diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 16723-8.txt | 11514 | ||||
| -rw-r--r-- | 16723-8.zip | bin | 0 -> 221680 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 11530 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/16723-8.txt b/16723-8.txt new file mode 100644 index 0000000..c502176 --- /dev/null +++ b/16723-8.txt @@ -0,0 +1,11514 @@ +Project Gutenberg's Mooses ja hänen hevosensa, by Heikki Meriläinen + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Mooses ja hänen hevosensa + Romaani + +Author: Heikki Meriläinen + +Release Date: September 19, 2005 [EBook #16723] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MOOSES JA HÄNEN HEVOSENSA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +MOOSES JA HÄNEN HEVOSENSA + +Romaani + + +Kirj. + +HEIKKI MERILÄINEN + + +Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, 1920. + + + + +Ensimmäinen luku. + + +Mooses ei ollut vielä kymmenen vuoden vanha, kun hänen isänsä, +Honkaniemen kestikievarin isäntä, eräänä huhtikuun kauniina aamuna +kahvipöydässä istuessaan mielihyvillään sanoi: »Tuonne pieneen talliin +on viime yönä ilmestynyt pieni hevonen, oikein sievä.» + +-- Sen tuloa se isä viime yön vartosikin, kun tuli ja meni. Pitääpä +hakea sitten vehnästä pikku hevosen tuliaisiksi, sanoi emäntäkin +mielissään hymyillen ja kaatoi kirkkaasta pannustaan uutta kahvia +isännän kuppiin ja sen täytettyään lähti ulos. + +Mooses oli vielä yöjäljeltään paitasillaan, kun kuultuaan isän ja äidin +puheen kesken kahvikuppinsa juonnin hyppäsi pöydästä ja lähti juosta +kirmaisemaan ulos, mutta palasi ovelta, kun isä kovasti sanoi: »Et saa +mennä sinne talliin. Eppa näkyi pitävän sitä omanaan, se potkaisee +sinua, kun sinne menet yksinäsi. Panehan housut ja kengät jalkaasi, +niin näet sen sitten, kun minä lähden Epalle apetta tekemään.» + +Mooses ei toista käskyä odottanut, vaan kiireimmiten suki housut ja +kengät jalkoihinsa, veti nutun ylleen ja päähänsä pienen lippalakin, +joka oli hänelle jo annettu kesälakiksi, tuli pöydän taakse isänsä +luokse ja sormeaan suussaan pyöritellen kuiskasi: »Milloinka te +lähdette Epalle appeen tekoon?» + +-- Kunhan tässä juon vielä kolmannen kupin kahvia, koska äiti näkyy +tuovan vehnästä. Juodaan oikein vehnäskahvit pikku hevosen tuliaisiksi. +Tyhjennähän sinäkin tuo kuppisi, kun äiti antaa vehnäsviipaleen ja +panee lämmintä kahvia kuppiisi, äskeinen on siinä jo jäähtynyt. + +Sen kuultuaan Mooses kiersi toiselle puolen pöytää, pani sokeria +kuppiinsa ja vehnäspalastaan pureksien rupesi tyhjentämään kuppiaan +niin kiireesti kuin taisi, jotta voisi kiirehtiä isää lähtemään +talliin. + +Isä sai kuitenkin ennemmin kuppinsa tyhjäksi ja sitten vasta, kun näki, +että Mooses ryyppäsi viimeisen kahvinsa ja viimeinen suupala pulloili +suussa, hän nousi pöydästä ja lähti pitkillä askelilla raskaasti +kävellä vähnimään ulos, mistä Mooses arvasi, että nyt se menee talliin, +ja kirmaisi isänsä jälkeen. + +Tallin ovea aukaistaessa Mooses kiirehti isänsä eteen pujahtaakseen +edellä talliin, mutta isä tarttui poikaa olkapäähän ja sanoi +päättävästi: + +-- Pysyhän ulkona, kyllä sinä oveltakin sen näet, kunhan minä pääsen +talliin. + +Eppa olikin peräytynyt aivan lähelle tallin ovea, ja sen sivulla +mustaharjainen ruunikko varsa pää ovea kohti pystypäisenä ja +kirkassilmäisenä katsoi tulijoita. Mutta kauan se ei katsellut, +ennenkuin työnsi sievän pilkkuotsaisen päänsä emänsä mahan alle ja +lyhyttä mustajouhista häntäänsä teputtaen rupesi imemään. + +Mooses katseli hetken silmät pyöreinä varsaa, mutta viimein kysyi +ujosti: »Mistä se on tänne tullut tuo hevonen?» + +-- Eikö tuo maanhaltija liene tuota tuonut. Kenelläpä niitä muilla +lienee tuommoisia hevosia, sanoi isä apetta hämmentäessään. + +-- Onko sillä maanhaltijalla paljonkin tuommoisia hevosia? + +-- Ei suinkaan sillä kovin monta liene, koskapa meillekään ei moneen +vuoteen ole tuonut kuin nyt vasta tuon yhden. + +-- Kasvaako se tuon suuremmaksi? + +-- Kasvaa se sentään, koskapa tuo Eppa näkyy sitä ruokkivan ja kun minä +teen hyvää apetta Epalle, sanoi isä painokkaasti jauhoja kaataessaan +appeeseen. + +-- Kasvaako se tuon Osmon kokoiseksi? + +-- Ehkäpä se ei niin suureksi kasva, eikä sen tarvitsekaan Osmo-ruunan +kokoiseksi kasvaa; jos Jepelinkin kokoiseksi kasvaa, niin on sitä +siinäkin kokoa. + +-- Tehdäänkö tuolla pikkuhevosella kyytiä? + +-- Ei sillä tehdä kyytiä eikä tänä kesänä tehdä Epallakaan kyytiä, +koska se näkyy tuota pikkuhevosta ruokkivan, sanoi isä apekoria +nostaessaan tamman eteen. + +Tamma tommasi suun täydeltä apetta ja jalkojaan tömistellen alkoi +luihkaa vihaisesti siten osoittaakseen, että halusi jäädä varsansa +kanssa kahden talliin. + +Sen ymmärsi Mooseksen isäkin, hän painoi tallin oven kiinni ja lähti +pirttiin. Isänsä jälkeen lähti Mooseskin astua lyllertämään ja kainosti +kysyi: »Mistä minä löytäisin sen maanhaltijan, jotta saisin siltä +itselleni tuommoisen hevosen?» + +-- Ei sillä ole eikä se pyynnöstä anna kenellekään hevosia. Kyllä sinä +saat nimikoksesi tuon tuolta tallista, kunhan Eppa sitä jonkun ajan +hallitsee. + +Mooseksen rinta hytkähti ilosta, juoksujalassa hän kieppasi isänsä +rinnalle ja kysyi iloisesti: »Mikä sen nimi on, tuon uuden hevosen?» + +-- Sen nimi saa olla Pilkka, kun sen otsassa on kuin sormenpäällä +painettu valkea pilkka. + +Vaikka Moosesta kielleltiinkin menemästä talliin, niin hän aina tuon +tuostakin juosta vilkasi tallin luo, aukaisi oven ja ojentaen varsalle +kättään ystävällisesti hoki: »Pilkka, Pilkka! Pilkka, Pilkka!» + +Varsa ennen pitkää tottuikin siihen nimeensä ja aina kun se näki +korkuisensa miehen tallin ovella hokemassa: »Pilkka, Pilkka!» niin se +tuli uteliaana haistelemaan Mooseksen käsiä ja silloin Mooses sai +silittää Pilkan kaunista päätä. Ja viikon vanhana se jo alkoi pieniä +leivänhitusia syödä Mooseksen käsistä. + +Mooseksesta oli enemmän kuin mieleen, kun hän sai kädestään syöttää +Pilkalle leipää. Mooses piti elämänsä suurimpana onnena saada Pilkka +kesyttymään niin, että kun hän leipäpalasta näyttäen varsalle sanoi: +»Pilkka, Pilkka!», niin se tuli mihin hän tahtoi. Siitä se Mooses joka +yö unissaankin puheli ja hoki: »Pilkka, Pilkka!» + +Mooseksen isä osti kauppiaalta Moosekselle oman hevossuan, jolla Mooses +sai Pilkkaa sukia, ja heti Pilkka siihen tottuikin, niin että antoi +itseään sukia niin paljon kuin Mooses jaksoi sitä työtä tehdä. Mooses +ei siihen sukimiseen työlästynyt, vaan usein hänen nähtiin olevan +Pilkkaa kampaamassa. Kesän tullenkin, kun Eppa vietiin hakaan, +Mooseskin viipyi siellä päiväkaudet ja unohti usein syöntinsäkin. + +Mooseksesta ja Pilkasta tuli jokapäiväiset toverukset kesäksi ja +talveksi ja vuosien kuluessa he yhtä rintaa varttuivat ja vahvistuivat +kuin käsi kädessä, niin että kun Pilkka kykeni vetämään rekeä, niin +Mooses kykeni panemaan sille kuorman ja ajamaan kotiin, ja jos sattui +yksinäinen matkustaja olemaan kulussa, niin Mooses pienellä keveällä +reellään viedä kiidätti sen toiseen kievariin, josta palatessa, jos +sattui olemaan hyvä tie ja hyvä keli, Mooses antoi oriinsa harjoitella +juoksuakin. Ja kun Pilkka oli kolmivuotias, uskoi Mooses omistavansa +parhaan juoksijan koko sillä puolen maapalloa ja siitä hän puhui missä +vain toisen ihmisen tapasi sekä kylässä että kotona. Siksipä tulikin +ihmisille tavaksi Moosesta nähdessään puoli-ivalla sanoa: »Mooses ja +hänen hevosensa». + +Kun Pilkka oli tullut neljän vuoden vanhaksi, päätti Mooseksen isä +kuohituttaa Pilkan, jotta se sitten saisi jäädä kotiin kaikeksi +iäkseen, kun se kaikin puolin oli sekä talvi- että kesäajoissa +mieluinen. Se päätös oli Mooseksen mielestä mitä parhain, vaikka +rääkkäys, jota Pilkka tulisi kärsimään, tuntui hirvittävältä. Mutta kun +Mooses toisaalti uskoi Pilkan olevan parhaan juoksijan täällä päin +maailmaa, pelkäsi hän isänsä tuhansilla markoilla myövän hänen kauniin +juoksijansa. Mutta kun kuuli Pilkan jäävän kotiin sen kuohitsemistempun +avulla, niin ei hän vastustanut kuohimistakaan. Puhui vain isälleen, +että kutsuttaisiin eläinlääkäri kuohitsemaan, jotta Pilkka ei tulisi +liikoja kärsimään ja olisi samalla varmuus onnistumisesta. + +Siihen tuumaan Mooseksen isä taipuikin ja niinpä eräänä huhtikuun +kauniina päivänä, kun auringon paisteessa lumi kahisten suli ja purot +kohisivat vaarojen notkoissa, eläinlääkäri ilmestyi Honkaniemen +kievariin. + +Mooses ei kuitenkaan hirvennyt olla näkemässä Pilkan kuohimista, vaan +meni metsään, istui kuusen juurelle ja käsiään puristellen vaikeroi: +»Voi Pilkka parka! Voi Pilkka parka!» + +Kun Mooses arvasi, että nyt se teko on kotona tehty, niin hän palasi +kotiin ja meni suoraa päätä talliin, missä tiesi Pilkan olevan. Mutta +kun Mooses aukaisi tallin oven ja Pilkka näki Mooseksen, pääsi siltä +surullisen haikea hirnahdus ja se alkoi kiekkua, että Mooses tulisi +näkemään sen onnetonta kohtaloa. + +Kun Mooses kuuli Pilkan surullisen hirnahduksen ja näki sen hätäisen +kiekkumisen, herahti hänen silmännurkkiinsa kyyneleet ja hän kiirehti +taputtelemaan Pilkan poskia. + +Mooses ei ollut koskaan Pilkalle pahaa tehnyt, minkä vuoksi hevonen +antoi Mooseksen hoitaa ja pestä haavoja mielensä mukaan ja +eläinlääkärin neuvoja seuraten. Muutamassa viikossa Pilkan haavat +paranivatkin aivan terveiksi, ja Mooseksen kaikeksi iloksi Pilkka oli +yhtä hilpeä kuin ennenkin, vaikka ei kuitenkaan niin iloisesti +itsekseen hirnunut kuin ennen. + +Pilkka oli vasta neljän viikon vanha ruuna, kun kylästä kylään levisi +aivan kulovalkean tavalla tieto, että uusi kenraalikuvernööri tänä +kesänä matkustaa ympäri Suomen. Moni toivoi pääsevänsä sitä näkemään, +mutta Honkaniemen isäntä sanoi huokaisten: »Parempi olisi kuningas +kuulumassa kuin näkymässä, on vanha sananlasku. Kyllä ne silloin +kestikievarien hevosparat tarkenevat.» + +-- Pilkkaa ei anneta niitten eteen, kiirehti Mooses sanomaan, kun näki +isänsä niin huolestuneeksi kaikkien kestikievarihevosten puolesta. + +-- Pilkasta ei ole puhettakaan, on niissä vetämistä vanhemmillekin +hevosille, sanoi isäntä varmasti. + +Se tuntui Mooseksesta hyvältä, mutta mielessään hän kuitenkin toivoi +Osmolla tai Saikalla pääsevänsä kyytiin, ehkäpä ne isot herrat +antaisivat juomarahojakin, jotka isä ehkä antaa hänelle itselleen, +kuten ennenkin on joskus tehnyt. + +Eipä ollutkaan aikaa monta päivää, kun jo eräänä toukokuun aamupäivänä +Tepaston nimismies vaahtoisella hevosella ajaa karautti Honkaniemen +kartanolle, missä isäntä sattui olemaan juuri kuin häntä +vastaanottamassa. + +Ennenkuin nimismies kärryistäkään laskeutui alas hän jo puoleksi +huutaen ja käskevällä äänellä sanoi: »Kuulkaas isäntä! Läänin +kuvernööri sähkötti minulle tänään, että ylihuomenna tämän kuun +kymmenentenä päivänä kenraalikuvernööri seurueineen matkustaa tätä +kautta ja pitää olla viisi hyvää hevosta varattuna sitä varten. Hän +tulee tämän kuun yhdeksäntenä päivänä Tepaston kirkolle yöksi ja +kymmenentenä matkustaa Jonkereen kirkolle, missä läänin kuvernööri on +häntä vastassa. Lietolan kuvernööri seuraa sitä Tepastoon asti ja palaa +siitä, joten minä tulen kenraalikuvernööriä kuvernöörinviran puolesta +seuraamaan Jonkereelle asti. Minun täytyy kerjetä viedä tämä sanoma +vielä tänään Jonkereelle asti, jotta huomenna tietävät varustaa +tarpeelliset hevoset, ja siis on kiire!» Sen sanottuaan nimismies +hyppäsi kärryistään alas ja mennä hölkkäsi juosten pihan päässä olevaan +vierashuoneeseen kirjoittamaan päiväkirjaan. + +Nimismiehen poistuttua isäntä sanoi hieman ärtyisenä Moosekselle: »Sinä +saat mennä kyytiin. Minä valjastan Saikka-ruunan.» + +Sen sanottuaan hän kiirein askelin lähti talliin ja mennessään murisi: +»Kaikki touhut tässä kiireimpänä touontekoaikana pitää olla! Nytkin +Saikalla on aamurupeama auringon noususta asti kynnetty, ei ole vielä +apettaan kerinnyt syödä, niin täytyy lähteä Jyskylään juuri kuin +tulipalon sammutukseen.» + +Nimismies oli jo kartanolla lähtöön valmiina, kun isäntä talutti +Saikkaa kärryjen eteen ja valjastaessaan yhä mutisi: »Tuo talonpojan +kiire se ei herrojen mielestä paljon maksa, kun kesäntulon takia on +toukojen teko myöhästynyt tänne asti. Nyt vihdoin olisi päästy kylvön +tekoon, niin jo tuo touhu laitettiin, vuoden tärkeimpinä päivinä!» + +-- Ei se ole minun syyni, sanoi nimismies ja hyppäsi kärryihin, missä +Mooses jo istui kuskipukilla. + +-- En minä tuota sillä sanokaan, että se on teidän syynne, sanoi isäntä +ja ojensi ohjakset Moosekselle. + +Saatuaan ohjakset käsiinsä Mooses ropsautti perillä Saikkaa lautaselle, +jolloin Saikka hyppäsi laukkaan niin että kohona tempautuivat kärryt +perään. Saikkakin ymmärsi kiireen. Heti kun portista oikesi tielle, +lähti omasta halustaan juoksemaan niin, että vaaleanharmaa pitkä harja +leimusi ilmassa ja kärryjen pyörät yhtenä harmaana ja jyristen pyörivät +perässä. + +Honkaniemen majatalossa kuvernöörin määräyksen mukaan piti olla kaksi +talon hevosta ja kaksi aputalon hevosta, mutta nyt tarvittiin kaikkiaan +viisi, joten Pilkka joutui viidenneksi. Pilkan sijaan koetettiin saada +kylästä hevonen, mutta kun oli kiirein kylvöaika, niin ei saatu +mistään. + +Oltiin jo puolenpäivän rinnassa toukokuun kymmenentenä päivänä, kun +kenraalikuvernöörin matkue saapui Honkaniemen kartanolle hevoset vallan +valkeassa vaahdossa ja muutamat verta päristäen. Hevosten palauttaja, +puolikasvuinen poikanen, hyppäsi kiroillen ja vihasta puhisten +riipomaan hevosia aisoista irti. + +Etumaisena olivat nelipyöräiset kuomupäälliset vaunut, joiden kuomun +perällä kaksi tähtiotsaista kirkasnappista, helarintaista miestä +puoleksi makuullaan rötkötti. Turvottuneet karkeat kasvot olivat jäykän +totisina ja puoleksi ulos pullistuneet silmät muljottivat melkein +liikkumattomina päässä. Näytti kuin ne eivät tajuaisi eivätkä +tahtoisikaan tajuta tällä kulmakunnalla yhtään mitään. Jäljestäajajat, +tähtiotsaiset ja kirkasnappiset herrat, nousivat kärryistään, toinen +heistä kiirehti nimismiehen ja kuskien kanssa toimittamaan hevosten +laittoa aisoihin ja toinen herroista meni vierashuoneeseen, josta +hetken perästä palattuaan puoleksi vihaisesti sanoi hevostensa luona +häärivälle kyytipojalle: »Tuolla pöydällä on kyytirahat, peri sieltä +rahasi.» + +Nyt olivat hevoset aisoissa, Osmo ja Saikka vaunujen edessä, ja +vaunujen tuuteropäinen kuski alkoi niitä ohjata tielle. Aputalojen +hevoset olivat toisten herrojen edessä, joitten kuskit kiirehtivät +etumaisten jälkeen. Pilkka, kaikista komein hevonen, joutui nimismiehen +eteen ja sen ohjaksia nimismiehen käteen ojentaessaan isäntä sanoi: +»Tämä on nuori ja vasta leikattu hevonen, niin koettakaa pitää +armontaiten. Vastamaissa annatte väliin kävellä, kyllä se sitten +myötämaissa tavoittaa toiset.» + +Nimismies nyökäytti tähtiotsaista päätään ja sanoi: »Kyllä, kyllä», ja +sen sanottuaan ohjasi hevosensa toisten jälkeen. Mutta portilla Pilkkaa +tielle oikaistessaan ivallisesti hymähti ja tuskin kuuluvasti sanoi: +»Ukko säälii tätä kukkaansa, mutta kyllä se tänä päivänä kuitenkin ensi +kerran höyryää, ennenkuin ollaan Jyskylässä.» + +Mooses, jonka nimismies oli jo hevosta valjastettaessa komentanut +taakseen erään matka-arkun päälle istumaan, jyrkästi sanoi kuultuaan +nimismiehen ilkeämielisen uhkauksen: »Tämä Pilkka on minun nimikkoni, +minä en anna ajaa liiaksi.» + +-- Hm. Vai et sinä anna ajaa. Tässäpähän nähdään, sanoi nimismies ja +voimainsa takaa riuhtaisi Pilkan ohjaksia antaakseen Pilkan varsin +tuntea, että nyt ovatkin ohjakset miehisen miehen käsissä, ja samalla +näyttääkseen Moosekselle, miten hän tohti tehdä. + +Kaikki ihmiset, mitä vain talossa oli, kiirehtivät portille katsomaan +menijöitä ja näkivät, miten kuskien pitkävartiset piiskat huiskivat +ilmassa ja nahkaiset letikkosiimat vinkuen läiskähtelivät hevosten +selkiin. Matkue lähti etenemään kuin tuulispään ajamana, niin että poro +kuivasta maantiestä pöllyten nousi ja tomupilveen peittyi koko matkue. +Etenevä ratasten jyrinä vain enää kuului. + +Honkaniemen isäntä pudisti vihaisesti päätään ja hampaitaan yhteen +kiristäen sanoi: »Ei tule nyt hyvää. Itseni sittenkin olisi pitänyt +lähteä.» + +Tepaston hevosten palauttajakin oli katsomassa menijöitä ja hänkin +hammasta purren sanoi: »Ne ovat koko mustalaisjoukkoa. Niillä on +terveet kädet noilla kuskeilla. Myötäänsä niitten piiskat huiskavat +ilmassa. Jos hevoset hyvin menevät, niin enempi pitäisi vain mennä. +Myötämaat ja tasaiset ajetaan juosten minkä vain kavioista lähtee ja +vastamäet laukalla ja yhä vain hevosia lyödään kuin vierasta sikaa. +Verta rupesikin tuo meidän Valko ja Törmälän Hiiro päristämään jo +loppumatkalla ja olisivat kaatuneet, jos vielä olisi parikaan +kilometriä ollut matkaa. Jokainen luunsolmu vapisi kuin virrassa, kun +tuossa aisoista riisuin. Joutaisivat olla siellä missä ei silmä näe +eikä korva kuule.» + +-- Voi sittenkin, kun en tullut itse lähteneeksi. Menettävät ne ainakin +tuon Pilkan. Vasta leikattu ja nuori hento varsa, sanoi isäntä +haikeasti ja lähti palaamaan portilta kotiinsa. + +-- Mitä se sitten auttaisi, jos te olisitte nimismiestä kyydissä. Tuo +rötköjoukko kun ajaa edellä, niin nimismies painaa perässä, sanoi +Tepaston hevosten palauttaja. + +Honkaniemen isäntä punalsi vihaisesti päätään ja hammasta purren sanoi: +»Minä saisin yhdeltä nimismieheltä ohjakset käsiini ja ne pysyisivät +näissä hankasissa, vaan eihän tuota edeltäpäin usko ihmisiä +seitsenpäisiksi perkeleiksi.» + +Kylmä hiki kihosi Honkaniemen isännän otsaan ja ähkien ja hammasta +purren hän käveli pihansa vaiheilla sinne ja tänne kykenemättä menemään +mihinkään työhön. + +Emäntä koetti lohdutella, että eihän sitä nyt vielä tiedä niin kovin +huolehtia eikä hätäillä ennenkuin hätä näkyy. Lopussahan se vasta +kiitos seisoo. Onhan Mooses Pilkalla jo ennenkin Jyskylään ja +Jyskylästä tänne ajanut puolessatoista tunnissa. Lentämällä kai ne +kulkevat, jos vielä vähemmässä ajassa pääsevät. + +-- Kyllä Mooses on ajanut omilla keveillä kärryillä, mutta nimismiehen +tämänpäiväinen kuorma on kuin rahtikuorma. Siinä on senkin seitsemän +arkkua ja törppöä, niitten kirjarintain matkatarpeita lienevät, ja se +se minua huolettaa. Sen kuorman edessä ei Pilkka jaksa täyttä ravia +juosta, sanoi isäntä yhä vain hammasta purren ja päätään punallellen. + +Kenraalikuvernöörin matkue kulki, niinkuin Tepaston kyytipoika oli +sanonutkin, myötämaat ja tasaiset juosten minkä vain kavioista lähti ja +vastamaat nelistämällä. Ei ollut matka vielä puolessa, kun Pilkkakin +rupesi vaahtoamaan ja Mooses vaikeroiden sanoi: + +-- Älkää nyt niin kovin ajako. Antakaa tässä vastamaassa hieman +kävellä, että saisi huokaista. Jättäkööt kun jättänevät. + +-- Hiki on hevosen väkeä, vaahti varsan kunniata. Antaa sen kerran +vaahdota, sanoi nimismies ylpeästi ja riuhtaisi ohjaksia, vaikka Pilkka +meni toisten perässä itsestään. + +Mutta eräässä pitkässä vastamäessä laukatessa rupesivat Pilkan +leikkaushaavat ratkeamaan liiasta ponnistuksesta. Silloin tuli Pilkalle +itselleen hätä. Se kun tiesi Mooseksen olevan matkassa, niin rupesi +kiekkumaan ja koetti katsoa jälkeensä. + +Sen huomasi Mooses ja sanoi hätäisesti: »Sillä on nyt joku vika, ei se +ilman noin. Antakaa nyt seisoa, katsotaan mikä sen on.» + +Nimismies otti viereltään pitkävartisen palmikkoruoskansa, kurautti +sillä Pilkkaa ihan korviin asti ja ävähti ylpeästi: »Valjaat ovat +kunnossa ja tällä parannetaan muut viat.» + +Pilkka kuitenkin kiekkumisellaan ja liikkeillään koetti näyttää, että +ei voinut kulkea, mutta se sai vain uusia piiskan iskuja ja ohjasten +riuhtomisia. + +Kun Pilkka tunsi, että mistään ei ollut apua, niin se painoi päänsä +alas ja rupesi laukkaamaan ja kun tunsi, ettei saattanut takajaloillaan +enää juosta, niin laukkasi myötämäissäkin. Mutta kun kärryt Pilkan +laukatessa myötämäissä nimismiehen mielestä kulkivat epämukavasti, niin +se suututti nimismiestä. Hän nyt rupesi oikein työkseen asti ruoskimaan +Pilkkaa ja repimään ohjaksia kiroillen, että »vai juoniisi sinä tässä +rupeat. Taidat luulla olevasi poikasia kyydissä.» Mutta Pilkka vain +painoi päänsä rintaansa eikä nostanut, vaikka nimismies kuinkakin +riuhtoi. Laukkasi vain sekä myötä- että vastamäissä. Viimein rupesi +Pilkka ihan yhtenään turskuttamaan ja päristelemään ja sakea veri +roiskahti Pilkan sieraimista sen päristäessä tielle. + +Mooseksen hätä tuli nyt korkeimmilleen. Itkien hän alkoi hätäillä: +»Tapatte te nyt hevosen. Älkää, hyvä herra, toki tappako Pilkkaa. +Antakaa seistä ja edes hieman huokaista.» + +-- Pidä suusi kiinni tai minä tukin turpasi. Kun ei kestäne niin +katketkoon. Tällä ei ole sielua, ärjäisi nimismies ja entistä +vihaisemmin löi hevosta. + +Mooses ei voinut olla itkemättä ääneensä; hän tyrski itkua ja pyyteli: +»Älkää nyt toki aivan tappako hevosta, näettehän tuon, kun verta ihan +myötään päristää.» + +Nimismies kääntyi nyt Moosekseen päin ja takakäteen löi Moosesta vasten +suuta ja ärjäisi: »Tukitko turpasi vai pitääkö lisätä!» + +Mooseksenkin suusta ja nenästä rupesi tulemaan verta eikä Mooses +uskaltanut enää ääneensä itkeä eikä rukoilla hevosensa puolesta. Hän +painoi vain päänsä alas ja koetti tuhkia niin hiljaa kuin voi. + +Päästiin viimein Jyskylän kartanolle, jossa piha oli puolillaan +ihmisiä, miehiä ja vaimoja, lapsia ja vanhoja, jotka saatuaan tiedon +kulkueesta olivat tulleet sitä kummaa katsomaan. Mutta enemmän kuin muu +kumma veti ihmisten huomiota puoleensa se, että Honkaniemen Mooses +kasvot veressä laskeutui nimismiehen kärryistä. Moni kiirehti kysymään: +»Mikä sinulle on tullut, kun ihan verissä päin tulet taipaleelta?» + +-- Tuo löi, sanoi Mooses viitaten nimismieheen ja niellen itkuaan. + +-- Löi? Ja et antanut paremmin takaisin, kiljahti joku. + +-- Se ei olisi ollut lyönnillä hyvä. Minä olisin ottanut puukkoni ja +katsonut, mitä herra on viimeksi syönyt, huudahti joku. + +-- Sen minäkin olisin tehnyt, sen minäkin olisin tehnyt, kuului +joukosta toistamisia. + +Tätä ei nimismies ollut kuulevinaan, meni vain hänen edellään ajaneen +herran luokse, näytti sille kelloaan ja sanoi ihastuneesti: »Oli se +hyvästi tultu. Puolessatoista tunnissa kaksikymmentäkolme ja puoli +kilometriä.» + +Sen sanottuaan nimismies rupesi komentamaan uusia hevosia aisoihin. + +Mooses sai nyt Pilkkansa aisoista pois ja lähti taluttamaan tallin +luokse sitoakseen sen kartanon aitaan kiinni ja hankkiakseen sille +syömistä. Mutta kun Pilkka taluttaessa niin jäykän näköisesti veti +takajalkojaan, niin ihmiset rupesivat tarkastelemaan, mikä sillä +onkaan, ja kummakseen näkivätkin, että Pilkalla leikkauksen kohdalla +oli kummallinen pussi. Sitä tuli talon isäntäkin katsomaan ja +kauhistuen sanoi: »Mennyt on siitä hevonen ja hyvä hevonen onkin, +hevonen pitäjän parhaita. Siltä on leikkaushaavasta suolet tulleet +nahan ja mahaseinämän väliin. Jos nahassa oleva haava olisi ratkennut, +niin suolet olisivat solahtaneet tielle. Ei sitä pelasta mikään keino, +kuoleman oma se on. Kun suolet tuossa pussissa rupeavat ajettumaan, +niin siinä on loppu.» + +Nimismies kun näki, että isäntäkin oli hevosta tarkastelemassa, niin +otti kädellään isäntää olkapäästä ja käskevästi sanoi: »Hevosia +aisoihin!» + +Isäntä vihaisesti riuhtaisi leveitä hartioitaan ja melkein ärähtäen +sanoi: »Aikaa Jumala loi eikä puhunut kiireestä mitään.» Sen sanottuaan +hän kuitenkin lähti toimittamaan hevosia aisoihin. Kiljaisi pojilleen, +että »Hiiro ja Voikko pannaan vaunujen eteen. Eskolan ruuna muitten ja +Ketolan tamma muitten kärryjen eteen. Minä panen Harmin nimismiehen +kärryjen eteen ja lähden itse kyytiin.» + +Sen sanottuaan isäntä meni talliin ja kohta palasikin sieltä taluttaen +silapäällistä Harmiaan, joka reippaasti käveli isännän perässä ja +kärryjen luokse tultuaan ketterästi pyörähti aisoihin. + +Hevosta valjastettaessa nimismies kylmästi sanoi: »Eikö ole jotakin +poikasta, joka palauttaisi hevoset? Olisi keveämpi matkassa, kun tässä +on noitten herrojen matkatarpeita.» + +-- Ei näy olevan poikasista teitä kyytiin, verissäpäin näkyvät tulevan +taipaleelta, sanoi isäntä jyrisevällä äänellä. Liiat painot jätetään +kartanolle. Tämä näkyy olevan rahtikuorma eikä kyytikuorma. + +-- Ei se käy laatuun, ne ovat noitten herrojen matkatarpeita ja minun +huolenani on pysyttää ne matkassa. + +Isäntä ei ollut sitä kuulevinaan, hän oli juuri saanut hevosensa +aisoihin, kun kaksin käsin nykäisi ruskean huopahatun päässään aivan +korviin asti, niin että suuret korvat ja päivän paahtama paljas paksu +niska näkyi hatun liepeitten alta. Sitten nousi kuskipukille istumaan, +vilkaisi jyrkästi nimismieheen ja sanoi: »Jos tahdotte seurata, niin +nouskaa kärryihin. Minä lähden antamaan tietä toisille.» + +Nimismies nousi kuitenkin kärryihin, mutta noustessaan sanoi +vihaisesti, että kaikki sen kuulivat, että vaunut lähtevät edelle. + +-- Yhtä makeata on tie jäljestä kuin edelläkin, eivätkä meidän hevoset +ole yhtä päivää varten luodut, sanoi isäntä ja nykäisi Harminsa +lähtemään. Nimismies huusi ruotsiksi. + +Kaikki herrat kääntyivät nyt kasvot tulistuneina katsomaan lähtijöitä +ja se herra, joka aina päiväkirjasta ja kyytirahojen maksusta piti +huolen, sieppasi povitaskustaan pienen mustakantisen kirjan ja hopealle +välkkävän lyijykynän ja kärtyisesti kysyi: »Mikä tuon isännän nimi on?» + +-- Jörkki Jyskynen se on, sanoi hevosta valjastamassa oleva talonpoika +matalalla ja hieman aralla äänellä. + +-- Se on kansan kesken sanottuna Jysky-Jörkki ja sen siitä saatte +tunteakin, jos sitä rupeatte liiaksi komentamaan. Sen pää ei ole +ensimmäiseksi verissä, kuului joukosta erään nuoren miehen ääni. + +-- Se poika ei tule itkien markkinoilta, kuului toisen miehen ääni, +jota seurasi ivallinen naurun remahdus. + +Kirjoittajaherra ei sitä näkynyt olevan kuulevinaan, pitkät mustat +viikset näyttivät vain venyvän entistään pitemmiksi hänen +kirjoittaessaan Jysky-Jörkin nimeä. + +Samassa saatiin hevoset valjaihin ja vaunut lähtivät edellä painamaan +tielle, mutta Harmi oli jo toisella virstalla kävellen nousemassa +vastamäkeä kuten ainakin rahtikuorman vetäjä. + +Mooseskin oli hetkeksi unohtanut hevosensa toisten lähtötouhun aikana +ja tunsi mieluisen hytkäyksen povessaan nähdessään nimismiehen niin +siipensä polttaneen näköisenä lähtevän Jysky-Jörkin matkaan. Mutta +lähtijäin mentyä hän palasi Pilkkansa luokse, joka allapäin ja +tuskaisesti nosteli takajalkojaan eikä vähääkään välittänyt Mooseksen +lähenemisestä. Mooses haki nyt eväspussistaan leipää ja leipäpalasta +hieroen Pilkan suuhun puheli: »Pilkka parka. Otahan kuitenkin suuhusi +leipä, jos kuinkakin olet pahoillasi. Otahan toki. Älä nyt minulle ole +niin ynseä, eihän minun ole syytä tähän sinun onnettomaan kohtaloosi. +Otahan toki leipää suuhusi.» + +Pilkka ei siitä virkistynyt, hampaat yhteen puristettuina, silmät +elottoman näköisinä ja rävähtämättä allapäin vain seisoi, ja kun Mooses +yhä puhutteli ja hieroi leipäpalasta ikeniin, niin turvallaan pukkasi +Mooseksen kättä syrjään antaakseen siten tietää: »mene pois.» +Takajalkojaan se aina tuskaisemmin ja tuskaisemmin nosteli ja siirteli +paikasta toiseen. + +Kaikki ihmiset keräytyivät Pilkan ympärille ja siunaillen katselivat +sitä Pilkan mahan alle leikkauksen kohdalle laskeutunutta pussia, joka +oli kova kuin kivi, ja jossa nahka kiilteli, niin oli pingoittunut jo +tiukalle. Kaikki vakuuttivat isännän oikein sanoneen, että mennyt siitä +on hevonen. + +Moosekselta pääsi katkera itku ja itkua tuhkien hän sanoi: »Kun pääsisi +edes kotiin. Ehkä isä hakisi katsomaan eläinlääkärin, joka on +leikannutkin.» + +-- Tosiaankin, huudahti talon emäntä. -- Vilkon pitää lähteä näitä +terveitä hevosia viemään Honkaniemeen ja toimittamaan, että isäntä +menee Niuvanniemeltä eläinlääkäriä hakemaan ja Mooses lähtee +taluttamaan Pilkkaa, ehkäpä se hiljalleen mennä köntystää kotiin. Joudu +heti ja mene kuin tulen sammutukseen. Huomenna postin mukana tulet +takaisin. + +Vilkko ei kauan siekaillut, kysyi vain Moosekselta, minkä hevosen +jälkeen tämä luuli toisten parhaiten lähtevän, kun Pilkka kaikessa +tapauksessa jää jälkeen. + +-- Kyllä luulen Osmon jälkeen paraiten lähtevän, sanoi Mooses ja alkoi +päästellä Pilkkaa hänkin lähteäkseen sen kanssa yhteen matkaan. Mutta +Vilkko vyyhtesi ja sitoi toisten hevosten ohjakset niiden siloihin, +jotteivät päässeet valumaan jalkoihin, ja hyppäsi Osmon selkään sanoen +iloisesti: »Minä olen kahden tunnin perästä Honkaniemessä, jos nuo +toiset seuraavat perässä.» + +Sen sanottuaan hän ohjasi Osmon tielle, ja kun ihmiset hätistivät +toisia hevosia jälkeen, niin jytinä rupesi kuulumaan tieltä. Irtonaiset +hevoset leimuavin harjoin, pystypäisinä, ikäänkuin riemuiten päästyään +pahasta, lähtivät Osmon jälkeen juosta kopistamaan, kun Osmokin ihan +itsestään pani parastaan päästäkseen mitä pikimmin kotiin. + +Mooseskin lähti taluttamaan Pilkkaansa ja toivoi, että Pilkkakin +unohtaa vaivansa, tekee sekin parastaan päästäkseen kotiin. Mutta +Pilkka ei tahtonut päästä yli kartanon, takajalat olivat niin jäykät. +Taipaleelle Mooses kuitenkin lähti ja toivoi yhä, että vertyvät ne +Pilkan jalat, kunhan se alkaa kävellä. + +Emäntäkin tuli portille katsomaan Mooseksen menoa ja seisoen kädet +ristissä rinnoilla siunaili: »Hyvä Jumala sentään, miksi piti mennä +hevonen. Se on marja Mooseksen mielestä. Jos tuo tuohon tautiin kuolee +-- se on näkynyt sitä pitävän kuin silmäteräänsä, kun on tänne aina +joskus kyytiä tuonut. Ja satojen vahinko se on taloonkin. Totta on, kun +sanotaan, että parempi on kuningas kuulumassa kuin näkymässä. Vaan +kyllä siellä meidän ukko ei aja liiaksi. Kelloaan näkyi näyttävän +nimismiehelle tuossa tiellä mennessään. Kun olisi Honkaniemen ukkokin +itse lähtenyt kyytiin, niin ehkä ei olisi niin asiat. Riettaan orjat +tekevät kunnottomille mitä tahtovat. Eipähän niillä liene tuntoa eikä +sydäntä säälimään paremmin eläintä kuin ihmistäkään.» + +Viimein vainion takana tien kääntyessä metsään Mooses katosi +Pilkkoineen metsän suojaan, ja emäntäkin huokaisten sanoi: »Ehkä se +kuitenkin hiljalleen pääsee kotiin, jo on kohta puolen virstaa kulkenut +ja lämminhän nyt on ilma, ei nyt tule vilu miehelle eikä hevoselle, jos +yöhönkin viipyy. No huomenna siitä postin mukana saadaan tieto, miten +on asiat.» + +Sen sanottuaan emäntä kääntyi takaisin ja kaikki muutkin Mooseksen +jälkeen katsojat hajosivat. + +Vähän yli kolmen virstan oli Mooses päässyt, kun Pilkka seisahtui ja +valittaen yhähteli, siirsi takajalkansa enemmän taaksepäin ja hengitti +vatsansa pohjasta asti, niin että koko ruumis huojui. Hetken perästä se +heittäytyi pitkäkseen ja rupesi tuskaisesti pieksäytymään. + +Mooses ei kuitenkaan luullut asiain niin pahasti olevan kuin ne olivat, +piteli vain ohjaksista ja puhutteli: »Piehtaroimaanko sinä nyt rupesit? +Piehtaroi vain aivan kylliksesi siinä hiekkaisella tiellä. Etkö pääse +toiselle kyljelle enää. Voi, voi, kuinka suuri on tuo pahka, ihan kuin +suuri leili... Nousehan nyt jo pois, et näy pääsevän toiselle +kyljellesi, vierit vielä tuonne ojaan. Nouse, nouse, aivanhan kohta +vierit ojaan selkäpiillesi. Hyvä Jumala, menee se ojaan. Nouse, nouse, +no etkö tottele, nouse, nouse! Voi, voi, voi! Meni se ojaan -- voi, voi +voi! Hyvä Jumala sentään! Voi voi!» + +Pilkka oli vierinyt maantien ojaan ja Mooseksella ei ollut muuta tuumaa +tulevata kuin lähteä takaisin Jyskylään. + +Jyskylään tultuaan ja emännän tavattuaan Mooses itku kurkussa melkein +parahtaen sanoi: »Se rupesi piehtaroimaan ja vieri tien ojaan +selälleen, lähtekää toki nostamaan!» + +-- Tien ojaan selälleen, huudahti emäntä. Siinä sen loppu on. Onko se +miten kaukana? + +-- Neljännellä virstalla. + +Emäntä komensi kaikki ihmiset lähtemään, ja kymmenkunta miestä lähtikin +juoksemaan minkä henki takaa käski. Juosta koetti emäntäkin, mutta +rintaan rupesi koskemaan, niin että väliin piti kävellä, joten hän jäi +viimeiseksi. Kun emäntä alkoi päästä neljännelle virstalle, niin silmät +kiintyivät eteenpäin, hän luuli näkevänsä Pilkan jo tiellä kävelemässä +Jyskylään päin hänen tullessaan paikalle. Tottahan ne kymmenen ihmistä +nyt yhden hevosen nostavat ihan koppina ylös ja panevat jaloilleen. +Mutta lähemmäksi tultuaan hän näki kaikkien seisovan toimettomina ja +näkemän päähän he jo emännälle huusivat: »Se on kuollut. Se on +kuollut.» + +Tuli kuitenkin emäntäkin paikalle ja kun näki, että Pilkka oli +liikkumattomana ojassa selällään, jalat puikoiksi työnnettynä ja kieli +ulkona suusta, niin hän otsastaan hikeä pyyhkäistessään sanoi: »Valmis +näkyy olevan. Niin oli kuin meidän ukko sanoikin, että mennyt on siitä +hevonen.» + +Mooses ei vieläkään ollut aivan selvillä tapahtumasta, hän vain nyki +Pilkan päätä ja hoki: »Nouse pois, nouse pois!» + +Emäntä tarttui nyt Moosesta olkapäähän ja sanoi ystävällisesti: +»Kuollut se on sinun Pilkkasi. Lähde nyt kotiisi viemään sanomata, +jotta eivät eläinlääkäriä turhan päiten tänne asti kuljeta, mutta älä +juokse itseäsi kuoliaaksi. Me riisumme Pilkalta siiat ja viemme +kotiin.» + +Mooses oli pökerryksissä kuin puusta pudonnut, ymmärsi kuitenkin +emännän tarkoituksen ja lähti tuskaisesti voivotellen juosta +kyhnyttelemään kotiinsapäin. + +Yö oli jo melkein puolessa. Pohjoisella taivaanrannalla vain ruskoinen +auringon hohde kumotti ja tulen loimon tapaisena kuvastui Honkajärven +tyyneen kalvoon, kun Mooses väsyneenä ja kurjan näköisenä saapui +kotiin. Nähdessään Mooseksen tulevan ilman hevosta kotiin Mooseksen +äiti löi käsiään yhteen ja kauhistuen huudahti: »Niinpähän kävi kuin +Jyskylän isäntä on sanonutkin, kuten Vilkko kertoi. Kuolluthan on +Pilkka.» + +-- Kuollut on, kuului Mooseksen vapiseva ääni. + +-- Hyvä Jumala sentään, virkkoi Mooseksen äiti melkein itkien. Tuota se +ennusti, kun koko ajan niitten tulo on peloittanut kuin kuolema, että +jalkoihinsahan ne kaatavat ja niinpähän tekivätkin. Voi hyvä isä +sentään! Turhaan meni vielä sitä lääkäriä hakemaan. Siitäkin vielä muun +hyvän lisäksi kustannuksia syntyy. Sata markkaa meni kuohitsemisesta ja +toisen perinee nyt täällä käynnistään. Voi voi! Kaikkia pitää nähdä. + +Mooses oli jo itkenyt silmänsä kuiviksi, hän istui vain pirtin +sivupenkillä kuin vieras ja nieleksi kurkkuunsa kohoavia karvaita +paloja eikä näyttänyt tajuavan paljon mitään; ei heittänyt lakkia +päästään, ei nuttua päältään, ei kenkiä jaloistaan, istui vain penkillä +kuin kanto. Äiti viimein huomasi sen ja surren sanoi: »Poloinen +sinuakin. Sinullahan on nälkä, minä tuon ruokaa.» + +-- Ei minulla ole nälkä, sanoi Mooses matalalla ja värisevällä äänellä. + +-- Oletko sitten missään syönyt? + +-- En ole. Mutta ei minulla ole nälkä, toisti yhä Mooses. + +-- No, ei suinkaan se sillä asia parane, että nälkään kuollaan, sanoi +emäntä ja lähti kiirein askelin toisiin huoneisiin. Ja hetken perästä +hän toi sieltä leivän, voilautasen ja viilihulikan pirtin pöydälle ja +kehoitti Moosesta tulemaan syömään. Istuipa itsekin siihen pöydän +taakse penkille ja alkoi tehdä voileipää Moosekselle mieliksi, vaikka +ei hänkään ollut vielä iltastaan syönyt eikä tuntenut nälkää. + +Kun Mooses näki äitinsä rupeavan syömään, hän tunsi povessaan syntyvän +mieluisen ruoan halun ja tuli äitiään vastapäätä pöydän toiselle puolen +istumaan, mutta ei muistanut ottaa lakkia päästään, vaikka ennen aina +syömään ruvetessaan tempasi lakin päästään ja viskasi loukkoon. + +Äiti näki, että Mooses oli niin pökerryksissä, ettei tiennyt +elämästään. Ajatteli sanoa Moosekselle, että ota lakki päästäsi, mutta +ei raskinut. Siitä muistutuksesta Mooseksen mieli ehkä niin +nyrvähtäisi, ettei tulisi syönnistä tolkkua. + +Mooses ja hänen äitinsä söivät vielä, kun isäntä eläinlääkärin kanssa +ajaa karautti kartanolle ja kärryistä hypättyään puoleksi juosten meni +talliin katsomaan oliko Pilkka siellä, mutta kun sitä ei siellä +näkynyt, niin palasi yhtä kiireesti ja kehoitettuaan lääkäriä menemään +vieraspuolelle tuli aivan juosten pirttiin. Ovella tullessaan hän jo +kysyi, eikö Pilkka ole vielä tullut kotiin. + +-- Ei ole tullut eikä tule, sanoi emäntä tyynesti. + +-- Onko se sitten kuollut? + +-- Kuollut se on. Kolme virstaa vain on päässyt Jyskylästä tännepäin ja +siihen kaatunut. + +-- Siihen kaatunut. Aivanko se sitten silmänräpäyksessä kuoli? + +-- Pieksäytyi se siinä tuskissaan. Pieksäytyessään vieri tien ojaan +selälleen. Lähdin talosta hakemaan nostajia, niin sillaikaa oli +kuollut, vaikka me aivan juosten tulimme, sanoi Mooses alakuloisesti. + +Sen kuultuaan isäntä pyörähti ulos, meni vierashuoneeseen ja sanoi +eläinlääkärille: »Se on kuollut. Kolmisen virstaa kuuluu vain päässeen +Jyskylästä tännepäin. Turhaa oli vielä muun pahan lisäksi, että +vaivasin teitä tänne.» + +-- Vai kuollut, sanoi eläinlääkäri ja nousi istualtaan kävelemään. +Miettiväisen näköisenä hän sitten sikariaan poltellen pitkillä +jaloillaan astua roikkaili, mutta hetken perästä virkkoi: »Vai kuoli. +Kylläpä kuoli siinä liiaksi hyvä hevonen. Herrat saavat sen maksaa. +Meidän on käytävä tarkastamassa, mihin tautiin se oikeastaan on +kuollut. Se on paitsi sitä, että leikkaushaavat ovat ratkenneet, voinut +saada verensyöksyn, koska se on verta päristänyt. Minulta saatte +kirjallisen todistuksen, jonka viette oikeuteen. Jos nimittäin eivät +mielisuosiolla maksaisi, niin kiittävät herrat, kun maksamalla pääsevät +siitä lystistä. Pahimmassa tapauksessa saavat vielä hyvät sakot +eläinrääkkäyksestä.» + +Isännän sydän hytkähti somasti. Otti hänkin sikarin pöydällä olevasta +laatikosta ja sytyttäessään sitä sanoi: »No, sittenhän tuo ei suon +silmään menisi, vaikka saattaahan tuo käydä kuten sanotaan, että 'mikä +suden suuhun se vatsaan.' Mutta koetettuaanhan sen paremmin näkee. +Vaivainen kaikki kokee, kokenut kaikki näkee. Lähdetäänkö sitä sitten +aivan tältä silmäänsä. Eikö ruveta ensin nukkumaan, kun on yö.» + +-- Kyllä sitä lähdetään nyt, sanoi lääkäri kopistellen sikarinsa päästä +tuhkia pöydällä olevaan tuhkavatiin. + +-- Syömättä ei kuitenkaan lähdetä, sanoi isäntä ja pyörähti ulos +ilmoittamaan emännälle, että tämä toisi ruokaa. + +Emäntä oli iloisemmalla tuulella ruokaa laittaessaan lääkärille. +Kyynelten jälkiä vain näkyi kasvoilla ja vaikeroiden hän puheli: »Kun +tuosta saisi hinnan, ettei aivan menisi kuin suola suureen mereen, niin +olisihan tuo mielestä vähän parempi. Vaikka ei sitä rahalla saa sijaan +semmoista hevosta kuin Pilkka oli. Se oli niin kaikilta tavoiltaan +mieluinen ja kaunis kuin maalattu kuva.» + +-- Oli se hyvä hevonen, sanoi lääkäri. Mutta hyvän ne maksavat siitä +hinnankin, jos tulevat oikeuteen vedetyiksi eivätkä jo luonnossa +maksane. Luulen kyllä, että nimismies toimittaa siitä maksun aivan +hetikin, kun kuulee että minä olen sekautunut asiaan. Eivät kykene +sanomaan leikkauksenkaan syyksi, kun minä olen sen leikannut. + +-- Minkähän verran noilta osaisi vaatia, sanoi emäntä hienosti +hymyillen. + +-- Minä jos olisin vaatimassa, vaatisin ainakin tuhat markkaa. Ja jos +nimismies ei sitä hyvällä suorittaisi ja joutuisin siltä venäläiseltä +vaatimaan, jonka syy tämä onkin, niin vaatisin tuhat ruplaa, sanoi +lääkäri hyvittääkseen emännän mieltä, kun näki kyynelten jälkiä tämän +kasvoilla. + +Emännältä pääsi nyt äänekäs nauru ja puoleksi huudahtaen hän sanoi: +»Tuhat ruplaa! Neljätuhatta markkaa. Se tuo olisi jotakin, kahdeksan +hevosen hinta. Viisisataahan Osmokin maksoi ja se on hyvä hevonen... +Neljätuhatta markkaa! Sitten tuo Pilkka ei suonsilmään menisi, mutta +voipihan tuo käydä niin, että herrat sotkevat tämänkin asian, kuten ne +aina tekevät talonpojille.» + +-- Laki on laki niin herroille kuin talonpojillekin, sanoi lääkäri +työntäessään paksua voileipää leveään suuhunsa. + +Emäntä poistui nyt pirtin puoleen ja kun hän siellä kertoi lääkärin +puheet, niin kaikkien kasvoista katosivat harmin väreet. + +Ketterämpänä kuin tavallisesti ennen isäntä lähti Osmoa valjastamaan +lääkärin kärryjen eteen ja ohjaksia käsissään pidellen seisoi Osmon +vieressä, kun lääkäri oli vielä syömässä. Pitkin askelin tulla kähni +lääkäri viimeistä palaansa pureskellen ja voimakkaalla hyppäyksellä +nousi kärryihin, missä alkoi sytytellä sikaria palamaan. Isäntä nousi +nyt kuskipukille ja pirahtipa pirtistä Mooseskin kärryjen kannalle +istumaan. + + + + +Toinen luku. + + +Huomenen aurinko oli jo korkealla, melkein aamiaisten rinnalta paistoi +toukokuun helteinen päivä, kun palattiin Pilkan ruumista tarkastamasta. +Lääkäri kirjoitti nyt puolen isoa arkkia pitkän ruotsalaisen selityksen +Pilkan kuolemasta ja antaessaan sen isännän käteen sanoi varmasti: +»Kyllä se tuo tepsii.» + +Isäntä otti mieluisesti hymyillen paperin lääkärin kädestä ja kiitellen +kysyi: »Mitäs teidän vaivanne nyt tekisivät?» + +-- Kyllähän se tekee sata markkaa. Tekisi taksan mukaan enemmänkin, +mutta sitten kun kauppanne hyvin onnistuu, niin annatte vähän lisää. + +-- Annan mielellänikin, sanoi isäntä aukaistessaan kaappinsa ja +vetäessään sen laatikosta satamarkkasta, ja mieli tuntui somalta ja +mukavalta, kun oli takana semmoinen aarre kuin se lääkärin todistus. + +Huomispäivänä palasi nimismies kenraalikuvernööriä saattamasta ja oli +alakuloinen kuin hännälle lyöty koira. Ja ennenkuin kukaan kerkesi +virkkaa Pilkan kuolemasta mitään, nimismies kiirehti sanomaan: +»Teillehän on tullut se onneton kumma, että on kuollut hevonen.» + +-- Niin se on tehnyt, ja se on teidän maksettava ja maksettava hyvällä, +jos mielitte päästä suuremmista ikävyyksistä, sanoi isäntä jäykästi. + +-- Minun? Miten se minun on maksettava? + +-- Siten, että ajoitte liiaksi ja liian raskailla painoilla. Minulla on +lääkärin todistus siitä, että se on liiasta ajosta kuollut, sävähti +isäntä ja tulta säihkyivät tumman harmaat silmät. + +-- Hm. Minä liiaksi ajanut, sanoi nimismies. Enhän minä ajanut enempää +kuin minkä edellämenijät antoivat tietä, enkähän minä voinut jäljelle +jäädä, kun läänin kuvernööri oli määrännyt minut järjestyksenpidon sekä +kaiken mahdollisuuden varalta seuraamaan niitä Jonkereelle asti. Jos +hevosesta mielinette korvausta periä ja tehdä siitä kysymystä, niin se +on tehtävä kenraalikuvernöörille eikä minulle. Kyllä minä olen siihen +asiaan syytön kuin taivaan enkeli. + +-- Niinhän se on, että kun syyttää pukkia, niin pukki syyttää kiliä ja +kili sanoo: mäkäkäkäkä, sanoi isäntä ivallisesti. + +-- Niin se on minun puolestani, kuten sanoin, että valitettavasti en +sille mitään voi. Voittehan nostaa kysymyksen kenraalikuvernööriä +vastaan, jos luulette syytä olevan, sanoi nimismies lauhkealla ja +hieman alakuloisella äänellä. + +-- Miten ja millä tavalla siitä olisi kysymys tehtävä? kysyi isäntä +hieman rauhoittuneemmalla äänellä, kun hänestäkin rupesi tuntumaan +nimismiehen selitys oikealta. + +-- Lähettäkää lasku ja laskun mukana vaatimus hänen kotiinsa, sanoi +nimismies. Jos se ei laskua maksa, niin on haastettava tänne Tepaston +käräjiin, Muuta neuvoa oman asemani vuoksi en voi teille antaa. Onhan +kaupungissa lakimiehiä ja asianajotoimistoja, joista saatte tarkempia +neuvoja. Ja lakimiehen se hakemus on tehtäväkin, tuskinpa te itse +osaisittekaan. + +Isännän povessa tuntui somemmalta kuin koskaan ennen, kun +kenraalikuvernöörille sai lähettää neljäntuhannen markan laskun ja sen +ohessa ankaran vaatimuksen sen laskun maksamisesta. Hän ei kuitenkaan +sanonut mitään, otti vain sikarin, sytytti sen ja veteli siitä +tavallista paksumpia savuja, väliin niisti aina sikarinsa päästä +valkean harmaaksi palaneen karren pöydällä olevaan porovatiin, kuten +oli nähnyt herrainkin tekevän. + +Kun isäntäkään ei puhunut mitään, niin nimismies nousi istuimeltaan, +nähtävästi lähteäkseen taipaleelle, vaikka ei vielä hevonenkaan ollut +aisoissa. Mutta sitten hän ikäänkuin viimeiseksi sanakseen sanoi: »Se +kuollut hevonen on teidän haudattava syvään hautaan, muuten se nyt +lämpimimmän kesän aikaan voi levittää pahaa hajua ja eläimiin tauteja, +pahimmassa tapauksessa ruttoakin. Senkin kustannuksen voitte merkitä +laskuun.» + +-- Hm. No sittenhän sen voipi haudata vaikka kymmenen sylen syvyiseen +hautaan, sanoi isäntä ja lähti valjastamaan hevosta, kun näki +nimismiehen olevan lähtöpuuhissa. + +Nyt Honkaniemen väen mieli ei pysynyt muualla, kuin siinä +neljäntuhannen laskussa, joka lähetetään kenraalikuvernöörille. Emäntä +se määritteli, mitä ylellisyystavaroita sitten ostetaan, kun rahat on +saatu. Ensimmäinen ostettava oli makuukamarin seinälle kukkuva +seinäkello, jonka viisaritaulu on kullanvärinen, ja rautainen +vieterisänky, jonka kaiteet ja nupit ovat kullalla silatut. + +Eikä kulunutkaan monta päivää, ennenkuin Honkaniemen isäntä lähti +Jyhmälän kaupunkiin. Vilho Pyökäisen asioimistoimistossa laitettiin +neljäntuhannen lasku, mihin hautauskustannuksia tuli vielä kaksi sataa, +ja ankarin vaatimuksin paperit lähetettiin kenraalikuvernöörille. +Somalta tuntui Honkaniemen isännän mielestä, kun itse varatuomari Vilho +Pyökäinen sitä laajaa asiakirjakirjettä kiinni liimatessaan varmalla +painolla sanoi: »Räpättämään rupeavat kenraalikuvernöörin silmät, kun +näkee tuon kirjeen sisällön, se on siksi miehisen miehen kädestä +lähtenyt. Ja pitää se semmoisille ollakin asiakirja tarpeeksi +suolainen, eivät ne lasten laverruksia tottele, mutta tottelevat tuota. +Sen minä sanon, että tottelee tuota vaikka itse seitsenpäinen.» Sen +sanottuaan hän lähti itse viemään sitä kirjettä postiin, varsin +näyttääkseen Honkaniemen isännälle, miten hän on toimelias asiassa. + +Kun Honkaniemen isäntä oli Vilho Pyökäiselle antanut valtakirjan +kenraalikuvernööriltä tulevan saatavan perimiseen ja kuittaamiseen, +kävi hän nyt joka viikko siellä Pyökäisen toimistossa kysymässä, +eivätkö jo ole tulleet rahat, mutta sieltä ei ollut tullut mitään +tietoa eikä mitään vastausta kirjeisiin, vaikka Pyökäinen oli sinne +jo monesti kirjoittanut. Nyt kun kesä alkoi viikko viikolta kulua, +niin Honkaniemen isäntä toimitti Vilho Pyökäisen haastamaan +kenraalikuvernöörin Tepaston syyskäräjiin ja ajamaan asian loppuun +asti, mutta nyt sai Honkaniemen isäntä maksaa Pyökäiselle eturahoja +kolmesataa markkaa. + +Se ei vielä tuntunut Honkaniemen isännän mielestä neljään tuhanteen ja +kahteen sataan suurtakaan koloa tekevän, ja keveältä tuntui mieli hänen +ajaa köllötellessä heinäkuun helteisenä päivänä Jyhmälän kaupungista +kotiin päin. Puoleksi makuullaan vain vollotti notkuvien +vieterikärryjensä topatulla istuimella Osmon juosta hölkötellessä. +Katseli vain taivaan korkeudessa leijailevia vaaleanruskeita pilviä ja +niitten tasalla loikailevia tuskin näkyviä poutahaukkoja ja laulella +hyräili puoleksi unohtuneita nuoruudenaikuisia lauluja. + + * * * * * + +Käräjät olivat Tepastossa olleet ja kihlakunnanoikeus oli Honkaniemen +isännän ja kenraalikuvernöörin asiassa antanut päätöksensä ja oli Vilho +Pyökäinen sen hankkinut itselleen siltä varalta, että jos +Honkaniemeläinen ei tulisi sinne heti, niin hän menisi sitä viemään +Honkaniemeen. Mutta Honkaniemeläinen tulikin juuri kuin käskettynä +parhaaseen aikaan. + +Pyökäinen oli nyt huolestuneen näköinen ja harvasanainen. Ei puhunut +paljon mitään ennen kuin pöydältään otti käteensä paperin, jossa näkyi +leimat. Sitten sanoi: »Täällä se nyt on kihlakunnanoikeuden päätös +teidän asiastanne, mutta tämä ei ole hyvä minun eikä varmaan teidänkään +mielestänne. Sen vuoksi ilmoitinkin tyytymättömyyteni tähän päätökseen. +Olen ollut ihan sairas, kun tämä näin meni, vaikka eihän tuosta +oikeastaan vielä tiedä ensimmäisestä hyvästä hyvästyä eikä +ensimmäisestä pahasta pahastua, sillä senaattihan siitä vasta toden +sanoo. Tämä päätös kuuluu näin.» + +Sen sanottuaan Pyökäinen korjasi hopeasankaisia silmälasejaan päässään, +ojentautui keinutuolissaan selkäkenoon, heitti kirjavat töppöskenkäiset +jalkansa ristiin ja rupesi kovalla äänellä lukemaan. + +'Kihlakunnanoikeus on tämän asian ottanut lopullisesti tutkiakseen ja +on tullut toteennäytetyksi, että kysymyksen alainen kuollut hevonen ei +ole ollut kenraalikuvernöörin vaunujen edessä, vaan on ollut joukon +jälkimmäisenä ja että se on ollut vasta leikattu, joten se on kuollut +leikkaushaavoihinsa eikä minkään liikanaisen ajon takia. Asian näin +ollen kanne kumotaan ja kanteen nostaja Hemminki Honkaniemi tuomitaan +kenraalikuvernööri Ivan Torsakoffille maksamaan kuluja viisisataa +markkaa ja tämä päätös lunastamaan viidelläkymmenellä markalla.' + +Sitten Pyökäinen viskasi vihaisesti paperin pöydälleen ja sanoi: +»Semmoinen siitä tuli. Ette ilmoittaneet muita todistajiksi kuin +Jyskyläisen poikineen siitä lujasta ajosta. Ja Jyskyläinen tuli +jääviksi, kun se poikineen oli haastettu tänne käräjiin sopimattomasta +käytöksestä. Niitä sakotettiin kumpaistakin kolmesataa markkaa. Minä +vaadin asian lykkäämistä, mutta kun ei ollut yhtään todistajaa, niin +minun vaatimustani ei otettu kuuleviin korviin. Mutta joka tapauksessa +tämä asia on vedottava hovioikeuteen ja ilmoitettava uusia todistajia, +jotta se tulee takaisin kihlakuntaan. Tottahan nyt kuitenkin lienee +muitakin kuin Jyskyläinen poikineen, jotka voivat todistaa sen +liika-ajon.» + +Honkaniemen isännän tukeva ruumis vapisi kauttaaltaan ja värisevällä +äänellä hän alakuloisesti sanoi: + +-- Olihan siinä Jyskylän kartanolla kartanon täysi ihmisiä, nuoria ja +vanhoja, vaimoja ja miehiä, kun nimismies yhdelle niistä herroista +näytti kelloaan ja ihastellen sanoi: 'Se oli hyvästi tultu, kun +puolessatoista tunnissa kaksikymmentä kolme ja puoli virstaa.' Ja +korkein määrä on taksassa tunti ja penikulma. + +-- No silloinhan teillä on todistajia, huudahti Pyökäinen. Sitten +koppasi paperiliuskan ja lyijykynän pöydältään ja kysyi: »Ketä niistä +ilmoitatte todistajaksi?» + +-- No Kinnulan Kalle, Kalle Kinnunen siinä oli aivan nimismiehen +vieressä, kyllä se sen kuuli ja luulen, että muistaakin. Ja Kämäräisen +Santeri, Santeri Kämäräinen, oli myös siinä ja onhan siinä kartanon +täydeltä, olivat tulleet kummaa katsomaan. Siinä oli Hiltusen Ristokin, +Risto Hiltunen. Siinä oli ollut Tuokkilan Iikkakin, Iikka Tuokkinen +aivan lähellä, kyllä sekin oli kuullut ja muistaa, se on siksi +teräväpäinen mies. + +-- No siinähän niitä nyt onkin, kun on jo neljä, sanoi Pyökäinen ja +pani sen paperiliuskan sen käräjäin pöytäkirjan sisään, sitten +heittäytyi taas keinutuolissaan selkäkenoon, heitti jalkansa ristiin ja +varmalla äänellä sanoi: »Kyllä kääntyy kello lampaan kaulassa, kun nuo +todistajat ilmoitetaan hovioikeuteen.» + +-- Eihän tuota osaa tuohon päätökseen tyytyä, kun häntä on lakitietä +edemmäksikin. Eihän tuo surma tule tervaa karvaammaksi, käyköön sitten +syvin tai matalin, sanoi Honkaniemen isäntä verkalleen ja hieman +matalalla värisevällä äänellä. + +-- Ei mitenkään tuohon osaa tyytyä, toisti Pyökäinen. Kun asia on selvä +kuin keväinen päivä, niin ei siihen toki osaa tyytyä. Eikä se olisi +täälläkään näin mennyt, jos minulla olisi ollut tiedossa nämä +todistajat, jotta olisin saanut haastaa tänne käräjiin, mutta kun +saivat jääviksi minun todistajani, niin jäin aivan aseettomaksi ja +tekivät mieluistaan. Mutta jälki se jääneen vetää. Hiljaa se härkä +kyntää, mutta hyvän se jäljen tekee. + +Sitten Pyökäinen otti puolen isoa arkkia paperia, kirjoitti siihen +kolme riviä ja osoitti niitten alle paikan, mihin käski Honkaniemen +isännän kirjoittaa nimensä. + +Honkaniemen isäntä arvasi, että se on valtakirja, mikäpä kirja se muu +voisi olla kuin valtakirja, kun siinä on kirjoitusta niin vähän. Hän ei +kysellyt, mikä kirja se on, nousi istualtaan ja pöydän luokse +tullessaan sanoi: »Minä en osaa kirjoittaa, minä pidän kynän nenästä.» + +Pyökäinen otti nyt pitkävartisen kynänsä, osoitti sen sille +asianomaiselle paikalle ja kun Honkaniemen isäntä tarttui kynän varren +nenään, alkoi hiljalleen ja paksusti vedellä Hemminki Honkaniemen +nimeä. Kun se oli tehty, Pyökäinen naurahtaen virkkoi: »Hyvähän siitä +tuli. Kaksi miestähän kissankin nostaa, kun vain häntiä kestää.» + +Sitten Pyökäinen tuli totiseksi ja hieman alakuloisesti sanoi: »Tämä +käräjänkäynti se on semmoista leikkiä, että rahaa ja rahaa se vain +vetää. Teillä pitäisi taas olla joku vähänen rahaa.» + +-- Minkä verran sitä pitäisi olla? + +-- No kyllä se nyt tarkasti pitäen kaksi sataa markkaa riittää. + +-- No onhan tuota sen verran ja eihän sillä ole sielua, sanoi isäntä +lompakkoa povitaskustaan kaivaessaan. Hän veti siitä kaksi suoraltaan +olevaa satamarkkasta ja heitti Pyökäisen eteen pöydälle ja rupesi +lähtemään kotiinsa päin. + +Syyskuun pilvinen ilta rupesi hämärtymään mustaksi yöksi. Pehmeät, +harmaat, aivan puitten latvoille laskeutuvat pilvet hienosittain +tihkuttelivat vettä. Ilma oli tumma, läpinäkymätön ja pimenevä, kuten +Honkaniemen isännän mielikin lähtiessä Jyhmälän kaupungista kotiin +päin. Mutta ei tuntunut haluttavan jäädä sinnekään yöksi. Hän nousi +vain kärryihinsä ja käänsi Osmonsa taivalta kohti. + +Osmo tapansa mukaan katkeamatta, kiirehtimättä juosta hölkötteli ja +selkäkulkunen soi säännöllisessä tahdissa katkeamatta. Muuta ääntä +siinä sateenvihmaisessa yössä ei kuulunut kuin kulkusen ääni ja +ratasten katkeamatoin kahina hiekkaisesta tiestä, ja väkistenkin +kiertyi Honkaniemen isännän mieleen äskeisen asian koko kuva. Nyt näkyi +kuin avoimesta kirjasta se erehdys, että tuli annetuksi leikata Pilkka +juuri tänä keväänä -- sen olisi voinut tehdä vastakin -- ja +naapureitten kovuus, kun eivät antaneet hevosta Pilkan sijalle. Ja nyt +koko tuo tavattoman tärkeä asia riippui kuin hienon hienosta +rihmasäikeestä, voitiinko saada liiasta ajosta syytteeseen. Sekin säie +siinä mustassa yössä katosi olemattomiin ja sitä mukaa kuin sateesta +kastuva takki hartioilla kävi yhä raskaammaksi ja aina vain +raskaammaksi raskautui mielikin. Eikä koskaan elämänsä aikana ollut +Honkaniemen isäntä tullut niin raskaalla mielellä kotiinsa kuin nyt +tänä syyskuun mustana yönä. + + * * * * * + +Niin kävi kuin Honkaniemen isännän mieli kaupungista palatessa +ennustikin, että hovioikeus ja senaatti vahvistivat kihlakunnanoikeuden +päätöksen ja vielä päälle päätteeksi senaatti tuomitsi +kenraalikuvernöörille maksamaan lisiä kuluja viisi sataa markkaa. Ja +Pyökäinen vaati vielä entisen lisäksi kolmesataa. + +Nyt näytti Honkaniemeläisten mielestä siltä kuin koko maailma olisi +kääntynyt ylösalaisin, pohjapuoli päällepäin, ja kuin olisi mahdoton +elää. + + * * * * * + +Hevonen oli mennyt kuin kaivoon ja sen jäljessä viimeistä penniä myöten +talon rahat, joita kymmeniä vuosia oli tavattomalla säästäväisyydellä +kartutettu. Sen lisäksi ihmisten ylenkatse mustana painajaisena. Kun +lähtivätkin herrojen kanssa käräjänkäyntiin! Tämän kaiken lisäksi +kaikki kyydittävät tulivat entistä röyhkeämmiksi ja vaativaisemmiksi. +Jokainen kyydittävä tiesi, että kievarin hevosen saa ajaa vaikka +kuoliaaksi. Elämä oli nyt kaikin puolin kuin vastamäennousua: +ylivoimaisin ponnistuksin eteenpäin mentävää. + + + + +Kolmas luku. + + +Oli jouluaattoaamu eräänä talvena. Tuleva joulukaan ei tuntunut +joululta. Noustessaan ja sänkynsä laidalla istuen piippuaan +sytyttäessään Honkaniemen isäntä sanoi alakuloisesti: »Huomenna se +olisi joulu. Uskaltaisikohan sitä lähteä kirkkoon tältä samaiselta +kievarin viralta, jos niitä taas sattuu joku puolikymmentä tai enemmän +tulemaan. Ei ole kuka ostaisi tämän tilarähjän. Menisimme niin kauas, +että ei kuu kuulisi eikä päivä näkisi.» + +-- Kukapa häntä ostaa, sanoi emäntäkin huolissaan. Tuo samainen homma +on vienyt rappioon niin kartanon kuin pellotkin. Muitten maat kasvavat +leipää, tämä kasvaa kukkaroheiniä ja päivänkakkaroita. Hevoset ja +miehet kesänsä talvensa ovat tuon viran varrella. Ne markat, mitä saa, +menevät kuin kuumille kiville elintarpeita ostaessa. + +Mooses tunsi povessaan soman nytkähdyksen, kun kuuli isän ja äidin +puhuvan maan kaupasta. Hän hyppäsi vuoteeltaan melkein kimpoamalla ja +sanoi: »Minä lähden tänäpäivänä kylään. Illalla satoi nuoskaa ja nyt on +suksikeli hyvä.» + +-- Mihinkä sitten? virkkoi äiti. + +-- Saunajärvelle, enon kotiin. + +-- Hupsista pussiin ja pussin suu auki! Sinä nyt pyhimmän päivän aikana +enemmän kuin viiden penikulman päähän! + +-- Nyt on täyden kuun aika, ei nyt yö haittaa, otan palasen evästä +mukaan. Huomen-aamuna näillä ajoin olen Saunajärvellä. + +-- Hyvä kun Siuruaan pääsisit nämä kolme penikulmaa tänä päivänä. Ja +onhan tuo meno siinäkin. + +-- Siuruassa katson vasta eväspussiini. Sinne pyyhäisen ihan taakseni +katsomatta. + +-- Somahan noista olisi sentään kuulla, myönsi emäntä. Ennenhän nuo +pääsiäisen aikaan ovat täällä käyneet, mutta viime keväänä eivät +käyneet pääsiäisenkään aikana. + +Mooses koppelehti kenkiä jalkaansa, haki pyhävaatteensa ja sanoi: +»Toimittakaahan minulle aamiaista, vaikkapa pyöräytätte talkkunaa ja +leipäpalasen väliin voita ja lihapalasen evääkseni, niin minä lähden +enkä ole yhden virstan selässä monta minuuttia.» + +Äiti rupesi touhuamaan Moosekselle aamiaista ja lauhkeamielisenä +puheli: + +-- Somahan noista on kuulla, kun vuosikausiin ei ole variskaan tuonut +mitään viestiä. Ovat siellä niin kuin Jumalan selän takana. Mutta älä +kuitenkaan ajattelekaan tänä päivänä kauemmaksi kuin Siuruaan. Siinä +sitä onkin jo päivänmatkaa tarpeeksi. Tästä jo kolmatta penikulmaa +Tepaston kirkolle, siitä pitkä penikulma Siuruan kylään. Siinä menet +enosi luokse yöksi, viet Risto enollesi terveisiä, että vielä täällä +pystyssä ollaan. Siitä lähdet huomen-aamuna päivää vasten. + +-- Se Risto enon talo on siellä niin syrjässä, sanoi Mooses. Minä menen +niitä teitä, joita toissa talvena kuljettiin. Menen siitä Purolan +kautta, siitä Purolan myllyn kautta työnnyn taipaleelle. + +-- Sinne kahden ja puolen penikulman talottomalle erämaan taipaleelle +lähdet väsyneenä, uuvut vielä sinne ja joudut susien ruoaksi. + +-- Sinne lähden ja pohjoiseen osoittaa otavan pyrstö, kun olen jo +Saunajärven Kentässä Kentän ärhäköitä koiria haukuttamassa, sanoi +Mooses päättävästi ja hyppäsi harmaata kesänuttuaan vetämään ylleen, +vaikka ei ollut vielä syönytkään. + +-- Aivan kesätamineillasiko aiot lähteä, kun puolivillaiset housut on +jalassa ja puolivillaisen takin otat, sanoi äiti terävästi katsoen +Mooseksen vaatteisiin. + +-- Nämä ovat keveämmät kuin sarkaiset. Kyllä hiihtäjä saa hikensä, +riihenpuija lämpimänsä, sanoi Mooses nuttuaan napittaessaan ja +koetellessaan, oliko taskussa nenäliinaa, jolla lämpimän tullen voisi +pyyhkiä hikeä otsasta. Sitten nouti etuhuoneesta pienen keveän +laukkunsa, jossa hän aina kyytimatkoilla oli vähäistä evästään +kuljettanut. Sen laukkunsa hän heitti pöydän luona olevalle rahille +äitinsä eteen tämän tuodessa talkkunakuppia pöydälle ja sanoi: »Tuohon +panette kämmenen laajuisen palasen leipää, sen väliin vähän voita ja +hiiren verran lihaa tässä syöntiaikanani.» + +Isäntä oli tällä aikaa ollut tallissa hevosia hoitamassa, tuli sieltä +pirttiin ja kengistään lunta kopistellessaan sanoi: »Kyllä siellä nyt +on hyvä keli. Riitettä on satanut tänäkin yönä, niin että aivan jään +hileessä kahisee lumen päällys. Mutta sitähän huomen-aamuna ei +kenelläkään ole aikomista kirkkoon, kun se Mooses lähtee suksimatkalle. +Sitä kun pitää aina sen ainaisen sattuman varalta olla ainakin yhden +miehen kotona.» + +-- Eihän tuo kirkko ole jäniksen pojaksi, tapaahan tuon vastakin. +Menköön vain Mooses, kun sitä niin haluttaa, sanoi äiti rahilta +kopatessaan Mooseksen laukun ja lähtiessään siihen panemaan evästä. + +-- Eihän tuo juuri ole kirkko jäniksen pojaksi, mukautti isäntäkin ja +rupesi tupakan rouheita panemaan piippuunsa. + +Oli vielä iltayö. Kentän nuori väki ja naapureista tulleet nuoret +olivat loimottavan takkavalkean ääreen kokoutuneet joulutinan valantaan +ja siinä iloisena seurana remusivat, kun Mooses hikisenä ja väsyneen +näköisenä kaikkien yhteiseksi hämmästykseksi työntyi pirttiin ja +kainosti virkkoi hyvänillan. + +Nyt keskeytyi tinanvalanta ja jokainen nousi tervehtimään tulijaa ja +kyselemään yhtä ja toista. Mutta kun tärkeimmät uutiset oli kyselty, +niin aloitettiin tinanvalanta uudelleen ja Moosekselle toimitettiin +joukon keskelle oma istuin. Ja kun ei oltu ennen Mooseksen tuloa +kerjetty valaa kuin maanhaltijalle ja talon isännälle ja emännälle, +niin nyt ensimmäiseksi valettiin Moosekselle, ja tuli oikein komea +pystypäinen hevonen, niin täydellinen kuin maalattu kuva tai +veistämällä tehty, jalatkin juoksevassa asennossa. Nyt syntyi yhteinen +naurun remakka ja kädestä käteen se tinahevonen sai nyt kulkea. Siitä +ennustettiin yhtä ja toista, eniten kuitenkin Mooseksen pikaista ja +pitkää juohtomatkaa. + +Viimein joku joukosta sanoi: »Tätä emme raskisi panna sulamaan, +annettaisiin Mooseksen viedä kotiinsa vanhustenkin nähtäväksi, mutta ei +ole muuta tinaa, tinanvalanta loppuisi.» Mutta ison Leppimäen Erkki +sanoi: »Minulla on tinaa aivan kaikkien tarpeeksi, mutta se on kotona. +Sen minä heti saan, kun hyppään suksilleni. Ei mene monta siunaaman +aikaa ennenkuin tina on täällä.» + +Sen sanottuaan Erkki nousi, koppasi penkiltä kintaansa ja kiirehti +juosten ulos. + +Niin tuli päätökseksi, että tinahevonen annetaan Moosekselle ja yhä +sitä käsi kädeltä katseltiin ja kummeksittiin. Tänä loma-aikana +kuitenkin talon tyttären mieleen johtui Mooseksen mahdollinen nälkä ja +hän hyppäsi toimittamaan vieraalle ruokaa. + +Ei ollut Mooses vielä päässyt syömästä, kun Erkki huohottaen syöksyi +pirttiin ja tinatankoja taskustaan kaivaen sanoi: »Viivyinkö kauan?» + +-- Et viipynyt kauan, et viipynyt, et viipynyt, kuului jokaisen suusta. + +Kun Mooses oli syönyt kylläkseen, kokoonnuttiin taas takassa +loimottavan pystyvalkean ääreen. + +Talon vanhin poika Viljami se oli valannan toimittajana, ja kun +yksimielisesti oli päätetty ensiksi valaa talon tyttärelle Helmille, +niin Viljami nyt sulaa tinaa vesiämpäriin kaataessaan sanoi kovasti: +»Helmille.» + +Helmi kääri nyt oikean hihansa ja kaikkien katsoessa vesiämpäriin nosti +sieltä kehdossa makaavan lapsen kehtoineen ja kolmijalkaisen jakkaran +sen vierellä. Kaikki rähähtivät nauramaan ja Leppimäen Erkki joutui +sanomaan: »Lisää ja vahvista seurakuntaa!» Mutta Helmi sen nähtyään +virkkoi: »Hyi, kun tuommoinen!» Ja heti saivatkin sen Helmin kädestä +muut katsellakseen ja arvostellakseen. Joku siellä joukossa sanoi: +»Mutta tuo kehdon liekuttaja ei saa nukkua, kun on tuo istuin +kolmijalkainen, muuten se köljähtää kyljelleen kehdon viereen.» Sille +nauraa remahdettiin yhteisesti, mutta kun nähtiin, että se ei +miellyttänyt Helmiä, niin tina pantiin taas uudelleen sulamaan. + +Kun kaikille oli valettu, sekä vieraille että talon väelle, valoi +Viljami viimeiseksi itselleen ja nosti ämpärin pohjasta pitkän +matkareen, minkä nähtyään huudahti iloisesti: »Pääsenkin markkinaan, +näemmä!» + +-- Ei, vaan naimoihin, naimoihin, naimoihin, kuului joukosta yhteinen +huuto. + +-- Ei, vaan markkinaan, väitti Viljami. Katsokaa, istun tuossa +kuskipukilla turkin kaulus pystyssä, pohjoisesta käy pakkasviima. +Täällä rekiperällä kyydittävät, ja nähkääs, tässä keskellä rekeä muuta +kaupan tavaraa, lampaan ja vasikan nahkoja ja minkä mitäkin ja +näettekös, eväsarkku tuossa kuskipukin vierellä. + +-- Ei, naimaeväsarkku se on, väitti yhä pienen Leppimäen Matti +ottaessaan Viljamin kädestä tinaluonnosta. Sitä sitten kädestä käteen +kuljetellen arvosteltiin ja katseltiin ja käänneltiin vielä pitkän +aikaa, mutta takkavalkea rupesi riutumaan ja Helmi muistaen Mooseksen +väsymyksen ei pannut tuleen enää vereksiä puita, joten se tinaluonnos +sai jäädä semmoiseksi uudenvuoden aattoiltaan asti, jolloin taas +päätettiin kokoontua uudelleen. Sitten vieraat onnellista joulua +toivottaen lähtivät koteihinsa, ja kun Helmi oli Moosekselle saanut +vuoteen, kallistuivat kaikki lepoon ja nukkuivat takkavalkean +levittäessä vielä miellyttävää hohdettaan yli avaran huoneen. + +Kentän isäntä ja emäntä olivat jo aattoaamuna puolessa öin lähteneet +kirkolle ollakseen joulukirkossa ja tullakseen jouluiltana jo pois, +vaikka olikin kolme pyhää. Nyt oli vain nuori väki Kentässä kotona. +Talon poikia oli kolme, Viljami, Teemu ja Otto ja tyttöjä vain Helmi. +Pojilla oli yhteinen viulu, jota he vuoroin kituuttivat. Viljamin +soittaessa Helmi ja Otto tanssivatkin. Ja kun päivän kuluessa tuli sekä +pienen että ison Leppimäen poikia ja tyttöjä, niin syntyi yleinen +tanssi ja jytisi Kentän avaran pirtin rosoinen silta. + +Mooses oli nuori, mutta nosti se Moosekseen ilkeän tunteen, sillä hän +tiesi kotonaan isänsä lukevan päivän evankeliumia tai heleä-äänisen +äidin kanssa laulavan jotakin jouluvirttä, ja viiden pienen sisaren +hiljaa istuvan pöydän ympärillä. + +Huomenna olivat kuitenkin isäntä ja emäntäkin kotona ja kun kaikki +halutuimmat tiedot oli kyselty, niin Mooses sanoi hieman +leikinsekaisesti: »Kun täällä kuuluu olevan niin äärettömän paljon +lintuja, niin ettekö rupeaisi isäni kanssa vaihtamaan maita. Minä +olisin niin mahdottoman halukas metsästäjä, ja sitäpaitsi se alituinen +kyydinteko, kun usein on yöllä lähdettävä ja sikeimmästä unesta +noustava, tuntuu niin ikävältä ja orjuuttavalta.» + +-- Mutta siitähän tulee rahaa, sitä ei täällä tule, sanoi isäntä +vakavasti. + +-- Rahaa kyllä tulee kuin turkin hihasta. Kun on kolmelle haaralle +kyyditys ja kolmatta penikulmaa on taival joka suunnalle, niin neljättä +markkaa sitä aina reisusta heltii, mutta sittenkin se alituinen +lähteminen maistuu puulta. + +-- Mutta isäsi ja äitisi ymmärtävät rahan arvon eivätkä välitä, vaikka +sinusta vähän puulta maistuisikin, sanoi isäntä toisella suupielellään +hieman nauraen. + +-- Kyllästyneeltäpä tuntuu isäkin, kun hänenkin täytyy aina väliin +lähteä, kun ei raski renkiä pitää. Vanhuus alkaa hänellekin tulla +ristiksi, vilustuvansa sanoo aina kuskipukilla istuessaan, vaikka on +pitkävillainen turkki päällä ja huopatöppöset jaloissa. + +-- Täällä saisi kyllä yönsä maata. Ei tulisi herättelijää, mutta ei +mahtane ukko eikä äitisikään vaihtaa niitä raha-ansioita tähän +yönrauhaan, sanoi isäntä hieman hartioitaan kohauttaen. + +-- Kyllä luulen. Se nyt varsinkin tänä syksytalvena on ruvennut sitä +vilustumistaan valittamaan. + +Tämän puhelun kuullessaan talon pojat tulivat lähelle ja Viljami sanoi +toimessaan: »Lähtekääpä todellakin, isä, Honkaniemen ukon kanssa +vaihtaa porauttamaan maita, me emme laiskistu kyydintekoon, kun siitä +saa rahaa.» + +-- Uskonpa, että turha on ajatellakaan sitä kauppaa. Miten he, jotka +ovat ikänsä eläneet ihmisten ilmoilla, lähtisivät tänne erämaan +uumeniin nälkää ja puutetta näkemään, kun siellä saa rahaa ja rahalla +saa kaikkea mitä vain haluttaa, ja jos ollenkaan taipuisivat kauppaan, +niin tahtoisivat varmaan niin paljon päällisiä, että sen velan alle ei +voisi ruveta. + +-- Mutta yrittänyttä ei laiteta ja käynyttä ei käsketä. Lähtekäähän +vain, isä, siellä käymään. Mooses pääsee reessä ja voitte viipyä vaikka +uuteenvuoteen asti ja sivu siitäkin, jos niin tarvitaan. Ja jospa vielä +tulisi kaupatkin. + +-- Onhan tämä niin iso tila, ehkä vähän isompikin kuin Honkaniemi. +Kukaties ei ukko kovinkaan paljon päällisiä tahtoisi, sanoi Mooses. + +-- Onhan tämä manttaalilleen lähes kymmenen kertaa niin suuri kuin +Honkaniemi, mutta en usko Honkaniemen ukon tästä erämaan manttaalista +paljoakaan välittävän, sillä ei ole mitään arvoa, sanoi isäntä päätään +kääntäen toisaalle näyttääkseen sillä, että lopettaisivat koko puheen. + +Mooses katsoi nyt ikkunasta ja sanoi: »En luule isän kovinkaan paljon +tahtovan päällisiä. Onhan tuossa päivän puolella tuo järvikin yhtä soma +kuin Honkajärvikin, vieläpä vähän isompikin, ja pellotkin niin tasaisia +ja somia.» + +-- On siinä järvi ja siitä saa lohiakin enemmän kuin Honkajärvestä, +sanoi emäntä yli pirtin. + +-- Ei minua lohet niinkään, vaan sen sijaan linnut, joita kuuluu näillä +seuduin olevan aivan äärettömästi, kuten nämä pojat ovat kertoneet, +sanoi Mooses hieman leikinsekaisesti. + +-- No, niitä sitä on, toisti emäntä. Nytkin melkein joka päivä näkee +metsojoukkoja lentävän kuin varisparvia ikään. Kellä lienee hyvä pyssy +ja hyvä taito ampua, niin ei ole keittämisen puutetta, mutta nämä +meidän miehet siihen ampumiseen eivät ole kovinkaan harjautuneet. +Syksyisin nuo liskuista ja satimista niitä kantavat niin, ettei tahdo +sopia soille eikä mahtua maille. Tynnyri on nytkin vielä tuolla aitassa +syksyllä suolattuja linnunlihoja, vaikka täkät on erotettu isoimmilta +linnuilta pois ja paistettuna pantu korjuuseen. Mutta emmehän +aamiaiseksi Moosekselle hoksanneet tuoda linnun täkkää, jos se hyvinkin +olisi ollut halukas. Mutta tuodaan päivälliseksi Moosekselle, muut +siihen ovat kyllästyneet, kun joka päivä saavat. + +-- Minä en usko että kyllästyisin linnun lihaan, vaikka söisin +seitsemän kertaa päivässä, sanoi Mooses iloisesti. + +-- Sittenhän tämä on sinun talosi, juuri kuin laitettu, sanoi emäntä +naurahtaen. + +-- Niin minustakin tuntuu, toisti Mooses ja somalta tuntui kun emäntä +kertoi saatavan liiaksi lintuja. + + * * * * * + +Koko päivän olivat siinä nuoret ja vanhat puhuneet maan vaihtamisesta, +lintumetsistä, kalavesistä, pelloista ja niityistä niin ahneesti, että +pojatkin olivat unohtaneet viulunsa eikä koko päivänä kuulunut sen +ääntä. Ja iltasella oli tullut päätökseksi, että huomenaamuna lähtee +isäntä ja emäntä Honkaniemeen kyläilemään ja niin aikaisin, että +kerkeävät Honkaniemeen yöksi. Siltä varalta laitettiinkin jo tänä +iltana matkareki valmiiksi, että aamulla ei muuta kuin valjastaa vain +hevonen eteen. + +Honkaniemessä oli koko päivä puhuttu maan vaihetuksesta ja olisi jo +tehty kaupatkin, mutta tuhannesta markasta oli vielä kiistaa, kun +Honkaniemen isäntä tahtoi tuhat markkaa päällisiä. Ilta oli jo +pimenemässä, kun kartanolla helähti vieraat kulkuset ja aisakello. +Isäntä hyppäsi katsomaan ikkunasta ja hieman naurahtaen sanoi: »Kyyti +on kartanolla. Saat nyt mennä kyytiin, että tunnet miten lysti on olla +kestikievarin pitäjänä ja lähteä yötä myöten kyytiin.» + +-- Yö ei silmää kaiva, sanoi Kentän isäntä hypätessään istualtaan. Hän +koppasi suuren turkkinsa naulasta ja saatuaan sen ylleen lähti +valjastamaan hevostaan. + +Kentän isäntä oli ajanut hyvin ja oli saanut markan juomarahaa, joten +sai yhteensä viidettä markkaa. Palatessaan hän istui rentona rekensä +perässä hevosen juosta hölkötellessä, ajatellen ja itsekseen puhellen: +»Kun tuhat kyytiä tekee, niin saa jo viidettätuhatta markkaa, eikähän +tässä hartioita pakota, istuskelee vain ja antaa hevosen hölkätä. Sillä +on luiset jalat ja se on