diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 16754-8.txt | 10101 | ||||
| -rw-r--r-- | 16754-8.zip | bin | 0 -> 194596 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 10117 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/16754-8.txt b/16754-8.txt new file mode 100644 index 0000000..f26c464 --- /dev/null +++ b/16754-8.txt @@ -0,0 +1,10101 @@ +The Project Gutenberg EBook of Kuusten juurella, by Heikki Meriläinen + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kuusten juurella + Romaani + +Author: Heikki Meriläinen + +Release Date: September 26, 2005 [EBook #16754] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUUSTEN JUURELLA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +KUUSTEN JUURELLA + +Romaani + + +Kirj. + +HEIKKI MERILÄINEN + + +Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, 1922. + + + + +Ensimäinen luku. + + +Lumiräntää satoi koko päivän. Ilma oli sakea ja harmaa kuin piimävelli. +Näytti siltä, ettei siinä seiväs kaatuisi, jos pystyyn heittäisi. + +Kivelän Mikko ei koko päivänä yrittänytkään ulkotöille, kiskoskeli vain +vasupäreitä ja teki vasuja talven tarpeiksi. Niitä hän vain teki ja oli +koko päivän vähäpuheisempi kuin tavallisesti, juuri kuin paha ilma +olisi häneen vaikuttanut ja painostanut. Kuitenkin teki hän töitään +tavallista roppelammin ja kun sai aina vasun valmiiksi, viskasi sen +loukkoon, ikäänkuin olisi sille tehtävälleen ollut hieman kyllissään. +Samalla hän kuitenkin tarttui toisiin päreisiin, ja vasu rupesi +syntymään entistä mukaa. + +Ilta oli jo hämärtynyt niin pimeäksi, ettei päiväksi enää tiennyt. +Aunokin, Mikon vaimo, oli ulkoaskareensa lopettanut ja pirttiin +tultuaan riisui päällysvaatteensa päältään, pudisteli ja rapisteli +niistä enimmän märkyyden pois ja ripusteli ne uunin lähelle nauloihin +kuivumaan. Hän riipaisi päästäänkin harmaankirjavan päähuivinsa, +räpsäytti siitäkin irtonaisen märkyyden pois ja ripusti uunin +savupellin varteen, riisui kenkänsä ja sukkansa jaloistaan ja asetti ne +uunin kupeelle pystyssä olevien halkojen neniin kuivamaan. Sitten hän +istahti uunin luo tuolille kuin levähtämään päivän askareistaan. Mutta +kun Mikko roppelehti ahkerana tehtävässään, ei Auno malttanut siinä +istuallaan kauan olla, vaan hyppäsi siitä ja avojaloin mennä sipsutti +karsinaloukkoon rukkinsa luo, tarttui siihen kaksin käsin ja kantoi sen +pöydän sivulle, missä Mikon lamppu paloi, nähdäkseen kehrätä samalla +tulella, jolla Mikkokin teki töitään. Hän kävi karsinaloukosta +karttajaisvasunsa rukin luo, mutta ennenkuin istui rukkinsa taa, +katsahti karsinalasin edessä lattialla olevaan kehtoon, jossa vuoden +vanha pienokainen nukkua sihotti mitään tietämättömänä. Auno istui nyt +rukkinsa taa ja valkoraitaisella esiliinallaan kaksin käsin pyyhkäisi +kasvojaan, ikäänkuin olisi niistäkin tahtonut pyyhkiä pois ulkona +sataneen märkyyden. Mutta nyt hän ei tavalliseen tapaansa tarttunut +rukkiinsa, eikä pannut sitä pyörimään vaikka istuikin rukkinsa takana. +Kädet jäivät hervottomina helmaan, suu näpistyi visuun ja kurkku näytti +nielaisevan jotakin. Auno pyyhkäisi taas esiliinallaan silmiensä +aluksia ja sanoi alakuloisesti: + +-- Milloin häntä saanee ja saaneeko koskaan mieltään irti sieltä +Mäkelästä. Ei koko päivänä ole silmäni alukset kuivuneet, niin +raskaalta on tuntunut syntymäkotini hävitys... Missä on lapsuutensa +elänyt omien vanhempien luona... Nyt menee kuin tuhka tuuleen. + +-- Mitä vielä. Mitä tuosta surisi, virkkoi Mikko. -- En välitä koko +asiasta enempää kuin Jumala lehtikerpusta. En välitä vaikka +kääntäisivät nurin ja nuolisivat koko Mäkelän. Sen viimeisen tuomion +päivä kun tänäpäivänä on valjennut, niin sielläpä nyt erotelkoot +lampaat ja vuohet omiin karjoihinsa. + +Aunon kurkusta näkyi taas menevän pala alas. Hän pyyhkäisi taas +esiliinallaan silmäinsä aluksia ja sanoi: + +-- Älä puhu leikkiä, on työtä tosissakin. + +Kun Mikko ei siihen jatkanut, niin Auno sanoi: + +-- Sinua se ei niin läheltä koske kuin minua, kun minun silmäni ovat +Mäkelässä auenneet. Mäkelän pientareilla ja niityillä olen ensimäiset +elämäni askeleet teutaroinut. Lapsuudenkoti, jossa on huolettoman +nuoruuden päivät viettänyt, ei mene koskaan mielestä. Hyvä oli olla +vanhempien turvissa, ja jos isä ja äiti vielä olisivat elossa, niin ei +olisi ryöstöherran vasara paukkanut tänä päivänä Mäkelässä. Mutta eipä +tullut pojista pahaistakaan kalua: vajaassa neljässä vuodessa +menettivät ja tuhlasivat semmoisen talouden, maan ja mannun +ryöstömiehen vasaran alle. + +-- Se meni ja menköön vaan. Eipä meille sieltä kypsät kärpäset suuhun +lentäisi, vaikka pojatkin olisivat pysyneet talona, sanoi Mikko hieman +lauhkeammin. + +-- Eipä suinkaan, mutta sukea olisi kuitenkin sovinnon poski, +somemmalta kuitenkin tuntuisi, jos olisivat velipojat pysyneet talona, +kuin se, että ryöstömiehen vasaran kautta tulee siihen vieras omistaja. +Ja tuntuisihan veri vettä sakeammalta, kun tietäisi oman äidin lasten +synnyintannerta asuvan. + +Samassa rupesi ulkoa kuulumaan kiireitä askelia. Ovi aukeni kuin +repäistynä, ja tupaan hulmahti Aunon nuorempi sisar Jertta, +hartioillaan harmaa, räntäinen saali ja päässä valkoristinen +suurikirjainen päähuivi. + +Jertta ei malttanut enintäkään räntää puistella itsestään, vaan niine +märkineen syöksähti pöydän luo melkein Aunon ja Mikon väliin ja sanoi +ihastuneesti. + +-- Teille tulee vieraita, hyviä vieraita. Ne ovat jo kartanolla. + +-- Mitä tuhannen vieraita? virkkoi Auno säpsähtäen, ja Mikkokin +keskeytti vasunsa kutomisen. + +-- Kauppias Lättenperi konttoristineen. + +-- Kauppias Lättenperi! No mitä ne tänne? + +Siihen katkesi keskustelut, kun ulkoa alkoi kuulua raskaita askelia ja +sitten oven kahvan hapuilua. + +Kohta aukesikin ovi, ja sisään työntyi kaksi paksuihin pahtoihin +pukeutunutta, yltä päältä räntäistä miestä, joista edellinen +hyvän-illan virkettyään sanoi: + +-- Suokaa anteeksi, meidän täytyy keventää vähän vaatteitamme. + +Odottamatta vastausta alkoivat vieraat palttoitaan riisua ja enintä +hyydettä kopistella. + +Mikkokin pani konttikirjaisen vasutekeleensä syrjään ja kiirehti +vieraiden avuksi. Hän otti pärelistakon ja toisella kädellään palttoota +kauluksesta riiputtaen sillä ruoski sitä, niin että räntäsokareet +lentelivät ympäri pirttiä. + +Auno vei rukkinsa ja karttajaisvasunsa karsinan syvimpään ja pimeimpään +loukkoon, ja kun Jertta oli saalinsa ja päähuivinsa riisunut, +istahtivat Auno ja Jertta vierekkäin karsinaseinämällä olevalle sängyn +kannelle, jossa hiljaa puhelivat keskenään, eivätkä olleet vieraista +tietävinään mitään. Mutta Mikon kopistellessa vierasten palttoita oli +kauppias Ledenbergillä aikaa silmäillä huonetta, ja kun hän huomasi +Aunon ja Jertan, tekeytyi hän leikilliselle tuulelle ja tervehtimään +tullessaan sanoi: + +-- No mitäs se emäntäväki meistä niin arkailee? Ei meidän matkassamme +ole isänne tappajaa! Taidatte olla talon emäntä, tämän toisen minä +tunnen: tämähän meille siellä Mäkelässä kahviakin keitti -- muuten emme +olisi saaneet sulaa suuhumme koko pitkänä päivänä. Te olitte ihminen, +mutta toista oli ne pojat. Voi niitä kelvottomia, miten kehtasivat +syyttömiä ihmisiä haukkua! + +-- No, mistä ne niin? kysyi Auno alakuloisesti, vaikka arvasi syyn +haukkumisiin. + +-- Tietysti siitä, että oli tultu huutokaupanpitoon. Tuskinpa +nimismieskään lienee ennen sattunut semmoisille markkinoille. + +Naiset eivät jatkaneet puhetta. Ledenberg arvasi syyn: he eivät +halunneet kuulla vieraalta omista veljistään... Konttoristikin istui +pirtin sivupenkiltä niin elämäänkyllästyneen näköisenä, ettei talon +isäntä näkynyt saavan hänestä puhetoveria. Nyt Ledenberg kääntyi Mikon +puoleen ja sanoi iloisesti ja kovalla äänellä, ikäänkuin tahtoen +sanansa kaikkien talossa-olijain kuultaviksi: + +-- Niin, meillä oli taloon sellaista asian nimeä, että siinä +tämänpäiväisessä huutokaupassa tuo Mäkelän talo lankesi minulle, vaikka +se on minulle tarpeeton. En olisi muuten tullut koko huutokauppaan, +mutta kun minulla oli tilaan kiinnitys ja täytyi se muitten velkojain +mukana hakea tuomioksi ja tuomiolla tila myytäväksi, niin asiain +pakosta täytyi tulla -- muuten en olisi tullut maille enkä halmeille, +en paremmallakaan ilmalla, sitä vähemmän tällaisella. Mutta tuolla +miesjoukossa kun aloin tiedustella ostajaa tälle Mäkelän tilalle, niin +joku virkahti, että kun menette Kivelän mökkiin niin haravatta löydätte +Kivelän Mikosta ostajan jo senkintähden, että Mäkelä on Mikon vaimon +syntymäkoti ja kun muutenkin Mikko haluaa päästä isommalle tilalle. +Sellaisella asialla me täällä olemme, että eiköhän sitä ruveta +hieromaan ei vähempää eikä pienempää kuin Mäkelän maan kauppaa. + +Tämän kuultuaan Auno hyppäsi seisoalleen ja huudahti iloisesti: -- Voi, +voi, miten olette hyviä vieraita! Nyt pannaan kahvipannu tulelle. Mene +sinä Jertta laittamaan navettakotaan tulta, minä laitan muita kompeita. +Tuossa uunin takana on pieniä kuivia, pilkeitä tuohensiluja ja +tulitikkuaski on tuossa uunin rupussa. + +Jertta ei odottanut toista käskyä, vaan hyppäsi neuvottuja kapineita +kokoilemaan syliinsä. Samassa hän jo mennä hulmusi ulos virkkaen +mennessään: + +-- Tuli kyllä hetkessä syntyy, -- tässä on tuli ja halot. Mutta missä +siihen on lammas polttouhriksi. + +-- Kyllä minä siitä huolen pidän, menehän vaan, sanoi Auno ja samassa +tempasi sängyn päässä olevan ison harmaan arkun kannen auki, nosti +sieltä kirkkaan pannun ja ruskeamaalisen neliskulmaisen kahvimyllyn, +jonka laatikosta kaasi pannuun huomenaamuksi varatut kahvijauhot ja +lähti pannuineen ulos. Ei kuitenkaan kestänyt kauan, ennenkuin hän jo +tulla hurahti pirttiin ja melkein huutaen sanoi: -- No mutta teillähän +on matkassa Mäkelän ruunakin, sen kai te toki jätätte meille? Se +hirnahti ystävällisesti minun heiniä antaessa, ihan kuin olisi minut +vielä tuntenut. + +-- Siitä ruuna-asiasta puhumme sitten, kun tässä isommat kaupat ensin +päätetään, sanoi Ledenberg ystävällisesti ja kääntyi Mikon puoleen, kun +Mikolta ei ollut ensimäiseen kauppapuheeseensa kerinnyt saada +vastausta. + +Mikko ei tuntenut mitään ihastusta Ledenbergin tarjousta kuullessaan. +Koko asia jylähti oudosti mielessä ja tuntui vastahakoiselta. Mutta kun +oli kysymyksessä Aunon kotitalo, ei hän tahtonut asettua vastarintaan. +Tarjous oli Aunolle kuin taivaan lähettämä ilosanoma, ja siksi Mikkokin +koetti voittaa vastahakoisuutensa. + +-- Ottaisihan koirakin leipää, kun olisi rahaa. Meikäläisillä on matti +taskussa, käsi melkein tyhjä eikä toisessa mitään, vanha sananlaskuhan +on, että kielletty on rahaton kaupasta. + +-- Sana rahaksi, viimeinen velaksi. Nuori mieshän on rahaa, sanoi +Ledenberg iloisesti. + +Mikko vähän ajatteli ja sanoi miettiväisenä: + +-- Kuinka suuri on Mäkelän hinta ja kuinka paljon sitä kaupan aikana +pitäisi olla rahoja. + +-- Mäkelän hinta on kuusituhatta kolmesataa, sanoi Ledenberg vakavasti. +-- Se oli sen tuomion sisältö, ja siitä ne sen minulle löivät, kun ei +kukaan tarjonnut enempää, ja siitä minä sen myyn. Kaupan aikana maksun +suuruus riippuu siitä, minkä verran te jaksatte ja haluatte maksaa, +mutta aivan rahatta en olisi hyvin halukas kauppaan. + +-- Riittäisiköhän, jos minä nyt kaupan aikana keräilisin tuhannen +kolmesataa? Jäisi tasalleen viisi tuhatta kauppasummaksi. + +-- Riittää. Se riittää yllinkyllin. Loput voitte maksaa suorittamalla +esim. tuhat markkaa vuodessa, huudahti Ledenberg ja voimakkaalla käden +hujauksella viittasi penkillä istuvaan konttoristiin ja sanoi +käskevästi: + +-- No Niilo, alapas tehdä kauppakirjaa! Sinulla kai on laukussa paperia +ja kirjoituskompeet? + +Konttoristi toi ulkoa pienen laukun, josta kaivoi pöydälle kaikki +asiaan tarvittavat kojeet ja istuessaan kirjoittamaan sanoi: + +-- Minä luulin leikiksi tämän kauppahomman, mutta tosi tästä sittenkin +taitaa tulla. + +-- Ei se jouda nyt leikiksi, sanoi Ledenberg vakavasti ja rupesi Mikon +kanssa hiljalleen puhua rupattelemaan jokapäiväisistä pikkuasioista. + +Kun konttoristi oli muutaman rivin kirjoittanut, katsahti hän +Ledenbergiin ja Mikkoon ja alkoi lukea: »Minä allekirjoittanut myyn +Mäkelän tilan numero neljä, Kaislarannan kylässä, Sukevan läänissä, +Kalisten kihlakunnassa, ostajalle Mikko Mäntylälle ja hänen +vaimolleen...» + +Konttoristi katkaisi siihen lukunsa ja kysyi: + +-- Mikä se on emännän nimi? + +-- Aunoksi sitä on kutsuttu, omaa sukua Turunen, sanoi Mikko tyynesti. + +Konttoristi taas kirjoitti muutamia rivejä ja luki: »-- -- -- Mikko +Mäntylälle ja hänen vaimolleen Agnetta Mäntylälle, omaa sukua +Turuselle, välillämme sovitusta kuudentuhannen kolmensadan markan +kauppahinnasta, jota kaupan aikana maksetaan tuhat kolmesataa ja +loput...» + +Siihen katkesi konttoristin luku, kun ovesta tulla syöksähti Auno +kirkkaine kahvipannuineen ja iloisesti huudahti: + +-- Ja eivätkös jo kirjoita kauppakirjaa! Mutta tokkohan ne minusta ovat +tietävinäänkään, vaikka minähän sitä olisin oikea Mäkelän perillinen. +Minä olen siihen syntynyt ja siellä kasvanut, eivät ole jalkani sitten +jatkuneet. + +-- On täällä kirjassa jo yksi Agnetta Turunen, sanoi konttoristi +ystävällisesti naurahtaen. + +-- Eihän sitä toki emäntää unohdeta! »Emännästä ensin laulan», sanotaan +Paavo Korhosen runoissakin, mukautti Ledenbergkin mielissään hymyillen. + +Auno toi nyt kahvipannun pöydälle, levitti siihen puhtaan liinan, jonka +päälle asetti kahvikupit ja leivoskorin. Kaasi kupit täyteen +tummanruskeaa kahvia ja kehoitti vieraita ottamaan pöydältä, kun ei ole +tarjottimia. + +-- Kyllähän sitä näin täysissä voimissa olevat miehet pöydältä saavat, +kun pöydällä on, sanoi Ledenberg ja hyvillä mielin hymyillen alkoi +panna sokeripaloja kahvikuppiinsa ja kirkkaalla pienellä lusikalla +hämmennellä, jotta sokerit pikemmin sulaisivat. + +Mikko oli vähäpuheisella tuulella eikä itsestään aloittanut puhetta. +Ledenberg oli sitä puheliaampi ja hän rupesi nyt kertomaan: + +-- Se kuusi siinä Mäkelässä on mainio. Lieneeköhän sen vertaa koko +Suomessa? Yhdeksän syltä läpimitaten kattaa maata oksillaan, ja kun +kolme miestä sormen nenistä sormen neniin venyttää sylensä ympäri puun, +niin vielä jää kämmenen verran auki viimeisen ja ensimäisen miehen +sormien nenäin väli. En uskoisi, jos en näkisi, mutta tänä aamuna +nimismiestä odotellessaan miehet mittasivat, ja nyt on uskottava. Näin +senkin, että kahdeksantoista miehen pitkää askelta läpimitaten kattaa +oksillaan maata. Ja mikä vielä kummempaa: sille ei ole kukaan tehnyt +mitään pahaa, ei nekään pojat, jotka muuten ovat niin hävyttömiä. Ne +vasta värkkejä ovat. + +-- Ei siihen kuuseen uskalla koskea kukaan, sanoi Mikko. -- Pienet +poikasetkin sen tietävät, että jos siitä pienimmän oksan rihvankaan +murtaa, niin silloin sen kuusen haltija rupeaa taittajaa viskelemään +seinästä seinään, heitteleepä siksi kunnes vanha henki on ruumiista +irti. + +-- Onkohan tuo totta? sanoi Ledenberg ja konttoristi naurahti, mutta ei +virkkanut mitään. + +-- Kyllä sitä totena ainakin kerrotaan, sanoi Mikko. + +-- No olkoon totta tai valetta, mutta se temppu se kuitenkin on kuusen +varjellut ilkitöiltä... Aivan mainio temppu, sanoi Ledenberg. + +-- On sen ruumiissa kuitenkin yksi keihään arpi vanhan vihan ajoilta. +Lienettekö sitä tarinaa kuulleet? sanoi Mikko oikein totisena. + +-- En. Miten se kuuluisi? sanoi Ledenberg. + +-- En minäkään ole kuullut, vakuutti konttoristi. + +Mikko mietti hetkisen ja alkoi kertoilla: + +-- Täällä kylällä on silloin vihan aikana tapahtunut monta kauheaa +tapausta, ja senpätähden täältä ne ihmiset, jotka ovat henkiin jääneet, +ovat paenneetkin kolmen peninkulman päähän Horjun erämaahan. Siellä nyt +vielä näkyy kymmeniä pakopirttien uunin raunioita. Mutta Mäkelässä on +asunut kaksi pelkäämätöntä veljestä, Jyrki ja Tommo eli Tuomas. Ne +eivät ole lähteneet pakoon, ne ovat eläneet kotonaan, vaikka eivät +liene kaikkia uniaan aivan levollisesti nukkuneet. Kerrankin oli +vihollisia pari miestä tullut Jyrin makuuhuoneeseen kostamaan Jyrille +entisiä tuhoja. Jyrki oli kerjennyt herätä ja tempaista ankaran +tuppivyönsä, johon oli kiinnitetty suuri visainen tupakanpoltto-piippu, +tupakkamassi ja suuri visapäinen puukko tuohituppineen. Sillä vyöllään +kun oli Jyrki alkanut kurautella vihollisiaan, niin palata oli pitänyt. +Olivat kiittäneet, kun henkiin olivat sillä kerralla jääneet, ja olivat +sittemmin kertoneet toisilleen, että sieltä oli leikki kaukana, kun +tuppi tuli, kukkaro lähti ja piippu kovimmin kolahti. -- Mutta kerran +eräänä kesänä ne veljekset olivat muutamana päivänä menneet tuonne +Lintuselän rinteelle parin virstan päähän kasken hakkuuseen koko +väkineen. Jyrin emäntä yksinään oli jäänyt kotiin leipomaan. Silloin +oli tullut kymmenen vihollista. Ne olivat syöneet talosta viilit ja +mitä parasta olivat löytäneet ja ruvenneet emännältä kovistamaan +tietoa, missä on talon rahat. Emäntää kun ei ollut saatu +minkäänmoisilla uhkauksilla sanomaan, niin olivat köytelleet hänet +kuuseen selin, kädet taaksepäin köysillä vedetty ympäri kuusta ja +uhattu tehdä kaikenlaista pahaa ja lopuksi keihäällä pistää kuusta +vasten, jollei vastausta tule. Tähän hätään oli Jyrki kerjennyt suurine +kaskikirveineen tulla. Vihollinen huomattuaan Jyrin oli hätäyksissään +koettanut keihäällään pistää emännän kuusta vasten, mutta keihäs oli +sattunut niin syrjään, että paita oli kainalosta mennyt läpi ja pieni +verinirhama vain tullut sydämen kohdalle kainaloon. Vihollinen oli +yrittänyt pakoon, mutta Jyrin kirves oli takaapäin tavannut vihollisen +hartioita, niin että selkäpuolelta olivat sisälmykset pudonneet +tantereelle. Toiset yhdeksän vihollista olivat hyökänneet Jyrin +kimppuun, mutta Jyrin kirves oli tehnyt työtä käskettyä. Tuonne +Raatosuohon ne oli kaikki yhteen kuoppaan huomenna toimitettu, ja siitä +on Raatosuo saanut nimensä. Niin oli silloin siihen kuuseen raudalla +lyöty, ja kauan se keihään haava kuuluu näkyneen kuusen kupeessa, mutta +nyt sitä ei enää näy. + +-- No itsestäänköhän Jyrki niin tärkeänä hetkenä osasi kaskimaalta +lähteä kotiin? Eikö tarina tiedä kertoa, oliko kuka tuonut viestin vai +paljas sattumako miehen toi, kysyi Ledenberg. + +-- Koiran kerrotaan tulleen Jyrin luo ja alkaneen hätäisesti vokista, +sanoi Mikko. Jyrki oli silloin ottanut pitkät askeleet ja juossut koko +matkan hurjemmin kuin tulensammutukseen. + +-- No sen arvaa, mukautti konttoristi. + +Nyt konttoristi oli saanut kauppakirjan valmiiksi, ja hän luki sen +kovalla äänellä alusta loppuun. Viimeiset sanat kuuluivat: »Ja tila +lankeaa ostajan omaksi tänäpäivänä.» + +Sen sanottuaan hän työnsi kauppakirjan Ledenbergin eteen ja melkein +huudahtaen sanoi: + +-- Ei muuta kuin nimiä alle. + +Ledenberg ja Mikko olivat ja kirjoittaneet kauppakirjaan nimensä. Kun +Auno kuuli nimensä kauppakirjassa, tiesi hän nimikirjoitustaan +tarvittavan kirjaan ja tahtoi siksi aikaa jättää pienokaisen sylistään +Jertan syliin. Mutta kun oli vieraita talossa, ei pienokainen tahtonut +lähteä Jertalle eikä isälle. Se kääriysi vain syliksi äidin kaulaan ja +puristautui niin lujaan kuin suinkin jaksoi. Kun pienokainen ei +tahtonut äidistä erota, työntyi Auno pienokaisineen pöydän taa ja +sanoi: + +-- No me yhdessä Matin kanssa kirjoittaa hurautetaan. + +Mattikin rauhoittui kun Auno istui pöydän taa. Nojaten olkapäänsä äidin +rintaan se suurilla silmillään katsella remuutteli toisella puolen +pöytää olevia vieraita. + +-- Jopa siinä on kaunis lapsi, huudahti Ledenberg. -- Katsohan sinäkin, +Niilo, eikö ole oikein harvinainen. + +-- Kyllä siitä kasvaa Mäkelään oikein komea Matti, sanoi konttoristi. + +-- Nytpä sitten muuttuu siinä Mäkelässä suku, mietiskeli Mikko. -- +Siinä tiedetään Turusen suvun olleen siitä saakka kun ensimäiseen +kekäleeseen on tuli viritetty, ja siitä lienee jo lähes tuhat vuotta. +Sen ensimäisen tulen virittäjän tiedetään olleen kotoisin Turun +läänistä, ja siksi naapurit ovat alkaneet kutsua sitä Turuseksi, ja se +on itsekin henki- ja papinkirjoihin merkityttänyt nimensä Turuseksi. +Tähän päivään asti on siinä Mäkelässä Turusen suku lämmitellyt, mutta +huomenna ei enää, jos vain niiltä Turusen suvun jätteiltä saanee +rauhan. + +-- Kyllä niiltä saatte hyvänkin rauhan, sanoi Ledenberg. -- Kyllä pojat +kiittävät käteistään, kun kiireimmän kautta pääsevät maailman toiseen +laitaan. Ne haukkuivat ja häiritsivät nimismiestä virkatoimessa ja +sitäpaitsi ovat hävittäneet pantattuja tavaroita. Ovat tappaneet kaikki +lampaat, härän ja lehmänuoren, joitten lihoja ja nahkoja ei löytynyt +mistään. Eikä jyviä yhtään kappaa, vaikka nekin olivat pantattuja. +Nimismies laittoi hakemaan Piiraalan lautamiestä niitä haastamaan +tulevalla viikolla alkaviin käräjiin, mutta heti pojatkin katosivat +kuin suola suureen mereen, vaikka ei siitä nimismiehen hommasta olisi +luullut poikain tietävän mitään. + +-- Se Harakkaniemen Kustihan niillä oli korvana, sanoi Jertta. Siellä +Harakkaniemellähän niillä on kätkö. Siellä tapettiin lampaatkin ja +sinne vietiin sonnin ja Tiistikin lihat ja nahat. Jyviä ne lienevät +piilottaneet heinälatoihin ja mihin kaikkeen nuo lienevät panneet. + +-- Mutta miksikä ette sitä siellä sanonut? kysyi Ledenberg. + +-- Tappaneet olisivat minut, sanoi Jertta alakuloisesti. + +-- Mutta mitä siinä sitten oli myytävää, sanoi Mikko arasti ja ääni +hieman värisi, sillä hän arvasi, että nimismies toimittaa ne pojat +käräjiin, ja silloin niistä on pääsemättömissä. + +-- Olihan siinä tuo hevonen, neljä lehmää ja heinälatoja niitä kuinka +monta lienee ollutkaan. Yhden niistä minä sain, sanoi Ledenberg. + +-- Mutta te saitte parhaan ladon, sanoi Jertta. Siinä alangon ison +aukean ladossa on tosi hyviä heiniä, ne tehtiin parhaalla +poutaviikolla, mutta muissa ladoissa, ainakin muutamissa, on valmista +lantaa, kun heinät sateella märkinä lätkistivät. + +-- Sen heinäladon kai te annatte meille? kysyi Auno ystävällisesti +hymyillen. + +-- Saattehan sen. Siitä ei tule kiistaa, sanoi Ledenberg reippaasti. + +Tähän asti oli Auno kuunnellut puhetta, mutta nyt hän otti kynän ja +kirjoitti nimensä Mikon nimen jälkeen ja hetken silmäiltyään kirjaa +sanoi: + +-- Letemper. Minkätähden teitä kutsutaan Lättenperiksi, vaikka nimenne +on Letemperi. + +Ledenbergin partaiset kasvot hieman punastuivat, mutta hän virkkoi +kohta: + +-- Se kai tulee siitä, että suomalainen talonpoika ei osaa sanoa nimeä, +joka vähänkin vivahtanee vieraaseen kieleen. + +-- Kieli ei suju ääntämään pehmeitä kirjaimia, sanoi konttoristi, -- +mutta ei se mitään ole jos Ledenbergistä tulee Lättenperi. Sen meidän +naapurin kauppiaan Belfastin nimen ovat muuttaneet Pölvästiksi ja +meidän viskaali Ståhlista on tehty Tollos. Ja eihän ne kaikki säästä +omiakaan nimiään. Mäkelän emännän on pappi ristinyt Agnetaksi, mutta se +taitaakin nyt olla Auno ja Mäkelän isännän on pappi ristinyt +Mikaeliksi, mutta nyt se on Mikko. + +-- Eihän se suomalaisen kieli taida olla solmulle vedettävä, mutta +aikaan sillä kuitenkin tulla nujuutetaan, sanoi Mikko hieman kylmästi. + +-- Kyllä silti suomalainen kielellään aikaan tulee, sanoi Ledenberg +ystävällisesti. + +Mikko ei ollut kuulevinaan Ledenbergin puhetta, vaan aukaisi +pöytälaatikkonsa ja sanoi: -- + +-- Taitaa tässä pitää ruveta rahoiksi. Monet vuodet olen tähän kassaan +kitkettänyt siinä ajatuksessa, että kerran saisin pitemmän pöydän alle +jalkani ojentaa. Tämä torpparähjä on semmoisessa kallion kolossa, että +millään mahdilla ei saa tämän viljelyksiä suuremmiksi, ja sitä paitsi +talon isännät eivät anna palstatilaksikaan. Nyt ne puitteet sitten +pitänee särkeä. + +Sen sanottuaan Mikko luki pöytään kolmetoista kuulakkaa satamarkkasta +ja sanoi: + +-- Siinä se on se, mutta entäs tuo ruuna ja se heinälato. + +-- Ruuna maksoi sata kolmekymmentä ja heinälato seitsemänkymmentäyksi +markkaa, yhteensä kaksisataayksi markkaa. Sillä ne saatte, en tahdo +penninkään voittoa, sanoi Ledenberg reippaasti. Sen kuultuaan Mikko +tempasi laatikostaan kaksi satamarkkasta ja niiden päälle yhden +kirkkaan hopeamarkan ja sanoi ylpeästi: -- Tässä on sekin. + +Ledenberg kokosi hymyillen pöydältä rahoja ja sanoi iloisesti: + +-- Tässä talossahan on rahaa ihan kuin vuoresta purkaisi. + +-- Ei ne ole kassat vuorenlaiset, jotka tukkisavotasta kitkutetaan, +sanoi Mikko, -- ja paljon tarvittaisiin jos mieli päästä edes alkamaan, +kun on puussa pohjat, petäjässä liisteet. + +-- Kun meillä on kerran Mäkelä, hevonen ja lehmä, niin ei meiltä +entisen akan sanaan puutu muuta kuin Jumalan armo ja rautakärryjä, +sanoi Auno iloisesti. + +-- Kas, kas, miten Mäkelän emäntä on jo hyvällä tuulella, virkkoi +Jertta nauraen. -- Kyllä sinä saat koreasti silittää tuon kauppiaan +päätä, kun se yhdellä kynän piirroksella muutti matalan mökkitönön +emännän ison Mäkelän emännäksi. Mutta se nimismies pahuus, kun se +yhdellä vasaran paukauksella muutti minut, talon tytön, miksi lienee +muuttanutkaan. + +-- Hahaa, eihän tämä suuri mutka ole, sanoi Ledenberg. -- Huomenna +emännän mukana palaatte takaisin Mäkelään, ja silloin ei Mäkelän pirtin +kynnys ole kortteliakaan korkeampi kuin tänäkään päivänä. + +-- Mutta nythän tässä ei pidot parane, jollei vieraat vähene, sanoi +konttoristi ja alkoi tapailla palttootaan. + +Mutta Mikko nousi seisoalleen ja sanoi: -- Eiköhän tässä sentään +tultaisi yötä toimeen, aamuhan on aina iltaa viisaampi. + +-- Ei, ei, keskeytti Ledenberg. -- Meidän maatilalla Savelassa on +peruna nostamatta ja talvi näkyy kättä antavan. Täytyy joutua +huomiseksi hankkimaan Savelaan ainakin kolme tusinaa perunan nostajia. +Ja eihän se yö silmiä puhko. + +-- Alkaahan nyt olla jo aikakin perunain nostoon, myönsi Mikkokin. -- +Huomenna taitaa olla viimeinen päivä tätä syyskuuta. Sehän niillä on +vanhoilla ihmisillä määränä, että Mikon-päivänä pitää olla nauriskin +kuopassa, ja Mikon-päivä oli tänä päivänä. + +-- Niin tosiaankin, huudahti Ledenberg. -- Onneksi olkoon! Toivotan +teille nyt vaan menestystä! + + * * * * * + +Vieraat olivat menneet ja sysimustana näkyi ulkoa pilvinen syyskuun yö. +Suuria märkiä lumenrentaleita aina silloin tällöin näkyi akkunan edessä +viistoon sinne tai tänne putoilevan. Lampun valaiseman akkunan läpi ne +vilahtelivat, mutta maahan pudottuaan ne kuitenkin sulivat, joten maa +pysyi yhtä mustana kuin yökin. Mikko oli unohtanut vasunsa teon ja +äänetönnä katseli akkunasta mustaan yöhön eikä tarkoin seurannut Jertan +kertomusta, kun tämä teki Aunolle selkoa huutokaupan kulusta, miten +pojat olivat tahallaan tuhranneet kasvonsa likaisiksi, pukeutuneet +vanhoihin rikkinäisiin riihiryömiin ja jalkoihinsa panneet vanhoja +satavuotisia kenkäresuja, jotka tuskin jalassa pysyivät, vaikka niillä +joka mieheen pitkät saappaat, joita ne monta viikkoa olivat lähtöä +varten voidelleet ja tervailleet. Huutokauppaväkeä he haukkuivat, +etenkin niitä, joitten tuomioilla myytiin, ja se huutokauppa oli +pääasiassa pojista mieleen, he kun nyt pääsivät siihen toivottuun +tukkilaisten vapauteen. Talonpito oli heistä ollut paljasta orjuutta, +palkatonta riekkumista, jossa saa maksaa veroja ja pappien palkkoja, +mutta itse jää aivan palkattomaksi. + +Jertan kertomuksista ei tuntunut ollenkaan tulevan loppua, kun Auno +kuunteli niitä mielellään ja itsekin väliin kertoi tietojaan poikain +käytöksestä jo isän ja äidin eläessä, mikä kaikki osoitti selvästi, +ettei heistä tule talonpitäjää, kun isästä aika jättää. Kuunnellessaan +Mikkokin ikäänkuin heräsi unelmistaan, otti loukosta konttikirjasen +vasutekeleensä, rupesi sitä kutomaan ja sanoi: + +-- Minkähän korkuinen tästä vasusta pitäisi tulla. + +-- Sillä ei väliä, sanoi Auno. -- Siitä näkyy karttajaisvasuksi tulevan +liian suuri, näkyy tulevan vasu, jossa minä voin pitää kasassa olevia +villoja, ja silloin on sitä parempi, mitä korkeampi se on. Ja kun +elettäneen, niin lienee toki kerran villoja korkeaankin vasuun, kun +lampaat siinnevät kuten ennen minun hoitaessani. + +Jertalta oli nyt kertomus katkennut. Aloittaakseen uuden alan +kertomuksessaan velipojistaan hän sanoi hartaasti kuuntelevalle +Aunolle: + +-- Sivolan Pentti se sai Onnenkukan. Sen te saatte ostetuksi toiseksi +lehmäksenne. Pentti sitä kuului kaupittelevan, kuului sanovan rehujaan +vähiksi eikä navetassakaan kuulunut olevan tilaa. Kuului kertovan +miehille, että hänellä ei ollut halua kauppaan, rupesi vain hintaa +kohottamaan, mutta niinpä loivatkin hänelle. + +-- Voi, Onnenkukka, minun sormijuottoni! huudahti Auno. -- Ihan +huomenaamuna, kun silmäni aukeavat, lähden kysymään myyvätkö todellakin +ja millä hinnalla. + +-- Muutaman markan voitolla minä kuulin Pentin sitä kaupittelevan, +sanoi Jertta. + +-- En kahtakaan kieltäisi, kun saisimme Onnenkukan palautetuksi Mäkelän +navettaan, sanoi Auno. -- Minä muistan, miten soma se oli vasikkanakin. +Silloin minä aina sille maitoa juotin, ja se ikäänkuin kiitokseksi sen +saatuaan karsinassaan ihan tasakäpälässä hyppi ja telkkusi, ja sen +karva kiilteli kuin paras silkki. Mutta kuka se kuuluikaan saaneen ne +toiset lehmät? + +-- Omenan sai Heikkisen Esa, Kestikin sai Vehmaan Rekke ja Yötikin sai +Karjalan Timo, ja siinähän ne neljä ovatkin. Tiistikin ja härän +tappoivat ja kätkivät. Kerta pari niitten lihoista keitettiin. + +Mikkokin kuuli, että Jertan ja Aunon keskustelut kulkeutuivat taas +poikiin. Kuullakseen tarkemmin poikain aikeista hän sanoi: + +-- Mutta jos ne pakanat kuitenkin varsin tahallaan asettuisivat meille +vastuksiksi, niin niitten kanssa sitä joutuu päin taivasta. + +-- Ei... Ei ole pelkoa, nyt varsinkaan, kun lautamies on kintereillä, +sanoi Jertta varmasti. -- Ne olivat lähtönsä pohjolaan valmistaneet +niin valmiiksi, että pistää vain pillit pussiin ja soittaa suolla +mennessään. Jäivät vain piruuksissaan huutokauppaa häiritsemään. Sen +uskon, että matkalla pohjolaan ovat miehet tai kissan linnassa, +jossakin niittyladossa yötä. Taloon Harakkaniemellekään eivät ole +uskaltaneet yöksi jäädä. + +-- Viisainta onkin, että pakenevat tämän nimismiehen piiristä. Silloin +ehkä nimismieskin jättää rauhaan, kun tietää, että niitten ajelusta saa +vain vaivat palkakseen, sanoi Mikko tyytyväisesti ja katseli +valmistunutta vasuaan kaikilta puolilta ja veitsellään leikkeli, jos +missä näki pienintäkään päreen sälöä sirhottamassa. Viimein hän laski +vasun penkille ja sanoi: -- Tuohon niitä sopii kolmisen kymmentä kiloa +villoja, -- sattuneeko saamaan täyttään koskaan. + +Nähtyään Mikolta puhdetyön loppuneen Auno nousi laittamaan illallista +ja katsottuaan vasua huudahti: + +-- Voi, voi, miten tuli komea vasu! Sitten kun meillä on kolmekymmentä +lammasta, niin kyllä vasu saa täytensä, ja eipähän se ääriään itke, jos +se ei aina ihan kukkurina olisikaan. + +Kun illallinen oli syöty, vuoteet tehty ja seinällä riippuvan +valkotauluisen kellon viisarit osoittivat yhtätoista, köllistyi Mikko +vuoteelleen ja Mikon esimerkkiä seurasi Auno ja Jerttakin, vaikka uni +ja väsymys tuntuivat olevan kaukana ja koko nukkumaanmeno tuntui olevan +vain sen vuoksi, että on tapana joka ilta tehdä se sama temppu. Auno +siinä yön pimeydessä alkoi vielä puhella: + +-- Mitähän se lienee merkinnyt, kun menneenä yönä unissani äitivainaa +laittoi minut leipomaan suurta leipätaikinusta ja ne leivät kohosivat +niin suuriksi, että ei ne ilmisissä olisi sopineet minkäänmoiseen +uuniin. Ne olivat suuren ammeen kokoisia, eikä se talokaan ollut +Mäkelänlainen, se oli semmoinen muutamanlainen talo. Huoneita oli +paljon ja ne sikin sokin, niin että minä niihin eksyin ja siten haihtui +käsistäni sekin leivontahomma. Minusta oli paha, kun en enää löytänyt +sitä leivontahuonetta. Siitä heräsin ja tuntui somalta, kun se oli +unta. + +-- Minäkin viimeyönä unissani rähmästin semmoisessa vanhassa talossa, +jonka laista en ole ikinä nähnyt, sanoi Jertta. -- Semmoisia +pyhäpukuisia ihmisiä siinä oli, ja niillä oli kiirettä tointa, mutta en +minä saanut selville, mitä se oli, ja aurinkokin paistoi pohjoisesta. + +-- Unikekkonen on vain kummitellut tämänpäiväistä huutokauppaa, sanoi +Auno. + +Kukaan ei jatkanut enää puhetta. Aunokin jäi äänettömäksi, vaikka unta +ei kuulunut. Virkeinä vain silmät harreilivat mustaan yöhön ja +ajatukset askartelivat huomisessa majanmuutossa ja siinä, että +huomenillalla hän taas Onnenkukkaa illastaa ja hoitaa Mäkelän navetassa +ja saa puuhailla omalla synnyintantereellaan. Tulipa kuitenkin mieleen +ikäviäkin ajatuksia: veljien jumalattomuus. Hellän ja hurskaan äidin +lapsista oli tullut tuollaisia sukunsa häpäisijöitä. Palanneeko heistä +kukaan tuhlaajapoikana maailmalta? + +Siinä selällään sängyssään maatessaan ja ajatellessaan veljiään ja +heidän kohtaloaan Auno tunsi silmiensä nurkkien kostuvan. Mutta silloin +tuli myös uni niin hiipien, ettei sitä huomannutkaan, ja hän nukkui +tietämättään. + + + + +Toinen luku. + + +Vaaleanpunertavana, raukeakasvoisena nousi aurinko kaukaisen metsän +latvojen välistä. Ruskealaitaiset pilvet hiljalleen vajuivat pohjoista +kohti. Niistä tuiskahteli muutamia kuivia lumen hetaleita, jotka +tyynessä ilmassa sinne tänne leijaillen laskeutuivat maahan, missä +ruohon latva oli hieman jään kohmeessa ja rapakkojen pinnalla näkyi +riitan hiutaleita. Tätä katseli Mikko Kivelän kartanolla ja navetasta +tulevalle Aunolle sanoi: + +-- Kylmä on ilmassa, lunta näkyy pilvissä olevan, mutta etelässä se +kuitenkin näkyy tuuli olevan, kun pilvet ovat pohjoiseen matkassa. Jos +rupeaa etelästä tuulemaan, niin lauhtuu ilma. Viisasta kuitenkin oli, +että Lättenperi kiirehti perunoittensa ääreen. + +-- Kyllähän on tämä Mikkelin-aika sellainen vuodenaika, että saa olla +perunat kuopassa, sanoi Aunokin ja lähti maitokiuluaan kantaen +pirttiin, jossa Jertta ja Matti ilakoivat ja nauraa rähisivät niin että +kartanolle kuului. + +Mikko katseli vielä hetken noita pohjoiseen lipuvia pilviä. Paksuimpien +alla näkyi vaaleita usvamaisia juoluvia. + +-- Saapa nähdä, syntyykö tuosta totinen tuisku vai sulavatko nuo ilman +suurempaa sadetta, sanoi hän itsekseen. Korkealla nuo vielä ovat, mutta +hetihän ne voivat laskeutuakin, kuten toissayönäkin. Toissapäivänä oli +niin kaunis ilma, ettei elokuussakaan ole kauniimpaa, mutta kerkisipäs +eiliseksi muuttua sellaiseksi räntäsateeksi. Niinhän sitä sanotaankin, +että viitenä, kuutena syksyinen yö, seitsennä kesäinen päivä. + +Mikko meni sitten aittaan, toi sieltä suuren kontin, katseli sen +sisusta ja viilekkeitä, kopisteli sitä pirttiin kävellessään, jotta +siitä karisisi joutavat roskat. Pirttiin tultuaan hän sanoi: + +-- Mitähän sitä tähän konttiin saataisiin sopimaan semmoista, mitä +ensiksi tarvitaan. + +-- Tietysti ruokaneuvoja, sanoi Auno, -- mutta kunhan tässä saadaan +aamiainen suuhun, niin kerjetäänpähän sittenkin yksi kontti saada +täyteen. Ja mitäs me konttisillamme ruvettaisiin kantamaan, kun meillä +on hevonen! + +-- Hevonen on, mutta rekeä ei lastuakaan, sanoi Mikko. -- Ja jos olisi +rekikin, niin häntäänkö sen sitoisi, kun ei ole länkiä eikä luokkia. + +-- Niin tosiaankin! virkkoi Auno. -- Puussa on pohjat, petäjässä +liisteet! Mutta kylläpähän tästä tilasta saadaan ensihätään +kantamallakin. Hätä on hukassa, kun on mitä noutaa. Pannaan nyt vain +siihen konttiin tuosta pari leipää, pari rieskaa, ja sitten kun on +syöty, pannaan siihen pata ja tärkeimpiä ruoka-astioita. Niihin +saatamme panna kaloja ja voita. Lihaa ota sieltä aitasta minkä verran +haluat. Mitäpä senkään paljoudesta, kunhan siksi että päästään +keittämään. Perunoita emme sinne saa, mutta saamme me keiton lihasta +ilman perunoitakin. + +-- Sopii tähän konttiin joku sangollinen perunoitakin, sanoi Mikko. Sen +sanottuaan hän heitti konttinsa lattialle selälleen ja lähti kuopasta +noutamaan perunoita. + +Kun aamiainen oli syöty ja matkaan lähtevät laitteet saatu +lähtökuntoon, sitoi Auno suuren vaatteilla täytetyn lakananyytin +selkäänsä. Mikko taas otti selkäänsä raskaan kontin, ja kirveen +käteensä. Jerttakin sitoi lakananyytin selkäänsä, otti Matin syliinsä, +ja niin työnnyttiin ulos. Auno lähti viimeisenä. Ovea kiinni +painaessaan hän sanoi: + +-- Hyvästi nyt vaan, hyvä koti, ja kiitos kaikesta! + +Sitten Auno otti navetasta lehmän, jota lähti taluttamaan Mäkelään +päin. Jertta kantaen Mattia seurasi lehmän perässä ja Mikko taas +kuurusissaan raatustaen raskasta konttiaan talutti ruunaa. Mutta kun +ruunan sieraimiin tuoksahti kontista leivän ja rieskan haju, ei se +tahtonut malttaa olla konttiin käymättä hampain käsiksi, joten Mikon +piti myötään kirvesvarrellaan huitoa ruunaa pysymään erillään. Niin +matkue astua julppasi Mäkelää kohti. Ääntä ei matkueesta juuri +ollenkaan kuulunut, eilisen sateen synnyttämät rapakot vain elukkain +jaloissa porskivat, ja kun Matti näki puitten oksissa auringon +paisteessa kiiltäviä lumihiuteita, osoitteli hän niitä sormillaan ja +virkkoi: »Oo, oo, oo». + +Jertta koetti Matille selittää, että ne ovat pakkasen silmiä, pakkanen +kun katselee tuhansin kirkkain silmin. Matti ei kuitenkaan Jertan +selityksiä ymmärtänyt, vaan aina kun tuli näkyviin uusia kirkkaita +tähtiä, hoki: »Oo, oo, oo». + +Mäkelään tultua Jertta meni Matin kanssa suoraa päätä pirttiin, mutta +Auno vei lehmänsä navettaan ja tuli sitten taakkoineen pirttiin, missä +päästeli selästään raskaan kantamuksensa ja heitti sen pöydälle. +Väsymyksestä huohottaen hän sitten istui penkille, missä kuumuutta +hohtavista kasvoistaan pyyhki esiliinaansa hikeä ja hetken äänetönnä +kädet helmassaan katseli lattialla tepastelevaa Mattia, jota Jertta +varoi lattialla levällään oleviin roskiin kompastumasta, ja iloisesti +naureskellen sanoi: + +-- Tässä se on nyt Mäkelän isäntä. Tämä ei korkealta katsele, mutta ei +se korkealta kaadukaan. Hei! Nythän se kupsahti, kun tuo risu tarttui +kenkään. No, eipä muuta kuin saman verran ylös! + +Mikko oli alangolta ladosta hakenut heiniä ruunalle ja lehmälle ja tuli +sitten vasta pirttiin, kun elukat olivat saaneet syömistä. Ovesta +tultuaan ei Mikko astunut montakaan askelta, kun jo seisahtui ja +nähtyään pirtistä revityn kaikki orret oviseinästä, kahdesta hirrestä +puolihirteen lohkotun puuta ja lattian täynnä kaikenlaista pärtöä, +tunsi mielensä jäykistyvän. Hän muisti nyt toisenöisen unensa ja +ajatteli, alkaako nyt todella se unissa nähty pitkä matka, kun häntä +juuri samanlaisen raiskatun asumattoman huoneen läpi oli kuljetettu, +ennenkuin hän joutui kammottavalle veriselle tantereelle. Auno nauroi +hänelle: -- Mitä sinä nyt siihen jäit kuin Lootin emäntä +suolapatsaaksi? + +-- Enpähän erikoisesti mitään. Näyttää vain niin kummalta, sanoi Mikko +alakuloisesti. + +-- Kummalta tämä kyllä näyttää, mutta ei tässä muu auta, taloksi tässä +on ruvettava. Nyt on meillä lauantai. Iltaan mennessä täytyy pirtti +saada pyhäkuntoon, sanoi Auno. + +Ovisopella oli vielä Jertan tekemä varpuluuta täydessä kunnossa. Sen +otti Auno ja alkoi lakaista lattiaa, Jertan käski hakemaan puita +uuniin, jos niitä on. Jertta toimittikin uunin lämpiämään, ja kun +uunissa rupesivat puut ja Aunon lattialta keräämät roskat humisten +palamaan, niin vertyi Mikonkin mieli. Oli sentään jotain hyvääkin +jälellä, kun uuni oli hyvä. + +Siinä Aunon lattiata lakaista humutessa tuli Kejosen Malla pirttiin ja +iloisesti nauraen huudahti: + +-- No herrainen aika! Johan täällä on ihmisiäkin! Minä läksin juuri +katsomaan, kun illalla kävi sanoma, että autioksi on talo jätetty, +minkä näköiseksi se nyt on mennyt. + +-- No terve, hyvä ystävä! huudahti Auno. -- Sinähän tulit kuin käsketty +meidän avuksemme. Etkö joudakin, että ruvetaan ja pestään tämä pirtti? +Mutta mistä saadaan saavi, jolla saataisiin vettä? + +-- Minä tiedän saavin, sanoi Jertta. Tuolla navetan päällä on talon +paras saavi, sitä eivät näkyneet eilen löytäneen, enkä minäkään +sanonut. Kesällä kun pesuja teimme, niin piika-Maikin kanssa nostimme +sen sinne talteen. + +-- No silloin on hätä hukassa! Joudanhan minä avuksenne, sanoi Malla, +rupesi riisumaan nuttua päältään ruvetakseen asiaan ja sanoi: + +-- No aivanko te olette tulleet ihan asumaan? + +-- No aivan ja kotiin, sanoi Auno. -- Illalla ostimme kauppias +Lättenperiltä, joka oli tämän huutokaupassa saanut. + +-- No onneapa olkoon! No ei olisi uskonut, kun pyörähditte takaisin +syntymämaallenne. + +-- Olihan se todellakin pyöräys. En vielä eilen illalla illan pimetessä +tätä uskonut, itkin koko eilisen päivän ja itkin vielä illallakin tämän +syntymäkotini kohtaloa, kun velipojista ei tullut kalua eikä +syntymämaansa asujaa. Mutta kun illalla se räntäsateinen ilta oli +pimennyt pimeimmilleen, niin Lättenperi tuli konttoristeineen kuin +tuulen tuomana. Ja kun kuulin, mikä vierailla on asiana, niin ilosta +hyppäsi sydämeni. Sitä ei usko, jos ei ole kokenut, että niin voisi +maallisesta onnesta riemastua. Aivan yhdessä hengenvedossa minä +hyppäsin syvimmästä surusta ihan korkeimpaan iloisuuteen. + +-- Eihän tuo mikään kumma, jos teillä on ollut surua velipojistanne, +niitten elämä ei viimeaikoina enää ollut oikeitten ihmisten elämää: +alituista kortinlyöntiä, juominkia, tappelua ja kaikenlaista +roistoutta. Mutta kyllä heidätkin maailmanranta opettaa, jos ei ennen +niin Kakolassa. + +Jertta toi nyt sylyksensä kuusen oksia ja koivun varpuja, joista he +kaikki kolme, Auno, Malla ja Jertta rupesivat kilpaa tekemään luutia. +Malla se sai ensimäiseksi havu- ja varpusekaisen luutansa valmiiksi, +pani sen pitkään varteen ja alkoi voimansa takaa kahdakäsin husata +lakea ja sanoi ylpeästi: + +-- Nyt kun on uudet asukkaat tulleet taloon, niin puhdistetaan kaikki +vanhat liat laesta ja lattiasta, kerta keskiseiniltäkin. + +-- Se on oikein, että luut koirille, sanoi Jertta ja alkoi luudallaan +huhkia seiniä. Auno ripsui uunia ja uunin seutua. Jouduttuaan seinien +luutimisessa oviseinälle sanoi Jertta nauraen: + +-- Silloin ei velipojilla ollut puumetsä kovinkaan kaukana, kun tuosta +hellapuuta ropottivat. Se tapahtui viime pyhänä parhaana kirkkoaikana. +Orret ne polttivat jo silloin, kun nimismies tämän talon panttasi. + +-- Riettaan orjat, mitä ovat tehneet, sanoi Malla. + +-- No, ei olla milläänkään, puulla ne puut paikataan, vaskilla hevosten +varsat, sanoi Auno reippaasti. + +Mikko oli navetan päältä hakenut saavin, vanhasta aisasta tehnyt +korennon ja kun Malla oli laen ripsumisesta joutunut, rupesi nyt Mallan +kanssa kantamaan vettä, jolla roikuttivat lattian joka paikasta +huleisilleen, jotta lika alkaisi liota puusta irti sillaikaa kun +pestään akkunoita, pöytä, rahi ja penkit. Kun ne oli pesty, teki Malla +viimeisistä luuta-aineista luudan Mikollekin, ja silloin kaikki neljä +henkeä rupesivat luudillaan ihan voimainsa takaa lykkäämään lattiaa ja +väliin aina kylvivät hiekkaa yli lattian. Matti se sillaikaa istui +pöydällä ja käsiään räpittäen nauroi sille kummalle. Kun sen ensimäisen +märkyyden ja hiekan avulla oli joka paikasta niin paljon lykätty, että +puhdas puu alkoi luudan jälessä vilkkua, rupesivat Mikko ja Malla taas +kantamaan vettä, ja nukuttelivat lattialle Aunon ja Jertan husatessa +luudallaan. Hölisten meni likainen vesi sillan raosta sillan alla +olevaan syvään hautaan, mutta siitä ei kukaan huolinut, vaikka tulisi +vettä tulvilleen, kunhan vain puhdasta tuli. Ja puhdastapa tulikin! Ei +ollut päivä vielä laskenut, kun pirtti oli niin puhdas, että ihmisten +ääni rupesi helisemään kuin juhlasalissa. Malla oli vielä niin +toimekas, että kävi metsästä katajan lehviä, pienenteli niitä ja +ripotteli joka paikkaan lattialle ja hymyillen sanoi: + +-- Laitetaan pirtti ihan kuin juhannukseksi tai helluntaiksi. + +Mikonkin mieli tuntui lauhkealta, kun pirtti oli niin kodikkaan +näköinen. Kaikki seinät, laki ja lattia näyttivät ilmaisevan: huomenna +on pyhä! Juuri kuin sen muistutuksesta lähtivät kaikki ilta-askareille +hoitamaan karjaa ja jouduttamaan saunaa kylvettäväksi aikanaan ja +sitten aikanaan joutumaan lauantai-illan rauhaan. + +Kun ensimäinen päivä Mäkelässä näin oli päästy iltaan, päivän touhu +sammunut, illallinen syöty ja alettiin laittautua yöteloilleen, rupesi +Malla kertoilemaan miten vanhat ihmiset ovat Mäkelän jättiläiskuusta +pitäneet ihan jumalanaan. He eivät ole lähteneet kalalle, ei metsälle +eikä millekään vesimatkoille käymättä kuuselta neuvoa kysymässä. Ihan +totisena totena on kerrottu, ettei ole matkalla myötäkäymistä, jos +lähtee vasten kuusen tahtoa. + +Mikko köllötti jo vuoteellaan, veteli verkalleen pahsaisesta piipustaan +sinisenharmaita tupakansavuja ja kuunteli Mallan tarinoita. Hän oli +kuullut muiltakin samanlaisia kertomuksia. + +Kaikki vähän hämmästyivät, kun Mikko hyppäsi vuoteeltaan ja sanoi: + +-- Mutta minäpä lähden kuulemaan kuusen puhetta, virkkaako se minulle +mitään, vai pitääkö se vielä vieraana. + +Sen sanottuaan hän pisti kengät jalkoihinsa, takin ylleen ja melkein +juosten meni ulos. Auno huusi hänen jälkeensä: + +-- Muista vain ettet sen kuusen saarnoja kuuntele kauan! Kylpyihoosi +tarttuu vilu ja saat taudin. Siinä on sitten kylliksi tarinaa. + +Mikko ei kuunnellut Aunon varoituksia, vaan meni mustaan yöhön. Tuokion +kuluttua hän jo palasi, kasvot mieluisessa hymyssä, kuin jotakin hyvää +olisi saanut, ja sanoi: + +-- Saa nähdä mitä tuo kuusi ennustaa. Kun sen kylkeen painaa korvansa, +niin kuuluu hyvin kiinteätä tuulen tuhinata, ja kun kasvonsa painaa +kuusen kylkeen, niin tuntee sen hieman värisevän, vaikka nyt muuten on +aivan tyyni. Saunan savukin äsken nousi aivan pystyyn, korkeana kaarena +meni tuolla alangolla ja siellä vasta laskeutui siniseksi vaipaksi +alas, tuskin sylen korkeudelle. Kun savu tyynellä ilmalla laskeutuu +sellaiseen lavaan, niin se tavallisesti merkitsee pikaista ilman +muutosta, mutta mitä sitten kuusen tuhina ennustanee tai ennustaneeko +mitään. + +Sen sanottuaan Mikko otti pöydältä piippunsa, kaivoi siitä porot +lieteen, täytti sen uusilla rouheilla ja sytytettyään laskeutui +vuoteensa laidalle vetelemään savuja. + +Nähtyään, että isäntää ei vielä nukuta, sanoi Malla: + +-- Missähän nyt tämän talon entinen Esko viuluaan vingutellee! Viime +lauantai-iltana se tässä vielä oli tanssittanut tämän kylän nuoria. + +-- Soitolle sitä silloin tanssitaan, kun Eskon soitolle! Sama kuin +porsasta hännästä vetäisi, sanoi Mikko. + +-- Elähän sano! virkkoi Mallan vieressä makaava Jertta. -- Eskon +viulusta kun pääsi aina: »Kaakkuri, kaakkuri, harmaja lintu, Hiltulan +toopissa sininen sintu», niin silloin me Tuovilan tyttöjen ja poikain +kanssa jouduttiin lattialle. + +-- Sen »kaakkurin» tuo lienee jotenkuten osannut, sanoi Malla. -- Mutta +sen minäkin sanon, että eri sävelet lähtevät Mustalais-Jannen viulusta, +vaikka on mies musta ja vanha eikä ole viulukaan neljänkymmenen markan +maksava, kuten Eskolla. Mutta mitenhän sen maksun lienee käynyt, +velaksi se Esko oli sen Piiraalan Viljamilta saanut, viisi markkaa sitä +oli kaupan aikana maksettu. + +-- Kyllä se taisi sen maksaa, sanoi Jertta. -- Jyviä ja perunoita möi +Esko varkain toisista, ja useinpahan se Viljami kävi täällä Eskoa +opettamassa soittamaan. Esko viime aikoina harjoittelikin uskolla. Se +lienee opetellut sitä taitoa pääelinkeinokseen, niin se kuulosti olevan +aie. + +-- Siellä savottapaikoissa kai sitä sellaista taitoa tarvitaan, sanoi +Malla, -- jos tuota nykyaikana näkyy tarvittavan vaikka missäkin. Mutta +kaikista viheliäisintä elinkeinoa se soitto kuitenkin on. Sen ympärille +se kaikenlainen riettaus kokoontuu... Kun olisivat miehet olleet +miehiä, niin jo kelpaisi tämmöisessä talossa asua. Kolme miestä kuin +Viron sutta, ei kokoa eikä näköä vailla, ja juuri parhaassa iässä työtä +tekemään. Heittäydytään rentuiksi ja ruvetaan uneksimaan puuveitsellä +hopean vuolemista. Siinä on sentään ajatusta! + +-- Eipä se ole maailma niin avara talossa-olijalle kuin savotassa, +sanoi Jertta ja painoi päätään tyynyä vasten syvempään. Malla tunsi, +että Jertta haluaa painautua nukkumaan, ja kun ei Mikon ja Aunon +vuoteeltakaan päin virketty mitään, niin Mallakin painoi kasvonsa +päänalusta vasten, vetäisi peitettä hartioilleen ja rupesi odottamaan +unta. + +Kello oli kaksi aamusella, kun Mikko heräsi. Ulkoa kuului tuulen +jyrinää ja kuusi tohisi kuin koski. Mikko sytytti tulen lamppuun, +sytytti piippunsakin ja katseli akkunoista ulos. Mallakin valveutui, +hyppäsi kimpoamalla istualleen ja kysyi: + +-- Mikä se on tuo jyrinä, tuuliko semmoinen? + +-- Tuuli ja tuisku, ihan maankaato, sanoi Mikko ja piippuaan vedellen +meni kartanonpuoleisestakin akkunasta katsomaan. + +Sitä se kuusi illalla ennusti. + +Sitä vilua se värisi, vaikka oli aivan tyyni eikä edes kovin kylmä +ilmakaan. + +-- Voi hyvänen sitä ilmaa! Kuusikin tohisee kuin Pankakoski ja nurkissa +jyrisee kuin ukkonen. + +-- Sen näki jo eilen aamulla, sanoi Mikko, -- että lunta on ilmassa, +pilvet olivat valkean äljäkät ja lunta kasvoivat. Päivemmällä ne +katosivat ja ilmakin lämpeni, kun tuuli lienee ollut etelässä, koskapa +pilvet pohjoiseen pakenivat. Niinpä näkyy olevan kuin sanotaan: +syksyinen hyvä ilma pahaa ajattelee. Ei sitä kuitenkaan eilen osannut +uskoa, että nyt on tuommoinen ilma. + +-- Ei olisi uskonut, mutta eihän sitä tiedä taivasta taata. + +Mikon ja Mallan puheesta valveutui Aunokin. Säikähtäen kimposi hän +istualleen ja puolihätäisesti kysyi: + +-- Mitä on tapahtunut? Mikä on tuo jyrinä ja tohina? + +-- Tuisku ihan ponneton, sanoi Mikko ja rauhallisena veteli piippuaan +näyttääkseen Aunolle, jonka näki säikähtävän, ettei tässä ole mitään +hätää. + +-- Minä olen nukkunut ihan kuin porsas, etten ole koko yönä herännyt +enkä kuullut mitään, ja kuinka pitkään olisin nukkunutkaan, jollen +olisi tulta huomannut ja kuullut teidän puhettanne, sanoi Auno. + +-- En minäkään olisi tiennyt, vaikka olisivat pirtin päältä purkaneet, +sanoi Malla. -- Makeata unta tuntuvat vanhat asukkaat jättäneen tähän +taloon. + +-- Eiväthän nuo aivan kaikkea unta tunnu lopettaneen, vaikka kyllä kai +ne sitä oman osansa viljelivät. Yhdeksän aikana aamusella on sanottu +veljesten vielä heinäaikanakin olleen yölevolla. + +-- Olisiko nuo viime kesänä koskaan nousseet, jollei olisi ollut joku +repijä, sanoi Jertta, joka hänkin oli Mallan puheesta valveutunut. -- +Minun kun piti nousta lehmiä hoitamaan kuutta käydessä. Minä lypsin +lehmät, siivitsin maidon, sitten vasta keitin kahvin ja sääristä +kiskomalla sain sitä juomaan. Sitten ne keitäntäaikana kävivät niittää +väikkäsemässä, mutta aamiaisen jälkeen ne pari ja kolmekin tuntia +nukkuivat ruokalepoa. Minä lähdin syötyäni niitten aamurupeamaiset +niitokset haravoimaan luo'olle ja luo'olle saatuani sitä minäkin +kerkisin vielä kolme kyllääni nukkua, ennenkuin heinikon rinteeseen +alkoi yksi ja toinenkin niittäjä ilmestyä. Mutta elähän malta, sillä +lailla niillä kolmella poutaviikolla saatiin tehdyksi tuo alangon ison +aukean latoala, joka nyt on meillä, ja siinä on heiniä kuin +sirkunrintoja. + +-- Kolmessa viikossa yksi latoala, vaikka teitä oli neljä henkeä! +huudahti Malla. -- Penttilässä, jossa minä olin haravamiehenä, tehtiin +niillä kolmella poutaviikolla kaikki heinä eikä ollut kuin kolme +niittäjää ja minä alituisena haravaihmisenä. Piikatuppelo siellä kävi +joskus muka minua auttamassa, mutta se ei merkinnyt mitään, ja emännän +apulaisenapa sen melkein piti ollakin, kun sillä oli pieni lapsi. Se +olikin eri tuohenlähtöä, kun kolmessa viikossa tehtiin koko talon +heinä, vaikka Penttilässä on kuusitoista lypsävää, erittäin kymmenkunta +päätä joutokarjaa, kaksi täysirahkeista hevosta, yksi varsa ja pari +tusinaa lampaita. Mutta Penttilän miehet ne eivät tuntikausia +ruokalepoa nukkuneetkaan. Isäntä kuului olevan raskasuninen, ja siksi +hän ei syötyään milloinkaan uskaltanut pitkäkseen heittäytyä, sytytti +vain piippunsa ja rupesi sitä kynkkämöisillään vetelemään. Ja kun siinä +uni tuli siksi, että piippu putosi hampaista, niin silloin se hyppäsi +ja silloin sitä lähdettiin. Ja sitä tulikin jälkeä: kolme ja neljäkin +latoa aina päivän osaksi täytettiin. Mutta kyllä olikin iltasella +juustomaljat ja viilihulikat pöydällä, kun tultiin niityltä kotiin. +Siinä talossa ei nälkä palele päätä. Niitylläkin kun aamiaiseksi puuroa +keitettiin, niin isäntä se asettui puuron silmän panijaksi ja sanoi: +»Yli puurosta sen pitää lusikkaan silmän mennä, se se viikatteelle +livun antaa». + +Malla oli innokas juttelija eikä malttanut jättää heinäntekomuistojaan, +joihin oli joutunut näin keskellä yötä, vaan jatkoi: + +-- Ja kaukaniityllä kun oltiin, josta ei päästy kotijuustoille eikä +viilille, niin isäntä se ei uskonut muita iltaskeiton höystön panoon, +vaan itse se hakkasi siihen lihaa ja sitä piti olla syödä tähteen +jättäen, ja usein sitä jäi Murrillekin ja joskus jäi siltäkin. Sekin +oppi syömään paljon. Ensi-iltana se mitenhän lienee ollut niin +ajattelematon, että söi vellintähteen kaikki, olipa siinä luisimpia +lihojakin. Sitä ukkoparkaa rupesi sitten janottamaan, se meni purosta +juomaan, lakki, lakki hyväsen aikaa ja lähti kävelemään majaanpäin, +mutta pääsi vain sylen verran matkaa, kun palasi uudelleen lakkimaan, +lakki taas tovin aikaa ja lähti majalle, mutta ei vieläkään päässyt +kuin sylen verran. Taas piti palata takaisin lakkimaan ja nyt sillä +rellotti maha kuin tiineellä sialla. Kun ei enää sopinut mahaan vettä, +niin se rupesi puron rannalle pitkäkseen, turpa ihan veden kielelle, ja +siitä se pitkällä kielellään aina lipsautti vettä suuhunsa. Sille +meidän piti nauraa puoli yötä, ei tullut nukunnasta tolkkua. Mutta +kyllä Murri osasi toisina iltoina syödä paraiksi, vaikka säälisilmillä +se katseli pataa, kun siinä olisi ollut vielä syömistä, ja hyvää +olisikin, mutta ei uskalla. Ensi-iltana sille se erehdys lie tullut, +kun kotona annettiin aina juuston tähteitä, jotka eivät olleet niin +suolaisia kuin lihakeitto... Mutta siinä miehessä oli sellainen +tavarain vahti niityllä, että ei ollut pelkoa rosvoista, jos jätti +eväät majalle. Kerran oli Tololan härkä tunkeutunut niittyyn, se kun +oli semmoinen möyrä, että ei kiertänyt aitaa vaikka olisi ollut +hirsistä tehty, pisti vain sarvensa alle, nosti aidan ylös, mujahti +aidan alitse sisään ja aita putosi paikalleen tai särkyi. Silloinkin +sen matka oli sattunut majaa kohti, josta tuoksahti ruokien haju, ja se +meinasi käydä niitä hieman maistelemassa. Murri pahakas oli ollut niin +viisas, että oli härän antanut tulla ihan majan eteen, mutta silloin +oli osannut härkää säikäyttää. Syvään olivat majan edessä härän käpälät +uponneet, kun se oli lähtenyt pakoon, eikä se ollut sittenkään päässyt +kuin pari pitkää laukkaa, kun oli pitänyt kääntyä päin. Sieltä kun +alkoi rätäkkä kuulua, niin isäntä juoksi katsomaan tapausta. Härällä ei +ollut muuta keinoa kuin pyöriä päin Murriin, heristellä sarviaan ja +puhista. Jos yritti pakoon, niin Murri housuja repimään, ja pahasti +olivat härän housut pölisseet sittenkin, kun isäntä oli seipäällä +ajanut sitä aidan taakse. Sitten Murri tulla lehvotti hyväntuulen +näköisenä niittymiesten luokse isännän matkassa ja hökisteli henkeen +menneitä härän villoja kurkustaan. Käytyään siellä niittymiesten luona, +jokaisen luona ikäänkuin ilmoittamassa tekonsa, se lähti juosta +leksottelemaan takaisin majalle. + +Mallan kertoessa koirajuttuaan nousi Aunokin ylös, mutta kun näki, että +kello on vasta kolme, niin heittäytyi vuoteelleen Matin viereen, jossa +Matti nukkua sihotti henkihieverinä, ja sanoi: + +-- Näkyisipä sitä vielä saavan parisen tuntia nukkua, kun saisi sen +äskeisen unenpään kiinni. Matti siitä kyllä näkyy pitävän, eikä +päästäkään niin sanomin käsistään. + +Mikkokin pani piippunsa akkunalaudalle, puhalsi lampun sammuksiin ja +sanoi: + +-- Antaapa hänen sitten jyristä, kun on ruvennut jyrisemään, tottapa +hän lopettaakin, kun on alkanut. Sen sanottuaan Mikko laskeutui +vuoteelleen. + +-- Loppuuhan se hauskalta tavara, minkä tuiskultakin, sanoi Malla ja +painautui vuoteeseensa. + + * * * * * + +Päivä oli jo valjennut harmaan hevosen näköiseksi, kun vasta +varsinaisesti noustiin, mutta tuisku ei ollut tauonnut. Aidat olivat +kaikkialla nietosten peitossa, sylen korkuisia nietoksia näkyi +huoneitten ympärillä. Tanhuan suullakin oli nietos räystään tasalla. +Navettaan ei päässyt lapiotta, mutta lapiota ei ollut. Mikko oli eilen +huomannut tallin nurkkaa vasten pystyssä laudanpalasen. Hän haki sen ja +teki siitä lapion tapaista ja rupesi sillä huhtomaan navettatieltä +lunta. Pienen tuokion perästä tuli Mikko pirttiin lumisena kuin +lumipallo, silmän reikiä vain näkyi, ja sanoi: + +-- Ei siellä vedä henkeään, siellä on sellainen pöläkkä, että sokaisee +miehen. Mutta nyt täytyy rikeneen joutua navettaan. Se minun tekemäni +ura on kohtasilleen täysi. + +Auno olikin jo varustautunut vaate päälle. Hän koppasi nyt +lypsykiulunsa ja lähti. + +Mikko rapisteli itsestään lumihyydettä ja sanoi: + +-- Vettähän sitä tarvittaisiin sekä lehmälle että hevoselle, mutta ei +ole pienempää astiaa kuin tuo saavi. Sillä on minun yksinäni mahdoton +saada ja teistä yksilahkeisista ei taida olla lähtijää. + +-- Jo on käyty tuulessakin, tuiskussakin, oltu vastarannassakin. Sää ei +sääreen tartu, ei muuta kuin lähtö vaikeinta, sanoi Malla ylpeästi, +koppasi naulasta nuttunsa, suki sen päälleen, tempasi loukolta eilisen +korentonsa, pisti sen saavin korviin. -- Silloin sitä lähdetään. Menkää +te edellä, minä seuraan perässä syvin tai matalin. + +Mikko veti lakkinsa puuhkat korvilleen, tarttui korennon nenään ja niin +työnnyttiin tuvasta ulos. Mutta kun he pääsivät eteisen ovelta ulos, +hulmahti Mallalta hameet korviin, ja siinä silmänräpäyksessä putosi +korento olalta. Mikko pyörähti taakseen katsomaan ja sanoi: + +-- Mikä se tuli? + +Malla riipoi hameensa korvistaan alas ja sanoi: + +-- Ei mitään. + +Kun Malla sitten sai hameensa oikealle paikalleen toisella kädellään, +hallitsi hän hameensa helmoja polviensa kohdalla ja kahlasi Mikon +jälessä kaivolle. Matalat kengät oli lunta täynnä ja lumen kylmentämät +paljaat pohkeet punottivat kuin aamurusko. Vaikka uusi lumi tarttui +pohkeisiin joka askeleella, ei Malla puistelehtanut eikä räpistellyt. +Ja vaikka tuisku tuprusi niin, etteivät kulkijat toisiaan nähneet, +pysyi Malla vain rauhallisena, kuin ei mitään kummaa olisi käsissä. Kun +Mikko sai vintatuksi saavin vettä täyteen, tuli Mallalle sama temppu +kerätä helmansa toiseen käteensä ja toisella hallita olkapäälle otettua +korentoa. Niin sitä päästiin tanhuan suulle asti, missä äskeinen Mikon +lapiointi oli peittynyt entistä korkeampaan nietokseen. Nyt eivät +kumpaisellakaan yltäneet jalat pohjaan. Vesisaavi täytyi heittää +nietokseen. Silloin Mikko puolihätäisesti sanoi: + +-- Mene sinä poloinen pirttiin, minä koetan tavalla tai toisella saada +tämän navettaan. + +-- Hei vaan! Mikäs tässä on hätänä, matalassa kaivossa! huudahti Malla +iloisesti. -- Otahan lapio ja madalla nietosta, niin viedään kaikella +kunnialla viemisemme perille. + +Mikko haki lapionsa, jolla tupruutti pehmyttä nietosta syrjään sen +verran, että jalat rupesivat vastaamaan, Silloin Mikko ja Malla +tarttuivat taas saaviinsa ja haalasivat navettaan, missä Auno iloisesti +huudahti: + +-- Vettäkö todellakin! Olin vasta ajattelemassa, miten sitä lehmän suu +märäksi saadaan. + +-- Vettäkö tuo lienee vai lunta. Aivan tuo nyt täyttää lumella, mihin +hitunenkaan sopinee, sanoi Mikko ja katseli sitä saaviaan, jossa piti +olla vettä. Se oli kukkurina lunta. Siinä nietosta lapioidessa oli +tuisku täyttänyt saavin lumella. + +Malla päähuivistaan kopisteli lunta ja sanoi: + +-- Täksi olen elänyt, mutta enpä totta tosiaan ole kummempaan sattunut. +Kun ihan silmät ja korvat täyttää lumella! Sen sanottuaan hän lähti +pirttiin itseään täydellisemmästi selvittelemään lumen ryytteestä. + +Mikko jäi navettaan odottamaan kunnes Auno joutuu, jotta saisi lapion +avulla saatetuksi hänet navetasta pirttiin. Sitten hän toimitti +ruunalle vettä ja heiniä ja tuli lopulta pirttiin lumen ympäröimänä, +valkeana kuin talvinen jänis. Nyt tuntui siltä kuin kaikki olisi +voitettu. Jertta vain ilossaan siitä, ettei hänen tarvinnut tuiskuun +lähteä, nauraa remusi ja sanoi: + +-- Kaikki ne sentään nuo ihmiset osaavat tänne kuin kotiinsa ainakin! +Se on sitten ilmaa se! Tuokin navettarakennus tuossa parinkymmenen +askeleen päässä näkyy vain joskus kuin vilahtamalla. + +-- Kyllähän tätä ilmaa kun lienee merelle asti, niin ihmeitä kuuluu, +sanoi Mikko vakavasti. -- Ei tätä kestä laivat eikä mikään muu kuin +kiintonainen kallio. + +-- Mutta tuo kuusi se ei tyhjiä säiky, se vain veisaa vanhaa virttään, +sanoi Malla akkunasta katsoen, kun