initial commit of ebook 16365HEADmain

5 files changed, 6864 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/16365-8.txt b/16365-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..c979702
--- /dev/null
+++ b/16365-8.txt
@@ -0,0 +1,6848 @@
+The Project Gutenberg EBook of Liika viisas, by Maiju Lassila
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Liika viisas
+       Viisaudenkirja eli kertomus Sakari Kolistajasta
+
+Author: Maiju Lassila
+
+Release Date: July 27, 2005 [EBook #16365]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LIIKA VIISAS ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
+
+
+
+
+
+
+
+
+LIIKA VIISAS
+
+VIISAUDENKIRJA
+
+eli
+
+KERTOMUS SAKARI KOLISTAJASTA
+
+
+Maiju Lassila
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+Arvi A. Karisto 1915.
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN SANAKOLINA
+
+
+Sydänkesäinen kiireen työajan hiljaisuus vallitsi Sakari Kolistajankin
+talossa. Väki oli hävinnyt työmaille.
+
+Oli puolipäivä. Kukon kiekaisu leikkasi poutaista hiljaisuutta.
+Kartanolla, kaikkialla tyhjää, äänetöntä. Sillan alla hautoi kana ja
+valkoinen porsasparvi oli latoutunut karjapihan aitoviereen nukkumaan
+vieretysten, riviin, pyllyt yhtäänne päin niin siroina kuin taiten
+riviin asetetut valkoiset isot munat.
+
+Ja samaa tyhjää tuvassakin. Penkillä, pöydänpäässä nukkui istuallaan
+talon muonamies Issakainen, jonka peloittavan suuri, leilimäinen kähärä
+pää oli niin kauhistuttavan pörröinen kuin mikäkin pahaksi pöyhötelty
+iso villaläjä. Oli syötyään ja ruuat korjattuaan nojautunut vain ryntäät
+rehellään pöytää vastaan, kallistanut korvallisensa pöydälle ja nukkui
+nyt sikeästi kuorsaten, pöydälle jäänyt lusikka ihan nenän edessä.
+
+»Ala nousta jo siitä!» äsähti kovana jo emäntä, Sakarin vaimo
+Anna-Liisa, vesisankoa tupaan tuodessaan. Näkyi olevan taas äkeissään.
+Eikä ihme, sillä hermostutti tuo Sakarin tila jo häntä.
+
+Mutta ei Issakainen kuullut. Kuorsata jyrisytti vain ja nukkui kuin
+pölkky.
+
+»Hulluksi tässä jo itsekin koko miehen kanssa tulee», tuskitteli
+puuhaileva Anna-Liisa itsekseen Sakarinsa asian vuoksi.
+
+Mutta lopulta alkoi toki Issakainen tajuta, että häntä oli herätetty.
+Hän heräsi, haukotteli, haparoi pöydältä lusikan, nuoli sen unisena
+puhtaaksi, pisti seinänrakoon ja istahti keskemmä penkille.
+
+Mutta siihen hän taas nukahti, nukahti sikeästi, ihan kuorsasi. Iso,
+villainen pää nuokkui ja riippui kuin leili, uhkasi joka hetki ikäänkuin
+pudota ja viedä raskaalla painollansa koko miehen mukaansa.
+
+Mutta touhueleva Anna-Liisa näytti äkeältä. Porsaatkin nuo olisi ollut
+leikkuutettava, mutta mihin tässä enää ehtineekään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sillä oikeastaanhan Anna-Liisaa painosti miehensä Sakari Kolistajan
+odottamaton herääminen, se että Sakari oli herännyt oman vikansa
+tuntoon. Sillä kuten ihminen heräämisessään pääsee synnintuntoon, s.o.:
+huomaa syntinsä suuruuden ja kauheuden, ja alkaa etsiä siitä pelastusta,
+niin oli Sakarikin tullut viisautensa tuntoon. Tämän nykyisen papin,
+pastori Pöndisen järkyttävät saarnat ne olivat hänessä sen heräämisen
+vaikuttaneet. Pelkäämättä, lujasti oli se saarnoissansa
+Hebrealais-epistolan mukaan julistanut, että kaikki maallinen viisaus on
+perkeleestä ja johtaa ikuiseen vaivaan ja kadotukseen ja että kaikki
+asiat voidaan ymmärtää, käsittää ja selittää ainoastaan uskon kautta.
+Yhdellä ainoalla rohkealla iskulla oli pastori Pöndinen siten ratkaissut
+ihmiskunnan tärkeimmän ja suurimman kysymyksen: viisauskysymyksen. Ja
+sen ratketessa olivat samalla ratkenneet kaikki muutkin kysymykset
+uskonnon, tieteen, taiteen, urheilun, naisasian, rakkauskysymyksen ja
+kaiken muun alalla, sotkuisesta Balkanin kysymyksestä Suomen
+kansallisteatterin kysymykseen saakka. Koko ihmiskunnan päänvaivan oli
+Pöndinen höllännyt auki äkkiä, että se laukesi kuin poikki sivallettu
+viulunkieli, sillä uskon avulla ratkesi ikiliikkujakysymyskin, niin että
+huoleti voitiin uskon avulla todistaa siitäkin kuulun viisaan sanoilla
+jo että: »Mutta se pyörii sittenkin.»
+
+Niin oli siis ratkennut ihmiskunnan tärkein ja kipein kysymys,
+viisauskysymys. Se joka pahensi, s.o.: viisaus, oli Sanan mukaan
+leikattu pois ja heitetty pois tyköä ja päähän oli sen tuhatvuotisten
+humujen ja melun jälkeen jäänyt rauha ja hyvä olo kuten pahnaan, josta
+meluava ja alati nälkäänsä vinkuva porsas on lopultakin pellolle
+potkittu.
+
+»Pahanhengen Pöndinen!» oli Anna-Liisa sadatellut, sillä hän ei ollut
+vielä saarnasta herännyt.
+
+       *       *       *       *       *
+
+No niin. Sillä juuri näitä pastori Pöndisen voimallisia saarnoja
+kuullessaan oli Sakari Kolistaja, kuten jo sanottu, herännyt. Kuultuaan
+pastorin julistavan viisauden kauheutta, oli hän alkanut tutkia
+itseänsä, huomannut olevansa liika viisas, kauhistunut tilaansa, tullut
+murheelliseksi ja alkanut etsiä apua ja pelastusta.
+
+Niin: viisaudentuntoon hän oli tullut. Rehellisesti, nöyrästi kuten
+ainakin viheliäisyytensä tuntoon herännyt, tunnusti hän nyt maailmalle,
+että hän on liika viisas. Ei hän enää sitä vikaansa keneltäkään
+salannut, ei yrittänyt sitä lievennellä, ei kaunistella, sillä hänen
+heräämisensä, viisaudentunnon synnintuntoon tulemisensa oli todellista,
+ei ulkokullaista. Turhia olivat ystävienkin lohdutukset. Turhaan koetti
+hänelle vakuuttaa se ja se lohduttaja, sukulainen ja muu, että hän ei
+ole liika viisas, tuskin kylliksikään viisas -- s.o. kylliksikään
+syntinen, -- ja että häntä ei siis viisauden takia uhkaa helvetti ja
+ijäinen kadotus. Sakari Kolistaja ummisti heille korvansa, ei sallinut
+viettelijöiden nukuttaa häntä uudestaan suruttomuuden uneen vaan todisti
+heille:
+
+»Ei... Ei sillä ... pastori Pöndinen on viisas mies.»
+
+Sopi sen saarnoja ja sanaa siis uskoa, sen jos kenen. Ja entistä
+nöyremmin etsi hän apua ja parannusta. Totisen kristityn
+alistuvaisuudella ja rehellisyydellä tunnusti hän, että hän on kauhein
+luoduista, että hän on suurin syntisistä ja tuomituista, että hän on
+liika viisas.
+
+Perkele, niin hän tunnusti, on pettänyt Luojan. Salavihkaa, Luojan sitä
+huomaamatta, on se antanut hänelle liiaksi viisautta. Siitä hänen
+surkeutensa. Helvetti on jo avoinna häntä odottamassa.
+
+Kamalaa! Ja apua ei, ei mistään! Ystävät ja sukulaiset ja kaikki
+lohduttajat olivat hänen suhteensa avuttomia, sillä mitäpä asia sillä
+parani, että he asiaa koristellakseen keskenänsä kuiskailivat, että
+Sakarin viisaudentunto on muka luulosairautta.
+
+Ja niin synkistyi ja synkistyi Sakari, tehden joskus jonkun sangen
+omituisen teon, josta voitiin sanoa, että sen suorittajan on todellakin
+täytynyt olla liika viisas, eikä ainoastaan jokapäiväisen viisauden
+mies.
+
+Niinpä oli hän kerrankin Anna-Liisan poissaollessa ruvennut täyttämään
+tupaa vedellä. Ämpärillä oli hän koko päivän kantanut vettä katolle ja
+sieltä kaatanut sen savutorven kautta tupaan. Toisen kerran oli hän
+palkannut väkeä vaihtamaan vettä; kaivosta oli vedättänyt vettä jonkun
+kilometrin päässä olevaan järveen ja järvestä kaivoon. Eräänä päivänä
+taas hän oli ilkoisen alastomana istahtanut katonharjalle veisaamaan,
+ilmoittaen olevansa David Israelin kuningas. Erittäin oli häntä
+huolestuttanut se, että heidän metsälampensa syttyisi näin kuumana
+kesänä tuleen ja niin palaisi kalavesi. Hän oli koettanut palovakuuttaa
+lampea, mutta vakuutusyhtiöiden asiamiehet eivät olleet suostuneet. Hän
+oli silloin ainakin varannut palosammutuskojeet lammin rannalle ja
+vedättänyt saavillisen vettä valmiiksi tulipalon varalta. Ja paljon
+muuta semmoista, jossa ilmeni selvä yli-inhimillinen viisaus.
+
+Ja niin oli hän elänyt ja julistanut vikaansa, liikaviisauttansa
+sanoilla ja todistanut sitä teoilla. Sukulaiset kehoittivat vaimoa,
+Anna-Liisaa silloin toimittamaan Sakarin hullujenhuoneeseen
+hoidettavaksi. Ja sitä se Anna-Liisa itsekin mieteksi, mutta asia vain
+jäi; maksamaankin se olisi siellä hoitaminen tullut ja lisäksi oli
+Sakari rauhallinen. Ei tarvinnut pelätä, että se tekee pahaa. Usein se
+juttelikin vielä niin tavallisen, vaatimattoman viisaan tavalla, että ei
+olisi mitenkään voinut luulla että mies onkin itse asiassa oikea
+viisauden ylimys ja kuningas, liika viisas.
+
+Ja niin olivat asiat jatkuneet. Koki Anna-Liisa toki kotona parannella
+Sakarinsa päätä. Vanhan hyvän tavan mukaan, oli hän silloin turvautunut
+oman metsäkylänsä viisaiden ja tietoniekkojen apuun; Sakaria oli
+kupattu, hierottu ja lyöty suonta, mutta mikään ei ollut auttanut. Sillä
+kun vaimo oli toivorikkaana niiden jälkeen Sakarilta kysynyt, että
+»yhäkö se jomottaa?» niin alakuloisena oli Sakari vain vastannut:
+
+»Yhä.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta niinkuin synnintuntoon herännyt alkaa herättää muita, kehoittaa
+heitä kavahtamaan syntiä, että eivät joutuisi siihen vaivan paikkaan,
+niin oli Sakari Kolistajankin laita: Viisautensatuntoon herättyänsä,
+tultuaan tuntemaan viisauden kauheuden ja oman viisautensa suuruuden,
+heräsi hänessä halu saarnata muillekin viisautta vastaan, kehoittaa
+ihmisiä sitä kavahtamaan, kuten ainakin perkeleen anninta, että eivät
+joutuisi samanlaiseen vaivan tilaan kuin hän. Hänellä oli melkoinen talo
+ja, kuten sanottu, kiire työaika oli kuumimmillansa, mutta uuden asiansa
+takia oli hän nyt luopunut talosta, pellosta, karjasta ja vaimosta,
+Anna-Liisasta, ja olisi luopunut lapsistakin, jos hänellä niitä olisi
+ollut. Rakkaudesta muita, viisauden vaivaamia kohtaan hän saarnata
+tahtoi.
+
+»Saakoot ne pahan porsaan pois pahnasta!» oli hän niille avun viemisestä
+huolehtiessaan sanonut ja niin oli hän nyt matkalla hakemassa
+saarnalupaa.
+
+Sillä tämä uusi pappi Pöndinen, tämä hänen herättäjänsä, joka saarnasi
+inhimillistä viisautta vastaan, oli todellakin heti ensiaikoinansa
+ihastunut Sakarin hurskauteen, niin että oli luvannut antaa hänelle tuon
+saarnaluvan. Oikeastaan hän oli kehoittanut Sakaria antautumaan
+saarnatyöhön. Sillä ratkaistuaan kerta suuren viisauskysymyksen halusi
+hän levittää tuon ratkaisun tuottamaa siunausta kaikille ja jokaiselle.
+
+Sakarin etäisestä metsäkylästä ei ollut vielä ehtinyt pappilaan asti
+tietoa siitä, että Sakari oli jo herännyt niin syvästi, että
+peittelemättä tunnusti jo maailmalle sen kauheuden, että hän on liika
+viisas.
+
+Se siitä. Joku sana toki vielä seurakunnan kirkollisista oloista.
+
+Sillä kuten tietty, oli tämä nykyinen uusi pappi Pöndinen, oikeastaan
+apulaispappi, armovuosien saarnaaja. Seurakunnan enemmistö tunnusti
+niinsanottujen vanhurskautuneiden uskonsuuntaa. Äsken kuollut rovasti
+Pöyhönen oli aikoinaan kitunut apulaispappina vuosikymmenisen, mutta
+jouduttuansa armovuosien saarnaajaksi tähän isoon pitäjään, oli hän
+herännyt, liittynyt vanhurskautuneisiin, jotka enemmistönä ollen olivat
+hänet äänestäneet rovastiksi. Hän oli nainut entisen papin tyttären
+Amalian, ja nyt kuollessaan jättänyt yli satatuhatta puhtaassa rahassa,
+lisäksi suuren puustellin talouden, kuusikymmentä lehmää ja kymmenen
+hevosta, talous- ja huonekalut, ison hopeahelaisen piipun, kaksi
+saarnakirjaa ja terveen lesken. Ei hänkään ollut saarnoissaan
+inhimillistä viisautta ylistänyt, mutta ei hän toki ollut sitä vastaan
+saarnannut niin kiivaasti kuin tämä hänen leskensä armovuosien
+saarnaaja, pastori Pöndinen. Se kiivaus, se järjen ja viisauden viha,
+oli oikeastaan Pöndisessä, kuten hän selitti Euroopassa äskettäin
+raivonneen järkeisuskon, ratsionalismin synnyttämää reaksioonia,
+nousemista tuota synnillistä järkeisuskoa ja sen lähdettä: ihmisjärkeä
+ja inhimillistä viisautta vastaan.
+
+Semmoinen oli Sakari Kolistajan herättäjä, pastori Ruudolf Pöndinen,
+eikä hänellä ollut syytä katua sitä, että oli hylännyt viisauden;
+seurakunnan enemmistön äänistä oli hän nyt varma. Lisäksi oli hän jo
+kihloissa edeltäjänsä rikkaan lesken Amalian kanssa, joka, ollen
+hurskautensa lisäksi taloudellinen ihminen, oli tähän nuoreen pappiin
+mieltynyt etenkin siitä syystä, että oli huomannut hänet viisaaksi ja
+toimelliseksi mieheksi, semmoiseksi, joka ei etsi mitään maallisen, s.o.
+synnillisen ja katoavan viisauden kautta, vaan iäisen kautta ja sen,
+joka on Herrasta.
+
+Ja juuri kihlajaisten jälkeisenä päivänä saapui nyt Sakari Kolistaja
+noutamaan saarnalupakirjaa, lähteäksensä sitte ja hajotaksensa kaikkeen
+maailmaan, siellä saarnatakseen viisautta vastaan ja tunnustaakseen oman
+liika-viisautensa, sekä todistaaksensa sen kauheuden.
+
+
+
+
+TOINEN SANAKOLINA
+
+
+Pappilassa oli nyt kesäisen puolipäivän hiljaisuus ylimmillään. Ei
+piikojakaan keittiössä. Kaikki olivat heinänteossa. Renki Tuomas makasi
+päivällisunta ihan keskellä pihamaata, sikeänä kuin säkki, mahallaan,
+aivan kuin nurmikon pintaan litistäytyneenä, oikea käsi rentonaan ojona.
+Toinen jalka vetelehti siellä takana suorana, mutta toinen oli hieman
+koukussa; hattu oli mukavasti pään viereen solahtanut ja suupielestä
+kihosi maukas unenvesi. Tienvieressä, selät pihamaan aidassa kiinni,
+makasi revityn nurmikon porokossa kaksi isoa sikaa. Toisen kärsä juuri
+tapasi toisen kippuraiseen saparoon, ja portin lähettyvillä seisoi
+tiellä pappilan vanha ruuna, huuli lerpallaan, seisoi ja torkkui pää
+niin nuokollaan, että se oli aivan tuossa paikassa kaulasta tielle
+tipahtamaisillaan. Ei mitään muuta ääntä, ei eloa. Sakarin saapuessa
+juosta piritti toki ruunan eteen pieni ison rotan kokoinen
+valkean-kirjava koiranpentu, jolla oli aivan suhdattoman isot
+luppakorvat. Ruunan torkkuminen huvitti sitä. Se pysähtyi ja katsoi
+tovin. Pudota tipahtaakohan ruunan pää?
+
+Ihan se huvitti. Ilosta haukahti penikka kertasen, riemastui ruunan
+lerppuvasta huulesta, hypähteli, haukahteli ja tapasi iloissaan kuin
+haukata ruunan huulta.
+
+Mutta silloin tavoittaa hampsasi ruuna unisena penikka-pahaa huulillaan,
+noin vain, sivumennen. Huulet lompsahtivat. Penikka säikähti ja juosta
+kieri pihan halki rappusien alle pakoon, juostessaan kauheasti uikuttaen
+ja erityisesti suojellen jalkojensa välissä häntäänsä, sillä tuntui kuin
+ruuna yhäti sitä huulillaan hapoisi.
+
+Mutta ruuna torkkui, torkkuen entistä unisempana.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oltiin pappilan kamarissa. Virkahuone se oli samalla. Pastori Pöndinen
+istui vanhassa keinutuolissa ja poltteli sitä edelläkävijänsä -- sekä
+virassa että avioliitossa -- isoa hopeahelaista. Amalia oli Itse tuonut
+kahvit. Oli sopinut lähettää piiat heinätyöhön. Eivätpähän olleet
+silloin siinä häiritsemässä.
+
+»Sakari Kolistaja sieltä näkyy tulevan», huomasi pastori ja ilmoitti
+Amalialle, lisäten Sakarista: »Synnin tuntoon herännyt jo...»
+
+Molemmat jäivät katsomaan Sakarin tuloa. Tämä pysähtyi toviksi ja katsoi
+nukkuvien sikojen rauhallista oloa. Varsinkin kiinnitti mieltä sen
+etumaisen kippurainen saparo, se kun pisti aivan toisen kärsään. Hän
+tarkkasi, miten sian sierain huokuessa sen johdosta aina irvistyi auki.
+Kauvan hän sitä tarkkasi. Näky huvitti häntä, herätti mielenkiintoa.
+
+»Mitähän tuo niin pitkään tarkastaa?» arveli jo rouva Amalia uteliaana,
+akkunasta Sakarin menoa katsoen ja Pöndinen ilmoitti:
+
+»Sikoja eikö tuo katsone... Isot siat siellä näkyvät porokuopassaan
+nukkuvan.»
+
+Lopulta sai Sakari kyllänsä sen asian miettimisestä, käveli portin luo
+ja ruuna kun siinä torkkui, tarkasti sen lihavuuden, painellen
+sormillaan lautaslihoja. Painui niihin kuoppa. Hyvässä lihassa tuo siis
+oli.
+
+Mutta ruuna vain torkkui. Huomasi se kyllä epäselvästi, että siellä joku
+paineli lautasta ja tutki lihavuutta, mutta ei se viitsinyt siitä
+herätä... Tutkikoon! Tottapahan lakkaa!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vanha seinäkello löi pitkään, verkkaan ja naristen kaksitoista, vaikka
+viisarit jo näyttivät kahta. Mutta sen lyönti kun oli jo rovasti-vainaan
+ajoilta jäänyt ajasta jälelle.
+
+Ja jo oli Sakari Kolistajakin saanut saarnalupakirjansa ja pastori oli
+hänen kanssansa puhunut sanan ja toisenkin Sanasta. Alistuvasti,
+heränneen nöyryydellä, oli Sakari kuunnellut. Rouva Amalia tuli aivan
+liikutetuksi. Olihan ihanaa, että hänen sulhasellansa on noin nöyriä ja
+alttiita opetuslapsia. Kiitollinen hän oli sisimmässään Sakarille, ja
+halusi sille jotain puhuakin ja sanoa.
+
+Ja olihan siinä sopivaa puhuttavaakin. Ikäänkuin ohjatakseen,
+saarnatyöhön valmistaakseen alkoi näet pastori puhella Sakarille:
+
+»Saa nyt nähdä, mitenkä te, isäntä Kolistaja, siellä onnistutte, kun se
+on niin surutonta ja...»
+
+Kirjaa hän kumartui siitä keinutuolista käsin työntäisemään
+pöydänreunalta keskemmäksi ja jatkoi:
+
+... »surutonta ja heräämätöntä kansaa kun se on vielä se kansa siellä».
+
+Mutta ei Sakari Kolistaja epäillyt. Tyynenä hän puheli:
+
+»Ka mutta... Niin jotta tottapahan heräävät, kun minä kolkutan ja
+kolistan...»
+
+Rouva Amalian mieli oli aivan sulaa. Herkkä hän tämmöisenä
+kihlajaisaikana olikin kaikelle. Vakavana, mutta osanotolla, hän nyt
+puolestaan rohkaisi:
+
+»Niin... Ei sitä pidäkään semmoisessa asiassa kuin Herran asiassa
+ihmisen epäillä ja arkailla, vaan pitää vain kolkuttaa ja kolistaa
+rohkeasti.»
+
+Liikutettuna ja ujona pyöritteli Sakari hattuansa käsissänsä.
+
+»Jaa... Niin... No... Onhan se kallis asia ... Herran asia», puuttui
+pastori miettivänä tapailemaan, keinahteli mukavasti ja jatkoi:
+
+»Jos eivät uskonnon ja ... kirkon ja uskonnon tarkoitan... Niin jotta,
+jos eivät nämä kirkon ja uskonnon suuret henget, marttyyrit ja semmoiset
+olisi ihmiskuntaa hereille kolkuttaneet ja kolistaneet, -- käyttääkseni
+isännän omia sanoja --, niin me vaeltaisimme synkässä pimeydessä.»
+
+»Ka... Pimeydessähän sitä silloin sekä... Ei sitä maallisella
+viisaudella oikeassa pimeydessä mistään tulta raapaise», nöyrtyi Sakari
+ja rouva vieläkin rohkaisi ja kehoitti.
+
+»Niin että isäntä kolkuttaa vain ja kolistaa rohkeasti ja maailman
+vainosta ja pilkasta huolimatta. Kyllä se semmoinen kolistaminen ei
+sitte lopulta tyhjälle kumise.»
+
+Mutta nyt jo olisi rouva ja varsinkin pastori suonut Sakarin lähtevän,
+että he olisivat saaneet olla kahden kesken. Amalia sitä lähtöä jo
+ruotsiksi pastorilta peräsikin:
+
+»Eikö se jo lähde? Sinun saarnasikin näet on kesken kirjoituksen», näin
+kaunisteli hän asiaa ja peitteli oikean kiireen syytä.
+
+Mutta ei. Sakari vain viipyi ja puhui uskonasiasta, kunnes meni aivan
+sen ytimeen: viisauskysymykseen. Mieltynyt kun oli pastoriin, niin
+jotain aivan imartelevaa hän tahtoi sille sen hurskaudesta todistaa,
+varsinkin kun morsian, ruustinnakin, oli kuulemassa. Niinpä hän yhtäkkiä
+siinä mielessä pastorille kehasi:
+
+»Mutta sinulle sitä ei toki ole annettu liikaa viisautta.»
+
+Rouvan silmät lensivät ihan pyöreiksi. Seurasi pitkä vaitiolo. Pastori
+aikoi hämmästyksissään aluksi jotain sanoa, mutta sotkeutui. Amalia kun
+siinä vielä oli kuulemassa! Herra siunaa! Morsiamen kuullen solvaa häntä
+tuhmaksi ja hulluksi! Hän yskähti kertasen lyhyesti, neuvottomana.
+
+»Niin että ei tarvitse seurakunnan valittaa, jotta sai liika viisaan
+papin», jatkoi nyt Sakari imarteluaan tyytyväisenä. Amalia punastui ja
+yski.
+
+Ja taas uusi hiljaisuus. Sen vanhan kellon verkkainen raksutus kuului
+ruokahuoneesta selvästi kuin olisi se hakannut. Pastoria milteipä
+tukahdutti. Papinkaulus tuntui puristavan kaulaa. Hän venytti sitä
+isommaksi.
+
+»Amalia... Rakas Amalia... Tuo kaulus kun on... Kaulaa puristaa»,
+tapaili hän pulassa neuvottomana.
+
+Mutta Sakari vain yhäkin jatkoi. Nyt se hyvitteli ja todisti:
+
+»Se on koko seurakunnassa, varsinkin meidän vanhurskautuneiden kesken
+ihan yleinen ajatus, jotta... Ei pastori ole liialla viisaudella
+lyöty...»
+
+»Herrasiunaa!» supisi jo Amalia itsekseen. Ahdisti häntäkin ja oli kuuma
+sekä tukahduttava olo.
+
+Ja taas vaiettiin. Neuvottomana nousi pastori keinutuolista, kurkisti
+ovelta ruokasaliin ja vaikka tiesi, että ei siellä palvelijoita ole,
+niin saadakseen morsiamensa poistumaan, valehteli sille.
+
+»Piiatkohan ne siellä kyökissä koluavat... Sinuakohan ne tarvitsevat,
+rakas Amalia?»
+
+Mutta ei Amalia lähtenyt. Heitäpä sen käteen sulhasesi! Ties millä vielä
+solvaa! Ja kun Sakari yritti vieläkin jatkaa, ehätti hän sulhastansa
+pelastaa Sakarilta, kysymällä, tapailemalla:
+
+»Tuota?... Mitä minun pitikään?» oli hän vallan sotkeutua, sai toki
+sanat ja kysyi kiireessä, erehdyksessä:
+
+»Niin että mitä se isäntä tuossa tiellä niin pitkään katsoi?»
+
+Asia oli nyt tyyten pilaantua. Sakari näet varustautui kuvaamaan sitä
+herkullista näkemystänsä: nukkuvia sikoja ja miten toisen saparo
+pujottelihe toisen sieraimeen. Pastori aavisti sen ja aivan jo hätäytyi.
+Sakarin poskille levisi jo tuon maukkaan näkemyksen hymy. Se leveni
+suupielestä yhä alemma, valtaili jo herkullisuudellansa koko kasvot.
+Sana varmaankin jo ihan kielellä pyöri. Pastori Pöndinen oli neuvoton
+kuin loukkausta odottaessaan.
+
+Mutta keksi hän toki, millä estää Sakarin sanansa sanomasta. Hän
+venytteli kaulustansa ja puheli Amalialle:
+
+»Se minun ensi pyhän saarnakirjoitukseni. Jäi sinne vinnikamarin... Jos,
+rakas Amalia, kävisit ja noutaisit sen...»
+
+Auttoi tuo sentään. Siunaillen Sakaria lähti Amalia noutamaan saarnaa ja
+pastori oli sikäli pelastettu ja ryhtyi nyt ojentamaan Sakaria.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vaikea oli pastorista alkaa ikäänkuin nuhdella tätä seurakunnan
+hurskainta isäntää. Hän yski, kävelikin, koki löytää alkusanoja. Pulassa
+johtui hän jo katsahtamaan akkunastakin. Toropaisen keskenkasvuinen
+poika-rehvana näkyi ajavan työkärripahasissansa pihaan, sitoi
+hevos-luuskansa aitaan, pyyhki kohtuuttoman pitkällä nutunhihalla
+nenänsä ja jäi katsoa töllöttämään ylös aittarakennuksen pieneen,
+puolipyöreään ullakkoreikään. Kissan poikanen siinä reiässä, näet, näkyi
+istuvan ja kokevan käpälällään urkkia reiästä riippuvan nauhan päätä.
+Pojan mieltä näkyi näky kiinnittävän loppumattomasti.
+
+»Jaa tuota... Jos me», tapaili lopulta pastori. Ihan hänestä tuntui kuin
+olisi jumalanpalvelusta alottamassa. Sakari Kolistajastahan, varakkaasta
+isännästä ja hurskaasta miehestä riippui se, kelle seurakunnan
+uskovaiset papinvaalissa äänet antavat, hänellekö vai minulle.
+
+... »alkaisimme», sotkeutui hän jatkaessaan. Sakarin kasvoilla paistoi
+vieläkin se sama taannoinen sikanäkemyksen mehevä hymy, vaikka jo tuo
+alkoi raueta ja vetäytyä takaisin suupieliin ja Toropaisen poika katsoi
+yhä kissanpoikaa, ylös sinne ullakkoreikään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta täytyihän siinä pastori-paran alkuun päästä. Hän lähti kiertoteitä
+asiaan johtumaan, puheli:
+
+»Toropaisen poika siellä näkyy... On luultavasti tullut ilmoittamaan
+Hiltusen lesken kuolemasta...»
+
+Niin päästiin alkuun. Puhelu sukeutui. Pastori johti vähä vähällä siihen
+arkaan asiaan ja niin kiertoteitse siihen päästyänsä nyt jo selitteli.
+
+»Ja mitä nyt taas minun viisauteeni tulee, niin...»
+
+Sanat puuttuivat. Nöyränä, kristityn alistuvaisuudella, vakavalla
+mielellä hän, loukkaantuneena jo sai jatketuksi:
+
+»Kiitän taivaallista Isää ja ... jos Hän ei olisikaan minulle antanut
+viisautta, niin paljon kuin niille...»
+
+Pistellä hän jo tahtoi, vaikka tekeytyi nöyräksi:
+
+... »niille, jotka...» tapaili hän salaisella ilkeydellä ja jatkoi ihan
+myrkyllisesti: »jotka maallisella viisaudellansa ylpeilevät.»
+
+Aivan hän kuin huokasi hurskaasti.
+
+... »ylpeilevät ja...» jatkoi hän hartaana kuuntelevalle Sakarille,
+sitte ihan yhtäkkiä pistävästi töksäisten:
+
+»Niin... Ylpeilevät!... Viisaudellaan, jotka ylpeilevät», hän milteipä
+jo juonitteli. Mutta kun hän sen juonittelunsa lopuksi aivan
+voitonilolla heittäytyi keinutuolin selkämystä vastaan rennommaksi ja
+alkoi, kuin maailman pilkasta muka välittämätön ollakseen, soutaa,
+rupesikin Sakari häntä lohduttamaan, vakuuttaen aivan varmasti.
+
+»Ei... ei tarvitse sinun surra sillä... Ei ole sinulle viisautta liiaksi
+lykätty.»
+
+Pöndisen pani sanattomaksi. Kasvoilla jumalan miehen hurskas rauha,
+jatkoi Sakari, mairitteli:
+
+»Koko seurakunta tietää että sinun päässäsi ei ole liikaa porsasta
+pahnassa.»
+
+Ei liikaa viisautta. Neuvoton Pöndinen katsoi kuin silmät älyttöminä.
+Mutta opetuslapsi jatkoi:
+
+»Ja papinvaalissa on päätettykin, että äänet annetaan sen hyväksi, jonka
+päässä on virheetön pahnaporsas.»
+
+Siis hänet on jo päätetty vaalissa syrjäyttää! Niin väärin käsitti
+Pöndinen Sakarin puheen. Pakostakin täytyi yskähdellä. Matrikkelin
+mukaan on seurakunnassa tuloja 10.973 markkaa, mutta todellisuudessa
+enemmän ja juuri Sakari oli -- Jumalan jälkeen -- ollut hänen suurin
+toivonsa!
+
+Herra-avita! Pöndinen ihan huokasi. Toropaisen poikarehvana työntyi
+lopultakin kansliaan, pysähtyi ihan ovenpielekseen, kokien siinä
+ovipielessään pitkähihaisella kädellään ottaa hattua päästään ja
+ilmoitti tervehdykseksi:
+
+»Se meidän mökkiläisen leski kuoli... Isä käski papinkirjaan merkitä!»
+
+Siinä oli toki hieman huoahdusaikaa Pöndiselle. Hän merkitsi lesken
+kuolleeksi ja ilmoitti pojalle:
+
+»Hyvä on.»
+
+»Ka» tapasi poika, erehtyi pulassansa niin että käväsi sylkemässä
+sylkiastiaan ja poistuessaan hihat pitkinä ilmoitti vasta ovesta ulos
+päästessään jäähyväisensä:
+
+»Hyvästi!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Uusi selittely, sillä pastori koki puolustaa kipeintä kohtaansa,
+suurinta aarrettansa: maallista viisautta, joka tässä tapauksessa jo
+kirkollismatrikkelissakin oli arvioitu 10.973 markaksi vuodessa. Mutta
+Sakari Kolistaja vain mairitellessaan kehasi omaansa ja väitti että ei
+Pöndisellä ole viisautta liiaksi.
+
+»Levollinen saat olla siinä suhteessa sielusi puolesta», todisti hän.
+
+Aivan jo suututti. Kinattiin ihan, ei tosin Sakari, vaan Pöndinen. Hänet
+oli nyt viisautensa pettänyt: erehdyttänyt väärin ymmärtämään ja vieläpä
+juuri silloin, kun hän sitä samaista vihaamaansa viisauttansa nyt
+Sakarin edessä puolusti. Ei ollut hän siis syyttä sitä vastaan
+saarnannut.
+
+»Kiitä Herraa, että pahnasi on siitä pahasta tyhjä!» todisti hänelle
+Herran mies Sakari. Ihan se tuntui ilkkuvan. Tulipunaisena nousi jo
+pastori ja tiukkasi äreästi:
+
+»Mutta kuinka isäntä voi...?»
+
+Ja äkkiä hän alkoi kuohuksissaan astella huoneessa, ja todistellakseen,
+ettei hän mikään tuhma ja hullu ole, selitti kiivaasti:
+
+»Minä olen kyennyt suorittamaan papintutkinnon ja...»
+
+Hän kiihtyi selittelemään miten korkeilla arvolauseilla hän ne vielä on
+suorittanut. Selittikin oikein, ainoastaan yhden arvolauseen valehteli
+suuremmaksi.
+
+»No ... noo!» tarttui Sakari vain merkitsevänä ja jatkoi hyvittelyä,
+tenäten:
+
+»Ne ovat pieniä, ne, siihen isoon pääviisauteen verrattuna.»
+
+Ilmiriitaan oli pappi jo langeta. Voi hän toki hillitä itseänsä sen
+verran, että alkoi puhua papillisesti, juhlallisesti. Solvaajan
+kauheutta selittääksensä hän äkkiä lähti aivan raamatusta, alkaen
+teennäisen rauhallisesti:
+
+»Oli kerran mies, joka...»
+
+Ihan raamatullisella mielen varmuudella hän lähti. Parannukseen hän
+sillä salatulla juonittelulla koki herjaajaa johtaa, jatkaen:
+
+... »joka tahtoi lähimmäistänsä solvata, ja...» yskähteli hän. Mutta kun
+hän ehti johtua siihen kipeään kohtaan: viisausasiaan, niin tenäsi
+Sakari sittenkin sitä omaansa ja vakuutti, että turhia ovat kaikki
+vakuutukset; Sakari näet vain oikasi, tenäsi:
+
+»Se mies on mies ... se joka lähimmäistään solvasi, mutta... Ei se
+pastorin viisaus hänen synnistään lisäänny.»
+
+Herrasiunaa! Pastori Pöndisestä tuntui kuin olisi Herra hänet hylännyt
+pilkkaajan käsiin.
+
+Ja Sakari ihan vielä todisti:
+
+»Minä olen suorapuheinen mies... En minä totuutta, niinkuin kissa kerää
+kierrä.»
+
+Mutta onneksi oli toki renki Tuomas lopultakin herännyt. Unentuhjakassa
+työntyi hän ovesta, hattu jotenkuten päässä, pyyhki hihalla suunsa,
+jonka pielessä vielä näkyi herkullisen unen vesi, ja pysähtyi aivan
+ovipieleen, sekä kysyi, mihin työhön hänen nyt on mentävä, selittäen:
+
+»Kun pastori jo kerran on isännänvaalissa talossa...»
+
+Ja samalla työntyi toisesta ovesta rouva, joka oli tuskaisena kuunnellut
+avaimen reiästä ja tuli nyt avuksi. Yritti hän Sakarille jo puhuakin,
+mutta tämä ehti ennen ja selitti:
+
+»Tää pastori tässä tahtoo sanoa, että hän on viisaudella pilattu
+niinkuin me seurakunnan muutkin syntiset, mutta minä hänelle tässä
+selvän totuuden syötin.»
+
+
+
+
+KOLMAS SANAKOLINA
+
+
+Tuomaan ja rouva Amalian tulo oli sotkenut asian niin, että Sakari
+Kolistaja joutui lupakirjoinensa ilman enempiä taipaleelle. Ruustinnakin
+sitä lähtöä siinä kun vielä hoputti, niin ei pastorikaan voinut enää
+jatkaa. Tyytyväisenä polki Sakari nyt saarnamaitansa kohti.
+
+Jäähyväisiä sanomatta hän oli kotoansa poistunut ja jo nyt hätäili hänen
+vaimonsa. Hän etsi miestänsä jo kylänväen avulla lähimetsistä. Hulluna
+hän luuli ukon karanneen ja hälinä oli sen johdosta kylässä yleinen.
+Ruununmiesten apua jo ajateltiin pyytää. Nehän ne voivat paremmin
+kauvempaakin etsiä.
+
+»Otappas ja pistä viisaan miehen päähän semmoinen hulluus! Uskoa
+olevansa liika viisas!» Niin siunailtiin ja valiteltiin.
+
+Mutta rauhallisena vaelsi Sakari Kolistaja saarnaseuduillensa. Toiseen
+seurakuntaan, sinne, josta tämä uusi pappi Pöndinen oli tullut, oli
+samainen pappi hänet ohjannut. Siellähän olikin kansa vielä enimmäkseen
+surutonta ja Sakari Kolistajan kautta oli hän nyt aikonut sinnekin
+kylvää tämän vanhurskautuneiden uskonsuunnan siemenen. Edeltäpäin oli
+hän sikäläistä kansaa jo valmistanut Sakarin tulolle.
+
+»Hän on viisas ja toimelias mies Herran viinamäessä», oli hän siitä
+niille jo selitellyt.
+
+Ei ihme, että Sakarin viisauden maine oli suuri jo silloin, kun hän
+seurakuntaan saapui.
+
+Mutta hänen vaimoansa kehoittivat sukulaiset kiireesti ryhtymään
+vaatimaan oikeudessa Sakaria holhouksen alaiseksi. Eikä syyttä. Voi
+vielä, selittivät sukulaiset, hulluudessaan myödä tai muuten menettää
+talon. Puhuivatpa toiset jo siitäkin, että vaimo saa miehestänsä
+laillisen eron silloin, kun mies on tullut hulluksi. Vaimoparan pää oli
+jo ihan sekaisin ja hän oli hermostuksissaan valmis ryhtymään vaikka
+mihin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pappilassa oli oikeastaan Sakarin käynti särkenyt koko kihlajaisonnen.
+Sekä pastori, että rouva hermostuivat hermostumistaan sitä mukaa, kun
+kokivat kiusallista mielialaansa toisiltansa salata. Seurakunta oli
+papin palkalla kahdentoistatuhannenkin arvoinen, vaikka matrikkeli
+osoitti vajaan yksitoista, eikä rouva Amalia olisi muutenkaan tahtonut
+muuttaa toiseen seurakuntaan.
+
+Ja ilkeintä ja kiusallista asiassa oli juuri se, että pastorista on
+seurakuntalaisten keskuuteen levinnyt se ajatus, että hän muka on tuhma.
+Jos nyt vielä sanottaisi, että hän on huono saarnamies, niin ei se niin
+loukkaavaa ja kiusallista olisi, mutta panna miehen viisaus epäilyksen
+alaiseksi...
+
+Ei. Ei sitä jaksanut kumpikaan tyynesti sulattaa. Ja sitte vielä Amalian
+kuullen! Hermostuneena yski ja yritteli jos mitä pastori ja Amalia
+touhusi aivan pää sekaisin, kiihtyneenä, kuumeisena. Oli pastori jo
+yrittänyt puhuakin, mutta ei siitä tullut mitään. Hermostuneena
+seisahtui hän nytkin akkunasta katsomaan. Se vanha ruuna siellä nyt
+lähti liikkeelle. Torkuksissa kävellä kopsi se ruokakellon patsaiden
+luo. Kellon nuora riippui siinä pitkänä, laiskana. Aluksi aikoi ruuna
+kuovaista kuvettaan, jossa joku kärpänen syyhytti, mutta laiskotti niin,
+ettei sitä viitsinyt. Sen sijaan hapasi se huulillaan kertasen
+kellonnuoraa. Sen hapuileminen tuo kun oli mukavampaa, helpompaa kuin
+kupeen kuopaisu, jota tehdessä olisi pitänyt kääntää päätä. Nuoraa
+hapaistessa kilahti ruokakello hieman, tuskin kuuluvasti, ja
+välinpitämättömänä ja laiskana lähti ruuna astua kapsuttamaan
+syöttömaata kohti.
+
+Amalia koki neuloa sukkaa, mutta hermostui.
+
+»Mitä sinä Ruudolf katsot?» hän jo aivan kuin kiihtyneenä kysyi.
+
+»Jaa...» tapaili pappi. Ei hän viitsinyt sanoa, että tarkkasi ruunan
+omituisia eleitä.
+
+Ja hermostuneena meni ruustinna toisesta akkunasta katsomaan.
+Koiranpenikka vekkuli siellä pihamaalla terhensi kissalle, joka laiskana
+nuoli käpäliään ja pesi silmiään. Se hypähteli, haukahteli iloisena.
+Isot korvat lupsahtelivat kuin mitkäkin.
+
+»Nal-le!... Nal-le hoi!» kiihtyi ruustinna jo torumaan penikkaa ja
+koputti sille akkunaan. Ei se näkynyt kuulevankaan. Yhä jännittyneemmin
+seurasi hermostunut rouva sen menoa. Aivan varmasti se kissa lopulta
+sähähtää ja repäisee siltä silmät.
+
+»Nyt... Nyt... Nyt se repäisee ja sylkäisee!» tuskaili hän pastorille:
+
+»Ruudolf... Rakas Ruudolf!»
+
+Jo silloin sähähtikin kissa äkkiä, raapaisi penikan silmiä ja kiipesi
+sitä samaa vauhtia aivan kuin nuoli lyhtypatsaan päähän, köyristyi
+siellä vihaisesti, ja jäi häntä pörhöllään istua kököttämään patsaan
+päähän, tuijottaen vihaisesti penikkaan, joka uikuttaen juosta
+lupsutteli keittiöön, valittaakseen siellä vaivojansa.
+
+»Herrasiunaa!» päivitteli kiihtynyt ruustinna ja pyöritteli keittiöön.
+Sinne saapuikin nyt piika Liisa heinämaalta hikisenä, huivi myssynä
+päässä ja rouva alkoi hänelle juonitella:
+
+»Kuinka Liisa voi tuolla tavalla unohtaa tehtävänsä! Nalle-raukastakaan
+ei pidä tuon parempaa huolta...»
+
+Liisa oudostui. Mitähän ihmettä se rouva tuolla tavalla! Mutta rouva
+hyvitteli penikkaa ja jatkoi juonitteluansa. Hiljakseen kiihtyi
+sananvaihto.
+
+»Lii-sa!» koveni jo rouva, mutta toinen vain tiukkeni.
+
+»On tässä muutakin tehtävää kuin koirien kanssa juosta!» ynseili hän jo
+vastaan.
+
+»Lii-sa!» varoitti ruustinna yhä, mutta vihaisena sysäsi Liisa kattilaa
+ja murisi yhä ynseämpänä:
+
+»Sillä ihmisiä ne ovat palvelijatkin... Ei niitä ihan iltikseen haukkua
+tarvitse...»
+
+Hepokaisen eukko toki tuli ukkoinensa. Toi, näkyi, lapsen kastettavaksi.
+Se keskeytti riidan sillä jumalaiseksi tekeytyen alkoi rouva kysellä
+eukolta lapsen ikää ja ukko vastaili, tökersi vaimonsa puolesta.
+
+»Ka siinähän se ... tässä heinänteon alussa ... saatiin...»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli jo illaksi kallistumassa. Ulkonakin oli sama omituinen kesäpäivän
+hiljaisuus. Viirinsalko venyttäytyi korkeuteen, seisten siinä, tojottaen
+niin omituisen, yksinäisen näköisenä.
+
+Ja sama hiljaisuus oli huoneissakin. Ruustinna oli keittänyt kahvit,
+mutta ei tuo senkään juominen nyt tuntunut entiseltä. Paksussa
+pumpulimyssyssä kykötti pannu pöydällä ja hermostuneena neuloi ruustinna
+sukkaa. Silloin tällöin sieppasi hän puikolla silmän niin kiivaasti kuin
+nälkäinen kana ohranjyvän, ja huoneessa oli niin hiljaista, että joskus
+ihan selvästi erotti sukkapuikkojen kilinän. Pastori käveli, yskähteli
+neuvottomana. Hermostunut ruustinna koki hillitä mieltään neulonnan
+kiireellä.
+
+Äkkiä kapsahti kissa pöydälle, pannunmyssyn viereen, köykistäytyi ja
+naukasi kermaa anoen.
+
+»As!» äsähti sille rouva, sieppasi sen pöydältä ja ihan viskasi
+lattialle.
+
+Mutta silloin työntyivät toki piiat keittiöön. Nyt ei rouva enää voinut
+pidättäytyä, vaan riensi niille juonittelemaan. Olivat, näet, rannassa
+pakanneet pestyt pyykkivaatteet lihavan rovasti-vainajan paitaan ja
+housuihin ja kantaneet niissä kotiin. Paita pullotti siinä muhkeana kuin
+iso jauhokuli ja housut kuin mitkäkin näkemykset.
+
+Siitä hän riiteli ja torui. Sukeutui taas tiukka sananvaihto.
+Tulipunaisena palasi rouva lopulta huoneeseensa. Mutta illalla, kun hän
+oli hyvääyötä sanoessaan suudellut pastoria hellästi, ja istui jo yksin
+makuuhuoneessansa, itki hän katkerasti. Samaan aikaan seisoi pastori
+oman makuuhuoneensa avonaisessa akkunassa ja tuijotti hiljaiseen
+kesäiseen yöhön. Jossain vilahti yölepakon hiljainen siipi. Viirinsalko
+seisoi yhä yksinäisenä ja ruispellosta kuului ruisrääkän tasainen
+kurnutus. Häntä painosti. Ajatukset turtuivat. Täytyi kertanen yskähtää
+ja sitte jatkoi hän ennallansa, tuijottaen hiljaiseen, yksinäiseen,
+lämpöiseen kesäyöhön. Ajatuksistaan hän heräsi vasta silloin, kun rupesi
+hieman syyhyttämään oikean jalan yläsäärtä.
+
+Mutta reittänsä syyhäytettyään hän ikäänkuin virkosi, turvautui
+viisauteensa; ryhtyi mietiskelemään miten oikaista ne näin vaalin edellä
+kamalat luulot, että hän muka ei olisi viisas, vaan tuhma. Hän istahti
+keinutuoliin pöydän ääreen ja koki miettiä. Pöydälle oli morsian
+varannut häntä varten yöksi aimo tertun viinirypäleitä. Niiden vieressä
+oli kaupungista lukkarin tuoma iso paketti rippileipiä. Hän maistoi
+vuoroon yhtä, vuoroon toista, alkoi rauhoittua, unohti asiankin. Söi
+vain, maiskutteli namusiansa, kunnes yö painui ihan syväksi ja uni alkoi
+painostaa.
+
+Hän riisuutui, ripusti sukkansa pellinnuoraan. Tuolille, sängyn viereen,
+huomasi hän nyt morsiamensa varustaneen hänelle rovasti-vainajan sukat.
+Oli pesuvaatteita tarkastaessaan huomannut, että pastorin sukat ovat
+kantapäistä rikki. Pöndinen tarkasti sukat. Ihan ne olivat kuin Herran
+lahja. Rauhallisesti toimitti hän maatamenon edelliset menonsa, kääntyi
+vuoteessa päin seinään, selin huoneeseen ja nukkui Herran turviin,
+sikeästi ja raskaasti kuin märkä hirsi.
+
+
+
+
+NELJÄS SANAKOLINA
+
+
+Siinä pitäjässä, johon Sakari Kolistaja nyt saarnamatkallaan vaelsi, oli
+jo ajanmukainen mielisairaala. Tähän asti oli sitä hoitanut yksin
+naishoitaja, Eulaliina, mutta nyt, potilaiden lisääntyessä, oli päätetty
+hänen avukseen ottaa mieshoitajakin. Juuri tämän Eulaliinan toimeksi oli
+pastori Pöndinen jättänyt Sakari Kolistajan vastaanoton ja avustamisen.
+
+Ja uskollisesti se Eulaliina asioita valmistikin ja Sakaria odotti.
+Kahdestakin syystä hän oli altis. Ensiksikin hän oli aikoinaan kiintynyt
+pastori Pöndiseen, tullut hänen opetuslapsekseen ja halusi nytkin häntä
+uskollisesti palvella. Pastori Pöndinen oli näet täällä apulaispappina
+ollessansa lainaillut velkojensa maksuksi Eulaliinalta, jolla oli pikku
+säästöjä.
+
+Ja juuri se seikka oli saanut Eulaliinan Pöndisen uskonoppiin erityisen
+mielistymään. Ei niin, että pastori Pöndinen olisi ollut
+epäritarillinen, kosinut ja pettänyt. Päinvastoin. Hän oli kyllä puhunut
+avioliitosta yleensä, mutta myös _ainoastaan_ yleensä, s.o.: oli vain
+selittänyt, että niin kalliissa asiassa, kuin avioliitossa on
+alistuttava Jumalan johtoon. Jumalan on annettava määrätä aika ja
+toimittaa puolison valinta. Mutta hän oli toivonut Eulaliinan
+ymmärtävän, että hän puhuu sitä ainoastaan papillista velvollisuuttaan
+täyttäen, valistaakseen ja lohduttaakseen.
