diff options
| author | Roger Frank <rfrank@pglaf.org> | 2025-10-15 04:49:44 -0700 |
|---|---|---|
| committer | Roger Frank <rfrank@pglaf.org> | 2025-10-15 04:49:44 -0700 |
| commit | f682edb1a782a874b66f4b326cd2f06c52e6b4b6 (patch) | |
| tree | 9043e9d431ef44989dac72131b62422f2af83d6a | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 16806-8.txt | 4598 | ||||
| -rw-r--r-- | 16806-8.zip | bin | 0 -> 62825 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 4614 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/16806-8.txt b/16806-8.txt new file mode 100644 index 0000000..2f0ff29 --- /dev/null +++ b/16806-8.txt @@ -0,0 +1,4598 @@ +The Project Gutenberg EBook of Rosmersholma, by Henrik Ibsen + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Rosmersholma + Nelinäytöksinen näytelmä + +Author: Henrik Ibsen + +Translator: Hilda Asp + +Release Date: October 7, 2005 [EBook #16806] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ROSMERSHOLMA *** + + + + +Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm. + + + + + + + + +ROSMERSHOLMA. + +NELINÄYTÖKSINEN NÄYTELMÄ. + + +Kirjoittanut +Henrik Ibsen. + + +Suomentanut +Hilda Asp. + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Hj. Hagelberg 1887. + + + + +HENKILÖT: + + +*Johannes Rosmer*, Rosmersholman omistaja, entinen kirkkoherra. +*Rebekka West*, asuva Rosmerin luona. +*Rehtori Kroll*, Rosmerin lanko, +*Ulrik Brendel*. +*Peder Mortensgård*. +*Matami Helseth*, Rosmersholman taloudenhoitaja. + + +(Tapahtuma Rosmersholman vanhassa herraskartanossa, lähellä erästä +vuonokaupunkia länsi-Norjassa.) + + + + +ENSIMMÄINEN NÄYTÖS. + + +(Arkihuone Rosmersholmassa; avara vanhan-aikuinen ja hauska. Alhaalla +oikealla puolen tuoreilla koivun-oksilla ja metsäkukilla koristettu +muuri. Ylempänä ovi. Perällä kaksois-ovet eteiseen. Vasemmalla seinällä +akkuna, sen edessä kasvia ja kukkia. Muurin luona pöytä, sen ympärillä +nojatuolia ja sohva. Seinällä riippuu pappien, upseerien ja +juhlapukuisten virkamiesten kuvia, toiset vanhoja toiset uudempia. +Akkuna on auki. Samoin eteisen-ovi ja ulko-ovi. Ovesta näkyy suuria, +vanhoja puita kartanoon vievissä puistokäytävissä. Kesä-ilta. Aurinko on +laskenut.) + +(*Rebekka West* istuu akkunan vieressä nojatuolissa ja virkkaa suurta +valkeata, melkein valmista villahuivia. Tuontuostakin hän katsahtaa ulos +kasvien välistä. Vähän ajan perästä tulee *matami Helseth* oikealta.) + +*Matami Helseth*. Parasta kait on, että vähitellen alan panna illallista +pöytään, neiti? + +*Rebekka West*. Niin, tehkää se. Luultavasti pastori pian palaakin. + +*Matami Helseth*. Eikö siinä käy kova viima, neiti, missä istutte? + +*Rebekka*. Käy vähän. Ehkä panette ovet kiinni. + +(*Matami Helseth* sulkee eteisen oven, menee sitten akkunan luo.) + +*Matami Helseth* (aikoo panna akkunan kiinni, katsoo ulos). Eikös tuo +ole pastori, joka tuolla kävelee? + +*Rebekka* (pikaisesti). Missä? (nousee.) On, hän se on. (Akkunan +takana.) Menkää syrjään. Hän ei saa huomata meitä. + +*Matami Helseth* (keskellä lattiaa). Ei, mutta neiti -- hän lähtee taas +myllytietä. + +*Rebekka*. Myllytietä hän toissa päivänäkin kulki. (Kurkistaa +akkunaverhon ja pielen välistä.) Nyt saamme nähdä -- + +*Matami Helseth*. Uskaltaako hän mennä sulun yli? + +*Rebekka*. Niin, sitä tahtoisin nähdä. (vähän ajan kuluttua.) Ei. Hän +palaa takaisin. Menee tänäänkin ylempää, (menee akkunan luota.) Pitkän +kierroksen. + +*Matami Helseth*. Herranen aika, niin. Mahtaa pastorista tuntua +vaikealta kulkea tuon sulun yli. Siellä missä sellaista on tapahtunut -- + +*Rebekka* (panee työnsä kokoon). Täällä ei hevin unohdeta kuolleita, +täällä Rosmersholmassa. + +*Matami Helseth*. Minä nyt puolestani luulen niin, neiti, että kuolleet +eivät unohda Rosmersholmassa. + +*Rebekka* (katsoo häneen). Kuolleet? + +*Matami Helseth*. Niin, melkein voi sanoa, ett'eivät ne voi +täydellisesti erota jälkeenjääneistä. + +*Rebekka*. Kuinka niin luulette? + +*Matami Helseth*. No, eihän se valkea hevonen muuten täällä kävisi, +tiedän mä. + +*Rebekka*. Niin, mitenkä sen valkean, hevosen, laita oikein on, matami? + +*Matami Helseth*. Oh, siitä ei kannata puhua. Ettehän te semmoisia +uskokkaan. + +*Rebekka*. Uskotteko te sitten semmoisia? + +*Matami Helseth* (menee ja sulkee akkunan). Tässä minä nyt rupean teidän +narriksenne. (katsoo ulos.) Ei -- mutta johan se pastori taas on tuolla +myllytiellä --! + +*Rebekka* (katsoo ulos). Tuo mieskö tuolla? (menee akkunan luo.) Sehän +on rehtori. + +*Matami Helseth*. Niin oikein, rehtori se onkin. + +*Rebekka*. No, sepä hauskaa! Saattepa nähdä, hän on tulossa meille. + +*Matami Helseth*. Hän menee ihka suoraan sulun yli, hän. Ja kuitenkin +oli vainaja hänen sisarensa. -- No, minä lähden sitte laittamaan +illallista, neiti. (Menee oikealle.) + +(Rebekka seisoo hetkisen akkunan luona; tervehtii sitte hymyilee ja +nyökkää.) + +(Alkaa hämärtää.) + +*Rebekka* (menee oikealle ovelle ja puhuu ovesta huoneesen). Hyvä matami +Helseth, ehkä hankitte jotain erikoisherkkua pöytään. Itse kyllä +tiedätte, mikä rehtorista on parasta. + +*Matami Helseth* (huoneesta). Kyllä niin, neiti. Sen minä teen. + +*Rebekka* (avaa oven eteiseen). No, vihdoinkin --! Sydämmellisesti +tervetullut, rakas rehtori! + +*Rehtori Kroll* (eteisessä, laskien kepin kädestään). Kiitos. En siis +tule häiritsemään? + +*Rebekka*. Tekö? Hyi, hävetkää toki --! + +*Kroll* (tulee sisään). Aina yhtä herttainen. (katsoo ympärilleen.) Onko +Rosmer ylhäällä huoneessaan? + +*Rebekka*. Ei, ulkona kävelemässä. Hän on viipynyt tavallista kauvemmin. +Mutta kyllä kait hän tuossa paikassa tulee. (näyttää sohvaa.) Olkaa hyvä +ja istukaa niin kauvaksi. + +*Kroll* (laskee hatun kädestään). Kiitoksia paljon, (istuu ja katselee +ympärilleen.) Kas, kuinka somaksi te olette saanut tämän vanhan suojan. +Kukkia joka sopessa. + +*Rebekka*. Rosmer pitää niin mielellään raittiita, eläviä kasvia +läheisyydessään. + +*Kroll*Matami Helseth* Pidätte kait tekin, luulen minä. + +*Rebekka*. Niin teen. Minusta ne huumaavat niin suloisesti. Ennen olemme +saaneet kaivata sitä huvia. + +*Kroll* (nyökäyttää raskaasti päätään). Beate-raukka ei kärsinyt niiden +tuoksua. + +*Rebekka*. Eikä niiden väriäkään. Hän meni ihan puolipyörryksiin -- + +*Kroll*. Sen kyllä muistan. (keveämmällä äänellä.) No, kuinka täällä +voidaan? + +*Rebekka*. Kiitos, kaikki täällä kulkee tasaista, totuttua uraansa. +Toinen päivä toisensa tapaan. -- Entä teillä? Vaimonne --? + +*Kroll*. Oi, hyvä neiti West, jättäkäämme minun asiani. Perhe-elämässä +sattuu aina pieniä selkkauksia, etenkin tällaisina aikoina. + +*Rebekka* (vähän ajan kuluttua, istuu nojatuoliin sohvan luona). Minkä +tähden ette ole kertaakaan käynyt meitä tervehtimässä kesäloman aikana? + +*Kroll*. No, ei nyt aina pidä olla ihmisten kimpussa -- + +*Rebekka*. Tietäisitte vaan kuinka me olemme kaivanneet teitä -- + +*Kroll*. -- ja olenhan sitä paitsi ollut matkoilla -- + +*Rebekka*. Niin, parin viikon ajan. Tehän matkustitte kansankokouksissa +maaseuduilla? + +*Kroll* (nyökkää). Niin, mitä te, neiti, siitä sanotte? Oletteko +ajatellut, että minusta vanhoina päivinäni tulisi valtiollinen +yllyttäjä? Häh? + +*Rebekka* (hymyilee). Aina teissä on ollut vähän yllyttäjää, rehtori +Kroll. + +*Kroll*. On niin, noin yksityishuviksi. Mutta vast'edes siitä tulee +täyttä totta. Luetteko te koskaan noita radikaalisia lehtiä? + +*Rebekka*. Niin, rakas rehtori, en tahdo kieltää, että -- -- + +*Kroll*. Hyvä neiti, ei siinä ole mitään moitittavaa. Ei, mitä teihin +tulee. + +*Rebekka*. Ei niin, samaa minäkin. Pitäähän minun seurata aikaani. +Tuntea -- -- -- + +*Kroll*. Ja oli miten oli, enhän minä teiltä, joka olette nainen, voi +vaatia, että varmasti liitytte jompaankumpaan puolueesen tässä +kansalais-kiistassa -- voisin kyllä sanoa kansalais-sodassa, joka täällä +raivoaa. -- Mutta te olette siis lukenut, kuinka nuo «kansan» miehet +ovat suvainneet syytää minulle herjauksia? Mitä ilkeitä raakuuksia he +ovat luulleet saavansa käyttää. + +*Rebekka*. Niin, mutta minusta te olette kuitannut ne sangen sattuvasti. + +*Kroll*. Niin olen. Sen uskallan itse sanoa. Sillä nyt olen minä saanut +vettä myllyyni. Ja he saavat nähdä että meikäläinen mies ei itse +paljasta selkäänsä -- -- Ei, kuulkaapas, elkäämme kajotko noihin +ikäviin, ärsyttäviin asioihin tänä iltana. + +*Rebekka*. Niin, jättäkäämme ne, rakas rehtori. + +*Kroll*. Sanokaa minulle kernaammin, kuinka oikein viihdytte täällä +Rosmersholmassa nyt, yksin jäätyänne? Sitte kun Beate-raukka -- -- + +*Rebekka*. Kiitos, viihdynhän minä täällä hyvinkin. Kovin tyhjältä +täällä tuntuu hänen jälkeensä monessa suhteessa. Ja suru ja kaipuu +tuntuu myös -- tietysti. Mutta muuten -- + +*Kroll*. Aijotteko jäädä tänne? Noin ainaiseksi, minä tarkoitan. + +*Rebekka*. Oi, rakas rehtori, enhän minä aijo sitä enkä tätä. Minä olen +nyt jo niin kotiutunut, että mielestäni olen taloon kuuluva, minäkin. + +*Kroll*. Niin te. Kuka sitten. + +*Rebekka*. Ja niin kauvan kun herra Rosmer arvelee, että minä voin olla +hänelle joksikin hyödyksi ja huviksi, -- niin kai minä täällä sitte +pysyn, luullakseni. + +*Kroll* (katselee häntä liikutettuna). Tiedättekö mitä, -- tuossa on +jotain suurta naiselle, kun noin kuluttaa koko nuoruutensa, uhraamalla +sen muiden hyväksi. + +*Rebekka*. Minkä hyväksi muuten olisin elänyt? + +*Kroll*. Ensin saitte herkeämättä hoidella rampaa, äreätä +kasvatus-isäänne -- + +*Rebekka*. Elkää luulko että tohtori West oli niin äreä siellä Lapissa. +Ne kauheat merimatkat hänet murtivat. Vasta tänne muutettuamme, -- niin +olihan minulla sitten pari vaikeata vuotta, ennen kun hänen kärsimisensä +loppuivat. + +*Kroll*. Eikö ne seuraavat vuodet tuntuneet teistä vieläkin +vaikeammilta? + +*Rebekka*. Ei, kuinka voitte noin sanoa! Minä kun niin paljon pidin +Beatesta --. Ja niin hartaasti kun hän, vaivanen, kaipasi hoitoa ja +sääliväistä kohtelua. + +*Kroll*. Kiitos ja kunnia teille siitä, että muistelette häntä +suopeudella. + +*Rebekka* (siirtyy vähän lähemmäksi häntä). Rakas rehtori, tuon te +sanotte niin kauniisti ja sydämmellisesti, ett'en ollenkaan epäile +sanoissanne olevan mitään kaksimielisyyttä. + +*Kroll*. Kaksimielisyyttä? Mitä sillä tarkoitatte? + +*Rebekka*. No, eihän se olisi lainkaan kummallista, jos teistä tuntuisi +vähän katkeralta, nähdessänne minun, vieraan ihmisen, hallitsevan ja +vallitsevan täällä Rosmersholmassa. + +*Kroll*. Ei, mitä kummaa te --! + +*Rebekka*. Mutta siltä teistä ei tunnu. (ojentaa hänelle kätensä.) +Kiitos, rakas rehtori! Kiitos, kiitos siitä. + +*Kroll*. Mutta mistä ihmeestä te olette saanut tuon päähänne? + +*Rebekka*. Minä rupesin vähän pelkäämään, kun te tulitte niin harvoin +tänne, luoksemme. + +*Kroll*. Nytpä olette kelpo lailla erehtynyt, neiti West. Ja sitä paitsi +-- eihän täällä oikeastaan ole tapahtunut mitään muutosta. Tehän täällä +silloinkin -- Beate-raukan viimeisinä onnettomina elinvuosina piditte +huolen kaikesta -- te yksin-omaan. + +*Rebekka*. Oikeimmin minä silloin hoidin jonkinlaista sijaishallitusta +emännän nimessä. + +*Kroll*. Samahan tuo lie --. Tiedättekö mitä, neiti West, -- minä +puolestani en suinkaan pahastuisi, jos te --. Mutta ehk'ei ole +soveliasta puhua sellaista. + +*Rebekka*. Mitä niin, tarkoitatte? + +*Kroll*. Jos voisi käydä niin, että te täyttäisitte tuon tyhjän paikan +-- + +*Rebekka*. Minulla on se paikka, jonka tahdon, herra rehtori. + +*Kroll*. Niin kyllä töiden puolesta, mutta ei -- + +*Rebekka* (keskeyttää hänet, vakavasti). Hävetkäähän toki rehtori Kroll. +Kuinka voitte laskea leikkiä sellaisista asioista? + +*Kroll*. No niin, Johannes Rosmer näyttää tosin saaneen kyllänsä +avioliitosta. Mutta kuitenkin -- + +*Rebekka*. Tiedättekö -- minun täytyy melkein nauraa teille. + +*Kroll*. Kuitenkin --. Sanokaappa minulle, neiti West --. Jos on lupa +kysyä --. Kuinka vanha te oikeastaan olette? + +*Rebekka*. Häpeä tunnustaa, mutta minä olen tosiaan jo täyttänyt +yhdeksänkolmatta, herra rehtori. Minä käyn nyt kolmatta kymmentä. + +*Rebekka* Niin -- niin. Ja Rosmer -- kuinka vanha hän on? Annas olla. +Hän on minua viittä vuotta nuorempi. No, hän on siis ainakin +kolmenviidettä. Minusta se sopisi hyvin. + +*Rebekka* (nousten). Niin, niin, niin. Se sopisi mainiosti. -- Juotteko +teetä kanssamme tän'iltana. + +*Kroll*. Kiitos, juon kyllä. Olen aikonut viipyä täällä. Minun täytyy, +näet, keskustella Rosmerin kanssa eräästä asiasta. Ja sitte, neiti West, +-- ett'ette taas rupee päättömiä pelkäämään, pistäyn minä täällä tuon +tuostakin, -- niin kuin ennen muinoin. + +*Rebekka*. Niin juuri, tehkää se. (pudistaa hänen käsiään.) Kiitos, +kiitos. Te olette sentään oikein hyvä. + +*Kroll* (mutisee). Vai niin? Samaa en juuri saa kuulla kotona. + +(*Johannes Rosmer* tulee oikeanpuolisesta ovesta.) + +*Rebekka*. Herra Rosmer, -- näettekö kuka täällä istuu? + +*Johannes Rosmer*. Matami Helseth ilmoitti sen minulle jo. + +(Rehtori Kroll on noussut.) + +*Rosmer* (lempeästi ja vienosti, pudistaa hänen kättänsä). Tervetullut +taloon taas, rakas Kroll. (panee kätensä hänen olkapäilleen ja katsoo +häntä silmiin.) Sinä, rakas, vanha ystäväni! Sen minä kyllä tiesin, että +välimme taas kerran oli tuleva entiselleen. + +*Kroll*. Mutta, hyvä ihminen, -- oletko sinäkin hautonut sitä mieletöntä +luuloa, että jotain on tullut väliimme! + +*Rebekka* (Rosmerille). Niin, ajatelkaas; -- kuinka hauskaa, että se oli +vaan harhaluulo. + +*Rosmer*. Oliko se todellakin harhaluulo, Kroll? Mutta miksi sinä sitten +vetäydyit kokonaan pois meistä? + +*Kroll* (vakavasti ja puoliääneen). Siksi ett'en tahtonut elävällä +itselläni tulla muistuttamaan sinua onnettomuutesi ajoista -- ja +hänestä, -- jonka päivät päättyivät myllykoskessa. + +*Rosmer*. Siinä ajattelet kauniisti. Olethan sinä aina niin +hienotunteinen. Mutta siitä syystä sinun oli tarpeetonta pysyä poissa. +-- Tule, istukaamme sohvaan. (istuvat.) Ei, Beaten muisto ei suinkaan +kiusaa minua. Me puhumme hänestä joka päivä. Hän on mielestämme vielä +ikään kuin taloon kuuluva. + +*Kroll*. Niinkö todellakin? + +*Rebekka* (sytyttää lamppua). Niin, siltä meistä todellakin tuntuu. + +*Rosmer*. Onhan se ihan luonnollista. Pidimmehän me kumpikin niin paljo +hänestä. Ja sekä Rebek -- -- sekä neiti West että minä tiedämme, että +tunnollisesti teimme, mitä suinkin voimme, hänen, raukan, hyväkseen. +Meidän ei tarvitse syyttää itseämme mistään. -- Siksi minusta tuntuu +vaan lempeältä ja vienolta muistellessani Beatea. + +*Kroll*. Te rakkaat, kunnon ystävät! Vast'edes tulen joka päivä +luoksenne. + +*Rebekka* (istuu nojatuoliin). Niin, muistakaa nyt vaan pitää sananne. + +*Rosmer* (vähän empien). Kuule, Kroll, -- minä olisin hartaasti suonut, +ett'ei kanssakäymisemme olisi koskaan keskeytynyt. Olethan sinä ollut +aivan kuin luonnollinen neuvon-antaja minulle koko tuttavuutemme ajan. +Aina ylioppilasvuosistani alkaen. + +*Kroll*. No niin, ja sitä oikeuttani minä pidän suuressa arvossa. Onko +nyt ehkä jotain erityistä --? + +*Rosmer*. Minulla on paljon asioita, joista tahtoisin keskustella +kanssasi oikein suoraan. Oikein avosydämmisesti. + +*Rebekka*. Niin, eikö totta, herra Rosmer? Minusta se mahtaa tuntua +hyvältä -- vanhojen ystävien kesken -- + +*Kroll*. Oh, usko pois, minulla on vielä paljoa enemmän sinulle +kerrottavaa. Nyt minä, näet, olen ruvennut toimivaksi valtiomieheksi, +niin kuin kyllä tiedät. + +*Rosmer*. Niin, niinhän sinä olet. Miten se oikein kävi? + +*Kroll*. Minun täytyi, näetkös. Täytyi, niin vastahakoista kuin se +olikin. Nyt ei kukaan saa seisoa velttona puustakatsojana. -- Nyt, kun +radikaalit niin surkeasti ovat saaneet vallan käsiinsä, -- nyt on kiire +tarpeen --. Siksi olen saanutkin pienen ystäväpiirimme kaupungissa +liittymään lujemmin yhteen. Kiire on tarpeen, sanon minä! + +*Rebekka* (hieman hymyillen). Eikö nyt ole jo melkein liian myöhäistä? + +*Kroll*. Kieltämättä olisi ollut parempi ehkäistä tulva jo aikaisemmalla +asteella. Mutta kuka osasi aavistaa mitä siitä tuli syntymään? En minä +ainakaan. (nousee ja kävelee edestakaisin lattialla.) Niin, nyt ovat +vihdoinkin silmäni auvenneet. Sillä nyt on kapinanhenki tunkeutunut +kouluunkin. + +*Rosmer*. Kouluun? Eihän toki sinun kouluusi? + +*Kroll*. On niin, kun onkin: Minun omaan kouluuni. Mitäs siihen sanot! +Minä olen saanut ilmi, että korkeimman luokan pojat, -- se on, muutamat +pojista -- yli puolen vuotta keskuudessaan ovat pitäneet salaista +yhdistystä, ja siinä he lukevat Mortensgårdin sanomalehteä. + +*Rebekka*. «Välkyttäjää» --! + +*Kroll*. Niin, eikö se mielestänne ole terveellistä ravintoa tuleville +virkamiehille? Mutta ikävin puoli asiassa on se, että kaikki luokan +lahjakkaat pojat ovat lyöttäytyneet yhteen ja kutoneet tämän +vehkeilyksen minua vastaan. Vaan nahjukset ja toisvuotiset ovat pysyneet +erillään. + +*Rebekka*. Koskeeko se teihin sitte niin kipeästi, rehtori? + +*Kroll*. Koskeeko se! Nähdessäni koko elämäni työtä noin ehkäistävän ja +vastustettavan. (hiljemmin.) Sekin saisi, olla sinänsä, -- olin melkein +sentään sanoa. Mutta nyt tulee kaikista pahin. (katsahtaa ympärilleen.) +Eihän täällä vaan kukaan kuuntele ovissa? + +*Rebekka*. Ei, ei kukaan. + +*Kroll*. Tietäkää siis, että eripuraisuus ja kapina on tunkeutunut minun +oman kattoni alle. Minun omaan rauhalliseen kotiini. Turmelleet minulta +perhe-elämän levon. + +*Rosmer* (nousten). Mitä sanot? Omaan kotiisi --? + +*Rebekka* (menee rehtorin luo). Mutta hyvä ystävä, mitä sitte on +tapahtunut? + +*Kroll*. Voitteko ajatella, että minun omat lapseni --. Suoraan sanoen, +-- Laurits on tuon kouluvehkeilyksen esimies. Ja Hilda on ommellut +punaisen kotelon «Välkyttäjän» kätköpaikaksi. + +*Rosmer*. Sitä en olisi koskaan unissanikaan osannut ajatella, -- että +sinun luonasi, -- omassa kodissasi -- + +*Kroll*. Et niin, kuka sellaista voisi uneksiakkaan? Minun kodissani, +jossa aina on vallinnut kuuliaisuus ja järjestys, -- jossa vaan yksi +ainoa yhteinen tahto on määrrännyt -- + +*Rebekka*. Mitä vaimonne tästä arvelee? + +*Kroll*. Niin, nähkääs, se nyt on kaikista uskomattominta. Hän, joka +aina -- sekä suurissa että pienissä -- ollut samaa mieltä kuin minäkin, +aina hyväksynyt kaikki minun tuumani hän on tosiaan melkein lasten +puolella monessa asiassa. Ja sitte hän syyttää minua siitä, mitä on +tapahtunut. Sanoo, että minä vaikutan masentavaisesti nuorisoon. Aivan +kuin se ei olisi välttämätöintä --. No niin, nyt on erimielisyys +vallallaan kodissani. Mutta minä tietysti puhun siitä niin vähän kuin +mahdollista. Parastahan on vaikenemalla tukehuttaa sellaiset asiat, +(menee lattian poikki.) Oho -- ja jaa -- niin niin. (seisoo kädet seljan +takana akkunan edessä ja katselee ulos.) + +*Rebekka* (on lähestynyt Rosmeria ja sanoo hiljaa, pontevasti ja +rehtorin huomaamatta). Puhu nyt! + +*Rosmer* (samoin). Ei tänä iltana. + +*Rebekka* (kuin ennen). Juuri nyt. (menee lampun luo ja korjaa sitä.) + +*Kroll* (tulee lattian poikki). Niin, rakas Rosmer, nyt tiedät, kuinka +ajanhenki on heittänyt varjonsa sekä kotielämääni että virkatoimeeni. +Enkö sitten vastustaisi tuota, turmiollista, kumoavaa, raastavaa +ajanhenkeä joka aseella, minkä käsiini saan? Niin, niin, sen minä kyllä +teen. Sekä kynälläni että kielelläni. + +*Rosmer*. Toivotko sitte sillä tavalla saavasi jotain toimeen? + +*Kroll*. Minä tahdon ainakin suorittaa asevelvollisuuteni kansalaisena. +Ja minusta on jokaisen isänmaan-ystävän, jokaisen tosihyvää harrastavan +miehen velvollisuus tehdä samoin. Näetkös -- siksi oikeimmin olen +tullutkin tän' iltana luoksesi. + +*Rosmer*. Hyvä ystävä, mitä sinä tarkoitat --? Mitä minun pitää --? + +*Kroll*. Sinun pitää auttaa vanhoja ystäviäsi. Tehdä samoin kuin me +muutkin. Käydä käsiksi asioihin niin hyvin kuin voit. + +*Rebekka*. Mutta, rehtori Kroll, tunnette te herra Rosmerin +vastahakoisuuden tuollaisissa asioissa. + +*Kroll*. Se vastahakoisuus hänen täytyy voittaa nyt. -- Sinä et seuraa +kylliksi ajan kysymyksiä, Rosmer. Täällä vaan homehdut historiallisten +kokoelmiesi keskellä. Hyvänen aika -- olkoot arvossaan sukutaulut ja +muut muistiinpanot. Mutta aikamme ei sovellu sellaisille toimille -- +paha kyllä. Sinä et voi ajatella, millä kannalla asiat ovat joka +puolella maatamme. Melkein joka ainoa käsite on mullistettu +ylös-alaisin. Urostöitä tarvitaan, ennen kun kaikki hairahdukset saadaan +taas pois raivatuiksi. + +*Rosmer*. Samaa minäkin luulen. Mutta sellainen työ ei ollenkaan onnistu +minulta. + +*Rebekka*. Ja muuten minä luulen, että herra Rosmer on ruvennut +katselemaan elämän oloja enemmän avosilmin kuin ennen. + +*Kroll* (säpsähtäen). Enemmän avosilmin? + +*Rebekka*. Niin, noin vapaammin sitte. Ilman ennakkoluuloja. + +*Kroll*. Mitä tämä tarkoittaa? Rosmer, -- ethän sinä toki ole niin +heikko, että hurmaannut tuollaisesta satunnaisuudesta, että laumojen +villitsijät ovat saaneet yhden väliaikaisen voiton? + +*Rosmer*. Hyvä ystävä, tiedäthän sinä kuinka vähän minä käsitän +politiikkia Mutta minusta näyttää kuitenkin siltä, kuin olisivat ihmiset +viime vuosilla saaneet vähän enemmän itsenäisyyttä ajatustapaansa. + +*Kroll*. No -- ja sitä sinä ilman muita mutkia pidät hyvänä! -- Muuten +olet suuresti erehtynyt, ystäväiseni. Tiedusteleppas vaan, mitkä +mielipiteet radikaaleissa vallitsevat, sekä täällä pitäjällä että siellä +kaupungissa. Et löydä rahtuakaan muuta kuin samaa viisautta, jota +«Wälkyttäjä» saarnaa. + +*Rebekka*. Niin kyllä, Mortensgård vaikuttaa paljon moneen näillä +seuduin. + +*Kroll*. Niin, sanokaas muuta! Mies, jolla on niin tahrainen entisyys. +Sellainen ihminen, epäsiveellisen elämän tähden erotettiin +opettajatoimestaan --! Sellainen tässä kansanjohtajaksi! Ja se käy +laatuun! Käy kun käykin! Nyt hän aikoo laventaa lehteään, kuulin. Sain +varmalta taholta tietää, että hän hakee taitavaa apulaista. + +*Rebekka*. Se minua kummastuttaa, että te ja teidän ystävänne ette tee +mitään häntä vastaan. + +*Kroll*. Niinpä me nyt juuri aijomme tehdä. Tänään olemme ostaneet +«Isänmaan». Raha-asioissa ei tullut mitään vaikeuksia. Mutta -- (kääntyy +Rosmeriin.) Niin, nyt tulemme asiaan. Johdossa, -- sen lehden johdossa, +siinä se pulma on, näetkös. -- Sanoppa, Rosmer -- etkö sinä hyvän asian +vuoksi tunne itsessäsi halua siihen? + +*Rosmer* (melkein säikähtyneenä). Minä! + +*Rebekka*. Ei, mutta kuinka tuo on juolahtanut mieleennekään! + +*Kroll*. Että sinä kammoat kansankokouksia, ja pelkäät joutuvasi +tauluksi niille sukkeluuksille joita *niissä* satelee, -- se on hyvinkin +luonnollista. Mutta sanomalehtimiehen enemmän yksityinen toimi tai +oikeammin sanoen -- + +*Rosmer*. Ei, ei, rakas ystävä, elä pyydä sitä minulta. + +*Kroll*. Itse minä niin kovin mielelläni koettaisin voimiani silläkin +alalla. Mutta minulle se on ihan mahdotonta. Minulla on jo ennaltaan +niin viljalta työtä. -- Sinä sitä vastoin, jota ei enää mikään +virkavelvollisuus paina --. Me muut auttaisimme sinua tietysti kaikin +voimin. + +*Rosmer*. Minä en voi, Kroll. Minä en kelpaa siihen. + +*Kroll*. Et kelpaa? Samaa sanoit, kun isäsi hankki sinulle virkasi -- + +*Rosmer*. Minä olin oikeassa. Siksi sen jätinkin. + +*Kroll*. Nooh, jos sinusta vaan tulee yhtä hyvä sanomalehdentoimittaja, +kuin olit pappi, niin me olemme hyvin tyytyväiset. + +*Rosmer*. Rakas. Kroll; -- nyt sanon sinulle kerrassaan, -- minä en +siksi rupea. + +*Kroll*. No, sitte lainaat meille ainakin nimesi. + +*Rosmer*. Nimeni? + +*Kroll*. Niin, jo nimikin, Johannes Rosmer, on voitoksi lehdelle. +Pidetäänhän meitä muita jyrkkinä puoluemiehinä. Minua kuulutaan sen +lisäksi kuvattavan oikein hurjaksi kiihkoilijaksi. Siksi emme voi +toivoa, että lehti meidän nimessämme voittaa suurta suosiota villityissä +ihmislaumoissa. Sinä sitä vastoin -- sinä olet aina pysynyt poissa +kahakoista. Kaikki täällä ympäristössä tuntevat sinun ja kunnioittavat +sinun suoraa luonnettasi, -- sinun hienoa ajatustapaasi -- sinun +moitteetonta rehellisyyttäsi. Ja sitte se arvo ja mahti, jolla entinen +papillinen virkasi sinua ympäröi. Entä sitte vielä sukunimesi kaiku! + +*Rosmer*. No, sukunimeni --. + +*Kroll* (näyttää kuvia seinillä). Rosmersholman Rosmerit, -- pappeja ja +upseereja. Korkea-arvoisia virkamiehiä. Moitteettomia kunnon miehiä +jok'ainoa, -- suku joka pian kaksisataa vuotta on ollut täällä +kihlakunnan ensimmäisenä. (laskee kätensä Rosmerin olalle.) Rosmer, -- +oma asemasi ja sukusi perityt muistot velvoittavat sinua puolustamaan +kaikkea, mitä yhteiskuntamme tähän asti on hyväksynyt. (kääntyy.) Vai +mitä *te* sanotte, neiti West. + +*Rebekka* (naurahtaa hiljaa). Rakas rehtori, -- minusta tämä on +naurettavaa kuunnella. + +*Kroll*. Mitä sanotte? Naurettavaa? + +*Rebekka*. Niin, sillä nyt sanon teille ihan suoraan -- + +*Rosmer* (pikaisesti). Ei, ei, -- toiste! Ei nyt! + +*Kroll* (katselee heitä vuoroon kumpaakin). Mutta mitä kummia te, hyvät +ystävät -- (keskeyttää.) Hm! + +(Matami Helseth tulee oikeanpuolisesta ovesta). + +*Matami Helseth*. Tuolla on muuan mies, tuolla kyökkikäytävässä. Hän +sanoo, että hän tahtoo tulla tervehtimään pastoria. + +*Rosmer* (keventynein mielin). Vai niin. No pyytäkää hänen tulemaan +tänne sisään. + +*Matami Helseth*. Tänne sisään? + +*Rosmer*. Niin juuri. + +*Matami Helseth*. Mutta ei hän juuri sellaiselta näytä, että häntä voisi +päästää tänne sisään. + +*Rebekka*. Miltä hän sitte näyttää, matami Helseth? + +*Matami Helseth*. Ei siinä juuri ole paljon kehumista, neiti. + +*Rosmer*. Eikö hän sanonut nimeänsä? + +*Matami Helseth*. Sanoi, muistaakseni hän sanoi olevansa Hekman, tai +jotain semmoista. + +*Rosmer*. En minä tunne ketään sen nimellistä. + +*Matami Helseth*, Ja sitte hän sanoi, että hän on Uldrik kanssa. + +*Rosmer* (säpsähtää). Ulrik Hetman! Niinkö? + +*Matami Helseth*. Niin, Hetman se olikin. + +*Kroll*. Sen nimen olen varmaan kuullut joskus -- + +*Rebekka*. Sitähän nimeä hän käytti, hän, tuo omituinen -- + +*Rosmer* (Krollille). Se on Ulrik Brendelin kirjailijanimi. + +*Kroll*. Turmiolle joutunut Ulrik Brendel. Aivan oikein. + +*Rebekka*. Hän on siis vielä elossa? + +*Rosmer*. Luullakseni hän matkusteli ympäri maata jonkun +teaatteriseurueen mukana. + +*Kroll*. Viimeksi, kun hänestä kuulin, oli hän kuritushuoneessa. + +*Rosmer*. Pyytäkää häntä sisään, matami Helseth. + +*Matami Helseth*. Kyllä, kyllä. (menee.) + +*Kroll*. Aijotko todellakin suvaita sitä ihmistä huoneessasi? + +*Rosmer*. Tiedäthän, että hän jonkun aikaa oli minun opettajani. + +*Kroll*. Niin, minä tiedän, että hän täällä mätti sinun pääsi täyteen +kapinallisia mielipiteitä ja että isäsi ajoi hänet pois ratsuraipallaan. + +*Rosmer* (vähä katkerasti). Isä oli majori täällä kodissaankin. + +*Kroll*. Kiitä sinä häntä siitä vielä haudassaankin, rakas Rosmer. No! + +(Matami Helseth avaa oikeanpuolisen oven *Ulrik Brendelille* ja menee +sitte, sulkien oven jälkeensä. Brendel on komea, vähän kuihtunut, mutta +ripeä ja vilkas, tukka ja parta harmaat. Muuten tavallisen maankiertäjän +puvussa. Kulunut takki: huonot jalkineet; paitaa ei näy. Käsissä vanhat, +mustat hansikkaat, pehmeä, likainen hattu kainalossa ja kävelykeppi +kädessä.) + +*Ulrik Brendel* (ensin epävarmana, astuu sitte rivakasti rehtorin luo ja +tarjoo hänelle kättä). Hyvää iltaa, Johannes! + +*Kroll*. Anteeksi -- + +*Brendel*. Oletko odottanut taas saavasi nähdä minua? Vieläpä näiden +vihattujen seinien sisäpuolella. + +*Kroll*. Anteeksi --. (näyttää.) Tuossa -- + +*Brendel* (kääntyy). Oikein. Tuossa hän on. Johannes, -- poikani, sinä, +jota olen enin rakastanut --! + +*Rosmer* (antaa hänelle kättä). Vanha opettajani. + +*Brendel*. Muutamista muistoista huolimatta en tahtonut kulkea +Rosmersholman ohi, pikimältäni käymättä sinua tervehtimässä. + +*Rosmer*. Täällä olette nyt sydämmellisesti tervetullut. Olkaa varma +siitä. + +*Brendel*. Ah, tämä viehättävä rouva --? (kumartaa.) Rouva rovastinna +luonnollisesti. + +*Rosmer*. Neiti West. + +*Brendel*. Luultavasti joku hyvin likeinen. Ja tämä tuntematoin --? +Virkaveli, huomatakseni. + +*Rosmer*. Rehtori Kroll. + +*Brendel*. Kroll? Kroll? Odotappas. Oletteko lukenut filosofiiaa +nuoruutenne päivinä? + +*Kroll*. Olen, tietysti. + +*Brendel*. No, Donnenvetter, sittehän minä olen tuntenut sinut! + +*Kroll*. Anteeksi -- + +*Brendel*. Etkö sinä ollut -- + +*Kroll*. Anteeksi -- + +*Brendel*. -- yksi noista siveyden sankareista, jotka hankkivat minulle +eron keskustelu-yhdistyksestä? + +*Kroll*. Voi olla. Mutta minä kiellän kokonaan kaiken lähemmän +tuttavuuden. + +*Brendel*. No -- no! Nach Belieben, herra tohtori. Sama tuo minulle on. +Ulrik Brendel pysyy kuitenkin sinä miehenä, mikä on. + +*Rebekka*. Olette varmaan matkalla kaupunkiin, herra Brendel? + +*Brendel*. Te olette arvannut oikein, rouva pastorska. Toisinaan olen +pakotettu lähtemään kiertomatkalle toimeentulon vuoksi. En minä sitä +mielelläni tee; mutta -- enfin -- täytymyksen pakko -- + +*Rosmer*. Rakas, herra Brendel, enkö minä saa jollain auttaa teitä? Minä +tarkoitan, jollain tavalla -- + +*Brendel*. Haa, mikä ehdotus! Tahtoisitko sinä saastuttaa siteen, joka +meitä yhdistää? Ei koskaan, Johannes -- ei koskaan! + +*Rosmer*. Mutta mihin te sitte aijotte ryhtyä kaupungissa? Uskokaa +minua, että teidän ei ole niin helppo siellä -- + +*Brendel*. Jätä se minun huolekseni, poikani. Arpa on heitetty. +Tällaisena, kun nyt seison tässä edessäsi, olen minä lähtenyt pitkälle +matkalle. Pitemmälle kuin kaikki edelliset kiertelyni yhteensä. (rehtori +Krollille.) Uskaltaisinko kysyä herra professorilta -- unter uns --, +onko teidän kunnioitettavassa kaupungissanne mitään jotenkin hyväksi +tunnettua, arvokasta ja tilavaa kokoussalia? + +*Kroll*. Tilavin on työväen-yhdistyksen sali. + +*Brendel*. Onko herra dosentilla mitään lajiteltua vaikutusvoimaa siinä, +varmaankin hyvin hyödyllisessä, yhdistyksessä? + +*Kroll*. Minulla ei ole siinä mitään tekemistä. + +*Rebekka* (Brendelille.) Teidän on kääntyminen Peder Mortensgårdiin. + +*Brendel*. Pardon, madame, -- mikä idiootti se on? + +*Rosmer*. Minkä tähden häntä juuri idiootiksi luulette? + +*Brendel*. Enkö sitä paikalla nimestä kuule, että sen omistaja on +plebeiji? + +*Kroll*. Sitä vastausta en olisi odottanut. + +*Brendel*. Mutta minä tahdon voittaa luontoni. Muuta keinoa ei ole. -- +Kun mies -- minun tavallani -- on elämänsä käännekohdalla --. Se on +päätetty. Minä rupean tekemisiin tuon henkilön kanssa -- koen saada +sopimuksia toimeen -- + +*Rosmer*. Oletteko te täyttä totta käännekohdalla? + +*Brendel*. Eikö minun oma poikani tiedä, että missä Ulrik Brendel on, +siellä on hän aina täyttä totta? -- Niin, niin, nyt minä aijon pukea +päälleni uuden ihmisen. Jättää sen varovan itseenivetäytymisen, jota +tähän asti olen pitänyt parhaana. + +*Rosmer*. Kuinka? + +*Brendel*. Minä aijon tarttua elämään toimekkaalla kädellä. Nousta +näkyville. Nousta ylös. Myrskyjen mylleröimä päiväntasauksen aika meitä +ympäröi. -- Nyt tahdon laskea roponi vapauden alttarille. + +*Kroll*. Vai tahdotte *tekin* --? + +*Brendel* (kaikille). Tuntevatko ihmiset täällä tarkemmin minun laajalle +levinneitä kirjoituksiani? + +*Kroll*. Ei, minun täytyy rehellisesti tunnustaa, että -- + +*Rebekka*. Minä olen lukenut useimmat. Kasvatus-isälläni oli ne. + +*Brendel*. Ihana emäntäinen, -- sitte olette tuhlannut aikaanne turhaan. +Sillä se on jotenkin mitätöintä, sen voin sanoa. + +*Rebekka*. Vai niin? + +*Brendel*. Se mitä olette lukenut, tarkoitan. Minun arvokkaimpia +teoksiani ei yksikään mies tai vaimo tunne. Ei kukaan -- paitsi minua +itseäni. + +*Rebekka*. Kuinka *se* on mahdollista? + +*Brendel*. Niitä ei ole vielä kirjoitettu. + +*Rosmer*. Mutta hyvä herra Brendel -- + +*Brendel*. Tiedäthän, Johannekseni, että minä olen luonnoltani +sybariitti. Herkkusuu. Olen aina ollut sellainen. Minä nautin kernaimmin +yksinäisyydessä. Sillä siten nautin kaksinkertaisesti. Kymmenesti +kaksinkertaisesti. Näetkös, -- kun hehkuvat unelmat vyöryvät ympärilläni +-- sulkevat minut helmaansa, -- kun uusia, huimaavia, äärettömyyttä +tavoittavia aatteita syntyy sielussani, kohottaen minut mahtaville +siivillensä, -- silloin niistä luon runoja, näkyjä, kuvia. Vaan suurin +piirtein, ymmärräthän? + +*Rosmer*. Kyllä, kyllä. + +*Brendel*. Oi, tietäisit kuinka minä olen eläessäni nauttinut! Nauttinut +luomisen salaperäistä autuutta, -- noin suurin piirtein, niin kuin jo +sanoin, -- hyväksymistä, kiitosta, ihailua, laakeriseppeleitä, -- +kaikkia minä olen koonnut, ilosta vavisten, -- täysin käsin. -- +Hurmannut itseäni salaisessa aatemaailmassani sellaisella ilolla, -- oi, +niin pyörryttävällä ilolla --! + +*Kroll*. Hm --. + +*Rosmer*. Mutta ette koskaan kirjoittanut niitä paperille? + +*Brendel*. En sanaakaan. Tuo mitätön kynäntöherrys on aina herättänyt +minussa vastenmielistä inhoa. Ja miksi minä saastuttaisinkaan omia +ihanteitani, kun voin pitää niitä puhtaana, nauttien niistä ihan yksin. +Mutta nyt ne ovat uhrattavat. Minusta tuntuu tosiaan, kuin olisin äiti, +joka laskee nuoret tyttärensä aviomiesten käsiin. Mutta minä uhraan ne +sittekin, -- uhraan ne vapauden alttarille. Sarja hienosti luotuja +esitelmiä -- ympäri koko maan --! + +*Rebekka* (vilkkaasti). Siinä teette suurenmoisesti, herra Brendel! Te +annatte kalliimpanne, mitä teillä on. + +*Rosmer*. Ainoanne. + +*Rebekka* (katsoo tarkoittavaisesti Rosmeriin). Kuinka moni tekisi +samoin? Uskaltaisi tehdä? + +*Rosmer* (katsoo samoin takaisin). Kuka tietää? + +*Brendel*. Kuulijani ovat liikutetut. Se hiveltää sydäntäni -- ja +vahvistaa tahtoani. Ja minä siis ryhdyn toimeen. Yksi asia kuitenkin +vielä --. (rehtorille.) Voitteko sanoa minulle, herra preseptori, -- +onko kaupungissa raittiusseuraa? Ehdotonta raittiusseuraa? On tietysti. + +*Kroll*. On, palvelukseksenne. Minä olen itse sen esimies. + +*Brendel*. Enkö sitä nähnyt päältännekin! No sitte on kai luultava, että +tulen kotianne luoksenne ja kirjoitan itseni viikon ajaksi jäseneksi. + +*Kroll*. Anteeksi, -- me emme ota jäseniä viikoksi. + +*Brendel*. A la bonheur, herra pedagoogi. Ulrik Brendel ei ole koskaan +tupannut sellaisiin seuroihin. (kääntyy.) Mutta minä en uskalla pitentää +viipymistäni tässä rikasmuistoisessa talossa. Minun täytyy lähteä +kaupunkiin valitsemaan itselleni sopivaa asuntoa. Toivottavasti siellä +edes on joku kelpo ravintola. + +*Rebekka*. Ettekö tahdo juoda jotain lämmintä, ennen kun lähdette? + +*Brendel*. Mitä lajia lämmintä, armon rouva? + +*Rebekka*. Kupillinen teetä tai -- + +*Brendel*. Minä kiitän talon runsaskätistä emäntää. Mutta minä en juuri +mielelläni vaivaa yksityistä vieras-varaisuutta. (tervehtii kädellänsä.) +Voikaa hyvin, kunnioitettava herrasväki! (menee ovelle päin, mutta palaa +takaisin.) Ah niin, se on totta --. Johannes, -- pastori Rosmer, -- +tahdotko tehdä entiselle opettajallesi palveluksen monivuotisen +ystävyyden tähden? + +*Rosmer*. Tahdon niin mielelläni. + +*Brendel*. Hyvä. Niin lainaa sitte minulle -- päiväksi tai pariksi -- +silitetty kauluspaita. + +*Rosmer*. Eikö sen enempää! + +*Brendel*. Niin, näetkös, minä matkustan jalan -- tällä kertaa. Kirstuni +lähetetään perästä päin. + +*Rosmer*. Niin, niin. Mutta ettekö tarvitse mitään muuta? + +*Brendel*. Kyllä, -- annappas olla -- ehkä sinulla on joku +vanhanpuolinen, käytetty kesätakki, jota et niin tarvitse. + +*Rosmer*. On, on, varmaankin minulla on. + +*Brendel*. Ja jos siihen takkiin kuuluisi pari kunnon saappaita -- + +*Rosmer*. Kyllä siihen keino keksitään. Heti, kun saamme tietää +osotteen, lähetämme tavarat teille. + +*Brendel*. Ei millään muotoa. Ei mitään vaivoja minun tähteni! Minä otan +nuo pikkukapineet mukaani. + +*Rosmer*. Hyvä, hyvä. Tahdotteko vaan tulla minun kanssani yläkertaan. + +*Rebekka*. Jätä se kernaammin minun huolekseni. Minä ja matami Helseth +pidämme kyllä siitä huolen. + +*Brendel*. En suinkaan minä salli, että tämä arvoisa rouva --! + +*Rebekka*. Mitä vielä! Tulkaa te vaan, herra Brendel. + +(Menee oikealle.) + +*Rosmer* (pidättää Brendeliä). Sanokaa -- eikö ole mitään muuta, jolla +voisin teitä auttaa? + +*Brendel*. Minä en tosiaankaan tiedä, mitä se olisi. No, istu ja pala -- +kun oikein ajattelen --! Johannes, -- sattuuko sinulla olemaan kahdeksaa +kruunua käsillä? + +*Rosmer*. No saamme nähdä. (avaa kukkaronsa.) Täällä minulla on kaksi +kymmenen kruunun seteliä. + +*Brendel*. No -- niin, samahan tuo on. Minä voin ottaa ne. Saahan ne +aina kaupungissa rikotuksi. Kiitos siksi. Muista nyt, että minä sain +kaksi kymmenistä. Hyvää yötä, oma rakas poikani! Hyvää yötä, arvoisa +herra! + +(Menee oikealle, jossa Rosmer sanoo hänelle hyvästi ja sulkee oven hänen +mentyään.) + +*Kroll*. Armias taivas -- *tuo* siis oli Ulrik Brendel, josta ihmiset +kerran luulivat tulevan jotain suurta. + +*Rosmer* (hiljaa). Hänellä on ollut ainakin rohkeutta elää elämäänsä +oman päänsä mukaan. Minusta *se* ei ole niinkään vähäpätöistä. + +*Kroll*. Mitä sanot? Sellainen elämä, kuin hänen On ollut! Luulenpa +melkein, että hänessä oli miestä vielä kerran panemaan pääsi pyörälle. + +*Rosmer*. Ei suinkaan. Nyt olen itse jo päässyt selville joka asiassa. + +*Kroll*. Suokoon Jumala, että niin olisi, rakas Rosmer. Sillä sinä olet +niin kovin herkkä ulkoapäin tuleville laikutuksille. + +*Rosmer*. Istukaamme. Ja nyt tahdon puhella kanssasi. + +*Kroll*. Niin, tehkäämme niin. (istuvat sohvaan.) + +*Rosmer* (vähän ajan kuluttua). Eikö sinusta meillä täällä ole hyvä ja +hauska olla? + +*Kroll*. On, nyt täällä on hyvä ja hauska olla -- ja rauhallista. Niin, +sinä olet saanut itsellesi kodin, sinä, Rosmer. Ja minä olen menettänyt +kotini. + +*Rosmer*. Elä sano niin, ystäväni. Se mikä nyt on särkynyt, paranee +kyllä kerran. + +*Kroll*. Ei koskaan. Ei koskaan. Itu jää pohjalle. Ei koskaan enää olot +tule entiselleen. + +*Rosmer*. Kuuleppas nyt, Kroll. Me kaksi olemme olleet hartaat toverit +niin monta, monta vuotta. Voisitko sinä ajatella, että meidän +ystävyytemme loppuisi. + +*Kroll*. Minä en tiedä mitään maailmassa, joka voisi sen lopettaa. +Kuinka se johtuu mieleesikään? + +*Rosmer*. Panethan sinä niin ratkaisevan merkityksen mielipiteiden ja +katsantotavan yhtäläisyydelle. + +*Kroll*. No niin; mutta me kaksi olemme täysin yksimieliset. Ainakin +suurissa peruskysymyksissä. + +*Rosmer* (hiljaa). Emme ole. Emme enää. + +*Kroll* (hypähtämäisillään ylös). Mitä tämä on! + +*Rosmer* (pidättää häntä). Ei, pysy istumassa. Minä pyydän sinua, Kroll. + +*Kroll*. Mitä sillä tarkoitat. Minä en ymmärrä sinua. Puhu toki suoraan! + +*Rosmer*. Sielussani on herännyt uusi kesä. Uusi nuoruuden unelma. Ja +siksi olen minä nyt samalla puolella --. + +*Kroll*. Millä -- millä puolella olet? + +*Rosmer*. Sillä, millä sinun lapsesikin ovat. + +*Kroll*. Sinä? Sinä? Sehän on mahdotonta! Millä puolella sinä olet, +sanoit. + +*Rosmer*. Samalla puolen kuin Laurits ja Hilda. + +*Kroll* (antaa päänsä vaipua). Luopunut meistä. Johannes Rosmer +luopunut. + +*Rosmer*. Minä olisin ollut niin iloinen -- niin sydämmestäni onnellinen +siitä, mitä sinä kutsut luopumiseksi. Mutta kuitenkin tuntui