luotu lähtemään yöllä jos päivälläkin.» +Tuntui, että ne tuhannen markan päälliset ovat pikemmin vähän kuin +paljon, kun rahaa saa ihan kuin löytämällä, ihan väkisellä tuodaan +taloon. Ajatteli vielä sitäkin, että kun Honkaniemi on ainoa taloinen +talo pitkien talottomien taivalten keskessä, joten ei voi kestikievaria +sijoittaa toisiin taloihin, niin on siitä pakko Tepaston kunnan maksaa +enemmänkin kuin nyt. Nyt kuuluu olevan viisisataa vuodelta, mutta +kahden vuoden perästä kuuluu tämä sitoumus loppuvan ja silloin kyllä +osaa vaatia tuhat aina vuodelta, ja siltä oksalta itsestään +pyörähtääkin se tuhat, mikä tarvitaan päällisiin. + +Tätä ajatellessa nousi Kentän ukon poveen pelko, että Honkaniemen ukko +jänistää ja hän peruuttaa puheensa. Tätä mahdollisuutta ajatteli Kentän +ukko koko yön, niin ettei saanut unta vuoteellaankaan. Pelonsekaiset +ajatukset harhailivat päässä. Todellako hän ensi kesänä asuisi täällä +ja poimisi rahoja ja aina vain rahoja kyydittäviltään? Niinpä aamulla, +kun kahvi oli valmis ja sekä vieraat että talonväki olivat kokoontuneet +kahvipöydän ympärille, Kentän isäntä hieman pelonsekaisin mielin sanoi: +»Minä yöllä reessä istuskellessani tulin päättäneeksi, että päällistän +tätä tilaa sillä tuhannella markalla. Rahaapa tuota näkyy tulevan. +Viidettä markkaa lähti kuin oksalta pudoten. Antoivat juomarahaa kun +ajoin hyvin.» + +Honkaniemen isäntä kurotti kätensä yli pöydän ja huudahti iloisesti: +»No tuohon käteen, olkoon menneeksi.» Seurasi yhteinen naurun remahdus. + +Talon emäntäkin nauroi, niin että pullea rinta hytisi, ja sanoi: »Kun +yön hautui, niin pehmeämmäksi tuli. Eilisen päivän siitä tuhannesta +väkikarttua veditte, ja nyt se putosi kuin hyllyltä. Ehkäpä meidän +ukkokin olisi puolet helpottanut, kun toinen olisi arvannut tinkiä, +mutta nyt se etu on mennyt.» + +-- Menköön vain. Tehty seisoo. Ja nyt jos saataisiin viinaa, niin +juotaisiin, että yksi kolmesta kuolisi, vaikka meidän joukostamme ei +yksikään, sanoi Kentän ukko puoleksi huudahtaen. + +-- En ole ikinä viinapikaria huulelleni nostanut enkä nostaisi nytkään, +vaikka olisi amme täynnä viinaa tuossa vierelläni, sanoi Honkamäen +isäntä. + +-- Olen minä joskus ryypännyt päässäkin tuntumaan asti, mutta ei tuo +minuakaan vielä ole jalkoihinsa kaatanut, sanoi Kentän ukko tyynesti ja +rupesi toista kahvikuppia tyhjentämään. + +Talon isäntä ei jatkanut keskustelua viinasta, ajatteli vain itsekseen, +että kyllähän tässä ryyppytovereita saat, kun tähän tulet isännäksi, ja +alkoi toimittaa, että Mooses lähtisi siltavoutia hakemaan kauppakirjain +tekoon. + +Mooses ei siekaillut, sukaisi puolivillaisen takkinsa ylleen, koppasi +kintaansa, painoi lakkinsa syvempään päähänsä ja katosi juosten ulos. +Mooseksen sisaret pinkaisivat akkunaan katsomaan Mooseksen lähtöä, kun +se hyppäsi suksilleen ja kahdella sauvalla voimainsa takaa työnnälsi +itseään jaloillaan potkaisten eteenpäin ja lähti juuri kuin ei mikään +kohta koskisi maahan. + +-- Kyllä se Mooses nyt ei viikkoa viivy, ennenkuin on siltavoudin +kotona kolmen ja puolen virstan päässä, sanoivat tytöt. + +Nyt Mooseksen lähdettyä rupesivat isännät ja emännät tuumimaan irtaimen +vaihtamista, kun oli niin pitkä tavarain muuttomatka. Ja kun +Honkaniemessä ja Kentässä oli saman verran lehmiä ja lampaita, niin ne +pantiin vastakkain, vaikka Kentän lehmät olivatkin myöhemmäksi kantavia +kuin Honkaniemen lehmät. Samoin vaihdettiin näkemättä muukin irtain, +niin että vain vaatteet jäivät vaihtamatta ja kirjansa ja +kirjakaappinsa aikoi Honkaniemen isäntä viedä Kenttään, kun siellä ei +ollut mitään kirjoja, vielä vähemmän kirjakaappia. Ja hevosia kun +Kentässä ei ollut kuin kaksi, niin Honkaniemen isäntä päätti vanhan +Osmonsa viedä mukanaan, joten Honkaniemeen tuli jäämään tavalliset +kyytihevoset. + + + + +Neljäs luku. + + +Loppiaisen edellisinä päivinä päätettiin vaihtaa asuntoa. Ja niinpä +loppiaisen väliyönä olikin Honkaniemessä tuliaistanssit, missä Viljami +veljineen vuoroin soitti ja vuoroin tanssi Tepaston kirkonkylän +punaposkisten tyttöjen kanssa niin, että loppiaissunnuntaina päivän +valjetessa vielä jytisi Honkaniemen avaran pirtin honkainen silta. +Kentän uudet asukkaat taas nyt loppiaisillan myöhäisenä hetkenä +päästyään kotiin ja asettuessaan nukkumaan tunsivat rauhan enkelin +siunaavan kehtolaulun ja vaipuivat uuvuttavaan uneen. + +Kaikki ihmiset pitivät honkaniemeläisten maanvaihtoa yhtä tyhmänä +tekona ja vieläkin tyhmempänä kuin käräjäin käyntiä kenraalikuvernöörin +kanssa. Siinä meni rahat, mutta tässä meni maakin. Tämän tähden +Honkaniemen muuten kelvollinen väki oli ihmisten mielistä kadonnut +juuri kuin maahan haudatut. Heistä puhuttiin vain joku aika, kuten +vainajista, mutta viikkojen kuluessa heidät unohdettiin niinkuin umpeen +luotu hauta. + +Vasta viiden vuoden kuluttua, kun Siuruan kylän ison Siikaniemen komea +Anna, jolla oli paljon ja monesta pitäjästä kosijoita ja kaksikymmentä +tuhatta markkaa perintöjä, oli Kentän Mooseksen kanssa vihitty +avioliittoon, ruvettiin taas puhumaan yleisesti ja ihmettelemään, että +Anna ei ollut kehenkään muuhun suostunut kuin tuohon erämaan uumenissa +olevaan Moosekseen. Ja kirkolla käydessä ihmiset kehiytyivät Annan +ympärille hänelle itselleenkin sitä ihmettelemään ja kummeksimaan. +Mutta Anna sanoi aina ihmettelijöille, että hän tahtoi saada miehekseen +työmiehen, joka maasta saa irti leivän. Se oli hänelle hyvä ja muille +sai välttää. Kun Anna oli Siikaniemen ainoa tyttö, sai hän lähtiessään +muun lisäksi viisi lehmää ja orihevosen, joka oli yhtä kaunis ja +samannäköinen mustaharjainen pilkkaotsainen ruunikko kuin se muinoinen +Pilkka. Koko väliajan tunsi Mooses olleensa hevosetta, mutta nyt oli +Pilkka löydetty ja Mooses ristikin hevosen Pilkaksi, vaikka sen +alkuperäinen nimi oli ollut Leiju. Paljon oli nyt Tepaston pappilan +kartanolla pääsiäisaamuna katsojia, kun Mooses Annansa rinnalla +rekiperässä istuen kiiltokarvaisella Pilkallaan ajaa karautti pappilan +rekiliiterin eteen. Sen seinään hän kiersi taskustaan otetun ruuvin, +sitoi siihen oriinsa ja levitti leveäraitaisen villaisen loimen +selkään. Mutta ei se loimi saanut kauan olla liikuttamatta; pian tuli +yksi ja toinen katsomaan ja kopeloimaan sen selkää. Siinä ei luuta +tuntunut ja kirkasta tulta sähisivät karvat, kun kädellä silitti. + +Aina milloin Mooses liikkui ihmisten ilmoilla, nähtiin hänen olevan +matkassa hyvällä hevosella. Hyvät olivat hänen muutkin tamineensa, ja +niin oli ihmisten kesken puhetta sen verran, että on siellä +Saunajärvelläkin asukkaita, mutta kellään ei ollut halua käydä heitä +katsomassa. Ainoastaan yksi ja toinen sukulainen tuli monen vuoden +kuluttua tervehtimään. + + * * * * * + +Näin kuluivat vuodet ja vuosikymmenet ilman että tiedettiin mitään +muuta, kuin että on siellä Saunajärven kolmessa talossa asukkaat. Vasta +sitten vuosikymmenien perästä, kun tuli nälkäaika ja tuli tiedoksi, +että Saunajärven Kentässä on useita satoja tynnyreitä rukiita, tuli +puheeksi kansan kesken Saunajärven asukkaat ja Kentän ruisaitat. Ja +kaikki huomasivat, että Honkaniemen väki oli varsinaisen elämänsä onnen +löytänyt Saunajärven erämaan sydämestä. + +Saunajärven Kentän pohjoispuolella melkein vainioista lähtien kohosi +monia neliövirstoja laaja lehtoinen vaara, joka yhdessä päivän puolella +olevan järven kanssa suojeli hallalta, niin että se ei tehnyt +pienintäkään tuhoa Kentässä, vaikka se tuhosi koko Tepaston pitäjän ja +monen muun pitäjän viljat. Tässä vaarassa oli Mooseksella joka vuosi +halme, josta joka syksy puitiin monia kymmeniä tynnyrejä rukiita, +vaikka pelloistakin saatiin aina täysi sato. Niinpä Kentän aitat vuosi +vuodelta rupesivat täyttymään rukiista. + +Tulipa Tepaston pitäjään isojako, kaikki kylät metsineen oli +viitoitettava ja kartoitettava jakoa varten. Mutta Saunajärven talot +olivat niin kaukana kruunun erämaan keskessä, etteivät minkään kylän +tilukset sinne yltäneet, joten näille kolmelle talolle täytyi erämaan +sisään mitata yhteinen kruununmaitten ympäröimä lohko. Saadakseen sen +vaaran halmemaiksi otti Mooses nyt Kentälle manttaalia puolentoista +manttaalia. Mutta vaaran rinteessä sijaitsevat Leppimäen talot nekin +ottivat kukin puolentoista manttaalia, ettei Kentälle menisi koko +vaara, vaikka niiltä halme jäikin viljelemättä. Tämä oli mieluista +eräälle nuorelle maanmittarille, joka tuli Saunajärven lohkoa +mittaamaan ja jakamaan taloille. Nyt maanmittari mittasi koko +Lehtovaaran ja kun kruunun varoista hänelle, kuten kaikille +maanmittareille, maksettiin tynnyrialoittain mittauspalkkaa, niin hän +mittasi erämaan honkaisia kankaita, soita ja korpia, joissa ei siihen +asti kirves ollut käynyt, penikulmittain joka talolle. Omistajista se +näytti aivan turhalta. Maailma ei heidän mielestään seisonut niin +kauan, että niitä tarvittaisiin, kun ei ollut siellä kuitenkaan +paikkoja, joihin olisi voinut taloja perustaa, vaikka suuri Lainiojoki +kulki lohkon halki. Järviäkin oli ylinen ja alinen Petäjäjärvi sen +lohkon sisässä. + +Kun maanmittarille piti olla työmiehet talon puolesta, niin tahtoivat +isännät nurista siitä kauan kestävästä tarpeettomasta mittauksesta, +mutta maanmittari vain sanoi: »Oma syynne, kun otitte niin paljon +manttaalia, maata täytyy tulla sen mukaan. Suot ja rämeet kun ovat +arvottomia ja nuokin louhiset kankaat ja vesiperäiset korvetkin aivan +vähäarvoisia, niin maata täytyy olla laajalti.» Tähän täytyi tyytyä ja +toimittaa vain tarpeen mukaan miehiä maanmittarin avuksi. Tuli se +kuitenkin sen yhden kesän aikana mitatuksi ja somalta sitten tuntui, +kun Lehtovaaraa suurin osa, kalavedet ja äärettömät lintumetsät olivat +itsellä, eikä kruunun siihen ollut tekemistä mitään eikä kukaan muukaan +voinut tulla isännöimään. + + * * * * * + +Viisien ja kymmenien vuosien kuluessa Kentän talo kasvoi ja vaurastui +kaikin puolin, sitä mukaa kuin Mooseksen ja Annan omat lapset +varttuivat vanhempiaan auttamaan. Nyt oli Mooseksella ja Annalla +yhdeksän lasta niin aikuisina että tyttö, joka oli perheen nuorin, oli +sekin jo äitinsä pituinen, vaikka ei ollut vielä täyttänyt neljäätoista +vuotta. + +Nuori väki ei kasvuaikana pysynyt paikoillaan siellä erämaan sydämessä, +vaan tahtoi ainakin kesäisin käydä muittenkin ihmisten ilmoilla. Niinpä +eräänä talvena Kentän pojat ryhtyivät porrastamaan Siuruan kylälle +suoraa tietä, joka oli ennen kulkenut sinne tänne mutkitellen ja +rimpisoita kierrellen. Talvella he veistivät hongista hirret ja vetivät +tien suunnalle, niin että tuli kaksi hirttä rinnan ja erittäin +niskamiksi paksut pölkyt jokaiselle kolmelle sylelle, jotka kesän +tullen laskettiin paikoilleen. Siten porrastettiin penikulmaiset suot +ja korvet niin, että kahden ja puolen penikulman pituisen Siuruan +taipaleen voi jalkaisin kulkea kuin parasta maantietä. + +Nyt alkoi Saunajärvellä käydä muitakin ihmisiä ja Kentän oma +postinkantajakin juosta hilkutteli sitä edestakaisin kolme kertaa +viikossa. Postinkantajan täytyi kuitenkin heittää posti toiselle puolen +järven sitä varten laitettuun laatikkoon, mutta hän nosti valkean lipun +tankoon merkiksi, että tiedettiin tulla hakemaan. Niinpä nytkin eräänä +kesäkuun helteisenä päivänä, kun oltiin ruismaata laittamassa kolmen +hevosen, viiden miehen ja kolmen talon tyttären voimalla, nähtiin, että +postin tuoja nuoralla riipaisi valkean liinan tankoon. Mutta samalla +nähtiin, että siellä oli muitakin ihmisiä. Näkyipä tavallista +paksumpikin olento hiljalleen liikkuvan viirin vaiheilla. Sitä +seisahtuivat kaikki katsomaan ja joku sanoi: »Lehmäkinkö niillä on?» +Kaikilta pääsi nauru, mutta ruvettiin katsomaan, huomaisivatko +talossa-olijat tulijoita, jotta menisivät noutamaan. Samassa he +kuitenkin näkivät, että Hetvi, talon miniä, juoksi rantaan ja kohta +nähtiin Hetvin isommalla venheellä kuin millä tavallisesti postia +haettiin, soutavan järven yli. Eikä kauan kestänyt, ennenkuin Hetvin +nähtiin kahden veneessä istuvan ihmisen kanssa tulevan rantaan. Nähtiin +talosta sinne työmiesten luokse lähtevän sen paksun ja muutenkin vankan +olennon kävelemään ja silmänräpäykseksi seisahdettiin sitä katsomaan ja +tunnustelemaan. Mutta Martta, joka oli tullut kaksi viikkoa sitten +rippikoulusta, tunsi tulijan rovastiksi. Silloin kaikki tarttuivat +työhönsä eivätkä piitanneet tulijasta sen enempää. + +Pitkävartiset pieksusaappaat jaloissaan, harmaa laajapartainen hattu +päässään ja väljä lumivalkea takki yllään, läheni rovasti +koukkuperäistä kävelykeppiään kädessään pyöritellen, raskain askelin, +hieman hymyillen tunkiota, missä isäntä Mooses suurella kuokalla kuokki +mustaa muransekaista tunkiota ylhäältä alas ja toiset loivat kärryihin. +Rovasti tuli nyt Mooseksen luokse ja toivotettuaan ensin hyvän päivän +sanoi kättään ojentaen: »Taidatte olla talon isäntä, en luule teitä +nähneeni ja lienettekö tekään nähnyt minua, minä olen teidän +rovastinne.» + +-- Isännän nimeä tuota lienen kantavinani ja olen minä teidät kirkossa +jonkun kerran nähnytkin, sanoi Mooses kuokan varteen käsillään nojaten +ja hieman huohottaen. Sen sanottuaan hän yritti taas ruveta kuokkimaan, +kun näki, että luomamiehiltä loppuu kuokittu. Mutta ikäänkuin jotakin +muistaen hän kääntyi rovastiin ja virkkoi: »Olisi siellä tuolla talossa +suojan tapaistakin levätä pitkän matkan kulkeneelle. Menette sinne, en +jouda tulemaan teille seurantekoon, meillä on kiire työ ja jokaisella +on oma paikkansa.» + +-- Eipähän tässä mitään niin kiirettä ole, sainhan jo levähtää +venheessä, sanoi rovasti ja jäi katsomaan sitä työn kulkua, kun +kahdella hevosella vedettiin lantaa sille sivulle, missä kyntäjä +kolmannella hevosella kynti, ja kaksi naista ja yksi mies kyntäjän vaon +sivulle kiireimmiten syyti lantaa hajalleen. + +Sitten rovasti kääntyi katsomaan Mooseksen työtä ja sanoi: »Miksi sitä +kuokitaan? Eikö sitä noin sulaa tunkiota voi kuokkimatta luoda +kärryihin?» + +-- Ettekös näe, että tässä tunkiossa on kerroksittain suomutaa ja +karjan lantaa, siksi se täytyy kuokkia ylhäältä alas, tässä sekautuu +muta ja lanta, sanoi isäntä ja hartiavoimin kuokkia mäiskytti. + +-- Kyllä ymmärrän sen, mutta miksikä se niin paikalla tahdotaan kyntää +peltoon, kuten näytään tekevän? -- Siksi, ettei lanta saisi kuivua. +Lannan pitää joutua peltoon, näin tuoreenaan kuin se on tunkiossa. +Jokainen minuutti tämmöisenä kuumana poutapäivänä vähentää lannan +voimaa, jos se on pellosta poissa hajallaan. + +-- Se lienee tottakin, mutta siellä meidän kylällä näkee lantakuormien +olevan pellolla viikoittain hajoittamatta ja kyntämättä. + +-- Niin, mutta haikarata niistä leikataankin, sanoi Mooses. Mooseksen +sanoista kuului hieno ylpeys. + +Kun rovasti isännän viimeisistä sanoista kuuli salaisen ylenkatseen +kirkonkylän peltoja kohtaan, hän lähti katsomaan talon ruispeltoa, joka +oli siinä aidan toisella puolen. Ruispellon kierrettyään rovasti tuli +taas tunkiolle ja sanoi tosissaan: »Onpa todella tämän talon pellossa +vankka ruis. En ole tuommoista nähnyt tänä kesänä. Mikäli olen nähnyt +ja kuullutkin on yleensä kaikilla huonot rukiit, paikoin aivan kato.» + +-- Hyvänlainen tuo on pellossakin, mutta halmeessa on vielä parempi, +sanoi Mooses varmalla painolla. + +-- Halmeessa? Minkälainen kylvömaa se on halme? Olen joskus kuullut +halmeesta puhuttavan ja kirjoistakin lukenut, mutta nähnyt en ole. Minä +muutenkin olen ihan kaupunginlapsi, syntynyt ja kasvanut kaupungissa, +joten en maanviljelyksestä tajua enempää kuin pukki venäjästä. + +-- Kyllä sen saatte nähdä, jos haluatte. Tuosta riihien luota, tuosta +maalatulta portilta lähtee kärryillä ajettava tie, joka vie aivan +veräjälle asti, sanoi Mooses kädellään viitaten riihiin ja punaiseksi +maalattuun, saranoilla aukeavaan porttiin. + +-- Sitä toukoa täytyy kerta elämässään nähdä, se on tietojen mukaan +suomalaisten vanhin viljelystapa tuo halmeen viljely, sanoi rovasti ja +lähti kävellä työntelemään sitä osoitettua porttia kohti. Mutta hän +seisahtui, kun Mooses sanoi: »Älkäähän sentään nyt ennen päivällistä +lähtekö, sinne on parin virstan matka ja ette kai sitä aivan veräjältä +käy katsomassa. Tästä kohta lähdetään päivälliselle, niin lähdette +sitten. Menette nyt taloon siksi kunnes mekin sinne tulemme.» + +-- No tehdään niin, virkkoi rovasti ja lähti keppiään käsissään +pyöritellen astua kähnimään taloon päin. + +Rovastin astuessa huoneeseen etuhuoneen ja salin väliovi oli auki ja +sieltä kuului ruustinnan ja vanhan emännän iloinen naurunsekainen +keskustelu, kun he kahvipannun vaiheella toinen toisella puolen pöytää +vastapäätä puhelivat. + +Nyt ruustinna nähtyään rovastin tulevan saliin huudahti: »No Kaarlo, +jopas tulitkin nyt kreivin aikaan. Me juuri täällä iloitsemme ja +riemuitsemme kahvipannun ääressä. Mutta oletko nähnyt kummempaa, kun +tämmöinen talonpojan sali täällä erämaan sydämessä. Tuskin on Tepaston +pitäjässä tämmöistä toista. Katsohan tuota kasvien paljoutta noissa +puhtaissa astioissa. Koko tämä suuri huone on pyhitetty aivan +kasveille. Kukas uskoisi täällä kaukana erämaan kätkössä tämmöistä +näkevänsä!» + +-- Mikäs estää ihmistä käyttämästä luontoa hyväkseen niin sydänmaassa +kuin kaupungissa tai muualla, sanoi rovasti istuessaan kahden kattoon +asti yltävän fiikuksen välillä olevaan keinutuoliin. + +-- On niin ihmeen soma tämä talo, jatkoi ruustinna. Olemme jo tässä +emännän kanssa sopineet, että olemme täällä yötä ja lähdemme huomenna +takaisin päin. + +-- Niin, sinä olet sopinut emännän kanssa, mutta mitäs isäntä sanoo, +sitä et vielä tiedä, sanoi rovasti naurahtaen. + +-- Isäntä ei niihin asioihin sekaannu, se tonkii tuolla pellollaan, syö +mitä täällä annetaan, nukkuu siinä mihin vuode tehdään, sanoi emäntä +hienolla ylpeydellä ja kehoitti rovastia tulemaan kahvipöydän ääreen. + +Samassa tuli Hetvi kiirein askelin ovelle ja sanoi: »Tulisiko mummu +minulle avuksi viemään vasikkain juoma-astiaa; en lähtisi pellolta apua +hakemaan, kun niillä on niin kiire.» + +-- Minä lähden, sanoi ruustinna ja hyppäsi tuoliltaan seisaalleen. + +-- Ei. Kyllä minä lähden, ette te jaksa kantaa sitä saavia, sanoi +emäntä ja lähti. + +-- Mutta minä tulen kuitenkin mukaan, olen niin huvitettu elukoista, +sanoi ruustinna, otti sängyltä laajan vaalean hattunsa, kiinnitti sen +pitkällä neulalla päähänsä ja lähti mukaan. + +Saatuaan vasikkain juomasaavin Hetvin kanssa kannetuksi vasikkahaan +veräjälle emäntä lähti kiirehtimään kotiin, kun rovasti jäi sinne +yksinään eikä ollut vielä saanut toista kuppia kahviakaan. Haassa ei +näkynyt yhtään vasikkaa, ne olivat pensaitten taakse päiväsuojaan +panneet maata. Mutta kun Hetvi pitkään suuresta hongasta koverrettuun +purtiloon kaatoi sakean piimäjuoman, niin vasikat kuulivat sen äänen. +Silloinkos pensaikon takana kilahtivat pienet kellot ja vasikat kieli +pitkällä lähtivät kilpaa laukkaamaan niin että pensaat huiskuivat. + +Ruustinna käsiään räpyttäen nauroi ja sanoi: »Ai-ai sitä kiirettä, ja +kuinka monta niitä onkaan, kun pensaikko vilisee ihan täynnä!» + +-- Onhan niitä yksin lukien kymmenen kappaletta, sanoi Hetvi nauraen +hänkin, kun pensaikko vilisi ihan kirjavanaan vasikoita. + +Purtilon luokse tultuaan vasikat ihan laukkasiltaan turauttivat päänsä +melkein silmiä myöten piimäpurtiloon ja rupesivat juoda hotkimaan niin +ahnaasti että suupielet kuplahtelivat mukaan. + +Ruustinna yhä ihmeissään katseli sitä lihavaa vasikkajoukkoa ja sanoi: +»Ja näin paljonko teillä joka vuosi juotetaan vasikoita?» + +-- Näin paljon ja joskus enemmänkin. Mutta ei näitä kaikkia juoteta +elättämistä varten, vaan niistä valitaan syksyllä eloon ne, joiden +nähdään paraiten hyötyvän, sanoi Hetvi ja tarttui kaksin käsin erään +vasikan kellon kantimeen ja veti sen syrjään sanoen: + +-- Tämä se on semmoinen ahma, että juo haljetakseen ennen kuin toiset +kerkeävät saada tarpeekseenkaan. Mutta tämä kasvaakin. Katsokaas +tuossa, tuo ja tuo ja tuokin ripakinttu ovat kuukautta vanhemmat, mutta +ovat tuommoiset kintturat, vaikka hoidetaan, kuten näette, samalla +tavalla jokaista ja vaikka ovat isojen ja hyvien lehmien vasikoita. + +-- Onko niillä nimet kaikilla? kysyi ruustinna. + +-- Ei ole. Vasta ne, jotka syksyllä eloon jäävät, saavat nimet. Tämän +nimeksi tulee Karjankukka, kun tällä on tämmöinen valkea kukka tässä +otsakukkurassa, ja tuosta valkeapäisestä lehtisilmästä tulee Lehikki, +kun sillä on punaiset silmienympärykset ja se katselee kuin +silmälaseilla. Noista toisista en varmaan tiedä, mitkä jäänevät eloon, +mutta nämä kaksi ainakin jätetään, sanoi Hetvi ja päästi käsissään +kiekkuvan vasikan irti sanoen: »Mene nyt sinäkin nuolemaan purtiloa +siitä, nyt ei enää paljon mahasi täyty. No nyt ne taas ovat täydet kuin +kiiskit, mutta iltasella niihin taas sopii samanlainen saavillinen. +Kolme tämmöistä saavillista juovat päivässä, tämä on jo toinen kerta.» + +-- Ja piimääkö teillä riittää niin paljon? + +-- Piimää sitä riittää vielä muuallekin. Sikatarhaan kannetaan sama +määrä. + +-- Onko teillä sitten kuinka paljon lehmiä? + +-- Ei niitä ole kuin puolitiehen kolmatta kymmentä eivätkä ne ole +kaikki lypsämässä. Tulevassa kuussa jo kolme poikii eikä elokuussakaan +poikivat enää täyttä maitoa lypsä, mutta kun meillä on hyvät lehmät ja +hyvät laitumet, niin vähistäkin lehmistä tulee paljon maitoa. Kyllä +näette, kun tuolla niityssä on erillään muusta karjasta kolme vasta +kantanutta, minkälainen pönttö sieltä kolmasti päivässä kannetaan +maitoa kolmesta lehmästä. + +Sen sanottuaan Hetvi pisti korennon saavin korviin. Ruustinna olisi +ottanut korennon toisesta päästä, mutta Hetvi sanoi: »Kyllä tämä tyhjä +saavi menee minulla yksin», nosti saavin olalleen ja lähti kotiin. + +Ruustinna lähti Hetvin rinnalla kävelemään ja sanoi: »Olisipas talonne +likempänä meidän kirkonkylää, niin saisi moni puutteellinen piimää ja +maitoa. Siellä ei jouda piimä vasikoille.» + +-- Mitäs ne niille juottavat? + +-- Mitä juottanevat ja ei siellä näekään tuommoisia vasikoita ja +siatkin ovat kuin karvakintaita. + +-- Mutta paljonhan tuolla sanotaan iltamia ja tansseja pidettävän, +sanoi Hetvi hieman pisteliäästi. + +-- Niitä kyllä pidetään eivätkä siellä talojen tytöt jouda eivätkä +lähde tunkiolle, kuten tämän talon tytöt näkyvät olevan. + +-- Ne elävät sitten vain hengestä, sanoi Hetvi ivallisesti. + +-- Ne todellakin elävät hengestä. Valkeakaulaisina vain parveilevat +kuin matkalle valmistautuvat muuttolinnut milloin minkinhenkiseen +ja -väriseen iltamaan kokoutuakseen. + +Kotiin päästyään Hetvi sanoi lähtevänsä sikatarhaan viemään sikain +juomista. Ruustinna tarjoutui mummun sijasta kantamaan saavia, mutta +mummu oli vasikkain juottamisajalla jääkellarista hakenut +menneenkesäistä vadelmasäilykettä ja kutsui ruustinnan sitä syömään. + +Salin pöydällä oli kaksi kukkuravadillista vadelmasäilykettä, jota +rovasti jo toisesta vadista pienellä puulusikalla nosteli leveän +leukansa paksulle huulelle. Toinen vati oli toisella puolen pöytää, +puulusikka senkin vieressä. Sen kohdalle asetetulle tuolille kehoitti +emäntä nyt ruustinnan istumaan sanoen, että siinä on vielä menneen +kesäisiä marjoja ja kohta niitä aletaan saada uusiakin. + +Ruustinna vadin nähtyään löi käsiään yhteen ja huudahti: -- Ihme ja +kumma kun on menneenkesäisiä marjoja ja näin hyvästi laitettuja ja +säilytettyjä talonpoikaisessa talossa ja täällä äärettömän erämaan +sydämessä. + +Emäntä naurahti lystikkäästi ruustinnan kummeksimiselle ja sanoi: + +-- Ei se ole tuohesta talonpojankaan suu, ettei se hyvää tuntisi. Ja se +ei meille maksakaan mitään, ainoastaan vähän sokeria. Nuo verekset ahot +tuolla vaaran rinteellä kasvavat vaaraimia niin äärettömästi, että +niitä saa vaikka hevoskuormittain, kun vain tulee otetuksi. Olisi viime +kesänäkin saanut vaikka kuinka monta tynnyriä. Yksi tynnyri vain +laitettiin ja siitäpä tuota on aina parhaaseen haluun riittänyt ottaa, +kun lakkasäilykettä on ollut kolme tynnyriä ja on sitäkin vielä +muutaman tynnyrin pohjassa vähän jäljellä. Sen sanottuaan emäntä lähti +Hetvin avuksi sikojen juomista kantamaan. + +Tyytyväisenä vaaraimia puulusikalla suuhunsa nostellen rovasti hymähti +ja virkkoi puoliääneen: -- Tynnyreissä marjasäilykkeet ja puulusikalla +syödään. + +-- Niin. Mutta nämä on hyvästi säilytetty. Ja tynnyreittäin +marjasäilykkeitä, se on ennenkuulumatonta. Meikäläisissä herrastalon +tapaisissakin on yksi tai kaksi lasipurkkia, joista ei riitä ottaa kuin +jouluna ja pääsiäisenä ja sekin maksaa kymmeniä markkoja. Täällä kun ei +tynnyritkään maksa mitään, niin sanopas muuta, puheli ruustinna +tosissaan. + +Sitten ruustinna puulusikallaan nosteli mehukkaita vaaraimia suuhunsa +ja väliin aina katseli ja käänteli lusikkaansa ja sanoi: + +-- Mikäs näissä lusikoissa, olipa tämä puusta tai hopeasta, kun on näin +sievä ja puhdas. Kyllä minun pääni tällä eläisi, vaikka en muunlaista +näkisikään. + +-- Kyllä sen puolesta, myhähti rovasti. Tässä talossa näytään elävän +omillaan. Kaikki näkyy olevan kotona tehtyä ja hyvästi tehtyä. Katsohan +noittenkin kasvien astioita, ne ovat puusta, mutta hyvästi tehdyt. Ja +kaikessa mikä silmään näkyy ulkona ja sisällä, on kotoinen leima, mutta +mikään ei ole kesken aikojaan tekijän käsistä lähtenyt. + +-- Sehän on talolle kunniaksi eikä häpeäksi. + +-- Se onkin kunniaksi, sanoi rovasti samalla jyhmäyttäen leveitä +hartioitaan. + +Nyt tuli emäntä sikoja juottamasta ja niin rovasti ja ruustinna +nousivat pöydästä ja kättä puristaen kiittelivät marjoista ja ihailivat +niitten erinomaista makeutta. Sitten rupesi ruustinna kyselemään, millä +tavalla laittaen ne marjat näin yli vuoden näin hyvinä saadaan +säilymään. + +-- Hm. Se on aivan yksinkertainen temppu, hymähti emäntä ja kädellään +osoittaen melkein rintansa tasalle ja sylillään näyttäen tynnyrien +laajuutta sanoi: + +-- Meillä on näin korkeat ja näin laajat tynnyrit. Ne haudotaan ja +puhdistetaan hyvin, pannaan voipaperi pohjalle ja laidoille. Siihen +pannaan keitetyt ja hyvin kylmäksi jäähdytetyt marjat liemineen +päivineen. Tynnyriä ei panna aivan täyteen, vaan jätetään noin puolen +korttelin verran vaille, katetaan voipaperilla, pannaan kansi päälle ja +lakataan hengenpitäväksi ja viedään tuonne jääkellariin, joka on +jäätävän kylmä kesällä ja talvella. Siinä on koko säilytyskeino. + +-- Ai, ai. Mutta minun täytyy täällä heittäytyä ihan kerjäläiseksi, +enkö minä saisi tulla tänne vaarainten jouduttua kypsiksi laittamaan +yhtä tynnyriä, vaikkapa pienempääkin, sanoi ruustinna todellakin +kerjäläisen äänellä. + +-- Meillä ei ole tynnyreitä liiaksi, kun tänä kesänä näkyy tulevan +paljon lakkoja, mutta yksi meidän pojista on puuseppä, hänet kun +saanette tekemään tynnyrin, niin muuta se ei puutu, sillä vaaraimia +tulee joka kesä niin, että kymmeneskään osa ei tule poimituksi. + +-- Hyvät ihmiset, vai niin paljon täällä kasvaa vaaraimia! Kyllä minä +sen nikkarin houkuttelen millä hinnalla tahansa tekemään sen tynnyrin, +sanoi ruustinna käsiään hykerrellen ja koko ruumis hytkyen ilosta. + +Ruustinna tuli emännän mukana pirttiin, missä Hetvin punaposkinen +puhdaskasvoinen lapsi nukkui kehdossa, ja huudahti iloisesti: »Ai, ai, +onpa tässä talossa lapsiakin!» Ja kehdon luokse tultuaan sanoi +puoliääneen, ikäänkuin siunaten: »Lapsi kulta! Ai, ai, kuinka autuas! +Ei tiedä elämän taisteluista.» + +Sitten hän kysyi: »Joko tuo on vanha?» + +-- Kohta puolen vuoden. Tuo tuolla rannalla kyykkelehtäjä poika täyttää +Jaakonpäivänä kolme vuotta. + +-- Onko sen nimi Jaakko, kun se on Jaakon päivänä syntynyt? + +-- Ei ole kuin Mooses, isoisän kaima, sanoi emäntä ja poistui porstuan +perässä olevaan keittiöön Hetville avuksi tuomaan päivälliseksi +keitettyä lihakeittoa ja kohta palasikin Hetvin kanssa käsipuolissaan +sangasta kantaen suurta höyryävää lihakeittopataa, jonka he laskivat +pöydän päässä olevan paksun honkaisen patapölkyn päähän. Siitä emäntä +rupesi täyttelemään puhtaaksi pestyjä, ulkoapäin ruskeiksi maalattuja +puukuppeja, sillaikaa kuin Hetvi kantoi leipiä ja kala- ja voilautasia +pöydälle ja penkillä olevasta lusikkavasusta jakoi lusikoita, joitten +ponsissa oli kunkin nimikirjaimet. Jokaisella oli oma paikkansa +ruokapöydässä ja niin lusikat voi jakaa nimimerkkiä katsoen +paikoilleen. + +Ruustinna katseli hymyillen sitä tointa ja sanoi: »Mutta mekin +haluaisimme ja saattaisimme syödä täällä perheen pöydässä.» + +-- Ei meidän ihmiset rupeaisi syömään herrojen kanssa samassa pöydässä, +vaikka nälkään kuolisivat, sanoi Hetvi hieman nauraen. + +Ruustinnan pullea rinta hytkähti ja hän sanoi naurusuin: »Vai niin.» + +-- Teille laitetaan ruokaa salin pöydälle, kyllä se tämä pöytä saa +täytensä talonkin ihmisistä, sanoi emäntä pöydän päähän kantaessaan +kahden miehen osaksi tulevata keittokuppia. + +Rovasti oli sillä välin tullut kuistin penkille istumaan, siihen kun +kävi viileä tuulen henki. Toiselle puolen käytävän istui isäntäkin, +joka tuli etumaisena pellolta ja samassa tulivat ne lannan luonnissa +olleet pojat ja tytötkin, jotka äänettöminä ja hieman ujoillen menivät +pirttiin. Mutta jälkimmäisinä tulivat hevosmiehet taluttaen reippaasti +käveleviä, isoja kiiltokarvaisia hevosia. Kyntömiehillä oli märkä paita +tarttunut selkään kiinni ja tummasta tukasta näytti vesi tippuvan. + +-- Kyllä siellä tarkenee mies jos hevonenkin tämmöisellä lämpimällä +kyntäessä, sanoi isäntä nähdessään sekä miehen että hevosen märkinä. + +-- Mutta teillä on hyvät hevoset, ihan ensiluokkaiset, sen minä näen, +sanoi rovasti varmalla äänensävyllä. + +-- Ovathan nuo nämäkin, niin että asiaan noilla pystyy, mutta parhaat +meillä on sentään tuolla haassa. Siellä on tamma kahden varsansa +kanssa. Siellä se on minun hevoseni, sanoi isäntä niin että siitä +kuului todellinen ylpeys. + +-- Miten ne niin ovat vieläkin paremmat? + +-- Kylläpähän näette halmeelle mennessänne. Tuossa vasikkahaan takana +on hevoshaka, otatte leipäpalan mukaanne ja jos ei ole näkyvissä, niin +veräjällä kun äännätte: Nella, Nella, niin kyllä tulla kotkottavat +puheille. Se tamma kun on Petronellan päivänä syntynyt, niin pantiin +nimeksi Nella. Sillä on menneen- ja tämänkeväinen varsa siellä mukana. +Niistä näkyy tulevan komeita ja luulen hyväntapaisiakin tulevan, sillä +isä, tuo, jolla tultiin kyntämästä, on niin hyväntapainen että +hevosilta ei parempaa voi vaatia, ja emä on tavoilleen samanlainen. + +-- Pitääpä katsoa. Somapa niitä on nähdä, vaikka minä en ole mikään +hevosmies. + +-- Kyllä se sentään silmä hyvän tuntee, vaikka ei ole hevosmieskään, +sano isäntä aikoen lähteä pirttiin, josta rupesi kuulumaan liikettä +väen kokoontumisesta pöydän ääreen. Mutta ennenkuin hän kerkesi nousta +istualtaan, ilmestyi emäntä ovelle ja sanoi: »Isäntä syömään, keitto +jäähtyy, ja rovasti olisi hyvä ja tulisi tänne salin puoleen.» + +Rovasti nousi lähteäkseen emännän mukaan, mutta pirtin auki olevasta +ovesta näkyi pirtin perältä niin runsasruokainen pöytä ja sen ympäriltä +niin puhtaasti terveen ja hauskan näköiset ihmiset, ja kun ruustinnakin +vielä oli siellä, niin poikkesi rovasti sinne. Mutta ennenkuin rovasti +kerkesi seisahtua keskelle lattiaa, ruustinna ihastuneena huudahti: + +-- Kuulepas sinä, Kaarlo, kun tuo väki kuuluu olevan kaikki talonväkeä, +ei yhtään renkiä eikä palvelijaa. + +-- Vai niin. Ja yhden äidin lapsiako kaikki tämä nuori väki? + +-- Yhden äidin, ja äiti on näin reipas vielä. Yhdeksän lasta, viisi +poikaa ja neljä tyttöä synnyttänyt eikä yhtään kuollut ja kaikki niin +hyöteitä ja nuorekkaita, ettei vieras voi arvata mikä heistä on vanhin, +mikä nuorin. + +Emäntäkin oli rovastin jäljessä tullut pirttiin ja alkoi nyt kädellään +osoitellen luetella. »Tämä on vanhin poika ja tämä siitä lähtien, mutta +tästä välistä on se tyttö, joka on Jokikylässä naimisissa ja sitten on +tuo, sitten tuo, sitten tuo, sitten tuo, sitten tuo ja sitten on tämä +kuopus, jonka tämänkin korva on jo korvan tasalla.» + +-- Kunpa olisi minulla valokuvauskoneeni mukana, niin ottaisin kuvan +tuosta perheestä pöytineen, sanoi rovasti tosissaan. + +Mutta syömämiehiltä pääsi yhteinen nauru ja tytöiltä lusikat putosivat +käsistä ja kaikki nauroivat ihan sydämensä pohjasta, vaikka siihen asti +olivat totisia kuin vaskeen valetut, syöneet olematta tietävinäänkään +vieraista. + +Rovastin ja ruustinnankin meni suu nauruun, kun he näkivät tyttöjen +niin makeasti nauravan, mutta sitten he lähtivät saliin, missä pöydällä +odotti iso viilihulikka, kukkurainen lihakeittovati, kaksi paksua +leipää, voilautanen ja lautanen, jolla oli viipaleiksi leikeltyä lohta, +sekä toisella lautasella iso läjä kuivasta metson täkästä leikatuita +viiluja ja puulusikat ja puupäiset veitset ruokien vaiheella. + +Rovasti istuutui pöydän taakse ja sanoi naurahtaen: + +-- Nyt ei istutakaan tyhjän taakse. Se on oikea erämaan ruokapöytä. + +-- Onnellisia ovat ne ihmiset, joilla on tämmöinen koti. + +-- Ovat. Mutta se on työn tulos, että erämaan sydämeen syntyy tämmöinen +koti, sanoi rovasti ja leikkasi leivästä viipaleita, kun luuli, ettei +ruustinna saisi valmiista leivästä palasta irti. Ja koulupoika-ajoilta +se oli hänelläkin se taito muistissa, mutta kumpikaan ei ollut ennen +yhteisestä puukupista puulusikalla ja ilman etulautasta syönyt. +Sentähden syömään rupeaminen tuntui selittämättömän kummalliselta; +ruokaa oli pöytä kukkurallaan ja syömämiehet olivat monen vuosikymmenen +vanhoja, mutta syömätaito oli opittava juuri kuin käveleminen pienen +lapsen. + +Rovasti ensimmäiseksi otti kuivan lihaviipaleen, pureskeli sitä ja +ihastuneena päätään punaltaen sanoi: »Ja metson lihaa! Kaikki herkut +tänä päivänä meitä kohtaavat, kun vaarainsäilykkeet, metsonlihat, +viilit, lohet ja tuommoinen lampaanlihakeitto. Ja päälle päätteeksi +puulusikat.» + +-- On kyllä tämä päivä niin merkillinen, että ikäni muistan, virkkoi +ruustinna, kun kaikki mitä näkee, on niin opettavaista. Tiedätkö, että +vasikoitakin on otettu eloon kesän ajaksi kymmenen ja niistä syksyllä +valikoidaan eloon ne, joiden nähdään parhaiten hyötyvän. Eihän missään +muualla oteta vasikoita valinnan varalle. Mutta se johtuu ehkä +siitäkin, ettei ole semmoisia piimäsaavillisia kantaa vasikoille, kuin +täällä kannetaan. + +-- Sepä se juuri onkin, sanoi rovasti puulusikalla keittokupista saatua +lihapalasta kuljettaessaan suuhunsa. + +Esimerkkiä rupesi ruustinnakin noudattamaan ja keittokuppi rupesi kerta +kerralta tyhjenemään juuri kuin reikä olisi puhjennut kupin pohjaan. + +Aivan pohjaan he eivät kuitenkaan päässeet, kun viilinkin söivät +väliin. Ruustinna se ensin heitti lusikkansa pöydälle ja ikäänkuin +rovastia odotellessaan pureskeli metsonlihaviipaletta ja sanoi: »Tätä +kyllä saattaa syödä nälättäkin. Todellakin oikeata herkkua.» + +-- On se, ja täällä se ei maksa mitään. Ne ampuvat luultavasti keväällä +soitimen aikana metsoja itse. Pyssyjä näkyy pirtin seinällä olevan +ainakin puolikymmentä kappaletta. + +-- Ja mikä tuosta sitten, jos vaivallaan ottaa metsästä syödäkseen +vaikka metson. + +-- Mikäpä tuosta onkaan, jokainen sen tekisi, mutta jokaisessa ei ole +miestä saamaan. Ottaisin minäkin, mutta minulta pysyy metso metsässä, +tästä vain saan käsiini, sanoi rovasti, otti metsonlihaviipaleen +lautaselta ja rupesi pureskelemaan. Sen pureskeltuaan nousi pöydästä, +leikkasi ison palasen leivästä ja sanoi: »Nyt minä lähden talon +ruishalmetta katsomaan ja sillä tielläni näen talon parhaat hevoset. +Otan leipäpalan ottosiksi.» + +Sen sanottuaan hän otti hattunsa ja sanoi: »Kiittele sinä ateriasta +minunkin puolestani.» + +-- Mutta jos minäkin lähtisin sinne. Ennen näkemätön kumma se on +minullekin ruishalme. + +-- Älä lähde sinä sinne, kuului olevan kolmatta kilometriä matkaa. Et +jaksa huomenna lähteä kotimatkalle, sanoi rovasti päättävästi. Niinpä +ruustinna heitti lähtönsä ja sanoi: »No, mene sinä sitten yksin.» +Sitten ruustinna poikkesi pirttiin emäntää ja isäntää kiittelemään +ateriasta. Mutta oven avattuaan hän huomasi, että kaikki, niin miehet +kuin naiset, mikä penkillä, mikä lattialla, makasivat ja melkein yhteen +ääneen kuorsasivat, ainoastaan Hetvi kehdon vieressä lattialla käsi +pään alusena makasi toisella kädellään hiljalleen heilutellen kehtoa +nähtävästi sentähden, ettei lapsi heräisi häiritsemään nukkujain unta. +Ja pikku Mooses äitinsä vierellä selällään keturoi ja mieli äidilleen +sipittämään, mutta äiti kun hiljaa kädellään taputti Moosesta vasten +suuta, niin Mooseskin pysyi hiljaa, vaikka oli valveilla. + +Nukkumista ei kuitenkaan kauan kestänyt. Yhtäkkiä valveutuivat isännän +silmät. Hieman vaivalloisesti hän vääntyi penkille istumaan ja rykäisi. +Silloin jokaisen ruumis hytkähti ja samassa kaikki kapsahtivat +istualleen ja toinen toisensa perästä isännän mitään virkkamatta +alkoivat kävellä ulos nähtävästi jatkamaan äsken keskenjäänyttä +työtään. Kohta nähtiinkin isäntä kuokkimassa tunkiota ja kaikki muutkin +samassa järjestyksessä kuin ennen päivällistäkin ja työ edistyi juuri +kuin suuren höyrykoneen voimalla. + +Iltasella alkoi aurinko painua puitten latvoille, kun rovasti palasi +halmeelta. Silloin ei enää näkynyt pellolla yhtään työmiestä. Miehet +olivat kylpemässä, tulivat höyryävinä saunasta ja istuivat rannan +töyräälle pukemaan yön ajaksi puhtaat vaatteet ylleen. Sitten alkoi +sieltä yksi ja toinen verkalleen kävellä pirttiin, missä ruvettiin +sanomalehtiä lukemaan, kun päivällä ei oltu siihen joudettu. Isäntä +puhtaisiin alusvaatteisiin pukeutuneena ja pää kammattuna, avojaloin ja +paitahihasillaan tuli saliin, kun tiesi siellä vierasten olevan. Anna +Maria, se oli tytöistä vanhin, oli äitinsä kanssa kylpenyt +ensimmäiseksi joutuakseen toisten kylpyaikana laittamaan iltasta. Anna +Maria nyt puhtaisiinsa pukeutuneena kantoi pöydälle kahvipannun ja +suuren vadillisen vain puolen kämmenen levyisiä, pitkiä, vähän lämpimiä +juustoleivän viipaleita. Kaadettuaan sitten kahvia kuppeihin hän +kehoitti vieraita ja isäänsä juomaan sitä juustoleivän kanssa. + +Nähdessään juustoleipävadin ruustinna käsiään yhteen lyöden huudahti +riemuissaan: »Ja juustoleivätkin! Kaikki elämän parhaat herkut me tänä +päivänä saamme, kun vielä juustoleipääkin. Mistä nämäkin kerkesivät?» + +-- Pianhan se kypsi kerkeää emännän ahkeran käsissä, sanotaan. Tuolla +niityssä on kolme vastakantanutta lehmää, joita kolmesti päivässä +lypsetään; niitten päivämaidosta Hetvi oli tekaissut ja tuolla saunan +uunin edessä paistanut, sanoi Anna Maria hymyillen. + +Ruustinna kahvia juodessaan ja juustoleipää aina väliin haukatessaan +silmäili vähän loitompana istuvaa Anna Mariaa, tytön päivänpaahtamia +täyteläisiä käsivarsia, uhkearintaista, miellyttävää vartaloa, juuri +kuin niissä olisi jotakin merkillistä, ja sanoi: »Tämä Anna Mariahan +kuuluu olevan kihloissa, mutta ei vielä kuulutettu. Olisipas sulhanen +täällä, niin tehtäisiin kuulutuskirja ja ensi pyhänä kuulutettaisiin +ensi kerran.» + +Anna Maria hieman punastui, mutta kun isä oli kuulemassa, niin hän +hieman arasti sanoi: »Sama kai minun puolestani olisi, mutta mikäpä sen +toisen tänne laulanee, kun matkaa on kaksi ja puoli suden hännällä +mitattua melkein tietöntä erämaata. Kyllä se tähän kiireeseen pysyy +siellä.» + +Nyt vierasten silmät kiintyivät isään, mitä hän sanoo. Isä painautui +kumarruksiin. Hänen vieressään seisova pikku Mooses oli voileivästään +pudottanut lattiaan pienen murun, jonka isoisä otti sieltä, ja suuhunsa +pistäessään sanoi: + +-- Leipää se on murukin, ei se murukaan jalkoihin jouda. Pieni mies ei +vielä tiedä, että leipä on maassa lujassa. + +Nähdessään sen rovasti itsekseen hymähti isännän tarkkuudelle, mutta ei +virkkanut mitään, joten puhelu nyt katkesi. Mutta ruustinna puheluun +taas päästäkseen sanoi: + +-- Taitaisi se Anna Marian paikka tunkiolla jäädä tyhjäksi, jos alkaisi +talosta-muuttopuuhat syntyä. + +-- Hm. Jäisikö tuo parsi kovin kauaksi vaille. Olli Pekalla on +mielitietty jo tiedossa ja taitaapa se Erkilläkin olla kierroksessa, +sanoi Anna Maria ja nousi täyttämään kuppia. + +-- Jospa niistä tulijoista sitten on tunkiolle lähtijää, sanoi isäntä +noustessaan ottamaan kuppiaan pöydältä. + +Vieraat tunsivat, että tästä asiasta puheleminen ei miellyttänyt +isäntää, ja niin rovasti viedäkseen puheen toisaalle sanoi: »Jopa +teillä on siellä ihmeellinen ruishalme. Kiersin sen ympäriinsä. Se on +niin laaja ja laitoja myöten ruis kuin seinä, todellakin julmempi kuin +tuossa pellossa, vaikka siinäkin on ihan maantäyteinen. On se +kummallinen toukovainio, kun on mustia kantoja toinen toisensa lähellä +ja sentään ruis niin sakea kuin ikinä maasta nousemaan sopii ja korret +niin paksut kuin sauvan varret. Ette suinkaan pahastune, kun eräästä +pensaasta juuresta leikkasin korren ja toin tänne mitatakseni ja +kirjoittaakseni sanomalehteen.» + +-- Ei se suurta koloa ole tehnyt. Luitteko sen pensaan, josta yhden +leikkasitte, jäikö monta kortta jäljelle? + +-- En, mutta kyllä varmaan niitä yli kymmenen jäi, ehkä kaksikin +kymmentä. Oli niitä aivan pivon täysi. + +-- Tiedättekö, että se pensas oli yhdestä siemenestä syntynyt. + +-- Yhdestä siemenestä! Sehän on ihan luonnotonta! + +-- Ei se luonnotonta ole. Juuri luonto sen on vuoden kuluessa tehnyt. + +-- Mutta miten se sittenkään on mahdollista, se on aivan arvoitus +meille. + +-- Ei se ole mikään arvoitus. Maa laitetaan kasville mieluiseksi ja +siihen kylvetään siemen jo heinäkuun alussa. Se kylvetään harvaksi, +niin että sillä on tilaa pensastua. Syksyn kuluessa pensas turpoaa ja +laajenee laajenemistaan, ja keväällä kesän tullen, kun korsi rupeaa +kasvamaan, lähtee pensaasta nousemaan korsia niin paljon kuin ympärillä +on tilaa. Mille ei ole tilaa, sen täytyy kuoleutua alkuunsa. Meillä on +nyt juuri kiire tulevanvuotisen halmeen laittamiseen. Tällä viikolla +täytyy saada kotoinen ruismaa siihen kuntoon, että sitten tulevan kuun +lopulla tai elokuun alkupäivinä vain kylvetään siemen ja kynnetään +peltoon. Tulevalla viikolla lähdemme kyntämään halmetta. + +-- Kyntämään? Miten sitä kynnetään, kun siinä on kantoja toinen +toisensa näkyvissä? Sietäisi nähdä, miten sitä kynnetään ja +valmistetaan kasvamaan semmoista toukoa. + +-- Tulette tulevalla viikolla, niin saatte sen kumman nähdä, sanoi +isäntä hieman naurahtaen. + +-- No, mutta kuinka paljon siihen nykyiseen rukiiseen olette kylvänyt +ja kuinka paljon siitä luulette lähtevän? + +-- Noin tynnyrin verran siihen kylvettiin, ja jos luoja runsaasti +antaa, niin vähintäin sata tynnyriä tai sata kaksikymmentä tynnyriä +siitä lähtee. + +-- Sata tynnyriä! Entäs tuosta pellosta? + +-- Noin neljäkymmentä tai viisikymmentä tynnyriä riippuen siitä +minkälaiset ilmat jyvän kypsymisen aikana sattuu. + +-- Sata viisikymmentä tynnyriä yhtenä kesänä rukiita, sitten vielä +ohrat ja kaurat! Mihin te sen viljan paljouden kanssa joudutte? + +-- Siitäpä nyt on juuri kysymys. Rukiille kyllä saadaan tila, kun +tuohon isoon aittaan tehdään ylisiltä ja hinkalot koroitetaan lakeen +asti, mutta ohrille ja kauroille ei ole niinkään suojaa, ellei noita +tyttöjen luhteja muodosteta aitoiksi. Nuo pienet aitat tuolla ovat +täynnä entisestään. + +-- Niin tänä kesänä, mutta entäs tulevana kesänä! Mutta myötte kai +talven aikana? + +-- Jos on ostajia, niin joku osa myödään, mutta ei kaikkea eikä +puoliakaan. Jos sattuu taas tulemaan yleinen huono aika, kuten tässäkin +parikymmentä vuotta sitten, niin silloin tuntee olevansa turvattu, kun +on aitassa eloa itselle ja jollekin lähimmäiselleen. Se on vanhain +sananlasku, että ei kuku käki seitsentä vuotta yhden olkisuovan +pielessä, kyllä seitsemän vuoden mittaan muuttuvat ajat ja tasataan +säästöt. + +Silloin rovasti hypähti ylös ja kiirehti ikkunasta katsomaan ja sanoi: +»Mutta tuollapa on vanha ihminen. Onko hän talon väkeä?» + +-- Se on minun äitini, yhdeksänkymmenenyhdeksän vuoden vanha, sanoi +isäntä ja nousi hänkin katsomaan ikkunasta, kun siellä pihan perällä +pienen aitan edustalla muori keppiinsä varaten seisoi ja kätensä alta +katsoi asuinkartanoon päin ja pari askelta siirtyi eteenpäin ja taas +seisahtui kätensä alta katsomaan eteensä. + +-- Se on tullut vähäkuuloiseksi, niin että pitää kovasti puhua, jos +mieli saada kuulumaan ja vähänäköiseksi, että ei voi nähdä yli +kartanon; sen vuoksi se kätensä alta koettaa katsoa, sanoi isäntä, -- +ja muutenkin sen elämä on jo aivan haperoa. Se nukkuu hyvin paljon, +melkein päivät päästään ja näin iltasella se useinkin nousee ja +kuhkailee ja kahkailee koko yön ja ihmettelee, että pitkäänpä ne nyt +ruokalepoa nukkuvat, kun näkee muitten nukkuvan. Jonkun täytyy aina +olla vartioimassa, ettei eksyisi tai mihinkään vaarapaikkaan menisi. +Tytöt ne vuoroöinä sitä vartioivat. Se on ollut nuorena kaunis, sitä on +toiset vertaisensa kateudella Anttolan kaunottareksi sanoneetkin, mutta +kyllä siinä nyt ei enää näy kauneuden jälkiä; kurjat luut vain on +jäljellä. + +-- Ei mikään ole sen kauniimpi kuin vanha ihminen, jonka elonmyrskyistä +rauhoittuneilla kasvoilla illan tyyneys kuvastuu... Ja tuollainen +lumitukka, jonka ajan viima on hopeoinut... Mihinkä sen vertaisin... +Tahtoisin verrata sen pohjolan talviyön loimuaviin revontuliin tai +pohjolan lumitunturiin, joka kesäyön auringon paistaessa sen juurella +väikkyvän kukkarantaisen lammen tyyneen kalvoon kuvastuu, sanoi rovasti +kunnioittavasti. + +Kun muori viimein läheni portaita, niin rovasti lähti ulos ja sanoi: +»Täytyy mennä häntä tervehtimään. On niin lysti antaa hänelle kättä, on +kuin hän tuonelasta toisi terveisiä.» + +Muori kerkesi jo kuistin viisipykäläiset portaat nousta ylös, kun +rovasti meni vastaan ja tarttuen muorin käteen kovalla äänellä sanoi: + +-- Terve, vanhus. Olen teidän rovastinne, tulin teitä tervehtimään. Sen +kuultuaan muori rupesi vapisemaan juuri kuin suonenvedossa, niin että +oli lysähtää kokoon eikä kyennyt sanomaan mitään. Rovasti auttoi +vanhuksen penkille istumaan ja kysyi: »Mihin koskee, kun niin vapisette +ja tulitte niin heikoksi?» Mutta muori ei kyennyt sanomaan mitään, +vapisi vain ja syvään painuneet silmät rävähtämättä tuijotti rovastiin. +Viimein kuitenkin hytkähti muorin povesta lapsellinen nauru ja hän +virkkoi: »Rovasti -- rovasti, lienen hourannut. Minä äsken näin unta, +että kuolema tuli minua noutamaan ja sanoi itseään rovastiksi. Vai +rovasti. Oletteko sen rovasti Petreliuksen poika, joka oli minun +rippikoulupappini?» + +-- En ole Petreliuksen poika, minä olen kaukaa Etelä-Suomen poikia. + +-- Minä en tunne sitä Etelä-Suomea. Oliko se Etelä-Suomi pappi, jonka +poika olette? + +-- Ei ollut, siellä vain koulun opettaja opettaa nuoria ihmisiä +ihmisiksi. + +-- Opettaja... Opettaja... Rovasti... Rovasti ... sanoi muori +harhailevin silmin, mutta sitten surullisesti virkkoi: »Milloin ne on +ne lukukinkerit, että saisin käydä kirkossa, ennenkuin se kuolema tulee +noutamaan?» Kirkkaat kyyneleet näkyivät muorin silmien nurkissa ja koko +ruumis vapisi hiljaa. + +Ruustinna löi käsiään yhteen ja sanoi: »Tuossa nyt ollaan, kun Kaarlo +tullessa pahoitteli, että ei tullut otetuksi rippineuvoja mukaan, jos +joku kuoleva siellä erämaassa tarvitsisi.» + +Rovasti ei osannut muorin kysymykseen muuta vastata kuin että ei se +lukukinkeri ole kaukana. Mutta sitten rovasti sanoi hiljempaa, jottei +muori kuulisi: »Minun täytyy muorille lahjoittaa tuo niin syvästi +kaivattu apu. Tulen pyhän aikana tänne, kun ensi pyhänä ei ole rippiä, +niin jätän kirkon sille veljenipojalle, nuorelle papille. Ja tulevalla +viikolla saan sitten nähdä sen halmeen kyntämisenkin.» + +-- Ai ai, mutta minä jäänkin tänne siksi, huudahti ruustinna ja +kääntyen isäntään ja emäntään pyörein silmin kysyi: »Saisinko +todellakin jäädä?» + +-- Kuinka vain tahdotte, sanoivat isäntä ja emäntä reippaasti. + +-- Se on päätetty, minä jään tänne ja sovimme täällä puusepän kanssa +siitä säilyketynnyrin teosta. + +-- Ja se on päätetty, sanoi rovasti, että minä tulen pyhäillaksi tänne +ja silloin mielelläni pitäisin raamatunselityksen, jos on kuulijoita, +ja muori saisi käydä niin hartaasti kaipaamassaan kirkossa. Kun nyt +vain ei näinä päivinä muoria se unissa nähty rovasti tulisi noutamaan. +Surisin kovasti, kun olin niin huoleton, etten ottanut mukaan +rippineuvoja. Eihän ne tuossa käsilaukussa olisi paljon painaneet. + +-- Eihän sitä tiedä, milloin se kuolema tapaa niin nuoren kuin +vanhankin, virkkoi isäntä. Eihän tuo muori ole ollut kipeämpi nyt kuin +moneen aikaan, ehkäpä se nämä päivät elää. Vaikka niinhän sitä +sanotaan, että tuuletta pökkelö kaatuu, tauditta vanha kuolee. + +Sitten rovasti tarttui muorin käteen ja toisella kädellään silittäen +muorin hopealle hohtavaa päälakea sanoi kovasti että muorikin kuulisi: + +-- Suuri Jumala siunatkoon, rakas vanhus, teidän viimeisiä päiviänne, +ehkä niitä ei liene enää monta. + +Sen sanottuaan rovasti poistui saliin, johon tuli vielä isäntäkin. + +Ruustinna istuutui keinutuoliin ja sanoi: »Voi kuinka täällä tuntuu +somalta, kun tuolta puutarhasta tulee tuomen ja kukkien tuoksu. Meistä +oli niin hauskaa tänne tullessa istua tuolla tiepuolessa kivellä, kun +siinä vieressä komea tuhatvuotinen honka humisi haamun tuulessa laulaen +viatonta luonnon lauluaan. Tulin ajatelleeksi, säästääkö tukkilaisen +kirves sitäkään. Siinä oli niin hauska olla eikä tiedä, kuinka kauan +siinä olisimme istuneetkaan, mutta jäljeltä rupesi näkymään teidän +postinkantajanne, joka koko ajan juosta kipitti niin että oli jalkoja +tiheässä kuin sianporsaalla ja valkea tukka leuhkasi ylös-alas. Se +sanoi, että jos tulemme hänen matkassaan, niin pääsemme postinnoutajan +venheessä yli järven. Mutta emmehän me siinä rinnalla pysyneet, kun se +yhtämittaa juoksi. Näytti kuin se ei kävellä osaisikaan. Mutta kun se +odotti aina väliin meitä, niin pysyimme mukana.» + +-- Se poika saattaa juosta, sanoi isäntä. Se on Siuruasta köyhän mökin +poika. Se kolme kertaa viikossa juoksee edestakaisin tämän välin ja +tienaa meiltä markan jokaiselta kerralta. Se poika ei malta istua +silläkään lepokivellä, missä te olitte istuneet. Siitä lepokivestä on +vielä viisi virstaa tänne järven rantaan ja sen lepokiven tuolta puolen +sitä aavaa suota kulkee meidän maamme raja, joten se lepokiven vierellä +oleva honka säästyy tukkilaisen kirveeltä. + +-- Vai niin on kaukana teidän maanne raja. Eikö ole käynyt metsien +ostelijoita, sanoi rovasti. + +-- On käynyt, yksi tullut, toinen lähtenyt, mutta ovat saaneet mennä +sitä tietä kuin ovat tulleetkin, kuului isännän ylpeä vastaus. + +Nyt rovasti katsoi kelloaan ja näki, että oli jo myöhä, ja hänellä oli +varsinainen asiansa vielä toimittamatta. Hän kääntyi isännän puoleen ja +sanoi vakavasti: + +-- Kuulkaas, isäntä. Minulla oli varsinaista asiaakin tänne. Kun minä +nyt olen täällä Tepaston pitäjässä ollut kolme vuotta ja näistä +kolmesta talosta ei ole minulle tuotu kesä- eikä talvisaataviani enkä +mielelläni rupeaisi oikeuden kautta perimään, niin lähdin täällä +sen asian tähden käymään, kun muutenkin olen tästä teidän +maanviljelyksestänne kuullut, vaikka en läheskään niin paljoa kuin se +itse paikalla nähden on. + +-- Kun annatte laskun saatavistanne, niin saatte omanne tällä +minuutilla ja olisitte joka vuosi saanut, kun olisitte hakenut tai +laittanut valtuutetun hakijan. + +-- Eihän se hakeminen tahdo käydä päinsä. Onhan minulla sanomalehdissä +ja kirkossakin ilmoitetut kantopäivät. + +-- En minä perusta kenenkään kantopäivistä. Ken on saamassa, se käyköön +kotoa. + +-- Ettekö kruunun veroakaan käy maksamassa määrättynä päivänä? + +-- En kruunun enkä muitten. Nimismies on joutilaampi minua hakemaan +täältä kotoa. + +-- Mutta sehän perii palkkansa. + +-- Se perii palkkansa, mutta se perii syystä. Minulle ei maksa kukaan +palkkaa, vaikka minä hevosineni siellä päivän värjöttäisin vuoroani +odotellen ja minä en vaihda päiviäni niin halvasta kuin nimismiehen +täytyy täällä käydä. Niin sanalla sanoen, kun tekin annatte laskun, +niin saatte saatavanne pitemmittä puheitta. + +-- No kun se niin on, niin koska minulla on tänne tulo, niin kerkiän +sen sittenkin. Minä vain sen vuoksi, kun muitakin on maksamattomia ja +niistä on rastilista kirjoitettavana, niin tuota... Mutta koska niin +on, niin kerkeämme vastakin, ehkäpä nämäkin toiset talot suorittavat +silloin. + +-- Ne ovat kumpainenkin minun hoteissani, niistä suoritan minä. Niissä +on asumassa vain loiset. + +-- No se on sen selvempi, sanoi rovasti tyytyväisenä. + +Silloin tultiin käskemään isäntää illalliselle. + +Isäntä lähtikin pirttiin. Rovasti ja ruustinnakin lähtivät +jaloittelemaan pitkästä istunnasta. He tahtoivat myös nähdä talon +illallispöydän. Se oli saman näköinen kuin päivällisenkin aikana, se +vain erotusta, että nyt ei ollut keittokuppeja, vaan sen sijaan suuret +viilihulikat, aina yksi kahteen henkeen. Muuten jokainen syömämies +ja -nainen oli samalla paikalla kuin päivällisenkin aikana. Emäntä oli +vielä poissa pöydästä, ja ruustinna kysyi silmät suurina: »Syödäänkö +teillä joka ilta viiliä?» + +-- Kyllä näin kesän aikaan. Meillä noitten niityssä olevien lehmien +päivämaito pannaan hulikkoihin aina huomeniltaiseksi viiliksi. Kun +iltaiseksi ei keitetä, niin syödään viiliä. + +-- Ja lohiko aina kalana? + +-- Lohi meillä on suolakalana niin kesällä kuin talvellakin. Eikä sitä +kovinkaan paljon mene, kun aina on voita. Sen sanottuaan emäntä +kehoitti vieraita menemään saliin illalliselle ja istui latvapäähän +pöytää Hetviä vastapäätä, kun hänellä oli Hetvin kanssa yhteinen +viilihulikka ja pikku Mooseksen osakin oli siinä. Pojan leuka olikin jo +yltä päältä viilissä ja piimässä emännän istuessa pöytään. + +Salin pöydällä oli vierailla samanlaista ruokaa ja samassa +järjestyksessä kuin talonväen pöydälläkin, se vain erotuksena, että +salin pöydällä oli kukkuralautanen metsonlihaviipaleita, mitä ei +talonväen pöydässä ollut. + +Rovasti istuessaan pöytään sanoi tyytyväisenä: »On tämä kummallinen +talo, mutta ruokatalo on», ja rupesi puupäisellä veitsellä leikkaamaan +leivästä viipaleita ruustinnallekin asti. + +-- Se vasta on somaa, että minä saan jäädä tänne viilin syöntiin, sanoi +ruustinna mielissään hymyillen ja rupesi voileipänsä särpimeksi +puulusikallaan lohkomaan paksua viiliä. + +Mutta rovasti, saatuaan leivästä palasia, lohkaisi kullanhohtavaa +voita, levitti sitä palasensa päälle, sitten leikkasi paksun viipaleen +lohta ja mielissään sanoi: »Tämän päälle se viili maistuu, on niinkuin +ne ikävöisivät toisiaan. Etkö sinäkin halua, minä tuosta leikkaan +palasen?» + +-- En minä näin yötä vasten. Syö sinä lohta, minä syön tätä +metsonlihaa. + +-- Kyllähän siitä metsosta minäkin sentään osani otan, vaikka lohtakin +lohkaisen. Huomeniltana ei minun edessäni olekaan lohi eikä metso, +siksipä tänä iltana ottelen osani. + +-- Ja kuolet sitten janoon. + +-- Ei ole hätä tämän näköinen. Minä katan viilillä lohet ja metsot +yhteen kasaan, sitten ei ole janosta pelkoa. Ja järven rannallahan +tässä ollaan. Jos alkaa kovin janottaa, niin menen rannalle ja työnnän +kieleni veteen kuin suolaista puuroa syönyt koira. + +-- Vai niin sitä sinä teet, sanoi ruustinna pureskellen metson lihaa ja +lusikoiden viiliä sekaan. + +Salin perällä oli isännän tilava kamari, johon vieraita oli kehoitettu +käymään yöksi. Sivuikkunasta oli sieltä näköala järven yli ja +peräikkunasta isoon puutarhaan, jonka ympärille oli aikoinaan istutettu +puurivi, vuoroin tuomia, pihlajia, koivuja ja kuusia ja kumpaiseenkin +takanurkkaan petäjä. Petäjät ja kuuset ja koivut olivat tavallisen +rakennushirren paksuisia ja pihlaja- ja tuomipehkojen vanhimmat rungot +olivat nekin pienen hirren paksuisia, mutta sentään vielä nuorempien +seuralaistensa rinnalla täydessä kukassa. Tänä kesäkuun valoisana yönä +ne levittivät ympärilleen mieluisaa tuoksua, joka huoneen auki olevista +ikkunoista tunkeutui sisäänkin. Tätä ryydintuoksuista, ihanaa ilmaa +nauttivat rovasti ja ruustinna vielä pitkän aikaa. Ruustinna katseli +avonaisesta akkunasta laajan puutarhan keskellä olevia monenlaisia +kasvipenkkejä, muun muassa kahta leveätä, yli puutarhan yltävää +hyötymansikkapenkkiä, ja ihmetteli, että täällä tämmöisessä +marjamaailmassa hyötymansikoitakin näkee. + +Täll'aikaa rovasti katseli isännän kirjakaapissa olevia kirjoja ja +mielessään ihmetteli, kun siellä oli Kalevala, oli Kanteletar, +Runebergin ja Kiven teokset sekä runsaasti muuta suomenkielistä +kirjallisuutta, mutta ei ainoatakaan roskakirjaa. + +Mutta nyt kaukaisimpaan pohjoiseen vaipuneen auringon ruusuhohteessa +ruustinna veti ikkunan kiinni ja riisuutui ruvetakseen huoneen toiseen +sänkyyn nukkumaan. + +Sitä esimerkkiä seurasi rovastikin, painoi kirjakaapin oven kiinni, +katsoi vielä pöydällä olevaa suurta paksukantista Raamattua, mitä +painosta se oli, ja siirtyi toisen sängyn luokse riisuutumaan. + +Ruustinna nukkui heti, kun oli heittäytynyt maata ja hetkisen +mielessään salaa ihmetellen katsellut kaikkia kotikutoisia +sänkyvaatteita taidokkaasti koristettuine reunuksineen. Mutta rovastin +silmät vielä sängyssäkin hänen selällään, kädet pään taakse ojennettuna +loikoessaan maaten harhailivat valveilla ja ajatukset hänen +tahtomattaan liikkuivat siinä toisella seinällä häntä vastapäätä +olevassa korkeassa, melkein lakeen asti yltävässä kirjakaapissa, sen +sisällössä, sen vierellä olevissa sanomalehtinauloissa, missä oli +kaikkien puolueitten lehtiä hyvässä järjestyksessä ripustettuina +nauloihinsa ensimmäisestä numerosta viimeiseen asti. + +Muistuipa mieleen isännän tarkkuus, kun suuren suurien ruisaittojen +omistaja lapsen kädestä lattialle pudonneen pienen leipämurun poimi +suuhunsa. Syntyi omituinen kuva mieleen: hän muisti hevoshaan veräjän +poskessa nähneensä pitkän korin, johon joka päivä kuuluttiin säkillä +vietävän kauroja tamman varsoineen syötäväksi. Kiiltokarvaisten +hevosten selätkin olivat ojassa eikä luuta tuntunut kuin otsassa. Tämä +kaikki sekaantui rovastin mielessä selittämättömäksi arvoitukseksi. +Kaiken aikaa Tepaston pitäjässä ollessaan hän oli kuullut Kentän +asujaimia mainittavan mustimmiksi herrojen ja kaiken sivistyksen +vihollisiksi, ja kuitenkin mihin vain silmä sattui, koti puhui aivan +hienoimmasta sivistyksestä, siitä todistivat yksin akkunasta näkyvät, +yön ruskohohteessa hymyilevät puunlehdetkin. Mutta viimein, kun +huoneseen hiipivä valo jo rupesi kirkastumaan, vaipuivat rovastinkin +silmät uneen hänen itsensä tietämättään ja syvä kuorsaus kuului, kun +talonväet nousivat lähteäkseen töihinsä. Mutta ennenkuin talonväet +kokoutuivat aamiaiselle, oli rovasti lähtenyt kotimatkalleen +joutuakseen edes tulevaksi yöksi kotiinsa. + + + + +Viides luku. + + +Lauantaina oli rovasti lähtenyt matkalle ollakseen Siuruan kylällä yötä +ja seuraavana päivänä joutuakseen ajoissa Saunajärvelle. Ja ennen +päivällistä hän ennättikin järven toiselle puolen, mistä talon +pyhäpukuiset tytöt noutivat taloon. Siellä rovasti mielihyväkseen +ensimmäiseksi näki talon muorin pyhäpukuisena keppinsä varassa kätensä +alta katselevan kartanolla sinne tänne kävellen, kasvoillaan syvä +rauhallinen puna ja silmissä eloisa virkeys. Vaalea kevyt kesätakki +leveillä olkapäillä ja vaalea kesähame leveillä lantioilla riippui kuin +puukeppien ympärillä. Muorille oli sanottu, että tänä päivänä on +lukukinkerit ja muori saa käydä kirkossa. Siitäpä syystä muorin kasvot +nyt olivat entistään eloisammat ja sentähden hän nyt ei ollut +nukkumassa, vaan kaahi kartanolla kätensä alitse katsellen sieltä +täältä taloon saapuvia pyhäpukuisia nuoria ja vanhoja ihmisiä. + +Kun muori myötään supatti, että milloin mennään kirkkoon, niin rovasti +kehoitti toisia tuomaan muorin isännän kamariin, mihin ainoastaan talon +väkeä sai tulla mukaan. Rovasti kädestä auttaen kehoitti muoria +laskeutumaan sitä varten laitetun valkealla suurella liinalla katetun +tuolin eteen polvilleen ja kädet ristissä piti kovalla äänellä, jotta +muorikin kuulisi, pienen rukouksen, niin lämpimän, että yhdenkään +silmät eivät jääneet kuiviksi. Sitten hän antoi muorille pyhän +ehtoollisen ja sen tehtyään piti taas pienen rukouksen ja tarttuen +muorin käteen nosti hänet seisaalleen. Muori nyt syvästä ilosta +hytkähtelevin sydämin, kätensä alitse tirkistellen lähti ulos. Mutta +kun muorilla ei ollut keppiä mukana, niin Anna Maria otti muorin käden +kainaloonsa ja lähti taluttamaan häntä kysyen, mihin muori haluaisi +mennä. + +Muori mielenliikutuksesta vapisten sanoi: + +-- Aittaan. + +Anna Maria lähti salin kasvien välistä käytävää taluttamaan muoria, +mutta rovasti katsoi kamarin auki olevasta ovesta menijöiden jälkeen ja +nähdessään muorin luisevan olennon rinnalla Anna Marian rotevan +täyteläisen, aivan kadehdittavan kauniin ja parhaassa nuoruutensa +kukoistuksessa olevan vartalon, joutui itseltään kysymään, voiko +yhdeksänkymmenenyhdeksän vuoden aika tuon Anna Marian muuttaa +tuollaiseksi, kuin tuo muori nyt oli. + +Kaikki muutkin poistuivat kamarista, ainoastaan rovasti jäi sinne, otti +pöydältä isännän suuren Raamatun ja sen ääreen istuttuaan katseli sitä +ja ajatteli, mistä nyt puhuisi: Puhuisiko päivän evankeliumin johdosta +vaiko jostakin muusta raamatunpaikasta? Mutta Uutta Testamenttia +silmäillessä kiintyivät silmät juuri kuin sattumalta lauseeseen: »Minä +elän ja teidän pitää myös elämän.» Rovasti tunsi nyt hengessään, että +tästä hänen oli puhuttava. + +Helteinen autereen hämärryttämä aurinko oli kiertämässä lännen +korvalle, kun Kentän avara pirtti oli monista eri kylistä tulleista +ihmisistä melkein tungokseen asti täysi. Leveistä viime talvena +hongista sahatuista lankuista oli pölkkyjen päälle laitettu toinen +toisensa taakse istuimia, niin että istuttiin kuten ainakin kirkossa. + +Pirtin perällä odotti suurilla valkeilla liinoilla katettu pöytä +pappia, ja hetipä rovasti tyytyväinen hymy kasvoillaan, talon iso +Raamattu kainalossaan reippain askelin tulikin. Pöydän taakse +seisahduttuaan ja laskettuaan Raamatun pöydälle ja silmättyään pirtissä +istuvaa ihmisjoukkoa liitti kätensä ristiin ja piti lyhyen rukouksen. +Sen tehtyään hän avasi Raamatun, johon oli lehden nurkat kääntänyt +merkiksi ja luki ne sanat, joitten johdosta rupesi puhumaan. Ja +puhuminen tuntui niin mieluiselta, ettei hän muistanut koskaan kirkossa +puhumisen niin mieluiselta tuntuneen. Sanoja ja lauseita tuntui +ikäänkuin taivaasta laskeutuvan enemmän kuin niitä kerkesi puhua +muille. + +Pitkä hetki oli kulunut. Aurinko lähenteli puitten latvoja, kun rovasti +lopetti puheensa ja näki, etteivät yhdenkään kuulijan silmänurkat +olleet kuivat. + +Istuttuaan pöydän taakse penkille hän otti taskustaan pienen +virsikirjan ja lauloi siitä lyhyen virren. Nyt rovasti, muistettuaan, +että ihmisillä oli pitkä matka kotiinsa, otti Raamatun kainaloonsa ja +katsoen väen puoleen sanoi lämpimästi: + +-- Toivon että muistatte ja kätkette sieluihinne muiston tästä tämän +rakkaan katoksen alla vietetystä iltahetkestä. Sen sanottuaan hän lähti +kävelemään ulos ja ystävyytensä merkiksi nyökäytti päätään. + +Rovastin mentyä rupesi väkijoukko hajaantumaan ja kiirehtimään +kotiinlähtöä, mutta muutamat vanhat miehet rupesivat keskustelemaan +rovastin puhetaidosta. Talon isäntäkin sanoi: »Kyllä tuo mies on luotu +papiksi. Olen sitä joskus kirkossa kuunnellut, mutta en tuollaiseksi +papiksi ole tuntenut.» Kaikki toisetkin myönsivät isännän sanat +todeksi. + +Rovastin mentyä saliin Anna Maria kantoi loistavin kasvoin kahvipannun +ja suuren juustoleipävadin salin pöydälle. Kaadettuaan kahvia rovastin +ja ruustinnan kuppiin ja kehoitettuaan juustoleivän kanssa ottamaan hän +sanoi: »Nyt se on minun sulhasenikin täällä.» + +-- Ahaa! Nytkö tehdään se kuulutuskirja? sanoi rovasti hymyillen ja +haukaten juustoleipää. + +-- Sitä vartenhan se on täällä. + +-- No käskekää se nyt tänne yhteiselle kahville ja tulisivat myöskin +isäntä ja emäntä. + +Anna Maria pistäytyi pirttiin, mutta joutui sieltä heti takaisin +täyttämään rovastin ja ruustinnan kupit, minkä tehtyään toi pöydälle +kolme kuppiparia lisää. Hetipä tulivatkin isäntä ja emäntäkin saliin ja +heidän jäljessään hieman kainona käveli rotevavartaloinen +eloisakasvoinen komea mies ja istui oven lähellä olevalle tuolille. + +Anna Marian täyttäessä niitten vastatulleitten kuppeja rovasti leveästi +hymyillen sanoi: »Tämäkö se nyt on teidän sulhasenne?» + +-- Niistä puista kai se pitäisi tulla, jos tullakseen. + +-- Olettepa osannut valita yhtä rotevan kuin itsekin olette. + +-- Hm. Hän kai se minun on valinnut enkä minä häntä, sanoi Anna Maria +ja uhkea rinta hytkähti somasti. Ajatteli sanoa, että eihän siitä ole +uuhen määinnästä, jos ei oinas mäkätä, mutta heitti kuitenkin +sanomatta; kehoitti vain isäänsä ja äitiänsä ja vierastaan ottamaan +kahvia. + +-- No niin, se on sitten siihen asti valmista, mutta mitä siihen nämä +isä ja äiti sanovat? sanoi rovasti isännän silmiin katsoen. + +-- Minkäpä sille taitaa. Kun kaksi on keskenään sopinut, niin +kolmannelle korvapuusti, sanoi isäntä vakavasti, mutta kuulosti siltä, +että se kauppa ei ollut aivan isännän mieluinen. Kuitenkaan ei hän +tahtonut kieltää. + +Rovasti arvasi, että salainen vastahakoisuus asiaan johtui vain siitä, +kuten hänen sanoistaankin oli viikolla käynyt selville, että niistä +Anna Marian sijalle tulevista miniöistä ei ole Anna Marian laista +työn turvaa. Niinpä hän ei välittänyt sen enempää isännän +vastahakoisuudesta, haki vain pienestä matkalaukustaan paperia, kynän +ja mustepullon ja kirjoitti kuulutuskirjan muitten kahvia juodessa. Ja +kun kirja oli valmis, rovasti varsin tahallaan isän kuullen hymyillen +sanoi: »Nyt kai Anna Marian ei tarvitse enää lantatunkiolle lähteä, kun +on tullut morsiameksi. Nyt kai se alkaa uusi koti kuvastua mielessä.» + +-- Hyvä ei hävetä ja tyhjä ei peloita. Kyllä huomenna näette +virkkausneulan morsiamen käsissä, kun tulette meidän työmaalle, sanoi +Anna Maria ja ylpeästi hytkähti koko ruumis. + +-- Niin... Sitähän kai huomenna mennään sinne halmeen kynnäntään. Sinne +minä kaikin mokomin tulen mukaan, sanoi rovasti muistaen viikollisen +aikomuksen. + +-- Sinne lähden minäkin, sanoi ruustinna ihastuneesti. + +-- Kyllä sinne nokipellolle sopii vaikka koko kirkkoväki ja olisi +työtäkin kaikille, sanoi Anna Maria. + +-- Työtä koko kirkkoväelle! Siellä kai on minulle ja Kaarlollekin +työtä, jos osaamme tehdä. + +-- Kyllä siellä se työ, mitä me jälkiväki teemme, on niin +yksinkertaista, että sitä osaa tehdä vaikka pappi ja papin rouvakin. + +-- No minkälaista se sitten on? + +-- Ei muuta kuin kuokitaan kantojen juuria, joihin kyntäjiltä jää +liikkumaton maa. Ja mitä pehmeämmäksi saa kannon juuren muokatuksi, +sitä paremman kiitoksen saa. + +Rovasti rykäisi tekorykäyksen. + +-- Nyt minulle jo selviää viikollinen arvoitus, miten sellainen +kantoinen maa voi kasvaa niin täyden touon kuin sekin tämänkesäinen +ruis on, sanoi hän erityisen painokkaasti. + +-- Siinä se juuri on, että kun maa laitetaan hyvin, niin maa kasvaa +hyvin, sanoi isäntä hienolla ylpeydellä. + +Silloin Anna Marian sulhanen nousi ja tarjosi kättä rovastille +lähteäkseen kotiin. Rovasti nyt seisaalleen nousten puristi sulhasen +kättä ja toivotti suurinta elämän onnea kaikiksi elämän päiviksi. Ja +ruustinnakin seuraten rovastin esimerkkiä seisaalleen nousten ja kättä +puristaen toivotti onnea. + +Anna Maria nousi nyt ja lähti saattamaan sulhastaan. + +Rovasti ja ruustinnakin katsoivat akkunasta sitä reipasta paria, kun se +yhteistä ryhtiä omaavan näköisenä käveli vainiota pitkin metsän +rannassa näkyvää kaitaista tien aukkoa kohti, johon päästyään heti +katosi metsän suojaan. + +Rovasti ja ruustinna yhä katsoivat sitä metsän aukkoa kohti ja +ruustinna sanoi: + +-- Tuollaiselle ihmisparille ei suinkaan elämä saata olla antamatta +parhaintakaan onnea. + +-- Ei riipu yksin ruumiin ryhdistä, vaan riippuu ihmisen tahdosta, +tahtooko ihminen itse olla onnensa seppä, sanoi rovasti ja kääntyi +akkunasta pois. + +Ruustinnakin teki samoin ja hieman salaisesti huokaisten sanoi: + +-- Niinhän se on. + +Tällä aikaa olivat isäntä ja emäntä poistuneet salista. Rovasti oli +ajatellut, että nyt olisi isäntä joutilain ja muutenkin olisi sopivin +tilaisuus tehdä selvää saatavista, mutta ei kuitenkaan tänä iltana +tahtonut viedä isäntää niin maallisiin asioihin, vaan päätti +huomen-illalla ottaa ne puheeksi palattaessa halmeen kynnökseltä. Hän +meni vain sinne peräkamariin, jonka auki olevasta akkunasta hieno +iltatuuli lietsoi tuomien ja pihlajien tuoksua sisään. Siitä nauttimaan +aivan kuin lumoutuneena rovasti istui keinutuoliin. Siihen lähelle +tuolille istui ruustinnakin ja sanoi: »Kyllä tämä talo on ihan +kukkuroillaan maallista elämän onnea. Minä olen aivan kummia nähnyt +sitä näinä päivinä katsellessani. Sitä maidon paljouttakin, niin +vähistä lehmistä! Ei ole kuin toista kymmentä oikein lypsämässä, ja +illoin aamuin kahdella suurella pöntöllä kannetaan lehmitarhasta +maitoa, niin että korennot notkuvat. Erittäin tuolla niityssä olevista +lehmistä kolmas kahden hengen kannettava pönttö kannetaan illoin +aamuin, mikä kermotaan yhteen. Päivälypsyn maito vain jätetään +illallisviiliksi. Silmäsi repeisivät suuriksi, jos näkisit sen voin +paljouden, mikä tuolla kellarissa jo on tämän kesän aikuista kesävoita, +kun monta monituista tynnyriä jo on täynnä. Ja se onkin koko läjä +voita, mikä aamusella aina saadaan kirnusta, eivätpähän ne tynnyrit +niin sievään ilman täyttyisi. Kaikki elukatkin ovat niin suuria ja +komeita, niin ihmeen kauniita ja kesyjä hevosia on siellä haassakin. Ja +kaikki mihin vain silmänsä luo, näyttää ihan uhkuvan onnea ja Jumalan +siunausta... Minkätähden on niin harvassa tämmöisiä taloja!» + +-- Juuri sentähden, että kaikki ihmiset eivät tahdo olla onnensa +seppiä. Ei ketään Jumala siunaa runsaammin kuin rehellistä työmiestä, +sanoi rovasti ja nojasi suuren päänsä taaksepäin keinutuolin +takakaidetta vasten, niin että keinutuoli vei rovastin melkein +makaavaan asentoon. + +-- Mutta on synti ja häpeä, että ihmiset siten tuhlaavat ajallisenkin +onnensa. Miten onnellisia ihmiset täälläkin, kaukana pohjolassa, +voisivat olla. + +Rovasti läppäsi kädellään kasvojansa ja sanoi: »Panepas ikkuna kiinni. +Sääskiä, kiusankappaleita, tulee sisään.» + +-- Ja eikös ynise tuossa yksi, sanoi ruustinna lyödessään käsiään +yhteen tappaakseen ikkunasta sisään lentävän sääsken. Sitten hän veti +ikkunan kiinni ja sanoi: »Täysipä tämä huone on kasvien tuoksua.» +Samassa ilmestyi ovelle Anna Maria ja kehoitti vieraita tulemaan +illalliselle. + +Kun seuraavana aamuna