diff options
23 files changed, 17670 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/16314-8.txt b/16314-8.txt new file mode 100644 index 0000000..10ab255 --- /dev/null +++ b/16314-8.txt @@ -0,0 +1,8743 @@ +The Project Gutenberg EBook of Lukemisia lapsille 2, by Zacharias Topelius + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Lukemisia lapsille 2 + +Author: Zacharias Topelius + +Release Date: July 16, 2005 [EBook #16314] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 2 *** + + + + +Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm + + + + + + + + +LUKEMISIA LAPSILLE. + + +Kirjoitti +Z. Topelius. + + +Tekijän luvalla suomennettu. + + +Kuvilla varustettu painos. + + +2:nen osa. + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Werner Söderström 1893. + + + + +Toisen osan sisällys: + + +Esipuhe kaikille hyville lapsille.................. siv. 1. +Pojalle............................................ " 5. +Tytölle............................................ " 9. +Kallis kysymys..................................... " 12. +Pikku Valtterin merkilliset vaiheet................ " 17. +Luistelija......................................... " 60. +Uuden vuoden yö.................................... " 65. +Luonnon salaisuus.................................. " 68. +Kun ruusuilla maataan.............................. " 75. +Adalminan helmi.................................... " 81. +Poika Raahesta..................................... " 92. +Kevään satu........................................ " 99. +Koivujen juurella.................................. " 101. +Syyslaulu.......................................... " 103. +Aallottaren jäljet................................. " 104. +Satu Rutimosta ja Pilviparrasta.................... " 109. +Suojelusenkeli..................................... " 119. +Saul ja David...................................... " 153. +Kirkkaalla jäällä.................................. " 156. +Verna Roosa........................................ " 158. +Valvaan kynä....................................... " 161. +Sampo Lappalainen.................................. " 169. +Joululaulu......................................... " 184. +Satu seitsemästä sisaruksesta...................... " 186. +Varpunen Joulu-aamuna.............................. " 189. +Urholan linna...................................... " 191. +Lintu sininen...................................... " 197. + + + + +ESIPUHE KAIKILLE HYVILLE LAPSILLE. + + +Olipa kerran lintu Suomen metsässä. Hän lauleli hongille ja kuusille, +koivuille ja pihlajille; kissankello niityllä kuuli hänen äänensä ja +ruo'ot rannalla kuuntelivat hänen laulujansa. Hänen oikea kotonsa oli +tuo suuri erämaa, taivaan pilvet olivat hänen veljensä ja sisarensa, +kellahtava kanervikko hänen kätkyensä ja tuulet ja aallot hänen +lapsuutensa kehtolaulut. + +Silloin enkeli käveli metsässä ja sanoi lintuselle: lauleleppas +lapsille! + +Lintu sanoi: minun ääneni on heikko; tokkohan lapset kuuntelisivat +minua? + +Enkeli sanoi: laulele sydämmesi pohjasta, niin he kuuntelevat sinua. + +Mitä ma laulan? kysyi lintu. + +Enkeli vastasi: lauluja ja satuja. Laulele Jumalan ylistystä; laulele +Hänen kaikkivaltiaisuudestansa ja Hänen hyvyydestänsä. Laulele luonnon +ihanuudesta ja Luojan viisaudesta; laulele, kuinka Jumalan henki +vallitsee mailmassa ja vaikuttaa kaikki kaikissa. Laulele myöskin siitä +hyvästä, jota löytyy maan päällä, hurskaudesta ja hyvistä avuista, +rohkeudesta ja vilpittömyydestä, nöyryydestä ja armeliaisuudesta. +Laulele vapaasti ja iloisesti. Laulele päivänpaistetta itse surunkin +yöhön, mutta laulele aina jalosti, että jääpi niinkuin heijastus +korkeudesta elämän rajuimpiinkin leikkeihin. + +Lintu sanoi: hyvä enkeli, tahtoisin mielelläni täyttää tahtosi. Mutta +sinä tiedät minut vähäpätöiseksi olennoksi, puuttuvaiseksi, tiedät minut +ainoastaan yhdeksi monesta tuhannesta suuressa metsässä. Kuka on antava +minulle voimaa niin tärkeään toimeen kuin laulaminen lapsille on? +Eiköhän lapset kuulu Jumalan valtakuntaan? Ja sinä tahdot, että minä, +joka kannan maan tomua, siivilläni ja myrskyjä sydämmessäni, puhuisin +Jumalan valituille! + +Enkeli sanoi: itsestäsi et voi täällä mitään. Vaikka olisitkin valkoinen +kuin lumi ja vaikka sinulla olisi paratiisilinnun kieli ja salakielisen +suloisimmat liverrykset, ja taitaisit laulaa aamuruskon laulut maailman +alusta asti, niin tämä kaikki olisi tyhjää ilman Jumalan voimatta, ja +sinun äänesi kuolisi soinnutonna, niinkuin hietajyvänen vierii meren +pohjaan. Mutta rukoile sydämmessäni ylhäältä voimaa; katso, silloin työ +ei enää ole sinun, vaan Hänen, joka sinun lähetti, ja joka on heikoissa +väkevä. + +Lintu sanoi: minä teen niin, kuin olet sanonut. Ja hän lauloi. + +Nyt, hyvä lapsi, tulevat hänen laulunsa ja satunsa sinulle Suomen +metsästä, puiden haituvien lailla, joita tuuli tuopi siemenien kera +keväällä. Suomen lapset, tahdotteko kuunnella sanoja, joita lehdet ja +oksat puhuvat? + +Sinä rakas ystävä, sinä Jumalan valittu, sinä, joka kuulut Jumalan +valtakuntaan ja pienin kirkkain silmin katselet sisään taivaasen, +sinulle tahdon sanoa sanasen tästä kirjasta. Se on mitä pienimpiä +kirjoja eikä se sisällä paljon viisautta. Se lentää linnun siivillä yli +kukkien, lehtien: se leikkii ajatusten kanssa. Mutta soisin mielelläni, +että enkelin siivestä olisi edes yksi sulka jäänyt linnunsiipihin. +Soisin niin mielelläni, että tämäkin kirjanen ja hänen siskonsa +kuuluisivat Jumalan valtakuntaan. Jos joskus huomaisit sen houkuttelevan +sinua erilleen Jumalasta, niin heitä se pois tyköäsi, sillä parempi on, +että se upotettaisiin meren syvyyteen, kuin että se, niinkuin +Vapahtajamme sanoo, "pahentaisi yhden näistä pienistä". + +Mutta minä tahtoisin myöskin mielelläni antaa sinulle raittiin, iloisen +ja rohkeamielisen kirjan. Jumala ei tahdo, että me itkustellen +vaeltaisimme halki maailman, vaan päin vastoin, että tekisimme työtä +innolla ja toivossa, palvelijoina Hänen valtakunnassansa. Maailmassa +löytyy ainoastaan yksi suuri suru, ja se suru on synti, kun rikomme +Jumalatamme vastaan. Rukoilkaamme sentähden, ett'emme tällä suurella +surulla raskauttaisi Hänen isällistä sydäntänsä, ja näin me iloisina +elämme Hänen ijankaikkisen armonsa päivänpaisteessa. + +Rakas Isä taivahissa, sinä, jonka ääni ei puhu meille ainoastaan virsien +säveleistä, vaan myöskin linnun viserryksestä ja lähteen lirinästä ja +lapsen viattomista leikeistä, anna myöskin näiden kaikkein pienimpien +runolehtien lähteä ulos, Sinun nimessäsi kylvämään siemeniä Sinun +valtakunnallesi. + + Z. T. + + + + +POJALLE. + + +[Kuva] Oo reima, riemukas, +Sä leikin kuningas. + Ja heloita kuin kukka, +Kuin vehmas nurmen nukka! + Oo suora, vapaa vaan, +Ja, niinkuin kuusi, vankka, + Jonk' kotikorpes sankka +Luo pilviin nousemaan. + + Ja silmin kirkkahin +Sa katso ihmisiin, + Kuin aurink' ilmi kulkee +Ja mailmallen on julkee. + Ja tosi ollos niin, +Ett' Herra katsastella + Hetkellä jokaisella +Voi sielus syvyyksiin. + + Äl' petä ystävää, +Vaan uskolliseks' jää. + Jos veljeskin sun jättää. +Sä pysy järkkymättä! + Oo hyvä, armeljas; +Ilolla leipäs taita, + Ja ällös olko saita +Sä köyhää auttaissas. + + Oo uljas! Voiton vie +Se yksin, jonka tie + Käy urhotyötä kohti, +Ken vaaran kestää tohtii + Ei oksall' omenaa +Niin väiky ylähällä, + Ett'et sä pyrkimällä +Sitä vihdoin käsiis saa. + + Kas kotkaa, riemuiten +Mi lensi ylhäällen; + Vaikk' ilmajärven selkää +Se soutaa, ei se pelkää. + Vaan hänkin alussaan +Sun laillas oli hento, + Ja nyt sen huima lento +Ei mahdu maailmaan. + + Vaan älä lentäissäs +Pois vaihda sydäntäs. + Oo kerskausta vailla +Ja nöyrä koivun lailla, + Mi kaunis paikallaan +Nöyrästi aina muistaa, + Ett' tuhansista puista +Hän metsäss' yks' on vaan. + + Isääsi tottele +Ja kunnioita! Se + Se käy niin sujuvasti, +Kun teet sen iloisasti. + Ja äitis rukoilus +Sull' olkoon pyhä aivan; + Palkitsee äidin vaivan +Vain lapsen rakkaus. + + Maan päällä oppi on +Suur'valta verraton; + Siis kuule opettajaas. +Hän valon luo sun majaas. + Noudappa neuvot vaan +Sa harmajalta päältä; + Puu suojaa myrskysäältä +Myös taimet juurellaan. + + Ja luota Jumalaan, +Hänt' usko ainiaan. + Kun elon tyrskyt pauhaa, +Sä etsi Hältä rauhaa. + Sit' ilman tyhjää työs +On, riemus raukee aivan + Ja usko, toivo taivaan, +Hyveet ja oppi myös. + + Ja isänmaatas sa +Hartaasti rakasta, + Vaikk' usein poljetulta +Näyttääpi Suomi kulta. + Sen kasva etehen, +Sen elä aattehille, + Ja henkes anna sille, +Jos Herra sallii sen. + + Siis ollos riemukas, +Sä leikin kuningas, + Ja heloita kuin kukka, +Kuin vehmas nurmen nukka. + Kevääsi ihana +Kesälles kukat luokoon, + Syksylles heelmät tuokoon! +Sen suokoon Jumala! + + + + +TYTÖLLE. + + +[Kuva] Sä kevään lapsi virkku, +Sä armas pienoinen, +Niin keveä kuin sirkku +Tai leivo suloinen, +Sä kasva nyt, kuin koittaa +Keväimen sätehet, +Ja mehiläinen soittaa +Ja hyppää hyttyset. + +Sä kasva vapahana, +Sirona, siteittä, +Kuin koivu solakkana +Kohoopi metsässä; +Hän pitkän vartalonsa +Taivasta kohden luo, +Juo ilmaa janohonsa, +Huvia meille suo. + +Kas varpusta, sen kieli +Vilussai visertää, +Pahoittaa karvas mieli, +Mut ilo viehättää. +Nopeesti anteeks anna, +Hitaasti vihastu, +Murhetta muiden kanna, +Ilosta ihastu. + +Sä kehrää, kudo, soita +Ja laula riemuisna, +Ei työ sun ihanoita +Kasvojas kalvenna. +Sun ulkonainen suhtas +Kuitenki halvemp' on, +Mut sydän hyvä, puhdas +Se kallein olkohon. + +Se tiedä, ett'ei luonut +Saa Luoja alhaiseks, +Kuin hän on tulla suonut +Sun sieväks tyttöseks. +Sä lemmi isänmaata, +Hyvyyttä, valoa, +Sä näkyville saata +Ylevää, jaloa. + +Sä lemmi niinkuin päivä, +Mi sumut haihduttaa, +Kuin kevät ennättäivä, +Mi kukat kasvattaa. +Sä lemmi niinkuin kaste +Aamulla ruohossa, +Mi kuivuu päivää vasten, +Mut auttaa kasvua. + +Maailman korskeilua +Sä karta ainiaan, +Se vahingoittaa sua, +Sä vartu parempaan +Sä oikeasta väärä +Tarkasti eroita. +Sull' ylevä on määrä: +Ijäinen kunnia. + +Hyvyys on kaunistusta +Parasta laadultaan, +Äl' yhtään imarrusta +Sä ota kuullaskaan. +On tuoksu neilikalla +Enemmän viehtävä, +Ja ruusu kunnahalla +On kauniimpi kuin sä. + +Ja jospa saanut oisit +Sä loiston auringon, +Ja omistaa jos voisit +Tuhanten suosion, +Mut sydän jos vain sulla +Ois kova, katkera, +Sä kuinka voisit olla, +Jumalan lapsena. + +Sen tähden lapsi virkku, +Sä armas pienoinen, +Niin keveä kuin sirkku +Tai leivo suloinen, +Sä pysy Luojan lasna +Ja kasva, kukoista, +Ja tuoksu autuasna +Eloa ikuista. + + + + +KALLIS KYSYMYS. + + +Tiedätkö mikä se kysymys on, joka tunkee läpi taivaan ja maan, elämän ja +kuoleman? Mitkä ne sanat ovat, jotka alkavat matalan kätkyen vieressä, +eivätkä syvän haudankaan partaalla vaivu, vaan kaikuvat vielä kaukana +siintävässä iankaikkisuudessakin? Ne ovat ainoasti kaksi pientä sanaa, +ja kuitenkin kätkevät ne elämän ja haudan salaisuuden: + + _Rakastatko minua?_ + +Rakastatko minua? kysyi kerran äitisi, kuin hän kumarruksissaan istui +pienen kätkyesi vieressä, katsellen sinua lempeästi loistavin silmin. +Sinä et voinut vastata, sillä et tainnut puhua, mutta ehkä taisit jo +hymyillen ojentaa pienet kätesi ja katsoa äitiäsi silmiin; hän ei +vaatinut enempää, hän tiesi jo vastauksesi: totta ma sinua rakastan! +Onnellinen äiti! Onnellinen lapsi! Ell'ei hän suloisesta hymyilystäsi +olisi lukenut vastausta kysymykseensä, olisi hänen poskensa vaalenneet, +sydämmensä hyytynyt, ja surusta olisi hän vaipunut kuolemaan. Mutta nyt +hän tiesi mitä tahtoi tietää, nyt hän tiesi kaikki, ja kantoi sitte +tyytyväisenä kaikki kärsimykset. Hän oli palkkansa saanut; vaatiko hän +muuta? + +Kuin kasvoit isommaksi ja heitit kätkyesi, kohtasi sinua taas sama +kysymys kodiltasi, kaikilta ystäviltäsi: rakastatko meitä? Jos et heitä +rakasta, ei ole kotisi enää sinun kotisi, ystäväsi jättävät sinut ja +ympärilläsi on tyhjyyttä, tyhjyyttä omassa sydämmessäsi. Mutta jos heitä +rakastat, on kaikki iloista ja suotuisaa, virheesi suodaan sinulle +anteeksi rakkautesi tähden, ja silloin _et tahdo_ rikkoa. + +Niin on aina ja joka paikassa. Tiedätkö minkä tähden maamme kesällä on +viheriäinen ja miksi se meille antaa kodin, vaatteet ja ruoan? Kaikki on +Jumalan lahjaa, mutta maamme viheriöitsee ja kantaa hedelmän +rakkaudessamme. Jos me sitä ylenkatsoisimme ja hylkäisimme köyhyytensä +tähden, se ei ikänä viheriöitsisi, kuten ennen. Se muuttuisi suuren +Novaja Zemla saaren kaltaiseksi, joka on tuolla kaukana jäämeressä; +siellä päivä paistaa puolen vuotta lakkaamatta, eikä siellä kuitenkaan +kasva ainoatakaan puuta, ei ruohoa, ja koko maa on ijäisen lumen alle +haudattuna. Taikka muuttuisi se suuren Sahara-aavikon kaltaiseksi, joka +on kaukana Afrikassa; siellä ei koskaan ole talvea eikä koskaan +pakkasta, ja kuitenkaan ei ole siellä puita eikä kukkia, ainoastaan +polttavaa hiekkaa ja erämaan kuumat tuulet. + +Kun köyhä paimentyttö kävelee metsässä, kuulee hän kevättuulten huminan +puitten lehdettömissä oksissa, ja silloin koivu häneltä kysyy: +rakastatko minua? Totta ma sinua rakastan, vastaa paimentyttö. Silloin +tunkee ilon väristys koivun sisimpään ytimeen, mehu kuohuu kuoren alla +ja lehtisilmikot puhkeavat oksiin. Samaten peltokin kysyy kyntäjältä: +rakastatko minua? Totta ma sinua rakastan, vastaa kyntäjä. Silloin itää +pelto, ja viheriöitsevät oraat kuiskaavat toisilleen iltatuulessa: +kasvakaamme pitkiksi ja uljaiksi, tuottaaksemme upeita tähkiä +ystävällemme leiväksi! + +Aivan samoin sanoo laiva merimiehelle: rakastatko minua? Totta kaiketi, +vastaa merimies. Silloin levittää laiva purjeensa, sanoen tuulelle: +joudu, joudu, ystävälläni on kiire, hän haluaa kotiin, satamaansa! Ja +tulinen rauta ahjossa sanoo sepälle: rakastatko minua? Sepä kysymys! +huudahtaa seppä ja alkaa takoa, ja tuo kova, vahva rauta notkistuu kuin +pajuvitsa hänen taitavissa käsissään. + +Vilppu istui kerran läksyinensä, haukotellen, jolloin kirja kysyi +häneltä: rakastatko minua? En toki, vastasi Vilppu. Silloin kaikki +kirjaimet hyppimään hänen edessänsä kuin hyttyset päivänpaisteessa, ja +hän haukotteli haukottelemistaan koko nuoruutensa ajan. + +Rakastatko minua? sanoi piano Minnalle, kuin hän istui soittamassa +vaikeita sävelikköjä. En, vastasi Minna, en tiedä sävelikköjäsi +ikävämpää. Katso, silloin alkoi piano sälistä, koskettimet juuttuivat +kiinni, eikä ainoatakaan säveltä kuulunut; kaunis soitanto pakeni ijäksi +päiviksi Minnan pianon kieliltä. + +Mutta kerran tunsin kaksi köyhää lasta, joilla ei ollut kirjaa, ei +pianoa. Erkin kirjana oli ihana luonto; hän kokoili monenmoisia ruohoja +ja tarkasteli niiden kasvamista. Kreetan piano oli pieni kantele, johon +hän itse oli teräslankaiset kielet laittanut. Rakastatko meitä? sanoivat +metsän kasvit Erkille. Rakastan, vastasi hän. Mene sitte kaupunkiin, +kuiskasi metsä; sieltä löydät toisen, joka meitä rakastaa, ja hän antaa +sinulle oppia tullaksesi kerran viisaimmaksi mieheksi luonnon +tuntemisessa. Sama kysymys suhisi hiljaa Kreetan kanteleesta: rakastatko +minua? Oi, totta ma sinua rakastan! Ja hänen kanteleensa kasvoi ja +helisi kuin hopea vuorissa, hänestä tuli kaikkein kaunihin soittaja ja +hän sai ihmiset itkemään ilon kyyneliä. + +Istuipa kerran köyhä paimenpoika illalla metsässä, tähtiä katsellen. +Kuului silloin hiljainen ääni taivaan sädesarjasta, kysyen: rakastatko +meitä? Rakastan, vastasi poika, teitä olen rakastanut niin kauan, kuin +muistan. Mene sitte kouluun tuonne kylään, sanoivat tähdet, ja pyydä +saada oppia mitä tarvitset. Poika meni, ja työskenteli kaiken päivää, +mutta illalla istui hän taas yksin puhelemassa tähtien kanssa kieltä, +jota ei muut ymmärtäneet. Mitä he hänelle sanoivat? Sitä ei kukaan +tiedä. Mutta saammepa nähdä, että siitä pojasta vielä tulee erinomainen +mies. + +Istuimellaan istuu mahtava ruhtinas, ja hän kysyy suurelta +valtakunnaltaan: rakastatko minua? Rakastan, vastaa valtakunta. +Tiedäthän että olen uskollinen; enkö jo kauan ole sitä osoittanut? Ja +taas kysyy valtakunta ruhtinaalta: rakastatko minua? Rakastan, vastaa +ruhtinas, se on minun velvollisuuteni ja minun kunniani, sitä olenkin +myös osoittanut. Ja niin elävät maa ja ruhtinas uskollisesti yhtenä +ilossa ja murheessa, ja sovintoa ja rauhaa on kaikissa elämän vaiheissa. + +Mutta sama kysymys kaikuu yhä ylemmäksi, eikä pysähdy ennen kuin Herran, +Kaikkivaltiaan, istuimen edessä. Rakastatko minua? sanoo maailma +Herralle, ja kaikki olennot, ihmiset, eläimet, kasvit, kivet, tähdet ja +taivaat, avaavat suunsa ja kysyvät Jumalalta: rakastatko meitä? Ja Herra +vastaa pyhässä sanassaan ja kaikissa hyvissä töissään: ettekö tiedä että +teitä olen rakastanut jo ennen maailman luomista ja että koko luominen +on rakkauteni työtä? Enkö ole teitä varjellut, holhonut ja voimissa +pitänyt alusta alkaen? Te olette langenneet syntiin ja pahoittaneet +isäänne taivahissa, ja kuitenkin on isänne antanut teille vapahtajan, +joka on kärsinyt ja kuollut synteinne tähden, kuitenkin on isänne +antanut teille ijankaikkisen elämän lupauksen, jos uskotte hänen sanansa +ja hädissänne käännytte hänen puoleensa. Enkö, köyhät lapseni, teitä +rakastaisi! + +Silloin huutavat kaikki maailman äänet: katso, Herramme ja Jumalamme on +täynnä rakkautta, armoa ja laupeutta. Ei yksikään rakasta niinkuin hän. + +Mutta Jumalan ääni lähenee ihmistä ukkosen jylinässä, tuulen hiljaisessa +huminassa sekä meidän omassa tunnossamme, ja tunkee sydämmeemme kysymään +samaa: rakastatko minua? + +Mitä on meidän vastaaminen? Täytyyhän meidän luoda silmämme maahan, +langeta polvillemme ja sanoa: Herra, totta meidän pitäisi sinua +rakastaman ylitse kaikkia ja koko ikämme sinun tahtoasi noudattaman. +Mutta tiedäthän että olemme köyhiä, syntisiä lapsia, ja että usein +olemme rakkautesi unhottaneet. Ole meille laupias, Kristuksen tähden, ja +suo meille pyhä henkesi, että päivä päivältä oppisimme sinua yhä enemmän +rakastamaan, palvelemaan ja ylistämään koko elinaikanamme! + +No niin, sanoo Herra, jos olette minun lapseni ja rakastatte minua +kaikesta sydämmestä, niin rakastakaatte myöskin toinen toistanne minun +tähteni! Kuinka on mahdollista rakastaa Jumalata ja vihata veljeänsä? + + + + +[Kuva Pikku Walterin merkilliset vaiheet.] + + + + +PIKKU VALTTERIN MERKILLISET VAIHEET. + + + + +Valtteri ensimmäisen kerran pulassa. + +Valtterin kodista, Lunkentuksesta ja raitaisesta hameesta. + + +Lähellä tietä on talo, nimeltä Kotiaho. Muistanethan vielä kaksi +kaunista pihlajapuuta sen punaisen aidan vieressä, ja kaivon korkeine +vinttineen, ja kasvitarhan kauniine marjapensaineen, jotka keväällä +aikaisin vihannoivat ja kesällä marjojen runsaudesta notkistuvat maahan. +Kasvitarhan takana on aituus; siellä kasvaa korkeita haapoja, jotka +suhisevat aamutuulen henkiessä, aituuksen tuolla puolen on tie, sen +takana metsä, ja metsän takana avara maailma. Toisella puolen pihaa on +järvi, järven takana kylä, ja ylt'ympäri vaihtelee niittyjä ja peltoja, +väliin kellahtavina, väliin viheriäisinä. + +Tuossa pienessä somassa talossa, jossa on valkoiset ikkunanpielet, +mukava porstua ja siistit, tavallisesti riivityillä katajilla koristetut +portaat, on hyvät, ahkerat ja siivot asukkaat. Siellä asuu Valtterin +vanhemmat, Lauri veli, Lotta sisar, vanha Leena ja Joonas ja Musti ja +Vilkas ja Pupu ja Mirri ja Kukkukiekoo. Musti asuu koirankoppelissa, +Vilkas tallissa, Pupu enimmiten asuintuvassa. Mirri missä milloinkin, ja +Kukkukiekoo asuu kanahuoneessa; se on hänen valtakuntansa. + +Valtteri on kuuden vuoden vanha. Pian tulee hänen alottaa +koulunkäyntinsä. Lukea ei hän vielä osaa, mutta kyllä paljon muuta. Hän +osaa hyppiä harakkaa, seisoa päällään, heittää kuperkeikkaa, vetää +sormikoukkua, ottaa pallin lennosta käsiinsä, hyppiä hypinlaudalla, +heittää kiekkoa, onkia särkiä, laskea mäkeä, olla lumisilla, matkia +kukon laulua, ratsastaa puuhevosella, syödä voileipää ja juoda +kirnupiimää. Hän osaa astua saappaansa lautalle, repiä housunsa rikki, +kuluttaa reiän hihaansa, niistää nenäänsä hyppysillään, särkeä lautasia, +heittää pallin ikkunaan, piirtää ukon kuvia tärkeille papereille, +nyäistä rihman rukin pyörältä, tallata kukkasarkoja, syödä +karviaismarjoja siksi kuin sairastuu, ja parantua selkäsaunan saatuaan. +Muutoin on hän hyväsydämminen, mutta huono muistamaan isän ja äidin +varoituksia, jonka tähden hän joutuu moneen pahaan pulaan. + +Saatpa kuulla. + +Kuin Valtteri kerran kauniina kesäaamuna heräsi, istui äiti sängyn +laidalla ja sanoi, suudellen häntä: "tänään on Heinäkuun 20 päivä. +Jumala siunatkoon sinua, rakas lapsi!" + +Samassa tuli myöskin isä ja suuteli häntä, ja siskot olivat jo +vaatteissaan, ja Leena ja Joonas seisoivat ovella, ja kaikki olivat +iloisen ja miettivän näköiset, ja Musti hieputti häntäänsä, kuten sen +tapa oli, ja Jänö-Pupu hypähti sängyn ohitse, Vilkas hirnui pihalla ja +Kukkukiekoo piti puhetta aitovierellä. Puheensa oli aina samaa, ei +muutosta ollenkaan; kuuluipa se kuitenkin nyt erittäin tärkeältä, ja +sehän pääasia olikin. + +Hiukan hämillään hieroi Valtteri unen silmistään ja naurahti. Hän tiesi +hyvin, mitä kaikki tämä merkitsi: tänään oli hänen kuudes +syntymäpäivänsä. + +Yks' kaks' oli hän pystyssä ja rupesi hakemaan vaatteitaan, jotka hän +edellisenä iltana oli heittänyt sinne tänne, sillä kelpo Valtterimme oli +jo, vaikka pieni vielä, aika hupsu, eikä muistanut, että häntä oli +käsketty huolellisesti panemaan vaatteensa tuolille. Mutta tänä päivänä +ei häntä toruttu, ja hänen äitinsä ojensi hänelle ihko uudet +kesävaatteet, harmaan takin, housut ja liivin; -- olipa hänestä +erinomaista olla puettuna liiviin! Paitakin, puhdas ja somasti +silitetty, riippui sängyn laidalla, aivan uudet sukat tuolilla ja pienet +saappaat, illalla vielä varsin mutaiset, olivat nyt kauniisti +kiillotettuina sängyn vieressä. Nyt kävi kuin leikki pukeutua sieväksi +ja siistiksi, ja ainoa huomattava seikka oli, että Valtteri kiireessään +veti oikean jalan saappaan vasempaan jalkaan, mutta sehän oli +yhdentekevä; kävipä niinkin päinsä. Väärinhän tuo tosin oli, vaan syntiä +se ei toki ollut. + +Salissa oli lahjapöytä, kukilla ja seppeleillä koristettu. Pöydällä oli +rinkilä ja laiva, varustettu mastoilla, purjeilla, kokkapuulla ja +oikealla taklingilla; tätä oli Joonas, vanha merimies, jo kauan +nikkaroinut. Tällaista laivaa oli Valtteri jo kauan toivonut; hän +ihastui suuresti, ja laivalle piti heti annettaman nimi. Uljaan nimen se +saikin, nimittäin Lunkentus. + +"Iltapäivällä soudamme tuonne Kuuselaan," lupaili isä, "ja silloin saat +koettaa, mihin Lunkentus kelpaa." + +"Eikö Valtteri voisi panna laivaansa vesikorvoon purjehtimaan? Minä +kammoon järveä", sanoi äiti huolestuneena. + +"Pitääkö Lunkentuksen purjehtiman vesisaavissa?" kysyi närkästyen +Valtteri. + +"Saadaan nähdä, jos olet tottelevainen", sanoi isä. "Yksin et saa +järvellä soutaa; mutta otahan kuitenkin Lunkentus mukaasi." + +Niin päätettiin. Iltapäivällä lähtivät he kaikki suuressa veneessä +Kuuselan saareen. Siellä oli luonto ihana, järvi tyyni ja pienet salakat +uiskentelivat isoissa parvissa ihan veden pinnassa, nyppien pieniä +hyönteisiä, jotka puista olivat pudonneet veteen. Rannalla oli +eriskummallisia kiviä, muutamat mustia, toiset valkoisia ja toiset taas +ikään kuin litin heittämistä varten tehtyjä. + +Äiti toimitti voileipää ja kahvia nurmikolle, eikä hapanleipä ja +rieskamaito koskaan ennen niin maistuneet kuin nyt; tämä oli verrattoman +hauskaa. Ainoa harmittava seikka oli, että hyttysilläkin oli oivallinen +ruokahalu ja ne pitivät Valtteria voileipänänsä, mutta Valtteri ajoi ne +pois koivun oksalla ja taisteli rohkean urhon tavalla yksin tuhatta +vastaan. On sekin jotain, olla niin urhollinen ja peljättävä. + +Ruuan jälkeen otti isä pyssynsä ja lähti metsälle, äiti ja Lotta menivät +marjaan, Leena pesi kahvikupit ja Joonaan tehtävänä oli poikien +kaitseminen. Päivä paistoi kuumasti; Lauri nukkui, ja Joonas, joka oli +viimeisen yön valvonut Lunkentusta valmistaessaan, nukkui myös. Silloin +teki Valtterin mieli koetella laivaansa. + +Hän meni rantaan, pani Lunkentukseen lastiksi valkoisia kiviä, asetti +muurahaisen perämieheksi ja antoi sen purjehtia Espanjaan. Hiljainen +tuuli puhalsi maalta ja laiva tuotti tekijällensä kunniaa. Valtteri +mielestään ei ikänä ollut niin kaunista laivaa nähnyt. Miten ylpeästi se +keikkui karehtivilla laineilla! Kuinka nopea sen kulku! Miten uljaasti +se kallistihe tuulessa! Lunkentus purjehti Espanjaan, mutta Valtteri +seisoi rannalla lanka kädessä ja varoi antamasta Espanjan olla liian +etäällä Kuuselan maantieteessä. + +Nyt tuntui tuulen puuska. Juuri kuin oli hauskimmallaan, pääsi +havaslanka Valtterin kädestä ja -- hyvästi Lunkentus! Se purjehti nyt +omin päin aavalle järvelle. + +Valtteri juoksi veneen luo, mutta vene oli niin iso ja raskas, ett'ei +hän sitä vesille saanut. Hän juoksi kuin hullu pitkin rantaa; Lunkentus +pääsi karkuun! Nyt Lunkentus todellakin menee Espanjaan! -- Lähellä asui +kalastaja; hänen veneensä oli poissa, mutta rannalla oli vanha +taikinakaukalo kumossa. Valtteri ei kauemmin arvellut. Hän tuuppasi +kaukalon vesille, hyppäsi siihen ja sauvoi venettään eteenpäin pienellä +seipäällä. + +Kaukalo oli jotensakin kiikkerä, mutta alussa kävi kulku varsin hyvin. +Tuuli kävi maalta ja ajoi kaukalon vähitellen syvälle. Valtteri ei +kuitenkaan päässyt lähemmäksi karkulaista, sillä Lunkentus purjehti +paljon nopeammin. + +Kuin Valtterin seiväs ei enää pohjannut, hämmästyi hän. Kaukalo ajeli +yhä ulommaksi, se kallisteli mainingissa ja oli vähältä kaatua. + +Nyt alkoi Valtteri huutaa täyttä kurkkua. Ei paljon puuttunut, että +Valterin ensimmäinen retki olisi ollut hänen viimeisensä. + +Onneksi heräsi Joonas ja näki ihmeeksensä kaukana selällä pienen +keikkuvan kaukalon ja parkuvan pojan. Hidas liikkeissään oli tuo vanha, +hyväntahtoinen Joonas, mutta kyllä nyt äkkiä jalat löytyivät: hän juoksi +rantaan, töyttäsi veneen vesille ja souti Valtterin jäljestä niin, että +airot rotisivat. Valtteri huomasi hänen ja rohkaistui jälleen. -- +"Luuletko minun pelkäävän!" sanoi hän ja nousi ylpeästi seisalleen +kaukaloon. Mutta tätä ei kaukalo kestänyt, se kaatui samassa, ja +Valtteri putosi päistikkaa järveen. + +"Ei hurjempata poikaa!" huudahti Joonas ja souti niin ankarasti, että +toinen airo katkesi. Samassa joutui hän paikalle, tarttui Valterin +tukkaan ja nosti hänen veneensen. "Uh", sanoi Valtteri, kuin pääsi +ahventen valtakunnasta. + +"Pelasta Lunkentus! Pelasta Lunkentus!" huusi hän ensimmäiseksi, suu +vielä täynnä vettä. Vesi valui hänen vaatteistansa ja saappaat äänsivät +sipp, sipp, kuin hän jalkojansa liikutteli. + +"Mitä minä huolin Lunkentuksesta!" ilveili Joonas, puoleksi mielissään, +puoleksi vihoissaan, ja nyt hän meloi venettä yhdellä airolla rantaan +takaisin. + +Täällä syntyi meteli. Isä torui, äiti itki, Lotta nyyhki, Leena +päivitteli ja Joonas häpesi. Valtteri itse ei vähintäkään peljännyt, +kuin tunsi seisovansa maalla jälleen, ja arveli, ett'ei tuo vaarallista +ollut, kyllä hän uida taisi. + +"Niin kyllä, kädet pohjassa", nauroi Joonas. + +"En tuntenut mitään pohjaa", sanoi Valtteri ylpeästi. "Jos olisit +antanut minun olla rauhassa, olisin uinut rantaan." + +"Mutta mistä nyt äkkiä saamme kuivia vaatteita?" sanoi äiti. "Lotta, +juokse kalastajan tuvalle ja pyydä lainaksi lasten vaatteita!" + +Lotta meni ja palasi hetken kuluttua. -- "Heillä on vain pieni poika ja +isonlainen tyttö", sanoi hän. "Tässä on tytön paita ja raitainen +pyhähame sekä sukat ja kengät." + +"Täytyykö minun käydä tytön vaatteissa?" kysyi Valtteri. + +"Täytyy, poikaseni", sanoi äiti tuolla vakavalla äänellä, jota vastaan +ei ollut väittäminen. -- "Se olkoon sinun rangaistuksesi ja kiitä, ettäs +sillä pääset. Vitsaa olisit ansainnut." + +Ei mikään auttanut. Pian oli Valtteri vaatteissa ja näytti varsin +veikeältä raitaisessa hameessaan. + +"Tule tänne, niin teen sinulle jakauksen!" sanoi Lotta. Mutta Valtteri +viskeli käsiänsä ja lähti äreänä metsään siks' aikaa, kuin hänen +vaatteensa kuivivat. + +Vähän matkaa kulettuansa, tapasi Valtteri metsästäjän, joka sanoi +hänelle: "voitko, tyttöseni, neuvoa minulle tietä kalastajan tuvalle?" + +"En minä ole tyttö", vastasi Valtteri, ja meni ylpeästi sivutse. + +Vähän matkan päässä poimi eräs muija mustikoita. Valtteri astui hänen +luoksensa, kädet lantioilla, ja sanoi: "en minä ole tyttö, minä olen +mies." + +"Vai niin", sanoi muija, ja noukki ehtimiseen. + +Etempänä muutamat köyhät pojat riipivät lehtiä lampaille. -- Kas tuolla +tulee lohi-Matin Liisa, puhuivat he keskenänsä; hän kantaa meille avuksi +lehtiä veneesen. "Tule Liisa; mitä siellä metsässä luhjailet?" + +"En minä ole teidän Liisanne!" sanoi Valtteri ja taittoi varalta hyvän +kepin. + +"Katsopas tuota!" sanoivat pojat, ja heittelivät luulemaansa tyttöä +kuusen kävyillä. Valtteri heitti takaisin ja metsässä syntyi sota. +Luodit hurisivat puitten välissä, mutta vihollinen oli voimallisempi ja +Valtterin täytyi paeta. Eipä ollut helppo hameessa juosta kannikkoa +sille, joka oli tottunut liikkumaan vapautta rakastavilla säärillä. +Vihollinen saavutti Valtterin ja ampui häntä joka taholta. -- "Kyllä me +sinut opetamme luhjailemaan, kuin voisit olla apuna", huusivat pojat. + +"En minä ole mikään tyttö, minä olen mies", kirkasi Valtteri, kepillänsä +huitoen. Kuin ei tämä auttanut, keksi hän keinon; hän päästi hameen irti +ja heitti sen putoamaan. Hame jäi riippumaan katajapensaasen, ja +Valtteri meni menojaan varsin kummallisessa puvussa. Pojat nauroivat, +närhi ja orava nauroivat puitten oksilla ja koko metsässä syntyi aika, +ilo. + +Hiessä ja punaposkisena palasi Valtteri rantaan. -- "En tahdo olla +tyttönä, en ikäpäivinä enää tahdo olla tyttönä!" huusi hän kaukaa +itkusilmin. -- "Älä itke, rakas poikani", sanoi hänen äitinsä. "Tytöt +voivat kyllä olla yhtä hyvät kuin pojatkin. Kas, tässä saat omat +vaatteesi, ne ovat jo kuivaneet. Lotta saa mennä hakemaan hametta ja +sitte kalastajan tupaan kiittämään lainasta." + +Valtteri pukeutui sukkelasti vaatteihinsa. Hän oli mielestään varsin +keveä, ketterä ja sukkela omissa vaatteissaan. Nyt sai hän taas olla +poikana; hän oli koko mies, ja mielestään kylliksi väkevä sotimaan +kuusenkävyillä koko sotajoukkoa vastaan. Hän oli joutunut surkeaan +häpeään. Kuinka on mahdollista olla miehekäs, tuumasi Valtteri -- +reipas, roteva ja sankari, kuin semmoinen kova onni kohtaa, että täytyy +hameesen pukeutua? + +Nyt lähtivät kaikki kotiinpäin. Valtteri istui veneen laidalla ja piteli +keppiään vedessä, niin että vesi kuohui pienenä koskena kepin ympärillä. +Järven selkä oli kirkas kuin peili, ja illan pilvet punastuivat +kummastuksesta, kuin havaitsivat siinä ihanuutensa. Ihmeellistä oli, +että tuolla veden syvyydessä myöskin näkyi taivas, yhtä syvä kuin se +ylhäällä oli korkea, ja sielläkin uiskenteli rusottavia pilviä, aivan +kuin korkeudessa. Valtteri mietti itsekseen miten hauska olisi luistella +kirkkaan veden pinnalla, jos se olisi lasia. Hän oikein oli pahoillaan, +että Joonas särki tätä kaunista peiliä airollaan ja että vene teki +siihen pitkän halkeaman. Kuin vene läheni Kotiahon rantaa, oli +kummallista nähdä, kuinka kaikki koivut seisoivat päällään vedessä ja +aurinko loisti syvyydessä viheriöiden lehtien lomitse ja linnut lensivät +lehdikossa veden alla. + +Tuskin oli vene ehtinyt laiturille, kuin Valtteri jo huudahti ja hyppäsi +ensimmäisenä maalle. Mitä hän siellä näki, joka häntä niin suuresti +ihastutti? Mitä muuta kuin oman uljaan laivansa, kaivatun, kadonneen +Lunkentuksen, jota vähäinen maininki loiskutteli rantaa vasten. +Lunkentuksessa oli ollut hyvä perämies, joka tunsi merenkulku-opin; +muurahainen oli pitänyt perää aika miehen tavalla ja laskenut suoraa +tietä kotirantaan. Tosin Lunkentus oli kallellaan ja osa lastista oli +joutunut haaksirikkoon. Mutta olipa Espanjassa kylliksi sellaista +lastia. Lunkentus teki vielä monta matkaa, lastattuna kivillä, +muurahaisilla ja iloisilla toiveilla. + +Toiveet ovat semmoinen pohjapaino, joka usein vääntää veneen kallelleen, +mutta ei se haittaa, jos vaan ahkera muurahainen on perämiehenä ja +elämän laiva vihdoin pääsee kotisatamaan. + + + + +Valtteri toisen kerran pulassa. + +Eräänä päivänä Sokurimaassa Taivasmäellä. + + +Kyllä mar sinun on hyvä ja lämmin istuskella tuolla huoneessa käsiäsi +lämmitellen valkean ääressä. Pysy siellä vain, sinä arka ja hemmoteltu +poika, ja naura toisille, jotka mielestäsi kyllä turhaan iloisina +juoksentelevat ulkona talvipakkasessa. Minä sanon: sinulle jotakin, jota +et ehkä ennen ole miettinyt. Ei hempupojasta koskaan tule kunnon miestä. +Pahempi kuin paleltuneet sormet on pysyä koko ikänsä hentona raukkana. +Parempi olisi semmoisen kaiken aikansa istua lasikaapissa taikka elää ja +kuolla saunan lavolla. Sillä maailma on usein taistelussa kovakourainen. +Pojalle ei kelpaa hieno neidon iho, jok' ei mitään kestä, sillä +semmoisena saa hän varmaan nähdä paljon rääkkiä maailmassa. + +Mutta sepä on hauskaa, kuin aurinko valaisee lunta ja kulkuset kilisevät +ja jalakset luistavat ja aika vauhdilla lasketaan liukasta rantamäkeä. +Jonka on vilu, jääköön kauniisti kotiin. Joka pelkää, katselkoon tätä +sivulta. Kelkalla on nopsat jalat. Kelkka ei kaipaa hevosta, eikä ikänä +ruoskaa tarvitse. + +Valtteri oli niitä, joiden ei ollut vilu, vaikka lapasetkin unohtuivat +kotiin. Jos pieni nenä kävi punaiseksi, pyyhkäsi hän sitä ja näytti yhtä +iloiselta. Jos sormia pakkasessa paleli, hieroi hän niitä ja löi +käsiänsä yhteen. + +Harvoin pelkäsi hän, mutta jos hän oli pahaa tehnyt, pelkäsi hän +jokaista, kuin vastaan tuli. Jumala painaa aina merkin pahantekijään, +niin että ihmiset sen kohta huomaavat. Niin teki Jumala Kainille, ja +niin tekee hän muillekin pahantekijöille. + +Lähellä rantaa oli jyrkkä mäki, jota huimaavan korkeutensa vuoksi +sanottiin _Taivasmäeksi_. Siitä ei kukaan uskaltanut hevosella ajaa, +mutta pojat siitä laskivat kelkalla ja tämä näytti kummalliselta. +Taivasmäki oli kahdessa penkereessä, tasaisempi paikka välillä, ja joka +ei uskaltanut laskea alusta saakka, lähti puolivälistä, jolloin kelkka +ei luistanut niin hurjasti. + +Nyt oli kaunis talvipäivä ja pojat laskivat mielihalulla kelkoillaan +Taivasmäkeä. Joku otti pienen tytön kelkansevälle, ja silloin oli +kelkkaa taitavasti ohjattava mutkapaikoissa; väliin tytöt pelosta +huudahtivat. Älä pelkää, ei ole hätääkään, vakuuttivat pojat. Ja hyvin +luisti, meni vielä hyvän matkaa jäällekin. Mutta tapahtuipa joskus +niinkin, että kaaduttiin kuperkeikkaa nietokseen; toisilta hukkui lakki, +toisiin tuli naarmu tahi vuoti nenästä verta, mutta ei se haittanut. +Hetken päästä alkoivat he uudestaan, ja hauska oli taas. + +Joulupukki oli tuonut Valtterille kelkan, jolla ei ollut vertaistansa. +Siinä oli rauta-anturat, ja sitä kävi ohjaksilla ohjaaminen, ell'ei +kantapäillä sitä ohjannut, ja Päkä-Pässiksi sitä kutsuttiin, sillä se +saavutti kaikki muut kelkat mäessä ja puski niitä selkään. Pässi ja +Valtteri olivat hyvä pari. Olisitpa nähnyt heitä Taivasmäessä! Siinä +lensivät korkeimmalta huipulta saakka, niin että lumi pyrynä ryöppyi +heidän ympärillänsä. Parempata kelkkaa ei ikänä nähty, ja Valtteri +kopeili Pässistänsä. + +Likellä Taivasmäkeä oli korkea töyry, johon ei ollut tallattua tietä, ja +sitä kutsuttiin Sokurikukkulaksi; joka siitä laski alas, hautautui +nietoksiin, niin että tuskin lakkiakaan näkyi. Harvoin uskalsivat sitä +laskea nekään, jotka Taivasmäellä olivat rohkeimmat. Mutta Valtteri +luotti Pässiinsä ja päätti tehdä retken _Sokurimaahan_. + +Päätös pantiin toimeen. Kaikki pojat ja tytöt katselivat tätä ihmettä. +Valtteri kiipesi ylös mäkeä ja Pässi seurasi häntä kuin koira. +Päästyänsä niin korkealle kuin mahdollista oli, tarttui Valtteri +suitsiin, istui kelkkaan ja komensi mars! Pässi totteli, nenä alaspäin. +Hei, jopa luisti nuolen nopeudella suorastaan syvimpään Sokurimaahan... +Aluksi ei näkynyt muuta kuin Valtterin päätä, sitten ainoastaan lakki; +viimein ei enää mitään... Pässi ja Valtteri olivat kadonneet nietoksiin. + +Valtteri painoi silmänsä kiinni, kuin hän upposi lumeen. Kuten siipeen +ammuttu varis, joka koivun latvasta putoaa, painoi hän painumistaan, ja +samassa kolahti aika lailla. Kuin Valtteri aukasi silmänsä, oli Pässi ja +hän suuren jäälinnan edessä: siinä oli korkeat kiiltävät pylväät ja +suuret salit kirkkaimmasta hopeasta. Lumiruhtinas tuli ulos linnasta +sudennahkaisessa turkissa, hänellä oli pitkä parta kuurasta ja kädestä +talutti hän lumiruhtinatarta puettuna valkoisiin vaatteihin, päässä +kruunu jäätimanteista. "Tervetullut valtakuntaani", sanoi kuningas. "Nyt +et täältä enää pääse pois. Minua miellyttää semmoiset reippaat pojat +kuin sinä; tahdon pitää sinua ylimmäisenä äänenantajanani, ja pässi ja +sinä pääsette suureen arvoon." + +"Kiitos kunniasta," vastasi Valtteri, "mutta vähä keittoruokaa ei olisi +haitaksi; en ole syönyt isoon aikaan." + +"Tule, niin pistän sinut avantoon, jossa vesi on kylmää kuin jää," sanoi +lumiruhtinas, "ja siellä saat syödä niin herkullista lumihilloa, ett'et +ikänä ennen ole moista maistanut, sillä se on valmistettu kuurasta ja +sokurina on survottua jäätä." + +"Kiitoksia paljo," vastasi Valtteri, "ei minun taida olla nälkä." + +"Sinä veitikka," sanoi kuningas närkästyneenä, "kyllä minä sinut opetan +halveksimaan minun hyviä lahjojani. Tule tänne lumiruhtinatar! Hengitä +tähän huimapäähän poikaan ja muuta hänet lentäväksi Uunilinnuksi +äärettömässä valtakunnassamme!" + +Nyt hengitti lumiruhtinatar jäisen pohjatuulen kylmyyttä, ja samassa +muuttui Valtteri pieneksi lumihiutaleeksi, joka hyöri tuhansien muiden +hiutaleiden joukossa autiossa avaruudessa. Tämä oli sekä lystillistä +että surkeata; mutta Valtterin suurin huoli oli saada tietää, mihinkä +Pässi oli joutunut. + +Samassa aukasi Valtteri silmänsä ja huomasi makaavansa omassa +sängyssään, ja pää tuntui raskaalta. Sängyn vieressä seisoivat isä ja +äiti ja siskot, ja sanoivat hänen herätessään: "Jumalan kiitos, nyt hän +tointuu." + +"Mitä?" kysyi Valtteri, ja nousi istualleen. "Enkö ajanut Pässillä +Sokurikukkulalta? Enkö tavannut lumiruhtinasta, joka uhkasi pistää minut +avantoon, ja lumiruhtinatarta, joka minut lumihiuteeksi muutti? Kuinka +tänne jouduin?" + +"Rakas poikani," sanoi hänen isänsä, "nyt puhut unen-houreita. Etkö enää +muista, kuinka hurjapäisenä laskit päistikkaa korkeata mäkeä alas? +Siellä sattui pääsi kantoon ja toverit nostivat sinut lumesta. Loput +olet uneksinut, mutta pysy nyt yhdessä kohden ja haudo päätäsi, niin +paranet pian jälleen." + +"Missä on pässi?" kysyi Valtteri, joka tuskin luuli todeksi, mitä +hänelle kerrottiin. + +"Pässi seisoo kyökin portailla, nenä poikki", vastasi isä. + + + + +Valtteri kolmannen kerran pulassa, + +johon hän joutui kiekkoa lyödessään. + + +Kevät oli tulossa, ja tiet alkoivat tulla kuiviksi. Niityt olivat vielä +liian märjät pallinlyöntiin. Poikien: saappaat loskuttivat, kuin he ojan +reunoja juoksentelivat. Mutta hilan takana oli tie tasainen kuin pöytä, +ja siinä löivät kylän reippaat pojat kiekkoa lauantai-iltoina. + +Oletkos nähnyt kunnon kiekkoa? Olkoon se pieni; tai iso, sellaista puuta +sen oleman pitää, joka ei halkeile, ja ympyriäinen ja tasareunainen, +muuten kulkee se vinossa ja menee omia teitään. Jos se on liian kevyt, +pidättyy se äkkiä, tahi pyörähtää ojaan; mutta kovin raskaasta ei liioin +ole, sillä se on hankala. Pyöriessään on kiekolla kahdellainen liikunto +yht'aikaa: sekä akselinsa ympäri, niinkuin kärrynpyörä, että kuten +pyöräkin myös eteenpäin, niin että se joka pyöräykseltä kulkee kehänsä +mittaisen nauhan pituuden. Eräs kelloseppä tahtoi tietää kulkemansa tien +mitan. Hän teki kärrynsä pyörään sellaisen koneen, jossa teräksinen +jousi napsahti pyörän joka pyöräykseltä. Jousi käytti kelloa, ja joka +napsahdukselta kulki näyttäjä sekunnin-viivan eteenpäin. Kelloseppä +tiesi kärrynsä pyörän kehän viiden kyynärän mittaiseksi, ja tiesi +myöskin, että peninkulmalle menee 1,800 kyynärää. Perille tultuaan näki +hän, että kellon näyttäjä oli edistynyt yhden tunnin ja 50 minuuttia. +Kuinka monesti oli pyörä pyörähtynyt? Kuinka pitkän matkan oli +kelloseppä matkustanut? + +Oppia voi ottaa kaikesta; yksin kiekostakin. + +Valtterilla oli kovasta koivunvisasta tehty kiekko, ja parempaa +kiekkopuuta ei ole. Joonas oli sen tehnyt oikein sirkkelin mitalla aivan +pyöreäksi ja niin siloiseksi, että se kiilsi. Tämä oli hyvä kiekko. Niin +meni että soi. Sitä tuskin erotti, kuin se nopeasti lähti vinkasemaan +pitkin tietä. Valtteri mittasi huvikseen, kuinka pitkältä se yhdellä +heitolla meni, ja huomasi sen kulkeneen 160 kyynärää. Kiekolla tiesi hän +olevan kahden korttelin eli puolen kyynärän pituisen kehän. Kuinka +monesti oli se pyörähtänyt? + +Niin hyvää kiekkoa ei ollut koko kylässä. Valtteri nimitti sitä +Villiksi. Kerran oli Valtteri unessaan heittävinään Villiä niin kovasti, +että se kiersi maan pallon ja palasi jälleen Valtterin luo. Se oli +temppu, jot' ei moni tee! + +Toisen kerran taas oli hän heittävinään kiekkonsa niin korkealle ilmaan, +ett'ei se enää totellutkaan painolakia, vaan alkoi, kuten kuu, kierrellä +maanpalloa. Ihmiset tirkistelivät Villiä kiikareilla ja arvelivat, mikä +kummitus se lieneekään. + +Mutta nyt ei ollut aikaa nähdä unia, sillä kaikki pojat olivat jo tiellä +kiekonlyönnissä, josta Valtteri oli myöhästynyt siitä syystä, että +suutari otti hänestä uusien saappaiden mittaa. Kuin mitta oli otettu, +lippasi Valtteri tiehensä. Kauniilta näytti metsän rinne tuolla tien +mutkassa hilan takana. Siellä kuuset tuuheine, tummine oksineen +katselivat lasten leikkiä ja hyttysten hyppelyä auringon laskussa. +Koivut olivat vielä kevään hennossa lapsuudessa, lehdet hiirenkorvalla; +hienot varvut notkistuivat, kuin peippo tahi kalmalintu lirittäen +istahti niille. Lähellä tietä oli metsän reunassa muurahaispesä; pienet +muurahaiset kulettivat rakennusaineita saleihinsa ja kammareihinsa, +takaperin vetäen kukin havuneulaansa kaikin voimin, kunnes toverit +joutuivat apuun. Metsänvartijan tölli oli lähellä; hänen kaksi pientä +tyttöänsä, joiden oli tapana avata hilaa matkustajille, olivat nyt +istuneet kivelle poikien leikkiä katselemaan. Suurempi tyttö oli +löytänyt tuohisellisen karpaloita suolta ja olisi ne mielellään myynyt, +mutta piti tuokkostaan esiliinaansa alla, peläten, että nuo ahnaat pojat +söisivät kaikki hänen marjansa. + +Valtterin tullessa oli hänen puolueensa jo ahdistettu hilaan saakka, +viimeiseen rajaan, ja tätä pidettiin suurena häpeänä. Kiekkoa lyödessä +jakautuvat nimittäin pojat kahteen parveen, jotka kumpikin koettavat +ahdistaa toisiaan takaisin ja itse hyökätä eteenpäin. Kuin toisen parven +pojat heittävät kiekkoa, estää toinen parvi sitä kangillaan ja +kepeillään menemästä eteenpäin ja pyörittävät sitä takaisin aika luikua. +Kiekon edistyessä taikka peräytyessä seuraa sitä se parvi, joka viimeksi +on lyönyt, ja edistyy tahi peräytyy sekin sen verran kuin kiekko. Mutta +kuin kiekko kaatuu kyljelleen, huudetaan: "kiekko on kuollut!" eikä +kukaan nyt saa sitä lyödä ennen, kuin se uudelleen heitetään. + +Pojat olivat nytkin, kuten heidän tapansa oli, jaetut kristittyihin ja +pakanoihin, ja Valtteri kuului, häpeä kyllä, pakanoihin. Mutta nämä +olivat nyt joutua alakynteen. Kuin Valtteri ilmaantui, huusivat kaikki, +ett'ei muista kiekoista kuin Villistä ollut mihinkään. Odottakaa! +komensi Valtteri, asetti kiekon oikean peukalon ja etusormen väliin, +nosti kätensä ja heittää sivalsi täyttä voimaa. Nuolena viuhkasi Villi +pitkin tietä, ja kristityt kokivat turhaan estää sen menoa, sillä Villi +hyppäsi rentonaan keppien yli ja mahdoton oli sen kulkua pidättää. +Kristityt ahdistettiin nyt vuorostaan takaisin, pakanat nostivat +riemuhuutoja, ja Valtteri vilkasi mahtavasti ympärilleen, kuin Cæesar +Farsalon taistelussa. Hän oli koko ylpeä Villinsä puolesta. + +Kristityt heittivät nyt vuorostaan kiekkoansa ja koettivat ottaa +valloitetut alansa takaisin. Mutta tämä ei menestynyt! heidän kiekkonsa +lyötiin vielä yhä etemmäksi, lähes neljännes-peninkulmaa, likelle toista +hilaa. Jos pakanat olisivat ajaneet heitä sinne saakka, olisivat +kristityt olleet hukassa. + +"Pois tieltä, tuolta tulee vaunut!" huusi yksi pakanoista. Mutta +Valtteri ei kuullut eikä nähnyt; hän vain mietti, mitenkä saisi +kristityt ajetuksi hilaan asti. Hän heitti kiekon täydellä voimalla, +mutta se sattuikin kiveen, poukahti korkealle ylös ja putosi vaunuihin, +joissa maaherra ajoi rouvinensa; keskessä istui pieni tyttö, Aino, jolla +oli Jeppe niminen rakkikoira sylissään. Villi sattui parahiksi Jepen +päähän; Jeppe haukotteli kerran, oikasi koipensa ja heitti henkensä. + +Vaunut pysähtyivät, maaherra katsoi sieltä ankarasti ja sanoi: "kuka +lurjus heitti kiekkonsa minun vaunuihini?" + +Totta puhuakseni säikähti Valtteri ensi kiireessä niin, että pötki +metsään. Mutta kuin hän kuuli maaherran toruvan hänen toverejansa ja +uhkaavan heitä selkäsaunalla ja kopilla, heräsi hänen tuntonsa; hän tuli +esille, meni vaunujen luo ja sanoi: "minä se olinkin, joka kiekon +viskasin. Olkaa hyvä ja antakaa Villi takaisin!" + +"Vai niin, olitko se sinä, sen veijari?" sanoi maaherra. "Nouse nyt +vaunuihin, niin saat tehdä Villille seuraa." + +Tässä ei pitkät puheet auttaneet; Valtterin täytyi nousta vaunuihin. +Pieni tyttö itki Jeppeä, ja Valtteri itki Villiä, ja metsänvartijan +lapset kumarsivat turhaan hilalla marjoinensa, ja kristityt ja pakanat +seisoivat hämmästyksissä, ja ajomies sätkäytti hevosia ruoskalla, ja +kaupunkia kohden mentiin. Kuin päästiin kaupunkiin, sanoi maaherra: +"Viekää poika Villinensä koppiin!" + +"Maaherra kulta," rukoili Valtteri, "älä lähetä minua koppiin! Siellä on +rosvo rautakahleissa; pelkään hänen varastavan Villini." + +"Älä lähetä häntä koppiin", pyysi pikku Aino. "Minä annan hänelle kaikki +anteeksi; ei hän pahaa tarkoittanut." + +"No, koskas rukoilet hänen puolestansa", sanoi maaherra, "ja koska hän +itse on tunnustanut pahantekonsa, annan sen hänelle anteeksi. Mutta +kiekkoa hän ei saa takaisin; se haudataan Jepen rinnalle puutarhaamme, +ja siten saa kiekko, joka Jepen tappoi, kuoleman tuomionsa." + +Niin kävikin. Valtteri laskettiin irti, ja hän itki katkerasti +kiekkoansa, kunnes Joonas lupasi tehdä hänelle uuden. Olihan tämä +kuitenkin parempi kuin istua voron kanssa kopissa. Pikku Aino kaivatti +Jepelle haudan puutarhaan, ja siihen pantiin Villikin. Mutta Valtterista +ja maaherran Ainosta tuli niin hyvät ystävät, että yhdessä tekivät +seuraavan hautakirjoituksen, joka hakattiin kiveen ja asetettiin +puutarhassa haudalle: + +_TÄSSÄ LEPÄÄVÄT JEPPE JA VILLI NIIN KILTTIÄ KOIRAA JA NIIN HYVÄÄ KIEKKOA +EI ENÄÄ MAAILMASSA OLE._ + +Sitten istuttivat Valtteri ja Aino kukkia haudalle. Muurahaiset kävivät +metsästä hautakirjoitusta lukemassa ja hyttyset hyppivät joka ilta +auringon paisteessa Jepen ja Villin haudalla. + + + + +Valtteri neljännen kerran pulassa. + +Joka on laiska, varokoon tukkaansa. + + +Nyt oli aika Valtterin alottaa koulunkäyntiä, hän kun jo oli kuuden +vanha. Hän osasi purjehtia kaukalossa, heittää kiekkoa, lyödä koiria +kuoliaaksi, laskea mäkeä sekä toimittaa muitakin tärkeitä toimia. Paitsi +sitä tunsi hän kuvakirjastaan jalopeurat, tiikerit, elefantit ja +sarvikuonot, puhumatta siitä likinäisestä ystävyydestä, joka vallitsi +hänen ja Mustin, Vilkkaan, Jänön ja Kukkukiekoon välillä. Mutta jos +hänen piti lukeman kirjaa, jossa oli oikein alkulehdet, kannet ja pienet +sekä isot kirjaimet, silloin ei Valtteri nähnyt kirjassa muuta kuin +eriskummaisia viivoja, toinen oli väärä, toinen suora, ja kaikki tyyni +mustia kuin kärpäset. Valtterista oli lukemisen oppi turhin kaikista +tässä maailmassa. Hän oli kuullut kerrottavan, ett'eivät rosvopäälliköt +eikä muutkaan urholliset miehet entisinä aikoina osanneet lukea eikä +kirjoittaa. Kuin tulen mieheksi, piirrän pitkällä miekallani puumerkin +nimeni asemesta, arveli Valtteri, ja kuin lukea haluttaa, ha'etan minä +munkin, joka sitä tekee; niin muutkin rosvopäälliköt tekevät. + +"Rakas Valtteri," sanoi hänen äitinsä, "ethän sinä toki rosvoksi rupea, +joka lyö ihmisiä kuoliaaksi ja ryöstää heidän omaisuutensa. Se on +häpeällistä, poikani. Paitsi sitä ei meidän maassamme löydy +munkkejakaan." + +"Jos ei munkkeja ole, niin löytyneehän koulupoikia", vastasi Valtteri. +"Ne minä määrään edestäni lukemaan." + +"Mutta jos et osaa lukea, vetävät viisaammat sinua nenästä", sanoi isä. +"Sinä jäät tyhmäksi kuin pöllö, ja kaikki älykkäämmät pojat nauravat +sinulle. Silloin et saa mitään tietoa kaikesta hyvästä ja hyödyllisestä +opista, jota kirjat sisältävät, et Jumalan sanastakaan, ja kaikki +kauniit sadut jäävät sinulta lukematta. Kävellessään niityllä mölyää +härkä sinulle: minä olen parempi kuin sinä; Musti murisee portilta: minä +olen viisaampi kuin sinä. Kun kävelet metsässä, puhuvat puut keskenänsä: +Tuolla tuhma Valtteri, joka ei osaa lukea! Pieni perhonenkin, joka +lentelee kukkakentällä, sanoo: minä osaan kaikki, mitä tarvitsen osata, +mutta Valtteri ei osaa, mitä hänen tulisi osata, ja jota kyllä äkkiä +oppisi, jos vaan ei olisi niin laiska. Hyödyttömänä olentona vaellat +sinä maailmassa, ja koko luonto sekä kaikki köyhät lapset huutavat +sinulle: jos olisimme olleet tilaisuudessa oppia lukemaan, emme suinkaan +olisi niin ymmärtämättömät olleet kuin tuo Valtteri!" + +"Mutta minä en tahdo lukea, minä tahdon juosta ja leikitellä kaiken +päivää!" väitti Valtteri. + +"Sinun tahtosi!" sanoi isä. "Tiedätkö, missä tahtosi on? Se on äidin +ompelulaukussa. Huomenna rupeat lukemaan Susanna muorin koulussa; se +olkoon sanottu." + +Kun Valtteri illalla pani maata, ajatteli hän: Tänä yönä en nuku +hituakaan; kun kaikki muut ovat nukkuneet, riennän metsään, jossa +varmaan tapaan jonkun rosvon, ja hänen pyydän opettamaan minua +rosvopäälliköksi, joksika aika miehenä rupean. Se on paljon hauskempaa +kuin lukeminen. + +Hänen tätä paraikaa ajatellessaan, tuli uni silmiin, Nukku Matti läheni +ja Valtteri nukkui kuin porsas aamuun asti. + +Kello 7 aamulla tuli äiti sängylle. -- "Nouse ylös ja pu'e päällesi, +niin menemme yhdessä kouluun", sanoi hän. + +Valtterilta pääsi itku. + +"Ei ole itkun syytä", lohdutti äiti. "Kyllä sinä koulussa menestyt +niinkuin muutkin. Saatpa nähdä, kuin vain teemme koetuksen." + +Mikä nyt apuna? Valtterin oli mentävä kouluun, ja raskain askelin +seurasi hän äitiä tuon peljättävän Susanna muorin luo. Tämä oli +sellainen äreä mummo, joksika moni ajan pitkään käy, joka laiskoja +poikia reistaa lukemaan. Susanna muorilla oli myssy päässä, ruuni takki +yllä ja viheriäiset, messinkisankaset silmälasit nenällä. Hän istui +pöydän päässä isossa nahkatuolissa, sukankudin, lankakerä ja vitsa +vieressään. Pöydän ympärillä istui neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi +tyttöä. Nurkassa oli iso kaappi, ja seinällä riippui kaksi taulua, jotka +kuvasivat tapahtumia raamatun historiasta, toinen Absalonia, joka jäi +pitkästä tukastansa riippumaan tammen oksaan, toinen Hamania, joka +ripustettiin hirsipuuhun. Sitä paitsi oli siellä tauluja, joihin oli +piirretty sekä kirjaimia että numeroita, ja vähintäin neljä +merkkiliinaa, koulutyttöjen ompelemia. Jakulla, kaapin vieressä, istui +rakkikoira, joka äreästi murisi Valtterille tervehdykseksi. + +"Hyvä Susanna muori, tehkää hyvin ja opettakaa poikaani lukemaan", sanoi +Valtterin äiti. "Älkää vitsaa säästäkö, jos hän on laiska; kun hän tulee +isoksi, kiittää hän teitä siitä." + +"No, no, ehk' eipä vitsaa tarvitakaan", sanoi Susanna muori. "Näkyypä +pojalla olevan kylliksi pitkä tukka." + +Valtteria värisytti, kuin kuuli puhuttavan pitkästä tukastaan, jota hän +ei koskaan antanut leikata. Ja kun hän samalla katseli Susanna muorin +pitkiä, laihoja sormia, toivoi hän hartaasti tukkansa yhtä lyhyeksi +leikatuksi kuin venäläisen sotamiehen. Nyt lähti äiti pois, ja paikalla +alkoi lukeminen. Alussa oli tuo tosin vähän vaikeaa, mutta menihän se +vähitellen, sillä Valtterin mielestä ei mennyt pitkä tukkansa eikä nuo +vielä pitemmät sormet, jotka olivat valmiit käymään siihen kiinni. + +Vähän aikaa kävi lukeminen jotensakin hyvin. Mutta Valtteri rohkasi +luontonsa ja ajatteli: minä olen mies ja Susanna muori on vaan akka. Ei +hän uskalla minun tukkaani kajota; hän varmaan pelkää minua. + +Samassa kärryjen räminä kuului ulkoa, niin että lasit ikkunoissa +tärisivät. Kohta heitti Valtteri kirjan kädestään ja juoksi ikkunan luo. +-- "Mitäs teet, poika?" kiljasi Susanna muori. Mutta Valtteri ei ollut +kuulevinansakaan. Hän vaan kurkisteli niin, että nenä painui litteäksi +lasia vastaan. + +"Vai oletko sinä sitä maata?" sanoi Susanna muori. Vähääkään arvelematta +otti hän askeleen, ja Valtterin pitkään tukkaan kävivät nuo pitkät, +laihat sormet kiinni ja tekivät tehtävänsä niin taitavasti, ett'ei +kukaan olisi sitä paremmin tehnyt. + +Sitte talutettiin Valtteri tukasta jälleen pöydän luo. Armoa ei annettu +vähintäkään. + +Valtteri irvisteli suutuksissaan. -- "Minä tahdon kotia äidin ja isän +tykö!" huusi hän. "Kokeeksihan vain olen täällä." + +"No hyvä olikin, että sait kokea", sanoi Susanna muori. "Ole toisten +tarkka ja tottelevainen, poikani, niin pääset tukistuksesta!" + +Valtteri aprikoitsi. Jos tukkani keritään, saanen ehkä maistaa tuota +julmaa vitsaa. Mutta mitähän jos lukisin ahkerasti?... En vitsan tähden! +Minäkö vitsaa pelkäisin? En vähääkään. Mutta paha olisi jäädä tuhmaksi. +Ja härkäkö olisi mielestään minua parempi! Ja Mustiko soimaisi minua! Ja +muut pojatko sanoisivat minusta nauraen: tuolla tuhma Valtteri, joka ei +mitään osaa! Kyllä näytän heille, että minäkin voin oppia. Huomispäivänä +luen kuin mies. + + + + +Valtteri viidennen kerran pulassa. + +Valtteri tahtoo olla Robinpoikana. + + +Susanna muori oli kelpo muija. Hän sai erittäin hyvin laiskoja poikia +lukemaan. Joka kerta, kuin hän ojensi pitkät laihat sormensa Valtterin +päätä kohden, kävi tämä äkkiä vallan ahkeraksi, ja kukko muni tuon +tuostakin aapiskirjaan. Valtterista maistui nyt karamelli paremmalta +kuin tukanhöyhennys. + +Ensiksi oppi hän kirjaimet, sekä suuret että pienet. Tavaaminen veti +usein suun väärään, mutta kuin Valtteri sai sievän lukupuikon, rupesi +sisälukukin luistamaan. Sinä päivänä, jona hän osasi selvästi lukea +kirjasta, oli Susanna muori niin mielissään, että antoi lapsille +voileipää siirapin kanssa. Valtteri ei ollut koskaan ennen niin suurella +mielihyvällä katsellut muorin pitkiä sormia. + +Helposti oppi hän nyt aapiskirjan ja vähän katkismuksen. Joskus sai hän +lupapäivinä kotonaan lukea kauniita satujakin. Valtteri huomasi nyt, +ett'ei Susanna muori ollutkaan häntä huviksensa tukistanut. + +Kerran löysi hän parvelta vanhan kannettoman kirjan. Siinä kerrottiin +Robinpojasta, joka salaa lähti vanhempainsa luota, ja joutui autioon +saareen, jossa hän monta vuotta eleli oman onnensa nojassa. Sepä +ihmeellistä. Valtteri olisi mielellään ollut Robinpoikana. Hän ei +ensinkään muistanut, että Robinpoika katkerasti katui karkaamistaan +hyvästä kodistansa. + +Valtteri luki ehtimiseen. Ja mitä enemmän hän luki, sitä enemmän teki +hänen mielensä seurata Robinpojan esimerkkiä. Kirjassa kerrottiin muun +muassa, että Robinpoika oli nahkavaatteissa kiireestä kantapäihin. +Onneksi löytyi parvelta vanhat lampaan-nahkaiset turkit. Valtteri käänsi +ne nurin ja pisti päällensä. Arvaappas, oliko hän silloin mahtavan +näköinen! Parven nurkassa oli sokeritopun tötteröitä sinisestä +paperista, ja kopassa linnunhöyheniä. Valtteri koetti päähänsä yhtä +tötteröä, koristeli sitä kauniilla teyrin höyhenillä, ja siitäkös tuli +komea kypärä! Sitten teki hän tappuratukosta mainion parran, jonka hän +havaslangalla sitoi korviinsa. Nyt oikasi hän itsensä ja näytti varsin +julmalta. + +Tämä tapahtui eräänä iltana alkukesästä. Lotta sisar kutsui portailta +iltaselle ja Valtterin täytyi lähteä alas parvelta. Paikalla turkit +nurkkaan ja tötterö samaten. Mutta Valtteri oli tämän illan +mietteissään. Yöllä hän ei saanut unta silmiinsä ollenkaan. Onnellinen +Robinpoika! ajatteli hän. Semmoinen mies olisin minäkin, asuisin +metsässä, rakentaisin itse huoneeni, keittäisin ruokani ja ampuisin +kaikki metsän elävät oivallisella jousipyssylläni. Onnellinen +Robinpoika! Reipas, rohkea Robinpoika! En ikänä tule niin onnelliseksi +kuin sinä! + +Mutta jos lähtisin karkuun? arveli Valtteri samassa. Tämä ajatus saattoi +hänen sydämmensä sykkimään. Hän nousi istualleen vuoteellaan. Kaikki +muut nukkuivat. Lauri veli oli oiaissut pehmeän, valkoisen säärensä +kehdon laidalle, ja Kukkukiekoo korsnasi niin että pihalle kuului. +Kesäinen yö valaisi huoneen. Ihan selvästi voi eroittaa pihlajan, +valkoiset kukat puutarhassa, ja metsästä kuului laulurastaan säveleet. + +Valtterin sydän tykytti yhä kovemmin. Viimein kiipesi hän hiljaa +sängystänsä ja puki vaatteet päällensä. Ei kukaan herännyt. Hän kulki +huoneiden läpi. Sivumennessä otti hän kaapista leivänpalasen ja vähän +juustoa. Sitten hiipi hän yhtä hiljaa parven portaita ylös. Kohta löysi +hän turkit ja paperitötterön. Robinpojan kirjan otti hän mukaansa, +oppiaksensa siitä miten piti menettelemän, ja nyt kiirehti hän +sukkasillaan alas portaita ja porstuan ovesta ulos. + +Yö oli ihana ja raitis, taivas valoisa, ja kaste oli langennut +viheriäiseen ruohikkoon. Valtteri ei enää kävellyt, hän juoksi, kuin +omatunto olisi häntä vaivannut. Vähän päästä ennätti hän metsään, ja +samassa nousi aurinko niin punaposkisena, ihan kuin Susanna muori olisi +sitä äsken höyhentänyt. Valtteri istui mättäälle ja rupesi syömään +juustoa ja leipää. Häntä ei yhtään nukuttanut. Hän kuuli lintujen +laulavan, ja tuomet tuoksuivat hänen mielestänsä suloisemmin kuin ennen. + +Valtteri alkoi nyt rakentaa itsellensä majaa. Hän otti kääntöpää +veitsensä taskusta ja leikkasi sillä pitkiä oksia tuuheista kuusista. +Vankimmat oksat asetti hän tuiksi ja pienemmillä peitti hän seiniä ja +kattoa. Hetken päästä oli havumaja valmis. Siinä oli vanha kanto +penkkinä ja kivi pöytänä. Vuoteen päätti Valtteri tehdä koivunlehdistä +ja karhunsammalista. Tämä oli vasta hauskaa. Valtteri ei siitä piitannut +mitään että kuusenpihkaa tarttui hänelle sormiin. + +Sanonpa teille nyt minkä tähden Valtterilla oli niin hauskaa. Ylen hyvä +asia on, tulla omin neuvoinsa toimeen tässä maailmassa. Siitä käy +ihminen raittiiksi ja rohkeaksi, ja jota suuremmat vastukset hän +voittaa, sitä iloisemmaksi käy hänen mielensä. Mutta silloin on myös +tarpeellista ajatella nenän pituutta pitemmälle. Niin pitkälle ei +Valtteri-raukan tuumat ylettyneet. + +Kun maja oli valmis, pisti Valtteri turkit päällensä, asetti tötterön +päähänsä ja istui kannolle, joka oli hänellä penkkinä, ja nojasi +käsivartensa kivipöytää vasten. Hän oli mielestään ikäänkuin kruunattu +koko metsän kuninkaaksi. Vahingoksi ei hänellä ollut kuvastinta, jotta +olisi itse voinut nähdä, kuinka mahtavan ja julman näköinen hän oli +siinä mietiskellessään, miten hän uutta valtakuntaansa oikein +hallitsisi. + +Valtteri oli tehnyt ahkerasti työtä, ja nälkä rupesi pientä vatsaa +vaivaamaan. Kyllä nyt juusto ja leipä olisi maistanut makealta kuin +pannukakku, mutta niitä ei ollut enää nimeksikään. Valtteri päätti tehdä +kuten Robinpoika. Hän lähti metsään etsimään kokos-pähkinöitä. + +Ihmeellistä kyllä; sellaisia pähkinöitä ei kasvanut koko metsässä. +Kummastellen tirkisti Valtteri puitten latvoihin, mutta niissä ei ollut +muuta tarjona kuin tuoreita kuusenkäpyjä. Paremman puutteessa maistoi +hän yhtä käpyä, mutta se oli niin pihkainen ja karvas, ett'ei siitä +ollut syötäväksi. + +No, arveli Valtteri, ei se suureksi haitaksi ole; minä pyydän sen sijaan +Lama-eläimen, josta saan hyvän-makuisen suuruksen. Ja jousipyssy kädessä +läksi hän metsästämään. Lama-eläintä ei hän tosin löytänyt, mutta +viitakossa pöykähti sukkela jänö, ja pieni vikkelä orava hypätä hipsutti +kuusen oksalla. Valtteri tähtää jänöä, ja sitten oravaakin, mutta kova +onni; hän ei osu kumpaankaan. Vihoissaan heitti hän pyssynsä pois. +Samassa kulki pieni paimentyttö ohitse. "Anna, ystäväni, minulle vähän +maitoa", sanoi Valtteri, sillä nyt tuli nälkä toden perään. + +Kuin tyttö näki tuon karvaisen ilmiön, turkit nurin päällä, +paperitötterö päässä, heiluvat höyhenet ja pitkän parran, huusi hän +pelosta ja juoksi tiehensä. Mitä uskoi hän muuta, kuin että Valtteri oli +itse ilkeä metsän mörkö! Valtteri juoksi hänen jäljessään, ja tyttöparka +oli pelosta vaipua maahan, kuin Valtteri samassa kompastui pitkiin +turkkiinsa ja loukkasi nenänsä kaatuneesen koivuun. + +Mitä nyt Valtteria hyödytti metsän kuninkuus, kuin hänen +majesteetillansa ei ollut mitään syömistä. Kesä oli vasta niin alussaan, +ett'eivät edes mustikat vielä olleet kypsiä. Valtteri oli mielissään, +kuin viimein löysi muutamia karpaloita, ja sen enempää ei Robinpoika +sinä päivänä nauttinut. Parempi onni toisten, ajatteli Valtteri; minä +hankin itselleni "Perjantain", niin meitä on kaksi ja saamme yksin +neuvoin puolustaa itseämme villi-ihmisiä vastaan. Valmistettuaan +vuoteensa karhunsammalista pani hän nälkäisenä maata, lammasnahkaiset +turkit korvillaan. + +Sill'aikaa olivat Valtterin vanhemmat etsineet häntä kaikkialta, +aavistamatta minne poika oli joutunut. Pelkäsivät jo, että hän oli +pudonnut järveen tahi joutunut suden kynsiin. Silloin tuli pieni +paimentyttö kylään ja kertoi parkuen, että metsässä riehui hirveä mörkö, +jolla oli karvainen nahka ja soikea, sokeritopun kaltainen pää. Koska +kylässä oli monta taikauskoista ihmistä, jotka luulivat kummituksia +olevan metsässä, niin ukot ja akat säikähtivät milt'ei yhtä kovasti kuin +paimentyttö itse. Moni heistä ei uskaltanut koko päivänä liikkua ulkona, +ja peljästyneinä vilkasivat he taaksensa joka kerta kuin tuuli suhisi +korkeissa kuusissa. Mutta urhollisemmat arvelivat jonkun karkulaisen +piilevän metsässä ja päättivät lähteä yöllä miehissä heittiötä kiinni +ottamaan. + +Valtteri ei tiennyt tästä mitään, vaan nukkui sikeässä unessa, unhottaen +vatsansa vaatimukset, kuin kylänmiehet yht'äkkiä havaitsivat hänen +majansa ja piirittivät sen. He lähenivät hyvin varovasti, seipäitä ja +lapioita aseina, ja kurkistivat majaan. Kas tuossa kai nukkuu +karkulainen, sanoivat miehet keskenään. + +"Odotapas vähäsen!" sanoi yksi heistä. "Tuolla nurkassa on jotain +karvaista; mitäs, jos se olisi karhu?" + +"Nuijitaan se, ennenkuin se herää", sanoi toinen miehistä; "muuten puree +se meitä." + +Juuri samassa uneksi Valtteri ihmissyöjistä, jotka tulivat Robinpojan +saareen ja olivat siinä paikassa paistaa hänet illalliseksi. Unelma oli +niin selvää ja elävätä, että Valtteri säikähtyneenä hyppäsi istualleen, +ja kuuli samassa miesten lausuvan: nuijitaan se! Valtteri ei tiennyt +muuta uskoa, kuin että nämä olivat Robinpojan villi-ihmisiä, jotka +aikoivat hänestä tehdä hyvän paistin. Nyt Valtterin suuri rohkeus +katosi. Hänestä tuntui hirveältä joutua muiden syötäväksi juuri nyt, +kuin hänen itsensä oli niin kova nälkä, ja mitähän isä ja äiti ja siskot +sanoisivat kuultuansa, kuinka surkeasti hänen, poika paran, oli käynyt? +Tätä ajatellessaan purskahti Valtteri itkuun, eikä voinut sanoa muuta +kuin: "hyvät herrat, ihmissyöjät, säästäkää henkeni, minusta tulisi niin +laiha paisti, en ole moneen aikaan syönyt muuta kuin karpaloita!" + +"Jopa nyt", sanoi yksi miehistä; "Valtterihan se on, jota koko päivän +olemme etsineet! Nouse ylös, poika, ja pötki paikalla kotia vanhempiesi +luo! Muutoin tiedä, että metsä on täynnä hyviä vitsoja!" + +Kovin häpeissään nousi Valtteri vuoteeltaan, ja hämillään olivat +miehetkin, jotka äsken pitivät häntä karhuna. Juhlasaatossa veivät he +Valtterin kotiin, ja päälle päätteeksi pukivat he hänen lammasnahkaisiin +turkkiin ja asettivat paperitötterön hänen päähänsä. Vanhemmat +ihastuivat niin, ett'eivät muistaneet vihastuakaan. "Paha poika, paljon +huolta olet meille saattanut," sanoivat he, "mutta olkoon se +rangaistukseksi, että koko päivän sait elättää itseäsi paljailla +karpaloilla." + +Valtteri suuteli isänsä ja äitinsä käsiä. Hän olisi mielellänsä pyytänyt +heiltä anteeksi, mutta suu kun oli täynnä äsken paistettua kakkua, ei se +käynyt päinsä. Hän ajatteli itsekseen, että kokospähkinät ja +Lama-eläimet kyllä ovat hyvät ajallaan, mutta nyt olisi hän vaihtanut +koko Robinpojan saaren voileipään. + +Valtteri oli jotensakin nolo, varsinkin sitte, kuin vatsa oli täytetty. +En tiedä, lieneekö väärin kertoa, mitä hän seuraavana yönä teki. Hän +hiipi vielä kerran hiljaan ulos ja juoksi avojaloin aika kyytiä metsään. +Tulitikkuja otti hän mukaansa; niillä sytytti hän valkeesen havumajansa, +jonka hän edellisenä yönä oli rakentanut. Itse seisoi hän miettiväisenä +vieressä ja katseli, kuinka liekki kohosi taivasta kohden; peljästyneinä +pakenivat pienet lintuset savua, ja aamuinen aurinko kätki hämmästyneenä +kauniit kasvonsa pilviin. -- Siinä palaa valtakuntani! ajatteli +Valtteri. + +Niin vaan! Tämä ei ollut ensimmäinen valtakunta, kuin poroksi muuttui, +eikä myöskään ole viimeinen. Mutta Valtteri hiipi varovasti takaisin +vuoteellensa lämpöisessä huoneessa, ja vaikka hän oli nähnyt paljon +rääkkiä autiolla saarellansa, pääsi häneltä vielä, peitettä korville +vetäessään, salainen huokaus: + + _Onnellinen Robinpoika_. + + + + +Valtteri kuudennen kerran pulassa. + +Valtteri menee metsästämään ja ampuu merkillisen huonosti. + + +Nyt oli talven selkä taittumaisillaan ja hanki jo kannatti aamusilla. +Valtteri oli saanut sukset Oulusta, ja niillä oli erinomaisen hauska +hiihtää hangella. Välistä mentiin aika luikua kedon poikki, välistä +järvellä; joskus metsään taikka kylään. Alas mäkeä mentiin että hujahti. +Mäessä pysyi Valtteri seisoaltaan, ja siihen eivät kaikki kyenneet. +Alussa meni hän usein nurinniskoin, kupsis nokka lumeen ja sääret +pystyyn! Onnistuipa vähitellen paremmin, ja viimeiseltä pysyi Valtteri +suksilla Taivasmäessä, joka oli lähes yhtä korkea kuin kirkontorni. +Silloin Valtteri isotteli. -- "Koettakaapas muut!" sanoi hän. Kiitos +vain, vastasivat pojat, ja laskivat mieluummin kelkoilla tätä jyrkkää +mäkeä. + +Nyt oli pääsiäinen tulossa, jolloin poikien piti saaman lupaa, mutta +yksi päivä tuli heidän vielä lukea. Kovaksi onneksi oli sinä päivänä +hyvin kaunis ilma; aurinko valaisi herttaisesti lunta, ja puut olivat +kuurasta valkoiset. Valtteri joutui kiusaukseen, jota ei voinut +vastustaa. Varahin aamulla lähti hän, voikakku taskussaan ja jousipyssy +kädessä, metsään hiihtämään. Menen metsästämään, ajatteli hän. Ehkä +kohtaan suden; sen paikalla ammun. Onhan nuoleni kärjessä neula. Vähän +aikaa vaan viivyn tällä matkalla. Kyllä sitten ehdin läksynikin lukea. + +No niin, sillä erää ei Valtteri mitään sutta nähnyt, mutta kyllä +toisella kertaa, josta tapahtumasta saat kuulla ensi kertomuksessa. Nyt +löysi hän vain metsäkanan jälkiä koivikossa ja etempänä jäniksen jälkiä. +Yhden tekevä jos ammun jäniksen, ajatteli Valtteri. Se kelpaa ainakin +syödä. Ja äiti ihmettelee, kuin minä tuon jäniksen paistia +päivälliseksi. + +Missä nyt jänikset piilivät, sitä ei kukaan tarkoin tiennyt; Valtteri +seurasi jälkiä, mutta ei näkynyt Jussin korviakaan pensaista. Saanpa +tyytyä metsäkanaan, arveli Valtteri. Maistuupa sekin voissa paistettuna +hillon kanssa koko hyvältä. + +Mutta kumma kyllä, Valtteri ei nähnyt metsäkanastakaan muuta kuin +jäljet. Oravan minä ammun, sanoi hän; mutta minä lasken vaan hiukan +kuonoon, niin että se tipahtaa maahan, ja sitte pistän sen häkkiin, +jossa se saa hyppiä pyörällä. Kyllä mar Lottakin sille nauraa! + +Aivan oikein, korkean kuusen oksalla hyppäsikin orava, Valtteri asettui +kuusen juurelle ja jännitti jousensa. Mutta orava hyppäsi oksalta +oksalle ja katosi aina väliin. Valtteri kierteli puuta sinne tänne, +mutta ei löytänyt sopivata ampumapaikkaa. Yht' äkkiä lasketti orava +toiseen puuhun ja katosi. + +Lienee parasta, jos hiihdän kotia, koska voileipäkin on loppunut, +ajatteli Valtteri. Mennessä ammun harakan, jos kohdalle sattuu. Mutta +annanko sen kissalle vai naulaanko tallin seinään? Taidanpa naulata. +Sepä näyttää komealta, ja Joonas sanoo aina talliin mennessään: kas +tuossa harakka, jonka Valtteri ampui. + +Olispahan sekin käynyt päinsä, jos harakka olisi paikalle sattunut. +Mutta Valtteri ei sitä tavannut, ja tämä pisti hänen vihaksensa. Kotiin +tultuaan ajatteli hän: minä otan kanahuoneen ikkunanlasin pilkaksi, niin +saan nähdä, kuinka pitkälle nuoli lentää. + +Hän jännitti jousensa ja nuoli lentää hivahti, mutta sattuikin seinään +ja putosi maahan. Sepä ihme, jos en lasiin osaisi, ajatteli Valtteri, ja +ampui vielä kerran ja toisenkin. Vihdoin kävi kohdalle. Kilin kalin, +jopa särkyi lasi; nuoli meni ikkunasta sisään ja sattui parahiksi +Kukkakiekoosen, joka aikojaan nuhjaili päivänpaisteessa. Kukkukiekoo! +huusi kukko. Nyt säikähti Valtteri ja mennä hipsutteli kammariinsa; ei +ollut hänellä sutta, ei jänöä, ei metsäkanaa, ei oravata, eikä +harakkata, mutta lasin helinä kuului korvissa ja omaatuntoa kaiveli +onnettoman kukkukiekoon kuolema. + +Eipä kauan viipynytkään, ennenkuin asiat tutkittiin ja tuomio +julistettiin. Läksy oli unhotettu, ja sen osaaminen kävi päin männikköä. +Leena tuli sisään päivitellen, että kukko parka teki loppuaan. Valtteri +ei kieltänyt; hän puhuikin aina totta. Kuinka luulet asian päättyneen? +Aluksi sai Valtteri kukon murhaamisesta maistaa isän keppiä, semmoinen +tapa oli siihen aikaan. Mutta läksyn laiminlyömisestä langetettiin se +tuomio, että Valtterin täytyi koko seuraava päivä istua kirjansa +ääressä, kuin muut pojat pääsiäisluvan saatua leikkivät täyttä kyytiä. + +Olen vieläkin näkevinäni, miten Valtteri surullisena nojaten käteensä +katselee ikkunasta muiden poikain mäenlaskua Taivasmäessä. Toiset ovat +lakaisseet lumen jäältä ja luistelevat luistimilla. Kirja on kyllä +seljällään, ja onpa muitakin kirjoja vieressä, mutta nyt ei luku maita, +kun ajatukset liitelevät nietoksissa toverien tykönä. Valtteri parkaa! +Miksikä juuri eilen oli niin kaunis ilma, ja miksikä kukko sattui +istumaan juuri ikkunan kohdalla? Mahdoton on kenenkään tietää, mihinkä +poika nulikat juoksevat, ja minne nuoli milloinkin lentää. Paras on +pysyä paikallaan, kunnes läksyt ovat luetut. Muutoin voi kenelle hyvänsä +tapahtua, että hän juoksee metsään, ampuu kukon kuoliaaksi, ja sitte +täytyy hänen vain ikkunasta katsella, kuinka kumppanit huvittelevat +nietoksissa. + + + + +Valtteri seitsemännen kerran pulassa. + +Miten rohkean Valtterin piti susia tappaman. + + +Keväällä vähän ennen Juhannusta kuuli Valtteri puhuttavan, että metsässä +oli näkynyt susia, ja se oli Valtterin mieleen. Hän oli erittäin rohkea. +Koulussa toverien kesken ja kotona siskojen seurassa kerskaili hän +usein: mitäpäs _yhdestä_ sudesta; vaikkapa heitä tulisi _neljä_ vastaan! +Kuin Valtteri löi painia Kalle Uitamon tahi Vilho Välkyn kanssa ja +paiskasi ne maahan, sanoi hän: sellaisen kyydin minä sudellekin +näyttäisin! Ja kuin hän ampui nuolen Joonaan selkään, että +lammasnahkaiset turkit ropsahtivat, sanoi hän taas: noin minä sinut +ampuisin, jos olisit susi! + +Kyllä hän muutamien mielestä laski vähän liikaa, Valtteri parka. Mutta +täytynee uskoa häntä sanoistansa. Sentähden sanoivatkin hänestä Joonas +ja Leena: kas tuossa Valtteri, joka susia ampuu! Ja muut tytöt ja pojat +sanoivat: tuossa rohkea Valtteri, joka yksin uskaltaa neljän kanssa +tapella! + +Vähimmin epäili kykyään Valtteri itse. Eräänä päivänä varusti hän +itsensä oikein sutten surmaksi. Hän otti mukaan rumpunsa, jonka toiseen +kanteen oli tullut reikä, kuin kerran astui sen päälle ylettyäksensä +ottamaan pihlajanmarjoja, sekä tinaisen miekkansa, jonka hän oli +hakannut tylsäksi ihmeellisellä rohkeudella lyödessään +karviaismarjapensaita, jotka hänen silmissään olivat koko +vihollisarmeija. Nauris- ja jousipyssyänsä sekä korkkipistooliansa hän +ei suinkaan nyt jättänyt kotia. Poltettua korkkia pisti hän housun +taskuun, tehdäksensä sillä viikset itselleen, niin myös punaisen kukon +sulan lakkiin pantavaksi, jotta näyttäisi oikein hirvittävältä. Paitsi +sitä oli hänellä takin taskussa luupäinen kääntöpää veitsi, jolla hän +aikoi leikata pois suden korvat, kuin se oli tapettu, sillä tätä hän ei +raaskinut tehdä, kuin susi oli hengissä. + +Parahiksi Joonaskin lähti myllyyn ja Valtteri sai istua kuorman päälle; +iloisesti haukkuen juoksi Halli vieressä. Metsätielle tultua katseli +Valtteri varovasti ympärilleen, olisikohan joku susi pensaissa piilossa, +ja kysäsi Joonaalta, pelkäisivätköhän sudet rumpua. "Se on tietty", +vastasi Joonas, ja Valtteri löi rumpua kaikin voimin, niin kauan kuin +metsää kesti. + +Kuin he tulivat myllylle, kysyi Valtteri kohta, oliko hiljakkoin ollut +susia lähitienoilla. -- "On mar," sanoi mylläri, "viime yönä repivät +sudet meidän parhaan pässimme tuolla riihen tykönä." -- "Vai niin", +sanoi Valtteri; "olikohan niitä monta?" -- "Kukapa sen tietää", vastasi +mylläri. + +"Yhden tekevä", sanoi Valtteri; "kysyin vain tietääkseni, onko Joonas +mukaani tarpeen. Kyllä minä _kolmesta_ murheen pidän, mutta jos niitä on +useampia, niin pääsevät kenties karkuun, ennenkuin ehdin kaikki tappaa." + +"Sinun sijassasi menisin mieluummin yksin; se olisi rehellisempää", +sanoi Joonas. + +"Paras lienee kuitenkin, että tulet mukaani", sanoi Valtteri. "Kenties +on niitä montakin." -- "Ei minulla nyt ole aikaa", sanoi Joonas, "ja +varmaankaan niitä ei ole useampia kuin kolme, kyllä sinä ne yksinkin +hoidat." + +"Se kyllä on tosi", sanoi Valtteri; "mutta katsopas Joonas, jos niitä on +kolme, niin yksi niistä voisi karata minuun takapuolelta, ja siten olisi +minun hankalampi saada ne tapetuksi. Jos vain tietäisin, ett'ei niitä +ole useampia kuin _kaksi_, menisin huoletta, sillä ne minä otan yhden +kumpaiseenkin kouraan ja ravistan niitä kahta kauheammasti, kuin Susanna +muori ennen minua tukasta." + +"Ei suinkaan niitä mahdakaan olla enempää kuin kaksi", sanoi Joonas. +"Kaksi niitä tavallisesti vain on yhdessä joukossa, kuin repivät lapsia +ja pässiä. Kyllä sinä niitä höyhentelet ilman minuakin." + +"Mutta kuules, Joonas," sanoi Valtteri, "jos niitä on kaksi, voisi +toinen kumminkin päästä karkuun ja purra minua sääreen, sillä vasen +käteni on heikompi kuin oikea. Saathan tulla mukaan ja varustaa aika +kangen käteesi, jos niitä todellakin olisi kaksi. Jos siellä vaan on +_yksi_, heitän sen molemmin käsin elävänä niskoilleni, ja kimmurtelkoon +sitte kuinka tahansa, kyllä minä sen pitelen." + +"Kuin tarkemmin asiata mietin", sanoi Joonas, "ei siellä varmaankaan ole +muuta kuin yksi. Mitäpä kaksi yhteen pässiin tarttuisi? Hyvä jos yhdelle +riittää." + +"Mutta jos kumminkin lähtisit, Joonas", sanoi Valtteri. "En minä yhtä +pelkää, mutta en ole vielä oikein tottunut siihen työhön. Jos se hylky +repii uuden takkini." + +"Jopa alan uskoa, ettei Valtteri olekaan niin rohkea kuin sanotaan," +päätteli Joonas. "Ensin piti sinun tapella neljää vastaan, sitten +kolmea, sitten kahta, sitten yhtä, ja nyt vaadit apua tähänkin. Ei +ikipäivänä se käy päinsä; mitä ihmiset tästä sanovat? Pian aikoja +arvelevat he Valtteria pelkuriksi." + +"Ne laskevat valetta," sanoi Valtteri. "En ollenkaan pelkää, mutta onhan +hauskempi, kuin meitä on kaksi. Saisipahan olla toinen katsomassa, kuin +minä sutta sutkin, niin että tomu turkista pöllyää." + +"No, saathan ottaa myllärin pienen Annin kiveltä katsomaan tätä menoa", +sanoi Joonas. + +"Ei, hän säikähtäisi", sanoi Valtteri, "eikä muutenkaan ole soveliasta +tytön olla sudenjahdissa. Lähde pois vain sinä, Joonas, niin saat pitää +nahan, minä tyydyn korviin ja häntään." + +"Kiitos vain!" sanoi Joonas. "Nahan saat itse pitää. Kyllä jo huomaan, +että olet pelkuri. Hyi häpeätä!" + +Tämä loukkasi Valtterin kunniata. "Minä näytän, ett'en pelkää", sanoi +hän, ja otti rumpunsa, miekkansa, kukonsulkansa, kääntöpää-veitsensä, +putkipyssynsä ja pistoolinsa ja lähti yksin metsään sutta tappamaan. + +Ilta oli kaunis ja linnut lauloivat puitten oksilla. Valtteri kulki +hiljaa ja varovasti. Joka askeleella katsoi hän ympärilleen, väijyisikö +joku kiven takana. Oli aivan, kuin jotain olisi liikkunut tuolla ojan +pohjalla. Kenties oli se susi. Paras lienee, että lyön rumpua, ennenkuin +sitä lähestyn, ajatteli Valtteri. + +Trrrrrr, niin löi hän rumpuaan. Silloin taas liikahti... Vaa! Vaa! ja +varis lensi ojasta. Kohta Valtteri taas kehkaantui. Hyvä, että on tuo +rumpu mukanani, ajatteli hän, ja astui rohkeasti eteenpäin. Hän lähestyi +lähestymistään riihtä, jonka luona sudet olivat pässin tappaneet. Mutta +mitä lähemmäksi hän tuli, sitä hirveämmältä näytti riihi. Sen oli ilma +syönyt harmaaksi. Kuka tiesi, kuinka monta sutta siellä piileilee! +Kenties ovat vielä jossakin nurkassa samat, jotka pässinkin söivät. +Tässä oli kamalat paikat. Ei ainoatakaan ihmistä ollut liki tienoilla. +Ilkeätä olisi joutua suden vatsaan näin keskellä päivää, tuumasi +Valtteri itsekseen. Mitä enemmän hän tätä ajatteli, sitä kauheammalta ja +harmaammalta näytti riihi ja sitä hirveämmältä tuntui joutua susien +syötiksi. + +Palaanko ja sanon tapelleeni sutta vastaan, joka kuitenkin pääsi +karkuun? ajatteli Valtteri. Häpee! sanoi omatunto. Etkös muista, että +valehteleminen on suuri synti Jumalan ja ihmisten silmissä? Jos tänään +valehtelet sutta lyöneesi, syö se sinut huomenna suuhunsa. + +Kyllä minä riihelle menen, ajatteli Valtteri, ja menikin, mutta ei toki +aivan lähelle. Hän meni vain niin likelle, että näki pässin verestä +ryötyneen nurmikon ja villatukkoja, joita sudet olivat pässi raukasta +repineet. Tuopa näytti oikein pelottavalta. Mitähän pässi mahtoi tuumata +sutten kynsissä! arveli Valtteri itsekseen. Ja samalla kävi kylmä +väristys pitkin hänen selkäänsä takinkauluksesta saapasvarsiin asti. + +Parasta on, että lyön rumpua, ajatteli hän ja alkoi jälleen. Kamalalta +kuului. Kajahdus riihen seinästä kuului melkein sutten ulvonnalta. +Rummun pulikat seisahtuivat Valtterin käsissä, ja hän ajatteli: nyt ne +tulevat! + +Oikein arvattu! Samassa näkyi riihen alta ruskeakarvainen sudenpää. Mitä +Valtteri nyt teki? Rohkea Valtteri, joka yksin voitti neljä, heitti +rummun senkin seitsemän kyytiä ja lähti aika luikua käpälämäkeen myllyä +kohden. + +Mutta kova onni! Susi seurasi jäljestä. Valtteri vilkasi taaksensa, +mutta susi, sukkelampi häntä, oli ainoastaan muutaman askeleen päässä. +Sitä kiivaammin livisti Valtteri. Mutta hämmästys valtasi hänet perin +pohjin; hän ei enää nähnyt eikä kuullut, hän juoksi yli liekojen, +kivien, ojien, pudotti rumpupulikkansa, miekkansa, jousipyssynsä ja +pistoolinsa, ja julmassa kiireessään kompastui hän mättääsen. Siihen jäi +hän makaamaan ja susi karkasi hänen päällensä. + +Se oli hirmuinen tapahtuma. Nyt luulet kai lopun tulleen Valtterista ja +hänen retkistään. Sepä olisi vahinko. Mutta älä pelkää, ei vielä sentään +niin hullusti käynyt. Tämä susi olikin hyvätapainen susi. Se tosin +hyppäsi Valtterin päälle, mutta ravisti ainoastaan hänen takkiaan ja +nuuski hänen kasvojansa. Valtteri huusi kuin hurja! + +Onneksi kuuli Joonas taas myllylle hänen hätähuutonsa ja riensi avuksi. +-- "Mitä on tapahtunut, kun niin surkeasti huudat?" kysyi hän. + +"Susi! Susi!" huusi Valtteri, eikä saanut muuta suustansa. + +"Susiko?" sanoi Joonas. "En minä mitään sutta näe." + +"Ole varoillasi, se on täällä, se on purrut minut kuoliaaksi!" vaikeroi +Valtteri. + +Nyt Joonasta nauratti; hän nauroi niin, että nahkavyö hänen +vyötäisillään tutisi. "Vai semmoinenko se susi olikin?" sanoi hän. "Sekö +se oli, jota lupasit höyhentää ja heittää niskoillesi, jos kuinkakin +kimmurteleisi? Katsopas sitä vähän tarkemmin. Vanha ystävämme, +uskollinen Mustihan se on. Onpa saattanut löytää pässin luita riihen +läheltä. Kuin löit rumpua, tuli Musti esiin, ja kuin sitten läksit +juoksemaan, lähti Musti perään, kuten ainakin, kuin telmit ja leikit +hänen kanssaan. Huuti Musti, häpeetkös, kuin ajat semmoisen sankarin +pakoon!" + +Valtteri nousi ylös häpeissään. "Huuti, Musti!" sanoi hän puoleksi +mielissään, puoleksi vihoissaan. "Koirahan se vain olikin. Olispahan +ollut susi, niin kyllä sille olisin passit antanut..." + +"Kuuleppa, Valtteri, minun neuvoani: kehu toisten vähemmin, niin saat +enemmän toimeen," lohdutteli Joonas. "Ethän sinä mikään pelkuri ole?" + +"Minäkö pelkuri! Saatpa nähdä, Joonas, kuin karhu joskus tulee +vastaamme. Minä, näet, ... mieluummin tappelen karhujen kanssa." + +"Vai niin, joko taas!" nauroi Joonas. "Valtteri parka, muista se, että +ainoastaan pelkurit kerskaavat! Oikein urhollinen mies ei koskaan kehu +rohkeuttaan." + + + + +Valtteri kahdeksannen kerran pulassa. + +Miten Valtteri hakee aarretta tullaksensa rikkaaksi. + + +Kaukana metsässä oli pieni tölli, jossa asui vanha torppari vaimoineen. +Nuorena ollessaan taisteli hän urhollisesti sodassa maansa vihollisia +vastaan, mutta nyt rasitti vanhuus sekä häntä että hänen vaimoansa, ja +he olivat jo kumpainenkin harmaapäiset. Kuitenkin työskentelivät he +uutterasti peltoliuskallaan ja pienessä perunamaassaan lähellä +mökkiänsä. Ukko ampui joskus teirejä metsistä, ja vaimo teki kesän +alussa hyviä kylpyvastoja nuorista koivunvarvuista. Niitä möivät he +kaupunkiin ja ostivat rahoilla tupakkaa ukon visaiseen piippunykään ja +kahmalollisen kahvia muijan kiiltävään pannuun, pyhäiltaa varten. + +Kenellekään vääryyttä tekemättä eleli tämä vanha pariskunta sovinnossa +ja Jumalan pelossa; kuitenkin puhuttiin heistä yhtä toista kylän kesken. +Torpparin sanottiin tietävän suuren aarteen, joka oli metsään kätketty; +hänen yksin sanottiin tietävän, miten se sieltä saataisiin. Menipä aina +joku, kuokka ja lapio kädessä, ukolta urkkimaan aarteen säilytyspaikkaa +ja tinkimään häneltä puolia rahoista. Silloin vanha sotilas myönsi +hymysuin itsellään olevankin aarteen, ja sanoi semmoisen olevan +muillakin, vaan se ei ollut senkaltainen, jona sitä ihmiset pitivät. +Viimein eivät tietäneet mitä uskoa, mutta yksin mielin päättivät he +ukolla olevan salaisuuden, jota hän ei tahtonut ilmaista. + +Joonas, joka palveli Valtterin vanhemmilla, oli muutoin kelpo mies, +mutta jotenkin taikauskoinen. Hän kertoi usein iltasilla Valtterille, +että metsässä paloi taikavalkea, ja joka sen näki, hänen piti heti +juokseman valkealle, taaksensa vilkasematta, sanaakaan puhumatta, ja +heittämän siihen terästä. Silloin tulisi maan sisästä näkyviin suuri +vaskikattila täynnä kultarahoja. Tähän hänen pitäisi käymän kiinni ja +korjaaman koko aarre itselleen. Koska kattila oli raskas, täytyi käyttää +vielä muitakin keinoja saadakseen sitä maasta ylös, mutta näitä ei +tiennyt kukaan muu kuin torppari. + +Tätä kuunteli Valtteri suurella kummastuksella ja piti aika hauskana +saada koko kattilallisen kultarahoja. "Mutta mitähän niillä tekisin", +sanoi hän. "Antaisinkohan ne isälle?" + +"Taitaapa olla parasta", arveli Joonas. "Aina siihen joku neuvo löytyy, +kunhan vain ensin saat kattilan käsiisi. Ei se niin helposti käy, kuin +luulet." + +"Kyllä minä kattilan korjaan", arveli Valtteri. "Tiedäppäs, minä olen +julman väkevä, kuin oikein käyn täydestä kädestä kiinni. Varalta otan +minä sentään torpparin mukaani. Isä kyllä tallentaa rahani, kunnes +kasvan suureksi, ja niillä toimitan vielä mainioita töitä. Aluksi +rakennan ison linnan, muurit hopeasta ja portit kullasta, jossa sitte +kaikki asumme, ja sinäkin, Joonas, saat oman kammarin. Sitte ostan minä +uljaita hevosia, varustettuja komeilla satuloilla ja mäkivöillä, ja +kullatut vaunut: niissä ajan itse, ja sinä, Joonas, seisot takana. Vene +pitää minulla myöskin oleman ja siinä kauniit purjeet ja liput, paljon +parempi kuin Lunkentus, ja paraimmat kelkat ja luistimet ja pallit, kuin +maailmasta löytyy. Joka päivä syömme pannukakkua päivälliseksi. Paitsi +sitä hankin itselleni kullatun rummun, pitkän miekan ja oikean pyssyn, +ruutisarven, luoteja ja nalleja." + +"Sillä sinä sitte ammut susia", virkkoi Joonas pilkallisesti. + +"Niinpä niinkin", vastasi Valtteri hiukan häpeissään. "En minä +karhuakaan pelkäisi." + +"Taasko kehutaan!" sanoi Joonas. "Etkö muista, kuinka Mustia pakenit?" + +"Varmaan jää rahoja vielä sittekin", keskeytti Valtteri. "Tähteillä +saisin ostaa rinkilöitä, mutta tuskin jaksaisin niitä syödä, ennenkuin +kuivaisivat." + +"Parempi olisi ostaa uusi tupa torpparille, ja hänen vaimollensa lehmä", +sanoi Joonas. "Kyllä ne tarpeen olisivat. Ja monelta köyhältä lapselta +puuttuu ruokaa ja vaatteita." + +"Hyvä, että muistit sen, Joonas", sanoi Valtteri. "Tuvan minä rakennan +enkä lehmääkään unhota. Kaikkein köyhäin lasten pitää saaman ruokaa ja +vaatteita." + +"Mutta sinulla ei ole