
+näkeväni, ennenkuin kuolen. Jospa tietäisitte minun elävän ja olevan
+täällä, niin varmaankin kohta rientäisitte luokseni vielä kerran
+nähdäksenne minut, mutta te tietysti luulette ruumiini jo aikoja sitten
+maatuneen jossain kaukaisessa erämaan kolkassa. Tapaammehan kumminkin
+taivaassa toisemme. Kuinka autuaallinen onkaan taivaantoivo ja toivo
+siellä nähdä toisensa. Ilman tätä lohdutusta olisi maallinen murhe liian
+raskasta, me ihmiskurjat joutuisimme epätoivoon. Sinä itket, lapsi
+kulta. Suo anteeksi, että saatoin sydämesi surulliseksi. Katsos, jos nyt
+kadottaisitkin äitisi, niin antaahan Jumala sinulle minun sijaani hyvän
+isän. Ällös siis itke, rakas lapsi. Isäsi on sanomattomasti iloitseva
+nähdessään vielä elossa sinut, rakkaan lapsensa, jota hän ei milloinkaan
+ole nähnyt. Hän suutelee sinua, ottaa sinut syliinsä, painaa sinut
+povelleen, kutsuu sinua pojakseen ja kyselee sinulta paljon minusta
+itkien ilosta ja surusta. Hän on rakastava sinua kuten minä ja osoittava
+sinulle enemmän hyvyyttä kuin mitä minä, äitisi, voin sinulle osoittaa».
+
+Genoveeva ei itkultaan voinut jatkaa, vaan laski päänsä
+sammalvuoteelleen eikä pitkään aikaan saanut heikkoudeltaan enää
+sanaakaan sanotuksi.
+
+
+
+
+XIII
+
+Genoveeva valmistautuu kuolemaan
+
+
+Talven ankara pakkanen lauhtui, ja kävi taas leppoinen tuuli. Aurinko
+paistoi jälleen keskipäivisin kirkkaasti ja herttaisesti luolaan, ja sen
+sulosäteet olivat taas huomattavasti lämpöiset. Kuura luolan suulta ja
+jää sen seiniltä suli ja tipahteli suurina pisaroina. Genoveevan tauti
+paheni päivä päivältä. Hän näki varman kuoleman lähenevän ja
+valmistautui lähtemään.
+
+»Minun ei ole suotu», hän sanoi, »kuolinvuoteeni ääreen saada pappia,
+joka rohkaisisi minua ja ojentaisi minulle elämän leivän vahvistukseksi
+tärkeälle iankaikkisuusmatkalle, mutta Sinähän, Herra, Sinä ikuinen
+Ylimmäinen pappi, olet itse luonani. Sinä olet lähellä kaikkia, jotka
+ovat tuskassa ja ahdistuksessa ja turvautuvat Sinuun. Jokaista kärsivää
+ihmissydäntä, joka kaipaa Sinua, tahdot Sinä tulla virvoittamaan.
+Sanothan itse: 'Katso, minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee
+ääneni ja avaa oven, hänen luokseen tahdon mennä ja pitää ehtoollista
+hänen kanssaan ja hän minun kanssani!'» Niin hän puhui ja rukoili sitten
+kauan kädet ristissä ja silmät ummessa.
+
+Mertsi istui koko päivän ja monta yönkin hetkeä hänen vieressään eikä
+poika parka enää voinut syödä eikä juoda. Hän täytti kaikki äitinsä
+toivomukset, mitkä saattoi hänen katseistaan lukea, ja hoiti häntä
+hellimmällä lapsenrakkaudella. Hän otti molemmat kätösensä sammalta
+täyteen ja kuivasi luolan märät seinämät niin pitkälti kuin pienillä
+käsivarsillaan ulottui, jottei vesi tippuisi sairaan äidin vuoteelle.
+Hän kokosi kallioilta ja puista kuivaa sammalta tehdäkseen kostean
+vuoteen sijaan paremman. Milloin hän kantoi Genoveevalle
+kurpitsamaljallisen raikasta vettä lähteestä sanoen: »Etkö halua juoda,
+rakkahin äiti? Sinunhan on niin kuuma ja huulesi ovat aivan kuivat»,
+milloin taas toi lämmintä maitoa ja virkkoi: »Juohan nyt, äiti armas!
+Tämä on oikein maukasta ja tekee sinulle hyvää.» Sitten hän heittäytyi
+itkien sairaan kaulaan ja nyyhkytti: »Äiti, rakas äiti, jospa voisin
+sijastasi sairastaa tai kuolla».
+
+Eräänä aamuna Genoveeva oli uinahtanut oikein suloisesti pariksi
+tunniksi ja heräsi paljon iloisempana ja vahvempana. Nukkuessaan hän oli
+pudottanut pienen puuristinsä, jonka hän oli ottanut seinältä ja jota
+hän sairautensa aikana usein oli pitänyt kädessään. Herättyään hän etsi
+sitä, ja Mertsi heti, huomatessaan, mitä hän halusi, antoi sen jälleen
+hänen käteensä. »Mutta miksi sinä, rakas äiti», hän sitten virkkoi,
+»aina pidät tätä risua kädessäsi?»
+
+»Lapsi kulta», Genoveeva sanoi, »luulin eläväni kauemmin, muuten olisin
+jo aikaisemmin puhunut sinulle tästä. Nyt huomaan, ettei saa siirtää
+mitään hyvää tuonnemmaksi. Olenhan jo kertonut sinulle, että
+taivaallisella Isällämme on Poikakin, joka kaikessa on Hänen
+kaltaisensa. En kumminkaan vielä oikein ole voinut kertoa sinulle, mitä
+kaikkea tämä Hänen Poikansa on tehnyt meille. Monta seikkaa et olisi
+ensinkään ymmärtänyt, koska tähän asti olet kasvanut erämaassa, koko
+maailmasta erillään. Kun nyt kerran tiedät, että maailmassa on muitakin
+ihmisiä, tiedät myös, millaisia he ovat, ja kun olet kuullut, osaksi jo
+minusta nähnytkin, mitä kuoleminen merkitsee, niin tahdon koettaa
+selittää sinulle tärkeimmät kohdat Jumalan Pojan vaiheista. Silloin
+kyllä ymmärrät, mikä merkitys kädessäni olevalla risulla on. Kuuntele
+siis tarkasti, mitä sinulle kerron, ja paina äitisi sanat sydämeesi!
+
+Katsos, rakasta taivaallista Isäämme suretti se, että ihmiset olivat
+niin sanomattoman pahoja ja kurjia, eivätkä sen vuoksi pääsisi kerran
+taivaaseen. Siksi Hän lähetti rakkaan Poikansa taivaasta heidän
+luokseen. Tämän tuli pitää heistä huolta, jotta he vihdoinkin tekisivät
+parannuksen. Hänen pyhä nimensä on Jeesus Kristus.
+
+Tämä Jumalan rakastettu Poika oli yhtä voimakas ja rakastava kuin Isä
+itse. Ollessaan lapsi vielä, paljon pienempi kuin sinä. Hänkin oli
+äitineen luolassa, joka oli elukkain olopaikka, kuten tämä meidän
+omamme. Kun Hän oli varttunut täydeksi mieheksi ja oli kai vähän pitempi
+minua, Hänkin eli jonkin aikaa erämaassa, joka oli vielä paljon
+kauheampi kuin tämä. Hän rukoili siellä alituisesti, ettei se, mitä Hän
+oli sanova ihmisille ja tekevä heidän parhaakseen, suinkaan menisi
+turhaan.
+
+Sitten Hän meni ihmisten luo ja kertoi heille, että taivaallinen Isä oli
+lähettänyt Hänet heidän luokseen, että tämä taivaallinen Isä oli niin
+hyvä ja rakasti heitä, ja että kaikki ihmiset olivat tämän hyvän Isän
+lapsia. Sen vuoksi Hän kehoitti heitä myös olemaan oikein hyviä ja
+rakastamaan tätä hyvää Isää ja toisiaan. Ken kuuntelisi Hänen, Jumalan
+Pojan, opetuksia ja tekisi parannuksen, hän pääsisi myös kerran
+taivaaseen ja saisi siellä nauttia monia riemuja. Ken taas ei kuuntelisi
+eikä seuraisi Häntä, hän ei joutuisikaan taivaaseen, vaan erääseen
+peloittavaan paikkaan.
+
+Ihmiset eivät kumminkaan tahtoneet uskoa Jumalan lähettäneen Häntä
+heidän luokseen ja Jumalan olevan Hänen Isänsä. Silloin Hän
+silminnähtävästi näytti heille olevansa yhtä voimakas kuin Hänen Isänsä.
+
+Kerran esimerkiksi minun ikäiseni äiti sairasti yhtä huonona kuin minä
+ja poti yhtä kovaa kuumetta. Ei yksikään ihminen voinut auttaa häntä,
+mutta Jumalan Poika tarttui vain hänen käteensä kuten minä nyt tartun
+sinun käteesi, ja samassa hetkessä hän oli terve taas ja näytti yhtä
+reippaalta ja kukoistavalta kuin ennen.
+
+Toisen kerran oli sinua vähän isompi poika kuollut. Hän oli äitinsä
+ainoa poika, kuten sinä olet minun ainoa poikani. Kalpeana ja kankeana
+hän makasi paareillaan, ja hänet aiottiin jo peittää multaan. Voi,
+kuinka äiti silloin itkikään häntä, mutta Jumalan Poika sanoi hellästi
+äidille: »Ällös itke!» ja kuolleelle Hän sanoi: »Nouse!» ja tämä heräsi
+henkiin ja nousi. Jumalan Poika vei hänet hämmästyneen äidin luo, ja
+tämä iloitsi sanomattomasti.
+
+Ihmiset eivät sittenkään uskoneet, että Hän oli Jumalan Poika ja että
+taivaallinen Isä oli lähettänyt Hänet maailmaan. He eivät voineet sietää
+sitä, että Hän aina sanoi heidän olevan pahoja ja että heidän tuli
+pyrkiä hyviksi. Siksi he tekivät suuren puun, samanmuotoisen kuin tämä
+kädessäni oleva. Sellaista sanotaan ristiksi. Sitten he löivät
+orjantappurapiikkien kaltaisia nauloja, mutta paljon suurempia ja
+kovempia, Hänen kätensä ja jalkojensa läpi ja kiinnittivät Hänet siten
+kädet levällään ristille. Veri virtasi haavoista, ja Hänen täytyi
+kuolla. He vielä nauroivat Hänelle ja pilkkasivat Häntä, vaikkei Hän
+ollut tehnyt kenellekään mitään pahaa, vaan tarkoittanut kaikkien
+parasta ja auttanut kaikkia, jotka antoivat Hänen auttaa itseään».
+
+»Voi niitä pahoja, pahoja, inhoittavia ihmisiä!» Mertsi huudahti. »Mutta
+kärsikö taivaallinen Isä sellaista, eikö Hän iskenyt heitä salamallaan?
+Minä olisin Hänen sijassaan lyönyt kaikki kuoliaaksi».
+
+»Lapsi kulta», äiti sanoi, »Jumalan Poika rukoili Isää heidän
+puolestaan. 'Isä', hän sanoi, 'anna heille anteeksi, sillä he eivät
+tiedä, mitä tekevät!' Niin, pelkästä rakkaudesta Hän antoi noiden
+pahojen ihmisten, kuten meidän kaikkien puolesta henkensäkin. Hän kuoli
+tehdäkseen kaikki ihmiset autuaiksi. Ellei Hän siten olisi rakastanut
+meitä kuolemaan saakka, ei yksikään ihminen voisi saavuttaa iankaikkista
+elämää, et sinä enkä minäkään. Rakkaudesta meihin Hän ristillä
+kuolemaankin vaipui».
+
+Poikanen istui liikkumatonna ja kuunteli henkeään pidättäen kirkkaitten
+kyynelten virratessa pitkin hänen rusoposkiaan, sillä tämä kaikki teki
+häneen sitäkin syvemmän vaikutuksen ja liikutti häntä sitäkin enemmän,
+koska hän kuuli sen ensi kerran. »Oi sitä ihmeen hyvää Jumalan Poikaa!»
+hän lausui pyyhkien kauriinnahkaisella mekollaan kyyneleensä. »Onko
+Hänkin nyt taivaassa?»
+
+»On, rakas lapsi», äiti sanoi. »Hänen ruumiinsa kyllä virui kuolleena ja
+pantiin luolaan, joka muistutti tätä meidän luolaamme, ja suuri kivi
+vieritettiin sen suulle. Mutta ajattelepas, ennenkuin kolme päivää oli
+kulunut, Hän taas astui elävänä luolasta. Oli muutamia harvoja ihmisiä,
+jotka eivät olleet yhtä pahoja kuin muut. He olivat kuunnelleet Hänen
+opetuksiaan ja tehneet parannuksen. He olivat suuresti rakastaneet Häntä
+ja itkeneet paljon Hänen kuolemaansa. Heidän luokseen Hän nyt meni. He
+ihastuivat suuresti nähdessään Hänet jälleen, mutta Hän sanoi heille
+menevänsä takaisin Isänsä luo taivaaseen. Kaikki surivat sitä, mutta Hän
+sanoi: 'Älkää itkekö, älkääkä huolehtiko. Katsokaa, tuolla ylhäällä,
+missä Isäni asuu, on teille kyllin sijaa. Minä menen nyt sinne
+valmistamaan teille sijaa. Tehkää vain, mitä olen teille sanonut,
+silloin pääsettekin kaikki kerran sinne, missä minä olen. Minä saan
+nähdä teidät jälleen, ja ilonne on oleva täydellinen, eikä kukaan ole
+sitä teiltä riistävä. Vaikka ette minua näe, olen näkymättömänä aina
+oleva luonanne maailman loppuun asti'. Hän siunasi heitä vielä ja kohosi
+heidän nähtensä yhä ylemmäksi ja ylemmäksi taivasta kohti, kunnes
+kultapilvi vihdoin varjosi Hänet heidän näkyvistään».
+
+»Se lienee ollut kaunista», poika sanoi, »mutta vieläkö Hän nytkin
+seuraa elämäämme? Tietääkö Hän, että asumme tässä erämaassa, ja näemmekö
+Hänet kerran taivaassa?»
+
+»Näemme kyllä», äiti vastasi. »Hän näkee meidät kaikkialla ja on
+luonamme, missä tahansa lienemmekin. Hän rakastaa meitä ja luo hyviä
+ajatuksia mieleemme ja auttaa meitä tulemaan hyviksi ja pääsemään
+vihdoin taivaaseen. Katsos, lapsi kulta, olethan sinä hyvä poika ja olet
+jo paljon ilahduttanut minua, mutta oikein täysin hyvä et läheskään
+vielä ole. Sen saatat kyllä joka hetki huomata itsestäsi, jos vain
+tahdot kiinnittää siihen huomiota. Et varmaankaan olisi rukoillut
+ihmisten puolesta Jumalan Pojan lailla, jos he olisivat sinut
+surmanneet. Sanoithan vast'ikään, että olisit lyönyt kaikki kuoliaaksi,
+jos vain sinulla olisi ollut valta tehdä se. Siitäkin jo näet, ettet
+vielä ensinkään ole niin hyvä etkä rakastava kuin Jumalan Poika, ja
+meidän on kumminkin tultava niin hyviksi ja rakastaviksi, jos mielimme
+kelvata Hänelle ja Hänen taivaalliselle Isälleen ja kerran päästä
+taivaaseen. Jumalan Poika tahtookin auttaa meitä tulemaan yhtä hyviksi
+ja rakastaviksi. Sen tähden Hän tuli maailmaan ja kuoli puolestamme
+ristillä.