ensimmäisenä työnä tytöilläkin oli lehmien lypsy +ja kirnuaminen ja miehillä oli auroissa korjailemista, niin ei ennen +aamiaista lähdetty halmeelle. Laitettiin vain ennen aamiaista +lähtövalmiiksi kaikki siellä tarvittavat neuvot. Rovastin noustessa ja +mennessä ulos oli tallin edustalla kolmet kärryt, aisat osoittaen +tallin ja navetan välistä porttia kohti. Niissä kärryissä kussakin oli +halmeen kyntöaura selällään, sahrain kärjet taivasta kohti, ja vieressä +useita perunannostokuokkia. Aurat olivat kokonaan puusta, kärjissä vain +oli korttelin pituiselta rautaa. Kaikki laitteet, joilla perätkin +kiinnitettiin aisoihin, olivat paksuista väännetyistä vitsoista eikä +ollut luotinta laisinkaan. Rovasti niitä itsekseen katseli kummissaan +eikä olisi tuntenut auroiksi, mutta aisat muistuttivat auraa. Olivat ne +ihmeen lapsellisen näköiset ja kysymysmerkiksi jäi, miten noilla +maanmuokkaustyötä toimitetaan. + +Kun aamiainen oli syöty ja suuri päivälliseväillä täytetty kontti +kannettu kärryihin, valjastettiin niitten eteen hevoset ja hevosten +jälkeen oli valmiina lähtemään kuusi arkipukuista miestä ja kolme talon +tyttöä ja viimeisenä rovasti ja ruustinna. Kaukaa katsojalle se olisi +muistuttanut ruumissaattoa, vaikka se olikin vain halmeenkyntöväkeä. + +Kun päästiin suuren paloaituuksen sisään, jonka toiseen laitaan oli +silmänkantama matkaa, otettiin aurat kärryistä, vietiin ne palolle niin +kauas toisistaan, että palo jakautui kolmeen yhtäsuureen osaan. Sitten +valjastettiin hevoset aurojen eteen ja kun miehet olivat sitoneet +ohjakset auran periin ja tarttuneet kurkien päihin, he kehoittivat +hevosia lähtemään. Hevoset lähtivätkin vakavina ja silmät totisina +osoitettuun suuntaan kävelemään. Silloin kyntömies kiireimmiten rupesi +nostamaan ja laskemaan auraa maahan, niin että jokaisella kerralla +nousi maasta palanen irti ja pienimmät kannot ja isojen kantojen +hienommat juuret ryskien lähtivät maasta. + +Rovastilta ja ruustinnalta pääsi iloinen nauru ja he sanoivat: +»Semmoistako se nyt on?» Ja ruustinna yhä katsoessaan menijäin jälkeen +sanoi: »Voi ihmettä, mutta kyllä tuossa mies tarkenee myötäänsä +nostaessa ja laskiessa auraa.» + +-- Kovempaa kai tuo on työksi kuin pellon kyntäminen, sanoi rovastikin. + +-- On kymmenenkin kertaa kovempaa, virkkoi isäntä, ja kovaa se on +hevosellekin, kun myötäänsä tarttuu ja pääsee aura eikä se aina tartu +yhtä lujaan, vaan väliin aina tarttuu kannon juureen niin, ettei lähde +ollenkaan, tai jos lähtee, niin ottaa länget lujalle olkapäihin. +Ensikertaiset hevoset eivät rupea tekemään ollenkaan. Niitä +taivuttaessa on suuri työ ja joku ei taivu ollenkaan. Mutta nämä meidän +nykyiset hevoset sitä tekevät kuin työtään, näettekös, että täyteen +askeleeseen ne kävelevät muuten ruumiit jäykkinä tarpeen varalle, että +jos aura tarttunee lujempaan, niin tarttukoon. + +-- Kyllä todellakin nuo hevoset kävelevät ihan nauramattomasta päästä, +silmätkin totisina juuri kuin missäkin jännityksessä, sanoi ruustinna. + +-- Leikitön totuus se on, että lujaa tuo on miehelle jos hevosellekin, +mukautti rovastikin. + +-- Ei se leipä lähde maasta nauramalla, sanoi isäntä ja otti kärryistä +kuokan. Kuokka kädessä hän lähti kävelemään kynnökselle ja sanoi: »Nyt +se alkaa meidän työmme.» + +Kaikki toisetkin kuokkamiehet ottivat kuokkansa ja rupesivat kantojen +juuriin rikkomattomiksi jääneitä kohtia kuokkimaan ja isoimpia auran +nostamia turpeita kuokkimaan pieniksi. + +Sen nähtyään ruustinna huudahti: »Mutta sitä osaan tehdä minäkin!» Hän +otti kärryistä kuokan ja mentyään Anna Marian luokse sanoi nauraen: + +-- Nytkö teillä on morsiamen virkkausneula käsissänne? + +-- Nyt se on ja tämä toki pysyy talonpoikaistytönkin käsissä. + +Rovastikin otti kärryistä kuokan, meni isännän luokse ja rupesi jäykän +näköisenä kuin puuhevonen kuokkimaan kannon juurta. Kaikkien suut +menivät nauruun, kun ruustinna vaaleassa kesäleningissään ja +hanhensulilla koristettu vaalea hattu päässään kuokki kannon juurta. +Tuntui siltä kuin hevosetkin olisivat sitä nauraneet. Mutta rovasti ja +ruustinna kun tekivät työtä tosissaan, niin kaikki muutkin kätkivät +naurunsa suupieliinsä. + +Kun kuokkiessa nousi maasta kuiva nokinen pöly, jota tuuli tuprutti ja +väliin kohotti maastakin, niin isäntä sanoi: »Kyllä tämä työ ei teille +sovi. Vaatteenne pölyttyvät ja tuskin tämä tuhkansekainen nokinen pöly +muutenkaan teille on terveellistä.» + +-- Eihän se salli savinen pelto koreata kyntäjätä. Kyllä tätä ei +minulla tule asiaksi asti tehdyksi. Siksi vain, että saatan sanoa, että +olen sitä minäkin tehnyt, sanoi rovasti ja lopetti kuokintansa. Mutta +katseli kauan aikaa, miten musta palo rupesi muuttumaan aivan mullan +näköiseksi. Mustat kannot mulloksen keskelle vain jäivät itsepintaisina +tököttämään. Kauan aikaa rovasti sitä katsottuaan kysyi: »Miten tämä +sitten siemennetään, kun tähän ei ole vielä kylvetty?» + +-- Kylvetään vain ja nähkääs, tuolla pientareella odottaa tuo +pitkäpiinen risukarhi, sillä kartutaan, että siemen peittyy multaan. +Kantojen juuriin, joita ei karhi pääse koskettamaan, peitetään siemen +näillä kuokilla. + +-- No nyt minä olen täysin selvillä ja saatan sanoa muillekin, miten +saadaan ruis niin täyteläiseksi kuin tuokin tämänkesäinen ruis. Tunnen +paljon oppineeni tänäpäivänä. + +-- Mitäpä tämä teille lienee opettanut, kun tätä oppia ette koskaan +tule tarvitsemaan. + +-- Minä olen tänä päivänä oppinut enemmän kuin tämän halmeen kyntämisen +ja kylvämisen. Minä olen oppinut antamaan maamiehelle suuremman kunnian +kuin tähän asti ja teidän talossanne käymättä en ehkä koskaan olisi +sitä oppinut. + +-- Suurempaa kiitosta minä en kaipaakaan, sanoi isäntä ja kuokki +edelleen kannon juurta, niin että mutaiset kuokokset kääntyivät nurin. + +Sitten rovasti virkkoi hieman arasti: »Voisittekohan tänä iltana +lopettaa työnne hiukan tavallista aikaisemmin, että tuumaisimme siitä, +mikä viime viikolla jäi kesken?» + +-- Minä voin lopettaa vaikka paikalla, ei tässä nyt aika niin jäniksen +selässä ole, sanoi isäntä. Sitten hän löi kuokkansa maahan niin että +varsi jäi pystyyn. Ja kääntyessään lähtemään hän sanoi: »Lähdetäänpä +sitten kotiin. Nythän me olemme tehneet sitä mitä hyvin harvat muut +ovat tehneet.» Silloin ruustinnakin heitti kuokkansa ja lähti miesten +jälkeen halmemaista, halmeen viljelyksestä pellon apuna. + +Mutta kun hevoshaan veräjälle tultua ei näkynyt hevosia, niin isäntä +huusi: »Nella, Nella!» Silloin lähti pensaikon takaa kolme hevosta, +Nella edellä ja varsat perässä tulla lönköttämään veräjälle päin ja +veräjää lähetessä silmät vilkkuivat ja korvat luihkivat, että mitähän +makeaa niillä nyt on, kun siinä on niin monta ihmistä. Pieni varsa +rupesi tavoittelemaan ruustinnan käsiä, kun oli aina naisilta tottunut +saamaan jonkin makupalan. Mutta nähdessään, että ruustinnan kädet +olivat tyhjät eikä miehilläkään ollut toisillekaan antamista, tyytyi +siihen, että rovastinna silitteli sen otsaa ja puhutteli nimeltään. Sen +nimi oli Markus. Varsa oli näet Markuksen päivänä syntynyt. + +Rovastinkin suuta veti hymyyn hänen puhutellessaan Nellaa ja +silittäessään sen kaunista otsaa. »Jo teillä on hyvät ja komeat +hevoset. Kenellä toisella lieneekään tällaisia? Mutta eikö kuitenkin +ole liikaa tuhlausta aivan joutilaita hevosia näin kesän aikana +varsinkin pitää noin lihavina ja syöttää niin paljon kauroja? Kuulin +säkillä kannettavan näille kauroja joka päivä.» + +Isäntä näpisti paksut huulensa visuun, punalti tummatukkaista suurta +päätään ja sanoi varmasti: + +-- Tallessa ne ovat hevosessa kaurat. Meillä ei olisi mitään, ei +kauroja eikä muuta, jos ei olisi hevosia. Ja meillä ei koko talossa +olisi mitään, jos ei olisi minua ja minulla hyviä hevosia. Se on +niinkuin vanhoilla ihmisillä oli tapana sanoa, että henkensä on +hevosessaan, taloutensa vaimossaan. + +Sitten isäntä lähti vieraineen kävelemään kotiin ja hevoset palavin +silmin jäivät pystypäisinä katsomaan jälkeen. Nella päästi ikävöivän +hirnahduksen, kun se jätettiin eikä ollut mitään annettu. Mutta isäntä +vain käveli ja sanoi: »Kyllä ei ole nälkä, aamusella olette saaneet +kaura-annoksen ja siellä on heiniä, kun vain viitsitte nyhtää maasta.» + +Salin pöydällä oli vastatullut posti, jossa oli kaikkien puolueitten +lehtiä. Rovasti lehtiläjän nähtyään tarttui ensiksi Suomettareen ja +itsekseen sanoi: »Suometarkin.» + +Isäntäkin tuli ottamaan sanomalehteä käteensä, pani silmälasit päähänsä +ja istui tuolille lukemaan. + +Rovasti istui keinutuoliin ja sanoi: »Teille tuke kaikkien puolueitten +lehtiä?» + +-- Niin. Eihän niitä puolueita eikä niitten varsinaista sielunelämää +tuntisi, jos ei niitten lehtiä lukisi, sanoi isäntä. + +-- Se on totta se, mutta mihinkä puolueeseen te itse lukeudutte? + +-- En mihinkään. Kaikilla on se yhteinen vika, että tahtoisivat hallita +toisia. Kaikki puolueet tahtovat päästä voittamaan toiset ja siten +saamaan tohvelinsa alle voitetut. + +Kun rovasti oli tutkinut Suometarta ja Helsingin Sanomia ja Mooses +katsellut Työmiestä, Liitto-lehteä ja lopuksi Suometarta, jonka rovasti +oli jättänyt pöydälle, kyllästyi lopulta kumpikin sanomalehtiin. Isäntä +heitti lehden pöydälle ja sanoi: »No tehdäänpä nyt selkoa niistä +asioista. Minun pitää tästä vielä lähteä sinne työmaalle.» Sen +kuultuaan rovastikin heitti sanomalehtensä pöydälle ja sanoi: +»Tehdäänpä sitten.» Hän otti sitten povitaskustaan taskukirjan ja +lyijykynän ja toisessa kädessään pitäen avattua taskukirjaa ja siitä +katsoen alkoi sanomalehden laitaan tehdä numeroita. Tuokion perästä hän +sanoi: »Lieneekö se oikein? Minulle on ilmoitettu teillä olevan +kaksikymmentäviisi lehmää ja näissä toisissa taloissa vain viisi +kumpaisessakin.» + +-- Meillä on kolmekymmentäkaksikin aikuista, mutta noissa toisissa +taloissa asuu nykyään loisasukkaat ja niillä on vain yksi lehmä +kummassakin talossa. Minä niistä suoritan maksun kuten muutkin saatavat +niistä taloista. + +-- Siis kaikkiaan neljäkymmentä viisi... Neljäkymmentä viisi naulaa +voita aina vuodessa eli kolmelta vuodelta sata kolmekymmentä viisi +naulaa voita ja nykyisen hinnan mukaan naula ... markkaa ... penniä ja +sata kolmekymmentäviisi naulaa ... markkaa ... penniä ja se kolme +kertaa ... markkaa ... penniä ja yhdeksän juustoa, yhteensä ... markkaa +... penniä ja yhdeksän vasikan nahkaa yhteensä ... markkaa ... +penniä... Sitten talvisaatavat sen mukaan kuin entisen rovastin +kantokirjoista olen tänne merkinnyt. Näistä kolmesta talosta kolmelta +vuodelta tekisivät yhteensä ... markkaa ... penniä. Ja kaikki +yhteensä... + +Nyt ennenkuin rovasti kerkisi laskea yhteen ja sanoa summan, ruustinna +tuli kiirein askelin pirtistä ja sanoi: »Juustoja ei saa panna lukuun, +ne olemme syöneet täällä ja nytkin nuori emäntä on paraikaa paistamassa +juustoleipiä aivan meidän tähtemme.» + +-- No. Todellakin pyyhitään ne pois, sanoi rovasti ja sitten tuokion +kuluttua heitti lyijykynänsä pöydälle, nojautui selkäkenoon +istuimellaan ja hetken mietittyään sanoi: »Näkyisi kaiken kaikkiaan +tekevän tuhat kuusisataa ja vähän ylikin, mutta minä heitän +kahdeksaansataan näin vieraanvaraiseen taloon ja muutenkin, kun se +tulee suosiolla ja mielellä hyvällä.» + +-- Minä voin maksaa kaiken. Niitä on köyhempiä maksajia, lahjoittakaa +niille, sanoi isäntä päättävästi ja nousi aukaisemaan kaappiaan. + +-- Ei, en minä ota kuin sen minkä olen määrännyt, sanoi rovasti, mutta +isäntä ei sitä kuunnellut, toi vain rovastin eteen kolme viisisatasta +ja yhden satamarkkasen ja sanoi: + +-- Kyllä sitä minä voin maksaa täydenkin, mutta ajatelkaas itsekin +esimerkiksi, jos noitten toisten talojen asukkaat olisivat itse +maksajia ja yhdestä lehmästä maksaisivat juustot, voit ja vasikan +nahat, niin se olisi vaikeampaa kuin minulla kolmenkymmenenviiden +lehmän isännällä. + +-- Sen hyvin ymmärrän ja sellaiset maksajat olen kerrassaan pyyhkinyt +kirjoistanikin pois, sanoi rovasti työntäessään yhden viisisatasen +erilleen. -- Ottakaa nyt edes tuo viisisatanen takaisin. + +-- En ota, kun se on teille tuleva, sanoi isäntä jäykästi, -- meillä +annetaan keisarille mikä keisarin on. Ajatteli sanoa: -- Ja Jumalalle +mikä Jumalan on, mutta sitä ei kuitenkaan sanonut. + +Rovasti kuitenkin hieman hymysuin jatkoi: »Ja Jumalalle mikä Jumalan +on.» Hän otti sitten sen viisisatasen sinne toisten joukkoon ja sanoi: +»No tottapa sen minä sitten korjaan.» Mutta samassa tuntui povessa +pahalta, että oli ottanut sen rahan ja ensinnäkin niin korkean hinnan +mukaan hinnoittanut saatavansa. Tuntui kuin isäntä vieläkään ei häntä +tuntisi eikä hänkään isäntää. Sitten rovasti istui keinutuoliin ja +kysyi: »Eikö nämä toiset talot ole tiloilleen yhtä hyvät kuin tämä +tila, kun ne ovat joutuneet omistajainsa käsistä pois?» + +-- Ovat yhtä hyvät ja paikoin paremmatkin. Peltomaatkin ovat savisemmat +eivätkä ole niin lannanvaativia kuin nämä tämän talon, jotka ovat +hiekkaisempia ja enemmän lannansyöviä. Mutta ei tehty työtä, juotiin ja +laulettiin ja tansseja pidettiin. Talven aikana oltiin kulkevinaan +työansiolla tuolla kahden tai kolmenkymmenen penikulman päässä +työpaikoilla, sieltä saadut vähäiset tähteet, mitä niitä kotiin tuli, +sulivat ylellisyysnautinnoissa kuin kuumille kiville eivätkä näkyneet +missään. Meille oli käsi, jalka niin syömisen kuin siemenenkin suhteen, +joten meille vuosi vuodelta velkaantuivat ja minun täytyi ottaa koko +tilat ja päästää asukkaat sinne, missä niitten aika näkyi paremmin +kuluvan kuin kotona. Se kyllä oli minulle mieleinen vahinko. Sillä tämä +talo on nyt parhaillaan. Tytöt tuosta yksi kerrallaan alkavat siirtyä +pois. Pojat tuovat uusia tulokkaita, niillä alkaa tehdä mieli omiin +oloihin ja siltä varalta olen kahdelle pojalle varannut nämä Leppimäen +tilat ja kahdelle pojalle tässä tilassa on tilaa, vaikka minun +kuoltuani jakaisivatkin. Siis neljälle pojalle on tilaa. Viidennestä, +tuosta Antista, ei näytä tulevankaan tavallista maamiestä, se on aivan +pienestä pahasta harrastanut kaikenlaista kaperrusta, maatyö on kaiken +aikaa ollut niskantakaista, vaikka työttömiä käsiä se ei pidä. Se on +sekä puuseppä että rautaseppä. Ja tällaisessa talossahan tuota löytyy +työtä Antinkin laiselle tekijälle, sillä meillä tehdään kaikki kotona, +ainoastaan padat ja kahvikupit ostetaan. Kahvipannutkin tehdään kotona, +siis aivan lusikasta kuokan varteen asti kaikki. + +-- Ovatko nämäkin huonekalut kaikki kotona tehtyjä? + +-- Kaikki. Tuo minun kirjakaappini tuolla kamarissa on Honkaniemestä +isäni tuoma. + +-- Hyvästi tehtyjä. Kerrassaan hyvästi tehtyjä. On kai Antti ollut +jossakin opissa, ei luulisi, että hän aivan sormestaan on imenyt tuon +taidon. + +-- Kylläpä se on melkein sormestaan imenyt. Tosin yhtenä talvena oli +tuolla Siuruan kylällä kiertävä veistokoulu, jossa se oli nelisen +viikkoa, mutta ei se siellä tainnut paljoa viisastua, sillä se oli jo +samanlainen nikkari ja seppä lähtiessään kuin tullessaankin. Muuten +sillä on Antilla tapana tehdä valmiiksi, mitä tekee, tekipä vaikka +lusikan tai kirvesvarren. Niistä ei puikot pistele, kun se heittää +käsistään. + +-- Kumma, kun ette ole sellaista poikaa laittanut kouluun? + +-- Kouluun... Juuri kuin herroja ei olisi enemmän kuin tarpeeksi +ilmankin. Sitäpaitsi herroja pakoon lähdin isävainajan kanssa +Honkaniemestä ja niitä paossa olen täällä kohta neljäkymmentä vuotta +ollut, eikä tule ikävä herrojen maailmaan. + +-- Vai sillä lailla! Nyt minä muistan, mitä olen muutamien vanhojen +ihmisten kuullut kertovan siitä kenraalikuvernöörin ja isänne välisestä +seikkailusta. Tappoivatko ne hevosen? + +-- Tappoivat niinkuin erämaan sudet. + +-- Eivätkä maksaneet? + +-- Vielä mitä. Senaattiin asti riideltiin, meni hevonen ja monta +tuhatta markkaa käräjänkäyntiin niinkuin kaivoon, ettei koirakaan +perään haukkunut. + +-- Eipä kumma, jos siitä olette katkeroitunut yli äyräittenkin. +Kerrotaanhan, että olette tulleet vihaiseksi kaikille herroille ja +vieläpä kaikelle sivistyksellekin. + +-- Sivistyksellekin?... Sivistys ja herrat ovat tykkänään kaksi eri +asiaa. + +-- Hm. No mitenkä niin? sanoi rovasti leikillisesti nauraen. + +-- Tunnen niitä kestikievariajoilta ihan kuormakaupalla, sillä ei +tukkijätkienkään matkapuheet ole ruokottomampia kuin herrojen, ja siinä +suhteessa ovat ihan kuvernööristä alimpaan tukkiherraan asti kaikki +tohtorit ja viisaustieteen maisterit aivan kuin samasta pölkystä +leikeltyjä. Ei niitten mielestä kievarin palvelijatyttö, eipä +talontyttö, eipä vielä talon emäntäkään ole suuren arvoinen eikä liian +hyvä vaikka kuinka alhaisten tekojen välikappaleiksi. + +-- No niin, silloin neljäkymmentä vuotta sitten, mutta ei se nyt ole +enää niin. + +-- Jokainen sanomalehden numero antaa tietää, että nyt ei ole sen +paremmin. Ei pahimmat mustalaisetkaan häväise ja solvaa toisiaan +ilkeämmin kuin sanomalehtiherrat toisia puolueita ja toisin +ajattelevia. Ja lukeutuvathan sanomalehtiherratkin sivistyneihin. + +-- Tätä nykyä erittäinkin kaikki sanomalehdet ovat tavattomassa +kiihtymystilassa ja sättivät toisiaan liiaksi. Toisten täytyy +puolustautua ja niin menee paperille ja painoon sanoja, joita hetken +kuluttua tuskin kirjoittaja itsekään hyväksyy, mutta syötyä ei saa +takaisin, sanoi rovasti. + +Ruustinna tuli nyt juosten salin ovelle ja henkeään pidättäen sanoi: +»Muori tekee lähtöä taivaallisen isän kotiin, tule sinäkin Kaarlo +katsomaan.» Sen sanottuaan hän pyörähti ulos ja samassa näkyi juosta +hynttyyttävän pihan perällä olevaan aittaan, jonka matala ovi oli auki. +Ihmisiä näkyi ovelta. + +Isäntä ja rovastikin ruustinnan sanat kuultuaan hypähtivät seisomaan +ja lähtivät kiireimmän kaupalla ruustinnan jälkeen ja aittaa +lähestyttäessä rovasti sanoi: »Ei saa hälistä, kaikkien pitää olla +hiljaa!» + +Hiljaa hiipien he nyt menivät aittaan, missä muori makasi sängyssä. +Rinta vielä harvakseen kohoili ja silmät suurina kirkkaasti katselivat +ylöspäin ja huulet liikkuivat. Rovasti sanoi hiljaa, tuskin toisille +kuuluvasti: »Kirkkaus taivainen näkyy hänelle... Me hänen silmistään +näemme kuin peilistä, mutta hän jo näkee Isän kasvot.» Silloin muorin +rinta pari kertaa korahti ja taukosi liikkumasta, leuka hervahti, niin +että suu jäi auki, silmät sammuivat ja jäivät puolittain auki. Rovasti +liitti kätensä ristiin ja luki isämeidän ja herransiunauksen. + +Isäntä siirtyi nyt muorin silmiä painamaan kiinni ja sanoi: + +-- Minulla on kunnia painaa äitini silmät kiinni. Muistan miten tämä +viimeisen tyttärensä lähtiäisissä itkien sanoi: 'Lieneekö lapsiani +viimeisellä hetkelläni painamassa minun silmäni kiinni?' + +Isäntä sitoi vaatteella muorin leuankin, niin että suu tuli tavalliseen +asentoon, ja muori makasi kuin nukkuva, rinta vain ei liikkunut ja +kuolon hieno huntu peitti kasvot. + +Kun rovasti näki, että kaikki oli valmista, hän sanoi: »On mielestä +lähtemätöntä saada seistä autuaana kuolevan vuoteen vierellä», ja alkoi +veisata vanhan virsikirjan virttä »Mä nukun haavoin Kristuksen.» Sen +veisattuaan hän piti pienen kiitosrukouksen, jonka päätyttyä lähdettiin +aitasta ja painettiin ovi lujaan kiinni. + +Aitasta tultuaan emäntä kantoi kahvipannun salin pöydälle ja Hetvi +tuoden juustoleipävatia sanoi: »Tätä juustoleipää paistaessa ei +tiedetty, että niin paljon tapahtuu ennen tämän syöntiä, kuin on +tapahtunut.» + +-- Kyllä minä tänä aamuna aloin luulla, että pitkä uni on muorilla +alussa, sanoi emäntä, kun viime yönä ei kuulunut olleen ollenkaan +liikkeellä eikä vielä aamiaisen aikana tajunnut mitään, kun minä +herättelin syömään. Jalatkin olivat kylmät kuin ainakin ruumiin jalat +ja muutenkin näytti kuolon haamu olevan kasvoillakin. Ei ole muuta +sanomista kuin että hyvä on näin hänelle itselleen ja meille. Kaksi +pitkää vuotta on kesin talvin yötä päivää pitänyt vartioida paremmin +kuin pientä lasta, ettei menisi eksymään. Talvellakin, jos meni yöllä +ulos, niin ei osannut takaisin. Kartanon toisilta seiniltä alkoi +haparoida ovea. + +-- Eihän sitä muuten sanottaisikaan, että kahdesti on ihminen lapsena, +sanoi isäntä ryyppiessään kahvia ja pureskellessaan juustoleipää. + +-- Mutta sitä suurempi ilo täyttää nyt sydämenne, kun palveltavanne nyt +aivan odottamattomana hetkenä pääsi rauhaan ja te palvelijat jäätte +rauhaan. Rauhan Jumala on teitä siunaava, kun loppuun asti olette +kärsivällisesti kuormanne kantaneet, sanoi ruustinna tyhjiä kuppeja +laskiessaan pöydälle ja pureskellessaan viimeistä juustoleipäpalaa. + +Isäntä sai nyt kahvinsa juoduksi ja sanoi: »Minun täytyy lähteä +työmaalle ja toimittaa Antti arkun tekoon. Keskiviikkona tehdään +äidille viimeinen palvelus.» + +-- Mutta miten täältä ruumis saadaan tuonne Siuruaan, kysyi rovasti. + +-- Neljä miestä tangossa vuoroin kantaa, kaksi aina kerrallaan ja +toiset levähtävät, kävelevät joutilaina siksi kunnes kantajat väsyvät, +sitten tulee toisten vuoro. Se keino on ainoa mahdollisuus, sanoi +isäntä ja lähti. + +Isännän mentyä vielä emännät vierailleen pitkän aikaa kertoilivat +muorin elämäntapoja. Mielellään niitä kertomuksia rovasti ja ruustinna +kuuntelivat, kun niistä ei elämän kehnoja varjopuolia tullut esiin +ollenkaan. Niitä kertomuksia kuullessa syntyi kuulijan sielun silmäin +eteen täydellisesti pyhitetyn ihmisen ja äidin kuva, jolle rovasti +tunsi viimeisen voitelun antaneensa. Siitä tietoisuudesta hän jäi +iloitsemaan, kun emännät viimein lähtivät asioilleen. + +Vanhasta pirtistä rupesi kuulumaan lautojen pitelyä, sahausta ja +höyläystä, mistä tiedettiin Antin tulleen arkun tekoon. Sinne meni +rovastikin katsomaan ja mielestään vähän puhelemaankin, kun oli vielä +talon nuorten miesten kanssa tuskin kolmea sanaa vaihtanut. Mutta Antti +ei välittänyt rovastista mitään, avopäin ja paidan hihat käärittyinä +yläpuolelle kyynärpäiden höylätä kuosmitti arkun sivulautoja ja +rovastin kyselyihin vastasi vain »on» ja »ei» eikä päätäänkään +kääntänyt työpaikastaan muualle, hartiavoimin vain puski pitkäpäistä +höyläänsä ja korkealle syöksyivät lastut höylän kurkusta. + +Rovasti ei Antin seurassa kauan viipynyt, vaan lähti kävelemään pitkin +järven rantaa ja osui siellä talon sikatarhalle, joka oli aidattu +järveen asti, jotta siat pääsivät järveenkin, jos tahtoivat. Siinä +tarhassa rovasti näki kolme niin suurta sikaa, ettei eläissään ollut +niin suuria nähnyt. Ja kymmenen oli tavallista aikuista sikaa. Valkeita +porsaita vilisi pensaikko täynnä eikä niiden määrästä saanut selvää +muuta kuin että niitä oli paljon. Kauan aikaa rovasti siitä yli aidan +katseli niiden hyörintää ja itsekseen ajatteli, että ei ole kumma, jos +perheen päivällispöydässä kesälläkin kukkurapäiset lihakeittokupit +höyryävät. Rovasti koetti arvailla sikalauman arvoa taloudessa, mutta +kysymysmerkiksi se vain jäi. Sen vain sai arvatuksi, että tuskin oli +Tepaston pitäjässä toista taloa, jossa olisi tuollainen sikatarha +sikoineen. + +Sitten rovasti lähti verkkaisin askelin keppiään käsissään pyöritellen +kävelemään taloon päin, vaikka hän ei ollut päättänyt sisällekään +mennä, kun siellä ei ruustinnakaan ollut. Tämä näet käpperehti emäntien +mukana milloin missäkin. Rovasti ei tiennyt itsekään, mihin oikeastaan +kävelisi. Ei haluttanut mennä Antinkaan työpaikkaan, kun tuo oli niin +umpimielinen. Ilta oli kuitenkin saatava kulumaan, kun ei tullut +lähdetyksi kotimatkallekaan yötä vasten. Nyt oli rovasti saapumassa +kartanoon, kun talon lehmien kellot rupesivat kuulua rämisemään vaaran +rinteeltä. Sen kuultuaan Hetvi koetti esiliinansa taskua, oliko +tulitikut mukana, ja kiirein askelin hän lähti lehmitarhaan suitsusavun +laitamaan. Sinne Hetvin mukaan kiirehti ruustinnakin ja melkein huutaen +sanoi: + +-- Etkö sinäkin, Kaarlo, tule tämän talon lehmiä katsomaan? + +-- Lähdenpä kylläkin, sanoi rovasti ja lähti pitkin askelin astumaan +ruustinnan jälkeen. Ruustinna jäi nyt odottamaan, kunnes rovasti +tapasi, ja lähtivät sitten rinnakkain kesantopellon nurmista piennarta +kävelemään. Pellon takana lepikkoisen rinteen alla olevalle +lehmitarhalle he saapuivat vasta, kun Hetvillä oli kannoista ja +risuista koottu kasa riehakassa tulessa ja hän rupesi sitä kattamaan +turpeilla ja mullalla niin umpipäähän, että maanrajaan kantojen lomaan +jätti vain pienen aukon, josta turpeitten ja mullan alla palava tuli +sai ilmaa. Silloin rupesi tupruamaan vaalean harmaata savua kuten +sysihaudasta, ja lenseä etelätuuli levittäen sitä laajaksi usvaksi +rupesi kaatamaan vaaran rinnettä kohti, mistä lehmätkin olivat tulossa. +Lehmät tunsivat savun hajun ja lähtivät kilvan tulla hölkkäämään, niin +että maa jytisi ja kellot kalkattivat. Kun ne alkoivat saapua lähelle +suitsua, niin paarmat ja kärpäset erosivat lehmistä ja ihan horisevana +pilvenä kohosivat ilmaan ja tuulen ajamana lensivät tietymättömiin. +Suuri sonni asettui nyt etumaiseksi suitsun viereen, niin että olisi +luullut läkähtyvän savuun, mutta sonni ei ollut savusta +tietävinäänkään, murjotti vain savun sisässä, niin että tuskin näkyi +koko elukkaa. + +Hetvi se yhä multaa lisäillessään suitsun harjalle lapiollaan heristi +sonnia ja sanoi: »Tuo se paraskin lypsikki aina laittautuu +rintapaisteelle etumaiseksi juuri kuin sillä olisi joku etuoikeus +siihen. Mutta varohan, jos Hopitenkaa haluttaa tulla siihen sinun +paikallesi, niin taulametsään tulee lähtö. Nyt siinä ehkä saanet olla, +kun tuuli painaa savun alas ja jokainen saa seistä savussa.» + +-- Mikä se on Hopitenka? kysyi ruustinna. + +-- Tuo kailoposki tuolla kyytön takana, jonka selkä on korttelin verran +ylempänä kyyttöä. Se kun punaltaa päätään ja tuhahtaa sieraimiinsa, +niin hengestä älyää sonnikin eikä kysele kyytiä. + +-- Se on sen näköinenkin. Mutta onhan siellä muitakin yhtä suuria ja +vankkoja. + +-- On siellä kyllä. On tuokin Omena tuolla, jolla on vaskikello +kaulassa, niin suuri ja vankka kuin Hopitenkakin, mutta Hopitenka se +kuitenkin on kuningas tässä valtakunnassa. + +-- Se taitaa olla luonnon laki, että lehmikarjassakin pitää olla yksi, +jota kaikki tottelevat, sanoi rovasti. + +-- Niin se näkyy olevan, että yksi se on joukon pää. Hopitenka se pitää +lähdöstäkin huolen. Jos olisitte katsomassa, kun ne tässä lypsännän +jälkeen vähän aikaa makaavat ja märehtivät, niin näkisitte, miten se +Hopitenka ensimmäiseksi nousee ja remauttaa kelloaan. Silloin kaikki +heräävät ja alkavat pyrkiä jaloilleen, vaikka monet makaavat ihan +rankana pitkin pituuttaan tai päät kyljissä, silmät ummessa. Silloin se +Hopitenka lähtee verkalleen kävellen mennä lojottamaan metsään ja +toinen toisensa perästä lähtee jälkeen, niin että koko karja on yhtenä +jonona. Tuo pieni sonni, joka tuolla takimmaisena tylsän näköisesti +katselee, se on aina viimeisenä hännänhuippuna sekä metsään mennessä +että metsästä tullessa. + +-- Todellakin katselee tuo sonni niin tylsän näköisesti. Siinä päässä +ei näytä elämän huolia paljon olevan, virkkoi rovasti ja naurussa suin +katseli sonnia, kun se jäykkänä kuin puuhevonen seisoi ja leuat +märehtiessä verkalleen liikkuivat. + +Nyt Hetvi näki, että tytöt tulivat halmeelta lehmien lypsämään, ja niin +hänkin lähti talosta lypsyastioita hakemaan, mutta rovasti ja ruustinna +jäivät lehmitarhaan ja istuivat aidanvierellä oleville isoille kiville, +jotka aikoinaan oli pellon ojasta nostettu ja vyörytetty siihen. + +Lypsäjät tulivat jo astioineen ja heittivät pönttönsä ja korentonsa +aidan vierelle, missä rovasti ja ruustinna istuivat. Hopitenka, +Helmikki, Omena ja Kullanruusu alkoivat katsella yli muitten kuin +huomauttaakseen, että he tässä ovat ensimmäiset. + +Sanko toisessa ja jakkara toisessa kädessä Hetvi seisahtui lähelle +pönttöjä ja sanoi: »Tulehan nyt Hopitenka sieltä savun alta vähän +syrjempään, niin kevennetään alaisiasi. Kyllä siellä onkin taas läikkä +maitoa.» + +Tytötkin seisahtuivat sankoineen ja jakkaroineen sinne aidan sivulle, +johon ei niin paljon tullut savua, ja nimeltään kutsuivat kukin +lehmänsä, jotka tulivatkin kuin käsketyt lypsäjäinsä luokse. + +Kun lypsäjät laskivat matalat jakkaransa maahan ja istuutuivat niille +lypsämään, niin lehmät suurilla karkeilla kielillään rupesivat +lypsäjäin kupeita ja olkapäitä harvakseen nuolla lopsimaan ja sitä +kesti siksi kunnes lypsäjät maitosankoineen nousivat pois. Hopitengan +alta noustuaan Hetvi taputti Hopitenkaa poskelle ja sanoi herttaisesti: +»Sinä lehmä kulta olet niin hyvä.» + +Kun Hetvi oli maitosankonsa tyhjentänyt ruustinnan luona olevaan +pönttöön, hän puheli, että »nuo lehmät tuolla nuolemisellaan kuluttavat +paljon vaatetta, mutta niitä ei voi kieltää, kun ne sen tekevät +kiitokseksi lypsämisestä. Katsokaahan tätä minun lypsynuttuni kuvetta +ja tätä olkapäätä, miten ne ovat aivan kuluneet, vaikka nuttu on näin +uusi.» + +-- No kyllä tuommoiset maitosangolliset palkitsevat, vaikka yhdessä +illassa menisi koko nuttu, sanoi ruustinna hymyillen. Minkä verran +luulette olevan sitä Hopitengan maitoa? + +-- Siinä kymmenen litran korvilla sitä on. Tämä sanko vetää kaksitoista +litraa, ja vaahtoineen tämä oli laitatasana. + +-- Ja huomenaamunako saman verran? + +-- Ei juuri aivan. On se aamulypsy hieman antoisampi, mutta ei paljon. + +-- Siis kaksikymmentä litraa päivässä, se on todellakin läikkä. + +-- On se vieläkin, vaikka se on maaliskuussa kantanut. Parhaillaan +ollessa kun lypsetään neljä kertaa päivässä, saadaan siitä +kaksikymmentäkuusikin litraa päivän osaksi. + +-- Onkohan tuo totta? virkkoi rovasti toisella suupielellään nauraen. + +-- Vallassanne on uskoa tai olla uskomatta, sanoi Hetvi hieman +naurahtaen ja otti taas sangon toiseen ja jakkaran toiseen käteensä ja +ystävällisesti sanoi: »No tulepa sinä Maatikki muoriseni tänne. +Sinäkään sitä et tule tyhjin nahoin metsästä kotiin.» + +Kun Maatikki kuuli nimeään mainittavan, työntyi se heti savun seasta ja +pöllähti Hetvin eteen. Ja kun Hetvi istuutui jakkaralleen ja rupesi +lypsämään, niin Maatikki rupesi nuolemaan Hetvin kuvetta juuri kuin se +olisi kuulunut asiaan. + +Halmeen kyntömiehet tulivat nyt nokisina ja pölyisinä taas päästäkseen +saunaan puhdistautumaan. Mutta kun isäntä näki rovastin ja ruustinnan +olevan lypsäjäin luona, niin poikkesi sinne ja rovastin luokse tultuaan +nauraen sanoi: »Maitopöntön vartijoiksiko nyt ovat rovasti ja ruustinna +joutuneet?» + +-- Niin on käynyt, mutta käyköön, ei sureta. On sangen mieluista nähdä +lehmästä kerralla lähtevän niin paljon maitoa, kuin noista lähtee. + +-- Kyllähän niistä lähtee, myönteli isäntäkin ja hymyillen katseli +karjaa. + +-- Vaimoni tässä on tuuminut, että minun pitäisi joku lehmä ostaa +teiltä, esimerkiksi tuo kailoposki, se näyttää kaikkein täysimmäksi +sangon lypsävän. + +-- Hm. Sillä te ette tee mitään. + +-- Miksikä ei? + +-- Siksi että se on paljoruokainen lehmä. Hopitenka lypsää paljon, +mutta se ei ole hänen ansionsa, se on laitumien ansio. Kun päälle +polven kävelevät heinikoissa ja vieläpä tuhkan voimalta kasvaneissa +heinikoissa, niin se sieltä saa isonkin vatsansa täyteen. Ja kun se sen +saa verrattain vähässä ajassa täyteen, että väliin joutuu lepäämään, +niin sen ruoan täytyy muuttua maidoksi ja vieläpä rasvaiseksi maidoksi. +Mutta jos Hopitenka vietäisiin huonommille laitumille, niin se tuskin +saisi elääkseen, maidosta ei puhettakaan. Tuo Heluna tuolla, tuo +laukkiotsainen, se lypsää melkein yhtä paljon kuin Hopitenka ja syö +tuskin puolta vertaa. + +-- Möisittekö sitten tuon Helunan? Vaimoni sanoo, että hän ei lähde +täältä lehmättä. + +-- Miksikä ei. Mutta täältä ei saa Tepastoon kesällä lehmää kuin +kymmenien penikulmien kiertomatkan kautta. On parasta se lehmän kauppa +jättää talveen. Silloin sopii valita karjasta mikä miellyttää, joko +nuori tai vanha, tai varhain tai myöhään kantava, se on minun neuvoni. + +-- Taitaapa olla se sentään paras neuvo, kun on niin hankala matka +sinne Tepastoon, myönsi rovastikin. + +Nyt oli lehmät saatu lypsetyiksi, ja lypsäjät lähtivät raskaita +maitopönttöjään korennoissa kantamaan ja toisissa käsissä oli vielä +täydet sangot, kun pönttöihin ei kaikki maito sopinut. Ruustinnakin +lähti maidonkantajain mukaan. Isäntä kääntyi hänkin lähtemään +maidonkantajain jälkeen, mutta seisahtui, kun rovasti kysyi: + +-- Tokko teillä kesällä käytetään lehmiä navetassa laisinkaan? + +-- Käytetään sateella, mutta ei kuivalla säällä. Katsokaas, tuolla tuo +suoja, jossa katto on kalteva neljälle taholle, on meidän kesänavetta, +johon viedään lehmät sateella. Kun ovi vedetään kiinni, se on melkein +pimeä, Tuossa harjan huipussa on ainoa aukko, joka antaa valoa. Siitä +aukosta lentävät kaikki hyönteiset ilmaan ja lehmät jäävät rauhaan +kuten nytkin tuossa. Katsokaas kuinka ne nyt tuossa rauhallisina +makaavat, kun savu on ajanut kaikki hyönteiset metsään. Ne kun siinä +parisen tuntia märehtivät ja nukkuvat, niin sitten lähtevät yösyöntiin +ja aamulla taas kuuden aikana ovat tässä takaisin. Kyllä tuo Hopitenka +tietää, milloin kello on kuusi niin illalla kuin aamullakin. Kun minä +aamulla nousen neljän aikaan, niin ensimmäiseksi työkseni kokoan +lehmien jättämät lannat noihin kasoihin ja tästä suitsun pohjasta luon +tuhan sekaan. Sama tehtävä on sitten aamiaisten aikana, kun lehmät ovat +menneet päiväsyöntiin. Siitä tulee paksumutaisen ojamaan lantaa +semmoista, että tuskin auringon alla on parempaa. Ei tarvitse panna +kuin sen verran, että maalla näkyy, niin kaura kasvaa niin että ähkyy. +Kesänavetassa lannat sekoitetaan kuivan mudan kanssa. Siellä otetaan +virtsakin talteen. Täällä ne tämän maan lannoittavat virtsallaan. +Talvella vedetään vähän mutaa, keväällä kynnetään se mullan sekaan ja +kylvetään kaura, ja se kasvaa miestä pitkän kauran. Tällä tavalla tulee +joka kesä yksi sarka valmiiksi lannoitettua peltoa. Nähkääs, näin +pitkältä on jo tänä kesänä tullut. Ja tässä on nyt suitsu tänä iltana, +mutta aamulla on täällä eri paikassa, missä taas maan kamaraturpeet +poltetaan tuhaksi. Siten se jatkuu päivä päivältä ja viimein on +syntynyt valtainen sarka peltoa juuri kuin pilvestä pudoten. Ei maksa +mitään. + +-- Onko opintomatkailijoita koskaan käynyt täällä? + +-- Hm. Vai opintomatkailijoita! Minusta ei tahdo kukaan oppia, kaikki +pitävät minua paljaana työhulluna. Silloin kun tulevat ruistynnyriä, +kahta tai kolmea tahtomaan velaksi, sanovat minua isännäksi, mutta kun +sen ovat saaneet, sanovat minua vain Moosekseksi, sanoi isäntä ja lähti +kävelemään kotiinpäin, missä pojat jo kilpaa juoksivat saunaan. + +-- Vai niin pian muuttuu ääni kellossa. + +-- Niin muuttuu. + +-- Sanokoot miksi sanovat, mutta minä sanon, että te olette ison +talon isäntä ettekä vain paljas Kentän Mooses. Kävin äsken teidän +sikatarhassanne ja sen sanon, että lähellä ei ole sellaista toista, ja +nyt olen nähnyt teidän karjanne. Olisi soma tietää, paljonko tuo karja +yksinään antaa tuloja, puheli rovasti isännän jäljessä kävellessään. + +-- Kyllä se vuoden lopussa tiedetään aivan pennilleen. Viime vuonna +tuli karjasta sikoineen viisikymmentä kahdeksan markkaa kuusikymmentä +kaksi penniä jokaiselle vuoden päivälle. + +-- Viisikymmentä kahdeksan markkaa kuusikymmentä kaksi penniä. Se 365 +kertaa, sanoi rovasti ja otti povitaskustaan taskukirjan ja lyijykynän, +jolla kirjansa lehteen rupesi tekemään numeroita. Tuokion kuluttua +rovasti melkein huudahtaen sanoi: »21 396 markkaa ja 30 penniä +vuodessa. Se on sievä summa ja täällä erämaassa! Mitä sitten, jos +esimerkiksi tuo karja olisi vaikka Tepaston kirkonkylässä, jossa +jokainen maitolitra saataisiin myydyksi markasta litra vähintäänkin. Se +paukahtaisi vielä eri äänellä.» + +-- Sentähdenhän meillä on paljon sikoja ja vasikoita, kun ei ole mihin +panna kermottua maitoa. Mutta tuottavat ne siatkin jotakin lopuksi. +Kolmetuhatta markkaa saatiin viime vuonnakin sianlihoilla ja tänä +vuonna luulen saatavan enemmänkin. Ja porsaista ja liioista vasikoista +saadaan hyvää syömistä. + +-- Se on totta se, myönsi rovasti eikä jatkanut puhetta, kun näki, että +isännällä oli kiire kylpemään. + +Kun illallinen oli syöty, rupesi vanhasta pirtistä Antin höyläys +kuulumaan, mistä tiedettiin, että Antti aikoo läpi yön tehdä arkkua. +Kaikki muutkin olivat tavallista virkeämpiä eikä näkynyt kukaan +kiirehtivän yölevolleen. Toimiteltiin vain pieniä tehtäviä, mitä mikin. +Rovasti ja ruustinnakin, vaikka heillä oli huomisaamuna aikomus jo +varhain lähteä kotimatkalleen, illan viileydestä nauttien istuivat +kuistin penkillä ja lukivat isännän kirjakaapista otettuja kirjoja. + + + + +Kuudes luku. + + +Saunajärvi oli niin tyyni, että järven takaa kuvastuvan metsän +pienimmät oksat ja yksityiset lehdetkin erotti järven pinnasta. Puitten +latvoilta ruusunpunainen aurinko suurena paistaa heloitti ja loi +silkinhienon, läpinäkyvän verhonsa järven pintaan, huoneitten +kattoihin, puihin ja pienimpiin lehtiinkin. Järvi ei ollut koskaan +ollut houkuttelevampi kuin nyt. Isäntä oli pannut pienet saappaat +avonilkkaisiin jalkoihinsa ja paitahihasillaan avopäin ilmestyi +kartanolle ja luhdin portaalla ompeleville tytöille sanoi: »Tulkaapa +joku soutamaan, viemme muutamia verkkoja tuonne virran alle, näkyvät +kalat olevan hyvin liikkeellä järvessä.» + +Anna Maria kerkesi ensimmäiseksi ja sanoi: »Pitääpä lähteä, että +saadaan lohikeitto aamiaiseksi.» Sen sanottuaan hän lähti isänsä +jälkeen rantaan. + +Rovasti ja ruustinna syventyneinä kirjoihinsa eivät olleet tulleet +huomanneeksi auringon luomaa luonnon kauneutta, mutta nyt isännän +puheen kuultuaan ruustinna heitti kirjan helmaansa ja tuli katsoneeksi +ympärilleen luontoon ja järvellekin ja huudahtaen sanoi: »Voi miten tuo +järvi on kaunis, emmekö saisi tulla mukaan? Ehkäpä Kaarlo osaa +soutaakin, ettei Anna Marian tarvitse lähteäkään.» + +-- Kyllä, kun otetaan isompi vene, kuului isäntä sanovan. + +Rovasti lähti raskain pitkin askelin rantaan päin ja varmalla tavalla +sanoi: »Kyllä minä soudan. Ei tarvitse Anna Marian lähteä.» + +-- Kyllä minä lähden sentään. Harvoin on sarvi sokean kädessä, silloin +soittaa kuin saapi. Näin kiireenä kesätyön aikana saa niin vähän olla +järvellä, että ilokseen sinne lähtee silloin kuin pääsee, sanoi Anna +Maria ja ruustinnan rinnalla kävellä heilotti rantaan. + +Rannassa isäntä laittoi keskelle venhettä rovastille ja ruustinnalle +istuimet ja perän puolelle kantoi rannan töyräillä olevasta +verkkohuoneesta puikkarilla olevia kolmen kyynärän korkuisia mustia +verkkoja. + +Rovasti katseli niitä ihmeissään ja sormissaan silmää osoitellen sanoi: +»Mitä kaloja näin harvoilla verkoilla saadaan? Näistähän menee läpi nuo +teidän pienimmät siatkin.» -- »Harvoinhan se harva syöttelevi, silloin +suurilla kaloilla, sanotaan, ja tosi se onkin. Mutta eivät nämä lohille +ja siioille ole liian harvoja, tässä järvessä on isoja siikoja», sanoi +isäntä ja toi yhäkin harvempia verkkoja venheeseen. Sitten hän luki +venheessä olevat verkot ja sanoi itsekseen: »Kunpahan nuo kahdeksan +häneen heitetään.» Sitten isäntä katsahti järvelle, missä siellä täällä +näkyi isojen ja pienien kalojen väreitä ja porahtelemista ja sanoi: +»Kun olisi onnessa totta, niin eivät ne verkot aamulla aivan tyhjinä +olisi.» + +-- Mutta minun pitäisi päästä näkemään, minkälaisia ne kalat ovat, +joita noin harvoilla verkoilla saadaan, sanoi rovasti. + +-- Ja minun pitäisi päästä mukaan, virkkoi ruustinna. + +-- Miksikä ei, sanoi isäntä ja alkoi työntää venhettä vesille. + +Venheen tultua vesivaraan isäntä kiirehti perään ja kehoitettuaan +vieraita istumaan käänsi venheen keulan järven päätä kohti, mistä vaisu +kosken ääni kuului kuin haudasta. Sinne lähti nyt Anna Marian soutaessa +ja isännän huovatessa vene liukumaan kuin kilvassa. + +Ruustinna ei joutanut katsomaan yhtäälle päin, hän katseli ympäriinsä +ja ihaili: »Ihmeellistä, miten tämä järvi on kaunis. Eihän nuo Tepaston +järvet ole näin kauniit.» + +-- Eivät olekaan, sanoi rovasti. Tepaston järvien rannoilta on +raiskattu metsät yhdettömiin, on vain pensaita ja vaivaismännyn +karvaita. Täällä sen sijaan tuollaiset aarniopuut auringon +purppuroimina, majesteetillisen komeina ja tyyninä kuvastuvat järveen. +On vahinko, ettei valokuvauskoneeni ole nytkään mukana. + +-- On todellakin vahinko. Miten somaa olisi valokuvassa nähdä tuokin +suuri kultaharsoinen honka, jonka on pää ylinnä kaikkia muita tuolla +rannan töyräällä. + +-- Entäs tuossa nuo kultapaitaan pukeutuneet koivut ja niitten takana +hymyilevät kuuset... Voi, voi! + +-- Ja niitten alla tuo ruohikkoranta, missä sorsapari uiskentelee. +Kuinka mielelläni näkisin nuokin rauhalliset linnut valokuvassa. Siitä +tulisi suurennettuna mainio seinätaulu. + +-- Niin tulisi, myönteli rovasti ja rupesi katselemaan eteenpäin, mistä +kosken ääni alkoi kuulua kovemmin ja valkeita vaahtopalloja alkoi +ilmestyä järvelle. Kohta oltiinkin lähellä rantaa, missä niemen sivua +pyörteinen virta solui järvelle. Siihen virran sivulle nyt ruvettiin +heittämään verkkoja. Rovasti sanoi nauraen: »Isäntä ei näy muistavan, +miten Pietaria neuvottiin verkonheittoon. Sen käskettiin heittää verkko +oikealle puolen venheestä.» + +-- Kyllä se kala minun verkkoni löytää, jos heitän vasemmallekin +puolen, sanoi isäntä ja venheen perässä tanakkana seisoen päästeli +puikkarilta verkkoa sitä mukaa kuin venhe kulki eteenpäin. Ja heti +olikin ne kahdeksan verkkoa heitetty yhteen riviin, ja lähdettiin +kotirantaa kohti. Aurinko oli jo mennyt mailleen ja koko luonto näytti +nukkuvan. Jokainen puun oksakin nukkui sikeintä untaan. Ainoastaan +siellä täällä uiskenteleva vesilintupari ja järvessä pulahteleva kala +valvoi. Mutta kohta saavuttiin rantaan, missä melkein puhelematta vene +vetäistiin maalle ja sama yön uuvuttava lumous rupesi vetämään järveltä +tulijoitakin nukkumaan. + +Kun rovasti ja ruustinna seuraavana aamuna nousivat, oli aurinko jo +korkealla. Antti oli kartanolla pölkkyjen päälle asetettua arkkua +maalaamassa mustaksi ja lypsäjät maitopönttöineen tulivat lypsyltä. +Kalamiehetkin olivat käyneet niin varhain kalalla, että Anna Maria oli +sieltä tultuaan kerjennyt käydä lypsyllä. + +Kun ruustinna näki Anna Marian tulevat lypsyltä, niin iloisesti sanoi: + +-- No nytkö sitä lähdetään kalalle niitä suuria kaloja saamaan? + +-- Hohoi, kalat on saatu jo aikoja sitten, sanoi Anna Maria maitopöntön +korennon olkapäältään laskettuaan. + +-- Ettekä meitä ottaneetkaan mukaan? + +-- Kyllä se isä sitä hommasi, ja kävin teitä katsomassa, mutta nukuitte +niin makean näköisesti, etten raskinut herättää, kun teillä on niin +pitkä matka tänä päivänä edessänne. + +-- Voi kuinka olitte paha... No tuliko niitä sitten kaloja? + +-- Tulihan niitä kymmenen lohta ja monta suurta siikaa, muutamia +lahnoja ja pari haukeakin. Tulkaas tänne katsomaan, sanoi Anna Maria +ja lähti karjakeittiöön, missä emäntä oli jo pienimpiä lohia +aamiaiskeitoksi perkaamassa. + +Nähtyään keittiön lattialla kalavasun löi ruustinna käsiään yhteen ja +huudahti: »Hyvä Jumala sitä kalan paljoutta! En ikänäni ole vielä +nähnyt tuollaista kalan määrää. Se on sentään jotakin! Meidän kylän +kalamiehet kun tulevat kalalta, niin kahmalon täysi on sormen pituisia +särensinttejä ja ahvenen puikkoja.» + +-- Mutta tuo yksi lohihan on suuri, miten tuo on pysynyt verkossa, ei +sen pää sovi harvankaan verkon silmään, huomautti rovasti, joka hänkin +tuli katsomaan kaloja. + +-- Se on lohi sellainen höperö, sanoi Anna Maria, että kun tuntee +verkon vastassaan, niin alkaa heittelehtiä sinne tänne ja siten käärii +hienon verkon eviinsä ja korvallisiinsa. Siinä ei sitten ole enää +verkon tiheys eikä harvuus kysymyksessä. Tuokin oli kapaloinut itsensä +verkon sisään niin että oli kotvaksi selvittelemistä, nousta motkotti +kuin pohjahako. Venheessä vasta pemahti, kun isä alkoi päästellä +verkosta. + +Siihen tuli isäntäkin ja naurusuin sanoi: »Ettekös näe, etteivät verkot +olleetkaan liian harvoja?» + +-- Jo näen, sanoi rovasti. Sitähän tässä ihmettelen, että miten tuo +suurin lohi on niinkään harvoissa verkoissa pysynyt. Mutta miten se on +mahdollista, että tämä järvi on näin kalainen ja muut tämän pitäjän +järvet melkein kalattomia, jos ei ota lukuun niitä sormen pituisia +sären sirrejä ja sokeita ahvenia. + +-- Se on tuon Lainiojoen ansio, sanoi isäntä. Tämä niinkin suuri joki +kulkee kymmeniä penikulmia metsäisten erämaitten halki, missä rauhaa ei +häiritse muu kuin sääskihaukka. Isoon Petäjäiseen luullaan lohien +nousevan aina merestä asti ja Petäjäisestä tätä jokea myöten taas +kevättulvan aikana nousevat kuka tiennee minne asti, mutta kesällä +kevättulvan laskettua, eivät pääse tätä järveä ylemmäksi. Meidän myllyn +pato vähän ylempänä koskessa, missä illalla käytiin, estää pääsemästä +eteenpäin. Sentähden tähän järveen kertyy niin paljon kaikenlaista +kalaa, että tiheämmillä verkoilla ei ole tarvis koskaan ruveta +pyytämään. + +-- No on niitä etuja erämaassakin ja etuja sellaisia, joita moni +paksummissa paikoissa eläjä joutuu kadehtimaan. Ja syystä kadehtiikin, +sanoi rovasti yhä katsellessaan kalavasua ja nostellessaan kaloja, +koettaakseen minkä painoinen arviolta mikin oli. + +Kun isäntä näki vierasten niin kiintyneen kaloihin, sanoi hän: »Siitä +saatte, jos viitsitte kantaa, ottaa kotituliaisiksenne minkälaisen vain +haluatte. Vaikka tuon isoimman.» + +-- Tässähän juuri mietin, että rupeaisin hieromaan kauppaa esimerkiksi +tästä, luulen että tämä neljän tai viiden kilon välille painaa ja +puntaripa sen tarkemmin näyttää. + +-- Kauppa on tehty, otatte vain matkaanne, sanoi isäntä. + +-- Voi, voi, kun niin kauniin kalan saamme viedä kotiin, ihaili +ruustinna. + +-- Olisi sentään parasta täällä perata ja kääriä hienoon tuoheen, niin +se olisi sopivampi matkalaukkuun, huomautti emäntä ja lähti viemään +kaloja aamiaiskeittoon. + +-- Se lienee parasta. Kun olisi laittaja, sanoi ruustinna. + +-- Kyllä minä sen laitan, jättäkää vain sinne, sanoi emäntä mennessään +asuinkartanoon päin. + +Emännän jälkeen lähtivät isäntä ja vieraatkin. He tulivat Antin luokse +kartanolle, missä tämä viimeisteli arkun maalausta. + +-- Se on siis valmis? sanoi rovasti Antin luokse tultuaan. + +-- Valmis se on, kun tuossa muutamia tunteja on, niin että kuivaa +maali, sanoi Antti ja hieman väsyneen näköisenä istahti pölkyn nenälle. + +-- Taitaa olla parasta että iltapäivällä toimittaudutaan matkaan. Yöllä +on viileämpi kantaa, sanoi isäntä. + +-- Siinä ajatuksessa minäkin olen kiirehtinyt tätä arkkua. Tässä maalin +kuivanta-aikana teen jonkunmoisen hautaristin ja lähden sitä itse +kantamaan. Hemmi, Olli-Pekka, Erkki ja Tuomas kantavat vuoroin +ruumista, isä eväskonttia. + +-- No niin. Mutta jaksatko sinä lähteä sitten nukkumatta? huomautti +isäntä. + +-- Tokihan tuota nyt tuon verran, sanoi Antti ja vankkoja hartioitaan +hytkäytti sanojensa mukaan. + +-- Te olette siis huomenna hyvissä ajoin Tepastossa, sanoi rovasti. +Minä lähden nyt ja toimitan haudankaivajan ja sanomakellon soittajan, +jotta kaikki on valmista teidän tullessanne. + +-- Sitähän juuri ajattelin, että jos te ottaisitte toimittaaksenne ne +asiat. Muutoin täytyisi minun lähteä teidän mukaanne, sanoi isäntä. + +-- Ei tarvitse sen vuoksi lähteä, toisti rovasti. + +-- Tokihan me nyt mielellämmekin sen toimitamme, toisti ruustinnakin ja +lähti emännän jälkeen, kun näki tämän menevän karjakeittiöön. Hän +arvasi että emäntä nyt meni heidän lohtaan perkaamaan ja laittamaan. + + * * * * * + +Seuraavana päivänä sanomakellot Tepaston kirkontornissa parasta aikaa +soivat, kun Kentän ruumissaattue saapui kirkolle. Kaksi kelloa +määrätyssä tahdissa vuoroin soi levittäen ympäristöönsä tuonelan +sanomata. Mieliin käyvältä tuntui se tulijoistakin. Jokainen tunsi +silmiensä nurkkien kostuvan. Mutta samalla tuntui sangen juhlalliselta +taipaleelta tullessa jo soitolla vastaanotto. + +Kahden aarniopetäjän väliin oli rovasti kaivattanut haudan. Rovasti ja +ruustinna olivat pyytäneet kaikki kirkonkylän laulutaitoiset henkilöt +lukkarin johdolla laulamaan Kentän muorin haudalla, ja niin suurin osa +koko kirkonkylän väestä kokoontui haudan ympärille. Nähtyään +ihmisjoukon haudan ympärillä rovasti astui nyt avoimen haudan partaalle +ja piti pitkän puheen, jonka loputtua laulajat lukkarin johdolla +neliäänisesti lauloivat virren: 'Mä että täältä erkanen.' Ja sitten +ruumista hautaan laskettaessa laulettiin: 'Vaipuos, vaivu synnyinmaasi +helmaan.' + +Laulun jälkeen alkoi haudan umpeen luonti, mutta ennenkuin kukaan +kerkesi tarttua lapioihin, Kentän isäntä riensi haudan reunalle ja +kahmaloillaan varovasti pudotti kolme kertaa multaa arkun päälle rinnan +kohdalle. Kun isäntä poistui, niin kaikki pojat tekivät samalla +tavalla. + +Kaikki katsoivat sitä itsekseen kummeksien, mutta kun näkivät niitten +tekevän niin tosissaan ja arvokkaalla tavalla, että siinä näkyi +uskonnollinen merkitys, niin ei viitsinyt kukaan kysyä sen teon +merkitystä, salaa vain kuiskittiin toisilleen. Eräs vanha talon emäntä +kuitenkin tiesi kuiskijoille sanoa sen merkitsevät sitä, että vainaja +saa keveät mullat. + +Kun kaikki pojat olivat kahmaloillaan kolmasti heittäneet multaa +arkulle, otettiin lapiot ja täytettiin hauta kukkuroilleen. Sitten +Antti pystytti haudan päähän ristin, johon oli aistikkaasti leikannut +sanat: »Tässä lepää talon vanha emäntä Maria Kovalainen.» Sanojen alla +oli syntymä- ja kuolinvuosi ja vuosilukujen sisällä päivämäärät. +Kaiverrusten pohjat oli tarkasti mustaksi maalattu, ja kirjaimet ja +numerot näkyivät niin selkeinä kuin painetut ikään. + +Kun kaikki oli valmista, laulukunta vielä lauloi: 'Mä kuljen kohti +kuolemaa.' + +Laulun loputtua lähdettiin haudalta. Kellotkin kirkon tornissa +lakkasivat soimasta. Ainoastaan aarniopetäjät pitkillä tuuheilla +oksillaan siimekseensä varjosivat haudan ja jäivät humisemaan päivän +lenseässä tuulessa. + +Pappilaan oli laitettu päivällispöytä kaikille laulajille ja Kentän +ruumissaattueelle. Saunajärven lohet, Saunajärven erämaan metsojen +täkät ja Kentän suuret juustoleivät siellä eniten huomiota herättivät. +Niihin eivät Kentän väet koskeneet, söivät vain talon ruokia. Mutta kun +ensi kerran eläessään piti syödä pöytäveitsiä ja haarukoita +käyttämällä, niin tuntui kuin lapsen opettelemiselta, tuntui siltä, +että parempi olisi olla muualla kuin siinä pöydässä. Toisiaan silmiin +katsellen pojat kuitenkin muitten mukaan ottivat ruokia lautasilleen ja +koettivat syönnin toimessa seurata kirkonkylän ihmisten esimerkkiä. +Mutta isännällä meni aika puhellessa kirkonkylän miesten kanssa, kun +kilpaa kyseltiin montako teillä nyt on lehmää, miten siellä lehmät +lypsävät, montako tynnyriä on jo voita, montako on isoa sikaa, +montako porsasta, paljonko lampaita talvella ja miten paljon oli +metsään-päästön aikana, paljonko tänä kesänä halmeeseen kylvetään, +hyväkö on ruis, paljonko kylvettiin kauraa ja ohraa, montako tynnyriä +perunoita, montako nyt on hevosta, vieläkö iso tamma on itsellä, onko +sillä tämänkeväistä varsaa, mitenkä kalastus on luonnistunut ja niin +edelleen loppumattomiin. Isäntä melkein kokonaan unohti syöntinsä ja +niin olikin syömästä päästyä kovempi nälkä kuin syömään ruvetessa. Sitä +hän ei kuitenkaan ottanut ajatellakseen, kiirehti vain kotiinpäin +lähtöä, kun Siuruan kylästä lainatut hevoset piti tänä iltana jouduttaa +kotiinsa. Mutta kun sitten oli Siuruasta lähdetty kotitaipaleelle ja +päästy kylän näkyvistä metsän suojaavalle tielle, poikkesi isäntä +tiepuolessa olevan kuusen juurelle, laski konttinsa selästään ja sanoi: +»Tosi se on kun sanotaan, että kylkeen on kyläinen syönti. Ei ole +toviin ollut niin nälkäistä päivää kuin tämä päivä. Mutta vieläpä +täällä kontissa on leipää ja lohta, kyllä sitä nälkä pakenee.» + +-- Oli kummittelua se syönti, mutta tämä on totta, sanoi Hemmi +tupestaan veistä temmatessaan ja tarttuessaan paksun kyrsän laitaan. + +-- Tyhjän luisketta koko homma, se moinen herrassyönti, virkkoi Olli +Pekkakin kyrsästä palasta leikatessaan. + +-- Mutta oppineen on hyvä työtä tehdä. Niillä kirkonkyläläisillä ei +näkynyt menevän käsi päähän niilläkään herraskompeilla syödessä, +liikkuivat kuin sudet puhteella. + +-- Nälkähän se opettaa liikkumaan, silloin kun sattuu ruokaa näkemään. +Näyttivät niin keljun näköisiltä ne kirkonkylän talot päällepäin. Ja +samaa taitaa olla sisälläkin, nälkä jokapäiväinen vieras, sanoi Antti +levittäessään voita leipäpalasensa päälle ja leikatessaan lohen +puoliskosta palasta. + +-- Sen sanon minäkin, sanoi Tuomas. Näittekö sitä lehmikarjaa tällä +puolen kylän sillä kanervikkokankaalla? Olivat hoikkia kuin läpi pihdin +vedettyjä ja jokaisen luunsolmun luki selästä. Ne olivat sen näköisiä, +että niistä ei perheen pöytä paljon valkene. Härkäkin oli hoikka kuin +imetty kissa. + +-- Entäs nekin siat siellä muutamalla kujalla. Niinkuin karvakintaita, +likaisia, kokoon käpristyneitä kuin siimakerät, lisäsi Antti. + +-- Olihan siellä tien ohessa vasikoitakin muutamassa aituuksen +koukkelossa, niistäkin näytti päivä paistavan läpi, sanoi Erkki +leikatessaan leivästä jo toista palasta. + +Isäntä ei ottanut osaa poikain keskusteluun, söi vain leipää, voita ja +lohta ja oli hieman miettivällä päällä. Viimein kuitenkin ajatuksissaan +sanoi: »Mutta on niitä sentään lampaan päässä hyviäkin paloja, kuten +sanotaan, niinkuin tuokin rovasti herrojen joukossa. Sitä saattaa +sentään kunnioittaa ihmisenäkin eikä vain pappina. Luoja sen lienee +laittanut, että sen juuri tähän aikaan piti tulla meille.» + +-- Vähästä se on lapsen mieli hyvä, kuten isänkin, sanoi Hemmi. Olen +kohta neljänkymmenen vanha enkä ole tähän päivään asti isän suusta +hyvää arvostelua herroista kuullut; aina on kuulunut, että ne ovat +samasta pölkystä leikeltyjä. Nyt tuo rovasti on teeskennellyt +ystävyyttä, ja isä uskoo paljasta hyvää eikä muista, että kissa osaa +kätkeä kyntensä. + +-- Älä puhu syntiä, sanoi isäntä. Teeskentelijän suusta ei lähde +sellaiset sanat kuin äskenkin haudalla. Siihen uskoon kuolen. Silloin +kestikievari-ajoilla, joita aina muistan, olivat papit kuten muutkin, +juoppoja renttuja, jalkavaimojen miehiä, mutta nyt saattaa olla toisin. +Ainakin tämän rovastimme laita on toinen, vieläpä monen muunkin. + +-- Aikapa hänen näyttää, sanoi Olli Pekka. Olihan tuo pappi sekin minun +rippikoulupappini Perttu Kekmani. Senkin vaalisaarnassaan kuului +itkettäneen kuulijoitaan, mutta ei kulunut monta vuotta, kun koko +kirkonkylä oli täynnä sen jalkavaimoja kuin Vilkkilän kissoja, ja +piru-Pertuksihan sitä karahteerattiinkin. Kun tuli täällä aivan pilkan +esineeksi, niin haki Suhnajärvelle ja pääsi myöskin rovastiksi ja +rovastina kuoli kuin mies. Tästä meidän rovastista tuota ei muuta pahaa +ole kuulunut kuin että saatavansa perii aivan luita myöten. + +-- Mutta se ei ole sen pahemmasti kuin oikein, sanoi isäntä jäykästi. +Kaikkienhan tässä maailmassa pitää saatavansa saada. Eipähän tuo +näistäkään hautaustoimista ottanut mitään, vaikka toimitti +sanomakellojen soiton ja haudan kaivamisen ja lieneekö vielä niillekin +laulajille pitänyt maksaa muuta kuin ne päivälliset... En tiedä muuta +sanoa, kuin että soman muiston jätti se hautaustilaisuus mieleen. +Puhutaan aina kunnialla hautaamisesta, johon kuuluu, että joku matka +kannetaan ruumista virttä laulaen ja kelloja soittaen, mutta se on +kylmää hommaa tähän verraten... + +-- Kyllä minäkin sentään ikäni tulen muistamaan muorin hautausta, sanoi +Olli Pekka. + +-- Samat sanat sanon minäkin, sanoi Erkki. + +-- Samat sanat, virkkoi Antti. + +-- Samat sanat, myönsi Tuomaskin. Tuntuu somalta palata kotiin, kun +tietää, missä se muori on. Jätti niin elävän kuvan se rovastin puhe. + +Hemmi ei toisten poikain puheeseen sanonut mitään, pisti vain puukkonsa +tuppeensa ja viimeistä palaansa pureskellen nousi istualtaan toisille +merkiksi, että on jouduttava tielle. Toiset eivät kuitenkaan kesken +lopettaneet syöntiään, vaan leikkasivat vielä viipaleen leipää ja +levittivät voita päälle. Tällä aikaa Hemmi siellä seisoskellessaan +melkein kuin itselleen sanoi: »Kun tuo rovasti nyt olisi vielä +hautauskustannukset perinyt! Viikon päivät pataroivat kuin porsaat +halmeessa.» + +-- Mutta kuokkivathan ne ruokansa edestä, sanoi Olli-Pekka nauraen ja +hyppäsi ylös juuri kuin tahtoakseen lopettaa siitä puheen. + +Siihen loppuikin keskustelu. Kaikki pistivät veitsensä tuppeen, panivat +ruokien tähteet konttiin ja jouduttautuivat tielle. + +Tuomas, pojista nuorin, viskasi kontin selkäänsä ja jouduttautuessaan +etumaiseksi sanoi: + +-- Neljä tuntia enää, niin ollaan Saunajärvellä. Tuomaan jälkeen +kiirehtivät toisetkin ja kohta näkyikin kuusimiehinen matkue tien +aukkoon pakenevana ryhmänä. Saunajärven rantaan tullessa oli aurinko jo +laskeutunut. Yön tyynessä rauhassa nuokkui luonto. Järven pintakin oli +sileä kuin lasi, mutta pinnasta noin puolen sylen korkealla leijui yli +järven sinisen harmaa ohut savukerros kuin läpinäkyvä harso. Rantaan +tultua Tuomas heitti konttinsa veneen keulaan ja paitansa hihalla +pyyhkäisi otsaltaan ihan virtana valuvaa hikeä ja sanoi: »Ovat kai toki +lämmittäneet saunan, että päästään kylpemään. Mutta huomenna sataa, kun +saunan savu tuonlaiseksi vaipaksi on laskeutunut järvelle ja jopa +tuolta idän rannalta lienteen laita näkyykin.» + +-- Mutta ei tuo ole saunan savua. Hyi mitenkä se haisee! Ettekö tunne +tuota käryä, sanoi Antti hikeä otsaltaan pyyhkiessään. + +-- Mitä tuo todellakin on? + +-- Mikä todellakin on palamassa? + +-- Mitä tuo on? kuului kaikkien poikien suusta kummeksivia kysymyksiä. + +Mutta vanha isäntä hänkin pyyhki hikeä otsaltaan ja matalalla äänellä +sanoi: »Ettekö arvaa, mitä tuo savu on?» + +-- Emme, oli poikain yhteinen vastaus. + +-- Ovat äidin vuodeoljet tuoneet tuonne ja pystyttäneet palamaan. +Tuolta näyttää tuon lengon petäjän juurelta savu kitkuavan. Olisi +käytävä kaikki rippeet keräilemässä palamaan, jottei jäisi mitään +ilkeille ihmisille taikakaluiksi. + +Pojat eivät odottaneet toista käskyä, vaan lähtivät kilpaa juoksemaan +paikalle. + +Isä oli oikein arvannut. Kotimiehet olivat sinne kuljettaneet muorin +kuolinvaatteet sänkyineen päivineen. Olivat kuivista hongista tehneet +rovion, johon oli pantu sänky ja sängyssä kaikki kuollessa sekä +vuoteina että yllä olleet vaatteet palamaan. Sänky oli palanut hiiliksi +ja kekäleiksi, niin että yksi jalka oli jäänyt palamatta, mutta +villavaatteet ja iso höyhentyyny kytivät ja levittivät kitkerää käryä. + +Pojat keräsivät nyt hiillokseen ja kytevien vaatteitten päälle kaikki +tulisijan laiteille jääneet honkahalkojen palaset ja sängyn jalan, +jotka rupesivat siinä palaa liekottelemaan. Kotirantaan tullessakin +näkyi järven yli kuin kalamiehen nuotiotuli. + +Kotona oli savun käry tunkeutunut huoneisiinkin ja oli kotolaisiin +tehnyt aivan kaamean vaikutuksen, niin että jokaisessa vähänkin +hämärässä kolkassa luulivat kamalan peikon irvistelevän. Sentähden nyt +kaikki riemuissaan juoksivat rantaan tulijoita vastaan ja teki mieli +ihan halailla tulijoita, vaikka ei kuitenkaan viitsitty sitä tehdä. +Eivät tulijatkaan tahtoneet tietää mistään muusta, kun kuulivat saunan +olevan valmiina kylvettäväksi. He työntyivät suoraa päätä sinne. Kohta +rupesikin kiukaan kohina ja vastojen vinha läiske kuulumaan saunasta. +Kun kaikki olivat kylpeneet ja iltaset syöty ja syödessä kerrottu +kirkkoretken tapahtumat, tuntui siltä, että huoneista oli katkera savun +haju kokonaan puhdistunut ja häipynyt se peloittava tyhjyys; järven +takana liekehtivä tulikin oli riittynyt tuhkiinsa. Kaikilla tuntui olo +hyvältä ja pois menneen muorin puhdas kuva sieluissa laskeutuivat +kaikki yönsä lepoon. + + * * * * * + +Elokuun helteisenä päivänä oli Kentän väki halmerukiin leikkuussa. +Ainoastaan emäntä oli kotona Hetvin lasten kanssa, kun rovasti ja +ruustinna palvelijansa kanssa tulivat vaaraimia poimimaan. Rovastilla +oli nyt valokuvauskone mukanaan. Hän kiirehti nyt halmeelle ottamaan +kuvia leikkuuväestä työssä. Mutta matkalla halmeelle mennessään hän +huomasi Nellan varsoineen olevan pitkästä ruuhestaan kauroja syömässä, +otti siitä kuvan ja vähän matkaa mentyään huomasi talon lehmikarjan +olevan vaaran alla purolla juomassa, ja otti siitäkin kuvan. Hän joutui +kuitenkin halmeelle, ennenkuin väki kerkesi työstään lähteä +päivälliselle. Tervehdittyään väkeä rovasti asetti nyt koneensa siten, +että koko väki tuli kuvassa näkymään ja otti kuvan juuri silloin, kun +kaikki olivat työssään käsinä, mikä leikkasi kuuruisissaan rukiin +rintuuksessa, mikä nosti täyttä pivousta, mikä sitoi lyhdettä, mikä +kantoi lyhdettään lyhdeläjään. Ukko Mooses avopäin teki kuhilaita ja +tuli kuvassa hikiotsaisena näkymään keskitekoiseen kuhilaaseensa +lyhdettä pystyttämässä. Kun kuva oli otettu, keräytyivät kaikki koneen +luokse näkemään sitä kummallista laitosta ja kyselemään, saavatko he +koskaan nähdä sitä nyt otettua kuvaa. Mutta kun rovasti sanoi antavansa +kahden viikon perästä yhden kappaleen kaikista kuvista, mitä hän täällä +otti, niin väki kiirehti hyvillään leikkuuksensa rintuukseen. Leikkuun +olikin kiire, sillä ruis jo pyrki karisemaan, vaikka ei ollut +puoltakaan vielä leikattu. Kun halmeella ei mitään muuta merkillistä +ollut, niin rovastikin lähti koneineen taloon, missä otti kuvia talosta +eri puolilta ja sikatarhasta sikoineen ja vasikkatarhasta vasikkoineen, +silloin kuin ne olivat ruuhestaan juomassa. Ja sitten iltapäivällä, kun +lehmiä oltiin suitsusavulla lypsämässä, rovasti otti kuvan ja samoin +iltasella, kun miehet olivat tulleet saunasta ja palavissaan istuivat +rannan töyräällä. Mutta sitten kun kaikki väki oli lopettanut päivän +tehtävänsä ja kokoontunut pirttiin illallisen syöntiä varten, niin +rovasti toi sisältä kullanvärisiin puitteisiin sovitetun taulun ja +ystävällisesti hymyillen sanoi: »Tässä on kuva muorin hautakummusta. +Ehkäpä teistä on hauska sitä nähdä.» Silloin nuoret kaikki kavahtivat +seisaalleen kuin lentoon pyrähtävä lintuparvi ja jokainen kiirehti sitä +rovastin kädestä ottamaan, mutta rovasti ojensi sen kuitenkin +isännälle, joka pöydän päässä hartiansa seinään nojaten istui ja +odotteli iltaisruokien tuojia. + +Ei sitä kuvaa kuitenkaan isännällä ollut rauhaa katsella, kymmenet +kädet olivat ottamassa ja syntyi hälinä: »Annahan minäkin, annahan +minäkin, annahan minäkin katson.» Kun kaikki nuoret olivat kokoutuneet +karsinalasin luokse kuvaa katsomaan, paitsi Hetvi, joka emännän kanssa +kantoi iltasruokia pöydälle, niin rovasti istui isännän luokse penkille +ja juuri kuin ajan kuluksi sanoi: »Ainoastaan sen yhden touon te siitä +halmeesta saatte, se kun jää ahoksi niin pian kuin lyhteenne korjaatte +pois.» + +-- Niinhän se jää, virkkoi isäntä tyynesti. Ei siihen kylvetä mitään +uutta toukoa, mutta kyllä siitä sentään viljaa saadaan lähes kymmenen +vuotta ja vähitellen enempikin. Parina kesänä, vieläpä kolmantenakin, +niitetään siitä nurmia, ja ne ovatkin nurmenpäiväisiä, tuhkan ja +lahoavien lehtipuun kantojen voimalla kasvaneita. Ne ne navetassa +muuttuvatkin maidoksi. Sitten se aho jää karjan laitumeksi ja parempaa +laidunta en usko löytyvän tämän auringon alta. Sitten se vuosikymmenen +kuluessa työntää vesoja ja alkaa muuttua metsäksi, mutta kasvaa +vieläkin hienoa heinää, jota elukat vaihtoruuakseen syövät, kun +kyllästyvät nuorten ahojen väkeviin nurmiin. Sillä tavalla me niistä +halmeistamme saamme viljaa kymmeniä vuosia, siksi kunnes parinkymmenen +vuoden kuluessa metsä on kasvanut niin suureksi, että voidaan taas +hakata kaskeksi. + +-- Parinkymmenen vuoden kuluttua voidaan siis tuo nykyinen rukiinsänki +hakata uudeksi kaskeksi? + +-- Voidaan. Toisen kerran leikkaamme ruista tässä talossa ollessamme +tuosta nykyisestä halmeesta ja se kerta kerralla vain maa vahvoo sekä +toukoa että sen jälkeen heinää ja heinän jälkeen metsää kasvamaan. En +usko, että tässä vaarassa on leppää silloin nähty, kuin vanhan vihan +aikana ovat sieltä Tepaston isosta Penttilästä asukkaat tulleet ja +alkaneet viljellä halmetta. Hongikot ja kuusikot ne ovat näissäkin +vaaroissa silloin seisoneet, mutta kyllä näissä nyt on lepikoita ja +kaksi- ja kolmikesäisissä ahoissa vaaraimia. Niitä on siellä nytkin, +vaikka laivan lastin poimisi. + +-- Vai vaikka laivan lasti vaaraimia. Sitä vartenhan vaimoni tänne +palvelijan kanssa tulikin, mutta missä ne nyt ovat, kun ei näy missään. + +-- Kuuluvat menneen soutelemaan. + +-- Vai isosta Penttilästä tänne ovat tulleet asukkaat -- ne ovat +arvattavasti paenneet vainovenäläistä. + +-- Paenneet ne ovat. Venäläiset ovat polttaneet ja raiskanneet koko +Tepaston kylän, murhanneet ihmiset, tappaneet ja syöneet eläimet. Yksi +lehmä on kertoman mukaan ollut niilläkin, jotka tähän ovat asettuneet. +Sen ovat sitoneet puuhun ja järven rannalta leikanneet heiniä eteen. +Sitten sitä on ruvettu tekemään huonetta ihmisille ja eläimille ja +järvestä pyytämään kaloja ja petäjistä kuorimaan kuoria leiväksi. +Kontissa on tuotu jyviä, mutta niitä ei ole syöty, on hakattu kaski ja +muutamien viikkojen perästä poltettu ja kylvetty. Niin kerrotaan. + +-- Mutta miten ihmeen tavalla ne tänne ovat osanneet ja esimerkiksi +lehmän kanssa päässeet? + +-- Ne sen ajan miehet ovat metsästäneet niin laajalti. +Metsästysretkillään lienevät keksineet tämän vaaran. Ja lehmän ne ovat +saaneet kiertelemällä tuolta Humpinmäen ja Särämän selkäsien kautta. +Tässä joessa tuolla alempana on matala koski, josta vyötäisiään myöten +kahlaamalla pääsee kesäveden aikana yli. Luultavasti ovat siitä tulleet +lehmän kanssa tälle puolen noitten vesien. Täällä, jos missään, ne +tosiaan ovat säilyneet venäläisiltä. + +-- Täällä ne ovat säilyneet. Täältä ei kuulu lehmän ammunta eikä kukon +ääni eikä koiran haukunta sinne, mistä ne venäläiset ovat kulkeneet. +Sillä tavallahan ne ovat kaukaiset erämaat tulleet asutuiksi. +Pakolaisten on täytynyt päästä niin kauas venäläisten tietyistä +paikoista, että lehmän, kukon ja koiran ääni ei ole kuulunut. Niitten +kuuluvilla ei ole ollut rauhassa. + +-- Ne ovat olleet todellisia pakolaisia ja pakolainenhan täällä +tavallaan tekin olette, kuten itse olette kertonut, sanoi rovasti +naurusuin. + +-- Niin olenkin. + +-- Mutta teidän lehmienne ammunta, kukkojen laulu ja koirien haukunta +olisi kuitenkin saanut kuulua kyläisiinkin kyliin -- se ei suinkaan +olisi ollut vaarallista. + +-- Eihän täällä aivan salaa ole oltu, on tänne pilkotettu tiekin saanut +olla. Silloin vihan aikana ei piilopirtilleen saanut pilkotella +tietäkään eikä edes kulkea samaa jälkeä kahta kertaa. + +-- Mutta tämä pakoretki on teille nähtävästi ollut onnellinen sattuma. +Tuskin teille Honkaniemessä olisi tämmöistä taloa koskaan tullut. + +-- Ei olisikaan, ei ole siinä niitä edellytyksiä. + +-- Mutta nythän teille täällä vasta oikein päivä valkenee, kuten +lienette sanomalehdistä huomannut, ovat eduskunta ja hallitus +päättäneet tämän kauan puhutun Jonkereen rautatien panna tekeille ja +saada kahdessa vuodessa valmiiksi. Se kuuluu Jonkereesta Virin kylän ja +Sarkasen kautta tulevan tänne ja tästä tämän puolen Siuruasta menevän +suoraan Repokantaan ja Pehmukselle. Ne Tepaston järvet, Tynkäjärvi ja +Kaatrajärvi kun ulottavat lahtensa niin pitkälle tännepäin, niin +Tepaston kirkonkylän täytyy jäädä syrjään, mutta tästä se rata voi +tulla hyvinkin likeltä menemään. Silloin teillä on kotona maidon ja +voin ostajat. Ja vieläpä lohillakin on varmaan kymmenkertainen hinta +nykyiseen verraten. Ja monta muuta etua se rautatie tuo tullessaan. + +-- Se rautatie minua enemmän peloittaa kuin haluttaa, sanoi isäntä +vakavasti, laski sitten vasemman kätensä kyynärpään pöytään ja +korvallisensa varasi kämmeneensä. Kasvoissa näkyi vakava ilme. + +-- Miksi niin? + +-- En tiedä itsekään. Lienee sentähden, että kun sen päivän edellisenä +yönä, jonka aamuna posti toi tiedon siitä rautatien rakentamisesta, +näin niin kamalaa unta, että kyyneleet olivat silmieni nurkissa +herätessäni, ja iloitsin oikein sydämeni pohjasta, kun herättyäni näin, +että se oli unta. En koko yönä enää saanut unta, tuntui siltä, että se +kerran toteutuu ja uskon nytkin, että se kerran toteutuu, missä +muodossa toteutuneekin. + +-- Minkälaista se sitten oli? + +-- Olipahan vain muutamanlaista. Se rautatie oli olevinaan ja juna +tuolta Jonkereesta päin tulevinaan jyristen kuin julmin ukkosen ilma, +niin että puut metsässä kaatuilivat sen voimasta. Minut se rautatie +saartoi sellaiseen asemaan, että en päässyt mihinkään, ja kun juna oli +mennyt ohi, niin huomasin olevani melkein alastomana. Värisin vilusta, +kun kävi pohjoisesta kylmä pakkastuuli, joka myötäänsä koveni. +Samanlaisia näin paljon muitakin, alastomia ja vilusta väriseviä. +Joukossa näin joitakin komeita, susiturkkipäällisiä lihavia herroja +häärivän tavattomassa kiireessä, mutta ne eivät olleet näkevinäänkään +paremmin minua kuin toisiakaan väriseviä. Minulle tuli kova hätä, kun +en nähnyt mitään pelastuksen tietä. Viimein näin kaukaa tuon Martan ja +luulin sen keksivän jotain hätään, mutta samassa toki heräsin. + +-- Olipa se sentään kummallista unta. Mutta sanotaanhan, että unet ovat +öitä myöten ja näkijät unien jäljessä. Saattaahan se olla vain unta, +jolla ei ole mitään merkitystä. + +-- Ei se minulla pateetta mene. Minä olen äidiltäni perinyt sen, että +merkilliset unet aina toteutuvat. Äitini oli tarkka unilleen. Se +ennusti monelle aina tapahtumia kuukausia, jopa vuosiakin ennen. Se +tapa pysyi sillä viimeiseen asti. Ettekös muista, miten hän silloin +kesällä viimeisinä elämänsä päivinä sanoi kuoleman tulleen rovastin +muodossa häntä noutamaan. + +-- Niin, niin! Nyt minä ymmärrän. Se oli sitä, että minä jouduin +valmistamaan tietä ja näkemään hänen viimeisen hengenvetonsa. Kuinka +ihmeellistä! En ilman teidän puhettanne olisi sitä muorin kummallista +kohtaamista ymmärtänyt. + +-- Niin se oli äiti vielä satavuotisenakin tarkka unilleen ja minulla +se on tahtonut seurata sama taipumus. + +-- No, mutta ruumiillisesti te ette mitenkään voi niin alastomaksi +tulla, kuin unessanne olitte. Jos se uni jotakin merkinnee, niin se voi +merkitä henkistä alastomuutta ja henkistä hätää, mutta eihän siihenkään +hätään tarvitse hukkua. Ja olihan tyttärenne jo tulemassa, ja häneltä +toivoitte apua. Ja niin se onkin. Suurimmassa hädässäkin voi ruveta +näkymään pelastuksen tie. + +-- Miten sitten lienee. Missä muodossa se uni toteutuneekin, mutta +toteutumatta se ei jää, siitä olen varma, sanoi isäntä ja siirtyi +illallispöytäänsä, kun näki ruuan olevan pöydässä. Kaikki muutkin +lopettivat kuvan katselemisen ja kiirehtivät pöydän ympärille +paikoilleen. + +Silloin rovasti