initial commit of ebook 15988HEADmain

5 files changed, 5132 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/15988-8.txt b/15988-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..d145e3b
--- /dev/null
+++ b/15988-8.txt
@@ -0,0 +1,5116 @@
+The Project Gutenberg EBook of Ennen ja nykyään 1, by Hanna Ongelin
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Ennen ja nykyään 1
+       Kuvauksia naisen elämästä
+
+Author: Hanna Ongelin
+
+Release Date: June 4, 2005 [EBook #15988]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENNEN JA NYKYÄÄN 1 ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
+
+
+
+
+
+ENNEN JA NYKYÄÄN.
+
+KUVAUKSIA NAISEN ELÄMÄSTÄ.
+
+
+Kirjoittanut
+Hanna Ongelin.
+
+
+Suomennos.
+
+
+I.
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaistu 1886.
+
+
+
+
+Ennen.
+
+
+Liedellä leimusi nuotio, hohteellaan valaisten kallisarvoiset aseet,
+koristetut hopealla, kullalla ja jalokivillä, saaliit kaukaisista
+maista; tuossa ne nyt riippuivat korkean tuvan seinillä välkähdellen
+valkeaa paisteessa. Perärahilla istui vanha, paljon matkaillut
+viikinkiuros kertoelemassa talonväelle matkoistaan ja urotöistään
+vierailla mailla. Rahilla hänen vieressään istui kolme nuorta, uljasta
+soturia, komeita nuorukaisia. Ne olivat hänen nuorimmat, ainoat elossa
+olevat poikansa; kolme vanhinta oli näet kaatunut viikinkitaistelussa.
+-- Niinkuin tulenloiste välähteli seinillä olevista miekoista ja
+kilvistä, niin säteilivät myös nuorukaisten silmät vanhuksen kertoessa
+suurista kaukaisista meritaisteluista, joissa hän oli otellut seitsemää
+tummakiharaista etelänmiestä vastaan ja lyönyt kaikki seitsemän
+kuoliaaksi laivan kannelle. Ulkona vyörytteli meri ukkosen kaltaisella
+kuminalla aaltojansa rantaa vastaan, ja syysmyrsky jyskytteli tuimilla
+iskuillaan tuvan raskasta ovea. Tuuli hohisi savutorvessa, ja valkea
+liedellä leiskusi. Mutta soturi kohotti äänensä ja sen kaiku voitti
+meren pauhun ja myrskyn kohinan. Kertomus oli loppunut. Hän löi
+miekanlappeen tammipöytään ja loi silmäyksen ylistuvan oveen. Hiljaista
+oli salissa. Vanhan uroon tylyt kasvonjuonteet kävivät tylymmiksi
+kärsimättömyydestä. Hän nykäistä hivahutti pitkää valkeaa partaansa, ja
+vihastunut katse välähti hänen silmistään. Ylisten ovi avautui vihdoin,
+ja korkeavartaloinen neitonen astui kynnykselle. Hän oli komeasti
+puettu, hopeakoriste kaulalla ja käsivarressa ja kalisarvoinen vyö
+kultahela-veitsineen vyötäisillä.
+
+-- Mitäs tärkeää tehtävää nyt on neitosella, kuin ei joudu enään
+kuulemaan isän kutsumusta? kysäsi vanhus äänellä niin peljättävällä,
+että kaikki miehet huoneessa vaalenivat ja vilkaisivat hämmästyksellä
+neitoon, joka oli rohjennut antaa syytä sellaiseen nuhteesen.
+
+Impi astui pää pystyssä, kopein askelin ja rauhallisen näköisenä alas
+portaista.
+
+-- Minä makasin, kuin sinä kutsuit, isä! kuului hänen äänensä, kirkas
+kuin hopeakilven helähdys. Ja minun täytyi ottaa vaatteet ylleni,
+ennenkuin astuin ylisiltä.
+
+Koska se tapa tuli, että tytär vastaa pitkillä puheilla isän nuhteisin?
+
+Kuin isä kysyy, sopiihan tyttären vastata.
+
+-- Asa-Thorin nimessä! Sinä olet rohkea sanoissasi. Pidä kielesi ohjissa
+ja ojenna minulle kukkurainen simasarvi, saadakseni kostuttaa kuivunutta
+kurkkuani.
+
+Neitonen tarttui hopeiseen juomasarveen ja täytti sen reunoja myöten
+vaahtoavalla simalla suuresta tynnyristä tuvan viereisestä
+ruoka-aitasta.
+
+-- Sinä, Alf! käski talon isäntä ovenviereisellä rahilla istuvaa, nuorta
+orjaa, jolla oli taistelijan vartalo ja kauniit kasvot. Pane enemmän
+puita tuleen, että se palaisi vilppaasti, sillä hupaisen sadun tahdon
+minä kertoa urotyöstä, jonka vertaista ei ole nähty sataan vuoteen.
+
+Orja nousi ylös täyttämään herransa käskyä. Impi astui vakavasti, ylevä
+ja kaunis kuin jumalatar, tuvan lattian poikki, kukkurainen juomasarvi
+kädessä, Alf astui liedelle päin. Heidän silmäyksensä tapasivat
+toisiansa. Ruusuhohde välähti, äkkiä kuin linnun siiven varjo, neitosen
+poskilla. Liekki vilahti orjan silmissä. Hän pani aika puujyskäleen
+tuleen. Neitsykäinen astui vanhuksen luo ja ojensi hänelle simasarven,
+joka perheenisän juotua kävi ympäri seuran.
+
+-- Nyt tahdon minä jutella teille sadun, viehättävän ja komean kuin
+Asa-Thorin ottelu jättiläisen kanssa. Brynhild, tytär, sinä voit jäädä
+seisomaan tänne tupaan ja kuunnella kertomusta, jos sinua haluttaa.
+
+-- Enkö minä saa istua rahille veljeini viereen?
+
+-- Koska se tapa tuli viikinkimajoihin, että naiset istuvat miesten
+kanssa vieretysten? Mutta jollet sinä voi seisoa, niin voithan istua
+rahille, tuonne Alfin viereen.
+
+Neitosen posket hehkuivat kuin aurinko myrskysäällä. Hän käänsi isälle
+selkänsä ja meni pois ylistupaan. Alf nousi ja meni ulos huoneesta.
+
+Vanhus kertoi kuunteleville sotureille uljaan tarun, kuinka hän oli
+taistellut villien merirosvojen kanssa, ottanut heidän laivansa ja
+aarteensa, polttanut laivat tuhaksi, tehnyt miehet orjiksi ja vienyt
+aarteet kotiinsa. Kuin taru oli loppunut, sanoi hän nuorimmalle pojista:
+
+-- Sinä, Björn! Ota harppuja laula meille kaunis laulu.
+
+Björn nousi seisomaan, otti harpun, asettui rahille ja lauloi:
+
+      Ihanaistahan
+      Salituvass' on
+      Lieden liehuvan
+      Ääress' olla,
+      Mesisarven joss'
+      Impi täyttää.
+      Tok' ihanampaa
+      On valkosiivin
+      Lohikäärmehen
+      Käydä merta
+      Terän kirkkahan
+      Kisahan.
+
+Björnin laulaessa nousi Brynhild seisoalleen neitosten majassa avonaisen
+akkunan ääreen. Myrsky liehutteli hänen hiuksiaan. Sydämmessä paloi
+tuli, kuumempi kuin liekki tuvan liedellä. Suloinen olisi hänen ollut
+istua Alfin vieressä, mutta ennen tahtoi hän vaikka tuhannen kertaa
+kuolla, kuin istua orjan istuimelle. Hänen sydämmensä kiehui. Tulikuumat
+kyyneleet purkautuivat kiehuvasta lähteestä ja virtasivat pitkin poskia.
+Hän vilkasi ulos yön pimeyteen. Tuolla alhaalla rannassa seisoi kookas
+vartalo. Hän tunsi sen hyvin. Orjakaan ei istunut orjainrahilla
+kuuntelemassa vapaitten miesten urotöitä. Hän seisoi tuolla alhaalla
+pauhaavan meren rannalla, kohotti kätensä pilviä kohden ja rukoili:
+
+-- Korkeat jumalat! Suokaa minullekin joku urotyö!
+
+Myrsky oli lakannut raivoamasta, synkkä meri vyöryi, kuohuen kuin
+säännöllinen juhlavirsi, rantapaasia vasten syysauringon kalpeassa
+hohteessa. Kaukana näköpiirin rajalla haamoitti valkeat purjeet kuin
+jättiläislinnun levitetyt siivet, ja pimeää vettä vasten välähteli kuin
+valkean kimallus. Purjeet näkyivät selvemmin. Välähdykset kävivät
+kirkkaammiksi. Siellä oli kolme komeaa viikinkilaivaa lähestymässä, ja
+kultaiset lohikäärmeen päät välkkyivät kuin tuli auringon paisteessa.
+Laivat laskivat rantaan.
+
+Majassaan istui vanha uros perä-rahilla, koko väki ympärillään, ja
+ylevältä näytti kaunis Brynhild lieden ääressä. Ovi avautui ja tupaan
+astui nuori sankari, loistavassa asussa, pedon talja hartioilla. Häntä
+seurasi kaksitoista voimakasta miestä. Siinä oli tuo mainio
+Helge-sankari, joka oli käynyt kaukaisilla viikinkiretkillä, voittanut
+monta vihollista, anastanut suuria aarteita ja rakentanut itselleen
+linnan Englantiin.
+
+-- Terve sinulle, mahtava Rolf! tervehti Helge. Satakunta miestä ja
+suuri joukko lahjoja muassani olen rauhallisessa tarkoituksessa: tullut
+vierailemaan luoksesi.
+
+Vanhus ojensi itsensä.
+
+-- Ole tervetullut, Helge Gadmarin poika! Sinä ja sinun väkesi olkaat
+tervetulleet talooni! Monta härkää pitää teurastettaman, simaa
+yltäkyllin oleman, ja harpun äänen kaikuman sinun kunniaksesi. Astu
+esiin, urhea vieraani, ja asetu viereeni! Tytär! ojenna meille kultainen
+sarvi.
+
+Brynhild täytti sarven ja vei sen isälle, joka joi ja ojensi sen
+vieraalleen. Muukalainen otti juomasarven. Hänen silmänsä loistivat,
+kuin hän katsahti impeen.
+
+-- Sorea neiti! Sinun kunniaksesi tyhjennän sarven, sanoi hän.
+
+Uhkeat vieraspidot vietettiin viikinkilinnassa. Tulisoitot paloivat
+tuvassa. Paistit paistettiin. Simaa ja viiniä oli yltäkyllin. Uljaita
+urotöitä kertoeltiin, lauluja laulettiin, ja harppua soitettiin. Mutta
+ylistuvassa istui kaunis Brynhild yksinään, ja kalliolla, kuohuvan meren
+rannassa, oli nuori orja.
+
+Kolme päivää ja kolme yötä kesti pitoja. Kolmantena päivänä, jolloin
+vieras uros oli valmis lähtemään pois, astui hän perheenisän eteen,
+sanoen:
+
+-- Voimakas Rolf! Suuresti olen minä ihastunut tyttäreesi. Tahdotko
+antaa hänet minulle vaimoksi? Kauneimman laivoistani kaikkineen, mitä
+siihen kuuluu, ja sata naulaa hopeaa tarjoon minä sinulle antimeksi
+neitosesta. Kallisarvoista vaatteusta hän saa pitää, maata purppura- ja
+silkkipeitoilla ja täyttää sarven huoneessani. Lempeä tahdon minä olla
+hänelle, niinkuin voimakkaan, tuleekin olla hentoa ja siveää naista
+kohtaan. Sano, otatko korviisi puhettani?
+
+Rolf nousi ylös, sanoen:
+
+-- Urhokas Helge! Suurella ilolla kuulen sanasi ja olen täydellisesti
+tyytyväinen niihin runsaisin lahjoihin, joita sinä tarjoat. Palttinaiset
+ja karitsan villaiset vaatteet, hopea- ja kultakoristimet, seitsemän
+täysinäistä arkkua, lahjoitan minä morsiamelle myötäjäisiksi.
+Tapahtukoon sinulle niinkuin mielesi halajaa!
+
+Hän löi miekan lappeella pöytään. Brynhild astui tupaan.
+
+-- Tytär! Tämä jalo sankari on valinnut sinut morsiameksensa, ja minä
+olen antanut sinut hänelle kallisarvoista ja komeaa korvausta vastaan,
+kuten sopii niin mainehikkaille uroille kuin hän ja minä. Laita itsesi
+valmiiksi seuraamaan häntä, kuin hän täältä lähtee ja palvellos häntä
+uskollisella mielellä ja uutterasti kaikkina elinpäivinäsi.
+
+Neitosen posket tulivat vaaleaksi kuin lumi.
+
+-- Minä en tahdo seurata Helgeä, isä! Minä en rakasta häntä.
+
+Vanhus löi miekalla pöytään, niin että huone kajahti ja harpunkielet
+helähti.
+
+-- Asa-Thorin nimessä! Rohkeneeko tytär kieltää, kuin isä on hänet
+uskonut ja luvannut morsiameksi kuuluisalle sankarille? Vaikene ja
+tottele vastustamatta minun käskyäni!
+
+-- Nuori impi on kaino kuin kyyhkynen, sanoi Helge. Mutta kainous
+haihtuu myrskytuuleen laivankannella ja kyyhky hiipii uskollisen
+miessydämen turviin.
+
+Hän otti kultaisen renkaan ranteestaan ja asetti sen neitosen käteen,
+mutta Brynhild kiskaisi sen pois ja sinkahutti lieden hehkuun. Silloin
+välähtivät Helgen silmät kuin tulenliekki. Hän nosti immen tukevalle
+käsivarrelleen ja ojensi kätensä vanhukselle ja pojille.
+
+-- Terve teille ja hyvästi, jalo isä! ja te, nuoret uroot! Kuin
+kevättuuli taas puhaltaa, olkaa tervetulleet vieraspitoihin minun
+linnaani!
+
+Uljain askelin morsian käsivarrellaan, vetäytyi hän linnasta, miestensä
+seurassa. Rannalla, missä laivat olivat valmiina, seisoi Alf-orja.
+Miekka kädessä astui hän urosta vastaan, kohotti miekan hänen otsaansa
+kohden ja huusi:
+
+-- Naisryöstäjä! Päästä impi vapaaksi sylistäsi! Kuin ei vapaasukuinen
+isä eikä veljet suojele neitoa muukalaisen väkivallasta, niin orja
+vetäköön miekan.
+
+-- Kuka olet sinä katala raukka, joka uskallat astua, solvausta suu
+täynnä, mahtavaa sankaria vastaan? ärjyi Helge ja heitti morsiamen
+miehilleen; ne hillitsivät neitosen, joka taisteli kuin vangittu kotka,
+temmatakseen itseänsä irti heidän käsistään, ja kaatoivat hänen
+alukseen. Helge veti miekkansa ja hurjaksi kävi ottelu rannalla hänen ja
+Alfin kesken. Veri purskahti, ja orja suistui halaistuin otsin mereen,
+jossa valkoinen kuohu muuttui ruusunpunaiseksi hänen verestään.
+
+-- Purjeet pullistuivat ja laivat kiitivät pois yli ulapan.
+
+Myrsky-yö vetäytyi jälleen Pohjanmerelle. Laivankannella seisoi kalpea
+impi, pitäen jäykin käsin pitkästä, liehuvasta tukastaan kiinni, ja
+hänen silmänsä paloivat kuin tuhovalkea pimeänä yönä. Meri ärjyi. Myrsky
+vinkui. Kultakoristeinen lohikäärme nauskui, kiitäen siivet leveellään
+yli syvyyden. -- Neitosen luo laivankannelle astui voimakas uros.
+
+-- Lempeä impi! kuului hänen äänensä. Minun morsiameni olet sinä. Minä
+olen sinut kunniallisesti pyytänyt ja laillisen korvauksen kautta saanut
+isältäsi. Tule syliini!
+
+Hän ojensi kätensä neitoa kohden, tahtoen syleillä häntä. Mutta tämä
+pakeni hänen edestään kuin tuulenlöyhäys. Huimassa vauhdissa koetti uros
+tavoittaa häntä, mutta ei saavuttanut.
+
+-- Pian on kyyhky väsyvä, kuin haukka sitä ahdistaa, huusi hän
+vihoissaan ilkkuvalla äänellä. Mihin tahtoo hän paeta laivankannelta
+aavalla merellä?
+
+Silloin juoksi Brynhild ylös laivan etukeulaan ja osoitti ulos merelle.
+Tämän nähdessään kauhistui uros.
+
+-- Ollos rauhassa! huusi hän, meni ruoriin ja pysyi siellä alallansa.
+Mutta ryöstetty impi seisoi laivalla ja katseli ulos mustaan yöhön. Hän
+ajatteli valoisata huonetta, jossa pystyvalkea räiskyi liedellä,
+ylistupaa, jossa hänen äitinsä, kuninkaan tytär kaukaisilta mailta,
+jonka hänen isänsä morsiamenaan oli tuonut kotiin sotaretkeltä ja joka
+oli kuollut, hänen vielä lapsena ollessaan, opetti häntä neulomaan
+silkkiä ja kultaa, ja jolta hän sai kuulla monta ihmeellistä satua. Hän
+ajatteli nuorukaisen halaistua otsaa, joka vielä tänä aamuna oli niin
+puhdas ja kirkas; hän kohotti kätensä öistä taivasta kohden ja vannoi
+pyhän valan, jonka ainoastaan myrsky ja jumalat kuulivat.
+
+Mahtavan Helgen linnassa vietettiin suuret pidot. Satamäärä uroita istui
+suuressa pylvässalissa. Kallis juoma vaahtosi kultaisissa maljoissa, ja
+harppujen ääni kaikui avaroissa saleissa. Ilomielin istui uros
+perärahilla, ja hänen rinnallaan kaunis Brynhild lumivalkeassa
+pukimessa. Mutta morsiamen posket olivat vaaleat kuin palttina, synkät
+kuin yö hänen silmänsä. Hän ei hymyillyt eikä sanaakaan päässyt hänen
+huuliltaan.
+
+Kuin pidot olivat lopetetut, valkeat sammutetut, maljat tyhjennetyt,
+säveleet lakanneet helähtelemästä, ja uroot uneksuivat pehmeillä petojen
+taljoilla ihanista nummista ja kaukaisista lehdoista, viiniköynnöksineen
+ja lemuavine kukkineen, vei Helge morsiamensa kauniisen makuukammioon,
+hyvänhajuisesta puusta tehtyyn vuoteesen, joka oli koristettu hopealla
+ja kullalla ja peitetty etelämaalaisella purppurapeitteellä.
+
+-- Kaunoinen impeni! Täällä saat sinä levätä luonani, sanoi hän.
+
+-- En koskaan lepää minä sinun luonasi, kuului neidon vastaus. Et ole
+sinä minulta kysynyt, rakastanko minä sinua. Väkivallalla olet sinä
+minut vienyt isäni talosta ja verellä ja murhalla olet sinä minut
+anastanut, vaan rakkauttani et ole voittanut.
+
+-- Mistä murhasta sinä puhut? Eikö isäsi antanut sinua minulle
+vapaatahtoisesti ja ystävällisellä mielellä, ja eivätkö veljesi
+tervehtäneet minua rauhalla, niin tullessani kuin lähteissäni?
+
+-- Eikö tuossa ole vielä verta ihan tuoretta miekassasi? Katso!
+
+Brynhild paljasti Helgen miekan, joka riippui hänen kupeellaan. --
+
+-- Min, kehnoa orjan verta! Huomenna asemieheni kirkastaa miekkani
+jälleen välkkyväksi.
+
+-- Ei koskaan kirkasteta sitä miekkaa enää. Minä kostan sinulle,
+miehentappaja, orjan hengen, sillä hän oli sydämmelleni rakkaampi kuin
+isä, veljet, koti ja elämä. Sulhoni olet sinä surmannut, ja sentähden
+pitää sinun kuolla.
+
+Hän kohotti miekan ja työnsi sen Helgen sydämmeen. Verissään kaatui hän
+morsiusvuoteelle. Brynhild heitti miekan hänen viereensä ja lähti ulos
+salista, pois merenrannalla olevalle korkealle kalliolle. Meri pauhasi
+ankarasti. Suurten valkoisten lintujen lailla lenteli vaahto yli
+aaltojen. Mustien, hajonneitten pilvien lomasta kumotti täysikuu, niin
+että ne näyttivät hopeapatsaisilta porteilta suuren vuoren onkaloissa.
+Brynhild lausui:
+
+      Lempeä Freja,
+      Vaunuissa kulta
+      Verissä et saa
+      Nähdä mua.
+      Nyt Tuonelaan käyn
+      Pilviporteista.
+      Ja sankaryljän
+      Kun surmasin
+      Miekallaan, jossa
+      Veri viaton
+      Ol' nuorukaisen,
+      Ma kostin vaan.
+      Ja kostoll' orjan
+      Ma vapaaks' ostin:
+      Nyt, sankararvon
+      Hän saatuaan,
+      Juo mettä kanssain
+      Jumalissa ja
+      Miekoin soittavi
+      Kanneltaan.
+
+Niin lausui Brynhild. Hän ojensi kätensä taivaankantta kohden ja syöksyi
+kallion huipulta mereen. Pilvinen hopeaportti sulkeutui ja aallot
+soittelivat harpunsäveliä morsiusmatkalla.
+
+
+
+
+Nykyään.
+
+
+-- Hm! sanoi kapteeni Ivarsson. Pojan kasvatus tulee kuitenkin aina
+hyvin kalliiksi. Toivoisin, että minulla olisi vaan kaksi tyttöä, eikä
+poikaa ollenkaan.
+
+Hän loi ystävällisen isänsilmäyksen nuoreen tyttöön, joka istui
+keinutuolissa perähuoneen pimeimmässä nurkassa, mutta nyt nousi ylös ja
+jätti huoneen hiljaisin askelin.
+
+-- Minkätähden Gerda meni ulos? kysyi kapteeni rouvaltaan, joka istui
+lampun ääressä kutomassa sukkaa. Rouva oli hyvin miellyttävän näköinen,
+keski-ikäinen ihminen, kasvonpiirteensä olivat hienot, ja hänen
+ruskeista silmistään loisti mielen eloisuus.
+
+-- Vai niin, menikö hän?
+
+Rouva katsahti oveen, josta tytär oli hiipinyt.
+
+-- Ehkä hän tuli pahoilleen siitä, että minä sanoin poikien kasvatuksen
+tulevan kovin kalliiksi ja haluavani pitää vaan kaksi tyttöä. Tiedäthän,
+että Gerda on aina kadehtinut Rudolfia siitä, että hän on poika ja saa
+opiskella. Mutta kyllä siinä on yhdessäkin, ilman että vielä tyttö olisi
+yliopistossa.
+
+-- Mutta jos tytöllä olisi parempi pää kuin pojalla, niinkuin luulen
+olevan juuri meidän lasten laidan?
+
+--- Hm, jaha! Vaikka niinkin olisi, niin täytyyhän pojan kuitenkin aina
+saada varsin toisenlaisen kasvatuksen kuin tytön. Hänestä pitää tulla
+jotain, olkoon hänen päänsä sitte huonompi tahi parempi. Tytöllä sitä
+vastoin on kotinsa, joka hänestä huolen pitää, tahi myöskin joutuu hän
+naimisiin ja saa menonsa mieheltään. Hänen ei tarvitse yritellä hankkia
+itselleen toimintaa yhteiskunnassa. Sentähden on hänen kasvatuksensakin
+paljoa yksinkertaisempi ja halvempi kuin pojan.
+
+Rouva Ivarsson laski kutimensa ja nojautui tuoliin. Hän näytti vaipuvan
+syviin mietteisin.
+
+-- Niin, sitenhän sen laita on, sanoi hän vähäisellä huokauksella. Mutta
+minkätähden niin on? Sitä minä olen tuumaillut koko elämän ikäni.
+Katsoppas vaan Gerdaa! Hän on niin lahjakas, ja niin tietohalukas
+sitten! Jos hän saisi opiskella, niinkuin Rudolf, niin pääsisi hän kauas
+tieteissä, ja ihan varmaan tulisi hänestä jotain erinomaista. Sen sijaan
+istuu hän nyt tuolla mietiskelemässä kirjojaan ja lukee välistä koko yöt
+läpeensä, kuin hänen päivällä on täytynyt auttaa minua käsitöissä ja
+taloudellisissa askareissa. Minä näen kyllä, että, hän suree, vaikka hän
+ei tahdo sitä osoittaa. Minun tyttöparkaani!
+
+-- Gerda istuu liian paljon huoneilmassa mietiskelemässä, senhän olen
+sinulle jo ennen sanonut. Hän ei tahdo olla ulkona muitten ihmisten
+seurassa, eikä hänen tee mieli huvituksiin, niinkuin muun nuorison.
+Eiköhän mahda tulla viimein kirjatoukka koko tytöstä? Minä juuri
+haluaisin lähettää hänet suveksi veljeni luokse maalle. Se tulisi häntä
+virkistämään, kuin hän saa peuhata niitten nuorten kanssa siellä. --
+Maikki, hänen serkkunsa, on juuri hänen kanssaan saman ikäinen, ja
+pojatkin ovat kotona kesällä. Minä kirjoitan ihan varmaan Fredrikille
+asiasta. Jos Rudolf matkustaa ulkomaille terveyttänsä hoitamaan, josta
+juuri on kysymys, -- lääkäri sanoo sen olevan ihan välttämätöntä. --
+Ivarsson-ukolta pääsi salainen huokaus, sillä hän ajatteli, että hänen
+täytyisi kiinnittää talonsa, saadakseen matkarahaa pojalle, -- jos
+Rudolf matkustaa, niin voit sinä ehkä jonkun aikaa olla ilman Gerdaa
+täällä kotona. Niin, ja onhan sinulla aina palvelustyttö.
+
+-- Jos Fredrik ja Anna-Maria tahtovat ottaa hänet vastaan pariksi
+viikoksi suvella, niin tulee hänelle varmaankin hauskaksi saada mennä
+maalle vähäsen virkistäymään. Hän ei saa matkustaa ulkomaille, hän,
+pienokaisraukka! Minä tiedän kyllä, että se olisi suurin onni, mikä
+häntä voisi kohdata, jos hän saisi tulla tuonne suureen maailmaan ja
+nähdä kaikki sen ihanuudet. Minä olen kuullut sen hänen puheestaan, kuin
+joku on kertonut ulkomaista tahi kuin hän itse on lukenut kirjoituksia
+niistä. Mutta, Jumala nähköön, kuin ollaan köyhät, niin täytyy
+kieltäytyä monesta hyvästä.
+
+-- Kiitä onnea, rakas Hanna, ettei molempien lastemme tarvitse hakea
+terveyttä vierailla mailla, vaan että tyttömme on terve ja rivakka. --
+Rudolf-raukka! hauskempi tietysti olisi hänelle, jos hän saisi terveenä
+ja voimissaan elää ihmisten ilmoilla. Silloin voisi hän saada jotain
+hyötyä siitä hengen kehitykselleen.
+
+-- Tahtoisitko sinä lainata rahoja talon kiinteimistöä vastaan Rudolfin
+ulkomaan matkan tähden, vaikkei se olisikaan tarpeellinen hänen
+terveydelleen?
+
+-- Ihan varmaan! Se on selvää, -- siinä tapauksessa, jos sellainen matka
+olisi hyödyllinen hänen kasvatukselleen. Enkö tekisi mitä uhrauksia
+tahansa lapseni vastaisen menestyksen tähden? Kunnotonhan isä olisin
+muuten.
+
+-- Nyt tulemme taas kasvatuskysymykseen. En voi auttaa, että minun
+mielestäni tytöt kärsivät suurta vääryyttä. Sillä aikaa kuin vanhemmat
+ponnistelevat viimeisiin saakka, hankkiakseen pojilleen täydellisen
+sivistyksen, niin saavat tytöt tyytyä muutamiin vähäpätöisiin tieteen
+muruihin, olkoon heillä sitte kuinka hyvä pää tahansa. Se on väärin, ja
+siinä ajatuksessa minä pysyn.
+
+-- Sinä olet kummallinen, Hanna! Minä en ymmärrä, hitto vieköön, yhtään
+mitä sinä tarkoitat nurinallasi ja noilla "tieteenmuruillasi". Olemmeko
+tosiaankin laiminlyöneet Gerdan kasvatuksen? Eikö hän ole käynyt
+tyttökoulua alusta loppuun saakka, ja lisäksi kiitoksella ja kunnialla?
+Sitte on hän päälle päätteeksi saanut tuntia kielissä ja soitannossa ja
+kaikessa mahdollisessa -- kumminkin -- niin, vähintäin tuhannen markan
+arvosta. Minä olen kustantanut tyttärelleni hienomman kasvatuksen kuin
+moni rikkaampi isä tyttärilleen, tahdon sinulle sanoa, eikä kukaan voi
+tulla sanomaan, että minä olisin ollut hänestä huolimaton taikka väärin
+tehnyt kummallekaan lapsistani.
+
+Kapteeni nousi, kävi kiivaasti muutamaan kertaan lattian ja seisattui
+akkunan eteen, katsella tuijottaen ulos pimeälle kadulle. Hetkisen aikaa
+oli hiljaista. Rouva oli jälleen tarttunut kutimeensa. -- Ei kukaan voi
+sanoa, että sinä olet väärin tehnyt tyttärellesi, rakas Otto! kävi hän
+vihdoin tyynesti puheesen. Gerda on todellakin, kuten sanoit, saanut
+paremman kasvatuksen kuin monen rikkaamman tyttäret, enkä minä puhukkaan
+erittäin hänestä, mutta minun ajatukseni on, että tyttöjen sivistys
+ylipäänsä on hyvin niukka poikiin verraten.
+
+-- Niukka!
+
+Kapteeni kääntyi akkunasta ja lähestyi vaimonsa eteen.
+
+-- Niukka! Mitä tahdot sinä sitte minun tekemään? Pitääkö minun hankkia
+opettaja-joukko antamaan heille tuntia ja työntää heille suuria
+rahamääriä? Jos minä olisin rikas, voisi se juuri tapahtua, jos se
+huvittaisi häntä, mutta sinä tiedät, että minun täytyy lainata rahaa
+Rudolfin ulkomaanmatkaa varten. Mistä minä ottaisin sitte varoja hänen
+lukutuntiinsa? Ja sitten? Mitä hyötyä siitä sitten olisi? Ottaisiko hän
+ylioppilastutkinnon, vai mitä? Ja mitä se sitten pyhittäisi? Gerda on,
+jumalan kiitos, kaunis tyttö. Onni voi olla suotuisa meille, niin että
+hän pääsee hyviin naimisiin. Mitä hän tekisi sitten
+ylioppilastutkinnolla? Ei, jos minä olisin rikas, niin lähettäisin hänet
+johonkin talouskouluun ulkomaille. Se olisi oikeen terveellistä hänelle,
+sillä hän on liian vähän taloudellinen.
+
+-- Sitä et saa sanoa, Otto! Silloin teet Gerdalle väärin. Kuinka hyvä
+hän on auttaessaan minua kaikella mahdollisella tavalla, sekä käsitöissä
+että vaatteitten silityksessä ja kaikessa.
+
+-- Niin, niin, ymmärretään! Mutta kaiken tuon hän tekee vaan
+uskollisuudesta sinuun ja huojentaakseen sinun vaivojasi. Hän tekee sitä
+ilman mitään intoa, sen näkee kyllä selvästi, sillä hänellä ei ole
+ollenkaan taloudellista luonnetta, mikä kuitenkin on kaikkein tärkein
+tytölle, -- varsinkin köyhälle tytölle.
+
+-- Luuletko sinä sitten, että hän talouskoulussa, vieraalla maalla,
+innostuisi enemmän talousaskareihin, kuin kotonaan, omaa äitiänsä
+auttaessaan?
+
+-- Niin, arvellaan kyllä, ettei parempaa koulua sillä alalla voisi
+löytyä, kuin oma koti ja työskenteleminen äidin valvonnan alla, mutta
+sinä et teekkään täyttä totta hänen ja hänen toimiensa kanssa, vaan sinä
+huhdot ja työskentelet itse vaan, että hän saisi istua aikasin aamusta
+myöhään iltaan saakka nenä noissa siunatuissa kirjoissaan.
+Talouskoulussa saavat sitä vastoin oppilaat luvan määrätyillä tunneilla
+tehdä kaikki ne askareet, jotka kuuluvat oppijaksoon. Siellä opitaan
+järjestykseen, ja se ei voi vahingoittaa Gerdaa.
+
+-- En minä usko sittenkään, että työintoa voidaan opettaa, jos se
+puuttuu ihmisen luonnosta.
+
+-- Ah, loruja, rakas Hanna! Tyttö on vaan pilaantunut tuosta kirotusta
+lukemisesta ja mietiskelemisestä, joka kestää päivät ja yöt läpeensä.
+Hän tarvitsee raikasta ilmaa. Siinä kaikki. Saat nähdä, että kuin hän on
+oleskellut maalla muutaman viikon ja käynyt maitokamarissa ja
+karjapihassa Anna-Marian kanssa ja ottaa osaa hänen käytännöllisiin
+toimiinsa, niin on hän unhoittanut kaikki kirjarepaleensa, vanhat
+filosofinsa ja mitä sojua se lieneekkään, kuin hän uneksuu koko
+pitkäisen aikansa, ja tulee kotiin reippaana, talouden hoitoon
+ihastuneena tyttönä.
+
+-- No, sittenhän ei tarvita ollenkaan talouskoulua, naurahti rouva
+Ivarsson.
+
+-- Ei, sitä minä toivon, sillä kuten tiedät, niin minulla ei ole varaa
+lähettää häntä kauemmaksi pois.
+
+Puolisoiden puhe keskeytyi hetkiseksi. Rouva kutoi sukkaa, ja kapteeni
+käveli edestakaisin.
+
+-- Hyvin kummallista on sittenkin, ryhtyi edellinen viimein puheesen,
+etteivät tytöt voi saada samaa sivistystä kuin pojat, tulla
+ylioppilaiksi niinkuin hekin ja lukea ja opiskella niin paljon, kuin
+heillä on siihen halua ja kykyä, koska Herramme on varustanut heidät
+samalla ymmärryksen lahjalla ja yhtä hyvällä kyvyllä kuin pojatkin.
+Juuri sitä asiaa olen minä hyvin usein mietiskellyt. Minä tiedän
+itsestäni, millainen halu minulla oli lukemiseen nuorena, kuinka minä
+valvoin monta valoisaa kesäyötä lukemalla veljeini kirjoja ja kuinka
+minä kadehdin niitä, jotka saivat tulla ylioppilaiksi ja valita, minkä
+tien vaan halusivat.
+
+-- Mutta silloin tapasimme toisemme vanhimman sisaresi häissä, ja sinä
+rakastuit minuun ja tulit pieneksi sieväksi vaimokseni ja silloin sinä
+heitit koko tieteilemisen siksensä ja sinua huvitti paljon enemmän
+puuhata kodissasi, huolitella ukkoasi ja kasvattaa lapsiasi, etkä
+kertaakaan ole sen jälkeen kaipaillut korkeaoppisuutta. Eikö minulla ole
+oikein, Hannaseni?
+
+Kapteeni taputti vaimoansa hartioille ja katsahti hellästi hänen
+silmiinsä, mutta hänen katseessaan kuvautui samalla suurta itserakkautta
+ja itseensä tyytyväisyyttä. Tämä vastasi tuohon lemmekkääsen
+silmäykseen, mutta salaisesti pääsi huokaus hänen rinnastansa.
+
+-- Tosin olen ollut onnellinen kanssasi, Otto! paljon onnellisempi kuin
+ansaitsen, mutta en ole koskaan voinut tukehuttaa haluani enempään
+tietoon, kuin minulla, paha kyllä, nyt on, ja niinkuin minä ennen surin
+itseni tähden, suren minä nyt tyttäreni tähden.
+
+-- Mitä tahdot sinä sitten, rakas Hanna, ja Gerda ja te kaikki, jotka
+istutte suremassa onnetonta asemaanne? Tahdotteko te tulla
+ylioppilaiksi, vai kuinka? Ja mitä sitten? Jos vaimo vaan istuu kiinni
+kirjoissaan eikä vähintäkään pidä lukua, kuinka askareet ja lapset
+hoidetaan, kuinka hupaisen sinä tosiaankin luulet miehelle olevan
+sellaisen kodin?
+
+Rouva Ivarsson naurahti surumielisesti. Hänen sydämmessään kaikui
+kysymys: onko sitten naisen korkein tarkoitus, laiminlyömällä oman
+henkensä vaatimukset, ainoastaan koettaa hankkia miehelle hupaisuutta?