+
+Ymmärräthän nyt, rakas Mertsi, miksi aina pitelen tätä pientä ristiä
+kädessäni. Se muistuttaa meille Hänen rakkauttaan, joka kärsi ja kuoli
+puolestamme ristillä. Se muistuttaa meille, että meidänkin on läpi
+kärsimysten ja kuoleman, joita sen vuoksi sanotaankin ristiksi,
+kuljettava taivaaseen. Siksi tämä yksinkertainen merkki on niin rakas ja
+kallis minulle».
+
+»Rakkahin lapsi», hän jatkoi katsellen poikaa itkusilmin. »Minulla ei
+ole mitään muuta sinulle muistoksi antaa kuin tämä ristipahanen, mutta
+kun olen kuollut, niin ota se kylmistä, kangistuneista käsistäni ja
+säilytä sitä hyvin. Ällös tulevaisuudessakaan tultuasi kerran aikuiseksi
+ja rikkaaksi häpeä asettaa tätä äitisi antamaa yksinkertaista muistoa
+upean asuntosi parhaimmalle paikalle. Ajattele aina sitä katsellessasi
+Häntä, joka kerran rakkaudesta kuoli puolestasi ristillä, ja muistele
+äitiäsikin, joka nyt kuolee tämä risti kädessään. Muistuttakoon se sinua
+alati olemaan hurskas ja hyvä, elämään puhtaasti ja viattomasti,
+rakastamaan ihmisiä, tekemään heille hyvää ja antamaan vaikka henkesikin
+heidän puolestaan, jos niikseen tulee ja vaikkapa tietäisit, etteivät he
+edes kiitä sinua siitä. Silloin, jos tämän ristin edessä päätät näin
+menetellä ja myöskin toteutat päätöksesi, silloin on äitisi niukka
+perintö oleva arvokkaampi sitä suurta, runsasta perintöä, jonka isältäsi
+saat».
+
+Pitkästä puhumisesta Genoveeva oli niin uupunut, että hänen taas täytyi
+kauan levätä ja vaieta.
+
+Jonkin ajan kuluttua hän jälleen alkoi: »Kunhan vain pääsisit
+onnellisesti isäsi luo, sillä sinne vievä tie kammottavan erämaan halki,
+taajan, läpipääsemättömän metsän kautta, jyrkkien kallioitten ja syvien
+kuilujen yli on tosiaankin työläs ja kolkko, kovin pitkä ja mitä
+vaarallisin sinun, heikon lapsen kulkea. Jumala on kuitenkin auttava
+sinua, niin että onnellisesti saavut maallisen isäsi luo, jonka Hän
+antoi sinulle. Samoin Hänen täytyy auttaa meitä kaikkia maailman paljoa
+vaarallisemman erämaan läpi, jotta kerran onnellisesti pääsisimme Hänen,
+meidän kaikkien ainoan oikean Isämme luo, ja näkisimme Hänen kasvonsa.
+Ällös myöskään unohda ottaa paria kurpitsapullollista maitoa mukaasi,
+jottet nääntyisi matkalla. Ota myös tuolta puunoksa puolustautuaksesi
+petoja vastaan. Lapsiraukka, heikko sinä olet, mutta Jumala, jonka
+turvissa minä, heikko nainen, voitin julman suden, on oleva sinunkin
+suojasi petoja vastaan. Ken Häneen turvaa, hän käy rohkeasti käärmeitten
+ja matojen yli ja musertaa askeleillaan jalopeuran ja lohikäärmeen».
+
+Illan hämärtyessä Genoveevan valtasi yhä suurempi voimattomuus. Hän
+hengitti niin raskaasti, että hikihelmet kihosivat otsalle. Silloin hän
+kokosi kaikki voimansa, nousi sammalvuoteelleen istumaan, katsahti
+vakavan surumielisesti vieressään istuvaan poikaan ja lausui omituisen
+liikutetulla, juhlallisella äänellä, jota poika säpsähti: »Polvistu,
+Mertsi, jotta vielä siunaan sinut kuten äitinikin siunasi minut,
+ennenkuin erosin hänestä. Luulen loppuni lähestyvän». Poika raukka
+vaipui nyyhkyttäen polvilleen, painoi pienet kaihoisat kasvonsa maata
+kohti ja kohotti hartaana vapisevat kätösensä. Genoveeva laski kätensä
+hänen kiharaiselle päälleen ja lausui syvästi liikutettuna ja hartaana:
+»Jumala siunatkoon sinua, poikani, Jeesus Kristus olkoon kanssasi,
+johtakoon ja hallitkoon Hänen Henkensä sinua, jotta sinusta tulisi hyvä
+ihminen, etkä tekisi milloinkaan mitään pahaa, niin että kerran näen
+sinut jälleen taivaassa». Hän teki nyt vielä ristinmerkin pojan otsalle,
+suulle ja rinnalle, suuteli häntä ja sanoi vielä kerran: »Mertsi, kun
+nyt tulet ihmisten luo ja näet heidän huonon esimerkkinsä, niin älä
+silti muutu pahaksi! Ja jos kerran saat elää rikkaudessa ja loistossa,
+niin älä unohda äiti raukkaasi. Jos joskus unohtaisit rakkauteni sinuun,
+nämä äidinkyyneleeni ja viimeiset sanani, kuolevan äitisi sanat,
+unohtaisit ja muuttuisit pahaksi, niin olisit toisessa elämässä iäisesti
+erotettu minusta. Pysy hyvänä, Mertsi rakas!»
+
+Hän ei voinut puhua pitemmälti, vaan vaipui tautivuoteelleen ja sulki
+silmänsä, eikä Mertsi tiennyt, oliko hän uinahtanut vai todella kuollut.
+Hän polvistui itkien ja nyyhkyttäen sairaan viereen ja rukoili
+rukoilemistaan: »Älä anna hänen kuolla. Jumala! Jeesus Kristus, herätä
+hänet eloon!»
+
+
+
+
+XIV
+
+Siegfried-kreivi suree puolisoaan Genoveevaa
+
+
+Siegfried-kreivi sairasti teltassaan saamaansa haavaa, kun hän Golon
+syytösten perustuksella ensi vihan vimmassa kirjoitti nimensä Genoveevan
+onnettoman kuolemantuomion alle. Hänen vanha sotakumppaninsa ja
+tallimestarinsa Wolf oli parhaillaan monen penikulman päässä leiristä
+ratsujoukkoineen miehittämässä muuatta vuorensolaa. Kun Wolf sai
+vapautta toimestaan, palasi leiriin ja astui siellä kreivin telttaan
+tiedustellakseen herransa vointia, kertoi kreivi hänelle kohta kaiken,
+mitä sillä aikaa oli tapahtunut. Tuo vanha, vilpitön palvelija kalpeni
+säikähdyksestä: »Voi, rakas herra», hän sanoi, »mitä olettekaan tehnyt.
+Puolisonne on varmaan viaton. Sen pantiksi panen vanhan, harmaan pääni.
+Uskokaa minua, niin hurskas sielu, niin hyvin kasvatettu tytär ei äkkiä
+muutu pahaksi, mutta Golo on halpamainen konna. Älkää loukkaantuko
+näistä vanhan palvelijanne sanoista. Tiedän kyllä hänen ainaisella
+liehakoimisellaan anastaneen sydämenne, mutta uskokaa minua: Ken teitä
+aina kiittää ja teille aina myöntää, hän on vihamiehenne. Hän halveksii
+teitä pohjaltaan ja katsoo vain omaa parastaan. Ken taas sanoo teille
+totuuden silloinkin, kun ette sitä mielellänne tahdo kuulla, hän on
+ystävänne. Seuratkaa siis neuvoani, rakas herra, ja peruuttakaa paikalla
+harkitsematon tuomionne. Kuinka pitkälle hyvä herrani onkaan mennyt? Te
+pitäisitte mitä suurimpana rikoksena tuomita halvimman alamaisistanne,
+ennenkuin olette kuulustellut häntä, ja nyt olette kokonaan
+kuulustelematta tuominnut hyvän, hurskaan puolisonnekin! Oppikaa
+vihdoinkin hillitsemään turmiollista äkkipikaisuuttanne! Ainahan teidän
+on täytynyt sitä katua, mutta tällä kertaa pelkään sen aiheuttaneen
+suuren onnettomuuden».
+
+Kreivi myönsi toimineensa liian äkkipikaisesti, mutta epäröi yhä vielä,
+kuka oli syyllinen, hänen puolisonsa Genoveevako vai suosikkinsa Golo.
+Golon kirje näet oli siksi ovelasti keksitty valhekudos ja lähetti,
+jonka Golo oli valinnut sen tuojaksi, oli niin taitava pettäjä ja osasi
+todistaa kaiken sellaisella näennäisellä rehellisyydellä, että
+mustasukkainen kreivi joutui aivan harhaluulon valtaan. Hän lähetti nyt
+kumminkin Wolfin kehoituksesta toisen sananviejän Golon luo käskien
+vartioida puolisoaan Genoveevaa huoneessaan hänen paluuseensa asti,
+mutta varoittaen tekemästä hänelle mitään pahaa ja antamasta häneltä
+mitään puuttua. Hän luovutti sananviejälle parhaan hevosensa ja käski
+mitä painokkaimmin hänen kiiruhtaa ja ratsastaa niin nopeasti kuin
+hevonen suinkin jaksoi. Myös lupasi kreivi hänelle suuren rahasumman,
+jos hän vielä saapuisi ajoissa Siegfriedsburgin linnaan ja toisi sieltä
+tyydyttävän vastauksen.
+
+Lähetin ollessa matkalla kreivi kävi päivä päivältä synkkämielisemmäksi.
+Toisin ajoin näytti hänestä päivänselvältä, että Genoveeva oli viaton,
+toisin ajoin hänestä taas tuntui mahdottomalta, että Golo, jolle hän oli
+tehnyt niin paljon hyvää, saattaisi niin pahasti pettää häntä. Siten
+hänen sydämensä oli alituisesti epävarmuuden ja kalvavien epäilysten
+kiusaama. Kymmenet kerrat hän lähetti uskollisen Wolfinsa leirin
+edustalle katsomaan, eikö sananviejä jo saapuisi, eikä hänen silmiinsä
+tullut enää yökausiin unta. Vihdoin lähetti saapui ja toi tiedon, että
+Genoveeva lapsineen oli surmattu metsässä kreivin määräyksen mukaan.
+Kunnon kreivistä tämä tuntui yhtä kauhealta kuin jos hänen oma
+kuolemantuomionsa olisi lausuttu ja hän vaipui äänettömän surun valtaan.
+Vanha kelpo Wolf kiiruhti salaamaan silmiin kihoavat kyyneleensä
+kreiviltä, väänteli käsiään ja valitti ääneen. Koko kreivin ratsuväki
+kokoontui Wolfin ympärille, kirosi Goloa ja vannoi silpovansa hänet
+kohta kotiin tultuaan. Kreivi sairasti vuosikauden haavaansa, sillä
+levottomuus ja kalvava sydämen tuska hidastuttivat hänen paranemistaan.
+Kohta kun hän oli siinä määrin toipunut, että taas saattoi istua hevosen
+selässä, pyysi hän eroa virastaan. Koska maurilaiset jo oli kukistettu
+eikä heidän puoleltaan enää ollut paljoa pelättävissä, antoi kuningas
+hänelle virkaeron. Silloin kreivi heti lähti uskollisen Wolfinsa ja
+urhoollisten sotilaittensa kera ratsastamaan rakasta kotiseutua kohti.
+
+Kun hän myöhään eräänä iltana saapui kreivikuntansa ensimmäiseen,
+pieneen kylään, tulivat sen kelpo asukkaat, miehet, naiset ja lapset
+kohta taloistaan ja mökeistään, puhkesivat yhteiseen valitukseen ja
+tervehtivät häntä huudoilla: »Voi, hyvä, armelias herra! Voi sitä
+kauheaa onnettomuutta! Voi hyvää kreivitärtä! Voi jumalatonta Goloa!»
+Kreivi astui hevosen selästä, tervehti kaikkia ystävällisesti, ojensi
+heille kätensä ja kyseli kaikkea, mitä kotona oli tapahtunut hänen
+sodassa ollessaan. Silloin hän kuuli Genoveevasta pelkkää hyvää ja
+Golosta pelkkää pahaa.
+
+Apeilla mielin ja kauhu sydämessä hän ratsasti eteenpäin saapuakseen
+vielä samana iltana Siegfriedsburgiin. Jo kaukaa hän näki kaikki linnan
+ikkunat valaistuina. Tullessaan lähemmäksi ja ratsastaessaan
+linnanvuorta ylöspäin hän kuuli kumajavaa soittoa. Golo piti parhaillaan
+kannattajilleen ilokestejä, sillä hän eli varmassa toivossa siitä, että
+kreivi kuolisi haavoihinsa. Hän piti jo itseään koko kreivikunnan
+valtijaana ja koetti alituisella huvittelulla ja meluavilla
+hauskutuksilla saada pahaa omaatuntoansa vaikenemaan. Hänen siinä pöydän
+yläpäässä istuessaan monet ruokaa kantavista palvelijoista sanoivat
+salaa toisilleen: »Kuule, jos vain kelpo kreivimme kuolee, niin Golo
+varmaan näinä rauhattomina aikoina anastaa vallan itselleen ja rupeaa
+herraksemme, mutta en minä sentään tahtoisi olla hänen sijassaan». --
+»Olet oikeassa», toinen lisäsi. »Hänellä ei ole mitään oikeata iloa,
+eikä mikään häntä miellytä. Hänhän istuu tuossa ihan kuin syntisparka
+viimeisellä ateriallaan ennen hirttämistä. En tahtoisi olla hänen
+nahoissaan enkä jakaa hänen kanssaan palkkaa, minkä hän saa toisessa
+elämässä».
+
+Kun kreivi sotilaineen oli ehtinyt linnanportille, käski hän
+torventoitottajia antamaan merkin, että hän oli saapunut. Tornin
+huipulta vartija vastasi torvellaan. Golo ja kaikki hänen vieraansa
+hypähtivät nojatuoleiltaan. Huuto: »Kreivi! Kreivi!» kaikui läpi koko
+linnan. Golo, joka ennemmin olisi odottanut kuolemaa kuin kreiviä,
+kiiruhti palava soihtu kädessään pihalle ja piteli varsin nöyrästi
+kreivin hevosta, kun tämä ei vielä ollut laskeutunut sen selästä. Kreivi
+katseli häntä kauan ja vakavasti sanaakaan lausumatta, ja Golo seisoi
+kalpeana ja vapisevana kuin rikollinen tuomarinsa edessä. Hänen paha
+omatuntonsa näkyi selvästi hänen aroista silmistään, ja koko onneton
+tapaus näytti ikäänkuin suurin kirjaimin kirjoitetun hänen kasvoilleen.