myrsky taivutti ja reutuutti sen +malanpaksuisia oksia. + +-- Se ei liene ensikertalainen, se lienee iässään jo ennenkin sattunut +asiaan tuulen kanssa, sanoi Mikko turvallisesti. + +-- Mutta kerran se on viimeinen päivä hänelläkin, virkkoi Malla +säälimielellä. -- Tässä matoisessa maailmassa kun kaikki kasvit, +hengelliset ja hengettömät, ovat kuoleman alamaisiksi vannoutuneet, +niin kerran se kuoleman viikate elämän langan katkaisee tuolta kuuselta +samoin kuin kaikelta muultakin. + +-- Eiköhän se siinä viimeistä maailman aikaa seisone, sanoi Mikko. -- +Jonkun tuhat vuotta lienee jo seisonut ja voipihan vielä toiset tuhat +vuotta seistä, ja siihen mennessä se tulee loppu maailmastakin, kun +vanhat kirjat totta puhunevat. + +-- Niin... Kyllähän ne vanhat kirjat pohtinsa pitävät, mutta sitä aikaa +ja hetkeä, milloin maailma viimeisen värsynsä veisaa, ei tiedä muut +kuin taivaallinen isä yksinään, sanoi Malla huokaisten ja laskeutui +akkunan poskeen istumaan. Kun ei kukaan jatkanut puhetta, istui +Mallakin ääneti ja katseli, miten kuusi voimakkain liikkein taisteli +myrskyä vastaan. + +Koko päivänä ei myrsky heikennyt, se näytti päinvastoin vaan yltyvän. +Aina kun tuimimman puuskan aikana pirtin nurkat roskivat ja koko +pirttirakennus tuntui vapisevan, tulivat talon uudet asukkaat aivan +vähäpuheisiksi pelosta. Malla ja Aunokin aina kädet ristissä +siunasivat, kun pirtin nurkat rupesivat rosahtelemaan. Mikko se +vähimmin hätäili, hän istuskeli ja veteli piippuaan. Mattikin oli +kummissaan siitä jyräkästä, ei tahtonut sylistä uskaltaa liikkua, aina +vain istui jonkun sylissä ja pyörein silmin katseli aikuisten ihmisten +meininkiä ja kuunteli ulkoa kuuluvaa jyrinää. + +Mutta ilta kun kului yhtä pitkälle kuin eilenkin Mikon käydessä kuusta +kuulemassa, veti Mikko lakkinsa syvään päähänsä, nosti takkinsa +kauluksen pystyyn, puristi sitä kaulaansa visuun ja sanoi: + +-- Mutta minäpä lähden oikein itseltään kuuselta kysymään, mitä se +tämmöisellä ilmalla puhuu. + +Sen sanottuaan Mikko puikaisi ulos ja juoksi kuusen juurelle, jossa oli +lunta vain harmaana roskien seassa. Oksien alitse kulkeva yhäkin +tiukempi tuulivirta oli lumen vienyt sitä tietä kuin tuonutkin. + +Pitkän tuokion perästä tuli Mikko lumisena takaisin ja sanoi: + +-- Minä luulen kuusen puhuneen sitä, että tänä yönä lakkaa myrsky. Se +tohisee niinkuin ankarin koski, mutta se tohina on semmoista lauhkoisen +makuista ja väliin heikkenee. Se kohina ei ole niin yhtämittaista +kiinteää, miltei vinkumista, kuten illalla se vähäinen tuskin kuuluva +himinä oli. Tärisee se nytkin, kuten keppi virrassa, tuo kuusi. + +-- Jospa se tuo tuisku, kun vuorokauden saa täyteen pelmutuksi, +lopettaa työnsä, mukautti Mallakin. -- Minäkin pääsisin tästä mökille, +jos tuo vielä jalka vastaisi pohjaan. + +-- Viivytte siksi, kunnes alkavat hevosilla ajaa, sanoi Mikko +rauhallisesti. + +-- Se lienee parasta, myönnytti Malla ja kallistui penkille pitkälleen. + + * * * * * + +Huominen päivä valkeni poutaisen ja tyynen taivaan alla. Puunoksa ei +liikahtanut, ja talojen savutkin nousivat pillinä pystyyn. Aurinko +noustessaan puhalsi kerästään säteilevän valosoihdun, joka sitten +häipyi, kun aurinko itse tuli näkyviin. Kun Mikko nyt oli saanut +Aunolle navettatien lapioiduksi, meni hän kenellekään virkkamatta +kuusen juurelle, painoi kasvonsakin kuusen kylkeen ja kuunteli kauan. +Viimein hän tuli hymyillen pirttiin ja sanoi: + +-- Mutta nyt ei kuusi puhu mitään eikä värise hitustakaan. Jos se nyt +ennustaa täksi päiväksi ja ehkä enemmäksikin tyyntä ja kaunista ilmaa, +niin minä rupean kuusen puheita ymmärtämään, ja meistä tuleekin hyvät +ystävykset. + +-- Niin hyvät ystävykset kuin siitä isosta Jyristä, siitä hammas suussa +syntyneestä Jyristä. Kuinka kaukasukulainen se näille Aunolle ja +Jertalle lienee? + +-- Minä ja Auno olemme neljännessä polvessa. Se Jyrki on ollut isän +isän isän isä, sanoi Jertta. + +-- Se oli hammas suussa syntynyt, siksi oli annettu papin ristiä +Jyriksi, sen isonvihan aikuisen Jyrin muistoksi, joka on tässä pysynyt +kotonaan, vaikka muista taloista olivat kaikki menneet Horjuun. Sen +Jyrin juuri kerrotaan olleen niin hyvissä väleissä kuusen kanssa, että +se ei vahingossakaan ollut lähtenyt kalalle eikä metsälle kuuselta +kysymättä. Jos kuusessa ei kuulunut myötäisiä säveliä, -- minkälaisia +lienevät olleet ne hänen merkkisävelensä, -- niin Jyrki ei ollut +lähtenyt. Mutta sen kerrotaankin tehneen taikoja, uhrauksia. Sanotaan +joulu- ja pääsiäisyönä leikanneen vasemman kätensä nimetöntä sormea ja +siitä tiputtaneen verta tuon kuusen juurille, ja mitä kaikkea tuo +lienee tehnyt. + +-- Sellaisia eväitä minulta ei tule saamaan, sanoi Mikko ylpeästi, +minkä vuoksi Mallakaan ei enää jatkanut juttujaan. + +Mikko tunsi olonsa oudoksi, hän ei tiennyt mihin ryhtyä ja oli +avuttoman näköinen. Hän käveli vain akkunasta akkunaan ja katseli lumen +peittämää maisemaa ja aitojen tasalla olevia nietoksia. Muutamien +aitojen sivulla olivat nietokset tumman harmaita, kun myrsky oli +kynnöspelloista repinyt multaa ja lumen mukana vienyt nietoksiin. +Sitten hän virkkoi: + +-- Olen kuin puulla päähän lyöty, en tiedä mihin asian laitaan tässä +ensiksi osannee tarttua. Rekeäkin näkyisi tarvittavan, mutta mistäpä +ottaisi, jalaksiakin tuuli heiluttaa. Ei ole länkiä, ei luokkia. Viittä +on vaivainen vailla, ei yhtä sian lihaa. + +-- Tuolla riihen takana pientareella on rautapohja reki, kun vain +pajuttaa, sanoi Jertta. -- Niilon päyskä pani riiheen lyhteitä +vetäessään niin suuren kuorman, että reki meni ihan kahdeksi. Jalakset +linttasivat ihan syrjälleen. Riihen eteen se pääsi, mutta kun siinä +käännäytti hevosta, niin silloin ne pajut risahtivat. Ja Lehtoniemen +Teppana se näkyi huutokaupasta lähtiessään käärivän selkäänsä niitä +silanresuja, länkiä ja mäkivöitä ja otti luokin käteensä. Se kai toki +antaa niitä vehkeitä, jos ei iäksi, niin ensihätään lainaan. + +-- No kun ne pojat kuitenkin riihet kehtasivat puida ja leikata elot! +keskeytti Malla. + +-- Kehtasivathan ne toki, kun siitä oli rahan tulo, sanoi Jertta. -- +Nehän olivat leikkuun ja riihien puinnin kanssa tolkussa kuin sika +loimessa ja myivät jyvät, kun oljista irti saivat. Ja mitä eivät +saaneet myydyksi, sen kätkivät niittylatoihin ja Harakkaniemelle ja +mihin kaikkeen nuo lienevät noita kaivaneet. + +-- Mutta mitenhän sen reen raiskan mahtaisi löytää, sen on lumi nyt +peittänyt? kysäisi Mikko. + +-- Kyllä sen löytää, sanoi Jertta. -- Se on riihestä Keskitaloon +menevän aidan vieressä Sirviölän puolella aitaa, noin pari tai +korkeintaan kolme syltä riihestä. + +Sinne lähti nyt Mikko laudasta tehty lapio olallaan ja kirves kädessään +kahlailemaan ohuimpia paikkoja myöten kierrellen. Ei kestänytkään +kauan, kun hän jo toi sieltä pirttiin yhden rautapohjaisen jalaksen. +Hyväntuuleisen näköisenä hän laski sen olaitaan lattiaan ja sanoi: + +-- Kalu on halpa haltijaton, sanotaan, ja niin onkin. Tuommoinen reki +joutuu rauniolle, kun pajut särkyvät. + +Sen sanottuaan Mikko lähti noutamaan toista jalasta ja kun oli sen +tuonut pirttiin, niin otti kirveen käteensä ja katosi metsään. + +Aunokin tuli navetasta maitokiuluineen, ja kun näki reen jalakset +lattialla, huudahti: + +-- No, tuossa se on tuonoinen unesi! Mikko on huoletellut reen +puutetta, mutta tuossahan se on, ei muuta kuin sitoo kokoon. Aivanhan +noita tavaroita rupeaa satamaan kuin taivaasta. + +Samassa tuli Mikkokin pirttiin, kantamus rekipajuja ja sidevitsoja +olallaan. Laskettuaan ne lattialle hän sanoi: + +-- Käypäs, Jertta, tuolta navetan takaa pinon rähilöstä hakemassa +halkoja ja laita pirtti lämpiämään, jotta saadaan uunissa hautoa pajun +kauloja. + +Samassa hän rupesi katselemaan jalaksia, olivatko kaplaat kiinni. +Terveethän ne olivat. Ruvetessaan laittamaan jalaksia hammaspuuhun +Mikko itsekseen sanoi: -- Siinä ei näy olleen sepipajuja, ja kun +hevonen on raskaan kuorman alla, vieläpä sulassa maassa, aisalla +vääntänyt syrjään, niin on pajuille käynyt työksi ja ne ovat +rusahtaneet. Jos olisi ollut sepipaju, niin reki olisi terve, mutta +eipä se silloin olisikaan tässä. Tämmöinen rautapohja reki olisi +kelvannut vaikka kenelle. + +-- Vaikka se olisi ollut kullalla kirjailtu, niin sitä ei olisi tiennyt +kukaan, kun pojatkaan eivät neuvoneet minkäänmoisia kapineita +huutokauppamiehille, sanoi Jertta, joka halkoja uuniin työntäessään +kuuli Mikon arvelut. -- Jos ne mitä kysyivät, niin kirosivat ja +sanoivat: »Hakekaa, teillä on siihen aikaa». Huutokauppamiehet eivät +näkyneet etsivänkään, kun näkivät, että jyvät ja perunat oli hävitetty +-- he eivät uskoneet mitään muutakaan toiselle kelpaavaa tavaraa olevan +jälellä. Niinpä jäi saavikin navetan yliselle. Ei sekään niin kaiheessa +ollut, ettei olisi löytynyt jos vähänkään olisi syrjäpaikkoja +silmäillyt. + +-- Siinäpä onni potkaisi meitä, sanoi Mikko hyvillään ja rupesi +roppelehtamaan rekeen pajuja. -- Mutta se on ihmeellistä, kun se tuuli +ei ole kattoja tainnut viedä mistään. Terveet näyttää olevan katot +tuolla kylällä joka talossa, ja tuolla pajuja hakiessani silmäilin +niittylatoja. Terveet näyttävät olevan katot tuollakin kyläläisten +isolla niityllä... Se etu lienee ollut siitä perjantaisesta +räntäsateesta. Se kun holvasi ne märiksi ja raskaiksi ja sitten +toissayönä oli vähän kylmännyt, niin lujia niistä näkyy tulleen. + +-- Onnipa on, että niin on, sanoi Auno. -- Se ei olisikaan lantin +vahinko taloille, jos katot olisivat niittyladoilta menneet ja sitten +semmoinen lumenpaljous täyttänyt ladot. + +-- Kyllä niissä lunta on sentään! Kyllä sitä ei isoa rakoa tarvitse, +josta se sellaisella ilmalla lumi pääsee, mutta moninkerroin pahempihan +olisi, jos katto puuttuisi. + +Malla tuli ulkoa tunnustelemasta, jaksaako sitä lähteä kotiin, ja +sanoi: + +-- Kävin tuota matkan suuntaa silmäilemässä, uskaltaisiko sitä lähteä +paatostamaan kotimökille, ja kyllähän sitä muualta menee kun lähtee, +mutta monissa nietoskohdissa se tulee nylä eteen. Niissä sitä joutuu +uimasillaan vetäytymään. + +-- No elähän nyt kiirehdi, Malla, sanoi Mikko, kun tästä saadaan reki +ja minä pistäydyn tuolla kylällä, -- ehkäpä saan sieltä valjaita -- +niin panemme ruunan reen eteen, ja kyllä siihen sitten rantu saadaan. +Vien perille asti. + +-- Sehän tuo on sitä parempi, sanoi Malla hyvillään. -- Nämä kengät +ovatkin niin lyhytvartiset räppöset, ettei paljoa tarvitsekaan lunta +ennenkuin näihin yltä menee. + +Malla näki nyt Aunon menevän navettaan ja hän lähti Aunon avuksi, +kunnes Mikko joutuisi lähtemään. + +Päivä alkoi jo käydä puolen rintaan. Taivas oli ylt'yleensä hienossa +sileässä pilvenkihnassa. Aurinko näkyä ullotti kuin sumun läpi, ja koko +ilma näytti olevan hienoa untuvaa täynnä. Mikko oli saanut kylältä +hevoselleen valjaat ja kopperehti sitä kiireimmän kautta valjaisiin. +Malla tuli Aunon saattamana reen luokse ja istui rekeen. Mikkokin sai +ohjakset suoriksi, ohjasi hevosen tielle, istahti reen laidalle ja +sanoi: + +-- Nyt näkyy ilma muuttuvan. Saattaa käydä niinkin, että tämä lumi +sulaa vielä pois. Pitää minunkin ruveta liikkumaan hevosella, jotta +saadaan ne elämisen vähät sieltä autiosta mökistä kotiin ja puitakin +kotiin. Ken tietää, jos vielä pitkäkin kelirikko tulee. + +-- Eihän sitä tiedä. Eihän sitä tiedä muuta kuin sen minkä näkee, sanoi +Malla. -- Tässä Mäkelässä ja ylipäätään koko kylällä ei kelirikko saa +suurta kummaa, kun on niityt likellä ja kovat maat puumetsiin. + +-- Saahan sitä kyllä sulallakin siksi että aikaan tulee, mutta +lumikelihän se parempi olisi kun ei ole niitä kärryteitä, sanoi Mikko, +kaivoi tupakkaneuvot taskustaan, sytytti piippunsa ja rauhallisena +veteli piippuaan ruunan kävellä kupsutellessa melkein polveen yltävässä +lumessa. + +Pitkän äänettömyyden perästä Malla sanoi: + +-- Minä sitä en oikein usko, että tämä lumi tänä syksynä enää sulaa +kaikki, kun tässä metsän sisässäkin, johon ei tuuli ole tuonut eikä +tästä vienyt, on melkein hevosella polveen. + +-- Elähän sano, virkkoi Mikko katsellen taivaalle. -- Vettä tuntuu jo +vihmovan, puoleltapäivin näkyy lientyvän satamaan: ei näy aurinkoakaan +enää, ja koko ilma on niin raskaan näköinen. Kun näin tuuman takeesta +aloittaa sateen, niin sitä saattaa kestää kauankin, ja heti se +tuommoiseen hätylumeen toki tehoaakin, kun alla on sitäpaitsi vielä +sula ja kesän jäleltä lämmin maa. Jos rupeaa etelästä raskaasti +tuulemaan ja satamaan, niin siinä lumi joutuu kahden tulen väliin. Nyt +on toista kuin keväällä. Keväällä on lumen alla kylmä, routainen maa, +joka ei anna pienintäkään apua lumen sulamiselle altapäin. Sulamisen +täytyy tapahtua yksinomaan päältäpäin. + +-- Mutta silloin on päivä pitempi ja auringon paiste voimakkaampi. + +-- Auringonpaisteella se ei nyt sula, vaan se sulaa vesisateella ja +etelätuulella. Jos vettä rupeaa oikein lätisten satamaan, niin saatte +nähdä, että tulevana pyhänä ollaan sulajalassa. + +-- Niin. Ihmeellisethän ne ovat Luojan työt. No nythän sitä päästään +kotimökille ihan tuossa tulleessa paikassa. Tuossa tuon kuusen takana +tienmutkassa on jo peltotilkun veräjä. + +-- Eihän sinne kovin pitkältä enää liene. Niinhän tämä päästiin kuin +nauramalla, kun hevonen saatiin eteen. Mutta totta tosiaan, nythän +rupeaa satamaan ihan uskolla, sanoi Mikko, kun rupesi suuria vesiä +tulla lopistamaan alas ja taivas synkistyi mustaan, raskaaseen pilveen. + + + + +Kolmas luku. + + +Nyt oli sunnuntai. Ilma oli kaunis ja lämmin kuin elokuussa, lunta +näkyi vain aitojen sivuilla katkonaisia riutuvia kappaleita. Viikko oli +asuttu Mäkelässä. Mäkelä oli sillä viikolla paljon muuttunut. Pirtissä +entisten orsien sijalla oli uudet sileiksi höylätyt orret. Oviseinä oli +lujasti paikattu uusilla hirsillä, rosoinen, musta uuni oli rapattu +sileäksi ja valkaistu ihan liinavalkeaksi, tuohilla ja päreillä +paikattujen akkunaruutujen sijalla oli uudet kirkkaiksi puhdistetut +ruudut, olipa peräseinässä, pöydän kohdalla olevassa akkunassa +saranoilla aukeavakin osa, josta oli tarkoituksena talvellakin saada +puhdasta ilmaa, kun ilma alkaisi tuntua pilaantuneelta. Pöydällä oli +Kivelästä tuotu kirjavasu, jossa oli Nordborgin postilla, Wegeliuksen +postilla, Uskonharjoitus ja paljon muita pienempiä uskonnollisia +kirjoja. + +Auno aukaisi akkunan. Kun hän näki Keskitalon lehmien olevan ulkona +kimmoissaan laukkailemassa sadan askeleen päässä olevan raja-aidan +toisella puolen, jätti hän Matin siihen aukiolevan akkunan puoliskon +kohdalle penkille seisomaan ja katsomaan lehmien hommia. Matti ne heti +huomasikin, alkoi sormillaan osoitella ja hoki: »Oo, oo, oo». + +Auno otti nyt Nordborgin postillan ja rupesi lukemaan sen päivän +saarnaa. + +Keskitalon härkä oli ruvennut puskemaan ja kuopimaan aitavierellä +olevaa nietosta, niin että suuret nätälumikokkareet sinkoilivat +korkealle ilmaan. Sen huomasi Matti ja alkoi iloissaan hyppien nauraa +rähistä ja sormillaan osoitellen hokea: »Oo, oo, oo». Huomatessaan, +että Auno halusi lukea, siirtyi Mikko nyt Matin luokse varomaan poikaa, +ettei tämä innoissaan hoipertuisi penkiltä alas. + +Auno oli lukenut sen saarnan loppuun ja selaillessaan lehtiä sanoi: -- +Kyllä se tuo Nordborg on tarkalleen ja vaikeimpienkin elämäntapausten +kautta osannut viitata tien iankaikkiseen elämään, kun ihminen vaan +seuraisi sitä rataa. -- Sen sanottuaan hän pyhällä kunnioituksella +painoi kiinni kirjansa, laski sen kirjavasuun, otti sieltä pienen +laulukirjan, josta heleällä äänellään lauloi: »Tie Jeesus on ja ovi +totta». + +Kun Auno oli virtensä lopettanut ja katseli toista mieleistään, moukasi +korviin avoimesta akkunasta kirkonkellon laimea ääni. Auno heitti +kirjansa käsistään, kääntyi katsomaan kirkolle päin ja sanoi: + +-- Nytkö ne jo kirkosta soittavat pois, vaikka kello on vasta +kaksitoista... Mitähän ilmaa se nyt tietää, kun niin selvästi kuuluu +kirkonkellojen ääni? + +-- Olisiko tuulenhenki siellä, vai tietäisikö tuulta sinnepäin. Ja +mikäpäs kumma sen tuosta viiden kilometrin päästä on kuuluessa näin +kauniilla ilmalla! + +-- Kyllä minä muistan entisestään, että ei se aina kuulu yhtä hyvästi, +olkoon vaikka miten kaunis ilma, tuuliko häntä sitten pidättänee vai +muu luonnon vaikutus, sanoi Auno yhä katsellen pyhällä kunnioituksella +Salmenniemen kirkkoa ja alla olevaan pelityyneen Salmijärven pintaan +kuvastuvaa kymmenen sylen korkuisen, vaaleankeltaiseksi maalatun +kellotornin kuvaa. + +Pienen väliajan perästä rupesi selvässä tahdissa soimaan kumpainenkin +kello. + +Lumoavalta tuntui tuo avonaisesta akkunasta sisälle tunkeutuva +kirkonkellojen harras, tahdikas pyhä hyminä. Se tuntui ihanalta +juhlavirreltä pirtissä. Äänettöminä sitä kuunneltiin. Mattikin oli +laskeutunut penkille istumaan. Nojautuen äitinsä helmaa vasten hän +siinä raukeana loilotti ja silmät vierähtelivät uneen. + +Kun kirkonkellot olivat lakanneet soimasta, tuntui kuin juhlamenot +olisivat loppuneet. Mikkokin sytytti piippunsa ja kynkkämäksillään +pöytää vasten alkoi sitä verkalleen vedellä, nähtävästi vain aikansa +kuluksi eikä varsinaisesta tupakan halusta. + +Auno katseli Mikkoa ja näkyi hakevan sanoja, millä aloittaisi puheen. +Viimein hän hieman alakuloisesti sanoi: + +-- Minkätähden sinä, Mikko, olet yhä niin hallanpanneen näköinen? En +koko täällä olomme aikana ole sinussa huomannut entistä iloista +reippautta. Mikä se sitten sinulla on vaivana; eihän nyt mitään syytä +maalliseen suruun ole. + +-- Kyllä minä tunnen itsekin, että minulla on jokin painajainen +niskassa. Minun unenikin ovat niin katkonaisia ja aina kun herään, +tulee mieleen se Kivelässä nähty ilkeä uni. Ja sitä ilkeämmäksi tekee +mielen, kun toissa perjantaina astuessani tähän pirttiin huomasin tämän +samaksi huoneeksi, jonka unessani olin nähnyt -- nyt muistan, että +sitten jouduin käräjäpaikalle, jonne ilkeät olennot kuljettivat minut. + +-- Lienee tuo toki niin, että unet ovat öitä myöten, näkijä unen +jälessä. Ei toki kaikkivaltias suuri Jumala salline sen unen meille +ennustaa mitään pahaa... Vai sellainen painajainen sinua painaa! Olen +luullut, että sinua tuskastuttaa velkataakka, kun on viisituhatta +markkaa velkaa. + +-- Se velka minua ei paina. Kun meillä näkyy olevan vankka hevonen, +niin minä aion talveksi lähteä hevosella pohjolan savottoihin. Tässä +keliä odotellessa laitan sinulle talven tarpeet, laitan reet kuntoon, +jotta kelin tultua olen valmis lähtemään. Kun terveenä lienen, niin +tyhjin käsin en palaa. + +-- Se on oikein että sinne lähdet. Minä täällä kotona koetan parastani +olla tarkkana ja kaikessa kotiinpäin. Mutta koeta nyt Jumalan avulla +vieroittaa mielestäsi se kamala unesi. Vaikka se ennustaisi pahaakin, +niin eihän siitä muuten kuin kohti käymällä sivu pääse. Jumalan avulla +voitamme kaikki, ja sitä paitsi pääsithän sinä sentään sen kamalan +tasangon yli lopulta. Jumalahan voi ihmeellisesti pelastaa pahastakin. + +-- Eiköpähän tuo ajan pitkään kulumalla mene ja katoa, mutta vedellä +pesten se ei lähde. Olen äitivainaaltani perinyt sen tavan, se se aina +tunsi ruumiissaan ja näki unissaan niitä ennustuksia. Se on minullakin +ikäänkuin jokin näkymätön henkiolento olisi aina mukana ennustamassa, +välistä ihan vähäpätöisiäkin asioita. Jos lähden vaikka kuinka +mieluisella ilmalla metsälle tahi kalalle ja jos se tulee menemään +tyhjään, niin lähtiessä käy enne, että sieltä ei mitään saa. Se enne on +niin voimakas, että tekee mielen tylsäksi ja vastahakoiseksi ja tuntuu +kuin vetäisi jalkoja toisaalle. Mutta kun on ilma mieluinen, niin ei +malta olla lähtemättä. Enne ei kuitenkaan sillä eroa, vaan seuraa +mukana katkeamatta muistuttamassa, että tältä retkeltä ei mitään saada. +Ja kun ensimäisen linnun tai muun otuksen nähtyään rupeaa sitä +väijymään ampuakseen, niin näkee, että enne puhui totta. Ei usko +kuitenkaan vielä, vaan lähtee etsimään toista otusta, mutta sen saannin +käy samalla tavalla kuin ensimäisenkin. Ja samalla tavalla on +viimeisenkin saanti, ja vasta kotiin tultua harmimielellä näkee, että +se enne puhui totta. Kurjemmin vielä käy kalalle lähtiessä. Jos on +kaunis ilta, niin eipä malta olla lähtemättä heittämään verkkoja +järveen. Mutta jos tuntee enteen vastustavan, niin huomenna verkkoja +kokiessa näkee, mitä enne tiesi. Joko on yöllä syntynyt myrsky ja +repinyt ja kaikenlaiseen roskaan sekoittanut verkot tai kalat ovat +tienneet myrskyn tulon ja sentähden menneet jo ennakolta syvyyksiin, +joten verkot jäivät tyhjiksi. Mutta vaikka sen enteen tunteekin +metsälle tai kalalle lähtiessä, ei sitä tule totelleeksi, sitä lähtee +vain koettamaan. + +-- Mitäs sitä silloin tuntee, kun lähtee pyyntiretkelle, jolta saa. + +--- Ei tunnu mitään salaista, on mieli keveä ja kiire lähtemään ja jo +ensimäisen otuksen vilahtaessa näkee, että nyt on onni myötäinen. +Koiran edestä lintu rymähtää lentoon, lehahtaa oksalle tahi puun +latvaan, josta ei muuta kuin ojentaa alas. Jänis saattaa koiraa +säikähtäneenä laukata vastaan. Sattuupa niinkin, että kun kotiin +palatessa istahtaa mättäälle huoahtamaan matkan väsymyksestä, niin +metso lentää touhottaa metsän yli ja istuutuu likimmän kuusen latvaan, +mutta silloin se ei kerkiä laskea siipiään lukkoon ennenkuin luoti on +sen lävistänyt. Hieman vielä ylivoimaa vastaan taisteltuaan se sortuu +rymisten maahan. Samoin on laita kalastaessakin. Kun järvi on +antotuulella, niin kietoutuu suuria kaloja verkkoihin, niin suuria, +ettei niiden nokka ole ollenkaan sopinut verkon silmään, vaan ne ovat +myllertäneet verkon ympärilleen tai saaneet leukaviiksiinsä niin +lujaan, etteivät ole itse saaneet itseään selvitellyksi irti. + +-- Se on kummallista. Sellaisesta en ole ikänä kuullut puhuttavan. +Kumma ettet sinäkään jo ennen ole siitä puhunut. + +-- Ei ole tullut puheeksi ja tuskinpa nytkään olisi tullut, jollei tuon +unijuttu olisi tuonut sitä mieleen, sanoi Mikko ja rupesi kirjaillusta +nahkaisesta kukkarostaan täyttämään piippuaan. + +Kun päiväkin oli jo kallistunut illan korvalle, niin otti Auno +helmaansa vasten nukkuvan Matin varovasti syliinsä ja kantoi kätkyeen +ja katsoi, heräsikö poika kätkyeen laskettaessa. Mutta ei ollut +herännyt. Auno poistui mennäkseen navettaan hoitamaan elukoita ja +mennessään itsekseen sanoi: + +-- Sen Jertan aikapa kuluu kylässä. Aamiaiselta lähti eikä vieläkään +näy tulevaksi. Huima raukka hänkin vielä. + + + + +Neljäs luku. + + +Neljä kuukautta oli Mikko hevosineen ollut pohjolan tukkityössä, kun +Auno sai postista kirjoihin viedyn kirjeen, josta kotiin kävellessään +luki: + +»Hyvä, aina muistossani pysyvä Aunoni. Kuulepas, kun minulla on täällä +kypsymässä uusi ajatus. Kirjeessäni lupasin, kuten muistat, tässä +huhtikuussa tulla hevosineni kotiin tekemään kesää varten +välttämättömimpiä tehtäviä. Mutta nyt tulee täällä kevätuiton aikana +luultavasti olemaan korkeat palkat, ja senvuoksi meinaan jäädä tänne. +Hevoseni saan sijoitetuksi erään pienen talon hyvään hakaan sillä +urakalla, että ne sillä tekevät vähäiset kevättyönsä. Sovi sinä +aikanaan Aholan könnien kanssa, että ne hevosineen ja kaikkine +kesäajokaluineen tekevät sinulle kevätkylvöt. Lupaa niille palkkaa niin +paljon kuin ne tahtovat. Ne eivät kyllä ole työssään hyvin kiireisiä ja +siitä syystäpä niitä könneiksi sanotaankin, mutta ne tekevät työn +tolkusti ja sepä se onkin pääasia. Tässä lähetän kolmesataa markkaa +niitä asioita varten. Mutta jos luulet niitten käyvän vähäksi, niin +kirjoita minulle entisellä osoitteella, niin lähetän lisää. Eihän sitä +merta pisaroitta soudeta. Eihän se vähä riitä, kun on siemenet suurin +osa ostossa ja työ teetettävä vieraalla. Mutta kyllä täällä raha +riittää. Kuten sanoin, olen täällä kevätuiton ajan ja sitten +viimeistään heinäkuun alussa ratsastan selkähevosella kotiin. Jään +odottamaan sinulta taas uusia tietoja. Oma aina muistava Mikkosi.» + +Auno ilosta loistavin kasvoin pani rahat takaisin kirjekuoreen, kätki +sen sitten poveensa ja melkein juosten lähti mennä hynttyyttämään +kotiin päin. Kotimatkallaan hän poikkesi Aholaan, jossa teki isännän ja +tämän kolmen leveähartiaisen pojan kanssa toukojenteko-urakan. Nyt asia +oli sitä myöten valmis. Ilosta leimuten tuli Auno kotiin ja portilla jo +tullessaan huudahti porrasten eteen havunlehviä laittelevalle Jertalle: + +-- Isä ei tulekaan kotiin ennenkuin kesällä. Me saamme täällä isännöidä +omin päimme, mutta onha rahaa. Kolme ihan rotisevaa satamarkkasta sain. + +-- Onpa sitten rahaa, vaikka köyttä tekisi, kun ei tee pitkältä eikä +paksua, sanoi Jertta iloisesti ja meni Aunon jälessä pirttiin +katsomaan, kuinka komeat ne rotisevat satamarkkaset olivat. + + * * * * * + +Aholan miehet olivat tehneet kevätkylvöt oikeana aikana ja +kasvuhaluisen näköisinä nousivatkin oraat ja perunantaimet maasta. +Aholan miehet olivat korjailleet niittyjenkin aidat sillä urakalla, +että saivat niittää yhden latoalan niittyä. Hyvin mielissään kasvoi +heinä niityssäkin ja mielissään sitä luonnon työtä katseli Auno, +povessa polttava kysymys: milloin isä kotiutuu laittamaan viikatteita +ja haravia kuntoon. Päivä päivältä se kysymys tiukkeni, ja kun juhannus +alkoi lähetä, alkoi silmät lakkaamatta kiintyä sille tien suunnalle, +mistä tiesi Mikon ruunan selässä ajaen tulla hypittelevän kotiin. + +Juhannus oli nyt kolmen päivän takana, kun postitoimistosta tuli +ilmoituskortti, että siellä on kirjoihinviety kirje. Anna löi käsiään +yhteen ja huudahti: + +-- Herra Jumala! Kyllä ei isä tule vieläkään kotiin. Sen sanottuaan hän +suki pyhävaatteita ylleen ja otti voileivän käteensä, kun ei ollut +vielä syönyt päivällistä, ja lähti juosta huristamaan postitoimistolle +päin. Väliin hän aina haukkasi voileivästään, povessa katkeamaton +pelko, että kyllä se ei isä tule koko kesänä, ja onko tervekään. Kun +Auno sai postitoimistossa kuitatuksi ja hänelle annettiin kirje, jossa +näkyi Mikon käsiala, sykähti hänen sydämensä omituisesti. Hän syöksähti +ulos, lähti juoksujalassa kotiin päin ja raposteli käsillään kirjeen +auki. Tiepuolessa oli aikoinaan maantien ojasta vyörytetty kivi. Sille +istui nyt Auno ja veti kirjeen sisukset helmaansa. Kirjeen sisään oli +nytkin taitettu kolme puhtaudesta kumaltelevaa satamarkkasta. Ne Auno +jätti helmaansa ja alkoi lukea: + +»-- Rakas Aunoni. Nyt minä tämän kirjeen kautta lähestyn sinua +vaivaisena syntisenä tunnustaakseni, että olen syönyt sanani +kotiintulosta. Kuulehan sentään. Tänä kesänä on Lapin perillä +valtakunnan rajan aukaisu. Nimismiehelle on tullut sen työn teettorahat +ja määräys, että sen pitää hankkia työmiehet, mutta kun se työmaa on +niin kaukana ihmisistä, ei kukaan hyvänpäivän lapsi sinne uskalla +lähteä. + +Eilen tuli nimismies tänne meidän savottaamme ja sanoi: »Eikö täällä +olisi niin vaivoja pelkäämättömiä miehiä, että sinne lähtisivät?» + +Kun kuulimme, että se raja kulkee katkoen tänne Suomeen juoksevien +jokien latvoja, joten ruokia saa venheillä jokia myöten aivan rajalle +asti, niin meistä viisi miestä lupautui viidentoista markan +päiväpalkalla lähtemään. Sillä ei ole onnea, jolla ei ole kovaa +sydäntä. Nyt ei auta muu, enkä osaa sinulle antaa muuta neuvoa, kuin +että korjautat sepällä viikatteet ja Jertan kanssa tehdä nykerrät +heinää, minkä jaksat. Ne alat, joita ette jaksa itse tehdä, teetä +osaheinällä, kyllä silläkin lailla heiniä karttuu meidän karjalle. Elot +koeta aikanaan saada leikatuksi ja kootuksi kykäisiin. Eloja puimaan +tulen minä, puinnista ei tarvitse huolehtia. Lähetän tässä kolmesataa +markkaa sitä varten, että niillä suoritat leikkuumiesten palkat ynnä +muut, mitä tarvitset. + +Kirjoittaa et minulle osaa. Se rajan aukaisutyö alkaa heinäkuun +ensimäisenä päivänä ja lähdemme täältä nimismiehen kotoa juhannuksena. +Tänä kesänä emme saa tietoa toisistamme, mutta meitä yhdistäköön tieto, +että syksyllä tapaamme toisemme yhtä onnellisina ja elämänhaluisina +kuin ennenkin. Oma aina muistava Mikkosi.» + +Auno kokosi helmastaan rahat, pani ne kirjeen sisään ja kätki poveensa. +Sitten vasta hän huomasi, että kyyneleet olivat kihahtaneet hänen +silmiensä nurkkiin. Hän otti taskustaan nenäliinansa ja pyyhki +silmäinsä aluksia, pyyhkäisi yleensäkin kasvojaan ja sanoi: + +-- No, Jumalan avulla! + +Alakuloisena tuli nyt Auno kotiin. Oli kuin kotikaan ei oikein kodilta +tuntuisi. Hetken kädet helmassa istuttuaan ja Jertan kanssa puheltuaan +pääsivät ajatukset vähän irti kirjeen sisällyksestä. Auno meni aittaan, +otti sieltä viikatekimpun olalleen ja lähti seppälään. Sieltä tultuaan +tutki haravat, olisiko niissäkin korjaamista, jotta nekin veisi +aikanaan Aholaan korjattavaksi. Ne olivatkin hyvässä kunnossa. + +Juhannuksesta oli kulunut viikko, kun kylältä kävi sanoma, että siellä +pyhältä lähdetään heinäniitylle. -- Mekään emme tahdo olla viimeisiä, +sanoi Auno. -- Me laitamme jo lauantaina viikatteet varsiin ja haravat +tikaportaaseen ja maanantaiaamuna ennen kukon heräämistä olemme tuolla +alangolla heilumassa. + +Niinpä olivatkin Auno ja Jertta maanantaiaamuna ennen auringonnousua +alangolla paitahihaisillaan heilumassa viikatteineen, keveät +pumpulihameet yllään ja tukat käärittyinä niskaan pienelle nyttyrälle. +Mutta kohta veräjän taa ilmestyi nuori lihavanpuoleinen, terveen +näköinen miehen vöntsäke, joka aitaan nojaten hetken katseli niittäjiä. +Mutta kun niittäjät eivät olleet siitä tietävinään, vaan jatkoivat +työtään, hyppäsi mies aidan yli, tulla vökelti Jertan luo ja sanoi +iloisesti: + +-- Sitä ei kuin niittää huiskitaan. + +-- Niinhän tässä on huono meininki, sanoi Jertta ja rupesi liippaamaan +viikatettaan. + +-- Enkö minä saisi neidin sijasta ruveta niittämään. Neiti poimeksisi +minulle marjoja. Näkyvät mustikkain kyljet jo ruskehtuvan ja kohta ne +lakatkin alkavat joutua. + +-- Ei passaa pastihuivi köyhän tytön päähän, sanoi Jertta iloisesti ja +rupesi niittämään. + +Mies tarttui Jertan viikatteeseen ja sanoi ystävällisesti: + +-- Annahan kuitenkin, minä koetan sinun viikatettasi. -- Sitten hän +hujautti muutamia kertoja ja sanoi: + +-- Hyvä viikate. Onko tuolla aukealla kiviä? + +-- Ei ole. Tuolla metsän laidalla on joku, mutta se on niin suuri, että +siihen ei pöljäkään lyö viikatettaan. + +Sen kuultuaan mies nakkasi harmaan lättälakkinsa maahan ja lähti noin +viidenkymmenen sylen päässä edessään olevan ladon editse laistansa +painamaan. Mentyään parisataa askelta ladon ohitse kääntyi hän +takaisin. + +Nähtyään sen Auno iloisesti nauraen sanoi: + +-- Tuostako se Jumala meille niittäjän viskasi? + +-- Pudotti kuin pilvestä, ja kyllä tuo vaan sitä näkyy saattavan tehdä. + +-- Kyllä, sanoi Auno, mutta ei ollut sen paremmin siitä niittäjästä +tietäkseen, niitteli vain järjestään. + +Mies saapui Jertan luokse, paitansa hihalla pyyhkäisi hikeä otsastaan, +katsahti siten jälelleen, missä näkyi jo kolmen sylen levyinen suora +uoma, jonka keskellä oli valtainen aalto katkennutta heinää. Sitten hän +tarjosi viikatteen Jertalle ja sanoi: -- Hyvä viikate... Mutta eikös se +siltä näytä, että tämmöisen pojan matkaan saattaisit lähteä +keittäjäksi? + +-- Ei passaa kaikki jauhot talkkunaksi, sanoi Jertta nauraen ja +liippaili viikatettaan. + +Auno tuli nyt Jertan ja miehen luo ja sanoi: + +-- Mistä ja kuka ja mihin olette matkalla? + +-- Olenpahan tuolta Sankarilahden kylältä. Olen tuon Toivolan nuoren +emännän veli. Ne pääsiäisen aikana kulkivat siellä kylillä ja sanoivat, +että jos minä tulisin kesällä niittämään, niin arvelin käydä heille +hosumassa. + +-- Mutta kun meillä ei toden teolla ole miestä minkäänlaista, niin +etköhän rupea meille niittämään. + +-- No eihän tuota minulla ole pestiä Toivolastakaan eikä aivan varmaa +lupaakaan, sanoi mies. Sitten hän tekeytyi leikillisen näköiseksi ja +sanoi: + +-- Kyllä te saisitte minun vanhemman veljeni niittäjäksenne, mutta +siitä ei olisi tämän neidin kanssa ajan ratoksi käsertelijäksi, sillä +on eukko ja kolme lapsen sommeloa. + +-- Käsertelyn vuoksi me täällä kyllä tullaan toimeen, mutta muuten. +Etkö todellakin rupea niittämään? Palkkasi maksetaan puhtaana rahana, +vaikka joka ilta. + +Mies punalti päätään, viskasi lakkinsa maahan ikäänkuin vihassa ja +sanoi: + +-- No, samapa on! Mutta sinä, neitikäinen, kun heitetään leikki pois, +niin saat hankkia haravan avuksesi. Jos niittynne eivät liene hyvin +kivisiä, niin minä takaan, ettet tarvitse viikatetta tänä kesänä etkä +jouda kauas marjailemaankaan. + +Sen sanottuaan hän lähti äskeisen laisiinsa sivua painamaan. Vihaisesti +äänsi viikate sakean heinän juuressa ja vankka suora aalto rupesi +syntymään jälelle. + +Auno lähti kotiin lypsämään lehmiä ja sanoi Jertalle: + +-- Lähde sinä keittämään kahvia, keitäkin rikeneen ja tuo tänne tuolle +niittäjälle. Minä en tänne enää jouda tulemaan, laitan siellä +aamiaista, kun ensin saan lehmät ohjatuksi metsään. + +Jertta luuli nopeasti keittäneensä kahvin, mutta kun hän kahvineen tuli +niitylle, niin kuusi verestä heinäaaltoa oli sillaikaa ilmaantunut ja +koko latoala näytti olevan kannikkaina. + +Jertta levitti nyt ladon lattialle oven eteen valkoisen liinan, jonka +päälle laittoi kahviastiat ja kutsui niittäjän kahville. + +Niittäjällä oli hartiat märkinä, vesiliko paita lätkötti kiinni +hartioissa, kun hän käveli ladon luo. Mutta ei hän siitä hartiainsa +märkyydestä ollut tietävinään mitään, otsastaan pyyhkäisi vain hikeä +paitansa hihalla ja istahti ladon kynnykselle ruveten ryyppimään. +Tyhjän kuppinsa laskettuaan liinalle hän sanoi: + +-- Kylläpä siinä on entinen hyvä makunsa kuin jättiläisen tervassa. + +-- Mikä sinun on nimesi? Emmehän me sitäkään vielä tiedä, virkkoi +Jertta ystävällisesti. + +-- Saathan sinä panna minulle nimen mielesi mukaan. Pane kultaiseksesi +tahi vaskiseksesi, sanoi vieras terävästi silmiin katsoen ja nauraen. + +-- Ei, vaan miksikä muut sinua kutsuvat? + +-- Enimmältä osalta olen kuullut sanottavan minua Juhaniksi, mutta äiti +minua piennä poikasena kutsui Junnuksi. + +-- Se on sitten kuten Kerilän emännällä. Se kun oli kuullut Junnuaan +sanottavan Juhaniksi tai Jussiksi, niin oli virkkanut: + +-- Jänis on Jussi, myllyssä pussi, meidän Junnu on Junnu. + +Kun Juhani oli kolmannen kuppinsa tyhjentänyt, hyppäsi hän +tasakäpälässä seisoalleen ja sanoi: + +-- Sinä moinen myllyn pussi, laita harava heilumaan, että heinät +joutuvat luo'olle, toisia alkaa kaatua kuin tuskassa. -- Sen sanottuaan +hän lähti pitkin askelin mennä vötkimään viikatteensa luo. + +Pitkän tuokion perästä tuli Auno niitylle. Nähtyään, että latoalasta +oli vain laitaa pieni kaistale niittämättä, meni hän niittäjän luo ja +sanoi ihastuneena: + +-- Täällähän heinikko kaatuu ihan kuin taikavoimalla. + +-- Hetihän se näkyy kaatuvan, mikä juuresta poikki joutuu, sanoi Juhani +leikillisesti ja pitkillä käsillään hartiainsa voimasta hujautteli +leveätä laistiaan. + +-- Mutta nyt lähdetään kuitenkin taloon aamiaiselle. + +-- Niityllähän sitä on heinäaikana lysti syödä. + +-- No lähdetäänhän tällä kerralla taloon, kun siellä olen laittanut jo +ruuat pöydälle ja kun ette ole vielä käyneet koko talon katoksissa. + +-- No lähdetään sitten, sanoi Juhani, nakkasi viikatteensa ja liippansa +mättäälle ja lähti Aunon jäljessä raskain askelin astua junttailemaan. + +Edellä kävelevä Auno huusi loittona olevalle Jertalle: + +-- Jertta, arvaapa mihinkä me menemme! + +-- Hän pysyköön täällä, hänellä on urkkona saada heinät luo'olle +ennenkuin annetaan murenaakaan ruokaa, sanoi Juhani siksi kovalla +äänellä, että Jerttakin sen kuuli. + +-- Katsotaanpa, eikö siinä urakassa ole välipuheita! sanoi Jertta +nakaten haravansa käsistään ja lähti juosten mennä huurottamaan kotiin. + +Auno siinä Juhanin edellä kävellessään puheli: + +-- Jos tuota menoa ruvennee niitto menemään ja tätä ilmaa piisannee, +niin meillä ei heinäntekoa riitä kovinkaan moneksi viikoksi. + +-- Kyllä minä sen sanon, virkkoi Juhani -- että kun menette Jertan +kanssa urakkaan, että hoidatte heinät, jotta minä saan vain niittää ja +niittää, ja jos niittynne eivät liene kovin kiviset, niin summassa +sanon, että teillä ei ole niin paljon niittyä, että kolmen viikon +perästä ei olisi joka ikinen karva poikki. + +-- Ei niissä kivet haittaa. + +-- Mutta onhan teillä noita vaaranrinneniittyjäkin. Mikä niistä olisi +kivet viennyt? + +-- Ne entiset vanhat miehet kun ovat raivanneet niittyä, niin ne eivät +ole raivanneet ainoastaan metsää vaan kivetkin. Niillä oli mukana +hirveän suuret teräsmoukarit, joilla jylmäsivät kivet murskaksi ja +ajoivat maaemään. Ainoastaan semmoinen louhi, joka ei lainkaan peity +heinikkoon, sai jäädä paikoilleen, mutta siihenhän ei toki hupsukaan +lyö viikatettaan. Heinän juuresta, sen minä takaan, ei löydy +viikatteeseen yltävää kiveä, vaikka olenkin kolme kesää ollut niitä +näkemättä. + +-- Eipähän ne sienien tavalla kasvane, kun ne kerran ovat hävitetyt, +sanoi Juhani tyytyväisesti. + +Pirtin pöydällä oli pöydänpään puolessa kukkurillinen juustomalja, +piimähaarikka, kukkurilautanen hohtavaa kesävoita ja kolme paksua +leipää päällekkäin. Pirttiin tultua Auno kädellään viitaten sanoi: -- +Menehän sinä -- sanon sinua sinuksi -- tuonne isännän paikalle syömään, +siihen ei toista isäntää ilmesty ennen syksyä. + +Auno ja Jertta asettuivat toiseen päähän pöytää vastakkain. Matti pääsi +äitinsä syliin. + +-- Kylläpä tämä näyttää nololta, heinäaikana syödä yksinään, sanoi +Juhani tuokion kuluttua. -- Ennenhän tuota ruokapaikan ympärillä +heinäaikana kihisi ihmisiä kuin muurahaisia. Tekin siellä erillänne +kuin eriuskolaiset Karjalassa. + +-- Kyllähän sen sentään tämän toimituksen saattaa tehdä yksinäänkin, +sanoi Auno. -- Kolme kesää ja enimmät osat talviakin olen saanut syödä +yksinäni ja sama kohtalo olisi nytkin, jos ei olisi tämä talo joutunut +käsiimme. + +-- Kyllähän se ruoka maistaa yksinäänkin, sanoi Juhani lauhkeasti. -- +Kun hän tunsi, ettei Auno ottanut leikin kannalta hänen sanaansa, ei +hän jatkanut puhetta. + +Kun Juhani oli päässyt syömästä, kantoi Auno pöydänpäähän suuren tyynyn +ja sanoi: -- Tässä on päänalusta levätäksesi. Me lähdemme Jertan ja +Matin kanssa haravoimaan. + +-- En uskalla tänne jäädä yksin, kun te menette pois. Minä pelkään, +että minut uni pettää. Olin jo eilen aikeessa tulla tänne Toivolaan, +mutta satuin tuolla tullessani tanssikemuihin. Kun siellä meni yö +silmää ummistamatta, niin pelkään, että uni rupeaa velkaansa perimään. +Lähden sinne niitylle ja nukahdan siellä, ja jos en ala jonkun +viidentoista tai korkeintaan kahdenkymmenen minuutin perästä konkoa +pystyyn, niin käykää potkaisemassa. + +Niitylle tultuaan Juhani meni viikatteensa luo, köllistyi mättään +kupeelle, pani lakkinsa silmilleen ja heittäytyi mitään +ajattelemattomaksi, jotta uni tulisi pikemmin. Samassa rupesivatkin +leveät hartiat nytjähtelemään hengityksen mukaan. + +Oli kulunut aikaa ainakin puolentoista tunnin verran, kun haravoiminen +oli lopulla. + +-- Minä lähden kiehauttamaan kahvia ja tuon sen tänne, sanoi Auno +Jertalle. -- Annamme niittäjän nukkua ja herätämme vasta kahville. Se +kun on viime yön valvonut, niin nukkukoon nyt sen sijaan, kylläpä hän +sen saattaa korvata sitten kun on hyväksi levännyt. + +Oli kuin Juhani olisi kuullut sen puheen. Hän kimposi pystyyn ihan kuin +säikähtynyt, hieraisi kaksin käsin silmiään, tillisteli taivaalle, taas +hieraisi silmiään, tiiristeli aurinkoa ja viimein sanoi: + +-- Aurinkohan on kiertänyt senkin seitsemän sormihaaraa ja ette +herättäneet. -- Hän punalti päätään, hieraisi vielä silmiään ja +vihaisesti koppasi mättäältä liippansa ja viikatteensa. + +-- Kuulimme sinun yön valvoneen, niin annoimme nukahtaa pitempään. +Kyllä nyt on vielä päivää heiluakin, ei ole hetikään puolessa, sanoi +Auno ystävällisesti ja lähti kahvinkeittoon. + +Kun Auno toi kahvia niitylle ja hoihkasi Juhania tulemaan latoon +kahville, oli Juhani sen alan viimeistä metsän väliin pujottautuvaa +lahdeketta niittämässä. Hän ei lähtenyt ennenkuin sai sen niitetyksi. +Sitten hän viikate olallaan tuli ladon luo ja sanoi: + +-- Tuostako sitä järjestään niitetään? Se tämän alan osa taitaa olla +niitetty. + +-- Siitä sitä niitetään, sanoi Auno, -- eikä siinä aivan paikalla laita +vastaakaan. Tässä aituuksessa on yhdeksän alaa yhteen rautaan ja +melkein kaikki laajempia kun tämä. + +-- Ei ole kaikki isompia, sanoi Jertta. -- Sukastin ala, Suoperän ala +ja Pörönperän ala ovat paljon pienempiä kun tämä. + +-- Niin, mutta siitä edestäpä tuo isonaukean ala on melkein kaksi +vertaa niin laaja kuin tämä Pellonaluksen ala, sanoi Auno ja kehoitti +Juhania istumaan kahvin lähelle. + +Juhani ja Auno olivat istuneet ladon kynnykselle, jalat ulospäin, ja +Matti Aunon viereen, mutta Jertta seisoi vielä ulkona ladon edessä +katsellen, miten hän siihen istuisi, kun aukko oli Juhanin ja Aunon +välillä. + +Juhani kiirehti sanomaan: + +-- No, sovithan tähän sinäkin, moinen Pörönperä. + +-- En minä ole mikään Pörönperä. + +-- Niin todellakin, Herttahan sinun nimesi kuului olevan, kun minä +oikein muistan -- Hertta-rouva. + +Jertalta pääsi nauru ja hän sanoi: + +-- Sattui ihan kohti. Kyllä olisi kätilö saanut syntymälämminnä +puristella sitä sinun päätäsi visummaksi. Kovin on hatara. + +-- Ei. Hatara on hyvä. Siihen ei vastaa elämän surut eikä murheet eikä +ilotkaan. Saattaa elää päivän semmoisena kuin se on käsissä, huominen +tulkoon tuumineen... + +Kun kahvi oli juotu, nousi Juhani, otti viikatteensa ja liippansa ja +sanoi: + +-- Onko tuolla toisella alalla mitään rajamerkkiä, mihin asti se yltää? + +-- On. Tuolla tuo iso tasalatvainen koivu on sen alan pisimmässä +nurkassa. Siitä katkeaa näitten syrjissä olevain alain raja viistoon +puolelle ja toiselle, kyllä sen siellä näkee, sanoi Auno. + +-- Ehkäpähän asia tekijänsä opettaa, sanoi Juhani ja lähti viikate +olalla verkalleen kävellä vätöstelemään heinikon laitaa kohti. Heinikon +laidassa hän seisahtui, liippasi viikatteensa ja lähti yhtä reippaasti +painumaan latoalan halki kuin tänäkin aamuna niittotaitoaan Jertalle +näyttäessään. + + + + +Viides luku. + + +Juhannuspäivänä ennen puoltapäivää ne pohjolan nimismiehen värväämät +miehet saapuivat nimismiehen asunnolle kysymään, lähdetäänkö matkalle +jo tänäpäivänä. Mutta nimismiehen luo oli saapunut valtion lähetti, +jonka pitikin toimittaa se rajankäynti eikä nimismiehen, joten +herroilla oli yhteistä toimenpidettä koko päiväksi, eikä kuulunut +lähdöstä mitään. Oli ilta jo likellä, aurinko suurena, punaisena ja +pyöreänä hiljalleen vieri lähellä metsän latvoja, kun nimismies sen +valtion herran kanssa tuli kartanolla istuskelevien ja keskenään +iloisesti tarinoivien miesten luo ja sanoi: + +-- Kuulkaahan nyt, miehet rakkaat! Minä en tule lähtemäänkään sinne +rajalle, sinne lähtee tämä hallituksen sitä varten lähettämä herra. +Mutta kun minä en sinne itse tule, niin minä pyytäisin teitä +palvelukseeni. Kuulkaahan nyt! Siellä sen rajan seuduilla, jota te +tulette avaamaan, harjoitetaan ihan jumalattomasti porojen varkautta. +Tuhansittain vuodessa varastetaan takapuolen rajan poroja. Kymmeniä +perheitä tuolla puolen rajan elää aivan sillä, siellä on kymmeniä +miehiä, joitten syntejä on saatu niin paljon ilmi, että miehet voidaan +vangita, missä vain Suomen puolessa tavataan. Niin, jos te niitä +tapaisitte, niin minun vastuullani vangitsisitte ja lähettäisitte ne +minulle. Olen tämän valtion herran kanssa tuumannut siitä asiasta, +mutta hän sanoo, ettei hän voi uskoa ruokatarpeitten laittamista +muille, koska hän ei aina ole rajalla, vaan te tulette aina olemaan +rajalla. Täällä lähempänä rajaa Kurtinjoen kylässä ja Vaatimen-ojan +kylässä on miehiä, jotka tarkoin tuntevat ne miehet, jotka meidän on +valta vangita, jos ei sattuisi niitä uudelta rikokseltaan tapaamaan. +Tämän valtion herran kanssa olemme tuumanneet, että tämä ottaa niitä +miehiä työmiehikseen, ne kun juuri ovat innokkaita itsestään käymään +asiaan. Niille rajan lähellä asuville se varastus juuri onkin kovin +painajainen. Ovat monelta ja monesti vieneet koko karjan niin +puhtaaksi, että armeliasten ihmisten on pitänyt lahjoittaa poroja, +jotta on uudestaan päästy alkuun. + +-- Minun kohdalleni ei tarvitse toista. Jos tapaan rosvon, joka +todistetaan varmasti rosvoksi, niin jo tarttuu ja pysyy myös, olkoon +hänellä vaikka syli silmien väliä, sanoi Mikko tulistunein kasvoin ja +kouriaan puristellen, juuri kuin koettaakseen, onko niissä vielä +entinen tarmo. + +-- Se on hyvä, sanoi nimismies ystävällisesti, tuli Mikon luo ja +taputteli Mikkoa olalle. + +Kurtinjoen kylästä saatiin miehiä ja Vaatimen-ojan kylästä saatiin +viimeiset tarvittavat miehet, vieläpä kaksi ikämiestä, jotka olivat +olleet mukana silloin, kun tunturien huippuihin oli rajamerkkejä lyöty. +Ne muistivat matkat ja niistä mihinkin paikkaan ruokatarpeita saa. + +Nyt lähdettiin kahdenkymmenen miehen voimalla hyvin raskaat +kantamukset olalla kiirehtimään kymmenen peninkulman päässä olevaan +Orjanpää-tunturiin, jossa piti olla heinäkuun ensimäisenä päivänä. Kun +valtion herra tyhjänä, ilman mitään kantamusta, pitkillä säärillään +kävellä roikki, niin miehille, joille oli kantamuksia sälytetty, tuli +ensimäisellä peninkulmalla hätä, ja he sanoivat yhdestä suusta +palaavansa paikalla takaisin, jollei anneta levätä ja muuteta kulkua +hiljemmäksi, he kun muka eivät ole tehneet sitä pahaa, joka pakottaa +tänne erämaahan hengenrajoja myöten uupuneena kuolemaan. + +Herra istui sammaloituneelle puunrungolle, pyyhki silkkiseen liinaansa +kasvojaan ja sanoi ystävällisesti: + +-- Minun kyllä täytyy päästä sinne huomiseksi, mutta jääköön teille +näistä opasmiehistämme toinen, ja toinen lähtee minua opastamaan. +Tulette sitten kun jaksatte. Otamme parin päivän ruokatarpeet +mukaamme... Timo lähtee minulle oppaaksi ja Aaro jää tänne jälkijoukkoa +opastamaan. + +Timo tukki nyt laukkuunsa ruokatarpeita pariksi päiväksi, kuten herra +oli sanonut, sitoi laukun selkäänsä ja sanoi: + +-- Mitäpäs muuta kuin tie eteen ja keppi käteen. + +Timo lähti työntymään metsään. Kun herra tiesi, mitä kohti oli +kuljettava, kiirehti hän Timon edelle ja lähti ikäänkun vihassa astua +heittelemään. Risut ruskivat vain menijäin jaloissa. Kun se ruskamisen +ääni kiireesti eteni ja kävi kuulumattomaksi, niin joku sanoi joukosta: + +-- Kyllä siellä Timon pinta rupeaa höyryämään. + +-- Hm. Kyllä siellä on semmoinen Timo matkassa, että sitä ei herra +vaahteen aja, sanoi Aaro. + +-- Se onkin oikein, sanoi joukosta joku. -- Se onkin kirottua noilla +herroilla, että niillä on olevinaan aina kiire, niillä on aika ostossa. +Tuokin kun olisi viikon puoliskon lisäaikaa varustanut matkaansa, niin +ei olisi kenelläkään kiirettä. + +-- Helsingin herrat eivät kykene arvostelemaan etukäteen, mitä +tällaisilla erämaantaipalilla tarvitaan. Ei tuokaan niin höperö ole, +että olisi määrännyt vajaassa kahdessa päivässä kuljettavaksi tämän +kymmenpeninkulmaisen taipaleen, jos olisi tiennyt ja osannut arvata +nämä matkat. + +-- Sitten se pahinta vielä, että ne eivät ota lukuun sitä, että +toisilla on kuoleman kuorma kantamusta selässä ja itse roikkivat vain +tyhjänä. + +-- Siitä ne tuskin älyävätkään mitään, sanoi Aaro ja nousi istumasta. + +Nyt olivat miehet levänneet ja lähtivät painumaan metsään, Aaro edellä +ja toiset kynttä kantta perässä. + +Kolmannen päivän aurinko alkoi painua laskulleen, kun miehet taas +istahtivat taakkoineen levähtämään. Aaro tiesi, että nyt kohta ruvetaan +nousemaan tunturille, jossa tämän taipaleen pää tavataan. Mutta +edestäpäin rupesi kuulumaan huhuiluja. Jokaisen korvat höristyivät ja +joku sanoi: + +-- Ihmisen ääniäkö? + +-- Ihan ihmisten, sanoi Aaro. -- Ne ovat asettuneet tunturin juurelle +meitä odottamaan. Eikä siellä tunturin laella juuri kauan viihdykään. +Paljas kallio tai hiekka ja kylmä viima käy aina. Ei koskaan ole +tyyntä. + +-- Ei koskaan tyyntä! huudahti Mikko. + +-- Ei siellä pilvien rajalla ole koskaan tyyntä, sanoi Aaro ja nousi +lähtemään. + +Huhuilu alkoi kerta kerralta kuulua lähemmältä, ja kohta noin +kolmensadan askeleen päästä harveikkometsän läpi rupesi näkymään +raukeita sinisenharmaita savutuppaita, jotka nousivat erään kuusiryhmän +juurelta. Kohta rupesi näkymään korkealla puun telalla seisova Timo, +joka katsoi hieman toiselle suunnalle ja aina tuokion kuluttua huusi +täyttä kurkkua: »Huhuiuii». Tulijat olivat jo vähemmän kuin sadan +askeleen päässä, kun Timo taas huikasi: »Huhuuuuui». Lainehtien lähti +ääni leviämään erämaan äänettömään, raikkaaseen iltailmaan, mutta sitä +ei Timo nyt joutunut kuuntelemaan, kun Aaro etumaisena kumarruksissaan +taakkaansa kantaen tullessaan kiljaisi: + +-- Sillä ei hätä, joka huutaa, vaan sillä, joka voivottelee. + +-- Ka, tuoltapäinkö sen pahakkaat tulevat, sanoi Timo. Samassa valtion +herrakin nuotion takaa kimposi pystyyn ja ihastuneena sanoi: + +-- Ja sieltähän te tulette kuin tulettekin kaikki terveinä ja iloisina, +kuten pitääkin. + +Miehet riisuivat taakkansa ulommaksi nuotiosta ja tulivat nuotion +luokse, jonka toisella puolen oli kolme oksaista tunturikuusta, joitten +oksat olivat nuotion puolelta karsitut miehen korkeudelta. Siellä +kuusten juurella, pää kuuseen nojaten, puoliselällään rötkötti suuri +ruskeanuttuinen mies mustat, hankuroisiin yltävät saappaat jaloissa, ja +kellon vitjoissa oli senkin seitsemänlaisia hetaleita. Ne reklottivat +monitähtisinä kiiltäen tummien liivien rinnalla. Sitä kummaa otusta +miehet hieman katselivat senkintähden, että se heidän tullessaan ei +siitä hievahtanut edes sen vertaa, että olisi jotakin nähnyt, siinä +vain vätkötti. Hieman naurussa olevasta suuresta suusta näkyi ruskeat, +leveät kuin hevosen hampaat, ja työkirveellä tehdyltä näyttävän +tummanruskean nokan juurelta näkyä moljotti pari ruskeanharmaata +laiskaa silmää. + +Sitä miehet katselivat kuin lehmä uutta konttia. Mutta valtion herra +katkaisi sen vaitiolon sanoen: + +-- Nyt, miehet! Kumpi on ensimäinen, syöntikö vai nuotioitten teko? +Täällä tunturimaailmassa tuntuu olevan yö kylmä. Viime yönä oli meillä +työtä tuskaa tässä tarjetessa, vaikka nuotio paloi. Tähän ei sovita +kaikki yhdelle nuotiolle, ja uusi nuotio tähänkin täytyy tehdä. +Loppuvan tuo entinen näkyy, mutta onpa se vuorokauden kestänytkin. + +-- Nuotiot ne ovat ensimäiset, kuului monen miehen suusta, ja kaikki +rupesivat kantamuksistaan päästelemään kirveitään. + +Alempaa, noin sadan askeleen päästä, näkyi kuusikkometsää ja suuria +honkia. Sinne lähtivät nyt miehet kirveineen. Kohta rupesikin lätisevä +kaiku leviämään ilmaan ja hongat kipeästi räsähdellen kaatuivat maahan. +Kuusiryhmän keskelle tekivät miehet kaksi vankkaa nuotiota pääksekkäin +ja nuotioitten kumpaisellekin sivulle tehtiin kuusista ja kuusen +havuista noin neljän kyynärän etäälle nuotioista miehen korkuinen visu +seinä, jonka sivulle laitettiin näreitten lehvistä ja lehtioksista +pehmeät vuoteet. Sen tehtyään rupesivat miehet palavia tervassästyjä +tukkimaan nuotioiden rakoon, saadakseen ne syttymään. + +Kuusikon keskeen ilmestyi nyt paksu savupatsas, joka kaaretellen +hiljalleen kallistui etelää kohti. Tämän nähtyään valtion herrakin tuli +nuotioitten luo, jossa miehet jo loikoivat, ikäänkuin nähdäkseen tuliko +tästä kalua. Timolta kyseltiin, mikä kumma elävä siellä nuotion sivulla +on. Timo ilmoitti, että se on valtion herra sekin, tuolta toiselta +puolen rajan. Tuli sekin pitkäsaappainen ja nauraa hörhötti kuin +hevosen varsa. + +-- Tämmöinen se metsämiehen talo on ja olla pitää, alkoivat miehet +innoissaan kertoa nähtyään valtion herran. -- Tämmöisessä talossa sitä +tarkenee talvisenakin yönä. Katsokaas, kun tässä yhtämittainen +liekotteleva tuli tulee näin korkealta ylhäältäpäin maata vasten +lämmittämään ja tässä tämä visu seinä kuurtaa lämpöä, niin tarkenee +talviyönäkin ihan pöksyittä. Teillä oli viimeyönä kylmä, kun nuotio oli +alhaalla ihan maaperässä eikä ollut tätä seinää vastassa. Tuli veti +syrjästä tulevaa kylmää ilmaa teidän kauttanne tuleen, joten tulitte +olemaan katkeamattomassa viimassa. + +-- Ei Timo tehnyt meille tämmöistä. + +-- Minä en jaksanut, sanoi Timo hieman ärtyisesti ja kellahti +selkäpiilleen nuotion havuvuoteelle varsin näyttääkseen, että hän ei +enää välitä mistään mitään. + +Aaro otti pienellä lastulla nuotiosta tulta piippuunsa ja sanoi: + +-- Entäs pitääkö sitä nyt lähteä teille sinne tekemään tämmöinen +yömaja? + +-- Kyllä, jos tässä ei tilaa liene minulle asti. + +-- Kyllä tässä on tilaa vaikka viidellekymmenelle miehelle, sanoi Aaro. + +-- Sopuhan se sijaa antaa, jos muuten rupeaa vähäksi käymään, kuului +joukosta mukauttava sana. + +-- No, mitäpä siinä sitten muuta kuin tavarat tänne lähemmäksi ja +rymähdetään yhdeksi taloksi, sanoi valtion herra ja lähti noutamaan +käsilaukkuaan ja pieniä kapineitaan. Sekin toinen lähti jäykin askelin +astua väntsimään mukaan, ja raskaat kellonvitjat hilisten rötkyilivät +vyötäisten alapuolella. + +Sinne jälkeen lähtivät kaikki miehet ja näyttivät ikäänkuin siitä +olevan iloissaan, että heidän joukossaan on niin ilvatun näköinen +olento kuin se toinen valtion herra. Kun miehet olivat Timolta +kuulleet, että se on aivan ummikko, eikä taida meidän kieltämme yhtään +sanaa, niin he jäljessä kävellessään ilvehtivät siitä yhtä ja toista. +Joku sanoi sitä kelpaamattomaksi ratapölkyksi, toinen mainioksi +hamppulion painoksi, kolmas kaivonvintin perän painoksi. Sanoipa joku +tahtovansa koko värkistä vain kellonvitjat; ne kun panisi talvella +ajoporon kaulaan, niin kenenkään muun poroilla ei olisi sellaista +kaulakoristetta. + +Kaikki tavarat tuotiin nyt nuotioitten luo, ja kun valtion herrat +olivat valinneet paikkansa, niin joka mies otti palaset eväitään ja +asettui syömään nojaten havuseinustaa vasten. Toiset ottivat hatut +päästään, toiset taas söivät hattupäisinä. Hattu päässä syövät eivät +olleet tietävinään mitään, vaikka toiset olivat avopäin, eivätkä +avopäin syöjät olleet tietävinään mitään lakkipäisistä, hyvässä +ystävyydessä rupattelivat vain keskenään hyvällä ruokahalulla, +leikkasivat leipää ja lihaa ja suut pulluilivat täysinä. Mutta ei ollut +vielä syöty puolisyöntiinkään, kun Aaro sanoi melkein komentavalla +äänellä: + +-- Syökää miehet siihen katsoen, että vettä ette saa ennenkuin tuolla +tunturin takana, vasta kun on kuljettu rajaa myöten enemmän kuin puoli +peninkulmaa. Siellä on sitten vettä, ihan hölisevä puro tulee vuoren +alta. Ja se ei iljetä, se on kirkasta kuin ilmeinen hopea. + +Sen kuultuaan heitti joka mies syöntinsä ja joku heistä sanoi kaikkien +puolesta: + +-- Hyvä, Aaro, kun sen sanoit! Kuollaksemme olisimme syöneet, niin +tuntui ruoka makealta. Nyt täytyy elää sydänrasvoillamme sinne +vesipaikalle asti. Mutta sitten me keitämme ja syömme ja syömme ja +keitämme ja elämme kuin herrain hevoset laihossa. + +Muutamat joukossa murisivat, kun ei nyt menty sinne asti. Olisihan +sieltä pitäen voitu raja käydä noutamassa jäljestäpäin sinne. Mutta +Aaro puolusteli itseään sillä, että kun sinne on lähes peninkulma +matkaa, ei hän uskaltanut enää esittääkään. -- »Mutta jos teitä +haluttaa, niin lähdetään vain, kyllä sinne osataan», lisäsi hän. + +Muutamat miehet sanoivat aivan innoissaan: »Lähdetään vain, ei muuta +kuin saapas laulamaan.» Mutta toiset vastustivat lähtöä, kun tähän +jäisi valmiiksi laitettu yöpaikka. Valtion herrakin sanoi: + +-- Ollaan tässä nyt yösydän. Aamusella ennen auringon nousua kohoamme +tunturin lakeen, lyömme rajan ja sitten lähdemme hyvä toivo povissamme, +kuin rahtihevosella ruokataloon päin kulkiessaan. + +Niinpä jäätiin siihen yöksi. Yksi ja toinen alkoi painua havuiselle +vuoteelleen, nuttunsa lievettä vetäen korvilleen, jotteivät uilottavat +sääsket tulisi puremaan kaulaa tai kasvoja ja siten häiritsemään unta. + +Sanottuaan toisilleen jonkun sanan valtion herratkin seurasivat miesten +esimerkkiä, ja tuokion kuluttua ei koko joukosta kuulunut muuta kuin +sieltä täältä joku jyrisevä kuorsaus ja lieskottelevasta nuotiosta +silloin tällöin pieniä ripsauksia, jolloin lennähti pieni palava kipinä +syrjään, sammuen kuitenkin siihen. + + + + +Kuudes luku. + + +Huomisen päivän aurinko oli jo yli tunturin laen paistamassa, kun Aaro +heräsi ja varovasti nousi istualleen ja katseli, näkyisikö ketään +valveella aloittaakseen puhetta, jotta sen kuultuaan alkaisi yksi ja +toinenkin valveutua. Mutta kun jokainen reuotti hervotonna ja elämästä +tietämätönnä, niin Aaro kallistui entiselle paikalleen. + +Aaroa ei kuitenkaan enää nukuttanut. Ajatukset askartelivat siinä +vuoren alta tulevassa kirkkaassa purossa ja milloin siellä ollaan. +Vähin hän katsoi kelloaan ja itsekseen hymähteli illalliselle miehisten +miesten päätökselle, että aamulla ennen auringon nousua jo lähdetään. + +Viimein, kun kello kävi jo kahdeksatta, Aaro pukkasi vieressään olevaa +miestä kylkeen ja sanoi: + +-- Ala nousta henkesi lähtöä katsomaan. + +Mies hyppäsi ihan kimpoamalla istualleen ja tirkisti nuotion yli +kuusten lomasta paistavaa aurinkoa ja sanoi: + +-- Voi saksan saakeli ja tuohitöppöset, kun tuolla on jo tuo +valonheittäjä! + +Yksi ja toinen rupesi samalla valveutumaan, mutta valtion herrat +nukkuivat yhä makeaa unta, jonka nuotion yli paistava aurinko teki +vieläkin makeammaksi. Mutta kun kaikki miehet alkoivat konkoa ylös ja +pitkään haukotella lojautella, niin kuului se valtion herrain korviin +kaukaisen huudon tavoin. + +Silloin valveutui Helsingin herra ja silmät harreillaan alkoi välhyillä +ympärilleen, tirkistellä aurinkoa ja kummastellen sanoi: + +-- Tuolla astiko aurinko? Mutta kylläpä totta tosiaan tässä oli makeaa +unta, jo tulikin kuitatuksi kolmen yön univelka. + +-- Mutta kuurassa onkin partanne, sanoi Aaro nauraen. + +-- Elä hiidessä! + +-- Katsokaa vaan kuvastimeen, niin näette. + +Herra otti taskustaan pienen kuvastimen, johon katsottuaan näki +partansa ja tukkansa valkeassa kuurassa. Hän sukaisi kädellään +partaansa ja tukkaansa ja virkkoi: + +-- Huh, mitä tämä on? + +Miehet nauroivat mutta Aaro sanoi: -- Aamun tuuli hieman kallisti +nuotion savua teitä kohti. Siitä savusta on laskeutunut valkeita +hipeniä. Ei ne sen ihmeellisempää ainetta ole. + +-- No, jopa tässä oli hyvä nukkua, vakuutteli valtion herra yhä. Minäpä +laitan Helsingin Esplanaadille uudenvuoden yöksi tällaisen laitoksen ja +kutsun kaikki Helsingin suurimmat herrat sinne yöksi, niin eivät +herääkään kahdentoista lyötyä uutta lukua kirjoittamaan, kun tällä on +tuollainen taikavoima nukuttamiseen. Ja nuotio siinä vain yhä palaa +liekuttelee. On se mainio keksintö tuo tuommoinen tuli, joka ei +tarvitse kokkia eikä kohentajaa, vaan palaa ja palaa yhtämittaisesti +saman suuruisena. + +-- Se onkin laiskanpojan valkea vanhalta nimeltään, sanoi Aaro. -- +Kerran oli ollut enemmän kuin puolitusinaa veljeksiä, yhden äidin +lapsia. Niistä oli yksi sattunut olemaan niin taatusti laiska, että se +ei koskaan ollut yhteiseen tuleen tuonut puuta. Kerran sitten olivat +toiset veljet sanoneet: »Mene sinä hyvin kauas tulesta, jotta osaat +tuoda puuta tuleen». Poika oli lähtenyt kirveineen metsään ja tehnyt +sinne tämmöisen tulen. Kun toiset veljet olivat aamulla nähneet puitten +välistä kitkahtelevan sinistä savua, olivat he menneet katsomaan miten +siellä jaksetaan, mutta siellä oli poika vain hiki päässä pöksyittä +maata sojottanut. Siitä sai nimensä laiskanpojan valkea. + +-- Se onkin toden teolla laiskan valkea, sanoi valtion herra nousten +samassa seisoalleen ja jatkoi, kun näki, että kaikki miehet olivat jo +kengässä ja lähtöön valmiina: -- Nyt miehet tehkää noin sylenpituisia +keppejä, latvapäät valkoisiksi kuorittuja, viisi kappaletta mieheen. +Tunturi näkyy olevan paljas, sieltä emme saa keppejä, ja kepeittä emme +osaa minnekään. + +Miehet eivät odottaneet toista käskyä, vaan katosivat tiheikköön, ja +tuokion perästä alkoi sieltä yksi ja toinen mies palata, viisi keppiä +olallaan. Kohta olivat kaikki tulleet ja heittäneet keppinsä maahan. +Nyt miehet saivat määräyksen ottaa kaikki tavarat ja kepit mukaan. Kun +kaikki saivat tavarataakat sidotuiksi selkäänsä ja kepit olalleen, +lähti valtion herra kävelemään tunturia kohti. Matka nousi joka +askeleella. Samalla rupesi vähenemään metsä ja maan pinta +koveni. Viimein ei ollut metsää, näkyi vain polvenkorkuisia +vaivaiskoivupensaita, mutta kohta loppuivat nekin, ja maassa oli vain +tuuman pituista harmaata jäkälää, kunnes sekin katosi: jaloissa oli nyt +vain helisevä kallio, jonka kolopaikoissa hiekkaa ja soraa. Mutta yhä +vain nousemistaan nousi ja rupesi tuntumaan siltä, että nyt ollaan +ilmassa eikä maassa. Edessä kävelevät ihmisetkin näyttivät pienemmiltä +kuin tavalliset ihmiset. Kerta kerralta rupesi eteen leviämään ääretön +avaruus, jossa pitempien ja lyhempien välimatkojen erottamina kohosi +ilmaan erimuotoisia lumesta kirjavia tunturinhuippuja ja -kärkiä, vain +valkoiset poutapilvet niitten tasalla ajelehtien. Viimein näkyi edessä +ruhjoutuneelta uuninrauniolta näyttävä kiviröykkiö. Sen luo nyt valtion +herrat seisahtuivat, siihen pudottivat seipäänsä olaltaan miehetkin ja +taakkoineen istuivat maahan pyyhkimään hikeä kasvoistaan ja kaulastaan. +Mutta heti katosi hiki, kun kylmä, ilkeältä tuntuva kiinteä viima +myötäänsä hiveli kasvoja ja hengityskin tuntui oudon keveältä. + +Sen kiviröykkiön korkeimman kiven harjalle asetti nyt valtion herra +taulunsa ja kiikarinsa, ja kun Aaro tiesi, että tuolta taivaanrannalta +näkyvät pohjoiseen päin kaatuvalta näyttävän tunturin korkeimpaan +huippuun asetetut rajamerkit, niin sinne suuntasi nyt herra kiikarinsa +ja tarkasteli, näkyisikö mitään erityistä merkkipaikkaa. Mutta kun sitä +ei näkynyt, käski hän Aaroa ottamaan kolme keppiä käteensä ja menemään +tuonne noin sadan sylen päähän asettamaan tukevasti pystyyn ensimäisen +kepin siihen paikkaan, johon hän viittaa. + +Aaro käveli nyt arviolta sata syltä ja asettui katsomaan, mihin herra +viittaa kepin pantavaksi. + +Aaro riiputti nyt keppiä näppiensä välissä ja liikutteli sitä puoleen +ja toiseen sen mukaan kuin herra käsillään viittoi, ja kun herra +kädellään hujautti maata vasten ja kuului huuto »kiinni», pudotti Aaro +keppinsä maahan ja iski sitä siihen sijautumaan. Mutta kun maa oli +kova, ei puinen keppi siihen uponnut. Aaro kynsi maasta kiven liuskoja +ja niillä kuurtasi keppinsä pystyyn. Nyt sai Aaro palata viidenkymmenen +askeleen verran takaisin, minne pystytettiin toinen keppi. Kolmas +pystytettiin aivan kiviröykkiön lähelle. Nyt valtion herra lähti +kiikareineen kepittämään linjaa edelleen ja miehet saivat ottaa tavarat +mukaansa ja lähteä linjan osoittamaan suuntaan menemään, kunnes siellä +metsä vastaa. Sitten täytyy yksien miesten taivaltelemalla kuljettaa +tavaroita sitä mukaa kuin toiset saavat linjaa auki. + +Mikko, joka oli ollut paljon maanmittarien apuna linjojakin +kepittämässä, jättäytyi kiviröykkiön luo viimeiseksi lähtijäksi ja +salaa tarkasteli, miltä lähtö näyttää. Hän huomasikin, etteivät kepit +seiso puhtaasti yhtenä keppinä. + +Silmänkantaman päässä näkyi tavattoman suuri kaksihaarainen +aarniohonka, jonka toisen haaran latva oli kuiva. Se sattui juuri kuin +laitettu keskelle sitä silmän tietä, joka vei kalttopäisen tunturin +korkeimpaan kärkeen. Nyt Mikko näki, että jokainen uusi rajalle +ilmestyvä keppi kallistaa linjaa vasempaan ja että viimeinen keppi +osoittaa linjaa jo tunturin sivulle. + +Mikko ei kuitenkaan aikonut virkkaa mitään ennenkuin sen hongan +kohdalla. Hän otti taakkansa ja kirveensä ja lähti mukaan jouduttamaan +asiaa, jotta päästään vesipaikalle keittämään ja syömään. + + * * * * * * + +Aurinko oli jo jättänyt puolenpäivän piirunsa, kun vasta päästiin +toivotulle, vuoren alta tulevalle purolle. Jok'ikinen mies joi nyt +ensityökseen ihan mahoissaan hölkkämään asti vettä, ennenkuin rupesi +tulien tekoon ja kattiloitaan laittamaan tulelle. Joi valtion herrakin +monta lipillistä, väliin ähki, kun vesi oli kylmää, ja joi. Viimein +heitti lippinsä maahan ja sanoi: + +-- Veden puutteeseen tuntuisi ihminen ennemmin kuolevan kuin ruuan +puutteeseen. Kaksi vuorokautta olemme Timon kanssa olleet vedettä, ja +tuska tuntuikin olevan lähellä, kieli rupesi kuivumaan suulakeen ja +rintaa poltti kuolettava kuivuus. + +Toinenkin valtion herra eri paikassaan juomalasin kokoisella, +hopeanvärisellä motilla ammensi vettä suuhunsa ja väliin aina ähkäisi, +kun se oli kylmää, mutta kauan kestikin tuo tahti, vuoroon ähkäiseminen +ja vesimotin kaataminen. Vihdoin vääntäytyi mies seisoalleen, puistalti +koko ruumistaan kuin vesiämpärin juonut hevonen, tuli sitten Helsingin +herran luo ja omalla kielellään sanoi jotakin. + +Helsingin herra sanoi miehille: -- Tekaiskaa tuli tällekin kaverille, +hän kuuluisi keittävän teetä. + +Mikko hyppäsi ennenkuin muut kerkisivät, koppoi kirveensä, rotasi +pienen honkasorvan maahan, pilkkoi sen sästyiksi, otti omasta tulestaan +kaksi palavaa honkakekälettä, asetti ne kannon juureen, niitten päälle +asetteli ne pilkkeet ja viittasi kädellään siihen vieraaseen herraan ja +toisella kädellään valkeaa savua tupruavaan tuleen. Se älysikin sen, +toi tavarakorinsa tulen luo, korinsa pohjalta kaivoi kirkkaan +messinkisen keittiönsä, haki ojasta vettä täyteen ja rupesi keittämään +kuin mies. Ja kun vesi oli tarpeeksi kiehunut, pani siihen teetä, minkä +tehtyään asetti korinsa kannelle kaksi noin kahden juomalasin vetoista +kirkasta teelasia, täytti ne ruskealla teellä ja kutsui Helsingin +herran vieraakseen. Helsingin herra tottelikin pyyntöä, ja kohta siitä +sakista rupesi kuulumaan iloinen naurunsekainen puheenläiskytys, jota +kuulosti kestävän aivan loppumattomiin. + +Kaikilla miehillä oli keitot keitetty. He asettuivat nyt syömään. + +-- Nyt täytyy syödä, kuten amerikkalaisen kasakan, aamiainen, +päivällinen ja iltainen samalla kertaa, sanoi Aaro. -- Nyt emme syö +ennenkuin on kuljettu yksi noin suden hännällä mitattu peninkulma. +Silloin tulee eteen joki, jossa on lohia, oikeita Valkeanmeren lohia, +ei kuitenkaan suurimpia. Suuria harreja saamme myös keittää. + +-- Lohia, Valkeanmeren lohia! huudahti valtion herra. -- Jos niitä +saamme käsiimme, niin niitä keitämme. + +-- Käsiimme kyllä saamme. Minulla ovat uistimet ja perhosonget mukana, +sanoi Aaro varmasti. + +-- Mutta parasta lienee, sanoi valtion herra, että Aaro lähtee niitä jo +etukäteen pyytämään ja pyytää niitä niin ison läjän, että riittää +meille joka miehelle. + +-- Ei tarvitse vielä lähteä, sanoi Aaro. -- Kyllä niitä saa sinä +aikana, kun toiset tekevät tulia. + +-- Satua tuo lienee. + +-- Ei ole satua, vakuutti Aaro. -- Siellä on kaloja paljon, eikä +yksikään ole nähnyt pettymystä. Kun sen eteen viskataan jokin kirkas +esine, niin se tokaisee kiinni. Se vetäistään maalle, uistin viskataan +uudelleen, nyt tokaisee toinen uhemmin kerjetäkseen ennen muita. Sama +temppu suoritetaan niin monta kertaa kuin tarvis vaatii. + +-- Mutta sinne, juuri sen joen partaalle, minä laitan kesähuvilani, +sanoi valtion herra innoissaan. + +-- No siellä ei ole puutetta puusta eikä kalasta, eikä naapurit +häiritse rauhaa, sanoi Aaro, mutta sanoista kuului hieno epäilys. + +-- Rauhaa sitä kesällä juuri etsiikin, sanoi herra. -- Kun on talven +suuren kaupungin hyörinässä ja pyörinässä, niin sitä kesän tullen +rupeaa kaipaamaan rauhaa ja lepoa. + +-- No sitä on täällä, ja vielä lohia, joita ei monen rauhan majan +seinävieressä loiskahtelekaan, sanoi Aaro varmasti. + +-- Se lohijuttu minusta kuitenkin tuntuu sadulta, kunnes sen näen, +sanoi valtion herra ja nousi lähtevän näköisenä. + +Kaikki miehet olivatkin jo syöneet, käyneet juomassa ja poltelleet +piippunsakin. Kirvesmiehet lähtivät käskyä odottamatta kirveineen rajan +päähän, ja tavaroitten kantajat rupesivat kokoilemaan neuvoja ja +viemään ensimäisiä kantamuksiaan jonkun matkaa eteenpäin. + +Linjalta rupesikin kuulumaan entistä hurjempi kirveitten lätinä ja +yhtämittainen puitten kaatumisen ryske. Nopeasti kuin tuuli eteni +linjan pää. Mutta ilta oli jo aivan lähellä, kun vasta päästiin sen +Mikon merkkihongan kohdalle. Silloin linja oli jo lähes sata askelta +syrjässä. Nyt Mikko meni herran luokse, joka oli juuri keppiä lyömässä +maahan ja kiikarinsa avulla tähysti sitä suoraan, ja sanoi hiukan +arastellen: -- Hyvä herra! Saisinko minä sanoa, että tämä linja ei mene +siihen paikkaan, mihin te tarkoitatte. + +-- Mistä tiedät, kivahti herra hieman ärtyisästi. + +-- Tiedän ja olen varma tiedoistani. Tuon suuren hongan tuossa täytyy +tulla ihan keskeltä linjalle, jos mieli mennä oikein. + +-- Onko se nyt totta? + +-- On se totta, uskokaa jos tahdotte, sanoi Mikko varmasti. -- Mutta +mielestäni on teidän liian myöhä tulla uskomaan vasta sitten, kun on +päästy perille, vaikka meille se kyllä on yhden tekevä. Kuitenkin +tuntuisi kovin nololta yhtä erämaataivalta vahlata edestakaisin, ja +senvuoksi sanon, että voitte aikanaan oikaista jos tahdotte. + +Herra punalteli päätään, korvanjuuret punastuivat. Viimein hän sanoi: + +-- Pitääköhän minun uskoa? Olen niin huolellisesti kepittänyt. + +-- No, ette kadu kauppojanne jos uskotte, vastasi Mikko varmalla +painolla. + +-- No sen varmempi se on, sanoi herra. -- Lähdetään me yhdessä +katsomaan. Tunturin lakeen, lähtökohtaan, jos näkyy tämä linjan aukko, +silloin todellakin näkee, meneekö se oikeaan, ja voi ojentaa jos ei +mene. + +-- Mekö kahden lähtisimme, ja toisetko jäisivät tänne hakkaamaan? kysyi +Mikko tyynesti. + +-- Niin. + +-- Mutta nythän tavoittaa yö. Ennenkuin olemme tunturin laessa ja jos +vielä tulee linjan uudestihakkaus, niin mitä silloin meillä kahdella +siellä valmistuu? + +-- Sitä en vieläkään usko, että linja olisi uudestaan hakattava, sanoi +herra päätään punaltaen. -- Vähäisen lengon voimme muutenkin +oikaista. Mutta kun ei ole tiedossamme sellaista vesipaikkaa kuin +päivällispaikassamme oli, niin palattaneen sinne yöksi. Aamulla päivän +valjettua voimme käydä tunturin laessa tarkastamassa. + +-- Se päätös minusta on oikein. + +-- No, mitäpä siinä! Aurinko näkyy todellakin painuvan mailleen. Ilta +se tulee, kun aletaan lähteä yöpaikkoja laittamaan. Saat sanoa +miehille, että neuvot mukaan ja päivällispaikalle yöksi. Sen sanottuaan +herrat venäjänkieltä harvasteeseen läiskäytellen lähtivät kuin +metsittyneet sonnit paksusammalista rämettä jälekkäin kävellä +vöhlistämään tunturille päin. Ja kohta linjanaukon perältäkin lakkasi +kirveitten lätinä ja puitten kaatumisen räiske kuulumasta. Yksi ja +toinen taakkaselkäinen mies ilmestyi rajalle matkaten tunturia kohti. + +Huomenaamuna aurinko paistoi tunturien lakiin ja punertavana valona +laskeutui alankoihinkin, kun miehet nousivat ja rupesivat keittämään +aamukahviaan. Timo se sai keittää valtion herran kahvista ja siitä sai +itsekin. Toinen herra keitti teetä omaan laskuunsa omilla neuvoillaan. +Kun sitten kaikki miehet olivat kahvinsa juoneet, saivat he heittää +neuvonsa siihen ja varmuuden vuoksi lähteä kaikki tunturille. Mikko +kiirehti sinne ennen muita juuri kuin saadakseen saaliin ennenkuin muut +kerkiävät. Ja salattu ilo loisti nyt Mikon kasvoista, kun hän toisten +tullessa seisoi kiviröykkiön takana katsellen aamuauringon valaisemia +lumenkirjavia tuntureita, jotka ulottivat raskaan näköisen hämäräisen +varjonsa kauas alangoille. + +Tuli herrakin siihen kiviröykkiön taa ja tarkasti linjaansa, tarkasti +kiikarillaankin. Väliin punalteli päätään ja ähki kuin kylmää vettä +juodessa ja taas tarkasti linjan päätä ja kalttopäistä tunturia taivaan +rannalla. -- Minäpä en osaa itselleni selittää, miten se noin meni, +sanoi hän viimein hyvin kärsimättömänä. -- Olen minä tuhansia linjoja +lyönyt, mutta en ennen noin hullusti. Se näkyy pitävän lyödä uudestaan, +ei sitä matkalla saa ohjatuksi. + +Sen sanottuaan hän alkoi asetella tauluaan korkeimman kiven harjalle. + +Mikko tuli nyt siihen ja sanoi pyytävästi: -- Olen ollut paljon +maanmittarien kanssa, kepittänyt niille linjoja ja lyönyt uloskin. Enkö +saisi nyt koettaa tätä linjaa panna alkuun? Te katsoisitte valmista. + +-- Aivan mielellään, sanoi valtion herra, ja toinen suupuoli nauroi. + +Mikko otti nyt kolme suorinta keppiä, veisti niitten latvat hienoiksi +suoriksi puikoiksi ja asetti ne korkeimmalle tunturin laelle +vaakasuorasti ja yhteen linjaan pystyyn, niin että niitten hienot +latvat halkaisivat kalttopäisen tunturin korkeimman huipun, ja lähti +nyt yhtä hienolatvaisilla kepeillä kepittämään edelleen, sanoen valtion +herralle: + +-- Pyytäisin teitä viipymään täällä siksi, että linja rupeaa tuolta +tunturin juurelta selvältä tänne näkymään. Vielä parempi jos +katsoisitte, kunnes kerkiämme tuon hongan luokse. Silloin minäkin +tiedän, että olemme oikeassa ja jatkan pelkäämättä työtäni vaikka +kauemminkin viipyisitte. + +-- Aivan mielelläni, sanoi valtion herra. -- Mutta meidän on mentävä +evästen luokse ja syötävä aamiainen. Sitten te lähdette viemään linjaa, +minä nousen tänne tarkastelemaan ja kun näen mitä tulee, niin tulen +aikojani myöten luoksenne ja tuon hyvän tai huonon tai keskinkertaisen +sanoman. + +-- Viisain temppu, sanoi Mikko ja uudella innolla rupesi keppejään +laittamaan suoriksi ja kiirehtimään kepitystään metsän laitaan, jotta +miehet pääsisivät työhön. Miehet odottivatkin metsän reunassa. Ja +kun alkoi tunturin rinteeltä näkyä keppirivi, rupesivat miehet +vaivaiskoivupensaitten latvoja huiskimaan poikki ja sitä tehden, kun +maan aletessa puut suurenivat, rupesi kymmenen metrin levyinen aukko +painumaan tunturin juurelle. Ja kerta kerralta rupesi kirveitten läiske +kovenemaan. Alkoipa silloin tällöin kuulua räiskähteleviäkin puun +kaatumisia. + +Miehillä oli oma kiireensä joutua lohijoelle. Purolle päästyään he +pureksivat kuivaa poronpaistia ja leipää ja voita, ja ken ensimäiseksi +pääsi syömästä ja sai juoneeksi tuota ihmeellistä vuoren vettä, työntyi +kirveineen linjalle. Samalla tavalla mies toisensa perästä alkoi sinne +vetäytyä, ja viimeksi nähtiin kantomiestenkin kohta korpirämeen +katveikkoa raskaine taakkoineen lähtevän kahlaamaan eteenpäin. + +Kun herrat olivat nousseet tunturille eivätkä olleet äänen kuuluvissa, +huudahti Mikko iloisesti miehille: + +-- Nyt lyödään kuin vierasta sikaa. Nyt tiedetään mihin mennään. + +-- Kuka sen on sinulle sanonut? murahti Kankaan Väinö, johon Mikko oli +jo tukkijoella tutustunut. Heistä oli tullut hyvät ystävät, jotka aina +leikillä aikaa hauskensivat. + +-- Jokainen keppi, jokaisen kepin kärki, tuo hieno piikki sen sanoo +minulle. Saat uskoa. + +-- Mutta jos ei menisi, niin entä sitten? Sinulla jäisi suu auki +töllöttämään kuin telkän uuttu. + +-- Sen täytyy mennä siihen paikkaan, mihin olen määrännyt. Mutta jos +haluat, niin lyödään kymmenen markan veto. + +-- En raski sinulta köyhältä mieheltä ottaa sitä ainoata rahan tilkkua. + +-- No elä raski, tee tahtosi, mutta kyllähän sen kymmenmarkkasen sinä +kalttopään niskassa minulle päin suorittaisit. + +-- Elä usko itsekään. + +-- Uskon ja toivon ja rakastan. + +-- Rakastat? Niitäkö lohia siellä vastaan tulevassa lohijoessa? + +-- Elä puhu mitään lohista, vesi lorahtelee jo kielen selkään. + +-- Minulla tuntuu jo sydänalassa rakkaus lohiin. Sydän pamppailee +sulasta rakkaudesta hänen puoleensa. Ah! Milloinkahan saan nähdä hänen +kasvonsa armaat. + +Puhetta jatkui ja hartian voimasta loi Mikko keppejä maahan. Nyt oli +tultu sen Mikon merkkihongan luo ja kepitys ampui hongan kylkeen eikä +keskelle. Mikko tarkasteli nyt, seisooko honka sen verran kallellaan, +että latva tulisi kepityksen kohdalle, mutta honka seisoi suoraan +pystyssä. Nyt Mikko tiesi, että oli menty sen verran syrjään oikeasta. +Kun honka oli kaadettu, pisti Mikko keppinsä kannon sydänonteloon +keskelle kantoa ja löi toisen keppinsä niin, että kolmanneksi kepiksi +tuli tunturin laesta vielä silmään näkyvänä muhkurana häämöttävä +lähtökohta. Silloin Mikko innoissaan huudahti: + +-- Lyön vaikka sadan markan vedon, että linja menee juuri kuin neulan +silmään oikeaan. + +-- Hm. Kukapa sinulta miesparalta sitten raskisi sitä olematonta +satamarkkasta ottaa, murahti Väinö ja löi kirveellään tavallista +vihaisemmin linjan kohdalla seisovaan honkaan. + +Kohta rupesi rajalla häämöttämään pari likenevää ja puoleen ja toiseen +turvelehtavaa liikkujaa, jotka aina ja aina lähemmäksi tullen rupesivat +näyttämään miehiltä. Mikko arvasi tulijat valtion herroiksi. Hän jäi +kannon päähän istumaan ja odotellessaan aikansa kuluksi veisteli +keppiään suoraksi. + +Näkösen päästä jo Suomen herra huusi: + +-- Hyvästi menee, hyvästi menee. -- Toinen herra pölisi innoissaan ja +kovalla äänellä, huitoi käsillään, pölisi ja pölisi, niin että korvat +heiluivat. + +Mikon luo tultuaan herrat istuivat kaadetun puun rungolle ja +nenäliinoillaan pyyhkivät ihan norosiinsa juoksevaa hikeä kasvoistaan +ja kaulastaan. Sitten huoahdettuaan Suomen herra sanoi: + +-- Olen ajatellut ruveta Aaroa opettamaan kepittämään ja muutenkin +johtamaan työtä, mutta nyt sen saat sinä. En voi jättää ruokatarpeitten +hankintaa tänne päin vaivaloiseen erämaahan yksistään miesten toimeksi. +Täytyy itseni olla mukana ja sitten aina kun tulen ruokatarpeita +tuomaan, tarkastan rajan. Lähtisin juuri nyt muutamien miesten kanssa +ruokavarain hankintaan, mutta kun Aaro ja Timo tietävät olevan edessä +-- ei hyvin kaukana liene enää -- joen, jossa on lohia, niin tahdon sen +nähdä, saako siitä yhtään pataansa. Se olisi herkkua täällä erämaassa. + +-- Miehet aikovat juuri lyödä rajan syömättä sinne asti ja sentähdenhän +ne ovat tuolla aukon perällä noin hurjina. Metsä kaatuu kuin +taikavoimalla, sanoi Mikko. -- Äsken kuuluivat Aaro ja Timo arvelevan, +että ei pitäisi olla joelle kuin korkeintaan parisen kilometriä. + +-- Ohoh. Se ei kestä kauan, sanoi herra, otti kiikarinsa tupesta ja +sillä kiikaroi pitkin linjaa tunturiin asti, missä valkeaksi veistetyt +kepit näkyivät kuin suoraksi vedetty valkea lanka. Mutta nyt rupesi maa +alenemaan, tunturi peittyi maasärkänteen suojaan. Ei ollut mitään +kaukamerkkiä, vain muutamat lähimmät kepit olivat apuna. Työ vaati nyt +Mikolta suurta tarkkuutta. Hän veisteli keppinsä pitkin pituuttaan +suoriksi ja joustavasti hienoneviksi tyvestä latvaan, löi ne sitten +vaakasuoraan maahan ja latvahipukan asetti keskeltä halkaisemaan +jäljelle päin jääneitä keppejä. + +Maa aleni alenemistaan ja sitä mukaa yleni metsä. Alkoi olla +aarniohonkia, kuivia ja tuoreita, ja oikein keltakaarnaisia, +tuhatvuotisia kuusia ja visatyvisiä, naavakkaita koivuja, mutta niiden +oli nyt kaaduttava, ja kymmenen metrin levyinen aukko tunkeutui askel +askeleelta metsään. Metsän takaa rupesi kuulumaan hienoa yhtämittaista +tuhinaa, juuri kuin hieno tuuli tuhisi puissa. Mikko teroitti korviaan, +kuunteli ja kuunteli. Viimein hän kysyi toisilta: + +-- Mitä se merkitsee tuo juhina tuolla metsässä? Miehet seisahtuivat +kuulemaan ja Aaro sanoi heti: + +-- Ai! Sen lohijoen koski! Joki meillä ei nyt ole kaukana. Luulin, että +tämä raja tulisi menemään tuon kosken tienoilta poikki, mutta sivulle +tuntuu koski jäävän. Kun joki kulkee noin vitaan, niin kyllä se vielä +raja menee jonkin kilometrin ennenkuin tapaa joen. Tässä pitäisi tulla +vielä oikein paksukuntaista harveikkorämettäkin ja sitten vasta +joenvarsimetsää. Tämä ei vielä ole jokikorpea, jos oikein muistan. + +-- No, oli mitä oli, lyödään vaan, että tavoitetaan joki, sanoi +miesjoukossa joku, mihin toiset vastasivat: -- Lyödään, lyödään! -- +Samassa rupesivat märät hartiat heilumaan ja ryhmittäin räiskähteli +metsää maahan. Kuten Aaro oli sanonut, rupesi metsä harvenemaan ja +pienenemään, ja raja työntyi melkein aukealle rämeelle, missä ruskea +sammal upotti miestä polveen asti. Pienet vaivaismännyt heiluivat siinä +sammalessa juuri kuin juuria ei olisikaan. Pitkin joen vartta kulkevan +parinsadan askeleen levyisen rämeen poikki meni nyt vitaan raja ja kun +tuli vastaan lepänsekainen kuusikko, niin samalla rupesi puitten +lomista näkymään monenlaisten kukkien kirjavoima, korkea heinikko ja +sen yli näkyi kirkasvetinen joen uoma, jossa kosken synnyttämät valkeat +vaahtipallot pyörivät ja pyörteilivät sikäli kuin vesi kumpuili sinne +tänne. + +Nyt saatiin rajalinja jokeen asti auki, mutta kun tunturilla +parhaillaan lumi suli ja sen takia vesi oli joessa niin korkealla, että +joenrantametsä oli vedessä, ja kun toisella puolen jokea nähtiin viiden +askeleen päässä joesta olevan kuiva maa, niin täytyi vielä ruveta +lautan tekoon, jotta pääsisi joen poikki, kun pitkäkään puu ei yltänyt +portaaksi. Miehet rupesivat joenrantametsästä hakkaamaan kuivia kuusia +ja kuivia honkia, ja toiset rupesivat vääntämään vitsoja. Heti oli nyt +vitsoilla nidottu viisipölkkyinen, noin neljän sylen pituinen lautta +valmis. Mutta täytyi vielä hankkia viiden sylen pituiset sauvoimet, +joilla voitiin joen pohjasta pitäen sauvoa lauttaa poikki joen. Jos +olisi melomalla lähdetty, olisi virta vienyt lautan noin viidenkymmenen +askeleen päässä olevaan koskeen. + +Kahdella kerralla saatiin miehet kaikkine tavaroineen yli, ja nyt +oltiin kuivajuuristen aarniokuusten juurella, jotka tänä tyynenä +kesäpäivänä seisoivat totisina ja oksainsa lehvien pisimpiin kärkiin +odottivat pieniä vaalean vihreitä kesän lahjoja ja latvoihinsa pieniä +mansikan kokoisia tummanpunaisia nupukoita. + +Kaikilla miehillä tuntui povessa pettymys lohien suhteen. Kenenkä lohet +viihtyisivät tuollaisessa aarniometsän pimittämässä jääkylmässä joessa? +Sitäpaitsi koski tuolla, koski täällä. Aaro yksin uskoi lohiin. Poikki +joen päästyään hän suoraa päätä juoksi rinteellä seisovaan hienoon +männikköön, toi sieltä noin neljän sylen pituisen notkean virven, jonka +latvaan sitoi kirkkaan uistimensa jättäen vain kolmisen sylen verran +lankaa virven ja uistimen välille, viskasi nyt uistimensa veteen ja +virvellään ulotti sen keskemmä jokea ja hiljalleen rantaa käyden +ylösvirtaan kuljetti uistinta keskusjoella. Mutta hän ei päässyt +kymmentä askelta, kun lohi tömähti uistimeen niin että vesi pärskähti +korkealle ilmaan ja alkoi täysillä voimillaan riidellä uistinta +mukaansa. Mutta Aaro tanakkana seisoen rannalla hallitsi notkeaa +virpeään, kunnes lohi hieman rauhoittui. Silloin Aaro kiireimmiten +lappoi virpensä maalle, otti nuorasta ja nopeasti sen lapettuaan, +kunnes oli vain kyynärän verta kalan ja käsien väliä, nykäisi hartian +voimasta, ennen kuin lohi kerkisi mitään ajatella, ja kiljahti: + +-- Tuossa on yksi, sanoi suutari lauantaina. + +Noin kymmenen kilon painoinen, hopealta välkkävä lohi lensi maalle niin +että kenttä jymähti. Kaikki miehet katsoivat henkeään pidättäen tätä +leikkiä, ja kun lohi loiskahti maalle, niin kaikkien suista samassa +silmänräpäyksessä pääsi huudahtava ihastuksen nauru. Venäjän herra +rupesi ihan suuntäydeltä nauramaan ja pölisi innoissaan. Väinö hyppäsi +samassa kentällä telmivän lohen kimppuun, jonka suussa uistin helisi. +Aaro ei kyennyt muuta tekemään kuin pitelemään langasta, jottei kala +pääsisi jokeen viettävältä maalta takaisin veteen. Mutta kun Väinö +kirveskulilla jämäytti niskaan, niin lohi jäi tärisemään paikolleen, +evät harreillaan. Väinö löi lohta niskaan Aaron päästellessä uistintaan +lohen suusta ja sanoi: -- Sinä meren neitonen, minun ihanaiseni, minun +sydämeni sytyke, tulit sinä kuitenkin, sinä minun kauan kaivattuni! +Kuinka ihana ja suloinen sinä oletkaan, minun armaani! Sinun pääsi on +niinkuin Karmeli. Sinun pääsi nahka niinkuin kuninkaan purppura, +poimuinen, kuten Korkiassa veisussa sanotaan. + +Nyt Väinö heitti lohen siihen toisten ihailtavaksi, kiirehti metsään ja +toi sieltä laajan tuohilevyn. Mutta silloin jo miehet tappelivat +kentällä isommasta lohesta. Väinö ei siitä perustanut, tarttui vain +ensimäistä lohta kitusiin ja laskeutui tuohilevyineen ja lohineen joen +rantaan, missä halkaisi lohen selästä sekä mahasta ja paloitteli pataan +pantavaksi, viskaten sisälmykset ja kituset jokeen. Mutta heti kun ne +olivat joutuneet veteen, tömähti iso lohi niihin käsiksi, niin että +vesi pärskähti Väinön silmille. Sen nähtyään miehet ja Väinökin +sanoivat, että toisen lohen sisälmyksiä ei annetakaan raudatta; ne +kääritään uistimeen ja annetaan siinä. Sen miehet tekivätkin. Toisen +lohen sisälmykset käärittiin Aaron uistimeen, ja heti kun se joutui +veteen ja Aaro virvellään työnsi uistinta keskelle jokea, tömähti +entistä suurempi lohi uistimeen ja nieli vatsaansa asti. Kun uistin +saatiin kalan vatsasta, toimitti Aaro sen jokeen niine laitteineen ja +samassa veti ensimäiseksi saadun lohen kokoisen jässikän maalle. + +Kun nyt oli neljä lohta maalla, sanoi Aaro: -- Miehet! Eiköhän tehtäisi +tulet ja maisteltaisi näitä? Kyllä niitä sitten tarpeen mukaan saadaan +lisää. + +Miehet taipuivat siihen hommaan mielellään, ja kohta näkyi seitsemän +kullanhohtavilla lohen kappaleilla täytettyä kattilaa kiehumassa, eikä +puhuttu mistään muusta kuin lohista. Aaro tiesi kertoa oikein niitten +tarinan, miten niitä kesän tullen Valkeastamerestä nousee tänne +suunnattomat määrät. Tultuaan ne hävittävät kaikki pienet kalat ja +sammakotkin. Ne ovat niin tavattoman nälkäisiä, että ne nielevät vaikka +kirveen. Ja kun niitä ei koskaan pyydetä, niin ne eivät pettämisestä +tiedä mitään. Lohia eivät täällä pyydä lappalaisetkaan, ne pyytävät +vain siikoja, lohi on heidän mielestään liian rasvainen. Ja totta +onkin, ei sitä keitettyä lohta monesti syö vatsaansa täyteen, mutta +siikaa ja haukea ja harria syö kolmesti päivässä. + +Mikolla ja Väinöllä oli yhteinen keitto. Kun se oli tullut kypsäksi, +sanoi Mikko: -- Malttaa köyhäkin keittää, mutta ei jäähdyttää. Sen +sanottuaan hän leipineen istui kattilan viereen. Siihen istui Väinökin, +nosti nyt kattilasta lohenpalasen tuohilevylle jäähtymään ja sanoi +naama vakavana: -- Sinä minun ihanaiseni! Oi kuinka kaunis ja suloinen +sinä olet! Sydämeni pohjasta sinua suutelen ja sylini syvimpään +syvyyteen kätken. + +Väinön käsiä rupesi nyt vetämään lohen kämpäleeseen. + +Pian pulluilivat kaikkien suut samassa toimessa niin hartaasti, ettei +mitään puhelua joukosta kuulunut. Väliin sentään Venäjän herra molautti +suurta kieltään ja nauraa hörhötti mielissään. + +Aaro pääsi kaikkein ensimäiseksi syömästä, hyppäsi ylös ja sanoi: + +-- Nyt on paras kalansyöntiaika, ei saa olla laiskana! Ne siinä kuuden +ja yhdeksän välillä ovat nälkäisimpiä. + +Hän viskasi uistimensa veteen ja alkoi virvellään vedellä, mutta ei +kuulunut mitään. Aaro antoi virran viedä uistintansa uloskinpäin, mutta +menestys oli yhtä huono. + +-- Minä pelkään, että ne kaipahtivat savuja ja tulia, sanoi Aaro +tuokion perästä, veti uistimensa maalle ja käveli rantaa myöten sadan +askeleen verran ylemmäksi. Kun hän viskasi sieltä uistimensa jokeen, +tarttui heti suurin kaikista lohista, joka oli viedä Aaron mukaansa +jokeen. Mies sai kuitenkin vieressään olevasta mättäästä kiinni. Ei +raukaissut toisiakaan miehiä. Sikäli kuin pääsivät syömästä siirtyivät +he Aaron onkimista katsomaan. Ja ennenkuin aurinko oli lakannut puitten +latvoihin paistamasta, oli joka miehellä oma lohi. Niitä kitusista +kantaen miehet tulivat tulille ja rupesivat tekemään yönuotioita. + +Kun nuotiot oli tehty ja äskeisiä keiton tähteitä iltaisen nimellä +viimeistelty, asetuttiin yöteloille. Mutta Suomen herra otti puheeksi +kysymyksen, missä järjestyksessä ja miten tänne ruokavaroja saadaan. +Sen tiesi Aaro ja Timo, että vähintään yhdeksän tai kymmenen päivän +muona tarvitaan, ennenkuin ollaan Kemijoen latvan kohdalla +Korvapuolitunturissa, johon Kemijokea voi nousta venheellä niin +lähelle, että on vain neljä tai korkeintaan viisi peninkulmaa rajalle. +Ja kun nyt on mukana korkeintaan vain viiden päivän eväs, niin on +saatava viiden päivän eväs lisää. + +Päätettiin jakaa miehet siten, että kuusi miestä lähtee Vaatimenojan +kylästä noutamaan tänne lisäeväitä, kuivia poronlihoja, leipää ja +voita, ja rajalle jäävät siksi aikaa vain toiset kuusi miestä. +Päätettiin myös, että herra suunnilleen kymmenen päivän kuluttua on +Kemijoen latvassa mukanaan vähintään neljän viikon muonavarat, joilla +päästään Paatsjoelle, minne saadaan Inarista ruokavaroja venheellä ihan +rajalle asti. + +Oli vielä päätetty, että jos herra joutuu ruokavaroineen ennen Kemijoen +latvaan, niin hän kuljetuttaa miehillä eväitä rajalle ja itse tulee +oppaan kanssa auttamaan ja samalla näkee rajan. Jos taas rajan +aukaisijat kerkiävät ennen Korvapuolitunturiin, on heidän tultava +Kemijoen haaraan odottamaan. + +-- Mitä sillä tuolla vieraalla herralla on täällä merkitystä? kysyi nyt +Mikko. -- Saahan se mennä teidän matkassanne täältä pois? + +-- Olen sitä sille esittänyt, sanoi Suomen herra, mutta se ei sano +rajaa uskovansa teidän haltuunne, ja sitäpaitsi sanoo olevan hänelle +tulemassa työmiehiä, jotka tuovat ruokatarpeita. + +-- Näkyy sietävänkin, sanoi Mikko kylmästi. -- Yksi leipäkiekura on +miehellä, suuruksen puolta palanen lihaa, teekojeita vähäisen, siinä +kaikki. Pelkään että joudumme sitä härkää vielä elättämään. Miehiä +hänelle ei tule, siitä toki osaamme olla varmoja. + +-- En minäkään usko, sanoi valtion herra, -- mutta tottapahan elävä +tietää kuolevansa. Tottapahan pitää huolen syömisistään. Syyttömät kai +sitä te olette elättämään. + +Aaro rykisteli ja sanoi: -- Kyllähän siitä meille senverran ristiä +koituu, että joudumme sitä taluttamaan tuonne lappalaiskylään. Tässä +noin peninkulman päässä on järvi, johon tämä joki laskee. Sen ympärillä +asuu kymmeniä perheitä oikeita lappalaisia ja oikeita porovarkaita, +jotka eivät tee mitään muuta kuin kesänsä talvensa varastavat poroja ja +ihan sillä elävät. + +-- Ja tässäkö ne sitten asuvat ne, jotka nimismies pyysi vangitsemaan? +kysyi Mikko kuivasti ja kasvopäät punastuivat. + +-- On niitä vielä muuallakin. Ei ne tuon järven ympärillä kaikki ole, +niitä on pitkin rajan vartta, sanoi Aaro kärsimättömästi. + +Nyt kääntyivät puheet porojen varastamiseen ja niitten paimennukseen. +Vartioipa poroja miten hyvin tahansa, on niillä toisella aikaa kuusta +halu kohota tänne tunturimaailmaan, ja silloin ne nuo rajantakalaiset +ovat niitten niskassa: karja karjan perästä viedään, eikä niistä +yksikään palaa. + +Mikolla kuohuivat veret näitä kertomuksia kuullessa. Kun yö oli jo +pimeimmillään eikä joukosta kuulunut muuta ääntä kuin väsyneitten +miesten kuorsaukset ja raskas hengitys, harreilivat Mikon silmät +unettomina ja korvalliset tuntuivat kuumilta. Hän tunsi pyhää vihaa +niitä kohtaan, jotka ovat tuollaisena maanvaivana muutenkin vaikeissa +oloissa eläville pohjolan asukkaille. + + + + +Seitsemäs luku. + + +Huomenaamuna oli Aaro hiipinyt ylös ennen auringonnousua ja mennyt +uistelemaan. Ja kun yli tunturien paistava aurinko rupesi punottamaan +kuusten ja honkain latvoja, kantoi Aaro kahta suurta lohta. + +-- Nouskaapas katsomaan, minkälaisen kannen alla ovat lohet, sanoi hän +nuotion luo tultuaan. + +Miehet hyppäsivät istualleen ja näkivät ihmeekseen, että joen yllä oli +parin sylen paksuinen kylmyyden synnyttämä harmaa usvakerros, niin +sakea, että sen läpi kolmen sylen päähän ei nähnyt mitään. Päältä se +oli tasainen kuin höylätty. + +-- Tuollaista en ole ikinä nähnyt, huudahti valtion herra. + +-- Kun tähän huvilanne rakennatte, niin näette toisenkin kerran, sanoi +Aaro naurahtaen. + +-- Mutta miten se tuollainen voi syntyä. + +-- Asia on luonnollinen, sanoi Aaro. -- Korvessa oleva taivaanikuinen +routa synnyttää yöllä kylmän ilman ja siitä tulee usva. Ylhäällä olevan +lämpimän ilman raja on niin jyrkkä, että usvan selkä jää noin +tasaiseksi. Näette, -- kun aurinko joutuu ilmaa enemmän lämmittämään -- +että usvan täytyy tasaltaan painua alas ja hävitä, kunnes aurinko on +iltasella mennyt mailleen. + +-- Mutta eipähän illalla nähty, vaikka yö oli jo pimeimmällään, kun +vielä valvottiin. + +-- Ette sitä huomanneet. Kyynärän korkuinen usvan untuva peitti jo joen +meidän asettuessamme maata. Yön kuluessa se on kohonnut noin korkealle. + +Aaro viittasi nyt kahteen kentällä makaavaan loheen ja sanoi: -- Tuossa +niitä on taas kaksi joessa yötään viettänyttä lohta. Meidän pitää +varata itsellemme lohia, niitä kun emme saa ennenkuin Paatsjoesta. +Harreja, rautuja, nieriäisiä ja tammakoita saamme monesta paikasta ja +erittäinkin Kemijoen latvasta. + +-- Täytyy suolata, mutta mihin? Kattilatkaan eivät siihen joutane, +sanoi valtion herra miettien. + +-- Säkkinä se on köyhä kaikki, sanoi Aaro ja lähti puukko kädessä +metsään ja mennessään mutisi: -- Kyllä tähän vuoden aikaan koivu +astioita antaa. + +Sinne kuusikon- ja koivikonsekaiselle viitakummun rinteelle lähtivät +toisetkin miehet. Sieltä he tuokion kuluttua palasivat, kantamuksina +suuria tuohilevyjä ja hienoja pihlajan vesoja. Niistä tuohilevyistä, +jotka parhaiten sujuivat ropeeksi, rupesivat miehet yksituumaisesti +valmistamaan ropeita, ja kohta olikin jokaiselle miehelle, +herroillekin, pihlajaisilla ludilla nidottu nelisnurkkainen, enemmän +kuin korttelin syvyinen tuohinen valmis. Niihin meni jokaiseen enemmän +kuin kymmenen kiloa lohen kappaleita. + +Nyt miehet rupesivat kilvassa paloittelemaan lohia ja suolaamaan +astioihinsa, ja kohta olivatkin ropeet tasalaitoina täynnä lohen +kappaleita peitettyinä tuohilevystä juuri sisään sopivalla +tuohikannella, ropeissa vitsoista tehdyt sangat kantamista varten. +Mutta saaduista lohista oli nyt vain päät ja purstot jäljellä. Kun oli +noloa ruveta niistä aamiaiskeittoa valmistamaan, lähti Aaro +juoksujalassa joelle. Sinne lähtivät pian muutkin miehet, ja pian Väinö +palasi sieltä ylempänä päätään kädessään riiputtaen isoa lohta, jota +hän haltioituneena ylisteli taas Korkeanveisun sanoilla. + +Venäjän herra sen nähdessään viittoi käsillään ja riemuissaan nauraen +pölisi. + +-- Mitähän tuokin tönissee. Suu puhuu, nokka tohajaa, eipähän äly +haitanne, sanoi Väinö heittäen kalansa nuotion luo. + +-- Se puhuu sitä, että hän ei ole ikänään nähnyt näin komeita lohia, +sanoi valtion herra. -- Volgan lohien sanoo olevan harmaampia ja +pitempirunkoisia. Niissä ei ole ollenkaan tuota hopealle välkähtelevää +kauneutta. + +Kun aamiainen oli syöty, lähti Suomen herra illallisen päätöksen mukaan +kuuden miehen kanssa Vaatimenojan kylää kohti. Viiden tuli ruokavaroja +tuoden palata rajalle, ainoastaan Timon piti jäädä herran matkaan tämän +kapineita kantamaan ja seuraamaan, kunnes viimeistään kymmenentenä +päivänä saavutaan Kemijoen latvaan siihen paikkaan, jossa kolme pientä +jokea yhtyy ja jota sentäbden kutsutaan Jokihaaraksi. Toiset kuusi +miestä lähtivät nyt lyömään rajaa. Kappaleen matkaa kuljettuaan +aikoivat he joukolla käydä hakemassa tavaransa matkan varrelle. + +Rajalinja kulki nyt pitkän matkaa alavia maita väliin nousten kummulle +ja väliin laskeutuen taas rotkoon, mutta viimein kohosi linja niin +korkealle selänteelle, että linjan päästä näkyi lähtötunturi ja edestä +paljon likempää Kalttopäätunturi. Nyt Mikko palasi puolenkymmentä +keppiväliä takaisin katsomaan, tähtäävätkö ne Kalttopään korkeimpaan +kuljuun. Jos ne eivät siihen ampuisi, pitäisi nyt osoittaa siihen +ampuviksi. Mutta kun kepit eivät tarvinneet korjausta, palasi Mikko +jatkamaan kepitystään sitä mukaa kuin kirvesmiehet saivat linjaa auki. +Selänteen takaa näkyi suuri aukea suo, jolle linja rupesi painumaan, ja +suon takana näytti maa rupeavan kohoamaan tunturiin. Sitä katseli nyt +Mikko ja mielessään mitteli, päästäänköhän tänä päivänä tuon +Kalttopäätunturin alle, siinä luultavasti on hyvä vesipaikka yötä +ollaksemme. Sitä katsellessaan ja miettiessään hän huomasi, että suon +takaa kuusen- ja männynsekaisen harveikkokummun liepeestä kitkahteli +sininen savu, jota mieto tuuli yksikantaisina tuppaina hiljalleen ajoi +suolle, missä miehenkorkuisia kitumäntysiä piikotti pystyssä. Mikon +rinnassa tuntui voimakas sysäys, mutta hän koetti sen salata ja sanoi +rauhallisesti; + +-- Mutta mikähän savu tuolta suon takaa näkyy? + +Joka mies rupesi nyt katsomaan Mikon osoittamaan suuntaan. Aaron ja +Aron Pentin kaula ja korvalliset rupesivat muuttumaan tummanpunakoiksi, +ja mustat silmätkin alkoivat kiilua outoa valoa. Vihasta turtuneena +Aaro viimein sanoi: + +-- Se helvetin joukko on taas meidän porojamme teurastamassa! Tuossa +suon laidassa on suuri hete, sen luokse ovat asettuneet taas lihan +tekoon. + +-- Mutta loukussa nyt ovat, koska meillä on vangitsemisoikeus, sanoi +Aron Pentti jäykästi. + +-- Meidän täytyy olla viisaita, etteivät pääse livistämään omalle +puolelleen, sanoi Mikko tyynesti. Meidän täytyy nyt lähteä sinne, +ennenkuin tietävät rajan suunnasta. Meidän täytyy mennä hyvinä ystävinä +niitten puheille, ja kun rajasta tulee puhe, niin täytyy kaikkien +muistaa se, että sanoo rajan menevän monta sataa syltä päivän puolitse. +Kukaan ei saa siinä tempussa erehtyä. + +-- Entäs jos se Venäjän moloska sanoo toisin? huomautti joku. + +-- Venäjän moloska on evästen luona, sanoi Mikko. -- Se täytyy taluttaa +tuolta kiertotietä tuonne tulille, niin se ei tiedä rajansuunnasta +tuolla tulien kohdalla mitään. Ja nyt te neljä miestä lähdette tuomaan +tuolta tavaroita. Me Aaron kanssa lähdemme tuonne tulille edeltä. + +Tulille tultuaan Aaro ja Mikko näkivät, että kolme vastateurastetulla +poronlihalla täytettyä kattilaa oli tulella kiehumassa. Mikon ja Aaron +nähtyään hyppäsi siitä yksitoista karvaista miehen tallukkaa pystyyn +kuin säikähtyneet metsäeläimet ja seisoivat arkoina ja lenkojalkaisina, +jaloissa suuret karvaiset poronkallokengät, pyörein silmin katsellen +tulijoihin. + +Aaro alkoi ystävällisesti kertoa ennenkuin tulijoilta oli mitään +kysytty, että he ovat valtakunnan rajaa avaamassa. Tuli jano, ja kun he +eivät tuolta suon päästä löytäneet vettä ja huomasivat tämän savun, +niin arvasivat täällä olevan hetteen, läksivät tänne saamaan vettä. + +-- On täällä hete, mutta juo sie tuosta kattilasta, siinä on vasta +hetteestä tuotua vettä, kiirehti joku joukosta sanomaan juuri kuin hän +olisi tahtonut sillä tarjouksellaan saada estetyksi menon hetteelle. + +Aaro oli juovinaan oikein ähkäen ja sanoi viimein laskiessaan kattilan +maahan: + +-- Kylläpä se tuntui hyvältä! Kun tämmöisellä helteellä on päivän suu +kuivana, niin kyllä vesi silloin maistuu. + +Mikkokin oli juovinaan, vaan ei kuitenkaan siitä likaisesta kattilasta +hernettäkään ottanut suuhunsa, nieli vain tyhjää, ja tuokion perästä +kattilan maahan laskettuaan sanoi: + +-- Eipä uskoisi, että vesi maistuu noin hyvältä. + +Lappalaiset rupesivat nyt Aarolta kyselemään, onko heitä miehiä kuinka +monta, missä ne ovat ja mistä se raja tulee tällä kohdalla kulkemaan. +Ja kun he saivat Aarolta kuulla, että raja tulee kulkemaan monta sataa +syltä tuolta päivän puolitse, kaukaa vielä tuon kummun taitse, ja että +miehiä on kaikkiaan vain kuusi ja herraa ei ole heillä suomalaisilla +ollenkaan, Venäjän herra on heillä päänä, mutta sillä ei ole miehiä, +rauhoittuivat kaikkien silmät. Hyvämielinen tyytyväisyys palasi +jokaisen kasvoihin ja iloisesti naureskellen rupesivat he katsomaan +suon sivua harveikkokangasta myöten tulevia taakkaselkäisiä tulijoita. + +Venäjän herra jo kolmenkymmenen askeleen päässä alkoi hohottaen nauraa +ja pölisi. Lappalaiset alkoivat iloisesti vastata venäjänkielellä. + +Kun Venäjän herra kuuli venäjänkielen, huudahti hän riemuissaan omalla +kielellään ja lähti puolijuosten mennä vöntöstämään miesten luo, jossa +tulisesti käsiä puristaen tervehti kaikkia ja sanoi niille nimensäkin. + +Kun lappalaiset nyt näkivät, ettei Aaron kertomuksessa ollut mitään +petosta, häipyi povista viimeinenkin pelko ja he rupesivat rauhallisina +keittojaan valmistamaan syötäväksi. Toiset myötään mälisivät Venäjän +herran kanssa. + +Suomalaiset tekivät tulensa rajan puolelle, noin neljänkymmenen +askeleen päähän lappalaisten tulesta. Aaro ja Pentti kiertelivät +ulkokausteella. Lappalaisetkin näkivät, että miehet nuuskivat heidän +tekojaan, mutta kun tiesivät ja näkivät kaikin puolin olevansa +turvassa, niin eivät olleet tietävinään, elivät vain omaa elämäänsä. + +Aaro ja Pentti tulivat nyt kauhistunein kasvoin tulelle ja Aaro sanoi +vihasta ja harmista vapisten: + +-- Kolme poroa on tapettu. Minun on yksi, Kenttä-Jaakon Kurtinjoen +kylästä on toinen ja Vataniemen Esan Vaatimenojan kylästä on kolmas. +Tuolla ovat päät kuusen juuressa ja lihat hetteessä. + +Mikon ruskeanharmaat silmät painuivat tavallista syvempään ja +hampaitaan yhteen kiristäen hän sanoi: + +-- Köyteen sen tulen omat panemme nyt! + +-- Herra Jumala! Miten me tämän vertaiset miehet. Olisipas kaikki +miehemme tässä, sanoi Aaro katkerasti. + +-- Nuo kentaleet eivät vastaa enempää kuin tyhjät töppöset miehen +käsissä, sanoi Mikko varmasti. -- Se on meille voitoksi, että meitä on +näin vähän. Jos meitä olisi kaksitoista miestä heille näyttäytynyt, +silloin ne olisivat hyökänneet yksi yhtäälle, toinen toisaalle ja +hävinneet metsän uumeneen kuin säikähtyneet jänikset. Olisimme ehkä +saaneet yhden tai kaksi juoksemalla kiinni. Mutta nyt nuo yksitoista +roistoa ovat meidän paulassamme. + +-- Miten se on mahdollista? + +-- En sitä teille osaa sanoa edeltäpäin, mitä on tehtävä, sanoi Mikko. +-- Olkaa vain miehinä ja tehkää, mitä minä käsken tai minkä näette +ensimäiseksi tehtäväksi. Se on tiettävissä, että ne tekevät tappelun +meitä näin vähiä vastaan, mutta minä en sitä pelkää. Minä olen koko +asiassa sydämenä ja käyn rintimaisena asiaan. Te vain auttakaa minua, +jos näette, että minulle hätä tulee. + +-- Herra Jumala, te tapatatte itsenne, se on varma, sanoi Aaro arasti. + +-- No meinaatteko te sitten tämän ainoan sattuman, jolloin nuo rosvot +ovat käsissämme, jättää paljaan tyhjän pelon takia sikseen? + +Siihen kiirehti Pentti sanomaan: -- Ei, sitä emme tee, kun meillä on +esimies keskellä tulta. Me koetamme parastamme. -- Kaikki sanoivat nyt +samat sanat. + +Miehet olivat niin kiihdyksissä, ettei syönti muistunut kenenkään +mieleen. Varma päätös povissa he kuitenkin odottivat, kunnes +lappalaiset olivat päässeet syömästä. + +Mikolla oli iso moniteräinen linkkuveitsi taskussaan. Hän otti sen ja +puristi kouraansa, ikäänkuin näyttääkseen voimansa, ja sanoi: + +-- Tuo tekee käden raskaaksi. Jälki näkyy mihin se hujahtaa, vaikka sen +teräkin on lukossa. Sitten Mikko pani revolverinsa täyteen latinkiin. + +Hetki oli tullut. Mikko ilmoitti, että tuolla puolen tulen näkyi olevan +kaksi pyssyä petäjää vasten ja lisäsi: -- Ottakaa te ne pois, kun minä +aloitan tehtävämme! + +Nyt Mikon jälessä lähtivät kaikki miehet lappalaisten leiriin, jossa +nämä iloisesti nauraen Venäjän herran kanssa kovalla äänellä puhuivat. +Mutta miesten tulennasta huomasivat lappalaiset, että jotakin outoa on +tekeillä. Pyörein silmin hyppäsivät he pystyyn. + +-- Te olette tappaneet näitten miesten porot, sanoi Mikko tuimasti ja +samalla päättävästi. -- Siksi me vangitsemme teidät ja lähetämme +nimismies Nyströmin haltuun. Sanokaa heti, aiotteko vastustaa vai +antaudutteko sovinnossa. + +Eräs lappalaisista oli puolta päätään pitempi toisia. Tämän veret +näkyivät kiihtyvän. Hän kääntyi Venäjän herran puoleen ja +venäjänkielellä nähtävästi sanoi mistä oli kysymys. + +Venäjän herra käänsi päänsä niskoilleen, nauroi suurella suullaan kohti +kurkkuaan niin ivallisesti kuin suinkin osasi ja sanoi sitten +käskevästi jotakin. Silloin sen suurimman lappalaisen hampaat +kirahtivat ja samassa hän hyökkäsi Mikkoon käsiksi. Kuin muurahaiset +seurasivat toiset nyt esimerkkiä, mutta Mikko riuhtaisi kätensä irti ja +sivalsi isointa lappalaista korvalliseen. Mies lytkähti maahan kuin +ammuttu pyy. Mikko sipaisi toista ja kolmatta, joilla oli sama kohtalo, +mutta silloin suomalaisten suusta kuului kirkaisevan hätäiset: »Ampuu, +Herra Jumala, ampuu.» Silloin Mikko huomasi, että sylen päässä hänestä +oli häntä kohti tähdätty pyssy. Mikko hyppäsi täyden voimansa takaa +syrjään ja löi kädellään pyssyyn, joka samassa laukesi ilmaan, tempasi +pyssyn, rätsäytti sitä petäjään niin että kaikki muut osat putosivat +maahan, ainoastaan rauta jäi käsiin. Pyssyn rauta käsissään hän sitten +pyörähti, ja samassa oli jokainen lappalainen irti Mikosta ja puolet +maassa pökerryksissä. + +Silloin Venäjän herra sai maasta honkaisen halon. Halko korkealla +ilmassa hän ränkyen kuin ahdistettu karhu hyökkäsi Mikkoa vastaan +lyödäkseen sillä halolla Mikkoa. Mikko hyökkäsi vastaan aikoen sillä +pyssyn piipulla lyödä käsille, mutta isku sattuikin halkoon käsien +rajalle. Halko kuitenkin tärähti niin paljon, että se pyörien lensi +kuin ammuttu nuoli käsistä. Mikko uudisti lyöntinsä, tahtoi saada +lyödyksi Venäjän herraa kasille, mutta hujauttaessa sattui pyssynpiippu +koskettamaan hänen päänsä päällä olevaa petäjän oksaa, ja se hairautti +niin paljon iskua, että lyönti sattui niskaan olkapään rajaan. Silloin +Venäjän herra kamalasti älähtäen kaksin käsin tarttui niskaansa, +pyörähti pois ja lähti pakenemaan. Mutta jo ensimäisen askeleen päässä +hän ryömähti otsa edellä pyörtyneenä maahan. + +Koko joukosta rupesi kuulumaan hätäisiä ääniä. + +-- Vieläkö vastustatte? ävähti nyt Mikko. Kaikkien suista kuului +rukoileva sana: -- Emme vastusta, elkää meitä tappako! + +Siinä parhaan tuoksinan aikana oli yksi lappalainen päässyt livistämään +pakoon. Nyt se näkösen päässä lenkojalkaisena juosta vekelti +hengentulleen edestä pakoon. Kun hän juostessaan suurien kenkäinsä +tavattoman korkeista nokista tarttui risuun, tuprahti hän päälaelleen +maahan. Samassa hän kuitenkin kimposi pystyyn ja lähti juoksemaan, +kunnes taas suistui pää edellä sammaleeseen. + +Kun Mikko pelkäsi, että toisetkin seuraavat sen esimerkkiä, otti hän +revolverin käteensä ja ärjäisi: -- Jos askeleenkaan yritätte +pakenemaan, niin siinä silmänräpäyksessä olette läpi! + +Nyt jäivät kaikki vapisten seisomaan ja niitten joka jäsen värisi kuin +virrassa. He rupesivat kohti kurkkuaan itkemään ja rukoilemaan, ettei +lasten ja vaimojen tähden heitä vangittaisi. Mikko ei sitä kuullut, +vaan sanoi käskevästi tovereilleen: + +-- Noitten säkeistä ottakaa nuoria, joilla sidotaan kädet selän taakse +ja puuhun kiinni. + +Mikon toverit eivät tähän asti olleet kättä puuttaneet asiaan, mutta +nyt sen verran selvisivät hölmistyksistään, että alkoivat kilpaa purkaa +nuoria lappalaisten säkeistä, ja kun alkuun oli päästy, oli työ +miehistä mitä mieluisinta. Toiset purkivat nuoria ja toiset sitoivat +käsiä selän taakse ja vänäsivät puuhun selin kiinni. Kaikki kävi kuin +tulen sammutuksessa, ja kohta olivatkin ne kymmenen kappaletta kukin +omassa puussaan selkä puuta vasten seisomassa. Venäjän herra oli tällä +aikaa tointunut. Hän istui verta sylkien kaatuneen puun rungolla ja +itki kuin pieni lapsi. + +Lappalaisilla oli hienoista nuorista harvoille verkonsilmille kudotut +suuret säkit kantamuksia varten. Niistä purettiin vangitsemissiteet ja +niistä täytyi vielä purkaa ja laittaa jukkoja kuljetusta varten. Toiset +miehet rupesivat nyt purkamaan säkkejä, toiset taas laittoivat lohia +kiehumaan päivälliseksi. Suuret läjät sykkyräisiä nuoria olikin +valmiina, kun kaksi kattilallista lohta oli tuhalla kypsynyt. + +Syömään asettuivat nyt miehet ja iloitsivat kuin ainakin suuresta +saaliista eivätkä olleet kuulevinaan korvia särkevää, katkeamatonta +itkun ulinaa. Herrakin itki turskien ja niskaansa pidellen voivotteli +sydämensä pohjasta. + +Mikolla ei syönti luistanut, palat pyrkivät vain pyörimään suussa. Hän +oli miettivän näköinen ja melkein puhumaton. + +-- Mustelma on kaulassanne tuolla niskan puolella ja laajajuurinen +ajettuma näyttää syntyvän, sanoi Aaro. + +-- Saihan tuota joku takaapäin, nyrkilläänkö lienee iskenyt niskaani +vai millä. Mustia verkon silmiä rupesi ilmestymään silmieni eteen ja +luulin tuhon tulevan, kun lisäksi eräs sylineen jämeysi jalkaani ja +rupesi kaatamaan. Se on tuo, jonka ohimosta veri tihkuu. Lienee tuo +veitsen pää sattunut kourassa olemaan sen verran pitkällä, että särki +pääkuoren. Ja kun tuo herra tuupertui kumoon, rupesi minunkin +selkäpiitäni kuuma virta karmimaan: taitaa tässä haudan kaivanta tulla +ensimäiseksi työksi. Mutta vanha henki siinä oli vielä sentään luita +lämmittämässä. + +Kun syömästä oli päästy, saivat Pentti ja Teppo määräyksen laittaa +eväitä niin paljon mukaansa, että pääsevät ensimaiseen kylään ja +voivat, joskin vain niukasti, ruokkia kuljetettavansa sinne asti. +Toiset rupesivat laittamaan nuorilla lappalaisia toisiinsa kiinni. Sen +verran jätettiin väliä, että miehet sopivat hyvästi kävelemään ja +jälkimäinen edelliseltään näkemään jalkoihinsa. Kohta seisoikin yhdessä +jonossa kymmenen voivottelevaa ja sydämensä pohjasta rukoilevaa +karvaista ihmisolentoa, kädet selän taakse sidottuina toisissaan +kiinni. + +Mikko antoi nyt Pentille revolverinsa ja sanoi kovalla äänellä ja +määräävästi: + +-- Jos matkalla rupeavat vastustelemaan, niin käyttäkää omaa lakianne. +Tämä auttaa lopussa, jos ei vähemmästä ole apua. + +Joukosta kuului rukoilevia pyyntöjä: -- Älkää rakas herra toki määrätkö +meitä tapettaviksi, armahtakaa edes lastemme tähden. + +-- Ei teitä tapeta, vaan annetaan tietää mikä on pahantekijän palkka, +sanoi Mikko jäykästi. + +Jono lähti liikkeelle. Pentti raskas eväslaukku selässään noin +sylenpituisesta jukosta talutti etumaista, ja kantaen vieläkin +raskaampaa evästarakkaa lähti Teppo kävelemään jälkimäisen takana. +Kymmenen lenkojalkaista, suurikenkäistä, matalaa miestä neljäntuulen +lakit päissään takaraivolle kallistettuina lähti hajalla säärin kahden +ison miehen välillä astua vemmeltämään. Matkue katosi heti kuusikon- ja +männikönsekaiselle rinteelle, mutta kauan kuului vankijonon valitus. +Hiljalleen loittoni sekin, vain metsän rinteistä saapui hienoa kaiun +hyminää, joka vaimeni tyyneksi, auringon kultaamaksi illan rauhaksi. + +Saadakseen aikaan sovinnon meni Mikko Venäjän herran luo ja +ystävällisin kasvoin työnsi kätensä herran käteen, puristi sitä +lämpimästi ja toisella kädellään taputti olkapäähän. Venäjän herra +hyppäsi seisaalleen, rupesi iloisesti pölisemään ja tahtoi kaksin käsin +Mikon sulkea syliinsä ja suudella häntä, mutta Mikko esti sen, taputti +vain toistamiseen olkapäähän ja hymyilyllään näytti, että hän ei ole +vihassa. Nyt rupesi Venäjän herra viittilöimään käsillään ja +osoittamaan liikkeillään, että Mikon pitäisi häntä lähteä viemään +sinne, mihin lappalaiset viedään, mutta Mikko ilmaisi merkkikielellä, +että hänen oli lähdettävä rajalle. Venäjän herra otti eväskorinsa, +jossa oli vain leivän kannikka, näytti kannikkaa Mikolle, heitti sitten +koriin ja surullisen näköisin kasvoin kallellapäin näytti Mikolle +tyhjiä käsiään ja taas viittilöi ja pölisi sinne päin, mihin +lappalaisia vietiin. + +Mikko nouti silloin eväistään kaksi leipää, ojensi ne Venäjän herralle +ja viittasi rajan suuntaan, kallisti sitten päänsä käteensä, ummisti +silmänsä ja nukkuvan hengityksellä ilmaisi, että tässä ollaan yötä. +Sitten päänsä oikaistuaan viittasi rajan suuntaan, jotta Venäjän herra +ymmärtäisi tässä oltavan yötä ja aamulla lähdettävän rajaa käymään. + +Nyt rupesivatkin miehet tekemään yömajoja ja nuotioita. Olisi kyllä +ollut iltaa käydä raja hakemassa sille kohdalle, mutta Mikko tunsi +kaulansa kipeäksi eikä tahtonut sitä enää vaivata. Haettuaan +taistelupaikalta sinne pudonneen hyvän linkkuveitsensä hän istuutui +kaulaansa hieroskellen kaatuneen puun jäkäläiselle rungolle ja antoi +miesten laittaa yön tarpeita. + + + + +Kahdeksas luku. + + +Kolmas päivä oli jo puolen korvilla, kun saapuivat evääntuojamiehet +rajalle ja heidän mukanaan Risto Tervakka, hänkin ruokataakkaa kantaen. +Riston oli Suomen herra toimittanut työmieheksi ja samalla tulkiksi +Venäjän herralle, kun Risto pienenä poikasena Venäjällä kerjuulla +ollessaan oli oppinut venäjän aivan selväksi. + +Kun Risto nyt sanoi Suomen herralta terveiset, pääsi Venäjän herran +suusta huutava ihastus. Kaksin käsin hän sulki Riston syliinsä ja +tahtoi suudella, koko mies näytti olevan täynnä sydämellistä iloa. + +Kun päivä ei ollut päivällisen kohdalla, niin lähtivät miehet +joukollaan viemään rajaa eteenpäin, kunnes tulisi vastaan vesipaikka. +Mutta Venäjän herra pidätti Riston puhetoverinaan ja tahtoi saada +hetimiten kerrotuksi kaiken, mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun Suomen +herra täältä lähti. + +Päivällistulella sai Risto kuulla asian oikean laidan ja hän ilmoitti +silloin Venäjän herralle, että tämä oli asettunut rosvoja puolustamaan +ja että Mikko oli nimismiehen palvelija ja saattoi hänen puolestaan +vangita paitsi rosvot myös heidän auttajansa, jonka hän saattaisi +vieläkin antaa Suomen viranomaisten käsiin, jos tahtoo. + +Nyt Venäjän herran ruskeat silmät muuttuivat hätäisiksi, hän ymmärsi +olevansa verkossa. Mikko oli hänelle hyvänä vain saadakseen hänet +seuraamaan itseään, kunnes voi jättää hänet viranomaisten käsiin. Nyt +hän antoi Riston kertoa Mikolle, että hänet oli petetty, lappalaiset +olivat muka hänelle kertoneet, että porot olivat omia, suomalaisilta +ostettuja, ja sen vuoksi niillä oli korvissa suomalaisten merkit. +Sitten Venäjän herra kättä puristaen Riston avulla pyysi Mikolta +anteeksi erehdystään, ja kun Mikko oli luvannut olla asiasta +kantelematta, pyysi Venäjän herra saada kirjoittaa taskukirjaansa Mikon +ja Mikon vaimon nimen ja osoitteen, jolla saa postilähetyksen Mikolle +lähetetyksi. Hän muka aikoi lähettää Mikolle ja Mikon vaimolle +kallisarvoiset joululahjat, joihin antaa piirtää kumpaisenkin koko +nimet. Mikko kiitti nyt kättä puristaen Venäjän herraa ja taputti +olkapäähän. + +Neljäntenä päivänä saapui rajalle Pentti ja Teppo tuoden lämpimät +terveiset nimismieheltä. Pentti kaivoi taskustaan rotisevan +satamarkkasen, ojensi sen Mikolle ja sanoi: + +-- Tämän lähetti teille nimismies vaivastanne palkkioksi, ja sitä +pahoili, kun ette sitä Venäjän herraa tuoneet samalla tänne. Olisi +opetettu tuntemaan Suomen lakia. + +Venäjän herra tahtoi tietää mitä merkitsi satamarkkasen lähetys +Mikolle. Risto selitti nyt sen juurta jaksain Venäjän herralle. Sitä +kuullessa herran silmät taas tulivat hätäisiksi ja ennestään ruskeat +korvalliset kävivät vieläkin ruskeammiksi. Hän puhui melkein hätäisesti +muutamia sanoja Riston kanssa. Sitten Risto kääntyi Mikon puoleen ja +sanoi: + +-- Herra pyytää kysymään, onko nimismies käskenyt vangita hänet ja +vangitseeko Mikko hänet. + +Mikko tarttui Venäjän herran käteen ja sitä lämpimästi puristaen sanoi +kovalla äänellä: + +-- Minä kun olen luvannut olla kantelematta, niin minä en vangitse +teitä, ja kun minä en teitä vangitse enkä vaadi vangitsemista, niin +kukaan ei teitä Suomessa vangitse, ellette tee uutta rikosta. + +Kun Risto tulkitsi Mikon sanat Venäjän herralle, niin herralta +hyrskähti sydämen pohjasta kohoava ilon sysäys ja silmien nurkkiin +ilmestyi kirkkaat kyyneleet. Oikein kaksin käsin hän nyt taputti Mikkoa +olkapäihin ja sanoi ystävällisesti jotain, minkä Risto suomensi: »Sinä +jalomielinen herra, pidän teidät muistossani». Sen jälkeen oli Venäjän +herra aina hyvällä tuulella ja iloisena. Hän ei näyttänyt muistavankaan +niskassaan kannettavaa nyrkinkokoista veripahkaa. + +Kun kaikki miehet nyt olivat kotiutuneet rajalle, rupesivat he +yhteisellä kiireellä jouduttamaan rajaa Kemijoen latvan jokihaaraan, +ollakseen siellä ennenkuin Suomen herra tulee sinne levähtelemään +uutta, kaikkein vaikeinta taivalta varten, minkä tiedettiin olevan +Paatsjoelle mennessä, ja onkimaan jokihaaran harreja, rautuja, +nieriäisiä ja tammakoita. Yhdeksäntenä päivänä Suomen herran lähdöstä +olivat jo miehet jokihaarassa. Aamusella ennen auringon nousua oli +taivas ruvennut hikeytymään, koko ilma hämärtyi kuin auringon pimetessä +ja kävi yhä raskaamman näköiseksi. Juuri kun miehet saapuivat +jokihaaraan, rupesi tuulemaan raskaasti, satamaan taivaan täydeltä ja +ukkonen siellä täällä laimeasti jyrähteli. + +Vettä tuli taivaalta aivan kaatamalla. Tuuli kuljetti sitä harmaana +tuiskuna metsän lomia myöten, eikä minkäänlainen metsä voinut suojata +tältä vesiryöpyltä. Siitä huolimatta miehet kuitenkin laittoivat +sankkaan aarniokuusikkoon vankan nuotion palamaan. Tuulen puolelle +tehtiin syltä paksu seinä kuusia vasten pystytetyistä parin sylen +korkuisista kuusista. Nyt tämä seinä suojasi tuulen, ja rintimaisia +kuusia myöten valui satanut vesi alas, joten majaan ei tullut yhtään +vettä. Siihen kuusten sammaleiselle juurelle, missä ei muuta roskaa +näkynyt kuin kuusista karisseita suuria pörhistyneitä käpyjä, +asettuivat miehet nuotion paisteessa kuivailemaan itseään. Siihen +ystävällisesti naurua hörhöttäen iloisin naamoin ja pölisten tuli +Venäjän herrakin joukkoon. Hän oli iloissaan siitä, että jouduttiin +tänne sateen ajaksi ja päästiin näin hyvään suojaan, jossa ollaan kuin +Novgorodin parhaassa hotellissa. + +Lappalaisten teurastamia parhaimpia lihoja oli otettu mukaan, ja vaikka +oltiin kalaveden rannalla, laittoivat miehet kolme kattilallista lihaa +tulelle. Tätä lihavelliä Venäjän herrakin särpi ja ihastuksissaan +pölisi, ettei Novgorodin parhaassa hotellissakaan ollut saanut parempaa +lientä. + +Koko yön satoi vettä. Sateen ja tuulen kohina milloin hurjemmin, +milloin hieman laimeammin kuohui metsässä. Mutta majan asukkaille ei +satanut pisaraakaan, ainoastaan kuusien juuret nutjahtelivat nukkujain +alla ja nuotion liekki hulmahteli puolelle ja toiselle, juuri kuin +olisi tahtonut kaiottaa sääsket pois kumpaiseltakin puolen. Aamusella, +kun aurinko alkoi nousta, taukosi sade, pilvet ohenivat ja tuuli +kuoleutui aivan tyyneksi. Suurena, ihanana kultapyöränä kohosi vuorien +takainen aurinko, jonka kellahtavan kultaista lämpöä nyt myrskyn ja +sateen puhdistama luonto ahmien näkyi hengittävän keuhkoihinsa. Luonnon +valmistamaa juhlapöytää eivät nauttimatta sivuuttaneet joen harrit, +taimenet, raudut, nieriäiset eivätkä tammakotkaan, vaan kilpaa molskien +ja mäiskähdellen nokkivat joen pinnalla lehvottavia tai horisevia +perhosia ja muita hyönteisiä. »Noille nälkäisille täytyy tarjota +terästä», sanoi Väinö aamukahvinsa juotuaan, ja kohtapa olikin joka +mies joen rannalla vapa kädessä viskelemässä ja vetämässä onkeaan. Yksi +ja toinen harrin känttyrä, raudun sirkka, nieriäisen palko, taimenen +kämpäle ja tammakon penikka lensi rannan mättäikköiselle penkereelle. +Venäjän herrakin oli saanut ongen; hänkin rannan mättäällä seista +kamotti ja toisten esimerkin mukaan viskeli ja sinne tänne kuljetti +onkeaan. Vetäessään silloin tällöin harrin tai tammakon penikan +rannalle hän pölisi ihastuksissaan, juuri kuin lehmän olisi saanut. + +Se toimi oli kaikista niin mieluista, että unohtivat syöntinsäkin, eikä +kukaan pitänyt mielessään, mitä kaloja ja montako oli saanut. Päivä oli +jo puolen rinnassa, kun Mikko näki, ettei siitä tästä hommasta toista +päätä tule. Hän nousi korkealle mättäälle ja tukkilaisen tapaan kovalla +äänellä huusi: »Kello s-o-o-i.» Silloin miehet kokoilemaan kaloja, +minkä käsissään saattoivat tuoda, ja laittamaan kalakeittoja tulelle. +Venäjän herrallakin oli suuri kyhmyniskainen harrin känttyrä, taimen ja +tammakko kourissa, kun hän nauraa hohottaen tuli jälempää muita +tulille. Hän pyysi Ristoa keittämään hänelle erityisen kalakeiton. Pian +Venäjän herra jo katkeamaton naurun hymy kasvoissaan hoiteli kattilan +alla palavaa tulta tuntien povessaan kutsumusta keiton jouduttamiseen. + +Miehillä oli nyt kaloja valtainen koko. He eivät tienneet itsekään, +mitä niillä tehdä. Entistä suolattua lohta oli enemmäksi kun yhdeksi +viikoksi, ja Aaro tiesi, että matkalla Paatsjoelle tulee melkein joka +päivä vastaan pieniä jokia, joista saa rautuja ja tammakon penikoita +niin paljon kuin haluaa. Vain taimenien parhaat kohdat suolattiin +matkaan otettavaksi, muut kalat jäivät rannalle läjään odottamaan +Suomen herran määräystä. Herran piti aikomuksensa mukaan viimeistään +tänään tulla. Yksi ja toinen kävi joen rannalla kuuntelemassa, eikö +alkaisi kuulua tulijain ääniä, mutta sieltä ei kuulunut mitään sinä +päivänä eikä vielä huomennakaan. Vasta ylihuomenna puolenpäivän +rinnassa alkoi joelta kuulua kolinaa ja puheen pälinää. Kohta joen +mutkan takaa ilmestyi ruskea venhe ja kohta toinenkin, joita miehet +sauvoimilla joen pohjasta työntelivät. Nauraen ja kovalla äänellä +pölisten Venäjän herra nyt etumaisena vökelti rantaan, missä Suomen +herra olikivuoteeltaan konkoi pystyyn ja alkoi kömpiä rannalle. + +-- Tässä on matkan pää, ei juokse pituuttaankaan eteenpäin, sanottiin +kun keula oli tärähtänyt rantaan. -- Mikko sai nyt Suomen herralta +kuulla niiden lappalaisten kohtalosta, jotka tämä oli nähnyt +nimismiehen kotona. Oikein oli sääli raukkoja, kun oikeitten ihmisten +vaatetta ei ole rihmankiertämää päällä muuta kuin niissä neljäntuulen +lakeissa vähäisiä viilekkeitä. Karvaiset poronnahkapukineet +kesähelteelläkin ja mitten poimuissa kitisee syöpäläisiä niin paljon +kuin sopii. Venäjän herrakin sai nyt kuulla, että lappalaisia oli +lähdetty kuljettamaan Merikosken kaupungin linnaan, kunnes virkateitse +saadaan niitten papinkirjat ynnä muut asiaan kuuluvat tiedot, jolloin +ne sitten haetaan oikeuden tutkintoon. + +Venäjän herra alkoi taas peloissaan kertoa, miten hänet oli petetty, ja +pyysi päästä matkustamaan Suomen herran mukana täältä pois, kun hänelle +ei tullut miehiä. + +Tuliaiskahvia odotellessaan Suomen herra kyseli, miten raja on mennyt +vanhoihin merkkeihin tuntureissa ja missä se on menossa. Kun hän sai +kuulla, että raja on hyvästi kohdannut merkkipaikat ja että se on hyvän +matkaa Korvapuolitunturista Huurupäätunturiin menossa, sanoi hän +palaavansa takaisin venetietä ja sieltä aikojaan myöten matkustelevansa +Inarin kirkonkylään, josta toimittaa venheet Paatsjoelle. Niillä on +kaikkien miesten tultava kirkonkylään kylpemään ja puhdistelemaan +itseään, kun ei täällä jääkylmässä joen vedessä voi uidakaan. +Kuullessaan, että herra lähtee takaisin ihmisten ilmoihin ja lupaa +viedä kirjeen postiin, Mikko kaivoi laukustaan kirjoitusneuvot ja +taskukirjansa kannella kirjoitti kirjeen kotiin sillaikaa kun Timo +toimitti kahvia juotavaksi ja venhemiehet kalakeittojaan syötäväksi. + +Suomen herra oli tuliaiskekkeriksi varustanut matkaansa monenlaisia +sokeri- ja vehnäleivoksia. Kun kahvi oli kaadettu kattilasta pannuun ja +pannusta kuppiin, alkoivat miehet juoda sitä herran käskystä +vehnäleipäkimpaleitten ja monenlaisten kompiaisten kanssa. Ja vinhasti +nyt miesten suut pulluilivatkin kahvia ryyppiessä. »Yhdeksän ei yhtä +odota», huomautettiin Mikolle, kun tämä yhä viipyi kirjoittamassa, +vaikka kaikki muut olivat jo saaneet juoduksi. Mutta Mikko ei heittänyt +kirjettään kesken, vaan sanoi: »Viipyneen eväät parahat.» Saatuaan +kirjeensä valmiiksi ja annettuaan sen herralle vietäväksi postiin pääsi +Mikko yksinään juomaan viimeksi ja sai loput leivoksista panna +matkaevääkseen. + +Aaro sai arvioida, milloin olisi Paatsjoelle toimitettava venheet ja +opas. Viimeistään neljän viikon päästä arveli hän oltavan siellä. Mutta +opas saa venheineen olla jo puolen neljättä viikon päästä paikoilla. +Hän yksinään on joutilaampi odottamaan. Asettukoon hän noin kahdensadan +sylen päähän Paatsjoen niskasta jokea alas. Sillä Olostunturista +Kallopäähän katsoen näyttää raja niiltä paikoin menevän poikki joen. + +Suomen herra kiirehti lähtöään joutuakseen huomenillalla Martinkylään +yöksi. Miehet saivat nyt ottaa venheistä ruokatavaransa: kolme +sadankilon säkkiä leipiä, kolme takkaa kuivia poronlihoja, kolmen kapan +pussin suoloja, kolme kymmenen kilon pyttyä voita, viiden kilon pussin +kahvia, kaksi isoa toppaa sokeria ja Mikolle erittäin kymmenen kilon +pussi parhaita riisiryynejä. + +Kun tavarat oli otettu venheestä, käski Suomen herra venhemiesten ottaa +toiset puolet hänen vuodeoljistaan ja laittaa toiseen venheeseen +Venäjän herralle samanlaisen vuoteen kuin hänellä itsellään oli. + +Oltiin lähtöä varten jo seisovillaan, kun Venäjän herra tarttui Mikkoa +käteen ja sitä lämpimästi puristaen ja ystävällisesti pölisten vakuutti +lähettävänsä lupaamansa joululahjat ja oman ja vaimonsa valokuvan ja +erittäin kellonvitjoissa kannettavan kalliin koristeen, johon on +piirretty Mikon nimikirjaimet. + +Mikko sen kuultuaan kumarsi kiitokseksi, mutta samalla sanoi: + +-- 'Lupa ei taloa hävitä', sanotaan. Nuo kauniit lupaukset ovat vain +sitä, että niitten varjossa pääsee livistämään rauhassa omaan maahansa. + +Kun Suomen herrakin oli hyvästellyt kaikki miehet ja toivottanut +terveyttä näkemiin, lähtivät herrat ja venhemiehet rantaan, kaikki +miehet saattoivat lähtijöitä rantaan ja kun venheet olivat kääntyneet +matkalle, alkoi joka mies huiskuttaa mikä hattuaan, mikä nenäliinaansa, +mihin vastaukseksi herratkin heiluttivat nenäliinojaan, kunnes venheet +kiertyivät niemen taa. Silloin miehetkin lähtivät tulille valmistamaan +rajalle lähtöä. Kohtapa nähtiinkin kolmetoista raskastaakkaista miestä, +Aaro etumaisena, lähtevän Huurupäätunturia kohti ja katoavan metsään. + +Huurupäätunturin juurelle pääsivät miehet vasta huomenna, matkalla +täytyi olla yötä. Mutta sillä tempulla, että mentiin suoraan Huurupään +juurelle, lyheni eväänkantomatkaa enemmän kun kolme peninkulmaa. Nyt he +saattoivat tyhjinä miehinä hakea rajan sinne, kaikki miehet +kirvesmiehinä. + +Siitä yöpaikasta lähtiessä miehet tekivät sopimuksen, ettei pidetä +pyhää eikä arkea, vaan lyödään rajaa hengentulleen edestä päivät +päästänsä. Lyötäisiin yötkin, mutta Mikko ei voi antaa tietä, minkä +vuoksi se aika nukutaan ja päivän valjetessa ollaan valjaissa. + +Kävikin niin, että ennenkuin näkyi yhtään venhemiestä rajansuun +seudulla, oltiin Paatsjoella onkimassa Paatsjoen lohia. Vasta kolmen +päivän perästä tulivat venheitten tuojat. Miehistä olivat silloin +muutamat ihan hämmennyksissä viikonpäivistä. Venheitten tuojilta täytyi +Mikonkin kysyä, mikä viikonpäivä siellä Inarin kirkon kylässä on +tänään. Mies naurahti ja sanoi: + +-- Siellä on tänään perjantai ja huomenna on lauantai, mutta mikä +teillä täällä lienee? + +-- Me otamme sen Inarin ajanlaskun käytäntöön. Olkoon meilläkin tänään +perjantai, sanoi Mikko. + +-- Perjantai? Päästäänkö huomenillaksi kirkonkylään? kuului +miesjoukosta ääni. + +-- Päästään, kun ollaan ahneina, sanoi venhemies. -- Nyt auttaa tuuli, +on ihan peräntakainen, kun vain pysyisi tuolla. + +Miehet olivat jo ennakolta laittaneet eväittensä tähteet, kirveet ja +kattilat metsän sisään tehtyyn majaan. Laukuissa oli vain parin päivän +eväs. Nyt miehet eivät käskyä odottaneet. Kiireimmän kautta he +kantoivat rannalta kuusen oksilla peitetystä läjästä kolmekymmentä +suurta lohta venheeseen ja peittivät kuusen lehvillä, sitten +toimittautuivat laukkuineen venheisiin ja niin työnnyttiin matkalle. +Parisataa syltä täytyi virtaista joen rantavettä mennä sauvomalla, +mutta kun oli päästy joen niskaan, nostettiin purjeet. Silloin kaksi +suurta selkävenhettä lähti rinnakkain pakenemaan ensimäistä saaren +salmea kohti. + +Kiihtyvä itätuuli pilvisen taivaan alla ikäänkuin lennätti venheitä +salmesta salmeen, mistä aukeni näkymään korkeita paljaspäitä +tuntureita, jotka kuin taikavoimalla siirtyivät sivulle ja uusia aukeni +eteen. Matka näytti eksyksissä kulkemiselta, mutta perämiesten +kasvoissa ei näkynyt vähintäkään arkuutta. Melan ponnesta pidellen +hallitsivat he venheitä. Keltainen vaahto kohosi venheitten vierissä. +Mikko viimein kysyi perämieheltään: -- Onko tämä nyt sitä kuuluisaa +kaksitoista peninkulmaa pitkää ja kahdeksan leveää Inaria? + +-- On, tämä on juuri sitä. Tämä on täynnä saaria, sanoi perämies +tyynesti ja silmät rävähtämättä katsoi venheensä käyräkokkaisen nokan +yli matkan suuntaa. + +-- Kuinka kauan luulette kestävän, ennenkuin ollaan kirkonkylässä? + +-- Jos tätä menoa kestää ja tuuli pysyy tuolla eikä tyynny, niin +huomenaamuna ennen ihmisten ylösnousua ollaan kirkkorannassa. + +-- Silloinko on kaksitoista peninkulmaa kuljettu? + +-- Eikö tätä liene viisikintoista, vielä suden hännällä mitattua, sanoi +perämies tyynesti. + +Taivas hämärtyi paksunevaan sileään pilveen ja tuuli kylmeni. Näytti +tulevan illaksi oikein kylmä itäsade. Mutta vasta puolen yön aikaan +rupesi hienosti tihuttelemaan vettä, joka hiljalleen muuttui +raskaammaksi sateeksi. Viluaan ilmaisevat miehet kyyristyivät +nuttuihinsa, missä venheen laita suojasi tuulelta, ja vaikka vilu +yhtämittaa hienosti värisytti ruumista, niin somalta vain tuntui, kun +venhe aaltojen keinuttamana sihisten ja kohisten halkaisi vettä. Ja +kuten perämies oli sanonut, oli aamulla tuskin aurinko vielä ylhäällä, +kun edestä ilmestyi pappilan maalattu kartano ja harmaa, matala +kirkontorni näkymään. Ne rupesivat juuri kuin rautatiejunan vauhdilla +tulemaan vastaan. -- Kun tultiin rantaan ja noustiin venheistä, rupesi +jokainen mies värisemään vilusta niin että äänikin värisi. Alettiin +kiirehtiä talojen suojiin. Perämies tiesi, että Suomen herra asuu +pappilassa. Siksi Mikko meni pappilaan päästäkseen siellä perheen +pirttiin sisälle. Mutta pappilan suuri jäniskoira puhalti portaan alta +esiin ja nähdessään nuotion savusta mustuneen oudon miehen se nosti +niin tavattoman haukunnan, että siitä melusta valveutui koko talon väki +ja samalla Suomen herrakin. Hän katsoi akkunasta ja näki Mikon koiran +ahdistamana kartanolla. Herra kun huomasi Mikon värisevän vilusta, niin +haki palvelijan käsiinsä, toimitti sen kahvinkeittoon niin kiireesti +kuin mahdollista. Pian palvelija höyryävät kahvikupit tarjottimella +tulla sipsutti huoneeseen, jolloin herra viittasi ensiksi tarjoamaan +Mikolle. Kun herra kahvia juodessa kuuli, että miehet olivat pyhänsä +arkensa työtä tekemällä voittaneet aikaa niin paljon, että enemmän kuin +kaksi vuorokautta ennen venheitten tuloa oli jouduttu joelle, sanoi +hän: + +-- Nyt saatte levähtää ainakin tulevaan keskiviikkoon ja kylpeä joka +päivä. Sen näytte sietävänkin, kovin on kaulanne ja korvanne nokisen +näköiset. + +-- Sitä kun aina väliin täytyy sääskien ahdistamisen takia hipua +pikiöljyä, ja aurinko paahtaa siihen, niin täytyyhän sitä mustua, sanoi +Mikko hieman nureksien. + +Mikko vei sitten herran rantaan katsomaan venheessä olevaa lohien +paljoutta. Herra ihmetteli tavatonta saalista. -- Lohiako ne ovat +kaikki? kysyi hän. + +-- Lohia ja niitä oikeita Valkeanmeren lohia. Niitä on kolmekymmentä +kappaletta, ne saatte te käyttää mihin tahdotte. Me olemme syöneet +lohia niin kylläksemme, että enemmän peloittaa kun haluttaa, sanoi +Mikko päättävästi. + +-- Mutta mitä sanovat toiset miehet? + +-- Eivät sano mitään, kyllä näille minä saan olla isäntä. + +-- Kun asia niin on, niin minä annan majatalooni, pappilaan, noista +puolet ja loput kahtia nimismiehelle ja metsäherralle. Ja suuhan se +olisi lukkarillakin, mutta pappilasta saakoon hän osansa. + +Kylmässä sateessa vastarannassa eivät Mikko ja herra viipyneet kauan, +vaan lähtivät taloon. + +Kirkkoherrakin oli jo sillä välin noussut ja ensi töikseen kuultuaan +odottamattomasta lahjasta lähti heti rantaan katsomaan lohiaan. + + + + +Yhdeksäs luku. + + +Mäkelässä oli heinänteko ollut nyt kaksi kokonaista viikkoa aivan +seisauksissa, kun oli vain satamistaan satanut. Väliin oli yrittänyt +ilma kuivamaan, mutta samalla tupsahtunut uuteen pilveen ja lientynyt +sateeseen. Alituinen sade ja töitten edistymättömyys tekivät Aunon +mielen raskaaksi, mitä lisäsi katkeamaton, eroamaton kysymys, missä on +Mikko, ja Mikon viime kirjeen sanat: »Et osaa minulle kirjoittaa.» +Usein herahti silmiin kyyneleet huomaamatta, juuri kuin omia teitään. +Nyt oli pyhä ja naapurin kirkkomiehet toivat postista kirjeen, jonka +kuoressa näkyi Mikon käsiala. + +Henkeään pidättäen Auno avasi kirjeen ja alkoi ahmien lukea ja kun sai +loppuun lukeneeksi, alkoi uudestaan. Mitä useammin hän luki, sitä +enemmän yleni mieli, ja juuri kuin sen kirjeen tuomana yleni ilmakin. +Ilta-aurinko laskeutui kirkkaaseen poutaan, eikä huomenaamuna auringon +noustessa näkynyt pienintäkään pilveä. Auno joudutti nyt entistä +aikaisemmin aamukahvin, jota juomaan ei Juhaniakaan tarvinnut +herätellä. Kenkäjalassa ja lähtöön valmiina tämä odotteli kahvin +joutumista ja ilmaa katsellen tuumaili: + +-- Näyttää siltä kuin tänäpäivänä saisi niiton halunkin itsestään pois. + +-- Niinpä näyttää, sanoi Auno kopperehtaessaan kahvinjuontikompeita +pöydälle. + +Pouta oli huomennakin, ja nyt pantiin pukaten pakaten lato täyteen +Juhanin eilisiä niitoksia. Tyytyväisenä istui Auno mättäälle ja sanoi +tovereilleen: + +-- Jospa olisi Luojalta se armo, että tämä viikko olisi poutaa, niin +meidän heinäntekomme menisi kuitiksi. + +-- Mistä meillä koko viikoksi olisi heinäntekoa? sanoi Juhani. -- Kun +tuo ala tuolla lahdenperässä lienee aholaisten, niin eihän tässä ole +kuin kaksi kokonaista alaa. Tämän alan tähteen pyyhiskelen tässä tänä +iltana, tuo menee huomenna, tuo viimeinen ylihuomenna ja silloin ollaan +selvät tervaksista. + +-- Tuota perkkiöalaa et, kuule, pyyhkäisekään päivässä, sanoi Jertta, +-- siinä on kantoja, kun se on isävainaan perkkaama. + +-- Isämeidän perkkaama. Enhän minä kantoja niitä, älä luulekaan. Minä +niitän vain heiniä, kannot jätän sinun isämeidällesi, jatusti Juhani +virnistellen ja lähti niittämään. + +Auno istui vielä Jertan kanssa ja he katsoivat varsin tahallaan, kun +Juhani rupesi niittämään ja niitti kuin kilvassa. + +-- Se kunniakseen koettaa, kun tietää ettei yhdessäkään talossa tällä +viikolla lopu heinänteko, päästä ensiksi irti, vaikka on yksinään +varsinaisena niittäjänä, sanoi Jertta. + +-- Hm! Uskonpa, ettei Juhani paljaasta rahapalkasta olisi noin ahne ja +kaikessa kotiinpäin. Tässäkin sadeviikolla paikkasi latojen kattoja +ihan itsestään. En älynnyt esittääkään. Luulenpa, että Juhani toivoo +sinusta parempaa palkan lisäystä kuin rahaa. + +-- Minusta? Hui, hai! Jo on mies mieltä vailla, kun siinä toivossa +puskenee. + +-- Niin, mutta luuletko Niemelän Erkistä saavasi paremman miehen? +Uneksit pääseväsi rikkaaseen taloon miniäksi, mutta muistahan +sananlasku: »Niin on miniä miehelässä, kuin on koira kahlehissa». Kaksi +köyhää on paljon onnellisemmat kuin rikas ja köyhä yhdessä. Kyllä +Jumalalla on rikkautta, kun kahdella köyhällä on rakkautta. + +-- Heitä jo höpinäsi! Akkaiselle puhemiehelle pannaan halko häntään. + +-- Elähän sano! Minä olen kuitenkin yötä vanhempi ja askelta etempänä. + +-- Pianhan minä sen tavoitan ja joudun edellesi. + +-- Hyvä kun jäljessä pysyisit! + +-- Tokihan tuossa kiireessä. Yhdestä aisasta on reki perässäsi tänäkin +kesänä, toisen aisan vetäjä kiipeilee Lapin tuntureilla revontulia +haistellen. Semmoinen se on sen kahden köyhän kohtalo, osa ja arpa. +Mutta köyhä kun pääsee rikkaan kainaloon, niin on kuin herran +kukkarossa. + +-- Sinä puhut niinkuin sinulla ei olisi poskiluitakaan. Minullako olisi +reki yhdestä aisasta perässä. Etkö tiedä, että meillä on kumpaistakin +aisaa vetämässä mieheni lähettämät satamarkkaset. Minä vain työnnän +rekeä sitä mukaa kuin jaksan, ja maa on kasvamassa leipää vetäjälle ja +työntäjille. Mutta sinulle ei Niemelän pellot kasva muuta kuin kuivan, +kaunaisen, kyynelillä kasteltavan kannikan. + +-- Tiedätkö varmaan vai sanotko summassa? sanoi Jertta ja lähti +haravoimaan Juhanin niitoksia. + +Perjantaina ei Auno tullut niitylle, vaikka Juhani ja Jertta olivat +manailleetkin, että saataisiin haravat ja viikatteet tuoda iltasella +kotiin. Auno leipoi tänään kotona rieskaa ja vehnästä ja keitti illaksi +oikein juhannusjuustoa. Nyt Auno näki jo ennen tavallista +kotiintuloaikaa Juhanin ja Jertan viikatteet, hangot ja haravat +olallaan hiljalleen astuskellen kohoilevan alangolta kotiin. + +Silloin hän toimitti pirtin pöydälle kuuman teekannun, kahvikupit, +sokeriastian kukkurillaan sokeripaloja ja vakaisen koon isoiksi +paloiksi leikeltyjä pehmeitä vehnäpaloja. Pantuaan tikaportaaseen +viikatteensa ja haravansa Juhani ja Jertta tulivat pirttiin. + +-- Menehän sinä Juhani pöydän taa, Jertta olkoon ylimmäisenä +juomanlaskijana, ja pitäkää siinä juhlaa oikein jalkatenästä sen +muistoksi, että meillä on heinänteko lopussa, eikä kenelläkään muulla. + +Auno lähti itse lypsylle ja sieltä palattuaan näki, että Jertta ja +Juhani olivat lopettaneet teen juonnin. Hän siirsi nyt teekojeet +latvapäähän pöytää ja toiseen päähän kantoi kaksi kukkurikuppia +ruskeakokkaista juustoa, kaksi viilihulikkaa, neljä rieskaa ja kaksi +kukkurilautasta hohtavaa kesävoita ja kehoitti niittymiehiä käymään +pöytään, istuen siihen itsekin. + +Juhani istui entiselle paikalleen ja sanoi: + +-- Sietäisipä nyt olla kolme mahaa, mutta ei ole kuin yksi ja sekin +enemmällä puoliaan entistä panosta. En totta tosiaan tässä elämässäni +ole saanut tuommoisen heinänteon loppiaispöydän alle jalkojani ojentaa. + +-- Niinkö on mennyt? + +-- Niin on mennyt. Ei ne tuolla isoissa taloissa pidä päivää kummempana +heinänteon paremmin kuin leikkuun loppiaispäivääkään. Juurikkalahdessa +kuulutaan juhlittavan kumpaakin -- lieneekö taian vuoksi vai muuten, +mutta siinä talossa en ole ollut. + +-- Onhan tuo toki niin tärkeän työn kuin heinänteon ja leikkuunkin +loppuminen kunnialla siksi mieltä ylentävä seikka, että mielellään tuon +erikoisemmalla ruokaverolla tahtoo merkitä elämänsä muistikirjaan. +Tuntuu siltä kuin se tekisi uuden lehden mieluisemman näköiseksi, olipa +siinä vaikka miten paljon vaivoja. + +-- Niin on, mukautti Juhani. -- Somasti se vaikuttaa olentoon, kun +joskus aina saa jokapäiväisyydestä eroavan ruokaveronkin, vaikka se on +vain ruokavero. -- Minulla on niin paha elämän laatu, että +yksitoikkoinen muutteeton elämä tummentaa ja tylsentää ajatuksenkin, on +kuin aurinkokaan ei paistaisi täydeltä terää. + +-- Kenelläpä tuo ei niin liene. Niin minullakin on ja näyttääpä +muutteeton elämä painavan rahtikoninkin mielen alas. + +Jertta ei ollut keskusteluun ottanut ollenkaan osaa. Hän pääsi +ensimäiseksi syömästä ja sanoi: + +-- Kunpa olisi soittaja, niin tanssiksi pantaisiin ja paikalla. Siinä +olisi vaihtelua ja valoa elämän pimeään yöhön. + +-- Sehän se sinun valosi on, poloinen henki, sanoi Auno hieman +huokaisten, oikaisi selkänsä seinää vasten ja maahan luoduin silmin +näkyi miettivän. Juhanikin nousi pöydästä ja äänettömänä alkoi riisua +kenkiään nähtävästi laittautuakseen nukkumaan. + + * * * * * + +Juhani jäi vielä leikkuuajaksikin Mäkelään, ja Auno käski häntä +ryhtymään joutuneimpia kohtia ohrasta leikkaamaan, siinäpähän toisetkin +kohdat joutuvat. Näin Mäkelässä leikattiin kokonainen viikko, kun +toisissa taloissa tehtiin heinää, tehtiinpä muutamissa taloissa +kaksikin viikkoa jälemmäksi heinää, joten silloin Mäkelässä oli kaikki +elot kuhilaalla ja osa jo kykäissä. Kun nyt oli kuumat poutailmat, niin +kyläläisten touot muutamissa päivissä joutuivat kariseviksi. Sen vuoksi +kyläläiset rupesivat pitämään leikkuutalkoita. Talkoot pidettiin siinä +talossa ensiksi, jonka touot parhaiten olivat joutuneet. Huomenna oli +samanlaiset talkoot toisessa talossa, kunnes koko kylän joka talon +vuoro oli tullut. Jokaisessa talkoopaikassa oli iltasella +tanssikekkerit, Mustilais-Janne, kuuluisa viulunsoittaja soittajana. +Jertasta ja Juhanista oli tavattoman mieluista niissä talkoissa +kulkeminen, eikä Jerttaa pitänyt pitäväkään niihin menemästä. Ja kun +Mikko oli keväällä kirjoittanut tulevansa puimaan riihet, ei Auno +tahtonut kieltää Juhaniakaan taikoihin menemästä: eihän riihienkään +puinnista olisi tullut tolkkua Juhanilta yksinään, kun Jertta oli +poissa. Auno itse kotona vain kokoili eloja kykäisiin ja aumoihin +sikäli kuin kuhilaat kuivuivat. Kun Jertta oli kaunis ja norja ja koko +seudun paras tanssija, -- päivällä hän sitäpaitsi leikkuupellolla +kykeni näyttämään etevintä sirpinkäyttöä -- niin hän sai jokaisessa +tanssikekkerissä uusia kosijoita, ja juorumuijat alkoivat kertoa ikäviä +juttuja. Auno huomautti niistä Jertalle, mutta Jertta vastasi ylpeästi: + +-- Kyllä kuiva rikka pian hännästä putoaa. + +Talkoot loppuivat. Jertta ja Juhani rupesivat puimaan riihiä. + +Kun Mustilais-Janne yhäkin viipyi kylällä, niin nuoret melkein joka +illaksi panivat toimeen tanssit, joihin Jertta ja Juhani iltaisensa +syötyään lähtivät. Usein he palasivat vasta aamupuoleen yötä. +Tanssipaikasta erotessa tahtoivat Jertan kosijat monesti pakottaa +Jerttaa jäämään sinne yöksi. Tappelun tapaisella meiningillä sai Juhani +Jertan niitten käsistä pois, joten Jertan ja Juhanin välit pakosta +muodostuivat semmoisiksi, että Jertta ei milloinkaan lähtenyt tanssiin, +jollei Juhani lähtenyt. Kerran Juhani ei lähtenyt, aamulla varhain kun +oli oltava riihellä. Mutta huomenaamuna Jertta nousikin aikaisin +herättämään Juhania lähtemään riihelle, jotta he saisivat aikanaan +riihen puhtaaksi, toisen sisään ja elot puhdistetuksi niin varhain, +että ehtisivät päivännäköä kylpemään ja iltaisen syötyään lähtemään. +Kaikki näkyi käyvän Jertalla ja Juhanilla yksituumaisesti. Aunosta +näytti, että Juhani ja Jertta vähitellen likenevät toisiaan, kuten Auno +oli toivonutkin. Näkipä Auno Juhanin joskus Jertan vuoteen liepeelläkin +leikkiään laskien venyskelevän, mutta siitä hän ei ollut millänsäkään, +kun toivoi vain näiden perinpohjaista likenemistä. + +Auno oli saanut Mikolta Inarissa kirjoitetun kirjeen, josta näki, että +Mikko joutuu vasta lokakuun loppupuolella kotiin. Hän rupesi +ahnehtimaan perunannostoa samalla kuin riihiäkin puitiin, joten ennen +syyskuun loppua oli riihet puitu ja perunat ja nauriit kuopassa. Nyt +Auno laski Juhanin pois talonsa toimista ja he elää kyhnerehtivät +Jertan ja Matin kanssa kolmen ilman mitään lisäväkeä. Jertankin täytyi +pysyä tanssista poissa, mutta hänen mielensä painui ikäväksi. Niemelän +Erkin uusien ja vanhojen kirjeiden lueskeleminen oli ainoa huvi. Mutta +vaikka Jertta pysyikin poissa tanssista, eivät ilkeät juorut silti +loppuneet. Päinvastoin oli kolme miestä, Komulan Taavetti, Tuokkilan +Eetu ja Kinnulan Matakka, jotka olivat saaneet tuntea Juhanin nyrkin +voimaa, sepittänyt juorun, että he ovat maanneet Jertan kanssa, joka on +ollut valmis mihin tahansa. Tämä juoru kulki ämmäin avulla Niemelän +Erkinkin tietoon ja koko Niemelän talonväellä nosti karvat pystyyn. Nyt +Erkki oli kirjoittanut Jertalle ankaran erokirjeen, jossa muunmuassa +oli sanottu: »Sinä inhoittavista innoittavin olento et saa lähestyä +minua kolmea syltä likemmäksi. Ja parempi olisi, kun pysyisit niin +kaukana, etten ikänä näkisi niitä sinun roistojen tahraamia kasvojasi.» + +Nyt oli eräs lokakuun päivä. Taivas oli pilvessä, vinha itätuuli juhisi +nurkissa kylmää lumi- tai räntäsadetta ennustavana ja kohisi kuusessa, +kun eräs muija pistäytyi pirttiin ja niiltä seisoviltaan pisti Jertan +käteen kirjeen ja kaikista pyytämisistä huolimatta työntyi ulos kiirein +askelin. Jertta repi pahaa aavistaen kirjeen auki ja ensimäistä riviä +lukiessa rupesivat korvalliset ja hiusmarto käymään kuuman näköisiksi, +ja koko ruumis värisi ennenkuin kirje oli loppuun luettu. Kun Jertta +oli saanut kirjeen loppuun luetuksi, tunsi hän olevansa kuin tulisilla +hiilillä. Hammasta purren hän koetti jäykistää itseään ja väliin aina +kirjettä lukien kävellä lattialla. Viimein hän kuitenkin repäisi +kirjeen pieniksi paloiksi ja viskasi lattialle, jolloin puhkesi +voittamaton itku. Jertta paiskautui karsinapenkille vatsalleen. Siinä +hän itki kiemuroiden ja ruumistaan tuskaisesti heitellen. Lattialla +kipelehtävä Mattikin oudostui tätä ja juoksi sivupenkillä istuvan +äitinsä syliin ja siinä pyörein silmin, sormi suussaan, katseli Jerttaa +ja väliin vilkaisi äitinsä silmiin. + +Samassa aukeni ovi, ja Mikko parrakkaana, punaposkisena ja ilon hymystä +loistavin kasvoin työntyi sisään. Mutta ennenkuin Mikko kerkisi virkkaa +mitään, hyppäsi Jertta ylös ja kasvojaan näyttämättä kiirehti ulos ja +juoksi navettaan. + +Mikko katsahti hämmästyneenä jälkeen, mutta se hämmästys hälveni heti, +kun Auno iloisesti alkoi: + +-- Ja sinä tulit kuin varis puheillesi. Ja niin terveen näköisenä ja +lihoneena kuin mikähän patruuna. + +-- Etkö sinä ole nähnyt kirjeistäni, että saattaa sillä hoidolla terve +ihminen lihoakin? sanoi Mikko päällysvaatteita riisuessaan. + +Saatuaan naulaan päällysvaatteensa lähti Mikko ojennetuin käsin +tulemaan Aunon luokse ottaakseen Matin syliinsä ja sanoi: + +-- Lihonutpa tuo on Mattikin, ja ethän tuota ole karvakato sinäkään. + +Matti kääriytyi kuitenkin syliksi äitiinsä ja hätäisin silmin rupesi +nyhkimään itkua. -- Sehän on isä, jota me yhdessä olemme niin usein +muistelleet ja ikävöineet, sanoi Auno Matille. -- Nythän se tuli. Tuon +parran tähdenkö sinä et tunne. Menehän nyt isälle tahi tuonne lattialle +juoksentelemaan. Matti jo saattaa juoksennellakin, niin että minä +pääsen kahvin keittoon. + +Sen kuultuaan rupesi Matti hymyilemään ja ojensi kätensä Mikkoa kohti. + +Mikko ottikin Matin äidiltä ja istuttuaan penkille istutti Matin +polvelleen, jossa Matti pyörein silmin rupesi silittelemään Mikon +tummanruskeata partaa ja hoki: »Palta, palta, palta». Mikko kysyi +partaa yhä silittelevältä Matilta: »Onko sinulla ollut minua ikävä?» +»On», sanoi Matti tuskin kuuluvasti. »Onkos äidillä ollut ikävä?» »On», +sanoi taas Matti tuskin kuuluvasti ja painoi päänsä Mikon rintaa +vasten. Samassa Auno toi kahvipannun pöydälle. + +Nyt asetuttiin pöydän taa oikein istualtaan juomaan kahvia. + +-- Mitä se Jertan menettely merkitsi, kun se niin kummasti käyttäytyi? +Onko hän kipeä vai mikä hänellä on? kysyi nyt Mikko. + +-- Sillä on sydänala ronkasta kipeä, kuten sanotaan, vastasi Auno. -- +Se oli Niemelän Erkin kanssa kihloissa, mutta nyt sai Erkiltä +erokirjeen. Sen sirpaleet ovat tuossa lattialla. Se siihen näkyi +koskevan vähän liiaksi. + +-- Hm. Siitä taudista nuori, hänen näköisensä ihminen kyllä selviää. +Viisussa lauletaan: »Entinen on hyljännyt, vaan otan uuden kullan». + +-- Ei taida se lääke tepsiä. Meillä oli tässä kolme kuukautta +nuorimies, joka näkönsä ja kaiken puolesta on enemmän kuin Erkin +arvoinen, mutta ei niin rikas. Se nähtävästi piti koko ajan mieltä +päästäkseen lähestymään Jertan sydäntä ja teki siinä toivossa työtä +kuin hurja: kaikki niityt niitti yksinään ja heinänteko meiltä loppui +paljon ennen muita. Leikkuut oli leikattu, riihet puitu, perunat ja +nauriit nostettu ennen muita. Minä koetin olla sille puhemiehenä, mutta +Jertta ei kärsinyt kuulla koko puhetta. Sen näki siitäkin, että sillä +oli aina Erkin uudet ja vanhat kirjeet taskussa. Niitä se luki tuon +tuostaan. Sai se kirjeitä muiltakin, mutta ne se poltti paikalla +luettuaan. Kyllä se on todella kiintynyt Erkkiin. + +-- No, mistä syystä se sitten ero tuli? + +-- Sitä ihminen kun on nuori, niin sitä on huima ja hupsu. +Leikkuuaikana kylällä joka talossa pitivät leikkuutalkoita, joissa +iltasella oli tanssit. Jertta ei tietysti pysynyt sieltä poissa. +Semmoisissa tilaisuuksissahan ne kauniit ja norjat tytöt, jotka vielä +päivällä leikkuurintamalla kykenevät ensimäistä numeroa näyttämään, +luonnollisesti saavat uusia kosijoita, ja rupesikin kosimakirjeitä +tulemaan ihan tulvana, mutta kaikki saivat rukkaset. Niin siitä vihasta +kolme roistoa sepitti juorun, että he siellä tanssitilaisuuksissa ovat +Jertan kanssa harjoittaneet aivan törkeintä salavuoteutta ja varta +vasten laittoivat juoruämmät toista toisensa perään viemään sitä tietoa +Niemelään. Sen arvaa, että matkalla se asia ei ole pienennyt. Muuan +muijankynttyrä, joka lieneekin paras, Kerilän Inka, oli saanut sen +kirjeen tuodakseen. Jo kasvoista näki, kun Inka astui pirttiin, että ei +ole hyvä jalassa. Ja vaikka olisin köyteen pannut, niin ei taipunut +viipymään talossa, pisti vain kirjeen Jertalle ja meni ettei häntä +perää tavoittanut. + +Mikon kasvot kävivät totisiksi. -- Ei luulisi, jos häntä laissa lienee +oikeutta, niitten roistojen päitä silitettävän, jos tyttö on syytön. + +-- Sen minä kyllä uskon, että se on viaton, sanoi Auno varmasti ja +lähti navettaan käskemään Jerttaa tuliaiskahville. Mutta Jertta ei +tullut, oli vain painaunut navetan loukkoon heinäläjään kutjottamaan. + +Aunon tultua pöydän luokse Mikko otti lompakon povestaan, purki siitä +pöydälle vihkon, jossa oli sekaisin isompia ja pienempiä rahoja, ja +sanoi: + +-- Pitääpä katsoa, mitä täällä on tähteenä. Tuhat markkaa jätin +tullessani Lättenperille kauppasummasta. + +Sitten Mikko luki rahat ja sanoi: -- Kahdeksansataa kahdeksankymmentä +viisi, ja täällä kukkarossa on siksi, että yhdeksäs sata täyttyy ja +vähän jääpikin. Ja tänne olen lähettänyt yhdeksän sataa. + +-- Lähes kolme tuhatta vajaassa vuodessa, huudahti Auno. -- Niin +sanotaankin, että joka kovan kokee, se pehmeän perästä löytää. On sitä +meillä kumpaisellakin ollut huolta ja puuhaa, mutta ei ole kuumille +kiville mennyt. + +Auno vuorostaan ylpeili sillä, että hänellä oli viisi Mikon lähettämää +satamarkkasta jäljellä. -- Leipämme, kahvimme ja kaiken, mitä olemme +tarvinneet, olen ottanut kapaloistani, olen hoitanut lehmiä hyvin ja +kirnunnut voita enemmän kuin monessa talossa kymmenestä lehmästä, +lisäsi hän. + +-- Nyt minä en lähde ensi talvena mihinkään, sanoi Mikko niitä Aunon +tuomia rahoja sovitellessaan lompakkoonsa. -- Rupean laittamaan maata +kuntoon. Ensi talven vedätän muraa pellot täyteen. Nyt ensi työkseni, +jos sulaa olisi, täytyy ruveta kyntämään sänget. + +-- Mutta missä se on ruuna? keskeytti Auno. + +-- No, vastako sinä sitä muistat? Se on tallissa. + +-- Vasta. Tässä on todellakin ollut niin monta mielessä, että en +muistanut sellaista olentoa kuin ruunaa olevankaan. + +-- Tallissa on ruuna, sillä oli paras kesä ikänään. Lieneekö viikon +päivät ollut siinä talossa kevättöitä, jotka toimitettiin ruunalla, +sitten sai kesän koloilla heinäisessä haassa, aivan kuin niityssä. +Hetteestä puhkeava puro juoksee halki haan. Kun sitten yöt alkoivat +jatkua ja ilmat kylmetä, olivat yöksi ottaneet talliin ja päiväksi aina +päästäneet köllehtimään hakaan. Se on nyt uudella karvalla, karva lyhyt +kuin hiiressä ja ojassa on lautanen. Kun nyt syksystä lähtien ruvetaan +sen paloja vähän parantelemaan, niin kyllä sillä asia sujuu. Humu +kuuluu eikä köyhyyttä, kun me ruunan kanssa lähdemme. + +-- Vai kotona se on ruuna... No nythän me todellakaan emme ole muuta +vailla kuin Jumalan siunausta. Meillä on aitassa enemmän kuin vuoden +leipä ja siemen. Meillä on kauniit hinkalot venäjänkarjalaisen sanaan +»helmenkarvallisie eloja». Ohra ei kasvanut kovin pitkäksi, mutta kun +siihen kauttaaltaan ripisteltiin karjan lantaa, niin terä tuli hyvä, +jok'ikinen pää tuli kauniisti veriinsä. Ne sitten parhaassa lemmessään +ollessa leikattiin ja korjattiin kykäisiin -- ei vesipisaraa +kuhilaittenkaan päälle satanut. Niistä kun tekee rieskan, niin sitä ei +usko, että se on ohrista. Rukiita ei tullut kuin neljä riihtä, mutta +lähtö oli hyvä. Yli kolmen hehdon lähti aina riihestä, ja ne ovat +suuria ja kauniita. Niitä ei ole vielä maisteltu, mutta ei sitten enää +elojen kauneudesta ole etua, jos ei niistä tule hyvä leipä. + +-- Ei se näkö tavoittaan mene. + +-- On niitä ollut Mäkelän aitassa ennenkin kauniita eloja, mutta on +siellä nytkin. + +-- Kyllä todellakin on eloja, on mistä antaa ruunallekin ja muillekin +elukoille, sanoi Mikko tyytyväisesti ja lähti lompakkoaan viemään +kamariin arkkuun. Ja Auno poistui navettaan katsomaan, tointuisiko +sieltä Jertta tulemaan pois. Jertta ei kuitenkaan tullut navetasta +ihmisten ilmoille ennenkuin huomenna silmät punaisina ja turvoksissa. +Iltasella hän taas meni navettaan yöksi eikä tehnyt pirttiin vuodettaan +tullakseen siihen yölläkään. + +Aunokin oli alakuloinen koko huomisen päivän ja iltaista syödessä alkoi +nureksien puhua: + +-- Kyllä tuo Jertta menettää järkensä, ei tuota leikkiä kauan kestä. +Kuuluisi haastavan käräjiin ne roistot, kun saisi asiamiehen. Tulevalla +viikolla kuuluvat alkavan käräjät. + +-- Eiköhän lautamies ajaisi hänen asiataan? arveli Mikko. + +-- Lautamies, joka on Kerilän Ingan veli! Ei ole ollenkaan +ajateltavissa, että se ajaisi. Kun ei kukaan usko, että Jertta on +viaton, niin ei sen asiaa rupea kukaan ajamaan. Kukaan ei häntä +puolusta, jos et sinä asetu puolustamaan. + +-- Minä käräjiin!... Minä en lähde käräjiin. Minä tahdon siinä +suhteessa olla isäni lainen. Se aina ylpeili, että tässä on mies, joka +ei ole lakituvan kynnyksen yli jalkaansa astunut ja täksi on elänyt. + +-- Mutta eihän siellä pilaannu. Ihmisiä ja vieläpä ihmisten oikeuksia +vartenhan sekin laitos on laitettu. Sanotaanhan pyhässä kirjassa, että +se on pahoille rangaistukseksi ja hurskaille kiitokseksi. + +Tähän ei Mikko virkkanut mitään, jäi vain ajattelemaan, kun näki Aunon +mielen menevän alakuloiseksi. Kauan vielä vuoteellaankin Mikko ajatteli +tätä kysymystä, eteen asettui kaksi vastakkaista puolta: vastahakoisuus +lähteä käräjiin ja tieto, että Jertan kohtalo ei lähtemättä selviä +eivätkä miehet saa palkkaansa. Mikko joutui nyt taistelemaan sisäistä +taistelua. + +Aamulla ei Jerttaa ylösnousun aikana näkynyt asuinkartanon puolella ja +Auno oli päähuivinsa laskenut silmilleen, minkä Mikko arvasi +merkitsevän sitä, että Aunokin oli itkenyt tai itki, vaikka puheessaan +salasi surunsa. Mikko teki ratkaisun ja sanoi aamukahvia juodessa: + +-- Jos Jertta hankkii tohtorin todistuksen viattomuudestaan, niin minä +otan huolekseni hänen asiansa esittämisen oikeudelle. + +Sen kuultuaan Auno meni navettaan kertomaan tästä Jertalle, joka +huvikseen kampaili ja puhutteli lehmiä. Jertta löi käsiään yhteen ja +huudahti: + +-- Kiitos Jumalan. Lähden tulisen paikalla kaupunkiin. -- Samassa hän +syöksähti ulos, pesi kaivolla kasvonsa ja kohta nähtiin Jertan +pyhäpukuisena puoleksi juosten mennä hurottavan valtatielle päin. + +Huomenna Jertta palasi kaupungista ruotsinkielinen tohtorin todistus +mukanaan. Todistuksen sisällöstä ei saatu selvää, eikä Jerttakaan +tiennyt sanoa, mitä todistukseen oli kirjoitettu, hän tiesi vain +itsensä viattomaksi ja uskoi, että tottapa se todistuskin on sitä +mukaa. Mutta Mikko ei Jertan vakuutusta uskonut, vaan Auno sai +pappilasta -- tai mistä saisi -- hakea ruotsalais-suomalaisen +sanakirjan, jonka avulla otetaan selvä sen sisällöstä. Auno lähti sitä +hakemaan ja sai kirjan jo puolimatkasta pappilaan yhteiskoulua käyvältä +siltavoudin pojalta. Sen avulla saatiinkin selville, että todistus oli +niinkuin ollakin piti. + +Nyt Mikko määräsi toimitettavaksi haasteet kunnianloukkauksesta niille +miehille ja haastatti todistajiksi kaksi niitä juoruämmiä, jotka olivat +suurinta suuta pitäneet ja joille tiedettiin miesten puhuneen +teoistaan. + +-- Mutta siihen ei ole sen parempia kuin Kinnulan Inka ja Peltolan +Hetta, sanoi Auno ihastuksissaan. -- Peltolassahan nyt kuuluu juuri +olevan se paha paikka, jossa nekin miehet kortteerautuvat, kun tästä +talosta on loppunut sellaisten kestipaikka. + +Auno kävi nyt toimittamassa haasteet, ja kohta Aunon kotiin tultua +tulla hökelti Peltolan Hetta Mäkelään, suuri suu seitsemällä sopella. +Tuskin hän oli ehtinyt istua ovensuupenkille, kun jo alkoi kovalla +äänellä hoveltaa: + +-- Minähän sitä sain siihen Jertan kauniiseen juttuun haasteen +todistajaksi, mutta minä en tiedä mitään, en enempi kuin vastasyntynyt, +en tiedä mitään, tyhjään minua kuljetetaan. Ja eikä nuo miehetkään +sanoneet hätäilevänsä, siinä nuo meillä nekin haastettiin. Nauroi +lautamieskin sillä jutulla, vaan käydähän sitä käsketyn pitää, minkä +lautamiehenkin. Sen minä sanon, että minä en tiedä en kerrassa mitään. + +-- Mitä te sitten hätäilette, kun te ette tiedä mitään? sanoi Auno +hieman naurahtaen. + +-- En hätäilekään, mutta sen minä sanon, että minä en tiedä mitään, ja +sen sanon, että kyllä jaksavat nekin käräjiin vaatijat voittonsa +korjata. + +-- Tiedättepähän, vaikka ette sano tietävänne, sanoi Auno hieman +ivallisesti nauraen. + +Hetan ennestään mustanpunakat kasvot kävivät Aunon sanasta vieläkin +mustemmiksi, ruskeat silmät liikkuivat tulisesti, ja hän sävähti: + +-- Sen minä sanon, että oikean ihmisen ei tarvitse käräjistä kunniataan +haparoida eikä sieltä koko korkene. Silloin on jo kunnia vähänä, kun +sen viimeisiä rippeitä pitää käräjistä keräillä. + +Sen sanottuaan Hetta puoleksi lentämällä leimahti ulos, ja pitkässä +kaulassa oleva pää kahden puolen toihuillen mennä hutmelti Keskitaloon +vievää tietä. + + + + +Kymmenes luku. + + +Käräjät alkoivat kirkonkylässä. Tuomarina oli vakinainen kihlakunnan +tuomari, vanhapoika, jonka tiedettiin suhtautuvan erityisen +myötätuntoisesti naisiin ja lapsiin. Ei yksikään lapsenruokkojuttu +ollut päättynyt muuten kuin lapsen hyväksi. Mikko tunkeutui tuomarin +puheille rakennuksen perimpään kamariin, jossa tämä toimetonna +keinutuolissa hiljalleen keinutteli itseään ja pitkää harmaansekaista +partaansa käsillään veteli rinnalleen metson pyrstön laiseksi +kiihotukseksi, jommoiseksi se näkyi jo ennen taivutetun. + +-- Olen ensi kertaa käräjätalossa, sanoi Mikko arasti ja syvään +kumartaen. -- Asianani on täällä saada esiin kirjoitetuksi erään neidin +juttu. Eräät ilkeät miehet ovat soimanneet häntä törkeästä +salavuoteudesta, mutta neidillä on viattomuustodistus, tohtorin antama, +jos saan kunnian teille näyttää. + +-- Ei, ei. Esittäkää se oikeudelle, kiirehti tuomari sanomaan, ja +tuuheitten kulmakarvain alla olevat vesiharmaat silmät välkähtivät +ihastuksesta. + +-- Jos minä saisin sen asian joksikin määrätyksi päiväksi, niin ei +minun tarvitsisi olla joka huutoa kuulemassa, ehdotti Mikko. + +-- Antakaa siellä sen lautamiehen, joka on haasteen toimittanut, +kirjoittaa se listalleen, niin minä täällä jakaessani asioita asetan +sen neljänneksi käräjäpäiväksi. Tämä on ensimäinen, sanoi tuomari ja +lyijykynällä kirjoitti pöydällään olevaan paperiin. + +Mikko palasi isoon saliin, missä kukin lautamies oman pöytänsä ääressä +kirjoitti asioita listalle. Mikkokin työntyi asianomaisen lautamiehen +luo, työnsi sille sisäänkirjoitusrahat ja sanoi varmasti: + +-- Se Jertta Turusen asia on kirjoitettava esiin. + +Kaikki huoneessaolijat rähähtivät ilkeään nauruun ja joku sanoi: +»Tuleepa, näemmä, näihin käräjiin oikeitakin asioita. Saadaan täällä +vielä harjaisiakin juoda». + +-- Älkäähän nuolaisko ennenkuin tipahtaa, sanoi Mikko jyrkästi ja +kysyi: -- Tuliko se nyt se asia kirjoitetuksi esiin? + +-- Tuli ja lujaan tulikin, sanoi lautamies jäykästi, kun kuuli Mikon +äänestä, että leikki on poissa. + +Tuo käräjämiesten ilkeä nauru meni Mikon koko olennon läpi ja kovetti +mielen uhmaavaan vireeseen. Lähtiessään kävelemään kotiin oli Mikko +samalla selvillä siitä, ettei Jertta saisi puolustajaa muualta. + + * * * * * + +Neljäs päivä oli tullut. Tiedettiin, että oikeus rupeaa istumaan vasta +kymmeneltä. Mikko ja Jertta varustautuivat vain siksi ajoissa, ettei +liikoja tarvitsisi olla muiden ilveilyjä kuulemassa. Mikko kävi +katsomassa käräjähuoneen seinälle naulattua listaa, ja näki että Jertan +asia oli kolmantena. Nyt menivät Mikko ja Jertta odotushuoneen loukkoon +rinnakkain istumaan. Toisella puolen huonetta Jertan vastaajat +todistajineen leikillisessä naurussa kuhisten pitivät koko käräjäväkeä +hyvällä tuulella. Ylinnä kuului Peltolan Hetan ääni. + +Mikosta ja Jertasta tuntui raskaalta, kun heidän ei käynyt +puolustautuminen sanoilla. Mutta kohta huudettiin asia esiin. Mikko ja +Jertta menivät oikeushuoneeseen, missä tuomari leveäpartaisena ja +rauhallisen näköisenä kuin Rooman paavi selkäkenossa keinutuolissaan +istuen hiljalleen keinutteli itseään. Mikko ja Jertta asettuivat +oikeuspöydän eteen rinnakkain seisomaan juuri kuin vihille. Tuomari +silmäili kauan siitä yli pöytänsä Jerttaa ylhäältä alas ja alhaalta +ylös. Sitten hän kumartui kirjoittamaan sekä kantajat että vastaajat +pöytäkirjaansa, oikaisi taas selkänsä ja vieläkin Jertan vartaloa +silmäiltyään kysyi ystävällisesti: -- Mitä te nyt sanotte? + +Mikko hieman selvittääkseen ääntään rykäisi ja sanoi: -- Nämä miehet +ovat sanoneet tämän neidin kanssa harjoittaneensa salavuoteutta, ja +tämä neiti tahtoo nyt nämä miehet langetettavaksi kunnianloukkauksesta +lailliseen edesvastuuseen. + +Tuomari kirjoitti tämän pöytäkirjaan, kääntyi miesten puoleen ja silmät +säkenöiden kysyi karkealla äänellä: + +-- Oletteko puhuneet sellaista tästä neidistä. + +Miehet nähtävästi olivat jo valmistaneet yhteisen lauseen, koska nyt +tuli kuin yhdestä suusta: + +-- Olemme sanoneet, ja olemme sanoneet totta, meillä on todistajat. + +Nyt Mikko kaivoi taskustaan tohtorin todistuksen ja ojensi sen +tuomarille. Miesten kasvot tulehtuivat, he rupesivat katselemaan +toisiaan. Tuomarin tummat kasvot tulistuivat sitä mukaa kuin hän eteni +lukemisessaan. Kun tuomari sai luetuksi, heitti hän vihaisesti paperin +pöydälle ja leimasimellaan rusautti siihen oikeuden leiman. Silloin +Taavetti sanoi kaikkien puolesta: + +-- Me tahdomme kuulla, mitä siihen paperiin on kirjoitettu. -- Mutta +tuomari tömisti kumpaisellakin jalallaan lattiaan, niin että koko +käräjätalo tärisi ja vihasta sähisten käski ulos. + +Miehet lähtivätkin kuin risan syöneet koirat häntä koipien välissä +jälekkäin työntymään ulos. Heidän jälkeensä lähtivät Mikko ja +Jerttakin, mutta tuomarin vihasta oli Mikkokin niin töperryksissä, +ettei muistanut kysyä kulujaankaan. Hetken perästä esiinhuutaja aukaisi +oven ja kysyi: »Tahdotteko kuluja?» Sen kuultuaan miehet yhteen ääneen +kiljaisivat: »Tahdomme ja oikein porvoonmitalla», mutta esiinhuutaja ei +vetänyt ovea kiinni ennenkuin Mikko oli sanonut: »Tahdomme!» + +Käräjäväki, joka äsken oli pitänyt ilkeämielistä naurua vireillä, oli +kuin kynsille lyöty. Peltolan Hetankin korvalliset näkyivät olevan +kuumina ja silmät välähtelivät tulisina. Levotonna, mutta puhumatta hän +kävellä töpsäili sinne tänne odotushuoneen lattialla. + +Oikeushuoneen ovi aukeni, ja ovelta kuului esiinhuutajan sanat: +»Asialliset sisään». Mutta samassa avauksessa meni asiallisten mukana +asiattomia melkein huone täyteen kuulemaan päätöstä. Kun tuomari näki, +että asialliset olivat sisällä, silmäsi hän Jerttaa ylhäältä alas ja +alkoi jotenkin kovalla ja kylmänvoittoisella äänellä lukea +pöytäkirjastaan oikeuden päätöstä, jossa sanottiin: »Koska kihlakunnan +oikeus on tohtorin todistuksesta havainnut, että kantaja, neiti Jertta +Turunen, on viaton, niin vastaajat kukin kohdastaan tuomitaan +sadanviidenkymmenen markan sakkoon, joka varojen puutteessa on +suoritettava kolmenkymmenen päivän vankeudella, ja varalliset Jertta +Turuselle maksamaan sata markkaa oikeudenkäyntikuluja.» + +Kun päätös oli luettu, ei koko käräjätalossa kuulunut yhtään sanaa. Oli +kuin jokaisen suusta olisi kieli pudonnut. Mikko ja Jertta lähtivätkin +sitä suoraa kävelemään kotiin. + +Jertan koko olento pyrki tulvimaan iloa, kun hän kuuli oikeuden +päätöksen, mutta hän puristi sen itseensä, kunnes tultiin käräjätalon +sivuitse kulkevalle maantielle. Silloin Jertta Mikon rinnalla käyden +tarttui Mikon käteen ja siitä pidellen huudahti: + +-- No, se meni niinkuin minun kädestäni! On tuo tuomari kuin Jumala +eikä ihminen! Voi, voi, kuinka se meni hyvästi! Mitähän tuosta nyt +Erkki arvelee? Nyt ne miehet saivat mitä olivat vailla, ja tukkeutuipa +siellä Peltolan Hetan ja Kerilän Ingankin suut. + +Tähän kaikkeen ei Mikko vastannut mitään, näytti vain olevan +mietteissään, minkä vuoksi Jertta kysyi: + +-- Mitä sinä mietit? Etkö sinäkin voi olla iloinen minun kanssani? + +-- En. + +-- Minkätähden? + +-- En tiedä itsekään. Koko oikeudenkäynti oli minusta niin +yksipuolinen, että se teki minuun niin kumman vaikutuksen. + +-- No Herra Jumala! Minkä puolesta? Sehän nyt oli niinkuin olla piti. +Vai mitä siinä sinun mielestäsi oli vikaa? + +-- Oli paljonkin. Pitihän niittenkin miesten saada puhua puolestaan, ja +se tohtorin todistus olisi mielestäni pitänyt lukea miehille, eikä +tuomarin olisi tarvinnut semmoista töminätä panna toimeen. Siinä jäi +sitäpaitsi selvittämättä se seikka, että meidän talonpoikien kesken +sanotaan salavuoteudeksi, kun nähdään mies tytön vuoteella puhelemassa +tytön kanssa, vaikka molemmat ovat niin viattomat, ettei ajatuksen +vivahdustakaan ole törkeisiin tekoihin. Herrat ymmärtävät sillä toista +ja sentähden olisi tuonkin tuomarin pitänyt päästä selville +erotuksesta. Silloin hänkin olisi pysynyt rauhallisempana. Sakotettu +miehiä kyllä olisi ja olisi saanutkin sakottaa, vaikkakin vähän +vähemmän, kun rikos oli ensikertainen. Siihen nähden, että miehillä oli +todistajia mukana, minä uskon että sinut on nähty miesten kanssa +samalla vuoteella. Jollei sinulla olisi ollut tohtorin todistusta, niin +tapannut olisit, enkä minäkään olisi täällä sinun matkassasi, vaikkapa +uskoisinkin että sinä pääasiassa olet viaton. + +Jertta painui alakuloiseksi aivan liki kyyneliä ja sanoi: + +-- Minä en sittenkään käsitä, minkätähden sinä tahdot puolustella noita +miehiä, vaikka uskot kai, että minä niitten jalkeille laittamaan +juoruun nähden olen viaton. Kun sinä olet mies, niin et osaa asettua +minun kannalleni etkä voi arvata, mitä minä olen saanut kärsiä ja saan, +jos Erkki ainiaaksi on hyljännyt. Uskon kuitenkin, että kääntyy Erkin +mieli, kun hän saa kuulla oikeuden päätöksen. + +-- Ihan täydellisesti osaan asettua sinun kannallesi ja osaan +arvostella kärsimyksesi, mutta samalla uskon, että niissä on osa omaa +syytäsi. Kun sinä rakastit Erkkiä ja Erkki rakasti sinua, niin turha +sinun oli lähteä muuta hupaa tanssipaikoista hakemaan ja öitä siellä +viipymään. + +-- Mutta mitä minä siellä sitten olen pilautunut? + +-- Et pääasiassa. Mutta sitä tietä sait Erkiltä erokirjeen. Ja se osa +on omaa syytäsi. + +-- Eipä sitä saa syötyä takaisin... Uskon toki, että Erkki ymmärtää +minua, sanoi Jertta ja suuret kyyneleet valahtivat kasvopäille. + +Mikko ei enää tahtonut lisätä Jertan alakuloisuutta. Kääntääkseen +puheen koko jutusta muualle hän sanoi: + +-- On kummallisen lämmin ja kaunis ilma, vaikka lokakuu on +loppumaisillaan. Usein tähän aikaan ajellaan reellä, onpa joskus +rekikeli ihan parhaallaan, vaan nyt on maa sula ja lämmin. Saattaisi +vaikka perunaa nostaa ja naurista listiä. + +Puhe siirtyi maanviljelysasioihin ja Juhaniin, kesämieheen, jonka +ansiota töiden onnistuminen pääasiassa oli. Näin jutellessa päästiin +kotiveräjälle, josta Auno nähtyään tulijat juosta huurotti avopäin ja +avojaloin vastaan ja ennenkuin pääsi luoksekaan, huusi: + +-- No miten se kävi kärpän nylky, nahkan otto oravalta? + +-- Hyvästi ovat äidin leivät uunissa, eivät pala eivätkä paistu, sanoi +Jertta iloisesti nauraen. + +Tulijain luokse tultuaan Auno pistäytyi Mikon ja Jertan väliin ja +Jerttaa kädestä pitäen kysyi: -- Miten se sitten meni? + +-- Tienasivathan ne miehet vähän, sanoi Jertta. -- Sata viisikymmentä +markkaa kukin saivat sakkoa ja yhteensä meille sata markkaa kuluja; +saamme periä keltä varoja löytyy. + +-- No, sitä ne olivat juuri vaillakin! Oliko siellä todistajat, Kerilän +Inka ja Peltolan Hetta? + +-- Olivat toki, ja oli niillä puolikymmentä muuta todistajaa, mutta +niitä ei tarvittu, ei heidän eikä meidän todistajia. + +-- Mutta sepä nättiin lupsahti lukkoon... Miehilläkin todistajia, mitä +varten? + +-- Kukapa sen tiesi, mutta oli niitä Kettulan veljekset kumpaisetkin ja +Rahulan kaksi pojan väikkänää ja Sipilän Janne ja vieläpä kuudeskin, +Ypykän Kustaa, kaltainen poika kuin aidaksen särmä. + +-- Mitä ne sanoivat. + +-- Kaikilta putosi kieli, kun tultiin oikeudesta. + +-- Ähäh! Vai putosi kieli Hetankin suusta! Sen se sietikin. Mutta mitä +tuosta kaikesta nyt sanoo Erkki? Mikko saa lähteä käymään Niemelässä. + +-- En lähde minä, sanoi Mikko jyrkästi. Sen puolen asiasta saatte jakaa +keskenänne. + +-- Tuntuu siltä, että sinne täytyy lähteä minun, sanoi Auno. Jertta +itse on sopimaton. + +-- Lähdepä todellakin, lähde paikalla, sanoi Jertta ihastuksissaan. + +-- En lähde ennenkuin huomenna. Antaa hänen nyt vähän jäähdähtää tuon +asian, ettei aivan rapa kurkussa lähdetä juoksemaan, sanoi Auno ja +tyytyväisin kasvoin astui etumaisena pirttiin, missä Matti +keltaisenkirjava kolttu yllään punaposkisena, kädet levällään nukkua +reuotti kehdossaan. + +Huomenaamuna aurinko ruskotti pilviin ja taivaanranta auringon nousun +kohdalta oli vaalean kullan värisenä, kun Auno kiirehti lähtemään +kahden peninkulman matkalle Niemelään joutuakseen iltasella takaisin. +Ja ilta olikin jo niin myöhä, että vain sammuva matala päivänvalon +juova näkyi enää läntisen taivaan rannalta, kun Auno hikisenä ja +päähuivi kaulalle laskettuna saapui kotiin. Väsymyksestä huohottaen hän +istui pöydän sivulla olevalle rahille lähelle Mikkoa, joka oli lampun +valossa kutomassa verkkoa. Jertta tuli nyt Aunon luokse, ilmeinen +epätoivon arkuus kasvoissaan, ja ääni hieman väristen sanoi: + +-- No mitä sitä nyt sinun matkoillesi kuuluu? + +Auno kaivoi povestaan vaaleankeltakuorisen kirjeen, ojensi sen Jertalle +ja sanoi: + +-- Tuosta kai näet mitä kuuluu. + +Jertta repäisi kirjeen pään auki, nykäisi kahdeksi taitetun kirjeen sen +sisästä ja ensimäisen rivin nähtyään hypähti koko olennollaan, kasvot +hulmahtivat loistaviksi. Toisella kädellään lyöden lanteeseensa hän +taas hypähti. + +Sen nähtyään Mikkokin seisautti verkonkudontansa ja Jerttaan katsoen +kysyi: -- Mitä siinä luetaan? + +-- Tässä on vain neljä lausetta, mutta ne ovat paljon puhuvia, vastasi +Jertta. -- On vain: »Rakas Jerttani! Kiroten niitä ilkeitten juorujen +kuljettajia pyydän anteeksi viimeisen kirjeeni tuomaa erehdystäni. +Sydämestäni iloitsen, että se oli juorua. Ensi pyhänä tulen hakemaan +sinut kotiini tänne, ja katkaistaksemme juoruämmäin tiet käymme samalla +tiellä kirkolla laittamassa kuulutuksen. Ole silloin valmis lähtemään. +Oma Erkkisi.» + + + + +Yhdestoista luku. + + +Jertta oli viety Niemelään ja Mäkelässä Mikko, Auno ja Matti olivat +kolmen. Mikko veti muraa pelloille ja maaliskuussa oli kaikilla +pelloilla sitä aalto aallon vieressä. Ainoastaan laihopellon lumen +pinta näkyi sileänä, murarystyjen synnyttämiä nietosjuovia ei näkynyt. + +Oli tuiskuinen maaliskuun sunnuntai, eikä aurinkoa näkynyt koko +päivänä. Keskitalosta oli kuitenkin oltu kirkossa ja kirkkomiehet +toivat postista saamansa kirjeen Mikolle. Kirjekuoressa oli kummallisen +kuluneella herraskädellä niin huonosti kirjoitettu Mikko Mäntysen nimi, +että siitä tuskin sai selvän. Mikko katseli sitä kauan ja koetti +arvailla, kuka tuo nyt on tuo kirjoittaja. Viimein hän kuitenkin +aukaisi kirjeen, josta näki, että kaksi kirjearkkia oli aivan täyteen +kirjoitettu vielä huonompaa ja oikein tiheää kirjoitusta. Mikko hymähti +itsekseen arvellen, että onpas työtä täksi kevääksi, ennenkuin tuo on +selvänä. Tuntui lamauttavalta ruveta sitä ollenkaan lukemaan. Mutta +viimeisen sivun alla seisoi: »Nygren, kruununnimismies.» Kuuma virta +hulmahti Mikon koko olennon läpi, sillä hän arvasi, että tuossa on nyt +selvänteko niistä lappalaisista. Ja oikein hän arvasikin. Se +lappalaisten juttu oli päättynyt, ja nimismies siitä hyvästä, että +Mikko oli lappalaiset toimittanut hänen käsiinsä, oli tässä kirjeessä +juurta jaksaen kuvannut koko oikeudenkäynnin. Mutta Mikko ei kerjennyt +lukea muuta kun kaksi sivua, kun kaksi lautamiestä, Taanun Tuomas ja +Komulan Kusti, ajoi pitkällä, tyhjällä matkareellä kartanolle ja +kiireesti pistäytyivät pirttiin. + +Mikko huomasi jo tulijain kasvoista, että niillä on jotakin asiallista +asiaa. Mutta hän kysyi vain rauhallisena, mitä sitä vieraille kuuluu. + +-- Eipä muuta, kuin että nimismies laittoi meidät teitä hakemaan sinne +puheilleen, mitä lienee hänellä asiaa, sanoi Tuomas hieman nenäänsä +änkyttäen, jotta ääni kuuluisi hieman herraisemmalta. + +-- Nimismies? No, mitä sillä nyt semmoista kiirettä?... Sanokaa nyt +hänelle, että tulen huomenna, kun nyt on näin tuisku. Jos ei huomenna +juokse suksi, niin tulen hevosella, sanoi Mikko arvelun alta. + +-- Ei, kyllä se nimismies tahtoi, että tulisitte meidän mukana. Meidän +reessä pääsette suksitta ja hevosetta, sanoi Tuomas yhäkin +virallisemmasti nenäänsä änkyttäen. + +Mikko kuuli nyt, että miehet on varta vasten laitettu häntä hakemaan, +jotapaitsi vierasten ääni ja eleet kuvastivat jotakin outoa ja +salaperäistä, josta hän tahtoi mitä pikimmin päästä selville. Mikko +rupesi sukimaan nuttua ja turkkia ylleen ja sanoi: -- Koska asia on +niin, niin tässä on mies, joka ei ole painojen alla lähdön aikana. + +Saatuaan turkin ylleen, lakin päähänsä ja naulassa riippuvat kintaat +käteensä syöksähti Mikko ulos, ja sillaikaa kun vieraat käänsivät +hevostaan matkalle, kävi navetassa iltaruokintaa toimittamassa olevalle +Aunolle sanomassa: -- Nimismies on kutsunut minut puheilleen. Lähden +siellä käymään, tulen iltasella, vaikka myöhälläkin kotiin. + +Sen aukiolevasta navetan ovesta kuultuaan vieraat ivallisesti +naurahtelivat ja mutisivat keskenään, mutta Mikon tullessa reen luo ja +heittäytyessä reenperään istumaan vieraat kävivät totisiksi. Reessäkään +ei puhuttu mitään. Kusti korkealta kuskipukilta ohjasi hevosta, ja +Tuomas Mikon rinnalla rekiperässä äänetönnä istua toivotti ja katseli +käsissään olevia pitkävartisia ruskeita koirakintaitaan. + +Nimismies, laiha ja musta mies, jolla oli toinen jalka korttelia +lyhempi, lähti huoneensa perältä tulla lynkkäilemään, kun Mikko oli +tullut sisälle. Hän oli ystävällisen, mutta levottoman näköinen. Hän +pyysi Mikkoa peremmäksi istumaan. Itse hän vain kävellä lynkkäili salin +lattialla ja puheen aluksi ystävällisesti kysyi Mikon kotitöistä. Mikko +kertoi vetäneensä muraa koko talven, nelisen tuhatta kuormaa kaikkiaan. + +-- Nelisen tuhatta! Nelisen tuhatta kuormaa mutaa! Aivanhan ne ovat +kukkuripäänä kaikki pellot. + +-- Pitäisi sen näkyä, kun alkaa lumi sulaa. Nyt ne ovat lumen peitossa, +kun on haljalleen vedetty, sanoi Mikko tyynesti. + +Nimismies ei osannut enää jatkaa tätä keskustelua, hän tuli +äänettömäksi ja huolestuneen näköisenä käveli lattialla. Viimein hän +saattoi ryhtyä asiaan, mikä näytti olevan hänelle erittäin vaikeata: + +-- Minulla on verrattoman ikävä asia teille ilmoitettava. Itsensä +keisarin allekirjoittaman ukaasin perusteella minun täytyy teidät +vangita ja lähettää Pietariin. Teillä on kai siinä porojen varkaitten +sitomisjutussa, jota sanomalehdissäkin on kerrottu, ollut riitaa +keisarin lähettämän rajaherran kanssa ja te olette sitä lyönyt. Ja nyt +on Suomen kenraalikuvernöörin ja läänin kuvernöörin kautta tullut +minulle ukaasi, että minun pitää viipymättä luotettavasti vangittuna +lähettää teidät Pietariin. + +Mikko meni aivan turraksi, tuntui siltä kuin ei lähtisi verta, vaikka +mihin kohtaan puukolla pistäisi. Vaaleana kuin haavan lastu olivat +Mikon kasvotkin ja hätäiset silmät kuoppiinsa painuneina. Kuitenkin +tointui hän siksi hämmästyksestään, että vapisten sanoi: + +-- Miten on mahdollista, että minut viedään Pietariin, vaikka asia on +tapahtunut Suomen puolella? Minulla on tässä Lapin nimismiehen kirje, +josta näkyy, että tappelu on tapahtunut Suomen puolella ja että tuo +keisarin lähettiläs niitä rosvoja puolustaen hyökkäsi ase kädessä minua +vastaan, jolloin minun täytyi oman henkeni varjeluksessa sitä lyödä. +Minä olin nimismies Nyykreenille sinne erämaahan lähtiessäni luvannut, +että otan kiinni ne lappalaiset vaikka millä hinnalla, jos tapaan +Suomen puolelta. Ja kun sattui niin hyvin, että tapasin kokonaista +yksitoista venäjänlappalaista tappamasta suomalaisten poroja, niin en +heittänyt niitä vangitsematta, vaikka itse Venäjän keisarin lähettiläs +niitä puolusti. Ja tästäkö minut vangitaan vietäväksi Pietariin +hirtettäväksi? Sitä ei toki suuri Jumalani salline. + +Kyyneleet karvastelivat kuin suola Mikon silmiä. + +Nimismies luki Mikon antamaa kirjettä ja levottomasti kävellä kynkkäili +lattialla. Väliin hänen kasvonsa vaalenivat, väliin taas tulistuivat. +Viimein hän laski kirjeen pöydälleen ja ikäänkuin väsyneenä pitkästä +kävelystään istui pianon viereen tuolille ja mietteissään sanoi: + +-- Oli sekä minulle ja teille onni tai oikeastaan Jumalan sallimus, +että juuri nyt tärkeimmässä hetkessä joutui tuo Nygrenin kirje tänne. +Tuo kirje voi meitä auttaa. Jos tahdon olla aivan virallinen, niin ei +minun auta muu kuin tuon ukaasin perusteella vangita teidät ja lähettää +suoraa tietä Pietariin. Mutta virkavalani velvoittaa minua noudattamaan +Suomen lakia ja valvomaan Suomen kansalaisten oikeuksia, ja siksi +voidaan ehkä Nygrenin kirjeeseen nojaten järjestää asia niini että kun +laitatte kaksi valtion virkamiestä takuuseen siitä ettette karkaa tällä +välillä, niin vastataan kirjeellä tämä kerta. Nygrenin kirjeeseen +viitaten te selitätte, että Venäjän lähettämä herra on ammattivarkaita +vangittaessa käynyt aseellisesti puolustamaan varkaita ja tällöin +saanut sen vamman. Ja vaatikaa hänet haastettavaksi ja varmasti +vangittuna lähetettäväksi Suomen-Lapin välikäräjiin vastaamaan +osallisuudestaan suomalaisten porojen varastamiseen ja teurastamiseen. +Keskiviikkona lähtee täältä posti. Tuokaa tänne selityskirjelmänne ja +kirjallinen takuu, ettette karkaa, niin minä teidän papereihinne liitän +oman lausuntoni ja Suomen lakien valvojana ja yleisenä syyttäjänä +vaadin Venäjän edustajan, insinööri Nikiforovin vangitsemista ja +lähettämistä Suomen-Lapin käräjiin. Luulen sen tepsivän, sillä +venäläiset tavallisesti pelkäävät Suomen oikeutta enemmän kuin +kuolemaa. + +Epätoivon kuilusta kohoava Mikko tunsi sydämensä läikehtivän iloa, +tuskallinen puristus oli lauennut, taas kangasti elämä rakkaana, +entistä kalliimpana. Kaikin voimin puristaen hyvästeli hän nimismiestä +lähteäkseen kotiin. + + * * * * * + +Keskiviikon aamupäivällä oli nimismies juuri pukeutunut, kun +Mikko saapui nimismiehen saliin kasvot hymyssä. Hän tiesi +puolustuskirjelmänsä ja takauskirjan olevan hyvässä kunnossa ja työnsi +nyt paperit nimismiehen käsiin. Silmättyään ensiksi takauskirjaa +nimismies naurahti iloisesti ja sanoi: + +-- Onpa siinä ukkomiehet takuussa, kun reservikomppanian päällikkö +Furuhjelm ja kaupungin pormestari Normén... + +Sitten hän luki Mikon selityskirjelmän ja mitä kauemmin hän sitä +tarkasteli, sitä loistavammiksi kävivät hänen kasvonsa. Viimein hän +päätään punauttaen sanoi: + +-- Tämä on hyvä. Tähän kun minä liitän yhtä pontevan lausuntoni, +virkani voimalla vaadin Nikiforovin toimittamista Lapin käräjiin ja +lähetän nämä paperit Suomen valtiosihteerin kautta keisarille, niin +luullakseni sille tielle häviää koko juttu. Jos ei ennen huhtikuun +loppua kuulu mitään, niin saamme uskoa, että siitä pahasta olemme +ainiaaksi päässeet. Kun ei kuvernööri ole ukaasiin mitään merkinnyt, +niin me kerkiämme tässä välissä Lapin tuomarilta saada oikeuden +pöytäkirjat ja Nygreniltä täydellisen todistajain vakuuttaman +selityksen, että Nikiforov on aseellisessa rosvojen +puolustustaistelussa saanut vammansa. Joka tapauksessa tulee asia +Suomessa tutkittavaksi, ja silloin ei ole hirttonuorasta pelkoa. Näkyy +olevan näkymättömän vallan johto tässä asiassa... + +Nimismiehen täytyi nyt ruveta kirjoittamaan, jos mieli saada paperit +postiin. + +Mikko lähti ja tultuaan nimismiehen asunnosta hän tunsi olevansa irti +maasta avarassa ilmassa kuin paulasta päässyt lintu, joka ei ensi +hetkessä kerkiä ajatella, mihin lentää. Lentää huitelee vain sinne ja +tänne, mutta jokaiseen siiven lyöntiin vastaa vapaudesta puhuva ilma. +Mikkokaan ei muistanut jalkojaan, onko niitä vai ei. Mieli oli vain +siinä nimismiehen viimeisessä puheessa ja siinä sattumassa, että +Nygrenin kirje oli joutunut hänen pelastajakseen. Jos se kirje olisi +joutunut päivääkin ennen hänen käsiinsä, olisi hän sen ehkä polttanut, +ja silloin tuo vanha, raihnainen nimismies olisi vanginnut hänet, kun +ei olisi tullut kiinnittäneeksi huomiota siihen seikkaan, ettei +kuvernööri ollut ukaasiin liittänyt mitään erikoismääräystä. + +Nämä mietteet kohottivat Mikon yläilmoihin, hän ei koko kotimatkalla +muistanut jalkojaan. Ne kuitenkin vaistomaisesti väliin juosten ja +väliin käyden veivät kotiin. Kotiveräjällä sattuivat Mikon silmät +kotikuuseen. Mikä olisi hänen kotinsa kohtalo, jos hän olisi matkalla +Venäjän hirttomaailmaan. Tämä ajatus vavahutteli häntä, mutta hän +hillitsi itsensä ja astui rauhallisena pirttiin, jossa uuni parhaaltaan +iloisen näköisesti lämmitä rekotteli, Auno alusti valkoista +leipätaikinaansa ja Matti puikoista rakennellen huoneita iloinen hymy +kasvoilla kipelehti lattialla. + +Auno ei Mikon asioista tiennyt mitään ja siksi hän kysyi vain: -- +Terveenäkö siellä oli nimismies ja onko siellä nyt tie hyvin ummessa? +Mikko vastasi lyhyesti ja saatuaan muutetuksi arkivaatteet ylleen meni +valjastamaan hevostaan murareen eteen, jota ruuna verkalleen kävellen +lähti vetämään murahaudalle päin. + + + + +Kahdestoista luku. + + +Aika kului rauhallista latuaan, tuli kesä ja tuli juhannus. Kesäkuun +päivä ei voi olla kauniimpi kuin nyt juhannuksena. + +Jertta oli tullut miehineen Mäkelään kylään, kun kaikki elukat olivat +laitumella eikä kotona ollut mitään hoidettavaa. Noin kilometrin päässä +kylästä kulki leveä, luhtarantainen ja lahdikas joki, jonka tyyneen +kalvoon rannan lehtiset yksikantaiset puut tai siellä täällä seisovat +vaahtolatvaiset ja -oksaiset tuomet kuvastuivat. + +-- Eikö lähdetä joukolla tuonne soutelemaan, sanoi Auno, kun minulta +niin harvoin tulee lähdetyksi eikä usein pääsekään. Sitä on aina +jotakin, joka hännästä pitää. + +-- Lähdetään vaan, sanoi Erkki. Vai mitä sanoo Jertta? + +-- No sitähän lähdetään, sanoi Jertta innostuneena, vaikka tiesi kohta +olevansa tulemassa äidiksi. + +-- Minä myöskään en pane vastaan, sanoi Mikko ja nousi seisoalleen +lähtemään. + +Auno pujotti nyt Matille vaaleankirjavan tähtikirjaisen koltun ylle, +päähän pani tupsupäälakisen, punaisella ja sinisellä langalla +koristellun, pumpulivaatteesta tehdyn hammaspartaisen keveän myssyn ja +lähti Mattia kädestä taluttaen rantaan. Aunon jälkeen lähtivät +toisetkin. + +-- Eikö sillä