+
+Ja sitte myöhemmin, kerran velan korkoja maksaessaan, oli hän jatkanut.
+Oli puhunut apostoli Paavalista, miten hänkin hillitsi itsensä ja pysyi
+naimattomana, voidakseen kokonaan antautua ja pyhittäytyä Herralle, ja
+miten Vapahtajakin käskee luopumaan vaimosta ja lapsista, pellosta,
+karjasta ja kaikesta.
+
+Ja Eulaliina oli alistunut, odotteli nöyränä korkojansa ja toimi nyt
+Pöndisen asian takia Sakarin vastaanottoa ja työmaata valmistellen. Ja
+hän toimikin nyt suurella hartaudella, sillä miten olikaan, oli hän
+alkanut johtokunnalle puhua siitä, että tuoksi aiotuksi mieshoitajaksi
+pyydettäisiin tulossa olevaa saarnamies Sakaria. Olihan pastori siitä
+puhunut niin paljon hyvää, ja -- toinenkin syy pani Eulaliinan siitä
+asiasta huolehtimaan.
+
+Hän olisi nimittäin mielellänsä mennyt naimisiin, mutta ei ollut
+onnistunut saamaan miestä, koska hänellä oli nenässä hyvin ruma syylä ja
+leuvassa muutamia partakarvoja. Sen pitäjän miehet eivät näet pitäneet
+naisista joiden nenässä oli ruma syylä.
+
+Sillä miten hän, Eulaliina näet lie erehtynytkin otaksumaan, että Sakari
+on naimaton mies. Mutta niinhän ne yleensä saarnamiehet olivat.
+Varakkaiden leskien ja vanhojen neitojen hurskaassa seurassa ne yleensä
+oleksivat ja olihan moni muukin nainen tässäkin pitäjässä saanut
+saarnamiehestä ikuisen elämäntoverin.
+
+Eikä johtokuntakaan ollut asiaa vastaan. Sekin luotti kyllä pastorin
+hyvään suositukseen ja niin oli asia miltei kuin aivan itsestään
+päätetty jo ennen Sakarin tuloa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli kuuma, tyyni kesäpäivä, kun Sakari jo siellä seurakuntansa
+rajamailla yksinänsä taivalsi. Hän oli oikaissut matkaa, kulkien
+metsäpolkua. Polun varrella oikutteli purontapainen tuhansissa mutkissa,
+mutta ei tuossa siinäkään ollut nyt vettä muuta kuin nimeksi. Siellä
+täällä lirahteli se hiljaa kesäpäivän tyyneydessä, mutta toisin paikoin
+oli ihan kuiva.
+
+Ja kuumaa nyt oli ja hiottavaa. Selvät ukkosen oireet olivat ilmassa.
+Ainoastaan sisilisko kahahti kertasen kuivissa viimevuotisissa lehdissä.
+Sakari pysähtyi sitä tarkkaamaan. Nyt se oli aivan liikkumatta ja katsoa
+tuijotti Sakariin isoilla silmillänsä. Sakaria se huvitti. Hän alkoi
+katsoa vastaan ja puheli sisiliskolle:
+
+»Paistetaanpas särkeä!»
+
+Ja hän tarrasi sisiliskoon silmin; »paistoi särkeä». Kumpikohan nyt
+ensin lakkaa ja jättää voiton vastustajalle, uhitteli hän. Paikalle
+saapui Tippurisen veltto, lähes aikamies poika, yllä hyvin lihavan
+isänsä nuttu. Se kysyi mitä Sakari katsoo. Sukeutui puhelu.
+Saarnamiehenä puhui Sakari sisiliskon johdosta raamatun lohikäärmeistä
+ja kysyi pojalta.
+
+»Pelkäisitkö sitä?»
+
+»En minä lohikäärmeitä pelkää», vastaili poika-vetkale ihan tosissaan,
+mutta samalla kehasi:
+
+»Mutta tuota Horttanaisen isoa härkää pelkäisi vaikka kuka! Se syötävä
+on niin vihainen.»
+
+Mutta sitä ei Sakari myöntänyt. Raamatun miehenä hän heti tiukkasi, että
+jos ken Herraan luottaa, hän ei jalopeuraakaan pelkää. Sukeutui
+väittely, väittelystä kina.
+
+»Jalopeuraa!» ynseili laiska poika, kaivellen ison nuttunsa taskusta
+tupakkaa. Nyt tiukkasi hän jo tosissaan vastaan:
+
+»Mutta Horttanaisen härkää vain pelkäisi! Sekin, joka vaikka minkä
+turvissa istuisi.»
+
+»Poika hoi!» kiivastui Sakari moisesta jumalattomuudesta. Herran pilkkaa
+tuo moinen on. Hän ryhtyi selittämään miten vahva turva Herra on. Hän
+tenäsi:
+
+»Herran turva on niinkuin iso honka... Sen latvaan kun kerran kiipeät
+härkää pakoon, niin et tarvitse pelätä vaikka härkä miten möyryäisi.»
+
+»Elä kinaa!» kiivastui lopulta jo poika. Sakarikin varustautui jo
+riitelemään hurskaan asiansa puolesta, mutta tuskin sai suun vuoroa.
+
+»Iso honka!... Paholainen!» suuttui jo poika ja, kuin halveksuen,
+ynseili:
+
+»Et siellä hongan latvassa syömättä kuitenkaan montakaan viikkoa
+kykkisi... Jos sinulla siellä kerran on maha kaikkine nykyaikaisine
+suurine vaatimuksineen mukanasi...»
+
+Tosi tora. Riideltiin ihan rehdisti. Lopulla Sakari pojalle ynseili ja
+halveksui:
+
+»Sinulla, poika kuule, on päässä liiat kehrinpuut kierimässä...
+
+»Häh?»
+
+»Niin, jotta sinä olet liika viisas!» haukkui Sakari.
+
+»Paholaisen hongan kolistaja!» kiivastui poika moisesta loukkauksesta,
+kiroili, haukkui ja lähti astua vetkottamaan, pannen uhallakin ilkeäksi
+lauluksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta edelleen vaelsi Sakari. Kesäiset metsiköt ja maisemat vaihtelivat
+ihanina, rauhallisina kuin ohi vaeltavat neitoset. Viidakon jälkeen
+avautui aho, sen jälkeen tuli koivikko, jonka puunrungot paistoivat
+lumivalkeina. Jänis syödä puputteli ruohoa ja oksalta katseli sitä
+pörhöhäntäinen orava, kuin olisi aikonut kävyllä viskata.
+
+Niin saapui hän lopulta taas tielle. Ukkospilvi alkoi kohota pelottavan
+synkkänä ja mustana. Kaikki vaikeni.
+
+Ja siinä tienvarrella, aidatulla kentällä seisoikin se Tippurisen pojan
+ennustama Horttanaisen kamalan iso ja vihainen härkä aivan yksinään. Se
+seisoi aivan liikkumattomana ja katsoa muljotti uhkaavasti. Sakari
+kiintyi sen mahtavaa muljotusta tarkkaamaan. Se huvitti vieläkin enemmän
+kuin äskeinen sisilisko. Näytti kuin olisi härkä pannut uhman uhmaa
+vastaan; sitä mukaa kuin ukkospilvi paisui ja kokosi voimia iskuun,
+mullisti myös härkä silmiänsä yhä uhmaavammin. Ei liikauttanut
+häntäänsäkään. Sakarilta pääsi jo mitä herttaisin nauru.
+
+Ja sitä mukaa muuttui koko luonto ikäänkuin tuon näyn taustaksi.
+Loitompana puhalsi jo ukkosen edellä omituinen salainen tuuli. Siellä
+rannalla kuivuivat nuoralla jonkun pyykit. Tuuli pakkautui isoon naisen
+paitaan ja pullisti sen ihan mahtavaksi näyksi. Varsinkin paidan mahan
+kohta kelletti siellä ilmassa keinuksissa isommoisena taivasta kohti.
+
+Ja yhä sitä mukaa paisui ja pullistui pilvi ja mullistuivat härän
+silmät. Isku valmistui. Sakari nauroi näylle kuin katketaksensa.
+
+Mutta silloin jyrähti äkkiä ukkonen niin, että taivaat repesivät. Härkä
+puhahti, hyppäsi aivan kohoksi ja häntä ojona syöksyi sitä kyytiä aitaa
+vastaan ja tielle. Aita rusahti. Aikamoinen kappale siitä tarttui härän
+sarviin ja semmoinen kantamus sarvissa syöksyi se tielle. Sakari älähti
+ja alkoi sitä suoraa painaa tietä pitkin härkää pakoon, minkä kintuista
+pääsi. Härkä tuntui seuraavan aivan kintereillä, ainakin tien levyinen
+kappale aitaa sarvissa. Elämä ja henki tuntui olevan kysymyksessä.
+
+Ja eteen osui vielä iso sikalauma. Se säikähti Sakarin julmaa tuloa ja
+syöksyi puhaltaen painamaan edellä pakoon. Eräässä paikassa oli olkia
+tiellä. Muuan iso sika oli kauhusta niin sekaisin, että siinä menon
+kiivaudessa sieppasi niitä aimo tukun suuhunsa. Kuin pitkät viikset
+törröttivät olet sen suussa ja yhä hurjempaa vauhtia painettiin
+edelleen.
+
+Omituista! Kauhusta sekaisin joutunut Sakari kiroili sioille. Ne
+tuntuivat olevan hänen tiellänsä, estävän pakoa. Aivan irvellä ikenin
+painoi hän päästäksensä edelle, mutta turhaan. Kauhistunut sikalauma
+lisäsi vain vauhtia. Ukkonen räjähteli kamalasti, mutta sadetta ei vielä
+ollut.
+
+Ja taas osui olkia olemaan tiellä. Toinen sika siinä kauhusta
+pökerryksissä yritti siepata niitä suuhunsa. Tottakai se kuului asiaan,
+koskapa toisellakin sialla oli.
+
+Mutta yrittäessään siinä menon kiivaudessa siepata, ei sika jaksanutkaan
+vauhtiaan sopivasti hallita ja niinpä siepatessaan tupertuikin kumoon ja
+menon vauhdilla syöksyi vesiseen ojaan. Toiset jatkoivat hurjaa
+menoansa. Ojaan pudonnut sika älähti pudotessaan, kömpi sitte ylös ja
+lähti surkeasti vingahdellen juosta painamaan toisten jälestä.
+
+Ukkonen jyrähteli hirmuisesti. Saavuttiin Tiilikaisen mökille. Mökin
+edessä teki tie äkkimutkan, joten mökki jäi suoraan tien eteen.
+Kauhuissaan syöksyi sika joukko vajaan, mutta Sakari painoi suoraan
+mökkiä kohti. Tikapuut siinä olivat aivan suoraan edessä. Liika
+viisaalle ja hullulle omituisella ketteryydellä ravasi hän suoraan
+tikapuita myöten mökin katolle nopeasti kuin kissa patsaan päähän. Vasta
+savutorven suojaan päästyänsä uskalsi hän taakseen katsahtaa. Härkää ei
+näkynyt, mutta kai se oli siellä räystään alla peitossa. Samassa alkoi
+raju ukkossade tulvia ihan virtanaan.
+
+Mutta härkä oli jo karistanut aidan sarvistansa ja möyrysi siellä
+kentällä vihaisena. Suututti se sitäkin tämä ukkonen. Sisua täynnä kuopi
+se maata, puhalteli vihaisesti ja koki puskea kantoa kumoon.
+
+Mutta ihmeissään oli Tiilikaisenkin mökin väki. Vasta sateen tauottua
+onnistui heidän saada Sakari uskomaan, ettei härkää ole räystään alla.
+Läpimärkänä laskeutui Sakari katolta. Mökin väki siunaili ja Sakari koki
+selitellä asiaansa ja vaivojansa.
+
+»Omituinen mies!» ihmetteli mökin väki Sakarin lähdettyä taas
+taipaleelle.
+
+Mutta matkalla poikkesi Sakari välipitäjän kirkkoon. Pappi saarnasi
+siitä, miten ihmisen on »luovuttava pellosta ja karjasta, vaimosta ja
+lapsista Minun nimeni tähden». Voimallisesti julisti hän, että, »joka
+kätensä auraan laskee ja taaksensa katsoo, ei se ole vielä sovelias».
+
+Se sattui Sakariin. Hänkin päätti nyt luopua vaimostansakin ja elää
+yksin asiallensa. Hänestä tuntui oitis, ettei hänellä enää vaimoa
+olekaan. Ero siitä on tullut ja hän on nyt vapaa kuten muinoin
+poika-miehenä ollessansa. Apostoli Paavalinkin hän muisti. Poika-miehenä
+tuo sekin oli aikoinaan lähetysmatkallaan samonnut ja saarnannut ja
+pyhästi hänkin nyt lupasi, ei enää koskaan katsovansa vaimon päälle
+himoitaksensa häntä.
+
+
+
+
+VIIDES SANAKOLINA
+
+
+Hän oli jo saapunut seurakuntaansa. Kohta sen rajalla oli hän alkanut
+toimintansa viisautta vastaan. Ei hän vielä julkisesti saarnannut, vaan
+puhutteli vain yksityisiä, koki niitä ohjata kahdenkeskisellä puhelulla.
+
+Samassa aikeessa päätti hän poiketa Jussi Punnitun mökkiin, Sanalla
+neuvomaan ja lohduttamaan. Kartanolla hyökkäsi häntä vastaan äkäinen,
+kissan kanssa tapellessaan vihastunut mökin koira. Mutta Sakariapa
+sattuikin huvittamaan koiran ylettömän tuuheaksi pörhistetty häntä. Hän
+alkoi koiraa mairitella ja pyydellä. Koira joutui ymmälle, sotkeutui
+vihassansa, aivan kuin nolostui, kuopasi nolouttansa peittääkseen joskus
+maata käpälällä ja haukahti kertasen, noin vain, ja lopulta lähti,
+juosta nulkutti nolona pois ja Sakari varustautui jo tupaan työntymään.
+Huomasi toki sitä ennen uteliaana kurkistaa kivijalan reiästä tuvan
+sillan alle, jonne kissa oli tappelun lopussa piiloon pujahtanut. Kissa
+sähähti reiästä, sylkäsi ja irvisti vihaisesti, kuin valmiina hyppäämään
+Sakarin silmille. Sakari suuttui, kirosi, sylkäisi vastaan, reiässä
+irvistävän äkäisen kissan silmille, niistäytyi, pyyhki suunsa ja niin
+työntyi mökkiin alkaaksensa lohduttamistyönsä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kotosalla se mökin väki, eukko ja mies, olikin. Itseään Jussi Punnittua
+pidettiin yhtenä pitäjän tuhmimmista. Tuhmaksi Jussiksi häntä jotkut
+haukkuivatkin. Sakari nyt siinä jo puhutteli, mutta mies tuntui aivan
+suruttomalta. Auraa vain korjaili, tupakoida tuhersi ja puheli noin
+vain. Tuntematon kulkija tämä Sakari hänelle, kuten kaikille muillekin
+näillä main olikin.
+
+Mutta parastansa koki Sakari. Hän meni jo asiansa ytimeen, tiedustaen
+mieheltä äkkiä:
+
+»Entäs... Mitenkä on sinunkin viisautesi laita?»
+
+Auraansa vain Jussi tarkkasi. Ihan oli kokonaan työnsä tuherrukseen
+kiintynyt.
+
+»Niin jotta onko sinulla viisautta liiaksi?» selvensi Sakari
+odotettuansa.
+
+Vaimo toki siinä leipoessaan nyt miehensä puolesta arveli:
+
+»Kellähän tuota sitäkään värkkiä tässä liiaksi olisi... Köyhissä
+olopahoissa.»
+
+Mutta nyt oli Jussi Punnittu itsekin jo asiaan herännyt ja siinä
+työntouhussa kysäsi.
+
+»Viisautta tätä», tapaili hän.
+
+Savut piti välillä lopauttaa. Nyt hän selitteli:
+
+»Niin jotta sitä viisautta, eli päävärkkiä, tarkoitan, on kullakin ihan
+paraiksi.»
+
+Hän tuhersi, sihtasi auraa, jatkoi:
+
+»Niinkuin nyt rikkautta ja rahaa. Jokainen luulee sitä saaneensa liika
+vähän ja nurkuu Herraa vastaan...»
+
+Suorassa se näkyi olevan. Nyt hän selitti:
+
+»Mutta tätä viisautta! Sitä on jokainen saanut niin kylliksi että... Ei
+kukaan valita saaneensa sitä Herralta liika vähän.»
+
+Hän takoi jotain auran naulaa. Ilmeisiä suruttomia nämä olivat. Sakari
+alkoi jo hiljaa asiansa puolesta loukkautua.
+
+Ja niinpä alkoikin hän jo saarna-asiansa puolesta loukkautuneen
+katkeruudella hakea toraa. Äkkiä hän näet alkoi Maijalle jurnata,
+riidellä:
+
+»Sinä, Jussi Punnitun akka, kuule, elä kehu!»
+
+Maija höristi korviaan. Ei hän ymmärtänyt, mitä Sakari tällä tarkoitti.
+Mutta Sakari jatkoi, juonitteli:
+
+»Sinä, akka, kehut, että ei ole kenellekään annettu viisautta liikaa,
+mutta...»
+
+Aivan hän jo tosivihassa ja katkerana sitä juonitteli. Maija meni
+ymmälle:
+
+»Häh?... Niin että mitä se nyt tää vieras?» koki hän siinä leipoessaan,
+mutta entistäkin katkerampana tenäsi Sakari:
+
+»Elä ylpeile!... Elä ylpeile, kuule Punnitun akka!»
+
+Herrasiunaa! Hämillään tapaili Maija:
+
+»Mistä tää vieras nyt suuttui. Ei tässä kuka ylpeile...»
+
+Mutta turhaan. Yhäti katkeroittuen riiteli Sakari:
+
+»Se on suruttomuutta, kuule sinä Jussi Punnitun akka, se että ylpeilet,
+ettei liika viisaita ole!... Pirun hierin, kuule akka, sinun sielussasi
+häklättää!»
+
+Maija oli aivan leipomisensa keskeyttää.
+
+»Niin liika viisastako?» tapaili hän ymmällä. Mutta aivan kämmensyrjällä
+varoittaen tenäsi ja torasi vain Sakari:
+
+»Elä ... elä ... ylpeile!... Elä ylpeile ja sano, ettei liika viisasta
+ole, sillä...»
+
+Lopulta alkoi jo Maijakin moisesta kiihtyä ja valmistua riitelykuntoon.
+Sakari riiteli jo ihan liiankin äänekkäästi. Pian hän kaiken lopuksi
+yltyi vielä niin, että ihan korkealla äänellä julisti ja todisti
+itsestään:
+
+»Tässäkin on yksi liika viisas.»
+
+Ja aivan vanhurskaan äänellä hän ikäänkuin nöyrtyneenä, mutta samalla
+varmana todisti:
+
+»En häpeä maailman pilkankaan edessä rehellisesti tunnustaa suurta
+vikaani... Sitä jotta minulla on päässä liikavarvas, eli että olen liika
+viisas...»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta nyt puuttui toki Jussi Punnittu itse asiaan. Huomasi hän nyt jo
+lopullisesti Sakarin asiat ja siinä työssään hääriessään äkkiä
+kysäisikin:
+
+»Jaa, niin että liika viisasko olet?... Se tahtoo sanoa, oletko sinä
+hullu?»
+
+Mutta se oli Sakarille kuin neulanpisto. Hän hullu! Se oli verinen
+loukkaus. Aivan hän siitä pökertyi, ettei kyennyt yhtäkkiä suuttumaan,
+vaan oli vaiti, hautoi. Ei häntä oltu vielä koskaan loukattu näin
+verisesti.
+
+Hullu! Ei hän voinut sitä loukkausta anteeksi antaa. Punnittu jatkoi
+työtänsä. Vaiettiin.
+
+Mutta Sakari latautui nyt vihassaan itseään Jussi Punnittua varten. Ja
+kun hän oli valmistunut, ärähti hän Punnitulle yhtäkkiä vihaisen
+uhmaavana:
+
+»Elä kekkaa!»
+
+Ja kun Jussi Punnittu ei näyttänyt siitä mitään välittävän, vaan jatkoi
+vain työtänsä, niin ärtyi hän lopen ja äkkiä aivan karjasi:
+
+»Elä kekkaa, kuule!»
+
+»Jaa, että kekkaa?» Ja rauhallisena koki hän vain pysyttää
+piippunysäänsä tulessa. Sakari menetti malttinsa. Nyt hän riidellä
+tenäsi Punnitulle:
+
+»Kun Jaakopin kaivosta kerran loppui vesi niin ... Jordanista asti piti
+vetää juomavesikin, niin miten kävi?»
+
+Kumma mies! Sukeutui riita, sillä Maija oli aina riitelyvalmis. Riidan
+hengessä ynseili hän jo Sakarille:
+
+»Mistähän tuota sinäkin tiedät kaikki raamatun kaivo-asiat!»
+
+Kohta oltiin tositorassa. Kiihtynyt Maija leipoi niin, että takapuoli
+pyörähteli ja pyllähteli. Kuin halveksuen hän jatkoi, torasi:
+
+»Liika viisas!... Vaikka tokko lie päässäsi vingerporillisen vertaa sitä
+tavaraa!»
+
+Sakari yritti ihan kauhistua ja karjaisi, mutta Maija ehti ennen ja jo
+rähähti:
+
+»Sukkelaan lastaa siitä ne luuromusi niiden kahden kulkukojeesi varaan
+ja vie ne pellolle koko mökistä!»
+
+Siunaa ja varjele! Ja pois täytyikin Sakarin nyt lähteä. Reppu jo
+olalla, juonitteli hän toki vielä jäähyväisiksi Maijalle uhkaillen:
+
+»Mutta maltahan!... Maltahan, akka, kun Jordanin virrasta asti joudut
+juomavetesikin vetämään, niin...»
+
+Ja katkerana, loukkautuneena, painoi hän lakin syvemmälle päähänsä ja
+niin työntyi taas taipaleelle.
+
+Matkalla hän toki vähitellen alkoi rauhoittua, mutta ei sittenkään
+jaksanut unohtaa tämän Jussi Punnitun suruttoman väen veristä
+loukkausta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta ennenkuin jatkamme täytyy meidän selvyyden vuoksi heittää silmäys
+tämän samaisen pitäjän asioihin, jonka saarnaajaksi ja vaikuttavaksi
+henkilöksi Sakari oli jo alussa määrätty.
+
+Sen pitäjän vallesmanni Reinhold Kaksinainen, näet, aivan sairaloisen
+kiihkoisesti halusi päästä valtiopäiville. Siihen haluun oli
+luonnollisesti syynä se, että hänen enonsa oli arkkipiispa ja setä
+senaattori. Ei niiden arvolle sopinut että hän, sukulainen, on
+ainoastaan paljas vallesmanni.
+
+Ei. Niinpä olivatkin nuo sukulaiset ja muutkin hänelle vakuuttaneet,
+että jos hän pääsee valtiopäiville, tulee siten huomatuksi, niin
+hänelle, huonoista koulutodistuksistansa huolimatta on sedän ja enon
+avulla vallesmannista ruununvoudiksi pääsy yhtä helppo kuin kukolle
+hyppäys lattialta ruokakaukalon laidalle, ja ruununvoudista taas tulee
+väkisinkin senaattori, jos on kerran setä ja eno oikealla orrella.
+
+Ja yhtä hartaasti, jopa sairaloisesti odotti vallesmannin rouvakin tuota
+miehensä onnea. Hän oli aatelissukua, eikä hänen siis olisi sopinut
+sukulaistensakaan takia pelkän vallesmannin rouvana kuolla. Se
+senaattorin virka se oikeastaan kangasti sieltä valtiopäivämiestoimen
+takaa.
+
+Ja valtiopäivämiesvaalit olivat jo ihan tulossa. Vallesmanni oli myös
+mielisairaalan eli hullujenhuoneen johtokunnan jäsen. Kuultuaan, että
+tämä, hänelle tosin tuntematon, Sakari Kolistaja on tulossa saarnaamaan,
+oli hän heti päättänyt lyöttäytyä sen ystäväksi. Saarnaajillahan on
+suuri vaikutusvalta uskovaisiinsa vaaliasioissakin. Juuri siitä syystä
+oli hänkin heti suostunut johtajatar Eulaliinan ehdotukseen, että
+Sakaria pyydettäisiin mielisairaalan johtajaksi ilman hakemista. Hän
+sitä Sakarin pyytämistä oli sitte toisillekin johtokunnan jäsenille
+innokkaasti puolustanut ja jo virka-asemansa avullakin hän tietysti sai
+pyyntönsä näihin tehoamaan. Sakari Kolistajassa oli nyt vallesmannin
+suurin toivo.
+
+No niin. Nyt oli hän lähettänyt isäntämies Pietiläisen
+naapuripitäjääseen puolestansa puhumaan. Pietiläinenhän näet, kuten
+lukija jo itsekin tietää, oli sieltä kotoisin ja voi vaikuttaa
+sukulaistensa ja tuttujensa avulla. Se tuli Sakaria vastaan, pysähtyi ja
+alkoi puhella.
+
+»Mistäs isäntä on kotoisin?» peräsi hän ja saatuaan Sakarin kotipaikan
+tietää, jutteli:
+
+»Sieltähän ne odottavat tänne meidän pitäjään nyt suurta ja viisasta
+saarnamiestä... Meillä siellä kun on muutamia uskovaisia, niin... Se
+entinen Pöndisen pappi oli luvannut lähettää.»
+
+Sakari ilmoitti olevansa se odotettu ja samalla jyrkästi, vakuuttavasti
+lausui:
+
+»Mutta tämä onkin surutonta ja paatunutta pitäjää ... tämä teidän.»
+
+»Ka», mukaili Pietiläinen vakavana ja jatkoi:
+
+»Eihän täällä erityisesti herätystä ole ollut. Se tahtoo maailma vain
+meitä itsekutakin vetää.»
+
+Niinpä kyllä. Kuin vakavasti mietiskellen hän toki selitti:
+
+»Mutta joitakuita uskovaisia on toki täällä. Se Pöndisen pappi kun niitä
+vähän jo hereille kolkutti...»
+
+Ja vakavana hän omasta kohdastaankin jatkoi:
+
+»Minullakin siinä kun... Iso joukko on ja suuret verot eikä
+maantuotteilla kunnon menekkiä, niin... Ei siinä ole liiennyt aikaa
+Sanan viljelemiseen.»
+
+Ja niin edelleen. Sakari jo innostui. Hän tavallaan jo saarnasi: julisti
+tämän kansan pahuutta, varsinkin sen suruttoman Jussi Punnitun, jolle
+hän oli nyt ynseä.
+
+»Se on viisaus, väärä viisaus, siinäkin mökissä tehnyt hunsvotin työn»,
+kiivastui hän, ja kun Pietiläinen myönteli ja mietiksi, uhkaili
+kostonhaluinen Sakari, ihan julisti:
+
+»Mutta minä kolistan senkin mökin... Hereille ja pois väärän viisauden
+kauheudesta kolistan.»
+
+Pietiläisen mieli painui yhä vakaammaksi. Hän tapaili:
+
+»Ka... Eihän se maallinen ja katoava viisaus kestä silloin, kun tiukka
+tulee.»
+
+Ei. Liiankin pian oli tämänkin seudun kansa saava sen kokea, nähdä,
+miten epämääräinen on viisaus yleensä. Ei siihen siis luottamista. Jussi
+Punnitulle kostonhaluisena jatkoi Sakari, uhkaili, kuin ankaran
+saarnaajan tavoin julisti:
+
+»Minä, jos ei muu auta, niin kiipeän Punnitun mökin katolle ja
+savutorven kautta kolistan ja kopistan sitä paatunutta paikkaa, niin
+että sen pitää herätä.»
+
+Raamatulliseksi vertaukseksi Pietiläinen käsitti sen savutorvesta
+kolistamisen, vaikka Sakari tarkoitti ihan sanasta sanaan, nyt vielä
+yltyikin ja uhkasi:
+
+»Kattilarämällä ja pitkällä puukangella kolistan yhtäkkiä savutorvesta
+ja kun säikähtävät, niin alan huutaa: Herää!... Herää!... Herää!... Ja
+silloin on aika armon sisälle tulla.»
+
+Pietiläinen kuunteli vakavana. Miten raamatulliselta tämä ankara puhe
+tuntuikin! Vakavana erosi hän Sakarista ja missä tapasi tutun, niin
+kertoi, että todellakin on Pöndinen lähettänyt uskovaisille voimallisen
+saarnamiehen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta edelleen vaelsi hengenmies Sakari Kolistaja. Varsinkin tämä
+Pietiläisen vakava puhelu uskovaisista ja Pöndisen herätyksestä oli
+hänen saarnahenkensä nostanut. Oli poutaista. Väkeä ei näkynyt missään.
+Kaikki olivat hävinneet ja hajonneet työmaillensa ja ahertelivat siellä
+kuin muurahaiset.
+
+Ja niinpä henkisesti altis Sakari Kolistaja ei lopulta siinä
+yksinäisyydessä jaksanutkaan saarnahenkeänsä hillitä. Tien viereen osui
+siinä rannalla näet nuottakatto. Kalamiesten hylyksi halennut
+kattilarämä oli siinä kumollaan. Hän innostui.
+
+Ja niin kiipesi hän kodan katolle, löi siellä kattilarämää palikalla
+aivan vimmatusti ja saarnasi ensimmäisen suuren saarnansa, niin sanotun
+kodankattosaarnan. Hän saarnasi, huutaen:
+
+»Herätkää!... Herätkää sillä minä kopisutan ja kolkutan... Minä
+rapisutan ja raksutan... Synnin unesta herätkää!»
+
+Kattila rämisi tyynessä poutaisessa kesäilmassa kuin taivaan kutsukello.
+Kauvas selkien taa ja salojen sydämeen kantoi sen rämisevä ääni ja yli
+kaiken kaikui kodan katolla palikoivan saarnaajan voimallinen
+herätyshuuto:
+
+»Herätkää tahi muutoin viisaus, se paha vekara, päässänne pahaksi
+paisuu!»
+
+Ja monet heräsivät. Usealla työmaalla kuunteli aherteleva heinäväki,
+haravat ja viikatteet pystyssä, outoa ääntä. Ei käsitetty mistä se tuli
+ja mikä ääni se oli.
+
+Mutta yhä vaan löi rämää Sakari ja saarnasi, huutaen:
+
+»Sillä viisaus paisuttaa ja pullistaa meidät niinkuin tuuli akan paidan
+ja ukkonen Horttanaisen härän silmät, ja paisunut on kamala nähdä, kepeä
+punnita ja köykäinen käsin pidellä. Ja niin johtaa viisaus pahoihin
+näkyihin ja hulluihin hankkeisiin ja tuhmiin tekoihin.»
+
+Se oli uusi sanoma ja voimallinen saarna heinäväelle. Kuunneltiin
+ymmällä. Saarna, se outo huuto, jatkui. Sakari julisti voimallisen
+totuuden:
+
+»Niinkuin mustalaisen pahankurinen ja likainen, repaleinen ja ruokoton
+kakara se, viisaus, alati päässä vehkeilee, huutaa ja itseään
+ilmoittaessaan pirunmelua pitää, mutta jos siltä mitä kysyt, niin
+ikeniään se vain älyttömänä ja ilkeästi vastaukseksi irvistää ja pitkää
+nenää sieltä pahnastaan näyttää...»
+
+»Hullukohan se on vai huutaakohan joku kurillaan?» arveltiin. Mutta
+Sakari julisti:
+
+»Sillä Johannes oli edelläkävijä, mutta minä olen jälkikolistaja.»
+
+Ja vuolaasti hän jatkoi, julisti, saarnasi totuutta:
+
+»Sillä ei tarvitse suomenkansa viisautta eikä turkkia se joka löylyssä
+kylpee. Ei, vaan usko ja sana, pelkkä sana on meidän voimamme aina
+ollut. Leivällä ja sanalla, eikä viisaudella on suomenkansa ennenkin
+elänyt. Sana aseena ja iso leipä eväänä on suomenkansa maailmassa uraa
+avannut ja siksi taomme me edelleenkin taettamme, valmistamme kuin
+sanasepät ilman esi- ja taka-ajatusta aina vain uutta ja uutta sanaa ja
+helyä Herralle, vääntäen kuin myyrät sanaa salasta irti ja siksi ääni
+kuuluu Pohjolasta ja ilmoittaa, että me olemme sanan kansa, emmekä
+viisausvillityksen ja teon kansa, ja meillä on usko sanan voimaan. Sillä
+sanalla lyö suomenkansa löylyt Herralle, sanalla löylyttää se
+lähimäistänsäkin ja kolistaa koko maailman hereille ja siksi on se
+kolistaja-kansa, se Herran herättäjäkansa. Amen! Herran nimeen ja
+selkiän sanan voimalla aamen.»
+
+Yli tyynien vesien kulki outo sanoma. Ja herätyskin jo tapahtui:
+Ahvenaisen laiska renki makasi, näet, varkain, työaikana, heräsi huutoon
+ja kattilanräminään ja tyytymättömänä kiroili:
+
+»Kukahan kehno siellä nyt on ottanut kattilarämän taivaanharpukseen ja
+huutaa ja kolisuttaa niin että ei nukkua saa!»
+
+
+
+
+KUUDES SANAKOLINA
+
+
+Vaikeiksi ne kävivät nyt Sakari Kolistajan vaimonkin, Anna-Liisan,
+päivät. Hermostuikin siinä tämmöisessä suuressa surussa. Hyvästi hän sen
+Sakarin kanssa oli siinä elänyt, eikä ollut tarvinnut puutteessa kitua.
+
+Ja ne porsaatkin siinä olivat yhäkin leikkaamatta. Sitä varten oli hän
+kutsunut Kikkiläisen ukon, odotteli häntä ja varasi jo niitä nassujansa.
+Oli ihana ilta. Karja märehti rauhallisena. Iloinen porsasparvi riensi
+Anna-Liisan luo, kihisi ympärillä, vinkui. Oli näet oppinut
+Anna-Liisalta aina jotain saamaan.
+
+Mutta ynseä oli miehensä katoamisen vuoksi elämäänsä tuskastunut
+Anna-Liisa niillekin nyt, hosasi, äsähti vihaisesti ja uhkaili sillä
+Kikkiläisen ukolla. Koko talossa oli elämä ihan kuin nurin.
+
+Ainoastaan muonamies, se suuripäinen Issakainen, oli tyytyväinen. Se
+näet oli lautamieheltä kuullut, että laki myöntää liikaa viisaan
+vaimolle avioeron ilman aviorikostakin. Lisäksi oli hän laskenut, että
+on taloudellisesti paljon edullisempaa olla talon isäntänä kuin sen
+muonamiehenä ja niinpä olikin hän jo alkanut valmistaa Anna-Liisaa
+varsinaista rakkauden tunnustusta varten.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja sitä hän nytkin kavalasti puhui. Kun murheellinen, tuskastunut
+Anna-Liisa tuvassa hääräili ja varasi pyttyjä iltamaitoja varten,
+tupakoi Issakainen rauhallisena, laiskan näköisenä, piti morsianta
+salavihkaa silmällä ja puheli:
+
+»Kyllä se taisi iäkseen mennä... Tää isäntä.»
+
+Ei Anna-Liisa vastannut. Issakainen pihautti savun oikeasta
+suupielestään, sillä vasemmassa lerppui piippu.
+
+»Ja mitäpäs siitä hyötyisi, jos palaisikin... Kun kerran tauti on
+parantumaton», jatkoi hän kavalaa valmistustansa, hyvin huolettomaksi
+tekeytyen.
+
+Huolissaan puuhaili Anna-Liisa. Issakainen pihautti nyt savut oikeasta
+sieraimestansa.
+
+»Viisaustauti, jos kehen syöpyy puoleen tai toiseen, niin et sitä
+kirveelläkään pois veistä!»
+
+Ja tyytyväisenä lojahti hän sänkyyn mahallensa. Puuhaileva Anna-Liisa
+näytti yhäkin huolestuneemmalta. Issakainen heittäytyi kavaluudessaan
+ikäänkuin asiaa itsekseen syvästi mieteksimään, imeksi puolisammunutta
+piippuaan ja tovin kuluttua, siinä mahallaan loikoessaan rauhallisena,
+muka ihmeissään oudosteli:
+
+»Niin, että on se todellakin ihme, kun niinkin pieni asia kuin viisaus,
+voi tään ihmisen elämässä pelata niin suurta osuutta!... Jos kellä
+sattuu olemaan heikko pää.»
+
+Ja yhä rohkeammin hän kavalasti lähestyi jo kosimispuheensa varsinaista
+puolta. Kuin pikku sukkeluudeksi, kuherteluksi hän siinä jo puhui, kuin
+kehasi:
+
+»Mutta minun pää tää kestäisi senkin voiman.»
+
+Siltä näytti. Ihan peloittavan iso ja luja oli hänen takkuinen päänsä.
+Hän imasi savut ja kertoi rauhallisena:
+
+»Kometiantti-joukko markkinoilla tahtoikin minut pestata joukkoonsa tätä
+päätä näyttelemään... Niin kovasti tähän mielistyivät, mutta ei sovittu
+hinnoilla.»
+
+Se oli totta. Hän tupakoi tyytyväisenä, mieteksi talon maiden arvoa ja
+muuta, kohottautui sitte, hapoi lakkinsa ja lähti lautamieheltä jotenkin
+urkkimaan, miten pian saa eron saanut leski mennä uusiin naimisiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuskallista!
+
+Eikä se Kikkiläisen ukkokaan vain vieläkään tullut! Missä tuo sekin nyt
+kuhninee! Kaikki nyt ärsytti Anna-Liisaa.
+
+Hän oli jo siivilöinyt maidon ja kaatanut kissalle pikku kuppiin sen
+osan. Se lipoi maidon rauhallisesti, nuolasi kertasen suupieltänsä ja
+pesi sitte silmänsä, aivan korvien takaa myöten.
+
+Mutta sitte tuntui siltä, että maitoa olikin ollut liika vähän, ja kun
+Anna-Liisa yhä hääräsi rainta kädessä, niin eikös päättänyt pyytää
+lisää, meni luo, naukasi, köyristyi ja kun ei sekään tehonnut, niin
+hierasi Anna-Liisan jalkaa ja taas naukasi ja taas köyristelihe.
+
+Mutta sillekin suuttui nyt Anna-Liisa ja äsähti vihaisesti:
+
+»Jopa tuota sait!»
+
+Mutta kissa vain naukui ja hieroi. Anna-Liisa ärtyi, sieppasi päreen ja
+hosasi sillä kissaa. Kissa säikähti, sähähti, syöksyi nuolena uunin
+korvalle, köyristäytyi siellä, nosti hännän porholleen, sähisi ja
+irvisti niin vihaisesti, että viikset näyttivät ihan kamalan pitkiltä ja
+suorilta.
+
+»Pahahenki!... Vieläkö sähiset ja irvistät siellä», raivostui
+Anna-Liisa. Kissa köyristi selkänsä ihan kykkyräksi ja irvisti
+entistäkin uhmaavammin ja aivan kihisi vihasta, kuin puikot pitkinä
+viikset, valmiina ihan silmille hyppäämään.
+
+»Pahuus!» Anna-Liisa jo uhkaili:
+
+»Mutta maltahan kunhan ukko Kikkiläinen puukkoineen tulee!»
+
+Omituista! Mutta sillä lailla päätti vaimoparka kostaa kissalle. Pää kun
+olikin siinä kaikesta ihan sekaisin, niin ei siinä enää kyennyt kaikkea
+laskemaan.
+
+»Sen tarpeessa sinä siinä oletkin vielä enemmän kuin porsaat», uhitteli
+hän touhutessaan.
+
+Ja niinpä hän, kun ukko Kikkiläinen lopultakin saapui, antoi
+ensimäiseksi ja ihan tarpeettomasti leikata kissan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli poutaista, ihanaa.
+
+Saarnakodalta lähdettyään vaelsi Sakari Kolistaja taas rauhallisena
+määräänsä kohti. Kintturemelien päät vain näpsähtelivät joskus
+pieksunvarsiin.
+
+Ja omituista! Nyt hänestä tuntui, että hän todellakin oli poikamies,
+vapaa Anna-Liisasta, koska kerran oli »luopunut vaimosta ja lapsista ja
+pellosta». Siinä yksin taivaltaessaan mieteksi hän sitä asiaa ja
+ihmetteli, mikä hänet olikin aikoinaan vietellyt lankeamaan vaimoon.
+
+Ja hoksasikin hän sen viettelijän:
+
+»Se on liika viisaus, joka panee miehen silmän katsomaan himoitsevasti
+vaimoväkeen. Vehkeilee miehen päässä heikkoa lihaa vastaan kavalasti
+kuin piru paratiisissa, niin että vaimon viehätys on viisaalle niinkuin
+kissalle kerma», päätteli hän. Lujasti hän päätti uskon avulla taistella
+sitä kavalaa vihollista ja viettelijää vastaan, ettei se pääsisi häntä
+pettämään kuten käärme petti Eevan.
+
+Niin saapui hän lopultakin seurakuntansa hullujen talolle, jonne hän
+pastori Pöndisen neuvon mukaan ensiksi poikkesi neuvoja ja avustusta
+saamaan. Oli kuuma, tyyni puolipäivä. Aurinko paistaa lekotteli
+hartaana. Keskellä laitoksen ohi kulkevaa tietä makasi lammaskatras
+rauhallisena. Pesuvaatteet kuivuivat harvassa kaivokoivikossa, jossa
+koivujen varjot ikäänkuin puolipäivän rauhaa pitivät.
+
+Ja pihamaalla oli sama kesäinen puolipäivän hiljaisuus ja rauha. Ei
+eloa, ei ihmisiä. Ainoastaan kaksi vanhaa kanaa ja laiha kukko siinä
+kartanolla hääräili. Sakari pysähtyi niiden menoa tarkkaamaan.
+
+Miten mielenkiintoista! Vanhempi, laihempi kana oli löytänyt rikkojen
+seasta ohranjyvän ja varustautui sitä nokkaamaan aivan juhlallisesti. Se
+kaakatti, kiersi jyvää, piti sitä silmällä kuin kissa kiusattavaansa
+hiirtä. Nyt se jo kurotti kaulansa nokatakseen jyvän juhlallisesti.
+
+»Nokkaahan jo?» jännittyi Sakari ja odotti.
+
+Mutta ei se vielä nokannutkaan. Rapisteli vain välillä siipiänsä, kuin
+laittaaksensa juhla-ateriapukunsa kuntoon, kaakatti ja taas kurotti
+kaulansa nokatakseen juhlallisesti.
+
+»Nokkaakohan?»
+
+Mutta silloin huomasi laiha, ylpeä kukko asian. Se tallusteli ylpeänä
+kanan luo, antoi sille aika lähdön ja nokkasi itse jyvän. Kana parahti,
+juosta ryöhötti surkeasti kaakattaen pakoon ja tyynnyttyänsä ryhtyi
+kynimään muutoinkin jo surkean köyhää höyhenistöänsä, samalla
+vaivaloisesti äännellen, ikäänkuin huonoja olojaan nurkuen.
+
+Mutta ylpeänä saapasteli laiha kukko pihan halki, kaula ojona ja kiekasi
+korkealla äänellä, aivan kuninkaallisesti. Sakaria oli tapaus huvittanut
+ja tyytyväisenä työntyi hän taloon, kysellen sen hoitajatarta,
+Eulaliinaa.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS SANAKOLINA
+
+
+Osuikin nyt Sakari Kolistajan saapuessa olemaan laitoksen johtokunnan
+kokous ja hyvin ne johtokunnan jäsenet Sakariin mieltyivätkin. Olihan
+se, näkyi, vaatimaton mies, ei mikään ylpeilijä. Ei se pastori Pöndinen
+ollut suotta sitä suositellut.
+
+Ja nyt kokouksen loputtua istui johtokunnan esimies Vihavainen, Sakarin
+ja Eulaliinan kanssa tämän huoneessa. Yhdestä ja toisesta siinä
+puheltiin ja Sakari osui huomauttamaan:
+
+»On tää tarpeellinen laitos olemassa... Tää hullujenhuone.»
+
+»Ka!» myönteli esimies, pyöritteli sikaria, liistaroiden sen irtautuneet
+lehdet sylellä kiinni ja alkoi puhella:
+
+»Niitä kun aina on hulluja maailmassa niin... On hyvä, että niilläkin
+raukoilla on kunnollinen hoitola.»
+
+Eulaliina aivan kainosteli. Tuskin uskalsi salavihkaakaan Sakariin
+katsahdella. Vihavainen jatkoi:
+
+»On koetettu tässä meidänkin kunnassa siinäkin asiassa pysytellä ajan
+vaatimusten tasalla, vaikka kunnan verot siitä kyllä yhä suurenevat.»
+
+Eulaliina nyppi esiliinaansa. Esimies jatkoi taas:
+
+»Näitä kun onkin tässä meidän kunnassa niitä hulluja niin kovin paljon,
+niin... Surkea niitä oli nähdä niiden omaisten puutteellisessa
+hoidossa.»
+
+Mutta silloin tarttui taas Sakari siihen viisaus-asiaansa ja huomautti:
+
+»Mutta viisaita niitä sittekin on enemmän.»
+
+Maailman kauheutta hän sillä tarkoitti todistaa, mutta Vihavainen
+ymmärsi sen toisin ja myönteli:
+
+»No... Eihän sitä toki elämästä mitään tulisikaan, jos hullut olisivat
+enemmistönä.»
+
+Ja kohta käänsi hän puheen toisaalle, kysäisten Sakarilta:
+
+»Mitä... Onko isännällä oma talo?»
+
+Sen myönsi Sakari.
+
+»Neljännesmanttaalin kontu», ilmoitti hän. Eulaliinaa aivan yskitti
+kainous. Puhuttiin nyt maanviljelyksestä, kunnes esimies taas kysäsi:
+
+»Ja ollaanko leskimiehiä vai naimisissa?»
+
+Ja siinä oli nyt Sakari asiansa, Herran asian puolesta valmis,
+todistaen:
+
+»Kun kerran käteni auraan lasken, niin... Ei ole enää kehen taaksensa
+katsoa.»
+
+Leski siis. Kaino Eulaliina levitteli ja virutteli esiliinaansa. Oli
+tämä kuin Herran lähettämä. Pastori Pöndiselle hän oli kiitollinen
+kaikesta. Esimies johtui puhumaan avioliittokysymyksestä, varsinkin
+irtaimen väen.
+
+»Varsinkin näin huonoina aikoina», puheli hän, »olisi hyvä, jos
+irtainväki ei niin kevytmielisesti menisi naimisiin ... ennenkuin on
+tietoa, voiko perheensä elättää... Vaivaishoitolaisia se vain lisää.
+Vaivaismaksut tässä meidänkin kunnassa nousevat jo kohta
+kuuteenkymmeneen tuhanteen.»
+
+Sen myönsi Sakarikin, ettei pidä kevytmielisesti naimisiin mennä.
+
+»Mutta se ... maallinen viisaus ja ylpeys vetää, ja johtaa sokeankin
+siihen paulaan», selitti hän syynkin, miksi köyhät kevytmielisesti
+naimisiin menevät. Viisaus se on turmellut maailman siinäkin.
+
+Ja niin jatkui rauhallinen juttelu. Eulaliina juotti aivan
+vehnäiskahvit. Kaikki tuntui nyt niin kodikkaalta ja valoiselta. Kissa
+kehräsi sängyssä sikeässä unessa. Palsami heloitti akkunalla ihan
+punaisena kukista ja ainoastaan silloin tällöin kuului niityltä
+heinäväen hiljainen viikatteen liippaus.
+
+Mutta jo seuraavana päivänä tarjosi johtokunta Sakari Kolistajalle
+hullujenhuoneen miesjohtajan tointa. Sakari suostui ja muutaman päivän
+kuluttua oli hänen määrä toimensa alkaa. Sitte myöhemmin, toimensa
+väliaikoina, päätti hän harjoittaa varsinaista tehtäväänsä, maallista
+viisautta vastaan saarnaamista.
+
+Mutta erityisesti oli vallesmanni Kaksinainen mielistynyt Sakariin. Oli
+hän sille jo puhunut siitäkin, miten tarpeellista olisi saada
+valtiopäiville enemmän hallinnollisiin tehtäviin perehtyneitä ja
+lakimiehiä.
+
+Ja Sakari puolestaan oli vallesmannin ystävyydestä liikutettuna ihan
+sulanut. Lapsen alttiudella suhtautui hän jo vallesmanniin ja myönsi sen
+jokaikisen sanan oikeaksi.
+
+Niin kirkastui vallesmannin senaattori-taivas. Sillä mitä ei voisikaan
+hänen hyväksensä valtiopäivämiesvaaleissa tehdä saarnamies, joka johtaa
+uskovaisiansa kuten paimen laumaa.
+
+Ja kirkkaaksi kirkastui Eulaliinallekin jo se avioliiton taivas, jolle
+Sakari oli äskettäin jäähyväiset sanonut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ihmeesti se nyt sotki Sakari Kolistajan kotona asioita. Kaikki kadonneen
+etsimiset olivat turhia. Hyvin ymmärrettävistä syistä ei pappilassa
+puhuttu Sakarista ja hänen matkastaan sanaakaan, niin että sitäkään
+tietä ei saatu vihiä siitä, minne päin mies oli hävinnyt.
+
+Ei siis ihme, että Anna-Liisan pää aivan sekoittui. Jos miten koetti,
+niin sittekin sitä vain tuskastui ja tuskastui, hermostui ja ärtyi
+kaikelle. Tänä iltana oli vallesmanni luvannut lähettää siltavoudin
+puhumaan etsinnän jatkamisesta. Varojakin se semmoinen vei.
+
+Ja sitä siltavoudin tuloa odotellessaan hän nyt taas hoiteli
+askareitansa. Härkävasikan oli hän päättänyt panna jo niitettyyn nurmeen
+lihomaan. Myödä tuo näet oli aikomus. Mistäpä siinä muutenkaan rahat
+otat, eivätkä laihasta vasikasta suuriakaan maksa.
+
+Ja taas oli ennallaan poutainen, kuuma ilta. Kukko oli kiivennyt
+aidalle, kurotti kaulaansa tavallista ylpeämmin, kiekasi itsetietoisen
+kiekaisun ja jäi sitte katsomaan miten Anna-Liisa taluttaa nyhti sitä
+härkä-vasikan jukeroa. Vasikka harasi ynseänä, itsepäisesti vastaan.
+Luuli näet Anna-Liisan taluttavan ansaan, ja uhallakin vastaan jurasi.
+Issakainenkin katsoi loitompaa menoa, seisoi aitaan nojautuneena ja
+tupakoi laiskana.
+
+Ja Anna-Liisa nyhti nuorasta, nyhti selkä ihan ojona. Vasikan kaula
+virui siitä nyhtämisestä pitkäksi. Hyvä jos ei katkea! Kukko katseli
+menoa päätään kallistellen ja joskus jonkun äänen kotkottaen.