+Horjuvin, epäröivin askelin hän kulki herransa edellä näyttäen hänelle
+valoa pimeissä kiertoportaissa, ja hänen kätensä vapisi niin rajusti,
+että hän töin tuskin saattoi pidellä soihtua. Kreivi ei koko linnassa
+nähnyt muuta kuin tuhlausta ja elostelua, epäjärjestystä ja hämminkiä.
+Kaikkialla häntä kohtasivat niitten vieraat, pelästyneet kasvot, jotka
+Golo oli ottanut palvelukseensa, ja ne harvat kreivin vanhoista
+palvelijoista, jotka vielä olivat jäljellä, tervehtivät häntä
+itkusilmin. Suureen ritarisaliin astuttuaan kreivi laski kypärinsä ja
+miekkansa pöydälle, vaati Gololta linnanavaimet, antoi uskollisen
+Wolfinsa tehtäväksi tarkoin vartioida linnanportteja, jottei kukaan
+pääsisi pakenemaan, käski palvelijoitten hyvin kestitä hänen väsyneitä
+sotilaitaan ja viittasi sitten vaieten kaikkia poistumaan.
+
+Ensi työkseen kreivi sitten lähti puolisonsa huoneeseen. Golo oli heti
+vangittuaan Genoveevan lukinnut sen eikä ollut sen koommin siellä
+käynyt, koska hänen paha omatuntonsa ei sitä sietänyt. Kaikki oli vielä
+aivan sellaisenaan kuin sinä aamuna, jona Genoveeva sieltä poistui.
+Siinä olivat vielä puitteet koruompeluksineen, jossa puolitekoisen
+laakeriseppeleen ympäröiminä olivat sanat: »Palaavalle
+Siegfried-sankarille uskolliselta puolisoltaan Genoveevalta». Siinä
+lepäsi vielä hänen luuttunsa kirjalla, viattomine, hurskaine lauluineen,
+joista Genoveeva itse oli sepittänyt monet puolisoaan kaivatessaan.
+Kreivi löysi useita itselleen osoitettuja kirjeitä, jotka uhkuivat mitä
+jalointa mieltä, rakkautta ja uskollisuutta häntä kohtaan, mutta joista
+hän ei ollut saanut ainoatakaan. Genoveeva kirjoitti niissä, miten hän
+joka päivä rukoili Jumalaa saattamaan hänen puolisonsa
+vahingoittumatonna takaisin verisistä taisteluista, miten hän jo
+ennakolta iloitsi toivossa saada tulla häntä vastaan poika tai tytär
+käsivarrellaan, miten huolissaan hän oli puolisostaan usein itkien ja
+valvoen öitä. Golo näet oli sekä jättänyt lähettämättä kaikki hänen
+kirjeensä kreiville että myös pidättänyt kaikki tämän kirjeet
+Genoveevalle.
+
+Hämmästynyt kreivi istui vielä puolenyön aikaan käsiään väännellen ja
+sanattoman surun vallassa nojatuolissa eikä edes huomannut, että
+kynttilä oli jo melkein loppuun palanut ja sammumaisillaan. Silloin
+uskollinen Bertta-tyttö astui huoneeseen ja toi kreiville kirjeen, jonka
+Genoveeva oli kirjoittanut vankilassaan. Hän näytti myös tuttua
+helminauhaa ja kertoi viljavin kyynelin, miten paljon hyvää Genoveeva
+oli tehnyt hänelle hänen sairautensa aikana ja mitä kaikkea hän vielä
+oli puhunut sinä yönä, jona hänet vietiin teloitettavaksi. Silloin suli
+kreivin sanaton suru kyyneliksi, sillä Bertan kertomus ja varsinkin
+Genoveevan kirje olivat parhain todistus tämän uskollisuudesta. Hän itki
+niin rajusti, että hänen kasvonsa vääntyivät ja Genoveevan kirje kostui
+kyynelistä. Hänen rinnastaan tunki monta niin raskasta huokausta kuin
+olisivat ne olleet hänen viimeisensä: »Voi, Genoveeva, että saatoinkin
+sinut surmauttaa! Sinut ja poikani! Voi minua ihmisistä onnettominta!»
+Turhaan hänen uskollinen ystävänsä ja palvelijansa Wolf, joka valitukset
+kuultuaan riensi hänen luokseen, yritti häntä lohduttaa.
+
+Kauan haikeasti itkettyään kreivi hypähti pystyyn, kysyi miekkaansa ja
+aikoi surmata Golon. Wolf pidätti hänet ja esitti hänelle, ettei hänen
+pitäisi Goloakaan tuomita kuulustelematta. Silloin kreivi käski vangita
+Golon vielä samana yönä, panna hänet lujiin kahleisiin ja heittää hänet
+samaan vankikomeroon, jossa Genoveeva oli niin kauan virunut. Nekin,
+jotka olivat pitäneet Golon puolta, vangitutti hän toistaiseksi.
+Sotilaat panivat määräyksen mielihyvällä toimeen. Seuraavana aamuna
+kreivi käski tuoda Golon eteensä ja luki Genoveevan kirjeen vielä
+kertaalleen odotellessaan vankia. Häntä hellyttivät sanat: »Anna hänelle
+anteeksi, kuten minäkin annan, älköön veripisaraakaan vuodatettako minun
+tähteni». Kun Golo tuotiin huoneeseen, kreivi katsahti häneen
+surumielisesti itkettyneillä silmillään ja sanoi lempeällä äänellä:
+»Mitä olen sinulle tehnyt, Golo, että tuotit minulle tämän murheen? Mitä
+olivat puolisoni ja poikani sinulle tehneet, että surmasit heidät? Sinä
+tulit köyhänä poikapahasena tähän linnaan ja olet saanut nauttia pelkkää
+hyvyyttä täällä, miksi palkitset sen kaiken näin?»
+
+Golo oli luullut, että kreivi riehuisi ja raivoisi, ja siksi hellytti
+tämä odottamaton lempeys hänen sydämensä. Hän alkoi ääneen itkeä ja
+huudahti: »Voi, onneton intohimo sokaisi minut. Puolisonne oli viaton
+kuin taivaan enkeli, minä olin konna, joka tahdoin vietellä hänet
+syntiin. Kun hän ei ottanut kuullakseen minua, valtasi minut raivo,
+koetin kostaa hänelle ja samalla turvata oman henkeni. Pelkäsin näet,
+että surmaisitte minut, jos hän ilmaisisi teille totuuden. Sentähden
+kiiruhdin syyttämään häntä viattomasti». Kreiville oli jonkinlaiseksi
+lohdutukseksi, että Golonkin täytyi tunnustaa Genoveevan viattomuus, ja
+hän viittasi kädellään viemään hänet takaisin vankilaan, kätki sitten
+kasvonsa käsiinsä, itki kyyneleensä kuiville ja kirosi äkkipikaisuutensa
+alimmaiseen manalaan.
+
+Kreivi oli tästä lähtien alituisesti niin synkkämielinen, että pelättiin
+hänen henkeään. Hänen tuskansa läheni joskus mielenhäiriötä. Lähiseudun
+ritarit, jotka sillä välin myös olivat palanneet sotaretkeltä ja jotka
+olivat hänen hyviä ystäviään, kävivät hyvin usein häntä tervehtimässä ja
+ilahduttamassa, mutta kreivi pysyi lohdutonna. Hän oleskeli Genoveevan
+huoneessa eikä mennyt minnekään muualle kuin linnankappeliin. Hänen
+lempisuunnitelmiaan oli haetuttaa Genoveevan hauta saadakseen siellä
+itkeä ja sitten haudata hänen ruumiinsa kunniakkaasti, mutta kukaan ei
+löytänyt hautaa, sillä ne kaksi miestä, jotka olivat vieneet Genoveevan
+surmattavaksi, olivat pian sen jälkeen kadonneet, eikä kukaan tiennyt
+heidän olinpaikkaansa. Silloin kreivi pani Siegfriedsburgin kirkossa
+toimeen upean juhlan Genoveevan kuoleman muistoksi. Hän itse ja kaikki
+palvelijat, kaikki ritarit ja linnanrouvat läheltä ja kaukaa olivat
+silloin tummimpaan surupukuun puettuina. Myös oli silloin läsnä
+sellainen kansanpaljous, että tuskin kymmenes osa mahtui kirkkoon.
+Kreivi jaetutti runsaasti almuja köyhille ja pystytti kirkkoon
+muistopatsaan kultakirjoituksineen vielä jälkimaailmalle julistamaan
+Genoveevan surullista kohtaloa.
+
+
+
+
+XV
+
+Siegfried-kreivi löytää puolisonsa Genoveevan
+
+
+Kului vuosia, ennenkuin kreivi suostui lähtemään minnekään linnastaan,
+ja silloinkin täytyi hänen uskollisen Wolfinsa melkein pakottaa hänet
+siihen. Hänen ystäviensä ritarien täytyi ponnistaa kaikki voimansa edes
+hiukan ilahduttaakseen häntä. Toinen piti suuret kemut, joissa
+oivallinen harpunsoittaja säesti lohduttavia laulujaan, toinen pani
+toimeen kaikenlaisia ritariharjoituksia, nuolella ampumista ja painia,
+kolmas kutsui hänet metsästysretkelle. Tämä viimeksi mainittu huvilaji,
+josta hän nuoruudestaan asti oli paljon pitänyt, näytti olevan omiaan
+parhaiten haihduttamaan hänen synkkämielisyyttään. Kun ritarit sen
+huomasivat, metsästelivät he hyvin usein, milloin hirviä ja villisikoja,
+milloin susia ja karhuja, joita siihen aikaan oli viljalti Saksassa, ja
+kreivi vietiin aina mukaan retkille.
+
+Wolfin kehoituksesta kreivikin kerran pani toimeen suuren
+metsästysretken ja kutsui sille kaikki lähiseudun ritarit. Tämä tapahtui
+lopputalvesta. Metsästyspäiväksi määrättiin ensimmäinen kirkas päivä,
+jolloin olisi hiljan satanut lunta, ja päätettiin kokoontua suunnattoman
+tammen juurelle metsänrinteelle. Sovittu päivä koitti, ja aamun
+sarastaessa kreivi lähti lukuisan palvelijajoukon seuraamana retkelle.
+Kaikki kulkivat ratsain monien kuormahevosten, muulien ja
+metsästyskoirien seuraamina. Kaikki kutsutut ritarit saapuivat
+täsmällisesti suurelle tammelle. Metsästystorvet toitahtelivat iloisesti
+ja rohkeasti metsässä. Metsästys alkoi, ja ritarit ja palvelijat olivat
+hyvin innostuneita siihen. Paljon hirviä ja villisikoja surmattiin.
+Kreivi tavoitti heittokeihäällään erästä otusta, muttei osunut. Silloin
+hän alkoi ratsain ajaa sitä takaa. Eläin pakeni jyrkkien kallioitten,
+orjantappurain ja pensasten yli piiloutuen lopuksi Genoveevan luolaan,
+sillä se oli sama naarashirvi, jonka maitoa Genoveeva ja hänen poikansa
+jo niin kauan olivat käyttäneet ravinnokseen.
+
+Koska kreivi ei voinut ratsastaa pitemmälti, nousi hän hevosensa
+selästä, sitoi sen kuusenrunkoon, seurasi eläimen jälkiä nuoskeassa
+lumessa ja tuli luolalle. Hän katsahti sen sisään ja havaitsi
+hämmästyksekseen pimeän luolan perällä riutuneen ihmishaahmon
+kuolonkalpeine kasvoineen. Se oli Genoveeva, joka tosin oli parantunut
+ankarasta taudistaan, mutta joka yhä vielä oli niin raukea ja voimaton,
+ettei hän erämaassa enää koskaan olisi täydelleen toipunut. Melkein joka
+aamu hän luuli, ettei enää näkisi iltaa.
+
+»Jos olet ihminen», kreivi huusi luolaan, »niin tule päivänvaloon!»
+Genoveeva tuli ulos lampaantaljaan verhottuna, olkapäät pitkien,
+kullankellervien hiusten peitossa, käsivarret ja jalat paljaina, vilusta
+värisevänä ja kalpeana kuin kuolema.
+
+»Kuka olet ja miten olet tänne tullut», kreivi huudahti peräytyen
+hämmästyneenä askeleen, sillä hän ei enää tuntenut Genoveevaa. Tämä taas
+oli heti ensi silmäyksellä tuntenut puolisonsa.
+
+»Siegfried», hän heikolla äänellä lausui, »olen puolisosi Genoveeva,
+jonka tuomitsit kuolemaan. Jumala kuitenkin tietää, että olen viaton».
+
+Silloin kreivi tunsi itsensä kuin salaman iskemäksi. Hän ei enää
+tiennyt, näkikö hän unta, vai oliko valveillaan. Koska hän
+synkkämielisyydessään usein oli kuin suunniltaan ja nyt huomasi olevansa
+ypöyksin kaukaisessa, kammottavassa laaksossa, etäällä seuralaisistaan,
+luuli hän näkevänsä Genoveevan haamun.
+
+»Voi, sinä puolisoni manalle mennyt henki», hän huusi sydäntä särkevällä
+äänellä, »palaatko nyt syyttämään minua verisestä rikoksestani? Tällä
+kohdallako murha tapahtui, ja tuonne luolaanko he hautasivat kuolleen
+ruumiisi? Niin kai on käynyt, ja ruumiisi kääntyy haudassaan minun
+astuessa paikalle, jonka olen punannut verelläsi, ja henkesi kärsii
+siitä, että murhaajasi lähestyy rauhaista leposijaasi. Käänny pois,
+autuas henki, käänny pois, omatuntoni jo kalvaa minua kylliksi. Palaa
+rauhan asuntoihin ja rukoile puolestani, miesraukan puolesta, jolla ei
+enää ole rauhaa maailmassa. Älä näyttäydy minulle niin surkeassa
+muodossa, näyttäydy enkelinä ja sano antaneesi minulle anteeksi!»
+
+»Siegfried», Genoveeva itkien lausui, »rakkahin puolisoni! En ole mikään
+henki, olen todella Genoveevasi, puolisosi, ja elän vielä. Ne kunnon
+miehet, joiden piti teloittaa minut, säästivät henkeni».
+
+Kreivi oli yhä vielä kauhun ja hämmästyksen lamauttamana. Hänen
+silmissään musteni, ja hän tuskin kuuli Genoveevan sanat, katsellen
+häntä yhä tuijottavin silmin ja luullen näkevänsä hengen.
+
+Genoveeva tarttui hellästi hänen käteensä, mutta hän veti kätensä pois
+ja huudahti vapisevalla äänellä: »Päästä minut, päästä minut, kätesihän
+on jääkylmä. Tai vedä vain minutkin hyisellä kädelläsi luoksesi hautaan,
+sillä elämä on minulle raskas kuorma ja kuolema parasta, mitä voin
+toivoa».
+
+Genoveeva sanoi vielä kerran: »Siegfried, rakas, armas puolisoni!»
+katsellen häntä samalla niin hellästi ja lempeästi kuin taivaan enkeli.