rahoja vielä", virkkoi Joonas. + +"Eipä paljoa puutu", vastasi Valtteri. "Huomispäivänä menen torpparin +luo. Tule sinäkin, Joonas, niin meidän on hauskempi kolmen kesken +pimeässä metsässä." + +"Ei minulla ole aikaa", sanoi Joonas. "Mene sinä yksin vain. Onnea +matkalle!" + +"Kiitos, kiitos", vastasi Valtteri. + +Samana iltana meni Valtteri haasta hakemaan hyvää onkivapaa itselleen; +siellä oli nikkarin pieni Maijakin riipimässä katajia sunnuntaiksi, +sillä nyt oli lauantai-ilta. Valtteri ajatteli kävellessään isoa +vaskikattilaa, uutta hopealinnaansa, torpparin tupaa ja lehmää ja +kaikkia köyhiä lapsia, joiden piti saaman ravintoa ja vaatteita. Eiköhän +täällä näkyisi taikavalkeita, ajatteli Valtteri; ja aivan oikein, +samassa näki hän suuren valkean palavan puitten välissä. Nytkös pieni +sydän sykki. -- Tuo on epäilemättä taikavalkea, päätti hän, koska se +palaa ilman savua, niinkuin taikavalkeat ainakin. + +"Tuletko, Maija, kanssani tuonne torpparin luo?" kysyi hän. "En varmaan +tiedä, osaanko sinne." Valtteri tiesi kyllä tien, mutta epäili +kumminkin, eikä mielellään kulkenut yksin metsässä. + +"Odottappas vähän, kyllä tulen, kuin saan esiliinani täyteen katajia", +sanoi Maija. "Minun on kotimatkalla mentävä siitä sivutse." + +"Hyvä!" Valtteri odotti, ja katseli sill'aikaa valkeata, joka isoni +isonemistaan; vähän päästä lähtivät lapset ja saapuivat pian tuvalle. +Suuret puut estivät valkeata näkymästä sinne. + +"Hyvästi", sanoi Maija. + +"Hyvästi vain", sanoi Valtteri ja meni tupaan. Hän astui rohkeasti +sisälle; ei hän toki vanhaa torpparia peljännyt. Mutta vähän hämille +kävi hän nähdessään vanhan ukon rauhallisena ja hartaana lukevan +vaimollensa isosta kirjasta. Tuskin rohkeni Valtteri sanoa asiatansa. + +Mutta kuin kerran oli paikalla, täytyi hänen se tehdä. "Vaari kulta, +oletteko nähneet suurta taikavalkeata, joka palaa metsässä?" kysyi +Valtteri. + +Ukko lakkasi lukemasta, ja luoden Valtteriin erinomaisen kauniin, mutta +vähän leikkillisen silmäyksen, vastasi hän, tätä kysymystä +kummaksumatta: "Mistä pikku herra sen tietää?" + +"Minä näin sen itse", vastasi Valtteri kiivaasti. "Tulkaa ulos, niin +saatte tekin nähdä sen, kuin kuljemme vähän matkaa tietä myöten." + +"Niinkö luulet? No, mennäänpä tuota katsomaan", sanoi ukko. + +"Tulkaa, tulkaa, mutta lähdetään kohta", sanoi Valtteri, vetäen ukkoa +muassaan portaille ja maantielle. + +"En minä mitään valkeata näe", sanoi ukko. + +"Odottakaa, kuin pääsemme tuonne mäelle, sieltä se näkyy", vakuutti +Valtteri. + +Niin olikin. Kuin nousivat mäelle, näkivät he kumpikin saman suuren +valkean, jonka Valtteri oli nähnyt välkkyvän puitten välistä. Se oli nyt +kohonnut korkeammalle, puiden latvain tasalle, ja oli suuri ja +ympyriäinen kuin kärrinpyörä. Mutta nytkös Valtteri kävi noloksi. Jota +hän oli valkeana pitänyt, olikin täysikuu, joka illan hiljaisuudessa +nousi metsän takaa. + +"Näinkö kauaksi sinä, Valtteri rukka, olet juossut kuuta katselemaan?" +kysyi ukko. + +"Sepä ihmeellistä", sanoi Valtteri häpeissään. "Se oli aivan kuin taika +valkea." + +"Mitä sinä taikavalkeaksi sanot?" + +"Semmoista valkeata, joka palaa maahan kätketyn aarteen kohdalla." + +"No, sitte on kuukin taikavalkea", sanoi ukko. "Se valasee joka yö maan +aarteita. Se kuvastaa aurinkoa, joka paistaa yli koko maan ja valvoo +päivän töitä'" + +"Mitähän aarteita kuu valasee?" kysyi Valtteri uteliaasti. + +"Luonnon lepoa, työmiehen unta ja omantunnon rauhaa", vastasi vanhus. +"Työnteko on meille suuri siunaus; se virkistää ruumiin ja sielun voimat +ja tuottaa meille, Jumalan avulla, jokapäiväisen leivän. Mutta työn +päätyttyä on lepo myös ihana Jumalan lahja. Kuu on yön silmä, joka +vartioitsee ihmisen rauhaa." + +Valtteri kuunteli tätä tarkkaan, mutta hänen ajatuksensa olivat niin +maan alaisissa aarteissa ja taikavalkeissa kiinni, ett'ei hän vähällä +helpottanut. -- "Vaari kulta," sanoi hän, "tiedän kyllä, että voitte +neuvoa minulle aarteen täällä metsässä. Kuin rikastun, rakennan teille +uuden tuvan ja hyvän lehmän ostan teille, ja kaikki köyhät teen minä +rikkaiksi." + +"Niinkö sinä tuumailet?" sanoi vanhus. "No sitte myönnän, että todella +tiedän suuren aarteen, josta kaikki köyhät rikastuvat." + +Valtterin silmät suurenivat. "Missä se on, vaari kulta? Mennään paikalla +sitä hakemaan!" + +"Ei tarvitse kauas mennä", sanoi ukko. "Se aarre on minun tuvassani." + +"Onko se kotona, tuvassanne, ja saanko todella nyt jo nähdä sen?" + +"Saat kyllä; lähde vain kanssani." + +Nyt he lähtivät takaisin tupaan, ja Valtteri katseli uteliaasti +ympärilleen, eikö pimeistä nurkista näkyisi hopeaa tai kultaa kiiltävän. +Mutta tupa oli köyhän miehen tupa; siellä oli ainoastaan uunin muuri ja +sänky ja penkki ja pöytä ja pata ja rukki, ja seinällä riippui pyssy ja +kirves ja vanha miekka ja nahkavyö. Pimeimmästä solasta kiilui kuitenkin +jotain niinkuin hohtavat hiilet, ja tämä oli Valtterista hirveätä; mutta +likempää katsoen väijyivät siellä vanhan harmaan kissan silmät hiiriä +permannon raosta. + +"No, missä on aarteenne, vaari kulta?" kysyi Valtteri, kuin ei nähnyt +merkkiäkään puheena olleesta suuresta vaskikattilasta. + +"Täällä!" sanoi ukko, taluttaen Valtterin pienen pöydän luo, jolla +raamattu oli avattuna, kuten aina lauantai-illoin. "Tässä on minun ja +kaikkein ihmisten kallein aarre, Jumalan sana. Se aarre tekee köyhät +rikkaiksi, surulliset iloisiksi, ja kaikki onnettomat ja murheelliset +saavat siitä ikuisen lohdutuksen. Ei tätä aarretta tarvitse pimeästä +metsästä etsiä eikä kaivaa maan mullasta, kuten ahneet ihmiset tekevät, +siinä harhaluulossa, että siten helposti saavuttavat ajallista +rikkautta. Sillä tämä aarre annetaan meille pyhässä raamatussa, +hengellisissä kirjoissa, virsissä ja Jumalan sanan saarnassa. Me saamme +sen ilmaiseksi, ja se tekee meidät ikuisesti rikkaiksi, jos vain itse +haluamme. Moni ei siitä huoli, vaan syö vatsansa täyteen ja etsii +kultaa, mutta hänen sielunsa jää kuitenkin köyhäksi. Sillä hopeasta ja +kullasta ei oikeata iloa synny, ainoastaan murhetta, turhuutta ja +omantunnon rauhattomuutta. Mutta Jumalan sanasta saa suloisen +lohdutuksen ja ilon elämässä ja kuolemassa, ja jotka sen aarteen +omistavat, ovat tyytyväiset ja rikkaat köyhyydessäänkin; sillä he ovat +Jumalan lapsia ja pyhät enkelit heitä varjelevat kaikesta hädästä ja +vahingosta. Sitä aarretta pitäisi sinunkin etsimän; se hyödyttäisi +paljon enemmän kuin ymmärtämättömäin ihmisten lorut maahan kätketyistä +kattiloista, joita ei koskaan liene ollutkaan." + +Valtteri rupesi itkemään. -- "Eikö täällä metsässä sitte ole aarretta +ollenkaan?" kysyi hän. + +"Saattaneepa olla," sanoi ukko, "että ihmiset ennen vanhaan sodan +aikoina hautasivat tavaransa maahan, eikä heillä ollut tilaisuutta niitä +sieltä korjata ennen kuolematansa. Tapahtuupa joskus, että maanviljelijä +löytää maasta hopearahoja ja muuta sellaista, jota ei ruoste eikä maan +kosteus syö. Mutta puhe taikavalkeista ja muista senkaltaisista on +taikauskoa, jolle viisas ihminen nauraa. Tule tänne, niin näytän +sinulle, mitä kerran löysin tuolta mäkirinteestä." + +Ukko otti hyllyltä vanhan rautakappaleen, niin ruostuneen, että tuskin +erotti, mikä kapine se alkuaan oli ollut. -- "Tämä ruostunut rauta", +sanoi hän, "on ennen muinoin ollut miekka, jonkun korkea-arvoisen +sotaherran oma, sen voi nähdä kahvaan upotetun kullan sijoista. Se on +kukaties ollut mahtavan kuninkaan tai päällysmiehen miekka, jolla on +tapettu monta vihollista ja valloitettu maita ja mantereita. Sellaiset +kappaleet on säilytettävä menneiden aikojen muistoksi. Mutta nyt on tämä +mahtava kuningas jo aikoja kuollut, hänen luunsa lahovat mullassa, hänen +nimensä on kenties ikuisesti unhotettu ja hänen ruostunut miekkansa on +muun roskatavaran seassa köyhän torpparin hyllyllä. Samalla kuninkaalla +oli kenties kultainen linna ja monta huonetta täynnä kultaa ja hopeata, +koreita vaatteita ja muuta tämän maailman tavarata. Kaikki tämä on nyt +menehtynyt ja kadonnut, sen on valkea polttanut, sen on meri niellyt, ja +viimeisetkin jäännökset on maa sulkenut poveensa. Mutta tälläkin +kuninkaalla oli luultavasti Jumalan sana raamatussa tarjona, vaikk'ei +hän siitä huolinut, mutta antoi kenties tämän pyhän kirjan maata roskain +seassa, kuten hänen miekkansa nyt, ja piti muita aarteitaan paljon +korkeammassa arvossa. Nämä aarteet ovat nyt haihtuneet kuin savu +tuuleen, mutta sama Jumalan ijankaikkinen sana pysyy vielä; se ei huku +eikä ruostu, ei myös pala tulessa, ei huku veteen eikä tallaannu maahan, +vaan pysyy ikuisesti samana, täynnä armoa, totuutta ja rikkautta. Mitäs +arvelet, Valtteri, tästä? Kumpi on parempi: ollako köyhänä ja pitää +Jumalan sanaa aarteenansa, vai sekö, että on paljo katoovaisia +tavaroita, vaan ei osaa ijankaikkisesta perinnöstä?" + +Tähän ei Valtteri vastannut mitään. Ihmeellistä oli hänestä kuulla +vanhan torpparin puhetta. Sitä hän ei olisi uskonut, että köyhäkin mies +voisi olla rikas. Valtteri oli nyt mielestään torpparia paljon köyhempi. + +"Lähde nyt kauniisti kotiisi, Valtteri, niin tulen vähän matkaa +saattamaan", virkkoi vanhus. "Mene kotiisi ja paina mieleesi, mitä +sanoin. Joka kerta, kuin näet kuun, niin muista ajatella: kas tuolla +sama kuu, jota kerran narrina ajoin takaa, kuin menin metsästä aarteita +hakemaan. Silloin sain kuulla aarteen löytyvän, joka on kaikkia muita +kalliimpi, ja se aarre on Jumalan sana. Sitä tahdon etsiä, niin tulen +rikkaaksi koko elinajakseni, rikkaammaksi kuin moni kuningas kultaisessa +linnassaan." + +Sen pituinen se. + + + + +[Kuva] + + + + +LUISTELIJA. + + +Tosin on hyvä ja oikein, että lukee läksynsä silloin, kuin on läksyn +aika, ja istuu kammarissa kirjansa ääressä eikä jätä sitä ennen, kuin +kaikki on valmiina koulua ja huomispäivää varten. Joll'ei tahdo tarttua +muistiin, niin lyö kirjalla otsaasi ja ala jälleen alusta, ole +hellittämätön niinkuin hevonen valjaissa, äläkä anna rohkeutesi kadota, +vaan ole karski ja ajattele itseksesi: onnistuuhan se muille, siis +täytyy sen onnistua minullekin! Ja katso, kuin ajattelet niin rivakasti +ja teet työtä niin uutterasti, niin se kyllä käy laatuun, niin onnistuu +ihan varmaan, ja polonen se, joka huuli pitkällään itkeä tihustaa: "tätä +en saa koskaan opituksi!" + +Mutta sillä välin, kuin läksy on luettu, niin älä istu sisällä, äläkä +rupea heikoksi lellipojaksi, joka sitte ei kestä Jumalan vapaan ja +raittiin tuulen puhallusta taivasalla. Mene silloin ulos vuorille ja +mäille kesällä ja talvella, helteessä tahi pakkasessa, se on saman +tekevä. Talvella älä pelkää, jos nenänypykkäsi tuleekin punaiseksi. Jos +käsiäsi palelee, niin älä suuresti pidä lukua kintaista, äläkä koskaan +lämmittele valkean edessä, vaan heiluttele käsivarsiasi, niinkuin +paperinen tanssimestari, ja hiero käsiäsi vastatusten, niinkuin +Robinpojan kirjassa kerrotaan villien hierovan kahta puupalasta, kuin he +tahtovat valkeata. Juoksentele rivakasti nietoksien välillä, kiidä +huimaa vauhtia jäätä pitkin kirkkailla luistimillasi, ja jos sitte tulet +kotiisi saappaat märkinä ja äitisi sinua siitä toruu, niin suutele hänen +kättänsä ja sano: "anna anteeksi, äiti, siitähän poikasi väkeväksi ja +terveeksi tulee!" + +Vaan kuin vanhemmat ja viisaammat ihmiset sanovat sinulle: "älä mene +sinne, jää on heikko!" niin tottele heidän neuvoaan ja pysy kauniisti +rannalla. Sillä rohkeata ja urheata on olla vaaraa pelkäämättä, kuin se +on välttämätön ja kuin sen kautta voi saada jotakin hyvää aikaan, vaan +uhkarohkeata on eikä tuota ensinkään kunniaa, jos suotta pakotta panee +vaaraan henkensä ja tuottaa vanhemmilleen suurta surua. + +Frans ja Matti olivat veljekset, ja molemmat olivat sukkelia poikia. +Koulussa ei ollut mitään eroa heidän välillään, sillä molemmat hoitivat +kirjojansa miehen tavalla, eikä kumpikaan koskaan läksyissään erehtynyt. +Kotonaan sitä vastoin vanhempiensa luona olivat pojat aivan eri +luontoiset. Frans istui alituisesti sisällä, ja milloin ei lukenut, +leikkeli paperinukkeja ja kirjoitti heille näytelmiä. Matti kuljeskeli +aina ulkona, kuin läksy oli lopussa, pyyteli lintuja keväällä, onki +ahvenia kesällä ja teki talvella lumilinnoja. Siitä syystä laihtui Frans +ja tuli kalpeaksi ja heikoksi, vaan Matti tuli vuosi vuodelta +hartevammaksi ja hänen kätensä voimakkaammiksi. Kuin Frans nukkineen +taisteli suuria tappeluita tanskalaisten ja saksalaisten, kristittyjen +ja pakanain välillä, sanoi Matti usein: "älä istu aina sisällä; tule +ulos meidän kanssamme, piirittämään lumilinnaa! Hei, siellä saat nähdä, +miten teuhataan; sillä me olemme iloiset, vaikka meihin sattuu +lumipalloja niin että paukahtaa." + +Mutta Frans ei tahtonut, vaan sanoi aina: "on parempi olla viisas kuin +väkevä." -- "Niin," sanoi Matti, "vaan on vielä parempi olla sekä viisas +että väkevä." Sattuipa sitten viikkoa ennen Joulua, kuin pojat olivat +lopettaneet koulunsa, että eräänä päivänä tuli mitä oivallisin +luistinjää. "Tule nyt mukaan", sanoi Matti. "Mene itse", vastasi Frans; +"minä istun kernaammin kotona ja leikkaan paperikuvia." Matti meni ja +otti luistimet mukaansa. + +Jää oli kauniinta, kuin voi nähdä. Koko järvi oli niin kiiltävä kuin +kirkkain peili, eikä jäällä ollut vielä yhtään lunta, vaan rannoilla +joka taholla oli viheriäisiä kuusia, jotka kuvastuivat kirkkaasen +jäähän, ja lehdettömiä koivuja oli niiden vieressä kuurassa, ja koko +luonnossa oli raittiutta ja iloa. Varmaan kaksikymmentä poikaa oli +kokoontunut jäälle ja moniailla heistä oli pikku tyttöjä mukanaan, joita +he lykkäsivät edellään kelkassa. Hei, sepä kävi nopeaan! Matti kiinnitti +hihnat ristiin jalkojensa ympäri, ja niin sitä mentiin, hui hai, +niinkuin kiitävä tuuli kirkkaan kuvastimen yli. Ei nopein hevonenkaan +olisi voinut seurata hänen kulkuaan, eikä kukaan pojista häntä myöskään +tavoittanut. Nopeimmat luistelijat päättivät keskenään, että se, joka +voisi tavoittaa Matin kiinni, saisi olla jäällä kuninkaana ja huomenna +kenraalina lumilinnassa. Sen jälkeen kaikki yks, kaks, ryntäsivät aika +vauhtia ja koettivat tavoittaa häntä, vaan ei, sitäpä ei kukaan heistä +taitanut. Juuri kuin he luulivat, että hän jo joutuisi heidän valtaansa, +oli hän jälleen pitkän matkan päässä, ja sen ohessa teki hän heistä +pilkkaa, piirtäen mitä kauniimpia kiekauksia, ympyröitä ja kierreviivoja +jäähän, hajoitti heidät ja pääsi aina pakoon. Kuin he olivat väsyneet, +kääntyi hän ja luisteli takaperin aivan heidän luoksensa, ja kuin he +ojensivat käsivartensa tarttumaan kiinni hänen nuttuunsa, oli hän oitis +silmänräpäyksessä poissa. + +"Hyvä, hyvä!" huusivat pikku tyttöset ja taputtivat kylmillä käsillään. +"Hyvä, hyvä", vastasi kaiku aukeilta rannoilta, harmailta vuorilta, +kirkkaasta jäästä ja viheriäisistä kuusista. Onpa sangen viehättävää +lentää niinkuin lintu kylmässä talvi-ilmassa ja liukua auringon säteen +tavoin kiiluvan kuvastinlasin yli! + +Pojat olivat nyt tulleet salmelle, josta suurempi järvi laski vetensä +pienempään. Siellä seisoi torppari rannalla hakaten puita. "Varokaa, +pojat," huusi hän; "salmi on virtainen, eikä jää siellä kestä." + +Matti seisahtui heti ja sanoi: "seis, pojat, älkäämme menkö enää +kauemmaksi, sillä ukko rannalla tietää, mitä hän sanoo." Mutta +vallattomimmat pojista eivät kuunnelleet häntä, vaan huusivat +pilkallisella äänellä: "Matti pelkää, Matti on raukka, joka kuuntelee +kaikkia ukkohöperön puheita." + +Tämä harmitti Mattia. "Menenkö?" ajatteli hän. "Ei, en mene, siitä ei +ole mitään hyötyä..." Loiskis, jää särkyi keskellä salmea ja vallattomin +poika, joka oli sanonut Mattia raukaksi, putosi ja rupesi haikeasti +huutamaan apua. Vaan muut, jotka olivat likinnä häntä, peljästyivät nyt +vuorostaan niin, että kiitivät pois minkä jaksoivat ja jättivät +toverinsa yksin pulaan. + +Mitäs Matti nyt teki, hän, jota äsken sanottiin pelkuriksi? Hän ei +muistanut omaa vaaraansa, hän ei ajatellut enää toverin pilkkasanoja, +tuossa paikassa oli hän rannalla, sai käteensä seipään ja luisteli +seiväs kädessä salmen jäälle. "Tartu kiinni tähän!" huusi hän ja asettui +itse vatsalleen jäälle. + +Suuressa hädässään tarttui toveri epätoivossaan seipääsen ja oli vähällä +vetää sen jään alle, vaan Matti piti lujasti kiinni toisesta päästä, +kaivoi luistimiensa kärjet jäähän ja piti suurimmalla vaivalla sekä +itseään että seivästä kiinni, kunnes toveri pääsi ylös ja tuli lujalle +jäälle. Nyt riemuitsivat kaikki pojat ilosta, nyt ei löytynyt enää +ketään, joka uskalsi sanoa Mattia raukaksi, ja niin kulkivat kaikki +märjän toverin kanssa riemukulussa takaisin kotiin. + +Matti tuli kotiin, eikä puhunut sanaakaan urhotyöstään. "Tule," sanoi +Frans hänelle, "tule, niin saat nähdä kauniit varjokuvani. Tässä on +järvi ja pojat luistelevat jäällä. Huomaa, nyt putoo yksi heistä järveen +... nyt on hän hukkumaisillaan, nyt tulee rohkea ritari ja vetää hänet +henkensä kaupalla ylös vedestä. Näetkös, sellaista taidan minä tehdä +varjokuvilla, vaan mitäs _sinä_ taidat?" + +Matti hymyili itsekseen ja sanoi aivan tyynesti: "no, tuonhan kaikki +tekisivät ritarin sijassa." -- "Niinkö luulet?" kysyi Frans. "Ei, niin +urhollisia ritareja ei enää ole maailmassa. Katsoppas, sellaista minä +olen lukenut kirjoista ja se on parempaa, kuin juoksennella, niinkuin +sinä pitkin vuoria ja mäkiä." + +Matti oli ääneti. Vaan märkä toveri seisoi ujona oven suussa ja kuuli +kertomuksen varjokuvien rohkeudesta. Kyyneleet tulivat hänen silmiinsä; +hän ei voinut kauemmin olla vaiti. "Frans," sanoi hän, "tuon saman, jota +sinä olet tehnyt varjokuva-pelissä, on Matti tehnyt todellisessa +järvessä ja totisessa vaarassa. Me sanoimme häntä raukaksi, vaan nyt +tiedämme, että todellinen rohkeus ei ole elämänsä tarpeettomasti vaaraan +panemista, vaan että uskaltaa silloin mennä vaaraan, kuin totisesti +toisten ihmisten menestys sitä vaatii." + +"Ja minä kun kehuin varjokuva-peliäni sinulle!" huudahti Frans, +hämmästyneenä ja iloisena. "Niin, nyt minä ymmärrän, että on hyvä olla +viisas kammarissaan, vaan vielä parempi on olla viisas ja väkevä, sekä +kotona että muualla." + + + + +[Kuva] + + + + +UUDEN VUODEN YÖ. + + +Ol' pakkanen ja paukkui jää +Ja kiilsi tähdet julki, +Ja yöllä vanhus harmaapää +Jo kuoloon silmäns' sulki, +Ja kellot sanoi: pim pam pa, +Ja Aik' ol' itse pappina, +Yövahti myötä kulki. + +Ja suku juhlasaatossa +Vei hautaan vainaajansa, +Ja joulupukki harsoa +Se kantoi sarvessansa, +Ja tähtipojat huokasi, +Ja almanakka nyyhkytti, +Löi kello tornissansa. + +Juur yö kuin joutui puolehen, +Niin nähtiin ihme kyllä: +Hangella seisoi poikanen +Ja talvitakki yllä. +Hän, kuusta äsken hypännyt, +Jo kirkui: "Täällä olen nyt +Isäni perinnöllä." + +Mut joulupukki kiukkuhun +Se siitä ärtyi vainen. +Ja kiljui: "Pusken, tapan sun, +Itikka, talviainen!" +Mut aika huus: "Seis, maltiton! +Hän nuorin lapsen' lapsi on; +Saa nähdä, minkä lainen." + +Niin vanha vuosi hiljaittain +Vierähti vaivaloinen, +Ja yhtä pian kiiruhtain +Jo sijaan riensi toinen; +Onk' iloinen vai iloton, +Ei kukaan tiedä, varma on +Ett' on se toisenmoinen. + +Hän lempeä ja voimakas +Jo saapui, meit' on lässä. +Uus aika nuori, toimekas +Se meilt' on kysymässä: +Jos Jumalan ja isänmaan +Puolesta työmme ainiaan +Täytämme elämässä. + +Laps armas elon keväässä, +Sä kukka nurmikolla, +Suojassa Herran pysy sä, +Niin sun on hyvä olla. +Sä kasva, nouse kunnossa, +Ja ruumiin, sielun voimassa +Jumalan suosiolla. + +Sä edisty ja vihannoi +Kuin vesa koivun tuoreen. +Jumalan armon aamun koi +Siunatkoon voimas nuoren. +Sä raitisna ja vahvana +Lujasti itses juurruta +Sun maasi perusvuoreen. + + + + +[Kuva] + + + + +LUONNON SALAISUUS. + + +Oli kerran poika, jonka nimi oli Tahvo Metsänen, ja hänellä oli sisar, +nimeltä Ester. Heidän isänsä oli uutisasukas, joka oli pellon raivannut +keskelle korpea, siitä syystä oli hänen nimensä Metsänen, ja heidän +äitinsä oli hyväntahtoinen eukko, jolla oli hoidettavana kaksi lehmää, +kaksi vasikkaa, kaksi vuohta, kaksi porsasta ja kaksi lasta; vieläpä +hevonen, koira ja kissa; siinä kaikki, mitä hänestä tiedän. Muutoin oli +metsässä melkein yhtä paljo haltioita kuin oraviakin, joka on +kummallista ja harvinaista meidän aikanamme, mutta uutisasukkaiden +mielestä tämä oli aivan niin kuin olla pitikin. + +Lapset auttoivat isäänsä ja äitiänsä pitkin talvea; heillä ei +tosiaankaan ollut aikaa laiskistella. Tahvo osasi kiskoa havun-oksia, +juottaa hevosta ja kantaa puita tupaan. Ester lakasi tuvan lattiaa, pesi +pataa, karttasi villoja ja syötti lehmiä sekä porsaita. + +Nyt oli kevät, ja elukat olivat ensi kertaa päästettävät metsään. Tämäpä +vasta lystiä oli! "Tähti" niminen lehmä astua lönkitteli niin, että +kello kaulassa kilisi; vasikat tanssivat häntä sojossa, ja vuohet tulla +harppasivat, niin että parta leuassa tutisi. Mutta Tahvo ja Ester +nauroivat niin, että heidän täytyi ottaa kiinni veräjän pylväästä. + +"Tuoss' on teille leipä, juustopala ja neljä silakkaa", sanoi äiti. +"Ajakaa nyt lehmät kauniisti laitumelle ja tuokaa ne illaksi kotiin; +vuohet kyllä seuraavat kellon ääntä." + +Ei sitä tarvinnut sanoa kahta kertaa Tahvolle ja Esterille. Pieni +eväspussi otettiin selkään ja niin lähdettiin ulos aamulla melkein yhtä +iloisina kuin vasikat, eikä sinä päivänä suinkaan puuttunut +vasikantanssia. Lumi oli sulanut niityiltä ja pelloilta, mutta jäljellä +oli sitä vielä valkoisina täplinä metsärinteiden pohjoispuolilla. Linnut +lauloivat joka oksalla, ja viheriä ruoho ja ensimäiset sinivuokot +pilkistelivät syksyn lakastuneiden lehtien alta, jotka keltaisina, +punaisina ja ruskeina täyttivät kaikkialla koivumetsän. + +Tahvo ja Ester olivat ihmeen iloisia. Heistä näytti kaikki iloiselta ja +hymyilevältä heidän ympärillänsä. Puut muka nyykyttivät päitänsä heille, +linnut lauloivat varta vasten heille, vihanta nurmi kutsui heitä +istumaan, kivetkin ne katselivat heitä harmain silmin ja sammalisin +kulmakarvoin. Tuulella oli heille jotakin sanomista; pilvet katselivat +alas heihin; puro metsässä pyysi heitä kuuntelemaan iloista lirinäänsä; +hyttyset olivat tanssivinansa heille; orava, joka kiipesi ylös korkeaan +kuuseen, tahtoi kaikin mokomin näyttää heille konstejansa. Päivä paistoi +niin kirkkaasti metsässä, aivan kuin olisi se ollut luotu juuri heitä +varten, ja sinisen ilman kautta katseli heitä erinomaisen lempeästi +kevät-aurinko, niinkuin olisi itse Jumala äärettömässä hyvyydessänsä +katsellut heitä ja sanonut: "Rakkaat, pienet lapset, jos vain +tietäisitte, kuinka teitä rakastan!" + +Metsässä oli vuori, vuoressa oli rotko ja rotkossa asui haltia, nimeltä +Harmaaparta. Tämä oli kovin kummallinen haltia. Hän oli istunut vuoressa +maailman alusta asti ja oli käynyt harmaapäiseksi kuin ampiaispesä +pelkästä alituisesta tutkimisesta. Hän tiesi kaikki, ja taisi kaikki, +mitä vain ihmiset tietävät ja taitavat, sillä Harmaaparta oli hyvin +oppinut haltia, joka luki kirjoja ja mietti mistä syystä kaikki oli +maailmassa niin eikä toisin. Harmaaparta kuuli ruohon kasvamisen ja +tiesi kaikki eläinten, kasvien ja kansakuntain nimet. Hän olisi ollut +aivan täysin oppinut, mutta pikkuruisen puuttui häneltä vielä: hän, +näet, ei vielä ollut lukenut taivaan tähtiä eikä santaa meren rannalta, +eikä mitannut ijankaikkisuuden pituutta, leveyttä ja syvyyttä. Tätä oli +Harmaaparta juuri miettimässä, kaivellen vanhaa haavanlehteä, kuin +lapset saapuivat rotkon suulle. + +"Kas, hyvää huomenta kummi, hyvää huomenta Harmaaparta", sanoivat Tahvo +ja Ester, sillä he eivät peljänneet ollenkaan; he olivat monta vuotta +tunteneet haltian, joka ennen vanhaan oli kutsuttu kummiksi heille +paremman puutteessa. + +"Jumal' antakoon", vastasi Harmaaparta, yhä vain katsoen lakastunutta +haavan lehteä. + +"Mitäs te, kummi, tuossa vanhassa lehdessä näette?" kysyi Tahvo +leikatessansa pajupilliä Esterille. Ensin hän leikkasi pajun oksan, +sitte hän kalkutteli siitä kuoren irti, teki reiän ja uurteen, ja -- +pilli oli valmis, oikea klarinetti. + +"Etsin tässä luonnon salaisuutta", vastasi haltia. "Koettelen lukea +lehden suonia, voidakseni sitte lukea hietajyvät merestä, ja sitte aion +mitata koko ijankaikkisuuden. Mutta sitä ette ymmärrä, lapsukaiset." + +"Vai niin", sanoi Tahvo, joka ei muuta ymmärtänyt, kuin että tuo kaikki +oli hyvin kummallista. "Mitäs se luonnon salaisuus on semmoista?" + +"Se on semmoista, että minun täytyy tietää, mistä syystä kaikki on juuri +niin kuin on, ja mitä hyötyä mistäkin on, ja onko kaikki tullut +itsestänsä", vastasi haltia. "Siinä, poikaseni, se luonnon salaisuus +on." + +Sitä ei Tahvo ymmärtänyt. Hän otti esiin juustopalan eväspussista ja +istui kivelle syömään: Siinäpä hänellä luonnon salaisuus. Ester istui +vähän matkan päässä ja sitoi kauniin vastan vaalean-viheriöistä +koivunvarvuista, sill'aikaa kuin "Tähti" astui metsässä kelloansa +kiistellen. Sepä heille luonnon salaisuutta sekin. + +Hetken perästä oli Tahvo saanut päähänsä ajatuksen, joka ei ennen ollut +johtunut hänen mieleensä, ja sanoi haltialle: "Tiedäpäs, kummini, että +Jumala on kaikki luonut, ja että kaikki, mitä Jumala on tehnyt, on +hyvä." + +"Saattaa olla", arveli Harmaaparta, "mutta kuulepas, Tahvo! Minä olen +etsinyt Jumalaa maailman alusta enkä ole häntä vielä löytänyt. Olen +häntä etsinyt lakastuneista lehdistä, kuolleista madoista ja mustista +kirjaimista. Olen kaivellut kukkasia, vaan ei Jumalata niissäkään ollut. +Olen lohkonut kiviä, mutta turhaan. Olen leikannut kappaleiksi kuolleen +leivosen, nähdäkseni, mitä se lauloi, ja olisiko jotakin Jumalasta ollut +sen kielellä, vaan ei siellä näkynyt mitään. Kerran löysin metsästä +kuolleen ihmisen; silloin etsin Jumalaa hänen päästänsä ja +sydämmestänsä, vaan en häntä löytänyt. Siinäpä temppu jota en ymmärrä. +Voitkos _sinä_, Tahvo, sanoa, missä Jumala on?" + +"Se nyt on pian sanottu", vastasi Tahvo. "Jumala on joka paikassa." + +"Niin, mutta minä en näe häntä, en voi häneen käsin koskea", sanoi +Harmaaparta ja näytti kovin onnettomalta. Samassa peitti musta pilvi +auringon ja Tahvo yht'äkkiä oikein säikähti, sillä hänestä tuntui nyt, +kuin Jumala olisi kadonnut maailmasta, ja kaikki oli pimeätä, kylmää ja +kuollutta niinkuin suuressa suunnattomassa haudassa. + +Mutta tätä kesti vain hetkisen. Pilvi hajosi, aurinko pääsi jälleen +paistamaan, linnut lauloivat, hyttyset tanssivat, lehmän kello kilisi, +orava hyppi kuusessa, koivut näyttivät niin ihmeen iloisilta ja +viheriäisiltä päiväpaisteessa, ja Ester istuen kivellä lauloi, niin että +metsä kajahteli: + + Näin lintu lauloi kerran, + Laulunsa hilpeän: + Hyvyyttä taivaan Herran + Ma aina ylistän. + Niin kukka kunnahalla + Kuin pilvi taivahan, + Ne kertoo kaikkialla + Hyvyyttä Jumalan. + + Niin, Hänen asuntonsa + On taivas sininen, + Ja Hänen katsantonsa + On kirkas tähtönen. + Maat, taivaat rinnakkaina + Hänt' ylistävät vain, + Hän kaikkiall' on aina -- + Hän on myös minussain. + +"Niin, niin se oli!" huudahti Tahvo ilossaan, sillä tietämättään oli +Ester juuri laulanut sitä, mitä hän ajatteli, vaan ei osannut sanoa. Ja +sitte hän rupesi tekemään isoa torvea tuohesta, semmoista, johon +paimenpoikien on tapana toitottaa, kuin etsivät lehmiänsä. + +"Sepä oli merkillistä, sitä en ole tullut koskaan ajatelleeksi", sanoi +haltia ja kävi hyvin miettiväiseksi. "Olisikohan todellakin niin, että +Jumalan voi nähdä Hänen töistänsä, niitä hajoittelemattakin? Ja olisiko +Jumala tosiaankin meissä itsessämme?" + +"Kyllä se on aivan varmaa", vastasi Tahvo, ja samassa paistoi aurinko +suoraan hänen kasvoihinsa, niin että hänen täytyi kädellä varjostaa +silmiänsä. + +"Mutta sittehän olenkin löytänyt luonnon salaisuuden", virkkoi +Harmaaparta, ja häpesi ja hämmästyi yht'aikaa. + +"Älkää, kummi kulta, sitä enää epäilkö" sanoi Tahvo, vaikk'ei ensinkään +käsittänyt kummin huolia. Ja sitte puhalsi hän uuteen torveensa, ja -- +"tuu! tuu!" kajahtelivat metsän rinteet. + +"Mutta sepä nyt sittekin oli kovin merkillistä", sanoi haltia uudestaan, +eikä voinut päästä suuresta hämmästyksestänsä. "Tässä nyt olen istunut +monta tuhatta vuotta ja jakanut luonnon pieniin osiin, enkä ole löytänyt +muuta kuin lakastuneita lehtiä ja mädänneitä jäännöksiä, ja sitte tulee +poika nulikka, jonka korvantausta tuskin on kuivakaan, ja panee ihan +nenäni eteen, mitä olen etsinyt! Kuinka onkaan mahdollista, että pieni +lapsikin voi nähdä Jumalan ja selittää maailman suuren arvoituksen, kun +minä, joka olen oppinein ja viisain haltia koko maailmassa, olen aivan +turhaan nähnyt ääretöntä vaivaa. Mutta niin se kuitenkin on, ja se minua +oikein harmittaa. Kun kaikki päästä päähän tarkastelee, on tuo pieni +poika nulikka viisaampi minua." Harmaaparta tätä sanoessansa muuttui yhä +pienemmäksi, ja vihdoin hänestä tuli siili, joka niin häpesi lapsia, +että piilousi vuoreen. Mutta Ester oli nyt saanut vastansa valmiiksi, ja +Tahvo toitotti uuteen torveensa, ja niin he menivät ulos katsomaan +lehmiä ja vuohia. + +Metsä ei milloinkaan heistä näyttänyt niin viheriältä, taivas ei +milloinkaan ollut niin sininen eikä linnut milloinkaan laulaneet niin +kauniisti. Jokainen eläin osasi puhua, jokainen puu taisi nähdä, +jokainen kivi heitä ymmärsi. Heistä näytti, kuin Jumala olisi +kirjoittanut kaksi suurta, kaunista pyhää Raamattua ihmisille. Toiseen +on hän kirjoittanut ilmoitetun sanansa, kymmenet käskynsä ja pyhän +evankeliuminsa Herrastamme Kristuksesta ja ijankaikkisesta elämästä. +Toiseen raamattuun, joka on meillä avattuna Jumalan suuressa luonnossa, +on hän kirjoittanut joka lehteen kaikkivaltiaisuutensa, viisautensa ja +ijankaikkisen hyvyytensä, jos me vain ymmärrämme sitä lukea. Mutta sitä +ei haltia Harmaaparta ymmärtänyt, ja sentähden hänestä tuli siili. +Harmillista onkin, kuin etsii jotakin asiaa monta tuhatta vuotta, ja +äkkiä tulee paimenpoika ja löytää sen niinkuin puolan metsästä. Mutta +maailmassa on niin, että pienet lapset näkevät Jumalan. Ja vaikka he +eivät voi käsittää luonnon salaisuutta, tuntevat he sen kuitenkin +sydämmessänsä, eikä luonnon salaisuus olekaan muuta, kuin että Jumala on +meissä kaikki kaikissa. + + + + +KUN RUUSUILLA MAATAAN. + +_Satu_ + + +Olipa kerran sisar ynnä veli, +He muutoin kyllä taitavasti eli, +Kaks seikkaa heist' ei ollut mielehen: +_Työnteko_, siivo _totteleminen_. + +He, Frans ja Mimmi, yhä aika lailla +Vain jouten juoksi metsissä ja mailla, +Ja nukkumaan kuin vihdoin väsyivät, +Uusista leikeist' unta näkivät. + +Täm' ei käy laatuun, sanoi heille äiti, +Ja aivan samaa isä myöskin väitti: +Ei, rakkaat lapset, täm' ei laatuun käy; +Teiss' yhtään elon vakavuutt' ei näy. + +Ja pienet lapset pannaan kouluun oppiin, +Älyä saamaan tyhjiin aivokoppiin. -- +Siis Frans ja Mimmi kouluun pantihin; +Tietysti meno oitis muuttuikin. + +Paikallaan olo tuntui vaikealta, +Ja läksyt -- hyi, ne maistoi haikealta! +Ja sitte tarttui koulusairaus, +Ja lääkkeeks joutui pikku tukistus. + +Koulussa oli lupapäivä kerran. +Saammeks soutaa, isä, hiukan verran? +No saatte; se vaan pitää tietämän, +Kotona olkaa kello seitsemän. + +Niin kyllä, kyllä! Siitä ilo nousi: +Mustikkasaareen sievästi he sousi. +Ah, kuinka maistoi kauniit mustikat! +Ah, kuin he söivät, kuin he juoksivat! + +Mansikkasaareen tahdommeko soutaa? +Se lähell' on. Ei, emme taida joutaa! +Niin punaisna ne hohtaa, näethän, +Eik' kello varmaan ole seitsemän. + +No, niinpä sousivat he sinne vielä, +Ja voi kuin hauskaa, hupaist' oli siellä! +Mut Muurainsaari! Ah, kuin keltaiset, +Somasti loistaa suuret muuraimet! + +Mut isä kielsi. -- Ah niin, isä kyllä +Lepyttää täytyy sitte hyväilyllä. +Pianpa tuonne veneen käännällän, +Viel' eihän liene kello seitsemän. + +Ja Muurainsaareen soutamahan lähtiin, +Siell' oikein paljo muuraimia nähtiin, +Ja mielin määrin näitä herkkujans' +Nyt ahmaeli Mimmi sekä Frans. + +Jo vihdoin lapset saivat kylläisiksi. +Nyt mennään kotiin. -- Mennään! Mutta miksi +Ei mentäis tuohon likisaarehen, +Se ruusuist' onpi aivan punainen! + +Ah, pian saareen juoksis meidän vene! +Viivymme kauan, emme sinne mene! +No hetkiseks vain, pikimmältähän! +Vakuutan, kello ei oo seitsemän. + +Siis hetkiseks! He soutamista jatkaa, +On Ruususaareen melkoisesti matkaa. +He saapui saareen. Ah, kuin suloinen +Levisi tuoksu, kaikki hurmaten! + +Millaiset ruusut! Nyt on poimimista! +Vaan mik' on kaunein noista tuhansista? +Tää tässä. Ei, mut etäämpänä tuo, +Se kaunihin on, mennäänpäs sen luo! + +Niin kului ilta. Verhonsa yö heitti +Ja maat ja vedet hämärähän peitti. +Nyt vasta lapset näytti pelkäävän, +On kello varmaan yli seitsemän. + +Nyt nousi riita: kenen syy on tässä? +Järvelle mennä ei voi pimeässä. +Ei mitään tupaa eikä vuodetta, +Ol' lasten olo tuiki tukala. + +He itkivät: voi äitiä ja isää, +Ne vartoo meitä! Mutta yö se lisää +Ylt' ympärinsä synkkää peitettään, +Niin ett' ei näe silmä kättäkään. + +Ja sylitysten siihen he nyt taipui, +Kunnekka itkuun, viluhun he vaipui. +He ruusustohon vihdoin nukkuivat, +Ja kauan, kauan uinui molemmat. + +Kuin lapset heräs, loisti aurinkoinen +Ylhäällä. Tuntui niinkuin oudonmoinen +Ois näky ollut. Missä olemme? +Jumalan kiitos, yö on ohitse! + +Nyt joutuin kotiin! Soutamahan lähtiin. +He viipyi kauan, vaan kuin viimein nähtiin +Kotoinen ranta, ihme ilmeinen! +Se eihän ennen ollut semmoinen. + +On silta, portaat toisin rakennettu. +On käytävätki toisin hiekoitettu. +Puut suuremmat ja toiset lahoneet. +Olemme raukat varmaan eksyneet. + +Ei, -- tuoss' on kivi, jolta ongitimme, +Ja tuoss' on ranta, jossa uiskelimme. +Mennäänpäs vielä! Ja he kulkivat, +Mut yhä näkyi seikat oudommat. + +Syreenimaja tuoss' on tuoksuvainen. +Kaks vanhust' istuu siinä, mies ja nainen. +Heit' ennen ei he olleet nähneetkään. +Heit' tervehtivät lapset hämillään. + +Ket' etsitte? ne sanat ukko lisää. -- +Me haeksimme äitiä ja isää. -- +Mi nimenne? -- Frans minun nimen' on. -- +Ja minun Mimmi. -- Ihme verraton! + +Frans! Mimmi! nehän nimet lapsiemme, +Jotk' aikaa sitte hukkui suruksemme. +He erään' iltan' astui venheesen, +Eik' enää tulleet kotiin jällehen. + +Me emme hukkuneet. Me harhailimme, +Menimme Ruususaareen, viivähdimme. -- +Vai Ruususaareen? Kumma kuitenkin, +Lapsemme oisko tulleet takaisin! + +Sen kuultuansa ihmetteli lapset: +Mitähän, jos nuo vanhat harmaahapset +Ois isä, äiti, joita eilen me +Viimeksi näimme lähtiessämme! + +Nyt syliinsä he toinen toisens' sulki +Ja mainittihin rakkaat nimet julki. +Kuin syleilleet kaikk' oli toisiaan, +Jo virkkoi isä täten suruissaan: + +Laps raukat, Ruususaarell' ootte maanneet, +Petollist' unta ruusuin päällä saaneet; +Lumottu on se saari. Hetkessä +On vuosi siellä loppuun rientävä. + +Kakskymment' tiimaa siellä kulutitte +Unessa, leikiss' ajan tuhlasitte, +Te ette menneet eilispäivänä, +Siit' on jo vuotta kaksikymmentä. + +Niin kauanko? Ja nyt he vasta näki, +Min muutoksen se aika heissä teki. +Frans ijältään nyt kolmekymmentä, +Seitsemän kolmatt' oli Mimmillä. + +Nuoruuden kevät, ihanainen aika, +Niin oli heiltä hälvennyt kuin taika. +Mit' oppivat? Ei muuta laisinkaan +Kuin mitä unessa ja leikiss' opitaan. + +Muut toverit, jotk' ahkerat ol' olleet, +Ol' edistyneet, taitaviksi tulleet. +Frans parka ties vain heikot alkehet, +Ja Mimmi tunsi tuskin kirjaimet. + +Siis täytyi heidän vasta vanhoillansa +Kuin pikku lasten alkaa uudestansa, +Ennenkuin Frans ol' ylioppilas, +Hän ol' jo neljäkymmen-vuotias. + +Kuin Mimmi vihdoin oppi lukemahan +Ja ompelemaan, niinkuin tarvitahan, +Ken kerran aikoo tulla rouvaksi, +Seitsemänneljättä tul' ijäksi. + +Ja kuin he tahtoi nuorra notkutella. +Kuin muutkin leikkiä ja lauleskella, +Niin harmaat hapset valui otsallen, +Ne näkyivät jo kaukaa katsoen. + +Frans pyrki, vaan ei päässyt tuomariksi, +Pääs kirjuriks ja yltyi juomariksi; +Mut Mimmi parka oli harmissaan +Elonsa iltaan asti yksin vaan. + +Niin heille kävi, kuten ootte nähneet, +Kosk' ei he totelleet, ei työtä tehneet. +Ja niin se käypi jokaiselle, ken +Käy makaamahan nuorra ruusuillen. + +Ei opi se, ken huvia vain muistaa: +Häneltä vuodet hetken lailla luistaa; +Ennenkuin huomaa ajan vierevän, +On elon kello lyönyt seitsemän. + + + + +[Kuva: Adalminan helmi.] + + + + +ADALMINAN HELMI. + + +Oli kerran kuningas ja kuningatar, joilla oli pieni tyttö, ja koska hän +oli kuninkaan tytär, niin nimitettiin häntä prinsessaksi. Hän oli +Adalmina nimeltään ja vanhempiensa ainoa lapsi. Sen vuoksi he hänestä +pitivät niin paljon, melkeinpä liiaksikin, sillä Jumala ei suvaitse, +että ketään rakastetaan epäjumalan tavalla. Silloin unhotetaan, mitä +katkismuksessa sanotaan, että pitää rakastaman _Jumalata_ kaikesta +sydämmestä ja kaikesta sielusta. Kun Adalmina prinsessa kastettiin, oli +sinne kummiksi kutsuttu kaksi hyvää haltiatarta, toinen punainen, toinen +sininen; semmoinen on tapa satujen kuninkailla. Ja nuo molemmat hyvät +haltiattaret eivät myöskään unhottaneet antamatta pikku-prinsessalle +kumpikin kumminlahjaansa. Punainen haltiatar antoi hänelle suuren +puhtaan helmen, niin verrattoman kauniin, ett'ei sen vertaista ole ikinä +nähty, ja sitä seurasi vielä kolme kelpo lahjaa. "Tiedä se," sanoi +haltiatar, "niin kauan, kuin Adalmina kantaa helmeä tykönänsä, pitää +hänen päivä päivältä tuleman yhä _kauniimmaksi_, yhä _rikkaammaksi_ ja +yhä _älykkäämmäksi_. Mutta jos hän helmensä kadottaa, silloin hän +auttamattomasti samalla kadottaa ne kolme lahjaansa: kauneutensa, +rikkautensa ja älynsä. Niitä hän ei saa takaisin ennen, kuin on jälleen +saanut helmensä." + +Niin se oli. Sininen haltiatar sanoi: "Adalmina on saanut kolme niin +suurta lahjaa, että moni ei mitään suurempaa haluaisi maailmassa. Vielä +on kuitenkin yksi lahja, joka on kaikkein paras, ja sen annan minä +Adalminalle, mutta ainoastaan yhdellä ehdolla. Niin kauan kuin +prinsessalla on helmensä ja ne kolme lahjaa, niin kauaa ei minun +lahjallani ole laisinkaan voimaa. Mutta jos hän kadottaa helmensä, +kauneutensa, rikkautensa ja älynsä, niin saa hän palkkioksi minulta +neljännen lahjan, ja se on _nöyrä sydän_. Niin on, näet, sen asian." -- +Ja samassa nyökäyttivät molemmat haltiattaret jäähyväsiä ja katosivat +kuin kaksi poutapilveä siniseltä kesätaivaalta. + +Kuningas ja kuningatar olivat hyvin mielissänsä, He ajattelivat +itseksensä: "kunhan vain pikku prinsessamme tulee kauniiksi, rikkaaksi +ja älykkääksi, niin on yhtä kaikki, millainen hänen sydämmensä on. Me +kyllä pidämme huolen hänen helmestänsä, ja siten voi hän olla ilmankin +tuon sinisen haltiattaren halpaa lahjaa. Punainen haltiatar sepä totta +paremmin tiesi, mitä prinsessan kaltainen tarvitsee! Hänen lahjansa +olivat kuninkaallisia lahjoja, vaan tuo sininen haltiatar oli oikein +saita, se täytyy sanoa; hän antoi lapsi-hyvälle armolahjan, aivan +niinkuin kerjäläistytölle maantien varrella heitetään pennin raha." + +Nyt laitatutti kuningas kultakruunun, joka tarkallensa sopi pienen +Adalminan päähän ja joka oli niin tehty, että prinsessan kasvaessa +kasvoi kruunukin samassa ja sopi yhtä hyvin kuin ennen. Mutta kaikille +muille oli tuo ihmeellinen kruunu joko liian suuri tai liian pieni. +Kruunun yläpäässä oli huippu, ja huippuun oli helmi liitetty niin +tukevasti ja lujasti, että sen oli mahdoton siitä pudota. + +Kruunu nyt pantiin Adalminan päähän, ja sitte hän alati sitä piti, sekä +maatessaan pienessä kullatussa kehdossansa että valveilla +juoksennellessansa kaikkialla linnassa. Mutta koska kuningas ja +kuningatar, hänen vanhempansa, niin suuresti pelkäsivät helmen katoavan, +niin oli kovasti kielletty laskemasta prinsessaa kauemmaksi kuin sille +suurelle veräjälle, joka oli kuninkaan kartanon ja puiston välillä; ja +kuitenkin häntä aina ulos mennessä seurasi neljä kammaripalvelijaa ja +neljä kammarineitsyttä, ja palvelijoita oli ankarasti käsketty pitämään +tarkasti silmällä prinsessaa ja hänen helmeänsä. Jos he vain +yrittivätkään olla huolimattomat, niin hirveä, punaviittainen mestaaja +jolla oli julma parta ja hirmuinen mestauskirves, ei ymmärtänyt leikkiä. + +Näin kasvoi prinsessa suureksi, ja tapahtui aivan niin, kuin punainen +haltiatar oli ennustanut. Adalmina tuli kaikkein kauneimmaksi +prinsessaksi, kuin ikänä oli nähty, niin kauniiksi, niin kauniiksi, että +hänen pienet silmänsä heloittivat kuin kaksi kirkasta hopeatähteä +kevätiltana, ja minne hän tuli, loi hän päiväpaistetta ympärillensä, ja +kaikki kukkaset kasvitarhassa kumartelivat hänelle ja lausuivat: "sinä +olet meitä kauniimpi!" Ja hän tuli niin rikkaaksi, niin rikkaaksi, että +hänen ympärillensä ikäänkuin kasvoi pelkkiä aarteita. Hänen kammarinsa +lattia oli kullasta ja simpsukan kuorista; seinät olivat pelkkää suurta +peililasia, ja katto oli kullasta ja kiiltokivillä koristettu; voi, +miten se säihkyi lamppujen valossa! Adalmina söi kulta-astioista, makasi +kultavuoteella ja pukeutui kultavaatteihin; niin jospa olisi ollut +mahdollista syödä kultaa, niin olisi hän tehnyt sitäkin, vaan se oli +sentään liian kovaa hampaille. Ja niin älykäs oli hän, niin älykäs, että +osasi arvata kaikkein vaikeimmat arvoitukset ja muistaa kaikkein +pisimmät läksyt, jos vain kerran niitä silmäili; ja kaikki viisaat +miehet kuninkaan valtakunnasta tulivat kokoon tekemään prinsessalle +kysymyksiä, ja kaikki olivat yksimieliset siitä, ett'ei niin älykästä +eikä ymmärtäväistä prinsessaa kuin Adalmina koskaan ennen ole ollut +maailmassa, eikä vastakaan koskaan tule olemaan, niin kauan kuin maailma +seisoo. + +No niin, kaikki oli hyvin; ei ollenkaan ole syntistä olla kaunis ja +rikas ja älykäs, jos vain ymmärtää käyttää näitä lahjoja Jumalan tahdon +jälkeen, mutta siinäpä se vaikeus on. Kuningas ja kuningatar luulivat +ihastuksissaan Adalmina prinsessaa parahimmaksi ja täydellisimmäksi +olennoksi koko maan päällä; ja onnetonta oli, että Adalmina itsekin +rupesi samaa luulemaan. Kun kaikki hänelle alinomaa sanoivat, että hän +oli tuhatta vertaa kauniimpi, rikkaampi ja älykkäämpi muita ihmisiä, +uskoi hän itsekin mielellänsä sen, ja siitä tuli hänen mielensä +ylpeäksi, niin että hän piti kaikkia muita, jopa omia vanhempiansakin, +itseänsä huonompina. Adalmina parka, se oli suuri, julma tahra, joka +sokasi hänen kauneutensa loistoa; se oli suurta köyhyyttä kaikessa hänen +rikkaudessansa; se oli kaikkein suurinta älyttömyyttä kaiken hänen +älynsä rinnalla, ja melkeinpä hän sen kautta oli joutua kokonaan +kadotukseen. + +Sillä mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä ylpeämmäksi hän tuli, ja ylpeyttä +seurasivat kaikkein häijyimmät viat, niin että Adalmina samalla tuli +ilkeäksi ja kovasisuiseksi, ahneeksi ja kateelliseksi. Jos hän näki +kauniin kukkasen kasvitarhassa, kiirehti hän sitä jaloillansa survomaan, +sillä kaunis ei saanut olla kukaan muu kuin hän yksin. Jos Adalmina +tapasi toisen prinsessan, joka ajeli kullatuissa vaunuissa, niin se +suututti häntä sanomattomasti, sillä rikas ja ylhäinenkään ei saanut +olla kukaan muu kuin hän. Ja jos toista tyttöä sanottiin siivoksi ja +ymmärtäväiseksi, niin itki Adalmina harmista katkeria kyyneleitä, sillä +kuka käski toisen olemaan niin älykkään? Adalmina torui kaikkia, jotka +eivät hyvitelleet häntä, ja teki kaikkea, kuin päähän pisti; mutta +kuitenkin hän kaikkein enimmin halveksi niitä, jotka olivat +kuuliaisimmat hänen tahdollensa. Hän oli hirmuvaltias, jota kaikki +pelkäsivät eikä kukaan rakastanut; kuningas ja kuningatar olivat +valtakunnassa ainoat, joita hänen kopeutensa ei harmittanut. + +Kuin prinsessa oli viidentoista vuoden vanha, meni hän eräänä päivänä +kävelemään kuninkaan puistoon. Kuin hän veräjälle tultuansa yritti +menemään puistoon, oli veräjä lukittuna, eikä kukaan rohjennut sitä +auaista vastoin kuninkaan ankaraa kieltoa. Ne neljä kammarineitsyttä ja +neljä kammaripalvelijaa olivat seurassa; ensi kerran eläissänsä he eivät +luvanneet noudattaa prinsessan käskyä. Silloin tuli Adalmina vihaiseksi, +niin vihaiseksi, että päiväpaiste hänen kauniista kasvoistansa kokonaan +pimeni. Hän löi uskollisia palvelijoitansa vasten silmiä, juoksi pois +heidän luotansa, kiipesi veräjän ylitse; ja kuin palvelijat seurasivat +jäljissä, juoksi hän yhä loitommaksi puistoon, kunnes ei ainoatakaan +palvelijaa enää näkynyt viheriöiden puiden välistä. + +Silloin tunsi Adalmina ensi kerran eläissänsä janoa ja väsymystä, ja +istuutui lähteen viereen huokaamaan. Vieläpä hän alentihe ammentamaan +lähteestä vettä hienolla valkealla ylhäisellä kädellänsä ja juomaan sitä +ihan niinkuin muutkin ihmiset tekevät, milloin ei kukaan kumarrellen +kanna heille lautasella vesilasia. Yht'äkkiä hän huomasi kuvansa +lähteessä. "Voi, miten olen kaunis!" sanoi hän itsekseen, ja niin sanoen +kallisti hän päätänsä yhä lähemmäksi lähteen kalvoa, paremmin +nähdäksensä kuvaansa, kunnes -- loiskis, siinä nyt koko kultakruunu +helminensä putosi Adalminan päästä ja katosi yht'äkkiä lähteen +värähtelevään helmaan. + +Tuskinpa Adalmina sitä huomasikaan, niin hänen oma kauneutensa hurmasi +häntä. Vaan kuinka kävi? Lähteen vesi oli tuskin jälleen tyyntynyt ja +kirkastunut, kuin Adalmina sen kalvossa näki ihan toisenlaisen kuvan +kuin oman itsensä. Hän ei enää nähnyt tuota ihmeen kaunista prinsessaa, +jolla oli kultakudosta hameessa, kalliita kiviä hiuksissa ja +korvarenkaat välkkyvistä timanteista; hän näki ainoastaan ruman ja +köyhän kerjäläistyttö-raukan, paljain päin, paljain jaloin, ryysyisissä +vaatteissa ja hiukset kampaamatta. Silmänräpäyksessä katosi myöskin +hänen suuri älynsä; hän tuli niin taitamattomaksi ja yksinkertaiseksi +kuin kaikkein oppimattomin ihminen, ja sepä ihmeellistä, että hän +samassa tuokiossa kadotti kokonaan muistinsakin, ett'ei hän enää +tiennyt, kuka oli ollut, mistä tuli ja mihin aikoi mennä. Hän tunsi vain +himmeästi, että suuri muutos oli tapahtunut, ja se pelotti häntä niin, +että hän juoksi pois lähteeltä ja juoksi juoksemistaan yhä kauemmaksi +metsään, tietämättä, minne tiensä kulki. + +Näin tuli illalla pimeä, ja sudet alkoivat ulvoa metsässä. Adalmina +rupesi yhä enemmän pelkäämään ja juoksi yhä kauemmaksi, kunnes etäältä +näki kynttilän valoa. Sen lähelle tultuansa, näki hän pienen mökin, ja +siinä asui vanha ja köyhä eukko. "Lapsi parka," sanoi eukko, "mistä +tulet näin myöhään illalla?" Vaan Adalmina ei osannut hänelle vastata. +Hän ei edes tiennyt, kuka oli ja missä vanhempansa asuivat. Sitäpä eukko +oikein pani ihmeeksensä, ja surkutellen lasta sanoi hän: "koska olet +niin köyhä ja yksinäsi suuressa maailmassa, niin saat asua minun +tykönäni. Tarvitsen juuri jonkun vuohiani kaitsemaan metsässä. Sen sinä +saat työksesi, lapseni, jos olet siivo ja tottelevainen ja tyydyt +syömään vettä ja leipää ja hiukan vuohen maitoa lisäksi, milloin meillä +on pidot." + +Niin, hyvinpä kyllä, siihen oli Adalmina sangen tyytyväinen ja suuteli +hyvin kiitollisena eukon kättä. Sillä hänen tietämättänsä oli sininen +haltiatar pitänyt sanansa: Adalmina oli nyt saanut sen, joka oli +parempaa kuin kauneus, äly ja rikkaus, nimittäin hyvän ja nöyrän +sydämmen. Paljon onnellisempi oli hän nyt kaitessaan vuohia ja +syödessään halpaa leipäänsä ja maatessaan kovalla vuoteellansa oljilla +ja sammalilla. Paljon parempi oli hän nyt kuin ennen, sillä nöyrän +sydämmen mukaan tulee monta oivallista lahjaa, esimerkiksi hyvä omatunto +ja tyyni tyytyväisyys, lepo ja rauha, hyvyys ja rakkaus, minne hyvänsä +maailmassa joutuu. Ja missä vain Adalmina kulki, tuli jälleen +päiväpaistetta hänen lähistöönsä, mutta se paiste ei enää ollut hänen +ulkonaisen katoavan kauneutensa, vaan sen rauhallisen kirkastuksen, joka +paistaa maan päällä kaikkien hyvien ja hurskasten ympärillä, joiden +sielut heloittavat kauneina, kuin enkelien kasvot, milloin ne suurilla, +valkoisilla siivillänsä laskeutuvat tämän maailman laaksoihin. + +Mutta kuninkaan kartanossa tuli hirveä melu, kuin prinsessa oli poissa. +Ei siitä apua, että nuo poloiset kammarineitsyet ja nuo säikäyksestä +höpelömäiset kammaripalvelijat, jotka häntä veräjälle olivat seuranneet, +viskattiin pimeään linnantorniin, johon ei päivä paistanut eikä kuu +kumottanut ja jonka ovella tuo punaviittainen, rumapartainen mestaaja +seisoi, kirves olalla. Kuningas ja kuningatar surivat lohduttomasti. He +käskivät koko valtakuntansa pukeumaan murhevaatteihin ja kuuluttivat +kaikissa kirkoissa, että se, joka voisi saada selvän Adalmina +prinsessasta, saisi prinsessan vaimoksensa, jos ei vähempään tyytyisi, +ja lisäksi puolen valtakuntaa kaupan päällisiksi. Se oli tapana siihen +aikaan, kuten jokainen tietää. + +Ne olivat aika hyvät löytäjäiset, ja monella kuninkaan pojalla ja +ritarilla oli halu ansaita niitä. Kolme pitkää vuotta peräkkäin, suvet +ja talvet, ratsastivat he halki avaran maailman ja etsivät etsimistään, +mutta eivät vain löytäneet, eivät edes Adalminan kultaista kengän +korkoakaan. Vihdoinpa sattui niin, että nuori ja reipas Frankinmaan +prinssi Sigismund etsimäretkillään joutui vanhan eukon mökkiin. Siellä +eukko istui murhepuvussa, ja se ei tosiaankaan ollut hieno, mutta musta +se oli, olivatpa vuohetkin kivikkomäellä mustat ja valkoiset. "Ketä +surette, eukkoseni?" kysyi prinssi. "Kuningas on käskenyt kaikkien +suremaan kadonnutta prinsessaamme", vastasi eukko; "mutta eipä hänestä +suurta vahinkoa ollut. Kyllä hän kaunis oli ja rikas ja älykäs, vaan +ihmiset hokevat hänellä olleen ylpeän sisun, ja se oli sen pahempi, +sillä sen tähden ei häntä kukaan ihminen oikein rakastanut." + +Samassa tuli Adalmina kotiin vuohinensa metsästä. Prinssi katsoi häntä +eikä voinut käsittää mitenkä tyttö, vaikka oli niin köyhä ja ruma, +kuitenkin voi hellyttää hänen sydäntänsä niin ihmeellisesti, että hän +melkein jo piti hänestä, ennenkuin oli nähnyt enempää kuin hänen +korvansa nipukan. Hän kysyi häneltä, oliko hän nähnyt prinsessaa. "En", +vastasi Adalmina. "Se on ihmeellistä", sanoi prinssi, "kolmeen pitkään +vuoteen en ole ketään muuta ajatellut kuin pientä prinsessaani. Vaan nyt +en häntä enää etsi. Nyt aion rakentaa itselleni linnan tänne metsään ja +asua täällä kaiken elinaikani." Sanottu ja tehty. Prinssi rakensi linnan +ihan lähelle sitä lähdettä, jonka luona Adalmina eräänä päivänä oli +toiseksi muuttunut. Nytpä kerran tapahtui, kuin oli hyvin lämmin, että +prinssiä rupesi janottamaan, ja hän kumartui alas juomaan lähteestä. +"Mikäpä tuo lie, joka niin ihmeen kauniisti kiiltää tuolla veden +pohjassa?" sanoi hän itsekseen. "Annas katson, mikä se on." + +Prinssi kumartui alas, pisti käsivartensa lähteesen ja nosti sieltä +kultaisen kruunun, jonka huipussa oli ihmeen kaunis puhdas helmi. Nyt +joutui hänen mieleensä eräs seikka. Entä jos se olisi Adalminan helmi! +Sitte hän lähti kruunuineen kuninkaan linnaan, ja tuskin kuningas ja +kuningatar ehtivät nähdä kalliin koristuksen, kuin jo molemmat huusivat +yht'aikaa: "Adalminan helmi! Adalminan helmi! Voi, missä on hän itse, +missä on kaunis, rakas, pieni prinsessamme?" + +Silloin laski kuningas päässään, että prinsessan, jos hän vielä eläisi, +pitäisi olla kahdeksantoista vanha. Hän muisti punaisen haltiattaren +ennustuksen ja rupesi arvelemaan niin tapahtuneen, kuin todella oli +tapahtunut. Sen vuoksi hän uudestaan kuulututti kirkoissa kaikkia +tyttöjä, jotka olivat kahdeksantoista vanhat, kokoutumaan hänen +kartanonsa pihalle kruunua koettamaan. Ja se, jonka päähän kruunu ihan +sopisi, se oli tunnustettava oikeaksi ja kadonneeksi prinsessaksi, ja +Frankinmaan prinssi Sigismund oli hänet saava vaimoksensa. + +Tietysti kaikki tytöt heti riensivät kuninkaan kartanoon; ja ne, jotka +olivat alle tai päälle kahdeksantoista, eivät olleet tuota +muistavinansa. Oli kaunis kesäpäivä, ja vähintäänkin tuhannen tyttöä +tuossa seisoi pitkissä jonoissa onneansa koettamassa. Aamusta varhain +myöhään iltaan asti kulki kultakruunu päästä päähän, ja kaikki sitä +koettelivat, vaan kenellekään ei se sopinut. Viimein rupesivat kaikki +tytöt nurisemaan ja sanomaan: "kuningas tekee meistä pilkkaa; +heittäkäämme arpaa, ja kuka voittaa, hänen pitää saaman kruunu ja +prinssi." + +Sitä keinoa piti Sigismund prinssi sangen pahana, ja käski heitä +odottamaan päivän laskuun asti. "Olkoon menneeksi", sanoivat tytöt. + +Vähän ennen auringon laskua pantiin vartia pitämään silmällä, oliko +ketään vielä tulossa tuolla maantiellä. Prinssi huusi: "Ilta kuluu; +näetkö, vartia, ketään tiellä tulevan?" + +Vartia vastasi: "näen kukkasten kallistuvan nukkumaan, sillä yö on +tulossa. Mutta ketään en näe tiellä tulevan." + +Taasen kysyi prinssi: "Ilta kuluu; näetkö, vartia, ketään tiellä +tulevan?" + +Vartia sanoi: "pilvi kulkee laskevan päivän eteen, ja lintu metsässä +kätkee päänsä väsyneen siipensä alle. Yö on kohta käsissä, vaan ketään +en näe tiellä tulevan." + +Vielä kerran kysyi prinssi: "Ilta on kulunut; vartia, etkö näe ketään +tiellä tulevan?" + +Vartija sanoi: "näen pienen tomupilven tuolla kaukana metsän rannalla. +Nyt se lähenee; näen köyhän paimentytön ajavan vuohia maantiellä." + +"Koettakaammepa kruunua paimentytön päähän", sanoi prinssi. Toiset +tytöt, jotka kaikki pitivät itseänsä paljon parempina, huusivat: "ei! +ei!" Vaan kuningas tuotti paimentytön, ja katso, kuin kruunua koetettiin +hänen päähänsä, niin sopi se ihan. + +Samassa meni päivä maillensa, ja pimeä tuli, ett'ei oikein voinut +erottaa paimentytön muotoa. Vaan Sigismund prinssi ajatteli mielessään: +"näet, hyvä Jumala tahtoo minua ottamaan köyhää vaimokseni, ja sen minä +teenkin, sillä hänet olen ennen nähnyt eukon luona metsässä ja tiedän, +että hänen ympärillänsä paistaa päivä, minne hyvänsä hän käy." + +Ja kaikki kansa huusi: "Kauan eläkööt Sigismund prinssi ja Adalmina +prinsessa!" Mutta moni ajatteli itseksensä: "tuohan vain on köyhä +paimentyttö!" + +Sitte vietiin paimentyttö, kruunu päässä, kuninkaan saliin, jossa loisti +tuhansia vahakynttilöitä. Mutta kaikkien tuhansien kynttilöiden loiston +voitti Adalminan ihmeteltävä kauneus, kuin hän yht'äkkiä seisahtui +niiden kaikkien keskelle, kultaiseen pukuunsa puettuna. Sillä saadessaan +takaisin helmen, sai hän myöskin jälleen kaikki punaisen haltiattaren +lahjat. Ja koska hän sai takaisin myöskin hyvän muistonsa, niin muisti +hän vallan hyvin, kuinka ilkeä hänen sisunsa ennen oli, ja kuinka hän +sitten toiseksi muutettiin, ja kuinka köyhä ja ruma on paljon +onnellisempi rauhallisen omantuntonsa kerralla, kuin rikas ja kaunis +kaikessa ylpeydessänsä. Sen vuoksi hän nyt lankesi polvilleen isänsä ja +äitinsä eteen ja pyysi heitä antamaan anteeksi hänen entistä +ylpeyttänsä, -- ja osoitteeksi muuttuneesta sydämmestänsä talutti hän +nyt esille köyhän metsätorpan eukon, syleili häntä ja sanoi: "Armelias +on rikkaana köyhyydessänsä, vaan rikkaalla, jonka sydän on kova, on +tarvetta ja puutetta kaikkien aarteittensa keskellä." + +Ja kaikki, jotka tämän näkivät, uskoivat tuskin silmiänsä. Mutta +Sigismund prinssi sanoi: "Minä tiesin niin käyvän. Adalminan helmi on +kaunis, vaan paljon kauniimpi on nöyrä sydän." + +Sitte pidettiin häitä ja suuria iloja kuninkaan kartanossa, ja ne neljä +kammarineitsyttä ja neljä kammaripalvelijaa pääsivät vapaiksi tornista, +ja punaviittainen, rumapartainen mestaaja asetti kirveensä nurkkaan +häpeämään, ja kaikki huusivat mailla, mantereilla: "Kaunis, kaunis on +Adalminan helmi, vaan paljon kauniimpi on nöyrä sydän!" + + + + +[Kuva] + + + + +POIKA RAAHESTA. + + +Tiedätkös mitä on: kieltää itsensä ja elää suuria aatteita varten? Nyt +minä sanon sen sinulle. + +Oli kerran poika Raahen kaupungissa. Hän oli kahdeksan vuotta vanha, +terve ja väkevä, rohkea ja neuvokas. Ei ollut niin jyrkkää mäkeä, ett'ei +hän siitä hiihtänyt notkeilla suksillansa. Ei ollut puuta niin korkeata, +ett'ei hän olisi kiivennyt sen heiluvaan latvaan. Hän ui kuin kalalokki, +juoksi kuin nuori varsa, hyppäsi kuin orava. Hän oli leikkien kuningas; +ei kukaan heittänyt palliansa paremmin kuin hän, ei kukaan tarkemmin +ampunut nuoliaan. Vanhemmat siskot, kumppanit, kaikki rakastivat häntä, +sillä hän oli yhtä hyvä kuin väkevä, yhtä tottelevainen kuin rohkea. Hän +taisi mennä vaikka tuleen ystäviensä edestä, ja jos hänen äitinsä olisi +sanonut hänelle: "August, tänään sinun täytyy lukea koko päivä, etkä saa +ruokaa ennen kuin huomenna!" -- niin hän olisi suudellut äitinsä kättä +ja vastannut iloisella, reippaalla tavallansa: "kernaasti, äiti, koska +sinä niin tahdot." + +Sitä hänen äitinsä ei tosin sanonut, vaan totutti poikansa varhain +itsensä kieltämiseen ja tottelevaisuuteen. Usein sattui, että hän +mielellään antoi pois rakkaimman leikkikalunsa. Joskus, kuin hän +ilomielin toivoi pääsevänsä hauskoihin huveihin, sanoivat vanhemmat +hänelle: "Koetapas, voitkos olla pois niistä!" August vastasi: "Koetan +kyllä." Ja se onnistui kuin onnistuikin. Semmoinen ei ole helppoa eikä +lystiä, mutta siitä on voittoa koko elinajaksi. Sillä elämässä tapahtuu +usein, että täytyy kieltää itseltänsä, mitä mielellänsä tahtoisi, ja kas +silloin nähdään, voimmeko iloisina ja rohkeina luopua mieliteostamme. + +Augustin vanhemmat eivät olleet köyhiä eikä rikkaita, heillä oli niin +paljo, kuin tarvitsivat, ja olisivat kyllä voineet vaatettaa lapsiansa +yhtä hienosti kuin muutkin, ja usein syöttää heitä kakuilla ja muilla +namusilla, mutta he totuttivat lapsiansa kohtuullisuuteen ja ankaraan +työhön. Huomattava on, ett'ei mikään suuri mies eikä mikään uljas nainen +ole kasvanut laiskuudessa, ei prameudessa eikä makeisten nauttimisessa. + +Kerran oli August muiden poikain kanssa kaupungin läheisessä metsässä ja +juoksenteli, paperileijaa lennättäen. Kävi kova tuuli, leija lensi +korkealle, ja mitä korkeammalle se lensi, sitä uhkeammalta näytti. "Oi, +jospa voisin lentää niin korkealle!" ajatteli August itsekseen. +"Taistella myrskyn kanssa tuolla korkealla ilmassa maiden ja merien +päällä, se vasta jotakin olisi se!" + +Tulivat he tuosta muutamien tuulimyllyjen kohdalle mäellä, jossa +myllynsiivet pyöriä surisivat kovassa tuulessa. "Olisipa tuokin hauskaa: +lentää myllynsiiven tavalla", ajatteli August, seisoen aivan likellä +myllyn siipiä ja kuunnellen, kuinka ne suhisten halkoivat myrskyistä +ilmaa. Huima ajatus iski hänen päähänsä; yks kaks tarttui hän molemmin +käsin myllynsiipeen samassa, kuin se lensi ohitse... + +Pojat kiljasivat, mutta August, hän oli jo korkealla ilmassa. Hän ei +ollut niitä, jotka helposti hellittävät. Hän seurasi myötä niinkuin +riippuva takiainen ... tuopa näytti kovin omituiselta ja vaaralliselta! +Mutta kuin myllynsiipi sillä tavoin oli nostanut hänet niin korkealle, +että hän riippui suoraan myllyn yläpuolella, syöksyi siipi taas +alaspäin, ja sitä ei August osannut aavistaa. Hän laski kätensä irti ja +putosi huikasevasta korkeudesta kiviselle mäelle, mutta iso myllynsiipi, +huolimatta hänen kohtalostaan, suhahti vain hänen päällitsensä ja jatkoi +kulkuansa. + +Kumppanit juoksivat paikalle ja luulivat hänen kuolleen. Mutta hän oli +vielä hengissä; häneltä oli vain taittunut molemmat käsivarret, ja siinä +tilassa hänet kannettiin kotiin vanhempain luokse. + +Arvaat kyllä heidän hämmästyksensä! Molemmat käsivarret poikki, sepä +vasta kolaus! Vaikkapa hän jäisikin henkiin, niin mitä hän voisi +toimittaa ilman käsivarsia? No niin, onhan ollut semmoisiakin poloisia, +jotka ovat syntyneet ilman käsiä ja kumminkin oppineet kaikenlaisia +konsteja, joita rahan edestä näytetään ... mutta, mutta ... käsitön mies +... se on sentään surkea juttu. August näki rakkaan äitinsä itkevän, +eikä äiti parka syyttä itkenytkään. + +Tämä koski hänen sydämmeensä enemmän kuin kaikki hänen omat vaivansa. +Hänen taittuneita käsivarsiansa pakotti niinkuin niitä olisi pistelty +palavaan tuleen, mutta hän ei sitä ajatellut, sanoihan vaan: "anna +anteeksi, äiti!" Ja sitte hän hymyili niin hyvin, kuin jaksoi ja +lohdutti äitiänsä: "kyllä minä paranen; koetan olla kärsivällinen." + +Siihen aikaan ei ollut lääkäriä kaupungissa, ja he hankkivat luokseen +taitavan ämmän, joka oli tottunut semmoisia vammoja parantamaan. Hän +asetti taittuneet käsivarret jälleen sijoillensa, ja pani lastoja niiden +ympärille ja lastojen päälle taas liinakääreitä. Ei sekään ollut lystiä, +se teki hyvin kipeätä, mutta August puri hammasta, katseli äitiinsä ja +nyykähytti päätänsä: "älä pelkää, kyllä siitä hyvä tulee!" -- Katsopas, +niin paljon oli hän jo oppinut itsensä-unhottamisen suurta taitoa! + +Ja hyvä siitä tulikin, sillä poika oli kärsivällinen, tottelevainen eikä +mikään turhan naukuja. Ja kahden viikon päästä otettiin lastat pois, ja +maattuaan vielä pari viikkoa aivan asemillaan, taisi hän taas vähitellen +ruveta käsivarsiansa käyttämään. + +Hyvä eukko se olikin, se hänen hoitajansa. Ne kaksi pientä käsivartta, +jotka vasta maailmassa vielä tulivat niin vahvoiksi ja toimittivat niin +suuria urostöitä, -- ne hän paransi niin taitavasti, ett'ei niissä enää +näkynyt vikaa vähääkään. Jos eukko olisi elänyt vielä silloin, kuin +Augustista oli tullut mainio sankari, olisi August varmaan lähettänyt +vanhukselle jonkun niistä monista kunniamerkeistä, jotka hän +urhollisuudellansa oli ansainnut, sillä ilman eukkoa ja käsivarsia olisi +hänestä tullut rampa, unhotettu ja maineeton poloinen Pohjolan +yksinäisyydessä. + +Mutta nyt hän kasvoi suureksi ja väkeväksi, ja lähti ulos maailmaan. +Hänen rinnassansa piili jotakin mahtavaa, joka pakotti häntä ulos +maailmaan. Jumala ei anna samaa älyä kaikille ihmisille. Muutamat on hän +luonut elämään tyyneessä onnessa, kodin rauhassa ja hiljaisessa työssä; +toiset on hän luonut elämän myrskyjä varten, ja muutamat sankareiksi +koko ihmiskunnalle. Mutta Jumalan edessä on yhden tekevä, mitä tietä +ihminen elämässä kulkee, kunhan vain kulkee tiensä rehellisenä ja +Jumalaa pelkääväisenä. + +Tuo pieni poika, joka nyt oli tullut isoksi ja saanut paljon hyviä +tietoja, lähti ulos taistelemaan vapauden ja oikeuden edestä. Hänen +omassa maassansa asui vapaa kansa, joka eleli rauhassa ja sovinnossa +lakiensa turvissa, mutta kaikki kansat eivät olleet yhtä onnellisia. +Useita sortivat ankarat hallitsijat, jotka eivät kunnioittaneet lakia +eikä oikeutta; toiset surmasivat toisiansa keskinäisissä sodissa. Tuo +entinen poika Pohjanmaalta ei luullut paremmin voivansa käyttää uusia +käsivarsiansa, kuin taistelemalla sorrettujen edestä. Hän meni heikkojen +puolesta vapaatahtoisesti ottelemaan väkeviä vastaan; hän vuodatti +vertansa heidän tähtensä monen monessa taistelussa. Suomi oli hänen +äitinsä, Ruotsi hänen isänsä kotimaa, Pohja hänen kätkyensä, mutta avara +maailma oli hänen suuri isänmaansa. Jokainen hyvä ja rehellinen ihminen +oli hänen veljensä ja sisarensa; jokainen syyttömästi sorrettu hänen +suosikkinsa; kaikki jalomieliset hänen ystäviänsä ja +liittokumppanejansa. + +Meidän aikamme ei tunne urhollisempaa sankaria kuin tuo poika +Pohjanmaalta. Hänen elämänsä oli täynnä satuja ja urhotöitä. Siellä +hänet aina nähtiin, missä vaara oli suurin: tuhansia kaatui hänen +ympärillänsä. Hän makasi verissään ja puolikuolleena verisillä +taistelutanterilla; kärsi usein nälkää ja kaikenlaista puutetta; oli +vankina ja hyljättynä, vainottuna ja ryöstettynä, sairaana ja +unhotettuna. Hän ui jokien poikki jäitten seassa. Hän kiipesi korkeiden +muurien yli, joissa orjantappuroita kasvoi. Hän taisteli yön pimeydessä, +vihollisten piirittämänä, jotka eivät sääliä tunteneet, ja joille +maksettiin vankien luvun mukaan. Hän taisteli melkein aina muutamien +harvojen kanssa suurta ylivoimaa vastaan, ja pääsi kuitenkin usein +voitolle Jumalan avulla ja verrattomalla urhollisuudellansa. Löytyipä +usein kavaltajiakin hänen omissa sotakumppaneissaan, ja kuin hän, +väsyneenä vaivoistansa, illan tultua laskeusi lepäämään kovalle maalle, +sotavaippa allansa ja taivaan kirkkaat tähdet yllänsä, täytyi hänen +valvoa käsi miekan kahvalla, torjuakseen murhamiehiä. Ihmeellisesti +Jumala kuitenkin varjeli häntä kaikissa vaaroissa, eikä hän milloinkaan +kadottanut iloista luottamustansa eikä sydämmensä armeliaisuutta +onnettomia kohtaan. Palveltuansa ensin pelkkänä sotamiehenä, pääsi hän +monen tuhannen päälliköksi, voitti suurta kunniaa ja mainetta, mutta +itsellensä hän ei koskaan pyytänyt enempää, kuin hän välttämättömästi +tarvitsi, ja vetäysi pois kaikista kunnianosoituksista. Ei hän ollut +niitä miehiä, jotka huolivat loistosta ihmisten edessä ja ylpeilevät +hyvin ansaitusta maineesta. Hän ei taistellut oman kunniansa eikä etunsa +tähden, hän taisteli vapauden ja ihmiskunnan hyväksi; niiden eduksi hän +tahtoi mielellänsä kuolla unhotettuna. + +Kuin hän vieraalla nimellä oli taistellut seitsemän vuotta Kreikanmaan +vapauden puolesta, ja vanha Kreikanmaa vihdoin viimein oli torjunut +päältään turkkilaisten ikeen, etsivät häntä kreikkalaiset turhaan läpi +koko Europan, antaaksensa kiitollisuutensa osoitteeksi maassansa hänelle +suuren maatilan. Viimein he lahjoittivat sen toiselle, kun eivät +tienneet muuta kuin että heidän rakastettu sankarinsa oli aikoja sitte +kuollut. Mutta hän eli kainosti piilossa, välistä Ruotsissa ja Suomessa, +välistä jossakin Länsi-Intian saaressa. Hän oli köyhä eikä kuitenkaan +ottanut vastaan mitään palkintoa. Hän ei tahtonut saastuttaa korkeata +kutsumustansa eikä urhokasta miekkaansa pyytämällä itselleen maallista +rikkautta. + +Tuosta pienestä pojasta, joka ensin oli taistellut tuulimyllyjä ja sitte +puolta Europpaa vastaan taikka puolen Europan puolesta, tuli vihdoin +harmaapäinen sotavanhus, joka, väsyneenä vaivoistansa ja +kunnianrikkaista haavoistansa, päätti elämänsä rauhallisessa kodossaan +ja laskettiin levolle Ruotsinmaan povehen. Harvat häntä tunsivat; ei +kukaan ikinä kuullut hänen puhuvan omista urhotöistään. Ja mitä kaikkea +hän olisi voinutkaan kertoa, ell'ei hän olisi välttänyt omaa kiitostansa +eikä antanut kaikkea kunniaa Jumalalle, kaikkein korkeimmalle, joka oli +johtanut häntä niin monessa vaarassa! Toiset, jotka ovat toimittaneet +sangen vähän maailmassa, eivät tiedä miten vain saattaisivat oman +itsensä, kunniansa ja merkillisyytensä muiden tietoon. Hän, jonka +sankarityöt hämmästyttivät silloista maailmaa, teki kaikki, mitä voi, +joutuaksensa unohduksiin. Sentähden maailma tunteekin varsin vähän hänen +monivaiheista elämäänsä, ja hänen urhollisimmat sankarityönsä ovat ehkä +ijäksi päiviksi jääneet unohduksiin. Mutta Jumala tuntee hänen +rehellisen sydämmensä, hänen lujan uskonsa, ja ihmiset tietävät hänestä +sen verran, että kunnioittavat hänen muistoansa. + +Jos Jumala olisi suonut _August Maximilian Myhrberg'in_ taistella oman +isänmaansa puolesta, niinkuin hän taisteli sorrettujen puolesta maan +päällä, olisi siihen aikaan ainoastaan yksi saattanut vetää hänelle +vertoja, nimittäin italialaisten Garibaldi. Mutta hän taisteli kauan +tuntemattomana, nimetönnä ihmiskunnan oikeuden ja kansojen vapauden +puolesta, ja sentähden ei yksikään kansa seiso kyynelsilmin hänen +hautansa ympärillä. Mutta Suomi, hänen suuri äitinsä, ja Ruotsi, hänen +isänsä kotimaa, lukevat hänet kaikkina aikoina urhollisimpien +sankariensa joukkoon. Hänen elämäkertaansa kerrotaan kauan tarinana +talvivalkean ääressä ihmeeksi ja kummastukseksi jälkeen-tuleville +polville. Kaikki hänessä -- hänen rohkeutensa, hänen työnsä, hänen +rehellisyytensä, hänen vilpitön sydämmensä ja ennen kaikkea hänen jalo +itsekieltämisensä -- oli suurta ja sadun tapaista, ja sentähden saakoon +hänen suuri satunsa sijan näiden pienien joukossa. + +Suomen poika, opi niinkuin hän taistelemaan sen edestä, joka oikeata on +maailmassa; opi niinkuin hänkin itseäsi kieltämään! + + + + +KEVÄÄN SATU. + + +Kevään satu huvittaako ketä? +Lienet, poika, kuullut sen? +Se on varma, eikä meitä petä, +Tosi myös kuin päivönen; +On kuin metsä vihanta; +On kuin vuori korkea. +Kevään satu huvittaako ketä? +Lienet, poika, kuullut sen? + +Etelässä syntyi lapsukainen +Saarell' onnellisuuden. +Isäns' oli päivä paahtavainen, +Siskons' järvi hopeinen, +Aamutähti äitinsä, +Fenix lintu veljensä. +Etelässä syntyi lapsukainen +Saarell' onnellisuuden. + +Kevätlapsi kohos kehdostansa, +Kapalonsa katkoen, +Perhon siivin lensi lentoansa +Poikki maiden, merien. +Huiski taikasauvallaan +Yli järven, yli maan. +Kevätlapsi kohos kehdostansa, +Kapalonsa katkoen. + +Suuremp' ei viel' ollut mikään noita, +Kuin se Kevät pienoinen: +Minne lensi, sinne silmikoita +Puhkes oksiin pensasten, +Kukat kasvoi ihanat, +Niityt tuoksui vihannat. +Suuremp' ei viel' ollut mikään noita, +Kuin se Kevät pienoinen. + +Metsän peikot katselivat kateen +Silmin Kevään ihmeitä. +Laittoivatpa ukonilman, sateen +Kurittamaan Kevättä. +Vaan kun sade vihmaili, +Pikku Kevät riemuitsi. +Metsän peikot katselivat kateen +Silmin Kevään ihmeitä. + +Nythän Kevät asuu seudullamme, +Kantaa meille kukkiaan. +Poimikaamme kukat, saattakaamme +Peikot piiloon taantumaan! +Ja kun tulee sade uus, +Kirkastuupi vihannuus. +Nythän Kevät asuu seudullamme, +Kantaa meille kukkiaan. + + + + +[Kuva] + + + + +KOIVUJEN JUURELLA. + + +Koivujen juurella, +Isämme kotona, +Leikkiä lyömme, +Teemme myös työmme, +Kylvämme, kynnämme innolla. +Aaltoset häilyy, +Lainehet' päilyy, +Raitisna säilyy +Rantamme riemuisa loiskinta. + +Koivujen varjossa +Kuulimme iloisna +Äitimme milloin, +Aamuin ja illoin, +Laulaen ylisti Luojaansa. +Oksat ne oivat +Siimestä soivat, +Varjoa toivat +Kesäisnä päivänä kuumana. + +Koivujen oksilla +Pienonen laulaja, +Vienosti liikkuin, +Sievästi kiikkuin, +Soittavi säveltä suloista. +Illalla tieno +On ylen vieno, +Tuoksuva, hieno, +Yö on niin raitis ja vilpoisa. + +Koivu niin kaunis on, +Sievä ja verraton. +Nähdä sen saamme, +Ett' isänmaamme +Sille soi parahan kaunisteen. +Tahdonpa olla, +Riemuita, huolla, +Elää ja kuolla +Täällä mä koivujen siimekseen. + + + + +SYYSLAULU. + + +Syksypä oikein hauskuttaa, +Kun viljat saadaan talleltaa, +Ja tehdään kakku soma. +Vaan kenpä parhaan leivän saa? +No, meidän äiti oma. + Ja lapsoset + On iloiset, + He laulelee: +Ho hee, ho hee! +Syksypä oikein hauskuttaa, +Kun tehdään kakku soma. + +Metsissä, mailla myrskyää, +Järvissä aallot hyrskyää, +On rankkasateet kovat. +Syystöitä isä ennättää, +Ahoilla puolat ovat. + Ja lapsoset + On iloiset, + He laulelee: +Ho hee, ho hee +Metsissä, mailla myrskyää, +Mut lapset tuvass' ovat. + + + + +[Kuva] + + + + +AALLOTTAREN JÄLJET. + + +Oletko nähnyt raitoja meren hiekassa tuolla rannalla korkean metsämäen +alla? Miten valkoinen se hiekka on ja raidat ovat aaltomaiset ja +lähenevät lukemattomissa sievissä mutkissa ylös aivan vedenrajaan asti. +Kuin olen nähnyt suurten valkoisten vaahtoaaltojen syöksyvän vihoissaan +rantaäyrästä vasten, on minusta useinkin näyttänyt kummalliselta, +ett'eivät ne ole kokonaan laisseet pois noita raitoja hiekasta. Mutta +siihen työhön ei meren aaltoja ollenkaan haluttanut, ne antoivat +raitojen kiemurrella hiekassa kuin ennenkin, kulkivat pauhaten ja +jyristen ylitse ja asettuivat syvemmälle jälleen lepäämään. + +Sillä nuo hienot raidat ovat pikku aaltojen jälkiä, ja pikku aallot ovat +meren kutritukkaisia lapsia, jotka välkkyen leikittelevät hienolla +hiekalla. Joka kerran kuin myrsky pauhaa, sanoo meren kuningas Ahti +hyökylaineillensa: "Menkää kallioita vasten! Tuolla hiekassa leikkivät +minun pikku lapseni; ei kukaan saa koskea heidän teihinsä eikä +polkuihinsa, ei kukaan saa laista kiinni heidän jälkiänsä rannalta!" + +Hyvin syvällä meressä on Ahdin linna kristalliseinineen ja +perlemo-ikkunoineen ja kaikkein kauneimpine välkkyvine kattoineen. +Siellä asuvat pojat ja tyttäret, siniaallot, ja siellä asuu myöskin +hänen nuorin ja kirkkain pikku lapsensa, sinisilmäinen, hopeakutrinen +Aallotar. + +Kuin Aallotar lähtee leikkimään rannalle, piirustaa hän hopeakenkänsä +kärjellä nuo hienot aaltoraidat hiekkalattiaan eikä millään laineella +ole lupaa niitä hävittää. Tuhannen tuhansia hänen pikku siskojansa +juoksentelee siellä kilpaa hänen kanssansa, kaikki piirustellen +samanlaisia jälkiä, mutta ei kukaan ole niin nopea, niin kirkas eikä +niin kiemuraisen kaunis kuin Aallotar. + +Kuin kalat menevät hietikolle kylpemään lämpöisenä kesäpäivänä ja +välkkyvän valkoiset kalalokit lentelevät kuin tähtipilkut niiden +kohdalla ylhäällä ilmassa, silloin Aallotar tanssii leikiten niiden +ympäri, kaartaa purjevenettä ja hyppii pojan ympärillä, joka uiskentelee +päiväpaisteessa. Mutta kuin aurinko varhain aamusilla nousee meren +povesta tai iltasilla laskeutuu metsään lepäämään, silloin Aallotar +aivan hiljaa loiskii rantaan, laulaen pitkän pitkää yksitoikkoista +laulua entisistä ajoista ja ystävistä, jotka ammoin ovat menneet meidän +luotamme ijankaikkisen hiljaisuuden rauhaan. + +Aallottarella oli myöskin ystävä, nuorin metsän prinssi, mustakutrinen +pikku Tellervo, jonka vihreä mekko aina oli niin runsaasti koristettu +ruusuilla ja taskut täynnä pähkinöitä ja kotkan sulka ruskeassa lakissa. +Tellervo käveli usein rannalla, jossa Aallottarella oli tapa leikitellä, +ja heistä tuli kohta hyvin hyvät ystävät. Usein he kiistelivätkin siten, +että Tellervo heitteli oksia ja pikku kiviä Aallottaren päälle, ja +Aallotar roiskutti vettä Tellervon samettikengille. Silloin nauroi +Tellervo, niinkuin metsä nauraa tuulen suhistessa puissa, ja Aallotar +nauroi myöskin, niinkuin aallot leikitsevät tuulen löyhytellessä niiden +kiharahiuksia. Mutta muuten he olivat olevinaan sulho ja morsian illan +tyynessä; Tellervo istui rannan ruohokolla ja Aallotar nojasihe +kyynärpäin hietikkoon, ja molemmat kertoivat satuja vuorotellen. +Tellervo tiesi kertoa sekä synkkiä että valoisia satuja: metsän +velhoista, jotka itkeä nyyhkyttävät korkeain kuusien takana; leijonan +metsästyksestä himmeässä kuunvalossa; sekä länsituulen kujeista +neilikoille ja kurjenpolville tuolla niityllä. Aallotar kertoi ammoin +kuluneista vuosisadoista, jolloin meren aallot kuohuivat yli koko suuren +Suomen, suurista rannan vuoriin kaivautuneista patakuopista ja suuresta +valaskalasta, joka veti hänen isänsä vaunuja korallimetsäin läpi +peninkulman syvyisessä meressä. + +Niin he olivat yksissä pitkät ajat joka ilta meren rannalla, ja vielä he +olivat pikku lapset, sillä metsän pojat ja meren tyttäret eivät kasva +niinkuin ihmislapset, vaan he elävät monta tuhatta vuotta, niin kauan +kuin maa, ja sentähden he pysyvät niin kauan lapsina ja heillä on niin +hauska illan loistossa. He olivat niin ihastuneet toisiinsa, että +valkoinen kalalokki, joka näki heidän alinomaa leikkivän rannalla, sanoi +naapurilleen suurelle merikotkalle: "Tellervosta ja Aallottaresta +varmaankin tulee pari, ja silloin mekin pääsemme komeilun häihin." + +"Niin," sanoi kotka, "sehän kyllä käy päinsä, jos häät pidetään metsän +kuninkaan Tapion linnassa. Mutta jos ne pidetään syvällä meressä Ahdin +palatsissa, niin minä kiitän kutsuista enkä voi tulla." + +"Kas, sitä minä en tullut ajatelleeksi", sanoi kalalokki. "Minä +hätätilassa osaan sentään sukeltaakin, ja hyvin luultavasti minä +silloinkin menen, sillä arvattavasti siellä on monta hyvää kalaruokaa +illalliseksi." + +Niin puheltiin kaikkialla Tellervosta ja Aallottaresta. Sattuipa eräänä +iltana Ahti ajamaan suurella valaskalallansa rantaan, jossa hänen +tyttärensä, pikku prinsessa Aallotar, kertoeli satuja metsän prinssille +Tellervolle. Meren ja metsän naapuruus ei ollut oikein hyvä, sillä +molemmat kuninkaat riitelivät rajoista ja syyttivät toinen toistaan +pikku alueiden luvattomasta anastamisesta. Sentähden Ahti vihastui, kuin +näki prinssi Tellervon niin ystävällisesti puhelevan Aallottaren kanssa, +ja lähetti rantaan suuren hyökyaallon, joka ryvetti prinssin hienon +samettinutun mudalla ja tempasi pois höyhentöyhdön hänen lakistaan. + +Aallotar pakeni murheissaan meren pohjaan ja Tellervo palasi äkeissään +metsään. Mutta kuin Tapio kuuli, miten hänen lemmikkipoikaansa oli +häväisty, suuttui hän kovin ja lähetti ankaran hiekkasateen, joka peitti +koko rannan soralla, niin että se muuttui kuivaksi maaksi ja Ahti +menetti sillä tavalla melko palan alueestaan. Ahti vuorostaan lähetti +suunnattoman suuret hyökylaineet tulvien metsään ja ne kaatelivat puita +ja repivät irti suuret kappaleet maata ja hautasivat ne mereen. Tästä +kehittyi suuri ja pitkällinen sota meren ja metsän välille Tellervon ja +Aallottaren tähden, ja se sota kestää vielä tänäkin päivänä, milloin +nämä kuninkaat sattuvat olemaan suutuksissaan. Mutta välistä on aina +aselepoakin; silloin aallot hiljaa loiskivat rantaa vasten ja +Aallottaren jälkiä näkyy illan loisteessa hienossa valkoisessa hiekassa. + +Tellervo ja Aallotar saavat nyt ainoastaan harvoin tavata toisiaan aivan +salaa, tulla kertomaan toisillensa noita vanhoja satuja ja leikkimään +yhdessä muiden aaltojen kanssa. Aallotar uipi usein yksinään rannalle, +ja hänen valkoinen niskansa näkyy välistä, milloin aurinko pilkistää +pilven raosta. Kuullaanpa hänen silloin usein laulavankin yksinäisyyden +ikäväänsä illan tyynessä, ja ken osaa selittää aaltojen kieltä, hän +kuulee Aallottaren etsivän ystäväänsä. "Poissa, poissa", sanoo hän, "on +iloinen ystäväni; poissa, poissa on rannan iloisuus, ja hiljaa nukun +minä tässä hiekkavuoteella. Metsä ja meri eivät ole ystävinä; tumma +kuusi kohottaa latvansa taivasta kohti, eikä hän koskaan voi laskeutua +alas tumman meren syvyyteen. Mutta minä näen hänet kuitenkin joka ilta, +kuin hän katselee minun sinisilmästäni kaunista latvaansa. Älä sure +sydämmeni; Jumalan hyvyys on kerran yhdistävä sen, joka on kauan ollut +erotettuna; ja kerran on varmaan tuleva se päivä, jolloin Aallotar +iloiten saapuu rannalle ja Tellervo etsii hänen jälkiänsä +hopeankarvaisesta hiekasta illan tyvenessä." + + + + +SATU RUTIMOSTA JA PILVIPARRASTA. + + +Suuressa metsässä kaukana Suomen erämailla seisoo aivan lähellä +toisiansa kaksi korkeata honkaa. Ne ovat niin vanhat, niin vanhat ett'ei +kukaan enää tiedä, koska ovat olleet pieninä, ja hyvin etäältä jo voipi +ne tuntea, sillä niiden pimeät latvat kohoovat korkealle yli muiden +puiden. Keväällä laulurastas visertelee suloisia virsiä heidän +oksillansa, ja pienet vaaleanpunaiset kanervankukkaset luovat niin +hartaan nöyriä silmäyksiä ylös heidän puoleensa, juuri kuin tahtoisivat +sanoa: "Hyvä Jumala, onko mahdollista kasvaa noin pitkäksi ja tulla noin +isoksi ja vanhaksi tässä maailmassa?" Mutta talvella, kuin pyryilma +peittää koko seudun lumeen, ja nurmi on muuttunut ja kanervankukat +nukkuvat syvässä nietosten valkean vaipan alla, silloin raju myrsky +riehuu honkien latvoissa ja pyyhkii pois lumen niiden ikuisesti +viheriöiviltä oksilta; ja tuulispää hajoittaa suuria huoneita ja kaataa +kokonaisia metsiä, mutta hongat seisovat järkähtämättöminä, he eivät +huoju eivätkä taitu, vaikka kaikki heidän ympärillään taittuu. Onpa se +jo jotakin, semmoinen jäykkyys ja vahvuus. + +Lähiseudulla on kunnas metsässä ja kunnaalla turvekattoinen torpantölli, +jossa on vain kaksi pientä ikkunaa. Siinä asuu köyhä mökkiläinen +vaimoineen, ja heillä on pieni perunamaa sekä peltotilkku lähellä +mökkiä. Mutta talvella hakkaa mökkiläinen tukkia metsässä ja vedättää ne +alas suurelle sahalle, joka on peninkulman päässä sieltä, ja sillä +ansaitsee hän niin paljon, että se töin tuskin riittää voiksi, leiväksi, +maidoksi ja perunoiksi; vaan siinähän sitä jo onkin. Moni saa tyytyä +petäjäiseen, eikä ole voin muruakaan särpimeksi. + +Mökkiläisillä on kaksi pientä lasta: poika, jonka nimi on Sylvesteri, ja +tyttö, jonka nimi on Sylvia. Kummallista on, mistä he ovat semmoiset +nimet saaneet; kenties metsästä, sillä latinan sana _sylva_ merkitsee +metsää. Mutta Sylvesteri seisoo almanakassa ja on vuoden viimeinen +päivä, joten pojalla joka vuosi on nimipäivänsä uudenvuoden aattona. + +Tapahtuipa muutamana talvipäivänä, vieläpä juuri Sylvesterin päivänä, +että molemmat lapset läksivät metsään ansojansa kokemaan; sillä siellä +oli viljalta jäniksiä ja metsikanoja. Ja äläpäs mitään; oli kun olikin +Sylvesterin ansassa jänis, ja Sylvian ansassa taasen oli metsikana. +Mutta sekä jänis että metsikana elivät vielä ja olivat tarttuneet vain +jaloista kiini, ja ne rupesivat vikisemään niin surkeasti, että se +lapsista kuului kummalliselta. "Päästä minut, saat jotain hyvää!" sanoi +jänis. "Niin päästä minut, saat jotain hyvää!" sanoi metsikana. + +Lapset päästivät heidät irti. Nytkös jänis metsään kiitämään, minkä +ennätti, ja metsikana lentämään, minkä siivet kantoivat, ja molemmat +huusivat: "Kysy Rutimolta ja Pilviparralta! Kysy Rutimolta ja +Pilviparralta!" + +"Mitä se merkitsee?" sanoi Sylvesteri suutuksissaan; "nuo kiittämättömät +veitikat eivät edes kiittäneet." + +"He käskivät meitä kysymään Rutimolta ja Pilviparralta", sanoi Sylvia. +"Ketkähän ne ovat? En ole koskaan ennen kuullut niin kummallisia nimiä." + +"En minäkään", sanoi Sylvesteri. + +Samassa kävi tuima talvituuli kahteen korkeaan aivan lähellä olevaan +honkaan, ja niiden pimeissä latvoissa syntyi kova kohina, ja lapset +kuulivat kohinassa kummallisia sanoja. + +"Seisotko vielä, Rutimo veikkoni?" sanoi toinen hongista. + +"Seisonpa niinkin", sanoi toinen; "mutta miten on sinun laitas, veikko +Pilviparta?" + +"Rupeen vanhaksi käymään", vastasi Pilviparta. "Tuuli taittoi oksan +latvastani." + +"Olethan lapsi vain minun rinnallani", sanoi Rutimo honka. "Vain +kolmensadan viidenkymmenen vuoden vanha, ja minä jo olen täyttänyt +kolmesataa kahdeksanyhdeksättä. Lapsi vain! Lapsi vain!" + +"Nyt palajaa myrsky takaisin", sanoi Pilviparta honka. "Paras on, että +laulamme pikkusen, niin on oksillani jotain miettimistä." + +Ja niin rupesivat he laulamaan myrskyssä: + + Syvään maan + Sisustaan, + Kauas aikain hämärään + Juuret käy, + Niit' ei näy + Myrskyt saavan järkkymään. + Talvi entää, + Kesä kanssa, + Vuodet lentää + Lentoansa, + Ihminen + Alkuns' saapi, + Katoaapi, + Mepä sentään + Seisomme. + Ihmis-lapsi, + Tukevaksi, + Kuin me, suureks + Kasva vain, + Perustain + Vuoriin juures. + Kasva näin + Rohkeasti + Pilviin päin, + Tähtiin asti; + Nosta pääsi korkeellen, + Ninkuin mekin, taivaasen. + +"Haastelkaammepa nyt ihmislasten kanssa", mörähti Rutimo honka. + +"Mitähän ne nyt mielivät sanoa", sanoi Sylvesteri. + +"Ei, mennään kotia", sanoi Sylvia. "Minä pelkään niin noita pitkiä puita +kummallisine lauluineen." + +"Äläs vielä, tuolla näen isän tulevan kirves olalla", sanoi Sylvesteri. +Ja samassa tulikin mökkiläinen. + +"Kah, tuossapa seisookin juuri kaksi semmoista puuta, kuin tarvitsen," +sanoi hän, ja niin kohotti hän kirvestänsä hakkaamaan maahan Rutimoa. + +Mutta lapset rupesivat itkemään. "Älä, isä kulta, kaada Rutimoa ja +Pilvipartaa", sanoi Sylvesteri. + +"Hyvä, rakas isä, älä kaada niitä", rukoili Sylvia. "Ne ovat niin vanhat +ja ovat laulaneet meille laulun." + +"Mitä lapsellisuutta se on!" sanoi mökkiläinen. "Juuri kuin vanhat puut +voisivat laulaa! Mutta yhtäkaikkipa tuo on; koska rukoilette niiden +edestä, voin maa etsiä itselleni pari muuta puuta." + +Ja niin hän läksi etäämmälle metsään, mutta lapset jäivät uteliaina +paikoilleen, kuuntelemaan, mitä Rutimo ja Pilviparta nyt sanoisivat +heille. + +Eikä aikaakaan, niin jo tuli tuuli takaisin myllyltä, joka oli jauhanut +niin rajusti, että kivet kipinöitsivät, ja taasen se alkoi suhista +honkain latvoissa. Nyt kuulivat lapset aivan selvästi, että puut jälleen +rupesivat puhumaan. + +"Te olette pelastaneet henkemme," sanoivat he, "ja se oli rehellisesti +tehty teiltä. Nyt saatte pyytää lahjan kummallekin, ja mitä hyvänsä +tahdotte, sen teille annamme." + +Lapset tulivat hyvin iloisiksi, mutta joutuivat samalla hyvin ymmälle. +Ei heillä mielestänsä ollut juuri mitään toivottavaa tässä maailmassa. +Mutta lopuksi sanoi Sylvesteri: "Tahtoisin kernaasti, että tulisi vähän +päiväpaistetta, niin paremmin näkisimme riekkojen jälkiä lumesta." + +"Niin", sanoi Sylvia, "ja minä tahtoisin mielelläni, että kohta tulisi +kevät ja lumi alkaisi sulaa, niin linnut taas rupeaisivat laulamaan +metsässä." + +"Hullut lapset," sanoivat puut, "olisitte voineet pyytää kaikkia +kaunista maailmassa, ja sen sijaan pyydätte mitä kuitenkin tulee +tapahtumaan ilman teidän tahdottanne. Mutta, te olette pelastaneet +henkemme, ja sentähden pääsette toivonne perille paremmalla ja +kauniimmalla tavalla. Sinä, Sylvesteri, saat sen lahjan, että missä sinä +kuljet ja mihin katsot, siellä paistaa päivä sinun ympärilläsi. Ja sinä +Sylvia, saat sen lahjan, että missä kuljet ja missä avaat pientä +suutasi, siellä on kevät ympärilläsi, ja lumi sulaa. Onko hyvä niin?" +sanoivat hongat. + +"On, on", huusivat lapset suurella ilolla, "siinähän on enempi, kuin +olemme pyytäneet, ja kiitoksia, rakkaat puut, hyvistä lahjoistanne." + +"Hyvästi nyt, hyvät lapset", sanoivat puut. "Onnea matkalle!" + +"Hyvästi, hyvästi", sanoivat lapset ja rupesivat kulkemaan kotiin päin. +Kulkiessansa katseli Sylvesteri ympärillensä, niinkuin hänen tapansa +oli, oliko riekkoja puissa, ja katso, vallan ihmeellistä! mihin hän +katseli, siellä lensi ikäänkuin auringon säde hänen edessänsä ja loisti +kirkkaasti ja kimaltaen kuin kulta puiden oksilla. Yhtä suuri oli +Sylvian kummastus, kuin hän huomasi, että lumi alkoi sulaa kummallakin +puolella polkua, jota he astuivat. "Näetkös, näetkös", huusi hän +veljellensä, ja tuskin oli hän avannut suutansa, ennenkuin ruoho alkoi +nousta hänen jalkainsa juuresta ja puiden lehdet alkoivat puhjeta, ja +ensimmäisen leivosen kuultiin livertelevän korkealla sinisellä +taivaalla. + +"Tämäpä on hauskaa!" huusivat lapset ja tulivat ihastuksesta hyppien +kotiin äitinsä luo. "Minä voin nähdä päiväpaistetta!" huusi Sylvester. +"Minä voin sulattaa lunta!" huusi Sylvia. + +"No, voihan tuota kuka hyvänsä", sanoi äiti nauraen. Mutta ei aikaakaan, +niin sai äiti suuret silmät. Vaikka ilta alkoi pimetä, ei tullut pimeä +tuvassa, vaan siellä oli kirkas päiväpaiste, kunnes Sylvesteriä rupesi +nukuttamaan ja hänen silmänsä vähitellen painuivat umpeen. Ja vaikka +talvi oli alussa, levisi tuvassa niin keväinen ilma, että luutakin +rupesi työntämään lehtiä varrestansa nurkassa, ja kukko joutui aivan +hämillensä ja alkoi laulaa iltapuhteella. Ja tätä kesti aina siihen +asti, kuin Sylvia nukkui. + +"Kuules, isä", sanoi akka, kuin torppari tuli kotiin. "Lasten laita ei +suinkaan ole oikein; minä pelkään, että ovat metsässä joutuneet jonkun +haltian valtaan." + +"Sinä hourailet vaan, akkaseni", sanoi torppari. "Minä tahdon kertoa +sulle jotain uutta. Osaatko arvata? Kuningas ja kuningatar matkustavat +läpi maan ja tulevat huomenna kulkemaan kirkkomme ohitse. Mitäs arvelet, +jos ottaisimme lapset kerallamme ja lähtisimme sinne niitä katselemaan." +"Se minulle mieleenpä", sanoi akka. "Kuningasta ja kuningatarta ei saa +nähdä joka päivä." + +Seuraavana aamuna olivat torpanväki ja lapset hyvissä ajoin matkalla +kirkolle ja olivat niin iloissansa siitä, mitä nyt saisivat nähdä, +ett'ei kukaan niistä ajatellut, mitä eilen oli tapahtunut. Eivätkä he +huomanneet, kuinka päiväpaiste lensi heidän rekensä edessä ja kuinka +koivujen lehdet puhkesivat heidän ympärillänsä tien vieressä. + +Kuin he tulivat kirkolle, oli siellä paljo väkeä koossa, mutta kaikki +olivat he peljästyneinä ja tuskissansa. Kuningas oli hyvin pahoillansa, +sanoivat he, siitä että maa oli niin autio ja viljelemätön, ja kun hän +oli hyvin ankara mies, niin syytti hän siitä kansaa ja oli varmaankin +kovasti tätä rankaiseva. Kuningattaresta tiedettiin, että häntä paleli +täällä Suomessa ja että hän oli sangen surullinen ja suuttunut koko +matkaan. + +Tätä nyt tiesivät kaikki edeltäpäin, ja sentähden vapisivat kaikki, kuin +kuninkaalliset reet ajaa hajottaen tulivat tietä myöden. Kuningas näytti +ankaralta ja kuningatar itki, mutta kuitenkin viipyivät he kirkolla niin +kauan, kuin muutettiin hevoisia, ja sill'aikaa katselivat he +ympärillensä, sillä rekien hopealla silatut kuomit olivat lasketut alas. + +"Kas kuinka kaunista päiväpaistetta äkkiä olemme saaneet", sanoi +kuningas ja nauroi hyvin armollisesti niinkuin muidenkin ihmisten on +tapa. "Minä en voi käsittää, miksi nyt yht'äkkiä tulin niin iloiseksi", +sanoi hän. + +"Se tulee kai siitä, että teidän majesteettinne olette syönyt hyvän +suuruksen", sanoi kuningatar. "Niin on minunkin laitani. Minusta on, +kuin olisi sydämmeni äkkiä lämminnyt." + +"Se tulee siitä, että teidän majesteettinne nukuitte hyvin viime yönä", +sanoi kuningas. "Mutta katsos vain, kuinka kaunis se kuitenkin on, tämä +kolkko Suomi. Katsos kuinka aurinko loistaa noihin kahteen korkeaan +honkaan tuolla metsässä. Tähän pitäisi meidän rakentaa kuninkaan kartano +itsellemme." + +"Niin, tehkäämme niin, herra ja kuningas", sanoi kuningatar. "Näillä +paikoin mahtanee olla suopea ilmanala. Katsos vain, kuinka viheriät +lehdet puhkeavat puista keskellä talvea." + +Samalla huomasivat he Sylvesterin ja Sylvian, jotka olivat kavunneet +aidalle, voidaksensa oikein tarkkaan nähdä kuninkaallisen perheen, ja +Sylvia laverteli iloissansa niin, että kuivettunut aita työnsi suuria +viheriöitä lehtiä hänen ympärillensä. "Kas tuolla seisoo kaksi sievää +lasta", sanoi kuningatar. "Tulkoot tänne reen luo." + +Lapset tulivat. "Kuulkaa", sanoi kuningas, "minä pidän teistä, minä +tulen vallan iloiseksi, kuin näen teitä, tulkaa luokseni rekeen, niin +saatte ajaa meidän kuninkaalliseen hoviimme ja saatte kulta vaatteita ja +tulette tekemään kaikki ihmiset iloisiksi." + +"Ei, kiitoksia, herra kuningas", vastasivat Sylvesteri ja Sylvia. +"Meistä on parempi ilahuttaa isää ja äitiä. Ja hovissa tulisi meidän +ikävä Rutimoa ja Pilvipartaa." + +"Eikö käy laatuun, että isä ja äiti ja Rutimo ja Pilviparta tulevat +kanssanne?" kysyi kuningatar, sillä hänen sydämmensä oli nyt niin +sanomattoman lämmin. + +"Ei, kiitoksia, rouva kuningatar", sanoivat lapset uudestaan; "se ei käy +laatuun, ne kasvavat metsässä." + +"Mitä lasten päähän voi juolahtaa", sanoivat kuningas ja kuningatar ja +nauroivat niin, että kuninkaallinen reki hyppi; sitte antoivat he käskyn +rakentaa tähän paikkaan kuninkaan kartanon ja olivat niin iloiset ja +armolliset, että kaikki ihmettelivät. Kaikki köyhät saivat kukin +kultarahansa, ja Sylvesteri ja Sylvia saivat paitsi sitä sen +kuninkaallisen rinkelin, jonka hovileipuri oli matkaa varten leiponut, +ja joka oli niin iso, että se oli neljällä hevosella kuljetettava. Ja +lapset jakelivat rinkelistänsä kylän kaikille lapsille ja kuitenkin oli +heillä niin paljo jäljellä, että torpparin hevonen tuskin jaksoi vetää +kotiin kaikkia rinkelinpalasia. + +Kotimatkalla kuiskasi torpan akka miehensä korvaan: "tiedätkö, miksi +kuningas ja kuningatar olivat niin iloiset?" "En tiedä", sanoi ukko. -- +"Se oli sentähden, että Sylvesteri ja Sylvia katselivat heitä. +Muistatko, mitä minä sanoin eilen?" -- "Vaiti", sanoi ukko, "älä puhu +sitä lapsille; on parempi, ett'eivät tiedä niin ihmeellisistä +lahjoista." + +Mutta Sylvester ja Sylvia iloissansa tuosta isosta kuninkaallisesta +rinkelistä unohtivat tykkönään, että he osasivat luoda päiväpaistetta ja +sulattaa lunta. Eivät he itse tietäneet, kuinka sydämmellisen iloisiksi +ja lämpimiksi kaikki ihmiset tulivat, kuin heitä näkivät; ja koska he +olivat sangen hyvät ja ystävälliset lapset, niin luulivat kaikki, että +se vain oli sentähden. Varmaa on, että heidän vanhemmillansa oli suuri +ilo heistä ja että koko iso erämaa torpan ympärillä vähitellen muuttui +kauniiksi peltomaaksi ja viheriäksi laitumeksi, jossa kevään linnut +lauloivat talvikaudet, niin ett'ei heidän vertaisiansa koskaan oltu +nähty. Lopuksi tuli Sylvesteri linnunpyytäjäksi uudessa kuninkaan +kartanossa ja Sylvia sai tekemistä isossa puutarhassa, sillä niin +kummallista oli, että mihin ikänänsä nämä lapset katselivat +ympärillensä, siellä menestyi kaikki, niin että oli oikein hauskaa +nähdä. + +Eräänä päivänä tulivat Sylvesteri ja Sylvia katselemaan vanhoja +ystäviänsä Rutimoa ja Pilvipartaa. Silloin raivosi par'aikaa hirveä +talvimyrsky; honkien latvat suhisivat ja kohisivat, ja ne lauloivat +taasen erästä vanhaa laulua: + + Hohoo, hohoo! +Olemme jo vanhat ja harmajat, +Mut myrskyt me kestämme ankarat, + Syys-satehet + Ja keväiset, + Ja talven vilut, + Ja kesän ilot, + Ja lumisäät, + Ja tuulispäät, + Ja yöt ja sumut, + Ja päivän humut; + Hohoo, hohoo, +Olemme jo vanhat ja harmajat +Mut myrskyt me kestämme.... + +ja juuri kuin olivat ehtineet tähän saakka laulussa, kuului rytinää ja +rätinää, ja samassa makasivat Rutimo ja Pilviparta pitkänään maassa. +Rutimo oli siihen aikaan 393 ja Pilviparta 355 vuoden vanha. He eivät +olleet itse huomanneet kuinka heidän juurensa vähitellen olivat +kuihtuneet ja mädäntyneet, niin että taivaan tuulet saivat heistä +voiton. + +Mutta Sylvesteri ja Sylvia taputtelivat ystävällisesti kuolleitten +honkien sammaltaneita runkoja ja puhuivat heille niin suloisia sanoja, +että lumi suli pois kaikki ympäriltä, ja vaaleanpunaiset kanervat +kasvoivat yhä korkeammalle kaatuneiden puiden yli, ja niin saivat Rutimo +ja Pilviparta hautansa kukkien alle. + +Paljon on siitä kulunut, kuin olen kuullut jotain Sylvesteristä ja +Sylviasta, ja epäilemättä ovat he jo aikoja sitte tulleet suuriksi, +koska monta vuotta on kulunut siitä ajasta, jolloin joku kuningas ja +kuningatar matkusti Suomessa. Mutta joka kerta, kuin näen kaksi iloista +ja hyvää lasta, joista kaikki ihmiset sydämmellisesti pitävät, niin +luulen heitä Sylvesteriksi ja Sylviaksi ja ajattelen, että he ovat +saaneet iloiset silmänsä Rutimolta ja Pilviparralta. Äskettäin näin +kaksi semmoista lasta, ja ihmeellistä oli, että mihin hyvänänsä he +katselivat ympärillensä, siellä lensi auringonsäde heidän edessänsä ja +loisti pilvisen taivaan yli ja ihmisten suruisten tai huolettomain +kasvojen yli. Sitä eivät lapset itse tienneet, mutta heitä oli mahdoton +katsoa, tulematta niin kovin iloiseksi, kuin tulee nähdessänsä +viattomuutta, iloa ja hyvyyttä maailmassa. Silloin sulaa jää ikkunan +ruudusta ja lumi kinoksista ja pakkanen ihmisten kylmettyneistä +sydämmistä, ja tulee kevät ja vihanta keskellä talvea, niin että itse +luutakin romunurkassa alkaa viheriöidä ja leivoset rupeevat laulamaan +taivaan korkean katon alla. Kaikesta siitä tulee meidän kiittää Rutimoa +ja Pilvipartaa; -- tahi oikeammin, kaikesta siitä tulee meidän kiittää +hyvää Jumalaa, joka vielä antaa kevään ja ilon viheriöidä maan päällä. + + + + +SUOJELUSENKELI. + +_Satu, kolme tapausta_. + + +Henkilöt: Kuningas Pakkanen. + Prinsessa Lumikko. + Marski Dagobert. + Mylly Matti. + Mylly Maija, hänen vaimonsa. + Fride } + Frode } heidän lapsensa. + Lisa } + Kaisa Muori. + Mustalais Daara. + Musta henki. + Valkoinen enkeli. + Neljä pikku enkeliä. + + + + +Ensimmäinen tapaus. + + +Mylly Matin mylly. Aikaisin aamulla, vielä pimeänlainen. Jauhosäkkejä +lattialla ja niiden välissä kori. Mustalais Daara hiipii sisään, makaava +lapsi käsivarrella. + + + Mustalais Daaran kehtolaulu. + + Hys, hys, prinssi sä, + Nuku, raukka, untas! + Hys, hys, pyörivä + Mylly valtakuntas. + Ratas pyörii hulmuten, + Onni katoo maallinen. + Hys, hys, prinssi sä, + Nuku, raukka, untas! + + Hys, hys, prinssi sä, + Miss' on kruunu sulta? + Vaatteenas ei silkkiä, + Poissa koru, kulta. + Kierrä kivi verraton; + Prinssi myllyrenki on. + Hys, hys, prinssi sä, + Missä kruunu sulta? + +Niin se nyt on sinulle käynyt, prinssi pienokainen. Myllyrengiksi sinä +tulet ikipäiviksesi niin totta, kuin minä olen Mustalais Daara ja olen +vihoissani isällesi, ankaralle kuningas Pakkaselle. Niin, kuka hänen +käskikään ottamaan minulta tyttöäni, pikku Lumikkoani, ja kasvattamaan +häntä kuninkaallisessa hovissaan ja tekemään häntä kristityksi +ihmiseksi? Me mustalaiset emme sitä suvaitse, me ennemmin kuljeksimme +ympäri maailmaa ja hiukan varastelemme. Sen tähden minäkin tein sitä +tänä yönä, kuin pikku prinssi tuli maailmaan ja kuningatar Gunilla -- +Jumala häntä siunatkoon, olin vähällä sanoa -- kuoli samassa. Koko linna +oli liikkeellä, kaikki itkivät ja valittivat hyvän ruhtinattaren +kuolemaa eikä kukaan huomannut, miten minä hiivin kuninkaalliseen lasten +kammariin ja sieppasin prinssin kehdosta. Pitihän minun saada jotakin +korvausta kaikkein suloisimmasta Lumikostani. Mutta enpä tohdi itse +pitää prinssiä, sillä kuningas panee koko valtakuntansa liikkeelle, +etsimään hänen ainoata poikaansa, joka saisi kerran periä hänen +kruununsa. Johtuipa mulle mieleen, että Mylly Matti on hyväsydämminen +kelpo mies, jota koko maailma voi narrata mihin hyvänsä, ja sen tähden +aion minä jättää prinssin tänne hänen myllyynsä. _(Katsoo koriin.)