nouti salista sen kolmijalkaisen valokuvaustelineensä +koneineen ja pystytti sen karsinanlattialle vähän viistoon pöydästä, +jotta eivät jäisi toiset toisten varjoon. + +Kaikki rupesivat iloisesti nauramaan sitä hommaa, mutta tottelivat, kun +rovasti sanoi: »Älkää nyt naurako, muutoin tästä kuvasta tulee pelkkää +ilvettä. Syökää vain totisina tänne katsomatta. Mutta silloin kun minä +virkan, niin olkaa muutama silmänräpäys vakavina yhdessä kohti +liikahtamatta.» + +Rovasti sai nyt koneensa kuntoon ja virkkoi: + +-- Nyt silmänräpäys vakavina. + +Silloin kaikki asettuivat vakaviksi kuin kiveen hakatut kuvat, mutta +samassa rovasti huilautti kädellään ja tyytyväinen hymy kasvoissaan +sanoi: »Hyvä on!» + +Kuvassa tulivatkin nyt kaikki näkymään, mikä paksusta leivästä +leikkaamassa palasta, mikä leikkaamassa lohen puoliskosta viipaletta, +mikä työntämässä viililusikkaa suuhunsa, mikä levittämässä voita +leipäpalasensa päälle, mikä haukkaamassa voileipäänsä, mikä lusikka +kädessä pureskelemassa palaansa. Koneeseen päin ei katsonut kukaan muu +kuin viilileukainen pieni Mooses ja Hetvin sylissä istuva punaposkinen +Matti. + +Ruustinna tuli palvelijansa kanssa soutelemasta ja rovastikin poistui +koneineen pirtistä. + +Seuraavana aamuna ruustinna nousi tavallista aikaisemmin joutuakseen +vaaraimien poimintaan, mutta huomatessaan, että talonväki oli mennyt +leikkuumaalleen niin tarkoin, että emäntä vain oli lasten kanssa +kotona, ruustinna pani palvelijansa emännälle avuksi lehmiä lypsämään +ja itse jäi lasten silmäksi kotiin. Vasta kun aamiainen oli syöty, +rupesi ruustinna emännältä kyselemään jotakin kiulua itselleen ja +toista palvelijalleen. Emäntä toimittikin heille puhtaat puukiulut ja +sanoi: »Teillä pitää sitäpaitsi olla mukana saavi, johon niitä +poiminastioistanne aina tyhjennätte ja jolla sitten kannatte kotiin.» + +-- Saavi! huudahti ruustinna. Ettäkö me saisimme tänä päivänä enemmän +poimineeksi kuin nämä kiulut täyteen? + +-- Te ette sitten mihinkään kykene, jos ette ennen päivällistä saa +tuota saavia täyteen. Ei muuta kuin saavi ja korento mukaan, sanoi +emäntä ja osoitti astialuhdin portaalla syrjällään olevaa saavia. + +-- Otetaan sitten saavi mukaan, eihän se ääriään itke, jos emme täyteen +saisikaan, sanoi ruustinna ja otti palvelijain kädestä kiulun ja käski +tytön ottaa saavin ja korennon mukaan. Palvelija pistikin korennon +saavin korviin, nosti sen reippaasti olalleen ja lähti pellonpiennarta +menemään sinnepäin, missä kuuli marjapaikan olevan. Ruustinna kiiruhti +kiulu kumpaisessakin kädessä palvelijan jälkeen. Rovastilla oli aikomus +lähteä järven rannoilta kuvia ottamaan, mutta kun hän kuuli sen +marjapaikan olevan niin hyvän, otti valokuvauskoneensa ja lähti +puolijuoksua menemään toisten menijäin jälkeen. Emäntä vielä huusi +marjamiehille, että kuten illalla jo oli puhe, piti mennä leikkuuväen +luokse, joka neuvoo heidät parhaisiin marjapaikkoihin. + +-- Kyllä, kyllä, vastasi ruustinna ja mennä huntosti kynttä kantta +palvelijan perässä. Ja kun rovasti tapasi menijät, niin ruustinna +huomautti: + +-- Sinullakin, Kaarlo, pitäisi olla astia, johon poimisit. + +-- Kyllä minä jaksan syödäkin saaliini, olen siksi kömpelö marjain +poimija. + +-- Sinä taidat sitten syödä meidänkin saaliimme. Taitaa toteutua +sananparsi, ettei pidä lähteä herrain kanssa marjaan, ne syövät marjat +ja repivät tuohiset. + +-- Siitäpähän tuon senkin näkee, sanoi rovasti ja pitkin askelin +kävellä lotmi ruustinnan rinnalla. + +Marjamiehet olivat päässeet marjapaikoilleen, missä lukemattomat +vaarainpensaat silmänkantamiin hohtivat ruusunpunaisina kypsistä +marjoista ja varret notkuivat marjojen painosta. Sen nähtyään ruustinna +löi käsiään yhteen ja riemuissaan huudahti: + +-- Hyvät ihmiset tuota marjan paljoutta, mikä ihmeellinen näköala. + +Palvelijakin heitettyään saavin olaitaan sanoi iloisesti: »On nyt +syömistä eikä makaamista.» Sen sanottuaan hän koppasi kiulunsa ja alkoi +poimia juuri kuin kilvan näyttääkseen kenellä ensiksi on astia täynnä. +Samassa ruustinnakin kiiruhti toisen pensaan luokse ja kohta pensaissa +rupesivatkin varret kevenemään marjojen painosta, mutta toiset +samanlaiset pensaat vierellä ja edessä odottivat raskaiden kuormiensa +vapauttajia. + +Rovasti valokuvauskoneineen meni kauemmaksi keskelle ahoa, mihin näkyi +monia kymmeniä pensaita, joissa oli monta sataa vartta aina pensaassa. +Siitä rovasti otti valokuvan. Kuvassa tulivat likimmäiset pensaat +näkymään marjojen painosta sujuvine varsineen ja yksityisine +marjoineenkin, mutta kauempaa tulivat näkymään vain pensaat marjain +punertamine väreineen. + +Sen tehtyään rovasti palasi koneineen poimijain luokse ja rupesi kaksin +käsin poimimaan suurimpia vaaraimia ja ammentamaan ruustinnan kiuluun, +joka vähän väliä piti käydä tyhjentämässä saaviin. Sekin ennen puolta +päivää tuli kukkuroilleen täyteen. + +Ruustinna lähti palvelijoineen nyt vaarainsaavia viemään kotiin, mutta +rovasti poikkesi leikkuumiesten luokse näkemään kaunista uhkeaa toukoa. + +Ihmeissään nyt rovasti isännän kuhilastaessa katseli lyhteen latvoja ja +niitten suurijyväisiä, täyteläisiä tähkiä ja sanoi: »En elämässäni ole +nähnyt tällaista ruista. Tavallisessa rukiissahan on neljä jyväriviä +aina tähkässä, mutta tässä on kuusi ja niin täysiä, että jyvät ovat +ihan pystyssä ja aivan kikaraisillaan.» + +-- Ei sitä koskaan näekään pellossa sellaista ruista kuin halmeessa, +sanoi isäntä hiki päässä kiireimmiten pystyttäessään raskaita pitkiä +lyhteitä kuhilaaseen. + +-- Paljonko nyt luulette lähtevän tästä halmeesta viljaa, kun tämä on +näin täysiteräistä? + +-- Vähintään sataviisikymmentä tynnyriä. Tästä lähtee runsaasti tynnyri +sadasta lyhteestä ja nyt on jo kahdeksantuhatta lyhdettä leikattu ja +melkein puoli on vielä leikkaamatta. + +-- Voi sitä elon paljoutta ja se tulee ihan tuolta metsästä. Siunattuna +työn palkkiona vain... Ja tulevana kesänä teillä taas on samanlainen +halme. + +-- Jos Jumalasta on myötiä, niin on samanlainen ja vielä vähän isompi, +virkkoi isäntä tyytyväisesti. + +-- Ja kolmantena kesänäkö tässä on taas tuommoinen vaaraimikko kuin +tuollakin. Voi ihmeellistä Jumalan kaunistamaa vainiota, mikä siellä +on, kun näkyy silmänkantomatka vaaran rinnettä, jossa vaaraimien väri +on pohjavärinä ja vihantain varsien lehdet eivät kykene peittämään sitä +marjojen paljoutta. + +-- Kolmantena ja neljäntenä kesänä tässä on samanlainen vaaraimikko. +Katsokaas, tuolla sängen juuressa myötään näkyy vaaraimen taimia ja +muutamat ovat jo niin pitkiä, että katkeavat leikatessa lyhteeseen. +Katsokaas, täällä lyhteen tyvessä näkyy vaaraimen varsien latvoja. + +-- Niin todellakin on... Mutta tuonneko jää tuo vaarainten paljous +poimimatta? + +-- Suurin osa niitä jää. Tässä kun rukiit saadaan kuhilaalle, niin +jonakuna päivänä pari tai kolme tynnyriä pannaan säilöön, mutta se ei +paljoa vähennä, kun niitä on monta muuta ahoa täynnä eikä ainoastaan +se, mistä nyt olette poimineet. Johan eilen illalla sanoin, että niitä +saa vaikka laivan lastin, kun vain on poimijoita. + +-- Luulin sananne leikiksi, mutta nyt uskon, kun näin sen vaaraimikon +ja kun siihen lienee monta muuta ahoa lisäksi. + +-- On niitä monta muuta ahoa. Vanhemmissa ahoissa, joissa alkaa vesakko +kohota suojaksi, ne joutuvat myöhempään, niin että vasta tulevan viikon +perästä ovat parhaillaan ja silloin mekin leikkuulta joudumme niitä +ottamaan. Tällä aholla, mistä te nyt poimitte, ovat silloin marjat jo +vanhentuneet ja karisseet maahan. + +-- On ihan synti, että tuommoinen luonnon lahjoittama viljan paljous +joutuu ottajain puutteessa karisemaan maahan. Mutta sen uskon, kunhan +rautatie joutuu tänne ja ilmestyy ottajia, eivät varmaan silloin jouda +jäämään metsän ja maan hyväksi. + +Isäntä puistalti suortuvaista päätään ja matalalla äänellä sanoi: + +-- En tahdo kuulla enkä tietää mitään siitä rautatiestä. + +Rovastikaan ei tahtonut jatkaa puhetta rautatiestä ja varsin +kääntääkseen puheen toisaalle sanoi: + +-- Mutta sallisitteko noita vaaraimia poimittavan, jos esimerkiksi +tulisi joku tai jotkut sieltä meidän kylästämme niitä poimimaan, kun +niitä ei siellä saa nähdäkseenkään, sitä vähemmän maistellakseen. + +-- Aivan mielelläni. Jättäisin vain itselle yhden ahon, jota en antaisi +vierasten poimia. + +Rovasti punalti päätään ihastuksesta ja sanoi: »Totta tosiaan! Minä kun +lähden täältä huomisaamuna kotiin, niin uskon, että ylihuomenen +ylihuomenna täällä on jo uusia vaaraimen poimijoita.» + +-- Mutta mihinkä ne niitä täällä panisivat. Mukanaan sieltä eivät voi +tuoda astioita ja meillä ei ole mistä antaa. Neljä tynnyriä täytettiin +lakoilla ja neljä on tyhjää, joista yksi on varattu teille, ja kolme +tarvitaan itselle. + +-- Todellakin, se seikka nostaa tien pystyyn tulijoilta. Mutta uskon +kuitenkin, että jotkut käyvät poimimassa sen verran kuin voivat viedä +mukanaan kotiinsa. + +-- Sen tehkööt kun tehnevät, sanoi isäntä ja siirtyi tekemään uutta +kuhilasta. + +Rovasti seisahtui nyt katsomaan, miten yhdeksän rotevan leikkaajan +edessä lynkään painunut rukiin rintuus kahisten pakeni ja lyhteitä +syntyi kuin taikavoimalla eikä isäntä kerjennyt niitä saada kuhilaille, +vaikka parastaan hänkin yritti. Tästä väestä, joka tuossa hänen +edessään nyt teki työtä minkä henki takaa käski, hikiset paidat selkiin +tarttuneina puskien työn ääressä, jäi rovastin mieleen omituinen kuva. +Vaikka hikinen virta valui jokaisen kasvoja pitkin, niin niistä +kasvoista ja silmistä näkyi sellainen sielun puhtaus, joka on +mahdollinen ainoastaan erämaassa, missä ankara työ ja ympäröivä erämaan +koskematon luonto yhdessä ovat luoneet terveet puhtaat ruumiit ja +terveisiin puhtaisiin ruumiisiin puhtaat vilpittömät sielut. Tämän +kuvan uskoi rovasti pysyvän mielessään elämänsä ajan. Hiljakseen hän +lähti taloon, missi ruustinna jo palvelijoineen hääräsi vaaraimien +keitännässä. Mutta kun ruustinna näki rovastin tulevan, niin toimitti, +että sinä päivänä täytyisi vielä hakea kaksi saavillista vaaraimia, +jotta saataisiin tynnyri täyteen, ja loput viedä kotiin mennessä. +Seuraavana päivänä tulisi jo laitetuksi tynnyri ja sen jälkeisenä +aamuna ennen kukon laulua oli lähdettävä kotiin. + +-- Me lähdemmekin sitten Kertun kanssa marjaan, sanoi rovasti ja lähti +kiulu kädessä pitkin askelin kävelemään halmeelle päin. Kerttu jäi +tuomaan saavia. + +Seuraavana iltana olikin tynnyri täynnä sokeriin keitettyjä vaaraimia +ja suljettu niin kuin emäntä oli neuvonut. Olipa tähteenä vielä kotiin +vietäväksi pieni sangollinen vaarainhilloketta. Oli kaunis ilta, niin +kaunis kuin elokuun ilta voi olla. Rovasti ruustinnan ja Kertun kanssa +lähti soutelemaan järvelle ja ottamaan kuvia järven heinäisistä +rannoista, missä aarniohongat ja kuuset seisoivat rannan töyräillä! Ja +kun laskeutuva aurinko purppuroi luonnon ja kultasi kentän kartanonkin, +otti rovasti järveltä päin Kentän talosta kuvan, missä silkkiharsoinen +järven ranta ja kartanon yli näkyvä ruskopilvi, joka oli kuin kultainen +vuori, tuli näkymään. Sen otettuaan rovasti sanoi: + +-- Tästä tulee ihmeen soma kuva. + +-- Niitä täytyy valmistaa monta, jotta riittää antaa emännälle, +Hetville ja Anna Marialle. Ja minä tahdon yhden. Toimitan sen +suurennetuksi ja tämän ihanan ystävällisen talon muistoksi säilytän sen +kamarini seinällä, sanoi ruustinna. + +-- Siitä tuleekin hyviin puitteisiin laitettuna oivallinen seinätaulu, +sanoi rovasti ja katseli vielä ympärilleen, näkyisikö mitä merkillistä +kuvattavaa. Mutta kun aurinko oli jo mennyt mailleen ja äskeisen +silkkiharsonsa käärinyt kokoon niin että koko luonto näytti nukkuvan, +hän käski venheen perässä istuvan ruustinnan ohjata venheen rantaan. +Kerttu laskikin aironsa veteen ja vetäisi hartiavoimin, joten venhe +ensi nykäisyä totellen lähti viilettämään. Pienet väreaallot rupesivat +kahtaallepäin levenemään ja äänettöminä väreinä pakenivat ne kauas +ennenkuin kokonaan kuolivat. + +Talonväki oli jo asettunut nukkumaan ja niin vieraat hiljaa hiipien +nousivat rannasta taloon ja varovasti ovia aukoen ja varpaisillaan +mennä sipsuttivat saliin, missä pöydällä odotti valmiiksi laitettu +illallinen. Sen ääreen he istuivat suoraa päätä ulkoa tultuaan. +Ruustinna tuli ruokapöydässä istumaan selin pohjoiselta taivaalta +akkunasta näkyvään paksuun ruskopilveen, josta illan ruskon riutuva +hohde loi omituisen valon yön hämärryttämään huoneeseen. Ruustinna +istui nyt kauan selkäkenossa nojaten tuolin taustaan ja pureskellen +voileipäänsä ja metson täkästä viillettyä lihaviipaletta ja katseli +huoneen kasveja ja sanoi: »Miksikähän minä en siellä kotona saa +tuollaisia illan kuvia mieleeni kuin täällä? Katsohan sinä, Kaarlo, +noita kasveja, minkälaisella harsolla ne ovat verhotut! Ei maalarin +sivellin eikä valokuvaajan kone pysty luomaan tuosta täydellistä kuvaa. +Katsohan, Kaarlo, miten nuo kasvit näyttävät ihan juopuvan.» + +-- Sentähden ettet siellä nauti luonnosta niin paljon kuin täällä +metsojen luvatussa maassa, sanoi rovasti ja nosteli puulusikalla paksua +viiliä. + +-- Ei siellä voikaan nauttia, vaikka kuinka koettaisi. Miten siellä +käpykankailla ihastuisi, missä kituvat puolikuivat puut kurjan +näköisinä raukkoina jäkäläisellä permannollaan seisovat. Eivät ne +itsekään kykene ihastumaan kesästä eikä alakuloistumaan talvesta. Ja +saman kuvan saa vainioiltakin. Ei kunnon toukoa näe yhdessäkään +pellossa. + +-- Eihän siinä sentään ole kaikki, virkkoi rovasti väsyneesti. + +Kun ruustinna kuuli, että rovasti ei halunnut jatkaa puhetta, siirsi +hän istuimensa likemmäksi viilihulikkaa ja rupesi hänkin pistelemään +viiliä. Eikä siinä ollutkaan enää kuin vähäinen kaistale koskematonta, +kun rovasti ja Kerttu olivat melkein kilvan tuokion aikaa nostelleet ja +ajatelleet: »Nauttikoon ruustinna illan ruskosta, me nautimme +viilistä.» + +Rovasti oli nyt todellakin harvinaisen väsynyt. Hän meni syömästä +päästyään sanaa puhumatta peräkamariin vuoteelleen ja nukkui samassa +aivan sikeään uneen. Kerttukin meni syömästä päästyään pirttiin +nukkumaan, mutta ruustinna otti, ennenkuin rupesi vuoteelleen, +muorivainajan hautakummun kuvan seinältä ja illan himmenevässä valossa +katseli sitä ja mielessään tuskitteli: »Voi voi, kun en saanut +seppeleensitojaa siinä kiireessä! Miten somaa olisi tuossa haudalla +yksi ainoa seppele, jonka tummissa silkkinauhoissa olisi kirjoitus: +'Tuntemattomalta ystävältä.' Niinhän olin aikonut, mutta en saanut... +No, tulevana kesänä laitan ja istutan kukkapenkin, laitan seppeleen ja +sitten Kaarlolla otatan kuvan, jonka säilytän luonani. Menen mihin +menen, en kuitenkaan usko, että Tepastoon kuolen.» + +Viimeisetkin ruskopilven hiutaleet jo sammuivat taivaan rannoilla ja +elokuun tyyni yö tummui tuskin läpinäkyväksi hämäräksi. Ruustinnakin +pani kuvan naulaan, mistä oli sen ottanutkin, ja rupesi vuoteelleen. +Mutta silmät siitä yli huoneen tuskin näkyvästä kuvasta eivät vieläkään +eronneet. Se toi mieleen elämän ja ihanan kuvan muorin viimeisistä +hetkistä. Uni kuitenkin lopulta sulki silmät, sulki ajatuksien tiet. +Mutta herätessä aamun kirkkaaseen päivään menivät taas silmät siihen +kuvaan ja virittyivät samat tunteet. + + + + +Seitsemäs luku. + + +Rautatien teko oli alkanut Jonkereesta päin ja niinpä eräänä sateisena +syyskuun päivänä suuntalinjojen hakkaajia kolmattakymmentä repaleista +kirvesmiestä märkinä ja viluisina, tyhjät jätkänpussit selässään ja +kaksi herrasmiehen näköistä työnjohtajaa saapui Kenttään pyytämään +ruokaa. Sitä luvattiin ja kohta olikin Kentän pitkä pirtin pöytä +kukkuroillaan ruokia. Ruokapöydän ympärille kiertyivät nyt miehet +iloisesti huudahtaen, että jopa satuttiinkin sentään taloon, jossa +saadaan syödä. Kohta rupesivatkin suuret leipäröykkiöt, siikapurtilot +ja piimähaarikat tyhjenemään niin, että saatiin ruveta kantamaan lisää. +Hymyssä suin tytöt toivatkin lisää, minkä näkivät loppuun käyvän. +Pöydän päässä syövä työnjohtaja arvasi mille tytöt hymyilivät, loi +tyttöihin omituisen syvälle käyvän silmäyksen ja hymyssä suin sanoi: +»Älkää, neitoset, ihmetelkö, vaikka me paljon syömme. Enemmän kuin +vuorokauden olemme olleet aivan syömättä, jouduimme tuonne salolle +vähillä eväillä. Luulimme tänne tämän talon kuuluville pääsevämme +päivässä, mutta emme päässeet kahdessakaan, ja vielä päällepäätteeksi +yllätti tällainen kylmä sade. Märkinä kuin uitetut koirat olemme kaksi +päivää nälkäisinä vaeltaneet tuota hyistä saloa melkein syömättä, niin +ei ole kumma, jos ruoka maistaa.» + +-- No syökäähän nyt, pojat, kyllä me laitamme, sanoi Anna Maria +iloisesti ja nauroi niin, että rinta hytkähteli. + +-- Kyllä me syömmekin! + +-- Kyllä syömmekin kehoittamatta, kuului miesten joukosta ääniä ja +vinhasti liikkuivat miesten leuat käsien myötäänsä nostaessa uutta +puremista. Viimein he kuitenkin mies mieheltä pistivät veitsensä +tuppeen, ryyppivät vielä muutamia kertoja haarikasta piimää ja nousivat +pöydästä. Toinen työnjohtaja meni nyt karsinapenkillä istuvaa emäntää +kiittelemään ja sanoi: »Kyllä te meidät syötätte, mutta mitäs sanotte +silloin, kun tässä parin viikon perästä tulla järähtää parisen sataa +yhtä nälkäistä miestä kuin mekin olemme. Suuren linjan hakkaajat +parissa viikossa tänne jo joutuvat.» + +-- Annetaan rahasta mitä on annettavaa ja mitä ei liikene, sitä ei +anneta rahastakaan. Jumalan vesihän se kaiken kastelee, sanoi emäntä +allapäin sukkaa neuloessaan ja väliin aina alta kulmiensa vilkaisten +miehiin, joilla oli repaleiset vaatteet yllä, vaikka olivat rahatöissä. + +-- Niinpä niin. Mutta urpupuuhun se kuitenkin lintu lentää, sanotaan. +Tämä talo on jo tullut niin kuuluksi, että sivu tästä ei mene yksikään. + +-- Mistä se rautatie sitten tulee kulkemaan, kun me niin kaikkien +urpupuuksi olemme sattuneet? + +-- Se tulee menemään tästä teidän kirkkotienne poikki Lepokiven +seuduilta, sanoi joukosta eräs Siuruan kylän mies. + +-- Ja sittenkö sitä suurta Korentosuota pitkin? + +-- Siitä juuri. Halki suon Kelovaaran päätä kohti ja sitten Kelovaaran +pohjoispäitse Jukkasjärvelle ja sieltä mihin mennee sitten. + +-- Vai Lepokiven kautta. Viisi virstaa tästä. + +-- Niin. Ja metsäherrat näitten valtion metsien takia kuuluvat +Lepokiven tienoille tahtovan asemaa tai pysäkkiä. Siten te tulette niin +likelle rautatien asemaa, että joka kerran junan tullessa kuulette +veturin vihellyksen. + +-- Niin kauasko se kuuluu? + +-- Kuuluupa hyvinkin ja näette savunkin, kun juna Korentosuota mennä +huitelee. Silloin te ette olekaan enää asumassa erämaan sydämessä, kun +junan jyrinän ja veturin vihellyksen kuuluvissa olette. + +-- Mitäpä tuosta, kun ei vie kirkolle päinkään. Halkoo vain erämaan +soita. + +-- Kyllä se vie kirkollekin. Tästä Jonkereeseen tulee tuskin parin +tunnin matka. + +-- Niin lienee Jonkereeseen, mutta Tepastoon ei vie. + +-- Eipä tiedetä, jos haararata tehtäneen Tepastoon. Piiri-insinöörin +kokouksessa Jonkereessa oli siitä puhetta, huomautti työnjohtaja. + +-- Sehän tuo olisi jotakin, mutta eivät mahtane minun silmäni nähdä +sitä lystiä. + +-- Kaksi vuotta vain, niin silloin hyrisee. + +-- Hm. Hitaita ovat herrojen kiireet. Saattaa mennä kaksikinkymmentä +vuotta ja menköönkin, virkkoi emäntä alakuloisesti. + +-- Niin sitä sanotaan että hitaita ovat herrain kiireet, mutta kun on +eduskunnan ja hallituksen päätös, että kahden vuoden perästä pitää olla +rata valmiina, niin siinä on tulta alla, sanoi työnjohtaja +painokkaasti. + +-- Saattaa olla niin ja saattaa olla toisinkin, sanoi emäntä +umpimielisesti, pisti viidennen sukkapuikon huuliensa väliin ja +venytteli kudelmaansa sinne ja tänne. + +Työnjohtaja näki, että emäntää eivät rautatietuumat kovinkaan +ihastuttaneet, siksi hän lopetti juttelun ja tuli pöydänpään puolessa +tupakoivan toisen työnjohtajan kanssa tuumimaan työhön lähdöstä. Mutta +kun yhä satoi, niin päätettiin jäädä taloon yöksi ja lähteä aamulla +tavallista aikaisemmin. Kun miehet tämän kuulivat, niin rupesivat +kilvan riisumaan kenkiä jaloistaan ja toimittamaan niitä uunin +seutuville kuivumaan, minkä tehtyään sytyttivät piippunsa ja +heittäytyivät lattialle pitkäkseen ja käsikynkillään pitivät päitään +koholla niin kauan kuin piiput paloivat. Mutta kun ne sammuivat, niin +muutamille jäi käsiterä päänalaiseksi ja muutamille ei sitäkään, +rojottivat vain paljaalla lattialla kuin kuolleet ja kohta nukkuivat. + +Työnjohtajat hiljaa keskenään puhellen kuitenkin istuivat pöydän +päässä, nähtävästi odotellen kutsuttaisiinko heitä sisälle parempiin +oloihin, mutta kun talon miehiä ei ollut ketään kotona, niin ei kukaan +heistä välittänyt. Anna Maria toi vain viime postin sanomalehdet, jotka +he ystävällisesti kiitellen ottivat Anna Marian tukevasta kädestä ja +rupesivat lukemaan. Lukiessaan he kuitenkin silmäilivät askareissaan +liikkuvia talon tyttöjä. Niitten reippaista liikkeistä he lukivat +enemmän kuin sanomalehdistä. Mutta siinä sanomalehtiä selaillessa kului +kuitenkin aika siksi, että tulivat kotiin miehet, jotka olivat olleet +myllyä käyttämässä ja myllynpatoa korjaamassa. Miehet olivat ulkona +tytöiltä kuulleet, että rautatietyömiehiä nukkuu pirtin lattia yhtenä +lauttana, siksi he hiljaa, ilman tavallista kotiintulokolinaansa +astelivat pirttiin, missä työnjohtajat esittivät itsensä isännälle. + +Isäntä oli ensin vähäpuheinen ja oli kahdella päällä kutsuako näitä +sisälle, mutta kun ne olivat niin hauskannäköisiä, komeita nuoria +miehiä, niin hetken puheltuaan ja kyseltyään, mistä kaukaa he olivat, +mitä toimivat ja muuta sellaista, kehoitti vieraita tulemaan sisälle. +Iloisesti kiitellen ja reippain askelin molemmat lähtivätkin isännän +jälkeen. Sisälle tultuaan joutuivat ihailemaan talon sisähuoneitten +sisustusta, jota he ihmettelivät ihmettelemästä päästyäänkin, osaksi +senkin tähden, että luulivat sen olevan isännälle mieluista. Puhe +kiertyi nyt siihenkin, että kaikki oli kotitekoista ja että yksi talon +mies oli puuseppä ja samalla rautaseppä. Työnjohtajista se, joka oli +varsinainen koko joukon johtaja, kääntyi isännän puoleen ja sanoi: »Me +juuri tarvitsisimme sellaisen miehen, joka olisi samalla rauta- ja +puuseppä. Ettekö sitä luovuttaisi hyvää palkkaa vastaan meille?» + +-- Mitä siitä maksettaisiin? + +-- Sepille maksetaan sangen korkeat palkat, aina kahteenkymmeneen +markkaan asti päivältä. Meillekään ei ole korkeampi palkka, vaikka +kymmeniä vuosia olemme kouluja käyneet. + +-- Mahtaisihan ensimmälti olla opettelemista sellaisiin töihin, joita +ei ole ennen tehnyt, mutta kun totustuu, niin kyllähän se Antti ei +miehelle perään anna. + +-- Niin te siis lupaatte lähtemään? + +-- Kun itse tahtonee lähteä, niin ei tässä nyt niin kiinniottavaa +kotona ole, että ei joiksikin kuukausiksi pääsisi lähtemään. + +-- Saisimmeko sen Antin tänne? + +Isäntä nousi ja lyhyin askelin poistui salista, mutta palasi heti +jäljessään Antti, joka kainona istui tuolille. + +Työnjohtaja silmäsi Anttia kiireestä kantapäähän, miehen vankkoja käsiä +ja leveitä hartioita ja sanoi kohteliaasti: + +-- Kuulkaahan, kun me välttämättömästi tarvitsisimme puu- ja rautasepän +ja te kuulutte juuri sellainen olevan, niin ettekö tahtoisi lähteä +tänne rautatien työmaalle? + +-- Olenhan tuota jotakin sommitellut puustakin, raudastakin, mutta +miten tuota siellä? + +-- Kyllähän se työ tekijänsä opettaa, kun kerran on seppä tekemään. Te +taidatte sitten lähteä koettamaan. + +-- Käynyttähän tuota ei käsketä ja yrittänyttä ei laiteta. Jospa tuota +lähdettäneen, sanoi Antti vakavasti ja poistui pirttiin, missä tiesi +illallisen joutuvan syötäväksi. + +Pirttiin poistui isäntäkin, mutta kehoitti vieraita lukemaan lehtiä +sillä aikaa kuin hän kävi syömässä. + +Sen jälkeisenä yönä oli isäntä nähnyt ikävää unta. Oli ollut talo kuin +myrskyn repimänä, ja hän oli kaivannut Anttia, mutta oli sitä vain +vilahdukselta nähnyt, kun Antti oli ollut ruumisarkussa ja oli näkynyt +vain toinen puoli ruumista. Hän oli säikähtänyt sitä näkyä ja herännyt. +Aamulla isäntä Antille kertoi unensa ja sanoi: »Taitaa olla sominta, +ettet lähde sinne.» Mutta Antti toimittautui matkaan ja sanoi ylpeästi: +»Unet ovat öitä myöten, näkijät unien jäljistä. Eikähän kukaan +kuolemastaan sivu pääse.» + +Siihen tyytyi isäntäkin, mutta se uni mielessään hän katsoi Antin +jälkeen niin kauan kuin poika oli näkyvissä. Reippain askelin Antti +lähti insinöörin jäljessä Jokikylän kautta Jonkereeseen, missä seppää +tarvittiin. Toinen työnjohtaja oli jäänyt miesten työtä johtamaan, +suuntalinjoja edelleen avaamaan. + +Isäntä ei siitä unestaan päässyt erilleen, vaan se oli yöllä ja +päivällä aina mielessä, kunnes kahden viikon kuluttua tuli Antti +käymään kotona ja kertoi, miten kaikki insinöörit hänestä pitivät ja +vannottivat vielä tulemaan. Maksavat kaksikymmentä markkaa päivältä ja +vielä päivälliskahvit vehnäsineen pääinsinöörin kotona annetaan joka +päivä. + +-- Vai oikein vehnäskahvit annetaan muun hyvän lisäksi, virkkoi isäntä +ja syvä ilo näkyi kasvoissa, kun se uni kuitenkin taisi olla öitä +myöten, kuten sanotaan. + +-- Niin annetaan, toisti Antti ja koko se insinöörin perhe on kaikki +niin ystävällistä kuin Liposen linnut. Tosin minä omalla ajallani +sitten sen jälkeen illalla, kun työstä on soitettu, olen insinöörin +pojille tehnyt maalipäitä veitsiä ja puulusikoita. Niitten hinnasta nuo +taitavat ne kahvit tulla, kun minä en niistä muuta hintaa ota. Mutta +tekisinhän niitä minä kahvittakin, kun päiväpalkka kerran on niin hyvä. + +-- Puulusikoillako sitten insinöörin pojat syövät? + +-- Mitä tehnevät, mutta sieviksihän noita rouvakin kehuu, ja tupet +niillä nyt pojilla roikkuvat vyöllä juuri kuin jätkillä ja usein se +kirkasteräinen maalipäinen veitsi otetaan tupesta katseltavaksi ja +pannaan taas takaisin tuppeen. + +Paha uni oli nyt melkein kokonaan häipynyt isännän mielestä, ainoastaan +joskus sen muisto jylähti povessa, mutta samassa hävisi kuin tuulen +puhaltaessa. Se tieto että Antilla oli siellä hyvä olla, hyvitti isän +ja äidin mieltä, vaikka pojasta ei moneen viikkoon kuulunutkaan mitään. +Mutta eräänä joulukuun pilvisenä päivänä saapui Kenttään tuntematon +nuori mies, jonka vaalakoissa kapeissa kasvoissa näkyi syvä totisuus. +Kaikkien silmät kiintyivät vieraaseen ja korvat olivat valmiit +kuulemaan kuulumisia, kun isäntä tyynesti kysyi: »Mistä se vieras on +kotoisin ja mihin se on matka?» + +-- Matkani ei taida olla tätä edemmäksi, Jonkereesta minä olen +kotoisin. + +-- Mitä sitä sitten Jonkereesta kuuluu? + +-- Ei tuota muuta niinkään mainittavaa. Se insinööri Sillman laittoi +minut tänne tuomaan sanaa, että se tämän talon poika Antti ei ole aivan +terve. + +Kaikkien kasvot hulmahtivat kuumiksi. Tytöt löivät käsiään yhteen ja +huudahtivat: »Siinä se nyt on isän uni, jota se on kertonut. Antti on +varmaan kuollut.» + +Vieraankin kasvot punastuivat, hän loi silmänsä lattiaan ja mietti mitä +sanoisi, mutta ei joutanut kauan miettimään, kun Reeta Kustaava sanoi: +»Sano heti, miten on Antin laita.» + +-- Kun niin arvaatte, niin täytyy sanoa totuus. Kuollut se on. + +-- Herra Jumala, mitä pitää kuulla, sanoi Antin äiti karvaalla +mielellä, otti esiliinansa käsiinsä ja painoi sillä kasvojaan. + +-- Sairastiko se kauan, kun moneen viikkoon ei sieltä päin ole mitään +sanomia kuulunut, kysyi Reeta Kustaava. + +-- Ei. Se sai tapaturmaisen kuoleman, aivan silmänräpäyksessä meni. + +-- Hyvä isä sentään! Miten se niin? + +-- Hän oli pajassa, kun leikkauksessa ammuttiin kalliota, ja kymmenen +ja puolen kilon painoinen, teräväsärmäinen kiven möhkäle lensi +korkealle ilmaan, niin korkealle, että urpiaisen kokoisena näkyi. +Sieltä näin kaartaen lähti laskeutumaan ja osui juuri sepän olkapäähän +ruhjoen koko toisen puolen ruumista. Kun pajan lautakatto rämähti ja +samassa raudan taonta taukosi, niin pahaa aavistaen lähdimme juoksemaan +paikalle. Seppä makasi pölkyn vieressä ruhjoutuneena, toinen käsi, joka +oli jäänyt terveeksi, hieman värisi, mutta heti taukosi sekin. +Pajamies, joka oli toiselta puolen alasinpölkystä pitäen ollut rautaa +moukarilla takomassa, makasi pölkyn vieressä tajutonna. Pajan +kattolauta oli senkin lyönyt tajuttomaksi. Se virkosi, kun ruvettiin +pudistelemaan ja ehkä siitä tulee eläjä, vaikka päässä ja hartioissa on +hirvittävät haavat. + +Kun emäntä ei viitsinyt pirtissä ääneensä itkeä, niin esiliinallaan +kaksin käsin kasvojaan painaen lähti puoleksi juosten menemään ulos ja +meni suoraa päätä peräkamariin, missä suljettuaan oven antoi itkunsa +päästä valloilleen. + +Isäntäkin nieleksi karvasta palaa kurkustaan, pureskeli hampaitaan ja +katkerasta vihasta vääntyivät leveät kasvot. Viimein hän hieman +väristen sanoi: »Herrojen mielestä se talonpojan henki ei paljoa maksa, +kun laitetaan paja niin vaaralliseen paikkaan, juuri kuin ei olisi +tilaa edempänä. Ne ovat herroja ne... Katalat.» + +-- Ei se paja ollut likellä, ammuntapaikalta oli lähes sata syltä +matkaa. + +-- Mutta jos olisi ollut kaksisataa syltä matkaa, niin kivi ei olisi +voinut lentää. + +-- Paja ei voi olla kovin kaukana työpaikalta, kun siellä myötäänsä +kuljetaan poria teroituttamassa ja panosten sytytysraudat jäähtyisivät +matkalla, jos paja, jossa ne kuumennetaan, olisi kovin kaukana. Kun se +kivi sitä paitsi oli lähtenyt surmannuolena lentämään, niin samalla +tiellään se olisi voinut lentää vaikka kilometrin, se otti sellaisen +kaaren. + +-- Sinä näit sen? + +-- Näinpä hyvinkin, kun virkanani oli lataus ja latausten sytyttäminen. +Itse olin juuri kuudesta panoksesta viimeiseksi sytyttänyt sen, josta +kivi lensi. Ja puolimatkaan, missä paja oli, pakenin katsomaan +laukeamisia; tokihan minä näin kiven lennon ja jouduin ensimmäisenä +juoksemaan pajaan, mihin kaikki poramiehetkin juoksivat sama paha +aavistus povessaan. + +Kaikkien Kentän väkien kasvot näyttivät turvottuneilta ja +kuumottavilta. Tytöt ja Hetvi vetivät päähuivinsa alas peittämään +kasvojaan ja keskenään puhelivat, että surmansa tuota Anttia lienee +sinne vetänyt, ei suinkaan mikään pakko. + +Vieraskin sekautui talonväen keskusteluun ja sanoi: »Kyllä todella +täytyy sanoa, että se oli sallimus eikä mikään muu. Olisihan kivi +voinut pudota vaikka puolenkin metriä syrjään, mutta sen piti pudota +määrättyyn paikkaan. Samat sanat tulivat insinööri Sillmanninkin suuhun +tapahtumaa katsellessa. Surkea oli insinöörin ja koko insinöörin +perheen mielestä se tapahtuma, ne niin paljon pitivät Antista, aivan +kuin omasta pojastaan.» + +-- Tottapa se kuolema oli ennen määrätty, kun isä Antin sinne lähtiessä +näki semmoisen unen, sanoi Reeta Kustaava itkusta väristen. + +-- Minkälainen se uni sitten oli? + +-- Oli vain nähnyt Anttia vilahdukselta ruumisarkussa ja oli vain +näkynyt toinen puoli. + +-- Sepä kummallisen tarkka uni. Vasen olkapää on kokonaan poissa ja se +puoli ruumista muutenkin ruhjoutunut. Pää ja oikea käsi ovat terveet, +mutta vasara oli lentänyt seinän vierelle kuten pajamieheltäkin +moukari. Kyllä täytyy sanoa, että sallimus se oli. + +Isännän mielestäkin oli viha herroihin haihtunut, kun kuuli pajan +olleen niin kaukana ammuntapaikalta ja muisti unensa. Värisevällä +äänellä hän sanoi: »Niin kai se on kuten sanotaan, että sijan tietää +kuhun syntyy, paikan kaiken kussa kasvaa, mutta ei tiedä kuhun kuoleman +pitää.» + +-- Se on tosi se, vakuutti vieras. + +Isäntä nousi aikoen lähteä kamariin emännän luokse, mutta istahti +paikoilleen, kun vieras sanoi: »Se insinööri Sillman toimitti minut +sanomaan, että ruumis valtion puolesta toimitetaan hautaan ja se on jo +valmiina komeassa kukitetussa arkussaan. Ja että se ensi lauantaina +haudataan, joten te sukulaiset, jos tahdotte nähdä vainajaa, saatte +nähdä joko perjantaina siellä Jonkereessa tai lauantaina puolenpäivän +aikaan Tepaston hautausmaalla.» + +-- Tulemme Tepastoon, sanoi isäntä värisevällä äänellä ja lähti +kamariin, missä emäntä tuskissaan heittelehti sängyssä ja väänteli +käsiään kuin suonenvedossa. + +Isäntä sen nähtyään ei tahtonut nostaa kiveä kuorman päälle, vaikka +hänellä itselläänkin oli mieli raskas ja sydän niin täysi kuin olla +voi, lohduttomasti vain sanoi: + +-- Emme saata mennä menneen jäljessä, kohtalon tiet ovat tuntemattomat. +Tämä on aikoja ennen näin määrätty, koska uneni niin tarkoin toteutuu. +Ensi lauantaina kirkolla saamme nähdä Antin, jonka vasen puoli on +ruhjoutunut -- sitähän se uni ennusti. + +-- Tuo mieskö se niin kertoi? kysyi emäntä vapisten ja jokainen jäsen +värisi. + +-- Se se kertoi. Se kivi on lentänyt ilmaan ja kummallisen kaaren +tehtyään juuri osunut putoamaan siihen määrättyyn paikkaan, mihin +nähtävästi korkein sallimus oli määrännyt sen putoamaan... Eikä tämä +ole meidän syytämme. Sen unen nähtyäni kielsin Anttia lähtemästä, mutta +se ei totellut. Ylpeästi vain sanoi, että unet ovat öitä myöten, +näkijät unien jäljissä. + +-- Ensi lauantainako hänet sitten haudataan? + +-- Niin... Komeassa kukitetussa arkussaan kuuluu Antti jo olevan ja +lauantaina puolenpäivän aikana on kirkolla, jonne mekin lähdemme +näkemään. + +-- Tokkohan Anna Maria ja Saara siellä Jokikylässä saavat tietää, että +hekin tulisivat. + +-- Jos tuo mies ei lähtene Jokikylän kautta palaamaan, niin täytyy +Erkin tai Tuomaan lähteä Jokikylään ja hän saattaa sieltä tulla +kirkolle sisariensa kanssa. + +-- Mutta Antille pitäisi hauta saada muorivainajan viereen. Se niin +aina kunnioitti muoria, oli valmis auttamaan, jos muori vähänkään +kompastui. + +-- Se kyllä todellakin pitäisi saada muorin vierelle. Mutta miten +lienee mahdollista, kun muorin hauta on noitten kahden petäjän välissä, +mitkä tuossa kuvassakin näkyvät... Sinne täytyy lähteä perjantaina ja +haudankaivajan kanssa miettiä, voisiko edes syrjästä päin kaivamalla +tuon toisen petäjän alle saada Antille haudan. + +Emäntä nousi nyt istualleen, pyyhki kasvonsa esiliinaansa ja seinällä +riippuvaan muorin hautakummun kuvaan katsoen sanoi: »Siinä näkyy Antin +tekemä hautaristi kirjoituksineen, mutta kuka kirjoittaa hänen +haudalleen?» + +-- Täytyy kai siihen meidän laittaa jotakin merkkiä, kun eivät ne +laittane, jotka sitä hautaan toimittavat, sanoi isäntä ja lähti +pirttiin ottamaan selkoa, lähtisikö sanantuoja palaamaan Jokikylän +kautta ja viemään sanomaa Anna Marialle ja Saaralle, että nämäkin +tietäisivät tulla Antin hautajaisiin. Pirttiin tuli emäntäkin ja kun +oli saanut itkeä sydämensä tyhjäksi, niin lieventynein mielin istui +vieraan lähelle kyselemään tapahtuman yksityiskohtia. Hetkisen +kyseltyään nousi siitä toimittamaan vieraalle ruokaa ja kyseli lisää +vieraan syödessä. + +Emäntä pääsi nyt selville siitä, että tapahtuma oli sallimus eikä +mikään ajattelemattomuuden tuottama vahinko. Ja kun kuuli insinööri +Sillmanin perheen osanoton siihen Antin kohtaloon, niin hetki hetkeltä +rupesi sydän rauhoittumaan ja koko tapaus muuttumaan tavalliseksi +tapahtumaksi, joita ihmisen elämä on ihan kirjavana. Murheen päiviähän +on aina enemmän kuin ilon päiviä. Mutta kokonaan ei murhe hetkeksikään +haihtunut mielestä. + + * * * * * + +Kun Antti oli käyty hautaamassa, niin kotiin palatessa äidin mieli oli +taas entistään raskaampi. Kotikin tuntui peloittavan tyhjältä. +Kaikkialla näkyi tyhjyys, koko ihmisen elämäkin oli tyhjyys. Kamariin +tultua, kun oli matkavaatteet riisuttu, puhkesi raskas mieli +kyyneleiksi. Istuessaan tuolilla ja katsellessaan joulukuun pilvisen +päivän hämärään hän itsekseen sanoi: »Antti on poissa, Saara on poissa, +Anna Maria, oikea käteni, on poissa. On kuin kaikki olisivat poissa. +Toinen toisensa perästä tippuvat kuin linnut oksalta... Minä yhdeksän +lapsen äiti, mihinkä viimein vaivoista väsyneen pääni nojannen... +Mihin?» + +Hetvi, joka oli ollut kotona, toi nyt sylissään puita, pisteli ne +kamarin uuniin pystyyn ja viritti niihin tulen. Uunissa kuivat +honkaiset puut rupesivat iloisesti palaa hulmuamaan levittäen lämpöä ja +elävää valoa huoneeseen. Ulkonakin rupesi taivas poudistumaan ja +ennenkuin emäntä tuli huomanneeksikaan, joulukuun lyhimmän päivän +aurinko paistoi akkunan takana seisoviin huurteisiin puihin, jotka nyt +neitseellisen puhtain kasvoin majesteetillisina seisoivat todistamassa, +että ihmisen elämä kuitenkaan ei ole tyhjyys. Monikymmenlukuinen +urpiaisparvikin iloisina hilmerehtäen pyrähteli puutarhan suurissa +pihlajissa noppien niistä huurteeseen jäätyneitä marjoja. Tätä +katsellessa ja uunin hulmuavan tulen lämmössä kyyneleet hiljalleen +kuivuivat. Oli kuin kesäaamun aurinko olisi noussut elon vainiolta +sulattamaan yön hyisen hallan ja elon kasvit herättämään uuteen eloon. + + + + +Kahdeksas luku. + + +Olli-Pekka oli nyt kirkolta palatessaan tuonut morsiamensa Alanteen +Ainon ikäänkuin täyttämään sitä aukkoa, jonka kaksi viikkoa sitten Anna +Marian siirtyminen uuteen kotiinsa Jokikylään ja nyt Antin poismeno oli +tuottanut. Aino oli kuitenkin päivät ja viikot talossa kuin vieras. +Virkkasi vain morsiuspukimiensa koristeita ja väliin aina kuvastimen +edessä korjaili pitkästä tukkapalmikosta taidokkaasti käärittyä +nutturaa ja tarkasteli, oliko nutturaan kiinnitetty kampa siinä +niinkuin sen olla piti. Tytöt ja Hetvi sitä salaa pitivät pilanaan, +mutta ne eivät sitä Olli-Pekan eikä vanhusten kuullen tehneet. Pieni +salainen hymy huulissaan vain katselivat Ainon hienoutta. + +Kun Hetvi eräänä iltana tyttöjen ollessa avannolla vaatteita +viruttamassa oli yksinään karjaa hoitamassa, tuli Aino navettaan, ja +Hetvi luuli, että hän tuli nyt hänen avukseen. Mutta valkoiset kädet +lanteillaan Aino vain käveli pitkin navetan käytävää silmäillen lehmiä. +Hetken perästä sitten sanoi: + +-- Mitä lehmiä sitä on Anna Marialle luvattu, kun Olli-Pekka sanoi +viisi lehmää luvatun? + +-- Tuosta nuo kaksi rinnakkain ja tuo kailoposki ja tuo ja tuo. + +-- Mitä ihmettä niitä niin paljon on luvattu? + +-- Kun Saarallekin on annettu viisi lehmää... Ja ehkäpä siinäkin +ajatuksessa että sinä täytät tyhjät parret. + +-- Hm. Ei minulle anneta niin monta, eikähän missään maailmassa +tyttöjen jälkeen panna viisiä lehmiä. + +-- Kyllä se jääpä aikaan tulee, kun lähtevä evästä saa. Ei tässä +navetassa kauan ole viisi partta tyhjänä. Tuommoisista, joita tuolla +karsinassa keppelehtää, niitä tulee parsien täyttöjä. + +-- Tulee sitten kun tulee... Mutta kun vielä talvi elätetään ja kesän +tullen kuulutaan vasta annettavan, se minun on kummani. + +-- Niin kuulutaan, sanoi Hetvi välinpitämättömästi ja kaksin käsin +syyti isosta vasustaan turvepehkuja lehmien alle. Ja Hopitengan alle +kuivikkeita levitellessään sanoi: »Tämä morjake se on minun lehmäni. +Tätä ei anneta kenellekään.» + +-- Minkätähden se on sinun lehmäsi, oletko sinä sen tuonut tähän +taloon? + +-- En ole tuonut. Tähän navettaan se on syntynyt, mutta kun se on tämän +navetan parhain, niin parhaassahan se on vievän mieli, sehän on vanha +sananlasku. + +-- Joko sinä sitten olet menossa tästä talosta? + +Hetvi ajatteli sanoa, että tyhmä kysymys ei tarvitse vastausta. Hän +jätti kuitenkin toiseksi kerraksi ja sanoi tyynesti: »Ei tuota vielä +ole eväsleipiä leivottu, mutta enhän tässä minäkään juurillaan seisova +puu ole, saattaahan sitä lähteäkin, jos niin vaaditaan.» + +-- Kukapa sitä vaatii? + +-- Ei sitä tiedä, kuka vaatii. Paljon on vielä poikia, jos yksi on +mennytkin tuonelaan. Sitä varten on ukko varannut jo maita. Tuossa +kaksi Leppimäkeä odottaa tulijoita ja nyt on Siuruan Vehkaniemeen +antanut kaksikymmentätuhatta markkaa velaksi, jonka panttina kuuluu maa +olevan. + +-- Mitä vielä! Kun ukko rupeaa eläkkeelle ja jättää poikien haltuun +hallinnon, niin saattavathan pojat yhteisestikin hallita maita ja +mantuja kuten ukkokin. + +-- Jospa tuo ruvenneekin eläkkeelle, sanoi Hetvi ja suu vetäysi +ivalliseen hymyyn. + +Ainokaan ei enää jatkanut keskustelua, kädet lanteilla käveli pari +kertaa halki navetan ja meni pois. + +Ainon ja Olli-Pekan häät oli määrä pitää loppiaisen pyhinä, jolloin +rovasti tulisi vihkimään. Mutta Aino oli Olli-Pekalle sanonut, että jos +hänelle ei anneta sitä kartanon puoleista peräkamaria, joka nyt oli +Hetvillä, niin hän ei tule koko taloon. Niinpä nyt tänä iltana oli +Olli-Pekalla, Hemmillä ja Hetvillä kolmeen mieheen neuvottelu. Hetvi +tahtoi pitää kamarinsa, kun se kerran oli hänelle annettu, mutta kun +Hemmi ja Olli-Pekka olivat sopineet siitä, että porstuan peräkamari +vallataan tytöiltä Hetville ja tytöt muuttakoot ison sänkynsä pirttiin, +niin Hetvi huiskautti päähuivinsa vihaisesti naulaan ja sanoi: »Olkoon +niin tällä kerralla, ei ole pitkä toiseenkaan, kunhan oppii saamaan +mitä vaatii.» + +Niinpä hääpäivän edellisenä päivänä tytöt saivat eteisen peräkamarista +muuttaa sänkynsä pirttiin ja Hetvin sänky kannettiin sijalle. Hetvi toi +huonekasvinsakin pöytineen, jotka Antti oli hänelle morsiuslahjaksi +tehnyt, ja huoneeseen jäi nyt vain paljaat seinät. Se oli nyt yhtä +ikävän näköinen kuin sekin aitta, mihin muori oli kuollut. Kodikkaisuus +oli siirtynyt eteisen peräkamariin. + +Kun Hetvi oli viimeiset tavaransa sieltä entisestä kamaristaan ottanut, +katsoi hän ovelta sisään ja ovea kiinni painaessaan sanoi: »Siihen +hetki heijahtaa, ennenkuin minulla on asiaa tuonne.» + +Aino oli nyt tullut Kenttään talon ihmiseksi, mutta talon töitä hän ei +tehnyt. Päivät päästään hän salin keinutuolissa istui ja virkkaili +lakanoittensa ja ikkunaverhojensa laitakoristeita. Hänen huoneessaan +täytyi olla aistikkaammat ikkunaverhot kuin talon muitten ikkunain +kotikutoiset uutimet olivat, ja näppärästi kuontuivat Ainon valkoiset +hienot sormet ja vikkelästi liikkui kalanluinen virkkausneula Ainon +virkatessa valkoista kukikasta pitsiä, niin että kassapäinen +kampaniekka pääkin käännähteli samaan tahtiin. Väliin hän kuitenkin +kuin jaloitellakseen puhvihihaisine leninkeineen ja kädet lanteilla +kävi talon toisten naisten askareita katsomassa, mutta kohta samalla +tavalla kädet lanteilla palasi sieltä ja meni kuvastimen eteen +tarkastamaan, oliko nutturassa mitään korjattavaa. Sen tehtyään +raskaasti huoahtaen istui keinutuoliin kuin kovasta työn ottelusta +tultuaan ja rupesi entistä toimekkaammin virkkaamaan. + +Oli keväinen päivä huhtikuun rajalla, mutta itätuisku jyrisi ulkona +kovemmin kuin milloinkaan tänä talvena ja pölisti lunta niin että +järven takaa ei maata näkynyt. Tuiskun takia olivat nyt kaikki miehet +kotosalla, vanha isäntäkin kamarissaan paikkasi kinnastaan. Emäntäkin +oli sinne tullut paikkaamaan nuttunsa kyynärpäätä. + +Hemmi tuli nyt sinne kovin asiallisen näköisenä ja sanaa puhumatta +istui tuolille. Kun emäntä näki Hemmin kasvoista, että sillä on jotakin +erityistä asiaa, niin virkkoi puheen aluksi, että mitä sinne +pirtinpuoleen nyt kuuluu. + +-- Eipä tuonne entistä kummempaa. Tulinpahan tänne vain tuumimaan +majanmuutosta, kun tuo Aino ei kuulu rupeavan tekemään talon työtä, +ennenkuin saa talon johdon haltuunsa. Sama ajatus taitaa olla +Uulollakin, koskapa hän ei pakota Ainoa talon töihin. Ei koko talvena +ole Aino rikkaa ristiin pannut toisten avuksi, liian paljoksi näkyy +käyvän kolmelle naiselle tuo karjan ja meijerin hoito, kun äitikään ei +enää jaksa siellä raataa. Ja tarvitaanhan tuo äiti ruuan laittamisessa. + +Emäntä huokasi syvään ja valittaen sanoi: »Kyllä ne ovat ennot yksineet +meidän talosta, kun Saara ja Anna Maria ovat poissa. Ja ei liene kovin +pitkä aika siihen, kun Reeta Kustaavakin on poissa.» + +Isännän kasvot olivat tulistuneen näköiset ja äimän perässä oleva +hampuista punottu säie kurahteli vihaisemmin kuin tavallisesti. Sitten +hän pitkän tuokion perästä sanoi: »Vai talon hallinto hänen käsiinsä. +Johan se Uulokin kerran mainitsi minun ruokolle rupeamisestani.» + +-- Semmoinen se kuuluu olevan ajatus, että koko hallinto heidän +käsiinsä ja me muut heidän kynsistään katsomaan. + +-- Käske Uulo tänne, kuului isännän kuiva vastaus. + +Aino oli ensimmäisestä päivästään lähtien ruvennut Olli-Pekkaa +nimittämään Uuloksi, kun Olli-Pekka oli liian tökerö nimi, ja niin +kaikki muutkin nyt sanoivat Olli-Pekkaa Uuloksi. + +Hemmi ja Uulo tulivat nyt kamariin ja äänettöminä istuivat tuolille ja +katselivat isäänsä, kun tämä vanhat vaskisankaiset silmälasit päässään +paikkasi kinnasta ja karkea säie kurahteli aina kulkiessaan äimän +jäljessä. + +Isäntä pari kertaa näpisti paksuja huuliaan yhteen ja sitten sanoi: +»Tässä on ollut puhetta teidän veljesten erosta. Kun Aino ei näy +tekevän talon töitä eikä kuulu aikovankaan tehdä, ennenkuin saa talon +hallinnon käsiinsä, niin tässä täytyy ruveta toimiin, että Aino pääsee +talon hallintoon.» + +-- Sehän se parasta on, keskeytti Uulo ja ruskeat silmät vilkuilivat +levottomina. + +Isäntä taas pari kertaa puristi huuliaan yhteen ja kurautti säiettään +ja sanoi: »Minkälaisella osalla esimerkiksi Hemmi aikoisi lähteä +Leppimäelle?» + +-- Olemme Hetvin kanssa miettineet, että kymmenen lehmän päätä pitäisi +olla. Seitsemän lypsävää ja kolme mullikkaa. Ja kun Hetvi toi taloon +tullessaan kaksi lehmää, talosta tulisi viisi, kuten Saaralle annettiin +ja Anna Mariallekin luvattiin. Sitten hevonen ja kun Leppimäen pellot +ovat nurmena, niin eloja pitäisi saada sata tynnyriä rukiita, +viisikymmentä tynnyriä ohria ja parisen kymmentä tynnyriä kauroja ja +rahoista veljesosani. + +-- Eiköhän tuossa ole tinkimisen varaa, keskeytti Uulo ja silmät +vilkuilivat entistä levottomammin. + +Isäntä taas rypisteli huuliaan, kurautti säiettään vihaisemmin kuin +koskaan ennen ja sanoi: »Sen perinnön saa Uulo ja kesän tullen on +lähdettävä. Talvella ei ruveta karjaa repostelemaan. Aino kun on pannut +määräksi, ettei tee työtä ennenkuin omassa talossaan, niin silloin +pääsee omaan taloon. Tässä talossa ei meidän vanhusten käsistä lähde +hallitus, niin kauan kuin meidän peukalomme liikkuvat.» + +Uulon kasvot jähmettyivät. Hän tiesi, että isän päätös ei tule +muuttumaan tinkimällä. Pitkän tuokion perästä hän sanoi: +»Hakattaisiinko ensi kesänä miehissä minulle kaski johonkin sinne mihin +minä paikan katson?» + +-- Se hakataan, kiirehti Hemmi sanomaan, ennenkuin isä kerkesi mitään +virkkaa. + +-- Ja parihevosilla ajetaan pellot nurin, jos tahdot ne suliksi, sanoi +isäntä. + +-- Kyllä ne kääntyvät yhdelläkin hevosella, kun annatte minulle oriin +ja sen isomman äkeen, sanoi Uulo siinä kaupassa saadakseen oriin ja +paremman äkeen. + +-- Oritta ei anneta eikä Nellaa, vaan Jymy tai Ukko, niistä jompikumpi, +sanoi isäntä päättävästi ja kurautti säiettään, niin että hartiat +nytkähtelivät mukaan. + +-- Minkälainen osa niistä rahoista sitten tulisi? kysyi Uulo ja ääni +hieman värisi. + +-- Kun ajatellaan tytöille kymmenentuhatta kullekin, niin tähteet +jaetaan miehiä myöten. Minä jään äidin kanssa veljeksen osalle, kun +tämä talo on paremmassa kunnossa kuin esimerkiksi kumpikaan Leppimäki, +sanoi ukko vakavasti. + +-- Ja sittenkö teidän kumpaisenkin kuoltua ei enää mitään? + +-- Siitä nyt ei puhuta ei halaistua sanaa, sanoi ukko lujasti ja +päätäänkin pyöräytti sanojensa painoksi. + +Uulon ajatukset harhailivat kummallisesti. Hän koetti mielessään +tavoittaa mitä vielä kysyisi, mutta ei keksinyt mitään asiallista ja +nousi lähtemään ulos. Mutta ovessa mennessään hän muisti jotakin ja +kysyi: »Minä kai ison Leppimäen metsästä saan hakata halkoja omiksi +tarpeikseni tulevan talven varaksi?» + +-- Hakkaa vain, kun ison Leppimäen valinnet itsellesi, sanoi ukko. + +-- Sen kai minä valitsen, sanoi Uulo ovea kiinni painaessaan. + +-- Sittenpähän pääsee Aino emännäksi ja saa hallita ja toimia mielensä +mukaan, sanoi emäntä. --Ei ole meillä ollut tänä talvena sitä kohtaa, +joka Ainon mielestä olisi ollut niinkuin olla pitää. Ei ole osattu +syödä, ei käydä Ainon mieliksi. Voi Uulo parka... Onneton hän on tuon +Ainon jäljissä. Tuolla Luojalta saadulla komeudellaan sai pojan +vietelleeksi, mutta ei siihen ole meidän syytämme, kielsimme minkä +jaksoimme, mutta ei ollut apua. Hänet näki jo hänen täällä ensi kerran +käydessään mikä hän oli, mutta rakkaus on sokea. Ei näe se, joka naipi, +eikä usko mitä sanotaan. + +-- Kyllä se Aino Olli-Pekalta silmät pesee, virkkoi Hemmi. Nyt +pääsiäisen aikana kun lähtevät kirkolle, niin kuuluu pitävän +Olli-Pekalla olla lyhyeksi keritty tukka, tärkätty kova kaulus +kaulassa, hevosella suuri kielikulkunen länkien kokassa, aisakello +aisassa ja karhun talja reessä. Kotoaan kuului saavan ne kompeet. Niin +kuului Aino Hetville sanoneen. Luultavasti ei kelpaa meidän reetkään +kuin korkeintaan Siuruaan asti, sieltä kotoa kai se otetaan rekikin. + +-- Uulo saa valita nyt jo hevosen ajokkaakseen, Ukonko vai Jymyn hän +ottaa. Sillä menköön kirkolle, oritta ei anneta, sanoi isäntä. + +-- Tuskin kelpaa muut kuin ori tai Nella. + +-- Kyllä kelpaa, kun minä olen kotona lähtiessä, tai muutoin hiihtävät +suksilla. + +-- Jos se tekee tappelun? + +-- Se ei kauan kestä. + +-- On parasta, että itse sille nimitätte hevosen ja sanotte, että se on +hänen ajokkaansa tässä kotonakin, sanoi Hemmi ja nousi menemään pirtin +puoleen. + +Isäntä katsoi ikkunasta ulos ja kun näki, että tuisku pöllytti järvellä +entiseen tapaan, niin sanoi: + +-- Tänä päivänä ei näy tulevan hevosten valjastusta, sanon +huomisaamuna. + +Hemmi lähti nyt ulos, mutta kamarin oven auettua kuului salista +Olli-Pekan ja Ainon keskustelu ja Aino sanoi varsin kovasti, että se +kuuluisi kamariinkin: »Ei se niin valmista vielä ole. Laki se on +juttujen veräjä.» + +-- Hm. Vai vielä meitä käräjissäkin käytetään, sanoi isäntä hiljaa ja +venytteli paikattua kinnastaan. + +-- Kaikkeen se hyvä pätee, sanoi emäntä huokaisten... Mutta uskon toki, +että Olli-Pekka tyytyy siihen, mitä annetaan. Ja eikähän hänestä +tuollaisen akan kanssa tule taloa, vaikka yksinään saisi tämän +taloutemme, niinkuin se Aino ehkä uneksiikin, koska se meitä ajattelee +eläkeläisikseen. + +-- Sanotaanhan sitä niinkin, että kyllä kissa kyntensä löytää, kun +näkee putoavansa. Mutta toisekseen sanotaan, että akka on haahti, akka +on hauta, akka on pahanpaikan kattila. On pelättävä, että tämä +viimeinen vertaus Olli-Pekka rievun kohtalossa toteutuu. Näkyy akka jo +saaneen ohjakset käsiinsä, se vie vaikka näkyvään hautaan... Omansa se +on itsekustakin hyvä, sammakostakin nuijapäänsä. Olli-Pekka ei kyennyt +tuota tuntemaan ajoissa. Veljetkin sen ovat suuria renttuja, pysyvät +koossa niin kauan kuin isä jaksaa rempata. Siitä kun aika jättää, niin +tukkijätkiä tulee, tuskin kelvollisia jätkiäkään. + +-- Tuo Ainon kauneus se eksytti Olli-Pekka paran, luuli olevan samaa +sisältä kuin päältäkin, sanoi emäntä ja lähti pirtin puoleen +toimittamaan väelle päivällistä. Sinne lähti isäntäkin ja jokaisen +kasvoista sai lukea, että kaikki tiesivät hänen äskeisen päätöksensä. +Hetvin ja tyttöjen ja poikain kasvoissa näkyi iloisuus, Hemmi vain +tekeytyi vakavammaksi tavallista. Olli-Pekan kasvot olivat jäykät ja +hieman turvottuneen näköiset eikä hän sekaantunut yhdelläkään sanalla +toisten puheisiin. Aino näytti salista syömään tullessaan entistään +mahtavammalta eikä hänkään sekaantunut sanallakaan toisten puheisiin. + +Isäntä ei kaikesta siitä ollut tietävinään, söi vain ja syötyään +kellistyi pöydän päähän penkille pitkäkseen, kun ulkona yhä jyrisi +tuisku niin, ettei ollut ulkoaskareille kiirettä. Ei siinä kuitenkaan +tullut unta, ajatukset askartelivat äskeisessä päätöksessä. Ainon +sanoissa, Saaran ja Anna Marian ja Antin poissaolossa ja siinä, että +oli nyt ehkä ainiaaksi poissa se mielen rauha, mikä vielä viime kesänä +töitä toimitellessa ja töistä lepäämään laskeutuessa täytti sielun ja +soi ruumiille siunatun levon. Rovastin ja ruustinnan ystävyys paistoi +nyt mielessä kuin nouseva aurinko monen myrskyisen päivän ja yön +perästä. Itsestään kuin jostakin valahtaen tuli mieleen pääsiäisen +aikainen käynti kirkolla ja pappilassakin. Ennen hän aina oli kirkon +luona mäntyyn sitonut hevosensa kirkon ajaksi ja kirkosta päästyään +lähtenyt joko kotiin ajamaan tai jos kirkossa oli tullut kylmä, niin +unilukkarin kotiin lämmittelemään. Mutta tänä pääsiäisenä hän oli +ajanut suoraan pappilan pihalle. Ei ollut pihalle vielä yhtään hevosta +tullut kirkolle, kun Kentän isäntä emäntineen pitkän laitarekensä +perässä istuen Nellallaan ajaa körötti pappilan kartanolle ja sitoi +hevosensa tallikartanon nurkkaan, otti reestään Antin tekemän +kotitekoisen harjan ja harjasi Nellan selkää kuivaksi, ennenkuin pani +loimen peitteeksi. Kun unilukkari asialle rovastin luokse tullessaan +näki Kentän isännän hevostaan harjaamassa, poikkesi hän luokse ja +kymmenen sylen päässä tullessaan naurusuin, melkein huudahtaen sanoi: +»Siinäpähän on Mooses ja hänen hevosensa, kuten on tapana sanoa, kun +näkee itsensä Mooseksen pitäjän parhaalla hevosella ajamassa.» + +-- Tässä on kumpainenkin, sanoi Mooses naurusuin kättään ojentaen +unilukkarille. + +Unilukkari rupesi tapansa mukaan Nellaa silittelemään ja ihailemaan, +mutta taempaa kuului rovastin ääni: »Terve tuloa! Näkeepähän kerran +täällä meidänkin maillamme teitä ja teidän komeaa hevostanne! Mitä +sanot, suntio, eikö siinä ole todella kaunis hevonen? Minulla on toki +kuvakin siitä.» + +-- On se kaunis, ja niinhän sitä aina sanotaankin, kun nähdään tämän +isännän ajavan, että siinä menee Mooses ja hänen hevosensa, tämä kun +hevosesta pitää niin paljon. Se ei nytkään jää hoitamatta, tällä on +harja nytkin mukana, jolla hän harjaa hevosen kuivaksi ennenkuin +loimittaa. + +-- Ei se pysy hyväkään kauan hyvänä, jos sitä ei hoida, oli Mooses +sanonut ruvetessaan harjaamaan hevosta. + +-- Näette sen, miten Nella on mielissään harjauksesta, kun huulet +höpäjävät kuin itsekseenpuhujan, sanoi suntio. + +Rovastikin oli silittänyt Nellan selkää, taputtanut sitä kasvoillekin +ja sanonut: »Olet sinä saanut hyvän isännän eikä liene luultavaa, ettet +koko iäksesi olisi saanut samaa isäntää samoine armoineen.» Sitten +rovasti oli kääntynyt Mooseksen puoleen ja sanonut: »Tulkaahan sitten, +kun hevosenne olette hoitaneet, tänne minun puolelleni.» + +-- Kiitos, kiitos, oli Mooses virkkanut ja harjasi hevostaan. Pani +sitten loimen Nellan selkään, nosti heiniä eteen ja poistui sisälle, +mistä jo ovea avatessa kuului ruustinnan ja emännän iloinen nauru ja +hilpeä keskustelu. Kun ruustinna näki Mooseksen tulevan, juoksi hän +eteiseen riisumaan Mooseksen turkkia, ja kun turkki, lakki ja kintaat +oli saatu naulaan, niin ruustinna kädestä veti Moosesta kuin pientä +poikasta vehnäskahville sinne pöydän ääreen, missä he jo emännän kanssa +olivat Mooseksen sisälle tullessa. Kun ensimmäiset kupit oli juotu, +ruustinna pujahti kamaristaan hakemassa Kentän kartanon järveltäpäin +otetun, kultapuitteisen, suurennetun kuvan ja iloisesti huudahtaen +sanoi: »Katsokaapas nyt omaa kotianne, miltä se kuvassa näyttää! Olen +tämän suurennuttanut ja teidän ystävyytenne muistoksi säilytän kamarini +seinällä nähdäkseni ja muistaakseni teitä joka päivä. Katsokaahan miten +soma on tuo ruohoinen, tyyni, kuin silkkiharsolla katettu järven ranta +ja koko kuvan taustana tuo kultainen ruskopilvi, jota vasten illan +hämyn silkkiharsoon pukemat puut ja kartano pienimpine varjoineen ja +yksityisine lehtineen, marjaterttuineen ja havuneulasineen näkyy kuin +painetussa kirjassa kirjaimet.» + +-- Toihan se rovasti meillekin tämän ja muutkin kuvat, mutta ei se +siinä pienoiskoossa ole tähän verraten mitään, sanoi emäntä ja oikein +päätään kallistellen puoleen ja toiseen katseli kuvaa. + +-- Paljonko tuon kuvan suurennus maksaa ja missä niitä suurennetaan? +kysyi Mooses miettien, että tuommoinen juuri pitäisi hänenkin kamarinsa +seinällä olla. + +-- Näin hyvästi suurennetuksi ei saa muualla kuin Helsingissä. Tämä +tuli postirahoineen maksamaan yhdeksänkymmentä kuusi markkaa ja sitten +nämä kehykset täällä kotikaupungissa teetettyinä kymmenisen markkaa. +Kaiken kaikkiaan se tuli maksamaan vähän yli sadan. + +-- Vai niin kallis oli. Hyvähän se aina maksaa. Niinhän sitä aina +sanotaankin, että siihen on syynsä, että hyvä on kallis, sanoi Mooses +ja hiljalleen käänteli päätään katsellessaan kuvaa. Ja pitkän aikaa +katseltuaan kuvaa sanoi: »Olisi se Nellakin soma noin suurennetussa +kuvassa... Olisi todella soma.» + +Ruustinna kehoitti nyt ottamaan lisää kahvia ja hieno hymy huulillaan +sanoi: »Se olisi todella soma. Jos tahdotte, niin minä toimitan sen +suurennetuksi. Se kuvien suurentaja on meidän tuttavamme, voin saada +sen mahdollisimman halvalla ja nopeasti suurennetuksi. Se voisi muuten +tulla paljonkin kalliimmaksi ja viipyä vuosikausia, kun sillä kuvien +suurentajalla on niin paljon työtä. Se taito on vasta Suomeen tuotu +Amerikasta.» + +-- En häntä nyt vielä, sanoi Mooses hiljaisella äänellä ryyppiessään +kahvia ja väliin haukatessaan vehnäspullaa. + +Suntio oli rovastin kansliasta lähtenyt, ja niin rovastikin tuli +kahvipöytään ja sanoi: »Enkö minä saisi toimittaa teidän hyvää +hevostanne talliin. Kun huomennakin on pyhä, niin etteköhän viipyisi +täällä meidän vieraanamme huomiseen ja sitä toivotumpi, jos vieläkin +kauemmin?» + +-- Eihän tuo hyvä pahaa tee Nellallekaan. Parempihan sen on olla +tallissa kuin nurkassa. Eikähän tuo nyt aika niin jäniksen selässä ole, +jos tuota huomeneenkin viivytään, sanoi Mooses ja nousi lähtemään ulos. + +Rovasti joi kiireesti kahvikuppinsa ja toimittautui osoittamaan +Nellalle paikkaa. + +Rovastin ja Mooseksen mentyä ruustinna sanoi: »Teillä sitä on ollut nyt +raskasta surua, kun poikanne Antti joutui tapaturman uhriksi juuri kuin +lintu metsämiehen paulan tavatessa.» + +-- On se ollut raskas kestettävä ja kun Anna Mariakin on poissa, niin +sekin osaltaan lisää ikävyyttä. Saarakin on poissa, mutta kun se on jo +kauemmin ollut, niin se ikävä on jo vanhennut. + +-- Onhan teillä rivakka miniä, täyttäähän se Anna Marian sijan. + +-- Ainoastaan koollaan. Muuten hänen puolestaan on Anna Marian sija +tyhjä ja pysyy tyhjänä. + +-- Se Anna Maria on todella miellyttävä ihminen, sen reima käytös ja +herttainen iloisuus on yhtä virkeänä raskaissakin töissä. Muistan aina, +miten viimeksi teiltä lähtiessäni kysyin, milloin hän muuttaa uuteen +kotiin. Reippaasti ja loistavin silmin hän sanoi: 'En ennenkuin täällä +on rukiit ja kaikki viljat puitu. Minun varstani äänen pitää vielä tänä +syksynä kaikua Kentän suurissa riihissä.' + +-- Niin se Anna Maria, mutta Aino se on pessyt kätensä raskaammista +töistä. Nyt kolme kuukautta on talossa ollut, ei vielä ole rikkaa +ristiin pannut, virkannut vain niitä omia koristeitaan. Väliin kädet +lanteilla puhvihihaisissa leningeissään kävellä kenkailee ja moittii +muitten tekoja. Mutta nyt se ensi kesäksi jo pääseekin Leppimäkeen, +jossa tulee olemaan oma otsa edessä. + +-- Vai niin, että Leppimäkeen Aino. + +-- Se kuuluu tahtovan semmoista, että meidän olisi ruvettava ruokolle +ja hänen päästävä talouden haltijaksi. Ei sano ennen tekevänsä talon +työtä, ennenkuin on talon emäntänä. Mooseksen kanssa olemme sanoneet, +että emme rupea hänen kynsistään katsomaan. Kun olemme toimellamme ja +ahkeruudellamme talon laittaneet siihen kuntoon, missä se nyt on, niin +tahdomme sitä hallita lopun ikäämme. Pankoot sitten meidän jälkeemme +jääneet orsille tai parsille. + +-- Vai että ruokolle! Eihän toki, eihän toki missään nimessä ruokolle, +synti on ajatellakin. + +-- Sielläpä hän, kun pääsee Leppimäkeen, koettakoon siellä parastaan. +Tila on kaikin puolin yhtä hyvä kuin Kenttäkin, tehköön ja toimellaan +nostakoon Kentän veroiseksi tai vieläkin paremmaksi. Silloin ei ole +aivan tyhjän päällä emäntänä. Vähemmästä meidän on pitänyt Kentässä +alkaa. Nyt heille annetaan kymmenen lehmän päätä, hevonen, sata +tynnyriä rukiita, viisikymmentä tynnyriä ohria, kaksikymmentä tynnyriä +kauroja ja kaikenlaista muuta irtainta. Eivät ole tyhjin käsin taloksi +lähtemässä. + +-- Eivätpä ole tyhjin käsin. Vai sata tynnyriä rukiita. Sitä ei moni +isä anna pojalleen, kummasteli ruustinna. + +Nyt tulivat rovasti ja Mooses ulkoa. Rovasti astui pitkin askelin +pöydän luokse saamaan toista kuppia kahvia ja sanoi: »Kello jo moukasi, +tästä pitää alkaa toimittautua kirkkoon.» + +Kartanokin oli jo ihan mustanaan ihmisiä ja hevosia. Ylpeät hevoset +hirnuivat kilpaa, niin että kevätaamun raikas ilma kuljetteli kaikua +kauas metsäisten mäkien rinteille. + +Kun rovasti oli kuppinsa tyhjentänyt, meni hän omaan kamariinsa, ja +Mooseskin sanoi: »Emmeköhän lähde ajoissa kirkkoon, että pääsemme +istumaan. Näyttää tulevan ihmisiä niin paljon, että tuskin mahtuvat +seinäinkään sisään.» + +-- Lähdetäänpä vain, sanoi emäntä ja nousi lähteäkseen, mutta ruustinna +otti kädestä kiinni ja sanoi: + +-- Eivät ne meidän penkkiämme täytä, lähdemme sitten kun rupeavat +yhteen soittamaan. + +-- En minä toki kaikkien ihmisten nauruksi mene herrojen penkkiin, +sanoi emäntä ja riisti kätensä irti. + +-- Mutta joka tapauksessa tulkaa kirkosta tultuanne tänne luoksemme +päivälliselle. + +-- Kiitos, kiitos, virkkoi emäntä ja kiirehti turkkia päälleen panemaan +eteiseen, missä Mooses jo oli suurta turkkiaan hartiavoimin kiskomassa +ylleen. + +Ruustinna tuli nyt emännälle auttamaan turkkia ja muistutti kaikin +mokomin tulemaan päivälliselle. + +Kirkkoon tultuaan Kentän vanhukset huomasivat, että Aino istui herrojen +penkin takana olevassa penkissä, vaalea päähuivi korkean kamman päällä +korkealla. Verkapäällisen turkin olkapäät olivat muodinmukaisesti +pystyssä kuin linnun siiventyngät ja ruskeat hansikkaat käsissään hän +selaili pientä taskussa kuljetettavaa virsikirjaa. + +Olli-Pekka istui penkin korvassa, toisella puolen käytävää. Hyvin +lyhyeksi leikattu tukka siirotti päässä ja valkea kovaksi tärkätty ja +silitetty kaulus kiilsi kaulassa. Hänkin selaili aikansa kuluksi +virsikirjaa ja väliin silmäsi Ainoa, jonka päähuivi näkyi korkeammalta +kuin kenenkään muun siinä lähellä olevan naisen. + +Muutkin ihmiset, jotka ennen olivat Olli-Pekan nähneet pitkätukkaisena, +silmäilivät häntä ja hänen vaimoansa niinkuin merkillistä, uudenlaista +ihmettä. Ja isännän ryhdillä se Olli-Pekka nyt istuikin selkä kenossa. +Ainokin näkyi tietävän arvonsa. Tiesi istuvansa korkeammalla kuin +luudan päällä. + + * * * * * + +Kostaakseen sen, että toiset veljet eivät antaneet hänelle oritta enää +kirkkohevoseksikaan, Olli-Pekka tästä päivästä lähtien ei enää kättä +puuttunut talon töihin, kulki vain isossa Leppimäessä laittamassa +kotiaan ja hakkaamassa Leppimäen metsistä kotinsa tarpeita. Siellä hän +viipyi aamusta iltaan ja hiki päässä palasi aina, usein vasta sitten +kun muut olivat jo iltasensa syöneet. + +Kotona oli nyt yhtä miestä vähemmän, mutta Hemmi, Erkki ja Tuomas +puskivat sitä kiivaammin työtä ja isäntäkin oli entistä ahkerampi, ja +niin työt sujuivat tavalliseen tapaan. Ja mieli oli kaikilla hyvä, kun +tiedettiin päästävän tuosta ainaisesta silmätikusta, Ainosta, joka aina +oli kuin väärä raha oikeitten joukossa. + +Aino kulki nyt joka päivä päähuivi korkealla hiuskamman päällä ja kädet +lanteilla uudenaikaisissa leningeissään lypsyaikana navetassa, +nähdäkseen mitkä lehmät parhaiten lypsävät, osatakseen sitten valita +itselleen. Olipa oikein kirjallinen luettelo jo valmiina, kun toukokuun +alkupäivinä alkoi maa paljastua lumesta. Luettelossa oli Onnenkukka, +Omena, Maatikki, Laukeri, Lemmikki, Juhlikki ja Tiistikki. Niinpä +tulikin se päivä, jonka Olli-Pekka ja Aino olivat määränneet +muuttopäiväkseen, Ensi työkseen he tahtoivat viedä Leppimäelle lehmät, +kun siellä oli nyt navettakin laitettu kuntoon. Kun tuli lehmien jako, +niin Olli-Pekka luki lehmäkirjansa, mutta Hemmi sanoi, että hänelle +tulee vain viisi lehmää. Viisi hänkin määräsi ja siihen Hetvin tuomat +kaksi lehmää lisäksi. + +Olli-Pekka vihasta sähisten sanoi: »Isä on luvannut seitsemän lypsävää +ja kolme hiehoa, enkä minä kysy sulta, mitä minä otan. Saat katsoa +syrjästä, jos haluttaa.» + +Hemmi jalkaa polkaisten tiuskaisi vastaan: + +-- Et ota mitä tahdot! + +-- Minä otan! + +-- Et ota! + +-- Minä otan, enkä kysy sinulta! + +-- Et ota! ärjyi yhä Hemmi. + +Nyt Aino ja Hetvikin rupesivat ratisemaan ja syntyi semmoinen sanasota, +ettei kukaan kuullut omaa ääntään. + +Isäntä oli rannalla veneitä tervaamassa ja kuuli sinne sen rätäkän ja +huomattuaan, mistä oli kysymys, nakkasi vihaisesti nahkaesiliinansa +veneeseen ja lähti kartanoon. Vakavin askelin hän tuli navetan eteiseen +missä kokousta pidettiin ja jalkaa polkaisten ärjäisi: »Hiljaa!» +Silloin taukosivat kaikkien kielet, ja isäntä sanoi vakavasti: »Meillä +ei rähisemällä asiat selviä. Mistä on kysymys?» + +Hemmi rykäisi kuivan rykäyksen ja sanoi kylmästi: + +-- Olli-Pekka aikoo ottaa seitsemän aikuista lehmää ja valita karjan +parhaat, siitä tässä on kiista. + +-- Olli-Pekka saa viisi, kuten sinäkin saisit, jos olisit lähtemässä. +Ottakoot ne viisi, mitkä tahtoo, meillä ei huonoja ole, sanoi isäntä +jäykästi. + +-- Vai viisi, vai viisi, ja itse omalla suullaan määräsi seitsemän. Vai +viisi nyt annetaan, sähisi Olli-Pekka ja ääneen yhtyivät Aino, Hetvi ja +Hemmi, niin että rähäkkä oli kahta suurempi kuin äsken. Reeta Kustaava +ja Martta nauroivat ihan sydänalojaan pidellen ja naurussa oli Erkin ja +Tuomaankin suut. + +-- Hiljaa! Kuuletteko! Hiljaa! ärjyi isäntä, mutta siitä muut vain +yltyivät. + +Emäntä tuli nyt, otti isännän kyynärpäästä ja sanoi: »Annetaan niille +mitä ne tahtovat, eiväthän ne kaikkea vie, eihän tuota ilkeä kuulla +kukaan tuollaista soidinta.» Siihen ei isäntä sanonut vastaan eikä +myötä. Emäntä otti Olli-Pekan kädestä kiinni ja veti hänet isännän +luokse. Toiset rätisijät vaikenivat pian, muutamia hammastavia ja +solvaavia sanoja enää vaihdettiin. + +Isännän kasvot olivat nyt vihasta tulisina, mutta vakavasti hän +kuitenkin sanoi: »Kyllä minä päästäkseni tästä rähinästä annan ne +seitsemän lehmää ja kolme hiehoa, mutta muista sinä, Olli-Pekka, minun +sanoneen, että sinä et ole kauan Leppimäessä talona, ennenkuin tulet +meiltä apua tahtomaan. Mutta siltä varalta on kurikka orren päässä, +pala patsahan nenässä, ei kuiva eikä märkäne. Se silloin putoaa +niskaasi, kun tulet apua hakemaan; rähise nyt siihen katsoen.» Sen +sanottuaan lähti ukko rantaan ja siihen loppui äläkkä. Koko talon väki +mielihyvällä tyytyi ukon kovaan päätökseen. Mutta Olli-Pekka ei ollut +kuulevinaan isänsä tuomiota, alkoi vain sitoa lehmien sarviin nuoria ja +puhisi itsekseen: »Vai viisi lehmää, vähän sitä sentään muistetaan +lupaustaan, vai viisi lehmää! Tässäpähän nähdään! Vai viisi lehmää +meille annetaan!» + +Hetvi ilvehti vastaan: »Mutta kurikkapa jää tänne orren päähän, ei +kuiva eikä märkäne.» + +Siitä eivät Aino ja Olli-Pekka olleet tietävinään, sitoivat vain +lehmien sarviin nuoria ja heidän Leppimäestä tulleet apulaisensa +vetivät niitä ulos sitä myöten kuin ne oli päästetty parsista irti. Ja +kohta nähtiinkin seitsemän isoa lehmää ja kolme hiehoa lähtevän +Leppimäelle päin yhdessä jonossa. Lehmät kuitenkin pitivät outona tätä +lähtöä, kun toiset jäivät navettaan. Haikeasti ammuen ne syöksähtelivät +tiepuoliin ja pystypäisinä katselivat jälkeensä näkyisikö toisia +tulevaksi, ja kun ei näkynyt, niin rupesivat tenää tekemään. Mutta kun +Leppimäkeläiset pitkät kaarakat käsissään juoksivat sitä hätyyttämään, +joka teki vastakynttä, niin täytyi oieta tielle, ja niin koko matkue +hiljalleen siirtyi eteenpäin ja lehmien entistä haikeampi ammunta +rupesi kerta kerralta kuulumaan kauempaa. + +Kun lehmät oli viety Leppimäelle, niin Olli-Pekka palasi Kenttään, +valjasti Jymyn häkkireen eteen, ajoi Hetepellon ladon eteen, missä +parhaat heinät olivat viimeisten tunnukkien varalle, ja loi niitä häkin +täyteen. Nyt täytyi Erkin Ukolla ruveta vetämään heiniä kotilatoon, +muuten ehkä Olli-Pekka olisi vetänyt ne kaikki. Niinpä Olli-Pekka +seuraavana aamuna tulikin Hetepellon ladolta heinään, mutta lato oli +tyhjä ja niin hänen täytyi niine hyvineen kääntyä Ritanotkon ladolle +ottamaan huonompia heiniä. + +Leppimäellä oli Olli-Pekka korjannut kaksi aittaa eloja varten. +Ensimmäinen suurin työ oli ruveta vetämään eloja kotiin ja +hyväntuulisena hääräili Ainokin, kun kuorma kuorman perästä tuotiin +rukiita omaan kotiin. Kädet lanteilla ei Aino nyt kuitenkaan kävellyt. +Helmat edestä päin polvien tasalle kohotettuina ja hihat yläpuolelle +kyynärpäitä hän liikkui milloin juosten, milloin kävellen. Mutta +seuraavan pyhän aikana kuultiin, että Ainolla oli kaksi palvelijaa, ja +niin leningin helmat saivat olla suorina ja uusimuotiset hihat ulottua +aina kalvosiin asti. Kädetkin tapansa mukaan asettuivat lanteille +palvelijain töitä tarkastellessa. Olipa Olli-Pekallakin oikein +täysirahkeinen renki, jonka kanssa toimitteli töitä, ja somalta tuntui, +kun nyt sai olla töitten johtajana. Ennen Kentässä piti tehdä niinkuin +isä käski, vaikka ei olisi mielen mukaankaan mennyt. + + + + +Yhdeksäs luku. + + +Rautatietä oli tehty nyt vuosi ja hiekkajunat kulkivat jo Saunajärven +kohdalle ja kuljettivat Repokankaasta täytemaata Korentosuolle. Joka +päivä näkyi suolta veturien mustan savun tupruaminen ja milloin tuuli +sattui olemaan sieltäpäin, kuului veturien kimakka vihellys +huoneisiinkin. Lepokiven kohdalle laitettiin pysäkkiä ja siinä olivat +pysäkin huoneet jo valmiit rakennusinsinöörien asunnoksi. Ne kaksi +nuorta insinööriä, jotka vuosi takaperin ensi kerran suuntalinjoja +hakkauttaessaan tulivat märkinä ja viluisina pyytämään ruokaa Kentästä, +olivat koko vuoden hyvin usein pyhän ajaksi tulleet kartanoon. Niinpä +nytkin, vaikka heillä oli Lepokiven pysäkillä valmiit huoneet +asunnoksi, he tulivat eräänä marraskuun räntäsateisena päivänä jo +varhemmin kuin tavallisesti, tälläkin kertaa märkinä ja viluisina. +Pirtissä ei ollut muita kuin emäntä Hetvin lasten kanssa. Insinöörit +löivät pirttiin tultuaan märät kintaansa pankolle niin että läiskähti +ja vanhempi heistä sanoi: »Voi, äiti kulta, kuinka meillä on vilu. +Sydänkin värisee ja läpättää kuin haavanlehti.» + +Emäntä nakkasi sukankudelman käsistään penkille ja sanoi: + +-- Onpa tässä Nokka-Kaisa lämmin. Tämä se kyllä sydänten haavat +parantaa. Hän koppasi täyden kirkkaan kahvipannun uunin kieleltä, lähti +viemään sitä kamariinsa ja sanoi: »Tulkaahan, insinöörit, minun +perässäni.» Insinöörit eivät toista kehoitusta odottaneet, vaan +lähtivät kynttä kantta jälkeen. Kun he kamariin tultuaan näkivät +emännän tulisella kiireellä jouduttautuvan kaatamaan kahvia kuppiin, +sanoi vanhempi insinööri istuessaan pöydän ääreen: »Voi miten te olette +meille aina hyvä! Ei kenelläkään äitiä parempaa.» Sen sanottuaan hän +otti kahvikupin pöydältä vapisevaan käteensä. Toisenkin insinöörin +kädessä vapisi kahvikuppi