+»Etkö enää tunnekaan Genoveevaasi? Katselehan minua oikein tarkkaan!
+Koettele kättäni, katso sormustasi sormessani! Toinnu vihdoinkin
+hämmästyksestäsi! Jumala, vapauta hänet tästä kauheasta kuvittelusta!»
+
+Vihdoin kreivi tointui hämmästyksestään ja heräsi kuin pahasta unesta.
+»Sinähän siinä olet», hän huudahti ja vaipui menehtyneenä hänen
+jalkoihinsa. Hänen katseensa oli kauan kiintyneenä Genoveevan
+riutuneeseen muotoon, eikä hän saanut sanaakaan suustaan. Vihdoin hän
+puhkesi kyyneliin. »Sinä siis olet puolisoni», hän huudahti. »Sinäkö
+olet entinen viehkeän kukkea Genoveeva? Ja nyt olet tässä kurjuudessa,
+johon minä olen sinut syössyt! En ole enää sen arvoinen, että maa minua
+pinnallaan kantaisi. En saa nostaa silmiäni puoleesi. Voitko antaa
+minulle anteeksi?»
+
+Genoveeva lausui itkien: »Rakkahin Siegfried, en milloinkaan ole ollut
+vihainen sinulle. Rakastan sinua aina, tiesinhän, että sinua petettiin.
+Nouse ja tule syliini, ilosta itken sinut jälleen nähdessäni».
+
+Kreivi tuskin rohkeni katsoa häntä. »Etkä syytä minua mistään», hän
+sanoi, »et sano edes ainoatakaan pahaa sanaa minulle. Oi sinua, taivaan
+enkeliä, sinua lempeää, jumalaista sielua! Mitä, mitä olenkaan tehnyt
+loukatessani sinua niin syvästi!»
+
+Genoveeva lausui: »Rauhoitu, Siegfried! Kaikki on Jumalan johdatusta.
+Hän on siten sallinut käyvän. Oli hyvä minulle, että jouduin tänne
+erämaahan. Ehkäpä rikkaus ja loisto olisivat minut turmelleet, mutta
+erämaassa löysin Jumalan ja taivaan».
+
+Hänen vielä puhuessaan tuli Mertsi. Hänellä oli pukimena vain vartalon
+ympäri kiedottu kauriinnahkasensa ja hän kahlasi lumessa, jota paikka
+paikoin oli vielä sangen paksulti ahtaassa, kallioitten ympäröimässä
+laaksossa. Hänellä oli kainalossaan muutamia tuoreita, vettä valuvia
+kasveja, jotka hän vastikään oli poiminut lähteestä, ja kädessään
+hänellä oli juuri, jota paraikaa pureskeli.
+
+Poika säikähti ja pysähtyi huomatessaan kreivin upeassa ritaripuvussaan
+pitkä, häilyvä höyhentöyhtö kypärissä. Hän katsahti äitiinsä, näki
+kyyneleet, jotka vuolaina vierivät tämän kalpeita poskia ja huudahti
+äänekkäästi: »Äiti, kuka hän on? Onko hän niitä pahoja ihmisiä ja
+aikooko hän surmata sinut? Ällös itke», hän jatkoi juosten äitinsä luo,
+»en salli tehtävän sinulle mitään pahaa. Hän saa mieluummin surmata
+minut kuin loukata sinua».
+
+Genoveeva lausui lempeästi: »Rakas poikani, älä pelkää häntä. Katsohan
+häntä ja suutele hänen kättään, ei hän tee sinulle mitään pahaa. Hän on
+hyvä, rakas isäsi. Katsos, hän itkee surkeuttamme. Jumala on lähettänyt
+hänet pelastamaan meidät täältä ja viemään meidät kotiin».
+
+Poika kääntyi ja katsahti vieraaseen. Hän oli kiharaisine, mustine
+kutreineen, jaloine otsineen, suurine, säkenöivine silmineen, kauniin
+kaarevine nenineen ja hienomuotoisine huulineen kreivin ilmeinen kuva.
+Nähdessään suloisen, kukkean pojan tämä suuresti ihastui, mutta lapsen
+vaillinaisen puvun huomatessaan hänet samalla valtasi syvä sääli. Hänen
+isänsydämensä sykähti rakkaudesta tätä hänen lastaan kohtaan, ja hän
+huudahti: »Oi poikani, rakkahin poikani, tullos syliini!» Hän suuteli
+Mertsiä, nosti hänet käsivarrelleen ja kiertäen toisen kätensä
+Genoveevan vyötäisille hän loi kyyneleiset silmänsä taivasta kohti ja
+lausui: »Jumala, on liian suuri autuus sydänparalleni näin aivan
+odottamatta ja aavistamatta nähdä ensi kerta tämä rakas lapseni ja
+kohdata rakas vaimoni kuin kuoleman takaisin antamana!» Genoveeva risti
+kätensä, katsahti hartaana taivaalle ja sanoi: »Niin, Jumala, Sinä olet
+rajaton anteliaisuudessasi ja kykenet hetkessä runsaasti hyvittämään
+kaiken tuskan, mitä ihmissydän vuosien kuluessa on kestänyt. Ollos siitä
+kiitetty!» Herttainen poikakin nähdessään vanhempiensa niin
+liikutettuina rukoilevan, kohotti pienet kätösensä taivasta kohden ja
+toisti äitinsä sanat: »Rakas Jumala, ollos siitä kiitetty!» Kaikki kolme
+jäivät vielä pitkäksi aikaa ääneti ja liikkumattomina seisomaan, ja
+ainoastaan heidän sydämensä puhuivat Jumalalle, mitä ei ainoakaan kieli
+voi lausua.
+
+Vihdoin Genoveeva alkoi kysellä: »Vieläkö vanhempani ovat elossa?
+Voivatko he hyvin vanhuudessaan? Tietävätkö he, että olen viaton? He
+ovat jo seitsemän vuotta itkeneet minua kuolleena, enkä minäkään ole
+kuullut heistä mitään seitsemään vuoteen.» Kreivi vastasi: »He elävät
+kyllä vielä, voivat hyvin ja tietävät viattomuutesi. Lähetän niin pian
+kuin suinkin lähetin ratsain viemään heille ilosanomaa siitä, että olet
+löydetty». Genoveeva loi silmänsä taivaalle ja huudahti ristissä käsin
+ja kiitollisuuden kyyneleet silmissä: »Ollos kiitetty. Jumala! Sinä olet
+kuullut rukoukseni, täyttänyt sydämeni salaisimmat toiveet ja suonut
+minulle vielä senkin, jota tuskin uskalsin toivoakaan. Olet suonut
+puolisoni palata sodasta, olet tuonut ilmi viattomuuteni, olet
+pelastanut minut kaikista kärsimyksistä, vankeudesta ja kuolemastakin,
+olet suonut minulle riemuisan hetken, jolloin sain viedä lapseni
+isälleen ja nyt tahdot vielä antaa minun nähdä rakkaat vanhempani. Sinä
+olet sula rakkaus!»
+
+Sitten Genoveeva vei puolisonsa luolaan, sillä hän ei kauemmin saattanut
+avojaloin seisoa lumessa. Kreivi astui sinne kumarassa ja katseli
+surumielisesti rosoisia seiniä, matalaa sammalvuodetta, kurpitsamaljoja
+ja varpukoria, jotka olivat Genoveevan ainoat taloustarpeet ja
+todistivat hänen puutteestaan. Liikutettuna hän näki pienen ristin
+seinällä ja sen kohdalla kiven, jonka Genoveevan polvet olivat
+kuluttaneet sileäksi ja tasaiseksi. Hän silmäsi luolan aukosta jyrkkiä
+kallioita, jotka ympäröivät ahdasta laaksoa, ja tummia kuusia, jotka
+vielä olivat paksun lumen peitossa, ja hänen kyyneleensä alkoivat
+uudelleen vuotaa: »Oi, Genoveeva», hän huudahti, »minkä ihmeen avulla
+onkaan Kaikkivaltias pitänyt sinua elossa tässä kauheassa erämaassa.
+Lähettikö Hän luoksesi enkelin sinua ravitsemaan? Seitsemän pitkää
+vuotta ilman leivänpalasta, ilman tulta talvella, ilman lämpöistä
+vuodetta, ilman kunnollista pukua, paljain jaloin paksussa lumessa olet
+saanut olla, sinä herttuan tytär, joka söit hopealautasilta, joit
+kultahaarikasta, käytit purppuravaatteita ja talvis-aikaan kalliita
+turkkeja! Liian kauheata on elämäsi ollut! Mitä sanomatonta kurjuutta
+olenkaan sinulle tuottanut, ja siitä huolimatta, huolten ja tuskien
+riuduttamanakin rakastat minua vielä, sinä uskollinen, hyvä sydän.
+Kuinka jaloja ihmiset sentään saattavatkaan olla!»
+
+Genoveeva koki rauhoittaa häntä. Hän hymyili enkelimäinen ilme kalpeilla
+kasvoillaan ja sanoi: »Älähän nyt enää siitä puhu, rakkahin puolisoni.
+Tietäähän Jumala, että minulla tässä erämaassa on ollut paljon
+riemujakin. Eikö palatseissakin toisaalta ole kärsimyksiä, ja kärsitkö
+sinä vähemmän kuin minä? Unohtakaamme kaikki tuo», hän jatkoi
+suunnatakseen kreivin ajatukset toisaanne, »ja katsohan sen sijaan
+poikaamme. Katso, miten helakkoina hänen poskensa hehkuvat, ja miten
+terve ja vahva hänestä on tullut yksinkertaista ravintoa syödessään ja
+kasvaessaan Jumalan vapaassa luonnossa. Kotona linnassamme olisi häntä
+ehkä hemmoiteltu, niin että hän näyttäisi kalpealta ja huonolta kuten
+monet ylhäisten lapset. Ollos siis iloinen ja kiitä Jumalaa!»
+
+Genoveeva istuutui nyt luolan kivi-istuimelle, ja kreivi istuutui hänen
+viereensä nostaen pikku Mertsin polvelleen. Genoveeva kertoi, miten
+ihmeellisesti Jumala oli pitänyt huolta hänestä ja hänen pojastaan siitä
+hetkestä asti, jolloin uskollinen naarashirvi oli tullut heidän
+luolaansa, siihen saakka, jolloin tuo hyvä eläin kreivin hätyyttämänä
+pakeni sinne. Kreivi kuunteli mitä suurimmalla tarkkaavaisuudella ja
+hartaimmalla myötätunnolla ja huudahti lopuksi liikutettuna:
+»Ihmeellinen olet. Jumala, johdatuksessasi, ja sanomattoman moninaiset
+ovat pelastuskeinosi. Kun minä olin julmasti hylännyt vaimoni ja
+lapseni, niin että heidän suuressa hädässään olisi ollut pakko nääntyä,
+silloin Sinä, laupias Jumala, tämän kelpo eläimen avulla armollisesti
+pelastit molemmat nälkäkuolemasta. Ja kun heidän hätänsä taas kohosi
+korkeimmilleen, kun äiti oli puutteesta ja kurjuudesta kuolemaisillaan,
+ja lapsi raukan olisi täytynyt tuhoutua kulkiessaan minun luokseni tämän
+kauhean erämaan halki, jossa on raatelevia petoja, ja kun ei yksikään
+ihminen saattanut ilmoittaa minulle heidän hätäänsä, silloin Sinä,
+kaikkitietävä Jumala, johdatit niin, että tämän mykän eläimen piti tulla
+oppaakseni heidän asunnolleen. Kuinka helposti ja kuitenkin
+ihmeellisesti osaatkaan auttaa jokaisessa hädässä, Sinä ikiviisas ja
+hyvä Jumala. Sinuun, ihmisten rakastavaan Isään, tahdommekin siksi
+turvautua, miten kova kohtalomme lieneekään».
+
+
+
+
+XVI
+
+Genoveevan tulo Siegfriedsburgiin
+
+
+Isä, äiti ja lapsi astuivat luolasta liikutuksen kyynelten vielä
+kimallellessa kaikkien silmissä. Kreivi otti nyt, kutsuakseen seurueensa
+koolle, hopeaisen metsästystorvensa, joka kultaketjuissa riippui hänen
+vyötäisillään, ja puhalsi siihen, niin että kaiku satakertaisena vastasi
+kallioista. Mertsi, joka ei eläissään ollut kuullut sellaista, riemastui
+tuosta ihmeellisestä äänestä. Hän halusi lähemmin tarkastaa torvea,
+kysyi mistä se ynnä ketjut olivat tehdyt ja yritti kohta puhaltaa, mutta
+ääni, jonka hän sai syntymään, ei kuulunut varsin kauniilta, niin että
+Genoveeva kyynelsilminkin hymyili pojan ponnistuksille.
+
+Kreivi puhalsi vielä pari kertaa torvellaan. Kuullessaan sen äänen
+ritarit ja palvelijat riensivät hänen luokseen. Kaikki hämmästyivät
+nähdessään kalpean, riutuneen naisen, jonka kättä kreivi piteli
+omassaan, ja kauniin, herttaisen pojan, joka istui hänen käsivarrellaan.
+He lähenivät noita kolmea ja muodostivat piirin heidän ympärilleen
+seisoen ääneti ja kunnioittavina ja halukkaina kuulemaan, keitä nainen
+ja poika olivat. Silloin kreivi lausui liikutetulla äänellä: »Te jalot
+ritarit ja te uskolliset palvelijani, katsokaa, tässä on puolisoni
+Genoveeva ja tässä poikani, nimeltään Mertsi». Sen kuullessaan kaikki
+kauhusta ja hämmästyksestä huudahtivat mikä mitäkin, ja sadoittain
+huudahduksia ja kysymyksiä kuului sekaisin: »Mitä, armollinen
+kreivittäremmekö? Eikö häntä teloitettukaan? Onko hän herännyt
+kuolleista? Ei, sehän ei ole mahdollista! Niin, hänhän siinä sentään on!
+Missä kurjuudessa! Katsokaahan, miten kalpealta hän näyttää! Oi, rakasta
+pikku kreiviämme! Oi, tuota kaunista, herttaista poikaa!» He tuskin
+saattoivat lakata ilosta ja säälistä, hämmästyksestä ja uteliaisuudesta
+huutamasta ja kyselemästä, valittelemasta ja riemuitsemasta.
+
+Kreivi kertoi lyhyesti heille Genoveevan pelastumisen pääkohdat ja antoi
+sitten käskyjä palvelijoilleen. Parin hänen ratsumiehensä tuli heti
+laukata takaisin linnaan hakemaan vaatteita Genoveevalle, toimittamaan
+hänelle kantotuoli ja järjestämään kaikki hänen saapumisensa varalta.