+
+»Pahuuksen jura!» suuttui jo Anna-Liisa. Kukko innostui näystä, aivan
+kiihtyi. Nyt ne olivat jo aivan siinä luona ja innoissaan kukko silloin
+kurotti kaulansa, kiekaisten ihan täysin voimin.
+
+Mutta siitä ärtyi Anna-Liisa. Äkeästi hosasi hän nuoranpäällä kukkoa ja
+äsähti:
+
+»Vieläkö sinäkin siinä rääyt!»
+
+Kukko parahti, rypsähti karkuun, suuttui, kiipesi tavattoman laajan,
+kumoon suulleen kaadetun ammeen pohjalle ja alkoi siinä ylpeästi,
+uhallakin saapastella, kotkottaa ja kiekua.
+
+Aitaan yhä nojaten ja iso piippu ikenessä, hoihki nyt Anna-Liisalle
+kosimisasiaansa ajaen ja kuherrellen Issakainen:
+
+»Siitäkin sen nyt näet, että miehen tässä apunasi tarvitset... Ei se
+viisas ja itsepäinen härkävasikka naisväen suostutteluista taivu.»
+
+Onneksi saapui toki siltavouti. Vallesmanni oli käskenyt ehdottaa, että
+lähetettäisiin lähiseurakuntien kirkkoihin kuulutus ja lisäksi
+ilmoitettaisiin sanomalehdissä.
+
+Ja täytyi se tehdä, sillä mikäpäs siinä auttoi. Tuskastuneena päivitteli
+Anna-Liisa:
+
+»On tuota yksi ja toinen maailmassa viisaudestaan uskonut ja todistanut,
+mutta ei nyt ole vielä ennen nähty, jotta kukaan uskoisi olevansa liikaa
+viisas.»
+
+»Ka», arveli siihen siltavouti ja selitteli:
+
+»Sitä ei, uskoa enemmän kuin viisauttakaan anneta kellekään ihan
+tarkalleen mitattuna, vaan toisille annetaan liika paljon ja toisille
+liika vähän.»
+
+Ja vakavana hän jatkoi:
+
+»Ja viisauden mittana kun on usko niin... Sitä on silloin viisautta
+kullakin sen mukaan onko tuo mitta jo kyynärä, heikko tai vahva.»
+
+Mutta vielä siltavoudin poistuessakin tepasteli loukkautunut kukko
+ammeen pohjalla ylpeän-vihaisena, kotkotti ja vihoitteli ja ylpeili
+uhallakin. Siltavoudin poistu jäisiksi kiekasi se näyttämishaluisena
+täysin voimin. Kirkkaassa, kepeässä ilmassa kantoi heleä kiekaisu
+uskomattoman kauas, aina sinne salojen yksinäisyyteen.
+
+Ja niin rauhoittui ilta. Issakainen oli siinä rakkaus-asiaansa
+hautoessaan venähtänyt nurmikolle ja onnettomuudeksensa oitis nukahtanut
+sikeään uneen. Eräs lehmä katsoi kukon menoa ihmeissään. Keskellä
+karjapihaa imetti lammas vuohiansa, yhtä kummaltakin puolen, mutta kun
+ne liiaksi alkoivat määkäistä, pöpäytti imettäjä kertasen lyhyesti,
+pyöräytti kärsimättömästi saparoansa ja teki lopun imemisestä. Porsaat
+nukkuivat rauhallisina aitovierellä kuivissa pehkuissa. Olivat jo tyyten
+unohtaneet äskeisen onnettomuutensa. Kissa istua kökötti porttipatsaan
+päässä, naama äskeisten surullisten tapausten johdosta surkean
+happamena. Sen pitkät viikset kuvastuivat tavallistakin pitemmiltä ja
+suoremmilta kuulaassa iltailmassa. Vanhalta koulumestarilta se siinä
+happamana istua kököttäessänsä nyt jo näytti, kiitos oman sukupuolensa
+pahimman kauhun ja vihollisen, ukko Kikkiläisen.
+
+Mutta ei mitään muuta ääntä, ei melua. Rauhallisena ylpeili tuuliviirin
+kohtuuttoman pitkäkaulainen kukko, loppumattoman pitkän riukunsa päässä
+ja äänettömänä katseli se sieltä ihanan, kesäiltaisen, viisaan maailman
+rauhallista ja vakavaa menoa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja yhtä tuskallista se oli pappilassakin olo ja elämä. Yksinpä
+palvelusväen olotkin oli Sakarin herääminen sotkenut.
+
+Sillä renki Tuomas oli kuullut vihiä, että Sakari muka on kuollut
+jossain matkalla. Hän kyllä salasi tuon tietonsa, mutta kuitenkin jo
+hautoi mielessään Sakarin rikasta leskeä ja uhkasi morsiamellensa,
+pappilan piialle Iidalle, että hän kylmenee. Mukavasti, laiskan
+näköisenä tupakoidessaan, hän sen kerran sanoi, imasi savut ja lisäsi
+rauhallisena, välinpitämättömästi:
+
+»Onkinhan tätä jo rakastettu yhdeksi kylläkseen.»
+
+Mutta Iidan mielestä ei oltu. Siitä sukeutui uutta katkeruutta.
+Vaaliaika lähestyi. Hermostunut rouva juonitteli. Piiat vuorostaan siitä
+ärtyivät. Koko pappila oli kuin ampiaispesä. Iida teki joskus suorastaan
+ilkeyksiä.
+
+Niin nytkin. Hän oli koonnut kuivamassa olleet pesuukset pois nuoralta
+ja aidalta, mutta oli ilkeyksissään jättänyt yhdet pastori Pöndisen
+alushousut aidalle. Niissä oli paljosta henkisestä työstä: istumisesta
+aiheutunut aikamoinen reikä sopimattomalla paikalla. Toinen lahe riippua
+rempotti aidalla, toinen oli osunut suoraksi pitkin aidanselkää ja se
+rikki kulunut kohta näkyi selvästi.
+
+Herrasiunaa! Rouva oli punastua. Hän riensi riitelemään Iidalle, mutta
+kun ei ilennyt siitä oikeasta asiastaan, sulhasensa housuista riidellä
+niin, sekavana siinä alkoi haukkua piikoja siitä, että ne ruokkivat
+kanoja niin huonosti, että kanat eivät muni muuta kuin nimeksi.
+
+Sukeutui aimo riita. Uhallakin nyt Iida torasi vastaan. Rouvalta oli jo
+siinä vihassa päästä itku ja lopulta jo Iidaltakin.
+
+Ja silloin tekasi taas Iida ilkeyden. Kun näet kanat etsiskelivät
+pihamaalta syötävää, niin sieppasi hän patukan ja alkoi sillä, rouvalle
+kostaaksensa, hosua ja lyödä kanoja.
+
+»Vai ette muni siinä pahuukset!» riiteli hän ja hosui patukalla. Kanat
+huutamaan. Rouva juoksi hätään, huusi ja aikoi riistää patukan Iidalta.
+
+Mutta sepä ei hellittänytkään, vaan uhkasi, ilkiö, piiskata kanoja siksi
+kunnes suostuvat munimaan. Alkoi kissanhännänveto. Patukkaa rouvalta
+nyhtäessään tenäsi vain Iida ilkeyksissään, muka tosissaan ja
+viattomana.
+
+»No mitäs ne eivät muni muuta kuin... Jonkun munan vain viikossa
+tipauttavat!»
+
+Pastorin täytyi rientää eroittamaan. Koiranpentu huomasi nyt ne aidalla
+niin mukavasti riippuvat papin alushousut. Näky huvitti sitä.
+Ihmeellisen isot korvat hipallaan juoksi se niiden ääreen ja alkoi
+niille vallattomana haukkua. Vieraiksi ajoi vielä vallesmannin
+herrasväki. Ei sopinut rouvan edes mennä housuja pois ottamaan, vaan
+ihan salaisuudessa punastuen täytyi kärsiä ja sietää koko juttu.
+
+Mutta onneksi sattui Pöndinen katsahtamaan akkunasta, huomasi asian,
+tunsi housut reiästä omikseen ja hoksasi morsiamensakin pahan pulan.
+Todellisen uskovaisen nöyryydellä, eikä ainoastaan ulkokultaisella
+kainoudella alkoi hän silloin häpeillä tuota henkisen työnsä näkyvintä
+tulosta, housunreikää. Ja oitis käytti hän maallista viisautta
+hyväkseen. Hän näet kielsi housunsa ihmisten edessä, huutaen akkunasta
+kavalasti, vierasten kuultavaksi renki Tuomaalle:
+
+»Tuomas... Ottaa sen koiran sieltä pois ja vie kyökkiin. Minkä vanhan
+vaaterievun lienevät piiat viskanneet sinne aidalle ja se nyt sille
+haukkuu!»
+
+
+
+
+KAHDEKSAS SANAKOLINA
+
+
+Kerrassaan tuskalliseksi kävi pappilassa elämä. Sakarin asioitten
+oikeasta laadusta ei tietty mitään. Asian arkaluontoisuuden vuoksi ei
+liioin uskallettu keneltäkään tiedustaa mitään, varsinkaan sitä miten
+yleinen on se usko, että pastori Pöndinen muka on tuhma.
+
+Piinallista! Viisaan mainettansa nostaaksensa oli pastori ryhtynyt
+jatkamaan hepreankielen opinnoitansa ja vississä tarkoituksessa puheli
+hän nyt, hepreankielinen raamattu kädessä, äkkiä siinä lukunsa lomassa
+ruustinnalle:
+
+»Mutta se on ihme!» puheli hän, »että kun lukee raamattua sen
+alkukielellä, niin siitä ikäänkuin tuoksahtaa toinen ... miten minä
+sanoisin ... toinen tuntu ja tuoksu...»
+
+Ruustinna neuloi kiihtyneenä. Yhäti oppineemmin jatkoi pastori:
+
+»Vanha raamatuntutkimus on lausunut yhdestä ja toisesta asiasta eriäviä
+ajatuksia, mutta...»
+
+Hän koki tekeytyä huolettomaksi, nojasi keinutuolin selkämään, keinui ja
+taas jatkoi oppineesti:
+
+»Niin... Mitä niihin tieteen uusimpiin aloihin tulee, niin... Niinkuin
+nyt useat huomattavatkin tiedemiehet väittävät, että uskonnollisten
+asioiden selitystä voidaan etsiä esimerkiksi semmoisen tieteenhaaran
+kuin orientologian avulla, niin minä en usko, että sen avulla voitaisiin
+valaista uskonnon sitä sisintä kysymystä.»
+
+Taas hän keinui ja tarkkasi ruustinnaa. Täytyi tämän vaikuttaa. Hän
+jatkoi:
+
+»Uskonnon historiallista puolta kyllä voidaan valaista orientologiankin
+avulla, mutta mitä tulee sen ydinkysymykseen, niin siinä on voimaton
+kaikki muu, paitsi varsinainen raamattutiede...»
+
+Mutta sittekin, kaiken lopuksi, alkoi sittekin taas lopulta sama
+tuskastuttava, kiusallinen olo. Vaiettiin. Ruustinnan sukkapuikot ihan
+kuin tanssivat ja kilpailivat. Kello löi niin ilkeän vaivaloisesti
+naristen ja vitkaan. Sen lyöntiluoti laskeutui aimo matkan ja jäi sitte
+taas tyhmänä siihen riippumaan. Ruustinna venytteli puseronsa kaulusta
+väljemmäksi ja valitteli kuin yksin:
+
+»Tuokin kaulus kun ihan hengitystä ahdistaa...»
+
+Pastori masentui. Hyvän tovin keinui hän aivan ääneti. Mitäpä siinä
+puhuisikaan! Viimein poistui rouva ihan tuskaisena.
+
+Niin painui taas päivä illaksi. Nyt oli työt lopetettu. Pastori seisoi
+ja katsoi akkunasta. Miehet palasivat saunasta alusvaatteillansa, joku
+ilman paitaa. Verkkaan ja rauhallisina ne siinä astelivat. Renki Tuomas
+ei näy olleen saunassa, koska istui väentuvan rappusilla vetelänä, hattu
+jotenkuten korvallisella. Lienee hautonut yöjalkamatkaa. Eräs piikatyttö
+sipsutteli hänen ohitsensa paljain jaloin väkitupaan. Kurillaan syläistä
+ruikkasi Tuomas veltosti sen eteen.
+
+»Etkö siinä... Syleksit!» ärähti tyttö, mutta ei Tuomas ollut
+kuulevinaankaan. Istua vetkotteli vain ja sammunut piippu ikenessä yhtä
+veltosti ja mukavan näköisenä kuin lakki korvallisella. Pastori Pöndinen
+katsoi ja katsoi, lopulta aivan jo siinä kuin murheen alla huokasikin.
+
+Mutta tuli toki yö. Näyt hävisivät ja pappila alkoi painua kesäyön
+salaperäiseen hiljaisuuteen ja hämyyn.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta ihmeen pian selvisivät ja tulivat valmiiksi Sakari Kolistajan
+asiat. Eulaliina otti asiastansa kiinni oitis, jo ensi päivinä ja
+tarmolla. Ei niitä neljännesmanttaalin isäntiä olekaan aina tarjolla.
+
+Ja nyt hän istui Sakarin kanssa kamarissansa. Oli hän jo ennenkin
+antanut Sakarin ymmärtää, ettei hänellä mitään vastaan ole, mutta vasta
+nyt hän ajoi asiaa loppuun. Hän oli puhunut ensin Sanasta ja sitte
+siitä, kuinka saarnamies Tuppinen oli nainut erään lesken, selittäen
+ettei saarnaajan sovi olla yksinäisenä, sillä silloin alkavat pahat
+kielet puhua...
+
+»Sitä kun saarnaajan on pakko seurustella naistenkin kanssa, niin...»
+selitteli Eulaliina, ujoksi tekeytyen ja jatkoi:
+
+»Yksinäistenkin naisten kanssa täytyy saarnatessaan ja lohduttaessaan
+seurustella ihan kahdenkesken, niin...»
+
+Sehän nyt oli luonnollista. Eulaliina jatkoi:
+
+»Vaikka siinä ei silloin mitään pahaa olekaan, sillä kuka sitä nyt
+herännyt saarnamies semmoista mutta... Sittekin pahat kielet saavat
+siitä maitoa kirnuunsa.»
+
+Yhä selvemmin hän puhui ja vihjaili, selitti ja koki punastuakin, sekä
+hämmästellä. Ja Sakarikin lopulta huomasi asian. Liika viisaan
+alttiudella oli hän oitis valmis kauppaan.
+
+»Kyllähän se on parempi, että on vaimo... Kaikilla patriarkoillakin ja
+muilla raamatun miehillä oli vaimo», selitteli ja myöntyi hän jo. Asia
+oli kohta ihan valmis. Kun hän vielä siinä kuitenkin viivytteli
+kosimista, niin Eulaliina alkoi maireasti, ikäänkuin kuherrella,
+kiihdyttää. Hän tekeytyi ujoksi, hymyili lämpimästi ja nyt pyyhki
+esiliinaansa siitä polvilta.
+
+»Ja jos kerran patriarkoilla», jatkoi hän kuhertelua, nosti toisen
+jalkansa toisen polven päälle, heilutteli sitä siinä kuin hermostuneena,
+pyyhki ja venytteli taas esiliinaansa ja vilkaisi maireasti hymyillen
+Sakariin kuin salavihkaa.
+
+Ja silloin Sakari kosi, sai myöntävän vastauksen ja niin oli sekin asia
+valmis. Vasta kosittuansa hän tunnusti vikansakin, ilmoittaen:
+
+»Mutta on ne minullakin omat vikanikin... Että etkö pelkää niitä?»
+
+»Niin no... Mitäpä minä niistä», tapaili Eulaliina onnellisena. Sakari
+ilmoitti silloin äkkiä:
+
+»Minä olen liika viisas.»
+
+Eulaliina hymyili. Leikkiä hän uskoi semmoisen puheen olevan ja oli
+onnellinen, kun Sakari oli hänelle näin hyvä ja läheinen, että jo tuolla
+tavalla leikitteli.
+
+»Se on, kuule Eulaliina, vähän kauhea vika ihmisessä, että on liika
+viisas. Se on kuin olisi paha liikavarvas päässä kolottamassa», tenäsi
+Sakari toistamiseen.
+
+Sitä leikkisää! Eulaliina hymyili yhä onnellisempana.
+
+»Kun ei maailmassa sen pahempaa vikaa olisi, niin ei täällä silloin
+hätää olisi», vastasi hän ja Sakari vakuutti:
+
+»Mutta muuta maallista vikaa minussa ei ole.»
+
+Palvelija tuli ja katkaisi puheen. Eräs hullu, jo kuukauden ajat
+laitoksessa oleksinut viisaustieteen tohtori Tarkkilainen oli saanut
+uuden päähänpiston: oli alkanut uskoa ja julistaa, että hänellä oli
+seitsemän päätä ja joka päässä seitsemän suuta. Eulaliina siunaili,
+mutta Sakari tuli uteliaaksi ja jo peräsi:
+
+»Mitähän tuo niin monella päällä tekee?» Mutta jo huomenna otti
+Eulaliina virkavapauden ja lähti kotiinsa, Sakarin kotipitäjään ja tämän
+seurakunnan välipitäjään valmistamaan myötäjäisiänsä. Sakarin oli määrä
+tulla myöhemmin ja viedä hänet kotiinsa, jossa päätettiin pitää häät.
+Hänen poissaollessansa jäi nyt Sakari yksin hoitamaan hullujenhuonetta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja siinä asiatkin alkoivat noin hiljakseen mennä. Ei hän vielä ollut
+erityisemmin ryhtynyt toimeensa, hullujen hoitoon, vaan palvelusväki oli
+ne tehtävät suorittanut.
+
+Mutta nyt osui Jussi Punnittu myllymatkallaan poikkeamaan
+hullujenhuoneelle. Ymmälle hän joutui huomatessaan Sakarin olevan
+laitoksen johtajana. Se sotki koko asian.
+
+»Ei se hylky sittekään tainnut olla hullu, koskapa se kelpasi
+johtajaksi», sekoittui Jussin äly pakostakin. Ihan ajatuksiinsa
+vaipuneena imeksi hän piippunykeröänsä.
+
+Merkillistä! Sotki se viisaankin moinen vyyhti.
+
+Ja silloin joutui siihen Sakari. Oitis hän tunsi tämän suruttoman Jussi
+Punnitun. Hän muisti, miten karkeasti se oli häntä loukannut, oli
+haukkunut hulluksi.
+
+Ajatelkaa sitä solvausta! Ei Sakari jaksanut sitä sulattaa. Hän ihan
+kiehahti.
+
+»Jussi Punnittu!» alkoi hän oitis kiivaasti, ihan uhkaavasti: »Jussi
+Punnittu hoi!»
+
+Jussi tupakoi yhä syvällisemmin. Nyt Sakari jo juonikkaasti ihan ilkkui:
+
+»Niin että mitäs siihen sanot, Jussi Punnittu, jos sinun täytyisi vetää
+vesipuolikossa viisautta Jordanin virrasta asti! Häh?»
+
+Syvällisiä raamatullisia vertauksia siis! Jussi oli pulassa. Sakari
+yltyi ja juonitteli, ilkkuen:
+
+»Niin että vetäisikö sinun ruunasi täyden vesitynnyrin viisautta
+Jordanista? Jaksaisiko laiha ruunasi vetää? Häh, Jussi Punnittu?»
+
+Ei siinä Punnittu tiennyt mitä sanoa, mitä ajatella.
+
+»Jaa että viisauttako täyden vesitynnyrin?» tapaili hän, mutta viisaasti
+ilkkui silloin Sakari, yltyi aivan:
+
+»Nähdään! Nyt se, Jussi Punnittu, nähdään, että onko ihmisen viisaus
+mitattu omalla mittapuulla, vaiko Herran antamalla kyynärällä!»
+
+Ja hän ryhtyi ihan riitelemään, juonitteli:
+
+»Omalla viisaudellasi kehut, mutta muista, Jussi Punnittu, jotta liika
+viisaaksi paisunut ihminen on kuin vihasta pörhistynyt kissan häntä...
+Karvat siinä vain ovat pörhöllään, mutta jos puhallat niin paljas ja
+ilkeä ruoto näkyy.»
+
+Jussi Punnittu masentui lopen. Herrana ja virkamiehenäkin sitä
+hullujenhuoneen johtajaa yleensä pidettiinkin. Äkkiä tiukkasi Sakari
+lujasti:
+
+»Niin että vieläkö haukut hulluksi?... Seisotko sanojesi takana mies?...
+Häh, Punnittu?»
+
+Ja aivan kuin kutsuttuna osui siihen tulemaan lautamieskin.
+Kostonhaluinen, loukkautunut Sakari oli heti valmis ja käski manata
+Punnitun oikeuteen vastaamaan siitä, että on hulluksi haukkunut.
+Lautamies teki tehtävänsä ja masentuneena koki silloin Jussi Punnittu
+selittää:
+
+»Enhän minä siinä mitä erityistä... Satuin vain kysymään asiaa.»
+
+Mutta tyynesti selitti hänelle lautamies:
+
+»Jaa, jaa, mutta mikä on sopimatonta, niin se on sopimatonta. Ei sitä
+sovi toista niin krouvisti loukata.»
+
+Jussi masentui maan tasalle. Lautamies jatkoi Sakarin poistuttua
+rauhallisena, vakavana selittäen:
+
+»Ja varsinkin juuri se asia ... tää viisaus ... se on meille
+itsekullekin arka asia, sillä... Viisaus on Jumalan meille antama kallis
+lahja, joka on elämässä niinkuin kynttilä kädessä... Että ei semmoisessa
+asiassa sovi järin krouvia leikkiä laskea.»
+
+»Ka!» Sen myönsi Jussi Punnittu siinä sakkojen pelosta masentuneena ja
+selitteli:
+
+»Se eukkohan se sanoa hökäsi niitä sopimattomia tälle johtajalle.
+Vahingossa tuo siinä lie sen suusta läikähtänyt ... koko liemi.» Koki
+hän jo puolustautumistakin hapuilla.
+
+Oli painostavaa, ihan kuin siellä pappilassa. Mutta sitte käänsi
+lautamies toki puheen toisaalle. Ikäänkuin tätä Punnitun ikävää asiaa
+piiloon painaaksensa alkoi hän kysellä ja jutella kylvöistä ja lopulta
+jos mistä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jussi Punnitun elämä oli nyt kuin myrkytetty. Sakot peloittivat.
+Kärripahasissansa kotia kohti synkkänä ajaa kyhnätessään hän tietysti
+syytti vaimoansa, kuten aina Aadam Eevaansa.
+
+»Sehän se akka sillä kielipaholaisellaan kaikki hämmentää!» manaili ja
+sadatteli hän omaa Maijaansa.
+
+Ja mökissä sitte alkoivat samat tuskalliset olot kuin pappilassa ja
+yleensä kaikkialla, missä vain Sakari Kolistaja oli lähetystyötänsä
+harjoittanut. Maija huolestui. Kaikki kamsut nyt sakoista menevät. Riita
+ja epäsopu oli valmis.
+
+Oli ilta. Mökissä oli nyt hiljaista. Koira nukkui käppyrässä keskellä
+lattiaa. Sen ainainen tappelutoveri, kissa istua kykötti nukuksissa
+uuninkorvalla. Jussi itse tupakoi kumarassa, riidanalkajaishiljaisuuden
+synkeyteen vaipuneena. Kiihtynyt Maija jo rähätti:
+
+»Sekö sinun käskikin mennä ketään hulluksi haukkumaan!»
+
+Hän tousi ja riiteli:
+
+»Ainoat lehmät siitä vielä sakoista menevät.»
+
+Jussi imeksi nykeröänsä vakavana. Sukeutui riita. Jussi Punnittu jo ihan
+karjaisemalla ärjäsi:
+
+»Itsehän sinä sille siinä rallatit...»
+
+»Räkä, käkä, käkä!» rähähti Maija siihen ilkeästi, matkivasti. Oli jo
+kylvetty. Eri aikoina he olivat nyt kylpeneetkin, vaikka aina ennen
+yhdessä. Punnittu imeksi nysäänsä kumarassa. Koira siinä keskilattialla
+nukkui käppyrässä ihan sikeässä unessa. Kiukkuinen Maija potkasi sitä ja
+äsähti:
+
+»Ja etkö sinäkin siinä muualla kestä!»
+
+Koira älähti, käveli ovensuuhun, pysähtyi siinä ja asettui unisena istua
+kököttämään. Ensin vain haukotteli kertasen, pitkään, ihan kuin
+haikeasti ulahtaen. Kärpänen kiusotteli, sen kuonon ympäri lennellen ja
+joskus kuonosta nipistäenkin. Kuin unissaan tavoitti koira lopulta
+haukata sen suuhunsa.
+
+Ei onnistunut. Leuvat vain siinä unessa loksahtivat vastatusten tyhjinä.
+Keveästi kuin kiepahtava neitonen pyrähti kärpänen Jussi Punnitun
+otsalle ja puri sitä ja pisti ja imi verta, mutta uhallakaan, vaimon
+uhalla, ei nyt Jussi ollut sitä huomaavinaankaan. Tupakoi vain synkkänä,
+hievahtamatta. Ei kiusallakaan rypistänyt otsanahkaansakaan vaikka
+kärpänen pisti ilkeästi kuin neulalla.
+
+Hiljaista, painostavaa. Lopuksi riisuutui Maija ja jotain ynseästi
+muristen laskeutui sänkyyn. Jussi imeksi nysäänsä synkeänä vielä hyvät
+tovit, kopisteli sen lopulta tyhjäksi ja meni hänkin makuullensa.
+
+Mutta ei hän nyt Maijan viereen. Yksinäisenä kyykähti hän penkille,
+vetäisten vain takkipahasensa päänaluseksi. Ensi kertaa nukkuivat nämä
+aviopuolisot nyt näin yksinäisinä, kumpikin eri vuoteellansa.
+
+Mutta yhä istua kykötti koira ovensuussa kuin siihen nukahtanut.
+Laiskotti. Ei viitsinyt paremmalle makuulle paneutua.
+
+Vasta puoliyön tienoossa voitti se laiskuutensa, haukotteli pitkään ja
+huomattuaan sängyssä nyt olevan kylliksi tilaa hypähti sinne ja nukahti
+Maijan selän taa kuin korvaukseksi Punnitusta.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS SANAKOLINA
+
+
+Tänään oli hullujenhuoneella taas johtokunnan kokous. Se oli
+ylimääräinen, satunnaisen asian aiheuttama. Oli päätettävä uuden
+hoidokkaan ottamisesta. Vallesmanni sitä vastusti. Laitoksen menot kun
+yhä vain nousivat, niin sen vuoksi hän jo kehoitti johtokuntaa olemaan
+yleensäkin varovainen uusia potilaita ottaessaan.
+
+»Ainoastaan vaaralliset raivohullut pitäisi ottaa», selitti hän
+hikisenä, nenäliinaan pyyhkiytyen ja lihavuuttansa ähkien.
+
+»Ne rauhalliset hullut eivät oikeastaan olekaan muuta kuin toista lajia
+viisaita», puheli hän lopuksi. Asiasta oli puheenjohtaja viime viikolla
+pyytänyt jo täältä juurikään pois muuttaneelta lääkäriltäkin lausuntoa,
+mutta se oli sattunut olemaan sekä ryyppytuulella, että pahalla päällä
+ja oli siis vain, lurjus, ilkeyksissään, siinä muuttokiireessä ärähtänyt
+että:
+
+»Viisaustieteentohtorin alaan ne semmoiset sairaudet kuin hulluudet ja
+muut pää- ja viisausviat kuuluvat, eikä ruumiinlääkärien ja
+hammastohtorien.»
+
+Ja niinpä pohdittiin asiaa. Varmuuden vuoksi kutsuttiin tarjokas
+tutkittavaksi. Mies tuotiin. Se pureksi ovipielessä hattuansa.
+
+»No oletko sinä hullu?» kysyi puheenjohtaja mieheltä.
+
+»En... Enhän minä mikä hullu ole», ilmoitti mies alttiisti.
+
+»Vai et!» koki silloin sukulainen sekavana parantaa asiaa, ja saadakseen
+hullun myöntämään puheli sille:
+
+»Etkö muista silloin saunassakin... Kun meni pääsi niin sekaisin, jotta
+löit lauteilla löylyä ja menit saunankarsinaan kylpemään?»
+
+Johtokunta punnitsi. Vallesmanni, joka taas säästäväisyyshyveellä ajoi
+valtiopäivämiesasiaansa, pani vastaan, arveli:
+
+»Jos tätä menoa jatketaan, niin kohta ovat kaikki pitäjän asukkaat
+täällä, hyvissä oloissa, elätettävinä, niin ettei enää omasta kunnasta
+jäisi lopulta viisasta sen vertaa, että edes johtokuntaan...»
+
+Todellakin! Haluttiin kuulla mitä uusi johtaja, Sakari Kolistaja,
+miehestä arvelee. Kysäistiin.
+
+»Ei siinä mitään järkivikaa ole ... jos hänenkin viisautensa punnitaan
+sillä oikealla puntarilla, jonka Herra on meille antanut», ilmoitteli
+Sakari ja omaa liika-viisauttansa tarkoittaen lisäsi:
+
+»On niitä maailmassa pahempiakin vikoja.» Sakarin lausunto tulikin
+ratkaisevaksi. Johtokunta ei suostunut ottamaan sairasta hoidettavaksi,
+vaan neuvoi koettamaan tulla toimeen kotoisilla avuilla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kokouksen loputtua istuttiin ja tarinoitiin nyt tavallisista asioista.
+Tämän viisauden-kirjan varsinainen päähenkilö, kunnia, ylpeys ja ainoa
+ansio, eheä persoonallisuus, ja tavoistansa ja viisaudestansa kuuluisa
+vallesmannin koira, Pudde makasi ovensuussa mahallaan, etukäpälät ja
+kuono ojoina lattialla. Tarkasti piti se siinä silmällä varsinkin
+isäntänsä liikkeitä ja puuhia. Tämä Pudde oli koirasuvun oikea kukka,
+sen kaikista kunniakkain ja viisain edustaja.
+
+Aluksi siinä tietysti puhuttiin hulluista, mutta kohta koki vallesmanni
+johtaa puhetta valtiopäivämiesasiaa koskeviin kysymyksiin. Hän tarjosi
+Sakarille sikarin ja samalla kysäisi:
+
+»No! Kuinka johtaja nyt viihtyy tässä uudessa toimessaan?»
+
+Sakari siitä ihastui vallesmanniin, sekä sikarin, että kysymyksen takia:
+
+»Ka, siinpä sitä... Miten vain itse herra vallesmanni?» tapaili hän
+kiitollisena. Vallesmanni kääntyi ottamaan pöydältä veistä, leikatakseen
+sikarin pään ja samalla kuin rohkaisuksi selitteli Sakarille:
+
+»Kun niitä vain osaa puhutella, hulluja ja...»
+
+Välillä hän jo koetti imaista sikaria. Näkyi tuo vetävän savun. Hän
+jatkoi:
+
+»Puhutella ... puhutella kun vain osaa hulluja, niin kyllä niiden kanssa
+toimeen tulee... Ne eivät ole silloin tavallista viisasta kummempia...
+Se riippuu puhuttelijoista onko mies hullu vai viisas.»
+
+Nopein askelin kävellä köpitteli ja väännätteli hän syläistä
+töpäyttääksensä sikarista irtautuneen lehden uunin eteen. Lihavan miehen
+kepeiden kesähousujen väljät takapuolukset lökkäsivät ja vaappasivat
+silloin kävelyn tahdissa niin mukavasti, että Sakarissa se näky herätti
+mielenkiintoa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja nyt jo johduttiin pää-asiaan. Valtiopäivämies-asiastansa huolehtien,
+näet, puheen mielisairaaloista jatkuessa, vallesmanni jo selitti:
+
+»Pitäisi vain saada valtiopäiville kyvykkäitä miehiä, jotka saisivat
+aikaan sen, että valtio avustaisi hullujenhoitoa niin, ettei se jäisi
+yksistään kunnan verotuksen rasitukseksi.»
+
+Se oli oikea naula. Kukapa ei toivoisi kunnanverojen pienenevän,
+varsinkin näin, kun se käy päinsä edullisella tavalla: lisäämällä
+ruununveroja. Oikea mies olisi vallesmanni valtiopäiville. Hänen
+ehdokkuuttansa sitä olikin jo ennenkin miehissä puollettu.
+
+»Meillä on aikomus esittää tämä meidän vallesmanni
+valtiopäivämiesehdokkaaksi», selitti johtokunnan puheenjohtaja asiaa jo
+Sakarille. Vallesmanni keinahteli sangen asianmukaisella tavalla. »Vai
+mitä meidän uusi johtaja siitä asiasta arvelee?... Tästä vallesmannin
+ehdokkuudesta?» kysäistiin jo Sakarin ajatusta.
+
+Ja Sakari oli valmis. Kiitollisena, alttiina hän vallesmannin parasta
+tarkottaen todisti varmuudella:
+
+»No jos kerta tahtoo valtiopäiville miehen, joka ei ole liialla
+viisaudella pilattu, niin sen sopivampaa kuin tää vallesmanni on, ei voi
+etsimälläkään löytää.»
+
+Syntyi sangen pulmallinen äänettömyys. Vallesmannin silmät seisoivat
+päässä suurina, aivan kuin älyttömän silmät. Isku tuntui sattuneen ihan
+ruununvouti-ja senaattori-unelmien sydämeen.
+
+Mutta tyytyväisenä hymyili Sakari ja vieläkin vallesmannia
+mairitellakseen todisti hän:
+
+»Minä olen suorakielinen mies ja näkövoimiltani semmoinen, että tunnen
+miehen pimeässäkin. Ja vääriä todisteita en sano vaikka näkisin kenen
+päässä ei ainoastaan raiskan, vaan myös sen ison malan.»
+
+Huoneessa tuskin kuului huokaustakaan. Vallesmannin Pudde tapaili
+käpälällä kärpästä, joka pyrki nipistämään kuonosta. Kärpänen ehti
+pyrähtää pakoon. Pudde jätti käpälänsä siihen kuonon päälle ja piti nyt
+visusti silmällä kärpäsen puuhia ja eleitä ja vallesmanni souteli
+keinutuolissa nyt ihan toisella tavalla kuin äsken.
+
+Mutta vain joskusti hän, kuin salavihkaa vilkaista muljautti Sakariin
+niin vihaisesti, että silmänvalkuaiset välähtelivät.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kiusallista!
+
+Sillä jos häntä olisi soimattu kansan kiskojaksi ja ryöstäjäksi,
+maailman kelvottomimmaksi vallesmanniksi, niin ei hän siitä olisi niin
+suuria välittänyt, mutta tämä haukkuu häntä tuhmaksi, hulluksi, eli,
+toisin sanoen: väittää ettei hänelle ole annettu liikaa viisautta.
+Lähimmäisensä arimpiin, ihanimpiin kansallisen uskon juuriin sitä mies
+Suomessa sillä väitteellä iskunsa iskee. Sillä kukapa aina Pöndisestä
+lähtien, ei pitäisi tässä maassa verisimpänä solvauksena sitä että
+sanotaan, että hänelle ei -- kuten Sakari Kolistajalle -- ole annettu
+liikaa viisautta. Sakarin usko se sittenkin osottautui nytkin olevansa
+uskojen ihanin ja kansallinen usko.
+
+Masentavaa! Vallesmanni parka! Ja kun vielä sanoi ja solvasi kaikkien
+kuullen ja aikana, joka vaalien takia oli hänen elämänsä tärkein!
+
+Sappi oli haleta! Ja hän kun vielä oli erikoisesti kokenut
+johtaja-asiassa ajaa Sakarin asiaa! Hänen lihavasta niskastansa valui
+hiki virtanaan. Hän tuskastui lopen, viskasi vihansa koiraansa ja
+ärjäisi sille ihan hirmuisesti.
+
+»Pudde pahuus! Hiiteen siitä ruoja!»
+
+Pudde, kuten aina viisas, piti edullisena tunnustaa ruununmiehen ja
+yleensä vahvemman oikeudet, nousi ja kaappasi oven auki, luikki ulos,
+tullasi keittiön eteisessä laitoksen paistit, nuuhkasi nuuhkaistavat
+paikat ja alkoi hieroa kavalaa tuttavuutta laitoksen koiran kanssa.
+Hikisenä, ihan ähkien puheli vallesmanni siinä pulassa, kuin Puddeansa
+soimaten, toisille:
+
+»Se on sen entisen ruununvoudin nartun pentuja ja emänsä kaikki pahat
+tavat on perinyt.»
+
+Yhä tuskallisempaa! Puheenjohtaja siinä pulassa ja pinteessä erehtyi jo
+yrittämään sovittelua, puhellen Sakarille:
+
+»Ei suinkaan johtaja nyt sitä tarkoittanut niin ihan puustaimelleen
+sanoa?»
+
+Mutta se vain pilasi asiaa, sillä vallesmannin hyväksi nyt Sakari
+vakavana, ihan kuin loukkautuneena puheli:
+
+»Minä olen jo Herran avulla synnintuntoon päässyt ihminen, enkä siis
+valetta puhu, enkä ystävästä, enemmän kuin vihamiehestäkään väärin
+todista.»
+
+Aivan kävi olo raskaaksi. Jumalan miehen vakavuudella jatkoi Sakari
+vallesmannin hyväksi yhäkin:
+
+»Vaikka Luojan kaikkivaltiaan eteen pitäisi astua ja sormet kirjan
+päälle panna, niin omantunnon mukaan todistaisin, että tämän
+vallesmannin päähän ei ole liikaa leiviskää pantu.»
+
+Istuttiin kuin piinapenkillä. Erästä siinä pulassa jo ihan kuin yskitti.
+
+Mutta vallesmanni oli jo hiestä kuin likomärkä. Pulassa siinä kävellä
+väännätteli hän akkunasta katsomaan ja ärjyi siitä Puddelle sinne ulos:
+
+»Kärrin luo meni Pudde!... Sinä saatanan elävä!»
+
+Mutta äänettöminä alkoivat johtokunnan jäsenet poistua tästä piinan
+huoneesta. Vallesmanni aivan odotti sitä. Kostaa hän tahtoi nyt
+Sakarille, muljautteli vihaisesti ja varustautui.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja nyt he olivatkin kahden kesken. Vallesmanni kävi aivan omin käsin
+sulkemassa oven, vaikka kiinni se enneltäänkin oli. Sen tehtyään hän
+oitis kähisi kaikella vallesmannin virkamahdilla Sakarille vihasta:
+
+»Sinä saatanan lurjus!»
+
+Hän puhui hiljaa, kähisemällä, etteivät vain seinän takana kuulisi.
+Sakari oudostui ja yritti jotain sanoa, mutta vallesmanni tiuskasi:
+
+»Suu kiinni!»
+
+Ja ihan kuin olisi aikonut lyödä Sakaria, kähisi hän:
+
+»Kuinka sinä uskallat solvata ja sanoa, että minä en olisi normaali![1]»
+
+[1] Täysjärkinen.
+
+Se normaali-sana sotki nyt Sakarin ajatukset. Ei hän sitä ymmärtänyt.
+
+»Normaali ja», kähisi vallesmanni, puhuen siitä, miten hän oli äänellään
+ja puoltamisellaan auttanut Sakarin johtajan virkaan, ja soimasi:
+
+»Että ilkeätkin!»
+
+Sakari ei saanut suunvuoroa, eikä hän siinä pökerryksissään olisi
+kyennytkään liikoja selittämään. Vallesmanni käväsi varmuuden vuoksi
+vielä uudelleen sulkemassa oven ja uhitteli:
+
+»Mutta minä tahdon asiassa revanshe'in.[1] Oikeudellisen ja moraalisen
+revanshin minä tahdon.»
+
+[1] Koston.
+
+Silmäterät välähtelivät vihasta. Hän uhkaili aikovansa ruveta
+johtokunnassa rettelöimään, hakemaan jos mitä Sakaria vastaan, eikä
+helpottavansa ennenkuin oli saanut Sakarin viralta.
+
+Kuumeisena ja kuohuvana työntyi hän ulos, haukkui kartanolla koiransa
+pahanpäiväiseksi ja niin ajoi nyt kiihtyneenä kotimatkalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sakari Kolistajasta oli nyt tämän vallesmannin asian johdosta yhdellä
+iskulla tullut koko tämän pitäjän suosituin mies. Rahvas ihastui,
+kuullessaan, että hän, vaikka onkin johtaja ja siis herra ja virkamies,
+on sittekin noussut herroja, vieläpä itseään ruununmiestä vastaan. Eivät
+ne muut virkamiehet sillä tavalla. Kaikki ne vain kokevat olla herrojen
+joukkoa ja niiden ystäviä.
+
+»Saatiinpas kerrankin oikea mies, täksi nyt hullujenhuoneen johtajaksi»,
+puheli tyytyväisenä yksi ja toinen, ja toiset siihen arvelivat:
+
+»Kunpa kaikkiin muihinkin virkoihin saataisiin niin oikeat miehet.
+Toista se olisi silloin täänkin alamaisen kansan elämä...»
+
+Kansa alkoi aivan valveutua, herätä, ryhtyi jo Sakarin antaman esimerkin
+mukaan ja Sakarin turvin arvostelemaan virkamiehiänsä. Sakari Kolistaja
+oli siten kolistellut hereille koko kunnan kansan. Uusi aika oli nyt
+alkanut, sillä oikeuksiensa tuntoon herännyt kansa tuli myös myöhemmin
+pyrkimään käytännöllisiin tuloksiin.
+
+»Viisas mies», todistettiin Sakarista kylillä ja toiset järkeilivät:
+
+»Kukas tuo sitte viisas olisi, jos ei hullujenhuoneen johtaja, jonka
+täytyy kaikista hulluista vastata.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta sitä huonommiksi kehittyivät olot vallesmanni Kaksinaisen kodissa.
+Kun hän, näet, tältä kovanonnen matkaltansa palasi, kiroili ja sadatteli
+ja rouva peräsi sen vihan syytä, niin erehtyi vallesmanni siinä vihan
+kuumeessansa ilmaisemaan koko kauheuden. Uutta johtajaa, Sakaria,
+kiroillen hän rouvallensa ilmaisi:
+
+»Hän väitti kaikkien kuullen, että minä en muka ole normaali.»
+
+»Herra siunaa!» Rouvan pää meni ihan pyörälle. Aluksi hän ei kyennyt
+selvästi käsittämään asian koko kauheutta, mutta jo ennen iltaa selvisi
+se hänelle. Senaattori- ja ruununvouti-ihanteet, ihan pimenivät.
+Hätäytyneenä valitti hän silloin miehellensä:
+
+»Ja itse hullujenhuoneen johtaja kun vielä sanoo, niin uskoohan sen nyt
+koko pitäjän väki!»
+
+Vasta nyt huomasi vallesmannikin asian koko kauheuden. Jos nyt vielä
+joku muu olisi hänestä moista todistanut, mutta itse ammattimies,
+hullujen asiantuntija, jommoisena kansa tietysti hourujen hoitajaa
+pitää! Tomuna tuntuivat häviävän valtiopäivämies-ja senaattoriunelmat ja
+häpeähän siinä on se suurin onnettomuus. Menepä ja esiinny
+virkamiehenäkin kansan edessä, kun se luulee häntä hulluksi!
+
+Ei. Kostaa hänen täytyi, maksoi mitä maksoi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Omituista.
+
+Vallesmanninkin perheessä alkoi näet sama piinallisuus kuin siellä
+pappilassa ja Punnitun mökissäkin. Asia oli niin arka, ettei rouva,
+enempää kuin vallesmannikaan uskaltanut siihen enää suorastaan kajota.
+Mutta sen sijaan, ja ehkäpä juuri sen välttelyn ja arkailun johdosta;
+kehittyi elämään joku yhäkin piinallisempi lisä. Rouva tavallaan
+ikäänkuin häpeili miehensä vuoksi, tai ... ei sitä osannut edes
+selittääkään, sitä piinaa. Ja aivan samanlaista kiusaa kärsi vallesmanni
+itse.
+
+Ja muutenkin oli koko talon väen elämä kärttyisää. Hyvästi keski-ikäinen
+palvelijatar, Kaisa-Liisa oli kihloissa vielä hieman iäkkäämmän
+talonmies Kakkilaisen kanssa. Mutta Kakkilainen oli jo aikoinaan alkanut
+Pöndisen saarnoista hieman herätä. Ja kun hän yö; aikamatkoillansa sitte
+oli luullut huomanneensa, että Karoliina ehkä on nuoruudessaan kerran
+erehtynyt, oli hän alkanut sille kylmetä. Oli Karoliinalla kyllä
+sulhaseksi tarjolla toinenkin, kotieläinten leikkaaja-ukko Tirinen, ja
+sillä kyllä oli oma mökki-pahanen, mutta kun ei ollut muuta
+varallisuutta kuin nimeksi, niin ei hän olisi halunnut ukkoon suostua.
+Hän oli tullut ärtyisäksi, toraili joskus jo rouvallekin, jos uskalsi,
+mutta eniten toki viskasi vihansa Puddeen. Ja niin oli talossa kaikki
+altista äreälle mielialalle.
+
+Ja nyt oli rouva vielä kaiken lisäksi saanut kirjeen itseltään
+arkkipiispan rouvalta ja täti Rosaliinalta. Ne onnittelivat jo
+valtiopäivämies-asian johdosta ja lupasivat piakkoin tulla ihan
+suullisesti ilonsa ilmaisemaan.
+
+Ja nyt tämä häpeä! Otappa nyt ja elä ja ole! Hän ompeli hermostuneena,
+aivanpa kuumeisena. Vaiettiin. Lopulta vallesmanni hermostuneena,
+kiusaantuneena, jotain sanoakseen umpimähkään tapaili:
+
+»Onkohan siellä, tuolla sillan alla hiiriä... Vai mikä se rapisee!»
+
+Sanomalehden rapinasta tai rouvan neulan rapinasta, se asia lie päähän
+osunut. Tovin ompeli rouva vielä ääneti, kuumeisena. Pudde oli siinä
+lattialla kelletellessään avannut takakäpälänsä rumasti auki ja nuuski
+ja pureksi niiden välistä jotain, kirppuja kai hävittäen.
+
+Ja viimein ei rouva enää jaksanut kiusaansa ja hermostuneisuuttaan
+hillitä vaan huusi keittiöön sinne:
+
+»Kaisa-Liisa... Kaisa-Liisa hoi!»
+
+Palvelijatar saapui ja rouva alkoi sille aivan riidellä:
+
+»Kuinka Kaisa-Liisakin ja kaikki piiat ovat niin huolimattomat!...
+Sillan alla rapisevat hiiret, mutta niitä ei vaan hävitetä.»
+
+Kaisa-Liisa ymmälle ja jo äkeänä tapaili:
+
+»Hiiret!... Mitkä hiiret...»
+
+»No hiiret ... hiiret ... hiiret», tankkasi rouva kiihtyneenä:
+»tavalliset nelijalkaiset hiiret... Eikö Kaisa-Liisa nyt sen vertaa
+ymmärrä», torasi hän, Kaisa-Liisa loukkaantui.
+
+»Senköhän hiiriä tuolla on... Tyhjän sillan alla!» pani hän jo äkeästi
+vastaan. Rouva ärtyi ja tenäsi:
+
+»Mutta kun vallesmanni itse on kerran sen sanonut jo... Kaisa-Liisan ei
+pidä ollenkaan tekeytyä liika viisaaksi. Kyllä se vallesmanni asiat aina
+paremmin ymmärtää!»
+
+Itsensä vallesmannin täytyi sekaantua asiaan. Ihan kuin tuskaisena,
+asiasta eroon päästäkseen, käski hän Kaisa-Liisaa:
+
+»Mene, Kaisa-Liisa, Juppurisen puotiin ja osta hiirenloukkuja vaikka
+joku tusina ... vaikka parikin tusinaa ... ja asettaa niitä sillan alle,
+joka paikkaan.»
+
+Vaiettiin hyvin kauvan. Vallesmanni jo ujoili vaimoansakin. Oli
+äärimmäisen kiusallista. Taas pureksi Pudde niitä rumasti hajoitettuja
+reisiänsä. Vallesmanni sai siitä toki aiheen purkautua sille ja niinpä
+huusikin hän aivan vihan vallassa:
+
+»Pudde sinä skoijari... Niin siivottomastiko sinä siinä kuovit!...»
+
+Pudde nousi, hyppäsi ovea vastaan, avasi siten oven ja poistui
+keittiöön. Siellä yritti se pöydän luona jatkaa samaa rumaa,
+siveydentunnetta loukkaavaa kaivelemistansa, mutta muutoinkin
+kiukustunut Kaisa-Liisa ei sitä rivoutta nyt sietänyt, vaan sylkäsi
+inhosta, potkasi ja ärähti:
+
+»Siinäkö kuovit!»
+
+Mutta Pudde ärähti vihaisesti ja tapasi puraista. Ei hän toki ole
+piikojen alainen. Ikenet ja hampaat hyvin uhkaavina ärisi se pitkään ja
+katsoi Kaisa-Liisaa uhmaavasti, nousi sitte, käveli aivan keskelle
+lattiata ja ihan uhalla ryhtyi siinä jatkamaan säädytöntä menoansa.
+
+Uhallakin. Eikä Kaisa-Liisa uskaltanutkaan enää häiritä, ei liioin nyt
+välillä joutanutkaan Pudden kuopimisien säädyllisyydestä huolehtimaan.
+Hän kuorasi helmoja hieman ylemmä, laski sukanvarren alas ja siinä,
+äskeisestä vielä vihaisena, ynseästi mutisi itsekseen:
+
+»Syöpäläinen vai senkö pahuus hänessä syönee, kun niin kupisuttaa!»
+
+Kakkilainen, se sulhanen, siihen tuli. Ollen sen olettamansa
+Kaisa-Liisan erehdyksen takia epäluulon myrkyttämä, asettui hän Puddea
+puolustamaan, tupakoi synkkänä ja jurasi:
+
+»Siitä sen näkee!... Kun joku on kerran horjahtanut, niin sitä ei voi
+enää koirankaan menojen suhteen sanoa, apostolien sanoilla, että
+puhtaalle ovat kaikki puhtaat!»
+
+Kaisa-Liisa rähähti siveytensä puolesta jo hyvin pahasti, mutta yhä
+synkemmin jatkoi epäluuloinen sulhanen:
+
+»Häh?... Vai?... Sillä kun on kerran kiellettyä syönyt, niin siitä ovat
+avautuneet silmät, niin että tietää, mikä on hyvä ja mikä paha, ja ei
+tuo kummalta kuulosta, jos silloin koiran kuopimisellakin punastumisen
+tarvitsee fiikunalehdekseen...»