_ Mitä +ihmettä! Tässähän on pikku poika jo ennestäänkin, ihan yhtä suuri ja +vanha kuin minun pikku prinssini! No -- sepä nyt oivallista! Nyt minä +otan prinssin silkkikapalot ja kultakengät ja pistän hänet säkkiin +myllärin pojan viereen, niin ei kukaan tiedä, kumpi on prinssi, kumpi +myllärin poika. Mutta maltahan -- paras on panna merkki, että toiste +tunnen omani. Minä nipistän korvan lehteä... _(lapsi huutaa)._ Hiljaa, +hiljaa, lapsonen, huudatko kruunuasi? Kas niin -- vasemmassa korvassa se +on, pitää muistaa. _(Laskee lapsen koriin.)_ Hyvästi nyt, prinssi parka; +Mylly Matti tuossa tulee, säkki seljässä. Tule nyt, sinä prinssi, vain +kunnon mylläriksi, niin ehkä tapaamme toisiamme, kuin kasvat suureksi, +ja silloin sinä kiität minua, että saat oppia jotakin hyödyllistä tässä +maailmassa. _(Hiipii pois.)_ + +_(Aamu valkenee myllyssä. Mylly Matti tulee, säkki seljässä, ja katselee +tullessaan ovessa ympärilleen.)_ + +*Matti*. Huh -- mitähän tässä livahti ohitseni ovessa? Jos se oli rotta, +niin olipa se aika rotta, kaksijalkainen, suuri kuin hevonen... Hyi, +Mylly Matti, pelkäätkö sinä rottaa, vaikka olet mylläri? Nehän ovat +sinun omia kotieläimiäsi. Mylly ilman rottia on ihan kuin järvi ilman +kaloja. Joutavia -- täällä vain vähän kummittelee näin aamusella, ja +_(katselee oudostellen ympärilleen)_ olisipa vähän hauskaakin saada +seuraa täällä yksin ollessa... Minähän aina olen niin iloinen ja +rakastan seuraa. + + + Mylly Matin laulu. + + _Sävel_: "Mä olen Papageno, mä." + + Mä olen Mylly Matti, mä + Yöt päivät hyörin myllyssä, + Mä jauhot, ryynit parhaiten + Valmistan koko kylällen. + Mun eukkon', Maija niminen, + On oikein kelpo ihminen: + Jos mylly joskus seisookin. + Hän hyrrää sitä enemmin. + + On puheenparreks päätynyt, + Sit' usein olen miettinyt, + Se jota kovin peijataan, + Hän Mylly Matiks mainitaan. + Se kunniaks on myllyllen; + Mun tuntee lapskin pienoinen. + Ken teist' ei Mylly Mattina + Eläissään olis ollunna? + +_(Heittää säkin lattialle.)_ Uh -- miten se hyppii. Miksikähän oli niin +raskas laulaa... Mutta nyt minä katsahdan, miten pikku poikasemme +jaksaa, jonka Maija minulle lahjoitti eilisiltana myllyrengiksi. Pistä +poika koriin ja pidä hänestä tarkkaa vaaria niin kauan, kuin minä vähän +nukahdan, sanoi Maija minulle. Ole huoletta, sanoin minä; hän saa maata +myllyssä ja oppia kunnon mylläriksi. _(Kumartuu katsomaan koriin.)_ +Ahah, oletko sinä siellä? Ei minua käy petellä. _(Ottaa lapsen.)_ +Taivahinen, miten pulska poika! Ja miten isänsä näköinen! Ihan minun +nenäni. Niin, kyllä hänestä näkyy, että hän on syntynyt mylläriksi. +_(Toinen lapsi huutaa korissa.)_ Mitä nyt?... Oh, se oli vain hiiri; +ihme, miten hiiret välistä osaavat vikistä ihan kuin pikku lapset. +_(Lapsi itkee uudestaan.)_ Ei, kyllä tuo ääni tuli korista. _(Hän panee +lapsen käsistään koriin ja ottaa toisen.)_ Tässä vielä yksi! No kas, +tämä se onkin minun poikani, sillä on turpa jauhossa. Mutta kenen se on +tuo toinen? Kuulepas veitikka, miten sinä olet vartioinut myllyä tänä +yönä? _(Ensimmäinen lapsi itkee korissa.)_ Mi-mitä nyt? Onko siellä +niitä vieläkin. _(Hän laskee lapsen pois ja ottaa sen, joka hänellä +ensin oli.)_ Ei, tämä se oli minun poikani! Enkö minä tuntisi omaa +vertani? _(Toinen lapsi itkee korissa.)_ Mitä hullua? Onko siellä vielä +yksi? Tämäpä jo on liikaa. _(Laskee pois ensimmäisen lapsen.)_ Maija, +Maija -- täällä tulee poikia ihan satamalla! _(Kaisa Muori tulee.)_ + +*Kaisa Muori*. Mitä siinä huudat ja parut, että säikytät kuoliaaksi +sairaan vaimosi! Pitäisi sinulla olla muutakin tekemistä, Mylly Matti, +kuin on valtakunnan onni tai onnettomuus selvitettävänä. + +*Matti*. Mitä minuun koskee valtakunnan onni tai onnettomuus, kun tässä +on ainakin puoli kymmentä poikaa korissa! Ja kaikki ne ovat minun! + +*Kaisa*. Häpeä, Matti, juoda itsesi humalaan näin aikaisin aamulla. Etkö +tiedä, mitä on tapahtunut? + +*Matti*. Kyllä minä sen tiedän varsin hyvin. Lähtiessäni tuomaan tuota +ruissäkkiä panin minä ihan omatekoisen poikani tuohon koriin -- _yhden_ +pojan, ymmärrätkö? -- ja palatessani löydän siitä poikia koko +pataljoonan. + +*Kaisa*. Mitä nyt lörpöttelet, etkä anna lähimmäisellesi suun vuoroa, +vaikka olen ihan pakahtua suurista uutisista? Etkö käsitä, että minä +tulen juuri kaupungista ja minun pitää saada purkaa uutiseni, vaikka +pitäisikin seisattaa koko mylly käymästä? Se on näes niin, että kuningas +on saanut prinssin, joka syntyi eilisiltana. + +*Matti*. Yhdenkö vain? No olipa tuossakin nyt jotakin minulle, joka olen +saanut korin täyden. + +*Kaisa* _(tietävästi). _ Ei siinä vielä kylliksi ole... + +*Matti*. Jo se minun mielestäni saisi riittää. + +*Kaisa*. Ei siinä kaikki, että prinssi syntyi, vaan lisäksi vielä lempeä +kuningatar Gunilla, jota ylhäiset ja alhaiset koko valtakunnassa +siunaavat, hän kuoli viime yönä. _(Itkeä nyyhkyttää.)_ Emme me koskaan +enää saa sellaista kuningatarta. + +*Matti*. Hohhoo, Jumala häntä siunatkoon, hyvä rouva se oli. Kuin minä +viimeksi vein ryynejä hoviin, antoi hän minulle dukaatin ja sanoi +minulle: sinä olet rehellinen mies, Matti, sanoi hän _(nyyhkyttää)_, älä +ole milläsikään, jos ihmiset nauravatkin sinua; parempi se on kuin jos +Jumalan enkelit itkisivät sinua. -- Ja toisen kerran hän sanoi minulle: +kyllä minä pidän muistissa sinun lapsiasi. -- Kiitoksia paljon, teidän +armonne, sanoin minä, mutta minulla ei olekaan lapsia. Näetkös, silloin +en tiennyt tulevan niitä koko kasaa yht' aikaa. + +*Kaisa* _(pyyhkien silmiään esiliinansa nurkalla)._ Ei siinä kyllä... + +*Matti*. Älä suututa minua, Kaisa Muori. Jo minulla on kylliksi sitä +lajia. Tahdotko vielä tyrkyttää minulle useampia? + +*Kaisa*. Ei siinä kyllä, sanon minä, että prinssi syntyi ja että +kuningatar kuoli, vaan lisäksi vielä tapahtui ... ei, minua oikein +värisyttää sitä sanoessa... + +*Matti*. Puhu vain suusi puhtaaksi. Vai niin, onko kuningaskin käynyt +kaiken maailman tietä? No, tottapa saamme toisen kuninkaan. + +*Kaisa*. Ei, se on vieläkin pahempaa. Voitko ajatella, Matti, että, kuin +hoitaja meni antamaan maitosarvea lapselle, oli prinssi poissa! + +*Matti*. Oh, kaikkiansa!... Kuulehan, Kaisa, mistähän nyt yht' äkkiä +saisin puoli kymmentä maitosarvea? + +*Kaisa* _(puhuen yhtä vauhtia)._ Se oli selvä tosi, kehto tyhjänä, ja +aika melu, etsiminen ja pauhaaminen, mutta ei kukaan löytänyt +vähintäkään merkkiä; eräs kyökkipiika vain sanoi nähneensä viisitoista +noitaa lentävän ulos savupiipusta. + +*Matti* _(miettivästi)._ Maltahan, kunnes vähän ajattelen! Kuninkaalta +on yksi poika kateissa ja minulla on muutamia poikia liiaksi. Jospa nyt +yksi minun pojistani onkin kuninkaan poika... Kyllä minulla on niitä +antaa poiskin. Kaisa Muori, jos tahdot kokoella prinssejä korista, niin +olkoon menneeksi. + +*Kaisa* _(samaa vauhtia, kuulematta Matin puhetta)._ Viisitoista tai +kuusitoista, en minä sitä niin tarkkaan muista; mutta se on varma, että +kuningas ihan kalpeni vihasta ja vannoi kuninkaallisen partansa kautta, +että keltä hänen varastettu prinssinsä löydetään, hänet silvotaan, +hirtetään, hukutetaan, poltetaan, ammutaan, hakataan kappaleiksi... + +*Matti* _(peljästyen)._ Ei, älähän, jo riittää... Olipa se melkein liian +ankaraa. Entä jos mies onkin syytön! + +*Kaisa* _(samaa vauhtia)_ ...lävistetään, kärvennetään, teloitetaan, +myrkytetään, räjäytetään ilmaan... + +*Matti*. Älä, älä!... + +*Kaisa* _(hengähtäen)._ Paitsi vielä muita hirveitä rangaistuksia. Niin, +sinä olet onnellinen, sinä Matti, jolla on poikasi tallella. _(Menee +lähemmäksi koria.)_ Saako sitä nähdä sinun kelpo poikaasi? Eikö se makaa +tuossa korissa? + +*Matti* _(säikähtäen asettuu korin eteen)._ Tässä korissako? Mitä nyt +hulluttelet? Minäkö panisin lastani jauhokoriin! + +*Kaisa* _(koettaa kurkistaa koriin)._ Mutta minä ihan olin kuulevinani +lapsen itkevän. + +*Matti*. Sepä merkillistä, vai niin, luulitko kuulleesi itkua? No, +meidän harmaa kissamme se on, sillä on poikia korissa. _(Toinen lapsi +itkee.)_ + +*Kaisa* _(mennen taas korin luo)._ Kuulehan -- nyt huusi se taas! Mitä +sinä äsken puhuit, että tänne on tullut useampia lapsia? + +*Matti* _(työntää häntä pois)._ Kaksosia ... kolme tai neljä +kappaletta... Sellaistahan tapahtuu joka päivä. Mutta nyt minun +mielestäni sinun, Kaisa Muori, pitäisi joutua kylään ennen, kuin kukaan +muu ehtii kertoa ne suuret uutiset. + +*Kaisa*. Niin, totisesti sen sanoit ihan oikein, + +*Matti*. Sano terveisiä Maijalle, hyvästi, hyvästi, kyllä pistäydyn +katsomassa, milloin lähden liikkeelle. _(Kiiruhtaa pois.)_ + +*Matti* _(yksin, pyyhkien hikeä otsastaan)._ Huh, -- eipä ole paljo +henkeä jäljellä. Annas muistuttelen: -- hirtetään, silvotaan, +hukutetaan, poltetaan ... ja se on ihan varmaan kuninkaan poika, jonka +ne viisitoista noitaa ovat tuoneet minun vastuksikseni ... teloitetaan, +lävistetään, räjäytetään ilmaan ... hah, johan ihan tunnen lentäväni!... +Huh huh, en minä tohdi katsoa koriin ... enkä lukea, kuinka monta niitä +on... Ja kuka niistä sitte on mylläri, kuka prinssi... Myrkytetään ja +hakataan kappaleiksi! Ei, ei tätä enää jaksa kestää ... minun täytyy +kertoa kaikki tyyni Maijalle. _(Kiertää etäältä korin ohitse ulos.)_ + +_(Pilvi pimittää aurinkoa niin, että mylly taas tulee pimeänlaiseksi. +Musta henki tulee esiin seinästä ja lähestyy koria ottamaan lapsia. +Valkoinen enkeli tulee toiselta puolen ja estää häntä.)_ + +*Musta henki*. + +Miks, estelet? Mull' eikö valta ois +Tok' ottaa lapset kastamattomina? + +*Valkea henki*. + +On kirjoitettu: voi, ken pienoisista +Pahentaa yhden. Taivaan valtakuntaan +Kuuluvat lapset. + +*Musta*. + +Jakakaamme: sulle +Tuo toinen, mulle poika kuninkaan. +Mä kostan, hänen äitinsä Gunilla +Mua vahingoitti rukouksillansa. +Kas, senvuoks lähetin sen häijyn akan +Ryöväämään pojan isäns' huoneesta. + +*Valkea*. + +Jumala sallinut on, että prinssi +Nyt kasvatetaan köyhyydessä, työssä. +Ja tulee kerran kansan auttajaks. + +*Musta*. + +Se ei käy päinsä, minä kiusaan hänet +Pahuuteen, syntiin. + +*Valkea*. + +Sitä kyllä teet, +Mut Herra Jumal' on sua vahvempi, +Hän lähetti mun suojelemaan lasta. + +*Musta*. + +Sit' et voi. + +*Valkea*. + +Musta henki, tiedä se, +Jumala antoi joka lapsellen +Enkelin, joka näkymättömänä +Alati hoitaa, suojelee ja turvaa +Pienoista lasta, päivin sekä öin. +Kuin laps on vaarassa ja kuin se lankee, +Niin ottaa enkel' lapsen syliinsä, +Ett' ei se loukkaudu. Milloin tulen +Tai veden vaara uhkaa, puhaltaa se +Taivaallisella hengellään pois liekit +Ja kantaa pienokaisen yli virran. +Kuin lapsi tekee syntiä, niin itkee +Tää enkel' oikein sydämmellisesti, +Ja kyynelensä vuotaa lapsen poveen, +Herättää omantunnon nukkuvan. +Se ään' on, jot' ei kuule kenkään muu, +Vaan se tok' aina kuiskaa: armahainen, +Sä puhdas, hyvä ollos! Jumalaa +Sä pelkää! Ällös tehkö syntiä! +Se ään' on enkelin. Se onneton, +Ken ei sit' ääntä kuule lapsuudessaan. +Mut onnellinen se, ken elinkauden +Viel' enkel'äänen saman huomaitsee. + +*Musta*. + +Sit' äänt' en ole kuullut. Kuitenkin +Jos en ois se, mik' olen, tahtoisin +Sinuna olla. Sano, ken sä oot? +Et enkel'joukoss' ennen näkynyt. + +*Valkea*. + +Vait ollos. Äsken olin ihminen. +Jumalan armo valkovaatteet antoi, +Ja muut' en voi kuin rukoella vainen +Puolesta kurjain olentoin maan päällä +Ja alla maan -- ja sunkin puolestasi. + +*Musta*. + +En kauemmin mä siedä katsettas. +Mä pakenen. Mut taistella mun täytyy +Lapsesta tästä. Saahan nähdä, kumpi +Meist' ottaa voiton. Jospa voitan mä, +Niin tahraan sinun valkosiipes synnin +Loalla. Mutta jos sä voiton saat, +Rukoile minut valkeaks kuin sä. + +_(Musta henki katoaa.)_ + +*Valkea*. _(ojentaa kätensä lapsen yli)._ + +Hän viritelköön synnin pauloja! +Mä tahdon lapsi parkaa suojella! + +_(Ensimmäisen tapauksen loppu.)_ + + + + +Toinen tapaus. + + +Kaksitoista vuotta on kulunut ensimmäisestä tapauksesta. Vihreä kenttä +Mylly Matin myllyn edessä. Osa ränniä näkyy ja veden pauhua kuuluu. + +(Fride istuu, vuoleksien venettä. Liisa on sitonut rihman toiseen pikku +veneesen ja kumartuen katselee rännin laidan ylitse sen uiskentelemista. +Friden takana seisoo valkoinen enkeli ja katselee hänen työtänsä. Liisan +takana seisoo toinen pikku enkeli ja pitää häntä hiljaa hameesta hänen +kumartuessaan rännin laidan yli Pitää muistaa, että enkelit ovat +näkymättömät, eivätkä leikkivät lapset tiedä niitä olevankaan tässä +läsnä.) + +*Liisa* _(laulaa)._ + + _Sävel_: "Sua tervehdin, rauhasa lippu." + + Mä puoloja vien ulos Hulliin + Ja vaihdan ne sokuripulliin, + Niit' annan mä lapselleni, + Mi myllyssä makajavi. + +*Fride* _(laulaa)._ + + Mä luotia, ruutia otan + Nyt laivaan ja koht' alan sodan, + Mä lyön sudet nälkähiset, + Murjaanit ja turkkilaiset. + +*Fride ja Liisa*. + + Ja mylly se jauhaa ja jauhaa, + Ja koski se pauhaa ja pauhaa, + Ja hauskapa rannalla sen + On leikkiä lapsosien. + +*Fride*. Ei, tästä minun frekatistani ei tule hyvää koskaan ennen, kuin +saan paremman laudan. Jospa uskaltaisin lainata isän kirvestä, joka on +tuossa myllyn seinää vasten. + +*Friden enkeli*. Älä koske kirveesen. Isä on kieltänyt. + +*Fride* _(itsekseen)._ Paras on, että annan kirveen olla paikoillaan, +koska isä on kieltänyt. + +*Musta henki* _(kurkistaa)._ Ota sinä vain kirves. Isäsi on poissa, eikä +kukaan sitä näe. + +*Fride* _(itsekseen)._ Saatanhan ottaa kirveen vähäksi ajaksi vain, +eihän isä sitä tiedä. + +_(Hän menee ottamaan kirvestä. Hänen enkelinsä itkee.)_ + +*Fride* _(palaa kirves kädessä)._ Kas niin, nyt siitä tuleekin oiva +frekatti! _(Alkaa veistellä, mutta katuu kohta.)_ Ei... tämä on pahoin +tehty. Jospa ei kukaan muu näe, niin näkee sen Jumala. Minä vien kirveen +pois ja pyydän isältä anteeksi. + +_(Hän viepi kirveen takaisin. Musta henki katoaa. Friden enkeli tulee +iloiseksi.)_ + +_(Frode tulee, jousi kädessä ja korpin höyheniä lakissa.)_ + +*Frode*. Hei pojat ja tytöt. Minä ammuin korpin, minä. + +*Liisa*. Ammuitko sinä korpin? + +*Frode*. Ammuin kyllä, ja ihan oikean korpin. Tuolta koivusta löysin +leppälinnun pesän ja siinä oli kolme poikaa. Juuri, kuin yritin ottamaan +pesää ja poikia, tuntui minusta, kuin joku olisi ottanut minua kiinni +käsivarresta. Ei, ajattelin, miksipä tekisin pahaa pienille linnunpoika +paroille? Minä laskeuduin takaisin maahan, ja silloin lensi korppi +siihen puuhun väijymään poikasia. Ahah, veitikka! ajattelin minä ja +ammuin sitä nuolella siipeen. Ropsis! siinä se makasi maassa -- ja tässä +on minulla lakissani sen pedon höyheniä. -- Mutta, mitä sinä teet +siellä, Liisa? _(Hän hyppää ylös myllyn rännille.)_ + +*Liisa*. Katsos, miten kauniisti minun laivani purjehtii. Voi, nyt se +menee virran mukaan! _(itkee)._ Ja kaikki sokuripullani, joita juuri +olin tuomassa Hullista! + +*Frode*. Odotahan, minä otan sen pois. Ohoh, miten se lentää! Mutta älä +itke, Liisa, kyllä minä sen kuitenkin saan kiinni. + +_(Hän kumartuu alas. Musta henki nousee hänen taaksensa, sysää hänet +veteen ja katoaa samassa.)_ + +*Liisa*. Voi hyvänen, nyt Frode putosi tuonne ränniin! Fride, tule, +Fride! Voi, juokse jo pelastamaan Frodea! + +*Fride* _(juoksee sinne)._ Ota minua kädestä, Frode! Tartu käteeni! -- +Voi, ei hän saa ... virta vie häntä ja kohta hän joutuu myllyn +rattaasen... + +*Liisa*. Frode hukkuu! Frode hukkuu! _(Peittää käsillään kasvonsa.)_ +Hyvä, rakas Jumalan enkeli, auta Frodea pois vedestä! + +_(Suuri, valkoinen enkeli nousee äkisti myllyn rännin takaa, kumartuu ja +vetää Froden ylös sekä katoaa sitte heti.)_ + +*Frode* _(kiipeää ylös)._ Älä itke, Liisa; minähän vain vähän kastuin. +Mutta kyllä jo olin mennä; jo kuului suuri vesiratas pauhaavan ja +kolisevan ihan pääni vieressä. Sinäkö se autoit minut ylös, Fride? +Kiitoksia sulle siitä. + +*Fride*. En se minä ollut. + +*Frode*. No sitte se olit sinä, Liisa. Kiitoksia. Ja tässä on sinun +Hullista tuleva laivasi. + +*Liisa*. Oh, en minä sinua auttanut. Jumalan enkeli se oli, vaikka ei +kukaan nähnyt häntä. Minä tunnen aina, milloin enkeli on lähellä. + +*Frode* _(miettien)._ Luuletko niin, Liisa? Niin, saattaapa olla +mahdollista. Ehkäpä se sama enkeli piti minun kättäni, kuin yritin +ottamaan linnun poikia. -- Mutta nyt lähden kuivaamaan vaatteitani. + +*Fride ja Liisa*. Me tulemme myös. + +_(Lapset menevät ja heidän jäljestään pikku enkelit ääneti ja ilossaan. +Mylly Matti tulee, säkki seljässä)._ + +*Mylly Matti*. Huh -- luulenpa, että selkä alkaa jo vanheta. Tokkohan +vielä osaan laulaa säkki seljässä? _(Laulaa.)_ + + Mä olen Mylly Matti, mä + Yöt päivät hyörin myllyssä... + +Ei, ei se enää käy. Heittää säkin pois. Samapa se onkin. Minulla on nyt +kaksi reipasta poikaa, jotka kohta kelpaavat myllyrengeiksi. Kaksitoista +vuotta siitä nyt on, kuin minä sain ne huimapäät, ja kaksi vuotta sen +jälkeen syntyi pieni, tottelevainen Liisamme. Jumala siunatkoon lapsia. +Niukalti on kyllä välistä ollut ruokaa eikä pojilla ole aina ollut hyvät +päivät; mutta siinähän tuo menee. Mylly pyöriä surisee tasaista +tahtiansa ja jauhaa leipää myllärillekin. Tänään minulla on vähä +makeisia lapsille _(ottaa kaulastaan nipun venäläisiä vesirinkilöitä)_, +ja sitte toin peilin muorille, koska hänen myssynsä välistä on vähän +viistossa. _(Ottaa taskustaan peilin ja panee sen rinkiläin viereen +säkille.)_ Mitähän pojat nyt puuhaillevat. Niin, niin, jospa nyt +tietäisi, kumpi heistä on prinssi! Mutta emme me, ei muori enkä minä, +uskalla hiiskahtaa sanaakaan koko asiasta niin kauan, kuin kuningas +Pakkanen on niin hirveän suutuksissaan. Hirtetään ... seivästetään ... +teloitetaan! Niin, sepä olisi somaa. Ei tottahan nyt Mylly Matti ei +olekaan niin tyhmä, että lörpöttelee päänsä poikki. _(Menee laulaa +hyräillen pois.)_ + +*Liisa* _(tulee)._ Minä luulin kuulleeni isän äänen. _(Huomaa säkin.)_ +Kas, mitä se isä on tuonut kylästä! Ai, koko nipun rinkelejä! Ja miten +hyviltä ne näyttävät! + +*Musta henki* _(kurkistaa)._ Liisa, ota yksi rinkilä; niitähän on niin +monta. Ei sitä kukaan tiedä. + +*Liisa* _(punnitsee rinkilänippua kädessään)._ Jospa maistaisin vähäsen +vain, edes yhden pienimmän? + +*Liisan enkeli* _(kuiskaa takana)._ Liisa, Liisa, varo, varo, se on +syntiä! + +*Liisa* _(panee pois rinkilät)._ Kuulehan, enkeli sanoo, että se on +syntiä. Hyi, miten tyhmä voin ollakin! En koske, vaikka olisivat +paljasta sokuria. _(Ottaa peilin käteensä.)_ Mutta mikähän tämä on? Ai +ihmettä, katsos, miten sievä se nyt on! Ja tästä minä näen itseni +lasista! + +*Musta henki*. Katso, Liisa, miten olet kaunis! Sinulla on niin +suloiset, pienet sinisilmät, ja sinun ruskea tukkasi on niin somasti +kammattu, ja, kuin naurat, tulee sinulle kaksi pientä kuoppaa poskiin. +Pieni, punainen kaulahuivi sinulla pitäisi olla ja kultarenkaat +korvissa, niin sinä olisit suloinen kuin prinsessa. Katsele nyt hyvin +tarkkaan, miten kaunis olet, ja koeta panna pääsi vähän kallelleen. Ei +kukaan pikku tyttö ole niin kaunis kuin sinä. + +*Liisa* _(kallistaa päätänsä ja sovittelee kasvojansa peilin edessä)._ +Kas niin, noin sen pitää olla. + +_(Liisan enkeli itkee) _ + +*Liisa* _(kuuntelee ja katselee hämillään ympärillensä)._ Kuka se +itkee?... Voi ... nyt minä taas olen ajatellut jotakin pahaa! _(Katsoo +uudestaan peiliin.)_ Oh, hyi, hyi, miten olen ruma! _(Panee peilin +säkille ja juoksee pois. Musta henki katoaa.)_ + +*Liisan enkeli*. Niin, nyt olitkin ruma, Liisa, sillä sinulla oli +turhamainen ja ylpeilevä sydän. Mutta kuin olet nöyrä ja kaino etkä +ollenkaan ajattele itseäsi, silloin olet kaunis Jumalan ja ihmisten +edessä. _(Menee Liisan jäljestä.)_ + +_(Maija ja Mylly Matti tulevat.)_ + +*Maija*. No niitä poikia, huolta ja puuhaa niistä on aamusta iltaan. Nyt +on Frode pudonnut ränniin ja hänellä oli ihan uudet housut jalassa. + +*Matti*. Älä nyt toru, Maija; ole kiltti, enkelini, niin saat jotakin +oikein hyvää. _(Kätkee peilin.)_ Arvaapas, mitä minulla on seljän +takana? + +*Maija*. Kyllä arvaan, ymmärryksesi se sinulla on seljän takana, +ukkoseni. Etkö käsitä, että pojat viimein tuottavat meille niin paljon +harmia, että tulemme harmaapäiksi? Minkä tähden et lähetä kuninkaan +poikaa takaisin isänsä luo? + +*Matti*. Älähän nyt! Ei minulla ole niin kiirettä tulla paistetuksi +halstarilla. Älä toru, Maijaseni. Et sinä kuitenkaan tahtoisi kadottaa +poikia. + +*Maija*. Tahdonpa niinkin, sanon minä. Minä jo olen niin kyllästynyt +pesemään heidän paitojansa ja paikkailemaan heidän mekkojansa ja +kampaamaan heidän pitkää tukkaansa ... juuri kuin he sittekään +pysyisivät eheinä ja puhtaina yhtään ainoata Herran päivää! Ja sitte he +leikkelevät sormiansa ja jauhoavat itsensä myllyssä ja tappelevat +kissain ja varisten kanssa! Jospa toki kuningas veisi ne molemmat... + +*Matti*. No mutta; rakas Maija! _(Pitää peiliä hänen edessään.)_ +Katsohan vähän, nyt olet ruma! Mutta koeta näyttää iloiselta ja hyvältä! +_(Maija nauraa.)_ Kas niin, nyt olet kaunis! -- Mutta kuka tuolla astua +harppailee niin pitkillä askeleilla? Oh, Kaisa muorihan se on. No, nyt +hänellä taas varmaan on joku suuri ja hirveä uutinen... + +*Kaisa muori* _(tulee)._ Hyvää päivää, Maija. Hyvää päivää, Matti. +Oletteko kuulleet, mitä on tapahtunut? Suuri uutinen, oikein hirmuinen +tapaus... + +*Matti*. Niin, sen kyllä saatoin arvata. + +*Maija*. Päivää, päivää, Kaisa. No, mitä sitte on tapahtunut? + +*Kaisa*. Se on salaisuus, nähkääs, hirveä salaisuus; en tiedä, +uskallanko puhuakaan sitä teille. + +*Maija*. Tottahan, Kaisa, kerro toki, mikä se on. + +*Matti*. Kerro pois, kerro vain, muutenhan ihan halkeat. + +*Kaisa*. Häpeä vähän, mylläri, osaan minä olla vaiti ja osaan puhuakin, +miten milloinkin johtuu mieleeni. Voinko minä sille mitään, että +Mustalais Daara on hirtetty tänä aamuna. + +*Maija ja Matti*. Mitä sinä sanot? + +*Kaisa* _(tietävästi)._ Ihan niin se juuri on. Hän oli varastanut +paistetun kanan kuninkaan omasta kyökistä ja hänet saatiin samassa +kiinni. Mutta ei siinä vielä kyllä. + +*Matti*. Ei, sen kyllä uskon. + +*Kaisa*. Hän oli kai varastanut enemmänkin. + +*Maija*. Minua oikein värisyttää. Mitenkä se sitte oli? + +*Kaisa*. Hän ennen, kuin hänet hirtettiin, tunnusti, että se oli juuri +hän, joka kaksitoista vuotta sitte varasti pikku prinssin, +muistattehan... + +_(Matti ja Maija hämmästyen katsovat silmäkkäin.)_ + +*Kaisa* _(jatkaa)._ Ja että hän vei prinssin kenties mihin kurjuuden +paikkaan, kerjäläisten, ryövärien, roistojen ja konnien joukkoon. + +*Matti* _(suuttuen)._ Hävetköön se vanha noita ja varas. + +*Maija* _(levottomasti)._ Ehkä hän ei enää muistanut, mihin vei hänet. +Eikö tuo liene vienyt häntä hyvinkin etäälle? + +*Kaisa*. No kerrassaan Hiitolaan. Mutta nyt sanotaan kuninkaan ja +prinssin ja marski Dagobertin ratsastaneen etsimään prinssiä. Kyllä +siitä tulee kaunis elämä. Kuningas kuuluu olevan kasvoiltaan ihan +nelikulmainen suuttumuksesta ja ilosta yht' aikaa. Mitähän se saa, joka +on pitänyt prinssiä luonaan piilossa. Mitä sinä luulet hänen saavan, +Matti? + +*Matti*. Mitäkö minä luulen? Niin -- niin no -- -- minä luulen, että +sinä olet lörpöttelyä, Kaisa muori. + +*Kaisa*. Lörppö ja lörppö, sinä lörpöttelet, mylläri, yöt päivät, mutta +minä en luiskahda niin sanaakaan. Sinun kurkkusi tulvii kuin jyviä +laarista, mutta kas, minä osaan pitää salassa, mitä kuulen, ja ennen +saat vaikka kastaa minua seitsemän kertaa myllyn ränniin kuin tietää +kaikki, mitä minä tiedän. Kuulepas, kuinka vanhat sinun poikasi +oikeastaan ovat tähän aikaan? + +*Matti*. Minunko poikani? Oh, eivät ne ole vanhat ollenkaan. + +*Kaisa*. Mitä sinä sanot? + +*Matti*. Minä tarkoitan, että ne ovat ihan pienet ... pikku lapsia vain. + +*Kaisa*. Mutta minä muistelen, että se oli juuri siihen aikaan... + +*Maija* _(katsoo ulos tietä pitkin.)_ Kas, miten lukkarin muorilla on +tänään kiire kylään. Hän varmaankin tahtoo ensinnä ehtiä kertoa suuret +uutiset. + +*Kaisa*. On merkillistä, miten muutamilla ihmisillä on suuri halu +lörpötellä kaikkea, mitä kuulevat. Ei, pitää osata olla vaiti kuin +lankakerä, se on minun tapani ja, jos minulla nyt ei olisi niin +välttämätöntä asiaa kylään saamaan vähän punaista kudetta kankaaseni, +niin saisi lukkarin muori kyllä lörpötellä tuvan täydeltä. Hyvästi nyt, +hyvät ihmiset. _(Murisee mennessään.)_ Niin, miten ihmiset kehtaavatkaan +yhä juoksennella lörpöttelemässä kylissä. + +*Maija*. Kas niin, Matti, nyt on aika täperällä. Pojat täytyy heti +lähettää metsään, että kuningas ei saa niitä nähdä. + +*Matti*. Mutta sydänkäpyseni, etkö sinä äsken tahtonut päästä niistä +molemmista; niin minusta tuntui. + +*Maija*. Sinusta tuntuu ja tuntuu. Minäkö tahtoisin kadottaa rakkaimmat +lapseni! + +*Matti*. Mutta, rakas Maija, niistä on sinulle niin paljo vaivaa ... +paikata heidän mekkojaan ja kammata heidän tukkaansa ... ja sitte he +putoilevat uusine housuineen myllyn ränniin. + +*Maija*. Älä siinä lörpöttele! Tiedäpäs, Matti, minulle johtuu jotakin +mieleen. On paras, että pistämme heidät säkkiin ja kannamme kumpikin +yhden metsään, että kukaan ei heitä näe. + +*Matti*. Oho -- luuletko niin? Mutta tuossahan ne tulevat. _(Fride ja +Frode tulevat.)_ Reippaita, pulskia poikia molemmat. + +*Maija* _(syleilee poikia)._ Minun kelpo poikani, hyvät ja pulskat +poikani! Minun iloni molemmat! Putoilkaa vain veteen joka päivä! +Jauhotkaa itsenne myllyssä! Astukaa saappaanne vääriksi, miten vain +haluttaa! En minä koskaan enää toru teitä. + +*Matti* _(pitää peiliä Maijan edessä)._ Katsohan vähäsen, nyt olet taas +kaunis! -- Mutta maltahan, nyt minä vähän koettelen poikia. Sanokaas, +kumpaako teistä haluttaa päästä prinssiksi? _(Pojat ovat vaiti ja +katsovat kummastellen.)_ Vai niin. Eikö kumpikaan vastaa? No, kumpi +haluaa ruveta myllyrengiksi? + +*Molemmat pojat*. Minä. + +*Matti*. Katsos vain. Mylläri niistä tulee molemmista, ikään kuin kaikki +täällä maailmassa kelpaisivat hoitamaan myllyä! + +*Maija*. Kas niin, pojat, tulkaa nyt myllyyn, niin saatte tehdä +ihmeellisen matkan. + +*Matti*. Ja evääksi saatte kokonaisen rinkilänipun. + +_(Kaikki menevät myllyyn. Marski Dagobert tulee ja katselee tarkkaan +ympäristöä.)_ + +*Dagobert*. Tässä on mylly. Ja tämä on varmaankin juuri se, josta +Mustalais Daara puhui. Mikä ihmeellinen kohtalo, jos täältä löytäisimme +kadonneen prinssimme! Ja vanha kuningas parka, mikä ilo hänelle +vanhoilla päivillä! Minä odotan hetkisen, kohta hän kyllä ehtiikin +tänne. Kuulehan ... tuolta tulee joku myllystä. + +_(Mylly Matti ja Maija tulevat, kumpikin kantaen seljässään raskasta +säkkiä.)_ + +*Matti*. Onpa se raskas kantaa kuin turkkilainen. + +*Maija*. Minun taakkani on kevyt. Minähän kannan omaa lastani. + +*Dagobert*. Hyvää päivää, hyvät ihmiset. Tiedättekö sanoa, asuvatko +Mylly Matti ja hänen vaimonsa Maija täällä myllyssä. + +*Matti*. Kyllä, mutta he eivät ole nyt kotona, he ovat viemässä kuormia +metsään. + +*Dagobert*. Vai niin. Onpa se raskas säkki, jota sinä kannat, isä hyvä. +Mitähän siinä lienee. + +*Matti*. Porsas, rakas herra. Ettekö näe, miten se potkii säkissä? +Ettekö tahtoisi avuksi kantaa sitä vähän matkaa? + +*Dagobert*. En toki. Kuulepas, se Mylly Matti taitaa olla vähän niin +kuin tyhmä, sanovat ihmiset. + +*Matti*. Ohoh, sanovatko ihmiset tosiaankin niin? No, sittepä minäkin +sanon teille jotakin, herra. + +*Dagobert*. No, mitä sitte. + +*Matti* _(mennessään)._ Sitä, että Mylly Matti ei ole niin tyhmä, kuin +näyttää. _(Matti ja Maija menevät pois säkkeinensä.)_ + +_(Toisen tapauksen loppu.)_ + + + + +Kolmas tapaus. + + +Suuri metsä. Mylly Matti ja Maija ovat laskeneet säkit maahan ja +päästelevät siteitä. + +*Matti* _(laulaa)._ + +_Sävel:_ "Nyt aika tuo jo lieneekin." + + Se pahin porsas tosiaan, + Mi pussihin on saatu. + Niin tuiki tuima potkimaan, + Niin raskas on sen laatu. + +*Maija*. + + Se raskaamp' on kuin kultakin, + Ja kuninkaalle kallis, + +*Molemmat*. + + Me täyteen rahasäkkihin + Hänt' emme myydä sallis. + +*Matti*. + + Ens kerran moista jauhetta + Sain myllystän' nyt vasta. + On prinssi pian saapuva + Nyt siitä taikinasta. + +*Maija*. + + Mon' eukko olis riemuissaan, + Jos sattuis samoin tulla. + +*Molemmat*. + + Niin suurta saada taikinaan, + Ja paistaa, paistaa pulla. + +_(Fride ja Frode tulevat pois säkeistä ihan jauhoisina.)_ + +*Fride* _(pudistelekse)._ Miksi te, isä ja äiti, panitte meidät säkkiin +ja kannoitte tänne suureen metsään? + +*Frode*. Niin ja minkä tähden äiti ei tahdo antaa kuninkaan nähdä meitä? + +*Matti*. Olipa sekin kysymys! Sen tähden, että toinen teistä on +kuninkaan poika; tiedän mä. + +*Frode*. Mitä sanot, isä? Onko toinen meistä kuninkaan poika? + +*Maija*. Niin, kuvauksella puhuen. Kaikki hyvät lapset ovat kuninkaan +lapsia. Nyt te pysytte täällä metsässä iltaan asti. Liisa toimittaa +teille tänne ruokaa. Eipä haittaa, jos vähän poimitte mustikoita +puuroksi. _(Menee.)_ + +*Matti*. Olkaa reippaat, pojat. Mitäpä siitä, jos teistä toinen onkin +kuninkaan poika. Myllyrengit teistä kuitenkin tulee ja yhtä hyvä sekin +on. _(Menee.)_ + +*Frode*. Minä ikään kuin tunnen itsessäni, että minä kelpaisin +kuninkaaksi. Minä tappaisin kaikki rosvot ja häijyt ihmiset, mutta +hyville minä antaisin kaikki, mitä minulla on. + +*Fride*. Eipä olisi hulluinta olla kuningas. Minä söisin puuroa +aamiaiseksi, päivälliseksi ja illalliseksi ja panisin paljon voita +palaselle. _(Musta henki nousee poikain takaa.)_ + +*Frode*. Jos toinen meistä on kuninkaan poika, niin se olen minä, sillä +minä olen väkevämpi. + +*Fride*. Joutavia! Minä osaan katkismukseni paremmin kuin sinä. Minä se +olen kuninkaan poika. + +*Frode*. Sinäkö, raukka, ethän sinä uskalla ruveta painiskelemaan minun +kanssani. + +*Fride*. Ja sinä, raukka, et uskalla ruveta lukemaan kilpaa minun +kanssani. _(Friden ja Froden enkelit tulevat esiin.)_ + +*Frode*. Tiedäpäs, Fride, tyhmää on kiistellä täällä suuressa metsässä. +Suuret puut katselevat niin kummallisesti meitä. Minusta nähden saat +kyllä olla kuninkaan poika. + +*Fride*. Kuin tarkemmin ajattelen, niin sinä paremmin sovitkin +kuninkaaksi kuin minä. _(Musta henki katoaa.)_ + +*Frode*. Poimikaamme nyt mustikoita, niin on meillä jotakin tekemistä. +_(He poimivat.)_ Katsos, kuka tuolta tulee metsästä? + +*Fride*. Tyttö se on. Ja miten kaunis hän on! Hän juoksee pakoon +jotakuta. + +*Frode*. Fride, Fride, näetkö, mikä tuolla on kuusien takana? Onko se +hevonen? + +*Fride*. Ei, se on karhu. Tyttö juoksee pakoon karhua. Se ajaa häntä... +Tule, Frode, juoskaamme pois; se tulee tänne päin! _(Lumikon enkeli +tulee ja viittaa Frodelle.)_ + +*Frode*. Jättäisimmekö me tyttö raukan karhun kynsiin? Maltahan, niin +saat nähdä! _(Hän seuraa Lumikon enkeliä, joka juoksee ulos.)_ + +*Fride* _(yksin)._ Frode, oletko hulluna? Menetkö tappelemaan karhun +kanssa! Katsohan tuota, miten ottaa vain pitkän kangen ja menee karhulle +vastaan!... Nyt nousee karhu seisomaan... Nyt lyöpi Frode sitä kangella. +Huh, miten pahasti karhu irvistelee! Kuulehan, miten se murisee! +_(Kuuluu karhun murinaa.)_ Nyt se syöpi Froden... Auttakaa, tämä on +hirmuista! Ei ... nyt lähtee karhu pakoon. Frode ajaa sen pois ... ja +nyt hän taluttaa tänne sen tyttö paran. _(Frode tulee taluttaen +prinsessa Lumikkoa.)_ + +*Frode*. Älä nyt enää pelkää! Kyllä se irvisteli pahasti, mutta +käpälämäkeen se kuitenkin läksi. + +*Lumikko* _(hyvin ylhäisesti)._ Kiitoksia, kerjäläispoika. Mutta älä +tule lähelle minun hienoa hamettani; sinä olet niin jauhoinen. _(Musta +henki nousee näkyviin. Pikku enkelit seisovat takana.)_ + +*Frode*. Mitäpä tuosta, jos vähän tulisitkin jauhoiseksi! Luuletko sinä +karhun pitäneen lukua hienosta leningistäsi? + +*Lumikko*. Rohkenetko sin', kerjäläispoika, sinutella minua? Tiedätkö +sinä, kuka minä olen? + +*Frode*. Minun arvatakseni sinä olet pikku tyttö, jota äsken yritti +syömään eräs, jonka kanssa sinä minun tietääkseni et ollut sinun liittoa +tehnyt. + +*Lumikko*. Etkö tiedä, nenäkäs poika, että minä olen prinsessa Lumikko? +Minä ratsastin isäni, kuningas Pakkasen, kanssa tästä ohitse ja +poikkesin poimimaan vähän marjoja, ja silloin karhu tuli vastaan. Mutta +tuossa tuleekin isäni. _(Kuningas Pakkanen tulee.)_ + +*Kuningas*. Olipa oikein hyvä, että löysin sinut, tyttöseni. Minä näin +hirmuisen karhun juosta lönkyttävän tästä läheltä. Mutta mitä minä näen? +Jauhorottienko kanssa sinä täällä seurustelet? + +*Lumikko*. Armollinen isä, tuo kelvoton poika rohkenee sinutella minua. + +*Frode*. Niin, herra kuningas, sitä minä rohkenen tehdä. + +*Kuningas*. Poika, osoita kunnioitusta prinsessalle. + +*Fride*. Hyi, häpeä, prinsessa! Ettäs huolitkaan tuollaisesta +joutavasta, hän kun pelasti sinun henkesi! Niin, herra kuningas, Frode +se karkoitti karhun metsään. + +*Kuningas*. Etkö häpeä, Lumikko, siten palkita reipasta poikaa? Mene +heti ja suutele häntä. + +*Lumikko* _(itkien)._ Hän on niin jauhoinen. + +*Kuningas*. Vaikka hän olisi jauhoisempi kuin paistamaton leipä, niin +täytyy sinun suudella häntä. _(Lumikko suutelee Frodea, suutansa +vääntäen. Frode nauraa ja pudistelee jauhon tomua hänen päällensä.)_ +Kuulepas, poika, sinä näytät viisaalta. Tunnetko sinä erästä tyhmää +miestä, jonka nimi on Mylly Matti? + +*Frode*. Se on meidän isämme, herra kuningas, ja teidän pitää pitää +kunniassa meidän isäämme. + +*Kuningas* _(itsekseen)._ Totta tosiaan, onko se mahdollista? Olisiko +toinen näistä pojista...? Niin, kyllä se on totta. _(Ääneensä)._ Minkä +tähden te niin yksin kävelette metsässä. + +*Fride*. Niin, se on siten, että ... se on siten, että teidän, herra +kuningas, ei pitäisi saada nähdä meitä, sanoi äiti. + +*Kuningas* _(syleilee heitä)._ Tulkaa syliini, rakkaat poikani! Miten +onnellinen olen, kuin löysin teidät! Toinen teistä on minun poikani. + +*Fride* _(hämillään)._ Mutta me jauhoamme teidän nuttunne, herra +kuningas. + +*Kuningas*. Ah, miten olen onnellinen! Koko valtakuntani on iloitseva +minun onnestani. Mutta, kumpi teistä on prinssi? + +*Musta henki* _(Fridelle)._ Sano, että sinä se olet. + +*Fride*. En minä tiedä, mutta välistä minusta tuntuu, kuin se olisin +minä. + +*Musta henki* _(Frodelle)._ Sano, että sinä se olet. + +*Frode*. Herra kuningas, voitte uskoa minua, että kyllä se... _(Hän +vaikenee äkisti. Friden ja Froden enkelit itkevät.)_ + +*Kuningas*. Sinäkö se olet prinssi? + +*Frode*. En, en, Fride se on. Herra kuningas, voitte uskoa minua, Fride +on prinssi. + +*Fride*. Ei, Frode se on. Frode on prinssi. _(Enkelit hymyilevät.)_ + +*Kuningas* _(itsekseen)._ Annahan panen heitä koetukselle. _(Ääneensä.)_ +Hyvät pojat, minä sanon teille, ei prinssinä olo ole mikään onni. +Mesopotamian suuren lohikäärmeen pitää joka vuosi saada prinssi +syödäkseen, ja tänä vuonna on meidän maamme vuoro tullut. Hyvin on +ikävä, että minun täytyy lähettää sinne oma poikani. + +*Musta henki* _(Fridelle)._ Pidä puolesi ja sano vieläkin, että Frode on +prinssi! -- _(Frodelle.)_ Se on oikein, sano, että Fride on kuninkaan +poika. + +*Fride ja Frode* _(yht' aikaa)._ Herra kuningas, minä se olen prinssi! + +*Frode*. Minä se olen lähetettävä lohikäärmeelle. Fride ei suinkaan ole +muuta kuin myllyrenki. + +*Fride* _(itkee)._ Älä häntä usko, herra kuningas! Minä se olen +lohikäärmeen ruokaa. Frode on mylläri; herra kuningas, näettehän, miten +jauhoinen hän on. _(Enkelit taputtavat pikku käsiänsä.)_ + +*Kuningas*. Hyvin, pojat! Te olette molemmat kestäneet koetuksen. +Kumpiko teistä nyt onkaan oikea prinssi? + +*Lumikko*. Hyvä isä, minulla on niin nälkä. Käske toimittamaan minulle +koko vati lättyjä mesimarjahillon kanssa! + +*Liisa* _(tulee laulaen, kori kädessä)._ + + On hauska juosta ahoilla + Ja poimiskella marjoja, + Korkeitten kuusten juurella + On ylen ihanaa. + Niin herttainen on kesäsää, + Ja kaikkialla elämää, + Lehdossa lintu lirittää + Säveltä suloisaa. + +*Liisa*. Ei hätää, pojat, saatte ruokaa. Äiti lähettää tämän korin +teille, ja nyt se kyllä maistuu. + +*Frode*. Niiaa kauniisti, Liisa. Täällä on kuningas ja prinsessa +Lumikko. _(Liisa niiaa syvään.)_ Jos teillä, prinsessa, on nälkä, niin +käykää käsiksi vain. + +*Lumikko* _(avaa korin)._ Hyi! Kuka voi syödä perunoita ja suolaisia +silakoita! + +_(Seuraavan puhelun aikana alkaa Lumikko syödä, ensin irvistellen, sitte +hyvällä halulla.)_ + +*Kuningas* _(Liisalle)._ Tiedätkö sanoa, tyttöseni, kumpi pojista on +prinssi ja kumpi mylläri? + +*Liisa*. Oh, mitä te sanotte, herra kuningas? Prinssikö! No, jos se ei +ole Fride, niin se on Frode, ja jos se ei ole Frode, niin se on Fride. + +*Kuningas*. En minä siitä sen enempää viisastunut. Mutta tuossahan tulee +Dagobert. Ja keitä hän tuo kanssansa? + +*Liisa*. Ne ovat isä ja äiti, tietäkääs, herra kuningas. + +_(Dagobert tulee, taluttaen Mylly Mattia ja Maijaa, jotka näyttävät +hyvin hämmästyneiltä.)_ + +*Dagobert*. Tässä, teidän majesteettinne, tuon minä molemmat +pahantekijät. Nyt on näytetty ihan toteen, että Mylly Matti ja Maija +ovat tehneet majesteettirikoksen, koska ovat kaksitoista vuotta pitäneet +salassa kuninkaallista prinssiä, vaikka koko valtakunta on häntä +etsinyt. Ei mikään rangaistus ole heille liian ankara. + +*Fride, Frode ja Liisa*. Hyvä herra kuningas, älä tee mitään pahaa +isälle ja äidille. + +*Kuningas*. Olkaa te vaiti! Sanos, Mylly Matti, minkä tähden sinä et +ilmoittanut minulle, että Mustalais Daara toi poikani sinulle? + +*Matti*. Hirtetään, seivästetään, poltetaan, teloitetaan, räjäytetään +ilmaan! Niin, niin, armollinen kuningas, Kaisa muori kertoi kaikki tyyni +niin, kuin asia oli, että sillä tavalla sitä rangaistaan, joka piilottaa +luonansa prinssiä. + +*Kuningas*. Voi sinua, narri, etkö sitte käsittänyt, että prinssin +piilottaja ansaitsi kyllä rangaistuksen, mutta kuka hänet toi takaisin, +hän oli saava suuren palkinnon. + +*Matti*. Ahah, jo minä nyt käsitän. Mutta sillä kertaa tulin petetyksi. + +*Maija*. Eikä se ollutkaan ensi kerta, herra kuningas. Aina Matti parkaa +petellään. Armollinen herra kuningas, olkaa hyvä ja säästäkää hänen +henkensä. + +*Matti*. Ai ai, minä jo tunnen nuoran kaulassani. + +*Kuningas*. Nyt sinä petyit taaskin, Matti, sillä minä armahdan sinua, +armahdan teitä molempia. Te olette kasvattaneet minun lastani. +Toivoakseni hänestä on tullut, kelpo poika. + +*Matti*. Niin, kyllä se on totta, uskokaa minun sanani, herra kuningas. +Tuossa hän on. Mutta kuulkaas, pojat, kumpiko se teistä olikaan prinssi? + +*Molemmat pojat*. Minä. + +*Matti*. Hävetkää vähän! Äskenhän te molemmat tahdoitte ruveta +mylläreiksi. + +*Frode*. Etkö tiedä isä, että prinssi on joutuva lohikäärmeen ruuaksi +Mesopotamiaan? Sen tähden se kyllä on niin, näetkös, isä, että kyllä +minä olen kuninkaan poika. + +*Maija*. Mitä sinä sanot, poika? Lohikäärmeen ruuaksiko! _(Asettuu +poikien eteen, kädet puuskassa.)_ Tässä ei ole yhtään prinssiä eikä +tässä kukaan joudu lohikäärmeen ruuaksi. Sen minä sanon, herra kuningas, +älkää tulkokaan tänne, sillä, ken koskee minun lapsiini, siltä minä +revin silmät päästä. Onko tuollaista kuultu! Lohikäärmeiden ruuaksi! +Kas, siitä ei tule mitään. Pidä puolesi Matti! _(Fride hiipii peloissaan +Maijan taakse.)_ + +*Matti* _(hiipii myöskin Maijan taa)._ Niin, siitä ei tule mitään. + +*Musta henki* _(hiljaa Frodelle)._ Etkö tiedä, että lohikäärme +purskuttaa tulta ja että sillä on terävät hampaat kuin naskalit? +Ajattelehan, miten se pureksii sinua! Fride, se pelkuri, on juuri sopiva +syötäväksi. Sitte kuningas ottaa sinut, ja sinä tulet kuninkaaksi ja +saat kultakruunun päähäsi, ja miekan sivullesi ja muhkean hevosen +ratsastaaksesi. _(Frode on epätietoinen ja peräytyy Maijan taakse.)_ + +*Kuningas*. Dagobert, ottakaamme molemmat pojat, koskapa emme saa +selville, kumpi on prinssi. + +*Maija* _(näyttäen kynsiään)._ Koettakaapas! + +*Matti* _(Maija seljän takana)._ Niin, koettakaapas vain. + +*Liisan enkeli* _(Liisalle)._ Muistatko, mitä unta näit? + +*Liisa*. Tiedäpäs, herra kuningas, nyt minä muistan, että näin kerran +unta, kuin olin pieni. Minä näin, että Frodella oli merkki vasemmassa +korvassa ja että hän sen merkin tähden oli kerran tuleva ylhäiseksi +herraksi. + +*Dagobert*. Teidän majesteettinne! Nyt minäkin muistan Mustalais Daaran +kertomuksen, että hän oli nipistänyt prinssin korvaa. + +*Kuningas*. Niin, se on totta. Katsokaammehan. Tules tänne, Frode, ja +näytä korvaasi! + +*Musta henki* _(hiljaa)._ Älä mene, Frode; ne syövät sinut. Sääski on +purrut Frideä korvaan; sano, että se on hän. + +*Valkoinen enkeli* _(matkanpäässä)._ Mene Frode! + +*Liisa*. Etkö kuule, Frode, että enkeli käskee sinua menemään? _(Frode +menee. Kuningas katsoo hänen korvaansa.)_ + +*Kuningas*. Frode, tule syliini! Sinä olet minun poikani, minun kadonnut +prinssini! Matti -- minä nimitän sinut tässä heti paikalla +hovimylläriksi. + +*Maija*. Ei, sanon minä, ei, ei, ei, viimeiseen asti! Frodea ei saa +syödä. Ettekö häpeä, herra kuningas, viedä minun lapsiani syötäväksi? + +*Matti* _(Maijan takana)._ Hovimylläriksi! Niin, niin, mutta hävetköön +Dagobert syödä meidän lapsiamme! Kas, tuossa tulee Kaisa muori. No, nyt +saamme taas kuulla jonkun hirmuisen uutisen. + +*Kaisa muori* _(tulla harppailee täyttä vauhtia)._ Oletteko kuulleet +suurta ja hirveää uutista? Mitäs arvelette siitä, että Mesopotamian +suuri lohikäärme on ollut niin näljissään, että on syönyt ihan itsensä. + +*Kuningas*. Mitä te lörpöttelette? Johan ritari Pyhä Yrjö tappoi sen +aika sitte. + +*Kaisa muori* _(niiaa hirveän syvään)._ Ohoh, no kaikkiansa, sehän on +herra kuningas itse! + +*Matti*. Olipa hyvä, että joku toinenkin pettyi. Pidä hyvänäsi, Kaisa +muori! + +*Kaisa*. No se on juuri niin, kuin minä sanoin. Tottahan nyt joka +kristitty tietää, että lohikäärme tappoi ritari Pyhän Yrjön. + +*Maija*. Mutta sittehän lohikäärme ei voi syödä meidän lapsiamme. + +*Kuningas*. Ei, Maija, se olikin vain koetus. + +*Maija*. No, niinpä ottakaa hänet, herra kuningas Se on totinen tosi, +että hänellä on merkki korvassa. Frode, rakas poikaseni, nyt sinä pääset +suureen kunniaan, mutta tuolla myllyssä asuu sentään yksi, joka +kuitenkin aina itkee ikävästä. Tule vielä kerran minun syliini. + +*Musta henki* _(Frodelle)._ Onko soveliasta sinun, joka olet prinssi, +syleillä tuota mylläriakkaa? + +*Frode* _(syleilee Maijaa ja Mattia)._ En minä, en koskaan unhota, miten +hyvät te olette olleet minulle. + +*Lumikko* _(niiaa ylhäisesti)._ Nyt me olemme molemmat kuninkaalliset. +Nyt saat luvan sinutella minua. + +*Kuningas*. Ylpeä tyttö, tiedätkö sinä, kuka sinä olet? Sinä olet +Mustalais Daaran lapsi, vaikka minä olen vain kasvattanut sinut +linnassani. + +*Musta henki* _(Frodelle)._ Nyt sinä voit kostaa tuolle ylpeälle +kerjäläispennulle. Muista, miten hän halveksi sinua, vaikka pelastit +hänen henkensä. + +*Valkoinen enkeli* _(etäämpänä)._ Anna hänelle anteeksi, Frode. + +*Liisa*. Kuuletko, enkeli käskee sinua antamaan hänelle anteeksi? + +*Frode* _(ojentaa kätensä Lumikolle)._ Hyvä Lumikko, älkäämme enää +kiistelkö, koska nyt viimeinkin saatamme sinutella toisiamme! Ja sinä, +Fride, sinä olet aina oleva minun paras kumppanini. Ja sinä, Liisa, +sinun pitää olla minun näkyväinen enkelini maan päällä. Sinä se aina +ennen, kuin me muut, kuulit enkelien äänen meidän sydämmissämme. Sinä +olet onnellinen, sinä Liisa. Muistatko, miten äiti kerran luki meille: +_Autuaat ovat puhtaat sydämmestä, sillä he saavat nähdä Jumalan._ + +*Kuningas*. Tulkaa, nyt lähdemme kaikki minun kuninkaalliseen linnaani, +ja siellä ja koko valtakunnassa pitää vietettämän suuri ilojuhla. Minä +olen saanut takaisin poikani! Tämä on ensimmäinen iloinen päivä aina +siitä asti, kuin kadotin jalon ja hyvän kuningattareni Gunillan, jota en +koskaan unhota. + +*Liisa* _(kuuntelee)._ Hiljaa, malttakaahan! Enkelit nousevat meidän +takaamme ylös... Huh -- tuolla on myöskin musta henki! Mutta hän ei enää +ole häijy... Hän laskeutuu polvilleen... Hän itkee... Kuulkaahan! Nyt +hän puhuu... _(Täll' aikaa nousee suuri valkoinen enkeli heidän +taaksensa metsän kunnalle ja pikku enkelit seisovat, kaksi kummallakin +puolella. Musta henki astuu näkyviin kunnaan vasemmalle puolelle ja +laskeutuu polvilleen.)_ + +*Musta henki* _(valkoiselle)_ + +Sä voitit jo. Mä jouduin tappiollen. +Sun valtakuntaan prinssi kuulukoon. +Mä kiusasin, mut uskollisna ollen +Hän sulle jäi; mä hyljätty nyt oon. +Sua valko-enkel rukoelen mä, +Tee minut valkoiseks kuin olet sä! + +*Valkea enkeli*. + +Et, musta henki, saa mua kumarrella! +Rukoile Häntä, joka meidät loi, +Vaikk' eri teitä saamme matkaella. +Mä heikkoudessan' en mitään voi, +Hän voimakas, Hän tekee armotyön, +Hän yksin muuttaa päiväks voipi yön. + +*Musta henki*. + +Sua kiitän lohdustas. Mä neuvos mukaan +Nyt, valko-enkel, tehdä koittelen. +Jumala kaikkivoipa, Hän, jos kukaan, +Voi muuttaa minut. Häntä rukoilen. +Mut ennenkuin meill' alkaa täältä tiet, +Ilmoita, valko-enkel, ken sä liet? + +*Valkea enkeli*. + +Mä enkel olen, Luojan lähettämä +Kuninkaan poikaa suojelemahan. +Gunilla oon, on oma lapsen' tämä, +Siks Luoja uskoi mulle hoidannan. +Mä väsymättä häntä seurailen, +Kun hältä päättyy taisto maallinen, +Hänt' äidinsyliss' olen ylentävä +Ja enkelsiivin vievä taivaasen. + +*Liisa* _(kuunnellen)._ Nyt lakkasivat enkelit puhumasta. Mutta jos +laulamme, ehkä ne vastaavat. + + +_Laulu enkelien voimasta_. + +_Sävel_: "Riemun ruusut." + + +1. + +Kevään kukkasen lailla puhdasna kukoista! +Talven kuusosen lailla raitis ja vihanta! + Enkel ylhäällä taivaassa + Silmänsä puolees kääntää. +Etkö kuule sieltä hellää, kuiskaavaista ääntä? + +_Enkelit vastaavat:_ + +Etkö kuule meidän hellää, kuiskaavaista ääntä? + + +2. + +Joudu enkeli armas, oi tule luoksemme! +Maailman sumu-yössä kuultemme ääntele! + Meidät taivaasen saattele! + Tule ohjaelemaan! +Edest' oikean ja hyvän neuvo taistelemaan! + +_Enkelit vastaavat:_ + +Edest' oikean ja hyvän opi taistelemaan! + +_(Kolmannen ja viimeisen tapauksen loppu.)_ + + + + +SAUL JA DAVID. + + +Kuningas Saul oli tuolillaan +Niin hirveän synkkänä. +Hän vaieten istui vaivoissaan, +Tusk' ahdisti sydäntä, +Ja miel' oli murtuneena, +Ja himmeät silmänsä. + +Luo saapui nyt köyhä poikanen, +Mut ryhdikäs, kauniskin, +Ja lempeä, tyyni, vakainen; +Hän katsahti Saulihin; +Kädessä häll' oli harppu; +Pyys koskea kielihin. + +Hirmuisna nousi nyt kuningas: +"Ken näin mua häiritsee? +Ken tuskien usta, uskaljas, +Näin rohkeast' aukaisee? +Et henkeäs liioin sääli, +Mun miekkan' sun rankaisee!" + +"Mä paimenpoik' olen köyhä vaan +Lähettämä Jumalan. +Sun huolias tulin hoivaamaan, +Mä mielesi rauhoitan. +Kuningas, sielus on sairas! +Siis kuuntele harppuan'!" + +Saul nosti välkkyvän miekkansa, +Mut lyönyt ei kuitenkaan. +Ei iskun arvoa raukalla. +Ja kuningas virkkoi vaan: +"No hetkisen saat viel' elää, +Sua myönnyn mä kuulemaan!" + +Jo poika kosketti kielihin, +Ja sävelet vuosiki, +Kuin niityllä lähde kirkkahin +Kukastossa vierivi. +Kirkastui Saulin jo kasvot +Ja miekka se hervahti. + +Hän soitti ja laski lauluaan, +Saul kuunteli lauhtuen; +Sai vihdoin kyynelet vuotamaan +Jo partahan, rinnallen. +Pois hälveni syys-yön synkkyys +Jo miel' oli lämpöinen. + +"Nyt hetki mennyt on, valtias, +Saan sulta nyt kuolemain!" +Näin poika. Siihenpä kuningas: +"Oi laula ja soita vain! +Sä lääkitsit mieleni sairaan, +Mun poikani, rakkahain!" + +Ja silmät loistivat poikasen: +"Suo Luojalle ylistys! +Mun soitton' ja laulun' sinullen +Ol' vaan ajan viehätys. +Sun lääkitsi taivaan Herra, +Hält' on elo, terveys!" + + + + +KIRKKAALLA JÄÄLLÄ. + + +Heleä lammin jää, +Sä kaunis, kirkas kuvastin, +Jonk' äsken myrsky-sää +Rajaten nosti kuohuihin, +Laps' etelän sun mahtias +Ei tunne eikä riemujas, + Sä vieno, + Sä lieno, +Sä hieno pinta hopeinen, + Mi helkyt + Ja välkyt, +Meit' ilmaan vietellen! + +Mit' on, vaikk' kukkanen +On hankeen käynyt nukkumaan, +Ja mets' on huurteinen +Ja lumivaippa peittää maan! +Miel' uljas, leikki viaton +Sun jäälläs liiton tehnyt on + Niin, täällä + Mä jäällä +Nyt säällä kirkkaall' liukuilen, + Ja mieli + Ja kieli +On vilpas, iloinen. + +Ja jalka teräkseen, +Ilolla, posket punottain, +Nyt määrään kaukaiseen +Mä tuulen lailla lennän vain. +Ja matkaltani palajan +Taas kotiin, äidin helmahan, + Ja luotan + Ja vuotan +Taas tuota kevätt' ihanaa, + Kun läikkyy + Ja väikkyy +Vapaina järvet, maa. + + + + +VERNA ROOSA. + + +Mä tunsin Verna Roosan, mä. +Hän oli sievä tyttönen, +Kuin lintu oksall' iloinen, +Kuin kevätpäivä lempeä. + +Hän välist' ylväs, raivokas. +Ja poikia hän toisinaan +Kätehen pisti neulallaan; +Mut muutoin hellä, laupias. + +Hän kerran juoksi hatutta, +Ja käsineittä, kengittä, +Ja sukitta ja siteittä, +Tapaillen kevään perhoja. + +Ja Verna Roosa iloitsi, +Kun kevät hehkui tuoksuineen, +Ja koivu pitkin hapsineen +Kasteessa aamun kiilteli. + +Ja linnut lauloi iloiten, +Ja käki kukkui helkytti +Ja joskus kukko kajahti +Pihalla kovin kiekuen. + +Ja ruohot, kukat kasvoivat +Niityllä päivän paisteessa, +Ja perhot niiden latvoissa +Niin ihanasti nuokkuivat. + +Ei kumma, niissä oloissa, +Jos Verna Roosa päähineet +Ja käsineet ja jalkineet +Unohti, juoksi vapaana. + +Niin kukat virkki: kuulepa +Sä, Verna Roosa, tule vaan +Kukaksi sieväks olemaan! +Hän sanoi: Suokoon Jumala! + +Samassa tuuli käännähti, +Ja Verna Roosa jaloistaan +Jo alkoi niittyyn juurtumaan, +Ja tarttui kenttään lujasti. + +Ja lehdet, haarat versoivat +Jo Verna Roosan latvassa, +Kahdesta punaposkesta +Muodostui ruusut ihanat. + +Ja neulat kaulaliinassa +Ne tuli koviks piikeiksi, +Kun perhot luona ilvehti, +He tuta saivat pistoja. + +Mut perhot hymyilivät vaan, +Ja kevätsää ja kukkaset +Olivat kovin riemuiset, +Kun hän jäi omaks niittymaan. + +Niin kävi Verna Roosallen, +Kun käsineittä, kengittä +Ja avopäin juoks niityllä. +Se ei käy laatuun tytöllen. + +Hän lumottuna vieläkin +Samalla niityll' ainiaan +On kiintyneenä jaloistaan. +Näin hänet siellä eilenkin. + +Mut kunhan täst'ees tyttönen +Käy käsineittä, kengittä +Ja avopäisnä niityllä, +Ja tuuli silloin käännäksen, + +Niin taas se tyttö vuorostaan +Muuttuupi silloin ruusuksi, +Ja Verna Roosa vapaaksi +Jo pääsee lumouksestaan. + +Niin vaarallista tyttöjen +On hatutta ja harsotta. +Ja kengittä ja kintaitta +Parissa juosta perhojen. + +Mut ennen niin, kuin korskana, +Kintaineen, päivänvarjoineen +Kuhnailla aina itsekseen, +Kun lapset telmää iloisna. + +Ennemmin niin, kuin mieleltään +Pöyhkeenä, mutt' ei iloisna, +Sipsuttaa koristuksissa +Sivulla jonkun pöllöpään. + +Ennemmin kukaks nurmellen, +Kuin Verna Roosa, ystäväin, +Paljasna jalat, avopäin, +Mut vapaa, raitis, iloinen. + + + + +VALVAAN KYNÄ. + + +Ylhäällä lintu ilman halki lentää. +Se joutsenkuningatar on, mi siellä +Päin pohjolata valkosiivin entää, +Ylitse kumpuin, laaksoin ilomiellä. + +Siell' ukkospilven kohdalla hän päilyy, +Kuin aamunkoite kirkkahana aivan, +Keveenä ilman ulapalla häilyy +Kuin sumun yli väikkyy tähdet taivaan. + +Hän maahan katsoo alas ihmistoimiin: +Kaikk' kärsii, toivoo, puuhailee ja häärää. +Kaikk' ylös katsoo, josta apu voimiin +Lähtee, ja Häneen, joka juoksun määrää. + +Ken olet pilvess' ilme ihanainen? +Oletko päivän säde, armasna mi loistat? +Oletko taivaan valo armahainen, +Mi tumman pilven synkeyden poistat? + +Ei. Olet Valvas, sadun kaunokainen +Ja joutsenien sulo kuningatar. +Sä ylistystä Luojan laulat vainen +Ja olet kaikkivallan palveljatar. + +Hän loi sun taivaan sinest', aamun koista, +Hän verhosi sun valkosiivin somin, +Ett' oisit luonnon kaikist' olennoista +Ylevin, puhtain, kaunein, viattomin. + +Mitenkä siipes pilviin kantaa voisi, +Jos tomu maan sua vetäis alahalle? +Jos omaa kunniatas laulus soisi, +Tekisit uhkaa silloin korkeimmalle. + +Mut kaikki loistos onkin heijastusta +Jumalan kirkkaudesta; voimas aivan +On kaikkivallan hyvää lahjoitusta, +Hän antimillaan täyttää maan ja taivaan. + +Viivähdä, Valvas, ilme ihanainen, +Opeta meitä, että ilonamme +Korkeimman palvelus ois täällä vainen, +Ja ain' ois valo hengen verhonamme! + +Niityllä tuolla joutsenenpa alla +Poikanen pieni valkotukka juoksi, +Hän huvitteli kukkain poiminnalla, +Ja perhoin jälkeen iloisesti juoksi. + +On riemu hällä, läksynsä hän taitaa +Säntilleen kaikki, sanoi opettaja, +Hän pitkin hypyin harppaelee maita. +Miss' onkaan nuoren riemastuksen raja? + +Heleijaa! Missä näki puron, ojan, +Sen poikki poika loikki innossahan. +Ja missä metsän korkein puu, niin pojan +Sen latvaan täytyi nousta kiikkumahan. + +Kah mitäs tämä? Pilven reunuelta. +Valkoinen sulka alas liipottaapi, +Se lahja ylhäält' ilman joutsenelta, +Keskelle kukkain nyt se suikahtaapi. + +Niin kaunis sulka, ja niin valkoinenki, +Niin pehmyt, sievä, oikein harvinaista. +Mä hyvän kynän kohta tarvitsenki, +Kun kirjoittamist' on niin monellaista. + +Takkinsa alle hän nyt sulan kätki. +Taas saaliineen hän juoksi riemuisasti. +Kun solui päivä, joutui iltahetki, +Hän kotiin riensi, nukkui makeasti. + +Yö kuluu; aamu koittaa; nukkumasta +Jo herää poika; aut' ei uinaella. +Vaikk' kevään tuoksu henkii ikkunasta, +Hän sisäll' istuu, täytyy kirjoitella. + +Kirjoituskaava esiin, ja sen mukaan +Hän konstikkaita mutkia nyt laatii, +Mut silmänsä ei niihin ihastukaan, +Ja mieli luonnon ihanuuteen vaatii. + +Ja joutsenenpa sulka mieleen johtui. +No malta, sitä paikalla mä koitan, +Ja sillä -- hän nyt lapsekkaasti lohtui -- +Mä kaavan mukaan laadin koukeroitan'. + +Nyt on se vuoltu; kastettu myös läkkiin. +Nyt alkaa työ. Vaan mitä? Uneksiiko? +Unessa käynti kohtasiko äkkiin? +Unohtain itsens poika haaveksiiko? + +Hän kirjoittaa, ja kynä joutuin mennen +Sipsuttaa sievään sivun pitkän täyteen. +Sen laatuist' ei hän kirjoittanut ennen. +Opettajalle veiskö moisen näytteen? + +Ei kirjoita hän kaavan renkuloita, +On toisen moinen kirjoituksen laatu. +Hän kirjaimista luopi olennoita, +Jokaiseen niistä elo, henk' on saatu. + +Silmissä pojan kirjaimet nyt tanssaa +Kuin kuninkaat ja keijot kruunupäiset, +Kuin urhot aseiss', immet loistossansa, +Kuin ilmattaret ylhääll' leikkiväiset. + +Ja ikkunoista kevään tuoksu huokuu, +Ja kevään tuuli sisään liiteleepi, +Ja kukkaset niin ihanasti nuokkuu, +Ja lintuin laulu hellin helkkyileepi. + +Ja poikanen se istui teki työtään +Hämillä, iloisna ja ihmeissänsä. +Vois istua hän päivät pitkät myötään, +Mut kaavan moist' ei tule kirjelmänsä. + +Jo pitkät sivut häll' on katsomista +Satuja kauniit', ihanoita aivan +Perhoista kevään, kummun kukkasista, +Tähdistä ylhäält', enkeleistä taivaan. + +Hän katsoo, lukee, nauraa itkeissänsä, +Kun juuri itkee, kas hän nauraa jälleen. +Hän lukee taas, eik' usko silmiänsä, +Käsittämätönt' on tää taika hällen. + +Lumottu onko poikanen vai kynä? +Nuo sadut syntyi aavistuksen mukaan +Ikäänkuin ne ois ennen tiedettynä, +Vaikk' ei niit' ollut kertonut vaan kukaan. + +Jo pojan luo tul' opettaja hyvä. +Hän hämmästyy tuon kirjoituksen suhteen. +Katseensa tuima koht' on lieventyvä. +Jokohan saapi työstään poika nuhteen. + +Ah suokaa anteeks, rakas opettaja, +Kaavasta kirjoittaa ol' aie mulla, +Vaan mua kohtas noituus -- sekoittaja, +En voinut muuta, sadut tahtoi tulla. + +Hymyillen opettaja: kynäs kyllä +On oiva. Sulle Valvas luultavasti +Joutsenten ruhtinatar lentelyllä +Ollessaan lahjoitti sen suopeasti. + +Kun kevät kaikki pukee, verhottaapi, +Ja lapset liehuu kilvan leikissänsä, +Välistä Valvas sulan pudottaapi +Suurista valkoisista siivistänsä. + +Se sulka lumott' on, ken kirjoittaapi +Kynällä sillä, hänpä tietämättä +Numerot, kaavat, säännöt unhottaapi, +Mut sadut, runot syntyy empimättä. + +Minäkin piennä löysin kaunokaisen +Siivestä Valvaan kirvonnehen kynän, +Niin hienon, pehmeän, sun kynäs laisen, +Ja sadut selvät näin mä ilmestyvän. + +Vaan kynä kului, hukkui vahingossa, +Mä hanhen sulist' etsin saman moista, +Valitsin paljon, mut en kynää, jossa +Ois sama tenho, löynnyt enään toista. + +Kirjoitin numeroita tuhat määrin, +Mä luvin latinat, toin tieteet julki, +Mut runovirta kuivui pohjin, äärin, +Ja sadun mailma mulle ovens sulki. + +Kas niin on rakas poika asiamme, +Täytyyhän tuta elon vakaisuutta. +Vaan kun me vaivan suota talustamme, +Tuo lapsuutemme satu rattoisuutta. + +Nuoruuden lähde raitisna kun päilyy, +Se kuivat aavat kankahatkin juottaa. +Sen vihannuus myös syksysäällä säilyy, +Se talvellakin kevättuoksun tuottaa. + +Siis ollos viisas! Vastuksissa aina +Sä kätke aartees sitä syvemmällen. +On hellin hoidettava taivaan laina. +Ken tuhlaa sen, hän ei saa koskaan jällen. + + * * * * * + +Nää sanat poika ihmetellen kuuli, +Hän opettajan neuvon otti varteen. +Hän pöydänlaatikossa parhain luuli +Säilyvän Valvaan lahjoittaman aarteen. + +Niin kului sitte pääksyttäisin päivät, +Ja viikot, kuut ja vuosikaudet vieri. +Jo uudet aatteet pojan päähän jäivät, +Jo uudet tunteet sydämmessä kieri. + +Taas kohtas hänet vanha opettaja. +Noin kasvanut? Sä ootko poika sama? +Iloitsen, kosk' oot tieteen harrastaja, +Vaan miss' on kynä, Valvaan lahjoittama? + +Niin kynä? vastas verkkaan nuorukainen, +Se muistaakseni oli laatikossa. +-- Ja sitte? Sano miss' on kynä vainen? +-- Sen ilmapyssyks laadin vahingossa. + +-- Voi tuhlasitko siten lahjan taivaan? +-- No onhan teräskynää monta mulla, +Ja hanhen sulat yhtä kauniit aivan, +Viel' uusi kynä ilmasta vois tulla. + +Nyt vait ol' opettaja, murhemielin +He yhdess' astui niityn äärtä myöten, +Ja kevään linnut lauloi sulokielin, +Ja perhot kieppui leikkiänsä lyöden. + +Siell' ukkospilven kohdalla taas päilyy +Valkoinen joutsen kirkkahana aivan, +Keveenä ilman ulapalla häilyy, +Kuin sumun yli väikkyy tähdet taivaan. + +Hän Valvas, sadun haltiatar, siellä +Ylhäällä loistaa kaukaa tultuansa, +Mut turhaan vartoo kynää nuorukainen, +Häll' onhan hanhen sulka omanansa. + + + + +[Kuva] + + + + +SAMPO LAPPALAINEN. + + +Olipa kerran lappalais-ukko ja lappalais-ämmä. Tiedätkös, mitä nämä +ovat? + +Lappalaiset ovat kansa, joka asuu Pohjan perillä, pohjoisempana kuin +ruotsalaiset, ruijalaiset ja suomalaiset. Siellä, jossa emme näe +yhtäkään peltoa, emmekä kelpo metsää, emmekä säännöllisesti rakennettua +huonetta, vaan suuria autioita rämeitä ja korkeita vuoren harjanteita ja +pieniä kotia, joihin pääsee vain pienestä aukosta konttaamalla, siellä +asuvat lappalaiset. Heidän maansa on kummallinen maa. Toinen puoli +vuotta siellä on alinomaa aivan valoisa, kun ei aurinko koskaan +keskikesällä laske; toinen puoli vuotta taas siellä on alati ihan pimeä, +niin että tähdet tuikkivat kaiken talvipäivän. Kymmenen kuukautta joka +vuosi on siellä talvi ja rekikeli, ja silloin näkee pienien +lappalaisukkojen ja -ämmäin ajelevan lunta myöten pienissä veneissä, +joita nimitetään pulkoiksi; eikä näitä pulkkia hevonen vedä, vaan poro. +Oletko koskaan nähnyt poroa? Se on pienen, harmaan hevosen kokoinen, +vaikk'ei muutoin hevosen näköinen; sillä on suuret, monihaaraiset sarvet +ja matalampi kaula ja pieni kaunis pää, jossa kiiluvat suuret, kirkkaat +silmät; se juoksee kuni pyry-ilma yli vuorten ja mäkien, ja silloin sen +kaviot kalisevat. Silloin on lappalaisukko mielissään, kuin hän pulkassa +istuu; soisi mielellään, että kaiken vuoden ajan olisi yhtä hyvä +rekikeli. + +Olipa, niinkuin jo sanoimme, muinoin lappalaisukko ja -ämmä. He asuivat +kaukana Lapinmaalla eräällä seudulla, jonka nimi on Aimio, lähellä +suurta Tenojokea. Tämän näet kaikkein ylinnä Suomen kartalla, johon +Lapinmaakin on piirrettynä yömyssyn muotoiseksi Suomen korkeaan päähän. +Tämä seutu on autio ja jylhä, mutta lappalaisukko ja -ämmä olivat ihan +varmat siitä, ett'ei niissäkään koko maailmassa nähdä niin valkoista +lunta eikä niin kirkkaita tähtiä eikä niin kauniita revontulia kuin +siellä Aimiossa. Sinne olivat he itsellensä rakentaneet kodan semmoisen, +kuin heillä on tapana. Puita ei heidän seuduillansa kasva; ainoastaan +vähäisiä vaivaiskoivuja, joita pikemmin sopisi nimittää pensaiksi kuin +puiksi, ja mistä he siis saisivat hirsiä huoneensa rakentamiseksi? +Sentähden ottivat he hienoja, pitkiä sauvoja, pistivät lumeen ja +sitoivat yläpäät yhteen. Sitten he ripustivat porontaljoja sauvojen +päälle, niin että kaikki oli harmaan sokuritopan näköinen, ja niin oli +heidän kotansa valmis. Mutta sokuritopan huippuun olivat he jättäneet +aukon, jonka läpi savu sai tupruta, kuin he kotaansa virittivät tulen, +ja toisen aukon olivat he tehneet kodan eteläpuolelle, josta kontattiin +ulos ja sisälle. Sen näköinen oli lappalaiskota, ja lappalaiset pitivät +sitä somana ja lämpimänä, ja viihtyivät siinä hyvin, vaikka heillä ei +ollut muuta vuodetta eikä muuta lattiaa, kuin valkoinen lumi. + +Ukolla ja ämmällä oli pikku poika, jonka nimi oli Sampo, ja sitä nimeä +pidetään onnea tuottavana Lapissa. Mutta Sampo oli niin rikas, että +hänellä oli kaksi nimeä; yhdessä ei ollut kyllä. Kerran oli tullut +vieraita herroja, yllä suuret turkit, kotaan lepäämään. Heillä oli +muassansa kovia, valkeita lumipalasia, joita lappalaisämmä ei koskaan +ennen ollut nähnyt ja joita sanottiin sokuriksi. Muutamia makeita +lumipalasia he antoivat Sammollekin ja taputtelivat häntä poskelle +sanoen: "Lappelill! Lappelill!" Muuta he eivät voineet sanoa, kun näet +ei yksikään heistä taitanut lapinkieltä. Ja niin lähtivät he +matkustamaan pohjoisimmalle niemelle asti, jonka nimi on Pohjannokka. +Mutta lappalaisämmä ihaili hyvin noita vieraita herroja ja heidän +valkoista, makeaa luntansa. Sen koommin rupesi hän nimittämään poikaansa +"Lappelilliksi". + +"Minusta on Sampo paljon parempi nimi", sanoi ukko suutuksissaan. "Sampo +nimeä pidetään rikkautta tuottavana, äläkä sinä, muori, pilaa sitä +nimeä, sen minä sanon! Meidän Sammostamme tulee vielä kerran +lappalaisten kuningas ja tuhannen poron ja viidenkymmenen lappalaiskodan +hallitsija. Saadaanpas nähdä, muori, saadaanpas nähdä!" + +"On tuo niinkin, mutta Lappelill on niin sievä nimi", sanoi ämmä. Ja +niin nimitti hän poikaa Lappelilliksi ja ukko nimitti häntä Sammoksi. +Tässä on kumminkin muistettava, ett'ei poikaa vielä ollut kastettu, +sillä siihen aikaan ei siellä ollut pappia kahtakymmentä peninkulmaa +lähempänä. "Tulevana vuonna viedään poika pappilaan kastettavaksi", oli +ukon tapana sanoa. Mutta aina tuli esteitä, ja niin jäi matka tekemättä, +poika kastamatta. + +Sampo Lappalainen oli nyt pieni pyylevä poika, seitsemän- tai +kahdeksanvuotias, hänellä oli musta tukka, ruskeat silmät, kippurainen +nenä ja leveä suu, ihan kuin isännällä itselläkin, mutta Lapissa +pidetään tätä kauneuden merkkinä. Sampo oli puolestaan jo mies, hyväkin +iäkseen: hänellä oli omat sukset, joilla hän laski korkeita mäkiä +Tenojoen lähellä, ja oma pieni poro, jonka hän valjasti oman pulkkansa +etehen. Hei, kunpahan olisit saanut nähdä, kuinka lumi pyrynä pölysi +hänen ympärillänsä, kuin hän ajaa hujautti jäällä ja korkeitten kinosten +läpi, niin ett'ei koko pojasta näkynyt muuta, kuin pienoinen töyhtö +mustaa tukkaa! + +"Ei tässä kunnian kukko laula, jos ei poikaa saada kastetuksi", sanoi +ämmä. "Sudet hänet vielä vievät tuolla vuorilla. Taikka saa hänet Hiiden +kultasarvinen poro kynsihinsä, ja Herra varjelkoon! kuinka pojan sitte +käy, kun ei vielä ole kastettu?" + +Sampo sai nuo sanat kuulla ja rupesi mietiskelemään, mimmoinen tuo poro +lienee, jolla oli kultasarvet. "Se lienee komea poro", arveli hän. +"Silläpä mun kerran pitäisi saada Rastekaiselle ajaa!" -- Rastekainen on +hyvin korkea ja autio vuoren harjanne, joka näkyy viiden tai kuuden +peninkulman päähän aina Aimiolle asti. + +"Kavahda semmoisia puhumasta, ylenmielinen poikaressu!" torui äiti. +"Rastekaisella on koukojen oikea koto, ja siellä asuu Hiisi." + +"Hiisikö? kukas se on?" kysäsi Sampo. + +Ämmä joutui hämillensä. "Auki se pitääkin korvansa, tuo poika!" ajatteli +hän itsekseen. "Mintähden tuommoisia lomankaan hänen kuultensa? Mutta +parasta on, että häntä opetetaan Rastekaista pelkäämään." -- Ja niin +lausui hän: "Lappelill poikaseni, älä koskaan ajele Rastekaiselle, +siellä asuu Hiisi, suuri vuoren haltia, joka syöpi poron yhtenä +suupalana ja nielee pikku poikia, kuni sääskiä!" + +Sampo kävi, näitä kuullessaan, hyvin miettiväisen näköiseksi, vaan ei +puhunut mitään. Ajattelihan kuitenkin itsekseen: "olisipa hupaista, jos +kerran saisin nähdä tuommoisen kummituksen, kuin vuoren haltia on -- +tietysti kaukaa vain!" + +Nytpä oli jo kolme, neljä viikkoa kulunut joulusta, ja yhäti vain oli +aivan pimeä Lapissa. Siellä ei huomannut mitään erotusta aamun, +keskipäivän ja illan välillä; ainiaan oli yö, ja kuu kuulti, ja +revontulet räiskyivät, ja tähdet tuikkivat kaiken vuorokauden. Sammosta +aika kävi pitkäksi. Siitä oli jo niin kauan, kuin hän oli auringon +nähnyt, että hän melkein oli unohtanut, minnäköinen se oli, ja kun joku +kesästä puhui, niin Sampo ei muuta muistanut, kuin että silloin olivat +sääsket häntä hyvin härsyttäneet ja olivat olleet syömäisillään hänet. +Sentähden ei Sampo suuresti kesää kaivannut, kunhan vain tulisi niin +valoisa, että näkisi hiihdellä. + +Kerran keskipäivällä (vaikka oli aivan pimeä) sanoi lappalaisukko: +"tulepas tänne, niin näytän sinulle jotakin!" Sampo konttasi kodasta +ulos ja katsoa kollotteli etelään päin, jonne isä viittasi. Silloin näki +hän pienen punertavan valon siinteen taivaan rannassa. "Tiedätkös, mitä +tuo on?" kysyi ukko. + +"Tuoko etelässä?" kysyi poika. Hän kyllä tunsi ilmansuunnat ja tiesi, +ett'eivät revontulet loista etelässä. + +"Se juuri", sanoi äijä. "Se on auringon ilmoittaja. Huomenna tai +ylihuomenna saamme kenties jo nähdä auringonkin. Katsopas, kuinka +kummasti tuo valo punaa Rastekaisen huippua!" + +Sampo katseli länteen päin ja näki, kuinka lumi kauas hohti punaiselta +Rastekaisen synkällä huipulla, jota hän ei pitkään aikaan ollut silmin +erottanut. Heti johtui hänelle mieleen, kuinka ihmeellisen ihanaa olisi, +jos saisi etäältä nähdä vuoren haltian. + +Sampo mietiskeli asiata koko päivän ja puolen yötä. Hän tahtoi nukkua, +mutta ei voinut. "Oi", ajatteli hän, "olisi kuitenkin kummallista kerran +saada nähdä tuo vuoren haltia!" Ja näin yhä näitä miettiessään, konttasi +hän viimein aivan hiljaa ulos poron taljasta, jonka sisällä hän oli +maannut, ja sitten ulos oven aukosta. Ulkona oli niin pakkanen, että +tähdet säteilivät ja lumi narskui jalkain alla. Mutta Sampo Lappalainen +ei ollut arka poika, eikä hän tuommoisesta paljoa pitänyt. Olihan +hänellä sitä paitsi nahkatakki, nahkahousut, kallokkaat, nahkamyssy ja +nahkakintaat. Näin varustettuna tirkisteli hän tähtiä ja mietti, mitä +nyt tehdä. + +Samassa kuuli hän poronsa vähän matkan päässä kaapivan lunta. "Mitähän, +jos ajelisin vähän?" arveli Sampo. + +Tuumasta toimeen. Sampo valjasti poronsa pulkan etehen, tapansa mukaan, +ja ajeli aika vauhtia pitkin suurta autiota lumikenttää. "Minä ajelen +vähän, hyvin vähän matkaa vaan, Rastekaista kohden", ajatteli hän +itsekseen. Ja niin ajaa hujautti hän joen jään yli ja sitten ylös toista +Tenojoen rantaa, ja nyt oli Sampo Ruijan kuningaskunnan aineella, koska +Tenojoki on rajana. Mutta mitäpäs Sampo tuota ymmärsi? + +Sinä, joka luet tämän sadun Sammosta, oletko sinä koskaan laulanut: +"juokse porosein?" + +Tunnetko sinä sen sievän laulun, jonka tekijää, armasta, hyvää piispa +Franzénia, koko Ruotsi ja koko Suomi rakastaa, ja oletko sinä nähnyt +hänen ihanain lauluinsa neljännen osan nimilehteä? Siinä näemme me +piirrettynä lunta pitkin porollansa ajelevan lappalaispojan, ja hän se +juuri on Sampo Lappalainen. Juuri niin istui, hänkin ja laulaa hyräeli +itsekseen: + + "Päiv' on lyhyinen, + Mutta pitkä tie, + Laulaissain nyt vie + Matka joutuen! + Tääll' on sudet vaan + Usvamajoissaan." + +Ja Sampo, näin laulaissaan, näki kuinka sudet juoksivat, kuni harmaat +koirat, pimeässä reen ympärillä ja poroa tapailivat, mutta näistä ei +Sampo paljoa huolinut. Hän tiesi hyvin, ett'ei ainoakaan susi ollut +kululleen niin joutuisa, kuin hänen kiltti poronsa. Hei! mitä nujakkaa +pulkka lensi mäkien ja kivien yli, jotta ilma korvissa tuhisi! Sampo +Lappalainen lasketteli vaan yhä eteenpäin. Kopsis kapsis, panivat poron +kaviot, ja korkeat vuorenharjanteet näyttivät juoksevan taaksepäin, +mutta Sampo ajaa törötteli vaan. Hän ei muuta miettinyt kuin hupaista +ajelemista. + +Näin hänen ajaessaan kerran mäkeä alas lensi pulkka ylös-alaisin, ja +Sampo joutui lumikinokseen. Mutta tuosta ei poro tiennyt mitään, luuli +vain, että Sampo yhä istui pulkassa, ja niin juoksi poro tiehensä, ja +Sampo sai suunsa lunta täyteen, ett'ei edes ennättänyt huutaa ptruu! +ptruu! (vaikka sitä huutoa kyllä oikeastaan vain käytetään hevosille +eikä poroille)! Siellä hän nyt makasi, kuni sääretön sopuli, keskellä +synkkää yötä ja keskellä suurta, ääretöntä erämaata, jossa ei +ainoatakaan ihmistä ollut, ei asunut monen penikulman päässä. + +Sampo alussa vähän hämmästyi, eikä tuo kummaa olekaan. Hän kömpi ylös +lumesta. Tosin hän ei ollut loukannut itseänsä ollenkaan, mutta mitä se +häntä auttoi? Niin kauas, kuin silmä kantoi himmeässä kuun valossa, näki +hän ympärillänsä vaan kinoksia ja äärettömiä lumivuoria. Mutta yksi +vuori oli kaikkia muita korkeampi, ja Sampo ymmärsi sen olevan +Rastekaisen. Samalla johtui hänen mieleensä, että täällä asui vuoren +julma haltia, joka söi poroja, yhden suupalakseen, ja nieli pikku poikia +kuni sääskiä. Silloin rupesi Sampo pelkäämään. Mielellänsä olisi hän nyt +tahtonut olla kotonansa isän ja äidin luona lämpöisessä kodassa. Mutta +kuinka sinne päästä? Ja eiköhän häntä sitä ennen löydä kinoksesta tuo +vuoren haltia, jonka kurkkuun hän menee housuineen, kintaineen, kuni +pienonen sääski raukka? + +Niin, siellä Sampo Lappalainen nyt istui lumessa ja pimeässä Lapin +autioilla vuoren harjanteilla. Hänestä tuntui niin kummalta, niin +synkältä, kun hän edessänsä näki Rastekais-vuoren suuren, synkän varjon, +sen vuoren, jossa vuoren haltia asui. Eikä siitä niitäkään apua ollut, +että hän tuossa itkien istui, sillä kaikki hänen kyynelensä kylmettyivät +heti kohta jääksi ja vierivät herneinä alas hänen pienelle karvaiselle +porontalja takillensa. Sentähden arveli Sampo, että itku nyt oli +hyödytöntä vaivaa, ja nousi ylös kinoksesta, juoksemalla lämmitäkseen. + +"Jos tähän jään istumaan, niin palellun kuoliaaksi", lausui hän +itseksensä. "Parempi on sittekin mennä vuoren haltian luokse. Jos hän +minut syö, niin siitä ei ole sen pitempää puhetta. Mutta minä sanon +hänelle että hän ennemmin söisi sudet, joita täällä vuorilla näkyy +kosolta olevan; ne ovat lihavampia paistia, kuin minä olen, ja hänellä +on vähempi vaivaa turkista." + +Sitte Sampo alkoi kavuta vuorta ylös. Hän ei ollut kauas kavunnut, niin +jo kuuli jonkun hissuttavan lumessa, ja heti sen jälkeen juoksi hänen +luoksensa suuri takkukarvainen susi. Sammon pieni lappalaissydän +vavahti, mutta hän päätti näyttää, ikäänkuin ei ensinkään pelkäisi. +"Äläpä juokse minun tielleni!" huusi hän sudelle. "Minulla on asiaa +vuoren haltialle, ja varo kinttujasi, jos rohkenet minulle mitäkään +pahaa tehdä!" + +"No, no, älähän kiirehdi!" sanoi susi, sillä Rastekaisella taitavat +kaikki eläimet puhua. "Kuka sinä olet, pieni poika nulikka, joka +kinoksissa kapuat?" + +"Nimeni on Sampo Lappalainen", vastasi poika. "Kukas sinä sitten olet?" + +"Minä olen vuoren haltian ylimmäinen pääsusi", vastasi peto, "ja minä +olen juossut vuorelta vuorelle kutsumassa hänen kansaansa viettämään +suurta auringon juhlaa. Koska meillä on sama matka, niin istu selkääni; +siten saat ratsastaa vuorelle." + +Sampo ei kauan arvellut, kapusihan vaan suden pörhöiselle turkille +istumaan, ja niin mentiin laukkaamalla yli rotkojen ja notkojen. "Mikä +juhla se on, se auringon juhla?" kysäsi kumppaniltaan Sampo. + +"Etkö sinä sitä tiedä?" sanoi susi. "Kun täällä Lapissa koko pitkän +talven on ollut pimeä ja aurinko ensimmäisen kerran taas täällä nähdään +nousevan taivaan kannelle, silloin me vietämme auringon juhlaa. Silloin +kaikki eläimet ja kaikki haltiat koko pohjolasta kokoutuvat +Rastekaiselle, ja sinä päivänä ei kukaan saa tehdä toiselle pahaa. Se +oli onneksi, Sampo Lappalainen; sillä muutoin, näet, olisin minä jo +aikaa sitte syönyt sinut suuhuni." + +"Onko vuoren haltiakin täällä saman lain alainen?" kysyi Sampo. + +"Se on tietty se", sanoi susi. "Yhden tunnin ajan ennen auringon +nousemista ja yhden tunnin ajan sen laskemisen jälkeen ei vuoren haltia +itsekään tohdi sinuun koskeakaan. Mutta varo itseäsi, kuin tunti on +loppunut, sillä jos silloin vielä olet vuorella, niin hyökkää +satatuhatta sutta ja tuhat karhua sinun päällesi, ja vuoren haltia +tarttuu siihen, jonka ensin kouraansa saapi, ja silloin ei sinusta enää +ole paljoa puhumista, Sampo parka!" + +"Kenties sinä olet niin kiltti, että sitte myös autat minua vuorelta +pois, kuin alkaa vaara uhata?" kysyi Sampo, ja sydän sykki hänellä +rajusti. + +Susi purskahti kohti kurkkua nauramaan (sillä Rastekaisella osaavat +sudet nauraakin). "Älä sitä, Samposeni, toivokaan", arveli hän. "Minä +päin vastoin ensimmäisenä hyökkään päällesi. Sinä olet lihava ja roteva +poika; huomaan hyvin, että olet paisunut poron maidosta ja poron +juustosta. Sinusta saan hyvän eineen aamusella." + +Sampo mietiskeli, olisiko paras heti hypätä suden seljästä alas, mutta +nyt oli jo liian myöhä. He olivat nyt saapuneet vuoren huipulle, ja +siellä sai hän kummia katsella. Siellä istui suuri vuoren haltia +istuimellansa, joka oli pilvihin pistävä kallion huippu, ja katseli +kauas vuorien ja laaksojen yli yön pimeässä. Päässä oli hänellä myssy +valkoisista