+mutta hän ei lausunut sitä suotta ärsyttääksensä tuittupäistä herraansa
+ja puolisoansa, joka ei kuitenkaan koskaan myöntäisi sen oikeutta.
+
+Hän sanoi:
+
+-- Mutta minä en ymmärrä, minkätähden nainen ei voi tulla kelvolliseksi
+perheenäidiksi, vaikka hänellä onkin perinpohjainen sivistys. Eihän
+tiedot koskaan vahingoksi ole. Miehestä voi tulla kunnon maanviljelijä
+tahi hän voi ryhtyä mihin käytännölliseen toimeen hyvänsä, vaikka hän
+onkin oppinut. Se lisää päinvastoin hänen arvoansa. Mutta että naisen
+täytyy olla taitamattoman, tullaksensa kelvolliseksi perheenemännäksi,
+se on todellakin hyvin kummallista!
+
+-- Kuka sitte sanoo, että hänen pitää oleman taitamattoman? Minä en
+suinkaan tahdo kieltää tytöltä kelvollista koulusivistystä, sovitettu
+hänen sukupuolensa mukaan, enkä hienoa kasvatusta, jos hän kuuluu
+säätyluokkaan, jossa se on tarpeellista. Ja minun mielestäni
+nais-sivistys on todellakin nykyään niin oivallinen, kuin vaan toivoa
+sopii. Se ei juuri voi olla parempi. Toisin oli ennen maailmassa.
+Silloin olivat, naisten tiedot kurjalla kannalla. Moni ylhäisenkään
+perheen tytär ei saanut edes opetella kirjoittamaan. -- Se oli
+todellakin surkeata!
+
+-- Kyllä niin, mutta siihen aikaan pidettiin se riittävänä naisille. Ja
+jos joku silloin rupesi puhumaan sellaisesta kasvatuksesta, kuin tytöt
+nyt saavat, niin olisi se katsottu suurimmaksi tuhmuudeksi, aivan
+samalla tavalla kuin nykyään, jos on kysymys niiden tieteilemisestä.
+
+-- Rakas Hanna! Älä vertaile järkeä ja kiihoittuneita mielikuvituksia,
+mahdollista ja mahdotonta toisiinsa. Kukin asia erikseen! -- Sinä olet
+imenyt Gerdan aatteita, vaikka sinun pitäisi ymmärtäväisenä äitinä
+vastustaman niitä. -- Kelvollinen, perheenemäntä, joka on ollut
+ylioppilas! Ha, ha, ha! Niin, sitä ihmettä tahtoisin nähdä! -- Miehen
+laita on vallan toinen. Hän voi olla kuinka oppinut tahansa ja kuitenkin
+hoitaa velvollisuutensa. Mutta jos nainen, joka on ollut ylioppilas,
+joutuu naimisiin, niin ylenkatsoo hän kaikki taloudelliset
+velvollisuudet ja hyödylliset toimitukset. Ne ovat liian yksinkertaisia
+hänen korkeaoppisuudelleen. Nainen on liian heikko, rakas Hanna!
+antautuakseen monelle haaralle yhtä haavaa. Sentähden pysyköön hän
+kutsumuksessaan, älköönkä ruvetko yrittämään mieheksi päästä, sillä ei
+se kuitenkaan onnistu koskaan.
+
+Rouva Ivarsson naurahti.
+
+-- Niin tyhmän en luule kenenkään naisen olevan, sanoi hän. Mutta
+puhuaksemme vakaasti, ajattelen minä, että todellisesti sivistyneen
+miehen pitäisi olla paljoa onnellisemman naisen rinnalla, joka on
+samalla sivistysasteella kuin hän itsekin, kuin jos hän sen sijaan olisi
+yhdistetty alhaisemmalla kannalla olevan henkilön kanssa, joka ei
+ymmärtäisi häntä eikä voisi vaihettaa ajatuksia hänen kanssansa.
+
+-- Sitä ei vaadi kukaan ymmärtäväinen mies vaimoltaan, olkoon hän kuinka
+sivistynyt tahansa. Hän tietää, että tällä on maailmansa hänessä, ja
+mies rakastaa ja kunnioittaa häntä yhtä paljon jo siitä syystä, jos hän
+muutoin on rakastettava ja uskollinen vaimo. -- Ei, rakas eukko! koko
+tuo naiskysymys, jota minä puolestani sieluni ja sydämeni pohjasta
+kammoksun, on paljasta mielettömyyttä, joka ensiksi on pöllähtänyt
+muutamien vanhojen neitosten aivoihin. -- -- --
+
+-- Eipäs niinkään, kyllä niitä on miehiäkin, jotka puolustavat naisen
+oikeuksia.
+
+-- Miehiä, jaa! Uh! Ilvehtijöitä, jotka pilkkaavat naisten
+herkkäuskoisuutta ja nauravat heidän selkänsä takana. Ei, rakas ystävä!
+On olemassa ikivanha sääntö, jonka luonto itse on määrännyt ja jota me
+ihmiset emme voi kumota, se sääntö kuuluu: naisen maailma on kodin
+maailma. Mitä siihen lisätään, se on pahasta.
+
+Kapteenin äänessä oli jonkunlainen iloinen, päättävä mahti, ikäänkuin
+hän olisi arvellut lausuneensa ratkaisevan tuomion koko jutusta.
+
+-- Mutta ne naiset sitten, jotka eivät koskaan joudu naimisiin?
+
+-- Niin, se on heidän oma syynsä!
+
+Kapteeni pyörähti korollaan.
+
+-- Kuinka sinä taidat sanoa niin, Otto! Tiedäthän sinä, että löytyy
+paljon enempi naisia maailmassa kuin miehiä.
+
+-- No entä sitten! He voivat antautua johonkin naiselle, sopivaan
+toimeen, esim. tulla opettajattariksi, sillä siihen nainen kieltämättä
+on hyvin sopiva. Ja ylipäänsä on: tähän aikaan koko joukko toimia,
+kirjoitustöitä virkalaitoksissa, sähkösanoma-palvelusta ja muita
+sellaisia, jotka ovat avoimet naisille.
+
+-- Mutta jotka miehet muutama vuosi sitten pitivät yhtä sopimattomina
+naisille, kuin he nyt hylkivät heidän pitemmälle edistymistänsä
+sivistyksen ja itsenäisyyden tiellä, vastasi heleä ääni ovelta, ja nuori
+Gerda, joka hetkinen sitten oli jättänyt huoneen, astui jälleen sisään,
+avoin kirje kädessä.
+
+Huoneesta lähdettyään oli hän sulkeutunut kammioonsa, kuin hän kuuli
+isänsä haluavan pitää kaksi tyttöä eikä poikaa ollenkaan, koska se
+tulisi huokeammaksi; tämä lause oli kohdannut hänen sydäntään kuin
+polttava pistos.
+
+-- Kaksi tyttöä, eikä poikaa ollenkaan! kertoi hän mielikarvaudella
+itsekseen. Kaksi tyttöä, niin, kolme, neljä, viisi tyttöä eivät maksaisi
+niin paljon kuin yksi ainoa poika. Mitä tarvitsee tyttö? Mitä maksaa
+hänen kasvatuksensa? Ei mitään! Poika olkoon minkälainen pölkkypää,
+minkälainen laiskuri tahansa, tyttö muka ei koskaan lahjakas, niin
+häneen kuitenkin tupataan tietoja, -- tyttö saa jäädä
+taitamattomuuteensa. Hän onkin vaan tyttö ja pääasia on että hän oppii
+"taloutta" tehdäkseen elämän miehellensä hupaiseksi. Minä tunnen isän ja
+muitten miesten saarnat sillä alalla. Minä osaan ne ulkoa.
+
+Neitonen otti kirjan hyllystä, istui pöydän ääreen, väänsi lampun
+suuremmalle, aukaisi kirjan merkin kohdalta ja oli pian niin vaipunut
+lukuunsa, että hän näytti unhoittaneen kaiken muun.
+
+-- Oi! äännähti hän äkkiä, kohottaen päätänsä, leuka puristettua nyrkkiä
+vasten. Oi! minkätähden en minä saa juoda tieteen syvästä lähteestä?
+Minkätähden en saa, kuten Rudolf, kuunnella valistuneitten opettajain
+ääntä? Jos minä olisin niin onnellinen, en minä tuhlaisi kallista
+aikaani hänen laillaan turhuuteen. Oi, ei! Minä käyttäisin joka ikisen
+hetken päivästä ja yön levon lisäksi, ammentaakseni tietoja ja
+tunkeutuakseni syvälle tieteen salaisuuksiin. Oi, Jumalani! Minkätähden
+en minäkin saa omistaa kaikkea sitä kaunista ihmeellistä, mitä
+ihmistutkimus ja ihmisnero on keksinyt ja luonut? kuitenkin, kukas estää
+minua? Enkö minä voi kotona täällä yksinäisessä kammiossa lukea kaikkia
+Rudolfin kirjoja läpi? -- Toista kuitenkin on kehittää sieluansa
+salaisuudessa ikäänkuin synnin teossa, toista taas saada vapaasti
+omistaa aikansa tieteille, saada käydä oppisaleissa ja hyödyttää
+maailmaa saavutetuilla tiedoillaan. Tätä onnea nauttii Rudolf ainoastaan
+sen tähden, että hän on nuorukainen, -- ja kuinka vähän hän siitä
+välittää!
+
+Syvän katkeruuden väreet kävivät hänen nuoruuden voimaa uhkuvilla
+huulillaan. Neitonen pisti kätensä kiharaan tukkaansa ja hänen
+vaaleanruskeat, kirkkaat silmänsä tuijottivat kolkosti hänen kalpeista,
+säännöllisistä kasvoistaan.
+
+-- Neiti, viisi penniä! kuului samalla palvelustytön ääni ovelta.
+Postimies on tuonut neidille kirjeen.
+
+-- Minulle?
+
+-- Niin, niin, Ruotsista -- hän sanoi.
+
+Gerda koetteli kiireissään taskuansa ja ojensi rahan tytölle, joka tuota
+pikaa toi hänelle kirjeen. Nähtyään päällekirjoituksen kävi hänen
+otsallaan hieno värähdys. Hän mursi kiireesti sinetin, ja silmäillessään
+sisällystä muuttui hänen ilonsa miltei tuskalliseksi riemuksi. Iloinen
+toivon hymy oli hänen huulillaan ja hän kiiruhti vanhempainsa luo, mutta
+silloin kuuli hän ovelta kapteenin viimeiset sanat ja vastasi niihin:
+
+-- Minä olen saanut kirjeen Emma Wallströmiltä! jatkoi hän.
+
+Tämä oli ollut Gerdan koulukumppani ja he, ollen kouluajalta uskolliset
+ystävykset, olivat kirjevaihdossa keskenään vielä sittenkin, kuin hänen
+vanhempansa, -- isänsä oli ruotsalainen insinööri, -- olivat muuttaneet
+takaisin Ruotsiin, jossa he asuivat Upsalassa.
+
+-- Emma kirjoittaa ottaneensa ylioppilastutkinnon loistavilla
+arvolauseilla ja alkavansa syksyllä jatkaa opintojansa. Hän on antaunut
+kasvatustieteen alalle. Hän sanoo, että minä suvella voisin valmistautua
+tutkintoon ja lupaa lähettää seuraavassa kirjeessä ilmoituksen
+vaatimuksista. -- Ja jos äiti ja isä suostuvat siihen, niin tulisin
+syksyllä Upsalaan ja saisin asua Wallströmin luona, kaikkiaan
+viidestäkymmenestä kruunusta kuukaudessa. Se ei ole mitään kallista, se!
+Sehän on vaan seitsemänkymmentä markkaa. Sanokaas, eikö se käy päinsä?
+
+Gerdan kädet vapisivat niinkuin hänen äänensäkin ankarasta
+mielenliikutuksesta. Hän oli kalpea. Näkyi koko hänen olennostaan, että
+nykyinen hetki oli hänestä tärkeä käännekohta hänen elämässään, sillä
+siitä riippui äärettömän paljon. Äiti katseli häntä hartaalla,
+surunsekaisella osanotolla.
+
+-- No, äiti ja isä! Mitäs te sanotte?
+
+-- Minä sanon, vastasi kapteeni, että se on haaveksimista ja hulluutta.
+Minä en todellakaan tiedä, kuinka sinä, Gerda, ymmärtäväinen tyttö, voit
+tuoda esiin sellaisia lapsellisuuksia. Sinä olisit valmis jättämään
+äitisi, joka niin hyvin tarvitsee sinun apuasi, valmis matkustamaan
+toiseen maahan, kuluttaaksesi aikaasi toimissa, joista sinulla, hitto
+vieköön, ei ole vähintäkään hyötyä, muuta kuin vaan maksavat isällesi
+suuret rahat. Tiedäthän rakas lapsi! että minä en ole rikas, vaikka
+minulla on tämä pieni kaupunginkartano ja eläkerahani. Se ei ole toden
+totta paljon perheen elättämiseksi, ja voithan myös ymmärtää, että
+veljesi kasvatus on maksanut kauniit rahat, ja nyt juuri olen minä hänen
+tähtensä pakoitettu -- -- --
+
+Rouva Ivarssonin viehättävä, rukoileva silmäys keskeytti kapteenin
+lauseen. Äidin katse oli pyytänyt isältä, ettei hän juuri tällä hetkellä
+haavoittaisi tyttären sydäntä, mainitsemalla uhrausta, jota taas oltiin
+valmis tekemään pojan puolesta, vaikka hänen sisareltansa kiellettiin
+hänen sydämmensä hartain toivo, hänen enimmin oikeutettu vaatimuksensa,
+kiellettiin hänen hengenvoimainsa ja taipumuksensa kehittyminen.
+
+Syvä hiljaisuus vallitsi useita minuuttia. Kapteeni käveli edes
+takaisin. Rouva kutoi, ajatuksiinsa vaipuneena, sukkaa, silloin tällöin
+katsahtaen: tyttäreen, joka seisoi pöydän vieressä, kirkkaassa lampun
+valossa, liikkumattomana kuin kivipatsas, molemmin käsin nojaten pöydän
+syrjään, rypistynyt kirje kourassa ja hänen katseensa, josta kaikki elo
+oli äkkiä sammunut, oli toivottoman synkkä ja hänen kasvonsa kalpeat
+kuin kuolleen.
+
+-- Mutta, isä! alkoi hän vihdoin sekavalla äänensoinnulla. Kuinka voit
+sinä olla niin julma? Olenhan minä sinun lapsesi, niinkuin Rudolfikin ja
+minä olen maksanut sinulle niin vähän häneen verraten ja tehnyt niin
+paljon hyötyä kotonani, jota hän ei koskaan ole tehnyt.
+
+-- Ethän sinä aio tahtoa, vastasi kapteeni kiivaasti, että hän, joka on
+mies, auttaisi äitiäsi keittiön liedellä tahi istuisi neulomassa?
+Hänestä, jos hän saa elää, on vastaedes oleva hyötyä muulla paljon
+arvokkaammalla tavalla. Kullakin on kutsumuksensa täällä maailmassa, ja
+naisen kutsumus on uutteruudella ja innolla antautua taloustoimiin. En
+koskaan, rakas Gerdani! suostu tuohon järjettömään pyyntöösi, en! Siksi
+pidän minä sinusta todellakin liian paljon ja olen liian varova sinun
+vastaisesta onnestasi. Muista se!
+
+-- No, älkäämme nyt niin suorastaan päättäkö asiata, rakas Otto! kävi
+rouva Ivarsson lempeästi välittämään. Me emme ole vielä ennättäneet
+miettiä sitä.
+
+-- Miettiä! Mitä tarvitsee asiata miettiä, joka on kerrassaan luonnoton?
+Siitä tehdään heti päätös, siinä se.
+
+-- Minä iloitsin niin sanomattomasti, -- minä toivoin! -- -- -- kuiski
+Gerda vapisevin huulin, ja kyynelvirta juoksi hillitsemättä hänen
+poskilleen.
+
+Kapteeni katseli häntä jonkun aikaa, lähestyi ja laski kätensä hänen
+käsivarrelleen ja sanoi;
+
+-- Malta mielesi, tyttöni! Tuohan on vaan lapsellisuutta -- -- -- -- --
+
+Mutta tyttö ei kuullut häntä. Hän väisti hänen koskettamistaan, painoi
+kirjeen silmiänsä vasten ja jätti huoneen, kovasti nyyhkyttäen.
+
+Äidin silmät, jotka katselivat hänen jälkeensä, olivat täynnä kyyneliä.
+
+-- Tyttö-raukkani! sanoi hän. Tiedätkös, Otto! Ehkä minullakin äitinä
+ollen on sanottavana, minun mielestäni et sinä tee oikein Gerdalle. Minä
+rakastan Rudolfia sanomattomasti, niin, ehkä paljoa enemmän kuin sinä,
+sillä isän tunne ei voi koskaan helleydessä vertoja vetää äidin
+tunteille, enkä minä ole aina lukuunottanut hänen vikojaankaan, jota
+minä välistä olenkin katunut, ja olen sydämellisesti iloinnut kaikista
+uhrauksista, mitä olemme voineet tehdä hänen hyväkseen, -- mutta Gerdaa
+minä rakastan yhtä paljon kuin häntä, ja minun mielestäni me emme saa
+niin suoraa päätä hyljätä hänen ainoaa toivoansa, joka koskee koko hänen
+elämänsä onnea, koska emme ole kieltäneet Rudolfiltakaan mitään, emme
+suurta emmekä pientä.
+
+Rouva Ivarsson oli puhunut vakavalla mielimurheella ja hän kohotti lujan
+katseensa kapteeniin, joka lähestyi hänen eteensä ja näytti
+malttamattomana odottavan loppua hänen lauseestaan.
+
+-- Enkö minä ole sinulle sanonut, alkoi hän, että Rudolf tulevaisuudessa
+on monin kerroin korvaava sen, mitä olemme hänelle tehneet; mutta Gerda
+-- jos minä nyt myöntyisin hänen naurettaviin oikkuihinsa ja lähettäisin
+hänet opiskelemaan Upsalaan, -- opiskelemaan Upsalaan! Kuinka voi viisas
+ihminen puolustaa sellaista mielettömyyttä! -- ja jos minä luovuttaisin
+useita satoja, niin, ehkäpä tuhansia markkoja hänen päähänsä
+pöllähtäneitten oikkujen takia, -- mitä saakelin hyötyä, -- en muuta voi
+sanoa, -- siitä sitten olisi? Mikä hänestä sitten tulisi? Lääkäri vai
+lakiniekkako, vai pappi, vai mikä? vai mahtaisiko hän tulla kotiin
+vihittynä viisaustieteen maisterina vai tohtorina ja alkaisiko hän sitte
+sinun kanssasi puuhata talonaskareissa, vai aikoisiko hän mennä
+naimisiin ja ripustaisi laakeriseppeleensä ja tohtorihattunsa
+lastenkamarin seinään, tahi jollei hän joutuisi naimisiin, niin hakisiko
+hän opettajattareksi, vai kirjuriksi virkalaitoksiin? Ajatteles nyt,
+mitä hyötyä hänellä on maisterina olemisestaan! -- Ei, rakas eukko!
+Ajatteles vaan järjen kannalta. -- Voin vakuuttaa sinulle, että minä
+pidän molemmat lapseni yhtä rakkaana, ja että molempain menestys on
+hartain toivoni, ja juuri sentähden en voi sallia semmoista, mikä
+pikemmin olisi heidän onnettomuudekseen kuin onnekseen, Gerda matkustaa
+suvella veljeni luo ja antaa raittiin maaseutuilman puhaltaa houreet
+päästään. Ja nyt en tahdo enää kuulla puhuttavan koko Upsalanmatkasta.
+
+Hieno punerrus nousi rouva Ivarssonin poskille.
+
+-- Jos minun käytettävänäni olisi varoja, sanoi hän, niin saisi Gerda
+kumminkin matkustaa sinne, ainakin koetteeksi joksikin ajaksi. Mutta,
+sen pahempi, -- -- -- --
+
+-- Sen pahempi on sinun perintösi, eukkoseni, tässä talossa, joka monta
+vuotta on antanut suojaa päämme päälle, niin että sinä et voi tuhlata
+sitä hullutuksiin.
+
+-- Talohan pitäisi kumminkin kiinitettämän Rudolfin matkarahoja varten.
+
+-- Minun mielestäni pitäisi äidin olla iloinen, että edes jollakin
+tavalla voidaan hankkia varoja niin tärkeää tarkoitusta varten, kuin
+lapsensa terveyden parantamiseksi.
+
+-- Varmaan minä sen teenkin, mutta sinä tiedät, yhtä hyvin kuin minäkin,
+että Rudolfissa itsessä on syy heikkoon terveyteensä; Gerda sitä vastoin
+on elänyt ahkerana ja hiljaisena kotona.
+
+-- Kaunis vertaus! Nuorukaisen elämänlaatu on ja täytyy olla aivan
+toinen kuin tytön, muuten ei hänestä miestä koskaan tulisi. Mutta se on
+asia, jota te, naiset, ette koskaan voi, ettekä tahdo, käsittää.
+Rudolfilla on luonnostaan heikko ruumis. Ja jos hän olisikin ollut vähän
+varomaton, niin ei sinun mielestäsi ole ollenkaan meidän
+velvollisuutemme kykymme mukaan koettaa auttaa hänen terveyttänsä ja
+voimiansa entiselleen? Mutta sinä se käsität asian oikein naisten
+kannalta. Gerda on, Jumalan kiitos, terve, mutta jos hän vaan olisi
+sairas ja henki ja terveys vaarassa, niin epäilemättä minä uhraisin
+viimeisen roponi, mutta hullutuksiin en anna penniäkään.
+
+-- Kyllä meillä voisi olla keinoja kuluttaa vähän terveenkin tyttäremme
+puolesta ja antaa Gerdan ainakin yhden talven olla Ruotsissa. Kuulithan
+itse, ettei se tulisi kalliiksi ja voisithan ottaa vähän suuremman
+lainan, kuin kuitenkin talo kiinnitetään, niin että hän saisi vähintäin
+neljännen osan siitä, mitä tarvitaan Rudolfin laskuun. Tuhannessa
+markassa olisi kylliksi hänelle talvikuukausiksi Upsalaan. Kuka voi
+tietää, mitä keinoja tulisi toiseksi vuodeksi. Jos on päiviä, on
+keinojakin.
+
+-- Niin, silloin minä olen jo ehkä kuollut, ja sinä saat itse vallita
+omaisuuttasi niinkuin halajat, yltyi kapteeni. Kyllä se on sentään
+taivaan onni teille, naisväki, että me, miehet, olemme peräänkatsomassa
+sekä teitä, että teidän rahojanne, niin ettette saa tuhlata niitä,
+niinkuin teitä vaan itse haluttaa.
+
+-- Sinä unhotat, rakas Otto! innossasi kaikki ne miehet, jotka ovat
+hävittäneet vaimonsa ja lastensa ja sisariensa perinnön ja osuuden.
+
+-- Niin no! ne ovat huonoja miehiä. Kuka niistä puhuu? Tahi myös ovat he
+käyttäneet rahat kauppatoimiin ja keinotteluihin, joita eivät naiset
+ymmärrä ja joitten onnistumattomuus ei ole miesten syy. Minua et sinä
+voi kuitenkaan moittia mistään sellaisesta. Loput unhotat sinä,
+eukkoseni! -- ne lukemattomat, vaimot, jotka ovat kurjuuteen miehensä
+saattaneet.
+
+Kapteeni alkoi taas kävellä.
+
+-- Tuskin ovat ne niin monilukuisat, kuin ne miehet, jotka ovat
+toimittaneet vaimonsa ja lapsensa maantielle.
+
+Rouva Ivarsson pani hitaasti kutimensa kokoon ja nousi ylös.
+
+-- Se on ja jää, jatkoi hän, minun mielipiteekseni, että poika ja tyttö
+ovat saman arvoiset sekä hengen että ruumiin puolesta.
+
+Hän jätti peräkammion ja meni tyttärensä huoneesen. Siellä oli pimeä.
+
+-- Gerda, oletko sinä täällä? kysyi hän.
+
+Rouva Ivarsson oli vähän hämmästynyt. Mihin oli tyttö joutunut kovassa
+mielenliikutuksessaan? Mutta silloin havaitsi hän pimeää lasia vasten
+ihmisvartalon liikkumatonna nojaavan pöytään. Hän lähestyi ja laski
+hellästi kätensä tytön hartioille. Tämä vavahteli nyyhkytyksistä.
+
+-- Gerda, oma lapseni! Malta mielesi! Eihän ole mitään onnettomuutta
+tapahtunut. Älä ole niin tulinen. Kaikki voi tulla vielä hyväksi.
+Isälläsi on omat mielipiteensä ja hän on kovin itsepintainen, -- sen
+minun täytyy sanoa, vaikka hän on sinun isäsi, mutta hän on myös
+sydämellisen hyvä ja pitää sinut hyvin rakkaana, siitä voit olla varma.
+
+-- Hyvä! Rakas! kuiskasi tyttö käheällä äänellä. Ei se ole mikään hyvä
+isä, eikä se rakasta lastansa, joka polkee sen koko elämän onnen, sen
+tulevaisuuden, jalkainsa alle.
+
+-- Hiljaa, hiljaa, rakkaani! Sinä et tiedä, mitä puhut. Sinä olet niin
+liikutettu. Ei saa lausua sillä tavalla vanhemmistaan.
+
+Gerda vaikeni ja nyyhkytti vielä ankarammin kuin ennen.
+
+-- Oma tyttöseni! jatkoi äiti. Minä en tiedä, mitä minä tahtoisin
+uhrata, jos minulla olisi jotain uhrattavaa, täyttääkseni sinun
+toiveesi. Jos asia minusta riippuisi, niin ei varmaankaan olisi mitään
+esteitä pyrintöjesi tiellä. Mutta, näetkös, isä tarkoittaa sinun
+parastasi omalla tavallaan. Ja ole varma siitä, että hän antaisi sinun
+seurata taipumustasi, jos hän voisi ajatella, että sinä muuten
+todellakin tulet onnettomaksi.
+
+-- Eikö hän sitä sitte näe? Eikö hän sitä sitte käsitä? Gerda kohotti
+sitte kiivaasti päätänsä. Täytyisikö minun sitte ampua otsaani, vaiko
+heittäytyä järveen, että hän saisi silmänsä auki?
+
+Hän puhui kiihkeällä innolla kesken nyyhkytystään.
+
+-- Rakas lapsi! Sinä teet minun onnettomaksi, tuolla tavalla puhuessasi.
+
+-- Niin, äiti! Se ei vahingoita, jos sinä, jos isä, jos te kaikki,
+saatte maistaa vähän onnettomuutta myös. -- Sinä, äiti! sinä olet myös
+heikko raukka --
+
+-- Hiljaa, Gerda, hiljaa! Sinähän puhut äidillesi.
+
+-- Sinä olet orja, etkä uskalla pitää omaa tahtoasi. Ha! Jos minulla
+olisi mies, ja hän tahtoisi omavaltaisesti määrätä minun lasteni onnen
+ja onnettomuuden, silloin hän saisi nähdä, että hänellä on naisen, äidin
+kanssa tekemistä, eikä minkään nöyrän palvelijattaren.
+
+-- Lapsi, lapsi. Mitä tahdot sinä minun tekemään? Minä en voi niin
+mitään, kuin hän on lausunut järkähtämättömän tahtonsa.
+
+-- Ja miksi niin? Eikö ole se vähäinen omaisuus, joka on tässä kodissa,
+eikö huone, jossa asumme, ole sinulle kuuluvaa? Sinä olet itse sanonut,
+että se on ostettu sinun perinnölläsi. Tahdotko sinä sitte olla ilman
+sanan valtaa huoneessasi? Etkö sinä voi sanoa: minä tahdon, ja sen pitää
+tapahtuman, niinkuin minä tahdon, aivan niinkuin isäkin sanoo? Eikö
+kaikki ne rahat, jotka ovat tuhlatut Rudolfin kasvatukseen ja
+huvituksiin, ole juuri olleet sinun omaisuuttasi. Minkätähden et sitte
+voi uhrata vähäistä osaa siitä tyttäresi kasvatukseen?
+
+-- Rakas, lapsukainen! Kuinka voit sinä puhua noin ymmärtämättömästi?
+Sinä tiedät aivan hyvin, että isä kaikki hallitsee. Eihän minulla, vaimo
+kuin olen, ole mitään oikeutta päättää siitä vähästä, mikä meillä on.
+Samoin isä yksin päättää lapsistakin, niinkauan kuin he ovat alaikäiset.
+
+-- Kurjaa! huoahti Gerda. Mutta Rudolf, hän on täysi-ikäinen, hän,
+lisäsi hän kovemmalla äänenpainolla, ja hänen tahdostaan riiputte te
+siis molemmat.
+
+-- Sinä olet äreissäsi, Gerda! Kuitenkin täytyy minun antaa tällä
+hetkellä sinulle anteeksi.
+
+Rouva Ivarsson vaipui muutamaksi minuuttia ajatuksiinsa, käsi tyttären
+hartioilla. Sanat, että poika muka hallitsisi vanhempia, olivat hänelle
+katkeraa totuutta.
+
+-- Lapsi! sanoi hän viimein, vetäen tytärtä luoksensa. Minä olen tekevä
+sinun puolestasi kaikki, mikä on minun voimassani, vaikka siitä tulisi
+riita isäsi kanssa, niin raskaalta kuin se tuntuukin minusta. Minun
+tähteni ei pidä olla sinulla syytä valituksiin. Ja vaikka en
+onnistuisikaan saamaan toivomuksiasi täytäntöön, niin älkäämme
+kuitenkaan menettäkö rohkeutta. Ethän sinä oikeastaan kadota mitään,
+vaikka sinä vähän odotatkin. Sinä olet vielä hyvin nuori ja omistat koko
+joukon tietoja ja aina voit enemmän kehittää niitä. Kaikki pojat eivät
+suorita ylioppilastutkintoa sinun ijälläsi. Minä ajattelin: voihan tulla
+parempia aikoja. Jos on päiviä, kyllä keinojakin.
+
+Isä voi kuolla ja silloin saamme me vapaan vallan!
+
+Tämä ajatus lensi nopeasti kuin salama läpi Gerdan sielun. Samassa
+silmänräpäyksessä karkoitti hän kuitenkin tuon kammottavan tuumansa, ja
+anteeksiantamuksen huokaus pääsi häneltä huomaamattansa Jumalan puoleen.
+
+Tosiaankin saattaa usein ihmismieleen juolahtaa mitä kummallisimpia
+vihan tunteita paraita ystäviäkin vastaan, mutta se tapahtuu
+tavallisesti vaan ärtyneessä mielentilassa. Kumpikin on vakuutettu
+olevansa oikeassa. Kenessä siis vika? Toisessa tai molemmissa.
+
+-- Minkätähden sinä istut pimeässä, oma ystäväiseni? kysyi rouva
+Ivarsson. Sytytä lamppusi, kuivaa kyyneleesi, tyttöni! ja ota kirjasi ja
+lue. Kyllä kaikki vielä muuttuu hyväksi. Minä uskon, että isä myöntyy,
+kuin meillä vaan on kärsivällisyyttä.
+
+Gerda totteli. Hän sytytti lamppunsa ja koetti näyttää rauhalliselta,
+joka kuitenkin oli vaikeaa, sillä itku tahtoi väkisinkin tulla.
+
+-- Se on hyvin kummallista, sanoi hän lamppua sytyttäessään, että niin
+yksinkertainen ja luonnollinen asia kuin lasten halu saada sivistystä
+voi vaikuttaa taistelua ja riitaa heidän ja vanhempain kesken. Se ei
+olisi ihmeellistä, jos isä olisi sellainen henkilö, joka yleensä
+halveksisi ja vastustaisi lastensa hengenviljelystä, kuten monet
+vanhemmat tekevät, mutta tämähän olisi valmis uhraamaan, en tiedä mitä
+kaikkia, Rudolfin kasvatukseen. Mutta minä, minä se en ansaitse
+pienintäkään uhrausta, vaikka minulla on yhtä hyvä pää kuin
+Rudolfillakin, niin, ehkä parempikin, -- ja tuhannen kertaa suurempi
+halu tieteisin kuin hänellä, -- ja miksi tämä vääryys? Niin, sentähden,
+että minä olen -- tyttö.
+
+Neitonen puristi huulensa yhteen, ja hänen sydämmensä oli katkeruutta
+täynnänsä.
+
+Äiti katseli häntä surullisesti.
+
+-- Ei! sanoi hän itsekseen. Tämä ei käy laatuun. Tästä pitää tulla
+loppu.
+
+Hän pyyhkäsi hiukset tyttärensä otsalta, suuteli häntä poskelle ja jätti
+huoneen, johon Gerda jäi synkkiin mietteisiinsä kumaraisiin kirjansa
+yli, kääntämättä siitä lehteäkään. Viimein nosti hän päänsä ripeästi.
+Hän näytti tehneen jonkun päätöksen. Otti pöytälaatikostaan
+postipaperi-arkin ja alkoi kirjoittaa kirjettä. Hän ilmoitti
+ystävättärellensä, Ruotsiin, synkät toiveensa, puhui lujasta aikeestaan,
+olla rohkeuttaan kadottamatta ja lupasi pian seuraavassa kirjeessä antaa
+tietoja ystävättärelleen asiain laidasta.
+
+Rouva Ivarsson oli sillä aikaa lähtenyt keittiöön, ja kapteeni
+huoneesensa. Kuin vanhemmat ja tytär pari tuntia myöhemmin kohtasivat
+toisensa illallispöydässä, ei kukaan heistä lausunut sanaakaan asiasta,
+josta tänä ehtoona oli niin kiivaasti keskusteltu. Kaikki näyttivät
+hyvin vakavilta, eikä kukaan puhunut paljon mitään.
+
+-- Rudolfia ei kuulu tulevan kotiin illalliselle tänä ehtoona, sanoi
+kapteeni.
+
+-- Ei, siltä näyttää, tuumasi rouva Ivarsson.
+
+Gerda ei maininnut mitään, mutta isä vilkasi häneen äkkiä, melkein
+arasti, terävällä katseellaan, joka näytti sanoneen:
+
+-- Hän on ulkona lukutoimissaan.
+
+Heti, kuin ateria oli loppunut, katosi tytär takaisin huoneesensa.
+Kapteeni oli pistänyt piippuunsa ja istunut keinutuoliin, ja rouva
+Ivarsson istui lampun ääreen ja alkoi parsia poikansa sukkia.
+
+-- Itse nyt näet, alkoi kapteeni, keskeyttäen pitkän äänettömyyden. Itse
+nyt näet, minkälaiseksi ne houreet tekevät Gerdan. Sen sijaan, että
+hänen pitäisi olla kotonaan iloisa ja hupainen tyttö, niinkuin muutkin
+tyttäret, on hän nyreä ja synkkä ja näyttää oikein vihaiselta. Pidätkö
+sinä sellaisen käytöksen kauniina ja sopivana tyttärelle, iäkkäitä
+vanhempiansa kohtaan?
+
+Rouva Ivarsson ei vastannut heti. Mutta sanoi sitte:
+
+-- No, minkä sinä pidät syynä hänen suututtavaan käytökseensä?
+
+-- Luonnollisesti ne tyhmät mietteet, jotka hän on saanut päähänsä.
+
+-- Mutta olethan sinä, niin paljon kuin mahdollista, koettanut
+karkoittaa niitä hänen päästään. Mikä on syynä, ettei se ole onnistunut?
+
+-- Se, että sinä pidät; yhtä hänen kanssaan ja revit alas, mitä minä
+rakennan.
+
+-- Tahi pikemmin, rakas ukko! rakennan, mitä sinä revit, sillä jollen
+minä olisi lohduttanut ja kehoittanut häntä kärsivällisyyteen ja
+toivoon, niin katkeruus ja epätoivo myrkyttäisivät hänen elämänsä.
+
+-- Niin, sinä olet jo lapsuudesta saakka pilannut hänet, hellimällä ja
+suosimalla hänen haaveellisia aatteitaan. Kyllä hyvin uskonkin, että nyt
+on vaikea saada häntä järjelliseksi.
+
+-- Tiedätkös mitä, Otto? Rouva Ivarsson laski pois kutimensa. Minä
+tahdon sanoa sinulle, että minä olen tehnyt peruuttamattoman päätöksen.