+Toisten hän käski tuoda kuormajuhdat ja muulit ja muutamia hän käski
+kokoamaan puita ja sytyttämään tulen kuivalle paikalle kallionkielekkeen
+alle ja valmistamaan siellä ruokaa. Itse hän avasi mukaan otetut
+tavarat, verhosi puolisonsa purppuraiseen, mustalla nahalla koristeltuun
+talviviittaansa ja antoi hänelle suuren, hienon liinan päähineeksi. Hän
+levitti kallionlohkareelle tulen ääreen oivallisen maton ja nosti
+Genoveevan sille. Kaikki ritarit tulivat toinen toisensa jälkeen hänen
+luokseen, tervehtivät häntä mitä kunnioittavimmin ja osoittivat hänelle
+syvästi liikutettuina sääliään ja iloaan. Kaikkien palvelijoitten
+etunenässä uskollinen Wolf tunkeutui kreivittären luo. Hän oli tuskin
+saattanut odottaa, kunnes ritarit olivat tervehtineet tätä. »Armollinen
+rouva», hän sanoi kostuttaen hänen kättään kyynelillään, »nyt vasta
+oikein iloitsen siitä, etteivät maurilaiset halkaisseet vanhaa, harmaata
+päätäni, kun saan vielä tämänkin kokea. Nyt tahdon mielelläni kuolla».
+Sitten hän nosti lapsen syliinsä, suuteli sitä molemmille poskille ja
+sanoi: »Tervetultuasi, lapsi kulta! Sinä olet isäsi ilmikuva. Tullos
+urheaksi ja uljaaksi kuten isäsi ja helläksi ja lempeäksi kuten äitisi
+ja yhtä hyväksi ja hurskaaksi kuin he molemmat!»
+
+Mertsi oli aluksi ujo ja arka jouduttuaan yhtäkkiä niin suuren
+ihmisjoukon keskelle, mutta vähitellen hän kävi tuttavallisemmaksi ja
+puheliaammaksi. Koska hän nyt näki koko joukon esineitä ensi kerran
+elämässään, oli hänellä melkein alinomaa jotain kysyttävää tai
+huomautettavaa, ja tuon vilkkaan pojan puheet kuuluivat monesti sangen
+somilta ja hullunkurisilta. Hän hämmästyi kaikkein eniten nähdessään
+ritarit, jotka ratsain olivat saapuneet laaksoon. Hänen kävi aivan
+samoin kuin niiden kansojen, jotka ensi kerran näkivät ratsastajan,
+hänkin arveli, että hevonen ja mies olivat yksi luomus. »Isä», hän
+huudahti, »onko nelijalkaisiakin ihmisiä?» Isä tuotti nyt hänen luokseen
+hevosen, jonka selästä ratsastaja oli hypännyt maahan, ja Mertsi kysyi:
+»Isä, mistä olet pyydystänyt nämä eläimet? Ei sellaisia ole täällä
+metsässä». Tarkastellessaan lähemmin hevosta ja huomatessaan sen suussa
+hopeiset, kullalla silatut suitset hän huudahti: »Kas, syövätkö nämä
+eläimet kultaa ja hopeaa? Sittenpä ne eivät löytäisi erämaastamme mitään
+ruokaa». Kun nyt tuli loimusi korkealle, seisoi hän taas kummissaan sen
+ääressä ja huudahti: »Äiti, ovatko ihmiset tuoneet salaman pilvistä, vai
+onko hyvä Jumala sen heille lahjoittanut?» Kuultuaan tulen nimen hän
+jatkoi, katsellen sen kaunista loistoa ja tuntiessaan sen suloista
+lämpöä: »Vai tuo se on tuli. Sepä vasta on taivaan kaunis ihmelahja!
+Olethan jo kertonut minulle siitä, rakkahin äiti, mutta niin kauniiksi
+en ollut sitä kuvitellut. Jos ennemmin olisin nähnyt sen, niin kyllä
+olisin rukoillut sitä hyvältä Jumalalta. Emmekös olisikin tarvinneet
+sitä tämänkin talven aikana, äiti?» Aterian aikana varsinkin
+kallisarvoiset hedelmät herättivät hänen huomiotaan. Hän otti kohta
+kullankellerviä, punajuovaisia omenia ja huudahti: »Isä, eikö sinun
+luonasi tulekaan talvi, koska tuot näin kauniita, tuoreita hedelmiä
+mukanasi? Sinunpa luonasi vasta lieneekin hyvä asua!» Hän tuskin rohkeni
+syödä noita kauniita hedelmiä ja lausui: »Säälihän niitä on syödä, ne
+ovat niin sanomattoman kauniita». Sitten hän katseli kauan ja tarkasti
+juomalasia, uskalsi tuskin kajota siihen, piteli sitä sitten pitkän
+aikaa varovasti kädessään ja huudahti vihdoin ihmeissään: »Eikö se
+sulakaan? Eikö se olekaan jäästä tehty?» Kuultuaan, mistä se oli, hän
+huudahti: »Oi, miten Jumala onkaan luonut monta ihmeellistä esinettä,
+joista en ole mitään tiennyt!» Kun palvelija ojensi hänelle kirkkaan
+hopealautasen, ja hän siitä näki kuvansa, säikähti hän kovin. Ensin hän
+vavahti, sitten hän arasti hapuili lautasen takapuolta koskettaakseen
+poikaa, jonka luuli näkevänsä. Hän ei saattanut käsittää, miten ohuessa
+lautasessa oli tilaa tälle, mutta varsinkin häntä kummastutti se seikka,
+että hänen vakavana ollessaan poikakin pysyi vakavana ja hänen
+hymyillessään poikakin vastasi hymyten. Siten tuo iloinen lapsi valmisti
+vieraille tuhansia riemuja, ja jos ennen vuodatettiin vuolaita
+kyyneleitä, niin yhtä sydämellisesti nyt isä ja äiti hymysivät ja yhtä
+äänekkäästi nyt ritarit ja asepalvelijat nauroivat.
+
+Ateria oli tuskin lopetettu, kun ratsumies palasi tuoden Genoveevan
+vaatteet. Tämä meni luolaan, heittäytyi ensiksi polvilleen kiittääkseen
+Jumalaa ihmeellisestä pelastuksestaan ja pukeutui sitten toisiin
+vaatteisiin. Pienen puuristin hän otti mukaansa kärsimystensä
+kiitolliseksi muistoksi ja astui sitten jälleen kreivillisesti puettuna
+luolasta. Kreivi käski tuoda lauhkeimman muulin, levitti mattoja sen
+selkään ja nosti Genoveevan niille istumaan. Itse hän hyppäsi
+lempihevosensa selkään, otti Mertsinkin, joka siitä oli suuresti
+riemuissaan, eteensä istumaan, ja niin kaikki lähtivät kotia kohden.
+Puolitiessä he kohtasivat kantotuolin, jolla Genoveevan oli mukavampi
+kulkea, ja hän muuttikin Mertsin kanssa siihen istumaan. Kohta kun
+saattue oli jättänyt metsän, tulivat ihmiset joukoittain sitä vastaan.
+Tieto kreivittären löytymisestä oli heti levinnyt kautta koko
+kreivikunnan ja laajalti sen lähiseuduillekin. Kansa oli jättänyt kaikki
+askareensa, varstat ripustettiin kattohirsille ja värttinät pantiin
+syrjään. Kokonaiset kylät jäivät autioiksi, vain sairaat ja heidän
+hoitajansa pysyivät kotona. Kaikki olivat pukeutuneet parhaisiin
+vaatteisiinsa ja kiiruhtivat näkemään hyvää kreivitärtään. Koko maa
+juhli yleistä riemupäivää. Kuta lähemmäksi Genoveeva saapui linnaansa,
+sitä sankemmat kansanjoukot seisoivat tienvarsilla tervehtimässä häntä
+ilohuudoin.
+
+Niiden ihmisten joukossa, jotka tulivat Genoveevaa vastaan, nähtiin myös
+kaksi toivioretkeläistä, joilla oli pitkät pyhiinvaellussauvat,
+simpukoita hatuissaan ja pitkät pyhiinvaeltajan viitat yllään. Nämä
+astuivat molemmille puolin kantotuolia ja lankesivat Genoveevan jalkain
+juureen. He olivat samat kaksi miestä, joitten oli ollut määrä surmata
+Genoveeva. Molemmat, varsinkin Konrad, pyysivät nyt häneltä anteeksi,
+että he Goloa peläten olivat jättäneet hänet erämaahan kaikelle
+kurjuudelle alttiiksi eivätkä ennemmin olleet vieneet häntä hänen
+vanhempiensa luo Brabantiin. Sitten he kertoivat, etteivät he kohta sen
+jälkeen olleet luulleet henkensäkään olevan turvassa Gololta, että he
+olivat tehneet toivioretken Pyhään maahan, että he vasta muutamia päiviä
+sitten olivat palanneet matkaltaan ja että he piillen ja ilmaisematta
+itseään muille kuin omaisilleen olivat pelon vallassa harhailleet pitkin
+kreivikuntaa, pitäneet Genoveevaa aikoja sitten kuolleena ja haudattuna
+ja sentähden sopineet keskenään olla puhumatta koko asiasta, jotteivät
+uudelleen murehduttaisi kreiviä. »Miten onkaan ollut mahdollista», he
+lausuivat, »ettette te, armollinen kreivitär, ole kuollut viluun ja
+nälkään ettekä joutunut petojen raadeltavaksi? Me olemme luulleet, että
+te ja rakas lapsenne jo kauan sitten olisitte saaneet paljoa kauheamman
+lopun kuin mikä meidän piti teille aiheuttaa».
+
+Genoveeva käski heidän nousta, ojensi heille lempeästi kätensä
+kantotuolistaan ja sanoi: »Minun on lähinnä Jumalaa kiittäminen omastani
+ja lapseni hengestä teitä, hyvät miehet. Kiitä sinäkin heitä, lapseni»,
+hän sitten virkkoi kääntyen Mertsin puoleen. »Katsos, tässä ovat ne
+miehet, joitten oli määrä surmata sinut, mutta jotka kuulivat enemmän
+Jumalaa kuin ihmisiä». Sitten hän jatkoi puhuen miehille: »Eihän teitä
+nyt enää kaduta, että silloin säästitte henkemme?» -- »Silloin me
+arvelimme ihmeen paljon hyvää tehneemme, kun lahjoitimme teille elämän,
+mutta nyt vasta huomaamme, ettei se ollut mitään, ja meidän olisi tullut
+panna oma henkemme alttiiksi pelastaaksemme teidät ja viedä teidät
+kotiin hyvien vanhempienne luo».
+
+Senjälkeen miehet heittäytyivät kreivin jalkoihin, anoivat hänenkin
+anteeksiantamustaan ja kiittivät häntä siitä armeliaisuudesta, jota hän
+oli osoittanut heidän jättämiään vaimoja ja lapsia kohtaan. He olivat
+nimittäin hämmästyksekseen saaneet tietää, miten jalomielisesti
+Genoveeva oli viimeisessä kirjeessään sulkenut heidät kreivin huomioon,
+ja miten isällisesti kreivi puolisonsa hurskasta pyyntöä täyttääkseen
+oli pitänyt huolta heidän vaimoistaan ja lapsistaan. Kreivi lausui: »En
+tietänyt, että olitte armahtanut puolisoani ja lastani ja säästänyt
+heidän henkensä, mutta armahtaessani vaimojanne ja lapsianne, kävi
+tietämättäni teidän suhteenne toteen Herran sana: 'Joka on laupias, hän
+on myös saava laupeutta osakseen'. Menkää koteihinne, minä olen vastakin
+pitävä huolta perheistänne». Molemmat miehet nousivat ja seurasivat
+kantotuolia. Tällöin Heinrich virkkoi Konradille: »Näetkö nyt, että on
+totta, mitä sanoin sinulle: ei saa säikkyä hyvää tehdessään, miten
+vaaralliselta tahansa meistä näyttäneekin, sillä ennen pitkää tekomme
+kumminkin kantaa hyviä hedelmiä».
+
+Juuri kun Genoveeva oli ehtinyt kukkulalle, jonka yli tie kulki, ja näki
+Siegfriedsburgin aukenevan eteensä, soitettiin siellä yhtaikaa kaikilla
+kelloilla. Kansa näki Genoveevan pelastuksessa Jumalan kaikkivaltiaan
+kaitselmuksen ja piti hänen paluutaan pyhänä juhlallisuutena. Sentähden
+se tahtoi juhlia hänen kotiintuloaan kellojen soitolla. Kuullessaan
+juhlalliset kellonäänet Genoveeva uudelleen heltyi itkuun, ja
+kansanjoukkojenkin kyyneleet vuotivat viljemmin. Yleinen liikutus
+muuttui hartaudeksi, joka ylensi kaikkien sydämet taivasta kohden, niin
+että kaikki kiittivät ja ylistivät Jumalaa. Siegfriedsburgin ympärillä
+oli ihmisiä silmänkantamattomiin, ja sanomaton tungos vallitsi. Ihmiset
+olivat kiivenneet tien varsilla oleviin puihin, ja Siegfriedsburgissa
+olivat kaikki ikkunat, vieläpä katotkin, joiden ohi Genoveevan oli
+kulkeminen, ihmisiä täynnä, sillä kaikki tahtoivat nähdä mahdollisimman
+läheltä rakastetun, kauan kuolleeksi luullun kreivittärensä. Kantotuoli,
+joka oli sijoitettu kahden muulin selkään, oli avattu, jotta kaikki
+näkisivät hänet. Heidän katseensa olivat häneen kohdistetut, ja koko
+kansa kohotti sellaisen riemuhuudon, että kellojen soitto kuului vain
+kumeasti sen keskeltä. Genoveeva istui tuolissaan kuin nöyryys itse ja
+loi hänelle osoitetusta kunniasta hämillään silmänsä maahan. Sylissään
+hän piti poikaansa, jolla vielä oli yllään kauriinnahka ja kädessään
+luolasta tuotu puuristi. Kantotuolin oikealla puolen ratsasti kreivi ja
+vasemmalla hänen uskollinen Wolfinsa. Molemmat toivioretkeläiset
+seurasivat heitä, ja naarashirvi juoksi kesyn koiran lailla heidän
+perässään. Ritarit ja kreivin palvelijat ratsastivat osaksi kantotuolin
+edellä, osaksi sen jäljessä.
+
+Kun seurue siten hitaasti kulki väkijoukon läpi, sanoivat monet
+toisilleen: »Voi meidän rakasta, armollista kreivitärtämme! Kuinka
+kalpean ja hurskaan näköinen hän onkaan! Maria ristin juurella lienee
+ollut samannäköinen». Toiset virkkoivat: »Katsokaahan tuota kaunista
+poikaa! Hän on aivan samannäköinen kuin kirkkoomme maalattu pieni
+Johannes erämaassa». Toiset taas huudahtivat: »Kas kummaa naarashirveä!
+Ymmärtämättömät eläimetkin rakastavat hurskasta, hyvää kreivitärtämme».
+Moni äiti lausui lapselleen, jonka oli käsivarrellaan kantanut katsomaan
+armollista rouvaa: »Katsos, tuossa hän on, jonka tähden niin paljon olen
+itkenyt, ja josta niin usein olen kertonut. Kun hänet riistettiin
+meiltä, ei sinua vielä ollut maailmassa». Moni isä nosti poikaansa
+korkeammalle ja sanoi: »Näetkö hänet nyt? Hän teki sinulle jo hyvää
+sinun vielä kehdossa maatessasi». Moni vanhus, joka vaivalloisesti
+sauvansa nojassa oli päässyt lähelle saattuetta, itki ja nyyhkytti
+ilosta vielä kerran eläessään nähdessään Genoveevan.