niin +tuskalliselta. Tiesinhän minä vallan hyvin, että tämä tuottaisi sinulle +katkeraa surua. + +*Kroll*. Rosmer, -- Rosmer! Tämä oli ankarin isku! (katsoo häneen +painuneesti.) Oi, että sinäkin tahdot liittää voimasi hävityksen ja +turmeluksen työhön tässä onnettomassa maassa. + +*Rosmer*. Vapauden työhön minä tahdon liittyä. + +*Kroll*. Niin, sen kyllä tiedän. Niin sitä kutsuvat sekä villityt että +villitsijät. Mutta uskotko sitte sen hengen, joka nykyään on +myrkyttämäisillään koko yhteiskunnallisen elämämme, voivan vapauttaa +meitä. + +*Rosmer*. En minä liity vallalla olevaan henkeen. En kumpaankaan +taistelupuolueesen. Minä koetan koota ihmiset joka puolelta. Yhdistää +heistä niin monta ja niin hartaasti kuin suinkin voin. Minä tahdon elää +ja uhrata kaikki elinvoimani yhtä ainoata tarkoitusta varten -- +luodakseni todellista kansallisuutta maahan. + +*Kroll*. Vai ei sinusta *meillä* ole kylliksi kansallisuutta! Minä +puolestani arvelen, että me jok'ainoa olemme soljumaisillamme alas +sellaiseen liejuun, jossa muuten vaan rahvaan on tapana viihtyä. + +*Rosmer*. Juuri sen vuoksi minä olen ajatellut kansallisuudelle +todellisen tehtävän. + +*Kroll*. Minkä tehtävän? + +*Rosmer*. Jalostaa kaikki ihmiset maassamme aatelisiksi. + +*Kroll*. Kaikki ihmiset --! + +*Rosmer*. Ainakin niin monta kuin mahdollista. + +*Kroll*. Millä keinoin? + +*Rosmer*. Vapauttamalla mielet ja puhdistamalla tahdot, niin ajattelen. + +*Kroll*. Sinä olet uneksija, Rosmer. *Sinäkö* ne valutat? *Sinäkö* ne +puhdistat? + +*Rosmer*. En, ystäväni, -- minä koetan vaan herättää, ihmisiä siihen. +Itse heidän täytyy se tehdä. + +*Kroll*. Ja luuletko sinä heidän kykenevän siihen? + +*Rosmer*. Luulen. + +*Kroll*. Omin voimin siis? + +*Rosmer*. Niin, ihan omin voimin. Muuta voimaa ei ole. + +*Kroll* (nousee). Onko tuo puhe soveliasta papille? + +*Rosmer*. Minä en ole enää pappi. + +*Kroll*. Niin, mutta -- lapsuutesi usko sitte --? + +*Rosmer*. Sitä minulla ei enää ole. + +*Kroll*. Sinulla ei ole --! + +*Rosmer* (nousten). Sen olen hyljännyt. Minun täytyi hyljätä se, Kroll. + +*Kroll* (liikutettuna, mutta maltillisena). Vai niin. -- Niin, niin, +niin. Toinen johtuu toisesta. Siksi sinä ehkä erositkin kirkon +palveluksesta? + +*Rosmer*. Niin tein. Kun pääsin selville itsestäni, -- sain täyden +varmuuden siitä, että se ei ollut mikään ohimenevä kiusaus, vaan jotain, +josta en koskaan enää voinut enkä tahtonut päästä vapaaksi, -- silloin +erosin. + +*Kroll*. Niin kauvan se siis jo on kuohunut sinussa. Emmekä me, -- sinun +ystäväsi, ole saaneet siitä, mitään tietää. Rosmer, Rosmer, -- kuinka +sinä voit meiltä salata niin surullista totuutta! + +*Rosmer*. Minusta se oli asia, joka koski vaan minua itseäni. Enkä minä +myöskään tahtonut tuottaa sinulle ja muille ystävilleni tarpeetonta +surua. Ajattelin, että vast'edeskin voin oleskella täällä, niin kuin +tähän asti, hiljaisuudessa, iloisena ja onnellisena. Päätin lukea ja +tunkeutua kaikkiin noihin teoksiin, jotka ennen olivat olleet minulle +lukittuja kirjoja. Koko sielullani antautua totuuden ja vapauden avaraan +maailmaan, joka nyt on auvennut minulle. + +*Kroll*. Luopunut. Joka sana sitä todistaa. Mutta minkä tähden sitte +kuitenkin tunnustat tuon kavalan luopumisesi? Ja miksi juuri nyt? + +*Rosmer*. Siihen olet itse minut pakottanut, Kroll. + +*Kroll*. Minä? Olenko minä pakottanut sinut, --! + +*Rosmer*. Kuullessani sinun rajusta menettelystäsi kokouksissa, -- +lukiessani niitä puheita, joita niissä pidit, -- kaikkia sinun vihan +puuskauksiasi niitä vastaan, jotka kuuluvat toiseen puolueesen, -- sinun +ivallisen turmion-tuomiosi vastustajillesi --. Oi, Kroll, -- että sinä, +sinä voit tulla sellaiseksi! Silloin selveni minulle järkähtämätöin +velvollisuuteni. Ihmiset tulevat ilkeiksi nykyisen taistelun kestäessä. +Täällä tarvitaan rauhaa ja iloa ja sovintoa mieliin. Sen vuoksi minä nyt +julkisesti tunnustan itseni siksi mikä olen. Ja sitte minä tahdon +koetella voimiani, minäkin. Etkö sinäkin -- puolestasi -- voisi yhtyä +samaan, Kroll? + +*Kroll*. En ikinä minä solmi liittoa yhteiskuntaa kumoavien voimien +kanssa. + +*Rosmer*. Niin, taistelkaamme sitte ainakin henkisillä aseilla, -- koska +taistelu on välttämätöin. + +*Kroll*. Joka ei ole minun kanssani ratkaisevissa peruskysymyksissä, +häntä minä en enää tunne. Enkä ole velkapää mihinkään sääliin. + +*Rosmer*. Koskeeko tuo minuakin? + +*Kroll*. Itse sinä olet rikkonut välimme, Rosmer. + +*Rosmer*. Mutta *onko* tämä sitte rikkomista! + +*Kroll*. Tämä! Tällä olet rikkonut välisi kaikkien niiden kanssa, jotka +ennen olivat ystäviäsi. Nyt saat tyytyä seurauksiin. + +(*Rebekka West* tulee oikealta, ja jättää oven ihan auki.) + +*Rebekka*. Kas niin, nyt hän on matkalla suureen uhrijuhlaansa. Ja nyt +voimme mennä illalliselle. Tehkää hyvin, herra rehtori. + +*Kroll* (ottaa hattunsa). Hyvää yötä, neiti West. Täällä ei minulla enää +ole mitään tekemistä. + +*Rebekka* (jännityksellä). Mitä se on? (panee oven kiinni ja menee +lähemmäksi.) Oletteko te puhuneet --? + +*Rosmer*. Nyt hän tietää sen. + +*Kroll*. Me emme päästä sinua käsistämme, Rosmer. Me pakotamme sinut +takaisin luoksemme. + +*Rosmer*. Sinne en enää koskaan palaa. + +*Kroll*. Saammepa nähdä. Sinussa ei ole miestä kestämään yksin. + +*Rosmer*. En minä jääkkään ihan yksin. -- Meitä on kaksi täällä +kestämässä yksinäisyyttä. + +*Kroll*. Ah --! (epäluulo herää hänessä.) Sekin vielä. Beaten sanat --! + +*Rosmer*. Beaten --? + +*Kroll* (tarkoittaa sen ajatuksen). Ei, ei, -- se oli ilkeätä --. +Antakaa minulle anteeksi. -- + +*Rosmer*. Mitä? Mistä? + +*Kroll*. Elkäämme puhuko siitä enää. Hyi! Antakaa minulle anteeksi. +Hyvästi! (Menee eteisen ovea kohti.) + +*Rosmer* (seuraa häntä). Kroll! Näin ei ystävyytemme saa loppua. +Huomenna tulen luoksesi. + +*Kroll* (eteisessä, kääntyen). Elä astu jalallasikaan minun kynnykseni +yli! (ottaa keppinsä ja lähtee.) + +(Rosmer seisoo hetkisen ovessa; sulkee sen ja menee pöydän luo.) + +*Rosmer*. Vähät siitä, Rebekka. Me kaksi kestämme kyllä. Me kaksi +uskollista ystävää. Sinä ja minä. + +*Rebekka*. Mitä luulet hänen tarkoittaneen, sanoessaan: hyi? + +*Rosmer*. Elä siitä välitä, ystäväni. Ei hän itsekään uskonut sitä mitä +sillä tarkoitti. Mutta huomenna menen hänen luoksensa. Hyvää yötä! + +*Rebekka*. Menetkö tänä iltanakin niin varhain huoneeseesi? Tämän +jälkeen? + +*Rosmer*. Tänään niin, kuin muulloinkin. Mieleni tuntuu niin keveältä, +nyt kun se on ohi. Näethän, -- minä olen aivan tyyni, rakas Rebekka. Ole +sinäkin ihan levollinen. Hyvää yötä! + +*Rebekka*. Hyvää yötä, rakas ystävä! Ja nuku hyvin. + +(Rosmer menee ulos eteisen ovesta, heti sen jälkeen kuuluu hän nousevan +toiseen kerrokseen.) + +(Rebekka menee ja vetää kakluunin vieressä riippuvaa kellonnauhaa. Vähän +ajan perästä tulee matami Helseth oikealta.) + +*Rebekka*. Voitte korjata ruoat pöydältä, matami Helseth. Sillä pastori +ei huoli illallisesta, -- ja rehtori lähti kotiinsa. + +*Matami Helseth*. Onko rehtori mennyt? Mikä sitä rehtoria sitte vaivasi? + +*Rebekka* (ottaa käsityönsä). Hän luuli kohta saatavan aika myrskyn. + +*Matami Helseth*. Sepä kummallista. Sillä eihän siellä näy +pilvenhattaraakaan taivaalla. + +*Rebekka*. Kun hän ei vaan kohtaisi valkeata hevosta. Minä pelkään, että +nyt pian saamme kuulla moisista kummituksista. + +*Matami Helseth*. Jumal' armahda, neiti. Älkää puhuko niin +ajattelemattomia. + +*Rebekka*. No, no, no --. + +*Matami Helseth* (hiljemmin). Uskotteko te sitte, neiti, että täällä on +joku, jonka pian on lähteminen? + +*Rebekka*. En, johan minä nyt sellaisia uskoisin. Mutta tässä maailmassa +on niin monenlaisia valkeita hevosia, matami Helseth. -- Niin, hyvää +yötä sitte. Nyt menen huoneeseeni. + +*Matami Helseth*. Hyvää yötä, neiti. + +(Rebekka menee käsitöineen oikealle.) + +*Matami Helseth* (vääntää lampun liekin alas, pudistaa päätään, ja +mutisee itsekseen:) 'sus siunatkoon. Sitä neiti Westiä. Mitä se väliin +puhuukaan. + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +(Johannes Rosmerin työhuone. Vasemmalla seinällä on sisäänkäytävä. +Perällä oviaukko, josta esiriippu on työnnetty syrjään; ovi vie +makuuhuoneesen. Oikealla akkuna, sen edessä kirjoituspöytä kirjoineen ja +paperineen. Kirjahyllyjä ja kaappia pitkin seiniä. Huonekalut +yksinkertaiset. Vanhan-aikuinen sohva pöytineen vasemmalla.) + +(*Johannes Rosmer*, aamutakissa, istuu korkeaselkäisessä tuolissa +kirjoituspöydän ääressä. Leikkaa auki erästä aikakauskirjaa ja lukee +sitä sieltä täältä.) + +(Vasemmalle ovelle kolkutetaan.) + +*Rosmer* (kääntymättä). Tule vaan sisään. + +(Rebekka West tulee sisään aamupuvussa.) + +*Rebekka*. Hyvää huomenta. + +*Rosmer* (selailee kirjaa). Hyvää huomenta, ystäväni. Tahdotko jotain? + +*Rebekka*. En muuta kuin kysyä oletko nukkunut hyvin? + +*Rosmer*. Oo, minä olen nukkunut niin rauhallisesti ja suloisesti. Ihan +uneksimatta --. (kääntyy.) Entä sinä? + +*Rebekka*. Hyvin, kiitos. Nukuin kappaleen aamuakin. + +*Rosmer*. En tiedä milloin sydämmessäni viimeksi on tuntunut niin +keveältä kuin nyt. Hyvä se oli todellakin, että sain sen sanotuksi. + +*Rebekka*. Niin, sinun ei olisi pitänyt vaijeta niin kauvan, Rosmer. + +*Rosmer*. En itsekkään käsitä, kuinka voin olla niin raukkamainen. + +*Rebekka*. Sitä uljaampaa sitte, että jyrkästi Matkasit entisyytesi --. +(istuu lähelle häntä, tuolille pöydän viereen.) Mutta nyt kerron sinulle +jotain, mitä olen tehnyt -- ja josta et saa suuttua minuun. + +*Rosmer*. Suuttua? Rakas ystäväni, kuinka voit luulla --? + +*Rebekka*. Niin, sillä minä tein ehkä vähä omavaltaisesti, mutta --. + +*Rosmer*. No, annappas kuulua sitte. + +*Rebekka*. Eilen illalla, kun tuo Ulrik Brendel oli lähdössä, -- annoin +minä hänen mukaansa pari -- kolme riviä Mortensgårdille. + +*Rosmer* (vähän arvellen). Mutta hyvä Rebekka --. No, mitä sinä sitte +kirjoitit? + +*Rebekka*. Minä kirjoitin, että hän tekisi sinulle hyvän palveluksen, +jos pitäisi vähä huolta tuosta onnettomasta ihmisestä ja auttaisi häntä, +minkä voi. + +*Rosmer*. Sitä sinun ei olisi pitänyt tehdä, Rebekka. Sillä olet vaan +vahingoittanut Brendeliä. Ja Mortensgård on mies, josta kernaimmin +tahtoisin pysyä erilläni. Tunnethan sinä sen rettelön, joka minulla +kerran on ollut hänen kanssansa. + +*Rebekka*. Mutta etkö luule, että sinun nyt olisi sangen hyvä taas +päästä sovinnon kannalle hänen kanssaan? + +*Rosmer*. Minä? Mortensgårdin kanssa? Minkä vuoksi, tarkoitat? + +*Rebekka*. Ihan huoletoin et sinä nyt voi olla, sitte, kun tämä on +tullut sinun ja ystäviesi välille. + +*Rosmer* (katsoo häneen ja pudistaa päätään). Oletko todellakin voinut +uskoa, että Kroll tahi joku niistä toisista tahtoisi kostaa --? Voisi +ruveta --? + +*Rebekka*. Ensi kiivaudessa, ystäväni --. Kuka sen voi niin varmaan +tietää. Minusta -- rehtorin käytöksestä päättäen --. + +*Rosmer*. Pitäisi sinun toki tuntea hänet paremmin. Kroll on kiireestä +kantapäähän kunnon mies. Tänään menen iltapuolella kaupunkiin, hänen +puheilleen. Minä aijon puhutella heitä kaikkia. Ooh, saatpa nähdä, +kuinka helposti heidät saa --. + +(*Matami Helseth* tulee vasemmanpuolisesta ovesta.) + +*Rebekka* (nousee). Mitä nyt, matami Helseth? + +*Matami Helseth*. Rehtori Kroll on alhaalla eteisessä. + +*Rosmer* (nousee reippaasti). Kroll! + +*Rebekka*. Rehtori! Ei mutta --! + +*Matami Helseth*. Hän kysyy, saako tulla tänne pastorin puheille. + +*Rosmer* (Rebekalle). Tiesinhän minä sen! -- Saa niin hän, saa. (menee +ovelle ja huutaa alakertaan.) Tule ylös vaan rakas ystävä! +Sydämmellisesti tervetullut olet! + +(*Rosmer* seisoo pitelemässä ovea auki. -- *Matami Helseth* menee. -- +Rebekka vetää uutimet perällä oven eteen. Asettelee sitte siellä täällä +jotain järjestykseen.) + +(*Rehtori Kroll* tulee sisään hattu kädessä.) + +*Rosmer* (hiljaa, liikutettuna). Tiesinhän min’, ett'ei se ollut +viimeinen kerta --. + +*Kroll*. Tänään katselen asioita ihan toiselta kannalta. + +*Rosmer*. Niin, eikö totta, Kroll? Teethän sen nyt? Nyt, mietittyäsi --. + +*Kroll*. Sinä käsität tarkoitukseni ihan väärin, (laskee hattunsa sohvan +edessä olevalle pöydälle.) Minun täytyy ehdottomasti saada puhua +kanssasi kahden kesken. + +*Rosmer*. Miksi ei neiti West voisi --? + +*Rebekka*. Ei, ei, herra Rosmer. Minä menen. + +*Kroll* (mittelee häntä silmillään ylhäältä alas.) Ja sitte minun on +pyytäminen anteeksi teiltä, neiti, että tulin tänne näin varhain. +Hämmästyttäen teitä ennen kun olette ehtinyt --. + +*Rebekka* (säpsähtäen). Kuinka niin? Onko teistä sopimatonta, että +täällä kotona liikun aamupuvussa? + +*Kroll*. Hyvänen aika! Enhän minä ollenkaan tiedä, mikä on tullut +tavaksi Rosmersholmassa. + +*Rosmer*. Mutta Kroll, -- olethan sinä ihan suunniltasi tänään! + +*Rebekka*. Sulkeun suosioonne, herra rehtori. (menee vasemmalle). + +*Kroll*. Sinun luvallasi --. (istuu sohvaan.) + +*Rosmer*. Niin, ystäväni, istukaamme tähän hauskasti puhelemaan. (istuu +tuolille vastapäätä rehtoria.) + +*Kroll*. Minä en ole koko yönä saanut rahtustakaan unta. Olen vaan +maannut ja ajatellut ajattelemistani koko yön. + +*Rosmer*. No mitä nyt sanot tänään? + +*Kroll*. Minulla on paljon sanottavaa, Rosmer. Salli minun alkaa +jonkinlaisella johdatuksella. Voin kertoa sinulle jotain Ulrik +Brendelistä. + +*Rosmer*. Onko hän käynyt sinun luonasi? + +*Kroll*. Ei. Hän asettui erääsen hylkykapakkaan. Tietysti mitä +heittiömäisimpään seuraan. Joi ja tarjosi niin kauvan kun rahoja riitti. +Haukkui sitte koko liutaa roistoiksi ja rahjuksiksi. Siinä hän muuten +oli oikeassa. Lopuksi hän sai selkäänsä ja heitettiin kadulle. + +*Rosmer*. Sitte hän mahtaa olla parantumatoin. + +*Kroll*. Takinkin hän jo oli pannut panttiin. Mutta joku kuuluu +lunastaneen sen hänelle takaisin. Arvaappas kuka se oli? + +*Rosmer*. Sinä itse, ehkä? + +*Kroll*. En. Tuo hieno herra Mortensgård. + +*Rosmer*. Vai hän. + +*Kroll*. Minulle on kerrottu, että herra Brendel kävi ensimmäiseksi +idiootin ja plebeijin luona. + +*Rosmer*. Sehän oli hänelle onneksi --. + +*Kroll*. Niin, olihan se. (nojautuu pöydän yli, vähän likemmäksi +Rosmeria.) Mutta nyt tulemme erääsen asiaan, josta vanhan -- entisen +ystävyytemme vuoksi olen velvoitettu huomauttamaan sinua. + +*Rosmer*. Mikä *se* on? + +*Kroll*. Se vaan, että täällä tehdään temppuja sinun selkäsi takana. + +*Rosmer*. Kuinka niin luulet? Tarkoitatko Reb --. Tarkoitatko neiti +Westiä? + +*Kroll*. Niin, häntä juuri. Hyvin minä ymmärrän hänen syynsä siihen. Hän +on niin kauvan tottunut olemaan valtijaana täällä. Mutta kuitenkin --. + +*Rosmer*. Rakas Kroll, siinä sinä ihan erehdyt. Hän ja minä, -- me emme +pidä salaisuuksia toisiltamme pienimmässäkään asiassa. + +*Kroll*. Onko hän sitte tunnustanut sinulle ruvenneensa kirjevaihtoon +«Välkyttäjän» toimittajan kanssa? + +*Rosmer*. Oh, sinä tarkoitat niitä paria riviä, jotka hän antoi Ulrik +Brendelin mukaan. + +*Kroll*. Sinulla on siis vihiä asiasta. Ja hyväksytkö sinä sen, että hän +rupee tekemisiin tuon herjausten kyhääjän kanssa, joka joka viikko +koettaa saada minut häpeäpenkkiin sekä koulutoimeni että yleisen +esiintymiseni takia? + +*Rosmer*. Sitä puolta asiasta ei hän varmaan ole tullut +ajatelleeksikaan. Ja sitä paitsi on hänellä, niin kuin minullakin +tietysti täydellinen toimintavapaus. + +*Kroll*. Vai niin? No, se mahtaa kuulua siihen uuteen suuntaan, jota nyt +kuljet. Sillä neiti West on kait päässyt yhtä pitkälle kuin sinäkin? + +*Rosmer*. Niin on. Me kaksi olemme uskollisesti yhdessä pyrkineet +eteenpäin. + +*Kroll* (katsoo häneen ja pudistaa päätään). Voi sinua, sokeata, +pauloihin pantua miestä! + +*Rosmer*. Minä? Mistä sellaisia mieleesi tulee? + +*Kroll*. Kun en uskalla -- en *tahdo* ajatella pahinta. Ei, ei, salli +minun puhua loppuun. -- Panethan sinä todellakin arvoa minun +ystävyydelleni, Rosmer? Ja minun kunnioitukselleni myös? Teethän sen? + +*Rosmer*. Siihen kysymykseen ei minun tarvitse vastatakkaan. + +*Kroll*. No, mutta meillä on muita asioita, jotka vaativat vastausta, -- +täydellistä selitystä sinulta. Suostutko siihen, että pidän jonkinlaista +kuulustelemista --? + +*Rosmer*. Kuulustelemista? + +*Kroll*. Niin, että kyselen sinulta yhtä ja toista, jota sinusta ehkä +tuntuu tuskalliselta muistella. Näetkös, -- tämä sinun luopumisesi, -- +no, sinun vapautuksesi, niinhän sitä kutsut, -- se on yhteydessä monen +muun asian kanssa, joista sinun itsesi takia täytyy tehdä minulle +selkoa. + +*Rosmer*. Hyvä ystävä, kysy sinä vaan, mitä mielit. Minulla ei ole +mitään peiteltävää. + +*Kroll*. Sano sitte -- minkä luulet oikeammin olleen syvimmän syyn +siihen, että Beate lopetti itsensä? + +*Rosmer*. Voitko epäillä sitä? Tai, oikeammin, voitko kysellä syitä, +onnettoman, sairaan, heikkomielisen ihmisen töihin? + +*Kroll*. Oletko varma siitä, että Beate oli niinkään heikkomielinen? +Ainakin arvelivat lääkärit, ett'ei se ollut niin varma asia. + +*Rosmer*. Jos lääkärit joskus olisivat nähneet hänet sellaisena, kuin +minä usein näin hänet öin päivin, eivät he olisi epäilleet. + +*Kroll*. En minäkään epäillyt silloin. + +*Rosmer*. Et, sinun oli, paha kyllä, mahdotonta epäillä. Olenhan minä +kertonut sinulle hänen hillittömästä, hurjasta intohimoisuudestaan, -- +jota hän vaati minun vastaamaan. Oo, sitä kammoa, jota hän minussa +herätti. Ja sitte hänen perättömät, kalvavat itsesyytöksensä viime +vuosina. + +*Kroll*. Niin, saatuansa tietää jäävänsä iäkseen lapsettomaksi. + +*Rosmer*. No, ajattele siis itsekkin --. Sellainen vaivaava, kammottava +tuska asiasta, johon on aivan syytöin --! Ja hän olisi ollut +täysimielinen? -- + +*Kroll*. Hm --. Voitko muistaa, oliko sinulla siihen aikaan kodissasi +kirjoja, joissa puhuttiin avioliiton tarkoituksesta -- aikamme +edistyneen käsityskannan mukaan? + +*Rosmer*. Muistaakseni neiti West lainasi minulle yhden sellaisen +teoksen. Mutta, rakas Kroll, ethän toki luule meitä niin varomattomiksi, +että olisimme puhuneet sellaiselle sairas-raukalle moisista asioista? +Minä vakuutan pyhästi ja vakavasti, että meissä ei ole syytä. Hänen +omat, turmeltuneet aivohermonsa hänet syöksivät mielettömyyden +harhateille. + +*Kroll*. Yhden seikan voin sinulle kuitenkin nyt kertoa. Tuo kiusattu ja +kiihoittunut Beate-raukka lopetti elämänsä siksi, että sinä saisit elää +onnellisena -- elää vapaana ja -- mielesi mukaan. + +*Rosmer* (on puoleksi kohonnut tuoliltaan). Mitä sillä tarkoitat? + +*Kroll*. Kuule nyt minua tyynesti, Rosmer. Sillä nyt voin puhua siitä. +Viimeisenä elinvuotenaan oli Beate kaksi kertaa minun luonani +valittamassa tuskaansa ja epätoivoansa. + +*Rosmer*. Samasta syystäkö? + +*Kroll*. Ei. Ensi kerralla hän tuli luokseni ja väitti sinun olevan +lankeemuksen tiellä. Sanoi sinun aikovan hyljätä isiesi uskon. + +*Rosmer* (innokkaana). Se on mahdotointa, mitä nyt sanot, Kroll! Ihan +mahdotointa! Sinä olet varmaankin erehtynyt. + +*Kroll*. Miksi niin? + +*Rosmer*. Siksi, että niin kauvan kuin Beate eli, minä vielä, epäilin ja +taistelin sielussani. Ja sen taistelun minä taistelin yksin, ihan +hiljaisuudessa. En usko, että edes Rebekka -- + +*Kroll*. Rebekka? + +*Rosmer*. No niin, -- neiti West. Minä kutsun häntä Rebekaksi, +mukavuuden vuoksi. + +*Kroll*. Sen olen huomannut. + +*Rosmer*. Siksi on minusta käsittämätöintä, kuinka se on juolahtanut +Beaten päähän. Ja miksi ei hän puhunut minulle itselleni siitä? Sitä hän +ei koskaan tehnyt. Ei ainoallakaan sanalla. + +*Kroll*. Hän, raukka, pyysi ja rukoili minua, puhuttelemaan sinua. + +*Rosmer*. Ja miksi et sitä sitte