+Tytön mieltä ei saa katkeroittaa, eikä hänen tulevaisuuttaan pilata
+sinun itsepäisyytesi tähden. Hän ei ole mihinkään vikaan syypää, ei
+tahdo mitään huonoa eikä moitittavaa, jota meidän velvollisuutemme olisi
+kieltää häneltä. Hänen ainoa toivonsa on hankkia tietoja, eikä meillä
+ole oikeutta estää häntä siitä. Ja sentähden sanon sinulle, että minun
+tahtoni hänen äitinänsä on se, että hän saa seurata haluansa ja
+matkustaa Ruotsiin. Minun on vaikeaa, mutta teen sen kuitenkin lapseni
+tähden, muistuttaa sinua, että tämä pieni omaisuus, joka meillä on, on
+perintö vanhemmiltani, ja minulla on oikeus ainakin vähäistä osaa
+käyttää siitä. Enhän minä ole koskaan tehnyt vastaväitöksiä, kuin on
+ollut kysymys Rudolfin tarpeista. Ja sentähden on se nyt minun vakaa
+päätökseni, että kuin sinä otat tuon lainan talon kiinnitystä vastaan,
+niin otetaan se niin suuri, että Gerda saa tuhannen markkaa, muuten --
+-- --
+
+-- Muuten?
+
+-- Muuten kiellän minä suostumukseni kiinittämiseen, sillä ilman sitä,
+ei tule koko lainasta mitään, sen sinä tiedät.
+
+Kapteeni katsoa tuijotti rouvaansa, kuin mitäkin ihmettä.
+
+-- Niin, sepä oli kaunista äidin rakkauden kerskaamista, kuin tahdot
+tehdä mahdottomaksi poikasi aiotun matkan, jonka sinä tiedät lääkärin
+sanain mukaan olevan ihan välttämättömän hänelle. Niin, sellaisia ovat
+naiset! lisäsi hän, halveksivaisesti naurahtaen.
+
+-- Sinä erehdyt, Otto! Minä en suinkaan tahdo panna esteitä Rudolfin
+matkan tielle. Silloinhan olisin varsin luonnoton äiti. Minä tahdoin
+vaan pakoittaa sinua antamaan vähäisen osan summasta Gerdalle. Minä
+sanon sinulle, että se on vaan itsepintaisuuttasi, ei mitään muuta, kuin
+sinä vastustat hänen toivomustaan. Kuinka monet vanhemmat, joilla ei ole
+suurempaa omaisuutta kuin meillä, kuluttavat suuret rahat tyttäriinsä,
+antaen heidän harjoitella soitantoa ja maalaustaidetta ulkomailla? Onko
+se hyödyllisempää, se, kuin antaa tytön perehtyä tieteissä, kuin hänellä
+kerran on siihen halua ja kykyä.
+
+-- Mutta se on tavallista! vastasi kapteeni kiivaasti ja pontevasti. Ja
+se sopii tytölle, mutta matkustaa yliopistoon ja tulla ylioppilaaksi, se
+ei sovi hänelle sinä ilmoisena ikänä, sanon minä! Ja minun tyttärestäni
+ei pidä tulla mikään ihmisten pilkka, enempää kuin muittenkaan.
+
+-- Onko se sinun viimeinen sanasi, Otto?
+
+-- Niin, se se on!
+
+-- Vai niin! No, sitten ei tule mitään talon kiinnittämisestä.
+
+-- Vai niin!
+
+Kapteeni nousi tuoliltaan ja lähti huoneesta sanaakaan sanomatta.
+
+Vielä kauvan, myöhään iltaan, istui rouva Ivarsson yksin lampun valossa
+sukankutimineen. Välistä vaipui työ hänen polvilleen, ja hän itse joutui
+syviin, surullisiin ajatuksiin, välistä lakkasi hän kokonaan kutomasta
+ja kuunteli jotain eteisestä, mutta kuin ei ketään tullut, ryhtyi hän
+jälleen yksitoikkoiseen tehtäväänsä. Hän odotti poikaansa. Kello löi
+yksitoista, löi kaksitoista. Yhä vielä istuu äiti yksinään valvomassa.
+-- Ja pienessä kammiossaan istui tytär kumaraisissaan, ahkerasti
+kirjoittamassa muistiinpanoja paksuun vihkoon. Synkeys hänen kasvoistaan
+oli kadonnut. Hieno punerrus peitti hänen kalpeat poskensa, silmänsä
+loistivat innostuksesta, kynä liikkui kiitävällä nopeudella paperilla.
+-- Mutta sisällä huoneessaan makasi kapteeni koisaten vuoteella.
+
+Vihdoin, kuin kello oli lyönyt puoli yksi, narisi ulko ovi ja joku
+koperoitsi eteisen lukkoa. Rouva Ivarsson astui ylös, kiiruhti
+kuulumattomin askelin eteiseen ja aukaisi oven.
+
+-- Rudolfiko siellä on? kuiskasi hän.
+
+-- Olen niin! vastasi kova, vähän epävarma ääni. Oletko sinä vielä
+ylhäällä, äiti? Mitä tuhmuutta se on? Onhan minulla avain itselläni.
+
+Pitkä haamu astui eteiseen, riisui hitaasti päällysnuttunsa ja heitti
+sen tuolille, josta se luikui alas lattialle. Rouva Ivarsson pani oven
+lukkuun, otti takin lattiasta ja ripusti sen vaatenaulaan. Hattu päässä
+meni poika hänen edellänsä peräkamariin.
+
+Rudolf Ivarsson oli pitkä, hoikka, nuori mies, tarkoin muodin mukaan
+puettu. Hänen hienot, vaaleat kasvonsa, suurine sinisilmineen ja
+valkeine viksineen, olivat kopean ja itserakkaan, vaikk'eivät tosin
+ilkeän näköiset, ja hänen nuorukaismuodossaan ilmestyi jonkinlainen
+sairasmainen velttous, tällä hetkellä enemmän silmiinpistävä kuin
+tavallisesti, sillä hän näytti olleen, ei oikeastaan juovuksissa, mutta
+kuitenkin hyvin väsynyt liian paljosta illan-huvituksesta. Hän asetti
+hattunsa pianon kannelle ja etsi taskustaan nenäliinaa.
+
+-- Onko sinulla nenäliinaa, äiti? En voi käsittää, mihin omani on
+joutunut. Ah! se jäi varmaan palttoon taskuun.
+
+Hän lähestyi ovea.
+
+-- Ei, odotappa! Älä mene kolistelemaan ovia, sanoi rouva Ivarsson
+painuneella äänellä. Minä tuon sinulle nenäliinan.
+
+Hän meni ja palasi heti jälleen, ja antoi nenäliinan pojalle, joka oli
+istunut keinutuoliin.
+
+-- Missä sinä olet ollut koko illan? kysyi hän, pannen työnsä kokoon.
+
+-- Alkaako nyt kuulusteleminen?
+
+-- Ei, ei ollenkaan, mutta älä puhu niin kovasti, -- isä makaa. Minä
+kysyin vaan muuten, kuin sinä lupasit tulla kotiin illalliselle.
+
+-- No, entä sitten? Eihän se niin tärkeätä ollut. Minä tulin menneeksi
+teaatteriin parin ystävän kanssa, ja sitte me olimme illallisella. Ei
+siinä sen pahempaa.
+
+-- Sinun ei pitäisi olla ylhäällä niin myöhään, Rudolf! Sinä tiedät
+kyllä, ettei se tee sinulle hyvää.
+
+-- Oh, ei se ole vaarallista! Se ei tee mitään, joko minä valvon tai
+makaan, niinkauvan kuin minä olen kotona. Ainoa, mikä minua auttaa, on
+lämpimämpi ilmanala. Päinvastoin makaan minä puolen yötä saamatta unta
+ja kieriskelen ja hikoan, kuin minä menen aikasin vuoteelle. Jos minä
+sitävastoin väsytän itseni oikein perinpohjin ja panen maata vähän
+myöhempään, niin minä nukun kuin porsas. Thure Jullin, hyvä ystäväni,
+lääkärin oppilas, mainitsi juuri illalla, että minun pitäisi matkustaa
+niin pian kuin mahdollista, ja heti suoraa päätä lähteä Siciliaan. Minä
+tahtoisin juuri tietää, tokko isä on ryhtynyt mihinkään rahapuuhiin?
+Minun täytyy aamulla puhua hänen kanssaan täydellä todella asiasta.
+
+Rudolf haukoitteli oikein sydämmen pohjasta ja nojautui, silmät kiini,
+keinutuolin selkälautaan.
+
+-- Mene nyt maata! Nyt ei kumminkaan ole liian aikainen minun
+mielestäni.
+
+-- Ei! -- Minä tunnen todellakin itseni väsyneeksi. Ajatteles, että
+huvissakin voi tulla väsyneeksi, niin, vieläpä väsyneemmäksi kuin
+työssä. Minä olen monta kertaa tehnyt sen havainnon.
+
+Rudolf nousi ylös.
+
+-- Hyvää yötä, äiti!
+
+-- Hyvää yötä, rakas Rudolf! Tulenko minä sytyttämään kynttiläsi?
+
+-- Oh, ei se ole tarpeellista! Minä voin kyllä itse löytää sekä
+kynttilän että tulitikut.
+
+Haukotellen lähti Rudolf peräkamarin viereiseen, makuusuojaansa.
+
+Rouva Ivarsson katsahti hänen jälkeensä, huoahti, otti lamppunsa ja meni
+sänkykamariinsa ja laskeutui vihdoinkin levolle vaikka sydämmensä oli
+surua täynnä.
+
+Seuraavana aamuna keskustelivat isä ja poika kauan aikaa kahdenkesken
+isän makuuhuoneessa, mutta raha-asioista ei kapteeni virkannut mitään
+vaimolleen, vaikka söivät yhdessä suurusta, Rudolfin lähdettyä
+kaupunkiin sisarensa seurassa, jonka äiti oli lähettänyt muutamille
+ostoksille. Matkalla alkoi Rudolf keskustelun, ja sanoi:
+
+-- Olethan kuullut vanhemmilta, että minä matkustan ulkomaille?
+
+-- Sinä? En, siitä en ole kuullut sanaakaan.
+
+-- Niin, ja jotenkin pian. Lääkäri on sanonut sen olevan ihan
+välttämättömän tarpeellisen minun terveydelleni. Minä matkustan yhtä
+päätä aina Siciliaan saakka. Oi, miten haluan päästä sinne kauas etelään
+ja oikein perinpohjin lämmitellä ja nauttia! Siellä tahdon tulla oikein
+uudeksi ihmiseksi.
+
+Gerda oli käynyt tavallista kalpeammaksi veljen puhuessa. Hänen huulensa
+puristuivat kovasti yhteen, mutta alas painuneet silmäluomet estivät
+katseen ilmaisemasta, mitä hänen sydämmessään piili.
+
+-- No, rakas sisar! Näyttää siltä, kuin ei sinua ollenkaan huvittaisi,
+että minä saan mennä sinne kauas, virkistämään uupuneita voimiani. Siinä
+et tekisi sisarellisesti. Minä odotin sen sijaan saavani nähdä sinun
+sydämmellisesti iloitsevan hyvästä uutisestani.
+
+-- Mistä sinä saat rahoja matkallesi? Sehän ei maksa vähää? kysyi
+vihdoin Gerda, painuneella äänellä.
+
+-- Ooja! Tarkoin laskettuna tarvitsen minä tosin pari tuhatta markkaa.
+Se riippuu ylimalkaan kokonaan siitä, kuinka pitkän ajan minä tulen
+viipymään siellä. Ja isä on kyllä niin, hyvä että hän hankkii minulle
+varoja. Ukko lainaa, ymmärrettävästi, sillä eihän hänellä ole puhdasta
+rahaa enempää kuin muutama sata markkaa, ja ne tarvitsette te täällä
+kotona. Hän oli myöskin niin hyväntahtoinen, ettei hän mutkitellut eikä
+epäröinnyt vähintäkään, vaan piti asian ihan luonnollisena, kuin sen
+kerran lääkäri oli määrännyt. Me puhuimme siitä jo tänä päivänä, ja nyt
+on päätetty, että minä lähden kumminkin jo neljäntoista päivän kuluessa
+tahi kesäkuun alussa. -- No, sinä et sano mitään!
+
+Sisarukset olivat käyneet oikotietä, läpi puiston, joka oli lähellä
+heidän kotiansa. Ei ketään ihmistä näkynyt yksinäisillä käytävillä.
+Gerda seisattui ja katseli veljeä säihkyvin silmin.
+
+-- Minä sanon, vastasi hän, että kyytiä sinun pitäisi saaman ja sitte
+lähetettämän maalle auran kurkeen tahi merille näkemään vaivoja, Se
+olisi varmaan parempi parannuskeino heikkoon terveyteesi, kuin tuo
+Sicilianmatka. Kurja raukka sinä olet, Rudolf! Etkö ole oleskellut
+yliopistossa viisi vuotta, suorittamatta ainoatakaan tutkintoa?
+Rahamäärät, joita on kulutettu sinuun, olet sinä käyttänyt turhiin,
+usein kelvottomiinkin, tarkoituksiin ja olet peittänyt heikkojen
+vanhempiesi silmät kerskauksillasi ja valeillasi. Ja vaikka sinä itse
+olet turmellut terveytesi, niin otat sinä ihan röyhkeästi vastaan
+vanhempaisi uhraukset, saadaksesi matkustaa etelään ja tulla jälleen
+siellä terveeksi, etkä osoita edes kiitollisuutta heidän hyvyydestään.
+Nyt olen minä ensimmäisen ja viimeisen kerran suoraan sanonut
+ajatukseni.
+
+Rudolf joutui aivan hämilleen, kuin hän oli kuullut Gerdan
+odottamattomat sanat, eikä ensin saanut kiukultaan sanaa suustaan.
+
+-- Sepä oli oikein sisarellista, kaikki tuo! kuului hänen vapiseva
+äänensä vihdoin, kuin hän oli tointunut. Ja niin kauniisti ja
+naisekkaasti sitten! -- Minä kiitän nöyrimmästi! Halvin palvelianne,
+neiti Ivarsson!
+
+Hän nosti ilkkuvan; kohteliaasti hattuansa, käänsi Gerdalle selkänsä ja
+meni hänen luotaan nopein askelin katsomatta edes ympärilleen. Neitonen
+seisoi muutaman hetkisen liikkumatta, vilkasi vielä veljeänsä vihaisella
+katseella ja lähti menemään.
+
+Parin tunnin kuluttua palasi Gerda kotiin asiansa toimitettua, mutta
+Rudolfia ei näkynyt koko päivänä talossa. Vasta myöhään yöllä tuli hän
+kotiin, ja tiuskoi äidilleen, joka taas oli valvonut odottamassa häntä.
+Hän oli juovuksissa, selitti, "että hän oli tullut siihen ikään, ett'ei
+hän tarvinnut mitään lapsenhoitajaa, vaikk'ei sitä hänen äitinsä ahtaine
+"naiskäsitteineen" muka koskaan oppisi tajuamaan, ei, vaikka tulisi
+sadan vuoden vanhaksi," meni huoneesensa ja paiskasi oven kiini.
+
+Seuraavina päivinä oli nuori herra hyvin vähän kotona, sanoi
+vanhemmillensa syyksi lukutoimensa ja "jäähyväispidot" kumppanien kesken
+ja karttoi varsinkin päivällisaikaa kotona, ettei hänen tarvitsisi olla
+sisarensa silmäiltävänä, sillä tämän sanat, vaikka hän alinomaa
+yrittikin röyhkeällä halveksivaisuudella unhoittaa ne turhanpäiväisinä
+naisten loruina ja lapsellisena kateutena, kuitenkin vaikuttivat
+alinomaa hänen pohjalta turmeltumattomassa sydämessään tuskallisen
+levottomuuden ja nöyryytyksen tunteen. Hän kysäsi ehdottomasti
+itseltään, eikö hän mahtanut nauttia monin kerroin enemmän kotinsa
+varoja, kuin hänen ahkera, vaatimaton sisarensa. Mutta tämähän olikin
+vaan tyttö, ja hän nuorukainen! Eikä hänen kasvatuksensa maksa samaa
+kuin pojan, ja nuorukaisen elämä onkin järjestetty varsin toisella
+tavalla kuin tytön, ja sillä on suurimmallakin säästäväisyydellä
+tarpeita, jotka eivät tule hänelle ollenkaan kysymykseen. Nämät olivat
+ne viisaat lohdutusperusteet, joilla hän alinomaa hillitsi sydämensä
+äänen, mikä tuon tuostakin kuiskasi:
+
+-- Eiköhän sisaresi mahda sentään olla tavalla tai toisella oikeassa?
+
+Päivät vierivät, mutta kapteeni ei lausunut sanaakaan rouvalleen
+lainasta ja kiinnityksestä. Vanha herra oli ainoastaan, tavattoman
+vähäpuheinen ja joskus vaimonsa ja tyttärensä läsnäollessa tuli hän
+lausuneeksi "holhonalaisista miehistä" ja "ankarista naisista,"
+jollaiset lauseet rouva Ivarsson piti heidän viimeisestä vakavasta
+keskustelustaan johtuneina.
+
+Viikko oli siten kulunut. Rouva Ivarsson varusteli kiireesti pojan
+matkatarpeita. Hän neuloi hänelle koko joukon uusia liinavaatteita,
+jossa työssä Gerda häntä autteli neulomakoneella. Hän auttoi pesussa,
+kiilloitti ja silitti vaatteita, kutoi ja parsi sukkia ja tarkasti pojan
+jotenkin huonosti hoidettua vaatevarastoa, tämä sitä vastoin, kotona
+käydessään, näytti pitävän kaikkia näitä puuhia niin luonnollisina,
+etteivät ne edes ansaitsisi sydämellistä kiitoksen sanaa.
+
+Vihdoin, toista viikkoa jo kuluttua rouva Ivarssonin viime keskustelusta
+miehensä kanssa, sanoi hän, kuin tämä istui päivällisen jälkeen
+keinutuolissa polttaen piippua:
+
+-- No, rakas Otto! Kuinka nyt on rahojen laita? Matkustaako Rudolf vai
+kuinka? --
+
+-- Tietysti hän matkustaa?
+
+Kapteeni laski keinutuolin taaksepäin hitaasti ja puhalsi paksun
+savupilven.
+
+-- Entä laina sitten? Koska sinä sen asian toimitat?
+
+-- Se on jo toimitettu. Rahat ovat kaapissa tuolla sisällä.
+
+Kapteenin ääni oli jotenkin ystävällinen. Siinä oli huomattavana
+ainoastaan jonkunlaista teeskenneltyä välinpitämättömyyttä.
+
+Rouva Ivarsson pudotti hämmästyksestä työnsä ja katseli hetken ajan
+mieheensä, niinkuin olisi jotakin tahtonut häneltä kysyä, mutta tämä ei
+ollut huomaavinaankaan hänen katsettansa, vaikka kyllä huomasi.
+
+-- Kuinka sait sinä kiinnityksen sitten?
+
+-- En minä olekaan lainannut mitään kiinnitystä vastaan.
+
+-- Mutta minä en ymmärrä!
+
+-- Minä lainasin rahat takuuta vastaan, enkä huolinut koko
+kiinnityksestä, kuin asia kävi muutenkin päinsä.
+
+Kapteeni puhui aina vaan samaan levolliseen tapaansa, ihan
+välinpitämättömästi, niinkuin olisi keskusteltavana joku jokapäiväinen
+seikka, joka ainoastaan liikutti häntä eikä olisi ollenkaan sopinut
+olemaan yhteisenä puheenaineena puolisoitten kesken.
+
+Rouva Ivarsson tunsi katkeruudella, että häntä pidettiin järjettömänä
+olentona, jonka ajatukset ja toiveet eivät muka olleet mistään arvosta.
+Hän oli hetken vaiti. Viimein sanoi hän:
+
+-- Ne ovat, ymmärtääkseni, asioita, joihin minun ei tule mitään. Anna
+anteeksi uteliaisuuteni, rakas Otto!
+
+Hän ryhtyi jälleen työhönsä näennäisesti rauhallisena. Niin katkeralla
+äänellä ei kapteeni vielä koskaan ollut kuullut vaimonsa puhuvan heidän
+kuudenkolmatta vuotisen avioliittonsa ajalla. Rouva Ivarssonin sydäntä
+karvasteli kovasti. Hän istui työhönsä kumartuneena. Niin kauvan kuin
+heidän avioelämänsä oli vierinyt tyyntä, loivaa uraansa myöten, jossa ei
+ainoatakaan kiveä löytynyt, oli se näyttänyt sekä hänestä itsestään,
+että muistakin hyvin onnelliselta, aivan sopusointuiselta. Mutta nyt,
+kuin vihdoinkin loukkauskivi oli sattunut tielle, ja heidän hiljainen
+elämänvirtansa syöksyi alas tuntemattomaan syvyyteen, nyt läikkyi
+väkivaltaisesti sen kirkkaat aallot ja kiehuivat ja kuohuivat niin
+mustina, kuin ei niistä enää koskaan voisi kuvastua kirkas sinitaivas.
+Vihdoinkin oli tullut molempain puolisoitten välille kiivas,
+äkkiarvaamatoin taistelu, joka riisti heidän elämältään hupaisen rauhan,
+ja saattoi tuon luottavaisen ja uskollisen puolison katkeralla tuskalla
+huomaamaan, että se sopusointu, joka oli hänen autuutensa, ei ollutkaan
+kotilieden, "ikuinen tuli", joka palaisi yhtä rauhallisena ja kirkkaana
+auringonpaisteessa kuin rajuilmassakin, vaan ainoastaan kehno soihtu,
+joka valaisi niin kauniisti rauhassa, mutta sammui ensimäisessä
+myrskytuulessa, huomaamaan, että hän ei ollut puoliso, jumalallisen ja
+järjellisen säädännön mukaan puolisonsa vertainen, vaan että hänen
+miehensä piti hänen vaan järjettömänä, holhonalaisena olentona, heikkona
+orjana, jonka ajatus ja toivo olivat vähäarvoiset. Ja kapteeni
+Ivarssonia olivat kuitenkin niin hyvin hänen vaimonsa kuin koko
+maailmakin pitäneet aviomiesten mallina.
+
+Tuo ilo oli monta vuotta elähyttänyt rouva Ivarssonia, mutta kuin hän
+nyt niin julmasti luottamuksessaan pettyi, tuntui hänestä kuin joku
+hänen sydänjuuriinsa kasvanut side olisi ratkennut, ja sydän vuotaisi
+verta, aivan kuin se tahtoisi kuiviin juosta.
+
+Pitkä äänettömyys seurasi. Kapteeni keinui keinumistaan ja poltteli
+piippuansa omissa mietteissään, ja rouva Ivarsson neuloi melkein
+koneellisella innolla. Hänenkin ajatuksensa olivat kaukana työstä. Syvää
+hiljaisuutta häiritsi ainoastaan vanhan keinutuolin yksitoikkoinen
+natina. Ei kukaan, joka tällä hetkellä olisi osunut astua tuohon
+kodikkaasen huoneesen, ijäkkäiden puolisoiden luo, olisi voinut
+aavistaa, että juuri täällä, tässä huoneessa joku silmänräpäys ennemmin
+oli lausuttu muutamalla, näennäisesti niin tyynellä ja jokapäiväisellä
+sanalla, ehkä ikuisiksi ajoiksi kahden sielun ero, jotka enemmän kuin
+neljänneksen vuosisataa olivat uskollisesti olleet yhdessä.
+
+Kapteeni nousi viimein ylös ja meni huoneesensa. Rouva Ivarsson istui
+työssään, kunnes hämärä esti häntä jatkamasta. Silloin nousi hän ja
+lähti tyttärensä huoneesen, jossa hän laskeutui vuoteelle, mutta ei
+nukkunut, vaan oli pitkällään, kädet pään takana, ja katseensa
+kirkkaissa, ajattelevissa silmissään oli aivankuin hän olisi
+tarkastellut etäisiä maailman oloja.
+
+Äiti lähestyi tytärtänsä, laskeutui polvilleen hänen vuoteensa viereen
+ja painoi, puhjeten ankaraan nyyhkytykseen, harmaantuneen päänsä lapsen
+rintaan.
+
+-- Äiti! mitä sinulta puuttuu? kysyi Gerda liikutettuna. Mitä on
+tapahtunut?
+
+Useita minuuttia kului ennenkuin äiti ankarassa mielenliikutuksessaan
+voi vastata kysymykseen. Hän itki elämänsä, sydämensä, pyhintä onnea.
+
+-- Lapseni! Lapsi raukkani! Meitä orjaraukkoja! kuiskasi hän viimein ja
+kertoi tyttären sydämen ääressä, hänen syliinsä suljettuna, sen, jota
+hän ei, jos hän olisi ollut katolilainen, olisi virkannut
+ripitystuolillakaan. -- Hän kertoi rakkaudestaan puolisoonsa,
+luottamuksestaan häneen, monivuotisesta avio-onnestaan, kertoi niistä
+taisteluista, joita hän oli saanut kokea tyttärensä tulevaisuuden
+huolesta, tuskallisesta tappiostaan, joka oli rikki reväissyt vanhan
+rakkauden siteen.
+
+Gerda kuunteli äidin kertomusta ja liittyi häneen vielä lujemmin. Pimeä
+hämärrys esti äidin näkemästä synkeyttä, joka laskeutui kuin syysyö
+tyttären kasvoille, hänen kirkkaille silmilleen. Vihan syys-sumua
+itsevaltaisen isän tuomio vaan levitti lapsen lämpimään, raittiisen
+sydämeen. Gerda vihasi nyt sekä veljeään että isäänsä, vihasi heitä
+oikein sydämensä pohjasta, vaikka ei hän sitä sanoiksi lausunut. Äiti ja
+tytär, nämät kaksi maailman silmissä niin onnellista naista, olivat
+tuossa liittyneinä toistensa sydämeen ja huokailivat etu-luulojen ja
+miehen itsevaltiuden vääryyttä, he olivat vaan kaksi, meidän vapaan,
+valistuksen aikakautemme miljooneista orjista.
+
+Ei rouva Ivarsson eikä Gerdakaan lausuneet kapteenille enää sanaakaan
+tyttären Upsalamatkasta. Molemmat naiset täyttivät hiljaa, kuin
+tavallisesti, tehtävänsä ja kapteeni oli leppeä perheenisä, kuten
+ennenkin. Mitä hyödyttikään enää mainita tuollaisia vähäpätöisiä
+perheselkkauksia, joita tapahtuu kaikissa avioliitoissa, mutta jotka
+eivät mitään merkitse, jos niiden kanssa menettelee ymmärtäväisen miehen
+tavalla? Hän oli näyttänyt, että hän oli "isäntä talossaan" ja sillä oli
+loppunut tuo pieni lasten leikki, jolla hänen ymmärtämätön vaimonsa ja
+haaveellinen tyttärensä olivat huvitelleet itseänsä. Mutta tuo
+rikkiviisas isäntä talossaan oli liian sokea näkemään kylmää loistetta
+puolisonsa surullisissa silmissä ja tyttärensä synkkää katsetta. Ja
+vaikka hän olisi jonkun kerran huomannutkin jotain sellaista, niin ei
+hän ollut siitä millänsäkään, arveli niiden vaan olevan varjoja,
+jätteitä noista äsken tapahtuneista eripuraisuuksista, jotka kyllä
+kirkastuisivat, kuin vaan ei osoittanut niille mitään huomiota.
+
+Rudolf lähti kuin lähtikin matkalle. Jäähyväiset olivat sangen hellät
+äidin ja isän, mutta jotenkin kylmät sisaren puolelta. Toukokuun lopussa
+sanoi kapteeni eräänä päivänä päivällispöydässä:
+
+-- Minä sain tänään kirjeen Fredrikiltä. Hän ja Anna-Maria lähettävät
+sydämellisiä terveisiä ja sanovat, että Gerda on tuhansin kerroin
+tervetullut koska hyvänsä, ja mieluummin niin pian kuin mahdollista. --
+Näetkös, tyttöseni, jatkoi hän, kääntyen tyttäreen, minä kirjoitin joku
+aika takaperin Fredrik-sedälle ja pyysin, että sinä saisit mennä sinne
+muutamaksi viikoksi. Sinä olet työskennellyt niin ahkerasti koko talven
+sekä käsitöissä että talousaskareissa ja vaivannut itseäsi lukemisella,
+jota sinä aina ajattelet, että pidän välttämättömänä, että saat vähän
+levähtää ja nauttia maaseutuilmaa. Sinä oletkin viimeisinä aikoina
+ruvennut näyttämään kauhean kalpealta. Laita nyt pian itsesi kuntoon!
+
+Kuinka isälliseltä, kuinka hyvää tarkoittavilta kuuluivat nämät sanat ja
+se ääni sitten, jolla ne lausuttiin!
+
+-- Kuinka voisin jättää äidin yksin? kysyi Gerda.
+
+-- Oi, rakas lapsi! Sitä ei sinun tarvitse huolehtia. Äiti oli niin hyvä
+ja sanoi jo kauvan sitten, kuin me asiasta keskustelimme, että hän kyllä
+vähäisen ajan voipi auttaa itse itseään, kuin sinä vaan saat mennä
+maalle vähän virkistymään. Ja minä tahdon kysyä: kuinka sinä olisit
+voinut jättää äitiä yksin, kuin sinä tahdoit matkustaa Upsalaan ja
+viipyä siellä koko vuoden?
+
+Gerdan katse tuli tavallista synkemmäksi.
+
+-- Silloin en olisi lähtenyt kotoa levähtääkseni ja huvitellakseni,
+vastasi hän vakavalla äänellä.
+
+Kapteeni olisi mielellään vastannut jotain, mutta hän ei löytänyt
+sanoja, ja oli siis vaiti.
+
+-- Minä kirjoitan sitten sedälle, että sinä tulet aivan heti? kysyi hän
+pöydästä noustua.
+
+-- Niin, jos isä niin käskee.
+
+-- No! Enhän minä nyt kumminkaan käske, virkkoi vanha herra ärtyneellä
+äänellä. Minä tarkoitin hyvää esitykselläni, mutta joll'et sinä tahdo
+lähteä, niin jääköön se. Sinulla on vapaa tahtosi luonnollisesti.
+
+Katkera hymy vetäytyi Gerdan huulille.
+
+-- Minä mukannun kokonaan isäni tahtoon. Isä tahtoo, että minä lähden,
+ja siis minä matkustan sinä päivänä kuin isä määrää.
+
+-- Päivän saat itse määrätä.
+
+-- Miksi niin? Isä on hyvä ja määrää kaikki. Minä mukaannun.
+
+Hän kiitti vanhempia ruoasta ja jätti huoneen.
+
+Kapteeni katseli hänen jälkeensä.
+
+-- Hänelle tekee hyvää päästä pois sisä-ilmasta, mumisi hän, ja meni
+vastaamaan veljensä kirjeesen.
+
+Pappilassa, Gerdan sedän luona, kului kaunis suvisydän-aika hupaisesti.
+Kirkkoherran molemmat nuoremmat pojat, ylioppilaat, olivat olleet kotona
+jo kuukauden alusta saakka, ja juhannuksen ajaksi oli myös vanhin poika,
+maisteri, joka oli sanomalehden toimittaja eräässä suurenlaisessa
+maaseutukaupungissa, ottanut loma-aikaa kuukaudeksi, saadakseen levähtää
+kotonansa maalla. Sitä paitsi oli pappilassa kaksi tytärtä, hilpeää ja
+iloista, punaposkista impeä, jotka muutama vuosi sitten, olivat käyneet
+tyttökoulua lähimmässä kaupungissa ja jotka, ollen varsin tyytyväiset
+tietomääräänsä ja elämän asemaansa, eivät ollenkaan havainneet kalpean,
+vakavan, vähän kankean pääkaupunkilais-serkkunsa synkkämielistä
+asemaansa nurkumista eivätkä hänen palavaa haluansa korkeampaan
+vaikutukseen, kuin mitä kodin yksitoikkoiset askareet tarjosivat
+hänelle. Päin vastoin ylistelivät he serkkuansa onnelliseksi, hän kun
+sai oleskella pääkaupungissa, ja ottaa osaa sen huvituksiin, ja se
+tuntui heistä varsin kummalliselta, kuin hän kerran oli sanonut
+kaipaavansa erään toiveen täyttymystä. Mutta Gerda kantoi surulliset
+ajatuksensa ja kaipauksensa itsekseen, sillä ensi silmäyksellä havaitsi
+hän, etteivät hänen; serkkunsa, joita hän ei ollut nähnyt sittenkuin
+lapsena, voineet paraimmalla tahdollansakaan käsittää hänen sielunsa
+elämää. Hän koetti siis kohdella heitä yksinkertaisella ystävyydellä,
+voidakseen synnyttää heissä vastavaikutusta, ja he tulivatkin,
+huolimatta heidän vastakkaisista luonteistaan, ennen pitkää rakkaiksi
+ystäviksi, sillä Gerdan selvä, voimakas luonne, teki syvän vaikutuksen
+tyttöihin. Kuin hän oli oleskellut pari viikkoa sedän talossa, niin
+alkoikin raitis ilma ja maan askareet elähyttää hänen mieltänsä. Hän ei
+ollut enään niin vähäpuheinen, hänen poskensa saivat verevämmän värin;
+iloinen nuoruuden ääni kaikui yhä useammin hänen huuliltansa, ja hän
+otti osaa yhä suuremmalla ilolla töihin ja huvituksiin kuin ennen. Jos
+tuo hyvä kapteeni olisi nyt nähnyt tyttärensä, niin olisi hän varmaan
+ollut itse tyytyväisyys ja hieronut käsiänsä sekä iloinnut siitä, että
+hän oli hoksannut lähettää tyttären maalle parantumaan opin houreista.
+-- Gerda tosin oli pannut matkalaukkuunsa muutamia historiallisia ja
+viisaustieteellisiä kirjoja, mutta niitä avattiin enää aniharvoin. Ei
+ollut juuri aikaakaan siihen. Eihän voinut lämpimänä, ihastuttavana
+suvipäivänä sulkeutua huoneesen kirjan ääreen ja illoilla oltiin niin
+väsyneitä, ettei mistään lukemisesta voinut tulla puhettakaan. Gerda oli
+kahdenkymmenen vuoden ikäinen, ei ollut koskaan ennen elämässään
+oleskellut vapaana ja joutilaana maalla, nuoruus siis vaati osansa.
+
+Juhannusehtooksi oli pari ylioppilasten ystävää läheisestä kaupungista
+ja pruustinnan sisar, leskirouva tyttärineen, kutsuttu vieraille. Ilta
+oli hupainen. Tanssittiin kukkaisriu'un ympärillä pihassa. Laulettiin,
+laverreltiin ja naurettiin. Kuka on tuo solakka, vaaleapukuinen tyttö,
+joka, nuoruuden ilohymy huulilla ja ruusut poskilla, leijailee tanssin
+hyörinässä ruohopermannolla, kauniin nuorukaisen käsi vyötäisillä? Voiko
+se olla Gerda? Kyllä siinä on hänen kasvonpiirteensä, mutta missä synkkä
+katse hänen säihkyvistä silmistään, missä kolkko varjo hänen
+hymyileviltä kasvoiltaan? Syysyö oli haihtunut juhannusauringon
+paisteessa. Ja hänen vieressään oleva kihara-ja vaaleatukkainen,
+kirkassilmäinen, uljas nuori-herra oli maisteri Leonard Ivarsson,
+pastorin vanhin poika, sanomalehden toimittaja, Gerdan serkku. Oli
+laulua, oli naurua, iloa ja tanssia. Kaksi nuoruuden kukkaa, Gerda ja
+Leonard, kuiskasivat valoisana juhlayönä, tuoksuvien sirenipensasten
+suojassa toisilleen viehättävän salaisuuden, joka ei kuitenkaan kauan
+kätkössä pysynyt, sillä ennenkuin nuorukainen myöhempänä kesällä lähti
+kotoa, vietettiin siellä iloinen juhlallisuus, johon kapteeni
+Ivarssonkin rouvineen tuli, Gerdan ja Leonardin kihlaus.
+
+-- Näetkös nyt, äiti! sanoi kapteeni, ilosta säteilevin silmin. Näetkös
+nyt, että minulla oli oikein! Tämä oli jotain parempaa kuin
+Upsalanmatka, uskon minä! Nyt joutuu Gerda oikeaan asemaansa.