+
+»Paholainen», jaksoi toki Kaisa-Liisa hillitä itsensä ihan rehellisesti
+kiroamasta. Mutta rakkaus tuntui murtuvan. Kaisa-Liisa jo uhitteli, että
+kyllä hän miehen saa: ukko Tirisenkin, jolla on oma mökki ja mies vielä
+mestari, eläinten leikkaaja.
+
+Ja niin alkoi nyt Sakari Kolistajan vaikutuksesta, Pudden välityksellä,
+kehittyä Tirisen, Kaisa-Liisan ja Kakkilaisen elämästä jännittävä
+juoninen rakkausromaani.
+
+Mutta kun Kaisa-Liisa illemmalla pyysi Juppurisen kaupassa saada kaksi
+tusinaa hiirenloukkuja, ja kun Juppurinen ihmeissään kysyi, mitä hän
+niin paljolla tekee, niin selitti hän vallesmannin vain käskevän ja
+tiuskasi vihaisena:
+
+»Hulluksi tuo lie tullut koko mies.»
+
+Ja samoihin aikoihin levisikin sitte jo vallesmannin kotikyläänkin tieto
+siitä, että hullujenhuoneen uusi johtaja oli ihan kivenkovaan väittänyt
+vallesmannia hulluksi. Outo sanoma kiihdytti mielet herkiksi. Pienikin
+asia suureni isoksi. Muisteltiin jo, että eräs vallesmannin
+sukulainenkin on juoppohullu.
+
+Ja niinpä sovitettiin jo tämäkin viaton hiirenloukkujen yletön ostaminen
+samaan yhteyteen. Ei sitä koskaan ollut kukaan ostanut kuin yhden
+loukun, hyvä jos kaksi, eikä vallesmannin talossa ollut edes hiiriäkään.
+Asia suureni, tieto levisi. Nyt jo ihmeteltiin Sakarista:
+
+»Mutta onkinpas hylyllä tarkka silmä, kun huomasi tään vallesmanninkin
+asian niin varmasti, vaikka muut eivät silloin vielä huomanneet mitään
+erikoista!»
+
+»Ilmankos hän olisikaan hullujenhoitaja, jos ei niiden asioissa olisi
+tarkka silmä», oikaisivat toiset ja maine Sakari Kolistajan viisaudesta
+levisi rinnan sen odottamattoman tiedon kanssa, että vallesmannin järki
+on sekoittunut.
+
+Mutta onneksi keksi hän, vallesmanni, jo yhden keinon, millä kostaa
+Sakarille: Yksi lautamiehen virka oli avoinna ja hän päätti Sakarin
+uhalla ehdoittaa tuomarille siihen toimeen Sakarin vihamiestä, Jussi
+Punnittua. Punnittuhan kyllä, kuten jo sanottu, kulki »tuhman Jussin»
+nimellä, mutta hän oli kuullut, että tänne määrätty uusi tuomari, josta
+asian ratkaisu riippui, ei liioin pitänytkään suurta väliä lautamiesten
+viisaudella, kunhan niitä vain oli laillinen luku.
+
+Ja niin päätti hän nyt lähteä oitis tuomarin saavuttua puhumaan sille
+Jussi Punnitun puolesta. Vaikutusvaltaiseksi mieheksi kohottuaan voisi
+Punnittu, Sakarin vihamies kun oli, olla hänelle vuorostaan apuna
+Sakaria kukistaessa.
+
+
+
+
+KYMMENES SANAKOLINA
+
+
+Olikin se Sakari Kolistajan oikea vaimo, Anna-Liisa, jo saanut sen
+holhousasian alulle. Talon isännyys oli siirtyvä hänelle. Jonkun päivän
+kuluttua oli siltavouti luvannut vierasmiesten kanssa tulla toimittamaan
+asiaa varten tarpeellisen pesänkirjoituksen.
+
+Ja omituista asiassa oli, että pappilan herrasväellä ei vieläkään ollut
+pienintäkään tietoa siitä, että Sakari oli liika viisas, että hän oli
+kadonnut ja että häntä etsitään. Se johtui siitäkin, että sekä
+ruustinna, että pastori olivat tämän suuren surun takia eristäytyneet
+kaikista ihmisistä, sulkeutuneet itseensä. Siinä oli pohjalla
+ujostelukin ja häpeily. Kukapa sitä ilkeää näyttäytyä siellä, missä
+pidetään tuhmana, ehkäpä hulluna.
+
+Mutta koki pastori toki hiljaa ajaa asiaansa, sillä vaaliaikahan oli
+täpärällä. Hiljaisella, oppineella puheella koki hän saada kirkkoväärti
+Takasta käsittämään, että hän on täysin normaali ja henkisesti täysin
+kykenevä tehtäväänsä. Jonkun asian varjolla oli hän nytkin kutsunut
+samaisen kirkkoväärtin ja puheli nyt sille, ikäänkuin muka noin vain
+sattumalta:
+
+»On muutoin ilahduttavaa», sanoi hän, »on ilahduttavaa, että täällä
+turmeltumattoman kansan keskuudessa on uskonto säilynyt olemukseltaan
+niin puhtaana, yksinomaan raamattuun pohjistuvana ja...»
+
+Hän tekeytyi sopivaksi ja jatkoi:
+
+»Nykyajan tiede, nimittäin, pyrkii tuomaan uskontoon vieraita lisiä,
+koettaen selittää uskonnon yksinpä sisäistäkin olemusta uskonnolle aivan
+vieraiden tieteiden, kuten historian, luonnonfilosofian, orientologian,
+assyrialogian ja monen muun semmoisen tieteen kautta, joista kuitenkin,
+kun on kerran uskonnosta puhe, voidaan korkeintaan sanoa: _Non erat his
+locus._»[1]
+
+[1] Sen paikka ei ole tässä.
+
+Kirkkoväärti kuunteli yhtä hartaasti kuin ruustinnakin. Pastorin
+oppineisuus painoi hänet aivan nöyräksi. Kertasen mukavasti taas
+keinahdeltuansa jatkoi pastori:
+
+»Niinkuin nyt minäkin aikoinani. Etsin uskonnon selitystä maallisistakin
+tieteistä, kuten filosofiasta ja monista muista, mutta...»
+
+Aivan hän käsisyrjällä apuna viittoen varmisti:
+
+»Mutta mitä syvemmälle minä syvennyin filosofiaankin ja muihin
+maallisiin tieteisiin, sitä elävämmin tulin minä vakuutetuksi siitä,
+että: _Non erät his locus._ Ei näet koskaan, ei koskaan voi maallinen
+tiede valaista uskonnon ydinasiaa, ei edes sen negatiiviseen suuntaan.»
+
+Kirkkoväärti yskähteli nöyränä näppeihinsä.
+
+»No niin!» käänsi pastori äkkiä ja ilmoitti:
+
+»Ja silloin minä aloin vain yhä syvemmin ja syvemmin syventyä yksinomaan
+raamattuun. Suoritin perinpohjaiset opinnot raamatun alkukielissä
+hepreassa ja kreikassa ja...»
+
+»Soo... Vai taitaa pastori raamattua ihan niiden omilla pyhillä
+kielillä», ihastui kirkkoväärti. Ruustinnalta pääsi silloin syvä
+helpoituksen huokaus ja siinä jo ihan ilon ja toivon vallassa riensi hän
+pastorin puolesta selittämään:
+
+»Pastori lukeekin pyhiä kieliä niin että helisee.»
+
+»Jaa no... Mitäpä niistä ... maallisista viisauksista», tekeytyi pastori
+vaatimattomaksi ja jatkoi:
+
+»Niidenkin, raamatun pyhien alkukielien taidosta, ei nimittäin ole juuri
+mitään hyötyä, jos niitä opetellaan ainoastaan pintapuolisesti,
+ainoastaan virkatutkinnon takia, kuten yleensä tehdään. Minäkin tulin
+niiden kielten suuren ja oikean arvon tuntemaan vasta sitte, kun olin
+niihin syventynyt perinpohjin.»
+
+»Ja se onkin raamatussa ihan toinen tuoksu, kun sitä luetaan niiden
+omalla kielellä», tarttui taas asiaan rouva ihan rohkeasti, sillä hän ei
+voinut enää kiihtymystään hillitä. Nöyränä, aivan kuin neuvottomana
+kohenteli kirkkoväärti takkinsa kaulusta. Ei siinä tämmöisessä
+oppineessa seurassa tiennyt mitä muutakaan tekisi. Huokaillen jatkoi
+ruustinna:
+
+»Rovasti-vainaja taas... Hän niin monta kertaa surullisena puhui siitä,
+ettei osaa pyhiä kieliä eikä siis voi antaa seurakunnalle niin paljon
+kuin pitäisi.»
+
+Huoneessa oli niin omituinen pappilan tunnelma.
+
+»Jaa no!» puolusti pastori tietysti rovasti-vainajaa, kuten uskovaisen
+tulee, puhellen:
+
+»Muuhan se sittekin on se pää-asia seurakunnan hoidossa, ei kielet ja
+maallinen viisaus yleensä... Sillä kuten sanoin niin: _linguæ cessabunt
+et sapientia abolebitur_,[1] sillä: _solum per fidem intelligimus_[2].
+Uskon, ja ainoastaan uskon avulla voidaan kaikki tehdä, sillä
+esimerkiksi: _per fidem mænia Jericho conciderunt_[3]. No niin!»
+
+[1] Kielet lakkaavat, häviävät ja viisaus katoaa.
+
+[2] Me ymmärrämme ainoastaan uskon avulla.
+
+[3] Uskolla, uskon avulla kukistettiin Jerikonkin muurit.
+
+Ja tavallaan kuin takaisin asiaan tarttuneella äänensävyllä, hän jatkoi:
+
+»Niin että mitä tieteisiin tulee, niin sanotaan kyllä yhdeltä puolen:
+_Nam et ipsa scientia potestas est_,[1] jokahan kyllä todistaisi, että
+kaikki tiede on voimaa ja tarpeellista, mutta toiselta puolen ei meidän
+liioin sovi unohtaa erästä toista lausetta, joka kuuluu että: _Nec scire
+fas est omnia_.»[2]
+
+[1] Tarkoittaa: Tiede on voimaa.
+
+[2] että: ei ole oikein tietää liika paljon.
+
+Syntyi äänettömyys. Tyytyväisenä, kuten voittaja, keinahteli pastori.
+
+Kirkkoväärti puhui nöyränä:
+
+»On se kallis lahja, se että Herra on jollekin antanut hyvän lukupään.»
+
+Hän yskähteli näppeihinsä. Mutta hänen lähdettyänsä, vallitsi pappilassa
+suloinen rauha ja toivo. Pöndinen suuteli morsiantansa ja aikoi sille
+sanoa jotain jumalista, mutta silloin naukasi kissa ihan ylettömän
+haikeasti. Se oli nukkunut sohvatyynyllä, oli juuri herännyt,
+köyristeli, venytteli ja ryhtyi sitte pesemään silmiänsä, jos
+parempiansakin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta palaamme Sakariin.
+
+Monet Pöndisen uskovaiset olivat jo poikenneet hänen puheillensa, vaikka
+ei hän vielä ollut julkisesti saarnannut. Yksityisesti hän oli niille
+lohdutusta kyllä jonkun sanan puhunut. Maine hänen viisaudestansa oli
+vallesmannin asian johdosta levinnyt uskovaistenkin keskuuteen entistä
+suurempana. Jotkut jo hänelle huomauttivat, että hän taitaa olla ainakin
+yhtä hyvä saarnamies kuin itse Pöndinenkin.
+
+Mutta nöyränä, Pöndiselle uskollisena, torjui Sakari sen kunnian.
+Hengenmiehen varmuudella todisti hän:
+
+»Ei. Pöndinen on suurempi minua.»
+
+Kunnia hänelle! ja Pietiläisellekin hän Pöndisen uskon suuruudesta
+todisti:
+
+»Pöndisen usko on niinkuin iso rautaharkko... Syvimmänkin syvyyden
+pohjaan se vajoaa ja mitattavat asiat selviksi perää.»
+
+Ja tämä hänen totisen kristityn nöyryytensä ja uskollisuutensa
+mestariansa kohtaan, miellytti uskovaisia. Monet uskoivatkin siis
+Sakariin jo ennen sen ensimäistä saarnaa.
+
+Elo oli valmis. Hänen tarvitsi vain mennä sitä korjaamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nyt hän touhusi jo johtajatoimissansa. Tänään oli sumuinen, tyyni ja
+hyvin harmaa päivä. Kaikki näytti laiskistuneen. Hullujenhuoneen
+vastapäisellä mäellä ryhjöttävän Kojosen talon viirisalko vetäytyi
+korkeuteen niin laiskana kuin mikäkin joku suolimato. Hoitolan
+palvelusväki hääri hoitolan pellolla. Heiniä panivat kuivaus-seipäisiin
+ja Sakari Kolistaja johti nyt työtä.
+
+Ja silloin ajoi siihen hullujenhuoneen ja Kojosen talorähjän välisessä
+notkossa jonottavalle tielle hirsikuorma. Malisen poika-rehvana sitä
+näkyi ajavan. Oli pannut kuormaksi kaksi jumalattoman pitkää hirttä ja
+hevoskaakki oli yhtä avuttoman ja köyhän näköinen kuin poika itsekin ja
+sen vanhat kärryrähjät. Ainoastaan ne kaksi jumalattoman pitkää hirttä
+olivat koko matkueessa katsomisen arvoiset.
+
+Ja Sakari kiintyi siihen näkyyn. Kärryn pyörät upposivat syvälle
+syrjätien pehmeään poroon ja jos kaakki kuin koetti nyhtää, niin ei vain
+kuorma näyttänyt kulkevan vetämälläkään. Hirret vain olla jonottivat
+siinä yhtä laiskoina ja pitkinä kuin se viirinsalko siellä Kojosen
+talorähjän yllä. Sakarilta pääsi jo altis nauru.
+
+Ja silloin huusi hän koko työväen siihen luoksensa koolle ja käski:
+
+»Heitetään pois työnteko ja katsotaan tuota tuon poika-rehvanan
+pitkän-kiskomista.»
+
+Käsittämätöntä! Väki oudostui, mutta totteli toki ja ryhtyi katsomaan.
+Taas nauroi Sakari näylle ja selitti:
+
+»Se sen pitkän-kiskominen on niin pitkä, jotta sillä ei ole loppua, eikä
+hirrellä ole takapäätä ollenkaan.»
+
+Vaimot vilkuivat Sakariin. Poika siinä kuorman vierellä koki nykiä
+kaakkia ja lyödä räpsytellä sitä ohjasperillä. Kaakki nyhti ja nyhti,
+jos kiskoikin, mutta ei vain edennyt mataminen.
+
+»Poika!... Poika! Kisko-pitkää! Kisko-pitkää!» hoikki Sakari ja nauroi
+katketakseen.
+
+Ja lopulta suuttui poika koko peliin, varsinkin katsojiin ja Sakarin
+huuteluihin. Hän viskasi rukkasensa tielle äkeissään ja huusi Sakarille
+vihaisena:
+
+»Mikä sinä luulet olevasi! Niinkö luulet, ettei niitä muita viisaita
+olekaan kuin sinä koko kunnassa!»
+
+Ja katkerana, ihan kuin itku kurkussa, lähti hän tallustelemaan pois
+koko paikalta, jättäen kuorman ja kaiken oman onnensa nojaan. Koni alkoi
+torkkua. Hirsi näytti pötköttavän entistäkin pitempänä, laiskana
+makkarana, ja nyt jos koskaan riitti Sakarille ja sen väelle
+pitkän-kiskomista ja uskollisesti sitä kiskottiinkin siinä iltaan asti.
+
+Mutta iltasella eräs eukoista arveli toiselle:
+
+»Mitenkähän, tuota... Että onkohan se ihan oikealla hollilla, se tää
+uuden johtajan äly, kun se kiireenä työpäivänä panee katsomaan sitä
+pitkän-kiskomista?»
+
+Joku mieskin taisi samaa asiaa mieteksiä. Mutta päivätyöläinen,
+Hippiläisen Antti, joka yleensäkin mieluummin »kiskoi-pitkää», kuin teki
+varsinaista työtä, alkoi heti:
+
+»Ei hän silloin olisi johtajana... Jos nimittäin ei olisi viisauden
+puolesta oikealla hollilla.»
+
+Ja niin painuikin se asia. Epäselväksi se tosin vaimoväelle jäi, mutta
+vähänkös on elämässä muutakin selittämätöntä.
+
+Mutta Hippiläisen Antti oli mielistynyt Sakariin. Hän koki toimia, että
+asia ei joutuisi johtokunnan ja muiden tietoon, niin ettei hän
+menettäisi tätä johtajaa, joka työn asemesta teetätti hänen luillensa
+niin mieleistä pitkän-kiskomista.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oikeastaan oli Sakari alkanut ikävöidä Eulaliinaansa. Oli sille jo
+kirjoittanutkin, ilmoittanut että hän tuleekin jo nyt heti, vie
+katsomaan kontua ja ehkä jo vihityttääkin, jos vain kuulutus asiasta
+ehtii selvitä.
+
+Ja nyt puuhaili hän varsinaisessa hoitajatoimessansa, tarkasti
+potilaitansa. Hän oli erityisemmin mieltynyt niistä yhteen: siihen, joka
+uskoi itsellänsä olevan seitsemän päätä. Uteliaana oli Sakari kysellyt
+mieheltä, missä ne kuusi päätä ovat.
+
+»Piilossa», oli mies vastannut. Sakari oli kokenut aivan salavihkaa
+vaania, että näkisi ne päät, kun mies ne piilosta ottaa ja niin oli
+heistä tullut hyvät ystävykset.
+
+»Oletko sinä hullu?» kyseli nyt Sakari mieheltä kopissa.
+
+»En. Oletkos sinä?»
+
+»En», kielsi Sakari ja ilmoitti: »Minä olen liika viisas.»
+
+Mies nauroi alttiisti, niin että hammasrivit valkeina paistoivat ja
+kysyi:
+
+»Mikä se liika viisas on?»
+
+Ja Sakari selitti ihan kuin murheellisena:
+
+»Se on semmoinen, jonka päähän piru on lyönyt liiat löylyt.»
+
+»Elä valehtele.»
+
+Mutta Sakari koki saada miestä uskomaan, selitti ja ilmoitti:
+
+»Ei maailmassa olekaan muita kuin liika viisaita, vaikka sitä ei kukaan
+itsestään tunnusta, ennenkuin tiukka paikka tulee.»
+
+Taas nauroi mies, nauroi ihan katketakseen. Sakari jatkoi, kysyi:
+
+»Ja tiedätkö miten liika viisaille käy?»
+
+Ei mies tiennyt. Täytyi selittää:
+
+»Niille käy niinkuin kävisi härälle, jos häntä taluttaisi härkää... Se
+vetäisi vain takaperin siksi kunnes putoaisi pirun hornaan.»
+
+Mies oli Sakariin vallan ihastunut. Kädet housurepaleiden taskussa alkoi
+hän nyt kiivaasti, miltei juosten kävellä kopissaan edestakaisin,
+sanella nopeasti, saarnata pajattaen:
+
+      Puu poltti tulta.
+      Vesi joi miestä.
+      Pyssy ampui miehelle.
+      Vesi ui kalassa.
+      Pippelis, hippelis,
+      tuuran, taaran... Puh!
+
+Ja rutosti tökkäsi hän sitä »Puh'»iansa puhahtaessaan Sakaria vatsaan,
+niin että Sakari säikähti ja hytkähti. Mies irvisti ja näytti kieltään.
+Sakari siitä näystä riemastui, nauroi onnellisena ja kehui:
+
+»Mutta osaanpa minäkin kieltäni näyttää.»
+
+Ja poistuttuansa hän avasikin äkkiä kopin pienen oviluukun, näytti siitä
+miehelle kieltään ja kehui:
+
+»Katso... Minullapa on suussa seitsemän kieltä.»
+
+Ja siitä päivin alkoikin hän uskoa, että hän on seitsemän kielen mies.
+Hän mainitsi siitä muillekin ja muut, varsinkin uskovaiset, ihan
+ihmettelivät sitä viisautta, sillä he käsittivät Sakarin sillä seitsemän
+kielen miehellä tarkoittavan sitä, että hän osaa puhua seitsemää eri
+kieltä.
+
+
+
+
+YHDESTOISTA SANAKOLINA
+
+
+Sakarin uskonsuunnallakin oli täällä jo valmista maaperää. Kertasen näet
+oli pastori Pöndinen käynyt täällä sen heräämisensä jälkeen saarnaamassa
+maallisen viisauden kauheutta. Eräässä syrjäkylässä oli silloin
+tapahtunut jo pieni heräys ja ne heränneet siellä jo ihan ikävöiden
+odottivat Sakarin tuloa. Siitä kun olikin heille jo monesti puhuttu.
+
+Mutta Sakaria ei kuulunut. Siksipä olivat he nyt jo lähettäneet yhden
+heränneimmän, isäntä Pykäläisen, häntä noutamaan. Erikoisesti he
+odottivat Sakarin tuloa sen vuoksi, että halusivat kuulla hänen neuvoaan
+valtiopäiväehdokasta koskevassa asiassa. Vallesmannia he kyllä olivat
+ajatelleet, kun ei sanoma sen hulluudesta ollut vielä heille ehtinyt,
+mutta olihan hyvä toki tiedustaa paimenenkin ajatusta.
+
+Ja niinpä ajoi nyt Sakari, isäntä Pykäläisen kyyditsemänä, kylää kohti.
+Varsinkin Haivenisen jumalinen leski Tiina, odotti Sakaria. Hän ei vielä
+tiennyt Sakarin ja Eulaliinan kihlauksesta, ja kun hänkin luuli Sakaria
+leskeksi, niin koki hän kiirehtiä. Ahkerina, kuten kottaraiset, he
+ahertelivat noissa kaikissa puuhissansa, niin työssä kuin muissakin,
+nämä viattomat ihmislintuset täällä.
+
+Ja siinä ajaa körötellessä alkoi Pykäläinen nyt puhella seurakunnan
+elämästä ja oloista, ja etenkin siitä valtiopäivämiesehdokasasiasta.
+
+»Herran avulla on täällä tässäkin kunnassa edistytty jo...»
+
+Hän koki pitää silmällä ruunan ilkeitä aikeita, sillä se aikoi vississä,
+säädyttömässä tarkoituksessa, nostaa häntäänsä, eikä hän ilennyt sitä
+sallia näin arvokkaan kyytivieraan nähden, sillä miten tuo liekin Sakari
+tuntunut hänestä ihan profeetalta. Hän jatkoi:
+
+»Edistytty on ja...»
+
+Taas se ruuna! Salavihkaa esti hän sen toki, kovistamalla sitä
+ohjaksista. Ruuna sen oivalsi ja alkoi puolestaan siinä menon ohessa
+pitää varaansa, voidakseen yhtäkkiä, varkain... Pykäläinen jatkoi
+vakavana:
+
+»Ennen täälläkin kyllä oli paljon pimeyttä ja...»
+
+Visusti piti hän silmällä ruunaa ja varoi samalla, ettei sitäkään
+vaarinpitoa Sakari huomaisi. Ruuna puolestaan unohti koko meno-asian ja
+hautoi uhallakin sitä omaa, kavalaa aikomustaan.
+
+Mutta pääsi Pykäläinen toki siihen ehdokas-asiaan. Vasta tällä matkalla
+oli hän kuullut, että Sakari oli ilmoittanut vallesmannin olevan hullun.
+Ruunan kujeita yhä silmälläpitäen, tiedusti hän nyt sitä asiaa, ja
+Sakari todisti vallesmannin puolesta:
+
+»Kyllä se totta on. Ennen löytää kalasta kirpun, kuin vallesmannin
+päästä viisauden vikaa.»
+
+Uskovainen Pykäläinen oli tulla vallesmannin sairauden takia ihan kuin
+jo murheelliseksi ja puheli:
+
+»Olisi hyvä, jos Herra armossaan osottaisi meille viisaamman miehen.
+Siellä valtiopäivillä kun kuitenkin täytyy maallisista asioista
+päättää.»
+
+»No Jussi Punnittu», riemastui siihen Sakari. Pykäläinen aluksi
+oudostui. Miten se Sakari nyt vihollistansa!
+
+Mutta tiukasti todisti Sakari, Jussi Punnitulle kostaaksensa, sen
+kauheata viisauden liiallisuutta:
+
+»Siinä on ihan liika viisas mies. Ihan pirun kyynäröllä mitaten on sille
+syntiselle viisautta annettu!»
+
+Ja silloin kirkastui hurskaan Pykäläisen äly: Sakarin täytyi olla
+todellakin totinen kristitty, koskapa vihamiehestänsäkin, niin hyvää
+puhuu, suosittelee sitä ihan valtiopäiville. Ei sitä vain tavallinen
+uskovainenkaan, niin sanan mukaan »kokoa tulisia hiiliä vihollisensa
+pään päälle». Sakari kirkastui hänelle ihan pyhimykseksi. Uskoi hän sen
+todistuksen ja entistä ujommaksi hän tuli, ja joka hetki vain pelkäsi,
+että ruuna häpäisee hänet tämän arvokkaan ja pyhän miehen silmien
+edessä. Hän koki salavihkaa kepakolla hännänjuureen tökkien estää sen
+nousua. Nöyrin mielin alkoi hän nyt puhua uskon asioista, heräämisestä,
+synnintuntoon tulemisesta ja muusta. Hän puhui:
+
+»Se on syntinen ihmisluonto semmoinen, jotta se ei hellävaraisesta
+herättämisestä herää...»
+
+Mutta Sakarikin jo ilmoitti, aivan kehasi:
+
+»Mutta herää se kovakin, kun oikein kolisuttaa.»
+
+Sen myönsi Pykäläinenkin. Arvokkaana, tyynenä ja vaatimattomana
+pysyttelihe hän, vaikka siinä olikin niin arka ja täpärä tehtävä ohella.
+
+»Sillä heräsin sitä minäkin, kun oikein kova kolina kävi», selitti
+Sakari. Ruuna tekeytyi ihan ulkokullatuksi, johtaakseen Pykäläisen
+varomattomaksi. Pykäläinen huomasi toki sen viekkauden ja piti
+puolestaan yhä tarkemmin silmällä. Sakari jatkoi heräämisensä
+kuvaamista, ilmoitti:
+
+»En ollut aluksi uskoa siinä mitään olevan, mutta kun sitte alkoi kuulua
+kolinaa ja koputusta, joka puolelta, niin... Silloin minä jo hoksasin,
+mikä kamala paikka se on se maallinen liika viisaus.»
+
+»Prtut ... prtut!» hätäytyi Pykäläinen, sillä täpärällä piti jo, että
+ruuna ei häväissyt.
+
+»Jaa liika viisaus?»
+
+Niin oli jouduttu Sakarin sydämen asiaan, viisauteen. Sakari johtui
+todistamaan itsestänsä, myönsi, että pieni hän on Pöndiseen verraten,
+mutta lisäsi samalla varmasti:
+
+»Mutta kolistamisessa ja kolkuttamisessa minä en falskaa!»
+
+Täytyi se uskoa. Viisaudesta kun oli taas johduttu puhumaan, niin
+Pykäläinen siitä selitteli:
+
+»Niitä ajallisen viisauden valmistuslaitoksia, koulujahan niitä tässäkin
+kunnassa on Herran avulla saatu kuntoon, niin että maallisesta
+viisaudesta ei ala enää olla puutetta.»
+
+Ja yhtä vakavana hän lisäsi:
+
+»Ja nyt sitte saatiin tämä ajanvaatima, uusi hullujenhuone.»
+
+Mutta silloin ruuna siinä juostessa nosti uhallakin häntänsä, ja
+ilkeyksissään vielä niin pystyyn kuin voi ja näytti sitte muutenkin,
+että kyllä hän sittekin vuosituhansien käytännön kautta lain pyhyyden
+saavuttaneista hännän-nosto-oikeuksistaan kiinni pitää, olkoonpa
+kyydittävä vaikka itse siveysopin professori ja arkkipiispa, ja
+kyytimiehenä vaikka siveysseura Sininauhan kunniajäsen.
+
+Häpeällistä! Eikä Pykäläinen käsittänyt, miksi häntä tämä tapaus nyt
+niin hävetti. Kristityn nöyryydellä hillitsi hän toki vihastumisensa,
+Sakarin vuoksi.
+
+Mutta kotona, kun Sakari ei ollut näkemässä, ei hän voinut olla
+purkamatta katkeruuttaan taistelussa voittaneelle ruunalle, joka oli
+Sakarin nähden hänet niin häväissyt. Ja niinpä hän, ruunaa laitumelle
+laskiessaan, lyödä hosasi sitä suitsilla ja ärähti ynseänä, katkerana:
+
+»Hylky!»
+
+Mutta katkeroitunut oli ruunakin ja niinpä se, pois loikahtaen, vastasi
+ylenkatseellisesti rumalla, ilkeällä halveksumis-äänellä, jonka olisi
+kuurokin ihan tajuisasti kuullut, viuhautti samalla kuin vihaisesti
+häntäänsä, ja lekauttaen takapuoltaan äkeästi, kuin potkaistakseen,
+loikki pari kolme harppausta ja alkoi ahnaasti nyhtää ruohoa nurmikosta
+suuhunsa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja hyvin ne heränneet mielistyivätkin Sakarin saarnaan. Oli ihana ilta.
+Pihamaa oli kuin rauhan yrttitarha. Karja söi läheisellä laitumella
+rauhallisena ja keskellä lehmikarjaa makasi iso härkä. Se oli suuttunut
+erääseen lehmään ja makasi siinä uhallakin, silmät vihasta muljollansa.
+
+Ja Sakari saarnasi:
+
+»Jos tuossa aitassa makaa yksi suruton vaimo, niin se ei herää, jos ei
+joku tule ja koputa.»
+
+Sen käsittivät kaikki. Eivät ne papit puhukaan noin helppotajuisesti,
+että oppimatonkin ymmärtäisi. Saarnaaja jatkoi:
+
+»Mutta kun minä tulen ja koputan oveen, niin se herää.»
+
+Talon koira laskeutui rauhallisena makuullensa keskelle pihaa. Sakari
+jatkoi, saarnasi:
+
+»Ja jos ei ensi koputuksella herää, niin minä koputan uudestaan.»
+
+Haivenisen leski aivasti. Se, jota hän silloin ajatteli, oli siis
+toteutuva. Sakari julisti:
+
+»Ja jos ei silläkään koputuksella vielä herää, niin minä koputan niin
+usein, jotta herää!»
+
+Niin. Niinhän se on. Emme me syntiset herää vähästä. Eivät meitä saa
+hereille laiskat papit, jotka vain ohimennen, viran puolesta,
+koputtavat. Sitä mietiksi saarnan johdosta tämä ihmislintusten viaton
+joukko. Eikä täällä nyt näkynyt koko synnistä ja ynseydestä muuta
+merkkiä kuin tuo laitumella paatuneena nukkua muljottava härkä. Se piti
+vihaisena silmällä sitä lehmää, johon se oli suuttunut.
+
+Voimallinen saarna jatkui:
+
+»Jos se vaimo ei koputtamisella herää, niin minä alan kolkuttaa.»
+
+Aivan niin: Yhä voimakkaammin alan saarnata. Helppohan tämä on käsittää,
+tämän saarnaajan sanoma. Ihan suorastaan se meni sydämeen.
+
+»Minä kolkutan ensin hiljempaa, mutta jos ei se auta, niin minä alan
+kolkuttaa yhä kovemmin ja kovemmin!»
+
+Niin. Kunpa papitkin tekisivät tehtävänsä niin hartaasti ja
+tunnollisesti! Sakari julisti yhä voimallisemmin:
+
+»Ja jos ei kolkuttaminenkaan auta, niin minä alan kolisuttaa.»
+
+Niinpä kyllä! Kolme astettahan se pastori Pöndinenkin
+vierailusaarnassaan oli sanonut olevan ihmisen heräämisessä. Sakari
+jatkoi:
+
+»Minä kolistan oveen ja seiniin... Jos ei palikalla kolisuttaminen auta,
+niin minä otan halon ja alan sillä kolisuttaa.»
+
+Ja ihan voimalla ja kuin täynnä henkeä, julisti hän:
+
+»Minä kolistan halolla ovea ja seiniä, niin, että vaimon pitää herätä.
+Ja jos ei vieläkään herää, niin minä alan huutaa: Vaimo!... Sinä ynseä
+ja ylpeä vaimo!... Herää, sillä minä olen koko yön kolkuttanut ja
+kolistanut, ja minä kolisutan vielä toisenkin yön, jos et paikalla herää
+ja avaa, että ylkä voisi tulla!»
+
+Ja hän jatkoi lujasti, voimallisesti, vakuuttaen: »Ja silloin sen vaimon
+täytyy herätä. Vaikka hän uhalla kokisi nukkua, ja vaikka hän sitoisi
+huivilla korvansa, ettei minun kolkutustani ja kolistamistani kuulisi,
+niin sittekin sen pitää herätä ja silloin hän herää huomaamaan, että ...
+kyllä olisi ollut hänenkin sielulleen parempi, jos Herra olisi hänelle
+ynseyden ja maallisen viisauden asemesta antanut jotain muuta... Sillä
+mitä tekee ihminen liialla viisaudella.»
+
+Miten voimallisesti hän sen todisti! Ja yhäkin voimallisemmasti hän
+julisti:
+
+»Sillä näin on asia: Viisaus on niinkuin ylpiä kukko. Se kiipeää
+näkyvälle, vaikka lantakasalle, kurottaa kaulansa pitkäksi, lyö
+kannuksiaan, kotkottaa ja kiekuu ja parkuu, ja pitää ylpeää ääntä
+itsestänsä. Mutta jos sitä neuvoa kysyäksesi lähestyt, rohkeasti
+niinkuin David Goljaattia ja jalopeuraa, ja sanot, jotta tule nyt,
+niinkuin Jaakoppi sylipainiin ja näytä ja ilmoita mitä sinulla on
+sanomista, kuin niin ylpeää ääntä itsestäsi pidät, niin...»
+
+Hän ihan vannoi:
+
+»Totisesti sanon Teille, että parkuen ja siivet kohollaan se silloin
+lentää ryöhöttää pakoon sillan alle ja alkaa siellä kuopia rikkoja omien
+jälkiensä peitoksi.»
+
+Miten selvää! Vertauksilla hän saarnasi. Usko jo iti. Sakari jatkoi:
+
+»Sillä parkukoon ja kiekukoon viisaus, se ylpeä kukko itsestään, vaikka
+mitä, ei siitä munaa synny. Ainoastaan usko, se nöyrä ja alistuvainen
+kana voi munan munia ja viinirypäleet ja kymmenykset kasvattaa ja
+edeskantaa!»
+
+Miten selvää, ihanaa! Iäisyyskaipuu heräsi sieluissa, kuten pesässään
+kyyhkyläisen poika. Haltioituneena, vuolaasti jatkoi saarnaaja, julisti
+totuutta:
+
+»Sillä ainoastaan uskoon ja sanaan, silkkaan sanaan ja uskoon juurtunut
+ja viisaudesta luopunut suomenkansa, löytää taivaan tien, vaan viisas,
+joka viisauteen luottaa, kulkee aina selkä Siionia ja kompassit tämän
+maailman rasvaista makkaraa kohti käännettynä. Niin, sillä ei taivaan
+tiellä äly selvitä, vaan sotkee, sokaisten uskon, ja autuudenasiassa on
+viisaus tarpeeton, niinkuin russakka rokassa ja tietoviisaus liikaa,
+niinkuin häävuoteessa kirppu.»
+
+Sydämet järkkyivät. Voimalliset raamatulliset vertaukset masensivat
+ylpeän mielen. Vaimot nyökyttivät. Joku jo itkikin. Kuin Siionin
+esikartanoilla istui tämä saarnan tehoama väki. Voimallisesti jatkoi
+saarnaaja:
+
+»Totisesti! Ja niinpä onkin suomenkansan viisaus niinkuin mukurakivi ja
+niinkuin kivimukura: kieriessään se kyllä kolisee ja korkiaa ääntä
+pitää, mutta jos siitä yrität älyä palaksesi puraista ja ajatusta ja
+ymmärrystä itsellesi haukata, niin hampaasi vain suotta poikki
+paukahtavat, ja niin on sinun viisautesi, oi suomenkansa, maailman
+markkinoilla ainoastaan mukuroiva kivi ja kivenä koliseva mukura, jota
+pilkaten pois potkitaan ja siksi: Elä päästä, oi suomenkansa,
+viisauttasi turulle, eläkä risaista lastasi kuninkaan häähuoneeseen,
+sillä ne ovat kauhistus. Totisesti!
+
+Totisesti, sillä samaa on sarvi härän ja viisaus suomenkansan päässä: ei
+siitä pää ymmärrystä imaise, vaan usko on se ainoa, jolla suomenkansa
+osaa oikeassa älytyössä ajaa, se ainoa, joka voi suomenkansan oikealle
+ovelle viedä ja tiedon tuikkeeseen kantaa, niinkuin aasi isäntänsä ja
+ikeenalainen aasi sen, joka sen selässä ajaa, sillä raamatut ja pyhäin
+esimerkit todistavat, että ainoastaan aasin selässä on ajajalle
+valtaistuin varma, tie palmuilla lehvitetty ja ylettyvillä Herran apu,
+eli se, joka meidän kuormamme kantaa.»
+
+Ihanaa! Raamatullista! Kuulijat sulivat, altistuivat. Voimakkaasti
+jatkoi saarnaaja, kehoittaen:
+
+»Pidä siis, oi suomenkansa, vaari kernaimmin vatsastasi, kuin
+viisaudestasi, niin et polullasi uuvu, etkä taivaan tiellä eksy ja väsy,
+jos sinulla vain on sana ja usko, luja usko, se ainoa oikea leiviskä,
+jonka Herra sinulle, oi uskonkansa, on armossa antanut. Aamen!
+
+Aamen, sillä vieläkin olkoon todistettu, että ei synnillistä viisautta,
+eikä tärveleväistä ja koille kelpaavaa rikkautta, vaan ainoastaan uskon
+ja tuhat järvellistä vettä, silkkaa vettä on Herra suomenkansalle
+antanut, että sillä olisi tavaraa millä pärjätä ja tosirikkautta, millä
+maailmalle kerskata. Ja jos sinulla siis, oi vesirikas ja uskon-äveriäs,
+suomenkansa se usko ja vesi on, niin sinä sen uskon avulla elät ja
+kuljet, niinkuin Pietari vetten päällä ja vuotavan päällä sinä laulat ja
+leiletät, etkä, syntisten tavoin, pettävän viisauden varaan, huonettasi
+ja hökkeliäsi rakenna.»
+
+Onnelliset, särkyneet kuulijat! Kuin raamatun maiden kukkaset, nämä
+vertaukset heille tuoksuivat. Voimallinen saarna jatkui:
+
+»Hoida siis visusti sitä vesileiviskääsi ja kunnialla sitä uskonkiloasi,
+oi suomenkansa, sinä saarna- ja sanalahjan saanut Herran vesimäen kansa
+ja Hänen viinamäkensä hiljainen ja ahkera ahertaja Suomen synkeissä
+Siioninkorvissa ja moni-iloisissa Kaanaan kaupungeissasi. Sillä, jos
+sinä uskot ja synkissä Siioninkorvissasi jos sinä edelleenkin
+uskollisesti, niinkuin uskonmyyriäinen, hiljaisuudessa ja salaisuudessa
+ja viisauden hyljäten veden kanssa ja tykönä aineinesi olet ja aherrat,
+niin kuten Kaanaan häissä muuttuu vesi viinaksi ja niin raamatut
+täytetään, ja sinun pimeiden korpiesi kivimäet, ne Herran vesimäet,
+kutsutaan sinun toimestasi viinamäiksi. Ja niin uurastat sinä Herran
+molemmissa mäissä, oi sinä Herran uskollinen vesimäkeläinen, ynnä Hänen
+ahkera viinamäkeläisensä myös, sinä outo isoälyisten seurassa, siinä
+Sodomassa, ja muukalainen ja ventovieras viisasten parissa ja
+Gomorrassa, kussa viisaat viisautensa uskaltavat ja isoviisaat
+ylenkatsovat sinua, sinun ymmärryksesi tähden. Älä pelkää!
+
+Älä pelkää, oi suomenkansa, sinä tässä pahasta ja kavalasta
+viisaudestansa ylpiässä maailmassa tosin orpo ja yksinäinen, mutta
+kaksinainen uskonteoissasi ja moninainen uskontaidossasi, sillä sinä
+annat verorahoistasi ja kapeistasi, sekä keisarille, että Jumalalle,
+kuten Herra sanassaan säätää. Sinä halkaiset sanasi: annat siitä
+Herralle mämmit ja imelät ja lähimmäisellesi pippurit ja muut paremmat,
+sillä sinulla on usko. Sinä puhdistat huoneesi: päästät savun ulos
+saunastasi, syljen suustasi ja karkiat kirosanat kieleltäsi, ynnä
+varjelet huulesi kuurnittavista kirpuista ja sanasi sontiaisista ja niin
+pitää sinun sitti-sontiaisesi autuuden asian tähden ainoastaan
+lantiaisiksi kutsuttaman, sillä sinulla on se puhdistava ja seulova
+usko, se salaisuudet aukova usko, joka ilmoittaa, että huokiampi on
+sinun, oi suomenkansa, lantiaisella, kuin sontiaisella taivaaseen
+lentää, sillä ainoastaan sanassa, oikiassa sanassa, ja sanan lajissa on
+sinulle autuus ja uskossa elämä, ja niin olet sinä sanavainiolla
+voimallinen ja uskossa niinkuin äkäinen karhu. Hallelujaa!
+
+Hallelujaa, sinä sanasta äveriäs, sinä oikiasta upporikas, jolla on
+paljon sana-avua. Sillä ehkä sinä tämän maailman rikkailta ja
+muukalaisilta rahaa lainata tarvitset, ynnä myös nöyränä lainaat sitä,
+niin et sinä, oi sanarikas suomenkansa, lainasanaa tarvitse ja sanalaina
+ja kaikkinainen lainasana on sinulle kauhistus, sillä et sinä niissäkään
+kommelluksissasi sanavelkaan lähimmäisellesikään jäädä tahdo, etkä
+velkasanalla autuutta ansaita halua. -- Ja niin ei sinua vihollisesi
+tuomiopäivänä sanavelasta torniin heittää voi. Älä siis pelkää!
+
+Älä huokaa, sillä ei raharikas ja se, joka sinulle syntistä mammonaa
+lainaa, pääse rahoinensa neulansilmän läpi taivaan iloon, vaan kamelit
+sinne hänen edellänsä portista käyvät ja kuormakamelit silmän läpi
+jonottavat, koska heidän herransa ja ne, jotka heidän selässänsä ajavat,
+eivät itse tahdo sinne rikkaudessansa ja viisaudessansa sisälle mennä.
+Ja niin pääset sinäkin sinne, oi suomenkansa, sillä sinulla ei ole
+rikkautta, eikä esteenä olevaa viisautta, vaan ainoastaan sana ja se
+kaikkiläpäisevä usko. Seelaa!
+
+Seelaa, sillä niinkuin profeetta Joonas, sinä puet yllesi profeetan
+hameen ja sanalla Niiniven parannat ja saarnasanalla ja pyhällä
+silkkasanalla sen suuren Beliaalin kaupungin pelastat -- sillä sinä jaat
+armeliaasti sanaa Niinivessä ja sana-apua Beliaalin kaupungissa, että
+puutos poistuisi, almun isoajat Beliaalissa ravittaisiin ja ne
+sanamaitoa janoavat pienet lapset Niinivessä sillä oikialla ja
+hedelmällisellä äidinmaidolla, sillä sanavaimon maidolla imetettäisiin.
+-- Sinä istut niinkuin mehiläisemo kammiossasi ja lähetät siivekkäät
+sanasi ja isot sanaparvesi kuin kuhnurimehiläiset vainioille, että ne
+siellä kipeät terveeksi laulaisivat ja uppiniskaiset nöyriksi
+pistäisivät ja rokon panisit ja seerumin ja parantavan seeruminvoiteen
+pistäisivät ja meden imisivät ja niin palaisivat kuten tohtorit työstä
+ja kammiossasi kapat ja nelikot täyttäisivät, ettäs myös sinä, oi
+ihanainen mehiläisemo, hunajasta leveäksi lihoisit ja kammiossasi uutta
+sanaa munisit ja kuhnurisanaa kansan hyväksi synnyttäisit, että vainiot
+täytettäisiin mehiläissanalla, niin että pistin nousisi ja peitsi
+välkkyisi ja tutkain uhkaisi, jos maassa synti päätä kohottaisi ja
+köyhyys niskaa nostaisi ja yrmeys nurkan takaa kurkistaisi. Ja niin on
+sinulla, oi suomenkansa, maassa rauha ja hyvä olo, sillä sinulla on
+hedelmälliset sanaemot saarnaajina, niin että sanan ei pidä loppuman,
+eikä valaan profeettaasi sanoinensa nielemän ja sillä vatsaansa
+löylättämään ja niin sinua sanatta heittämään. Hallelujaa!
+
+Halleluja, sillä ei sinulta, oi suomenkansa, enää mitään puutu, sillä
+sinulla on Siioniin vaeltaessasi sanaa, sitä ainoaa oikeaa ravintoa,
+josta ei vatsa kipeäksi turvu, sitä oikeaa iäisyyden matkaevästä, joka
+ei eväskontissa paina ja niin kulkijaa raskauta. Ja niin ei Beliaalin
+kaupunki huku ja sinun maakylissäsi kukoistaa iso ja turpia usko. Sinä
+painat sen uskon avulla hatun syvemmälle päähäsi, väännät vainiollasi,
+rynnistät sanatyössä ja mullistat kuin myyrä pelloillasi ja alistut ja
+nöyrryt ja kannat kymmenykset, etkä napise, et mutkittele ja möräjä.
+Aamen!
+
+Aamen, te rakkaat sanankuulijat, te ruusut Suomen Siionissa ja tulpaanit
+Herran viinimäessä, sillä ainoastaan teille pitää tämä pyhä
+kolistealaisuuden oppi saarnattaman ja uskonsuunta ilmoitettaman. Sillä
+minä olen se hapatus, joka taikinaan pantu on, ja niin pitää
+suomenkansan taikinan käymän ja paisuman, ja sen sanataikinan pitää aina
+hapan ja tiinun-täyteinen oleman, niin että happamatonta ja laihaa sanaa
+ei pidä suomenkansan lähimmäisellensä koskaan sanoman -- ja uskon pitää
+pullistuman ja niin on kolistealaisten joukko yhä lisääntyvä, niin että
+kolistealaisseurakunta on Suomessa se suurin ja ainoa oleva ja pytyt ja
+astiat täynnä on se ylkää odottava minun nimeeni.
+
+Minun, sillä niinkuin profeetta Joonas, minä lähdin minun huoneestani,
+mennäkseni siihen suureen Beliaalin kaupunkiin, jonkas sinä,
+suomenkansa, itsellesi rakensit, niin että koska viisaus, se kauhia
+synnin isä Beliaalissa, niinkuin ylpiä ori tallissa uskoa ja sanaa
+vastaan karkaa, niin minä uskonseipäällä ja sanakangella sen ylpeyden
+alas lyön ja niin viisauden maahan jaotan ja kangilla sille kuria
+kolistan, niin että uskon pitää Beliaalissa alati rauhassa, niinkuin
+kana orrella istuman ja sanan, sen oikian ja silkan sanan pitää siellä,
+niinkuin rauhoitetun kurjen pää korkialla kävelemän, ja pelvotta
+riemuääntä riuuttaman, eikä siitä viisauden ylpiästä orhista pidä niille
+koskaan pelkoa oleman, koska minä sille Beliaalissa kuria sanakangella
+kolistan. Elä siis, oi suomenkansa, minun turvissani Beliaalin
+kaupungissasi enää sinun uskossasi epäile, eläkä hoiperra ja horju!
+
+Elä horju, vaan istu turpeana, sillä minun turvissani pitää sinun
+voimallisen leukaluusi, oi suomenkansa, Beliaalissa aina viheriöimän,
+niinkuin sanassa sanottu on, ja sanarypäleitä pitää sen kantaman ja
+niinkuin kannel pitää sen iäti heläämän, että Herran kunnia ja viisaus
+sinussa ilmoitettaisiin. Ja niin ei sinun pidä enää sitä hauen
+isohampaista leukaluuta harpuksesi ja symboolisoittimeksesi tarvitseman,
+koskas omasi otit ja Herran kunniaksi kielen, ynnä tiukan kielen istutit
+siihen, että sinäkin raamattuja täyttäisit, etkä enää toiste
+erehdyksessä mykän vesihauen äänettömällä leukaluulla itseäsi Herralle
+ilmoittaisi. Elä siis epäile, sillä jos kivet vaikenevat niin luun pitää
+kuitenkin laulaman!
+
+Elä epäile ja päly, oi suomenkansa, sillä jos sinä muukalaisten
+Jerusalemin kaupungeissa, siellä viisasten parissa, pieni olet, niin
+omassa Beliaalin kaupungissasi ei ole kukaan suurempi sinua, ja
+muukalaistenkin maassa olet sinä uskossa muita turpiampi. Aamen!
+
+Aamen te kolistetut, te sanalla hereille kolistetut! Se uskon luja ja
+alati pitävä perussana: aamen!»
+
+Ihanaa. Sydämet sulivat. Tämä voimallinen kolistealaisuskon perussaarna
+masensi ja mursi kivikovatkin.
+
+Mutta Haivenisen leski pyysi Sakaria iltasella luoksensa, lohduttamaan
+häntä hiljaisuudessa. Sakari suostui. Siinä lohdutusta kuunnellessansa
+alkoi leski puhua muustakin. Taitavasti hän puhui ja aivan
+odottamattoman pian hän onnistui.
+
+Sillä vielä samana iltana kihlasi Sakari Kolistaja siinä
+kahdenkeskisessä hiljaisuudessa tämän toissilmän lesken morsiameksensa.
+Muutkin kuulijat olivat saaneet herätyksen ja niin alkoi Sakarin
+lähetystyö kantaa sadankertaista hedelmää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yleensä oli kaikkiin, jopa suruttomiinkin vaikuttanut syvästi Sakarin
+hurskas käytös solvaajaansa ja vihollistansa, Jussi Punnittua kohtaan.
+Ei siis ihme, että kääntyneiden joukko oli suuri ja yhä kasvoi. Koko
+seurakunnan halki alkoi vyöryä voimakas herätyksen henki ja nekin, jotka
+vielä pysyivät suruttomina antoivat tunnustuksensa Sakarin hurskaalle
+mielenlaadulle ja nuhteettomalle vaellukselle.
+
+Ja uskovaiset puolestaan tahtoivat palkita Sakaria. Heille tuli
+kunnia-asiaksi saada nyt Jussi Punnittu valtiopäiville. Hiljaisuudessa,
+mutta sitä toimeliaammin valmistivat he sitä asiaa, Punnitun itsensä
+asiasta vielä mitään tietämättäkään.