lumipilvistä; hänen silmänsä olivat täyskuun näköiset, kuin +se nousee metsän takaa; hänen nenänsä oli kuni vuoren huippu; hänen +suunsa kuin vuoren rotko hänen partansa kuin pitkistä jääpuikoista tehty +töyhtö; hänen käsivartensa olivat niin paksut kuin suurin honka +vuorella; hänen kätensä kuin kuusen havut; hänen säärensä ja jalkansa +kuin kelkkamäki talvella, ja hänen avarat turkkinsa kuin lumivuoret. +Mutta kysynet kenties, kuinka keskellä yötä saattoi nähdä vuoren haltiaa +ja hänen kansaansa. Niin, se seikka oli semmoinen, että lumi loisti +ylt'ympäri, ja yli kaiken taivaan kaaren leimusivat kaikkein kauneimmat +revontulet, valaisten seutua. + +Vuoren haltian ympärillä istui miljoonittain haltioita ja tonttuja, niin +harmaita ja niin pieniä, ett'eivät he, hangella kulkiessaan, jättäneet +suurempia jälkiä, kuin oravakaan. He olivat kokoutuneet tänne maailman +kaikista ääristä, Novaja-Semljasta ja Huippuvuorilta ja Grönlannista ja +Islannista, niin, vieläpä Pohjoisnavaltakin; kaikki olivat he tulleet +tänne kumartaen aurinkoa palvelemaan, aivan kuin raakalaiset pelosta +paholaista palvelevat, sillä haltiat eivät aurinkoa rakasta; he olisivat +mielissään, jos se, kerran laskeuduttuaan autioiden vuorten taakse, ei +enää ikänä kohoaisi. Ja vähän etempänä seisoivat siellä kaikki Lapin +pienemmät ja suuremmat eläimet pitkissä, taajoissa riveissä +tuhansittain; siellä oli karhut, sudet, naalit, porot, sopulit, +poronkirput, ja paljo muitakin, mutta sääsket olivat tulemasta estetyt, +he raukat olivat näet paleltuneet. + +Tätä kaikkea Sampo Lappalainen hyvin kummastellen katseli, ja kapusi +niin huomaamatta pääsuden seljästä ja kätkeysi suuren kukkurakiven +taakse, nähdäkseen, mitä nyt vielä tapahtuu. + +Vuoren haltia kohotti korkean päänsä, niin että lumi pyrysi hänen +ympärillänsä, ja katso! silloin loistivat kauniit revontulet sädekehänä +hänen otsallansa. Ne leimusivat pitkinä, tähden muotoisina säteinä yli +sinisen öisen taivaan; ne räiskyivät ja suhisivat, juuri kuin tuli +metsässä kiitäessään honkain latvaan; ne levisivät ja supistuivat taas +yht'äkkiä; ne tihenivät ja vaalenivat vuoroon, niin että valonvivahdus +toisensa perästä, tuulispään tavoin, kiiti lumisten vuorien yli. Ja +sekös oli vuoren haltialle iloksi! Hän taputteli jäisiä käsiänsä, jotta +kaiku kuului kuin ukkosen jyrinä vuoren rotkoista, ja haltiat ulvoivat +ilosta, ja eläimet ylt'ympäri huusivat pelosta. Mutta silloinpa vuoren +haltia vasta oli mielissään, niin että hän huusi yli kaiken erämaan: +"Näin pitäisi aina oleman! Ikuinen talvi ja ikuinen yö! Niitä minä +rakastan." + +"Näin pitäisi aina oleman!" huusivat haltiat ja tontutkin täyttä +kurkkua, sillä kaikki he enemmin rakastivat yötä ja talvea kuin kesää ja +päivänpaistetta. Mutta eläinten joukossa nousi aika jyräkkä, sillä +kaikki petoeläimet ja sopulit olivat samanmieliset kuin haltiat, mutta +porot ja muut eläimet toivoivat kesää; olisivat kaiketi sitä hyvinkin +toivoneet, joll'eivät samassa olisi muistaneet Lapin sääskiä. Pieni +poronkirppu yksin tahtoi välttämättömästi kesääkin, ja vinkui siis, niin +paljon kuin jaksoi: "herra kuningas, mehän olemme tulleet tänne aurinkoa +odottamaan!" + +"Pidätkö kitasi kiinni, kurja mato!" karjasi jääkarhu hänen vieressänsä. +"Tännehän tullaan kokoon vain vanhan tavan mukaan. Mutta tänä vuonna +nousee ilomme ylimmilleen, sillä tänä vuonna ei aurinko tulekaan enää +taivaan kannelle; aurinko on sammunut, aurinko on kuollut!" + +"Aurinko on sammunut! Aurinko on kuollut!" kiljuivat kaikki eläimet, ja +koko luonto värähti kauhistuksesta. Mutta Pohjoisnavalta tulleet haltiat +nauroivat niin, että heidän myssynsä lensivät päästä Ja suuri vuoren +haltia korotti julman äänensä ja huusi taas yli erämaitten: "Näin on +aina oleva! Näin on aina oleva! Aurinko on kuollut. Koko maailma on +polvensa notkistava ja minua rukoileva, minua, ikuisen talven ja ikuisen +yön kuningasta!" + +Tästä suuttui Sampo, joka yhä istui kukkurakiven takana. Hän astui siis +esiin ja huusi kyllä nenäkkäästi: "sinä valhettelet, vuoren haltia, sinä +valhettelet! Eilen näin minä auringon ilmoittajan taivaan rannassa, eikä +aurinko ole kuollut. Kyllä sinun partasi vielä sulaa, kunhan juhannuksen +aika alkaa lähestyä." + +Tätä kuullessaan vuoren haltia kävi synkäksi, ja hänen otsallensa näkyi +nousevan suuri pilvi. Hän unhotti lain ja kohotti hirmuisen pitkän +käsivartensa, surmaamaan Sampo Lappalais parkaa. Mutta samassa +vaalenivat revontulet, ja punainen juova välähti taivaalle ja paistoi +keskelle vuoren haltian hyyteistä naamaa, niin että hän äkkiä sokeutui +ja pudotti käsivartensa alas. Ja silloin kohosi hiljallensa auringon +kultainen reunus juhlallisena yli taivaan rannan ja valasi vuoret, +erämaat, kinokset, rotkot, haltiat, eläimet ja pienen uljaan Sampo +Lappalaisen. Yht'äkkiä alkoi lumi kimallella, juuri kuin olisi miljoonia +ruusuja satanut sen pinnalle, ja aurinko loisti kaikkien silmissä ja +vieläpä kaikkien sydämmen sisässäkin. Vieläpä nekin, jotka enimmin +olivat toivoneet, että aurinko olisi kuollut, olivat sangen iloiset +nähdessään sen taas. Mutta kaikista hupaisinta oli katsella haltiain ja +tonttujen kummastusta. He tirkistelivät aurinkoa pienillä, harmailla +silmillänsä, jotka kiiluivat punaisten yömyssyjen reunusten alta, ja he +joutuivat vasten tahtoansa niin ihailemisen valtaan, että asettuivat +seisomaan ylösalaisin, pää kinokseen, ja suuren, hirmuisen vuoren +haltian parta alkoi sulaa ja tippua juoksevaksi puroksi yli hänen avaran +takkinsa. + +Mutta kuin kaikki, kukin omalla tavallansa iloiten, olivat katselleet +aurinkoa hetkisen, oli ensimmäinen tunti jo melkein kulunut, ja Sampo +Lappalainen kuuli erään poron sanovan vasikallensa: "tule, tule, armas +lapseni, nyt meidän tulee kiiruhtaa pois, sillä muutoin sudet syövät +meidät suuhunsa!" + +Silloin Sampokin muisti, miten hänen kävisi, jos hän kauemmin viipyisi. +Ja koska hän vieressänsä näki komean, kultasarvisen poron, niin hän ei +kauempaa miettinyt, vaan hyppäsi poron selkään, ja niin mentiin taas +aika vauhtia alas jyrkkiä vuoren kukkuloita. + +"Mitähän kohinaa tuo on, joka kuuluu meidän takanamme?" kysäsi Sampo +vähän ajan perästä, vedältäen henkeä ankaran ratsastamisen jälkeen. + +"Se tulee niistä tuhannesta karhusta, jotka juoksevat meidän jäljestämme +nielemään meitä", vastasi poro. "Mutta älä pelkää: minä olen vuoren +haltian oma loihtuporo, eikä ainoakaan karhu vielä ole minun +kantapäitäni tavoittanut." + +Niin matkasivat taas hetkisen. Silloin kysyi Sampo: "mitähän läähätystä +tuo on, joka takanamme kuuluu?" -- Poro vastasi: "se lähtee sadasta +tuhannesta sudesta, jotka täyttä laukkaa rientävät perästämme syömään +sinua ja minua suuhunsa. Mutta älähän hätäile: ei ole ainoakaan susi +vielä minua kilpajuoksussa voittanut." + +Taas matkasivat hetken aikaa; silloin sanoi Sampo Lappalainen: +"ukkonenkohan tuolla vuorilla meidän takanamme jyrisee?" -- "Ei", sanoi +poro, ja koko hänen ruumiinsa alkoi vavista, "se on vuoren haltian +jalkain kopsetta; hän, näet astuu jättiläisen askelilla meidän +jäljestämme, ja nyt olemme hukassa, sillä hänen kynsistään ei kukaan voi +pelastua." -- "Eikö tähän sitte niitäkään neuvoa ole?" sanoi Sampo. -- +"Ei", vastasi poro, "tässä ei muu auta, kuin koettaa päästä pappilaan, +joka on tuolla Inarinjärven rannalla. Jos sinne ennätämme, niin olemme +pelastetut, sillä vuoren haltialla ei ole valtaa kristittyjen yli." -- +"No", sanoi Sampo: "Juokse, porosein, yli vuorien, niin annan sinulle +kultakauroja syödä hopeaisesta soimesta!" + +Ja poro juoksi, juoksi yhä henkensä edestä, ja juuri kuin olivat +päässeet papin huoneesen, oli vuoren haltia jo kartanolla ja kolkutteli +niin kovasti ovea, jotta kaikki luulivat huoneen palasiksi pakahtuvan. +"Kuka siellä on?" kysyi pappi. + +"Minä olen!" vastasi jyrkkä ääni kartanolta. "Avaa ovi vuoren haltialle! +Täällä on kastamaton lapsi, ja kaikki pakanat ovat minun omiani." + +"Maltas vähäsen, kunnes saan kauhtanani ja kaulukseni päälleni, +voidakseni sopivalla tavalla vastaanottaa niin ylhäistä herraa!" vastasi +pappi huoneestansa. -- "Olkoon menneeksi!" karjasi vuoren haltia; "mutta +joudukin, muutoin poikasen huoneen seinän palasiksi!" -- "Heti, heti, +armollinen herra!" vastasi pappi. + +Mutta samassa otti hän vettä astiahan ja kastoi Sampo Lappalaisen +kristityksi ihmiseksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. + +"Noh, etkö ole valmis jo?" ärjyi vuoren haltia ja kohotteli jo hirmuista +jalkaansa, potkasemalla kumotakseen huonetta. Mutta silloin avasi pappi +itsestänsä oven ja sanoi: "mene tiehesi, sinä yön ja talven kuningas, +sillä tämän lapsen kanssa sinulla ei ole niitäkään tekemistä! Jumalan +armon aurinko paistaa nyt Sampo Lappalaisen yli, eikä hän enää kuulu +sinun, vaan Jumalan valtakuntaan!" + +Silloin suuttui vuoren haltia niin julmasti, jotta tuossa paikassa +pakahtui hirmuiseksi pyry-ilmaksi, ja alkoi sataa lunta niin tiheään, +että lumi melkein peitti koko pappilan, ja kaikki luulivat kinoksihin +kuolevansa. Pappi yksin oli ihan tyynenä, lukihan vain rukouksiansa +pyhästä kirjasta ja odotteli aamua. Ja kuin aamu tuli, paistoi aurinko +lumelle, ja lumi suli, ja pappila oli pelastettu, mutta vuoren haltia +oli kadonnut; ja mihinkä hän on joutunut, sitä ei kukaan tiedä, mutta +kaikki arvelevat hänen vielä elävän ja hallitsevan Rastekaisella. + +Sampo Lappalainen kiitteli hyvää pappia ja sai häneltä pulkan lainaksi. +Sitte valjasti Sampo kultasarvisen poron papin pulkan etehen ja matkusti +niin kotia isänsä tykö Aimioon. Ja sielläkös ilo ylimmilleen nousi, kuin +Sampo Lappalainen niin yht'äkkiä tuli takaisin! Mutta pitkäksi kävisi +nyt tällä kertaa kertoa siitä, kuinka Sammosta sitte tuli suuri herra, +joka ruokki poroansa kultakauroilla hopeaisesta soimesta. Sanotaanpa, +ett'eivät lappalaiset siitä ajasta asti enää vuodesta vuoteen lykkää +lapsiensa kastattamista, kuten ennen; sillä kuka tahtoisikaan, että +vuoren haltia söisi lapset suuhunsa? Sampo Lappalainen kyllä tietää, +kuinka tämän asian laita on. Hän kyllä tietää, miltä tuntuu, kuin +ukkonen vuoren harjanteilla jyrähtelee. + + + + +[Kuva] + + + + +JOULULAULU. + + +Tervehtii jo meitä +Joulu armahin, +Tuli kylmän teitä, +Armas kuitenkin. +Hänpä hymyellen +Tupahan jo saa. +Lapset tanssiellen +Häntä seurajaa. +Kynttilät ne hohtaa +Tähtösinä niin, +Sepä mielen johtaa +Betlehemihin. + +Loista lapsen tiellä, +Joulun tähtönen! +Oi, niin ilomiellä +Sua katselen! +Näithän, tähti, Herran +Lapsosenakin, +Pienihän oli kerran +Vapahtajakin. +Loistit kirkkahasti +Silloin seimehen, +Loistat siitä asti +Aina eellehen. + +Oi, sä ilon suoja, +Joulu herttainen, +Rauhan, riemun tuoja, +Talven kukkainen! +Polvillas sa meitä +Hypittelet vaan, +Kutsut enkeleitä +Joukkoon laulamaan. +Enkel'-ääniin liittää +Lapset äänens' saa, +Kaikki hyvät kiittää +Herraa Jumalaa. + + + + +SATU SEITSEMÄSTÄ SISARUKSESTA. + + +Tahdotko kuulla sangen pienen sadun seitsemästä sisaruksesta? Se +tapahtui kaukana pohjoisessa, ja samahan se on missä, sillä hyviä lapsia +löytyy kaikkialla maailmassa, joka paikassa seisovat pyhät enkelit +heidän vieressään, ja joka paikassa Jumalan armahtavaiset isälliset +silmät katsovat pieniin lapsiin tämän maailman eksyttävillä poluilla. + +Olipa kerran seitsemän sisarusta. Kuin viime kerran oli joulu, leikkivät +he kaikki iloisina yhdessä, ja heillä oli joulu-ukko ja joululahjoja, ja +he tanssivat joulukuusen ympärillä. Ja väsyttyään panivat he pienet +kätensä ristiin ja rukoilivat hartaasti Jumalaa varjelemaan heitä +kaikesta pahasta ja kaikista kiusauksista maailmassa, ja niin he +nukkuivat Jesuksen nimeen. + +Ja koska sinä yönä oli jouluyö, lauloivat näkymättömät pyhät enkelit +koko yön korkeudessa toisella puolen mustien talvipilvien: "Kunnia +olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto!" + +Mutta kuin lapset olivat lukeneet siunauksen, kysyi yksi sisaruksista: +"Mitä _ijankaikkinen rauha_ merkitsee?" "Sitä ei voi sanoa, sitä täytyy +tuntea", vastasi äiti ja koetti selittää sitä heille. Mutta he eivät +sitä oikein ymmärtäneet. + +Kuin nyt tuli pääsiäinen, ja jo kauan aikaa sitä ennenkin, oli noista +seitsemästä sisaruksesta ainoastaan kolme jäljellä maan päällä, sillä +Jumala Kaikkivaltias oli lyhyen ajan kuluessa ottanut neljä heistä pois +maailman kaikista suruista ja kiusauksista. Yrjö, Berta, Ossian ja +pienokainen kätkyessä olivat väsyneet leikkimästä ja itkemästä maan +päällä, ja olivat viimeisen kerran panneet kätensä ristiin, rukoilleet +ja sitte nukkuneet Jesuksen nimessä ijankaikkiseen lepohon. Ja Yrjö, +joka oli vanhin niistä, ja viimeinen, jonka Jumala otti luoksensa, oli +jo tiennyt enemmän kuin muut Jumalan valtakunnasta, ja olikin kerran +kysynyt, elämänsä viimeisenä päivänä, tulisikohan hänkin, joka jo oli +isompi, muiden pienten lasten luokse, joiden on Jumalan valtakunta. Ja +kuin hänelle sanottiin, että se kaikki oli aivan varmaa, koska hän niin +hartaasti toivoi sitä ja uskoi Jumalan äärettömään armoon, oli hän +vallan tyytyväisenä pannut kipeän päänsä levolle ja nukkunut niin +hiljaa, ett'ei vaivoista enää näkynyt jälkeäkään hänen kauniilla +kirkastuneilla kasvoillaan; niissä kuvautui vain suloinen rauha, jota +eivät mitkään maailman myrskyt enää häiritse. + +Silloin olivat nuo kolme jäljelle jäänyttä sisarusta itkeneet silmänsä +punaisiksi; nähtyään Bertan nuket taikka Yrjön ja Ossianin pienet +puuhevoset, jotka kaikki seisoivat rivissä vanhoilla paikoillansa, +itkivät he vielä enemmän ja olivat mielestänsä kovin yksin, vaikka heitä +oli yhteensä kolme. + +Mutta taivaan enkelit tiesivät kyllä, minkä tähden kaikki oli näin +tapahtunut, eivätkä itkeneet, he hymyilivät vain niin laupeaasti ja niin +suloisesti, kuin ainoastaan autuaat hymyilevät. He istuivat eräänä +iltana kirkkaan tähden reunalla, ja nuo neljä vasta tullutta lasta +istuivat valkoisissa vaatteissa heidän keskellänsä ja katselivat niitä, +jotka surivat maan päällä. Mutta kuin Yrjö näki miten he itkivät, heräsi +enkelisydän hänen povessansa, ja hän sanoi enkeleille: "Suokaa minun +mennä hetkeksi alas sanomaan, kuinka sanomattomasti onnelliset me olemme +täällä ylhäällä Jesuksen helmassa!" + +Silloin vastasivat enkelit ystävällisesti ja vakavasti: "se ei ole +luvallista, sillä kaiken sen he voivat lukea Jumalan sanasta." + +Mutta Yrjö sanoi: "Sallikaa minun ainoastaan hiljaa hengähtää raamatun +lehdille, joka on avattuna pöydällä entisessä kodossani." Ja enkelit +sallivat sen, sillä sehän ei ole Jumalan Kaikkivaltiaan tahtoa vastaan. + +Ja Yrjön henki kulki lehtien ylitse ja käänsi ne näkymättömästi, niin +että sisarusten silmät kohtasivat suloisimmat ja lohduttavimmat paikat +pyhästä raamatusta. Siinä he lukivat: "Sallikaa lasten tulla minun +tyköni, ja älkää kieltäkö heitä; sillä senkaltaisten on Jumalan +valtakunta." + +Taas he lukivat: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, +hän elää, ehkä hän olisi kuollut." + +Ja vielä he lukivat: "Isä, minä tahdon, että kussa minä olen, siellä +nekin olisivat minun kanssani, jotkas minulle annoit." + +Ja kuin sisaret lukivat nämät sanat, tulivat he tyyniksi ja iloisiksi +sydämmissänsä, sillä he tiesivät, että Jumalan sana on ijankaikkinen +totuus. + +Mutta Yrjön henki palasi takaisin raamatun lehdiltä ja kiitti Jumalaa. + +Nyt oli pääsiäinen maan päällä, ja valkoinen lumi suli pois neljän +sisaruksen haudalta, mutta kolme jäljelle jäänyttä eivät enää surreet. +He ajattelivat Herraa Kristusta, joka on kuollut meidän edestämme ja on +murtanut kuoleman kahleet ja noussut ylös meidän edestämme, että mekin +uskon kautta nousisimme ylös ijankaikkiseen elämään. Ja silloin nuo +kolme sisarta menivät neljälle haudalle ja panivat rukoillen kätensä +ristiin ja vasta nyt he ymmärsivät viimeiset sanat siunauksessa: + +"Anna meille ijankaikkinen rauha!" + + + + +[Kuva] + + + + +WARPUNEN JOULU-AAMUNA. + + +Lumi ompi peittänyt +Kukat laaksosessa, +Järven aalto jäätynyt +Talvi-pakkasessa, + Varpunen + Pienoinen +Syönyt kesän einehen; +Järven aalto jäätynyt +Talvi-pakkasessa. + +Pienen tuvan ovella +Seisoi tyttö-kulta: +"Tule varpu, ilolla, +Nouki siemen multa. + Joulu on. + Koditon +Varpuseni onneton. +Tule tänne ilolla, +Nouki siemen multa." + +Tytön luo nyt riemuiten +Lensi varpu-kulta: +"Kiitollisna siemenen, +Otan kyllä sulta. + Palkita + Jumala +Tahtoo kerran sinua. +Kiitollisna siemenen +Otan kyllä sulta." + +"En mä ole, lapseni, +Lintu tästä maasta. +Olen pieni veljesi, +Tulin taivahasta. + Siemenen + Pienoisen, +Jonka annoit köyhällen, +Sai sun pieni veljesi +Enkelitten maasta." + + + + +[Kuva: Urholan linna.] + + + + +URHOLAN LINNA. + + +"Nyt tulee sota!" huusi Matti, ja tallusteli sisään aivan punaposkisena, +noella piirretyt viikset huulilla, kukon höyhen lakissa ja puusapeli +sojossa. + +"Herra varjelkoon!" parkasi vanha Maija, joka aamupäivällä lakasi salin +lattiata ja säikähti niin, että oli vähällä pudota istualleen lattialle. +"Mitä Matti sanoo? Tuleeko sota?" + +"Tulee kyllä", virkkoi Matti ylpeästi ja pisti sapelinsa ympärillänsä +olevan vyön silmukkaan. "Sota tulee, niin että paikat paukkuu, mutta +antakaa, hyvä Maija, minulle ensin voileipä; nälkäisenä on niin ikävä +sotia." + +"No, mitä minä nyt kuulenkaan?" virkkoi Maija vieläkin yhtä +peljästyneenä. "Sota on paha onnettomuus. Sehän on hirveätä, että +ihmiset tappavat toisiansa ja polttelevat kaupunkeja ja kyliä ja +sotkevat viljan pelloilla. Onko mahdollista, että turkkilainen on maahan +tullut?" + +"Se on tietty", sanoi Matti, ja haki ruokakaapista leipäkorista +itselleen kuivaa leipää koko puoliskon, levitti sen päälle voita ja +alkoi syödä kaikin voimin. Suu täynnä voileipää sanoi hän turkkilaisia +vilisevän pihan täydeltä. "Mutta äläs huoli, kyllä me heidät ajamme +pakoon. Kyll' eivät Urholan linnaa saa valloitetuksi." + +"No tuosta puheesta minä en ymmärrä sanaakaan!" sanoi Maija ja keräsi +rikat rikkalapiolle ja kiiruhti, niitä viemään ulos. Sillä muori oli +utelias näkemään, mitä kummia siellä ulkona mahtoi ollakaan, ja avasi +siis oven aivan peloissaan. + +Mitäs hän siis näki? Ei muuta kuin että piha oli täynnä koulupoikia ja +kulmassa aitaa vastaan oli iso lumilinna, ja sen muurille juuri nyt +asetettiin lippu, joka oli tehty punaisesta kaulahuivista siten, että se +sidottiin heilumaan pitkän leipävartaan päähän. Muori äkäili itsekseen +jotakin "paholaisen maalaamisesta seinälle" ja heitettyään rikat pois, +meni hän äkeissään takaisin huoneesen. + +Mutta Maija ei älynnytkään, että aidan takana oli toinen parvi +seitsenkorttelisia sotureja, joilla oli paperista leikatut puolikuun +kuvat nuppineulalla pantu takin selkämykseen kiinni, sillä sitä ei +sopinut muuhun paikkaan kiinnittää. Nämä ne nyt varmaan olivat +turkkilaisia ja olivat luotia valavinansa, kuin puristelivat lumipalloja +ja asettivat ne oikein säännöllisiin riveihin aidan vierustalle. +Kristityt olivat pihan puolella ja niiden tunnusmerkkinä oli +napinreikään pistetty havun oksa. + +"Missä kenraali on?" kysyi joku kristittyjen joukosta ja katseli samalla +levottomasti sinne päin, josta vihollinen oli tulossa. -- "Herra +kapteeni! hän on ruokakaapilla voileipää syömässä", vastasi toinen ja +nosti käden lakin reunaan, asettuen samalla asentoon. + +"Sopiiko kenraalin syödä voileipää, kuin vihollinen hyökkää päälle?" +muistutti kapteeni nurisevan näköisenä. + +"Kyllä, herra kapteeni", niinhän Sandelskin teki, vastasi toinen soturi +rohkeasti. + +"Vääpeli ei saa siinä seista viisastelemassa, vaan käyköön pian +komentamassa päällikköä marssimaan pois ruokakaapilta", virkkoi kapteeni +oikein mahtavasti. + +"Se tapahtuu heti", vastasi vääpeli. Mutta samassa näkyikin kenraali jo +rappusilla, Ihan ensiksi hän näki punaisen lipun linnan muurilla. "Kuka +on uskaltanut asettaa tuon veripunaisen lipun Urholan linnaan?" huusi +kenraali käskevästi. -- Ei vähintäkään vastausta kuulunut. + +"Herra kenraali," virkkoi viimein kapteeni hämillänsä, "minä lainasin +lipun Kyökki-Priitalta ja maksoin lainan sotakassasta. En minä siihen +mitään voinut, että hänen huivinsa oli punainen." + +"Kapteeni," sanoi ylipäällikkö, "ette te ymmärrä eri väreistä enempää +kuin kissa kyökissä. Olemmeko me merirosvoja ja ryöväreitä, että +pitäisimme punaista lippua? Sen sanon teille, että valkoinen ja sininen +on meidän värimme: -- valkoinen talviemme lumen takia, ja sininen +sini-järviemme mukaan." -- Ja silloin hän kaivoi taskustansa esille +kappaleet kuluneesta lippuvaatteesta, jonka hänen sisarensa Sofia oli +eilispäivänä kutonut kokoon. Punainen rosvolippu otettiin alas ja kohta +sen jälkeen heilui sinivalkoinen lippu leipävartaan nenässä. + +"Turkkilaiset tulevat! Joka mies paikoillensa!" huusi aidan vieressä +oleva etuvartia. Nytkös tuota pikaa syntyi suuri kiiru kristittyjen +sotajoukossa. Koko joukko jaettiin kolmeen eri osastoon. Kaksi asettui +portin viereen, voidaksensa molemmilta puolilta antaa viholliselle +tervetuliaisiksi oikein hirmuisen luotisateen, ja kolmas osasto kiiruhti +linnaan järjestämään sen pattereita ja siellä täällä paikkaamaan sen +muuria, missä lumi oli liian pehmeä. Kenraali tarkasti jok'ainoata +paikkaa, ja joka vain ei ollut kylliksi sukkela, sai säälimättä +muksauksen selkäänsä. Mutta rumpali, pikku Rietrikki, jonka ei tehnyt +mieli kunnian eteen uhrata seitsenvuotiasta elämäänsä, hämmästyi niin +suuresti, että hän kadotti rumpupalikkansa ja vetäytyi pakoon +koirankoppiin. + +Turkkilaisia oli melkein kahta vertaa enemmän kuin kristityitä ja sen +vuoksi he suurella rohkeudella hyökkäsivät portista sisään. Hurraa! Nyt +saivat ensimmäisen pallotuiskun vastaansa -- loiskis, ropsis! +Turkkilaiset hämmästyivät, ja nuorimmat heidän joukossaan alkoivat +itkeä. Mutta heidän päällikkönsä Dshingis-Khan, pitkä yläluokkalainen, +osasi heitä rohkaista. He viskoivat kauhean joukon lumipalloja. Turhaan +kokivat kristityt suojella itseään takin kauluksia pystyyn kääntämällä, +hyökkäys oli liian ankara; he alkoivat peräytyä. Tällä kertaa kaikki +riippui rumpalista. Mutta rumpua, jonka piti elähyttää kaikkien +urhoutta, sitä ei kuultu, ei nähty. Turhaan huusi kenraali rumpalille: +tämä istui hiljaa kenenkään huomaamatta koirankopissa. + +"Voi sitä petturia!" huusi kenraali. Mutta mikäs nyt enää auttoi? +Viholliset hyökkäsivät sisään, ja vaikka kristityt verrattoman +urhollisesti puolustivat paikkaansa; täytyi heidän viimein väistyä +ylivoiman edestä ja vetäytyä lumilinnan turviin. + +Kenraali oli hirveästi harmissaan. Mutta voitolla olevat turkkilaiset +hurrasivat hyvin lujasti ja heiluttelivat pitkin pihaa +taistelutantereelta saamiansa voiton merkkejä, joiden joukossa oli: yksi +saapas, kaksi puusapelia, seitsemän lakkia ja neljä- tai viisitoista +paritonta villa-lapasta. + +Nyt pidettiin aselepo ja turkkilainen komentaja vietti voittojuhlaa, +tarjoten runsaasti nekkuja miehillensä sotakassan kustannuksella. Sitte +hän lähetti sanansaattajan, joka ylpeällä äänellä vaati linnalaisia +antautumaan ehdottomasti. Muutoin heidän pitäisi jokaisen kuoleman, joka +merkitsi, että kaikkien piti ruveta maahan ja olla olevinaan kuollut. + +Vääpeli, joka oli ensimmäisnä linnan muurilla, arveli täydellä syyllä, +että sellainen vaatimus olisi kovin häpeällinen, ja sieppasi kuin +sieppasikin patterilta lumipallon, jonka hän lennätti ihka suoraan tuon +ylpeän turkkilaisen otsaan, niin että lakki lensi pois päästä ja +turkkilainen lähti käpälämäkeen minkä kerkesi. + +"Tuohan on vastoin kansain oikeutta!" huusi Dshingis-Khan vihoissansa +pihalla. -- "Niin," huusi vääpeli, "mutta tässä vallitseekin +nyrkkioikeus!" ja samalla hänen tarkka kätensä lennätti toisen pallon +niin liki Dshingis-Khanin korvia, että ylpeä voittaja töin tuskin sai +päänsä pelastetuksi. + +"Kas se oli oikein tehty, vääpeli!" kuului kenraali sanovan. "Joka +uskaltaa puhua antautumisesta, se ammutaan heti paikalla. Minä julistan +vääpelin vänrikiksi, mutta" -- nyt kenraali huusi niin lujasti, että +kuului yli koko pihan, -- "rumpali on pelkuri raukka ja hänet minä +alennan kuormarengiksi." + +"Urholliset turkkilaiset," huusi Dshingis-Khan, "kuulkaas, mitä nuo +kerskailijat tuolla sanovat! En tahdo maksaa teidän urhouttanne, mutta +sen sanon, että aidan takana vielä on korillinen nekkuja, ja +ensimmäinen, joka linnan muuria yli pääsee, hän saa -- niin, en tahdo +kantaa Dshingis-Khanin nimeä, joll'ei hän saa palkinnoksi koko koria." + +"Hurraa! Eläköön Dshingis-Khan!" huusivat turkkilaiset kaikki yhteen +ääneen, ja syöksivät linnaa vastaan. Mutta eipä Urholan linna ollutkaan +yhtä helposti valloitettava kuin varustamaton pihamaa. Sieltä sateli +luotia ympäri korvia kuin herneitä vaan. Turkkilainen toisensa perästä +tulla tuiskahti takaisin muurilta. Nyt ei enää voitu käyttää kuulia, +vaan käytiin käsikähmään, painiskeltiin mies miestä vastaan ja +kaaduttiin toistensa päälle, muuria murrettiin, niin että suuret +kappaleet kukistuivat maahan ja siellä täällä muutamat kaikessa +hiljaisuudessa joutuivat tukkanuottasillekin, mutta se oli +kansain-oikeutta, nyrkki-oikeutta ja sotajärjestystäkin vastaan. +Kenraali ja hänen väkensä teki kaikki, mitä vaan voidaan vaatia +urhollisilta miehiltä paljain päin, ilman lapasia ja muutamat +saappaitakin vailla. Kaikki taistelivat viimeiseen mieheen saakka, mutta +pahaksi onneksi olivat turkkilaiset niin paljon lukuisammat. Sitä ei +voitu enää auttaa, turkkilaiset pääsivät voitolle. Kenraali oli jo saatu +vangiksi, lippu temmaistiin alas, viholliset syöksivät jo linnan muurien +yli, silloin -- -- -- Niin, silloin alkoi rumpu päristä! + +Tämän aavistamattoman merkin kuultuansa turkkilaiset hämmästyvät. He +eivät voineet muuta arvella kuin että toinen kristitty sotajoukko oli +tulossa heidän takanansa, ja syöksivät suin päin alas muureilta, +lähtivät käpälämäkeen eivätkä seisattuneet ennen kuin hyvän matkan +päässä portin takana. + +Pahanpäiväisen tappion kärsittyänsä ryömi kenraali väkinensä linnan +jäännöksien seasta esiin ja he uskoivat tuskin silmiänsä, kuin näkivät +pikku Rietrikin tulevan rummuttaen aivan yksinänsä pihan yli. Mutta kun +hän lähestyi kenraalia, otti hän lakin päästänsä, laski polvilleen ja +sanoi: "Nyt kenraali saatte minut ammuttaa, minä en ole sen parempaa +ansainnut; minä läksin rivistä pakoon, kuin vihollinen lähestyi. Parempi +on tulla ammutuksi kuin alennetuksi kuormarengiksi. Niin, kyllä minä +kuulin, mitä kenraali sanoi, kuin istuin koirankopissa ja silloin +sydämmeni vavahti, ja kyllähän minä turkkilaista pelkäsin, mutta +pahemmin minä pelkäsin, että minua sanottaisiin pelkuriksi raukaksi. Sen +tähden minä purin hammasta, ja hain rumpupalikkani ja sitte ajattelin: +vaikkapa he minua löisivätkin, niin minä rummutan kuitenkin! -- Mutta he +juoksivatkin kaikki tyyni tiehensä." + +Kenraali tarttui rumpalin korviin, nosti hänet korkealle ylös ja suuteli +häntä niin, että maikahti. "Toverit," sanoi hän, "Rietrikki rumpali on +pelastanut Urholan linnan ja meidät kaikki. Minä julistan tässä koko +sotajoukon kuullen, että Rietrikki rumpali on rehellinen mies. Maltas +vaan, jahka hän on kasvanut päätä pitemmäksi, niin hän ei enää sovi +koirankoppiin. Mutta sen sanon teille, pojat että silloin hän ei +_tahdokaan_ sinne ryömiä. Häpeä sille pojalle, joka koskaan ryömii +koirankoppiin, kuin Urholan linna on pelastettava! Vaan kunnia +jokaiselle, joka mieluummin antaa lyödä itsensä kuoliaaksi kuin viskaa +pois rumpupalikat, kuin pitäisi seista tai kaatua isänmaan +puolustamisessa!" + + + + +LINTU SININEN. + +_Satunäytelmä kolmessa näytöksessä_. + + +Henkilöt: Guido, Kypron kuningas. + Sibylla, hänen toinen puolisonsa. + Prinsessa Florinna, kuninkaan tytär ensimmäisestä naimisesta. + Prinsessa Forella, kuningattaren tytär. + Prinssi Amundus, Syrian kuningas. + Prinssi Cyprinus, hänen ystävänsä. + Holofernes, kuninkaan kuuluttaja. + Mangipani, kuningattaren hovimestari. + Sysis, noita-nainen. + Deoletus, noita-mies. + Roosa ja Liila, kammarineitsyeitä. + +Sitä paitsi sotilaita, hoviväkeä ja muuta kansaa, kissoja, pöllöjä ja +tonttuja. Tapahtuu Kypron saarella noin 650 vuotta sitte. + + + + +Ensimmäinen näytös. + + +_Vierashuone kuningas Guidon linnassa. Roosa ja Liila ompelevat +morsiusleninkiä_. + +*Roosa*. + +Yh, nyt neulan' katkasin! +Teräksest' ol' Englannin. + +*Liila*. + +Jätä kiire kohtuuton! +Työläs neulominen on +Leninkiä Forellalle... + +*Roosa*. + +Jos se oisi Florinnalle, +Niin työ tuntuis suotuisalle. + +*Liila*. + +Vain näin sievää pukua, +Florinnalle? Eihän vainen. +Vaikk' on hame hitulainen, +Ei tok' uutta hankita. + +*Roosa*. + +Sitä vastoin Forella +Kaikin puolin komea, +Vaikk' on epäkelpo häntys! + +*Liila*. + +Tyhmä, veltto, tyly, läntys, +Vaikka pesee yhtenään +Maidossa hän käsiään. + +*Roosa*. + +Florinnap' on ennättäivä +Kylpemähän lähteellen, +Siks on puhdas hän kuin päivä, +Kaunis kuin tähtönen. + +*Liila*. + +Puoleen päivään makaapi +Forella, ja sitte huutaa +Äitiään hän täyttä suuta, +Haukottelee, torkkuupi. +Torttuja ja sokuria +Sitte syödä ahmastaa, +Kirkuu hillomuuramia, +Kunnes etehensä saa! +Sitte vitkaan pukeutuu, +Sitt' taas jälleen uinahtuu. + +*Roosa*. + +Florinnapa armahainen, +Ihana kuin mansikkainen, +Aamuin nousee ani varhain, +Kukkiansa hoitaa parhain, +Koko päivän tekee työtä, +Sitte vihdoin viimeinen +Avunteko ennen yötä +Iltasilla köyhillen. +Hän on kovin herttainen. + +*Liila*. + +Kuningatar Florinnaa +Toruu aivan yhtenään +Vaan ei pahaa pakinaa +Forellalle ensinkään. + +*Roosa*. + +Kuningatar leski oli +Kuninkaan kun rouvaks tuli, +Onhan näet Forella +Hänen oma lapsensa. +Florinnalle riiteleepi, +Forellaa hän hyväileepi, +Kuninkaall' ei ollenkaan +Sanomista sanaakaan. + +*Liila*. + +Tämähän on kumma vallan! + +*Roosa*. + +Hän kun tohvelin on alla. +Nyt on uljaan prinssin kanssa +Tapahtunut kihlaus, +Forellan luo matkallansa +On jo prinssi Amundus. + +*Liila*. + +Onko prinssi mieltä vailla? + +*Roosa*. + +Sehän sopi kelpo lailla, +Forellaa hän nähnyt ei, +Siks kun kihlat hälle vei. +_(Tirkistää ikkunasta.)_ +Liila, mikä touhu tiellä! +Ratsastaja lentää siellä, +Kansanjoukko hurraten +Kokoutuupi portillen, +Kuningas on loistossansa, +Holofernes sivullansa, +Hän tuo viinilasku myös. + +*Liila*. + +Roosa, katso, jätä työs! +Se on varmaan prinssi. Taivas, +Kuin hän hyvin ratsullaan +Kansanjoukkoon tiensä raivas! +Kuningatar vierastaan +Tervehtää jo parhaillaan. + +_(Holofernes tulee sisään, lihava, punakka ja vähän päissään.)_ + +*Holofernes*. Pois tieltä, sanon minä, pois tieltä, tytöt, hänen +majesteettinsa meidän kaikkein armollisimman kuninkaan kaikkein +armollisin kuuluttaja tulee panemaan järjestykseen kaikkein +armollisimpia kuninkaallisia huoneita suurvaltiaalle prinssi +Amundukselle, hänen armollisen armonsa röökynä Forellan kaikkein +alammaisimmalle yljälle! Puh, minä olen juossut kuin orava, minä olen +lentänyt kuin nahkasiipi, seremonianmestarilta hovimestarille, +hovimestarilta kellarimestarille ja kellarimestarilta juomanlaskijalle +hankkimassa olutta ja viiniä kuninkaalliseen hoviin, että olisi millä +juoda hänen kaikkein armollisimman armonsa prinssi Amunduksen onnen +malja. + +*Roosa*. Niinpä näyttää kuuluttaja varmuuden vuoksi tutkineen viinejä. + +*Holofernes*. Tietysti, se on minun alammaisin velvollisuuteni. Nyt +täällä tulee pidot, tytöt, suuret pidot hovissa, tietäkäätte, ja hänen +armonsa prinssi Amundus on alkava tanssin hänen armonsa röökynä Forellan +kanssa. + +*Liila*. Mutta hän ei viitsi sitä, ell'ei prinssi kanna häntä. Siihen on +hän kovin laiska. + +*Holofernes*. Hillitse kielesi ja puhu arvokkaasti meidän armollisesta +röökynästä. Minä voin ilmaista erään salaisen asian. Osaatko olla vaiti, +pikku hempukka, mitä? + +*Liila*. Kuin muuri, _(hiljaa)_ kuin joku seisoo muurin takana ja +kuuntelee. + +*Holofernes*. Niinpä saatan sanoa, sokurimuruseni, että kuningatar +kuiskasi korvaani tänään: Holofernes, sinä olet kelpo mies ja suuri +sota-urho. _(Tytöt nauravat.)_ Mitä virnailemista? Tosiaankin niin hän +sanoi, ja sentähden, sanoi hän, saat sinä Florinnan rouvaksesi, kun vaan +olet siitä puhumatta. Se ei tule koskaan kysymykseen, sanoin minä. Mitäs +virkkaa, polttiainen? + +*Liila*. Minä sanon, että kuuluttajamestari on narri. + +*Holofernes*. Niinkö sanot, ampiaispesä? Kyllä minä opetan... + +*Roosa*. Tule, Liila, olen varma, että kuningattarella on jotakuta pahaa +mielessä Florinnaa kohtaan. Kertokaamme se hänelle. _(Menevät.)_ + +*Holofernes*. Malta, raapiva kissanpoika! _(Juoksee Liilan perästä.)_ + +_(Kuningas Guido, kuningatar Sibylla, prinsessa Forella, Mangipani ja +hoviväkeä saapuu.)_ + +*Kuningatar* _(antaa käskyjänsä)._ + +Kunniaksi prinssillen +Pannaan vahti ovellen. +Pannaan vahti, vaiko miten +Teidän majesteettinne? + +*Kuningas*. + +Miten vaan te käskette. + +*Kuningatar*. + +Ja tuo sali parahiten +Kukkasilla verhotaan, +Pidot illaks laitetaan. +Neljä istuint' upeata +Valmistetaan loistavata: +Minulle ja kuninkaalle, +Prinssille ja Forellalle... + +*Kuningas* _(hiljaa)._ + +Kultan', eikös Florinna +Saiskaan olla seurassa? + +*Kuningatar* _(hiljaa)._ + +Niinkö sopis sinusta? _(Kovasti.)_ +Neljä istuint' tehkäätte, +Kuninkaan on käsky se. +Florinna, hän pikku tipu, +Ei voi tulla, pääss' on kipu... + +*Florinna* _(tulee nöyrästi)._ + +Mit' on mulla tehtävätä? + +*Kuningatar* _(vihaisena)_ + +Ovellako väikyt tätä +Kuulemassa? Katsos vaan, +Ethän sairaaks joudakaan, +Kun on prinssi vierahana. +Mene, makaa nukkuvana! + +*Florinna*. + +Armonne, oon terve aivan. + +*Kuningatar*. + +Viekastelet! Salaat vaivan. +Tahdot pettää. + +*Kuningas*. + + Eipä vaan! +Minä luotan Florinnaan. +Älä sure, lapsi kulta, +Suvaitsetko, niin saat multa +Namusia, näetsen +_(antaa hänelle namusia)_ +Kaikki taskus täytehen? + +*Florinna*. + +Tottelen ja käskyn mukaan +Menen oitis kammariin. + +*Kuningas* _(hiljaa kuningattarelle)._ + +Salli hänen tulla niin... + +*Kuningatar*. + +Sin' et ole myötäsukaan +Tiedänhän sen ennestään. +_(Florinnalle.)_ +Pitoihin saat toki tulla, +Jos on kunnon puku sulla, +Muutoin älä mielikään. +_(Hiljaa Mangipanille.)_ +Onko vaatteet hältä viety? +Annoinhan mä käskyn sen. + +*Mangipani*. + +Kaikk' on tehty, se on tietty. + +*Kuningatar* _(hiljaa)._ + +Siitä suurest' iloitsen. + +*Forella* _(Florinnalle)._ + +Miltä pidoissa se näyttää, +Jok' ei itseään voi käyttää? +Mamma sanoi, että vaan +Koreilla mä yksin saan. + +*Kuningatar* _(hiljaa Forellalle)._ + +Pysy vait! _(kovasti)_ Nyt silkki maksaa +Paljon. Kuningas ei jaksa +Korskeutta kannattaa. +Florinna siis olla saa +Tyytyväinen hameesensa +Sekä vanhaan pukimeensa. + +*Florinna*. + +Siihen tyydyn, tietty se, +Mitä määrää armonne. + +*Kuningatar* _(Florinnalle)._ + +Nyt on aikas lähteä! + +*Kuningas*. + +Vartoomme jo prinssiä. + +*Kuningatar*. + +Majesteetti, edeltä +Valtasaliin menkää vastaan. + +_(Kuningas, Mangipani ja hoviväki menevät.)_ + +*Kuningatar* _(Forellalle)._ + +Oot kuin pölkky oikeastaan. +Oot kuin tipahtanut kuusta. +Tuhmuutta vaan tulvaa suusta. + +*Forella*. + +Mamma aina sanoo mua +Viisaaks, sangen sukkelaks, +Osavaks ja taitavaks. +Minuun saattaa ihastua, +Sanoo mamma, kaikk' yks kaks. +Paremp' olen Florinnata, +Sievempi ja somempi, +Kaikin puolin kauniimpi; +Puhe mull' on sujuvata. +Puku muodin mukaan yllä; +_(itkee)_ +Niin on mamma sanonut, +Olen mieleen painanut, +Ja ne todeks uskon kyllä. + +*Kuningatar*. + +Usko mitä tahdot, töllö, +Mut siit' älä hiiskukaan +Ollos vaiti! + +*Forella*. + + Niinpä vaan +Tahdon ollakin kuin pöllö, +Nyt mä prinssin uhalla. + +*Kuningatar*. + +Se ois kaunis! + +*Forella*. + + Luultavasti +Prinssi naurais makeasti. + +*Kuningatar*. + +Saisit seista kaapissa. _(Menee.)_ + +*Forella*. + +Kas niin, nyt taas mamma puhkaa, +Vaan en huoli, teenpä uhkaa. +Mull' on tuima nälkä, haa! +Mistä saisin makkaraa? _(Menee.)_ + +*Holofernes* _(aukasee salin ovet ja kumartaa, vielä vähän päissään)._ +Minä olen heidän kaikkein alammaisimpain majesteettiensa ja armojensa +kaikkein armollisin palvelija. Suvaitsevatko heidän korkeat armonsa +tehdä minulle armon vilvoitella itseänsä vähän täällä ulkona +perähuoneessa. Vai niin. Heidän korkearuhtinaalliset, kuninkaalliset ja +prinssilliset armonsa suvaitsevat vielä hikoilla. Olkaa sitte niin +armolliset ja hikoilkaa, niin kauan kuin teidän armonne haluatte. +_(Itsekseen.)_ Kunhan vaan ei tulisi kovin ikävä iltaista, tahi +oikeammin maljoja. Kas niin, nyt tulee hänen armonsa kuningatar, kovin +armoton. Nyt tulee täällä nuoskailma. Parasta on pötkiä tipo tieheni, +tunnen itseni sanomattoman janoiseksi. _(Sill' aikaa on Forella tullut +toiselta puolelta sisään, iso makkara kädessä, ja asettuu nurkkaan +syömään.)_ + +*Forella* _(syöden)._ Kolme päivää on mamma pitänyt minua +nälkäparannuksella, että tulisin oikein hienoksi, kuin prinssi tulee. +Eihän siitä liho, jos makkaran syökin, _(Mutustaen.)_ Mokoma +prinssiraukka! Mut minäpä tiedän, mikä on parempi, ja se on makkara. + +*Kuningatar* _(hyökkää sisään, näkemättä Forellaa.)_ + +Tule, tule Forella, +Prinssi kysyy sinua. +_(Menee etsien pois.)_ + +*Prinssi Amundus* _(seuraa heti kuningattaren perästä)._ + +Väistyä hän tahtoi varmaan. +Mistä löydän sinut, armaan'? +_(Huomaa syövän Forellan.)_ +Tiedätkö sä, saunapiika, +Joll' on nälkä hirmuinen, +Miss' on sulo neitinen? + +*Forella* _(hiljaa)._ + +Niijaanko nyt, se lie liikaa? +Enkä viitsi. _(Kovasti.) _ Sanokaa, +Josko prinssin nähdä saa? + +*Prinssi*. + +Min' oon prinssi Amundus. + +*Forella*. + +Vai niin. Oiva sattumus! +Ota syliis! + +*Prinssi*. + +Ootko höpsy? + +*Forella*. + +Tässä istun niinkuin löpsy, +Tule auta seisaallen, +Anna muisku huulillen'! + +*Prinssi*. + +Hupsu, kuka lienetki? + +*Forella*. + +Tulen sulle rouvaksi. + +*Prinssi*. + +Mitä? Ootko Forella? + +*Forella* _(pala suussa)._ + +Se on nimen todella. + +*Prinssi*. + +Taivas, olen petetty? + +*Forella* _(kuin ennen)._ + +No miks et jo lähesty? +Kosk' on hidas kulku miehen, +Menen vastaan puolitiehen. +_(Nousee kömpelösti ylös, lähestyy prinssiä ja pyyhkii suutansa.)_ +Kas nyt olen siisti jo, +Suikkaapas nyt suutelo! + +_(Prinssi tahtoo paeta, Kuningatar hyökkää sisään ja sieppaa makkaran +Forellalta.)_ + +*Kuningatar* _(kovin hämillään)._ + +Teidän armonne, on vielä +Tyttö kovin lapsekas, +Vaan se talttuu elon tiellä... + +*Forella*. + +Tulen rouvaks, tulenpas. + +*Kuningatar* _(hiljaa)._ + +Ole vait! + +*Forella* _(kovasti)._ + +Vai ole vait? + +_(Itkee.)_ + +Mitä mamman kielto tiennee, +Pappi meidät vihkii kait? + +*Prinssi*. + +Teidän armollanne lienee +Tytärtä kaks, tietääkseni +Toinen niist' on suloinen. + +*Kuningatar* _(hiljaa)._ + +Pelko jäätää sydämmeni. +_(Kovasti.)_ +Kaks on. Toinen tyttönen +On kuin hanhi typerä, +Ilman ihmis-älyä. +Piiloon itsensä nyt sulkee. + +*Liila* _(sisään hyökäten)._ + +Armonne, Florinna kulkee +Ylös arkipuvussa, +Hämillä ja pelossa. +Hält' on varastettu vaatteet! + +*Kuningatar*. + +Sulta mitkä tyhjät vaatteet! + +*Liila*. + +Kysykää hält' itseltään! + +_(Florinna saapuu nöyränä jokapäiväisessä puvussaan.)_ + +*Kuningatar*. + +Hävytön, sä noinko tänne +Tohdit tulla näkymään? +_(Hiljaa.)_ +Sydämmessän' viha riehuu. + +*Florinna*. + +Noudatinhan käskyänne. + +*Kuningatar*. + +Poistu pian! Joutuen! +_(Hiljaa)._ +Veri suonissani kiehuu. + +*Prinssi* _(joka on ilolla katsellut Florinnaa)._ + +Hän on sievätekoinen. +_(Ojentaa Florinnalle kätensä. Musiikkia kuuluu.)_ +Kaunis neiti, josko saan +Pyytää kanssan' tanssimaan? +Silkittä ja kullatta +Neito on niin suloisa, +Kasvoissa kun näkyy somuus, +Hyve, äly, viattomuus. +_(Taluttaa Florinnan tanssisaliin.)_ + +*Forella*. + +Mamma, yhdessä he meni! + +*Kuningatar*. + +Niin, sen näen lapsoseni. + +*Forella*. + +Ottaako hän rouvaks sen? + +*Kuningatar*. + +Kaikki teen sit' estääksen'. + +_(Ensimmäinen näytös loppuu.)_ + + + + +Toinen näytös. + + +_Sama sali kuninkaan linnassa. Roosa ja Liila istuvat taas työnsä +ääressä._ + +*Roosa*. + +Niin, täss' ollaan nypläilyllä, +Rakas Liila, yhtä myötä. +Kuningatar keksii kyllä +Tyttö raukoillensa työtä. + +*Liila*. + +Entinenki leninki +Ylenmäärin kyllä loistaa +Ja nyt täytyy kuitenki +Hälle ommella jo toista +Loistavampaa. + +*Roosa*. + + Hullunmoista! +Vaikk' ois kuinka loistavaa, +Tok' ei prinssiä hän saa. + +*Liila*. + +Näitkö eilen pidoissa +Kuin hän tanssi alinomaa +Florinnan kanss' salissa? + +*Roosa*. + +Oikein sievää, oikein somaa! +Kuningatar turkissaan +Oli halkeemaisillaan. + +*Liila*. + +Sen vuoks nyt tän' aamuna +Florinna, se tyttö parka, +Suljettuna olla saa +Kuin häkissä lintu arka; +Siellä soittaa kitaraa. + +*Roosa*. + +Hiljaa, prinssi Cyprinus +Tulee. Jospa lohdutus +Tulis ja myös pelastus. + +_(Cyprinus tulee.)_ + +*Cyprinus*. + +Iltaa, neidot ihanaiset, +Aamutähdet armahaiset, +Kesäpäivän vertaiset! + +*Roosa* _(niijaten)._ + +Armon herra, mik' on totta +Sopii meidän vastaan ottaa. +Korjatkaa pois tähtehet! + +*Liila* _(niijaten)._ + +Ylistyksenne on liikaa, +Minä oon vaan kammarpiika +Neuloja on ystävän'. + +*Cyprinus*. + +Hyvää iltaa, tytöt, sitte. +Jos niin teitä miellytän. + +*Roosa*. + +Aivan oikein osasitte, +Hyvä iltaa! + +*Liila*. + +Iltaa oi! + +*Cyprinus*. + +Kuinka Florinna nyt voi? + +*Roosa*. + +Niinkuin häkkilintu voi, +Jota haukka vartioi. + +*Liila*. + +Niinkuin särki, kun suu auki +Ryntää nielemähän hauki. + +*Cyprinus*. + +Ken on hauki? Ken on haukka? +Voi voi nuorta tyttö raukkaa! + +*Roosa*. + +Arvaa! + +*Cyprinus*. + +Kuningatar? + +*Liila*. + +Niin! + +*Roosa*. + +Haukk' on, joka tarttuu kiin', +Holofernes. + +*Cyprinus*. + +Mitä kuulen? + +*Liila*. + +Hauska kyllä, niinpä luulen. +Ennen vaikk' ois marakatti +Kuin tuo vanha viinaratti. + +*Cyprinus*. + +Rouvaks Holofernekselle? + +*Roosa*. + +Kuningatar määrää hälle. + +*Liila*. + +Amundus saa Forellan. + +*Cyprinus*. + +Asiaa nyt aavistan; +Vaan niin hullust' ei saa tehdä. +Ennen iltaa saatte nähdä +Jotain hauskaa, vartokaa, +Lapset, tehdään mutka tiehen. +Tunnen kelpo taikamiehen, +Heti hänen luokseen lähden. +_(Menee.)_ + +*Roosa*. + +Kiitos, prinssi! + +*Liila*. + + Hyvä on, +Tulee hauskuus verraton. + +*Roosa*. + +Tulee hönttö, vait sen tähden! + +_(Holofernes tulee sisään kukilla koristettuna.)_ + +*Holofernes*. Helejaa, tytöt, tänään täällä tulee mahtavat häät. +Arvaatteko, kuka on morsian? Niin, Florinna, se pikku, sievä, kaikkein +armollisin neiti Florinna on se. Ja voitteko arvata, kuka on ylkä? + +*Roosa*. Kukas muu kuin prinssi Amundus? + +*Holofernes*. Ylemmäksi, sokerimuruni, ylemmäksi. Se olen minä itse, +näetkös, minä suuri valtainen, urhollinen ja nerokas ritari Holofernes, +kuningattaren korkeasti-omakätinen kuuluttaja, ja niin edes päin +j. n. e. Oletteko koskaan nähneet niin kunnioitettavaa ylkää? Minut +voisi syödä, niin olen makea. Ja tuommoisia kukkia, mitä sanotte? Enkös +ole sievä? + +*Liila*. Olette, niinkuin kaatunut aita, jonka lahonneiden seivästen +välistä orjantappuran kukat pilkistävät. + +*Holofernes*. Entäs uusi frakkini, olkaa hyvä ja katsokaa sitä tarkasti. +Mitä pidätte? + +*Roosa*. Niin, täydellisesti patakuninkaan näköinen. + +*Holofernes*. Kuninkaalliselta minä näytän, se on varma. Minä odotan +par'aikaa korkeaa herrasväkeä tänne, ja se viisas rouva Sysiskin: on +luvannut saapua häihin. Mutta minua niin hävyttömästi janottaa. Hyvästi, +pikku heinäsirkat! Olen kohta täällä jälleen. _(Menee.)_ + +*Roosa*. Tule, Liila, saammepa nähdä, mitä heillä nyt on aikeissa. +_(Menevät.)_ + +_(Kuningatar ja Sysis tulevat.)_ + +*Kuningatar*. + +Tekö, armas rouva siis +Teette mulle palveluksen +Lumoomalla Amunduksen. + +*Sysis* _(lukee sormiaan)._ + +Annas luen: neljä, viis, +Kuus ja seitsemän se totta, +Mikstum, pikstnm, hikstum, rotta, +Pinsitarjum pumperoin! +Kyllä mä sen tehdä voin. + +*Kuningatar*. + +Hyvä, kunhan piakkoin +Tuuman voisi toteuttaa. + +*Sysis*. + +Eläimeks hän täytyy muuttaa. +Vaan yks ehto ainoasti: +Hänen pitää vapahasti +Kihlasormus Forellalle +Sormeen panna. + +*Kuningatar*. + + Mukavalle +Keino tuntuu. Hyvä, oi! + +*Sysis*. + +Muutoin en mä mitään voi. +Lumoust' ei tapahtuisi. + +*Kuningatar*. + +Vaikka kiukkuun pakahtuisi, +Hänen täytyy sormus antaa +Forellalle kihlaks kantaa. +Täksi illaks Forella +Florinnaksi puetaan, +Hän ei osaa arvata. + +*Sysis*. + +Yhtä juonta pelkään vaan. +Jos ken Deoletukselle +Sanan vie, niin tulee helle. +Hän on viisas niinkuin mä. + +*Kuningatar*. + +Huolimme viis hänestä! + +_(Sysis menee.)_ + +*Kuningas* _(tulee)._ + +Taivas, mitä kuulenkaan? +Florinnako naitettaisi? + +*Kuningatar*. + +Kun niin kelpo miehen saisi, +Mitä muusta huolikaan. + +*Kuningas*. + +Holofernes! + +*Kuningatar*. + + Niinpä niin! +Mistä paremp' saataisiin? +Rikas, uljas, loistavainen. + +*Kuningas*. + +Juopi ja on turhamainen. +Armas Sibyllani tiedä, +Kehumist' ei se mies siedä; +Aamust' iltaan viina viedä +Saapi miehen muassaan, +Niinkuin orjan konsanaan. +Min' en koskaan myönny tähän. + +*Kuningatar*. + +Sin' et myönny? Paha vähän. +Vaan min' oon sen päättänyt. +Ja kun majesteetti nyt +Luonnostaan on armahainen, +Siivo, myöten antavainen. +Luulen, että tahtoni +Hän kuin ennen täyttävi. + +*Kuningas*. + +Armas Sibylla... + +*Kuningatar*. + + No vait! +Hän on heti täällä kait. + +_(Florinna tulee, Mangipani vartiana.)_ + +*Florinna*. + +Teidän majesteettinne, +Luoksenne mun käskitte. + +*Kuningatar*. + +Tule, armas, hyvää kuulet, +Tänään suureen onneen tulet, +Rouvaks Holoferneksen; +Kiitäpäs nyt niijaten! + +*Florinna*. + +Taivas! Holofernekselle? + +*Kuningas*. + +Älä itke, kultajyvä, +Näätkös, lapsi, sievä, hyvä, +Kuningatar määrää hälle. +Jos nyt pysyt tyynenä, +Annan karamelliä. + +*Florinna*. + +Poista, isä, hätä multa! + +*Kuningas*. + +Enhän tohdi, lapsi kulta. +Kuningatar kova on. + +*Florinna*. + +Oisin ruoho nurmikon! +Oisin lehti taikka havu, +Taikka haihtuvainen savu! +Oisin korsi vähäinen, +Taikka lintu sininen! +Paremp' olis ollaksen'. + +*Kuningatar*. + +Lintu joutuu pian paulaan. +Nyt hääjoukko tulee, laulaa. + +_(Musiikkia ja tanssia. Forella neitsyeinensä ja hoviväki, tulevat +tanssaten sisään ja asettuvat riviin.)_ + +Missä ylkä? Mitä! us! +Mik' on tämä kummitus? + +_(Holofernes tulee tanssien hyvin iloisena eikä huomaa, että Deoletus on +hänelle noitunut aasinkorvat ja hirmuisen pitkän nenän. Cyprinus ja +Deoletus tirkistävät nauraen ovella.)_ + +*Holofernes*. Kaikkein nöyrin palvelijanne, kaikkein armollisin +herrasväkenä. Nyt olen valmis, kuten näkee minun sokerimuruni; eikö +pitäne minua kauniina? Nyt on hän tuleva minun pikku morsiokseni ja minä +olen tuleva hänen kaikkein makeimmaksi yljäksensä. Ja niin oleskelemme +kuin kyyhkyspari, ja elämme hunajalla ja herkuilla, lättyjä aamiaiseksi, +pannukakkuja päivälliseksi, vohvelia iltaiseksi ja lasi viiniä silloin +tällöin _(Loukkaa nenänsä.)_ Ai, ai! + +_(Kaikki nauravat juosten pakoon pitkää nenää.)_ + +*Kuningatar* _(vihaisena)._ + +Sinä mörkö, riiviö! +Sinä aasi, hirviö! +Tulit peljättämään meitä. +Mene matkaas pitkin teitä! +_(Ajaa Holofernehsen pois, joka kirkuen pakenee.)_ + +*Roosa ja Liila*. + +Velhoutta! Noituutta! + +_(Kaikki juoksevat nauraen pois.)_ + +*Kuningatar* _(kiukkuisena)._ + +Kas nyt häät on lopussa. +Mangipani, seisahda? +Prinssi saapuu kohta tänne, +Kerro, mitä sanoin ennen. +_(Menee.)_ + +*Mangipani* _(yksin)._ + +Paremp' oisi työssä muussa +Kuin täss' seista valhe suussa. +Vaan jo piennä pidin surun, +Valheella sain sokermurun. +Valtioon kun tieni juoksi, +Valehtelen leivän vuoksi. +Hyi! Mä oikein häpeän +Välist' omaa itseän'. + +*Amundus* _(tulee)._ + +Florinna oi armahaisen, +Lemmittyni ainokainen, +Mistä sinut löydän vainen! +Annas kysyn, kukaties +Voipi ilmoittaa tuo mies. +_(Mangipanille.)_ +Oletteko nähnyt äsken +Prinsessaa? + +*Mangipani*. + + Hän kotona +On; jos suvaitsette käsken, +Voitte tässä vartoa. + +*Amundus*. + +Tässäkö? + +*Mangipani*. + + Hän tulee tähän. +Häll' on aikaa sangen vähän, +Pikimältä joutaa vaan +Teitä täällä kohtaamaan. + +*Amundus*. + +Todellako? + +*Mangipani*. + + Niinpä kyllä. +Kaapu sininen on yllä, +Kun hän hiljaan saapuu tähän +Ystävyyttään näyttämähän. +Kovin häntä riemuttaisi +Helläks muistoks jos hän saisi +Esimerkiks sormuksen... + +*Amundus* _(osoittaa sormustansa)._ + +Tääkö sormus? + +*Mangipani*. + + Vaikenen +Onhan asianne oma. +_(Menee.)_ + +*Amundus*. + +Tyttö park' on sievä, soma! +Hänkin säälii Florinnaa. +_(Forella tulee sinisessä kapassa, huntu kasvoilla.)_ +Vait, kas siin' on armas hän, +Näyttää kovin pelkäävän, +Niijaa, mutt' ei ääntä saa... +Hyvää iltaa prinsessa! +Suuri kiitos eilisestä, +Toivon ett' ei tanssi estä +Teidän hyvin vointia. +_(Forella niijaa.)_ +Sormeheni unhotin +Sormuksen, mi kuuluu teille, +Ottakaa se takaisin, +Onhan sormus kallis meille. +_(Panee sormuksen Forellan sormeen. Hän niijaa.)_ +Florinna, tää sormessanne +Olkoon, minä muistossanne. + +*Forella* _(heittää hunnun ja kapan)._ + +Mitä tyhjää lorua? +Enhän ole Florinna, +Mutta aivan sama mulle, +Sormus sopii kihlatulle, +Eikä äiti esteeks tulle. + +*Amundus*. + +Forellako olet sä? + +*Forella*. + +Mitä tyhjää kysellä! +Vaikka kuinka tirkistele, +Min' en siitä huikentele. + +*Amundus*. + +Petos mulle julma aivan! + +*Forella*. + +Maksaako tuo telme vaivan +Tähden halvan sormuksen? +Ja kun oikein aattelen, +Mull' on monta parempaakin. +_(Helkyttelee kultavitjoja.)_ +Kuule kun ne kilkahtaakin, +Pidoissa nää mull' on yllä, +Maksaa tuhansia kyllä; +Vitjat kaulan kaunistaa, +Renkaat korvan' koristaa, +Hintaakaan en niiden tiedä, +Hän ei viitsi katsahtaa... + +*Amundus*. + +Jätä, enempää en siedä! + +*Forella*. + +Olen ylväs, loistava, +Kaikin puolin komea. +Suutele ja kumarra! +Miks ei huolisi hän mua? + +*Amundus*. + +Kosk' en voi mä pyytää sua. +Sydäntän' ei koruhemppu +Valloita, kas siinä temppu. +Neittä viatonta, somaa +Sydämestän' halajan, +Häntä toivon alinomaa. +Florinnaa ma rakastan. + +_(Kuningatar ja Sysis tulevat.)_ + +*Kuningatar*. + +Prinssi, mitä kuulenkaan! +Sormuksenne tarjositte, +Forellan jo kihlasitte, +Ettekö nyt muistakaan? + +*Amundus*. + +Erehdys se oli. Mut +Min' en mitään luvannut. + +*Forella*. + +Florinnaks hän luuli mua... + +*Kuningatar*. + +Vait! Nyt seuraa kihlattua +Kypron saari myötäisiks. + +*Amundus*. + +Florinnaa en jätä siks. + +*Kuningatar*. + +Kultaa tynnyr päällisiksi. + +*Amundus*. + +Kylm' on kulta kumppaniksi. + +*Kuningatar*. + +Kuoloon saakka vainoon teitä. + +*Amundus*. + +Florinnaa en koskaan heitä. + +*Kuningatar*. + +Sysis voimaa näyttäkää, +Tehtävänne täyttäkää, +Hän on kylmä niinkuin jää. + +_(Sysis vetää piirin laattiaan Amunduksen ympäri, joka turhaan pyrkii +yli piirin.)_ + +*Sysis*. + +Mirabola banda +Sintra maranda +_(Huone pimenee.)_ +Rigi digi ala mala urfa da ho! +Untra ba muri pex +Dolga la churi fex! +Orra dorra ixta pixta rexa fi lo! + +*Amundus*. + +Päästä tästä karsinasta! + +*Kuningatar*. + +Luovatko sä Florinnasta? + +*Amundus*. + +Koskaan en! + +*Kuningatar*. + +Siis jatkakaa! + +*Sysis* _(kiivaammin)_. + +Arigi bi dan! +Damura falan! +Farona dasintra +Ohimona suban! +_(Aina nopeammin.)_ +Arigida rigida igida gida! +Miraho! Iraho! Aho! +_(Merkitsee käsillänsä että joku suuri pienennetään.)_ +Amundus! Mundus! Undus! Ndus! Dns! Us! S. + +_(Viimeisten sanain kuuluessa vaipuu Amundus voimattomana ensin +polvilleen, sitte lattialle. Pöllöjä lentelee ja tonttuja hipsuttelee +näyttämön yli.)_ + +*Kuningatar*. + +Kuollut? + +*Sysis*. + + Ei, vaan horroksissa. +Hänet voi nyt muuttaa toiseks +Olennoks, jos minkämoiseks. +Hält' on mahti kadoksissa. + +*Forella*. + +Hyi kuin kummi tyly on! + +*Sysis*. + +Voimme tehdä sammakon, +Apinan tai ankerian, +Karhun taikka piikkisian, +Madon, linnun taikka kalan. + +*Forella*. + +Linnuks häntä minä halaan. + +*Kuningatar*. + +Linnuks, linnuks toivomme! + +*Sysis*. + +Linnuks hänet tehkäämme! +_(Noitumusta, joll' aikaa Sysis levittää Forellan kapan Amunduksen +päälle.)_ +Roba ax! Roba flax! +Cara mia dora kax! +Unde, via, ia, ia, +Liru montra bumberax! +Are, vare, vare, vare. +Vare flix! Vare kuix! +Pix, pix, pix, pix! +Lintunen, Sininen! +Riennä, lennä vaan +Avarahan maailmaan! +Lintunen, Sininen! +_(Sininen lintu lentää hiljaa näyttämön yli.)_ +Lennä pois! +Paremp' ois, +Ett' et osuis milloinkaan +Kotihisi konsanaan! +Lennä pois! + +_(Lintu lentää pois.)_ + +_(Toinen näytös loppuu.)_ + + + + + +Kolmas näytös. + + +_Viheriä puisto kuninkaallisen linnan vieressä. Vasemmalla näkyy se +torni, jossa Florinnaa pidetään vankina. Vastapäätä seisoo tammi, jonka +juurella ruohopenkki. Florinna laulaa tornin ikkunassa._ + + + Florinnan laulu (_Sävel_: Tuoll' on mun kultani). + + Kukkaset tuoksuu ja tuuloset liikkuu, + Lintuset laulaen oksilla kiikkuu, + Voi minun lintuni, + Voi lintukultani, + Lintu sininen, + Sua oottelen! + + Lintu se siivillä liitäen lentää, + Pilvien äärihin äänensä entää. + Voi minun lintuni, + Voi lintukultani, + Lintu sininen, + Sua oottelen! + +_(Kuningatar ja Mangipani piiloutuvat tammen taa.)_ + +*Kuningatar* _(hiljaa)._ Kuuletko kuinka kauniisti se hylky laulaa? Se +on käsittämätöntä. Minä olen kolme kertaa antanut ottaa häneltä kitaran +pois, ja hänellä aina kuitenkin on kitara. + +*Mangipani*. Tämä käypi yli ymmärrykseni. Mutta sanomattoman kauniisti +hän laulaa. Suokaa anteeksi, teidän armonne, minun on sääli sitä tyttö +parkaa. + +*Kuningatar*. Vaiti, nyt hän taas alkaa. + +*Florinna* _(laulaa)._ + + Kukkaset kummulla päivällä aukee, + Yks vähä kukkanen nääntyy ja raukee + Voi minun lintuni, + Voi lintukultani, + Lintu sininen, + Sua oottelen! + + Joudu jo lintuni pois kotipuoleen, + Florinna tornissa kuihtuvi huoleen. + Voi minun lintuni, + Voi lintukultani, + Lintu sininen, + Sua oottelen! + +_(Florinna vetäytyy pois eikä enää näy.)_ + +*Kuningatar* _(tulee näkyviin)._ Jospa ymmärtäisin, mitä hän tarkoittaa +tuolla alituisella sinisellä linnulla. Nyt on kohta vuosi siitä, kuin +prinssi Amundus tuli muutetuksi linnuksi eikä sittemmin ole hänestä +mitään kuultu. + +*Mangipani*. Armollinen Kuningattareni saatatte olla levollinen. Haukka +on varmaan aikaa sitte hänet siepannut, joll' ei häntä ole kissa syönyt. + +*Kuningatar*. Toivottavasti arvasit oikein, rakas Mangipani. Muutoin +voisi luulla Florinnan hänestä yhä laulavan. Aivan käsittämätöntä on, +kuinka hän on niin terve ja koko päivät laulaa niin iloisesti. + +*Mangipani*. Niin, on se kummallista. Ja teidän armonne olette koko ajan +suonut antaa hänelle ainoastaan vesisoppaa ilman rusinoita. Eipä hän +koko vuonna ole saanut yhtään voileipää eikä maitolasia. + +*Kuningatar*. Sano, Mangipani, mistähän on saanut kaikki ne kauniit +kappaleet, joilla olen nähnyt hänen leikkivän, kuin olen tirkistänyt +avaimen reiästä? Joka päivä on hänellä kauniimpia kukkia, maukkaimpia +hedelmiä, ihanoita nukkeja ja entäs kuvakirjoja sitte, niin kauniita +kuvakirjoja et ole koskaan nähnyt, Mangipani! Joka yö annan minä hänen +maatessaan varastaa kaikki pois ja yhtenään saapi hän uusia +leikkikaluja. Kuinka se on mahdollista? + +*Mangipani*. Se riippuu lumouksesta. Olen kuullut puhuttavan haltioista +ja tontuista, jotka hakevat kaikkea kaunista mailmassa hyville lapsille. + +*Kuningatar*. Sepä olisi kummallista. Mutta piiloutukaamme puiden taakse +väijymään häntä. _(Piiloutuvat. Florinna näkyy taas ikkunassa.)_ + +*Florinna*. + +Lintu sininen! + +_(Kuuluu linnun viserrystä.)_ + +*Florinna* _(taputtaa käsiänsä)._ + + Lintu sininen, + Sua oottelen! + +_(Lintu sininen lentää yli näyttämön ja ikkunasta sisään. Kuuluu iloista +viserrystä. Florinnaa ei enää näy.)_ + +*Kuningatar*. Näitkö mitään? + +*Mangipani*. Aivan varmaan, minä näin linnun lentävän Florinnan luo +torniin. + +*Kuningatar*. Se oli Amundus, siitä olen varma. Kiiruhda, Mangipani, ota +saksia, veitsiä ja viikatteita niin monta, kuin pian voit saada, ja +ripusta ne tammen haaroihin. Kun lintu istahtaa levähtämään oksille, +leikkaa se siipensä ja jalkansa poikki. + +*Mangipani*. Se on tapahtuva, teidän armonne. _(Hiljaa, mennessään.)_ +Veli Mangipani, minun täytyy myöntää, että olet jokseenkin suuri lurjus, +vaan ajattele, että kuningatar Sibylla on kumminkin terävämpi! + +*Kuningatar*. Nyt käsitän, kuka on ne kauniit tavarat Florinnalle +hakenut. Sen on tehnyt Lintu Sininen, joka on Amundus itse. _(Kuuluu +viserrystä tornissa.)_ Niin, viserrä, viserrä, sininen lintu! Saamme +nähdä, kuka paraiten visertää. + +_(Roosa ja Liila tulevat kukkaiskorineen.)_ + +*Roosa*. + +Täällä tornissa on vanki, +Raukka kukan umpula, +Hälle kukan ainoanki +Tahdomme me viskata. + +_(He heittävät kukkia ikkunaan. Kuuluu linnun viserrystä ja kitaran +soittoa. Sill'aikaa hiipii Mangipani tammen luo ja ripustaa sen oksiin +saksia y. m._) + +*Liila*. + +Kuule, kuinka hän nyt soittaa! + +*Roosa*. + +Kuule, lintu piipikoittaa! + +*Liila*. + +Se on lintu sininen, +Florinnalle mieluinen. + +*Roosa*. + +Ken hän on tuo laulusuu? + +*Liila*. + +Lintu, eikä mikään muu. + +*Roosa*. + +Älä joutavin puhu! +Kaupungissa kulkee huhu, +Että prinssi Amundus +Kerran kutsuttihin hoviin, +Pantiin satimihin koviin; +Yleensä käy kuiskaus, +Rouva Sysis -- + +*Liila*. + + Pidä suus! +Se on syvä salaisuus. + +*Roosa*. + +Olkoon sitte mikä hyvään, +Vaan sen verran tiedämme, +Petost' aivan oli se. +Hävinnyt kuin kuiluun syvään +Onpi prinssi Amundus. +Ystävänsä Cyprinus +Toivoo vielä. Sanotaan +Deoletuksen jo menneen +Ympäritse kaiken maan, +Niinpä kertaan kahdeksaan, +Hänt' ei löydy nyt, ei ennen. +Florinna nyt mainitaan... + +*Liila*. + +Vaiti! Jätä pakina, +Joku voipi kuunnella. +Pois mun kanssani nyt käy, +Kosk' ei Florinnata näy! + +_(Menevät.)_ + +*Florinna* _(avaa ikkunan)._ + +Kaunis lintu sininen, +Liipoittele lentäen, +Tammen siimeksehen kule, +Sieltä salaisesti tule +Luoksen' jällehen! + +_(Lintu visertää ja lentää tammeen. Kohta kuullaan piipitystä ja +valitusta.)_ + +*Mangipani*. + +Kas niin! Kävi hyvinkin! +Lintu kuolee haavoihin. +Joudun oikein kiirehelle, +Sanon kuningattarelle. +_(Menee.)_ + +_(Cyprinus ja Deoletus tulevat. Lintu sininen haavoitettuna tammen +takana.)_ + +*Cyprinus*. + +Täällä, hyvä ystävä, +Olemme taas yhdessä. +Halki Kypron haeskellut, +Turhaan olen juoksennellut, +Amundust' ei löydy vaan. + +*Deoletus*. + +Noiduttu lie tosiaan; +Olen juossut kahdeksasti +Ympär avan maailman; +Ei hänt' ollut kuussakaan. +Lensin aurinkohon asti, +Kaikki turhaa puuhausta, +Eikä löydy Amundusta. + +*Cyprinus*. + +Ootko ääntä ihmetorven +Koettanut? siihen kas +Veden kala, karhu korven, +Ilman lintu, hyttynen, +Kaikki ääntää vastaten. +Koetapa torveas! + +*Deoletus* _(ottaa esiin jahtitorven)._ + +Senhän teen mä mieluisasti, +Vaikka turhaan luultavasti. + +_(Puhaltaa torveen. Lintu sininen piipittää tammen juurella)._ + +*Cyprinus*. + +Kuka piipitteli lässä? +Katso puukko, sirppi tässä +Riippuu tammen oksassa, +Sirppi veren tahrassa. +Tääll' on lintu sininen +Haavoitettu, verinen. + +*Deoletus*. + +Annas tuota nähdäksen'! +Raukka, lintu sininen! + +*Cyprinus* _(antaa linnun)._ + +Oisko tässä pelastus? + +*Deoletus* _(iloisena)._ + +Ah voi prinssi Amundus! +Ootko jälleen löytyneenä? + +*Cyprinus*. + +Amundusko? + +*Deoletus*. + + Hävinneenä +Jok' ol'; itse Amundus +On tää pieni lintunen +Silmissä on kirjoitus. + +*Cyprinus*. + +Jääkö linnuks ainiaan? + +*Deoletus*. + +Eikä. Kohta annetaan +Hälle olo entinen. +_(Heittää sinisen linnun tammen juurelle ja piirustaa ympyrän tammen +ympäri.)_ +Nuku lintu sininen, +Herää hyvin jällehen! +_(juhlallisesti.)_ +Mirabola bex rex, +Mirabonda, mirabo, +Viadara, allaho, +Lintu sininen o o! +Undamora, ekbatana, +Liadora, undamana. +Vana, vana, miramo! + +*Cyprinus* _(hiljaa)._ + +Taivas, josko onnistuu +Poijes lumouksen muuttaa +Oikein mua vapisuttaa +Tuossa Sysis tulee, huu! + +_(Sysis hyökkää nopeilla askelilla.)_ + +*Sysis* _(kiivaasti)._ + +Nona, nona, nona rix! +Nona piy! nona flax! +Bua dolga! volga! volga! +Jerva lux, pux, fux! + +*Deoletus* _(koskee taikasauvallaan hänen sauvaansa)._ + +Fuge, ax, rix, rex! +Bolla bua, spina pex! + +*Cyprinus*. + +Hirmusta ma kuolen tähän. +Deoletus, kuule vähän! + +*Sysis* _(yhä kiivaammin)._ + +Ecce murra! Burra, burra! +Vada, vida, voda, ve! +Cintra mala! Cintra manna! + +*Cyprinus*. + +Oikein huimaiseepi päätä! + +*Deoletus*. + +Sola, luna, stella, lux! +Terra nox, terra alma! + +*Cyprinus*. + +Poisko juosta, vaiko jäädä? + +*Sysis*. + +Arskriala! + +*Deoletus*. + +Mora, bona! Fuge, mala! + +*Sysis* _(raivoisena)._ + +Moria! + +*Deoletus*. + +Soli Deo gloria! + +_(Sysis koettaa kirkuen paeta.)_ + +*Cyprinus*. + +Jos hän meiltä pääsee pois, +Uusi temppu, hällä ois. + +*Deoletus*. + +Sen vuoks täytyy armotta +Rikoksesta rangaista. +_(Koskee Sysistä taikasauvallaan.)_ +Maledicta, maledicta, +Mox mutata et relicta, +Diminuta esto, Sysis! +Esto ysis! Esto sis! +Esto is! Esto s! +Esto felis unguipes! + +_(Sysis kaatuu tammen taakse ja katoaa.)_ + +*Cyprinus*. + +Deoletus voiton sait! + +*Deoletus*. + +Pahin jälellä on kait. _(jatkaa)_ +Bona Dea, o natura +Juva nos; +Juva, numen! +Juva, lumen! +Voco vos, +Terra, ignis, aër, unda! +O profunda +Aura vitae, juva nos! +_(Merkitsee käsillään, että jonkun pienen pitää kasvaa suureksi.)_ +S- us- dus- ndus- undus- mundus- Amundus. +_(Prinssi tulee esiin puun takaa.)_ + +*Amundus* _(hieroo silmiänsä ja ojentaa käsivarsiansa.)_ + +Olen reipas, huoleton, +Minä laulan, lennän, liikun, +Puiden oksilla mä kiikun! +Taivas, mitäs tämä on? +Olen maassa siivetönnä, +Lentämähän kyvytönnä! + +*Deoletus*. + +Äsken olit lintunen. + +*Cyprinus*. + +Nyt taas olet ihminen. + +*Amundus*. + +Ihminenkö? Muistelen +Muinoin prinssi ollehen'... +Florinna mun prinsessani... + +*Cyprinus*. + +Hänen löydät pian ani. + +*Amundus*. + +Ihminen! Mä riemuitsen! +Voihan ihmishenki kiitää +Aatteen siivin lentää, liitää +Luokse Luojaa istuimen. +Onni, autuus, ilo suuri +Ihmisenä olo juuri, +Lemmitty kuin ihminen! + +*Cyprinus*. + +Florinnan luo joutuen; + +*Florinna* _(ikkunassa)._ + +Lintu sininen, +Sua oottelen! + +*Amundus*. + +Oisko siipeni nyt mulla! + +_(Rientävät torniin.)_ + +_(Kuningatar ja Mangipani tulevat.)_ + +*Kuningatar*. + +Mit' on sanottavaa sulla? + +*Mangipani*. + +Armollenne mainitsen: +Kuoli lintu sininen. + +*Kuningatar*. + +Missä on sen ruumis raukka? + +*Mangipani*. + +Syönyt kissa taikka haukka. + +*Kuningatar*. + +Nyt mä hauskutella raskin. +Tuossa tulee kuningaskin... +Tahdon oikein huvittaa... + +_(Kuningas, Forella, Roosa, Liila ja hoviväki saapuu. Sitten Florinna, +Amundus, Cyprinus, Holofernes ja musta kissa.)_ + +*Kuningatar*. + +Liila, kutsu Florinnaa! +_(Liila menee.)_ +Onko majesteetti maannut +Hyvin, samoin nousta saanut? + +*Kuningas*. + +Huonost' oikein makasin, +Alinomaa uneksin +Prinssi Amunduksen murhaa. + +*Kuningatar*. + +Sep' ei ollut mitään turhaa. +Unissani Florinna +Hänet hivusneulalla +Surmas, pisti sydämmeen +Tammen juureen nukkuneen. + +*Roosa* _(syrjään)._ + +Oisko ihminen niin musta? + +*Kuningas*. + +Täss' on pahaa kavallusta! + +*Roosa*. + +Ois mun rouvaks pyytänyt, +Varmaan eläisi hän nyt. + +*Kuningatar*. + +Mangipani sattui paikkaan. + +*Mangipani*. + +Niinpä kello yhden aikaan. + +*Kuningas*. + +Käsitä en mietteitänne. +_(Florinna tulee.)_ +Florinna, voi tule tänne! +Jos nyt prinssi Amunduksen +Elossa saat tähän puistoon, +Annan naimalupauksen, +Rouvaks tulet, pane muistoon. + +*Florinna*. + +Oikein totta? + +*Kuningatar*. + + Olkoon niin! +Mitä sille tehtäisiin, +Joka hänet saatti paulaan? + +*Kuningas*. + +Sano itse! + +*Kuningatar*. + + Kahle kaulaan, +Torniin kiinni. Kätehen +Pannaan luuta likainen, +Niinimatto hartehille, +Pölkky jalkain ympärille. +Pelätiksi lintusille. + +*Amundus* _(tulee)._ + +Aivan oikein tuomitsit, +Yhden seikan unhotit: +Itses syyhyn langetit. + +*Kuningatar*. + +Taivas, se on Amundus! + +*Amundus*. + +Olen itse Amundus. +Valtas murran, se on totta, +Kavala ja julma työs +Minut, linnuks muutti myös, +Tahdoit henkenikin ottaa, +Tahdoit pettää kuningasta, +Lopun tehdä Florinnasta. +Hän, tuo Kypron aamutähti, +Kärsi pilkkaa, hätää, tuskaa, +Vankeutta, vihan puskaa, +Kunnes taivaast' apu lähti +Viatonta suojaamahan, +Rankaisemaan kaiken pahan. + +*Kuningas*. + +Torniin sinut pannaan kiin', +Amundus ja Florinna +Tänään saavat toisensa, +Tahtoni on juuri niin: + +*Kuningatar*. + +Min' en tahdo torniin tulla! +Sit' ei salli kuningas. + +*Kuningas*. + +Toinen on nyt mieli mulla, +Min' en kysy tahtoas. + +*Florinna* _(lankee polvilleen)._ + +Armahtakaa, isä, ammoin +Hälle kaikki anteeks annoin! + +*Amundus*. + +Anteeks annan minäkin. + +*Kuningas*. + +Teidän vuoks hän armon saakoon, +Menköön ijäkseen maan pakoon. + +*Kaikki*. + +Päätös se on viisahin. + +*Kuningatar*. + +Puolellani Sysis on, +Hän tuo teille turmion. + +*Deoletus* _(kantaen mustaa kissaa)._ + +Olkaa hyvä, katsokaa, +Tämä kissa, huomatkaa, +On se noita verraton, +Tää se rouva Sysis on. + +*Roosa*. + +Katso kuin sen silmät kiiluu, +Viha välkkyy, hirmu hiiluu! + +*Liila*. + +Sylkäisetkö Mirri hyvä? +Pahaa työtä lähestyvä +Ain' on loppu sellaisen. + +_(Kuningatar menee ja kissa seuraa häntä.)_ + +*Kuningas*. + +Mangipani! + +*Mangipani*. + +Armon herra! + +*Kuningas*. + +Palkkaa saat nyt hiukan verran, +Poikan', pääset hirtehen. + +*Kaikki*. + +Eläköhön kuningas! + +*Kuningas*. + +Forellahan halukas +Rouvaks oli tulemaan, +Ota Holofernes vaan, +Olkoon elämänne hupaa! + +_(Yhdistää heidän kätensä.)_ + +*Forella* _(Holofernekselle)._ + +Sinä oitis mulle lupaa +Ett' en huoli tehdä työtä, +Vaan saan nukkua ja syödä. + +*Holofernes*. + +Pantiks sormukseni suon, +Kun sä syöt, niin minä juon. + +*Kuningas*. + +Deoletus ministeri, +Cyprinus on kenraali. +Totuus vihdoin voiton peri. +Häät nyt tässä alkaapi. +Haltioiksi kruunataan +Nuori pari kaunoinen. +Hyvään loppuun saatetaan +Täten Lintu Sininen. + +_Lauletaan nuotilla:_ "Minä seisoin korkealla vuorella." + +*Florinna*. + +Sä mun kaunihin lintuni sininen, +Sua luokseni oottelen. +Kultakruunun sulle ma tarjoilen +Sekä puhtahan sydämen. + +*Kaikki*. + +Sydän puhdas ja ystävä armahin +Onpi kalliimpi kultaakin. +Eipä kruunua toista niin herttaista +Viattomuuden vertaista. + +Me nyt laulamme, tanssimme illalla +Kypron kauniissa laaksossa. +Yli lehtojen, kukkien, nurmien +Lintu laulavi sininen. + +_(Esirippu laskee.)_ + + + + + + +End of Project Gutenberg's Lukemisia lapsille 2, by Zacharias Topelius + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 2 *** + +***** This file should be named 16314-8.txt or 16314-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/6/3/1/16314/ + +Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +*** END: FULL LICENSE *** + diff --git a/16314-8.zip b/16314-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..9f3e8fb --- /dev/null +++ b/16314-8.zip diff --git a/16314-h.zip b/16314-h.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..33cb7d6 --- /dev/null +++ b/16314-h.zip diff --git a/16314-h/16314-h.htm b/16314-h/16314-h.htm new file mode 100644 index 0000000..a555f9f --- /dev/null +++ b/16314-h/16314-h.htm @@ -0,0 +1,8911 @@ +<!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN"> +<html> +<head> +<meta http-equiv="Content-Type" content="text/html; charset=ISO-8859-1"> +<title>Lukemisia lapsille 2, kirjoittanut Z. Topelius</title> +</head> +<body> + + +<pre> + +The Project Gutenberg EBook of Lukemisia lapsille 2, by Zacharias Topelius + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Lukemisia lapsille 2 + +Author: Zacharias Topelius + +Release Date: July 16, 2005 [EBook #16314] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 2 *** + + + + +Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm + + + + + +</pre> + +<center><h1>LUKEMISIA LAPSILLE.</h1> +<p> </p> + +<h2>Kirjoitti +Z. Topelius.</h2> +<p> </p> + +<h2>Tekijän luvalla suomennettu.</h2> +<p> </p> + +<h2>Kuvilla varustettu painos.</h2> +<p> </p> + +<h2>2:nen osa.</h2></center> +<p> </p> + +<h3>Ensimmäisen kerran julkaissut<br> +Werner Söderström 1893.</h3> + + +<p> </p> + +<center><h2>Toisen osan sisällys:</h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<a href="#1">Esipuhe kaikille hyville lapsille</a><br> +<a href="#2">Pojalle</a><br> +<a href="#3">Tytölle</a><br> +<a href="#4">Kallis kysymys</a><br> +<a href="#5">Pikku Valtterin merkilliset vaiheet </a><br> +<a href="#6">Luistelija</a><br> +<a href="#7">Uuden vuoden yö</a><br> +<a href="#8">Luonnon salaisuus</a><br> +<a href="#9">Kun ruusuilla maataan</a><br> +<a href="#10">Adalminan helmi</a><br> +<a href="#11">Poika Raahesta</a><br> +<a href="#12">Kevään satu</a><br> +<a href="#13">Koivujen juurella</a><br> +<a href="#14">Syyslaulu</a><br> +<a href="#15">Aallottaren jäljet</a><br> +<a href="#16">Satu Rutimosta ja Pilviparrasta</a><br> +<a href="#17">Suojelusenkeli</a><br> +<a href="#18">Saul ja David</a><br> +<a href="#19">Kirkkaalla jäällä</a><br> +<a href="#20">Verna Roosa</a><br> +<a href="#21">Valvaan kynä</a><br> +<a href="#22">Sampo Lappalainen</a><br> +<a href="#23">Joululaulu</a><br> +<a href="#24">Satu seitsemästä sisaruksesta</a><br> +<a href="#25">Varpunen Joulu-aamuna</a><br> +<a href="#26">Urholan linna</a><br> +<a href="#27">Lintu sininen</a><br> +</TD><TD ALIGN="CENTER" VALIGN="TOP"> +siv. <br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +”<br> +</TD><TD ALIGN="RIGHT" VALIGN="TOP"> +1.<br> +5.<br> +9.<br> +12.<br> +17.<br> +60.<br> +65.<br> +68.<br> +75.<br> +81.<br> +92.<br> +99.<br> +101.<br> +103.<br> +104.<br> +109.<br> +119.<br> +153.<br> +156.<br> +158.<br> +161.<br> +169.<br> +184.<br> +186.<br> +189.<br> +191.<br> +197.<br> +</TD></TR> +</TABLE> + +<p> </p> + +<center><h2><a name="1">ESIPUHE KAIKILLE HYVILLE LAPSILLE.</a></h2></center> + + +<p>Olipa kerran lintu Suomen metsässä. Hän lauleli hongille ja kuusille, +koivuille ja pihlajille; kissankello niityllä kuuli hänen äänensä ja +ruo’ot rannalla kuuntelivat hänen laulujansa. Hänen oikea kotonsa oli +tuo suuri erämaa, taivaan pilvet olivat hänen veljensä ja sisarensa, +kellahtava kanervikko hänen kätkyensä ja tuulet ja aallot hänen +lapsuutensa kehtolaulut.</p> + +<p>Silloin enkeli käveli metsässä ja sanoi lintuselle: lauleleppas +lapsille!</p> + +<p>Lintu sanoi: minun ääneni on heikko; tokkohan lapset kuuntelisivat +minua?</p> + +<p>Enkeli sanoi: laulele sydämmesi pohjasta, niin he kuuntelevat sinua.</p> + +<p>Mitä ma laulan? kysyi lintu.</p> + +<p>Enkeli vastasi: lauluja ja satuja. Laulele Jumalan ylistystä; laulele +Hänen kaikkivaltiaisuudestansa ja Hänen hyvyydestänsä. Laulele luonnon +ihanuudesta ja Luojan viisaudesta; laulele, kuinka Jumalan henki +vallitsee mailmassa ja vaikuttaa kaikki kaikissa. Laulele myöskin siitä +hyvästä, jota löytyy maan päällä, hurskaudesta ja hyvistä avuista, +rohkeudesta ja vilpittömyydestä, nöyryydestä ja armeliaisuudesta. +Laulele vapaasti ja iloisesti. Laulele päivänpaistetta itse surunkin +yöhön, mutta laulele aina jalosti, että jääpi niinkuin heijastus +korkeudesta elämän rajuimpiinkin leikkeihin.</p> + +<p>Lintu sanoi: hyvä enkeli, tahtoisin mielelläni täyttää tahtosi. Mutta +sinä tiedät minut vähäpätöiseksi olennoksi, puuttuvaiseksi, tiedät minut +ainoastaan yhdeksi monesta tuhannesta suuressa metsässä. Kuka on antava +minulle voimaa niin tärkeään toimeen kuin laulaminen lapsille on? +Eiköhän lapset kuulu Jumalan valtakuntaan? Ja sinä tahdot, että minä, +joka kannan maan tomua, siivilläni ja myrskyjä sydämmessäni, puhuisin +Jumalan valituille! + +Enkeli sanoi: itsestäsi et voi täällä mitään. Vaikka olisitkin valkoinen +kuin lumi ja vaikka sinulla olisi paratiisilinnun kieli ja salakielisen +suloisimmat liverrykset, ja taitaisit laulaa aamuruskon laulut maailman +alusta asti, niin tämä kaikki olisi tyhjää ilman Jumalan voimatta, ja +sinun äänesi kuolisi soinnutonna, niinkuin hietajyvänen vierii meren +pohjaan. Mutta rukoile sydämmessäni ylhäältä voimaa; katso, silloin työ +ei enää ole sinun, vaan Hänen, joka sinun lähetti, ja joka on heikoissa +väkevä.</p> + +<p>Lintu sanoi: minä teen niin, kuin olet sanonut. Ja hän lauloi.</p> + +<p>Nyt, hyvä lapsi, tulevat hänen laulunsa ja satunsa sinulle Suomen +metsästä, puiden haituvien lailla, joita tuuli tuopi siemenien kera +keväällä. Suomen lapset, tahdotteko kuunnella sanoja, joita lehdet ja +oksat puhuvat?</p> + +<p>Sinä rakas ystävä, sinä Jumalan valittu, sinä, joka kuulut Jumalan +valtakuntaan ja pienin kirkkain silmin katselet sisään taivaasen, +sinulle tahdon sanoa sanasen tästä kirjasta. Se on mitä pienimpiä +kirjoja eikä se sisällä paljon viisautta. Se lentää linnun siivillä yli +kukkien, lehtien: se leikkii ajatusten kanssa. Mutta soisin mielelläni, +että enkelin siivestä olisi edes yksi sulka jäänyt linnunsiipihin. +Soisin niin mielelläni, että tämäkin kirjanen ja hänen siskonsa +kuuluisivat Jumalan valtakuntaan. Jos joskus huomaisit sen houkuttelevan +sinua erilleen Jumalasta, niin heitä se pois tyköäsi, sillä parempi on, +että se upotettaisiin meren syvyyteen, kuin että se, niinkuin +Vapahtajamme sanoo, ”pahentaisi yhden näistä pienistä”.</p> + +<p>Mutta minä tahtoisin myöskin mielelläni antaa sinulle raittiin, iloisen +ja rohkeamielisen kirjan. Jumala ei tahdo, että me itkustellen +vaeltaisimme halki maailman, vaan päin vastoin, että tekisimme työtä +innolla ja toivossa, palvelijoina Hänen valtakunnassansa. Maailmassa +löytyy ainoastaan yksi suuri suru, ja se suru on synti, kun rikomme +Jumalatamme vastaan. Rukoilkaamme sentähden, ett’emme tällä suurella +surulla raskauttaisi Hänen isällistä sydäntänsä, ja näin me iloisina +elämme Hänen ijankaikkisen armonsa päivänpaisteessa.</p> + +<p>Rakas Isä taivahissa, sinä, jonka ääni ei puhu meille ainoastaan virsien +säveleistä, vaan myöskin linnun viserryksestä ja lähteen lirinästä ja +lapsen viattomista leikeistä, anna myöskin näiden kaikkein pienimpien +runolehtien lähteä ulos, Sinun nimessäsi kylvämään siemeniä Sinun +valtakunnallesi.</p> + +<p> Z. T.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="2">POJALLE.</a></h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER"> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<img src="images/lukemisia2-1-1.jpg" alt="O" ALIGN="LEFT"> +</TD></TR> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<img src="images/lukemisia2-1-2.jpg" alt="O" ALIGN="LEFT"> +</TD><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>o reima, riemukas,<br> +Sä leikin kuningas.<br> + Ja heloita kuin kukka,<br> +Kuin vehmas nurmen nukka!<br> + Oo suora, vapaa vaan,<br> +Ja, niinkuin kuusi, vankka,<br> + Jonk’ kotikorpes sankka<br> +Luo pilviin nousemaan.</p> + +<p> Ja silmin kirkkahin<br> +Sa katso ihmisiin,<br> + Kuin aurink’ ilmi kulkee<br> +Ja mailmallen on julkee.<br> + Ja tosi ollos niin,<br> +Ett’ Herra katsastella<br> + Hetkellä jokaisella<br> +Voi sielus syvyyksiin.</p> + +<p> Äl’ petä ystävää,<br> +Vaan uskolliseks’ jää.<br> + Jos veljeskin sun jättää.<br> +Sä pysy järkkymättä!<br> + Oo hyvä, armeljas;<br> +Ilolla leipäs taita,<br> + Ja ällös olko saita<br> +Sä köyhää auttaissas.</p> + +<p> Oo uljas! Voiton vie<br> +Se yksin, jonka tie<br> + Käy urhotyötä kohti,<br> +Ken vaaran kestää tohtii<br> + Ei oksall’ omenaa<br> +Niin väiky ylähällä,<br> + Ett’et sä pyrkimällä<br> +Sitä vihdoin käsiis saa.</p> + +<p> Kas kotkaa, riemuiten<br> +Mi lensi ylhäällen;<br> + Vaikk’ ilmajärven selkää<br> +Se soutaa, ei se pelkää.<br> + Vaan hänkin alussaan<br> +Sun laillas oli hento,<br> + Ja nyt sen huima lento<br> +Ei mahdu maailmaan.</p> + +<p> Vaan älä lentäissäs<br> +Pois vaihda sydäntäs.<br> + Oo kerskausta vailla<br> +Ja nöyrä koivun lailla,<br> + Mi kaunis paikallaan<br> +Nöyrästi aina muistaa,<br> + Ett’ tuhansista puista<br> +Hän metsäss’ yks’ on vaan.</p> + +<p> Isääsi tottele<br> +Ja kunnioita! Se<br> + Se käy niin sujuvasti,<br> +Kun teet sen iloisasti.<br> + Ja äitis rukoilus<br> +Sull’ olkoon pyhä aivan;<br> + Palkitsee äidin vaivan<br> +Vain lapsen rakkaus.</p> + +<p> Maan päällä oppi on<br> +Suur’valta verraton;<br> + Siis kuule opettajaas.<br> +Hän valon luo sun majaas.<br> + Noudappa neuvot vaan<br> +Sa harmajalta päältä;<br> + Puu suojaa myrskysäältä<br> +Myös taimet juurellaan.</p> + +<p> Ja luota Jumalaan,<br> +Hänt’ usko ainiaan.<br> + Kun elon tyrskyt pauhaa,<br> +Sä etsi Hältä rauhaa.<br> + Sit’ ilman tyhjää työs<br> +On, riemus raukee aivan<br> + Ja usko, toivo taivaan,<br> +Hyveet ja oppi myös.</p> + +<p> Ja isänmaatas sa<br> +Hartaasti rakasta,<br> + Vaikk’ usein poljetulta<br> +Näyttääpi Suomi kulta.<br> + Sen kasva etehen,<br> +Sen elä aattehille,<br> + Ja henkes anna sille,<br> +Jos Herra sallii sen.</p> + +<p> Siis ollos riemukas,<br> +Sä leikin kuningas,<br> + Ja heloita kuin kukka,<br> +Kuin vehmas nurmen nukka.<br> + Kevääsi ihana<br> +Kesälles kukat luokoon,<br> + Syksylles heelmät tuokoon!<br> +Sen suokoon Jumala!</p> +</TD></TR> +</TABLE> + +<p> </p> + +<center><h2><a name="3">TYTÖLLE.</a></h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER"> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<img src="images/lukemisia2-2-1.jpg" alt="S" ALIGN="LEFT"> +</TD></TR> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<img src="images/lukemisia2-2-2.jpg" alt="S" ALIGN="LEFT"> +</TD><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>ä kevään lapsi virkku,<br> +Sä armas pienoinen,<br> +Niin keveä kuin sirkku<br> +Tai leivo suloinen,<br> +Sä kasva nyt, kuin koittaa<br> +Keväimen sätehet,<br> +Ja mehiläinen soittaa<br> +Ja hyppää hyttyset.</p> + +<p>Sä kasva vapahana,<br> +Sirona, siteittä,<br> +Kuin koivu solakkana<br> +Kohoopi metsässä;<br> +Hän pitkän vartalonsa<br> +Taivasta kohden luo,<br> +Juo ilmaa janohonsa,<br> +Huvia meille suo.</p> + +<p>Kas varpusta, sen kieli<br> +Vilussai visertää,<br> +Pahoittaa karvas mieli,<br> +Mut ilo viehättää.<br> +Nopeesti anteeks anna,<br> +Hitaasti vihastu,<br> +Murhetta muiden kanna,<br> +Ilosta ihastu.</p> + +<p>Sä kehrää, kudo, soita<br> +Ja laula riemuisna,<br> +Ei työ sun ihanoita<br> +Kasvojas kalvenna.<br> +Sun ulkonainen suhtas<br> +Kuitenki halvemp’ on,<br> +Mut sydän hyvä, puhdas<br> +Se kallein olkohon.</p> + +<p>Se tiedä, ett’ei luonut<br> +Saa Luoja alhaiseks,<br> +Kuin hän on tulla suonut<br> +Sun sieväks tyttöseks.<br> +Sä lemmi isänmaata,<br> +Hyvyyttä, valoa,<br> +Sä näkyville saata<br> +Ylevää, jaloa.</p> + +<p>Sä lemmi niinkuin päivä,<br> +Mi sumut haihduttaa,<br> +Kuin kevät ennättäivä,<br> +Mi kukat kasvattaa.<br> +Sä lemmi niinkuin kaste<br> +Aamulla ruohossa,<br> +Mi kuivuu päivää vasten,<br> +Mut auttaa kasvua.</p> + +<p>Maailman korskeilua<br> +Sä karta ainiaan,<br> +Se vahingoittaa sua,<br> +Sä vartu parempaan<br> +Sä oikeasta väärä<br> +Tarkasti eroita.<br> +Sull’ ylevä on määrä:<br> +Ijäinen kunnia.</p> + +<p>Hyvyys on kaunistusta<br> +Parasta laadultaan,<br> +Äl’ yhtään imarrusta<br> +Sä ota kuullaskaan.<br> +On tuoksu neilikalla<br> +Enemmän viehtävä,<br> +Ja ruusu kunnahalla<br> +On kauniimpi kuin sä.</p> + +<p>Ja jospa saanut oisit<br> +Sä loiston auringon,<br> +Ja omistaa jos voisit<br> +Tuhanten suosion,<br> +Mut sydän jos vain sulla<br> +Ois kova, katkera,<br> +Sä kuinka voisit olla,<br> +Jumalan lapsena.</p> + +<p>Sen tähden lapsi virkku,<br> +Sä armas pienoinen,<br> +Niin keveä kuin sirkku<br> +Tai leivo suloinen,<br> +Sä pysy Luojan lasna<br> +Ja kasva, kukoista,<br> +Ja tuoksu autuasna<br> +Eloa ikuista.</p> +</TD></TR> +</TABLE> + +<p> </p> + +<center><h2><a name="4">KALLIS KYSYMYS.</a></h2></center> + + +<p>Tiedätkö mikä se kysymys on, joka tunkee läpi taivaan ja maan, elämän ja +kuoleman? Mitkä ne sanat ovat, jotka alkavat matalan kätkyen vieressä, +eivätkä syvän haudankaan partaalla vaivu, vaan kaikuvat vielä kaukana +siintävässä iankaikkisuudessakin? Ne ovat ainoasti kaksi pientä sanaa, +ja kuitenkin kätkevät ne elämän ja haudan salaisuuden:</p> + +<p> <i>Rakastatko minua?</i></p> + +<p>Rakastatko minua? kysyi kerran äitisi, kuin hän kumarruksissaan istui +pienen kätkyesi vieressä, katsellen sinua lempeästi loistavin silmin. +Sinä et voinut vastata, sillä et tainnut puhua, mutta ehkä taisit jo +hymyillen ojentaa pienet kätesi ja katsoa äitiäsi silmiin; hän ei +vaatinut enempää, hän tiesi jo vastauksesi: totta ma sinua rakastan! +Onnellinen äiti! Onnellinen lapsi! Ell’ei hän suloisesta hymyilystäsi +olisi lukenut vastausta kysymykseensä, olisi hänen poskensa vaalenneet, +sydämmensä hyytynyt, ja surusta olisi hän vaipunut kuolemaan. Mutta nyt +hän tiesi mitä tahtoi tietää, nyt hän tiesi kaikki, ja kantoi sitte +tyytyväisenä kaikki kärsimykset. Hän oli palkkansa saanut; vaatiko hän +muuta?</p> + +<p>Kuin kasvoit isommaksi ja heitit kätkyesi, kohtasi sinua taas sama +kysymys kodiltasi, kaikilta ystäviltäsi: rakastatko meitä? Jos et heitä +rakasta, ei ole kotisi enää sinun kotisi, ystäväsi jättävät sinut ja +ympärilläsi on tyhjyyttä, tyhjyyttä omassa sydämmessäsi. Mutta jos heitä +rakastat, on kaikki iloista ja suotuisaa, virheesi suodaan sinulle +anteeksi rakkautesi tähden, ja silloin <i>et tahdo</i> rikkoa.</p> + +<p>Niin on aina ja joka paikassa. Tiedätkö minkä tähden maamme kesällä on +viheriäinen ja miksi se meille antaa kodin, vaatteet ja ruoan? Kaikki on +Jumalan lahjaa, mutta maamme viheriöitsee ja kantaa hedelmän +rakkaudessamme. Jos me sitä ylenkatsoisimme ja hylkäisimme köyhyytensä +tähden, se ei ikänä viheriöitsisi, kuten ennen. Se muuttuisi suuren +Novaja Zemla saaren kaltaiseksi, joka on tuolla kaukana jäämeressä; +siellä päivä paistaa puolen vuotta lakkaamatta, eikä siellä kuitenkaan +kasva ainoatakaan puuta, ei ruohoa, ja koko maa on ijäisen lumen alle +haudattuna. Taikka muuttuisi se suuren Sahara-aavikon kaltaiseksi, joka +on kaukana Afrikassa; siellä ei koskaan ole talvea eikä koskaan +pakkasta, ja kuitenkaan ei ole siellä puita eikä kukkia, ainoastaan +polttavaa hiekkaa ja erämaan kuumat tuulet.</p> + +<p>Kun köyhä paimentyttö kävelee metsässä, kuulee hän kevättuulten huminan +puitten lehdettömissä oksissa, ja silloin koivu häneltä kysyy: +rakastatko minua? Totta ma sinua rakastan, vastaa paimentyttö. Silloin +tunkee ilon väristys koivun sisimpään ytimeen, mehu kuohuu kuoren alla +ja lehtisilmikot puhkeavat oksiin. Samaten peltokin kysyy kyntäjältä: +rakastatko minua? Totta ma sinua rakastan, vastaa kyntäjä. Silloin itää +pelto, ja viheriöitsevät oraat kuiskaavat toisilleen iltatuulessa: +kasvakaamme pitkiksi ja uljaiksi, tuottaaksemme upeita tähkiä +ystävällemme leiväksi!</p> + +<p>Aivan samoin sanoo laiva merimiehelle: rakastatko minua? Totta kaiketi, +vastaa merimies. Silloin levittää laiva purjeensa, sanoen tuulelle: +joudu, joudu, ystävälläni on kiire, hän haluaa kotiin, satamaansa! Ja +tulinen rauta ahjossa sanoo sepälle: rakastatko minua? Sepä kysymys! +huudahtaa seppä ja alkaa takoa, ja tuo kova, vahva rauta notkistuu kuin +pajuvitsa hänen taitavissa käsissään.</p> + +<p>Vilppu istui kerran läksyinensä, haukotellen, jolloin kirja kysyi +häneltä: rakastatko minua? En toki, vastasi Vilppu. Silloin kaikki +kirjaimet hyppimään hänen edessänsä kuin hyttyset päivänpaisteessa, ja +hän haukotteli haukottelemistaan koko nuoruutensa ajan.</p> + +<p>Rakastatko minua? sanoi piano Minnalle, kuin hän istui soittamassa +vaikeita sävelikköjä. En, vastasi Minna, en tiedä sävelikköjäsi +ikävämpää. Katso, silloin alkoi piano sälistä, koskettimet juuttuivat +kiinni, eikä ainoatakaan säveltä kuulunut; kaunis soitanto pakeni ijäksi +päiviksi Minnan pianon kieliltä.</p> + +<p>Mutta kerran tunsin kaksi köyhää lasta, joilla ei ollut kirjaa, ei +pianoa. Erkin kirjana oli ihana luonto; hän kokoili monenmoisia ruohoja +ja tarkasteli niiden kasvamista. Kreetan piano oli pieni kantele, johon +hän itse oli teräslankaiset kielet laittanut. Rakastatko meitä? sanoivat +metsän kasvit Erkille. Rakastan, vastasi hän. Mene sitte kaupunkiin, +kuiskasi metsä; sieltä löydät toisen, joka meitä rakastaa, ja hän antaa +sinulle oppia tullaksesi kerran viisaimmaksi mieheksi luonnon +tuntemisessa. Sama kysymys suhisi hiljaa Kreetan kanteleesta: rakastatko +minua? Oi, totta ma sinua rakastan! Ja hänen kanteleensa kasvoi ja +helisi kuin hopea vuorissa, hänestä tuli kaikkein kaunihin soittaja ja +hän sai ihmiset itkemään ilon kyyneliä.</p> + +<p>Istuipa kerran köyhä paimenpoika illalla metsässä, tähtiä katsellen. +Kuului silloin hiljainen ääni taivaan sädesarjasta, kysyen: rakastatko +meitä? Rakastan, vastasi poika, teitä olen rakastanut niin kauan, kuin +muistan. Mene sitte kouluun tuonne kylään, sanoivat tähdet, ja pyydä +saada oppia mitä tarvitset. Poika meni, ja työskenteli kaiken päivää, +mutta illalla istui hän taas yksin puhelemassa tähtien kanssa kieltä, +jota ei muut ymmärtäneet. Mitä he hänelle sanoivat? Sitä ei kukaan +tiedä. Mutta saammepa nähdä, että siitä pojasta vielä tulee erinomainen +mies.