niin että emäntä sanoi hymyillen: »Kylläpä +todellakin on insinööreillä vilu, kahvikupit vapisevat käsissä kuin +ennen meidän satavuotisen muorin.» + +-- Älkää te, emäntä, sanoko meitä enää insinööreiksi, vaan nimittäkää +sillä nimellä, millä äitimme ennen nimitti. Minä olen syntynyt Tapanin +päivänä ja kauemmin eläneet ihmiset tietävät papin ristineen minut +Tapaniksi, mutta äitini sanoi minua Tepoksi. Jos hän torui minua +jostakin pahasta teosta, niin sanoi 'Teppo!' ja jos kiitti jostakin +hyvästä teosta niin sanoi 'Teppo!', jos kehoitti illalla nukkumaan, +sanoi 'Teppo!' ja kun herätti aamulla läksyjäni lukemaan, niin sanoi +'Teppo!' Sentähden se nimi on mielestäni niin pyhä, että soisin sen +kuulevani kaikkien hyvien ihmisten suusta. + +-- Minut kuuluu pappi kastaneen Väinämöksi. Äidiltäni en kuullut muuta +nimeä kuin Väinö, mutta isä varsinkin pahalla tuulella ollessaan sanoi +minua Vätöksi. Savossa nimitetään tylsäpäistä miestä Vätöksi, tottapa +se sopi hänen mielestään minulle nimeksi, kun oli pahalla tuulella, +mutta paremmin minäkin omaksuin sen äitini suusta kuulemani nimen kuin +tuon isän antaman. + +Emäntä täytti toiset kupit ja meni sanomaan tytöille, että tuovat +kamarin uuniin puita. Hän toi sieltä sukankudelmansa ja istui pöydän +taakse kutomaan. Kohta tytöt toivatkin sylyksensä kuivia honkaisia +pilkkeitä, ja niitä sylistään heittäessään Reeta-Kustaava iloisesti +nauraen sanoi: »Ja taas ovat nuo tuonnoiset harakat tuonnoisissa +seipäissään.» + +-- Niinpä ovatkin. Teitä on aina niin haikea ikävä, että täytyy päästä +aina näkemään, nytkin kesken päivän. + +-- Sen nyt tietää aivan arvaamalla, että teillä on ikävä meitä, sanoi +Martta naurusuin ja valkea hammasrivi näkyi kuin pulmusparvi +elokuhilaan harjalta. + +-- Se ei ole vaikea arvatakaan, että insinööreillä on meitä ikävä. +Kumma että pysyvät terveinä, sanoi Reeta-Kustaavakin nauraen ja +kiireimmän kaupalla pisteli puita kamarin uuniin pystyyn, sillaikaa +kuin Martta muutamasta halosta vuoli lastuja sytykkeiksi. + +-- Kuten olette arvanneet, me emme tästä talosta osaa erota, ennenkuin +saamme nämä tämän talon viimeiset tyttäret emänniksemme. Vai mitä sanoo +äiti? + +-- Hohhoi! Saatte kai ne karjakörrit, lantakäpälät, kun ette muuta +tahtone, sanoi emäntä nauraen niin, että hänenkin suustaan näkyi terve +ja puhdas hammasrivi. + +-- No nyt sen kuulitte, sanoi Teppo. + +-- Kyllä kuulimme että lähtö tulee, ei muuta kuin hynttyyt kokoon, +mutta kylvetään kai ennen lähtöä, sanoi Reeta-Kustaava ja lähti +huoneesta. + +-- Kylvetään toki, sanoi Teppo ja katsoi raolleen jääneestä ovesta +Reeta-Kustaavan jälkeen, kun tämä salin yli kulkien meni toiselle +ovelle. Martta sytytteli uunin suussa puita ja sanoi nauraen: »Eipä se +rakkaus taida vielä olla kovinkaan tulista, koska nuo puut niin +vaivalloisesti syttyvät.» + +-- Niin se on teidän puolelta vielä kylmää, mutta vähästä sen sanotaan +rakkaudenkin syttyvän niinkuin syttyvät nuokin puut siinä uunissa... +Kas sitä, nythän se jo rupeaa hulmuamaan. + +-- Niinpä hulmutkoon sitten. Se kieltoa, mikä minusta, sanoi Martta ja +pyörähti vikkelästi ulos, kun näki halkojen pesässä syttyvän palamaan. + +-- Se on totta, että mielellään niitä näkee noita tämän talon tyttäriä +askareissaan. Se on niin vaivatonta ja niin reimaa hyvällä ja pahalla +säällä, sanoi Teppo. + +-- Kyllähän noitten jäljessä näkyy kelkka kääntyvän, sanoi emäntä. Ne +kun ovat terveitä ja pienestä lähtien töihin tottuneet. Meidän isäntä +ei ole hellitellyt lapsia. Ne kun ovat alkaneet vähänkin kynnelle +kyetä, niin niitten on täytynyt lähteä kesällä, talvella. + +-- Niinpä onkin talo kohonnut tämmöiseksi, sanoi Teppo. + +-- Poikain ja tyttöjen ansio kai se on. Emmehän suinkaan tässä me +kahden olisi tätä tämmöiseksikään saaneet. Talo oli meidän tullessa +sellainen rähjä, että kaikki oli uudesta alettava juuri kuin pystystä +metsästä, ja vierasta emme ole pitäneet päivääkään. + +-- Vai ei päivääkään. Kyllä tässä on talon väki saanut lähteä tuulella +jos tuiskullakin. + +-- On saanut lähteä tuulella ja tuiskullakin. Ja kun olisivat pysyneet +koossa, niin olisi tässä katosta ja katonalaista kaikillekin, mutta +eivät näy tyytyvän kotiin. Niin hajoavat kuin linnun poikue, kun +pääsevät korva korvan tasalle. Eipä vielä tuonikaan osattomaksi +heittäytynyt. + +-- Se on luonnon laki. Tuskin käy koskaan niin, että semmoinen +lapsijoukko kuin teilläkin yhdeksän lasta, olisi miehen ikään tultua +yhdessä kodissa synnyinkehtonsa ympärillä, vaikka se synnyinkehto ja +lapsuuden leikkitanner on jokaiselle rakkain paikka maailmassa. Sitä +kun miehen ikään tullaan, niin se oma tulevaisuus rupeaa kangastamaan +edessä ja niin sitä rupeaa valmistautumaan sille taipaleelle. Siinä +tulee vielä omat, hyvinkin viattomat taipumukset määrääviksi. Sen +tiedän itsestäni. Minun isäni on Etelä-Suomessa Taulaniemen pitäjässä +isommanpuoleisena maanviljelijänä. Hän minut poikasena ollessani +kustansi kouluun. Koulussa olinkin etevämpi useita muita tovereitani, +sain aina luokalta päästessäni paremman paperin kuin moni muu +vertaiseni ja ikäiseni. Niinpä isäni uskoi minun vielä kerran saavan +professorin tittelin, mutta minä käännyinkin teknilliselle alalle, kun +luonnossani tunsin siihen voimakkaamman vedon. Ja enpä häntä vielä osaa +sitä valintaani katua, sillä nyt, vaikka on ikävuoteni vasta alulla +neljättäkymmentä, niin olen jo virkamies alallani ja varmaan +semmoisilla tuloilla kuin nekin professorin tittelin tavoittelijat. + +-- Olen kai minä kysynyt, mutta en muista, minkälainen palkka teillä +on. + +-- Onpahan vain seitsemänsataa kuussa ja vapaa elanto, ja ensi +uudeltavuodelta tulen kuulumaan ylempään luokkaan, joten parisen sataa +tulee kuussa kohoamaan palkkakin. + +-- Jopa tuota sitten kykenee perustamaan oman kodinkin. Tässähän +Siuruassa metsäherra Stenbomilla on roimakoita tyttöjä ja on vara +valitakin. Oletteko niitä nähneet? Niistähän saatte, varsinkin siitä +Huldasta, oikein muhkean rouvan. + +-- Olemme nähneet jokaisen, varsinhan niitä meille näytettiin tässä +kesällä eräänä pyhänä. Saimme kunnian olla oikein kutsuvieraina perheen +päivällisillä ja oikein vastapäätä Huldan kanssa söimme sorsapaistia, +niin että rotisi. Mutta en minä silti siitä joukosta valitse eukkoa. Se +päivä kun kerran valkenee, että tulee kodin perustaminen, niin +talonpoikaistytöstä se sattuu emäntä siihen kotiin. + +-- Hm. Siitä ei tule koreata. Jos herrasmies ottaa pelkästä +talonpoikaistytöstä rouvan, niin se raja tulee ilmoisen ikänsä näkymään +yhtä selvänä kuin jos tuohikontin toinen puoli olisi kudottu nahasta. +Sitä nauraisi jokainen, kuka vain leivälle suunsa aukaisisi, +nauraisivat hevosetkin, kuten sanotaan. + +-- Ei se aina niin ole. Taulaniemen tuomari nai palvelijansa, mutta kun +se rouvineen aina ajaa autolla, niin moni rouva saa kadehtia. Ja kun se +rouva tulee kotiin, niin ei odota se palvelijan kädestä ruokaa +pöydälle, itse laittaa ja pieksukengissään kävellä keikuttelee niin +että sillat notkuvat, ja saa se äiti maidon lehmästäkin, jos niin +tarvitaan. Arvelematta se tarttui syliksi heinäläjäänkin viedäkseen +niitä lehmille, vaikka on niin kadehdittavan komea rouva. Työkyky ja +työhalu se ihmisen ihmiseksi tekee, kun hän vain sielultaan on ihminen. +Sitä jo nykyajan nuoret herrat pitävätkin silmällä ja eukkoa +valitessaan jättävät ne silkkisukkaiset hienostelijat tyhjän +toimittajille katukeikareille. Sen tietävät nykyajan herrasneitosetkin +ja yrittelevät ihmeeksi hekin työntekoa. Kesällä niitä nähdään harava +käsissä heinäniityllä ja sirppi käsissä leikkuupellolla, mutta niitten +työn teko on kuin heikkoa kajastusta siitä työnteosta, joka lähtee +lapsuudesta asti työtä tehneen käsistä. + +Kuului salista kiireitä askeleita, ovi aukesi, siitä ilmestyi +Reeta-Kustaavan iloiset kasvot ja hän sanoi: »Onpa täällä äiti +vartioimaan uunia.» + +Teppo jouduttautui sanomaan: »On täällä uunin vartioita, mutta tulehan +meitä katsomaan.» + +Reeta-Kustaava ei ollut kuulevinaan, rupesi painamaan ovea kiinni, +mutta tuli sisään, kun äiti sanoi: + +-- On tässä pannussa sinullekin vielä tilkkanen kahvia. + +Seisaaltaan hän otti pöydältä kahvikupin ja rupesi juomaan, mutta Teppo +sanoi: »Istuhan toki tähän rahille minun viereeni.» + +Reeta-Kustaava pisti vastaukseksi: »Hyvä ei hävetä, saatan kai minä +istua», ja istuutui selin Teppoon samalle nelijalkaiselle jakkaralle ja +hörppi kahvia. + +Tepolla oli taskukirja ja lyijykynä käsissään, josta siinä uunin edessä +lämmitellessään oli katsellut tänä päivänä työssä olleitten miesten +nimiä. Niin hän nyt Reeta-Kustaavan kahvia juodessa takaapäin +lyijykynän varrella koputti Reeta-Kustaavan korvan lehteen ja sanoi: +»Niin todella. Se on nyt päätetty, että meitä ei erota muu kuin kirkon +kirves ja rautalapio.» + +Reeta-Kustaavalta pakkasi tulemaan nauru niin että yritti kahvi +purskahtaa suusta ja kahvikupit pudota käsistä, mutta hän sai kuitenkin +pidätetyksi. Sanoi vain: »Kylvetäänhän ensin. Minä panin jo saunan +lämpiämään tavallista aikaisemmin, kun siinä ei kuitenkaan yhdellä +lämmityksellä kaikille kylpijöille riitä löylyä. Me kun olemme niitä +ensi uunin leipiä, niin kylvemme ensi saunassa. Sitten rautatien +työmiehet lämmittäkööt ja kylpekööt vaikka koko yön ja huomisen +päivänkin, kunhan maanantai-iltana joutuu sauna meille.» Sen sanottuaan +Reeta-Kustaava heitti kahvikuppinsa pöydälle ja meni ulos, niin että +märät hameen helmat raskaasti heilahtivat oven pieleen. Ja kiireesti +pakenevat askeleet rupesivat kuulumaan salista. + +-- Oletteko te sukulaisia, kun olette niin yhden näköiset kuin +veljekset. Olen tainnut jo kysyäkin, mutta en muista. Tässä touhakassa +ei pikku asioita muista. + +-- Olemme veljesten lapset ja sen tähden olemmekin aina yksissä kuten +veljekset. Pienestä pahasta kun olemme olleet yksissä, niin tekee mieli +miehinäkin näkemään toisiamme. + +Isäntä oli rautatien työmiehille ollut punnitsemassa lihaa, voita, +leipää ja kalaa. Hänkin tuli nyt kamariin, aukaisi kaappinsa ja +nuttunsa taskusta nosti kahmalon täyden paperirahoja ja toisista +taskuista pari kourallista hopeaa ja kuparia ja asetteli ne kaappinsa +laatikkoon järjestykseen. + +Insinöörit katsoivat pitkään isännän rahojen järjestelyä, kun hän oikoi +ja laitteli kaikki samanmääräiset rahat samoihin pinkkoihin. Kaapin +varsinainen rahalaatikko näytti tulevan kukkuroilleen, niin että moneen +kertaan piti käsin painella oikein hartiavoimin. Teppo se viimein +sanoi: »Kyllä se isäntä tänä kesänä on tainnut monet kouralliset näiltä +meidän työmiehiltämme nyhdellä. Sen kuuleekin tuolla työmaalla, kaikki +ne vain sanovat, että Kentästä sitä pitää noutaa, kun siellä on +helpompaa kuin valtion myymälässä.» + +-- Kyllähän tuota on tänä kesänä vähän tullut, kun on ollut antamista. +Mutta mitäpä tuolla kohta lienee rahalla virkaa, sitähän on nyt +jokaisella mässätä miten osaa. Pienet pojatkin satamarkkasilla ostavat +lihaa ja voita ja letkavarsipiipuilla polttavat venyvää vaakunaa. Eikä +nyt rahan vähyyttä valita vanha eikä nuori, kaikilla entisillä +kerjäläisilläkin sitä on, kehuvat oikein, että rahaa on kuin roskaa. + +-- Ei sitä silti paljon ole, vaikka sitä näyttää olevan, se on pinnalla +kaikki. Tänä päivänä sitä on taas ollut, kun eilen annettiin kahden +viikon tili, mutta moni ja varsinkin ne kehujat ovat eilisen tilin +päähän toisiltaan lainanneet -- ja taas tulevan viikon lopulla on sama +peli. Kun olisi rahaa yllin kyllin, niin eheämmät olisivat pukimet, +mutta monellakin on vain riekaleita, kuten olette nähneet. + +-- Niinhän tuo siihen nähden näyttää, mutta on sitä taas tänä päivänä +niillä ollut joka taskussa, sanoi isäntä ja painoi kaappinsa oven +kiinni, pyöräytti lukkoon ja pisti avaimen taskuunsa. + +Samassa kuului salista juoksevia askeleita, ovi aukesi, ovenrakoon +ilmestyivät Martan pyöreät kasvot: »Kylpemään!» + +-- Menkää te insinöörit ensin, sanoi emäntä ja nousi pöydältä +kahvineuvoja korjailemaan pois. + +-- Menkää vain talonväki ensin, sanoi Teppo. + +-- Menkää, menkää insinöörit, hoputti isäntäkin. + +-- No, kun niin tahdotte, sanoi Teppo ja alkoi riisuutua lähtemään. + +Insinöörit pyörähtivät ulos ja samassa nähtiin heidän Hemmin, Erkin ja +Tuomaan kanssa kilpaa juoksevan saunaan. + +Isäntä päällysvaatteita riisuessaan sanoi: »Nyt on saatu jo rahaa tänä +kesänä kokoon niin paljon kuin Olli-Pekalle maksettiin. Kyllä sitä +rahaa tulee, mutta ei maksa mielestä miltäkään ollessa yötä päivää +pyhin arin tuollaisessa touhakassa kuin markkinoilla. Eikä tiedä mitä +vielä tapahtuu. Myötäänsä kerrotaan niistä kylistä, missä useita +rautatietyöläisiä asuu, varkauksista ja ryöstöistäkin. Se sentään +johtunee siitä, että ne siellä saavat juoda ja mellastaa mielensä +mukaan, meillä ei ole asiaa juominkien pitoon. Nuokin insinöörit +taitavat olla aivan raittiit.» + +-- Aivan ne sanovat olevansa raittiit, minä jo kesällä kysyin heiltä +itseltään. Mutta muuten minulla niistä noihin meidän tyttöihin nähden +on hieman ikävä ajatus. + +-- Miten niin? + +-- Näyttävät niin likenevän noita tyttöjä, lienevätkö kosinta-aikeissa. +Äskeiset niitten puheetkin sitä ajatusta minussa uudistivat. Niin +perinpohjaisesti puhuivat, minkä tähden he eivät ota eukkoja +herrasneitosista. + +-- Se pelko lienee aivan turha. Olen minä kesäkauden pitänyt niitä +silmällä, kun ne ovat tehneet seuraa tyttöjen kanssa ja pyhäiltoina +olleet soutelemassakin. Mutta se tulee vain siitä, että ovat +samanikäisiä nuoria, jotka kaipaavat huvitusta. Insinöörien täytyy +täällä ottaa niistä ihmisistä hupinsa, joita on lähellä, kuten runossa +lauletaan: 'Puhelen Jumalan puille, haastan haavan lehtysille', ja +sanotaanhan, että niinkuin metsään huutaa, niin metsä vastaa. Nuo pojat +ovat muuten niin siivoja poikia, etten mitenkään voi uskoa heidän +pahassa tarkoituksessa hyvittelevän meidän tyttöjä ja tytöt taas ovat +siksi järkeviä, että tietävät säätynsä eivätkä anna juolahtaakaan +mieleensä sellaisen ajatuksen, että tulisivat heidän vaimoikseen. +Kuitenkin olisi paras ajoissa varoittaa ja kieltää, jos huomaisi +sellaista. + +-- Kieltämisestäkö se sitten on apu. Muistan hyvin elävästi oman itseni +niiltä ajoilta. Oli minullakin koti, jossa ei ollut minkään puutetta ja +vanhukset niin hyvät, ettei kenelläkään parempia, jota paitsi olin +vielä ainoa talon perillinen. Minua kielsi isä, kielsi äiti, kielsi +jokainen naapuri, mutta etkös muista, oliko siitä apua. Minä en +yritäkään kiellellä, jos niikseen tullee. Muuten minä pääasiassa olen +samalla kannalla kuin sinäkin. + +Isäntä heittää lopsautti jalastaan riisutun märän kenkänsä lattialle ja +päättävästi sanoi: + +-- Niin se on kuin minä sanon. Insinöörit ovat talonpojan poikia, +pieninä pahasina ovat olleet talonpoikaisten vertaistensa kanssa +yksissä, ja niin täällä erämaan sydämessä, kun ei heillä ole arvonsa +vertaisia tovereja, herää lapsuusajan muisto ja unohtaen oman arvonsa +he jakavat ilonsa ja huvinsa talonpoikaisten kanssa. Mutta kun pääsevät +säätyläistensä pariin, niin talonpoikaistuttavat unohtuvat. Jos olisin +heidän seurustelussaan jotakin arveluttavampaa huomannut, niin meiltä +olisivat saaneet muuttaa majansa aivan sillä kerralla. + +-- Kyllä ne ovat todella siivoja, somia poikia, eivät ollenkaan +vaativia herroja, vaan ennemminkin palvelevia. Äskenkin kun minulta +sukkapuikko putosi käsistä lattialle, niin tuo vanhempi insinööri +hyppäsi sitä ottamaan ja antamaan minulle käteen juuri kuin pieni +poikanen. Samalla ovat niin komeita ja reippaita miehiä, että +mielellään heitä näkee. Äidiksi sanoivat nytkin, kun tulivat viluissaan +ja märkinä kotiin. + +-- Ovat ne kyllä somia poikia. Ei niitä todellakaan ennen vanhaan +kestikievariaikana noin toiselle arvoa antavia herrasmiehiä nähnyt. +Rovasti menneenä kesänä sanoikin, että nyt ovat jo herrat toisenlaisia +kuin neljäkymmentä vuotta sitten, ja taitaa siinä perää ollakin. + +-- On paljonkin perää. Ei ollut ennen sellaisia pappejakaan kuin +nykyinen rovasti on ja olisiko missään ihmistä miellyttävämpää kuin +ruustinna, sanoi emäntä ja katsoi akkunasta saunaan. + +-- Eikö niitä jo ala näkyä sieltä tulevaksi? + +-- Ei noita vielä. Martta tuo vain näkyy taivaltelevan saunan edessä, +on tainnut tulla lämmin siellä löylyä lyödessä... Jopa tuo Erkki +työntyy. Jopa Hemmi ja Tuomaskin... Jo tulevat nekin insinöörit. Tyhjä +siellä on sauna, saat pirtistä käskeä toveriksesi niitä rautatiemiehiä, +ketä tahdot. + +-- Saatan minä kylpeä yksinänikin ja tule sinä pesemään. En ole +päätänikään pessyt sitten kuin viime lauantaina... Kun kaikki talonväki +on kylpenyt, niin kylpekööt sitten nuo vieraat, ja kun loppunee löyly +kesken, niin lämmittäkööt lisää. On sinne puita jo sitä varten varattu, +porisi isäntä mennessään ulos ja avonilkkaiseen pannuissa märissä +kengissään raskaasti kävellä lopsutteli saunaan päin. + + * * * * * + +Rautatie jatkui edelleen, niin että insinöörit eivät päässeet tulemaan +Kenttään ennen kuin seuraavana lauantaina ja silloinkin vaivalloisen +matkan takaa. He olivat kaikille ystävällisemmät kuin koskaan ennen ja +tyttöjä hyvästellessään puristivat niitten käsiä lujemmin kuin +milloinkaan ennen. Teppo sanoi Reeta-Kustaavalle: »Muistattekohan te +meitä koskaan?» + +-- Ikämme toki, sanoi Reeta-Kustaava iloisesti nauraen ja pudisti Tepon +kättä. + +Työmiehiäkään ei ollut Kentässä tämän pyhän aikana enää kuin muutamia +ja tulevan pyhän aikana ei ollut yhtään, joten se rautatie työväkineen +oli mennyt ohi kuin kevättulva, joka kohisee koskissa uhaten sen +rantoja ja rantametsiä, mutta kun on mennyt ohi, niin heikkenee koskien +kohina ja kesän rauha palaa kaikkialle. Niinpä Kentän talossakin oli +nyt entinen erämaan rauha ja oli kuin raskaan työviikon perästä olisi +tullut sunnuntai. Mutta entistä selvemmin näkyi se aukko, minkä Anna +Maria ja Olli-Pekka olivat jättäneet. Nyt tuli vain kolme murakuormaa +pellolle sen sijaan että ennen oli tullut neljä ja navetasta palasi +pirttiin rukkiensa ja kankaittensa ääreen vain kolme entisten neljän +sijaan ja kankaita oli pirtissä nyt kolmissa kangaspuissa, kun ennen +oli ollut neljissä. Kaskikin oli viime kesänä tullut hakatuksi puolta +pienempi kuin tavallisesti muina kesinä. Riihien puintikin loppui vasta +lokakuun lopulla, ennen se oli loppunut syyskuussa. Marjasäilykkeitä +oli nyt vain kolmessa tynnyrissä, kun ennen oli ollut seitsemässä. Oli +kuin taivaanranta olisi ruvennut hämärtymään pilveen. Alakuloiseksi +teki se isännän ja emännän mielen, kun rupesi näkymään, että heidän +taloudessaan rupesi vierimään alaspäin harja, joka tähän vuoteen asti +oli kerta kerralta kohonnut ylöspäin. + +Erkin morsian Sivolan Laara tiedettiin työhaluiseksi ja reimaksi +ihmiseksi, ja nyt oli joulun aikana aiottu pitää Erkin häät. +Toivottiin, että Laara Anna-Marian sijan edes puolittain täyttäisi ja +olikin hän taloon tultuaan työssä käsinä paremmin kuin Aino. Mutta ei +kulunut monta viikkoa, ennenkuin navettakartanosta rupesi kuulumaan +Hetvin ja Laaran välisiä riitoja ja toisilleen niskaköyttä vetäen +miniät palasivat pirttiin. Hetvi ja Laara rupesivat miehilleen +toimittamaan, että pääsisi toinen tai toinen pieneen Leppimäkeen omaksi +taloksi kuten Olli-Pekkakin. Ja kun niitten Hetvin ja Laaran välit +pahenivat päivä päivältä, niin isäntä määräsi Erkin lähtemään pieneen +Leppimäkeen. Niinpä seuraavana keväänä kesän tultua nähtiin Erkin ja +Laaran karjoineen vaeltavan pieneen Leppimäkeen, kuten kaksi vuotta +sitten Olli-Pekka lähti isoon Leppimäkeen. Nyt täytyi Kenttään ensi +kerran miesten avuksi ottaa renki. Se oli nyt kaikkien mielestä kuin +väärä raha oikeitten joukossa. Hän näytti aina työssään ajattelevan, +että kun tuo päivä joutuisi iltaan, kun taas talon miehiltä aina päivä +loppui kesken. Meni kuitenkin kesä, oltiin taas marraskuussa. Rautatie +oli tullut ja sen mukana monenlaista hommaa. Metsien ostelijoita ja +talojen ostelijoita metsien tähden kulki toinen toisensa perästä, ja +jokainen kehui itseään paremmaksi ostajaksi kuin sen ja senkin yhtiön +asiamies oli. Ja tukkisavotoita kerrottiin ensi talvena tulevan useita +kymmeniä yksin kuuluvin. Loukkolahden Salmo tuli nyt Kenttään eräänä +marraskuun pilvisenä iltana. Salmon partaisista kasvoista ja kiiluvista +silmistä huomasi Salmon tietävän jotakin tavallista enemmän. Kun isäntä +näki, että on sitä Salmolla nyt sanomista, niin varsin kysyi: + +-- Mitä sitä nyt sinne Siuruaan päin kuuluu? + +Salmo rykäisi ja sanoi: + +-- Ei tuota muuta niinkään erityistä, kuin että Siuruan kylässä on +tällä viikolla tehty isoja kauppoja. + +-- Miten niin? + +-- On kolmetoista taloa myyty pohjineen. Viisi taloa on vielä myymättä, +kun eivät vielä ole sopineet hinnoista, mutta kyllä ne myyvät nekin. Ei +tuolla Järvenpääläiselläkään kuulunut olevan kuin sadan markan riita... +On sitä tällä viikolla Siuruan kylässä liikutettu rahaa, +kuusisataatuhatta oli eilen viety pankkiin ja ovat kai ne useita +tuhansia itselleenkin käsirahoikseen jättäneet. + +-- Onpa siellä rahaa, mutta ei paljon. Tuskin miljoonan isäksi pääsee +koko kylä, jos jokaisen tilkun myyvät, sanoi isäntä ylenkatseellisesti. + +-- Eikö tuo sentään likeltä kaapine. Kuuttakymmentä tuhatta kuuluttiin +Hakalaisellekin tarjottavan, mutta seitsemääkymmentä tuhatta kuului +tahtovan. + +-- Mikä yhtiö se on niitä maita ostanut? + +-- Se Runströmin yhtiö. Sehän se nyt siipensä tuntuu levittävän yli +koko seutukunnan. Siuruan joen Lappakoskeen kuulutaan saha +perustettavan ja yhtiö kuuluu tekevän oman rautatien tänne Lepokiven +pysäkille ja sitä tietä hyrryttelee puutavaransa maailman ääriin. + +-- Kummia kuuluu, kun kokonaisia kyliä yhtiöille... Outoa on +kuullakin... Etkö sinä rupea meille rengiksi, vähiksi tahtovat miehet +käydä? + +-- Eihän sitä nyt osaa rengiksi ruveta, siksi hyviä ansioita tuntuvat +nämä yhtiöt lupaavan, eikä tuokaan ruokatavara ole kovin kallista nyt, +kun tuli tuo rautatie. Ja yhtiön urakkatyössähän sitä ei ole kenenkään +orja, tekee minkä tekee ja päiviä ei ole kirjassa, jos kesken päivinkin +heittää... Arvelin ruveta tuosta Hepokankaan metsästä tukinhakkuuseen, +kun siitä kuuluttiin ruvettavan aivan heti ottamaan puita. Lähdin +täällä tuumimaan, sopisiko tässä teillä olemaan majaa. Tästä saisi +paikoiltaan niinkuin särpimen ja leipääkin. + +-- Niinhän se on, että taloihin sitä sentään niitten savotan miesten +täytyy turvautua... Ajatelkaahan, eiköhän nekin Siuruankyläläiset vielä +kerran turvaudu taloihin, ne jotka nyt taloistaan jouduttautuvat +irtolaisiksi. + +-- Nuori väki kuuluu kaikki lähtevän Amerikkaan, kun siellä on nyt niin +hyvä aika; vanhimmat kaljupäät nuo jäänevät tänne. + +-- Se lieneekin parasta. + +-- Se on parasta siinäkin suhteessa, että siitä on etua meille, jotka +jäämme tänne. Yhtiöitten täytyy maksaa meille niin hyvät palkat, että +pysymme töissä, kun ei ole varaa valita miehiä. + +-- Tokkohan tuolla olisi sielläpäin ketään, joka rupeaisi rengiksi +mistään hinnasta? + +-- En luule olevan. Yhtiön töihin ne yrittävät kaikki. Niitä ne nyt +koholla kourin odottavat jokainen. Hakalainenkin on tiedustellut +renkiä, mutta ei kuulunut eilen vielä olevan. Pyysärkän Tehvollekin oli +tarjonnut kahdeksaa sataa ja täydet vuosivärkit, kahdet pitkävartiset +saappaat, kahdet kintaat ja kahdet alusvaatteet, mutta ei ollut Tehvo +päätäänkään kääntänyt. Savottaan kuului menevän siksi, kunnes +kevätpuoleen lähtee Amerikkaan, kun muutkin alkavat lähteä. Niitä +satoja henkiä kuulostaa olevan aikeessa lähteä yhteen matkaan. + +-- Se on sitten oikeata kansainvaellusta. + +-- On se. + +-- Oletko ollut puhein sen naapurisi Kärpäskankaan Pertun kanssa, eikö +tuo rupeaisi rengiksi, kun sillä on se vanhin poika siksi kynnellä, +että mökin sulana pitää? + +-- Tänä aamuna oli Perttu meillä. Se on sekin suin päin menemässä +poikineen savottaan, juuri tähän samaan metsään minun kanssani. + +Pojat olivat tähän asti äänettöminä kuunnelleet isänsä ja Salmon +keskustelua, mutta nyt Hemmi sanoi jäykästi: »Me emme tiedustele +renkiä. Me teemme itse mitä kerkeämme. Tuo rautatie kun tuonkin elon +hinnan helpotti, niin jätämme halmeenviljelyksen sikseen ja osan +peltojakin heitämme nurmeksi, mitä emme jaksa omin väkinemme hoitaa +sulina. Se on selvintä. Väkivetoon ja palkan ulpalla jos jonkun +saisikin rengiksi, niin siinä koirassa ei ole haukkujaa, joka kahleessa +metsään viedään. Nähtiinhän malli jo viimekesäisestä rengistä. Sekin +saatiin väkivetoon tinkimällä. Mutta se tekikin työtä siksi, että tuppi +heilui, työn joutumisesta ei ollut huolta.» + +-- Niin tuota täytynee tehdä, vaikka taaksepäin menevän talon merkki +sekin on, että pellot alkavat jäädä nurmiksi, sanoi isäntä +alakuloisesti ja alkoi riisua kenkiä jaloistaan. + +-- Niin... Mitä te siihen minun asiaani sanotte? muistutti Salmo +tyynesti. + +-- Kun et niitä ryyppytovereitasi tuo mukanasi etkä itse tule päissäsi, +niin onhan tässä pirttiä. Päissäsi jos tulet, niin yönselkään silloin +on lähtö. + +-- Minun humalastani ei ole haittaa kenellekään. Jos minä olen +päissänikin, niin minä saatan olla hiljaa kuin hiiri loukossa. + +-- Vaikka olisit kuinka hiljaa, jos vain tulet päissäsi, niin ovelta +palaat, usko se. + +Salmo koppasi kintaansa viereltään, hyppäsi ylös ja puolimatkassa oveen +virkkoi: »Hyvästi!» + +Salmon raskaat poistuvat askeleet kuuluivat eteisestä ja eteisen ovi +samassa jysähti kiinni tavallista kovemmin. Isäntä harmistuneena sanoi: +»Tuokin kutju on se sitten sen rikkaampi, on sillä sitten sen eheämmät +vaatteet päällä, jos savotasta saa suuria palkkoja. Leikilläni häntä +toki rengiksi tahdoinkin. Kuka häntä ilkeää nähdä, se pyhän aikana aina +hakisi ja kaivaisi viinaa vaikka sinisen kiven sisästä ja maanantaina +ei olisi työn hyvää. Pysyköön vain savotassa ja pysykööt kaikki +savotassa. Tosiaankin, tehdään itse töitä mikä keritään.» + +-- Se se selvintä on, toisti Hemmi ja rupesi hänkin heittämään +kenkiään. + + + + +Kymmenes luku. + + +Oli lauhkea päivä joulukuussa. Pehmyt etelätuuli verkalleen heilutteli +puitten oksia, räystäistä tippui vettä ja huurrekokkareet putoilivat +puitten oksilta. Ainon palvelija, Tilta, juosta reuhotti avopäin +Kenttään ja kun kartanolla tapasi Tuomaan, niin kysyi kiireesti: + +-- Missä ovat tytöt? Minulla olisi asiaa. + +-- Tuolla kai ne ovat navetan puolessa, virkahti Tuomas +välinpitämättömästi. + +Tilta lähti sinne juoksujalassa, mutta kun Reeta-Kustaava kuuli heitä +kaivattavan, niin tuli navetan eteisen ovelle vastaan ja sanoi +iloisesti: + +-- Mikä se nyt Tiitalla on, kun on niin kiireisen näköinen kuin olisi +sienat tulessa? + +-- Eipähän mitään sen kummempaa kiirettä, lähdin vain täällä emännän +tietämättä käymään, kun tänä iltana on Lepokiven pysäkillä yhtiön +pirtillä tanssit. Sinne tulee se maanmainio viulunsoittaja Katajaselän +Nikoteemus ja Okkolan Weerus, toinen mainio hanurinsoittaja +soittajiksi. Minä Selman kanssa ja pienen Leppimäen Saimi lähdemme +sitten kun ilta-askareemme olemme tehneet. Etkö sinä ja Marttakin lähde +mukaan? Me tulemme tätä kautta. + +-- Päästääkö se emäntä teitä tanssiin? + +-- Ei emännällä ole sanomista mitään, kun me lähdemme ilta-askareet +tehtyämme. Nythän on kahdeksantuntinen työpäivä jo laillinen. Emme me +Selman kanssa kysy lupaa emännältä paremmin kuin isännältäkään. Yö on +minun omani, olinpa missä tahani... Lähdettekö, että tulemme tätä +kautta? + +-- Emme me lähde. Kun me emme ole ikänämme tanssineet, niin emme +puujumaliksi loukkoon seisomaan lähde. + +-- Kyllä pojat opettavat tanssimaan, kyllä siihen heti oppii. Kyllä ne +pojat vievät, kunhan ei vain jalkoihinsa sotkeudu. + +-- Emme me kuitenkaan lähde, opettakoot pojat muita. + +-- Vanhoiksipiioiksiko te sitten aiotte jäädä? sanoi Tilta niskojaan +keikauttaen ja lähti juosta leuhottamaan takaisin. + + * * * * * + +Tulevana yönä ei Kentän vanhaa emäntää nukuttanut. Oli kuin paha enne +olisi vaivannut. Hän laskeutui vuoteelleen ja koetti painautua +peitteisiin mitään ajattelematta. Mutta ajatuksia ei saanut asettumaan, +ne vaeltelivat kaikkia elämässä tapahtuneita ikävyyksiä muistelemassa. +Hän nousi taas vuoteeltaan, veti kengät avonilkkaisiin jalkoihinsa, +sytytti tulen lyhtyyn ja meni navettaan katsomaan oliko siellä tuli +jäänyt pahasti tai joku muu kohta epäkunnossa, mutta sielläkään ei +ollut mitään. Kaikki lehmät märehtien ja sieraimistaan raskaasti +tuhautellen vain makasivat eivätkä olleet näkevinäänkään emäntää, +vaikka tämä kulki halki navetan ja silmäsi jokaista elukkaa. Sitten hän +tuli pirttiin katsomaan olisivatko kuitenkin tytöt tai pojat menneet +tanssiin, mutta sielläkin olivat tytöt ja pojat kotona, nukkuivat +sikeintä untaan. Reeta-Kustaavan silmiin kuitenkin koski lyhdyn valo, +hän heräsi ja kysyi: »Mitä te etsitte?» + +-- En mitään. Kun minua ei tänä yönä nukuta, niin tulin katsomaan +olisitteko tanssiin menneet. + +-- Hm. Tanssiin! virkkoi Reeta-Kustaava ja painoi päänsä peitteen +sisään. + +Emäntä sammutti lyhtynsä ja meni hiipien vuoteellensa, jottei isäntä +heräisi hänen liikkeistään, kun sekin kuorsaten nukkui sikeintä +iltauntaan. Mutta ei vieläkään tullut unta. Oikein tuntui pahalta, kun +aina ja aina tuli ikäviä muistoja mieleen ja kaikki aivan mustimmissa +väreissään. Emäntä painautui taas peitteitten sisään, veti jalkansakin +koukkuun, kuten ennen pikkutyttönä nukkuessaan, ja koetti olla peitteen +alla kauan, jottei silmiin näkyisi mitään. Viimein kuitenkin +hengitettävä ilma rupesi tuntumaan tukahduttavalta, hän nosti peitteen +laitaa saadakseen raitista ilmaa henkeensä. Mutta silmät sattuivat +katsomaan akkunaan ja ulkona huurteisissa puissa näkyi outo valo, kuin +lyhdyn värähtelevä loimo. Samassa tuli mieleen että nyt ei ole kukaan +lyhty kädessä liikkumassa. Siksi hän säikähtäen hyppäsi ylös, mutta +tuntui peloittavalta mennä ulos niin, nykäisi isäntää olkapäästä ja +virkkoi hätäisesti: »Mooses... Mooses! Kuule Mooses!» + +-- Mikä nyt? + +-- Mikä on tuo valo, joka näkyy noista puista? + +Isännän silmät repesivät suuriksi ja nähtyään puissa valon hän hyppäsi +ylös ja huudahti: »Tulipalo!» Sen sanottuaan hän syöksyi saliin +mennäkseen ulos, mutta osui pahki kukkapöytään, joka rymisten meni +kumoon. Lattialla seisova kattoon asti yltävä fiikus meni kumoon, sen +varret ruskivat isännän jaloissa, mutta hän ei siitä välittänyt, meni +vain ovelle ja eteisen portaalle päästyään kiljaisi: »Leppimäellä +palaa!» Kaikki rupesivat nyt hälisten nousemaan, mutta isäntä vieläkin +kulki kiljuen kaikissa huoneissa: »Leppimäellä palaa! Leppimäellä +palaa! Kuin hengen kaupalla kiireesti sinne!» + +Emäntä ja Hetvi tulivat portaalle ja yhdestä suusta melkein kirkaisten +huudahtivat: + +-- Navetta on tulessa ja elukat palavat! Voi, voi, miten surkeasti ne +mölisevät, rientäkää hyvät ihmiset! Voi, voi, tuota ääntä, miten +mölisevät! Voi, voi, pahaa tekee tuon kuuleminen, joutukaa hyvät +ihmiset! Minäkin lähden, kun löytäisin kenkäni, sanoi Hetvi. Mutta kun +Hetvi oli tulemassa kolmannen lapsen äidiksi, niin emäntä tarttui +Hetviä olkapäähän ja sanoi: »Pysytään me täällä, ei meistä siellä ole +mitään apua.» Miehet ja tytöt tulivat pyrynä ulos ja lähtivät kuin +tuulen ajamina juoksemaan Leppimäelle päin, millä kenkä väärässä +jalassa, millä nuttu nurin päällä, mikä avopäin, mikä paitasillaan, +kengät vain avonilkkaisessa jalassa. Isäntä malttoi kuitenkin +tikapuusta ottaa pitkävartisen palokoukun olalleen ja juosta kötöstäen +lähti hänkin sinne ja mennessään porisi: »Saahan tuolla käydä, mutta +tuli on kerinnyt tehdä työnsä ennenkuin sinne ehtii.» + +Emäntä ja Hetvi sydänalaansa käsillään puristaen portaalla +voivottelivat ja tuskittelivat, kun yhä kuului Onnenkukan, Omenan, +Maatikin, Laukerin, Lemmikin, Juhlikin ja Tiistikin sydäntäsärkeviä +huutoja. Tuli vain riehui syytäen säkeniä, tulen kieliä ja mustaa savua +yön kaamean valoisaan ilmaan. Nyt tuprahti ilmaan entistä suurempi +pöllähdys säkeniä ja mustaa savua, liekit reimahtivat entistä +korkeammalle, ja Kentän emäntä huusi: »Nyt putosi laipio sisään! Voi +hirmuista!» + +-- Mutta nyt niiltä loppuu elukkaparoilla tuskat. Kuulkaa, ei kuulu +enää ääntä. + +-- Ei kuulu enää ääntä. Valmista on. Voi surkeata!... Niitten se on +tanssiin menijöitten hyvää työtä, ne ovat heittäneet tulen kytemään. +Eipähän emäntä huolehtine. Voi toki... Minulle siitä kävi enne, liekö +sentähden että omat eloon juottamani ja kasvattamani elukat joutuivat +tuommoiseen kuolemaan... Ei nukuttanut koko yönä. Kun sanomalehdistä +saa tuon tuostakin lukea että siellä ja siellä on navetta palanut +elukkoineen, niin juohtui sekin nyt yöllä mieleeni, sytytin tulen +lyhtyyn ja kävin navetassa, mutta Jumalan kiitos, kaikki oli hyvin +kotona, mutta silloin se on tuolla ollut ehkä hyvinkin suuressa alussa. +Ei kulunut monta tuntia, ennenkuin huomasin tuon valon noissa puutarhan +puissa. + +-- Minä en huomannut mitään ennettä, nukuin kuin sika siksi, kunnes +salista kuului kukkapöydän romahdus ja ovien räiske. Silloin hyppäsin +kuin ammuttu ylös ja Hemmi teki samoin. Kun isännän ääni kuului ulkoa, +niin ei Hemmi kauan siekaillut, tempaisi pienet yökenkänsä sängyn alta +ja sai ne jalkaansa, mutta kun ei löytänyt lakkiaan, niin sillään +lähti. Sama kai se olisi, vaikka ei olisi ollenkaan mennyt. Siellä on +tuli tehnyt työnsä, nyt jo laimenee. Kojo mataloituu ilmassa ja +irtonaisia liekkejä, jotka loiskivat ilmaan, ei enää näy. Se palaa vain +kuin kaskirovio. + +-- Kyllä siellä sentään on apuväki hyvä olemassa, jottei pääsisi +leviämään toisiin rakennuksiin, sanoi emäntä ja käsillään yhä +sydänalaansa painaen lähti sisälle ja virkkoi katkerasti: »Voi toki!... +Voi maailmaa synnin tähden!» + +Isäntä tuli ensimmäiseksi kotiin. Pirtissä olivat emäntä ja Hetvi +seisaallaan vastaanottamassa kuulumisia, mutta ennenkuin he kerkisivät +mitään kysyä, isäntä haikeasti sanoi: + +-- Selvä siellä tuli. Kolmetoista lehmän päätä, viisi lammasta, kaksi +sikaa, kukko ja kuusi kanaa on tuhkana. + +-- Mistähän tuo tuli pääsi alkuun? + +-- Mistä... On ollut tapana iltasella lämmittää lehmien apevesi. +Palvelijat ovat lähtökiireessään heittäneet muurin alla tulen omin +päinsä palamaan; siitä ovat kekäleet pudonneet uunista alas ja +luultavasti päässeet silppuvasuun ensin ja siitä seinään, +tervashonkaisiin hirsiin... Sitten nukutaan vielä niin sikeästi, ettei +oltu herätty, ennenkuin oli navetta jo yltä tulessa. Koirakin oli +ulkona haukkunut, äläköinyt minkä ääntä hänestä oli lähtenyt. Se oli +Olli-Pekan korviin unessa kuulunut, mutta ei ollut tointunut sitäkään +katsomaan mikä sillä on. Akka oli kuullut koiran haukunnan, mutta oli +luullut, että tanssimiehet ovat hoilaten tulossa ja että se niitä +haukkuu. + +-- Ne ovat elukat jo silloin hätäilleet, kun koira on haukkunut. + +-- Sitä hätää se on koira haukkunut. + +Emäntä istui pöydän yläpäähän, laski kumpaisenkin kyynärpäänsä pöytään, +ohimonsa varasi kämmeniinsä ja sanoi haikeasti: »Niin on kuin sanotaan, +että akka on haahti, akka on hauta, akka on pahan paikan kattila. Jos +olisi joku muu eikä Aino ollut Olli-Pekalla eukkona, niin tuskin olisi +tuota tapausta tullut?» + +-- Tuleehan se vahinko viisaallekin, mutta tyhmällä se on toisessa +kädessä. Samaa minäkin luulen, että jos Olli-Pekalla olisi ollut +huolekkaampi akka, niin se olisi käynyt navetassa niitten lunttujen +mentyä, sanoi isäntäkin kenkiään riisuessaan. Sitten hän pani kenkänsä +orrelle kuivumaan ja lähti synkin kasvoin kamariinsa koettamaan vieläkö +nukuttaisi, kun yö oli vasta vähän ohi puolen. Sinne lähti emäntäkin. + +Monta päivää kului, eikä Olli-Pekka käynyt Kentässä, mutta eräänä +iltamyöhänä, kun täysikuu paistoi ja lumen pinta säteili +pakkasensilmistä, Olli-Pekka tuli vaivaisen syntisen näköisenä Kentän +pirttiin ja istui isäänsä lähelle penkille, missä isä vasupäreitä +kiskoi petäjäisestä listakosta. + +Kauan aikaa Olli-Pekka istui ääneti eivätkä talon miehetkään olleet +kiireisiä puheluun, tekivät vain puhdeaskareitaan. Viimein Olli-Pekka +sanoi: + +-- Minä olen niin kahdella päällä, vieläkö ruveta yrittämään taloksi +vaiko myödä tuo talorähjä yhtiölle ja lähteä Amerikkaan, kun sinne +paljon muitakin menee. Tulisipahan eukko yhden kakaran kanssa täällä +toimeen vaikka kenen pirtin loukossa. + +-- Vai pirtin loukossa Aino, murahti Hemmi pöydän sivulla olevalla +rahilla istuessaan ja kirvesvartta vuoleskellessaan. + +Olli-Pekka ei ollut sitä kuulevinaan, alakuloisena vain sanoi: »Vieläkö +se isä antaisi aluksi lehmiä ja edes jonkunkaan lampaan, jos tuota +niinkuin taloksi yritteleisin?» + +-- Etkö sinä muista, mitä minä sanoin sinun niin ylpeästi lähtiessäsi +Leppimäkeen? sanoi isäntä ja tavallista raskaammin heitti päreet +eteensä lattialle. + +-- Kyllä minä muistan sen, mutta etteköhän tuon tapauksen tähden +unohtaisi päätöstänne? + +-- Annan kaksi lehmää ja lampaan, mutta missä sinä niitä nyt talven +aikana säilyttäisitkään, sanoi isäntä jäykästi. + +-- Siitä toisesta luhdista saan ensi hätään navetan, kun laitan siihen +laipion, tukin seiniä ja seinän aluksia. + +-- Niinkuin sanoin, kaksi lehmää ja lammas annetaan, kun saat niille +suojaa, sanoi isäntä ja läiskäytti notkeat päreensä läjään lattialle. +Kun kaikki olivat niin vähäpuheisella tuulella, niin Olli-Pekka otti +kintaansa vierestään, lausui melkein kuiskaten: »Hyvästi», ja lähti +pihalle, mistä hänen heti nähtiin hiljalleen hiihtää nytkyttelevän +kotiinsa päin. + +Olli-Pekan mentyä Hemmi sanoi jäykästi: »Kyllä on parasta Olli-Pekalle, +että toimittautuu siurualaisten kanssa lähtemään Amerikkaan.» + +-- Sen minäkin sanon, sanoi Hetvi ja polki rukkiaan tavallista +kiivaammin. + +-- Kassapää hieno emäntä -- vai rouvako lienee -- pääsee todellakin +pirtin loukkoon, sanoi Reeta-Kustaava, ivallinen nauru suupielissä. + +-- Älähän sentään. On niitä rikkaalla rohtimia. Saahan se rahalla +vaikka minkälaisen kamarin. Rahaa on entistä ja Olli-Pekka Amerikasta +työntää lisää lisän päälle, sanoi Martta, hänkin hienosti hymyillen, ja +lähti äitinsä avuksi keittiöstä noutamaan illalliskeittopataa. + +Grundströmin yhtiön asiamies käytti hyväkseen Olli-Pekan kohtaloa, ja +tuli seuraavana päivänä Leppimäkeen maan ostoon. Hän oli saanut +Olli-Pekan taipumaan myyntiin ja kun oli kaksi päivää katseltu ison +Leppimäen metsiä, oli asiamies luvannut viisikymmentätuhatta siitä +tilasta yksinään, mutta jos toisetkin talot möisivät, niin sitten +nostettaisiin kuuteenkymmeneen tuhanteen. Olli-Pekka tiesi Erkki-veljen +kyllä taipuvan, mutta isästä ei tiennyt. Sentähden tulivat nyt +Kenttään asiamies ja Olli-Pekka yhdessä. Asiamies otti nyt oikean +asiamiesryhdin. Läpikuultavat silmät olivat valmiit tarkastamaan, +minkälaisia väreitä hänen puheensa minkin kasvoissa vaikuttaa. Mies +rupesi kertoilemaan matkoistaan ja siitä, miten häntä on kaikkialla +hyvin ymmärretty; ja se tulee juuri siitä, että hän ei puhu liikoja, +vaan täyttää sen, minkä sanoo. Miten hänet jo otetaan taloissa +mielihyvällä vastaan, vaikka ei ole niissä koskaan käynyt, hänen +maineensa kun leviää laajemmalle kuin mitä hän käydä kerkeää, sillä +enemmänhän se korva maata käypi kuin mies itse. Sitten hän kääntyi +isännän puoleen ja sanoi: »Se on vanha sananlasku, että käynyt matkansa +sanovi, käymätön ajattelevi. Olen suoraan sanoen tässäkin talossa +kysymässä, olisiko tämäkin talo myytävänä hyvästä hinnasta. Minä sanon +hyvästä hinnasta. Tässä on sellainen erikoinen syykin tällä kertaa, kun +nämä kolme tilaa erityisenä lohkona ovat ympäriinsä valtion maitten +kiertämänä. Nyt kun tämän Leppimäen isännän kanssa olemme sopineet +Leppimäen kaupasta, niin se on sitten näitten kahden tilan välissä, ja +puutavaran kanssa liikkuessa sekä järvellä että maalla puristuu alue +niin ahtaaksi. Monin verroin tilavampi olisi liikkua, jos nämä kolme +tilaa olisivat samalla isännällä eli yhtiöllä. Olen jo tämän Leppimäen +isännälle sanonut enkä vain sanonut, vaan luvannut, että maksan +Leppimäen tilasta kymmenen tuhatta enemmän, jos kaikki nämä kolme tilaa +tulevat meidän yhtiölle. Minkälaisen vastauksen minä sitten teiltä +saan?» + +-- En anna minkäänlaista vastausta, ennenkuin mietin enemmän, sanoi +isäntä tyynesti ja näytti miettivän. + +-- Niin se viisas mies aina tekee ja niin pitääkin tehdä, sitten sitä +ei tarvitse jäljestäpäin katua, sanoi asioitsija ja rinta hytkähti +somasti. + +Olli-Pekka rykäisi ja mieleen juolahti sanoa: + +-- Sen minäkin kyllä tiedän ja arvaan, että isän aika ei kulu ilman +maanviljelystä, mutta voipihan kaupassa erottaa jonkun pienen palstan, +jota huvikseen viljelisi. + +-- Senhän voi tehdä vallan hyvin, usein se niin tehdään, sanoi +asioitsija reippaasti ja käveli edestakaisin lattialla, mielessä +mieluinen myhäily, kun isäntä oli sanonut miettivänsä. + +-- Voihan isä erottaa esimerkiksi tuon Kissasuon ojamaan itselleen ja +tekomaata lisäksi, sanoi Olli-Pekka. + +-- Niin, ja saahan näitä kaikkia peltoja ja niittyjä viljellä vuotuista +veroa vastaan, sanoi asioitsija. + +-- Sehän on sitä parempi, jos saa viljellä koko tilaa, kuten ennenkin, +sanoi Olli-Pekka. + +Asioitsija tekeytyi vakavammaksi entistään ja sanoi vakuuttavasti: + +-- Aivan niinkuin ennenkin... Me kun metsiä silmällä pitäen teemme +kauppoja, niin peltoja ja niittyjä saa entinen asukas viljellä niin +kauan kuin tahtoo ilman mitään arentia, kunhan maksaa ulosteot kuten +ennenkin. Eikä niitä muille luovuteta kuin entiselle asukkaalle... Ja +sen minä sanon ja olen sanojeni takana, että meidän yhtiö on rehellisin +yhtiö auringon alla. Oletteko esimerkiksi kuulleet, että mikään muu +yhtiö maksaisi tiloista enemmän kuin kaupan aikana on sovittu ja +kauppakirjoihin merkitty? Mutta me kun kaupan jälkeen olemme +tarkastaneet metsät, olemme kymmenintuhansin markoin maksaneet lisää. +Me vertailemme tarkasti tilan hinnan tilalla kasvavan puutavaran arvoon +ja jos tilan metsä on enemmän arvoinen kuin tilan varsinainen +kauppahinta on, niin pennilleen maksetaan se ylihintana tilan myyjille. +Sitä eivät muut yhtiöt tee, mutta sentähden meidän nimemme onkin maan +kuulu. + +Viimeisen lauseensa asioitsija sanoi oikein hartioitaan kohauttaen. + +-- Mutta mitenkäs, jos metsiä tarkastaessa huomataan tilasta maksetun +enemmän kuin mitä metsät vastaavat, mitenkäs silloin menetellään? sanoi +Hemmi ja katsoi tarkasti asioitsijan silmiin nähdäkseen mitä hänen +kysymyksensä vaikuttaa. + +-- Silloin pysytään kaupassa täsmälleen, sanoi asioitsija jäykästi, +häpeänkään vuoksi ei virketa vahingosta kenellekään, etteivät muut +yhtiöt siitä saisi lystiä. Maksetaan vain jokikinen penni täsmälleen +niin kuin kauppakirjassa seisoo. + +Kun Olli-Pekka näki isän olevan kovin vähäpuheisella tuulella, niin hän +nousi lähtemään ja sanoi: »Annetaan isän miettiä, lähdetään meille. +Lähtekää Hemmi ja Tuomaskin meille, kutsutaan sitten Erkkikin sinne ja +tuumitaan miehissä.» + +-- Se se parasta on, sanoi Hemmi ja nousi lähtemään. Hemmin povessa +tuntui somalta, että Olli-Pekka saadaan myymään maansa eikä enää +tarvitse sille lehmiä antaa. + +Hemmi ja Tuomas menivät jo ulos, asioitsija vielä ojensi kätensä +isännälle hyvästiksi ja kysyi kohteliaasti: »Koska minä saan isännältä +varman vastauksen?» + +-- Ehkä viikon perästä, sanoi isäntä alakuloisesti. Oli kuin kieli +olisi hieman sammaltanut. + +-- Miettikääpä sitten ja miettikää asia joka puolelta. Ei se +kirveestäkään tule terävä, jos se hiotaan vain yhdeltä puolen. Sitten +se on lysti tehdä kauppaa, kun se mietinnän perästä tehdään, ja jos ei +tehdäkään, niin siitä ei mieli pahoitu. + +Sen sanottuaan asioitsija lähti toisten menijäin jälkeen. + +Leppimäellä oli kahvipöytä valmiina, oikein lumivalkoiselle +pöytäliinalle laitettuna, ja vieraat ja Olli-Pekka saivat käydä suoraan +pöydän ympärille. Tilta lähti pieneen Leppimäkeen juoksemaan +kutsuakseen Erkin. + +Kun kahvit oli juotu, niin asioitsija otti oikein vakavan muodon ja +lausui painokkaasti: »Sen minä sanon tässä, vaikka en Kentän isännälle +sanonut, kun ymmärrän sen niin ankaran maahenkiseksi, että se on +melkein hölmö eikä osaa mitään laskea, joka nyt ajattelee +maanviljelystä, kun tiloista maksetaan tällaisia hintoja, kuin mekin +maksamme. Ajatelkaahan, isännät, kun nyt jauhokilo maksaa viisitoista +penniä, sianliha kuusi- tai seitsemänkymmentä penniä, lampaanliha +kolme- tai neljäkymmentä penniä, naudanliha parikymmentä penniä, +voikilo markkaviisikymmentä penniä, maitolitra kymmenen tai kaksitoista +penniä, joten miehen päivän muona kahvineen päivineen ei pääse markkaan +asti, ja meidän töissämme tavallinen mies ansaitsee kaksikymmentä +markkaa ja vielä enemmänkin päivässä. Tämä on sitä, mutta otetaan +toinen puoli. Esimerkiksi tämän talon isäntä saa maastaan kuusikymmentä +tuhatta. Ne pannaan pankkiin viiden korolla ja korot aina kuuden +kuukauden kuluttua muutetaan pääomaksi korkoa kasvamaan, joten tulos on +sama kuin kuusi prosenttia. Se kuusikymmentätuhatta tuottaa koroillaan +vuodessa ei sen vähempää kuin kolmetuhatta kuusisataa markkaa, siis +paljonkin enemmän kuin tämän talon perheen vuotuisen muonan. Ja nyt hän +on niistä talon huolista vapaa. Tuollaiset tapahtumat eivät voi +uudistua, mikä tässäkin talossa aivan äskettäin on tapahtunut, ja +isäntä on vapaa olemaan työansioilla. Ja nyt kolmanneksi otetaan +laskettavaksi mitä tuottavat miehen työansiot vuodessa. Kolmesataa +vuoden arkipäivää ja kaksikymmentä markkaa päivältä antaa vuodessa ei +vähemmän kuin kuusituhatta markkaa.» + +Viimeiset sanansa »kuusituhatta markkaa» sanoi asioitsija oikein +jyrisevällä äänellä ja päätään nyökyttäen. Sitten hän jatkoi: »Niin, +ajatelkaas, eikö se ole ainakin puolihullu, joka nyt ajattelee maata +viljellä. Paitsi todellakin huvikseen, kuten äsken Kentän isännälle +esiteltiin. Näitä kaikkia puolia, kuten jo sanoin, en hänen eteensä +lukenut, mutta hän on viisas mies, uskon hänen itsensä ne harkitsevan.» + +-- Kyllä luulen, että ukko pääsee tajuihinsa, sanoi Hemmi. Renkiä on +koko syksyn tiedustellut. Kahdeksansataa markkaa lupasi muutamallekin +ja täydet vuosivärkit, mutta se ei päätäänkään kääntänyt. + +-- Mutta ajatelkaas, miten kannattaa kahdeksalla sadalla ruveta +rengiksi, kun muuten voi ansaita kuusi tuhatta. Jos siitä muonaan +menisikin korkeintaan kolmisensataa, niin vielä sittenkin jää puhtaaksi +viisituhattaseitsemänsataa? Mitä sen rinnalla on kahdeksan sataa kun +saa vielä olla orjana? + +-- Sitäpä ne kaikki laskevat eivätkä rupea rengeiksi, sanoi Hemmi. + +-- Sanalla sanoen, ei ole viisaan työtä nyt viljellä maata, kun +ajatellaan sitäkin puolta, että nyt rautatie tuo kaikkea mitä vain +tarvitaan, ettei tule mistään puutetta, vaikka ei maata viljelekään. +Ainoastaan maitoa ei tuo rautatie niin yllin kyllin kuin +maanviljelijöillä on, mutta hedelmistä saa maidonarvoista ja vielä +arvokkaampaakin ruokaa ja niitä tuo rautatie jokaiselle tarvitsijalle. +Ainoastaan tuollaiset vanhukset kuin esimerkiksi Kentän isäntä ja +emäntä, jotka ovat ikänsä hoitaneet karjaa ja joilla on valmista rahaa +yllin kyllin, voivat huvikseen elättää yhden tai pari lehmää; niistä +sitten saavat sitä ainoista lempiruokaansa maitoa ja niitten +hoitamisesta hupia, kuten vanhatpiiat sylikoiristaan. Siinä ei tulekaan +kannattavaisuus kysymykseen, mutta toista on, jos kolmi- tai +nelikymmenpäistä karjaa hoitaa enimmäkseen vieraalla väellä, jolle +maksaa samat palkat kuin yhtiöt maksavat, ja vähemmällä nyt ei saa +työvoimia. + +-- Niin se on. Sellaista se on. Sellaiseksi se on muuttunut tämä +maailman aika, sanoi Hemmi ja huokasi syvään. + +Erkki ja Tuomas olivat äänettöminä kuunnelleet toisten keskusteluja, +mutta nyt Tuomas kohautti hartioitaan ja sanoi: »Eikö tässä pitäne +ruveta valmistelemaan hynttyitään ja lähteä Amerikkaan? Kukas täällä +kehtaisi olla, jos kerran irtolaiseksi joutuu?» + +-- Silloin tienesti lyö vieläkin enemmän leiville. Minä olen tehnyt +laskelmia vain oman yhtiömme työpalkkoja pitäen mittapuuna, sanoi +asioitsija ja kääntyi Erkin puoleen kysyen: »Mitä se pienen Leppimäen +isäntä sanoo?» + +Erkki hieman rykästeli, mutta nosti sitten päänsä ja sanoi arvellen: + +-- Sen kuusikymmentä tuhatta kun maksanette, minkä tästäkin tilasta, +niin olkoon menneeksi. Vähemmällä minä en myy, kun se on samanlainen +tila kuin tämäkin. + +Asioitsija hypähti seisaalleen, ojensi kätensä Erkille ja huudahti +iloisesti: »Tuossa on lapaa!» Olli-Pekka erotti kädet ja kaikki +remahtivat nauramaan: »Siinä ei pitkiä kiistelty.» + +Asioitsija vakuutti vielä oikein lujasti: + +-- Sanalla sanoen, kun minä olen metsät tarkemmin tarkastanut ja +huomannut, että kannattaa lisätä, niin maksetaan lisää tai jos näyttää +meidän puolelle tappio kallistuvan, niin silloin seisotaan kaupoilleen +eikä virketa tappioista hiirelle eikä heinälle. Mutta toimikaa nyt +miehissä, että isänne taipuu kauppaan ja tämä lohko tulee meille +kokonaan, kuten jo hänellekin sanoin. + +-- Kyllä luulen, että ukko taipuu, sanoi Hemmi. Ukon taipuminen riippuu +meistä Tuomaan kanssa ja varsinkin, jos hänelle mieliksi maksatte +muutamia satoja enemmän kuin näistä tiloista, kun Kentässä on kartano +parempi. + +-- Kartanosta me emme välitä, kuten olen sanonut. Metsä se on, jota +silmällä pitäen me teemme kauppoja. Mutta muutamat sadat nyt ei silti +enää tule kysymykseen, kun tämä muuten noin luontevasti menee. Sen +saatte sanoa ukollekin. + + * * * * * + +Seuraava aamu oli valkenemassa. Oli kireä pakkaspäivä ja harmaan +hevosen kokoinen kylmä usva täytti ilman ja usvan kasvattama kuura oli +korkeana löyhänä rykelmänä kääriytynyt puitten oksiin, kun Kentän +isäntä puki ylleen vanhuuttaan ruskehtuneen karkean sarkanuttunsa ja +sanoi: »Minä alan mennä sitä murapaikkaa aukaisemaan, sen on taas yön +aikana kylmännyt. Hemmi ja Tuomas, alkakaa tuoda hevosia.» + +Hemmi ja Tuomas olivat aamiaisen syötyään päivää odottamaan +kellistyneet penkille eivätkä olleet isännän sanasta tietääkseenkään. +Mutta kun ukko oli mennyt ulos ja eteisestä kuuluivat poistuvat +narahtelevat askeleet, niin nousivat Hemmi ja Tuomaskin, vetivät ylleen +sarkaiset nuttunsa, joitten heltoissa ja rintapielissä näkyi eilisistä +muraa. Se oli murakuormia kaataessa siihen tahrautunut. Siitä he eivät +välittäneet, panivat vain takkinsa nappeihin, ottivat orresta kintaansa +ja sanaa puhumatta menivät ulos. Ja kohta nähtiinkin oriin ja Ukon +korkealaitaisine rekineen verkalleen astuen etenevän Kissasuolle päin. +Reen jalakset hiljaa kitisivät kovalla kuuraisella tiellä. Sekä isäntä +että Hemmi ja Tuomaskin olivat nyt niin vähäpuheisia kuin lumotut. +Vanhalta muistilta he tekivät niin työtä verkalleen, pistelivät muraa +kuormiinsa ja kun kuorma oli täysi, lähti joku ajamaan sitä +kotipellolle. Mitä raskaampi kuorma oli, sitä kovemmin ja kipeämmällä +äänellä kitisi ja marisi jalas pakkasen puremalla tiellä. Kun muutamia +kuormia oli viety ja taas oli Hemmi ajanut oriinsa murakololle ja +peräyttänyt reen sille paikalle, missä se oli täytettävänä, ja ottanut +lapionsa luodakseen muraa, Hemmi pisti sen kärjen maahan, nojasi +rintaansa sen ponteen ja sanoi arvellen: »Niinpä tämä muran veto alkaa +tuntua kuin vieraalta työltä. Näyttävät kuin kohtalon painamana +painuvan asiat sille kannalle, että meidän on myötävä tämä maa, kun on +noin kunnollinen ostaja tarjolla, ja ruvettava elämään rahalla. +Tienailee silloin kuin tuntuu miellyttävän ja kun ei miellytä niin +katsoo valmista. Eihän tämäkään jokapäiväinen aherrus lääkettä ole, kun +ei kuitenkaan jaksa kunnolleen hoitaa tätä maata, vaikka yötä päivää +riekkuisi työssä kuin orja. Eilen illalla möi Erkkikin maansa ja sai +kuusikymmentätuhatta ja se ostaja jo itsestään lupasi tästä meille +enemmän saadakseen koko tämän lohon haltuunsa... Jos vaikka +seitsemänkymmentä tuhatta saisi tällä maalla, ja irtaimet jos pannaan +rahaksi, niin entisten rahojen kanssa joka tapauksessa saadaan hyvä +joukko yli sadan tuhannen. Ja kun satatuhatta pannaan pankkiin, niin +sieltä saadaan vuosittain korkoja kuusituhatta markkaa. Meidän +perheemme elävät sillä, vaikka sääret seinillä makaisivat ympäri +vuodet.» + +-- Meneekö se sadantuhannen korko kuuteen tuhanteen markkaan, eihän +pankit maksa kuin viisi markkaa sadalle, huomautti isäntä +alakuloisesti. + +-- Niin se maksaa ensimmäiseltä kuudelta kuukaudelta, mutta kun silloin +muuttavat sen koron pääomaan kasvamaan korkoa korolle, niin se menee +kuuteen prosenttiin. + +-- Niinhän tuo taitaa tehdä, sanoi ukko ja alkoi verkalleen nostella +muraa koriin. + +-- Eilen illalla se maitten ostaja laski, että heidän töissään voi +tavallinen mies ansaita kuusituhatta markkaa vuodessa. Siinähän se on +se niksi, ettemme saa renkiä. Eihän maanviljelijän kannata +kuuttatuhatta maksaa vuodessa yhdelle työmiehelle, sehän toki on +itsestään selvä. + +Tuomaskin tuli jo kuormansa viennistä, heitti hevosensa taammas, kun +ori oli vielä kololla, ja kun oriin kuorma oli vielä tyhjä, niin arvasi +mistä oli kysymys ja tuli kololle. + +Hemmi seisoi nyt äänetönnä rintaansa nojaten lapion ponteen kuin +odottaen sanaa muilta. Isäntä vain nosteli verkalleen niinkuin aikansa +kuluksi muraa koreihin, näpisteli pari kertaa paksuja huuliaan yhteen +ja miettivästi sanoi: »Ainakin sanoessa, vieläkin virkkaessa, kun ei +ollut sopua, että olisi työvoimamme pysynyt yhdessä koossa... Niinhän +tuo todella näyttää nykyinen aika painavan, että myytäväksi tämä +tulee.» + +-- Ei ole minun syytäni, kaikkeni olen koettanut, sanoi Hemmi jäykästi. + +-- En sitä sanokaan. + +-- Eihän tämä suon silmään mene, jos myykin ja jos on tehty työtäkin, +niin onhan tässä aikansa eletty, sanoi Tuomas ja alkoi hänkin nostella +muraa oriin kuormaan. + +-- Se on viisainta, että isä erottaa kaupassa pienen palstan, +esimerkiksi tuonne kosken alle siihen Heponiemelle, jossa on lohivesi +omassa rannassa. Tekee siihen pienen talon, jossa huvikseen viljelee +maata. Minä kyllä en maasta välitä, sanoi Hemmi ja heilautti +karvalakkista päätään sanojensa painoksi. + +-- En minäkään välitä maasta, en koko tästä Suomen maasta, Amerikkaan +lähden samassa kyydissä kuin Olli-Pekka ja Erkkikin, sanoi Tuomas. + +-- Eipä ole tietoa, jos tässä vielä minäkin pyörähtänen joukkoon. + +-- Kun sinulla, Hemmi, on perhettä hännän jatkoksi, niin jospa tässä +ruvettaisiin viljelemään näitä peltoja ja niittyjä ja elää +kyhnittäisiin tässä kotona, sanoi ukko. + +-- Siihen ei ruveta. Kuulittehan illalla, että ulostekoja vastaan +annetaan pellot ja niityt viljeltäviksi. Mutta ettekö tiedä minkälaiset +ovat pappien palkat, minkälaiset monen monituiset kunnan maksut ja +uusien ja vanhojen maanteitten kunnossapito? Maanteitäkin saa monia +kilometrejä pitää kunnossa, vaikka omalla hevosella ei saa syltäkään +ajaa. Ajakoot yhtiöt ja pitäkööt kunnossakin. + +-- Niinhän tuo taitaa paras olla, mutta ikävähän on nähdä vieraan +käsissä tätä, jota on kotinaan tottunut pitämään. + +-- Mitä vielä! Maailmaahan tämä vielä on, sanoi Pekkiläinen humalassa. +Sitä kaikkeen pitää tottua, sanoi Tuomas reippaasti ja rupesi +tavalliseen tapaansa pistelemään muraa. + +Hemmikin rupesi luomaan muraa ja sanoi: »Mahtaakohan tämä murapaikka +jänisten voittomaaksi joutua, kun meistä aika jättää?» + +-- Kyllä tästä on useita kertoja jo kuormaa viemään lähdettykin. +Kaukana on tuo laita, josta on alettu, virkkoi Tuomas ja lähti +hevosensa luokse, kun näki että oriin kuorma oli täysi. + +Kun Hemmi ajoi oriin pois kololta, niin Tuomas toi hevosensa ja rekensä +paikalle ja sanoi: »Vieläkö me tätä muraa viitsimme vetää, kun kerran +on päätetty myytäväksi tämä talo?» + +-- No kun tätä vielä joka tapauksessa ensi kesä kylvetään, niin +täytyyhän niille laittaa lantaa. + +-- Hm. Kyllä ne yhden kesän kasvavat, jos ei enää heitä lannoitetakaan, +ja tuleehan sitä lantaa, jos karja pidetään talven yli. + +-- Mihinkäpäs ne karjan konnut pantaneen muualle, karjalle kai ne ovat +syötettävät, sanoi ukko ja seisahtui kesken kuorman luonnin ja katseli +huurteiselle vaaralle, missä oli monta kymmentä halmetta viljellyt. Hän +katseli Saunajärvellekin, mistä usva jo kohosi ilmaan ja vaisu +joulukuun aurinko matalana paistoi yli huurteisten metsien, yli +lumipeitteisen Saunajärven, missä kirkkaat pakkasensilmät kiiluivat +lumen pinnalla. Ja kun Tuomas oli saanut kuormansa täyteen, niin isäntä +sanoi tyynesti: »Saa kai se muranveto nyt todellakin loppua siksi, +kunnes selviää tämä maankauppakysymys puoleen tai toiseen.» + +-- Kyllä se niin on, että myydään se maa, sanoi Tuomas ohjasperiä reen +ketarasta ottaessaan. Samassa lähti reki jyristen liikkumaan eteenpäin +ja sen jälkeen lähti Tuomas kävelemään. Kuurainen karvalakkinen pää +heilui nyt kävellessä kahtaallepäin reuhakammasti kuin tavallisesti +ennen. + +Kohta ajoi Hemmikin oriinsa kololle, käänsi ja peruutti rekensä +kuorman-ottopaikalle ja lapiota käteensä ottaessaan kysyi: »Mitä se +Tuomas tuolla vastaan tullessaan sanoi, ettei tulisikaan enää +noutamaan?» + +-- Kun tuntui laiskistuvan muran vetoon, niin minä sanoin, että jääköön +siksi, kunnes tämä kauppakysymys päättyy puoleen tai toiseen. + +-- Niin minustakin on. Jos maat kylvetäänkin ensi kesänä, niin kyllä ne +kasvavat, ovat ne saaneet siksi moskaa niskaansa, etteivät sairasta, +vaikka tulevana kesänä eivät niin paljon saisikaan, sanoi Hemmi ja +juuri kuin vihapäin rupesi syytämään muraa korkeitten laitojen sisään +joutuakseen mitä kiireimmin pois. Ja kun hän oli saanut kuormansa +luoduksi, pisti hän lapionsa kiukkuisesti kuormaansa, koppasi ohjakset +ketarasta ja hotaisi niillä oritta lautasille. Silmänräpäyksessä lähti +nyt reki liikkeelle ja ori alkoi tavallista rivakammin astua +heittelehtää. Sekin luuli, että nyt oli tavallista kiireempi, kun sitä +hosuttiin. + +Isäntäkin lähti kanki olalla kävelemään kotiin päin ja tunsi +matalampana entistään kävelevänsä. Oli kuin jokin näkymätön painajainen +olisi painanut häntä maata vasten. Hemmi ja Tuomas olivat tallissa +hevosiaan hoitamassa, kun isäntä tuli pirttiin, pani kintaansa orteen, +riisui kuuraisen nuttunsa päältään, puisti siitä enintä kuuraa pois ja +pani sen naulaan seinälle. Hän otti päästään pitkävillaisen kuuraisen +lammasnahkalakkinsa, löi sitä penkin laitaan ja pani senkin pöydän pään +kohdalle naulaan. Sitten hän katsoi kenkiinsä, oliko niissä muraa ja +jäätä, meni oviloukolle, otti varsiluudan loukosta ja puhdisti sillä +kenkiään, kun emäntä tuli ulkoa ja hieman hämmästyen sanoi: »Mikä se +nyt on tullut, kun kesken rupeaman tulette kotiin? Ei nyt vielä ole +päivälliskeitto hetikään valmis, vasta pantiin tulelle.» + +-- Joutuupahan silloin kuin joutuu, mikäpä hänellä on kiire, sanoi +isäntä heittäessään kädestään luudan loukkoon eikä virkkanut siitä +mitään, minkätähden kesken rupeaman työstä tultiin. Pyyhki vielä +kenkäinsä pohjia kynnyksen alla olevaan mattoon ja lähti verkalleen +kävelemään kamariinsa. + +Kamariin tultuaan hän istui keinutuoliinsa, antoi sen mennä niin +selälleen, että tuli melkein makaavaan asentoon, ja keinutuolikin +tuntui painuvan alemmaksi lattiaa. Hän muisti nyt unensa, miten hän oli +rautatien piirittämänä ollut viluissaan ja melkein alasti. Sitä +muistellessaan hän tunsi vapisevansa. Mielessään hän kuitenkin tulkitsi +untaan niin, että sadantuhannen markan omistajana hän ei missään +tapauksessa joudu sanan varsinaisessa merkityksessä alastomaksi eikä +viluun, vaan se merkitsi sitä, että ei ole enää tätä rakasta kotia, +joka enemmän kuin neljäkymmentä vuotta on ollut suojana vilussa ja +nälässä. Hän ajatteli nyt päänsä ympäri kaikkia asian eri puolia ja +aina kun maan myynti kiertyi mieleen, värähti koko ruumis ja se kamala +uni tuli mieleen. Mutta vaikka kuinkakin ajatteli, niin ei päässyt +puuhun eikä pitkään. Kohtalon käsi tuntui vievän siihen, että iso maa +on myytävä ja perustettava pieni koti, vaikka turvekattoinen, missä ei +tarvitse vierasta työvoimaa. Ostaa rahalla ruokansa ja elää siinä +pienessä majassaan kuin toukka puun raossa. + +Hemmi ja Tuomas olivat tulleet pirttiin ja ilmoittaneet, minkätähden he +nyt kesken rupeaman tulivat työstä. Reeta-Kustaava ja Martta siitä +tulivat niin hyvilleen, etteivät tahtoneet nahoissaan pysyä. Nauraa +remusivat ja käsiään hykertelivät. Ja pyrkivät ihan halailemaan +toisiaan. + +-- Se tietopa tytöille hyvää teki, saivat ihan imelän säkin leukansa +alle, sanoi Hetvi nauraen. + +Tytöt eivät olleet Hetvin sanaa kuulevinaan, vaan lähtivät juosta +huurottamaan navettaan saadakseen vapaammin päästää ilonsa valloilleen. +He luulivat äitinsä olevan kamarissa puhelemassa isännän kanssa siitä +maan kaupasta. Navettaan tultuaan Reeta-Kustaava sanoi käsiään +hykerrellen: »Nyt se uskalletaan sanoa äidille ja saakoon sitä tietä +isäkin tiedon.» + +Emäntä oli ennen tyttöjen tuloa tullut tunnustelemaan tunnukkiaan +Sunteria, antaako se jouluksi juustot, ja nyt hän Sunterin parressa +seisoen remahti kohti kurkkuaan nauramaan ja sanoi: »Minkä sitä +uskaltaa sanoa äidille?» + +Tytötkin remahtivat nauramaan ja nauroivat oikein polviaan pidellen, +mutta äiti asettui nauramasta ja sanoi: »Mikä se on sanottava äidille? +Nythän se on paras sanoa, kun on korva kuulemassa.» + +-- Että meillä kummallakin on sulhaset, jotka tulevat meitä joulun +pyhinä kihlaamaan, sanoi Reeta-Kustaava ja nauroi yhäkin. + +-- Hupsista pussiin ja pussin suu auki. Teillä sulhaset! + +-- Sittenpähän näette joulun aattona, eikö meillä ole sulhaset ihan +niinkuin oikeilla ihmisillä, sanoi Martta ja nauroi nyt enemmän +peittääkseen kainouttaan kuin asian vuoksi. + +-- Sinullakin harakalla sulhanen, ei vielä yhdeksäätoista täyttänyt, +kun jo puhuu sulhasista. + +-- Mistäpä me Martan kanssa enemmän puhuisimme kuin siitä mikä likinnä +on, sanoi Reeta-Kustaava ja koetti hänkin nauraa sanojensa höysteeksi. + +-- Likinnä! Oikein sydämellä taitaa olla... Mikko Melkonen ja Pekka +Pelkonenko ne ovat ne sulhaset? + +-- Älkäähän narrikoiko. Jos totta tahdotte tietää, niin ne ovat ne +insinöörit, jotka toissa kesänä aina pyhien aikoina meillä olivat +majaa, sanoi Reeta-Kustaava tosissaan. + +-- Hui hai... Vai insinöörit! Ylhäältäpä tänä vuonna siat rukiita +syövät. Eipä vähä mitään, vai insinöörit!... Ne ovat teille hupsuille +jotakin kirjoittaneet, ja te uskotte ja muinoisen tytön tavalla +laulatte: 'Näin näin minä laivan seilaavan, kolme kreiviä laivassa. Ja +se nuorin kreiveistä kaikista tuli minua kihlaamaan'... Leikkiä kaikki! + +-- Sittenpähän näette joulun aattona, mistä tuuli käypi, sanoi Martta +ja rupesi lehmille laittamaan apetta. + +-- Kun olisi leikkiä, niin eivät kirjoittaisi niin tosissaan. Ja +pyysivät vielä sormistammekin mitat, jotta osaavat parhaankokoiset +sormukset laittaa. + +-- Vai oikein sormista mitat... Kunhan ette tyhjään tynnyriin hypätä +kupsahtaisi, sanoi emäntä mennessään ulos. + +-- Ei ole hätää matalassa kaivossa, huusivat tytöt äitinsä jälkeen ja +jäivät nauramaan sitä mainiota tilaisuutta, että äiti sattui olemaan +täällä. + +Tänä iltana oli isännällä ja emännällä kamarissaan pitkä neuvottelu +siitä, ruvetako viljelemään peltoja ja niittyjä vuotuisia veroja +vastaan vaiko ruveta tekemään pientä taloa ja minne. Isännästä tuntui +kamalalta kokonaan eroaminen tästä kodista, jossa oli oltu enemmän kuin +neljäkymmentä vuotta. Mutta emäntä sanoi: »Pitäähän tästä erota +kuollessakin. Ja eihän tämä mitään kamaloita muistoja synnytä, vaikka +tämän näkee muittenkin käsissä, kun emme kuitenkaan jaksa itse +viljellä.» Sitten emäntä istuessaan keinutuolissa ja hiljalleen itseään +keinutellen mietti hetken, sanoisiko nyt isännälle sen tyttöjen asian +vai jättäisikö toistaiseksi. Mutta kun se kuitenkin oli sanottava eikä +enää ollut kuin neljä päivää jouluun, niin hän aukaisi suunsa ja sanoi: +»Minulla on tiedossa uutinen, joka vielä muun lisäksi vaikuttaa meidän +tulevaan kohtaloomme. Eikä se ole sen vähempi, kuin että tytöillä on +sulhaset, jotka joulunpyhinä tulevat kihlaamaan.» + +-- Sulhaset... Mistä? + +-- Ne insinöörit, joita toissa syksynä epäiltiin. + +Isännän kasvot muuttuivat punaisemmiksi, hän punalti pitkätukkaista +päätään ja sanoi verkalleen: »Eiköhän tuo nyt ole yhtä kuin tyhjä? +Näitäkö ne nyt erämaan lantakäpälöitä tavoittelisivat?... Ei, ei se +toki ole uskottavissa.» + +-- Samaa uskoin minäkin, mutta kun tytöt näyttivät niitten insinöörien +kirjeet, niin rupesin uskomaan, että asia onkin tosi. Sormistakin ovat +vaatineet mitat, jotta osaavat teettää parhaankokoiset sormukset... Ja +ne eivät mahtane ehkä olla ihan kerjäläisten laitteet. + +-- Vai niin... Sitten me emme tee kauppoja ennen joulua. Vietämme +joulumme vielä omassa kodissamme ja kutsumme kaikki elossa olevat +lapsemme luoksemme... Se on totta se. + +-- Silloin tarvitsisi rovastin olla valokuvaa ottamassa. Sen kuvan me +sitten suurennuttaisimme, laittaisimme kullanvärisiin puitteisiin ja +pitäisimme asuntomme seinällä. + +-- Mahdotonta on saada rovastia silloin tänne, vaikka juhlallista se +olisi. + +Isäntä ja emäntä olivat pitkän tuokion virkkamatta toisilleen mitään. +Isäntä nojasi kyynärpäänsä pöytään ja ohimonsa kämmeneensä ja silmät +katsoivat seinällä riippuvaan muorivainajan hautakummun kuvaan, sitä +kuitenkin näkemättä, kun mieli oli muualla. Emäntä keinutteli kädet +helmassaan hiljaa itseään ja sanoi viimein: »Kyllä se sentään panee +vapisemaan, kun ajattelee että semmoinen koti kuin tämä oli vielä viisi +vuotta takaperin muutamassa vuodessa hajoaa ja haihtuu tyhjyyteen kuin +yön usva aamutuuliin. Näyttää kyllä kohtalo vievän siihen, että saamme +huonemiehinä toisen katoksen alla heittää henkemme, kuten isäni ja +äitini. Onko tuo sitten minulle oman syntini tuottama kirous, joka +kohtalon järkähtämättömänä tuomiona koituu päälleni, kun heidän ainoana +lapsenaan jätin heidät oman onnensa nojaan. Oli minullakin nuoruuden +koti vanhempieni luona... Vapisten muistan nytkin, kuinka monta kertaa +äitini vieressäni itkien rukoili, että ottaisin Tammelan Riston +miehekseni ja siten kotivävyksi. Sitä en tehnyt, ja niin vanhempieni +piti myydä taloutensa ja joutua huonemiehiksi. Se syntinikö nyt tuona +synkkänä pilvenä vyörynee yllemme?» + +Isäntä rykäisi, nykäytti hartioitaan ja sanoi: »Tammelan Risto... +Olisikohan tuo kotisi kauan ollut kotina, jos Tammelan Risto olisi +saanut sen haltuunsa. Salajuoppo oli jo poikamiehenä ja viinan uhrina +kuoli kesken ikiänsä... Sikana humalassa meni hienolle jääriitteelle ja +hukkui.» + +-- Salajuoppohan Risto oli ja senkään vuoksi en siitä huolinut ja +muutenkin siinä oli sellainen varjo, etten siihen voinut saada +myöntymään mieltäni. + +-- Niinpä on turha ajatella synniksi, jos häntä et huolinutkaan. Ja +mikäs halla oli vanhemmillasi viettää viimeisiä voimattomia ikävuosiaan +semmoisessa talossa kuin Rimpilässä. Ei ollut minkään puutetta, elivät +kamarissa kuin herrat. Minä en parempaa ajattelisikaan, kun ei olisi +tuota Nellaa. Sitä en anna vieraan eteen. Sen pidän huvinani ja sinä +yhden tai pari lehmää. Sentähden täytyy olla maata ja maanviljelystä. + +-- Jotakinhan sitä tulee ajattelemaan, kun tämmöinen koti kohtalon +painosta haihtuu kuin tuuleen. Koskapa sitten elämän mustimmat muistot +kiertyvät mieleen, jolleivät tällaisena hetkenä... Ainakin sanoessamme, +jos edes tuo Hemmi jäisi luoksemme perustamaan uutta kotia, sen +kokoista minkä omin väkinemme jaksaisimme hoitaa, mutta Amerikkaan +kuuluu aikovan peikoineen perheineen. + +-- Sinnehän ne nyt menevät ja hyvähän tuota on rahaakin ottaa, silloin +kuin sitä saa. Amerikan taala kuuluu vastaavan kahdeksaa Suomen markkaa +ja kuuluvat ansaitsevan päivässä yhtä monta taalaa kuin täällä +markkoja. Sehän se niitä miellyttää, jotka tietävät kykenevänsä työhön. + +-- Ei suinkaan sitten kukaan kykene työhön, jolleivät meidän pojat. +Eivätkä ne ole oppineet tuhlaamaankaan, kun sen mielensä pitänevät. + +-- Sielläpähän on oma otsansa edessään itsekullakin. Eivät suinkaan +saata sanoa, että me olisimme millään pahalla esimerkillä heidän +elämänsä teitä viittoneet, sanoi isäntä ja kellistyi viimein +vuoteelleen. + +-- Ihmisiksihän noita on koettu kasvattaa ja ihmisinähän nuo, Jumalan +kiitos, ovat tähän asti eläneetkin. Miksi nuo sitten riivautunevat, kun +tulevat sinne suureen maailmaan kaikkien viettelysten yllätettäviksi, +sanoi emäntäkin laskeutuessaan sänkyyn. Hän vetäisi peitteen yli päänsä +ja koetti painautua mitään ajattelemattomaksi, jotta tulisi uni. + +Seuraavan aamun pilvistä taivasta valaisi täysikuu. Kaakon rannalla +pilvien raoissa näkyi jo päivän kajastus ja Kentän väki oli juuri +pääsemässä aamiaisen syönnistä, kun Grundströmin liikkeen asiamies, +pitkävartiset kintaat käsissään ja lakin puuhkat vedettyinä korvien yli +liki olkapäitä, tuli pirttiin ja sanottuaan hyvän huomenen rupesi +reippaasti puhelemaan: »Nyt on hyvä keli, riitettä on yöllä satanut, +nyt pitää hiihtää ihan kerälle. Lähdin siinä ajatuksessa, kun oli näin +hyvä keli, että tänä päivänä hiihtelen ja tarkastelen teidän metsiänne, +jos joku teistä lähtisi oppaaksi.» Sen sanottuaan hän istui isännän +viereen penkille ja sanoi: »Mutta ennen kaikkea täytyy saada teiltä +vastaus siihen kysymykseen, rupeatteko myymään ja millä hinnalla tätä +tilaanne.» + +Isäntä rykäisi ja allapäin puikolla kaiveli hampaittensa koloja. +Viimein hän kohotti päätään ja sanoi: »Olemme kyllä päättäneet myydä, +kun sata tuhatta antanette.» + +Asioitsijan kasvot punehtuivat, läpikuultavat silmät vilkuilivat +syvästä mielihyvästä, mutta sitten hän punalsi päätään, tekeytyi +totiseksi ja sanoi: »Kyllä panitte pohjaa, niin että ei taida meistä +tulla kauppalangoksia. Mutta saisinko kuitenkin nähdä tilan karttaa, +kuuluihan teillä olevan.» + +Isäntä nousi seisaalleen, katsahti pöytää ja sanoi: »Tyhjentäkää tuo +pöytä, tuon tänne pirttiin sen kartan.» + +Sen sanottuaan isäntä lähti kamariinsa, toi sieltä karttapakan ja +levitti sen pöydälle. Se peitti melkein koko pirtin ison pöydän. + +Asioitsija katseli karttaa, katseli ja sormellaan viiletteli sinne ja +tänne. Viimein hän sanoi: + +-- On siinä kyllä alaa, mutta noita soita on niin äärettömän paljon, +että kuivia maita ja korpia on vain siekaleina. + +-- Onhan sitä olemassa jotakin, sanoi isäntä. Mutta on siinä kuiviakin. +Tuokin Kokkokangas on neliökilometriä laajempi, ja tuo Teeriharju on +samanlainen, ja niissä on aivan kauttaaltaan hongikko kuin linna, +taivas kiiluu vain puitten latvain välistä eikä taivaan iässä ole +kirvestä käytetty. Kaksikymmentä metriä saa täyttä tukkia leikata +yhdestä puusta, kaksi miehen syltä ovat isoimmat