+
+Kun Genoveeva oli saapunut linnanpihalle, näki hän sisemmän linnanportin
+luona koko lähiseudun ritarirouvat ja -neidot. Toinen toisestaan
+tietämättä oli itsekukin saapunut toivottamaan Genoveevaa
+tervetulleeksi. Kaikki olivat ihastuksissaan hänen viattomuudestaan ja
+riemuitsivat hänen ihmeellisestä pelastuksestaan. He iloitsivat vielä
+erikoisesti siitä, että kaikki siten sopimuksetta olivat kokoontuneet,
+ja ettei yhtäkään puuttunut. He pitivät tätä päivää naisellisten
+hyveitten riemupäivänä ja kaikkien vaimojen ja neitojen yleisenä kunnia-
+ja ilojuhlana. Kaikki he olivat pukeutuneet kauneimpiin koruihinsa kuin
+suurena juhlana ja etunenässä seisoi kaunis impi aivan valkeassa puvussa
+ja nauha mitä ihanimpia tosihelmiä kaulallaan. Hän ojensi Genoveevalle
+ikivihreistä myrteistä kiedotun seppeleen vienoine, lumivalkeine
+kukkineen hänen viattomuutensa ja uskollisuutensa viehkeäksi merkiksi.
+»Ota tämä seppele meidän kaikkien nimessä», neito lausui syvästi
+liikutettuna, »kauniimman voittoseppeleen on Jumala tallettanut Sinulle
+taivaassa».
+
+Genoveeva ei tuntenut nuorta tyttöä, mutta toiset ritarinaiset sanoivat
+hänelle, että tämä oli Bertta, sama hyvä tyttö, joka oli käynyt häntä
+vankilassa tervehtimässä, ja joka silloin ei ollut vielä
+neljäntoistavuotiaskaan. »Jalo rouva», he sanoivat, »tämä oli ainoa,
+joka häpeässänne ja kurjuudessanne piti teistä huolta. Siksi tulee hänen
+myös ensimmäisenä päästä osalliseksi ilostanne». Kun Genoveeva katseli
+neitosta ja näki tutut helmet hänen kaulallaan, silloin tuo kauhea yö
+vankilassa taas muistui hänen mieleensä. Silmät taivasta kohden luotuina
+hän huudahti: »Kuka olisi luullut silloin, kun minut lapsi käsivarrella
+vietiin näitten muurien sisältä, että näin palaisin? Ainoastaan Sinä,
+Jumala, tiesit sen jo silloin, ja määräsit minulle tämän ilon».
+Ottaessaan melkein punastuen seppeleen neidon kädestä, hän jatkoi: »Jos
+Sinä jo täällä maailmassa suot niin paljon kunnioitusta ja rohkaisua
+viattomuudelle, miten onkaan oleva kerran taivaassa?»
+
+»Aivan niin, armollinen rouva», Wolf sanoi, »viattomuutta ei aina niin
+kunnioiteta, ja harvoin sen ylistykseksi vietetään tämänkaltaisia
+juhlapäiviä, mutta joskus Jumala kumminkin sallii niin käyvän antaakseen
+meille vähän esimakua siitä ilosta, jonka Hän on meille taivaassa
+tallettanut. Sitten hän herransa puoleen kääntyen puhui: »Hyvä herra,
+olen kahdeksankymmenen ikävuoteni kuluessa usein voitokkaana saapunut
+tähän linnaan, mutta sellaista voitonpäivää, jollainen tämän naisen
+osaksi on tullut, en vielä milloinkaan ole kokenut.» -- »Wolf», kreivi
+lausui, »siksi se onkin itse Jumalan asettama, se on ihanin riemujuhla,
+hyveen voitettua paheen.» Kaikki ritarit ja vallasnaiset myönsivät
+vanhuksen puheen oikeaksi, mutta neidot tekivät vielä erikoisen
+päätöksen, että ikivihreitä valkokukkaisia myrtinoksia vastedes
+käytettäisiin morsiusseppeleiksi neitseellisen viattomuuden ja
+aviouskollisuuden vertauskuvina, mikä tapa on säilynyt monilla seuduilla
+meidän päiviimme asti.
+
+Päivän monet riemut, paljo itkeminen ja puhuminen olivat rasittaneet
+Genoveevaa, niin että hän oli aivan uuvuksissa. Hänet vietiin viipymättä
+huoneeseensa, jossa hän ei ollut käynyt niin moneen vuoteen. Kiitettyään
+vielä kerran Jumalaa ihmeellisestä pelastuksestaan ja puhuteltuaan
+hetkisen Drakon leskeä ja orpolapsia ja vakuutettuaan huolehtivansa
+heistä, hän meni levolle valmiiksi laitetulle vuoteelle. Uskollinen
+Berta hoivasi tästä lähtien aina Genoveevaa, joka ei halunnutkaan ketään
+muuta itseään palvelemaan.
+
+
+
+
+XVII
+
+Genoveeva näkee jälleen vanhempansa
+
+
+Sillä välin kuin Siegfriedsburgissa kaikki mitä hartaimmin iloitsivat,
+Brabantin herttuan linnassa vielä vallitsi mitä syvin murhe. Wolf-vanhus
+tarjoutui viemään ilosanoman Genoveevan löytymisestä hänen
+vanhemmilleen, mutta kreivi sanoi: »Rakas, vanha ystäväni, jää sinä
+tänne ja usko tuo vaivalloinen matka nuoremman miehen tehtäväksi.
+Tiedäthän, miten sinua rasitti viime paluumme saraseenien maasta ja
+kuinka monesti lausuit matkan varrella, että se oli oleva viimeinen
+retkesi». Wolf vastasi: »Ihminen päättää ja Jumala säätää. Hän on monien
+sotaretkieni hyväksi päätteeksi vielä suunnitellut minulle kunnia- ja
+riemuratsastuksen, enkä minä siitä tahdo luopua. Sallikaa minun lähteä,
+hyvä herra!» -- »Mutta», kreivi lausui, »ajattelehan ikääsi, matkan
+pituutta, vuodenajan koleutta, rakas Wolf!» -- »Tuo kaikki ei mitään
+haittaa», Wolf vastasi. »Tunnen itseni kymmentä vuotta nuoremmaksi
+rakkaan, armollisen kreivittären palattua, ja minusta tuntuu, etten
+saata kauniimmin lopettaa ritaripalvelustani kuin suorittamalla tämän
+ratsastuksen. Kun se on tehty, niin mielelläni antaudun rauhaan. Minä,
+vanha mies, laskeudun silloin levolle ja saatan nukkua viimeiseen
+päivään asti». -- »No niin, lähteös siis matkaan, rakas, vanha,
+uskollinen sotakumppani», kreivi liikutettuna lausui. »Ota paras hevonen
+tallistani ja valitse vartiostoksi kaksitoista parhainta ratsumiestäni.
+Sano kalliille appivanhemmilleni kaikki, mitä jalo sydämesi kehoittaa
+sinua sanomaan ja mitä tiedät itsenikin tahtovan heille sanoa. Jumala
+olkoon oppaanasi ja tuokoon sinut jälleen takaisin syliini!»
+Genoveevakin oli vielä kerran kutsuttanut hänet luokseen ja käskenyt
+hänen sanoa hänen kalliille vanhemmilleen, mitä lapsenkunnioituksessaan
+ja rakkaudessaan vain saattoi keksiä.
+
+Wolf ei koko yönä saanut lepoa. Jo ennen aamun sarastusta hän herätti
+ratsumiehet, oli itse apuna hevosia ruokittaessa ja satuloitaessa,
+kiirehti alinomaa lähtöä, nousi sitten täysissä varustuksissa hevosensa
+selkään ja lähti ratsumiehineen matkaan. Hän ratsasti koko ajan edellä
+ja huuteli toisille sadat kerrat päivässä: »Hei, toverit eteenpäin!» Ja
+niin kuljettiin päivä toisensa jälkeen aamusta varhain myöhään iltaan.
+Ratsumiehet kysyivät häneltä: »Miksi kiiruhdattekaan näin vinhasti,
+herra tallimestari?» mutta hän vastasi: »Ajatelkaa vanhempain surua,
+josta me saamme tehdä lopun. Jos kelpo mies saattaa poistaa kärsivältä
+muutamankaan surullisen hetken, ei hän saa ikävystyä mihinkään
+vaivannäköön eikä sääliä jäseniään. Ratsastimmehan usein urheasti
+iskemään haavoja ja tuottamaan kyyneliä, ratsastakaamme nyt kerran
+uljaasti haavoja parantamaan ja kyyneliä kuivaamaan! Soisinpa ratsullani
+olevan siivet kuten sillä, jonka kerran, ties missä, näin maalattuna ja
+joka minusta näytti hyvin merkilliseltä». Näin sanoen hän taas kannusti
+mustaa hepoaan.
+
+Eräs vanha ritari, jonka linnassa Wolf ratsumiehineen kerran oli yötä,
+kertoi hänelle, että hurskas Hildolf-piispa, joka oli toimittanut
+Genoveevan ja Siegfriedin vihkimisen, oli vain muutaman tunnin matkan
+päässä vihkimässä erästä hiljan rakennettua kirkkoa. »Sitten meidän on
+täyttä laukkaa riennettävä sinne», Wolf sanoi. »Sen pyhän miehen pitää
+myös saada kuulla ilosanomamme, ja koska hän on varsin älykäs ja viisas
+vanhus, niin kysynkin häneltä hyvää neuvoa, miten parhaiten taitaisin
+esittää sanomani herttualle ja herttuattarelle. Olen matkan varrella
+ajatellut jo paljon sitä enkä ole keksinyt mitään sopivaa tapaa.
+Mieluimmin huutaisin jo kaukaa: 'Genoveeva on löydetty, hän elää', mutta
+noin suin päin ei sitä sentään käy ilmoittaminen. Olen vanha sotamies ja
+tähän saakka olen vain kuuleman mukaan tiennyt, mitä pelästys on, ja
+kumminkin, omituista kyllä, säikähdytti minut tieto: 'Kreivitär elää',
+niin että vavahdin ja vieläkin tunnen joka jäseneni värisevän. Enpä
+olisi koskaan uskonut, että ilo voi niin miehenkin pelästyttää, mutta
+koska kaikkien ihmisten käy siten, niin voisi tämä äkkiarvaamaton
+ilosanoma sydämeen sattuvan nuolen lailla kerrassaan viedä vanhemmilta
+hengen. Minä nyt en kerta kaikkiaan osaa ilmaista heille asiaa
+vähitellen enkä taitavin sanoin johtaa keskustelua. Meikäläinen pystyy
+vain ohjaamaan miekkaa, muttei kieltä. Siksi on arvoisan piispan
+keksittävä jokin neuvo, sillä hän vasta oikein osaakin hellästi kohdella
+sydämiä».
+
+Wolf ratsasti kohta miehineen piispan luo, kertoi hänelle kaiken, mitä
+oli tapahtunut, ja esitti sen jälkeen epäröimisensä. Piispa riemastui
+suuresti, kiitti ääneensä Jumalaa ja sanoi sitten Wolfille: »Olkaa
+rauhassa, vanhus. Jumala johtaa kaiken hyvin pienimpiä yksityisseikkoja
+myöten. Minä olinkin lähdössä surevien vanhempien luo, jonne virkani
+minua kutsuu. Lähdemme siis yhdessä». Kunnon Wolf oli siitä suuresti
+mielissään, eikä hänestä ollutkaan mikään pieni kunnia saada
+ratsumiehineen saattaa piispaa.
+
+Herttua ja herttuatar olivat joka vuosi linnankirkossaan rukouksin ja
+kyynelin viettäneet sen kauhean päivän muistoa, jona he saivat tiedon
+Genoveevan teloittamisesta. Tämä päivä oli taas tullut, ja he istuivat
+nyt yhdessä huoneessaan mitä syvimmän surun vallassa. He olivat molemmat
+viime aikoina suuresti vanhentuneet, ja heidän hiuksensa olivat ennen
+aikaansa käyneet harmaiksi. He olivat surupukuun puettuina, herttuatar
+ei tuon kamalan päivän jälkeen ollutkaan enää lakannut mustaa pukua
+käyttämästä. Oli jo aika mennä jumalanpalvelukseen, ja he odottelivat
+enää vain piispaa. Tämän he olivat jokavuotisen tapansa mukaan taaskin
+kutsuneet viettämään Genoveevan muistoa saman alttarin ääressä, jonka
+luona Genoveeva oli seisonut morsiusseppele päässä.
+
+Herttua istui ääneti sanattoman tuskan vallassa ajatellen itsekseen:
+»Kyllä kohtalomme sentään on kova, että tämän häpeän piti tapahtua
+herttualliselle suvullemme, ja että sen näin piti sammua, mutta
+tapahtukoon Sinun tahtosi, Herra». Herttuatar huoahti: »Voi kuinka
+julmaa onkaan menettää ainoa, rakastettu lapsensa teloittajan
+surmaamana! Oi Genoveeva, luulimme sinun enkelinä seisovan
+kuolinvuoteemme ääressä ja hellästi painavan silmämme umpeen, ja näin
+piti käydä», mutta hilliten itsensä hänkin lausui: »Sinun tahtosi,
+Herra, tapahtukoon!»
+
+Tuskin he olivat tämän sanoneet, kun arvoisa piispa astui sisään. Hänen
+kasvonsa loistivat taivaallista iloa. »Lakatkaa jo vihdoinkin suremasta
+ja iloitkaa Herrassa!» hän lausui ja alkoi samassa palavan innokkaasti
+ja syvästi liikutettuna puhua jumalallisen kaitselmuksen ihmeellisistä
+teistä, vertasi herttuaallisten vanhempien murhetta Jaakobin murheeseen,
+kun Joosef häneltä riistettiin, ja kuvaili sitten Jaakobin iloa hänen
+saadessaan takaisin poikansa. Piispan henkevä puhe ja hänen hehkuva
+kaunopuheisuutensa liikuttivat syvästi surevia. Ajatellessaan kaikkea
+Jumalan johtavaa rakkautta ja Jaakobin isäniloa heidänkin sydämensä
+täyttyi riemulla ja unohti murheensa. Kätensä ristien herttuatar lausui:
+»Ilo saada nähdä jälleen Genoveeva olisi liian ylenpalttinen ja
+sanomaton voidakseen vielä tulla osaksemme». -- »Täällä maailmassa se
+tosin ei tapahdu, mutta taivaassa varmaankin». -- »Tapahtuu se vielä
+täällä maailmassakin», piispa tällöin lausui. »Herra tekee vieläkin
+suuria tekoja. Hän lyö ja Hän parantaa taas, Hän vie syvyyksiin ja
+pelastaa sieltä jälleen, Hän, Jaakobin ja Joosefin Jumala, elää vielä.