tehnyt? + +*Kroll*. Eihän tullut mieleenikään silloin, pitää häntä muuna kuin +heikkomielisenä. Sellaisen syytöksen, kun hän teki sinunlaistasi miestä +vastaan! -- Ja sitte hän tuli uudestaan, -- noin kuukautta myöhemmin. +Silloin hän oli päältä nähden tyynempi. Mutta lähteissään lausui hän: +Nyt saavat kohta odottaa valkeata hevosta Rosmersholmaan. + +*Rosmer*. Niin, niin. Valkeasta hevosesta -- siitä hän usein puhui. + +*Kroll*. Ja kun koettelin saada häntä noista surullisista mietteistä, +vastasi hän vaan: Minulla ei ole enää pitkältä elettävää. Sillä nyt +täytyy Johanneksen heti naida Rebekka. + +*Rosmer* (melkein sanattomana). Mitä sinä sanot --! Minun naida --! + +*Kroll*. Se tapahtui torstaina iltapäivällä. -- Lauvantai-iltana hän +heittäytyi sululta myllykoskeen. + +*Rosmer*. Etkä sinä varoittanut meitä --! + +*Kroll*. Tiedäthän itsekkin, kuinka usein hän arveli, että nyt hän +varmaankin pian kuolee. + +*Rosmer*. Sen kyllä tiedän. Mutta kuitenkin; -- sinun olisi pitänyt +varoittaa meitä! + +*Kroll*. Vähä sitä itsekkin ajattelin. Mutta silloin se jo oli liian +myöhään. + +*Rosmer*. Mutta miksi et sen jälkeen ole --? Minkä tähden olet pitänyt +tämän kaikki salassa? + +*Kroll*. Mistä syystä olisin tullut tänne lisäämään sinulle surua ja +katkeruutta? Pidinhän niitä vaan tyhjinä mielikuvituksen houreina. -- +Aina eilis-iltaan asti. + +*Rosmer*. Siis et nyt enää? + +*Kroll*. Eikö Beate nähnyt oikein, sanoessaan sinun tahtovan luopua +lapsuutesi uskosta? + +*Rosmer* (tuijottelee eteensä). Niin, sitä minä en ymmärrä. Se on +minusta kaikista käsittämättömintä. + +*Kroll*. Käsität tai olet käsittämättä, --, niin vaan asia on. Ja nyt +kysyn sinulta Rosmer, -- kuinka paljo on hänen toisessa syytöksessään +perää? Siinä viimeisessä, tarkoitan. + +*Rosmer*. Syytöksessään? Oliko *se* sitte syytös? + +*Kroll*. Ehk'et huomannut, mitkä hänen sanansa olivat: -- Hän tahtoi +mennä pois -- sanoi. Minkä tähden? No? + +*Rosmer*. Siksi, että minä saisin mennä naimisiin Rebekan kanssa --. + +*Kroll*. Sanat eivät sattuneet ihan niin. Beate lausui vähän toisin. Hän +sanoi: Minulla ei ole pitkältä elettävää. Sillä nyt *täytyy* Johanneksen +*heti* naida Rebekka. + +*Rosmer* (katsoo häneen hetkisen, nousee sitte). Nyt ymmärrän +tarkoituksesi, Kroll. + +*Kroll*. Entä sitte? Mitä vastaat? + +*Rosmer* (yhä hiljaisesti, maltilla). Niin suunnattomaan --? Ainoa oikea +vastaus olisi, näyttää sinulle ovea. + +*Kroll* (nousee). Hyvä. + +*Rosmer* (asettuu hänen tiellensä). Kuule nyt minua. Yli vuoden päivät, +-- aina Beaten kuolemasta asti -- olemme me, Rebekka West ja minä, +asuneet yksin täällä Rosmersholmassa. Kaiken aikaa olet sinä tiennyt +Beaten syytöksen meitä vastaan. Mutta minä en ole koskaan huomannut +sinun paheksuvan sitä, että Rebekka ja minä elimme täällä yhdessä. + +*Kroll*. Ennen eilistä iltaa en tiennyt, että uskostaan luopunut mies ja +-- vapautettu nainen elivät täällä yhdessä. + +*Rosmer*. Ah --! Sinä et siis luule että uskosta luopuneissa ja +vapautetuissa ihmisissä on puhtaudentunnetta? Et usko heissä voivan olla +siveellisyyden vaatimusta luonnossaan! + +*Kroll*. Minä en paljoa luota sellaiseen siveellisyyteen, jonka juuret +eivät lähde kirkon uskosta. + +*Rosmer*. Ja samaa sanot Rebekasta ja minustakin? Rebekan ja minun +suhteestani --? + +*Kroll*. Minä en voi teidän hyväksenne luopua siitä luulostani, ett'ei +se mahda olla kovinkaan syvä, se juova, joka eroittaa vapaan ajatuksen +ja -- hm! + +*Rosmer*. Ja minkä --? + +*Kroll*. Ja vapaan rakkauden, -- jos sen ehdottomasti tahdot tietää. + +*Rosmer* (hiljaa). Ja sitä sinä et häpeä sanoa minulle! Sinä, joka olet +tuntenut minut varhaisimmasta nuoruudestani alkaen. + +*Kroll*. Juuri sen vuoksi. Minä tiedän, kuinka helposti sinä annat +niiden ihmisten vaikuttaa itseesi, joiden kanssa seurustelet. Ja tuota +sinun Rebekkaasi --. No, tuota neiti Westiä --, emmehän me juuri tunne +häntä tarkemmin. Suoraan sanoen, Rosmer, -- minä en päästä sinua +käsistäni. Ja sinä itse, -- koeta pelastaa itsesi ajoissa. + +*Rosmer*. Pelastaa itseni? Mistä? + +(*Matami Helseth* tirkistää ovesta sisään.) + +*Rosmer*. Mitä tahdotte? + +*Matami Helseth*. Pyytäisin neitiä tulemaan alas. + +*Rosmer*. Neiti ei ole täällä ylhäällä. + +*Matami Helseth*. Eikö ole? (katselee ympärillensä). Sepä kummallista. +(menee.) + +*Rosmer*. Sinä sanoit --? + +*Kroll*. Kuule nyt. Mitä täällä on salaisuudessa tapahtunut Beaten +eläessä, -- ja mitä täällä edeskinpäin tapahtuu, -- sitä en tahdo +tarkemmin tutkia. Olithan sinä niin kovin onnetoin avioliitossasi. Ja se +saa kai tavallansa olla sinulle puolustukseksi --. + +*Rosmer*. Voi, kuinka vähä sinä oikeimmin tunnet minua --! + +*Kroll*. Elä minua, häiritse. Sen sanon vaan, -- että jos aijot jatkaa +tätä yhteis-elämääsi neiti Westin kanssa, niin on ihan välttämätöintä, +että pidät salassa sitä käännöstä -- sitä surkeata luopumista, -- johon +hän on sinut vietellyt. Anna minun puhua! Anna minun puhua! Minä sanon, +että jos tätä hullutusta on suvaittava, niin ajattele, luule ja usko, +Herran nimessä, mitä vaan tahdot -- sekä sinne että tänne. Mutta pidä +uskosi itselläsi. Onhan se ihan yksityinen asia. Eihän sellaisia asioita +välttämättömästi tarvitse huhuilla ympäri koko maan. + +*Rosmer*. Minun täytyy välttämättömästi päästä väärästä ja epäselvästä +asemastani. + +*Kroll*. Mutta sinulla on velvollisuuksia sukusi muistoille, Rosmer! +Pidä se mielessäsi! Rosmersholma on ammoisista ajoista ollut +säädyllisyyden ja järjestyksen lietenä, täällä on aina pidetty kunniassa +ja arvossa sitä, mitä yhteiskunnan etevimmät ovat hyväksyneet ja +tunnustaneet parhaaksi. Koko seutuun on Rosmersholma painanut leimansa. +Onnetoin, parantumatoin häiriö syntyisi, jos se tieto pääsisi leviämään, +että sinä itse olet hyljännyt niin sanoakseni Rosmerien sukuaatteen. + +*Rosmer*. Rakas Kroll, -- minä en katsele asiaa samalta kannalta. +Mielestäni on minun välttämätöin velvollisuuteni hankkia vähä iloa ja +valoa tänne, johon Rosmerien suku aikojen halki on koonnut vaan yötä ja +synkkyyttä. + +*Kroll* (katsoo häneen ankarasti). Se olisi tosiaankin arvokas tehtävä +sille miehelle, jonka kanssa suku kuolee. Ei, jätä sinä sellaiset +hommat. Se ei ole sinulle soveliasta työtä. Sinä olet luotu hiljaiseksi +tiedemieheksi. + +*Rosmer*. Niin, voi niinkin olla. Mutta minäkin tahdon kerran olla +mukana elämän taistelussa, minä myös. + +*Kroll* Tiedätkö, mitä se elämän taistelu tulee olemaan sinulle? Se +tulee olemaan ottelu elämästä ja kuolemasta kaikkien ystäviesi kanssa. + +*Rosmer* (hiljaa). Ei suinkaan ne kaikki ole yhtä kiihkomielisiä kuin +sinä. + +*Kroll*. Sinä olet herkkäuskoinen ihminen. Ihan kokematoin ihminen. Sinä +et aavista kuinka äkkiä myrsky karkaa kimppuusi. + +(*Matami Helseth* raottaa ovea.) + +*Matami Helseth*. Neiti lähetti kysymään --. + +*Rosmer*. Mikä on? + +*Matami Helseth*. Siellä on alhaalla joku, joka mielellään tahtoisi +vähän puhutella pastoria. + +*Rosmer*. Onko se kenties sama joka oli eilen illalla? + +*Matami Helseth*. Ei, se on se Mortensgård. + +*Rosmer*. Mortensgård. + +*Kroll*. Ahaa! Niin pitkälle siis on päästy! Nyt jo niin pitkälle! + +*Rosmer*. Mitä hän minusta tahtoo? Miksi ette antanut hänen mennä +tiehensä? + +*Matami Helseth*. Neiti sanoi, että tulisin kysymään, saako mies tulla +ylös. + +*Rosmer*. Sanokaa hänelle, että täällä on vieras -- + +*Kroll* (matamille). Antakaa hänen vaan tulla, matami. + +(*Matami Helseth* menee.) + +*Kroll* (tarttuu hattuunsa). Minä pakenen -- aluksi. Mutta pääottelu ei +ole vielä suoritettu. + +*Rosmer*. Niin totta kuin elän, Kroll, -- minä en ole missään +tekemisissä Mortensgårdin kanssa. + +*Kroll*. Minä en usko sinua enää. En yhdessäkään asiassa. En missään +minä enää usko sinua. Nyt alkaa taistelu hengen kaupalla. Saadaanpa +nähdä, emmekö saa sinua vahingoittamattomaksi. + +*Rosmer*. Oi, Kroll, -- kuinka alhaiselle, -- kuinka halvalle kannalle +sinä olet joutunut! + +*Kroll*. Minä? Ja noin minulle sanoo sinun kaltaisesi mies! Muista +Beatea! + +*Rosmer*. Palaatko taas *siihen*! + +*Kroll*. En. Muistakkin selvittää myllykosken arvoitus omantuntosi +mukaan, jos sinulla enää on siitä rahtuakaan jäljellä. + +(*Peder Mortensgård* tulee hiljaa ja äänettömästi sisään vasemmasta +ovesta. Hän on pieni, heikko mies, tukka ja parta punertavat.) + +*Kroll* (vihaisella silmäyksellä). No, vai «Välkyttäjä» --. Loimottaen +Rosmersholmassa. (panee takkinsa napit kiinni.) Niin, tiedänhän minä +sitte, mitä suuntaa on purjehtiminen. + +*Mortensgård* (tasaisesti). «Välkyttäjä» on aina oleva vireillä, +valaistakseen rehtoria kotiin. + +*Kroll*. Niin, te olette jo kauvan osoittanut hyvää tahtoanne. On tosin +olemassa käsky, joka kieltää meitä tekemästä väärää todistusta +lähimmäistänsä vastaan --. + +*Mortensgård*. Ei rehtorin tarvitse opettaa minulle käskyjä. + +*Kroll*. Eikö kuudettakaan? + +*Rosmer*. Kroll --! + +*Mortensgård*. Jos tarvitaan, niin on kait pastori lähin siihen toimeen. + +*Kroll* (kätketyllä ivalla). Pastori! Niin, pastori Rosmer on +kieltämättä lähin mies siinä suhteessa. -- Hauskaa keskustelua, hyvät +herrat. (menee ja lyö oven lukkoon jälkeensä.) + +*Rosmer* (seisoo hetkisen katsellen oveen, ja sanoo itsekseen). Niin +niin, olkoon sitte niin. (kääntyy.) Sanokaa minulle, herra Mortensgård, +mistä syystä te tulette tänne minun luokseni. + +*Mortensgård*. Oikeimmin minä haen neiti Westiä. Mielestäni minun piti +kiittää häntä siitä hyvästä kirjeestä, jonka eilen illalla sain häneltä. + +*Rosmer*. Minä tiedän, että hän kirjoitti teille. Saitteko puhutella +häntä? + +*Mortensgård*. Sain, vähän. (vähän hymyillen.) Mielipiteet ovat +muuttuneet täällä Rosmersholmassa monessa suhteessa, kuulin ma. + +*Rosmer*. Minun mielipiteeni ovat muuttuneet monessa asiassa. Voin +melkein sanoa -- kaikissa. + +*Mortensgård*. Niinhän sitä neiti sanoi. Ja siksi minä arvelin että +tulisin ylös ja puhelisin vähä pastorin kanssa siitä. + +*Rosmer*. Mistä, herra Mortensgård? + +*Mortensgård*. Saanko minä luvan «Välkyttäjässä» ilmoittaa, että te +olette muuttanut mieltä, -- ja että te liitytte vapaamielisyyden ja +edistyksen puolustajiin? + +*Rosmer*. Sen saatte mielellänne tehdä. Minä vielä pyydänkin teitä sitä +kertomaan. + +*Mortensgård*. Huomenna varhain se sitte on luettavana lehdessä. Se on +oleva suuri ja tärkeä uutinen, se, että Rosmersholman pastori Rosmer +arvelee voivansa siinäkin merkityksessä taistella valon levittämiseksi. + +*Rosmer*. Minä en oikein käsitä teitä. + +*Mortensgård*. Minä vaan tarkoitan sitä, että puolueellemme lisääntyy +siveellistä lujuutta tueksi joka kerta kun voitamme vakavan, +kristillismielisen jäsenen. + +*Rosmer* (vähä kummastuneena). Ette siis tiedä --? Eikö neiti West +sanonut *sitäkin*? + +*Mortensgård*. Mitä, herra pastori? Neidillä oli kova kiire. Hän sanoi, +että tulisin ylikertaan, niin saisin kuulla loput teiltä itseltänne. + +*Rosmer*. No sitte ilmoitan teille, että olen vapauttanut itseni +täydellisesti. Joka asiassa. Minä en enää ole minkäänlaisessa suhteessa +kirkon opinkappaleisin. Ne asiat eivät tästä lähin liikuta minua +vähääkään. + +*Mortensgård* (katsoo häneen ällistyneenä). Ei, -- mutta, -- jos taivas +olisi tullut alas, enpä olisi enempää -- että itse pastorikin eroittaa +itsensä --! + +*Rosmer*. Minä olen nyt samalla kannalla, jolla te itse olette ollut jo +kauvan aikaa. Sen voitte ilmoittaa «Välkyttäjässä» huomenna. + +*Mortensgård*. Senkö myös? Ei, hyvä herra pastori --. Suokaa anteeksi, +mutta siihen asiaan ei ole koskeminen? + +*Rosmer*. Eikö ole koskeminen? + +*Mortensgård*. Ei ensi aluksi, minä tarkoitan. + +*Rosmer*. Mutta minä en ymmärrä --. + +*Mortensgård*. Niin, nähkääs, herra pastori --. Te ette nyt, +arvatakseni, tunne niin hyvin oloja kuin minä. Mutta kun nyt siis olette +kääntynyt vapaamieliseen suuntaan, -- ja kun te, neiti Westin sanojen +mukaan, -- aijotte ottaa osaa liikkeesen, -- niin toivotte kai samalla +olevanne sekä suunnalle että liikkeelle niin hyödyllinen kuin suinkin +voitte. + +*Rosmer*. Niin toivon, kaikesta sydämmestäni. + +*Mortensgård*. No; tahdon sitte vaan ilmoittaa teille, herra pastori, +että jos julkisesti julistatte luopuneenne kirkosta, niin sidotte heti +ensi hetkestä itse kätenne. + +*Rosmer*. Luuletteko niin? + +*Mortensgård*. Voitte olla varma siitä, ett'ette näillä seuduin saa +mitään toimeen. Ja sitä paitsi -- vapaauskoisia meillä jo on yltäkyllin +ennaltaan, herra pastori. Olin vähällä sanoa, -- *sitä* väkeä meillä on +jo liiemmaltakin. Puolueemme kaipaa kristillisiä aineksia, -- jotain, +jota kaikki kunnioittavat. Sitä meillä niin kipeästi tarvitaan. Siksi on +viisainta, että pidätte peitossa kaikki sellaiset asiat, jotka eivät +liikuta yleisöä. Se on minun mielipiteeni. + +*Rosmer*. Vai niin. Te ette siis uskalla yhtyä minuun, jos julkisesti +tunnustan luopumiseni? + +*Mortensgård* (pudistaa päätänsä). Tuskinpa vaan, herra pastori. Viime +aikoina olen pitänyt sääntönä, ett'en koskaan auta mitään tai ketään, +joka vastustaa kirkollisia asioita. + +*Rosmer*. Oletteko te itse sitte viime aikoina palannut takaisin +kirkolliselle kannalle? + +*Mortensgård*. Se olkoon eri asia. + +*Rosmer*. Vai niinkö siis. No, sitte ymmärrän käytöksenne. + +*Mortensgård*. Herra pastori, -- teidän pitäisi muistaa, että minulta, +-- erittäin minulta -- puuttuu täydellistä toimintavapautta. + +*Rosmer*. Mikä teitä sitte sitoo? + +*Mortensgård*. Minua sitoo se, että olen merkitty mies. + +*Rosmer*. Ah -- vai niin. + +*Mortensgård*. Merkitty mies, herra pastori. Erittäin pitäisi teidän +muistaa se. Sillä te etupäässä toimititte minut merkityksi. + +*Rosmer*. Jos siihen aikaan olisin ollut samalla kannalla kuin nyt, +olisin menetellyt säälivämmin tutkiessani erehdystänne. + +*Mortensgård*. Sen minä uskon. Mutta nyt sitä ei enää voi auttaa. Te +olette jo merkinnyt minut. Merkinnyt minut elinkaudekseni. Ette suinkaan +te oikein tiedäkkään miltä merkittynä oleminen tuntuu. Mutta nyt saatte +ehkä pian itse tuntea sen karvautta, herra pastori. + +*Rosmer*. Minä? + +*Mortensgård*. Niin. Sillä ettehän toki luule, rehtori Krollin ja hänen +piirinsä koskaan antavan anteeksi sitä, että niin perin pohjin olette +luopunut heistä? Ja «Isänmaasta» pitäisi tehtämän oikein kiivas nyt, +sanotaan. Te voitte helposti tulla merkityksi mieheksi, tekin. + +*Rosmer*. Minä tunnen olevani virheetöin yksityistoimissani. Elämääni ei +kukaan pääse moittimaan. + +*Mortensgård* (rauhallisesti hymyillen). Se oli rohkeasti sanottu, herra +pastori. + +*Rosmer*. Voi olla. Mutta minulla on oikeus puhua niin rohkeasti. + +*Mortensgård*. Sittekkin, jos tutkitte omaa elämäänne yhtä perinpohjin +kuin kerran tutkitte minun? + +*Rosmer*. Tuon te sanotte niin kummallisesti. Mitä te sillä tarkoitatte? +Jotain erityistä asiaako? + +*Mortensgård*. Niin, *yhtä* erityistä asiaa. Vaan yhtä ainoata. Mutta +*siitä* taitaisi tulla hyvinkin kipeä juttu, jos ilkimieliset +vastustajat saisivat siitä vihiä. + +*Rosmer*. Tahdotteko olla hyvä ja sanoa minulle, mikä se asia on. + +*Mortensgård*. Eikö pastori voi itse arvata sitä? + +*Rosmer*. En, en ollenkaan. En vähääkään. + +*Mortensgård*. Niin -- niin, -- sitte pitänee minun puhua suuni +puhtaaksi. -- Minulla on tallella eräs kummallinen kirje, joka on +kirjoitettu täällä Rosmersholmassa. + +*Rosmer*. Neiti Westin kirje, tarkoitatte? Onko se niin kummallinen? + +*Mortensgård*. Ei, se kirje ei ole kummallinen. Mutta minä olen kerran +ennenkin saanut tästä talosta kirjeen. + +*Rosmer*. Senkin neiti Westiltä? + +*Mortensgård*. En, herra pastori. + +*Rosmer*. No, keneltä sitte? Keneltä? + +*Mortensgård*. Rouva vainajalta. + +*Rosmer*. Minun vaimoltani! Oletteko *te* saanut kirjeen minun +vaimoltani! + +*Mortensgård*. Olen, olen minä saanut. + +*Rosmer*. Koska? + +*Mortensgård*. Rouva vainajan viimeisinä elinpäivinä. Siitä taitaa nyt +olla noin puolitoista vuotta. Ja se kirje, se on kummallinen. + +*Rosmer*. Tiedätte kai, että vaimoni oli sairasmielinen siihen aikaan? + +*Mortensgård*. Niin, minä tiedän, että moni niin luuli. Mutta ei minusta +mitään sellaista voinut kirjeestä havaita. Kun sanon kirjettä +kummalliseksi, niin tarkoitan sillä muuta. + +*Rosmer*. Ja mitä ihmettä minun vaimo-raukkani on tullut teille +kirjoittaneeksi? + +*Mortensgård*. Kirje on minulla kotonani. Hän alkaa jotenkin niin, että +hän on suuressa tuskassa ja kauhussa. Sillä näillä seuduin on niin paljo +ilkeitä ihmisiä, hän kirjoittaa. Ja ne ihmiset koettavat vaan tehdä +teille harmia ja vahinkoa. + +*Rosmer*. Minulle? + +*Mortensgård*. Niin, niin hän sanoo. Ja sitte tulee kaikista +kummallisin. Kerronko senkin, herra pastori? + +*Rosmer*. Tietysti! Kaikki tyyni. Ihan peittelemättä. + +*Mortensgård*. Rouva vainaja pyytää ja rukoilee minua olemaan +jalomielinen. Hän tietää, sanoo hän, pastorin toimittaneen minun pois +opettajavirastani. Ja sitte hän pyytää niin hartaasti, ett'en kostaisi. + +*Rosmer*. Mitenkä hän sitte luuli teidän voivan kostaa? + +*Mortensgård*. Kirjeessä seisoo, että jos korviini tulee sellaisia +huhuja, että Rosmersholmassa eletään syntistä elämää, niin ei minun +pitäisi uskoa niitä; sillä ilkeät ihmiset niitä vaan levittelivät, +tehdäkseen teidät onnettomaksi. + +*Rosmer*. Onko kirjeessä niin! + +*Mortensgård*. Te voitte itse sopivassa tilaisuudessa saada lukea +kirjeen, herra pastori. + +*Rosmer*. Mutta minä en ymmärrä --! Mitä hän sitte kuvitteli niiden +huhujen tarkoittavan? + +*Mortensgård*. Ensiksikin, että pastori oli luopunut lapsuutensa +uskosta. Sitä nyt rouva väitti varmaksi valheeksi -- silloin. Ja sitte +-- hm -- + +*Rosmer*. Sitte? + +*Mortensgård*. Ja sitte hän kirjoittaa, -- se osa tuntuu jotenkin +sekaantuneelta -- ett'ei hän tiedä mistään syntisestä elämästä +Rosmersholmassa. Ett'ei hänelle koskaan ole tehty mitään vääryyttä. Ja +sitte hän rukoilee minua, että jos sellaisia huhuja tulisi liikkeelle, +minä en puhuisi niistä mitään «Välkyttäjässä». + +*Rosmer*. Mainitseeko hän mitään nimiä? + +*Mortensgård*. Ei. + +*Rosmer*. Kuka teille sen kirjeen toi? + +*Mortensgård*. Minä olen luvannut, ett'en sano sitä. Se tuotiin minulle +eräänä iltana hämärässä. + +*Rosmer*. Olisitte heti tiedustellut, niin olisitte saanut kuulla, että +onneton vaimo-parkani oli heikkomielinen. + +*Mortensgård*. Minä tiedustelinkin, herra pastori. Mutta minun täytyy +tunnustaa, ett'ei hän minuun tehnyt sitä vaikutusta. + +*Rosmer*. Eikö tehnyt? -- Mutta minkä tähden nyt puhutte minulle tuosta +vanhasta sekanaisesta kirjeestä? + +*Mortensgård*. Neuvoakseni teitä olemaan hyvin varovainen, pastori +Rosmer. + +*Rosmer*. Elämässänikö, tarkoitatte? + +*Mortensgård*. Niin. Muistakaa, että vast'edes olette sotajalalla oleva +mies. + +*Rosmer*. Te siis pysytte luulossanne, että täällä on jotain salattavaa? + +*Mortensgård*. Minä en ymmärrä, miksi vapautunut mies ei nauttisi +elämästä, niin paljon kuin mahdollista! Mutta olkaa vaan, niin kuin jo +sanoin, tästä lähin hyvin varova. Jos vaan uumottaisiin jotain, joka on +vasten tapoja, niin voitte olla varma siitä, että sen johdosta +moitittaisiin koko vapaamielistä suuntaa. -- Hyvästi, pastori Rosmer. + +*Rosmer*. Hyvästi. + +*Mortensgård*. Ja nyt minä menen suoraan kirjapainoon ja panen tämän +uutisen «Välkyttäjään». + +*Rosmer*. Pankaa kaikki lehteen. + +*Mortensgård*. Minä panen kaikki, mitä yhteisen kansan tarvitsee tietää. +(Tervehtii ja menee. *Rosmer* jää seisomaan ovelle, hänen mennessään +portaita alas. Ulko-ovi lyödään