</p> + +<p>Istuimellaan istuu mahtava ruhtinas, ja hän kysyy suurelta +valtakunnaltaan: rakastatko minua? Rakastan, vastaa valtakunta. +Tiedäthän että olen uskollinen; enkö jo kauan ole sitä osoittanut? Ja +taas kysyy valtakunta ruhtinaalta: rakastatko minua? Rakastan, vastaa +ruhtinas, se on minun velvollisuuteni ja minun kunniani, sitä olenkin +myös osoittanut. Ja niin elävät maa ja ruhtinas uskollisesti yhtenä +ilossa ja murheessa, ja sovintoa ja rauhaa on kaikissa elämän vaiheissa.</p> + +<p>Mutta sama kysymys kaikuu yhä ylemmäksi, eikä pysähdy ennen kuin Herran, +Kaikkivaltiaan, istuimen edessä. Rakastatko minua? sanoo maailma +Herralle, ja kaikki olennot, ihmiset, eläimet, kasvit, kivet, tähdet ja +taivaat, avaavat suunsa ja kysyvät Jumalalta: rakastatko meitä? Ja Herra +vastaa pyhässä sanassaan ja kaikissa hyvissä töissään: ettekö tiedä että +teitä olen rakastanut jo ennen maailman luomista ja että koko luominen +on rakkauteni työtä? Enkö ole teitä varjellut, holhonut ja voimissa +pitänyt alusta alkaen? Te olette langenneet syntiin ja pahoittaneet +isäänne taivahissa, ja kuitenkin on isänne antanut teille vapahtajan, +joka on kärsinyt ja kuollut synteinne tähden, kuitenkin on isänne +antanut teille ijankaikkisen elämän lupauksen, jos uskotte hänen sanansa +ja hädissänne käännytte hänen puoleensa. Enkö, köyhät lapseni, teitä +rakastaisi!</p> + +<p>Silloin huutavat kaikki maailman äänet: katso, Herramme ja Jumalamme on +täynnä rakkautta, armoa ja laupeutta. Ei yksikään rakasta niinkuin hän.</p> + +<p>Mutta Jumalan ääni lähenee ihmistä ukkosen jylinässä, tuulen hiljaisessa +huminassa sekä meidän omassa tunnossamme, ja tunkee sydämmeemme kysymään +samaa: rakastatko minua?</p> + +<p>Mitä on meidän vastaaminen? Täytyyhän meidän luoda silmämme maahan, +langeta polvillemme ja sanoa: Herra, totta meidän pitäisi sinua +rakastaman ylitse kaikkia ja koko ikämme sinun tahtoasi noudattaman. +Mutta tiedäthän että olemme köyhiä, syntisiä lapsia, ja että usein +olemme rakkautesi unhottaneet. Ole meille laupias, Kristuksen tähden, ja +suo meille pyhä henkesi, että päivä päivältä oppisimme sinua yhä enemmän +rakastamaan, palvelemaan ja ylistämään koko elinaikanamme!</p> + +<p>No niin, sanoo Herra, jos olette minun lapseni ja rakastatte minua +kaikesta sydämmestä, niin rakastakaatte myöskin toinen toistanne minun +tähteni! Kuinka on mahdollista rakastaa Jumalata ja vihata veljeänsä?</p> + + +<p> </p> + +<center> +<table cellpadding=3 cellspacing=3 border=0> +<tr> +<td><img src="images/lukemisia2-3.jpg" alt="Pikku Walterin merkilliset vaiheet."></td> +</tr> +<tr> +<td><center>Pikku Walterin merkilliset vaiheet.</center></td> +</tr> +</table> +</center> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="5">PIKKU VALTTERIN MERKILLISET VAIHEET.</a></h2></center> + + +<p> </p> + +<center><h2>Valtteri ensimmäisen kerran pulassa.</h2> + +<h2>Valtterin kodista, Lunkentuksesta ja raitaisesta hameesta.</h2></center> + + +<p>Lähellä tietä on talo, nimeltä Kotiaho. Muistanethan vielä kaksi +kaunista pihlajapuuta sen punaisen aidan vieressä, ja kaivon korkeine +vinttineen, ja kasvitarhan kauniine marjapensaineen, jotka keväällä +aikaisin vihannoivat ja kesällä marjojen runsaudesta notkistuvat maahan. +Kasvitarhan takana on aituus; siellä kasvaa korkeita haapoja, jotka +suhisevat aamutuulen henkiessä, aituuksen tuolla puolen on tie, sen +takana metsä, ja metsän takana avara maailma. Toisella puolen pihaa on +järvi, järven takana kylä, ja ylt’ympäri vaihtelee niittyjä ja peltoja, +väliin kellahtavina, väliin viheriäisinä.</p> + +<p>Tuossa pienessä somassa talossa, jossa on valkoiset ikkunanpielet, +mukava porstua ja siistit, tavallisesti riivityillä katajilla koristetut +portaat, on hyvät, ahkerat ja siivot asukkaat. Siellä asuu Valtterin +vanhemmat, Lauri veli, Lotta sisar, vanha Leena ja Joonas ja Musti ja +Vilkas ja Pupu ja Mirri ja Kukkukiekoo. Musti asuu koirankoppelissa, +Vilkas tallissa, Pupu enimmiten asuintuvassa. Mirri missä milloinkin, ja +Kukkukiekoo asuu kanahuoneessa; se on hänen valtakuntansa.</p> + +<p>Valtteri on kuuden vuoden vanha. Pian tulee hänen alottaa +koulunkäyntinsä. Lukea ei hän vielä osaa, mutta kyllä paljon muuta. Hän +osaa hyppiä harakkaa, seisoa päällään, heittää kuperkeikkaa, vetää +sormikoukkua, ottaa pallin lennosta käsiinsä, hyppiä hypinlaudalla, +heittää kiekkoa, onkia särkiä, laskea mäkeä, olla lumisilla, matkia +kukon laulua, ratsastaa puuhevosella, syödä voileipää ja juoda +kirnupiimää. Hän osaa astua saappaansa lautalle, repiä housunsa rikki, +kuluttaa reiän hihaansa, niistää nenäänsä hyppysillään, särkeä lautasia, +heittää pallin ikkunaan, piirtää ukon kuvia tärkeille papereille, +nyäistä rihman rukin pyörältä, tallata kukkasarkoja, syödä +karviaismarjoja siksi kuin sairastuu, ja parantua selkäsaunan saatuaan. +Muutoin on hän hyväsydämminen, mutta huono muistamaan isän ja äidin +varoituksia, jonka tähden hän joutuu moneen pahaan pulaan.</p> + +<p>Saatpa kuulla.</p> + +<p>Kuin Valtteri kerran kauniina kesäaamuna heräsi, istui äiti sängyn +laidalla ja sanoi, suudellen häntä: ”tänään on Heinäkuun 20 päivä. +Jumala siunatkoon sinua, rakas lapsi!”</p> + +<p>Samassa tuli myöskin isä ja suuteli häntä, ja siskot olivat jo +vaatteissaan, ja Leena ja Joonas seisoivat ovella, ja kaikki olivat +iloisen ja miettivän näköiset, ja Musti hieputti häntäänsä, kuten sen +tapa oli, ja Jänö-Pupu hypähti sängyn ohitse, Vilkas hirnui pihalla ja +Kukkukiekoo piti puhetta aitovierellä. Puheensa oli aina samaa, ei +muutosta ollenkaan; kuuluipa se kuitenkin nyt erittäin tärkeältä, ja +sehän pääasia olikin.</p> + +<p>Hiukan hämillään hieroi Valtteri unen silmistään ja naurahti. Hän tiesi +hyvin, mitä kaikki tämä merkitsi: tänään oli hänen kuudes +syntymäpäivänsä.</p> + +<p>Yks’ kaks’ oli hän pystyssä ja rupesi hakemaan vaatteitaan, jotka hän +edellisenä iltana oli heittänyt sinne tänne, sillä kelpo Valtterimme oli +jo, vaikka pieni vielä, aika hupsu, eikä muistanut, että häntä oli +käsketty huolellisesti panemaan vaatteensa tuolille. Mutta tänä päivänä +ei häntä toruttu, ja hänen äitinsä ojensi hänelle ihko uudet +kesävaatteet, harmaan takin, housut ja liivin; – olipa hänestä +erinomaista olla puettuna liiviin! Paitakin, puhdas ja somasti +silitetty, riippui sängyn laidalla, aivan uudet sukat tuolilla ja pienet +saappaat, illalla vielä varsin mutaiset, olivat nyt kauniisti +kiillotettuina sängyn vieressä. Nyt kävi kuin leikki pukeutua sieväksi +ja siistiksi, ja ainoa huomattava seikka oli, että Valtteri kiireessään +veti oikean jalan saappaan vasempaan jalkaan, mutta sehän oli +yhdentekevä; kävipä niinkin päinsä. Väärinhän tuo tosin oli, vaan syntiä +se ei toki ollut.</p> + +<p>Salissa oli lahjapöytä, kukilla ja seppeleillä koristettu. Pöydällä oli +rinkilä ja laiva, varustettu mastoilla, purjeilla, kokkapuulla ja +oikealla taklingilla; tätä oli Joonas, vanha merimies, jo kauan +nikkaroinut. Tällaista laivaa oli Valtteri jo kauan toivonut; hän +ihastui suuresti, ja laivalle piti heti annettaman nimi. Uljaan nimen se +saikin, nimittäin Lunkentus.</p> + +<p>”Iltapäivällä soudamme tuonne Kuuselaan,” lupaili isä, ”ja silloin saat +koettaa, mihin Lunkentus kelpaa.”</p> + +<p>”Eikö Valtteri voisi panna laivaansa vesikorvoon purjehtimaan? Minä +kammoon järveä”, sanoi äiti huolestuneena.</p> + +<p>”Pitääkö Lunkentuksen purjehtiman vesisaavissa?” kysyi närkästyen +Valtteri.</p> + +<p>”Saadaan nähdä, jos olet tottelevainen”, sanoi isä. ”Yksin et saa +järvellä soutaa; mutta otahan kuitenkin Lunkentus mukaasi.”</p> + +<p>Niin päätettiin. Iltapäivällä lähtivät he kaikki suuressa veneessä +Kuuselan saareen. Siellä oli luonto ihana, järvi tyyni ja pienet salakat +uiskentelivat isoissa parvissa ihan veden pinnassa, nyppien pieniä +hyönteisiä, jotka puista olivat pudonneet veteen. Rannalla oli +eriskummallisia kiviä, muutamat mustia, toiset valkoisia ja toiset taas +ikään kuin litin heittämistä varten tehtyjä.</p> + +<p>Äiti toimitti voileipää ja kahvia nurmikolle, eikä hapanleipä ja +rieskamaito koskaan ennen niin maistuneet kuin nyt; tämä oli verrattoman +hauskaa. Ainoa harmittava seikka oli, että hyttysilläkin oli oivallinen +ruokahalu ja ne pitivät Valtteria voileipänänsä, mutta Valtteri ajoi ne +pois koivun oksalla ja taisteli rohkean urhon tavalla yksin tuhatta +vastaan. On sekin jotain, olla niin urhollinen ja peljättävä.</p> + +<p>Ruuan jälkeen otti isä pyssynsä ja lähti metsälle, äiti ja Lotta menivät +marjaan, Leena pesi kahvikupit ja Joonaan tehtävänä oli poikien +kaitseminen. Päivä paistoi kuumasti; Lauri nukkui, ja Joonas, joka oli +viimeisen yön valvonut Lunkentusta valmistaessaan, nukkui myös. Silloin +teki Valtterin mieli koetella laivaansa.</p> + +<p>Hän meni rantaan, pani Lunkentukseen lastiksi valkoisia kiviä, asetti +muurahaisen perämieheksi ja antoi sen purjehtia Espanjaan. Hiljainen +tuuli puhalsi maalta ja laiva tuotti tekijällensä kunniaa. Valtteri +mielestään ei ikänä ollut niin kaunista laivaa nähnyt. Miten ylpeästi se +keikkui karehtivilla laineilla! Kuinka nopea sen kulku! Miten uljaasti +se kallistihe tuulessa! Lunkentus purjehti Espanjaan, mutta Valtteri +seisoi rannalla lanka kädessä ja varoi antamasta Espanjan olla liian +etäällä Kuuselan maantieteessä.</p> + +<p>Nyt tuntui tuulen puuska. Juuri kuin oli hauskimmallaan, pääsi +havaslanka Valtterin kädestä ja – hyvästi Lunkentus! Se purjehti nyt +omin päin aavalle järvelle.</p> + +<p>Valtteri juoksi veneen luo, mutta vene oli niin iso ja raskas, ett’ei +hän sitä vesille saanut. Hän juoksi kuin hullu pitkin rantaa; Lunkentus +pääsi karkuun! Nyt Lunkentus todellakin menee Espanjaan! – Lähellä asui +kalastaja; hänen veneensä oli poissa, mutta rannalla oli vanha +taikinakaukalo kumossa. Valtteri ei kauemmin arvellut. Hän tuuppasi +kaukalon vesille, hyppäsi siihen ja sauvoi venettään eteenpäin pienellä +seipäällä.</p> + +<p>Kaukalo oli jotensakin kiikkerä, mutta alussa kävi kulku varsin hyvin. +Tuuli kävi maalta ja ajoi kaukalon vähitellen syvälle. Valtteri ei +kuitenkaan päässyt lähemmäksi karkulaista, sillä Lunkentus purjehti +paljon nopeammin.</p> + +<p>Kuin Valtterin seiväs ei enää pohjannut, hämmästyi hän. Kaukalo ajeli +yhä ulommaksi, se kallisteli mainingissa ja oli vähältä kaatua.</p> + +<p>Nyt alkoi Valtteri huutaa täyttä kurkkua. Ei paljon puuttunut, että +Valterin ensimmäinen retki olisi ollut hänen viimeisensä.</p> + +<p>Onneksi heräsi Joonas ja näki ihmeeksensä kaukana selällä pienen +keikkuvan kaukalon ja parkuvan pojan. Hidas liikkeissään oli tuo vanha, +hyväntahtoinen Joonas, mutta kyllä nyt äkkiä jalat löytyivät: hän juoksi +rantaan, töyttäsi veneen vesille ja souti Valtterin jäljestä niin, että +airot rotisivat. Valtteri huomasi hänen ja rohkaistui jälleen. – +”Luuletko minun pelkäävän!” sanoi hän ja nousi ylpeästi seisalleen +kaukaloon. Mutta tätä ei kaukalo kestänyt, se kaatui samassa, ja +Valtteri putosi päistikkaa järveen.</p> + +<p>”Ei hurjempata poikaa!” huudahti Joonas ja souti niin ankarasti, että +toinen airo katkesi. Samassa joutui hän paikalle, tarttui Valterin +tukkaan ja nosti hänen veneensen. ”Uh”, sanoi Valtteri, kuin pääsi +ahventen valtakunnasta.</p> + +<p>”Pelasta Lunkentus! Pelasta Lunkentus!” huusi hän ensimmäiseksi, suu +vielä täynnä vettä. Vesi valui hänen vaatteistansa ja saappaat äänsivät +sipp, sipp, kuin hän jalkojansa liikutteli.</p> + +<p>”Mitä minä huolin Lunkentuksesta!” ilveili Joonas, puoleksi mielissään, +puoleksi vihoissaan, ja nyt hän meloi venettä yhdellä airolla rantaan +takaisin.</p> + +<p>Täällä syntyi meteli. Isä torui, äiti itki, Lotta nyyhki, Leena +päivitteli ja Joonas häpesi. Valtteri itse ei vähintäkään peljännyt, +kuin tunsi seisovansa maalla jälleen, ja arveli, ett’ei tuo vaarallista +ollut, kyllä hän uida taisi.</p> + +<p>”Niin kyllä, kädet pohjassa”, nauroi Joonas.</p> + +<p>”En tuntenut mitään pohjaa”, sanoi Valtteri ylpeästi. ”Jos olisit +antanut minun olla rauhassa, olisin uinut rantaan.”</p> + +<p>”Mutta mistä nyt äkkiä saamme kuivia vaatteita?” sanoi äiti. ”Lotta, +juokse kalastajan tuvalle ja pyydä lainaksi lasten vaatteita!”</p> + +<p>Lotta meni ja palasi hetken kuluttua. – ”Heillä on vain pieni poika ja +isonlainen tyttö”, sanoi hän. ”Tässä on tytön paita ja raitainen +pyhähame sekä sukat ja kengät.”</p> + +<p>”Täytyykö minun käydä tytön vaatteissa?” kysyi Valtteri.</p> + +<p>”Täytyy, poikaseni”, sanoi äiti tuolla vakavalla äänellä, jota vastaan +ei ollut väittäminen. – ”Se olkoon sinun rangaistuksesi ja kiitä, ettäs +sillä pääset. Vitsaa olisit ansainnut.”</p> + +<p>Ei mikään auttanut. Pian oli Valtteri vaatteissa ja näytti varsin +veikeältä raitaisessa hameessaan.</p> + +<p>”Tule tänne, niin teen sinulle jakauksen!” sanoi Lotta. Mutta Valtteri +viskeli käsiänsä ja lähti äreänä metsään siks’ aikaa, kuin hänen +vaatteensa kuivivat.</p> + +<p>Vähän matkaa kulettuansa, tapasi Valtteri metsästäjän, joka sanoi +hänelle: ”voitko, tyttöseni, neuvoa minulle tietä kalastajan tuvalle?”</p> + +<p>”En minä ole tyttö”, vastasi Valtteri, ja meni ylpeästi sivutse.</p> + +<p>Vähän matkan päässä poimi eräs muija mustikoita. Valtteri astui hänen +luoksensa, kädet lantioilla, ja sanoi: ”en minä ole tyttö, minä olen +mies.”</p> + +<p>”Vai niin”, sanoi muija, ja noukki ehtimiseen.</p> + +<p>Etempänä muutamat köyhät pojat riipivät lehtiä lampaille. – Kas tuolla +tulee lohi-Matin Liisa, puhuivat he keskenänsä; hän kantaa meille avuksi +lehtiä veneesen. ”Tule Liisa; mitä siellä metsässä luhjailet?”</p> + +<p>”En minä ole teidän Liisanne!” sanoi Valtteri ja taittoi varalta hyvän +kepin.</p> + +<p>”Katsopas tuota!” sanoivat pojat, ja heittelivät luulemaansa tyttöä +kuusen kävyillä. Valtteri heitti takaisin ja metsässä syntyi sota. +Luodit hurisivat puitten välissä, mutta vihollinen oli voimallisempi ja +Valtterin täytyi paeta. Eipä ollut helppo hameessa juosta kannikkoa +sille, joka oli tottunut liikkumaan vapautta rakastavilla säärillä. +Vihollinen saavutti Valtterin ja ampui häntä joka taholta. – ”Kyllä me +sinut opetamme luhjailemaan, kuin voisit olla apuna”, huusivat pojat.</p> + +<p>”En minä ole mikään tyttö, minä olen mies”, kirkasi Valtteri, kepillänsä +huitoen. Kuin ei tämä auttanut, keksi hän keinon; hän päästi hameen irti +ja heitti sen putoamaan. Hame jäi riippumaan katajapensaasen, ja +Valtteri meni menojaan varsin kummallisessa puvussa. Pojat nauroivat, +närhi ja orava nauroivat puitten oksilla ja koko metsässä syntyi aika, +ilo.</p> + +<p>Hiessä ja punaposkisena palasi Valtteri rantaan. – ”En tahdo olla +tyttönä, en ikäpäivinä enää tahdo olla tyttönä!” huusi hän kaukaa +itkusilmin. – ”Älä itke, rakas poikani”, sanoi hänen äitinsä. ”Tytöt +voivat kyllä olla yhtä hyvät kuin pojatkin. Kas, tässä saat omat +vaatteesi, ne ovat jo kuivaneet. Lotta saa mennä hakemaan hametta ja +sitte kalastajan tupaan kiittämään lainasta.”</p> + +<p>Valtteri pukeutui sukkelasti vaatteihinsa. Hän oli mielestään varsin +keveä, ketterä ja sukkela omissa vaatteissaan. Nyt sai hän taas olla +poikana; hän oli koko mies, ja mielestään kylliksi väkevä sotimaan +kuusenkävyillä koko sotajoukkoa vastaan. Hän oli joutunut surkeaan +häpeään. Kuinka on mahdollista olla miehekäs, tuumasi Valtteri – +reipas, roteva ja sankari, kuin semmoinen kova onni kohtaa, että täytyy +hameesen pukeutua?</p> + +<p>Nyt lähtivät kaikki kotiinpäin. Valtteri istui veneen laidalla ja piteli +keppiään vedessä, niin että vesi kuohui pienenä koskena kepin ympärillä. +Järven selkä oli kirkas kuin peili, ja illan pilvet punastuivat +kummastuksesta, kuin havaitsivat siinä ihanuutensa. Ihmeellistä oli, +että tuolla veden syvyydessä myöskin näkyi taivas, yhtä syvä kuin se +ylhäällä oli korkea, ja sielläkin uiskenteli rusottavia pilviä, aivan +kuin korkeudessa. Valtteri mietti itsekseen miten hauska olisi luistella +kirkkaan veden pinnalla, jos se olisi lasia. Hän oikein oli pahoillaan, +että Joonas särki tätä kaunista peiliä airollaan ja että vene teki +siihen pitkän halkeaman. Kuin vene läheni Kotiahon rantaa, oli +kummallista nähdä, kuinka kaikki koivut seisoivat päällään vedessä ja +aurinko loisti syvyydessä viheriöiden lehtien lomitse ja linnut lensivät +lehdikossa veden alla.</p> + +<p>Tuskin oli vene ehtinyt laiturille, kuin Valtteri jo huudahti ja hyppäsi +ensimmäisenä maalle. Mitä hän siellä näki, joka häntä niin suuresti +ihastutti? Mitä muuta kuin oman uljaan laivansa, kaivatun, kadonneen +Lunkentuksen, jota vähäinen maininki loiskutteli rantaa vasten. +Lunkentuksessa oli ollut hyvä perämies, joka tunsi merenkulku-opin; +muurahainen oli pitänyt perää aika miehen tavalla ja laskenut suoraa +tietä kotirantaan. Tosin Lunkentus oli kallellaan ja osa lastista oli +joutunut haaksirikkoon. Mutta olipa Espanjassa kylliksi sellaista +lastia. Lunkentus teki vielä monta matkaa, lastattuna kivillä, +muurahaisilla ja iloisilla toiveilla.</p> + +<p>Toiveet ovat semmoinen pohjapaino, joka usein vääntää veneen kallelleen, +mutta ei se haittaa, jos vaan ahkera muurahainen on perämiehenä ja +elämän laiva vihdoin pääsee kotisatamaan.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Valtteri toisen kerran pulassa.</h2> + +<h2>Eräänä päivänä Sokurimaassa Taivasmäellä.</h2></center> + + +<p>Kyllä mar sinun on hyvä ja lämmin istuskella tuolla huoneessa käsiäsi +lämmitellen valkean ääressä. Pysy siellä vain, sinä arka ja hemmoteltu +poika, ja naura toisille, jotka mielestäsi kyllä turhaan iloisina +juoksentelevat ulkona talvipakkasessa. Minä sanon: sinulle jotakin, jota +et ehkä ennen ole miettinyt. Ei hempupojasta koskaan tule kunnon miestä. +Pahempi kuin paleltuneet sormet on pysyä koko ikänsä hentona raukkana. +Parempi olisi semmoisen kaiken aikansa istua lasikaapissa taikka elää ja +kuolla saunan lavolla. Sillä maailma on usein taistelussa kovakourainen. +Pojalle ei kelpaa hieno neidon iho, jok’ ei mitään kestä, sillä +semmoisena saa hän varmaan nähdä paljon rääkkiä maailmassa.</p> + +<p>Mutta sepä on hauskaa, kuin aurinko valaisee lunta ja kulkuset kilisevät +ja jalakset luistavat ja aika vauhdilla lasketaan liukasta rantamäkeä. +Jonka on vilu, jääköön kauniisti kotiin. Joka pelkää, katselkoon tätä +sivulta. Kelkalla on nopsat jalat. Kelkka ei kaipaa hevosta, eikä ikänä +ruoskaa tarvitse.</p> + +<p>Valtteri oli niitä, joiden ei ollut vilu, vaikka lapasetkin unohtuivat +kotiin. Jos pieni nenä kävi punaiseksi, pyyhkäsi hän sitä ja näytti yhtä +iloiselta. Jos sormia pakkasessa paleli, hieroi hän niitä ja löi +käsiänsä yhteen.</p> + +<p>Harvoin pelkäsi hän, mutta jos hän oli pahaa tehnyt, pelkäsi hän +jokaista, kuin vastaan tuli. Jumala painaa aina merkin pahantekijään, +niin että ihmiset sen kohta huomaavat. Niin teki Jumala Kainille, ja +niin tekee hän muillekin pahantekijöille.</p> + +<p>Lähellä rantaa oli jyrkkä mäki, jota huimaavan korkeutensa vuoksi +sanottiin <i>Taivasmäeksi</i>. Siitä ei kukaan uskaltanut hevosella ajaa, +mutta pojat siitä laskivat kelkalla ja tämä näytti kummalliselta. +Taivasmäki oli kahdessa penkereessä, tasaisempi paikka välillä, ja joka +ei uskaltanut laskea alusta saakka, lähti puolivälistä, jolloin kelkka +ei luistanut niin hurjasti.</p> + +<p>Nyt oli kaunis talvipäivä ja pojat laskivat mielihalulla kelkoillaan +Taivasmäkeä. Joku otti pienen tytön kelkansevälle, ja silloin oli +kelkkaa taitavasti ohjattava mutkapaikoissa; väliin tytöt pelosta +huudahtivat. Älä pelkää, ei ole hätääkään, vakuuttivat pojat. Ja hyvin +luisti, meni vielä hyvän matkaa jäällekin. Mutta tapahtuipa joskus +niinkin, että kaaduttiin kuperkeikkaa nietokseen; toisilta hukkui lakki, +toisiin tuli naarmu tahi vuoti nenästä verta, mutta ei se haittanut. +Hetken päästä alkoivat he uudestaan, ja hauska oli taas.</p> + +<p>Joulupukki oli tuonut Valtterille kelkan, jolla ei ollut vertaistansa. +Siinä oli rauta-anturat, ja sitä kävi ohjaksilla ohjaaminen, ell’ei +kantapäillä sitä ohjannut, ja Päkä-Pässiksi sitä kutsuttiin, sillä se +saavutti kaikki muut kelkat mäessä ja puski niitä selkään. Pässi ja +Valtteri olivat hyvä pari. Olisitpa nähnyt heitä Taivasmäessä! Siinä +lensivät korkeimmalta huipulta saakka, niin että lumi pyrynä ryöppyi +heidän ympärillänsä. Parempata kelkkaa ei ikänä nähty, ja Valtteri +kopeili Pässistänsä.</p> + +<p>Likellä Taivasmäkeä oli korkea töyry, johon ei ollut tallattua tietä, ja +sitä kutsuttiin Sokurikukkulaksi; joka siitä laski alas, hautautui +nietoksiin, niin että tuskin lakkiakaan näkyi. Harvoin uskalsivat sitä +laskea nekään, jotka Taivasmäellä olivat rohkeimmat. Mutta Valtteri +luotti Pässiinsä ja päätti tehdä retken <i>Sokurimaahan</i>.</p> + +<p>Päätös pantiin toimeen. Kaikki pojat ja tytöt katselivat tätä ihmettä. +Valtteri kiipesi ylös mäkeä ja Pässi seurasi häntä kuin koira. +Päästyänsä niin korkealle kuin mahdollista oli, tarttui Valtteri +suitsiin, istui kelkkaan ja komensi mars! Pässi totteli, nenä alaspäin. +Hei, jopa luisti nuolen nopeudella suorastaan syvimpään Sokurimaahan... +Aluksi ei näkynyt muuta kuin Valtterin päätä, sitten ainoastaan lakki; +viimein ei enää mitään... Pässi ja Valtteri olivat kadonneet nietoksiin.</p> + +<p>Valtteri painoi silmänsä kiinni, kuin hän upposi lumeen. Kuten siipeen +ammuttu varis, joka koivun latvasta putoaa, painoi hän painumistaan, ja +samassa kolahti aika lailla. Kuin Valtteri aukasi silmänsä, oli Pässi ja +hän suuren jäälinnan edessä: siinä oli korkeat kiiltävät pylväät ja +suuret salit kirkkaimmasta hopeasta. Lumiruhtinas tuli ulos linnasta +sudennahkaisessa turkissa, hänellä oli pitkä parta kuurasta ja kädestä +talutti hän lumiruhtinatarta puettuna valkoisiin vaatteihin, päässä +kruunu jäätimanteista. ”Tervetullut valtakuntaani”, sanoi kuningas. ”Nyt +et täältä enää pääse pois. Minua miellyttää semmoiset reippaat pojat +kuin sinä; tahdon pitää sinua ylimmäisenä äänenantajanani, ja pässi ja +sinä pääsette suureen arvoon.”</p> + +<p>”Kiitos kunniasta,” vastasi Valtteri, ”mutta vähä keittoruokaa ei olisi +haitaksi; en ole syönyt isoon aikaan.”</p> + +<p>”Tule, niin pistän sinut avantoon, jossa vesi on kylmää kuin jää,” sanoi +lumiruhtinas, ”ja siellä saat syödä niin herkullista lumihilloa, ett’et +ikänä ennen ole moista maistanut, sillä se on valmistettu kuurasta ja +sokurina on survottua jäätä.”</p> + +<p>”Kiitoksia paljo,” vastasi Valtteri, ”ei minun taida olla nälkä.”</p> + +<p>”Sinä veitikka,” sanoi kuningas närkästyneenä, ”kyllä minä sinut opetan +halveksimaan minun hyviä lahjojani. Tule tänne lumiruhtinatar! Hengitä +tähän huimapäähän poikaan ja muuta hänet lentäväksi Uunilinnuksi +äärettömässä valtakunnassamme!”</p> + +<p>Nyt hengitti lumiruhtinatar jäisen pohjatuulen kylmyyttä, ja samassa +muuttui Valtteri pieneksi lumihiutaleeksi, joka hyöri tuhansien muiden +hiutaleiden joukossa autiossa avaruudessa. Tämä oli sekä lystillistä +että surkeata; mutta Valtterin suurin huoli oli saada tietää, mihinkä +Pässi oli joutunut.</p> + +<p>Samassa aukasi Valtteri silmänsä ja huomasi makaavansa omassa +sängyssään, ja pää tuntui raskaalta. Sängyn vieressä seisoivat isä ja +äiti ja siskot, ja sanoivat hänen herätessään: ”Jumalan kiitos, nyt hän +tointuu.”</p> + +<p>”Mitä?” kysyi Valtteri, ja nousi istualleen. ”Enkö ajanut Pässillä +Sokurikukkulalta? Enkö tavannut lumiruhtinasta, joka uhkasi pistää minut +avantoon, ja lumiruhtinatarta, joka minut lumihiuteeksi muutti? Kuinka +tänne jouduin?”</p> + +<p>”Rakas poikani,” sanoi hänen isänsä, ”nyt puhut unen-houreita. Etkö enää +muista, kuinka hurjapäisenä laskit päistikkaa korkeata mäkeä alas? +Siellä sattui pääsi kantoon ja toverit nostivat sinut lumesta. Loput +olet uneksinut, mutta pysy nyt yhdessä kohden ja haudo päätäsi, niin +paranet pian jälleen.”</p> + +<p>”Missä on pässi?” kysyi Valtteri, joka tuskin luuli todeksi, mitä +hänelle kerrottiin.</p> + +<p>”Pässi seisoo kyökin portailla, nenä poikki”, vastasi isä.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Valtteri kolmannen kerran pulassa,</h2> + +<h2>johon hän joutui kiekkoa lyödessään.</h2></center> + + +<p>Kevät oli tulossa, ja tiet alkoivat tulla kuiviksi. Niityt olivat vielä +liian märjät pallinlyöntiin. Poikien: saappaat loskuttivat, kuin he ojan +reunoja juoksentelivat. Mutta hilan takana oli tie tasainen kuin pöytä, +ja siinä löivät kylän reippaat pojat kiekkoa lauantai-iltoina.</p> + +<p>Oletkos nähnyt kunnon kiekkoa? Olkoon se pieni; tai iso, sellaista puuta +sen oleman pitää, joka ei halkeile, ja ympyriäinen ja tasareunainen, +muuten kulkee se vinossa ja menee omia teitään. Jos se on liian kevyt, +pidättyy se äkkiä, tahi pyörähtää ojaan; mutta kovin raskaasta ei liioin +ole, sillä se on hankala. Pyöriessään on kiekolla kahdellainen liikunto +yht’aikaa: sekä akselinsa ympäri, niinkuin kärrynpyörä, että kuten +pyöräkin myös eteenpäin, niin että se joka pyöräykseltä kulkee kehänsä +mittaisen nauhan pituuden. Eräs kelloseppä tahtoi tietää kulkemansa tien +mitan. Hän teki kärrynsä pyörään sellaisen koneen, jossa teräksinen +jousi napsahti pyörän joka pyöräykseltä. Jousi käytti kelloa, ja joka +napsahdukselta kulki näyttäjä sekunnin-viivan eteenpäin. Kelloseppä +tiesi kärrynsä pyörän kehän viiden kyynärän mittaiseksi, ja tiesi +myöskin, että peninkulmalle menee 1,800 kyynärää. Perille tultuaan näki +hän, että kellon näyttäjä oli edistynyt yhden tunnin ja 50 minuuttia. +Kuinka monesti oli pyörä pyörähtynyt? Kuinka pitkän matkan oli +kelloseppä matkustanut?</p> + +<p>Oppia voi ottaa kaikesta; yksin kiekostakin.</p> + +<p>Valtterilla oli kovasta koivunvisasta tehty kiekko, ja parempaa +kiekkopuuta ei ole. Joonas oli sen tehnyt oikein sirkkelin mitalla aivan +pyöreäksi ja niin siloiseksi, että se kiilsi. Tämä oli hyvä kiekko. Niin +meni että soi. Sitä tuskin erotti, kuin se nopeasti lähti vinkasemaan +pitkin tietä. Valtteri mittasi huvikseen, kuinka pitkältä se yhdellä +heitolla meni, ja huomasi sen kulkeneen 160 kyynärää. Kiekolla tiesi hän +olevan kahden korttelin eli puolen kyynärän pituisen kehän. Kuinka +monesti oli se pyörähtänyt?</p> + +<p>Niin hyvää kiekkoa ei ollut koko kylässä. Valtteri nimitti sitä +Villiksi. Kerran oli Valtteri unessaan heittävinään Villiä niin kovasti, +että se kiersi maan pallon ja palasi jälleen Valtterin luo. Se oli +temppu, jot’ ei moni tee!</p> + +<p>Toisen kerran taas oli hän heittävinään kiekkonsa niin korkealle ilmaan, +ett’ei se enää totellutkaan painolakia, vaan alkoi, kuten kuu, kierrellä +maanpalloa. Ihmiset tirkistelivät Villiä kiikareilla ja arvelivat, mikä +kummitus se lieneekään.</p> + +<p>Mutta nyt ei ollut aikaa nähdä unia, sillä kaikki pojat olivat jo tiellä +kiekonlyönnissä, josta Valtteri oli myöhästynyt siitä syystä, että +suutari otti hänestä uusien saappaiden mittaa. Kuin mitta oli otettu, +lippasi Valtteri tiehensä. Kauniilta näytti metsän rinne tuolla tien +mutkassa hilan takana. Siellä kuuset tuuheine, tummine oksineen +katselivat lasten leikkiä ja hyttysten hyppelyä auringon laskussa. +Koivut olivat vielä kevään hennossa lapsuudessa, lehdet hiirenkorvalla; +hienot varvut notkistuivat, kuin peippo tahi kalmalintu lirittäen +istahti niille. Lähellä tietä oli metsän reunassa muurahaispesä; pienet +muurahaiset kulettivat rakennusaineita saleihinsa ja kammareihinsa, +takaperin vetäen kukin havuneulaansa kaikin voimin, kunnes toverit +joutuivat apuun. Metsänvartijan tölli oli lähellä; hänen kaksi pientä +tyttöänsä, joiden oli tapana avata hilaa matkustajille, olivat nyt +istuneet kivelle poikien leikkiä katselemaan. Suurempi tyttö oli +löytänyt tuohisellisen karpaloita suolta ja olisi ne mielellään myynyt, +mutta piti tuokkostaan esiliinaansa alla, peläten, että nuo ahnaat pojat +söisivät kaikki hänen marjansa.</p> + +<p>Valtterin tullessa oli hänen puolueensa jo ahdistettu hilaan saakka, +viimeiseen rajaan, ja tätä pidettiin suurena häpeänä. Kiekkoa lyödessä +jakautuvat nimittäin pojat kahteen parveen, jotka kumpikin koettavat +ahdistaa toisiaan takaisin ja itse hyökätä eteenpäin. Kuin toisen parven +pojat heittävät kiekkoa, estää toinen parvi sitä kangillaan ja +kepeillään menemästä eteenpäin ja pyörittävät sitä takaisin aika luikua. +Kiekon edistyessä taikka peräytyessä seuraa sitä se parvi, joka viimeksi +on lyönyt, ja edistyy tahi peräytyy sekin sen verran kuin kiekko. Mutta +kuin kiekko kaatuu kyljelleen, huudetaan: ”kiekko on kuollut!” eikä +kukaan nyt saa sitä lyödä ennen, kuin se uudelleen heitetään.</p> + +<p>Pojat olivat nytkin, kuten heidän tapansa oli, jaetut kristittyihin ja +pakanoihin, ja Valtteri kuului, häpeä kyllä, pakanoihin. Mutta nämä +olivat nyt joutua alakynteen. Kuin Valtteri ilmaantui, huusivat kaikki, +ett’ei muista kiekoista kuin Villistä ollut mihinkään. Odottakaa! +komensi Valtteri, asetti kiekon oikean peukalon ja etusormen väliin, +nosti kätensä ja heittää sivalsi täyttä voimaa. Nuolena viuhkasi Villi +pitkin tietä, ja kristityt kokivat turhaan estää sen menoa, sillä Villi +hyppäsi rentonaan keppien yli ja mahdoton oli sen kulkua pidättää. +Kristityt ahdistettiin nyt vuorostaan takaisin, pakanat nostivat +riemuhuutoja, ja Valtteri vilkasi mahtavasti ympärilleen, kuin Cæesar +Farsalon taistelussa. Hän oli koko ylpeä Villinsä puolesta.</p> + +<p>Kristityt heittivät nyt vuorostaan kiekkoansa ja koettivat ottaa +valloitetut alansa takaisin. Mutta tämä ei menestynyt! heidän kiekkonsa +lyötiin vielä yhä etemmäksi, lähes neljännes-peninkulmaa, likelle toista +hilaa. Jos pakanat olisivat ajaneet heitä sinne saakka, olisivat +kristityt olleet hukassa.</p> + +<p>”Pois tieltä, tuolta tulee vaunut!” huusi yksi pakanoista. Mutta +Valtteri ei kuullut eikä nähnyt; hän vain mietti, mitenkä saisi +kristityt ajetuksi hilaan asti. Hän heitti kiekon täydellä voimalla, +mutta se sattuikin kiveen, poukahti korkealle ylös ja putosi vaunuihin, +joissa maaherra ajoi rouvinensa; keskessä istui pieni tyttö, Aino, jolla +oli Jeppe niminen rakkikoira sylissään. Villi sattui parahiksi Jepen +päähän; Jeppe haukotteli kerran, oikasi koipensa ja heitti henkensä.</p> + +<p>Vaunut pysähtyivät, maaherra katsoi sieltä ankarasti ja sanoi: ”kuka +lurjus heitti kiekkonsa minun vaunuihini?”</p> + +<p>Totta puhuakseni säikähti Valtteri ensi kiireessä niin, että pötki +metsään. Mutta kuin hän kuuli maaherran toruvan hänen toverejansa ja +uhkaavan heitä selkäsaunalla ja kopilla, heräsi hänen tuntonsa; hän tuli +esille, meni vaunujen luo ja sanoi: ”minä se olinkin, joka kiekon +viskasin. Olkaa hyvä ja antakaa Villi takaisin!”</p> + +<p>”Vai niin, olitko se sinä, sen veijari?” sanoi maaherra. ”Nouse nyt +vaunuihin, niin saat tehdä Villille seuraa.”</p> + +<p>Tässä ei pitkät puheet auttaneet; Valtterin täytyi nousta vaunuihin. +Pieni tyttö itki Jeppeä, ja Valtteri itki Villiä, ja metsänvartijan +lapset kumarsivat turhaan hilalla marjoinensa, ja kristityt ja pakanat +seisoivat hämmästyksissä, ja ajomies sätkäytti hevosia ruoskalla, ja +kaupunkia kohden mentiin. Kuin päästiin kaupunkiin, sanoi maaherra: +”Viekää poika Villinensä koppiin!”</p> + +<p>”Maaherra kulta,” rukoili Valtteri, ”älä lähetä minua koppiin! Siellä on +rosvo rautakahleissa; pelkään hänen varastavan Villini.”</p> + +<p>”Älä lähetä häntä koppiin”, pyysi pikku Aino. ”Minä annan hänelle kaikki +anteeksi; ei hän pahaa tarkoittanut.”</p> + +<p>”No, koskas rukoilet hänen puolestansa”, sanoi maaherra, ”ja koska hän +itse on tunnustanut pahantekonsa, annan sen hänelle anteeksi. Mutta +kiekkoa hän ei saa takaisin; se haudataan Jepen rinnalle puutarhaamme, +ja siten saa kiekko, joka Jepen tappoi, kuoleman tuomionsa.”</p> + +<p>Niin kävikin. Valtteri laskettiin irti, ja hän itki katkerasti +kiekkoansa, kunnes Joonas lupasi tehdä hänelle uuden. Olihan tämä +kuitenkin parempi kuin istua voron kanssa kopissa. Pikku Aino kaivatti +Jepelle haudan puutarhaan, ja siihen pantiin Villikin. Mutta Valtterista +ja maaherran Ainosta tuli niin hyvät ystävät, että yhdessä tekivät +seuraavan hautakirjoituksen, joka hakattiin kiveen ja asetettiin +puutarhassa haudalle:</p> + +<p><i>TÄSSÄ LEPÄÄVÄT JEPPE JA VILLI NIIN KILTTIÄ KOIRAA JA NIIN HYVÄÄ KIEKKOA +EI ENÄÄ MAAILMASSA OLE.</i></p> + +<p>Sitten istuttivat Valtteri ja Aino kukkia haudalle. Muurahaiset kävivät +metsästä hautakirjoitusta lukemassa ja hyttyset hyppivät joka ilta +auringon paisteessa Jepen ja Villin haudalla.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Valtteri neljännen kerran pulassa.</h2> + +<h2>Joka on laiska, varokoon tukkaansa.</h2></center> + + +<p>Nyt oli aika Valtterin alottaa koulunkäyntiä, hän kun jo oli kuuden +vanha. Hän osasi purjehtia kaukalossa, heittää kiekkoa, lyödä koiria +kuoliaaksi, laskea mäkeä sekä toimittaa muitakin tärkeitä toimia. Paitsi +sitä tunsi hän kuvakirjastaan jalopeurat, tiikerit, elefantit ja +sarvikuonot, puhumatta siitä likinäisestä ystävyydestä, joka vallitsi +hänen ja Mustin, Vilkkaan, Jänön ja Kukkukiekoon välillä. Mutta jos +hänen piti lukeman kirjaa, jossa oli oikein alkulehdet, kannet ja pienet +sekä isot kirjaimet, silloin ei Valtteri nähnyt kirjassa muuta kuin +eriskummaisia viivoja, toinen oli väärä, toinen suora, ja kaikki tyyni +mustia kuin kärpäset. Valtterista oli lukemisen oppi turhin kaikista +tässä maailmassa. Hän oli kuullut kerrottavan, ett’eivät rosvopäälliköt +eikä muutkaan urholliset miehet entisinä aikoina osanneet lukea eikä +kirjoittaa. Kuin tulen mieheksi, piirrän pitkällä miekallani puumerkin +nimeni asemesta, arveli Valtteri, ja kuin lukea haluttaa, ha’etan minä +munkin, joka sitä tekee; niin muutkin rosvopäälliköt tekevät.</p> + +<p>”Rakas Valtteri,” sanoi hänen äitinsä, ”ethän sinä toki rosvoksi rupea, +joka lyö ihmisiä kuoliaaksi ja ryöstää heidän omaisuutensa. Se on +häpeällistä, poikani. Paitsi sitä ei meidän maassamme löydy +munkkejakaan.”</p> + +<p>”Jos ei munkkeja ole, niin löytyneehän koulupoikia”, vastasi Valtteri. +”Ne minä määrään edestäni lukemaan.”</p> + +<p>”Mutta jos et osaa lukea, vetävät viisaammat sinua nenästä”, sanoi isä. +”Sinä jäät tyhmäksi kuin pöllö, ja kaikki älykkäämmät pojat nauravat +sinulle. Silloin et saa mitään tietoa kaikesta hyvästä ja hyödyllisestä +opista, jota kirjat sisältävät, et Jumalan sanastakaan, ja kaikki +kauniit sadut jäävät sinulta lukematta. Kävellessään niityllä mölyää +härkä sinulle: minä olen parempi kuin sinä; Musti murisee portilta: minä +olen viisaampi kuin sinä. Kun kävelet metsässä, puhuvat puut keskenänsä: +Tuolla tuhma Valtteri, joka ei osaa lukea! Pieni perhonenkin, joka +lentelee kukkakentällä, sanoo: minä osaan kaikki, mitä tarvitsen osata, +mutta Valtteri ei osaa, mitä hänen tulisi osata, ja jota kyllä äkkiä +oppisi, jos vaan ei olisi niin laiska. Hyödyttömänä olentona vaellat +sinä maailmassa, ja koko luonto sekä kaikki köyhät lapset huutavat +sinulle: jos olisimme olleet tilaisuudessa oppia lukemaan, emme suinkaan +olisi niin ymmärtämättömät olleet kuin tuo Valtteri!”</p> + +<p>”Mutta minä en tahdo lukea, minä tahdon juosta ja leikitellä kaiken +päivää!” väitti Valtteri.</p> + +<p>”Sinun tahtosi!” sanoi isä. ”Tiedätkö, missä tahtosi on? Se on äidin +ompelulaukussa. Huomenna rupeat lukemaan Susanna muorin koulussa; se +olkoon sanottu.”</p> + +<p>Kun Valtteri illalla pani maata, ajatteli hän: Tänä yönä en nuku +hituakaan; kun kaikki muut ovat nukkuneet, riennän metsään, jossa +varmaan tapaan jonkun rosvon, ja hänen pyydän opettamaan minua +rosvopäälliköksi, joksika aika miehenä rupean. Se on paljon hauskempaa +kuin lukeminen.</p> + +<p>Hänen tätä paraikaa ajatellessaan, tuli uni silmiin, Nukku Matti läheni +ja Valtteri nukkui kuin porsas aamuun asti.</p> + +<p>Kello 7 aamulla tuli äiti sängylle. – ”Nouse ylös ja pu’e päällesi, +niin menemme yhdessä kouluun”, sanoi hän.</p> + +<p>Valtterilta pääsi itku.</p> + +<p>”Ei ole itkun syytä”, lohdutti äiti. ”Kyllä sinä koulussa menestyt +niinkuin muutkin. Saatpa nähdä, kuin vain teemme koetuksen.”</p> + +<p>Mikä nyt apuna? Valtterin oli mentävä kouluun, ja raskain askelin +seurasi hän äitiä tuon peljättävän Susanna muorin luo. Tämä oli +sellainen äreä mummo, joksika moni ajan pitkään käy, joka laiskoja +poikia reistaa lukemaan. Susanna muorilla oli myssy päässä, ruuni takki +yllä ja viheriäiset, messinkisankaset silmälasit nenällä. Hän istui +pöydän päässä isossa nahkatuolissa, sukankudin, lankakerä ja vitsa +vieressään. Pöydän ympärillä istui neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi +tyttöä. Nurkassa oli iso kaappi, ja seinällä riippui kaksi taulua, jotka +kuvasivat tapahtumia raamatun historiasta, toinen Absalonia, joka jäi +pitkästä tukastansa riippumaan tammen oksaan, toinen Hamania, joka +ripustettiin hirsipuuhun. Sitä paitsi oli siellä tauluja, joihin oli +piirretty sekä kirjaimia että numeroita, ja vähintäin neljä +merkkiliinaa, koulutyttöjen ompelemia. Jakulla, kaapin vieressä, istui +rakkikoira, joka äreästi murisi Valtterille tervehdykseksi.</p> + +<p>”Hyvä Susanna muori, tehkää hyvin ja opettakaa poikaani lukemaan”, sanoi +Valtterin äiti. ”Älkää vitsaa säästäkö, jos hän on laiska; kun hän tulee +isoksi, kiittää hän teitä siitä.”</p> + +<p>”No, no, ehk’ eipä vitsaa tarvitakaan”, sanoi Susanna muori. ”Näkyypä +pojalla olevan kylliksi pitkä tukka.”</p> + +<p>Valtteria värisytti, kuin kuuli puhuttavan pitkästä tukastaan, jota hän +ei koskaan antanut leikata. Ja kun hän samalla katseli Susanna muorin +pitkiä, laihoja sormia, toivoi hän hartaasti tukkansa yhtä lyhyeksi +leikatuksi kuin venäläisen sotamiehen. Nyt lähti äiti pois, ja paikalla +alkoi lukeminen. Alussa oli tuo tosin vähän vaikeaa, mutta menihän se +vähitellen, sillä Valtterin mielestä ei mennyt pitkä tukkansa eikä nuo +vielä pitemmät sormet, jotka olivat valmiit käymään siihen kiinni.</p> + +<p>Vähän aikaa kävi lukeminen jotensakin hyvin. Mutta Valtteri rohkasi +luontonsa ja ajatteli: minä olen mies ja Susanna muori on vaan akka. Ei +hän uskalla minun tukkaani kajota; hän varmaan pelkää minua.</p> + +<p>Samassa kärryjen räminä kuului ulkoa, niin että lasit ikkunoissa +tärisivät. Kohta heitti Valtteri kirjan kädestään ja juoksi ikkunan luo. +– ”Mitäs teet, poika?” kiljasi Susanna muori. Mutta Valtteri ei ollut +kuulevinansakaan. Hän vaan kurkisteli niin, että nenä painui litteäksi +lasia vastaan.</p> + +<p>”Vai oletko sinä sitä maata?” sanoi Susanna muori. Vähääkään arvelematta +otti hän askeleen, ja Valtterin pitkään tukkaan kävivät nuo pitkät, +laihat sormet kiinni ja tekivät tehtävänsä niin taitavasti, ett’ei +kukaan olisi sitä paremmin tehnyt.</p> + +<p>Sitte talutettiin Valtteri tukasta jälleen pöydän luo. Armoa ei annettu +vähintäkään.</p> + +<p>Valtteri irvisteli suutuksissaan. – ”Minä tahdon kotia äidin ja isän +tykö!” huusi hän. ”Kokeeksihan vain olen täällä.”</p> + +<p>”No hyvä olikin, että sait kokea”, sanoi Susanna muori. ”Ole toisten +tarkka ja tottelevainen, poikani, niin pääset tukistuksesta!”</p> + +<p>Valtteri aprikoitsi. Jos tukkani keritään, saanen ehkä maistaa tuota +julmaa vitsaa. Mutta mitähän jos lukisin ahkerasti?... En vitsan tähden! +Minäkö vitsaa pelkäisin? En vähääkään. Mutta paha olisi jäädä tuhmaksi. +Ja härkäkö olisi mielestään minua parempi! Ja Mustiko soimaisi minua! Ja +muut pojatko sanoisivat minusta nauraen: tuolla tuhma Valtteri, joka ei +mitään osaa! Kyllä näytän heille, että minäkin voin oppia. Huomispäivänä +luen kuin mies.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Valtteri viidennen kerran pulassa.</h2> + +<h2>Valtteri tahtoo olla Robinpoikana.</h2></center> + + +<p>Susanna muori oli kelpo muija. Hän sai erittäin hyvin laiskoja poikia +lukemaan. Joka kerta, kuin hän ojensi pitkät laihat sormensa Valtterin +päätä kohden, kävi tämä äkkiä vallan ahkeraksi, ja kukko muni tuon +tuostakin aapiskirjaan. Valtterista maistui nyt karamelli paremmalta +kuin tukanhöyhennys.</p> + +<p>Ensiksi oppi hän kirjaimet, sekä suuret että pienet. Tavaaminen veti +usein suun väärään, mutta kuin Valtteri sai sievän lukupuikon, rupesi +sisälukukin luistamaan. Sinä päivänä, jona hän osasi selvästi lukea +kirjasta, oli Susanna muori niin mielissään, että antoi lapsille +voileipää siirapin kanssa. Valtteri ei ollut koskaan ennen niin suurella +mielihyvällä katsellut muorin pitkiä sormia.</p> + +<p>Helposti oppi hän nyt aapiskirjan ja vähän katkismuksen. Joskus sai hän +lupapäivinä kotonaan lukea kauniita satujakin. Valtteri huomasi nyt, +ett’ei Susanna muori ollutkaan häntä huviksensa tukistanut.</p> + +<p>Kerran löysi hän parvelta vanhan kannettoman kirjan. Siinä kerrottiin +Robinpojasta, joka salaa lähti vanhempainsa luota, ja joutui autioon +saareen, jossa hän monta vuotta eleli oman onnensa nojassa. Sepä +ihmeellistä. Valtteri olisi mielellään ollut Robinpoikana. Hän ei +ensinkään muistanut, että Robinpoika katkerasti katui karkaamistaan +hyvästä kodistansa.</p> + +<p>Valtteri luki ehtimiseen. Ja mitä enemmän hän luki, sitä enemmän teki +hänen mielensä seurata Robinpojan esimerkkiä. Kirjassa kerrottiin muun +muassa, että Robinpoika oli nahkavaatteissa kiireestä kantapäihin. +Onneksi löytyi parvelta vanhat lampaan-nahkaiset turkit. Valtteri käänsi +ne nurin ja pisti päällensä. Arvaappas, oliko hän silloin mahtavan +näköinen! Parven nurkassa oli sokeritopun tötteröitä sinisestä +paperista, ja kopassa linnunhöyheniä. Valtteri koetti päähänsä yhtä +tötteröä, koristeli sitä kauniilla teyrin höyhenillä, ja siitäkös tuli +komea kypärä! Sitten teki hän tappuratukosta mainion parran, jonka hän +havaslangalla sitoi korviinsa. Nyt oikasi hän itsensä ja näytti varsin +julmalta.</p> + +<p>Tämä tapahtui eräänä iltana alkukesästä. Lotta sisar kutsui portailta +iltaselle ja Valtterin täytyi lähteä alas parvelta. Paikalla turkit +nurkkaan ja tötterö samaten. Mutta Valtteri oli tämän illan +mietteissään. Yöllä hän ei saanut unta silmiinsä ollenkaan. Onnellinen +Robinpoika! ajatteli hän. Semmoinen mies olisin minäkin, asuisin +metsässä, rakentaisin itse huoneeni, keittäisin ruokani ja ampuisin +kaikki metsän elävät oivallisella jousipyssylläni. Onnellinen +Robinpoika! Reipas, rohkea Robinpoika! En ikänä tule niin onnelliseksi +kuin sinä!</p> + +<p>Mutta jos lähtisin karkuun? arveli Valtteri samassa. Tämä ajatus saattoi +hänen sydämmensä sykkimään. Hän nousi istualleen vuoteellaan. Kaikki +muut nukkuivat. Lauri veli oli oiaissut pehmeän, valkoisen säärensä +kehdon laidalle, ja Kukkukiekoo korsnasi niin että pihalle kuului. +Kesäinen yö valaisi huoneen. Ihan selvästi voi eroittaa pihlajan, +valkoiset kukat puutarhassa, ja metsästä kuului laulurastaan säveleet.</p> + +<p>Valtterin sydän tykytti yhä kovemmin. Viimein kiipesi hän hiljaa +sängystänsä ja puki vaatteet päällensä. Ei kukaan herännyt. Hän kulki +huoneiden läpi. Sivumennessä otti hän kaapista leivänpalasen ja vähän +juustoa. Sitten hiipi hän yhtä hiljaa parven portaita ylös. Kohta löysi +hän turkit ja paperitötterön. Robinpojan kirjan otti hän mukaansa, +oppiaksensa siitä miten piti menettelemän, ja nyt kiirehti hän +sukkasillaan alas portaita ja porstuan ovesta ulos.</p> + +<p>Yö oli ihana ja raitis, taivas valoisa, ja kaste oli langennut +viheriäiseen ruohikkoon. Valtteri ei enää kävellyt, hän juoksi, kuin +omatunto olisi häntä vaivannut. Vähän päästä ennätti hän metsään, ja +samassa nousi aurinko niin punaposkisena, ihan kuin Susanna muori olisi +sitä äsken höyhentänyt. Valtteri istui mättäälle ja rupesi syömään +juustoa ja leipää. Häntä ei yhtään nukuttanut. Hän kuuli lintujen +laulavan, ja tuomet tuoksuivat hänen mielestänsä suloisemmin kuin ennen.</p> + +<p>Valtteri alkoi nyt rakentaa itsellensä majaa. Hän otti kääntöpää +veitsensä taskusta ja leikkasi sillä pitkiä oksia tuuheista kuusista. +Vankimmat oksat asetti hän tuiksi ja pienemmillä peitti hän seiniä ja +kattoa. Hetken päästä oli havumaja valmis. Siinä oli vanha kanto +penkkinä ja kivi pöytänä. Vuoteen päätti Valtteri tehdä koivunlehdistä +ja karhunsammalista. Tämä oli vasta hauskaa. Valtteri ei siitä piitannut +mitään että kuusenpihkaa tarttui hänelle sormiin.</p> + +<p>Sanonpa teille nyt minkä tähden Valtterilla oli niin hauskaa. Ylen hyvä +asia on, tulla omin neuvoinsa toimeen tässä maailmassa. Siitä käy +ihminen raittiiksi ja rohkeaksi, ja jota suuremmat vastukset hän +voittaa, sitä iloisemmaksi käy hänen mielensä. Mutta silloin on myös +tarpeellista ajatella nenän pituutta pitemmälle. Niin pitkälle ei +Valtteri-raukan tuumat ylettyneet.</p> + +<p>Kun maja oli valmis, pisti Valtteri turkit päällensä, asetti tötterön +päähänsä ja istui kannolle, joka oli hänellä penkkinä, ja nojasi +käsivartensa kivipöytää vasten. Hän oli mielestään ikäänkuin kruunattu +koko metsän kuninkaaksi. Vahingoksi ei hänellä ollut kuvastinta, jotta +olisi itse voinut nähdä, kuinka mahtavan ja julman näköinen hän oli +siinä mietiskellessään, miten hän uutta valtakuntaansa oikein +hallitsisi.</p> + +<p>Valtteri oli tehnyt ahkerasti työtä, ja nälkä rupesi pientä vatsaa +vaivaamaan. Kyllä nyt juusto ja leipä olisi maistanut makealta kuin +pannukakku, mutta niitä ei ollut enää nimeksikään. Valtteri päätti tehdä +kuten Robinpoika. Hän lähti metsään etsimään kokos-pähkinöitä.</p> + +<p>Ihmeellistä kyllä; sellaisia pähkinöitä ei kasvanut koko metsässä. +Kummastellen tirkisti Valtteri puitten latvoihin, mutta niissä ei ollut +muuta tarjona kuin tuoreita kuusenkäpyjä. Paremman puutteessa maistoi +hän yhtä käpyä, mutta se oli niin pihkainen ja karvas, ett’ei siitä +ollut syötäväksi.</p> + +<p>No, arveli Valtteri, ei se suureksi haitaksi ole; minä pyydän sen sijaan +Lama-eläimen, josta saan hyvän-makuisen suuruksen. Ja jousipyssy kädessä +läksi hän metsästämään. Lama-eläintä ei hän tosin löytänyt, mutta +viitakossa pöykähti sukkela jänö, ja pieni vikkelä orava hypätä hipsutti +kuusen oksalla. Valtteri tähtää jänöä, ja sitten oravaakin, mutta kova +onni; hän ei osu kumpaankaan. Vihoissaan heitti hän pyssynsä pois. +Samassa kulki pieni paimentyttö ohitse. ”Anna, ystäväni, minulle vähän +maitoa”, sanoi Valtteri, sillä nyt tuli nälkä toden perään.</p> + +<p>Kuin tyttö näki tuon karvaisen ilmiön, turkit nurin päällä, +paperitötterö päässä, heiluvat höyhenet ja pitkän parran, huusi hän +pelosta ja juoksi tiehensä. Mitä uskoi hän muuta, kuin että Valtteri oli +itse ilkeä metsän mörkö! Valtteri juoksi hänen jäljessään, ja tyttöparka +oli pelosta vaipua maahan, kuin Valtteri samassa kompastui pitkiin +turkkiinsa ja loukkasi nenänsä kaatuneesen koivuun.</p> + +<p>Mitä nyt Valtteria hyödytti metsän kuninkuus, kuin hänen +majesteetillansa ei ollut mitään syömistä. Kesä oli vasta niin alussaan, +ett’eivät edes mustikat vielä olleet kypsiä. Valtteri oli mielissään, +kuin viimein löysi muutamia karpaloita, ja sen enempää ei Robinpoika +sinä päivänä nauttinut. Parempi onni toisten, ajatteli Valtteri; minä +hankin itselleni ”Perjantain”, niin meitä on kaksi ja saamme yksin +neuvoin puolustaa itseämme villi-ihmisiä vastaan. Valmistettuaan +vuoteensa karhunsammalista pani hän nälkäisenä maata, lammasnahkaiset +turkit korvillaan.</p> + +<p>Sill’aikaa olivat Valtterin vanhemmat etsineet häntä kaikkialta, +aavistamatta minne poika oli joutunut. Pelkäsivät jo, että hän oli +pudonnut järveen tahi joutunut suden kynsiin. Silloin tuli pieni +paimentyttö kylään ja kertoi parkuen, että metsässä riehui hirveä mörkö, +jolla oli karvainen nahka ja soikea, sokeritopun kaltainen pää. Koska +kylässä oli monta taikauskoista ihmistä, jotka luulivat kummituksia +olevan metsässä, niin ukot ja akat säikähtivät milt’ei yhtä kovasti kuin +paimentyttö itse. Moni heistä ei uskaltanut koko päivänä liikkua ulkona, +ja peljästyneinä vilkasivat he taaksensa joka kerta kuin tuuli suhisi +korkeissa kuusissa. Mutta urhollisemmat arvelivat jonkun karkulaisen +piilevän metsässä ja päättivät lähteä yöllä miehissä heittiötä kiinni +ottamaan.</p> + +<p>Valtteri ei tiennyt tästä mitään, vaan nukkui sikeässä unessa, unhottaen +vatsansa vaatimukset, kuin kylänmiehet yht’äkkiä havaitsivat hänen +majansa ja piirittivät sen. He lähenivät hyvin varovasti, seipäitä ja +lapioita aseina, ja kurkistivat majaan. Kas tuossa kai nukkuu +karkulainen, sanoivat miehet keskenään.</p> + +<p>”Odotapas vähäsen!” sanoi yksi heistä. ”Tuolla nurkassa on jotain +karvaista; mitäs, jos se olisi karhu?”</p> + +<p>”Nuijitaan se, ennenkuin se herää”, sanoi toinen miehistä; ”muuten puree +se meitä.”</p> + +<p>Juuri samassa uneksi Valtteri ihmissyöjistä, jotka tulivat Robinpojan +saareen ja olivat siinä paikassa paistaa hänet illalliseksi. Unelma oli +niin selvää ja elävätä, että Valtteri säikähtyneenä hyppäsi istualleen, +ja kuuli samassa miesten lausuvan: nuijitaan se! Valtteri ei tiennyt +muuta uskoa, kuin että nämä olivat Robinpojan villi-ihmisiä, jotka +aikoivat hänestä tehdä hyvän paistin. Nyt Valtterin suuri rohkeus +katosi. Hänestä tuntui hirveältä joutua muiden syötäväksi juuri nyt, +kuin hänen itsensä oli niin kova nälkä, ja mitähän isä ja äiti ja siskot +sanoisivat kuultuansa, kuinka surkeasti hänen, poika paran, oli käynyt? +Tätä ajatellessaan purskahti Valtteri itkuun, eikä voinut sanoa muuta +kuin: ”hyvät herrat, ihmissyöjät, säästäkää henkeni, minusta tulisi niin +laiha paisti, en ole moneen aikaan syönyt muuta kuin karpaloita!”</p> + +<p>”Jopa nyt”, sanoi yksi miehistä; ”Valtterihan se on, jota koko päivän +olemme etsineet! Nouse ylös, poika, ja pötki paikalla kotia vanhempiesi +luo! Muutoin tiedä, että metsä on täynnä hyviä vitsoja!”</p> + +<p>Kovin häpeissään nousi Valtteri vuoteeltaan, ja hämillään olivat +miehetkin, jotka äsken pitivät häntä karhuna. Juhlasaatossa veivät he +Valtterin kotiin, ja päälle päätteeksi pukivat he hänen lammasnahkaisiin +turkkiin ja asettivat paperitötterön hänen päähänsä. Vanhemmat +ihastuivat niin, ett’eivät muistaneet vihastuakaan. ”Paha poika, paljon +huolta olet meille saattanut,” sanoivat he, ”mutta olkoon se +rangaistukseksi, että koko päivän sait elättää itseäsi paljailla +karpaloilla.”</p> + +<p>Valtteri suuteli isänsä ja äitinsä käsiä. Hän olisi mielellänsä pyytänyt +heiltä anteeksi, mutta suu kun oli täynnä äsken paistettua kakkua, ei se +käynyt päinsä. Hän ajatteli itsekseen, että kokospähkinät ja +Lama-eläimet kyllä ovat hyvät ajallaan, mutta nyt olisi hän vaihtanut +koko Robinpojan saaren voileipään.</p> + +<p>Valtteri oli jotensakin nolo, varsinkin sitte, kuin vatsa oli täytetty. +En tiedä, lieneekö väärin kertoa, mitä hän seuraavana yönä teki. Hän +hiipi vielä kerran hiljaan ulos ja juoksi avojaloin aika kyytiä metsään. +Tulitikkuja otti hän mukaansa; niillä sytytti hän valkeesen havumajansa, +jonka hän edellisenä yönä oli rakentanut. Itse seisoi hän miettiväisenä +vieressä ja katseli, kuinka liekki kohosi taivasta kohden; peljästyneinä +pakenivat pienet lintuset savua, ja aamuinen aurinko kätki hämmästyneenä +kauniit kasvonsa pilviin. – Siinä palaa valtakuntani! ajatteli +Valtteri.</p> + +<p>Niin vaan! Tämä ei ollut ensimmäinen valtakunta, kuin poroksi muuttui, +eikä myöskään ole viimeinen. Mutta Valtteri hiipi varovasti takaisin +vuoteellensa lämpöisessä huoneessa, ja vaikka hän oli nähnyt paljon +rääkkiä autiolla saarellansa, pääsi häneltä vielä, peitettä korville +vetäessään, salainen huokaus:</p> + +<p> <i>Onnellinen Robinpoika</i>.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Valtteri kuudennen kerran pulassa.</h2> + +<h2>Valtteri menee metsästämään ja ampuu merkillisen huonosti.</h2></center> + + +<p>Nyt oli talven selkä taittumaisillaan ja hanki jo kannatti aamusilla. +Valtteri oli saanut sukset Oulusta, ja niillä oli erinomaisen hauska +hiihtää hangella. Välistä mentiin aika luikua kedon poikki, välistä +järvellä; joskus metsään taikka kylään. Alas mäkeä mentiin että hujahti. +Mäessä pysyi Valtteri seisoaltaan, ja siihen eivät kaikki kyenneet. +Alussa meni hän usein nurinniskoin, kupsis nokka lumeen ja sääret +pystyyn! Onnistuipa vähitellen paremmin, ja viimeiseltä pysyi Valtteri +suksilla Taivasmäessä, joka oli lähes yhtä korkea kuin kirkontorni. +Silloin Valtteri isotteli. – ”Koettakaapas muut!” sanoi hän. Kiitos +vain, vastasivat pojat, ja laskivat mieluummin kelkoilla tätä jyrkkää +mäkeä.</p> + +<p>Nyt oli pääsiäinen tulossa, jolloin poikien piti saaman lupaa, mutta +yksi päivä tuli heidän vielä lukea. Kovaksi onneksi oli sinä päivänä +hyvin kaunis ilma; aurinko valaisi herttaisesti lunta, ja puut olivat +kuurasta valkoiset. Valtteri joutui kiusaukseen, jota ei voinut +vastustaa. Varahin aamulla lähti hän, voikakku taskussaan ja jousipyssy +kädessä, metsään hiihtämään. Menen metsästämään, ajatteli hän. Ehkä +kohtaan suden; sen paikalla ammun. Onhan nuoleni kärjessä neula. Vähän +aikaa vaan viivyn tällä matkalla. Kyllä sitten ehdin läksynikin lukea.</p> + +<p>No niin, sillä erää ei Valtteri mitään sutta nähnyt, mutta kyllä +toisella kertaa, josta tapahtumasta saat kuulla ensi kertomuksessa. Nyt +löysi hän vain metsäkanan jälkiä koivikossa ja etempänä jäniksen jälkiä. +Yhden tekevä jos ammun jäniksen, ajatteli Valtteri. Se kelpaa ainakin +syödä. Ja äiti ihmettelee, kuin minä tuon jäniksen paistia +päivälliseksi.</p> + +<p>Missä nyt jänikset piilivät, sitä ei kukaan tarkoin tiennyt; Valtteri +seurasi jälkiä, mutta ei näkynyt Jussin korviakaan pensaista. Saanpa +tyytyä metsäkanaan, arveli Valtteri. Maistuupa sekin voissa paistettuna +hillon kanssa koko hyvältä.</p> + +<p>Mutta kumma kyllä, Valtteri ei nähnyt metsäkanastakaan muuta kuin +jäljet. Oravan minä ammun, sanoi hän; mutta minä lasken vaan hiukan +kuonoon, niin että se tipahtaa maahan, ja sitte pistän sen häkkiin, +jossa se saa hyppiä pyörällä. Kyllä mar Lottakin sille nauraa!</p> + +<p>Aivan oikein, korkean kuusen oksalla hyppäsikin orava, Valtteri asettui +kuusen juurelle ja jännitti jousensa. Mutta orava hyppäsi oksalta +oksalle ja katosi aina väliin. Valtteri kierteli puuta sinne tänne, +mutta ei löytänyt sopivata ampumapaikkaa. Yht’ äkkiä lasketti orava +toiseen puuhun ja katosi.</p> + +<p>Lienee parasta, jos hiihdän kotia, koska voileipäkin on loppunut, +ajatteli Valtteri. Mennessä ammun harakan, jos kohdalle sattuu. Mutta +annanko sen kissalle vai naulaanko tallin seinään? Taidanpa naulata. +Sepä näyttää komealta, ja Joonas sanoo aina talliin mennessään: kas +tuossa harakka, jonka Valtteri ampui.</p> + +<p>Olispahan sekin käynyt päinsä, jos harakka olisi paikalle sattunut. +Mutta Valtteri ei sitä tavannut, ja tämä pisti hänen vihaksensa. Kotiin +tultuaan ajatteli hän: minä otan kanahuoneen ikkunanlasin pilkaksi, niin +saan nähdä, kuinka pitkälle nuoli lentää.</p> + +<p>Hän jännitti jousensa ja nuoli lentää hivahti, mutta sattuikin seinään +ja putosi maahan. Sepä ihme, jos en lasiin osaisi, ajatteli Valtteri, ja +ampui vielä kerran ja toisenkin. Vihdoin kävi kohdalle. Kilin kalin, +jopa särkyi lasi; nuoli meni ikkunasta sisään ja sattui parahiksi +Kukkakiekoosen, joka aikojaan nuhjaili päivänpaisteessa. Kukkukiekoo! +huusi kukko. Nyt säikähti Valtteri ja mennä hipsutteli kammariinsa; ei +ollut hänellä sutta, ei jänöä, ei metsäkanaa, ei oravata, eikä +harakkata, mutta lasin helinä kuului korvissa ja omaatuntoa kaiveli +onnettoman kukkukiekoon kuolema.</p> + +<p>Eipä kauan viipynytkään, ennenkuin asiat tutkittiin ja tuomio +julistettiin. Läksy oli unhotettu, ja sen osaaminen kävi päin männikköä. +Leena tuli sisään päivitellen, että kukko parka teki loppuaan. Valtteri +ei kieltänyt; hän puhuikin aina totta. Kuinka luulet asian päättyneen? +Aluksi sai Valtteri kukon murhaamisesta maistaa isän keppiä, semmoinen +tapa oli siihen aikaan. Mutta läksyn laiminlyömisestä langetettiin se +tuomio, että Valtterin täytyi koko seuraava päivä istua kirjansa +ääressä, kuin muut pojat pääsiäisluvan saatua leikkivät täyttä kyytiä.</p> + +<p>Olen vieläkin näkevinäni, miten Valtteri surullisena nojaten käteensä +katselee ikkunasta muiden poikain mäenlaskua Taivasmäessä. Toiset ovat +lakaisseet lumen jäältä ja luistelevat luistimilla. Kirja on kyllä +seljällään, ja onpa muitakin kirjoja vieressä, mutta nyt ei luku maita, +kun ajatukset liitelevät nietoksissa toverien tykönä. Valtteri parkaa! +Miksikä juuri eilen oli niin kaunis ilma, ja miksikä kukko sattui +istumaan juuri ikkunan kohdalla? Mahdoton on kenenkään tietää, mihinkä +poika nulikat juoksevat, ja minne nuoli milloinkin lentää. Paras on +pysyä paikallaan, kunnes läksyt ovat luetut. Muutoin voi kenelle hyvänsä +tapahtua, että hän juoksee metsään, ampuu kukon kuoliaaksi, ja sitte +täytyy hänen vain ikkunasta katsella, kuinka kumppanit huvittelevat +nietoksissa.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Valtteri seitsemännen kerran pulassa.</h2> + +<h2>Miten rohkean Valtterin piti susia tappaman.</h2></center> + + +<p>Keväällä vähän ennen Juhannusta kuuli Valtteri puhuttavan, että metsässä +oli näkynyt susia, ja se oli Valtterin mieleen. Hän oli erittäin rohkea. +Koulussa toverien kesken ja kotona siskojen seurassa kerskaili hän +usein: mitäpäs <i>yhdestä</i> sudesta; vaikkapa heitä tulisi <i>neljä</i> vastaan! +Kuin Valtteri löi painia Kalle Uitamon tahi Vilho Välkyn kanssa ja +paiskasi ne maahan, sanoi hän: sellaisen kyydin minä sudellekin +näyttäisin! Ja kuin hän ampui nuolen Joonaan selkään, että +lammasnahkaiset turkit ropsahtivat, sanoi hän taas: noin minä sinut +ampuisin, jos olisit susi!</p> + +<p>Kyllä hän muutamien mielestä laski vähän liikaa, Valtteri parka. Mutta +täytynee uskoa häntä sanoistansa. Sentähden sanoivatkin hänestä Joonas +ja Leena: kas tuossa Valtteri, joka susia ampuu! Ja muut tytöt ja pojat +sanoivat: tuossa rohkea Valtteri, joka yksin uskaltaa neljän kanssa +tapella!</p> + +<p>Vähimmin epäili kykyään Valtteri itse. Eräänä päivänä varusti hän +itsensä oikein sutten surmaksi. Hän otti mukaan rumpunsa, jonka toiseen +kanteen oli tullut reikä, kuin kerran astui sen päälle ylettyäksensä +ottamaan pihlajanmarjoja, sekä tinaisen miekkansa, jonka hän oli +hakannut tylsäksi ihmeellisellä rohkeudella lyödessään +karviaismarjapensaita, jotka hänen silmissään olivat koko +vihollisarmeija. Nauris- ja jousipyssyänsä sekä korkkipistooliansa hän +ei suinkaan nyt jättänyt kotia. Poltettua korkkia pisti hän housun +taskuun, tehdäksensä sillä viikset itselleen, niin myös punaisen kukon +sulan lakkiin pantavaksi, jotta näyttäisi oikein hirvittävältä. Paitsi +sitä oli hänellä takin taskussa luupäinen kääntöpää veitsi, jolla hän +aikoi leikata pois suden korvat, kuin se oli tapettu, sillä tätä hän ei +raaskinut tehdä, kuin susi oli hengissä.</p> + +<p>Parahiksi Joonaskin lähti myllyyn ja Valtteri sai istua kuorman päälle; +iloisesti haukkuen juoksi Halli vieressä. Metsätielle tultua katseli +Valtteri varovasti ympärilleen, olisikohan joku susi pensaissa piilossa, +ja kysäsi Joonaalta, pelkäisivätköhän sudet rumpua. ”Se on tietty”, +vastasi Joonas, ja Valtteri löi rumpua kaikin voimin, niin kauan kuin +metsää kesti.</p> + +<p>Kuin he tulivat myllylle, kysyi Valtteri kohta, oliko hiljakkoin ollut +susia lähitienoilla. – ”On mar,” sanoi mylläri, ”viime yönä repivät +sudet meidän parhaan pässimme tuolla riihen tykönä.” – ”Vai niin”, +sanoi Valtteri; ”olikohan niitä monta?” – ”Kukapa sen tietää”, vastasi +mylläri.</p> + +<p>”Yhden tekevä”, sanoi Valtteri; ”kysyin vain tietääkseni, onko Joonas +mukaani tarpeen. Kyllä minä <i>kolmesta</i> murheen pidän, mutta jos niitä on +useampia, niin pääsevät kenties karkuun, ennenkuin ehdin kaikki tappaa.”</p> + +<p>”Sinun sijassasi menisin mieluummin yksin; se olisi rehellisempää”, +sanoi Joonas.</p> + +<p>”Paras lienee kuitenkin, että tulet mukaani”, sanoi Valtteri. ”Kenties +on niitä montakin.” – ”Ei minulla nyt ole aikaa”, sanoi Joonas, ”ja +varmaankaan niitä ei ole useampia kuin kolme, kyllä sinä ne yksinkin +hoidat.”</p> + +<p>”Se kyllä on tosi”, sanoi Valtteri; ”mutta katsopas Joonas, jos niitä on +kolme, niin yksi niistä voisi karata minuun takapuolelta, ja siten olisi +minun hankalampi saada ne tapetuksi. Jos vain tietäisin, ett’ei niitä +ole useampia kuin <i>kaksi</i>, menisin huoletta, sillä ne minä otan yhden +kumpaiseenkin kouraan ja ravistan niitä kahta kauheammasti, kuin Susanna +muori ennen minua tukasta.”</p> + +<p>”Ei suinkaan niitä mahdakaan olla enempää kuin kaksi”, sanoi Joonas. +”Kaksi niitä tavallisesti vain on yhdessä joukossa, kuin repivät lapsia +ja pässiä. Kyllä sinä niitä höyhentelet ilman minuakin.”</p> + +<p>”Mutta kuules, Joonas,” sanoi Valtteri, ”jos niitä on kaksi, voisi +toinen kumminkin päästä karkuun ja purra minua sääreen, sillä vasen +käteni on heikompi kuin oikea. Saathan tulla mukaan ja varustaa aika +kangen käteesi, jos niitä todellakin olisi kaksi. Jos siellä vaan on +<i>yksi</i>, heitän sen molemmin käsin elävänä niskoilleni, ja kimmurtelkoon +sitte kuinka tahansa, kyllä minä sen pitelen.”</p> + +<p>”Kuin tarkemmin asiata mietin”, sanoi Joonas, ”ei siellä varmaankaan ole +muuta kuin yksi. Mitäpä kaksi yhteen pässiin tarttuisi? Hyvä jos yhdelle +riittää.”</p> + +<p>”Mutta jos kumminkin lähtisit, Joonas”, sanoi Valtteri. ”En minä yhtä +pelkää, mutta en ole vielä oikein tottunut siihen työhön. Jos se hylky +repii uuden takkini.”</p> + +<p>”Jopa alan uskoa, ettei Valtteri olekaan niin rohkea kuin sanotaan,” +päätteli Joonas. ”Ensin piti sinun tapella neljää vastaan, sitten +kolmea, sitten kahta, sitten yhtä, ja nyt vaadit apua tähänkin. Ei +ikipäivänä se käy päinsä; mitä ihmiset tästä sanovat? Pian aikoja +arvelevat he Valtteria pelkuriksi.”</p> + +<p>”Ne laskevat valetta,” sanoi Valtteri. ”En ollenkaan pelkää, mutta onhan +hauskempi, kuin meitä on kaksi. Saisipahan olla toinen katsomassa, kuin +minä sutta sutkin, niin että tomu turkista pöllyää.”</p> + +<p>”No, saathan ottaa myllärin pienen Annin kiveltä katsomaan tätä menoa”, +sanoi Joonas.</p> + +<p>”Ei, hän säikähtäisi”, sanoi Valtteri, ”eikä muutenkaan ole soveliasta +tytön olla sudenjahdissa. Lähde pois vain sinä, Joonas, niin saat pitää +nahan, minä tyydyn korviin ja häntään.”</p> + +<p>”Kiitos vain!” sanoi Joonas. ”Nahan saat itse pitää. Kyllä jo huomaan, +että olet pelkuri. Hyi häpeätä!”</p> + +<p>Tämä loukkasi Valtterin kunniata. ”Minä näytän, ett’en pelkää”, sanoi +hän, ja otti rumpunsa, miekkansa, kukonsulkansa, kääntöpää-veitsensä, +putkipyssynsä ja pistoolinsa ja lähti yksin metsään sutta tappamaan.</p> + +<p>Ilta oli kaunis ja linnut lauloivat puitten oksilla. Valtteri kulki +hiljaa ja varovasti. Joka askeleella katsoi hän ympärilleen, väijyisikö +joku kiven takana. Oli aivan, kuin jotain olisi liikkunut tuolla ojan +pohjalla. Kenties oli se susi. Paras lienee, että lyön rumpua, ennenkuin +sitä lähestyn, ajatteli Valtteri.</p> + +<p>Trrrrrr, niin löi hän rumpuaan. Silloin taas liikahti... Vaa! Vaa! ja +varis lensi ojasta. Kohta Valtteri taas kehkaantui. Hyvä, että on tuo +rumpu mukanani, ajatteli hän, ja astui rohkeasti eteenpäin. Hän lähestyi +lähestymistään riihtä, jonka luona sudet olivat pässin tappaneet. Mutta +mitä lähemmäksi hän tuli, sitä hirveämmältä näytti riihi. Sen oli ilma +syönyt harmaaksi. Kuka tiesi, kuinka monta sutta siellä piileilee! +Kenties ovat vielä jossakin nurkassa samat, jotka pässinkin söivät. +Tässä oli kamalat paikat. Ei ainoatakaan ihmistä ollut liki tienoilla. +Ilkeätä olisi joutua suden vatsaan näin keskellä päivää, tuumasi +Valtteri itsekseen. Mitä enemmän hän tätä ajatteli, sitä kauheammalta ja +harmaammalta näytti riihi ja sitä hirveämmältä tuntui joutua susien +syötiksi.</p> + +<p>Palaanko ja sanon tapelleeni sutta vastaan, joka kuitenkin pääsi +karkuun? ajatteli Valtteri. Häpee! sanoi omatunto. Etkös muista, että +valehteleminen on suuri synti Jumalan ja ihmisten silmissä? Jos tänään +valehtelet sutta lyöneesi, syö se sinut huomenna suuhunsa.</p> + +<p>Kyllä minä riihelle menen, ajatteli Valtteri, ja menikin, mutta ei toki +aivan lähelle. Hän meni vain niin likelle, että näki pässin verestä +ryötyneen nurmikon ja villatukkoja, joita sudet olivat pässi raukasta +repineet. Tuopa näytti oikein pelottavalta. Mitähän pässi mahtoi tuumata +sutten kynsissä! arveli Valtteri itsekseen. Ja samalla kävi kylmä +väristys pitkin hänen selkäänsä takinkauluksesta saapasvarsiin asti.</p> + +<p>Parasta on, että lyön rumpua, ajatteli hän ja alkoi jälleen. Kamalalta +kuului. Kajahdus riihen seinästä kuului melkein sutten ulvonnalta. +Rummun pulikat seisahtuivat Valtterin käsissä, ja hän ajatteli: nyt ne +tulevat!</p> + +<p>Oikein arvattu! Samassa näkyi riihen alta ruskeakarvainen sudenpää. Mitä +Valtteri nyt teki? Rohkea Valtteri, joka yksin voitti neljä, heitti +rummun senkin seitsemän kyytiä ja lähti aika luikua käpälämäkeen myllyä +kohden.</p> + +<p>Mutta kova onni! Susi seurasi jäljestä. Valtteri vilkasi taaksensa, +mutta susi, sukkelampi häntä, oli ainoastaan muutaman askeleen päässä. +Sitä kiivaammin livisti Valtteri. Mutta hämmästys valtasi hänet perin +pohjin; hän ei enää nähnyt eikä kuullut, hän juoksi yli liekojen, +kivien, ojien, pudotti rumpupulikkansa, miekkansa, jousipyssynsä ja +pistoolinsa, ja julmassa kiireessään kompastui hän mättääsen. Siihen jäi +hän makaamaan ja susi karkasi hänen päällensä.</p> + +<p>Se oli hirmuinen tapahtuma. Nyt luulet kai lopun tulleen Valtterista ja +hänen retkistään. Sepä olisi vahinko. Mutta älä pelkää, ei vielä sentään +niin hullusti käynyt. Tämä susi olikin hyvätapainen susi. Se tosin +hyppäsi Valtterin päälle, mutta ravisti ainoastaan hänen takkiaan ja +nuuski hänen kasvojansa. Valtteri huusi kuin hurja!</p> + +<p>Onneksi kuuli Joonas taas myllylle hänen hätähuutonsa ja riensi avuksi. +– ”Mitä on tapahtunut, kun niin surkeasti huudat?” kysyi hän.</p> + +<p>”Susi! Susi!” huusi Valtteri, eikä saanut muuta suustansa.</p> + +<p>”Susiko?” sanoi Joonas. ”En minä mitään sutta näe.”</p> + +<p>”Ole varoillasi, se on täällä, se on purrut minut kuoliaaksi!” vaikeroi +Valtteri.</p> + +<p>Nyt Joonasta nauratti; hän nauroi niin, että nahkavyö hänen +vyötäisillään tutisi. ”Vai semmoinenko se susi olikin?” sanoi hän. ”Sekö +se oli, jota lupasit höyhentää ja heittää niskoillesi, jos kuinkakin +kimmurteleisi? Katsopas sitä vähän tarkemmin. Vanha ystävämme, +uskollinen Mustihan se on. Onpa saattanut löytää pässin luita riihen +läheltä. Kuin löit rumpua, tuli Musti esiin, ja kuin sitten läksit +juoksemaan, lähti Musti perään, kuten ainakin, kuin telmit ja leikit +hänen kanssaan. Huuti Musti, häpeetkös, kuin ajat semmoisen sankarin +pakoon!”</p> + +<p>Valtteri nousi ylös häpeissään. ”Huuti, Musti!” sanoi hän puoleksi +mielissään, puoleksi vihoissaan. ”Koirahan se vain olikin. Olispahan +ollut susi, niin kyllä sille olisin passit antanut...”</p> + +<p>”Kuuleppa, Valtteri, minun neuvoani: kehu toisten vähemmin, niin saat +enemmän toimeen,” lohdutteli Joonas. ”Ethän sinä mikään pelkuri ole?”</p> + +<p>”Minäkö pelkuri! Saatpa nähdä, Joonas, kuin karhu joskus tulee +vastaamme. Minä, näet, ... mieluummin tappelen karhujen kanssa.”</p> + +<p>”Vai niin, joko taas!” nauroi Joonas. ”Valtteri parka, muista se, että +ainoastaan pelkurit kerskaavat! Oikein urhollinen mies ei koskaan kehu +rohkeuttaan.”</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Valtteri kahdeksannen kerran pulassa.</h2> + +<h2>Miten Valtteri hakee aarretta tullaksensa rikkaaksi.</h2></center> + + +<p>Kaukana metsässä oli pieni tölli, jossa asui vanha torppari vaimoineen. +Nuorena ollessaan taisteli hän urhollisesti sodassa maansa vihollisia +vastaan, mutta nyt rasitti vanhuus sekä häntä että hänen vaimoansa, ja +he olivat jo kumpainenkin harmaapäiset. Kuitenkin työskentelivät he +uutterasti peltoliuskallaan ja pienessä perunamaassaan lähellä +mökkiänsä. Ukko ampui joskus teirejä metsistä, ja vaimo teki kesän +alussa hyviä kylpyvastoja nuorista koivunvarvuista. Niitä möivät he +kaupunkiin ja ostivat rahoilla tupakkaa ukon visaiseen piippunykään ja +kahmalollisen kahvia muijan kiiltävään pannuun, pyhäiltaa varten.</p> + +<p>Kenellekään vääryyttä tekemättä eleli tämä vanha pariskunta sovinnossa +ja Jumalan pelossa; kuitenkin puhuttiin heistä yhtä toista kylän kesken. +Torpparin sanottiin tietävän suuren aarteen, joka oli metsään kätketty; +hänen yksin sanottiin tietävän, miten se sieltä saataisiin. Menipä aina +joku, kuokka ja lapio kädessä, ukolta urkkimaan aarteen säilytyspaikkaa +ja tinkimään häneltä puolia rahoista. Silloin vanha sotilas myönsi +hymysuin itsellään olevankin aarteen, ja sanoi semmoisen olevan +muillakin, vaan se ei ollut senkaltainen, jona sitä ihmiset pitivät. +Viimein eivät tietäneet mitä uskoa, mutta yksin mielin päättivät he +ukolla olevan salaisuuden, jota hän ei tahtonut ilmaista.</p> + +<p>Joonas, joka palveli Valtterin vanhemmilla, oli muutoin kelpo mies, +mutta jotenkin taikauskoinen. Hän kertoi usein iltasilla Valtterille, +että metsässä paloi taikavalkea, ja joka sen näki, hänen piti heti +juokseman valkealle, taaksensa vilkasematta, sanaakaan puhumatta, ja +heittämän siihen terästä. Silloin tulisi maan sisästä näkyviin suuri +vaskikattila täynnä kultarahoja. Tähän hänen pitäisi käymän kiinni ja +korjaaman koko aarre itselleen. Koska kattila oli raskas, täytyi käyttää +vielä muitakin keinoja saadakseen sitä maasta ylös, mutta näitä ei +tiennyt kukaan muu kuin torppari.</p> + +<p>Tätä kuunteli Valtteri suurella kummastuksella ja piti aika hauskana +saada koko kattilallisen kultarahoja. ”Mutta mitähän niillä tekisin”, +sanoi hän. ”Antaisinkohan ne isälle?”</p> + +<p>”Taitaapa olla parasta”, arveli Joonas. ”Aina siihen joku neuvo löytyy, +kunhan vain ensin saat kattilan käsiisi. Ei se niin helposti käy, kuin +luulet.”</p> + +<p>”Kyllä minä kattilan korjaan”, arveli Valtteri. ”Tiedäppäs, minä olen +julman väkevä, kuin oikein käyn täydestä kädestä kiinni. Varalta otan +minä sentään torpparin mukaani. Isä kyllä tallentaa rahani, kunnes +kasvan suureksi, ja niillä toimitan vielä mainioita töitä. Aluksi +rakennan ison linnan, muurit hopeasta ja portit kullasta, jossa sitte +kaikki asumme, ja sinäkin, Joonas, saat oman kammarin. Sitte ostan minä +uljaita hevosia, varustettuja komeilla satuloilla ja mäkivöillä, ja +kullatut vaunut: niissä ajan itse, ja sinä, Joonas, seisot takana. Vene +pitää minulla myöskin oleman ja siinä kauniit purjeet ja liput, paljon +parempi kuin Lunkentus, ja paraimmat kelkat ja luistimet ja pallit, kuin +maailmasta löytyy. Joka päivä syömme pannukakkua päivälliseksi. Paitsi +sitä hankin itselleni kullatun rummun, pitkän miekan ja oikean pyssyn, +ruutisarven, luoteja ja nalleja.”</p> + +<p>”Sillä sinä sitte ammut susia”, virkkoi Joonas pilkallisesti.</p> + +<p>”Niinpä niinkin”, vastasi Valtteri hiukan häpeissään. ”En minä +karhuakaan pelkäisi.”</p> + +<p>”Taasko kehutaan!” sanoi Joonas. ”Etkö muista, kuinka Mustia pakenit?”</p> + +<p>”Varmaan jää rahoja vielä sittekin”, keskeytti Valtteri. ”Tähteillä +saisin ostaa rinkilöitä, mutta tuskin jaksaisin niitä syödä, ennenkuin +kuivaisivat.”</p> + +<p>”Parempi olisi ostaa uusi tupa torpparille, ja hänen vaimollensa lehmä”, +sanoi Joonas. ”Kyllä ne tarpeen olisivat. Ja monelta köyhältä lapselta +puuttuu ruokaa ja vaatteita.”</p> + +<p>”Hyvä, että muistit sen, Joonas”, sanoi Valtteri. ”Tuvan minä rakennan +enkä lehmääkään unhota. Kaikkein köyhäin lasten pitää saaman ruokaa ja +vaatteita.”</p> + +<p>”Mutta sinulla ei ole rahoja vielä”, virkkoi Joonas.</p> + +<p>”Eipä paljoa puutu”, vastasi Valtteri. ”Huomispäivänä menen torpparin +luo. Tule sinäkin, Joonas, niin meidän on hauskempi kolmen kesken +pimeässä metsässä.”</p> + +<p>”Ei minulla ole aikaa”, sanoi Joonas. ”Mene sinä yksin vain. Onnea +matkalle!”</p> + +<p>”Kiitos, kiitos”, vastasi Valtteri.</p> + +<p>Samana iltana meni Valtteri haasta hakemaan hyvää onkivapaa itselleen; +siellä oli nikkarin pieni Maijakin riipimässä katajia sunnuntaiksi, +sillä nyt oli lauantai-ilta. Valtteri ajatteli kävellessään isoa +vaskikattilaa, uutta hopealinnaansa, torpparin tupaa ja lehmää ja +kaikkia köyhiä lapsia, joiden piti saaman ravintoa ja vaatteita. Eiköhän +täällä näkyisi taikavalkeita, ajatteli Valtteri; ja aivan oikein, +samassa näki hän suuren valkean palavan puitten välissä. Nytkös pieni +sydän sykki. – Tuo on epäilemättä taikavalkea, päätti hän, koska se +palaa ilman savua, niinkuin taikavalkeat ainakin.</p> + +<p>”Tuletko, Maija, kanssani tuonne torpparin luo?” kysyi hän. ”En varmaan +tiedä, osaanko sinne.” Valtteri tiesi kyllä tien, mutta epäili +kumminkin, eikä mielellään kulkenut yksin metsässä.</p> + +<p>”Odottappas vähän, kyllä tulen, kuin saan esiliinani täyteen katajia”, +sanoi Maija. ”Minun on kotimatkalla mentävä siitä sivutse.”</p> + +<p>”Hyvä!” Valtteri odotti, ja katseli sill’aikaa valkeata, joka isoni +isonemistaan; vähän päästä lähtivät lapset ja saapuivat pian tuvalle. +Suuret puut estivät valkeata näkymästä sinne.</p> + +<p>”Hyvästi”, sanoi Maija.</p> + +<p>”Hyvästi vain”, sanoi Valtteri ja meni tupaan. Hän astui rohkeasti +sisälle; ei hän toki vanhaa torpparia peljännyt. Mutta vähän hämille +kävi hän nähdessään vanhan ukon rauhallisena ja hartaana lukevan +vaimollensa isosta kirjasta. Tuskin rohkeni Valtteri sanoa asiatansa.</p> + +<p>Mutta kuin kerran oli paikalla, täytyi hänen se tehdä. ”Vaari kulta, +oletteko nähneet suurta taikavalkeata, joka palaa metsässä?” kysyi +Valtteri.</p> + +<p>Ukko lakkasi lukemasta, ja luoden Valtteriin erinomaisen kauniin, mutta +vähän leikkillisen silmäyksen, vastasi hän, tätä kysymystä +kummaksumatta: ”Mistä pikku herra sen tietää?”</p> + +<p>”Minä näin sen itse”, vastasi Valtteri kiivaasti. ”Tulkaa ulos, niin +saatte tekin nähdä sen, kuin kuljemme vähän matkaa tietä myöten.”</p> + +<p>”Niinkö luulet? No, mennäänpä tuota katsomaan”, sanoi ukko.</p> + +<p>”Tulkaa, tulkaa, mutta lähdetään kohta”, sanoi Valtteri, vetäen ukkoa +muassaan portaille ja maantielle.</p> + +<p>”En minä mitään valkeata näe”, sanoi ukko.</p> + +<p>”Odottakaa, kuin pääsemme tuonne mäelle, sieltä se näkyy”, vakuutti +Valtteri.</p> + +<p>Niin olikin. Kuin nousivat mäelle, näkivät he kumpikin saman suuren +valkean, jonka Valtteri oli nähnyt välkkyvän puitten välistä. Se oli nyt +kohonnut korkeammalle, puiden latvain tasalle, ja oli suuri ja +ympyriäinen kuin kärrinpyörä. Mutta nytkös Valtteri kävi noloksi. Jota +hän oli valkeana pitänyt, olikin täysikuu, joka illan hiljaisuudessa +nousi metsän takaa.</p> + +<p>”Näinkö kauaksi sinä, Valtteri rukka, olet juossut kuuta katselemaan?” +kysyi ukko.</p> + +<p>”Sepä ihmeellistä”, sanoi Valtteri häpeissään. ”Se oli aivan kuin taika +valkea.”</p> + +<p>”Mitä sinä taikavalkeaksi sanot?”</p> + +<p>”Semmoista valkeata, joka palaa maahan kätketyn aarteen kohdalla.”</p> + +<p>”No, sitte on kuukin taikavalkea”, sanoi ukko. ”Se valasee joka yö maan +aarteita. Se kuvastaa aurinkoa, joka paistaa yli koko maan ja valvoo +päivän töitä’”</p> + +<p>”Mitähän aarteita kuu valasee?” kysyi Valtteri uteliaasti.</p> + +<p>”Luonnon lepoa, työmiehen unta ja omantunnon rauhaa”, vastasi vanhus. +”Työnteko on meille suuri siunaus; se virkistää ruumiin ja sielun voimat +ja tuottaa meille, Jumalan avulla, jokapäiväisen leivän. Mutta työn +päätyttyä on lepo myös ihana Jumalan lahja. Kuu on yön silmä, joka +vartioitsee ihmisen rauhaa.”</p> + +<p>Valtteri kuunteli tätä tarkkaan, mutta hänen ajatuksensa olivat niin +maan alaisissa aarteissa ja taikavalkeissa kiinni, ett’ei hän vähällä +helpottanut. – ”Vaari kulta,” sanoi hän, ”tiedän kyllä, että voitte +neuvoa minulle aarteen täällä metsässä. Kuin rikastun, rakennan teille +uuden tuvan ja hyvän lehmän ostan teille, ja kaikki köyhät teen minä +rikkaiksi.”</p> + +<p>”Niinkö sinä tuumailet?” sanoi vanhus. ”No sitte myönnän, että todella +tiedän suuren aarteen, josta kaikki köyhät rikastuvat.”</p> + +<p>Valtterin silmät suurenivat. ”Missä se on, vaari kulta? Mennään paikalla +sitä hakemaan!”</p> + +<p>”Ei tarvitse kauas mennä”, sanoi ukko. ”Se aarre on minun tuvassani.”</p> + +<p>”Onko se kotona, tuvassanne, ja saanko todella nyt jo nähdä sen?”</p> + +<p>”Saat kyllä; lähde vain kanssani.”</p> + +<p>Nyt he lähtivät takaisin tupaan, ja Valtteri katseli uteliaasti +ympärilleen, eikö pimeistä nurkista näkyisi hopeaa tai kultaa kiiltävän. +Mutta tupa oli köyhän miehen tupa; siellä oli ainoastaan uunin muuri ja +sänky ja penkki ja pöytä ja pata ja rukki, ja seinällä riippui pyssy ja +kirves ja vanha miekka ja nahkavyö. Pimeimmästä solasta kiilui kuitenkin +jotain niinkuin hohtavat hiilet, ja tämä oli Valtterista hirveätä; mutta +likempää katsoen väijyivät siellä vanhan harmaan kissan silmät hiiriä +permannon raosta.</p> + +<p>”No, missä on aarteenne, vaari kulta?” kysyi Valtteri, kuin ei nähnyt +merkkiäkään puheena olleesta suuresta vaskikattilasta.</p> + +<p>”Täällä!” sanoi ukko, taluttaen Valtterin pienen pöydän luo, jolla +raamattu oli avattuna, kuten aina lauantai-illoin. ”Tässä on minun ja +kaikkein ihmisten kallein aarre, Jumalan sana. Se aarre tekee köyhät +rikkaiksi, surulliset iloisiksi, ja kaikki onnettomat ja murheelliset +saavat siitä ikuisen lohdutuksen. Ei tätä aarretta tarvitse pimeästä +metsästä etsiä eikä kaivaa maan mullasta, kuten ahneet ihmiset tekevät, +siinä harhaluulossa, että siten helposti saavuttavat ajallista +rikkautta. Sillä tämä aarre annetaan meille pyhässä raamatussa, +hengellisissä kirjoissa, virsissä ja Jumalan sanan saarnassa. Me saamme +sen ilmaiseksi, ja se tekee meidät ikuisesti rikkaiksi, jos vain itse +haluamme. Moni ei siitä huoli, vaan syö vatsansa täyteen ja etsii +kultaa, mutta hänen sielunsa jää kuitenkin köyhäksi. Sillä hopeasta ja +kullasta ei oikeata iloa synny, ainoastaan murhetta, turhuutta ja +omantunnon rauhattomuutta. Mutta Jumalan sanasta saa suloisen +lohdutuksen ja ilon elämässä ja kuolemassa, ja jotka sen aarteen +omistavat, ovat tyytyväiset ja rikkaat köyhyydessäänkin; sillä he ovat +Jumalan lapsia ja pyhät enkelit heitä varjelevat kaikesta hädästä ja +vahingosta. Sitä aarretta pitäisi sinunkin etsimän; se hyödyttäisi +paljon enemmän kuin ymmärtämättömäin ihmisten lorut maahan kätketyistä +kattiloista, joita ei koskaan liene ollutkaan.”</p> + +<p>Valtteri rupesi itkemään. – ”Eikö täällä metsässä sitte ole aarretta +ollenkaan?” kysyi hän.</p> + +<p>”Saattaneepa olla,” sanoi ukko, ”että ihmiset ennen vanhaan sodan +aikoina hautasivat tavaransa maahan, eikä heillä ollut tilaisuutta niitä +sieltä korjata ennen kuolematansa. Tapahtuupa joskus, että maanviljelijä +löytää maasta hopearahoja ja muuta sellaista, jota ei ruoste eikä maan +kosteus syö. Mutta puhe taikavalkeista ja muista senkaltaisista on +taikauskoa, jolle viisas ihminen nauraa. Tule tänne, niin näytän +sinulle, mitä kerran löysin tuolta mäkirinteestä.”</p> + +<p>Ukko otti hyllyltä vanhan rautakappaleen, niin ruostuneen, että tuskin +erotti, mikä kapine se alkuaan oli ollut. – ”Tämä ruostunut rauta”, +sanoi hän, ”on ennen muinoin ollut miekka, jonkun korkea-arvoisen +sotaherran oma, sen voi nähdä kahvaan upotetun kullan sijoista. Se on +kukaties ollut mahtavan kuninkaan tai päällysmiehen miekka, jolla on +tapettu monta vihollista ja valloitettu maita ja mantereita. Sellaiset +kappaleet on säilytettävä menneiden aikojen muistoksi. Mutta nyt on tämä +mahtava kuningas jo aikoja kuollut, hänen luunsa lahovat mullassa, hänen +nimensä on kenties ikuisesti unhotettu ja hänen ruostunut miekkansa on +muun roskatavaran seassa köyhän torpparin hyllyllä. Samalla kuninkaalla +oli kenties kultainen linna ja monta huonetta täynnä kultaa ja hopeata, +koreita vaatteita ja muuta tämän maailman tavarata. Kaikki tämä on nyt +menehtynyt ja kadonnut, sen on valkea polttanut, sen on meri niellyt, ja +viimeisetkin jäännökset on maa sulkenut poveensa. Mutta tälläkin +kuninkaalla oli luultavasti Jumalan sana raamatussa tarjona, vaikk’ei +hän siitä huolinut, mutta antoi kenties tämän pyhän kirjan maata roskain +seassa, kuten hänen miekkansa nyt, ja piti muita aarteitaan paljon +korkeammassa arvossa. Nämä aarteet ovat nyt haihtuneet kuin savu +tuuleen, mutta sama Jumalan ijankaikkinen sana pysyy vielä; se ei huku +eikä ruostu, ei myös pala tulessa, ei huku veteen eikä tallaannu maahan, +vaan pysyy ikuisesti samana, täynnä armoa, totuutta ja rikkautta. Mitäs +arvelet, Valtteri, tästä? Kumpi on parempi: ollako köyhänä ja pitää +Jumalan sanaa aarteenansa, vai sekö, että on paljo katoovaisia +tavaroita, vaan ei osaa ijankaikkisesta perinnöstä?”</p> + +<p>Tähän ei Valtteri vastannut mitään. Ihmeellistä oli hänestä kuulla +vanhan torpparin puhetta. Sitä hän ei olisi uskonut, että köyhäkin mies +voisi olla rikas. Valtteri oli nyt mielestään torpparia paljon köyhempi.</p> + +<p>”Lähde nyt kauniisti kotiisi, Valtteri, niin tulen vähän matkaa +saattamaan”, virkkoi vanhus. ”Mene kotiisi ja paina mieleesi, mitä +sanoin. Joka kerta, kuin näet kuun, niin muista ajatella: kas tuolla +sama kuu, jota kerran narrina ajoin takaa, kuin menin metsästä aarteita +hakemaan. Silloin sain kuulla aarteen löytyvän, joka on kaikkia muita +kalliimpi, ja se aarre on Jumalan sana. Sitä tahdon etsiä, niin tulen +rikkaaksi koko elinajakseni, rikkaammaksi kuin moni kuningas kultaisessa +linnassaan.”</p> + +<p>Sen pituinen se.</p> + + +<p> </p> + +<center><img src="images/lukemisia2-4.jpg" alt=""></center> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="6">LUISTELIJA.</a></h2></center> + + +<p>Tosin on hyvä ja oikein, että lukee läksynsä silloin, kuin on läksyn +aika, ja istuu kammarissa kirjansa ääressä eikä jätä sitä ennen, kuin +kaikki on valmiina koulua ja huomispäivää varten. Joll’ei tahdo tarttua +muistiin, niin lyö kirjalla otsaasi ja ala jälleen alusta, ole +hellittämätön niinkuin hevonen valjaissa, äläkä anna rohkeutesi kadota, +vaan ole karski ja ajattele itseksesi: onnistuuhan se muille, siis +täytyy sen onnistua minullekin! Ja katso, kuin ajattelet niin rivakasti +ja teet työtä niin uutterasti, niin se kyllä käy laatuun, niin onnistuu +ihan varmaan, ja polonen se, joka huuli pitkällään itkeä tihustaa: ”tätä +en saa koskaan opituksi!”</p> + +<p>Mutta sillä välin, kuin läksy on luettu, niin älä istu sisällä, äläkä +rupea heikoksi lellipojaksi, joka sitte ei kestä Jumalan vapaan ja +raittiin tuulen puhallusta taivasalla. Mene silloin ulos vuorille ja +mäille kesällä ja talvella, helteessä tahi pakkasessa, se on saman +tekevä. Talvella älä pelkää, jos nenänypykkäsi tuleekin punaiseksi. Jos +käsiäsi palelee, niin älä suuresti pidä lukua kintaista, äläkä koskaan +lämmittele valkean edessä, vaan heiluttele käsivarsiasi, niinkuin +paperinen tanssimestari, ja hiero käsiäsi vastatusten, niinkuin +Robinpojan kirjassa kerrotaan villien hierovan kahta puupalasta, kuin he +tahtovat valkeata. Juoksentele rivakasti nietoksien välillä, kiidä +huimaa vauhtia jäätä pitkin kirkkailla luistimillasi, ja jos sitte tulet +kotiisi saappaat märkinä ja äitisi sinua siitä toruu, niin suutele hänen +kättänsä ja sano: ”anna anteeksi, äiti, siitähän poikasi väkeväksi ja +terveeksi tulee!”</p> + +<p>Vaan kuin vanhemmat ja viisaammat ihmiset sanovat sinulle: ”älä mene +sinne, jää on heikko!” niin tottele heidän neuvoaan ja pysy kauniisti +rannalla. Sillä rohkeata ja urheata on olla vaaraa pelkäämättä, kuin se +on välttämätön ja kuin sen kautta voi saada jotakin hyvää aikaan, vaan +uhkarohkeata on eikä tuota ensinkään kunniaa, jos suotta pakotta panee +vaaraan henkensä ja tuottaa vanhemmilleen suurta surua.</p> + +<p>Frans ja Matti olivat veljekset, ja molemmat olivat sukkelia poikia. +Koulussa ei ollut mitään eroa heidän välillään, sillä molemmat hoitivat +kirjojansa miehen tavalla, eikä kumpikaan koskaan läksyissään erehtynyt. +Kotonaan sitä vastoin vanhempiensa luona olivat pojat aivan eri +luontoiset. Frans istui alituisesti sisällä, ja milloin ei lukenut, +leikkeli paperinukkeja ja kirjoitti heille näytelmiä. Matti kuljeskeli +aina ulkona, kuin läksy oli lopussa, pyyteli lintuja keväällä, onki +ahvenia kesällä ja teki talvella lumilinnoja. Siitä syystä laihtui Frans +ja tuli kalpeaksi ja heikoksi, vaan Matti tuli vuosi vuodelta +hartevammaksi ja hänen kätensä voimakkaammiksi. Kuin Frans nukkineen +taisteli suuria tappeluita tanskalaisten ja saksalaisten, kristittyjen +ja pakanain välillä, sanoi Matti usein: ”älä istu aina sisällä; tule +ulos meidän kanssamme, piirittämään lumilinnaa! Hei, siellä saat nähdä, +miten teuhataan; sillä me olemme iloiset, vaikka meihin sattuu +lumipalloja niin että paukahtaa.”</p> + +<p>Mutta Frans ei tahtonut, vaan sanoi aina: ”on parempi olla viisas kuin +väkevä.” – ”Niin,” sanoi Matti, ”vaan on vielä parempi olla sekä viisas +että väkevä.” Sattuipa sitten viikkoa ennen Joulua, kuin pojat olivat +lopettaneet koulunsa, että eräänä päivänä tuli mitä oivallisin +luistinjää. ”Tule nyt mukaan”, sanoi Matti. ”Mene itse”, vastasi Frans; +”minä istun kernaammin kotona ja leikkaan paperikuvia.” Matti meni ja +otti luistimet mukaansa.