+Hän, joka vahvisti sydämemme, etteivät ne murtuneet surusta,
+vahvistakoon niitä nytkin, etteivät ilosta pakahtuisi. Surulaulujen
+sijasta, jotka parhaillaan aioimme virittää tuolla kirkossa, yhtykäämme
+riemulla laulamaan: 'Me Sinua kiitämme', sillä Genoveeva elää, ja te
+saatte hänet vielä nähdä». Molemmat vanhemmat katsahtivat häneen
+hämmästyneinä, ja heidät valtasi kauhu hurskaan miehen merkilliset sanat
+kuullessaan. Toivo ja pelko taistelivat heidän sydämissään, eivätkä he
+vielä saattaneet uskoa, mitä hän heille sanoi.
+
+Silloin piispa avasi oven, kutsui sisälle vanhan, uskollisen Wolfin,
+joka sykkivin sydämin seisoi herttuan palvelijoitten kera eteisessä, ja
+sanoi: »Tässä on mies, joka kertoo teille enemmän asiasta». Wolf astui
+huoneeseen ja huudahti: »Hän elää varmasti. Olen omin silmin nähnyt
+hänet, omin korvin kuullut hänen äänensä ja tällä kädelläni tarttunut
+hänen käteensä». -- Sanoma: »Genoveeva elää!» levisi silmänräpäyksessä
+läpi koko linnan. Kaikki herttuan palvelijat ja palvelijattaret
+syöksyivät hämmästyneinä, säikähdyksissään ja miltei suunniltaan
+huoneeseen, ja Wolf kertoi heille koko tuon ihmeellisen tapauksen
+kyynelten väreillessä hänen harmaissa silmäripsissään, ja äänen usein
+liikutuksesta pettäessä. Kaikki seisoivat vavisten, itkien ja nyyhkien
+hänen ympärillään, ja herttua ja herttuatar istuivat iloisesta
+yllätyksestä kalpeina, tuskin käsittäen, mitä heille oli tapahtunut.
+
+Vihdoin, kun he eivät kauemmin saattaneet epäillä, ja kun miehet, jotka
+olivat tulleet Wolfin mukana, vahvistivat jokaisen hänen sanansa
+todeksi, ja kun Wolf vielä kertasi heille kaikki, mitä Genoveeva ja
+kreivi olivat tervehdykseksi lähettäneet silloin heistä tuntui kuin he
+heräisivät pahasta unesta. He ikäänkuin virkosivat henkiin molemmat
+huudahtaen: »Nyt olemme eläneet kyllin kauan, koska tyttäremme Genoveeva
+vielä elää. Lähtekäämme hänen luokseen, ennenkuin kuolemme!» Kiitettyään
+vielä juhlallisesti pyhäkössään Jumalaa he lähtivät viipymättä matkaan
+hurskaan piispan, kunnon Wolfin ja tämän ratsumiesten sekä suuren
+palvelijajoukon saattamina.
+
+Genoveeva oli sillä välin mitä hellimmän huolenpidon ja mitä
+rakastavamman hoidon alaisena huomattavasti toipunut, ja hänen
+poskilleen alkoi taas kohota vieno puna. Hänen ainoa toivomuksensa
+maailmassa oli vielä kerran nähdä rakkaat vanhempansa. Äkkiä ja paljoa
+aikaisemmin kuin heitä oli odotettukaan nämä saapuivat
+Siegfriedsburgiin. Kuumin kyynelin he tervehtivät Genoveevaa, ja hänen
+kunnianarvoisa isänsä lausui häntä syleillessään samanlaisten tunteitten
+vallassa kuin kerran Simeon: »Nyt, Herra, lasket palvelijasi rauhaan
+menemään, kun silmäni ovat vielä nähneet tämän autuuden». Ja hurskas
+äiti sanoi Jaakobin lailla liikutettuna sulkien hänet syliinsä: »Nyt
+tahdon mielelläni kuolla, koska sinä vielä olet elossa, ja viattomuutesi
+on tullut ilmi».
+
+Samassa he huomasivat herttaisen pojan ja huudahtivat molemmat
+ihastuneina: »Sinä siis olet lapsenlapsemme! Tullos, tullos syliimme!»
+-- »Jumala sinua siunatkoon, lapseni», isoisä huudahti nostaen hänet
+käsivarrelleen ja suudellen häntä, ja isoäiti toisti: »Jumala siunatkoon
+sinua, rakas, suloinen lapsukainen», ottaessaan pojan isoisän sylistä
+omaansa ja itkusilmin suudellessaan häntä. Sitten molemmat melkein
+yhteen ääneen Jumalaa ylistäen lausuivat: »Oi, ihmeellinen, ihmeellinen
+on Jumala! Me surimme sinua kuolleena, rakkahin tytär, emmekä enää
+luulleet sinua maailmassa näkevämme, ja nyt Jumala suo meidän vielä
+nähdä poikasikin, rakkaan lapsenlapsemme».
+
+Sitten hurskas piispa, jota eivät Genoveeva eikä Siegfried iloissaan
+vielä olleet huomanneet, astui lähemmäksi. Genoveevasta tuntui
+huomatessaan hänet niin äkkiäarvaamatta kuin näkisi hän taivaasta
+tulleen Jumalan lähettilään. Tuo hengenmies katsoi ensin Genoveevaa,
+Siegfriediä ja Mertsiä ja sitten herttuaa ja herttuatarta, ojensi
+siunaten kätensä ja puhui: »Nyt Herra on täyttänyt sen, mitä hengessäni
+aavistin edeltäpäin. Hän on valmistanut sinulle, tyttäreni, ja teille
+kaikille suuremman onnen kuin kaikki tämän maailman hyvyys, ilo ja
+kunnia; se vain alkoi suurin kärsimyksin kuten kaiken tosi onnen täytyy
+alkaa. Kärsimykset ovat tie kristilliseen täydellisyyteen, ihmisen
+ainoaan todelliseen kehitykseen, johon verrattuna kaikki maallinen on
+tomua, ja joka yksin tekee meidät mahdollisiksi taivaan autuuteen. Tätä
+tietä Jumala on vienyt teitä kaikkia. Genoveevaa harjoitettiin
+luottamaan Jumalaan, sopimaan vihollistensa kanssa sekä muuten elämään
+tosikristityn lailla, hänen hyveensä kirkastuivat tuskien tulessa
+puhtaimmaksi kullaksi. Siegfried-kreivi huomasi katkerasta kokemuksesta,
+mitä rajatonta onnettomuutta kuohuvat intohimot voivat saada aikaan.
+Kurjuus, minkä hän oli tuottanut itselleen ja koko maailmassa eniten
+rakastamilleen olennoille, osoitti hänelle, miten välttämätöntä on
+hillitä itsensä ja alistaa intohimot järjen vallittaviksi. Pikku
+Mertsikin oppi erämaassa tuntemaan Jumalaa paremmin kuin mitä olisi
+voinut tapahtua kreivillisen linnan tai herttuallisen palatsin
+monenlaisten huvitusten pyörteessä. Ellei Jumala olisi hovista, jossa ei
+ole puute liehakoitsijoista, siirtänyt häntä sinne erämaahan, niin emme
+kenties näkisi hänessä niitä orastavia hyveitä, jotka nyt täyttävät
+mielemme hyvillä toiveilla, tätä herttaista nöyryyttä, vilpittömyyttä,
+tottelevaisuutta ja tyytyväisyyttä. Genoveevan kunnianarvoisat
+vanhemmat, joilta rakastetun tyttären kuolinsanoma riisti kaiken
+maallisen ilon ja lohdun, suuntasivat katseensa enemmän taivasta kohden.
+He näkivät yhä selvemmin, kuinka kaikki täällä maailmassa on aivan
+turhaa ja mitätöntä ja kuinka häiritsemätön autuus on vain paremmassa
+maailmassa, taivaassa löydettävissä, missä ei yksikään paha ihminen enää
+voi tuhota rauhaamme, missä ei enää ole kuolemaa eikä eroa. Mitä hartain
+ikävä tuohon parempaan elämään täytti heidän sydämensä ja saattoi heidät
+toivoen odottamaan kuolemaa, jota ihmiset niin pelkäävät ja kammovat. He
+pitivät sitä Jumalan enkelinä, joka vie meidät todelliseen isänmaahamme
+rakkaan taivaallisen Isämme luo. Ja nyt, kun kaikki olivat kehittyneet
+kokemuksessa ja hyveessä ja saavuttaneet kärsimystensä kauniin
+päämäärän, vei Jumala meidät kaikki taas aivan kuten viimeksi
+tavatessamme ihmeellisesti ja vastoin kaikkea odotusta yhteen. Tänään on
+koittanut päivä, jolloin me kaikki ilokyynelin kiitämme Häntä
+isällisestä johdatuksestaan. Meistä ei puutu ainoatakaan, vaan sen
+sijaan on joukkoomme vielä tullut lisäsi tämä herttainen lapsi. Autuas
+on se, joka kiusauksen kestää, sillä kun häntä on koeteltu, on hän saava
+elämän kruunun, jonka Jumala on luvannut Häntä rakastaville. Tämä kruunu
+on nyt pantu teillekin tallelle».
+
+
+
+
+XVIII
+
+Genoveevan kärsimykset koituvat koko maalle siunaukseksi
+
+
+Kohta kun oli tullut tiedoksi, että Genoveeva jo voi paljon paremmin ja
+oli suuresti toipunut kivuistaan, tuli päivittäin ihmisiä, jotka
+halusivat nähdä, hänet. Wolfin täytyi ritarisanallaan luvata
+Genoveevalle, ettei hän kieltäisi halvintakaan pääsemästä tämän luo.
+Siten tervehtijöiden luku tuli hyvin suureksi, ja useampia heistä pääsi
+aina yhtaikaa huoneeseen. Ihmiset olivat niin hiljaisia ja ujoja, että
+tuskin uskalsivat hengittää, eivätkä rohjenneet astua edemmäksi, vaan
+pysähtyivät ovensuuhun. Miehet seisoivat lakit kainalossa hartaina kuin
+kirkossa, ja pienet lapsetkin äitiensä käsivarsilla kohottivat
+kätösiään.
+
+Genoveeva makasi enimmäkseen lepovuoteellaan tai istui valkeisiin
+puettuna nojatuolissaan, ja hänen kauniit, kalpeat kasvonsa näyttivät
+niin hurskailta ja taivaisilta, niin vienoilta ja lempeiltä,
+rakastavilta ja helliltä, että ne ihmisten mielestä näyttivät
+kirkkaitten säteitten ympäröimiltä. Hän kutsui ihmisiä tulemaan hiukan
+lähemmäs ja puhui heille sitten muutamia sanoja, jotka jäivät heille
+ikimuistoisiksi.
+
+»Te rakkaat kunnon ihmiset», hän muun muassa lausui vienolla, suloisella
+äänellä, »minua ilahduttaa, että käytte minua katsomassa, ja kiitän
+teitä rakkaudestanne, jolla seuraatte kärsimyksiäni ja iloani. Ymmärrän
+hyvin, että teilläkin on monenlaisia kärsimyksiä, ja monenkin teistä
+täytyy nähdä paljon vaivaa maailmassa, mutta rakastakaa vain Jumalaa,
+luottakaa Häneen, älkääkä milloinkaan joutuko epätoivoon. Hän pelastaa
+kaikesta hädästä ne, jotka Häntä rakastavat. Missä kaikki näyttää olevan
+hukassa, siinä Hän vielä voi auttaa, missä hätä on suurin, siinä on
+apukin lähinnä. Hän suo kaiken lopuksi käydä hyvin, eikö totta? Ettekö
+itse selvästi näe sitä minun kohtalostani?
+
+Tyytykää siihen vähään, mitä teillä on. Niukoissakin oloissa saattaa
+olla tyytyväinen, sen sain kokea erämaassa. Miten köyhiä lienettekin,
+niin teillä on kumminkin enemmän kuin mitä minulla siellä oli. Onhan
+teillä sentään mökki, vaatteet, vuode ja talvella lämpöinen pirtti sekä
+lämmintä ruokaa, eihän ihminen enempää tarvitsekaan. Älkää siis
+kiinnittäkö sydäntänne ajalliseen, älkääkä luottako elottomaan rahaan,
+vaan elävään Jumalaan. Hän voi pian tehdä rikkaimmankin köyhintä
+köyhemmäksi ja köyhimmän taas rikkaaksi. Senkin olette nähneet minusta.
+
+Pysykää aina Jumalassa, rukoilkaa mielellänne ja säilyttäkää omatuntonne
+puhtaana. Ken on yhtä Jumalan kanssa ja pitää Hänet sydämessään, hänellä
+on taivas sydämessään. Rukous suo voimaa hyvän tekemiseen ja vahvistaa
+kärsimyksissä. Se halkoo pilvetkin eikä jää koskaan kuulematta. Hyvä
+omatunto on kaikissa kärsimyksissä, vankeudessa, taudissa ja kuolemankin
+lähestyessä pehmeä päänalanen. Sen saatte kokea kuten minäkin.
+
+Kun omatuntonne teitä soimaa -- ketäpä se ei soimaisi, vaikkakaan ei
+sellaisista rikoksista, joista minua syytettiin -- niin pyrkikää ennen
+kaikkea sovintoon Jumalan kanssa ja turvautukaa Kristukseen, Hänen
+rakkaaseen Poikaansa. Hänet Jumala on antanut syntistä maailmaa
+vapahtamaan. Hän on syntiemme sovitus. Hän vuodatti verensä niiden
+tähden. Jos sanomme, ettei meillä ole syntejä, petämme itsemme, mutta
+jos syntimme tunnustamme, on Hän uskollinen ja vanhurskas ja antaa
+meille synnit anteeksi pelastaen meidät kaikesta vääryydestä.
+
+Kuulkaa mielellänne evankeliumia, siitä saatte tietää kaiken paremmin
+kuin mitä minä voin teille sanoa. Evankeliumikirja toisessa kädessä ja
+risti toisessa kristinuskon ensimmäiset julistajat tulivat luoksenne.
+Vielä kerran, kuulkaa evankeliumia, pitäkää se sydämissänne, seuratkaa
+sitä, sillä se on Jumalan sanaa ja sisältää voiman tehdä kaikki ne
+autuaiksi, jotka siihen uskovat. Ajatelkaa myös aina: Ristissä on
+pelastus. Ristin tietä, läpi kärsimysten ja Kuoleman Kristus kulki
+kunniaan. Ristin tietä, läpi kärsimysten ja monien ahdistusten meidänkin
+on käyminen Jumalan valtakuntaan. Tahdomme yhdessä kulkea tätä tietä?»
+hän sitten lausui ojentaen vielä kaikille kätensä. Jokaisen piti
+kädenannolla luvata se hänelle.
+
+Aviopuolisoille ja vanhemmille hän vielä erikseen puhui. Edellisiä hän
+kehoitti yksimielisyyteen ja rakkauteen varoittaen heitä
+mustasukkaisuudesta. »Älkää milloinkaan kuunnelko viekkaita kieliä,
+jotka tahtovat häiritä yksimielisyyttänne ja rakkauttanne», hän sanoi
+oman kokemuksensa perustuksella tietäen, mitä onnettomuutta sellaiset
+petolliset kielet voivat tuottaa parhaaseenkin avioliittoon. Vanhempia
+hän kehoitti kasvattamaan lapsiaan hurskaasti ja kristillisesti.