kiinni.) + +*Rosmer* (ovessa, huutaa puoliääneen). Rebekka; Re --! Hm. (ääneen.) +Matami Helseth, -- eikö neiti West ole siellä alhaalla? + +*Matami Helseth* (vastaa alhaalta eteisestä). Ei, hra pastori, täällä +hän ei ole. + +(Perältä vedetään esiriippu syrjään. Rebekka näkyy aukossa.) + +*Rebekka*. Rosmer! + +*Rosmer* (kääntyy). Mitä! Olitko minun makuuhuoneessani! Mitä siellä +olet tehnyt? + +*Rebekka* (menee hänen luoksensa). Minä olen kuunnellut. + +*Rosmer*. Ei mutta, Rebekka, kuinka voit niin tehdä? + +*Rebekka*. Voin minä, voin. Hän sanoi sen niin ilkeästi, -- sen minun +aamupuvustani --. + +*Rosmer*. Ah, sinä olit siis siellä Krollinkin aikana --? + +*Rebekka*. Niin olin. Minä tahdoin tietää, mitä hän oikein tarkoitti. + +*Rosmer*. Minä olisin kyllä kertonut sen sinulle. + +*Rebekka*. Tuskin sinä olisit kertonut minulle kaikkia. Etkä suinkaan +hänen sanoillansa. + +*Rosmer*. Kuulitko sinä sitte kaikki? + +*Rebekka*. Enimmät ainakin, luullakseni. Minun täytyi mennä hetkeksi +alas, kun Mortensgård tuli. + +*Rosmer*. Ja sitte palasit ylös takaisin -- + +*Rebekka*. Elä suutu siitä, rakas ystävä. + +*Rosmer*. Tee sinä kaikki, mitä vaan itse pidät oikeana ja hyvänä. Onhan +sinulla täysi vapautesi. -- Mutta mitä nyt sanot, Rebekka --? Oo, en ole +mielestäni vielä koskaan tarvinnut sinua niinkuin nyt. + +*Rebekka*. Olemmehan me kumpikin olleet valmiit kestämään, mitä kerran +oli tuleva. + +*Rosmer*. Ei, ei, emme tätä? + +*Rebekka*. Emmekö tätä? + +*Rosmer*. Ajattelinhan minä tosin, että meidän kaunis, puhdas +ystävyytemme joskus kyllä joutuisi tahran ja epäluulon alaiseksi. Mutta +Krollia en peljännyt. Häneltä en ikinä olisi tällaista odottanut. Mutta +kyllä noilta muilta, raakoine mielineen ja saastaisine silmineen. -- +Niin niin, minulla oli kyllin syytä, kateellisesti salatessani +liittoamme ihmisiltä. Se oli vaarallinen salaisuus. + +*Rebekka*. Oi, mitä me siitä huolimme, mitä kaikki nuo muut sanovat! +Tiedämmehän itse olevamme syyttömät. + +*Rosmer*. Minä? Syytön? Niin, niinhän itsekkin luulin olevani -- aina +tähän päivään asti. Mutta nyt, -- nyt Rebekka --. + +*Rebekka*. Niin, mitä nyt? + +*Rosmer*. Kuinka minun on selittäminen Beaten kauhea syytös? + +*Rebekka* (puhjeten sanoihin). Oi, elä puhu Beatesta! Elä ajattele enää +Beatea! Olithan jo niin hyvin vieraantunut hänestä, joka on kuollut. + +*Rosmer*. Saatuani tämän tietää, on hän mielestäni taas tullut +kauhistavan eläväksi. + +*Rebekka*. Oi ei, -- elä puhu siitä Rosmer! Elä puhu! + +*Rosmer*. Puhun, Rebekka. Meidän täytyy koettaa päästä asian perille. +Kuinka hän on voinut saada päähänsä tuon onnettoman epäluulon? + +*Rebekka*. Ethän toki itse alkane epäillä, oliko hän oikein +heikkomielinen? + +*Rosmer*. Alan niin, -- se se juuri on, josta en enää voi olla ihan +varma. Ja sitä paitsi, jos hän olikin --. + +*Rebekka*. Jos hän olikin? Niin, mitä sitte? + +*Rosmer*. Minä tarkoitan, mikä oli sitte lähin syy siihen, että hänen +mielensairautensa muuttui heikkomielisyydeksi? + +*Rebekka*. Oi, mitä hyötyä siitä on, että heittäyt tuollaisiin +mietteisin! + +*Rosmer*. En voi muuta, Rebekka. En voi koskaan, vaikka kuinka +tahtoisin, päästä tästä kalvavasta epäluulosta. + +*Rebekka*. Vaaralliseksi voi tulla -- noin herkeämättä seurata samaa +tukalaa ajatusta. + +*Rosmer* (kulkee edestakaisin levottomana ja ajatuksissansa). Minä olen +mahtanut jollain tavalla ilmaista salaisuuteni. Hän ehkä havaitsi, +kuinka minusta alkoi tuntua onnelliselta *sinun* tultuasi meille. + +*Rebekka*. Mutta rakas Rosmer, vaikka niinkin olisi ollut --! + +*Rosmer*. Saatpa nähdä -- hän kyllä huomasi, että me luimme samoja +kirjoja. Että me etsimme toistemme seuraa ja puhuimme yhdessä kaikista +noista uusista asioista. Mutta minä en sittekkään käsitä sitä! Sillä +minä olin niin varovainen säästääkseni häneltä katkeruutta +Muistellessani niitä aikoja, tuntuu minusta, että koetin ikäänkuin +henkeni kaupalla, pitää häntä ulkopuolella meidän elämäämme. Tai enkö +minä koettanut, Rebekka? + +*Rebekka*. Koetit, koetit ihan varmaan. + +*Rosmer*. Ja sinä samoin. Ja kuitenkin --! Ooh, sitä on kauhea ajatella! +Täällä hän siis -- hän, sairasmielisessä rakkaudessaan -- vaan aina +vaiti -- piti meitä silmällä -- huomasi kaikki ja, -- käsitti kaikki +väärin. + +*Rebekka* (väännellen käsiään). Oi, ett'en koskaan olisi tullut +Rosmersholmaan! + +*Rosmer*. Oi, kun ajattelee, mitä hän on kärsinyt hiljaisuudessa! Mitä +ilkeyksiä hän on sairaissa aivoissaan kutonut kokoon ja sovittanut +meihin. -- Eikö hän koskaan puhunut sinulle mitään, josta olisit voinut +aavistaa tätä? + +*Rebekka* (kiihkeästi). Minulle! Luuletko, että sitte olisin viipynyt +täällä päivääkään sen jälkeen? + +*Rosmer*. Et, et, tietysti. -- Oi, mitä taistelua hän on mahtanut +taistella. Ja taistellut ihan yksin. -- Ja lopuksi sitte tuo liikuttava +-- meitä syyttävä voitto -- myllykoskessa, (heittäytyy tuolille +kirjoituspöydän eteen, nojaa kyynärpäänsä pöytään ja peittää kasvonsa +käsillään). + +*Rebekka* (lähestyy varovasti takaa päin). Kuuleppas nyt Rosmer. Jos +voisit kutsua Beaten takaisin -- luoksesi -- Rosmersholmaan, -- +tekisitkö sen? + +*Rosmer*. Oo, tiedänkö minä, mitä tekisin tai olisin tekemättä. Minä en +voi ajatella, muuta kuin tuota yhtä ainoata asiaa, -- jota ei voi +parantaa. + +*Rebekka*. Nyt olisit alkanut elää, Rosmer. Sinä olit jo alkanut. Olit +vapauttanut itsesi täydellisesti, -- kaikista. Sinusta tuntui niin +iloiselta ja keveältä --. + +*Rosmer*. Aivan niin, -- siltä minusta tuntui, -- nyt tulee tämä kalvava +tuska --. + +*Rebekka* (hänen takanansa, käsivarsin nojaten hänen tuoliinsa). Kuinka +suloiselta tuntui, kun istuimme hämärissä tuolla alhaalla arkihuoneessa. +Ja kun sitte yksin neuvoin sommittelimme uusia elämän tehtäviä. Sinä +tahdoit omin käsin tarttua virkeään elämään, -- nykyhetken virkeään +elämään, -- niinkuin sanoit. Kodista kotiin aijoit kulkea vapauttavana +vieraana. Voittaa mielet ja tahdot puolellesi. Luoda aatelis-ihmisiä +ylt'ympäri -- yhä loitommalle. Aatelis-ihmisiä. + +*Rosmer*. Iloisia aatelis-ihmisiä. + +*Rebekka*. Niin -- iloisia. + +*Rosmer*. Sillä ilo, Rebekka, ilo se jalostaa mielet. + +*Rebekka*. Etkö luule -- tuskankin jalostavan? Suuren tuskan? + +*Rosmer*. Luulen, -- jos sen voi kestää. Päästä siitä. Voittaa sen. + +*Rebekka*. *Voittaa* sinunkin juuri täytyy. + +*Rosmer* (pudistaa, raskaasti päätään). Minä en koskaan voita sitä -- +täydellisesti. Ainiaksi kytee sielussani sama epäluulo. Sama arvelu. +Minä en enää koskaan voi riemuita *siitä*, joka tekee elämän niin +hurmaavan suloiseksi. + +*Rebekka* (hiljemmin, tuolin selkälaudan takaa). Mitä sinä tarkoitat, +Rosmer? + +*Rosmer*. Tyyntä, iloista viattomuuden tuntoa. + +*Rebekka* (astuu askeleen taaksepäin). Niin, viattomuus. (pieni +vaitiolo.) + +*Rosmer* (nojaa kyynärpäitään pöytään; pää käsien nojassa, tuijottaa +eteensä). Ja kuinka hän on osannut yhteen sommitella. Miten järkevästi +hän on johtanut luulon luulosta. Ensin alkaa hän epäillä minun +uskonnollisuuttani --. Kuinka hän juuri voi epäillä *sitä*? Mutta hän +epäili. Ja epäilys kasvoi varmuudeksi. Ja sitte, -- niin, sitte oli +hänen niin helppo pitää kaikkea muuta mahdollisena. (oikaisee itsensä +tuolissa ja työntää sormet kiivaasti tukkaansa.) Oi, näitä hurjia +kuvitteluja. Minä en koskaan pääse niistä. Tunnen sen niin varmasti. +Minä tiedän sen. Milloin tahansa kiitävät ne lymypaikoistaan +muistuttamaan minulle vainajata. + +*Rebekka*. Aivan kuin Rosmersholman valkea hevonen. + +*Rosmer*. Niin, aivan niin. Vinhuen pimeyden halki. Hiljaisuudessa. + +*Rebekka*. Ja tuollaisen onnettoman kuvittelu-kummituksen tähden +päästäisit sinä käsistäsi virkeän elämän, juuri kun olet alkanut elää. + +*Rosmer*. Oikeassa olet; se on raskasta. Raskasta, Rebekka. Mutta minä +en voi muuta. Mitenkä minä sitte koskaan voittaisin sen! + +*Rebekka* (tuolin takana). Luomalla itsellesi uusia suhteita. + +*Rosmer* (säpsähtää, katsoo ylös). Uusia suhteita! + +*Rebekka*. Niin, uusia suhteita ulkopuoliseen maailmaan. Rupeamalla +elämään, toimeen ja työhön. Jättäisit tämän miettimisen ja +ratkaisemattomien kysymysten punnitsemisen. + +*Rosmer* (nousee). Uusia suhteita? (menee lattian poikki, seisahtaa oven +luona ja palaa sitte takaisin.) Yksi kysymys johtuu mieleeni. Eikö se +ole tullut sinunkin mieleesi, Rebekka? + +*Rebekka* (hengittää vaikeasti). Sano minulle -- -- mikä -- se on. + +*Rosmer*. Miten luulet meidän suhteemme muuttuvan tämän jälkeen? + +*Rebekka*. Minä luulen ystävyytemme kestävän -- mitä tahansa tulleekkin. + +*Rosmer*. Niin, en minä nyt juuri *sitä* tarkoita. Mutta eikö se, joka +meidät heti alussa vei yhteen; -- se joka sitoo meidät niin hartaasti +toisiimme, -- meidän yhteinen uskomme puhtaasen yhdys-elämään miehen ja +naisen välillä -- + +*Rebekka*. Niin niin, -- mitä siitä? + +*Rosmer*. Minä tarkoitan, että sellainen suhde, -- kuin meidän siis, -- +eikö se sovi paraiten hiljaiseen, onnelliseen rauhan-elämään --? + +*Rebekka*. Entä sitte! + +*Rosmer*. Ja nyt minulle alkaa elämä täynnä taistelua ja levottomuutta, +suuria mielenliikutuksia. Sillä minä *tahdon* elää elämäni, Rebekka! +Minä en anna pöyristävien mahdollisuuksien kukistaa itseäni. Minä en +salli kenenkään määrätä elinrataani, en elävien -- enkä kenenkään +muunkaan. + +*Rebekka*. Ei ei, elä sallikkaan! Ole täydellisesti vapaa mies, Rosmer. + +*Rosmer*. Mutta tiedätkö, mitä sitte tulee mieleeni? Etkö tiedä? Etkö +huomaa, kuinka minä paraiten voin vapautua kaikista kalvavista +muistoista -- koko surullisesta entisyydestäni? + +*Rebekka*. No --! + +*Rosmer*. Asettamalla sitä vastaan uuden, elävän todellisuuden. + +*Rebekka* (tavoitellen tuolin selkälautaa). Elävän --? Mitä -- +tarkoitat? + +*Rosmer* (lähemmäksi). Rebekka, -- jos nyt kysyn sinulta -- tahdotko +ruveta toiseksi vaimokseni? + +*Rebekka* (silmänräpäyksen sanattomana, huudahtaa riemuiten). Sinun +vaimoksesi! -- Sinun? -- Minä! + +*Rosmer*. Hyvä, koetelkaamme sitte. Me kaksi tahdomme olla *yksi*. +Elköön täällä enää missään olko tyhjää sijaa kuolleen jälkeen. + +*Rebekka*. Minä -- Beaten sijalle --! + +*Rosmer*. Sitte olemme päässeet hänestä. Täydellisesti. Ikuisiksi +ajoiksi. + +*Rebekka* (hiljaa ja vavisten). Luuletko niin, Rosmer? + +*Rosmer*. Sen täytyy tapahtua. Minä en voi, enkä tahdo käydä elämäni +halki ruumis seljässä. Auta minua heittämään se luotani, Rebekka. Ja +tukahuttakaamme kaikki muistot vapauteen, riemuun, intohimon liekkiin. +Sinä olet oleva minulle ainoa vaimo, joka minulla koskaan on ollut. + +*Rebekka* (tyyntyneenä). Elä enää koskaan ota tätä puheeksi. Minä en +milloinkaan rupea vaimoksesi. + +*Rosmer*. Kuinka! Et milloinkaan! Oo, etkö sitte luule voivasi ruveta +minua rakastamaan? Eikö meidän ystävyydessämme jo ole vivahdus +rakkaudesta! + +*Rebekka* (panee kädet korvilleen, aivan kuin säikähtäneenä). Elä puhu +noin, Rosmer! Elä sano sitä! + +*Rosmer*. On on, -- meidän suhteessamme *on* versova mahdollisuus. Ooh, +minä näen kasvoistasi, että sinusta tuntuu myöskin siltä, eikö tunnu, +Rebekka? + +*Rebekka* (taas lujasti ja maltilla). Kuule minua. Sen sanon sinulle, -- +että ellet heitä tuota ajatustasi, lähden minä Rosmersholmasta. + +*Rosmer*. Lähdet! Sinä! Sitä et voi. Se on mahdotonta. + +*Rebekka* Vielä mahdottomampaa on, että minä voin ruveta sinun +vaimoksesi. Siksi en kuuna päivänä voi ruveta. + +*Rosmer* (katsoo häneen säpsähtäen). «Et voi,» sanot. Ja sanot sen niin +kummallisesti. Minkä tähden et voi? + +*Rebekka* (tarttuu hänen kumpaankin käteensä). Rakas ystävä, -- sekä +itsesi että minun tähteni, -- elä kysy minkä tähden. (päästää hänet.) +Kas niin, Rosmer. (Menee vasemman puoliselle ovelle.) + +*Rosmer*. Tästä lähin ei minulla ole muuta kysyttävää kuin tuo sama -- +minkä tähden? + +*Rebekka* (kääntyy, katsoo häneen). Sitte on kaikki loppunut. + +*Rosmer*. Meidän väliltämmekö? + +*Rebekka*. Niin. + +*Rosmer*. Ei koskaan ole meidän kahden väliltä kaikki loppunut. Et +koskaan sinä lähde Rosmersholmasta. + +*Rebekka* (käsi ovenkääkässä). En, en suinkaan minä lähdekkään. Mutta +jos useimmin minulta kysyt -- niin tulee loppu kuitenkin. + +*Rosmer*. Loppu kuitenkin? Kuinka --? + +*Rebekka*. Niin, sillä silloin menen minä samaa tietä kuin Beatekin. Nyt +sen tiedät, Rosmer. + +*Rosmer*. Rebekka --! + +*Rebekka* (ovessa, nyökkää hitaasti päällään). Nyt sen tiedät. (menee). + +*Rosmer* (tuijottaa ikäänkuin sekaisena ollen suljettuun oveen ja sanoo +itsekseen). Mitä -- tämä -- on? + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +(Rosmersholman arkihuone. Akkuna ja eteisen ovi ovat auki. +Aamupäivä-aurinko paistaa ulkona.) + +(*Rebekka West*, samassa puvussa kuin ensimmäisessä näytöksessäkin, +seisoo akkunan edessä, siirrellen ja hypistellen kasvia. Hänen +virkkaustyönsä on nojatuolissa. Matami Helseth kulkee edestakaisin +höyhenhuiska kädessä, tomutellen huonekaluja.) + +*Rebekka* (hetken vaitiolon perästä). Kummallista, että pastori viipyy +tänään niin kauvan yläkerrassa. + +*Matami Helseth*. No, useinhan se tapahtuu. Mutta kai hän nyt jo pian +tulee alaskin, luulen ma. + +*Rebekka*. Oletteko nähnyt häntä tänään? + +*Matami Helseth*. Vilaukselta vaan. Kun vein kahvia hänelle, meni hän +makuukamariinsa pukemaan päälleen. + +*Rebekka*. Kysyn vaan siksi, että hän eilen ei ollut oikein terve. + +*Matami Helseth*. Ei, huonolta hän näytti. Ja sitte minä luulen hänen +vielä joutuneen johonkin kinaan lankonsa kanssa. + +*Rebekka*. Mistähän syystä, luulette te? + +*Matami Helseth*. Sitä minä en voi tietää. Ehkä se tuo Mortensgård on +ärsyttänyt heidät riitajalalle. + +*Rebekka*. Ehkäpä niin. Tunnetteko te tuota Peder Mortensgårdia? + +*Matami Helseth*. Enhän nyt toki. Mistä tulee mieleennekin? Sellaista +mokomaa kuin hän on! + +*Rebekka*. Siksikö, tarkoitatte, että hän toimittaa ilkeätä lehteänsä? + +*Matami Helseth*. Ooh, ei ainoastaan siitä syystä. -- Olette kai, neiti, +kuullut, että hän eli erään naidun vaimon kanssa, jonka mies oli +lähtenyt karkuun? Vaimo sai lapsia. + +*Rebekka*. Olen kuullut siitä puhuttavan. Mutta se tapahtui varmaankin +paljoa ennen minun tänne tuloani. + +*Matami Helseth*. Niin, tietysti. Mortensgård oli silloin aivan nuori. +Ja olisihan sillä naisella pitänyt olla enemmän järkeä kuin hänellä. Hän +olisi tahtonut mennä naimisiinkin, hän. Mutta eihän se käynyt päinsä. Ja +kyllä hän siitä kärsiä sai. -- Mutta sitte hän on paisunut mahtavaksi. +Moni täällä tarvitsee nykyään *sitä* miestä. + +*Rebekka*. Useammat alhaiset ihmiset kääntyvät kai kernaimmin häneen, +kun ovat joutuneet pulaan. + +*Matami Helseth*. Hm, kyllä ne vaan muutkin kuin alhaiset ihmiset -- --. + +*Rebekka* (vilkasee häneen salaa). Mitenkä? + +*Matami Helseth* (sohvan luona, tomuttaa ahkerasti). Sellaisetkin +ihmiset, joista sitä ei voisi edes uskoakkaan, neiti! + +*Rebekka* (asettelee kasvia). Niin, te vaan arvelette, matami Helseth. +Sillä ettehän *te* voi olla ihan varma noista asioista. + +*Matami Helseth*. Vai niin, vai luulette te, neiti, että minä en voi +olla ihan varma. Voin niin, kun voinkin. Sillä -- jos puhun suuni +puhtaaksi -- niin olen itse kerran vienyt kirjeen Mortensgårdille. + +*Rebekka* (kääntyy). Eihän, -- vai olette! + +*Matami Helseth*. Olen kyllä; olen kun olenkin. Ja se kirje oli vielä +kirjoitettu täällä Rosmersholmassa. + +*Rebekka*. Oikeinko totta, matami? + +*Matami Helseth*. Niin, toden totta. Ja hienolle paperille se oli +kirjoitettu. Ja takapuolella oli hienoa, punaista lakkaa. + +*Rebekka*. Ja teille se uskottiin vietäväksi. No, sitte ei ole vaikea +arvata, keneltä kirje oli. + +*Matami Helseth*. Noh? + +*Rebekka*. Se oli tietysti jotain, jota rouva Rosmer-parka +sairasmielisyydessään -- + +*Matami Helseth*. *Niin* sanotte te, neiti West, enkä minä. + +*Rebekka*. Mutta mitä siinä kirjeessä sitte oli? Niin se on tosi -- +mistä te sen tietäisitte. + +*Matami Helseth*. Hm, ehkä minä kuitenkin tiedän sen. + +*Rebekka*. Sanoiko hän teille, mitä hän siihen kirjoitti? + +*Matami Helseth*. Ei, ei hän sitä juuri tehnyt. Mutta kun Mortensgård +oli lukenut kirjeen, alkoi hän kysellä minulta jos jotain, ristiin +rastiin, niin että minä kyllä arvasin, mitä kirjeessä oli. + +*Rebekka*. Mitä luulette siinä sitte olleen? Voi, hyvä, rakas matami, +sanokaa se minulle? + +*Matami Helseth*. E -- en, en suinkaan neiti. En mistään hinnasta minä +sano. + +*Rebekka*. No, minulle te kyllä voitte sen sanoa. Olemmehan me niin +hyviä ystäviä. + +*Matami Helseth*. Herra varjelkoon minua kertomasta *siitä* teille, +neiti. Minä voin ainoastaan sanoa, että siinä oli jotain ilkeätä, jota +ne olivat uskotelleet sairaalle rouva-raukallemme. + +*Rebekka*. Kuka oli uskotellut hänelle? + +*Matami Helseth*. Häijyt ihmiset, neiti West. Häijyt ihmiset. + +*Rebekka*. Häijyt --? + +*Matami Helseth*. Niin, sen sanon kahdesti. Oikein häijyjä ne ihmiset +olivat olleetkin. + +*Rebekka*. Kenen te luulisitte sen sitte olleen? + +*Matami Helseth*. O-oh -- kyllä minä tiedän, kenen siksi luulisin. Mutta +herra hallitkoon kieltäni. Siellä kaupungissa on tosin muuan rouva, joka +-- hm! + +*Rebekka*. Minä näen kasvoistanne, että tarkoitatte rouva Krollia. + +*Matami Helseth*. Niin, hän on se, mikä on, hän juuri. Minulle hän nyt +aina on ollut niin isoista. Ja teitä hän ei ole koskaan hyvänsuovan +silmillä katsellut. + +*Rebekka*. Luuletteko te, että rouva Rosmer oli täydellä järjellään, +kirjoittaessaan tuon kirjeen Mortensgårdille? + +*Matami Helseth*. Sen järjen laita on niin ja näin, neiti. Ei hän nyt +ainakaan ihan sekasin ollut, luullakseni. + +*Rebekka*. Mutta hän joutui aivan suunniltaan, kun sai kuulla jäävänsä +lapsettomaksi. Silloin se hulluus puhkesi. + +*Matami Helseth*. Niin, *se* koski kovasti rouva-parkaan. + +*Rebekka* (ottaa käsityönsä ja istuu tuolille akkunan luo). Ettekö tekin +muuten usko sen olleen onneksi pastorille? + +*Matami Helseth*. Minkä, neiti? + +*Rebekka*. Että taloon ei tullut lapsia. Vai kuinka? + +*Matami Helseth*. Hm, minä en oikein tiedä, mitä siihen pitäisi +sanomani. + +*Rebekka*. Uskokaa minua. Paras se meille oli. Pastori Rosmer ei ole +luotu kuulemaan lasten-itkua. + +*Matami Helseth*. Rosmersholmassa eivät pikku lapset itke, neiti. + +*Rebekka* (katsoo häneen). Eivätkö ne itke? + +*Matami Helseth*. Eivät. Ei kukaan muista kuulleensa pikkulapsien +itkeneen tässä talossa. + +*Rebekka*. Sepä kummallista. + +*Matami Helseth*. Niin, eikö se ole kummallista? Mutta se on suvussa. Ja +sitte on vielä toinen kummallinen seikka. Suuremmaksi tultuaan eivät ne +koskaan naura. Eivät koskaan, koko elämässään. + +*Rebekka*. Sepä vasta olisi ihmeellistä --. + +*Matami Helseth*. Oletteko kertaakaan nähnyt tai kuullut pastorin +nauravan? + +*Rebekka*. En -- kun oikein ajattelen, niin luulen teidän melkein olevan +oikeassa. Mutta tämän puolen ihmiset nauravat minusta yleensä hyvin +harvoin. + +*Matami Helseth*. Niin nauravat. Rosmersholmasta se sai alkunsa, +sanotaan. Ja sitte se arvatakseni on levinnyt, sekin, niin kuin muutkin +tarttumat. + +*Rebekka*. Te olette syvämielinen nainen, te, matami Helseth. + +*Matami Helseth*. Ooh, ruvetkaa tässä nyt pitämään pilkkananne --. +(kuuntelee.) Hys -- Hys, -- pastori kuuluu tulevan alas. Hän ei kärsi +tomuhuiskaa huoneessa. (menee oikeanpuolisesta ovesta ulos.) + +(*Johannes Rosmer*, keppi ja hattu kädessä, tulee eteisestä.) + +*Rosmer*. Hyvää huomenta, Rebekka. + +*Rebekka*. Hyvää huomenta ystäväni. (vähän ajan kuluttua; virkaten.) +Menetkö kävelemään? + +*Rosmer*. Menen. + +*Rebekka*. Niin, ilma