</p> + +<p>Jää oli kauniinta, kuin voi nähdä. Koko järvi oli niin kiiltävä kuin +kirkkain peili, eikä jäällä ollut vielä yhtään lunta, vaan rannoilla +joka taholla oli viheriäisiä kuusia, jotka kuvastuivat kirkkaasen +jäähän, ja lehdettömiä koivuja oli niiden vieressä kuurassa, ja koko +luonnossa oli raittiutta ja iloa. Varmaan kaksikymmentä poikaa oli +kokoontunut jäälle ja moniailla heistä oli pikku tyttöjä mukanaan, joita +he lykkäsivät edellään kelkassa. Hei, sepä kävi nopeaan! Matti kiinnitti +hihnat ristiin jalkojensa ympäri, ja niin sitä mentiin, hui hai, +niinkuin kiitävä tuuli kirkkaan kuvastimen yli. Ei nopein hevonenkaan +olisi voinut seurata hänen kulkuaan, eikä kukaan pojista häntä myöskään +tavoittanut. Nopeimmat luistelijat päättivät keskenään, että se, joka +voisi tavoittaa Matin kiinni, saisi olla jäällä kuninkaana ja huomenna +kenraalina lumilinnassa. Sen jälkeen kaikki yks, kaks, ryntäsivät aika +vauhtia ja koettivat tavoittaa häntä, vaan ei, sitäpä ei kukaan heistä +taitanut. Juuri kuin he luulivat, että hän jo joutuisi heidän valtaansa, +oli hän jälleen pitkän matkan päässä, ja sen ohessa teki hän heistä +pilkkaa, piirtäen mitä kauniimpia kiekauksia, ympyröitä ja kierreviivoja +jäähän, hajoitti heidät ja pääsi aina pakoon. Kuin he olivat väsyneet, +kääntyi hän ja luisteli takaperin aivan heidän luoksensa, ja kuin he +ojensivat käsivartensa tarttumaan kiinni hänen nuttuunsa, oli hän oitis +silmänräpäyksessä poissa.</p> + +<p>”Hyvä, hyvä!” huusivat pikku tyttöset ja taputtivat kylmillä käsillään. +”Hyvä, hyvä”, vastasi kaiku aukeilta rannoilta, harmailta vuorilta, +kirkkaasta jäästä ja viheriäisistä kuusista. Onpa sangen viehättävää +lentää niinkuin lintu kylmässä talvi-ilmassa ja liukua auringon säteen +tavoin kiiluvan kuvastinlasin yli!</p> + +<p>Pojat olivat nyt tulleet salmelle, josta suurempi järvi laski vetensä +pienempään. Siellä seisoi torppari rannalla hakaten puita. ”Varokaa, +pojat,” huusi hän; ”salmi on virtainen, eikä jää siellä kestä.”</p> + +<p>Matti seisahtui heti ja sanoi: ”seis, pojat, älkäämme menkö enää +kauemmaksi, sillä ukko rannalla tietää, mitä hän sanoo.” Mutta +vallattomimmat pojista eivät kuunnelleet häntä, vaan huusivat +pilkallisella äänellä: ”Matti pelkää, Matti on raukka, joka kuuntelee +kaikkia ukkohöperön puheita.”</p> + +<p>Tämä harmitti Mattia. ”Menenkö?” ajatteli hän. ”Ei, en mene, siitä ei +ole mitään hyötyä...” Loiskis, jää särkyi keskellä salmea ja vallattomin +poika, joka oli sanonut Mattia raukaksi, putosi ja rupesi haikeasti +huutamaan apua. Vaan muut, jotka olivat likinnä häntä, peljästyivät nyt +vuorostaan niin, että kiitivät pois minkä jaksoivat ja jättivät +toverinsa yksin pulaan.</p> + +<p>Mitäs Matti nyt teki, hän, jota äsken sanottiin pelkuriksi? Hän ei +muistanut omaa vaaraansa, hän ei ajatellut enää toverin pilkkasanoja, +tuossa paikassa oli hän rannalla, sai käteensä seipään ja luisteli +seiväs kädessä salmen jäälle. ”Tartu kiinni tähän!” huusi hän ja asettui +itse vatsalleen jäälle.</p> + +<p>Suuressa hädässään tarttui toveri epätoivossaan seipääsen ja oli vähällä +vetää sen jään alle, vaan Matti piti lujasti kiinni toisesta päästä, +kaivoi luistimiensa kärjet jäähän ja piti suurimmalla vaivalla sekä +itseään että seivästä kiinni, kunnes toveri pääsi ylös ja tuli lujalle +jäälle. Nyt riemuitsivat kaikki pojat ilosta, nyt ei löytynyt enää +ketään, joka uskalsi sanoa Mattia raukaksi, ja niin kulkivat kaikki +märjän toverin kanssa riemukulussa takaisin kotiin.</p> + +<p>Matti tuli kotiin, eikä puhunut sanaakaan urhotyöstään. ”Tule,” sanoi +Frans hänelle, ”tule, niin saat nähdä kauniit varjokuvani. Tässä on +järvi ja pojat luistelevat jäällä. Huomaa, nyt putoo yksi heistä järveen +... nyt on hän hukkumaisillaan, nyt tulee rohkea ritari ja vetää hänet +henkensä kaupalla ylös vedestä. Näetkös, sellaista taidan minä tehdä +varjokuvilla, vaan mitäs <i>sinä</i> taidat?”</p> + +<p>Matti hymyili itsekseen ja sanoi aivan tyynesti: ”no, tuonhan kaikki +tekisivät ritarin sijassa.” – ”Niinkö luulet?” kysyi Frans. ”Ei, niin +urhollisia ritareja ei enää ole maailmassa. Katsoppas, sellaista minä +olen lukenut kirjoista ja se on parempaa, kuin juoksennella, niinkuin +sinä pitkin vuoria ja mäkiä.”</p> + +<p>Matti oli ääneti. Vaan märkä toveri seisoi ujona oven suussa ja kuuli +kertomuksen varjokuvien rohkeudesta. Kyyneleet tulivat hänen silmiinsä; +hän ei voinut kauemmin olla vaiti. ”Frans,” sanoi hän, ”tuon saman, jota +sinä olet tehnyt varjokuva-pelissä, on Matti tehnyt todellisessa +järvessä ja totisessa vaarassa. Me sanoimme häntä raukaksi, vaan nyt +tiedämme, että todellinen rohkeus ei ole elämänsä tarpeettomasti vaaraan +panemista, vaan että uskaltaa silloin mennä vaaraan, kuin totisesti +toisten ihmisten menestys sitä vaatii.”</p> + +<p>”Ja minä kun kehuin varjokuva-peliäni sinulle!” huudahti Frans, +hämmästyneenä ja iloisena. ”Niin, nyt minä ymmärrän, että on hyvä olla +viisas kammarissaan, vaan vielä parempi on olla viisas ja väkevä, sekä +kotona että muualla.”</p> + + +<p> </p> + +<center><img src="images/lukemisia2-5.jpg" alt=""></center> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="7">UUDEN VUODEN YÖ.</a></h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER"> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>Ol’ pakkanen ja paukkui jää<br> +Ja kiilsi tähdet julki,<br> +Ja yöllä vanhus harmaapää<br> +Jo kuoloon silmäns’ sulki,<br> +Ja kellot sanoi: pim pam pa,<br> +Ja Aik’ ol’ itse pappina,<br> +Yövahti myötä kulki.</p> + +<p>Ja suku juhlasaatossa<br> +Vei hautaan vainaajansa,<br> +Ja joulupukki harsoa<br> +Se kantoi sarvessansa,<br> +Ja tähtipojat huokasi,<br> +Ja almanakka nyyhkytti,<br> +Löi kello tornissansa.</p> + +<p>Juur yö kuin joutui puolehen,<br> +Niin nähtiin ihme kyllä:<br> +Hangella seisoi poikanen<br> +Ja talvitakki yllä.<br> +Hän, kuusta äsken hypännyt,<br> +Jo kirkui: ”Täällä olen nyt<br> +Isäni perinnöllä.”</p> + +<p>Mut joulupukki kiukkuhun<br> +Se siitä ärtyi vainen.<br> +Ja kiljui: ”Pusken, tapan sun,<br> +Itikka, talviainen!”<br> +Mut aika huus: ”Seis, maltiton!<br> +Hän nuorin lapsen’ lapsi on;<br> +Saa nähdä, minkä lainen.”</p> + +<p>Niin vanha vuosi hiljaittain<br> +Vierähti vaivaloinen,<br> +Ja yhtä pian kiiruhtain<br> +Jo sijaan riensi toinen;<br> +Onk’ iloinen vai iloton,<br> +Ei kukaan tiedä, varma on<br> +Ett’ on se toisenmoinen.</p> + +<p>Hän lempeä ja voimakas<br> +Jo saapui, meit’ on lässä.<br> +Uus aika nuori, toimekas<br> +Se meilt’ on kysymässä:<br> +Jos Jumalan ja isänmaan<br> +Puolesta työmme ainiaan<br> +Täytämme elämässä.</p> + +<p>Laps armas elon keväässä,<br> +Sä kukka nurmikolla,<br> +Suojassa Herran pysy sä,<br> +Niin sun on hyvä olla.<br> +Sä kasva, nouse kunnossa,<br> +Ja ruumiin, sielun voimassa<br> +Jumalan suosiolla.</p> + +<p>Sä edisty ja vihannoi<br> +Kuin vesa koivun tuoreen.<br> +Jumalan armon aamun koi<br> +Siunatkoon voimas nuoren.<br> +Sä raitisna ja vahvana<br> +Lujasti itses juurruta<br> +Sun maasi perusvuoreen.</p> +</TD></TR> +</TABLE> +<p> </p> +<p> </p> + +<center><img src="images/lukemisia2-6.jpg" alt=""></center> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="8">LUONNON SALAISUUS.</a></h2></center> + + +<p>Oli kerran poika, jonka nimi oli Tahvo Metsänen, ja hänellä oli sisar, +nimeltä Ester. Heidän isänsä oli uutisasukas, joka oli pellon raivannut +keskelle korpea, siitä syystä oli hänen nimensä Metsänen, ja heidän +äitinsä oli hyväntahtoinen eukko, jolla oli hoidettavana kaksi lehmää, +kaksi vasikkaa, kaksi vuohta, kaksi porsasta ja kaksi lasta; vieläpä +hevonen, koira ja kissa; siinä kaikki, mitä hänestä tiedän. Muutoin oli +metsässä melkein yhtä paljo haltioita kuin oraviakin, joka on +kummallista ja harvinaista meidän aikanamme, mutta uutisasukkaiden +mielestä tämä oli aivan niin kuin olla pitikin.</p> + +<p>Lapset auttoivat isäänsä ja äitiänsä pitkin talvea; heillä ei +tosiaankaan ollut aikaa laiskistella. Tahvo osasi kiskoa havun-oksia, +juottaa hevosta ja kantaa puita tupaan. Ester lakasi tuvan lattiaa, pesi +pataa, karttasi villoja ja syötti lehmiä sekä porsaita.</p> + +<p>Nyt oli kevät, ja elukat olivat ensi kertaa päästettävät metsään. Tämäpä +vasta lystiä oli! ”Tähti” niminen lehmä astua lönkitteli niin, että +kello kaulassa kilisi; vasikat tanssivat häntä sojossa, ja vuohet tulla +harppasivat, niin että parta leuassa tutisi. Mutta Tahvo ja Ester +nauroivat niin, että heidän täytyi ottaa kiinni veräjän pylväästä.</p> + +<p>”Tuoss’ on teille leipä, juustopala ja neljä silakkaa”, sanoi äiti. +”Ajakaa nyt lehmät kauniisti laitumelle ja tuokaa ne illaksi kotiin; +vuohet kyllä seuraavat kellon ääntä.”</p> + +<p>Ei sitä tarvinnut sanoa kahta kertaa Tahvolle ja Esterille. Pieni +eväspussi otettiin selkään ja niin lähdettiin ulos aamulla melkein yhtä +iloisina kuin vasikat, eikä sinä päivänä suinkaan puuttunut +vasikantanssia. Lumi oli sulanut niityiltä ja pelloilta, mutta jäljellä +oli sitä vielä valkoisina täplinä metsärinteiden pohjoispuolilla. Linnut +lauloivat joka oksalla, ja viheriä ruoho ja ensimäiset sinivuokot +pilkistelivät syksyn lakastuneiden lehtien alta, jotka keltaisina, +punaisina ja ruskeina täyttivät kaikkialla koivumetsän.</p> + +<p>Tahvo ja Ester olivat ihmeen iloisia. Heistä näytti kaikki iloiselta ja +hymyilevältä heidän ympärillänsä. Puut muka nyykyttivät päitänsä heille, +linnut lauloivat varta vasten heille, vihanta nurmi kutsui heitä +istumaan, kivetkin ne katselivat heitä harmain silmin ja sammalisin +kulmakarvoin. Tuulella oli heille jotakin sanomista; pilvet katselivat +alas heihin; puro metsässä pyysi heitä kuuntelemaan iloista lirinäänsä; +hyttyset olivat tanssivinansa heille; orava, joka kiipesi ylös korkeaan +kuuseen, tahtoi kaikin mokomin näyttää heille konstejansa. Päivä paistoi +niin kirkkaasti metsässä, aivan kuin olisi se ollut luotu juuri heitä +varten, ja sinisen ilman kautta katseli heitä erinomaisen lempeästi +kevät-aurinko, niinkuin olisi itse Jumala äärettömässä hyvyydessänsä +katsellut heitä ja sanonut: ”Rakkaat, pienet lapset, jos vain +tietäisitte, kuinka teitä rakastan!”</p> + +<p>Metsässä oli vuori, vuoressa oli rotko ja rotkossa asui haltia, nimeltä +Harmaaparta. Tämä oli kovin kummallinen haltia. Hän oli istunut vuoressa +maailman alusta asti ja oli käynyt harmaapäiseksi kuin ampiaispesä +pelkästä alituisesta tutkimisesta. Hän tiesi kaikki, ja taisi kaikki, +mitä vain ihmiset tietävät ja taitavat, sillä Harmaaparta oli hyvin +oppinut haltia, joka luki kirjoja ja mietti mistä syystä kaikki oli +maailmassa niin eikä toisin. Harmaaparta kuuli ruohon kasvamisen ja +tiesi kaikki eläinten, kasvien ja kansakuntain nimet. Hän olisi ollut +aivan täysin oppinut, mutta pikkuruisen puuttui häneltä vielä: hän, +näet, ei vielä ollut lukenut taivaan tähtiä eikä santaa meren rannalta, +eikä mitannut ijankaikkisuuden pituutta, leveyttä ja syvyyttä. Tätä oli +Harmaaparta juuri miettimässä, kaivellen vanhaa haavanlehteä, kuin +lapset saapuivat rotkon suulle.</p> + +<p>”Kas, hyvää huomenta kummi, hyvää huomenta Harmaaparta”, sanoivat Tahvo +ja Ester, sillä he eivät peljänneet ollenkaan; he olivat monta vuotta +tunteneet haltian, joka ennen vanhaan oli kutsuttu kummiksi heille +paremman puutteessa.</p> + +<p>”Jumal’ antakoon”, vastasi Harmaaparta, yhä vain katsoen lakastunutta +haavan lehteä.</p> + +<p>”Mitäs te, kummi, tuossa vanhassa lehdessä näette?” kysyi Tahvo +leikatessansa pajupilliä Esterille. Ensin hän leikkasi pajun oksan, +sitte hän kalkutteli siitä kuoren irti, teki reiän ja uurteen, ja – +pilli oli valmis, oikea klarinetti.</p> + +<p>”Etsin tässä luonnon salaisuutta”, vastasi haltia. ”Koettelen lukea +lehden suonia, voidakseni sitte lukea hietajyvät merestä, ja sitte aion +mitata koko ijankaikkisuuden. Mutta sitä ette ymmärrä, lapsukaiset.”</p> + +<p>”Vai niin”, sanoi Tahvo, joka ei muuta ymmärtänyt, kuin että tuo kaikki +oli hyvin kummallista. ”Mitäs se luonnon salaisuus on semmoista?”</p> + +<p>”Se on semmoista, että minun täytyy tietää, mistä syystä kaikki on juuri +niin kuin on, ja mitä hyötyä mistäkin on, ja onko kaikki tullut +itsestänsä”, vastasi haltia. ”Siinä, poikaseni, se luonnon salaisuus +on.”</p> + +<p>Sitä ei Tahvo ymmärtänyt. Hän otti esiin juustopalan eväspussista ja +istui kivelle syömään: Siinäpä hänellä luonnon salaisuus. Ester istui +vähän matkan päässä ja sitoi kauniin vastan vaalean-viheriöistä +koivunvarvuista, sill’aikaa kuin ”Tähti” astui metsässä kelloansa +kiistellen. Sepä heille luonnon salaisuutta sekin.</p> + +<p>Hetken perästä oli Tahvo saanut päähänsä ajatuksen, joka ei ennen ollut +johtunut hänen mieleensä, ja sanoi haltialle: ”Tiedäpäs, kummini, että +Jumala on kaikki luonut, ja että kaikki, mitä Jumala on tehnyt, on +hyvä.”</p> + +<p>”Saattaa olla”, arveli Harmaaparta, ”mutta kuulepas, Tahvo! Minä olen +etsinyt Jumalaa maailman alusta enkä ole häntä vielä löytänyt. Olen +häntä etsinyt lakastuneista lehdistä, kuolleista madoista ja mustista +kirjaimista. Olen kaivellut kukkasia, vaan ei Jumalata niissäkään ollut. +Olen lohkonut kiviä, mutta turhaan. Olen leikannut kappaleiksi kuolleen +leivosen, nähdäkseni, mitä se lauloi, ja olisiko jotakin Jumalasta ollut +sen kielellä, vaan ei siellä näkynyt mitään. Kerran löysin metsästä +kuolleen ihmisen; silloin etsin Jumalaa hänen päästänsä ja +sydämmestänsä, vaan en häntä löytänyt. Siinäpä temppu jota en ymmärrä. +Voitkos <i>sinä</i>, Tahvo, sanoa, missä Jumala on?”</p> + +<p>”Se nyt on pian sanottu”, vastasi Tahvo. ”Jumala on joka paikassa.”</p> + +<p>”Niin, mutta minä en näe häntä, en voi häneen käsin koskea”, sanoi +Harmaaparta ja näytti kovin onnettomalta. Samassa peitti musta pilvi +auringon ja Tahvo yht’äkkiä oikein säikähti, sillä hänestä tuntui nyt, +kuin Jumala olisi kadonnut maailmasta, ja kaikki oli pimeätä, kylmää ja +kuollutta niinkuin suuressa suunnattomassa haudassa.</p> + +<p>Mutta tätä kesti vain hetkisen. Pilvi hajosi, aurinko pääsi jälleen +paistamaan, linnut lauloivat, hyttyset tanssivat, lehmän kello kilisi, +orava hyppi kuusessa, koivut näyttivät niin ihmeen iloisilta ja +viheriäisiltä päiväpaisteessa, ja Ester istuen kivellä lauloi, niin että +metsä kajahteli:</p> + +<p> Näin lintu lauloi kerran,<br> + Laulunsa hilpeän:<br> + Hyvyyttä taivaan Herran<br> + Ma aina ylistän.<br> + Niin kukka kunnahalla<br> + Kuin pilvi taivahan,<br> + Ne kertoo kaikkialla<br> + Hyvyyttä Jumalan.</p> + +<p> Niin, Hänen asuntonsa<br> + On taivas sininen,<br> + Ja Hänen katsantonsa<br> + On kirkas tähtönen.<br> + Maat, taivaat rinnakkaina<br> + Hänt’ ylistävät vain,<br> + Hän kaikkiall’ on aina –<br> + Hän on myös minussain.</p> + +<p>”Niin, niin se oli!” huudahti Tahvo ilossaan, sillä tietämättään oli +Ester juuri laulanut sitä, mitä hän ajatteli, vaan ei osannut sanoa. Ja +sitte hän rupesi tekemään isoa torvea tuohesta, semmoista, johon +paimenpoikien on tapana toitottaa, kuin etsivät lehmiänsä.</p> + +<p>”Sepä oli merkillistä, sitä en ole tullut koskaan ajatelleeksi”, sanoi +haltia ja kävi hyvin miettiväiseksi. ”Olisikohan todellakin niin, että +Jumalan voi nähdä Hänen töistänsä, niitä hajoittelemattakin? Ja olisiko +Jumala tosiaankin meissä itsessämme?”</p> + +<p>”Kyllä se on aivan varmaa”, vastasi Tahvo, ja samassa paistoi aurinko +suoraan hänen kasvoihinsa, niin että hänen täytyi kädellä varjostaa +silmiänsä.</p> + +<p>”Mutta sittehän olenkin löytänyt luonnon salaisuuden”, virkkoi +Harmaaparta, ja häpesi ja hämmästyi yht’aikaa.</p> + +<p>”Älkää, kummi kulta, sitä enää epäilkö” sanoi Tahvo, vaikk’ei ensinkään +käsittänyt kummin huolia. Ja sitte puhalsi hän uuteen torveensa, ja – +”tuu! tuu!” kajahtelivat metsän rinteet.</p> + +<p>”Mutta sepä nyt sittekin oli kovin merkillistä”, sanoi haltia uudestaan, +eikä voinut päästä suuresta hämmästyksestänsä. ”Tässä nyt olen istunut +monta tuhatta vuotta ja jakanut luonnon pieniin osiin, enkä ole löytänyt +muuta kuin lakastuneita lehtiä ja mädänneitä jäännöksiä, ja sitte tulee +poika nulikka, jonka korvantausta tuskin on kuivakaan, ja panee ihan +nenäni eteen, mitä olen etsinyt! Kuinka onkaan mahdollista, että pieni +lapsikin voi nähdä Jumalan ja selittää maailman suuren arvoituksen, kun +minä, joka olen oppinein ja viisain haltia koko maailmassa, olen aivan +turhaan nähnyt ääretöntä vaivaa. Mutta niin se kuitenkin on, ja se minua +oikein harmittaa. Kun kaikki päästä päähän tarkastelee, on tuo pieni +poika nulikka viisaampi minua.” Harmaaparta tätä sanoessansa muuttui yhä +pienemmäksi, ja vihdoin hänestä tuli siili, joka niin häpesi lapsia, +että piilousi vuoreen. Mutta Ester oli nyt saanut vastansa valmiiksi, ja +Tahvo toitotti uuteen torveensa, ja niin he menivät ulos katsomaan +lehmiä ja vuohia.</p> + +<p>Metsä ei milloinkaan heistä näyttänyt niin viheriältä, taivas ei +milloinkaan ollut niin sininen eikä linnut milloinkaan laulaneet niin +kauniisti. Jokainen eläin osasi puhua, jokainen puu taisi nähdä, +jokainen kivi heitä ymmärsi. Heistä näytti, kuin Jumala olisi +kirjoittanut kaksi suurta, kaunista pyhää Raamattua ihmisille. Toiseen +on hän kirjoittanut ilmoitetun sanansa, kymmenet käskynsä ja pyhän +evankeliuminsa Herrastamme Kristuksesta ja ijankaikkisesta elämästä. +Toiseen raamattuun, joka on meillä avattuna Jumalan suuressa luonnossa, +on hän kirjoittanut joka lehteen kaikkivaltiaisuutensa, viisautensa ja +ijankaikkisen hyvyytensä, jos me vain ymmärrämme sitä lukea. Mutta sitä +ei haltia Harmaaparta ymmärtänyt, ja sentähden hänestä tuli siili. +Harmillista onkin, kuin etsii jotakin asiaa monta tuhatta vuotta, ja +äkkiä tulee paimenpoika ja löytää sen niinkuin puolan metsästä. Mutta +maailmassa on niin, että pienet lapset näkevät Jumalan. Ja vaikka he +eivät voi käsittää luonnon salaisuutta, tuntevat he sen kuitenkin +sydämmessänsä, eikä luonnon salaisuus olekaan muuta, kuin että Jumala on +meissä kaikki kaikissa.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="9">KUN RUUSUILLA MAATAAN.</a></h2> + +<h2><i>Satu</i></h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER"> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>Olipa kerran sisar ynnä veli,<br> +He muutoin kyllä taitavasti eli,<br> +Kaks seikkaa heist’ ei ollut mielehen:<br> +<i>Työnteko</i>, siivo <i>totteleminen</i>.</p> + +<p>He, Frans ja Mimmi, yhä aika lailla<br> +Vain jouten juoksi metsissä ja mailla,<br> +Ja nukkumaan kuin vihdoin väsyivät,<br> +Uusista leikeist’ unta näkivät.</p> + +<p>Täm’ ei käy laatuun, sanoi heille äiti,<br> +Ja aivan samaa isä myöskin väitti:<br> +Ei, rakkaat lapset, täm’ ei laatuun käy;<br> +Teiss’ yhtään elon vakavuutt’ ei näy.</p> + +<p>Ja pienet lapset pannaan kouluun oppiin,<br> +Älyä saamaan tyhjiin aivokoppiin. –<br> +Siis Frans ja Mimmi kouluun pantihin;<br> +Tietysti meno oitis muuttuikin.</p> + +<p>Paikallaan olo tuntui vaikealta,<br> +Ja läksyt – hyi, ne maistoi haikealta!<br> +Ja sitte tarttui koulusairaus,<br> +Ja lääkkeeks joutui pikku tukistus.</p> + +<p>Koulussa oli lupapäivä kerran.<br> +Saammeks soutaa, isä, hiukan verran?<br> +No saatte; se vaan pitää tietämän,<br> +Kotona olkaa kello seitsemän.</p> + +<p>Niin kyllä, kyllä! Siitä ilo nousi:<br> +Mustikkasaareen sievästi he sousi.<br> +Ah, kuinka maistoi kauniit mustikat!<br> +Ah, kuin he söivät, kuin he juoksivat!</p> + +<p>Mansikkasaareen tahdommeko soutaa?<br> +Se lähell’ on. Ei, emme taida joutaa!<br> +Niin punaisna ne hohtaa, näethän,<br> +Eik’ kello varmaan ole seitsemän.</p> + +<p>No, niinpä sousivat he sinne vielä,<br> +Ja voi kuin hauskaa, hupaist’ oli siellä!<br> +Mut Muurainsaari! Ah, kuin keltaiset,<br> +Somasti loistaa suuret muuraimet!</p> + +<p>Mut isä kielsi. – Ah niin, isä kyllä<br> +Lepyttää täytyy sitte hyväilyllä.<br> +Pianpa tuonne veneen käännällän,<br> +Viel’ eihän liene kello seitsemän.</p> + +<p>Ja Muurainsaareen soutamahan lähtiin,<br> +Siell’ oikein paljo muuraimia nähtiin,<br> +Ja mielin määrin näitä herkkujans’<br> +Nyt ahmaeli Mimmi sekä Frans.</p> + +<p>Jo vihdoin lapset saivat kylläisiksi.<br> +Nyt mennään kotiin. – Mennään! Mutta miksi<br> +Ei mentäis tuohon likisaarehen,<br> +Se ruusuist’ onpi aivan punainen!</p> + +<p>Ah, pian saareen juoksis meidän vene!<br> +Viivymme kauan, emme sinne mene!<br> +No hetkiseks vain, pikimmältähän!<br> +Vakuutan, kello ei oo seitsemän.</p> + +<p>Siis hetkiseks! He soutamista jatkaa,<br> +On Ruususaareen melkoisesti matkaa.<br> +He saapui saareen. Ah, kuin suloinen<br> +Levisi tuoksu, kaikki hurmaten!</p> + +<p>Millaiset ruusut! Nyt on poimimista!<br> +Vaan mik’ on kaunein noista tuhansista?<br> +Tää tässä. Ei, mut etäämpänä tuo,<br> +Se kaunihin on, mennäänpäs sen luo!</p> + +<p>Niin kului ilta. Verhonsa yö heitti<br> +Ja maat ja vedet hämärähän peitti.<br> +Nyt vasta lapset näytti pelkäävän,<br> +On kello varmaan yli seitsemän.</p> + +<p>Nyt nousi riita: kenen syy on tässä?<br> +Järvelle mennä ei voi pimeässä.<br> +Ei mitään tupaa eikä vuodetta,<br> +Ol’ lasten olo tuiki tukala.</p> + +<p>He itkivät: voi äitiä ja isää,<br> +Ne vartoo meitä! Mutta yö se lisää<br> +Ylt’ ympärinsä synkkää peitettään,<br> +Niin ett’ ei näe silmä kättäkään.</p> + +<p>Ja sylitysten siihen he nyt taipui,<br> +Kunnekka itkuun, viluhun he vaipui.<br> +He ruusustohon vihdoin nukkuivat,<br> +Ja kauan, kauan uinui molemmat.</p> + +<p>Kuin lapset heräs, loisti aurinkoinen<br> +Ylhäällä. Tuntui niinkuin oudonmoinen<br> +Ois näky ollut. Missä olemme?<br> +Jumalan kiitos, yö on ohitse!</p> + +<p>Nyt joutuin kotiin! Soutamahan lähtiin.<br> +He viipyi kauan, vaan kuin viimein nähtiin<br> +Kotoinen ranta, ihme ilmeinen!<br> +Se eihän ennen ollut semmoinen.</p> + +<p>On silta, portaat toisin rakennettu.<br> +On käytävätki toisin hiekoitettu.<br> +Puut suuremmat ja toiset lahoneet.<br> +Olemme raukat varmaan eksyneet.</p> + +<p>Ei, – tuoss’ on kivi, jolta ongitimme,<br> +Ja tuoss’ on ranta, jossa uiskelimme.<br> +Mennäänpäs vielä! Ja he kulkivat,<br> +Mut yhä näkyi seikat oudommat.</p> + +<p>Syreenimaja tuoss’ on tuoksuvainen.<br> +Kaks vanhust’ istuu siinä, mies ja nainen.<br> +Heit’ ennen ei he olleet nähneetkään.<br> +Heit’ tervehtivät lapset hämillään.</p> + +<p>Ket’ etsitte? ne sanat ukko lisää. –<br> +Me haeksimme äitiä ja isää. –<br> +Mi nimenne? – Frans minun nimen’ on. –<br> +Ja minun Mimmi. – Ihme verraton!</p> + +<p>Frans! Mimmi! nehän nimet lapsiemme,<br> +Jotk’ aikaa sitte hukkui suruksemme.<br> +He erään’ iltan’ astui venheesen,<br> +Eik’ enää tulleet kotiin jällehen.</p> + +<p>Me emme hukkuneet. Me harhailimme,<br> +Menimme Ruususaareen, viivähdimme. –<br> +Vai Ruususaareen? Kumma kuitenkin,<br> +Lapsemme oisko tulleet takaisin!</p> + +<p>Sen kuultuansa ihmetteli lapset:<br> +Mitähän, jos nuo vanhat harmaahapset<br> +Ois isä, äiti, joita eilen me<br> +Viimeksi näimme lähtiessämme!</p> + +<p>Nyt syliinsä he toinen toisens’ sulki<br> +Ja mainittihin rakkaat nimet julki.<br> +Kuin syleilleet kaikk’ oli toisiaan,<br> +Jo virkkoi isä täten suruissaan:</p> + +<p>Laps raukat, Ruususaarell’ ootte maanneet,<br> +Petollist’ unta ruusuin päällä saaneet;<br> +Lumottu on se saari. Hetkessä<br> +On vuosi siellä loppuun rientävä.</p> + +<p>Kakskymment’ tiimaa siellä kulutitte<br> +Unessa, leikiss’ ajan tuhlasitte,<br> +Te ette menneet eilispäivänä,<br> +Siit’ on jo vuotta kaksikymmentä.</p> + +<p>Niin kauanko? Ja nyt he vasta näki,<br> +Min muutoksen se aika heissä teki.<br> +Frans ijältään nyt kolmekymmentä,<br> +Seitsemän kolmatt’ oli Mimmillä.</p> + +<p>Nuoruuden kevät, ihanainen aika,<br> +Niin oli heiltä hälvennyt kuin taika.<br> +Mit’ oppivat? Ei muuta laisinkaan<br> +Kuin mitä unessa ja leikiss’ opitaan.</p> + +<p>Muut toverit, jotk’ ahkerat ol’ olleet,<br> +Ol’ edistyneet, taitaviksi tulleet.<br> +Frans parka ties vain heikot alkehet,<br> +Ja Mimmi tunsi tuskin kirjaimet.</p> + +<p>Siis täytyi heidän vasta vanhoillansa<br> +Kuin pikku lasten alkaa uudestansa,<br> +Ennenkuin Frans ol’ ylioppilas,<br> +Hän ol’ jo neljäkymmen-vuotias.</p> + +<p>Kuin Mimmi vihdoin oppi lukemahan<br> +Ja ompelemaan, niinkuin tarvitahan,<br> +Ken kerran aikoo tulla rouvaksi,<br> +Seitsemänneljättä tul’ ijäksi.</p> + +<p>Ja kuin he tahtoi nuorra notkutella.<br> +Kuin muutkin leikkiä ja lauleskella,<br> +Niin harmaat hapset valui otsallen,<br> +Ne näkyivät jo kaukaa katsoen.</p> + +<p>Frans pyrki, vaan ei päässyt tuomariksi,<br> +Pääs kirjuriks ja yltyi juomariksi;<br> +Mut Mimmi parka oli harmissaan<br> +Elonsa iltaan asti yksin vaan.</p> + +<p>Niin heille kävi, kuten ootte nähneet,<br> +Kosk’ ei he totelleet, ei työtä tehneet.<br> +Ja niin se käypi jokaiselle, ken<br> +Käy makaamahan nuorra ruusuillen.</p> + +<p>Ei opi se, ken huvia vain muistaa:<br> +Häneltä vuodet hetken lailla luistaa;<br> +Ennenkuin huomaa ajan vierevän,<br> +On elon kello lyönyt seitsemän.</p> +</TD></TR> +</TABLE> +<p> </p> +<p> </p> + +<center> +<table cellpadding=3 cellspacing=3 border=0> +<tr> +<td><img src="images/lukemisia2-7.jpg" alt="Adalminan helmi."></td> +</tr> +<tr> +<td><center>Adalminan helmi.</center></td> +</tr> +</table> +</center> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="10">ADALMINAN HELMI.</a></h2></center> + + +<p>Oli kerran kuningas ja kuningatar, joilla oli pieni tyttö, ja koska hän +oli kuninkaan tytär, niin nimitettiin häntä prinsessaksi. Hän oli +Adalmina nimeltään ja vanhempiensa ainoa lapsi. Sen vuoksi he hänestä +pitivät niin paljon, melkeinpä liiaksikin, sillä Jumala ei suvaitse, +että ketään rakastetaan epäjumalan tavalla. Silloin unhotetaan, mitä +katkismuksessa sanotaan, että pitää rakastaman <i>Jumalata</i> kaikesta +sydämmestä ja kaikesta sielusta. Kun Adalmina prinsessa kastettiin, oli +sinne kummiksi kutsuttu kaksi hyvää haltiatarta, toinen punainen, toinen +sininen; semmoinen on tapa satujen kuninkailla. Ja nuo molemmat hyvät +haltiattaret eivät myöskään unhottaneet antamatta pikku-prinsessalle +kumpikin kumminlahjaansa. Punainen haltiatar antoi hänelle suuren +puhtaan helmen, niin verrattoman kauniin, ett’ei sen vertaista ole ikinä +nähty, ja sitä seurasi vielä kolme kelpo lahjaa. ”Tiedä se,” sanoi +haltiatar, ”niin kauan, kuin Adalmina kantaa helmeä tykönänsä, pitää +hänen päivä päivältä tuleman yhä <i>kauniimmaksi</i>, yhä <i>rikkaammaksi</i> ja +yhä <i>älykkäämmäksi</i>. Mutta jos hän helmensä kadottaa, silloin hän +auttamattomasti samalla kadottaa ne kolme lahjaansa: kauneutensa, +rikkautensa ja älynsä. Niitä hän ei saa takaisin ennen, kuin on jälleen +saanut helmensä.”</p> + +<p>Niin se oli. Sininen haltiatar sanoi: ”Adalmina on saanut kolme niin +suurta lahjaa, että moni ei mitään suurempaa haluaisi maailmassa. Vielä +on kuitenkin yksi lahja, joka on kaikkein paras, ja sen annan minä +Adalminalle, mutta ainoastaan yhdellä ehdolla. Niin kauan kuin +prinsessalla on helmensä ja ne kolme lahjaa, niin kauaa ei minun +lahjallani ole laisinkaan voimaa. Mutta jos hän kadottaa helmensä, +kauneutensa, rikkautensa ja älynsä, niin saa hän palkkioksi minulta +neljännen lahjan, ja se on <i>nöyrä sydän</i>. Niin on, näet, sen asian.” – +Ja samassa nyökäyttivät molemmat haltiattaret jäähyväsiä ja katosivat +kuin kaksi poutapilveä siniseltä kesätaivaalta.</p> + +<p>Kuningas ja kuningatar olivat hyvin mielissänsä, He ajattelivat +itseksensä: ”kunhan vain pikku prinsessamme tulee kauniiksi, rikkaaksi +ja älykkääksi, niin on yhtä kaikki, millainen hänen sydämmensä on. Me +kyllä pidämme huolen hänen helmestänsä, ja siten voi hän olla ilmankin +tuon sinisen haltiattaren halpaa lahjaa. Punainen haltiatar sepä totta +paremmin tiesi, mitä prinsessan kaltainen tarvitsee! Hänen lahjansa +olivat kuninkaallisia lahjoja, vaan tuo sininen haltiatar oli oikein +saita, se täytyy sanoa; hän antoi lapsi-hyvälle armolahjan, aivan +niinkuin kerjäläistytölle maantien varrella heitetään pennin raha.”</p> + +<p>Nyt laitatutti kuningas kultakruunun, joka tarkallensa sopi pienen +Adalminan päähän ja joka oli niin tehty, että prinsessan kasvaessa +kasvoi kruunukin samassa ja sopi yhtä hyvin kuin ennen. Mutta kaikille +muille oli tuo ihmeellinen kruunu joko liian suuri tai liian pieni. +Kruunun yläpäässä oli huippu, ja huippuun oli helmi liitetty niin +tukevasti ja lujasti, että sen oli mahdoton siitä pudota.</p> + +<p>Kruunu nyt pantiin Adalminan päähän, ja sitte hän alati sitä piti, sekä +maatessaan pienessä kullatussa kehdossansa että valveilla +juoksennellessansa kaikkialla linnassa. Mutta koska kuningas ja +kuningatar, hänen vanhempansa, niin suuresti pelkäsivät helmen katoavan, +niin oli kovasti kielletty laskemasta prinsessaa kauemmaksi kuin sille +suurelle veräjälle, joka oli kuninkaan kartanon ja puiston välillä; ja +kuitenkin häntä aina ulos mennessä seurasi neljä kammaripalvelijaa ja +neljä kammarineitsyttä, ja palvelijoita oli ankarasti käsketty pitämään +tarkasti silmällä prinsessaa ja hänen helmeänsä. Jos he vain +yrittivätkään olla huolimattomat, niin hirveä, punaviittainen mestaaja +jolla oli julma parta ja hirmuinen mestauskirves, ei ymmärtänyt leikkiä.</p> + +<p>Näin kasvoi prinsessa suureksi, ja tapahtui aivan niin, kuin punainen +haltiatar oli ennustanut. Adalmina tuli kaikkein kauneimmaksi +prinsessaksi, kuin ikänä oli nähty, niin kauniiksi, niin kauniiksi, että +hänen pienet silmänsä heloittivat kuin kaksi kirkasta hopeatähteä +kevätiltana, ja minne hän tuli, loi hän päiväpaistetta ympärillensä, ja +kaikki kukkaset kasvitarhassa kumartelivat hänelle ja lausuivat: ”sinä +olet meitä kauniimpi!” Ja hän tuli niin rikkaaksi, niin rikkaaksi, että +hänen ympärillensä ikäänkuin kasvoi pelkkiä aarteita. Hänen kammarinsa +lattia oli kullasta ja simpsukan kuorista; seinät olivat pelkkää suurta +peililasia, ja katto oli kullasta ja kiiltokivillä koristettu; voi, +miten se säihkyi lamppujen valossa! Adalmina söi kulta-astioista, makasi +kultavuoteella ja pukeutui kultavaatteihin; niin jospa olisi ollut +mahdollista syödä kultaa, niin olisi hän tehnyt sitäkin, vaan se oli +sentään liian kovaa hampaille. Ja niin älykäs oli hän, niin älykäs, että +osasi arvata kaikkein vaikeimmat arvoitukset ja muistaa kaikkein +pisimmät läksyt, jos vain kerran niitä silmäili; ja kaikki viisaat +miehet kuninkaan valtakunnasta tulivat kokoon tekemään prinsessalle +kysymyksiä, ja kaikki olivat yksimieliset siitä, ett’ei niin älykästä +eikä ymmärtäväistä prinsessaa kuin Adalmina koskaan ennen ole ollut +maailmassa, eikä vastakaan koskaan tule olemaan, niin kauan kuin maailma +seisoo.</p> + +<p>No niin, kaikki oli hyvin; ei ollenkaan ole syntistä olla kaunis ja +rikas ja älykäs, jos vain ymmärtää käyttää näitä lahjoja Jumalan tahdon +jälkeen, mutta siinäpä se vaikeus on. Kuningas ja kuningatar luulivat +ihastuksissaan Adalmina prinsessaa parahimmaksi ja täydellisimmäksi +olennoksi koko maan päällä; ja onnetonta oli, että Adalmina itsekin +rupesi samaa luulemaan. Kun kaikki hänelle alinomaa sanoivat, että hän +oli tuhatta vertaa kauniimpi, rikkaampi ja älykkäämpi muita ihmisiä, +uskoi hän itsekin mielellänsä sen, ja siitä tuli hänen mielensä +ylpeäksi, niin että hän piti kaikkia muita, jopa omia vanhempiansakin, +itseänsä huonompina. Adalmina parka, se oli suuri, julma tahra, joka +sokasi hänen kauneutensa loistoa; se oli suurta köyhyyttä kaikessa hänen +rikkaudessansa; se oli kaikkein suurinta älyttömyyttä kaiken hänen +älynsä rinnalla, ja melkeinpä hän sen kautta oli joutua kokonaan +kadotukseen.</p> + +<p>Sillä mitä vanhemmaksi hän tuli, sitä ylpeämmäksi hän tuli, ja ylpeyttä +seurasivat kaikkein häijyimmät viat, niin että Adalmina samalla tuli +ilkeäksi ja kovasisuiseksi, ahneeksi ja kateelliseksi. Jos hän näki +kauniin kukkasen kasvitarhassa, kiirehti hän sitä jaloillansa survomaan, +sillä kaunis ei saanut olla kukaan muu kuin hän yksin. Jos Adalmina +tapasi toisen prinsessan, joka ajeli kullatuissa vaunuissa, niin se +suututti häntä sanomattomasti, sillä rikas ja ylhäinenkään ei saanut +olla kukaan muu kuin hän. Ja jos toista tyttöä sanottiin siivoksi ja +ymmärtäväiseksi, niin itki Adalmina harmista katkeria kyyneleitä, sillä +kuka käski toisen olemaan niin älykkään? Adalmina torui kaikkia, jotka +eivät hyvitelleet häntä, ja teki kaikkea, kuin päähän pisti; mutta +kuitenkin hän kaikkein enimmin halveksi niitä, jotka olivat +kuuliaisimmat hänen tahdollensa. Hän oli hirmuvaltias, jota kaikki +pelkäsivät eikä kukaan rakastanut; kuningas ja kuningatar olivat +valtakunnassa ainoat, joita hänen kopeutensa ei harmittanut.</p> + +<p>Kuin prinsessa oli viidentoista vuoden vanha, meni hän eräänä päivänä +kävelemään kuninkaan puistoon. Kuin hän veräjälle tultuansa yritti +menemään puistoon, oli veräjä lukittuna, eikä kukaan rohjennut sitä +auaista vastoin kuninkaan ankaraa kieltoa. Ne neljä kammarineitsyttä ja +neljä kammaripalvelijaa olivat seurassa; ensi kerran eläissänsä he eivät +luvanneet noudattaa prinsessan käskyä. Silloin tuli Adalmina vihaiseksi, +niin vihaiseksi, että päiväpaiste hänen kauniista kasvoistansa kokonaan +pimeni. Hän löi uskollisia palvelijoitansa vasten silmiä, juoksi pois +heidän luotansa, kiipesi veräjän ylitse; ja kuin palvelijat seurasivat +jäljissä, juoksi hän yhä loitommaksi puistoon, kunnes ei ainoatakaan +palvelijaa enää näkynyt viheriöiden puiden välistä.</p> + +<p>Silloin tunsi Adalmina ensi kerran eläissänsä janoa ja väsymystä, ja +istuutui lähteen viereen huokaamaan. Vieläpä hän alentihe ammentamaan +lähteestä vettä hienolla valkealla ylhäisellä kädellänsä ja juomaan sitä +ihan niinkuin muutkin ihmiset tekevät, milloin ei kukaan kumarrellen +kanna heille lautasella vesilasia. Yht’äkkiä hän huomasi kuvansa +lähteessä. ”Voi, miten olen kaunis!” sanoi hän itsekseen, ja niin sanoen +kallisti hän päätänsä yhä lähemmäksi lähteen kalvoa, paremmin +nähdäksensä kuvaansa, kunnes – loiskis, siinä nyt koko kultakruunu +helminensä putosi Adalminan päästä ja katosi yht’äkkiä lähteen +värähtelevään helmaan.</p> + +<p>Tuskinpa Adalmina sitä huomasikaan, niin hänen oma kauneutensa hurmasi +häntä. Vaan kuinka kävi? Lähteen vesi oli tuskin jälleen tyyntynyt ja +kirkastunut, kuin Adalmina sen kalvossa näki ihan toisenlaisen kuvan +kuin oman itsensä. Hän ei enää nähnyt tuota ihmeen kaunista prinsessaa, +jolla oli kultakudosta hameessa, kalliita kiviä hiuksissa ja +korvarenkaat välkkyvistä timanteista; hän näki ainoastaan ruman ja +köyhän kerjäläistyttö-raukan, paljain päin, paljain jaloin, ryysyisissä +vaatteissa ja hiukset kampaamatta. Silmänräpäyksessä katosi myöskin +hänen suuri älynsä; hän tuli niin taitamattomaksi ja yksinkertaiseksi +kuin kaikkein oppimattomin ihminen, ja sepä ihmeellistä, että hän +samassa tuokiossa kadotti kokonaan muistinsakin, ett’ei hän enää +tiennyt, kuka oli ollut, mistä tuli ja mihin aikoi mennä. Hän tunsi vain +himmeästi, että suuri muutos oli tapahtunut, ja se pelotti häntä niin, +että hän juoksi pois lähteeltä ja juoksi juoksemistaan yhä kauemmaksi +metsään, tietämättä, minne tiensä kulki.</p> + +<p>Näin tuli illalla pimeä, ja sudet alkoivat ulvoa metsässä. Adalmina +rupesi yhä enemmän pelkäämään ja juoksi yhä kauemmaksi, kunnes etäältä +näki kynttilän valoa. Sen lähelle tultuansa, näki hän pienen mökin, ja +siinä asui vanha ja köyhä eukko. ”Lapsi parka,” sanoi eukko, ”mistä +tulet näin myöhään illalla?” Vaan Adalmina ei osannut hänelle vastata. +Hän ei edes tiennyt, kuka oli ja missä vanhempansa asuivat. Sitäpä eukko +oikein pani ihmeeksensä, ja surkutellen lasta sanoi hän: ”koska olet +niin köyhä ja yksinäsi suuressa maailmassa, niin saat asua minun +tykönäni. Tarvitsen juuri jonkun vuohiani kaitsemaan metsässä. Sen sinä +saat työksesi, lapseni, jos olet siivo ja tottelevainen ja tyydyt +syömään vettä ja leipää ja hiukan vuohen maitoa lisäksi, milloin meillä +on pidot.”</p> + +<p>Niin, hyvinpä kyllä, siihen oli Adalmina sangen tyytyväinen ja suuteli +hyvin kiitollisena eukon kättä. Sillä hänen tietämättänsä oli sininen +haltiatar pitänyt sanansa: Adalmina oli nyt saanut sen, joka oli +parempaa kuin kauneus, äly ja rikkaus, nimittäin hyvän ja nöyrän +sydämmen. Paljon onnellisempi oli hän nyt kaitessaan vuohia ja +syödessään halpaa leipäänsä ja maatessaan kovalla vuoteellansa oljilla +ja sammalilla. Paljon parempi oli hän nyt kuin ennen, sillä nöyrän +sydämmen mukaan tulee monta oivallista lahjaa, esimerkiksi hyvä omatunto +ja tyyni tyytyväisyys, lepo ja rauha, hyvyys ja rakkaus, minne hyvänsä +maailmassa joutuu. Ja missä vain Adalmina kulki, tuli jälleen +päiväpaistetta hänen lähistöönsä, mutta se paiste ei enää ollut hänen +ulkonaisen katoavan kauneutensa, vaan sen rauhallisen kirkastuksen, joka +paistaa maan päällä kaikkien hyvien ja hurskasten ympärillä, joiden +sielut heloittavat kauneina, kuin enkelien kasvot, milloin ne suurilla, +valkoisilla siivillänsä laskeutuvat tämän maailman laaksoihin.</p> + +<p>Mutta kuninkaan kartanossa tuli hirveä melu, kuin prinsessa oli poissa. +Ei siitä apua, että nuo poloiset kammarineitsyet ja nuo säikäyksestä +höpelömäiset kammaripalvelijat, jotka häntä veräjälle olivat seuranneet, +viskattiin pimeään linnantorniin, johon ei päivä paistanut eikä kuu +kumottanut ja jonka ovella tuo punaviittainen, rumapartainen mestaaja +seisoi, kirves olalla. Kuningas ja kuningatar surivat lohduttomasti. He +käskivät koko valtakuntansa pukeumaan murhevaatteihin ja kuuluttivat +kaikissa kirkoissa, että se, joka voisi saada selvän Adalmina +prinsessasta, saisi prinsessan vaimoksensa, jos ei vähempään tyytyisi, +ja lisäksi puolen valtakuntaa kaupan päällisiksi. Se oli tapana siihen +aikaan, kuten jokainen tietää.</p> + +<p>Ne olivat aika hyvät löytäjäiset, ja monella kuninkaan pojalla ja +ritarilla oli halu ansaita niitä. Kolme pitkää vuotta peräkkäin, suvet +ja talvet, ratsastivat he halki avaran maailman ja etsivät etsimistään, +mutta eivät vain löytäneet, eivät edes Adalminan kultaista kengän +korkoakaan. Vihdoinpa sattui niin, että nuori ja reipas Frankinmaan +prinssi Sigismund etsimäretkillään joutui vanhan eukon mökkiin. Siellä +eukko istui murhepuvussa, ja se ei tosiaankaan ollut hieno, mutta musta +se oli, olivatpa vuohetkin kivikkomäellä mustat ja valkoiset. ”Ketä +surette, eukkoseni?” kysyi prinssi. ”Kuningas on käskenyt kaikkien +suremaan kadonnutta prinsessaamme”, vastasi eukko; ”mutta eipä hänestä +suurta vahinkoa ollut. Kyllä hän kaunis oli ja rikas ja älykäs, vaan +ihmiset hokevat hänellä olleen ylpeän sisun, ja se oli sen pahempi, +sillä sen tähden ei häntä kukaan ihminen oikein rakastanut.”</p> + +<p>Samassa tuli Adalmina kotiin vuohinensa metsästä. Prinssi katsoi häntä +eikä voinut käsittää mitenkä tyttö, vaikka oli niin köyhä ja ruma, +kuitenkin voi hellyttää hänen sydäntänsä niin ihmeellisesti, että hän +melkein jo piti hänestä, ennenkuin oli nähnyt enempää kuin hänen +korvansa nipukan. Hän kysyi häneltä, oliko hän nähnyt prinsessaa. ”En”, +vastasi Adalmina. ”Se on ihmeellistä”, sanoi prinssi, ”kolmeen pitkään +vuoteen en ole ketään muuta ajatellut kuin pientä prinsessaani. Vaan nyt +en häntä enää etsi. Nyt aion rakentaa itselleni linnan tänne metsään ja +asua täällä kaiken elinaikani.” Sanottu ja tehty. Prinssi rakensi linnan +ihan lähelle sitä lähdettä, jonka luona Adalmina eräänä päivänä oli +toiseksi muuttunut. Nytpä kerran tapahtui, kuin oli hyvin lämmin, että +prinssiä rupesi janottamaan, ja hän kumartui alas juomaan lähteestä. +”Mikäpä tuo lie, joka niin ihmeen kauniisti kiiltää tuolla veden +pohjassa?” sanoi hän itsekseen. ”Annas katson, mikä se on.”</p> + +<p>Prinssi kumartui alas, pisti käsivartensa lähteesen ja nosti sieltä +kultaisen kruunun, jonka huipussa oli ihmeen kaunis puhdas helmi. Nyt +joutui hänen mieleensä eräs seikka. Entä jos se olisi Adalminan helmi! +Sitte hän lähti kruunuineen kuninkaan linnaan, ja tuskin kuningas ja +kuningatar ehtivät nähdä kalliin koristuksen, kuin jo molemmat huusivat +yht’aikaa: ”Adalminan helmi! Adalminan helmi! Voi, missä on hän itse, +missä on kaunis, rakas, pieni prinsessamme?”</p> + +<p>Silloin laski kuningas päässään, että prinsessan, jos hän vielä eläisi, +pitäisi olla kahdeksantoista vanha. Hän muisti punaisen haltiattaren +ennustuksen ja rupesi arvelemaan niin tapahtuneen, kuin todella oli +tapahtunut. Sen vuoksi hän uudestaan kuulututti kirkoissa kaikkia +tyttöjä, jotka olivat kahdeksantoista vanhat, kokoutumaan hänen +kartanonsa pihalle kruunua koettamaan. Ja se, jonka päähän kruunu ihan +sopisi, se oli tunnustettava oikeaksi ja kadonneeksi prinsessaksi, ja +Frankinmaan prinssi Sigismund oli hänet saava vaimoksensa.</p> + +<p>Tietysti kaikki tytöt heti riensivät kuninkaan kartanoon; ja ne, jotka +olivat alle tai päälle kahdeksantoista, eivät olleet tuota +muistavinansa. Oli kaunis kesäpäivä, ja vähintäänkin tuhannen tyttöä +tuossa seisoi pitkissä jonoissa onneansa koettamassa. Aamusta varhain +myöhään iltaan asti kulki kultakruunu päästä päähän, ja kaikki sitä +koettelivat, vaan kenellekään ei se sopinut. Viimein rupesivat kaikki +tytöt nurisemaan ja sanomaan: ”kuningas tekee meistä pilkkaa; +heittäkäämme arpaa, ja kuka voittaa, hänen pitää saaman kruunu ja +prinssi.”</p> + +<p>Sitä keinoa piti Sigismund prinssi sangen pahana, ja käski heitä +odottamaan päivän laskuun asti. ”Olkoon menneeksi”, sanoivat tytöt.</p> + +<p>Vähän ennen auringon laskua pantiin vartia pitämään silmällä, oliko +ketään vielä tulossa tuolla maantiellä. Prinssi huusi: ”Ilta kuluu; +näetkö, vartia, ketään tiellä tulevan?”</p> + +<p>Vartia vastasi: ”näen kukkasten kallistuvan nukkumaan, sillä yö on +tulossa. Mutta ketään en näe tiellä tulevan.”</p> + +<p>Taasen kysyi prinssi: ”Ilta kuluu; näetkö, vartia, ketään tiellä +tulevan?”</p> + +<p>Vartia sanoi: ”pilvi kulkee laskevan päivän eteen, ja lintu metsässä +kätkee päänsä väsyneen siipensä alle. Yö on kohta käsissä, vaan ketään +en näe tiellä tulevan.”</p> + +<p>Vielä kerran kysyi prinssi: ”Ilta on kulunut; vartia, etkö näe ketään +tiellä tulevan?”</p> + +<p>Vartija sanoi: ”näen pienen tomupilven tuolla kaukana metsän rannalla. +Nyt se lähenee; näen köyhän paimentytön ajavan vuohia maantiellä.”</p> + +<p>”Koettakaammepa kruunua paimentytön päähän”, sanoi prinssi. Toiset +tytöt, jotka kaikki pitivät itseänsä paljon parempina, huusivat: ”ei! +ei!” Vaan kuningas tuotti paimentytön, ja katso, kuin kruunua koetettiin +hänen päähänsä, niin sopi se ihan.</p> + +<p>Samassa meni päivä maillensa, ja pimeä tuli, ett’ei oikein voinut +erottaa paimentytön muotoa. Vaan Sigismund prinssi ajatteli mielessään: +”näet, hyvä Jumala tahtoo minua ottamaan köyhää vaimokseni, ja sen minä +teenkin, sillä hänet olen ennen nähnyt eukon luona metsässä ja tiedän, +että hänen ympärillänsä paistaa päivä, minne hyvänsä hän käy.”</p> + +<p>Ja kaikki kansa huusi: ”Kauan eläkööt Sigismund prinssi ja Adalmina +prinsessa!” Mutta moni ajatteli itseksensä: ”tuohan vain on köyhä +paimentyttö!”</p> + +<p>Sitte vietiin paimentyttö, kruunu päässä, kuninkaan saliin, jossa loisti +tuhansia vahakynttilöitä. Mutta kaikkien tuhansien kynttilöiden loiston +voitti Adalminan ihmeteltävä kauneus, kuin hän yht’äkkiä seisahtui +niiden kaikkien keskelle, kultaiseen pukuunsa puettuna. Sillä saadessaan +takaisin helmen, sai hän myöskin jälleen kaikki punaisen haltiattaren +lahjat. Ja koska hän sai takaisin myöskin hyvän muistonsa, niin muisti +hän vallan hyvin, kuinka ilkeä hänen sisunsa ennen oli, ja kuinka hän +sitten toiseksi muutettiin, ja kuinka köyhä ja ruma on paljon +onnellisempi rauhallisen omantuntonsa kerralla, kuin rikas ja kaunis +kaikessa ylpeydessänsä. Sen vuoksi hän nyt lankesi polvilleen isänsä ja +äitinsä eteen ja pyysi heitä antamaan anteeksi hänen entistä +ylpeyttänsä, – ja osoitteeksi muuttuneesta sydämmestänsä talutti hän +nyt esille köyhän metsätorpan eukon, syleili häntä ja sanoi: ”Armelias +on rikkaana köyhyydessänsä, vaan rikkaalla, jonka sydän on kova, on +tarvetta ja puutetta kaikkien aarteittensa keskellä.”</p> + +<p>Ja kaikki, jotka tämän näkivät, uskoivat tuskin silmiänsä. Mutta +Sigismund prinssi sanoi: ”Minä tiesin niin käyvän. Adalminan helmi on +kaunis, vaan paljon kauniimpi on nöyrä sydän.”</p> + +<p>Sitte pidettiin häitä ja suuria iloja kuninkaan kartanossa, ja ne neljä +kammarineitsyttä ja neljä kammaripalvelijaa pääsivät vapaiksi tornista, +ja punaviittainen, rumapartainen mestaaja asetti kirveensä nurkkaan +häpeämään, ja kaikki huusivat mailla, mantereilla: ”Kaunis, kaunis on +Adalminan helmi, vaan paljon kauniimpi on nöyrä sydän!”</p> + +<p> </p> +<p> </p> + +<center><img src="images/lukemisia2-8.jpg" alt=""></center> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="11">POIKA RAAHESTA.</a></h2></center> + + +<p>Tiedätkös mitä on: kieltää itsensä ja elää suuria aatteita varten? Nyt +minä sanon sen sinulle.</p> + +<p>Oli kerran poika Raahen kaupungissa. Hän oli kahdeksan vuotta vanha, +terve ja väkevä, rohkea ja neuvokas. Ei ollut niin jyrkkää mäkeä, ett’ei +hän siitä hiihtänyt notkeilla suksillansa. Ei ollut puuta niin korkeata, +ett’ei hän olisi kiivennyt sen heiluvaan latvaan. Hän ui kuin kalalokki, +juoksi kuin nuori varsa, hyppäsi kuin orava. Hän oli leikkien kuningas; +ei kukaan heittänyt palliansa paremmin kuin hän, ei kukaan tarkemmin +ampunut nuoliaan. Vanhemmat siskot, kumppanit, kaikki rakastivat häntä, +sillä hän oli yhtä hyvä kuin väkevä, yhtä tottelevainen kuin rohkea. Hän +taisi mennä vaikka tuleen ystäviensä edestä, ja jos hänen äitinsä olisi +sanonut hänelle: ”August, tänään sinun täytyy lukea koko päivä, etkä saa +ruokaa ennen kuin huomenna!” – niin hän olisi suudellut äitinsä kättä +ja vastannut iloisella, reippaalla tavallansa: ”kernaasti, äiti, koska +sinä niin tahdot.”</p> + +<p>Sitä hänen äitinsä ei tosin sanonut, vaan totutti poikansa varhain +itsensä kieltämiseen ja tottelevaisuuteen. Usein sattui, että hän +mielellään antoi pois rakkaimman leikkikalunsa. Joskus, kuin hän +ilomielin toivoi pääsevänsä hauskoihin huveihin, sanoivat vanhemmat +hänelle: ”Koetapas, voitkos olla pois niistä!” August vastasi: ”Koetan +kyllä.” Ja se onnistui kuin onnistuikin. Semmoinen ei ole helppoa eikä +lystiä, mutta siitä on voittoa koko elinajaksi. Sillä elämässä tapahtuu +usein, että täytyy kieltää itseltänsä, mitä mielellänsä tahtoisi, ja kas +silloin nähdään, voimmeko iloisina ja rohkeina luopua mieliteostamme.</p> + +<p>Augustin vanhemmat eivät olleet köyhiä eikä rikkaita, heillä oli niin +paljo, kuin tarvitsivat, ja olisivat kyllä voineet vaatettaa lapsiansa +yhtä hienosti kuin muutkin, ja usein syöttää heitä kakuilla ja muilla +namusilla, mutta he totuttivat lapsiansa kohtuullisuuteen ja ankaraan +työhön. Huomattava on, ett’ei mikään suuri mies eikä mikään uljas nainen +ole kasvanut laiskuudessa, ei prameudessa eikä makeisten nauttimisessa.</p> + +<p>Kerran oli August muiden poikain kanssa kaupungin läheisessä metsässä ja +juoksenteli, paperileijaa lennättäen. Kävi kova tuuli, leija lensi +korkealle, ja mitä korkeammalle se lensi, sitä uhkeammalta näytti. ”Oi, +jospa voisin lentää niin korkealle!” ajatteli August itsekseen. +”Taistella myrskyn kanssa tuolla korkealla ilmassa maiden ja merien +päällä, se vasta jotakin olisi se!”</p> + +<p>Tulivat he tuosta muutamien tuulimyllyjen kohdalle mäellä, jossa +myllynsiivet pyöriä surisivat kovassa tuulessa. ”Olisipa tuokin hauskaa: +lentää myllynsiiven tavalla”, ajatteli August, seisoen aivan likellä +myllyn siipiä ja kuunnellen, kuinka ne suhisten halkoivat myrskyistä +ilmaa. Huima ajatus iski hänen päähänsä; yks kaks tarttui hän molemmin +käsin myllynsiipeen samassa, kuin se lensi ohitse...</p> + +<p>Pojat kiljasivat, mutta August, hän oli jo korkealla ilmassa. Hän ei +ollut niitä, jotka helposti hellittävät. Hän seurasi myötä niinkuin +riippuva takiainen ... tuopa näytti kovin omituiselta ja vaaralliselta! +Mutta kuin myllynsiipi sillä tavoin oli nostanut hänet niin korkealle, +että hän riippui suoraan myllyn yläpuolella, syöksyi siipi taas +alaspäin, ja sitä ei August osannut aavistaa. Hän laski kätensä irti ja +putosi huikasevasta korkeudesta kiviselle mäelle, mutta iso myllynsiipi, +huolimatta hänen kohtalostaan, suhahti vain hänen päällitsensä ja jatkoi +kulkuansa.</p> + +<p>Kumppanit juoksivat paikalle ja luulivat hänen kuolleen. Mutta hän oli +vielä hengissä; häneltä oli vain taittunut molemmat käsivarret, ja siinä +tilassa hänet kannettiin kotiin vanhempain luokse.</p> + +<p>Arvaat kyllä heidän hämmästyksensä! Molemmat käsivarret poikki, sepä +vasta kolaus! Vaikkapa hän jäisikin henkiin, niin mitä hän voisi +toimittaa ilman käsivarsia? No niin, onhan ollut semmoisiakin poloisia, +jotka ovat syntyneet ilman käsiä ja kumminkin oppineet kaikenlaisia +konsteja, joita rahan edestä näytetään ... mutta, mutta ... käsitön mies +... se on sentään surkea juttu. August näki rakkaan äitinsä itkevän, +eikä äiti parka syyttä itkenytkään.</p> + +<p>Tämä koski hänen sydämmeensä enemmän kuin kaikki hänen omat vaivansa. +Hänen taittuneita käsivarsiansa pakotti niinkuin niitä olisi pistelty +palavaan tuleen, mutta hän ei sitä ajatellut, sanoihan vaan: ”anna +anteeksi, äiti!” Ja sitte hän hymyili niin hyvin, kuin jaksoi ja +lohdutti äitiänsä: ”kyllä minä paranen; koetan olla kärsivällinen.”</p> + +<p>Siihen aikaan ei ollut lääkäriä kaupungissa, ja he hankkivat luokseen +taitavan ämmän, joka oli tottunut semmoisia vammoja parantamaan. Hän +asetti taittuneet käsivarret jälleen sijoillensa, ja pani lastoja niiden +ympärille ja lastojen päälle taas liinakääreitä. Ei sekään ollut lystiä, +se teki hyvin kipeätä, mutta August puri hammasta, katseli äitiinsä ja +nyykähytti päätänsä: ”älä pelkää, kyllä siitä hyvä tulee!” – Katsopas, +niin paljon oli hän jo oppinut itsensä-unhottamisen suurta taitoa!</p> + +<p>Ja hyvä siitä tulikin, sillä poika oli kärsivällinen, tottelevainen eikä +mikään turhan naukuja. Ja kahden viikon päästä otettiin lastat pois, ja +maattuaan vielä pari viikkoa aivan asemillaan, taisi hän taas vähitellen +ruveta käsivarsiansa käyttämään.</p> + +<p>Hyvä eukko se olikin, se hänen hoitajansa. Ne kaksi pientä käsivartta, +jotka vasta maailmassa vielä tulivat niin vahvoiksi ja toimittivat niin +suuria urostöitä, – ne hän paransi niin taitavasti, ett’ei niissä enää +näkynyt vikaa vähääkään. Jos eukko olisi elänyt vielä silloin, kuin +Augustista oli tullut mainio sankari, olisi August varmaan lähettänyt +vanhukselle jonkun niistä monista kunniamerkeistä, jotka hän +urhollisuudellansa oli ansainnut, sillä ilman eukkoa ja käsivarsia olisi +hänestä tullut rampa, unhotettu ja maineeton poloinen Pohjolan +yksinäisyydessä.</p> + +<p>Mutta nyt hän kasvoi suureksi ja väkeväksi, ja lähti ulos maailmaan. +Hänen rinnassansa piili jotakin mahtavaa, joka pakotti häntä ulos +maailmaan. Jumala ei anna samaa älyä kaikille ihmisille. Muutamat on hän +luonut elämään tyyneessä onnessa, kodin rauhassa ja hiljaisessa työssä; +toiset on hän luonut elämän myrskyjä varten, ja muutamat sankareiksi +koko ihmiskunnalle. Mutta Jumalan edessä on yhden tekevä, mitä tietä +ihminen elämässä kulkee, kunhan vain kulkee tiensä rehellisenä ja +Jumalaa pelkääväisenä.</p> + +<p>Tuo pieni poika, joka nyt oli tullut isoksi ja saanut paljon hyviä +tietoja, lähti ulos taistelemaan vapauden ja oikeuden edestä. Hänen +omassa maassansa asui vapaa kansa, joka eleli rauhassa ja sovinnossa +lakiensa turvissa, mutta kaikki kansat eivät olleet yhtä onnellisia. +Useita sortivat ankarat hallitsijat, jotka eivät kunnioittaneet lakia +eikä oikeutta; toiset surmasivat toisiansa keskinäisissä sodissa. Tuo +entinen poika Pohjanmaalta ei luullut paremmin voivansa käyttää uusia +käsivarsiansa, kuin taistelemalla sorrettujen edestä. Hän meni heikkojen +puolesta vapaatahtoisesti ottelemaan väkeviä vastaan; hän vuodatti +vertansa heidän tähtensä monen monessa taistelussa. Suomi oli hänen +äitinsä, Ruotsi hänen isänsä kotimaa, Pohja hänen kätkyensä, mutta avara +maailma oli hänen suuri isänmaansa. Jokainen hyvä ja rehellinen ihminen +oli hänen veljensä ja sisarensa; jokainen syyttömästi sorrettu hänen +suosikkinsa; kaikki jalomieliset hänen ystäviänsä ja +liittokumppanejansa.</p> + +<p>Meidän aikamme ei tunne urhollisempaa sankaria kuin tuo poika +Pohjanmaalta. Hänen elämänsä oli täynnä satuja ja urhotöitä. Siellä +hänet aina nähtiin, missä vaara oli suurin: tuhansia kaatui hänen +ympärillänsä. Hän makasi verissään ja puolikuolleena verisillä +taistelutanterilla; kärsi usein nälkää ja kaikenlaista puutetta; oli +vankina ja hyljättynä, vainottuna ja ryöstettynä, sairaana ja +unhotettuna. Hän ui jokien poikki jäitten seassa. Hän kiipesi korkeiden +muurien yli, joissa orjantappuroita kasvoi. Hän taisteli yön pimeydessä, +vihollisten piirittämänä, jotka eivät sääliä tunteneet, ja joille +maksettiin vankien luvun mukaan. Hän taisteli melkein aina muutamien +harvojen kanssa suurta ylivoimaa vastaan, ja pääsi kuitenkin usein +voitolle Jumalan avulla ja verrattomalla urhollisuudellansa. Löytyipä +usein kavaltajiakin hänen omissa sotakumppaneissaan, ja kuin hän, +väsyneenä vaivoistansa, illan tultua laskeusi lepäämään kovalle maalle, +sotavaippa allansa ja taivaan kirkkaat tähdet yllänsä, täytyi hänen +valvoa käsi miekan kahvalla, torjuakseen murhamiehiä. Ihmeellisesti +Jumala kuitenkin varjeli häntä kaikissa vaaroissa, eikä hän milloinkaan +kadottanut iloista luottamustansa eikä sydämmensä armeliaisuutta +onnettomia kohtaan. Palveltuansa ensin pelkkänä sotamiehenä, pääsi hän +monen tuhannen päälliköksi, voitti suurta kunniaa ja mainetta, mutta +itsellensä hän ei koskaan pyytänyt enempää, kuin hän välttämättömästi +tarvitsi, ja vetäysi pois kaikista kunnianosoituksista. Ei hän ollut +niitä miehiä, jotka huolivat loistosta ihmisten edessä ja ylpeilevät +hyvin ansaitusta maineesta. Hän ei taistellut oman kunniansa eikä etunsa +tähden, hän taisteli vapauden ja ihmiskunnan hyväksi; niiden eduksi hän +tahtoi mielellänsä kuolla unhotettuna.</p> + +<p>Kuin hän vieraalla nimellä oli taistellut seitsemän vuotta Kreikanmaan +vapauden puolesta, ja vanha Kreikanmaa vihdoin viimein oli torjunut +päältään turkkilaisten ikeen, etsivät häntä kreikkalaiset turhaan läpi +koko Europan, antaaksensa kiitollisuutensa osoitteeksi maassansa hänelle +suuren maatilan. Viimein he lahjoittivat sen toiselle, kun eivät +tienneet muuta kuin että heidän rakastettu sankarinsa oli aikoja sitte +kuollut. Mutta hän eli kainosti piilossa, välistä Ruotsissa ja Suomessa, +välistä jossakin Länsi-Intian saaressa. Hän oli köyhä eikä kuitenkaan +ottanut vastaan mitään palkintoa. Hän ei tahtonut saastuttaa korkeata +kutsumustansa eikä urhokasta miekkaansa pyytämällä itselleen maallista +rikkautta.</p> + +<p>Tuosta pienestä pojasta, joka ensin oli taistellut tuulimyllyjä ja sitte +puolta Europpaa vastaan taikka puolen Europan puolesta, tuli vihdoin +harmaapäinen sotavanhus, joka, väsyneenä vaivoistansa ja +kunnianrikkaista haavoistansa, päätti elämänsä rauhallisessa kodossaan +ja laskettiin levolle Ruotsinmaan povehen. Harvat häntä tunsivat; ei +kukaan ikinä kuullut hänen puhuvan omista urhotöistään. Ja mitä kaikkea +hän olisi voinutkaan kertoa, ell’ei hän olisi välttänyt omaa kiitostansa +eikä antanut kaikkea kunniaa Jumalalle, kaikkein korkeimmalle, joka oli +johtanut häntä niin monessa vaarassa! Toiset, jotka ovat toimittaneet +sangen vähän maailmassa, eivät tiedä miten vain saattaisivat oman +itsensä, kunniansa ja merkillisyytensä muiden tietoon. Hän, jonka +sankarityöt hämmästyttivät silloista maailmaa, teki kaikki, mitä voi, +joutuaksensa unohduksiin. Sentähden maailma tunteekin varsin vähän hänen +monivaiheista elämäänsä, ja hänen urhollisimmat sankarityönsä ovat ehkä +ijäksi päiviksi jääneet unohduksiin. Mutta Jumala tuntee hänen +rehellisen sydämmensä, hänen lujan uskonsa, ja ihmiset tietävät hänestä +sen verran, että kunnioittavat hänen muistoansa.</p> + +<p>Jos Jumala olisi suonut <i>August Maximilian Myhrberg’in</i> taistella oman +isänmaansa puolesta, niinkuin hän taisteli sorrettujen puolesta maan +päällä, olisi siihen aikaan ainoastaan yksi saattanut vetää hänelle +vertoja, nimittäin italialaisten Garibaldi. Mutta hän taisteli kauan +tuntemattomana, nimetönnä ihmiskunnan oikeuden ja kansojen vapauden +puolesta, ja sentähden ei yksikään kansa seiso kyynelsilmin hänen +hautansa ympärillä. Mutta Suomi, hänen suuri äitinsä, ja Ruotsi, hänen +isänsä kotimaa, lukevat hänet kaikkina aikoina urhollisimpien +sankariensa joukkoon. Hänen elämäkertaansa kerrotaan kauan tarinana +talvivalkean ääressä ihmeeksi ja kummastukseksi jälkeen-tuleville +polville. Kaikki hänessä – hänen rohkeutensa, hänen työnsä, hänen +rehellisyytensä, hänen vilpitön sydämmensä ja ennen kaikkea hänen jalo +itsekieltämisensä – oli suurta ja sadun tapaista, ja sentähden saakoon +hänen suuri satunsa sijan näiden pienien joukossa.</p> + +<p>Suomen poika, opi niinkuin hän taistelemaan sen edestä, joka oikeata on +maailmassa; opi niinkuin hänkin itseäsi kieltämään!</p> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="12">KEVÄÄN SATU.</a></h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER"> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>Kevään satu huvittaako ketä?<br> +Lienet, poika, kuullut sen?<br> +Se on varma, eikä meitä petä,<br> +Tosi myös kuin päivönen;<br> +On kuin metsä vihanta;<br> +On kuin vuori korkea.<br> +Kevään satu huvittaako ketä?<br> +Lienet, poika, kuullut sen?</p> + +<p>Etelässä syntyi lapsukainen<br> +Saarell’ onnellisuuden.<br> +Isäns’ oli päivä paahtavainen,<br> +Siskons’ järvi hopeinen,<br> +Aamutähti äitinsä,<br> +Fenix lintu veljensä.<br> +Etelässä syntyi lapsukainen<br> +Saarell’ onnellisuuden.</p> + +<p>Kevätlapsi kohos kehdostansa,<br> +Kapalonsa katkoen,<br> +Perhon siivin lensi lentoansa<br> +Poikki maiden, merien.<br> +Huiski taikasauvallaan<br> +Yli järven, yli maan.<br> +Kevätlapsi kohos kehdostansa,<br> +Kapalonsa katkoen.</p> + +<p>Suuremp’ ei viel’ ollut mikään noita,<br> +Kuin se Kevät pienoinen:<br> +Minne lensi, sinne silmikoita<br> +Puhkes oksiin pensasten,<br> +Kukat kasvoi ihanat,<br> +Niityt tuoksui vihannat.<br> +Suuremp’ ei viel’ ollut mikään noita,<br> +Kuin se Kevät pienoinen.</p> + +<p>Metsän peikot katselivat kateen<br> +Silmin Kevään ihmeitä.<br> +Laittoivatpa ukonilman, sateen<br> +Kurittamaan Kevättä.<br> +Vaan kun sade vihmaili,<br> +Pikku Kevät riemuitsi.<br> +Metsän peikot katselivat kateen<br> +Silmin Kevään ihmeitä.</p> + +<p>Nythän Kevät asuu seudullamme,<br> +Kantaa meille kukkiaan.<br> +Poimikaamme kukat, saattakaamme<br> +Peikot piiloon taantumaan!<br> +Ja kun tulee sade uus,<br> +Kirkastuupi vihannuus.<br> +Nythän Kevät asuu seudullamme,<br> +Kantaa meille kukkiaan.</p> +</TD></TR> +</TABLE> +<p> </p> +<p> </p> + +<center><img src="images/lukemisia2-9.jpg" alt=""></center> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="13">KOIVUJEN JUURELLA.</a></h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER"> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>Koivujen juurella,<br> +Isämme kotona,<br> +Leikkiä lyömme,<br> +Teemme myös työmme,<br> +Kylvämme, kynnämme innolla.<br> +Aaltoset häilyy,<br> +Lainehet’ päilyy,<br> +Raitisna säilyy<br> +Rantamme riemuisa loiskinta.</p> + +<p>Koivujen varjossa<br> +Kuulimme iloisna<br> +Äitimme milloin,<br> +Aamuin ja illoin,<br> +Laulaen ylisti Luojaansa.<br> +Oksat ne oivat<br> +Siimestä soivat,<br> +Varjoa toivat<br> +Kesäisnä päivänä kuumana.</p> + +<p>Koivujen oksilla<br> +Pienonen laulaja,<br> +Vienosti liikkuin,<br> +Sievästi kiikkuin,<br> +Soittavi säveltä suloista.<br> +Illalla tieno<br> +On ylen vieno,<br> +Tuoksuva, hieno,<br> +Yö on niin raitis ja vilpoisa.</p> + +<p>Koivu niin kaunis on,<br> +Sievä ja verraton.<br> +Nähdä sen saamme,<br> +Ett’ isänmaamme<br> +Sille soi parahan kaunisteen.<br> +Tahdonpa olla,<br> +Riemuita, huolla,<br> +Elää ja kuolla<br> +Täällä mä koivujen siimekseen.</p> +</TD></TR> +</TABLE> + +<p> </p> + +<center><h2><a name="14">SYYSLAULU.</a></h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER"> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>Syksypä oikein hauskuttaa,<br> +Kun viljat saadaan talleltaa,<br> +Ja tehdään kakku soma.<br> +Vaan kenpä parhaan leivän saa?<br> +No, meidän äiti oma.<br> + Ja lapsoset<br> + On iloiset,<br> + He laulelee:<br> +Ho hee, ho hee!<br> +Syksypä oikein hauskuttaa,<br> +Kun tehdään kakku soma.</p> + +<p>Metsissä, mailla myrskyää,<br> +Järvissä aallot hyrskyää,<br> +On rankkasateet kovat.<br> +Syystöitä isä ennättää,<br> +Ahoilla puolat ovat.<br> + Ja lapsoset<br> + On iloiset,<br> + He laulelee:<br> +Ho hee, ho hee<br> +Metsissä, mailla myrskyää,<br> +Mut lapset tuvass’ ovat.</p> +</TD></TR> +</TABLE> +<p> </p> +<p> </p> + +<center><img src="images/lukemisia2-10.jpg" alt=""></center> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="15">AALLOTTAREN JÄLJET.</a></h2></center> + + +<p>Oletko nähnyt raitoja meren hiekassa tuolla rannalla korkean metsämäen +alla? Miten valkoinen se hiekka on ja raidat ovat aaltomaiset ja +lähenevät lukemattomissa sievissä mutkissa ylös aivan vedenrajaan asti. +Kuin olen nähnyt suurten valkoisten vaahtoaaltojen syöksyvän vihoissaan +rantaäyrästä vasten, on minusta useinkin näyttänyt kummalliselta, +ett’eivät ne ole kokonaan laisseet pois noita raitoja hiekasta. Mutta +siihen työhön ei meren aaltoja ollenkaan haluttanut, ne antoivat +raitojen kiemurrella hiekassa kuin ennenkin, kulkivat pauhaten ja +jyristen ylitse ja asettuivat syvemmälle jälleen lepäämään.</p> + +<p>Sillä nuo hienot raidat ovat pikku aaltojen jälkiä, ja pikku aallot ovat +meren kutritukkaisia lapsia, jotka välkkyen leikittelevät hienolla +hiekalla. Joka kerran kuin myrsky pauhaa, sanoo meren kuningas Ahti +hyökylaineillensa: ”Menkää kallioita vasten! Tuolla hiekassa leikkivät +minun pikku lapseni; ei kukaan saa koskea heidän teihinsä eikä +polkuihinsa, ei kukaan saa laista kiinni heidän jälkiänsä rannalta!”</p> + +<p>Hyvin syvällä meressä on Ahdin linna kristalliseinineen ja +perlemo-ikkunoineen ja kaikkein kauneimpine välkkyvine kattoineen. +Siellä asuvat pojat ja tyttäret, siniaallot, ja siellä asuu myöskin +hänen nuorin ja kirkkain pikku lapsensa, sinisilmäinen, hopeakutrinen +Aallotar.</p> + +<p>Kuin Aallotar lähtee leikkimään rannalle, piirustaa hän hopeakenkänsä +kärjellä nuo hienot aaltoraidat hiekkalattiaan eikä millään laineella +ole lupaa niitä hävittää. Tuhannen tuhansia hänen pikku siskojansa +juoksentelee siellä kilpaa hänen kanssansa, kaikki piirustellen +samanlaisia jälkiä, mutta ei kukaan ole niin nopea, niin kirkas eikä +niin kiemuraisen kaunis kuin Aallotar.</p> + +<p>Kuin kalat menevät hietikolle kylpemään lämpöisenä kesäpäivänä ja +välkkyvän valkoiset kalalokit lentelevät kuin tähtipilkut niiden +kohdalla ylhäällä ilmassa, silloin Aallotar tanssii leikiten niiden +ympäri, kaartaa purjevenettä ja hyppii pojan ympärillä, joka uiskentelee +päiväpaisteessa. Mutta kuin aurinko varhain aamusilla nousee meren +povesta tai iltasilla laskeutuu metsään lepäämään, silloin Aallotar +aivan hiljaa loiskii rantaan, laulaen pitkän pitkää yksitoikkoista +laulua entisistä ajoista ja ystävistä, jotka ammoin ovat menneet meidän +luotamme ijankaikkisen hiljaisuuden rauhaan.</p> + +<p>Aallottarella oli myöskin ystävä, nuorin metsän prinssi, mustakutrinen +pikku Tellervo, jonka vihreä mekko aina oli niin runsaasti koristettu +ruusuilla ja taskut täynnä pähkinöitä ja kotkan sulka ruskeassa lakissa. +Tellervo käveli usein rannalla, jossa Aallottarella oli tapa leikitellä, +ja heistä tuli kohta hyvin hyvät ystävät. Usein he kiistelivätkin siten, +että Tellervo heitteli oksia ja pikku kiviä Aallottaren päälle, ja +Aallotar roiskutti vettä Tellervon samettikengille. Silloin nauroi +Tellervo, niinkuin metsä nauraa tuulen suhistessa puissa, ja Aallotar +nauroi myöskin, niinkuin aallot leikitsevät tuulen löyhytellessä niiden +kiharahiuksia. Mutta muuten he olivat olevinaan sulho ja morsian illan +tyynessä; Tellervo istui rannan ruohokolla ja Aallotar nojasihe +kyynärpäin hietikkoon, ja molemmat kertoivat satuja vuorotellen. +Tellervo tiesi kertoa sekä synkkiä että valoisia satuja: metsän +velhoista, jotka itkeä nyyhkyttävät korkeain kuusien takana; leijonan +metsästyksestä himmeässä kuunvalossa; sekä länsituulen kujeista +neilikoille ja kurjenpolville tuolla niityllä. Aallotar kertoi ammoin +kuluneista vuosisadoista, jolloin meren aallot kuohuivat yli koko suuren +Suomen, suurista rannan vuoriin kaivautuneista patakuopista ja suuresta +valaskalasta, joka veti hänen isänsä vaunuja korallimetsäin läpi +peninkulman syvyisessä meressä.</p> + +<p>Niin he olivat yksissä pitkät ajat joka ilta meren rannalla, ja vielä he +olivat pikku lapset, sillä metsän pojat ja meren tyttäret eivät kasva +niinkuin ihmislapset, vaan he elävät monta tuhatta vuotta, niin kauan +kuin maa, ja sentähden he pysyvät niin kauan lapsina ja heillä on niin +hauska illan loistossa. He olivat niin ihastuneet toisiinsa, että +valkoinen kalalokki, joka näki heidän alinomaa leikkivän rannalla, sanoi +naapurilleen suurelle merikotkalle: ”Tellervosta ja Aallottaresta +varmaankin tulee pari, ja silloin mekin pääsemme komeilun häihin.”</p> + +<p>”Niin,” sanoi kotka, ”sehän kyllä käy päinsä, jos häät pidetään metsän +kuninkaan Tapion linnassa. Mutta jos ne pidetään syvällä meressä Ahdin +palatsissa, niin minä kiitän kutsuista enkä voi tulla.”</p> + +<p>”Kas, sitä minä en tullut ajatelleeksi”, sanoi kalalokki. ”Minä +hätätilassa osaan sentään sukeltaakin, ja hyvin luultavasti minä +silloinkin menen, sillä arvattavasti siellä on monta hyvää kalaruokaa +illalliseksi.”</p> + +<p>Niin puheltiin kaikkialla Tellervosta ja Aallottaresta. Sattuipa eräänä +iltana Ahti ajamaan suurella valaskalallansa rantaan, jossa hänen +tyttärensä, pikku prinsessa Aallotar, kertoeli satuja metsän prinssille +Tellervolle. Meren ja metsän naapuruus ei ollut oikein hyvä, sillä +molemmat kuninkaat riitelivät rajoista ja syyttivät toinen toistaan +pikku alueiden luvattomasta anastamisesta. Sentähden Ahti vihastui, kuin +näki prinssi Tellervon niin ystävällisesti puhelevan Aallottaren kanssa, +ja lähetti rantaan suuren hyökyaallon, joka ryvetti prinssin hienon +samettinutun mudalla ja tempasi pois höyhentöyhdön hänen lakistaan.</p> + +<p>Aallotar pakeni murheissaan meren pohjaan ja Tellervo palasi äkeissään +metsään. Mutta kuin Tapio kuuli, miten hänen lemmikkipoikaansa oli +häväisty, suuttui hän kovin ja lähetti ankaran hiekkasateen, joka peitti +koko rannan soralla, niin että se muuttui kuivaksi maaksi ja Ahti +menetti sillä tavalla melko palan alueestaan. Ahti vuorostaan lähetti +suunnattoman suuret hyökylaineet tulvien metsään ja ne kaatelivat puita +ja repivät irti suuret kappaleet maata ja hautasivat ne mereen. Tästä +kehittyi suuri ja pitkällinen sota meren ja metsän välille Tellervon ja +Aallottaren tähden, ja se sota kestää vielä tänäkin päivänä, milloin +nämä kuninkaat sattuvat olemaan suutuksissaan. Mutta välistä on aina +aselepoakin; silloin aallot hiljaa loiskivat rantaa vasten ja +Aallottaren jälkiä näkyy illan loisteessa hienossa valkoisessa hiekassa.</p> + +<p>Tellervo ja Aallotar saavat nyt ainoastaan harvoin tavata toisiaan aivan +salaa, tulla kertomaan toisillensa noita vanhoja satuja ja leikkimään +yhdessä muiden aaltojen kanssa. Aallotar uipi usein yksinään rannalle, +ja hänen valkoinen niskansa näkyy välistä, milloin aurinko pilkistää +pilven raosta. Kuullaanpa hänen silloin usein laulavankin yksinäisyyden +ikäväänsä illan tyynessä, ja ken osaa selittää aaltojen kieltä, hän +kuulee Aallottaren etsivän ystäväänsä. ”Poissa, poissa”, sanoo hän, ”on +iloinen ystäväni; poissa, poissa on rannan iloisuus, ja hiljaa nukun +minä tässä hiekkavuoteella. Metsä ja meri eivät ole ystävinä; tumma +kuusi kohottaa latvansa taivasta kohti, eikä hän koskaan voi laskeutua +alas tumman meren syvyyteen. Mutta minä näen hänet kuitenkin joka ilta, +kuin hän katselee minun sinisilmästäni kaunista latvaansa. Älä sure +sydämmeni; Jumalan hyvyys on kerran yhdistävä sen, joka on kauan ollut +erotettuna; ja kerran on varmaan tuleva se päivä, jolloin Aallotar +iloiten saapuu rannalle ja Tellervo etsii hänen jälkiänsä +hopeankarvaisesta hiekasta illan tyvenessä.”</p> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="16">SATU RUTIMOSTA JA PILVIPARRASTA.</a></h2></center> + + +<p>Suuressa metsässä kaukana Suomen erämailla seisoo aivan lähellä +toisiansa kaksi korkeata honkaa. Ne ovat niin vanhat, niin vanhat ett’ei +kukaan enää tiedä, koska ovat olleet pieninä, ja hyvin etäältä jo voipi +ne tuntea, sillä niiden pimeät latvat kohoovat korkealle yli muiden +puiden. Keväällä laulurastas visertelee suloisia virsiä heidän +oksillansa, ja pienet vaaleanpunaiset kanervankukkaset luovat niin +hartaan nöyriä silmäyksiä ylös heidän puoleensa, juuri kuin tahtoisivat +sanoa: ”Hyvä Jumala, onko mahdollista kasvaa noin pitkäksi ja tulla noin +isoksi ja vanhaksi tässä maailmassa?” Mutta talvella, kuin pyryilma +peittää koko seudun lumeen, ja nurmi on muuttunut ja kanervankukat +nukkuvat syvässä nietosten valkean vaipan alla, silloin raju myrsky +riehuu honkien latvoissa ja pyyhkii pois lumen niiden ikuisesti +viheriöiviltä oksilta; ja tuulispää hajoittaa suuria huoneita ja kaataa +kokonaisia metsiä, mutta hongat seisovat järkähtämättöminä, he eivät +huoju eivätkä taitu, vaikka kaikki heidän ympärillään taittuu. Onpa se +jo jotakin, semmoinen jäykkyys ja vahvuus.</p> + +<p>Lähiseudulla on kunnas metsässä ja kunnaalla turvekattoinen torpantölli, +jossa on vain kaksi pientä ikkunaa. Siinä asuu köyhä mökkiläinen +vaimoineen, ja heillä on pieni perunamaa sekä peltotilkku lähellä +mökkiä. Mutta talvella hakkaa mökkiläinen tukkia metsässä ja vedättää ne +alas suurelle sahalle, joka on peninkulman päässä sieltä, ja sillä +ansaitsee hän niin paljon, että se töin tuskin riittää voiksi, leiväksi, +maidoksi ja perunoiksi; vaan siinähän sitä jo onkin. Moni saa tyytyä +petäjäiseen, eikä ole voin muruakaan särpimeksi.</p> + +<p>Mökkiläisillä on kaksi pientä lasta: poika, jonka nimi on Sylvesteri, ja +tyttö, jonka nimi on Sylvia. Kummallista on, mistä he ovat semmoiset +nimet saaneet; kenties metsästä, sillä latinan sana <i>sylva</i> merkitsee +metsää. Mutta Sylvesteri seisoo almanakassa ja on vuoden viimeinen +päivä, joten pojalla joka vuosi on nimipäivänsä uudenvuoden aattona.</p> + +<p>Tapahtuipa muutamana talvipäivänä, vieläpä juuri Sylvesterin päivänä, +että molemmat lapset läksivät metsään ansojansa kokemaan; sillä siellä +oli viljalta jäniksiä ja metsikanoja. Ja äläpäs mitään; oli kun olikin +Sylvesterin ansassa jänis, ja Sylvian ansassa taasen oli metsikana. +Mutta sekä jänis että metsikana elivät vielä ja olivat tarttuneet vain +jaloista kiini, ja ne rupesivat vikisemään niin surkeasti, että se +lapsista kuului kummalliselta. ”Päästä minut, saat jotain hyvää!” sanoi +jänis. ”Niin päästä minut, saat jotain hyvää!” sanoi metsikana.</p> + +<p>Lapset päästivät heidät irti. Nytkös jänis metsään kiitämään, minkä +ennätti, ja metsikana lentämään, minkä siivet kantoivat, ja molemmat +huusivat: ”Kysy Rutimolta ja Pilviparralta! Kysy Rutimolta ja +Pilviparralta!”</p> + +<p>”Mitä se merkitsee?” sanoi Sylvesteri suutuksissaan; ”nuo kiittämättömät +veitikat eivät edes kiittäneet.”</p> + +<p>”He käskivät meitä kysymään Rutimolta ja Pilviparralta”, sanoi Sylvia. +”Ketkähän ne ovat? En ole koskaan ennen kuullut niin kummallisia nimiä.”</p> + +<p>”En minäkään”, sanoi Sylvesteri.</p> + +<p>Samassa kävi tuima talvituuli kahteen korkeaan aivan lähellä olevaan +honkaan, ja niiden pimeissä latvoissa syntyi kova kohina, ja lapset +kuulivat kohinassa kummallisia sanoja.</p> + +<p>”Seisotko vielä, Rutimo veikkoni?” sanoi toinen hongista.</p> + +<p>”Seisonpa niinkin”, sanoi toinen; ”mutta miten on sinun laitas, veikko +Pilviparta?”</p> + +<p>”Rupeen vanhaksi käymään”, vastasi Pilviparta. ”Tuuli taittoi oksan +latvastani.”</p> + +<p>”Olethan lapsi vain minun rinnallani”, sanoi Rutimo honka. ”Vain +kolmensadan viidenkymmenen vuoden vanha, ja minä jo olen täyttänyt +kolmesataa kahdeksanyhdeksättä. Lapsi vain! Lapsi vain!”</p> + +<p>”Nyt palajaa myrsky takaisin”, sanoi Pilviparta honka. ”Paras on, että +laulamme pikkusen, niin on oksillani jotain miettimistä.”</p> + +<p>Ja niin rupesivat he laulamaan myrskyssä:</p> + +<p> Syvään maan<br> + Sisustaan,<br> + Kauas aikain hämärään<br> + Juuret käy,<br> + Niit’ ei näy<br> + Myrskyt saavan järkkymään.<br> + Talvi entää,<br> + Kesä kanssa,<br> + Vuodet lentää<br> + Lentoansa,<br> + Ihminen<br> + Alkuns’ saapi,<br> + Katoaapi,<br> + Mepä sentään<br> + Seisomme.<br> + Ihmis-lapsi,<br> + Tukevaksi,<br> + Kuin me, suureks<br> + Kasva vain,<br> + Perustain<br> + Vuoriin juures.<br> + Kasva näin<br> + Rohkeasti<br> + Pilviin päin,<br> + Tähtiin asti;<br> + Nosta pääsi korkeellen,<br> + Ninkuin mekin, taivaasen.</p> + +<p>”Haastelkaammepa nyt ihmislasten kanssa”, mörähti Rutimo honka.</p> + +<p>”Mitähän ne nyt mielivät sanoa”, sanoi Sylvesteri.</p> + +<p>”Ei, mennään kotia”, sanoi Sylvia. ”Minä pelkään niin noita pitkiä puita +kummallisine lauluineen.”</p> + +<p>”Äläs vielä, tuolla näen isän tulevan kirves olalla”, sanoi Sylvesteri. +Ja samassa tulikin mökkiläinen.</p> + +<p>”Kah, tuossapa seisookin juuri kaksi semmoista puuta, kuin tarvitsen,” +sanoi hän, ja niin kohotti hän kirvestänsä hakkaamaan maahan Rutimoa.</p> + +<p>Mutta lapset rupesivat itkemään. ”Älä, isä kulta, kaada Rutimoa ja +Pilvipartaa”, sanoi Sylvesteri.</p> + +<p>”Hyvä, rakas isä, älä kaada niitä”, rukoili Sylvia. ”Ne ovat niin vanhat +ja ovat laulaneet meille laulun.”</p> + +<p>”Mitä lapsellisuutta se on!” sanoi mökkiläinen. ”Juuri kuin vanhat puut +voisivat laulaa! Mutta yhtäkaikkipa tuo on; koska rukoilette niiden +edestä, voin maa etsiä itselleni pari muuta puuta.”</p> + +<p>Ja niin hän läksi etäämmälle metsään, mutta lapset jäivät uteliaina +paikoilleen, kuuntelemaan, mitä Rutimo ja Pilviparta nyt sanoisivat +heille.</p> + +<p>Eikä aikaakaan, niin jo tuli tuuli takaisin myllyltä, joka oli jauhanut +niin rajusti, että kivet kipinöitsivät, ja taasen se alkoi suhista +honkain latvoissa. Nyt kuulivat lapset aivan selvästi, että puut jälleen +rupesivat puhumaan.</p> + +<p>”Te olette pelastaneet henkemme,” sanoivat he, ”ja se oli rehellisesti +tehty teiltä. Nyt saatte pyytää lahjan kummallekin, ja mitä hyvänsä +tahdotte, sen teille annamme.”</p> + +<p>Lapset tulivat hyvin iloisiksi, mutta joutuivat samalla hyvin ymmälle. +Ei heillä mielestänsä ollut juuri mitään toivottavaa tässä maailmassa. +Mutta lopuksi sanoi Sylvesteri: ”Tahtoisin kernaasti, että tulisi vähän +päiväpaistetta, niin paremmin näkisimme riekkojen jälkiä lumesta.”</p> + +<p>”Niin”, sanoi Sylvia, ”ja minä tahtoisin mielelläni, että kohta tulisi +kevät ja lumi alkaisi sulaa, niin linnut taas rupeaisivat laulamaan +metsässä.”</p> + +<p>”Hullut lapset,” sanoivat puut, ”olisitte voineet pyytää kaikkia +kaunista maailmassa, ja sen sijaan pyydätte mitä kuitenkin tulee +tapahtumaan ilman teidän tahdottanne. Mutta, te olette pelastaneet +henkemme, ja sentähden pääsette toivonne perille paremmalla ja +kauniimmalla tavalla. Sinä, Sylvesteri, saat sen lahjan, että missä sinä +kuljet ja mihin katsot, siellä paistaa päivä sinun ympärilläsi. Ja sinä +Sylvia, saat sen lahjan, että missä kuljet ja missä avaat pientä +suutasi, siellä on kevät ympärilläsi, ja lumi sulaa. Onko hyvä niin?” +sanoivat hongat.</p> + +<p>”On, on”, huusivat lapset suurella ilolla, ”siinähän on enempi, kuin +olemme pyytäneet, ja kiitoksia, rakkaat puut, hyvistä lahjoistanne.”</p> + +<p>”Hyvästi nyt, hyvät lapset”, sanoivat puut. ”Onnea matkalle!”</p> + +<p>”Hyvästi, hyvästi”, sanoivat lapset ja rupesivat kulkemaan kotiin päin. +Kulkiessansa katseli Sylvesteri ympärillensä, niinkuin hänen tapansa +oli, oliko riekkoja puissa, ja katso, vallan ihmeellistä! mihin hän +katseli, siellä lensi ikäänkuin auringon säde hänen edessänsä ja loisti +kirkkaasti ja kimaltaen kuin kulta puiden oksilla. Yhtä suuri oli +Sylvian kummastus, kuin hän huomasi, että lumi alkoi sulaa kummallakin +puolella polkua, jota he astuivat. ”Näetkös, näetkös”, huusi hän +veljellensä, ja tuskin oli hän avannut suutansa, ennenkuin ruoho alkoi +nousta hänen jalkainsa juuresta ja puiden lehdet alkoivat puhjeta, ja +ensimmäisen leivosen kuultiin livertelevän korkealla sinisellä +taivaalla.</p> + +<p>”Tämäpä on hauskaa!” huusivat lapset ja tulivat ihastuksesta hyppien +kotiin äitinsä luo. ”Minä voin nähdä päiväpaistetta!” huusi Sylvester. +”Minä voin sulattaa lunta!” huusi Sylvia.</p> + +<p>”No, voihan tuota kuka hyvänsä”, sanoi äiti nauraen. Mutta ei aikaakaan, +niin sai äiti suuret silmät. Vaikka ilta alkoi pimetä, ei tullut pimeä +tuvassa, vaan siellä oli kirkas päiväpaiste, kunnes Sylvesteriä rupesi +nukuttamaan ja hänen silmänsä vähitellen painuivat umpeen. Ja vaikka +talvi oli alussa, levisi tuvassa niin keväinen ilma, että luutakin +rupesi työntämään lehtiä varrestansa nurkassa, ja kukko joutui aivan +hämillensä ja alkoi laulaa iltapuhteella. Ja tätä kesti aina siihen +asti, kuin Sylvia nukkui.</p> + +<p>”Kuules, isä”, sanoi akka, kuin torppari tuli kotiin. ”Lasten laita ei +suinkaan ole oikein; minä pelkään, että ovat metsässä joutuneet jonkun +haltian valtaan.”</p> + +<p>”Sinä hourailet vaan, akkaseni”, sanoi torppari. ”Minä tahdon kertoa +sulle jotain uutta. Osaatko arvata? Kuningas ja kuningatar matkustavat +läpi maan ja tulevat huomenna kulkemaan kirkkomme ohitse. Mitäs arvelet, +jos ottaisimme lapset kerallamme ja lähtisimme sinne niitä katselemaan.” +”Se minulle mieleenpä”, sanoi akka. ”Kuningasta ja kuningatarta ei saa +nähdä joka päivä.”</p> + +<p>Seuraavana aamuna olivat torpanväki ja lapset hyvissä ajoin matkalla +kirkolle ja olivat niin iloissansa siitä, mitä nyt saisivat nähdä, +ett’ei kukaan niistä ajatellut, mitä eilen oli tapahtunut. Eivätkä he +huomanneet, kuinka päiväpaiste lensi heidän rekensä edessä ja kuinka +koivujen lehdet puhkesivat heidän ympärillänsä tien vieressä.</p> + +<p>Kuin he tulivat kirkolle, oli siellä paljo väkeä koossa, mutta kaikki +olivat he peljästyneinä ja tuskissansa. Kuningas oli hyvin pahoillansa, +sanoivat he, siitä että maa oli niin autio ja viljelemätön, ja kun hän +oli hyvin ankara mies, niin syytti hän siitä kansaa ja oli varmaankin +kovasti tätä rankaiseva. Kuningattaresta tiedettiin, että häntä paleli +täällä Suomessa ja että hän oli sangen surullinen ja suuttunut koko +matkaan.</p> + +<p>Tätä nyt tiesivät kaikki edeltäpäin, ja sentähden vapisivat kaikki, kuin +kuninkaalliset reet ajaa hajottaen tulivat tietä myöden. Kuningas näytti +ankaralta ja kuningatar itki, mutta kuitenkin viipyivät he kirkolla niin +kauan, kuin muutettiin hevoisia, ja sill’aikaa katselivat he +ympärillensä, sillä rekien hopealla silatut kuomit olivat lasketut alas.</p> + +<p>”Kas kuinka kaunista päiväpaistetta äkkiä olemme saaneet”, sanoi +kuningas ja nauroi hyvin armollisesti niinkuin muidenkin ihmisten on +tapa. ”Minä en voi käsittää, miksi nyt yht’äkkiä tulin niin iloiseksi”, +sanoi hän.</p> + +<p>”Se tulee kai siitä, että teidän majesteettinne olette syönyt hyvän +suuruksen”, sanoi kuningatar. ”Niin on minunkin laitani. Minusta on, +kuin olisi sydämmeni äkkiä lämminnyt.”</p> + +<p>”Se tulee siitä, että teidän majesteettinne nukuitte hyvin viime yönä”, +sanoi kuningas. ”Mutta katsos vain, kuinka kaunis se kuitenkin on, tämä +kolkko Suomi. Katsos kuinka aurinko loistaa noihin kahteen korkeaan +honkaan tuolla metsässä. Tähän pitäisi meidän rakentaa kuninkaan kartano +itsellemme.”</p> + +<p>”Niin, tehkäämme niin, herra ja kuningas”, sanoi kuningatar. ”Näillä +paikoin mahtanee olla suopea ilmanala. Katsos vain, kuinka viheriät +lehdet puhkeavat puista keskellä talvea.”</p> + +<p>Samalla huomasivat he Sylvesterin ja Sylvian, jotka olivat kavunneet +aidalle, voidaksensa oikein tarkkaan nähdä kuninkaallisen perheen, ja +Sylvia laverteli iloissansa niin, että kuivettunut aita työnsi suuria +viheriöitä lehtiä hänen ympärillensä. ”Kas tuolla seisoo kaksi sievää +lasta”, sanoi kuningatar. ”Tulkoot tänne reen luo.”</p> + +<p>Lapset tulivat. ”Kuulkaa”, sanoi kuningas, ”minä pidän teistä, minä +tulen vallan iloiseksi, kuin näen teitä, tulkaa luokseni rekeen, niin +saatte ajaa meidän kuninkaalliseen hoviimme ja saatte kulta vaatteita ja +tulette tekemään kaikki ihmiset iloisiksi.”</p> + +<p>”Ei, kiitoksia, herra kuningas”, vastasivat Sylvesteri ja Sylvia. +”Meistä on parempi ilahuttaa isää ja äitiä. Ja hovissa tulisi meidän +ikävä Rutimoa ja Pilvipartaa.”</p> + +<p>”Eikö käy laatuun, että isä ja äiti ja Rutimo ja Pilviparta tulevat +kanssanne?” kysyi kuningatar, sillä hänen sydämmensä oli nyt niin +sanomattoman lämmin.</p> + +<p>”Ei, kiitoksia, rouva kuningatar”, sanoivat lapset uudestaan; ”se ei käy +laatuun, ne kasvavat metsässä.”</p> + +<p>”Mitä lasten päähän voi juolahtaa”, sanoivat kuningas ja kuningatar ja +nauroivat niin, että kuninkaallinen reki hyppi; sitte antoivat he käskyn +rakentaa tähän paikkaan kuninkaan kartanon ja olivat niin iloiset ja +armolliset, että kaikki ihmettelivät. Kaikki köyhät saivat kukin +kultarahansa, ja Sylvesteri ja Sylvia saivat paitsi sitä sen +kuninkaallisen rinkelin, jonka hovileipuri oli matkaa varten leiponut, +ja joka oli niin iso, että se oli neljällä hevosella kuljetettava. Ja +lapset jakelivat rinkelistänsä kylän kaikille lapsille ja kuitenkin oli +heillä niin paljo jäljellä, että torpparin hevonen tuskin jaksoi vetää +kotiin kaikkia rinkelinpalasia.</p> + +<p>Kotimatkalla kuiskasi torpan akka miehensä korvaan: ”tiedätkö, miksi +kuningas ja kuningatar olivat niin iloiset?” ”En tiedä”, sanoi ukko. – +”Se oli sentähden, että Sylvesteri ja Sylvia katselivat heitä. +Muistatko, mitä minä sanoin eilen?” – ”Vaiti”, sanoi ukko, ”älä puhu +sitä lapsille; on parempi, ett’eivät tiedä niin ihmeellisistä +lahjoista.”</p> + +<p>Mutta Sylvester ja Sylvia iloissansa tuosta isosta kuninkaallisesta +rinkelistä unohtivat tykkönään, että he osasivat luoda päiväpaistetta ja +sulattaa lunta. Eivät he itse tietäneet, kuinka sydämmellisen iloisiksi +ja lämpimiksi kaikki ihmiset tulivat, kuin heitä näkivät; ja koska he +olivat sangen hyvät ja ystävälliset lapset, niin luulivat kaikki, että +se vain oli sentähden. Varmaa on, että heidän vanhemmillansa oli suuri +ilo heistä ja että koko iso erämaa torpan ympärillä vähitellen muuttui +kauniiksi peltomaaksi ja viheriäksi laitumeksi, jossa kevään linnut +lauloivat talvikaudet, niin ett’ei heidän vertaisiansa koskaan oltu +nähty. Lopuksi tuli Sylvesteri linnunpyytäjäksi uudessa kuninkaan +kartanossa ja Sylvia sai tekemistä isossa puutarhassa, sillä niin +kummallista oli, että mihin ikänänsä nämä lapset katselivat +ympärillensä, siellä menestyi kaikki, niin että oli oikein hauskaa +nähdä.</p> + +<p>Eräänä päivänä tulivat Sylvesteri ja Sylvia katselemaan vanhoja +ystäviänsä Rutimoa ja Pilvipartaa. Silloin raivosi par’aikaa hirveä +talvimyrsky; honkien latvat suhisivat ja kohisivat, ja ne lauloivat +taasen erästä vanhaa laulua:</p> + +<p> Hohoo, hohoo!<br> +Olemme jo vanhat ja harmajat,<br> +Mut myrskyt me kestämme ankarat,<br> + Syys-satehet<br> + Ja keväiset,<br> + Ja talven vilut,<br> + Ja kesän ilot,<br> + Ja lumisäät,<br> + Ja tuulispäät,<br> + Ja yöt ja sumut,<br> + Ja päivän humut;<br> + Hohoo, hohoo,<br> +Olemme jo vanhat ja harmajat<br> +Mut myrskyt me kestämme....</p> + +<p>ja juuri kuin olivat ehtineet tähän saakka laulussa, kuului rytinää ja +rätinää, ja samassa makasivat Rutimo ja Pilviparta pitkänään maassa. +Rutimo oli siihen aikaan 393 ja Pilviparta 355 vuoden vanha. He eivät +olleet itse huomanneet kuinka heidän juurensa vähitellen olivat +kuihtuneet ja mädäntyneet, niin että taivaan tuulet saivat heistä +voiton.</p> + +<p>Mutta Sylvesteri ja Sylvia taputtelivat ystävällisesti kuolleitten +honkien sammaltaneita runkoja ja puhuivat heille niin suloisia sanoja, +että lumi suli pois kaikki ympäriltä, ja vaaleanpunaiset kanervat +kasvoivat yhä korkeammalle kaatuneiden puiden yli, ja niin saivat Rutimo +ja Pilviparta hautansa kukkien alle.