+
+Myöskin rouva Ivarsson iloitsi ja toivoi, että hänen tyttärensä
+rakkauden autuudessa ja onnellisessa avioliitossa saisi täyden
+korvauksen pettyneestä halustansa päästä osalliseksi tieteen aarteisin;
+mutta hän muisti samalla kuinka suuresti hän oli rakastanut omaa
+miestänsä, millä iloisilla toiveilla hän hänen kanssaan oli käynyt
+vihkituolille ja kuusikolmatta vuotta elänyt onnellisena hänen
+rinnallaan, ja kuitenkin oli tämä onni ollut vaan hairaus, halpamainen
+orjuus, sillä hänen puolisonsa ei ollut koskaan oikeastaan pitänyt häntä
+henkisenä vertaisenaan, ei koskaan myöntänyt hänelle samaa ihmisarvoa
+kuin itselleen. Sen olikin hän ihan selvään nähnyt ja tuntenut tuona
+kauheana, unhottumattomana hetkenä, jolloin hänen sydämensä pyhä side
+katkesi ja jolloin hänen onnensa tähti putosi taivaalta. Ajatteles, jos
+Gerda saisi kestää saman julman koetuksen avioliitossaan! Kuitenkin
+Leonardilla oli laajempi sivistysmäärä kuin vanhalla kapteenilla, ja hän
+kuului nuorempaan sukupolveen. Hän näytti niin ylevämieliseltä ja
+innokkaalta kaikissa asioissa. Ehkä ymmärsi hän paremmin, kuin tuo
+vanhus, totuuden ajan pyrinnöissä naisenoikeuksien saavuttamiseksi.
+Hellä äiti koetti masentaa surettavia kysymyksiä, iloisilla toiveilla.
+Kuitenkin hiipi se ajatus usein esiin, että ehkä olisi ollut parempi,
+jos Gerda olisi saanut uhrata elämänsä tieteille.
+
+Häät piti pidettämän jouluna. Nuorella Leonardilla oli tosin
+yksinkertainen, mutta kuitenkin turvattu toimeentulo sanomalehden
+toimittajana, ja hän kiiruhti nyt pientä kotiansa asettamaan kuntoon,
+mutta menetteli siinä tarpeettoman tuhlaavaisesti, josta hänen
+morsiamellaan ja vanhemmillaan ei ollut aavistustakaan ja velkaantui jo
+varustaessaan kotinsa niin muhkeaan sisustukseen kuin mahdollista.
+Morsiantaan näytti hän jumaloivan. Melkein joka päivä sai tämä häneltä
+pitkät kirjeet, joissa purkautui hehkuvassa runomuodossa rakkauden
+kaipuuta ja rakkaudentoiveita ja suuria ajatuksia elämän tärkeimmistä
+kysymyksistä. Gerda oli onnellinen. Voimakas ja kiihkeä, kuten kaikki
+hänen tunteensakin, oli hänen rakkautensakin, ja hänen luottamuksensa
+rakastettunsa hengenjalouteen ja uskollisuuteen oli luja kuin kallio.
+Hän tosin oli kuullut äitinsä surullisen elämäkerran, mutta että hän
+omassa avioliitossaan voisi tulla samaan kohtaloon, se ajatus ei
+juolahtanut hänen mieleensäkään. Ääretöin eroitushan oli hänen isänsä,
+tuon vanhan, pintapuolisesti sivistyneen, ahdasmielisen entisen soturin
+ja nuoren, runsaslahjaisen ja perinpohjin sivistyneen,
+korkea-aatteellisen sulhon, kannan välillä, ja tämä eroitus oli
+takauksena siitä, ettei hänen koskaan olisi pakko tulla osalliseksi
+äidin tuskastuttavaan kokemukseen. Miten onnellinen olikaan tyttönen,
+tuossa kuin hän, salavihkainen hymy huulilla ja tajuamatoin loiste ennen
+niin synkissä silmissä, paljoa kiihkeämmällä innolla, kuin mitä hän
+koskaan ennen oli osoittanut tieteissä, nyt työskenteli antimiensa
+valmistuksessa! Leonardin ihastuttavat kirjeet olivat hänelle tuhansin
+kerroin kalliimmat, tuhansin kartoin opettavammat kuin kaikki ne paksut,
+yksitoikkoiset kirjat, vanhat historioitsijat ja viisaustieteilijät,
+jotka nyt saivat olla kokonaan hyljättyinä kirjakaapissa. Kuinka paljon
+ihanampi oli hänen oman sydämensä tarina kuin kertomukset kaikista
+maailman historian sankaritöistä, ja todellista viisautta, niin, avainta
+viisauden salaiseen kaikkein pyhimpään, sitä ei löytynyt noiden vanhojen
+filosofien kuivissa kirjoituksissa, vaan rakastavan nuorukaisen
+kirkkaissa silmissä. Syysyön sumut, kuten jo mainitsimme, olivat
+hälvenneet kesäauringon säteistä. Viha isää ja veljeä vastaan oli
+kadonnut Gerdan riemuisasta sydämestä, kuin inhoittava, mieletön
+harhaluulo. Tarjosihan elämä autuuden, nautinnon paljoa runsaamman kuin
+kaikkien tiedon aarteitten omistaminen voisi lahjoittaa. Miksi
+vihastuisi hän sitte isäänsä, joka oli kieltänyt häneltä
+vähempiarvoisen, kuin hän kerran oli voittanut kalliimman? Ehkä se
+olikin korkeamman voiman sallimus, että hän kielsi hänen matkustamasta
+Upsalaan, sillä jos se olisi tapahtunut, niin hän ehkä ei koskaan olisi
+kohdannut Leonardia. Hän rukoili Jumalalta anteeksi pahat tunteet, joita
+hänessä oli ollut isää kohtaan, ja lupasi kahdenkertaisella
+uskollisuudella sovittaa nurjamielisyytensä. Entäs Rudolf? Niin, tosin
+oli hän veltto, mutta olihan hän hänen oma, ainoa veljensä, ja oli aina
+ollut hyvä ja ystävällinen häntä kohtaan. Eikö hän ollut silloinkin ihan
+julma, kuin hän suuttui siitä, että tämä sai matkustaa ulkomaille,
+etsimään parannusta heikolle terveydelleen! Sydämensä uhkuvassa
+helleydessä ja onnessa kirjoitti hän lämpimän, melkein tuskallisen
+hellän kirjeen veljelle, joka sattumalta oli pohjois-Italiassa, koska
+lääkärit kielsivät hänen juuri pahimpana suvikuumana menemästä
+etelämmäksi. Hän tosin ei saanut mitään vastausta tähän kirjeesen, vaan
+ainoastaan sivumennen terveisiä ja kiitoksen ystävällisestä
+kirjoituksestaan eräässä Rudolfin kirjeessä isälleen.
+
+Ja Ivarsson ukko taas, kuin hän näki tyttärensä muuttuneen hilpeän
+käytöksen, ja tuli tietämään hänen katuvaisen mielihartautensa, vaikkei
+se sanoissakaan ilmaantunut, käveli huoneessaan, voittoriemusta
+tyytyväisenä ja hänen katseensa ja hymynsä näyttivät alinomaa sanovan:
+
+-- Katsos, kuinka oikein minulla oli! Mutta meillä miehillähän on aina
+oikein. Emmekä me ole pahoja, joskin me, naisten omaksi hyödyksi,
+ohjaamme heitä heidän haaveellisissa hullutuksissaan, emmekä anna heidän
+menetellä oman mielensä jälkeen, sillä muutenhan jouduttaisiin
+suorastaan hukkaan.
+
+Vähää ennen joulua vietettiin Gerdan häät. Rudolf ei tullut, kuten
+vanhemmat ja sisar toivoivat, kotiin juhlapäiväksi, vaan kirjoitti
+ainoastaan muutamia ystävällisiä onnentoivotus-riviä Gerdalle ja isälle
+kirjeen, jossa ilmoitti, että lääkärit olivat kehoittaneet häntä
+viipymään yli talven Italiassa, jonka tähden hän sydämellisesti pyysi
+"hyvää isäänsä" lähettämään hänelle vähäisen rahalisän -- noin kaksi
+tuhatta markkaa. Ukko Ivarsson närkästyi vähän tähän kirjeesen. Hän oli
+toivonut saavansa nähdä jälleen poikansa terveenä ja reippaana ja päälle
+päätteeksi oli hän jo talon kiinnitystä vastaan ottanut tyttären
+myötäjäisiä varten lainan, kaksinkertaisesti niin suuren, kuin olisi
+ollut tarpeeksi hänen Upsalanmatkalleen, -- mutta nythän olikin
+kysymyksessä myötäjäiset! Eikö jokainen oikein ajatteleva isä mielellään
+tekisi uhrausta sellaista tarkoitusta varten? Ukko närkästyi, kuten
+sanottu, Rudolfin kirjeesen, mutta mitäs oli muuta tehtävänä, kuin
+suostua lääkärien määräykseen ja lähettää rahat pojalle.
+
+Gerdan häitä aiottiin viettää hyvinkin komealla tavalla. Ivarssonin
+perhe kuin oli sangen säästäväisesti elänyt, vierasvaraisesti ottanut
+vastaan tuttavia, harvoin pitänyt mitään suuremmoisia pitoja, niin
+pidettiin kohtuullisena viettää ainoan tyttären häät niin loistavasti
+kuin mahdollista. Mutta kuin Rudolfia ei ollut kotiin odotettavana,
+kuten toivottiin, juhlahetkeksi, niin piti kapteeni sopimattomana panna
+toimeen mitään suurempia pitoja. Rouva Ivarsson oli heti valmis
+suostumaan tähän mielipiteesen, koska hän oli aivan kyllästynyt noihin
+ulkonaisiin huvituksiin, sitten kuin sisällinen ilo hänessä oli
+sammunut, ja Gerda, jonka vakaa luonne ei edes hänen morsiusilossaan
+muuttunut, oli kokonaan tyytyväinen siihen, että tuo aiottu komea
+juhlallisuus vaihdettaisiin yksinkertaisiin päivällishäihin.
+Onnellisuudestaan ja ensimäisen rakkautensa ihastuksesta säteilevänä
+kävi Gerda yksinkertaisessa villapukimessaan, myrttiseppele
+tummakutrisessa päässään ja häilyvä huntu ympärillään, rakkaansa
+rinnalla vihkituolille ja vannoi lupauksensa, täydellisesti vakuutettuna
+tulevaisuutensa jaloimmasta onnesta.
+
+Mukana äitinsä hartaat siunaukset ja isän sydämelliset onnentoivotukset,
+seurasi Gerda puolisoaan heidän uuteen kotiinsa, jonka kallisarvoinen
+sisustus suuresti hämmästytti häntä ja siellä äskennaineet viettivät
+häiriintymättömässä autuudessaan vuoden, jonka lopulla nuori rouva
+lahjoitti puolisolleen pojan, ja pienokaisen kastejuhlassa oli Gerdalla
+ilo vieraana tervehtää vanhempiansa ja veljeään, joka sillä aikaa oli
+tullut kotiin ja esiintyi sisarelleen komeana, pitkäpartaisena maailman
+miehenä, mutta kasvonsa olivat vielä veltomman ja kalpeamman näköiset,
+kuin kotoa lähteissään. Oleskeleminen eteläisessä ilmanalassa ja
+ulkomaan lääkärien määräykset näyttivät olleen tehottomat hänen
+kivulloisuuteensa. Hän oleskeli nyt koko talven joutilaana kotona.
+Viimein sanoi hän, ettei hän huonon terveytensä tähden saattanut jatkaa
+opintojaan ja että hän mieluimmin tahtoisi ruveta maata viljelemään. Hän
+uneksui saavansa vuokrata suurenlaisen maatilan ja sen toivon hän aina
+lausui vanhempainsa kanssa keskustellessaan. Vihdoin keväällä
+ilmaantuikin hänelle tilaisuus siihen. Muutamia penikulmia
+pääkaupungista oli nimittäin talo vuokrattavana. Ivarsson ukko lähti
+asianomaisen luo poikansa puolesta. Nuorta Ivarssonia pidettiin sievänä
+ja rehellisenä nuorukaisena. Häntä säälittiin heikon terveytensä takia,
+koska se pakoitti hänen lopettamaan opintonsa. Tiedettiin, että hänen
+isällään oli vähäinen omaisuus, niin ett'ei tarvittu pelätä mitään
+tappiota. Jos poika joutuisi pulaan, niin isä kyllä auttaisi häntä.
+Ivarsson-ukkoa pidettiin kerrassaan kunnollisena ja luotettavana
+miehenä. Rudolf sai siis vuokran kohtuullisilla ehdoilla. Isä ja hänen
+vanha ystävänsä, varakas ylhäinen virkamies, rupesivat takausmiehiksi.
+
+-- "Veljesi on nyt päättänyt ruveta maanviljelijäksi," kirjoitti
+kapteeni tyttärelleen. "Ja tätä päätöstä pidän minä varsin viisaana.
+Hänen, paha kyllä, ylen heikko terveytensä, huononisi huononemistaan
+liiallisesta lukemisesta, ja kuin hän vihdoin olisi valmis käymään
+virkamiehen tielle, voisi se kentiesi olla kokonaan murtunut. Raitis
+elämä ja vapaampi toiminta maalla vahvistaisivat sen sijaan, siitä olen
+vakuutettu, hänen voimiaan ja tekisivät hänestä pian oikeen reippaan
+miehen."
+
+Rudolf muutti vuokratilalleen ja alkoi tutkia
+maanviljelys-kirjallisuutta, sillä käytännölliseen maanviljelemiseen oli
+hän luonnollisesti täydellisesti perehtymätöin, eikä hänessä tähän
+toimeen suinkaan ollut mitään todellista, vaan ainoastaan luuloteltua
+intoa. Nuoresta Rudolfista, joka oli luonnostaan vähälahjainen
+henkisessä suhteessa, vaikka ei alkuansa mikään sielunvammainen, olisi
+voinut tulla vakaan kasvatuksen kautta lujamielinen ja ahkera mies,
+mutta nyt, hemmoittelevan kohtelun kautta, mikä oli tullut lapsuudesta
+asti hänen osakseen, oli hänestä tullut veltto laiskuri; hänen tylsä
+sielunsa, jossa ihmisluonnon rikkaruohot vapaasti olivat saaneet
+kehittyä, ei voinut innostua mihinkään maailmassa. Koko nuoruuden
+innostus, se tahdon voima ja itsetunnon ylevyys, jotka mahdollisesti
+olisivat voineet kehittyä tässä puutteellisessa hengessä, olivat nyt
+kokonaan sammuneet tuossa, yleisen tavan mukaan tuomitaksemme,
+hyväsydämisessä, kunniallisessa ja oivallisessa miehessä. Rudolf alkoi
+tehdä suuremmoisia muutoksia ja parannuksia tiluksen hoitamisessa,
+eroitti vanhoja kelvollisia palvelijoita ja koetti kaikkiin saada
+uusmuotisen järjestyksen, mikä tosin olisi voinut olla sangen
+hyödyllistä ymmärtäväisemmän ja kokeneemman henkilön johdossa.
+Muutoksista oli luonnollisena seurauksena ainoastaan suuret
+rahakulungit, paljoa suuremmat, kuin mitä talo tuotti. Se olikin kaikin
+puolin liian pieni, voidakseen kestää nuoren vuokraajamme äkkipikaisia,
+suuriaikeisia parannuksia, ja sitä paitsi tämä ensimmäinen vuokravuosi
+antoi säännöttömän hoidon takia niukemman sadon kuin koskaan ennen
+vanhain haltijain aikana. Kuin jotkut vanhemmat pitäjän maanviljelijät
+huomauttivat Rudolfia tästä, vastasi hän vaan pöyhkeästi, että täytyyhän
+sellaisena ensimäisenä uudistusvuotena antaakkin tulon mennä hukkaan ja
+saada näennäinen tappio, mutta tämä muka olisi välttämättömyys, jota
+vanhan ajan maanviljelijät eivät voisi käsittää, ja seuraukset
+ajanmukaisista parannuksista ilmestyisivät monenkertaisena voittona
+tulevaisuudessa. Nuori Rudolf teki vaan velkaa, voidakseen ajanmukaiset
+parannuksensa panna täytäntöön. Hänen isänsä, jonka varallisuus oli koko
+joukon suurempi kuin se rahasumma, mitä hän oli takuussa, rupesi taas
+takaamaan näitä velkoja ja kehoitti veljensä, provastin, tulemaan
+toiseksi takausmieheksi, sillä entinen takuumies ei myöntynyt ollenkaan
+enää tulemaan, kuin häneltä sitä ystävällisesti kysyttiin.
+
+Nuori Rudolf-herra koetti pysyä kelpo miehen maineessa. Hän seurusteli
+ahkeraan pitäjän nuorten rikasten kartanon herrain kanssa, joitten
+joukossa oli pari hänen ylioppilas-kumppanejaan, matkusteli usein
+kaupunkiin, pani toimeen metsästysseurueita, piti komeita
+juoksijahevosia, jotka maksoivat kauniit rahat, ensiksikin ostaa ja
+sitten vielä ruokkia talliin kauroilla, häntä ylimalkaan suosittiin ja
+ylisteltiin vierasvaraiseksi isännäksi, hupaiseksi seuraveljeksi,
+"peijakkaan kohteliaaksi" pojaksi, oikein reima mieheksi.
+
+Vuokran maksuaika joutui myöskin käsille. Isä Ivarsson sai vieraaksi
+poikansa, joka keskusteli hänen kanssaan kahdenkesken. Siitä oli
+seurauksena se, että kapteeni jälkeen puolenpäivän, sitten kuin Rudolf
+oli lähtenyt kaupunkiin, ilmaisi vaimolleen, että oli välttämätöintä
+ottaa uusi: laina talon kiinnitystä vastaan, johon tämä tyynesti
+suostuikin.
+
+Kapteeni sai rahat. Ensimmäisen vuoden vuokra maksettiin. Kaikki oli
+selvillä, ja Rudolf sanoi tyytyväisenä vanhemmilleen:
+
+-- Tämä ensimäinen vuosi on ollut vähän tukalanlainen, Mutta sehän on
+luonnollista. Talossa oli niin kirotun paljon uudestaan järjestämistä,
+nykyajan järjellisimpien vaatimusten mukaan. Mutta tulevana vuonna,
+toivoakseni, ei minun tarvitse luottaa isän apuun, vaan päinvastoin,
+jollei aavistamattomat vastukset ehkäise laskujani, maksan tämän velan
+isälle.
+
+-- Rudolfista tulee kyllä kelpo mies maanviljelyksessään. Kuulitkos,
+että hän jo seuraavana vuonna aikoo maksaa, mitä minä nyt luovutin hänen
+puolestaan? sanoi kapteeni tyytyväisyydestä muhoillen rouvalleen, kuin
+poika oli poistunut.
+
+-- Hyvin paljon rahaa on häneltä kumminkin mennyt tänä vuonna, arveli
+rouva Ivarsson. Jos hän tarvitsee joka vuosi yhtä paljon
+maanviljelykseensä, niin ei siitä pitäisi tulla suuria velansuorituksia.
+
+-- No sinä nyt puhut kuin naiset ainakin! Mitä sinä ymmärrät sellaisista
+asioista? Minun mielestäni ei pitäisi puhuman asioista, joita ei käsitä,
+mumisi kapteeni.
+
+Toisena vuonna kävi samoin kuin edellisenäkin. Rudolf eli suurellaisesti
+ja jatkoi parannuspuuhiaan, joiden täyttämisen hän jätti erään nuoren,
+ruotsalaisen voudin rajattomaan mielivaltaan, sillä hän itse oli
+antautunut yksinomaisesti seuraelämän huvituksiin. Kun kapteeni kerran
+moitti häntä tällä tavalla käyttäymästä, vastasi hän:
+
+-- Rakas isä! Minä olen aivan rauhassa, saatuani tämän miehen taloon. On
+paljon parempi, että minä jätän koko hoidon miehelle, joka on perehtynyt
+maanviljelyyn, kuin että minä itse hutiloitsisin toimissa, jotka
+kuitenkin ovat enimmäkseen minulle vieraat. Ja Nilsson on erittäin
+taitava mies alallaan. Minulla onkin rajatoin luottamus hänen
+ehdoituksiinsa, ja jos niitten toimeenpano maksaakin vähän alussa, niin
+onpa voitto sitä suurempi. Hän on esimerkiksi laskenut, että suuri
+suonviljely, jota kaikki ihmiset pitävät vaikeana ja niin hiton
+kalliina, että se kolmessa vuodessa korvaisi kaikki, mitä se nyt
+kuluttaa. Hän on sen numeroilla todistanut.
+
+-- Niinpä niin! arveli kapteeni, kyllähän se on hyvä, kuin vaan kaikki
+käy onnellisesti.
+
+Toinen suurenlainen yritys, johon vouti neuvoi isäntäänsä, oli se, että
+ostettaisiin puutavaraa. Oli juuri se aika, jolloin metsän hakkaaminen
+oli täydessä vauhdissaan. Tämä oli ehdoitus, joka enemmän kuin mikään
+muu miellytti toimeliasta Rudolfia. Hän tulisi ainoalla tenho-iskulla
+uppo rikkaaksi. Isä varoitti häntä kiirehtimästä siinä yrityksessä, tahi
+ryhtymästä siihen suuressa mitassa, koska voi aavistaa, että turmiota
+tuottava seisaus ennemmin tai myöhemmin tulisi puutavarain markkinoilla,
+-- saman varoituksen sai Rudolf ylipäänsä muiltakin tahoilta, -- mutta
+hän nauroi vaan ja sanoi, että vanhat olivat tottuneet maailman alusta
+epäilemään nuorten yrityksiä, ja että ihmiskunta, jos se aina olisi
+kuullut vanhuuden varovaisia neuvoja, vielä olisi paratiisin aikuisella
+kannallaan. Mutta sanotaanhan raamatussakin, ett'ei ihminen sielläkään
+totellut varoittavaa ääntä, vaan tahtoi koettaa onneaan omalla
+vastuullaan, ilvehti Rudolf.
+
+-- Niin, ja sentähden tuli synti myös maailmaan, vastasi rouva Ivarsson.
+
+-- Mitä vielä! Vanhoja satuja, joita papit ja profeetat ovat keksineet,
+peloittaakseen tuhmaa kansaa ja vetääkseen heitä nenästä, mutta niihin
+ei tartu viisaat ihmiset. Naiset ylimalkaan ovat sellaisia, että he
+pysyvät tuossa vanhassa taikauskossa ja aina näkevät siinä jonkun
+korkeamman opettavaisen merkityksen, kuin me miehet sitä vastoin
+ripeästi käymme elämään ja seuraamme terveen järjen ääntä. Mutta sehän
+onkin ihan luonnollista ja anteeksi annettavaa. Se seuraa naisen ja
+miehen erilaisesta luonnosta, erilaisesta kasvatuksesta ja asemasta
+maailmassa. Kuin hänen piirinsä on paljon rajoitetumpi kuin meidän, ja
+hän ei ole pakoitettu pitämään elämää todellisena, kuten me, niin on
+itse selvää, että hän istuu miettimässä haaveksittua maailmaansa, sillä
+aikaa, kuin me teemme työtä hänen eteensä. Hän on kaunista, mutta
+samassa heikkoa sukupuolta, sitä ei voi auttaa.
+
+-- Mitä sukupuolta te sitten olette, miehet?
+
+-- Me olemme voimakasta sukupuolta, selitti Rudolf, ylvästelevä hymy
+huulilla.
+
+Rouva Ivarsson katseli totisesti, melkein sääliväisesti, viisaasen,
+"voimakkaasen" poikaansa, joka tuossa istui niin mukavasti nojallaan
+keinutuolissa, pitäen hienoilla käsillään sivupuista ja puhallellen
+hyvänhajuisia savuja hienosta sikaristaan. Päällänsä oli tummansininen
+hännystakki, vaalea huivi kaulassa ja jalokivillä koristettu sormus
+pikkulillissä, eikä hän näyttänyt ensinkään reippaalta maanviljelijältä,
+vielä vähemmin "voimakkaan" sukupuolen jäseneltä, vaan mitä raukeammalta
+katukeikarilta.
+
+-- Älä sano naisista, että he ovat heikommat astiat, hymyili
+Ivarsson-ukko sohvan nurkastaan. Tiedäthän, että he alkavat tutkia
+tieteitä nykyään.
+
+-- Niin, samoin kuin Gerda nyt tutkii, ha, ha, ha!
+
+Kapteenista tuntui pila äärettömän hauskalta, ja hän nauroi
+tukehtuakseen, mutta rouva Ivarsson meni sanaa sanomatta hiljaa
+huoneesta.
+
+-- Katsos, "äiti," hän ottaa aina pahakseen, kuin sanankin vaan lausuu
+naisten opinnoista, sanoi ukko, katsellen rouvansa jälkeen. Hän on niin
+lapsellinen, että hän aina vielä huolehtii, kuin Gerda ei saanut seurata
+naurettavaa oikkuansa ja tulla ylioppilaaksi. Kyllä kai, se olisi ollut
+juuri viisaasti, se! kuin vaan ajattelee, kuinka onnellinen tyttö nyt on
+avioliitossaan. Hän on saakelin kunnon poika, tuo Leonard!
+
+-- Nyt täyttää hän kumminkin kutsumuksensa, tuumasi herra Rudolf. Nainen
+ylioppilaana, miesten kumppanina yliopistossa, -- ei, se on ja pysyy
+tapahtumatta, -- hyi, piru vie! Sehän on ihan vastoin naisen luontoa,
+vastoin sitä viattomuuden ja kainouden pyhyyttä, jonka pitää häntä
+verhoaman ja jota paitsi hänellä ei ole mitään arvoa, saarnatkoon he
+mitä tahtovat naisen oikeuksista.
+
+-- Juuri niin ajattelin minäkin. Naisen maailma on kodin maailma.
+
+-- Luonnollisesti!
+
+-- Odotas, isä! sanoi Rudolf, kuin hän vanhempia hyvästijättäessään
+taputti kapteenia hartioille. Älä parjaa metsäkauppoja. Minä tiedän
+kyllä, mille kannalle asetun, ja kuin tämä vuosi on kulunut, heitän minä
+hiiteen koko vuokraukset ja ostan itselleni oman talon.
+
+-- Pojassa on kumminkin paljasta neroa, niin hento kuin hän onkin,
+tuumaili kapteeni, kuin Rudolf oli istunut pieneen, komeaan rekeensä,
+tarttunut ohjiin ja nyökäisten akkunaan, jossa äiti seisoi, pyörähti
+ulos portista tulisella hevosellaan.
+
+Kuinka täytti herra Rudolf Ivarsson tarkoituksensa ihmisenä ja
+maanviljelijänä? Miks'ei, oivallisesti! Hän teki parannuksia ja hautasi
+tuhannen toisensa jälkeen vuokraustiluksen sammalsoihin, joitten
+viljelyksessä isännöitsijä, joka oli herransa koko käytöksestä päättänyt
+hänen olevan upporikkaan, kummasteli vaan, ett'ei niin suurellinen ja
+hieno henkilö, kuin herra Rudolf Ivarsson, hankkinut omaa tilusta, vaan
+tyytyi vuokrataloon. Kerran, kuin isännöitsijä lausuikin tämän
+kummastuksensa, vastasi Rudolf:
+
+-- Minun aikomukseni onkin ostaa maatilan, mutta minä tahdoin ensiksi
+vuokratilalla koettaa, onko minulla taipumusta maanviljelykseen ja
+perehtyä toimeen.
+
+Tämä oli isännöitsijästä hyvin viisaasti ajateltu ja puhuttu.
+
+Rudolf osti joukon metsäosuuksia ja käytti kymmenittäin päivämiehiä
+puitten hakkuusen. Metsäpalstain hinnasta annettiin vekseliä. Keväällä
+alkoi uitto ja samassa kallis oikeuden käynti uittomiesten laittomasta
+menettelystä. Puutavara saapui vihdoin pääkaupunkiin ja ladottiin
+lautatarhoihin. Nyt olivat ne saatavat lastatuiksi laivoihin ja
+myydyiksi ulkomaille. Tämä kävi kuin tanssi "hyvien ystävien" avulla ja
+välityksellä, mutta he kiskoivat vaivansa palkinnoksi vähintäin puolen
+voitosta ja viettelivät tuon nuoren, rikkiviisaan toimintamiehen, jonka
+kerskailevan herkkäuskoisuuden ja sokean ymmärtämättömyyden he kyllin
+huomasivat, menettämään toisen puolen rohkeisin kauppayrityksinsä,
+joista he korjasivat koko voiton, kuin sitä vastoin Rudolf
+jonkinlaisella hämmästyksellä näki äsken niin täydet kätensä tyhjinä.
+Mutta he taas kokemuksen vakuuttavalla voimalla selittivät hänelle, että
+sellaiset onnen vaihtelut ovat aivan välttämättömät vähänkin
+suurenlaisissa yrityksissä, ja ett'ei tarvitse ollenkaan peljästyä, vaan
+tulisi ainoastaan yhä rohkeammin käydä eteenpäin. Näitä neuvoja Rudolf
+totteli liiankin mielellään, ollen niinmuodoin pelkäämätöin oppilas
+korkeammassa asioimiskoulussa. -- Seuraus tästä oli, että nuori
+maanviljelijä eräänä päivänä keväällä, tosin kyllä pitkän ajan kuluttua
+vuokranmaksupäivästä, oli isänsä luona ja puhui vakavan ja
+välinpitämättömän näköisenä laveista toimistaan, ja aivan veljellisellä
+tuttavuudella, kuten täysi-ikäisen pojan sopii suopean isän kanssa,
+ilmoitti hän olevansa sattumalta rahapulassa ja kysyi, eikö isä voisi
+auttaa häntä "pinteestä" tuolla "kirotulla vuokralla." Mitään vaaraa ei
+voisi ollenkaan tulla kysymykseen. Hänellä oli aivan tilapäinen puute
+puhtaasta rahasta, joka kyllä pian olisi poistettu, kuin voitto suuresta
+kauppayrityksestä, joka sattumalta oli niellyt kaiken rahan, lankeisi
+ulos. Siis, tahtoisiko ukko tehdä hänelle tuon pienen avun, korkoa ja
+edullista korkoa vastaan, ymmärrettävästi?
+
+-- Sinä antaut liian laveisin yrityksiin, rakas Rudolfini! Sen olen minä
+aina sanonut ja sanon nyt taas, tuumaili Ivarsson-ukko, otsa synkkänä.
+
+-- Laveisin yrityksiin! Mitä vielä! Kuinka moni on paljon suuremmissa
+toimissa ja panevat alttiiksi monin kerroin enemmän kuin minä, ja ovat
+kuitenkin aivan rauhalliset tulevaisuudestaan.
+
+-- Niinpä niin! Ne ovat rikkaat henkilöt. Heillä on varaa kärsiä
+tappioitakin.
+
+-- Rikkaat henkilöt? Niin kyllä! mutta he panevat koko omaisuutensa
+kaikissa tapauksissa kerrassaan alttiiksi. Juuri heidän suuremmat
+tulonsa saattavat heidät antaumaan suuriin yrityksiin, jolloin he
+voisivat yhtä helposti joutua tappioon, kuin minäkin, -- jos
+välttämätöintä olisi.
+
+-- Niin, niin! -- Mutta minä pysyn siinä, mitä sanoin, että sinä
+nimittäin teit siinä varomattomasti, alottaessasi metsäkaupat ja kaikki
+muut kalliit yrityksesi ja parannuksesi talossa samalla kertaa. Kuka
+kiittää sinua siitä, että olet haudannut useita tuhansia markkoja
+toisten maahan?
+
+Rudolf käveli edes takasin huoneessa, vilaisten tuon tuostakin
+halveksivaisesti, mutta samassa sääliväisesti, vanhaan isään, joka ei
+ymmärtänyt enää nuoruutta.
+
+-- Toisten maahan! Kunniahan on hoitaa "toisten maata" ajanmukaisella ja
+tunnollisella tavalla! Eikö se merkitse mitään isän mielestä? Ja mitä
+taas tulee minun muihin yrityksiini, niin silloin on paras kerrassaan
+ruveta talonpojaksi jollekin kurjalle maatilalle jos pelkurimaisesti
+pakenee jokaista satunnaista vastusta, niitä vähänkin laajalliset
+kauppatoimet välttämättömästi tuottavat. Joka ei mitään uskalla, se ei
+mitään voitakaan. Mutta sitä en voi kieltää, että jos välttämätöntä apua
+ei ole saatavissa tukalina hetkinä, niin voi koko asema auttamattomasti
+sortua, ja silloin ollaan hukassa.
+
+Rudolf kumarsi päänsä, rypisti kulmakarvansa ja vihelteli hiljoilleen,
+kädet taskussa astuskellen edes takaisin. --
+
+-- Kuinka suuren summan sinä tarvitsisit nyt sitte? kysyi kapteeni
+vihdoin.
+
+Rudolf pyörähti ympäri ja jäi isän eteen.
+
+-- Ennen kaikkia vuokrarahan. Ja sitten pari metsävekseliä, jotka ovat
+maksettavat muutaman päivän kuluessa, kumpainenkin kolmentuhannen
+arvoinen, -- siis kaikkiaan kaksitoista tuhatta markkaa. Mitäs tuo summa
+oikeastaan on? Ei mitään, kuin sen vaan omistaisi!
+
+-- Eikö sinulla ole siis ollenkaan puhdasta rahaa itselläsi?
+
+-- Kyllä, pari sataa markkaa, mutta se on luonnollisesti sama kuin ei
+mitään.
+
+-- Niin, sen ymmärtää se, joka käyttelee ainoastaan suuria summia,
+muistutti kapteeni, vähän närkästyneellä ja kärsimättömällä äänellä.
+Viimeisellä kerralla, kuin olit kaupungissa, jatkoi hän, puhuit sinä
+suuresta voitosta, jonka sinä olit saanut viimeisestä puukaupasta.
+Joihin on se rikkaus joutunut, kun sinä nyt taas olet rahan puutteessa?
+
+-- Kuinka, lempo vieköön, isä saattaa olla noin yksinkertainen? Isähän
+tietää, että minä olen suurissa kauppatoimissa ja voi kuitenkin kysyä
+mihin rahat ovat joutuneet! No, olenhan minä luonnollisesti, kuten jo
+mainitsin, pannut rahat liikkeesen, sitä paitsi maanviljelystyöt, metsän
+valmistua ja puitten uitto ja oikeuden käynnit ja kaikki muut pahuukset,
+jotka aina välttämättömästi seuraavat suurenlaisia kauppatoimia, ovat
+nielleet melkoisia summia.
+
+Rudolf pyörähti koroillaan ja jatkoi astelemistaan.
+
+-- Minä ajattelin vaan, ett'ei sinun nyt, kuin maksupäiväsi lähestyi,
+olisi sopinut tehdä itseäsi tyhjäksi rahasta. Niin paljon ajatusta
+pitäisi voivan vaatia ymmärtäväiseltä ihmiseltä.
+
+Rudolf pysähtyi ihan isän eteen.
+
+-- Kuuluu, kunniani kautta, ettei isä ole mikään toimimies!
+
+-- Ei! en olekkaan, mutta minusta lapsikin voisi ymmärtää sen
+järjettömäksi, kuin luovutaan tarpeettomasti rahoista, juuri kuin
+tiedetään, että tullaan niitä ennen pitkää tarvitsemaan.
+
+Rudolf polki hiljaa hermostuneen kärsimättömyydestä hienolla
+saappaallaan permantoon.
+
+-- Jaha! Minä tunnen tuon! Vanhan tavan ijankaikkista laulua! Luopua
+rahoistaan tarpeettomasti! -- Eikö olisi mielettömyyttä, kysyn
+puolestani, -- mielettömyyttä, kuin on tilaisuus panna rahansa
+liikkeesen, joka varmana voittona antaa summan takaisin nelin, --
+vieläpä viisin kertaisesti, -- silloin sen sijaan pistää rahat
+laatikkoon ja säästää niitä pientä hyödytöntä maksua varten, joka lankee
+useita viikkoja myöhemmin, -- kuin on keinoja muulla tavalla hankkia
+tämän maksun? -- Sehän olisi suorastaan hullujen tapaista! -- Mutta yhtä
+mahdotointa, kuin ottaa otava taivaan kannelta, on teidän, vanhojen,
+päähän saada mahtumaan, että kauppatoimissa välttämättömästi täytyy
+syrjäyttää pienempi korko suuremman tieltä, jos tahdotaan saada vähänkin
+suurempaa voittoa ja laventaa asioita. Ei! Teidän periaatteenne on, että
+pitäisi koko ikänsä istua jossain sopessa ja kätkeä samaan ahtaasen
+piiriin muutamat rahakolikkonsa, sen sijaan kuin pitäisi olla rohkeutta
+käyttää niitä hedelmää tuottavaksi siemeneksi. Jos kaikki olisivat
+seuranneet teidän mielipiteitänne, niin ei ainoakaan ihminen maailmassa
+olisi saanut kokoon varallisuutta.