onkin niin kaunis. + +*Rosmer*. Sinä et käynyt aamulla luonani. + +*Rebekka*. En, -- en käynyt. En tänään. + +*Rosmer*. Etkö aijo toistekkaan tulla? + +*Rebekka*. Ooh -- en minä nyt vielä tiedä. + +*Rosmer*. Onko tullut mitään minulle? + +*Rebekka*. «Isänmaa» on tullut. + +*Rosmer*. «Isänmaa» --! + +*Rebekka*. Se on tuolla pöydällä. + +*Rosmer*. (laskee hatun ja kepin kädestään). Onko siinä jotain -- --? + +*Rebekka*. On. + +*Rosmer*. Etkä sinä lähettänyt sitä minulle -- + +*Rebekka*. Kyllä sen ehdit ajoissa lukea. + +*Rosmer*. No niin. (ottaa sanomalehden ja lukee sitä pöydän vieressä +seisoen). -- Mitä! -- «ei voi kylliksi varoittaa karttamaan +halpamielistä puoluepetturia» --. (katsoo Rebekkaan.) He kutsuvat minua +puoluepetturiksi, Rebekka. + +*Rebekka*. Eihän siellä mainita mitään nimeä. + +*Rosmer*. Samahan se on. (lukee eteenpäin.) «jalon asian salakavaltajia» +--. -- «Juudaksia, jotka röyhkeästi julistavat langenneensa, kun vaan +luulevat sopivimman ja -- hyödyllisimmän hetken olevan käsissä». -- +«Julkea solvaus kunnioitettavien esi-isiensä muistolle» --. -- +«odottaen, että nykyhetken herrat palkitsevat heitä ansion mukaisesti.» +(laskee sanoman pöydälle.) Ja noin he kirjoittavat minusta. He, jotka +tuntevat minut entisistä ajoista ja niin hyvin. He eivät itsekkään usko +tuota. He tietävät, että siinä ei ole ainoatakaan sanaa totta -- ja +sentään he kirjoittavat niin. + +*Rebekka*. Siinä on vielä muutakin. + +*Rosmer* (ottaa taas sanoman). -- «on puolustuksena kehittymätön +arvostelukyky» --. -- «turmiollisen vaikutuksen alaisena, -- ja on se +vaikutus ehkä ulottunut aloille, joita emme vielä tahdo vetää yleisön +arvostelun ja arvelujen alaisiksi» -- (katsoo Rebekkaan.) Mitä tämä on? + +*Rebekka*. Huomaathan, että sillä tarkoitetaan minua. + +*Rosmer* (laskee sanoman kädestään). Rebekka, -- näin tekevät +epärehelliset miehet. + +*Rebekka*. Niin, minusta he eivät ole Mortensgårdia paremmat. + +*Rosmer* (kävelee edestakaisin lattiata). Täällä *tarvitaan* pelastusta. +Kaikki mitä ihmiskunnassa on hyvää, menee turmioon, jos näin jatketaan. +Mutta niin ei saa tapahtua! Oi, kuinka iloinen, -- kuinka iloinen +olisin, jos saisin ihmiset kuulemaan parempaa tässä inhoittavassa +sekasorrossa. + +*Rebekka* (nousee). Niin, eikö totta? Siinä sinulla on suuri ja jalo +tehtävä, jonka hyväksi voit elää! + +*Rosmer*. Ajatteles, jos minä voisin herättää heidät itsetuntoon. Saada +heidät häpeämään omaa itseänsä ja katumaan. Johtaisin heidän lähestymään +toisiansa suvaitsevaisuudessa -- rakkaudessa, Rebekka. + +*Rebekka*. Niin ryhdy siihen vaan kaikin voimin, niin saat nähdä +onnistuvasi. + +*Rosmer*. Minusta sen pitäisi onnistua. Oi, millaista riemua eläminen +silloin olisi. Poissa olisi vihamielinen taistelu. Kilvan vaan +riennettäisiin. Joka silmä tähdäten samaan päämaaliin. Tahdot, mielet +pyrkien eteenpäin -- ylöspäin, -- kukin oman luontonsa määräämää tietä. +Onnea olisi kaikkia varten, -- kaikkien kautta (tulee katsahtaneeksi +ulos, säpsähtää, painuu kokoon ja lausuu raskaasti:) Ah! Ei minun +kauttani. + +*Rebekka*. Ei --? Ei sinun kauttasi! + +*Rosmer*. Eikä minua vartenkaan. + +*Rebekka*. Oi Rosmer, elä anna tuollaisen epäilyksen herätä mielessäsi. + +*Rosmer*. Onnen, rakas Rebekka -- onnen ensi ehto on tyyni, iloisa, +varma viattomuuden tunto. + +*Rebekka* (tuijottaen eteensä). Niin, viattomuus --. + +*Rosmer*. Ooh, sen puutetta et sinä käsitä. Mutta minä -- --. + +*Rebekka*. Sinä kaikista vähin! + +*Rosmer* (osoittaa akkunaan päin). Myllykoski. + +*Rebekka*. Oi, Rosmer --! + +(*Matami Helseth* kurkistaa oikeanpuolisesta ovesta.) + +*Matami Helseth*. Neiti! + +*Rebekka*. Toiste, toiste. Ei nyt. + +*Matami Helseth*. Vaan pari sanaa, neiti. (Rebekka menee ovelle. Matami +Helseth sanoo hänelle jotain. Kuiskuttelevat hetken toisilleen. Matami +Helseth nyökähyttää päällään ja menee.) + +*Rosmer* (levottomana). Oliko se jotain minulle? + +*Rebekka*. Ei, se oli vaan talous-asioita. Nyt sinun pitäisi mennä ulos +raittiisen ilmaan, Rosmer. Käydä oikein kauvaksi. + +*Rosmer* (ottaa hattunsa). Niin, tule. Niin menemme yhdessä. + +*Rebekka*. Ei, ystäväni, minä en nyt pääse. Sinun täytyy mennä yksin. +Mutta karkoita mielestäsi kaikki nuo raskaat ajatukset. Lupaa se +minulle. + +*Rosmer*. Niitä en saa koskaan karkoitetuksi -- pelkään mä. + +*Rebekka*. Että niin perusteeton asia voi vaikuttaa sinuun noin +valtavasti --! + +*Rosmer*. Paha kyllä -- se ei ole niinkään perusteeton. Minä olen +miettinyt sitä yön, pitkän. Ehkä Beate sittenkin näki oikein. + +*Rebekka*. Missä asiassa, tarkoitat? + +*Rosmer*. Näki oikein, luullessaan minun rakastavan sinua. + +*Rebekka*. *Siinäkö* oikein! + +*Rosmer* (laskee hattunsa pöydälle). Minua painaa vaan se kysymys -- +emmeköhän me kaksi ole koko ajan pettäneet itseämme -- kutsuessamme +suhdettamme ystävyydeksi. + +*Rebekka*. Tarkoitatko, että sitä yhtä hyvin voisi kutsua --? + +*Rosmer*. -- rakkaussuhteeksi. Niin, sitä minä tarkoitan. Jo silloin, +kun Beate vielä eli, annoin minä sinulle kaikki ajatukseni. Sinua minä +vaan kaipasin. Sinun luonasi minä tunsin tyyntä, iloisaa, vaatimatonta +onnea. Kun oikein muistelemme, Rebekka, -- niin alkoi meidän +yhdys-elämämme aivan kuin suloinen, salaperäinen lapsuudenrakkaus. +Intoilematta ja haaveksimatta. Eikö se sinustakin tuntunut siltä. Sano. + +*Rebekka* (taistelee itsekseen). Ooh -- en tiedä, mitä siihen vastaisin. + +*Rosmer*. Ja tätä likeistä elämää toisissamme ja toistemme hyväksi me +olemme pitäneet ystävyytenä. Ei, Rebekka, meidän suhteemme on ollut +henkistä avioliittoa -- ehkä heti ensi päivistä alkaen. -- Siksi painaa +minua rikos. Minulla ei ollut oikeutta siihen, -- Beaten tähden ei +minulla ollut oikeutta. + +*Rebekka*. Ei oikeutta elää onnellisena? Niinkö luulet, Rosmer? + +*Rosmer*. Hän katseli meidän suhdettamme oman rakkautensa kannalta. +Arvosteli meidän suhdettamme oman rakkautensa mukaan. Se oli +luonnollista. Beate ei voinut luulla toisin, kuin luuli. + +*Rebekka*. Mutta miksi sinä sitte syytät itseäsi Beaten hairahduksesta? + +*Rosmer*. Rakkaudesta minuun, -- se oli rakkautta tavallansa, -- meni +hän myllykoskeen. Se tosiasia on varma, Rebekka. Enkä minä koskaan saa +sitä mielestäni. + +*Rebekka*. Oi, elä ajattele muuta kuin sitä suurta, ylevää tehtävää, +jolle olet pyhittänyt elämäsi. + +*Rosmer* (pudistaa päätään). Se tehtävä ei mahda koskaan onnistua. Ei +ainakaan minulta. Ei sen jälkeen, mitä nyt tiedän. + +*Rebekka*. Minkä tähden ei sinulta? + +*Rosmer*. Sen tähden, ett'ei mikään rikokselle perustettu asia onnistu. + +*Rebekka* (tuskaantuen). Oi, tämä on suku-epäilystä -- suku-tuskaa, -- +suku-arkuutta. Sanotaan kuolleiden kummittelevan täällä kiitävinä, +valkeina hevosina. Minusta tämä on jotain sellaista. + +*Rosmer*. Olkoon se mitä lieneekin. Samahan se on, kun en kumminkaan +sitä voita? Ja usko minua, Rebekka. Niin kuin jo sanoin: varmaan +voittoon pyrkivällä asialla olkoon iloinen ja viaton mies ajajana. + +*Rebekka*. Onko ilo sitte niin perin välttämätöin sinulle, Rosmer? + +*Rosmer*. Iloko? On, Rebekka, on se. + +*Rebekka*. Sinulle, joka et koskaan voi nauraa! + +*Rosmer*. On se kuitenkin. Usko minua, minulla on suuri taipumus +iloisuuteen. + +*Rebekka*. Nyt sinun pitää lähteä, ystäväni. Käydä kaukana, -- oikein +kaukana. Kuuletko? -- Kas tässä on hattusi. Ja tässä keppisi. + +*Rosmer* (ottaa kummankin). Kiitos. Etkö sinä tule mukaan? + +*Rebekka*. En, en, en voi tulla nyt. + +*Rosmer*. No niin siis. -- Sinä olet kuitenkin mukanani. (menee ulos +eteisen läpi. Vähän ajan kuluttua kurkistaa Rebekka samasta avonaisesta +ovesta ulos. Menee sitte oikean puoliselle ovelle.) + +*Rebekka* (avaa ja sanoo puoliääneen). Kas niin, matami. Nyt voitte +päästää hänet sisälle. (menee toiselle puolen akkunan luo.) + +(Vähän ajan kuluttua tulee *rehtori Kroll* oikealta, Tervehtii vaiti ja +lyhyesti ja pitää hattua kädessään.) + +*Kroll*. Hän on siis mennyt? + +*Rebekka*. Niin on. + +*Kroll*. Onko hänen tapansa käydä kaukana? + +*Rebekka*. On kyllä. Mutta tänään ei hänestä juuri voi olla varma. Ja +ellette tahdo tavata häntä -- + +*Kroll*. Ei -- ei. Teitä minä haluaisin puhutella. Ja ihan kahden +kesken. + +*Rebekka*. Parasta sitte on käyttää tilaisuutta. Istukaa, herra rehtori. +(istuu akkunan ääressä olevaan nojatuoliin. Rehtori Kroll istuutuu hänen +viereensä.) + +*Kroll*. Neiti West, -- te voinette tuskin ajatella, kuinka syvästi ja +tuskallisesti minuun koskee -- tämä käänne, joka Johannes Rosmerissa on +tapahtunut. + +*Rebekka*. Me olimme varmat siitä, että niin piti käymänkin -- ensi +aluksi. + +*Kroll*. Vaan ensi aluksi? + +*Rebekka*. Rosmer toivoi niin lujasti, että te, joko heti tai myöhemmin +olisitte samaa mieltä, kuin hän. + +*Kroll*. Minä? + +*Rebekka*. Sekä te, että kaikki muut hänen ystävänsä. + +*Kroll*. Niin, siinä nyt näette! Noin kykenemätöin hän on arvostelemaan +ihmisiä ja oloja elämässä. + +*Rebekka*. Muuten, koska hän kerran tuntee itselleen tarpeelliseksi +vapautua kaikin puolin -- + +*Kroll*. Niin mutta nähkääs -- *sitä* minä en usko hänestä. + +*Rebekka*. Mitä te sitte uskotte? + +*Kroll*. Minä uskon *teidän* olevan kaiken alkuun panijan. + +*Rebekka*. Tuon arvelun olette saanut rouvaltanne, rehtori Kroll. + +*Kroll*. Se on saman tekevä, keneltä sen olen saanut. Varma asia on +vaan, että minussa on herännyt suuri epäluulo -- erittäin suuri +epäluulo, minä sanon -- muistellessani ja miettiessäni koko teidän +käytöstänne, aina tänne tulostanne asti. + +*Rebekka* (katsoo häneen). Muistaakseni oli kerran sekin aika, jolloin +teissä oli herännyt erittäin suuri luottamus minuun, hyvä rehtori. Olin +vähällä sanoa, lämmin luottamus. + +*Kroll* (puoli-ääneen). Jokaisenhan te lumositte, jota koetitte saada +valtaanne. + +*Rebekka*. Koetinko minä saada teitä --! + +*Kroll*. Koetitte niin. Nyt en ole enää niin hupsu, että uskoisin teidän +puolellanne olleen rahtuakaan tunnetta. Te tahdoitte vaan hankkia +itsellenne pääsyn Rosmersholmaan. Saada täällä jalan sijaa. Siihen +tarvitsitte minun apuani. Nyt sen huomaan. + +*Rebekka*. Olette siis ihan unohtanut, että Beate minua pyysi ja rukoili +tänne muuttamaan. + +*Kroll*. Niin, sitte kun te ensin olitte lumonnut hänetkin. Tai voitteko +kutsua ystävyydeksi sitä tunnetta, joka hänet valtasi. Se kääntyi +hurmaukseksi -- jumaloimiseksi. Se muuttui -- miksi sitä sanoisinkaan -- +jonkinmoiseksi luonnottomaksi rakkaudeksi. Niin, se on oikea nimitys. + +*Rebekka*. Olkaa hyvä ja ajatelkaa missä tilassa sisarenne oli. Mitä +minuun tulee, niin en luule olevani millään tavalla intoileva. + +*Kroll*. Ette, ette suinkaan. Mutta sitä vaarallisempi te olette niille +ihmisille, joita tahdotte valtaanne. Teidän on niin helppo toimia +tuumien ja varmojen laskujen mukaan, -- juuri sen vuoksi, että teillä on +kylmä sydän. + +*Rebekka*. Kylmä? Oletteko niin varma siitä? + +*Kroll*. Nyt olen siitä ihan varma. Muuten ette olisi niin järkähtämättä +vuodesta vuoteen voinut pyrkiä täällä päämaaliinne. -- Niin -- niin, -- +sen te nyt olette saavuttanut. Te olette saanut hänet ja kaikki täällä +valtaanne. Mutta perille päästäksenne ette ole empinyt tehdessänne hänet +onnettomaksi. + +*Rebekka*. Se ei ole totta. Minä en ole sitä tehnyt. Te itse olette +tehnyt hänet onnettomaksi. + +*Kroll*. Minäkö! + +*Rebekka*. Niin, pannessanne hänet siihen luuloon, että hän oli syypää +Beaten kauheaan loppuun. + +*Kroll*. Vai koski se siis kuitenkin häneen niin kovasti? + +*Rebekka*. Sen voinette arvata. Niin hellä luonto kuin hänellä on -- + +*Kroll*. Minä luulin, että niin kutsuttu vapautunut mies olisi voittanut +kokonaan arkatuntoisuuden. -- Mutta siinäpä se on! -- No niin -- +kyllähän minä sen oikeimmin jo tiesin. Noiden, seiniltä katseleväin +miesten jälkeläinen ei pääse niin vaan irtautumaan siitä; mikä polvesta +polveen on kulkenut suvussa perintönä. + +*Rebekka* (katselee miettien eteensä). Johannes Rosmerilla on lujat +juuret suvussansa. Se on varma se. + +*Kroll*. Niin, ja se teidän olisi pitänyt muistaa, jos teissä olisi +ollut myötätuntoisuutta häneen. Mutta ette suinkaan te osannut sitä +muistaakkaan. Ovathan teidän edellytyksenne niin perin erillaiset kuin +hänen. + +*Rebekka*. Mitä edellytyksiä te tarkoitatte? + +*Kroll*. Minä tarkoitan sukukannan, -- alkuperän edellytyksiä, neiti +West. + +*Rebekka*. Vai niin. Niin, se on kyllä totta, minä olen hyvin halpaa +sukua. Mutta kuitenkin -- + +*Kroll*. Minä en tarkoita arvoa enkä asemaa. Minä ajattelen siveellisiä +edellytyksiä. + +*Rebekka*. Edellytyksiä? Mihinkä? + +*Kroll*. Ylipäänsä teidän olemassa oloonne. + +*Rebekka*. Mitä te sanotte! + +*Kroll*. Minä sanon sen vaan sen vuoksi, että siinä on selitys teidän +menettelyynne. + +*Rebekka*. Tätä minä en ymmärrä. Minä tahdon täyden selvyyden! + +*Kroll*. Minä luulin tosiaan, että teillä oli täysi selvyys asiassa. +Muuten olisi hyvin kummallista, miksi te rupesitte tohtori Westin +ottotyttäreksi --. + +*Rebekka* (nousee). Vai niin! Nyt ymmärrän. + +*Kroll*. -- ja otitte hänen nimensä. Äitinne nimi oli Gamvik. + +*Rebekka* (menee toiselle puolelle). Isäni nimi oli Gamvik, herra +rehtori. + +*Kroll*. Äitinne toimi saattoi kai hänet tuon tuostakin tekemisiin +piirilääkärin kanssa. + +*Rebekka*. Siinä olette oikeassa. + +*Kroll*. Ja sitte ottaa tämä teidät luokseen -- heti äitinne kuoltua. +Hän on tyly teille. Ja kuitenkin te pysytte hänen luonaan. Te tiedätte, +että hän ei aijo jättää teille äyriäkään perinnöksi. Saittehan te vaan +kirstullisen kirjoja. Ja sentään te kestätte hänen luonaan. Suvaitsette +hänen äreyttään. Hoitelette häntä viimeiseen asti. + +*Rebekka* (toisella puolella, pöydän luona, katsoo häneen +pilkallisesti). Ja syyksi kaikkiin noihin töihini arvelette te sen +seikan, että syntymässäni muka oli jotain epäsiveellistä -- +rikoksellista! + +*Kroll*. Minä päätän, että teitte, kaikki mitä teitte hänen hyväkseen, +ehdottomasta tyttären vaistista. Muuten pidän koko teidän +menettelytapaanne alkuperänne seurauksena. + +*Rebekka* (kiivaasti). Mutta koko puheessanne ei ole sanaakaan totta! +Sen voin todistaa! Sillä tohtori West ei ollut vielä tullut Lappiin +minun syntyessäni. + +*Kroll*. Anteeksi, -- neiti. Hän tuli sinne vuotta ennen. Siitä olen +minä ottanut selon. + +*Rebekka*. Te olette erehtynyt, minä sanon! Tykkänään erehtynyt! + +*Kroll*. Sanoittehan tässä toissa päivänä, että olette yhdeksänkolmatta +vanha. Käytte kolmeakymmentä. + +*Rebekka*. Niinkö? Sanoinko minä niin? + +*Kroll*. Sanoitte kyllä. Ja siitä minä voin laskea -- + +*Rebekka*. Seis! Laskuista ei ole hyötyä. Minä voin yhtä hyvin tunnustaa +teille heti, että olen vuotta vanhempi kuin sanoin olevani. + +*Kroll* (hymyilee epäillen). Todellakin? Sepä oli uutinen. Mistä se +lähtee? + +*Rebekka*. Täytettyäni viisikolmatta, aloin mielestäni -- naimatoin kuin +olin -- tulla liian vanhaksi. Ja sitte rupesin valehtelemaan itseäni +vuotta nuoremmaksi. + +*Kroll*. Te? Vapautunut nainen. Onko teilläkin ennakkoluuloja naima-ijän +suhteen? + +*Rebekka*. Siinä tein perin tuhmasti -- oikein naurettavasti. Mutta +ihmiseen jää aina jotain, josta ei pääse vapautumaan. Sellaisia me nyt +olemme. + +*Kroll*. Olkoonpa niinkin. Mutta laskuni voi sittenkin olla oikea. Sillä +tohtori West kävi siellä käymätietä, vuotta ennen viran saantiaan. + +*Rebekka* (kiivastuu). Se ei ole totta! + +*Kroll*. Eikö ole totta? + +*Rebekka*. Ei. Sillä äiti ei koskaan puhunut mitään siitä. + +*Kroll*. Vai ei hän puhunut? + +*Rebekka*. Ei koskaan. Eikä tohtori West myöskään. Ei sanaakaan. + +*Kroll*. Ehkä he vaikenivat sen vuoksi, että heillä oli syytä saada yksi +vuosi unhohtuksiin? Samoin kuin *tekin* olette tehnyt, neiti West. Se on +ehkä suku-omituisuus. + +*Rebekka* (kulkee edestakaisin, väännellen käsiään). Se on mahdotonta. +Te tahdotte vaan luulotella minua. Ei ikinä se ole totta, ei. Se ei voi +olla totta! Ei iki-päivinä --! + +*Kroll* (nousee). Mutta, hyvä neiti, -- miksi Herran nimessä te noin +riehutte? Vallanhan te säikytätte minua! Mitä on minun luuleminen ja +ajatteleminen --! + +*Rebekka*. Ei mitään. Teidän ei tarvitse luulla eikä ajatella mitään. + +*Kroll*. Selittäkää sitte kaikella muotoa, kuinka te joudutte noin +suunniltanne sellaisen asian -- sellaisen mahdollisuuden tähden. + +*Rebekka* (hilliten itseänsä). Onhan se selvä asia, rehtori Kroll. Ei +minulla ole halua pitää itseäni laittomana lapsena. + +*Kroll*. Vai niinkö? No, no, tyydytään nyt -- vastaiseksi -- siihen +selitykseen. Siis on teillä siinäkin suhteessa jäänyt pieni +ennakkoluulo. + +*Rebekka*. Niin kaiketi minulla on. + +*Kroll*. No, ja luullakseni tuo teidän vapautumisenne -- niinkuin sitä +kutsutte -- on monissa kohdin samanlaista. Te olette kirjoista hankkinut +itsellenne koko joukon uusia mietteitä ja mielipiteitä. Te olette saanut +jonkinlaisia tietoja tutkimuksista usealla alalla -- tutkimuksista, +jotka näyttävät kukistavan monta perustusta, joita tähän asti on pidetty +pyhinä ja kumoamattomina. Mutta tuo kaikki on vaan oppimalla saatua, +neiti West. Vaan tietoa. Se ei ole muuttunut teissä lihaksi ja vereksi. + +*Rebekka* (miettien). Ehkä te olette oikeassa. + +*Kroll*. Tutkikaa vaan itseänne, niin saatte nähdä! Ja kun te olette +tuollaisella, kannalla, niin voi helposti arvata, miten Johannes +Rosmerin laita on. Sehän on selvää hulluutta -- suin päin turmioon +syöksymistä, -- että hän tahtoo julkisesti tunnustaa luopuneensa +entisestä puolueestaan! Hän, -- joka on niin arka luonnoltaan! Ajatelkaa +häntä entisten ystäviensä hylkäämänä -- vainoomana. Torjuen yhteiskunnan +etevimpien miesten hyökkäyksiä. Ei sinä ilmoisna ikänä hänessä ole +miestä sitä kestämään. + +*Rebekka*. Hänen *täytyy* kestää! Nyt on jo liian myöhäistä vetäytyä +takaisin. + +*Kroll*. Ei ollenkaan. Ei millään tavalla. Tapahtuneet asiat saadaan +vaikenemalla unohduksiin, -- tai ne voidaan ainakin selittää vaan ohi +meneväksi, vaikka kyllä surkuteltavaksi hairahdukseksi. Mutta -- *yksi* +seikka on kuitenkin ihan välttämätöin. + +*Rebekka*. Ja mikä se on? + +*Kroll*. Teidän täytyy saada hänet hankkimaan suhteellensa laillista +vahvistusta. + +*Rebekka*. Suhteellensa minuunko? + +*Kroll*. Niin. Pitäkää huoli siitä, että hän sen tekee. + +*Rebekka*. Te ette siis voi päästä siitä luulosta, että meidän suhteemme +kaipaa -- laillista vahvistusta, niin kuin sitä kutsuitte? + +*Kroll*. Minä en tahdo lähemmin koskea asiaan. Mutta minä luulen ainakin +huomanneeni, että ihmisten on helpointa voittaa niin kutsutut +ennakkoluulot -- kaikissa -- hm. + +*Rebekka*. Miehen ja naisen välisissä suhteissa -- niinkö? + +*Kroll*. Niin, -- suoraan sanoen, -- niin minä luulen. + +*Rebekka* (menee lattian poikki ja katselee, akkunasta). Olin vähällä +sanoa, -- kumpa olisitte oikeassa, rehtori. + +*Kroll*. Mitä sillä tarkoitatte? Sanotte sen niin kummallisesti. + +*Rebekka*. Eikö mitä! Elkäämme enää puhuko niistä asioista. -- Ah -- +tuolla hän jo tulee! + +*Kroll*. Nytkö jo! Sitte minä lähden. + +*Rebekka* (menee hänen luokseen). Ei -- jääkää! Sillä nyt saatte kuulla +jotain. + +*Kroll*. Ei nyt. Minä en luule kärsiväni hänen näköänsä. + +*Rebekka*. Minä pyydän, -- jääkää. Tehkää se. Muuten kadutte. Viimeisen +kerran minä teiltä jotain pyydän. + +*Kroll* (katsoo häneen kummastuneena ja panee sitte hattunsa pois). No +niin, neiti West. Olkoon menneeksi sitte. (Ovat hetken hiljaa. Sitte +tulee *Johannes Rosmer* eteisestä.) + +*Rosmer* (näkee rehtorin, seisahtuu ovessa). Mitä --! Oletko sinä +täällä? + +*Rebekka*. Hän