niin matalalla miehellä ole liian lyhyet askeleet, Erkki +kysyi? Etkös tulisi minun syliini? + +-- Ei ne ole pitkiä ne askeleet, mutta kun niitä tulee sakeaan kuin +sian porsaalla, niin kyllä se matka edistyy, sanoi Auno. -- Antaahan +sen ensi alusta kävellä, kannetaan sitten kun askeleet alkavat harveta. +Pian alkoikin Matti väsyä. Erkki koppasi hänet syliinsä ja sanoi: -- +Oh, miten on raskas mies. Ei se näin raskas mies jaksa pitkältä +kävellä, meidän keveämpien sitä pitää jalkoina olla. + +-- Mutta ennen sen heität kuin rantaan pääset, on se Matti siksi +tuoreista aineista, sanoi Auno hymyillen. + +-- Eihän mitä! Kyllähän mies miehen kantaa, vakuutteli Erkki. + +Mattikin näkyi uskovan Erkin puheen. Jalat hervottomina hän istui Erkin +käsivarrella ja toisella kädellään pidellen Erkin kaulasta suurilla +silmillään katseli kulkijoita. + +Tultiin viimein rantaan ja venhe työnnettiin vesille. Auno se istui +soututuhdolle, Mikko periin ja Jertta, Matti ja Erkki keskelle +venhettä. Soudeltiin hiljalleen ylös virtaan enemmän kuin kilometrin +matka, sitten venhe jätettiin virran valtaan ja ruvettiin katselemaan +vaaran rinteen taloja, joitten melkein kaikkien talojen välillä oli +vaaralta alas joelle päin laskeva niittynotko. Sinne tänne niityn +kaunistukseksi jätetyt tuomipehkot seisoivat vaahtolatvaisina, tehden +heinikkoiset notkot valkokirjaisiksi viheriäpohjaisiksi vaipoiksi. +Venhe lipui vähäisen virran mukana alasvirtaan. Erkki teroitti silmänsä +Mäkelän kuuseen ja sanoi: + +-- Tuota kuusta ei tänne katsoen kukaan usko puuksi. Se on kuin +tummanvihreä vuorenkukkula. + +-- Ei sitä tunne puuksi tänne katsoen, toisti Mikkokin. Mutta Aunon +silmät yht'äkkiä suuntautuivat heinikkoisen lahdekkeen pohjukkaan ja +hän sanoi: + +-- Mutta tuolla on ihminen, tuolla tuon matalan pensaan luona. Se menee +piiloon tuon pensaan taakse. Emmekö käy katsomassa, kuka ja mitä varten +hän siellä on? + +-- Käydään vaan, käydään vaan, kuului jokaisen suusta. Auno rupesi +soutamaan ja Mikko ohjasi venhettä sinne. Pensaan kohdalle töksähti nyt +venheen keula rantaan. Soututuhdolla ollut Auno hyppäsi rannalle ja +kiersi pensaan toiselle puolen, missä harmaapukuinen tyttönen suullaan +kutjotti maassa ja kaitaiset hartiat nytkähtelivät juuri kuin itkua +nyhkien. Auno hieman kammahtuneena nykäisi tyttöä olkapäästä siksi +voimakkaasti, että näki kasvot, ja samassa huudahti. -- No Jumalan +tähden, mitä minun pitää nähdä! Pekkilän Sikrikö, ja verissään kuin +kotkan repimä!... Nouse pois ja tule venheeseen. + +-- Elkää viekö minua minnekään. Minä kuolen tänne, kuului tytön ääni +sammalesta. + +-- No, ei sinua nyt siihen heitetä kuolemaan, se on varma, sanoi Auno +tarttuessaan tyttöä olkapäihin ja nosti seisoalleen. Venheessä olijat +katsoivat äänettöminä, pitääkö sinne lähteä apuun, mutta huomasivat +pian tytön tulevan Aunon taluttamana venheeseen. He näkivät kauhukseen, +että takaraivalla vaaleankeltaiset tukat olivat hyytyneenä veritallona, +kulmassa oli nyrkinkokoinen mustelmapahka ja toisen silmän ympärillä +laaja, melkein musta kuolleen veren kiehkura. Silmä oli muutenkin +melkein umpeen turistunut. + +Tyttö istui venhepohjaan ja hyrski itkua. Auno se kerkisi ensiksi +tiedustamaan: + +-- Hyvä Jumala nähköön, mikä sinua on tuollalailla repinyt? + +-- Se äitipuoli, sanoi tyttö tuskin kuuluvasti. + +-- No, mistä syystä?... Heitähän nyt itku, ei se asia sillä parane. +Mikä sillä oli olevinaan syynä? + +Tyttö nyt pyyhki esiliinaansa kasvojaan ja jäykistäen itseään sanoi: + +-- Sillä akalla oli meininki mennä kirkkoon, ja siksi se tänä aamuna +ajoi minut puolessa öin lehmiä yösyönnistä hakemaan. Mutta lehmät +olivat laskeutuneet sinne Saraojan varrelle ja osuneet Romppaalan +toisenvuotiselle puiraan sängelle, jossa oli kyynärän pituinen +nurmikas- ja ohraheinän sekainen heinä. Siitä en saanut niitä +lähtemään, vaikka mitä olisin tehnyt. Kun kellokasta ajoin, niin toiset +eivät lähteneet, ja kun toisia palasin ajamaan, niin se sillaikaa +palasi joukkoon, joten piti antaa niitten syödä kyllikseen. Kun minä +sitten aloin ajaa kellokasta, niin toiset lähtivät jälkeen, ja eihän +tuo aurinko kovin korkealla vielä ollut, kun lehmät sain kotiin. Mutta +hänen mielestään viivyin kauan, ja siitä hän repi tukkiani, löi tänne +takaraivaani ja tuohon kulmaani. Silmääni millä lienee lyönyt. Se olisi +tappanut siihen paikkaan, mutta Pikkulan Santra kuuli kirkumiseni ja +juoksi hätään ja silloin nakkasi akka kivensä pellolle ja hyppien ja +noituen lähti höntyynsä. Uhkasi tappaa minut, jos vielä saa käsiinsä. +Se noitui ja hyppi kuin hullu. Minä lähdin juoksemaan metsään, mutta +pellon pientarelle päästyäni kaaduin ja kuinka kauan siinä lienen +ollut, ennenkuin toinnuin ja lähdin tänne rannalle. + +-- Se on äitipuoli se! No mitä varten tänne rannalle? kysyi Erkki. + +-- En aikonut mennä enää kotiin. Toivoin kuolevani tänne. + +-- Missä se isäsi oli, kun ei tullut apuun? + +-- Se oli kirkolla. Eilen meni itseään ja akkaansa kirjoittamaan +lukukirkkoon. + +-- Hm. Rippivieras pitänyt aamuhartaushetken. + +-- Onko se ennenkin ollut niin pahana sinulle, se akka? + +-- On monestikin, tuossakin on iso aho, josta repi tukat, sanoi tyttö +kädellään osoittaen päälakeensa. + +-- Kun se isäsi antaa sen sinua repiä? + +-- Minkä sille isä taitaa, kiittää kun saa pitää silmät päässään. + +-- Miksi et jo ennen ole lähtenyt oman onnesi nojaan. + +-- Isä on aina houkutellut, kun se ei saa minkäänlaista apulaista... +Nyt en aio enää mennä, menen vaikka koskeen, sanoi tyttö ja samassa +alkoi itkeä. + +Mikko, joka oli kaiken aikaa korvalliset kuumina kuunnellut ääneti, +sanoi nyt jäykästi: + +-- Ei tarvitse enää mennä koskeen eikä Pekkilään. Lähdet meille, niin +ehkäpä tukkasi saavat rauhan. + +-- En minä saa teillä rauhaa. Ne hakevat sinne ja vievät +väkiselläkin... Meninhän minä jo kerran Timolaan, niin isä haki ja vei +väkisellä, kun olin alaikäinen, sanoi tyttö itkunsa seasta. + +-- Katsotaan kannasta rekeä, tuleeko Pekkilän läntsykkä hakemaan sinua +meiltä, sanoi Mikko tulisesti silmät säihkyen. + +-- Ja pitäisi kai lainkin olla meidän puolellamme, kun sinä olet minun +äitini sisaren tyttö... Sinä ihmisraukka olet todellinen orpo, sanoi +Auno, ja kirkkaat kyyneleet kihahtivat silmien nurkkiin. + +Sikri tuli nyt Mäkelään ja Auno pesi ja liotteli veren Sikrin päästä, +voiteli haavat puuöljyllä, pani huolellisesti kääreet ja toimitti tytön +aittaan nukkumaan, mistä Sikri huomenaamuna tuli pirttiin virkeänä, +mutta aroin katsein silmäillen kaikille suunnille. + +Mikko ja Auno istuivat pöydän takana aamukahvia juomassa, ja sinne +kutsuttiin Sikrikin. Mutta samassa nähtiin Pekkilän ukon Keskitalosta +päin kiirein askelin astua työntelevän. Miehen asia arvattiin ja +silloin Mikon korvalliset kävivät punaisiksi. + +Pekkiläinen työntyi pirttiin ja silmät sattuivat ensimäiseksi Sikriin. +Vieras istui penkille, mutta kun ei vieraalta kysytty sanomia ja kun +hän muutenkin kohtasi kylmiä katseita, sanoi hän tiukasti: + +-- Tännekö se Sikri on pohjaistunut? Minä tulin hakemaan, alahan +toimittautua mukaan. + +Sen kuultuaan Mikko loi Pekkiläiseen silmäyksen, jonka olisi luullut +ainakin sylen verran siirtävän katsottavaa kauemmaksi, ja sanoi: + +-- Alahan laittaa luitasi nyt pois minun näköpiiristäni ennenkuin +kerkiän antaa kiireen voidetta. Sitä on tuossa halossa semmoiselle +turvattoman orvon hoitajalle. Tyttö ei lähde sinun matkaasi. + +-- Sinäkö meinaat anastaa minulta lapsen! Helisevissäpä kävelet, mies! +Siihen ei ole pitkä aika, sano minun sanoneen, sanoi Pekkiläinen +vihasta sähisten ja suurta päätään nyökyttäen sanainsa mukaan. + +Mikko hyppäsi pöydän takana pystyyn kuin lentoon lähtevä ja sanoi: -- +Etkö meinaa totella sanaani? + +Pekkiläinen tunsi nyt tuhon tulevan, hyppäsi seisoalleen ja lähti +kiireen kaupalla ulkonevine suurine jalkoterineen mennä läntsimään ulos +poristen: --- Kyllä semmoisia oriita on taltutettu ennenkin, kyllä +tänne kohta tulee vieraita, joitten mukaan lähtee tyttö ja helisevissä +lähdet niitten mukaan itsekin. + +Sen enempää ei Pekkiläinen kerjennyt porista, kun kuuli Mikon raskaat +askeleet kintereilleen. Juoksujalassa syöksähti vieras ulos ja +räiskäyttämällä löi oven jälkeensä kiinni. Ja kohta nähtiin Pekkiläisen +samaa Keskitaloon vievää pellon piennarta, jota oli tullutkin, vihaisen +näköisesti astua tempovan, ja pää pyöri puoleen ja toiseen +vilkaisemaan, näkyykö Mikkoa tulevaksi. Auno ja Sikri kiirehtivät +akkunasta katsomaan. Auno nauraen: + +-- Pekkiläinen menee kuin saaliin jaolle. + +Sikri jäi Mäkelään ja oli iloinen kuin perho. Hän autteli Aunoa +kaikissa tehtävissä, ja kun isän uhkauksista ei näkynyt mitään +koituvan, kävi Sikri päivä päivältä iloisemmaksi. + +Oli heinäkuu puolivälissä, kun tuli Mäkelään suuri joukko +talvimatkailijoita ihmettelemään Mäkelän satumaista kuusta. +Matkailijain joukossa oli lääninkamreeri rouvineen. Rouva oli entisen +Salmenniemen rovastin tytär, joka oli nuoruudessaan kiipeillyt tuon +kuusen oksilla, kun isä ja äiti tulivat tänne marja-aikana kyläilemään. + +Sikri oli eilen ja tänäpäivänä poiminut mansikoita viedäkseen +kirkonkylään kaupaksi. Kun nyt Auno kuuli kamreerinrouvan mainitsevan +marjoista, nykäisi hän Sikriä mukaansa lähtemään ulos. He palasivat +kohta, Sikri kantaen suurta maljaa kukkurillaan hohtavankypsiä suuria +mansikoita ja Aunolla kumpaisessakin kädessään isot maitomukit. +Laskiessaan maitomukit pöydälle Auno sanoi: + +-- Tässä olisi vieraille marjoja ja maitoa, mutta asian mukaisia +syöntiastioita meidän talossamme ei ole. + +Vieraat naurahtivat ja rupesivat kuin kotonaan tapailemaan astioita. +Pian oli kullakin oma astiansa, kamreerilla ja hänen rouvallaan +porsliiniset lautaset. Sikri toi vielä kolme kissanpään kokoista +mokaretta sokeria. Vieraat kurikoivat sokeriharkot pienemmiksi +paloiksi. Kukin sai palan, josta rupesi taskuveitsellään raaputtamaan +sekorijauhoa marjamaitoonsa. Kamreerin rouva, jonka katse oli kiintynyt +Sikriin, sanoi: + +-- Kun minä tarvitsisin juuri tuommoisen tyttösen, niin eikö emäntä +antaisi tuota tyttöä minulle, jos nimittäin tyttö tahtoisi lähteä? + +-- Saatte kai sen, kun ette muuta tahtone, sanoi Auno iloisesti. + +-- Aivanko totta? + +-- Aivan totta kuin vettä. Se on kaikkein turvattomin orporaukka. +Äitipuolensa hengenrajoja myöten rusikoimana kuukausi takaperin +löytönämme löysimme tuolta joen rannalta. Oli paennut sinne kuolemaan, +kuten kuolinhaavan saanut metsän otus. + +Kaikki vieraat keskeyttivät syöntitoimensa ja kääntyivät katsomaan +Sikriin ja Aunoon. + +-- Ei jouda saduksi. Vielä on akan kiven haava tytön päässä ja kulmassa +kuhmu. Silmän ympäriltä juuri näinä päivinä on kadonnut kuolleen veren +kiehkura. + +-- Ja irtikö sitä pidetään sellaista petoa? sanoi kamreeri ja tummat +silmät säihkivät tulisina. + +-- Vähänpä irtikin. Ukon läntsykkä tuli ihan rautakahleitten uhalla +hakemaan tyttöä sinne, mutta me emme antaneet. + +-- Hakemaan tyttöä sinne! huudahti kamreeri. -- Olisi sietänyt saada +halosta muistoa sen asiamiehen. + +-- Jos ei olisi lähtiessään venyttänyt askeleitaan tavallista +pitemmiksi, niin se olisi saanutkin halosta kiireen voidetta, sanoi +Auno. + +-- No mitäs se sitten sanoo tyttö, Sikrikö se kuului olevan nimesi? +Lähdetkö sinä sinne Merikaupunkiin meidän kotiimme? kysyi rouva. + +Sikri katseli hieman arasti Aunoa silmiin, eikä tullut sanaa suusta. +Auno kiersi kätensä tytön kaulaan ja sanoi ystävällisesti: -- No sano +nyt, lähdetkö vai et. Siellä kyllä ei ole Pekkilän akasta pelkoa. + +Sikri käänsi päänsä Aunoon päin ja sanoi tuskin kuuluvasti: -- Lähden. + +-- Aikoo tämä lähteä, ilmoitti Auno hymyillen. + +-- No meiltä ei tule Pekkilän ukko eikä akka hakemaan tyttöä, sanoi +kamreeri jäykästi. + +-- Ei tule. Ei tule, toisti rouvakin. -- Me täällä Salmenniemen +kirkonkylässä ja lähipaikoilla kyläilemme noin viikon päivät. Sitten +kotimatkallamme poikkeamme ottamaan sinut mukaamme. Niinkauan saat olla +tämän hyvän emännän turvissa. Sitten meissä Jumalan avulla on turvaa +kaiken puolesta, sen lupaamme. + +Marjasyönti oli loppunut. Kamreeri nousi lähtemään. Isäntäväen +kiellosta huolimatta kaivoi kukin vieraista taskustaan markan ja heitti +pöydälle ja kiirehti Aunoa ja Sikriä hyvästelemään. Ja kohta nähtiin +valkolakkisia nuoria miehiä ja valkolakkisia neitejä rinnakkain +parikkaina, jälkimäisenä parina harmaahattuinen kamreeri ja +tummapäähineinen rouva, kävellä heilottavan alasmäkeen painuvaa +kirkonkylälle vievää tietä. + +Vierasten kadottua metsän suojaan Auno ja Sikri tulivat pöydän luo ja +luettuaan kahdeksantoista hopeamarkkaa ja kaksi viisimarkkasta sanoi +Auno: + +-- Saitpa, Sikri, hyvän hinnan marjoillasi. Näillä ostetaan nyt +vaatetta ja laitetaan, ettei Pekkilän ryököissä tarvitse lähteä +Mäkelästä. Nyt, Jumalan kiitos, sinun kurjan orporaukan edessäsi +loistaa elämä, eikä kuolema ole enää katsomassa vasten silmiäsi. + + * * * * * + +Sikri oli viety ja kesä oli kulunut jo lokakuuhun saakka. Pekkilästä +päin ei kuulunut hiiren hiiskausta. Mutta eräänä päivänä Mikko +Aunoineen ja Matti-poikineen istui päivällispöydässään mitään pahaa +aavistamatta. Väliin he katselivat ulos, kun pilvien raosta paistavat +auringon valolevyt tuulen nopeudella kulkivat vaarojen rinteitä ja +laaksojen pohjia jättäen harmaan pimennon jälkeensä. Hulmahtipa aina +pirttikin valoisaksi ja lattialle ilmestyi akkunoitten laajuiset +valovyöt, jotka samassa katosivat ja huone peittyi levottomaan pimeään. +Valon leikitellessä tällä lailla rauhattomasti tuli lautamies kahden +toverinsa kanssa pirttiin. Miehet istuivat umpimielisen näköisinä +penkille. + +Mikko luki kasvoista vieraitten asian, mutta ei ollut siitä +tietääkseenkään, kysyipä vain: + +-- Mitä sitä vieraille kuuluu? + +-- Eipä liikoja, sanoi lautamies. Sitten hän rykäisi tekorykäyksen ja +sanoi: -- Pekka Pulkkinen se vaatii sinua oikeuteen lapsensa +valtaamisesta ja sen kaupitsemisesta orjaksi. + +-- Hohhoh! Nytpä eivät ole asiat pienuudella pilassa, sanoi Mikko +ääneensä nauraen. -- Eiköhän tuossa olisi vähän niinkuin tinkimisen +varaa. + +-- Oikeuspa hänet tutkii... Onhan siinä vähän paha puoli se, kun ette +pitäneet tyttöä kotonanne, vaan päästitte alaikäisen siirtymään +maailman jalkoihin. + +Mikko hymähti vain eikä jatkanut minkäänlaista puhetta. Vieraat näkivät +Mikon ylpeän mielen ja nousivat lähtemään, mutta silloin Mikko sanoi: + +-- Elkääpä kiirehtikö ennenkuin laitan teidät asialle. Timolan isäntä +ja emäntä ja Pikkulan Santra ovat haastettavat minulle todistajiksi +siinä Pulkkisen jutussa. Mikko haki kamarista sopivat haastepalkkarahat +ja heitti ne ylpeästi lautamiehen kouraan. Nyt lautamieskin ymmärsi +seurueineen lähteä pois. + +Oikeuden istuntohuoneessa seisoi yleinen syyttäjä hajasäärisenä ja +virallisesti pönäkkänä, seisoi tavallisella paikallaan oikeuspöydästä +kolmisen askelta syrjässä. Tuomari oli heittäytynyt keinutuolinsa +selkänojaa vasten selkäkenoon ja silmäili tarkoin Mikkoa, näkyisikö +miehessä arkuuden merkkejä, kun se on niin törkeästä rikoksesta +haastettu. Mikko kuitenkin seisoi rauhallisena tuomaria vastapäätä, +verkalleen käänteli päätään nähdäkseen huoneen kaikille suunnille. +Tuomari kääntyi kantajan puoleen ja kysyi sävyisästi: + +-- Mitä tässä nyt sanotaan? + +Pekkiläinen rykäisi kaksi tekorykäystä, kohotti harmaakulmaisen suuren +päänsä pystyyn, jolloin kaulasta näkyi pystyssä töröttävä, +tummanharmaaksi pinttynyt hurstipaidan kaulus, joka oli kaitaisella +silkkihuivin siisnalla alempaa sidottu kiinni, aukaisi suunsa ja sanoi: + +-- Tämä vastaaja Mikko Mäntynen viime kesäkuussa valtasi ja anasti +minun alaikäisen lapseni Sikrin ja sitten kuukauden perästä, viime +heinäkuussa kaupitsi sen Merikaupunkiin orjaksi. + +-- Merikaupunkiin orjaksi? keskeytti tuomari. + +-- Niin, Merikaupunkiin orjaksi, siten tuottaen minulle, lapsen isälle, +sanomatonta harmia ja tuskaa. Tästä aivan ennenkuulumattomasta teosta +vaadin hänen langettamistaan kaikkein ankarimpaan edesvastuuseen ja +rangaistukseen. + +Tuomari kirjoitti kantajan kanteen pöytäkirjaan ja kääntyi sitten +Mikkoon päin kysyen lauhkeasti: -- Mitäs tähän nyt sanotte? + +Mikko rupesi verkalleen ja jäykästi kertoilemaan, millaisessa tilassa +tyttö oli löydetty, miten häntä oli Mäkelässä hoidettu ja miten hän +sitten oli joutunut kamreerin perheeseen. Hän uskoi tehneensä siinä +tytölle hyvän työn, tyttö oli sieltä jo kirjoittanut ja kiittänyt +Mikkoa. + +-- Lääninkamreerin hoitoon Merikaupunkiin, itsekseen jatusti tuomari. + +Pulkkisen todistajat kävivät ensin kaikki puhumassa, sitten huudettiin +Pikkulan Santra sisään. Hän astui keihakkana oikeuspöydän eteen ja jo +tulennasta näki, että muija tietää jotakin. Kun tuomari oli kysynyt, +mitä Santra asiaan tiesi, suoristui Santra vieläkin suoremmaksi ja +sanoi kelkkeästi: + +-- Tiedän minä sen, että likellä Pekkilätä asuessani olen usein nähnyt, +että tämän Pekka Pulkkisen eukko, Sikrin äitipuoli, on repinyt Sikrin +tukkia ja lyönyt sitä kuin järjetön. Tyttö on paennutkin toisiin +taloihin, mutta tämä ukko on keppi kädessä pakottanut tytön palaamaan +takaisin. Ja viimeksi viime juhannusaamuna pellollaan akka rääkkäsi +tyttöä, repi tukkia, otti pellosta kiven mukulan ja mukiloi sillä +tyttöä päähän. Ja miten olisikaan tyttöparan käynyt, jos en olisi +kerjennyt hätään ja jo näkösen päästä huutanut: »Elä tapa, elä sen +tulinen ruoja tapa sitä tyttöä!» Silloin se kuitenkin heitti uhrinsa +käsistään ja tasakäpälässä hyppien, noituen ja tappaa uhaten mennä +rötkelti huoneeseensa. Luultavasti se häpesi minua. + +Santran puheen aikana tuomarin kaulasuonet pingottuivat paksuiksi +makkaroiksi ja korvain lehdetkin kävivät punaisiksi kuin hiili. + +Kun Santra sai mennä ulos, avasi Pekkiläinen suunsa jotakin sanoakseen, +mutta tuomari jyristi kohta kantapäätään lattiaan ja kielsi miestä +puhumasta. + +Kesti kauan ennenkuin tuomari tunsi sen verran rauhoittuneensa, että +tavallisella äänellä voi sanoa, että isäntä Timonen käsketään sisään. +Se olikin nokka oven raossa jo odottamassa aukaisua, kun tiesi, että +hänen vuoronsa tulee Santran jälestä. Timolan isäntä kertoi miten +Pekkilän Sikri mustelmille lyötynä oli viime kevättalvella tullut +hakemaan häneltä turvaa ja miten raa'alla pakotuksella tyttö oli haettu +takaisin kotiin. + +Kauan kesti odotusta ennenkuin huudettiin kaikki asialliset sisään. +Tuomari alkoi jyrisevän kovalla äänellä lukea, että kihlakunnanoikeus +on katsonut oikeaksi kumota kanteen ja tuomita kantajan vastaajalle, +Mikko Mäntyselle maksamaan oikeudenkäyntikuluja kahdeksankymmentä +markkaa sekä kantajan loukkaamisesta sata markkaa ja orvon tyttönsä +sopimattomasta hoidosta kolmesataa markkaa sakkoa, joista puolet Suomen +kruunulle ja puolet vastaajalle. + + * * * * * + +Lappalaisten vangitseminen samoin kuin Jertan ja Sikrin jutut tuottivat +Mikolle kuntalaisten luottamuksen. Mikon suora, järkähtämätön +oikeudentunto ja uhrautuvaisuus oikeuden puolesta tuli yleisesti +tunnetuksi. + + + + +Kolmastoista luku. + + +Oli talvinen pyhäilta, pakkanen paukahteli nurkissa, täysi kuu +hopeanhohtavana paistoi itäiseltä taivaalta. Kuun valossa sekä maalle +että kuusen oksille karttunut lumi säteili pieniä kirkkaita säteitä. + +Mikon luo Mäkelään oli tullut neljä kunnan luotetuinta miestä +valittamaan rovastin ahneutta ja väärinkäytöksiä saatavain kannossa. He +olivat tulleet ajatelleeksi, että rovasti ehkä häpeäisi, jos tuosta +kirjoitettaisiin sanomalehteen. -- Me päätimme pyytää sinua sitä +tekemään, meiltä muilta se ei synny, ja jos joltakin syntyisi, niin se +on rovastin suosiossa, ja koirahan ei koiran häntää polje, sanoivat +miehet. + +Mikko ajatteli kauan ja viimein sanoi: -- Kyllä minusta se tuntuu +tavattoman vastenmieliseltä, mutta kun se on teidän tahtonne ja ehkä +monen muun tahto, niin jospa kirjoitan, tuli hänestä perästäkin tuohta +tai malkaa. + +Kun asia oli päätetty, haki Mikko paperinsa ja kirjoitusneuvonsa +pöydälle ja rupesi kokonaiseen isoon arkkiin kirjoittamaan. Vieraat +tupakoivat äänettöminä, eivät keskinäiselläkään puhelullaan tahtoneet +häiritä kirjoittajaa. Kirjoittaessa Mikon korvalliset ja kasvotkin +tulistuivat ja väliin lauhtuivat. Puolitoista tuntia saivat vieraat +tupakoida, ennenkuin se arkki oli täyteen kirjoitettu ja kirjoitus +valmiina, jolloin Mikko sanoi: + +-- Kuulkaapas nyt kun luen, onko tässä teidän mielestänne liikaa tai +lisättävää. + +Kun Mikko oli lukenut loppuun, sanoivat vieraat kuin yhdestä suusta: + +-- Siinä ei ole rikkaakaan liikaa, ja muutenkin on sanottu, mitä +sanottavaa on. Olemme valmiit kirjoittamaan alle. + +-- Riittää kai se, kun minä yksin kirjoitan alle, sanoi Mikko, haki +kirjekuoren, johon kirjoitti: »Kalevalan Kaiulle», ja pani kirjeen sen +sisään. Miehet saivat sen viedä postiin. + +Tulevana pyhänä olikin se Kalevalan Kaiussa toista palstaa pitkänä +kirjoituksena luettavana. Kirkkomiehet toivat pappilasta kuulumisia, +että rovasti aikoo nostaa kunnianloukkausjutun Mikkoa vastaan. Mikon +mieltä hieman vavahutti, mutta kun hän tiesi totta kirjoittaneensa, +niin ei osannut mitään pelätä. Tuntui vaan vähän ilkeältä joutua taas +käräjiin, hän kun ei halunnut miksikään käräjäpukariksi, vaikka oli +saanut jo muutaman kerran käräjätuvassa käydä. + +Rovasti haastoi Mikon maaliskuussa pidettäviin käräjiin, kuten oli +uhannut. + +Pappilassa oli suurin juhlallisuuksin vietetty rovastin +viidettäkymmenettä nimi- ja syntymäpäivää, ja tuomarikin, hovioikeuden +määräämä uusi tuomari -- oli ollut siellä ja viipynyt myöhään yöhön, +minkä tähden tänä aamuna aloitettiin oikeuden istunto kaksi tuntia +myöhemmin kuin muina päivinä. Hyvin olivat tuomarin kasvot pöheisinä, +silmävalkeaiset verestävinä ja ääni äräkkänä. Kauan piti miehen +tuomioistuimellaan rykästellä ja kakistella ennenkuin hän kykeni +puhumaan. + +Rovasti näkyi heränneen ennemmin kun tuomari. Hyvin olivat pöheissä +rovastinkin kasvot, mutta leveä leuka oli ajeltu sileäksi, rosoinen +nenä ja risaiset kasvotkin hohtivat puhtautta. Hienot huulet +luonnottoman kehnotekoisen nenän alla nipistyneinä visuun, pitkä musta +viitta yllään ja sanomalehti kultasormuksisessa kädessään seisoi nyt +rovasti oikeushuoneessa keskellä lattiaa. + +Lautakuntakin istui penkillään kymmenmiehisenä rivinä kenkiään +katsellen. Kaikki näkyivät odottavan, milloin tuomari kykenee +tehtäväänsä. Viimein kuitenkin tuomari loi ruskeat pullistuneet +silmänsä rovastiin ja örähti: -- Mitä tässä nyt sanotaan? + +Rovasti kumarsi niin syvään, että pitkän viitan helmat huiskahtivat +ylemmäksi vyötäisiä ja sanomalehteä tavattoman pitkällä kädellään +ojentaen tuomarille rykästellen sanoi: + +-- Ehkä minulla on kunnia korkealle oikeudelle esittää tämä +sanomalehti, jossa on tämän vastaajan kirjoitus, joka äärimäisen +hävyttömästi loukkaa minun kunniaani. Minä en ole pakottanut vastaajaa +saatavissani maksamaan penniäkään liikaa, jota paitsi minä olen Jumalan +palvelija ja hänen pyhän evankeliuminsa saarnaaja, mikä tekee syytöksen +vielä raskaammaksi. Toivon, että korkea oikeuskin ymmärtää minua ja +tuomitsee tämän hävyttömän vastaajan tästä teosta mitä ankarimpaan +rangaistukseen. Aa... -- Rovasti esitti tämän kanteensa hartaalla +saarnanuotilla ja aikoi panna loppuun aamenen, mutta huomasi +keskeyttää. + +Tuomari sanomalehdestä lukea änkytti koko sen kirjoituksen, heitti +sitten sanomalehden pöydälleen ja yhäkin ulommaksi pullistunein silmin +katsoi Mikkoon ja ärjymällä kysyi: + +-- Onko tämä rovasti kahden tai kolmen lihanaulan sijasta pakottanut +sinut maksamaan kokonaisen häränlavan ja onko rovasti pakottanut sinut +jyvämitan panemaan kukkurina ja villanaulan sijasta määrättömän +annoksen villoja ja niin poispäin. Onko tämä totta? + +-- Kun rovastin saatavien kanto on luonnossa maksaen ollut tuollaista +määrätöntä, niin omasta kohdastani olen suorittanut rahalla, enkä saa +tässä selvitetyksi, mikä siinä on liikaa, mutta eihän kirjoituksessani +puhutakaan minun yksityiskohdastani, siinä puhutaan yleisön puolesta, +sanoi Mikko jäykästi. + +-- Sinä et ole yleinen syyttäjä, täällä on meillä yleinen syyttäjä, +ärjäisi tuomari kädellään osoittaen nimismieheen, joka sekin kasvoista +ja silmistä päättäen oli illalla ollut rovastin nimi- ja +syntymäpäivillä. + +Mikko näki mitä tuleva on eikä tahtonut enää jatkaa puhetta puolestaan, +sanoi vain kylmästi: -- Kuunneltakoonhan kuitenkin todistajat. + +Mikolla oli kaikki ne neljä miestä todistajina, jotka olivat Mikkoa +pyytäneet kirjoittamaan. + +Kun yksi heistä valansa tehtyään sai jäädä sisään, kysyi tuomari, oliko +tämä nähnyt rovastin pakottavan Mäntystä liikamaksuihin. + +-- En minä sitä pakotusta ole nähnyt Mikko Mäntysen suhteen, mutta sen +minä kyllä tiedän, että rovastin saatavainkantotapa on ollut semmoinen +kuin siinä sanomalehtikirjoituksessa luettiin, sanoi todistaja +varmasti. + +Mutta todistajan suusta sanan katkaisten tuomari ävähti: -- Tässä ei +ole kysymys yleisön asioista, tässä on vain kysymys, onko rovasti +pakottanut vastaajan maksamaan nämä sanomalehdessä mainitut +liikasaatavat. Jos ette sitä tiedä, niin saatte mennä ulos. + +Todistajan korvalehdetkin olivat punastuksissaan. Päätään hieman punoen +ja hiljaa itsekseen mutisten hän meni hitain askelin ulos. Kaikki +todistajat tiesivät tarkalleen saman kuin ensimäinenkin. + +Tämä juttu ei päättynyt yhtä hyvin kuin Mikon aikaisemmat käräjämatkat. +Kihlakunnanoikeus katsoi oikeaksi yleisen syyttäjänkin vaatimuksesta +tuomita vastaaja Mikko Mäntynen rovastin kunnian loukkauksesta +kolmensadan markan sakkoon. Ja kun rovasti oli pyytänytkin ainoastaan +sata markkaa oikeudenkäyntikulujaan, ei oikeus puolestaan sitä +lisännyt. + +Päätöksen kuultuaan Mikko kivahti: -- En tyydy päätökseen. Laita +minulle heti osa pöytäkirjasta. -- Silloin nimismies murahti jotakin ja +tuomari koppasi kynänsä, kumartui kirjoittamaan jatkoa pöytäkirjaansa +ja sanoi: -- Vastaajaa sakotetaan viisikymmentä markkaa röyhkeästä +käytöksestä oikeuden puheenjohtajaa vastaan. + +Mikko lähti nyt ulos ja mennessään sanoi kaikuvalla äänellä: -- Jos +sata sakotetaan niin tuhat maksetaan. + +Mikon todistajat olivat kuin kynsille lyödyt. -- No, nythän sitä +tiedämme olleemme etsimässä laista oikeutta, sanoi eräs heistä. -- Ei +olisi asia tuolla tavalla mennyt, jos entinen tuomari oli tuomitsemassa +ja nimismies yleisenä syyttäjänä. Mutta se tuo ruskosilmä sai tuosta +nimismiehen potjakkeesta juoppotoveristaan vauhtia. Taluttamalla oli +viime yönäkin kumpainenkin tuotu pappilassa rekeen, missä ne +nimensätietämätönnä muka lauluja älisten oli vedätetty tänne +asuntoihinsa... Emme ole tuommoista vielä nähneet. + +Nyt Mikko näki, että käräjäkartonon porrasten edustalle ajoi hevonen, +jonka perässä oli monilla komeilla peitteillä varustettu reki. Kun +rovasti suurissa turkissaan käräjäkartanon toisessa päässä olevasta +ovesta lähti tulla tönöttämään, sanoi Mikko kovalla äänellä: + +-- Ei huolita olla millämmekään, me olemme sanoneet totuuden ja se on +enemmän kuin kolmesataa viisikymmentä markkaa. Se yksi sata meillä aina +täytyy olla varattuna, jos joku pyhän laitoksen palvelija helvettiin +kyytirahakseen tarvitsee. + +Rovasti koetti turkkinsa kauluksella suojella korviaan, jottei kuulisi, +mutta kyytimies pukilla istuen ja häkien häntäänsä pyörittävää hevosta +lähtemään katsoi sinne toisilla portailla oleviin ihmisiin ja nauroi. +Mikosta ei siinä hetkessä tuntunut pahaltakaan. Oli sääli niitä +todistajia, kun näki niiden tunnonvaivat. + + * * * * * + +Viikko oli kulunut, kun kauniina huhtikuun iltana, auringon viime +säteillään vuoria punatessa Mäkelän kartanolle ajaa karahutti viisi +hevosta. Vieraita oli kaksikymmentä henkeä, naisia ja miehiä, nuoria ja +vanhoja. Mikolta, joka oli tullut portaalle, kysyttiin etumaisesta +reestä iloisesti: -- Sopiiko sokea sotaan? Saammeko tulla sisälle näin +suurella joukolla? + +-- No, jo vaan. Sitä vartenhan talo tiellä poikkiteloin, levätä +vierahan väsynehen, sanoi Mikko iloisesti ja kiirehti pirttiin +puusepänkompeitaan työntelemään. Vieraat tulla sukittivat koommaksi +pirttiin ja päällysvaatteensa riisuttuaan kuntakokousten esimies +ensimäisenä tuli Mikkoa kättelemään. Kun kaikki olivat tervehtineet +Mikkoa, niin kuntakokousten esimies sanoi: + +-- Eilen illalla oli meillä ompeluseurat, ja siellä päätettiin tänä +iltana, jos ilma sallii, tehdä tänne rekiretki ja tulla katsomaan, +kuinka te olette suruissanne viime aikain tapahtumista. + +-- Hm... Itkekööt ilvekset, niillä on suuremmat silmät ja enempi vettä, +sanoi Mikko reippaasti. + +-- Mutta sitten toinen asia. Meillä on matkassa teetä ja kahvia ja +minkä mitäkin. Kun talosta saisimme tulisijaa ja keittoastioita, niin +iltamme kuluessa viljelisimme tuomisiamme. + +-- Pitäisi löytymän, sanoi suutari lestiään. Patoja ja kattiloita +löytyy ja tuossa loukolla on rojo honkaisia halkoja. + +Auno tuli navetasta. Vieraat käteltyään hän rupesi vierasten neitien +kanssa laittamaan hellaan tulta ja pesemään patoja. Toiset neidit +purkivat koreistaan pöydälle kaikenlaisia leivoksia, ja kohta olikin +pöytä ihan kukkurillaan leivoksia ja makeisia. Kun iloinen seura pääsi +kahvin ja teen kimppuun, kehoitettiin Mikkoa ja Aunoa ensiksi ottamaan. + +Kun ensimäinen kierto oli juotu, nousi kuntakokousten esimies +seisaalleen ja sanoi: -- Lauletaan nyt joku laulu. -- Kaikki vieraat +hyppäsivät seisoalleen, ja kohta kajahti »Jos sydän sulla puhdas on...» + +Mikko tunsi, että laulu oli hänelle tarkoitettu. Hän tunsi sydämensä +lämpenevän, ja ennenkuin laulu oli loppunut, kiilsivät kirkkaat +kyyneleet Mikon ja Aunon silmien nurkissa. + +Vieraat viljelivät ahkerasti teetä ja kahvia ja nousivat väliin +seisoviltaan laulamaan vereksen kansanlaulun. Mutta viimein, kun ilta +oli jo myöhä, nousi kuntakokousten esimies pöydän päässä seisoalleen ja +sanoi: -- Tällä meidän rekiretkellämme oli toinenkin tarkoitus, se ei +ole vain huvimatka. Olemme siellä kirkonkylässä panneet toimeen +rahankeräyksen teidän hyväksenne, ja on saatukin niin paljon kokoon, +että voitte murheetta maksaa sen inhoittavan rovastin jutun. Tässä on +nyt tasalleen neljäsataa viisikymmentä markkaa teille. Lopuilla +ostettiin näitä matkaeväitä, mitä on tässä viljelty. + +Mikko vakuutti jo sen myötätunnon, jota hänelle oli osoitettu, +riittävän yllinkyllin palkitsemaan jutun vaivat ja maksut. Hän ei +siitäkään syystä voinut ottaa lahjaa vastaan, että juttu menee +hovioikeuteen ja senaattiin, joten maksu on vuosien takana -- päätöksen +hän ei uskonut muuttuvan, kehoitti antamaan rahat jollekin +hyväntekeväisyyslaitokselle. + +-- Ei se käy muuten laatuun, sanoi kuntakokousten esimies. -- Meillä on +sanomalehteen menevä kirje melkein valmis, jossa pääpiirteissään +kerrotaan tämä juttu ja mainitaan tämän rekiretken tarkoituksesta, +rahojen antamisesta teille, vieläpä teidän jalomielisestä +puheestannekin. Muu ei käy laatuun, kuin että te otatte nämä rahat, +joten rovasti näkee sanomalehdestä kaikki meidän toimenpiteemme teidän +hyväksenne. + +Kaikki ilmaisivat toivovansa, että Mikko käyttää rahat tuon iljettävän +jutun suoritukseksi, joutukoon se maksettavaksi ennen tai myöhemmin. +Mikko otti rahat erityisesti puristaen jokaisen vieraan kättä. + +Ilta oli Mikolle unohtumaton. Hän oli saanut tunnustusta, joka poisti +katkeruuden hänen mielestään. + + + + +Neljästoista luku. + + +Kaksi vuotta oli mennyt kuin nukkumalla, ei mitään muuta ollut +tapahtunut, kuin että rovastin juttu oli palannut hovioikeudesta, ja +Mikko oli uudella valituksella lähettänyt sen senaattiin, ja että +rovasti oli saatavilleen asettanut määrät, vaikkakin oman harkintansa +mukaan. Mutta jos joulupaistilihaa oli neljää kiloa enemmän, annettiin +tähteet takaisin. Jyvämittaa ei otettu kukkurina, villoja ja hamppuja +vain naula kumpiakin, heiniä kaksikymmentäviisi leiviskää ja +kalatihuntia vain vanha leiviskä nuotalta. Voita ei otettu hiehoilta +eikä poikimattomilta mahoilta, kuten ennen. + +Mikko oli nyt nämä kaksi vuotta liikkumatta kotonaan, joten kesäisin +oli aikaa kalastella ja syksyisin ja talvisin metsästellä enemmän kuin +koskaan ennen. Mutta nyt ei Mikko lähtenyt kalalle eikä metsälle kuusta +kuulematta. Ja pitkällisen harjoituksen avulla hän tuli ymmärtämään +kuusen puheen. Jos kuusessa kuului yhtämittaista kiinteää ilmavirtaa, +olivat kaikki otukset niin arkoja, etteivät silmiä sietäneet, olipa +ilma miten kaunis tahansa. Linnutkin jo hänen ollessaan kaukana +lähtivät lentämään ja nousten korkealle ilmaan lensivät alle ilman +aidattoman. Ja jos lähti verkkojaan kokemaan, olivat ne tyhjät. Kun +Mikko tuli tietämään, että kuusessa kuuluva kiinteä ilmavirta ennusti +ensi tai toisella vuorokaudella syntyvää kylmää tai lauhkeaa myrskyä ja +näki, että linnut ja kalat järvessä tietävät sen jo paria vuorokautta +ennen, ei hän lähtenyt metsälle eikä kalalle, milloin kuuli sellaista +ilmavirran ääntä kuusessaan. Kun taas myrsky oli laantumassa ja +kuusessa alkoi kuulua lauhkeampaa, vaikka voimakastakin tohinaa, lähti +Mikko heittämään verkkojaan järveen tai metsästämään ja silloin hän +huomasi, että kalat olivat jo olleet liikkeellä ja metsässä linnut +kesyjä, juuri kuin edellisen myrskyn väsyttäminä. Mikko ymmärsi nyt +täydelleen kuusen kielen. Hän tiesi, ettei kuuselle tarvitse uhrata +lahjoja eikä antimia, mutta luonnon salainen voima puhui kuusen +välityksellä ennustuksensa hänelle samoin kuin metsässä jokainen puu +linnuille, jäniksille ja oraville ja luultavasti järvessä veden +liikunta kaloille. + +Mikko tunsi suurta riemua rinnassaan, kun näki, että hänellä on luonnon +ja itsensä välillä sellainen puhelin, jota ei monellakaan ole. Eikä +kulunut sitä päivää, ettei Mikko olisi kerran tai useammin painanut +korvaansa kuusen kylkeen, olipa sitten lähtöä mihinkään tai ei. Tuntui +kuin salainen voima vetäisi häntä kuusen puheille. + + * * * * * + +Tänä keväänä liikkui puheita, että pohjolan tukkitöissä maksetaan +kaksinkertaiset palkat entiseen verrattuna. Senvuoksi Mikko esitteli +eräänä päivänä Aunolle, että jospa hän vielä kerran lähtisi pohjolaan, +kun kotona ei tule kokoon niin paljon, että saisi kartanoa korjatuksi. +Pirttirakennus pitäisi kengittää ja laudoittaa ulkoa ja maalatakin. +Navetta rupeaa lahoamaan, mutta sitäkään ei jaksa apulaisetta saada +pystyyn. + +-- Enhän minä kiellä sinua lähtemästä. Tiedäthän, että minä koetan +parastani kotona. Ehkäpä kesän aikana voin hankkia apua siksi, että +saan pellot kylvöön, heinän tehdyksi ja leikkuut leikatuksi. Ehkäpä +Jumala lähettää taas jonkun minun avukseni, kuten kerran sen Juhanin. + +Maaliskuun viimeisenä päivänä Mikko voiteli kahdet saappaat lähtöä +varten, toiset jalkaan ja toiset tarpeen varalle. Hän tervasi ja +voiteli suksensakin ja laittoi varpaalliset kuntoon huomenaamuna jo +aamukylmäsen aikana lähteäkseen matkalle, päästäkseen hyvän suksikelin +aikana perille, ennenkuin rupeaa suveilemaan ja sydänmaan joet tulevat +tulvilleen. Aamulla päivän valjetessa olikin Mikolla laukussa saappaat, +neljä paria sukkia, kaksi paria paitoja, kahden päivän eväs ja laukun +ulkopuolelle nuoranpalasella sidottu harmaa nuttu. Juotuaan lähtökahvit +ja hyvästeltyään Mikko sitoi laukun selkäänsä, työntyi ulos ja oikaisi +suksensa pohjoista kohti. Nopeana kuin tuuli eteni Mikko pellon +perillä, laukun päällä olevan nutun helmat vain liehuivat ilmassa. +Kahden viikon perästä tuli Mikolta kirje, josta Auno luki: »Eilen +illalla pääsin tänne perille. Täällä on hankitöitä enemmän kuin +tekijöitä. Ei kuitenkaan hankitöitten aikana makseta kuin neljä ja +puoli markkaa päivältä, josta markka päivältä menee ruokaan. Puhtaaksi +tuloksi jää yli sadan markan kuussa, kun tekee työtä pyhänsä arkensa. +Kun vedet aukeavat, luvataan meille ensiluokan tukkilaisille seitsemän +markkaa päivältä. Silloin se vie puhtaan tulon hyvään määrään +kolmannelle sadalle kuussa. Ruokaa täällä saapi, saapi herkkujakin, +mutta kun sitä on lähtenyt ansaitsemaan, niin herkutteleminen täytyy +jättää niille, jotka elävät kädestä suuhun, arvellen että huominen +päivä saa tulla tuumineen. Toivon saavani sinulta kirjeen. Osoitteeni +on: Sodankylä, Kitisen latva. Oma Mikkosi.» + + * * * * * + +Auno tiesi voivansa nyt lähettää Mikolle mieluisen kirjeen. Hän saattaa +ilmoittaa, että on saanut Juhanin vaimoineen kesäapulaisiksi, että +Juhanilla on jo vaimo, mutta ei lasta, että ne toukokuun ensimäisenä +päivänä tulevat ja ovat kekriin asti. + +Auno kirjoittikin samalla istuimella, missä sai Mikon kirjeen. Hän haki +sitten Keskitalon tytön Matin huviksi ja lähti juoksuttamaan kirjettä +postiin. + +Tänä kesänä olikin säännöllinen kirjeenvaihto Mikon ja Aunon välillä. +Kaksi viikkoa viipyi Aunon kirje mennessään Mikolle ja Mikon kirje +kaksi viikkoa tullessaan Aunolle. + + * * * * * + +Näin kului aika syksyyn. Oli jo lokakuun päivät käsissä, oli ne päivät +kulumassa, jolloin Mikko viime kirjeessään oli luullut joutuvansa +kotiin. Mutta sinä iltana, jolloin Auno hartaimmin odotti Mikkoa +tulevaksi, syntyi illan kuhjassa myrsky, jota Auno luuli +ukkosmyrskyksi, kun kaukaa läntisen taivaan rannalta näkyi salaman +leimauksia, jotka aina silmänräpäyksen ajaksi valaisivat huoneenkin. +Salaman leimaukset kuitenkin vähitellen himmenivät ja kohta loppuivat +kokonaan, mutta sensijaan yltyi myrsky hirvittäväksi. Se jyrisi kuin +ukkonen, ja koko huonerakennus tutisi, seinät sujahtelivat ja kipeästi +ruskivat myrskyn voimasta. Auno ei hirvinnyt mennä ulos, istui vain +vavisten Matin kanssa sylikkäin pirtin rahilla povessa polttava ajatus, +missä on isä ja mikä hetki on viimeinen, sillä hän uskoi hautautuvansa +asuntonsa murskautuvaan pärtöläjään. Yö oli jo pimeimmillään, kun +kuului entistä kovempi myrskyn puuska. Koko rakennus jyrähti kuin olisi +suunnattoman kiviraunion kaatanut seinää vasten. Hirvittävä porskahdus +kuului ulkoa ja samassa hulmahti yön valo huoneeseen selvempänä kuin +äsken. Auno säikähti niin, että melkein parkaisten siunasi ja Mattia +rintojaan vasten puristaen sanoi: -- Pirttimme murtuu, mutta me emme +pääse pakoon. + +Hetken kuluttua Auno selvisi pökerryksistään ja huomasi, että kuusen +tohinaa ei enää kuulu. Hän hiipi Matin kanssa akkunan luo, kurkisteli +puoleen ja toiseen, löi käsiään yhteen ja huudahti: -- Herra Jumala! +Kuusta ei näy missään. Ilmaanko on lentänyt vai maan alle vajonnut? + +Kun kuusi oli poissa, kuului myrskyn ääni toisenlaiselta. Myrsky ei +enää jyrissyt ja tohissut kuusessa ja nurkissa, nyt tuntui maa +jyrisevän ja nurkat vinkuivat toisella tavalla. + +Kamalalta tuntui olo akkunan lähellä, ja siksi Auno ja Matti palasivat +entiseen paikkaansa istumaan rahille, jossa Matti ihmetellen sanoi: -- +Mutta miten se niin raskas kuusi olisi ilmaan lentänyt, ja mitenkä +maahan olisi niin iso kuoppa syntynyt, johon se olisi sopinut? + +-- Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, sanoi Auno huokaisten. -- Jumala +on tyhjästä luonut koko maan ja kaikki, mitä sen sisällä ja päällä on. +Hän on luonut kuun, auringon ja tähdet taivaalle, hänelle on +vähäpätöinen asia lyödä yksi kuusi tuhaksi, jonka myrsky lennättää ja +piristelee maille ja merille aina maailman ääriin asti. + +-- Milloinka se Jumala teki tämän maailman? kysyi Matti sormeaan +suussaan pyöritellen. + +-- Aikojen alussa. Siitä on jo lähes kuusituhatta vuotta. Siitä on jo +pitkä aika. Kauan on kerjennyt kasvaa tuokin kuusi, jota nyt ei enää +ole. Kaikki katoo ja mullaksi muuttuu. Kukas osasi uskoa, että +tuommoinen jättiläinen murtuu? + +Huomenna oli aivan tyyni, ei pienintäkään tuulen henkäystä tuntunut. +Lokakuun aurinko paistoi vaisusti poutaiselta puolenpäivän taivaalta, +kun Mikko hitain askelin tuli kuusen kannon kohdalle, missä seisahtui +katselemaan myrskyn tuhoja. Hänestä tuntui kaamealta. Auno ja Matti +juoksivat vastaan ja Auno huusi iloisesti: + +-- Vielähän näemme isän aivan terveenä ja lihavampana entistään, vaikka +minä viikolla näin unissani sinut niin surkean näköisenä ja laihtuneena +kuin luuranko. + +Mikko katseli alakuloisena myrskyn jälkiä: katottomia huoneita, +kaatuneita aitoja ja murskautuneitten puitten sämäytyneitä kantoja tai +kaatuneitten puitten juurikoita. Sitten hän siirtyi kuusen kannon luo, +missä suuret rautamuurahaiset harhaillen hiljaa etsivät entistä +kotoaan. Ne olivat satojen vuosien kuluessa maan rajasta jyrsineet +ontoksi kuusen tyven ja siten heikentäneet... + +Mikko ei ollut koskaan kotiin tullessaan tuntenut mieltään niin +masentuneeksi kuin nyt. Riisuttuaan enimmät vaatteensa hän sanoi: -- On +ihan onehko tämä pirtti nyt, kun kuusi on poissa hämärtämästä +akkunoita. On ihan kuin seinä olisi poissa. + +-- Niin se on. Ulkoa tullessa juolahtaa aivan mieleen, että poissa se +on tuo sivuseinä. Ja et sinä usko, miten minä säikähdin, olin ihan +pyörtyä, kun tuosta kuusen kohdalta kuului ponneton rouskahdus ja tämä +huone tuntui lekahtavan ylöspäin. + +-- Se näkyy olleen erityinen iili, sanoi Mikko. -- Se on kulkenut +tuolta lännestä itään ja sen linjalle on sattunut kuusikin. Sen näkee, +kun se on siltä linjalta lakaissut kaikki isoimmat puut ja aidat kumoon +ja huoneet katottomiksi. Ja mihinkähän tuon kuusen olisi vienytkään, +jos ei se olisi sattunut pyörimään tuonne kartanon suojaan! + +Kun kahvi oli juotu, lähti Mikko katsomaan kartanon takana oksiensa +varassa pitkällään rymöttävää kuusta, jonka sämäytynyt tynki näkyi +huoneitten räystäitten tasalta. Vesalan harmaapää äijäkin +käsnäkeppineen tulla köntysti sinne Mikon luokse ja tervehdittyään +Mikkoa sanoi: + +-- Sitä jotakin pitää nähdä, kun kauan elää, että tuon kuusen näkee +murtuneena... Mutta ei se ole ollut hänkään terve, vaikka päältä +katsoen on luultu terveeksi. Ihan on miehen mentävä ontto sisässä. +Mutta nuo muurahaiset ne vasta mestareja ovat kavertamaan kotelokaan +tuonne puun sisään. Niissä on ihan paperin paksuiset väliseinät ja +niitä on kotelo kotelon vieressä. Luulisi, että se on eri perhekuntien +välillä jaettu asumuksiksi. + +-- Kukas sen tietää, vaikka heilläkin olisi jonkinlainen perhejako. +Mutta eivätpä viihdy nyt tuolla ontelossa. Tuolla ikäänkuin eksyneet +harhailevat pitkin puun runkoa ja kiipeilevät oksissakin, sanoi Mikko. + +Ukko ei voinut kylliksi ihmetellä puuta. -- Täällä latvassa on niitä +haaroja ja haaroja ja vielä sittenkin haaroja, sanoi hän. -- Mitähän, +jos joku rohvessyöri olisi tutkimassa, niin eiköhän se huomaisi tämän +olleen jotakin muuta kuin tämänpuolen tavallista kuusen rotua, kun tämä +latvaosa runkoa on aivan yksinä lukemattomina haaroina ja niitten +kanssa turistunut yhdeksi turpeeksi, niin että tuskin tuo muurahainen +sopii läpi pujottelemaan. + +-- Mistäpä häneeseen ulkomainen siemen olisi tullut, tuumi Mikko. -- +Tuossa yksinään kun on vuosisatoja, ehkä tuhansiakin touhottanut, niin +luonnolla on ollut aikaa kutoa, mitä on mieleen johtunut. + +-- Mutta jos ulkomaalaisen kuusen siemen on yhtä kevyt kuin nuo, mitä +meidän puolen oravat ja käpylintuset syövät, niin esimerkiksi sellainen +myrsky kuin viimeöinen voisi lennättää kuusen siemenen vaikka +Amerikasta tai Portukalista. + +-- Eihän se mitään mahdotonta ole, arveli Mikko. + +-- Mutta mitenhän tuo yksi siemen olisi sieltä tullut, kun täällä ei +muita tämänlaisia ole. Tämä on ollut jo suuri puu, kun tähän on +ihmisasuntoa perustettu, koska tämä on otettu pitämyspuuksi, jos +kertomuksissa on perää. Sitten sitä kyllä on ruokittu vaikka millä +tavalla. Sille on uhrattu vaikka mitä, ja onhan se itsekin osannut +ravinnostaan huolehtia. Kartanon ja lantatunkioitten alitse tulevat sen +juuret tänne pellolle. Jos tätä peltoa kyntäessään painan auraa +tavallista syvempään, niin tuon sormen ja vieläpä peukalonkin paksuisia +juuria nousee aurassa. Ja täältä se on imenyt itselleen sen hyöteän, +mustanpuuhakan värin, joka on kaikkia katselijoita ihmetyttänyt. Eipä +sen pinta olisikaan näin terveenä säilynyt tähän asti, jollei sitä +olisi säilytetty pitämyspuuna. Mutta on tämän rungossa sentään +rautaakin. + +-- Mistä se sitä olisi saanut? virkkoi Mikko. + +-- Se vihavenäläinen oli sitä ison Jyrin vaimoa ruvennut tätä kuusta +vasten hätäyksissään pistämään, ja silloin oli keihäs äiskähtänytkin +kuuseen ja katkennut siihen. Kun minä olin mustalaispojan kokoinen, +niin näkyi se arpi, ja kun puukon kärjellä koeteltiin sen haavan +pohjaa, niin puukon kärkeen tuntui rauta. Mutta nyt ei siinä enää +moneen vuosikymmeneen ole näkynyt minkäänlaista merkkiä. + +Ukko lähti nyt kuusen sivua pitkin askelin astua lohnimaan ja tyven +kohdalle päästyään huudahti ihastuneesti: -- Kun on ainoastaan yhtä +näppäistä syltä pitempi kuin paksu. Tämä on kolmetoista syltä pitkä ja +runsaasti kaksitoista syltä läpimitaten kattoi maata oksillaan. + +-- Vai on se sentään syltä pitempi! Pystyssä ollessaan se on näyttänyt +olevan yhtä korkea kuin leveäkin. Kolmeatoista syltä pitkäksi sitä ei +olisi uskonut pystyssä ollessa, sillä kolmetoista syltä pitkä +tavallinen puu on pitkän näköinen, eikä niitä näistä kylän lähimetsistä +monta löydäkään. + +Mikko katseli kuusta ja miettien sanoi: -- Mutta siinä on työperä, +ennenkuin se on halkona, ja muutakaan hänestä ei tule. + +-- Ei siitä poikaset saa enempi eloa kuin hiiri kovasimesta. + +Auno viittasi Mikkoa tulemaan kartanoon. Mikko arvasi päivällisen +olevan laitetun ja lähti alakuloisin mielin kävelemään kartanoon. +Vesalan ukkokin lähti keppi kolmantena jalkana astua työntelemään +kotiinsa. + +Tulevana yönä ei tullut unta paremmin Aunolle kuin Mikollekaan, vaikka +Auno ei viime yönä ollut nukkunut silmänsäkään täyttä. Matinkin silmät +pysyivät kirkkaina, kun hän näki isän ja äidin alakuloisuuden. Kaikki +olivat kuin puusta pudonneet ja vähän säikähtäneet. Aunolla oli +mielessä ruveta ajankuluksi kyselemään Mikon kesäisiä retkiä, mutta suu +oli kun suljettu. Jos hän mitä hiukan puhui, oli se kuin väkisellä +tehtyä. Viimein Mikko laski kyynäspäänsä pöydälle ja kasvot kämmenten +nojassa sanoi: -- Oli kuin kylmää vettä olisi kaadettu selkään, kun +tuolta tullessani huomasin, että kuusi on kadonnut. Näytti niin +alastomalta ja autiolta koko talo, kuin ei kymmeneen vuoteen olisi +asunut ketään ja yhäkin tuntuu se kokonaan arvonsa menettäneeltä. Ihan +selittämätön turvallisuus on kadonnut, ennustaneeko se sitten mitään +pahaa. Kummalta se vaan tuntuu. + +-- Se on totta, toisti Auno. -- Onkohan tuossa kuusessa tosiaankin +asunut jokin näkymätön olento, joka on tätä taloa varjellut kaikelta +pahalta? Esimerkiksi tässä ei tiedetä tulen tehneen hiuskarvankaan +vahinkoa. Kerrankin äidin kuoleman jälkeen oli isä tuon kamarin yöllä +tuntenut kylmäksi ja varhain aamusella pannut lämpiämään ja ruvennut +köllöttämään sänkyynsä, jonka pää oli lähellä uunia. Isä oli siihen +nukkunut eikä tiennytkään, kun kekäle omia aikojaan oli pudonnut uunin +kielen alla olevaan havuilla täytettyyn sylkilaatikkoon, jossa havut +olivat ruvenneet rätisten palaa liemuamaan. Liekit olivat ihan +hipponeet sängyn päältä riippuvaa lakanaa, kun harmaapukuinen, +pyöreämuotoinen nainen oli tullut ja nykäissyt isää kyynäspäästä, +jolloin isä oli herännyt. Ensin oli isä selvästi nähnyt sen naisen, +mutta sitten se oli muuttunut harmaaksi usvaksi. Isä uskoi, että hyvä +enkeli oli hänet herättänyt. + +Mikkokin rupesi kertomaan vanhain ihmisten tarinoita haltioista ja +niitten ihmeistä ja ennustuksista. Niitä kertoessa kuluikin yö. Päivä +rupesi valkenemaan ja helakat ruskot levisivät yli taivaan. Myrskyn +puhdistamat lehdettömät metsärinteetkin kumaltelivat puhtaudesta. +Kultainen hohde rupesi valaisemaan pirttiäkin. Rupesi tuntumaan siltä +kuin entinen hyvä haltia palaisi takaisin, koti alkoi tuntua kodilta ja +kotoiset tehtävät mieluisilta. Mutta kylmästi jylähti Mikon ja Aunon +sydän aina, kun silmät sattuivat sinnepäin, missä kuusi ennen seisoi. + + + + +Viidestoista luku. + + +Talvi oli kulunut enempään kuin puoleen, kun erään tuiskupäivän +iltamyöhänä lumisena ja viluisen näköisenä Mäkelän pirttiin tulla +syöksähti Ledenbergin konttoristi, sama, joka kirjoitti Mäkelän +kauppakirjan. Päästyään kynnyksen yli konttoristi huudahti +ihastuneesti: -- Hoh, hoh, miten täällä on lämmin pirtti, ihan kuin +käen pesä. Terveisiä Koskelasta ja erittäin kauppias Ledenbergiltä. +Mutta minulla on ensimäinen asia pyytää saada olla yötä talossa, kun +sitäpaitsi on vähän niinkun asiankin nihua taloon. + +-- Tervetuloa vaan! Onhan tässä lämmintä lakeen asti, sanoi Mikko +iloisesti ja kiirehti riisumaan turkkia vieraan yltä ja kopistelemaan +lumesta. -- No, mitä sinne muuta kuuluu? + +-- Eipä liikoja, rauha vain. Rauha ramea ja ruoka makea. + +-- Millä kyydillä sitä on kuljettu, onko hevonen ja kyytimies mukana? + +-- Tulin oikein kievarikyydillä, mutta kyytimies lähti kartanolta +takaisin, ei sanonut tulevansa pirttiin sulailemaan lumiansa, sanoi +olevan paremman olla yhdessä lumessaan. + +-- No tulkaahan tänne peremmäksi istumaan, onhan sitä istuimen +laatuakin, sanoi Mikko ja osoitti pöydän lähellä olevaa uutta valkoista +jakkaraa. + +-- Kiitos vaan! En halua istua, kävelen, niin paremmin lämpiän. Huh, +tuli vähän kylmän köhmäkkä tuossa reessä vastatuuleen istuessa, sanoi +vieras hartioitaan nujautellen. + +Nähtyään vieraan viluisena Auno kiirehti panemaan tulta hellaan +saadakseen kahvia vieraalle. Kainostellen vierasta Mattikin kahmerehti +siellä äitinsä suojassa. Vieras kääntyi sinne ja naurusuin sanoi: + +-- Täällähän se emäntä hyörii ja pyörii askareissaan yhä näinkin +myöhäisenä iltahetkenä ja täällähän se on se talon nuori isäntäkin, +joka minun Kivelässä käydessäni mötkötteli kätkyessä ja völlötteli +tämän ilman tietymätönnä äidin sylissä. Mutta olethan sinä paljon +kasvanut, kohta puoli miehen pituutta ja yhtä punaposkinen ja +kirkassilmäinen kuin silloinkin. Lopsautapas päivää nyt pitkästä +kotvasta. Kas niin, se mies antaa kättä toiselle miehelle, niin että +oikein katto raikuu. Tiedätkö sinä miten vanha sinä olet? + +-- Kuudennella, sanoi Matti kainosti. + +-- Tiedätkö sinä, mitä varis tekee, kun pääsee kuuden vuoden vanhaksi. + +Matilla meni sormi suuhun. Hän ei osannut sanoa mitään. + +-- Jos sinulta toinen kysyy, mitä varis tekee, kun pääsee kuuden vuoden +vanhaksi, niin sano sinä, että se lähtee paikalla seitsemännelle. + +Sen kuultuaan Matti naurusuin pyörähti äitinsä suojaan. + +Nyt vieras silmäsi ympäri pirtin ja sanoi: -- No tämän verranko teillä +sitten pientä väkeä onkin, kun ei näy kätkyttä eikä lattiallakaan +ryömijöitä? + +-- Mitäs noilla vielä monilla tekisi! On tuota tuossakin villipyörässä +hallitsemista ja vaate-päällä pitämistä. Tuolla lumihangessa myötään +köryää. Jos laittaa kuin uudet vaatteet, niin yksi kaksi ovat +repaleina, sanoi Auno ikäänkuin moittien Mattia, mutta kasvoissa näkyi +tyytyväinen hymy. + +-- No niin, mutta sieltä ne ovat nuo punaiset posket kotoisin, sanoi +vieras. -- Meidän pesuettamme ei ollut vähemmän kuin yhdeksän päätä ja +meillä äidin kanssa tahtoi olla siitä riidat, että me päiväkaudet +jymysimme ulkona niin kesällä kuin talvellakin. Mutta me emme +tarvinneetkaan apteekin lääkkeitä, kuten herrastalojen lapset, joita +hengentulleen edestä varottiin varsinkin talvista ulkoilmaa henkeensä +vetämästä. + +-- Kyllä se tämä meidän Matti ottaa luntakin henkeensä eikä vain ilmaa. +Monta monituista kertaa päivässä tulee ulkoa ihan yltäpäältä lumessa, +silmänreikiä vain vähän näkyy. Kun entinen pirtissä vähän sulaa, niin +sittenhän se uusi lumi paremmin tarttuu makkarana pyöriessä nietosten +harjoilta alasmäkeen. Se se sitten onkin vaatteille taulakkata, puheli +Auno ja lähti kirkasta kahvipannuaan viemään pöydälle, minkä ympärille +talon väki vieraineen kehiysi jatkamaan iloista keskustelua. + +Tänä iltana ei konttoristi puhunut asiastaan mitään. Mutta kun +huomenaamuna oli aamukahvit juotu, otti hän asiallisen näköisenä +pienestä laukustaan paperivihkon, laski sen pöydälle ja sanoi: + +-- Minulla on taloon hyvin merkillistä asiaa. Kuten tietänettekin, se +ukko Ledenberg on nyt kuollut, ja sen pesänselvitys on nyt käynnissä. +Pesän päähoitaja nuori Ledenberg toimitti minut käymään täällä +merkitsemässä tämänkin talon näihin pesän kirjoihin. + +Aunon kasvoihin hulmahti kauhistuksen ilme, hän löi käsiään yhteen ja +hieman hätäisesti sanoi: -- Herra Jumala! Miten se tämä talo kuuluu +ukon kuolinpesään? Mehän tämän ostimme, kuten tiedätte, nuorelta +Lättenperiltä ja olemme hyvin lopuksi maksaneetkin. + +-- Me olemme tämän nuorelta Lättenperiltä ostaneet ja maksaneet. Nyt on +enää sata kuusikymmentä markkaa auki. Senkin olisin syksyllä pohjolasta +palatessani maksanut, mutta herra ei ollut itse kotona. Siksi jätin +toistaiseksi, mutta sen voin maksaa minä päivänä tahansa, joten tämä +talo ei kuulu eikä saa kuulua ukon kuolinpesään, sanoi Mikko jäykästi, +ja sisäinen viha kihosi partaisiin poskipäihin. + +-- Teillä on tässä asiassa jonkinmoinen erehdys, sanoi konttoristi +kohteliaasti. -- Tämä tilankauppa, joka silloin Kivelässä tehtiin, kun +minä kirjoitin kauppakirjan, tuli ukko Ledenbergin tiliin, sillä nuori +Ledenberg oli silloin ukon prokuristi ja koko hänelle kuuluvan +omaisuuden hoitaja. Teille on tullut siinä erehdyttävä usko, kun tämä +nuori Ledenberg on samanniminen kuin ukkokin. Poika kirjoitti +kauppakirjan alle ukon nimen, ja te luulitte sen kirjoittaneen oman +nimensä. Ettekö huomanneet sitäkään, että nimen alla oli sana »kautta» +ja nimimerkit. + +-- Mistä me tyhmät talonpojat niitä kaikkia kommelluksia tietäisimme, +kun niitä ei selvitetä! Ettepähän tekään silloin puhunut näistä +halkaistua sanaa, sanoi Auno vihasta sähisten. + +-- Minua oli nimenomaan kielletty siitä, sanoi konttoristi tyynesti. -- +Ja jos muistatte, niin minä koko kaupan aikana olin vähäpuheinen, +katsoin vain valmista ja tein mitä käskettiin... Ja, kuten tiedätte, +tämä tilahan silloin huutokaupassa myytiin ukko vainaan velasta, ja kun +nuori Ledenberg huusi tämän vasaran alta, niin eihän se mitenkään +voinut omassa nimessään myydä. + +-- No, mutta kun minä olen tämän hinnan maksanut ja maksan +viimeisenkin, niin tottahan silloin tämä tila on minun, olkoonpa kauppa +kenen tahansa nimiin tehty. Tottahan tämän hinta tukki sen tilin, sanoi +Mikko kuivasti. + +-- Se on totta, sanoi konttoristi. Jos maksatte kaiken, mikä teillä on +maksamista, niin totta totisesti täytyy asian selvitä. Mutta teillä +näkyy olevan muutakin maksamista, ei ainoastaan tämän tilan hinta. + +-- Mitä muuta? tikaisi Mikko. -- Minulla ei ole pennin pyöreän velkaa +Lättenperin pesälle muuta kuin tämän tilan kauppasumman jäännös, kuten +jo äsken sanoin. + +-- Kyllä sitä on, sanoi konttoristi päättävästi. Nyt tämän +pesänkirjoituksen aikana minäkin olen vasta huomannut, että täällä +pesän kirjojen joukossa on konttokurantti aina emännän isävainaan +ajoilta, jota tämän emännän veljet ovat sitten melkein joka vuosi +lisänneet. Te olette siitä sitten tämän emännän ja lankomiestenne +kanssa antaneet yhteisen velkakirjan ja yhteisesti sitoutuneet +maksamaan, kellä varoja löytyy. + +-- Minäkö antanut semmoisen velkakirjan! Sitä ei ole eikä tule olemaan! +sanoi Mikko mieli kuohuksissa. + +-- Kyllä täällä on kirja, ja ei suinkaan siihen taivaasta ole teidän ja +teidän emäntänne nimet pudonneet, sanoi konttoristi ottaen salkusta +velkakirjan ja siirtäen sen Mikon eteen. -- Tässä on paperi, jossa on +teidän ja emäntänne nimet, kuten teidän käsialannekin todistavat. + +Mikko katseli kirjaa ja näki omalla käsialallaan kirjoitetun nimensä ja +samoin Aunon nimen tämän käsialalla kirjoitetuksi. Hänen silmänsä +rupesivat syvenemään ja kasvot kävivät kamalan vaaleiksi. Viimein hän +sanoi huokaisten ja ääni väristen: -- Nyt ollaan myllyssä. + +-- Mitä se sitten on? kysyi Auno vapisten ja tuli hänkin katsomaan +paperia. + +-- Eikö emäntäkään tunne tätä paperia? sanoi konttoristi ja katsoi +terävästi Aunon silmiin. + +-- En, Jumalan tähden, minä tunne tätä enkä minä ole tuota nimeäni +kirjoittanut, sen sanon, vaikka kaula pölkylle vietäköön. + +-- Sen minäkin sanon, että minä en ole tuota paperia ennen nähnyt kuin +tuossa. Sen sanon, vaikka puukkoja niskaan satakoon. + +-- Minä puolestani en tiedä tähän asiaan muuta, kuin että nimensä +kieltäminen on paha asia, jos se tulee toteen näytetyksi, ja yhtä paha +asia on toisellekin, jos joku muu on teidän nimenne kirjoittanut ja +sekin tulee toteen näytetyksi. Tunnustan kyllä, että tästä vielä kerran +syntyy lujilleotto, sanoi konttoristi vakavasti. + +-- Kutka tuossa kirjassa on todistajat? huomautti Mikko ja kääntyi +katsomaan niitä nimiä. + +-- Se on juuri pahin, että todistajat ovat kuolleet. Se käypi siten, +että ainoastaan käsialojen tuntemisella ja niitten todistamisella tämä +asia tullaan ajamaan perille, jos nimittäin ei teillä tulle sovintoa +pesänomistajain kanssa, sanoi konttoristi ja lähti siitä pöydän luota +kävelemään lattialle. Hän huomasi nyt, että iso kuusi oli poissa, ja +alkoi puhua siitä saadakseen mielet siirtymään pois ikävästä asiasta. + +Nyt Mikko viskasi kädestään sen paperin pöydälle ja sanoi: -- Tuo ei +ole muuten mitenkään, kuin että tuon äidin veljet, sen tulen kirotut +sielut, ovat tuon paperin meidän kaulavilloiksemme valmistaneet. + +-- Sitä mahdollisuutta minäkin tässä mielessäni haimentelen, mutta +juolahti mieleeni toinenkin mahdollisuus ja päätin teiltä kysyä, kuinka +kauan te olette olleet naimisissa. + +-- Seitsemän vuotta, vähän päälle, sanoi Mikko. + +-- Tulevana syksynä Topiaksen päivänä täyttyy kahdeksan vuotta, sanoi +Auno varmalla painolla. -- Mutta miksi sitä kysytte? + +-- Tämä velkakirja on lähes seitsemän vuotta vanha. Uumoilin, että jos +te olisitte saaneet tästä isänne kodista jotakin periä ja siinä +tapauksessa kirjoittaneet tuohon paperiin, mikä mahdollisesti on teiltä +unohtunut. + +-- Sain minä yhden lehmäsiivatan, rukin ja kartat, en tämän +taivaallista ole muuta saanut, enkä minä sen pantiksi ole nimeäni +kirjoittanut mihinkään paperiin, jotapaitsi minä pienemmätkin asiat +muistaisin... Ja kuinka suuri se velka sitten on? kysyi Auno jäykästi. + +-- Onhan se seitsemäntuhatta sata ja seitsemäntoista markkaa, ja +korkojahan siihen karttuu niin, että se loppusumma tulee olemaan lähes +kymmenentuhatta, sanoi konttoristi. + +-- Kymmenentuhatta! huudahti Auno. -- Se hirsi kun päälle kaatunee, +niin sen alle kyllä jäämme, se on totinen tosi. + +-- Ei ole sanottu, olettehan nytkin viidessä vuodessa maksaneet +seitsemättä tuhatta, sanoi konttoristi ikäänkuin taivutellen, +ruvettaisiinko siihen suuntaan tuumimaan. + +-- En penniäkään minä maksa tuota velkaa, ävahti Mikko jalkaansa +polkaisten. Minulla ei ole Lättenperille muuta velkaa kuin tämän tilan +kauppasumman tähde, sen maksan ja silloin on suu puhdas, kahta päätä ei +ole leikatulla. + +Auno otti taas pöydältä sen velkakirjan katsellakseen, katseli nimeään +ja viimein sanoi: + +-- Sen sanon ja vannonkin, että tuon nimeni kirjoitus on veli Teemun +työtä. Se aina jäljitteli muitten käsialoja minunkin kotona ollessa. +Jos oikein lujille otetaan, niin tuossakin Mikon nimessä jos ei muuta +niin ainakaan tuo i:n pää ei ole isän tekemä. + +-- Eikö niitä lurjuksia ole nähty milloinkaan liikkuvan siellä +kaupungissa? kysyi Mikko. + +-- Kyllä vuosi takaperin oli siellä kaksikin niitä samoja, jotka tässä +silloin huutokaupan aikana rähisivät. Siellä herran puolella ne olivat +koko päivän ja olivat päivälliselläkin, mutta minä en heidän nimiään +tullut kysyneeksi, eivätkä ne konttorissa käyneetkään. + +-- Mutta se on varma, että silloin se on laadittu tämä paperi, ihan +juuri silloin, huudahti Auno ja tapansa mukaan löi käsiään yhteen. + +-- Mutta silloin olivat nuo kirjan todistajat jo kumpikin kuolleet, +huomautti konttoristi. + +-- Niinhän se on pitänyt ollakin, että siihen on täytynyt kuolleet +kirjoittaa todistajiksi, sanoi Mikko ja tuimasti punalsi päätään. + +Konttoristi pyöräytti lyhyttukkaista, suurikorvaista päätään, oli +hetken ääneti ja silmättyään todistajain nimiin ajatusalta sanoi: -- +Lienee niinkin mahdollista, mutta minun uskooni ei ota mahtuakseen, +että esim. tuo Aleksanteri Lindgrenin nimi olisi koulua käymättömän +tukkilaisen tekemä. Se näyttää oikein konttorimiehen kädestä +lähteneeltä, lienee sen sitten tehnyt kuka tahansa... Yksi seikka +tuossa kyllä on, joka hiukan niinkuin puhuu teidän puolestanne. Se on +se, että tämä paperi ja nämä kirjoitukset näyttävät nuoremmilta kuin +viiden tai kuuden vuoden vanhoilta. Paperi ja kirjoitukset kuudessa +vuodessa enemmän muuttuvat kuin tämä on muuttunut. Mutta voihan se +sentään ehkä pysyä muuttumattomana, kun se on jossakin pinkassa +liikuttelematta. Minä ainakaan en ole nähnyt tätä paperia, ennenkuin +nyt tänne lähtiessä annettiin mukaan. Mikä verkko peräksi lopussa +tullee, mutta siltä nyt vain kuulostaa, että oikeudessa käymättä te +ette selviä. Kun tällä velkakirjalla teiltä ruvetaan perimään, on +teidän pakko nostaa juttu, ellette aio ruveta maksamaan. + +Mikko punalsi tuimasti päätään ja ävähtäen sanoi: + +-- Minä en maksa. En vaikka jäät palakoot tammikuussa, niin minä en +maksa. + +-- Ei tuo toki Jumalakaan salline, että tuommoiseen vahinkoon meidät +kiedottaisiin tai oikeammin sanoen kokonaan haudattaisiin, sanoi Auno +nureksien ja rupesi toimittamaan aamiaisruokia pöydälle. + +Konttoristi nousi lattialle kävelemään, rupesi puhumaan, että hänen on +toimittauduttava taipaleelle. + +Auno kantoi juuri kukkuripäistä juustokuppia pöydälle ja sanoi: -- Ei +tässä nyt vielä puhuta lähdöstä ennen syöntiä. »Syödä sitä täytyy +syntyneen, maata käydä kasvaneen», on vanha sananlasku. Alkakaahan +vieras kiertää tänne pöydän taakse. + +Konttoristi ei odottanutkaan toista käskyä, kiersi pöydän taakse ja +sanoi ihastuneesti: -- Toista täällä maalla on kuin kaupungissa. Ei +siellä kanneta herrain eikä narrien eteen tuommoisia juustokuppeja, ja +matalampia ne ovat voilautasetkin siellä. Puntarin nokasta otetaan niin +voi kuin muukin syöminen. + +-- Onhan tuota vielä ollut syömistä tähän asti, miten käynee tästä +lähtien, jos vietäneen syöminen ja saaminenkin, sanoi Auno matalalla +äänellä, nykäisten päähuivinsa otsemmalle, ja istui Mattia vastapäätä +pöytään. + +-- No, ei nyt sentään liene tarvis ruveta kovin huolehtimaan, sanoi +konttoristi. -- Saattaahan nämä asiat muuttua hyvinkin hyviksi. +Paistaahan aurinko synkänkin pilven takaa selvittyään yhtä herttaisesti +kuin ennen sitäkin. Eihän sitä nyt vielä osaa pelätä, että syytön +tuomitaan. + +-- No, ei taivaan enkelikään ole syyttömämpi Jumalan edessä, kuin me +olemme tuosta asiasta, sanoi Auno alakuloisesti. + +Tähän ei kukaan enää jatkanut. Mattikin äänetönnä pyörein silmin +katseli kaikkia silmiin. Hän oli nukkunut ja herännyt vasta syömään +eikä tiennyt, mistä ikävyyksistä nyt oli puhe. + + + + +Kuudestoista luku. + + +Oli kirkas maaliskuun päivä, kun Kinnusen Leena, liinaan kääritty +nyytti selässään, työntyi Mäkelän pirttiin. Auno oli pöydän luona +leipomassa ja huudahti iloisesti: -- Leena! Vielä sitä Leenaakin näkee! +Siitä kai on hetki heijahtanut, kun Leenaa on täällä nähty. + +-- Ainahan sitä elävän silmät näkee, mutta silmäthän nuo jäävät ulos, +kun tuo lumen pinta kimmeltää noin kirkkaalla paisteella. Huoneeseen +tultua ei näe mitään. Enhän minä olisi, eikähän minua sanottaisikaan +läänin kuppariksi, jos minä joka viikko samoja vakoja kyntäisin, sanoi +Leena Aunoa tervehtiessään. + +Leena ennätti puhua paljon ennenkuin päällysnuttukaan oli riisuttu. +Asiatta hän ei ollut tullut, vaikka sanoikin Aunon ja Mikon tuntuvan +läheisiltä sukulaisilta. Mikkoa odottaessa hän kääri hihansa ylemmäksi +kyynäspäitään ja meni auttamaan Aunoa leipomisessa. + +-- Mutta jopa teillä on valkeata taikinaa, ihan kuin nisutaikinaa. +Tuommoista se ennen äitivainaannekin leipoi, taitaa se olla kotipellon +kasvuista? + +-- Kotipellon on, sanoi Auno. -- Eihän tuota sitten, kun tähän taloon +asetuttiin, ole säkkiään tarvinnut vieraan aitan kynnyksen yli tarjota. + +-- Kyllä se on kaunista tuo taikina, en malta olla maistamatta. +Tämmöistä se juuri äitivainaannekin leipoi, ja sillä olikin mistä +leipoa, vaikka sen käsi ei ollut koukussa köyhän kulkijankaan talosta +lähtiessä. Paksun, oikein savolaispullan antoi aina muun hyvän lisäksi +minullekin lähtiessäni, vaikka minä silloin en ollutkaan harvoin +käymässä, tuossa Kurkiharjun mökissä kun sikiöjoukon kanssa elää +kituroimme. Urpupuuhunhan se lintu lentää, sanotaan, ja tosi se onkin. + +Puhe kääntyi Aunon äitiin, hänen hyvään luonteeseensa ja kauniiseen +kuolemaansa. Tultiin siihen, että hyvä omatunto on pehmein vuode +kuollessakin. Kun ei Auno tätä puheen aihetta enää jatkanut, niin Leena +työnsi taikinaa suuhunsa ja sanoi hymyillen: -- Uudeltahan se sika +lihoo ja talon emäntä taikinalta. Taikinaltakohan sitten tuo Polvelan +emäntä lienee lihonut. Siinä on jo ainetta, ei ovista tahdo sopia, ja +lattiat notkuvat kun se kävellä mäykyttelee. + +-- Niin, mutta kyllä sen kelkka sentään kääntyy asian kohdalla. Ei se +sentään vetele jalkojaan niinkuin vaivainen kana, kuten tuokin +Tuokkilan emäntä. Ensimäiseksi valmistuu heinäruko heinäniitylläkin +Polvelan emännältä ja isoimman haravan se valitseekin luo'olle +lähtiessään. Tuokkilan emäntä yhkää ja ähkää eikä tahdo yli kynnyksen +päästä, vaikka on nuorempi ihminen. + +-- Tuokkilan emäntä oli jo tyttönä ollessaan kirveellä halkaistavan +laiska. Äiti hupsu passasi sitä kuin lapsiakkaa ja kasvatti kuin kukkaa +kämmenellä. Ja jos se ei olisi ollut ison Laitilan ainoa tyttö, niin +kyllä kosijat olisivat sivu ajaneet, mutta kun se oli rikas, niin +tottapa se oli rakaskin ja pääsi kuin pääsikin Tuokkilan pulskalle +Santerille emännäksi. Rahan vieressähän sitä kelpaa vaikka minkälainen +töntsä, kunhan vain on hamepäällinen. + +-- Niinhän se on, että rahahan se kaikki voittaa, sanoi Auno ja lähti +uunia hoitamaan. + +Päivällistä syömään ruvetessa Leena korvallisillaan riippuvia harmaita +hapsiaan kaksin käsin hutaisi korviensa taakse ja puheen aluksi sanoi: +-- Eilen olin päivällisillä Koskelassa kauppias Lättenperillä ja nyt +olen täällä. + +-- Paljon se Leena vielä jaksaa ryötöstää, kun enemmän kuin +kolme peninkulmaa vuorokaudessa, vaikka ikä kai se on jo yli +seitsemänkymmenen missä asti lieneekään, sanoi Mikko kummastellen. + +-- Näkyy sitä vielä taival katkeavan, varsinkin kun on asiallista +asiaa. Se toisenpuolen keventää jalkoja, ja tien päälläpä minä enimmän +ajan olen ollutkin. -- Leena kuvasi matkan varrella käydyt +majapaikkansa, niiden ihmiset ja kahvinjuontinsa. Polvelassa ei emäntä +kauan siekaillut, kun pani pannunsa tulelle. -- Kolme ihan pirivaloa +kuppia pakotti juomaan. Ihan mahassa hölkki kahvi, kun siitä lähdin, +muisteli Leena. + +-- Eikö Lättenperin herrasväki laittanut terveisiäkään? keskeytti Auno. + +-- Eipä ne tienneetkään, että minä olen tännepäin aikeessa, minä tein +koiranjuonen, sanoin meneväni Seitaharjun kylälle. Sanoin, että +Seitalan emäntää olen aikonut tulla näinä päivinä hieromaan ja +kuppaamaan. Ne sen hyvästi uskoivat ja päästivät lähtemään, vaikka +olisivat muuten vielä pitäneet. Herrakin jäi aivan koskemattomaksi. +Minun täytyi päästä tänne vaikka läpi valkean. + +-- Mikä se sellainen pakottaja oli? kysyi Mikko, ja korvallisissa näkyi +outo punoitus. + +Leena ryyppäsi haarikasta piimää ja rupesi paksusta pehmeästä pullasta +leikkaamaan uutta palasta hiukan miettivän näköisenä. Sitten hän +kelkkeästi sanoi: --Tuskinpa minä sitä asiaani tässä ruokapöydässä +rupean kertomaan, minä taas tästä talosta en lähdekään, kuten jänis +haavalta. Emännän jalkoja kuuluu pitävän hieroa ja kupata. Huomenna on +lauantai, minä silloin lämmitän saunan, siinä saadaan kaksi kärpästä +yhdellä lyönnillä. Kylvetään pyhäksi ja kupataan samalla. Minä tulevan +yön tienoona hieroa nujuutan emännän jalkoja, eipähän siltä päivällä +saisikaan niitä haltuunsa, sen tiedän vanhastaan. Meillä on sitten +aikaa tarinoida sitäkin jos tätäkin. + +-- Sanokaahan pois! Eihän se ruokaa suusta vie syödessäkään, jos +kuinkakin kamalaa olisi, sanoi Mikko, ja korvalliset yhä enemmän +punastuivat. + +-- No, kun niin tahdotte! Minä satuin siihen Lättenperiin tulemaan +juuri kuin henki olisi vetänyt. Se vanha rouva oli niin ystävällinen ja +hyvä ihminen, että siitä on minulla samanlainen muisto kuin tämän talon +emäntä vainaasta. Vaikka tiesinkin, ettei vanha rouva eikä vanha +herrakaan ole enää elossa -- monta kertaa tuota sitäkin vanhan herran +kohjaketta hieroin, nyt on maan povessa sekin -- niin menin talon +keittiöön kuin meninkin ja ajattelin, että jos talo näyttää kovin +kolkolta, niin tästä vieraasta ei ole pitkällistä ristiä, minä heti +pääsen takaisin Helsteenille, varsinaiseen majatalooni, syöp nyytystäni +ja nukun omaa untani. Mutta rouva sattui olemaan keittiössä ja minut +nähtyään se tuli ystävälliseksi kuin liposen lintu, vei paikalla minut +sisälle ja siellä sisällä minua kestittiin kuin piispaa pappilassa ja +piti huomispäiväksi lupautua rouvaa hieromaan. Huomennahan minä sitä +siellä sen omassa pienessä kamarissa hieroa nytystelin. Paljonkopas ne +semmoiset sylivauvat kestävätkään ja paljonkopa he tarvitsevatkaan, +missäpä heidän jäntereensä kipeytyvät, tavan vuoksi vain nytystelin, +siksi miten parhaiksi tiesin lystiltä tuntuvan. Niin siinä minä kuulin +kummia! Minä kuulin sellaisia kummia, että näitten harmaitten hapenieni +tunsin päässäni nousevan pystyyn kuin piikkisian harjan. Oli +kymmenkahvin aika, kun piika toi meille kahvia ja rouva kysyi siltä: -- +Onko siellä herran puolella nyt vieraita? -- On siellä kauppias +Restliini ja kauppias Pölvästi. -- Mitä ne siellä toimivat? -- Mikä +lienee heillä yhteinen kirja-asia, sen ääressä nuo nauravat ja +rähisevät, sanoi piika. Kun piika poistui, rupesi rouva minulle +avomielisesti kertomaan kuin parhaalle ystävälleen -- senkään kielen +alla eivät tunnu asiat kauan salassa pysyvän. Rupesi kertomaan, että +nyt ne siellä sen Mikko Mäntysen velkakirjaa laittavat liikkeelle. +Minkä Mikko Mäntysen, Mäkelänkö Mikon? kysyin minä. -- Niin juuri, +sanoi rouva makeasti hymyillen. -- Mikä velkakirja sillä on, vieläkö +sillä on Mäkelän hinta maksamatta? kysyin. -- On kai sitä sitäkin ja +sitäpaitsi sillä on lankojensa ja vaimonsa kanssa yhteinen, lähes +kymmenen tuhannen kirja, jota Mikko ei ole uhannut maksaa. Sillä +haetaan kuvernööristä panttausvälipäätös. Siihen hakemukseen täytyy +liittää takaus, ja sitä ne herrat nyt siellä valmistavat. Huomenaamuna +vaiko jo tänä iltana lähtenee herra läänin kaupunkiin kätten mahtain +viemään paperit kuvernöörin päätettäväksi. Ei ole monen päivän takana +ennenkuin sillä tuomiolla Mäntylästä pantataan kaikki, mitä hengestä on +irti, ja ajetaan koko talosta pois kuin kylän koirat alle ilman +aidattoman. Siitä tietävät uhanneensa olla maksamatta velkaansa. -- +Minua rupesi niin vapisuttamaan, ettei tullut hieronnasta kalua, +sormetkin tuntuivat jäykistyvän. Minä viimein sanoin, ettei ole oikein +eikä ihmisellistä ajaa ihmiset talostaan tielle tietymättömälle, olipa +asiat miten tahansa. + +-- Sanoitteko? kysyi Auno vapisten. + +-- Sanoin ihan nenästä nokkaan. + +Auno rykäisi kurkustaan karvaan palan ja kysyi, mitä siihen rouva +virkkoi. + +-- Virkkoihan se hävytön, sanoi että tehkööt uudesta talon semmoiset +yrittäjät, isässäni ei ole talon tekijää, sille täytyy valmistaa sijaa, +se pääsee jo kevätkesästä vankeudestaan. Se sen isä kuudentuhannen +kassavaillingista raahattiin neljäksi vuodeksi kuritushuonevankeuteen. + + * * * * * + +Kuultuaan Leenan kertomuksen loppuun Mikko kysyi katsoen Leenan +silmiin: -- No puhuuko se Leena nyt aivan totta? Leenan päässä +näyttivät hiukset pöyhistyvän ja hän kivahti: -- Jokahinen sana on niin +totta kuin minä tässä, ja sentähden olen tässä, että teille se hanke ei +tulisi niin tietämättä kuin ukkosen salama poutaiselta taivaalta... En +minäkään uskoisi, jos olisin muualta kuullut, mutta kuulin sen +asianomaisen suusta, ja tunsinhan minä, että rouvalla tämä puhe ei +ollut tavallisia muilta kuultuja hierontalörpötyksiä, vaan se oli +asiaa. Ja tämän lisäksi päivällispöydässä kuulin, että herra sanoi +syötyään lähtevänsä ajamaan läänin kaupunkiin ja huommenna ennen +kahtatoista olevansa kuvernöörin virastossa. + +Mikko ja Auno näyttivät kivettyvän ja syönti katkesi kokonaan, vaikka +Mikko ei sanonut Leenan kertomuksen ruokaa suusta vievän. Mattikin +tyrmistyksissään katseli kaikkia silmiin eikä senkään syönnistä näkynyt +tulevan tolkkua. + +Leenastakin alkoi siitä asiasta puhuminen maistua puulta. Syömästä +päästyään hän kävellä löntösteli sivuakkunan luo ja alkoi kertoa, miten +ihmeelliseltä hänestä tuntui, kun kuusi nyt oli poissa. Matilta sai hän +kuulla, että myrsky kaatoi sen. + +Jokohan tuo ennusti jotakin kummempaa, niinpä se minun mielessäni +rupeaa kummittelemaan? Kerran tuolla Heinärannan Kukkolassa vei myrsky +kuusen, joka oli yli neljäsataa vuotta ollut pitämyspuuna. Yksi suku +oli asunut siinä talossa koko ajan. Senkin kuusen vei syksyllä myrsky, +mutta tulevana kesänä oli tila vieraalla. Talvella kuoli isäntä ensin +ja sitten muutamaa kuukautta myöhemmin kuoli emäntä. Jäi viisi +alaikäistä lasta, nuorin viiden päivän vanhaksi. Talo ennen kesää +myytiin huutokaupalla. Silloin siitä Kukkosen suku haihtui ja uusi +asukas tuli Rissalan pitäjästä. Mutta ei se siinä menestynyt, vaikka +oli uopea ja rikas. Ensi juhannuksena kaatoi karhu kaksi lehmää ja +rukiinpanoaikana hevosen, kylän hevosella piti ruis panna. Tulevana +talvena uudenvuoden yönä paloi navettakartano täysineen, eikä yhtään +vuotta ollut, ettei milloin kaksi tai kolme karvajalkaa olisi mennyt +ylenkäden, ja mikä pysyi käsissäkin, niin se oli pystykarvainen kuin +ukonkoira. Eikä siinä ollut menestystä ihmisilläkään. Yksi ihminen +siinä oli aina sairasvuoteella, milloin isäntä, milloin emäntä tai joku +muu talon ihminen, ja lapsissa oli joutava itkettäjä. Yöt ne itkivät ja +parkuivat kuin päätään leikattavat. Koirakin rupesi kitumaan, vaikka +sille ei mitään tapahtunut. Niin uumoilen pahasta päästäni, että jos +tästäkin Turusen suku kokonaan joutuu pois, niin ei ylistä onneaan uusi +asukas, koska kuusi on tuosta poissa. Kumma on nähdä, joka elää. + +Kun Mikko ja Auno olivat yhä puhumattomina, löntösteli Leena suurine +kenkineen heidän luokseen istumaan ja sanoi: -- Te olette nyt niin +kynsille lyödyn näköiset, vai puustako lienette pudonneet. + +-- Vielä korkeammalta kuin puusta, sanoi Mikko. -- Jo menee yli minun +ymmärrykseni, miten tuo hanke voi toteutua, että sillä velkakirjalla +nyt aivan suorastaan riistetään koko elämisemme, kun velkakirja on +väärennetty. + +-- Väärennettykö velkakirja? huudahti Leena. + +-- Väärennettypä hyvinkin. Nuo äidin veljet, sen tulen uhrit, ovat +antaneet velkakirjan ja kirjoittaneet, kirotut sielut, meidänkin +nimemme. + +-- Kirjoittaneet teidänkin nimenne ja teillä itsellä ei ole osaa eikä +arpaa koko asiaan? + +-- Ei hiuskarvan vertaa. + +-- Nyt kummia kuuluu! Jos tuon olisin tiennyt, niin olisin kyllä sen +akan siihen pitkälleen haukkunut aivan kypsäksi. Sen sydämellinen ilo +tästä asiasta minua jo pisteli. Silmille olisin sylkenyt. Ei usko itse +rietaskaan, mitä tässä maailmassa tapahtuu. + +-- Minä en osaa muuta ajatella kuin että Jumala ei anna pahalle niin +paljon valtaa, että meille viattomille ihmisille voisi toinen ihminen +tehdä niin paljon pahaa, sanoi Auno tyynesti. + +-- Jumalasta nähden ne kyllä maailmassa saavat tehdä ja tekevätkin +vaikka mitä, jollei omatunto ole estämässä, virkkoi Mikko katkerasti. + +-- Se on totta, sanoi Leena. + +-- En ymmärrä mitä tekisimme. Jos olisi ostaja, niin myisin ainakin +tuon irtaimen ja pistäisin rahat taskuuni. Mutta mistäpä sai ostajia +nyt muutamassa päivässä! + +-- Emme rupea siihen. Paras on katsoa mitä tuleva on, sanoi Auno +väräjävin äänin. + +-- No niin minustakin on, että eihän nyt osaa tulipalon tavalla ruveta +liikkumaan, sanoi Leena. + +Kaikki olivat nyt kuin puolipyörryksissä. Mikko ei tänä iltapäivänä +osannut lähteä mihinkään työhön eikä vielä huomennakaan, käveli vain +kartanon tienoissa kuin hammassärkyä sairastava kykenemättä puhumaan +mitään. Eikä Aunoltakaan tahtonut puhe luistaa, vaikka Leena aloittikin +aina eri asioista. Auno vakuutti vain aina tyynesti, että hän luottaa +Jumalaan. Ei tullut tulevan yön tienoona Aunon jalkojen hieronnasta +eikä huommenillalla kuppauksesta tolkkua, kaikki elivät niinkuin +unissaan. + +Mutta pyhänä Mikko ja Auno saivat harvinaisen vieraan, jota ei ollut +osattu odottaakaan. Aunon enon poika Tuomas oli kymmenen vuotta ollut +Amerikassa ja tullut nyt syntymäseutuaan näkemään. Kun tämä rupesi +kertoilemaan Amerikan tapahtumista ja näkemistään kummista, haihtuivat +Mikon ja Aunon haikeat ajatukset ja kielet kuontuivat tehtäväänsä. +Vieraalta ei kuitenkaan salattu uhkaamassa olevaa asiaa. Hän jäikin +Mäkelään nähdäkseen mitä tuleva on, ja hän ymmärsi, että tarinoita +pitää tulla riittämään, toista toiseen puuttumaan. Niitäpä täytyi olla +öiksikin, kun Mikko ei saanut unta levottoman mielensä takia. Niin +kului aika päivästä toiseen. Oli tultu tulevan viikon tiistaipäivään, +kun puolen päivän rinnassa ajaa kahautti kaksi tähtiotsaista herraa +Mäkelän kartanolle ja humalasta hoiperrellen tulla kompuroi Mäkelän +pirttiin. Tulijat eivät sanoneet hyvää päivää eivätkä tervehtineet +talon väkeä, riisuivat vain turkkinsa päältään. Toinen herroista oli +Koskelan kaupungin viskaali, toinen kaupungin poliisi. Humalasta +pöhöttyneillä, vinoilla silmillään viskaali rokonarpisesta naamastaan +hetkisen katsella töllisteli kuin paleltuneesta nauriista, ja nähtyään +akkunasta, että jo alkavat hänen jälkiväkensä saapua kartanolle, otti +hän pienestä laukustaan paperin, jonka sivulla näkyi laaja sinetti. Se +kuului olevan kuvernöörin välipäätös. Sitä hän vapisevissa käsissään +pitäen katkonaisesti lukea tolitti ja kun sai lukeneeksi, niin +röyhkeästi sanoi: + +-- Nyt saat ottaa vaatteesi ja akkasi vaatteet ja lähteä tästä talosta. +Me otamme tämän talon kaikkineen tämän kuvernöörin päätöksen voimalla +haltuumme. Ala keräillä hyntteitäsi ja mennä. + +Mikko menetti tavallisen malttinsa ja jalkaansa lattiaan jyräyttäen +sanoi: + +-- En tunne sitä paperia. Tuosta on viisi hirttä poikki, ala kävellä +tuosta veräjästä ja katoa papereinesi. + +-- Sinun ei tarvitse tätä tietää, kun minä sen tiedän, karjaisi +viskaali öräkällä äänellä. -- Vai meinaatko ruveta minua vastustamaan +virkatoimissani? + +-- Tokko tottelet sanaani vai näytänkö? ärjäisi Mikko, tulta säihkyvin +silmin ja lähti uunin luota ottamaan halkoa, mutta kun viskaali lähti +vökeltämään ulos hakemaan sieltä apuväkeä, niin Mikko syöksähti jälkeen +ja lennätti viskaalia monen sylen päähän pihalle. Mies rätjähti +päälaelleen maahan ja juuri saapuneen oman joukkonsa reen kantaan löi +kulmansa niin että rupesi verta vuotamaan. Poliisi aikoi portailla +ottaa Mikon kiinni, mutta sekin oli melkein älyttömänä humalassa eikä +kerjennyt mitään tehdä ennenkuin Mikko lennätti sen vieläkin +kauemmaksi. Päästyään jaloilleen viskaali alkoi puolihätäisesti ränkyä: +-- Vangitaan tuo roisto! Miehet, köysiä tänne! Vangitaan tuo roisto! +Tappaa se minut, tuokaa pian köysiä! + +Miehillä olikin reissään köysiä. He rupesivat jo lähenemään portaita. +Silloin Mikon amerikkalainen vieras sanoi vakavasti Mikolle: -- Se on +nyt somimmillaan, heitä nyt pois vastustus, ei sinua tänä päivänä +vangita. -- Samalla hän sanoi köysimiehille: Heittäkää se homma +kerrassaan pois, tätä ei vangita tänä päivänä eikä teidän hommillanne, +minä takaan sen. -- Kun viskaali yhä ärjyi: -- Se vangitaan, minä +käsken, että se vangitaan, varoitti Tuomas ryhtymästä sellaiseen +kokeiluun, koska hänkin on miesväestä kotoisin ja on parasta ensin +katsoa hänen nyrkkejään. -- Selittäkää ihmisiksi asianne ja näyttäkää +meille paperinne, jos teillä sellaista onkaan. Jos se on lain mukainen, +niin me tyydymme. Viskaali ei kuullut mitään, pyyhki vain veristä +kulmaansa ja ärjyi samaa. + +Miehet ymmärsivät nyt asian ja alkoivat puhua viskaalille, että on +parasta lukea siivosti se kuvernöörin päätös ja näyttää tälle +isännälle. Jos se ei sitä tottele, niin sitten he vangitsevat, eivät +ennen. He huomauttivat myös, että viskaali oli liiaksi päissään. + +Poliisi humalassa ja silmät valkeina toikkuroi kartanolla ja houkutteli +viskaalia ryypylle. + +Viskaali ei sitä kuunnellut eivätkä muutkaan miehet. Poliisi ryyppäsi +pullostaan kaksi pitkää kuilausta, sitten nojasi hartiansa reen perää +vasten ja alkoi laulaa lojautella yksikantaisia jonninjoutavia +rekilaulun pätkiä, mutta kohta vötkähti pitkälleen ja nukkui +tiedottomaksi. + +Kun viskaalin kulmasta yhä tihkui verta, painoi joku miehistä haavaan +paperilapun ja sitoi vaatteen siisnalla ympäri pään. Toinen silmä +kääreen alta näkyvissä hän sitten töllisteli ja aina väliin ähkäisi ja +porisi: -- Tämä vielä kerran maksaa miehelle... Virkamiehelle +virantoimituksessa... Tästä ei vielä kerran miehen päätä silitetä, äh. + +Kun miehet pysyivät vaatimuksessaan, kaivoi viskaali, joka alkoi hiukan +selvitä humalastaan, kainalolaukustaan asiakirjat, antoi kirjavihon +eräälle miehistään, ja kaikki keräytyivät kuulemaan ja näkemään +päätöstä. Tuomaskin kävi katsomassa kirjavihkoa, siirtyi Mikon luo ja +sanoi: -- Kyllä ne näkyvät olevan lailliset paperit. Ne ovat +hakemukseensa liittäneet takuun, jonka kuvernööri on hyväksynyt. Kyllä +ne nyt tekevät mieluistaan. Vastustaminen pahentaa vain asian. +Asiakirjat oli sillä välin luettu ääneenkin. + +-- No aivanko kaikki irtainkin jää heille? kysyi Mikko levottomana. + +-- Lupasihan se vaatteet, ja ennen muuta ota rahasi, sanoi Tuomas. +Tämän viimeisen lauseen sanoi Tuomas Mikon korvaan kuiskaten, jotteivät +miehet kuulisi. + +Mikko ymmärsi asian ja lähti puoleksi juosten pirtin kupeessa olevaan +kamariin. Tuomaskin tuli sinne jälessä. Siellä Mikko aukaisi kaappinsa +ja sen laatikosta kopristi hankosensa täyden paperirahoja tunkien ne +nuttunsa povitaskuun. + +Mikon ja Tuomaan jälessä tulla vetelehti pari miestä, jotka silmät +suurina katsoivat, kun Mikko työnsi rahoja nuttunsa povitaskuun ja +sulloi niitä pohjaan. + +Auno, Leena ja Matti olivat paenneet navettaan ja istuivat siellä +muurin vieressä halkoläjän päällä, kun Mikko ja Tuomas menivät sinne. +Ennenkuin Mikko kerkisi virkkaa mitään, tekeytyi Tuomas iloiseksi ja +sanoi kovalla äänellä: -- Ei auta itku markkinassa. Semmoista se on, +että lähtö teillä on tästä talosta, mutta onsihan se on taivaan alus. + +Auno kimposi silmänräpäyksessä seisoalleen ja huudahti tuskaisesti: -- +Herra Jumala hyvästi siunatkoon! Mikä se nämä lehmät hyvittää. + +-- Kuuluvat nuo ryövärit ottavan mukaansa. Vaatteet on luvattu meille. +Lähde niitä katselemaan, siellähän ison kaapin alalaatikoissa on paljon +vaatteita, sanoi Mikko. + +-- Sekö siitä lopultakin tuli, sanoi Leena tyrmistyneenä. + +Kaikki lähtivät kiireesti hynttyyttämään luhtiin, josta Tuomas kantoi +sylyksen toisensa perästä sekä pito- että sänkyvaatteita kartanon +ulkopuolelle lumihangelle. Ja kun kaikista huoneista ja huoneitten +ylisiltä oli kaikki tuotu siihen yhteen kokoon, oli siinä ylemmäksi +Tuomaan päätä ylettyvä tunkio. Tuomas sitten viskaalin miehille +kehahtikin, että tuossa läjässä on enemmän kuin tuhannen markan edestä +tavaraa, mutta sillä on miehinen haltija. + +Kylältäkin alkoi tulla ihmisiä kummaa katsomaan. Mutta kun viskaalin +miehiltä saatiin kuulla, että on kysymys kymmenentuhannen markan +velkatuomiosta, murahtelivat jotkut, että velihän se on velka +otettaessa. Eihän siitä velasta pääse mustalainen maksettaissa muuten +kuin maksamalla. + +Nyt viskaali komensi miehensä hakemaan elukoita. Lammas- ja +vasikkakuormat lähtivät etumaisina, sitten talutettiin lehmiä, mutta +kun Auno jäi kotiin ja tuntemattomat miehet olivat taluttamassa, niin +lehmät rupesivat vastustelemaan, ryöhyilivät tiepuoliin ja vänkeilivät +tullakseen takaisin kotiin. Mutta kun miehet pitkillä kaarakoilla +ruoskivat ja ärjyivät, niin täytyi oieta tielle, mutta eläimet +päästivät yhteisen surumielisen ammomisen, jota kuului kauan. Auno ei +voinut tätä katsella, vaan kiirehti navettaan ja kyyristyi sen loukkoon +itkemään. + +Kun navetassa vallitsi peloittava tyhjyys, ei Auno siellä kauan +viipynyt. Hän kuivasi kasvonsa vaaleapohjaiseen esiliinaansa ja tuli +ulos näkemään, mitä Mikko ja Tuomas hommaavat, mihin päin sitä aiotaan +lähteä. Mutta nyt juuri oli myöskin Virtalan Tahvo-isäntä, Mikon +rippikoulutoveri, tullut katsomaan ihmeellistä hävitystä ja puheli +paraikaa Mikolle ja Tuomaalle, että hänellä on kattoa Mäkelän väen pään +päälle, ei sitä vielä taivaan katettavaksi tarvitse jäädä. + +Kohta olikin Virtalan kaksi hevosta kartanolla. Rekiin lastattiin +kaikki vaatteet ja viisi suurta vuodepatjaa täysineen, joten kuormista +tuli oikein majanmuuttokuormien näköiset. Mutta Mäkelän kaikki huoneet +oli nyt sineteillä lukittu ja viimeiset viskaalin matkueen kuormat +lähtemässä. Poliisikin oli jo herännyt ja laittoi hevostaan +lähtövalmiiksi. Toinen silmä kääreen takana viskaali silmäili +pöhöttyneine naamoineen itsetietoisena suuri turkki yllään huoneitten +ovilla lopottavia, poltettuun lakkaan painettuja sinettejä. Ja kun ne +sinetit nyt mykällä kielellään vakuuttivat vartioivansa taloa, +heittäytyi viskaali rekeensä ja nojasi selkänsä reen perää vasten. +Rokonarpiset kasvot töllöttivät virallisen jäykkinä hevosta kohti, joka +nyt vihaisesti huiskautti häntäänsä, kun poliisi alkoi häkiä +taipaleelle. + +Kun viskaalikin oli lähtenyt, sijoittuivat Mikko, Matti, Auno ja Tuomas +vaatekuormiin ja katselivat vielä kerran maaliskuun ilta-auringon +valaisemaa kotiansa. Kumiseva tyhjyys vastasi Mäkelän kartanosta +lähtijäin aisakellon ääneen, kun Virtalan hevoset reipasta hölkkää +juosten lähtivät alamäkeen. Liukkaasti tutisivat jalakset rekien alla +huilatessa alasmäkeen. Mutta Mikon ja Aunon mielestä se oli kuin +kamalaa unta, josta oli mahdotonta selvitä. + + * * * * * + +-- Virtalassa annettiin Mikolle ja Aunolle oma tilava ja valoisa tupa, +jonka emäntä oli omista askareistaan tyhjentänyt. Hohtavan valkeine +kuvikaspeitteisine pöytineen se odotti tulijoita. Kun hevoset tulla +hurahtivat kartanoon, tuli talon ketterä emäntä Aunoa auttamaan reestä +ja sydämellisen ystävällisesti vei Aunon sinne hänelle aiottuun +huoneeseen ja auttoi päällysvaatteitten riisumisessa. Ja kun Mikko, +Matti, Tuomas ja isäntäkin olivat saapuneet huoneeseen, tuoda kyyhötti +emäntä kirkkaan pannunsa pöydälle. Sen ympärille kaikki kehiysivät. +Samalla alkoi siinä kyselyt ja selitykset tämänpäiväisistä +tapahtumisista. Tuli siinä kerrotuksi juurtajaksain koko se juttu aivan +alkujuuriaan myöten. Vaikka isäntä ja emäntä kahvipöydässä +osaaottavasti päivittelivät, näkyi kasvoissa kuitenkin salainen tieto +ja usko, että velkakirja ei ole ollut kokonaan väärennetty. Tuomas oli +melkein äänetönnä kuunnellut muiden keskustelua, mutta lopuksi sanoi +hymyssäsuin: + +-- Tämänpäiväisessä näkemisessä oli minusta merkillisintä se, että näin +kahden miehen lentävän. Toinen niistä kyllä lensi enemmän kuin siivet +kantoivat ja putosi liian raskaasti maahan. + +Kun Tuomas sitten mehukkaasti ja hyvästi lisäillen selitti, mitä hän +tuolla siivettömällä lentäjällä tarkoitti, pääsivät kaikki nauramaan. +Mikonkin rinnassa hytkähteli nauru ja kasvot hetkeksi elpyivät, mutta +mieli kuitenkin pysyi synkkänä ja pian synkistyivät taas kasvotkin. +Leena jäi nyt tänne kylälle hieromaan ja kuppaamaan. Hän kertoi +kaikkialla kuulemansa ja näkemänsä. Pianpa alkoikin näkyä Leenan +puheitten vaikutus. Ihmisten kasvoissa näkyi sääli Mikkoa ja Aunoa +kohtaan. Tulipa viikon päästä Leena Virtalaankin Aunoa näkemään ja sai +päivän emäntää, toisen isäntää hieroa. Silloin muuttui niidenkin usko. +Kaikki kyläläiset tulivat ystävällisiksi ja osaaottaviksi. Talojen +emännät rupesivat kilvan kantamaan Aunolle syömisenapua. Mikä toi +voita, mikä maitoa, mikä lihaa, mikä kalaa, mikä leipää, mikä jauhoja. +Auno unohtikin kohta vastoinkäymisensä, mutta Mikko ei päässyt siitä +elpymään. + +Tuomas viipyi viikkokauden Mikon ja Aunon hupina ja Mikkoa +viihdytelläkseen myötäänsä puhui Amerikan oloista kehuen niitä ja +kehoitti lähtemään sinne hänen matkaansa. Matti oli niin perehtynyt +Tuomaaseen, ettei tahtonut erota. Kun Tuomas lähti kyläilemään +tuttaviinsa ja sukulaisiinsa, otti hän Matin mukaansa, joten Mikko ja +Auno jäivät kahden Virtalaan. + + + + +Seitsemästoista luku. + + +Kaksi viikkoa olivat Mikko ja Auno asuneet Virtalassa, mutta tänä +aikana ei Mikolle työ eikä ruoka maistanut. Unikin katosi. Vasta +aamuyöllä hän vaipui unenhoureeseen, mutta heräsi siitä säikähtäen, +kuin joku olisi häntä repäissyt. Samalla takertuivat ajatukset siihen +yhteen ja samaan ikävyyteen. + +Kun kevät nyt oli tulossa, ajatteli hän lähteä pohjolan savottaan, +mutta mieli oli niin herpautunut, että pois piti heittää sekin ajatus. +Ainoa mieltä hyvittävä seikka oli se, että Auno näytti melkein +unohtaneen surulliset tapahtumat ja liikkui jotakuinkin yhtä iloisena +kuin ennenkin talon askareissa emännän apuna. Mutta vähitellen alkoi +Mikon tila huolettaa Aunoa. Hän näki, ettei Mikolle maistu ruoka, +vaikka hän parhaimman mahtinsa mukaan koetti laittaa sitä, mikä ennen +oli ollut Mikosta mieluisinta, ja Mikon unettomuus tuntui hänestä +arveluttavalta. Hän rupesi vaikeroimaan, että Mikko heittäisi +ajattelemisen, kuten hänkin oli tehnyt. -- Silloinhan vasta +onnettomaksi joudumme, jos rupeamme yhtä tapahtumaa suremaan, niin +ettemme muuhun mihinkään kykene. + +Mikko tiesi sen sanomattakin, mutta hän ei voinut mitään sille, että +ajatukset, jotka hän koetti suunnata toisaalle, palasivat tuohon yhteen +eivätkä löytäneet elämästä sitä, mikä mieltä hyvittäisi. + +-- Ruvetaan nyt vain ajattelemaan, että johonkin järven rannalle +tehdään nyrkin kokoinen puumökki, jossa kaloja ja lintuja pyydellen +rupeamme asumaan, sanoi Auno koettaen lietsoa Mikkoon elämänhalua. -- +Onhan meillä neljä vahvaa kättä, ja Matti kohta joutuu kättä +pitemmäksi. Kuokimme siihen peltoa, raivaamme niittyä, joten ennen +pitkää on lehmä, vieläpä toinenkin meidän pienessä navetassamme. Jumala +voi siunata elämämme päivät valoisiksi ja onnellisiksi. + +-- Onni on yksillä, kesä kaikilla, sanoi Mikko, juuri kuin ei tahtoisi +kuulla puhuttavan mistään onnesta. Eipä saanut Mikko pitkiä aikoja olla +Virtalassakaan, ennen kuin jo oli lautamies hänen kimpussaan. Lautamies +oli saanut Ledenbergiltä haastemääräyksen. Mikon oli saavuttava +huhtikuussa pidettäviin välikäräjiin Tuomelan kievariin. + +-- Mitä se nyt vielä minusta tahtoo, nahkanko se vielä tahtoo minusta +nylkeä? sanoi Mikko ja kasvot vaalenivat. + +Lautamies otti taskustaan kirjeen ja katseli sitä joka puolelta. Siinä +sanottiin kuitenkin vain, että Mikko oli haastettava käräjiin. Asiaa ei +mainittu. Kun lautamies oli lähtenyt, tuli Auno Mikon viereen, kasvot +kummallisesti vaalenneina hänelläkin. He rupesivat tuumimaan keskenään, +onko kaikki vain paljasta kiusantekoa vai mitä. Mutta ei kerjetty +varsinaisesti tuumia mitään, kun Tuomas ja Matti tulivat kotiin. Matin +silmät loistivat ilosta. Tuomaankin kasvoista näkyi jotakin +erinomaista. Riisuessaan palttootaan ja pannessaan naulaan Tuomas +virkkoi iloisesti: -- Tiedättekö, että me Matin kanssa lähdemme +huomenna Amerikkaan! Sivolan Santra ja Väinö lähtevät mukaan, ja tällä +kyläretkellä on päätetty sekin, että me Santran kanssa siellä +Amerikassa rupeamme yhdessä padassa keittämään. + +Auno löi tapansa mukaan käsiään yhteen ja huudahti: + +-- No sillä lailla! Onnipa olkoon! Vai Sivolan komean Santran kanssa +sinä rupeat yhdessä padassa keittämään! + +-- Niin on päätetty, sanoi Tuomas vakavasti. Ja minä puolestani olen +päättänyt, että jos Matti tulee lähtemään mukaan, niin lähdemme parin +päivän perästä, ja sitten toisen luokan vaunussa kahnaisemme poispäin +tästä puolesta. Matin kohtaa ajattelen senkin tähden, kun teillä täällä +on tämä eläminen näin rempallaan. Jos annatte Matin mukaan, niin +kasvatan siinäkin toivossa Mattia mieheksi, että se kykenee teitä +vanhaksi tultuanne kuurtoilemaan. Rahan vähyydestä ei meillä tule +olemaan mitään puhetta. + +-- Tuntuuhan tuo vähän kummalliselta Matin lähteminen noin pienenä +outoon maailmaan, mutta minä en siitä rupea päättämään mitään, sanokoon +isä mitä sanoo, arveli Auno hieman alakuloisesti. + +-- Hyvä on, että pääsee Matti näitä näkemästä, mitä meillä on +nähtävänä, sanoi Mikko tyynesti ja huulet näpistyivät visuun. Ajatukset +palasivat äskeiseen haasteeseen. + +Sitten Auno kääntyi Mattiin ja sanoi hymyillen: -- Mitäs se Matti +sanoo, lähdetkö sinä sedän matkaan? + +-- Lähden minä, sanoi Matti jäykästi ja päätään pyöräyttäen. + +Kirkkaat kyyneleet kiilsivät Aunon silmien nurkissa. Tuomas oli +asiaansa innostunut ja alkoi kuvata, miten onnellista on tulla Matin +iällä Amerikkaan. + +-- Kun suomalainen oppii selväksi maan kielen, niin se on Amerikassa +haluttua tavaraa, vaikka millä alalla. Eipä ole tietoa, minkälaisena +käskijänä tämä kirkassilmäinen Matti on kahdenkymmenen vuoden perästä. + +-- Ihmisiähän ne ovat käskettävätkin. Kunpahan hänestä tulisi kunnon +käskettävä, niin eihän sekään paha olisi, sanoi Auno, mutta sanoissa +tuntui Tuomaan puheen vaikuttama mieltymys. + + * * * * * + +Raskaalta tuntui Aunosta ja Mikosta tottua uuteen, yhtäkkiä päätettyyn +asiaan, joka oli riistävä heidän ainoan lapsensa valtamerien taa. Matti +oli ollut kodin ilona eikä häntä olisi nyt päästetty lähtemään, ellei +elämä olisi näin suistunut raiteiltaan. + +Ylihuomenaamuna oli päivän kajastus vaisuna, matalana juovana itäisellä +taivaanrannalla, kun Alatalon Kustin oriin kulkuset ja aisakello +helisivät kartanolle, josta hetken perästä Kusti itse pitkine +turkkineen ja pitkäsääryksisine koirakintaineen työntyi tupaan. Pian +oltiin yhdessä pöydän ympärillä lähtökahvia juomassa. Eikä siinä kauan +viivyttykään, ennenkuin oli kaikki lähtöön valmiina. Mattikin silmät +kirkkaina oli jo vaate päällä ja toimittautui kasvot totisina sitä +mukaa kuin näki Tuomaankin toimivan. + +Auno otti nyt vuoteeltaan lämpimät huopapeitteet, kääri ne Matin +ympärille ja kantoi sitten pojan rekeen, missä peitteli yltä päältä. +Syvästä vilttien lomasta näkyi vain pojan kasvot. Kuumat kyyneleet nyt +tippuivat Matin kasvoille, kun Auno moneen kertaan suuteli Mattia ja +sanoi: -- Tokkohan sinua nähnen enää. + +Tuomas kaivoi povitaskustaan lompakkonsa, otti sieltä sadan dollarin +rahan, pisti sen hyvästellessään Aunon käteen ja sanoi: -- Tuolla saat +kesäksi lehmän, osta se minun ja Matin muistoksi. -- Sen sanottuaan hän +istui Matin viereen rekiperään. Samassa hyppäsi Kusti reen +kuskipukille. Silloin helähtivät kulkuset, remahti aisakello ja reki +lähti jymisten pakenemaan tielle. Kulkusten kilke levisi tyynessä +aamuhämärässä raikkaaseen ilmaan, mutta kohta vaipui tuskin kuuluvaksi +himinäksi, joka sekin vähitellen sammui. + +Syvä tyhjyyden tunne povissaan palasivat Mikko ja Auno tupaan, istuivat +pöydän taa, missä Auno täytti molemmat kupit kahvilla ja sanoi: -- +Lähtö, lähtö seuraa ihmislasta synnyinsijalta hautaan asti. Kyllä +minulla kauan pysyy mielessä Matin lähtö. Mutta minä voin kuitenkin +Jumalan avulla ottaa päivän vastaan sellaisena kuin se tulee. Jumalan +johto oli siinäkin, että tuo Tuomas tuli huviksemme näiksi kamaloiksi +päiviksi ja ehkä Matin ikuiseksi elämän onneksi. + +-- Oli se todellakin soma sattuma tuo Tuomaan tuleminen tänne, mukautti +Mikkokin ja jäi syviin mietteisiinsä. + + + + +Kahdeksastoista luku. + + +Huhtikuun neljästoista päivä oli tullut. Taivas oli kauttaaltaan +uhkaavassa pilvessä, mutta ilma oli lauha ja tyyni, kun Mikko istui +Tuomelan kievarihuoneiston korkeilla portailla odotellen sitä määrättyä +hetkeä. Odotus tuntui ilkeältä, paha aavistus sanoi, että oli ikävä +edessä, josta ei voittajana suoriuduta. Tunnelmaa lisäsi sisältä +kuuluva juopuneen nauru. Mikko huudettiin sisään. Hän ei ollut +ensikertalainen, hän oli jo tottunut käräjätapaan. Hän näki taas +valkealla liinalla katetun pöydän raamattuineen ja lakikirjoineen ja +kymmenmiehisen rivin vakavia lautamiehiä. Huomatessaan pöydän takana +istua mörsöttämässä saman juopponaamaisen tuomarin, joka rovastinkin +asian oli ratkaissut, valtasi hänet täydellinen toivottomuus ja kylmä +välinpitämättömyys. Toisella sivulla huonetta seisoi paperiretaleet +käsissään Koskelan kaupungin viskaali, liisterillä kiinnitetty lappu +otsakulmassa. Vahingon ilo turvottuneissa kasvoissa hän katsella +öllisteli Mikkoa ajatellen: pyydyksessä sinä sankari nyt olet. Siitä ei +Mikko ollut tietävinään, seisoi vain oven lähellä olevan, vasta +lämmitetyn uunin vierellä katsellen puoleksi auki olevaa kamarin ovea +kohti, mistä näkyi pöytä pitkine pulloineen, kirkkaine pikareineen. +Tämä näky ei hänen toiveitaan lisännyt eikä mielialaansa kohottanut. + +Kun Mikon asiaan päästiin, ojensi viskaali tuomarille käsissään olevan +paperiretaleen ja katkonaisesti sanoa tolitti: + +-- Tässä on kauppias Ledenbergiltä valtakirja, jonka nojalla minä +saanen kunnian korkealle oikeudelle hänen puolestaan esittää seuraavaa: +Kuten siellä korkean oikeuden hallussa olevista asiakirjoista näkyy, +minä viime maaliskuun 10 päivänä läänimme herra kuvernöörin antaman +välipäätöksen nojalla sanotun kauppias Ledenbergin puolesta tulin tämän +vastaaja Mikko Mäntysen hallussa olevalla Mäkelän tilalla panttaamaan +kaikkea sekä irtainta että kiinteää hänen hallussaan olevaa omaisuutta, +jolloin sanottu Mikko Mäntynen yhdessä erään apumiehensä kanssa anasti +suuremman summan rahaa, joka oli ulosoton alaista, ja kaikki +vaatetavarat, vaikka ulosottolain mukaan hän olisi saanut viedä +ainoastaan välttämättömät pitovaatteensa, mihin katsoen vaaditaan tämän +Mikko Mäntysen asettamista konkurssitilaan. Ja koska vielä minua, +laillista virkamiestä, häirittiin virkatoimessani, pideltiin pahoin ja +lyötiin otsaan, mistä on todistuksena tämä haava kulmassani, vaadin +hänen langettamistaan suurimpaan lain ja asetuksen mukaiseen +rangaistukseen. + +Sitten kauppias Björkqvist ojensi tuomarille kädessään olevan paperin +ja sanoi: -- Kuten tästä paperista näkyy, minullakin on tältä Mikko +Mäntyseltä saamista, minkä tähden yhdyn kauppias Ledenbergin +vaatimukseen Mäntysen asettamisesta konkurssitilaan. + +Tuomari kirjoitti kanteen nyt pöytäkirjaansa, oikaisi selkänsä +takakenoon, katsoa moljautti Mikkoon ja kylmän öräkästi kysyi: -- Mitäs +tähän nyt vastaaja sanoo? + +Mikko ei ollut moneen yöhön nukkunut, pää oli tohjona, äänikin tuntui +salpautuneen. Viimein hän rykäisi ja ponnistaen viime aikoina +käyttämättä ollutta puhekykyään jäykästi sanoi: -- Minä en ole mitään +laittomuutta tehnyt. Minulla ei ole mitään velkaa Lättenperille. Se +velkakirja on väärennetty, tuulesta tehty, jolla minulta ryöstettiin +omaisuus. + +-- Vai väärennetty, tuulesta tehty! sanoi tuomari purevan ivallisesti. + +-- Se on väärennetty, minulla ei ole sitä asiaa Lättenperille, sitä +vähemmän tälle Jörkvistille. + +-- Anastitkos sinä ne rahat ja vaatteet, joista kantaja kertoi? sanoi +tuomari, äänessä puolihumalaisen iva. + +-- Otin minä, ja ne olivat omiani, niissä ei ollut mitään varastettua. + +-- Löitkös sinä tätä ulosottomiestä kulmaan, vai kuka löi? + +-- Minä vähän pukkasin tieltäni, ja silloin humalainen rötkö lankesi +kulmansa reen kantaan, sanoi Mikko ja mieluisasti kutkutti povea, kun +sai sanotuksi. + +Lähtiessään salista Mikko melkein huutaen sanoi: -- Minulla ei ole +Lättenperille mitään velkaa, enkä mitään laitonta ole tehnyt. -- Ovea +kiinni painaessaan Mikko kuuli Björkqvistin katkeran ivallisena +sanovan: -- Etkö sinä tahdo kulujasikaan? minkä jälkeen kuului yleinen +rähähtävä nauru. + +Ulos tultuaan Mikko istui rakennuksen portaalle. Tuuli kylmästi ja +hänen tuli vilu, mutta hän ei osannut muuallekaan mennä, vaikka +täytyikin enemmän kuin kaksi tuntia siinä istua. Ja kun viimein +käskettiin sisään ja Mikko seisattui entiseen paikkaansa uunin luo, +niin vilu pudisti ruumista, joka jäsen tutisi. Silloin Björkqvistin +suusta kuului ilkkuva kuiskaus: »Sian vilupa tarttui mieheen.» Suut +vetäytyivät hymyyn. + +Silmättyään ympäri huoneen ja nähtyään, että kaikki oli niinkuin olla +piti, alkoi tuomari virallisen kylmällä örisevällä äänellä lukea: +»Kihlakunnan oikeus on tämän asian ottanut lopullisesti tutkiakseen, ja +kun asiakirjoista on käynyt selville, että kauppias Ledenberg-vainajan +kuolinpesän saaminen perustuu selvään velkakirjaan, jonka sisällön +kuvernööri on tuominnut ulosotettavaksi, ja koska on käynyt ilmi, että +vastaaja ulosottotilaisuudessa on anastanut suuremman määrän rahaa ja +vaatteita, jotka olisivat olleet ulosoton alaisia, niin kihlakunnan +oikeus katsoo oikeaksi asettaa vastaajan Mikko Mäntysen +konkurssitilaan.» + +Sanat »asettaa konkurssitilaan» tuomari lausui oikein jyrisevän +painokkaasti ja ne kävivät Mikon koko olennon läpi kuin sähkö-isku. +Mikko ei enää kyennyt tarkkaamaan, mitä luettiin. Hän kuuli jotain +valvontapäivästä, pesän hoitajista, esiinhuudosta, yleisestä +syyttäjästä, virkamiehen pahoinpitelystä, verihaavasta, sakosta ja +vankeudesta. Mikko oli niinkuin vesi-astia, joka on jo ennestään +laitojaan myöten täynnä; jos siihen kaadetaan lisää, ei se sen +täydemmäksi tule, vaan vierii laitojen yli. Kun tuomari viimein lopetti +lukunsa ja kaikkien eleistä näkyi, että toimitus on lopussa, ärjäisi +Mikko epätoivon ja vihan täyttämänä: -- Minä en ole tehnyt mitään +laitonta, minulla ei ole velkaa Lättenperille, se on väärä tuomio. -- +Tuomarin kasvot lensivät punaiseksi kuin kekäle ja hän ärjyi jalkaansa +polkaisten: -- Viekää ulos tuo lurjus! Kaksi lautamiestä nousi +paikaltaan, aukaisi oven ja työnsi Mikon ulos, mutta Mikko vielä +sittenkin huusi, että tuomio on väärä ja että hänellä ei ole +Lättenperille mitään velkaa, sitä vähemmän Jörkvistille, sen tuliselle +pöllöhavukalle. Hän vaikeni vasta kun lautamiehet raskaasti +lupsauttivat oven kiinni. + +Nimismies huomautti nyt vaativansa yleisenä syyttäjänä, että Mäntystä +sakotetaan näin törkeästä käytöksestä oikeutta vastaan, ja tuomari +rupesikin hommaamaan, että Mäntynen on kutsuttava sisään. Mutta samalla +nähtiin, että Mikko oli menossa pellon veräjän takana Virtalaan päin. +Kukaan ei lähtenyt häntä sieltä hakemaan, joten sakotushomma jäi +semmoisekseen. + +Mikko koetti kaikin voiminsa taistella itsensä kanssa saadakseen +synkeyden kulumaan pois sielustaan, mutta sitä hän ei saanut. Hän ei +saanut sammumaan sitä vihan tulta, joka hänen sielussaan nyt paloi +Ledenbergiä ja tämän rouvaa kohtaan. Ajatukset kiehuivat sen ympärillä +suomatta yön lepoa, päivän rauhaa. Unettomuuden aiheuttama heikkous ja +aivojen rasitus saivat hänen mielensä ilkeään, levottomaan houretilaan, +jossa selvä arvostelukyky katosi. Aivoissa jyskyttivät irtonaiset sanat +ja lauseet, ja silmissä kieppuivat kaikenlaiset kiusalliset näyt. + +Aunoa rupesi huolettamaan, kun hän näki, että Mikko ei viikkokausiin +nukkunut. Auno rupesi rukoilemalla pyytämään Mikkoa lähtemään lääkärin +apua saamaan, ennenkuin olisi myöhäistä. Mutta Mikko ei lähtenyt, kun +pelkäsi joutuvansa hourusairaalaan. Aunolle hän ei kertonut pelkoaan, +vaikka uskoikin ennen pitkää menettävän järkensä, jos ei kuolema +pelastaisi. Mikko tunsi sielustaan pakenevan kaiken muun paitsi vihan. +Katkeamaton palava viha poltti sielusta sen, mikä ennen oli +elähdyttänyt sielua ja ruumista. Kuoleman ajatus tuli nyt yhä useammin +ja itsepintaisemmin hänen mieleensä. Veteen hukkumista oli sanottu +helpoimmaksi kuolemaksi, minkä vuoksi Mikko alkoi olla yhä enemmän +selvillä siitä, että hänenkin oli sitä tietä siirryttävä pois tästä +elämästä. + + * * * * * + +Noin parinsadan askeleen päässä Virtalasta oli virran yli vievä +maantiesilta, joka oli niin korkea, että höyryvenheet savupiippuineen +sopivat alta kulkemaan. Siinä sillalla Mikko usein kävi istumassa ja +siinä hän istui tänäkin iltapäivänä. Ennen oli jo kaksi epätoivoista +sielua siitä sillalta heittäytynyt virtaan, ja Mikko ajatteli itseään +kolmanneksi. Sillalta hän ei kuitenkaan halunnut hypätä, vaan katsoi +itselleen toisen paikan. Virran rannalla oli sileä kallio miltei virran +tasalla, siksi ylhäällä vain, että pysyi kuivana. Vilisevä virta hiveli +lakkaamatta sen laitaa. Tälle kalliolle laskeutui nyt Mikko pitkäkseen +lähelle virran laitaa. Laskeva aurinko kultasi luontoa, ruskopilvet +kuvastuivat veden pintaan ihanina. Mikosta tuntui, että teko on nyt +tehtävä, turha sitä on lykätä, mutta samassa helähti Aunon ääni +sillalta: -- Isä! Mitä sinä nyt sinne kylmälle kalliolle olet ruvennut +maata. Tule syömään, siellä on keitto valmis. Silloin Mikon koko ruumis +hytkähti. Hän osasi vain sopertaa: -- Ei tämä ole kylmä, - - ja nousi +seisoalleen, mutta jalat olivat siinä kylmällä kalliolla niin +jähmettyneet, että hän oli hoipertua virtaan. + +Mikko ja Auno lähtivät rinnakkain hitain askelin kävelemään Virtalaan. +Auno alkoi huolestuneesti puhella. + +-- Ei, rakas Mikko, sinusta tule miestä, jos sinä et heitä ja irroita +itsestäsi tuota surua. Otetaan kaikki tämä Jumalan, hyvän Isän, +rakkaana kurituksena, jonka hän suuressa viisaudessaan lähettää meidän +parhaaksemme. + +-- Mutta mitä minä sitten olisin pahaa tehnyt Jumalalle, kun tällä +tavoin rankaisee, vielä noita roistoja apumiehinään pitäen? + +-- Voi, rakas Mikko, mitä sanot! Jumalan kirkkaitten kasvojen edessä ei +ole mitään puhdasta. Kultakaan ei kuulu olevan puhdasta, kun se maasta +tai kallioista kaivetaan, sekin täytyy tulella puhdistaa. Jumala tahtoo +saada tulen avulla kuvansa itsensä kaltaisiksi. Hiuskarva ei putoa +päästömme taivaallisen Isän tahdotta, eikä varpunen putoa oksalta hänen +tietämättään. Jumalan tahdosta ja meidän hyväksemme tämä kärsiminen on. +Minulle ei ainakaan, jos tätä mieltä jatkuu, tule tässä elämässä niin +kovaa koetusta, jota en ilolla ja kiittäen Jumalaa voisi ottaa vastaan, +vaikka se katkeraltakin lihasta ja verestä tuntuisi. + +-- Se on hyvä se, sanoi Mikko, äänessä outo kankeus. + +Mikko ja Auno tulivat nyt Virtalan tupaan. Auno rupesi kiireimmän +kautta laittamaan illallista, toi keittiöstä keittopatansa tuvan uunin +eteen ja sanoi: -- Laurilan emäntä toi suuren rieskan ja niin rasvaisen +vasikan ronkan, ettei munuaisia näkynyt. Siitä keitin nyt paistin, +panin vielä emännän antamaa maitoa tähän keittoon. Tämmöinenhän tuo +sinusta ennen on ollut mieluista. + +Mikko ei kuullut Aunon puhetta, käveli vain tavallista ripeämmin +lattialla sormet nyrkkiin puristettuina ja voimakkaasti ojennellen +käsiään kaikille suunnille, kasvot entistä synkempinä. + +-- Mikä sinun on? Onko sinulla jotakin suonenvedon tapaista? kysyi Auno +levottomana. + +-- Tuli vähän kylmä, sopersi Mikko. + +-- Johan tuon nyt tiesi, kun iltakylmällä menit sinne kalliolle, jossa +kinos on vielä törmän vieressä, nuhteli Auno ja toimitti ruokaa +pöydälle. Mutta Mikko yhä käveli lattialla ojennellen nyrkkiin +puristettuja käsiään. Hänessä oli huomaamatta herännyt ajatus, että jos +hän itsensä lopettaa ja jättää Ledenbergin akkoineen eloon, niin ne +vain makeasti nauravat. Hänen täytyy laittaa niin, että ne samassa +kaupassa tulevat pois maailmasta. Mikko tiesi, että Ledenberg akkoineen +usein kävelee kaupungin kosken sillalla. Hänen suunnitelmansa oli tuota +pikaa selvä. Kiihtyneessä mielentilassaan hän uskoi voivansa tämänkin +teon suorittaa. + +Keittokuppi höyrysi pöydällä, siinä oli hänen lempiruokaansa. Mistä +kummasta lieneekään äkkiä ilmaantunut. Hän siirtyi halukkaasti pöydän +ääreen, söi enemmän kuin moneen viikkoon, kuppinsa melkeen tyhjäksi. +Auno sanoi jo ihastuneesti: + +-- No mieshän sinusta takanakin taitaa ruveta tulemaan, kun noinkin +hyvästi söit. Moneen viikkoon en ole huomannut ruuan kuluvan, millä +häntä lienet elänytkin. Lieneekö niin kuten sanotaan, että joka antaa +työn, se antaa ruuankin. + +-- Niin kai se on ollut, mukautti Mikko. + +Illan ruusuhohteinen kajo valaisi vielä huonetta, niin että erotti +esineet yli huoneen, kun Auno ja Mikko olivat käyneet levolle. +Vuoteellaan selällään ollen Auno liitti kätensä ristiin ja korkeuteen +katsoen luki hartaammin kuin koskaan ennen iltarukouksensa, sillä +hänellä oli povessaan salainen pelko, jonka Mikon uhkaavat eleet olivat +synnyttäneet. Kun Auno oli painunut uneen, tunsi Mikko olevansa yksin +ja koko sielu ja ruumis hulmahtivat täyteen äskeistä aietta. Hän tiesi +kerkeävänsä Koskelan kaupunkiin huomenaamuksi... + +Auno nukkui varmasti, Mikko hiipi niin hiljaa kuin taisi vuoteeltaan, +panna kähnehti kengät jalkaansa ja puki vaatteet päälleen. Hiljalleen +ja varovasti painaen työnsi hän sitten oven auki ja ulos hiivittyään +samalla tavalla painoi sen kiinni, jottei Auno sitä kuulisi. Pian oli +hän Koskelan kaupunkiin vievällä maantiellä. Hän oli niin innoissaan, +että suoritti alkutaipaleen puolittain juosten. Lopulta oli hänen +kuitenkin istahdettava kivelle tiepuoleen. Siinä hän pyyhki hikeä +otsaltaan ja hämärillä silmillään katseli jälkeen jäänyttä kauan sitten +palanutta, monen kilometrin pituista kangasta, jossa nyt oli miehen +korkuinen koivikon vesakko. Sen keskestä piikotti sieltä täältä +katkolatvainen palaneen puun pökkelö. Koivikon vesakossa kuului +urosmetsäkanan räkätys. Mikko oli poikasena opetellut kaikkien lintujen +ääniä matkimaan ja alkoi nyt enempää ajattelematta naukuttaa kuten +naarasmetsäkana. Mutta samassa vesakosta lentää kurahti oikein kukkapää +urosmetsäkana ja istui Mikon päälaelle. Mikko tempasi silmänräpäyksessä +metsäkanan sääristä käteensä, rapsautti kiveen ja heitti kiven +juurelle, missä se muutamia kertoja räpäytti siipiään ja jäi +kuolleeksi. Pian alkoi kankaan liepeeltä kuulua metson laulu. Mikko +rupesi kotkottamaan koppelon tavalla ja väliin matki metsoa. Silloin +metso lähti lentää tohkaisemaan Mikkoa kohti. Mikko kyyristi päänsä +alas: istuisikohan tuokin hänen hartioilleen? Sitä ei metso kuitenkaan +tehnyt, vaan laskeutua humahti Mikon eteen maantielle, jossa sinne +tänne juoksenteli kuulostellen äskeisiä laulajia. Mutta kun ei niitä +kuulunut, niin se nosti pyrstönsä pystyyn, pöyristi höyhenensä, levitti +siipensä ja rupesi laulamaan. Siinä laulaessaan ja pyörästellessään se +huomasi kuitenkin Mikon ja säikähtyneenä hyökkäsi lentoon ja lensi +korven pisimmän kuusen latvaan, missä pystypäisenä pyörästeli ja +toihuili nähdäkseen ja kuullakseen toisia. Mikko muisti nyt matkansa, +hyppäsi tielle ja lähti juoksujalkaa jatkamaan kulkuansa. + +Koskelan kaupunki oli kahden jyrisevän putouksen rannalla. Putouksien +välisessä suvannossa oli keskellä jokea korkea kalliorystyinen saari, +jonka kautta, jakaen korkeat kalliorystyt kumpaisellekin puolelle +tietä, kulki nyt leveä maantiesilta kaupunkiin. Tälle sillalle kerkisi +nyt Mikko juuri kun aurinko selvisi paistamaan joen toisella puolen +olevan korkean metsäisen vaaran yli. Heleän aamuauringon paisteessa +loistivat akkunat kuin liekehtivä tulimeri. Kun ei sillalla vielä +näkynyt ketään liikkujaa, niin Mikko katseli hetken kaupunkia ja +virtaa, joka vinhasti kiirehti noin viidenkymmenen askeleen päässä +olevaa putousta kohti. Korkeuteen hyökyilevät aallot täristivät +pauhaten ja jyristen vierellään seisovia mustia kallioseiniä. Se jyrinä +lauloi nyt Mikolle kaameata jäähyväisvirttä. Mikko puristi hampaansa +yhteen ja sormensa nyrkkiin. + +Eräistä kaupungin savupiipuista alkoi hienoja savusuortuvia hiljalleen +pyörteillen nousta korkeutta kohti. Kaupungin kaduilla näkyi jo joku +kävelijä ja aurinko alkoi kohota yli vaaran paistamaan sillallekin. Yön +kylmyys tuntui rupeavan poistumaan ilmasta, mistä Mikko arvasi, että +kohta niitä tyhjän toimittajia alkaa tulla sillalle. + +Siinä missä sillan hirsistä rakennetun reunakaiteen pää liittyi saaren +pystyjyrkkään kallioseinään, oli kallioseinää enemmän kuin metrin +verran jätetty kaiteen päästä tien puolelle, joten siihen jäi nyt +tasakulmainen pieni loukko. + +Kun ihmisiä alkoi näkyä tulevaksi sillalle, kyyristyi Mikko tähän +loukkoon istumaan ja odottamaan koston hetkeä jokainen hermo +jännityksessä ja kädet nyrkkiin puristuen. Hirsinen kaide oli +vähäpätöinen este, jos Ledenberg, tuo kiusanhenki, hänen elämänsä +turmelija, ilmestyisi sillalle. Meno kaiteen yli tekisi toimituksen +vain juhlallisemmaksi. + +Ihmisiä alkoi täytyä sillalle. Toiset kävelivät rinnakkaisina pareina, +toiset yksinään. Tätä sinne tänne liikkuvaa joukkoa katseli Mikko, +mutta hänen silmänsä eivät keksineet Lättenperiä. Mikko tarkasteli +liikkumattomana istuen niin tolkussa jokaista kulkijaa erikseen, ettei +huomannut, kun entinen Tervolan Ville, hänen rippikoulutoverinsa, +seisahtui hänen eteensä ja hieman kumartuneena Mikkoon sanoi: -- No, +Mikkoparka! Terve mieheen! Mitä sinä nyt siinä? En yrittänyt tuntea. + +Mikko ojensi nyt kätensä Villelle, mutta ei noloudessaan tahtonut saada +suutaan auki. -- Enpähän varsinaisesti mitään, sammalsi hän viimein. + +-- Nousehan nyt yhteen matkaan. Minä olen kuullut sinun ikävyyksistäsi +ja olisin mielelläni lähtenyt sinua katsomaan, mutta kun on toisen +palveluksessa, niin ei ole helppo päästä. Tänäpäivänä olen kuitenkin +minäkin vapaa, kun on vapunpäivä. + +Mikon oli vaikea siirtyä siitä ajatusmaailmasta, johon hän oli +eläytynyt. Hän kuunteli vain puolella korvalla ja kysyi jonkun ajan +kuluttua: -- Oletko nähnyt Lättenperiä täällä päin liikkuvaksi? + +-- Miksikä? + +-- Ilman vaan, sanoi Mikko kankeasti. + +-- Ei se ole täällä. Se matkusti rouvineen muutamia päiviä sitten +Sortavalaan, siellä nyt tänä vapunpäivänä mikä lienee muistojuhla, ja +sitäpaitsi niitten sukulainen tulee sinne rovastiksi ja pitää +tuliaiskekkerit. Ne sukulaiset eivät ole tätä Ledenbergin nuorta rouvaa +vielä nähneetkään. + +-- Milloinkahan ne tulevat? + +-- Eivät suinkaan ne siellä kovin monta päivää viivy, sanoi Ville ja +pyysi Mikkoa kotiinsa. Hän luuli Mikon tulleen riitajuttunsa tähden +tänne tapaamaan Ledenbergiä. + +Asuntoonsa tultuaan Ville kehoitti Mikkoa istumaan pöydän takana +olevalle topatulle sohvalle. Itse hän istui toiselle puolen pöytää +tuolille, josta saattoi nähdä torille. Sinne olivatkin Villen silmät +enimmäkseen kiintyneet. Puheen aluksi hän sanoi: -- Näyttää, että sinä +et ole terve. Oletko tullut lääkärin apua saamaan? Mikä sinulla on +vaivana? + +-- En ole terve enkä sairas, ei minulla ole muuta sanottavaa vaivaa, +kuin että pää on tohjona. En ole kuuteen viikkoon hetkeäkään kelpo +tapaan nukkunut. + +-- Kuuteen viikkoon? Onpas henki sitkeässä! huudahti Ville. + +-- Niin... Nyt sitten välikäräjäin en ole nukkunut silmäni täyttä. + +-- Miten se on mahdollista? + +-- On täytynyt olla mahdollista, kun ei ole saanut unta. + +-- Täällä täytyy jotakin koettaa, eiköhän täällä kosken äänen +kuuluvissa sentään löytyisi unta. Mutta tiedätkö sinä, että minäkin +olen kihloissa? + +-- No, onnipa olkoon! Kenen kanssa vai yksinäsikö? + +-- En aivan yksinäni. Tuon kapteeni Gyldénin Liljan kanssa. + +Ei kestänyt kauan ennenkuin kaunis kesäpukuinen nainen tuli Villeä +hakemaan. Se oli juuri Lilja Gyldén. Heidän oli määrä lähteä yhdessä +kävelylle. + +Ville joutui esittämään: -- Minulla on täällä vieras. Hän on minun +syntymäkylästäni. Me olemme rippikoulutoverit tämän Mikko Mäntysen +kanssa. + +-- Mutta sinähän olet sairaanhoitaja, etköhän sinä siellä sairaalassa +ole nähnyt semmoisia, joita on vaivannut pitempiaikainen unettomuus. +Tämä mies ei ole nukkunut kuuteen viikkoon juuri ollenkaan. + +-- Tottahan siellä nyt jotakin on nähnyt, mutta enhän minä silti +lääkäri ole, sanoi Lilja. Sitten hän riisui saalinsa hartioiltaan, +istui Mikon viereen sohvalle, jossa puristeli Mikon kalvosia, koetteli +päätä ja niskasuonia ja kysyi: -- Mistä se unettomuus on tullut? + +Ville jouduttautui sanomaan ennenkuin Mikko kerkisi mitään virkkaa: -- +Tämähän se on juuri se Ledenbergin leikin uhri, josta minä sinulle jo +kerran puhuin. + +-- Hyvä Jumala sentään! Vai tämä se on se kovan onnen lapsi ja siitä +surusta se unettomuus! + +-- Vähempikin tuo valvottaa kuin se, että viedään koti ja kaikki, mitä +hengestä on irti, ja työnnetään talostaan paljaan taivaan alle kuin +kylän koira, sanoi Ville silmät säihkyen. + +-- Vai niin! Vai niin. Mutta me emme lähde nyt kävelemään. Sinun pitää +käydä pullo hyvää viiniä, sanoi Lilja määräävästi. -- Minä laitan tänne +meille aamiaista, me syömme täällä ja toimitamme tämän vieraan +nukkumaan. Sitten on meillä aikaa kävellä. + +-- Se on viisain temppu, sanoi Ville, pani kesäpalttoon ylleen ja +katosi ulos. Mutta tuokion perästä hän palasi, otti palttoonsa povesta +tumman, kultakaulaisen pullon, pani sen kaapin päälle ja sanoi: -- +Tuossa sitä on oikein espanjalaista, sitä ei ole joka pojan nokan alla. + +-- Jää sinä nyt tämän vieraamme huviksi, minä lähden kotiin +toimittamaan sieltä syötävää tänne. Laita sinä tuonne toiseen +huoneeseen pöytä valmiiksi, sanoi Lilja, nousi, hulmautti saalinsa +hartioilleen ja kiirehti ulos. + +Mikko näki Lilja-neidin juoksujalkaa suuntautuvan kapteeni Gyldénin +talon porttia kohti. + +-- Sekö on tuon ukko Jylteenin tyttö? Tiennenkö väärin, se kai on +ainoa? kysyi hän Villeltä. + +-- Sen se on. Ei sillä ole muita perillisiä... Onhan tuo vielä vähän +varhaista sanoa, mutta sinne päin ovat sukset soutamassa, että josko +jonkun kuukauden perästä lienen tuon talon omistaja. + +-- Se ei sentään entiselle Tervolan Villelle ole aivan lyhyt askel. +Eikö tämän isällä sitten ole ketään sukulaisia. + +-- Ei sillä ole, se on norjalainen ukko, isätön poika, päässyt jo +pienenä merelle ja siellä kohonnut kapteenin arvoon. + +-- Mutta jos ukko testamenttaisi jollekin hyväntekeväisyyslaitokselle +tavaransa ja jättäisi vain jonkun osan teille. + +-- Hm. Sitä hän ei tee. Merimies ei tiedä hyväntekeväisyyslaitoksista +mitään. + +-- Hyvä on, sanoi Mikko ja painoi otsansa kämmeneensä ja peitti +silmänsä, kun alkoi taas valvomisesta päätä huimata. + +-- Eiköhän sinun olisi parempi olla pitkänäsi, sanoi Ville ja toi +tyynyn. -- Mutta pysy nyt sentään valveilla, kunnes syödään. Laitetaan +sitten vuode, johon rupeat nukkumaan, täällä ei häiritse kukaan, kun +otamme avaimen ovelta. + +Sen sanottuaan Ville rupesi toiseen huoneeseen laittamaan pöytää, kun +tiesi Liljan kohta tuovan ruokia. Eikä tarvinnutkaan kauan odottaa +ennenkuin Lilja tulla hoilotti korit kumpaisessakin kädessä. Kohta +olikin pöytä katettu kaikenlaisilla ruuilla. Keskellä pöytää oli +viinipullo, sen vieressä kolme isoa, kirkasta pikaria. Siihen pöydän +ääreen Lilja-neidin osoittamalle tuolille istui nyt Mikko. Lilja täytti +pikarit, otti yhden niistä käteensä ja sanoi: »Vieraan kunniaksi!» +Mikkokin seurasi talonväen esimerkkiä ja ryyppäsi puolilleen, mutta +Lilja pakotti hänen ryyppäämään tyhjäksi ja täytti samalla pikarin +uudelleen ja sanoi: -- Kaksi silmää on vierahalla! + +Mikko puistalti päätään ja sanoi: -- Ei nyt toki enää. + +-- Tämä tekee teille hyvää, tätä annetaan sairashuoneessakin heikoille +sairaille, sanoi Lilja siirtäen pikaria Mikon eteen. + +Mikko ei kyennyt vastustamaan, vaan ryyppäsi pikarin tyhjäksi ja tunsi +kohta somaa kiertelyä sydänalassaan. Sitten Lilja pani ruokia Mikon +lautaselle kuten pienelle lapselle, kehoitti syömään ja täytti taas +lasin viinillä. Mikko ei nyt enää vastustanutkaan, vaan ryyppäsi ensi +esityksellä. + +Kun syömästä oli päästy, niin Lilja laittoi vuoteen ja sanoi: -- +Riisukaa kenkänne ja nuttunne ja ruvetkaa vuoteeseen. + +Siihen Mikko rupesikin, mutta Lilja toi hänelle vielä unipulverin, joka +Mikon oli nielaistava, ja sanoi: -- Nyt me jätämme teidät nukkumaan. +Älkää nyt ajatelko mitään, antakaa unen tulla vaan. + +Liljan ja Villen mentyä Mikon sameat silmät vielä kauan aikaa +harreilivat valveilla, mutta ajatukset olivat jo päässeet koko lailla +vapautumaan Ledenbergistä. Ne olivat saaneet toisen kiinnekohdan: -- +Lilja ja Ville pääsevät Gyldénin talon omistajiksi; kun he ovat noin +ystävällisiä, niin ne antavat palasen siitä meille. Me teemme sille +maalle pienen talon, kuten Auno oli esitellyt... Viimein tuntui hieman +raukaisevan, ja kohta sammuivat ajatukset kuin riutuva tuli. Uni oli +voittanut. + +Oli jo iltapäivä, kun Mikko yhä nukkui sikeästi lausuen unissaan +katkonaisia sanoja kuusesta, vihavenäläisistä, isosta Jyristä, +lappalaisista, virrasta, kalliosta, viskaalista, Tuomaasta, Matista, +metsosta ja metsäkanasta -- kaikista sekaisin. + +Kun hän sitten heräsi, oli hänen päänsä paljon selvinnyt. Kahvipannu +sattui olemaan pöydällä. Mikko kutsuttiin kahville pöydän ääreen, jolla +oli runsaasti houkuttelevia leivoksia. Lilja ja Ville näyttivät hyvin +tyytyväisiltä, kun näkivät Mikon levänneen ja päässeen hyvään unen +alkuun. + +Mikko otti leivoksia paljon ja monenlaisia Liljan kehoituksen mukaan. +Liljan katsoessa kelloaan kiintyivät Mikon silmät vitjoihin. +Laskettuaan kuppinsa pöydälle hän sanoi: -- Mitä ainetta noissa teidän +kellonvitjoissanne