+
+Sillä hänetkin tahdottiin yllättää. Yhtäkkiä oli hänellekin osotettava
+Sakarin hurskaus, anteeksiantavaisuus ja muu. Suruttomien piti saada
+nähdä mikä voima piilee heräämisessä ja sen hedelmässä, uskossa.
+
+Mutta muita innokkaammin puuhasi Sakarinsa vuoksi, Punnitun ehdokkuuden
+puolesta, hänen kihlattu morsiamensa, Haivenisen leski. Se oli jo
+jotenkin saanut vihiä siitä, että vallesmanni ja tuomari puuhaa Jussi
+Punnitusta lautamiestä. Se oli suuri apu.
+
+»Jos kerran herrat miehestä lautamiestä puuhaavat, niin ei sen
+viisaudessa silloin ole epäilykselle tilaa», arvelivat useat. Mutta
+Sakari, tuo siinäkin asiassa, oli ennen herroja huomannut Jussi Punnitun
+viisauden.
+
+Ja niin levisi Sakarin maine ja alkoi myös nousta Jussi Punnitun arvo.
+Harvoin häntä nyt enää Tuhmaksi Jussiksi sanottiinkaan, sillä hänet oli
+nyt jo punnittu kokonaan toisella puntarilla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta aivan toisin sotkeutuivat asiat Pöndisen pappilassa. Iida oli,
+Tuomaan petoksesta loukkautuneena, eronnut talosta kesken vuoden. Ei hän
+halunnut asua samassa kylässäkään mokoman miehen kanssa. Ynseänä hän
+sille jäähyväiseksi halveksui:
+
+»Kylmene vain!... Vaikka jääpuikoksi jäädy koko mies, sillä kyllä niitä
+nyt tuommoisia housunkannattimia saadaan, vaikka viisi joka varpaalle.»
+
+Ja nyt palveli hän henkikirjurin perheessä ja oli jo ehtinyt kihlautua
+sen rengin kanssa. Pöndisen suosituksesta oli hänen sijaansa noudettu
+palvelustyttö, Hertta, vieraalta paikkakunnalta ja siitä sukeutui nyt
+pastorille uusi pieni ikävyys.
+
+Tosin ainoastaan pieni. Mutta sitä kiusallisempi: Tuomas oli, näet, nyt
+saanut kuulla Sakarista toisen väärän jutun, sen, että Sakari ei olekaan
+kuollut, vaan on vain matkustanut asioille jonnekin ja palaa pian.
+
+Hänen leskensä kanssa naimisiin meno oli siis nyt mahdotonta.
+
+Ja niinpä tuntui Tuomaasta, että hän on vapaa yrittämään lämmetä
+Hertalle, ja hän oli alkanut lämmetä, eikä Hertallakaan tietysti ollut
+mitään pappilan renkiä vastaan.
+
+Ja nyt osui eräänä yönä pastori Pöndinen, tuossa yhden ja kahden välillä
+yöllä, tulemaan keittiöön, jossa Hertta silloin yksin nukkui. Hän näet
+tuli pyytämään vettä, tavallista, maallista juomavettä ja virvoitusta...
+
+Ja silloin tapasi hän kauhukseen Tuomaan Hertan luota. Jos siveä lukija
+ei, kuten Eeva silloin, asiantuntemuksensa vuoksi fiikunalehteä
+tarvitessaan, olisi jo punastumiskykyinen ja -haluinen, niin sanoisin
+suoraan, niinkuin asia on: että tapasi vierestä. Pastori tietysti
+kauhistui moista ja nuhteli Tuomasta, tosin hiljaa, ettei ruustinna
+meluun heräisi.
+
+Mutta Tuomas, tietysti hieman mustasukkaisena, paadutti kaikki kohtansa.
+Kun, näet, Pöndinen häntä hieman uhkaili jollain rangaistuksella, keksi
+hän hyvin ilkeän ja häijyn ja kavalan keinon, ryyppäsi rauhallisesti
+vettä korvosta ja uhkasi tyynesti vastaan:
+
+»Ka samapa tuo! Mutta minä puolestani levitän silloin tiedon siitä,
+jotta pastori hiipi kello kahden jälkeen yöllä alusvaatteisillaan Hertan
+luo kyökkiin.»
+
+Ihan Pöndisen silmät suurenivat.
+
+»Kuinka Tuomas semmoista uskaltaa!... Vaikka itse oli kyökissä!» yritti
+hän kuin neuvottomana, mutta Tuomas vain sylkäisi, ja ikäänkuin suuriin
+renkimiehen etuoikeuksiinsa tässä siveellisyys-asiassa vedoten, arveli
+ruumiillisesti veltosti, mutta henkisesti varmasti:
+
+»Jaa ... mutta se on toista renkimies ja toista pappi...»
+
+Ja tästä se nyt heitti uuden harmin Pöndiselle. Alati vaivasi häntä se
+pelko, että Tuomas ilkeyksissään, tai ymmärtämättömyydessään, todellakin
+selittää ihmisille niinpäin hänen harkitsemattomat öitsimisensä. Sen
+ikävän viisaus-asian lisäksi siinä olisi silloin, näin vaalien edellä,
+kiusaa korvia myöten, ja hän ei enää lopulta jaksanut joskus käsittää
+koko tätä asemansa suurta tukaluutta ja vaivaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli kulunut aikaa jo tovi edellisestä. Toiset vaalisaarnaajat kuuluivat
+jo käyneen seurakunnan vaikutusvaltaisia uskovaisia tervehtimässä.
+Pastori Pöndinen, jonka toiveita tämä äskeinen Tuomaan kavala uhkaus
+erityisesti himmensi, oli jo ihan kuin epätoivoinen.
+
+Mutta sittekin hän koki, eli jo puuhasi. Hän valmisti vaalisaarnansa ja
+sen avulla hän toivoi pelastuvansa tästä pulastansakin.
+
+Hän oli, näet, sen aiheeksi ottanut sydämensä asian, uskon. Hän selitti
+siinä vakuuttavasti, että ihmistäkin voidaan tutkia ja tuntea ainoastaan
+uskon avulla, ja sitä samaa hän oli suullisesti jo seurakuntalaisille
+teroittanut.
+
+Ja nyt hän taas valmisti ja tarkasti samaista saarnaansa. Hän luki
+siitä:
+
+»Oi ihminen! Silmä ja korva pettää, mutta usko ei koskaan väärin
+todista.»
+
+Ja sitte seurasi pitkä selitys siitä, miten ihminen usein tuomitsee
+lähimäistänsä pahojen juorujen mukaan. Niiden mukaan hän pitää
+lähimäistänsä esimerkiksi tyhmänä, ilkeänä, ahneena, jopa haureuden
+harjoittajanakin.
+
+»Mutta» -- jatkui saarna -- »mutta, jos me katsahdamme ihmiseen uskon
+avulla, niin me löydämme hänestä ihan toisenlaisen sydämen ja aikomukset
+ja avut.»
+
+Hän mietiksi, jatkoi:
+
+»Moni, jota ihmiset parjaavat, sanokaamme tyhmäksi, osottautuukin Herran
+edessä viisaaksi, jos meillä vain on oikean kristityn usko, joka ei
+epäile.»
+
+Se kohta oli hänestä erittäin onnistunut.
+
+Edelleen:
+
+»Ja monen viattomimmille askelille ja kirkkaille ja selkeille poluille,
+siroittaa kavala ja paha kieli sameata hietaa, mutta jos meillä on oikea
+usko, niin me näemme hiedan alta oikean polun, joka vain sillä
+epäselvällä hiekalla sameoitettu oli.»
+
+Sitä kohtaa hän hieman epäili. Se ei tuntunut, aivan selvältä. Mikä
+hänessä liekin samentanut. Aivan hän mietiksi ja raapasipa jo
+korvallistansakin. Hänellä ei ollut mitään takeita renki Tuomaan hyvästä
+tahdosta, vaikka kyllä hän oli sitä koettanut nyt kohdella ihan
+totisella rakkaudella. Hän pysähtyi, istui, mietiksi. Se samean hiekan
+kylväminen selkeille ja kirkkaille poluille tuntui taaskin hyvin
+kiusalliselta asialta. Aivanpa valtasi mielen jo epätoivo.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli jo iltamyöhä. Ruustinna oli sanonut hyvää yötä suuteloilla.
+
+Mutta yhä valvoi ja mietiksi pastori Pöndinen asiaa. Hämärältä näytti
+nyt tämän seurakunnan saanti. Ei siis ihme, että hän siinä, mielen
+masennuksissa ollessa, johtui ajattelemaan toista työmaata Herran
+vainiolla.
+
+Ja niin johtui taaskin mieleen tunnettu Iso-Tulos-niminen seurakunta,
+josta hän oli jo ylioppilasaikoinaan uneksinut, jopa rukoillut Herraa
+sen puolesta. Kirkollisessa matrikkelissa, tuossa ainoassa Suomen
+Siionissa kirjoitetussa raamatussa, tuossa suloisessa ja lohdullisessa
+lupauksien- ja armonkirjassa, oli sen papintulot kainosti merkitty
+ainoastaan 26.745 markaksi 69 penniksi, vaikka ne todellisuudessa
+nousivat yli kolmenkymmenen kuuden tuhannen.
+
+Mutta ikävä vain, että sen rovasti vielä eli. Onneksi oli se toki jo
+78-vuotias ja sen isäkin oli kuollut jokseenkin siinä iässä. Lisäksi oli
+seurakunta n.s. keisarinpitäjässä. Ollapa vain tarpeen tullen senaatissa
+joku hyvä setä, tai vaikka tutun tuttu!
+
+Niissä surullisissa mietteissä keinuellessansa hän -- miten liekin
+osunut -- tuli muistaneeksi Sakarin lähetyspitäjän vallesmanni
+Kaksinaisen. Sen setähän on senaatissa, eno piispana. Hän tiesi senkin,
+että vallesmanni Kaksinainen haluaa päästä valtiopäiville ja sitä tietä
+senaattiin. Senaattori-setänsä kautta voisi se paljon vaikuttaa, ja kuka
+tietää, mitä tietä Herra meille milloinkin avun lähettää.
+
+Omituista! Sillä siinä surussa ja murheessa, heräsi hänessä näet halu
+auttaa vallesmannia sen vaaliasiassa, auttaa kuten lähimäistä. Olihan
+kirkollakin yleensä hyötyä siitä, että sillä oli kiitollisuuden velkaan
+joutuneita käytettävänään.
+
+Ja niinpä kirjoittikin hän nyt oitis Sakarin morsiamelle, Eulaliinalle,
+pyysi sen etsimään Sakarin ja käskemään sen puuhaamaan vallesmannin
+asian hyväksi.
+
+»Erittäin huomauta», kirjoitti hän: »että lähetyspappi Sakari Kolistajan
+on uskovaisille teroitettava, että vallesmannin valitseminen on
+tähdellistä ja tarpeellista kirkon edun, uskon ja kaikkinaisten siihen
+liittyvien katsomisien ja asioiden vuoksi, jotka kaikki on Herra niin
+oleviksi määrännyt.»
+
+Ja vallesmannille itselleen hän kirjoitti:
+
+»Tietäen sinun suopeaksi hengen-asialle ja toivossa, että niitä asioita
+tulisit valtiopäivillä edesauttamaan, olen käskenyt lähetyspappini,
+Sakari Antinpoika Kolistajan, tehdä kaikkensa sinun vaaliasiasi hyväksi.
+Sillä vaikka meidän kalliomme onkin Herrassa, emme me silti kuitenkaan
+saa unohtaa toistemme keskinäistä auttamista ja hyvistä töistä
+kiitollisessa muistossa pitämistä, vaan tulee meidän muistaa, että
+vastavuoroinen palvelus, ollen sopivin palvelusmuoto, on meille täällä
+ajassa tarpeellinen ijankaikkisuutta varten.
+
+Armo ja rauha olkoon sinulle, rakas ristiveli!
+
+Sinulle alati vilpitön Herrassa,
+
+      Johan Ruudolf Pöntinen.»
+
+Oli jo yö. Hän riisuutui. Ruustinna oli antanut hänelle hiljaa varata
+lihavan rovasti vainajan alushousut. Hän pukeutui niihin, mitteli niiden
+kohtuutonta väljyyttä.
+
+Mutta viis väljyydestä! Pääasia, että ne olivat lujat. Hän, joka on
+kerran armossaan housut lainannut, lainannee myös aikanansa niiden
+mukaisen lihavuudenkin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vallesmanni Kaksinaisen talossa oli väki kuin sairasta. Karoliina oli
+ärtynyt naimisasiastaan, kun Kakkilainen tuntui tyyten kylmenneen. Ei
+ihme, että hän ärtyi, kun herrasväkikin vielä juonitteli. Kiihkeästi
+viskoi hän vihojansa etupäässä Puddeen.
+
+Pudde parka! Sillä itse vallesmannikin nyt aina tarttui maailmaan Pudden
+karvaturkin välityksellä. Ei se Pudde toki siitä niin kovin suuria
+välittänyt, sillä se katseli tätä viisasten maailmaa, sen iloja ja
+suruja iloisen veijarin kannalta. Sen maailmankatsomus oli viime
+vuotisen luettelon ja myyntilistan mukaan maailmankatsomusta n:o 1374 --
+suomalaista keksintöä muutoin kuten yleensä kaikki maailmankatsomukset,
+tuohivirsut ja savusaunat, -- ja huolettomana kävi se kylällä
+rakastajattariansa tervehtimässä. Ihmiset sanoivat sitä kirkkorauhan
+häiritsijäksi, mutta kumminkin on Pudden kunniaksi mainittava, että se,
+nähtyänsä suntion sauvan, tunnusti, kuten me muutkin kristityt,
+kirkkolain pyhyyden viisaan olennon kaikella alttiudella.
+
+Se siitä. Mutta kuten pastori Pöndinen, siellä seurakunnassaan, koki
+pelastaa viisauttansa, niin koki sitä pelastaa vallesmanni Kaksinainen
+täällä. Vaistomaisesti hän tajusi, että elämässä riippuu menestys
+viisaan maineesta enemmän kuin itsestään viisaudesta, ja siitä tuska,
+varsinkin näin vaalien edellä.
+
+Ja samalla hän varustautui kukistamaan Sakaria, sen vaikutusvaltaa: Hän
+koki saada papistoa nousemaan mokoman maallikkosaarnaajan villitystä
+vastaan. Ja rovasti olikin taipuvainen, sillä hän oli kuullut, että
+Sakarin aikaansaama herätys oli ollut ihan tavallista voimallisempi.
+Papiston asemaa se moinen voi uhata. Väärän harhaopin levittämisestä
+kehoitti vallesmanni panemaan miehen syytteeseen.
+
+Ja niinpä hän nytkin puheli siitä rovastille, kuivalle ukolle.
+
+»Niin, veli rovasti», hän siinä maallikkosaarnaajia soimasi ja selitti:
+
+»Ne hylyt ovat ainoastaan seurakunnan turmio!»
+
+Koirat rähisivät kartanolla. Pudde näkyi järjestävän niiden kesken isoa
+tappelua.
+
+»Tuota koiran pirua», äsähti vallesmanni tuskastuneena välillä. Rouva
+riensi sulkemaan akkunan.
+
+»Jaa, veli nimismies», mieltyi rovasti asiaan, sillä hän yleensä halusi
+hoitaa laumaansa yksin, mutta ei ollut tähän asti harhaoppisia ja
+villitsijöitä ahdistellut, koska oli pelännyt kaikkien, varsinkin
+sivistyneiden, nousevan häntä moisesta suvaitsemattomuudesta
+tuomitsemaan. Aivan häntä siis oudostutti, kun vallesmanni häntä
+päinvastoin kehoitti. Ukko aivan ilostui asiansa puolesta.
+
+Ja vallesmanni koki johtaa ukkoa Sakaria vastaan asiaan puuttumaan,
+selitti jo kirkkolakiakin. Voitiin se Sakari vetää oikeuteen harhaopin
+levittämisestä.
+
+»Puuro siitä syntyy uskosta, eikä autuutta, jos siinä kaikenlaiset
+hierimet hämmentävät», inhoili vallesmanni kyläsaarnaajia.
+
+»Jaa!... Jaa!» mietiksi kuiva rovasti sisällisesti ihastuneena, lupasi
+harkita ja tutkia asiaa ja jos löytää Sakarin opista harhauskoa, niin
+väärän opin levittämisestä antaa tuomiokapitulille ilmi. Alttiisti
+lupasi nimismieskin tehdä tehtävänsä yleisenä syyttäjänä, jahka vaan
+tuomiokapituli Sakarin syytteeseen panee.
+
+Niin hän iloitsi ja odotti uuden tuomarin tuloa, että voisi Punnitusta
+tehdä lautamiehen.
+
+Sillä hän ei vieläkään ollut saanut sitä Pöndisen kirjettä, jossa tämä
+ilmoitti käskeneensä Sakarin puuhaamaan hänen ehdokkuutensa hyväksi,
+eikä hän liioin tiennyt, että Punnittu on hänen vaarallisin
+kilpailijansa: uskovaisten ehdokas valtiopäivämiesvaaleissa.
+
+
+
+
+KAHDESTOISTA SANAKOLINA
+
+
+Surullista, ihan piinallista, hermostunutta ja ärtyisää oli yhäkin elämä
+vallesmannin talossa.
+
+Sillä nytkin olisi pitänyt lähteä tohtorin herrasväen luo ompeluseuraan,
+mutta rouvasta tuntui, että aivanhan hän siellä ihmisten katseista
+paistuisi. Kernaammin sitä nyt toki olisi vaikka lurjuksen kuin tuhman,
+jopa hullun miehen rouvana.
+
+Ja nyt yhä vain uusia huolia. Tänään oli rouva saanut kirjeen
+senaattori-sukulaisen rouvalta ja omalta sukulaiseltaan paroonitar
+Vuorikiveltä. Ne onnittelivat jo valtiopäivämiestoimen ja
+ruununvoudin-ja senaattorinviran johdosta ja lupasivat pian tulla
+suullisesti onnittelemaan. Mihin sitä katsookaan, kun ne nyt tulevat ja
+koko häpeä paljastuu! Rouva hermostui.
+
+Niin oltiin, istuttiin. Rouva ompeli surullisena. Vallesmanni oli jo
+nukkunut päivällisunensa ja yritteli lukea sanomalehteä. Pudde, hylky,
+maata relletti, miltei keskilattialla ihan selällään, pystyyn nostetut
+etukäpälät polvista riipuksiin koukistettuina, vatsa rehellään, _tout
+exposè_, ja takakäpälät niin rumasti ja säädyttömästi hajallaan, että se
+voidaan tässä kuvatakaan ainoastaan punastumishaluisten tarpeeksi,
+hyödyksi ja huviksi. Se olikin tehnyt kylällä jonkun kolttosen ja nautti
+nyt onnellisena siitä, että oli päässyt näin hyvään turvaan. Rouva
+ompeli. Vaiettiin.
+
+Ja silloin toi Kaisa-Liisa kahvin. Poistuessaan huomasi hän Pudden
+säädyttömyyden.
+
+»Pty-hui!» sylkäsi hän silloin inhosta, häveliäänä, ja ovesta ulos
+päästyänsä mutisi vihastuneena:
+
+»Eivät senvertaa jotta ... koiran opettaisivat ihmisiksi olemaan.»
+
+Mutta herrasväkeä painosti. Rouva ompeli, työhönsä ihan tyyten
+vaipuneena, surullisena.
+
+»Eilisessä ... vai oliko se sunnuntaisissa lehdissä, seisoo, että»,
+tapaili vallesmanni, käänteli sanomalehteä ja jatkoi:
+
+»... Niin... Tässä viime viikon tiistain lehdessä seisoo, jotta Jaalan
+vallesmanni ... minun koulutoverini muuten... Jaalan vallesmanni Knuut
+Bernhard Pimppoonius on nimitetty ... nimitetty», aukoi hän
+sanomalehteä... »nimitetty sen ja sen kihlakunnan ruununvoudiksi.»
+
+Ja puhuen hän jatkoi:
+
+»Häntä pidettiin toverien kesken yleensä tuhmana... Yhdeksäntenätoista
+hän oli luokalla kun minä olin neljäntenä.»
+
+Hän vilkaisi rouvaansa. Miten kaunis se, tämä hänen Jenny Sesiiliansa
+olikin.
+
+»Niin ... neljäntenä ... neljäntenä olin... Sitte kun niistä vieläkin
+ensimmäisemmistä oli Hinkka Parola kuollut ja Hugo Rogerus eroitettu
+juomisen takia, ja neljä muuta muista syistä, mikähän mistäkin... Niin,
+että niiden poistojen jälkeen, olin sitte jo neljäntenä», toisteli hän
+siinä pulassa, ja miten liekin, niin aivan kuin sekaantui lisäämään:
+
+»Kolme olisi enää tarvinnut minun edeltä eroittaa, kun jo olisin ollut
+luokan ensimmäinen.»
+
+Mutta pahaksi onneksi ei ollut kukaan tehnyt niin suurta kolttosta, että
+olisi eroitettu. Rouva tuntui huokaavan kuin tuskallisesti. Vaiettiin.
+Taas koki vallesmanni:
+
+»Vai mitä sinä, Jenny Sesiilia?»
+
+Ei vastausta.
+
+Ja silloin taas vallesmanni löysi sen, kelle purkautua. Hän ihan huusi:
+
+»Pudde, sinä veijari!... Niin rivostiko sinä taas...»
+
+Keppiä hän jo tapaili. Mutta onneksi ei Pudden omatunto ollut koskaan
+puhdas. Se tiesi siis pitää varansa ja niinpä nytkin luikki nopeasti
+sohvan alle. Äkäisenä puheli ja uhitteli silloin vallesmanni:
+
+»Leikata se hylky pitää antaa, niin parantaa tapansa.»
+
+Ja oitis huusi hän Kaisa-Liisan ja lähetti sen heti noutamaan sitä
+kosiksijaansa, miessuvun perivihollista, ukko Tiristä, Puddea varten. Ja
+niin joudumme taaskin hetkiseksi poikkeamaan, puustakatsoen syrjäasiaan,
+mutta itseasiassa pääjuoneen, tämän viisaudenkirjan päähenkilön
+aikaansaannoksiin.
+
+Ukko Tirinen, näet, tuli ja ryhtyi heti tuhotyöhönsä. Herkullisella
+paistipalalla vietteli se Pudden luokseen.
+
+Mutta Pudde oli yleensä epäluuloinen. Tunsi hän myös ukon periaatteet ja
+ammatin, eikä niitä hyväksynyt. Mutta paistipala oli aivan houkuttelevan
+herkullinen. Sääli siitä luopua. Hän salli kavalan ukon lähestyä sitä
+tarjoilemaan ja lopulta sieppasi herkkupalan ukon kädestä, mutta kun
+ukko samalla tavoitti siepata hänet kiinni, puraisi hän sen säären
+kerrassaan pahaksi ja sitä kyytiä korjasi luunsa talteen. Ukko kirosi ja
+uhkasi vallesmannia oikeudenkäynnillä, mutta sopi asian kun vallesmanni
+suostui maksamaan lääkkeet ja lääkärin palkan ja lisäksi sata markkaa
+kipurahoja.
+
+Mutta pelastumisensa kunniaksi laittoi Pudde isot pidot. Talosta taloon
+juosten kokosi se kaikki henttunsa ja kilpailijansa, vei ne tohtorin
+kartanolle ja järjesti siellä kerrassaan suurenmoisen tappelun, niin
+valtavan rähäkän, että siihen täytyi lopulla sekaantua, ei ainoastaan
+tohtorin oman herrasväen, vaan myös ompeluseuraan saapuneiden herrojen.
+Varsinkin henkikirjoittaja piiskasi silloin armotta koiraansa, joka oli
+pahasti tappeluun sekaantunut. Se koira olikin Pudden poika. Pudde oli,
+johtamalla poikansa tappeluun, toimittanut sille isällistä kuritusta ja
+juosta veijaroi nyt kotiansa kohti, kähvelti matkalla pappilan kellarin
+akkunasta lääninrovastin huomista tuloa varten paistetun herkullisen
+kananpaistin, söi sen, luikki hiljaa makuuhuoneeseen ja heittäytyi
+vallesmannin sänkyyn selälleen, paistia sulattamaan, aivan samaan
+säädyttömään asentoon, mistä vallesmanni oli hänet äsken karkoittanut.
+
+Mutta myöhemmin vietteli hän tuon samaisen, hänelle paha-aikeisen ukon
+koiran ja niin lahjoitti hän ukolle aikanansa neljä veikeää ja
+elämänhaluista herraskoiran pentua. Kennelklubin näyttelyssä sai niistä
+jokainen ensimmäisen palkinnon: kultamitalin ja kolmesataa markkaa
+rahassa. Ukko Tirinen möi silloin penikat mitaleinensa kaupungin
+herroille seitsemästä sadasta markasta kappaleen. Hänellä oli nyt
+neljätuhatta markkaa.
+
+Ja niinpä suostui Kakkilaisen hylkimä Kaisa-Liisa nyt ukkoon. Molemmat
+he kääntyivät Sakarin uskoon ja elävät onnellisena, sillä ukko, niin
+oman sukupuolensa leppymätön vihollinen kuin hän onkin, on kunnon
+kansalainen ja yhtä uskollinen ja perinpohjainen aviossa, kuin siinä
+ammatissaankin, ja juuri siksi rakastaa häntä Kaisa-Liisa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kului aika. Yhä uusia yllätyksiä sattui tässä, ihmeellisessä uskon ja
+viisauden asiassa.
+
+Se uusi tuomari, Pekka Lakinen, oli, näet, jo saapunut ja vallesmanni
+oli hänelle ehdoittanut Jussi Punnittua lautamieheksi. Tuomari oli
+luvannut tutustua mieheen, oli kutsuttanut Jussin puheilleen, tosin
+vasta muissa asioissa, voidakseen ensin tutustua ja nyt oli vallesmanni
+saapunut kuulemaan tulosta ja päätöstä.
+
+Ja suostui se tuomari. Siinä totia juodessa puheli hän Jussi Punnitusta
+vallesmannille:
+
+»Tuhmahan tuo kyllä näkyy olevan, mutta eivätpä ne lautamiehet ja
+kirkkoväärdit yleensäkään mitään kynttilöitä ole.» Puhe johtui siis
+viisausasiaan. Tuomari ryyppäsi ja jatkoi:
+
+»Ja mitäpä tuo alempi kansa liialla viisaudella juuri tekeekään. Kunhan
+on sen verran, että osaavat nenänsä niistää ja pahimmat hajunsa pellolle
+kantaa ja... No, skool, veli!... Nikottaa tuo konjakki.»
+
+»Terve ... terve!»
+
+Ja tuomari nikotteli ja jatkoi:
+
+»Niin. Turhaa ylellisyyttä on kansalle viisaus. Ylempi sääty ja
+virkamiehistö heille kuitenkin kaikki asiat valmiiksi laittaa. Hulluksi
+ne, tottumattomat kollot, viisaus tekisi: alkaisivat viisautta päähän
+saatuaan vain hyppiä ja vastaan potkia... No veli! Ryyppää!»
+
+Vallesmanni ryyppäsi konjakin vakavana. Ei häntä miellyttänyt puhe
+viisaudesta. Hän vaikeni. Tuomari sytytti sikarin, ja silmät jo ehkä
+hieman sameina, jatkoi:
+
+»Johtaa ja opettaa viisauden pilaamaa talonpoikaa, on yhtä työlästä kuin
+vetää itsepäistä härkää sarvista.»
+
+Tavallaan tyytyväisenä palasi vallesmanni kotiinsa, mutta siellä odotti
+yllätys: Hän sai Pöndisen kirjeen. Nyt hän huomasi yllyttäneensä
+rovastin Sakaria vastaan, samaan aikaan, kun Pöndinen määräsi Sakarin
+puuhaamaan hänen ehdokkuutensa hyväksi!
+
+Onnetonta! Jos hän lisäksi olisi tiennyt, että Jussi Punnittu on hänen
+kilpailijansa, ja että hän itse on tuota vihollistansa auttanut
+kilpailussa: hommaamalla lautamieheksi, nostanut sen arvoa valitsijoiden
+silmissä, jos hän sen olisi tiennyt niin -- niin luullaan -- olisi hän
+alkanut itsekin epäillä viisauttansa, myöntänyt, että ei hän ole
+ainakaan liika viisas, kuten Sakari, vaikka hän oli suuttunut silloin,
+kun Sakari sen arvon häneltä kielsi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Puuhassa se ukko rovasti Saarnanenkin jo touhusi, laati syytöskirjelmää.
+Sakarin toimi olikin jo alkanut paisua hänelle vaaralliseksi. Sydämen
+halulla hän siis jo asiaa ajoi.
+
+Oli jo ilta. Hän itse alkoi riisuuntua, mutta rouva istui vielä,
+kodikas, valkea mummon-myssy päässä ja silmälasit nenällä riippumassa,
+istui ja luki uutta Genoveevaa. Oli puhuttu Sakarin ja Pöndisen opista
+ja muista uskon asioista ja ukko rovasti siinä riisuu tuessaan jatkoi:
+
+»Kun minun liikavarpaalleni harhaopin saarnaajat laumaa harventaessaan
+polkevat, niin maallinen viisaus sille vain nauraa. Mutta kun poletaan
+omalle liikavarpaalle, niinkuin nyt vallesmannin, niin maallinenkin
+alkaa huolehtia minun liikavarpaastani, saadakseen sen kautta oman
+varpaansa pelastetuksi.»
+
+Rouva keskeytti lukemisen, katsoi isojen silmälasiensa takaa ihan
+juhlallisen hurskaasti ja puheli:
+
+»Niin, rakas Reino Anselmi! Siitä sen nyt näet, että Herrasta ja Herran
+palvelijasta se maallinenkin mahtavuus ahdistuksen ja kaipuun tultua
+apua etsii!»
+
+Ja taas hän selitti Sakarin ja Pöndisen oppia. Eräs uskovainen oli sitä
+hänelle selostanut.
+
+»Ka-aiken... Kaiken ajallisen viisauden tuomitsevat, ja uskon yksin
+sanovat elvyttävän, Reino Anselmi», puheli hän. Ukko rovasti varustautui
+housujansa riisumaan ja sitä tehdessään noin-vain arveli:
+
+»Tuomitkoot! Viisauskin on Herran armolahja ja siksi elävät usko ja
+viisaus...»
+
+Ihan lahkeen suusta pitäen täytyi kumartua oikeaa lahetta jalasta pois
+vetämään.
+
+»...usko ja viisaus», jatkoi hän samalla: »asuvat tässä ajallisuuden
+maailmassa aina yhdessä, niinkuin kaksi rakasta veljestä, joista toinen
+taluttaa toista, viisaampi tuhmempaa», selitti hän housuja lopullisesti
+jaloista vetäessään. Hän silmäili naulaa housuille ja samalla jatkoi:
+»Herrasta ... Herrasta ovat usko ynnä viisaus, ja siksi asuvat ne aina
+eroittamattomasti yhdessä, kuten kaksi housunlahetta... Kussa yksi
+kulkee, siellä on myös toinen. Muuten olisi tämä rakkaan Herramme luoma
+tomun maailma lahepuoli ja toisjalka.»
+
+Hoksasi hän naulan, köpitti alushoususillaan, päällyshousut näpissä,
+sinne, ripustaa tökkäsi housut naulaan ja arveli:
+
+»Siinä riippukoot! Sekä usko että viisaus!» Vuoteeseen hän heittäytyi ja
+kohta nukkui. Rouva luki vielä hetkisen Genoveevaa, mutta lopulta otti
+kortit ja ryhtyi povaamaan, saadaksensa tietää, miten tämä Pöndisen ja
+Sakarin harhaoppilais-asia päättyy. Vanha kissa hyppäsi pöydälle,
+istahtaa kökähti ja alkoi sangen huolellisesti tarkata rouvan
+povaamista, ja huoneessa vallitsi suuri pappilan rauha. Rovasti kuorsasi
+hiljaa ja vanha kello naksutteli rauhallisesti ja tasaisesti.
+
+
+
+
+KOLMASTOISTA SANAKOLINA
+
+
+Sakari puuhasi taas laitoksen töissä, johti ja touhusi. Laitoksen
+työväki, varsinkin laiska Hippiläinen, joka silloin kerran ihastui
+Sakarin »pitkän-kiskomiseen», oli yhä enemmän mielistynyt tähän
+toimekkaaseen johtajaan. Ei hän kyllä Sakarissa mitään erityisempää
+huomannut -- sitä ei muutoin olisikaan kyennyt hänessä juuri huomaamaan
+-- mutta hän piti sittekin Sakarista, etupäässä sen vuoksi, että hän
+laski nyt Sakarin aikana saavansa työstään noin neljä kertaa suuremman
+palkan kuin ennen, vaikka päiväpalkka olikin entinen ja sama.
+
+Ja uskovaiset alkoivat jo Sakaria antimillansa muistaa. Ne siellä
+saarnalla herätetyt lähettivät kirkolla kävijöiden mukana Sakarille
+lahjoja, ken sukat, ken kintaat, ken mitäkin. Tänään toi Pykäläinen
+Sakarin toisen morsiamen, Haivenisen lesken, lähettämät uudet
+alushousut. Se viipyikin siinä vielä, jutteli ja selitteli. Istuttiin
+pihamaalla ja se laiska Hippiläinenkin siinä oli seurassa.
+
+»Oli se toki viisas teko kunnalta, kun huomattiin rakentaa tää
+hullujenhuone», puheli Pykäläinen ja lisäsi:
+
+»Se on tarpeellinen laitos.»
+
+»Ka», munasi Hippiläinen laiskasti ja jatkoi veltosti filosofeeraillen:
+
+»Sittepähän saa selvän, kuka on hullu ja kuka viisas, kun on seinä
+välissä, sillä toisiinsahan ne muuten sotkeutuisivat...»
+
+Ja siitä sitä sitte keskusteltiin: viisaus-asiasta, sen eri osastoista,
+hulluudesta ja muusta. Niitä siellä seinien sisällä olijoita, huoneeseen
+päässeitä, sääli tietysti Pykäläinen. Kiitollinen hän oli itsensä ja
+muiden ulos jääneiden puolesta, ja nöyrin mielin hän puheli:
+
+»Ja meidän ei siis sovi olla ylpeitä ja ynseitä siitä, että Herra
+armossaan on antanut meille seinän taakse jääneille tarpeeksi asti
+viisautta.»
+
+»Ka... Mitäpä siitä ylpeilee», laiskotteli Hippiläinen ja Pykäläinen
+jatkoi:
+
+»Herra on vain sitä viisautta jakaessaan käyttänyt meille mitatessaan
+isompaa punnusta, kuin niille siellä seinän takana olijoille
+mitatessaan...»
+
+Ja Sakarilta hän tiedusti:
+
+»Vai mitä johtaja siitä arvelee? Siitä, että Herran punnukset ovat
+kussakin tapauksessa erilaiset ... viisauttakin meille mitatessa.»
+
+»Erilaiset ovat», todisti Sakari, mutta varmuudella hän lisäsi:
+
+»Mutta vaaka on aina sama.»
+
+Ei siis ole asiassa Jumalan taholta mitään väärää. Sakari oli aina
+valmis Jumalansa asiaa puolustamaan, ja siksi hän siihen vaakaan vetosi
+ja vielä lisäsi:
+
+»Sillä se on viisauttakin mitatessa pää-asia, että vaaka on sama...
+Kyllä siinä ei silloin Herran puolesta vilppiä ole ja... Vaaka taas ei
+koskaan falskaa.»
+
+Pykäläinen lähti ja työkello soi. Kun oli joku aika tehty työtä, huomasi
+Sakari erään kanan menevän tyhjään vajaan, riensi perässä, sillä hän
+arvasi, mikä sillä oli mielessä. Tietysti se munimaan meni. Sakarissa
+heräsi uteliaisuus.
+
+Ja silloin kutsui hän vajan ovelle työväen, ensin Hippiläisen, sitten
+toisen, ja niin yksitellen koko väen:
+
+»Katsotaan kun kana munii», puheli hän niille, Hippiläinen ihastui.
+
+Ja niin katsottiin, seistiin vajan ovella. Kana, jota väen uteliaisuus
+häiritsi, ei tietysti muninut, vaan käveli vajan lattialla ja kotkotti
+hermostuneesti.
+
+»Ei mennä pois ennenkuin munii», varotteli vain Sakari väelle,
+uteliaisuudesta kiihtyneenä, ja niin odotettiin. Hippiläinen odottikin
+jo mahallaan ruohokossa lojuen. Kana hermostui yhä enemmän ja kotkotti
+yhä äänekkäämmin. Sakari nauroi ja oli onnellinen.
+
+Ja niin ilman loppua, tunti, toinen, kolmas. Koko iltapäivä siinä
+katsottiin. Nyt kana huusi jo ihan riivatusti, tepasteli ja
+lennähtelikin. Toiset kanat luulivat toverinsa olevan hädässä ja
+alkoivat sen apuna ensin kotkottaa ja sitte huutaa. Meluun yhtyi kukko.
+Se parkui ihan kuin syötävä.
+
+Ja niin oli talo melua ja huutoa täynnä. Aidanselillä, siltojen alla,
+kaikkialla ja jos missä, parkuivat kanat kuin syötävät ja kukko koki
+uhallakin saada ääntänsä kuulumaan yli kaiken. Se kirkasi niin, että
+kaula oli katketa. Sakari nauroi ihan käppyrässä.
+
+Mutta lopulta toki kana epätoivoissaan hoksasi pelastuksen: Se lennähti
+eräälle orrelle ja siitä erään aukon kautta vajan ullakolle, peittäytyi
+romukasan taa, teki tulisen kiireesti tehtävänsä ja alkoi sitte hiljaa,
+rauhallisesti ja onnellisena äännähdellä. Muutenkin melu alkoi vaimeta
+ja rauha palautua.
+
+Mutta pihamaan nurmikolla nukkui Hippiläinen sikeässä unessa. Hänet
+herätettiin. Olikin aika herätä.
+
+Sillä ilta oli tullut. Työ-aika oli päättynyt ja niinpä eukko,
+Hippiläistä, herätellessään, hoputtikin sille:
+
+»Nouse pois, tahi et ennätä nukkumaan mennä ja myöhästyt illalliselta.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sakarin talossa pidettiin Sakaria nyt lopultakin jo menneenä miehenä,
+semmoisena, joka on kuulumattomiin hävinnyt, kenties tapaturmaisesti
+kuollut. Talon käytettävänä oleva inhimillinen viisaus ei kyennyt
+aavistuksinkaan huomaamaan, että Sakari samoina aikoina päinvastoin teki
+itseänsä kuolemattomaksi. Samalla kun inhimillinen viisaus varustautui
+siinä holhousasiassa julistamaan hänet ei ainoastaan vähäjärkiseksi,
+vaan suorastaan semmoiseksi, jolla ei ole järkeä ollenkaan, ei
+vähääkään, perusti Sakari kuolemattomuuttansa juuri tuon järkensä,
+viisautensa nojalla, vieläpä tarvitsematta käyttää viisaudestansa muuta
+kuin sen negatiivista, kielteistä osaa.
+
+Sen sijaan oli Issakainen saanut viisautensa avulla selville kaikki
+isäntämiehenä olon hyvät puolet, muonamiehen oloihin verraten. Ei siis
+ihme, että hän koki nyt jo kosia Anna-Liisaa entistäkin hartaammin.
+Kaiken viisautensa laski hän siinä suostutellessaan kauneutensa lisäksi
+vaakalaudalle.
+
+Nytkin hän siinä illansuussa, työstä palattuansa, istui ja illallista
+odotellessansa tupakoi, se iso takkuinen pää karhallaan kuin pöyhitty
+heinäruko. Anna-Liisa puuhaili. Issakainen piti sitä salavihkaa silmällä
+ja puheli:
+
+»Niin jotta ottaisit vain minut mieheksesi... Ei siitä Sakarista enää
+kuitenkaan hiirikään hisahda.»
+
+Ja tarpeenhan se Anna-Liisalle olisi, siinä isotöisessä talossa,
+ollutkin isäntä. Oli hän sitä mietiksinytkin, eikä hänellä enää ollut
+mitään erikoista Issakaisen rakkautta vastaan, sillä hyvä työmies tuo
+oli. Issakainen imeksi nysäänsä ja jatkoi, kehui:
+
+»Minusta ainakaan et tarvitse pelätä, jotta tulee liika viisas!»
+
+Ei. Ei ainakaan ollut järin suurta syytä siihen huoleen. Laiskotti. Hän
+vetäytyi lattialle lehtikasaan selälleen ja samalla jatkoi, ihan jo
+kuherteli: puhui leikkisästi, viisasteli:
+
+»Se pitää olla miehellä lujarakenteinen pää, kun viisaus alkaa sisältä
+päin ponnistaa.»
+
+Ja tavallaan tosissaan hän jatkoi, kehui:
+
+»Koko tässä minun suvussa on yleensäkin ollut niin lujapäistä miestä,
+että suvussa ei ole vielä ilmaantunut ainoatakaan liika viisasta...
+Varsinkin isän isällä kuuluu olleen päärattaat niin kovaa tekoa, ja niin
+tarkalleen justierattu, jotta sekunnin päälle olisi osannut passata.»
+
+Ja Anna-Liisan mieli taipui ja taipui. Ja niinpä hän, kun Issakainen
+jatkoi kehumistaan, siinä työssään jo tavanmukaiseksi vastaväitteiksi,
+oikeastaan kuherteluksi, muka ynseili:
+
+»Eläkä tuossa kehu! Ei sitä miehillä kuitenkaan ole sen suurempia kuin
+jotta ... onhan vain housut jalassa!»
+
+»Ka... Mutta eipä sitä rakkaus-asiassa sillä vastapelaajalla, eli
+naisella, ole sitäkään valttia ansioikseen pöytään lyödä!» hoksasi
+Issakainen pitää puoltansa.
+
+Ja niin alkoi rakkaus-asia kehittyä. Tuli yö. Anna-Liisakin jo nukahti.
+Kissa oli antanut hänelle jo kaikki anteeksi ja palveli siis taloa
+uskollisesti: vartioi tavallaan hänen sulhastansa, joka nukkui lattialla
+lehtikasassa:
+
+Hiiri näet yritteli pistäytyä tupaan sillan kolosta, aivan Issakaisen
+takkuisen pään vierestä. Kissa asettui sitä vahtimaan ja istui siinä
+puolisen yötä. Sadasti pisti jo hiiren pää reiästä, mutta aina vain oli
+kissankin käpälä valmiina ja odottamassa. Elähtäneen, paljon kokeneen
+ukkomiehen vakavuudella hoiti se nyt tointansa siinä Issakaisen
+vanukeläjän vieressä. Viikset olivat hyvästi hoidetut, suoraakin
+suoremmat, ihan kuin parturin sukimat ja hätiköimättä ja viisaan
+näköisenä vahtasi se hiiren pään pilkahteluja.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yleensä oli Sakari kaikessa lähetystyössänsä menestynyt hyvin, kuten
+lukija on huomannut. Eikä ihme, sillä kaikki oli hänessä vilpitöntä,
+altista, kuten lapsessa. Hän oli sanan mukaan uudestisyntynyt.
+
+Ei siis ihme, että hän eräänäkin yönä onnistui hyvin tehtävässään,
+vaikka se oli -- varsinkin saarnamiehen arvoon katsoen -- sangen
+arkaluontoinen.
+
+Hän näet lähti, maan tavan mukaan, toisen morsiamensa, Haivenisen lesken
+luo, kiittämään saamastaan lahjasta ja häntä puhuttelemaan. Lohduttamaan
+ja aitassa nukkuvaa herättämään hän lähti. Mukaansa otti hän Eulaliinan
+silkkihuivin, lahjaksi tälle toiselle morsiamellensa.
+
+Mutta onnettomuudeksi oli Haivenisen leski, kuten tiedetään, lähtenyt
+vaaliasialle, puuhaamaan Sakarin vuoksi Punnitun hyväksi. Kotimiehenä
+oli hänellä Leppäläisen tyttö, Kaisa, ja se se nyt nukkui yksin aitassa.
+Sakari tuli ja koputti ovelle, kuten oli tottunut tällaisessa
+herätystyössä tekemään.
+
+Ja ihmeellistä! Ei hänen tarvinnutkaan muuta kuin kerran koputtaa, niin
+jo se aitassa nukkuva vaimo heräsi ja avasi oven. Kolkutusta ja
+kolistamista ei siis tarvinnut lainkaan. Kaisa, näet, oli siinä
+ikävissään odottanutkin yöjalkalaisia ja oli siis koputukselle altis,
+valmiiksi herännyt. Kaisa aluksi oudostui ja oudostui Sakarikin, mutta
+oitis hän selitti:
+
+»Minä vain koputin.»
+
+Tunsi Kaisa Sakarin, sillä oli hän ollut hänen saarnaansa kuulemassa,
+vaikka ei hän vielä uskovainen ollut.
+
+»Lohduttamaan tulin», jatkoi Sakari.
+
+Ja niinpä Kaisakin antoi asian olla. Sakari työntyi aittaan, istahti
+Kaisan sängyn reunalle, tupakoi ja mietiksi siinä kauvan. Kaisakaan ei
+puhunut, muuten vain makaili siellä Sakarin selän takana.
+
+Mutta sitten kaivoi Sakari povestaan Haivenisen leskelle lahjaksi
+varaamansa Eulaliinan silkkihuivin, työnsi sen Kaisalle ja ilmoitti:
+
+»He... Toin sen sinulle lahjaksi!»
+
+Ja ääneti kallistui hän Kaisan viereen. Ja Kaisa alkoikin jo taipua.
+Sakari jo ihan likisteli ja samalla kysäsi:
+
+»Pidätkö sinä lohduttamisesta? Herran sanalla lohduttamisesta?»
+
+Ja kauvan odottamatta hän lohdutti Kaisaa:
+
+»Kun ihminen ei nuoruudessaan ylenkatso lohdutusta, niin ... silloin ei
+liika viisaus pääse olemaan ruumiin ja hengen vaiva.»
+
+Eikä kulunutkaan montaa hetkeä, kun jo Sakari oli kihlannut Kaisan
+kolmanneksi morsiameksensa. Ei sitä Kaisa voinut vastustaa, sillä jos
+kenenkään, niin saarnamiehen ja pankkiirin suhteen on nainen kuten
+tietty, aina voimaton, heikko ja antautuvainen.
+
+Mutta silloin sattui pieni onnettomuus. Kylänpojat tulivat Kaisan luo,
+koputtivat, ja kun ei avaajaa kuulunut, sysäsivät itse oven auki,
+löytäen Kaisan, mutta myös saarnamiehen hänen vuoteensa reunalta.
+
+Ja niin syntyi sananvaihto, ensin säveä, sitte jo toisenlainen. Pian
+kehittyi siitä käsirysy. Pojat mukiloivat Sakaria aika pahasti,
+viskasivat hänet lopulta ovesta ulos, vetäisivät oven kiinni, ja vaikka
+Kaisa oli paennut saunaan, niin jäivät pojat hänen paluutaan aittaan
+odottamaan. Sakari luuli Kaisan jääneen pojille aittaan, rynnisti ovea
+vastaan, mutta ovi oli lujasti kiinni.
+
+Hylyt! Ne olivatkin urheiluseuralaisia, tunnuslauseena aksioomi,
+viisaus, totuus: »Terve sielu terveessä ruumiissa.» He pitivät siis
+sielua terveenä ruumiin harjoituksilla ja kukistivat pirun valtaa,
+syntiä ja kaikkea pahuutta ja pahaa, urheilulla, kuten muut Kalevala-,
+hautapatsas-, pääkallo-ym. arkeologisista tutkimuksista, eli vanhojen
+peijaiden ruuantähteistä, etsivät sitä ehtymätöntä elämänvoimaa ja
+-viisautta, jota voi tarjota ainoastaan varsinainen, alati viherjöivä
+viisaus, viisaudenkirja, ja viisaudenkirja-homma ja varsinkin usko. Oli
+niillä, urheilijoilla, siis voimaa millä viskata pappi pellolle ja vielä
+ihan kuin ivalla kehoittivat Sakaria heittämään sielujen parantamisen
+saarnoilla ja muilla Siionin apteekkilääkkeillä ja parantamaan niitä
+uudenaikaisilla pahanlääkkeillä, esimerkiksi kolmiloikkauksella, tai
+ranskalaisella painilla.
+
+»Pilkkaajat!» kauhistui Sakari heidän puhettaan.
+
+Ja nyt alkoi hän ihan raivoissaan kolkuttaa ja pyrkiä takaisin aittaan.
+Hän löi oveen, että tärisi ja vaati avaamaan. Hän julmistui, kun ei
+avattu, otti halon ja löi seinään, että paukkui ja jyski, mutta
+sittenkään ei vain avattu.
+
+Ja silloin keksi hän keinon. Talossa oli iso ruokakello. Kuin
+kirkonkello riippui se siellä pikku katon alla, kahden pitkän patsaan
+päässä, päätyseinän yli kohoten. Sakari alkoi aitassa olijoiden kiusaksi
+uhallakin soittaa. Vimmatusti veti hän nuorasta. Kello helisi ja
+pauhasi. Ääni kantoi yön tyyneydessä yli seutujen ja vesien. Ihmiset
+havahtuivat. Luultiin Haivenisen talossa jotain pahaa tapahtuneen ja
+riennettiin avuksi. Isona armeijana samosi koko kylän väki kartanolle.
+
+Mutta harmistunut Sakari vain soitti, soitti aitassa olijoille
+kostaaksensa. Väki oudostui, seisoi, katsoi, tunsi voimallisen
+saarnamiehen. Ja silloin Sakari selitti, uhitellen:
+
+»Soitan!... Uhallakin soitan!»
+
+Ja hän soitti ja jatkoi:
+
+»Yölläkin minä valvon ja kolkutan ja kolistan, ja jos ei auta, niin minä
+soitan kellolla, niin että yösydännäkin pitää jokaisen herätä.»
+
+Oltiin ymmällä. Saarna-asiasta käsitettiin Sakarin puhuvan.
+Uskonnollista hereille soittamista se siis tarkoitti, arvelivat
+uskovaiset ja ihastuivat. Kukapa pappi tekisi niin: valvoisi kuin paimen
+yölläkin, soittaisi hereille, ja kun kokoonnuttaisiin, niin julistaisi
+sanaa ja jakaisi lohdutusta. Hän soitti siinä yösydännä ja valvoi siis
+kylän paimenena.
+
+Ja aivan kuin itsestään siinä muodostuikin öinen, ihana saarnan ja
+herätyksen hetki. Kaikki ne monet suruttomatkin jäivät kuuntelemaan
+siihen, niiden harvojen uskovaisten joukkoon.
+
+Ja niin saarnasi Sakari Kolistaja kolmannen voimallisen saarnansa, n.s.
+yösaarnan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin hän saarnasi:
+
+»Kun kello lyö kaksitoista, niin silloin on sydänyö!»