+
+-- Olis kyllä! Moni vanhain mielipiteitten ihminen on koonnut
+varallisuuden, ja suurenkin päälle päätteeksi.
+
+-- Niin, mutta uskomattomilla, elinajan kestävillä ponnistuksilla! He
+ovat uhranneet koko aikansa, kaappiakseen kokoon, sanasta sanaan,
+kaappiakseen kokoon rikkauden, joka nykyajan yksinkertaisella,
+rohkeammalla ja valistuneemmalla tavalla, kauppayrityksiä
+harjoittamalla, voidaan hankkia parissa vuodessa, jopa usein yhdessä
+hetkessä, ainoalla, hyvin lasketulla iskulla. He ovat, käyttääkseni
+vertausta, leikanneet joka korren erikseen, kuin sitä vastoin nykyään
+niitetään viikatteella.
+
+-- Kuka on sinulle opettanut koko tuon rikkiviisaan toiminta-filosofian?
+
+-- Oma, terve järkeni, luonnollisesti. Nehän ovat niin itse tiettyjä ja
+selviä asioita, että yksinkertaisimmankin pitäisi voiman käsittää niitä.
+
+-- Senpä tähden minä käsitänkin ne vallan hyvin, vieläpä paremmin, kuin
+luuletkaan, rakas Rudolf! -- Ja minä pelkään, että sinun kauppaystäväsi
+ja hyvät veljesi, jotka houkuttelevat sinua heittämään rahasi heidän
+suuriin yrityksiinsä, lopuksi vetävät sinua nenästä ja korjaavat sekä
+omansa että sinun tulosi.
+
+-- Minä annan anteeksi sanat, joilla isä solvasi miehiä, joitten kunniaa
+ja luotettavaisuutta ei ole vähintään epäilemistä, minä kuin pidän
+sellaiset lauseet suorana seurauksena isän vanhanaikaisista
+mielipiteistä, mutta minä pyydän saada olla kuulematta vast'edes
+sellaista puhetta ihmisistä, joita minä pidän ystävinäni. -- Mutta,
+palataksemme asioihimme, -- onko minulla mitään apua odotettavana
+isältä, vai eikö? --
+
+-- Sanos minulle, -- mistä tahtoisit sinä minun ottamaan rahoja, niin
+mielelläni kuin tahtoisinkin auttaa sinua?
+
+-- Mistä? Eikö isällä ole tämä talo, joka maksaa vähintäänkin kolmin
+kerroin tuon tarvittavan summan? Mikä estää ottamasta lainaa talon
+kiinnitystä vastaan? Olenhan minä lapsi ja perillinen, ja siis minulla
+on osani myös, toivoakseni. Äläkä koskaan pelkää, että minä aion
+hävittää isää tahi ketään muutakaan. Jos minä pääsen selville tästä
+pulasta, niin lunastan, minä velkani ja maksan kuinka suuren koron isä
+vaan tahtoo vaatia.
+
+-- No, no, no! Kuka puhuu koroista lasten ja vanhempain kesken? Mutta,
+katsos, minulla on velvollisuuksia myös äitiäsi ja sisartasi kohtaan.
+
+-- Isä saa olla täydellisesti levollinen ja lisäksi varma siitä, että
+minä kyllä olisin voinut saada apua ystäviltäni, jos minä olisin
+sanankin lausunut, mutta minusta on mieluisampaa kääntyä omaisiini.
+
+Aivan kuin eteväkin toimimies, ei Rudolf pitänyt tarpeellisena mainita,
+että hän oli kääntynyt muutaman ystävänsä puoleen, saadakseen tuon
+"mitättömän summan," mutta saanut sen sijaan tyytyä vaan erittäin
+ystävälliseen kieltoon, tietysti sillä selvällä syyllä, että ystävät,
+kuten hän itsekin, osuivat olemaan ihan satunnaisessa, mutta kuitenkin
+"kirotussa rahapulassa."
+
+-- Niin, niin! tuumasi Ivarsson-ukko. Kyllähän se on parasta, kääntyä
+sukulaisiinsa, kuin sattuu olemaan ahtaalla. -- Ja sinä voit ymmärtää,
+että minä autan sinua aivan mielelläni, kuin se vaan on minun vallassani
+ja joll'eivät toiset, joista minä olen edesvastuussa, kärsi mitään
+vahinkoa.
+
+Isä ja poika jatkoivat vielä hetken aikaa ystävällistä keskusteluaan,
+jossa jälkimäisen onnistui kumota edellisen kaikki arvelut ja
+täydellisesti tehdä hänet vakuutetuksi toiveittensa toteutumisesta ja
+lupauksiensa varmuudesta. Ja samana päivänä, kuin Rudolf oli pois
+mennyt, esitti kapteeni rouvalleen, että talo kiinnitettäisiin
+uudestaan.
+
+-- Se on ikävää, lopetti hän, mutta mitä ei tekisi lastensa tähden?
+
+Rouva Ivarssonin tyyni katse muuttui tuliseksi.
+
+-- Niin kyllä! vastasi hän, vähän vapisevalla äänellä. Mutta eikö Gerda
+sitte ole myöskin sinun lapsesi? Ja miten tylysti kielsit häneltä tuon
+vähäpätöisen tuhatmarkkaisen, vaikka näit hänen palavan halunsa, hänen
+surunsa?
+
+-- Kas niin! Olemmeko nyt taas noissa entisissä hullutuksissa! Kuin
+tyttö jo useita vuosia on ollut onnellinen vaimo, niin tulet sinä vielä
+tuomaan esiin hänen lapsellisuuksiaan, jotka hän itse jo kauan aikaa on
+unhottanut, siitä voit olla varma, ja minä iloitsen sydämeni pohjasta,
+että minä ymmärsin oikeaan aikaan tehdä lopun koko hassutuksista.
+Teidän, naisten, laita on kummallinen, kuinka voitte te höpistä
+kaikellaista roskaa. Se on, ymmärrettävästi, anteeksi annettava, sillä
+teillä ei ole mitään tärkeämpää ajateltavana. Mutta sen minä sanon
+sinulle, Hanna! Nyt en tahdo enää ainoatakaan kertaa kuulla puhuttavan
+koko tuosta ylioppilas-jutusta, ja tähän se jääköön!
+
+Rouva Ivarsson oli tullut kuolon kalpeaksi. Kauan pidätetty, syvä tuska
+tuli näkyviin täydessä väessään hänen silmistään, jokaisesta
+kasvonpiirteestä, hänen vapisevista käsistään.
+
+-- Koska nyt on viimeinen kerta, kuin tahdot kuulla puhuttavan asiasta,
+niin tahdon minä myöskin lausua ajatukseni siitä viimeisen kerran, sanoi
+hän ankarasta mielenliikutuksesta vapisevalla äänellä.
+
+Kapteeni olisi mielellään tavalliseen, suopeaan holhoojan-tapaansa
+kieltänyt vaimoansa lausumasta mitään enempää asiasta, mutta tämän
+hiljaiselle olennolle tavatoin mielenliikutus, joka ilmestyi hänen
+sanoissaan, äänessään ja koko ulkomuodossaan, herätti hänen huomiotansa
+ja jonkinlaisella hämmästyneellä uteliaisuudella odotti hän äänettömänä
+ja tuijottavin silmin jatkoa hänen sanoihinsa.
+
+-- Missä olen rikkonut häntä vastaan, josta hän voi moittia minua? kysyi
+hän itsekseen. Jos kukaan on ollut hyvä mies, niin se olen ollut minä!
+
+-- Minä en puhu enää mitään Gerdan toivosta päästä Upsalaan, jatkoi
+rouva Ivarsson. Voihan tapahtua, että niin on hyvä, kuin nyt on. Hän on
+vapaasta tahdosta itse valinnut kohtalonsa. Mutta ei ollut puhetta
+mistään naimisesta, kuin sinä kielsit apusi hänen opintoihinsa, muista
+se! Joll'ei rakkaus Leonardiin ja avioliitto hänen kanssaan olisi
+lahjoittanut iloa ja onnea hänelle, niin olisi sinun kova
+itsepintaisuutesi tehnyt hänen onnettomaksi koko elinajakseen.
+Vanhempaini jättämästä perinnöstä tahdoin ottaa tuon pienen summan;
+jonka Gerda olisi tarvinnut. Sinusta tuntui luonnollisesti
+tunnottomalta, kuin minä mainitsin tätä asiaa, mutta eihän se ole
+sopimattomampaa, jos nainen kerran muistuttaa, mitä hän on tuonut
+pesään, kuin sekään, että miehet alinomaa kerskaavat pitävänsä vaimosta
+huolta. Ehkä sinäkin olisit valmis väittämään elättäneesi minua, vaikka
+kolmas osa perinnöstäni meni nuoruuden velkaisi maksamiseksi?
+
+Kapteenin kulmakarvat vetäytyivät kokoon. Hän käänsi päänsä ja potkasi
+kärsimättömästi sohvapöydän jalkaan.
+
+-- Kiitos, kiitos rakas Hanna!
+
+-- Ja kuinka teet sinä nyt, Otto? Sinä kielsit Gerdalta ropoisen siitä,
+joka oikeuden mukaan kuului hänelle, ja nyt sinä uhraat kaikki varamme
+Rudolfin hullumaisiin yrityksiin ja teet Gerdan perinnöttömäksi hänen
+tähtensä. Eikö, omatuntosi nouse sellaista menetystapaa vastustamaan?
+
+-- Ja sinä luulet, kävi kapteeni säihkyvin silmin ja vapisevin huulin
+puheesen, että Rudolf tahtoisi hävittää sisarensa! Te, naiset,
+ymmärrätte vaan vähän miehen kunniantunnosta. Te voitte uskoa omain
+poikainne olevan kunniattomia raukkoja sentähden vaan, että te ahtaalta
+näkökannaltanne ette voi käsittää miehen vaikutusalaa ettekä hänen
+tarvettaan luoda itselleen muista riippumatoin asema. Yhtä varmaan kuin
+minä elän tällä hetkellä, yhtä varmaan olen minä vakuutettu siitä, että
+Rudolf kerran täydellisesti, vieläpä korkoin kanssa, jos niin vaaditaan,
+on suorittava, mitä meidän nyt täytyy lainata hänelle, voidakseen alkaa
+tiensä, ja ett'ei sinun eikä Gerdan eikä kenenkään muunkaan tarvitse
+kärsiä vähintäkään hänen tähtensä.
+
+-- Jumala sen suokoon. Mutta minä tahtoisin mielelläni tietää, mistä hän
+paraimmalla tahdollansakaan mahtaa saada rahoja sen lainan maksamiseen,
+jonka sinä nyt tahdot hänelle ennakolta antaa, jos hänen ratansa menee
+edelleenkin alaspäin samoin kuin se on alkanutkin.
+
+-- Menee alaspäin! Niin ei ole ajateltavakaan, saada teitä, naisia,
+näkemään missään asiassa nenänpäätänne kauvemmaksi, eikä ymmärtämään,
+että suuresta jotakin lähtee. Jos toimimies tarvitsee sattumoilta jonkun
+rahasumman, niin on hän jo muka häviön tiellä, ja jos nuorukainen
+viettää vähänkin iloista ja surutointa elämää, lopettaakseen nuoruuden
+raivoansa ja tullakseen todelliseksi mieheksi, niin huudatte te heti,
+että hän on langennut, kevytmielinen raukka, kadotettu olento, ei
+kenenkään kunniallisen naisen rakkauden arvoinen.
+
+-- Tytöt eivät tarvitse koskaan tuollaista raivon aikakautta tullakseen
+ihmisiksi, vaan jos he käyttäytyvät vähänkin varomattomasti, niin
+ryöstetään heiltä kunnia ja arvo, ja heidän maineensa on koko
+elämäniäksi tahrattu.
+
+-- Minä luulen, että sinä olet hulluna, Hanna! -- Onhan helvetinmoinen
+eroitus pojan ja tytön välillä. --
+
+-- Niin, tosiaan, "helvetinmoinen" eroitus se näyttää olevan.
+
+-- Mitä! -- Niin, ethän sinä vaan tahdo väittää, että pojan tulisi elää
+tytön lailla? Mitä saakelia, -- en voi paremmin tulla ja sanoa, --
+pitäisikö hänestä sitte tulla maitoporsas, nunna, joku kuunpaisteinen
+kuva! Mutta jos tyttö eläisi nuorukaisen tavalla, niin se ei kävisi
+laatuun, langennut hän olisi, kuten sanoit. Etkö käsitä sitä?
+
+-- En.
+
+-- Vai niin! se kunnostaa järkeäsi.
+
+-- Minä en käsitä, että se kasvatus, joka on välttämätön ennenkuin
+nuorukaisesta tulee todellinen mies, että se voi tehdä tytöstä
+langenneen naisen, enkä myöskään sitä, että se hyve ja puhtaus, jota
+vaaditaan tytöltä, on turmiollinen nuorukaiselle. Sitä filosofiaa en
+minä ymmärrä.
+
+-- Vai niin! etkö ole lukenut vielä niin paljon korkeaoppisen tyttäresi
+filosofiallista kirjastoa? Kyllä luulen löytäväsi sen opin myöskin
+siellä, sillä se on ollut olemassa jo maailman alusta.
+
+Kapteeni käveli kiivaasti muutaman kerran edes takaisin lattian.
+
+-- Joko nyt loppui jankkaamisesi? sanoi hän, seisahtuen vaimonsa eteen.
+Tahi jos sinulla on enempää sanottavaa, niin sano se nyt kerrassaan,
+että sitte tulee rauhakin. -- Kuinkas on kiinnityksen laita? Kaikesta
+tuosta, mitä sinä nyt latelit, voisi päättää sinun kieltävän,
+luullakseni! Sinä saat tosin suojella tyttäresi etua, niin ett'ei hän
+joutuisi maantielle kehnon veljensä kautta. Niinkuin hän nyt muka
+istuisi polttavassa leivän puutteessa, kuin hänellä on sellainen mies
+kuin Leonard, joka hänestä huolen pitää! Tahi tahtooko hän varmuuden
+vuoksi ottaa äidinperintönsä jo hänen vielä eläessään, ettei isä ja veli
+vaan sitä hävittäisi?
+
+Ärtyneen tyrannin solvaavalta ivalta tuntui kapteenin viimeiset sanat.
+
+Rouva Ivarssonin silmät täyttyivät katkerilla kyynelillä nähdessään
+tämän miehen, joka oli ollut hänen sydämelleen kallis, jonka toiveita ja
+tahtoa hän oli niin iloisesti totellut, jonka luonteen hän oli kuvaillut
+niin jaloksi koko sen ajan, kuin he olivat yhdessä eläneet
+aviopuolisoina, nähdessään hänet nyt edessään, halpamaiseen vihaan
+syttyneenä hänen rehellisistä sanoistaan, ja kuullessaan nuot
+turhamaiset herjaavat sanat hänen huuliltaan.
+
+-- Kiinnitä mitä vaan haluat. Hallitsethan sinä kumminkin kaikki, sanoi
+hän. Et sinä, eikä kukaan muukaan saa sanoa, että minä olen pannut
+esteitä poikani tulevan menestyksen tielle. -- Minä sanon nyt kerrassaan
+sinulle kaikki: älä kysy vast'edes minun suostumustani. Mitä minä
+merkitsen? Minä olen vaan holhuunalainen, mitään merkitsemätön orja. --
+Kerran luulin vielä, että minulla järjellisenä ihmisenä on sananvaltaa
+minulle kuuluvaan omaisuuteen, ja äitinä uskoin itselläni olevan vallan
+tehdä jotain tyttäreni hyväksi, ja panemalla jonkun ehdon, ennenkuin
+suostuin kiinnitykseen, tahdoin hankkia sen kautta Gerdalle tuon
+vähäisen rahamäärän, minkä hän olisi tarvinnut, mutta silloin sinä
+järjestit asian, kysymättä minun suostumustani, ett'ei vaan sinun
+tahtosi olisi riippuvainen niin alhaisesta olennosta kuin vaimosi, ja
+kuin minä kysyin kuinka asian laita oli, niin sain huolettoman,
+vaillinaisen vastauksen, aivan kuin minä olisin ollut palvelia ja
+puheena olisi ollut asia, joka ei ollenkaan minua liikuttanut. Ja
+kuitenkin riippui siitä lasteni onni ja menestys. -- Sinä hetkenä, Otto!
+katkesi monivuotinen rakkauden side sydämessäni. Minä en ollut
+puolisosi, vaan palvelijasi, ja sinä tiedät, että minä olen elänyt siitä
+päivästä huoneessasi orjana, ja siksi jään. Mitä Jumala on eroittanut,
+ei ihminen voi yhdistää.
+
+Rouva Ivarsson lähti hitain askelin huoneesta, johon hänen puolisonsa
+jäi tuijottamaan hänen jälkeensä. Lopuksi hän alkoi astella
+edestakaisin, pää rinnalla ja kädet seljän takana, tupakkapiippu
+sormissa.
+
+Kummallisia sanoja ne olivat, mitä hänen vaimonsa oli lausunut! Hänen,
+joka aina oli pitänyt heidän avioliittoansa onnellisimpana,
+sopusointuisimpana ja malliksi sopivimpana, mitä voitiin ajatella! Ja
+hänkään ei koskaan liene ollut mikään kohtuuton mies. Ei, kunnian ja
+arvon kautta! Sellainen ei hän koskaan ole ollut. Hän oli rakastanut ja
+kunnioittanut vaimoansa, kuten tunnollisen miehen tulee ja sopii, ja
+tämä tosiaan ansaitsikin sen! -- Ja nyt tämä hokee sitä alinomaa, kuinka
+hän oli vähäisellä laillisella vallallaan, jota luultavasti paremmat
+miehetkin usein käyttävät vaimoansa vastaan, kohdellut häntä, kuin tämä
+väänteli ja käänteli asioita, joita ei ymmärtänyt, ja tämä muka oli niin
+syvältä loukannut häntä, niin syvältä, ettei hän enää siitä hetkestä
+saakka pitänyt itseään hänen vaimonaan. Se muka sitten oli syynä!
+
+Kapteeni seisahtui akkunan eteen. Hänen piippunsa oli kauan sitte
+sammunut ja hajamielisenä laski hän sen kukka-astiaan. Kauan seisoi hän
+mietteisiin vaipuneena, ne tulivat aina syvemmiksi ja syvemmiksi.
+Monenlaisia olivat hänen ajatuksensa, ne kävivät pitkässä rivissä läpi
+hänen sielunsa. Hänestä tuntui toinen ajatus synnyttävän
+vastustamattomasti toisen ja lopuksi asettuvan hänen eteensä ja
+tarkastelevan häntä vakailla katseillaan.
+
+Kapteenista tuntui, niinkuin hän ei enää olisikaan perheensä haltija,
+sillä niin vaikutti häneen vaimonsa odottamatoin puhe. Hän menetti
+kaiken luottamuksen itseensä. Hänen, joka aina oli ollut niin hellä ja
+järjellinen aviomies, niin tunnokas isä, hänen täytyi nyt nähdä vaimonsa
+riistävän häneltä rakkautensa ainoastaan sen tähden, että hän oli
+menetellyt kuin isäntä talossaan. Vaimo oli siinä tehnyt pahoin. Hänen
+naisekas itserakkautensa oli loukattu, siinä koko asia. Hänellä väärin
+oli. Hänhän oli *mies*, pää. Hän oli oikeassa, pannessaan tahtonsa
+voimaan, huolimatta vaimostaan ja lapsistaan ja käyttäessään kodin
+varoja. Mutta sanotaan myös, että mies ja vaimo ovat *puolisot*. Kuinka
+voi toinen sitte olla hallitseva ja toinen hallittava? Eivät he ole
+puolisot sillä tavalla. Mutta vihkisanoissakin mainitaan, että vaimon
+pitää miehellensä alamainen oleman. Ja sen pitäisi varmaan olla Jumalan
+sana. Niin kyllä, mutta silloin eivät he olisikaan puolisot, vakuutti
+jokin sisällinen ääni. Hehän ovat vaan herra ja palvelija. Mutta eiköhän
+mainita raamatussa tuosta alamaisuudesta? Kuinka olet sinä nyt niin
+ihastunut raamatun sanaan, sanoi ääni taas, sinä joka et juuri koskaan
+ole pitänyt väliä, mitä siellä on? -- Niin kyllä, siten käy meidän,
+ihmisten! Kuin raamatun sana tuntuu meissä vastaavan itsekkäitä
+toiveitamme ja mielipiteitämme, silloin me sitä suosimme mielellämme. --
+Mutta vaikka jotain sellaista olisikin raamatussa, niin sanoo järki,
+ett'ei voida olla puolisot, jos toisen tulee hallita, toisen totella.
+Puolisoittenhan täytyy olla samanarvoiset, vai kuinka? Niin, mutta
+puolisoita ei olla kuitenkaan. Miehellä on alansa ja vaimolla myös.
+Ulkonainen, käytännöllinen, päättävä, hallitseva toimi, se on edellisen
+ala. Taloudellinen, lempeä, rakkaudellinen, hoitava taas on jälkimmäisen
+asia. Eikö sillä tavalla ole tasapainoa? -- Oi, miten kekseliäs on
+ihmisten itsekkyys! Eikö se ole etevä asianajaja! -- Kapteeni tunsi
+itsensä niin rauhalliseksi. Oli aivan kuin raskas taakka olisi pudonnut
+hänen sydämmeltään. Hän oli aivan oikeassa ja oli ihan tarkoin
+käsittänyt asemansa. Hänen vaimolleen ei ollut tapahtunut millään
+tavalla vääryyttä. Jalompi osa, korkeampi kutsumus olivat hänen. Miksi
+oli hän sitte tyytymätön? Minkä tähden pitää hän itseänsä halveksittuna?
+Kapteeni tunsi sydämmensä oikein huojennetuksi ja sielunsa ylennetyksi
+avioliitto-kysymyksen ratkaisemisesta, jonka hän oli keksinyt.
+Vaimollehan oli uskottu paljon arvokkaampi tehtävä avioliitossa. No
+hyvä, muistutti tuo kiusoittava, sisällinen ääni, jos niin on,
+täytyisihän hänellä olla sama arvo kuin miehelläkin, vieläpä
+korkeampikin, sillä eihän anneta alemmalle olennolle jalompaa tehtävää.
+Se sotii kaikkea järkeä vastaan. Ja jos hänellä on korkeampi arvo,
+jalompi tehtävä, niin ei voida häntä estää päättämästä talon varoista,
+ja lasten kasvatuksesta. -- Tämä totuus koko uhkaavassa voimassaan
+selveni kapteenin rehellisessä, puoluettomassa sydämessä, joka kuitenkin
+tahtoi uinailla perityissä ennakkoluuloissa. Silmänräpäyksessä selveni
+hänelle monta vuosisataa kestänyt hairaus avioliitossa ja
+yhteiskunnassa. Ja tälle hairaukselle oli hän uhrannut vaimonsa
+rakkauden, tyttärensä henkisen kehityksen! -- Kaksi tuntia seisottuaan
+ikkunassa miettimässä kääntyi hän, meni huoneesensa, sulki oven ja itki
+katkerasti.
+
+Nyt tahdomme katsoa, kuinka on Gerdan laita. Hän oli ollut naimisissa
+puoli neljättä vuotta. Hänen pikku poikansa oli saanut sisaren, joka nyt
+oli muutaman kuukauden vanha. -- Olivatko nämät vuodet lahjoittaneet
+nuorelle vaimolle onnea? Oliko hän nauttinut maallisen autuuden suloa ja
+tuntenut henkensä ja sydämensä halut ja toiveet tyydytetyiksi tällä
+nautinnolla? Jälestäpäin saamme nähdä! Hän rakasti jäntevän henkensä
+koko voimalla ja innolla sitä miestä, joka oli voittanut hänen
+rakkautensa, sitä miestä, jonka hengessä hän oli toivonut löytävänsä
+täyden vastineen sielunsa unelmiin ja vastauksen sen tutkiviin
+kysymyksiin. Tämän miehen omistaminen, jokapäiväinen yhdessä olo hänen
+kanssaan olivat hänen hurmaava autuutensa, jossa hän huolitteli
+henkeänsä, koko olentoansa, kuin paratiisin lähteellä. Ja Leonard
+kohteli nuorta vaimoansa kaikella hellyydellä, mikä voi löytyä
+eloisassa, kuusikolmatta vuotiaassa miehessä, kohteli jumaloivalla
+ihastuksella sitä puolisoa, jonka hän oli vapaasta tahdostaan valinnut.
+Hänen taitonsa, hänen halunsa tieteisiin hämmästyttivät ja ihastuttivat
+häntä. Gerda oli täydellisesti onnellinen avioliitossaan ensimmäisen
+vuoden.
+
+Toisena vuotena oli asian laita sama, vaikka ensimmäinen autuuden
+huumaus alkoi haihtua. Leonard oli hellä, iloinen, rakastettava, mutta
+hän vietti paljon enemmän aikaa ulkona kotoa, kuin edellisenä vuonna.
+Hän kutsui aina useimmin ja useimmin tuttuja kotiin luoksensa, välistä
+päivälliselle, välistä illalliselle, jolloin hän oli Gerdasta yhtä
+erillään, kuin jos hän olisi ollut kotoa poissa. Hän seurusteli alinomaa
+vieraitten ihmisten kanssa. Milloin oli se tai se ystävä kutsunut hänet
+luoksensa, milloin hän taas jonkun hengenheimolaisen kanssa sopi
+erittäin hyvin yhteen mielipiteissä, ja kuin hänen nuori puolisonsa
+sellaisissa tapauksissa, menemättä levolle, oli istunut valveilla,
+odottamassa häntä kotiin, lausui hän melkein moittivasti, puoleksi
+välinpitämättömästi, tyydymättömyytensä tuollaisesta "romantillisesta
+lapsellisuudesta," kuten hän sanoi, ja kielsi hänen olemasta huolissaan
+hänen tähtensä, vaikka hän jonkun kerran viipyisikin poissa myöhään
+yöhön, ja kehoitti häntä vaan rauhallisesti menemään levolle, sillä hän
+"kadottaisi vaan kauneutensa," sellaisella tarpeettomalla valvomisella.
+Sellaiset sanat olivat tuskan pisto Gerdan sydämeen. Eikö hän sitte
+ollut mistään muusta, mistään korkeammasta arvosta puolisolleen, kuin
+olla vaan kaunis hänen silmissään? Eikö hän ymmärtänyt, että hänen
+rakkautensa se oli, joka kehoitti hänet luopumaan levosta ja odottamaan
+häntä kotiin tulevaksi, ett'ei hän arvelisi itseään kohdeltavan
+välinpitämättömästi, ja ett'ei hänestä tuntuisi koti tyhjältä ja
+autiolta, kuin kaikki makaavat unen helmassa? Ja minkä tähden hän etsi
+vieraita ystäviä, heidän kanssansa haastellakseen? Minkä tähden hän
+puhui aina yhä harvemmin hänen kanssaan aatteista, jotka liikkuivat
+hänen mielessään, ja kuin Gerda välistä johti keskustelun ajatuksen ja
+tietojen alalle, minkä tähden hän kuunteli niin välinpitämättömästi
+hänen puhettaan, vaihtoi keskusteluaineen ja alkoi puhelemaan
+jokapäiväisistä, arvottomista asioista? Eikö hän ollut kasvanut
+ollenkaan tämän henkiseksi puolisoksi? Kyllä sentään! hän tunsi olevansa
+juuri se, mutta Leonard ei huolinut antaa hänen lausua jaloimpia,
+lämpimämpiä tunteitaan ja ajatuksiaan, ja jos hän jonkun kerran
+lausuikin, kuunteli tämä, kuten sanottu, hajamielin hänen sanojaan,
+antaen hänelle joskus ystävällisen lavertelevan vastauksen, joka usein
+osoitti selvästi, että hän oli väärin käsittänyt vaimonsa ajatukset.
+Seuraus tästä oli, että Gerda aina enemmän ja enemmän kätki rikkaan
+henki-elämänsä itseensä. Kirjat, jotka olivat hänen ilonsa ja henkinen
+ravintonsa vanhempainsa luona ja jotka hän oli tuonut mukanaan uuteen
+kotiinsa, otettiin jälleen esille kaapistaan, ja nuori vaimo alkoi
+uudestaan pitkinä yksinäisinä hetkinä, kuin hänen miehensä viipyi
+ystäväinsä seurassa, etsiä suruissaan virkistysjuomaa runojen ja
+tietojen lähteestä.
+
+Sanotaan, että naisen rakkaus, kuin se valloittaa hänen sydämensä, on
+hänelle kaikki kaikessa, täyttää kaikki hänen tarpeensa, kaikki hänen
+toiveensa ja siihen yhtyy kaikki muutkin hänen halunsa ja unelmansa. Me
+vastaamme, että rakkaus todellakin on korkein ja voimallisin tunne, mikä
+ihmissydämessä voi olla ja myönnämme, että nainen etupäässä on kutsuttu
+tämän pyhän tulen vartijaksi, mutta myöskin älyn tuli, yhtä hyvin kuin
+mikään muukaan jalo sielunvoima, on Jumalan lahja, kallis ja katoamatoin
+sellaisenaan, jos ei ihminen itse, kuten, paha kyllä, moni onnetoin
+tekee, koeta haudata sitä elävältään. Joskin rakkaus on ihmishengen
+korkein elonmerkki, niin ei suinkaan luojan tarkoitus ollut, että muut
+jalot voimat pitäisi tukahutettaman sen kaikkivoivalla vallalla. -- Ei!
+kaikkien voimiemme tulee muodostaa sopusointuisan kokonaisuuden, niitten
+tulee vaikuttaa omaksi kehitykseksemme ja jalostuttamiseksemme,
+kanssaihmistemme iloksi ja onneksi; ja rakkauden tulee olla
+henkielämämme sielu, pyhä henki, joka elähyttävänä ja kirkastavana
+voimana tunkee koko olentomme joka soluun. Siinä ihmisessä, olkoon hän
+mies tai nainen, joka on saanut älyn ihanan lähteensuonen omakseen, ei
+voi tätä suuntaa tukahuttaa, ei voi se kuihtua auringonpaahteisina
+kuumina päivinä ei myöskään surun jäätävän talven alla. Niin oli myöskin
+Gerdan laita. Vaikka vanhat ystävät, kirjat, morsiusilon juhlapäivinä
+olivatkin unhotetut, niin kuitenkin monta kertaa hän sittemmin
+suloisimmassa onnessaankin, ihastuksen kaipuulla muisteli noita
+hyljätyitä rakkaitaan, ja ne olivat hänestä kallis, kätketty aarre, mikä
+joka hetkenä oli hänen nautittavanaan ja sen omistaminen teki hänen
+maallisen onnensa vielä rikkaammaksi. Ja kuin ensimäinen autuuden
+kesäpäivä alkoi mennä mailleen, silloin otti hän noina pitkinä hetkinä,
+jotka hänen puolisonsa vietti vieraissa ystävissään, ja sitten kuin hän
+oli unen helmaan tuuditellut lapsensa, omat pienokaisensa, jotka päivän
+yksinäisyydessä laverruksillaan tenhosivat pois kaikki kaipauksen ja
+synkkämielisyyden pilvet hänen sydämestään, -- silloin otti hän kirjansa
+ja tunkeutui rakkaudessa jalostuneen, selvätajuisan henkensä avulla
+palavassa innossaan tietojen viehättäville aloille ja hän omisti
+itselleen sen ilon, sen runsaan henkisen ravinnon, minkä tämä toiminta
+lahjoitti hänelle yksinäisyyden hetkinä, karkoitti kokonaan pois sen
+kärsimättömyyden ja katkeruuden, joka muutoin olisi anastanut hänen
+sydämensä ja osoittautunut hänen käytöksessään, mutta nyt hän sitä
+vastoin voi, tyyni, omantakeisen voiman tunne koko olennossaan,
+ystävällinen rauha kasvoissaan, ottaa vastaan viipyvää puolisoansa
+tervetulleena kotiin. Syy vaimonsa iloiseen ja lempeään käytökseen,
+katseisin ja sanoihin, oli täydellinen salaisuus Leonardille, vaikka ei
+niin olisi tarvinnut olla, jos hän totisella rakkauden innolla olisi
+tarkasti huomioonsa ottanut hänen sielunjäntevyytensä ja elämäntapansa.
+Nyt hänestä näytti tässä miellyttävässä käytöksessä vaan ilmestyvän
+oikea naisellisuus, joka hänet teki niin hempeäksi hänen silmissään.
+Rikaslahjainen Leonard ei ymmärtänyt kaikessa viisaudessaan puolisoansa,
+koska hän, kuten niin monta tuhatta muutakin, sekä selvä- että
+sekavajärkistä miestä, itse sitä huomaamattaan, oli soentunut ja
+paatunut ikivanhoissa ennakkoluuloissa, jotka jo useassa tapauksessa
+ovat tulleet osaksi ihmisluontoa. Hänelle ei koskaan juolahtanut
+mieleen, että nainen voisi ajatusten alalla olla hänen vertaisensa,
+käsittää hänen aatteitaan ja omiensa kautta herättää uusia hänessä,
+vaikka jonkun kerran lienee hauskaa "kiusan vuoksi" keskustella naisen
+kanssa oppineista asioista, oikeastaan vaan koetellakseen ja tutkiakseen
+häntä kuin mitäkin luonnon ilmiötä, ja kuullakseen naisen käsitystä
+asioista, jotka hänen luonteelleen ja oikealle alalleen muka ovat aivan
+vieraat. Hän ei tullut edes ajatelleeksikaan, että hänen poissaolonsa
+kotoa tuskastuttaisi Gerdaa. Pitäisihän hänen kyllä ymmärtämän ett'ei
+mies, varsinkin hänen toimessaan, voinut sulkeutua vaimoineen huoneesen,
+vaan täytyi oleskella ihmisten kesken. Olihan hänellä lapsensa huvina ja
+taloudelliset askareet toimena, silloin kuin hänen "jonkun kerran"
+täytyi olla poissa. Että hänellä vaimonsa luona olisi voinut olla
+runsaampi hengen ravinto, kuin ystävien joukossa, se ajatus ei koskaan
+juolahtanut hänen mieleensä. Tämä tosin oli erinomaisen lahjakas nainen,
+mutta kuitenkin ainoastaan "nainen", eikä hänellä siis ihan
+luonnollisesti ollut sellaista kasvatusta ja kirjatietoa, että hän voisi
+seurata hänen ajatusjuoksuaan ja oppimääräänsä. Hänellä ei ollut
+vähintäkään aavistusta siitä, että Gerda vietti yksinäiset hetkensä
+lukemisella ja että hän henkensä viljelemisellä varjeli sydämensä
+raskasmielisyydestä ja kärsimättömyydestä. Päinvastoin, kuin hän jonkun
+kerran katsahti hänen kirjakaappiinsa, ajatteli hän itsekseen, että
+hänen tietohalunsa oli kyllä haihtunut, kuin hänellä oli hellempää ja
+naiselle kalliimpaa huvia saatavana. Niin naisten aina käy, ajatteli
+hän, ja sehän on ihan luonnollista. Heillä on oma velvollisuutensa ja
+meillä, miehillä, on omamme.
+
+Siten oli aika kulunut näinä vuosina. Ei mitään ulkonaista häiriötä, ei
+mitään onnettomuutta ollut kohdannut Gerdaa eikä hänen kotiaan.
+Leonardin tulot eivät tosin olleet liian suuret, mutta kuitenkin ne
+riittivät heidän kohtalaiseen elintapaansa, ja Gerda ei vähintäkään
+aavistanut, että hänen miehensä oli tehnyt suuremmoisen velan naimisensa
+jälkeen, mutta sehän oli vaan luonnollista. Henkilö hänen toimessaan ei
+voinut elää kuin luostarissa. Hänen täytyi seurustella ihmisten kanssa,
+ja se maksoi aina vähän, ajan mittaan. Maailman kunnioitus kadotetaan,
+jos eletään saiturina, ja se vahingoittaa tulevaisuudenkin. Hänen
+vaimonsa ei tarvinnut kuitenkaan tietää, että hän oli velkoja tehnyt.