olisi kernaammin karttanut sinua, Rosmer. + +*Kroll* (ehdottomasti). Sinua! + +*Rebekka*. Niin, herra rehtori. Rosmer ja minä -- me sinuttelemme +toisiamme. Suhteemme toisiimme on johtanut siihen. + +*Kroll*. Sitäkö minun piti jäämän tänne kuulemaan? + +*Rebekka*. Sekä sitä -- että vielä muutakin. + +*Rosmer* (tulee lähemmäksi). Mikä on tarkoitus tänpäiväisellä +käynnilläsi? + +*Kroll*. Minä tahdoin kerran vielä hillitä sinua ja voittaa sinut +uudestaan puolellemme. + +*Rosmer* (näyttää sormellaan sanomalehteä). Sen jälkeen, mitä tuossa on +luettavana? + +*Kroll*. Minä en ole sitä kirjoittanut. + +*Rosmer*. Teitkö mitään estääksesi sen ilmaantumista? + +*Kroll*. Se olisi ollut rikos sitä asiaa vastaan, jota ajan. Eikä se +muuten ollut minun vallassanikaan. + +*Rebekka* (repii sanomalehden palasiksi, rusentaa sen ja heittää uunin +taakse). Kas noin. Nyt se on pois silmistä. Ja olkoon se samoin +mielestäkin. Sillä toiste ei tule enää sellaisia, Rosmer. + +*Kroll*. Niin, niin, kun vaan saisitte asiat *sille* kannalle. + +*Rebekka*. Tulkaa, ja istukaamme, ystäväni. Kaikin kolmisin. Niin +ilmoitan teille kaikki. + +*Rosmer* (istuu ehdottomasti). Mikä sinuun on tullut, Rebekka! Tuo +kammottava tyyneys --. Mitä se on? + +*Rebekka*. Se on päätöksen tyyneys. (istuu.) Istukaa tekin, rehtori. +(*rehtori Kroll* istuu sohvaan.) + +*Rosmer*. Päätöksen, sanoit. Minkä päätöksen? + +*Rebekka*. Minä annan sinulle takaisin, mitä tarvitset, voidaksesi elää. +Sinä olet saava takaisin iloisen viattomuutesi, rakas ystäväni. + +*Rosmer*. Mitä tämä on? + +*Rebekka*. Minä kerron vaan. Muuta ei tarvita. + +*Rosmer*. No! + +*Rebekka*. Tultuani tänne Lapista -- tohtori Westin kanssa, -- aukeni +minulle, mielestäni uusi, suuri, avara maailma. Tohtori oli opettanut +minulle yhtä ja toista. Kaikki ne hajanaiset tiedot, jotka minulla +siihen aikaan oli elämästä. (taistellen ja tuskin kuuluvasti). Silloin +-- + +*Kroll*. Silloin --? + +*Rosmer*. Mutta, Rebekka, -- tämänhän minä jo tiedän. + +*Rebekka* (hilliten itseänsä). Niin -- niin, -- oikeassa olet. Tämän +sinä kyllä tiedät. + +*Kroll* (katsoo kiinteästi Rebekkaan). Ehkä on paras, että minä lähden +pois. + +*Rebekka*. Ei, istukaa vaan, hyvä rehtori (Rosmerille). Tarkoitan vaan +*sitä*, näetkös, -- että tahdoin seurata uutta, koittavaa aikaa. Kaikkia +uusia aatteita. -- Kerran kertoi rehtori Kroll minulle, että Ulrik +Brendelillä oli ollut suuri valta sinuun, yhteen aikaan vielä +alaikäisenä ollessasi. Sen olisi mielestäni pitänyt onnistua +minullekkin. + +*Rosmer*. Tulitko sinä tänne sala-tarkoituksessa --! + +*Rebekka*. Minä tahdoin, että me kaksi yhdessä menisimme eteenpäin +vapaudessa. Aina yhä eteenpäin. -- Mutta sinun ja täydellisen +vapautumisen välillä oli synkkä, ylipääsemätöin muuri. + +*Rosmer*. Mitä muuria tarkoitat? + +*Rebekka*. Tarkoitan sitä, Rosmer, että sinä et voinut kehkeytyä +vapaaksi muualla, kuin hellässä päivän-paisteessa. Ja täällä sinä +kuihduit ja näivetyit moisen avioliiton pimeydessä. + +*Rosmer*. Sinä et vielä koskaan ole puhunut minulle avioliitostani +*tuolla* tavalla. + +*Rebekka*. En, sitä en uskaltanut, sillä siten olisin säikyttänyt sinut. + +*Kroll* (nyökkää Rosmerille). Kuulitko *sitä*! + +*Rebekka* (jatkaa). Mutta minä tiesin kyllä missä sinun pelastuksesi +oli. Ainoa pelastuksesi. Ja sitte minä ryhdyin toimiin. + +*Rosmer*. Mitä toimia sinä tarkoitat? + +*Kroll*. Tarkoitatteko sillä, että -- --! + +*Rebekka*. Niin, Rosmer --. (nousee.) Istu vaan. Te myöskin, rehtori +Kroll. Mutta, kaikki on tuleva ilmi. Sinä, Rosmer, olet viaton. Et sinä, +vaan minä houkuttelin --; tulin houkutelleeksi Beaten harhateille -- + +*Rosmer* (hypähtää seisomaan). Rebekka! + +*Kroll* (ylös sohvalta). -- Harhateille! + +*Rebekka*. Niille teille, -- jotka johtivat Myllykoskeen. Nyt sen +tiedätte kumpikin. + +*Rosmer* (huumauksissa). Mutta minä en ymmärrä --. Mitä hän sanoo? Minä +en ymmärrä sanakaan --! + +*Kroll*. Niin vai, niin. Minä alan ymmärtää. + +*Rosmer*. Mutta mitä sinä sitte olet tehnyt! Mitä sinä olet voinut sanoa +hänelle? Eihän ollut mitään sanottavaa. Ei vähääkään. + +*Rebekka*. Hän sai tietää, että sinä pyrit vapaaksi kaikista vanhoista +ennakkoluuloista. + +*Rosmer*. Niin, mutta sitä minä en vielä siihen aikaan tehnyt. + +*Rebekka*. Minä tiesin sen pian tapahtuvan. + +*Kroll*. (nyökkää Rosmerille). Ahaa! + +*Rosmer*. Entä sitte? Mitä vielä? Nyt tahdon tietää lopunkin. + +*Rebekka*. Vähää myöhemmin -- pyysin ja rukoilin häneltä, että saisin +lähteä Rosmersholmasta. + +*Rosmer*. Minkä tähden sinä tahdoit lähteä -- silloin? + +*Rebekka*. Minä en tahtonut lähteä. Minä tahdoin pysyä täällä, missä +olin. Mutta minä sanoin hänelle, että olisi paras meille kaikille, että +minä ajoissa poistuisin. Minä viittasin hänelle, että jos minä viivyn +täällä kauvemmin, -- niin voisi, -- voisi tapahtua, -- mitä tahansa. + +*Rosmer*. Niin sinä siis sanoit ja teit? + +*Rebekka*. Niin, Rosmer. + +*Rosmer*. Sitä sinä kutsuit toimeen ryhtymiseksi? + +*Rebekka* (murtuneella äänellä). Niin, siksi minä sitä kutsuin. + +*Rosmer* (vähän perästä). Oletko nyt tunnustanut kaikki, Rebekka? + +*Rebekka*. Olen. + +*Kroll*. Ette kaikkia. + +*Rebekka* (katsoo häneen arasti). Mitä olisi vielä jäljellä? + +*Kroll*. Ettekö te lopuksi ilmoittanut Beatelle, että teidän matkanne +muille seuduille oli välttämätöin -- ei ainoastaan paras vaan ihan +välttämätöin Rosmerin ja teidän tähtenne, ja että lähdön täytyi tapahtua +niin pian kuin mahdollista? Noh? + +*Rebekka* (hiljaa ja epäselvästi). Ehkä minä sanoin jotain sinnekin +päin. + +*Rosmer* (vaipuu akkunan vieressä olevaan nojatuoliin), ja tuollaista +valhe- ja petosverkkoa on hän -- onneton sairas, uskonut. Uskonut ihan +todeksi! Järkähtämättä! (katsoo Rebekkaan.) Eikä hän koskaan maininnut +mitään minulle. Ei koskaan edes viittaamalla! Oh, Rebekka, -- minä näen +kasvoistasi, -- että *sinä* kielsit häntä sitä tekemästä! + +*Rebekka*. Hän oli saanut päähänsä, ett'ei hänellä lapsettomana vaimona, +ollut oikeutta olla täällä. Ja sitte hän luuli velvollisuutensa vaativan +häntä tekemään tilaa. + +*Rosmer*. Ja sinä -- sinä et tehnyt mitään, saadaksesi häntä siitä +luulosta? + +*Rebekka*. En. + +*Kroll*. Te ehkä vaan vahvistitte häntä luulossaan? Vastatkaa! + +*Rebekka*. Siltä se taisi hänestä tuntua, luulen. + +*Rosmer*. Niin, niin, -- ja sinun tahtoasi hän totteli kaikissa. Ja niin +hän teki tilaa. (hypähtää seisomaan.) Kuinka sinä voit -- voit jatkaa +noin kauheata leikkiä! + +*Rebekka*. Mielestäni oli valittava toinen kahdesta elämästä, Rosmer. + +*Kroll* (kiihkeästi ja mahtavasti). Teillä ei ollut oikeutta ruveta +valitsijaksi. + +*Rebekka* (kiivaasti). Luuletteko sitte minun silloin toimineen kylmän, +harkitsevan järjen avulla! Silloin en ollut sellainen kuin nyt, tätä +kertoessani. Ja onhan joka ihmisessä kaksi tahtoa, tiedän mä. Minä +tahdoin Beaten pois. Millä keinoin tahansa. Mutta en kuitenkaan luullut +sen koskaan tapahtuvan. Joka askelta uskaltaessani ja koetellessani, +kuulin mielestäni jonkun äänen sisässäni huutavan: Tähän asti vaan! Ei +askeltakaan enään! -- Enkä kuitenkaan voinut heretä. Minun *täytyi* +koetella hieman vielä. Sanoa vaan yksi ainoa sananen. Ja sitte yksi +lisää -- ja aina vaan sananen lisää. -- Ja sitte se *tapahtui*. -- Niin +sellaiset asiat valmistuvat. (lyhyt vaitiolo). + +*Rosmer* (Rebekalle). Miten luulet itsellesi vast'edes käyvän? Tämän +jälkeen? + +*Rebekka*. Minulle saa käydä miten tahansa. Ei sillä ole suurin lukua. + +*Kroll*. Ei sanaakaan, josta huomaisi katumusta. Ehk'ei se teitä +vaivaakkaan? + +*Rebekka* (kylmästi). Anteeksi, herra rehtori, -- se asia ei liikuta +muita kuin minua. Siitä teen vaan tiliä oman itseni kanssa. + +*Kroll* (Rosmerille). Ja tuon naisen kanssa sinä elät saman katon alla. +Mitä likeisimmässä suhteessa. (katsoo kuviin seinillä). Ooh -- noita +poissa olevia, -- näkisivät he nyt haudoistaan! + +*Rosmer*. Menetkö kaupunkiin? + +*Kroll* (ottaa hattunsa). Menen. Mitä pikemmin, sitä parempi. + +*Rosmer* (ottaa samoin hattunsa). Sitte tulen minä kanssasi. + +*Kroll*. Tuletko! No arvasinhan minä, ett'emme me vielä olleet ihan +menettäneet sinua. + +*Rosmer*. Tule nyt, Kroll! Tule! (menevät eteisen kautta, katsomatta +Rebekkaan. Hetken kuluttua menee Rebekka varovasti akkunan luo ja +kurkistaa kasvien välistä ulos.) + +*Rebekka* (puhuu puoliääneen itsekseen). Eikä tänäänkään sulun yli. +Yläpuolelta nytkin. Ei pääse koskaan Myllykosken yli. Ei koskaan. (menee +akkunan luota.) Niin -- niin sitte! (menee ja vetää kellonnauhasta. +Vähän ajan perästä tulee *matami Helseth* oikealta.) + +*Matami Helseth*. Mikä on, neiti? + +*Rebekka*. Matami, olkaa hyvä ja tuottakaa minun matkakirstuni alas +vinniltä. + +*Matami Helseth*. Matkakirstunne? + +*Rebekka*. Niin, ruskea hylkeennahka-kirstuni, tiedättehän? + +*Matami Helseth*. Tiedän toki. Mutta Herra hallitkoon -- aikooko neiti +lähteä matkoille? + +*Rebekka*. Niin, nyt minä aijon lähteä matkoille, matami. + +*Matami Helseth*. Ja heti tuossa tuokiossa! + +*Rebekka*. Niin pian kun olen säälinyt tavarani kokoon. + +*Matami Helseth*. No en ole mokomaa ennen kuullut! Mutta tottahan neiti +pian palaa, tiedän mä? + +*Rebekka*. En minä palaa enää koskaan. + +*Matami Helseth*. Ette koskaan! Mutta miten, Herran nimessä, me sitten +tullaan toimeen täällä Rosmersholmassa, kun neiti on poissa? Ja +pastori-raukallakin oli niin hyvät oltavat. + +*Rebekka*. Niin, mutta minä olen tänään ruvennut pelkäämään, matami +Helseth. + +*Matami Helseth*. Pelkäämään! 'sus siunatkoon, -- minkä tähden? + +*Rebekka*. Luulen nähneeni vilauksen valkeista hevosista. + +*Matami Helseth*. Valkeista hevosista. Ihan päiväsydännä. + +*Rebekka*. Oo, ne valkeat hevoset, ne liikkuvat täällä Rosmersholmassa +joka aika. (toisella äänellä.) No -- entä matkakirstuni, matami? + +*Matami Helseth*. Niin oikein. Matkakirstunne. + +(menevät molemmat oikealle.) + + + + +NELJÄS NÄYTÖS. + + +(Arkihuone Rosmersholmassa. On myöhä ilta. Pöydällä palaa lamppu, sen +päällä on varjostin.) + +(*Rebekka West* seisoo pöydän edessä, latoen pieniä esineitä +tavaralaukkuun. Hänen hattunsa, päällystakkinsa ja virkkaamansa valkea +villahuivi riippuvat sohvan selkämyksellä.) + +(*Matami Helseth* tule oikealta.) + +*Matami Helseth* (puhuu matalalla äänellä, näyttäen salaperäiseltä). +Niin, nyt on kaikki kapineet viety ulos, neiti. Ne ovat +keittiökäytävässä. + +*Rebekka*. Hyvä. Olette kai sanonut kuskille? + +*Matami Helseth*. Olen. Hän kysyy, mihinkä aikaan hänen pitää tulla +vaunuinensa. + +*Rebekka*. Luullakseni noin yhdentoista paikoilla. Höyrylaiva lähtee +puoliyön aikaan. + +*Matami Helseth* (vähä vitkastellen). Entä pastori sitte? -- Joll'ei hän +tule siksi kotiin? + +*Rebekka*. Minä matkustan kuitenkin. Ell'en enää tapaisi häntä, voitte +sanoa, että kirjoitan hänelle. Pitkän kirjeen. Sanokaa niin. + +*Matami Helseth*. Niin, -- käyhän se laatuun kirjoituskin. Mutta, neiti +parka, -- minusta teitin pitäisi koittaa puhutella häntä vielä kerran. + +*Rebekka*. Ehkä niinkin. Tai ehk'ei sittenkään, + +*Matami Helseth*. No ei nyt, -- että minun vielä piti näkemän tällaista, +enpä minä tätä olisi luullut! + +*Rebekka*. Mitä te sitte olisitte luullut, matami Helseth? + +*Matami Helseth*. No olisin minä toki luullut pastori Rosmeria vähä +enemmän kunnon mieheksi. + +*Rebekka*. Kunnon mieheksi? + +*Matami Helseth*. Niin totta, niin minä juuri sanon. + +*Rebekka*. Mutta, matami hyvä, mitä te sillä tarkoitatte! + +*Matami Helseth*. Minä tarkoitan täyttä totta, neiti. Ei hänen vaan +pitäisi *sillä* tavalla suoriutua asiasta. + +*Rebekka* (katsoo häneen). Kuulkaapas matami. Sanokaa minulle +rehellisesti ja suoraan -- minkä tähden te luulette minun lähtevän pois? + +*Matami Helseth*. Hyvänen aika, se on kai välttämätöntä, neiti. Jaa, +jaa, niin, niin. Mutta minusta ei pastori ole ollenkaan tehnyt +kauniisti. Mortensgårdiakin voi vielä puolustaa. Sillä olihan sen naisen +mies elossa. Eikä he niin päässeet yhteen, vaikka kuinka olisivat +tahtoneet. Mutta pastori, nähkääs, hän on -- hm! + +*Rebekka* (vähä hymyillen). Oletteko te voinut luulla tuollaisia asioita +minusta ja pastori Rosmerista? + +*Matami Helseth*. En, Jumala varjelkoon. Niin, minä tarkoitan, -- en +ennen kun tänään. + +*Rebekka*. Mutta tänään siis --? + +*Matami Helseth*. No -- sitte kun ne ihmiset sanovat sanomissa olevan +niin paljon ilkeitä asioita pastorista, niin --. + +*Rebekka*. Hahaa! + +*Matami Helseth*. Sillä minun mielestäni luulisi semmoisen miehen, joka +kerran menee Mortensgårdin uskoon, kykenevän vaikka ihan mihin tahansa. + +*Rebekka*. No niin, taitaa olla niin. Mutta entä minä? Mitä minusta +luulette? + +*Matami Helseth*. Hyvänen aika, -- eihän teistä ole suurin sanottavaa. +Ei sitä yksinäisen naisen ole niinkään helppoa pysyä lujana -- arvelen +ma. Kaikkihan me olemme ihmisiä, neiti West. + +*Rebekka*. Se on tosi sana, matami. Kaikki me olemme ihmisiä. -- Mitä te +kuuntelette? + +*Matami Helseth* (hiljaa). Herra Jesus, -- siellä se tulee suoraa päätä. + +*Rebekka* (säpsähtää). Siis kuitenkin --! (päättävästi) No niin. Olkoon +menneeksi! + +(*Johannes Rosmer* tulee eteisestä.) + +*Rosmer* (näkee matkahankkeet, kääntyy Rebekkaan ja kysyy). Mitä tämä +merkitsee? + +*Rebekka*. Minä matkustan pois. + +*Rosmer*. Heti? + +*Rebekka*. Niin. (matamille.) Siis kello yksitoista. + +*Matami Helseth*. Hyvä, neiti. (menee oikialle.) + +*Rosmer* (vähä vai'ettuaan). Mihin sinä matkustat, Rebekka? + +*Rebekka*. Pohjoiseen päin, höyrylaivalla. + +*Rosmer*. Pohjoiseen? Minkä tähden pohjoiseen? + +*Rebekka*. Sieltähän minä tulinkin. + +*Rosmer*. Mutta eihän sinulla nyt ole siellä mitään tehtävää. + +*Rebekka*. Eihän minulla ole mitään tehtävää täälläkään. + +*Rosmer*. Mihin sitte aijot ryhtyä? + +*Rebekka*. En tiedä. Kunhan vaan saan tästä lopun. + +*Rosmer*. Saat lopun? + +*Rebekka*. Rosmersholma on murtanut minut. + +*Rosmer* (tulee tarkemmaksi). Niinkö sanot? + +*Rebekka*. Murtanut minut ihan perinpohjin. -- Minulla oli niin terve ja +uljas tahto, tänne tullessani. Nyt olen joutunut vieraan lain alle. -- +Tämän jälkeen en luule uskaltavani ryhtyä enää mihinkään. + +*Rosmer*. Minkä tähden et? Minkä lain alle sinä sanot, että olet? + +*Rebekka*. Elkäämme puhuko siitä nyt. -- Kuinka sinun ja rehtorin kävi? + +*Rosmer*. Me olemme sopineet. + +*Rebekka*. Vai niin, sillä se siis päättyi. + +*Rosmer*. Hän kokosi luokseen kaikki vanhat ystävämme. He ovat +todistaneet minulle, että ihmismielten jalostajaksi en ollenkaan kelpaa. +Ja se on sitä paitsi niin toivotonta työtä. Minä heitän sen kokonaan. + +*Rebekka*. Niin, niin, -- paras kai se mahtaa olla. + +*Rosmer*. Sanotko nyt *niin*? Oletko *nyt* *sitä* mieltä? + +*Rebekka*. Minä olen tullut siihen mieleen. Näinä parina viime päivänä. + +*Rosmer*. Sinä valehtelet, Rebekka. + +*Rebekka*. Valehtelen --! + +*Rosmer*. Niin, sinä valehtelet. Sinä et ole koskaan uskonut minuun. Et +ole koskaan uskonut minussa olevan miestä viemään sitä asiaa voittoon. + +*Rebekka*. Minä olen uskonut, että me kaksi yhdessä saisimme sen +toimeen. + +*Rosmer*. Se ei ole totta. Sinä olet uskonut, että itse voisit tehdä +jotain suurta elämässä. Voisit käyttää minua tarkoituksiisi. Luulit +minun kelpaavan sinulle välikappaleeksi. Sitä sinä olet uskonut. + +*Rebekka*. Kuule, Rosmer --. + +*Rosmer* (istuu raskaasti sohvaan). Oh, elä huoli! Kaikki minä näen +perinpohjin. Minä olen ollut aivan kuin sormikas sinun käsissäsi. + +*Rebekka*. Kuule nyt, Rosmer. Puhelkaamme tästä asiasta. Se on oleva +viimeinen kerta. (istuu tuolille sohvan viereen.) Minä arvelin +kirjoittaa sinulle jahka taas olin päässyt sinne pohjoiseen. Mutta +parasta lienee, että saat heti kuulla kaikki. + +*Rosmer*. Onko sinulla lisää tunnustettavaa? + +*Rebekka*. Suurin asia on sanomatta. + +*Rosmer*. Mikä suurin? + +*Rebekka*. Se, jota sinä et koskaan ole aavistanut. Se, joka kaikelle +muulle luo sekä valoa että varjoa. + +*Rosmer* (pudistaa päätään). Minä en käsitä tätä vähääkään. + +*Rebekka*. Se on aivan totta, että minä kerran kudoin juonia päästäkseni +tänne Rosmerholmaan. Arvelin, näet, että täällä kyllä pääsisin valtaan. +Millä tavalla tahansa -- tietysti. + +*Rosmer*. Sinulle onnistuikin -- se mitä pyysit. + +*Rebekka*. Luulenpa, että minulta olisi onnistunut vaikka mitä -- siihen +aikaan. Sillä silloin minulla vielä oli uljas, vapaa tahtoni. Silloin en +tuntenut arkuutta. En tuntenut suhteita, joiden tähden olisin poikennut +polultani. Mutta silloin heräsi alku siihen, joka on murtanut tahdon +minulta -- ja tehnyt minusta saamattoman koko elämäkseni. + +*Rosmer*. Mikä heräsi. Puhu niin, että voin sinua ymmärtää. + +*Rebekka*. Silloin minussa heräsi -- tuo hurja, hillitsemätön halu --. +Ooh, Rosmer --! + +*Rosmer*. Halu. Sanoit --! Mihin? + +*Rebekka*. Sinuun. + +*Rosmer* (tahtoo hypähtää seisomaan). Mitä tämä on! + +*Rebekka* (hilliten häntä). Pysy vaan istumassa, ystäväni. Nyt saat +kuulla eteen päin. + +*Rosmer*. Ja sinä tarkoitat -- että olet rakastanut minua -- tuolla +tavalla! + +*Rebekka*. Mielestäni sitä voi kutsua rakkaudeksi, -- siihen aikaan. +Minä pidin sitä rakkautena. Mutta sitä se ei ollut. Se oli niin hurja jo +sanoin, hurja, hillitsemätöin halu. + +*Rosmer*. (tukalasti). Rebekka -- istutko sinä todellakin itse siinä -- +sinä -- sinä itse, kertomassa tätä! + +*Rebekka*. Niin, mitä arvelet, Rosmer! + +*Rosmer*. Sellaisesta syystä, -- sellaisen halun vallassa sinä siis -- +sinä -- sinä -- ryhdyit *toimeen*, -- niinkuin sitä kutsut. + +*Rebekka*. Se tarttui minuun, kuin meren rannikoilla myrsky. Sellainen +myrsky, jota meillä on talvisaikaan siellä pohjan puolessa. Se tempaa +mukaansa, -- kantaa pyörteessään kauvaksi, -- mihin tahansa. Turha on +ponnistella vastaan. + +*Rosmer*. Ja onnettoman Beaten se riuhtasi Myllykoskeen. + +*Rebekka*. Niin, sillä siihen aikaan Beate ja minä taistelimme +keskenämme kuin kaksi hukkuvaa veneen kölillä. + +*Rosmer*. Sinä olit ehdottomasti voimakkain Rosmersholmassa. +Voimakkaampi kuin Beate ja minä yhteensä. + +*Rebekka*. Minä tunsin sinut tarpeeksi, tietääkseni, että joka tie oli +suljettu luoksesi, siksi kunnes olit päässyt vapaaksi sekä suhteistasi +että -- mielipiteistäsi. + +*Rosmer*. Minä en käsitä sinua, Rebekka. Sinä -- sinä itse, -- koko +sinun käytöksesi on minulle selittämätöin arvoitus. Nythän minä olen +vapaa -- sekä mielipiteistäni että suhteistani. Nyt olet saavuttanut +alkuperäisen päämaalisi. Ja kuitenkin --! + +*Rebekka*. En ole vielä milloinkaan ollut niin kaukana päämaalistani +kuin nyt. + +*Rosmer*. -- ja kuitenkin -- sanon -- kun eilen kysyin sinulta -- pyysin +sinua: rupea vaimokseni, -- silloin sinä huudahdit aivan kuin kauhulla, +ett'et koskaan sitä tee. + +*Rebekka*. Silloin minä huusin epätoivosta. + +*Rosmer*. Minkä tähden? + +*Rebekka*. Sen tähden että Rosmersholma on lamannut minut. Täällä minun +oma, uljas tahtoni on tukahutettu. Murrettu! Se aika on ollut ja mennyt, +jolloin minulla oli rohkeutta uskaltamaan mitä tahansa. Minä olen +menettänyt toimintakykyni, Rosmer. + +*Rosmer*. Sano minulle, kuinka se on tapahtunut. + +*Rebekka*. Se on lähtenyt yhdys-elämästä sinun kanssasi! + +*Rosmer*. Mutta kuinka? Kuinka? + +*Rebekka*. Jäätyäni tänne kahden kanssasi, -- ja sitte kun sinä olit +muuttunut oikeaksi itseksesi -- + +*Rosmer*. Niin niin? + +*Rebekka*. -- sillä sinä et ollut täydellisesti oma itsesi, niin kauan +kuin Beate eli -- + +*Rosmer*. Paha kyllä, sinä olet aivan