</p> + +<p>Paljon on siitä kulunut, kuin olen kuullut jotain Sylvesteristä ja +Sylviasta, ja epäilemättä ovat he jo aikoja sitte tulleet suuriksi, +koska monta vuotta on kulunut siitä ajasta, jolloin joku kuningas ja +kuningatar matkusti Suomessa. Mutta joka kerta, kuin näen kaksi iloista +ja hyvää lasta, joista kaikki ihmiset sydämmellisesti pitävät, niin +luulen heitä Sylvesteriksi ja Sylviaksi ja ajattelen, että he ovat +saaneet iloiset silmänsä Rutimolta ja Pilviparralta. Äskettäin näin +kaksi semmoista lasta, ja ihmeellistä oli, että mihin hyvänänsä he +katselivat ympärillensä, siellä lensi auringonsäde heidän edessänsä ja +loisti pilvisen taivaan yli ja ihmisten suruisten tai huolettomain +kasvojen yli. Sitä eivät lapset itse tienneet, mutta heitä oli mahdoton +katsoa, tulematta niin kovin iloiseksi, kuin tulee nähdessänsä +viattomuutta, iloa ja hyvyyttä maailmassa. Silloin sulaa jää ikkunan +ruudusta ja lumi kinoksista ja pakkanen ihmisten kylmettyneistä +sydämmistä, ja tulee kevät ja vihanta keskellä talvea, niin että itse +luutakin romunurkassa alkaa viheriöidä ja leivoset rupeevat laulamaan +taivaan korkean katon alla. Kaikesta siitä tulee meidän kiittää Rutimoa +ja Pilvipartaa; – tahi oikeammin, kaikesta siitä tulee meidän kiittää +hyvää Jumalaa, joka vielä antaa kevään ja ilon viheriöidä maan päällä.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="17">SUOJELUSENKELI.</a></h2> + +<h2><i>Satu, kolme tapausta</i>.</h2></center> + +<table cellpadding=3 cellspacing=3 border=0> +<tr><td ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +Henkilöt: +</td><td ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>Kuningas Pakkanen.<br> +Prinsessa Lumikko.<br> +Marski Dagobert.<br> +Mylly Matti.<br> +Mylly Maija, hänen vaimonsa.<br> +Fride }<br> +Frode } heidän lapsensa.<br> +Lisa }<br> +Kaisa Muori.<br> +Mustalais Daara.<br> +Musta henki.<br> +Valkoinen enkeli.<br> +Neljä pikku enkeliä.</p> +</td></tr> +</table> + +<p> </p> + +<center><h2>Ensimmäinen tapaus.</h2></center> + + +<p>Mylly Matin mylly. Aikaisin aamulla, vielä pimeänlainen. Jauhosäkkejä +lattialla ja niiden välissä kori. Mustalais Daara hiipii sisään, makaava +lapsi käsivarrella.</p> + + +<h3>Mustalais Daaran kehtolaulu.</h3> + +<p> Hys, hys, prinssi sä,<br> + Nuku, raukka, untas!<br> + Hys, hys, pyörivä<br> + Mylly valtakuntas.<br> + Ratas pyörii hulmuten,<br> + Onni katoo maallinen.<br> + Hys, hys, prinssi sä,<br> + Nuku, raukka, untas!</p> + +<p> Hys, hys, prinssi sä,<br> + Miss’ on kruunu sulta?<br> + Vaatteenas ei silkkiä,<br> + Poissa koru, kulta.<br> + Kierrä kivi verraton;<br> + Prinssi myllyrenki on.<br> + Hys, hys, prinssi sä,<br> + Missä kruunu sulta?</p><br> + +<p>Niin se nyt on sinulle käynyt, prinssi pienokainen. Myllyrengiksi sinä +tulet ikipäiviksesi niin totta, kuin minä olen Mustalais Daara ja olen +vihoissani isällesi, ankaralle kuningas Pakkaselle. Niin, kuka hänen +käskikään ottamaan minulta tyttöäni, pikku Lumikkoani, ja kasvattamaan +häntä kuninkaallisessa hovissaan ja tekemään häntä kristityksi +ihmiseksi? Me mustalaiset emme sitä suvaitse, me ennemmin kuljeksimme +ympäri maailmaa ja hiukan varastelemme. Sen tähden minäkin tein sitä +tänä yönä, kuin pikku prinssi tuli maailmaan ja kuningatar Gunilla – +Jumala häntä siunatkoon, olin vähällä sanoa – kuoli samassa. Koko linna +oli liikkeellä, kaikki itkivät ja valittivat hyvän ruhtinattaren +kuolemaa eikä kukaan huomannut, miten minä hiivin kuninkaalliseen lasten +kammariin ja sieppasin prinssin kehdosta. Pitihän minun saada jotakin +korvausta kaikkein suloisimmasta Lumikostani. Mutta enpä tohdi itse +pitää prinssiä, sillä kuningas panee koko valtakuntansa liikkeelle, +etsimään hänen ainoata poikaansa, joka saisi kerran periä hänen +kruununsa. Johtuipa mulle mieleen, että Mylly Matti on hyväsydämminen +kelpo mies, jota koko maailma voi narrata mihin hyvänsä, ja sen tähden +aion minä jättää prinssin tänne hänen myllyynsä. <i>(Katsoo koriin.)</i> Mitä +ihmettä! Tässähän on pikku poika jo ennestäänkin, ihan yhtä suuri ja +vanha kuin minun pikku prinssini! No – sepä nyt oivallista! Nyt minä +otan prinssin silkkikapalot ja kultakengät ja pistän hänet säkkiin +myllärin pojan viereen, niin ei kukaan tiedä, kumpi on prinssi, kumpi +myllärin poika. Mutta maltahan – paras on panna merkki, että toiste +tunnen omani. Minä nipistän korvan lehteä... <i>(lapsi huutaa).</i> Hiljaa, +hiljaa, lapsonen, huudatko kruunuasi? Kas niin – vasemmassa korvassa se +on, pitää muistaa. <i>(Laskee lapsen koriin.)</i> Hyvästi nyt, prinssi parka; +Mylly Matti tuossa tulee, säkki seljässä. Tule nyt, sinä prinssi, vain +kunnon mylläriksi, niin ehkä tapaamme toisiamme, kuin kasvat suureksi, +ja silloin sinä kiität minua, että saat oppia jotakin hyödyllistä tässä +maailmassa. <i>(Hiipii pois.)</i></p> + +<p><i>(Aamu valkenee myllyssä. Mylly Matti tulee, säkki seljässä, ja katselee +tullessaan ovessa ympärilleen.)</i></p> + +<p><b>Matti</b>. Huh – mitähän tässä livahti ohitseni ovessa? Jos se oli rotta, +niin olipa se aika rotta, kaksijalkainen, suuri kuin hevonen... Hyi, +Mylly Matti, pelkäätkö sinä rottaa, vaikka olet mylläri? Nehän ovat +sinun omia kotieläimiäsi. Mylly ilman rottia on ihan kuin järvi ilman +kaloja. Joutavia – täällä vain vähän kummittelee näin aamusella, ja +<i>(katselee oudostellen ympärilleen)</i> olisipa vähän hauskaakin saada +seuraa täällä yksin ollessa... Minähän aina olen niin iloinen ja +rakastan seuraa.</p> + + +<h3>Mylly Matin laulu.</h3> + +<p><i>Sävel</i>: ”Mä olen Papageno, mä.”</p> + +<p> Mä olen Mylly Matti, mä<br> + Yöt päivät hyörin myllyssä,<br> + Mä jauhot, ryynit parhaiten<br> + Valmistan koko kylällen.<br> + Mun eukkon’, Maija niminen,<br> + On oikein kelpo ihminen:<br> + Jos mylly joskus seisookin.<br> + Hän hyrrää sitä enemmin.</p> + +<p> On puheenparreks päätynyt,<br> + Sit’ usein olen miettinyt,<br> + Se jota kovin peijataan,<br> + Hän Mylly Matiks mainitaan.<br> + Se kunniaks on myllyllen;<br> + Mun tuntee lapskin pienoinen.<br> + Ken teist’ ei Mylly Mattina<br> + Eläissään olis ollunna?</p> + +<p><i>(Heittää säkin lattialle.)</i> Uh – miten se hyppii. Miksikähän oli niin +raskas laulaa... Mutta nyt minä katsahdan, miten pikku poikasemme +jaksaa, jonka Maija minulle lahjoitti eilisiltana myllyrengiksi. Pistä +poika koriin ja pidä hänestä tarkkaa vaaria niin kauan, kuin minä vähän +nukahdan, sanoi Maija minulle. Ole huoletta, sanoin minä; hän saa maata +myllyssä ja oppia kunnon mylläriksi. <i>(Kumartuu katsomaan koriin.)</i> +Ahah, oletko sinä siellä? Ei minua käy petellä. <i>(Ottaa lapsen.)</i> +Taivahinen, miten pulska poika! Ja miten isänsä näköinen! Ihan minun +nenäni. Niin, kyllä hänestä näkyy, että hän on syntynyt mylläriksi. +<i>(Toinen lapsi huutaa korissa.)</i> Mitä nyt?... Oh, se oli vain hiiri; +ihme, miten hiiret välistä osaavat vikistä ihan kuin pikku lapset. +<i>(Lapsi itkee uudestaan.)</i> Ei, kyllä tuo ääni tuli korista. <i>(Hän panee +lapsen käsistään koriin ja ottaa toisen.)</i> Tässä vielä yksi! No kas, +tämä se onkin minun poikani, sillä on turpa jauhossa. Mutta kenen se on +tuo toinen? Kuulepas veitikka, miten sinä olet vartioinut myllyä tänä +yönä? <i>(Ensimmäinen lapsi itkee korissa.)</i> Mi-mitä nyt? Onko siellä +niitä vieläkin. <i>(Hän laskee lapsen pois ja ottaa sen, joka hänellä +ensin oli.)</i> Ei, tämä se oli minun poikani! Enkö minä tuntisi omaa +vertani? <i>(Toinen lapsi itkee korissa.)</i> Mitä hullua? Onko siellä vielä +yksi? Tämäpä jo on liikaa. <i>(Laskee pois ensimmäisen lapsen.)</i> Maija, +Maija – täällä tulee poikia ihan satamalla! <i>(Kaisa Muori tulee.)</i></p> + +<p><b>Kaisa Muori</b>. Mitä siinä huudat ja parut, että säikytät kuoliaaksi +sairaan vaimosi! Pitäisi sinulla olla muutakin tekemistä, Mylly Matti, +kuin on valtakunnan onni tai onnettomuus selvitettävänä.</p> + +<p><b>Matti</b>. Mitä minuun koskee valtakunnan onni tai onnettomuus, kun tässä +on ainakin puoli kymmentä poikaa korissa! Ja kaikki ne ovat minun!</p> + +<p><b>Kaisa</b>. Häpeä, Matti, juoda itsesi humalaan näin aikaisin aamulla. Etkö +tiedä, mitä on tapahtunut?</p> + +<p><b>Matti</b>. Kyllä minä sen tiedän varsin hyvin. Lähtiessäni tuomaan tuota +ruissäkkiä panin minä ihan omatekoisen poikani tuohon koriin – <i>yhden</i> +pojan, ymmärrätkö? – ja palatessani löydän siitä poikia koko +pataljoonan.</p> + +<p><b>Kaisa</b>. Mitä nyt lörpöttelet, etkä anna lähimmäisellesi suun vuoroa, +vaikka olen ihan pakahtua suurista uutisista? Etkö käsitä, että minä +tulen juuri kaupungista ja minun pitää saada purkaa uutiseni, vaikka +pitäisikin seisattaa koko mylly käymästä? Se on näes niin, että kuningas +on saanut prinssin, joka syntyi eilisiltana.</p> + +<p><b>Matti</b>. Yhdenkö vain? No olipa tuossakin nyt jotakin minulle, joka olen +saanut korin täyden.</p> + +<p><b>Kaisa</b> <i>(tietävästi). </i> Ei siinä vielä kylliksi ole...</p> + +<p><b>Matti</b>. Jo se minun mielestäni saisi riittää.</p> + +<p><b>Kaisa</b>. Ei siinä kaikki, että prinssi syntyi, vaan lisäksi vielä lempeä +kuningatar Gunilla, jota ylhäiset ja alhaiset koko valtakunnassa +siunaavat, hän kuoli viime yönä. <i>(Itkeä nyyhkyttää.)</i> Emme me koskaan +enää saa sellaista kuningatarta.</p> + +<p><b>Matti</b>. Hohhoo, Jumala häntä siunatkoon, hyvä rouva se oli. Kuin minä +viimeksi vein ryynejä hoviin, antoi hän minulle dukaatin ja sanoi +minulle: sinä olet rehellinen mies, Matti, sanoi hän <i>(nyyhkyttää)</i>, älä +ole milläsikään, jos ihmiset nauravatkin sinua; parempi se on kuin jos +Jumalan enkelit itkisivät sinua. – Ja toisen kerran hän sanoi minulle: +kyllä minä pidän muistissa sinun lapsiasi. – Kiitoksia paljon, teidän +armonne, sanoin minä, mutta minulla ei olekaan lapsia. Näetkös, silloin +en tiennyt tulevan niitä koko kasaa yht’ aikaa.</p> + +<p><b>Kaisa</b> <i>(pyyhkien silmiään esiliinansa nurkalla).</i> Ei siinä kyllä...</p> + +<p><b>Matti</b>. Älä suututa minua, Kaisa Muori. Jo minulla on kylliksi sitä +lajia. Tahdotko vielä tyrkyttää minulle useampia?</p> + +<p><b>Kaisa</b>. Ei siinä kyllä, sanon minä, että prinssi syntyi ja että +kuningatar kuoli, vaan lisäksi vielä tapahtui ... ei, minua oikein +värisyttää sitä sanoessa...</p> + +<p><b>Matti</b>. Puhu vain suusi puhtaaksi. Vai niin, onko kuningaskin käynyt +kaiken maailman tietä? No, tottapa saamme toisen kuninkaan.</p> + +<p><b>Kaisa</b>. Ei, se on vieläkin pahempaa. Voitko ajatella, Matti, että, kuin +hoitaja meni antamaan maitosarvea lapselle, oli prinssi poissa!</p> + +<p><b>Matti</b>. Oh, kaikkiansa!... Kuulehan, Kaisa, mistähän nyt yht’ äkkiä +saisin puoli kymmentä maitosarvea?</p> + +<p><b>Kaisa</b> <i>(puhuen yhtä vauhtia).</i> Se oli selvä tosi, kehto tyhjänä, ja +aika melu, etsiminen ja pauhaaminen, mutta ei kukaan löytänyt +vähintäkään merkkiä; eräs kyökkipiika vain sanoi nähneensä viisitoista +noitaa lentävän ulos savupiipusta.</p> + +<p><b>Matti</b> <i>(miettivästi).</i> Maltahan, kunnes vähän ajattelen! Kuninkaalta +on yksi poika kateissa ja minulla on muutamia poikia liiaksi. Jospa nyt +yksi minun pojistani onkin kuninkaan poika... Kyllä minulla on niitä +antaa poiskin. Kaisa Muori, jos tahdot kokoella prinssejä korista, niin +olkoon menneeksi.</p> + +<p><b>Kaisa</b> <i>(samaa vauhtia, kuulematta Matin puhetta).</i> Viisitoista tai +kuusitoista, en minä sitä niin tarkkaan muista; mutta se on varma, että +kuningas ihan kalpeni vihasta ja vannoi kuninkaallisen partansa kautta, +että keltä hänen varastettu prinssinsä löydetään, hänet silvotaan, +hirtetään, hukutetaan, poltetaan, ammutaan, hakataan kappaleiksi...</p> + +<p><b>Matti</b> <i>(peljästyen).</i> Ei, älähän, jo riittää... Olipa se melkein liian +ankaraa. Entä jos mies onkin syytön!</p> + +<p><b>Kaisa</b> <i>(samaa vauhtia)</i> ...lävistetään, kärvennetään, teloitetaan, +myrkytetään, räjäytetään ilmaan... + +<b>Matti</b>. Älä, älä!...</p> + +<p><b>Kaisa</b> <i>(hengähtäen).</i> Paitsi vielä muita hirveitä rangaistuksia. Niin, +sinä olet onnellinen, sinä Matti, jolla on poikasi tallella. <i>(Menee +lähemmäksi koria.)</i> Saako sitä nähdä sinun kelpo poikaasi? Eikö se makaa +tuossa korissa?</p> + +<p><b>Matti</b> <i>(säikähtäen asettuu korin eteen).</i> Tässä korissako? Mitä nyt +hulluttelet? Minäkö panisin lastani jauhokoriin!</p> + +<p><b>Kaisa</b> <i>(koettaa kurkistaa koriin).</i> Mutta minä ihan olin kuulevinani +lapsen itkevän.</p> + +<p><b>Matti</b>. Sepä merkillistä, vai niin, luulitko kuulleesi itkua? No, +meidän harmaa kissamme se on, sillä on poikia korissa. <i>(Toinen lapsi +itkee.)</i></p> + +<p><b>Kaisa</b> <i>(mennen taas korin luo).</i> Kuulehan – nyt huusi se taas! Mitä +sinä äsken puhuit, että tänne on tullut useampia lapsia?</p> + +<p><b>Matti</b> <i>(työntää häntä pois).</i> Kaksosia ... kolme tai neljä +kappaletta... Sellaistahan tapahtuu joka päivä. Mutta nyt minun +mielestäni sinun, Kaisa Muori, pitäisi joutua kylään ennen, kuin kukaan +muu ehtii kertoa ne suuret uutiset.</p> + +<p><b>Kaisa</b>. Niin, totisesti sen sanoit ihan oikein,</p> + +<p><b>Matti</b>. Sano terveisiä Maijalle, hyvästi, hyvästi, kyllä pistäydyn +katsomassa, milloin lähden liikkeelle. <i>(Kiiruhtaa pois.)</i></p> + +<p><b>Matti</b> <i>(yksin, pyyhkien hikeä otsastaan).</i> Huh, – eipä ole paljo +henkeä jäljellä. Annas muistuttelen: – hirtetään, silvotaan, +hukutetaan, poltetaan ... ja se on ihan varmaan kuninkaan poika, jonka +ne viisitoista noitaa ovat tuoneet minun vastuksikseni ... teloitetaan, +lävistetään, räjäytetään ilmaan ... hah, johan ihan tunnen lentäväni!... +Huh huh, en minä tohdi katsoa koriin ... enkä lukea, kuinka monta niitä +on... Ja kuka niistä sitte on mylläri, kuka prinssi... Myrkytetään ja +hakataan kappaleiksi! Ei, ei tätä enää jaksa kestää ... minun täytyy +kertoa kaikki tyyni Maijalle. <i>(Kiertää etäältä korin ohitse ulos.)</i></p> + +<p><i>(Pilvi pimittää aurinkoa niin, että mylly taas tulee pimeänlaiseksi. +Musta henki tulee esiin seinästä ja lähestyy koria ottamaan lapsia. +Valkoinen enkeli tulee toiselta puolen ja estää häntä.)</i></p> + +<p><b>Musta henki</b>.</p> + +<p>Miks, estelet? Mull’ eikö valta ois<br> +Tok’ ottaa lapset kastamattomina?</p> + +<p><b>Valkea henki</b>.</p> + +<p>On kirjoitettu: voi, ken pienoisista<br> +Pahentaa yhden. Taivaan valtakuntaan<br> +Kuuluvat lapset.</p> + +<p><b>Musta</b>.</p> + +<p>Jakakaamme: sulle<br> +Tuo toinen, mulle poika kuninkaan.<br> +Mä kostan, hänen äitinsä Gunilla<br> +Mua vahingoitti rukouksillansa.<br> +Kas, senvuoks lähetin sen häijyn akan<br> +Ryöväämään pojan isäns’ huoneesta.</p> + +<p><b>Valkea</b>.</p> + +<p>Jumala sallinut on, että prinssi<br> +Nyt kasvatetaan köyhyydessä, työssä.<br> +Ja tulee kerran kansan auttajaks.</p> + +<p><b>Musta</b>.</p> + +<p>Se ei käy päinsä, minä kiusaan hänet<br> +Pahuuteen, syntiin.</p> + +<p><b>Valkea</b>.</p> + +<p>Sitä kyllä teet,<br> +Mut Herra Jumal’ on sua vahvempi,<br> +Hän lähetti mun suojelemaan lasta.</p> + +<p><b>Musta</b>.</p> + +<p>Sit’ et voi.</p> + +<p><b>Valkea</b>.</p> + +<p>Musta henki, tiedä se,<br> +Jumala antoi joka lapsellen<br> +Enkelin, joka näkymättömänä<br> +Alati hoitaa, suojelee ja turvaa<br> +Pienoista lasta, päivin sekä öin.<br> +Kuin laps on vaarassa ja kuin se lankee,<br> +Niin ottaa enkel’ lapsen syliinsä,<br> +Ett’ ei se loukkaudu. Milloin tulen<br> +Tai veden vaara uhkaa, puhaltaa se<br> +Taivaallisella hengellään pois liekit<br> +Ja kantaa pienokaisen yli virran.<br> +Kuin lapsi tekee syntiä, niin itkee<br> +Tää enkel’ oikein sydämmellisesti,<br> +Ja kyynelensä vuotaa lapsen poveen,<br> +Herättää omantunnon nukkuvan.<br> +Se ään’ on, jot’ ei kuule kenkään muu,<br> +Vaan se tok’ aina kuiskaa: armahainen,<br> +Sä puhdas, hyvä ollos! Jumalaa<br> +Sä pelkää! Ällös tehkö syntiä!<br> +Se ään’ on enkelin. Se onneton,<br> +Ken ei sit’ ääntä kuule lapsuudessaan.<br> +Mut onnellinen se, ken elinkauden<br> +Viel’ enkel’äänen saman huomaitsee.</p> + +<p><b>Musta</b>.</p> + +<p>Sit’ äänt’ en ole kuullut. Kuitenkin<br> +Jos en ois se, mik’ olen, tahtoisin<br> +Sinuna olla. Sano, ken sä oot?<br> +Et enkel’joukoss’ ennen näkynyt.</p> + +<p><b>Valkea</b>.</p> + +<p>Vait ollos. Äsken olin ihminen.<br> +Jumalan armo valkovaatteet antoi,<br> +Ja muut’ en voi kuin rukoella vainen<br> +Puolesta kurjain olentoin maan päällä<br> +Ja alla maan – ja sunkin puolestasi.</p> + +<p><b>Musta</b>.</p> + +<p>En kauemmin mä siedä katsettas.<br> +Mä pakenen. Mut taistella mun täytyy<br> +Lapsesta tästä. Saahan nähdä, kumpi<br> +Meist’ ottaa voiton. Jospa voitan mä,<br> +Niin tahraan sinun valkosiipes synnin<br> +Loalla. Mutta jos sä voiton saat,<br> +Rukoile minut valkeaks kuin sä.</p> + +<p><i>(Musta henki katoaa.)</i></p> + +<p><b>Valkea</b>. <i>(ojentaa kätensä lapsen yli).</i></p> + +<p>Hän viritelköön synnin pauloja!<br> +Mä tahdon lapsi parkaa suojella!</p> + +<p><i>(Ensimmäisen tapauksen loppu.)</i></p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Toinen tapaus.</h2></center> + + +<p>Kaksitoista vuotta on kulunut ensimmäisestä tapauksesta. Vihreä kenttä +Mylly Matin myllyn edessä. Osa ränniä näkyy ja veden pauhua kuuluu. + +(Fride istuu, vuoleksien venettä. Liisa on sitonut rihman toiseen pikku +veneesen ja kumartuen katselee rännin laidan ylitse sen uiskentelemista. +Friden takana seisoo valkoinen enkeli ja katselee hänen työtänsä. Liisan +takana seisoo toinen pikku enkeli ja pitää häntä hiljaa hameesta hänen +kumartuessaan rännin laidan yli Pitää muistaa, että enkelit ovat +näkymättömät, eivätkä leikkivät lapset tiedä niitä olevankaan tässä +läsnä.)</p> + +<p><b>Liisa</b> <i>(laulaa).</i></p> + +<p><i>Sävel</i>: ”Sua tervehdin, rauhasa lippu.”</p> + +<p> Mä puoloja vien ulos Hulliin<br> + Ja vaihdan ne sokuripulliin,<br> + Niit’ annan mä lapselleni,<br> + Mi myllyssä makajavi.</p> + +<p><b>Fride</b> <i>(laulaa).</i></p> + +<p> Mä luotia, ruutia otan<br> + Nyt laivaan ja koht’ alan sodan,<br> + Mä lyön sudet nälkähiset,<br> + Murjaanit ja turkkilaiset.</p> + +<p><b>Fride ja Liisa</b>.</p> + +<p> Ja mylly se jauhaa ja jauhaa,<br> + Ja koski se pauhaa ja pauhaa,<br> + Ja hauskapa rannalla sen<br> + On leikkiä lapsosien.</p> + +<p><b>Fride</b>. Ei, tästä minun frekatistani ei tule hyvää koskaan ennen, kuin +saan paremman laudan. Jospa uskaltaisin lainata isän kirvestä, joka on +tuossa myllyn seinää vasten.</p> + +<p><b>Friden enkeli</b>. Älä koske kirveesen. Isä on kieltänyt.</p> + +<p><b>Fride</b> <i>(itsekseen).</i> Paras on, että annan kirveen olla paikoillaan, +koska isä on kieltänyt.</p> + +<p><b>Musta henki</b> <i>(kurkistaa).</i> Ota sinä vain kirves. Isäsi on poissa, eikä +kukaan sitä näe.</p> + +<p><b>Fride</b> <i>(itsekseen).</i> Saatanhan ottaa kirveen vähäksi ajaksi vain, +eihän isä sitä tiedä.</p> + +<p><i>(Hän menee ottamaan kirvestä. Hänen enkelinsä itkee.)</i></p> + +<p><b>Fride</b> <i>(palaa kirves kädessä).</i> Kas niin, nyt siitä tuleekin oiva +frekatti! <i>(Alkaa veistellä, mutta katuu kohta.)</i> Ei... tämä on pahoin +tehty. Jospa ei kukaan muu näe, niin näkee sen Jumala. Minä vien kirveen +pois ja pyydän isältä anteeksi.</p> + +<p><i>(Hän viepi kirveen takaisin. Musta henki katoaa. Friden enkeli tulee +iloiseksi.)</i></p> + +<p><i>(Frode tulee, jousi kädessä ja korpin höyheniä lakissa.)</i></p> + +<p><b>Frode</b>. Hei pojat ja tytöt. Minä ammuin korpin, minä.</p> + +<p><b>Liisa</b>. Ammuitko sinä korpin?</p> + +<p><b>Frode</b>. Ammuin kyllä, ja ihan oikean korpin. Tuolta koivusta löysin +leppälinnun pesän ja siinä oli kolme poikaa. Juuri, kuin yritin ottamaan +pesää ja poikia, tuntui minusta, kuin joku olisi ottanut minua kiinni +käsivarresta. Ei, ajattelin, miksipä tekisin pahaa pienille linnunpoika +paroille? Minä laskeuduin takaisin maahan, ja silloin lensi korppi +siihen puuhun väijymään poikasia. Ahah, veitikka! ajattelin minä ja +ammuin sitä nuolella siipeen. Ropsis! siinä se makasi maassa – ja tässä +on minulla lakissani sen pedon höyheniä. – Mutta, mitä sinä teet +siellä, Liisa? <i>(Hän hyppää ylös myllyn rännille.)</i></p> + +<p><b>Liisa</b>. Katsos, miten kauniisti minun laivani purjehtii. Voi, nyt se +menee virran mukaan! <i>(itkee).</i> Ja kaikki sokuripullani, joita juuri +olin tuomassa Hullista!</p> + +<p><b>Frode</b>. Odotahan, minä otan sen pois. Ohoh, miten se lentää! Mutta älä +itke, Liisa, kyllä minä sen kuitenkin saan kiinni.</p> + +<p><i>(Hän kumartuu alas. Musta henki nousee hänen taaksensa, sysää hänet +veteen ja katoaa samassa.)</i></p> + +<p><b>Liisa</b>. Voi hyvänen, nyt Frode putosi tuonne ränniin! Fride, tule, +Fride! Voi, juokse jo pelastamaan Frodea!</p> + +<p><b>Fride</b> <i>(juoksee sinne).</i> Ota minua kädestä, Frode! Tartu käteeni! – +Voi, ei hän saa ... virta vie häntä ja kohta hän joutuu myllyn +rattaasen...</p> + +<p><b>Liisa</b>. Frode hukkuu! Frode hukkuu! <i>(Peittää käsillään kasvonsa.)</i> +Hyvä, rakas Jumalan enkeli, auta Frodea pois vedestä!</p> + +<p><i>(Suuri, valkoinen enkeli nousee äkisti myllyn rännin takaa, kumartuu ja +vetää Froden ylös sekä katoaa sitte heti.)</i></p> + +<p><b>Frode</b> <i>(kiipeää ylös).</i> Älä itke, Liisa; minähän vain vähän kastuin. +Mutta kyllä jo olin mennä; jo kuului suuri vesiratas pauhaavan ja +kolisevan ihan pääni vieressä. Sinäkö se autoit minut ylös, Fride? +Kiitoksia sulle siitä.</p> + +<p><b>Fride</b>. En se minä ollut.</p> + +<p><b>Frode</b>. No sitte se olit sinä, Liisa. Kiitoksia. Ja tässä on sinun +Hullista tuleva laivasi.</p> + +<p><b>Liisa</b>. Oh, en minä sinua auttanut. Jumalan enkeli se oli, vaikka ei +kukaan nähnyt häntä. Minä tunnen aina, milloin enkeli on lähellä.</p> + +<p><b>Frode</b> <i>(miettien).</i> Luuletko niin, Liisa? Niin, saattaapa olla +mahdollista. Ehkäpä se sama enkeli piti minun kättäni, kuin yritin +ottamaan linnun poikia. – Mutta nyt lähden kuivaamaan vaatteitani.</p> + +<p><b>Fride ja Liisa</b>. Me tulemme myös.</p> + +<p><i>(Lapset menevät ja heidän jäljestään pikku enkelit ääneti ja ilossaan. +Mylly Matti tulee, säkki seljässä).</i></p> + +<p><b>Mylly Matti</b>. Huh – luulenpa, että selkä alkaa jo vanheta. Tokkohan +vielä osaan laulaa säkki seljässä? <i>(Laulaa.)</i></p> + +<p> Mä olen Mylly Matti, mä<br> + Yöt päivät hyörin myllyssä...</p> + +<p>Ei, ei se enää käy. Heittää säkin pois. Samapa se onkin. Minulla on nyt +kaksi reipasta poikaa, jotka kohta kelpaavat myllyrengeiksi. Kaksitoista +vuotta siitä nyt on, kuin minä sain ne huimapäät, ja kaksi vuotta sen +jälkeen syntyi pieni, tottelevainen Liisamme. Jumala siunatkoon lapsia. +Niukalti on kyllä välistä ollut ruokaa eikä pojilla ole aina ollut hyvät +päivät; mutta siinähän tuo menee. Mylly pyöriä surisee tasaista +tahtiansa ja jauhaa leipää myllärillekin. Tänään minulla on vähä +makeisia lapsille <i>(ottaa kaulastaan nipun venäläisiä vesirinkilöitä)</i>, +ja sitte toin peilin muorille, koska hänen myssynsä välistä on vähän +viistossa. <i>(Ottaa taskustaan peilin ja panee sen rinkiläin viereen +säkille.)</i> Mitähän pojat nyt puuhaillevat. Niin, niin, jospa nyt +tietäisi, kumpi heistä on prinssi! Mutta emme me, ei muori enkä minä, +uskalla hiiskahtaa sanaakaan koko asiasta niin kauan, kuin kuningas +Pakkanen on niin hirveän suutuksissaan. Hirtetään ... seivästetään ... +teloitetaan! Niin, sepä olisi somaa. Ei tottahan nyt Mylly Matti ei +olekaan niin tyhmä, että lörpöttelee päänsä poikki. <i>(Menee laulaa +hyräillen pois.)</i></p> + +<p><b>Liisa</b> <i>(tulee).</i> Minä luulin kuulleeni isän äänen. <i>(Huomaa säkin.)</i> +Kas, mitä se isä on tuonut kylästä! Ai, koko nipun rinkelejä! Ja miten +hyviltä ne näyttävät!</p> + +<p><b>Musta henki</b> <i>(kurkistaa).</i> Liisa, ota yksi rinkilä; niitähän on niin +monta. Ei sitä kukaan tiedä.</p> + +<p><b>Liisa</b> <i>(punnitsee rinkilänippua kädessään).</i> Jospa maistaisin vähäsen +vain, edes yhden pienimmän?</p> + +<p><b>Liisan enkeli</b> <i>(kuiskaa takana).</i> Liisa, Liisa, varo, varo, se on +syntiä!</p> + +<p><b>Liisa</b> <i>(panee pois rinkilät).</i> Kuulehan, enkeli sanoo, että se on +syntiä. Hyi, miten tyhmä voin ollakin! En koske, vaikka olisivat +paljasta sokuria. <i>(Ottaa peilin käteensä.)</i> Mutta mikähän tämä on? Ai +ihmettä, katsos, miten sievä se nyt on! Ja tästä minä näen itseni +lasista!</p> + +<p><b>Musta henki</b>. Katso, Liisa, miten olet kaunis! Sinulla on niin +suloiset, pienet sinisilmät, ja sinun ruskea tukkasi on niin somasti +kammattu, ja, kuin naurat, tulee sinulle kaksi pientä kuoppaa poskiin. +Pieni, punainen kaulahuivi sinulla pitäisi olla ja kultarenkaat +korvissa, niin sinä olisit suloinen kuin prinsessa. Katsele nyt hyvin +tarkkaan, miten kaunis olet, ja koeta panna pääsi vähän kallelleen. Ei +kukaan pikku tyttö ole niin kaunis kuin sinä.</p> + +<p><b>Liisa</b> <i>(kallistaa päätänsä ja sovittelee kasvojansa peilin edessä).</i> +Kas niin, noin sen pitää olla.</p> + +<p><i>(Liisan enkeli itkee) </i></p> + +<p><b>Liisa</b> <i>(kuuntelee ja katselee hämillään ympärillensä).</i> Kuka se +itkee?... Voi ... nyt minä taas olen ajatellut jotakin pahaa! <i>(Katsoo +uudestaan peiliin.)</i> Oh, hyi, hyi, miten olen ruma! <i>(Panee peilin +säkille ja juoksee pois. Musta henki katoaa.)</i></p> + +<p><b>Liisan enkeli</b>. Niin, nyt olitkin ruma, Liisa, sillä sinulla oli +turhamainen ja ylpeilevä sydän. Mutta kuin olet nöyrä ja kaino etkä +ollenkaan ajattele itseäsi, silloin olet kaunis Jumalan ja ihmisten +edessä. <i>(Menee Liisan jäljestä.)</i></p> + +<p><i>(Maija ja Mylly Matti tulevat.)</i></p> + +<p><b>Maija</b>. No niitä poikia, huolta ja puuhaa niistä on aamusta iltaan. Nyt +on Frode pudonnut ränniin ja hänellä oli ihan uudet housut jalassa.</p> + +<p><b>Matti</b>. Älä nyt toru, Maija; ole kiltti, enkelini, niin saat jotakin +oikein hyvää. <i>(Kätkee peilin.)</i> Arvaapas, mitä minulla on seljän +takana?</p> + +<p><b>Maija</b>. Kyllä arvaan, ymmärryksesi se sinulla on seljän takana, +ukkoseni. Etkö käsitä, että pojat viimein tuottavat meille niin paljon +harmia, että tulemme harmaapäiksi? Minkä tähden et lähetä kuninkaan +poikaa takaisin isänsä luo?</p> + +<p><b>Matti</b>. Älähän nyt! Ei minulla ole niin kiirettä tulla paistetuksi +halstarilla. Älä toru, Maijaseni. Et sinä kuitenkaan tahtoisi kadottaa +poikia.</p> + +<p><b>Maija</b>. Tahdonpa niinkin, sanon minä. Minä jo olen niin kyllästynyt +pesemään heidän paitojansa ja paikkailemaan heidän mekkojansa ja +kampaamaan heidän pitkää tukkaansa ... juuri kuin he sittekään +pysyisivät eheinä ja puhtaina yhtään ainoata Herran päivää! Ja sitte he +leikkelevät sormiansa ja jauhoavat itsensä myllyssä ja tappelevat +kissain ja varisten kanssa! Jospa toki kuningas veisi ne molemmat...</p> + +<p><b>Matti</b>. No mutta; rakas Maija! <i>(Pitää peiliä hänen edessään.)</i> +Katsohan vähän, nyt olet ruma! Mutta koeta näyttää iloiselta ja hyvältä! +<i>(Maija nauraa.)</i> Kas niin, nyt olet kaunis! – Mutta kuka tuolla astua +harppailee niin pitkillä askeleilla? Oh, Kaisa muorihan se on. No, nyt +hänellä taas varmaan on joku suuri ja hirveä uutinen...</p> + +<p><b>Kaisa muori</b> <i>(tulee).</i> Hyvää päivää, Maija. Hyvää päivää, Matti. +Oletteko kuulleet, mitä on tapahtunut? Suuri uutinen, oikein hirmuinen +tapaus...</p> + +<p><b>Matti</b>. Niin, sen kyllä saatoin arvata.</p> + +<p><b>Maija</b>. Päivää, päivää, Kaisa. No, mitä sitte on tapahtunut?</p> + +<p><b>Kaisa</b>. Se on salaisuus, nähkääs, hirveä salaisuus; en tiedä, +uskallanko puhuakaan sitä teille.</p> + +<p><b>Maija</b>. Tottahan, Kaisa, kerro toki, mikä se on.</p> + +<p><b>Matti</b>. Kerro pois, kerro vain, muutenhan ihan halkeat.</p> + +<p><b>Kaisa</b>. Häpeä vähän, mylläri, osaan minä olla vaiti ja osaan puhuakin, +miten milloinkin johtuu mieleeni. Voinko minä sille mitään, että +Mustalais Daara on hirtetty tänä aamuna.</p> + +<p><b>Maija ja Matti</b>. Mitä sinä sanot?</p> + +<p><b>Kaisa</b> <i>(tietävästi).</i> Ihan niin se juuri on. Hän oli varastanut +paistetun kanan kuninkaan omasta kyökistä ja hänet saatiin samassa +kiinni. Mutta ei siinä vielä kyllä.</p> + +<p><b>Matti</b>. Ei, sen kyllä uskon.</p> + +<p><b>Kaisa</b>. Hän oli kai varastanut enemmänkin.</p> + +<p><b>Maija</b>. Minua oikein värisyttää. Mitenkä se sitte oli?</p> + +<p><b>Kaisa</b>. Hän ennen, kuin hänet hirtettiin, tunnusti, että se oli juuri +hän, joka kaksitoista vuotta sitte varasti pikku prinssin, +muistattehan...</p> + +<p><i>(Matti ja Maija hämmästyen katsovat silmäkkäin.)</i></p> + +<p><b>Kaisa</b> <i>(jatkaa).</i> Ja että hän vei prinssin kenties mihin kurjuuden +paikkaan, kerjäläisten, ryövärien, roistojen ja konnien joukkoon.</p> + +<p><b>Matti</b> <i>(suuttuen).</i> Hävetköön se vanha noita ja varas.</p> + +<p><b>Maija</b> <i>(levottomasti).</i> Ehkä hän ei enää muistanut, mihin vei hänet. +Eikö tuo liene vienyt häntä hyvinkin etäälle?</p> + +<p><b>Kaisa</b>. No kerrassaan Hiitolaan. Mutta nyt sanotaan kuninkaan ja +prinssin ja marski Dagobertin ratsastaneen etsimään prinssiä. Kyllä +siitä tulee kaunis elämä. Kuningas kuuluu olevan kasvoiltaan ihan +nelikulmainen suuttumuksesta ja ilosta yht’ aikaa. Mitähän se saa, joka +on pitänyt prinssiä luonaan piilossa. Mitä sinä luulet hänen saavan, +Matti?</p> + +<p><b>Matti</b>. Mitäkö minä luulen? Niin – niin no – – minä luulen, että +sinä olet lörpöttelyä, Kaisa muori.</p> + +<p><b>Kaisa</b>. Lörppö ja lörppö, sinä lörpöttelet, mylläri, yöt päivät, mutta +minä en luiskahda niin sanaakaan. Sinun kurkkusi tulvii kuin jyviä +laarista, mutta kas, minä osaan pitää salassa, mitä kuulen, ja ennen +saat vaikka kastaa minua seitsemän kertaa myllyn ränniin kuin tietää +kaikki, mitä minä tiedän. Kuulepas, kuinka vanhat sinun poikasi +oikeastaan ovat tähän aikaan?</p> + +<p><b>Matti</b>. Minunko poikani? Oh, eivät ne ole vanhat ollenkaan.</p> + +<p><b>Kaisa</b>. Mitä sinä sanot?</p> + +<p><b>Matti</b>. Minä tarkoitan, että ne ovat ihan pienet ... pikku lapsia vain.</p> + +<p><b>Kaisa</b>. Mutta minä muistelen, että se oli juuri siihen aikaan...</p> + +<p><b>Maija</b> <i>(katsoo ulos tietä pitkin.)</i> Kas, miten lukkarin muorilla on +tänään kiire kylään. Hän varmaankin tahtoo ensinnä ehtiä kertoa suuret +uutiset.</p> + +<p><b>Kaisa</b>. On merkillistä, miten muutamilla ihmisillä on suuri halu +lörpötellä kaikkea, mitä kuulevat. Ei, pitää osata olla vaiti kuin +lankakerä, se on minun tapani ja, jos minulla nyt ei olisi niin +välttämätöntä asiaa kylään saamaan vähän punaista kudetta kankaaseni, +niin saisi lukkarin muori kyllä lörpötellä tuvan täydeltä. Hyvästi nyt, +hyvät ihmiset. <i>(Murisee mennessään.)</i> Niin, miten ihmiset kehtaavatkaan +yhä juoksennella lörpöttelemässä kylissä.</p> + +<p><b>Maija</b>. Kas niin, Matti, nyt on aika täperällä. Pojat täytyy heti +lähettää metsään, että kuningas ei saa niitä nähdä.</p> + +<p><b>Matti</b>. Mutta sydänkäpyseni, etkö sinä äsken tahtonut päästä niistä +molemmista; niin minusta tuntui.</p> + +<p><b>Maija</b>. Sinusta tuntuu ja tuntuu. Minäkö tahtoisin kadottaa rakkaimmat +lapseni!</p> + +<p><b>Matti</b>. Mutta, rakas Maija, niistä on sinulle niin paljo vaivaa ... +paikata heidän mekkojaan ja kammata heidän tukkaansa ... ja sitte he +putoilevat uusine housuineen myllyn ränniin.</p> + +<p><b>Maija</b>. Älä siinä lörpöttele! Tiedäpäs, Matti, minulle johtuu jotakin +mieleen. On paras, että pistämme heidät säkkiin ja kannamme kumpikin +yhden metsään, että kukaan ei heitä näe.</p> + +<p><b>Matti</b>. Oho – luuletko niin? Mutta tuossahan ne tulevat. <i>(Fride ja +Frode tulevat.)</i> Reippaita, pulskia poikia molemmat.</p> + +<p><b>Maija</b> <i>(syleilee poikia).</i> Minun kelpo poikani, hyvät ja pulskat +poikani! Minun iloni molemmat! Putoilkaa vain veteen joka päivä! +Jauhotkaa itsenne myllyssä! Astukaa saappaanne vääriksi, miten vain +haluttaa! En minä koskaan enää toru teitä.</p> + +<p><b>Matti</b> <i>(pitää peiliä Maijan edessä).</i> Katsohan vähäsen, nyt olet taas +kaunis! – Mutta maltahan, nyt minä vähän koettelen poikia. Sanokaas, +kumpaako teistä haluttaa päästä prinssiksi? <i>(Pojat ovat vaiti ja +katsovat kummastellen.)</i> Vai niin. Eikö kumpikaan vastaa? No, kumpi +haluaa ruveta myllyrengiksi?</p> + +<p><b>Molemmat pojat</b>. Minä.</p> + +<p><b>Matti</b>. Katsos vain. Mylläri niistä tulee molemmista, ikään kuin kaikki +täällä maailmassa kelpaisivat hoitamaan myllyä!</p> + +<p><b>Maija</b>. Kas niin, pojat, tulkaa nyt myllyyn, niin saatte tehdä +ihmeellisen matkan.</p> + +<p><b>Matti</b>. Ja evääksi saatte kokonaisen rinkilänipun.</p> + +<p><i>(Kaikki menevät myllyyn. Marski Dagobert tulee ja katselee tarkkaan +ympäristöä.)</i></p> + +<p><b>Dagobert</b>. Tässä on mylly. Ja tämä on varmaankin juuri se, josta +Mustalais Daara puhui. Mikä ihmeellinen kohtalo, jos täältä löytäisimme +kadonneen prinssimme! Ja vanha kuningas parka, mikä ilo hänelle +vanhoilla päivillä! Minä odotan hetkisen, kohta hän kyllä ehtiikin +tänne. Kuulehan ... tuolta tulee joku myllystä.</p> + +<p><i>(Mylly Matti ja Maija tulevat, kumpikin kantaen seljässään raskasta +säkkiä.)</i></p> + +<p><b>Matti</b>. Onpa se raskas kantaa kuin turkkilainen.</p> + +<p><b>Maija</b>. Minun taakkani on kevyt. Minähän kannan omaa lastani.</p> + +<p><b>Dagobert</b>. Hyvää päivää, hyvät ihmiset. Tiedättekö sanoa, asuvatko +Mylly Matti ja hänen vaimonsa Maija täällä myllyssä.</p> + +<p><b>Matti</b>. Kyllä, mutta he eivät ole nyt kotona, he ovat viemässä kuormia +metsään.</p> + +<p><b>Dagobert</b>. Vai niin. Onpa se raskas säkki, jota sinä kannat, isä hyvä. +Mitähän siinä lienee.</p> + +<p><b>Matti</b>. Porsas, rakas herra. Ettekö näe, miten se potkii säkissä? +Ettekö tahtoisi avuksi kantaa sitä vähän matkaa?</p> + +<p><b>Dagobert</b>. En toki. Kuulepas, se Mylly Matti taitaa olla vähän niin +kuin tyhmä, sanovat ihmiset.</p> + +<p><b>Matti</b>. Ohoh, sanovatko ihmiset tosiaankin niin? No, sittepä minäkin +sanon teille jotakin, herra.</p> + +<p><b>Dagobert</b>. No, mitä sitte.</p> + +<p><b>Matti</b> <i>(mennessään).</i> Sitä, että Mylly Matti ei ole niin tyhmä, kuin +näyttää. <i>(Matti ja Maija menevät pois säkkeinensä.)</i></p> + +<p><i>(Toisen tapauksen loppu.)</i></p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Kolmas tapaus.</h2></center> + + +<p>Suuri metsä. Mylly Matti ja Maija ovat laskeneet säkit maahan ja +päästelevät siteitä.</p> + +<p><b>Matti</b> <i>(laulaa).</i></p> + +<p><i>Sävel:</i> ”Nyt aika tuo jo lieneekin.”</p> + +<p> Se pahin porsas tosiaan,<br> + Mi pussihin on saatu.<br> + Niin tuiki tuima potkimaan,<br> + Niin raskas on sen laatu.</p> + +<p><b>Maija</b>.</p> + +<p> Se raskaamp’ on kuin kultakin,<br> + Ja kuninkaalle kallis,</p> + +<p><b>Molemmat</b>.</p> + +<p> Me täyteen rahasäkkihin<br> + Hänt’ emme myydä sallis.</p> + +<p><b>Matti</b>.</p> + +<p> Ens kerran moista jauhetta<br> + Sain myllystän’ nyt vasta.<br> + On prinssi pian saapuva<br> + Nyt siitä taikinasta.</p> + +<p><b>Maija</b>.</p> + +<p> Mon’ eukko olis riemuissaan,<br> + Jos sattuis samoin tulla.</p> + +<p><b>Molemmat</b>.</p> + +<p> Niin suurta saada taikinaan,<br> + Ja paistaa, paistaa pulla.</p> + +<p><i>(Fride ja Frode tulevat pois säkeistä ihan jauhoisina.)</i></p> + +<p><b>Fride</b> <i>(pudistelekse).</i> Miksi te, isä ja äiti, panitte meidät säkkiin +ja kannoitte tänne suureen metsään?</p> + +<p><b>Frode</b>. Niin ja minkä tähden äiti ei tahdo antaa kuninkaan nähdä meitä?</p> + +<p><b>Matti</b>. Olipa sekin kysymys! Sen tähden, että toinen teistä on +kuninkaan poika; tiedän mä.</p> + +<p><b>Frode</b>. Mitä sanot, isä? Onko toinen meistä kuninkaan poika?</p> + +<p><b>Maija</b>. Niin, kuvauksella puhuen. Kaikki hyvät lapset ovat kuninkaan +lapsia. Nyt te pysytte täällä metsässä iltaan asti. Liisa toimittaa +teille tänne ruokaa. Eipä haittaa, jos vähän poimitte mustikoita +puuroksi. <i>(Menee.)</i></p> + +<p><b>Matti</b>. Olkaa reippaat, pojat. Mitäpä siitä, jos teistä toinen onkin +kuninkaan poika. Myllyrengit teistä kuitenkin tulee ja yhtä hyvä sekin +on. <i>(Menee.)</i></p> + +<p><b>Frode</b>. Minä ikään kuin tunnen itsessäni, että minä kelpaisin +kuninkaaksi. Minä tappaisin kaikki rosvot ja häijyt ihmiset, mutta +hyville minä antaisin kaikki, mitä minulla on.</p> + +<p><b>Fride</b>. Eipä olisi hulluinta olla kuningas. Minä söisin puuroa +aamiaiseksi, päivälliseksi ja illalliseksi ja panisin paljon voita +palaselle. <i>(Musta henki nousee poikain takaa.)</i></p> + +<p><b>Frode</b>. Jos toinen meistä on kuninkaan poika, niin se olen minä, sillä +minä olen väkevämpi.</p> + +<p><b>Fride</b>. Joutavia! Minä osaan katkismukseni paremmin kuin sinä. Minä se +olen kuninkaan poika.</p> + +<p><b>Frode</b>. Sinäkö, raukka, ethän sinä uskalla ruveta painiskelemaan minun +kanssani.</p> + +<p><b>Fride</b>. Ja sinä, raukka, et uskalla ruveta lukemaan kilpaa minun +kanssani. <i>(Friden ja Froden enkelit tulevat esiin.)</i></p> + +<p><b>Frode</b>. Tiedäpäs, Fride, tyhmää on kiistellä täällä suuressa metsässä. +Suuret puut katselevat niin kummallisesti meitä. Minusta nähden saat +kyllä olla kuninkaan poika.</p> + +<p><b>Fride</b>. Kuin tarkemmin ajattelen, niin sinä paremmin sovitkin +kuninkaaksi kuin minä. <i>(Musta henki katoaa.)</i></p> + +<p><b>Frode</b>. Poimikaamme nyt mustikoita, niin on meillä jotakin tekemistä. +<i>(He poimivat.)</i> Katsos, kuka tuolta tulee metsästä?</p> + +<p><b>Fride</b>. Tyttö se on. Ja miten kaunis hän on! Hän juoksee pakoon +jotakuta.</p> + +<p><b>Frode</b>. Fride, Fride, näetkö, mikä tuolla on kuusien takana? Onko se +hevonen?</p> + +<p><b>Fride</b>. Ei, se on karhu. Tyttö juoksee pakoon karhua. Se ajaa häntä... +Tule, Frode, juoskaamme pois; se tulee tänne päin! <i>(Lumikon enkeli +tulee ja viittaa Frodelle.)</i></p> + +<p><b>Frode</b>. Jättäisimmekö me tyttö raukan karhun kynsiin? Maltahan, niin +saat nähdä! <i>(Hän seuraa Lumikon enkeliä, joka juoksee ulos.)</i></p> + +<p><b>Fride</b> <i>(yksin).</i> Frode, oletko hulluna? Menetkö tappelemaan karhun +kanssa! Katsohan tuota, miten ottaa vain pitkän kangen ja menee karhulle +vastaan!... Nyt nousee karhu seisomaan... Nyt lyöpi Frode sitä kangella. +Huh, miten pahasti karhu irvistelee! Kuulehan, miten se murisee! +<i>(Kuuluu karhun murinaa.)</i> Nyt se syöpi Froden... Auttakaa, tämä on +hirmuista! Ei ... nyt lähtee karhu pakoon. Frode ajaa sen pois ... ja +nyt hän taluttaa tänne sen tyttö paran. <i>(Frode tulee taluttaen +prinsessa Lumikkoa.)</i></p> + +<p><b>Frode</b>. Älä nyt enää pelkää! Kyllä se irvisteli pahasti, mutta +käpälämäkeen se kuitenkin läksi.</p> + +<p><b>Lumikko</b> <i>(hyvin ylhäisesti).</i> Kiitoksia, kerjäläispoika. Mutta älä +tule lähelle minun hienoa hamettani; sinä olet niin jauhoinen. <i>(Musta +henki nousee näkyviin. Pikku enkelit seisovat takana.)</i></p> + +<p><b>Frode</b>. Mitäpä tuosta, jos vähän tulisitkin jauhoiseksi! Luuletko sinä +karhun pitäneen lukua hienosta leningistäsi?</p> + +<p><b>Lumikko</b>. Rohkenetko sin’, kerjäläispoika, sinutella minua? Tiedätkö +sinä, kuka minä olen?</p> + +<p><b>Frode</b>. Minun arvatakseni sinä olet pikku tyttö, jota äsken yritti +syömään eräs, jonka kanssa sinä minun tietääkseni et ollut sinun liittoa +tehnyt.</p> + +<p><b>Lumikko</b>. Etkö tiedä, nenäkäs poika, että minä olen prinsessa Lumikko? +Minä ratsastin isäni, kuningas Pakkasen, kanssa tästä ohitse ja +poikkesin poimimaan vähän marjoja, ja silloin karhu tuli vastaan. Mutta +tuossa tuleekin isäni. <i>(Kuningas Pakkanen tulee.)</i></p> + +<p><b>Kuningas</b>. Olipa oikein hyvä, että löysin sinut, tyttöseni. Minä näin +hirmuisen karhun juosta lönkyttävän tästä läheltä. Mutta mitä minä näen? +Jauhorottienko kanssa sinä täällä seurustelet?</p> + +<p><b>Lumikko</b>. Armollinen isä, tuo kelvoton poika rohkenee sinutella minua.</p> + +<p><b>Frode</b>. Niin, herra kuningas, sitä minä rohkenen tehdä.</p> + +<p><b>Kuningas</b>. Poika, osoita kunnioitusta prinsessalle.</p> + +<p><b>Fride</b>. Hyi, häpeä, prinsessa! Ettäs huolitkaan tuollaisesta +joutavasta, hän kun pelasti sinun henkesi! Niin, herra kuningas, Frode +se karkoitti karhun metsään.</p> + +<p><b>Kuningas</b>. Etkö häpeä, Lumikko, siten palkita reipasta poikaa? Mene +heti ja suutele häntä.</p> + +<p><b>Lumikko</b> <i>(itkien).</i> Hän on niin jauhoinen.</p> + +<p><b>Kuningas</b>. Vaikka hän olisi jauhoisempi kuin paistamaton leipä, niin +täytyy sinun suudella häntä. <i>(Lumikko suutelee Frodea, suutansa +vääntäen. Frode nauraa ja pudistelee jauhon tomua hänen päällensä.)</i> +Kuulepas, poika, sinä näytät viisaalta. Tunnetko sinä erästä tyhmää +miestä, jonka nimi on Mylly Matti?</p> + +<p><b>Frode</b>. Se on meidän isämme, herra kuningas, ja teidän pitää pitää +kunniassa meidän isäämme.</p> + +<p><b>Kuningas</b> <i>(itsekseen).</i> Totta tosiaan, onko se mahdollista? Olisiko +toinen näistä pojista...? Niin, kyllä se on totta. <i>(Ääneensä).</i> Minkä +tähden te niin yksin kävelette metsässä.</p> + +<p><b>Fride</b>. Niin, se on siten, että ... se on siten, että teidän, herra +kuningas, ei pitäisi saada nähdä meitä, sanoi äiti.</p> + +<p><b>Kuningas</b> <i>(syleilee heitä).</i> Tulkaa syliini, rakkaat poikani! Miten +onnellinen olen, kuin löysin teidät! Toinen teistä on minun poikani.</p> + +<p><b>Fride</b> <i>(hämillään).</i> Mutta me jauhoamme teidän nuttunne, herra +kuningas.</p> + +<p><b>Kuningas</b>. Ah, miten olen onnellinen! Koko valtakuntani on iloitseva +minun onnestani. Mutta, kumpi teistä on prinssi?</p> + +<p><b>Musta henki</b> <i>(Fridelle).</i> Sano, että sinä se olet.</p> + +<p><b>Fride</b>. En minä tiedä, mutta välistä minusta tuntuu, kuin se olisin +minä.</p> + +<p><b>Musta henki</b> <i>(Frodelle).</i> Sano, että sinä se olet.</p> + +<p><b>Frode</b>. Herra kuningas, voitte uskoa minua, että kyllä se... <i>(Hän +vaikenee äkisti. Friden ja Froden enkelit itkevät.)</i></p> + +<p><b>Kuningas</b>. Sinäkö se olet prinssi?</p> + +<p><b>Frode</b>. En, en, Fride se on. Herra kuningas, voitte uskoa minua, Fride +on prinssi.</p> + +<p><b>Fride</b>. Ei, Frode se on. Frode on prinssi. <i>(Enkelit hymyilevät.)</i></p> + +<p><b>Kuningas</b> <i>(itsekseen).</i> Annahan panen heitä koetukselle. <i>(Ääneensä.)</i> +Hyvät pojat, minä sanon teille, ei prinssinä olo ole mikään onni. +Mesopotamian suuren lohikäärmeen pitää joka vuosi saada prinssi +syödäkseen, ja tänä vuonna on meidän maamme vuoro tullut. Hyvin on +ikävä, että minun täytyy lähettää sinne oma poikani.</p> + +<p><b>Musta henki</b> <i>(Fridelle).</i> Pidä puolesi ja sano vieläkin, että Frode on +prinssi! – <i>(Frodelle.)</i> Se on oikein, sano, että Fride on kuninkaan +poika.</p> + +<p><b>Fride ja Frode</b> <i>(yht’ aikaa).</i> Herra kuningas, minä se olen prinssi!</p> + +<p><b>Frode</b>. Minä se olen lähetettävä lohikäärmeelle. Fride ei suinkaan ole +muuta kuin myllyrenki.</p> + +<p><b>Fride</b> <i>(itkee).</i> Älä häntä usko, herra kuningas! Minä se olen +lohikäärmeen ruokaa. Frode on mylläri; herra kuningas, näettehän, miten +jauhoinen hän on. <i>(Enkelit taputtavat pikku käsiänsä.)</i></p> + +<p><b>Kuningas</b>. Hyvin, pojat! Te olette molemmat kestäneet koetuksen. +Kumpiko teistä nyt onkaan oikea prinssi?</p> + +<p><b>Lumikko</b>. Hyvä isä, minulla on niin nälkä. Käske toimittamaan minulle +koko vati lättyjä mesimarjahillon kanssa!</p> + +<p><b>Liisa</b> <i>(tulee laulaen, kori kädessä).</i></p> + +<p> On hauska juosta ahoilla<br> + Ja poimiskella marjoja,<br> + Korkeitten kuusten juurella<br> + On ylen ihanaa.<br> + Niin herttainen on kesäsää,<br> + Ja kaikkialla elämää,<br> + Lehdossa lintu lirittää<br> + Säveltä suloisaa.</p> + +<p><b>Liisa</b>. Ei hätää, pojat, saatte ruokaa. Äiti lähettää tämän korin +teille, ja nyt se kyllä maistuu.</p> + +<p><b>Frode</b>. Niiaa kauniisti, Liisa. Täällä on kuningas ja prinsessa +Lumikko. <i>(Liisa niiaa syvään.)</i> Jos teillä, prinsessa, on nälkä, niin +käykää käsiksi vain.</p> + +<p><b>Lumikko</b> <i>(avaa korin).</i> Hyi! Kuka voi syödä perunoita ja suolaisia +silakoita!</p> + +<p><i>(Seuraavan puhelun aikana alkaa Lumikko syödä, ensin irvistellen, sitte +hyvällä halulla.)</i></p> + +<p><b>Kuningas</b> <i>(Liisalle).</i> Tiedätkö sanoa, tyttöseni, kumpi pojista on +prinssi ja kumpi mylläri?</p> + +<p><b>Liisa</b>. Oh, mitä te sanotte, herra kuningas? Prinssikö! No, jos se ei +ole Fride, niin se on Frode, ja jos se ei ole Frode, niin se on Fride.</p> + +<p><b>Kuningas</b>. En minä siitä sen enempää viisastunut. Mutta tuossahan tulee +Dagobert. Ja keitä hän tuo kanssansa?</p> + +<p><b>Liisa</b>. Ne ovat isä ja äiti, tietäkääs, herra kuningas.</p> + +<p><i>(Dagobert tulee, taluttaen Mylly Mattia ja Maijaa, jotka näyttävät +hyvin hämmästyneiltä.)</i></p> + +<p><b>Dagobert</b>. Tässä, teidän majesteettinne, tuon minä molemmat +pahantekijät. Nyt on näytetty ihan toteen, että Mylly Matti ja Maija +ovat tehneet majesteettirikoksen, koska ovat kaksitoista vuotta pitäneet +salassa kuninkaallista prinssiä, vaikka koko valtakunta on häntä +etsinyt. Ei mikään rangaistus ole heille liian ankara.</p> + +<p><b>Fride, Frode ja Liisa</b>. Hyvä herra kuningas, älä tee mitään pahaa +isälle ja äidille.</p> + +<p><b>Kuningas</b>. Olkaa te vaiti! Sanos, Mylly Matti, minkä tähden sinä et +ilmoittanut minulle, että Mustalais Daara toi poikani sinulle?</p> + +<p><b>Matti</b>. Hirtetään, seivästetään, poltetaan, teloitetaan, räjäytetään +ilmaan! Niin, niin, armollinen kuningas, Kaisa muori kertoi kaikki tyyni +niin, kuin asia oli, että sillä tavalla sitä rangaistaan, joka piilottaa +luonansa prinssiä.</p> + +<p><b>Kuningas</b>. Voi sinua, narri, etkö sitte käsittänyt, että prinssin +piilottaja ansaitsi kyllä rangaistuksen, mutta kuka hänet toi takaisin, +hän oli saava suuren palkinnon.</p> + +<p><b>Matti</b>. Ahah, jo minä nyt käsitän. Mutta sillä kertaa tulin petetyksi.</p> + +<p><b>Maija</b>. Eikä se ollutkaan ensi kerta, herra kuningas. Aina Matti parkaa +petellään. Armollinen herra kuningas, olkaa hyvä ja säästäkää hänen +henkensä.</p> + +<p><b>Matti</b>. Ai ai, minä jo tunnen nuoran kaulassani.</p> + +<p><b>Kuningas</b>. Nyt sinä petyit taaskin, Matti, sillä minä armahdan sinua, +armahdan teitä molempia. Te olette kasvattaneet minun lastani. +Toivoakseni hänestä on tullut, kelpo poika.</p> + +<p><b>Matti</b>. Niin, kyllä se on totta, uskokaa minun sanani, herra kuningas. +Tuossa hän on. Mutta kuulkaas, pojat, kumpiko se teistä olikaan prinssi?</p> + +<p><b>Molemmat pojat</b>. Minä.</p> + +<p><b>Matti</b>. Hävetkää vähän! Äskenhän te molemmat tahdoitte ruveta +mylläreiksi.</p> + +<p><b>Frode</b>. Etkö tiedä isä, että prinssi on joutuva lohikäärmeen ruuaksi +Mesopotamiaan? Sen tähden se kyllä on niin, näetkös, isä, että kyllä +minä olen kuninkaan poika.</p> + +<p><b>Maija</b>. Mitä sinä sanot, poika? Lohikäärmeen ruuaksiko! <i>(Asettuu +poikien eteen, kädet puuskassa.)</i> Tässä ei ole yhtään prinssiä eikä +tässä kukaan joudu lohikäärmeen ruuaksi. Sen minä sanon, herra kuningas, +älkää tulkokaan tänne, sillä, ken koskee minun lapsiini, siltä minä +revin silmät päästä. Onko tuollaista kuultu! Lohikäärmeiden ruuaksi! +Kas, siitä ei tule mitään. Pidä puolesi Matti! <i>(Fride hiipii peloissaan +Maijan taakse.)</i></p> + +<p><b>Matti</b> <i>(hiipii myöskin Maijan taa).</i> Niin, siitä ei tule mitään.</p> + +<p><b>Musta henki</b> <i>(hiljaa Frodelle).</i> Etkö tiedä, että lohikäärme +purskuttaa tulta ja että sillä on terävät hampaat kuin naskalit? +Ajattelehan, miten se pureksii sinua! Fride, se pelkuri, on juuri sopiva +syötäväksi. Sitte kuningas ottaa sinut, ja sinä tulet kuninkaaksi ja +saat kultakruunun päähäsi, ja miekan sivullesi ja muhkean hevosen +ratsastaaksesi. <i>(Frode on epätietoinen ja peräytyy Maijan taakse.)</i></p> + +<p><b>Kuningas</b>. Dagobert, ottakaamme molemmat pojat, koskapa emme saa +selville, kumpi on prinssi.</p> + +<p><b>Maija</b> <i>(näyttäen kynsiään).</i> Koettakaapas!</p> + +<p><b>Matti</b> <i>(Maija seljän takana).</i> Niin, koettakaapas vain.</p> + +<p><b>Liisan enkeli</b> <i>(Liisalle).</i> Muistatko, mitä unta näit?</p> + +<p><b>Liisa</b>. Tiedäpäs, herra kuningas, nyt minä muistan, että näin kerran +unta, kuin olin pieni. Minä näin, että Frodella oli merkki vasemmassa +korvassa ja että hän sen merkin tähden oli kerran tuleva ylhäiseksi +herraksi.</p> + +<p><b>Dagobert</b>. Teidän majesteettinne! Nyt minäkin muistan Mustalais Daaran +kertomuksen, että hän oli nipistänyt prinssin korvaa.</p> + +<p><b>Kuningas</b>. Niin, se on totta. Katsokaammehan. Tules tänne, Frode, ja +näytä korvaasi!</p> + +<p><b>Musta henki</b> <i>(hiljaa).</i> Älä mene, Frode; ne syövät sinut. Sääski on +purrut Frideä korvaan; sano, että se on hän.</p> + +<p><b>Valkoinen enkeli</b> <i>(matkanpäässä).</i> Mene Frode!</p> + +<p><b>Liisa</b>. Etkö kuule, Frode, että enkeli käskee sinua menemään? <i>(Frode +menee. Kuningas katsoo hänen korvaansa.)</i></p> + +<p><b>Kuningas</b>. Frode, tule syliini! Sinä olet minun poikani, minun kadonnut +prinssini! Matti – minä nimitän sinut tässä heti paikalla +hovimylläriksi.</p> + +<p><b>Maija</b>. Ei, sanon minä, ei, ei, ei, viimeiseen asti! Frodea ei saa +syödä. Ettekö häpeä, herra kuningas, viedä minun lapsiani syötäväksi?</p> + +<p><b>Matti</b> <i>(Maijan takana).</i> Hovimylläriksi! Niin, niin, mutta hävetköön +Dagobert syödä meidän lapsiamme! Kas, tuossa tulee Kaisa muori. No, nyt +saamme taas kuulla jonkun hirmuisen uutisen.</p> + +<p><b>Kaisa muori</b> <i>(tulla harppailee täyttä vauhtia).</i> Oletteko kuulleet +suurta ja hirveää uutista? Mitäs arvelette siitä, että Mesopotamian +suuri lohikäärme on ollut niin näljissään, että on syönyt ihan itsensä.</p> + +<p><b>Kuningas</b>. Mitä te lörpöttelette? Johan ritari Pyhä Yrjö tappoi sen +aika sitte.</p> + +<p><b>Kaisa muori</b> <i>(niiaa hirveän syvään).</i> Ohoh, no kaikkiansa, sehän on +herra kuningas itse!</p> + +<p><b>Matti</b>. Olipa hyvä, että joku toinenkin pettyi. Pidä hyvänäsi, Kaisa +muori!</p> + +<p><b>Kaisa</b>. No se on juuri niin, kuin minä sanoin. Tottahan nyt joka +kristitty tietää, että lohikäärme tappoi ritari Pyhän Yrjön.</p> + +<p><b>Maija</b>. Mutta sittehän lohikäärme ei voi syödä meidän lapsiamme.</p> + +<p><b>Kuningas</b>. Ei, Maija, se olikin vain koetus.</p> + +<p><b>Maija</b>. No, niinpä ottakaa hänet, herra kuningas Se on totinen tosi, +että hänellä on merkki korvassa. Frode, rakas poikaseni, nyt sinä pääset +suureen kunniaan, mutta tuolla myllyssä asuu sentään yksi, joka +kuitenkin aina itkee ikävästä. Tule vielä kerran minun syliini.</p> + +<p><b>Musta henki</b> <i>(Frodelle).</i> Onko soveliasta sinun, joka olet prinssi, +syleillä tuota mylläriakkaa?</p> + +<p><b>Frode</b> <i>(syleilee Maijaa ja Mattia).</i> En minä, en koskaan unhota, miten +hyvät te olette olleet minulle.</p> + +<p><b>Lumikko</b> <i>(niiaa ylhäisesti).</i> Nyt me olemme molemmat kuninkaalliset. +Nyt saat luvan sinutella minua.</p> + +<p><b>Kuningas</b>. Ylpeä tyttö, tiedätkö sinä, kuka sinä olet? Sinä olet +Mustalais Daaran lapsi, vaikka minä olen vain kasvattanut sinut +linnassani.</p> + +<p><b>Musta henki</b> <i>(Frodelle).</i> Nyt sinä voit kostaa tuolle ylpeälle +kerjäläispennulle. Muista, miten hän halveksi sinua, vaikka pelastit +hänen henkensä.</p> + +<p><b>Valkoinen enkeli</b> <i>(etäämpänä).</i> Anna hänelle anteeksi, Frode.</p> + +<p><b>Liisa</b>. Kuuletko, enkeli käskee sinua antamaan hänelle anteeksi?</p> + +<p><b>Frode</b> <i>(ojentaa kätensä Lumikolle).</i> Hyvä Lumikko, älkäämme enää +kiistelkö, koska nyt viimeinkin saatamme sinutella toisiamme! Ja sinä, +Fride, sinä olet aina oleva minun paras kumppanini. Ja sinä, Liisa, +sinun pitää olla minun näkyväinen enkelini maan päällä. Sinä se aina +ennen, kuin me muut, kuulit enkelien äänen meidän sydämmissämme. Sinä +olet onnellinen, sinä Liisa. Muistatko, miten äiti kerran luki meille: +<i>Autuaat ovat puhtaat sydämmestä, sillä he saavat nähdä Jumalan.</i></p> + +<p><b>Kuningas</b>. Tulkaa, nyt lähdemme kaikki minun kuninkaalliseen linnaani, +ja siellä ja koko valtakunnassa pitää vietettämän suuri ilojuhla. Minä +olen saanut takaisin poikani! Tämä on ensimmäinen iloinen päivä aina +siitä asti, kuin kadotin jalon ja hyvän kuningattareni Gunillan, jota en +koskaan unhota.</p> + +<p><b>Liisa</b> <i>(kuuntelee).</i> Hiljaa, malttakaahan! Enkelit nousevat meidän +takaamme ylös... Huh – tuolla on myöskin musta henki! Mutta hän ei enää +ole häijy... Hän laskeutuu polvilleen... Hän itkee... Kuulkaahan! Nyt +hän puhuu... <i>(Täll’ aikaa nousee suuri valkoinen enkeli heidän +taaksensa metsän kunnalle ja pikku enkelit seisovat, kaksi kummallakin +puolella. Musta henki astuu näkyviin kunnaan vasemmalle puolelle ja +laskeutuu polvilleen.)</i></p> + +<p><b>Musta henki</b> <i>(valkoiselle)</i></p> + +<p>Sä voitit jo. Mä jouduin tappiollen.<br> +Sun valtakuntaan prinssi kuulukoon.<br> +Mä kiusasin, mut uskollisna ollen<br> +Hän sulle jäi; mä hyljätty nyt oon.<br> +Sua valko-enkel rukoelen mä,<br> +Tee minut valkoiseks kuin olet sä!</p> + +<p><b>Valkea enkeli</b>.</p> + +<p>Et, musta henki, saa mua kumarrella!<br> +Rukoile Häntä, joka meidät loi,<br> +Vaikk’ eri teitä saamme matkaella.<br> +Mä heikkoudessan’ en mitään voi,<br> +Hän voimakas, Hän tekee armotyön,<br> +Hän yksin muuttaa päiväks voipi yön.</p> + +<p><b>Musta henki</b>.</p> + +<p>Sua kiitän lohdustas. Mä neuvos mukaan<br> +Nyt, valko-enkel, tehdä koittelen.<br> +Jumala kaikkivoipa, Hän, jos kukaan,<br> +Voi muuttaa minut. Häntä rukoilen.<br> +Mut ennenkuin meill’ alkaa täältä tiet,<br> +Ilmoita, valko-enkel, ken sä liet?</p> + +<p><b>Valkea enkeli</b>.</p> + +<p>Mä enkel olen, Luojan lähettämä<br> +Kuninkaan poikaa suojelemahan.<br> +Gunilla oon, on oma lapsen’ tämä,<br> +Siks Luoja uskoi mulle hoidannan.<br> +Mä väsymättä häntä seurailen,<br> +Kun hältä päättyy taisto maallinen,<br> +Hänt’ äidinsyliss’ olen ylentävä<br> +Ja enkelsiivin vievä taivaasen.</p> + +<p><b>Liisa</b> <i>(kuunnellen).</i> Nyt lakkasivat enkelit puhumasta. Mutta jos +laulamme, ehkä ne vastaavat.</p> + + +<h3><i>Laulu enkelien voimasta</i>.</h3> + +<p><i>Sävel</i>: ”Riemun ruusut.”</p> + + +<p>1.</p> + +<p>Kevään kukkasen lailla puhdasna kukoista!<br> +Talven kuusosen lailla raitis ja vihanta!<br> + Enkel ylhäällä taivaassa<br> + Silmänsä puolees kääntää.<br> +Etkö kuule sieltä hellää, kuiskaavaista ääntä?</p> + +<p><i>Enkelit vastaavat:</i></p> + +<p>Etkö kuule meidän hellää, kuiskaavaista ääntä?</p> + + +<p>2.</p> + +<p>Joudu enkeli armas, oi tule luoksemme!<br> +Maailman sumu-yössä kuultemme ääntele!<br> + Meidät taivaasen saattele!<br> + Tule ohjaelemaan!<br> +Edest’ oikean ja hyvän neuvo taistelemaan!</p> + +<p><i>Enkelit vastaavat:</i></p> + +<p>Edest’ oikean ja hyvän opi taistelemaan!</p> + +<p><i>(Kolmannen ja viimeisen tapauksen loppu.)</i></p> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="18">SAUL JA DAVID.</a></h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER"> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>Kuningas Saul oli tuolillaan<br> +Niin hirveän synkkänä.<br> +Hän vaieten istui vaivoissaan,<br> +Tusk’ ahdisti sydäntä,<br> +Ja miel’ oli murtuneena,<br> +Ja himmeät silmänsä.</p> + +<p>Luo saapui nyt köyhä poikanen,<br> +Mut ryhdikäs, kauniskin,<br> +Ja lempeä, tyyni, vakainen;<br> +Hän katsahti Saulihin;<br> +Kädessä häll’ oli harppu;<br> +Pyys koskea kielihin.</p> + +<p>Hirmuisna nousi nyt kuningas:<br> +”Ken näin mua häiritsee?<br> +Ken tuskien usta, uskaljas,<br> +Näin rohkeast’ aukaisee?<br> +Et henkeäs liioin sääli,<br> +Mun miekkan’ sun rankaisee!”</p> + +<p>”Mä paimenpoik’ olen köyhä vaan<br> +Lähettämä Jumalan.<br> +Sun huolias tulin hoivaamaan,<br> +Mä mielesi rauhoitan.<br> +Kuningas, sielus on sairas!<br> +Siis kuuntele harppuan’!”</p> + +<p>Saul nosti välkkyvän miekkansa,<br> +Mut lyönyt ei kuitenkaan.<br> +Ei iskun arvoa raukalla.<br> +Ja kuningas virkkoi vaan:<br> +”No hetkisen saat viel’ elää,<br> +Sua myönnyn mä kuulemaan!”</p> + +<p>Jo poika kosketti kielihin,<br> +Ja sävelet vuosiki,<br> +Kuin niityllä lähde kirkkahin<br> +Kukastossa vierivi.<br> +Kirkastui Saulin jo kasvot<br> +Ja miekka se hervahti.</p> + +<p>Hän soitti ja laski lauluaan,<br> +Saul kuunteli lauhtuen;<br> +Sai vihdoin kyynelet vuotamaan<br> +Jo partahan, rinnallen.<br> +Pois hälveni syys-yön synkkyys<br> +Jo miel’ oli lämpöinen.</p> + +<p>”Nyt hetki mennyt on, valtias,<br> +Saan sulta nyt kuolemain!”<br> +Näin poika. Siihenpä kuningas:<br> +”Oi laula ja soita vain!<br> +Sä lääkitsit mieleni sairaan,<br> +Mun poikani, rakkahain!”</p> + +<p>Ja silmät loistivat poikasen:<br> +”Suo Luojalle ylistys!<br> +Mun soitton’ ja laulun’ sinullen<br> +Ol’ vaan ajan viehätys.<br> +Sun lääkitsi taivaan Herra,<br> +Hält’ on elo, terveys!”</p> +</TD></TR> +</TABLE> + +<p> </p> + +<center><h2><a name="19">KIRKKAALLA JÄÄLLÄ.</a></h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER"> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>Heleä lammin jää,<br> +Sä kaunis, kirkas kuvastin,<br> +Jonk’ äsken myrsky-sää<br> +Rajaten nosti kuohuihin,<br> +Laps’ etelän sun mahtias<br> +Ei tunne eikä riemujas,<br> + Sä vieno,<br> + Sä lieno,<br> +Sä hieno pinta hopeinen,<br> + Mi helkyt<br> + Ja välkyt,<br> +Meit’ ilmaan vietellen!</p> + +<p>Mit’ on, vaikk’ kukkanen<br> +On hankeen käynyt nukkumaan,<br> +Ja mets’ on huurteinen<br> +Ja lumivaippa peittää maan!<br> +Miel’ uljas, leikki viaton<br> +Sun jäälläs liiton tehnyt on<br> + Niin, täällä<br> + Mä jäällä<br> +Nyt säällä kirkkaall’ liukuilen,<br> + Ja mieli<br> + Ja kieli<br> +On vilpas, iloinen.</p> + +<p>Ja jalka teräkseen,<br> +Ilolla, posket punottain,<br> +Nyt määrään kaukaiseen<br> +Mä tuulen lailla lennän vain.<br> +Ja matkaltani palajan<br> +Taas kotiin, äidin helmahan,<br> + Ja luotan<br> + Ja vuotan<br> +Taas tuota kevätt’ ihanaa,<br> + Kun läikkyy<br> + Ja väikkyy<br> +Vapaina järvet, maa.</p> +</TD></TR> +</TABLE> + +<p> </p> + +<center><h2><a name="20">VERNA ROOSA.</a></h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER"> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>Mä tunsin Verna Roosan, mä.<br> +Hän oli sievä tyttönen,<br> +Kuin lintu oksall’ iloinen,<br> +Kuin kevätpäivä lempeä.</p> + +<p>Hän välist’ ylväs, raivokas.<br> +Ja poikia hän toisinaan<br> +Kätehen pisti neulallaan;<br> +Mut muutoin hellä, laupias.</p> + +<p>Hän kerran juoksi hatutta,<br> +Ja käsineittä, kengittä,<br> +Ja sukitta ja siteittä,<br> +Tapaillen kevään perhoja.</p> + +<p>Ja Verna Roosa iloitsi,<br> +Kun kevät hehkui tuoksuineen,<br> +Ja koivu pitkin hapsineen<br> +Kasteessa aamun kiilteli.</p> + +<p>Ja linnut lauloi iloiten,<br> +Ja käki kukkui helkytti<br> +Ja joskus kukko kajahti<br> +Pihalla kovin kiekuen.</p> + +<p>Ja ruohot, kukat kasvoivat<br> +Niityllä päivän paisteessa,<br> +Ja perhot niiden latvoissa<br> +Niin ihanasti nuokkuivat.</p> + +<p>Ei kumma, niissä oloissa,<br> +Jos Verna Roosa päähineet<br> +Ja käsineet ja jalkineet<br> +Unohti, juoksi vapaana.</p> + +<p>Niin kukat virkki: kuulepa<br> +Sä, Verna Roosa, tule vaan<br> +Kukaksi sieväks olemaan!<br> +Hän sanoi: Suokoon Jumala!</p> + +<p>Samassa tuuli käännähti,<br> +Ja Verna Roosa jaloistaan<br> +Jo alkoi niittyyn juurtumaan,<br> +Ja tarttui kenttään lujasti.</p> + +<p>Ja lehdet, haarat versoivat<br> +Jo Verna Roosan latvassa,<br> +Kahdesta punaposkesta<br> +Muodostui ruusut ihanat.</p> + +<p>Ja neulat kaulaliinassa<br> +Ne tuli koviks piikeiksi,<br> +Kun perhot luona ilvehti,<br> +He tuta saivat pistoja.</p> + +<p>Mut perhot hymyilivät vaan,<br> +Ja kevätsää ja kukkaset<br> +Olivat kovin riemuiset,<br> +Kun hän jäi omaks niittymaan.</p> + +<p>Niin kävi Verna Roosallen,<br> +Kun käsineittä, kengittä<br> +Ja avopäin juoks niityllä.<br> +Se ei käy laatuun tytöllen.</p> + +<p>Hän lumottuna vieläkin<br> +Samalla niityll’ ainiaan<br> +On kiintyneenä jaloistaan.<br> +Näin hänet siellä eilenkin.</p> + +<p>Mut kunhan täst’ees tyttönen<br> +Käy käsineittä, kengittä<br> +Ja avopäisnä niityllä,<br> +Ja tuuli silloin käännäksen,</p> + +<p>Niin taas se tyttö vuorostaan<br> +Muuttuupi silloin ruusuksi,<br> +Ja Verna Roosa vapaaksi<br> +Jo pääsee lumouksestaan.</p> + +<p>Niin vaarallista tyttöjen<br> +On hatutta ja harsotta.<br> +Ja kengittä ja kintaitta<br> +Parissa juosta perhojen.</p> + +<p>Mut ennen niin, kuin korskana,<br> +Kintaineen, päivänvarjoineen<br> +Kuhnailla aina itsekseen,<br> +Kun lapset telmää iloisna.</p> + +<p>Ennemmin niin, kuin mieleltään<br> +Pöyhkeenä, mutt’ ei iloisna,<br> +Sipsuttaa koristuksissa<br> +Sivulla jonkun pöllöpään.</p> + +<p>Ennemmin kukaks nurmellen,<br> +Kuin Verna Roosa, ystäväin,<br> +Paljasna jalat, avopäin,<br> +Mut vapaa, raitis, iloinen.</p> +</TD></TR> +</TABLE> + +<p> </p> + +<center><h2><a name="21">VALVAAN KYNÄ.</a></h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER"> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>Ylhäällä lintu ilman halki lentää.<br> +Se joutsenkuningatar on, mi siellä<br> +Päin pohjolata valkosiivin entää,<br> +Ylitse kumpuin, laaksoin ilomiellä.</p> + +<p>Siell’ ukkospilven kohdalla hän päilyy,<br> +Kuin aamunkoite kirkkahana aivan,<br> +Keveenä ilman ulapalla häilyy<br> +Kuin sumun yli väikkyy tähdet taivaan.</p> + +<p>Hän maahan katsoo alas ihmistoimiin:<br> +Kaikk’ kärsii, toivoo, puuhailee ja häärää.<br> +Kaikk’ ylös katsoo, josta apu voimiin<br> +Lähtee, ja Häneen, joka juoksun määrää.</p> + +<p>Ken olet pilvess’ ilme ihanainen?<br> +Oletko päivän säde, armasna mi loistat?<br> +Oletko taivaan valo armahainen,<br> +Mi tumman pilven synkeyden poistat?</p> + +<p>Ei. Olet Valvas, sadun kaunokainen<br> +Ja joutsenien sulo kuningatar.<br> +Sä ylistystä Luojan laulat vainen<br> +Ja olet kaikkivallan palveljatar.</p> + +<p>Hän loi sun taivaan sinest’, aamun koista,<br> +Hän verhosi sun valkosiivin somin,<br> +Ett’ oisit luonnon kaikist’ olennoista<br> +Ylevin, puhtain, kaunein, viattomin.</p> + +<p>Mitenkä siipes pilviin kantaa voisi,<br> +Jos tomu maan sua vetäis alahalle?<br> +Jos omaa kunniatas laulus soisi,<br> +Tekisit uhkaa silloin korkeimmalle.</p> + +<p>Mut kaikki loistos onkin heijastusta<br> +Jumalan kirkkaudesta; voimas aivan<br> +On kaikkivallan hyvää lahjoitusta,<br> +Hän antimillaan täyttää maan ja taivaan.</p> + +<p>Viivähdä, Valvas, ilme ihanainen,<br> +Opeta meitä, että ilonamme<br> +Korkeimman palvelus ois täällä vainen,<br> +Ja ain’ ois valo hengen verhonamme!</p> + +<p>Niityllä tuolla joutsenenpa alla<br> +Poikanen pieni valkotukka juoksi,<br> +Hän huvitteli kukkain poiminnalla,<br> +Ja perhoin jälkeen iloisesti juoksi.</p> + +<p>On riemu hällä, läksynsä hän taitaa<br> +Säntilleen kaikki, sanoi opettaja,<br> +Hän pitkin hypyin harppaelee maita.<br> +Miss’ onkaan nuoren riemastuksen raja?</p> + +<p>Heleijaa! Missä näki puron, ojan,<br> +Sen poikki poika loikki innossahan.<br> +Ja missä metsän korkein puu, niin pojan<br> +Sen latvaan täytyi nousta kiikkumahan.</p> + +<p>Kah mitäs tämä? Pilven reunuelta.<br> +Valkoinen sulka alas liipottaapi,<br> +Se lahja ylhäält’ ilman joutsenelta,<br> +Keskelle kukkain nyt se suikahtaapi.</p> + +<p>Niin kaunis sulka, ja niin valkoinenki,<br> +Niin pehmyt, sievä, oikein harvinaista.<br> +Mä hyvän kynän kohta tarvitsenki,<br> +Kun kirjoittamist’ on niin monellaista.</p> + +<p>Takkinsa alle hän nyt sulan kätki.<br> +Taas saaliineen hän juoksi riemuisasti.<br> +Kun solui päivä, joutui iltahetki,<br> +Hän kotiin riensi, nukkui makeasti.</p> + +<p>Yö kuluu; aamu koittaa; nukkumasta<br> +Jo herää poika; aut’ ei uinaella.<br> +Vaikk’ kevään tuoksu henkii ikkunasta,<br> +Hän sisäll’ istuu, täytyy kirjoitella.</p> + +<p>Kirjoituskaava esiin, ja sen mukaan<br> +Hän konstikkaita mutkia nyt laatii,<br> +Mut silmänsä ei niihin ihastukaan,<br> +Ja mieli luonnon ihanuuteen vaatii.</p> + +<p>Ja joutsenenpa sulka mieleen johtui.<br> +No malta, sitä paikalla mä koitan,<br> +Ja sillä – hän nyt lapsekkaasti lohtui –<br> +Mä kaavan mukaan laadin koukeroitan’.</p> + +<p>Nyt on se vuoltu; kastettu myös läkkiin.<br> +Nyt alkaa työ. Vaan mitä? Uneksiiko?<br> +Unessa käynti kohtasiko äkkiin?<br> +Unohtain itsens poika haaveksiiko?</p> + +<p>Hän kirjoittaa, ja kynä joutuin mennen<br> +Sipsuttaa sievään sivun pitkän täyteen.<br> +Sen laatuist’ ei hän kirjoittanut ennen.<br> +Opettajalle veiskö moisen näytteen?</p> + +<p>Ei kirjoita hän kaavan renkuloita,<br> +On toisen moinen kirjoituksen laatu.<br> +Hän kirjaimista luopi olennoita,<br> +Jokaiseen niistä elo, henk’ on saatu.</p> + +<p>Silmissä pojan kirjaimet nyt tanssaa<br> +Kuin kuninkaat ja keijot kruunupäiset,<br> +Kuin urhot aseiss’, immet loistossansa,<br> +Kuin ilmattaret ylhääll’ leikkiväiset.</p> + +<p>Ja ikkunoista kevään tuoksu huokuu,<br> +Ja kevään tuuli sisään liiteleepi,<br> +Ja kukkaset niin ihanasti nuokkuu,<br> +Ja lintuin laulu hellin helkkyileepi.</p> + +<p>Ja poikanen se istui teki työtään<br> +Hämillä, iloisna ja ihmeissänsä.<br> +Vois istua hän päivät pitkät myötään,<br> +Mut kaavan moist’ ei tule kirjelmänsä.</p> + +<p>Jo pitkät sivut häll’ on katsomista<br> +Satuja kauniit’, ihanoita aivan<br> +Perhoista kevään, kummun kukkasista,<br> +Tähdistä ylhäält’, enkeleistä taivaan.</p> + +<p>Hän katsoo, lukee, nauraa itkeissänsä,<br> +Kun juuri itkee, kas hän nauraa jälleen.<br> +Hän lukee taas, eik’ usko silmiänsä,<br> +Käsittämätönt’ on tää taika hällen.</p> + +<p>Lumottu onko poikanen vai kynä?<br> +Nuo sadut syntyi aavistuksen mukaan<br> +Ikäänkuin ne ois ennen tiedettynä,<br> +Vaikk’ ei niit’ ollut kertonut vaan kukaan.</p> + +<p>Jo pojan luo tul’ opettaja hyvä.<br> +Hän hämmästyy tuon kirjoituksen suhteen.<br> +Katseensa tuima koht’ on lieventyvä.<br> +Jokohan saapi työstään poika nuhteen.</p> + +<p>Ah suokaa anteeks, rakas opettaja,<br> +Kaavasta kirjoittaa ol’ aie mulla,<br> +Vaan mua kohtas noituus – sekoittaja,<br> +En voinut muuta, sadut tahtoi tulla.</p> + +<p>Hymyillen opettaja: kynäs kyllä<br> +On oiva. Sulle Valvas luultavasti<br> +Joutsenten ruhtinatar lentelyllä<br> +Ollessaan lahjoitti sen suopeasti.</p> + +<p>Kun kevät kaikki pukee, verhottaapi,<br> +Ja lapset liehuu kilvan leikissänsä,<br> +Välistä Valvas sulan pudottaapi<br> +Suurista valkoisista siivistänsä.</p> + +<p>Se sulka lumott’ on, ken kirjoittaapi<br> +Kynällä sillä, hänpä tietämättä<br> +Numerot, kaavat, säännöt unhottaapi,<br> +Mut sadut, runot syntyy empimättä.</p> + +<p>Minäkin piennä löysin kaunokaisen<br> +Siivestä Valvaan kirvonnehen kynän,<br> +Niin hienon, pehmeän, sun kynäs laisen,<br> +Ja sadut selvät näin mä ilmestyvän.</p> + +<p>Vaan kynä kului, hukkui vahingossa,<br> +Mä hanhen sulist’ etsin saman moista,<br> +Valitsin paljon, mut en kynää, jossa<br> +Ois sama tenho, löynnyt enään toista.</p> + +<p>Kirjoitin numeroita tuhat määrin,<br> +Mä luvin latinat, toin tieteet julki,<br> +Mut runovirta kuivui pohjin, äärin,<br> +Ja sadun mailma mulle ovens sulki.</p> + +<p>Kas niin on rakas poika asiamme,<br> +Täytyyhän tuta elon vakaisuutta.<br> +Vaan kun me vaivan suota talustamme,<br> +Tuo lapsuutemme satu rattoisuutta.</p> + +<p>Nuoruuden lähde raitisna kun päilyy,<br> +Se kuivat aavat kankahatkin juottaa.<br> +Sen vihannuus myös syksysäällä säilyy,<br> +Se talvellakin kevättuoksun tuottaa.</p> + +<p>Siis ollos viisas! Vastuksissa aina<br> +Sä kätke aartees sitä syvemmällen.<br> +On hellin hoidettava taivaan laina.<br> +Ken tuhlaa sen, hän ei saa koskaan jällen.</p> + +<hr> + +<p>Nää sanat poika ihmetellen kuuli,<br> +Hän opettajan neuvon otti varteen.<br> +Hän pöydänlaatikossa parhain luuli<br> +Säilyvän Valvaan lahjoittaman aarteen.</p> + +<p>Niin kului sitte pääksyttäisin päivät,<br> +Ja viikot, kuut ja vuosikaudet vieri.<br> +Jo uudet aatteet pojan päähän jäivät,<br> +Jo uudet tunteet sydämmessä kieri.</p> + +<p>Taas kohtas hänet vanha opettaja.<br> +Noin kasvanut? Sä ootko poika sama?<br> +Iloitsen, kosk’ oot tieteen harrastaja,<br> +Vaan miss’ on kynä, Valvaan lahjoittama?</p> + +<p>Niin kynä? vastas verkkaan nuorukainen,<br> +Se muistaakseni oli laatikossa.<br> +– Ja sitte? Sano miss’ on kynä vainen?<br> +– Sen ilmapyssyks laadin vahingossa.</p> + +<p>– Voi tuhlasitko siten lahjan taivaan?<br> +– No onhan teräskynää monta mulla,<br> +Ja hanhen sulat yhtä kauniit aivan,<br> +Viel’ uusi kynä ilmasta vois tulla.</p> + +<p>Nyt vait ol’ opettaja, murhemielin<br> +He yhdess’ astui niityn äärtä myöten,<br> +Ja kevään linnut lauloi sulokielin,<br> +Ja perhot kieppui leikkiänsä lyöden.</p> + +<p>Siell’ ukkospilven kohdalla taas päilyy<br> +Valkoinen joutsen kirkkahana aivan,<br> +Keveenä ilman ulapalla häilyy,<br> +Kuin sumun yli väikkyy tähdet taivaan.</p> + +<p>Hän Valvas, sadun haltiatar, siellä<br> +Ylhäällä loistaa kaukaa tultuansa,<br> +Mut turhaan vartoo kynää nuorukainen,<br> +Häll’ onhan hanhen sulka omanansa.</p> +</TD></TR> +</TABLE> +<p> </p> +<p> </p> + +<center><img src="images/lukemisia2-11.jpg" alt=""></center> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="22">SAMPO LAPPALAINEN.</a></h2></center> + + +<p>Olipa kerran lappalais-ukko ja lappalais-ämmä. Tiedätkös, mitä nämä +ovat?</p> + +<p>Lappalaiset ovat kansa, joka asuu Pohjan perillä, pohjoisempana kuin +ruotsalaiset, ruijalaiset ja suomalaiset. Siellä, jossa emme näe +yhtäkään peltoa, emmekä kelpo metsää, emmekä säännöllisesti rakennettua +huonetta, vaan suuria autioita rämeitä ja korkeita vuoren harjanteita ja +pieniä kotia, joihin pääsee vain pienestä aukosta konttaamalla, siellä +asuvat lappalaiset. Heidän maansa on kummallinen maa. Toinen puoli +vuotta siellä on alinomaa aivan valoisa, kun ei aurinko koskaan +keskikesällä laske; toinen puoli vuotta taas siellä on alati ihan pimeä, +niin että tähdet tuikkivat kaiken talvipäivän. Kymmenen kuukautta joka +vuosi on siellä talvi ja rekikeli, ja silloin näkee pienien +lappalaisukkojen ja -ämmäin ajelevan lunta myöten pienissä veneissä, +joita nimitetään pulkoiksi; eikä näitä pulkkia hevonen vedä, vaan poro. +Oletko koskaan nähnyt poroa? Se on pienen, harmaan hevosen kokoinen, +vaikk’ei muutoin hevosen näköinen; sillä on suuret, monihaaraiset sarvet +ja matalampi kaula ja pieni kaunis pää, jossa kiiluvat suuret, kirkkaat +silmät; se juoksee kuni pyry-ilma yli vuorten ja mäkien, ja silloin sen +kaviot kalisevat. Silloin on lappalaisukko mielissään, kuin hän pulkassa +istuu; soisi mielellään, että kaiken vuoden ajan olisi yhtä hyvä +rekikeli.</p> + +<p>Olipa, niinkuin jo sanoimme, muinoin lappalaisukko ja -ämmä. He asuivat +kaukana Lapinmaalla eräällä seudulla, jonka nimi on Aimio, lähellä +suurta Tenojokea. Tämän näet kaikkein ylinnä Suomen kartalla, johon +Lapinmaakin on piirrettynä yömyssyn muotoiseksi Suomen korkeaan päähän. +Tämä seutu on autio ja jylhä, mutta lappalaisukko ja -ämmä olivat ihan +varmat siitä, ett’ei niissäkään koko maailmassa nähdä niin valkoista +lunta eikä niin kirkkaita tähtiä eikä niin kauniita revontulia kuin +siellä Aimiossa. Sinne olivat he itsellensä rakentaneet kodan semmoisen, +kuin heillä on tapana. Puita ei heidän seuduillansa kasva; ainoastaan +vähäisiä vaivaiskoivuja, joita pikemmin sopisi nimittää pensaiksi kuin +puiksi, ja mistä he siis saisivat hirsiä huoneensa rakentamiseksi? +Sentähden ottivat he hienoja, pitkiä sauvoja, pistivät lumeen ja +sitoivat yläpäät yhteen. Sitten he ripustivat porontaljoja sauvojen +päälle, niin että kaikki oli harmaan sokuritopan näköinen, ja niin oli +heidän kotansa valmis. Mutta sokuritopan huippuun olivat he jättäneet +aukon, jonka läpi savu sai tupruta, kuin he kotaansa virittivät tulen, +ja toisen aukon olivat he tehneet kodan eteläpuolelle, josta kontattiin +ulos ja sisälle. Sen näköinen oli lappalaiskota, ja lappalaiset pitivät +sitä somana ja lämpimänä, ja viihtyivät siinä hyvin, vaikka heillä ei +ollut muuta vuodetta eikä muuta lattiaa, kuin valkoinen lumi.</p> + +<p>Ukolla ja ämmällä oli pikku poika, jonka nimi oli Sampo, ja sitä nimeä +pidetään onnea tuottavana Lapissa. Mutta Sampo oli niin rikas, että +hänellä oli kaksi nimeä; yhdessä ei ollut kyllä. Kerran oli tullut +vieraita herroja, yllä suuret turkit, kotaan lepäämään. Heillä oli +muassansa kovia, valkeita lumipalasia, joita lappalaisämmä ei koskaan +ennen ollut nähnyt ja joita sanottiin sokuriksi. Muutamia makeita +lumipalasia he antoivat Sammollekin ja taputtelivat häntä poskelle +sanoen: ”Lappelill! Lappelill!” Muuta he eivät voineet sanoa, kun näet +ei yksikään heistä taitanut lapinkieltä. Ja niin lähtivät he +matkustamaan pohjoisimmalle niemelle asti, jonka nimi on Pohjannokka. +Mutta lappalaisämmä ihaili hyvin noita vieraita herroja ja heidän +valkoista, makeaa luntansa. Sen koommin rupesi hän nimittämään poikaansa +”Lappelilliksi”.</p> + +<p>”Minusta on Sampo paljon parempi nimi”, sanoi ukko suutuksissaan. ”Sampo +nimeä pidetään rikkautta tuottavana, äläkä sinä, muori, pilaa sitä +nimeä, sen minä sanon! Meidän Sammostamme tulee vielä kerran +lappalaisten kuningas ja tuhannen poron ja viidenkymmenen lappalaiskodan +hallitsija. Saadaanpas nähdä, muori, saadaanpas nähdä!”</p> + +<p>”On tuo niinkin, mutta Lappelill on niin sievä nimi”, sanoi ämmä. Ja +niin nimitti hän poikaa Lappelilliksi ja ukko nimitti häntä Sammoksi. +Tässä on kumminkin muistettava, ett’ei poikaa vielä ollut kastettu, +sillä siihen aikaan ei siellä ollut pappia kahtakymmentä peninkulmaa +lähempänä. ”Tulevana vuonna viedään poika pappilaan kastettavaksi”, oli +ukon tapana sanoa. Mutta aina tuli esteitä, ja niin jäi matka tekemättä, +poika kastamatta.</p> + +<p>Sampo Lappalainen oli nyt pieni pyylevä poika, seitsemän- tai +kahdeksanvuotias, hänellä oli musta tukka, ruskeat silmät, kippurainen +nenä ja leveä suu, ihan kuin isännällä itselläkin, mutta Lapissa +pidetään tätä kauneuden merkkinä. Sampo oli puolestaan jo mies, hyväkin +iäkseen: hänellä oli omat sukset, joilla hän laski korkeita mäkiä +Tenojoen lähellä, ja oma pieni poro, jonka hän valjasti oman pulkkansa +etehen. Hei, kunpahan olisit saanut nähdä, kuinka lumi pyrynä pölysi +hänen ympärillänsä, kuin hän ajaa hujautti jäällä ja korkeitten kinosten +läpi, niin ett’ei koko pojasta näkynyt muuta, kuin pienoinen töyhtö +mustaa tukkaa!</p> + +<p>”Ei tässä kunnian kukko laula, jos ei poikaa saada kastetuksi”, sanoi +ämmä. ”Sudet hänet vielä vievät tuolla vuorilla. Taikka saa hänet Hiiden +kultasarvinen poro kynsihinsä, ja Herra varjelkoon! kuinka pojan sitte +käy, kun ei vielä ole kastettu?”</p> + +<p>Sampo sai nuo sanat kuulla ja rupesi mietiskelemään, mimmoinen tuo poro +lienee, jolla oli kultasarvet. ”Se lienee komea poro”, arveli hän. +”Silläpä mun kerran pitäisi saada Rastekaiselle ajaa!” – Rastekainen on +hyvin korkea ja autio vuoren harjanne, joka näkyy viiden tai kuuden +peninkulman päähän aina Aimiolle asti.</p> + +<p>”Kavahda semmoisia puhumasta, ylenmielinen poikaressu!” torui äiti. +”Rastekaisella on koukojen oikea koto, ja siellä asuu Hiisi.”</p> + +<p>”Hiisikö? kukas se on?” kysäsi Sampo.</p> + +<p>Ämmä joutui hämillensä. ”Auki se pitääkin korvansa, tuo poika!” ajatteli +hän itsekseen. ”Mintähden tuommoisia lomankaan hänen kuultensa? Mutta +parasta on, että häntä opetetaan Rastekaista pelkäämään.” – Ja niin +lausui hän: ”Lappelill poikaseni, älä koskaan ajele Rastekaiselle, +siellä asuu Hiisi, suuri vuoren haltia, joka syöpi poron yhtenä +suupalana ja nielee pikku poikia, kuni sääskiä!”</p> + +<p>Sampo kävi, näitä kuullessaan, hyvin miettiväisen näköiseksi, vaan ei +puhunut mitään. Ajattelihan kuitenkin itsekseen: ”olisipa hupaista, jos +kerran saisin nähdä tuommoisen kummituksen, kuin vuoren haltia on – +tietysti kaukaa vain!”</p> + +<p>Nytpä oli jo kolme, neljä viikkoa kulunut joulusta, ja yhäti vain oli +aivan pimeä Lapissa. Siellä ei huomannut mitään erotusta aamun, +keskipäivän ja illan välillä; ainiaan oli yö, ja kuu kuulti, ja +revontulet räiskyivät, ja tähdet tuikkivat kaiken vuorokauden. Sammosta +aika kävi pitkäksi. Siitä oli jo niin kauan, kuin hän oli auringon +nähnyt, että hän melkein oli unohtanut, minnäköinen se oli, ja kun joku +kesästä puhui, niin Sampo ei muuta muistanut, kuin että silloin olivat +sääsket häntä hyvin härsyttäneet ja olivat olleet syömäisillään hänet. +Sentähden ei Sampo suuresti kesää kaivannut, kunhan vain tulisi niin +valoisa, että näkisi hiihdellä.</p> + +<p>Kerran keskipäivällä (vaikka oli aivan pimeä) sanoi lappalaisukko: +”tulepas tänne, niin näytän sinulle jotakin!” Sampo konttasi kodasta +ulos ja katsoa kollotteli etelään päin, jonne isä viittasi. Silloin näki +hän pienen punertavan valon siinteen taivaan rannassa. ”Tiedätkös, mitä +tuo on?” kysyi ukko.</p> + +<p>”Tuoko etelässä?” kysyi poika. Hän kyllä tunsi ilmansuunnat ja tiesi, +ett’eivät revontulet loista etelässä.</p> + +<p>”Se juuri”, sanoi äijä. ”Se on auringon ilmoittaja. Huomenna tai +ylihuomenna saamme kenties jo nähdä auringonkin. Katsopas, kuinka +kummasti tuo valo punaa Rastekaisen huippua!”</p> + +<p>Sampo katseli länteen päin ja näki, kuinka lumi kauas hohti punaiselta +Rastekaisen synkällä huipulla, jota hän ei pitkään aikaan ollut silmin +erottanut. Heti johtui hänelle mieleen, kuinka ihmeellisen ihanaa olisi, +jos saisi etäältä nähdä vuoren haltian.</p> + +<p>Sampo mietiskeli asiata koko päivän ja puolen yötä. Hän tahtoi nukkua, +mutta ei voinut. ”Oi”, ajatteli hän, ”olisi kuitenkin kummallista kerran +saada nähdä tuo vuoren haltia!” Ja näin yhä näitä miettiessään, konttasi +hän viimein aivan hiljaa ulos poron taljasta, jonka sisällä hän oli +maannut, ja sitten ulos oven aukosta. Ulkona oli niin pakkanen, että +tähdet säteilivät ja lumi narskui jalkain alla. Mutta Sampo Lappalainen +ei ollut arka poika, eikä hän tuommoisesta paljoa pitänyt. Olihan +hänellä sitä paitsi nahkatakki, nahkahousut, kallokkaat, nahkamyssy ja +nahkakintaat. Näin varustettuna tirkisteli hän tähtiä ja mietti, mitä +nyt tehdä.</p> + +<p>Samassa kuuli hän poronsa vähän matkan päässä kaapivan lunta. ”Mitähän, +jos ajelisin vähän?” arveli Sampo.</p> + +<p>Tuumasta toimeen. Sampo valjasti poronsa pulkan etehen, tapansa mukaan, +ja ajeli aika vauhtia pitkin suurta autiota lumikenttää. ”Minä ajelen +vähän, hyvin vähän matkaa vaan, Rastekaista kohden”, ajatteli hän +itsekseen. Ja niin ajaa hujautti hän joen jään yli ja sitten ylös toista +Tenojoen rantaa, ja nyt oli Sampo Ruijan kuningaskunnan aineella, koska +Tenojoki on rajana. Mutta mitäpäs Sampo tuota ymmärsi?</p> + +<p>Sinä, joka luet tämän sadun Sammosta, oletko sinä koskaan laulanut: +”juokse porosein?”</p> + +<p>Tunnetko sinä sen sievän laulun, jonka tekijää, armasta, hyvää piispa +Franzénia, koko Ruotsi ja koko Suomi rakastaa, ja oletko sinä nähnyt +hänen ihanain lauluinsa neljännen osan nimilehteä? Siinä näemme me +piirrettynä lunta pitkin porollansa ajelevan lappalaispojan, ja hän se +juuri on Sampo Lappalainen. Juuri niin istui, hänkin ja laulaa hyräeli +itsekseen:</p> + +<p> ”Päiv’ on lyhyinen,<br> + Mutta pitkä tie,<br> + Laulaissain nyt vie<br> + Matka joutuen!<br> + Tääll’ on sudet vaan<br> + Usvamajoissaan.”</p> + +<p>Ja Sampo, näin laulaissaan, näki kuinka sudet juoksivat, kuni harmaat +koirat, pimeässä reen ympärillä ja poroa tapailivat, mutta näistä ei +Sampo paljoa huolinut. Hän tiesi hyvin, ett’ei ainoakaan susi ollut +kululleen niin joutuisa, kuin hänen kiltti poronsa. Hei! mitä nujakkaa +pulkka lensi mäkien ja kivien yli, jotta ilma korvissa tuhisi! Sampo +Lappalainen lasketteli vaan yhä eteenpäin. Kopsis kapsis, panivat poron +kaviot, ja korkeat vuorenharjanteet näyttivät juoksevan taaksepäin, +mutta Sampo ajaa törötteli vaan. Hän ei muuta miettinyt kuin hupaista +ajelemista.</p> + +<p>Näin hänen ajaessaan kerran mäkeä alas lensi pulkka ylös-alaisin, ja +Sampo joutui lumikinokseen. Mutta tuosta ei poro tiennyt mitään, luuli +vain, että Sampo yhä istui pulkassa, ja niin juoksi poro tiehensä, ja +Sampo sai suunsa lunta täyteen, ett’ei edes ennättänyt huutaa ptruu! +ptruu! (vaikka sitä huutoa kyllä oikeastaan vain käytetään hevosille +eikä poroille)! Siellä hän nyt makasi, kuni sääretön sopuli, keskellä +synkkää yötä ja keskellä suurta, ääretöntä erämaata, jossa ei +ainoatakaan ihmistä ollut, ei asunut monen penikulman päässä.</p> + +<p>Sampo alussa vähän hämmästyi, eikä tuo kummaa olekaan. Hän kömpi ylös +lumesta. Tosin hän ei ollut loukannut itseänsä ollenkaan, mutta mitä se +häntä auttoi? Niin kauas, kuin silmä kantoi himmeässä kuun valossa, näki +hän ympärillänsä vaan kinoksia ja äärettömiä lumivuoria. Mutta yksi +vuori oli kaikkia muita korkeampi, ja Sampo ymmärsi sen olevan +Rastekaisen. Samalla johtui hänen mieleensä, että täällä asui vuoren +julma haltia, joka söi poroja, yhden suupalakseen, ja nieli pikku poikia +kuni sääskiä. Silloin rupesi Sampo pelkäämään. Mielellänsä olisi hän nyt +tahtonut olla kotonansa isän ja äidin luona lämpöisessä kodassa. Mutta +kuinka sinne päästä? Ja eiköhän häntä sitä ennen löydä kinoksesta tuo +vuoren haltia, jonka kurkkuun hän menee housuineen, kintaineen, kuni +pienonen sääski raukka?</p> + +<p>Niin, siellä Sampo Lappalainen nyt istui lumessa ja pimeässä Lapin +autioilla vuoren harjanteilla. Hänestä tuntui niin kummalta, niin +synkältä, kun hän edessänsä näki Rastekais-vuoren suuren, synkän varjon, +sen vuoren, jossa vuoren haltia asui. Eikä siitä niitäkään apua ollut, +että hän tuossa itkien istui, sillä kaikki hänen kyynelensä kylmettyivät +heti kohta jääksi ja vierivät herneinä alas hänen pienelle karvaiselle +porontalja takillensa. Sentähden arveli Sampo, että itku nyt oli +hyödytöntä vaivaa, ja nousi ylös kinoksesta, juoksemalla lämmitäkseen.</p> + +<p>”Jos tähän jään istumaan, niin palellun kuoliaaksi”, lausui hän +itseksensä. ”Parempi on sittekin mennä vuoren haltian luokse. Jos hän +minut syö, niin siitä ei ole sen pitempää puhetta. Mutta minä sanon +hänelle että hän ennemmin söisi sudet, joita täällä vuorilla näkyy +kosolta olevan; ne ovat lihavampia paistia, kuin minä olen, ja hänellä +on vähempi vaivaa turkista.”</p> + +<p>Sitte Sampo alkoi kavuta vuorta ylös. Hän ei ollut kauas kavunnut, niin +jo kuuli jonkun hissuttavan lumessa, ja heti sen jälkeen juoksi hänen +luoksensa suuri takkukarvainen susi. Sammon pieni lappalaissydän +vavahti, mutta hän päätti näyttää, ikäänkuin ei ensinkään pelkäisi. +”Äläpä juokse minun tielleni!” huusi hän sudelle. ”Minulla on asiaa +vuoren haltialle, ja varo kinttujasi, jos rohkenet minulle mitäkään +pahaa tehdä!”</p> + +<p>”No, no, älähän kiirehdi!” sanoi susi, sillä Rastekaisella taitavat +kaikki eläimet puhua. ”Kuka sinä olet, pieni poika nulikka, joka +kinoksissa kapuat?”</p> + +<p>”Nimeni on Sampo Lappalainen”, vastasi poika. ”Kukas sinä sitten olet?”</p> + +<p>”Minä olen vuoren haltian ylimmäinen pääsusi”, vastasi peto, ”ja minä +olen juossut vuorelta vuorelle kutsumassa hänen kansaansa viettämään +suurta auringon juhlaa. Koska meillä on sama matka, niin istu selkääni; +siten saat ratsastaa vuorelle.”</p> + +<p>Sampo ei kauan arvellut, kapusihan vaan suden pörhöiselle turkille +istumaan, ja niin mentiin laukkaamalla yli rotkojen ja notkojen. ”Mikä +juhla se on, se auringon juhla?” kysäsi kumppaniltaan Sampo.</p> + +<p>”Etkö sinä sitä tiedä?” sanoi susi. ”Kun täällä Lapissa koko pitkän +talven on ollut pimeä ja aurinko ensimmäisen kerran taas täällä nähdään +nousevan taivaan kannelle, silloin me vietämme auringon juhlaa. Silloin +kaikki eläimet ja kaikki haltiat koko pohjolasta kokoutuvat +Rastekaiselle, ja sinä päivänä ei kukaan saa tehdä toiselle pahaa. Se +oli onneksi, Sampo Lappalainen; sillä muutoin, näet, olisin minä jo +aikaa sitte syönyt sinut suuhuni.”</p> + +<p>”Onko vuoren haltiakin täällä saman lain alainen?” kysyi Sampo.</p> + +<p>”Se on tietty se”, sanoi susi. ”Yhden tunnin ajan ennen auringon +nousemista ja yhden tunnin ajan sen laskemisen jälkeen ei vuoren haltia +itsekään tohdi sinuun koskeakaan. Mutta varo itseäsi, kuin tunti on +loppunut, sillä jos silloin vielä olet vuorella, niin hyökkää +satatuhatta sutta ja tuhat karhua sinun päällesi, ja vuoren haltia +tarttuu siihen, jonka ensin kouraansa saapi, ja silloin ei sinusta enää +ole paljoa puhumista, Sampo parka!”</p> + +<p>”Kenties sinä olet niin kiltti, että sitte myös autat minua vuorelta +pois, kuin alkaa vaara uhata?” kysyi Sampo, ja sydän sykki hänellä +rajusti.</p> + +<p>Susi purskahti kohti kurkkua nauramaan (sillä Rastekaisella osaavat +sudet nauraakin). ”Älä sitä, Samposeni, toivokaan”, arveli hän. ”Minä +päin vastoin ensimmäisenä hyökkään päällesi. Sinä olet lihava ja roteva +poika; huomaan hyvin, että olet paisunut poron maidosta ja poron +juustosta. Sinusta saan hyvän eineen aamusella.”</p> + +<p>Sampo mietiskeli, olisiko paras heti hypätä suden seljästä alas, mutta +nyt oli jo liian myöhä. He olivat nyt saapuneet vuoren huipulle, ja +siellä sai hän kummia katsella. Siellä istui suuri vuoren haltia +istuimellansa, joka oli pilvihin pistävä kallion huippu, ja katseli +kauas vuorien ja laaksojen yli yön pimeässä. Päässä oli hänellä myssy +valkoisista lumipilvistä; hänen silmänsä olivat täyskuun näköiset, kuin +se nousee metsän takaa; hänen nenänsä oli kuni vuoren huippu; hänen +suunsa kuin vuoren rotko hänen partansa kuin pitkistä jääpuikoista tehty +töyhtö; hänen käsivartensa olivat niin paksut kuin suurin honka +vuorella; hänen kätensä kuin kuusen havut; hänen säärensä ja jalkansa +kuin kelkkamäki talvella, ja hänen avarat turkkinsa kuin lumivuoret. +Mutta kysynet kenties, kuinka keskellä yötä saattoi nähdä vuoren haltiaa +ja hänen kansaansa. Niin, se seikka oli semmoinen, että lumi loisti +ylt’ympäri, ja yli kaiken taivaan kaaren leimusivat kaikkein kauneimmat +revontulet, valaisten seutua.