+Naiset eivät ymmärrä sellaisia välttämättömyyksiä. Hän kyllä ajan
+pitkään hankkisi parempia tuloja ja sitäpaitsi olihan Gerdalla
+odotettavana perintö vanhemmiltaan. Hyvä ja ystävällinen puoliso oli
+Leonard aina vieläkin, hän näytti erittäin rakastavan lapsukaisiaan ja
+vietti leikkimällä ja lavertelemalla heidän kanssaan harvalukuiset
+jouto-hetkensä. Vaimoansa muisti hän hedelmillä, makeisilla sekä osti
+hänelle silloin tällöin jonkun uusimman tuotteen kaunokirjallisuuden tai
+soittotaiteen alalla, hänen huvituksekseen sillä ajalla, kuin hänen
+"joskus" täytyi jättää hänet yksikseen. Kaupungissa pidettiin nuorta
+sanomalehden toimittajaa ja hänen puolisoaan onnellisen parin esikuvana,
+siellä he kävivät käsi kädessä; uljas ja hymyilevä oli Leonard ja hän
+katseli lempeän suojelijan näköisenä kauniisen vaimoonsa, jonka
+uinailevasta katseesta pilkoitti sisällinen rakkaus, kuin se sattui
+hänen puolisoonsa tahi lapsiinsa. Siinä oli rakastava pari, tuumailtiin,
+ja moni kaupunkilaisvaimo, joka arveli itsellään olevan syytä moittia
+miestänsä yhdestä tai toisesta syystä, vetosi useinkin maisteri
+Ivarssoniin, hän kuin oli oikea rakastettavan miehen malli.
+
+Oliko Gerda todellakin onnellinen? Kyllä? -- Hän tosin tunsi syvällä
+surulla, että, hänen puolisonsa ei ymmärtänyt häntä, kuten hän oli
+toivonut, mutta hän rakasti häntä kyllin suuresti, ollakseen kuitenkin
+onnellinen, ja hänen rakkauden ja tieteen valossa yhä enempi kypsyvä
+henkensä oli opettanut hänelle sen viisauden, jota hänellä ei ollut
+nuoruuden kokemattomuudessaan, että nimittäin kaikki eivät voi ajatella
+ja tuntea samalla tavalla, vaan kukin niiden lahjain mukaan, jotka
+hänelle suodut ovat, ja että paljon hyveitä ja etevyyksiä voi olla
+ihmisessä, vaikka hänellä onkin toinen käsite elämästä, toiset pyrinnöt
+kuin meillä itsellä. Hän oli oppinut käsittämään ihmispersonallisen
+pyhyyden, oppinut ymmärtämään, että jokaisen ihmisen velvollisuus
+itseään ja ihmiskuntaa kohtaan on olla veltosti alistamatta sisällistä
+elämäänsä ja henkisiä voimiaan jonkun toisen olennon vaikutuksen
+alaiseksi ja niinmuodoin olla uhraamatta omaa itsenäisyyttään
+jonkinlaiseksi arvottomaksi lisäksi, vaalistuneeksi kiertokasviksi
+jonkun hallitsevan olennon hyötyisän rungon ympärille, vaan sen tulee
+itsenäisesti kehkeytyä siksi, miksi luoja on hänet määrännyt. Hän
+ymmärsi koko tuon suloisen vapauden ja siunauksen sellaisesta
+pyrinnöstä, ymmärsi sen sopusoinnun, joka syntyy siitä, kuin tätä
+pyrintöä elähyttää rakkauden pyhä voima ja joka tekee kaksi avioliitossa
+yhtynyttä puolisoa, niinkuin koko ihmiskunnankin, yhdeksi kauniiksi
+lujaksi kokonaisuudeksi, joka kaikin puolin täyttää määrätyn
+tarkoituksensa.
+
+Niin ajatteli ja tunsi Gerdan yksinäisillä hetkillä työskentelevä,
+valossa ja totuudessa aina korkeammalle pyrkivä henki. Hän oli niin
+lujasti vakuutettu puolisonsa luonteen jaloudesta, hänen kutsumuksensa
+mukaisesta työstään, ettei hän hetkeäkään epäillyt, että he molemmat,
+jos kohta kumpikin omalla alallaan, kulkivat elämän korkeinta
+tarkoitusta kohden ja olivat toisilleen täysin kelvolliset. Nyt
+ymmärrämme, kuinka Gerda voi olla niin perin onnellinen, vielä kauankin
+sen jälkeen kuin lempiviikkojen herttainen aika alkoi haihtua, ja vaikka
+hänen puolisonsa niin monta kertaa laiminlöi kodin ilot, olemalla ulkona
+seuraelämässä ja huvituksissa.
+
+Sillä välin jatkoi Rudolf kolmantena vuokravuotena suuremmoisia
+maanviljelys- ja kauppatoimiaan, jotka enimmäkseen olivat
+"kauppamatkoja" kaupunkiin ja muihin seutuihin, jossa hänellä oli joku
+vanha, hyvin aikaan tuleva ystävä lukuajoilta, joka avoimin sylin
+vastaanotti entisen iloisen kumppanin ja pidätti häntä jonkun viikon
+kerrassaan metsästysmatkoilla, peliseuroissa ja muissa vähäisissä,
+hauskoissa nuorenmiehen huvituksissa, ja sen aikaa tuo taitava
+isännöitsijä kotona hautasi summan toisensa jälkeen kokeissaan. Kuin
+tämä kolmas vuosi oli loppuun kulunut, sai kapteeni Ivarsson taaskin
+vieraaksi poikansa, jolla tällä kerralla oli tuotavana paljon tärkeämpi
+esitys omaksi ja vanhempainsa hyödyksi, kuin koskaan ennen. Isä Ivarsson
+oli kuin olikin vielä tämänkin kerran pakotettu auttamaan häntä hiukan
+tuolla "kirotulla vuokra-rahalla," joka sitte, niinkuin ukko sanoi, oli
+"suorastaan järveen heitettyä rahaa, noina ensimmäisinä vuosina, koska
+huonosti hoidetun talon kuntoon asettaminen nielasi kaiken sen tuotteet
+ja paljon enempi sen lisäksi."
+
+Päivällispöydässä esitti hän vanhempien mietittäväksi erään "tarkoin
+punnitun" ja "aivan hyväätarkoittavan" ehdoituksen, jonka hän oli
+huomannut "kaikin puolin sangen edulliseksi,", että nimittäin isä myisi
+tuon "vanhan lahonneen kaupunkitalon, joka vaan tuottaisi tarpeettomia
+huolia ja muutenkin se tulisi perinpohjin korjattavaksi tuottaakseen
+vähääkään isännälleen," -- ja että vanhemmat tulisivat asumaan hänen
+luokseen maalle.
+
+-- Menee kaikki hiiteen, kuin on talous ja sitte vielä maatalous ilman
+emäntää, selitti Rudolf. Se vanha neitsy, joka minulla siellä on, lienee
+tosin hyvä paikallaan, mutta hänen itsepäisyytensä on minun kiusani,
+kuin minä kumminkin olen hänen isäntänsä, ja hän palvelija. Ja
+muutenkin: en minä juuri voi taata häntä. Varsin toista on, kuin on
+omainen, joka hoitaa kaikki. Sinä olet vielä ripeä, äitiseni! Eikö sinua
+haluttaisi tulla talooni emännöitsijäksi? Siinähän olisi sinulle jotain
+toimintaa. Mitä sanot ehdoituksestani, äiti?
+
+-- Hm! sanoi rouva Ivarsson hämmästyneenä sellaisesta esityksestä ja
+vaikea olikin hänen ajatella täydellistä mullistusta niissä elämän
+tavoissa, joihin hän niin monen vuoden kuluessa oli tottunut, mutta
+toiselta puolen, kuin pää-asiallisin kohta, itse ydin hänen elämänsä
+onnessa, oli murtunut, hänen ja puolisonsa välinen rakkauden side
+katkennut, ja kuin hänen ennen niin hupainen, rakas kotinsa näytti
+hänestä niin tyhjältä ja hävitetyltä, vaikka ei kukka-astiakaan ollut
+muuttanut paikkaa, ja hän tässä kodissa oli vaan entisen puolisonsa
+palvelija eikä vaimo, vaikka maailma yhä edelleenkin piti heitä vanhan
+avioparin mallikuvana; kuin tämä muutos kaikessa synkeydessään tuli
+hänen mieleensä, näytti hänestä kaikki muut käänteet hänen elämässään
+tämän jälkeen kuitenkin vaan pikkuseikoilta. Pikemmin tuntui hänen
+surulliselle sydämelleen virkistävältä ja lieventävältä, saada kokonaan
+unhottaa vanhan kodin sekä ilosine ja katkerine muistoineen, ja tulla
+uusiin oloihin ja uuteen toimintaan. Myöskin piti hän erittäin
+edullisena pojan taloudelle, jos hän ottaisi sen käsiinsä, ja hän
+tahtoikin ilolla uhrata vanhuutensa voimat lapsensa eduksi.
+
+Äidinrakkaudelle omituisella, vahvalla luottamuksella toivoi hän yhä
+vielä, huolimatta kaikista vastoinkäymisistä, mitä jo oli kärsitty,
+poikansa kypsyvän vihdoinkin ymmärtäväiseksi mieheksi, ja toivoi hänelle
+onnellista tulevaisuutta, ja vaikka hän eläisikin vielä
+häiritsemättömässä onnessaan vanhassa kodissa, niin ei hän olisi sentään
+hetkistäkään epäillyt jättää sitä, kuin hän vaan olisi tiennyt jollakin
+tavalla voivansa edistää lapsensa tulevaa onnea. Muuten ymmärsi hän
+sangen hyvin, kenenkään sitä sanomattakaan, että kaupungintalo oli
+myytävä rahan hankkimista varten vuokran maksamiseksi tälläkin kerralla,
+sillä se suuri voitto ei ollut vielä langennut, jonka Rudolf toivoi
+saavansa kaupasta, mihin hän oli kuluttanut tulonsa, ja joka edelleenkin
+yhdessä hänen tuhlaavan elämäntapansa ja hurjien
+maanviljelys-yritystensä kanssa nielasi kaikki, mitä puukauppa tuotti.
+Kaikki tämä kävi parissa minuutissa rouva Ivarssonin ajatusten läpi,
+samalla kuin hän taas tunsi katkeraa tuskaa ajatellessaan, kuinka
+vähäinen osa kodin varoista oli uhrattu tyttäreen, kuin poika sitä
+vastoin oli saanut nauttia melkein kaikki, eikä siitä runsaasta kylvöstä
+kuitenkaan näyttänyt tulevan niin mitään näkyviin. Mutta olihan Rudolf
+hänen ensin syntynyt rakastettu lapsensa, huolimatta kaikista niistä
+tuskista, mitä hän oli tuottanut hänelle, ja kentiesi kaikki kääntyisi
+vielä paremmaksi kuin voitiin aavistaakin, kuiskasi toivo
+äidinsydämessä.
+
+Rouva Ivarsson suostui siis muuttamaan poikansa luo. Kapteenin ja
+Rudolfin välillä oli asia jo valmiiksi puhuttu. Alettiin valmistautua
+matkalle vanhasta kodista. Rudolf sai puolestaan vähäisen lykkäysaikaa
+vuokran maksussa, koska hänen isänsä oli takuussa siitä, sillä
+tiedettiin, että ukko Ivarssonilla, vaikka hän jo oli antanut kauniit
+rahat poikansa puolesta, kuitenkin vielä oli kylläksi jälellä
+lunastaakseen tämänkin sitoumuksen. Kaupunkitalo ilmoitettiin
+myytäväksi. Kuin sen asema oli erittäin edullinen ja kun siihen sitä
+paitsi kuului suuri ja hyvä tontti, sopiva uusille rakennuksille, tuli
+joukko ostajia ja kapteenin onnistui saada hyvät rahat siitä, niin että
+hänellä, sitten kuin Rudolfin vuokraraha oli eroitettu, oli muutama
+tuhat jäljellä, jotka hän pani pankkiin tyttärensä laskuun siinä
+vakaassa päätöksessä, ett'ei hän liikuttaisi ropoakaan siitä pojan
+tähden, joka jo oli saanut yllin, kyllin. Kapteenilla, samoin kuin hänen
+vaimollansakin, oli se iloinen toivo, että nuorukaisen talous ja toimet
+tulisivat vallan toiselle kannalle kuin vanhemmat muuttaisivat hänen
+luokseen. Myöskin luulivat näkevänsä vilahduksen pojan uskollisuudesta
+siinä, kuin Rudolf toivoi heidän kotiutuvan hänen luokseen, mutta se
+kuitenkin oli erehdys, sillä Rudolfin esitys tuli vaan hänen
+rahapulastaan ja tarkoituksena sillä oli, että talon myyminen auttaisi
+häntä siitä.
+
+Toukokuussa muutettiin maatilukselle, jossa Rudolf antoi koko toisen
+puoliskan päärakennuksesta vanhempiensa asunnoksi, sittenkuin hän
+tuhlaavaan ja kopeilevaan tapaansa suurilla kulungeilla oli korjauttanut
+sen ja laitattanut sellaiseen sisustukseen, että se olisi kelvannut
+vaikka komeimmaksi kaupungin asumukseksi. Se herätti vanhuksissa,
+varsinkin äidissä, suurta tyytymättömyyttä ja tuotti hänelle itselleen
+hyväntahtoisia nuhteita, jotka taas sytyttivät hänen vihaansa. Hän sanoi
+vanhempiaan säädyttömiksi poroporvareiksi, kuin he voivat ruveta
+moittimaan hänen tarkkaa huolellisuuttaan, valmistaessaan heille hupia
+ja mukavuutta, ja ensimäinen päivä kuin vanhemmat olivat uudessa
+kodissa, pilvinen ja sateinen päivä, tuntui kummankin puolisen
+tyytymättömyyden kautta kahta vertaa synkemmältä sekä vanhemmille että
+pojalle. Rouva Ivarsson ajatteli surusydämin, yöllä valveilla maatessaan
+ja kyyneleillä kastellen päänalustaan, että se oli huono merkki
+vanhempien tulevaiseen oloon pojan huoneessa, kuin ei ensimäinen päivä
+hänen kattonsa alla kulunut rauhassa, ja hän katui katkerasti
+paheksumisellaan antaneensa syytä epäsopuun.
+
+Kaksi vuotta kului, mutta vanhuksien toiveet pojan aseman parantumisesta
+heidän olonsa kautta hänen kotonaan eivät olleet toteutuneet. Rouva
+Ivarssonin ryhtyminen taloustoimiin, tuotti tosin vähäisiä säästöjä,
+mutta Rudolfin hurja elämäntapa jatkui edelleen hillitsemättä. Isässä,
+jonka hänen onnistui täydellisesti soaista kauniilla lauseillaan ja
+sekavilla puheillaan, oli varma vakuutus, että kaikki päättyisi hyvin.
+Äiti sitävastoin levottomuudessaan ja murheissaan, piti tätä päätöstä
+epävarmana, varsinkin sen jälkeen, kuin hän erään kerran Rudolfin luona
+oli nähnyt hänen suuren kauppaystävänsä, ulkomaalaisen, joka muutama
+vuosi sitten oli yht'äkkiä asettunut pääkaupunkiin, jossa hän "tuli,
+näki ja voitti" "tyhmien suomalaisten" terveen järjen, järjesti
+suuremmoisen kauppatoimiston, houkutteli kauppoihinsa joukon ihmisiä,
+vieläpä vanhoja rouviakin, jotka halusivat panna pienen omaisuutensa
+niin hyvälle kannalle kuin mahdollista, arveli ja kuvitteli saavansa
+mitä loistavimmat tulokset älyllisistä keksinnöistään, osti itselleen
+kivirakennuksen "päästäkseen asumasta vuokralla," ajeli kahdella
+kallisarvoisella hevosella, kohteli vierasvaraisella jaloudella
+taiteilijoita ja taiteilijattaria ja seurusteli kaikkein korkeimmissa
+piireissä. -- Tämä herra laajoilla kauppamatkoillaan oli "pistäynyt
+katsomaan rakasta ystäväänsä ja hyvää veli-Ivarssonia," koska siihen oli
+hyvää tilaisuutta. Sittenkuin vieras oli kääriytynyt
+karhunnahka-turkkiinsa ja kadonnut näkyvistä, jäi hänen nuori isäntänsä
+iloiseen, ylpeään mielenjännitykseen, jota tämä kuitenkin koki peittää,
+täydellisen maailmanmiehen välinpitämättömyyden hunnulla, -- kapteeni
+taas oli vilpittömästi ihastuksissaan "tuohon jaloon herraan," joka "sen
+voi heti nähdä hänestä," -- oli "perin pohjin kunnon mies," -- mutta
+rouva Ivarssonin kasvoille jäi vielä entistä synkemmät varjot. Kuin
+vielä vaikutus tuon erinomaisen vieraan tenhovoimasta oli tuoreena,
+rohkaisi tuo hyvä nainen itsensä ja varoitti peittelemättömin sanoin
+poikaansa, tuosta vieraasta herrasta. Kaikuvalla naurun hekoituksella
+otti Rudolf vastaan tämän varoituksen, taputti äitiä ystävällisesti
+hartioille ja sanoi hänen hyväntahtoisuutensa ja pojallisen
+kunnioituksen tähden antavansa hänelle anteeksi hänen naurettavan
+epäluulonsa moitteetonta kunnon miestä kohtaan, mutta pyysi häntä
+vast'edes olemaan vaivaamatta itseään sekä muita tarpeettomalla
+levottomuudella hänestä ja hänen asioistaan.
+
+Näiden kahden viime vuoden vuokraa oli Rudolf yhtä kykenemätöin
+maksamaan kuin edellistenkin, sillä kaikki hänen tulonsa ja melkoiset
+lainat lisäksi, jotka hän oli ottanut isän tietämättä, menivät kuten
+ennenkin hänen hulluihin yrityksiinsä. Kapteeni, ollen perin
+kunnollinen, mutta erittäin herkkäuskoinen ja epäkäytöllinen mies, uskoi
+ehdottomasti hänen valeitaan ja kerskailevia luulottelujaan, ja koki
+kaikin voimin auttaa häntä hänen monissa "satunnaisissa" ahdingoissaan.
+Myöskin täytyi, huolimatta kapteenin vakaasta päätöksestä olla muka
+koskematta Gerdan nimessä pankkiin pantuihin rahoihin, kumminkin ottaa
+ne viimekuluneen vuoden vuokran maksuun. Rouva Ivarssonin vastaväitteet
+ja tuskallinen tyytymättömyys olivat isän ja pojan mielestä vaan
+tavallisia "naisten arveluita," ei mitään huomiota ansaitsevia. --
+Niinmuodoin oli Rudolf tuhlannut vanhempien kaikki varat ja hävittänyt
+sen vähäisen jäännöksen siitä, jonka piti olla sisaren perintöosa. Tämä
+ei näyttänyt kuitenkaan millään tavalla huolestuttavan häntä, sillä
+olihan vanhempien uhraukset vaan lainaa, jonka hän runsaasti korvaisi,
+niin pian kuin toivottu suuri voitto tuosta isosta kauppayrityksestä
+lankeisi, joka ei nyt kauaa kestäne. Eikä kauaa viipynytkään, ennenkuin
+voitto tuli saatavaksi ja sillä tavalla, että tuo suuri ulkomaalainen
+asioitsijamies eräänä kauniina päivänä, "odottamattomien vastusten"
+tähden, niiden joukossa ulkomaisten rahakauppiaitten häviö, joitten
+kanssa hän oli yhteydessä, huonosti onnistunut rautatieyritys,
+suurenlainen metsäpalo, joka oli hävittänyt useita tuhansia syliä puita,
+y. m., piti itsensä pakoitettuna tekemään konkurssin, pelasti häviöstä
+muutamia kallisarvoisia "pirstaleita" entisestä komeudesta, pudisti
+tomun jaloistaan ja vetäytyi kotiin omaan maahansa, jälelleen jättäen
+kaikki kauppaystävänsä pitkine nenineen ja tyhjine kukkaroineen
+seisomaan rannalle.
+
+Nyt olisi rouva Ivarssonilla ollut syytä riemuita tarkkanäköisyydestään,
+joll'ei tuska, mitä hän tunsi, olisi ehkäissyt jokaista ilontunnetta ja
+saattanut hänet sydämellisesti toivomaan, että hänellä olisi tuhansin
+kerroin ollut väärin. -- Rudolf ja isä olivat aavistamattoman ukoniskun
+jälkeen tainnottomina hämmästyksestä, joka kuitenkin pian raukeaksi
+vihaksi kävi, ja lukemattomat olivat ne valat, joita vannottiin "kirotun
+keinottelijan" perikadoksi, hän kuin oli viekoitellut rehellisten
+ihmisten rahat ja sitten mennyt matkoihinsa.
+
+Rudolfin viha ja epätoivo taas näytti koskevan etupäässä häntä itseään
+ja toivotonta asemaansa, johon hän oivallisen asioimisystävänsä petoksen
+kautta oli joutunut. Hän ei millään muotoa myöntänyt, että hän oman
+typeryytensä kautta oli aikaan saanut onnettomuutensa, ja hyvin vähän
+näytti sekin häntä surettavan, että hän oli perin tyhjentänyt iäkkäät
+vanhempansa ja tehnyt sisarensa perinnöttömäksi. Tämä mies, jo
+synnynnäisestä taipuisa itsekkäisyyteen, oli hemmoittelevan kasvatuksen
+kautta niin piintynyt ja paatunut itsepäisyyteensä, että se hänessä oli
+tukehuttanut jokaisen tunteen, ei ainoastaan hellemmän uskollisuuden,
+vaan myöskin jalouden ja vilpittömyyden tunteet, niin, vieläpä terveen
+järjen päätösky'ynkin. Hän piti sen aivan itseselvänä, että hänen
+lähimmäisensä uhrasivat kaikki hänen tähtensä, mitä heillä oli, niin,
+hänestä se ei ollutkaan mitään uhrausta. Se oli hänen mielestään ihan
+luonnollista, että hän sai käyttää omaistensa rahoja, sen kuin niitä
+riitti, niinkuin hän tahtoi, aivan mielinmäärin, ja hän olisi pitänyt
+lähimmäisiään sydämettöminä hirviöinä, jos he olisivat koettaneet
+vastustaa hänen itseanastamiaan oikeuksia. Ei hän myöskään voinut
+huomata viettäneensä tuhlaavaa elintapaa. Mitä vielä! Hän arveli
+päinvastoin, että hän niukkain tuloinsa tähden oli pitänyt
+puutteenalaista elämää ja saanut kokea monta itsekieltämyksen hetkeä.
+Nyt piti hän itseänsä surkuteltavana marttyyrina, joka on joutunut jalon
+uskollisuutensa ja halpamaisen petturin kavaluuden uhriksi.
+
+Kerran vakavasti keskusteltaessa huomautti äiti häntä, että Gerdan
+perintö oli hukkaantunut juuri hänen kauttansa, ja koetti herättää hänen
+omaatuntoaan huomaamaan sitä vääryyttä, jonka hän oli tehnyt.
+
+Rudolf kuunteli röyhkeällä kärsimättömyydellä hänen sanojaan ja alkoi
+puhua:
+
+-- Mitäs hätää Gerdalla on? Onhan hänellä oivallinen mies pitämässä
+huolta hänestä, ja hän voi kuin kala vedessä, kuin minä, köyhä raukka,
+sitä vastoin saan retostaa vastuksissa ja kurjuudessa. Mutta äiti onkin
+ollut aina puolueellinen minua kohtaan Gerdan tähden. Mitä se sitte
+tekee, jos minä kärsinkin, kuin ei vaan tuulenpuuska häntä kohtaa! Minä
+luulen kyllä, ett'ei olisi välittänyt, vaikka minä olisin ollut
+päiväpalkkalaisena, kuin vaan Gerda olisi saanut elää kuin ruhtinatar.
+
+Nuot yhtä mielettömät kuin sydämettömätkin sanat herättivät
+kärsimättömän naisen suuttumusta, ja hän vastasi:
+
+-- Mutta kuuleppas, Rudolf! Sinä itse ehkä olisit ollut
+kunnioitettavampi ja vanhempasi onnellisemmat, jos sinä olisit ollut
+päiväpalkkalainen, etkä, kuten nyt, tyhjäntoimittaja.
+
+Kirouksia mumisten hampaittensa välistä, jätti Rudolf vihoissaan
+äitinsä, valjastutti hevosen vaunujensa eteen ja lähti pois, erään
+ystävänsä luokse, ja siellä viipyi hän yhtäpäätä pari päivää,
+tointumassa saamastaan iskusta ja kodissa tapahtuneista häiriöistä, ja
+katui jo sydämensä pohjasta koskaan "ottaneensa noita vanhoja luoksensa;
+mutta mitäs peijakkaassa sentään muuta oli tehtävänäkään, kuin kerran
+talo oli myytävä? Kyllähän he tosin olisivat saattaneet elää kaupungissa
+ukon eläkerahalla, sillä kuinka paljon tarvitsee pari tuommoista vanhaa
+ihmistä menoihinsa? -- Mutta ihmiset olisivat silloin huutaneet jo
+täyttä kurkkua, että hän oli hävittänyt heidät, ja täytyyhän sentään
+ajatella vähän kunniaansakin tässä matoisessa maailmassa." Sellaisia
+jotenkin olivat tuon kiittämättömän pojan "ylösrakentavaiset" ajatukset.
+
+Sen yrityksen mentyä myttyyn, jossa Rudolf oli osallinen, joutui hänen
+omatkin asiansa mitä sekavimmalle kannalle. Hänen velkojansa, aivan yhtä
+herkkäuskoiset kuin hän itsekin, olivat näkevinään jotain takeita,
+niinkauan kuin hän oli kaupoissa tuon mahtavan patruunan kanssa, mutta
+nyt alkoivat he ahdistaa häntä ja hänen konkurssiin joutumisensa oli
+vaan hetken kysymys. Silloin sattui aavistamatoin tapaus, joka näytti
+antavan jotain toivoa parempaan päin.
+
+Eräs rikas, vanha, naimaton mies, kaukaista sukua kapteenille ja
+molempien lasten kummi, kuoli, ja oli testamentissään jakanut
+ristilapsilleen viisikymmentä tuhatta markkaa, kuitenkaan ei, kuten
+kohtuullista olisi ollut, yhtä paljon molemmille, vaan siten, että
+Rudolf sai kolmekymmentä ja Gerda kaksikymmentä tuhatta. Sehän oli aivan
+luonnollista, -- ja sellainen jako tapahtuu usein tässä ymmärtäväisessä
+maailmassa, -- että naimaton veli, joka oli hävittänyt vanhemmat ja
+sisaren, sai suuremman summan kuin tämä, joka oli avioliitossa ja kahden
+lapsen äiti. Rudolfista oli tämä epätasainen jako aivan luonnollinen,
+niinkuin kaikki muukin vääryys, kuin ne vaan olivat hänen omaksi
+edukseen.
+
+Kapteeni, hän oli puolisonsa vaikuttavan läksytyksen kautta saanut ensin
+jonkinlaisen aavistuksen siitä halpamielisestä itsekkäisyydestä, jota
+miehet, paraimmatkin heistä, usein melkein julmurien tavoin käyttävät
+naista vastaan; mutta nyt iskun kautta, joka oli kohdannut pojan asioita
+ja samassa sekä tämän että hänen omaa itserakkauttaan, oli hän herännyt
+sokeudestaan täyteen kirkkauteen, -- ja nyt huomautti hän pojalle,
+kuinka onni, huolimatta hänen kelvottomuudestaan, oli ollut niin
+suosiollinen hänelle, että hän suurimman hädän hetkellä sai keinoja
+mahdollisesti korjatakseen asioittensa rappiotilaa ja kehoitti häntä,
+sen verran kuin hänen sanansa voivat vaikuttaa, maksamaan velkansa, ja
+koska nämät, sen mukaan, mitä isä luuli tietävänsä, eivät vielä täysin
+vastaisi perintösummaa, panemaan loput pankkiin, vähäiseksi hyvitykseksi
+sisarellensa tekemästä vahingosta. Rudolf kuunteli ehdoitusta
+jonkinlaisella säälivällä ivanaurulla väliin nykäisten olkapäitään. Hän
+tiesi kyllä paremmin, hän, kuin tuo yksinkertainen ukko, että hänen
+velkansa olivat paljoa suuremmat tuota mitätöntä perintösummaa. "Senkin
+vietävä kummi, vaikka oli niin rikas, ei kuitenkaan sallinut hänelle
+enempää kuin tuon pilanpäiväisen summan, kolmekymmentä tuhatta markkaa.
+Olisihan hän saattanut kyllä antaa hänelle kaikki viisikymmentäkin
+tuhatta ja vähän enemmänkin vielä. Mitä Gerda teki koko perinnöllä?
+Olihan hän kyllä hyvässä turvassa. Kolmekymmentä tuhatta! Täytyisi olla
+todellakin sellainen vanhan aikainen pölkky kuin ukkovaarikin,
+pitääkseen kolmeakymmentä tuhatta markkaa minään rikkautena. Mutta ihan
+paraaksi, edes jonkin läven täytteeksi, tuli sentään tuokin viheliäinen
+summa."
+
+Raha tuli todellakin paraasen aikaan hänelle. Tuli tiedoksi, että hän
+oli saanut perinnön, ja itse piti hän huolta, että sen arvo jäi jotenkin
+epätiedon vaiheille, sillä hän oli hyvin salakähmäinen siinä suhteessa,
+mainitsi usein mielellään jonkun vähemmän määrän, kuin todellinen summa
+olikaan, että voitaisiin aivan hyvin, jos oikea tulisi joskus
+mainituksi, uskoa sen olevan ainoastaan puolet todellisesta
+rahamäärästä. Salavihkaa ja vaitiolon välipuheella kuiskasi hän
+jossakussa tilaisuudessa eräälle tutulleen nelin kerroin suuremman
+summan, kuin se oikeastaan oli. Nämät pienet, yhtä sukkelat kuin
+hyödyllisetkin kujeet, oli hänen suuri kauppaystävänsä eräänä ystävyyden
+hetkenä opettanut hänelle. Tällä tavalla jäi asian todellinen laita
+epätietoon. Velkojiensa läsnäollessa hän koetti näyttää hyvin
+luotettavalta ja keskustella mitä kaunopuheliaisimpaan tapaansa, ja ne
+rauhoittuivatkin ja luottivat hänen hyviin lupauksiinsa järjestää
+asiansa niin, että kaikki olisivat tyydytetyt. "Olisihan sentään synti,
+arveltiin, syöstä turmioon kunnon poikaa, joka oli joutunut liukkaan
+petturin uhriksi, kuten moni vanhempi ja kokeneempikin mies."
+
+Rudolf nauroi partaansa ja maksoi kerran harvinaisuuden vuoksi vuokran
+omalla rahalla. Mihin loput perintösummaa joutuivat, on vaikea sanoa.
+Kumminkaan ei sillä maksettu mitään velkaa. Uusi vuosi alkoi ja kului
+niinkuin kaikki edellisetkin hurjuudessa ja laiskuudessa, kuin vanhemmat
+sitä vastoin surivat sydämensä pohjasta ja katuivat katkerasti
+vetelyyttään pojan kasvatuksessa, mutta se oli liian myöhäistä;
+synkässä, häviönsä partaalla olevassa kodissa, he nyt istuivat. Tämän
+kuudennen vuokravuoden lopussa teki Rudolf konkurssin.
+
+Hän oli nyt tehnyt sekä itsensä että vanhempansa kerrassaan tyhjäksi
+rahalta. Kaikilla kolmella heillä ei ollut muuta kuin kapteenin pieni
+eläkeraha toimeentulon piteiksi. Rudolf oli vähää ennen vararikkoaan
+käynyt lankonsa luona, joka oli huostaansa ottanut vaimonsa äsken saadun
+perinnön. Rudolfin matkan tarkoitus oli saada nyt lainata tuo raha
+taikka kumminkin osa siitä, mutta kapteeni oli varoittanut vävyänsä
+kirjeessä, minkä hän oli kirjoittanut hänelle omantuntonsa kehoituksesta
+ja sisällisestä rakkaudestaan jo niin julmasti vääryyttä kärsinyttä
+tytärtä kohtaan; raskaalla ja pojan tähden häväistyllä sydämellä hän sen
+teki. Leonard kielsi niinmuodoin Rudolfin pyynnön, mutta sai siitä
+osakseen monta salaista kirousta rakkaalta langoltaan.
+
+Vararikkonsa jälkeen tuli Rudolf vanhempiensa luokse, jotka olivat
+vuokranneet vähäisen maatiluksen pitäjässä, muutama penikulma kauempana,
+ja sanoi heille päättäneensä matkustaa Amerikaan, etsimään onneansa
+uudessa maailmassa, kuin vanha oli ollut niin hävyttömän nurja hänelle.
+Hänen päätöksestään ei tietysti tullut mitään, vaan hän katsoi
+paremmaksi viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta viipyä vanhempainsa
+luona, viettäen aikaansa täydellisessä toimettomuudessa ja maailmaa
+vihaavassa synkkämielisyydessä. Sitä paitsi piti hän itseänsä syyttömänä
+marttyyrinä halpamielisten, kelvottomien ihmisten tähden ja
+surkuteltavien asian laitain vuoksi: alituisesti puheli hän oivallisesta
+elämästä ja suurista toiveista, jotka häntä muka odottavat vapaassa
+Amerikassa, missä hän, kaikkien poroporvarien kiusalla täällä kotona,
+kokoisi miljoonia, se näet tapahtuisi ainoastaan yhdessä
+kädenkääntämässä, kuin vaan on pää oikealla paikallaan. Siten oli
+Rudolf, yhäti haaveillen tulevaa suuruuttaan Atlantin toisella puolen,
+viettänyt enemmän kuin vuoden ajan köyhäin vanhempainsa luona ja
+muutaman kuukauden sisarensa kodissa, -- mutta silloin hänen terveytensä
+tila alkoi tulla arveluttavaksi. Hänen vanha sairautensa, jota hän
+niinkuin kaikkea muutakin oli kelvottomasti hoitanut, kiihtyi nyt
+kivisteleväksi ja vaaralliseksi vaivaksi, joka pani hänet
+sairasvuoteelle. Huolimatta niukoista varoistaan, täyttivät vanhemmat
+yhtä tarkkatuntoisesti kuin ennenkin rakkaudenvelvollisuutensa
+koettamalla hankkia onnettomalle pojalle kaikkea sitä hoitoa, mikä
+hänelle oli tarpeen. Lääkäri selitti, että sairaan on aivan
+välttämättömästi oleskeleminen jossain kylpypaikassa suven ajan, ja
+kapteeni lainasi rahasumman eläkkeensä puolta kiinnikettä vastaan,
+hankkiakseen pojalle varoja tälle matkalle.
+
+Rudolf lähtikin lääkärin määräämälle kylpypaikalle Ruotsiin ja palasi
+sieltä näennäisesti vahvistetuilla voimilla, mutta talven tullessa
+sairastui hän uudestaan, ja nyt valvoi isä ja äiti yöt päivät hänen
+vuoteensa ääressä, kunnes viimein, useita kuukausia kestäneitten
+kärsimysten perästä, kuolema hänen itsehankkimistaan tuskista ja
+turmeltuneesta elämästään pelasti tuon raukan. Pitkällisistä tuskista
+nöyrtyneenä katui hän katkerasti, nähdessään tunnottomasti kohtelemainsa
+vanhempain itsensäkieltävän rakkauden, ja sillä mielellä erosikin hän
+tästä elämästään, ilottomasta, kuten se oli ollut, huolimatta kaikista
+sen huvituksista; siitä erosi hän astuakseen laupiaan, elävien ja
+kuolleitten tuomarin eteen, äitinsä palaviin esirukouksiin suljettuna.
+
+Gerda ja hänen kotinsa oli myöskin saanut näinä viimeisinä aikoina
+kärsiä kovia mullistuksia. Kuten olemme sanoneet, oli hänen puolisonsa
+vaimonsa tietämättä tehnyt velkaa. Kuin nyt Gerdan perintö joutui hänen
+käsiinsä, niin hän vanhan lain ja ammoisista ajoista säilyneen
+miesoikeutensa nojalla, vaimolta ollenkaan kysymättä, otti sen haltuunsa
+ja käytti sen hyväkseen, maksoi ensin velkansa, ja sittenkuin tämä nuori
+herrasperhe, miehen jyrkän tahdon mukaan, oli pitänyt loistavat pidot
+kaikille tuttaville, pani hän loput pankkiin. Eräänä päivänä, juuri
+siihen: aikaan kuin Rudolf oli matkustanut kylpypaikalle, tuli Leonardin
+luo eräs vanha kumppani ylioppilas-ajoilta. Hän oli erään ruukin
+isännöitsijä ja oli saanut tietää että hän, Leonard, "oli saanut periä"
+ja pyysi "vanhan ystävyyden tähden" hänen takaustaan jotenkin suureen
+summaan. Jalon Leonardin mieleen ei voinut laisinkaan tulla kieltää tätä
+pyyntöä entiseltä kumppanilta, jonka hän tiesi olevan kunnon miehen
+ilman ainoatakaan virhettä. Sehän olisi ollut hyvin halpamaisesti tehty!