oikeassa. + +*Rebekka*. Mutta kun sitte sain elää täällä kanssasi -- hiljaisuudessa +-- yksinäisyydessä, -- kun annoit minulle ehdottomasti kaikki +ajatuksesi, -- joka mielialan vivahduksen, niin vienona ja puhtaana, +kuin ne tunsit, *silloin* minussa tapahtui se suuri muutos. Vähitellen +-- tietysti. Melkein huomaamatta -- mutta lopuksi niin valtavasti. Ihan +perin pohjin. + +*Rosmer*. Mitä se oikein on Rebekka! + +*Rebekka*. Kaikki muu, -- tuo inhottava, aistillinen halu, erosi minusta +kauvaksi, kauvaksi pois. Kaikki kiihkeät intohimot vaipuivat vienoon +rauhaan. Mieleeni laskeutui tyyneys, -- hiljaisuus sellainen kuin +lintujen *lepokallioille* sydän-yön auringon aikana siellä pohjoisessa +-- -- --. + +*Rosmer*. Puhu enemmän siitä. Kaikki mitä tiedät. + +*Rebekka*. Ei ole enää suurin sanottavaa. *Se* vaan on enää kertomatta, +että silloin minussa heräsi rakkaus. Suuri, vaatimatoin rakkaus, joka +tyytyy yhdys-elämään, sellaiseen, kuin on vallinnut meidän kahden +välillämme. + +*Rosmer*. Oi, olisi minulla edes ollut pienikin aavistus tästä. + +*Rebekka*. Paras on, niin kuin on. Eilen -- kun kysyit minulta, tahdonko +ruveta vaimoksesi -- silloin minä riemuitsin -- + +*Rosmer*. Niin riemuitsithan sinä, Rebekka! Siltä minustakin näytti. + +*Rebekka*. Niin, minä riemuitsin hetkisen. Unohdin itseni silloin. +Muinoinen reipas tahtoni pyrki taas vapautumaan. Mutta nyt sillä ei ole +enää voimaa -- ei pidemmältä. + +*Rosmer*. Miten sinä selität muutoksen, joka sinussa on tapahtunut? + +*Rebekka*. Rosmer-suvun näkökanta elämästä -- tai ainakin *sinun* +näkökantasi on turmellut minun tahtoni! + +*Rosmer*. Turmellut? + +*Rebekka*. Niin, tehnyt sen sairaaksi. Sitonut sen sellaisten lakien +alaiseksi, joilla ennen ei ollut arvoa silmissäni. Yhdys-elämä sinun +kanssasi -- on jalostanut minun mieleni -- + +*Rosmer*. Ooh, voisin vaan luottaa siihen! + +*Rebekka*. Voit lujasti luottaa siihen. Rosmer-suvun näkökanta jalostaa. +Mutta: -- (pudistaa päätään.) mutta -- mutta -- + +*Rosmer*. Mutta? -- Mitä? + +*Rebekka*. -- mutta se murhaa onnen. + +*Rosmer*. Niinkö sanot, Rebekka? + +*Rebekka*. Ainakin minulta. + +*Rosmer*. Niin, mutta oletko ihan varma *siitä*. Jos nyt taas kysyisin +sinulta --? Pyytäisin sinua niin hartaasti -- + +*Rebekka*. Ystäväni -- elä koskaan enää puhu siitä! Se on mahdotonta! +Niin, -- sillä, Rosmer, tiedä, että minulla on entisyydessäni jotakin -- + +*Rosmer*. Enemmänkin kuin mitä ennen olet kertonut? + +*Rebekka*. Niin. Enemmän ja jotain muuta. + +*Rosmer* (heikosti hymyillen). Eikö se ole kummallista, Rebekka? +Ajatteles, sielussani on silloin tällöin hämärtänyt aavistus siitä. + +*Rebekka*. Onko? Ja sentään --? Kuitenkin sinä --? + +*Rosmer*. Minä en koskaan uskonut sitä. Leikin sillä vaan -- noin +ajatuksissani -- ymmärräthän. + +*Rebekka*. Jos vaadit, niin kerron sinulle nyt heti senkin. + +*Rosmer* (kieltäen). Ei, ei! Minä en tahdo kuulla sanaakaan. Mitä se +lieneekin -- niin minä voin unhoittaa kaikki. + +*Rebekka*. Mutta minä en voi. + +*Rosmer*. Oo, Rebekka! + +*Rebekka*. Niin, Rosmer, -- *se* se juuri on kauheata, että nyt, kun +elämän onnea tarjotaan minulle täysin mitoin, -- nyt olen muuttunut +sellaiseksi, että oma entisyyteni salpaa minulta onnen. + +*Rosmer*. Entisyytesi on kuollut, Rebekka. Sillä ei ole enää valtaa +sinuun, -- ei minkäänlaista yhteyttä kanssasi, -- semmoisena kuin nyt +olet. + +*Rebekka*. Ei, ystäväni, nuo ovat vaan puhetapoja. Entä viattomuus +sitte? Mistä minä *sen* otan. + +*Rosmer* (raskaasti). Niin, niin -- viattomuus. + +*Rebekka*. Viattomuus, niin. Siinä on onni ja riemu. *Se* oppihan sinun +piti tehdä eläväksi kaikissa noissa tulevissa, iloisissa +aatelis-ihmisissä --. + +*Rosmer*, Oi, elä muistuta minua siitä. Se oli vaan epäselvä unelma, +Rebekka. Hätäilty tuuma, johon en itsekkään enää usko. Ihmisiä ei voida +jalostaa ulkoa päin. + +*Rebekka* (hiljaa). Eikö hiljaisella rakkaudellakaan, eikö? + +*Rosmer* (miettien). Niin, -- *siinähän* se suuri juuri olisi. Elämän +ihanin onni mielestäni, melkein. -- Jos niin on -- (kiemurtelee +tuskissaan). Mutta kuinka minä saan selville sen kysymyksen? Pääsen sen +perille. + +*Rebekka*. Etkö sinä usko minua? + +*Rosmer*. Voi Rebekka! Kuinka minä voin täydellisesti uskoa sinua? +Sinua, joka täällä olet salannut ja peitellyt niin sanomattoman paljon! +Nyt kerrot taas minulle jotain uutta. Onko sillä joku salatarkoitus, -- +niin sano se suoraan, tai tahdotko ehkä voittaa sillä jotain. Teenhän +minä niin mielelläni hyväksesi kaikki, mitä vaan voin. + +*Rebekka* (väännellen käsiään). Voi tuota murhaavaa epäluuloa, Rosmer -- +Rosmer! + +*Rosmer*. Niin, eikö tämä ole kauheata, mutta minä en voi sitä auttaa, +minä en koskaan enää pääse epäluulosta. Minä en koskaan voi varmasti +tietää, oletko minun täydellisesti, puhtaassa rakkaudessa? + +*Rebekka*. Mutta eikö sielusi sisimmässä sitte ole mitään, joka +todistaisi, että minussa on tapahtunut muutos! Ja että muutos on +tapahtunut sinun, -- ainoastaan sinun kauttasi! + +*Rosmer*. Ooh -- ininä en enää usko, että kykenen muuttamaan ihmisiä. +Minä en usko enää itseeni missään asiassa. Minä en usko itseeni enkä +sinuun. + +*Rebekka*. Kuinka sitte luulet voivasi elää? + +*Rosmer*. Niin, sitä en itsekkään ymmärrä. Minä en käsitä sitä. Minä en +luule että voinkaan. -- Enkä minä tiedä mitään asiaa koko maailmassa, +jonka hyväksi kannattaisikaan elää. + +*Rebekka*. Elämässä, -- siinä on uudistusvoimaa. Luottakaamme siihen. +Aikanamme siitä kyllä suoriumme. + +*Rosmer* (hypähtää levottomana seisomaan). Anna minulle sitte +luottamukseni takaisin! Luottamukseni *sinuun*, Rebekka! Luottamukseni +rakkauteesi! Todistuksia! Todistuksia minä tahdon! + +*Rebekka*. Todistuksia? Mistä minä voin antaa sinulle todistuksia. + +*Rosmer*. Sinun täytyy. (menee lattian poikki.) Minä en kestä tätä +autiota, -- tätä kauheata tyhjyyttä, -- tätä -- tätä --. + +*Rebekka*. (eteisen oveen kolkutetaan kovasti. Rebekka hypähtää +seisomaan.) Ah, kuuletko? + +(Ovi aukenee. *Ulrik Brendel* tulee sisään, hänellä on kiillotettu paita +päällä, musta takki ja hyvät saappaat, joiden varret ovat vedetyt +housujen päälle, muuten samassa puvussa kuin edellisellä kerrallakin, +näyttää ränsistyneeltä.) + +*Rosmer*. Tekö siellä olette, herra Brendel. + +*Brendel*. Johannes poikani, -- minä sanon sinulle hyvästi. + +*Rosmer*. Minne aijotte näin myöhään? + +*Brendel*. Alas mäkeä. + +*Rosmer*. Kuinka? + +*Brendel*. Nyt menen kotipuoleen, kallis oppilaani. Olen alkanut kaivata +sitä suurta olemattomuutta. + +*Rosmer*. Teille on tapahtunut jotain, herra Brendel! Mitä se on? + +*Brendel*. Vai huomaat sinä muutoksen? Niin, onhan se luonnollistakin. +Kun viimeksi johdin askeleeni tähän saliin, -- silloin seisoin edessäsi +äveriäänä miehenä ja taputtelin tyytyväisenä povitaskuani. + +*Rosmer*. Vai niin! Minä en oikein ymmärrä -- + +*Brendel*. Mutta tällaisena kuin tänä yönä näette minut, olen minä +hävinnyt kuningas palaneen linnani tuhkakasalla. + +*Rosmer*. Jos *minä* voin auttaa teitä jollain -- + +*Brendel*. Sinä olet saanut säilymään lapsen sydämmesi. Liikeneekö +sinulta pieni laina minulle? + +*Rosmer*. Kyllä, kyllä, hyvin kernaasti. + +*Brendel*. Anna sitte minulle yksi ihanne, tahi pari! + +*Rosmer*. Mitä te sanotte! + +*Brendel*. Pari kulunutta ihannetta; sillä teet hyvän työn. Sillä nyt +minä olen köyhä, poikaseni. Typityhjä. + +*Rebekka*. Ettekö tullut pitäneeksi esitelmäänne? + +*Brendel*. En, hurmaava neito. Mitä arvelette! Juuri kun juhlallisesti +asetun tyhjentämään runsauden sarvea, niin keksin katkeruudekseni, että +olenkin konkurssitilassa. + +*Rebekka*. Entä kaikki teidän kirjoittamattomat teoksenne? + +*Brendel*. Viisikolmatta vuotta olen minä istunut, kuin saituri istuu +lukitun raha-arkkunsa kannella. Eilen, -- kun kimmahutin kannen auki, +tuodakseni ilmoille aarteeni, niin siellä ei ollutkaan mitään. Ajan +hammas on kuluttanut sen tomuksi. Koko komeus rauvennut tyhjiin. + +*Rosmer*. Mutta oletteko siitä nyt niin ihan varma? + +*Brendel*. Ei ole epäilystäkään ystäväni. Presidentti on antanut minulle +siitä täyden vakuuden. + +*Rosmer*. Presidentti? + +*Brendel*. No, niin, -- hänen ylhäisyytensä sitte. Ganz nach Belieben. + +*Rosmer*. Niin, mutta ketä te tarkoitatte? + +*Brendel*. Peder Mortensgårdia tietysti. + +*Rosmer*. Mitä! + +*Brendel* (salaperäisesti.) Hys, hys! Peder Mortensgård on tulevaisuuden +päällikkö ja herra. Milloinkaan en ole vielä seisonut mahtavamman miehen +silmien edessä. Peder Mortensgårdilla on kaikkivaltaisuuden kyky. Hän +voi tehdä kaikki mitä tahtoo. + +*Rosmer*. Oo, elkää uskoko sitä. + +*Brendel*. Voi kun voikin, poikani. Peder Mortensgård ei koskaan tahdo +enempää kuin voi. Peder Mortensgård kykenee elämää elämätänsä ilman +ihanteita ja siinä, näetkös, -- näetkös siinä juuri on voiton suuri +salaisuus. Se on kaiken viisauden summa. Sanottu! + +*Rosmer*. (puoliääneen.) Nyt huomaan, että menette täältä köyhempänä +kuin tulitte. + +*Brendel*. Bien! Ota siis esimerkkiä vanhasta opettajastasi. Pyhi pois +kaikki, mitä hän täällä päähäsi penäsi. Elä rakenna huonettasi +juoksevalle hiekalle. Ja katso eteesi ja koittele, -- ja koettele ennen +kuin rakennat tälle viehättävälle olennolle, joka täällä sulostuttaa +elämätäsi. + +*Rebekka*. Minuako tarkoitatte? + +*Brendel*. Niin, hurmaava merenneito. + +*Rebekka*. Miksei minulle voisi rakentaa? + +*Brendel* (astuu askeleen lähemmäksi.) Minulle on kerrottu, että +entisellä oppilaallani on elämän tehtävä vietävä voittoon. + +*Rebekka*. No niin --? + +*Brendel*. Hän voittaa varmaan. Mutta -- huomatkaa, -- yhdellä +välttämättömällä ehdolla. + +*Rebekka*. Millä ehdolla? + +*Brendel* (tarttuu häntä kohteliaasti ranteesen). Että se nainen, joka +häntä rakastaa, menee iloisena keittiöön ja lyö poikki hienon +ruusunpunaisen pikkusormensa, -- tästä, -- tästä, keskinivelen kohdalta. +Toiseksi, että mainittu rakastettava nainen -- myöskin iloisesti -- +leikkaa pois verrattoman siron vasemman korvansa. (Päästää hänen kätensä +ja kääntyy Rosmeriin.) Hyvästi, voittava Johannekseni! + +*Rosmer*. Lähdettekö nyt yön pimeyteen? + +*Rosmer*. Yön pimeys on paras. Rauha olkoon teille. (Menee. Hetken +äänettömyys huoneessa.) + +*Rebekka* (hengittää raskaasti). Ooh, kuinka täällä on tukalaa ja +raskasta! (menee akkunan luo, avaa sen ja jää sen eteen seisomaan.) + +*Rosmer* (istuu uunin luona olevaan nojatuoliin). Se lienee sittekin +parasta, Rebekka. Minä huomaan sen. Sinun on matkustaminen. + +*Rebekka*. Niin, minä en tiedä muuta keinoa. + +*Rosmer*. Käyttäkäämme siis hyväksemme viimeistä hetkeä. Tule tänne ja +istu tuohon viereeni. + +*Rebekka* (menee ja istuu sohvaan). Mitä tahdot, Rosmer? + +*Rosmer*. Ensiksi sanon sinulle sen, ett'ei sinun tarvitse huolehtia +tulevaisuudestasi. + +*Rebekka* (hymyilee). Hm. *Minun* tulevaisuuteni. + +*Rosmer*. Minä olen sovittanut asiat kaikkien mahdollisuuksien varalle. +Jo aikoja sitte. Mitä tahansa tapahtuisikin, niin on sinusta pidetty +huolta. + +*Rebekka*. Sekin vielä, rakas Rosmer. + +*Rosmer*. Olisihan sinun pitänyt arvatakin se. + +*Rebekka*. Aikoja on siitä kulunut, kun minä viimeksi ajattelin moisia +asioita. + +*Rosmer*. Niin, niin, -- sinä arvelit kai, ett'ei meidän välimme koskaan +voisi muuttua toisellaiseksi, kuin se oli. + +*Rebekka*. Niin, niin luulin. + +*Rosmer*. Samoin luulin minäkin. Mutta jos minä kuolisin --. + +*Rebekka*. O, Rosmer -- sinä elät kauvemmin kuin minä. + +*Rosmer*. Kurja henkeni lienee sentään omassa vallassani, saan kai sille +tehdä, mitä tahdon. + +*Rebekka*. Mitä sillä tarkoitat! Ethän vaan ajattele --. + +*Rosmer*. Olisiko se sinusta niin kummallista? Kärsittyäni näin nolon, +surkean tappion! Minä, jonka piti viedä elämäntyöni voittoon --. Ja nyt +olen paennut, jättänyt kaikki, -- ennen -- kuin taistelu oli edes oikein +alkanutkaan. + +*Rebekka*. Ala taistelu uudestaan, Rosmer! Koeta vaan, -- niin saat +nähdä, että voitat. Sinä olet jalostava satojen, -- tuhansien mielet. +Koeta vaan! + +*Rosmer*. Voi, Rebekka -- minäkö, joka en itse luota omaan tehtävääni. + +*Rebekka*. Mutta onhan sinun tehtäväsi jo kestänyt koetuksensa. *Yhden* +ihmisen olet ainakin jalostuttanut. Minut, koko elinijäkseni. + +*Rosmer*. Niin, -- kun voisin uskoa sanojasi. + +*Rebekka* (vääntelee käsiään). No, mutta, Rosmer, -- etkö tiedä mitään, +-- etkö mitään, joka saisi sinut uskomaan sitä? + +*Rosmer* (säpsähtää, aivan kuin kammosta). Elä tutki sitä tarkemmin! Elä +tutki, Rebekka! Ei sanaakaan enää! + +*Rebekka*. Ei, juuri se asia on tutkittava. Tiedätkö mitään keinoa, joka +tukahuttaisi epäluulosi? *Minä* en tiedä ainoatakaan. + +*Rosmer*. Paras sinulle ett'et tiedä. Paras meille kummallekkin. + +*Rebekka*. Ei, ei ei, -- tähän minä en tyydy! Jos tiedät keinon, millä +voin puhdistaa itseni silmissäsi, vaadin minä oikeutenani, että sanot +sen. + +*Rosmer* (ikäänkuin ehdottomasti, vasten tahtoansa pakotettuna). No, +olkoon menneeksi! Sanoit, että suuri rakkaus on sinussa. Että mielesi on +jalostunut minun kauttani. Onko niin? Oletko tehnyt tarkat laskut? +Koettelemmeko tulostasi? Mitä? + +*Rebekka*. Siihen olen valmis. + +*Rosmer*. Koska tahansa? + +*Rebekka*. Koska tahansa. Mitä pikemmin, sitä parempi. + +*Rosmer*. Näytä minulle sitte Rebekka, -- uskallatko, -- minun tähteni, +-- vielä tänä iltana --. (keskeyttää.) Oi, ei, ei, ei! + +*Rebekka*. Kyllä, Rosmer! Kyllä kyllä! Sano se niin saat nähdä. + +*Rosmer*. Onko sinulla rohkeutta, -- onko sinulla lujuutta, -- +iloisesti, niin kuin Ulrik Brendel sanoi, -- minun tähteni, nyt tänä +yönä, -- iloisesti, -- mennä samaa tietä kuin Beate meni? + +*Rebekka* (nousee hitaasti sohvalta ja lausuu melkein mykistyneenä). +Rosmer --! + +*Rosmer*. Niin, -- se kysymys ei jätä minua rauhaan -- sinun +lähdettyäsi. Joka hetki päivästä on se minua kiusaava. Oo -- mielestäni +näen sinut ilmi-elävänä edessäni. Sinä seisot sululla. Ihan keskellä +sulkua. Nyt kumarrut käsipuiden yli! Vaivut pyörteesen, alas putousta +kohden! Ei! Sinä horjut. Et uskallakkaan -- mitä hän uskalsi. + +*Rebekka*. Mutta jos minulla olisi rohkeutta siihen? Ja iloinen tahto? +Mitä sitte? + +*Rosmer*. Sittehän minun täytyisi uskoa sinua. Täytyisi minun sitte kai +saada takaisin uskoni elämäni tehtävään. Uskoa kykyni jalostavan +ihmismieliä. Uskoa ihmismielten jalostumiseen. + +*Rebekka*. (ottaa valkean huivinsa, kietoo sen päänsä ympäri ja sanoo +maltillisesti). Sinä olet saava takaisin uskosi. + +*Rosmer*. Onko sinulla rohkeutta ja tahtoa -- siihen, Rebekka? + +*Rebekka*. Sen saat nähdä huomenna, -- tai myöhemmin, jahka saavat minut +ylös. + +*Rosmer* (tarttuu otsaansa). Siinä on kammottava viehätys --! + +*Rebekka*. Sillä minä en tahtoisi jäädä veteen. En kauvemmaksi aikaa +kuin välttämättömästi tarvitsee. Pidettäköön huoli siitä, että ruumiini +löydetään. + +*Rosmer* (hypähtää ylös). Mutta tämähän -- tämähän on hulluutta. +Matkusta, -- tai jää! Minä uskon sinua tälläkin kertaa pelkän sanasi +nojalla. + +*Rebekka*. Puhetapoja, Rosmer. Pois nyt heikkous ja arkaileminen! Kuinka +sinä tämän jälkeen voisit uskoa minua pelkkien sanojen nojalla? + +*Rosmer*. Mutta minä en tahdo nähdä sinun tappiotasi, Rebekka. + +*Rebekka*. Siitä ei tule tappiota. + +*Rosmer*. Tulee kyllä. Ei sinulla ole koskaan lujuutta mennä Beaten +tietä. + +*Rebekka*. Etkö luule olevan? + +*Rosmer*. En koskaan. Sinä et ole Beaten tapainen. Sinä et ole +tuskaantuneen näkökannan alainen. + +*Rebekka*. Mutta minä olen Rosmersholman näkökannan alainen. -- Nyt +minun tulee sovittaa, mitä olen rikkonut. + +*Rosmer* (katsoo häneen kiinteästi). Onko *se* nyt kantasi! + +*Rebekka*. On. + +*Rosmer*. Hyvä. Sitte olen minä meidän vapautuneen näkökantamme alainen. +Ei ole kukaan meidän tuomarimme. Ja siksi saamme itse istua oikeutta. + +*Rebekka* (käsittää väärin hänen tarkoituksensa). Sekin vielä. Vielä +sekin. Minun kuolemani vapauttaa kaikista paraimman sinussa. + +*Rosmer*. Ooh, minussa ei ole enään mitään vapauttamista. + +*Rebekka*. On kyllä. Mutta minä -- minä olisin tästä lähin aivan kuin +vesihirviö, vaan estelemässä ja pidättelemässä laivaa, jolla sinä +riennät eteenpäin. Minun pitää mennä mereen. Tai jäisinkö tänne kitumaan +ehkäistyä elämää. Miettimään ja suremaan onnea, jonka entisyyteni salpaa +minulta? Paras on minun päästä pois, Rosmer. + +*Rosmer*. Jos sinä menet -- tulen minä kanssasi. + +*Rebekka*. (hymyilee melkein huomaamattomasti, katsoo häneen ja sanoo). +Niin, tule -- tule todistajaksi -- + +*Rosmer*. Minä tulen sinun kanssasi, minä sanon. + +*Rebekka*. Sululle asti, niin. Sen päälle sinä et koskaan rohkene astua. + +*Rosmer*. Oletko huomannut sen? + +*Rebekka* (raskaasti ja murtuneella äänellä). Olen. -- Se juuri teki +minun rakkauteni toivottomaksi. + +*Rosmer*. Rebekka, -- nyt lasken käteni pääsi päälle. (tekee niin.) Ja +otan sinut oikeana vaimonani aviopuolisokseni. + +*Rebekka* (tarttuu hänen käsiinsä ja kumartaa päänsä hänen rinnoilleen). +Kiitos, Rosmer. (päästää hänet.) Ja nyt menen minä -- iloisena. + +*Rosmer*. Miehen ja vaimon tulee seurata toisiansa. + +*Rebekka*. Sululle asti vaan, Rosmer. + +*Rosmer*. Sen päälle myöskin. Niin pitkälle kuin sinäkin menet -- tulen +sinun kanssasi. Sillä nyt minä uskallan. + +*Rebekka*. Tiedätkö ihan varmaan, että se tie on sinulle paras? + +*Rosmer*. Minä tiedän, että se on ainoa. + +*Rebekka*. Mutta jos erehdyt? Jos tämä onkin vaan hairahdus? Joku +Rosmersholman valkeista hevosista. + +*Rosmer*. Voi olla. Sillä niistä me emme pääse tässä talossa. + +*Rebekka*. Jää siis, Rosmer! + +*Rosmer*. Miehen tulee seurata vaimoansa, samoin kuin vaimon miestään. + +*Rebekka*. Niin, sano minulle *se* ensin. Seuraatko sinä minua? Tai +minäkö seuraan sinua? + +*Rosmer*. Sitä emme koskaan saa harkituksi. + +*Rebekka*. Minä tahtoisin sentään mielelläni tietää sen. + +*Rosmer*. Me seuraamme toinen toistamme. Minä sinua ja sinä minua. + +*Rebekka*. Niin minäkin melkein luulen. + +*Rosmer*. Sillä nyt me kaksi olemme *yksi*. + +*Rebekka*. Niin. Nyt me olemme yksi. Tule! Niin menemme iloisina. +(menevät käsi kädessä eteisen kautta ja kääntyvät vasemmalle. Ovi jää +auki.) + +(Huone on hetken tyhjä. *Matami Helseth* raottaa oikeanpuolista ovea.) + +*Matami Helseth*. Neiti, -- vaunut ovat -- (katsoo ympärilleen.) Ei +ketään? Yhdessä ulkona tähän aikaan? No, entä -- sen minä sanon --! Hm! +(menee eteiseen, katselee ympärilleen, tulee takaisin jälleen.) Ei +penkilläkään. Ei nyt, ei, (menee akkunan luoja katsoo ulos). 'sus +siunaa! Tuo Valkonen *tuolla* --! Siellähän ne, toden totta, seisovat +kumpikin sululla! Varjelkoon, niitä syntisiä ihmisparkoja! Eivätkös +seiso ihan sylitysten! (huutaa kovaa.) Ooh -- kaiteen yli -- kumpikin! +-- Koskeen. Apua! Apua! (vapisee polvistaan, pitelee tuolista kiinni ja +saa tuskin sanotuksi:) Ei. Apu on turha. -- Rouva vainaa vei ne. + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Rosmersholma, by Henrik Ibsen + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ROSMERSHOLMA *** + +***** This file should be named 16806-8.txt or 16806-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/6/8/0/16806/ + +Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm. + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/16806-8.zip b/16806-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..d090550 --- /dev/null +++ b/16806-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..ac1a01b --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #16806 (https://www.gutenberg.org/ebooks/16806) |