</p> + +<p>Vuoren haltian ympärillä istui miljoonittain haltioita ja tonttuja, niin +harmaita ja niin pieniä, ett’eivät he, hangella kulkiessaan, jättäneet +suurempia jälkiä, kuin oravakaan. He olivat kokoutuneet tänne maailman +kaikista ääristä, Novaja-Semljasta ja Huippuvuorilta ja Grönlannista ja +Islannista, niin, vieläpä Pohjoisnavaltakin; kaikki olivat he tulleet +tänne kumartaen aurinkoa palvelemaan, aivan kuin raakalaiset pelosta +paholaista palvelevat, sillä haltiat eivät aurinkoa rakasta; he olisivat +mielissään, jos se, kerran laskeuduttuaan autioiden vuorten taakse, ei +enää ikänä kohoaisi. Ja vähän etempänä seisoivat siellä kaikki Lapin +pienemmät ja suuremmat eläimet pitkissä, taajoissa riveissä +tuhansittain; siellä oli karhut, sudet, naalit, porot, sopulit, +poronkirput, ja paljo muitakin, mutta sääsket olivat tulemasta estetyt, +he raukat olivat näet paleltuneet.</p> + +<p>Tätä kaikkea Sampo Lappalainen hyvin kummastellen katseli, ja kapusi +niin huomaamatta pääsuden seljästä ja kätkeysi suuren kukkurakiven +taakse, nähdäkseen, mitä nyt vielä tapahtuu.</p> + +<p>Vuoren haltia kohotti korkean päänsä, niin että lumi pyrysi hänen +ympärillänsä, ja katso! silloin loistivat kauniit revontulet sädekehänä +hänen otsallansa. Ne leimusivat pitkinä, tähden muotoisina säteinä yli +sinisen öisen taivaan; ne räiskyivät ja suhisivat, juuri kuin tuli +metsässä kiitäessään honkain latvaan; ne levisivät ja supistuivat taas +yht’äkkiä; ne tihenivät ja vaalenivat vuoroon, niin että valonvivahdus +toisensa perästä, tuulispään tavoin, kiiti lumisten vuorien yli. Ja +sekös oli vuoren haltialle iloksi! Hän taputteli jäisiä käsiänsä, jotta +kaiku kuului kuin ukkosen jyrinä vuoren rotkoista, ja haltiat ulvoivat +ilosta, ja eläimet ylt’ympäri huusivat pelosta. Mutta silloinpa vuoren +haltia vasta oli mielissään, niin että hän huusi yli kaiken erämaan: +”Näin pitäisi aina oleman! Ikuinen talvi ja ikuinen yö! Niitä minä +rakastan.”</p> + +<p>”Näin pitäisi aina oleman!” huusivat haltiat ja tontutkin täyttä +kurkkua, sillä kaikki he enemmin rakastivat yötä ja talvea kuin kesää ja +päivänpaistetta. Mutta eläinten joukossa nousi aika jyräkkä, sillä +kaikki petoeläimet ja sopulit olivat samanmieliset kuin haltiat, mutta +porot ja muut eläimet toivoivat kesää; olisivat kaiketi sitä hyvinkin +toivoneet, joll’eivät samassa olisi muistaneet Lapin sääskiä. Pieni +poronkirppu yksin tahtoi välttämättömästi kesääkin, ja vinkui siis, niin +paljon kuin jaksoi: ”herra kuningas, mehän olemme tulleet tänne aurinkoa +odottamaan!”</p> + +<p>”Pidätkö kitasi kiinni, kurja mato!” karjasi jääkarhu hänen vieressänsä. +”Tännehän tullaan kokoon vain vanhan tavan mukaan. Mutta tänä vuonna +nousee ilomme ylimmilleen, sillä tänä vuonna ei aurinko tulekaan enää +taivaan kannelle; aurinko on sammunut, aurinko on kuollut!”</p> + +<p>”Aurinko on sammunut! Aurinko on kuollut!” kiljuivat kaikki eläimet, ja +koko luonto värähti kauhistuksesta. Mutta Pohjoisnavalta tulleet haltiat +nauroivat niin, että heidän myssynsä lensivät päästä Ja suuri vuoren +haltia korotti julman äänensä ja huusi taas yli erämaitten: ”Näin on +aina oleva! Näin on aina oleva! Aurinko on kuollut. Koko maailma on +polvensa notkistava ja minua rukoileva, minua, ikuisen talven ja ikuisen +yön kuningasta!”</p> + +<p>Tästä suuttui Sampo, joka yhä istui kukkurakiven takana. Hän astui siis +esiin ja huusi kyllä nenäkkäästi: ”sinä valhettelet, vuoren haltia, sinä +valhettelet! Eilen näin minä auringon ilmoittajan taivaan rannassa, eikä +aurinko ole kuollut. Kyllä sinun partasi vielä sulaa, kunhan juhannuksen +aika alkaa lähestyä.”</p> + +<p>Tätä kuullessaan vuoren haltia kävi synkäksi, ja hänen otsallensa näkyi +nousevan suuri pilvi. Hän unhotti lain ja kohotti hirmuisen pitkän +käsivartensa, surmaamaan Sampo Lappalais parkaa. Mutta samassa +vaalenivat revontulet, ja punainen juova välähti taivaalle ja paistoi +keskelle vuoren haltian hyyteistä naamaa, niin että hän äkkiä sokeutui +ja pudotti käsivartensa alas. Ja silloin kohosi hiljallensa auringon +kultainen reunus juhlallisena yli taivaan rannan ja valasi vuoret, +erämaat, kinokset, rotkot, haltiat, eläimet ja pienen uljaan Sampo +Lappalaisen. Yht’äkkiä alkoi lumi kimallella, juuri kuin olisi miljoonia +ruusuja satanut sen pinnalle, ja aurinko loisti kaikkien silmissä ja +vieläpä kaikkien sydämmen sisässäkin. Vieläpä nekin, jotka enimmin +olivat toivoneet, että aurinko olisi kuollut, olivat sangen iloiset +nähdessään sen taas. Mutta kaikista hupaisinta oli katsella haltiain ja +tonttujen kummastusta. He tirkistelivät aurinkoa pienillä, harmailla +silmillänsä, jotka kiiluivat punaisten yömyssyjen reunusten alta, ja he +joutuivat vasten tahtoansa niin ihailemisen valtaan, että asettuivat +seisomaan ylösalaisin, pää kinokseen, ja suuren, hirmuisen vuoren +haltian parta alkoi sulaa ja tippua juoksevaksi puroksi yli hänen avaran +takkinsa.</p> + +<p>Mutta kuin kaikki, kukin omalla tavallansa iloiten, olivat katselleet +aurinkoa hetkisen, oli ensimmäinen tunti jo melkein kulunut, ja Sampo +Lappalainen kuuli erään poron sanovan vasikallensa: ”tule, tule, armas +lapseni, nyt meidän tulee kiiruhtaa pois, sillä muutoin sudet syövät +meidät suuhunsa!”</p> + +<p>Silloin Sampokin muisti, miten hänen kävisi, jos hän kauemmin viipyisi. +Ja koska hän vieressänsä näki komean, kultasarvisen poron, niin hän ei +kauempaa miettinyt, vaan hyppäsi poron selkään, ja niin mentiin taas +aika vauhtia alas jyrkkiä vuoren kukkuloita.</p> + +<p>”Mitähän kohinaa tuo on, joka kuuluu meidän takanamme?” kysäsi Sampo +vähän ajan perästä, vedältäen henkeä ankaran ratsastamisen jälkeen.</p> + +<p>”Se tulee niistä tuhannesta karhusta, jotka juoksevat meidän jäljestämme +nielemään meitä”, vastasi poro. ”Mutta älä pelkää: minä olen vuoren +haltian oma loihtuporo, eikä ainoakaan karhu vielä ole minun +kantapäitäni tavoittanut.”</p> + +<p>Niin matkasivat taas hetkisen. Silloin kysyi Sampo: ”mitähän läähätystä +tuo on, joka takanamme kuuluu?” – Poro vastasi: ”se lähtee sadasta +tuhannesta sudesta, jotka täyttä laukkaa rientävät perästämme syömään +sinua ja minua suuhunsa. Mutta älähän hätäile: ei ole ainoakaan susi +vielä minua kilpajuoksussa voittanut.”</p> + +<p>Taas matkasivat hetken aikaa; silloin sanoi Sampo Lappalainen: +”ukkonenkohan tuolla vuorilla meidän takanamme jyrisee?” – ”Ei”, sanoi +poro, ja koko hänen ruumiinsa alkoi vavista, ”se on vuoren haltian +jalkain kopsetta; hän, näet astuu jättiläisen askelilla meidän +jäljestämme, ja nyt olemme hukassa, sillä hänen kynsistään ei kukaan voi +pelastua.” – ”Eikö tähän sitte niitäkään neuvoa ole?” sanoi Sampo. – +”Ei”, vastasi poro, ”tässä ei muu auta, kuin koettaa päästä pappilaan, +joka on tuolla Inarinjärven rannalla. Jos sinne ennätämme, niin olemme +pelastetut, sillä vuoren haltialla ei ole valtaa kristittyjen yli.” – +”No”, sanoi Sampo: ”Juokse, porosein, yli vuorien, niin annan sinulle +kultakauroja syödä hopeaisesta soimesta!”</p> + +<p>Ja poro juoksi, juoksi yhä henkensä edestä, ja juuri kuin olivat +päässeet papin huoneesen, oli vuoren haltia jo kartanolla ja kolkutteli +niin kovasti ovea, jotta kaikki luulivat huoneen palasiksi pakahtuvan. +”Kuka siellä on?” kysyi pappi.</p> + +<p>”Minä olen!” vastasi jyrkkä ääni kartanolta. ”Avaa ovi vuoren haltialle! +Täällä on kastamaton lapsi, ja kaikki pakanat ovat minun omiani.”</p> + +<p>”Maltas vähäsen, kunnes saan kauhtanani ja kaulukseni päälleni, +voidakseni sopivalla tavalla vastaanottaa niin ylhäistä herraa!” vastasi +pappi huoneestansa. – ”Olkoon menneeksi!” karjasi vuoren haltia; ”mutta +joudukin, muutoin poikasen huoneen seinän palasiksi!” – ”Heti, heti, +armollinen herra!” vastasi pappi.</p> + +<p>Mutta samassa otti hän vettä astiahan ja kastoi Sampo Lappalaisen +kristityksi ihmiseksi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.</p> + +<p>”Noh, etkö ole valmis jo?” ärjyi vuoren haltia ja kohotteli jo hirmuista +jalkaansa, potkasemalla kumotakseen huonetta. Mutta silloin avasi pappi +itsestänsä oven ja sanoi: ”mene tiehesi, sinä yön ja talven kuningas, +sillä tämän lapsen kanssa sinulla ei ole niitäkään tekemistä! Jumalan +armon aurinko paistaa nyt Sampo Lappalaisen yli, eikä hän enää kuulu +sinun, vaan Jumalan valtakuntaan!”</p> + +<p>Silloin suuttui vuoren haltia niin julmasti, jotta tuossa paikassa +pakahtui hirmuiseksi pyry-ilmaksi, ja alkoi sataa lunta niin tiheään, +että lumi melkein peitti koko pappilan, ja kaikki luulivat kinoksihin +kuolevansa. Pappi yksin oli ihan tyynenä, lukihan vain rukouksiansa +pyhästä kirjasta ja odotteli aamua. Ja kuin aamu tuli, paistoi aurinko +lumelle, ja lumi suli, ja pappila oli pelastettu, mutta vuoren haltia +oli kadonnut; ja mihinkä hän on joutunut, sitä ei kukaan tiedä, mutta +kaikki arvelevat hänen vielä elävän ja hallitsevan Rastekaisella.</p> + +<p>Sampo Lappalainen kiitteli hyvää pappia ja sai häneltä pulkan lainaksi. +Sitte valjasti Sampo kultasarvisen poron papin pulkan etehen ja matkusti +niin kotia isänsä tykö Aimioon. Ja sielläkös ilo ylimmilleen nousi, kuin +Sampo Lappalainen niin yht’äkkiä tuli takaisin! Mutta pitkäksi kävisi +nyt tällä kertaa kertoa siitä, kuinka Sammosta sitte tuli suuri herra, +joka ruokki poroansa kultakauroilla hopeaisesta soimesta. Sanotaanpa, +ett’eivät lappalaiset siitä ajasta asti enää vuodesta vuoteen lykkää +lapsiensa kastattamista, kuten ennen; sillä kuka tahtoisikaan, että +vuoren haltia söisi lapset suuhunsa? Sampo Lappalainen kyllä tietää, +kuinka tämän asian laita on. Hän kyllä tietää, miltä tuntuu, kuin +ukkonen vuoren harjanteilla jyrähtelee.</p> + +<p> </p> +<p> </p> + +<center><img src="images/lukemisia2-12.jpg" alt=""></center> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="23">JOULULAULU.</a></h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER"> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>Tervehtii jo meitä<br> +Joulu armahin,<br> +Tuli kylmän teitä,<br> +Armas kuitenkin.<br> +Hänpä hymyellen<br> +Tupahan jo saa.<br> +Lapset tanssiellen<br> +Häntä seurajaa.<br> +Kynttilät ne hohtaa<br> +Tähtösinä niin,<br> +Sepä mielen johtaa<br> +Betlehemihin.</p> + +<p>Loista lapsen tiellä,<br> +Joulun tähtönen!<br> +Oi, niin ilomiellä<br> +Sua katselen!<br> +Näithän, tähti, Herran<br> +Lapsosenakin,<br> +Pienihän oli kerran<br> +Vapahtajakin.<br> +Loistit kirkkahasti<br> +Silloin seimehen,<br> +Loistat siitä asti<br> +Aina eellehen.</p> + +<p>Oi, sä ilon suoja,<br> +Joulu herttainen,<br> +Rauhan, riemun tuoja,<br> +Talven kukkainen!<br> +Polvillas sa meitä<br> +Hypittelet vaan,<br> +Kutsut enkeleitä<br> +Joukkoon laulamaan.<br> +Enkel’-ääniin liittää<br> +Lapset äänens’ saa,<br> +Kaikki hyvät kiittää<br> +Herraa Jumalaa.</p> +</TD></TR> +</TABLE> + +<p> </p> + +<center><h2><a name="24">SATU SEITSEMÄSTÄ SISARUKSESTA.</a></h2></center> + + +<p>Tahdotko kuulla sangen pienen sadun seitsemästä sisaruksesta? Se +tapahtui kaukana pohjoisessa, ja samahan se on missä, sillä hyviä lapsia +löytyy kaikkialla maailmassa, joka paikassa seisovat pyhät enkelit +heidän vieressään, ja joka paikassa Jumalan armahtavaiset isälliset +silmät katsovat pieniin lapsiin tämän maailman eksyttävillä poluilla.</p> + +<p>Olipa kerran seitsemän sisarusta. Kuin viime kerran oli joulu, leikkivät +he kaikki iloisina yhdessä, ja heillä oli joulu-ukko ja joululahjoja, ja +he tanssivat joulukuusen ympärillä. Ja väsyttyään panivat he pienet +kätensä ristiin ja rukoilivat hartaasti Jumalaa varjelemaan heitä +kaikesta pahasta ja kaikista kiusauksista maailmassa, ja niin he +nukkuivat Jesuksen nimeen.</p> + +<p>Ja koska sinä yönä oli jouluyö, lauloivat näkymättömät pyhät enkelit +koko yön korkeudessa toisella puolen mustien talvipilvien: ”Kunnia +olkoon Jumalalle korkeudessa, ja maassa rauha, ja ihmisille hyvä tahto!”</p> + +<p>Mutta kuin lapset olivat lukeneet siunauksen, kysyi yksi sisaruksista: +”Mitä <i>ijankaikkinen rauha</i> merkitsee?” ”Sitä ei voi sanoa, sitä täytyy +tuntea”, vastasi äiti ja koetti selittää sitä heille. Mutta he eivät +sitä oikein ymmärtäneet.</p> + +<p>Kuin nyt tuli pääsiäinen, ja jo kauan aikaa sitä ennenkin, oli noista +seitsemästä sisaruksesta ainoastaan kolme jäljellä maan päällä, sillä +Jumala Kaikkivaltias oli lyhyen ajan kuluessa ottanut neljä heistä pois +maailman kaikista suruista ja kiusauksista. Yrjö, Berta, Ossian ja +pienokainen kätkyessä olivat väsyneet leikkimästä ja itkemästä maan +päällä, ja olivat viimeisen kerran panneet kätensä ristiin, rukoilleet +ja sitte nukkuneet Jesuksen nimessä ijankaikkiseen lepohon. Ja Yrjö, +joka oli vanhin niistä, ja viimeinen, jonka Jumala otti luoksensa, oli +jo tiennyt enemmän kuin muut Jumalan valtakunnasta, ja olikin kerran +kysynyt, elämänsä viimeisenä päivänä, tulisikohan hänkin, joka jo oli +isompi, muiden pienten lasten luokse, joiden on Jumalan valtakunta. Ja +kuin hänelle sanottiin, että se kaikki oli aivan varmaa, koska hän niin +hartaasti toivoi sitä ja uskoi Jumalan äärettömään armoon, oli hän +vallan tyytyväisenä pannut kipeän päänsä levolle ja nukkunut niin +hiljaa, ett’ei vaivoista enää näkynyt jälkeäkään hänen kauniilla +kirkastuneilla kasvoillaan; niissä kuvautui vain suloinen rauha, jota +eivät mitkään maailman myrskyt enää häiritse.</p> + +<p>Silloin olivat nuo kolme jäljelle jäänyttä sisarusta itkeneet silmänsä +punaisiksi; nähtyään Bertan nuket taikka Yrjön ja Ossianin pienet +puuhevoset, jotka kaikki seisoivat rivissä vanhoilla paikoillansa, +itkivät he vielä enemmän ja olivat mielestänsä kovin yksin, vaikka heitä +oli yhteensä kolme.</p> + +<p>Mutta taivaan enkelit tiesivät kyllä, minkä tähden kaikki oli näin +tapahtunut, eivätkä itkeneet, he hymyilivät vain niin laupeaasti ja niin +suloisesti, kuin ainoastaan autuaat hymyilevät. He istuivat eräänä +iltana kirkkaan tähden reunalla, ja nuo neljä vasta tullutta lasta +istuivat valkoisissa vaatteissa heidän keskellänsä ja katselivat niitä, +jotka surivat maan päällä. Mutta kuin Yrjö näki miten he itkivät, heräsi +enkelisydän hänen povessansa, ja hän sanoi enkeleille: ”Suokaa minun +mennä hetkeksi alas sanomaan, kuinka sanomattomasti onnelliset me olemme +täällä ylhäällä Jesuksen helmassa!”</p> + +<p>Silloin vastasivat enkelit ystävällisesti ja vakavasti: ”se ei ole +luvallista, sillä kaiken sen he voivat lukea Jumalan sanasta.”</p> + +<p>Mutta Yrjö sanoi: ”Sallikaa minun ainoastaan hiljaa hengähtää raamatun +lehdille, joka on avattuna pöydällä entisessä kodossani.” Ja enkelit +sallivat sen, sillä sehän ei ole Jumalan Kaikkivaltiaan tahtoa vastaan.</p> + +<p>Ja Yrjön henki kulki lehtien ylitse ja käänsi ne näkymättömästi, niin +että sisarusten silmät kohtasivat suloisimmat ja lohduttavimmat paikat +pyhästä raamatusta. Siinä he lukivat: ”Sallikaa lasten tulla minun +tyköni, ja älkää kieltäkö heitä; sillä senkaltaisten on Jumalan +valtakunta.”</p> + +<p>Taas he lukivat: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, +hän elää, ehkä hän olisi kuollut.”</p> + +<p>Ja vielä he lukivat: ”Isä, minä tahdon, että kussa minä olen, siellä +nekin olisivat minun kanssani, jotkas minulle annoit.”</p> + +<p>Ja kuin sisaret lukivat nämät sanat, tulivat he tyyniksi ja iloisiksi +sydämmissänsä, sillä he tiesivät, että Jumalan sana on ijankaikkinen +totuus.</p> + +<p>Mutta Yrjön henki palasi takaisin raamatun lehdiltä ja kiitti Jumalaa.</p> + +<p>Nyt oli pääsiäinen maan päällä, ja valkoinen lumi suli pois neljän +sisaruksen haudalta, mutta kolme jäljelle jäänyttä eivät enää surreet. +He ajattelivat Herraa Kristusta, joka on kuollut meidän edestämme ja on +murtanut kuoleman kahleet ja noussut ylös meidän edestämme, että mekin +uskon kautta nousisimme ylös ijankaikkiseen elämään. Ja silloin nuo +kolme sisarta menivät neljälle haudalle ja panivat rukoillen kätensä +ristiin ja vasta nyt he ymmärsivät viimeiset sanat siunauksessa:</p> + +<p>”Anna meille ijankaikkinen rauha!”</p> + +<p> </p> +<p> </p> + +<center><img src="images/lukemisia2-13.jpg" alt=""></center> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="25">WARPUNEN JOULU-AAMUNA.</a></h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=0 CELLSPACING=0 BORDER=0 ALIGN="CENTER"> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>Lumi ompi peittänyt<br> +Kukat laaksosessa,<br> +Järven aalto jäätynyt<br> +Talvi-pakkasessa,<br> + Varpunen<br> + Pienoinen<br> +Syönyt kesän einehen;<br> +Järven aalto jäätynyt<br> +Talvi-pakkasessa.</p> + +<p>Pienen tuvan ovella<br> +Seisoi tyttö-kulta:<br> +”Tule varpu, ilolla,<br> +Nouki siemen multa.<br> + Joulu on.<br> + Koditon<br> +Varpuseni onneton.<br> +Tule tänne ilolla,<br> +Nouki siemen multa.”</p> + +<p>Tytön luo nyt riemuiten<br> +Lensi varpu-kulta:<br> +”Kiitollisna siemenen,<br> +Otan kyllä sulta.<br> + Palkita<br> + Jumala<br> +Tahtoo kerran sinua.<br> +Kiitollisna siemenen<br> +Otan kyllä sulta.”</p> + +<p>”En mä ole, lapseni,<br> +Lintu tästä maasta.<br> +Olen pieni veljesi,<br> +Tulin taivahasta.<br> + Siemenen<br> + Pienoisen,<br> +Jonka annoit köyhällen,<br> +Sai sun pieni veljesi<br> +Enkelitten maasta.”</p> +</TD></TR> +</TABLE> +<p> </p> +<p> </p> + +<center> +<table cellpadding=3 cellspacing=3 border=0> +<tr> +<td><img src="images/lukemisia2-14.jpg" alt="Urholan linna."></td> +</tr> +<tr> +<td><center>Urholan linna.</center></td> +</tr> +</table> +</center> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="26">URHOLAN LINNA.</a></h2></center> + + +<p>”Nyt tulee sota!” huusi Matti, ja tallusteli sisään aivan punaposkisena, +noella piirretyt viikset huulilla, kukon höyhen lakissa ja puusapeli +sojossa.</p> + +<p>”Herra varjelkoon!” parkasi vanha Maija, joka aamupäivällä lakasi salin +lattiata ja säikähti niin, että oli vähällä pudota istualleen lattialle. +”Mitä Matti sanoo? Tuleeko sota?”</p> + +<p>”Tulee kyllä”, virkkoi Matti ylpeästi ja pisti sapelinsa ympärillänsä +olevan vyön silmukkaan. ”Sota tulee, niin että paikat paukkuu, mutta +antakaa, hyvä Maija, minulle ensin voileipä; nälkäisenä on niin ikävä +sotia.”</p> + +<p>”No, mitä minä nyt kuulenkaan?” virkkoi Maija vieläkin yhtä +peljästyneenä. ”Sota on paha onnettomuus. Sehän on hirveätä, että +ihmiset tappavat toisiansa ja polttelevat kaupunkeja ja kyliä ja +sotkevat viljan pelloilla. Onko mahdollista, että turkkilainen on maahan +tullut?”</p> + +<p>”Se on tietty”, sanoi Matti, ja haki ruokakaapista leipäkorista +itselleen kuivaa leipää koko puoliskon, levitti sen päälle voita ja +alkoi syödä kaikin voimin. Suu täynnä voileipää sanoi hän turkkilaisia +vilisevän pihan täydeltä. ”Mutta äläs huoli, kyllä me heidät ajamme +pakoon. Kyll’ eivät Urholan linnaa saa valloitetuksi.”</p> + +<p>”No tuosta puheesta minä en ymmärrä sanaakaan!” sanoi Maija ja keräsi +rikat rikkalapiolle ja kiiruhti, niitä viemään ulos. Sillä muori oli +utelias näkemään, mitä kummia siellä ulkona mahtoi ollakaan, ja avasi +siis oven aivan peloissaan.</p> + +<p>Mitäs hän siis näki? Ei muuta kuin että piha oli täynnä koulupoikia ja +kulmassa aitaa vastaan oli iso lumilinna, ja sen muurille juuri nyt +asetettiin lippu, joka oli tehty punaisesta kaulahuivista siten, että se +sidottiin heilumaan pitkän leipävartaan päähän. Muori äkäili itsekseen +jotakin ”paholaisen maalaamisesta seinälle” ja heitettyään rikat pois, +meni hän äkeissään takaisin huoneesen.</p> + +<p>Mutta Maija ei älynnytkään, että aidan takana oli toinen parvi +seitsenkorttelisia sotureja, joilla oli paperista leikatut puolikuun +kuvat nuppineulalla pantu takin selkämykseen kiinni, sillä sitä ei +sopinut muuhun paikkaan kiinnittää. Nämä ne nyt varmaan olivat +turkkilaisia ja olivat luotia valavinansa, kuin puristelivat lumipalloja +ja asettivat ne oikein säännöllisiin riveihin aidan vierustalle. +Kristityt olivat pihan puolella ja niiden tunnusmerkkinä oli +napinreikään pistetty havun oksa.</p> + +<p>”Missä kenraali on?” kysyi joku kristittyjen joukosta ja katseli samalla +levottomasti sinne päin, josta vihollinen oli tulossa. – ”Herra +kapteeni! hän on ruokakaapilla voileipää syömässä”, vastasi toinen ja +nosti käden lakin reunaan, asettuen samalla asentoon.</p> + +<p>”Sopiiko kenraalin syödä voileipää, kuin vihollinen hyökkää päälle?” +muistutti kapteeni nurisevan näköisenä.</p> + +<p>”Kyllä, herra kapteeni”, niinhän Sandelskin teki, vastasi toinen soturi +rohkeasti.</p> + +<p>”Vääpeli ei saa siinä seista viisastelemassa, vaan käyköön pian +komentamassa päällikköä marssimaan pois ruokakaapilta”, virkkoi kapteeni +oikein mahtavasti.</p> + +<p>”Se tapahtuu heti”, vastasi vääpeli. Mutta samassa näkyikin kenraali jo +rappusilla, Ihan ensiksi hän näki punaisen lipun linnan muurilla. ”Kuka +on uskaltanut asettaa tuon veripunaisen lipun Urholan linnaan?” huusi +kenraali käskevästi. – Ei vähintäkään vastausta kuulunut.</p> + +<p>”Herra kenraali,” virkkoi viimein kapteeni hämillänsä, ”minä lainasin +lipun Kyökki-Priitalta ja maksoin lainan sotakassasta. En minä siihen +mitään voinut, että hänen huivinsa oli punainen.”</p> + +<p>”Kapteeni,” sanoi ylipäällikkö, ”ette te ymmärrä eri väreistä enempää +kuin kissa kyökissä. Olemmeko me merirosvoja ja ryöväreitä, että +pitäisimme punaista lippua? Sen sanon teille, että valkoinen ja sininen +on meidän värimme: – valkoinen talviemme lumen takia, ja sininen +sini-järviemme mukaan.” – Ja silloin hän kaivoi taskustansa esille +kappaleet kuluneesta lippuvaatteesta, jonka hänen sisarensa Sofia oli +eilispäivänä kutonut kokoon. Punainen rosvolippu otettiin alas ja kohta +sen jälkeen heilui sinivalkoinen lippu leipävartaan nenässä.</p> + +<p>”Turkkilaiset tulevat! Joka mies paikoillensa!” huusi aidan vieressä +oleva etuvartia. Nytkös tuota pikaa syntyi suuri kiiru kristittyjen +sotajoukossa. Koko joukko jaettiin kolmeen eri osastoon. Kaksi asettui +portin viereen, voidaksensa molemmilta puolilta antaa viholliselle +tervetuliaisiksi oikein hirmuisen luotisateen, ja kolmas osasto kiiruhti +linnaan järjestämään sen pattereita ja siellä täällä paikkaamaan sen +muuria, missä lumi oli liian pehmeä. Kenraali tarkasti jok’ainoata +paikkaa, ja joka vain ei ollut kylliksi sukkela, sai säälimättä +muksauksen selkäänsä. Mutta rumpali, pikku Rietrikki, jonka ei tehnyt +mieli kunnian eteen uhrata seitsenvuotiasta elämäänsä, hämmästyi niin +suuresti, että hän kadotti rumpupalikkansa ja vetäytyi pakoon +koirankoppiin.</p> + +<p>Turkkilaisia oli melkein kahta vertaa enemmän kuin kristityitä ja sen +vuoksi he suurella rohkeudella hyökkäsivät portista sisään. Hurraa! Nyt +saivat ensimmäisen pallotuiskun vastaansa – loiskis, ropsis! +Turkkilaiset hämmästyivät, ja nuorimmat heidän joukossaan alkoivat +itkeä. Mutta heidän päällikkönsä Dshingis-Khan, pitkä yläluokkalainen, +osasi heitä rohkaista. He viskoivat kauhean joukon lumipalloja. Turhaan +kokivat kristityt suojella itseään takin kauluksia pystyyn kääntämällä, +hyökkäys oli liian ankara; he alkoivat peräytyä. Tällä kertaa kaikki +riippui rumpalista. Mutta rumpua, jonka piti elähyttää kaikkien +urhoutta, sitä ei kuultu, ei nähty. Turhaan huusi kenraali rumpalille: +tämä istui hiljaa kenenkään huomaamatta koirankopissa.</p> + +<p>”Voi sitä petturia!” huusi kenraali. Mutta mikäs nyt enää auttoi? +Viholliset hyökkäsivät sisään, ja vaikka kristityt verrattoman +urhollisesti puolustivat paikkaansa; täytyi heidän viimein väistyä +ylivoiman edestä ja vetäytyä lumilinnan turviin.</p> + +<p>Kenraali oli hirveästi harmissaan. Mutta voitolla olevat turkkilaiset +hurrasivat hyvin lujasti ja heiluttelivat pitkin pihaa +taistelutantereelta saamiansa voiton merkkejä, joiden joukossa oli: yksi +saapas, kaksi puusapelia, seitsemän lakkia ja neljä- tai viisitoista +paritonta villa-lapasta.</p> + +<p>Nyt pidettiin aselepo ja turkkilainen komentaja vietti voittojuhlaa, +tarjoten runsaasti nekkuja miehillensä sotakassan kustannuksella. Sitte +hän lähetti sanansaattajan, joka ylpeällä äänellä vaati linnalaisia +antautumaan ehdottomasti. Muutoin heidän pitäisi jokaisen kuoleman, joka +merkitsi, että kaikkien piti ruveta maahan ja olla olevinaan kuollut.</p> + +<p>Vääpeli, joka oli ensimmäisnä linnan muurilla, arveli täydellä syyllä, +että sellainen vaatimus olisi kovin häpeällinen, ja sieppasi kuin +sieppasikin patterilta lumipallon, jonka hän lennätti ihka suoraan tuon +ylpeän turkkilaisen otsaan, niin että lakki lensi pois päästä ja +turkkilainen lähti käpälämäkeen minkä kerkesi.</p> + +<p>”Tuohan on vastoin kansain oikeutta!” huusi Dshingis-Khan vihoissansa +pihalla. – ”Niin,” huusi vääpeli, ”mutta tässä vallitseekin +nyrkkioikeus!” ja samalla hänen tarkka kätensä lennätti toisen pallon +niin liki Dshingis-Khanin korvia, että ylpeä voittaja töin tuskin sai +päänsä pelastetuksi.</p> + +<p>”Kas se oli oikein tehty, vääpeli!” kuului kenraali sanovan. ”Joka +uskaltaa puhua antautumisesta, se ammutaan heti paikalla. Minä julistan +vääpelin vänrikiksi, mutta” – nyt kenraali huusi niin lujasti, että +kuului yli koko pihan, – ”rumpali on pelkuri raukka ja hänet minä +alennan kuormarengiksi.”</p> + +<p>”Urholliset turkkilaiset,” huusi Dshingis-Khan, ”kuulkaas, mitä nuo +kerskailijat tuolla sanovat! En tahdo maksaa teidän urhouttanne, mutta +sen sanon, että aidan takana vielä on korillinen nekkuja, ja +ensimmäinen, joka linnan muuria yli pääsee, hän saa – niin, en tahdo +kantaa Dshingis-Khanin nimeä, joll’ei hän saa palkinnoksi koko koria.”</p> + +<p>”Hurraa! Eläköön Dshingis-Khan!” huusivat turkkilaiset kaikki yhteen +ääneen, ja syöksivät linnaa vastaan. Mutta eipä Urholan linna ollutkaan +yhtä helposti valloitettava kuin varustamaton pihamaa. Sieltä sateli +luotia ympäri korvia kuin herneitä vaan. Turkkilainen toisensa perästä +tulla tuiskahti takaisin muurilta. Nyt ei enää voitu käyttää kuulia, +vaan käytiin käsikähmään, painiskeltiin mies miestä vastaan ja +kaaduttiin toistensa päälle, muuria murrettiin, niin että suuret +kappaleet kukistuivat maahan ja siellä täällä muutamat kaikessa +hiljaisuudessa joutuivat tukkanuottasillekin, mutta se oli +kansain-oikeutta, nyrkki-oikeutta ja sotajärjestystäkin vastaan. +Kenraali ja hänen väkensä teki kaikki, mitä vaan voidaan vaatia +urhollisilta miehiltä paljain päin, ilman lapasia ja muutamat +saappaitakin vailla. Kaikki taistelivat viimeiseen mieheen saakka, mutta +pahaksi onneksi olivat turkkilaiset niin paljon lukuisammat. Sitä ei +voitu enää auttaa, turkkilaiset pääsivät voitolle. Kenraali oli jo saatu +vangiksi, lippu temmaistiin alas, viholliset syöksivät jo linnan muurien +yli, silloin – – – Niin, silloin alkoi rumpu päristä!</p> + +<p>Tämän aavistamattoman merkin kuultuansa turkkilaiset hämmästyvät. He +eivät voineet muuta arvella kuin että toinen kristitty sotajoukko oli +tulossa heidän takanansa, ja syöksivät suin päin alas muureilta, +lähtivät käpälämäkeen eivätkä seisattuneet ennen kuin hyvän matkan +päässä portin takana.</p> + +<p>Pahanpäiväisen tappion kärsittyänsä ryömi kenraali väkinensä linnan +jäännöksien seasta esiin ja he uskoivat tuskin silmiänsä, kuin näkivät +pikku Rietrikin tulevan rummuttaen aivan yksinänsä pihan yli. Mutta kun +hän lähestyi kenraalia, otti hän lakin päästänsä, laski polvilleen ja +sanoi: ”Nyt kenraali saatte minut ammuttaa, minä en ole sen parempaa +ansainnut; minä läksin rivistä pakoon, kuin vihollinen lähestyi. Parempi +on tulla ammutuksi kuin alennetuksi kuormarengiksi. Niin, kyllä minä +kuulin, mitä kenraali sanoi, kuin istuin koirankopissa ja silloin +sydämmeni vavahti, ja kyllähän minä turkkilaista pelkäsin, mutta +pahemmin minä pelkäsin, että minua sanottaisiin pelkuriksi raukaksi. Sen +tähden minä purin hammasta, ja hain rumpupalikkani ja sitte ajattelin: +vaikkapa he minua löisivätkin, niin minä rummutan kuitenkin! – Mutta he +juoksivatkin kaikki tyyni tiehensä.”</p> + +<p>Kenraali tarttui rumpalin korviin, nosti hänet korkealle ylös ja suuteli +häntä niin, että maikahti. ”Toverit,” sanoi hän, ”Rietrikki rumpali on +pelastanut Urholan linnan ja meidät kaikki. Minä julistan tässä koko +sotajoukon kuullen, että Rietrikki rumpali on rehellinen mies. Maltas +vaan, jahka hän on kasvanut päätä pitemmäksi, niin hän ei enää sovi +koirankoppiin. Mutta sen sanon teille, pojat että silloin hän ei +<i>tahdokaan</i> sinne ryömiä. Häpeä sille pojalle, joka koskaan ryömii +koirankoppiin, kuin Urholan linna on pelastettava! Vaan kunnia +jokaiselle, joka mieluummin antaa lyödä itsensä kuoliaaksi kuin viskaa +pois rumpupalikat, kuin pitäisi seista tai kaatua isänmaan +puolustamisessa!”</p> + + +<p> </p> + +<center><h2><a name="27">LINTU SININEN.</a></h2> + +<h2><i>Satunäytelmä kolmessa näytöksessä</i>.</h2></center> + + +<TABLE CELLPADDING=3 CELLSPACING=3 BORDER=0> +<TR><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +Henkilöt: +</TD><TD ALIGN="LEFT" VALIGN="TOP"> +<p>Guido, Kypron kuningas.<br> +Sibylla, hänen toinen puolisonsa.<br> +Prinsessa Florinna, kuninkaan tytär ensimmäisestä naimisesta.<br> +Prinsessa Forella, kuningattaren tytär.<br> +Prinssi Amundus, Syrian kuningas.<br> +Prinssi Cyprinus, hänen ystävänsä.<br> +Holofernes, kuninkaan kuuluttaja.<br> +Mangipani, kuningattaren hovimestari.<br> +Sysis, noita-nainen.<br> +Deoletus, noita-mies.<br> +Roosa ja Liila, kammarineitsyeitä.</p> +</TD></TR> +</TABLE> + +<p>Sitä paitsi sotilaita, hoviväkeä ja muuta kansaa, kissoja, pöllöjä ja +tonttuja. Tapahtuu Kypron saarella noin 650 vuotta sitte.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Ensimmäinen näytös.</h2></center> + + +<p><i>Vierashuone kuningas Guidon linnassa. Roosa ja Liila ompelevat +morsiusleninkiä</i>.</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Yh, nyt neulan’ katkasin!<br> +Teräksest’ ol’ Englannin.</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Jätä kiire kohtuuton!<br> +Työläs neulominen on<br> +Leninkiä Forellalle...</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Jos se oisi Florinnalle,<br> +Niin työ tuntuis suotuisalle.</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Vain näin sievää pukua,<br> +Florinnalle? Eihän vainen.<br> +Vaikk’ on hame hitulainen,<br> +Ei tok’ uutta hankita.</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Sitä vastoin Forella<br> +Kaikin puolin komea,<br> +Vaikk’ on epäkelpo häntys!</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Tyhmä, veltto, tyly, läntys,<br> +Vaikka pesee yhtenään<br> +Maidossa hän käsiään.</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Florinnap’ on ennättäivä<br> +Kylpemähän lähteellen,<br> +Siks on puhdas hän kuin päivä,<br> +Kaunis kuin tähtönen.</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Puoleen päivään makaapi<br> +Forella, ja sitte huutaa<br> +Äitiään hän täyttä suuta,<br> +Haukottelee, torkkuupi.<br> +Torttuja ja sokuria<br> +Sitte syödä ahmastaa,<br> +Kirkuu hillomuuramia,<br> +Kunnes etehensä saa!<br> +Sitte vitkaan pukeutuu,<br> +Sitt’ taas jälleen uinahtuu.</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Florinnapa armahainen,<br> +Ihana kuin mansikkainen,<br> +Aamuin nousee ani varhain,<br> +Kukkiansa hoitaa parhain,<br> +Koko päivän tekee työtä,<br> +Sitte vihdoin viimeinen<br> +Avunteko ennen yötä<br> +Iltasilla köyhillen.<br> +Hän on kovin herttainen.</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Kuningatar Florinnaa<br> +Toruu aivan yhtenään<br> +Vaan ei pahaa pakinaa<br> +Forellalle ensinkään.</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Kuningatar leski oli<br> +Kuninkaan kun rouvaks tuli,<br> +Onhan näet Forella<br> +Hänen oma lapsensa.<br> +Florinnalle riiteleepi,<br> +Forellaa hän hyväileepi,<br> +Kuninkaall’ ei ollenkaan<br> +Sanomista sanaakaan.</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Tämähän on kumma vallan!</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Hän kun tohvelin on alla.<br> +Nyt on uljaan prinssin kanssa<br> +Tapahtunut kihlaus,<br> +Forellan luo matkallansa<br> +On jo prinssi Amundus.</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Onko prinssi mieltä vailla?</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Sehän sopi kelpo lailla,<br> +Forellaa hän nähnyt ei,<br> +Siks kun kihlat hälle vei.<br> +<i>(Tirkistää ikkunasta.)</i><br> +Liila, mikä touhu tiellä!<br> +Ratsastaja lentää siellä,<br> +Kansanjoukko hurraten<br> +Kokoutuupi portillen,<br> +Kuningas on loistossansa,<br> +Holofernes sivullansa,<br> +Hän tuo viinilasku myös.</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Roosa, katso, jätä työs!<br> +Se on varmaan prinssi. Taivas,<br> +Kuin hän hyvin ratsullaan<br> +Kansanjoukkoon tiensä raivas!<br> +Kuningatar vierastaan<br> +Tervehtää jo parhaillaan.</p> + +<p><i>(Holofernes tulee sisään, lihava, punakka ja vähän päissään.)</i></p> + +<p><b>Holofernes</b>. Pois tieltä, sanon minä, pois tieltä, tytöt, hänen +majesteettinsa meidän kaikkein armollisimman kuninkaan kaikkein +armollisin kuuluttaja tulee panemaan järjestykseen kaikkein +armollisimpia kuninkaallisia huoneita suurvaltiaalle prinssi +Amundukselle, hänen armollisen armonsa röökynä Forellan kaikkein +alammaisimmalle yljälle! Puh, minä olen juossut kuin orava, minä olen +lentänyt kuin nahkasiipi, seremonianmestarilta hovimestarille, +hovimestarilta kellarimestarille ja kellarimestarilta juomanlaskijalle +hankkimassa olutta ja viiniä kuninkaalliseen hoviin, että olisi millä +juoda hänen kaikkein armollisimman armonsa prinssi Amunduksen onnen +malja.</p> + +<p><b>Roosa</b>. Niinpä näyttää kuuluttaja varmuuden vuoksi tutkineen viinejä.</p> + +<p><b>Holofernes</b>. Tietysti, se on minun alammaisin velvollisuuteni. Nyt +täällä tulee pidot, tytöt, suuret pidot hovissa, tietäkäätte, ja hänen +armonsa prinssi Amundus on alkava tanssin hänen armonsa röökynä Forellan +kanssa.</p> + +<p><b>Liila</b>. Mutta hän ei viitsi sitä, ell’ei prinssi kanna häntä. Siihen on +hän kovin laiska.</p> + +<p><b>Holofernes</b>. Hillitse kielesi ja puhu arvokkaasti meidän armollisesta +röökynästä. Minä voin ilmaista erään salaisen asian. Osaatko olla vaiti, +pikku hempukka, mitä?</p> + +<p><b>Liila</b>. Kuin muuri, <i>(hiljaa)</i> kuin joku seisoo muurin takana ja +kuuntelee.</p> + +<p><b>Holofernes</b>. Niinpä saatan sanoa, sokurimuruseni, että kuningatar +kuiskasi korvaani tänään: Holofernes, sinä olet kelpo mies ja suuri +sota-urho. <i>(Tytöt nauravat.)</i> Mitä virnailemista? Tosiaankin niin hän +sanoi, ja sentähden, sanoi hän, saat sinä Florinnan rouvaksesi, kun vaan +olet siitä puhumatta. Se ei tule koskaan kysymykseen, sanoin minä. Mitäs +virkkaa, polttiainen?</p> + +<p><b>Liila</b>. Minä sanon, että kuuluttajamestari on narri.</p> + +<p><b>Holofernes</b>. Niinkö sanot, ampiaispesä? Kyllä minä opetan...</p> + +<p><b>Roosa</b>. Tule, Liila, olen varma, että kuningattarella on jotakuta pahaa +mielessä Florinnaa kohtaan. Kertokaamme se hänelle. <i>(Menevät.)</i></p> + +<p><b>Holofernes</b>. Malta, raapiva kissanpoika! <i>(Juoksee Liilan perästä.)</i></p> + +<p><i>(Kuningas Guido, kuningatar Sibylla, prinsessa Forella, Mangipani ja +hoviväkeä saapuu.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(antaa käskyjänsä).</i></p> + +<p>Kunniaksi prinssillen<br> +Pannaan vahti ovellen.<br> +Pannaan vahti, vaiko miten<br> +Teidän majesteettinne?</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Miten vaan te käskette.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Ja tuo sali parahiten<br> +Kukkasilla verhotaan,<br> +Pidot illaks laitetaan.<br> +Neljä istuint’ upeata<br> +Valmistetaan loistavata:<br> +Minulle ja kuninkaalle,<br> +Prinssille ja Forellalle...</p> + +<p><b>Kuningas</b> <i>(hiljaa).</i></p> + +<p>Kultan’, eikös Florinna<br> +Saiskaan olla seurassa?</p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(hiljaa).</i></p> + +<p>Niinkö sopis sinusta? <i>(Kovasti.)</i><br> +Neljä istuint’ tehkäätte,<br> +Kuninkaan on käsky se.<br> +Florinna, hän pikku tipu,<br> +Ei voi tulla, pääss’ on kipu...</p> + +<p><b>Florinna</b> <i>(tulee nöyrästi).</i></p> + +<p>Mit’ on mulla tehtävätä?</p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(vihaisena)</i></p> + +<p>Ovellako väikyt tätä<br> +Kuulemassa? Katsos vaan,<br> +Ethän sairaaks joudakaan,<br> +Kun on prinssi vierahana.<br> +Mene, makaa nukkuvana!</p> + +<p><b>Florinna</b>.</p> + +<p>Armonne, oon terve aivan.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Viekastelet! Salaat vaivan.<br> +Tahdot pettää.</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p> Eipä vaan!<br> +Minä luotan Florinnaan.<br> +Älä sure, lapsi kulta,<br> +Suvaitsetko, niin saat multa<br> +Namusia, näetsen<br> +<i>(antaa hänelle namusia)</i><br> +Kaikki taskus täytehen?</p> + +<p><b>Florinna</b>.</p> + +<p>Tottelen ja käskyn mukaan<br> +Menen oitis kammariin.</p> + +<p><b>Kuningas</b> <i>(hiljaa kuningattarelle).</i></p> + +<p>Salli hänen tulla niin...</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Sin’ et ole myötäsukaan<br> +Tiedänhän sen ennestään.<br> +<i>(Florinnalle.)</i><br> +Pitoihin saat toki tulla,<br> +Jos on kunnon puku sulla,<br> +Muutoin älä mielikään.<br> +<i>(Hiljaa Mangipanille.)</i><br> +Onko vaatteet hältä viety?<br> +Annoinhan mä käskyn sen.</p> + +<p><b>Mangipani</b>.</p> + +<p>Kaikk’ on tehty, se on tietty.</p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(hiljaa).</i></p> + +<p>Siitä suurest’ iloitsen.</p> + +<p><b>Forella</b> <i>(Florinnalle).</i></p> + +<p>Miltä pidoissa se näyttää,<br> +Jok’ ei itseään voi käyttää?<br> +Mamma sanoi, että vaan<br> +Koreilla mä yksin saan.</p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(hiljaa Forellalle).</i><p> + +Pysy vait! <i>(kovasti)</i> Nyt silkki maksaa<br> +Paljon. Kuningas ei jaksa<br> +Korskeutta kannattaa.<br> +Florinna siis olla saa<br> +Tyytyväinen hameesensa<br> +Sekä vanhaan pukimeensa.</p> + +<p><b>Florinna</b>.</p> + +<p>Siihen tyydyn, tietty se,<br> +Mitä määrää armonne.</p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(Florinnalle).</i></p> + +<p>Nyt on aikas lähteä!</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Vartoomme jo prinssiä.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Majesteetti, edeltä<br> +Valtasaliin menkää vastaan.</p> + +<p><i>(Kuningas, Mangipani ja hoviväki menevät.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(Forellalle).</i></p> + +<p>Oot kuin pölkky oikeastaan.<br> +Oot kuin tipahtanut kuusta.<br> +Tuhmuutta vaan tulvaa suusta.</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Mamma aina sanoo mua<br> +Viisaaks, sangen sukkelaks,<br> +Osavaks ja taitavaks.<br> +Minuun saattaa ihastua,<br> +Sanoo mamma, kaikk’ yks kaks.<br> +Paremp’ olen Florinnata,<br> +Sievempi ja somempi,<br> +Kaikin puolin kauniimpi;<br> +Puhe mull’ on sujuvata.<br> +Puku muodin mukaan yllä;<br> +<i>(itkee)</i><br> +Niin on mamma sanonut,<br> +Olen mieleen painanut,<br> +Ja ne todeks uskon kyllä.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Usko mitä tahdot, töllö,<br> +Mut siit’ älä hiiskukaan<br> +Ollos vaiti!</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p> Niinpä vaan<br> +Tahdon ollakin kuin pöllö,<br> +Nyt mä prinssin uhalla.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Se ois kaunis!</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p> Luultavasti<br> +Prinssi naurais makeasti.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Saisit seista kaapissa. <i>(Menee.)</i></p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Kas niin, nyt taas mamma puhkaa,<br> +Vaan en huoli, teenpä uhkaa.<br> +Mull’ on tuima nälkä, haa!<br> +Mistä saisin makkaraa? <i>(Menee.)</i></p> + +<p><b>Holofernes</b> <i>(aukasee salin ovet ja kumartaa, vielä vähän päissään).</i> +Minä olen heidän kaikkein alammaisimpain majesteettiensa ja armojensa +kaikkein armollisin palvelija. Suvaitsevatko heidän korkeat armonsa +tehdä minulle armon vilvoitella itseänsä vähän täällä ulkona +perähuoneessa. Vai niin. Heidän korkearuhtinaalliset, kuninkaalliset ja +prinssilliset armonsa suvaitsevat vielä hikoilla. Olkaa sitte niin +armolliset ja hikoilkaa, niin kauan kuin teidän armonne haluatte. +<i>(Itsekseen.)</i> Kunhan vaan ei tulisi kovin ikävä iltaista, tahi +oikeammin maljoja. Kas niin, nyt tulee hänen armonsa kuningatar, kovin +armoton. Nyt tulee täällä nuoskailma. Parasta on pötkiä tipo tieheni, +tunnen itseni sanomattoman janoiseksi. <i>(Sill’ aikaa on Forella tullut +toiselta puolelta sisään, iso makkara kädessä, ja asettuu nurkkaan +syömään.)</i></p> + +<p><b>Forella</b> <i>(syöden).</i> Kolme päivää on mamma pitänyt minua +nälkäparannuksella, että tulisin oikein hienoksi, kuin prinssi tulee. +Eihän siitä liho, jos makkaran syökin, <i>(Mutustaen.)</i> Mokoma +prinssiraukka! Mut minäpä tiedän, mikä on parempi, ja se on makkara.</p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(hyökkää sisään, näkemättä Forellaa.)</i></p> + +<p>Tule, tule Forella,<br> +Prinssi kysyy sinua.<br> +<i>(Menee etsien pois.)</i></p> + +<p><b>Prinssi Amundus</b> <i>(seuraa heti kuningattaren perästä).</i></p> + +<p>Väistyä hän tahtoi varmaan.<br> +Mistä löydän sinut, armaan’?<br> +<i>(Huomaa syövän Forellan.)</i><br> +Tiedätkö sä, saunapiika,<br> +Joll’ on nälkä hirmuinen,<br> +Miss’ on sulo neitinen?</p> + +<p><b>Forella</b> <i>(hiljaa).</i></p> + +<p>Niijaanko nyt, se lie liikaa?<br> +Enkä viitsi. <i>(Kovasti.) </i> Sanokaa,<br> +Josko prinssin nähdä saa?</p> + +<p><b>Prinssi</b>.</p> + +<p>Min’ oon prinssi Amundus.</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Vai niin. Oiva sattumus!<br> +Ota syliis!</p> + +<p><b>Prinssi</b>.</p> + +<p>Ootko höpsy?</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Tässä istun niinkuin löpsy,<br> +Tule auta seisaallen,<br> +Anna muisku huulillen’!</p> + +<p><b>Prinssi</b>.</p> + +<p>Hupsu, kuka lienetki?</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Tulen sulle rouvaksi.</p> + +<p><b>Prinssi</b>.</p> + +<p>Mitä? Ootko Forella?</p> + +<p><b>Forella</b> <i>(pala suussa).</i></p> + +<p>Se on nimen todella.</p> + +<p><b>Prinssi</b>.</p> + +<p>Taivas, olen petetty?</p> + +<p><b>Forella</b> <i>(kuin ennen).</i></p> + +<p>No miks et jo lähesty?<br> +Kosk’ on hidas kulku miehen,<br> +Menen vastaan puolitiehen.<br> +<i>(Nousee kömpelösti ylös, lähestyy prinssiä ja pyyhkii suutansa.)</i><br> +Kas nyt olen siisti jo,<br> +Suikkaapas nyt suutelo!</p> + +<p><i>(Prinssi tahtoo paeta, Kuningatar hyökkää sisään ja sieppaa makkaran +Forellalta.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(kovin hämillään).</i></p> + +<p>Teidän armonne, on vielä<br> +Tyttö kovin lapsekas,<br> +Vaan se talttuu elon tiellä...</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Tulen rouvaks, tulenpas.</p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(hiljaa).</i></p> + +<p>Ole vait!</p> + +<p><b>Forella</b> <i>(kovasti).</i></p> + +<p>Vai ole vait?</p> + +<p><i>(Itkee.)</i></p> + +<p>Mitä mamman kielto tiennee,<br> +Pappi meidät vihkii kait?</p> + +<p><b>Prinssi</b>.</p> + +<p>Teidän armollanne lienee<br> +Tytärtä kaks, tietääkseni<br> +Toinen niist’ on suloinen.</p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(hiljaa).</i></p> + +<p>Pelko jäätää sydämmeni.<br> +<i>(Kovasti.)</i><br> +Kaks on. Toinen tyttönen<br> +On kuin hanhi typerä,<br> +Ilman ihmis-älyä.<br> +Piiloon itsensä nyt sulkee.</p> + +<p><b>Liila</b> <i>(sisään hyökäten).</i></p> + +<p>Armonne, Florinna kulkee<br> +Ylös arkipuvussa,<br> +Hämillä ja pelossa.<br> +Hält’ on varastettu vaatteet!</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Sulta mitkä tyhjät vaatteet!</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Kysykää hält’ itseltään!</p> + +<p><i>(Florinna saapuu nöyränä jokapäiväisessä puvussaan.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Hävytön, sä noinko tänne<br> +Tohdit tulla näkymään?<br> +<i>(Hiljaa.)</i><br> +Sydämmessän’ viha riehuu.</p> + +<p><b>Florinna</b>.</p> + +<p>Noudatinhan käskyänne.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Poistu pian! Joutuen!<br> +<i>(Hiljaa).</i><br> +Veri suonissani kiehuu.</p> + +<p><b>Prinssi</b> <i>(joka on ilolla katsellut Florinnaa).</i></p> + +<p>Hän on sievätekoinen.<br> +<i>(Ojentaa Florinnalle kätensä. Musiikkia kuuluu.)</i><br> +Kaunis neiti, josko saan<br> +Pyytää kanssan’ tanssimaan?<br> +Silkittä ja kullatta<br> +Neito on niin suloisa,<br> +Kasvoissa kun näkyy somuus,<br> +Hyve, äly, viattomuus.<br> +<i>(Taluttaa Florinnan tanssisaliin.)</i></p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Mamma, yhdessä he meni!</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Niin, sen näen lapsoseni.</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Ottaako hän rouvaks sen?</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Kaikki teen sit’ estääksen’.</p> + +<p><i>(Ensimmäinen näytös loppuu.)</i></p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Toinen näytös.</h2></center> + + +<p><i>Sama sali kuninkaan linnassa. Roosa ja Liila istuvat taas työnsä +ääressä.</i></p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Niin, täss’ ollaan nypläilyllä,<br> +Rakas Liila, yhtä myötä.<br> +Kuningatar keksii kyllä<br> +Tyttö raukoillensa työtä.</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Entinenki leninki<br> +Ylenmäärin kyllä loistaa<br> +Ja nyt täytyy kuitenki<br> +Hälle ommella jo toista<br> +Loistavampaa.</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p> Hullunmoista!<br> +Vaikk’ ois kuinka loistavaa,<br> +Tok’ ei prinssiä hän saa.</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Näitkö eilen pidoissa<br> +Kuin hän tanssi alinomaa<br> +Florinnan kanss’ salissa?</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Oikein sievää, oikein somaa!<br> +Kuningatar turkissaan<br> +Oli halkeemaisillaan.</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Sen vuoks nyt tän’ aamuna<br> +Florinna, se tyttö parka,<br> +Suljettuna olla saa<br> +Kuin häkissä lintu arka;<br> +Siellä soittaa kitaraa.</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Hiljaa, prinssi Cyprinus<br> +Tulee. Jospa lohdutus<br> +Tulis ja myös pelastus.</p> + +<p><i>(Cyprinus tulee.)</i></p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Iltaa, neidot ihanaiset,<br> +Aamutähdet armahaiset,<br> +Kesäpäivän vertaiset!</p> + +<p><b>Roosa</b> <i>(niijaten).</i></p> + +<p>Armon herra, mik’ on totta<br> +Sopii meidän vastaan ottaa.<br> +Korjatkaa pois tähtehet!</p> + +<p><b>Liila</b> <i>(niijaten).</i></p> + +<p>Ylistyksenne on liikaa,<br> +Minä oon vaan kammarpiika<br> +Neuloja on ystävän’.</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Hyvää iltaa, tytöt, sitte.<br> +Jos niin teitä miellytän.</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Aivan oikein osasitte,<br> +Hyvä iltaa!</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Iltaa oi!</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Kuinka Florinna nyt voi?</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Niinkuin häkkilintu voi,<br> +Jota haukka vartioi.</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Niinkuin särki, kun suu auki<br> +Ryntää nielemähän hauki.</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Ken on hauki? Ken on haukka?<br> +Voi voi nuorta tyttö raukkaa!</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Arvaa!</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Kuningatar?</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Niin!</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Haukk’ on, joka tarttuu kiin’,<br> +Holofernes.</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Mitä kuulen?</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Hauska kyllä, niinpä luulen.<br> +Ennen vaikk’ ois marakatti<br> +Kuin tuo vanha viinaratti.</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Rouvaks Holofernekselle?</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Kuningatar määrää hälle.</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Amundus saa Forellan.</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Asiaa nyt aavistan;<br> +Vaan niin hullust’ ei saa tehdä.<br> +Ennen iltaa saatte nähdä<br> +Jotain hauskaa, vartokaa,<br> +Lapset, tehdään mutka tiehen.<br> +Tunnen kelpo taikamiehen,<br> +Heti hänen luokseen lähden.<br> +<i>(Menee.)</i></p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Kiitos, prinssi!</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p> Hyvä on,<br> +Tulee hauskuus verraton.</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Tulee hönttö, vait sen tähden!</p><br> + +<p><i>(Holofernes tulee sisään kukilla koristettuna.)</i></p> + +<p><b>Holofernes</b>. Helejaa, tytöt, tänään täällä tulee mahtavat häät. +Arvaatteko, kuka on morsian? Niin, Florinna, se pikku, sievä, kaikkein +armollisin neiti Florinna on se. Ja voitteko arvata, kuka on ylkä?</p> + +<p><b>Roosa</b>. Kukas muu kuin prinssi Amundus?</p> + +<p><b>Holofernes</b>. Ylemmäksi, sokerimuruni, ylemmäksi. Se olen minä itse, +näetkös, minä suuri valtainen, urhollinen ja nerokas ritari Holofernes, +kuningattaren korkeasti-omakätinen kuuluttaja, ja niin edes päin +j. n. e. Oletteko koskaan nähneet niin kunnioitettavaa ylkää? Minut +voisi syödä, niin olen makea. Ja tuommoisia kukkia, mitä sanotte? Enkös +ole sievä?</p> + +<p><b>Liila</b>. Olette, niinkuin kaatunut aita, jonka lahonneiden seivästen +välistä orjantappuran kukat pilkistävät.</p> + +<p><b>Holofernes</b>. Entäs uusi frakkini, olkaa hyvä ja katsokaa sitä tarkasti. +Mitä pidätte?</p> + +<p><b>Roosa</b>. Niin, täydellisesti patakuninkaan näköinen.</p> + +<p><b>Holofernes</b>. Kuninkaalliselta minä näytän, se on varma. Minä odotan +par’aikaa korkeaa herrasväkeä tänne, ja se viisas rouva Sysiskin: on +luvannut saapua häihin. Mutta minua niin hävyttömästi janottaa. Hyvästi, +pikku heinäsirkat! Olen kohta täällä jälleen. <i>(Menee.)</i></p> + +<p><b>Roosa</b>. Tule, Liila, saammepa nähdä, mitä heillä nyt on aikeissa. +<i>(Menevät.)</i></p> + +<p><i>(Kuningatar ja Sysis tulevat.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Tekö, armas rouva siis<br> +Teette mulle palveluksen<br> +Lumoomalla Amunduksen.</p> + +<p><b>Sysis</b> <i>(lukee sormiaan).</i></p> + +<p>Annas luen: neljä, viis,<br> +Kuus ja seitsemän se totta,<br> +Mikstum, pikstnm, hikstum, rotta,<br> +Pinsitarjum pumperoin!<br> +Kyllä mä sen tehdä voin.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Hyvä, kunhan piakkoin<br> +Tuuman voisi toteuttaa.</p> + +<p><b>Sysis</b>.</p> + +<p>Eläimeks hän täytyy muuttaa.<br> +Vaan yks ehto ainoasti:<br> +Hänen pitää vapahasti<br> +Kihlasormus Forellalle<br> +Sormeen panna.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p> Mukavalle<br> +Keino tuntuu. Hyvä, oi!</p> + +<p><b>Sysis</b>.</p> + +<p>Muutoin en mä mitään voi.<br> +Lumoust’ ei tapahtuisi.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Vaikka kiukkuun pakahtuisi,<br> +Hänen täytyy sormus antaa<br> +Forellalle kihlaks kantaa.<br> +Täksi illaks Forella<br> +Florinnaksi puetaan,<br> +Hän ei osaa arvata.</p> + +<p><b>Sysis</b>.</p> + +<p>Yhtä juonta pelkään vaan.<br> +Jos ken Deoletukselle<br> +Sanan vie, niin tulee helle.<br> +Hän on viisas niinkuin mä.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Huolimme viis hänestä!</p> + +<p><i>(Sysis menee.)</i></p> + +<p><b>Kuningas</b> <i>(tulee).</i></p> + +<p>Taivas, mitä kuulenkaan?<br> +Florinnako naitettaisi?</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Kun niin kelpo miehen saisi,<br> +Mitä muusta huolikaan.</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Holofernes!</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p> Niinpä niin!<br> +Mistä paremp’ saataisiin?<br> +Rikas, uljas, loistavainen.</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Juopi ja on turhamainen.<br> +Armas Sibyllani tiedä,<br> +Kehumist’ ei se mies siedä;<br> +Aamust’ iltaan viina viedä<br> +Saapi miehen muassaan,<br> +Niinkuin orjan konsanaan.<br> +Min’ en koskaan myönny tähän.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Sin’ et myönny? Paha vähän.<br> +Vaan min’ oon sen päättänyt.<br> +Ja kun majesteetti nyt<br> +Luonnostaan on armahainen,<br> +Siivo, myöten antavainen.<br> +Luulen, että tahtoni<br> +Hän kuin ennen täyttävi.</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Armas Sibylla...</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p> No vait!<br> +Hän on heti täällä kait.</p> + +<p><i>(Florinna tulee, Mangipani vartiana.)</i></p> + +<p><b>Florinna</b>.</p> + +<p>Teidän majesteettinne,<br> +Luoksenne mun käskitte.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Tule, armas, hyvää kuulet,<br> +Tänään suureen onneen tulet,<br> +Rouvaks Holoferneksen;<br> +Kiitäpäs nyt niijaten!</p> + +<p><b>Florinna</b>.</p> + +<p>Taivas! Holofernekselle?</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Älä itke, kultajyvä,<br> +Näätkös, lapsi, sievä, hyvä,<br> +Kuningatar määrää hälle.<br> +Jos nyt pysyt tyynenä,<br> +Annan karamelliä.</p> + +<p><b>Florinna</b>.</p> + +<p>Poista, isä, hätä multa!</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Enhän tohdi, lapsi kulta.<br> +Kuningatar kova on.</p> + +<p><b>Florinna</b>.</p> + +<p>Oisin ruoho nurmikon!<br> +Oisin lehti taikka havu,<br> +Taikka haihtuvainen savu!<br> +Oisin korsi vähäinen,<br> +Taikka lintu sininen!<br> +Paremp’ olis ollaksen’.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Lintu joutuu pian paulaan.<br> +Nyt hääjoukko tulee, laulaa.</p><br> + +<p><i>(Musiikkia ja tanssia. Forella neitsyeinensä ja hoviväki, tulevat +tanssaten sisään ja asettuvat riviin.)</i></p> + +<p>Missä ylkä? Mitä! us!<br> +Mik’ on tämä kummitus?</p> + +<p><i>(Holofernes tulee tanssien hyvin iloisena eikä huomaa, että Deoletus on +hänelle noitunut aasinkorvat ja hirmuisen pitkän nenän. Cyprinus ja +Deoletus tirkistävät nauraen ovella.)</i></p> + +<p><b>Holofernes</b>. Kaikkein nöyrin palvelijanne, kaikkein armollisin +herrasväkenä. Nyt olen valmis, kuten näkee minun sokerimuruni; eikö +pitäne minua kauniina? Nyt on hän tuleva minun pikku morsiokseni ja minä +olen tuleva hänen kaikkein makeimmaksi yljäksensä. Ja niin oleskelemme +kuin kyyhkyspari, ja elämme hunajalla ja herkuilla, lättyjä aamiaiseksi, +pannukakkuja päivälliseksi, vohvelia iltaiseksi ja lasi viiniä silloin +tällöin <i>(Loukkaa nenänsä.)</i> Ai, ai!</p> + +<p><i>(Kaikki nauravat juosten pakoon pitkää nenää.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(vihaisena).</i></p> + +<p>Sinä mörkö, riiviö!<br> +Sinä aasi, hirviö!<br> +Tulit peljättämään meitä.<br> +Mene matkaas pitkin teitä!<br> +<i>(Ajaa Holofernehsen pois, joka kirkuen pakenee.)</i></p> + +<p><b>Roosa ja Liila</b>.</p> + +<p>Velhoutta! Noituutta!</p> + +<p><i>(Kaikki juoksevat nauraen pois.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(kiukkuisena).</i></p> + +<p>Kas nyt häät on lopussa.<br> +Mangipani, seisahda?<br> +Prinssi saapuu kohta tänne,<br> +Kerro, mitä sanoin ennen.<br> +<i>(Menee.)</i></p> + +<p><b>Mangipani</b> <i>(yksin).</i></p> + +<p>Paremp’ oisi työssä muussa<br> +Kuin täss’ seista valhe suussa.<br> +Vaan jo piennä pidin surun,<br> +Valheella sain sokermurun.<br> +Valtioon kun tieni juoksi,<br> +Valehtelen leivän vuoksi.<br> +Hyi! Mä oikein häpeän<br> +Välist’ omaa itseän’.</p> + +<p><b>Amundus</b> <i>(tulee).</i></p> + +<p>Florinna oi armahaisen,<br> +Lemmittyni ainokainen,<br> +Mistä sinut löydän vainen!<br> +Annas kysyn, kukaties<br> +Voipi ilmoittaa tuo mies.<br> +<i>(Mangipanille.)</i><br> +Oletteko nähnyt äsken<br> +Prinsessaa?</p> + +<p><b>Mangipani</b>.</p> + +<p> Hän kotona<br> +On; jos suvaitsette käsken,<br> +Voitte tässä vartoa.</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Tässäkö?</p> + +<p><b>Mangipani</b>.</p> + +<p> Hän tulee tähän.<br> +Häll’ on aikaa sangen vähän,<br> +Pikimältä joutaa vaan<br> +Teitä täällä kohtaamaan.</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Todellako?</p> + +<p><b>Mangipani</b>.</p> + +<p> Niinpä kyllä.<br> +Kaapu sininen on yllä,<br> +Kun hän hiljaan saapuu tähän<br> +Ystävyyttään näyttämähän.<br> +Kovin häntä riemuttaisi<br> +Helläks muistoks jos hän saisi<br> +Esimerkiks sormuksen...</p> + +<p><b>Amundus</b> <i>(osoittaa sormustansa).</i></p> + +<p>Tääkö sormus?</p> + +<p><b>Mangipani</b>.</p> + +<p> Vaikenen<br> +Onhan asianne oma.<br> +<i>(Menee.)</i></p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Tyttö park’ on sievä, soma!<br> +Hänkin säälii Florinnaa.<br> +<i>(Forella tulee sinisessä kapassa, huntu kasvoilla.)</i><br> +Vait, kas siin’ on armas hän,<br> +Näyttää kovin pelkäävän,<br> +Niijaa, mutt’ ei ääntä saa...<br> +Hyvää iltaa prinsessa!<br> +Suuri kiitos eilisestä,<br> +Toivon ett’ ei tanssi estä<br> +Teidän hyvin vointia.<br> +<i>(Forella niijaa.)</i><br> +Sormeheni unhotin<br> +Sormuksen, mi kuuluu teille,<br> +Ottakaa se takaisin,<br> +Onhan sormus kallis meille.<br> +<i>(Panee sormuksen Forellan sormeen. Hän niijaa.)</i><br> +Florinna, tää sormessanne<br> +Olkoon, minä muistossanne.</p> + +<p><b>Forella</b> <i>(heittää hunnun ja kapan).</i></p> + +<p>Mitä tyhjää lorua?<br> +Enhän ole Florinna,<br> +Mutta aivan sama mulle,<br> +Sormus sopii kihlatulle,<br> +Eikä äiti esteeks tulle.</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Forellako olet sä?</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Mitä tyhjää kysellä!<br> +Vaikka kuinka tirkistele,<br> +Min’ en siitä huikentele.</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Petos mulle julma aivan!</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Maksaako tuo telme vaivan<br> +Tähden halvan sormuksen?<br> +Ja kun oikein aattelen,<br> +Mull’ on monta parempaakin.<br> +<i>(Helkyttelee kultavitjoja.)</i><br> +Kuule kun ne kilkahtaakin,<br> +Pidoissa nää mull’ on yllä,<br> +Maksaa tuhansia kyllä;<br> +Vitjat kaulan kaunistaa,<br> +Renkaat korvan’ koristaa,<br> +Hintaakaan en niiden tiedä,<br> +Hän ei viitsi katsahtaa...</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Jätä, enempää en siedä!</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Olen ylväs, loistava,<br> +Kaikin puolin komea.<br> +Suutele ja kumarra!<br> +Miks ei huolisi hän mua?</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Kosk’ en voi mä pyytää sua.<br> +Sydäntän’ ei koruhemppu<br> +Valloita, kas siinä temppu.<br> +Neittä viatonta, somaa<br> +Sydämestän’ halajan,<br> +Häntä toivon alinomaa.<br> +Florinnaa ma rakastan.</p> + +<p><i>(Kuningatar ja Sysis tulevat.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Prinssi, mitä kuulenkaan!<br> +Sormuksenne tarjositte,<br> +Forellan jo kihlasitte,<br> +Ettekö nyt muistakaan?</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Erehdys se oli. Mut<br> +Min’ en mitään luvannut.</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Florinnaks hän luuli mua...</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Vait! Nyt seuraa kihlattua<br> +Kypron saari myötäisiks.</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Florinnaa en jätä siks.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Kultaa tynnyr päällisiksi.</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Kylm’ on kulta kumppaniksi.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Kuoloon saakka vainoon teitä.</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Florinnaa en koskaan heitä.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Sysis voimaa näyttäkää,<br> +Tehtävänne täyttäkää,<br> +Hän on kylmä niinkuin jää.</p> + +<p><i>(Sysis vetää piirin laattiaan Amunduksen ympäri, joka turhaan pyrkii +yli piirin.)</i></p> + +<p><b>Sysis</b>.</p> + +<p>Mirabola banda<br> +Sintra maranda<br> +<i>(Huone pimenee.)</i><br> +Rigi digi ala mala urfa da ho!<br> +Untra ba muri pex<br> +Dolga la churi fex!<br> +Orra dorra ixta pixta rexa fi lo!</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Päästä tästä karsinasta!</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Luovatko sä Florinnasta?</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Koskaan en!</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Siis jatkakaa!</p> + +<p><b>Sysis</b> <i>(kiivaammin)</i>.</p> + +<p>Arigi bi dan!<br> +Damura falan!<br> +Farona dasintra<br> +Ohimona suban!<br> +<i>(Aina nopeammin.)</i><br> +Arigida rigida igida gida!<br> +Miraho! Iraho! Aho!<br> +<i>(Merkitsee käsillänsä että joku suuri pienennetään.)</i><br> +Amundus! Mundus! Undus! Ndus! Dns! Us! S.</p> + +<p><i>(Viimeisten sanain kuuluessa vaipuu Amundus voimattomana ensin +polvilleen, sitte lattialle. Pöllöjä lentelee ja tonttuja hipsuttelee +näyttämön yli.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Kuollut?</p> + +<p><b>Sysis</b>.</p> + +<p> Ei, vaan horroksissa.<br> +Hänet voi nyt muuttaa toiseks<br> +Olennoks, jos minkämoiseks.<br> +Hält’ on mahti kadoksissa.</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Hyi kuin kummi tyly on!</p> + +<p><b>Sysis</b>.</p> + +<p>Voimme tehdä sammakon,<br> +Apinan tai ankerian,<br> +Karhun taikka piikkisian,<br> +Madon, linnun taikka kalan.</p> + +<p><b>Forella</b>.</p> + +<p>Linnuks häntä minä halaan.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Linnuks, linnuks toivomme!</p> + +<p><b>Sysis</b>.</p> + +<p>Linnuks hänet tehkäämme!<br> +<i>(Noitumusta, joll’ aikaa Sysis levittää Forellan kapan Amunduksen +päälle.)</i><br> +Roba ax! Roba flax!<br> +Cara mia dora kax!<br> +Unde, via, ia, ia,<br> +Liru montra bumberax!<br> +Are, vare, vare, vare.<br> +Vare flix! Vare kuix!<br> +Pix, pix, pix, pix!<br> +Lintunen, Sininen!<br> +Riennä, lennä vaan<br> +Avarahan maailmaan!<br> +Lintunen, Sininen!<br> +<i>(Sininen lintu lentää hiljaa näyttämön yli.)</i><br> +Lennä pois!<br> +Paremp’ ois,<br> +Ett’ et osuis milloinkaan<br> +Kotihisi konsanaan!<br> +Lennä pois!</p> + +<p><i>(Lintu lentää pois.)</i></p> + +<p><i>(Toinen näytös loppuu.)</i></p> + + +<p> </p> + +<center><h2>Kolmas näytös.</h2></center> + + +<p><i>Viheriä puisto kuninkaallisen linnan vieressä. Vasemmalla näkyy se +torni, jossa Florinnaa pidetään vankina. Vastapäätä seisoo tammi, jonka +juurella ruohopenkki. Florinna laulaa tornin ikkunassa.</i></p> + + +<h3>Florinnan laulu (<i>Sävel</i>: Tuoll’ on mun kultani).</h3> + +<p> Kukkaset tuoksuu ja tuuloset liikkuu,<br> + Lintuset laulaen oksilla kiikkuu,<br> + Voi minun lintuni,<br> + Voi lintukultani,<br> + Lintu sininen,<br> + Sua oottelen!</p> + +<p> Lintu se siivillä liitäen lentää,<br> + Pilvien äärihin äänensä entää.<br> + Voi minun lintuni,<br> + Voi lintukultani,<br> + Lintu sininen,<br> + Sua oottelen!</p> + +<p><i>(Kuningatar ja Mangipani piiloutuvat tammen taa.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(hiljaa).</i> Kuuletko kuinka kauniisti se hylky laulaa? Se +on käsittämätöntä. Minä olen kolme kertaa antanut ottaa häneltä kitaran +pois, ja hänellä aina kuitenkin on kitara.</p> + +<p><b>Mangipani</b>. Tämä käypi yli ymmärrykseni. Mutta sanomattoman kauniisti +hän laulaa. Suokaa anteeksi, teidän armonne, minun on sääli sitä tyttö +parkaa.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>. Vaiti, nyt hän taas alkaa.</p> + +<p><b>Florinna</b> <i>(laulaa).</i></p> + +<p> Kukkaset kummulla päivällä aukee,<br> + Yks vähä kukkanen nääntyy ja raukee<br> + Voi minun lintuni,<br> + Voi lintukultani,<br> + Lintu sininen,<br> + Sua oottelen!</p> + +<p> Joudu jo lintuni pois kotipuoleen,<br> + Florinna tornissa kuihtuvi huoleen.<br> + Voi minun lintuni,<br> + Voi lintukultani,<br> + Lintu sininen,<br> + Sua oottelen!</p> + +<p><i>(Florinna vetäytyy pois eikä enää näy.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b> <i>(tulee näkyviin).</i> Jospa ymmärtäisin, mitä hän tarkoittaa +tuolla alituisella sinisellä linnulla. Nyt on kohta vuosi siitä, kuin +prinssi Amundus tuli muutetuksi linnuksi eikä sittemmin ole hänestä +mitään kuultu.</p> + +<p><b>Mangipani</b>. Armollinen Kuningattareni saatatte olla levollinen. Haukka +on varmaan aikaa sitte hänet siepannut, joll’ ei häntä ole kissa syönyt.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>. Toivottavasti arvasit oikein, rakas Mangipani. Muutoin +voisi luulla Florinnan hänestä yhä laulavan. Aivan käsittämätöntä on, +kuinka hän on niin terve ja koko päivät laulaa niin iloisesti.</p> + +<p><b>Mangipani</b>. Niin, on se kummallista. Ja teidän armonne olette koko ajan +suonut antaa hänelle ainoastaan vesisoppaa ilman rusinoita. Eipä hän +koko vuonna ole saanut yhtään voileipää eikä maitolasia.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>. Sano, Mangipani, mistähän on saanut kaikki ne kauniit +kappaleet, joilla olen nähnyt hänen leikkivän, kuin olen tirkistänyt +avaimen reiästä? Joka päivä on hänellä kauniimpia kukkia, maukkaimpia +hedelmiä, ihanoita nukkeja ja entäs kuvakirjoja sitte, niin kauniita +kuvakirjoja et ole koskaan nähnyt, Mangipani! Joka yö annan minä hänen +maatessaan varastaa kaikki pois ja yhtenään saapi hän uusia +leikkikaluja. Kuinka se on mahdollista?</p> + +<p><b>Mangipani</b>. Se riippuu lumouksesta. Olen kuullut puhuttavan haltioista +ja tontuista, jotka hakevat kaikkea kaunista mailmassa hyville lapsille.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>. Sepä olisi kummallista. Mutta piiloutukaamme puiden taakse +väijymään häntä. <i>(Piiloutuvat. Florinna näkyy taas ikkunassa.)</i></p> + +<p><b>Florinna</b>.</p> + +<p>Lintu sininen!</p> + +<p><i>(Kuuluu linnun viserrystä.)</i></p> + +<p><b>Florinna</b> <i>(taputtaa käsiänsä).</i></p> + +<p> Lintu sininen,<br> + Sua oottelen!</p> + +<p><i>(Lintu sininen lentää yli näyttämön ja ikkunasta sisään. Kuuluu iloista +viserrystä. Florinnaa ei enää näy.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b>. Näitkö mitään?</p> + +<p><b>Mangipani</b>. Aivan varmaan, minä näin linnun lentävän Florinnan luo +torniin.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>. Se oli Amundus, siitä olen varma. Kiiruhda, Mangipani, ota +saksia, veitsiä ja viikatteita niin monta, kuin pian voit saada, ja +ripusta ne tammen haaroihin. Kun lintu istahtaa levähtämään oksille, +leikkaa se siipensä ja jalkansa poikki.</p> + +<p><b>Mangipani</b>. Se on tapahtuva, teidän armonne. <i>(Hiljaa, mennessään.)</i> +Veli Mangipani, minun täytyy myöntää, että olet jokseenkin suuri lurjus, +vaan ajattele, että kuningatar Sibylla on kumminkin terävämpi!</p> + +<p><b>Kuningatar</b>. Nyt käsitän, kuka on ne kauniit tavarat Florinnalle +hakenut. Sen on tehnyt Lintu Sininen, joka on Amundus itse. <i>(Kuuluu +viserrystä tornissa.)</i> Niin, viserrä, viserrä, sininen lintu! Saamme +nähdä, kuka paraiten visertää.</p> + +<p><i>(Roosa ja Liila tulevat kukkaiskorineen.)</i></p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Täällä tornissa on vanki,<br> +Raukka kukan umpula,<br> +Hälle kukan ainoanki<br> +Tahdomme me viskata.</p> + +<p><i>(He heittävät kukkia ikkunaan. Kuuluu linnun viserrystä ja kitaran +soittoa. Sill’aikaa hiipii Mangipani tammen luo ja ripustaa sen oksiin +saksia y. m.</i>)</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Kuule, kuinka hän nyt soittaa!</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Kuule, lintu piipikoittaa!</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Se on lintu sininen,<br> +Florinnalle mieluinen.</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Ken hän on tuo laulusuu?</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Lintu, eikä mikään muu.</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Älä joutavin puhu!<br> +Kaupungissa kulkee huhu,<br> +Että prinssi Amundus<br> +Kerran kutsuttihin hoviin,<br> +Pantiin satimihin koviin;<br> +Yleensä käy kuiskaus,<br> +Rouva Sysis –</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p> Pidä suus!<br> +Se on syvä salaisuus.</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Olkoon sitte mikä hyvään,<br> +Vaan sen verran tiedämme,<br> +Petost’ aivan oli se.<br> +Hävinnyt kuin kuiluun syvään<br> +Onpi prinssi Amundus.<br> +Ystävänsä Cyprinus<br> +Toivoo vielä. Sanotaan<br> +Deoletuksen jo menneen<br> +Ympäritse kaiken maan,<br> +Niinpä kertaan kahdeksaan,<br> +Hänt’ ei löydy nyt, ei ennen.<br> +Florinna nyt mainitaan...</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Vaiti! Jätä pakina,<br> +Joku voipi kuunnella.<br> +Pois mun kanssani nyt käy,<br> +Kosk’ ei Florinnata näy!</p> + +<p><i>(Menevät.)</i></p> + +<p><b>Florinna</b> <i>(avaa ikkunan).</i></p> + +<p>Kaunis lintu sininen,<br> +Liipoittele lentäen,<br> +Tammen siimeksehen kule,<br> +Sieltä salaisesti tule<br> +Luoksen’ jällehen!</p> + +<p><i>(Lintu visertää ja lentää tammeen. Kohta kuullaan piipitystä ja +valitusta.)</i></p> + +<p><b>Mangipani</b>.</p> + +<p>Kas niin! Kävi hyvinkin!<br> +Lintu kuolee haavoihin.<br> +Joudun oikein kiirehelle,<br> +Sanon kuningattarelle.<br> +<i>(Menee.)</i></p> + +<p><i>(Cyprinus ja Deoletus tulevat. Lintu sininen haavoitettuna tammen +takana.)</i></p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Täällä, hyvä ystävä,<br> +Olemme taas yhdessä.<br> +Halki Kypron haeskellut,<br> +Turhaan olen juoksennellut,<br> +Amundust’ ei löydy vaan.</p> + +<p><b>Deoletus</b>.</p> + +<p>Noiduttu lie tosiaan;<br> +Olen juossut kahdeksasti<br> +Ympär avan maailman;<br> +Ei hänt’ ollut kuussakaan.<br> +Lensin aurinkohon asti,<br> +Kaikki turhaa puuhausta,<br> +Eikä löydy Amundusta.</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Ootko ääntä ihmetorven<br> +Koettanut? siihen kas<br> +Veden kala, karhu korven,<br> +Ilman lintu, hyttynen,<br> +Kaikki ääntää vastaten.<br> +Koetapa torveas!</p> + +<p><b>Deoletus</b> <i>(ottaa esiin jahtitorven).</i></p> + +<p>Senhän teen mä mieluisasti,<br> +Vaikka turhaan luultavasti.</p> + +<p><i>(Puhaltaa torveen. Lintu sininen piipittää tammen juurella).</i></p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Kuka piipitteli lässä?<br> +Katso puukko, sirppi tässä<br> +Riippuu tammen oksassa,<br> +Sirppi veren tahrassa.<br> +Tääll’ on lintu sininen<br> +Haavoitettu, verinen.</p> + +<p><b>Deoletus</b>.</p> + +<p>Annas tuota nähdäksen’!<br> +Raukka, lintu sininen!</p> + +<p><b>Cyprinus</b> <i>(antaa linnun).</i></p> + +<p>Oisko tässä pelastus?</p> + +<p><b>Deoletus</b> <i>(iloisena).</i></p> + +<p>Ah voi prinssi Amundus!<br> +Ootko jälleen löytyneenä?</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Amundusko?</p> + +<p><b>Deoletus</b>.</p> + +<p> Hävinneenä<br> +Jok’ ol’; itse Amundus<br> +On tää pieni lintunen<br> +Silmissä on kirjoitus.</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Jääkö linnuks ainiaan?</p> + +<p><b>Deoletus</b>.</p> + +<p>Eikä. Kohta annetaan<br> +Hälle olo entinen.<br> +<i>(Heittää sinisen linnun tammen juurelle ja piirustaa ympyrän tammen +ympäri.)</i><br> +Nuku lintu sininen,<br> +Herää hyvin jällehen!<br> +<i>(juhlallisesti.)</i><br> +Mirabola bex rex,<br> +Mirabonda, mirabo,<br> +Viadara, allaho,<br> +Lintu sininen o o!<br> +Undamora, ekbatana,<br> +Liadora, undamana.<br> +Vana, vana, miramo!</p> + +<p><b>Cyprinus</b> <i>(hiljaa).</i></p> + +<p>Taivas, josko onnistuu<br> +Poijes lumouksen muuttaa<br> +Oikein mua vapisuttaa<br> +Tuossa Sysis tulee, huu!</p> + +<p><i>(Sysis hyökkää nopeilla askelilla.)</i></p> + +<p><b>Sysis</b> <i>(kiivaasti).</i></p> + +<p>Nona, nona, nona rix!<br> +Nona piy! nona flax!<br> +Bua dolga! volga! volga!<br> +Jerva lux, pux, fux!</p> + +<p><b>Deoletus</b> <i>(koskee taikasauvallaan hänen sauvaansa).</i></p> + +<p>Fuge, ax, rix, rex!<br> +Bolla bua, spina pex!</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Hirmusta ma kuolen tähän.<br> +Deoletus, kuule vähän!</p> + +<p><b>Sysis</b> <i>(yhä kiivaammin).</i></p> + +<p>Ecce murra! Burra, burra!<br> +Vada, vida, voda, ve!<br> +Cintra mala! Cintra manna!</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Oikein huimaiseepi päätä!</p> + +<p><b>Deoletus</b>.</p> + +<p>Sola, luna, stella, lux!<br> +Terra nox, terra alma!</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Poisko juosta, vaiko jäädä?</p> + +<p><b>Sysis</b>.</p> + +<p>Arskriala!</p> + +<p><b>Deoletus</b>.</p> + +<p>Mora, bona! Fuge, mala!</p> + +<p><b>Sysis</b> <i>(raivoisena).</i></p> + +<p>Moria!</p> + +<p><b>Deoletus</b>.</p> + +<p>Soli Deo gloria!</p> + +<p><i>(Sysis koettaa kirkuen paeta.)</i></p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Jos hän meiltä pääsee pois,<br> +Uusi temppu, hällä ois.</p> + +<p><b>Deoletus</b>.</p> + +<p>Sen vuoks täytyy armotta<br> +Rikoksesta rangaista.<br> +<i>(Koskee Sysistä taikasauvallaan.)</i><br> +Maledicta, maledicta,<br> +Mox mutata et relicta,<br> +Diminuta esto, Sysis!<br> +Esto ysis! Esto sis!<br> +Esto is! Esto s!<br> +Esto felis unguipes!</p> + +<p><i>(Sysis kaatuu tammen taakse ja katoaa.)</i></p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Deoletus voiton sait!</p> + +<p><b>Deoletus</b>.</p> + +<p>Pahin jälellä on kait. <i>(jatkaa)</i><br> +Bona Dea, o natura<br> +Juva nos;<br> +Juva, numen!<br> +Juva, lumen!<br> +Voco vos,<br> +Terra, ignis, aër, unda!<br> +O profunda<br> +Aura vitae, juva nos!<br> +<i>(Merkitsee käsillään, että jonkun pienen pitää kasvaa suureksi.)</i><br> +S- us- dus- ndus- undus- mundus- Amundus.<br> +<i>(Prinssi tulee esiin puun takaa.)</i></p> + +<p><b>Amundus</b> <i>(hieroo silmiänsä ja ojentaa käsivarsiansa.)</i></p> + +<p>Olen reipas, huoleton,<br> +Minä laulan, lennän, liikun,<br> +Puiden oksilla mä kiikun!<br> +Taivas, mitäs tämä on?<br> +Olen maassa siivetönnä,<br> +Lentämähän kyvytönnä!</p> + +<p><b>Deoletus</b>.</p> + +<p>Äsken olit lintunen.</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Nyt taas olet ihminen.</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Ihminenkö? Muistelen<br> +Muinoin prinssi ollehen’...<br> +Florinna mun prinsessani...</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Hänen löydät pian ani.</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Ihminen! Mä riemuitsen!<br> +Voihan ihmishenki kiitää<br> +Aatteen siivin lentää, liitää<br> +Luokse Luojaa istuimen.<br> +Onni, autuus, ilo suuri<br> +Ihmisenä olo juuri,<br> +Lemmitty kuin ihminen!</p> + +<p><b>Cyprinus</b>.</p> + +<p>Florinnan luo joutuen;</p> + +<p><b>Florinna</b> <i>(ikkunassa).</i></p> + +<p>Lintu sininen,<br> +Sua oottelen!</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Oisko siipeni nyt mulla!</p> + +<p><i>(Rientävät torniin.)</i></p> + +<p><i>(Kuningatar ja Mangipani tulevat.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Mit’ on sanottavaa sulla?</p> + +<p><b>Mangipani</b>.</p> + +<p>Armollenne mainitsen:<br> +Kuoli lintu sininen.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Missä on sen ruumis raukka?</p> + +<p><b>Mangipani</b>.</p> + +<p>Syönyt kissa taikka haukka.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Nyt mä hauskutella raskin.<br> +Tuossa tulee kuningaskin...<br> +Tahdon oikein huvittaa...</p> + +<p><i>(Kuningas, Forella, Roosa, Liila ja hoviväki saapuu. Sitten Florinna, +Amundus, Cyprinus, Holofernes ja musta kissa.)</i></p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Liila, kutsu Florinnaa!<br> +<i>(Liila menee.)</i><br> +Onko majesteetti maannut<br> +Hyvin, samoin nousta saanut?</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Huonost’ oikein makasin,<br> +Alinomaa uneksin<br> +Prinssi Amunduksen murhaa.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Sep’ ei ollut mitään turhaa.<br> +Unissani Florinna<br> +Hänet hivusneulalla<br> +Surmas, pisti sydämmeen<br> +Tammen juureen nukkuneen.</p> + +<p><b>Roosa</b> <i>(syrjään).</i></p> + +<p>Oisko ihminen niin musta?</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Täss’ on pahaa kavallusta!</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Ois mun rouvaks pyytänyt,<br> +Varmaan eläisi hän nyt.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Mangipani sattui paikkaan.</p> + +<p><b>Mangipani</b>.</p> + +<p>Niinpä kello yhden aikaan.</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Käsitä en mietteitänne.<br> +<i>(Florinna tulee.)</i><br> +Florinna, voi tule tänne!<br> +Jos nyt prinssi Amunduksen<br> +Elossa saat tähän puistoon,<br> +Annan naimalupauksen,<br> +Rouvaks tulet, pane muistoon.</p> + +<p><b>Florinna</b>.</p> + +<p>Oikein totta?</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p> Olkoon niin!<br> +Mitä sille tehtäisiin,<br> +Joka hänet saatti paulaan?</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Sano itse!</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p> Kahle kaulaan,<br> +Torniin kiinni. Kätehen<br> +Pannaan luuta likainen,<br> +Niinimatto hartehille,<br> +Pölkky jalkain ympärille.<br> +Pelätiksi lintusille.</p> + +<p><b>Amundus</b> <i>(tulee).</i></p> + +<p>Aivan oikein tuomitsit,<br> +Yhden seikan unhotit:<br> +Itses syyhyn langetit.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Taivas, se on Amundus!</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Olen itse Amundus.<br> +Valtas murran, se on totta,<br> +Kavala ja julma työs<br> +Minut, linnuks muutti myös,<br> +Tahdoit henkenikin ottaa,<br> +Tahdoit pettää kuningasta,<br> +Lopun tehdä Florinnasta.<br> +Hän, tuo Kypron aamutähti,<br> +Kärsi pilkkaa, hätää, tuskaa,<br> +Vankeutta, vihan puskaa,<br> +Kunnes taivaast’ apu lähti<br> +Viatonta suojaamahan,<br> +Rankaisemaan kaiken pahan.</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Torniin sinut pannaan kiin’,<br> +Amundus ja Florinna<br> +Tänään saavat toisensa,<br> +Tahtoni on juuri niin:</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Min’ en tahdo torniin tulla!<br> +Sit’ ei salli kuningas.</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Toinen on nyt mieli mulla,<br> +Min’ en kysy tahtoas.</p> + +<p><b>Florinna</b> <i>(lankee polvilleen).</i></p> + +<p>Armahtakaa, isä, ammoin<br> +Hälle kaikki anteeks annoin!</p> + +<p><b>Amundus</b>.</p> + +<p>Anteeks annan minäkin.</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Teidän vuoks hän armon saakoon,<br> +Menköön ijäkseen maan pakoon.</p> + +<p><b>Kaikki</b>.</p> + +<p>Päätös se on viisahin.</p> + +<p><b>Kuningatar</b>.</p> + +<p>Puolellani Sysis on,<br> +Hän tuo teille turmion.</p> + +<p><b>Deoletus</b> <i>(kantaen mustaa kissaa).</i></p> + +<p>Olkaa hyvä, katsokaa,<br> +Tämä kissa, huomatkaa,<br> +On se noita verraton,<br> +Tää se rouva Sysis on.</p> + +<p><b>Roosa</b>.</p> + +<p>Katso kuin sen silmät kiiluu,<br> +Viha välkkyy, hirmu hiiluu!</p> + +<p><b>Liila</b>.</p> + +<p>Sylkäisetkö Mirri hyvä?<br> +Pahaa työtä lähestyvä<br> +Ain’ on loppu sellaisen.</p> + +<p><i>(Kuningatar menee ja kissa seuraa häntä.)</i></p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Mangipani!</p> + +<p><b>Mangipani</b>.</p> + +<p>Armon herra!</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Palkkaa saat nyt hiukan verran,<br> +Poikan’, pääset hirtehen.</p> + +<p><b>Kaikki</b>.</p> + +<p>Eläköhön kuningas!</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Forellahan halukas<br> +Rouvaks oli tulemaan,<br> +Ota Holofernes vaan,<br> +Olkoon elämänne hupaa!</p> + +<p><i>(Yhdistää heidän kätensä.)</i></p> + +<p><b>Forella</b> <i>(Holofernekselle).</i></p> + +<p>Sinä oitis mulle lupaa<br> +Ett’ en huoli tehdä työtä,<br> +Vaan saan nukkua ja syödä.</p> + +<p><b>Holofernes</b>.</p> + +<p>Pantiks sormukseni suon,<br> +Kun sä syöt, niin minä juon.</p> + +<p><b>Kuningas</b>.</p> + +<p>Deoletus ministeri,<br> +Cyprinus on kenraali.<br> +Totuus vihdoin voiton peri.<br> +Häät nyt tässä alkaapi.<br> +Haltioiksi kruunataan<br> +Nuori pari kaunoinen.<br> +Hyvään loppuun saatetaan<br> +Täten Lintu Sininen.</p> + +<p><i>Lauletaan nuotilla:</i> ”Minä seisoin korkealla vuorella.”</p> + +<p><b>Florinna</b>.</p> + +<p>Sä mun kaunihin lintuni sininen,<br> +Sua luokseni oottelen.<br> +Kultakruunun sulle ma tarjoilen<br> +Sekä puhtahan sydämen.</p> + +<p><b>Kaikki</b>.</p> + +<p>Sydän puhdas ja ystävä armahin<br> +Onpi kalliimpi kultaakin.<br> +Eipä kruunua toista niin herttaista<br> +Viattomuuden vertaista.</p> + +<p>Me nyt laulamme, tanssimme illalla<br> +Kypron kauniissa laaksossa.<br> +Yli lehtojen, kukkien, nurmien<br> +Lintu laulavi sininen.</p> + +<p><i>(Esirippu laskee.)</i></p> + + + + + + + +<pre> + + + + + +End of Project Gutenberg's Lukemisia lapsille 2, by Zacharias Topelius + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LUKEMISIA LAPSILLE 2 *** + +***** This file should be named 16314-h.htm or 16314-h.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/6/3/1/16314/ + +Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + +*** END: FULL LICENSE *** + + + +</pre> + +</body> +</html> + diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-1-1.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-1-1.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..884f5a6 --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-1-1.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-1-2.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-1-2.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..06c8955 --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-1-2.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-10.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-10.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..e8c6e41 --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-10.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-11.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-11.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..2bfb594 --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-11.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-12.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-12.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..c197a97 --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-12.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-13.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-13.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..7090c39 --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-13.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-14.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-14.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..0b01e58 --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-14.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-2-1.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-2-1.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..c4840e7 --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-2-1.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-2-2.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-2-2.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..907d33a --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-2-2.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-3.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-3.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..6a607de --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-3.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-4.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-4.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..a5cf507 --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-4.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-5.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-5.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..1a5901b --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-5.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-6.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-6.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..57fb418 --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-6.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-7.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-7.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..970bad2 --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-7.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-8.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-8.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..9ce6b0a --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-8.jpg diff --git a/16314-h/images/lukemisia2-9.jpg b/16314-h/images/lukemisia2-9.jpg Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..8a550df --- /dev/null +++ b/16314-h/images/lukemisia2-9.jpg diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..6c42106 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #16314 (https://www.gutenberg.org/ebooks/16314) |