+
+Hän jatkoi:
+
+»Ja silloin kaikki nukkuvat, jotkut niin sikeästi, että kuorsuu kuuluu.»
+
+Niin tekevät. Kuin linnut oksalla nukkuvat he, nämä työssä ahertaneet,
+väsyneet lapset, ken vuoteessa, ken paljaalla puulla. Sakari jatkoi:
+
+»Mutta minä valvon.»
+
+Miten liikkuttavaa, ihanaa! Sydänyö ja kaikki nukkuvat. Hän yksin
+valvoo, yllä vain yön sineen nukkuneet hiljaiset tähdet. Paimensauva
+kädessä hän joko vaeltaa ja huolehtii, tai istuu, tai hetkeä vartoo. Hän
+jatkoi:
+
+»Ja yhtäkkiä minä alan kellolla soittaa!»
+
+Näin, juuri puoliyön hetkellä, silloin kun vedet lepäävät, kedot ovat
+vaiti, eikä ole muuta kuin tämä yön rauha.
+
+»Minä vedän kellon nyöristä ja soitan, niin kuin olisi maailmanloppu.»
+
+Suuri hätä, synnin hätä. Sitä se kai tarkoittaa, ajateltiin. Sakari
+todisti:
+
+»Vaikka kello lentäisi kappaleiksi, niin minä vain soitan.»
+
+Uskollisesti, perinpohjin kuten aina altis paimen, niin hän tehtäviänsä
+täyttää, niin hän vaaraa väistämättä kellonsa ääressä seisoo.
+
+Ja Sakari vannoi:
+
+»Ja silloin se tulee hätä! Toiset eivät ennätä housujaankaan löytää,
+vaan juoksevat keveisillään.»
+
+Ihmislapset, ne pienet poloiset! Kuin viattomat, säikähtyneet lapset
+rientävät he hädän hetkellä, keskellä sydänyön hiljaisuutta apua etsien.
+Ei auttajaa, ei apua. Yö vain ja äänettömät kesäöiset vedet. Etäältä
+kuuluu vain paimenkellon kirkas kutsu, jakaen valoisan kesäyön rauhan
+lohdun ääntä. Kuin pelästyneet lapset samoavat ihmisrukat sitä kohti,
+saapuvat paikalle, näkevät uskollisen paimenensa soittavan, alkavat
+rauhoittua ja tuntea päässeensä turvaan.
+
+»Ja silloin», saarnasi Sakari ihan vuolaalla voimalla: »silloin minä
+sanonkin, että: Katso maallinen viisaus, se ylpiä, mutta hedelmätön
+vaimo, joka jokaiselle helmaansa hempiästi nostaa, on valmistanut
+vuoteensa teidän päähänne ja elää siellä niinkuin kenokaula Jerusalemin
+tytär ylpiästi, ja makaa kauhiassa haureudessa, mutta lasta hän ei saa.»
+
+Ihanaa! Vertauksesta tuulahti sieluihin raamatullinen tuoksu. Saarnaaja
+haltioitui, jatkoi:
+
+»Ja on tämä suomenkansa itse se monista tuhmista, mutta tuskin
+ainoastakaan viisaasta teostaan kuulu vanha viisas Väinämöinen, joka
+Joukahaisen kanssa viisaan maineesta kinaa. Sillä viisauden ainoaksi
+edustajaksi ja pääkamreeriksi se viisaan Väinämöisen kansaksi
+julistautuessaan itsensä ylensi ja niin on koko suomenkansa niinkuin
+poriseva papupata ja niinkuin kiehuessaan röplöttävä rokkakattila se on;
+sillä viisaudesta se porpottaa ja porinaa pitää, mutta työt, siitä
+viisauden porinasta syntyneet työt ovat niinkuin siitä kiehuvasta
+rokkakattilasta lattialle läikähtänyt ripellys. Ja niinpä: ainoastaan
+hullun suulla tohtii ja voi suomenkansa itsestään totuuden sanoa, mutta
+viisaskielisenä se kavalasti pahansa peittää ja pienuutensa vakan alle
+visusti kätkee ja ainoastaan olemattomia itsestään ilmoittaa, ja
+koskasta maksupäivä saapuu, niin papinkappansa kuurnitsee ja niin
+tuulenhäntiäisistä herralle kymmenykset kantaa, mutta selvän elon itse
+syö, ja niin on viisaus sille ainoastaan vilppipuheen kauhia isä ja
+viisauden hapatus sala-ajatuksen siemen, sillä he hapattaa pois uskon,
+sen autuuden kolian peruskiven. Totisesti! Totisesti, sillä ainoastaan
+uskoon ja Herran antamaan kovaan leipään pystyvät suomenkansan hampaat,
+mutta viisaus on sille liika kova pähkinä purra. Siispä hätky!
+
+Hätky ja kavahda, sillä vaikka sinä, oi suomenkansa, viisaan Väinämöisen
+kansana itsesi viisauden juurikansaksi ilmoitit, niin minä kuitenkin
+sinun kauhean viisautesi sanavalolla kirkastan ja liika viisautesi
+sanatulella korvennan, että niinkuin viisaus alastomana ja ruti-köyhänä
+uikuttaen sinusta maailmaan tuli, niin pitää sen myös nyt repaleensa
+riisumaan ja ilko-alastomana maailman edessä seisomaan ja häveten
+häpeämään ja niinkuin hiiren sen itselleen pakoreikää vilkumaan pitää.
+Etköstä huokaa!
+
+Etköstä huokaa, oi suomenkansa, sillä Herran Jerusalemiksi sinä sen
+ihanan ja pyhän Beliaalin kaupunkisi uskon avulla rakensit. Tiilistä ja
+rauta-petoonista ja saven ja sementin sekoituksesta sinä sen rakensit ja
+pystytit sinne lyhty tolpat ja telefoonitolpat, niinkuin suorat
+seedripatsaat Siionissa. Sinä ylensit siellä ihanat sähkölamput ja
+kirkkaat kaarilamput, niinkuin valot, ja niinkuin kauriin ja karitsan
+kruunussa tähdet ja vedit johtolangat. Sinä istutit sinne myös
+esplanaadit ja yrttitarhat ja hesperiat ja promenaadit ja rakensit
+kaariportit ja asemat ja korkiat tähtitornit ja hippodroomit, niinkuin
+Beettelissä ja hallit ja yömajat ja isot salmiaakit niinkuin Efraidassa,
+että se Beliaali niinkuin Daavidin kaupunki olisi, ja että siellä neidot
+niinkuin harput Herraa kiittäisivät ja ihanat emännät kanteleet polvilla
+istuisivat ja sinä itse symbaalia soittaisit ja fortepiaanolla ylistystä
+edes toisit, ja te kaikin kiitoskuoroon yhtyisitte. Sitä varten sinä
+uskon avulla sen pyhän ja korkian Beliaalin, sen uskon kaupungin
+rakensit.
+
+Sitä varten sinä varasit sinne gramofoonit ja sellot ja kaikkinaiset
+muut uskonsoittimet: pelitoosat Ruomista ja positiivipelit Kapernaumin
+ja hanurit pyhästä Saratovin kaupungista, ynnä rumbaalit ja huuliharput
+ja kurkut, että sinun Beliaalisi pyhä ja korkia olisi.
+
+Että se pyhä kaupunki olisi, niin että siellä sinun virtesi jyriseisi ja
+kuuluisi ainoastaan urkujen pauhu ja sinun ylistyksesi voimallinen
+tärinä, kun sinun rumbaalisi kajaa ja sinä väkinesi ynnä emäntinesi
+pasuunalla psalmeja puhallat, ynnä tyttärinesi kielikannelta soitat, ja
+pilleillä ja huiluilla ihanasti kiitosta huilutat, mutta viisaus sinut
+petti.
+
+Petti, sillä suomenkansan viisaus on niinkuin härkä, ja niinkuin
+vihainen härkä, jonka silmät sidotut ovat, ja sen tykö meni kuitenkin
+suomenkansa, kun se neuvoa ynnä ymmärtämystä tarvitsi ja siksi ei voi
+suomenkansa synnittömänä, eikä vaimottomana elää. Ei, sillä koska se
+viisaudelta, eikä uskolta neuvoa kysyy, niin se kavala viisaus neuvoo
+häntä: »Mene siihen suureen Beliaalin kaupunkiin» -- neuvoo se häntä --
+»niiden Beliaalin ihanien tyttärien tykö, ja niiden lumosilmäisten
+neitosten, ynnä niiden kippura-nenien kaunokaisten ja ylen ihanaisten
+neitsytpiikasien luo sinä Beliaalin kaupunkiin mene ja sano niille:
+minun vohlani ja minun kyyhkyläiseni!»
+
+Voi sinua!
+
+Voi sinua, oi suomenkansa, ettäs uskoni hylkäsit ja viisaudeltasi,
+side-silmäiseltä härältä, neuvoa kysyit! Sillä koskasta vielä uskon
+avulla sen neuvoa epäilit, niin se sinulle kavalasti kuiskasi: »Katso
+vaimon hempu on sinulle parempi kuin sämpylä ja manna, ja ihana neito on
+suloisempi kuin mahla ja hunaja sinulle» -- ja niin sinä, oi
+suomenkansa, viisauttasi uskoen kaikkinaisista maakunnistasi vaimon luo
+Beliaalin kaupunkiin menit.
+
+Menit, oi menit, ja niin saavuit sinä sinne, koska siellä vielä kukoisti
+sinun uskontaidollisuutesi aika, niin että lampaat olivat Beliaalissa
+siveiksi kerityt ja jäärät hurskaiksi leikatut, ja sinulla itselläsi oli
+kammattu otsa jakaus ja isäin-sääty, ynnä talli orhia ja renkitupa
+renkiä varten, ettäs niinkuin pyhä patriarkka olisit. Sinä saavuit,
+koska sinun uskontaitosi toimesta esivalta Beliaalissa vielä
+voimallinen, niinkuin Jaakop painissansa oli, niin että kaduilla oli
+siveä meno ja viinakrouvissa ja pulloboolioisissa, jotkas uskon avulla
+ynnä Beliaalin rakensit, vallitsi sinun vaelluksesi kirkastukseksi
+ankara ja sinulle soveltuvainen kuri niinkuin kova ja ärmeä piispa
+kirkossansa, niin että sinä uskonhiljainen olet. -- Ja niin kukoisti
+kaikessa sinun uskonaikakaudellasi ihanana se sinun vanha,
+monitaidollinen hurskautesi ja uskontaitosi, niin että sinun
+vanhurskautesi, oi taivaallinen suomenkansa, oli silloin ihana niinkuin
+autuaallinen ja ymmärtäväinen emäntä, jolla on se siviä esiliina, ettei
+takaliina esteenä olisi ja töissä ja menoissa häiritseisi.
+
+Oi uskon ihanuutta!
+
+Oi uskon ihanuutta, koska vielä viisauden kera Beliaaliin tulit, sillä
+temppeli oli silloin sinun uskontaidollisessa huoneenhallituksessasi
+Beliaalissa Herralle alati valkoiseksi kalkittu ja kirkon rappuset yljän
+tulla puhtaiksi lakaistut, ynnä myös ilohanhet ja kimasorsat, niinkuin
+huoneesi uskonlinnut ja kuikukyyhkyt kallioilla rauhassa pesivät,
+uskontaidollisuuttasi autuaallisina ihailivat ja reunakallioilla
+kaihoisasti kuikuttivat, että myös sydämesi hempiä olisi, eikä usko
+kalsistuisi ja armon tarve lakkaisi sinulta. -- Niin, silloin sinä
+Beliaaliin tulit. Sinä tulit sinne päässäsi viisaus, se Belsebuubin, sen
+haureudesta ja viinan myönnistä kolmesti tuomitun kauhian sarvi, ja niin
+loppui Beliaalissa sinun vanha, monitaidollisen uskon siviä ja ihana
+aika, se sinun uskon kautta taitavan ja viisaan hurskautesi autuas aika,
+se aika, jolloin sinulla oli huoneentaulut seinälläsi, että myyrät
+tietäisivät asua maakoloissa, se aika, jolloin sinä, oi suomenkansa,
+pyhyyttä uskon avulla noudatit ja niin sinun tyttäriäsi niiden monista
+laittomista ja isättömistä lapsista vitsalla ankarasti kuritit, ja niin
+uskon taidolla kanssarikollisuuden vältit ja kalliin oman sielusi
+maallisella vitsalla ijäisen vitsan alta Herralle pelastit.
+
+Pelastit. Ja niin kukki sinun perunamaasi ilmoilla ihanana, ynnä
+juurimukulat valmistuivat maan pimeydessä, että hurskaassa huoneessasi
+oli tavaraa molemmissa: sekä kellarissa, että kirkossa, sinun
+uskontaidollisuutesi tähden.
+
+Voi sinua, että se aika loppui!
+
+Voi sinua, sillä nyt sinä, viisauttasi uskoen, aloit itse Beliaalissa
+rentonaan elää ja kokonaan ihanan vaimon luo menit ja sanoit sielullesi:
+Sielu, ole nyt järkiään emännällinen, ettäs vielä enemmän tietäisit,
+kuinka suloinen on vaimo sinulle, ja emännällisyys sinun olollesi!
+
+Voi sinua!
+
+Voi sinuas, suomenkansa, koska sinä neitsytpiikasen tykö siinä suuressa
+Beliaalin kaupungissa jouduit, ja kaunokaisen kaulaan sinun alati
+huikentelevaisen kätesi kiedoit! Sillä itku ja iso pihinä pitää siitä
+vielä kuuluman, ja syntisten lisääntymys pitää siitä seuraaman, ettäs
+kavalaa viisauttasi uskoen siltä Beliaalin tyttäreltä autuutta etsit ja
+häntä yötä ja päivää vohlanasi ja kyyhkyläisenä pidit, ja Beliaalissa
+hänen kanssansa iloiten uskon ja sanan unohdat, ja hänelle yhäti sanoen
+sanot ja kuiskaten hänelle lempiästi kuiskaat: minun hempukkani ja minun
+helmikanani! Raadollinen ja orpo minä ilman sinun vaimollisuutesi
+viehelumoa olisin. Avaa siis minulle huoneesi ja hippelisi ja ole minun
+hempuni ja minun Kerubiimini tässä ratki taivaallisessa Beliaalin
+kaupungissa!
+
+Voi sinua!
+
+Voi sinua, oi suomenkansa, sillä vaikka sinä jalossa kilvoituksessasi
+hankit itsellesi jalat niinkuin kauriin jalat ja kehitit juoksu jalat
+niinkuin nopian jäniksen jalat, että ne sinulle suoja pahaa ja turva
+liikaviisauttasi vastaan olisivat, niin et sinä kuitenkaan Beliaalissa
+vaimon luona ja ihanan neitsyen tykönä niillä syntiä pakoon ehdi, vaan
+niinkuin lentokone, joka haahkana liitää, ja niinkuin iso seppeliini,
+joka puhkulla taivaat täyttää, yllättää sinut synti, ja niin sinun
+kalliit rekordisi kukistaa ja murtomaa-, ja estejuoksusi ja jalkauskosi
+häpeään saattaa, ettäs tällä ajalla niin rohkiasti ainostaan jalkoihisi
+turvasit ja sanoit: koska minua köyhyys ja paha uhkaa ja nälkä ja
+tulipalot ynnä ympäri piirittävät minua, eivätkä pakene minua, niin minä
+itse pakenen sillä, jaloissani on minulle turva ja apu, ja
+juoksukintuissani pakoapu, koska minä ratki-raadeltuna minun kauhiaa ja
+minua armotta ahdistavaa nälkääni pakoon juoksen ja tätä minun ilkiää
+liikaviisauttani karkuun nopeasti, ja kuin henki kurkussa kirmaan. -- Ja
+niin oli sinulla tosin, oi toimellinen suomenkansa, ahkeran työn ja
+kehittämisesi tuloksena pari viattomia jalkoja, niinkuin kaksi
+kyyhkyläisen poikaa Herralle uhriksi, ja vikkelät jalat ja nopeat pako
+jalat maailmalle rikkaudeksi edesluoda -- ja niinkuin on sinun;
+aikatyösi niin on sinun kaikki toimesi. -- Ja sinä rakensitkin niille
+jalvoillesi alttarit ja pyöreät hiiliradat ja ymmyrkäiset
+sporttiplaanit, etteivät jalkasi harhaan juoksisi sinulta, eivätkä sinua
+eksyttäisi, kun sinä kaikkinaisissa ja monissa viisauden toimissasi
+lähtökohtaasi pikaviestiä radan ympäri ehätät -- mutta eivät nekään,
+sinun jalkasi, sinua Beliaalissa sinun kauhiaa ja kavalaa
+liika-viisauttasi vastaan auta. Ei, sillä kun sinä, oi suomenkansa,
+niillä nopioilla jaloillasi kaikkinaisista maakunnistasi vaimon tykö
+Beliaalin kaupunkiin riensit, niin sinun pakojalkasi ja nopiat
+juoksujalkasi siellä turhaan raukesivat, sillä niinkuin lumi sinun
+nopiat juoksujalkasi, oi suomenkansa, sen ihanaisen vaimon lämpimässä
+sylissä olemattomiksi sulavat, niin että sinä olet niinkuin Simpson,
+jolta Delila jalat pois keritsi. -- Ja niin ei sinulle, oi Herran
+nasiiri, enää mitään jää, koska se kavala viisaus sinulle lipeästi
+emännällisyyden autuudeksi kuiskaa, niin että sinä Beliaalin tyttärille
+niinkuin vartijalle itsesi ynnä kalliit jalkasi uskot ja sanaa syrjit,
+ja uskoa niinkuin vanhaa vaimoa vierot, mutta viisauden niinkuin nuoren
+immen vuodevaimoksesi hyväksyt ja niin sen kanssa ynnä iloa pidät ja
+sanot vain sinut yllättäneestä synnistä ynsiästi, että: acroplaani.
+
+Voi sinua!
+
+Voi sinua suomenkansa, ettäs Beliaalissa vaimon hempeyden tapasit! Sinä
+unohdat silloin Beliaalissa uskon ja ainoastaan syöt ja kauhiasti
+mässäät. Sinä täytät vatsasi kaikkinaisella ruualla ja mahasi Beliaalin
+herkuilla, ja niin ainoastaan hyvin maallisia enää töräjät ja tuiki
+aineellisia torvella soitat ja tarpeettomia sillä toitotat, mutta
+hengelliset huilut hylkäät ja symbaalisoittimet loukkoon viskaat, ja
+Beliaalissa ylpiästi röyhtäiset, ettäs vatsasi täysi ja mahasi ruuasta
+turpea on. Etkä sinä enää pelastua voi, sillä koska sinä vielä hyvää ja
+hurskasta menoa muisteleisit, niin se kavala ja vihainen viisaus kuiskaa
+sinulle: »Heitä se, sillä katso vanha vaimo tekee elämän happameksi ja
+hyvä ja hurskas meno kasvattaa papeille ison mahan, mutta oman mahasi
+kuivettaa niinkuin sen, jonka Herralle puuhun ripustit» -- ja niin sinä
+heität.
+
+Voi sinua, Beliaalin kauhea poika!
+
+Voi sinua, sillä et sinä koskaan rupea hätääntymään, etkä kauhistumaan,
+etkä mene maakyliin kaitsemaan sikoja yhden kauppamiehen tykönä. Et,
+vaan sinä kehut mammonasta kansalle kovaa työtä, mutta itsellesi kepeät
+olot keploittelet -- sinä ylistät rieskasta muille maakyliä ja myöt
+niille taivaat silavalihasta, mutta itse sen kuumakivisen helvetin
+Beliaalissa itsellesi valitset, sillä sinulla on päässäsi se sarvipäinen
+viisaus, joka ei häränhännällään häpyään peitä, vaan sinulle ilkiästi
+kuiskaa ja sanoa lötkii sinulle että: »Katso parempi on sinun ihana impi
+sylissä helvetissä, kuin pappi polvella taivaan ilossa, sillä papin maha
+painaa kans» --. Ja niin et sinä väry.
+
+Et, vaan sinä käännät vain täysinäistä kelletintäsi kohomma ja sanot
+ylpiästi: Iloitse Beliaali, että minulla on sinussa näin hyvä ja huikea
+olla, koska myyrät mäessä vaikenevat ja maamyyrät törmissä työtä
+tekevät! Minä ylensyön ja ratkiriemuitsen, ynnä muita synnistä ja
+mässyystä manaan. -- Ja niin sinä manaat ja profeettana ja Jeremiaana
+jyriset, sillä se kauhea viisautesi taaskin valehtelee sinulle että:
+»Huokiampi on sinun olla profeettana kuin profeetan aasina, sillä
+profeetan luut ovat raskaat ja satula lujasti nyöritetty.» -- Ja niin
+sinä itsesi rahasta profeetaksi ylennät.
+
+Voi sinua sen sarvipään, suuren ja kauhian viisautesi tähden, sillä nyt
+sinä yhä kauhiammin ja ylenpalttisemmin Beliaalissa mässäät ja synnissä
+elää retustat.
+
+Voi sinua Beliaalin poika, sillä koska mahasi yhä enemmän anoo ja
+vatsasi alati lisää kurnuttaa sinulta, niin sinä vain hihkaat, että:
+Päly pois!
+
+Päly pois ja niin sinä myöt Beliaalissa rallisi rahasta, riemu-virtesi
+penningistä ja maksusta muut menosi ja äyskäät kerskaten, että: Minä
+olen se Beliaalin poika!
+
+Voi sinua, ettäs niin viisauttasi, sitä sinulle alati vihastunutta
+sidesilmäistä härkää kuulit ja ymmärtävän uskon luotasi pois heitit,
+sillä nyt sinä jo rahasta parannusta saarnaat ja maksusta syntisiä
+sormella osotat, koska ilkiä viisautesi opettaa sinulle, että: »Heitä
+toisen housut pirun pyykkiin, niin omasi puhtaiksi uskotaan.» -- Mutta
+minä sinut itsesi ilmoitan ja osotan.
+
+Minä ilmoitan ja osotan sinut, ettäs itse häpiällisesti vaimon tykö
+menit ja kuitenkin muita synnistä osoitat ja sanot sillä itsestäsi,
+että: »en minä itse vielä emännästä mitään tiedä, enkä neitseestä
+enemmän kuin savikukko kanasta ymmärrä», -- ja niin sinä ainoastaan
+leukaluullasi pöksysi Beliaalissa puhtaiksi peset, mutta saippuat ja
+muun vanhurskauden hylkäät, koska hirveä viisautesi sinulle neuvoo,
+että: »Huokiampi on sinun suullasi kuin käsilläsi housusi pestä, sillä
+saippua maksaa ja työ ottaa luille ja.» -- Mutta nyt minä sinut
+paljastan, ettäs niin pestyillä pöksyillä taivaaseen yrität.
+
+Minä osoitan sinut ja todistan, että sinä maksurahasta maan ihanuutta
+ylistät, ynnä suuruutensa tähden sitä kauhiaa Beliaalia tuomitset, jonka
+kansaa sinä alati omalla luvallasi voimallisesti lisäät. Mutta sinulta
+loppuu jo raha.
+
+Voi sinua Beliaalin asukas, sillä nyt sinä alat jo pesäsi piiloilla
+elää!
+
+Niillä, sillä nyt sinä jo omaa pahnaasi muiden edessä penningistä
+parannat ja itsesi eroittaaksesi hopearahasta muille pesääsi pöyhit,
+niinkuin sittiäinen asuinsijaansa. Sinä myöt pilatut pehkusi maakylihin,
+ja pahnapehkusi peltoväelle, sillä se kavala viisaus kuiskaa sinulle,
+että: »Katso raha on parempi kuin pehku ja konsti ynnä kauppakonsti on
+huokeampi kuin hartiatyö. Eikä pahaksi piehtaroimasi pehku enään
+itsellesi hyödyksi ole.» -- Ja niin sinä pehkusi myöt, mutta vatsasi
+pidät. Sinä lyöt ne pehkurahasi ja parannusrahasi Beliaalissa pöytään,
+syöt mahasi isoksi ja kerskaat viisaudellasi, että: »Minun härkäni ja
+minun syöttilääni! Pureta sinä pehkut pyhillä ja säästä tuhmille taivas,
+mutta tee minusta pappi vatsaltani ja arkkipiispa mahani koolta!» Niin
+sinä kauhiassa liika-viisaudessasi sanot, oi suomenkansa, mutta oman
+sielusi autuuden hyväksi et sinä Beliaalissa tee muuta kuin parannat
+rahasta lähimmäistäsi ja olet siis niinkuin se, joka täyttää kuudennen
+käskyn ainoastaan kuohitsemalla kalliin autuudenasiansa tähden
+talossansa kissan, että huoneessa paasto pyhitettäisiin! Voi sinua!
+
+Voi sinua, että sillä avulla taivaaseen yrität, mutta itse vietät
+Beliaalissa vaimon tykönä syntijuhlaa ja syömäjuhlaa ja juomajuhlaa ja
+äyskäät hirviässä viisaudessasi autuudenasiasta, että »Suru pois, sillä
+minun kissani pöksyt ovat puhtaat ja lähimmäiseni vaimon luota aitasta
+ulos heitetty, ettei ynnä hänkin lankeaisi!» -- Ja niin sinä Beliaalissa
+rahasta lähimmäistäsi parantaen ilkiässä viisaudessasi niinkuin
+murjaanin pesijä kissan pöksyillä kavalasti taivaaseen yrität ja
+synnissä ja emännällisyydessä huolettomana elät ja leiletät, sillä
+sinulla on rahaa, jota saarnalla sait ja kuohiten kokosit.
+
+Rahaa sinulla on, vaikka et vaivaa nähnyt, sillä sinulla on se hirveä
+viisaus, niin että sinä niinkuin naisparturi niität ja leikkaat
+ainoastaan siitä, kuhunkas et kylvänyt, ja kokoat siitä, kussa et itse
+kasvattanut.
+
+Siitä, sillä leuvasta ottamaan ja leuvalla elämään, vaan et leukaan
+oikein antamaan sinä, suomenkansa, kauhiassa viisaudessasi
+pöksynpesuillesi Beliaaliin tulit. Sinä myöt siellä leukaluitasi turulla
+ja jalkojasi juoksutorilla. Ja koska sinut täytetään taas rahalla ja
+kaikkinaisella rahalla, niin sinä ostat ruokaa ja makiata viinaa
+vatsallesi ja vaimon hempua sielullesi ja vietät syömäjuhlaa, niin että
+mässäyssoitto soi Beliaalissa ja syömälaulu ja juomavirsi Beliaalin
+saleissa, ja sen huoneista kuuluu helmaväen yhäti houkutteleva kuiskutus
+ja kikatus, sillä Beliaalin tyttäret, jotka sinun sylissäsi, oi
+suomenkansa, Beliaalissa niinkuin enkelit istuvat ja polvillasi ihanina
+niinkuin ruusut kukoistavat, ovat jo sen siviän ja sinulle
+uskon-turvallisen sarkahameen riisuneet ja hävelikkäänsä hyljänneet ja
+ainoastaan hempihameen ja himaisuharson ja hämyharson päällensä pukeneet
+ja kiehenauhoilla ja lumonauhoilla ne ihanat kutrikkaansa kaunistaneet,
+eikä heillä ole enää sitä poimutettua häveliinaa, eikä päärmättyä
+kaihtoliinaa, vaan ainoastaan iloliina ja vieheliina, ja rubiinit ja
+timpit ja helmet, ynnä hohtohelmet ja kalliit kiehtokivet, ja päärlyt,
+niinkuin safiirit ja kauriin kruunun kalliit jalokivet siinä
+taivaallisessa neitsytsikermän kirkkaudessa -- ja suloiset hajuvedet ja
+hempuvedet ja petevedet Köölenistä ja palssamivoiteet ja hempijauhot ja
+lumovedet Koonian kaupungista, ynnä paulanauhat ja kurjensulat ja
+otsatukat. Voi Beliaalin tyttäriä!
+
+Voi heitä, sillä taivaallisen yljän lamput ja öljyastiat he ovat
+viisaudessaan ynsiästi unohtaneet, ja sähkölamput hoitamatta ja
+sähkölaskun ja kaasulaskun maksamatta heittäneet, sillä eivät he oikiaa
+ylkää odota, mutta sinun tyköäsi he eivät pois ole.
+
+Eivät, sillä he ovat virret niihin ihaniin ja hempiöihin ilolauluihin ja
+kiehtoviin kuikukouluihin vaihtaneet, ja virsikanteleensa he ovat
+pajuihin ja telefoonitolppiin ynsiästi ripustaneet, ja symbaalit
+panttilaitokseen pantanneet, ja forttepiaanonsa taivaallisesta
+sävellajista ylpiästi uuteen äänikertaan virityttäneet, ja
+gramofooniinsa Beliaalin laulujen laululevyt hallelujalevyjen sijaan
+ostaneet, ja niinkuin taivaalliset terttulinnut he nyt sinulle
+ainoastaan Beliaalin lauluja lauleskelevat, niin että heidän äänensä on
+niinkuin lempirastaan hyvin kaunis kujerrus ja niinkuin kaiholinnun
+ihanaisin viserrys, kun he lumolauluja sinulle sirkuttavat, mutta et
+sinä vääjää.
+
+Et, ja niin sinä, oi Beliaalin poika, heidän kanssansa Beliaalin
+kaupungissa, sen hekkumallisissa pymfääliöissä ja ihanissa himohuoneissa
+kauhiasti maallisissa mässäät ja niinkuin murjaani sinä mellastat. Sinä
+juot lasikappeleissa, ynnä timbaalituvissa ja viinifaalioissa sitä
+kallista ja makiaa viinaa, ynnä myös sitä vähemmän soveliasta ja
+moninaista pulituurijuomaa, ja laulat remppulauluja, ja luet Maiju
+Lassilaa, sitä hirviää Susannaa Baabelin pelissä, ja säret ylpeydessäsi
+sen pyhän ja korkian Beliaalin kaduilla raitiotien vaunusta akkunat ja
+rikot isot lasiakkunat -- ja ammut revolverilla -- ja puhut telefoonissa
+synnillistä rakkautta monelle hempiälle armaallesi -- ja sähkötät väärän
+sanoman vaimollesi -- ja lasket vekselit protestiin -- ja ajat
+automobiililla, sillä kuoleman kauhialla niittokoneella -- ja nouset
+esivaltaa vastaan -- ja panttaat kellosi -- ja hoilotat ja remuat ja
+lyöt vain pöyhkeästi pullistettuun rintaasi ja kerskaat ylpiästi että:
+Mitämaar!
+
+Voi sinua!
+
+Voi sinua, suomenkansa, sillä sillä aikaa pyhä Beliaalin kaupunki, se
+Jerusalem Suomen Siionissa hukkuu, niin että ainoastaan kolistealaisten
+seurakunta pelastuu, että sanan siemen säilyisi, mutta sinä et säily.
+
+Et, sillä turhaan sinä enään vapisemaan ja kauhistumaan rupeat,
+saniteerit ja koirapoliisit turvaksesi palkkaat, sillä eivät sinua, oi
+suomenkansa, enää nopiat jalkasikaan auta ja pakoon pelasta, koska sinä
+suuressa viisaudessasi ymmyrkäiselle kaikkinaiset juoksutyösi ja
+pyöreälle radalle pakojuoksusi asetit. Sillä taitaako se rikastua, joka
+niinkuin sinä, oi viisauteen langennut suomenkansa, reikää ostaa, että
+hänellä aina ja viljalti läpeä olisi.
+
+Ei. Ja niin sinä hukut, sillä ei sinulla Beliaalin Sodomon-hävityksestä
+pakoon pelastuaksesi ole taivaallista nopiakulkuista
+moottori-ilmalaivaa.
+
+Totisesti hukut, sillä jo nyt lopun merkit maassa ja enteet Beliaalissa
+ilmestyvät, sillä vaimokin jo Beliaalissa synnillistä viisautta päähänsä
+ja tietoviisautta ja viisaustietoa kammioonsa kokoaa, ja niin harjalle,
+eikä yljälle ovensa avaa. Ja se on jo sen kauhian lopun merkki, sillä ei
+vaimon viisaus sinulle hempeitä puhu, eikä ihania ennusta, oi sinä
+Beliaalin poika, ettäs kurittavan vitsan, sen tietoviisaan vaimon, vasta
+niin vanhalle iällesi säästit! Oi, miksi et jo nuorena sinun
+etsikkoaikaasi tuntenut, niin että kylkiluusikin olisi sinulle aikanaan
+korkoa kasvanut, ja sinä vitsauksesta ja Beliaalista niinkuin Loot
+Sodomasta pelastunut olisit! Mutta nyt se on jo myöhä.
+
+Voi sinua!
+
+Voi sinuas, sillä eiköstä Beliaalissa jo vaimot puhu seurakunnassa ja
+ämmät miesten pyhäin yhteydessä, vaikka vaimon on niissä vaiettava. Ja
+jos vaimo saa siellä kerran sanan sanoa, niin kuka voi silloin enää
+hänen kauhian suunsa tapilla tuketa!
+
+Voi suomenkansaa!
+
+Voi kansaa, sillä kussa akat ennustavat, sana-akat suurta suuta pitävät,
+ja niinkuin Jeremiias korkialla äänellä profeteeraavat, ja sitä tuomion
+sanaa jyristävät, siellä kadottaa vaimo hameensa ja housut ilmestyvät,
+ja oikea vaimo menettää sen miehelle niin alati soveltuvaisen
+hempeytensä, niin että hän on niinkuin keloksi kuivettunut runko. -- Ja
+niin tulee kaikkinainen hempeämpi huoneenhallitus ja meno mahdottomaksi,
+ja mieskin turhaan raukeaa, ja Beliaalissa ainoastaan rotat redistä
+kurkistavat, sillä ei ole enää sitä Herran antamaa ihanaista vaimoa,
+joka vielä helmaa hempeästi heilauttaisi ja Beliaalissa miehen vuoteen
+lämpimänä ja sydämmen suloisena pitäisi ja hänen tyköänsä ikävät ja
+kirput karkoittaisi, vaan on ainoastaan se viisaaksi kuivettu
+kirjavaimo, joka lasisilmiensä takaa niinkuin vanha ja Herralle kauhia
+paavin valta mieheen katsoo.
+
+Voi Beliaalia!
+
+Voi raadollista suomenkansaa vaimon viisauden ja emännän tietoviisauden
+takia, sillä ilman sitä hempiää ja ihanaa vaimoa on mies niinkuin tyhjä
+säkki, jonka Herra risaisena hylkäsi ja vaimo kovasydämisesti
+paikkaamattomana tyköänsä pois heitti. Mutta jos säkki on tyhjä ja pussi
+pois heitetty, niin mistä silloin puuroa keitetään? Ja niin vaimokin
+kuivettuu ja usko katoaa ja kansa lakkaa, sillä ei tieto-akka, vaan
+lihava ja oikia emäntä taitaa suomenkansan kunnossa pitää, mutta
+tietovaimo on miehen yli niinkuin kalsea Ruomin valta, sillä hän
+perustaa sukunsa liitot, ja ryntäysliitot, ja hirviät konkordialiitot,
+ja niin nousee kauhiasti sinua vastaan, oi Beliaalin poika, ja
+viisaudessaan sinun sukulahkosi vihaisena pois juurittaa, eikä jätä
+sinussa kiveä kiven päälle, ettäs hänen ihanilla lirppulauluilla ja
+kaikki-sulattavaisella silmänsulolla itsesi vietellä annoit, ja niin
+häntä Beliaalissa lempeästi vohlanasi pidit ja hempiästi kyyhkyläisenäsi
+kujerrutit, ja rinkelillä ja makialla karamellilla syötit, mutta hän
+vihastui ja ankarasti vastaasi seisoo.
+
+Ankarasti ja kauhiana hän vastaasi seisoo, eikä lepy, ja niin leimahtaa
+se maailman lopun merkiksi ennustettu pitkäisen tuli juuri Suomessa ja
+Beliaalin kaupungissa, koska siellä sinua yljäkseen odottava vaimo
+viisaudessaan hirviästi sinua vastaan nousee, ja sinua ikävöivä,
+avioaikeinen impi liika-viisaudessaan kauhiasti sinun päällesi karkaa,
+ja konkordialla ja rummuilla ja liittovoimalla muurisi kukistaa, ja
+sinut maahan jaottaa, niin että ryntäysliitto ja avioliitto siinä
+suuressa sodassa viisauden tähden pitää niinkuin herneet keitossa ja
+jauhot vellissä toisiinsa sekoitettaman -- ja niin kaikki lakkaa
+Beliaalin suuren viisauden tähden, koska se liikaviisas tietovaimo oman
+ainoan juurensa äkäisenä ja vihasilmäisenä sinussa poikki puree, oi
+Beliaalin poika!
+
+Itke Beliaalin maa, sillä koko sinun lihasi hävitetään, ettäs siinä
+hirviässä liikaviisaudessasi niin kauhiasti ja armotta itse sitä lihaasi
+vastaan nousit.
+
+Itke ja voivota ja pukeudu säkkiin ja istu tuhassa ja siinä
+kalipitoisessa porotuhassa, sillä niin valmistuu tälle viisauteen
+luottaneelle sukukunnalle tämän syntisen suomenkansan viisauden, sen
+siteillä sokaistun ja alati kavala-vihaisen-hirviän härän kautta, se
+ennustettu iso ja pohjaton kuoppa.»
+
+Herrasiunaa! Sakari julisti täysin voimin:
+
+»Tuo viisauden kuoppa se valmistuu ja siihen sitä maailma kun kerran
+nenälleen lentää, niin se on silloin kuitti.»
+
+Kuitti, niin juuri! Omaan viisauteensa hukkuu maailma, sitä se
+tarkoittaa, huomattiin. Omaan viisauteensa sotkeutuu ihminen ja joutuu
+turmaan, jos siihen luottaa.
+
+»Sillä ei mitään asiaa voida ymmärtää ja ratkaista viisauden, vaan uskon
+avulla.»
+
+Niin puhui ja lohdutti Sakari, ja hänen kylvämänsä siemen iti hiljaa, ja
+alkoi nousta oras, ja odoteltiin laihoa. Käsitettiin jo, että koskapa
+esimerkiksi voisi värisokea viisauden avulla saada selvän, onko joku
+väri valkea vai musta? Ei koskaan.
+
+Ja hiljaa kuin hiiret, teki Sakarin herättämä väki nyt paimenensa vuoksi
+työtä Jussi Punnitun ehdokkuuden hyväksi, kilpailivat vallesmannin
+lähettiläiden ja puoluelaisten kinterillä kaikkialla, Punnitunkin
+tietämättä, nöyrinä, ahkerina, ja asia näytti lupaavalta. Puuhattiin ja
+touhuttiin molemmin puolin kiihkeästi, kuten aina asiassa, josta riippui
+valtion olemus ja koko kansan elämä.
+
+Ja niin alkoi puolue-elämä ja ilmestyi näyttämölle, viinapullo ja
+tupakkavehkeet sarkahameen taskussa, se ihanainen ja suloinen neitsyt,
+julkisen elämän ihmeellisin kuppariakka, jos kuinka moneen mieheen
+itsensä vihittänyt ja kaikkien kanssa makaileva, isokielinen ja
+torahampainen avio-eukko: Puolue-Maija. Se tanssitti häneen korviaan
+myöten hullaantuneita rakastajiaan, niin että virsut olivat joskus
+singota pois muorin jaloista, ja siinä tanssin pyörteessä kuiskaili ja
+ihan lonkkaansa lyöden vannoi niille armastelijoilleen, että isänmaa ja
+kaikki on mennyttä, jos ei rakastaja luovu isänmaasta ja rakasta
+uskollisesti ja hellästi häntä yksin. Ja niin tanssittiin ja
+lemmenjanoisista rakastajista näki, että janossa oli paljas vesikin
+mettä makeampi.
+
+Ei siis ihme, jos uskovaisetkin siinä pyörteessä kiihtyivät niin, että
+tulivat oman ehdokkaansa, Punnitun, vuoksi todistamaan vallesmannin
+tuhmuudesta liikojakin. Lähi-pitäjissäkin he jo siitä kuiskuttelivat,
+etsiskelivät esimerkiksi suvun tuhmimmat ja niin todistelivat, että ei
+se koko suku ole liialla viisaudella pilattu. Tuhmaksi Jussiksi haukutun
+Punnitun viisaus alkoi näyttäytyä jo toisessa valossa ja tuhman
+penkille, hänen sijallensa, alkoi painua vallesmannin koko suku.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Asiat kehittyivät.
+
+Sillä samaan aikaan nousi hiljaa musta pilvi tuomiokapitulista. Rovastin
+syytöskirja oli, näet, jo saapunut tuomiokapituliin ja tuomiokapituli
+pohti asiaa. Silloinen arkkipiispa, vallesmanni Kaksinaisen eno,
+Taivainen, oli ruumiillisessa suhteessa kohtalaisesti Herran siunaama
+mies. Uskonsuunnaltansa hän oli lainmies. Ne uskon miehet, eli
+evankelistat, olivat aikoinaan hänet syrjäyttäneet muun muassa
+Iso-Tulos-seurakunnan vaaleissa. Ei siis ihme, että hän oli hieman
+penseä koko sille suunnalle, jota Pöndinen edusti.
+
+Niinpä tarttuikin hän asiaan tavallista hartaammin. Tutkimus siinä
+tietysti on pantava toimeen. Harhaoppina hän sitä oppia piti.
+
+Ja lisäksi sai hän tiedon sukulaisen, vallesmanni Kaksinaisen asiasta,
+siitä miten Pöndisen ja Sakarin herätys uhkasi tuon sukulaisen, ei
+ainoastaan virka-arvoa, vaan suorastaan mainetta. Hän rakasti
+sukulaistansa ja vakavana puheli hän siis jo kapitulinsa asessorille
+Pöndisen uskonsuunnasta:
+
+»Emme me pelkällä uskolla autuaiksi tule. Lain ja viisauden työt ovat
+ynnä tarpeellisia.»
+
+Ja sitte vielä sattui odottamatonta. Piispan oma poika oli
+vaalisaarnaajana Suur-Palkan pitäjässä. Seurakuntalaiset olivat kokeneet
+urkkia tietoja vaalipapeistansa, ja silloin oli sinne osunut
+sukulaistensa luo matkustamaan eräs Sakarin uskovaisista. Se oli
+kertonut ja juoninut vallesmannin hulluudesta. Sakari oli kyselijöille
+selittänyt sen olevan sukuvian, ja kun arkkipiispan poikakin oli samaa
+vallesmannin sukua, niin oli alettu epäillä sen viisautta. Oli kaivettu
+ja haeskeltu, ja saatu tietää, että suvussa on pari lahjatonta, yksi
+juoppohullu ja on muitakin tuhmuuden oireita, ja ei sitä haluttu
+henkisesti vaivaista papiksensa äänestää.
+
+Ja sitte vielä urkittiin ja saatiin tietää paras: Eräs arkkipiispan
+langon hyvin kaukainen sukulainen oli äskettäin, tosin ainoastaan
+tilapäisesti, pimennyt sanatyössä järjeltään. Sillä kuten muinoin Suomen
+viisaimmat, suur-tietäjät, kävivät, kuten muinaisuuden stipendiaatit
+hakemassa kansallista viisaudenainesta: sanaa ja sanan syvää syntyä, --
+s.o.: puhumishalua -- maailman kulttuurikeskuksista, Lapin tunnetuista
+sivistysahjoista ... niin oli tämä arkkipiispan sukulainenkin,
+kielitieteilijäksi antauduttuansa, lähtenyt valtion matkarahalla
+etsimään ja tutkimaan eräiden sanojen juurta ja alkulähdettä
+aasialaisista kielistä. Olikin sitä sana-lähdettä etsiessään päässyt
+aina kirkiisien kuiville aroille. Mutta siellä oli järki sammunut
+puoleksi vuodeksi auringonpistosta, ennenkun hän kansansa sanatyössä
+ehti nuo sanan eloa antavat juuret kansansa yhteiseen sanakekoon kantaa.
+Tämänkin, auringonpistoksesta johtuneen viisaushäiriön, sovitti Jussi
+Punnittuun, siihen entiseen Tuhmaan Jussiin ihastunut Puolue-Maija
+vallesmannin koko suvun viaksi, lapioi siten isolla kielellään
+vallesmannin kasaan kaikkea, ja mistä vain koille ja viisaille varkaille
+kelpaamatonta löysi -- Punnitun omasta kasastakin, ja varsinkin juuri
+siitä, ja niin pimeni arkkipiispankin suvun viisauden maine.
+
+Niin. Nämä jutut sai kuulla ensin rouva ja häneltä itse piispa. Hän kävi
+vakavaksi. Oma mainekin siinä oli kysymyksessä, koskapa kerran
+sukuviasta puhuttiin, ja hän tajusi, että se on eteenpäin pyrkivän suvun
+onnettomuus, jos siitä leviää se luulo, että suku on tuhmaa, lahjatonta.
+Ei sitä, semmoista sukua, Luojakaan voi korkealle nostaa. Vakavana
+puheli hän, asiaa pohtiessa, jo tuomiokapitulinsa asessoreille siitä
+Sakarin ja Pöndisen opista, viisauden kieltämisestä:
+
+»Minä luulen», puheli hän, »että Pöndinen ja hänen oppilaansa,
+kieltäessään inhimillisen viisauden, kieltävät Korkeimman hänen kättensä
+töissä.»
+
+Mietittiin vakavasti. Arkkipiispa jatkoi:
+
+»Me ihmiset olemme viisaudessakin ainoastaan Jumalan, kaikkivaltiaan
+kuvia. Meidän on nöyrästi kiitettävä Häntä viisaudesta, jonka Hän on
+armossaan ja viisaudessaan meille johtotähdeksi elämässä antanut.»
+
+Vakavaa! Tutkittiin jo kirkko- ja jumalankieltämislakeja, noita
+inhimillisen viisauden mestaristuotteita, nähdäkseen Jumalan
+kieltämisestäkö, vai mistä olisi sopivin syyttää niitä vääräoppisia,
+jotka kielsivät viisauden.
+
+Mutta hämärää! Viisauden, sen todella olemassa olevan, sai kieltää ja
+siitä sai vaikka pilaa tehdä, samoin kuin sai kieltää kaiken muunkin
+olevan. Ainoastaan Jumalaa, jota ei ole nähtykään, ei saanut kieltää.
+Viisaasti oli siis viisauden toimesta lailla säädetty turva
+heikoimmalle, apu eniten tarvitsevalle ja nyt tuo Jumalan turvaaja,
+viisaus, asui itse huoneessa, jonka oli hiedalle rakentanut, eikä ollut
+nyt vaaran hetkellä lakipykälää turvana, kuten Jumalalla.
+
+Mutta oli miten oli! Valittiin kaksi pappia tätä uutta oppia tutkimaan
+ja niin uhkasi Pöndisen ja Sakarin uutta, ihanaa uskonsuuntaa tuho, ja
+heitä itseään odotti jo kirkas marttyyrikruunu.
+
+
+
+
+NELJÄSTOISTA SANAKOLINA
+
+
+Pastori Pöndinen oli siinä kohtalostaan epätietoisena ja huolissaan
+ollen aikonut lähteä naapuriseurakuntaan povuuttamaan, mutta oli aina
+sattunut esteitä. Omassa seurakunnassakin olisi kyllä ollut povareita,
+mutta ei se sopinut papille. Ne olisivat tunteneet.
+
+Sillä varsinkin se renki Tuomaan uhkaus häntä painosti. Hän koki sitä
+syntistä hoivata, lähestyä. Siinä lähestymistarkoituksessa hän sille
+nyt, rovastivainajan alusvaatteet jo perittyään, aivan odottamatta
+lahjoitti kaikki rikkinäiset alusvaatteensa, vieläpä markan rahaa, että
+saa ostaa paikkakangasta.
+
+Ja samalla hän tietysti koki Tuomasta herättää, kääntää pois
+suruttomuudesta. Nytkin hän sille pappilan renkituvassa puheli
+kahdenkesken, selitti uskon tarpeellisuutta ja ihanuutta ja kehoitti
+kääntymään.
+
+Mutta Tuomas tupakoi laiskana, ynseänä. Lahjasta huolimatta hän, näet,
+oli pastorille Hertan takia yhä mustasukkainen. Kavala aikomus olikin,
+näet, kehittänyt hänessä uskon, että ei se Pöndinen silloin yöllä
+pelkkää vettä etsinyt. Ja vaikka hän etuoikeutetussa rengin asemassansa
+olikin silloin yöllä voinut noita etuoikeutettuja
+siveellisyysvapauksiaan tarkoittaen ylpeästi kehaista, että: »toista se
+on renkimies ja toista pappi», niin tajusi hän vaistomaisesti, että asia
+on toiselta puolen katsottuna ihan päinvastoinkin, sillä nainen, näet
+taas arvelee, että: »toista se on pappi kuin jokunen renkimies».
+Pastorin lahjoistakin hän siis ynseänä epäili, että se niillä vain
+yrittää kylvää asiaan sameaa hietaa.
+
+Ei siis ihme, että hän nyt, kun pastori Pöndinen uskoa kehui ja kehoitti
+kääntymään, tupakoiden ja ynseästi syläistä ruikaten lupasi veltosti,
+noin-vain:
+
+»Ka. Voihan tuota sitäkin konstia koettaa.»
+
+Ei se tullut sydämestä. Huomasi sen pastori. Hän koki selittää, että hän
+sielun hoitajana on velvollinen tekemään parannustyötä, mutta yhtä
+velttona ja penseänä tupakoi, vengotti, mustasukkaisuuden myrkyttämä,
+epäluuloinen Tuomas ja arveli:
+
+»Tokkopa tuo tohtoroimisellakaan sen terveemmäksi tullee... sielu... Se
+kun on semmoinen potilas, jotta sitä ei saa koskaan nähdäkseenkään ...
+että saisi sairauden laadusta selvän... Niin paljon kuin sitä jo hyvää
+palkkaa vastaan on tohtoroitu.»
+
+Ja syläistä ruikattuaan hän häijysti lisäsi:
+
+»Niin että tokko nuo rohtotipat sen suuhun koskaan joutunevatkaan ...
+sielun...»
+
+Aivan se tuntui jo pilkalta. Pastori Pöndinen tuli ihan murheelliseksi
+ja masentui. Huolissansa kaikesta, koki hän nyt jo hiljaa, huomaamatta,
+urkkia tietoa siitä, mitä kaikkea seurakuntalaiset jo hänestä
+uskovatkaan ja puhuvat. Sitä varten oli hän haettanut hierojan, sillä
+joku vaiva tuo lie vaivannut.
+
+Ja hierojalta hän koki nyt siinä hieronnan aikana taitavasti urkkia ja
+onkia. Mutta se oli varova sanoissaan. Hän puhui sille uskosta, siitä
+miten toiselta näyttää ihminen, jos sitä tarkastetaan uskon avulla, eikä
+syntisten juorujen valossa.