ympärimitaten. + +-- Entäs tuo Lainiokangas, jonka nimellä on koko tämä vesijakso! Se on +suurempi kuin nämä, Kokkokangas ja Teeriharju, yhteensä, eikä +sielläkään ole kirvestä tämän auringon aikana käytetty, sanoi Hemmi +sormellaan osoittaen kartan takalaidalla olevaa kangasta. -- + +-- Se ei ole kauttaaltaan niin jylhämetsäinen kuin Kokkokangas ja +Teeriharju, huomautti isäntä. + +-- Siinä on tämä raitama aivan yhtä jylhää, sanoi Hemmi, ja keskellä +tämä kuvio ja tälläkin sivulla tuo ja tuo ja tuokin kuvio aivan +samanlaista hongikkoa kuin Teeriharjullakin. Jos kuinka kirkkaana +päivänä sinne menee, niin ilma on pimeä. Tuulta ei tunnu henkäystäkään, +vaikka puitten latvoissa jyrisee ja puut huojuvat yksistä tuumin juuri +kuin olisivat toisissaan kiinni. Ja entäs tämä Ahvenlammin kangas! +Sekin on neliökilometrin laajuinen ja entäs tuo Oravakangas! Tuommoinen +ala sekin ja entäs tämä Sammakkolammin kangas ja nämä sadat pienemmät +kummut, joilla seisoo ihan koskemattomat aarniohongikot, ja näitä +korpiahan sitä on ihan äärettömästi. Katsokaas tätäkin korpialaa tässä +molemmin puolin jokea, ja tätä ja tätä ja tätäkin, niistä karttuu alaa +useita neliökilometrejä ja niissä ei näy kirveen jälkeä. + +Asioitsija kääntyi kiireesti pöydästä ja sanoi: »Lähdetäänhän kuitenkin +paikan päältä näkemään. Kuka lähtee oppaaksi?» + +-- Menköön Hemmi, virkkoi isäntä ja rupesi käärimään karttaa käärölle. + +Hemmi hiihti nyt suon salmekkeita myöten sivuuttaen monta +hongikkokumpua, missä suuren aavan suon takaa näkyi laaja kokkokangas, +jonka aarniohongikon rintuus ruskeana näkyi jo kauas, kuin auringon +ruskehduttama rakennuksen seinä. Hemmi hiihti muutamia kymmeniä syliä +hongikon sisään, missä ilmakin pimeni oudoksi hämäräksi, ja sanoi: +»Eikös näytä olevan niinkuin olemme sanoneet?» + +Asioitsija katseli honkien latvaan ja sanoi: »On kyllä. Hyvää on +metsää, mutta noita soita on paljon, kuten kartastakin näkyy.» Sitten +asioitsija ikäänkuin itsekseen alakuloisesti sanoi: »Soita on paljon. +Soita on paljon. Soita on paljon.» + +Hemmi ei ollut sitä kuulevinaan, sanoi vain, että katsellaanko tätä +laajemmalta. + +-- Käydään siellä Teeriharjussa. + +-- Käydään vain, sanoi Hemmi, käänsi suksensa ja lähti samoja +tulojälkiään hiihtämään takaisin. Mutta suolle tultuaan hän kääntyi +kankaan sivua hiihtämään edessään näkyvää kaitaista suon salmea kohti, +missä taas sivuutettiin muutamia hongikkokumpuja, kunnes taas suon +takaa rupesi näkymään laaja Teeriharju ja sen uljaan hongikon ruskea +rintuus. + +Asioitsija jäi seisomaan ja sanoi edessään hiihtävälle Hemmille: + +-- Tuon me jo näemme tännekin. + +Hemmi seisahtui ja sanoi: »Kyllä sen huomaa jo tännekin, että on siinä +metsää. Ja tuolla toisella puolen tuon suonsalmen näkyy tuo +Jäkäläkulju. Se ei ole tämän Teeriharjun laajuinen, mutta siinäkin on +samanlainen metsä... Käydäänkö sitä sitten niitä Lainiokangasta, +Ahvenlammin kangasta ja Sammakkolammin kangasta katsomassa? Ne tulevat +samalle suunnalle ja sillä matkalla näemme vaikka miten paljon +hongikkokumpuja. Kun Lainiokankaalle on matkaa likipitäen penikulma, +niin tulee ilta ennenkuin siellä olemme, mutta kuutamohan tuo on +iltasella, ei tänne eksytä jos yökin tavoittaa.» + +-- Kyllä minä huomaan, että nämä metsät ovat sellaisia kuin olette +sanoneetkin. Mitä me sinne enää lähdemme! Mutta ainakin sanoissa näitä +soita on paljon. Näitä soita on paljon. Viimeisen lauseensa hän sanoi +nureksien ja sauvansa päällä kaaputti tieran suksen päläästä. + +-- No, lähdetään sitten takaisin, sanoi Hemmi ja alkoi kääntää +suksiaan. Mutta sitten hän viittasi sauvakollaan vasemmalle ja sanoi: + +-- Jos teemme tuonne vähän mutkaa, niin näytän teille korpea semmoista, +että parempaa ette ole nähneet, jos hyvääkin olette nähneet. Ja sitä ei +ole vähän. On yhteen palaankin varmaan viisi neliökilometriä ja kahta +puolta Lainiojokea saa tuhansittain runkoja kaataa jokeen. Ja ne +ovatkin runkoja ne, sylet eivät yllä monenkaan ympäri. + +-- Kyllä minä sen näen ja kuulen, että on täällä metsiäkin, mutta noita +soita on paljon. + +-- Jos soita ei olisi, niin palsta ei olisi näin laaja. Suot ovat +tulleet suuressa jaossa ilmaiseksi. Ja kun meidän tila on puolentoista +manttaalin tila, niin se luonnosta lankeaa kuin Panulle illallinen, +että on metsiäkin ja ne ovat kajoamattomia. Ainoastaan tuolla +kotivaarassa on viljelty halmetta ja halmemaitten notkelmista on otettu +rakennushirsiä ja polttopuuta. Vaaran takapuolellakin on semmoisia +kuusikkoviitoja, että ne vasta viitoja ovat. Ovat puut koettaneet +kasvaa vaaran korkuisiksi, mutta matalammiksi niitten sittenkin on +täytynyt jäädä. + +-- Niin, kyllähän tässä palstassa on metsiä ja hyviäkin, sen näen, +mutta noita soita on paljon, ja niillä ei ole mitään arvoa, sanoi +asioitsija nureksien ja alkoi suksiaan sysäillä eteenpäin merkiksi, +että lähdetään hiihtämään. + +Hemmi potkaisi jalallaan tieran suksensa päläästä ja sanoi: »Suoraa +päätäkö sitä hiihdetään kotiin vaiko tuolta mutkan kautta?» + +-- Mennään suoraa päätä. + +Silloin Hemmi potkaisi eteenpäin ja sukset rupesivat kovasti kahisemaan +riitteen jäädyttämässä lumihangessa. Ja kotiin he tulivat, kun +joulukuun lyhin päivä oli vielä valkeimmillaan. + +Hemmin ja asioitsijan tullessa pirttiin sanoi isäntä nauraen: + +-- Miehet tulevat niin hikisinä kuin paremmastakin asiasta. + +-- Olipa siinä asiaa kylliksi. Tuo Hemmi on niin ankara hiihtäjä, että +hävitä sen jäljissä olin, vaikka en minäkään ensi kertaa ollut +suksilla, sanoi asioitsija aukoessaan vaatteitaan ja nenäliinallaan +pyyhkiessään kasvojaan ja kaulaansa. + +-- Saahan se hiihtäjä hikensä, riihen puija lämpimänsä. Mutta nytkö +siellä kerjettiin nähdä mitä nähtävä oli, sanoi isäntä kinnas kädessä +istuen rahilla, kun oli menossa ulos jotakin askaroimaan. + +-- Kylläpä se tuli. Tarkoitukseni olikin käydä näkemässä niitä +suurimpia metsäkankaita, onko niissä metsä semmoinen kuin te sanoitte. + +-- Oliko sitten? + +-- On kyllä, aivan kuten sanottu, mutta niitä soita on niin äärettömän +paljon, kuten kartastakin näkyy, sanoi asioitsija istuessaan isännän +viereen rahille. Siinä hän yhä pyyhiskeli kasvojaan ja kaulaansa ja +painokkaasti ja totisesti sanoi: »Kyllähän näissä maissa näkyy olevan +metsiä, mutta noita aivan arvottomia soita on niin paljon... Täytyy +sanoa suora totuus, että vaatimuksenne on liian suuri. Paljonkin on +liikaa, joten minun puolestani täytyy jäädä semmoisekseen.» + +-- Jääköön vain siksi kunnes minä kuulostan toisten yhtiöitten +asioitsijain mieltä, sanoi isäntä vakavasti, mutta äänessä kuului kuin +arkuutta. + +-- Mutta tahdotteko tietää, että kaikkien muitten yhtiöitten asiamiehet +ovat heittäytyneet kokonaan aisoilleen, kun minä ilmestyin tälle +perukalle. Mokkajärven kylästäkin on tullut monet kutsut, että minä +tulisin sinne, vaikka siellä on liikkunut Koikeron, Raition, +Koskenkorvan ja Siemingin yhtiöitten asiamiehiä. Eivät ole +kintaankämmenen laajuiseltakaan saaneet maata, mutta kun minä menen, +niin saan niin paljon kuin tahdon. + +-- No miten teidän kannattaa maksaa niin paljon enemmän maista ja +metsistä kuin toisten yhtiöiden? + +-- Se tulee siitä, että meidän yhtiö ei tahdo rikastua yhdessä ainoassa +kaupassa, vaan maksaa ihmisille heidän omaisuudestaan oikean hinnan, +kun taas muut yhtiöt tahtovat rikastua yksissä kaupoissa ja saada +ihmisten omaisuuden käärityksi itselleen millä hinnalla vain saavat. +Mutta kuten olen jo ennen sanonut, jos me kaupassa huomaamme asiaksi +asti voittaneemme, niin maksamme liikavoiton kaupan päälle, vaikka +kauppakirjassa ei ole siitä mitään mainittu. Sen tähden meidän nimemme +on kuulu ja meidän yhtiömme on numero yksi. + +Viimeisen lauseensa asioitsija sanoi oikein mahtipontisella äänellä ja +keikauttaen vantteroita hartioitaan. + +-- No, pannaan sitten riita kahtia. + +Asioitsijan kasvot värähtivät, mutta hän asettui vakavaksi ja sanoi: +»Ettäkö kahdeksankymmentä tuhatta?» + +-- Niin, kun tässä on kartano näin paljon paremmassa kunnossa kuin +kummassakaan Leppimäessä ja pellotkin monta vertaa suuremmat ja +paremmassa kunnossa. + +-- Kartanosta ja pelloista me emme välitä, ainoastaan metsistä. Mutta +jotta tämä lohko tulisi kokonaan meille, niin pannaan tämä riita +kahtia, että seitsemänkymmentätuhatta. + +-- Ei, vaan kahdeksankymmentä tuhatta, niin olkoon menneeksi. + +-- Mutta isä on nyt kauppainnoissaan niin töperönä, ettei muistakaan +puhua siitä, mihin hän aikoo tehdä pienen talon itselleen, virkkoi +Hemmi naurahtaen. + +-- Se tosiaankin. Minun pitää kaupassa saada erotetuksi pieni +maakappale tuolta kosken alta, joko Heponiemestä tai Likoniemestä, +johon tekisin pienen talon, jota huvikseni viljelisin, sekä +rakennukseen tarvittava hirsimetsä. + +-- Kuinka paljon hirsiä? + +-- Sitä kun pitäisi tehdä kaksi pienoista asuinhuonetta, pieni navetta, +yhden hevosen talli ja muutama kylmä suoja, niin luulen että siihen +kaksisataa viisikymmentä tavallista hirsipuun runkoa tärväytyy. + +Asioitsija puistalti kuivasti päätään ja sanoi huudahtaen: +»Kaksisataa viisikymmentä hirsipuuta. Se muuttaa asian. Kaksisataa +viisikymmentä hirsipuuta! Se tekee suuren pykälän noihin metsiin, +kun ilmankin noita soita on noin paljon. Nyt ei puhuta enää +seitsemästäkäänkymmenestätuhannesta.» + +Sen kuullessaan Hemmin kasvot punehtuivat, hän keikautti vihaisesti +niskojaan, hyppäsi seisaalleen, ja sanoi jäykästi: »Saa heittää puheen +koko kaupasta. Hierotaan omaa turvetta, eletään miten voidaan. Meidän +metsässä on miljoonia hirsipuita kymmenin kerroin suurempia kuin ne, +mitä niihin pieniin rakennuksiin saattaa ottaakaan. Jos tuo +kaksisataaviisikymmentä pienoista hirsipuuta muuttaa asian, niin paras +on lopettaa puhe. Tämä herra ei ole viimeinen metsien eikä maitten +ostaja.» Sen sanottuaan Hemmi käveli ylpeän näköisesti uunin eteen ja +selin uunin suuta vasten seisahtui lämmittelemään ja kuivailemaan +märäksi hiostuneita hartioitaan. Tympeästi hän siitä katseli pirtin +kaikille suunnille, vaikka ei varsinaisesti mihinkään. + +Hemmin puhe antoi isännälle rohkeutta puolustautua. Hänkin kohautti +leveitä hartioitaan, lievästi puistalti päätään ja sanoi: »Niinpä on +minunkin mielestäni, kuten Hemmi sanoo. Jääköön sikseen tämä puhe, jos +kerran ei luvata niitä hirsipuita ja polttopuita sen pienen talon +tarpeiksi ja niityistä niittyä parille lehmälle, parille lampaalle ja +hevoselle kontua ja sitä pientä maakappaletta tuolta kosken alta +talonpaikaksi. Kuten Hemmi sanoo, me Hemmin ja Hemmin perheen kanssa +ryvemme tässä omalla turpeellamme miten voimme, jos muut kaikki +jättänevätkin.» + +Asioitsijan läpikuultavat silmät vilkuilivat hieman arasti ja hienot +huulet liikkuivat hiljaa, kun hän allapäin sormellaan kirjoitteli +reiteensä. Näkyi hakevan sanoja mitä nyt sanoisi, mistä laidasta +lähtisi. Viimein hän kohotti päänsä ja sanoi varmasti: »Nämä muut +vaatimukset, maata talonpaikaksi, polttopuuta talon tarpeeksi, niittyjä +niittää elukkain konnuksi, eivät ole mitään, ainoastaan ne hirsipuut, +kun noita soita on noin paljon. Mutta jos nuo hevosenne panette +kauppaan, niin olkoon menneeksi kahdeksankymmentätuhatta, käyköön +sitten syvin tai matalin.» + +Isäntä punalti päätään ja sanoi lujasti: »Nellan kanssa minä elän ja +kuolen. Mutta mitä sanovat Hemmi ja Tuomas, jos Poju ja Ukko pannaan +kauppaan ja sitten kauppasummaksi tulee kahdeksankymmentätuhatta +markkaa.» + +Tuomas oli pöydän takana ryntäillään pitkänään. Nyt hän hieraisi koko +ruumistaan ja sanoi: + +-- Saa mennä. On tuota rahaa siinäkin, kun kahdeksankymmentä +tuhatmarkkasta yhdessä pinkassa saa. Saahan tuota kerran eläessään +sitten nähdä rahaakin... Ja luettakoon ne rahat meidän eteemme silloin +kun kauppakirja on allekirjoitettu. + +-- Kerralla maksamaan minä en tällä kerralla kykene, mutta +huomenillalla kykenen. Ja olkoon menneeksi, tuossa on käteni, sanoi +asioitsija ja seisaalleen nousten ojensi kätensä isännän käteen. Hemmi +kiirehti käsiä erottamaan ja sanoi: »Sitten kai se tehdään +kauppakirjakin, kun maksukin tapahtuu?» + +-- Kuinkas muuten? Minä lähden tästä asemalle, aamulla kolmen aikana +menee juna Jonkereeseen päin ja huomenillalla kuuden aikaan on +Jonkereen juna täällä. Tekisittekö sen palveluksen, että olisitte +silloin hevosen kanssa vastassa? Minä kyllä pääsisin suksillakin, mutta +uskon että näin suuria kauppoja päättämään haluaa yhtiön päämies, +herrassöötinki Sirkelius tulla itse ja se ei viitsi hiihtää. + +-- Aivan mielellään, aivan mielellään, aivan mielellään, kuului kuin +yhdestä suusta isännän, Hemmin ja Tuomaan ääni. + +-- Se on sitten valmis kuin valettu, tehty kuin mahdettu, sanoi +asioitsija käsiään hieroen. Vaaleanpunakat kasvot leimusivat hyvästä +mielestä ja silmät vilkuilivat kirkkaina. + +Kun naisväki nyt kuuli vieraan olevan aikeissa lähteä hiihtämään +asemalle, niin emännät ja tytöt rupesivat kilpaa kantamaan +päivällisruokia pöydälle ja kaikkien kasvot loistivat hyvästä mielestä. + +Syömästä päästyään ja pitkäsääryksisiä punareunuksisia kintaitaan +käsiinsä pujottaessaan asioitsija sanoi: »Uskon, että teillä on +huomenillalla iso vieras. Se on iso arvoltaan ja iso ruumiiltaan. +Arvoltaan se on tuomari ja hovioikeuden asessori ja ruumiiltaan se on +ihan ovien täyteinen. Me neljä miestä sovimme sen turkkiin niinkuin ei +mitään. Mutta muuten on niin herttainen, hauska ja iloinen mies, ettei +paremmasta apua. Sen arvo ei näy pinnalla.» + +-- Vai niin iso mies teidän isäntä on, sanoi emäntä istuessaan pöydän +takana syöntiään lopettelemassa. + +-- On se jyry mies se Sirkelius, sanoi asioitsija ja työntyi ulos. + +Kohta kuuluikin suksien kahaus, kun asioitsija pirtin peritse menevää +tietä hurahti järvelle. Kaikki usahtivat akkunoihin katsomaan, kun se +kaksisauvassa mennä huristi järven poikki. Tuomas se katsoessaan +jälkeen sanoi: »Ei se tuo miehen piikki ole aivan oravan ja kärpän +nahkojen ostelija, uskaltaa se tehdä isommankin kaupan.» + +-- Ei se ole, ei se ole ihan pottupoika, kuului muittenkin vakuutus, +mutta isäntä kääntyessään akkunasta sanoi: »Uskaltaahan sitä toisen +kukkarolla.» + + + + +Yhdestoista luku. + + +Illan myöhäisenä hetkenä kuului reen ratina ja tiukujen helinä +kartanolta. Isäntä syöksähti ulos vastaanottamaan tulijoita. Vähäisen +tuokion perästä kuuluikin eteisestä raskaita askeleita, isäntä avasi +salin oven ja kehoitti vieraita menemään sisälle, mutta nähtyään sen +sisähuoneeksi Sergelius sanoi: »Menemme perheen pirttiin.» Kohta +aukesikin pirtin ovi ja pirttiin työntyi hieman kumartunut mies, jonka +susiturkin olkapäät koskivat kumpaiseenkin oven pieleen. Mutta sisään +päästyään hän oikaisihe ja ystävällisesti sanottuaan hyvän illan ja +aukaistuaan susiturkin suuren kauluksen päästi miellyttävät, iloiset +kasvot näkyville. + +Hemmi nousi riisumaan turkkia. Ja kun herra oli saanut turkin päältään, +korkeapuuhkaisen talvilakin päästään, lähti hän hymyilevin kasvoin ja +raskain askelin tervehtimään pirtin karsinan ja perän puolella olevia +ihmisiä. Viimeiseksi hän kumartui tervehtimään äitinsä vierellä ujona +seisovaa pientä Moosesta ja kysyi kädestä pitäen: »Mikä se olikaan +sinun nimesi, minä en muista?» + +-- Mooses, virkkoi Mooses kainosti. + +-- Vai Mooses, mutta Aaroniko se tämä nöpökkä on, joka täällä äidin +sylissä istuu? + +-- Ei ole kuin Matti, kuului Mooseksen suusta ujosti ja hän painoi +päätään äitinsä kylkeen. + +Herra taputti paksulla valkoisella sormellaan altapäin Matin leukaa ja +mieluista naurua hykertäen sanoi: »Vai Matti sitä sinä olet, vai Matti +sitä sinä olet.» Sitten hän ojensi kumpaisetkin kätensä Mattia kohti ja +sanoi: + +-- Tuletko sinä minun syliini? Minä koetan, jaksaisinko minä sinua niin +lihavaposkista miestä kantaa. Tulehan niin koetetaan. + +Matti yritti vähän epäröidä, mutta kun näki vieraan toisessa kädessä +säteilevän kaksi jalokivikoristeista sormusta, niin katsoi sormuksiin +ja työntyi käsiin. + +Herra otti Matin kainaloista, nosti niin ylös kuin kädet yltivät ja +virkkoi: »Ojaa. Jaksanhan minä sentään sinut nostaa, vaikka ensin vähän +epäilin.» Kun sitten herra huomasi, että Matti halusi nähdä hänen +sormuksiaan, niin hän laski Matin oikean kätensä käsivarrelle ja +vasemmalla kädellään tuki poikaa siten, että tämä saattoi sormillaan +pidellen katsella sormuksia. Herra ei ollut siitä tietääkseenkään, +käveli vain lattialla ja alkoi puhella miesten kanssa. + +Moosesta rupesi Matin kohtalo kadehdittamaan ja sormeaan suussaan +pyöritellen hän läheni herraa ja sanoi tuskin kuuluvasti: »Saattaa se +Matti kävelläkin.» + +Herra naurahti ja sanoi: »Kyllä minä sen uskon, että jaksaa se näin +hyvässä kunnossa oleva mies kävellä, mutta kävellään nyt me kaksi +miestä yksillä jaloilla. Tai jos sinä tulet tuohon toiselle +käsivarrelle, niin kävellään sitten me kolme miestä yksillä jaloilla. +Tuletko tuohon käsivarrelle?» + +Mooses olisi muuten istuutunut käsivarrelle, mutta kaikki purskahtivat +iloiseen nauruun ja kun Mooseksen tuli olo ilkeäksi, niin juosta +kirmaisi loukkoon. + +Emäntä nousi nyt seisoalleen ja sanoi: »Jos herrat olisivat hyvät ja +lähtisivät tänne sisähuoneen tapaiseen, niin Matin äiti tuo sinne +kahvia.» + +-- Ei. Täällä me olemme missä on ihmisiä. Ihmisten ilmoilla se paras on +olla, sanoi herra ja suuret silmät leimusivat hänen katsellessaan +emäntää. + +Sen kuultuaan Hetvi kantoi kirkkaan kahvipannun pirtin pöydälle ja +emäntä toi varsin tätä asiaa varten varustetun suuren vadillisen +juustoleivän viipaleita. + +Sen nähtyään herra, Matti käsivarrellaan, istui pöydän sivulla olevalle +lavitsalle käskemättä, jotteivät kerkeäisi ohjata häntä pöydän taakse. +Siihen istuttuaan hän sanoi iloisesti: »Nyt se oikein on, ja nyt kun +kaikki ihmiset tulette tämän pöydän ympärille, niin silloin sitä tietää +olevansa ihmisten ilmoissa.» + +Isäntä vetäytyi hitain askelin pöydän luokse ja sanoi kädellään +viitaten: »Olisitte tulleet tänne pöydän toiselle puolen.» + +-- Kyllä me olemme tässä tarpeellisen likellä pöytää, tässä me istumme +Matin kanssa. + +Sitten herra kääntyi hänen polvellaan istuvaan Mattiin ja sormellaan +osoittaen juustoleipävatiin kysyi: + +-- Mitä ne nuo ovat? Ovatko ne syötäviä vai joulukuusen koristeitako? +Sano nyt mitä ne ovat, ovatko ne todellakin vain joulukuusen +koristeita?... Sano nyt, vai onko sinulta kieli pudonnut? + +Matti ei virkkanut mitään, silmät vain pyörivät päässä, kun ei tiennyt +kumpi olisi parempi, sanoako vai olla sanomatta. + +Herra aukaisi sormellaan Matin huulia ja sanoi: »Näytäppäs, onko +sinulta todellakin kieli pudonnut?... Ei ole pudonnut, näkyypähän +sieltä kauniitten hammasten välistä yhtä kaunis kieli kuin mieskin. +Sanohan nyt, mitä ne nuo ovat?» + +-- Juustoleipiä, kuului Matin suusta hieman sammaltava ja sissahtava +sana. + +-- Vai juustoleipiä, huudahti herra suurta ruumistaan hytkäyttäen. Vai +juustoleipiä! Sittenhän ne perältäkin ovat syötäviä. Sen sanottuaan +herra otti kaksi viipaletta, ojensi toisen Moosekselle, toisen Matille +ja sanoi: »Näyttäkääpäs te nuoret miehet, kun teillä on hampaat, mitä +näille on tehtävä.» + +Ottaessaan herran kädestä juustoleipäviipaletta Mooses sanoi: »Onhan +sinullakin hampaat.» + +Herralta pääsi oikein sydämen pohjasta nytkähtävä nauru ja hän sanoi: +»Onhan niitä sen tapaisia, mutta niitä en osaa tässä asiassa käyttää, +ennenkuin sinulta ja tältä Matilta näen oppia.» + +Sen sanottuaan hän rupesi kuppiinsa panemaan sokeria ja pienellä +lusikalla hämmentäessään vasta huomasi, että tytöt eivät olleet +pöydässä. Hän katsahti sinne karsinan puoleen ja sanoi: »Mitäs +rajalaisia te olette, kun ette tule joukkoon.» Hän viittasi kädellään +sivulleen rahille ja sanoi: »Tulkaahan tänne minun turviini, niin ette +tule turhiin.» + +Tytöt tulivatkin nauraen ja istua liemahtivat herran sivulle rahille +suu sievässä mytyssä. + +Sitten herra katsoi Moosekseen ja Mattiin, kun he suun täydeltä +haukkasivat juustoleipää, ja sanoi: »No nyt minäkin jo osaan. Nyt nämä +eivät jouda joulukuusen koristeiksi.» Sen sanottuaan hän otti vadista +juustoleipäviipaleen, katseli sen kahvikupissa ja haukkasi sitä leveään +suuhunsa, josta todellakin näkyi pitkä rivi suuria valkeita hampaita. + +Sitten hän ryyppäsi kahvia sekaan ja sanoi vakavasti: »Täällä maalla +sitä on kotikasvuisia ja kotivalmisteisia herkkuja, joista +kaupunkilaiset eivät ole untakaan nähneet. Tässäkin juustoleivässä sitä +on samalla viehätystä ja voimakasta ravintoainetta. Siitä maksaisi +kaupunkilainen vaikka mitä, mutta se ei polttele hänen näppiään.» + +-- Siellä on monta muuta tämänvertaista, sanoi emäntä hänkin haukaten +kahvissa kasteltua juustoleipäviipaletta. + +-- Ei yhtään herkkua tämän vertaista, sanoi herra vetäessään vadista +toista pitkää juustoleivän kappaletta. + +Kun herra oli saanut toisen kahvikuppinsa tyhjennetyksi, emäntä ja +Hetvi kantoivat herran eteen suuret maljat kukkuroillaan +marjasäilykkeitä, toisessa maljassa vaarain-, toisessa lakkasäilykettä +ja panivat pienet puulusikat maljojen vierelle. Herra sanoi Matille +sormellaan osoittaen maljoihin: »Mitä se tuo on, tiedätkö sinä, onko se +syötävää vai eikö?» + +Matin kasvot leimusivat ja silmät pälyivät vuoroin herran silmiin, +vuoroin säilykemaljoihin ja kun hän näki, että herra yhä odotti häneltä +vastausta, niin hän viimein sanoi: + +-- Maljoja. + +-- Vai marjoja, nehän ovat sitten syötäviä. Mistä niitä talvella täällä +marjoja saadaan? + +-- Tynnylistä. + +-- Vai tynnyristä niitä saadaan talvella marjoja. Tulepas sinä Mooses +tänne Matin kanssa näyttämään, miten niitä tynnyristä saatuja marjoja +viljellään, jotta minäkin pääsisin alkuun. + +Mooses tuli hieman arkana mutta palavin silmin maljojen kohtaan, otti +lusikan ja alkoi mehuisia vaaraimia lusikan kärjellä nostella suuhunsa. +Mattikin työntyi pöydän laidalle ryntäilleen, otti lusikan ja alkoi +melkein kilpaa Mooseksen kanssa pistellä marjoja, niin että Matin +leuallakin rupesi näkymään mitä he söivät. + +Herra sen nähtyään iloisesti huudahti: »Kyllä nyt minäkin pääsen +alkuun.» Hän otti pöydältä puulusikan ja rupesi pistelemään kuin puuroa +ja kehui hyväksi. + +Kun herra oli jonkun aikaa asioitsijansa ja Mooseksen ja Matin kanssa +syönyt marjoja, niin emäntä ja Hetvi tyttöjen kanssa rupesivat +kantamaan illallisruokia pöydälle, siirsivät marjamaljoja vähän syrjään +ja Hetvi laski herran kohdalle suuren maljan höyryävää metsopaistia, +jonka viereen tytöt toivat lohivateja, voilautasia, viilihulikoita ja +emäntä kantoi sylyyksensä paksuja leipiä, jotka pöydälle laskettuaan +jakoi kolmeen läjään. + +Herra sen nähtyään oikaisi paksun ruumiinsa selkäkenoon ja sanoi +loistavin kasvoin: »Aina paranee vain kerta kerralta... Kylläpä teillä +on ihan paratiisin herkut. Ja kaikki aivan kotoista, ei maksa paljon +mitään.» + +-- Eihän se toki paljoa maksa, kun viitsii maasta ja metsästä ottaa +kokoon, sanoi emäntä istuessaan pöydän latvapuoleen penkille. + +Kaikki muutkin kiertyivät pöytään ja herrakin kumartui pöytään päin ja +sanoi: »Aivan te minua tähän aloilleni rupesitte täyttämään niinkuin +tuhkatynnyriä. Mutta ei tästä henno kauaskaan lähteä, kovin kova on +vetovoima tuolla höyryävällä maljalla.» + +-- Siinä tarkoituksessahan se on siihen tuotunakin, että se vetäisi +syöjät puoleensa, sanoi emäntä hymyillen. + +Herra otti edestään maalipäisen puukkoveitsen, leikkasi sillä leivästä +palasen, levitti sen päälle voita, leikkasi vuolakkeen lohta, pani sen +voileivälleen ja rupesi siitä leikkelemään paloja suuhunsa, ennenkuin +kävi metsopaistimaljaan käsiksi. Hän teki vieressään istuvalle +Matillekin voileivän, veti maljasta lihakimpaleen ja sanoi: »Näytäpäs +sinä mallia, miten tälle on tehtävä.» + +Matti rupesi suuntäydeltä syömään voileipää ja lihaa ja silmät pälyivät +herran sormuksissa säteileviin jalokiviin ja mustiin käyrälatvaisiin +viiksiin, kun ne syödessä niin omituisella tavalla liikkuivat. + +Syömästä päästyään vieraat talon miesten kanssa puhelivat vielä kauan, +mutta kun pöydällä olevat puujaloissaan seisovat kotitekoiset kynttilät +rupesivat käymään mataloiksi, niin emäntä otti niistä yhden käteensä, +meni se kädessään suuren herran luokse ja sanoi: »Jos herra olisi hyvä +ja lähtisi tuonne sisähuoneen tapaiseen nukkumaan.» + +Herra nousi ja sanoi: »Nyt kun te olette minut syöttäneet ja juottaneet +ja kaikin puolin kestinneet, niin viekää nyt mihin viette.» Hän koppasi +naulasta pienen laukkunsa ja lähti emännän jäljessä raskaasti kävellä +köhnimään ulos. + +Saliin tuotuaan hän melkein seisahtui ja silmäsi yli huoneen, missä +hyöteät huonekasvit seisoivat hyvästi hoidetun näköisenä metsänä. Mutta +kun emäntä kynttilä kädessä meni kasvien välistä käytävää myöten +perälle, missä oli valmiiksi laitettu sänky ja sen lähellä pöytä, jolla +oli kaksi kynttilää palamassa, niin hänkin käveli sinne. Ja niiltä +seisoviltaan hän rupesi riisuutumaan ruvetakseen sänkyyn. Hän otti +sormuksetkin sormistaan ja laski ne pöydälle, ja kun emäntä katsoi +niitä sormuksia, juolahti hänen mieleensä, että saakohan Reeta-Kustaava +ja Martta joulun aikana tuommoisiakaan sormuksia ja kysyi: »Paljonkohan +maksavat nuo teidän sormuksenne?» + +-- Kolmen tuhannen paikoille aina kappaleen luulen maksaneen. Itse minä +en niitä ole ostanut, yhtiö, jonka päämiehenä minä olen, ne on +joululahjoina minulle antanut, sanoi herra kenkiä jaloistaan +riisuessaan. + +Emännän tuli mieleen, että ei ole mahdollista, että Reeta-Kustaava ja +Martta saisivat tuommoiset sormukset, mutta ei kuitenkaan mitään +virkkanut, kääntyi vain lähtemään ja kysyi: »Monenko aikaan sitä +aamulla saisi tuoda kahvia?» + +-- En osaa määrätä, nukun minkä nukun ja tulen sinne perheen pirttiin. +Siellä suuressa joukossa se on lysti juoda kahviakin, sanoi herra +hymyillen. + +-- Vai niin, virkkoi emäntä ja lähti pirttiin, minne tultuaan sanoi: +»On se omituinen tuo herra. Ei luvannut tuoda kahvia tuonne sisälle, +tänne isoon joukkoon sanoi tulevansa juomaan.» + +-- On se omituisen luontoinen, sanoi isäntä. Ei ollut ennen vanhaan +tuommoisia herroja, tuo osaa olla herra ja ihminen eikä vain paljas +virkakone. + +-- Ei niitä sakeassa ole vielä nykymaailmassakaan tuon luontoisia +herroja, sanoi asioitsija. Ei se lähde missään talossa sisälle, perheen +pirttiin se vain työntyy ja siellä lasten kanssa hupsuaa. Vaikka ne +olisivat likaisiakin, ei se siitä välitä. Aikuistenkaan ihmisten kanssa +se ei semmoisiin tavallisiin jäykkiin tarinoihin kauaksi antaudu muuta +kuin sen mikä asiaa on. Kaikki muut tarinat se sekoittaa leikillä. +Mutta siinä talossa, missä lapset ovat likaisia, se ei usein antaudu +syömään, se tietää, että kaikki muukin on likaista. + +-- Eihän nämä meidänkään lapset niin läpikuultavan puhtaita ole, mutta +rupesihan tuo täällä syömään, sanoi Hetvi ja esiliinallaan pyyhki Matin +leuasta ruoan jätteitä. + +-- Hm. Kyllä nämä ovat herraslapsia siihen verraten mitä joissakin +salotaloissa. Muuta ei ole puhdasta kuin silmän valkuaiset ja hampaat +suussa... Kysyi se minulta tännekin lähtiessään, pitääkö ottaa evästä, +joka merkitsi sitä, minkälainen on talo. Mutta minä sanoin, että ette +tarvitse evästä, kyllä sitä on talossa. Ja hyvin tuo näkyy +viihtyvänkin. + +-- Niinhän tuo näyttää. On kuin Liposen lintu, virkkoi Hetvi ja riisui +Matilta vaatteita. + +Aamulla oli päivä jo likellä, kun herra naureskellen paitahihasillaan +salkku kädessään tuli pirttiin ja suoraa päätä meni kahvipöytään, missä +miehet olivat jo juoneet. Hetvi ja tytöt olivat lopettelemassa. Emäntä +toi siihen juustoleipävadin ja uunin suusta otti kirkkaan pannun, josta +täytti kupin. Mutta ennenkuin herra rupesi juomaan hän alta kulmiensa +silmäsi ympäri pirttiä, näkyisikö Moosesta ja Mattia. Niitä ei +kuitenkaan näkynyt jalkeilla, ja niin hän rupesi juomaan ja sanoi: +»Täyttäkäähän toki isännänkin kuppi. Ettekö näe, miten surkeasta +naamasta se katselee, kun näkee meidän tässä yksinämme rekottelevan?» + +-- Ei se juuri enää aivan jyvänsärkemättömänä rautahampaana ole, sanoi +emäntä kahta kuppia täyttäessään. Sitten hän vilkaisi asioitsijaan ja +sanoi: + +-- Tässäpä on toisellekin herralle kuppi kuumaa. + +-- Eihän sitä me isännän kanssa juuri aivan saamattomia olla, mutta +eihän se lisä luotaan lykkää, sanoi asioitsija kiertyessään pöydän +taakse ja istuutuessaan vastapäätä herraa. Siihen asioitsijan viereen +istui isäntäkin ja vetäisi eteensä kahvikupin, johon pudotti kolme +sokeripalaa, ja alkoi lusikalla hämmennellä. + +Herra rykäisi nyt ja sanoi: + +-- Oletteko te isäntä täällä tuon Maunon kanssa mitään kauppoja +suunnitelleet? Tämä talutti minut tänne kuin vanhan härjän vainiolleen +vakojaan kyntämään. + +-- Onhan sitä ollut meillä täällä senkinlaista tuumaa, virkkoi isäntä. + +-- Se taitaa sitten olla kuten Mauno on minulle kertonut. Saisinko +nähdä tämän tilan tilusten kartan? Mauno sanoi teillä olevan, sanoi +herra totisemmin. + +-- Kyllä, sanoi isäntä ja lähti hakemaan. + +Emäntä ja Hetvi kuulivat asian ja rupesivat kiireimmiten tyhjentämään +pöytää. + +Siihen isäntä levitti kartan, joka peitti melkein kaksi syltä pitkän +pöydän. + +Herra nousi nyt seisaalleen ja silmättyään huudahti: »Hohoh! Onpa siinä +kokoa!» + +-- On siinä kokoa, mutta noita soita siinä on paljon, sanoi Mauno. +Herra viiletteli sormellaan kuvioita ja tuokion perästä sanoi: + +-- Onhan tässä kuiviakin maita. Missä maissa sinä olet käynyt? + +Mauno osoitti sormellaan karttaan ja sanoi: »Noissa maissa olen käynyt +ja matkallani nähnyt monta näitä kumpuja.» + +-- Ja näissäkö on hyvä metsä? + +-- Kyllä niissä on kieltämättä niin hyvä metsä, että parempaa emme ole +nähneet. Kahdeksantoista tai kaksikymmentä metriä saa mitata tukkia +yhdestä rungosta ja suurin osa on semmoisia, että miehen kaksi syltä ei +yllä ympäri. Eikä kirveen jälkiä näy. Sanalla sanoen niissä kuivissa +maissa on julman hyvät metsät, mutta noita soita, kuten kartassakin +näkyy, on paljon. + +Herra otti nyt laukustaan harpin ja messinkisen mittakaavan. Sitten +harpilla mitteli ristiin isoimpia maita ja paperin kappaleeseen +kirjoitti numeroita. Kartan takapäässä olevaa Lainiokangasta kun joutui +mittelemään, niin Mauno sanoi: »Siinä ei kuulu koko laajuudelta olevan +yhtä vankkaa metsää, mutta koko tällä sivulla, tuolla ja tuolla ja +tuolla ja tuollakin kuvoilla kuuluu olevan samanlainen metsä kuin +näissäkin maissa.» + +-- On niissä metsää näissäkin louhikkoharjanteissa, on niin julmia +honkia, että löytyneekö hevosta niistä neljän sylen pituista palasta +vetämään, sanoi Hemmi. + +Herra ei ollut kuulevinaan, mittasi vain ääriään myöten +Lainiokankaankin, kun huomasi ne louhikkosärkänteet vähäpätöisiksi. +Sitten kysyi: »Entäs nämä korvet, minkälaisia ne ovat?» + +-- Ne ovat jylhiä korpia eikä niissäkään ole kirvestä käytetty, sanoi +Hemmi. + +Herra mitteli korvetkin ja merkitsi paperilappuun. Viimein sitten +kartan kartanopäässä olevaan, monta neliökilometriä laajaan maahan +viittasi sormellaan ja sanoi: »Entäs tämä maa?» + +Hemmi viiletteli sitä sormellaan ja sanoi: »Tämä päivänpuoli näitä +myöten on viljelty halmeena ja näistä notkelmista on otettu talon +tarpeita. Mutta tämä peräpuoli on aivan koskematon ja tuossa ja tuossa +ja tuossa ja tuossa ja tuossakin kuviossa on metsä semmoinen, että +kirkkaana kesäpäivänäkin kun menee sinne, niin joutuu pimeään. On sitä +sielläkin kuusikkoa, joka ei ole pienuudella pilattu eikä ole paikalla +toinen laita käsissä.» + +Herra sai Hemmin osoittamat kuviot mitatuksi, laski sitten paperin +liuskalla näkyvät numerot yhteen ja juuri kuin itselleen virkkoi: +»Kahdeksan ja puoli.» Sitten vielä sormellaan viiletteli kartalla +näkyviä pieniä maita ja itsekseen taas sanoi: »Noin yhdeksän +neliökilometriä tai vähän enempikin.» Sitten herra pisti mittakompeet +laukkuunsa, työnsi kartan kokoon ja sanoi »Kahdeksankymmentätuhattako +te Maunon kanssa olette sopineet kauppahinnaksi, johon sisältyy kaksi +hevosta?» + +-- Niinhän se tuumattiin, sanoi isäntä ja kasvoissa näkyi salainen +arkuus. + +-- Kun tuo joki on noin hyvällä paikalla, että kulkee aivan halki +palstan juuri kuin laittamalla laitettu, niin minä maksan satatuhatta. + +Sen sanansa herra sanoi oikein jyrisevällä, äänellä ja nyrkkiin +puristetuilla rystysillään jyräytti pöytään. + +Herran sana koski isäntään niin kummallisesti, ettei hän osannut heti +virkkaa mitään, mutta tuokion perästä sanoi: »Kiitos teille, hyvä +herra. Minä olen tässä ollutkin niin levoton, kun lupasin tämän tilan +kahdeksallakymmenellä tuhannella, joten vaikka itse jättäytyisin puille +paljaille, en näille kotona oleville pojille kykenisi antamaan +samanlaista perintöosuutta kuin Olli-Pekalle ja Erkille, kun niille +annoin nuo Leppimäet, joilla nyt saivat kuusikymmentätuhatta mieheen. +Uskon, että vaikka ovatkin omat poikani, niin kun kauppakirjalla annoin +niille ne tilat, niin hyvällä sanalla ne niistä kauppasummista eivät +anna osaa ja väkisellä ei saa. Se masentaa eniten mieltäni, kun Hemmi, +tuo vanhin poikani, joka nyt loppuun asti on ollut tukenani, ei saa +samanlaista osaa kuin Olli-Pekka ja Erkki.» + +-- Tokkohan saisin niitten Leppämäkien tilusten karttoja tänne +nähdäkseni, sanoi herra vakavasti. + +-- Luulen, että saatte, sanoi Hemmi ja koppasi naulasta lakkinsa ja +ulos mennessään kaksin käsin painoi päähänsä. Ja kohta nähtiin Hemmin +suksillaan menevän kuin tuulen ajamana Leppimäelle päin. + +Ja tuokion kuluttua huomattiin Hemmin kaksi karttarullaa hihnakkeella +selkään kiinnitettynä samaa kyytiä tulevan takaisin. Pirttiin tultuaan +hän vähän huohottaen sanoi: »Viivyinkö kauan?» + +-- Portilla kai sinulle ne jo vastaan tuotiin, sanoi herra ojentaessaan +käsiään karttoja vastaan ottamaan. + +Herra levitti nyt pöydälle ison Leppimäen kartan ja sanoi: »Yhtä suuri +kuin tämänkin talon kartta.» + +-- Suunnilleenhan se on yhtä suuri, kun sekin on puolentoista +manttaalin tila. Ja soita niitä on siinäkin paljon, sanoi Mauno. + +Herra ei ollut Maunon sanaa kuulevinaan, sormellaan vain viiletteli +niitä kuivien maitten ja korpien kuvioita ja sanoi: »Onko näissäkin +yhtä hyvät metsät kuin tämän tilan mailla?» + +-- On, kyllä ne on, ei niissä ole eroa, sanoi Mauno. Sitten hän otti +pienen Leppimäen kartan, mutta ei sitä kokonaan levittänytkään, katsoi +vain toisella kädellään purkaessaan ja toisella kädellään +pyörittäessään rullalle. Ja kun päähän asti oli katsonut, niin juuri +kuin itsekseen virkkoi: + +-- Tuo joki se kulkee halki kaikkien palstojen. Sitten herra työnsi +kartat keskelle pöytää, istuutui pöydän päähän penkille ja sanoi: »Nyt +minä sanon teille, isäntä, että jakakaa nyt omaisuutenne poikienne +kanssa miten jaatte, mutta minä noitten Leppimäkien kauppain palkkioksi +maksan teille kaksikymmentätuhatta välirahoiksenne vanhoiksi +päiviksenne, jottei olisi surku erota tästä hyvästä kodista.» + +-- Kiitos, kiitos teille. Kunpahan metsä antaisi teille takaisin ne +rahat, ettette vahinkoon joutuisi, sanoi isäntä ja tuntui kuin ilon +kyynel kohoaisi silmän nurkkaan. + +-- Uskon että me pidämme puolemme. Se tuo joki kun halkaisee kahtia +kaikki nämä palstat, niin puut jos pystyyn tulevatkin tavallista +kalliimmiksi, niin se vetopalkassa korvaa. Ja meidän silmämäärämme on, +että jokaisen ihmisen, joka meidän kanssamme kauppoja tekee, pitää +saada omaisuudestaan oikea hinta. Ja sentähden me saammekin enemmän +kauppoja kuin muut yhtiöt. + +Sen sanottuaan herra otti laukustaan paperivihon ja kirjoituskojeet ja +sanoi: »Alappas, Mauno, työntää kauppakirjaa.» + +Kun Mauno rupesi kirjoittamaan, niin herra nousi lattialle kävelemään +ja sanoi: »Teillähän kuuluu Maunon kanssa olleen puhe, että +erottaisitte pienen talon paikaksi vähäisen maakappaleen tästä järven +rannalta. Ja talon rakennuksiksi hirsimetsää ja niittyjä elukkain +konnuksi ja polttopuuta talon tarpeiksi. Ne kaikki minä lupaan teille. +Metsäniittyjä ja halmeahoja meidän ei tule viljellyksi. Ja mitä +polttopuumetsästä puhuukaan? Sitä on vaikka tuhansille taloille. +Ainoastaan hirsipuut ja se maapalsta ovat kauppakirjaan merkittävät, +jos isäntä niin tahtoo.» + +-- Tarvinneeko hirsipuitakaan mainita kirjassa, kun me otamme ne heti, +sanoi isäntä. + +-- Aivan oikein, tarpeetontahan se on, kun te otatte ne heti, sanoi +herrakin kävellen yhä lattialla. + +Mauno oikaisi itseään ja sanoi: »Kuinka suuri se maakappale merkitään +tänne kirjaan? Hehtaari kai se riittää, sata metriä ristiin.» + +-- Pannaan kaksi hehtaaria, parempi on enempi kuin vähempi, sanoi herra +ja tuli Maunon olan yli katsomaan kauppakirjaa ja sanoi: »Se on Siuruan +kylää tämäkin, vaikka on näin kaukana täällä erillään.» + +-- Niin ne aikoinaan ovat asettaneet, vaikka Jokikylä tässä olisi +likempänä, sanoi isäntä. Se lienee sentähden että muinoisen Isonvihan +aikana on Siuruan kylästä tänne tulleet eläjät ja siitä asti täällä on +tuli palanut. + +-- Vai Isonvihan aikana tänne on asukkaat tulleet. + +-- Silloinhan tähän on tuli isketty, joka ei sittemmin liene sammunut, +sanoi isäntä ja katsoi akkunasta, kun päivän valojuova näkyi taivaan +rannalla. + +Mauno sai nyt kauppakirjan valmiiksi, luki sen kovalla äänellä läpi ja +kysyi sitten: »Onko tämä nyt niinkuin olla pitää?» + +-- Niinpä tuo kuulostaa olevan, sanoi isäntä. + +-- No mitäpä siinä kuin nimiä alle tuhkatiheään. + +Isäntä lähestyi Maunoa ja Mauno osoitti paikan, mihin isännän nimi oli +tuleva, mutta isäntä tavoitteli kynänvarren ylipäätä näppiinsä ja +sanoi: + +-- Ei se pysy kynä minun käsissäni muuten kuin näin. + +-- No pysyy kai se nyt, kun kahdessa miehessä jämistetään, sanoi Mauno +ja alkoi hiljaa talutellen piirtää isännän nimeä. Ja kun sai sen, niin +kysyi: + +-- Pysyykös se emännän käsissä kynä? + +-- Vieläkö siihen minunkin nimeni? Ei pysy minunkaan kädessäni hierintä +pienempi ase, sanoi emäntä tullessaan Maunon luokse ja otti Maunon +kynän nenän näppiinsä. + +Kun emännän nimi oli saatu paperiin, nousi Mauno ylös ja sanoi +vieressään seisovalle herralle: »Nyt se on teidän vuoronne.» + +Herra otti kynän ja seisaaltaan kirjoitti paperiin pari sanaa ja +paperia laukkuunsa pannessaan sanoi: »Tuo Mauno näkyy tuohon +kauppakirjaan kirjoittaneen sanan, että 'joka summa kaupan +suorituksessa maksetaan'. Täytyy kai tässä koettaa seistä miehenä.» + +Sitten hän veti laukustaan kirkkaan messinkisen arkun pöydälle, aukaisi +sen ja rupesi lukemaan rahoja. + +Koko talon väki kehiytyi nyt pöydän ympärille katsomaan, kun herra +arkustaan otti kouran täyden tuhatmarkkasia, käänsi ne mutkalle, +sylkäisi näppiinsä ja yksitellen oikoi mutkalle käännettyjä laitoja. Ja +kun kaikki tulivat suoriksi, niin laski ne pöydälle ja otti arkustaan +toisen kouran täyden kirkkaita ratisevia tuhatmarkkasia ja teki niille +samoin kuin ensimmäisillekin. Niitä hän ei kuitenkaan kaikkia oikonut, +vaan pani tähteet takaisin arkkuunsa, kääntyi sitten isännän puoleen ja +kysyi: + +-- Tahdotteko että minä nyt jo maksan sen mitä lupasin teille +vanhuutenne päivien käsirahaksi, vaiko vasta myöhemmin. Minulle se on +yhdentekevää. + +-- Kunpa se teille sopinee nytkin, niin samahan se on, sanoi isäntä +hieman arasti. + +Silloin herra otti arkustaan vihon tuhatmarkkasia ja luki siitä +kaksikymmentä vielä siihen samaan pinkkaan pöydälle ja sanoi: »Siinä ne +nyt ovat, lukekaa, jos tahdotte. Siinä on satakaksikymmentä rahaa.» Sen +sanottuaan painoi arkkunsa kiinni, lukitsi sen ja pisti laukkuunsa. + +Hymyillen sitä rahaläjää katselivat kaikki, kun tuhatmarkkasia oli niin +korkea pinkka, että puujalassaan seisova kynttilä peittyi sen taakse. + +Isäntä tuli sitten verkalleen pöydän luo ja sanoi: »Pitää kai ne siitä +viedä korjuuseen.» Sitten hän puristi kaksin käsin rahat kämmeniinsä ja +lähti viemään kamariin. Kantaessaan sitä rahaläjää hän tunsi +vapisevansa. + +Kun isäntä oli kamarissaan saanut rahansa kaappinsa laatikkoon ja +lukinnut kaappinsa, huomasi hän akkunasta näkyvät huurteiset +kasvitarhan puut, joihin taivaanrannan ruskotus loi ystävällisen +hymyilyn. Ajatus, että hän oli ne pienenä taimena siihen istuttanut ja +hoitanut kuin rakkaimpia lapsiaan, mutta että ne nyt hymyilevät hänelle +turhaan, kävi läpi koko hänen olentonsa, niin että tunsi jähmettyvänsä. +Hän muisti unensa ja ajatteli: »Olenhan todellakin alasti. Vieras +omistaa tämän sillan missä seison, vieras omistaa katon pääni päällä, +vieras omistaa nuo seinät ympäriltäni, jotka olen suojakseni +rakentanut. Niin, kukapa olisi kuvaannollisesti puhuen alasti, ellen +minä ja minun perheeni.» Mieli painui. Kun tuli pelko, että +alakuloisuus painuu itkuksi, niin isäntä lähti kävelemään pirttiin, +missä herra oli käärimässä niitä kolmen talon tiluskarttoja samalle +pakalle. Hän kun näki isännän tulevan pirttiin, niin sanoi: »Nämä +tilusten kartat minä otan mukaani, nämä ovat tavallaan tilan kirjoja.» + +-- Tilojahan ne joutavat seurata, virkkoi isäntä. + +Kun herra kuuli isännän äänestä syvän alakuloisuuden, niin hän kääntyi +isäntään ja sanoi karttapakkaansa langalla sitoessaan: »Jos isännällä +on jotakin tuumimisen arvoista mielellä, niin sanokaa. Minä tässä kun +vielä saanen talosta aamiaista, niin lähden Siuruaan. Sielläkin on +muutamia talonkauppoja päätettävä. Mauno lähtee sillä aikaa kun me +tässä vielä puhelemme asioista, Leppimäkiin viemään viimeiset +kauppasummat ja saamaan kuitit.» + +Isäntä rykäisi kahteen kertaan ja sanoi alakuloisesti: »Ei tuota muuta +niinkään tärkeätä, kuin että kauppakirjaan ei tullut merkityksi, että +saisimmeko edes juhannukseen asti tässä asua.» + +-- Hyvät ihmiset, huudahti herra loistavin kasvoin. Te saatte tässä +asua sivu seitsemänkin juhannuksen aivan kuten kotonanne. Jos talven +kuluessa joitakin työmiehiä tulisi tänne, niin ne saakoot suojaa +pirtissä ja keittosijaa keittiössä. Sisähuoneet jäävät koskemattomasti +teidän haltuunne niin kauaksi kuin muutatte uuteen taloonne. Minäkin +jos joskus tulen täällä käymään, niin saatan olla täällä pirtissä. + +-- Se onkin sanomattoman hyvä, että sisähuoneet jäävät haltuumme kesään +asti, kun siellä on niin paljon, kuten näette, huonekasvejakin, joita +ei talven aikana saa mihinkään eikä niitä mielellään hävittäisikään, +sanoi emäntä alakuloisesti. + +-- Eihän toki mitenkään sellaisten lemmikkien kuin huonekasvien +hävittäminen saa tulla kysymykseen, vakuutti herra. + +Herran puhe teki hyvää isäntään, alakuloisuus rupesi haihtumaan, ja oli +kuin hän sittenkin istuutuisi oman pirttinsä pöydänpäähän. + +Emäntäväki rupesi aamiaisruokia kantamaan pöydälle, herra siirtyi +isännän lähelle penkille istumaan ja sanoi: »Olisin niin mielelläni +suonut, että olisitte jääneet iäksenne tässä talossa asumaan ja +ulostekoja vastaan viljelemään tätä. Silloin tämä kauppa ei tuntuisi +miltään, jota vastoin nyt, minä uskon, eroaminen tästä, jossa parhaan +ikänne olette onnellisina asuneet, tuntuu oudolta ja ehkä +raskaaltakin.» + +-- Sillä kysymyksellä olen paljon päätäni vaivannut. Mutta tuo työväen +pito tuon rautatien tultua kun muuttui tuommoiseksi, että maanviljelijä +ei voi maksaa niin suuria palkkoja, että niitä saisi työhönsä. Ja oma +perheeni kun on joutunut emosulalle, niin lapset hajoavat ajamaan omia +etujaan. Se seikka sen tekee, että täytyy vetäytyä kuoreensa. + +-- Se on totta se. Täytyy sanoa, että ei ole viisas se, joka nyt maata +viljelee, varsinkin vieraalla väellä ja vieläpä omallaankin. +Ajatelkaas, kun nyt tavallinen työmies ansaitsee vähintään +kaksikymmentä markkaa päivässä, siis kuusituhatta markkaa vuodessa. +Kuka sen uskoo että maanviljelijälle yhden miehen työ tuottaa +kuusituhatta markkaa, kun viljakilo maksaa kymmenen tai kaksitoista +penniä, voikilo korkeintaan kaksi markkaa, maitolitra kymmenen penniä, +perunat kolme markkaa hehtolitra. Täytyy sanoa, että te olitte sangen +viisas, kun päätitte tehdä pienen talon, jota omalla työllänne +huviksenne viljelette. Minä sanon: huviksenne tai aikanne kuluksi eikä +elämisen ehtona. Sillä jos esimerkiksi te jättäisitte itsellenne vain +kaksikymmentä tuhatta markkaa ja panisitte ne pankkiin, niin ne +kasvaisivat siellä korkoa noin tuhat kaksisataa ja se on enemmän kuin +mitä te vuodessa tarvitsette käyttövaroja, varsinkin kun elätätte pari +lehmää herkuiksenne ja särpimiksenne. Tältä kannalta katsoen minä uskon +näkeväni teillä tuolla järven rannalla sievän maalatun talon valkeine +nurkkineen ja akkunanpuitteineen, akkunain edessä järven ja +päivänpuolella sievän puutarhan aistikkaasti istutettuine puineen ja +pensaineen. Minunkin on niin hauska soutaa venheeni rantaan siihen +talon venheitten lähelle ja tulla taloon lohikeitolle. + +-- Mieluistapa olisi todellakin teitä joskus nähdä lohikeitollamme. +Mutta nyt syödään talkkunaa, kun lohet ovat tallessa jään alla, sanoi +emäntä hymyillen ja kehoitti kiertymään pöytään, missä kukkurapäiset +talkkunamaljat höyrysivät. + +Hyvillä mielin ja hymyillen siirtyi herra entiselle paikalleen rahille, +otti puulusikan kupin sivulta ja rupesi pistelemään talkkunaa ja sanoi: +»Tämäkin se on harvoin saadessa herkkua eikä maksa paljon.» + +-- Eihän tämä kallista ole, vähän enemmän vain hommaa kuin tavallisista +puuroaineista, virkkoi emäntäkin ja istui pöydän latvapäähän, missä +hänen ja Hetvin ja Mooseksen ja Matin yhteinen talkkunamalja höyrysi. +Mattikin lattialla pöydän päässä seisoen pisteli talkkunaa ja katseli +herraa mielessä ajatus, että minkähän tähden tuo herra ei kutsunutkaan +rinnalleen syömään, vaikka hän noustuaan oli käynyt kättäkin antamassa. + +Syömästä päästyään herra rupesi laittautumaan lähtemään, ja Hemmi lähti +ulos valjastamaan rekeä Pojulle kyyditäkseen herran Siuruaan asti ja +sieltä tuodakseen takaisin Lepokiven pysäkille, mistä huomenaamuna +kolmen aikaan nousevat junaan. Emäntä päivitteli: »Olisimme niin +mielellämme teitä pitäneet edes tämän päivän vieraanamme enemmän +tutustumassa tähän taloonne.» + +-- Minä olen palvelija minäkin. Minulla ei ole aikaa liikoihin +kyläilemisiin. Minä olen yhtiön päämies, mutta samalla yhtiön +palvelija, sanoi herra ja emäntää hyvästellessään sanoi: »Kun matkani +tännepäin sattuu, niin tulen tänne teidän ystävyydestänne nauttimaan +juuri kuin lapsuuteni kotiin.» + +-- Tulkaahan toki, sanoi emäntä ja rupesi auttamaan turkkia ylle, mutta +kun Tuomas näki, että äiti ei yltänyt sitä nostamaan niin ylös kuin +piti, niin hän kavahti turkkiin käsiksi ja nosti sen herran olkapäille +asti. Hän nosti sen kyynärän korkuisen kauluksenkin pystyyn, niin että +kauluksen ylälaita tuli orsien tasalle ja ovessa olisi pitänyt paljon +kumartua. Mutta herra huiskauttikin turkkinsa rintapieliä niin, että +kaulus putosi hartioille, koppasi naulasta lyhytvillaisen pehmeän +lakkinsa, kaksin käsin painoi sen päähänsä ja hyvästi sanoen lähti +raskain pitkin askelin ulos, missä Poju jo porrasten edessä helisteli +tiukujaan. + +Emäntä ja Hetvi kiirehtivät herraa peittelemään rekeen, ja Pojun +ottaessa ensimmäistä askelta he kuulivat herran suusta lämpimät +kiitokset. Herran raskas pää nyökähti kiitosten mukana. + +Kun herra oli mennyt, niin kaikkien mielestä oli kummallinen tyhjyys +jäänyt taloon. + +Seisottiin tienhaarassa. Takana oli autio tyhjyys, ainoastaan kuva +siitä suuresta herrasta. Hän oli vakava kuin illan laskeva aurinko, +joka aamulla nousee yhtä totisena hallitsemaan luontoa kuin tänäkin +päivänä. Edessä oli jokaisella elämän pitkä tie, jonka äärimmäistä +päätä ei näkynyt. Tuomas näki edessään Amerikan tien selvänä ja +valoisana ja perältä pilven takaa häämöitti kultainen vuori. +Reeta-Kustaavan ja Martan ruusuiset kukitetut tiet luikertivat +sumuiseen pensaikkoon. Isännän ja emännän tien ohessa näkyi pieni talo, +mihin onnen ilta-aurinko huurupilven läpi vaisusti paistoi. + +Heidän oli nyt kuitenkin ponnistauduttava eteenpäin, jottei jalka +putoaisi samaan paikkaan, mistä kohosi, ja jottei tuo talvinen valju +aurinkokin laskeutuisi samaan paikkaan mistä nousi. Omituinen kylmyys +oli astunut entisen kodikkaan lämmön sijalle. Oli kuin ei tulikaan +takassa syttyisi. Silmä haki jotain hapuillen, mutta se näki vain kuvan +entisestä. Väristen kaipasi kotoista liettä. + + + + +Kahdestoista luku. + + +Pilvinen jouluaattoilta oli pimennyt pimeimmilleen aivan sysimustaksi +yöksi. Mutta Kentän sali oli valaistu monilla kymmenillä puujaloissaan +seisovilla kynttilöillä. Salin keskellä oli pitkä pöytä, jonka +ympärillä, pyhäpukuisina, hauskasti tarinoiden ja marjasäilykkeitä +syöden istui talon isäntä kaikkine poikineen ja tyttöineen. Näkyipä +pöydän päässä kassapäinen Ainokin, puolivuotias lapsi sylissään ja +hänen rinnallaan pienen Leppimäen emäntä Laara istuen pää vähän +ylempänä Ainon olkapäätä. + +Reeta-Kustaava ja Marttakin vaaleihin kotikutoisiin kesäleninkeihin +pukeutuneina puhelivat kauan kotoa poissa olleitten sisariensa kanssa. +Kasvot kuitenkin värähtelivät levottomasti ja väliin he aina nousivat +huoneen kaikilla suunnilla palavia kynttilöitä hoitamaan, etteivät ne +rupeaisi viistoon palamaan. Salin lattialla kävellessä mukavasti +leiskuivat hartioilla paksut, kellahtavat, kahdelta korvalliselta +palmikoidut tukkapalmikot, joitten latvat oli valkoisella nauhalla +yhteen solmittu. Tyttöjen mielissä rupesi tuntumaan kummalta, kun ei +alkanut kuulua mitään, vaikka ilta kului kulumistaan. Viimein kuitenkin +kartanolla helähti kulkusten ääni. Hemmi ja Tuomas hypähtivät ylös ja +kiirein askelin riensivät ulos, mutta samassa kuului eteisestä pirttiin +meneviä vilkkaita askelia. Lyhyen tuokion kuluttua samat askeleet +palasivat eteiseen ja lähenivät salin ovea. Hemmi aukaisi salin oven. +Sisään astuivat nyt Teppo ja Väinö ja rauhallista joulua toivottaen +kädet ojennettuina tervehtimään reippaasti lähenivät pöytää. Pöydän +ympäriltä kaikki kavahtivat pystyyn seisoaltaan tervehtimään tulijoita. +Sitten isäntä kehoitti Teppoa ja Väinöä tulemaan pöydän taakse istumaan +ja kun he olivat istuutuneet, niin istui isäntäkin ja kaikki muutkin +asettuivat paikoilleen. Kun Tepon ja Väinön kylmän tuulen puhumat +kasvot siinä monien kynttilöiden valossa näyttivät pikemmin +kuvamaisilta kuin eläviltä kasvoilta, niin emäntä arvasi tulijoilla +olevan vilun, nousi lähtemään ulos ja viittasi tyttöjä mukaansa. Tytöt +lähtivätkin heti, eikä koskaan Reeta-Kustaavan ja Martan palmikot +olleet näyttäneet somemmilta kuin nyt leiskuessaan valkoisilla +voimakkaan näköisillä hartioilla heidän mennessään äitinsä jäljessä +ulos. Se ei jäänyt huomaamatta Tepolta ja Väinöltäkään, vaikka nämä +vain vilkaisten katsoivat poistuvia. Heti aukeni taas ovi, mistä emäntä +kantaen isoa kirkasta kahvipannua ja tytöt tuoden suuria +juustoleipäviipaleilla kukkuroilleen täytettyjä vateja tulivat sisään +ja kantoivat ne pöydälle. Hetvi levitteli pöydän vierelle tuodusta +astiavasustaan kaksin käsin kahvikuppeja pöydälle. + +Kohta höyrysikin jokaisen pöydässäistujan edessä täysinäinen kahvikuppi +ja yleinen puhelu virkeni täyteen käyntiin, vaikka se Tepon ja Väinön +tultua yritti tyrehtyä. + +Kun kahvit oli juotu ja hetkinen puheltu, poikkesi Väinö käymään +pirtissä ja palasi sieltä kädessään pieni laukku ja sanoi: »Joulukuusta +teillä ei ole, mutta joulupukki se kuitenkin täällä tulee vaivaisena +syntisenä valitellen, että hänellä poloisella pojalla ei ole kaikille +antamista.» Sitten hän laski laukkunsa kauemmas pöydästä kasvien +vieressä olevalle tuolille. Hän aukaisi sen ja veti sieltä taitellun +kuhisevan silkkihuivin, ojensi sen emännälle, joka kädestä puristaen +kiitteli. Sitten Väinö veti laukustaan toisen samanlainen silkkihuivin +ja tarjosi sen Hetville. Sitten hän otti vielä neljä samanlaista huivia +ja jakoi ne kaikille emännän ja isännän tyttärille. Isännälle ja +kaikille pojille hän jakoi silkkiset kaulahuivit ja isännälle vielä +erittäin hopeaisen rasian, jossa sopi säilyttää pieniä kalleuksia. +Pikku Moosekselle ja Matille tuli lyhytvillaiset, pehmeät talvilakit. + +Sitten Väinö Ainoon katsoen näytti tyhjiä käsiään ja virkkoi kallella +päin surullisen näköisenä: »Käsi on tyhjä ja toisessakaan ei ole +mitään.» + +-- Jumalan vesihän se kaikki kastelee, onpa tuota yhden talon osalle +ollutkin, sanoi Aino. + +-- On ollut, myönsi Hetvikin. + +Sitten naiset kaikki nousivat pöydästä oikein seisaalleen levittelemään +ja ihailemaan huivejaan, kun ne olivat ihan parasta silkkiä, oikeata +kiinalaista kuvikasta silkkiä. + +Mutta kun he olivat aikansa arvostelleet niitä huiveja ja tytöt tuoneet +vereksiä marjoja, niin kaikki taas kehiysivät pöytään. Mutta ennenkuin +Teppo rupesi käsiksi marjasäilykeastioihin, otti hän vakavan muodon ja +sanoi: »Me Väinön kanssa olemme tulleet tänne vieraaksenne päättämään +kirjeissä valmistettua asiaa ja se ei ole sen pienempi kuin näiden +tämän talon nuorimpien tyttärien kihlaaminen. Mitä vastaatte te, isä ja +äiti, tähän?» + +Isäntä rykästeli ja allapäin haki sanoja, miten vastaisi niin rohkeaan +ja tärkeään kysymykseen. Viimein hän nosti päänsä ja alakuloisesti +sanoi: »Kun häntä ei enää ole meillä yhteistä kotiakaan, myyty on +yhteinen koti, ja tytöt kun sitä tietä päässevät kotiinsa, niin emmehän +tahdo ruveta sitä estämään.» + +-- Samaa sanon minäkin, virkkoi emäntä. + +Kun Teppo kuuli, että isännän ja emännän ääni värisi syvästi, sanoi hän +ryhdikkäästi kohottaen rintaansa: »Jumalan armosta Väinöllä ja minulla +on koti, mihin menemme ja viemme rakkaimpamme mukanamme.» Sen +sanottuaan hän otti takkinsa rintataskusta tulitikkulaatikon kokoisen +kullanvärisen laatikon ja sanoi: »Tule nyt, Taava -- minä tästä lähtien +sanon sinua Taavaksi -- tänne minun vierelleni istumaan ja katsomaan +mitä tässä rasiassa on.» Samalla Väinö viittasi Marttaa tulemaan hänen +rinnalleen. + +Taavan ja Martan kasvot punoittivat nyt kuin kalanpaistajalla, kun he +hiljaa liketen riensivät ja istuivat osoitettuihin paikkoihin. + +Sitten Teppo aukaisi rasian, otti sieltä kaksi läpikuultavaan +silkkipaperiin käärittyä myttyä, purki niistä ensin toisen mytyn, josta +kehiysi säteilevällä jalokivellä koristettu sormus, ojensi sen Taavalle +ja sanoi: »Koetapas tuota sormeesi, oliko lähettämäsi mitta oikea?» + +Taava pujotti sen sormeensa kuten ainakin oman sormuksensa ja Teppo +sanoi hymyillen: »Aivan oikein. Sopii ihan prikulleen.» Sitten hän +purki toisen mytyn, siitä selvisi sileä kultasormus, jonka sisään oli +kaiverrettu Tepon nimikirjaimet, ja sanoi: »Pujotahan tuo siihen +todistajaksi sille toiselle!» Sitten Teppo työnsi rasian Väinön eteen +ja kääntyi Taavan editse katsomaan sopivatko Martan sormukset yhtä +hyvästi kuin Taavan. Ja kun Martta oli saanut sormeensa samanlaiset +sormukset kuin Taavakin, sanoi Teppo: »Oikein hyvin ovat osanneet ottaa +mitat.» + +Sitten Teppo vetäisi Taavaa nojaamaan päänsä hänen rinnalleen ja +kädellään hieman painaen Taavan päätä rintaansa vasten sanoi: »Nythän +sinä olet minun Taavani. Etkös olekin?» + +-- Tässä olen, sanoi Taava ja ääni värähti. Hän tunsi ohimoonsa vasten +Tepon sydämen sykkivän, ja se vei mielen niin kummalliseksi, ettei hän +sellaista ollut ennen kokenut. Tuntui että saattaisi itkeä, mutta hän +koetti muilla ajatuksilla hämmentää sen halun, jotta kyyneleet eivät +tulisi näkyviin. + +Teppo silitti kädellään hiljaa Taavan korvalliselle laskeutunutta +tukkaa, otti sormiinsa Taavan korvalehden ja sanoi: »Koskisiko se kovin +kipeästi, jos näihin kerran kiinnittäisin korvarenkaat.» + +-- Kyllä kai sen kipeän kestäisi -- niitä korvarenkaita vain kantavat +mustalaiseukotkin. Mutta jos se on tahtosi, pane kun pannet, sanoi +Taava ja painoi päätään lujemmin Tepon rintaan juuri kuin todistukseksi +sanoilleen. + +-- Mustalaisakat kantavat vaskisia häräntalutusrenkaita, mutta sinun +korvasi tulevat kantamaan samanlaisia renkaita kuin tämäkin sormus on, +sanoi Teppo Taavan sormessa olevaa jalokivisormusta osoittaen. + +-- Tokihan ne ottaa korvansa, joka vain saa, sanoi Aino hieman häveten, +kun hänellä oli vain hienot jänislangan paksuiset kullanväriset +hopeiset renkaat korvissaan. + +-- No kun vihille menemme, sinä niitä kannat, jos vain annat panna +korviisi, sanoi Teppo Taavan korvallista silittäen. Sitten Teppo +taputti Taavaa poskelle ja sanoi: + +-- No tämän juhlan kunniaksi ruvetaan nyt syömään näitä sinun +poimimiasi marjoja, koskapa eivät muutkaan näy uskaltavan ilman meitä +syödä. + +Taava oikaisi itsensä ja Marttakin, joka oli painanut päänsä Väinön +rintaa vasten, kohottautui hänkin ja niin ruvettiin puulusikoilla +nostelemaan mehuisia marjoja suihin. Ja yleinen puheensorina alkoi +taas. + +Kun pitkän aikaa oli syöty marjoja, niin Teppo veti takkinsa +povitaskusta kaksi paperia, joitten kumpaisenkin yläreunassa näkyi +Tepaston kirkon kuva. Niistä hän työnsi toisen Väinön eteen ja sanoi: +»Me Tepaston rovastilta otimme valmiiksi kirjoitetut kuulutuskirjat +aivan nimiä vaille. Taavalla ja Martalla ei nyt ole sen enempää +jalkavaivoja, kunhan kirjoittavat näihin papereihin nimensä. Minä vien +nämä sitten rovastille, se ensi sunnuntaina julistaa kirkossa ensi +kerran. Ja sitten kolmen viikon perästä tulemme tänne Väinön kanssa ja +viemme Taavan ja Martan kirkon kautta kotiin, jos ei tänne kutsuttane +rovastia. Eikös niin, Taava ja Martta?» + +-- Kuinka vain tahdot, kuului Taavan ja Martan suusta. + +-- Mutta minä uskon, että mielellään se tulee rovasti tännekin, jos +vain mainitaan, sanoi emäntä loistavin kasvoin. + +-- Se on teidän tahtonne. Paljon juhlallisempaa se niin olisi, sanoi +Teppo. + +-- Sen teemme. Haetaan omalla hevosella rovasti tänne, sanoi emäntä +oikein käsiään hykerrellen. + +-- Se vihkiminen saanee sitten tapahtua maanantaina. Me tulemme tänne +iltajunassa lauantaina ja kiinnitämme näihin korviin renkaat, eikös +niin? sanoi Teppo kädellään taputtaen Taavan korvallista. + +-- Kuinka tahdot, sanoi Taava päällään koskettaen Tepon olkapäähän. + +-- Päätetään vain maanantaiksi, sanoi emäntä, ja isäntäkin kuin +kerraten emännän sanoja sanoi: »Päätetään vain maanantaiksi.» + +-- No se on sitten päätetty, sanoi Teppo painokkaasti ja heitti +lusikkansa pöydälle kuin todistukseksi päätökselle. + +Emäntä nousi ja haki kirkkaan pannunsa pöydälle, ja alkoi täyttää +kuppeja sitä mukaa kuin Hetvi niitä asetti kunkin eteen. Taava ja +Martta nousivat ja toivat lisää juustoleipäviipaleita. + +Teppo sanoi iloisin kasvoin: + +-- Samoilla istuimillako me nyt syödään kihlajaiset ja häät, kuten eräs +amerikkalaisen maanviljelijän vastatullut työmies oli syönyt samalla +istuimella aamiaisen, päivällisen ja illallisen ja sitten kellistynyt +maata ja sanonut: 'Suomessa sitä illallisen jälkeen ruvetaan +nukkumaan.' + +-- Syödään häät sitten kun häät tulevat. Nyt syödään kihlajaisia, sanoi +emäntä hauskasti hyvillään hymyillen ja salavihkaa silmäten +vävypoikiaan. + +Nyt emäntä, Hetvi, Taava ja Martta poistuivat salista, kuului vain +pirtin puolesta virkeätä liikettä ja ovien lusketta. Mutta tuokion +kuluttua tuli emäntä saliin ja sanoi ystävällisesti: »Olkaapa hyvät ja +tulkaa pirttiin vielä kerran yhteiselle jouluillalliselle.» + +Isäntä nousi pöydästä ja kehoitettuaan muita lähtemään nousi kävelemään +oveen päin. Teppo ja Väinö nousivat reippaasti ja lähtivät isännän +jälkeen ja kaikki muutkin lähtivät mukaan. + +Pirttiin pöydän luokse tultuaan isäntä osoitti Tepon ja Väinön menemään +pöydän taakse, missä metsopaistilla ja keittojuustolla täytetyt maljat +höyrysivät rieska- ja leipälajien vaiheella. Lohi- ja voivaditkin +heloittivat pöydällä, jota monen monet kynttilät valaisivat. Teppo ja +Väinö viittasivat Taavaa ja Marttaa viereensä. Ja somalta ja mukavalta +Taavasta ja Martasta nyt tuntuikin istua pöydän huomattavimpien miesten +viereen, kun sormissa säteilivät jalokivisormukset. Somalta ja +mukavalta tuntui kaikista muistakin vielä kerran olla koolla Kentän +pitkän pöydän ympärillä, missä he äitinsä polvilla viehkuroiden +ensimmäisille lusikan annoksille olivat suunsa aukaisseet. Niille +lapsuuden muistojen teille valtautuikin yleinen keskustelu. Hilpeys +syntyi kaikkien mieliin ja iloinen keskustelu alkoi, samalla kuin +ruokavatien kukkura rupesi painumaan laitojen sisään ja rieska- ja +leipäröykkiötkin alenivat. + +Syömästä päästyä emäntä otti puujalkaisen kynttilän käteensä ja +kehoitti Teppoa ja Väinöä lähtemään kamariin. Kamariin tuli isäntäkin, +mistä Teppo ja Väinö huomasivat, että vanhukset halusivat heidän +kanssaan jotakin puhella. Niin he istuivat tuolille ja Teppo puheen +aluksi sanoi: »Te olette myyneet tämän tilan samoin kuin nuokin +Leppimäet? Kuulimme tuolla asemalla.» + +-- Myyty on. + +-- Myyty on, kuului kuin yhdestä suusta isännän ja emännän sanat. + +-- Ei osaa syrjäinen sanoa, oikeinko on ollut vaiko väärin näitten +tilojenne myynti. Pelkään kuitenkin, että polkuhinnasta olette myöneet. +Nyt on noilla yhtiöillä ja yleensä rahamiehillä aivan kuumeentapainen +kiihko maitten ja tilojen ostoon ja ihan huimaavalla tavalla päivä +päivältä maitten ja metsien hinnat kohoavat. Meilläkin siellä +Taulaniemellä on tila, jossa on hyvät metsät ja maakin hyvässä +kunnossa, mutta itse tila ei ole toki puoliakaan tästä. Sitäkään +maitten ja tilojen ostelijat eivät sivuuta, kun sekin on lähellä +rautatieasemaa, kuten tämäkin, ja metsät vesireitin varrella, +kuten tässäkin. Vuosi takaperin tarjottiin meidän tilasta +viisikymmentätuhatta. Viime kesänä siitä tarjottiin satatuhatta ja nyt +kuukausi takaperin neljäsataa tuhatta ja uskon, että jos olisimme +määränneet puoli miljoonaa, niin kaupat olisi tullut, koskapa tämän +Väinön koti on manttaalilleen vain vähän isompi kuin meidän ja siitä on +jo tarjottu puoli miljoonaa. Mutta Väinön isä ei paremmin kuin +minunkaan isäni ole päätäänkaän kallistanut maan myyntiin. Ja niin +kauan kuin minullakin on tämä pää tässä kaulassa, niin yhtä tyhjinä +lähtevät maanostajat kuin ovat tulleetkin. Siitä ei hyvää koidu, että +kaikki parhaat maat joutuvat yhtiöille ja sitä tietä tuottamattomiksi. +Se tuottaa pula-ajan koko kansalle ja saattaa pahimmassa tapauksessa +viedä koko valtionkin kumoon. + +-- Mutta helppoahan tuo on elo ja voi ja kaikki mitä työmies ja +talonpoikainen eläjä tarvitsee, huomautti emäntä. + +-- Niin se tällä kerralla on, mutta jos sattuisi tulemaan valtioitten +välille selkkauksia, eikä enää ulkomailta tulisi mitään, niin silloin +olisi toisin. Mutta maa olisi silloinkin maa ja antaisi tuloja +entisellä tavallaan. + +-- Sama ajatus aivan rikusta rikkuun on minun povessani ollut ihan +viime kuukauteen asti, sanoi isäntä. Mutta minulle olisi ennen tai +myöhemmin tullut pakko myydä tämä tila, kun oma työväki rupesi +leviämään omille teilleen ja vieraan pito täällä on tullut +mahdottomaksi sen jälkeen kuin tuo rautatie tuli: kuusituhatta markkaa +vuodessa maksaa yhdelle työmiehelle on aivan mahdotonta maanviljelijän +tuloista. Kun ostaja tuli, niin arvelin, että silloin sikaa säkkiin, +kun se on päin, ja myin kuin myinkin. + +-- Ja taisipa tuo sattua kunnollinen ostaja, koskapa +kaksikymmentätuhatta maksoi yli sen, mitä olimme vaatineetkaan, sanoi +emäntä. + +-- Se ei juuri suuria merkitse, sanoi Teppo. Muutamat yhtiöt juuri +sillä tavalla hankkivat päähänsä loistavan kunniakruunun. Ensinnä +monien suulaitten asiamiesten kautta tingitään kauppahinta niin alas +kuin suinkin mahdollista huolimatta ostettavan oikeasta arvosta. Sitten +kun kauppa on tehty, ollaan armosta lahjoittavinaan joku summa kuin +koiralle leipäpalanen... Vaikka häpeähän tätä juuri minun on +vanhemmille ihmisille puhua, on kuin muna kanaa neuvoisi. + +-- Eipähän tuo asia puhumalla pahene, sanoi isäntä. Todellakin tämän +Runströmin yhtiön asiamies tinki tätäkin tilan kauppaa ja myötään hoki: +'Soita on paljon, soita on paljon', ja sai jo minut helpottamaan +kahdeksaankymmeneen tuhanteen. Mutta sitten se yhtiön päämies kuitenkin +maksoi satatuhatta ja noitten Leppimäkien kaupanpäällisiksi +kaksikymmentätuhatta. + +-- Ei se vielä merkitse sitä, että tavarastanne olisitte saaneet oikean +hinnan. Saattaahan se tosin ollakin, todellakin väärin on minun tuomita +asiaa, jota en tunne, sanoi Teppo kuin katuen, että oli ruvennutkaan +siitä asiasta puhumaan. + +Emäntäkin kääntääkseen puhetta toisaalle sanoi: »Onko teillä miten iso +koti siellä Taulaniemellä?» + +-- Sanokaa te nyt jo minua sinuksi eikä teiksi... Minun kotini ei ole +kovin suuri, parikymmentä aikuista lehmää, enimmäkseen ulkomaisia +suuria lehmiä ja härkiä ja nuorta karjaa kymmenkunta päätä yhteensä. Ja +muuten kaikin puolin peltoineen ja kartanoineen on talo hyvässä +kunnossa. Minun isäni ja äitini, nähkääs, ovat maahenkisiä ja minäkin +olen maahenkinen ja sentähden minun täytyy saada vaimo talonpojan +tyttäristä, joka tuntee talon toimet kaikilta puolilta. + +-- No, kyllä ne meidän tytöt kaikki sen tuntevatkin, sanoi emäntä. +Taava ja Marttakaan ei muualla viihdykään kuin karjanhoidossa. Mutta +eivät ne meidän lehmät olekaan sontareisiä eikä takkukarvaisia, niitä +kammataan ja harjataan siksi usein. Marttakin, vaikka vasta tulevan +kuun kuudentena päivänä täyttää yhdeksäntoista, niin se ei epäröi +lantataikkoa käteensä ottaessaan lehmän alusta laastakseen ja +puhdistaakseen. Ja luulenpa, että ei se tapojaan tänne heitä, vaan vie +mukanaan. + +Väinö naurahti ja sanoi ystävällisesti: »Älkää toki, emäntä, uskoko, +että minä Martan lantataikon varteen vien. Uskokaa toki niinpäin, että +minä vien Martan lantataikon varressa olijoille käskijäksi, miten on +tehtävä.» + +-- Työ ei ihmistä pahenna, vaan työttömyys. En usko että Taava tai +Marttakaan pysyvät lehmien hoidosta poissa, sanoi emäntä. + +-- Sielläpä heillä on vallassaan, mutta emme me niitä sinne +karjakörreiksi vie, emänniksi me viemme, sanoi Teppo hymyillen ja +ajatteli, että pitää sen tuon emännän kerran nähdä ja olla mukana, kun +me, Taava, Martta, Väinö ja minä ajamme autolla kylän halki. + +-- Onko se Väinölläkin samanlainen koti? kysyi emäntä. + +-- On se samanlainen ja vähän isompikin. Ja meidän isämme ovatkin +veljekset, samanlaiset maahenkiset, aikanaan ovat eronneet eri +taloikseen. Parisataa askelta on vain kartanoitten väliä, sanoi Teppo. + +-- Eikö teillä kumpaisellakaan ole veljiä eikä sisaria? Lienen jo ennen +kysynytkin, mutta en muista. + +-- On minulla yksi veli ja kaksi sisarta, muutoin ovat omana talonaan +kukin ja saaneet perintöosuutensa. Väinöllä on kaksi veljeä ja kaksi +sisarta ja nekin ovat omina taloinaan saaneet talosta osansa. + +-- Vai niin liki teidän kotinne ovat toisiaan, pääseepä siellä +pienessäkin joudossa kylään, sanoi emäntä kääntääkseen puhetta +perintökysymyksistä toisaalle. + +-- Niin ne ovat. Martan anoppimuori se on semmoinen käpyleuka muorin +käpykkä. Ensi näkemällä sen huomaa, että talo tarvitsee nuoremman +hoitajan. Minun äitini se on vähän pyylevämpi, mutta iäkäs se on hänkin +ja ihastuu varmasti, kun saa talonpojan tytöstä miniän. Se on pelännyt, +kun minä olen insinööri, että toisin siihen jonkun herraskeimailijan. + +Isäntä oli kuunnellut ääneti toisten keskustelua, mutta nyt hän rykäisi +ja sanoi alakuloisesti: »Asiasta toiseen. Mielessäni on seikka, jota en +saata ajoissa olla sanomatta ja se on se, että minun omaisuuteni on nyt +rahana, paitsi tuota karjaa, ja nyt tiedän, mitä millekin näille kotona +oleville tytöille ja pojille voin antaa perintöä. Silloin kun kaksi +tyttöäni Jokikylään muutti, olin niinkuin ainakin elävän talon isäntä: +annoin niille kullekin viisi lehmää ja kymmenentuhatta rahaa ja uskoin +voivani toisillekin sen määrän antaa, mutta nyt on niin, että vaikka +itse jäisin ja jättäytyisin ihan puille paljaille, niin Taavalle ja +Martalle en voi maksaa samanlaista perintöä eikä Hemmille ja +Tuomaallekaan riitä samanlaista perintöä kuin Olli-Pekka ja Erkki +saivat.» + +-- Olkaa huoletta, hyvä isäntä... Minä en ole tullut teiltä ja tästä +talosta rahaa kosimaan, vaan ainoastaan tyttöä. Ja uskon että Väinö on +samalla asialla, sanoi Teppo huolettomasti. + +-- Samat sanat... Rahaa meillä on ja toista tulee joka päivä, kun Luoja +meitä terveinä pitänee, sanoi Väinökin reippaasti. + +-- On kai meidän laukussamme paperia ja kirjoituskompeet; annetaan +isännälle kuitti Taavan ja Martan perinnöstä, niin isäntä siitä +huolesta pääsee rauhaan, sanoi Teppo. + +-- Ehkäpä lieneekin, sanoi Väinö ja lähti salista laukkua hakemaan. +Salista tultuaan hän veti pöydälle paperivihon, kynän, mustepullon, +punaisen lakkatangon ja sinetit. + +Teppo istui nyt kirjoittamaan, kynä rupesi kiireesti rapisemaan ja rivi +rivin perästä syntymään paperille. Tuokion perästä hän sitten oikaisi +itsensä nojaten selkänsä tuolin selkänojaan ja rupesi ääneen lukemaan: +»Me allekirjoittaneet olemme Mooses Honkaniemeltä täydellisesti saaneet +hänen tyttäriensä, meidän vaimojemme Reeta-Kustaava ja Martta +Honkaniemen myötäjäiset eli perinnöt, mikä täten kuitataan. Saunajärven +Kentässä joulukuun -- päivänä 19--. Teppo Wiete ja Väinö Wiete.» Sitten +Teppo sulatti kahteen paikkaan lakkaa ja kumpainenkin painoi lakkaan +omalla kädellään sinettinsä, jottei mitään epäilystä syntyisi. Sitten +Teppo naurusuin ojensi paperin isännälle ja sanoi: »Ei mitään +asiakirjaa ole helpompi antaa toiselle kuin tämä.» + +-- Kiitos... Tämä väljentää minun mieltäni sanomattoman paljon, sanoi +isäntä ottaessaan Tepon kädestä paperia ja lähtiessään viemään +kaappiinsa. + +-- Senpä tähden se onkin meidän helppo antaa teille, kun tiedämme että +se tekee teille hyvää. Hyvää on aina helpompi tehdä lähimmäiselleen +kuin pahaa, sanoi Teppo noustessaan kirjoituspaikaltaan ja +istuutuessaan tyhjänä olevaan keinutuoliin. Sitten hän keinutuolissa +istuessaan ja hiljaa itseään keinutellessaan näkyi miettivän ja sanoi: +»Yksi seikka tässä perintöjutussa kuitenkin on, johon minä palaan. En +vaativana, vaan nöyränä pyytävänä. Kun huonekasveja meillä on niin +vähän ja nekin kääpiöitä, vanhojen ihmisten kun ei tule hoidetuksi, +olisin sangen kiitollinen, jos Taava saisi muutamia noita kasveja, kun +teillä on niin paljon ja suuria ja hyöteitä.» + +-- Luulen että saavat Taava ja Martta jakaa kaikki keskenään, kun vain +saanette kotiinne, sanoi isäntä. + +-- Niin minäkin luulen, sanoi emäntä. Kun kaikki aikovat Amerikkaan, +yksin Hetvikin, niin nehän joka tapauksessa jäävät tänne. Me jos +saanemmekin päämme päälle pienen suojan, niin sinne vien pari tai kolme +noita pienimpiä ja kaikki muut joutavat teille, kun vain saanette +kotiinne. + +-- Siinä on juuri kysymys näin talven aikaan miten saa tuonne asemalle, +kun ne eivät siedä pakkasta. Mutta jos sattuisi, kuten välistä on, +tammikuussakin leutoja ilmoja, että saataisiin kunnialla asemalle, kun +siellä pantaisiin lämpimään vaunuun, niin siellä ne olisivat kuin +kotonaan. + +-- Kun sattuisi, mutta miten tuo silloin sattunee, eihän noita tähän +asti ole vielä pitkiä pakkasia ollut, sanoi emäntä. + +-- No on siihen yksi keino. Jos silloin täältä Taavan ja Martan kanssa +lähtiessämme pakkasen takia emme saisi matkaamme, niin eihän yhtä ilmaa +ole iäksi. Lauha päivä kun tulee, niin silloin ehkä teette sen +palveluksen, että tuotte tuohon asemalle ja lähetätte meille, sanoi +Teppo. + +-- Aivan mielellämme, virkkoi isäntä. + +-- Tokihan me aivan ilolla sen teemme, sanoi emäntäkin. Muutenhan +jäisikin koko tuo tuommoinen kasvien paljous aivan rantaruohikolle, kun +kaikki menevät Amerikkaan. Eikä sinnekään Jokikylään saa niitä, kun on +tietön erämaamatka. + +-- Se on hyvä se. Silloinpa kaikki kyläläiset huomaavat, että me olemme +saaneet vaimot sivistyneestä perheestä, kun tuommoinen kasvien paljous +myötäjäisinä seuraa, sanoi Väinö hyvillä mielin hymyillen. + +-- Todellakin. Se huomiohan siinä kaupassa myöskin voitetaan, sanoi +Teppokin hymyillen. + +-- Yksi seikka on, joka tässä rupeaa huolestuttamaan, sanoi isäntä. Se +on se, että miten tullaan karjan kanssa toimeen, kun tytöt menevät +pois. Hetvi tule joksikin aikaa työttömäksi, joten jää tuo äitivanha +yksinään. + +-- Minulla on tikka tiedossani, käpylintu kätkössäni, sanoi emäntä +iloisesti. Siuruasta veljeni tyttö Ulla on lupautunut tulemaan +avuksemme. Ulla kun tulee, niin saamme maidon lehmistä, ja kun Hemmi ja +Tuomas auttelevat muuten, niin hätä on hukassa. Sitä paitsi Hetvi +kuului luulevan, että hän saa sisarensa, Jokelan Pirkon, tänne siksi +aikaa kuin hän on vuoteessa. Jos Ulla ja Pirkko tulevat, niin +silloinhan tässä ovat paikat paikoillaan. + +-- Kesään astiko kaiken karjanne aiotte pitää? virkkoi Teppo. + +-- Kesään asti. Mihinkäpä ne tässä keskellä talvea pannee? sanoi +isäntä. + +-- Silloin minä ostan teiltä muutamia lehmiä, Taavan lemmikkejä. +Ottaisimme niitä jo mukaan, kun Taavan kanssa täältä lähdemme, mutta +todellakaan emme nyt talvella voi ajatella karjan kuljetusta. Kesällä +se käy hyvin laatuun. + +-- Minäpä voin ottaa kolme tai neljäkin, jos Martta haluaa +lemmikkejään. Meidän navetassa on tyhjiä parsia, sanoi Väinö. + +-- Sehän tuo somentaisi asian, ihmiset näkisivät, että tulijat eivät +tule tyhjin käsin, sanoi isäntä nauraen. + +-- Sitäpä minä tässä mietin, sanoi Väinö. + +Teppo punalsi päätään ja sanoi: + +-- Mutta kesän tullen minä täältä haen vähintään kymmenen lehmää, joko +huutokaupasta huudan tai muuten sovimme isännän kanssa kaupasta ja sinä +Väinö otat toiset kymmenen tai viisitoista lehmää, niin että humu +kuuluu eikä köyhyyttä. Silloin meidänkyläläisten silmät repeävät +soikeiksi. + +-- Sen me kyllä voimme tehdä. Jos niin päätetään, niin nyt talvella en +lähde viemään jyryttämään, vaikka kyllähän ne vaunussa talvellakin +menisivät, sanoi Väinö. + +-- Parasta on että viedään yhtenä karjana. Tulemme kesän tullen +tekemään isännän kanssa kauppaa joko suorastaan tai huutokaupan kautta, +miten isäntä vain haluaa. + +-- Kyllä kai sitä sovitaan ilman huutokauppaakin, sanoi isäntä. + +-- No se on sitten päätetty, sanoi Väinö. + +-- Se seisoo kuin Jyrin päivä, virkkoi Teppokin. + +-- Onko teillä hyvät kesälaitumet? kysyi emäntä. + +-- Kylvönurmissa käyvät, virkkoi Teppo. Joka viikko eri palstassa. +Laidun on neljänä palstana, joka maanantai pääsevät aina verekseen, +jossa nurmikkoa on puolisääreen. Eivät ne ulkomaalaiset suuret lehmät +voisi huonommasta laitumesta saadakaan niin, että kykenisivät täyttä +maitoa lypsämään. + +Emäntä otti kynttilän käteensä, katsoi seinällä käypää seinäkelloa ja +sanoi: »Aika se kuluu arvellessakin, päivä päätä käännellessäkin. Kello +on kohta kaksi. Kaukalaiset ovat jo matkalla kirkkoon. Näitä matkan +kulkeneita kai haluttaa ruveta nukkumaan. Ei niitä pirtin väkiäkään ole +tullut käydyksi katsomassa, valvovatko ne vai makaavat.» + +-- Kyllä kai siellä nukutaan, sanoi isäntä. Ne kai ovat säkäytyneet +joulutinan valantaan, semmoinen naurun remakka tuolta kuuluu. + +-- Joulutinan valantaan sinne mekin lähdemme, ei meitä nukuta, sanoi +Teppo ja nousi lähtemään. + +Mukaan lähti Väinökin. + +Pirtissä olivat kaikki kehiytyneet leimuavan takkavalkean ympärille +joulutinan valantaan ja kun Teppo ja Väinö työntyivät ovesta, niin +kaikki ilostuivat: + +-- Kas kun tulivat kuin käsketyt. Tässä on Väinön tina juuri +katseltavana. Katsohan, Väinö, kun sinulle tuli lehmä ja kaksi +vasikkaa, kuului joukosta iloinen ääni. + +-- Siinähän tuota on talouden alkua, sanoi Väinö hymyillen. + +-- Tepolle tuli pöytä ja suuri rahaläjä pöydälle, sanoi Anna Maria, +joka oli sillä kertaa valajana. + +-- Sepä mukavata on, kun pöydälle tulee raha aivan itsestään, sanoi +Teppo ja istui hänkin joukkoon Tuomaan tuomalle tuolille. + +-- Mutta kenellekään ei ole tullut niin mukavaa ja täyteläistä kuin +maanhaltijalle. Sille tuli kaksihankainen vene ja airopari sisään, +sanoi Anna Maria kaataessaan kuumaa tinaa vesiämpäriin. Se oli +tarkoitettu Matille. Kaikkien silmät olivat tähdättyinä vesiämpäriin +nähdäkseen minkä sieltä nyt Anna Maria nostaisi, ja samalla kuului +yleinen huudahdus: »Kelkka! Kas kun Matti sai kelkan, oikein +käppyräketaraisen.» + +-- Kelkka tämä on, mutta ei ole niin valmis kuin maanhaltijan vene, +sanoi Hemmi, joka oli saanut sen käsistään katsellakseen. + +-- Mikä se maanhaltija on, kysyi Teppo totisena, vaikka kyllä tiesi +mitä maanhaltija-nimellä tarkoitetaan. + +-- Eikö siellä teidän puolessanne tiedetä, mikä se maanhaltija on? + +-- Ei muuta kuin isäntä ja emäntä talossa. + +-- Täällä tiedetään, että se on näkymätön olento, joka varjelee taloa +kaikelta pahalta ja hiiden hengiltä, että ne eivät pääse tekemään +pahaa, sanoi Hemmi. + +-- Minkä näköisiä ne haltijat ovat? + +-- Ihmisen näköisiä. Esimerkiksi tässä talossa on isonpuoleinen +nainen... Ja siinä talossa lehmät menestyvät hyvin, jossa nainen on +maanhaltija. Ja eipä tuota olekaan valittamista, etteivät lehmät olisi +menestyneet. + +-- Nainen... Eikö sillä ole miestä, leskikö se on vai vanhapiika, kun +se on yksinään? + +-- Ei sitä tiedetä, leskikö se on vai mikä, mutta yksinään se aina on +nähty silloin kuin se on näyttäytynyt. + +-- Näyttäytynyt... Koska on viimeksi nähty? + +-- Siitä on muutamia vuosia, kun se eräänä syksyiltahämäränä lähti +tuolta vanhan navetan luota tuonne lehmitarhaan harmaissa vaatteissaan. +Toisella kädellään se kannatti helmojaan ja toisessa kädessä oli +jotakin kantamista, jota emme erottaneet, olimme siksi kaukana tuolla +pellolla perunan nostossa. Ja sitä ennen minä eräänä syksyiltahämäränä +olin yksin täällä pirtissä, kun se tuli äidin vaatteissa ulkoa ja +pyörähti selin minuun uunin hyllyltä vakasta kourallaan esiliinaansa +ammentamaan pöydän pyyhkeitä ja leivänmuruja, joita siihen oli kerätty +elukoille vietäväksi. Minä katsoin silmällä kuin helmellä, kun se niitä +ammensi, ja kysyin, että lampailleko te niitä viette, mutta olento ei +virkkanut mitään, naamansa näyttämättä meni ulos, aukaisi ovenkin kuin +oikea ihminen. Ja silloin luulinkin äidiksi. Mutta vähän päästä tuli +äiti samalla tavalla ottamaan niitä muruja ja sanoi: 'Lammasten kello +kuuluu, kun on näin kylmä ilma, käyn ne tuomassa navettaan yöksi.' Minä +kysyin äidiltä, kävikö hän tässä vähää ennen ottamassa niitä ottosia. +'En minä ole käynyt... Miksikä?' sanoi äiti. -- 'Siksi kun siinä kävi +samanlainen ottaja kuin tekin.' -- -- 'Se on ollut maanhaltija', sanoi +äiti, ja siitä vasta pääsin minäkin selville, että maanhaltija se oli, +ja silloin sen näin niin likeltä kuin tuolta lavitsan nurkalta tuonne +uunin kupeelle, ja näin että se oli isonpuoleinen nainen, ehkä hiukan +isompi äitiä. + +-- Vai niin likeltä näit. + +-- Niin näin. Mutta oli sen isä kerran nähnyt likempääkin, kun äiti oli +isän nukkuessa pannut kamarin uuniin tulen ja mennyt navettaan. Uunista +kun oli kekäleet pudonneet lattialle, niin oli maanhaltija tullut +herättämään. Kovasti oli kyynäspäästä nykäissytkin ja kun isä sitten +oli herännyt, oli hän nähnyt sen menevän ovesta ulos, mutta silloin ei +ollut ovea aukaissut. + +-- Mitenkähän se sitten ulos pääsi? + +-- Kyllä kai se henkiolento pääsee. Tuolla myllyssä on eri haltija. +Nainen sielläkin kuului olevan, semmoinen pienenpuoleinen +pyöreämuotoinen pyöreäsilmäinen nainen. Isä oli sen nähnyt. Oli myllyn +pyöriessä ruvennut nukahtamaan, kun koko yön oli valvonut. Mutta olipa +nukkunutkin liiaksi, niin että käytteet olivat suppilosta loppuneet ja +kivet ruvenneet pyörimään tyhjinä. Silloin se oli tullut ja nykäissyt +olkapäästä, että oli ollut lavitsalta pudota. Sitten se oli niinkuin ei +mitään olisi tehnyt lähtenyt ulos, mutta ei senkään kengän kopsetta +ollut kuulunut. + +-- Vai niin että myllyssäkin on eri haltija. + +-- On se myllyssä ja metsäsaunoissa ja metsämajoissakin, missä vain +kolme yötä ovat ihmiset asuneet. + +-- Siinä kai ei luulisi haltijalla olevan paljon työtä. + +-- Tuossa Leppimäellä tiedetään olevan miespuolisen haltijan. + +-- Senpätähden kai siitä navetta paloikin. Ei pitänytkään +navettakartanosta huolta. + +-- Mahdollisesti... Kuka takaa, ettei sitäkin syytä ollut. + +Nyt alkoivat joulutinan valajatkin laiskistua, ja Hetvi tuli Hemmin +luokse ja sanoi: »Heittäkää nyt se haltijapuheenne toistaiseksi, käy +sinä Hemmi tuomassa suuri olkikupo, niin tehdään joukon yhteinen vuode, +yöhän tässä kuluu.» + +Hemmi hyppäsi ja puoleksi juosten meni ulos ja heti palasi olallaan +rukiinolkikupo, joka ei tahtonut ovista mahtua. Sen hän heittää +reuhautti lattialle ja sanoi: »Siinä on yksi, mutta mitä se on näin +paljolle, kuten kerrallisella leivän jakajalla.» + +-- Taitaapa olla paras että tuot toisen, sanoi Hetvi ja rupesi +levittämään kupoa. + +Kaikki muutkin naiset rupesivat levittämään olkia. Ja Taavan ja Martan +mieli oli somalla sijalla, kun jalokivisormukset säteilivät sormissa ja +niistä kipinöitsi kirkkaammat säteet kuin taivaan tähdet. + +Teppo ja Väinö siirtyivät uuninnurkan luokse seisomaan ja katsomaan +sitä reipasta vuoteen tekoa. Toiset levittivät olkia, toiset kilpaa +kantoivat vaatteita alusiksi ja peitteiksi ja tyynyjä päänalaisiksi. + +Teppo sanoi naurusuin: »Pitää tässä katsoa, tuleeko siinä meille asti +vuodetta vai joudummeko me jätkän vuoteelle, halko pään alaseksi ja +märkä palttoo peitteeksi.» + +-- Kyllä tässä muuten tulee koko joukolle, mutta isäntä ja emäntä +taitavat odottaa teitä kamariin, sanoi Hetvi vuoteen karsinanpuoleiseen +laitaan pieniä tyynyjä asettaessaan Matille ja Moosekselle +päänalaisiksi. + +Kun emäntäkin oli kamariin kuullut tiheän ovien käynnin ja arvannut +vuoteentekohomman, tuli hän kynttilä kädessä pirttiin ja kehoitti +Teppoa ja Väinöä tulemaan kamariin. + +Sinne Teppo ja Väinö lähtivätkin. Isäntä ja emäntä palasivat heti +pirttiin ja riisuttuaan päällimmäiset vaatteensa rupesivat pöydänpään +puoleiselle vuoteen laidalle makuulle. Toinen toisensa perästä +heittäytyivät muutkin ja kohta oli enemmän kuin neljän sylen pituinen +vuode luokonaan ihmisiä. Moni niistä olisi vielä jatkanut keskustelua +vanhoista muistoista, mutta kun isäntä ja emäntä olivat samalla +vuoteella, niin eivät viitsineet. Ja sitä mukaa kuin takkavalkean +hiillos tummeni ja lakkasi valaisemasta pirtin periseinää ja +karsinaloukon puoleista lakea, hiljenivät vuoteella olijatkin +nukkumaan, vain sikeitä kuorsauksia enää kuului pirtistä. + + + + +Kolmastoista luku. + + +Kentässä olivat Reeta-Kustaavan ja Martan häät olleet jo viikko sitten +ja he olivat menneet uusiin koteihinsa. Tammikuun pakkasilta oli jo +pimennyt mustaksi yöksi. Emäntä, Ulla ja Pirkko olivat juuri tulleet +navetasta illastamasta karjaa. Kartanon puoleisesta peräkamarista +kuului äskensyntyneen ihmislapsen kimeitä ääniä ja äidin viihdyttäviä +sanoja. Isäntä, Hemmi ja Tuomaskin työttömin käsin istuskelivat +pirtissä odotellen iltasruoan tuontia pöydälle, kun kartanolta kuului +äkkiä tiukujen helähdys. Kohta aukeni pirtinovi ja Sergelius +turkinkaulus pystyssä syvään kumartuen työntyi ovesta sisälle niin +oventäyteisenä, että kumpainenkin olkapää hankasi oven pieliä. + +Sisään päästyään hän oikaisi itsensä ja hyvää iltaa sanottuaan virkkoi: +»Huh huh, kun tuntuu hyvältä päästä lämpimään. Siellä tuolla ulkona on +niin turkasen paha ilma, että tuskin Utajärvelläkään lienee pahempi. +Pohjan akka harvahammas on ihan kiukkuisella päällä. Tuulee kuin +pillistä ja viskoo lunta kuin tulipaloon.» + +Hemmi nousi ketterästi riisumaan turkkia ja sanoi: »Onpa se ollut näinä +päivinä kovaa ilmaa. Ei tarvitse nyt pienen tammen moittia isoa tammea +lauhkeudesta. Mekin tässä olemme ihan ikkunoista katselleet, kun sitä +ei ole huolta hävinneellä eikä työtä maansa myönehellä.» + +Kun Sergelius oli saanut turkin yltään, lähti hän hyvätuulisen +näköisenä tervehtimään kaikkia ja Ullaa ja Pirkkoa tervehtiessään +sanoi: »No tämmöiseksikö se pohjatuuli on kuivannut tämän talon entiset +punaposkiset tytöt?» + +-- Niin on käynyt, mutta käyköön. Ei huolita, sanoi Ulla iloisesti. + +-- Kuluuhan se pidettävä jos pitäjätkin, virkkoi Pirkkokin nauraen niin +että hytkyi. + +Sergelius poistui nyt isännän luokse pöydän pään puoleen ja rahin +nenälle istuttuaan kysyi: »No miltä se nyt tuntuu elämä uudessa +ajanjaksossa?» + +-- Siinähän tuo menee, kun ei ajattele, sanoi isäntä, mutta mielessä +olivat Tepon sanat, että ne loistavan kruunun hankkivat päähänsä +maksamalla ylihintoja kaupan päälle. + +-- Ei täällä ole vielä tainnut näkyä mitään vakoilijoita? lausui +Sergelius. + +-- Ei tässä ole nähty. Mitä vakoilijoita sitä luullaan olevan +liikkeellä? kysyi isäntä hieman hämmästyen ja kasvot punastuivat. + +-- Niin, minä vain arvelin, kun meiltä monet yhtiöt kilpaa ostelevat +näitä tiloja metsineen, että jos ne etukäteen tarkastelisivat metsiä. + +-- Kyllä minä tuolla Hirvilammin rämeellä näin kolme latua, jotka eivät +olleet meidän miesten latuja, kertoi Tuomas. + +-- Näin minäkin tuolla Joutsensuolla latuja tässä viikolla metsojen +jäljissä hiihdellessäni. Ja ne eivät olleet meidän miesten latuja. +Arvelin itsekseni, että kun siurualaiset ovat maansa myyneet, niin +joutavat näinkin kauas metsoja tavoittelemaan, sanoi Hemmi ja istahti +Sergeliuksen viereen rahille. + +-- Johan minä arvaan, ovatpahan vakoilleet, sanoi Sergelius. + +-- Myyttekö te sitten nämä tilat? murahti isäntä ja äänessä kuului +arkuutta. + +-- Mahdollisesti, sanoi Sergelius hartioitaan hieman kohauttaen. Tänne +on nyt ilmestynyt uusi yhtiö sadan miljoonan pääomalla. Se ottaa +nimekseen Lainioliitto ja se aikoo tämän vesireitin suulle +asettaa suuren massatehtaan, maailman parhaan sahan kaikkine +puunjalostuslaitteineen ja sen lisäksi rautatehtaan, jossa tehdään muun +ohessa ratakiskojakin ja kaikkia rautatien tarpeita. Se yhtiö taitaa +ostaa meiltä kaikki tällä ilmansuunnalla olevat tilat, vähemmissä +erissä emme myykään. Ja sitten me tänne Rutimojoen suulle perustamme +ainoastaan sahalaitoksen, vaikka meillä ensin oli aikomus tänne Lainion +suulle perustaa massatehdaskin... Siellä Rutimojoen reitillä onkin +Mauno jo liikkumassa. Se on Jokikylästäkin muitten muassa ostanut tilat +jo teidän vävypojiltannekin. Ja eilen illalla kuulin, että Kämärän +kylässäkin on ostanut ison Kämärän ja kolme muuta tilaa. Kyllä siellä +Rutimojoen reitilläkin me yksin alamme olla herroina. Ja se tulee +siitä, että me emme kenenkään omaisuutta osta pilkkahinnalla, vaan +oikealla arvonmukaisella hinnalla. + +-- Sen vesireitin latvalla ja lienee niitten sivullakin kuuluu olevan +julmat metsät ja äärettömät salot, sanoi Hemmi. Sinne Rutimojärveen +kuului tulevan kolme melkoista jokea, joitten varsilla ja latvoilla +kuului olevan kaikki Kämärän kylän, Luohuan kylän ja Sahin kylän +ulkometsät, ovat lankomiehet kertoneet. + +-- Niitä silmälläpitäenpä sitä on täällä jokisuun puolella, kuten +Jokikylässäkin, ruvettu etupäässä ostelemaan tiloja... Nyt luulen tänä +päivänä jo Maunon menneen sinne Luohuan tai Sahin kylään. + +-- Vai myytte te tämänkin tilan, virkkoi isäntä ja ääni värähti. + +Sergelius sen kuultuaan kohautti suuria hartioitaan ja sanoi: »Ei se +kauppa vielä valmis ole, mutta uskon, että se kauppa tulee. Siinä on +muutamien tuhansien riita. Sen johdosta kutsuin yhtiön osakkaat kokoon +ja päätettiin tarkastaa metsiä, ennenkuin kaupat tehdään. Tänne tulee +ensi viikolla kymmenen miestä hiihtelemään. Viisi miestä Lainioliiton +ja viisi meidän miestä viitenä parina samoilevat nämä metsäalat niin +täällä kuin Siuruassakin ja niitten lausunnoista riippuu lopullinen +kaupan päätös ja kauppahintakin... On se kyllä surullistakin, kun näin +heti tulemme eroamaan toisistamme. Olisi ollut aina niin soma tulla +teidän kotiinne juuri kuin isän ja äidin kotiin. Mutta se ilahduttava +sanoma minulla kyllä on teille sanottavana, että osakkaat antoivat +minulle luvan teille kuittia vastaan vielä maksaa yhden +kymmenentuhatta, kun Lainioliiton etukäteen tekemä tarjous sen sietää. +Tämän sain aikaan puhumalla teidän puolestanne.» + +-- Kiitos, kiitos, sanoi isäntä ja kasvot elpyivät. + +-- Se teko ansaitsee kiitoksen, sanoivat Hemmi ja Tuomaskin yhdestä +suusta. + +Emäntä toi nyt kahvipannun pöydälle ja sanoi hymyillen: »Nyt täytyy +juoda alastonta kahvia. Ei satu olemaan entistä juustoleipää ja yö on, +joten ei keritä laittaa. Ja tuolla meidän varsinaisella +juustoleipämestarilla Hetvillä on jalka poikki, senkin tähden tässä +ollaan niin köyhyyden rajalla.» + +-- Nyt ei ole juustoleivän päältä tuulikaan. Tuolla ulkona ei lentele +nyt kypsät kärpäset suuhun, sanoi Sergelius ja ojensi kätensä ottamaan +kahvikuppia jo emännän sitä täyttäessä. Sitä käteensä ottaessaan hän +sanoi iloisesti: »Mutta saadaankos sitä metsokeittoa?» + +-- Kiehuu että porisee tuolla keittiössä, panin kiehumaan heti kun +tulitte. + +-- Se on enempi kuin emälammas ja kaksi karitsaa, kun saadaan +metsokeittoa, sanoi Sergelius suurta päätään punaltaen. + +Sitten hän vilkaisi kyytipoikaan, joka oli tullut penkille istua +kyhnöttämään, ja sanoi: + +-- Antakaa tuollekin kyytipojalle kupillinen kahvia. Suu se on +sorsanpojallakin, jos sorsalla itselläänkin. + +-- Niinhän sitä aina sanotaan, että suu se on sorsalla, jos sorsan +pojallakin, sanoi emäntä laskiessaan pojan kuppiin kahvia. + +Kun kahvit oli juotu, niin Sergelius kääntyi isäntään päin ja sanoi: + +-- Se minun on sanottava, että ne rakennukseenne tarvittavat puut +otatte ennen kuin meillä Lainioliiton kanssa kaupat tulevat, kun niitä +ei ole meidän välisissä kauppakirjoissa, jottei syntyisi mitään sanan +sijaa. Niillä meille kaupassa tulleilla hevosilla voitte vedättää niitä +paikoille, niitä saatte pitää kuin omianne siksi kunnes me ne perimme. +Niitä ei panna Lainioliiton väliseen kauppaan. + +-- Täytyy lähteä ihan huomenna, olkoon ilmakin mikä tahansa, virkkoi +isäntä. + +-- Ilma ei estä vaikka puukkoja satakoon, sanoi Hemmi. Tuossa +Hyllyväiskeron liepeessä tällä pohjoisella puolella tässä äskettäin +metsoja hiihdellessäni huomasin semmoista parhaan kokoista metsikköä. +Siitä saa kaksi hirttä pääkkäin ja on tasainen matka tuosta järven yli +vedättää. + +-- Siinä minäkin tiedän olevan sopivinta metsää ja parhaan vetomatkan +päässä, kun nyt tuo järvikään ei ole vesillä, sanoi Tuomas. + +-- Kun tie tulee kovaksi, niin niitä jos viisikin runkoa panee aina +rekeen kerralla, niin ei ole monipäiväistä se homma, ennenkuin puut +ovat paikoilla. Kymmenisen kertaa päivässä kerkeää ainakin käydä, jos +kiirettä pitää, sanoi Hemmi. + +-- Eipä niitä kerkeä saamaan kumoon yksi mies satoja runkoja päivässä, +sanoi Tuomas. + +-- Jos me kolmisen päivää kaadamme yhdessä, sill'aikaa kuin isä yhdellä +hevosella vedättää tietä kovomaan, niin silloin ovat kumossa. Kun +sitten ruvetaan kolmella hevosella vedättämään, niin parissa päivässä +on paikoillaan jokainen piikki, sanoi Hemmi. + +-- No sillä laillahan se kyllä, myönteli Tuomaskin. + +Sergelius rykäisi ja sanoi: »Ei sillä nyt taas niin kiirettä ole, vielä +tulevalla viikollakin kerkeätte. Ei meillä niin puikkoa taittaen kaupat +synny. Hitaita he ovat herrojen kiireet. Mutta paras on kuitenkin ottaa +ne tällä ja tulevalla viikolla.» + +-- Mitäpä se pitkittämisestä paranee, otamme niinkuin kerkeämme, sanoi +isäntä. + +-- Ja sitten pääsemme miehissä panemaan ristiin, kun tässä päiväkin +alkaa jatkua... Me ennen Amerikkaan lähtöä tekaisemme isälle ja äidille +talon ihan asumakuntoon, sanoi Tuomas. + +-- Vitkaanpa se isällä yksinään kävisikin talon teko, jollemme sitä +joukolla tekisi, sanoi Hemmi. + +-- Jos olisi olemoina uunikiviä ja sammalia, niin Maariana siinä +lämmiteltäisiin, arveli Tuomas. + +-- Sammalen puutos se pahimman tenän tekee, sanoi Hemmi. Uunikivistä en +luule tulevan puutetta. Tuolla Raitasen mäessä on varmaan Siuruan +Veisteniemeläisen uunikivet, jotka se sinne nosti sitä uutta +pirttirähjäänsä varten. Mutta nyt kun se on myynyt maansa, niin +joutuvat kaupaksi nekin uunikivet. Ja kuka takaa, ettei sillä ole +sammaliakin nostettuina sen pirttirehdon tarpeiksi. + +-- Todellakin. Jos sieltä saadaan kivet ja sammalet, niin Maariaan +mennessä tehdään talo ihan maalia vaille. Eikähän sitä tiedä, jos tässä +vielä ennen kesääkin pyörähdetään Amerikkaan lähtemään. + +-- Sinne Amerikkaan niitä paljon aikoo. Kuulin että nekin teidän +lankomiehet Jokikylästä aikovat, sanoi Sergelius. + +-- Sen uskon minäkin, että mukaan lähtevät, sanoi Tuomas. + +Nyt emäntä Ullan ja Pirkon kanssa toi illallisruokia pöydälle ja kohta +siinä metsokeittomaljat höyrysivätkin. + +Sergelius kääntyi nyt kenenkään käskemättä pöytään päin ja hyvillään +sanoi: »Tämä talo se on ainoa, mitä täällä Tepaston pitäjässä olen +käynyt, jossa suunsa saa linnun lihalle maistumaan. Liekö vika sitten +miehissä vaiko koirissa. Mutta eivät ne suinkaan tämänkään talon +miesten kierroksessa kaikki linnut ole, on kai niitä muuallakin?» + +-- Kyllähän se meidänkin nenämme alta talvinen metsokukko haihtuu, kun +pojat menevät minne menevät, sanoi emäntä alakuloisena. Mooseksella on +silmät jo hämärät ja muutenkin talvilumessa hiihtäminen alkaa olla +mahdotonta. Mutta syksyllä, kun Mooses tuollakaan terveydellään +pysyisi, niin ansoilla ja satimilla kyllä vielä saisi. + +Isäntä kohautti hartioitaan ja sanoi: »Kyllä minä vielä hyvältä tilalta +pudotan metson talvellakin niinkuin mies, mutta eipä tuonne nyt ole +ollut pakosta lähtö, kun on ollut noita nuoria.» + +-- Me niitä Tuomaan kanssa olemme jo muutamia pudottaneet tänäkin +talvena, vaikka ei ole monasti arkena yritetty, pyhinä vain on käyty. +Toisella sadalla kai niitten luku on nyt lumenkin aikana tuoduista. Ei +niistä tiedä, että ne vähenisivät tuolta metsästä, lentelee kuin +varisparvia. + +-- Toisella sadalla! Se on lihaakin arvaamaton joukko, sanoi Sergelius. + +-- Toisella sadalla se on. Minä varsin tässä viikolla tuolla luhdissa +luin talvimetsojen siivet, sanoi emäntä metsonjalkaa kupista +vetäessään. + +-- Jokohan sitten kun yhtiöt suurella voimalla alkavat liikkua näillä +saloilla metsot kaikkoavat, vai kuinka lienee, sanoi Sergelius. + +-- Kuinka lienee, sitten ehkä ottanevat tiensä tuonne valtion metsiin. +Sitten ne kyllä minulta saavat pitää henkensä ja kenkänsä. Valtion +metsät ovat siksi kaukana vaikka miltä puolelta, sanoi isäntäkin +pahoitellen. + +-- Se olisi sentään vahinko, mutta eivät ne nyt niin arkoja liene, +sanoi Sergelius työntäessään metsonlihatökälettä leveään suuhunsa. + +-- Kyllä se näillä tulisijoilla on jo useampi lintu jos kalakin +keitetty, sanoi isäntä metson olkamurua vetäessään eteensä. Silloinkin +Isonvihan aikana, jolloin asukkaat tähän ovat tulleet, niin mihin se +muuhun on ollut turva kuin lintuun ja kalaan! Ja sitä ennen lappalaiset +asuneet tuhansia vuosia aivan linnun ja kalan varassa. Joku poron +kitura tuo niillä lappalaisilla lienee ollut aina lihaksikin, mutta +enemmän sitä on metsästä ja järvestä täytynyt saada. + +-- Lieneeköhän lappalaisia asunut tämänkin järven rannalla, sanoi +Sergelius. + +-- On asunut ja useampia perheitä, sanoi isäntä. Tuossa sikatarhassa +näkyy vieläkin maatunut lappalaisten uuniraunio ja tässä saunan tällä +puolen peltoa tehtäessä selvisi maan kamaran alta ihan hohkoksi +palaneet uuniraunion kivet. Ja tuolla rannalla kosken alle päin on +kaksi uunirauniota. Kun nämä vanhimmat pojat meillä olivat pieniä, niin +tuosta saunan takaa kaislikon rinnasta uidessaan löysivät yhdestä +puusta koverretun lappalaisten veneen. Pojat haalasivat sen tuohon +saunan alle rannalle ja siihen se lahosi, kun kuivalle tuli. Tylsät +näkyivät miehillä olleen aseet, mutta vene oli vain tehty. + +-- Se vene on varmaan kivikauden aikuinen... Vai on täällä jo silloin +ollut asukkaita. Eikö ole löydetty niitä kiviaseita, kirveitä tai +talttoja? + +-- Ne entiset asukkaat kuuluivat löytäneen useitakin ja olemme niitä +ainakin kaksi mekin löytäneet, niitä ukonnuolia, joita ne luulevat +lappalaisten kirveiksi. Luultavasti ne ovat vieläkin tallessa tuolla +eteisen päällä romukopassa. + +-- Siellä näkyivät raudanromujen seassa olevan, sanoi Hemmi. + +-- Minä ostan ne teiltä, sanoi Sergelius. + +-- Hm. Kyllä kai ne saa ostamattakin, kun löytynevät. Luttusenniemen +Maija niitä kerran tahtoi taikakaluikseen. Silloin en niitä löytänyt. +Sanoi sivujen kirvestyksen paranevan juuri kuin vedellä pesten, kun +niitä lämmittää tulessa ja kolmeen kertaan painelee selkää ja aina +välissä lämmittää uudelleen. + +-- No minulle jos kenelle ne sitten ovat tarpeeseen. Minulla onkin +monta kertaa vastus selkäkipeästä. Saan kuukausittain vetää sivujani, +kuin sivulle lyöty koira, sanoi Sergelius nauraen. + +-- Mutta pitäisipä osata lukea ne kirvestystaudin sanat ja olla +kolmella vesikivellä paistettu suolanrae suussa, sanoi isäntä +hymyillen. + +-- Vai sellaistakin tointa se vielä kaipaa... Aina sitä värssyn +päivässä oppii, sanoi Sergelius hymyillen ja heitti lusikkansa +pöydälle. Hän nojasi paksun ruumiinsa selkäkenoon ja pyyhki +nenäliinallaan suutaan. + +Isäntäkin heitti lusikkansa pöydälle, nojasi selkänsä seinää vasten ja +pyyhki kämmenpäällään suutaan. Hänen kasvoissaan näkyi huolestumisen +väreitä ja hän sanoi puheen aluksi: »Hyvältä maistui metsokeitto. Mutta +joko häntä tämän maan kaupan kanssa lienee joutunut niin joutavan +jäljille, aina käyvän askelille, että metsotkin pakenevat vielä muun +pahan lisäksi.» + +-- Turha lienee teidän toki huolehtia mistään. Kun teette sievän +mieluisenne ja olojen mukaisen kodin, niin onni rupeaa siihen tuomaan +kaikenlaista elämän mukavuutta, niin metsoja kuin muitakin kuten +tähänkin taloon teidän ollessanne tässä, sanoi Sergelius +ystävällisesti. + +-- Jumalassa on juoksun määrä, Luojalla lykyn avaimet, sanoi isäntä +pöydästä noustessaan. + +-- Niinhän sitä sanotaan ja taitaa se niin ollakin, että onni se on +ihmisen parhain perimies, sanoi Sergeliuskin ja nousi pöydästä +kävelemään lattialle. + +Aamulla ennen päivän koittoa Hemmi ja Tuomas tahkosivat ja hioivat isot +kirveensä ja kun himmeä päivän viilu alkoi ilmestyä taivaan rannalle, +lähtivät Hemmi ja Tuomas Hyllyväiskeron juurelle kaatamaan hirsipuita. +Heti sinne isäntäkin Nellan kanssa ilmestyi pankkorekineen ja lähti +ensimmäistä paria viemään talon paikalle. + +Isäntä oli Hemmin ja Tuomaan kanssa sopinut, että kun he tekevät +joukolla talon, niin saavat kaikki talon valmiit rahat, joten isännälle +jää vain se kymmenen tuhatta, jonka Sergelius nyt lupasi. Samoin saivat +pojat osalleen talon irtaimen kaiken, karjan ja elot, joilla luultiin +saatavan toinen kymmenentuhatta, joten nyt Hemmi ja Tuomaskin tulivat +saamaan jotenkin yhtä suuren perinnön kuin Olli-Pekka ja Erkki. + +Nyt oli Hemmillä ja Tuomaalla yhteisenä huolena talonteko, ja kahtena +päivänä kaatuivatkin Hyllyväiskeron liepeelle ne kaksisataa +viisikymmentä runkoa ja päästiin niitä kolmella hevosella vedättämään +kotiin. Ja niin pian kuin hirret saatiin kotiin, ruvettiin miehissä +salvamaan rakennuksia. Veisteniemeläiseltä oli saatu uunikivet ja +sammalet mitä tarvittiin, joten asuinrakennuskin saatiin salvaa +paikoilleen. Olli-Pekka ja Erkkikin rupesivat auttamaan ja jouduttamaan +isän talontekoa, jotta se ei olisi esteenä jo kevättalvella Amerikkaan +lähdölle, jos siurualaiset alkoivat lähteä. Niinpä nyt Olli-Pekka ja +Erkki rupesivat salvamaan navettakartanoa ja Hemmi ja Tuomas +asuinkartanoa. Isäntä vedätti Nellalla uunikiviä Raitasen mäestä ja +sammalia Veisteniemeltä. Päivä päivältä nyt kohosivat hohtavaseinäiset +rakennukset, ja kun helmikuun aurinko rupesi hirsien selissä lunta +sulattamaan, niin sekä asuin- että navettarakennusten seinät olivat +ovien ja ikkunain reikien yläpuolella. Sekin seikka lisäsi rakentajien +kiirettä, kun Lainioliitto oli Kentän metsiin laittanut tukkisavotan, +joten sadat hevoskunnat täyttivät Kentän kaikki suojat, eikä ollut yön +eikä päivän rauhaa. Olivatpa eräänä helmikuun lauantai-iltana +savottalaiset Kentän isoon pirttiin laittaneet tanssit, johon +Sarvivaaran Teemu oli kutsuttu viulunsoittajaksi ja Heposärkän Silvi +hanuria vetelemään. Ilta kun painui pimenemään, niin rupesi meluavia +joukkoja toinen toisensa perästä saapumaan Kenttään, missä nyt naisten +inhoittavan räikeä nauru sekautui kirousten höystämään meluun. Pahaa +peläten nyt Kentän väet hoitivat karjan ja hevoset tavallista +aikaisemmin ja lukitsivat navetan ja tallin. Hemmi ja Tuomas laittoivat +haat salinkin oviin, jotteivät vieraat pääsisi sinne, ja niin +vetäytyivät isäntä ja emäntä sekä Tuomas isännän ja emännän kamariin ja +Hemmi perheineen toiseen kamariin. Ulla ja Pirkko halusivat jäädä +tanssiin. Ja illan rusotus vielä punerti taivaan rantaa ja lännen +pilvien reunoissa näkyi ruskojuovat, kun koko rakennus vapisi tanssin +voimasta ja räikeinä sävelinä läpi seinän tunkeutui Siivin hanurin ääni +ja Teemun viulun vinkuvat sävelet... Yö lienee ollut jo puolen +tienoissa, kun hanurin ja viulun äänet sekautuivat juopuneitten +rähinään, joka kohta syttyi ryskeiseksi tappeluksi, niin että aseitten +kolhina ja kirkumiset ja seinien jyrähtelemiset ja ovien rämähtävät +räiskeet sekautuivat synkistä kirouksista kaikuvaan, korvia huumaavaan +mellakkaan. Hammasta purren ja veret seisahduksissa sitä kuuntelivat +kamarien asukkaat. Emäntä aina väliin sydämensä pohjasta huokaisten +sanoi: »Hyvä Jumala meitä armahtakoon!» + +Kun aamulla päivä rupesi sarastamaan, alkoi juopuneitten riehunta +tauota. Teemun viulun ääntäkään ei kuulunut. Ainoastaan Siivin hanurin +raukeat sävelet kuuluivat ja yksi ja toinen pari jytyytti lattiaa. + +Kamarin asukkaiden täytyi nyt lähteä karjaa hoitamaan. Pirtin lattia +oli luokonaan tiedottomina makaavia, juopuneita, millä otsakulma puhki, +millä poski verissä, millä niskassa verta tihkuva haava, millä silmä +turvoksissa. Teemukin makasi tajutonna pirtin peripenkin alla, viulu +viskattuna pään taakse. Ainoastaan karsinalattialla oli pieni aukko, +jossa milloin kaksi milloin kolme paria tömisti lattiaa Siivin hanurin +sävelten mukaan, kun tämä takan laidalla istuen, silmät vähän raollaan, +suu auki ja pää puoleen ja toiseen retkahdellen ja sormet raukeasti +liikkuen venytteli kurttukylkistä hanuriaan. Taukosi viimein sekin ja +Silvi siirtyi älyttömän näköisenä, horjuvin askelin, karsinapenkin +luokse, heitti penkille hanurinsa ja mötkähti penkille pitkäkseen. Eikä +tiennyt mitään, vaikka päällään sysäsi hanuriaan niin että se rämähtäen +putosi penkiltä lattiaan. + +Ulla ja Pirkko olivat viimeisinä naisina tanssilattialla ja vasta +Siivin hanurin vaiettua tuppisilminä lähtivät emännän ja Hetvin avuksi +navettakartanoon. Muut Siuruasta ja Tepastosta tulleet naiset, nekin +päihtyneinä, yksi siellä toinen täällä retkottivat juuri kuin +heittämällä heitetyt. + +Pihlajamäen Timo oli pirtissä uunin vieressä nukkumassa, päänpohjissa +kahden litran vetoinen neliskulmainen kirkas pullo, jossa oli vielä +vähän viinaa. Timo nousi siitä ensin istualleen, pudisteli päätään +tuntuisiko pitävän pystyssä. Sitten hän otti pullon päänalusensa takaa, +katsoi sitä akkunaa vasten ja sanoi itsekseen: »Puteliinsa se tarkka +katsoo... Mooses ja hänen hevosensa.» Sitten hän katsoi taas pulloaan +akkunaa vasten, puistalti sitä ja taas itsekseen höpisi: »Puteliinsa se +tarkka katsoo. Vieläpä tuossa kannun verran hilkkaa. Mooses ja hänen +hevosensa. Mooses on minun rippikoulukampraattini, sille pitää antaa +ryyppy.» Sitten hän nousi seisaalleen ja otti puoleen ja toiseen +horjuvia askelia, aukaisi pullonsa ja siitä suulta ryypätä kuilautti, +sitten hän taas katsoi pulloonsa ja sanoi: »Vielä kannun verran +hilkkaa. Mooses ja hänen hevosensa. Mooses on minun koulukampraattini, +sen pitää saaman ryyppy.» Kun Timo kuuli eteisestä salista päin +liikettä, hän tiesi että sitä tietä pääsee isännän kamariinkin, ja +lähti pullo kädessä mennä toikkaroimaan sinne. Housut olivat hyvin +alhaalla rinnasta, vaatteet auki alemmaksi ryntäitä, josta näkyi harmaa +innoittavan likainen rinta ja melkein mustaksi pinttynyt kurttuinen +kaula. Etukumarassa leveällä jaloin hän nyt pulloa vuoroin toisessa +vuoroin toisessa kädessään kantaen saliin päästyään lyhyin horjuvin +askelin, kuin ensimmäisiä askeliaan ottava lapsi, meni isännän kamarin +ovea kohti ja puheli itsekseen: »Mooses ja hänen hevosensa. Mooseksen +pitää saaman ryyppy, se on minun koulukampraattini.» + +Isäntä oli aikeissa ottaa avaimen pois kamarinsa ovelta, mutta kun +kuuli että se on yksinään tulossa, niin ei ottanut. Tympeämielisenä +vain istui pöytänsä päässä akkunaansa katsoen, mistä näkyivät +raskastakkuiset huurteiset puut, joitten idänpuoleista kylkeä valkeneva +aamu jo valaisi. + +Aukaistuaan kamarin oven Timo huudahti ihastuneesti: »Mooses ja hänen +hevosensa. Niin sitä aina sanotaan, kun nähdään sinun ajavan hyvällä +hevosellasi. Sinä olit ennen tämän talon isäntä, mutta nyt sinä olet +vain Mooses. Paljas Mooses, niinkuin minäkin Timo. Mutta Timo ja Mooses +kun kerran hyvän Jumalan aikaan kävivät toveruksina rippikoulun, niin +Mooseksen pitää saaman ryyppy. Kuuletko sinä Mooses?... Etkö kuule, +että vielä tässä kannun verran hilkkaa? Ei tässä paljon ole, mutta hyvä +se antaa vähästäänkin, paha ei anna paljostaankaan. Kuuletko sinä +Mooses?» + +Isäntä ei ollut kuulevinaan, jäykkänä vain istui selin lattiaan, missä +Timo horjuvin askelin tepasteli. Sitten Timo vetäisi esiin tuolin, +jonka istuin oli pöydän alla, ja istui siihen isännän rinnalle, pani +pullonsa pöydälle ja sanoi: + +-- Kuule sinä Mooses, minun rippikoulukampraattini. Muistatko sinä, kun +me kerran kesäkuun kauniina päivänä oltiin pappilan rannassa uimassa, +kun rovasti tuli keppi kourassa meitä ajamaan kuin kylän kanoja +kylvöpellosta? Muistatko sinä? Jos et sinä sitäkään muista, niin tuo +tähän pöydälle kaksi pikaria. Minä täytän ne ja skool, sanoi räätäli +Matti. + +Isäntä käännähti nyt ja katsoen tulisesti Timoon sanoi: »Nyt on parasta +että menet tulojälkiäsi ulos, ennenkuin minun kerkiää vihaksi pistää. +Jos et sitä tottele, niin kohta näet, mistä on viisi hirttä poikki.» + +Hemmi oli tullut tallista hevosia hoitamasta ja kuullessaan omaan +kamariinsa isännän kovan puheen tuli kiirein askelin isännän kamariin +ja sanaakaan sanomatta tarrasi oikean käden kouransa Timon niskaan, +nosti miehen seisalleen ja lähti melkein kohoksi nostettua Timoa +viemään ulos, niin että jalkaterät vain hipoivat maata, ja sanoi: +»Sinulta sen tuhannen koirankuonolaiselta ei saa omaan suojaansa +rauhaa.» + +Timo ei kerjennyt oikein tajuamaan ennenkuin salin ovella, mitä tämä +oikeastaan oli, huitoi vain käsillään ja sanoi: »Mooses ja hänen +hevosensa», mutta sitten salin ovesta ulos vietäessä hän tarttui kaksin +käsin oven pieliin ja alkoi kirkuen huutaa: »Timoa tapetaan! Auttakaa, +auttakaa! Timoa tapetaan! Timoa tapetaan!» + +Pirtistä rupesi kuulumaan karkeita kirouksia ja ovikin aukesi ja ovelle +ilmestyi tulija nelin kontin. Miehen toinen poski oli yöllisestä +ottelusta ajettunut kuin leiliksi, silmää ei näkynyt ollenkaan. Hemmi +repäisi nyt kaksin käsin Timon oven pielistä irti ja lennätti +lattialle, niin että hän meni pyörien kuin tallukka pirtin oveen päin. +Hemmi rupesi nyt ottamaan salin suulta avainta, jotteivät pääsisi sinne +saliin ja kamareihin. Mutta Tuomas tuli ulkoa halko kourassa ja sanoi: +»Katsotaan, haluttaako noita vielä tapella. Minulla on tässä jo halko +sitä varten.» + +Ovestatulija kuuli Tuomaan uhkaavan äänen, veti pirtin oven kiinni ja +sanoi: »Äyri ei tuhatta paljoa pienennä, jos yksi Timo tapetaankin, se +vahinko on niitä pienimpiä, kunhan me muut jäämme eloon». + +Timokin hoippuroi pystyyn ja meni kiroillen ja ärjähdellen pirttiin, +missä alkoi kuulua liikettä, naisten ja miesten puhelun hälinää, mutta +ei mitään tappelun haastetta. Kun yöllinen viina oli mennyt päästä, +niin oli järkikin selvinnyt. Yksi ja toinen tuli nöyrästi pyytämään +ruokaa, mutta niille sanottiin, että jos heille annetaan, niin +kiitokseksi laittavat sen renkutusnäytelmän käyntiin. Kaikilla oli +nälkä ja ilkeä kohmelo ja kun ulkona rupesi syntymään ankara tuisku, +niin täytyi kaikkien luvata, etteivät he laita tansseja, kun vain +saavat maksua vastaan ruokaa. Kohtapa nähtiinkin nyt satoja suita +liikkumassa, kun emäntä, Hetvi, Ulla ja Pirkko kilpaa kantoivat +syömistä, leipää, kalaa, voita, piimää. + +Sellaista yötä kuin viime yö oli, ei tänä talvena kuitenkaan toista +tullut, vaikka jokaisen yön aikana savottalaisia sadoittain majaili +Kentässä ja siellä yön aikana oltiin kuin myllyssä. Mutta kun ihmiset +kuitenkin olivat selvin päin ja kukin pani siipensä sivulleen, niin +siinä se meni. Kuitenkin se alituinen aivan hermostuttava rauhattomuus +hoputti isäntää ja emäntää herkeämättä uuteen pieneen kotiin. Ja kuin +taikavoiman tavalla se valmistuikin. Kun huhtikuun aurinko sulatteli +talven lumia kohotellen vainioilla mättäitten päitä näkyviin ja +vesilintujen nähtiin lentävän Lainiojoen suliin suvantoihin, nähtiin +uuden talon katolla savupiippu, mistä harmaa savu rauhallisesti +heilahdellen kohosi ja haihtui päivän tuuliin. Ja kun illalla teeri +kukersi koivussa iltakukerrustaan ja vaaleanpunainen aurinko vieri +puitten latvoilla, näki järvelläkulkija jo uudessa talossa akkunain +liekehtivän suurten tuliroihujen tavoin. Uuden talon pöydän ympärillä +istuivat isäntä, emäntä ja Hemmi, Uulo, Erkki ja Tuomas koko perheineen +ja Ulla ja Pirkkokin juomassa juustoleipäkahvia. Ja kun talo oli aivan +uusi -- jokainen puu oli viime kesänä vielä ollut kasvamassa, -- niin +tämä talo sai nimekseen Uusitalo. Mutta kun talossa ei ollut peltoa +eikä niittyä ja se muutenkin oli entiseen verraten kuin nyrkinkokoinen, +niin isäntä kohautti olkapäitään ja sanoi: »Ja nyt tästä lähtien ei +kenenkään ihmisen tarvitse minua sanoa isännäksi, vain Moosekseksi. +Uudentalon Mooses minä olen.» + +-- Ja minä Uudentalon Anna, sanoi emäntä hymyillen. + +-- Isäksi ja äidiksi minä kuitenkin sanon, sanoi Tuomas. + +-- Niin minäkin teen, virkkoivat muut pojat yhteen ääneen. + +Hemmi kumartui äitinsä sivulla istuviin Moosekseen ja Mattiin ja kysyi: +»Miksikäs sitä te sanotte nyt näitä meidän isää ja äitiä?» + +-- Taitaa olla Ukki ja Mummo meille kaikille sopivin, sanoi Hetvi. + +-- Niin minustakin on. Niin minustakin, kuului Ullan ja Pirkon ja +Leppimäkien emäntien suista. + +-- Uudentalon Ukki ja Mummo, kertasi vielä Hetvi ja sormiensa nenillä +taputteli hymyillen imevää kolmen kuukauden vanhaa Hiljaa. + +Nyt vietettiin samalla talon vihkiäisiä ja erojaisia Amerikkaan +lähtijöille, sillä kaksi iltaa oli enää aikaa, kun oli päätetty +kimpsuineen kampsuineen olla Lepokiven pysäkillä lähtemässä junaan. + + * * * * * + +Talo oli valmis kaikin puolin. Asuinrakennuksessa oli kaksi +viisimetristä huonetta, toinen pirttinä ja samalla keittiönä ja toinen +tupana, jonka akkunoilla jo oli pieniä kasveja. Lattiallakin seisoi +korkea fiikus. + +Navettarakennuksessa oli navetta kahdelle lehmälle ja talli yhdelle +hevoselle rinnakkain ja toisessa päässä seitsenmetrinen kontulato ja +ladon ja navetan ja tallin välillä tanhua. Järven rannalla oli pieni +sauna ja ulompana kartanosta aitta, mihin oli aikomus Kentän aitoista +tuoda viimeiset viljat, kun talossa ei ollut peltoa. + +Kun Mooseksella ei ollut nyt muuta huolta, vedätteli hän siihen +Uuteentaloon kuivia honkia polttopuiksi ja aitapuita palstan +ympärysaidaksi ja Kentässä hoiteli kolmea hevosta, kun Sergeliuskaan ei +ollut vielä käynyt hevosiaan perimässä. Ja Kentässä täytyi nyt kesään +asti muutenkin asua, kun siellä oli karja ja karjan ja viljan hoito. Ja +huvasti ne päivät kuluivatkin, kun kesäkin päivä päivältä näkyi +likenevän. + + * * * * * + +Oli suvinen päivä. Lunta oli maalla enää vain paikoittain, purot +juoksivat poristen ja Lainiojoen kosketkin hymisivät ensimmäisiä +kevätlaulujaan. Mooses oli silloin Nellan reestä purkamassa +aidaskuormaa, kun hänen luokseen tuli vormusaappainen, jäykkäniskainen +herrasmiehen näköinen mies. Kasvot olivat turvottuneet ja +silmäluometkin olivat mustat ja jäykät kuin vanhasta saapasvarresta +tehdyt. Niitten raosta kiiluivat pikkuiset mustat silmät ja käyrän +nenän alta tohotti leveä suu puoleksi avoinna. Hyvää päivää sanomatta +mies pahasti rämähtävällä äänellä sanoi: »Sinä et saa meidän metsistä +ottaa puita. Etkö sinä tiedä, että sinä olet myynyt tilasi metsineen?» + +Mooses tyrmistyi ja aikoi sanoa: minä en ole sinun kanssasi +veljenmaljoja juonut, että sinä tulet niin suoraapäätä sinuttelemaan. +Sitä hän ei kuitenkaan sanonut, virkkoi vain, että hän on kyllä myynyt +tilan, mutta hänelle on annettu lupa ottaa puuta, mitä tarvitsee. + +-- Ei ole kauppakirjassa muuta kuin tuo tönö tuossa, rämähti vieras +kädellään viitaten taloon. + +-- Lupa se on suunkin lupa. Eivät ne kauppakirjankaan kaikki sanat ole +Jumalan sanoja, sanoi Mooses ja ylpeästi hartioitaan heilauttaen +nakkasi reestä otetun aidaksen kentälle. + +-- Vai kauppakirjan sanat eivät ole Jumalan sanoja, sanoi ilkeästi +irvistäen mies ja karkeasti kiroten lisäsi: »Minä näytän ovatko +kauppakirjan sanat Jumalan sanoja. Jos yhteenkään oksaan kosket meidän +metsässä, niin tiilenpäitä joudut lukemaan. Vai kauppakirjan sanat +eivät ole Jumalan sanoja!» + +Viimeiset sanansa hän sanoi niin ilkeästi ja hammasta purren irvistäen +kuin vain osasi, ja lähti pois. + +Vaikka Mooses ei uskonutkaan aivan niin olevan kuin mies sanoi, tuli +hän kuitenkin levottomaksi ja tunsi vapisevansa. Nyt hän muisti vasta +ensi kerran, ettei rukiinlaihoja, niin halme- kuin peltolaihoja, ole +kauppakirjaan merkitty. Se lisäsi levottomuutta, niin että sielukin +ruumiissa vapisi. Levottomana Mooses käveli päivän ja lähti seuraavana +yönä kävelemään rautatieasemalle, aamulla kolmen aikaan päästäkseen +junaan mennäkseen Jonkereeseen Sergeliuksen kanssa puhumaan, miten asia +oikeastaan on. + +Sergelius oli kohtelias kuin rasvattu. Viinilasit tuotiin aivan heti ja +niistä Sergelius Mooseksen kanssa kilistellen ryyppi. Ja Sergelius +kuullessaan sen asian näytti tulevan murheelliseksi ja sanoi +sydämellisesti: »Minä syvästi valitan sekä omaani että teidän +ajattelemattomuutta, kun kaupan aikana ei tullut tarkemmin nimitellyksi +kauppakirjoihin. Eikähän sitä olisi tarvinnutkaan, jos meillä ei olisi +tullut kauppaa Lainioliiton kanssa. Ja jos minun pääni olisi ollut +yhtiöllä, niin ei sitä kauppaa olisi tehtykään. Mutta minun pääni ei +ole yhtiön pää, vaikka olenkin toimivana päällikkönä... Sanalla sanoen, +minä en voi asiallenne mitään. Kirjoitan kuitenkin kirjeen, jonka +viette Lainioliiton pääkonttoriin. Ehkä ne herrat hyvinkin ymmärtävät +meitä kumpaistakin ja lupaavat kaiken mitä minäkin olen meidän yhtiön +puolesta luvannut.» + +Sergelius sai kirjeensä kirjoitetuksi, antoi sen Moosekselle ja käski +viedä Lainioliiton pääkonttoriin. Sitten hän avasi kassakaappinsa ja +veti sieltä kymmenen tuhatmarkkasta ja sanoi: »Minä annan nyt teille +sen kymmenentuhatta markkaa, minkä olin luvannut, jotta tietäisitte +vastakin minun olevan sanojeni pituisen.» Sitten hän toi ne Mooseksen +käteen ja konttoristi sai tulla kirjoittamaan kuitin, mihin Mooses +kynän varresta pitäen antoi nimensä. + +Mooses niitä rahoja Sergeliuksen kädestä ottaessaan ei huomannut sanoa +kiitoksiakaan eikä tuntenut mielessäänkään mitään ilahdusta. +Raskasmielisenä vain katseli rahoja tuokion, mutta viimein taittoi ne +keskeltä mutkalle ja tunki ne liivinsä povitaskuun ja sanoi: »Vien ne +tällä tielläni Tepaston säästöpankkiin.» + +Sergelius sanoi sen kuultuaan: »Pankaa ne +talletuskonttokuranttitilille, niin saatte korkeimman koron ja +puolivuosittain pankki itse teidän huolehtimattanne muuttaa koron +pääomaksi uutta korkoa kasvamaan. Se paha siinä vain on, että takaisin +niitä ette saa kuin kuuden kuukauden irtisanomisella. Mutta voihan sen +tehdä, kun tietää tarpeensa.» + +-- Niinhän se kuuluu olevan, sanoi Mooses ja nousi lähtemään asemalle, +kun tiesi kohta tulevan junan, johon piti joutua paluumatkalle. + +Lainioliiton konttorissa oli kymmenlukuinen joukko herroja, jotka +saatuaan Moosekselta Sergeliuksen kirjeen lukivat sitä kukin erikseen +ja puhuivat Moosekselle oudolla kielellä keskenään. Sitten viimein +hyvin parrakas herra sipaisi viiksiään, sukaisi pitkää vaaleata +leukapartaansa ja pitäen sitä kirjettä näpissään sanoi: »Se on kumma, +kun ette näitä vaatimuksianne ole Sergeliuksen väliseen kauppakirjaan +merkinneet. Aikanaanhan asia on valvottava eikä sitten jäljestäpäin +ruvettava haparoimaan. Me emme tälle asialle mitään taida. Me olemme +tarkasti harkiten ostaneet ne tilat. Senkin teidän entisen tilanne +olemme ostaneet enemmällä kuin miljoonalla markalla ja ne Saunajärven +kolme tilaa yhteensä enemmällä kuin kolmella miljoonalla markalla. +Mitään lahjoituksia ei asia enää siedä. Ne mitkä siihen taloonne +kuulutte kerjenneen ottaa, vaikka nekään eivät ole kauppakirjoissa, +saatte pitää, muuta ette. Niitä heinämaita ja rukiin laihoja saatte +kesällä huutaa huutokaupasta niin paljon kuin haluatte, ne myydään +kaikki.» + +-- Eikö sitä maahan kaatuneitakaan puita saisi ottaa polttopuuksi, +sanoi Mooses vapisevalla äänellä. + +-- Ei mitään, sanoi herra. Ne maapuut ja vieläpä juurikatkin nostetaan +ja poltetaan miiluissa rautatehtaassa tarvittaviksi sysiksi. Mutta kun +teillä on hevonen, niin valtion metsästähän te saatte halpoja +polttopuita, kuulin että ainoastaan neljäkymmentä markkaa maksaa +halkosylen metsän arenti kuivia honkia. Mitä te silloin hätäilette +polttopuusta? + +-- Ne kun ovat siellä asti, sanoi Mooses vapisevalla äänellä ja lähti +pois. + +-- Ette olisi niin kiirehtinyt maanne myyntiä! Olisitte meille myyneet, +niin olisitte ainakin kaksi miljoonaa enemmän saaneet niillä kolmella +talolla. Olisi meidän ollut yhtä helppo maksaa tilain omistajille +itselleenkin kuin noillekin gulasheille, jotka suunsa pieksämisellä +viettelevät mielettömiin kauppoihin, pörisi herra Mooseksen mennessä +ovelle. + +-- Se on tehty joka on tehty, syötyä ei saa takaisin, sanoi Mooses ja +painoi oven jälkeensä kiinni. + +Mooses tunsi itsensä hieman turraksi, kun Huimin asemalle jäi junasta +ja lähti Tepaston kirkolle kävelemään viedäkseen rahat pankkiin. +Kävellessään hän punalteli päätään ja puheli itsekseen: »Vai enemmän +kuin kolme miljoonaa saaneet... Ilmankos Sirkelius tässä tuonnoin ei +sanonut, vaikka kahteen kertaan kysyin, paljonko he saivat +Lainioliitolta... Sittenkin tuo Sirkeliuksen kopla päästä hännän +tutkaimeen on suuria lurjuksia... Näillä tämmöisillä ylimaksuilla vain +pidetään aurinkoa päälaellaan, jotta päästäisiin taas uuteen +nylkykauppaan. Niinhän Teppo kerran sanoikin... Vai enemmän kuin +kolme miljoonaa markkaa! Ja meille nyt kaiken kaikkiaan +kaksisataaviisikymmentä tuhatta. Ei kymmenettä osaa... Jo se tuo +talonpoika on tyhmä, kun ei tunne noita herrojen metkuja. Sitä ei näe +kuin hampaihin asti... Jo se yrittikin minua suututtaa, kun se Mauno +myötään hoki: 'soita on paljon, soita on paljon'... Sitten toinen kotka +tulee aurinko päälaella ja itsestään maksaa kymmeniä tuhansia +ylihintoina muka tasatakseen tavaran arvoa ja kauppasummaa... Voi tätä +maailmaa! Tämä on kerrallisen miehen sanaan kiperä ja kapera kuin pukin +sarvi. On vieläkin kiperämpi ja kaperampi... Saattoivat minun pääni +aidan rakoon viimeiseksi ikäni kannikaksi... Kerkesin toki saada sen +suojan pääni päälle. Muuten olisi joutunut päin taivasta kuin rotta +purettavan huoneen pohjalla.» + +Synkkänä pysyi Mooseksen mieli. Ei tahtonut se kevetä, vaikka kesäkin +teki tuloaan päästäen taas kalan pyyntiin ja kokemaan luonnon +elähdyttävää voimaa. Eipä sittenkään mieli ylennyt, vaikka pääsi +karjahuolesta, kun Teppo ja Väinö veivät karjan jättäen vain kaksi +lehmää ja kaksi lammasta, jotka samalla muutettiin Uudentalon +navettaan, kun muuta karjaa lampaineen lähdettiin viemään Lepokiven +asemalle. Se kaihomielinen lehmien ammunta ja lammasten määkiminen, +joka Lepokiven taipaleelta kuului karjaa vietäessä, soi korvissa monta +päivää, monta viikkoakin, muistuttaen omaa syyllisyyttä, kun elukat +eivät päässeet vapauteen kuten ennen kesän tultua. Mutta kaikkeen +kuitenkin täytyi tottua. + +Mooses ei saanut enää perunaakaan kylvää Kentän peltoon ja niin täytyi +lumen sulattua ruveta Uudentalon maalle kuokkimaan perunamaata. Mooses +vedätti Kentästä lantaa, ja kun muuallakin alettiin kylvää perunaa, +niin Uudentalonkin peltoon kylvettiin kolme tynnyriä perunaa ja puoli +tynnyriä ohraa, jolle kukaan vieras nyt ei ollut isäntä eikä määrääjä +miten oli tehtävä. + + + + +Neljästoista luku. + + +Kesä tuli kuitenkin niin kylmä ja sateinen, että Mooses ja Anna eivät +muistaneet sellaista. Yli Suomen tuli täydellinen kato, monessa +seurakunnassa kävi niin, ettei tullut viljaa edes sian puremista. +Syksykesällä syttyi maailmansota, joten ulkomailta ei ollut viljan +toivoa. Jonkun aikaa elettiin entisten säästöjen ja Venäjältä tulevan +viljan varassa, mutta sitten kun alkoi oikein ahtaaksi käydä, hallitus +asetti kaikkiin kuntiin elintarvetoimikunnat, jotka asettivat kyliin +elintarvelautakunnat. Näiden piti kaikilta ihmisiltä, kenellä vain +viljaa oli, ottaa hallituksen määräämällä hinnalla. Siitä sitten +viikoittain jaettiin kaikille saman verran, mikäli luultiin kokoon +saadusta viljamäärästä riittävän. Ja ankara sakko oli määrätty sille, +joka ei elintarvelautakunnalle luovuttanut kaikkea viljaa. +Moosekseltakin vaadittiin viljaa, kun luultiin hänellä olevan vanhaa +viljaa, mutta Mooses kielsi, vannoi ihan kirveen silmään, ettei hänellä +ollut, kun edellisenä kesänä ei tullut mitään ja Kentän entiset elot +myytiin savottalaisille. Elojen hakijat uskoivat ja jättivät Mooseksen +ja Annan rauhaan. + +Mooseksesta ja Annasta tuntui paremmalta kuin mikään se, että he +tiesivät aitassaan olevan viljaa enemmän kuin kymmeneksi vuodeksi, kun +taas muualla oli yleinen puute. Ainoastaan sataviisikymmentä grammaa +jaettiin jauhoja päiväksi aina henkeä kohti aikuisille ja lapsille +vieläkin vähemmän. + +Mooses ei uskaltanut niitä elojaan viedä myllyyn, mutta hän tiesi +Kentän talon sillan alla olevan jauhinkivet, jotka kerran Isonvihan +aikana oli Siuruasta kantamalla tuotu. Mooses haki ne ja laittoi ladon +loukkoon, jossa silloin kävi aina jauhamassa, kun tiesi ettei kukaan +vieras kuule eikä näe. Jauhokortillaan hän haki osuutensa Tepastosta +Nellalle apejauhoiksi aina jonkun kerran kuukaudessa. + +Muutama talvi meni tällä lailla, mutta eräänä kesänä taas tuli halla, +samanlainen kuin ensimmäisenä sotakesänäkin. Syksyllä kävi elämä +Suomessa hyvin levottomaksi. Sanomalehdet kertoivat myötäänsä +hirmuisista murhista ja ryöstöistä. Tepaston elintarvelautakunta ei +saanut viljaa kokoon ollenkaan tavallisella kyselyllä ja niin täytyi +ruveta tarkastamaan jokainen talo. Niinpä erään marraskuun päivänä tuli +Uuteentaloonkin tarkastajat, neljä miestä, ja sanoivat: »Teillä ön +vielä vanhaa eloa joku määrä. Jos annatte luonnossa, niin +elintarvelautakunta maksaa kaksi markkaa kahdeksankymmentä penniä +kilosta. Mutta jos salaatte, niin elot viedään ilmaiseksi ja sakotetaan +kymmenentuhatta markkaa.» + +Mooses luuli tätä paljaaksi peloitteluksi ja sanoi: »No hyvät ihmiset, +ettekö te nyt voi uskoa, kun kahtena kesänä ei ole tullut edes sian +puremista, niin mistä meillä olisi viljaa. Tuossa pussin pohjassa on +puolikymmentä kiloa jauhoja, siinä kaikki, mutta täytyy kai nekin antaa +kun tahtonette.» + +Miehet katselivat toisiaan silmiin, jonkun kasvoissa näkyi jo +vahingoniloa, mutta toiset kasvot pysyivät totisina, näkyipä muutamissa +sääliäkin. Mutta joukon päämies nousi seisaalleen ja sanoi: »Teillä +kuitenkin tiedetään olevan viljaa. Ja kun elintarvelautakunta on +lähettänyt meidät tarkastamaan, niin me tarkastamme. Annatteko +ensinnäkin aitan avaimen, jotta pääsemme aittaan. Muussa tapauksessa +särjemme oven.» Mooseksen kasvot vaalenivat, hän nousi vapisten +pystyyn, otti seinältä naulasta aitan avaimen, ojensi sen miehelle ja +sanoi värisevällä äänellä: »Siellähän noita vähän on, mutta omiahan ne +ovat, ei niitä ole varastettu.» + +-- Ei se siihen kuulu, että ne ovat omia, sanoi mies ottaessaan +Mooseksen kädestä avaimen ja lähtiessään pitkin askelin ulos, niin että +vankat hartiatkin töyttäilivät askelten mukaan. Hänen jäljessään +menivät toisetkin ulos, suoraapäätä aittaa aukaisemaan. + +Kun aitan ovi oli auennut, niin ovelta kuului iloinen: »Heleijaa! +Enemmän kuin kolmen kuukauden leipä koko Tepaston pitäjälle on tiedossa +ja vielä siemeniäkin... Löytyisipäs tämmöisiä aittoja kymmenenkään!» +»Ei niitä löydy. Muut ovat viisaampia, kätkevät metsiin ja +kallioluoliin», sanoi joukon päämies ja kasvoissa näkyi sääli, kun +Mooses ei ollut tunnustanut. Sitten eräs miehistä kävi tarkastamassa +kontuladonkin, mutta ei sanonut sieltä löytyvän mitään. + +Silloin joukon päämies kävi pirtissä sanomassa, että hän vie tämän +avaimen, eikä Mooses saa murtautumalla mennä aittaan, siinä tapauksessa +heti huomenna vangitaan. + +Sen sanottuaan hän lähti joukon edellä kävelemään Kenttään päin ja +toiset lähtivät mukaan iloisesti nauraen ja puhellen. + +Anna karsinapenkillä käsiään väännellen siunaili ja voivotteli, mutta +Mooses istui allapäin pöydän päässä ääneti kuin lumottu, pureskeli vain +hammasta, kasvot vaaleina kuin pyörtyneen. Viimein mustuivat kasvot, +otsa painui pöytään ja hän sanoi värisevällä äänellä: »Vangitaan, kun +ottaa omia elojaan.» Nyt rupesivat kyyneleet virtanaan tippumaan +silmistä. Viimein hän nosti päänsä, pyyhki kämmenellään kasvojaan ja +lähti ulos. Ei hän kuitenkaan siellä mihinkään mennyt, sinne tänne +lyhyin askelin vain liikkui kartanolla. Mutta Nella hirnahti tallissa, +kun kuuli kartanolla liikettä, ja silloin Mooses meni talliin ja +kampasi ja harjasi entistä tarkempaan Nellan ja puheli sille kuin +toiselle ihmiselle: »Tänä talvena kuollaan nälkään.» + +Annakin meni navettaan puhelemaan lehmiensä kanssa, kun ei muutakaan +tietä tuntunut täyttyneelle sydämelleen lievitystä löytävän. + +Mooses viipyi kauan tallissa, mutta Anna vielä kauemmin navetassa. +Viimein kuitenkin Annakin tuli pirttiin päähuivi kasvoilla, joten näkyi +vain vavahteleva leuka. Hän tuli penkillä olevan taikinapyttynsä +luokse, pyöräytti sen sisusta hierimellä ja pytystä kuului veden lorina +hierimessä. Anna vetäisi henkeään keuhkoihinsa niin, että hartiat +nytkähtivät, ja puristi hampaitaan yhteen tyynnyttääkseen itkuaan ja +sanoi: »Jumala yksin tietää mille tässä suutaan aukaistaneen ja miten +alettaneen henkeä huomeniin viedä. Olin aikeissa huomiseksi laittaa +leipomusta noista jauhoista ja vähän olisi jauhettu lisää, mutta nyt, +Jumala armahtakoon, en osaa tehdä enkä sanoa.» + +-- Ei suinkaan tässä muuta mahdollisuutta näytä olevan kuin ruveta +suulleen kuolemaan, sanoi Mooses. Kun edes saisimme pitää sen +voiämpärin, joka on tuolla aitassa, niin noita perunan nuppuja +nielisimme voin kanssa kunnes lehmät joutuisivat lypsämään. Mutta ne +vievät senkin. + +-- Vievät senkin! Hyvä Jumala sentään! Mikä oikeus niillä siihenkin? + +-- Oikeuttako ne ryövärit katsovat? virkkoi Mooses katkerasti. Sitähän +meillä kun on kaksi lehmää ja vain kaksi henkeä, niin tässä tuonnoin +oli elintarvelautakunta määrännyt meiltä voita tuotavaksi. Sitä ei ole +viety, mutta nyt ne vievät kaikki. Sitä kun kerran on ruvettu viemään, +niin tehdään puhdasta. Pahan päivän varaksi olemme alituisella +ahkeruudella koettaneet hankkia palasta kokoon. Nyt ne viedään päivään +asti maanneitten syötäväksi ja meidät jätetään suulleen kuolemaan. +Siinä on sitten laki ja oikeus... Olisivat kaikki nuo nykyiset +nälkäiset pitäneet meidän tavallamme kynsiään maassa kiinni, niin +kenelläkään ei olisi nälkä. + +-- Niinhän se on Salomoni sanonutkin, että laiskuus tuo unen ja +joutilas sielu kärsii nälkää, sanoi Anna ja meni ulos. Hetken perästä +sieltä palattuaan hän toi ison syksyllä suolatun siian ja leipäkannikan +pöydälle ja sanoi: »Tuossa on leipä, mutta pureskellaan kuitenkin, +vaikka hän olkoon kuinkakin viimeinen.» + +Pöytään tuli Mooseskin ja leikkasi hienon viipulan leipää ja isomman +palasen siikaa ja sanoi: »Kunpa sitä olisi edes lohia kuten muina +talvina. Mutta ei ole, kun tukeillaan telusivat järvellä koko kesän, +niin ei saatu lohia ja vähän on siikojakin.» + +-- Siikojahan noita siikojen sijaan olisi, kun muuta olisi niin paljon. +Tynnyri on vielä enemmällä puolellaan tuolla konttorissa, kun sen edes +saisi pitää. + +-- Se täytyy haudata nietokseen, sanoi Mooses ja mieli tuntui hieman +lievemmältä, kun vielä oli jotakin mitä kätkeä. + +Seuraavana aamuna päivän sarastaessa tuli kaksikymmentä miestä ja +kaksikymmentä hevosta pitkine laitarekineen Uudentalon aitan edustalle +ja suurella touhulla ruvettiin tyhjentämään aittaa. Muutamat sangoilla +ammensivat jyviä säkkeihin, toiset sitoivat säkkien suita ja toiset +kantoivat raskaita säkkejä rekiin. + +Mooses ei voinut olla näkemässä, vaan otti järvituuran ja kirveen +olalleen ja meni järvelle tekemään mateen patoja ja tuli vasta kotiin, +kun aikoja sitten oli nähnyt kaksikymmentä hevosta säkeillä kukkuroiksi +täytettyine kuormineen laskeutuvan Saunajärven jäälle. Ja Siuruan +tielle päästyään ne lähtivät jäljekkäin jalkatenästä vetäen etenemään +järven takana metsän rinteessä näkyvää Siuruan tien aukkoa kohti. + +Kotiin tultuaan Mooses kysyi, ennenkuin oli kirvestäänkään heittänyt +penkin alle: »Kuinkas kävi voiämpärin?» + +-- Veiväthän ne niinkuin punaiset koirat... Sanoivat vain, että +Tepastosta elintarvelautakunnalta saatte voikortin, jolla sieltä saatte +kortilla osanne kuten muutkin. + +-- Kortilla... Joka sudella suuhun, niin se häntään, sanoi Mooses ja +heitti kirveensä penkin alle. Sitten hän katsoi akkunaan, mistä näkyi, +miten aitan ovi oli selkoselällään auki ja edusta laajalta tannerrettu +hevosten ja rekien sohriessa. Sitä katsellessa taas uusi kylmä värähdys +kävi läpi Mooseksen ruumiin. Sanaa puhumatta hän lähti sitä +tarkastamaan ja panemaan edes ovea kiinni. Sieltä hetkisen perästä +tultuaan Mooses sanoi: »Sieltä hinkalojen pohjilta pyyhkimällä näkyy +saavan muutamia kappoja jyviä. Ja ovat lattiallekin jalkoihinsa +polkeneet kuin pahat siat, nekin pitää laasta pois ja kuivata.» + +-- Muutamia kappojako, huudahti Anna. Hätähän se sitten on hukassa. +Minä en saattanut niitten mentyä mennä katsomaankaan, koko aitta ja sen +ovi ammollaan näytti niin kaamealta kuin jos mustalainen olisi sinne +haudattuna. + +Sen sanottuaan Anna otti saavin ja metsonsiivet toiseen käteensä ja +lähti aittaan. Pitkän tuokion perästä hän sieltä palasi ja ihastunein +kasvoin sanoi: »Lienee niillä sentään ollut omaatuntoa, kun niinkin +paljon jättivät. Ei sopinut kaikki siihen saaviin. Melkein toinenkin +tulee, kun siitä lattialta lakaisee. Saat lähteä noutamaan sitä +saavia.» + +-- Vai kertyy sieltä sentään niin paljon... Mutta pysyyhän ne +sielläkin. Kyllä kai niiltä nyt säilyy, koska ovenkin olivat auki +jättäneet. Ota vain toinen saavi ja kokoa siihen viimeiset. + +Anna otti toisen saavin, vei sen aittaan ja palasi sieltä, kun ilta jo +hämärsi. Hän pisti siivet pirtin naulaan ja tyytyväisenä huoahtaen +sanoi: + +-- Tuli toinenkin saavi aivan kukkuroilleen. Mutta minä rapostelinkin +seinän raotkin, mistä yksikään jyvä löytyi. + +-- Kyllä kai nyt kannattaa jyvät yksitellenkin nokkia, sanoi Mooses ja +kellistyi penkille. Annakin lähti navettaan. + +Tänä iltana ei nukuttanut. Vuode oli tehty valmiiksi, mutta +kumpaistakaan ei siihen haluttanut käydä. Ei viritetty tultakaan +huoneeseen, täysi kuu vain paistoi ja loi tummia varjoja huoneitten +sivuille. Pakkasen silmät jalokiviä kirkkaampina säteilivät lumen +pinnalla ja huoneitten katoilla ja räystäissä. Kaikkialla näkyi +satumainen puhtaus. Tätä katsellen nyt Uudentalon asukkaat +neuvottelivat, miten sitä tästä eteenpäin lähdetään, miten saataisiin +ne viimeiset elot riittämään talveksi. Eivät he uskaltaneet +elintarvelautakunnalta toivoa mitään apua ja noista kahdesta +saavillisesta tuskin kiloa viikoksi henkeä kohti riittäisi oikeita +jauhoja. He päättivät ruveta petäjistä kiskomaan kuoria, mutta eivät +tienneet sakotettaisiinko siitäkin, kun ei ollut omaa metsää. +Päätettiin kuusen naavoistakin koettaa tehdä jauhoja. Kun ne lampaille +olivat niin mieluisia, niin ehkäpä ne ihmisillekin olisivat +terveellisiä. Viimein Mooses muisti eräältä vanhalta mieheltä +kuulleensa, että Isonvihan aikana pakolaiset ovat pakopirteillään +haapoja sahanneet jauhoiksi ja niitä jauhinkivilla jauhaneet hienoiksi. +Ehkäpä heidänkin ladossaan olevilla kivillä jo oli niitä jauhettu. Tätä +kaikkea mietittyään Mooses punalsi päätään ja sanoi: »On ollut mustia +jos valoisiakin päiviä meidänkin elämässämme, mutta ei näin mustana ole +elon tie näkynyt kuin nyt... Kuka takaa, ettei tuo kansalaissota leviä +vielä tännekin maailman ääriin tekemään kaikesta loppua... Muistan taas +sen kerrallisen uneni. Olenhan nyt alaston ja viluinenkin. Ei +kunnollista puukapulaa, mitä uuniin panna. Mutta mitä merkitsi se, että +se Martta lopulta läähättävänä kiirehti minua auttamaan? Siihen sillä +kertaa heräsin ja iloitsin siitä, että se oli uni. Mutta eteenpä se +näkyy koituvan.» + +Anna huokasi syvään ja sanoi: + +-- Kunpa häntä tuonkaan verran on viljaa ja päästäisiin nämä kolme +viikkoa, että ensimmäinen lehmä poikisi, niin sitten maidon sekaan +hierotaan vaikka naavoja. Sanotaanhan niinkin, että viepi koski +rikkojakin, hyvä särvin survojakin, ja ehkä Jumalan avulla päivästä +toiseen mennään. Ei niilläkään ole kaikki tarpeet tasaisin, joilta sota +polttaa asunnotkin pään päältä; tai kun murhataan, kidutetaan ja +raiskataan ihmiset. Ryöstetään kaikki mitä hengestä on irti, kuten +meiltäkin nyt. Mutta meille vielä, Jumalan kiitos, on jätetty eläimet +eikä henkeämmekään ole vainottu. Tuhansin verroin onnellisemmat olemme +niitä, jotka sodan jaloissa ovat. + +-- Emmehän tiedä milloin mekin olemme sodan jaloissa, sanoi Mooses. +Sitten hän katsoi akkunaan; kun täysikuu jo osoitti aamuyötä, niin +kellistyi Mooseskin vuoteelle ja veti peitteen kaulaansa asti. + +-- Sitten koko Suomessa ei jää kiveä kiven päälle, jos mekin sodan +jalkoihin joutunemme, sanoi Anna ja laskeutui hänkin vuoteelleen. + +Aamulla jo herätessään Mooses muisti illallisen aikeen ruveta haavasta +tekemään jauhoja. Kun vainion perällä peltomaalla oli suuria haapoja, +niin päivän koittaessa Mooses koppasi kirveensä, meni ulos ja kohta +kantoi sieltä haapaisen rangan pirttiin. Siitä hän terävällä +käsisahallaan rupesi poikkipölkystä sahaamaan puolen jyvän paksuisia +vuoluja. Ne sahan leikkaamien jauhojen kanssa paistinpannussa +kuivattiin aivan murenevan kuiviksi. Sitten ne vasaralla murennettiin +niin pieniksi, että jauhinkivi nieli alleen. Ja kohta nähtiin, että +jauhinkiven alta rupesi tulemaan jauhoja, pehmeitä ja valkoisia kuin +parhaimmat vehnäjauhot. Eivätkä ne maistuneetkaan sen pahemmalta kuin +haapapuulta. Mooses ja Anna puristelivat niitä hyvillään käsissään ja +sanoivat: »Nyt sitä on päästy uutiseen, kun noin vähällä vaivalla +saadaan näin kauniita jauhoja.» + +Edellisenä syksynä oli talven lihaksi teurastettu vain yksi lammas ja +siitä oli jäljellä enää vain yksi jalka. Siitä Anna vuoli hienoja +viipaleita pataan, kuori kahmalon täyden pieniä perunoita sekaan ja +niillä kauniilla haapajauhoilla suurusti vellin. Valkoista ja kaunista +se ruoka oli, mutta syödessään sitä Mooses kuitenkin tuumaili: +»Sanotaan aina, että näkö ei tavoittaan ole, mutta ei tämä velli +kuitenkaan näkönsä arvoista ole. Kyllä tätä ei päälle kylkiensä syö... +Vaan kaikkeen tuota pitänee tottua, syömään puuvelliäkin.» + +-- Petäjänkuoria pitänee saada sekaan, jotta tuo haavan kitkeryys +sekoittuu toisenlaiseen, vaikkapa pihkan makuun, sanoi Anna haluttoman +näköisenä pistellessään velliä. + +-- Niin pitänee tehdä, myönteli Mooseskin kupin pohjalta haroessaan +perunoita ja lihan kirpakka. Mieli näkyi painuvan raskaaksi niin +Mooseksen kuin Annankin, kun haapajauhotkaan eivät tuntuneet olevan +ihmisen ruokaa. + +Tänä päivänä piti taas postin saapua, mutta postipoika ei tuonut nyt +paremmin kuin kahdella edelliselläkään kerralla Uuteentaloon mitään +sanomalehteä. + +Sekin synkensi osaltaan mieliä, kun ei saanut Etelä-Suomesta mitään +tietoja, miten siellä sota myllersi. + +Kun Mooses otaksui Kentän savottalaisten saavan tietoja +maailmanmenosta, meni hän tänä iltana, kun savottalaisten oli aika +tulla metsästä kotiin, Kenttään kuulemaan uutisia. Jo kartanolle kuului +Kentän suuresta pirtistä yleinen räyhäys, miehet pauhasivat, miten nyt +työväenpuolue viimeinkin pääsi hallitsemaan kansaa, miten nyt lahtarit +olivat jo lujalla. Kaikki olivat ihan haltioissaan, ei kukaan joutanut +istumaankaan, seisoallaan vain käsillään huiskien kiroilivat +lahtareita, joilla nyt muka oli viimeiset päivät. + +Kun Mooses tuli kotiin, kertoi hän Annalle kuulemiaan, joissa +ennustettiin valkoisille pikaista loppua. Valta oli joutunut +punaisille, senaatti oli heidän käsissään, eduskunta ajettu pois ja +kaikki valkoisten sanomalehdet lakkautettu. Kaikkien kymmentä tai +kahdeksaa vuotta vanhempien lahtarien tappamisesta oli myös ollut +puhetta. + +-- Voi maailmaa pahennusten tähden!... Salliiko tuota vanhurskas +Jumala?... Voi Taavaani ja Marttaani! Oletteko vielä hengissä vai joko +murhamies on kotiinne päässyt?... Eivät menneet edes Amerikkaan! + +Kyyneltulva puhkesi juoksemaan Annan silmistä ja käsillään hän painoi +sydänalaansa. + +-- Ihminen aikoo tiensä, mutta Jumala johdattaa hänen polkunsa, on +kirjoitettu pyhään kirjaan, sanoi Mooses. Silloin ei vielä osannut +kukaan aavistaa tällaista... Jätetään Jumalan haltuun huoli Taavasta ja +Martasta. Heidän kohtalolleen me emme mitään voi. + +-- Kolmeen viikkoon ei ole kirjettä tullut, huokaili Anna. + +-- Se ei merkitse kuolemaa eikä elämää, sillä se maailma kun on +punaisten hallussa, niin sieltä eivät pääse kirjeetkään... Kun jaksaisi +olla aivan ajattelematta mitään, niin se olisi helpointa. + +-- Kun jaksaisi, mutta se on mahdotonta, sanoi Anna ja esiliinallaan +pyyhki kasvojaan. + +-- Siihen täytyy tottua siihenkin, kun kuitenkaan ei ajattelemisella +mitään voita. + +-- Taava ja Martta, ne lapset eivät kertaakaan vanhempiensa mieltä +murheelliseksi saattaneet. + +-- Kun emme heistä vielä mitään tiedä, niin on nyt varhaista ruveta +noin murheelliseksi, sanoi Mooses ja oikaisihe penkille varsin +näyttääkseen, että hän ei huolehdi. + +Annakin katsoi kelloa, se oli jo yli kymmenen, hän kävi eteisen +kaapista tuomassa siianpuoliskon ja kanturaisen haapajauhoista tehtyä +rieskaa. Sitä nousi Mooseskin pureskelemaan kuin tavan vuoksi, vaikka +ei kumpikaan, ei siika eikä rieska paljon kulunut. Äänetönnä Mooseskin +istui pöydän takana, silmät harhailivat sinne tänne ja leuat liikkuivat +vain harvakseen. Hän pureskeli vielä viimeistä palaansa kellistyessään +yövuoteelleen. Annakin palaansa pureskellen vei ruokien tähteet eteisen +ruokakaappiin, sammutti lampun ja laskeutui vuoteelleen. Muuta ääntä ei +nyt Uudentalon asunnossa kuulunut, saksalainen seinäkello vain seinällä +hiljalleen hoki: tik tak, tik tak, tik tak. + + * * * * * + +Kaksi viikkoa oli kulunut. Mitään tietoja Etelä-Suomesta päin ei saatu. +Mieli pysyi kuitenkin raskaana. + +Eräänä päivänä oli lauha tyyni ilma. Mooses meni jo päivän valjetessa +järvelle mateenpyydyksiään katsomaan ja ennenkuin aurinko oli noussut, +toi sieltä kaksi kilonpainoista matikkaa ja sanoi: »Pane sinä nämä +matikat pataan ja suurusta selvillä jauhoilla, että edes kerran +kuukaudessa saadaan oikeata ruokaa.» Anna sen kuultuaan tuli hyvälle +tuulelle, pani padan tulelle, rupesi perkaamaan kaloja ja käsiselällään +pyyhkäisten suutaan sanoi: »Suuta niin makeasti syyhyttää, vieras kai +tälle kalakeitolle aikoo.» + +-- Kukapa häneen nyt sattunee, sanoi Mooses hieman alakuloisesti, istui +hellan luokse ja pisteli pieniä kuivia hongan oksan kapuloita padan +alle. Edellisellä viikolla ei Mooses ollut ollut oikein terve ja niin +ei tuiskun ja pahan ilman takia ollut saanut hankituksi puita, joita ei +muita saanut ottaakaan kuin tukkilaisten murroista oksia. Nytkään ei +Mooses tuntenut itseään aivan terveeksi, tuntui vilustavan, sentähden +hän ei heittänyt takkiaan eikä lakkiaankaan. Takki yllä lujasti +napitettuna ja lakki päässä allapäin hän vain istui hellan edessä ja +aina pisti sormenpituisen puukapulan padan alle, kun näki entisten +sulavan hiiliksi. Viimein hän sanoi: »Tänä päivänä olisivat metsot +kesyjä, kun on tyyni ja näin lupsakka ilma. Luulisin tuolta +Leihunvaaran takalistolta löytyvän, kun siellä eivät ole savottalaiset +liikkumassa. Mutta en tiedä mitä tehnen. Puuta ei ole muuta kuin tuossa +nuo muutamat kapulat, joilla ei saa tätä huonettakaan lämpimäksi... +Minulla tuota ei mahtane enää olla monta päivää elämänkään aikaa. +Minulla on jaloissa pöhö, joka ei ole muusta kotoisin kuin huonosta +ravinnosta.» + +-- Pöhö, huudahti Anna säikähtäen niin että veitsi putosi kädestä. + +-- Pöhö se on. En ole sitä sinulle tahtonut sanoa, ajattelin että tuo +menisi ohi, mutta nyt sanon, kun se päivä päivältä tuntuu kohoavan +ylöspäin. Nyt tuolta järveltä tullessani tunsin, että se jo ahdistaa +henkeäkin... Katsohan sinä näitä jalkojani. Ne ovat niin kylmät, +etteivät ne lämpiä missään ja niin raskaat, ettei niitä tahdo jaksaa +liikutella. + +Mooses riisui kenkänsä ja sormiensa nenillä paineli turvottuneen +näköistä jalkapöytäänsä. Siihen jäi sormien jäljiltä