+Ja eihän tässä mitään vaaraa muuten ollutkaan tarjolla. Ystävän pyyntö
+kaikessa mutkallisuudessaan ja mielitteleväisyydessään oli tuskin
+lausuttu, kuin Leonard jo ainoassa kynän vedossa oli kirjoittanut
+nimensä tuon takaus-sitoumuksen alle. Gerda ei tiennyt tästä mitään,
+eikä hänen miehensäkään huomannut ilmoittaa sitä hänelle, sillä nehän
+ovat "miesten asioita, eivätkä ne koske naisia." Mutta kuinka olikaan,
+ruukinisännöitsijä teki muutama kuukausi myöhemmin konkurssin, yhtä
+komean kuin hänen tuumansakin olivat suuret. Onnettomuus iski kuin
+hävittävä pommi nuoren sanomalehden-toimittajan rauhalliseen kotiin,
+hetkinen, ja se oli muuttunut raunioksi. Se summa, josta Leonard muitten
+takuumiesten kanssa oli sitoutunut vastaamaan, oli monin kerroin
+suurempi kuin hänen vaimonsa pieni omaisuus. Toiset takuumiehet olivat
+vähävaraisia asioitsijoita, joitten talo tarvitsi vaan tämän iskun,
+romahtaakseen sorakasaksi. Leonard joutui mukana häviöön, hänen täytyi
+antaa tuo vähäinen pää-oma viimeisen ropoon saakka, täytyi nähdä kuinka
+jokainen esine tästä hupaisesta kodista raastettiin huutokauppa-kamariin
+ja joutui vasaran alle, ja hänen täytyi näin hävitettyyn kotiin, jossa
+tuskin löytyi peitettä maattavaksi, leipäpalaa syötäväksi, jättää
+puolisonsa ja kolme pientä lasta, nuorin ainoastaan muutaman viikon
+vanha, heidät hän saattoi keppikerjäläisiksi; itse hän seurasi
+oikeudenpalvelijaa velkavankeuteen.
+
+Mitä Gerda tästä kaikesta sanoi? Alussa hän oli aivan tainnoksissa tästä
+odottamattomasta iskusta. Mutta sitte leimahti hänen kiivautensa
+ilmituleen yhteiskunnan, lakeja ja tapoja vastaan, jotka sallivat toisen
+puolison edes kysymättä toisen ajatusta käyttää omaksi hyväkseen kodin,
+vaimon, omaisuuden, vaikka kuitenkin ovat puolisot, ja kumpikin
+järjellinen olento, -- hän yltyi vihaan puolisoansa vastaan, joka,
+huolimatta siitä jaloudesta, mikä hänessä oli niin usein ilmaantunut
+sekä sanoissa että töissä, kuitenkin oli alentunut menettelemään näitten
+raakojen lakien ja tapojen mukaan. Hänen vihastuksensa oli niin
+voimakas, että se uhkasi sammuttaa hänen rakkautensa puolisoon ja panna
+ylenkatseen sen sijaan. Mutta Leonard oli nöyrä ja vilpitön, hän
+tunnusti suoraan, että hän oli ollut ajattelematon orja vanhain
+ennakkoluulojen vallan alla, joitten vääryys ja mielettömyys hänelle nyt
+onnettomuuden kautta kävi selväksi. Kuin hän omantunnon soimausten ja
+epätoivon vallassa oli hänen jalkainsa juuressa, viimeistä iltaa kotona
+viettäessään, sai hän tämän sydämmen liikutetuksi, hänen vihansa
+tukahutetuksi, ylenkatseen karkoitetuksi ja herätti hänessä
+osanottavaisuutta ja kunnioitustakin häntä, onnetointa, kohtaan, sillä
+sitä rohkeasti ja kunniallisesti tunnustettu vika aina vaikuttaakin
+jaloissa ihmissieluissa. Gerda antoi anteeksi Leonardille, ennenkuin hän
+läksi ikävälle matkalleen autiosta kodista.
+
+Nyt alkoi Gerdalle, martyyrille, kauhea aika, sellainen aika, jota
+lukemattomat naiset, huomiota nostamatta ja hätäänsä unohdettuina, ovat
+kokeneet ja vielä joka päivä kokevat maailmassa. Hän ei asunut enää
+tuossa vähäisessä komeassa huoneuksessa, joka kymmenen vuoden ajan oli
+ollut hänen asuntonaan, vaan eräs perheen tuttu antoi tilaa
+käyttämättömässä maakerroksessa tälle nuorelle rouvalle ja hänen
+lapsilleen. Hän kuin oli tyhjä kaikista varoista, ei voinut pitää
+palvelustyttöä, vaan hänen täytyi itse hoitaa askareensa. Muutamat
+ystävät, jotka ilonpäivinä olivat vierailemassa Gerdan entisessä,
+hupaisessa kodissa, lähettivät hänelle silloin tällöin ruokavaroja ja
+raha-apua; nämät lahjat olivat ainoat, mistä hänen oli ensialussa
+eläminen. Vuodenaika oli kylmä, halot kalliita ja niitäkin niukasti,
+huone maakerroksessa oli kylmähkö ja niin kostea, että seinät nurkissa
+olivat jäässä. Näin viheliäisessä asumuksessa, jossa liesikin oli kylmä,
+talouskaluja vaan joku muutama, nekin lainatut, istui Gerda, lapset
+ympärillään, imettämässä nuorintaan surun kuihduttamasta rinnastaan, ja
+ahkeralla käsityöllä ja puhtaaksi kirjoituksella hankki hän
+välttämättömimmän jokapäiväisen leivän. Tässä hädässä, kokonaan miehensä
+aikaansaattamassa, ajatteli hän kuitenkin joka päivä ja joka hetki
+rakkaudella häntä, sillä olihan hän huomannut ja vilpittömästi katunut
+viallisen käytöksensä ja kärsi varmaan sanomattomia tuskia vankilan
+muureihin suljettuna, hän, jolla oli niin uljas ja vapaa henki. Usein
+sai Gerda kirjeen häneltä. Niissä hän kertoi yksinäisyyden hetkinä
+ikävät mielimurheensa ja kaipauksensa, ja surun raskaan käden alla nousi
+hellä, jalo tunne hänessä, mikä teki hänet vielä rakkaammaksi kuin
+koskaan ennen onnettomalle vaimolle. Pitkissä, sydämmellisintä rakkautta
+uhkuvissa kirjeissä elähytti Gerda taas puolisonsa lannistuvaa rohkeutta
+ja toivoa, mutta samalla lohduttaakseen häntä, kuvaili hän oman tilansa
+paljoa paremmaksi, kuin se todella olikaan.
+
+Gerdan onnettomuus oli isku, joka melkein kokonaan mursi iäkkäät ja niin
+kovasti koetellut vanhemmat. Itsekkin kuin olivat köyhät, eivät he
+voineet muulla auttaa ja lohduttaa häntä kuin hartailla esirukouksilla
+ja hellillä kirjeillä, joita he kyynelillään kostuttivat. Puoli vuotta
+oli kulunut. Sillä ajalla oli Gerdan onnistunut todellakin
+yhtämittaisella työllä, -- parin ystävän avulla, jotka eivät hädänkään
+hetkenä hyljänneet häntä kuten muut, vaan olivat pysyneet uskollisina.
+-- kohota köyhyyden kuilusta ja hankkia itselleen yksinkertainen mutta
+hupaisa asunto, nimittäin pieni kamari ja osa kyökkiä. Hänen vanhin
+poikansa jatkoi taas koulunkäyntiänsä, vaikka hänen siitä oli täytynyt
+hädän pahimmillaan ollessa luopua. Gerdan syyttömästi kärsimä kova
+onnettomuus ja se sankarimoinen tapa, millä hän sen kesti, tapa, millä
+hän koetti jälleen rakentaa hävitettyä kotiansa, olivat herättäneet
+yleistä sääliä ja aukaisseet monen silmät näkemään, kuinka kurja vaimon
+tila oli miehensä vallanalaisena holhottina. Mutta hänkin sentään tulee
+täysivaltaiseksi tavallisesti silloin, kuin mies hallituksellaan on
+saattanut kodin turmioon. Silloin on myös hänen osansa tuo raskas
+velvollisuus koota hävitetyn pesän pirstaleet, niistä "heikolla
+voimillaan" ja "ymmärtämättömyydessään" rakentaa uuden itselleen,
+lapsilleen ja usein uupuneelle miehellensäkin, joka vielä joskus
+kopeillen hallitusoikeudestaan tahtoo olla vallanpitäjä perheessä.
+
+Puolisonsa hellät kirjeet olivat elähyttäneet ja voimistuttaneet
+Leonardia niin paljon, että hän tointui vähitellen epätoivostaan, mikä
+hänet oli vankeuden ensi aikoina vallannut, ja hän alkoi ajatella jotain
+tehtävää. Hänellä ei ollut enää ainoatakaan kirjaa. Hänen vuosien
+kuluessa hankkima, kallisarvoinen kirjastonsa oli mennyt huutokaupassa
+polkuhintaan. Sama kohtalo oli Gerdankin rakkailla kirjoilla, joista
+jokainen oli hänen kallis ystävänsä; aina hänen nuoruutensa alusta
+monina yksinäisinä hetkinä olivat ne olleet hänen jaloimpien ajatustensa
+vaikuttimena; äärettömäin lohtusanainsa kautta olivat ne herättäneet
+hänessä eloon monta uutta aatetta, tieteen ja viisauden voimalla
+kasvattaneet hänen henkensä vapaaksi, voimakkaaksi ja lempeäksi. Nämät
+uskolliset ystävät säilyttivät niin monta pyhää muistoa lehdissään,
+joihin hän monta monituista kertaa oli kirjoitellut ajatuksia ja
+tunteita, kuin runoilijain tahi viisaitten lumoavat sanat olivat niitä
+hänen sydämessään herättäneet. Gerdan täytyi nähdä ryöstöpalvelijain
+kiskovan tätä verratonta aarretta kirjakaapista, mätettävän suureen
+koppaan, peitettävän muutamilla vanhoilla lattiamatoilla ja kuletettavan
+huutokauppakamariin täyttämään vähäpätöisellä hinnallaan, ehkä parilla
+kymmenellä markalla, edes tuuman verran sitä ammoittavaa kuilua, minkä
+hänen puolisonsa oli kaivanut kotinsa alle. Se hetki, jolloin
+kirjakokoelma ryöstettiin Gerdalta, oli hänelle katkerin koko tällä
+raskaalla ajalla, melkeinpä katkerampi sitä, kuin hänen puolisonsa
+vietiin vankeuteen, sillä nehän olivat juuri ne rakkaat, äänettömät
+ystävät, jotka olivat opettaneet hänet oikein jalomielisesti ja
+vaatimattomasti rakastamaan miestänsä, samassa kuin ne olivat
+kasvattaneet hänet vapaaksi, puolisonsa vertaiseksi ihmiseksi, ja
+yhdistäneet häneen rakkauden eikä orjuuden siteillä. -- Hän oli tosin
+velkojalta pyytänyt saada pitää kirjansa, mutta siihen ei suostuttu,
+koska tätä kirjakokoelmaa pidettiin talon arvokkaimpana omaisuutena, ja
+muutenkin arveltiin, että kirjoistahan ei voisi olla mitään erityistä
+hyötyä naisihmiselle, ja varsinkin perheenäidille, jolla on kyllä
+muutakin tehtävää. Eihän niissä voi olla mitään säilytettävää arvoa
+niinkuin jossain koristeessa tahi muussa sellaisessa muistossa. Kuin hän
+vast'edes saapi parempia tuloja, hankkikoon hän uuden kirjakokoelman,
+tuumattiin. Niin kyllä, mutta he eivät tienneet, nämät ankarat tuomarit,
+ett'ei vanhoja kirjoja voi korvata uusilla, yhtä vähän kuin miljoonilla
+voi ostaa itselleen uutta ystävää, kalliin poismenneen sijaan. Kuin
+Gerda velkojalta sai kieltävän vastauksen pyyntöönsä saada pitää
+kirjansa, kääntyi hän erään tuttavansa naisihmisen puoleen, jonka hän
+piti vilpittömänä ystävänään, pyytäen tätä, koska hän ei ollut
+kenestäkään riippuva, huutamaan huutokaupassa hänen kirjavarastonsa,
+niin että hän saisi lunastaa ne jälleen tulevina, parempina päivinä,
+joita ihminen tukalimmillakin hetkillään aina toivoo saavansa vielä
+nähdä. Hyvin surkean näköisenä päivitteli ystävä Gerdan tilaa ja omaa
+kykenemättömyyttänsä auttamaan häntä, vaikka hän muka kaikella muotoa
+toivoi voivansa tehdä sen. Mutta kuin kirjat varmaan huutokaupassa
+nousisivat hyvin korkeaan hintaan, ja hänen kaikki rahansa olivat
+pankissa ja kotona ainoastaan sen verran, kuin oli välttämätöntä hänen
+jokapäiväisiin menoihinsa, niin ei hän voinut, niin ikävältä kuin se
+hänestä tuntuikin, täyttää Gerdan pyyntöä. Gerda seurasi vanhaa tosi
+sananlaskua: "kuin tippuu tynnyristä, ystäviä yltäkyllin, mutta kuin
+lakkaa tippumasta ystäviä ei yhtäkään," eikä liioin enää sen koommin
+koetellut ystävien uskollisuutta kovan onnen päivinä, vaan antoi asiain
+mennä menojaan eikä enää koettanut pelastaa ainoatakaan pirstaletta
+rakkaan kodin omaisuudesta; hän ei välittänyt enää edes niistä rakkaista
+kirjoistaan, hän katseli vaan rauhallisesti, kuinka hänen ympäriltään
+kaikki riistettiin ja raastettiin, ja kuinka hän jäi seisomaan kuin
+yksinäinen kasvi maahan, joka äsken vielä niin kaunis ja vihannoiva, nyt
+oli muuttunut mustaksi multaröykkiöksi.
+
+Vaikka miehet hyvin paljon ylistelevät naisen taloudellisia taipumuksia
+ja väittävät niitten olevan hänen kiitettävimmät hyveensä, mutta
+kummallisinta kyllä, heidän omaatuntoaan ei useinkaan rasita, vaikka he
+tuhlaavaisuudellaan ja muilla kevytmielisillä teoillaan ovat kodin
+autioksi tehneet, kodin, jonka hellä naisen käsi vuosien kuluessa
+huolella ja hiljaisella ahkeruudella on järjestänyt ja valmistanut
+hupaisuuden temppeliksi.
+
+Leonardilla ei ollut, kuten sanottu, ainoatakaan kirjaa aikansa kuluksi
+vankeudessa, mutta hän hankitutti toimitusmiehellä puhtaaksikirjoitusta
+ja käännöstyötä ja näitten tulolla osti hän paperia ja muita
+kirjoitustarpeita ja alkoi tehdä erästä historiallista kertomusta, joka
+jo kauan oli ollut hänen mielessään. Pimeähkössä vankikammiossa istui
+hän pienen raudoitetun ikkunan ääressä hämärinä talvipäivinä ja huonon
+kynttilän valossa pitkinä pimeinä iltoina ahkerasti kirjoittamassa
+mielikuvituksensa tuotteita. Pian oli hänen työnsä valmis, mutta kehen
+kääntyä saadakseen sille kustantajan? Olikohan mahdollista, että ennen
+tai oikeammin äskettäin niin suosittu kirjailija olisi kokonaan
+unohdettu lukuisassa ystävä piirissä, joka häntä oli ympäröinnyt, vaikka
+hän vankeudessaan ei ollut kuullut heistä sanaakaan. Ainakaan ei kukaan
+hänen ystävistään ollut yrittänyt vapauttaa häntä vankeudesta, eikä se
+ollut ihmeteltäväkään, koska niillä henkilöillä, joita hän tunsi, ei
+ollut varoja, jos kohta tahtoakin siihen. Jos hän vaan kirjoittaisi
+jollekin ystävälleen ja lähettäisi käsikirjoituksensa, niin voisi hän
+saada kustantajan -- ja tulot kirjasta saisi Gerda ja lapset. Hän ei
+ajatellut itseänsä. Hän saa kyllä istua vankilan muurein sisällä
+kärsimässä rangaistusta vaimolleen ja lapsillen tekemästä vääryydestään.
+Mutta ennenkuin Leonard ennätti lähettää käsikirjoitustaan, sattui
+hänelle se odottamaton onni, että eräs entinen lukukumppani, nykyään
+yliopiston-opettaja, ollessaan matkalla siinä kaupungissa, jossa Leonard
+oli vankina, etsi hänet linnasta, vangitusta tämä sattuma näytti olevan
+taivaan sallimus, sillä nyt hän oli löytänyt oikean miehen, joka ottaisi
+hänen käsikirjoituksensa huostaansa; ja sen tämä suurimmalla
+mielihalulla tekikin. Muutaman viikon kuluttua sai Leonard vakuutetun
+kirjeen ja siinä paljoa suuremman palkkion kuin hän oli toivonutkaan ja
+päälle päätteeksi erittäin kiittelevän kirjoituksen kustantajalta, joka
+pyysi useampiakin teoksia samaa oivaa laatua. Nyt oli hän niin iloinen,
+että hän kutsui onnettomuuskumppaninsa, erään kauppiaan ja
+ravintolanpitäjän, ja myös päällysmiehen pitoihin linnaan. Pidettiin
+iloinen aika, lauleltiin, lausuttiin, soitettiin viulua ja juotiin puoli
+yöhön. Leonard tunsi olevansa miltei onnellinen keskellä
+onnettomuuttaan. Hän tiesi, että kumminkin nykyisissä oloissa melkoinen
+summa oli matkalla hänen vaimolleen. Hän kuvaili, kuinka hämmästyneeksi,
+kuinka iloiseksi hän tulee, saadessaan tämän odottamattoman lahjan,
+kuinka ystävällisesti hän ajattelee häntä, joka sen lähetti ja kertoo
+että "isä on lähettänyt paljon rahaa." Leonard tunsi olevansa oikein
+ylpeä. Hänhän se kumminkin on, joka vankeuden kurjuudessakin ollessaan
+pitää huolta perheestään, niinkuin isän velvollisuus onkin. Hän ryhtyi
+uudestaan työhön ja kirjoitti innokkaasti yöt päivät. Ehkä olikin hän
+luotu kirjailijaksi. Ja kuka ties hänen oli juuri kiittäminen
+vankeuttaan siitä, että hänen kynänsä tuli käytetyksi. Olihan
+mahdollista, ett'ei hänen koskaan muuten olisi tullut koetettua sitä.
+Kaikki, mitä tapahtuu, on hyväksi. Niin lohdutteli itseään tuo
+hyväsydäminen, mutta kevytmielinen mies ja rakensi ilmalinnojaan toisen
+toistaan komeamman, ensimmäisen pienen menestyksensä perusteella.
+Vihdoin alkoi hän epäillä, että ne tapaukset, jotka näennäisesti olivat
+olleet niin suuri onnettomuus hänelle ja hänen perheelleen, oikeastaan
+olisivat onni, ja että se myrskyvihuri, joka oli hävittänyt hänen
+kotinsa, ja singahuttanut hänen läheisensä kurjuuden ja surun
+aavikoille, että se vaan olisi ollut se tuuli, joka saattaisi hänen
+älynsä ja maineensa hehkuvan kipenen leimuamaan kirkkaassa, liekissä.
+Aivan niin, siten hän asian oikea laita olikin! Leonard oli oikeen
+onnellinen, oikein kohtalolle kiitollinen. Taas tuo vanha miesten
+itsekkäisyys. Mielipahansa niistä kärsimyksistä, jotka hän oli
+vaimolleen ja lapsilleen valmistanut, sai hän kokonaan haihtumaan,
+kuvailemalla että nämät kärsimykset olivat aiheena hänen omalle
+menestykselleen, ja jos jonkun kerran hänen suuriin unelmiinsa
+pujahtikin se hämmästyttävä ajatus, että hänen omaisensa sentään olivat
+nähneet paljon vaivaa hänen tähtensä ja että hänen kunniakas
+tulevaisuutensa oli ostettu kylläkin kalliilla hinnalla, hääti hän nämät
+harmittavat soimaukset sillä, että hänen kunniansa varmaan levittäisi
+loisteensa myös hänen puolisoonsa ja lapsiin ja nämät tulisivat
+niinmuodoin kyllin palkituksi siitä, mitä he ovat kärsineet hänen
+tähtensä, vieläpä kenties rikkaammiksi sekä henkisessä että
+aineellisessa suhteessa, kuin jos ei mitään häiriötä olisi tapahtunut
+heidän elämässään. Sillä tavalla on itsekkäisyys aina valmis
+lohduttamaan ja lepoon tuudittamaan rauhatonta omaatuntoa. Ei koskaan
+juolahtanut Leonardin päähän, että hän olisi onnellisissakin oloissa
+voinut käyttää lahjojansa, hädän tarvitsematta häntä siihen pakoittaa,
+koska hänellä oli ollut niin monta päivää ja hetkeä joutilaana, mutta
+jotka hän sen sijaan oli tavallisesti käyttänyt mitättömiin jaarituksiin
+ystäväseuroissa. Ja missä ystävät nyt olivat? Leonardin kirja, joka
+ilmestyi painosta keväällä, onnistui herättämään pääkaupungissa mitä
+suurinta mieltymystä tekijään. Hankittiin lähempiä tietoja hänestä
+itsestä ja hänen laidastaan; ja hänen onneton tilansa tuli yleisen
+säälin esineeksi. Yksi pääkaupungin sanomalehti halusi saada tuon
+nerokkaan kirjailijan toimitukseensa, ja alettiin miettiä keinoja hänen
+vapauttamisekseen vankeudesta, sillä olihan sopimatonta, että annettiin
+sellaisen ky'yn liu'eta pahantekijäin joukossa vankina ja ainoastaan
+sentähden, että hän oli ollut avulias ja luottavainen. Muutamat
+varakkaat henkilöt sanomalehti-yhtiöstä suostuivat tarjoamaan lainaksi
+hänelle vapaaksipääsemiseen tarvittavan rahan, ja hänelle esitettiin
+kirjeellisesti tämä aikomus, johon vanki luonnollisesti suostui ilolla.
+Hän kiirehti ilmoittamaan siitä kirjeessä, joka oli täynnä mitä
+toivehikkaampia tulevaisuuden suunnitelmia, puolisolleen, joka
+luonnollisesti hänkin ilolla tervehti tätä paremman ajan koittoa. Rahat
+maksettiin. Leonard astui vankilasta ja kiiruhti perheensä luo.
+Hämmästyneenä katsahti hän ympärilleen vaimonsa pienessä, hupaisessa
+kodissa. Kuinka hän on saavuttanut tämän kohtalaisen toimeentulon ja
+vielä niin lyhyessä ajassa, sillä eihän ollut kulunut vielä vuottakaan
+siitä, kuin Leonard lähti kotoa. Kuka oli auttanut häntä? Ei kukaan! Hän
+oli ainoastaan ahkerasti tehnyt työtä. Mahdotonta! Leonard, niinkuin
+kaikki muutkin miehet, oli pitänyt naista aivan avuttomana, jollei häntä
+tue joku heidän voimakkaammasta su'usta. Usein kuitenkin tuo sama
+voimakkaampi sukupuoli ei epäile itsekkäisyydessään heittää omiin
+voimiinsa tätä avutonta olentoa eikä myöskään käyttää hyödykseen hänen
+heikkoja voimiaan. Tällä hetkellä tunsi Leonard sydämessään pistävän
+esiin epäluulon, josta jo paljas aavistus saattoi hänet vimmaan. Ja hän
+rohkeni todellakin asettua tuomariksi marttyyrin eteen lausuen hänelle
+epäluulonsa, oikeutetun kehoituksensa tekemään selvää tavasta, millä
+hänen oli onnistunut kohota kurjuudesta, sillä hän piti aivan selvänä,
+ett'ei se vähäinen summa, minkä hän oli vankeudesta lähettänyt, voinut
+tehdä tätä ihmettä, varsinkin kuin vaimo ensi näkemisen iloisassa,
+sanatulvassa oli kertonut hänelle, että vanhin poika jatkoi taas
+koulunkäyntiänsä ja että hän oli muuttanut uuteen kotiin jo ennen, kuin
+mainittu summa tulikaan. Gerda, joka selvästi oivalsi tämän solvaisevan
+luulevaisuuden ja jonka puhdas sielu siitä kovasti haavoittui, laski,
+sanaakaan vastaukseksi lausumatta, Leonardin eteen muistiinpano-kirjan,
+johon hän oli heidän eronsa aikana merkinnyt joka pennin, kuin hän oli
+ansainnut ja pannut menemään. Häpeästä punastuneena silmäili Leonard
+näitä lehtiä, jotka kuiviin numeroihinsa kätkivät kertomuksen
+sankarimaisen naisen kovasta taistelusta oman ja omaistensa
+kohtalaisesta toimeentulosta, ja kuin Leonard oli pannut kirjan kiini,
+ojensi hän sen jälleen hänelle niin nöyrästi anteeksipyytävän näköisenä,
+että Gerda sydämessään antoi anteeksi hänen solvauksensa, kummaltakaan
+puolelta sanaakaan enää lausumatta tästä aineesta. Hänen rakkautensapa
+se juuri olikin, mikä oli yllyttänyt Leonardia epäluuloon. Se, joka
+rakastaa, on luulevainen, ja luulevaisuus on tunnoton, sen ymmärsi Gerda
+aivan hyvin.
+
+Leonard kiiruhti pääkaupunkiin tervehtimään suosijoitaan ja lähemmin
+sopimaan uudesta toimipaikastaan ja valmistamaan perheensä tuloa. Häntä
+vastaanottivat mitä sydämellisimmällä tavalla hänen tulevat esimiehensä,
+ja tarjosivat hänelle erittäin edulliset ehdot suuren sanomalehtensä
+toimituksessa, ja ehdottivat, että hänen asiansa järjestettäisiin siten,
+että joku vähäinen osa hänen palkastaan joka kuukausi jätettäisiin velan
+maksuksi. Leonard oli sangen tyytyväinen ehdotukseen ja hän arveli
+saavansa vielä jatkaa hyvällä menestyksellä alkanutta kirjallisuuttansa,
+koska sanomalehti-työstä jäi hyvin paljon aikaa jälelle. Hän vuokrasi
+soman asunnon ja lähti hakemaan perhettänsä, joka kuukausi hänen
+vankilan portista ulosastuttuaan otti uuden kodin haltuunsa.
+
+Pääkaupungissa menestyi Leonard oivallisesti. Hänen toiveensa selkenivät
+yhä enemmän joka päivä. Kärsimänsä onnettomuus tuotti vielä erityistä
+mieltymystä tähän iloiseen, kauniisen ja soreaan kirjailijaan, hän kuin
+luottamalla petolliseen ystävään oli joutunut köyhyyteen ja vankeuteen.
+Marttyrinkirkkaus ympäröi häntä yleisön silmissä. Puhuttiin myöskin,
+että hänen vaimonsa oli ollut hyvin itsensä uhraava ja ponteva
+onnettomuudessa. Ainoastaan muutamat pääkaupungin sivistyneet muistivat
+hänet neito-ajoilta, jolloin hänen sanoivat olleen erittäin vakavan ja
+tietohaluisen, vaikka vähän "omituisen" tytön. Neljännestä osastakaan
+Gerdan kärsimisiä ja ponnistuksia ei kuitenkaan ollut kellään
+aavistusta, mutta vaikka ne olisi tunnettukin, niin olisi varmaan
+kuitenkin sanottu, kuten nytkin: "mitä ei voisi kestää ja kärsiä
+sellaisen miehen tähden?" ja jos Gerda olisi toisin menetellyt, niin
+olisi häntä sanottu huonoksi vaimoksi.
+
+Niin kului vuosi. Sillä ajalla olivat hupaisuuden lisäksi Gerdan
+vanhemmatkin olleet hänen kotonaan, he näet olivat kutsutut sinne
+jouluksi ja viipyivät useita viikkoja tyttärensä luona, jolloin vanha,
+kovaa kokenut äiti näytti uudestaan virkoavan eloon, hellitellessään
+lastensa lapsia. Mutta kapteeni istuskeli vaan nyreissään katselemassa
+herttaista perheseuraa, ja sydämen koetuksista ja vakaista ajatuksista
+tarkemmaksi tulleella huomioky'yllään luki hän tyttären kalpeista,
+eloisista kasvoista, mitä surupäiväin sanomattomat urotyöt tiesivät
+kertoa. Ja hän ajatteli, että tytärhän, vääryyttä kärsinyt lapsi,
+sentäänkin teki hänelle ilon, hän yksinään, sen täytyi hänen
+huokauksella tunnustaa, muistaessaan poikaa.
+
+Leonardilta oli taas tullut kirja, joka sai vielä suurempaa suosiota
+kuin ensimäinen, ja ylipäänsä pidettiin häntä lahjakkaimpana ja
+aatteellisempana sanomalehtimiehenä. Nuoret vasta-alkajat kirjallisuuden
+alalla saivat hänestä ennakkoluuloista vapaan ja hyväntahtoisen
+neuvonantajan, kaikki ihmiset puhuivat hänen viehättävästä olennostaan
+ja hänen luonteensa oivallisuudesta. Sitten kuin hän myytyänsä viimeisen
+teoksensa hyvästä hinnasta Ruotsiin oli suoriunut velastaan, poistuivat
+hänen taloudelliset vaurionsa yhä loitommalle, niin että jäi ainoastaan
+kimalteleva jälkihohde hänen uhraavasta ystävyydestään ja syyttömästä
+kärsimisestään; jopa puhuttiin, ja siinä oli perääkin, että hän alkoi
+lukea filosofian tohtorin arvoa. Hänen komeat tuulentupansa olivat siis
+toteutuneet, vaikka tavallisesti niin ei käy.
+
+Gerda oli onnellinen. Hän oli haaksirikon kauhuista myrskyn ja kuohujen
+läpi taistellen pelastunut tyynen rannan lujalle kalliolle. Nyt ei
+pitäisi minkään myrskytuulen enää voiman kumota hänen rauhallista
+majaansa. Leonard oli eloisa, uuttera ja herttainen. Rohkeita, ihania
+aatteita syntyi hänen sielussaan, ja vaikka hänellä nyt uudessa
+asemassaan suosittuna sanomalehtimiehenä ja mieleisimpänä kirjailijana
+oli laaja ystäväpiiri ja vaikka hän usein vieteltiin kotoa pois ja
+välistä vietti kokonaisia päiviä poissa kumppanien ja ystävien seurassa,
+niin tuntui Gerdasta kuitenkin niinkuin hän ei olisi ollut niin yksin
+nyt kuin ennen, heidän avioliittonsa ensi aikoina, vaikka hän seurusteli
+yhtä vähän kuin silloin muitten ihmisten kanssa, mutta niinä hetkinä,
+jotka hänen puolisonsa vietti kotonaan, seurusteli hän ja keskusteli
+vaimonsa kanssa, vieläpä, kuin opettajansa, johon hän monessa
+tapauksessa loi silmänsä ja jonka päätelmiä ja ajatuksia hän iloisella
+luottamuksella kuunteli. Kärsimyksen päivät olivat Leonardille
+ilmaisseet hänen vaimonsa oikean arvon, joka oli ollut häneltä salattuna
+heidän avioliittonsa ensimäisinä suruttomina päivinä. Gerda oli
+onnellinen ja ne hetket, jotka jäivät hänen perhe- ja kotitoimistaan,
+pyhitti hän kuten ennenkin, henkisten kykyjensä kehittämiseen. Hänen
+vanhat kirjansa tosin olivat hävinneet ja joutuneet sinne tänne, mutta
+uusia saatiin pian sijaan. Vaikk'eivät ne sisältäneetkin samoja muistoja
+nuoruuden ajoilta kuin hänen vanhansa niin ei se voinut häntä kauan
+kumminkaan enää surettaa, sillä hän oli sen luontoisia, jotka eivät
+huoli niin paljon syrjäseikoista, kuinka tärkeitä ne olleekin, kuin he
+vaan saavuttavat toivotun tarkoitusperänsä. Mitäpä hän siis suotta
+sureksisi kirjainsa katoamista, koska hänellä on vapaa tilaisuus
+toisista, uusista, ammentaa sielunsa ravintoa samalla nautinnolla, kuin
+mitä vanhat olivat hänelle suoneet. Gerda oli onnellinen. Hänen elämänsä
+oli jälleen täydellisesti sopusointuinen, ja koko hänen olentonsa sai
+entisen suloutensa.
+
+Joku vuosi oli siitä kulunut, kuin Leonard muutti pääkaupunkiin. Tällä
+ajalla oli Gerdalla palvelustyttö, joka kaukaa maaseudulta oli tullut
+pääkaupunkiin onneansa etsimään. Hän oli seitsentoista vuotias ja ihmeen
+kaunis, ihana metsäkukkanen, kohonnut erämaan puhtaassa yksinäisyydessä.
+Tämä tyttö, hänen harvinainen ihanuutensa ja runollinen luonteensa, hän
+kuin alinomaa hyräillen kaukaisen kotiseutunsa kansanlauluja sekä
+toimitti iloisesti ja ahkerasti askareensa, saavutti kokonaan
+hienotunteisen, sivistyneen emäntänsä mieltymyksen. Gerda vietti monta
+iltaa, kuin Leonard oli poissa, keskustelussa tyttösen kanssa, joka
+tavallisesti silloin teki jotain helpollaista käsityötä; itse hän istui
+jakkaralla tytön vieressä, sepitteli helpollaisen säestyksen hänen
+omituisiin lauluihinsa ja salli hänen, tahtoen jollakin tavalla palkita
+hänen hyvin toimitetun päivätyönsä, laulaa laulujansa hänen säestyksensä
+mukaan ja hänestä oli hauskaa keskustelulla ja sopivain kirjain
+lukemisella kehittää tyttösen lahjakasta, mutta vielä taitamattomuudessa
+uinailevaa henkeä, ja tyttönen näyttikin päivä päivältä yhä enemmän
+mieltyvän emäntäänsä.
+
+Kuin nuori Katarina oli palvellut lähes puoli vuotta Gerdalla, huomasi
+tämä kummallisen muutoksen tytön olennossa. Sen sijaan kuin hän ennen
+oli ollut ihan vilpittömästi sydämellinen emäntäänsä kohtaan, näytti hän
+nyt yhä enemmän ja enemmän nurpealta ja arkamaiselta. Hän toimitti
+askareensa ahkerasti ja huolellisesti kuten ennenkin, mutta ei hän
+näyttänyt pitävän väliä Gerdan suosiollisesta katseesta ja hänen
+hyväksyvistä sanoistaan. Iltasin, oltaessa Gerdan huoneessa tavalliseen
+keskusteluaikaan, ei tytöllä näyttänyt olevan enää mitään halua
+kyselemiseen enempää kuin vastauksiinkaan, hän istui vaan mykkänä,
+innokkaasti tehden työtänsä, ainoastaan silloin tällöin vetäen syvän
+huokauksen, ja kuin Gerda kehoitti häntä laulamaan, epäsi hän aina.
+Kaikista näistä merkeistä tuli Gerda siihen johtopäätökseen, että tyttö
+oli tutustunut johonkuhun, joka oli vanginnut hänen sydämensä, ja hän
+päätti emäntävelvollisuutensa ja ihmisystävyyden oikeudella ryhtyä
+asiaan ja pitää silmällä tyttöä, ett'ei hän, kuten monta tuhatta hänen
+kaltaistaan, joutuisi halpamaisen rakkaudenliiton uhriksi.