+»Katsokaa», hän sanoi monelle äidille, joka lapsi käsivarrella seisoi
+hänen edessään, »eihän lapsen otsaan ole kirjoitettu, mitä kaikkea se
+vielä saa maailmassa kokea. Nyt se vielä herttaisesti hymyilee elämälle,
+mutta koittaa aika, jolloin sekin on sureva ja itkevä, kuten kaikki
+tähän maailmaan tulleet. Kasvattakaa sitä sen vuoksi hyvin, jotta se
+saisi sisäistä voimaa kulkea maailman läpi. Kun minun äitini noin piteli
+minua käsivarrellaan, hän ei varmaankaan aavistanut, mitkä kärsimykset
+minua odottivat. Ellei hän sittenkin olisi totuttanut minua pienestä
+pitäen hartaasti luottamaan Jumalaan, olisi minun erämaassa täytynyt
+joutua epätoivoon, ehkäpä olisin tehnyt itsemurhankin, eikä minua
+silloin enää olisi. Ilman lujaa uskoa Jumalaan, Kristukseen ja
+iankaikkiseen elämään maallinen elämämme olisi surullista, lohdutonta.
+Juurruttakaa siis varhain tämä usko lapsiinne!»
+
+Mertsin piti sitten vielä lahjoittaa joka lapselle jotain kaunista
+muistoksi eikä ketään laskettu menemään antimetta. Tämä kreivittären
+hyvyys ja ystävällisyys sekä hänen kauniit sanansa kävivät syvälle
+ihmisten sydämiin, niin että kovimmatkin miehet itkivät lasten lailla.
+Genoveevan hurskaus, hänen tuskansa, kärsivällisyytensä, sanansa ja
+esimerkkinsä olivat suureksi siunaukseksi koko maalle. Laajalti
+ympäristössä ihmiset muuttuivat paljon hurskaammiksi ja paransivat
+silminnähtävästi tapansa, ja monessa mökissä, missä ennen oli riidelty,
+vallitsi nyt sopu ja rakkaus, rauha ja tyytyväisyys. Hurskas piispa
+sanoi usein: »Kun Jumala tahtoo saada jonkun ihmisen levittämään paljon
+onnea, lähettää Hän tälle suuria kärsimyksiä. Sellainen kärsimys on
+silloin noita pyhiä siunauksia, joita Jumala itse suo. Genoveevan
+kärsimykset saavat enemmän hyvää aikaan kuin minun saarnani».
+
+
+
+
+XIX
+
+Golon kohtalo
+
+
+Tullessaan Genoveevan huoneesta ihmiset vielä tahtoivat nähdä Golonkin.
+Tuomioistuin oli tuominnut hänet panettelijana, uskottomana palvelijana
+ja kolminkertaisena murhaajana kuolemaan. Hänet oli revitytettävä
+neljällä hevosella tai neljällä härällä neljäksi kappaleeksi, mutta
+kreivi oli hurskaan puolisonsa hartaan esirukouksen hellyttämänä
+armahtanut hänet kuolemanrangaistuksesta. Hänen vallassaan ei kumminkaan
+ollut vapauttaa rikollista elinkautisesta vankeudesta. Vanginvartija,
+jonka täytyi näyttää Goloa ihmisille, sai melkein päivät päästään olla
+toimessa. Hän teki sen kuitenkin mielellään. »Tulkaa vain», hän sanoi
+heille. »Siellä kreivittären huoneessa olette nähneet viattomuuden ja
+hyveen esikuvan, alhaalla Golon vankikomerossa saatte nyt nähdä synnin
+ja paheen esikuvan.»
+
+Hän kulki edellä lyhtyineen ja raskaine avainkimppuineen ahtaita
+kiviportaita syvälle maan alle. Kun hän avasi raskaan rautaoven, niin
+ihmisiä oikein kammotti, ja nähdessään hänen lyhtynsä valossa Golon he
+pelästyivät vielä enemmän, sillä hän oli kauhistuttava katsella. Hänen
+hiuksensa riippuivat hurjassa epäjärjestyksessä otsalla, ja hänen
+partansa oli kasvanut pitkäksi. Kasvot olivat kuolonkelmeät, ja hän
+vilkuili tummilla silmillään arasti ja hirvittävästi. Paha omatunto
+vaivasi häntä niin, että hän usein oli aivan mieletön möyrien,
+kahleitaan kalistellen ja hakaten päätään seinään. Selvempänäkin
+ollessaan hän puheli itsekseen kaikenlaista kummallista, mikä meni
+kuulijoitten luitten ja ytimien läpi.
+
+»Voi mikä hullu, mikä seitsenkertainen hullu olinkaan!», hän usein
+huusi. »Voi sitä, joka luopuu Jumalasta, avaa sydämensä pahoille
+himoille eikä enää kuule omantuntonsa ääntä. Aluksi hän saattanee tuntea
+turhamaista, petollista iloa, mutta hänen loppunsa on onneton ja kurja.
+Hän kulkee kukilla, mutta äkkiä hän syöksyy kuiluun, jonka kukat olivat
+peittäneet hänen katseeltaan. Voi sitä, joka himoitsee kiellettyjä
+hedelmiä! Hän luulee lähestyvänsä kukoistavaa ruusupensasta ja ojentaa
+kätensä taittaakseen siitä kukan, mutta äkkiä syöksyykin sähisevä käärme
+pensaasta, kietoutuu monin kerroin hänen ympärilleen ja kuristaa ja
+raatelee häntä lakkaamatta myrkyllisin puremin».
+
+Välistä hän kysyi, vaikka olikin jo usein saanut vastauksen
+kysymykseensä: »Onko totta, ihmiset, että kreivitär ja lapsi on
+löydetty? Onko niin, vai olenko vain nähnyt sellaista unta? Ei, ei, en
+ole uneksinut, on todellakin niin, uskon sen, sillä kuulkaa», hän
+haikealla äänellä jatkoi, »Jumala on hirveä kostaja. Hän pelasti
+kreivittären tästä vankilasta ja heitti minut samaan paikkaan. Niin,
+tuossa hän istui», hän sanoi laskien kätensä punaiselle kivilattialle,
+»tällä samalla lattialla, jolla minä nyt istun. Uskotteko siis, että
+Jumala on vanhurskas?»
+
+Erään toisen kerran hän huusi nousten lattialta: »Jumalan kiitos!
+Tuletteko nyt vihdoinkin viemään minua mestauspaikalle? Lähden
+mielelläni. Olen surmannut viattoman äidin ja lapsiraukan, sentähden
+pitää minunkin kaulani katkaistaman. Olen vuodattanut viatonta verta,
+katsokaa, käteni ovat vielä aivan veressä! Katsokaa, ne ovat
+kauttaaltaan veripunaiset! Silmistä vuotavat kyynelvirratkaan eivät enää
+voi niitä valkeiksi huuhtoa. Siksi täytyy minunkin vereni pirskoutua
+mestauspaikalle. Alistun siihen mielelläni, sillä parempi on kuolla
+teloittajan miekan iskemänä kuin kauemmin kestää täällä raastavaa
+tuskaa», hän sanoi osoittaen rintaansa.
+
+Aika ajoin, kun omantunnontuska ja epätoivo vielä ankarammin häntä
+ahdistivat ja saivat hänet aivan suunniltaan, Golo tuijotti
+hievahtamatta ihmisiä, kohta kun ovi oli avattu, nauroi sitten kamalasti
+ja huusi: »Vai niin, joko teidät vihdoinkin tuodaan. Tehän myös
+jouduitte pahan himonne pettämiksi ja viettelitte viattoman ihmisen.
+Ettekö ole sitä tehneet? Näyttäkää minulle kätenne, eivätkö niitä
+vainenkin kostuta onnettoman äidin kyyneleet tai lapsiparan veri. Ette
+näytä niitä minulle, ette uskalla tehdä sitä. Nyt tiedän, että niin on!»
+hän sitten kauheasti huusi. »Kätenne ovat veressä ja kyynelissä kuten
+minunkin, olette rikollisia kuten minäkin. Tulkaa vain luokseni. Kas
+tuossa», hän lausui astuen syrjään, »on vastedes paikkanne oleva.
+Kaikkien sellaisten rikollisten paikka on minun luonani».
+
+Silloin säikähtyneet lapset alkoivat huutaa kätkien kasvonsa äitiensä
+vaatteisiin, jokainen nuorukainen ja jokainen neito päätti pyhästi
+säilyttää sydämensä puhtaana synneistä, jotka voivat syöstä ihmisen
+sellaiseen kurjuuteen, ja moni mies ja moni vaimo sanoi ääneensä:
+»Mieluummin viattomana erämaassa juuria ja ruohoja syömässä kuin Golon
+lailla elämässä kreivin linnassa ylellisyydessä, mutta pahan omantunnon
+vaivaamana ja saaden sellaisen lopun».
+
+»Siinä olette oikeassa», vanginvartija sanoi sulkiessaan rautaoven, »ja
+joskaan paheellinen elämä ei tässä maailmassa aina lopu näin kurjasti,
+niin on se kumminkin varmasti äärettömän paljon suurempien kärsimysten
+alkuna toisessa elämässä».
+
+Tässä epätoivoisessa tilassa Golo eli monta vuotta eikä tiedetä, oliko
+hänen kuolemansakaan lohdullisempi. Hänen ei sanota saaneen rauhaa,
+ennenkuin hän lopuksi kumminkin sai ansaitun rangaistuksensa.
+
+
+
+
+XX
+
+Vielä sananen naarashirvestä
+
+Loppu
+
+
+Kun pienokaiset olivat nähneet Genoveevan, Mertsin ja Golon, tahtoivat
+he lapsellisuudessaan vielä nähdä naarashirvenkin. Kreivi oli
+rakennuttanut sille oman, kauniin suojan. Se juoksenteli vapaana
+linnanpihalla, vieläpä tuli joskus portaita pitkin linnaan sisällekin
+Genoveevan ovelle asti, eikä sitä sieltä saatu hievahtamaan, ennenkuin
+se oli laskettu muutamaksi hetkeksi huoneeseen. Se oli sangen kesy
+kaikille ihmisille ja söi heidän kädestään, eivätkä linnanpihalla olevat
+ajokoiratkaan tehneet sille mitään pahaa. Lapset iloitsivat suuresti
+nähdessään tuon kauniin eläimen, he antoivat sille leipää ja
+silittelivät sitä, ja äidit sanoivat: »Ellei tätä eläintä olisi ollut,
+olisivat rakas kreivittäremme ja nuori kreivimme saaneet surmansa
+erämaassa».
+
+»Sentähden ei saa kiusata mitään eläintä», sanoi palvelustyttö, jonka
+tehtävänä oli hoitaa hirveä. »Jollei meillä olisi härkää, jonka
+valjastamme auran eteen, ei lehmää, joka antaa meille maitoa, niin
+meidän kävisi yhtä huonosti kuin rakkaan kreivittäremme olisi käynyt
+erämaassa ilman hirveä. Ilman eläimiä maailma sentään olisi meille
+erämaa. Silloin olisi hyvin vähän viljeltyjä peltoja nähtävänä, eivätkä
+kauneimmatkaan niityt meitä hyödyttäisi. Älkää sentähden kiusatko
+elukoitanne, vaan kiittäkäämme Jumalaa tästäkin hyvästä».
+
+Ei tiedetä tarkoin, kuinka kauan Genoveeva vielä eli, mutta se
+tiedetään, että hän koko jäljellä olevan ikänsä vietti iloisena tehden
+vielä sanomattoman paljon hyvää. Hiljainen ja autuas oli hänen
+kuolemansa. Hänen elämänsä muistutti kaunista, hiljaista kevätiltaa
+onnellisesti ohimenneen ankaran ukkosilman jälkeen, ja hänen kuolemansa
+oli kuin armas auringonlasku, päivän vielä säteillään valaistessa ja
+levittäessä siunausta, kunnes sen viimeinen hohde ei sammu, vaan
+ainoastaan katoaa näkyvistämme noustakseen ihanampana toisessa
+maailmassa.
+
+Genoveevan hautajaisiin tuli lukemattomia ihmisiä, jotka kaikki
+vuodattivat kuumia kyyneliä hänen haudallaan. Kuumimmat vuotivat
+kumminkin Siegfriedin ja Mertsin silmistä. Uskollinen hirvi paneutui
+maata haudalle eikä enää lähtenyt sieltä. Se ei koskenutkaan ruokaan,
+jota sille sinne vietiin, kunnes se eräänä aamuna tavattiin kuoliaana.
+Kreivi pystytti Genoveevalle valkeasta marmorista komean hautakiven,
+jonka alasyrjään oli hakattu uskollisen hirvenkin kuva.
+
+Erämaahan kreivi oli Genoveevan pyynnöstä perustanut erakkomajan, jonka
+kappeli oli oikealle Genoveevan luolasta. Hildolf-piispa vihki sen, ja
+kansa nimitti sen Naiskirkoksi. Genoveevan elämänvaiheet oli sirosti
+kuvattu sen seiniin. Pieni puuristi, johon liittyi niin paljon kalliita
+muistoja, pantiin kumminkin vasta Mertsin kuoltua kultakehyksissä
+alttarille. Luolan toisella puolen oli erakon maja ja sievä pikku
+puutarha, jonka läpi lähteen vesi virtasi. Sinne kulki aina paljon
+ihmisiä, ja herttainen erakko näytti heille silloin pientä ristiä,
+taulua, luolaa, kiveä, jolle Genoveeva oli polvistunut, ja lähdettä,
+josta hän oli juonut, kertoi heille hänen tarinansa ja kehoitti nuoria
+ja vanhoja noudattamaan hänen esimerkkiään.
+
+Kansa kunnioitti Genoveevaa pyhimyksenä, ja lähes sata vuotta myöhemmin
+vielä valkohapsiset vanhukset ilolla lausuivat: »Lapsena ollessani näin
+Genoveevan», ja he kertoivat kuunteleville lastenlapsille ja näiden
+lapsille, mitä Genoveeva oli heille sanonut.
+
+Siegfriedsburgin eli Siegfriedsheimin linna, tavallisessa puheessa vain
+Siegmern tai Simmern-nimellä tunnettu, missä Siegfried ja Genoveeva
+olivat asuneet, hävitettiin sittemmin. Siitä on enää vain muutamia
+raunioita nähtävinä Altsimmern-nimisessä paikassa Koblenzin lähellä,
+mutta kunnioitus ja rakkaus Genoveevaa kohtaan oli pysyvämpi ja
+kestävämpi kuin nuo lujat muurit. Vuosisatojen himmentävä voimakaan ei
+ole saanut hänen elämäntarinaansa joutumaan unohduksiin, ja meidän
+päivinämme vielä on monella naisella hänen muistokseen nimenä Genoveeva.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Genoveeva Brabantin kreivitär, by 
+Johann Christoph von Schmid
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK GENOVEEVA BRABANTIN KREIVITÄR ***
+
+***** This file should be named 17628-8.txt or 17628-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/1/7/6/2/17628/
+
+Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
+Proofreaders Europe.
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+*** END: FULL LICENSE ***
+
diff --git a/17628-8.zip b/17628-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..d9e79a8
--- /dev/null
+++ b/17628-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..0cae79c
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #17628 (https://www.gutenberg.org/ebooks/17628)