syvät kuopat, +joitten pohjat näyttivät kuolleelta vereltä. + +Anna sen nähtyään löi käsillään rintoihinsa ja sanoi: »Hyvä Jumala +sentään... Vielä sinä puhut metsoista Leihunvaaran takana!» + +-- Niin, ajattelin että jos niillä kuitenkin hiihtää tojottaisi kuten +puujaloilla, kun nyt ei syvään upota suksea eikä pakkanen palele. + +-- Kyllä näkyvät sinulta metsot pysyvän Leihunvaaran takana ja vielä +likempänäkin. + +-- Eipä tuonne tänä päivänä pääsekään, pitää kai puuta koettaa saada. +Ajan tuonne Pahtukeron liepeelle, mistä tukkilaiset ovat kuivia honkia +tukeiksi hakanneet, niitten oksia koetan mättää rekeen. Mutta jos +huomenna on tämmöinen ilma, niin yritän Leihunvaaran taakse, sanoi +Mooses kenkiään vetäessään jalkoihinsa. + +-- Kyllä toki on paras olla aikomatta sellaiselle retkelle tuommoisilla +jaloilla, parempihan tuo on kuolla kotiin kuin sinne susien ruuaksi, +sanoi Anna mateenpalasia pataan pannessaan. + +Mooses ei ollut sitä kuulevinaan, pisteli taas uusia puukapuloita padan +alle, jotta joutuisi keitto. Sitten hän kohautti päätään nähdäkseen +ikkunasta, joko tukin vedättäjiä näkyi järvellä kuormiaan purkamassa. +Mutta kummeksien hän sanoi: »Kuka tuo on, joka tuolla järvellä tulee?» +Samalla hän hypähti ikkunaan ja huudahti: + +-- Hyvä Jumala!.. Martta tulee! Se ei ole mikään muu. Tunnen siltä +näöltä kuin unissani kerran näin hänet tuommoinen kantamus sylissään. + +Annakin kavahti ikkunaan ja henkeään pidättäen sanoi: + +-- Onko tuo nyt totta, että tuo on Martta? + +-- Se on Martta, minä vannon sen, että se on Martta. + +Anna pyörähti ikkunasta, tempaisi naulasta huivin päähänsä ja sanoi, +että katso sinä keittoa ettei kuohu. Sen sanottuaan hän meni ulos ja +lähti juosta huurottamaan rantaan juuri kuin pikku tyttönen ja alkoi +huutaa: »Martta kultaseni, Martta kultaseni!» + +Martta kerkesi saunan alle rantaan juuri kun Annakin talosta kerkesi +siihen. Martalla oli vaatteihin kääritty puolivuotias poika sylissään +ja selässä laukku, jossa oli evästä. Päällysnuttu oli pujotettu +viilekkeen mutkaan. Anna otti nyt Martalta pojan kantaakseen ja he +lähtivät taloon. + +Mooses oli keittoa hoitamassa hellan luona, kun ovi aukeni ja +helähtivät Martan iloiset sanat: »Jumala olkoon kiitetty, että näen +teidät elossa ja terveenä!» Sen sanottuaan hän heitti laukkunsa +penkille ja kiirehti tervehtimään isäänsä. + +Mooses sanoi nyt nauraen: »Tunsin tuonne järvelle siltä näöltä, kun +kerran siinä pahassa unessani näin sinun tulevan minua auttamaan. Mitä +hyvää nyt tuonetkaan?» + +-- Mutta kuulkaas, kun toissa päivänä kaikessa ahdingossani muistin +teidän kertomanne unen ja tuli kuin taivaasta mieleeni päätös, että +täytyy lähteä isää ja äitiä pelastamaan, mutta eihän teillä täällä +mitään hätää ole, rauha maassa ja kalakeitto kiehumassa. + +-- Ei ole kaukanakaan siitä, sanoi Mooses kauhalla hiljalleen +liikuttaessaan kiehuvaa kalakeittoa. + +Anna selvitteli Martan pojan päältä enimmät vaatteet, pani sänkyynsä ja +peitteli siihen lämpimillä vaatteilla. Ja ennenkuin hän kerkesi mitään +ajatella kysyi: »Miten Taava jaksaa?» + +Martan kasvot leimahtivat punaiseksi kuin kekäle ja väristen hän sanoi: +»Voi kun kysyttekin!... Se on sodan uhrina.» + +Anna sävähti palttinan kalpeaksi ja huudahti: »Kuollutko Taava?... +Moneen viikkoon ei ole yöllä eikä päivällä ollut sitä hetkeä, etten +olisi Taavaa ja sinua muistanut ja itkenytkin lukemattomia kyyneliä.» + +-- Kuollut on Taava, kuollut on Teppo, kuollut on Väinö, kaikki sodan +uhreina, sanoi Martta vapisten. + +Mooses nousi ajattelemattaan seisaalleen ja kauhistuen kysyi: »Teppo ja +Väinökin kuolleet?» + +-- Niin on, sanoi Martta ja puristi itseään, ettei itku voittaisi. + +-- Onko siellä oikea sota, kysyi Mooses. + +-- Oikea sota ja niin julma sota, ettei sanoilla voi kaikkia sen +julmuuksia kertoa. + +-- Voittavatko ne punaiset sittenkin? + +-- Eivät ne voita. Valkoiset ne lopussa voittavat, mutta punaiset ja +ryssät siitä vihasta polttavat ja hävittävät kaiken, mikä maan päällä +on. Enemmän kuin kymmenen taloa meidänkin kylässä tässä kolmantena yönä +paloi yht'aikaa. Taloista ryöstetään kaikki, mikä kaluksi käypää on, ja +sitten huoneet paloöljyllä ruiskutetaan sisältä ja päältä ja sytytetään +tuleen. Kolme riihtä, puimahuone ja vanha sauna jäi meilläkin +palamatta. Uusi saunakin poltettiin, kun siinä oli pesutupa, jota +paremman puutteessa olisi voinut asuntona käyttää. + +-- Eikö siellä niitä suojeluskuntia ole? kysyi Mooses. + +-- On siellä suojeluskuntia, mutta ne eivät saa aseita. Oli meilläkin +suojeluskunta, jonka Teppo ja Väinö perustivat, ja sillä pitivät kauan +punaisia kurissa, etteivät meidän kylässä saaneet tehdä mitään. Aseista +kun oli kova puute, niin Teppo sai houkutelluksi erään venäläisen +punaisten varastosta varastamaan aseita. Se eräänä yönä meidän +vainiolle kantoikin kymmenen kivääriä, kaksi luodikkoa, kiväärin +patruunia ja kaksi laatikkoa käsipommeja, joista sai Tepolta tuhat +markkaa. Mutta se kuitenkin oli surma koko kylälle... Muutamana yönä +tiedettiin rautatieasemalle tulleen punaisille vaununlasti +ampumatarpeita. Teppo ja Väinö lähtivät koko suojeluskunnan voimalla +valloittamaan sitä vaununlastia saadakseen aseita eivätkä tienneet, +että samassa junassa oli punaisille tullut avuksi tuhat ryssää. Ne +piirittivät meidän suojeluskunnan saadakseen sen vangiksi, mutta miehet +eivät antautuneet vangiksi, vaan taistelivat murtautuakseen läpi +piiritysketjun. Mutta siinä kaatui koko suojeluskunta. Siinä kaatui +Väinökin. Teppo pääsi haavoittuneena kotiinsa. + +Saatuaan sanotuksi, että Teppo pääsi haavoittuneena, Martta siirtyi +Joelin luokse -- pojan nimi oli Joeli -- ja sanoi siirtääkseen puheen +toisaalle: »Me sitä Joelin kanssa päämme pelastimme ihmeen kautta.» + +Anna sai nyt kalakeiton pöydälle ja Martta kaivoi laukustaan +puolitoista paksua ruisleipää ja paperiin käärityn voiharkon, enemmän +kuin kilon verran, ja niin ruvettiin syömään. Anna otti Joelin syliinsä +ja rupesi lusikan kärjellä kalavelliä pistelemään sen suuhun ja ihaili +lasta, kun se ei vierastanutkaan. Sitten hän kysyi: + +-- Siinä taistelussako se Taavakin sai surmansa? + +Martta oli hetken ääneti, mutta sanoi sitten surullisesti: »Mieluummin +olisin kertomatta, kun tyytyisitte siihen tietoon, että Taava ja Teppo +ovat kuolleet.» + +Mooses ja Anna jättivät tietämättään kädestään lusikan pöydälle. Anna +sanoi pyytävästi: »Kerrohan toki, vaikka se olisi kuinka kauheata.» + +Martta jäykisti itsensä, jottei itku voittaisi, ja sanoi: »Kun Teppo +oli siinä vaununvaltaustaistelussa haavoittunut, tuli hän kotiinsa, +mutta heti sen perästä tuli kolmikymmenmiehinen ryssä- ja punikkijoukko +aseineen vangitsemaan Teppoa. Teppo kun ei kerjennyt mihinkään paeta, +niin oli käskenyt Taavan ja palvelijatytön haudata hänet keittiön +halkoarkkuun, minkä ne hyvin olivat kerinneet tehdäkin, ja siinä se +olisi säästynytkin, mutta vieressä seisova palvelijatyttö, salainen +punikki, oli ollut niin katala, että oli ilmoittanut. Venäläiset olivat +repäisseet Tepon arkusta, mutta Tepolla oli käsipommi kädessään. Hän +oli sen lyönyt lattiaan tietysti toivossa saada siinä surmansa +joutumatta niitten kidutusuhriksi. Mutta vaikka se ilmiantaja +palvelustyttö oli mennyt räpäleiksi, osa uunista pudonnut alas, ovi +lentänyt palasina eteiseen ja viisi ryssää mennyt riekaleiksi, niin +Tepolta itseltään oli mennyt vain käsi kalvosta myöten poikki. Jäljelle +jääneet ryssät ja punaiset raastoivat sitten Tepon matkaansa ja +lähtivät viemään rääkättäväkseen ja kidutettavakseen. Silloin Taava +luultavasti menetti järkensä, hän tempasi kirveen ja meni hurjana +tappelemaan sitä lähes kolmikymmenmiehistä asestettua joukkoa vastaan. +Ja kumma kyllä, yhdeltä venäläiseltä sai lyödä niskat poikki, mutta +toiset kiväärien perillä löivät hänet tainnoksiin, pistivät kymmeniin +pistimiin ja nostivat ilmaan. Taava parkui, kunnes heitti henkensä. +Tämä tapahtui meidän talon kohdalla. Juoksin portille katsomaan. Teppo +näki minut ja huudahti: 'Martta, viskaa pommi!' Se luultavasti +tarkoitti, että lahjoittaisin hänelle kuoleman. Mutta minulla +onnettomalla ei ollut mukana, lähdin juoksemaan pommia sisältä. Silloin +kymmenillä kivääreillä ampuivat minua jälkeen, mutta ei sattunut +yksikään, vaikka kaulassani huiviin sattui. Minä sain käsipommin, mutta +menijät olivat kerjenneet mennä niin kauas, että jälkeen juokseminen +oli turhaa. Taavan olivat nakanneet tien ojaan kuin koiranraadon. Minä +nousin vintin akkunaan katsomaan menijöitä ja jos olisi ollut kivääri, +niin olisin Tepolle lahjoittanut kuoleman, mutta ei ollut... Se on +kaikkein onnettomin, joka joutuu niitten kidutettavaksi... Rovastinkin +kiduttivat mitä hirmuisimmalla tavalla, puhkaisivat pistimillä silmät, +leikkasivat kielen ja korvat ja pistimillä pistelivät kaikilta +puolilta, mutta eivät sydämeen. Sitten viimein, kun onneton henki oli +eronnut, köyttelivät kirkkoaidan veräjän poskeen, vanhat tuohikengät +jaloissa, kalotti päässä ja raamattu kainalossa seisomaan. Raamattukin +oli pistelty pistimillä repaleiksi... Kirkko niillä oli +teurastushuoneena. Meidän karjakin vietiin kirkkoon, siellä alttarin +edessä oli pyhiä sanoja lausuen rippileipiä tungettu lehmien suuhun ja +sitten teurastettu... Veri on hyytyä suonissa... Kun meiltäkin karja ja +kaikki mikä kelpaavaa oli, oli viety, niin sitten iltasella, kun +muutkin talot olivat tyhjennetyt, sytytettiin talot palamaan. Ulvovien +liekkien, ryskyen murtuvien rakennusten ja ilkeän naurun kanssa +sekautuen kohosivat valitukset ilmaan koston Jumalan korviin, jonka +oikea käsi viimein on kostava ja tuomitseva kunkin töittensä jälkeen.» + +Tätä kuullessa Mooses ja Annakin ikäänkuin kivettyivät, eivät pitkään +aikaan kyenneet sanomaan mitään, ei edes syömäänkään. Viimein he kuin +horroksesta tointuen ottivat lusikat käsiensä ja rupesivat syömään +vaistomaisesti. He eivät tunteneet ruoan makuakaan. Kasvot vain olivat +turvoksissa ja punaiset kuin saunasta tullessa. Viimein Annan koko +ruumis värisi, hän nielaisi kurkustaan karvaan palan ja sanoi: »Taava +parka!» Silloin voitti itku, koko ruumis tutisi eikä äiti parka voinut +puhua mitään. Kyyneleet vierivät Mooseksenkin kasvoja alas eikä hänkään +puhunut mitään. Marttakaan ei tuntenut enää halua puhua, otti vain +Annan sylistä lapsen ja taputteli sitä poskelle, mutta kyyneleet +kuitenkin kastelivat lapsen peitettä. + +Viimein Martta nousi pöydästä, pani lapsensa sänkyyn ja käveli +akkunasta katsomaan järvelle. Sitten hän sanoi äidilleen: »Äiti! Onko +teillä vielä villoja, rukki teillä kyllä näkyy olevan? Kädet eivät nyt +saa olla minuuttiakaan joutilaina. Meidän miehillemme täytyy saada +vaatteita... Jos saisin villoja, rupeaisin kehräämään lankaa, tekisin +sukat, tekisin kahdetkin ja niin monet kuin kerkeän.» + +-- Tarvittaisiinko niitä paljonkin niitä sukkia? kysyi äiti. + +-- Voi, äiti! Niitä tarvitaan monia tuhansia. Monet tuhannet pojat +rintamalla odottavat meiltä sukkia, käsineitä, kenkiä ja kaikenlaista +ruumiin verhoa. Mutta tuhannet kädet niitä ovat yötä päivää +valmistamassakin. + +Martan puhe tuntui äidistä aivan luonnottomalta houreelta. Mutta kun +hän näki tyttären odottavan häneltä vastausta, niin hän sanoi: »Olisi +kai niitä valmiita lankojakin enemmän kuin kymmeniksi sukiksi, mutta +mitä ne ovat niin suuressa tarpeessa, sama kuin ei mitään.» + +-- Voi, äiti kulta! Se on niin suuri apu, että te ette kykene sitä +käsittämään, ainakaan tällä kertaa... Eikö isällä olisi kinnasnahkoja, +nyt on täysi talvi, tarvittaisiin kintaitakin. + +-- Maksettaisiinko niistä mitään? + +-- Minä maksan teille, mitä vain tahdotte. + +-- On minulla ainakin kaksikymmentä valmiiksi muokattua vasikannahkaa, +kyllä kai niistä ainakin viidetkymmenet kintaat tulee, sanoi Mooses +ulos mennessään. Ja kohta hän toikin kantamuksensa pehmeitä +vasikannahkoja ja heittäessään ne lattialle sanoi: »Näkyisi tuolla +vinnillä olevan pariksi, ehkä kolmiksikin pienoisiksi turkeiksi +valmiiksi muokattuja lammasnahkojakin.» + +-- Voi, tuokaa ne tänne! + +Mooses lähti niitä hakemaan ja kohta toi sylinsä täyden valkeita, +pehmeitä, mustavillaisia lammasnahkoja ja äiti toi samassa kainaloisen +vihon harmaita valmiiksi kerrattuja villalankoja. + +-- Jumalalle kiitos! Kuka olisi onnellisempi tällä hetkellä kuin minä! +Mutta minun täytyy päästä tänä päivänä, ihan nyt viemään näitä +tavaroita Tepastoon. Kuulin tullessani, että kirkonkylässä on +toimikunta, joka näitä sotaväen tarpeita ottaa vastaan ja lähettää +rintamalle. Ruustinna kuului siinä toimikunnassa olevan johtajana. +Menen rovastiin yöksi, saan siellä hevosen hoitoon. + +-- Rovastissa ollaan meille kylmiä, kun möimme nämä tilat yhtiölle, +joten saavat saatavia tuskin kymmenennen osan siitä mitä ennen meiltä, +sanoi Mooses. + +-- Voi, isä kulta... Vapaussodan liekki lämmittää semmoiset kylmyydet. +Antaahan isä hevosta, että lähden, tai vielä parempi, jos isä lähtisi +kyytiin. Minä näin hyvällä säällä kutoisin reessä sukkaa. + +-- Kyllä kai tuota saattaa lähteäkin, sanoi Mooses. Mutta tuolla +vinnillä on kolmet melkein uudet, valmiiksi voidellut saappaatkin ja +parit tai kolmet kintaat, ehkä nekin käyvät kaluksi. + +-- Voi, tuokaa tänne! huudahti Martta, otti sitten äidin tuomasta +lankaläjästä vyyhden, pani sen kerinlautoihin ja rupesi kerimään lankaa +kerälle reessä kutoakseen. Siihen tuli äiti, käsivarrellaan kolme +villapuseroa, ja sanoi: »Ehkä nämäkin kelpaavat?» + +-- Voi toki! Jumala olkoon kiitetty, että teillä semmoisiakin on. + +Siihen läjään toi isä vielä kolmet kengät ja lähti laittamaan hevosta. + +Nyt nähtiin ikkunasta erään Kentän savottalaisen akan kiirein askelin +tulla löntystävän Uuteentaloon. Sen nähtyään Anna sanoi: + +-- Mitähän tietoja tuo nyt tuo, tuo on niitä punaisimpia? + +Akka tuli pirttiin ja nähtyään sen tavaraläjän lattialla alkoi suurin +silmin kysellä: »Mitä ja mihin noita viedään?» Hän otti kenkäparin ja +sanoi: »Tuossapa olisi Iikalle sopivat kengät, mitähän nuo +maksaisivat.» + +Martta ei ollut kuulevinaan, keri vain lankaa minkä kerkesi, eikä +Annakaan virkkanut mitään, kääntyi vain lähtemään ulos. Akka seisahtui, +katseli tavaraläjää ja haki mielessään sanaa mitä sanoisi. Sanoi +sitten: »Lujalla kuuluvat nyt lahtarit jo olevan.» + +Martan silmät välähtivät, kerä putosi käsistä, silmänräpäyksessä hän +tempasi esiliinan taskustaan brovningin ja sormi liipaisimessa tähtäsi +metrin päässä seisovaa akkaa kohti ja sävahti: »Sanopa vielä +'lahtari'!» + +Akka säikähti ja juuri kuin henkensä edestä peräytyi sylen verran ja +sanoi: »Valkoiset, minun piti sanoa, vaan erehdyin.» + +Martta piti brovninkia akkaa kohti ja sanoi: »Pakenetko vai näytänkö +yhden kumman kerralla. Teiltä koirilta ei ihmiset ole nimensä +arvoisia.» + +Akka syöksähti oveen, löi oven kiinni ja oven takana mennessään sanoi: +»Ampiaispesällepä minä satuin.» Samassa nähtiin akan melkein juosten +mennä huntostavan Kenttään päin, helmat edestä melkein polvien tasalle +kohotettuina. + +Mooses oli jo valjastanut Nellansä pitkän kirkkorekensä eteen ja Nella +seisoi alakuloisempana ja laihempana kuin koskaan ennen porrasten +edessä. Mooses ja Anna kantoivat pirtistä tavaroita rekeen, mutta +Martta nousi vielä vinnille katsomaan mitä siellä olisi ja heti +kuuluikin ääni: »Täällähän on vielä paljon. Täällä on höyhentyynyjä, +lakanoita, villaisia peitteitä ja mitä kaikkea hyvää täällä onkaani» +Orsilta hän kokosi peitteitä sylyyksensä ja toi nekin rekeen. Sitten +hän nousi juosten ylisille, joiden porrasaukosta alkoi toinen toisensa +perästä tulla alas raskaita höyhentyynyjä. Sitten hän toi sylyksensä +suuria valkeita lakanoita ja vei rekeen. Anna sanoi, että niissä on +Hetvinkin, mutta mitäpä tuo noilla tehnee, lieneepä siellä Amerikassa +parempiakin. + +Tavarat olivat nyt lastattuina reen etupuoleen ja perään istuimen +korokkeeksi vain pari tyynyä ja jalkojen peitteeksi muuan villainen +peite. Siihen istui nyt Martta sukkapuikot toisessa ja lankakerä +toisessa kädessä. Rinnalle istui Mooses ja nykäisi Nellaa, joka tapansa +mukaan, muistamatta nykyistä laihuuttaan, lähti pitkin askelin juosta +hölkyttämään järvelle vievää tietä, niin että valkoinen harja hulmusi +ilmassa. + +Kun tielle oli päästy ja Nella tapansa mukaan juoksi tavallista +hölkkää, vaikka ohjakset olivat löyhälläkin, käännähti Mooses Martan +puoleen ja tuokion katsottuaan Martan sukankutomista kysyi: »Miten ne +sotilaat niin alastomia ovat, että täältä asti niille vaatteita ja +sukkia ja kenkiä täytyy?» + +-- Ne sillä tavalla ja siitä syystä ovat alastomia, kun punaiset +venäläistensä kanssa ryöstävät taloista vaatteet ja ruoat ja kaiken +mikä hengestä irti on, ja vielä polttavat talot, sillä tavalla +pakottaakseen kaikki liittymään heidän joukkoonsa. Mutta niistä +ryöstetyistä ja poltetuista taloista päinvastoin kaikki pojat ja +miehet, kuka vain kynnelle kykenee, joukossa viisitoistavuotisia +poikia ja kuusi- ja seitsenkymmenvuotisia vanhuksia, lähtevät +monikymmenpenikulmaisia erämaataipaleita kiertäen kaikki punaisten +leiripaikat valkoisten rintamalle hiihtäen. Taskussa tai pienessä +laukussa palanen leipää evääksi, ne tulevat rintamalle märkinä, hengen +rajoja myöten väsyneinä ja nälkäisinä. Ainoastaan palava into on +pitänyt pystyssä tähän asti. Niille täytyy olla rintamalla annettavana +ruokaa, kuivaa ylle ja ennen kaikkea hellää rakkautta... Ei voi +käsittää se, joka ei ole kokenut, minkälainen tuli syttyy sieluun sillä +ihmisellä, jolta ryöstetään kaikki ja mitä ei saada ryöstetyksi, +poltetaan tuhkaksi... Mutta se tuli on jumalallinen tuomion tuli niille +ryöstäjille, pilkkaajille ja murhaajille. Sen itse vetävät päälleen... +Kuka lienee se, jolta kaikki on ryöstetty ja poltettu suojakin päältä, +joka antaa sen anteeksi? Sentähden jok'ikinen taisteluissa tai muuta +tietä vangiksi saatu punikki tai ryssä ammutaan. Miekka riippuu +jokaisen punikin ja jokaisen Suomessa puuhaavan ryssän pään päällä. Se +kyllä aikanaan putoaa jokaisen punikin, jokaisen ryssän niskaan. + +-- Niinkö sitä kuitenkin uskotaan, että valkoiset voittavat? + +-- Varmasti. Sen on Jumalamme sanonut ja päättänyt... Nyt käydään vain +puolustussotaa, siksi kunnes saadaan aseita ja yhä lisää voimia, mutta +nyt on Saksasta jo tullut kaksi laivanlastia sotatarpeita ja +neljätuhatta jääkäriä ja lisää on monta laivaa tulossa ampumatarpeita +ja ruokavaroja ja miehiäkin. Ne kun kerjetään levittää pitkin rintamaa, +niin silloin sitä lähdetään etenemään sillä jumalallisella voimalla, +jonka edessä ei kestä Jerikon muurit eikä ryssän ja punikkien linnat, +uskokoot itse niitä vaikka kuinka murtumattomiksi... Sota kyllä tulee +hirvittävän suureksi sen tähden, että punikit tuovat Venäjältä +suunnattomat määrät ryssiä ja ampumatarpeita ja samalla mitalla täytyy +täältä päin myöskin varustautua. + +-- Jospa ne sieltä Venäjältä tuovat niin paljon voimia, että valkoiset +eivät sittenkään voita. + +-- Ei, ei, sanoi Martta päätään kallistaen. Vaikka punikkien ja ryssäin +luku olisi tuhatkertainen, niin niiltä puuttuu sitä tulta, mikä täältä +päin on käypä ja polttava kuin akanat ja nostava ilmaan kuin höyhenet. + +-- Jumalan varassahan se on, sanoi Mooses syvään huoahtaen ja nykäisi +Nellaa kiireempään juoksuun. + +-- Jumalassapa se on ja Jumala on meidän puolellamme... Ettekö voi +ajatella mitä esimerkiksi meidän rovasti siinä kirkkoaidan veräjän +pieleen sidottuna puhkaistuine silmineen ja kielettömine suineen +saarnaa Jumalan vanhurskaudesta? Ja mitä saarnaa se teuraseläinten +jätteillä täytetty kirkko siinä aarniohonkain keskellä... Minulla on +siellä kotona levään paikkaan piiloitettuna taskukirja, jossa on +luettelo rovastin teloittajista, pappilan polttajista ja ryöstäjistä +todistajineen. Siltä varalta, että ne eivät tulisi sodassa ammutuiksi, +vedetään ne sen mukaan oikeuden eteen... Samanlainen luettelo on Tepon +murhaajista ja talojen ryöstäjistä ja polttajista. + +Mooses ajoi Nellansa pappilan kartanolle ja silloin sisältä tölmäsi +kartanolle suuri joukko ihmisiä. Reen ympärillä kuului riemua ja +huutoja: »Onko tämä kuorma suojeluskunnalle?» + +-- On, kerkesi vain Martta sanoa, kun ruustinna syleillen suuteli +Marttaa ja sanoi: »Sinä siunattu ihminen! Lähde nyt sisälle!» Martta +lähtikin ruustinnan taluttamana sisälle, mutta reestä tavarat +kerkesivät jo edelle riemuitsevan joukon käsissä. + +Itse rovasti tuli Moosekselle osoittamaan tallia, mihin viedä hevonen +ja laittaa ruokaa eteen. Mooses näki nyt, että luultu kylmyys oli +olemattomissa. + +Kun hevonen oli suittu, harjattu ja kaikin puolin hoidettu, niin +rovasti vei Mooseksen suureen saliin, missä kymmenet eri pöydät +seisoivat ja niillä räätälit kangaspakoista leikkasivat pukuja ja +kymmenet ompelukoneet surisivat toisten ommellessa. Ja kymmenet ja taas +kymmenet kädet tulisessa kiireessä kutoivat sukkaa, kinnasta, lapasta, +villaista kaulaliinaa, mikä mitäkin. + +Kun ruustinna oli tulijoille saanut annetuksi kahvia tuli hän Martan +luokse ja kysyi: »Mikä Jumalan armo sinut lennätti tänne sieltä +punaisten valtakunnasta? Kartasta katsoen Taulaniemen pitäjä on ihan +julmimpien punikkien piirissä. Sieltä niistä seurakunnistahan koko +syksyn ja talven on kerrottu kauheimpia ryöstöjä ja murhia.» + +-- Minä kerron lyhyesti, kerkesi vain Martta sanoa, kun kaikki +kohensivat asentoaan ja lakkasivat työstään kuulemaan Martan +matkakertomusta. + +-- Kun kotini oli ryöstetty ja poltettu ja sitä ennen mieheni +taistelussa kaatunut, näin sen kaamean yön, jona kartanoni yht'aikaa +kymmenen kartanon kanssa paloi ja sen vietin puolivuotiaan lapseni +kanssa riihessä mieheni verisen ruumiin ääressä. Uunissa pidin tulta, +jotta tarkenisimme. Aamulla menin oman torpparin torppaan turvaa +etsimään ja torpan vaimolta koettamaan saada neuvoa päästäkseni +näkemään vanhempiani ja virittämään täällä salokylissä sitä tulta, mitä +toki Jumalan kiitos näkyy palavan minun virittämättäni. Torpan vaimo, +hänkin tulisimpia punaisia, rupesi tuhannen markan hinnasta +toimittamaan matkapassia ottamalla komissarilta itselleen passin. Akka +oli kerjennyt luvata toimittaa sen passin ja minä olin kerjennyt luvata +hankkia sen tuhannen markkaa, kun tuli torpan mies vahtipalveluksesta +kotiinsa aamiaiselle ja se nähtyään minut loukossa lapsi sylissä +istumassa hirveästi kiroten tähtäsi kiväärin perällä päätäni kohti. +Minä parkaisin ja lapsi kirkaisi, luulin tulleen viimeisen +silmänräpäykseni. Ja kenties olisi se niin ollutkin, mutta akka, +luultavasti saadakseen sen tuhannen markkaa, hyppäsi väliin ja sanoi: +'Ei vettä vilustuneen päälle. On sillä jo tarpeeksi.' Mies meni toiseen +huoneeseen odottamaan aamiaista ja myötäänsä kiroili lahtareita... +Hellalla oli pata kukkuroillaan keitettyjä ryöstettyjen eläinten +lihoja, ehkä meidän karjan lihaa. Siitä akka kantoi monta maljallista +sitä lihakeittoa toiseen huoneeseen miehelleen ja kuudelle lapselleen +ja toi minullekin ja käski syömään, siksi kuin hän kävi kylässä. Pitkän +tuokion kuluttua se palasi ja toi tarvittavan paperin ja minä sukastani +kaivoin sille sen tuhannen markkaa. Akka sitoi rintaani punaisen +raasun, ja silloin me lähdimme... + +»En uskaltanut omalta asemalta mennä ottamaan pilettiä, siellä olisivat +tunteneet ja vanginneet. Kuusi kilometriä kuljin metsätietä Tapalan +pysäkille ja kerkesin juuri pysäkille, kun tuli juna. Minä syöksyin +junaan ilman pilettiä. Vaivaisena syntisenä valitin konduktöörille, +etten ehtinyt pysäkillä saada pilettiä. Kun se oli tarkastanut +matkapassini, niin ymmärsi asian ja antoi väliaikaisen piletin. Niin +minä Serafina Pönkänä matkustin sen vähän enemmän kuin kaksikymmentä +penikulmaa Tempojan asemalle, johon loppui punaisten alue. Sitten piti +taas puolikymmentä kilometriä pimeässä yössä kulkea, milloin tietä, +milloin tietöntä kahlaten päälle polven lumessa päästäkseni valkoisten +leiriin. Eilisen päivän aamu valkeni, kun sinne pääsin. Siellä nousi +ilo, ei puuttunut lapsellekaan hoitajia. Löytyi sille kantajia, löytyi +sille maitoakin. Löytyi minullekin mitä suuhun panna. Ei siinä +kuitenkaan kauan kyläilty. Puolitoista tuntia oli junan lähtöön. Minä +taas työnnyin junaan ja tänä aamuna olin Lepokiven pysäkillä kolmen +aikana. Siitä menin jalkaisin isän ja äidin kotiin, siellä söin äidin +rakkaan käden keittämän matikkakeiton ja nyt olemme tässä.» + +Silloin ryhtyivät taas kaikki töihinsä, räätälien sakset rupesivat +leikkaamaan kankaita, ompelukoneet rupesivat surisemaan ja kaikki kädet +liikkuivat. + +-- Kun et tuonut tänne lastasi, sanoi ruustinna. + +-- Se tarvitsee lepoa. + +-- Niin, niin, lepoa. Hölmö tässä tuoksinassa en ymmärräkään, että jos +kuka, niin sinä tarvitset lepoa. Tule, rakas Martta, tänne minun +sänkyyni. + +-- Ei, hyvä ruustinna, nyt jouda nukkumaan. Ensimmäinen sukka täällä on +vasta tämän verran alussa, reessä istuessani aloitin. + +-- Minä kudon sitä sukkaa, sanoi ruustinna tempaistessaan Martan +kädestä kudelman ja lähti kädestä taluttamaan Marttaa makuukamariinsa. +Martta ei nyt tahtonut vastustaa, vaan meni ruustinnan mukana. + +Kaikki olisivat tahtoneet seikkaperäisemmin kuulla Martan kohtalosta, +mutta saivat tyytyä niihin yksityiskohtiin, mitä Mooses oli Martalta +kuullut. + +Rovasti ja lukkari pitivät Moosekselle seuraa. Mutta lukkari se aina +väliin esitti joukon yhteisen laulun, jota kaikki yhtyivät +neliäänisesti laulamaan kudelmiaan kutoen ja lukkarin tahtipuikon +kulkua seuraten. Ja kun kaksi tai kolme laulua oli laulettu, painuttiin +taas entistä ahkerammin töihin eikä yksikään näkynyt muistavan, että yö +kului. + +Seuraavan aamun kajastus näkyi jo itäisen taivaan rannalla, kun yksi ja +toinen alkoi tuumia kotiinlähtöä. Silloin ilmestyi Marttakin joukkoon +ja sanoi: »Voi kuinka oli hyvä, kun sain kuudentena yönä nukkua. +Sentähden kai sain unta, kun näen täällä sellaista hyvää kuin näen... +En tiedä itsekään, minkä tähden minun niin kiireesti piti tänne tulla. +Minulla oli riihessä mieheni ruumis, jonka luona lapsen kanssa valvoin, +kun kartano paloi. Siellä sain käskyn kuin pilvestä, että minun piti +lähteä. Ruumis jäi hautaamatta, menen sitä hautaamaan vasta kun tiedän, +että Taulaniemi on valkoisten hallussa.» + +-- Mutta jos kestäisi kovin kauan, sanoi joku. + +-- Se ei kestä enää kauan. Niin pian kuin ne Saksasta tulleet tykit ja +muut sotatarpeet ja Saksasta tulleet neljätuhatta jääkäriä joutuvat +rintamalle, alkaa hyökkäyssota. Silloin, sen minä sanon, punikit +venäläisineen joutuvat tuppiinsa viheltämään. Rintaman elävä muuri on +niin luja että se on murtumaton, ja tuhansittain miehiä ja naisia, +vanhoja ja nuoria saapuu lisää. Ne kun saavat riittämiin asti aseita, +niin se rintama lähtee ukkospilven tavalla vyörymään eteenpäin ja sinä +päivänä on Jumalan kaikkivaltiaalla sanalla kaikille ryöstäjille, +murhaajille ja kaiken pyhän pilkkaajille julistettu kuolemantuomio. +Mutta tällaisten tuhansien kotien on viritettävä ja sammumattomana +pidettävä se tuli, joka armeijan kautta panee Jumalan vanhurskaan +tuomion täytäntöön. Ei saa tapahtua, että henkensä uhraava sotilas saa +vilussa ja nälässä panna kaikkensa alttiiksi tuntematta meidän hellää +huolenpitoamme. Ja tämä osa siitä armeijan suuresta tehtävästä kuuluu +yksinomaan meille naisille. + +Nuo viimeiset sanansa sanoi Martta haltioituneena kohottaen käsiään +leveälle ja nostaen päätään taaksepäin. + +Martta rupesi kättä puristaen hyvästelemään kaikkia. Kaikki toivoivat +Marttaa pian näkevänsä ja hajautuivat hekin kukin kotiinsa vievälle +tielle, kun Marttakin meni rekensä luo. Ruustinna tuli häntä +peittelemään rekeen ja sanoi: »Kuten yöllä oli puhe, tulet hakemaan +niitä eloja vaikka tänä iltana.» + +-- Kiitos, kiitos. Tulen huomenillalla, kuului Martan vastaus ja reki +lähti Nellan vetämänä aamupakkasessa kireästi kahisten poistumaan +Jokikylän tien suuntaa kohti. + +Mooses piti nyt Nellan ohjaksia kiinteämmällä kuin eilen tullessa, kun +Nella oli yön syönyt rovastin heiniä ja saanut apettakin. Mielellään se +Nella aamun kalseassa ilmassa juoksikin, tiesi pääsevänsä taas kotona +levähtämään. Pitkät olivat nyt askeleet Nellalla ja pitkä reki souteli +puoleen ja toiseen kierällä tiellä. Kun Marttakaan ei virkkanut mitään, +niin ei Mooseskaan puhunut pitkään aikaan, piti vain ohjaksia sillä +tasalla, että Nella tunsi saavansa mennä kovastikin. Viimein kuitenkin +Mooses sanoi huolestuneena: »Olemme me Nellan kanssa olleet toisiimme +sopiva pari, mutta kuinka nyt meidän kumpaisenkin ruvennee käymään. +Nähnenkö minä kesää, ja silloin ne Nellaltakin ovat huulet hukassa, jos +minusta aika jättää.» + +-- Miten niin? + +-- Minulla on alaruumiissa pöhö, joka on ravinnon puutteesta syntynyt. +Kuukauteen ei ole ollut muuta kuin puujauhoista rieskaa ja kalaa. +Elintarvelautakunnalle veivät voinkin ja lehmät ovat ummessa. Sitten on +toinen seikka, jos kesäänkin päästäisiin, saisiko sitä Nellalle enää +laidunta. Viime kesänäkin yhtiö myi huutokaupalla kaikki heinämaat ja +ne nousivat niin kalliiksi, että tuhannella markalla sain vain lehmille +konnun, Nellalle kolusin soilta ja korvilta, mistä taakan, mistä kaksi +sain. Ja vielä yksi seikka on, polttopuu. Maankaupan aikana, kuten +kuulit, Sirkelius lupasi polttopuuta ja kaikkea mitä vain tarvitsemme, +heinämaitakin vaikka kuin paljon, mutta Sirkeliuksen yhtiö myikin nämä +tilat toiselle yhtiölle ja se, kuten sanoin, myi huutokaupalla +heinämaat ja kielsi puun oton. Me emme saa ottaa muuta kuin tuolta +tukkilaisten murroista oksia. Niitä kuivien honkien kuivia oksia olen +keräillyt aina Nellan rekeen ja tuonut kotiin, mutta nyt siellä taas +ovat tulisijat kylmillään, eilen ei jäänyt kuin muutamia kapuloita. Ei +saanut perunaakaan enää viime kesänä kylvää Kentän peltoon. + +-- Jumala, hyvä Isä, laittaa aina jo edeltä asiat hyvästi, vaikka ne +ensin näyttävätkin pahalta... Nyt on asiat siten, että kun teillä +täällä on niin sievä ja kaunis koti, niin jos teillä ei olisi puutetta +heinämaista, perunamaasta ja puusta, niin tuskin te lähtisitte tästä +sievästä ja kauniista kodistanne sinne minun huoneettomaan kotiini. +Mutta siellä onkin sitten kaikkea muuta, mitä täällä puuttuu. Meillä on +leipääkin. On kymmeniä hehtoja kätkössä viljaa. Elintarvelautakunta +syksyllä jätti niin runsaasti siemeniä, että niitä on ollut syödäkin, +ja on vieläkin, kun ne on kätketty jo aikoja sitten pahaa peläten. +Meillä on peltoa, meillä on niittyä, meillä on metsää ja sanalla sanoen +kaikkea muuta paitsi huoneita, karjaa ja hevosia. Huoneestakaan ei +aivan tukalaa tule. On kolme riihtä, niistä yksi uusi, se jossa Väinö +makaa. Siihen ensi hätään tehdään leivinuuni ja joku ikkuna. Toinen +riihi navetaksi, kolmas talliksi ja puimahuone rehusuojaksi, kunnes +saadaan oikea kartano. Se on verraton apu minulle, että te lähdette +sinne. Silloin meillä on tämmöinen hevonen oikein tarpeeseen, se tuossa +pienessä talossa olisi paljas korukalu ja ajan hupa teille. Ja kaksi +lehmää aluksi on myöskin iso asia. Kaksi lehmää tosin tullessani +junassa eräältä Tuohijärven isännältä sain kaupatuksi, mutta siinä on +vain kaksi. Te kun tuotte kaksi, niin sitten on jo neljä. + +-- Raskiihan täältä lähteä, ei ole metsissä enää lintuja, kun +savottalaiset räikivät kaikkialla, ei ole järvistä rauhaa kalan +pyyntiin, kun tukkilaiset tukkeineen koluavat kesät pitkin päästään. + +-- Meidän metsissä on lintuja ja meidän järvissä kaloja joskaan ei +lohia, niinkuin täällä, ja siellä eivät tukkilaiset häiritse eivätkä +tule häiritsemään kesällä eikä talvella, ei metsissä eikä järvillä. + +-- Kunpa pääsisi tuosta pöhöstä, mutta se tuntuu valloittavan koko +ruumiin. Ensin se tuli jalkoihin ja siitä se on päivä päivältä hiipinyt +ylöspäin. Tuntuu jo sydänalassakin. Ja jalat ovat kylmät ja raskaat +kuin puupölkyt. + +-- Olkaa huoletta siitä. Jos se on tullut huonon ravinnon takia, niin +kyllä se saadaan sulamaan. Ruustinna lupasi jostain hankkia hehdon +rukiita, kaksi kiloa voita ja viisi kiloa sianlihaa nyt aluksi ja kun +viikon perästä teille kuului lehmä poikivan, niin kyllä nälän pöhö +häviää kuin tuuleen. + +-- Ravinnon puutteen takia se on, ei se mistään muusta ole, sanoi +Mooses ja tiukkasi Nellan ohjaksia. + +Kun aamu oli kylmä, niin Martta oli käsiään pitänyt peitteen alla, +mutta kun nyt rupesi aurinko paistamaan vasten, niin otti povestaan +sukankudelmansa, rupesi sitä kutomaan ja sanoi: + +-- Niin pian kuin saadaan tieto, että Taulaniemi on valkoisten +hallussa, lähdemmekin yhdessä hautaamaan Väinöä ja silloin nähdään ja +suunnitellaan kaikkia muitakin tehtäviä. Jos tietäisimme silloin, että +ne eläinten rehut ovat säilyneet, niin menisimme silloin +myötämöykkyinemme. Muussa tapauksessa ei voisi viedä lehmiä eikä liioin +hevostakaan, ennenkuin sulan tultua. + +-- Mutta säilyvätkö siellä elot? + +-- Ne kyllä säilyvät. Niitä on kallioluolissa, vuoren onkaloissa, +sysimajoissa, miiluhaudoissa ja on kuusi säkkiä sen riihen +laipiollakin, jota Väinö vartioi. On siellä eräässä vanhassa +sysimajassa maahan kaivettuna rahaakin, on vaskisessa arkussa +kolmekymmentä tuhatta rahaa ja siellä ovat meidän sormuksemmekin. Ja on +sitä rahaa pajan ahjoraunioonkin kätkettynä kolmisenkymmentätuhatta. +Nekin kyllä säilyvät. Rahat on pakattu rautaputken sisään ja rautaputki +työnnetty lattianrajasta ahjoraunion alle. Siitä putkesta +rautakoukkerolla aina käytiin vetämässä rahaa, minkä verran milloinkin +tarvittiin. Kaikki on täytynyt kätkeä mahdottomiin paikkoihin. Ne +punikit kun vähän väliä aina tulivat muka hakemaan ampuma-aseita ja +penkomaan kaikki paikat, ja vaikka olivat hakevinaan aseita, niin +veivät rahatkin. Ja monelta veivät, mutta meiltä ei penniäkään eikä +mitään aseitakaan. Revolveritkin säilytettiin tuhkatynnyrissä ja +metsästyspyssyt puimakoneen lokomobiilin savupiipussa. + +-- Onko siellä puimakonekin? + +-- On, ihan uusinta mallia. Ja on meillä automobiilikin ja sekin oikein +loistomallia ja sekin säilyy. Sekin pahaa pelättäessä, kun etelämpää +alkoi kuulua kartanoitten polttamisia, ajettiin metsään ja peitettiin +oljilla. Sillä voimme kesän tullen ajaa komeastikin. + +Martta nyt venytteli kudelmataan ja mittaili, joko siinä sääryksen +pituutta olisi. Oltiin jo kotitaipaleella, Lepokiven pysäkin ja kodin +välillä lähellä Saunajärven rantaa. Nella kun tiesi nyt jo kodin olevan +lähellä ja sitä pikemmin pääsevänsä levähtämään mitä pikemmin juoksi +kotiin, niin kiihtyi nyt ihan itsestään panemaan parastaan. Reki +töyttelehti korkeimpiin paikkoihin ja laaksopaikat meni koholla, tien +vieressä puut vain vilahtelivat silmissä. Mooseskin oli hyväntuulen +näköinen sitä katsoessaan. Marttakin katsoi, miten Nella oikein +matalana syyti kavioitaan jälkeensä päin ja pakkasen kireä lumi +lakkaamatta siristen tuiskusi reen ketaralautaan. Hän hymähti nyt ja +sanoi: »Voi kuinka soma on kesän tullen nähdä isä tuommoisella +hevosella meidän rantapeltoa kyntämässä. Silloin ei turhaan sanota: +'Mooses ja hänen hevosensa.' Siinä on pelto niin kaunis, että +kauniimpaa ei löydy. Päivään ja samalla järveen hieman kalteva kuin +kallistettu pöytä, musta multa kuin tunkio eikä kiveä nuppuakaan. Se on +nyt peruna vuorossa eikä ole yhtiöiltä kysyttävissä. Olisi sekin +kelvannut yhtiöillekin, lähes miljoona viime syksynäkin tarjottiin +meidän tilasta. Mutta Väinö sanoi, että vaikka kymmenen miljoonaa +maksettaisiin, niin ei sittenkään. Ja sama on mieli minunkin päässäni.» + +-- Eikö siihen tule ketään muita perillisiä nyt, kun Väinö on kuollut? + +-- Ei ketään. Väinön veljet ja sisaret ovat erotetut aikanaan, niiltä +on kuitit. Ja vanhuksetkin ovat kuolleet. Ne kuolivat kunnialla ennen +sotaa. Ukko Kaaprieli oli hyvin sydänvikainen, hyvin lihavakin ja kuoli +sydänhalvaukseen. Muori sairasti pari kuukautta lavantautia. Se oli +yhtä soma kuolija kuin teidänkin äitinne, paria viikkoa ennen +kuolemataan sanoi päivän, tunnin ja minuutin milloin kuolee, ja niin +kävi aivan sekunnilleen. Sanoi unissa hänelle sanotun. + +-- Niinhän se meidän muorillakin kuolema oli unissa tullut. Ruustinna +ja rovasti olivat juuri hänen kuolinvuoteensa ääressä. + +Nyt saavuttiin kotiin ja Martan astuessa pirttiin tuntui pirtti aika +kylmältä, kun ei eilen oltu lämmitetty eikä vieläkään näkynyt puita, +mitä panna uuniin. Joeli kyllä oli turvassa, oli kääritty pehmeisiin +vaatteisiin ja laitettu sänkyyn. Sitä nyt Martta meni taputtelemaan +poskelle ja puheli: + +-- Sinä minun pullukkani, ainoa sydänkäpyni, sydämeni syvin sytyke! Et +tiedä, lapsi kultani, mitä tuntee ja tietää äiti... Säästäköön Jumala +sinut niitä tuntemasta. Kyyneleet valahtivat Joelin peitteille Martan +silmistä. + +Kun Mooses tuli pirttiin, kääntyi Martta pois Joelista ja sanoi: »Kun +te ette tarvitse tässä talossa aitoja, niin saanko noutaa aidaksen +tuolta aidasta ja siitä leikellä puuta uuniin?» + +-- Käy vain, virkkoi Mooses ja alkoi riisua turkkiaan. + +Anna oli navetassa eikä näkynyt mitään aamiaisenlaittohommia. Mooses +heitti vain päällysturkkinsa naulaan, veti kintaat käsiinsä ja niiltä +seisoimiltaan lähti katsomaan toista mateenpyydystä, joka eilen aamulla +jäi katsomatta. Eikä hän viipynytkään kauan. Martta oli saanut juuri +aidaksen pienennellyksi uuniin ja oli tuohikäppyrällä sytyttelemässä +tulta, kun Mooses tuli järveltä viisi suurta mateen vonkaletta +vitsassa. + +-- Pitääpä Jumala murheen luoduista lapsistaan, sanoi Martta hyvillään +Mooseksen heittäessä madenippua lattialle. + +-- Näkyy se sentään pitävän. Kaksi isointa pannaan nyt pataan, kolme +jääköön toiseksi kerraksi. Ja on kai niitä perunan nuppujakin sekaan, +sanoi Mooses ja löi kintaitaan yhteen, jotta järvellä tarttuneet jäät +lähtivät irti. Ne pärähtivät yli pirtin. + +Tuli Annakin pirttiin. Hänenkin kasvonsa menivät iloiseen hymyyn, kun +hän näki mateita lattialla, ja hän sanoi: »Kuinka suuria, ja viisi! +Eilen oli vain kaksi. Näistähän tulee keitto aina yhdestä, kun +perunoita pannaan lisäksi.» + +-- Isäpä käskee nyt panna kaksi isointa pataan ja sitten kolme +pienempää jää toiseksi kerraksi, sanoi Martta. + +-- No pannaan sitten. Mutta ei ole puuta puikkoakaan, ei päätäkään +pärettä, mitä panna padan alle, sanoi Anna. + +-- On puuta, kun minä käyn ulkona, alkakaahan laittaa keittämistä, +kuoria perunoita ja perata kaloja, sanoi Martta ja meni ulos. Sieltä +Martta kohta toi sylyyksensä kuivista aidaksista leikeltyjä halkoja ja +alkoi niitä pistellä hellaan. + +Perunat pantiin pataan ja Martan äiti rupesi perkaamaan kaloja. Ja kun +hän oli ensimmäisen isoimman mateen halkaissut, niin että mätipussit +muljahtivat näkyviin, räpsäytti hän käsiään yhteen ja huudahti: + +-- Voi kuinka suuret moukut! Nyt kun maksat keitetään, hakataan +hienoksi ja sekoitetaan hienon suolan kanssa tuon mädin sekaan, niin +isä saa varmaan semmoista ruokaa, että pöhö lähtee sinne, josta on +tullutkin. + +-- Hyvä kai olisi, jos niin kävisi. Katsohan sinä, Martta, näitä +jalkojani, sanoi Mooses riisuessaan kenkää jalastaan näyttääkseen sitä +Martalle. + +Martta katseli ja paineli isänsä jalkaa ja sanoi: »Kummannäköinen tuo +on, mutta ei tuota vielä osaa toivottomaksi ruveta. Jos se on huonon +ravinnon takia, niin sille kyllä lääke tiedetään. Kuulin siellä +Taulaniemellä erään vanhan ihmisen puhuvan, että pöhöä pitää haalealla +suolavedellä hautoa ja lykätä. Ja sitä tehdään aivan heti.» + +-- Olkoon se kuitenkin iltaan, sanoi Mooses ja rupesi vetämään sukkaa +ja kenkää jalkaansa. + +Saatuaan aamiaisen syödyksi Mooses sanoi: »Kun on nyt hyvä kulku +suksella ja ilmakin mieluinen, niin lähden käymään tuolla Leihunvaaran +takana, jos hyvinkin saisin metson. Ei tarvitse hätäillä, jos viivyn +myöhäänkin iltasella.» Sen sanottuaan hän pani pyssyn viilekkeestä +selkäänsä ja sitoi patruunapussin vyöhönsä ja lähti. + +-- Lähdet ja uinistut sinne susien ruuaksi, sanoi Anna nureksien. + +-- Onhan minulla järki palata pois, kun en tuntene jaksavani, sanoi +Mooses ja työntyi pihalle. Ja kohta nähtiinkin hänen harvoin askelin +kaksisauvassa hiihtävän pohjoista metsänrantaa kohti. + +Illalla oli vielä aurinko korennon korkuisella, kun Mooses palasi +metsästä, kolme metsoa kaulastaan vitsalla sidottuina yhteen nippuun +selässään. Martta sen nähtyään juoksi riemuiten vastaan, otti +metsotaakan isänsä selästä ja sanoi: »Kiitos Jumalan! Onhan nyt taas +uutta syömistä ja saitte sievempään kuin luulittekaan. Voi tavatonta, +minkälaisia metson rykäleitä!» + +-- Ei tarvinnutkaan mennä Leihunvaaran taakse, tuossa Hakalammin +rämeellä tapasin metsoparven. Siitä sain nuo kolme, sanoi Mooses ja +kankein askelin käveli pirttiin. + +Martta oli äitinsä kanssa Mooseksen metsässäoloaikana tehnyt selvistä +eloista rieskaa ja sekoittanut keitetyt mateen maksat mätiin. Sitä +Martta toimitti nyt pöydälle lämpimän rieskan kanssa. Sen nähtyään ei +Mooses odottanut enää. Saatuaan takkinsa päältään ja lakin päästään hän +jo istui pöydän taakse käsi jo istuutuessa ojennettuna rieskaan. + +Martta rupesi äitinsä kanssa höyhentämään metsoja, joista sitten yksi +laitettiin kiehumaan illalliskeitoksi. Ja Martta laittoi lämpimän +suolavesiämpärin, johon Mooses sai panna jalkansa ja alkaa lykätä +jalkojaan. Lykkäsi niitä Annakin metsokeiton kiehunta-aikana. +Hierottiin vielä syönnin jälkeenkin Mooseksen jalkoja ja pestiin sitten +puhtaalla vedellä. + +Kun Mooses oli hetken ollut yövuoteellaan jalat villaisen peitteen +alla, Martta vielä kuutamon valossa kutonut sukkaa ja Anna laittanut +illallisastioita järjestykseen, nousi Mooses vuoteellaan istualleen ja +sanoi: »Nyt minä huomaan, että se kerrallinen uneni on vasta +täydellisesti toteutunut. Jalkani ovat lämpimät ja niin somasti +kihelmöi. Tunnen selvään, että niissä rupeaa veret liikkumaan. Kyllä +tulinkin päivällä päättäneeksi, että viimeinen retki tämä on. Ja +tyhjänä olisin tullut, jos Leihunvaaran taakse olisi pitänyt mennä, +mutta tapasin toki metsoparven puolimatkassa. Ja kun siellä päin ei +koko talvena ole ollut ajelijaa, niin olivat niin kesyjäkin, että +antoivat melkein sadan askeleen päähän tulla. Kyllä se on totta, että +hautaan olisi tieni kulkenut aivan ensi viikoilla, jos ei Martta olisi +tänne tullut toimittamaan parempaa hoitoa.» + +-- Se on Jumalan hyvä työ eikä minun, sanoi Martta. Kyllä minäkin sen +uskon, että se oli Korkeimman käsky, että minun piti lähteä tänne niin +kiireesti, etten joutunut ruumista hautaamaan. Oliko se sitten +sentähden, että minä täältä sain suojeluskunnalle niin paljon apua +vaiko teidän hätäänne lievittämään vai ne kumpikin yhdessä, sitä en +tiedä, sen vain tunsin silloin yöllä siellä riihessä Väinön verisen +ruumiin vieressä valvoessani, että tänne täytyy päästä vaikka läpi +tulen... Voi, voi, sitä yötä ei unohda koskaan!... Maa tärisi liekkien +voimasta, kun kymmenet talot paloivat yht'aikaa ja tähtien tasalle +kohoili liekkien kajo valaisten kuutonta yötä... Ilkeitä kirouksia ja +sydäntä särkeviä parkuvia valituksia sekaisin kuului hävityksen palon +valaisemasta yöstä... Veri hyytyi suonissani. Vapisin kuin kaisla +virrassa. En voinut edes itkeäkään ennenkuin junassa. Punikit kysyivät: +'Mikä on tullut?' Sanoin vain että tappoivat mieheni. Kamalasti kiroten +ne virkkoivat siihen: 'Kyllä ne lahtarit tappavat', siinä oli heidän +lohdutuksensa. En heiltä parempaa toivonutkaan. + +-- On maalla viisaita, kun merellä vahinko tapahtuu, sanoi Mooses. +Tulee mieleen, että oli ajattelematon ja uhkarohkea teko, kun Väinö ja +Teppo menivät niin vähillä voimilla valloittamaan sitä rautatievaunua. +Sen vuoksi menettivät itsensä ja kaikkensa. + +-- En voi syyttää heitä siitä, sanoi Martta. Ne olisivat keikkuen +valloittaneet sen asevaunun, jos ei niitä ryssiä olisi tullut, ja sitä +ne eivät tienneet. Mutta suo siellä, vetelä täällä. Kun punaiset saivat +niitä ryssiä aseineen, niin ne kuitenkin olisivat ryöstäneet ja +polttaneet kylän ja Teppo ja Väinö eivät niiltä olisi päätään +pelastaneet, kun he olivat suojeluskunnan hommaajia. + +-- Niinpä tuo sentään lienee, vaikka jotakin sitä tulee arvelleeksi, +sanoi Mooses ja kellistyi vuoteelleen. + +-- Kunpahan saisivat jo ajassa tuomionsa ne sellaisten tekojen tekijät, +sanoi Annakin ja kallistui Mooseksen vuoteen laidalle. + +Martta pudisti päätään ja sanoi: + +-- Ei ole nyt enää kaukana niitten tuomiopäivä. Se valkenee tulella ja +rakeilla. Eikä vuoretkaan lankea heitä peittämään siltä tulelta. + +Sen sanottuaan Martta sukkaa kutoessaan rupesi hiljakseen laulamaan: +'Jumala ompi linnamme.' + +Somalta tuntui Martan isästä ja äidistä sen virren lauluun nukkua, ja +ilo oli suuri senkin tähden, että Mooseksen jalatkin olivat lämpimät. + +Martta kutoi vielä kauan kudelmataan, mutta moniöinen valvonta rupesi +lopulta painostamaan. Niin hän jätti kudelmansa pöydälle ja kallistui +vuoteelleen, ajatellen seuraavana iltana olevansa taas pappilan salissa +iloisessa seurassa lietsomassa yhäkin enemmän henkeä yhteiseen +tehtävään. + +Toisen päivän aamuna Martta palasi Tepastosta ja Nellan reessä oli +kaksi säkkiä jauhoja, suuri tönkki voita ja häränpaisti, jotka +ruustinna lupauksensa mukaan oli hankkinut. + +Mooses tuli jo vastaan kartanolla ottamaan hevosta aisoista, ja Martta +sanoi loistavin kasvoin: + +-- Reessä on nyt syömistä, siitä korjatkaa. + +-- Kyllä, kyllä, sanoi Mooses riisuessaan Nellaa aisoista. + +Pirttiin tultuaan ei Martta äidilleen puhunut mitään muuta, kuin sanoi +ruustinnan ja rovastin terveiset ja lyhyesti vastaili äitinsä +kyselyihin. Hän oli kummasti levottoman näköinen, ei istunut, käveli +vain ikkunasta ikkunaan eikä ottanut kudelmaakaan käsiinsä. Väliin vain +hieroi käsiteriään yhteen ja silmistä näkyi sisäinen tuli. + +Kun Mooses tuli pirttiin, niin Martta ajattelemattaan nykäisi +päähuivinsa kaulalleen ja palavin silmin sanoi: »Nyt on jo hyökkäyssota +alkanut. Minun täytyy päästä rintamalle näkemään sitä ryövärien ja +murhaajain tuomion tulta ja lietsomaan sen liekkiä. Tänä iltana lähden +junaan ja huomenillalla olen rintamalla. Kirkonkylästä lähtee kaksi +neitiä mukaan viemään suuria tavaralähetyksiä... Kun Taulaniemi on +vapautunut punaisista ja ryssistä, niin tulen tänne. Ja jos siellä +kotona on säilynyt ne eläinten rehut, niin lähdetään täältä kirjoineen +karjoineen ja myötämyttyineen. Siltä varalta varustautukaa täällä. +Minulla ei silloinkaan ole paljon aikaa viipyä. Minun aikani ei kulu +muualla kuin rintamalla niin kauan kuin sota kestää. Joeli jää tänne. +Reessä on kolmen litran pullo Joelille maitoa. Näinä päivinä näkyy +Heluna poikivan.» + +-- Heluna poikii tänä päivänä, sanoi Anna kuoriessaan perunoita +aamiaiskeittoon. + +-- Voi voi! Tuntuu kuin siivet olisin saanut, kun siellä Tepastossa +kuulin, että hyökkäys punaisia vastaan on alkanut ja kaksi kaupunkia ja +monta maakylää jo vallattu ja monta tuhatta ryssää ja punikkia saatu +vangiksi. + +-- Eiköhän siellä rintamalla jo olisi muita, jos sinä pysyisit sieltä +poissa. Menetät vielä sinäkin siellä henkesi, sanoi Martan äiti +pahoillaan ja ääni värisi. + +-- Siellä on kyllä satoja ja tuhansia muita, mutta minun paikallani ei +ole ketään, minä menen, minua tarvitaan. + +Martan äiti ei enää virkkanut mitään, kuori vain perunoita allapäin ja +harvakseen tippui kyyneliä maahan. + +Marttakin otti veitsen ja meni äidilleen avuksi ja sanoi: »Kun teille +nyt poikii lehmä ja kohta toinenkin, niin että teillä on monenlaista +hyvää syömistä, niin säästäkää näitä perunoita siemenien varalle. +Meillä kyllä yksi kuoppa perunoita jäi metsään punaryöväreiltä +huomaamatta, mutta kuka tietää vaikka ne nyt siellä viimeisetkin +katselisivat. Silloin jäämme aivan perunankylvöttä.» + +-- Ei niitä monta hehtoa enää täälläkään ole, jos neljä tai viisi on. + +-- Se onkin iso asia, jos viisi hehtoa saataisiin perunaa kylvöön. Se +on enemmän kuin ei mitään. + +Mooses ei ollut Martan puheisiin virkkanut mitään, istui vain +peräpenkillä, jalallaan soudatteli kehtoa, jossa Joeli nukkui. +Käsillään hän hieroi kintaitaan, jotka olivat eilen kastuneet ja yön +aikana orressa kuivaneet koviksi. Nyt perunan kuorinnasta päästyään +Martta tuli isänsä luo penkille istumaan ja sanoi: + +-- Minä kun armeijan mukana menen niin pitkälle, että Taulaniemi on +valloitettu ja näen että saatamme sinne viedä elukat, niin tulen kuten +jo sanoin teitä täältä noutamaan ja sitten vasta haudataan Väinö ja +ruvetaan uudesta tekemään taloa uudella innolla. + +-- Paras kai se on mennä, kun kerran menoksi, niin pian kuin pääsee, +kun niistä punikeista kerran ei pelkoa olisi. Minä juuri tässä +ajattelen, että jos siellä rehut eivät olisi säilyneetkään, niin +kuljetetaanhan rehujakin rautatietä. Minä Nellalla vedättäisin täältä +rehut tuohon asemalle, siinä pantaisiin vaunuun ja annettaisiin vain +hyristä koko talous mukana. Siellä voisi nyt lumen aikana toimia +hevosen kanssa paljon, sitä vastoin ei sillä täällä tee mitään. + +-- Aivan oikein, sanoi Martta. Siinäkin tapauksessa saatte täällä +valmistautua lähtemään. Minä puolestani olin ajatellut rehujen täältä +kuljetusta mahdottomaksi, kun vaunujen vuokra on kallis ja rahtikin +kallis. Mutta olkoon kallis kun on. Päätetään vain siinäkin tapauksessa +lähteä, niin pian kuin punikit ovat jättäneet Taulaniemen... Jurma... +Yli-Jurma... Oi, kuinka lämmittää poveani se nimi, vaikka mustina, +alastomina patsaina seisovat siellä liedet. + +-- Jurmako se on sinun kotisi nimi? + +-- Yli-Jurma on meidän ja Ala-Jurma on Teppovainajan koti. Tepon +vanhemmat jäivät eloon. Riiheen nekin asettuivat asumaan. Luultavasti +tekevät siihen jotakin uunin tapaista, jossa paistavat leipää. En usko, +että punaisilta lähtevät leipäuuniakaan pyytämään. + +-- Mutta mahtaakohan hiiriltä säilyä ne sinun elokätkösi, kun ne ovat +kallioluolissa ja vuoren onkaloissa, sanoi Mooses. + +-- Kyllä säilyvät. Ne ovat sitä varten laitetut. Säkit on hierottu +hienoilla suoloilla. Hiiri ei syö suoloja... Sanalla sanoen, kun sinne +päästään, niin ei ole leivän puutosta, sanoi Martta. Sitten hän otti +kudelmansa ja sanoi: »Pitääpä valmistaa tämä sukka ja aloittaa toinen. +Sen minä kudon vaunussa.» + + + + +Viidestoista luku. + + +Kymmenen päivää oli Martta ollut rintamalla, kun hänen eräänä +aamupäivänä nähtiin Saunajärvellä keveissä vaatteissa ja avopäin +juoksevan Uuteentaloon päin kädessään kouran täysi valkoisten +sanomalehtiä. Pirttiin tultuaan ja tervehdittyään isää ja äitiä hän +heitti sanomalehdet pöydälle ja loistavin kasvoin ja palavin silmin +sanoi: »Nyt on kaikki hyvin. Punikit ja ryssät ovat kahden tulen +välissä. Saksalaiset ovat valloittaneet Helsingin. Siellä jo painetaan +meidän lehtiä, mutta punaisten ei kirjaintakaan. Toissailtana puhdistui +Taulaniemen kirkonkylä ryssistä ja punaisista. Ne pakenevat verissä +päin etelään ja niitä ajetaan takaa hengen tulleen edestä. Pohjoinen +armeija painaa täältä ja saksalaisten tuli vastaa etelässä, Jumalan +kiitos, punikkien ja ryssäin päivät ovat luetut... Kyllä ne meidän +poikamme ovat rohkeita! En unohda hetkeä toisen ikäistäkään. Punikit +venäläisineen olivat varustautuneet kansakoululle ja rautatieasemalle. +Tykit jyskivät kahta puolta. Meidän rantapellolta yli Kaaresjärven +ammuttiin kymmenellä suurella tykillä kansakoulua ja rautatieasemaa +samalla kuin miehet ensin metsän suojaa, sitten törmän suojaa kontaten +menivät kohdalle. Vihollisen kuularuiskut ratisivat ja tuhannet +kiväärit syöksivät tulta ja rakeita. Mutta se ei poikia peloittanut. +Törmän harjalle päästessään he avasivat kivääreistään vastatulen ja +juosten syöksyivät tulta vastaan. Oli jännittävä hetki, sitä en unohda. +Emme voineet henkeä vetää. Silmät rävähtämättä ja koko olento jäykkänä +ja turtuneena katsoimme miten käy. Ja voi sitä riemua mikä meissä +syttyi, kun valkoinen lippu ilmestyi rautatieaseman viiriin ja +ampuma-aseet vaikenivat, hieno illan tuuli vain yhtenä lauttana vei +sotasavua syrjään ja valkea lippu nousi kansakoulunkin lipputankoon. +Tuhatkunta ryssää ja monta sataa punikkia saatiin vangiksi. Me emme +kauan riemuinneet, lähdimme juoksemaan, auttamaan haavoittuneita ja +korjaamaan kuolleita. Kolmen silmät sain minäkin painaa kiinni iäiseen +uneen ja kostuttaa kyynelilläni heidän vaalenevia kasvojaan... Ei usko, +joka ei näe, miten kuolevatkin hymyilevät, kun näkevät kuolevansa +omiensa helliin käsiin... Kymmenen ruumista ja kolmekymmentä +haavoittunutta saatiin kantaa taistelutantereelta, mutta punikkien ja +ryssäin kaatuneitten ja haavoittuneitten luku oli kymmenin kerroin +suurempi.» + +-- Mihin ne vangit siellä joutuvat? kysyi Mooses. + +-- Ryssät ammuttiin paikalla, mutta punikkeja tutkii sotaoikeus. Ne, +jotka toisten pakotuksesta ovat ryhtyneet kapinaan, vapautetaan, mutta +pakottajat ja yllyttäjät ammutaan... Mutta minähän tässä unohdan +varsinaisen asiani. Sitä nyt pitäisi meidän ruveta lähtemään. Hyvä jos +kerkeäisimme tänä iltana junaan. Karjanrehut ja perunakuoppa ja kaikki +mitä siitä varsinaisesta ryöväyksestä ja palosta jäi jäljelle, ovat +säilyneet, joten täältä emme tarvitse rehuja muuta kuin matkaevääksi. +Asemalla on jo hevos- ja lehmävaunut valmiina. + +-- Kyllä kai tästä muuten, mutta tämä talohan tässä jää jäniksille. +Olisi tällä menneellä viikolla ollut ostajakin. Lainioliitto tämän +ostaisi kolmella tuhannella markalla metsävahdin asunnoksi, mutta ei +osannut silloin vielä myydä. + +-- Saattaahan tämän myydä jäljestäkin päin vaikka kirjeellisesti. Ei +muuta kuin pillit pussiin ja soitetaan suolla mennessä. + +-- Ei suinkaan tässä kiinni ottavaa ole. Rehuja kyllä jää, mutta tuossa +Leppimäessä asuu huonemiehenä Samppa Ketonen, se saattaa puntarilla +myydä savottalaisille. Se on siksi luotettava mies, että sille saattaa +uskoa. Ja se saattaa myydä nuo viimeiset perunatkin. Lähden +toimittamaan Sampalle, alkakaa panna matkaan lähteviä hynttyitä kokoon, +sanoi Mooses ja lähti Leppimäelle. + +Martan äiti oli äänettä kuunnellut Mooseksen ja Martan päätöstä, +jalallaan vain liikutteli kehtoa, missä Joeli nukkui, ja käsillään +parsi Mooseksen kinnasta. Mutta kun Mooses oli mennyt, niin hän kysyi: +»Metsoako vai matikoita keitetään viimeiseksi keitoksi tässä talossa, +kumpaisiakin on? Mooses eilen toi kaksi metsoa ja tänä aamuna kymmenen +isoa matikkaa.» + +-- Keitetään matikoita, niistä saadaan keitto pikemmin kuin metsosta, +sanoi Martta ja alkoi kahmarehtaa perunoita kuoriakseen ja sanoi: +»Näitä on toki meillä siellä kotona yli kolmekymmentä hehtoa. Ne ovat +siinä metsäkuopassa, joka näkyi säilyneen.» + +-- Onpa niitä sitten siemeniksi jos syötäviksikin, sanoi Martan äiti ja +lähti eteisen säiliöstä noutamaan sitä madenippua peratakseen siitä +keittoon sen verran kuin Martta halusi panna pataan. + +Mooses palasi kohta Leppimäeltä Samppa mukanaan ja loistavin kasvoin +sanoi: »Samppa muuttaakin tähän taloon asumaan ja myy nuo viimeiset +rihkamat, mitkä jää, ja valmiit matikanpyydykset jäävät hänen +hyväkseen.» + +-- Mutta kuulkaas isä, sanoi Martta. -- Reet ja kärryt ovat meiltä +kaikki palaneet ja astiat ovat kaikki palaneet. Patakaan ei saa +unohtua. Ne täytyy saada mukaan. + +-- Reet ja kärryt. Ne pitänee lähteä viemään etukäteen asemalle, sanoi +Mooses. + +Samppa sytytti piippunsa, puhalteli muutamia henkisavuja ja sanoi: +»Teillä kun on pankkoreet ja tuommoinen hevonen, niin menee kerralla +vaikka tämä talo täysineen, kun laitetaan pankkorekiin.» + +-- Todellakin. Rupeat sinä avuksi, niin lähdetään laittamaan. + +Samppa lähtikin piippuaan vedellen ulos. Sampan jälkeen lähti Mooseskin +ja ovessa mennessään sanoi: »Pankaahan pata täyteen matikoita.» + +Samppa ja Mooses laittoivat nyt etureen ja takareen välille neljän +sylen pituiset vankat alustat, köyttelivät ne kiinni pankkoihin ja +niitten päälle panivat karjan muurin, kärryt aisoineen, suuren +rullakarhin, piikkikarhin, kääntöauran ja sahra-auran aisoineen ja +niitten päälle kirjakaapin kirjoineen ja puuastioita, saaveja, ammeita, +ämpäreitä ja kiuluja ja niitten sisään separaattorin kaikkine siihen +kuuluvine astioineen ja päällimmäiseksi heiniä matkaevääksi elukoille. +Ja oli nyt kuorman harja melkein räystästen tasalla. Tulipa Sampan +vaimokin Reeta-Liisa katsomaan lähtijöitä ja pirttiin tultuaan +hyväntuulen näköisenä sanoi: »Onpa tuossa kartanolla kuorma, joka +hieman muistuttaa majanmuuttokuormaa.» + +-- Se se onkin, sanoi Martta. + +-- Mutta kun toki tulitkin meitä auttamaan, kiitteli Martan äiti. +Meillä kun on kaksi lehmää talutettavana ja tuossa kehdossa mies +kannettavana, niin lähdet toista lehmää taluttamaan, minä kannan tuon +miehen alun. + +-- Lähdetäänpä vain, sanoi Reeta-Liisa. + +Samppa ja Mooses tulivat pirttiin kyselemään, mitä vielä olisi +lähteviä. + +-- Tuo kehto ei saisi jäädä ja tuoliakaan ei ole siellä kotona yhtään, +nekin ovat siellä palaneet. + +-- No, ne saatetaan panna viimeiseksi tuonne kuorman perään köyden +päälle, sanoi Samppa rauhallisesti ja sytytti taas piippunsa. + +-- Mutta siinä on kätösen toimet, ennenkuin tuo kuorma on vaunuun +aseteltu. Sampankin on lähdettävä sinne avuksi ja pitäisi joutua sinne +aikanaan. + +-- Kyllä nyt on kello kuuteen aikaa vaikka tehdä vaunukin uudesta, +yhdeksättä vasta käypi kello. Mutta parempihan sitä on aikaa myydä kuin +ostaa, sanotaan. Lähdetään sentään vaikka paikalla, sanoi Samppa +piippuaan vedellen. + +-- Ei ennen syöntiä. Matikkakeitto jo kiehuu, sanoi Martta ja nosti +Joelin kätkyestä virkistelemään ja syömään, jottei lapsen tarvitsisi +unisena ja syömättä lähteä taipaleelle. + +-- Onpa siinä lihava poika, ei uskoisikaan puolivuotiseksi, sanoi +Reeta-Liisa katsellessaan Joelia, kun se suurilla pyöreillä silmillään +katseli ympärilleen. + +-- Onhan tämä tämmöinen pullukka. Siinä on sotavuoden poika. Ei tiedä +mies, mitä maailmassa tapahtuu... Muuten tämä on niinkuin nykyoloissa +pitää olla. Tämä ei kyllästytä hoitajaa. Itkeä ei osaa ollenkaan, +ähkäisee vain, kun jotakin puuttuu. Tarpeet kun on tasaisin, niin maata +möllöttää siinä mihin pannaan... Semmoinen sitä sinä olet, sinä äidin +pullukka... Nyt sitä lähdetään kuitenkin kotiin. + +Sitten Martta antoi Joelin Reeta-Liisan syliin ja lähti äitinsä avuksi +keittiöön. Kohta toivatkin sieltä pirttiin keittopadan, josta Martan +äiti rupesi täyttämään kuppia. Martta kantoi muuta ruokaa pöydälle ja +sanoi: »Nyt syömään ja sammaleen. Meidän pitää tuon tavaran paljouden +kanssa joutua asemalle, tavarajuna tulee neljän aikana, meidän on +tavarajunassa matkustaminen, kun on eläimiä ja muutakin tavaraa.» + +-- Niin todellakin, sanoi Mooses istuessaan pöydän taakse. + +-- No kyllä nyt sentään on päivää, ei ole kello yhdeksääkään, sanoi +Samppa istuutuessaan vastapäätä Moosesta höyryävän kukkurakupin +kohdalle. + +-- Mutta tuo kello seinälle muuten olisi unohtunut, jos sinä et olisi +kelloa maininnut, sanoi Mooses vetäessään paksua mateen murua kupista. + +-- Minullepa tuo olisi jäänyt, meillä ei olekaan kelloa, sanoi Samppa. + +-- Eipä se joudu sinulle, siellä tuskin lienee seinäkelloa. + +-- Ei ole, palaneet ovat nekin, sanoi Martta pistellessään +matikkavelliä Joelinkin suuhun. + +Kun syömästä oli päästy, täytettiin kaksi suurta tuohikonttia +ruokatarpeilla ja ruoka-astioilla ja toisen kontin pohjalle joutui +kaksi metsoakin. Sitten Joelin kehto vaatteineen ja kehdossa +vaatteitten sisässä seinäkello ja kaksi tuohikonttia ja pata sidottiin +kuorman jälkipäähän. Pian nähtiin Saunajärvellä kokonaisen talon +kokoinen kuorma, joka hiljalleen eteni asemalle päin ja vähän +jäljempänä kaksi lehmää, jotka ikäänkuin jotakin pahaa aavistaen +haikeasti ammuen pyörähtelivät taakseen katsomaan. Mutta kun Anna oli +taluttamassa etumaista ja Martta Joelia kantaen hätisteli jälkimmäistä, +niin ne kävellä lojottivat tavallista lehmän käyntiä ja hupenivat +järven takaa metsän rinteestä näkyvään tien aukkoon. Ammunnatkin kerta +kerralta rupesivat heikkenemään ja kohta ei kuulunut ollenkaan. + + * * * * * + +Väinölle saatiin matkalta eräästä ruumisarkkutehtaasta valkea arkku, se +vietiin mennessä kotiin. Ja kun elukat oli saatu suojiin ja ruokaa +eteen, niin ensimmäiseksi työksi pantiin Väinö arkkuun ja kannettiin +pajaan seuraavana päivänä haudattavaksi sankarien hautausmaahan. Kun +Martta sai Joelin hoidetuksi kehtoon nukkumaan ja Mooses rupesi kehtoa +heiluttamaan, niin Martta laittoi riihen uuniin puuta palamaan, jotta +edes vähänkään lämpiäisi. Sitten hän kaivoi kontista metson, istui +lattialle ja rupesi siitä laittamaan illalliskeittoa. + +Kun Joeli oli nukkunut, rupesi Mooses katselemaan, mitä laitetta +saataisiin pöydäksi ja sanoi: + +-- Viittä on vaivainen vailla, ei yhtä sianlihaa. Oli vahinko, kun ei +pantu mukaan yhtään pöytää. + +-- Se tuvan pöytä olisi ollut niin sievä ja kevyt, ei olisi paljon +painanut, mutta ei kenenkään juolahtanut mieleen, sanoi Martan äiti ja +lähti toiseen riiheen hoitamaan lehmiä. + +-- Ehkäpä huomenna saadaan jostakin edes joku pöytä, sanoi Martta +lohduttomasti nyhtäessään metsosta höyheniä. Martan mieli painui +raskaaksi, kyyneliä tipahteli helmaan. Sitä hän ei kuitenkaan +valittanut, nyki vain höyheniä, niin että rapsahteli. Viimein hän +kuitenkin sanoi: »Ainako kyynel silmissä täytyy muistaa sitä yötä, +jonka Joelin kanssa tässä tämän uunin edessä vietimme... Olisihan nyt +jo iloon syytä. Ja ilon kyyneleitä nämä lienevätkin, vaikka murheen +tietä tulevat esiin.» + +Mooses ei siihen virkkanut mitään, vaan lähti ulos katsomaan, +löytäisikö mitään esineitä, joista saisi pöydän tapaista, ja kohta +toikin kaksi tyhjää maaliöljytynnyriä ja laudan pätkiä ja ihastuneena +sanoi: »Kohta se on pöydän puutoskin toisissa taloissa eikä meidän +kotona.» Hän laittoi tynnyrit lattialle pystyyn erilleen toisistaan ja +pani niitten päälle lautoja. Mukana tuotuja ämpärejä hän asetteli +sivuille ja niitten päälle laudanpalasia istuimiksi. + +Martan mielikin näytti ilostuneen, ja isänsä puuhat nähtyään hän sanoi: +»Tosi on, että lyöjä ei asetta puutu. Siinähän on nyt pöytä ja istuimet +sivulla.» + +-- Niin siinä on, sanoi Mooses ja pani riihen uuniin lisää halkoja. + +Martta sai nyt metsosta höyhenet pois ja laittoi riihen uunin +hiilustalle padan tulelle, mihin paloitteli metson kiehumaan. + +Martan äitikin tuli ulkoa maitokiulu kädessään ja sanoi: »Vähänpä lähti +lehmistä maitoa, ei täyttä kiulua kahdesta lehmästä. Ja ne oudostelevat +nytkin sitä asuntoaan, ynähtämään mielivät ja nuolivat minua lypsäessä +niin, ettei tahtonut loppuakaan tulla. Kun minä puhuttelin niitä ja +panin paksulta olkia vuoteeksi, niin näyttivät sen ymmärtävän ja +rupesivat syömään.» + +-- Nella se oli kummissaan vaunussa, sanoi Mooses. Se vain hajalla +jaloin seisoi jäykkänä kuin puuhepo ja kun minä lähdin poistumaan, niin +sille tuli hätä, se rupesi palavin silmin hykähtämään, että koko ruumis +tutisi mukaan. Minä kun seisoin luona, puhuttelin ja harjaa sukostelin, +rauhoittui se ja painoi päänsäkin rintaani vasten, niin että ihan voi +lukea sen rukouksen: »Älä heitä minua tänne, kuolemme yhdessä!» + +-- Sama se oli lehmilläkin. Haikea ammunta pääsi, kun minä poistuin +vaunusta, eikä syönnistä olisi tullut mitään, jos minä en olisi ollut +vaunussa, sanoi Anna. + +-- No, hyviäpä täällä kuitenkin näkyy olevan heinät, apilasnurmia +näkyvät olevan, kyllä ne täällä sentään kotiutuvat, sanoi Mooses ja +alkoi heittää päällysvaatteitaan, kun riihikin rupesi tuntumaan +lämpimältä. + +Keitoskin rupesi joutumaan ja Anna kaivoi kontista muita ruokia, +kuppeja ja lusikoita pöydälle. + +Kun Martta sai kupit täytetyksi keitolla, niin Mooses istuessaan +syömään sanoi: »Muistuttaa tämä illallinen vielä Saunajärven erämaan +illallista, mitä perästäkin seurannee.» + +-- Jumala yksin tietää, sanoi Annakin ja istui toisen ämpärin päälle. + +Martta otti Joelin syliinsä ja istui toiselle puolen pöytää ja sanoi: +»Huomenillalla ehkä lienen taas armeijan illallisella. Huomenaamuna +päivän valjettua toimitetaan ruumis hautaan. Minä vain neuvon teille +viljakätköt ja perunakuopan, sitten lähden... Junassa kuulin, että +Hiidennivalla punikit ryssineen laittavat suurta varustusta. Siellä +tulee taas kuuma yhteenotto, siellä tarvitaan minuakin... Isä ja äiti, +toimikaa täällä miten ymmärrätte. Nyt lumen aikana mikä on teillä, isä, +aikaa, niin alatte hommata vointinne mukaan hirsiä asuinrakennusta +varten ja vieläpä aloittaa rakentamistakin. Olen ajatellut, että uusi +rakennus tehdään samanlainen kuin entinenkin oli: toiseen päähän +pirtti, toiseen päähän saman kokoinen sali ja välille eteinen, kaksi +kamaria ja keittiö. Kyllä sen näette entisen rakennuksen kivijalasta.» + +-- Kun osuisi omaan metsään. + +-- Tuosta kolmannen riihen luota lähtee tuonne itää kohti kärryillä +ajettavan tien aukko. Se vie metsään, eikä tarvitse monta sataa syltä +mennä, ennenkuin rupeaa näkymään hirsipuuta minkälaista vain haluaa... +Ja jos minä rupean viipymään, etten toukojenkaan tekoaikana kotiutuisi, +niin tuohon puimahuoneen sivulla olevaan peltoon kylvetään ohraa ja +kauraa. Tuo kosken puoleinen pelto on laihona ja tämä välipelto jää +rukiin maaksi. Rintapeltoon kylvetään peruna, ja mikä jää perunalta, se +kylvetään vihantarehuksi... Auttanee tuo toki Jumala Suomen sankareita, +että silloin jo olen kotona... Mutta ennen kaikkeahan teillä on tähän +riiheen tehtävä uuni, jossa saatte leipää kypsäksi ja edes yksi ikkuna +tälle sivulle. + +-- Uuni kai se ensimmäinen on. Tehnen vain semmoisen sisäänlämpiävän. + +-- Minkälaisen vain itse tahdotte, sanoi Martta ja lusikan kärjellä +pisteli velliä Joelin suuhun. + +Kun syömästä oli päästy, tuotiin olkia, joitten päälle mukana tuoduista +vaatteista tehtiin vuoteet ja painuttiin makuulle. Uunissa oleva +hiilusta valaisi himmeästi riihen yhtä seinää ja siihen valo vähitellen +tummui. Tummasti punertavaan seinään katsoivat Mooseksen silmät ja hän +sanoi huoahtaen: »Tikka on kirjava, mutta ihmisen ikä on kirjavampi... +Sijan tietää kussa syntyi, paikan kaiken kussa elää, vaan ei tiedä +kussa kuoleman pitää.» + +-- Ei tarvinne teidän enää elävin silmin nähdä majanmuuttoa, sanoi +Martta ja siirsi Joelia likemmäksi itseään ja painoi päänsä tyynyyn. + +Edellisen yön valvonta tuntui Moosesta ja Annaakin rupeavan +painostamaan ja niin painautuivat hekin nukkumaan. + + + + +Kuudestoista luku. + + +Oltiin jo toukokuussa. Sota oli Suomesta loppunut. Yli-Jurmassa oli +kaikki kevätkylvöt tehty, kun Martta tuli kotiin. Siitä ilosta Martta +haki metsästä automobiilinsa ja laittoi sen kuntoon illalla +ajeltavaksi. Oli lauantaipäivä. Joutuakseen autolla ajelemaan hän +lämmitti saunankin tavallista aikaisemmin. + +Aurinko oli jo kallistumassa iltaan, kun Mooses oli vielä kyntämässä +rukiiksi tulevaa peltoa. Teppo-vainajan isä tuli nyt Mooseksen luokse +sanoen: »Teillä täällä on touot maassa. Minulla taitavat jäädä +panematta. Sain niin kunnottoman punikkien rääkkäämän hevosen. Ei tahdo +jalka jalasta erota kyntäessä ja siitäkin vähästään uupui nytkin.» + +Mooses istahti pientaren laidalle, ja siihen istui vieraskin tuumimaan, +voisiko Mooses lähiviikolla tulla auttamaan toukojen tekoa. Mooses +lupautuikin ja samassa kääntyivät miesten puheet vasta päättyneeseen +sotaan ja mitä enemmän he siinä puhuivat, sitä enemmän tunsivat +lämpenevänsä. + +Nella seisoi aurassa. Silmät lupsahtelivat kiinni ja pää nuokahteli +alaspäin, se näytti nukkuvan. Martta käveli pellon piennarta miesten +luokse ja jo viidenkymmenen askeleen päästä nauraen sanoi: + +-- 'Mooses ja hänen hevosensa', tekee mieli tepastolaisten tapaan +sanoa. Heittäkää, isä, nyt kyntö, sauna on valmis kylvettäväksi. +Kylvemme ja lähdemme näin kauniina iltana ajelemaan autolla. Ettekö +tekin, naapurin isäntä, tulisi muorinenne mukaan? + +-- Emme nyt pääse, on siellä kotona yhtä jos toistakin tointa, sanoi +ukko ja nousi istualtaan. + +Nousi Mooseskin riisumaan Nellaa, joka Martan puheen kuultuaan alkoi +höröllä korvin katsella puoleen ja toiseen, että eikö todellakin tätä +hommaa jo heitetä toistaiseksi. Ja hyvän tuulen näköisenä se luihkavin +korvin aisoista päästyään lähtikin Mooseksen rinnalla kävelemään kotiin +päin. + +Kylpemästä tultua pukeutuivat kaikki pyhäpukuihinsa. Marttakin otti +vaalean kesäleninkinsä ja päähänsä pani sulilla koristetun vaalean +kesähattunsa, jonka oli ostanut rintamalta palatessaan. + +Automobiili seisoi porrasten edessä valmiina lähtöön. Mooses ja Anna +istuivat auton perään ja Joeli Annan syliin. Martta asettui konetta +hoitamaan. Ajettiin Helsinkiin päin vievää tietä, väliin aivan junan +nopeudella ja väliin, missä näkyi mielenkiintoisia sodan jälkiä, +ajettiin aivan hiljaa. Ja kun tultiin Siikasalmelle, mistä punaiset +olivat paetessaan räjäyttäneet sillan, jonka vuoksi nyt kuljettiin +lautalla yli, niin toisella rannalla käännettiin auto takaisin. + +Oltiin kotimatkalla lähellä kotia, missä tuhatvuotiset aarniopuut +seisoivat tien kahta puolta. Matkalla oli puhuttu rauhasta eikä mistään +muusta kuin rauhasta, ja se oli ylentänyt mieliä, vaikka kyyneleet +usein kihahtivat silmien nurkkiin. + +Mailleen vierivä aurinko paistoi Kaaresjärven yli näkyvän Taulaniemen +kirkon tornin vieritse ja kultasi tien kahta puolta seisovien +aarniopuitten runkoja, niitten havuneulasia ja lehtipuitten +puolikasvuisia lehtiä. Kultasipa se mustia sammuneitten kekäleittensä +keskellä kammottavine suineen seisovia uuniraunioitakin. Auto kulki +hitaasti, sen verran vain, että pyörät liikkuivat ja hyllyvät istuimet +hytkähtelivät ylös alas. Martta ojensi itsensä suoraksi ja puitten +välistä näkyvää sinisen hiilakkaa taivasta kohden kohotetuin silmin +sanoi: + +-- Rauha... Kiitos sulle, rauhan Jumala!... Kuinka suloinen onkaan +rauha!... Rauha maassa... Rauha taivaassa... Rauha ihmisten sieluissa. + +Auto pysähtyi riihen eteen, jonka ainoa ikkuna leimusi auringon +viimeisistä säteistä. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Mooses ja hänen hevosensa, by Heikki Meriläinen + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MOOSES JA HÄNEN HEVOSENSA *** + +***** This file should be named 16723-8.txt or 16723-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/6/7/2/16723/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +*** END: FULL LICENSE *** + diff --git a/16723-8.zip b/16723-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..95e6cf6 --- /dev/null +++ b/16723-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..34e119a --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #16723 (https://www.gutenberg.org/ebooks/16723) |