ovat nuo säteilevät tähdet? En tuommoisia ole ennen +nähnyt. + +Lilja otti povestaan kellon käteensä ja sanoi: -- Ne ovat jalokiviä. +Tahdotteko nähdä tätä kelloa? Sitten Lilja-neiti kertoi, miten hänen +isänsä ollessaan Brasiliassa oli laivojen yhteentörmäyksessä pelastanut +oman henkensä uhalla monimiljonääri-neidin hukkumasta. Kun pelastaja ei +huolinut rahalahjasta, lähetti neiti, joka sai periä isänsä kuuluisan +jalokiviliikkeen, hyväntekijälleen tämän kellon. Lilja-neiti sai sen +sitten isältään. Tämän kerrottuaan Lilja otti Mikon kädestä kellon, +aukaisi sen ja Mikolle jälleen tarjoten sanoi: -- Tuossa on sen neidin +kuva, jonka isäni on pelastanut. + +Mikko katseli hetken sitä kuvaa ja arvellen sanoi: + +-- Pulska tyttö. Mahtaa sillä olla kosijoita. + +-- Hyvin luultavasti, mutta tyttö ei ollut sanonut koskaan menevänsä +naimisiin. Isäni oli silloin jo leski, ja tuo neiti oli sanonut, että +hän menisi naimisiin vain siinä tapauksessa, että saisi tulla isäni +elämäntoveriksi. + +-- Sitä on kummallisia luonteita, niinkuin tuollakin neidillä, kun ei +halua tulla naimisiin. Luulisi, että rikkaan on kaikista parhain mennä +naimisiin nauttimaan elämästä, sanoi Mikko yhä jalokiviä ja kuvaa +katsellen. + +-- Kaikista vaikein on rikkaan tulla naimisiin, sanoi Lilja vakavasti. + +-- Miksi niin? + +-- Siksi, että kaikki kosijat ovat ihan sanomatonta rakkautta täynnä. +Niitten kirjeetkin ovat niin rakkaudesta ylitsevuotavia, että oikein +haisevat, vaikka monet kokemukset näyttävät, että rakkaus onkin +kestänyt vain kosinta-ajan. Rikkaan on paras mennä naimisiin semmoisen +pojan kanssa, joka ei uskalla kosia. -- Miten niin? -- Siksi vain, että +sitä voi syrjästä katsomalla nähdä toisen sisimpään, ja katse voi +merkitä enemmän kuin sanat. -- Mutta meiltähän tässä unohtuu elämän +tärkeimmät toimet ja jäähtyy meidän lempiliememme. Sitten hän, +kaadettuaan kupit täyteen kahvia, kehoitti Mikkoa panemaan sokeria +sekaan ja ottamaan leivoksia. -- Tehän kuulutte olevan metsästäjä. +Kohta joutuu metsopäivällinen. Me olemme ostaneet suuren metson +salametsästäjältä. + +Mikon sydän hytkähti, kun hän kuuli tänä päivänä pääsevänsä +metsopäivällisille. Hän ei osannut sanoa muuta kuin: -- Kuinka te +voitte minulle, tuntemattomalle miehelle, olla näin hyvä? Lilja koetti +torjua ylistelyn, vakuutti, ettei Mikko ole tuntematon -- onhan Ville +hänestä paljon puhunut -- ja alkoi kertoa, miten sairaalassa oppii +rakastamaan lähimäistään, siellä kun tapaa vain kärsiviä ihmisiä. + +Päivällispöydässä johtui puhe metsästykseen. Mikkokin kertoi, miten +metsäkana lensi hänen päänsä päälle ja miten metso lensi eteen, kun hän +matki koppelon ja metson laulua. Kun Lilja tätä kovasti ihmetteli, +kertoi Mikko: + +-- Minä kun olin äitini lapsista vanhin, niin täytyi jo +kahdeksanvuotiaana yksin olla karjan paimenessa laitumilla +kuljettelemassa lehmiä ruokapaikasta toiseen. Siellä toukokuun ja +kesäkuun pitkinä päivinä tuli miettineeksi jos jotakin. Nuori kieleni +oli silloin taipuisa vaikka solmulle vedettäväksi. Siellä taivuttelin +ääntäni matkimaan lintuja ja kohta aloin nähdä, että milloin metsäkana, +milloin teeri, milloin metso lentää korahti eteeni, vieläpä +päälaellekin. + +-- Silloin kai se käsikin tottui viskaamaan kiveä mihin paikkaan +tahtoi, sanoi Ville. + +Nyt Ville kertoi, miten he rippikouluaikanaan olivat joutuneet +kivisotaan rovastin pahanilkisten poikien kanssa. -- Me olimme uimassa, +kun sen riettaan orjat rupesivat meitä kivittämään sinne järveen -- +tässä kulmassani näkyy arpi vieläkin, kun muuan vinkula viskasi +teräväsärmäisellä kivellä. Mikko oli rannalla, tämä kun +pohjanmaatulaisena ei osannut uida. Tämän Mikon täytti pyhä viha, hän +koppasi rannalta kivenmukulan ja sanoi: »Sitten on ihme, jos noista ei +lopu risti», ja viskasi kivellä juuri sitä, jonka kivi sattui minuun, +ja silmä meni sisään. + +-- Se kai osui sattumalta? sanoi Lilja. + + -- Sattuipahan toinen kivi toista takaraivaan, kun lähtivät älisten +juoksemaan kotiinsa, ja vielä kolmatta selkään, vaikka olivat jo +ainakin viidenkymmenen sylen päässä menossa. + +-- Osasin minä toki siihen aikaan viskata kivellä mihin lehteen puussa +tahansa, sanoi Mikko vakuudeksi. + +-- Oli tällä poikasena kummallisia taipumuksia, sanoi Ville. -- +Vieläköhän sinä osaisit saarnata sen Nilsiän rovastin vaalisaarnan. +Tämä kun kuuli minkä papin tahansa kirkossa saarnaavan, niin paikalla +samalla äänellä saarnasi saman saarnan, mutta muut eivät olleet niin +ylösrakentavia kuin se Nilsiän rovastin vaalisaarna. Me tätä +kutsuimmekin Nilsiän rovastiksi. + + * * * * * + +-- Etköhän antaisi minulle pyssyä ja ampumatarpeita, veisin jonkun +linnun kotituliaisiksi, sanoi Mikko seuraavana päivänä Villelle. + +-- Aivan mielelläni annan ja hyvän annankin, olin juuri sitä ajatellut, +vastasi Ville. -- Mutta sinulla ei ehkä ole niin kiirettä sinne +kotipuoleen, ettet joutuisi olemaan huomeneen ja nukkumaan vielä +tulevan yön. + +-- Kyllä minä nyt unelta jaksan, ja sitäpaitsi näkyy tulevan tyyni yö +tänä iltana. Metso laulaa, puhui Mikko päättävästi, mistä äänen sävystä +kuului, että hän tahtoi nyt lähteä. + +Ville ja Lilja eivät nyt enää kieltäneetkään lähtemästä, mutta Ville +kysyi: -- Mitä nyt meinaat siellä kotipuolessasi, mitä latua aiot +lähteä hiihtämään, kun Mäkelän tie on noussut pystyyn. + +-- Jos joltakin hyvältä ihmiseltä saisin tilkareen maata, rupeisin +siihen tekemään pikkuista kouran kokoista mökkiä, jossa rypisimme. + +-- Onhan meillä maata vaikka paljon, kiirehti Lilja sanomaan. + +Siihen Liljan esitykseen ei Ville tarttunut, vaan sanoi: -- Minulla on +tilkka tiedossani, käpylintu kätkössäni. Tällä kauppias Leizénillä on +maatila tuolla Koutajärven takana Kuurtajanjoen suulla, joka Leizéniltä +joutaa myytäväksi. Silloin ei tarvitse paljaan taivaan alle, kylmään +metsään ruveta talontekoon. + +-- Silläkö Lentsulla? keskeytti Mikko jo hiukan innostuen. + +-- Sillä Lentsulla juuri on maatila, joka joutaa ja hyvin joutaakin +myytäväksi, miehellä ovat raha-asiat siksi rempallaan ja luottoa ei +tahdo löytyä hakemallakaan. + +-- Söisihän se koirakin leipää, kun olisi rahaa. Mistäpä siihen +semmoisen tilan ostoon minunlaiseni rahat koppasi, sanoi Mikko +tyynesti. + +-- Rahoja niitä kyllä on ja saadaan myös, sanoi Ville. -- Minä olen +toimikunnan jäsenenä tässä täällä sijaitsevassa Kontiorannan pitäjän +säästöpankissa ja siinä on nyt rahaa. Otetaan siitä rahat kiinnitystä +vastaan, niin ei tarvita takausmiehiä eikä mitään, kiinnitetään vain +tila takuuseen. Eikä muuta kuin asiaan käsiksi. Silloin sikaa säkkiin, +kun se on päin. + +Mikko punalti päätään ja sanoi: -- Sietääpä harkita. Kun käyn Aunon +luona, niin tulen tänne uudelleen. Silloin tuon sen pyssysi, jonka nyt +annat. + +Lilja oli tätä kuunnellut ääneti, mutta yhtyi nyt puheeseen: -- Jos se +homma ei ottaisi tulta, niin meillä on tuolla Hirvilahden rannalla +maata paljonkin. Kaikki sanovat sitä hyväksi viljelysmaaksi. Jospa +rupeatte sinne tekemään taloa. Paha kyllä siellä ei ole entistä. + +-- Se sitten, kunhan tästä Leizénin tilasta otetaan ensin selvä, sanoi +Ville. + +Kaikki nousivat pöydästä. Kiiteltyään isäntäväkeään Mikko toimittautui +kotimatkalle. Elämä oli saanut taas sisältöä. Oli taas olemassa +muutakin kuin Ledenberg ja kosto. + + + + +Yhdeksästoista luku. + + +Virtalan emäntä oli Aunon kanssa jo käynyt toimittamassa aamulypsyn +navetassa ja hellaan oli jo pantu tulta aamiaiskeiton keittämistä +varten. Nyt keskustelivat taas naiset siitä ainoasta mahdollisuudesta, +että Mikko on sillalta hypännyt jokeen, kun häntä ei kuulu missään eikä +kukaan ole nähnyt. -- Mutta kukas tuolta tulee! sanoi emäntä +ihastuksissaan, osoittaen kädellään akkunaan. Auno pyörähti katsomaan, +tapansa mukaan löi käsiään yhteen ja huudahti: -- Herra Jumala hyvästi +siunatkoon! Mikko ja lintutakka selässä. -- Muuta ei osannut Auno +sanoa, räpäytti vain käsiään kuin lentoon pyrkijä ja kiirehti +aukaisemaan Mikolle ovea. + +Mikko heitti nyt kauloista vitsalla yhteen sidotut lintunsa lattialle +-- kantamuksessa oli neljä metsän parhainta metsoa, kaksi suurta mustaa +teertä ja kukkapää metsäkana -- ja sanoi tyynesti: -- Siinä on +keittämisen apua. + +Hikeä otsastaan pyyhkien meni Mikko pöydän taakse istumaan. Auno oli +riemuissaan Mikon tulosta ja hänen tuomisistaan. Hän rupesi emännän +kanssa päästelemään lintuja vitsasiteistä ja he hokivat yhteen suuhun: +-- Siinä on keittämisen apua, siinä on keittämisen apua. -- Kun linnut +oli levitelty lattialle, otti Auno yhden metson, ojensi sen emännälle +ja sanoi iloisesti: -- Saaneen kädet ne ovat sulimmat, tässä on sinulle +tämä. Emäntä ihastui: -- No se tuo ei ole vähäinen käsianti -- ja lähti +viemään metsoa pirttiin muittenkin nähtäväksi. + +Auno olisi nyt lähtenyt, mutta emännällä oli valmis pannu, sitä kantaen +hän palasi tupaan ja naurussa suin ilmoitti: -- Pitää se toki +metsämiehen suu saada sulaksi. Sen suu se napsaa, jonka jalka kapsaa. +Tuommoinen lintuläjä ei ole joka miehen lattialla. + +-- Ei olekaan, mutta meidän lattiallamme se ei ole ensi kertaa. Ja kun +Jumalalta lienee myötiä, niin ei se ole vielä viimeinenkään, sanoi +Auno. Kun oli istuttu kahvipöydän ääreen, täytyi Mikon ruveta tekemään +selvää matkastaan. Hän kertoi lyhimmittäin menneensä Koskelan +kaupunkiin entiseltä Tervolan Villeltä saamaan pyssyä ja ampumatarpeita +ja sitten metsästellen sieltä palailleensa. Sen Auno ja emäntä +uskoivatkin. + +Mikko ei välittänyt välipalasta, hän rupesi syömään vasta kun +lintukeitto oli valmis. Emäntä oli tuonut pöytään rukiisen pullan ja +voilautasen. Auno ei tullut pöytään ennenkuin oli laittanut Mikolle +vuoteen. Hän näki Mikon nyt syövän aivan harvinaisella halulla ja uskoi +nyt myös saavan unta, kun tiesi hänen koko yön rähmästäneen metsojen +jälessä. Syötyään Mikko sanaa puhumatta riisui kenkänsä jaloistaan ja +köllistyi vuoteelle ja vetäisten peitteen ylleen hautautui kokonaan +peitteen alle. Auno otti nyt keittokuppinsa, lusikkansa ja +leipäpalasensa ja hiljaa ovea kiinni painaen poistui keittiöön +syöntiään lopettelemaan. Hän varoitteli vielä talon lapsiakin pysymään +hiljaa, jotta Mikko pääsisi nukkumaan. Mikko koetti olla nyt mitään +ajattelematta. Ajatukset liikkuivat kuitenkin kaupunkimatkassa, +Leizénin maatilassa ja viimeöisessä metsästysretkessä. Ne Lättenperin +aikaansaamat tapahtumat tuntuivat olevan likellä, mutta ne olivat kuin +kaiken viljan sortanut raesade, joka pois paetessaan viimeisiä +rakeitaan piristelee, samalla kuin heikkenevä ukkosen jyrinä kerta +kerralta etenee ja pilven synkkä seinäkin loittonee. Ennen pitkää +rupesi Mikkoa raukaisemaan. Oli kuin korviin kuuluisi Liljan herttainen +puhelu ja hänen rinnoillaan näkyisivät häikäisevän säteilevillä +jalokivillä koristetut kellon vitjat letkahtelemassa, mutta kohta +katosi kaikki. Jäsenet valahtivat hervottomiksi, ainoastaan peite +liikkui huokumisen mukaan. + +Oli jo päivä kallistumassa illaksi, eikä vieläkään kuulunut tuvasta +mitään liikettä. Auno oli varustanut kahvipannun toivossa, että Mikko +ehkä nyt herää kahvia juomaan. Hän aukaisi varovaisesti tuvan oven ja +hiipi tupaan. Mikko nukkui aivan tiedotonna, oli vain kääntynyt +selälleen ja peitettään solauttanut jalkoihinsa päin. Toinen käsi +peitteen alla ja toinen heitettynä vuoteen liepeelle hän nyt veteli +sellaista unta, jota Auno oli Jumalalta hänelle monta viikkoa +rukoillut. Ei Auno nyt raskinut herättää Mikkoa kahvia juomaan, vaan +hiipien poistui tuvasta ottaen avaimenkin ovelta, jotteivät lapsetkaan +sinne menisi ilakoimaan. + +Kun ei Mikko herännyt koko sinä iltana, poistui Auno pirtistä, meni +tupaan ja teki vuoteensa lähelle Mikon vuodetta, kuullakseen milloin +Mikko alkaa liikkua ja voidakseen nousta toimittamaan, mitä hän +tarvitsee. Mutta ennen pitkää Auno oli nukkunut yhtä sikeään uneen kuin +Mikkokin. Huomisaamun hämärä oli harmaan hevosen kokoinen, kun Auno +heräsi, ja samassa alkoi Mikkokin viehkuroida ja verrytellä nukkuessa +rauenneita jäseniään. + +Kimpoamalla hyppäsi nyt Auno vuoteeltaan ja kiiruhti keittiöön saamaan +ensinnäkin kahvia. Kun kahvipannu jo oli tuvassa, venytteli ja oikoi +Mikko käsiään ja jalkojaan vuoteellaan ja kysyi: -- Iltako nyt on vai +aamu? Olen nukkunut niin sikeästi, etten ole tiennyt tästä maailmasta +tämän taivaallista. + +Auno naurahti ja virkkoi iloisesti: -- Kyllä tämä on aamu. + +-- Kyllä kai se nyt Uni-Matti sai sitten velkansa, sanoi Mikko ja alkoi +konkoa vuoteelta. Seisoalleen päästyään hän kankein askelin poistui +ulos. Sieltä tullessaankin hän vielä käveli kankeasti ja sanoi +hymähtäen: -- Kukahan minulta on nukkuessa jalat vaihettanut, kun nämä +eivät tunnu entisiltä omilta jaloiltani? + +-- Eiköhän se kauppa sentään purkaudu, kunhan tässä saadaan kahvia, +sanoi Auno tyytyväisenä kahvia kaataessaan kuppiin. Sinne pöydän taa +istui nyt Mikko ja kankeasti käsitellen kuppia alkoi ryyppiä kahvia. + + + + +Kahdeskymmenes luku. + + +Kylvöaika alkoi olla käsissä, minkä vuoksi Mikko lähti ottamaan selvää +Leizénin maatilasta. Hän matkusti ensinnäkin Kuurtajanjoen suulle +näkemään tätä tilaa. Hän tuli Leizénin omistamalle Korholan tilalle ja +näki kartanon olevan kauttaaltaan ränsistyneenä, ihan viimeistä +värsyään laulavana ja raunioiset pellot laihaa nurmea kasvavina +ketoina. Ainoastaan muutaman pelto-osan puolisko oli hyvin nikuraisena +rukiinlaihona ja muutaman osan nurkka sulana peltona, jossa viime +kesänä näkyi kasvatetun perunoita. Aitaa ei peltojen ympärillä ollut +yhtään tavallista riehtoväliä, ainoastaan pönkittelemällä köhilöitä ja +repaleita. Mutta näköala matki Mäkelän näköalaa. Mikon silmä kaipasi +vain isoa kuusta, jota ei kuitenkaan ollut -- eihän sitä ollut enää +Mäkelässäkään. Mikon povessa tuntui mieluisa sysäys: Mikäs tässä +hätänä, kaiken muun voi sentään korjata käsin! + +Tilan yhdessä huonerähjässä asui vaimoineen ruma mies, jonka toinen +jalka oli korttelia lyhempi toista. Kuullessaan Mikon asian mies nousi +levottomana kävellä länkkäilemään huoneensa lattialla, suuri +paksuhuulinen suu puoleksi auki hölmöttäen. Hänen suurinokkainen +vaimonsakin alkoi toihuutella nokkaansa pahantuulisen näköisenä ja +porisi: -- Kyllä on hätäisistä hätäisin, joka tähänkin kyykistelee. Ei +miespolveen ole oikeaa asujaa ollut eikä tule. + +-- On kai tässä kerran ollut oikeakin asuja, kun noita peltoja on +noinkin paljon ollut sulana ja huoneitakin on ollut ihan tarpeen +mukaan, sanoi Mikko vakavasti. + +-- On ollut, mutta nälkä on ajanut asukkaan ja ajaa vieläkin, sanoi +akka melkein ävähtäen, ja vinot pikkuiset käärmeensilmät kiiluivat +syvistä kuopistaan. + +-- No, onko teillä sitten mitään asiallista vastaansanomista, jos minä +tämän ostaisin, sanoi Mikko tutkivasti kumpaistakin silmiin katsoen. + +-- Ei mitään, kyllä kait tämän meistä nähden saatte ostaa, sanoi ukko +ja istahti mustalle jakkaralle. + +Akka toihautti suurinokkaista päätään ja salaperäisen ivallisesti +sanoi: -- Kyllä kait tähän tulla saa ken haluaa, vaan ei tässä lysti +olla ole. + +Mikko siinä ei enää viipynyt, vaan lähti kiirehtimään Koskelan +kaupunkiin. Matkalle tultuaan hän ajatteli: »Taitaa tuolla muijalla +olla huonemieheksi pääsy huonoa, siitä syystä ehkä mielii vastustamaan +meidän tuloamme. Mutta kun älynnee olla siivolla, niin kyllä tuossa on +tilaa sekä meille että heille.» + +Kuurtajanjoen suulla, aivan siinä niemessä, missä joki yhtyy +Koutajärveen, asui rikas kauppias. Tultuaan talon kohdalle Mikko +pistäytyi kauppapuotiin, missä iloisesti hymyilevä toimeliaannäköinen +talon rouva hääri mitaten vaaleata kangasta muutamalle ostajalle. +Hoikkainen puotineiti luki rautanauloja toiselle ostajalle. + +-- Olisiko kauppias saatavilla, kysyi Mikko rouvalta. + +-- Kyllä se on. Mistä te olette, ette suinkaan liene näiltä tienoin, +koska en teidänlaistanne ole täällä nähnyt? sanoi rouva Mikkoa silmiin +katsoen. + +-- Olen tuolta Salmenniemen pitäjästä. + +-- Missä täällä sitten kuljette? + +-- Kävinpähän tuota Korholan tilaa katsomassa ostaakseni. + +-- Mikä on nimenne? + +-- Mikko Mäntyseksi ne ovat sanoneet. + +-- Varmaan se Mikko Mäntynen, josta tässä toisella viikolla +sanomalehdistä luettiin, että oli tuomittu konkurssitilaan. + +-- Se sama minä olen, sanoi Mikko hieman alakuloisesti. + +Kun puotineiti oli saanut rautanaulat antaneeksi ostajalle, sanoi +rouva: -- Käypä sinä, Olka, sanomassa kauppiaalle, että tulee käymään +täällä ja että eräällä vieraalla on sille asiaa. + +Kauppapuodin perällä olevasta ovesta tulla töpsytteli kohta puotiin +leveämuotoinen, hyväntuulen näköinen kauppias, jolle rouva virkkoi +iloisesti: -- Tässä kuuluu olevan Korholan uusi isäntä, se Mikko +Mäntynen, josta toisella viikolla luettiin sanomalehdestä. + +-- Terve sitten, hyvä naapuri! Lähdetään tänne sisälle, sanoi kauppias +tarjoten kätensä Mikolle. + +Kauppias vei sitten Mikon kahden huoneen läpi valoisaan, loistavasti +kalustettuun saliin ja osoitti istumaan eräälle hyllyvälle tuolille. +Itse hän istui toiselle ja sanoi: -- Te olette siis ostanut Korholan. + +-- En vielä ole ostanut, mutta luulen ostavani. Kävin vasta sitä +katsomassa. Muu tuossa ei miellytä kuin näköala, vaikka eihän sitä +sillä eletä. + +-- Kyllä siinä Korholassa elää muutenkin, kun työtä tekee, sanoi +kauppias varmasti. -- Korhola on seudun parhaimpia tiloja, mutta sattui +joutumaan huonoille jälille. Se joutui kerran perikunnan tilaksi, tuo +ukko kämpyrä huusi sen huutokaupasta. Siltä kuoli sitten emäntä, sitten +lapsilleen äitipuoleksi nai tuon koleron, mikä sillä nyt on toverina. +Tämä levitti lapset maailmalle eikä alkanut saada minkäänlaista +vierasta apulaista. Parikymmentä vuotta on nyt ukko yksinään +kämpyröinyt ainoana työntekijänä, ja sitä tietä on tila mennyt +tuommoiseksi kuin se on. Oli ukko joutumassa ihan lintujen kirjoihin, +mutta sai myydyksi tuolle kauppias Lentsulle. Siitä sai muutamia satoja +markkoja, joita se nyt syöpi. + +-- Paljonkohan siitä Lentseeni on maksanut. + +-- Lieneekö ollut aivan täyteen kolmetuhatta. Ei sitä nykyään kuljeteta +suurista rahoista. + +-- Sentähdenpä se minulle onkin sopiva, minä en kykene kallishintaisiin +kättäni puuttamaan, kuten tunnutte tietävän. Pari viikkoa sitten olen +tuomittu konkurssitilaan ja paljastettu ihan luita myöten. Enkä muutan +olisi uskaltanut ajatella tämmöistäkään, mutta tuolla Koskelassa se +konttoristi Ville Tervonen minua kehoitti tähän hommaan. En minä muuten +olisi tiennytkään tästä tilasta. + +-- Se konttoristi Tervonen minulle juuri teidän kohtalostanne kertoi jo +ennen sitä konkurssijuttua. Oli silloin juuri tuotu teidän +lehmäkarjanne Koskelaan. Minusta tuntui se Tervosen kertomus +mahdottomalta uskoa, mutta nythän minä sen saanen kuulla itseltänne, +onko se sitten niin, että väärennetyillä papereilla olisi teidät +paljastettu todellakin luita myöten. + +-- Kyllä se on totta ja vielä enemmän kuin totta, sanoi Mikko lujasti. + +-- Miten aiotte päästä nyt alkuun, kysyi kauppias ja äänessä kuului +myötätunto. + +-- Se Tervonen aikoi pitää huolen ainakin ensimäisestä kauppasummasta +tai vaikka koko hinnastakin. Ja eräs vaimoni sukulainen, Amerikasta +tullut, lahjotti vaimolleni sata dollaria. Sillä saamme lehmän ja ehkä +jonkinlaisen hevosenkin. Ja jos se ryöstö olisi siihen päättynytkin, +että karja ja maatila irtaimineen ryöstettiin, niin minulla olisi yli +parin tuhannen rahaa sen vaimoni sadan dollarin lisäksi, mutta kun +minut tuomittiin konkurssitilaan, niin pesänhoitajat paljastivat nekin, +ettei ole muuta penniäkään kuin se sata dollaria. + +-- Voi katalaa tekoa, sanoi kauppias ja lisäsi oltuaan hetken vaiti: -- +Jos te tulette tarvitsemaan työaseita, niin niitä saatte meiltä +lainaksi, ettei niitä tarvitse paikalla ruveta ostamaan. + +-- Kiitos, kiitos siitä. Mutta minulla oli asian nimenä tähän taloon -- +kun tuossa Korholassa näkyy olevan vähäsen sulaa peltoa, niin saisinko +teiltä ohran siemeniä vai pitäisiköhän niitäkin sieltä Koskelasta +haalia? + +-- Saatte ja hyviä saattekin niin paljon kuin tarvitsette, ja saatte +muutakin mitä vain tarvitsette. Ei täällä vielä nälkä tule päätänne +palelemaan, sanoi kauppias reippaasti. + +-- Olen sangen kiitollinen, en osannut aavistaakaan, että täällä +tuntemattomassa puolessa sellaista osanottoa tulisin tapaamaan, sanoi +Mikko hyvillään. + +-- Ette te kovinkaan tuntematon ole, kuulin konttoristi Tervoselta +siksi tarkoin kohtalonne. + +Mikolla oli kiire päästä Koskelaan talon kauppaa tekemään. Hän nousi +lähtemään ja kiitteli kauppiasta, joka puristi lämpimästi Mikon kättä +ja ystävällisesti sanoi: -- Tervetuloa naapuriksemme. + + * * * * * + +Mikko lähtikin nyt kiirehtimään Koskelaan. Jo huomenaamuna oli hän +siellä kaupanteossa ja saapui samana iltana illan pimetessä Virtalaan, +missä iloisin kasvoin sanoi Aunolle: -- Nyt sitä minä olen taas talon +isäntä ja sinä tulenpalava talon emäntä. + +Auno löi käsiään yhteen ja huudahti: -- Nyt kummia kuuluu! Mistä +pilvestä se nyt putosi? + +-- Ei ole pilvestä, maasta se on kotoisin ja maaksi se on jälleen +tuleva, sanoi Mikko. -- Meillä on pitkä muuttomatka, mutta eipähän +tavarat haitannekaan. Enemmän kuin kuusi peninkulmaa saamme taivaltaa, +ennenkuin olemme kotonamme. + +-- Enemmän kuin kuusi peninkulmaa! Aivan toisessa maailman ääressähän +se sitten on! + +-- On sitä vielä ilmaa etempänäkin, eikä se ole sen loitompana kun +Kuurtajanjoen suulla, Koutajärven takana, ei kaukana Koutajärvestä. + +-- Aivan tuntemattomaan puoleen, sanoi Auno, äänessä väräjävä +alakuloisuus. + +-- Eihän meillä täälläkään pestyä pöydänpäätä ole, ja ihmisiä niitä +näkyy olevan sielläkin, naapurinamme on rikas kauppias, joka lupasi +meitä auttaa kaikella, mitä tarvitsemme. Sanoi tietävänsä kohtalomme, +ja se häntä näkyi lämmittävän. + +-- Joko sitä milloin lähdetään? + +-- Täytyy lähteä matkalle jo huomenna, jotta ylihuomenna pääsemme +perille. Täytyy joutua tekemään toukoa. + +-- Tekemään toukoa? Semmoistakinko lystiä siellä on, että vielä omaan +peltoon saa tehdä toukoa? + +-- Saamme tehdä vähän kevättoukoakin ja rukiin laihoakin. Kun sattuu +hyvilleen, niin pari riihentäyttä tulee rukiita. + +-- Ihan vuoden leipä! No ei ole hätä tämän näköinen kun aivan oinaan +tavoin pukaten päästään vielä maahan kasiksi. En ole osannut +aavistaakaan enkä ajatellakkaan, muuta kuin pientä puumökkiä johonkin +järven niemeen, sanoi Auno ja syvä ihastus povessaan rupesi laittamaan +illallista. + +-- Vai viime kerta me tässä iltaistelemme, sanoi Auno sitten +illallispöydässä mietteissään. -- Kiitollinen muisto jää tähän taloon, +on tässä kovimman kohtalon aikana ollut hyvä olla. Ovat lämpimästi +meidän kohtalomme ymmärtäneet ja tukeneet juuri kuin sairasta lastaan. + +Puhe siirtyi huomiseen lähtöön. Huomattiin, että pitäisi olla kontti, +johon ottaisi evästä, mutta ei ole sitäkään, jos ei talosta saa. -- +Säkkinä se on köyhä kaikki, huomautti Auno. -- Jos emme saa konttia, +niin käärimme evästä niitten vaatteitten sisään, mitä emme päällämme +tarvitse. Niihin kääröihin laitamme joistakin nuoranpalasista +lapinviilekkeet, joilla kiinnitämme kääröt selkäämme, ja +lähdetään pitkin ruununsarkaa astua heittelemään. Se sitten on +majanmuuttajaisrymäkkätä se! + +Mikko itsekseen hymähteli ja sanoi viimein: + +-- Kyllä vissiin siellä ihmisillä silmät aukeavat, kun näkevät Korholan +uusien asukkaiden kaikkine tavaroineen tulla rymyävän. + +-- Onko siinä asukkaita ollenkaan? + +-- On siinä oikein ruma ukko ja vielä rumempi akka, nokkakin on kuin +piilikirves ja kaula pitkä kuin kuokan varsi. + +-- Hyi!... Onko niillä siinä talossa mitään osaa? + +-- Ei mitään, mutta eihän niitä siitä viitsi taivasalle ajaa, kun vain +siivolla lienevät. + +-- Ei suinkaan, kun hänessä lienee meille jotakin katosta. + +-- On siinä huoneita, mutta ovat ikänsä eläneitä, melkein kaikki aivan +päälle kaatuvia. + +-- Onko siinä navetta lehmälle, sehän meillä täytyy olla ensimäinen. + +-- On siinä navettakin, mutta siitä toki näkyi jo laipio pudonneen +alas. + +-- No, kyllä sitä kesän aikana tulee laipiottomassakin aikaan. +Talveksihan saa laipion. + +-- Täytyy kai se saada ja on siinä talossa muitakin puutteita, jotka +täytyy kiireesti korjata. Ei ole pelloilla aitaa aidanlajista yhtään +riehtoväliä. Niityillä ei mahtane olla sitäkään vähää. Jos mihin päin +katsoo, niin näkee, että se talo on laitaan eletty. + +-- Kukapa se hyvän talonsa meille antanee! Kellä on hyvä, se asuu itse +talossaan. Ei ole muusta huoliminen, kunhan on työalaa, mitä voi työllä +korjata. + +-- Sitä siinä on, sanoi Mikko, nousi pöydästä ja alkoi riisua kenkiään +ja päällysvaatteitaan ruvetakseen maata. + +Huomenaamuna nousevan auringon rusko valaisi vasta korkeampien vaarojen +lakia, kun Mikko ja Auno säännöttömiksi mykerretyt ja nuoranpalasilla +sidotut vaaterykelmät selässään työntyivät Virtalan portilta tielle, +minne isäntä ja emäntä saattoivat lähtijöitä ja viime kerran käsiä +puristaessaan sanoivat: -- Miloinkahan teitä nyt näkee tai näkeekö +milloinkaan? -- Mutta Auno sanoi emännän kättä puristaessaan: -- Minä +kyllä en sinne niin juurilleni kasva, etten joskus vielä kävisi teitä +näkemässä ja näkemässä vielä Mäkelääkin, jossa silmäni olen tälle +maailmalle aukonut. + +-- Sitä en minä halua nähdä. Kamalat muistot vain uudistuisivat, sanoi +Mikko ja lähti astumaan. Jälkeen lähti Aunokin ja äänettöminä astua +julppasivat toinen toista laitaa tietä eivätkä katsoneet jälkeensäkään, +vaikka Virtalan isäntä ja emäntä katsoivat menijöitä niin kauan kuin +tien kääntyessä vesakko peitti suojaansa menijät. + + * * * * * + +Toukokuun keltainen aurinko paistoi jo lännen syrjältä, kun Mikko ja +Auno kaikille ilmansuunnille katsellen saapuivat Korholan +kotipientareelle. Päivä oli jo jälellä puolen. Kun talosta ei näkynyt +mitään liikettä, istuivat Mikko ja Auno tiepuolessa olevalle rauniolle +ja siinä istuessaan he katselivat lähelle ja kauas. Auno katseli lännen +rannalle, mistä näkyi vielä jääpeitteinen Koutajärven selkä, ja sanoi: +-- Tuo näköalahan tässä on puoli ruokaa. On vielä avarampi ja +mahtavampi kuin Mäkelässä. Olen tuota Koutajärveä aina kuullut +mainittavan isoksi, mutta en sitä noin suureksi ole uskonut, kun +tuoltakaan suunnalta ei näy laitaa. Ai, ai, miten on miellyttävä tuo +näköala! + +Auno näki Mikon katselevan toisaalle päin, missä sieltä täältä mäkien +rinteiltä näkyi taloja ja vainioita vihottavine laihopeltoineen. Nyt +Aunokin kääntyi sinne katsomaan, huomasi raunioiselta pellolta +jäkäläpäällisten raunioitten lomasta näkyvän vihantaa rukiin laihoa ja +sanoi ihastuneena: -- Tuollako se meidän rukiinlaihommekin on? + +-- Siellä se on. + +-- Mutta jo noita raunioita on noilla pelloilla. Mitenkä noita +kynnetään ja kartutaan, jos sulaksikin saisi? + +-- Nuo rauniot eivät ole juurillaan. Myötäinen on maa tuonne, kyllä ne +tulevat muuttamaan majaa, sanoi Mikko varmasti ja nousi lähteäkseen +taloon. + +Pirtin ja tuvan välillä olevaan eteiseen, jossa kattoa oli vain +muutamia ruoteen piikkejä ja siellä täällä joku ruoteeseen käpristynyt +tuohenriepale, heittivät nyt Mikko ja Auno kantamuksensa. Kun tuvasta +kuului liikettä, menivät he sinne. + +Kun tuvan asukkaat näkivät Mikon, niin kumpaisenkin kasvot värähtivät +ja ukko heti sanomat kysyttyään virkkoi: -- Vieraat taitavat olla tämän +talon tulevat isäntä ja emäntä. + +-- Kyllä me olemme, sanoi Mikko ujosti. + +Sen kuultuaan akka toihautti päätään ja sanoi: -- Jälestäkö ne tavarat +tulevat? Eihän teidän matkassanne ole muita tulijoita. + +-- Ei tule tavaroita jälestä eikä edeltä, sanoi Auno hieman ylpeästi, +kun tunsi akan niin kylmän tuulen puhaltamana käyvän asiaan. + +-- Ja tyhjin käsin aiotte tähän ruveta taloksi! Vihellä sinä, minä +pyöritän, sanoi akka katkera iva kasvoissa pyörittäen ojennettua +sormeaan ilmassa. + +-- Koetella täytyy, sanoi Auno yhtä ylpeästi. + +-- Miten te luulette pääsevänne alkuunkaan? sanoi akka kylmästi. + +-- Kylä ei kudetta kiellä kyynärältä kymmeneltä, sanoi Auno varmasti. + +Varsin lopettaakseen Aunon ja akan keskustelun Mikko virkkoi: +-- Mahtaisikohan täällä kenelläkään olla myytävää lehmää ja vieläpä +hevostakin? + +-- Kyllä niitä toki näin kyläisessä kylässä löytyy kumpaisiakin, kun +vain rahaa on, sanoi ukko ja kopisteli piipustaan tuhkia. + +-- Sana rahaksi ja viimeinen velaksi, huomautti Mikko reippaasti. + +Akka rähähti ilkeän ivalliseen nauruun ja huudahti: -- No kyllä sillä +lailla! + +Mikkoa rupesi kyllästyttämään tämä keskustelu. + +-- Missäpäin tässä on likinnä taloja, minä lähtisin käymään kylässä? +kysyi hän ukolta. + +Ukko viittasi luoteen suunnalle ja sanoi: -- Tuonnepäin niitä on. +Tuosta vesakon läpi näkyy ensimäinen, ja siitä lähtien niitä on ihan +rupenaan kymmeniä taloja, ja sitten vähän väliä eteenkinpäin. + +-- Siinäkö se on se Ryhälänmäen kylä? kysyi Mikko ja viittasi Aunoa +lähtemään mukaan. + +-- Siinä se on, kuului ukon sana. + +Mikko ja Auno lähtivät kylälle, mutta ei kestänyt kovin kauan, kun +Repolan emäntä talutti suurta, lihavaa lehmää, kuin hyljettä, ja Auno +heinätakka selässä tulla hynttyytti perässä. + +Repolan emäntä vei suoraa päätä lehmän navettaan, sitoi sen parren +rahiloon vitjoista kiinni ja nähdessään akan tulevan navettaan sanoi +ylpeästi: -- Tuossa on tähän navettaan nykyiselle emännälle ensimäinen +ja ilkeää sen tarjota ensimäiseksikin: se ei ole karvakato eikä sen +alta tarvitse emännän tyhjin astioin nousta. Iso pitää olla kiulu, +jonka se vuotaa kerralla. + +Akka oli kumman tuulen näköinen. Sillaikaa kun Auno taakasta purki +heiniä lehmän eteen, viittasi akka Repolan emäntää hätäisesti ulos, +missä emännän korvaan söpöttäen kysyi: -- Oliko sillä rahat lehmästä? + +-- Oli. Ihan rotisevan satamarkkasen työnsi isäntä lehmästä. + +Samassa joutui Auno navetasta ulos, mutta ei ollut puhetta kuulevinaan, +kutsui vain Repolan emäntää jäljessään tulemaan huoneeseen, kaivoi +vaatemyttynsä sisästä pannunsa ja kahvikompeensa, haki talon sivuitse +juoksevasta pienestä purosta pannuunsa vettä ja meni porstuan perällä +olevaan keittiöön. Keittiön loukossa oli polven korkuinen kivilaite, +jolla oli tulisija ja ylhäältä orresta riippuva puukoukku ja muutamia +kekäleitä. Siihen koukkuun pani Auno pannunsa sangasta riippumaan ja +kekäleistä viritti tulen alle. Siinä kyllä mustui pannu, mutta saatuaan +kahvin keitetyksi Auno vei pannunsa purolle ja luuturaasulla puhdisti +kirkkaaksi ennenkuin toi pöydälle. Siinä talon sinne tänne +hetjahtelevalla mustalla pöydällä olivat nyt kahvineuvot. Sen ympärillä +oli sekä talon väki että Auno vieraineen iloisesti keskustellen +juomassa kahvia, kun mies mustaharjalla ruunikolla hevosella toi +heinäkuormaa ja Mikko asteli heinäkuorman perässä. Kun ukko akkunasta +havaitsi sen, leimahtivat kasvot kumman näköisiksi. Hän nousi katsomaan +ja sanoi: -- Koivulan Risto! + +Hevonen saatiin talliin ja heiniä eteen. Miehet tulivat tupaan, ja +nähtyään pöydän ympärillä kahvinjuojat Risto virkkoi hyvän tuulen +näköisenä iloisesti: -- Tekö täällä olette, tuota, harjakkaita +juomassa, ja meinaatteko meidät asianomaiset jättää, tuota, kuiville +suin. + +-- Nämä ovat lehmän harjakkaita, hevosen harjakkaat tulevat perästä, +sanoi Auno iloisesti ja kohotti pannuaan, tuntuisiko siitä vielä edes +yhdet kupit tulevan. Pannussa tuntui vielä olevan. Auno puhdisti kaksi +kuppia ja laski ne täyteen. + +-- Siinä on aluksi teillekin, minä tuon kohta lisää, sanoi hän ja +melkein juosten kiirehti ulos. + +Risto ja Mikko tyhjensivät kuppinsa. Nyt Mikko otti povitaskustaan +lompakkonsa, veti siitä kolme suorallaan olevaa kirkasta satamarkkasta +ja sanoi: -- Tuo hevosenkauppa kai se päätetään, mutta kun teiltä nuo +kärryt eivät joutane myötäväksi, niin kyllä minä tulen aikaan. Minulle +ensi hätään on kärryt luvassa lainaksi, vaikka omiensa edellehän sitä +ei olisi käynyttä. + +Satamarkkasia Mikon kädestä ottaessaan Risto sanoi arvellen: + +-- Ne, tuota, ovat minulla ainoat. Kesää vasten ainoat eivät jouda, +tuota. -- Sitten Risto kääntyi ukon ja akan puoleen ja hieman kaupasta +hyvillään satamarkkasia poveensa kätkiessään sanoi: -- Meillä, tuota, +tuli äkäisesti hevosen kaupat. Sanotaan, että yhdellä lastulla, tuota, +ei puu kaadu, vaan nyt se kaatui. Minä, tuota, lähdin tälle isännälle +tuomaan heiniä, niin tämä isäntä, tuota, kysyi ostaakseen tuota ruunaa. +Minä, tuota, arvelin, että saattaa sen yhtä hyvin myödäkin. Tämä +isäntä, tuota, kysyi mitä, tuota, tahdotte tuolla ruunalla. Minä +sanoin, tuota: »Minä tahdon, tuota, kolme sataa». Tämä isäntä, tuota, +tarjosi kättä siihen sanaan. + +-- Tyhmä mies, kun et tahtonut kuuttasataa, sanoi akka ilkeä ivan hymy +kasvoissa. + +-- Kohtalainen makkara se paras on, tuota. Minä en, tuota, aiokaan +uutta naapuriani ruveta nylkemään. Ja sen minä sanon, tuota, että tällä +kylällä eletään siksi röytämällä, tuota, että ei tahdota vasta tullutta +ruveta, tuota, paikalla paljastamaan. + +Lennätettyään kahvipannun pöytään alkoi Auno valitella sitä, ettei +täksi kesäksi voida saada perunankylvöä ollenkaan. Jos saisi +siemeniäkin, niin ei ole aikaa idättämään, ja siksi toiseksi ei näytä +olevan sulaa peltoakaan. Se tilkka, mikä olisi sulana, pitäisi saada +ohraksi, jotta saisi muutamankaan riihen täyden ohria. + +-- Meillä on, tuota, siksi roppakädellä pantu perunan siemeniä itämään, +tuota, että hehdon tai parikin saatan antaa, tuota, teille, virkkoi +Risto reippaasti. + +-- Sepä olisi Jumalan lykky, jos niin kävisi laatuun, sanoi Auno +tyytyväisenä. + +Mikko ei raskinut viimeisiä rahojaan panna perunan kauppaan eikä siinä +ukon ja akan kuullen tahtonut puhua velkakaupasta. Kääntääkseen +senvuoksi puheen toisaalle hän sanoi: -- Mutta niitä raunioita, niitä +näkyy olevan teidänkin pelloillanne, jos tämänkin talon. Se on kumma, +kun ne niitä sietävät pelloillaan, kun niitä näkyy olevan joka talon +pellot täynnä. + +-- No kun niitä tottuu kiertelemään, tuota, niin siinä se, tuota, +menee. + +-- Minulla kyllä ei riitä kärsivällisyyttä niitä kiertelemään. Kyllä +lähtevät sitä mukaa kuin sulaksikin saan ja sen sanon, että haihtunut +niitten luku on, kun tulette tulevana keväänä näillä ajoin katsomaan. + +-- Paljon mahdollista, tuota, mutta kyllä ne sentään ovat isompia nuo +rauniot, tuota, kuin ne näyttävät. Ne kun satoja vuosia ovat painuneet, +tuota, niin niissä on kätösen loimet niitä ottaessa, tuota. Ne eivät +tämänkään talon pellolla ole eilisen teeren poikia, tuota. Tämä on +vanhimpia taloja. Tässä tiedetään tulen palaneen ennen isoa vihaa, +tuota, ja niillä monilla raunioilla on jo päiviä päässä, tuota. + +-- Olkoon niinkuin on, kyllä ne tästä lähtien rupeavat muuttamaan +majaa, sanoi Mikko jäykästi. + +Risto nousi kahvipöydästä, onnea toivottaen alkoi kätellä Mikkoa ja +Aunoa ja kutsui ensi pyhänä tulemaan kumpaisenkin kotiinsa kylään. + +-- Me tulemmekin, ja sitten tehdään se perunakauppa, sanoi Mikko Riston +kättä puristaessaan. + +Ukko ja akka näkivät, että asiat lähtivät loistavasti uusilla +asukkailla alkuun, ja he olivat nyt kuin kynsille lyödyt. Alakuloisina +ja häveten päivällistä käytöstään akka kysyi: -- No miten se nyt on, +pitääkö meidän nyt tästä ihan suin päin lähteä pois, vai sovimmeko +vielä olemaan, meillä kun ei ole tämän enempää perhettä? + +-- Kyllä ainakin syksyyn asti, sanoi Mikko. -- Tuossa tämän kupeessa +näkyy olevan pöksä, johon minä laitan uudet akkunat ja muutenkin sitä +puhdistelen. Siinä me tulemme aikaan, sillä minä en päivällä tule +tarvitsemaan huonetta muuta kuin syöntiaikana ja sitten yöllä. + +-- Kyllä sopu tilaa antaa, kun kukin panee siipensä sivulleen, sanoi +Auno viitaten akan päivälliseen käytökseen heidän ensi näkemässään. + +Auno lähti hoitamaan lehmäänsä ja Mikko hevostaan, mutta nyt täytyi +saada talosta huomiseen asti lainaksi astioita, joilla antaisi +elukoille vettä ja lypsäisi lehmän. + +Ukko toimittikin Mikolle ämpärintörppöjä elukkain astioiksi ja akka +antoi inhoittavan mustan puukiulun lypsyastiaksi. Auno vei sen purolle +ja koetti siellä hiekalla puhdistaa, mutta se ei sen valkeammaksi +tullut, siihen täytyi lypsää. Navetasta palatessa olikin maitoa +kaikille tämän katoksen alla asuville ihmisille. + + * * * * * + +Huomeniltana ei Aunon enää tarvinut Onnikkiaan lypsää akan mustaan +kiuluun, vaan oli sekä maito- että muut ruoka-astiat uudet ja omat. +Illalliskeitonkin sai keittää omalla padallaan ja sai ruveta nukkumaan +omaan sänkyyn, omiin vaatteisiin oman katon alla. Vuodetta kyllä +ympäröivät mustat seinät, mutta ne eivät mieltä ahdistaneet. Kaikki +vastoinkäymiset tuntuivat olevan takana päin. Taivaan siunaus tuntui +viihdyttävän vastatulleita illan uneen. Ja huomenaamun tulikeränä +kohoava aurinko näkyi tuovan uutta siunausta. + + + + +Kahdeskymmenes ensimmäinen luku. + + +Kaksi viikkoa olivat Mikko ja Auno asuneet Korholassa. Kaikki +kevätkylvöt oli jo tehty, oli korjattu vainioitten aidat, lakaistu +pientareet niityiltä ja nurmilta kerätty risut. Lukemattomat +teräväkärkiset ruohon oraat vihannoittivat maata, puitten urvuista +puhkeavat lehdet loivat päivä päivältä metsäisille rinteille kesän +herttaista väriä. + +Mikko käveli tänä aamuna nurmisella vainiolla, jonka aikoi sulata tänä +kesänä kylvettävälle rukiille. Kun raunioita oli paljon, mietti Mikko, +mitä hänen nyt oli lähinnä tehtävä: ruvetako vetämään rauniot ensin +pois ja sitten vasta sulata nurmi pelloksi. Rauniot olivat satojen +vuosien kuluessa uponneet puolikyljistään maan sisään ja ympärille oli +syntynyt korkeita, nurmea ja vaaraimen varsia kasvavia penkereitä. +Tuollaiselle nurmen orasta vihottavalle penkereelle istui nyt Mikko ja +kun ympärillä näkyi vain raunioita, tuntui hänestä kuin hän olisi +hautautunut näiden jäkäläpäällisten raunioitten sisään. -- Kaikkea +pitää nähdä, kun satoja vuosia on taloa asuttu ja noita on siedetty +pelloilla, tuumi Mikko itsekseen. + +Aitojen takana vesakossa oli louhinen kumpu, jota ei voinut koskaan +pelloksi sulata. Sinne raivasi nyt Mikko kivenvetotien ja kohta +nähtiinkin hänet ruunallaan vedättämässä tuolle kummulle kiviä. Kuului +kuin ankara ukkosen jyrähdys aina kun Mikko päästi kärryjen korista +kivikuormansa valumaan. + +Päivä oli puolen rinnassa. Etelän lauhkea tuuli leuhutti ruunan pitkää +harjaa ja kesän ensimäisten kärpästen takia ruuna kimpsautteli +jalkojaan seisoessaan kärryjen edessä rauniolla, mistä Mikko hikipäässä +kaksin käsin ammensi kiviä kärryihin. Hän ei huomannut vieraan tuloa, +ennenkuin tämä sanoi hyvänpäivän ja hymyillen lisäsi: -- Jopa nyt on +vanhoja aarteita ruvettu purkamaan. + +-- Eiväthän nämä eilisiä näy olevan, sanoi Mikko kääntyessään +vieraaseen päin. Samassa Mikko tunsi kylmän väristyksen käyvän läpi +olentonsa: vieraan otsalla oli poliisin merkki ja virkalaukku +kainalossa. + +-- Eivät nähtävästikään ole eilisiä, sanoi vieras. Lienevät niitten +Korhosten kokoamia, joiden tiedetään jo paljon ennen isoavihaa Savosta +tänne tulleen. Niitä tiedetään olleen kaksi veljestä, toinen on +asettunut tuohon Kuurtajanniemeen ja toinen tälle paikalle. Tuota jokea +ovat ruvenneet kutsumaan Kuurtajaksi, kun se on kuurronnut heidän +eläimiään metsän pedoilta toiseltapuolen, -- toiselta puolen kuurtoaa +taas tuo ympäri niemen kiertävä järven ranta. + +-- Tämäköhän se sitten on vanhin paikka tällä kylällä. + +-- Tämä se tiedetään vanhimmaksi. Tästä ne sitten ovat levinneet sitä +mukaa kuin ihmisiä on lisäytynyt. + +-- Vanhuuttaanko tämä sitten sairastaneekin, kun on näin kulolleen +joutunut. Uudesta on alettava, jos mielii maasta leipänsä saada. + +Vieras punalsi varmasti päätään ja sanoi: -- Kyllä tämä maa antaa +leipiä kyntäjälleen. Asujain kunnottomuutta tämä on tällä jäljellä. +Vuosikymmenen, jopa enemmänkin, on ollut aivan omine ruokineen... On +soma nähdä, mitä on tuleva, kun näyttää teillä olevan aikomus aivan +perustuksia myöten ruveta kuntoon laittamaan taloa. Tuntuu senkintähden +somalta, kun tähän minunkin isäni isä on syntynyt. Siitäpä olen +kuullutkin tämän talon historian. Isän isältäpä kuulinkin, että hänen +vanhemmillaan tässä on ollut leipää ja leivän särvintä toistenkin +lapsille. + +-- Eivätpähän ole noita raunioita pelloilta raivanneet, sanoi Mikko +istuessaan rauniota kiertävälle penkereelle. Siihen istahti vieraskin, +kaivoi taskustaan sikaarin, jonka sytytettyään juuri kuin +puolustaakseen vanhempiaan sanoi: -- On ollut yleisenä tapana koota +pelloilla kivet raunioihin. Kuten näette, on niitä kaikkien talojen +pelloilla, missä vain kiviä on. Onpa ollut luulona, että rauniot +suojelevat hallalta toukoja, että kesän lämpö kun lämmittää rauniot +perinpohjin, niin ne hallayönä vuorostaan höyryävät lämpöä ympärilleen. + +-- Hm... Voi lapsellista ajatusta! sanoi Mikko. -- Päinvastoin +raunioitten kohdalla, jossa ei talven lumi suojele maata, menee routa +syvään, ihan maaemään asti, ja sieltä se kesän pitkään sulaessaan itkee +vettä ja pitää maata kylmänä. Sanokaapas, kuka on raunion ympäriltä +leikannut täyden tou'on? Nekin korren piikit, jotka vaivaisesti raunion +ympärille kasvavat, pysyvät vihantina jälemmäksi eivätkä maan kylmyyden +vuoksi voi tuleentua muitten mukana... Jos pysyn elossa ja Jumalasta +lienee myötiä, niin kolmen vuoden perästä ette näe tämän talon +pelloilla rauniota eikä halla kylmä viljaa aikaisemmin kuin +rauniopelloilla. + +-- Paljon mahdollista, paljon mahdollista, sanoi vieras ja kiven +särmään niisti sikaarinsa päästä valkeaksi palaneen hiilen. Sitten hän +rykäisi kolmeen kertaan ja osaaottavalla tavalla virkkoi: + +-- On oikein mieluista nähdä, että tätä rappiolle joutunutta isoisäni +syntymäkotia näin perinpohjin ruvetaan kuntoon ottamaan. Mutta minulla +on sangen ikävä asia teille ilmoitettavana. Siinä eräässä Salmenniemen +rovastin välisessä jutussa, jonka hyvin muistanette, on hovioikeus +vahvistanut kihlakunnanoikeuden päätöksen. Sen on vahvistanut +senaattikin ja tuominnut teille kolmekymmentä päivää vankeutta, jonka +johdosta nimismies toimitti minut teitä täältä hakemaan ja saattamaan +Koskelan kaupungin vankilaan suorittamaan vankeuttanne. -- Sen +sanottuaan mies kaivoi kainalolaukustaan paperin, jonka nurkissa näkyi +ruskeankirjavat leimamerkit, ja sanoi: -- Tässä se on päätös. + +Mikko ei välittänyt päätöksen näkemisestä. Kasvot synkistyivät ja hän +puristi suun ja hampaansa visuun ja oltuaan kauan ääneti sanoi +surunvoittoisesti: -- No, hyvä tuo oli, ettei sattunut heinän- tai +elonkorjuuaikana. Mutta rukiinkylvöttä jään tulevaa vuotta varten. Voi +tätä maailmaa! + +Mikko riisui hevosensa aisoista, talutti sen taloon, missä toimitti +Aunolle, jonka tuli viedä se Koivulaan. Koivulainen toimittaisi ruunan +omien hevostensa mukana laitumelle. + +Nololta ja haikealta tuntui Mikosta tämä lähtö. Hän neuvotteli lyhyesti +Aunon kanssa elämän järjestämisestä kuukaudeksi eteenpäin, sanoi +katkerana jäähyväiset ja lähti poliisin jälkeen kävelemään, kasvot +synkkinä ja hampaat lujaan puristettuina. + +Saman päivän iltana poliisi saattoi Mikon Koskelan vankilaan, missä +vankilan päällikön vaimona oli Pekkilän Sikri. Mikon nähtyään ja +poliisilta kuultuaan asian tämä sanoi iloisesti nauraen: -- Nyt +kuitenkin minulle aukeaa tilaisuus sen velan maksamiseen, joka on ollut +minun sydämeni pohjalla siitä Pekkilän syöjättären kynsistä +pelastumisesta. Hän osoitti keinutuolinsa Mikolle istuimeksi ja poistui +kahvin keittoon. + +Vankilan päällikkö sai poliisilta nimismiehen antaman passin ja +merkitsi kirjoihinsa, jonka jälkeen poliisi sai poistua. Sitten hän +kirjansa lupsautettuaan kiinni kääntyi Mikkoon ja sanoi ystävällisesti: + +-- Me olemme pitkin matkaa seuranneet teidän elämänne tarinaa ja +tapahtumia, ja tämä Sikrihän se tuon tuostaan on säälistä itkeä +suhauttanutkin. Nyt minä puolestani lupaan, että teidän ei tarvitse +tietää olevanne vankina. Iltaisin, kun toiset vangit suljetaan +yöteloilleen, suljen minä toisten silmien peitteeksi teidätkin +koppiinne, mutta samalla heitän lukon auki. Kun kaikki vangit ovat +paikallaan, niin pääsette omia aikojanne tulemaan tänne meidän +seuraamme samoille illallisille. + +-- Kiitos teille vaan, sanoi Mikko. -- En minä vankeudesta vankeutena +kovinkaan paljon perustaisi, olinpa minä nämä kolmekymmentä päivää +vaikka aidan vitsaksena. Mutta se kaivaa sydäntäni, kun rukiinmaa oli +kedosta sulattava ja nyt tämän seikan takia jään rukiinkylvöttä. + +-- Ei nyt sentään, sanoi vankilan päällikkö mietteissään. -- Nyt on +vasta toukokuun kahdeskymmenes viides. Kesäkuun kahdentenakymmenentenä +neljäntenä päivänä pääsette vapaaksi. Heinän teko alkaa tavallisesti +siellä maaseudulla vasta heinäkuun puolivälissä. Siihen mennessä vielä +kerkiätte laittaa rukiinmaata ison alan. + +-- Kun se tuo rukiinmaan laitto olisi yksin, niin jotakinhan sitä +kolmessakin viikossa kerkiäisi, mutta viittä vaivainen vailla, kun +on puussa pohjat, petäjässä liisteet. Ei ole viikatteita, ei +viikatevarsia, ei hankoa, ei haravia, ei sanalla sanoen mitään kynttä +karkeampaa. Niin ne ovat yhtäälle yhden jäljet, kun sitä on yksinään +laittamassa. + +-- Onhan se niin, mutta täytyy tehdä yksi ensin, mikä on ensimäinen, ja +toiset perästä. Lopulla tulevat kaikki tehdyiksi. + +-- Niin kai on tehtävä, sanoi Mikko alakuloisesti. + +Sikri toi nyt kahvipannua tupaan ja sanoi hymyillen: -- Olin ihan +sikisoki tänä aamuna lähtemässä teitä katsomaan, kun sanottiin ensi +kerran laivan lähtevän sinne Kuurtajansuulle, mutta siihen se kuitenkin +häläytyi lähtö ja nyt se jää siksi, kunnes te pääsette vapaaksi. Sitten +lähden teitä saattamaan ja näkemään Aunoakin. Lättenperin rouva se nyt +on hyvillään, ei tiedä lintuko hän on vai kala, kun isälleen sai +keinotelluksi Mäkelän. Mutta sen kuusenhan siitä kuuluu toki myrsky +vieneen, jonka tarinoita te aina kävitte kuulemassa. + +-- Mennyt on kuusi ja se joutikin, sanoi Mikko vahingoniloa tuntien. + +-- Sehän kuului olleen suuri se kuusi. Sikri on siitä paljon kertonut, +sanoi vankilan päällikkö. + +-- Oli se jommoinenkin näre, sanoi Mikko. Kolmetoista ja puoli metristä +syltä lähti halkoja. Sinne jäivät nekin jokainen kapale, kuten muutkin +vaiviot. -- Mutta vähät huolisin kuusesta, kun vain se olisi vahinkoa, +mutta kun meni kaikki henkeä, hipiätä myöten, niin se on enempi kuusta. + +-- No niinköhän tuo menee, että se asia ei koskaan oikea? sanoi +Sikri. -- Täällä on toissa talvena oleksinut kaksi niitä +lankomiesväikkänöitänne, ne ovat majailleet Lättenperissä ja täällä +kaupungilla kehuneet, että eivät siinä Mäkelässä kauan tule olemaan +nykyiset asukkaat... Olen niiltä, joille ovat kehuneet, kysellyt, +ovatko sanoneet syytä minkätähden Mäkelän asukasten on lähdettävä, +mutta eivät ole sanoneet syytä, sen vain että eivät ne kauan ole. + +-- Sepä se. Saahan sitä miehestä päivän pahaa puhua, kunhan ei nimeä +sano, virkkoi Mikko. + +Kun nyt kahvi oli juotu, poistui Sikri keittiöön laittamaan +illallisruokia. Pitkän tuokion perästä hän tuli ruoka-astioita kantaen +tupaan ja sanoi tyytyväisen näköisenä: -- Sitä on lykkyäkin, jos +pahojakin päiviä. Postin mukana saimme tuolta Kolehmajoelta +kolmattakymmentä kiloa painavan lohen juuri kuin teidän varaksenne. +Hätä ei ole tämän näköinen. + +-- Mutta eiköhän siinä Kuurtajanjoessa liene lohia, sehän on melko +suuri joki, sanoi vankilan päällikkö. + +Tuli puhe lohista. Mikko oli pohjolan-matkoillaan tullut siinä asiassa +hyväksi asiantuntijaksi. + +-- Kuuluu siinä järvilohia olevan, mutta kun minulla ei ole mitään +pyydystä, niin pysyvät lohet niinkuin muutkin kalat siellä missä ovat, +sanoi Mikko alakuloisesti. + +Nyt Sikri oli saanut pöydän katetuksi illallisruoilla ja kehoitti +Mikkoa ja miestään kääntymään pöytään. + +Sikri istui pöydässä pieni lapsi sylissään ja alkoi Mikolta kysellä +olojen kulkua aina siitä päivästä lähtien, jona hän lähti Mäkelästä. + + * * * * * + +Kesä oli lämmin ja pitkä. Syyskuun loppuun kesti lämmintä, joten +Korholan ruis kerkisi hyötyä, kasvaa ja joutua aivan täysikypsäksi. +Tuli kaksi riihentäyttä rukiinlyhteitä ja toiset kaksi ohria, joten +niistä lähti enemmän kuin vuoden leipä ja siemenet tulevaksi vuodeksi. +Olipa iso ala terhakkaa rukiin laihoakin tulevan kesän varalle, mutta +laihon keskellä näkyi nyt raunioita, joita ei olisi näkynyt, jos Mikko +olisi saanut olla Korholassa. + + + + +Kahdeskymmenes toinen luku. + + +Mikko oli nyt joka tapauksessa linnassa istunut mies, ja se seikka ei +mennyt jälkeä jättämättä, vaan kuvastui hyvinkin selvästi naapurien +käytöksessä. Olihan hän joutunut linnaan vielä papin syytöksestä ja +eihän tietenkään pappi tyhjiä kaivele. + +Olipa sattunut varjoa lankeamaan Aunonkin maineeseen. Mikon istuessa +vankilassa oli Aunon sukulainen Saara tullut Etelä-Suomesta Aunon luo +ja siellä saanut kuolleena syntyneen lapsen. Ukko ja akka toitottivat +vahingoniloisina maailmalle, että oli tapahtunut lapsenmurha, he kun +muka olivat aamulla kuulleet selvästi lapsen itkua. Tieto levisi +nopeasti ja Auno joutui Saaran mukana vastaamaan asiassa. Lääkäri kyllä +todisti lapsen kuolleena syntyneeksi, joten ukon ja akan kuulema itku +jäi vain maurullaan olevien kissojen naukumiseksi. Sitäpaitsi oli akan +kolero oikeudessakin hullusissaan kertonut, että juuri Auno oli hänelle +ensiksi jo aamulla varhain ilmoittanut lapsen syntymisen, joten +salaamisesta ei voinut olla puhettakaan, ja oikeus vapautti Aunon +syytteestä. Mutta tämä lapsenmurhajuttu rikkoi lopullisesti vanhuksien +ja Aunon välit. + +Aunon poissa ollessa olivat lisäksi elukat syöneet rukiinlaihon ja +hänen palatessaan makasi parhaillaan suuri lammaskatras laihossa. Auno +oli heti selvillä siitä, että ukko ja akka -- »nuo kirotut henget» -- +olivat tahallaan repineet aidat. Ukko ja akka viipyivät toista viikkoa +käräjämatkallaan. Kun he sitten palasivat, koetti akka tavatessaan +Aunon olla kuin liposen lintu. Hän alkoi kertoa matkastaan, missä he +ovat olleet ja mitä kaikkea siellä kuulleet ja nähneet. Mutta Auno ei +kuunnellut akan kertomuksia. Hän tunsi rintansa kuohahtavan ja sanoi: +-- Te ette saattaneet olla meidän kanssamme ihmisiksi. Muun pahan +lisäksi syötitte nuo ainoat laihon piikit mierolaisten elukoilla +repimällä aidat auki. + +-- Nyt kummia kuuluu! Mekö repineet aidat auki ja mieron elukoilla +syöttäneet laihon! Se vasta vale on, tohisi akka. + +-- Te juuri! Kumpainenka lienee teistä se, joka on aidan repinyt auki +ja siitä ovat Erkkilän lehmät ja kyläläisten lampaat silloin +käräjäpäivänä tulleet laihoon ja syöneet mustalle mullalle. Mutta nyt +on sillä lailla, että ei tarvitse enää kähennellä näitten kattojen +alle, vaan saatte kiireimmän kautta toimittautua sinne, missä ei meitä +ole. Siellä opitte erottamaan, mikä on lapsen itkua ja mikä on +maurullaan olevien kissojen marmatusta ja volinaa. + +Sen kuultuaan akka hyppäsi tasakäpälässä ja käsiään yhteen räiskäyttäen +sanoi: -- Mutta me emme lähde sinun käskylläsi. Meidät on Lentseeni +luvannut asumaan, emmekä lähde muitten kuin Lentseenin käskyllä. + +-- Lentsutta tästä lähdet, kunhan sieltä Mikko kotiutuu. Näette varmaan +silloin lähdön, jommoista ette ole ennen nähneet, sanoi Auno ja niistä +sanoista kuulikin ukko ja akka sellaisen varmuuden, että huomenna +katosivat Korholasta. Myöhemmin kuultiin, että lähes kahden peninkulman +päässä olevalle Koikeron kylälle, ukon veljenpojan luokse olivat +päässeet asumaan. Mutta vihansa hyvikkeeksi he eivät osanneet tehdä +muuta kuin kaiken kykynsä mukaan levittää juorua, että se tohtori, joka +Saaran lapsen ruumiin tutki, on ollut lapsen isä ja neuvonut Saaraa +myrkyttämään lapsensa. Tästä juorusta ei Saara eikä Aunokaan heti +tiennyt, ja kun he sanomalehdestä näkivät, että sama tohtori tiedusteli +palvelijaa, niin Auno tunsi olevansa hyvän velassa ainoalle +pelastajalleen ja kehoitti Saaraa menemään tarjoksi tohtorille +palvelukseen. + +Saara pääsi tohtorille palvelukseen. Tästä sai akka uutta vettä +myllyynsä. Nythän muka nähdään, että Saara on kuin onkin tohtorin +jalkavaimo! Olivathan molemmat lisäksi tulleet äskettäin +Etelä-Suomesta. Kohta olikin yli koko Koutajärven seurakunnan ihmisissä +se usko, että Auno on Saaran kanssa yksissä tuumin murhannut Saaran +lapsen. Auno näki nyt kaikkien ihmisten silmissä halveksivan ilmeen. + +Kaikki olivat herkät uskomaan, että Mikko ja Auno ovat tapainsa vuoksi +tulleet syntymäpitäjässään niin ihmisten sierateiksi, että täytyi paeta +tänne vieraaseen paikkakuntaan. + + * * * * * + +Mikon ja Aunon mieltä ei ihmisten ylenkatse painanut eikä sekään, että +he näin jäivät kaikista paikkakunnan luottamustoimista syrjään. Heille +riitti, kun he saivat rauhassa ahertaa kotinsa hyväksi. Vähitellen +rupesikin vuosien kuluessa Korholassa kartano muuttumaan koko kylän +huomattavimmaksi. Pellot puhdistuivat raunioista ja tou'ot olivat joka +kesä Korholan pelloissa paremmat kuin toisissa taloissa. Niitytkin +laajenivat ja puhdistuivat pensaista, ja uuteen, isoon navettaan +lisäytyi vuosi vuodelta karjaa ja lampaita kuin itsestään. Ennen pitkää +karttuikin karja niin suureksi, että Auno ei jaksanut niitä yksin +hoitaa, vaan piti saada palvelija. Kävivätpä Mikonkin työalat niin +laajoiksi, ettei hänkään tullut yksin toimeen, vaan piti saada renki. +Tänä syksynä ruvettiinkin tiedustelemaan palvelijoita, mutta kun +kaikkialla tiedettiin Korhola muita taloja ahneemmaksi työtaloksi, niin +kukaan paremmanpuoleinen palvelija-ihminen ei lähtenyt Korholaan. +Korholaiset saivat tyytyä niihin maailman kiertolaisiin, mitä +milloinkin saivat. Jonkun viikon tai kuukauden oltuaan nämä aina +lähtivät pois. Niitä piti koettaa pitää mielin kielin, kesyttää juuri +kuin metsäeläimiä, että pysyisivät talossa. + +Tänä syksynä, eräänä marraskuun päivänä, tulla leimotti Korholaan +iloinen, reippaannäköinen mustatukkainen keskikokoinen nuori tyttö, +joka hilpeydellään jo ensi näkemässä miellytti Aunoa. -- Mistä olet? +joutui Auno kysymään. -- Et ainakaan aivan naapurista ole. + +-- Olen Sysmäjoen pitäjästä asti, virkkoi vieras, heilutteli jalkojaan +istuessaan penkillä ja olkapäällään riippuvan vahvan palmikkonsa +huiskautti selkänsä taakse. + +-- Mikä sinun on nimesi? kysyi Auno terävästi katsoen vieraan silmiin. + +-- Reetaksi ovat kutsuneet. Pappi kuuluu nimeä antaessaan +karahteeranneen Markareetaksi, mutta sittemmin en ole kuullut muita +kuin Reeta. + +-- Mihin se sitten on matka? + +-- Kaikkeen maailmaan. Ei ole isää eikä ole äitiä, olen kuin taivaan +lintu ilman alla. Avara maailma on edessä ja takana. + +-- Mikä taika se sitten tänne veti, sanoi Auno yhäkin kiinteämmin, +katsoen Reetan silmiin ja käärien käsillään luudan ympärille sidettä +väännetystä vitsasta. + +-- Kun pääsin palveluspaikastani irti, niin päätin lähteä tänne +pohjolaan näkemään niitä maailmankuuluja revontulia. Täällähän niitä jo +sanotaan nähtävän. Ja tuolla muutamassa talossa sanottiin, että tässä +talossa ei ole palvelijaa. Senvuoksi pistäydyin tähän kysymään saisiko +työtä ja leipää. Vai lieneekö se sananlasku yhäkin tosi, että pyrkivää +ei oteta ruokapalkallekaan? + +-- Meillä on kumpaistakin, on työtä ja on ruokaakin ja vielä palkkaakin +kun vain lienee olijassa olijata. Sanotaanhan sitä niinkin, että paha +on orja palkatonna, paha paljon palkan kanssa. + +-- Sittenhän sen näkee kun koettaa, sanoi Reeta jalkojaan yhäkin +virkeämmin heilutellen, ja pyöreillä kasvoilla näkyi mieluinen hymy. + +Auno sai nyt luutansa sidotuksi ja pani sen lyhyeen +huoneittenlakaisuvarteen, jätti sen loukkoon ja ystävällisesti virkkoi: +-- Lähdepä, Reeta, sitten katsomaan meidän navettahoitoa. + +Reeta hyppäsi seisaalleen, nykäisi vaaleankirjavan päähuivinsa +kaulalleen niskansa taakse ja lähti kynttä kantta Aunon jäljessä mennä +leimottamaan navettaan. + +-- Ai, ai, miten iloinen ja valoisa navetta, ja siisti kuin parhain +pirtti, ja lihavat ja puhtaat lehmät kuin hylkeet! huudahti hän +astuessaan navettaan. -- Oliko noita monta? Yksi, kaksi, kolme, neljä, +viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän. Yhdeksän aikuista, ja +mitäs täällä toisella sivulla? + +-- Täällä ei ole kuin pari sonnia, vanhempi ja nuorempi, ja kolme +nuorukkata, sanoi Auno tarttuen pumpun kampeen ja alkoi pumpata vettä +vesisäiliöön. + +Reeta katseli yhä karjaa ja puheli: -- Onpa tosiaankin soma navetta ja +vielä somemmat elukat. Noita kyllä hoitaa ihan mielellään, ei mikään +ole mieluisempaa työtä kuin hoitaa elukoita. Minä olenkin semmoinen +otus, että minä saan elukat heti suopumaan itseeni. + +-- Kyllähän sikakin sukijansa tuntee, sanotaan, ja tosi se onkin, kyllä +elukka mikä tahansa perehtyy hoitajaansa, kun sitä hoitaa hyvin eikä +kolhi millään, sanoi Auno hymyillen. + +Reeta ja Auno rupesivat nyt ikäänkuin kilpaa kantamaan vesiämpäreitä +lehmien eteen. Kun kaikki elukat oli kyllin juotetut ja suuret vihkot +vihreitä nurmia annettu kaikille eteen, seisahtuivat Auno ja Reeta +rinnan navetan lattialle ja katsoivat hymyillen, miten kaikki elukat +juuri kuin kilpaa suittensa täydellä vetivät venyvää ruohoa. Yli +navetan kuului purennan jurskutus ja heinien kahina. + +Reeta hieraisi käsiään yhteen ja sanoi: -- Somatpa ovat nuo elukat. +Tässä talossa minä tahdon olla, kun vain saanen olla. + +-- Saat, hyvä ihminen, olla vaikka kymmenen vuotta, kun hoidat elukoita +ja auttelet meitä kaikissa toimissa niinkuin me tahdomme, sanoi Auno +taputtaen Reetaa ystävällisesti olalle. + +-- No kuinkas muuten, tottahan toki, minä en aio talon tapoja ruveta +muuttamaan, vastasi siihen Reeta painaen navetan ovea kiinni +lähteäkseen Aunon jälkeen navetasta. + +Tällä välin oli Mikko tullut metsästä kotiin ja pirtissä odotteli +päivällisen antajia, kun Auno Reetan seuraamana tuli pirttiin. -- +Minulla se on palvelijakin, vaan mitäs sinulla! Yksin on pojaton +pinolla, huudahti Auno Mikolle. + +Mikko katsoi Reetan miellyttävännäköistä, reipasta liikettä ja sanoi: +-- Kunpahan sinulla on, niin pidetään yhteisenä. Yhteisiähän ne ovat +uskovaisten tavarat. + +-- Ei, ei! Kyllä minä pidän Reetan omana apulaisenani. Ei pyyssä kahden +jakoa, oravassa toisen miehen, sanoi Auno ja poistui noutamaan +päivällisruokia. + +Aunon mentyä Mikko yhä katseli Reetan liikkeitä, kun tämä märkiä +käsineitään laittaa roppelehti uunin korvalle kuivumaan, ja kysyi: +-- Reetako sinun on nimesi ja mikä sukusi? + +-- Reetaksi ovat kutsuneet ja Kanerva lienee sukuni. Sen lienen perinyt +äidiltäni, kun olen äidin tyttö, sanoi Reeta ja tummansinisillä +suurilla silmillään vilkaisi Mikkoon. + +-- Niinhän se meille tuli palvelija kuin pilvestä, virkkoi Auno tuoden +päivällisruokia. -- Ja mistä maailman äärestä lieneekään, kun ei kuulu +revontulia vielä nähneen. + +-- Mistä kaukaa hän sitten on? + +-- Ei toki kovinkaan kaukaa. Olen vaan Etelä-Hämeestä, Sysmäjoen +kirkolta. + +Päivällispöydässä juteltiin tarpeellisista ja tarpeettomista asioista. +Siinä päätettiin Reetan vuosipalkkakin. Kun Reeta oli miellyttävän +näköinen, lupasivat Mikko ja Auno hänelle korkeimman palkan, mitä +tiedettiin kenenkään antavan. He lupasivat runsaasti senkintähden, +ettei kukaan tulisi Reetaa tahtomaan ja kilpailemaan palkalla. + +Reeta jäi nyt Korholaan palvelijaksi. Oli päästy kesäkuuhun asti, ja +kaiken aikaa oli Reeta näyttänyt tahtovan olla talonväen mieliksi, +jottei loukkaisi isäntäväkeään sanalla eikä työllä. Hän oli usein +kehunut, että tässä talossa hän tahtoisi olla ikänsä, kun vain saisi +olla. Rahaakin oli Reeta ottanut palkkaansa vastaan ainoastaan +senverran kuin oli tullut ansaituksikin. Mutta nyt eräänä kesäkuun +lauantai-iltana, kun Auno oli karjaa hoitamassa, Reeta tuli Mikon luo +nöyrän näköisenä ja sanoi: -- Mitä se isäntä sanoisi sellaiseen asiaan, +että minun pitäisi saada kesäleninki, kun ei ole mitään harvinaisempaa +kuin nuo jokapäiväiset. Tuolla työväen osuuskaupassa olisi minun +mieleistäni vaatetta, mutta siitä leninkivaate maksaisi +satakuusikymmentä markkaa. Ja sitten pitäisi parikymmentä markkaa saada +ompelijan palkaksi, kun itse en osaa, eikähän sitä ole aikaakaan. + +-- Mihin sinä entiset rahat olet pannut? Olethan saanut jo kolmatta +sataa. + +-- Niitä alusvaatteita olen laittanut ja sairaalle sisarelleni tässä +tuonaan lähetin sata markkaa. + +Mikko mietti hieman, mutta viimein sanoi: -- On sata kahdeksankymmentä +markkaa vähän liian paljon, mutta ikävähän tuo on nuorta ihmistä nähdä +repaleissa. Minä annan sen rahan. + +Mikko nouti kamaristaan rahat ja ojensi Reetan käteen. Reetan kasvoihin +ilmestyi silloin kummallinen punastus. Hän pani rahat taskuunsa ja +sanoi hieman arasti: -- Mitäs se isäntä arvelee niistä ylitunneista? +Mitä te niistä aikoisitte maksaa? + +-- Mistä ylitunneista? kysyi Mikko ja kasvoissa näkyi outo punastus. + +-- Niistä ylitunneista. Ettekö tiedä, että nyt on kahdeksantuntinen +työpäivä laillinen, ja tässä talossa tehdään työtä aamuneljästä +iltayhdeksään, joskus kymmeneenkin, mikä aika yhteensä on +seitsemäntoista tai kahdeksantoista tuntia. Jos siitä otetaan kahdeksan +työtuntia ja kaksi ruokatuntia, niin jää ylitunneiksi seitsemän, jopa +kahdeksankin tuntia päivässä. + +Mikko punalti tuimasti päätään ja sanoi jäykästi: -- Me olemme sopineet +vuosipalkasta, eikä silloin ollut sanaakaan puhetta ylitunneista. +Niistä minä en maksa mitään, sen saat uskoa yhdellä sanalla, äläkä toki +rapeakaan joutavoimaan. + +Reeta pyörähti, lähti ulos ja sanoi mennessään nyrpeästi: -- Kun ette +maksa, niin minkäpä minä sille taitanen. + +Reeta meni suoraa päätä laittamaan saunaa kylvettäväksi ja tulikin +kohta sanomaan, että sauna on kylvettävä. Saunassa oli Reeta nyrpeämpi +ja vähäpuheisempi kuin tavallisesti. Mitään niskoittelua ei Mikko +kuitenkaan huomannut hänen käytöksessään. Tuon nyrpeämielisyyden hän +kyllä arvasi, mutta uskoi sen jo ainakin yön kuluessa haihtuvan, kun +tiesi Reetan muuten hyvin mielellään olevan heillä. + +Illallispöydässäkin Reeta oli vähäpuheisempi kuin ennen. Auno luuli sen +johtuvan siitä, että hän oli Reetan käskenyt yksinään laittamaan +saunaan vesiä, sillaikaa kun hän itse hoitaa karjaa. Syömästä päästyä +Reeta korjasi ruoat, pesi ruoka-astiat ja laittoi ne järjestykseensä +yhtä kapperasti kuin ennenkin. Kaikki näkyi olevan hyvin, kaikki +kasvitkin kartanon vaiheilla ja vainioilla pystypäisinä nauttivat +tyynen kesä-illan kultaisesta rauhasta. Laskevan auringon säteet loivat +huoneisiinkin puhtaan juhlamielen. + +Kuurtajanjoessa oli Mikolla kalastuspatoja, joista rysillä ja merroilla +pyydettiin siikoja, säyneitä, haukia, harreja ja ahvenia. Huomenaamuna +Mikko lähti näitä pyydyksiään kokemaan niin aikaisin, että Aunokin jäi +vielä yövuoteelleen, ja oli jo kalakontteineen paluussa, kun aurinko +vasta puitten latvain yli oli joutunut paistamaan vainioille. Sen +valossa väikkyi kauniina vaaleankeltaiseksi maalattu kartanokin, jonka +viisi valkeapuitteista suurta akkunaa liekehti auringon säteissä. Tätä +katsomaan istahti nyt Mikko vainion aidan veräjälle tyytyväisenä, kun +hänellä nyt oli tällainen rauhallinen ja turvallinen koti. Mieli +liikuttui sitä katsellessa... Mutta Mikon astuessa pirttiin jylähti +rinnassa kolkosti, sillä hän näki Aunon itkevän. Mikko säikähti, heitti +kalakonttinsa lattialle, meni Aunon luo ja sanoi levottomana, mutta +hellästi: -- Mitä on tapahtunut, sano? + +Auno pyyhkäisi esiliinallaan kasvojaan ja sanoi: + +-- Eipähän tuota muuta, kuin että se Reeta meni pois. + +-- Pois? + +-- Niin ja haukkui minut ihan pataluhaksi. Olin yöllä tullut kipeäksi +-- lienenkö illalla liiaksi kylpenyt -- ja menin siksi Reetaa +tavoittelemaan karjanhoitoon. Kun en löytänyt yövuoteelta, niin menin +katsomaan tuolta toisesta talosta. Siellä usahti silmille kuin paha +koira. Ei kuulunut meillä olevan yötä eikä päivää, ei pyhää eikä arkea, +ja yhtäkaikki sinä olet illalla sanonut, että ylitunneista ei makseta +mitään. Sanoi opettavansa tietämään, mikä on kahdeksantuntinen +työpäivä. Kaikkien ihmisten sanoi tietävän, että meillä ei yksikään +palvelija ole pysynyt koko vuotta, vaan meidän koiruuden tähden on +jokaisen täytynyt lähteä kesken vuosin, kuten hänenkin nyt. Ei pahin +mustalaisakka osaa ilkeämmästi ja hävyttömämmästi haukkua. + +-- No kunpa häntä ei sen pahempaa ole tapahtunut, niin menköön vain ja +pitäköön tapansa, -- sanoi Mikko rauhoittuneena ja istahti penkille. +Hyvä, ettei Auno tiedä mitään rahoista, jotka se lunttu eilen illalla +sai. Se vain lisäisi Aunon surua. + +Auno tunsi rauhoittuvansa kun näki, ettei Mikko Reetan menosta +suurestikaan välitä, mutta sanoi kuitenkin surunvoittoisesti: + +-- Olen jo monta vuotta ajatellut -- vaikka sitä ajatustani en ole +ennen sinulle sanonut -- että tämä talo on liian suuri meidän +asuaksemme, kun tuo työkansa vuosi vuodelta pahenee. Tämä on myytävä, +ja sitten teemme vaikka kylmään metsään sellaisen talon, jonka itse +jaksamme viljellä. Eipähän meillä liene lapsistamme turvaa; Matti ei +sieltä Amerikasta tule tänne. Tässä saamme yötä päivää raataa itsemme +vaivaisen omiksi. Jos sensijaan myymme tämän talon, niin saamme rahaa +elämämme turvaksi, asumme pienessä mökissämme ja siinä teemme työmme ja +syömme kuin kissa saaliimme. + +Aunon sana 'myymme' vihlaisi Mikon sydäntä juuri kuin palan siitä olisi +lohkaissut. Hän sanoi kuitenkin rauhallisesti: -- Ei suinkaan tästä +vielä tuon yhden luntun, tuon maailmankiertolaisen, jälkeen ole meidän +pakko lähteä! + +-- Ei yhden eikä toisen jälkeen, virkkoi Auno, mutta kun emme +kuitenkaan suurellakaan hinnalla saa apulaista emmekä mitenkään voi +tätä elettä kahden hoitaa, niin mitä tästä suuruudesta on meille iloa. +Työkansa pahenee vain vuosi vuodelta eikä ole toivoakaan apulaisten +saannista. + +Mikko aikoi sanoa, ettei nyt kuitenkaan tässä hetkessä siitä päätetä, +katsoa on parempi kuin katua. Keskustelu tästä asiasta jäi sikseen, kun +toisen talon emäntä aukaisi oven. Pirttiin tultuaan hän meni hieman +kallellapäin osaaottavan näköisenä Aunon luo ja sanoi: + +-- Teiltä se palvelija meni kuin menikin? + +-- Niin on tehnyt, virkkoi Auno ja osoitti tuolia emännälle istuimeksi. +Emäntä kertoi, miten eräs helsinkiläinen puhuja oli pannut yllytyksen +alulle, ja eräässä kokouksessa, jossa olivat kaikki kylän palkolliset, +oli päätetty ruveta perimään ylitunneista eri palkkio. -- Käräjiinhän +tuo kuuluu olevan aikomus haastaa isännät niistä ylituntimaksuista, +vakuutti emäntä. -- Uhka kuului olevan Reetallakin vielä teiltä koettaa +periä, vaikka oli meidän Liisalle kehunut eilen illalla tämän talon +isännältä saaneensa rahaa. Oli hyvästä mielestä oikein nauraa +rähättänyt, kun isäntä on ollut niin pöljä, että on antanut suuret +summat rahaa etukäteen. + +-- Saiko se sitten eilen illalla meiltä rahaa? kysyi Auno keskeyttäen +emännän puheen. + +-- Sai muutamia markkoja, mutta saakoon. Ei niillä pitkälle potkita. + +Emäntä jatkoi yhä puhettaan palvelusväestä: -- Entisajan piikoja ja +renkejä ei tarvinnut kiirehtiä. Ne olivat kuin talonihmiset, ahertivat +työtä itsestään. Kun ei nykyisiä palvelijoita kehdanne myötään häkiä ja +sormellaan osoittaa: tee nyt tuo, tee nyt tuo, niin ne istuvat +ristissäkäsin kuin Tervajärven kirkkomiehet, kuten sanotaan. + +Auno katkaisi emännän puheen: -- Minulla ne ovat lehmät vielä +navetassa. Viime yönä olin tullut kipeäksi -- lienenkö illalla liika +kuumassa kylpenyt. Sentähdenhän minä tulin teiltä sitä Reetaa käskemään +avukseni, mutta sain koiran silmilleni. Pitänee niitä koettaa päästää +irti ja saattaa hakaan. + +Mikko hyppäsi seisaalleen lähteäkseen ulos ja sanoi: + +-- Kyllä minä päästän irti ja vien hakaan ne lehmät, sinä kun jaksanet, +niin laita aamiaiskeittoa noista kaloista. Niistä saapikin keiton +semmoisen, jota ei ole Reetan edessä tänä aamuna. + +-- Mutta osaa se kissakin kätkeä kyntensä, sanoi Auno kuultuaan +vieraalta, miten Reeta oli häntä ja Mikkoa haukkunut. -- Meillä ei ole +koko aikana ollut väärää sanaa, ja töilleen siinä ei ole moittimista. +Minähän olinkin hyvilläni, että viimeinkin san oikean palvelijan. Eikä +nytkään illalliseen iltaan asti ollut sen enempää, kuin että käskin +hänen yksinään laittaa saunaan vesiä, kun minulla oli elukkain hoito. + +Puhe siirtyi Aunon tuumaan, että Korhola myytäisiin ja Mikko ja Auno +tekisivät johonkin kuusen juurelle majan. + +-- Se teille onkin sominta. Teidän poikanne tuskin tulee Amerikasta. +Kenenkä hyväksi te rupeaisitte yli voimainne riehumaan? + +Emäntää tultiin hakemaan kotiin. + +-- Joko kaivataan? sanoi emäntä ja hyppäsi lähtemään. + +Aamiaispöydällä eilen paistettujen valkeitten rieskain, rukiisten +leipien, lujan voilautasen ja viilihulikan vaiheella höyrysi suurista +ahvenista ja hauista valmistettu kalakeitto. Mikko oli odottanut sitä +hartaasti, mutta nyt hän ei voinutkaan kevein mielin käydä pöytään. +Aunon sanat »myydään tämä talo» kumisivat kolkosti hänen aivoissaan. + + + + +Kahdeskymmenes kolmas luku. + + +Oltiin heinäkuussa. Kaikki nurmet, niityt ja peltovainiot olivat +täyttymässä viljasta. Huomenna oli aikomus lähteä niitylle. Senpätähden +nyt sunnuntaipäivänä Mikko käveli kaikilla niityillään, katsomassa +missä näyttäisi heinä olevan täysikasvuisinta. Kaikissa niityissä +lainehti päivän tuulessa pitkä heinä. Kun helteinen aurinko paistoi +täydeltä terältä, tuli Mikko levottomaksi ja pahoitteli sitä, ettei jo +eilen tullut niitetyksi, jotta tänä iltana saisi korjata valtaisen +kasan heiniä. Pirttiin tultuaan hän käveli akkunasta akkunaan juuri +kuin nähdäkseen, miten täyteläiset vainiot päivän lenseässä tuulessa +hulmuten aaltoilivat. -- Jos olisin eilen tullut edes nitoneeksi +viikatteen, niin päivällisen syötyäni lähtisin tuonne Kettupuron +niitylle niittämään, mietti hän. Niissä mietteissään hän viimein +istahti pöydänpäähän penkille, otti sanomalehden käsiinsä ja käänteli +sen sivuja. Sekin näytti tyhjältä, juuri kuin siinä ei olisi mitään +lukemisen arvoista. Mikko selaili kuitenkin tavan vuoksi, kun Aunokin +karsinalasin luona hiljakseen luki Wegeliuksen postillaa. + +Pirttiin astui nyt reippaan näköinen nuori mies, joka hyvänsointuisesti +sanottuaan hyvänpäivän istahti pirtin sivupenkille. + +-- Mitä vieraalle kuuluu? virkkoi Mikko samalla tutkivin silmin +katsellen miestä päästä jalkoihin asti. -- Mistä kaukaa vieras on, ei +suinkaan tältä kylältä? + +-- En juuri tältä kylältä, vaan en kovin kaukaakaan. Tuolta Hietalahden +kirkon alueelta olen. + +-- Mihin se on matka? + +-- Matkani päätä en tiedä itsekään. Kyllästyin tuohon tukkityöhön ja +lähdin etsimään heinätyötä. Jotkut tiesivät sanoa, että teillä on vähän +miehiä. Siksi poikkesin tähän, tiedustamaan tarvittaisiko tässä +talossa. + +-- Eihän noita kovin liiaksi ole miehiä, eihän tuo lisä tekisi pahaa, +kun olisi niittäjää, arveli Mikko hieman epäröiden. + +-- Siihen kyllä olen kuin luotu, juuri kuin sitä varten syntynyt. + +Mikko katseli vielä miestä päästä jalkoihin. Mies näytti kaikin puolin +miellyttävältä, minkä vuoksi Mikko kysyi: -- Paljonko sitä pitäisi +päivältä tai viikolta maksaa, jos tuota huomenaamuna lähdettäisiin +niitylle? + +-- Siitä kerkiämme sitten tuumia, kunhan ensin näette, mihin minä +kykenen. Pääasiana on minulla päästä ruokataloon saamaan ruokaa. Tuolla +Kerosen joen savotassa, jossa koko kevään olen ollut, ei koko pitkänä +keväänä ole saanut muuta kuin kehnotekoista leipää, silakkaa, ihan +haisevaksi pilautunutta, talvella kerättyä voita, eikä sitäkään nyt +kahteen viikkoon enää ole ollut. Sitä kehnotekoista leipää, keltaista +silakkaa ja vettä ei päälle kylkiensä syö. Vaikka nälkä hiukaa +sydänalassa niin että koukkuun vetää, niin peloittaa kuitenkin +syömäänrupeus. + +-- Saamme koettaa huomenaamuna lähteä niitylle, ja uskon, että +sopisimme palkoillakin, jos se nykyinen kahdeksantuntinen työpäivälaki +ei olisi kiusana. + +-- Se ei sovi talonpojan toimiin. Se sopii savotassa, mutta ei +talonpojan elämässä, sanoi vieras jäykästi ikäänkuin lopettaakseen +puheen siitä asiasta. -- Meillä ei ainakaan siitä tule riitaa, sanoi +hän päättävästi ja rupesi silittämään Hallin päätä, kun se tutkivin +silmin tuli haistelemaan vierasta. + +-- Olisittepas vielä haravamiehen tuonut mukananne, niin sitten se +vasta oikein olisi, sanoi Auno ruokapöydässä säynään kimpussa +askartelevalle vieraalle. + +-- Mistäpä se Matti antaa, kun Matilla ei ole, sanoi vieras. + +-- Mattiko se on vieraan nimi? kysyi Auno. + +-- Ei ole kuin Janne. Janne Koivula on minun nimeni. -- Sen sanottuaan +Janne kaivoi taskustaan sikaarin, sytytti sen palamaan ja kallistui +penkille laskien kyynäspäänsä penkkiin ja päänsä varasi kämmeneensä. +Auno sen nähtyään toi ulkoa ison tyynyn, jonka keskeä kaksinkerroin +sujutettuna toi Jannen pään alle. + +Janne katsahti Aunoon kiitollisen silmäyksen ja virkkoi: -- Kovin +hyvällepä opetatte. + +-- Hyvää ei ole koskaan liiaksi, sanoi Auno naurusuin ja poistui +päivällisruokia kantamaan ruokakamariin. Siitä hyvästä mielestä, että +nyt oli saatu heinämies, oli Aunon jalka tavallista keveämpi ruokia +kantaessa ja pöytää puhdistaessa. Sitäpä Jannekin siinä penkillä +pitkällään sikaariaan poltellen ja pitkäripsisiä silmiään väliin +lupsautellen katseli. Kohta kuitenkin Jannen silmät taukosivat +lupsahtelemasta, sammunut sikaari vierähti penkille, mies näkyi +nukkuvan. + + * * * * * + +Jo aikaisin huomenaamuna olivat Mikko ja Janne nitoneet viikatteet +varsiin ja menneet Kettupuron niitylle niittämään. Auno oli kotona +hoitanut karjansa ja keittänyt makeata juustoa aamiaiskeitoksi. Kun +päivä alkoi kulua aamiaisten kohdalle, kantoi Auno niitylle sangollisen +juustoa, leipää, rieskaa, voita ja kalaa. Niitylle tultuaan ja +nähtyään, että kokonainen latoala heinikkoa oli kumossa, Auno heitti +aamiaisruoat latoon ja meni käskemään niittäjiä syömään. Niittäjäin +luokse tultuaan hän oikein huolestuneesti sanoi: -- Hyvä Jumala, kun +koko latoala on heinikkoa kumossa! Mikä todellakin perii haravamiehen, +kun minäkään en edes nytkään jouda harava käteen. On pieni leipomus +kotona. + +Mikko lakkasi niittämästä. Samoin teki Jannekin ja likaiseen paitansa +hihaan otsastaan hikeä pyyhkäistyään sanoi: -- Ei, hyvä emäntä, hätä +ole tämän näköinen. Jos minun neuvoni kelpaa, niin otetaan haravat ja +pemistetään paksummat läjät hajalle. Sitten aamiaisen jälkeen +pyyhkäistään tuosta toinen ala kumoon. Jos päivällisten edellä +karhotaan luo'ot ja iltasella pannaan kuivat heinät latoon ja viimeksi +iltasella otetaan nämä päiväniitokset lapoolle huomenna +hajoitettavaksi, niin saatte emäntä nähdä, että heinänteon laita lähtee +irti ilman varsinaisia haravamiehiä. Sillä tavalla me toissa kesänä +teimme Hietalahden Juusolassa. Siitäkin palvelija oli lähtenyt +heinäajan rinnassa pois, mutta kyllä silti päästiin heinästä irti ennen +kuin toisissa taloissa. + +-- Mutta teillä on syönti nyt. Aamiaisruoat ovat ladossa. Minulla on +pirtti lämpiämässä, minun täytyy kiirehtiä sinne, sanoi Auno ja +puoleksi juosten lähti kotiin. + +Mikko lähti kävelemään latoon päin ja sanoi: -- Lähdetäänhän syömään. + +-- Ei, mutta otetaanhan haravat ja hajoitetaan heinät kuivamaan, +syödään sitten, sanoi Janne päättävästi. + +-- Mutta jos meidät tavoittaa nälkä. + +-- Nälkä ei ole niin suuri herra, ettei jouda sitä aikaa odottamaan. + +-- Tehdään sitten niinkuin tahdot, sanoi Mikko ja lähti pitkillä +askelilla kävelemään veräjälle, mihin oli tänä aamuna jätetty haravat. +Janne joutui kuitenkin ennenkuin Mikko harava käteen ja tuiskuna +rupesivat heinäaallot menemään levälleen. Eikä se aurinko kerjennytkään +monta askelta siirtyä ennenkuin heinät olivat levällään. + +Aamiaisen jälkeen Mikko köllistyi heinäläjää vasten, jonka oli latoon +syömään tullessaan tuonut, mutta Janne istahti vain ladon kynnykselle +ja hetken siinä istuttuaan sanoi: -- Kun tuo ilma on noin heinämiehen +mieluinen, niin eikös, isäntä, lähdetä niittämään? Levähdämme sitten +sateella tai joulun pitkinä pyhinä. + +-- Kyllä minä siihen tuumaan taivun, sanoi Mikko naurusuin hypäten +makuulta ja lähti kävelemään viikatteitten luokse. + +Mikon mukana kävellessään Janne potki heiniä ja sanoi: -- Kas sitä! +Heinät jo päällisin puolin kahisevat. Edellä se olisi, jos nyt niitä +ruvettaisiin hajoittamaan. -- Niin on. Edellä on ennen tehty, mukautti +Mikkokin. + +Päivä oli puolen rinnassa, kun Halli ilmestyi niittäjäin luo. -- Janne +vilkaisi kotiin päin ja näki Aunon iso juurikori kädessään tulevan. +Janne arvasi tuotavan kahvia ja varsin näyttääkseen emännällekin, mihin +hän kykenee, rupesi entistä hurjemmin lyömään heiniä, vaikka hänen +likainen paitansa jo ennestäänkin oli likomärkänä hiestä ja tarttunut +selkään kiinni. + +Niittäjät olivat jo toisen ladon jättäneet jäljelleen. Sen ladon +lattialle Auno nyt levitti kahvineuvot ja hoihkasi: -- Tulkaapas +niittäjät nyt tänne. -- Lähdetäänpä sitten, sanoi Mikko nakaten +viikatteensa mättäälle. Mättäälle nakkasi Jannekin viikatteensa ja +sanoi: -- Lähdetäänpä vain näkemään, mikä sitä emäntää vaivaa kun se +huutelee. + +Auno oli levittänyt kahvivehkeensä sanomalehdelle ladon lattialle. Sen +ympärille kolmikantaan nyt istuivat Auno, Mikko ja Janne. Halli jäi +taammas ja palavin silmin pälyi vehnäleivoksiin. Auno täytti kupit ja +kehoitti panemaan sokeria sekaan ja ottamaan hyvän vuoden leipää +seuraan. + +Vehnäpalasta ottaessaan Janne hauskamielisen näköisenä sanoi: -- No +tuolla tuota ei tarvitse suutaan narrata, siinä on haukata asti. +Monissakin taloissa kun ollaan muka vehnästäkin antavinaan, niin se on +tuon koiran kielen lainen läpikuultava viilu. Suuhunsako sen panee vai +suunsa viereen, niin se on sama. Parempi on kelpo tyhjä kuin semmoinen +annos. + +-- Totta on, että kun häntä antaa, niin antaa eikä tyhjää tarjoa, sanoi +Auno ja rupesi täyttämään Jannen kuppia ja kehoitti vieläkin panemaan +sekaan. + +Toista vehnäpalasta ottaessaan Janne sanoi: -- Jääpiköhän tässä aivan +ilman tuo kolmas mies, joka tuossa kieli lerpallaan palavin silmin noin +surkeasta naamasta katselee tätä meidän meininkiä. + +-- Ei jää ilman. Kyllä se Halli tietää vanhastaan, että ei häntä jätetä +ilman. Sen tietäessään se lähteekin mukaan, milloin vain näkee minun +kori kädessä lähtevän työmaalle. -- Auno otti nyt läjästä pienimmän +vehnäpalan ja vilkaisten Halliin sanoi: -- No tulepas, Halli, nyt +tänne. + +Halli kiepsahtikin Aunon viereen, missä Auno antoi pienen palan +kerrallaan vehnästä Hallin suuhun ja nauraen sanoi: -- Jos minä +antaisin sinulle kerralla tämän palan, niin sinä söisit sen etkä +muistaisi maistaakaan, miltä se maistui... Kas niin, nyt se loppui, +mutta kahviahan sitä vielä pitää antaa. Oikein kermakahvia annetaankin. + +Vehnäleivosvatiin kaasi nyt Auno kerman tähteen, pani siihen muutamia +sokeripaloja, noin parin kupin verran laski kahvia ja ojensi Hallille. +Halli rupesikin lakkimaan, suupuolista vain pursui kermainen kahvi. +Kahvin loputtua natusteli viimeiset sokeripalat vadin pohjalta ja +nuolla loiski vadin laitoja myöten puhtaaksi, minkä jälkeen vilkaisi +kaikkien silmiin, oistui ladon eteen istua tököttämään ja silmäili +Aunoa. Auno hymähti ja sanoi: + +-- Nyt se Halli jo odottaa minua kotiin lähteväksi, mutta en minä nyt +aivan paikalla lähde. Minä joudan nyt vähän aikaa täällä harava kädessä +liikkumaan. + +Mikko ladosta tultuaan katsahti aurinkoon ja sanoi: -- Taitaapa olla +paras aika ruveta karhomaan heiniä. + +-- Niin on minunkin mielestäni, virkkoi Janne ja lähti pitkin askelin +kävelemään toiselle ladolle, jossa haravat olivat. + +Päivä oli jo päivällisen ajoissa, kun ennen aamiaista niitetty ala oli +saatu karhotuksi. Karhomasta päästyään Janne käsin kopristeli luokoa ja +sanoi: -- Ettekö usko, että kun nuo heinät tuossa pari tuntia +remottavat hajallaan, niin ovat kuivia, ihan latoon työnnettäviä. + +-- Uskonpa hyvinkin. Kun ne ovat noin köyhkösillään, niin ei niitten +tuommoisessa paisteessa tarvitse kauan olla, ennenkuin karahtavat +kuiviksi. Tuokin tuuli se osaltaan tekee hyvää, se onkin poikaa +tämmöisellä helteellä heiniä kuivatessa. + +Kun Auno toi päivällisruokaa, työntyi Halli Aunon edellä latoon. + +-- Kyllä tuo Halli taitaisi olla kovaa miestä tuon emännän puolesta, +jos sille rupeaisi joku tekemään ylemmäisiään, virkkoi Janne hymyillen. + +-- On se semmoinen henkivartia, ettei paremmasta apua. Jos minä nämä +päivällisruokien tähteet jätän tähän latoon, niin se vartioi vaikka +viikon aivan syömättä, ennenkuin heittää, eikä ole vieraan hyvä tulla +ottamaan. + +-- Sitävarten se Halli tänne teidän edellänne latoon tultuaan joka +loukon nuuskien ottikin selvän, onko täällä liikalaisia, virkkoi Janne. + +-- Sitävarten juuri se on tarkastanut, sanoi Auno koristaan purkaessaan +ruokia. + +Nähdessään Aunon nostavan säynäjävatia korista Janne huudahti: -- Ja +taas se tuo emäntä tuo minun eteeni noita säynäjiä, moisia himoruokia, +joita ei malta olla syömättä. Eilen illallakin olin janoon kuolla, kun +niin veriseen nälkääni ahmusin aivan järjetönnä. + +-- Kun tuossa lorisee puro, ei hyvin kaukana, niin ei tule hätää, sanoi +Auno nauraen. + +Kohta olivat kaikki kolme säynäjän kimpussa. Haarikasta ryypättiin +piimää aina väliin. -- Suola se on, joka miehen sitoo, virkkoi Mikko. + +-- Se on totta se, että suola se miehen sitoo, myönsi Janne. Suolan +turvin siellä tuolla tukkijoella pitää henkeä pitää. Silakka olkoon +vaikka kuinka viheliäisen ja jo eläimen läpi kulkeneen näköinen, niin +sitä pitää vaan niellä. + +-- Siellä kai rahaa kertyy, kun ruuassa niin vähän kuluu? kysyi Auno. + +-- Mitä kenellekin tehnee, ei ne minulle näy kasaantuvan. + +-- Miten niin? + +-- Niissä minun rahoissani näkyy olevan päällekirjoitus: »Kaikkeen +maailmaan!», sanoi Janne hieman alakuloisesti. + +Jannen sanoista kuuli, ettei hän toivonut niistä kyseltävän. + +Syömästä päästyään Janne koppasi haravansa ja alkoi äärystää luokoa. +Auno rupesi äärystämään toista laitaa, joten mentiin latoalan rajaan +asti, jolloin Janne rupesi enimpiä rysyyttämään rukoihin Aunon ottaessa +jälkeä. Ja rukoja rupesikin syntymään aivan kuin taikavoimalla. Mikko +sai aivan hengen tulleen edestä ruveta kantamaan latoon. Kohta näkyikin +Mikon selässä paita märkänä ja tukat suortuvassa hiestä. Mutta sitä ei +Mikko valittanut, hurjeni vain kantamaan, kun näki että rukoja syntyy +enemmän kuin hän kerkiää kantaa. + +Ketterästi, kuten ennen nuorena tyttönä ollessaan, juoksi Auno Mikon +selkään takkaa nostamaan. + +Ilta-aurinko paistoi vielä metsän latvojen yli, kun lato oli pukaten +pakaten täynnä heiniä ja toisella alalla otettu enemmän kuin sata +lavotta puolikuivia heiniä huomenna hajotettavaksi kuivamaan. Miehet +istahtivat levähtämään ja arvailivat huomista ilmaa. Pouta näytti +olevan tulossa. + +-- Niinpä se yhdessä kohti ollessa rupeaa ilkeältä tuntumaan selässä +tuo märkä paita. Pitää lähteä heilumaan. Lähdetäänhän pyyhkäisemään +tämän latoalan jäännös kumoon, ehdotti Janne tuokion kuluttua. + +-- Lähdetäänpä sitten, virkkoi Mikkokin ja nousi lähtemään. + +Aurinko paistoi enää vain pisimpiin puitten latvoihin, kun Mikko heitti +viikatteensa mättäälle ja sanoi: -- Heitetäänpä huomiseksikin. -- +Samassa Jannekin heitti viikatteensa ja liippansa mättäälle ja sanoi: +-- Heitetäänpä vaan. Jopa sitä sentään tulikin. Kaukaa näkyy tuo laita, +mistä tänä aamuna lähdettiin. + +-- Kyllähän siinä on kahden miehen osaksi, mukautti Mikkokin. + +Kun miehet tulivat kotiin, ei Aunoa näkynyt enempää kuin +illallisruokaakaan pöydällä. Pian Auno kuitenkin tuli ulkoa, käärölle +kääritty puhdas paita ja puhtaat alushousut kädessään, joita Jannelle +osottaessaan sanoi: -- Sauna on kylvettävä, saatte omin päinne mennä +kylpemään. Tässä on Jannelle puhdas paita ja housut; kovin näkyy olevan +likainen sinun paitasi. + +-- Maanantainakinko sitä kylvetään? + +-- Niin, kun luulen, ettet viime lauantainakaan ole kylpenyt, niin +lämmitin saunan. + +-- Kyllä siitä on muistama aikaa, kun saunakylpyä on saatu. Järveen ja +jokeen sitä on joskus porahdettu, mutta joessa on niin kylmä vesi, +ettei varsinaisesta uinnista ole puhettakaan. -- Sitten Janne silitti +käsivarttaan ja rintaansa ja sanoi: -- Kyllä tämä paita todella onkin +jo tarpeeksi likainen. Tämä vaate ei paitana ollessaan ole vettä +nähnytkään muuta kuin joskus taivaan kastetta, vaikka pari kuukautta +tämä on paitana ollut ja joka päivä miehen päällä. + +Kylvyn jälkeen syötiin illallinen. Sitten Auno sanoi: + +-- Kun Reeta jätti tuonne luhtiin vuoteensa autioksi, niin Janne menee +sinne nukkumaan. Vein sinne jo vesiastian, josko sattuisit tarvitsemaan +juotavaa. + +-- Kiitos, kiitos! Mutta aamulla muistakaa käydä herättämässä. Minä +ehkä voin hyvälle vuoteelle päästyäni nukkua pitkäänkin, sanoi Janne. + +Luvattiin herättää. + +Luhtiin tultuaan Janne kun näki puhtaan lakanavuoteen odottavan häntä, +niin arvasi nyt, minkätähden ei jo eilen illalla häntä käsketty tänne +nukkumaan. + + + + +Kahdeskymmenes neljäs luku. + + +Kolmatta viikkoa oli Janne ollut Korholassa. Tänä päivänä oli vasta +ensimäinen sadepäivä koko heinäaikana. Kun satoi jo aamusella, Mikon ja +Jannen niittämään lähtiessä, niin Mikko sanoi Aunolle: + +-- Me tulemme aamiaiselle kotiin, käymmehän vain itsemme märäksi +niittämässä. + +Aamiaisen aikana yhä satoi. Sadepilvet näyttivät lientyvän entistä +sakeammiksi. Mikko köllistyi penkille ja sanoi: -- Nyt levähdetään +kolmen viikon puolesta. Nukutaan niin että sormihaaran mieheen aurinko +kiertää. + +Penkille köllistyi Jannekin ja nukkui sinne asti, kunnes puolenpäivän +rinnassa Auno pirtin pöydälle laittoi päiväkahvin juotavaksi. Siihen +pöydän ympärille asetuttiin taas juomaan kahvia, ja Halli tapansa +mukaan jäi lattialle istua tököttämään, odottamaan osaansa. Siinä +vehnäkahvia juodessa Janne alakuloisesti kysyi: + +-- Mitä se isäntä ja emäntä sanoo, vieläkö minulle on tässä talossa +työtä senjälkeen, kun heinänteko loppuu? Tuotahan ei moneksi päiväksi +enää ole; tällä viikolla loppuisi kun ei sataisi. + +-- On työtä. Vastahan ne vaivat alkavat, sanoi Mikko. -- Etkö näe noita +toukovainioita, nuo eivät ole yhdellä sirpillä leikattavat. Sitten kun +saadaan leikatuksi, alkaa riihenpuinti, perunannosto ja monet muut +hommat. Ei työ tekevältä lopu. + +-- Sitten kun syksyyn mennään, niin Janne ruvenneekin meille aivan +vuosirengiksi, sanoi Auno. + +Janne rykäisi ja verkalleen alakuloisen voittoisesti sanoi: -- Minä +vaan senvuoksi kysyin, kun minä tarvitsisin rahaa vähän enemmän kuin +mitä tähän asti olen tienannut. Minun pitäisi saada uusi puku, kun nuo +ainoat ketineet näkyvät käyvän risaisiksi. Vieläpä tarvitsisi +kengätkin, mutta näillä minä nyt kyllä tulen toimeen likemmäksi talvea. +Tuossa kauppias Tuppuraisen puodissa olisi mieleistäni pukukangasta. +Siitä puku kaikkine tarpeineen tulisi kolmen sadan markan paikkeille +maksamaan. Räätälin palkaksi minulla on entisiä pennejä. Sen kolmesataa +minä jos saisin, niin sillä tulisin autetuksi. + +Mikko hieman mietti, mutta kohta sanoi: -- Kyllä kai minä sen vertaisen +summan voin antaa, kun tuota ei joutuisi samanlaiseen kokemukseen kuin +Reetan suhteen. Sekin sai rahaa ja lähti pois. + +-- Ei Janne ole sen näköinenkään, että olisi kavala. Reeta oli jo +näöltäänkin kettumainen, sanoi Auno vakavasti. + +-- Annetaan vain rahat, virkkoi Mikko huomattuaan, että Aunokin puoltaa +rahojen antia. + +-- Sellaiset Reetathan ne juuri saattavat ihmiset epäilemään +syyttömiäkin, virkkoi Janne nureksien. -- Minulla kyllä ei ole muuta +takuuta annettavissa kuin omat sanani, että minä en tästä talosta lähde +en kymmeneen vuoteen, jos vain olla saan. Höperöhän olisin, jollen +tämmöisestä ruokatalosta pitäisi kiinni, kun sitäpaitsi minulla ei +maailmassa ole yhtään, joka minua ikävöi ja jota minä kaipaisin. Ja +lienettehän näillä viikoilla jo nähneet, että kykenen minä ansaitsemaan +ruokani ja hiukan verran palkkaakin. + +-- Kyllä, kyllä, virkkoi Mikko ja lähti kamarista noutamaan rahoja, kun +arvasi kysymättäkin, että Janne nyt sadepäivänä haluaa mennä vaatteen +ostoon. + +Janne otti hymyillen Mikon kädestä rahat, veti nuttunsa povitaskusta +esiin mustan lompakon, jossa oli pari kymmenenmarkkasta entisiä rahoja. + +-- Nyt minä saankin vaatteet, virkkoi Janne tyytyväisenä. -- Kun noin +sataa, niin emme suinkaan lähtene niittämään. Minä lähden kauppias +Tuppuraiseen, sieltä samalla menen räätäli Tossavaiseen ja toimitan, +että saan pyhäksi uudet vaatteet. + +-- Ei nyt ennen päivällistä tarvitse lähteä. Minulla on viiliäkin. +Syödään nyt viiliä, kun ollaan kotona, sanoi Auno syöttäessään Hallille +vehnäsosaansa. Mielessä tuntui somalta, kun nyt koko syksyksi ja ehkä +tulevaksi vuodeksikin on tiedossa kelpo työmies. Mielellään tuollaista +pitäisi kuin omaa poikaansa, vaalisi kaikella tavalla. + +-- On niissä tukkilaisissa sieviäkin poikia, sanoi Auno, kun Janne +päivällisen jälkeen oli lähtenyt kauppias Tuppuraiseen päin kävelemään. +-- Mutta lienee se hänessäkin vikansa, kun raha ei kartu tuommoiselle +työmiehelle. + +-- Voi olla ryyppymies ja ehkä korttimieskin, vaikka tässä näin vähälle +aikaa ei tapojaan viitsinyt näyttää, arveli Mikko. + +-- Jotakin vikaa sitä täytyy olla, kun raha ei kartu. + +Jannea ei näkynyt tulevaksi illalliselle. Ei ollut tullut +yövuoteelleenkaan, ei tullut huomenna eikä sitä seuraavana eikä +kolmantenakaan päivänä. Pyhänä Mikko lähti kuulostelemaan, kuuluisiko +miestä missään. Kävi kysymässä Tuppuraisessa, onko käynyt vaatteen +otossa, kävi kysymässä Tossavaisessa, mutta kumpaisessakaan ei ollut +käynyt. Keskelässä tiedettiin kertoa, että viikolla eräänä päivänä +Kotasalmen tiellä on nähty sellainen mies erään pahamaineiseksi +tunnetun nuoren naisen kanssa rinnan kävelemässä. Molemmat olivat +olleet päissään. Auno tämän kuultuaan löi käsiään yhteen ja huudahti: +-- No, kuka uskoisi!... Kuka uskoisi Jannesta sellaista!... No, johan +sitä tässä pääteltiinkin, että jotakin on vinossa, kun rahaa ei kartu. +No, ei uskoisi... + +-- Kyllä se vei kuin koira enemmän kuin toisen puolen niistä rahoista +ilmaiseksi, sanoi Mikko. -- Mielelläni kyllä olisin sille viisikymmentä +markkaa viikolta maksanut, mutta puolet niistä rahoista hän olisi vasta +lauantaina saanut. Kolmas viikko jäi häneltä puoleen. + +-- Mutta saatiinpa poutien aikana heinä tehdyksi, virkkoi Auno. -- +Kukaties tästä puoleen kesä muuttuu sateiseksi. Siinä se korvautuu, kun +heinät on hyvinä parhaana aikana saatu kokoon. + +-- Se seikkahan tuo osaltaan korjaa asiaa, mutta on kuitenkin natku +senkin tähden, että noin kavalasti viedään. + +-- Emme huoli ruveta valittamaan, kun heinät on koossa. Ilman Jannea +eivät olisi. Emmekä puhu koko vahingosta kenellekään, ne nauravat vain. + +-- Se kai se parasta on, virkkoi Mikko tyynesti ja kallistui pitkäkseen +pirtin penkille. + + * * * * * + +Viimeinen heinä saatiin omin väkinsä tehdyksi. Kun tou'ot alkoivat +joutua leikattaviksi, kuulosteli Mikko läheltä ja kaukaa apulaista, +mutta ei saanut ketään. Yksin täytyi Mikon ruveta leikkaamaan, Auno +vain joskus kävi sitelemässä lyhteitä, milloin kotiaskareiltaan jouti. +Karisemaan mieli ruis ja katkeavaksi joutui ohra ennenkuin kaikki oli +leikattu. Oli ne viimein kuitenkin saatu kuhilaille ja ohria enemmän +kuin puolet kykäisiinkin. Rukiit olivat kaikki vielä kuhilailla. + +Oli sunnuntai ja mielihyvillään Mikko kierteli vainioitaan, joilla +seisoi kuhilas kuhilaan vieressä. Huomenna aikoi Mikko ruveta rukiita +kokoamaan närtteeseen, josta voi saada riiheen silloin kun joutaa +puimaan, vaikka vasta talvella, jos ei ennen jouda. Mutta päivän +kallistuttua sivu puolen rupesi eteläinen taivaanranta mustumaan +paksuun pilveen ja salaman leimaukset rupesivat välähtelemään. Mikon +sydän jylähti pahasti. Kiirein askelin hän tuli pirttiin, missä Auno +oli lukemassa Wegeliuksen postillaa. + +-- Ankara sadepilvi kohoaa etelästä, virkkoi Mikko melkein hätäisesti +oven aukaistuaan. -- Lähdetään kantamaan rukiita tuonne riihen +etulatoon. + +Juosten ryntäsi hän kuhilasten kimppuun ja sinne juoksi Aunokin. Mikko +kahmaisi ruiskuhilaan syliinsä ja juoksi sitä kantaen latoon, samassa +palaten toista noutamaan. Auno jaksoi kantaa vain puoli kuhilasta, +mutta juosten hänkin vei kantamuksensa latoon ja juosten palasi. +Molemmat ottivat kuin tulipalosta lyhteitä talteen, tuskainen ahdistus +povessaan, kun taivas peittyi pilveen ja ukkonen likeni kiireesti. +Nähtiin jo, ettei mitenkään kerjetä kaikkia saada. + +Enemmät puolet rukiita kuitenkin oli ladossa, kun aivan pellon kohdalla +välkähti kolminkertainen salama ja ukkonen jyrähti niin, että maa +tuntui läikkyvän. Samassa tuli niin ankara tuulenpuuska, että kerralla +pyyhkäsi kaikki ruiskuhilaat kumoon ja kuivat ohrakuhilaat otti ilmaan. +Ne lensivät tuiskuna metsään. Valmiit kykäätkin se kaatoi ja levitti. +Samassa seurasi tuulenpuuskaa kohiseva sade: vettä ja rakeita satoi +kuin saavista kaataen. Rakeet olivat niin suuria ja lankesivat niin +tuimasti, että sälöt sinkoilivat seinistä, ja maahan kaatuneista +lyhteistä murensivat tähkät ja löivät maan sisään. Tuuli yhä yltyi ja +kylältä vei huoneista kattoja. Kattotuohia lenteli ilmassa kuin +varisparvia. Mikko ja Auno hyypiysivät latoon ja lyhdeläjän vieressä +istuen ladon ovelta katsoivat ilmaan, missä ehtimiseen salama +välähteli, ukkonen jyrähteli. Tuuli ja sade kohisivat koskena, niin +että maa tutisi. + +Auno se käsiään väännellen siunusteli, mutta Mikko puri hampaitaan +yhteen kasvot synkkinä. -- Siinä meni vuoden vaivannäkö kuin tuhka +tuuleen, sanoi hän viimein tuskaisesti. + +-- Kun olisi se Janne pysynyt meillä, niin elot olisivat korjuussa. +Leikkuu olisi loppunut aikaisemmin ja riihet olisi jo lopulleen puitu, +sanoi Auno pitkän vaitiolon jälkeen. + +-- Kunpa niin olisi ollut, mutta eipä ollut, virkkoi Mikko jurosti. + +Auno oli taas tuokion ääneti. -- Olen jo sanonut ennenkin, että tämä +talo on liian suuri meille, virkkoi hän. Kun ei saa apulaista millään +hinnalla, joutuu aina pakostakin turvelehtamaan vaikka minkälaisiin +petkuttajiin. + +Mikko ei virkkanut mitään, minkä vuoksi Aunokaan ei jatkanut sitä +puhetta. Hän kuiskasi vain hiljaa: Herra antoi, Herra otti, Herran nimi +olkoon kiitetty. + +Viimein taukosi rakeiden sade. Satoi vain vettä, ja ukkonen jyrähteli +kaukana pohjoisessa. Salaman leimaukset lakaisivat pohjoisen taivaan +rantaa. Auno nousi istualtaan ja sanoi: -- Kunpa uskaltaisi lähteä +lehmäriepuja katsomaan ja päästämään haasta. Mihin ne lienevät raukat +hyypiytyneet. + +Mikkokin nousi seisoalleen, painoi käsillään vatsaansa ja sanoi: -- +Kaiken muun lisäksi taisin saada vatsaani vian. Tuossa äsken noita +raskaita lyhdesylyksiä semmoisessa kiireessä tuonne katonrajaan +työntäessäni taisi venähtää tai ratketa joku kohta, koska tuntuu +kipeytyvän. + +-- Hyvä Jumala hyvästi siunatkoon! Lienet sinä, ainoa lähtijä, +menettänyt terveytesi? sanoi Auno tuskaisesti. + +-- Miten lienee. Pahalta se vaan tuntuu... Minä kuitenkin lähtenen +päästämään ne lehmät, mene sinä kotiin, sanoi Mikko ja työntyi +sateeseen. + +-- Mutta älä lähde, kun olet kipeä, minä lähden. + +-- No, en minä nyt vielä niin kipeä ole, etten siihen kykene, sanoi +Mikko ja lähti päästämään lehmiä, vaikka oli paitahihasillaan ja vettä +satoi ihan solisten. + +Lehmät pääsivät haasta, ne tulivat laukaten kotiin niin että kellot +räikivät ja maa jytisi. + +Auno oli jo lehmät pannut navettaan ja laittanut ruokia eteen, kun +Mikko vakavasti kävellen ja kaksin käsin vatsaansa puristaen tuli +kotiin. Auno kauhistui: -- Hyvä Isä sentään. Sinähän olet kipeä, ihan +kuoleman rajalla, olet ihan vaalea. + +-- En tiedä kuolemasta. Vilun tähden lienen vaalea, en kärsinyt +kiireesti tulla ja satoi vasten. Kuivaa pitäisi saada ylle, sanoi Mikko +yhä puristaen vatsaansa ja turvelehtaen uunin luokse. + +Auno toi juosten ulkoa kuivan puhtaan paidan ja sitä uunin suusta +tuoksuvassa lämmössä heilutellen sanoi: -- Kun lähditkin +päällysvaatteetta tuommoiseen sateeseen! Enkä minäkään älynnyt sanoa, +että olisit lähtenyt kodin kautta ja ottanut palttoon yllesi. + +-- Ei se olisi ollut mitään, kun olisin ollut terve, sanoi Mikko, -- +mutta kun en kärsinyt kiireemmästi kulkea, niin vilustuin. Kyllä +tuntuisi pitävän päästä tohtoriin, mutta nyt on laiva mennyt ja +tuommoiseen sateeseen hevosella ei voi lähteä, kun ei ole edes +vieterikärryjä. + +-- Tässä on nyt lämmin paita. Minä teen tähän pirtin sänkyyn lämpimän +vuoteen, rupeat siihen, sanoi Auno ja rupesi laittamaan vuodetta. + +-- Ei minua enää värisytä. Mutta lienee kuitenkin parasta, että pääsen +vuoteeseen, sanoi Mikko ja eteenpäin kumartuneena, käsillään vatsaansa +painaen alkoi hiljaa kävellä vuoteen luo. Saatuaan kuivan lämmitetyn +paidan ylleen Mikko kallistui hiljaa vuoteeseen, mihin sitten Auno +peitteli pehmeillä peitteillä ja villaisilla vilteillä. Auno seisahtui +sängyn luo, katsoi Mikkoa ja sanoi: -- Kyllä sinä olet kipeä, ihan +vaalea. Joutuu ajattelemaan, että mikä minun peri, jos sinä kuolisit. + +-- Hm. Ottaisit uuden isännän tämmöiseen komeaan taloon, niin hätä +olisi hukassa. + +Auno naurahti ja sanoi: -- Vielä se sitten leikkiä laskee, vaikka +kuolema silmiin katsoo. + +-- En minä vielä tähän tautiin kuolekaan. Paremmaltapa tuo tuntuu, kun +pääsin pitkäkseni. Vilukin siihen äsken taisi vaikuttaa pahasti. + +-- Kunpahan ei aivan hätyyttäisi, että pääsisi huomenna lääkäriin, +sanoi Auno ja lähti askareilleen. + +Koko tulevan yön tunsi Mikko myötäänsä sen vaivan vatsassaan +lisääntyvän ja jotakin ajettuman tapaista sinne syntyvän. Mutta hän +koetti kuitenkin olla sitä valittamatta, kun tiesi Aunon tulevan +hätään. + +Kun huomenna tuli se aika, että piti lähteä laivarantaan, sanoi Auno: +-- Nyt olen toimittanut toisen talon emännän hoitamaan karjani ja +lähden mukaasi lääkäriin. Minusta näyttää, että tuskin palaat siltä +reissulta elävänä. + +-- Sitä olen ajatellut itsekin, että saisit lähteä mukaan, mutta eihän +tätäkään kotia saattaisi jättää tälleen. Lähdet kuitenkin saattamaan +laivarantaan ja vakuutat minua kävellessä. + +-- Lähden perille asti, että kuulen mitä lääkäri sanoo. + +Iltapäivällä päästiin lääkärin luo Koskelan kaupunkiin. Lääkäri +kuunteli Mikon kertomusta. + +-- Se ei parane lääkkeillä. On toimitettava leikkaus, siinä on +umpisuolen tulehdus ja voi olla vatsakalvon repeämäkin, sanoi hän +kylmäverisesti. + +Aunon kasvot tulivat hätäisiksi. Yritti puhjeta äänekäs itku. Mutta hän +koetti kaikin voimin hillitä ja sanoi: -- Leikkaus! Voi, hyvä Jumala! +Leikkaus, ja vaiva on sisällä vatsassa! Johan olen pelännytkin, että +kuolema... Muuta ei Auno saanut sanotuksi. Itku voitti. + +-- Kaikkienhan meidän kerran on kuoltava, sanoi lääkäri nähdessään +Aunon hädän. -- Mutta ei tämä miehenne tähän tautiin kuole, etenkin kun +tulitte tänne tänä päivänä. Huomenna olisi ollut jo pahempi. + +Auno rauhoittui lääkärin puheesta senverran, että saattoi sanoa: -- +Uskooko herra tohtori todellakin, että tuo vaiva ei ole +hengenvaarallinen? + +-- Uskon ja varmasti uskonkin, sillä tämä ei ole ensimäinen eikä toinen +potilas. Niitä on satoja parannettu. + +Sen sanottuaan lääkäri otti puhelintorven käteensä ja sanoi: -- Minä +soitan sairashuoneelta hevosen, joka vie tämän sairaan sairashuoneelle. + +Minuutin perästä olikin porrasten edessä nelipyöräiset vaunut. Noihin +vaunuihin käski lääkäri Mikon menemään ja sanoi: -- Tunnin perästä +tulen sinne sairashuoneelle. + +-- Saisinko minä tulla mukaan? sanoi Auno nöyrästi pyytävällä äänellä. + +Lääkäri kääntyi nyt Aunoon päin ja sanoi ystävällisesti: -- Ei. Kyllä +te nyt saatte uskoa miehenne minun huostaani. Viikon perästä kun +tulette tänne, niin annan silloin miehenne teille terveenä. + +Aunolta purskahti itku, joka oli silmänräpäyksessä muuttunut surun ja +epätoivon itkusta ilon itkuksi. Vaunuihin kuitenkin Auno saattoi Mikkoa +ja Mikon istuessa vaunujen perään hyllyvälle istuimelle Auno kättä +puristaen sanoi: -- Nähnenkö enää sinua elävin silmin! + +Vaunut lähtivät kuin tuulen ajamana sairashuoneelle päin. + +Ilmat olivat sen ankaran sateen jälkeen muuttuneet poutaisiksi. Auno +keräili aina muitten askareittensa lomassa myrskyn levittämiä lyhteitä +ja kantoi latoon. Hän keräsi vasuun rakeitten murtamia tähkiäkin. Siinä +ahkerassa työssä kului aika paremmin. Mieli kuitenkin pysyi yöt ja +päivät raskaana. Myrsky oli murtanut ja sotkenut multaan niin kauniin +viljan. Eikä Mikosta ollut vielä tietoa. Kun Auno oli saanut lyhteet +metsästä ja aidan vierustalta, koetti hän yksin jyvinkin nokkia maahan +sortuneita jyviä. Niistä ei suurta kokoa karttunut. Mutta ikävä aika +kului paremmin kuin jouten. + + * * * * * + +Viisi päivää oli Mikko ollut sairashuoneella, joten oli enää vain kaksi +päivää odotusaikaa. Aika kului hyvin hitaasti. »Viikon perästä annan +teille miehenne terveenä», oli lääkäri sanonut. + +Aurinko paistoi niin lämpimästi ja Auno oli nytkin ohran jyviä ja +tähkän puoliskoita poimimassa. Yhtäkkiä hän kuuli Mikon sanat: -- Tule +pois. + +Auno hätkähti, kori putosi kädestä. Hän katseli ympärilleen, mistä ääni +kuului ja huomasi kartanon lähellä kujalla seisovan miehen vähitellen +muuttuvan Mikoksi. Auno löi käsiään yhteen, lähti juoksujalkaa Mikon +luo ja sanoi: -- Herran nimi olkoon kiitetty. -- Sitten hän Mikon luo +tultuaan huudahti: -- Sinä pääsitkin varhemmin kuin tohtori luuli. +Nythän on vasta viides päivä. + +-- Tohtori nauroikin ja sanoi: »Emännällä on siellä pitkät päivät. +Sille on hyvä parempi antaa ennen kuin on luvannut», sanoi Mikko ja +verkalleen lähti kävelemään taloon. + +-- No, nytkö sinä sitten olet terve? Olet kyllä terveen näköinen. +Toisenlainen on väri kuin sairaalaan lähtiessäsi. + +-- En ole vielä vallan terve, mutta olen tervehtymässä. Lääkäri +varoitti vallankin nyt ensimältä liikkumaan varovasti. + +-- Sinä et sitten vielä ehkä pitkään aikaan kykene työhön. + +-- En. + +-- Mikä se oikeastaan oli se tauti ja leikkasivatko ne? + +-- Leikanneet ne olivat. Se oli ollut, kuten tohtori sanoikin, +umpisuolentulehdus ja vatsakalvossa oli ollut repeämä, jonka olivat +ommelleet. Umpisuoli-taudin takia minä olisin jo terve, mutta +vatsahaavan paranemisen sanoi kestävän vuosia. + +-- Vuosia. Herra Jumala! Vuosia työtönnä! Mikä meidät hiljankaan perii! + +-- Ei työtönnä aivan, vaan suuria ponnistuksia kuului pitävän välttää. + +-- Sehän tuo on jotakin, kun edes johonkin kykenee. -- Mitä se +merkitsi, kun sanoit, että leikanneet ne olivat? Etkö sinä itse +tiennyt? + +-- En... Sen tiesin, että rupesin leikkuupöydälle selälleni ja että +peittivät kasvoni. Umpihupussa tunsin nukkuvani. Heräsin sitten +vuoteellani, kuin unestani, ja vatsasta oli vaiva poissa. + +-- On niillä konsteja! Vuoteellasi heräsit kuin unestasi ja vaiva oli +poissa! Ilmankos se tohtori oli niin ylpeä ja varma niistä tiedoistaan! +sanoi Auno hymyillen ja lähti hakemaan Mikolle ruokaa. + +-- Minä täällä olen joka päivä käynyt kalanpyydyksiä kokemassa ja +eilenkin sain kolmatta kilon painoisen säynäjän ja viisi pienempää, +sanoi Auno pöydän luo kävellessään. -- Tässä on sen suuren säynäjän +puolikas. Se oli jo lihava ja paksu kuin sianporsas. Alahan syödä, minä +tuon viiliä palan painoksi. + +Mikko söi vain muutamia suupaloja rieskaa voin ja säynäjän kanssa ja +maistoi viiliä. -- En uskalla vielä kovin paljon syödä, sanoi hän +laskettuaan lusikkansa pöydälle ja laittautui vuoteeseen. + + + + +Kahdeskymmenes viides luku. + + +Kun Mikko ei kyennyt riihenpuintiin eikä saatu ketään apulaista, joka +Aunon kanssa olisi puinut, -- Mikko olisi siinä tapauksessa korjannut +olkia ja kahmerehtanut vointinsa mukaan apuna --, täytyi riihen puinti +antaa Tuokkilan Jörkille urakalle ja luvata kolmannet osat jyvistä +hänelle puintipalkasta. Sittenkään ei tullut puiduksi niin tarkasti +kuin ennen Mikon puidessa. Paljon näkyi oljissa jyväisiä tähkiä ja +pehkuissa jyväistä rusaa. Mikko siitä nureksi ja muistutti jokaisella +riihellä, mutta Jörkki ävähti: -- Minä teen, niinkuin teen, ja jos se +ei vältä, niin saat hakea muita parempia. -- Siihen täytyi Mikon tyytyä +ja puiduksi ne tulivat. Sill'aikaa Mikko oli vointinsa mukaan Aunon +apuna perunan nostossa. Perunat saatiinkin kuoppaan ilman urakkamiehen +apua. + +Nyt oli lokakuun ensimäinen päivä. Perunat ja nauriitkin olivat +kuopassa, ja Kuurtajanjoesta saatuja kalojakin oli kaksi nelikon astiaa +talvea varten suolassa. Tuuli oli ollut koko päivän idässä, satoi vettä +ja väliin aina lumensekaista räntääkin. Raskaana huojui metsä ja mustat +vaahtopäiset aallot vyöryivät lakkaamatta Koutajärven aavalla pinnalla. +Mikko oli tänään vain kartanon tienoilla korjaillut kapineita talteen, +etteivät jäisi talven alle. Illan pimettyä, kun Aunokin oli päässyt +ulkoaskareiltaan pirttiin, Mikko sytytti tulen pöydällä olevaan +lamppuun, jonka valossa aikansa kuluksi selaili sanomalehtiä. Lampun +kohdalle lavitsalle istui Aunokin ja kutoi lampun valossa harmaata +sukkaa Mikolle talveksi. + +-- Minkähäntähden tänä päivänä on ollut niin pahamieli koko päivän? +sanoi Mikko heittäen sanomalehden kädestään. -- Tahtomattanikin ovat +koko elämän tapahtumat kiertyneet mieleen mustaa mustempina. Pienen +pienetkin seikat ja elämässä tapahtuneet hairaukset ja tyhmyydet +tulevat esiin mustina ja suurina. Suututtaa ja harmittaa ennen kaikkea +se ensimäinen käräjänkäynti Pekkiläisen kanssa ja Jertan asian ajo +käräjissä. + +-- Mitäs pahaa niissä sitten oli? + +-- Niissä se on alku kaikkeen, jatkoi Mikko alakuloisesti. -- Niissä +asioissa voitin loistavasti ja sitä tietä jouduin tuomio-istuimien +kanssa tekemisiin. Jos Pekkiläisen ja Jertan juttuja ei olisi ollut, +niin olisi pysynyt mielessäni vanhempieni opetus. He puhuivat aina +kammoten käräjänkäynnistä ja sanoivat: »Sinne laki kunne kantajat +paremmat» ja »raha rikkaan kuluu, pää menee köyhän miehen». Isäni aina +kehuikin, että hän on se mies, joka ei ole lakituvan kynnyksen yli +jalkaansa astunut. Ilman Pekkiläisen ja Jertan juttuja en olisi +antautunut käräjänkäyntiin rovastin kanssa. Siinä suututin +tuomio-istuinten herrat senaattia myöten, niin että ne saattoivat +syyttömästi tuomita meidät konkurssitilaankin. Ilman sitä taas ei olisi +ainoa lapsemme joutunut ilman alle kuin linnunpoikanen, jolta emä on +ammuttu. Sitä tietä jouduimme tänne tuntemattomaan puoleen kaikkien +halveksittavaksi. Koko elämämme on mustaa taivalta, ainoa valokohta on +Kivelässä-olomme. Siellä olimme niin onnelliset kuin nuori parikunta +voi olla. + +Auno rykäisi, venytteli sukan kudelmataan ja melkein ihastuen ehdotti: +-- Mutta nythän meillä ei ole kuin yksi askel astuttava, niin pääsemme +samanlaiseen onnellisuuteen kuin Kivelässä ja vielä vähän +varmempaankin. Myymme tämän talon, laitamme Kivelän kokoisen mökin. Jos +kymmenenkin tuhatta saamme rahoja pankkiin, niin niitten koroilla +elämme ja asumme siinä pienessä Kivelässämme kuin herran kukkarossa. +Maata viljelemme vain lystiksemme. Pidämme yhden tai kaksi lehmää, +joita minä hoitelen, ja kaikki paha on ollut tie hyvään. Kun sinun +vatsavaivasi kestää vuosia paratakseen, niin siinä pikkutalossa saattaa +parannella, ei tarvitse tavoitella apulaisiksi mitä petkuttajia +milloinkin... Kunnollista työmiestä ei saa millään hinnalla. Kävin +päivällä riihiladosta pehkuja lehmille: läjissä on jyviä ja ruumenia, +ja jyväisiä tähkiä pehkuissa ja oljissa. + +-- Sekin se on osaltaan tänä päivänä minun mieltäni painanut, kun vielä +tuo riihien puinti meni niin kuin se meni, sanoi Mikko ja kääntyi +akkunasta katsomaan, vaikka ei ulkoa mitään näkynyt muuta kuin musta +yö. Tuuli humahteli raskaasti nurkissa ja räntäinen sade rapisi +akkunaan. -- Kyllä se totta on, että olojen pakosta näytään sortuvan +siihen tilaan, että myötäväksi se tämä talo tulee, vaikka viimeiseksi +maallisen elämämme suojaksi olen tätä ahertanut, sanoi Mikko hyvin +vakavasti. + +Aunon sydän hytkähti, hänen kasvonsa kirkastuivat. -- Et usko, miten +minusta on lysti kun sinä sen käsität, kiiruhti hän innoissaan +sanomaan. -- Olenhan minä monta kertaa sinulle sitä sanonut ja sanon +vieläkin, että tämä talo on myytävä ja ruvettava elämään rahojen +korolla. Nyrkin kokoinen mökki laitetaan vain, jossa oman katoksen alla +asutaan. + +-- Se sinun tahtosi se juuri viepikin siihen, kun toisena syynä on tämä +minun terveyteni. Jos se olisi sinun mieltäsi vasten, niin en vieläkään +tätä ajatustani ilmaisisi. Koettaisimme hänessä rimpuilla päivästä +toiseen. + +-- Se on minun tahtoni ja uskon, että kyllä tälle ostajia löytyy, +kunhan vain tiedoksi tulee, että tämä myydään, sanoi Auno ja tuli niin +iloiseksi, että nousi lattialle kävelemään ja kävellessään kutoi +sukkaa. Hän kutoi entistä sukkelammin, kirkkaat sukkapuikot vain lampun +valossa säteilivät käsissä. + +-- En minä meidän elämäämme niin synkkänä pidä kuin sinä. Onhan tässä +sentään eteenpäin päästy. Totta on, että on elämässämme ollut +kamaloitakin kokemuksia. Se oli pahin se konkurssitilaan syyttömästi +tuleminen, kun vietiin lehmät, lampaat ja hevonen ryöstämällä. Etkö +muista, miten kamalan haikeasti lehmärievut ammoivat ja lampaat +määkivät, kun päihtyneet miehet ruoskillaan pakottivat tielle? + +Tämä muisto näytti olevan Aunolle niin raskas, että hän ei voinut +jatkaa. Hän vetäisi päähuivinsa otsalleen ja sai sanotuksi vain: -- Voi +maailmaa pahennusten tähden, sillä pahennukset kumminkin tulevat. Niin +on kirjoitettu, ja tosi on. + +Mikko oli taas entistä useammin ruvennut muistelemaan Ledenbergiä ja +kärsimäänsä vääryyttä. Jokainen vastoinkäyminen toi mieleen Ledenbergin +asian. Tämä Korhola, jonne Mikko oli edullisilla ehdoilla päässyt, oli +aluksi vaikuttanut sovittavasti. Tämän Korholan saanti oli johtanut +hänet synkistä ajatuksista ja kostotuumista. Mutta tämä koti oli ehkä +jätettävä, ja tuntui kuin välimatka noihin ilkeihin tapahtumiin olisi +käynyt lyhemmäksi. + +Mikko nousi kävelemään lattialle, katseli akkunoista ulos ja sanoi: -- +Yhä vain räntä lätisee akkunanruutuihin ja tuuli jymistää nurkkia... Ei +milloinkaan tunnu somemmalta olla kotona kuin tämmöisenä hetkenä. Mutta +mitäpä tuosta, kun ei voi olla kotonaan, vaikka kodikseen on laittanut. + +-- Koti se on koti pienempikin, kun se on oma ja omalla turpeella. Hyvä +on pirtti pikkuinenkin, kota kolmisoppinenkin, kun se on omasta taasta. + +-- Niinhän tuo laulaa runoilijakin: »Suuruutta emme rukoile, me +pienuutehen tyydymme»... + +-- Siinä se aika kuluu pahallakin ilmalla, sanoi Auno kun kuuli kellon +lyövän kahdeksan. + +Illallista syödessä Auno puheen aluksi sanoi: -- Nytpä tuo kauppias +Tuppurainen saa tästä talon, kun se on aina sanonut, että hänen pitää +saada maatila, josta saa kaikenlaista maantuotetta. Tämähän on ihan +kuin luotu hänelle. + +-- Saapi kai tämän kuka tahansa, joka enimmän maksaa. + +-- Paljonko aiot pyytää? + +-- Ainakin irtaimineen kaksikymmentä tuhatta. Pari lehmää ja elot +itselle, nimittäin tulevana keväänä. Talven me tässä olemme ja talven +aikana hankimme paikan, mihin oman kurkihirren alle muutamme. + +-- Kaksikymmentä tuhatta! huudahti Auno. -- Niitten koroillahan elämme +kuin herran pojat. Yli tuhannen markkaa vuodessa. + +-- Kuluupa sitä joitakin tuhansia taloa -- vaikka pientäkin -- +laittaessa, kun ei kykene itse tekemään. + +-- Mihin aiot katsella talonpaikkaa? + +-- Ensimäiseksi menen Tervolan ukon pakinaan. Sen maalla tuolla järven +rannalla on kaunis kaislarantainen niemi. Siinä on kuusiryhmä, joka +muistuttaa Mäkelän kuusta ja niitten lähellä on muutamia koivujakin. +Niitten vierelle teen talomme, jos Tervos-ukko taipuu kauppaan. + +-- Ai, ai! ihastui Auno. -- Sittenhän me emme enää Mäkelän kuusta niin +kaipaakaan. + +-- Siitä olen jo ihan kuin unta nähnyt, että siihen teemme talomme. +Olin kerran kalastusretkelläni siinä tulella ja silloin ihmettelin, +ettei kukaan ollut siihen taloa tehnyt, vaikka mielestäni se oli +kaunein paikka maailmassa. Etelään päin silmänkantama selkä ja länteen +päin ei näy laitaakaan, saaria vain. Ja idässä ja pohjoisessa lehtoisia +rinteitä. + +Auno huudahti: -- Kas siinähän se on se sinun Kivelässä unissa näkemäsi +päivänpaisteinen rinne, mihin järven yli illan aurinko paistaa. + +-- Semmoisessa uskossa olen minäkin, vastasi Mikko. + + * * * * * + +Vuoteelle laskeuduttuaan Mikko selällään maatessaan sanoi: -- Kuinka +usein olen kaivannutkaan sitä Mäkelän kuusta! Muistan, miten sen oksien +läpi talviöinä taivaan tähdet paistoivat ja kuun valossa oksille +jääneet lumihiuteet pakkasen silminä kiiluivat kuin puhtaimmat +jalokivet. Ja kun myrsky ulvoi nurkissa, niin se tuulen heiluttamilla +vankoilla oksillaan ilmaisi: olkaa rauhassa, vartia on valveilla. En +sitä kertaa herännyt yöllä, kesällä tai talvella, etteivät silmät +ensimäiseksi olisi tavanneet kuusta. Kun se seisoi tyynenä, tahtoi se +sanoa, että luonnossa on rauha. Jos sen oksat heiluivat, niin se tahtoi +sanoa: minä valvon... + +Kun se kaatui, ei Mäkelä enää kodilta tuntunut. Oli todellakin kuin +vartia olisi poissa. + +Mieluinen elämäntoveri on asunnon vieressä puu, joka on kovia kokenut +ja horjumatta seisonut myrskyissä ja sateissa. + + + + +Kahdeskymmenes kuudes luku. + + +Kauppias Tuppurainen oli ostanut Korholan ja Mikko oli Tervolaiselta +saanut ihailemansa järven niemen ja kappaleen maata viljelysmaaksi. +Siihen hän rupesi Korholasta pitäen tekemään taloa. Tulevan juhannuksen +aikana olikin talo jo siksi valmis, että saattoi mennä asumaan. +Asuinrakennuksessa oli kaksi huonetta, pirtti ja tupa, navettakin oli +kahdelle lehmälle ja vasikalle tai lampaalle. Järven rannalla oli +pieni, soma sauna. + +Oli juhannus-aatto, kun Mikko ja Auno taluttaen lehmiä saapuivat +uudelle talolle. Kun navetassa oli uusi valkoinen silta, oudostuivat +lehmät sitä ja ne täytyi pakottamalla saada navettaan. Pelosta vapisten +menivät ne hiljaa hiipien Aunon jälessä parsiinsa, missä Auno kytki ne +kiinni, jolloin ne rupesivat hätäisin silmin ikävästi ynymään. Mutta +kun Auno toi nurmivihkot eteen ja hyvitteli, rauhoittuivat lehmät ja +rupesivat syömään. Tupaan tultuaan Auno heitti nuttunsa ja päähuivinsa +naulaan, istui sitten akkunan luokse ja alkoi katsella kuusten oksien +alitse järvelle, missä hennon etelätuulen ajamat herttaiset laineet +hiljalleen vierivät rantaan. + +-- Nyt minä todella tunnen pitkältä vaivaloiselta matkalta päässeeni, +sanoi hän. -- Mäkelästä tänne on ollut sanomattoman vaivaloinen tie, +mutta matka on tehty, Jumala olkoon kiitetty. + +-- Kylläpä todellakin voi sanoa, että matkan päähän on päästy, virkkoi +Mikko istuen toisen akkunan luona, hänkin järvelle katsellen. -- Mutta +minä tahtoisin sanoa, että matkalle on lähdetty Kivelästä eikä +Mäkelästä. + +-- Samaa sanoisin minäkin, jollen Mäkelässä olisi syntynyt. Siinä olen +nähnyt tämän elämän ensimäisen päivän valon ja sen pientarilla olen +pienenä piehtaroinut. Kuusi se vaan meni Mäkelästä pois, kuten +rakastettava vanhus talosta. Ei ole mitään täällä iankaikkista. Mutta +tuossahan seisovat hänen jälkeläisensä parhaassa miehuudessaan. +Katsohan noita lukemattomia villanpehmeitä tämän kesän kasvaimia +jok'ikisessä oksan kerkässä ja noita marjan kokoisia kävyn alkuja. +Tuolla kuusten latvoissa ne ovat aivan kypsän mansikan näköisiä. Kaikki +nuo yhdestä suusta äänettömällä kielellään kiittävät Jumalaa. + +Mikko katseli vain järvelle ja aikoi kohta vähän levähdettyään lähteä +heittämään verkkoja. -- Mikä tälle talolle pannaan nimeksi, kysyi Auno +tuokion ääneti oltuaan. -- Nimihän lapsella olla pitää. Pannaanko +»Onnela»? + +Mikko rykäisi ja sanoi -- On liian hempeä nimi. Ei se elämä tässäkään, +eikä missään paikassa, paljasta onnea ole. Ajattelen, että olkoon tämän +talon nimi Juurus, kun tässä ollaan kuusten juurella. + +-- Sehän todellakin sopii! Juurus! Oikein perinpohjainen nimi! Olkoon +minusta vaan Juurus. + +-- Niin, ei tässä paljasta päiväpaistetta tule elämä olemaan. Ennenkuin +nuo tureikot ovat paenneet ja jättäneet sijansa leipää kasvavalle +viljalle, saa tässä aika lailla ponnistella. + +-- Kyllähän sitä mielellään tekee työtä, kun koti tuntuu kodille. +Pakoon minä menisin sellaista onnea, jossa ei työtä olisi... -- Oltuaan +hetkisen ääneti Auno jatkoi: + +-- Kun lehmät vähän aikaa levähtävät, niin lypsän ja keitän juuston, +oikein juhannusjuuston. Huomenna täytyy lähteä paimeneen opettamaan +lehmiä näille oudoille laitumille. + +Mikko pöytään istuessaan sanoi: -- Huomenaamuna keitämmekin kalakeiton. +Lähden tästä heittämään verkkoja. + +-- Ai, ai! Sinne tulen minäkin mukaan, sanoi Auno ihastuneesti. + +-- Sinullapa on täälläkin onnelassasi ne tavalliset lauantaitehtävät: +saunanlämmitys, lehmien hoito ja yhtä ja toista kahmerehtamista. + +Auno katsahti aurinkoon ja sanoi: -- Ho-hoi! Nythän on vielä päivää +vaikka mitä tehdä! Ensi työkseni lähden laittamaan saunan lämmitä, +hoidan karjan, teen ilta-askareeni, kylvemme, sitten lähdemme järvelle +ja sieltä tultua keitän juuston. Eipähän nyt pimeä peloittane, jos +aurinkokin laskeutuu. + +-- Tehdään niin, sanoi Mikko pureskellen voileipää ja Kuurtajanjoesta +pyydettyä säynästä. Mutta kyllä ne nämä tämmöiset säynäät ovat +edestämme haihtuneet. Sekakalojen varaan sitä nyt olemme joutuneet. + +-- Kaloja ne ovat muutkin kalat. Yksi hyvä ei palkitse niin montaa +pahaa kuin Korholassa oli. + +-- Ja eipä se ole sanottu, että kaikki säynäjät ovat Kuurtajanjoessa. +Täältä järvestä ne sinnekin kohoavat. Voihan niitä olla täälläkin. + +-- Mikä estäisi täällä olemasta vaikka mitä kaloja, lohiakin. Avara on +tuo kuikan pelto tuossa edessämme, sanoi Auno, teki pienen voileivän +matkallaan syötäväksi ja lähti saunaa laittamaan lämmitä. + +Kohta rupesikin saunan ovesta tupruamaan sakea harmaa savu, minkä +seasta Auno syöksähti ulos ja meni navettaan hoitamaan lehmiä. + +Iltasella oli järvi aivan tyyni. Vaarojen lailta ja järven saarista +näkyvät juhannuskokot kuvastuivat järven pintaan ja illan rusko valoi +silkkisen verhonsa veden kalvoon, vaarain lakiin ja lehtoisille +rinteille. Mikon ja Aunon mielestä ei järvellä olo ollut milloinkaan +tuntunut niin viehättävältä kuin nyt. Kun verkot oli laskettu järveen, +heittäytyi Mikko venheen perään selkäkenoon, Auno istui tuhdolla airot +käsissään. Silloin tällöin hän laski aironsa veteen ja nykäisi venhettä +uimaan tyyntä pintaa pitkin. Vene jätti vain tuskin näkyvän väreen. +Mikko ja Auno olivat kumpikin kuin lumotut, eivät puhelleet mitään +eivätkä tienneet ajattelevansakaan mitään. Viimein kuitenkin Mikko +ojentui, otti huopurimen käteensä ja oikaisi venheen rantaa kohti. +Silloin Aunokin rupesi soutaa lipiskoimaan ja nöyrästi lähtikin venhe +uimaan rantaan. + +Kotiin tultuaan he istuivat äskeisille istuimilleen katselemaan yhä +roihuavia juhannuskokkoja ja niiden kuvastusta järven pintaan. + +-- Eikö muuteta tämän talon nimi Rauhalaksi? ehdotti Auno. -- En +missään tähän asti ole tuntenut niin somaa rauhan tunnetta kuin nyt +tässä. Korholan kylällä olimme hyljeksittyjä muukalaisia. Täällä meidän +ei tarvitse nähdä ylenkatseisia kasvoja. Täällä meillä ei ole tekemistä +muun kuin vilpittömän luonnon kanssa. Tunsin äskenkin tuolla järvellä +ihan nousevani Jumalan pyhiin asuntoihin. + +-- Mitäpä onkaan ystävistä, jotka pahana päivänä kuitenkin hylkäävät ja +pakenevat, sanoi Mikko miettiväisenä. -- Mutta tätä talon nimeä ei +kuitenkaan muuteta. Juurus sopii paremmin kuin Rauhala. Luonnossakaan +ei aina ole rauha, eikä ihmisen mielessä. Elämä antaa aina uusia +huolia. + +-- Olkoon sitten Juurus... Turhia minä haaveilinkin. Minä tässä ihanana +yöhetkenä liitelen ihan autuaitten maissa, enkä muista, mitä elämä +maailmassa voi tuoda mukanaan... Juurus! Meitä sitten tästä lähtien +ihmiset rupeavat sanomaan juurukselaisiksi. + +-- Niitähän me juuri olemmekin, sanoi Mikko naurahtaen. Sitten hän +rupesi riisumaan kenkiä jaloistaan ja sanoi: -- Tuntuupa hieman +väsyttävän. Raskas oli se kontti ja Punakorva tahtoi aina olla +kantapäillä. Piti kävellä tavallista kiireemmin. + +-- Tulihan se tietysti Punakorva Hertan jälessä, ja Hertta todellakin +minun kantapäitäni kaapi, niin että täytyi puoleksi juosten tulla. +Hertta luuli johonkin hyvään ruokamaahan heitä vietävän, mutta toiseksi +muuttui mieli, kun avattiin navetan ovi ja alettiin sinne vaatia. +Sitten lypsäessä ne jo kuitenkin olivat hyvällä tuulella, nuolla +kaahnuttivat minua koko lypsyajan eivätkä heittäneet, vaikka +kieltelinkin. Oikein silmät lupallaan vain nuolivat. + +Auno toi nyt pöydälle äsken keittämäänsä juustoa, voita, säynästä ja +leipää. He rupesivat syömään päästäkseen nukkumaan ennen auringon +nousua. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kuusten juurella, by Heikki Meriläinen + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUUSTEN JUURELLA *** + +***** This file should be named 16754-8.txt or 16754-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/6/7/5/16754/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/16754-8.zip b/16754-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..7896e62 --- /dev/null +++ b/16754-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..f20e802 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #16754 (https://www.gutenberg.org/ebooks/16754) |