+
+Mutta hieroja erehtyikin siihen arvelemaan:
+
+»Ka... Kunpa sitä uskottavaakin on aina kahdenlaista niin... Et tiedä,
+kummalle siinä silloin korvan kallistat!»
+
+Sepä se juuri oli! Pöndinen koki toki valaista, selittäen:
+
+»Kyllä se on selvä, kun vaan uskoo oikein: on uskottava aina sanaa ja
+sanan palvelijoita, eikä kallistettava korvaansa viettelijän ja
+panettelijan, ja jonkun renki Jussin, tai Tuomaan kuiskutuksille,
+silloin kun ne koettavat jotain hiekalla pimittää.»
+
+Hieroja oli siinä ujoillessaan ihan pulassa.
+
+»Mistä kohti sitä lykitään?... Nivusestako?» koki hän kuin
+pelastuksensa.
+
+»No vaikka nivusesta», alistui Pöndinen. Suurtakaan selkeyttä ei siis
+hierojasta herahtanut.
+
+Mutta hyvästi se eukko toki hieroi. Olo tuntui sen jälkeen ihan
+autuaalta, varsinkin kun ruustinna oli varannut tavallista
+toisenlaisemman illallisenkin.
+
+Ei siis ihme, että hän siinä oman olonsa ja terveytensä autuudessa tuli
+muistaneeksi muidenkin terveyttä. Varsinkin sen Iso-Tuloksen vanhan
+rovastin terveys sai hänet ihan uteliaaksi.
+
+Ja niinpä ei hän enää voinutkaan vastaan-seisoa, vaan kirjoitti tuolle
+rovastille, puhui pitkältä uskon asioista ja lopuksi lisäsi:
+
+»Ja sitte, rakas setä Herrassa: Olen hengessä ja uskossa huolehtinut
+terveydestäsi. Kirjoita minulle siis, miten voit, ja onko leinisi ja
+sydänvikasi pahentunut. Ja vaikka kaikki riippuukin Herrasta, niin elä
+kuitenkaan ylönkatso niitä aineita, jotka Hän on meille käytettäväksi
+lahjoittanut, vaan käytä ahkerasti ja rohkeasti niitä Kuhnen puhdistavia
+vesipyttyjä.
+
+Armo, rauha ja pitkä ikä olkoon sinulle, rakas ristisetä!
+
+      Sinun Herrassa:
+
+      Johan Ruudolf Pöndinen.»
+
+Tuli yö, yö niin hiljainen kuin uinaileva neitonen. Se sulki hämyihinsä
+pappilan ja kaiken. Pöndinen kellotteli jo sängyssä selällään. Hieronnan
+jälkeen tuntui olo ihan autuudelta. Huoletkin haihtuivat. Hän siveli
+vatsaansa ja lopulta nukahti hiljaa Herran turviin, sikeänä kuin
+pappilan aitan turviin sen lattialle kannettu iso jyväsäkki.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta palaamme Sakarin virkatalolle.
+
+Sakari oli nyt päättänyt oitis lähteä Eulaliinansa luo. Potilaitansa hän
+siinä nyt vielä hoiteli ja puhutteli ja varsinkin se, joka luuli, että
+hänellä oli seitsemän päätä, oli nyt jo hänen vilpitön ystävänsä.
+Erityisemmin oli Sakarikin juuri häneen kiintynyt.
+
+Ja nyt puheli hän taas miehen kanssa siellä kopissa. Äkkiä ehdoitti
+silloin mies:
+
+»Nauretaanpas yhdessä ... vastatusten!»
+
+»No!»
+
+Ja he nauroivat molemmat vastatusten, ihan katketakseen.
+
+»Kumpiko voittaa», uhitteli mies ja niin he koettivat. He nauroivat
+käppyrässä ja kyykyllään ja jos miten. Viimein Sakari äkkiä kehasi:
+
+»Minäpä nain tämän hullujenhuoneen johtajattaren.»
+
+»Nai!» riemastui mies ja lupasi:
+
+»Minä annan sinulle sitten seitsemännen pääni...»
+
+Sakari oli onnellinen. Hän innostui taaskin puhumaan elämänsä ja koko
+maailman pääkysymyksestä, viisausasiasta. Kun mies ei sanonut
+tietävänsä, mikä on viisaus, selitti hän sille:
+
+»Viisaus on pirun muna. Piru on sen muninut ihmisten päähän ja ihmiset
+hautovat sitä ja kaakattavat, ja toiset kotkottavatkin sen päältä
+ylpeästi, ja siitä ei kuitenkaan kanaa tule, vaikka kuin hautoisi, ja
+niin ei maailmassa olisi yhtään kanaa, jos ei oikea kukko ja kana omista
+tehtävistään ahkeraa huolta pitäisi.»
+
+»Minkätakia ei tule?» innostui mies.
+
+»Kun se on kivimuna.»
+
+Mies nauroi riemuissaan kuin lapsi. Oli jo ilta, yökin. Palvelusväki oli
+makuulla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja miten liekin ollut, niin sai Sakari nyt, yön hiljaisuudessa taas
+profeetan hengen ja hän alkoi miehelle selittää ja saarnata. Hän valaisi
+oman elämäntehtävänsä, kertoi lähetystyöstänsä ja siitä, miten paljon
+hän oli Beliaalissa aikaan saanut ja kuinka Herra häntä nyt palkitsee
+rikkaudella, voimalla ja kunnialla, ja varsinkin paljolla avio-onnella.
+Hän innostui ja kehasi:
+
+»Sillä Herra antoi minulle kolme morsianta, koska minä sanalla paljastin
+sen Beliaalin kansan kauhean emännällisyyden ja osotin, että tämä uskon
+hylännyt ja viisauden valinnut suomenkansa lähestyy ihanaa vaimoa
+ainoastaan kavalassa ja syntisessä aikomuksessa, kuten se vanha mato
+Eevaa ja kavala kissa kermaa.»
+
+»Mitä se sitä lähestyy?» katsoi mies Sakaria silmiin ihan suu auki, ja
+Sakari selitti:
+
+»Sillä kavalalla on jumpsut ja pumpsut mielessä ja rakkaus ja hempeä aie
+sydämessä, mutta minä sen kukistin.»
+
+»Häh?»
+
+Ja Sakari selitti:
+
+»Minun monimittainen saarnani matoi niinkuin raamatun käärme ja pitkä
+mato pirun paratiisiin, jossa piru jo Eevasta lähtien valtansa
+suostuvaiseen vaimoon ja viisauteen perusti. Ja siellä se saarna sitte,
+sanan voimalla, niinkuin pitkä mato luirusi ja kolusi ja koukerti ja
+pisti viisautta, ja niin kukisti viisauteen ja alati taipuvaisen ja
+myöntyväisen vaimon vehkeilyihin perustuvan pirun vallan ja kurnutti
+miehen korvaan ja marnutti tämän syntisen suomenkansan korvaan, että:
+pelasta pöksysi, sillä emännällisyys ei ole sinulle, oi suomenkansa,
+autuudeksi, sillä viisaampi on sinun kanoja kuin haikaroita hoitaa... Ja
+kansa kuuli ja uskoi ja luopui viisaudesta ja vaimosta, niin että mies
+hylkäsi haikaran ja piti kanan, niin että itku ja hammasten kiristys ei
+pidä enää Beliaalissa uskon-taidollisten huoneessa kuulumaan. Ja Herra
+antoi minulle palkaksi kolme morsianta, niin kuin Laaban antoi
+Jaakobille kaksi neitsyt-tytärtänsä, että hänellä se hyvä ja lempeä olo
+kaksinkertaisesti olisi. Mutta minulle antoi Herra kolme.»
+
+»Minkätakia se Herra antoi?... Kolme morsianta sinulle?» tuli mies
+uteliaaksi ja Sakari todisti alttiisti, voitokkaasti:
+
+»Koska minä Beliaalissa viisauden ohella paljastin ja kukistin lihan
+kauhian vallan, niin että nälkäisenä ja keppi kädessä pitää suomenkansan
+ennen niin ylpiän lihan nyt vaeltaman, ja nöyränä vaimon ovelle
+kolkuttaman ja hiipimän niinkuin yössä vaeltajan. Ja niinkuin
+raadollisen, pitää sen emännältä ja neitseeltä ahkerasti anoman ja
+hartaasti ruikuttaman ja houkuttaman ja mairittaman ja liehuttaman,
+sillä minä otin siltä vapaa-passit ja papinkirjat pois ja panin
+uskonpunnukset konttiin ja uskonkiirat eväspussiin, niin että sen pitää
+vaimoon sidotun oleman.»
+
+Mies kuunteli kuin lumottu, kädet housuressujen taskussa. Sakarissa
+nousi profeetan henki. Hän julisti miehelle:
+
+»Sillä kun minä kolistan, niin luidenkin pitää elävöitymän. Ja niin on
+suomenkansa nyt uskon ja sanan avulla minun nimeeni ja mukaani alati
+kukistava lihaansa, niinkuin syömäri, ruoka- ja mässäri juomahaluaan. Ja
+kun Herra ihmeissään katsoi ja kuunteli ja höristi, jotta kuka se hänen
+kansansa keskuudessa sai semmoisen hurskauden aikaan, niin minä sanoin
+Hänelle että: Laskeudu huoleti levolle, Herra, eläkä päly ja pelästy,
+sillä minä se täällä sinun huoneessasi, sanakangella oorninkia ja kuria
+kolistan. Niin, että Sinä, Herra, itse lepää vain ja ole, eläkä talon
+menoissa kährää ja kurku, sillä kyllä minä asiat oikeaan holliin soitan
+ja nelistän ja kaihdan kissalta kermat, ja sen alati suloilumenoon
+taipuvan vaimon viekoittajalta...»
+
+Hän innostui. Herrasiunaa! Ihan hän yltyen kerskasi:
+
+»Ja silloin Herra mielistyi minuun ja sanoi, jotta: Sinä olet oikea ja
+kolea profeetta ja minun koturini ja kolistajani, ja siksi pitää sinun,
+niinkuin Jaakobin, muustakin kuin emännistä äveriöitymän ja isoksi
+isännäksi paisuman, ja sinun kansasi ja siemenesi pitää
+uskon-pulliaisiksi ja sanan sukukunnaksi kutsuttaman, ettäs sanalla
+synnit luista, ja hornat hongista kolistit ja köyhyydet ja kivut
+kartanoilta karkoitit ja synnillisen viisauden, sen kauhean jalkavaimon,
+Beliaalista suolle soittamaan lähetit. Aamen!»
+
+»Aamen... Mitä se aamen on?» kiihtyi seitsenpäisen miehen uteliaisuus ja
+Sakari selitti:
+
+»Aamen merkitsee, että: Ole pullea!... Koskas uskoit, niin ole pullea
+myös!»
+
+Ja yks-kaks huomasi hän, että hänelle on, kuten apostoli Pietarille,
+annettu taivaan valtakunnan avaimet, valta antaa synnit anteeksi, ja
+niinpä hän julisti:
+
+»Ja nyt minä annan sinulle ja kaikille muillekin hulluille synnit
+anteeksi ja kuittaan vaimon ja emännän kanssa tehdyn suloilusynnin, ynnä
+perisynnin ja vilpin. Ja teidän jokaisen pitää saaman taivaassa
+kristallinen elämänkruunu päähänsä ja kaksitoista lihavaa ja sulo-oloon
+taipuvaa emäntää, ja neitsyt-piikaset niinkuin polvella palvelevaiset
+immet... Ja vielä pitää kunkin saada nojatuoli, niinkuin lenstuoli,
+itsellensä ja jakkarat emännillensä, ja saavi viinaa ja lasiset pikarit
+ja ruukut ja kilistimet, sekä huilu ja pitkä riemukannel. Sillä että
+viisauden hylkäisitte, niin nyt minä vien teidät riemu- ja puhtikulussa
+taivaaseen.»
+
+»Vie!» riemastui mies alttiisti huudahtamaan, nauroi katketakseen ja
+kehoitti innoissaan:
+
+»Vie taivaaseen ja pöläytä!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja niin oli Sakarin päätös valmis: Ettei syntisten pelastus jäisi
+keskeneräiseksi, päätti hän viedä laitoksen kaikki hullut ihan
+taivaaseen asti. Matkalla hän vain poikkeaa Eulaliinan luo, ottaa sen
+mukaan, näyttää sille talonsa, pitää häänsä ja niin jatkaa joukkoinensa
+riemukulkua taivasta kohti ja tuottaa sinne toisetkin morsiamensa ja
+elää autuaana ja emännällisenä.
+
+»Murhe pitää taivaassa silloin lakkaaman ja nouseman iso ilo ja häly!»
+toisteli ja vannoi hän miehelle ja ylpeili:
+
+»Sillä me menemme sisälle humukulussa. Ja astiat niinkuin mesikennot
+ihanaa uskoa täynnä.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kävi kuin humaus elämässä. Kaikki oli valmista.
+
+Ja niin alkoi Sakari koota kopeista väkeänsä.
+
+Ja kun kaikki olivat jo koolla, valmiina lähtöön, muisti Sakari
+vallesmannin neuvon, että taitavalla puheella voi hullun tehdä
+viisaaksi. Hän alkoi sitä asiaa joukolle valaista, selittäen:
+
+»Te kaikki olette nyt hulluja.»
+
+»Olenko minäkin?» tarttui silloin eräs.
+
+»Olet», vakuutti Sakari. Mies uskoi. Sakari jatkoi:
+
+»Mutta kun hulluille osaa viisaasti puhua, niin ne ovat kuin viisaita.»
+
+Koko joukko nauroi riemusta. Sakari jatkoi:
+
+»Ja nyt kun minä vain puhun teille viisaasti, niin -- ei saa silloin
+olla hulluja, vaan viisaita.»
+
+Joukko remusi. Sakarilla oli taivaaseen lähtö jo ihan valmis. Hän vain
+järjesteli ja selitti vielä, miten on taivaaseen tultua oltava ja
+asetuttava. Hän selitti:
+
+»Kohta kun on neulansilmän läpi pujottauduttu, mennään päärlyportista
+sisälle, mutta siinä jäätte te, vähemmän kilvoitelleet neljä miestä,
+esikartanolle ja autatte enkelejä pasuunan soitossa, ja jubileijalaulun
+veisussa. Mutta enemmän kilvoitelleet tulevat minun perässäni suoraan
+rubiini- ja safiirisaliin, missä Daavetti soittaa harppua hänen
+jalkainsa juuressa istuvalle Batseeballe ja profeetta Bileaam, ynnä
+Aabraham ja Iisakki ja Jaakoppi istuvat lenstuoleissa, Jaakopilla
+molemmat emännät kahdenpuolen rinnallansa... Ja sen salin läpi humuttua
+tullaan siihen varsinaiseen, isoon ja taidollisesti rakennettuun
+kirkkauden saliin, jossa autuaat emännät jo istuvat
+seinänvieri-istuimilla, kanteleet polvilla, ja jalokivillä koristetut
+immet ovilla kainoina punastelevat ja tuhannessa kristallikruunussa
+palaa tuhat kirkasta tulta kussakin, ja hurskas Saara kurkistaa meihin
+tulijoihin salavihkaa ja uteliaana sen kammion ovelta, jossa kuningasten
+tyttäret hierovat Latsarusta hunajalla ja pyhillä palssamivoiteilla.
+Mutta pyhien kammioihin mennään vasta sitte, kun emännät ovat
+halleluujan laulaneet ja kaihtoliinat laskeutuvat, ja alkaa himmennys ja
+immet niiaavat ovilla ja kauriin salista kuuluu enkelien soiton
+hiljainen hyminä, ja neitsyt-immet vaeltavat salaisuudessa, yljän lamput
+kädessä, ja pyhien emäntien kesken käy sipse. Vasta silloin ovat kammiot
+valmiit.»
+
+Joukko kuunteli hartaana. Hän aivan varoitti ja teroitti:
+
+»Tämä kaikki pitää ulkoa muistaa, sillä taivas on oorningin ja ankarien
+pykälien paikka, niin että siellä on järjestys niin suoraviivainen kuin
+jakaus, se autuaiden vaellustien esikuva, oikean kristityn päässä.»
+
+Remuttiin, hälyttiin. Sakari muisti raamatut ja niin sai hän lisää
+profeetan henkeä ja julisti:
+
+»Ja koska me olemme taivaassa, niin minä, sinä uuden helluntain päivänä,
+lähetän tälle suomenkansalle seitsemän kieltä jokaisen suuhun, niin että
+tämän kansan pitää kilvan kielillä sanaa palveleman, ja niin pitää sanan
+heläämän minun nimeeni. Aamen!»
+
+Ja senkin, miten helppo ja yksinkertainen on uskovaisella, hänen
+johdollaan, taivaaseen pääsy, ja miten selvä tie, hän vielä siinä
+lähtiessä ilmoitti, selittäen:
+
+»Sitä tarvitsee vain luopua viisaudesta ja sulostua uskoon, niin
+paikalla alkavat taivaan päärlyt kimmeltää, niin että tien löytää,
+vaikka sokkona kulkisi. Ja silloin on itku ja hammasten kiristys, ja
+maallinen jurnu ja marnu pois.»
+
+Joukko nauroi katketakseen ja oli ihan ilon ja riemun vallassa. Kaikki
+olivat lähtövalmiita. Sakari antoi merkin ja hurjaa vauhtia syöksyi
+joukko pois talosta, pois kartanolta ja alkoi villiä ravia painaa tietä
+pitkin Eulaliinan luo, jatkaakseen sieltä matkaa Sakarin kotitaloa kohti
+ja sieltä edelleen taivaaseen. Vasta seuraavana aamuna huomattiin, että
+talosta oli yöllä poistunut sekä johtaja, että asukkaat. Saatiin tietää
+minne päin joukko oli lähtenyt ja kymmenittäin lähti silloin hevosia ja
+miehiä takaa-ajoon. Miten kaikki oli tapahtunut, ja mikä osuus Sakarilla
+kaikessa oli, se jäi vielä kaikille arvoitukseksi.
+
+Ja niin päättyi nyt tämän ainoan suomalaisen profeetan, tämän kansansa
+tunnettua liikaa viisautta vastaan saarnaamaan lähteneen apostolin, ja
+voimallisen uskon-julistajan ja saarnamiehen, Sakari Kolistajan
+kolistus-, eli lähetystyö tässä hänen varsinaisessa lähetyspitäjässänsä.
+Hereille hän oli siellä kolistanut ja kolkuttanut kaikki: Kaikki olivat,
+kuten olemme jo huomanneet, heränneet ja etsivät nyt viisautta, jokainen
+omassa muodossansa: ken omaa viisauttansa etsien, tai puolustaen, ken
+toisen viisaudesta huolta pitäen, omaansa silti kuitenkaan unohtamatta,
+ja jokainen piti verisenä loukkauksena, jos hänestä sanottiin, että
+hänelle ei ole annettu liikaa viisautta, kuten Sakari Kolistajalle.
+
+Oli toki yksi, joka oli yhäkin pysynyt viisaudestansa suruttomana. Se
+oli ainoa olento maailmassa, joka -- vahingossa kai -- oli viisauden
+lisäksi saanut myös kyvyn sitä viisautta oikein ja iloisesti ja
+arvokkaasti, s.o. ilman ylpeilyä hyväkseen käyttää: Se on tämän kirjan
+päähenkilö, vallesmannin Pudde.
+
+Tämä kaikki nyt tiedetään. Ja kiitollisuudella on isänmaa jo tässä
+seurakunnassa suoritetun lähetystyön johdosta aina muisteleva Sakari
+Kolistajaansa, häntä, joka maansa entisiin, hyvin ansaittuihin, ujoihin
+arvonimiin: »totuuden, runon, viisauden, tulevan n.s. korkeimman kaiun,
+kainon kehumisen ja vaatimattoman itsetuntemisen kotimaa», on lisännyt
+uuden arvonimen: »suuren Sakari Kolistajan ja voimallisen kolkutuksen ja
+sanakolinan kotimaa», maa, johon jo Sakari-ansioittemme ja
+henkiheimolaisuutemme takiakin, on halumme kultapilvistäkin, kuten tämän
+totuudenmaan rannoilla ja sanatanterilla laulaen ja vannoen todistamme,
+esimerkiksi Ameriikkaan, silavan ja dollarien maahan myötämöisin
+livistäessämme.
+
+
+
+
+VIIDESTOISTA SANAKOLINA
+
+
+Jussi Punnitun mökkihän, kuten tietty, oli Sakarin joukon tienvarrella.
+Ei ihme, että Sakari, jota Punnittu oli hulluksi haukkumalla niin
+verisesti loukannut, halusi joukkoineen poiketa mökkiin. Pieni
+kostonaikomus hänellä lie ollut.
+
+Ja mökissä jatkuivat yhä ne samat, Sakarin lähetystyön aikaansaamat
+surulliset olot. Ties-herra, miten isot sakot tuomitaan, ja ei se ole
+elämä leikkiä, jos ainoat lehmät sakoista viedään. Ei ihme, että Maija
+myötäänsä juonitteli ja Punnittu itse oli synkkä.
+
+Niinpä nytkin, oli riidelty aika hanakasti. Maija veisasi virttä
+hartaasti, vaikka ei hän ollut jumalinen. Ilkeyksissään,
+katkeroittuneena, hän siinä nyt miehensä uhalla sanaa viljeli. Punnittu
+itse tupakoi synkkänä, kumarassansa.
+
+Veisuu lakkasi. Kello-pahainen lyödä tikkasi kerran. Puoli-kahta se kai
+siinä, ikäänkuin tipautti. Rukkiansa varaten Maija silloin, kuin muka
+itsekseen muristen, juonitteli, nurkuen:
+
+»Lentää tuo tuokin kello ja lyö ja tiputtaa... Mistä tuolla sitä
+tiputtamistaan ja lyömistään riittäneekin ... vaikka ei tässä
+ihmisilläkään ole kohta mitä suuhun panna.»
+
+Mutta nyt suuttui Punnittu ja ärähti:
+
+»Mitäs rälläsit ja sitä kieltäsi soitit ja läklätit!... Haukuit viisasta
+hulluksi...»
+
+Mutta Maija päättikin osoittaa nyt ilkeyttä siten, että vaikeni.
+Ensikertaa hän niin teki. Jos mies olisi nyt miten riidellyt, niin ei
+vain hän olisi sanaakaan hisahtanut. Kiivaasti hän polki rukkia,
+muikisti suutansa ja veti otsanahkan ilkeään kureeseen.
+
+Ja Jussi Punnittu siitä vaitiolosta rohkaistuikin, alkoi piippu ikenessä
+vihaisesti jurata. Hän jurnasi:
+
+»Sitä kieltä ei olisi tarvinnut Herran sinulle suuhun antaa, vaan sen
+sijaan viisautta jonkun tipan päähän.»
+
+Mutta ei ääntä eukosta. Ilkeääkin ilkeämpänä kurtisti se vain
+otsanahkaansa ja polki rukkia että hurisi. Jussi Punnittu jo mulkoili
+häneen epäluuloisena. Hän jatkoi vihaisena:
+
+»Vaikka olisi kana jonkun tipan päähäsi jotain päässä pidettävää
+viisaudeksi tipauttanut, niin hoilaisit sen kielesi, jotta se ei joka
+paikassa sotkisi.»
+
+Taas hän katsahtaa muljautti, mutta ääneti ja ilkeänä vaikeni rukkia
+polkeva eukko. Alkoi jo suututtaa moinen ilkeys.
+
+»Sillä kun kellä ei ole älyä ja viisautta päässä, niin sen kieli lentää
+kuin sittapörö päänsä seinästä seinään ja hornaa kaikki asiat!»
+
+Yhä ilkeämmin kurtisti eukko otsanahkaansa, polki rukkia ja vaikeni kuin
+muuri.
+
+Eikä mies voinut enää moista ilkeyttä ja piruutta sietää. Hän ikäänkuin
+raivostui ja huusi:
+
+»Senkö hiiteen sinulta on se kieli hävinnyt, kun et enää saa sanaa
+suustasi irti!»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta silloin tapahtui odottamatonta. Sakarin neuvosta oli
+nelikymmen-miehinen joukkonsa koonnut matkan varrella kaikki
+sianporsaat, ja kullakin porsas, joillakin kaksikin porsasta kainalossa,
+syöksyi nyt hurja, iloinen joukko johtajansa johdolla mökkiin.
+
+»Punnitulle porsaat!» komensi Sakari ja oitis piti mökissä iloa
+neljäkymmentäneljä iloista ja viatonta porsasta. Joukko nauroi,
+riemuitsi ja nautti.
+
+»Häh Jussi Punnittu!» ilkkui loukkaantunut Sakari.
+
+»Hyvä isä!» siunaili Maija kauhuissaan ja Punnittu itse koki
+hiivittäytyä hänen suojakseen. Sakari sai nyt ynseän, loukkaantuneen
+profeetan hengen ja ryhtyi ihan saarnaamalla ja kehumalla ansioitaan
+todistamaan, puhui niistä ylpeänä, mökin väelle kostonhaluisena, itseään
+ylentäen. Hän kerskasi:
+
+»Sillä minä kuoletin ensin oman viisauteni ja lähdin sitten
+profeteeraamaan ja saarnasin ja humusin siinä suuressa Beliaalin
+kaupungissa sen kansan viisauden paljaaksi, niin että se oli niinkuin
+kynitty kana. Seelaa, Jussi Punnittu!»
+
+Punnitun väestä tuntui koko maailma pimenevän. Sakari jatkoi, kuin
+saarnasi:
+
+»Seelaa, Jussi Punnittu, sillä vaikka totuus yleensä on karvas ja tekee
+elämän happameksi ja miehen hahmon muikeaksi niinkuin vanha ämmä ja
+ikäloppu emäntä, niin en minä kuitenkaan voi olla itsestäni
+todistamatta, että minä kynin Beliaalissa viisauden.»
+
+»Herrasiunaa!» hätäytyi jo Maija, mutta kiivaasti keskeytti, tenäsi
+Sakari:
+
+»Elä keskeytä eukko!»
+
+Ja kuten profeetta hän voimalla todisti:
+
+»Minä en kehu, vaan ainoastaan ilmoitan ja todistan, sillä oma kehu on
+laulava sittiäinen, joka päänsä seinään paiskaa ja jonka satakielilaulu
+nurinymmärretään oman olevaisuutensa tähden. Ja siksi minä en kehuja
+puhuen sitti-pöröllä aja, vaan ainoastaan ansioni ilmoittaen todistan,
+että minä viisauden voimallisesti kynin.»
+
+Hän oli täynnä henkeä ja voimaa ja todisti:
+
+»Ja koska siis viisaus jo kynitty oli, niin minä toin sisälle uskon ja
+sanan, ja niin koko Beliaali pelastettiin, sillä kansa kuuli minua
+niinkuin Niinive Joonasta. Ja niin istuvat vaimot siellä nyt uskon
+istuimella, niinkuin hautova kana, joka siivillään munansa maailmalta
+peittää ja on, niinkuin hurskas neitsyt, sillä taitavalla
+uskon-silmäyksellä ynseä kaikkinaiselle synnille ja kukon hempeydelle,
+ja ainostaan pyrstösulkiaan siellä takana hiljaisuudessa hieman
+lekauttaa ja lipauttaa, niinkuin taidon merkiksi ja ymmärryksen
+salaiseksi vihjaukseksi... Häh, Punnittu?» ilkkui hän voitokkaana.
+Onneton, pelästynyt Punnitun pariskunta istui kuten Niinive tomussa ja
+tuhassa ja ymmällä tämän kiihkoisan, saarnaavan profeetan edessä. Sakari
+yltyi, ihan uhitteli:
+
+»Niin että entäs vielä sana uskon lisänä! Häh?»
+
+Ja hän aivan julisti:
+
+»Niin että minä Beliaalissa väkevöitin kansan sanalla, sillä minä
+suitsin ja satuloin sanan niinkuin sotaorhin, jolla Beliaalin miehet
+karkaavat niinkuin Herran Seebaotin nimessä, sitä kavalasti toimivaa
+viisautta vastaan, etteivät sen työt pääsisi hiljaisuudessa nousemaan
+näkyviin, niinkuin pöröt pimeydestä päivän valoon. Ja niin on sinunkin
+viisautesi, Jussi Punnittu, minun toimestani uskon puntarilla
+punnittava. Häh, Punnittu?»
+
+Maija ihan vapisi.
+
+»Ka ... eipä tässä mitä erikoista punnittavaa ole... Kevyt-tekoisessa
+viisaudessa», yritti jo Punnittu sovitella, mutta yltyneenä tenäsi
+Sakari:
+
+»Elä sotke... Elä sotke, Punnittu sillä ... ennenkun ehtootähti nousee
+ja vaimo niinkuin ihana Kerubiimi miehelle ilmestyä tahtoo, niin otetaan
+sinun viisautesi niinkuin kynttilä vakan alta ja asetetaan niinkuin
+Baalin pappi, kaiken kansan eteen, että se viisaus nähtäisiin, niinkuin
+vanha ja hapan vaimo, joka poskimaalilla ja hipiäjauholla itsensä siinä
+Beliaalissa portoksi koristi ja niin kansan ja kaupungin petti.»
+
+Kamalaa, Sakari oli aivan uhmaava. Hän uhitteli:
+
+»Sillä parempi olisi sinulle, Jussi Punnittu, ollut jos sinä hirviän
+viisautesi kaulaan kellon ja pahan hajusi kaulaan kalistimen laittanut
+olisit, sinun lähimmäisesi tähden. Mutta nyt se on jo myöhä, sillä
+armonaika on lyhetty. Voi sinua siis, kauhian viisautesi tähden! Mutta
+minä kilvoitin ja voitin!»
+
+Ja hän selitti sen voittonsa, uhitellen:
+
+»Minä perustin sanalla ja suupielilläni sen suuren ja kovakilvoituksisen
+kolistealaisseurakunnan, joka ei sitä kauheaa Horttanaisen härkääkään
+pakoon mökin katolle kiipeä, vaan turpeana minun nimeeni uskon turvissa
+istuu... Ja minä saarnasin suustani kolistealaisen uskonsuunnan,
+niinkuin suusta puhalletun kyyhkysen, ja siksi loppui jomotus ja
+vaiva... Veisatkaamme!» käski hän äkkiä papillisesti joukkoansa. Porsaat
+iloitsivat kuin kottaraiset, ja niin veisasi hän edellä ja harras, altis
+joukko mukana:
+
+      »Pois jäsenist' on kolotus
+      ja sielusta myös jomotus.
+      Nyt sydämessä, rauhassa,
+      sen vahvan uskon turvissa,
+      kuin pienet porsaat iloitsee,
+      tai kottaraisna riemuitsee,
+      vain ilo, usko, onni.
+      Ja Horttanaisen sonni
+      nyt puskea ei niitä nää,
+      se julma sarvipää.»
+
+Mökissä tuntui ihan taivaallinen ja kirkollinen tuntu ja olo. Hän oli
+voittanut, tunsi profeetalliset voimansa. Ynseästi, uskon-ynseänä,
+tahtoi hän jo hyljätä ja ylenantaa koko tämän pakanallisen mökin väen ja
+yht'äkkiä komensi joukkoaan:
+
+»Puh!»
+
+Ja outo joukko hävisi rutosti, kuten oli ilmestynytkin. Viimeisten
+kantapäät vain vilahtelivat tienkäänteessä ja kaikki oli mennyt ohi,
+kuten raju sadekuuro. Hämillään siinä istui niin vaimo kuin mieskin.
+
+Ainoana muistona oli vain nämä neljäkymmentäneljä iloista porsasta,
+jotka täyttivät Punnitun äsken niin kovin elottoman, ilottoman mökin
+elolla ja ilolla.
+
+Ja muutaman tunnin kuluttua sitte vielä uusi yllätys: Uskovaisten
+lähetystö tuli ilmoittamaan, että he ovat asettaneet Punnitun
+valtiopäivämiesehdokkaaksensa.
+
+Ehdokaslistat oli jo viranomaisille lähetetty. Asiaa ei siis voitu
+peruuttaa, jos olisi haluttukin. Lisäksi oli vaalilistoilla, noilla
+vaalivapauden suurenmoisen viisailla kansallisilla keksinnöillä, se etu,
+että Jussi Punnittu oli voitu niille asettaa niin, että hänen täytyi
+tulla valituksi, vaikkapa ei saisi muuta kuin yhden äänen, ja toiset
+saisivat kaikki. Vaalisyöttinä vallesmannia vastaan oli käytetty sitä,
+että Punnittu tulee, kuten vallesmannikin oli luvannut, vaatimaan
+valtion suurempaa avustusta kalliiksi käyneille hullujenhuoneille.
+
+Ja niin tuli Jussi Punnitusta -- sanoakseni asian tärkeyden vuoksi tässä
+juonen välillä -- valtiopäivämies. Hyvin hän tehtävänsä suorittikin.
+Erittäin harrasti hän hullujen hoitoasiaa. Oli jaettava muutamia
+miljoonia valtion varoja eri tarpeisiin. Punnittu nousi silloin,
+niistäytyi, sylkäsi ja piti seuraavan huomiota herättävän
+valtiomiespuheensa:
+
+»Ehdotan, että eduskunta nykäiseisi miljoonat yhtenä hynttänään
+hullujenhuoneiden rakennusavuksi. Sillä tilanahtaus on niissä niin
+polttava ja kivistävä, jotta ... ei tässä kohta ole mihin enää
+päärojunsa kallistaisi. Pää-asia se hoitoa ja muokkia tarvitsee,
+sillä... Monen päässä jo on älli, eli viisaus vähissä.»
+
+Mutta toisen sivustan puoluemies, Haisevainen, ajoi kansanvalistuksen,
+koulujen, asiaa ja tahtoi kaikki varat myönnettäväksi kouluille. Häntä
+kiukutti koko Punnittu ehdotuksinensa. Pieni ilkeys, pistos, ei tee
+moiselle pahaa. Hän nousi, yskähti ja puhui:
+
+»Kuultuani ja nähtyäni edustaja Jussi Punnitun puhuvan hullujenhuoneiden
+tarpeellisuudesta, myönnän niitä tarvittavan. Sillä kun hän valittaa,
+että ei ole kuhun päänsä kallistaisi, ja että hänen pääasiansa
+tarvitseisi hoitoa niin...»
+
+»En minä omaa viisauttani nuru, enkä väheksy. Minä vain asian
+suurimerkitykselliseen tärkeyteen katsoen kuvaannollisesti puhuin»,
+keskeytti silloin Jussi Punnittu loukkautuneena.
+
+Väiteltiin, pisteltiin ja purtiin toisiaan, kukin viisautensa mukaan.
+Keskustan puoluemies, Lopottinen, puhui nyt leveästi, näin:
+
+»Viisauskysymys on, asian suureen merkitykseen katsoen, ei ainoastaan
+pelkkä pääasia, vaan suorastaan leipäkysymys.» -- Ja niin edelleen,
+laveasti ja pitkältä.
+
+Hän ehdotti varat jaettavaksi tasan hullujenhuoneiden ja koulujen
+kesken, koskapa kerran näissä molemmissa, n.s. päähoitoloissa pään
+asiaa, eli viisautta parannetaan, hoidetaan ja edistetään.
+
+Niin päätettiinkin.
+
+Mutta Jussi Punnitusta oli tullut lautamieskin, ja sitä mukaa huomattiin
+punnitessa hänen viisautensakin lisääntyneen. Hän on nyt varakas isäntä
+ja pitäjän johtomies. Hän, inhimillisen yleisviisauden avulla viisaaksi
+tehtynä, onkin yksi ihmisviisauden hedelmöittävän työn ja toimen
+kaikista huomatuimpia saavutuksia. Viisauden ja uskon avulla oli hänestä
+»Tuhman Jussin» karkean kuoren alta löydetty oikea helmi, viisaus, ja
+kuten lukija tietää, on tämä samainen Jussi Punnittu nykyään kaikkialla
+Suomessa hyvin tunnettu ja huomattu henkilö, merkkimies, ja ikäänkuin
+kansansa kynttilä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tiesi se Eulaliina jo odottaakin sulhastansa, sillä ajoissa hän oli
+kirjeen saanut ja ikävöiden hän nyt jo odottikin.
+
+Ja täyttä ravia painoikin taivaaseen rientävä seurakunta tietä pitkin,
+että pölysi. Ja taas ja taas sai Sakari halun ja voiman todistaa
+itsestänsä, sanasta ja uskosta, sillä tämä taivaanmatka antoi henkeä,
+tietoisuutta ja voimaa. Hän tajusi ansionsa ja niinpä siinä juoksun
+hölkässä selitti ja puhui siitä taivaasta, johon nyt matka piti. Hän
+todisti:
+
+»Se on sanalla rakettu... Taivas!»
+
+Joku siinä juostessaan mölysi innoissaan härkänä. Sakari jatkoi:
+
+»Sillä niinkuin Jumala loi sanalla maailman, niin minäkin, viisauden
+niinkuin mukulan hylättyäni, rakensin sanalla taivaan ja tein ja asetin
+sinne sekä Herralle itselleen, että autuaille istuimet, ja lisäsin
+enkelien lukua tuhannella riemuenkelillä, kahdella divisioonalla
+palvelevia ja kolmella ja puolella rykmentillä taistelevia enkeleitä ...
+lihaa vastaan ... ja asetin erityiset hempienkelit...»
+
+»Häh?... Asetitko?» riemastui seitsenpäinen juoksulönkässä umpimähkään,
+ja juoksusta läähättävä Sakari vahvisti:
+
+»Asetin... Ja jokaisen autuaan kruunuun lisäsin neljä kallista kiveä, ja
+kahdeksan sadan markan smaragdia, ja kolmensadan päärlyn, ja
+tuhannenseitsemänsadan markan rubiinin, eli ison hohtokiven. Ja
+enkeleille laitoin pasuunat, että myös musikaalinen meno täytettäisiin,
+mutta psalmit kirjoitti jo Daavetti, koska hän Batseeban kanssa pahoja
+tuhrinut oli.»
+
+He painoivat täyttä hölkkäjuoksua sen kentän ohi, jossa Horttanaisen
+härkä silloin tulomatkalla oli Sakarin uskon horjauttanut. Poissa oli
+nyt härkä ja Sakari ilmoitti joukolleen, juostessaan uhitellen:
+
+»Ei tärähtäisi sydän pelvosta, vaikka rykmentti sarvipäitä härkiä
+vastaan astuisi, kun ihminen on jo, niinkuin me, taivaan tiellä,
+sillä...»
+
+Housuja täytyi siinä juoksun ja puheen kiireessä kohentaa. Sen tehtyään
+hän varmuudella lopetti:
+
+»Sillä taivas on minun, sanallani rakettu ja minun leukapielilläni
+perustettu... Kuka voi silloin meitä sisälle menemästä estää, ja kuka
+voi meiltä sulkea sen portit, joka meidän omasta suustamme saranoinensa
+ja lukkoinensa lähti, ja sanan ja uskon voimalla aina avoinna ja
+valmiina pysyy... Sillä kuka voi minun huokaukseni sitoa, ja minusta
+lähteneen hengen minuun takaisin ajaa, etten minä siitä osaani maistaa
+saisi!»
+
+Ja pelotta he laskettelivat taivasta kohti. He eivät aavistaneetkaan,
+että juuri tänä aamuna oli -- paitsi takaa-ajajia -- lähtenyt matkalle
+uusi Horttanaisen härkä: se tuomiokapitulin asettama tutkimuskomitea,
+joka oli lähtenyt tutkimaan Sakarin uskonsuuntaa ja uhkasi nyt tuketa
+taivaan portin ei ainoastaan tältä sinne rientävältä joukolta, vaan myös
+itseltään pastori Pöndiseltä. Apumiehinä oli komitealla mukanaan kaksi
+erityistä uskontuntijaa, ettei erehdyttäisi kitkemään kalliita nisuja
+ohdakkeiden kanssa. Ja niin lähestyi tätä ihanasti alkuun päässyttä ja
+rehevästi kukoistavaa ja versovaa uskonsuuntaa tuho, voimallisena kuten
+-- Sakarin hengellisen mielikuvan mukaan -- vihasta paisunut härkä
+kilpailijaansa. Oli kuin olisi se kavala viisaus saattanut uskot
+puskuisille, valmistaakseen siten Pöndisen ja Sakarin, ja yleensä uskon
+tuhon kautta omaa synnillistä valtaansa karjassa, laitumilla ja
+kaikkialla, missä nöyrä-ääninen usko kokee toki hurskauden
+hiljaisuudessa kätkeä kaikkea siipiensä alle, niinkuin kana kokoaa
+niiden alle poikansa, silloin kun niitä muilta suojella tahtoo.
+
+Mutta ennen Sakaria etsi komitea pastori Pöndistä, jonka vaaliasian
+vaalipitäjien ylle vetäytyi nyt tämä uusi ja uhkaava pilvi, ja Pöndisen
+ja Sakarin uskon heikkoutena, tässä uskojen välisessä taistelussa, oli
+nyt tuon heidän uskonsa liiallinen, aivan yliluonnollinen voima.
+
+Oliko se kukistuva omaan väkevyyteensä, vaiko voittava sillä
+heikompansa, sen pian aika näyttää, sillä kirja on kohta lopussa.
+
+Ainakaan ei nyt vielä ollut hätää, vaan varmana ja toivorikkaana painoi
+tämä täyttä ravia rientävä seurakunta taivaan portteja kohti. Ja vaikka
+Sakari yösaarnassansa olikin, ei tosin kieltänyt, vaan hieman epäillyt
+suomenkansan jalkauskon pätevyyttä, niin kirkastui hänelle, uskon
+miehelle, nyt sekin usko, niin että hän siinä juostessaan todisti:
+
+»Herran antamissa juoksujaloissa meillä on kilvoitusapu ja joutu, niin
+että emme portilta myöhästy, ja jaloissa meillä on myös pakoapu ja
+pelastus syntiä, päälle karkaavaa Saatanan härkää ja Beliaalin loppua,
+sekä sitä meidän kauhiaa liika-viisauttamme vastaan.»
+
+»Hih», hihkasi kirmaava seurakunta. Sakari jatkoi:
+
+»Jo ensimmäisellä maililla jäi liika-viisaus jälelle niinkuin paha haiku
+ja turhaan nyt kieli pitkällä juosta haiventaa ja ponnistaa, että kiinni
+saisi...»
+
+Tie tömisi juoksusta. Sakari lopetti:
+
+»Ja loppuspurtissa kun siinä neulansilmän edessä kaikki kinttusuonet
+pinnistetään ja maalinauha katkaistaan, niin poikki lentää Saatanan
+paula... Ja yhtä kyytiä juostaan päistikkaa neulansilmän läpi, ja silmä
+sulkea jysäytetään rautaovella, ennenkun se jälestä läähättävä
+liika-viisaus ehti maalinauhaankaan... Ja silloin ainoastaan usko
+pullottaa ja koliseva sana kaikaa...»
+
+Ja taas hihkaistiin ja yhä ihanampana ja lähempänä siinsi tälle
+jalkakilvoituksessa pinnistävälle seurakunnalle se taivas, johon
+tuomiokapituli luuli heidän rynnistävän virallisesti tarkistamattoman,
+ja siis laittoman uskon avulla.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Juoksun tahti ja vauhti pysyi nyt tasaisena. Sakari muisteli
+lähetystyötään, sitä työtä, jolla hän oli samalla taivaan rakentanut.
+Hän todisti:
+
+»Se on nyt takanapäin täytetty... Lähetystyö on täytetty...»
+
+Joku miehistä laski juoksun hurjasta menosta innostuneena häränpyllyn.
+Juostiin. Sakari jatkoi:
+
+»Taivaaseen kun tulemme, niin siellä eivät viisaat kukoista, koska he
+kauheassa viisaudessaan ovat maailmassa käteisen luvatun sijasta
+valinneet ja suuressa viisaudessaan sanoneet, että: taivas ainoastaan
+äijöttää mieltä... Ja niin ei heillä ole istuinta, eikä jakkaraa
+taivaassa. Mutta sanan miehet käyvät siellä ja minun saarnani johdosta
+parannuksen tehneessä Beliaalissa ylpeinä niinkuin kurjet, joilla on
+kuninkaan kruunu päässä, ja uskonmiehet istuvat ja ähkivät turpeina
+niinkuin tynnörit ja isot isännät, koska he viisauden, niinkuin seula
+veden hietaan vuodattivat.»
+
+Läähätettiin. Joku juoksijoista hirnui hevosena. Sakarilta tahtoivat
+siinä juoksun hölkässä housut valua. Hän piteli niitä, juoksi, johtui
+taas pääasiaansa, viisauteen. Hän kuvaili, miten se liika-viisaus oli
+häntä pettänyt ja puijannut, ja nyt hän todisti:
+
+»Mutta lopulta, kun minä sen vaivasta ärryin niin, niinkuin viskatun
+kakaran ja kalikan heitin luotani hylyn... Ja silloin paikalla hölläsi
+uskon värkit päässä pyörimään ja minä sain voiman kolistaa sanalla.»
+
+Ja niin alkoivat he taas siinä juoksun kiivaudessa tutkia ja eristellä
+viisautta, perusteellisesti, kuten teurastaja pistettyä sikaa. Siinä
+ravijuoksua painaen Sakari, näet, taas valitti sitä, että hänellä on
+sittekin päässä liikaa viisautta.
+
+»Laske se pois ... se liika!» neuvoi silloin se seitsenpäinen,
+viisaustieteen tohtori Tarkkilainen. Mutta juosta hölkytellessään
+selitti Sakari:
+
+»Ei sitä voi ihminen viisauttaan vähentää vaikka miten koettaisi, sillä
+viisaus on pään kanssa eroittamattomasti yhdistetty.»
+
+»Eikö kirveellä hakkaamallakaan saisi pois?» uteli silloin eräs
+juoksusta läähättäen.
+
+»Ei», vahvisti Sakari ja selitti: »Viisaus on ihmiselle semmoinen risti,
+jota on pakko kantaa, sillä sitä ei saa edes käsiinsäkään sieltä
+päästä.»
+
+»Minkätakia ei saa?»
+
+»Ka... Kun se on pään sisässä niin piilossa, jotta sitä ei ihminen
+sieltä löydä, vaikka miten etsisi, koska se piiloittelee siellä päässä
+niin salaa ja hiljaa, kuin sillan alla muniva kana.»
+
+»Minkätakia se niin hiljaa?»
+
+»Ka kun se pelkää. Kun ei saa mitään munituksi, ja häpeilee munimistaan,
+niin pelkää, jotta ihmiset tulevat katsomaan ja ilvehtimään. Ja sen
+takia sitä ei tiedä, onko sitä olemassakaan, koko viisautta. Vaikka
+miten on koetettu etsiä, niin ei ole vielä löydetty koko viisautta, niin
+että se voidaan tietää ainoastaan uskon avulla», selitti Sakari täydessä
+ravijuoksussa. Ja seitsenpäinen viisaustieteen tohtori, jolle ikäänkuin
+kirkastui ja selvisi nyt koko viisauden olemus, riemuitsi ja ryhtyi
+kertomaan omaa viisaustaisteluaan. Hän kertoi:
+
+Hän oli juuri tätä kansallista viisauden kallista asiaa ja syvällistä
+olemusta tutkiessaan, ja viisauden alkujuurta etsiessään saanut
+kukkaronsa läven lisäksi läven päähänsä -- niin hän oli itse
+nyky-tilansa alkuaikoinakin selittänyt ja sitä hän nytkin koki kertoa ja
+selittää. Näin hän selitti:
+
+Hän oli sotkeutunut viisauden juurta etsiessään viisauden
+liika-syvällisyyden takia kahdentenakymmenentenä tutkimusvuotenaan, ja
+päästyänsä jo tuossa kansallisen viisauden juuren haussa, vanhaa
+kansallista latua kulkien, ei ainoastaan Väinämöiseen, vaan Väinämöisen
+tavoin ihan tunnetun suomalaisen herkkusuun, Antero Vipusen, vatsaan
+asti. Siellä hän, näet, oli kokonaan häipynyt viisauden jäljiltä. Ei hän
+ollut löytänyt sen enempää kuin muukaan suomenkansa, joka viisaimpansa,
+Väinämöisen, johdolla jo häntä ennen oli suuressa viisaudessaan älynnyt
+juuri tästä, Antero-ukon pullean keskiruumiin paikoilta viisauden juurta
+ja olemusta hakea.
+
+Surkeaa! Sitä viisauden syvällistä juurta olisi tarvinnut saadakseen
+selville, mikä on Sampo, tuo ainoa todella arvokas tuote, jonka
+suomenkansa on viisautensa avulla käytännölliselle ja teollisuusalalle
+aikaansaanut, tuo todellinen inssinööritaidon mestaristeos, jossa oli se
+yksi ainoa vika, että siitä ei vieläkään, -- kuten Könnin kuokkamiehestä
+-- kukaan tiedä, mikä tuo niin ylen hyödyllinen ja käytännöllinen laitos
+on, koska -- niin kertoi tämä onneton viisaustieteen tohtori
+Tarkkilainen -- koska koko Sampo isoine ja ajanmukaisine
+myllylaitoksineen jo vähän ennen koekäyntiinpanoansa ja ennenkuin oli
+ehditty ottaa selvä, mikä tuo suurella vaivalla aikaansaatu Sampo-laitos
+on, vahingossa särkyi tappelussa vaimoväkeä, erästä Louhi-nimistä,
+pahasisuista ja epäritarillista oman talon akkaa ja anoppia vastaan,
+joka häijyydessään tahtoi tuon, miesväeltä käteisillä ostamansa kalliin
+tehtaan myöskin omanaan pitää, aiheuttaen siten nujakan, -- ainoan
+sodan, mihin rauhallinen ja viisas suomenkansa on oman asiansa vuoksi
+antanut itsensä houkutella.
+
+Surullista! Ainoastaan ne seitsemän viisauden kalliilla olemuksella
+täytettyä päätänsä oli hän, tuosta suomenkansan suuren viisauden,
+pääpesästä, mahasta, saaliiksensa saanut, korjatessaan satoa, siitä
+siemenestä, jonka suomenkansa oli viisaus työssä vatsaan kylvänyt ja yhä
+ahkerasti kylvää, ja niinkuin kassakaappiinsa korkoa kasvamaan visusti
+aikanansa tallellepanee.
+
+Mutta, kuten sanottu, niin kirkastui nyt, uskon miehen Sakari Kolistajan
+selityksien kautta -- siis uskon avulla -- tälle viisaustieteen tohtori
+Tarkkilaiselle viisauden olemus, niin että hän määritteli: »Viisaus on
+sitten se, joka pörinänä elää ja horinana helää, mutta punnitessa ei
+pikkuistakaan paina.»
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja silloin lankesi taas suuri saarnahenki Sakari Kolistajaan ja hän
+saarnasi tämän lähetysmatkansa viimeisen saarnan, n.s. aamensaarnan. Hän
+pysäytti joukkonsa, nousi kivelle ja siinä matkueensa ympäröimänä
+saarnasi:
+
+»Se, joka synnistä pelastettu on, kutsuu itseään pelastetuksi ja niin
+pitää myös herännyt, eli, sanalla hereille kolistettu vastedes myöskin
+kolistetuksi kutsumattaman, minun nimeni tähden ja että minun oppini:
+kolistealaisuuden uskonmerkki ja -suunta, ynnä lujasti tunnettaisiin.
+Aamen!»
+
+Uskolle ja sanalle altis joukko kuunteli suut auki. Kuin taivaasta
+tulleen hengen sai Sakari nyt, sen tunnetun kansallisen, suuren ja
+ihanan tietoisuuden profetuudistansa, hengestänsä ja merkityksestänsä,
+joka tietoisuus on hänen kansansa olemuksen ja ihanan vaatimattomuuden
+kulmakivi. Sen hengen profeettavoimalla hän nyt vuolaasti saarnaten
+aluksi siitä merkityksestänsä todisti.
+
+Hän todisti:
+
+»Aamen, sillä minussa on suomenkansan sana tullut lihaksi, viisaus siksi
+alati pois pantavaksi vedeksi ja usko kankiaksi luuksi, joka kestää. Ole
+rohkia!
+
+Ole rohkia, oi suomenkansa, sillä koskasta sinä äkkäsit, että viisaus
+sinun henkesi perusolevaisuus on, niin sinä juuri sen _viisaan_
+Väinämöisen, sen viisauden edustajan olevaisuutesi edustajaksi loit ja
+sanoit: mitämaks!
+
+Mitämaks, mutta etköstä sinä, oi suomenkansa, viisauttasi
+väärin-äkännyt, kun pääsi niin viisaudella pymppäsit ja pahkulasi
+äkkiviisaudella ylpiästi koristit! Sillä niinkuin se viisas Väinämöinen
+-- se sinun väinämöisyytesi ja viisautesi, oi suomenkansa -- viisauden
+ylenhylkäsi, mutta uskon ja sanan, sen Herran kalliin lahjan piti ja
+uskoen ainoastaan _sanan_ voimaan, kaikkinaisia asioita varten
+ainoastaan sanaa, silkkaa ja millään sekoittamatonta sanaa salasta irti
+väänsi ja loitsusanaa lovesta kinasi, ja sitä suurta sana-aarretta
+kokosi, että jälkikansallakin olisi sanaa, millä aittansa täyttää ja
+sanaperuja millä sanavainionsa siemenessä ja päävajansa täyteläisenä ja
+Herralle otollisena pitää -- niin olet sinä minussa, ja minun kauttani,
+oi suomenkansa, viisauden asiasta aina ja sekoittamattomalla sanalla
+oikeasävyistä, viisautta selittävää ääntä pitävä. Asiantuntevaisen ääntä
+olet sinä minussa siitä kauhiasta viisaudesta kujilla ja kartanoilla
+pitävä, sillä sinä olet minussa viisausvaivan kestänyt, ja niin tiedon
+viisaudesta saanut, ja nyt siitä puhut ja todistat, ja niin sinun asiasi
+kuullaan ja sinun viisautesi tunnetaan, niin että koskasta sinun syntisi
+puntarilla punnitaan ja viisautesi vaakamitalla vaa'ataan, niistä sinun
+autuudeksesi sanoa voidaan: eivät ne yhtään, eivätkä mitään ole.
+
+Ei mitään, ja niin olen minä, oi suomenkansa, suurin sinussa, olevaisin
+sinun olemisissasi, kaikkikäsittävin sinun hengessäsi, niin iloissa kuin
+suruissa, niin synnissä kuin siitä pois pyrkimismenoissa ja sinun
+taikinassasi olen minä se hapattavin hiiva. Elä ujoa!
+
+Elä ujoa oi suomenkansa, sillä en minä sinua hylkää, en sinua paremmaksi
+itseuskon avulla pyrkien huonompana luotani pois heitä, vaan ynnä
+itseäni sinussa sormella osotan, sillä minun liika-viisauteni on kauhia,
+niinkuin se, joka otsasarvella itsensä sarvipääksi puetti ja kielensä
+skorppiooniksi kehitti ja teräväksi rauta-piikiksi teroitti. Ja niin
+olen minä synnissäkin se suurin ja Beliaalissa orrelle yletyin. Ole
+ylpiä, että minä sinun olen!
+
+Ole ylpiä, sillä vaikka minä heikko minussani ja yllätön minun
+liika-viisaudessani olen, niin ei kuitenkaan tule minua suurempaa, joka,
+niinkuin minä, sanan voimalla sen sinun pyhän Beliaalin kaupunkisi
+kukistaisi, sanaparannuksella sen parantaisi ja sanalla sen ynnä
+alamaiseksensa laskisi. Sillä ei itse viisas Salomoon taitanut saarnata
+niin terävä- ja monitutkaimellisesti ja niin kaikkitunkevaisesti kuin
+minä, sillä minä valkaisin viisauden ja kirkastin uskon ja puhdistin
+sanan kaikesta, niin että se on puhdas niinkuin kiiruna ja kolina -- ja
+nostin sen sanan korkialle kansalliseen kunniaansa, niin että se on
+niinkuin pystyyn nostettu ylpiän orhin häntä, johon koko Beliaalin pitää
+katsoman, koska orhi se koholla ylpiästi kedolla kirmaa. Aamen!»
+
+Ja nyt, kirkastettuaan itsensä, alkoi hän varsinaisen aihesaarnan.
+Erityisesti saarnasi hän tällä kertaa, paitsi viisautta, myöskin
+suomenkansan ylpeää, kotitekoista uskoa, eli itsekirkastusta vastaan,
+koska se usko Suomessa väärin valaisee, johtaen lisäksi oman viisauden
+väärinäkkäämiseen, eli vähä-viisauden liika-viisaudeksi pullistamiseen,
+joka kaikki voitaisiin välttää käyttämällä kotitekoisen sijasta
+valmista, osto-uskoa. Kuulijat olivat kuin yhtenä korvana, sydämet
+raollaan ja suut ihan auki. Vuolaasti, voimallisesti jatkoi saarnaaja:
+
+»Aamen sinä suomenkansa, sinä uskon jykevä seedrihonka Suomen Siionissa
+ja vankka tammi sen maaperässä, Aamen!
+
+Aamen, sillä ei siitä ole vahinkoa, jos suomenkansa viisautensa
+menettää, mutta jos se vatsansa kadottaa, tai leipä loppuu, niin silloin
+on kaikesta kuitti, sillä ei pään-täytisen viisautensa, vaan ainoastaan
+täyden mahan avulla ja uskon turvin jaksaa suomenkansa työssä vääntää ja
+viimeisenä tuomiopäivänä, nimenhuutoon aikanaan juosta ja taivaan
+päärlyportille hetkelleen hölkätä, vaan viisaus tekee sille kaikessa
+pelissä pietin.
+
+Pietin. Ja jos ei siis, oi suomenkansa, sinun vatsasi ole terve ja
+uskonmukulat päässä paikoillansa, niin sinä surkiasti taivaan tiellä
+uuvut, sillä ei sinua viisautesi yhtäkään, eikä vähintäkään auta. Aamen!
+
+Aamen, sillä kaikkinainen viina, ynnä myös viisauden viina, ei ole
+sinulle, oi suomenkansa, hyväksi, vaan häpeäksi ja kivuksi, sillä jos
+sinun pääsi on täynnä, niin olet sinä ihme ihmisten ja kauhistus Jumalan
+edessä. Sinä olet silloin hameen edessä heikko ja hieprakka vaimon
+viehätyksen ja kaikkinaisen vaimollisuuden edessä. Mutta jos sinun pääsi
+ei olisi täysi, vaan tyhjä, ja jos sinun vuoteesi vaimosta autio olisi
+ja sinulla olisi usko, niin niinkuin leikattu härkä olisit sinäkin
+voimakas vanhurskaudessasi ja luja lihaasi vastaan. Ja jos myös sinun
+päässäsi ei mitään olisi, ja viisaus olisi kuitti, mutta sinun
+pelloillasi paljon viljaa ja äijälti rehukasveja olisi, ja sinulla olisi
+usko ja kirkolliseksi leikattu tukka ja virsikannel, niin kuinka paljon
+huokiampi eikö sinun olosi ja humusi silloin olisi, oi suomenkansa.
+Aamen!
+
+Aamen, sillä jos leili kestää sisälmyksensä voiman, niin ei sitä sinun
+pääsi, oi suomenkansa, kestä, sillä se on uskoa varten rakettu ja siitä
+on rakettaessa sanottu niin paljon kuin että: Ole luja!
+
+Totisesti! Ja jos pakanat päänsä viisaudella koristavat ja otsansa sillä
+seppelöivät, niin sano sinä, oi suomenkansa, uskon avulla, että: Pois se
+minusta!
+
+Pois se minusta, sillä parempi on sinun tyhjällä päällä ja täydellä
+vatsalla taivaaseen päästä, kuin pää täynnä ja vatsa tyhjänä helvettiin
+joutua. Aamen.
+
+Aamen, aamen, sillä viisaus, se ilki ja ahne olento, täyttäisi
+suomenkansan pään kaikkinaisella, mielen moninaisella ja sydämen, sen
+alati ihanaisen, kaikki-voittavaisen ja lumo-enkelimäisen helmaväen
+himolla, niinkuin viisas ja hurskas Salomon viisaudessaan täytti
+haareminsa tuhannella lihavalla emännällä ja hekkumahuoneensa
+kahdellatuhannella pakanain ihanalla tyttärellä, vaan usko, se nöyrä ja
+yljälleen aina altis impi tyytyy siihen yhteen ainoaan aamen-sanaan,
+niinkuin kyyhkyläinen kahteen munaan. Karta siis, oi suomenkansa,
+viisautta, joka sinun pääsi niin kaikkinaisella viinalla täyttää, sillä
+sinun täysinäinen pääsi, oi suomenkansa, on kansojen kauhistus ja
+maailman lopun merkki ja sen suuren huudon, ja ilkiän jurinan merkki,
+joka hamaasta Seinäjoelta nousee ja Juvalta jurisee, kun sinä viisauden
+sanaa ylpiästi kolistat ja viisaudenjyrää kun sinä niinkuin härkä
+paisuneena vetäen vedät ja jurnaten jurnaat. Sillä et sinä enää sitä
+sinun soittotaidollesi soveliasta hau'in hiljaista ja mykkää leukaluuta
+soita, vaan omaa parkuluutasi parutat ja kiljuluutasi karjututat. Aamen!
+
+Aamen, sillä turhaan sinä huudat ja suotta itseäsi ilmoitat, sillä ei
+tule profeettaa, vaan jurnuri Juvalta ja Salomon ei syntynyt
+Seinäjoella, ja jos sinä itse Paltamossa äitisi kohdusta päiville
+pullistunut olet, niin suotta sinä sillä sinuasi alati ilmoittavalla
+äänellä ja omatekoisen uskon avulla itseäsi kreekkiläiseksi julistat,
+sillä vaivaisena sinun välähdyksesi vilkkuu ja tuikuttava on sinun
+temppelitulesi, koskapa sinä siitä useasti ääntä pitää äkkäät, että se
+ihmisiltä nähtäisiin. Niin, sillä ei oikea aurinko itse kertaansa
+kirjoita, eikä ääntään ilmoita: Katso minä paistan. -- Ei, ja niin sinä
+sen omatekoisen uskosi paisuttamana vaellat väärän tiedon alla ja olet
+niinkuin rokkakauppias, joka leilikimppu kohona ylpiästi kadulla kulkee.
+Tyydy siis, oi suomenkansa, valmiiseen uskoon ja pureksi nöyränä isäsi
+peruja, niin mölysi lakkaa, sillä sen valmiin uskon avulla sinä saat
+oikean tiedon itsestäsikin, oi uskon-raadollinen! Aamen!
+
+Aamen, sillä ei taida härkä raamatuita, aasi evankeliumia ja suomenkansa
+itse oikiaa uskoa itsestänsä tehdä, vaan liiaksi hän itsensä sillä
+luulouskolla kirkastaa ja ylettömäksi pörähdyksensä paisuttaa ja sillä
+maailmaa rikastuttavansa luulee, elleivät varsinaiset uskon taidolliset
+tekijät valmiilla uskolla häntä oikiaan itsetuntemiseen avita ja hänelle
+todista, että siellä, kussa oikiat profeetat ennustavat ja tosi-Daavidit
+harppua soittavat, se hänen ylpiä psalminsa, niinkuin viattomain lasten
+ääni, ainoastaan siksi pieneksi, mutta ei pahaksi pörähdykseksi
+löydetään, ja niin suomenkansa sen vuoksi lapsen reikätuoliin asetetaan,
+tai astian ylle niinkuin istuimelle istutetaan, mutta ne oikiat
+kuninkaat istuimellansa istuvat ja heidän harppunsa helää -- ja he
+astian yllä istujaan ainoastaan ynsesilmin silmäisivät, ettäs se,
+niinkuin laulava sittiäinen, erityisellä apuäänellä omaa ääntänsä
+ylentämään kiertokulkemiselle ja pörinäretkelle itsepulleana lähti,
+koska hän omatekoisen uskon kautta siitä aina pörinävalmiista
+liika-viisaudesta turpunut oli. Aamen!
+
+Aamen ja tunne siis valmiin uskon avulla itsesi, oi suomenkansa, sillä
+sinun kotitekoinen uskosi on niinkuin kiljukalja Sippolassa ja niinkuin
+ärjykalja voimallisen Virolahden kylissä -- se kauhia kiljujuoma ja
+karjuviina ja symbooliviina, jonka sinä, oi suomenkansa, viisaudessasi
+keksit, että sinunkin äänesi maailmassa ja kansojen kuorossa kuultaisiin
+ja että sinulla olisi sinullesi se oikia symbooliviina.
+
+Että sinulla symbooliviina olisi, mutta se keksimäsi kilju, ja se
+omatekoinen usko on sinulle monta häpiää ja useasti kipiää
+matkaansaattanut. Vanteet se katkoo ja ison kiljun nostaa ja tynnyrinsä
+maahanjaottaa, ettäs se liiaksi paisua ja ylettömästi pullistua yritti.
+Ja niin tulee sinusta, oi kotitekoisen, kilju-uskosi voimalla
+kiljutynnyrin tavoin maahanjaotettu suomenkansa, sen omatekoisen uskosi
+kautta, niinkuin se, joka tiellä latteasti ilmoittaa: Katso taitamaton
+lehmä on tästä vaeltanut ja ylpiäuskoinen kiljuhärkä on kulkenut tästä,
+että hänet ihmisiltä nähtäisiin -- mutta et sinä vieläkään omatekoisesta
+uskosta luovu.
+
+Et, ja niin sinä suutut kauhiasti sille, joka sinun viisaustyösi
+Beliaalista eteesi nostaa ja sinut Vipusen vatsaan jälillesi johtaa,
+sillä ei syöttöhärkä, se oma usko, jotas elätät, omiansa hyväksy, vaan
+parempaa hän tahtoo, ja siksi ei hän suopeasilmäisesti taaksensa katso,
+sillä hänen sieraimensa ovat ylpiät ja niinkuin suuren kuninkaan
+sieraimet ne ovat. Luota siis, oi suomenkansa, ainoastaan kotitekoiseen
+leipään, mutta pidä valmis osto-usko, että ylpiät sieraimesi
+nöyrtyisivät, eivätkä niinkuin syöttösonnin sieraimet väärin vihastuisi,
+ja että sinun huoneenhallituksessasi taidollinen työjako olisi. Aamen!
+
+Aamen, sillä ainoastaan vaimo taitaa synnyttää, mutta et sinä tiedä.
+Niin voi myös ainoastaan suutari tehdä soveliaat kengät ja uskontekijät
+otolliset ja ihanat uskontavarat ja vanhurskauden vaatteet valmistaa,
+mutta sinä itse olet peltotöissä taidollinen, ja niinkuin mestari
+multatöissä, joissa sinä hartiasi voimalla profeetta omassa Israelissasi
+olet.
+
+Profeetta sinä, oi suomenkansa, olet siellä, kussa hartiat puhuvat ja
+voimahartiat julistavat, sillä ei koskaan ole sinua hartiasi häpeään
+heittäneet, ei omassa Israelissasi, eikä voimallisessa Olympian maassa,
+siinä uuden Jerusalemin iso-voimaisessa Härmässä, kussa hartiat yletään
+ja härjät käyvät laitumella, ja paavit ja Beltsebuubin pojat pieninä
+vapisevat -- niin sielläkään eivät ole hartiasi häpiään heittäneet
+sinua.
+
+Ei, sillä ei sinun hartioitasi ole vielä koi syönyt, ei viisaus
+hapattanut, eikä kiljuviisaus paisuttanut, ja siksi ne eivät sinua pääsi
+tavoin koskaan kiljutöihin kuleta. Ei, sillä ainoastaan hartioissasi
+olet sinä hiljainen ja hartiatyössä aikaansaava, mutta koska uskoa teet
+ja viisautta toimitat, niin ainoastaan porua sinä synnytät ja isoa porua
+pöntöstä päästät. Heitä siis se uskon teko, eläkä pääsi viisauteen
+luota, vaan profeteeraa hartioillasi ja sano pyhän Simpsonin tavoin
+valmiin uskon lujuudella, että: Selkälihaksessa on minun voimani ja
+vääntölihaksessa viisauteni, ja siksi en minä pelloltani pois pullahda,
+enkä matollani koskaan turhuutta tanssita ja maallista, kepeää keikuta,
+enkä synnillistä hengenvaivaa väännä ja siksi en minä järky.
+
+Elä järky, vaan ole voimallisin hartia- ja paksuin peltoprofeetoista, ja
+jätä siis viisauden työt niille, jotka synnissään päähänsä ylpiästi
+uskaltavat, mutta jotka vähiksi löydetään siellä, kussa viisaus vähäksi
+ilmoitetaan, hartiat punnitaan ja taivaan portit voimalla ja pauhinalla
+avataan. Ja koska sinä uskoa ynnä tarvitset, niin jätä sen tekeminen sen
+yleti salataitoisille ja nöyrille valmistajille, niinkuin lapsisaunassa
+synnyttävälle vaimolle, oi suomenkansa, sinä voimallinen uskonhärkä
+Siionissa ja jykevä herra hartioiden huoneenhallituksessa! Aamen!
+
+Aamen, sillä härkä syö olkia, mutta nautahärkä oljensilppuja, sillä ne
+ovat mieluisammat hänelle, koska ne jo valmiiksi lyhetyt ovat. Etköstä
+siis sinä, oi suomenkansa, tahtoisi uskoa sitä valmista, jonka
+sananpalvelijat ja uskontekijät rakkaudessa sinun eteesi uskonsilppuina
+asettaneet ovat, vaan tahtoisitko sinä viisauden kauhian vaivan
+hartioillesi taakaksi ja pitkät oljet, ynnä tähkäpäinensä ja jyvinensä
+hampaittesi vaivaksi ylpiästi ottaa ja peltotyösi sitten unohtaa,
+koetellun työjakosi tärvellä ja niin sananpalvelijatkin ynsiästi
+puille-paljaille jättää! Ei. Pois se sinusta, sillä ei tarvitse
+sananpalvelijoiden kautta uskon-yltäkylläiseksi ravittu suomenkansa
+viisautta ja omatekoista uskoa, ei kala pesutupaa, eikä vesieläin
+pesuvettä ja vesipesua. Tämä on se suomenkansan henkiolevaisuudelle
+sopivainen ja hänen viisautensa ynnä-mukainen pyhä kolistealaisuuden
+oppi, se ainoa oikea ja autuaaksi-tekeväinen uskonsuunta ja
+tallellepanemus, ja niin on se halju ja ilkiä viisaus häviävä, sana ja
+sana-avu jäävä ja usko lujaksi kangistuva. Aamen!
+
+Niin: Olkoon sinun ainoa sanasi: aamen, sillä jos enemmän puhut, niin
+tyhmyys sinun kieleltäsi karkaa, niinkuin aina sen, joka äänellä
+itseänsä orrelle ja hoikeella huomioon nostaa ja pienuutensa
+pirunjurinalla toiselle kostaa. Aamen!
+
+Aamen, sillä ainoastaan sarvi on luotu härän ja usko suomenkansan päätä
+ja aamen sen suuta varten. Heitä siis turha viisauden haku, sinä uskon
+kansa, sillä vaikka sinä kuinka pitkältä sitä hakisit ja syventyisit,
+niin reikä siitä vain sinulle perältä paistaa. Anna siis, oi
+suomenkansa, viisasten viisaudessansa puhua ja sano sinä sen kauhian
+uskosi voimalla ainoastaan se uskon luja älysanasi: aamen!
+
+»Aamen!» kertasi koko tämä villi, uskolle altis seurakunta ja sitä
+tietään alkoi hurjaa ravia painaa Sakarin nykyistä päämäärää: vaimoa,
+Eulaliinan kotikylää kohti.
+
+Tultiin jo perille. Tietysti Eulaliina hermostui. Pää meni sekaisin.
+Mutta pian hän tointui. Sakari, näet, kertoi hänelle siitä vallesmanni
+Kaksinaisen antamasta neuvosta: että viisaalla puheella voi hallita
+hullut. Hän oli ottanut nämä taivasmatkalle ja hillitsi niitä nyt
+puheella.
+
+»Herrasiunaa!» ihmetteli rakkauden sokaisema morsian itseksensä,
+sulhasen johtajakykyyn ja viisauteen ihastuneena. Oli ihan onni, että
+juuri hän oli laitokselle näin taitavan johtajan toimittanut.
+
+Ja rauhoittuneena, tyyntyneenä ja onnellisena ryhtyi hän oitis
+puuhaamaan matkalle lähtöä. Pian siinä olikin kaikki kunnossa. Hevonen
+oli jo valjaissa. Eulaliina istahti sulhasinensa kärryihin. Muu joukko
+seurasi jalkaisin mukana ja niin lähdettiin nyt mennä jyryämään Sakarin
+kotitaloa kohti, josta tietysti oli alkava varsinainen taivaaseen meno.
+
+
+
+
+KUUDESTOISTA SANAKOLINA
+
+
+Tässä jo hyvin-monennessa, mutta silti varsinaisessa ja muita
+etevämmässä suomalaisessa viisaudenkirjassa -- ja viisaudenkirjaa ei
+voidakaan kirjoittaa muualla kuin Suomessa -- niin, tässä varsinaisessa
+viisaudenkirjassa ei, ikävä kyllä, ole loppulukua ollenkaan, sillä
+kaikki täytyy Sakari Kolistajan äkillisen matkan takia lopettaa tähän
+lukuun. Mutta tulevina aikoina, silloin kun kirjoitetaan suuri, tasan
+tuhat tuhat-sivuista nidettä käsittävä viisauden historia, kuten nyt on
+jo kirjoitettu vähempiarvoisempienkin asioiden pienet historiat --
+avioliiton ja perunan viljelyksen historiasta, tieteen, taiteen,
+valtion, lannanhoidon ja kaikkinaisten muiden asioiden historiaan saakka
+-- niin: vasta niinä aikoina voidaan kirjoittaa tämän kirjan loppuluku.
+Toivottavasti tämä viisauden taistelujen suuri merkkihenkilö, Sakari
+Kolistaja, on silloin saava ansaitun tunnustuksensa. Sen hän ansaitsee,
+sillä onhan hän voimallisesti toiminut, kolkuttanut ja kolistanut
+ihmiskunnan kaikesta tärkeimmällä alalla: viisauden suurella työmaalla.
+
+Mutta kuten sanottu, kulkea jyryttiin nyt Sakarin kotia kohti. Oltiinkin
+jo ihan sen lähimailla. Miehet painoivat hevosen juostessakin vain
+tiukasti, ihan kärryissä kiinni, vieläpä useat edelläkin, ja onnellisena
+istuivat molemmat johtajat toistensa vieressä.
+
+Ja siinä menon remakassa piti Sakari puhettakin vireillä. Varsinkin
+sille seitsenpäiselle hän puheli. Nytkin hän taas sille hoihki:
+
+»Kuule... Minulla on se sinun seitsemäs pääsi, niin että elä sinä vain
+eksy, eläkä jää jälelle, tahi muuten jäät päättä!»
+
+»En... En eksy!» tenäsi hullu varmasti.
+
+»Herrasiunaa! Noin viisailla puheilla näet narraa hullut tottelemaan!»
+ihmetteli soaistu, ihastunut Eulaliina itseksensä. Ei vain hän olisi
+mitään niin älykästä keksinyt, vaikka miten olisi miettinyt.
+
+Matka jatkui. Erään talon aidan seipäisiin oli pistetty maitopyttyjä
+kuivamaan. Eräs miehistä muisti silloin Sakarin taivaassa lupaamat
+elämänkruunut ja: Yks-kaks kapasi joukko siinä juoksun menossa pytyt
+seipäistä. Hatuiksi, elämänkruunuiksi, ne pistettiin päähän ja niin
+painettiin täyttä ravia tietä pitkin, miehillä nyt puuhatut päässä.
+Eräässä loivassa myötämäessä laskettiin tavallista hurjempaa vauhtia.
+Pyttypäät edelläjuoksijat ja seuraajat aivan hihkuivat. Vastaan osui
+ajamaan povuutusmatkaltaan palaava pastori Pöndinen. Hevonen pillastui.
+Ainoastaan vaivoin jaksoi kyytimies sitä siinä tiepuolessa hillitä.
+Pastori itse oli ihan pökertyä.
+
+Mutta ohi lasketteli Sakari joukkoinensa. Kädellä vain viipoitti
+pastorille ja huusi menon rymäkässä:
+
+»Kolistin!... Hereille kolistin... Pois karisi viisaus ja kaikki
+heräsivät uskoon!»
+
+Pastori oli kuin lyöty ja sokaistu. Tapaus oli hänelle niin aivan
+tutkimaton, että tuskin sitä jaksoi uskonkaan avulla käsittää. Ei hän
+kotonakaan uskaltanut siitä puhua sanaakaan.
+
+Selittämätöntä! Pöndinen ihan masentui. Povaaja kyllä oli ennustanut
+kaiken päättyvän hyvin, mutta sittekin teki tämä Sakarin outo ja
+ennenaikainen paluu asian hämäräksi, ja hän alkoi aavistaa ja vainuta
+jotain outoa. Hän käveli ajatuksiinsa vaipuneena. Olisikohan tässä joku
+Herran viisauden merkki? mietiksi hän. Ruustinnaa oudostutti hänen
+omituinen olonsa, mutta ei hän uskaltanut kysyä sen syytä.
+
+Mutta iltasella, kun ruustinna taas tuli hyvää yötä sanomaan, puheli
+pastori hänelle nyt sangen vakavasti, toisin kuin koskaan ennen. Näin
+hän puheli:
+
+»Meidän, rakas Amalia, ei sovi ylenkatsoa niitä yleisarvoja ja
+arvokertoja, jotka Herra on meille armossa antanut, vaan täytyy meidän
+täällä katoavaisuuden maailmassa vaeltaessamme ja...»
+
+Oli ihan vaikeaa saada sopiva sana:
+
+«...vaeltaessamme aina muistaa sitä, että kaikkinainen inhimillinen
+viisaus ei mitään, eikä kustaan ole, sillä...»
+
+Ruustinna taas ihan oudostui. Pastori jatkoi:
+
+»Sillä todellista viisautta on ainoastaan se, jota ei koskaan --
+käyttääkseni täydellisen selkeyden vuoksi profeetan sanoja -- todellista
+on ainoastaan se viisaus, jota ei koskaan hulluudeksi käättää voida...»
+
+Omituista, koko olo! Eivät he nyt hyvästelleet niin maailmallisesti kuin
+ennen, ja nukkumaan mentyään itki ruustinna tovin, otti sitte
+rovasti-vainajan valokuvan ja pani sen turvaksensa tyynynsä alle.
+
+Mutta pastori itse käveli ja ajatteli myöhään yöhön. Vasta kellon
+lyödessä kaksitoista hän perinpohjin rauhoittui, riisuutui sukkasilleen,
+hiipi varkain ruokailuhuoneeseen, kähvelti sieltä kaapista aimo
+kimpaleen vehnäistä, ja söi siitä osan riisuutuessaan, välillä aina
+palan haukaten, ja toisen osan sängyssä selällään köllöttäen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta viisausasian suuren tärkeyden takia täytyy meidän taaskin, vastoin
+estetiikan sääntöjä, katkaista kertomusta, että ei jäisi hämäryyttä.
+
+Lopultakin, näet, aikojen kuluttua, selvisi pastori Pöndisen asia uskon
+avulla. Sakarin juttu kyllä oli ikävä mietiksiä, mutta hän selitti
+siitäkin eräälle, että:
+
+»Jaa... Sakari Kolistajan asia, se on totta, on yksi niitä asioita,
+joita on yleensä sangen vaikea ymmärtää ja selittää, sillä
+armojärjestyksessäkin sattuu joskus ikäänkuin luonnonmullistus.»
+
+Mutta vaalisaarna auttoi. Hän onnistui siinä samean hiekan asiassa niin
+hyvin, että seurakunta alkoi todellakin käsittää häntä uskon avulla ja
+niinpä saikin hän viran. Vääräuskolaissyytteestä hän taas pelastui
+siten, että kuuluisassa, suuressa puheessaan selitti asian
+tuomiokapitulissa näin:
+
+»Minä, asian erityiseen vakavuuteen ja sielujen suureen
+iäisyyskaipuuseen katsoen tarkistan, ja justeeraan nyt uskonsuuntani
+maallisen viisauden hyväksi sen verran, että myönnän, että viisauskin on
+kyllä tarpeellinen erinäisissä tapauksissa ja taitotöissä, sekä uskon
+herättämisessä ja ohjaamisessa, niin että usko kykenisi selittämään ne
+asiat, joita ei järjen ja sen epämääräisen ilmestyksen, viisauden avulla
+selittää, ymmärtää ja ratkaista voida.
+
+Tämän minä taidolla ja selkiästi tässä sanoin, ynnä siinä alati lujana
+pysyn. Herra meitä uskoon ja ymmärrykseen auttakoon! Aamen!»
+
+Se auttoi. Varsinkin tuo Luterus-mainen loppuponsi teki tuomiokapituliin
+syvän vaikutuksen. Pöndinen sai seurakunnan, ja hyvin hän sitä hoitikin:
+Satatuhatta rahaa, 60 lehmää, 10 hevosta, kaksi saarnakirjaa, piipun ja
+lesken hän oli edeltäjältänsä perinyt, mutta jätti jälkeläisellensä
+kaksisataatuhatta rahaa, 120 lehmää, 20 hevosta, kaksi piippua ja yhden
+saarnakirjan. Toisen hän, näet oli matkalla kerran hukannut, mutta sen
+sijaan hän, kahdesti nainut kun oli, jätti seuraajallensa puolta
+nuoremman lesken kuin oli itse saanut, ja tyytyväinen oli seurakunta
+silloin, kuin hän rauhallisesti kuoli.
+
+Ja senaattorina kuoli vallesmanni Kaksinainenkin. Sakarin aiheuttamaa
+häväistystä hänelle hyvittääksensä olivat sukulaiset ja tuttavat
+ottaneet häntä, jo virkamiehistön yhteisen kunnian takiakin, kainaloista
+kiinni ja nostaneet orrelta orrelle. Sitä mukaa kohosi hänen viisautensa
+arvo. Ja niinpä onkin kiitollinen kansa hänelle nyt kuoltua viisaudesta
+ja ahkerasta eteenpäin menosta velkaa 189.745 markkaa 93 penniä ja yhdet
+juhlasyömingit, johon summaan nousee hänen muistopatsaansa
+kustannusarvio.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta palaamme nyt varsinaiseen asiaan ja juoneen.
+
+Sakarin talon kissa oli onnettomuudestansa jo toipunut. Se oli lihonnut
+aivan isoksi isännäksi ja kävellä köllehti tyytyväisenä, vakavana, kuin
+vanha rovasti, jolla on jo apulainen. Ei se välittänyt enää mitään tämän
+maailman katoavaisesta ilosta ja touhusta. Se oli saavuttanut rauhan,
+kiitos inhimillisen viisaudentoimen ja varsinkin Pöndisen opetuslapsen
+ja aatteiden toteuttajan, Sakarin osuuden siinä viisauden-työssä. Sillä
+aikaa kun Sakari oli saarnamatkallaan, niinkuin viisas ja hurskas
+Salomon, mennyt monen vaimon luo, oli tämä hänen kissansa, Anna-Liisan
+ja Kikkiläisen ukon toimesta, uskollisesti täyttänyt isäntänsä puolesta,
+talossa pyhyyden ja hurskauden, kuten Sakari jo yösaarnassansa
+suomenkansan tunnetuista kissanpöksyistä puhuessaan, oli ennustanutkin,
+ja niin oli usko jo kantanut maukkaan hedelmän, niinkuin veskunapuu
+kuivaksi kuivatun rusinan. Talossa vallitsi rauha. Issakainen oli
+lähtenyt hankkimaan kosimispieksuja, viinaksia ja muuta asiaan kuuluvaa.
+
+Ja oli se Anna-Liisa ehtinyt saada senkin holhous-asian jo valmiiksi.
+Juuri nyt oli siltavouti hänen luonansa paperia lopulliseen kuntoon
+laittamassa. Siinä tarvittiin, näet, Anna-Liisan allekirjoitus.
+Anna-Liisa piirsi puumerkkinsä. Lautamies ja joku muu oli todistajana.
+
+Ja niin oli nyt asia valmis. Sakari Kolistaja oli taloton mies ja
+Anna-Liisa isäntä. Siltavouti karisti piipunporot paperille, että muste
+kuivaisi.
+
+Mutta juuri silloin lähestyi taloa hurja, outo joukko tulista ravia
+painaen ja joukon seassa hevosilla ajava pariskunta. Säikähdyttiin.
+Hämmästyttiin ja siunailtiin, kunnes Anna-Liisa huudahti:
+
+»Sakari!»
+
+Ja niin ajoi kotinsa kartanolle Sakari morsiaminensa ja joukko mukana.
+Tuuliviirin kukko katseli jumalattoman pitkän riukunsa päästä uljaana
+isäntää, joka nyt niin komeasti kulkien kotiinsa palasi. Kanat
+säikähtivät ja kaakattaen juosta ryöhöttivät pakoon aitan sillan alle.
+Kukkokin pelästyi. Se parkasi ihan surkeasti, hyppäsi sen ison ammeen
+pohjalle, rohkaistui siinä, ja kun Sakari sillä suurella remulla ajaa
+jyräytti kartanolle, kiekasi kukko tuliaisiksi mitä kirkkaimman ja
+uljaimman kiekaisunsa.
+
+Ja hetki vain, niin Sakarin tuvassa oli eloa, elämää ja iloa. Pytyt
+paiskattiin pöydälle. Ainoastaan kaksi hoksasi, että he ovat härkiä,
+lautapäitä härkiä ja oitis ryhtyivät he pytty päässä puskusille,
+puskivat ja painoivat toisiaan, tosissaan kuin kaksi vihaista sonnia.
+Siltavouti ja lautamies pakoilivat pelokkaina nurkissa. Anna-Liisa
+siunaili ja hätäili. Kissa oli säikähtänyt, hypännyt päreorrelle,
+köyristeli siellä häntä- ja selkäkarvat porholla, ikenet irvellä ja
+viikset suorina. Sakari nauroi ja oli onnellinen, hän jos kukaan.
+
+»Sakari», hätäili Anna-Liisa ja tapaili:
+
+»Niin jotta... Ihanko sinä olet tullut kokonaan hulluksi?»
+
+»Häh?»
+
+Kiivaasti Sakari sen kivahti ja tenäsi:
+
+»Sinä Anna-Liisa kuule, elä kekkaa ja nimitä.»
+
+Ja kääntyen äkkiä sen seitsenpäisen puoleen, hän sille tiukkasi:
+
+»Todista tuolle akalle, että olenko minä hullu... Enhän ole?»
+
+»Et.»
+
+Niin liikuttavan alttiisti, viattomasti, kädet housuntaskussa, todisti
+mies sen.
+
+»Kuulitko Anna-Liisa!» ilkkui silloin Sakari voittoisana ja tenäsi:
+
+»Sinä Anna-Liisa elä edespäin kekkaa ja sano jotta hullu, sillä hullu ja
+liika viisas eivät ole sukujohteessa toisiinsa, ja minä olen liika
+viisas... Enkö olekin liika viisas?» tenäsi hän taaskin siltä
+seitsenpäiseltä mieheltä: »Olenhan?»
+
+»Olet.»
+
+»Kuuletko!»
+
+Ja aivan hän saarnasi nyt Anna-Liisalle:
+
+»Sinä, Anna-Liisa, kuule, olet ynseä sydämestä ja penseä-sydämiselle
+vaimolle viisautta mitatessa on Herran vaaka tehnyt vilpin, ja siksi et
+sinäkään, Anna-Liisa, tiedä että viisautta on kahta lajia, nimittäin
+oikeaa ja väärää.»
+
+»Elä nyt, Sakari», hätäytyi Anna-Liisa.
+
+»Elä keskeytä», esti Sakari kiivaasti ja jatkoi, tenäten:
+
+»Viisaus aina falskaa, ja varsinkin vaimon viisaus on vilpillinen, mutta
+jos sinulla, Anna-Liisa olisi Pöndisen usko, niin oikeaa numeroa
+viisarisi aina näyttäisi.»
+
+Ja vakaumuksella todisti hän mestaristansa Pöndisestä ja sen uskosta:
+
+»Pöndinen turvautuu aina uskoon ja asettaa siihen toivonsa, niinkuin
+uskollisen juhdan päälle, ja siksi sillä onkin, niinkuin matkalle
+valmistautuneella, aina evästä kontissa. Mutta muut panevat viisautensa
+salassa kykkimään ja häkräämään kuin viinankeittäjän, ja juopuvat vain
+sen tavaroista ja alkavat hyppiä ja niinpä onkin sitte eväskontti aina
+tyhjä.»
+
+Kamalaa! Eulaliina oli kuin jostain äkkiä pudonnut ja pelästynyt. Silmät
+pyöreinä päässä seisoi hän ja vilkuili, eikä ymmärtänyt mitään. Hullut
+melusivat. Härkäpari puski ja mylvi. Anna-Liisa siunaili ja koko talo
+oli kuin nurin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta silloin tuli uusi yllätys: tietä pitkin ajaa lasketteli isossa
+pölypilvessä se vallesmannin johtama takaa-ajajien joukko kymmenin
+hevosin. Pois pakeni silloin kukkokin ammeensa pohjalta ja kätkeytyi
+monien aviopuolisoittensa turviin sinne aitan sillan alle. Ainoastaan se
+tuuliviirin kukko katseli nytkin sieltä korkeudestansa rauhallisena,
+kuten aina tämän viisaan maailman menoa.
+
+Mutta emme rupea itseämme enää väsyttämään tämän lopullisen
+pesänselvityksen kuvaamisella. Arvaahan lukija, näet, ilman sitä
+kuvaustakin, että asioiden kehityttyä tälle asteelle, täytyy pakostakin
+»kaikkien saada toisensa», kuten aina viisauden ja järjen alalla:
+takaa-ajajat saivat omansa, Anna-Liisa Sakarinsa ja Eulaliina sen, mikä
+hänelle tuleva oli. Ainoastaan niiden Punnitun mökkiin jätetyiden
+sianporsaiden suhteen ei vielä olla selvillä, saiko jokainen omansa.
+
+Yksinpä Pöndinenkin huomasi nyt saaneensa takaisin sen viisaan
+maineensa, jonka luuli kadottaneensa, ja jonka kadottamisen takia hän
+oli niin suuresti kärsinyt ja surrut.
+
+       *       *       *       *       *
+
+No niin.
+
+Asia oli jo selvitetty. Sakari Kolistaja tietysti jätettiin vapaaksi,
+vaimonsa hoiviin. Liika viisasta ei olisi voitukaan sotkea yhteen
+köyteen hullujen kanssa. Rauhallisena siinä Sakari jo puuhailikin
+tupakan hakkuupuuhissa. Oli vain poistunut noutamaan aitasta tupakoita.
+
+Ja ihmeissään siinä oli takaa-ajajien joukko, ja vallesmannikin,
+kuultuansa, mitä lajia se Sakarin suuri viisaus oli. Nyt, näet oli jo
+selvinnyt sekin, että Sakari oli siellä vierailla mailla ollut
+saarnaamassa juuri sitä samaista suurta viisautta vastaan.
+
+»Niin onpas, näet, tääkin viisaus ... kipperä kalu, kun se milloin ...
+toisin puolin pyllähtää», ihmetteli ja siunaili eräs mies ja samaa
+ihmeellistä viisaus-asiaa mietiksivät muutkin. Puhuttiin viisaudesta
+pitkälti, ja paljosta muusta ja paatunut Anna-Liisa soimaili taas
+Pöndistä, sanoi sen hämmentävän selvänkin viisauden sameaksi, että usko
+saisi yksinään hallita ja pitää isännyyttä, kuin mikäkin iso-mahainen
+isäntä. Niin puheltiin.
+
+»Ka... Aasilla sitä on ennenkin maailmassa ajettu... Paraimmallekin
+paikalle tarkoitan», mietiksiä tokasi silloin lopulta miehistä eräs.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Asia selvisi. Ainoastaan Eulaliina siinä istui ymmällä asiastansa.
+
+Mutta Anna-Liisa selvitteli hänellekin. Kuultuansa jo vallesmanniltakin,
+että Sakari oli kihlannut itsellensä toisen emännän, puheli hän
+Eulaliinalle:
+
+»Niin jotta sinutko se aikoi naida?»
+
+Ujostutti vastata.
+
+»Niin no... Se oli vain kihlaus vasta ja... Sotki sillä, kun sanoi,
+jotta on hänellä viisautta liiaksikin», koki hän toki selittää ja
+kiertää.
+
+Tukalaa! Aivan sitä Eulaliina parkaa tuli sääli. Liekö Sakarikin hieman
+ujostellut, koskapa lähti kamarista sitä toista tupakkakukkaroansa
+hakemaan. Eräs mies jo siinä riensi Eulaliina parkaa pulasta auttamaan,
+selitellen:
+
+»Ka mitäpä sille... Vie se viisaus vakavankin vipuun!»
+
+Niinpä kyllä. Elävästi oli Sakarin suuri lähetystyö todistanut viisauden
+kaksinaisen olemuksen: sen sekä heikkouden, että voiman. Mies imasi
+savut ja jatkoi vakavana:
+
+»Nää viisauden rajat kun ovat niin epäselvästi linjatut, niin ettet
+tiedä, milloin pyllähdät väärälle puolelle.»
+
+Isännän toimissaan puuhaileva Sakari siihen taas kamarista palasi ja
+ryhtyi laittamaan kenkävoidetta.
+
+Mutta siellä Sakarin lähetyspitäjässä alettiin näinä aikoina jo hiljaa
+aavistaa viisauskysymyksen suuri syvyys ja hämäryys ja viisauden
+ihmeellinen olemus. Sillä viisaus ei kyennyt enää selittämään omaa
+olemustansa, ei sitäkään, kuinka hullun kirjoissa kulkeva liika viisas
+oli voinut viisaan väen sokaista.
+
+Tutkimatonta. Käsittämätöntä oli myös se, kuinka sadoilla katekismuksen
+kysymyksillä ja vastauksilla paalutettu ja viitoitettu autuudentie,
+jonka tutkimiseen hengellinenkin maallinen viisaus jo ennen matkalle
+lähtöään tarvitsee kymmeniä vuosia, kuten jumaluusopin tohtorien ja
+professorien tärkeä tieteellinen työ todistaa, miten se mainio
+autuudentie voi toisinaan taas olla niin mutkaton ja suora, että
+hulluksi haukuttu liika viisas, Sakari Kolistaja, kykenee sen
+tuhmallekin ihan selväksi saarnaamaan.
+
+Syvällistä, mutta lohdullista samalla. Nyt, näet, voitiin toivoa, että
+sekin, jolla ei ole varoja ottaa jumaluusopin tohtorin, tai papin
+tutkinnoilla selkoa autuudentien lukemattomista eksyttävistä mutkista ja
+kavalista koukuista, voi uskaltaa tuolle tielle lähteä, koskapa se
+joskus taas noin ilmi-selvänä avautuu. Ja juuri siinä on Sakari
+Kolistajan lähetystyön suuri iäisyysarvo: hän on avannut alemmallekin,
+köyhälle kansalle, lapsille ja imeväisille tien autuuteen, iankaikkiseen
+elämään ja taivaan iloon, osottaen, että kyllä sinne osaa mennä ilman
+liika viisauttakin, ilman pappien tohtoristietoja, jopa juuri ilman
+niitä, ja ainoastaan ilman viisautta sinne osaa mennä. Niinhän oli itse
+viisaus, jopa jumaluusopillinen viisaus todistanut ja se todistus oli
+vielä tuon vaivan ja hullusti toimivan viisauden olemus ja ydin.
+
+Tutkimatonta. Alettiin jo hämärästi aavistaen tunnustaa, että oikeassa
+oli pastori Pöndinen, oikeassa Sakari Kolistaja saarnatessaan, että
+viisaus ei riitä asioiden syvintä selittämään, vaan että kaikki,
+viisauden suuri olemuskin, voidaan oikein käsittää ja ymmärtää ja
+selittää ja nähdä ainoastaan uskon, sokean uskon avulla. Se oli se ainoa
+järkkymätön totuus, jonka viisaus oli kyennyt nyt opettamaan.
+
+Kaikki oli viisaus laittanut viisainpäin. Huomattava nimittäin on vielä
+se seikka, että se hullu, jota, kuten olemme kertoneet, ei hoidokiksi
+hyväksytty, hiipi juuri näiden keskustelujen aikana tuohon
+hullujenhuoneeseen ja poltti sen poroksi. Suuri onni tässä, näet, oli
+se, että palanut laitos oli, viisaasti ja varovasti kylläkin, vakuutettu
+pitäjän omassa, kunnallisessa palovakuutusyhtiössä ja valtiopäivillä
+lisäksi huolehti Punnittu uuden rakennuksen valtioavusta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta lopetamme jo.
+
+Nyt, näet, palasi Issakainen kosimispieksuinensa ja viinaksinensa.
+
+»Ka!» huomasi hän isäntänsä palanneeksi. Mutta oitis alistui hän
+kohtaloonsa. Eipä tässä tämmöisessä talossa ole lujapäisellä miehellä
+hätää muonamiehenäkään.
+
+»Samapa tuo... Eletään ennallaan», arveli hän, sytytti piippunsa ja
+istahti rauhallisesti kissan viereen, kuin sen kohtalotoveriksi. Sama
+kolea orvon osa tuo oikeastaan oli, näet, heidän molempien osaksi
+langennut tässä inhimillisen viisauden suuressa näytelmässä. Kiitos
+Issakaisenkin osasta Pöndisen suuren opetuslapsen, Sakarin, ja
+yleisviisauden, eikä niin paljon hänen oman takkuisen päänsä
+lujatekoisuuden ja kovuuden.
+
+Mutta vallesmanni teki joukkoinensa toki jo lähtöä. Eulaliinakin lähti
+samaan matkaan, palatakseen toimeensa. Leppynyt oli vallesmanni jo
+Sakarille, mutta jäähyväisiä sanoessaan erehtyi hän onnettomuudeksensa
+sille, kuin hyvittelyksi puhumaan:
+
+»Jaa, isäntä Kolistaja... Niin että... Kuka meistä siellä meidän
+pitäjässä, olisi osannut teistä uskoa, että te olette hullu.»
+
+Mutta silloin kivahti Sakari taaskin:
+
+»Minäkö hullu!... Häh?»
+
+Se oli ainoa loukkaus, jota ei hänkään, kristityistä totisin, voinut
+sietää.
+
+»Ei sitä järjestyneessä yhteiskunnassa saa toisen kipeintä kohtaa niin
+vain sukkapuikolla sohia!» jatkoi hän loukkaantuneena. Oitis käski hän
+lautamiehen manata vallesmannin oikeuteen kunnianloukkauksesta.
+
+Ja täytyihän lautamiehen, näön vuoksi, ettei riita nousisi. Hän manasi
+ja nöyrästi, mutta varmasti tunnusti Sakari:
+
+»Vaikka minä kuin suuri syntinen muissa asioissa Herran edessä olisin,
+niin sitä pahinta vikaani minä en peittele, enkä koeta varkain
+taivaanvaltakuntaan pujahtaa, vaan... Aina tunnustan sen, että minä olen
+liika viisas.»
+
+Ja varmuudella, tietoisena, mutta samalla alistuvasti hän jatkoi:
+
+»Niin, että kello kaulassa pitää tämän ilmoituksen ja tunnustuksen
+johdosta viisauden Suomessa aina vaeltaman, eikä hiljaisuudessa
+myyräntyötään tekemän, vaan kelloaan sen pitää itseään ilmoittaessaan
+myötäänsä soittaman ja nelistämän, niinkuin se kielellä pistävä
+kalkkalokäärme varoitusrenkaitaan, että kavahtaa ja niinkuin
+spitaalisyntistä paeta tiettäisiin...»
+
+Sitä ihanaa, lujaa uskoa! Hän puhui hengessä ja totuudessa. Pakostakin
+vaiettiin, kuten aina kaiken todellisen, varman, vakuuttavan edessä
+seisoessa. Sakari lopetti, todisti:
+
+»Niin että se viisaus on kolisevaa viisautta ja rehellistä
+kello-kaulaista viisautta. Sillä jos Herra onkin suurille ja mahtaville
+antanut muuta enemmän kuin pienille, niin on Hän kuitenkin ääntä, millä
+olemustaan ilmoittaa, antanut pienille lapsille, ja suomenkansallekin,
+enemmänkin kuin suurille ja rikkaille. Ja kun minulla on vielä tukeva ja
+sonnustettu usko, niin että minä sen avulla synnintuntoon päässeenä
+käsitän ja tunnustan liika-viisauteni kauheuden, niin minä myös sen
+julistan ja ilmoitan. Ja siksi pitää koko maailman tietämän se, niinkuin
+vanha ämmä hapan ja karvas totuus, että minä olen liika viisas.»
+
+Ja hän eli rauhallisena Anna-Liisansa suojassa, elää vielä nytkin, ja
+tuskin koskaan kuoleekaan.
+
+Mutta kaikissa vaiheissansa on hän pysynyt lujana suuressa kansallisessa
+uskossansa: Kertaakaan ei hän ole langennut kieltämään viisautensa
+harvinaisen suurta määrää, vaan järkkymättä, horjumatta on hän aina
+uskonut, uskoo ja tulee uskomaan -- ja sen myös maailmalle rehellisesti,
+varmasti ja nöyrästi tunnustamaan -- että hän on liika viisas.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Liika viisas, by Maiju Lassila
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LIIKA VIISAS ***
+
+***** This file should be named 16365-8.txt or 16365-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/6/3/6/16365/
+
+Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/16365-8.zip b/16365-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..e53c034
--- /dev/null
+++ b/16365-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..db57e72
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #16365 (https://www.gutenberg.org/ebooks/16365)