+Hienotunteisuudessaan Gerda käytti kuitenkin suurinta hellyyttä tässä
+arassa asiassa. Hän päätti ainoastaan salavihkaa ja tarkasti pitää
+silmällä tyttösen luonnetta ja käytöstä ja vielä hellemmällä kohtelulla
+kuin tähän asti herättää hänen sydämessään luottamusta emäntäänsä. Tämä
+ei kuitenkaan onnistunut. Katarina vaipui vaan päivä päivältä yhä
+syvemmälle haaveelliseen synkkämielisyyteensä, ja Gerda oli kovin
+levoton tytön tähden, jonka hän vaistomaisesti aavisti olevan
+onnettomalla polulla, sillä kunniallinen rakkaus käy edes avoimin otsin,
+ilman pelkoa ja arkuutta. Hänen levottomuutensa lisääntyi vielä enemmän,
+huomatessansa Katarinalla olevan esineitä, joita hän omalla palkallaan
+ei olisi voinut hankkia eikä myöskään hänen vertaisensa sulhanen hänelle
+lahjoittaa, niinkuin kallisarvoisia, jalokivillä koristettuja
+kultaneuloja. Hän näki hänen myöskin usein syövän hedelmiä, makeisia,
+viinimarjoja ja kaikellaisia makeisia, ja oli vakuutettu ett'ei tyttö
+niitä itse ostanut, vaan saanut ne joltakulta lahjaksi. Tuollaisia
+turhanaikaisia korukaluja näkee joskus sivistyneitten miesten käyttävän
+jonkinlaisena syöttinä, joilla koettavat houkutella nuoren, kokemattoman
+nais-raukan suosion puoleensa, he käyttävät niitä jonkinlaisena kurjana
+matosena, joka pannaan koukkuun, sillä saatavaksi tuo herkkukala, joka
+ahmaistaan ja sitten heitetään ruodot tunkiolle. Kuin vielä muutamia
+kuukausia oli kulunut, huomasi Gerda katkerimmaksi mielikarvaudekseen
+tyttösen olevan vallan surkeassa tilassa. Silloin piti hän
+välttämättömänä velvollisuutenaan ryhtyä asiaan ja syytti itseään, kuin
+hän ei aikaisemmin ollut pakoittanut Katariinan luottamaan paremmin
+häneen, kuin ehkä vielä olisi ollut aika pelastaa häntä, -- otti hänet
+kahdenkesken huoneesen ja kysyi häneltä vakaasti hänen laitaansa ja kuka
+oli hänen viettelijänsä. Tyttö oli vastaukseksi vaan ääneti, mutta
+kuumat kyynelet vuotivat hänen poskilleen.
+
+Gerda puhui kauan aikaa hänen kanssaan ja koetti aivan hyväntahtoisilla
+sanoilla, jaloimmalla ihmisrakkaudella, saada häntä puhumaan suoraan,
+lupasi hänelle lempeintä tuomiota, hellintä osanottoa, neuvoa ja apua.
+Turhaan! Mutta kuin hän laski kätensä tytön hartioille ja tarkasteli
+kirkkaalla, terävällä katseellaan häntä silmiin, silloin vaipui tuo
+raukka, aivan kuin tämän jalon, petetyn naisen käsi olisi painanut hänet
+maahan, alas hänen jalkoihinsa, kostutti niitä kyynelillään ja kuiskahti
+sen kauhistavan tunnustuksen, että Gerdan puoliso, hänen isäntänsä, oli
+viettelijä. Tämä isku oli Gerdalle odottamaton. Tyrmeänä, puoleksi
+tunnotonna, vaipui hän maahan palvelustyttönsä viereen. Mitä oli kaikki
+kärsimys, kaikki kurjuus, kuin hän tätä ennen oli saanut Leonardin
+tähden kokea, tähän kuoliniskuun verrattuna! Hän olisi ilolla elänyt
+hänen kanssaan katalassa maan luolassa ja jakanut hänen kanssaan
+pettupalasen, vieläpä kerjäläissauva kädessä kuljeskellut hänen
+rinnallaan, niinkauan kuin hän vaan oli vakuutettu hänen siveellisestä
+puhtaudestaan, hänen uskollisuudestaan siihen pyhään rakkauden valaan,
+jonka tämä oli vannonut hänelle. Tämähän vakuutus oli se sovittava side
+hänen ja hänen puolisonsa välillä, joka uhalla oli kestänyt kaiken
+masennuksen, kaiket kärsimykset. Ja nyt se oli katkennut! Nyt oli mies
+katalassa halpamielisyydessään rikkonut uskollisuutensa ja kuin
+arvottoman rievun polkenut jalkainsa alle avioliiton pyhyyden. Hän oli
+ruvennut kaksinaimiseen, hyväksynyt sen raakalaiskatsantokannan ja ne
+tavat, jotka vallitsevat kaukaisissa maissa, jotka ovat kahlehditut
+häpeällisen orjuuden kahleilla, sillä kaksinaimiselta näytti
+auttamattomasti Gerdan puhtaasta sielusta puolison rikos. Juuri nyt,
+kuin onni taas hymyili heille niin lupaavasti, kuin hän oli riemuinnut
+miehensä menestyksestä ja niin luottavaisesti toivonut onnellista,
+kaunista tulevaisuutta, juuri nyt oli hän niin julmasti, niin kavalasti
+hävittänyt hänen toiveitten pyhyyden ja, -- synkkä epäluulo nousi hänen
+sieluunsa, -- kenties jo kauan tätä ennen rikkonut uskollisuutensa,
+vaikka sattumalta oli hänen onnistunut salata petoksensa häneltä; tämä
+oli hyvin luultavaa, varsin todenmukaista (ja myös totta). Tällainen
+suuri tukahuttava tuska, joka tavallisesti saattaa ihmissieluun hurjan,
+kylmän mielen, hallitsi Gerdan sydäntä. Hän nousi ylös, puristi ääneti
+tytön kättä niin kovasti, että tämä oli vähällä kirkaista ja sanoi
+ainoastaan nämät sanat:
+
+-- Kiitän vilpittömyydestäsi! Minä en hyljää sinua, käski häntä
+viittauksella poistumaan ja jäi yksinään huoneesen.
+
+Hetkinen sen jälkeen tuli Leonard kotiin, iloisena, lempeänä ja
+viehättävänä, kuin ainakin.
+
+-- Gerda! sanoi hän jo sisään astuessaan, nähtyään oven raosta
+valonhohteen makuukammiosta. -- Gerda! Minä kerron sinulle jotain
+ilahuttavaa. Minua on tahdottu ottamaan osaa erääsen suuren
+historialliseen teokseen, jota nuoret kirjailijamme aikovat toimittaa.
+Minun voitto-osuuteni ei ole mikään pieni oleva. Työ on taattu. -- Mitä
+sanot sinä asiasta, carissima mia?
+
+Leonard käytti italialaisia lempinimiä, kuin hän oli oikein hyvällä
+tuulella.
+
+Mielihyvissään ja iloissaan uusista, suurista toiveistaan, astui hän,
+huoletonna ja uljaana puolisonsa luokse, mutta jäi hämmästyksestä
+seisomaan, nähdessään hänet astuvan vastaansa kuolonkalpeana kuin
+marmorikuva, muutama kymmenen vuotta vanhentuneena, aivan kuin kaikki
+elämä olisi sammunut hänestä.
+
+-- Mikä sinua vaivaa? aikoi hän lausua, mutta sanat jäivät hänen
+kielelleen, ja hän katsella tuijotti vaan, sanaakaan saamatta, niin
+kummallisesti muuttunutta puolisoansa. Hänestä tuntui, kuin hän olisi
+katsellut hänen kalpeaa haamuansa, eikä itse rakasta Gerdaansa, joka
+tavallisesti lempeä hymy huulilla vastaanotti hänet tervetulleeksi
+kotiin. Aavistus tuon kolkon muutoksen syystä nousi hänen sydämeensä, ja
+kylmä väristys kävi hänen jäsenissään. Äänetönnä seisoivat Gerda ja hän
+hetken aikaa toisensa edessä. Jokainen elonmerkki oli kadonnut Leonardin
+kasvoista. Silmänsä tuijottivat kauhistuksella vaimoon. Hän tunsi,
+seisoessaan siinä, että hirvittävä, auttamaton mullistus hänen
+elämässään oli uhkaamassa.
+
+-- Mitä sinä ai'ot, Gerda? alkoi hän viimein soinnuttomalla äänellä.
+
+Gerda vaikeni. Jokainen hänen jäsenensä oli jähmettynyt, hänen kielensä
+tuskasta lamautunut, kuin hän näki edessään miehen, jota hän oli niin
+suuresti rakastanut, jonka uskollisuuteen ja kuntoon hänessä oli ollut
+niin järkähtämätön luottamus, sen miehen, jonka omana puolisona hän oli
+ollut yli kahdentoista vuoden ajan, omain lastensa isän, kuin hän nyt
+näki hänet edessään katalana pettäjänä, hävyttömänä teeskentelijänä,
+joka niin tunnottomasti voi turmella nuoren naisen hengenrauhan ja
+ihmisarvon. Hurja taistelu raivosi tällä hetkellä Gerdan sielussa,
+taistelu kiihkeän rakkauden ja omantunnon, harhaantumattoman siveyden
+tunteen välillä, joka kirosi ja halveksi avioliitonrikkojaa ja kielsi
+vaimon enää kauemmin pitämästä häntä puolisonaan. Taistelu oli
+suoritettu, peräyttämätön tuomio langetettu. Jalompi tunne oli voittanut
+alhaisemman.
+
+-- Ei meillä ole enää mitään yhteyttä, kuului Gerdan kumea, mutta vakava
+ääni. Minä en ole enää sinun puolisosi, minä jätän sinun huoneesi.
+
+Heti, kuin Leonard kuuli Gerdan äänen, murtui myöskin se lumous, mikä
+oli hänen kielensä pitänyt kahleissaan.
+
+-- Gerda! kävi hän sanoiksi. Oletko mieletön, kuin puhut jättäväsi
+minut? Ethän sinä tiedä, mitä sanot. Gerda, rakas ystävä! puhukaamme
+järjellisesti keskenämme.
+
+Hän lähestyi askeleen ja ojensi innokkaasti rukoilevalla liikkeellä
+kätensä häneen.
+
+-- Puhukaamme järjellisesti! kertoi hän. Kuule minua, Gerda!
+
+Hänen vaimonsa ei liikahtanut paikasta, ei liikahuttanut jäsentäkän.
+Hänen kirkas katseensa oli vaan jäykkänä ja terävänä tuossa rikollisessa
+miehessä.
+
+-- Minulla ei ole mitään kuultavaa sinulta, ei mitään muutakuin että
+sinä olet rikkonut uskollisuutesi minuun, häväissyt avioliittomme ja,
+ollen rakastavinasi minua, vietellyt viattoman tytön, oman
+palvelijattaresi. Onko tämä valhe vai tosi?
+
+Leonard käänsi alas kalpeat kasvonsa. Vilaukselta kävi hänen päässänsä
+ajatus, mikä houkutteli häntä antaumaan vaaralliseen leikkiin ja
+kieltämään rikoksensa, mutta sellaiseen julkeaan kavallukseen oli hän
+kuitenkin liian rehellinen.
+
+-- Se on totta, sanoi hän tukahtuneella äänellä, mutta minä sanon vielä
+kerran: puhukaamme asiasta ymmärtäväisten ihmisten tavalla. Kuule minua
+Gerda! oma Gerdani! Minun rakkauteni sinuun ei ole ollut teeskenneltyä.
+Yhtä vilpittömästi ja hartaasti kuin hääpäivänämme olen rakastanut sinua
+aina tähän hetkeen. Sydämeni on kokonaan ja jakamatta ollut omasi. Älä
+pahoita mieltäsi, rakkaani! vertaamalla hetkistäkään itseäsi ja arvoa,
+joka minusta sinulla on, tähän tyttöön ja niihin suhteisin, missä hän
+pahaksi onneksi on minuun ollut. Tällä yhteydellä ei ole mitään
+tekemistä minun rakkauteni ja uskollisuuteni kanssa sinuun.
+
+Tämän älykkään ja samalla jalon puolustuksensa lausui Leonard melkein
+jonkinlaisella ystävällisesti moittivalla äänellä, jotenkin niinkuin
+lapselle selitetään erehdystä, johon hän on joutunut. Puhuessaan nojasi
+hän kämmenellään pöydän syrjään ja loi vaimoonsa kopean, rohkean
+katseen, joka tuntui vähän sopimattomalta tässä tilaisuudessa.
+Puolustuspuheensa lopetettuaan oli hän vakuutettu, että hänen oli
+onnistunut saada puolisonsa tajuamaan väärän ja lapsellisen käsityksensä
+aviollisesta uskollisuudesta.
+
+Tällä luulolla ei kuitenkaan ollut perää. Gerda ei näyttänyt ollenkaan
+käsittäneeltä tahi vakuutetulta. Hän katsella tuijoitti päin vastoin
+hämmästyneenä miestänsä, aivan kuin ei hän olisi joko ymmärtänyt hänen
+sanojaan tahi olisi epäillyt, ett'ei hän ollut selvällä järjellä.
+
+-- Minä en ymmärrä sinua! sanoi hän vihdoin.
+
+-- Ah niin, rakas lapsi! lausui Leonard hilpeästi vastaan, ystävälliseen
+tapaansa. -- Se ei minua ollenkaan kummastuta. Sinä ja kaikki sinun
+kaltaisesi kasvatte omassa viattomuudessanne ja haaveellisessa!
+elämänkäsityksessänne. Ja juuri tämä tietämättömyys asiain todellisesta,
+useinkaan ei ihanteitanne vastaavasta laidasta lisää nuoren naisen
+viehätysvoimaa enemmän kuin luuletkaan, meidän miesten silmissä, samalla
+kuin se on syynä siihen, että te usein meistä, miehistä, ja myöskin oman
+sukupuolenne jäsenistä, lausutte mitä ankarimpia tuomioita, aivan kuin
+sinä nyt olet tehnyt minulle. Tarkempi katsahdus maailman menoon ja
+ihmisluonteesen on kuitenkin sekä sinussa että muissa huojentava nämät
+päätelmät ja opettava teille, koska naisen on oikeus ryhtyä tuomitsemaan
+miehen elämää ja toimintaa ja koska siitä oikeaan aikaan lakkaaminen.
+
+-- Jatka! sanoi Gerda.
+
+-- Jatka! kertoi Leonard hämillään. Mitä pitäisi minun vielä sanoman?
+Minä luulen puhuneeni asian selvästi kyllä, ja toivon Gerdani samalla
+mielen ylevyydellä tuomitsevan tätä hairahdusta, josta nyt on puhe, kuin
+hän on tuominnut miehensä kaikki muutkin virheet. Anna minulle anteeksi,
+kallein puolisoni!
+
+Hän ojensi Gerdalle kätensä.
+
+Hurja viha, ylenkatse, leimahti hänen kalpeilla kasvoillaan.
+
+-- En suinkaan! kävi hän sanoiksi, ja hänen äänessään oli ankara, terävä
+sointu. Niin helposti ei ole vahinko korvattu. Nyt ei ole puhe
+mielivaltaisesta menettelemisestä vaimon ja hänen omaisuutensa kanssa,
+aivan kuin hän olisi vaan järjetön kotieläin, ei ole puhe hävitetystä
+kodista, leivättömästä perheestä. Sellaiset virheet ovat lastenleikkiä,
+verraten siihen rikokseen, johon sinä olet tahriutunut, ja ne antaa
+anteeksi uskollinen rakkaus ilolla, kuin niitä vilpittömästi kadutaan.
+Mutta tämähän on häväisty pyhyys, rikottu vala. Minun anteeksi
+antamiseni, jos minä sen sinulle lahjoittaisin, ei voisi sovittaa tätä
+Jumalan pyhäin lakien rikkomista. Sen siteen, jonka sinä olet rikki
+repinyt, täytyy pysyä murrettuna. Meidän täytyy erota.
+
+Ensimäisen kerran onnettomuuden ja köyhyyden kohtauksen jälkeen uhkasi
+Gerda Leonardia tällä rangaistuksella. Mutta nyt, kuin tämän menetystapa
+oli herättänyt hänen ylenkatseensa, näyttikin hän hänelle, mitä oli
+väliä hänen entisellä suurella hairauksellaan ja sillä törkeällä
+rikoksella, johon hän nyt oli tehnyt itsensä syypääksi.
+
+Leonard silmäili puolisoansa. Tämä rautainen vastaus, jonka hänen
+mukavat ja rikkiviisaat siveyden periaatteensa äkkiarvaamatta
+kohtasivat, herätti hänessä katkeraa tuskaa, mikä näkyi selvästi hänen
+katseessaan. Kuinka loppunee tämä taistelu? Kuinka torjua tuo uhkaava
+hävitys? Hän rakasti todellakin, huolimatta kevytmielisyydestään,
+vaimoansa niin hartaasti, ett'ei hän voinut olla joutumatta mitä
+tulisimpaan tuskaan, ajatellessaan kadottavansa hänen rakkautensa,
+kadottavansa hänen itsensä, ja nyt kuin tämä vaara uhkasi häntä, tuntui
+hänestä, kuin Gerda ei koskaan olisi ollut hänelle niin kallis kuin
+juuri nyt. Hän pyyhkäsi tärisevällä kädellään kosteaa otsaansa.
+
+-- Gerda! sanoi hän vapisevalla äänellä. Olkaamme järjelliset, älkäämme
+ajattelematta syöskö tulevaisuuttamme pirstaleiksi! Sinä kelpaat
+kuitenkin muuhun kuin uhriksi onnettomuuteen, jota ei sillä kuitenkaan
+voi tyhjäksi tehdä. Gerda! Se vika on sinussa ja kaikissa naisissa,
+ett'ette voi eroittaa sydämen ja aistien tunteita toisistaan. Te
+tahdotte tietää vaan yhdenlaisesta rakkaudesta ja kaikkia ihmisluonnon
+taipumuksia ja myötätuntoisuuksia nimitätte te yhteisellä nimellä
+rakkaudeksi. Te ette tahdo käsittää, että mies sydämensä jaloimmilla
+voimilla voi rakastaa uskollisesti vaimoansa ja samalla leimahtaa
+huikentelevaan mielenvimmaan toisen naisen hempeydestä. Anna anteeksi,
+ystäväni, että minä käytän sanoja, jotka ehkä haavoittavat naisekasta
+hienotunteisuuttasi, mutta meidän täytyy kerran tulla selville tässä
+asiassa, ja sinä olet jo kyllin vanha, voidaksesi huomata eroituksen
+miehen ja naisen luonnon välillä ja siitä seuraavat erilaiset oikeudet
+ja velvollisuudet.
+
+Katkera, pilkallinen hymy vetäytyi Gerdan kasvoille, kuin Leonard pyysi
+häneltä anteeksi sanoja, joita hänen oli pakko käyttää. Hän pelkäsi
+sanoillansa haavoittavansa hänen naisellista hienotunteisuuttansa, hän,
+joka ei kuitenkaan epäillyt häiritä hänen rauhaansa, eikä
+kuolettavaisesti haavoittaa hänen sydäntään mitä sopimattomimmalla
+teolla! Sellaisiin ristiriitaisuuksiin joutuu mies usein syypääksi, ja
+se tulee vaan siitä, että he ovat tottuneet pitämään naista kukkana ja
+orjana, mutta harvoin vapaana, tasa-arvoisena ihmisenä.
+
+Leonard, jatkoi:
+
+-- Paljon, mikä on anteeksi annettava naisessa, on hyljättävä miehessä,
+ja päinvastoin. Naisen heikko ja puutteellinen rohkeus esimerkiksi, ei
+koskaan ole hänessä säälittävä vika, kuten miehessä, kuin taas tuo
+niinsanottu kevytmielisyys, joka ei miehessä te'e haittaa hänen
+ihmisarvollensa eikä hänen asemallensa yhteiskunnassa, sitävastoin on
+alentavaa ja anteeksiantamatonta naisessa. Jos me katsomme asiaa tältä
+ainoalta oikealta ja tosiperusteelliselta näkökannalta, niin täytyy
+meidän ehdottomasti lausua paljoa lievempi tuomio miehen hairahduksista,
+kuin minkä sinä äskettäin minulle langetit, vaikk'en minä suinkaan tahdo
+kieltää, ett'ei semmoinen erehdys olisi viaksi luettava. Vika se on
+todellakin, kuten kaikki muukin himojen valtaan antauminen, mutta ei
+sentään läheskään niin paha vika, kuin se näyttää teistä, naisista! --
+Etkö voi käsittää, rakas vaimo, ett'en minä rikkonut sydämeni
+uskollisuutta sinuun, vaikka minut pahaksi onneksi harhaannuttivat
+ihmisluonnon intohimot, nähdessäni tämän tytön todellakin lumoavan
+kauneuden ja hänen luonnollisen suloutensa. -- Minä pyydän vielä kerran
+anteeksi sinulta, jos sanani loukkaavat mieltäsi. Usko minua,
+julkeudesta minä en lausu sanojani näin peittelemättä, sillä sydämeni
+tuntee sanomattomia tuskia. -- Ei! Mutta minä tahdon ja minun täytyy
+puhua suoraan, ja sen voimme puolisoina. Vilpittömästi olen tunnustanut
+ne tunteet, jotka minut ovat villinneet, eikö jo senkin pitäisi
+kehoittaa sinua lempeämmin tuomitsemaan minun vikaani. Ja muutenkin saan
+sinulle sanoa, ett'ei syy onnettomuuteen ole niin yksinomaan minunkaan
+juuri. Minä en olisi koskaan rohjennut ruveta viettelemään viatonta
+tyttöä, ja himoa häneen kentiesi ei olisi minussa herännyt, vaan
+tunteeni häntä kohtaan olisi jäänyt siksi, kuin se ensiksi oli, nim.
+hänen ihanuutensa, aivankuin taideteoksen ihmettelemiseksi, -- mutta
+minun täytyy todellakin, niin kummalliselta kuin se kuuluukin, sanoa
+tätä tyttöä ennemmin minun viettelijäkseni, kuin päinvastoin. Jo ensi
+ajoista kuin hän oli meillä, kohteli hän minua sellaisella tavalla ja
+katseli minua välistä sellaisella katseella, joista, -- sitä ette voi
+te, naiset käsittää, -- ei kukaan mies, hän ei olle koskaan niin jyrkkä
+peri-aatteessaan, voi olla välinpitämätön, kuin se tulee niin kauniilta
+naiselta, kuin Katri on. Syy ei niinmuodoin ollut yksinomaan minun.
+
+-- Minkälaista miehen ylevämielisyyttä on ensin houkutella nuori
+tyttö-parka turmioon ja sitte panna rikos hänen syykseen.
+
+-- Yhtä usein on nainen miehen viettelijä, kuin päin vastoin.
+
+-- No niin, mutta ne ovatkin kokeneita, kevytmielisiä naisia, eikä
+nuoria, viattomia tyttöjä.
+
+-- Mitä sinä tiedät niistä asioista?
+
+-- Sen, mitä lukemattomat surulliset tapaukset, joita joka päivä saamme
+nähdä, ja mitä oma terve järkeni ovat minulle opettaneet.
+
+Leonard astuskeli hitain askelin edestakaisin huoneessa.
+
+-- En koskaan, en koskaan olisi minä antaunut tuohon hairahdukseen, en,
+ennen minä olisin ajanut tuon onnettoman naisen talostani, jos minä
+olisin tainnut aavistaa, jos minä olisin voinut ajatellakkaan näitä
+katkeria seurauksia ajattelemattomuudestani, sanoi hän enemmän
+itsekseen, kuin Gerdalle. Mutta minä en ajatellut -- -- -- -- Niin,
+mutta eihän silloin ajatellakkaan, kuin himo on mielen anastanut. Ei,
+minun tarkoitukseni oli rehellisesti pitää huolta hänen
+tulevaisuudestaan ja hänen, -- omasta lapsestani. Tämän velvollisuuden
+täyttää sellaisissa tapauksissa jokainen kunnon mies. Ainoastaan
+heittiöt voivat jättää hätään ja kurjuuteen naisen, joka on antautunut
+heille.
+
+Gerdan suu vetäytyi pilkalliseen hymyyn. Leonard seisattui hänen
+eteensä.
+
+-- Rakas vaimo! sanoi hän. Kuin minä nyt olen kunniallisesti tunnustanut
+kaikki sinulle, niin tuomitse minua maltilla ja rakkaudella, kuten jalon
+naisen, hyvän puolison, tulee ja sopii. Usko minua, kuin minä vielä
+kerran juhlallisesti vakuutan, että minun tunteillani tähän tyttöön ja
+suhteillani häneen ei ole mitään vaikutusta sydämeni rakkauteen ja
+uskollisuuteen sinua kohtaan. Älä alenna itseäsi asettumalla
+hetkeksikään hänen rinnalleen. Te kumpikaan ette voi toisiltanne ottaa,
+ette toisillenne antaa mitään.
+
+-- Olenhan kuitenkin nainen, niinkuin hänkin, muistutti Gerda.
+Ajatteles, jos Katarina, olisi ollut minun sijassani ja minä hänen.
+Silloinhan olisit sinä avioliitossa hänen kanssaan, ja minä olisin tuo
+arvoton palvelustyttö, sinun huonojen himojesi esine. Sinä näet, että se
+on vaan sattumus, ainoastaan se seikka, että tämä tyttö ja minä olemme
+syntyneet erilaisessa yhteiskunnallisessa asemassa, joka on tehnyt minut
+sinun lailliseksi vaimoksesi, "sydämesi" puolisoksi, hänet halveksituksi
+rakastajaksesi.
+
+-- Ah, Gerda! Älä tuo esiin tuollaisia järjettömiä vertauksia! Niissä ei
+ole perää. Tässä tytössä ei ole sitä sielunelämää, sitä henkistä
+suloutta, että minä, vaikka hän olisi minun vertaiseni, ja minä naimaton
+mies, voisin hänelle osoittaa jalompaa rakkautta tahi yhdistää hänen
+elämänsä omaani. Sinä olet nainen niinkuin hänkin, sanot sinä. No niin,
+mutta se onkin ainoa yhtäläisyys teillä, sillä hän on aivan toisellainen
+nainen kuin sinä. Siinä on eroitus. Minussa ei ole häneen mitään
+jalompaa tunnetta, mitään sydämen taipumusta. Sydämeni kuuluu yksinomaan
+sinulle, niinkuin se ainakin on ollut ja on viimeiseen hengenvetoon
+saakka oleva. Hän ei ole minkään arvoinen ihmisenä. Minulle on myöskin
+sama, joko hänellä on hyvä tai huono luonne.
+
+Hurja raivo säihkyi Gerdan sysimustista silmistä, jotka kiiluivat hänen
+aaveenkaltaisista, kalpeista kasvoistaan. Hän puri hampaitansa niin,
+että nirinä kuului ja pusersi kätensä niin kovasti nyrkkiin, että kynnet
+painuivat lihaan ja veri tirskui ulos, vaikk'ei hän siitä mitään tuskaa
+tuntenut.
+
+-- Kurja! äännähti hän viimein. Ja kuitenkin liityit sinä tähän naiseen
+kuin puolisoon.
+
+Leonard ällistyi ja tumma punahdus nousi hänen kasvoihinsa.
+
+-- Niin, aistien puoliso, ei sielun! vastasi hän korkealla äänellä ja
+ilkeän näköisenä. Hänen mielensä oli Gerdan solvaisevan vastauksen
+kautta joutunut raivoon. Hän mittaili lattiaa kiivain askelin. Oli aivan
+hiljaista, ainoastaan Leonardin raskas astunta kuului ja siitä seuraava
+lasi- ja porsliini-astiain tärisevä helinä. Viimein seisattui hän Gerdan
+eteen. Kova mielenliikutus hehkui hänen kasvoissaan.
+
+-- Gerda! sanoi hän. Huolimatta siitä solvauksesta, kuin minulle tehnyt
+olet, nöyristyn sinun edessäsi enemmän kuin kukaan mies nöyristyisi
+naisen edessä, vaikka olisi rikkonutkin häntä vastaan, mutta juuri koska
+minä rakastan sinua niin hartaasti, sentähden tahdon edessäsi maahan
+painaa ylpeyteni. Nöyryydessäni saatat nähdä rakkauteni kukkulan. --
+Gerda! Kallis ystävä! Rakas puoliso! Minä olen pahoin rikkonut sinua
+vastaan. Minä ansaitsen vihasi, ylenkatseesi. Mutta salli sydämesi,
+naisen tunteesi puhua. Se kaunistaa sinua enemmän kuin kopea
+katkeruutesi. Anna minulle anteeksi! Tämä onneton tapaus, tämä raju
+myrsky, joka on meitä koetellut, liittäköön meidät vaan lujemmin
+toisiimme uskossa ja rakkaudessa. Älä hylkää katuvaa! Gerda! minä en voi
+elää sinutta.
+
+Ankaran, todellakin vilpittömän tunteensa vallassa vaipui Leonard
+puolisonsa jalkoihin ja syleili rukoillen hänen polviaan.
+
+Tämä katseli muutaman hetken ääneti häneen. Sydämessään näytti
+tapahtuvan koko hänen elämäänsä koskeva päätös hänen itsetuntonsa ja
+rakkauden välillä. Hän kumartui, irroitti Leonardin kädet polvistaan ja
+nosti hänet ylös. -- Leonard! sanoi hän. Vastaa minulle: miten olisit
+sinä menetellyt minua kohtaan, jos suhteemme olisi päinvastainen, jos
+minä olisin rikkonut niinkuin sinä?
+
+-- Haa, Gerda! Kuinka taidat tehdä tuollaista kauheaa kysymystä? Jos
+sinä olisit ollut minulle uskoton! Haa! Minä olisin sinut ajanut
+huonestani. Minä en olisi enää koskaan tahtonut nähdä kasvojasi. Minä
+olisin tahtonut tappaa sinut.
+
+-- Ja kuitenkin pyydät sinä anteeksi minulta rikollisuuttasi?
+
+-- Ah, sehän on aivan toista. Eihän voi olla mitään yhtäläisyyttä näissä
+seikoissa. Sinä olet nainen. Uskotonta naista ei voi kärsiä. Hän on
+pettänyt puolisonsa uskollisuuden, häväissyt kodin pyhyyden, pannut
+poistamattoman häpeäpilkun miehensä kunniaan, perheensä maineesen ja
+menettänyt oikeuden katsoa lapsiansa silmiin.
+
+-- No, entäs uskoton mies?
+
+-- Hänen laitansa on toinen, sanon minä. Sehän on vallan luonnollista;
+ja ethän sinä voine olla niin lapsellisen taitamaton, ett'et voi
+käsittää, mitä eroitusta on näillä asioilla.
+
+Leonard puhui innollisesti vakuutuksella ja näytti siltä, kuin olisi
+hänestä ollut erittäin ihmeellistä, ett'ei hänen vaimonsa ymmärtänyt
+niin yksinkertaisia ja itseselviä asioita.
+
+-- Miehen ja vaimon laitahan, jatkoi hän, -- minun täytyy vielä kerran
+sanoa se, -- on aivan toinen tässä tapauksessa, niinkuin monessa
+muussakin. Niin on ollut maailman alusta, ja sinä se pysyy kaikkina
+aikoina, sillä se perustuu siveelliseen välttämättömyyteen, luonnon
+lakeihin. Miehellä on toiset intohimot kuin naisella, voimakkaammat,
+aistillisemmat, pintapuolisemmat tahi eläimellisemmät, jos niin saan
+sanoa minua väärin ymmärtämättä. Hän voi himojen raivossa rikkoa
+siveydellisyyden säännöt, vieläpä näennäisesti uskollisuudenkin,
+kuitenkaan sentähden pettämättä sydämensä luottamusta tahi hämmentämättä
+sielunsa puhtautta tahi menettämättä kunniaansa. Hän voi säilyttää
+sydämensä jumalattaren solvaisemattomassa pyhyydessä, vaikka hän jonkun
+kerran pyörähtelisikin luonnotarten ja sulottarien hurjassa leikissä.
+Sentähden juuri ei hän alennu, kuten nainen, himojen harhoista; juuri
+sentähden säilyttää hän, ja syystä kyllä, arvonsa yhteiskunnassa
+solvaisemattomana, huolimatta vioista, joihin himo on hänet niellyt; hän
+pysyy kunniallisena miehenä, huolimatta huikentelevaisuudestaan. Ja
+juuri tämä kaksoisluonto, tämä ihmeellinen tunteen rikkaus, --
+solvaisemattoman, pyhän, sydämen rauhoitetussa temppelissä palavan
+tunteen rikkaus, -- ja himojen lumous, -- se juuri tekee miehen
+suuremmaksi, korkeammaksi kuin naisen, ja se on antanut hänelle vallan
+maan päällä. Naisen laita on toinen. Hän voi rakastaa vaan yhdellä
+tavalla. Kuin hän joutuu intojensa valtaan, niin ihastuu hänen koko
+olentonsa ruumiineen, sieluineen, usein vähäpätöisimpäänkin seikkaan.
+Hän ei voi säilyttää koskematonta pyhää loukkoa sydämessään korkeamman
+tunteen varalta. Ei, hän luovuttaa sille, jolle hän antaa
+ruumiillisenkin olentonsa, myöskin sydämensä kokonaan. Sentähden, kuin
+hän rikkoo siveyden ja uskollisuuden lakeja vastaan, kohtaa häntä, ja
+syystä kyllä, koko häpeä ja rangaistus rikoksesta. Mikä miehelle on vaan
+anteeksi annettava hairaus, se on luettava naiselle rikokseksi. Se on
+oikea, muuttamaton siveydenlaki. Nyt olen minä vastannut sinulle, ja jos
+sinä kysyt koko maailman siveellistä vakuutusta, vaikkapa sen
+ankarimmilta viisaudenopettajilta heidän ajatustaan tästä asiasta, niin
+heidän loppupäätöksensä on yhtäpitävä vastaukseni kanssa.
+
+-- Minä en ole, huomautti Gerda, ainoastaan ihmetellen, vaan myöskin
+kummastellen kuunnellut, kuinka älykkäästi, kuinka viekkaasti
+tuumitellen puolustit rikostasi. Se oli raa'an voiman, miesten
+itsekkäisyyden keksimää ja vaan halujen hillitsemättömän vallan eduksi
+ja naisen terveen päätösvoiman sekaannuttamiseksi. Mutta sinä olet
+paljon erehtynyt, jos sinä olet odottanut minun olevan tuollaisia kurjia
+heikkotahtoisia, yksinkertaisia naisia, jotka alamaisella
+kunnioituksella taipuvat herrojensa mukavain lakimääräysten mukaan. Ei!
+Järkähtämättömän, jumalallisen siveyslain käskyissä ei ole mitään ehtoja
+eikä poikkeusmääritelmiä niin toista kuin toistakaan sukupuolta varten.
+Kuudes käsky on lausuttu samalla järkähtämättömällä ankaruudella sekä
+miehelle että naiselle. Ja eikö naisen orjuuden historia selvään näytä,
+kuinka mies pääsee rankaisematta rikoksista, joista nainen puoleltaan
+joutuu kovaan edesvastaukseen; se osoittaa kuinka mies pidetään vapaana,
+kuin sitävastoin koko rikoksen kuorma sälytetään heikon naisen
+hartioille. Mutta minun elämäkertani ei ole kuuluva tuohon historiaan,
+minun nimeäni ei piirretä niitten lukemattomien vaimo-raukkain joukkoon,
+jotka ovat alentaneet ihmisarvonsa ja luontonsa pyhyyden, niinkuin orja
+itämaisen herran haaremissa, häväistyssä, rikotussa avioliitossa,
+jakaakseen puolisonsa rakkauden ja omistusoikeuden häneen, toisten
+orjain kanssa, jotka kuitenkin ovat yhtä kalliit omistajalleen kuin
+hänkin. Meidän täytyy erota.
+
+-- Gerda!
+
+Epätoivo näytti vallanneen kokonaan Leonardin.
+
+-- Jos sinä olisit, alkoi Gerda uudestaan ja lempeämpi katse keskeytti
+sen jäykän katkeruuden, mikä peitti hänen kalpeat piirteensä, -- jos
+sinä olisit silloin, kuin minä kysyin sinulta, mitenkä olisit tehnyt
+minulle, jos minä olisin ollut rikollinen, jos sinä silloin olisit
+vastannut minulle, että sinä olisit antanut minulle anteeksi ja jälleen
+ottanut minut puolisoksesi, niin silloin olisin uskonut sanasi
+vilpittömyyden; minä olisin lukenut niiden totuuden katseestasi, -- ja
+minä olisin antanut sinulle anteeksi. Mutta kuin sinä selitit, että sinä
+ylenkatseella olisit hyljännyt minut, jos minä olisin tehnyt sen
+rikoksen, minkä sinä pidät itsesi oikeutettuna saamaan minulta anteeksi,
+kuin sinä julkisesti olet ilmaissut minulle koko huonon, itsekkään
+käsityksesi elämän pyhimmistä velvollisuuksista ja olet osoittanut
+minulle, että minä, huolimatta kaikista kauniista sanoistasi, joita
+lausuit arvostani, en ole sinun vertaisesi, vaan ainoastaan orja,
+niinkuin muutkin naiset, niin, siksi on meidän liittomme rikottu, minä
+en voi enää kauempaa alentua olemaan sinun puolisonasi. Meidän täytyy
+erota.
+
+-- Gerda! Älä lausu tuota kauheaa sanaa! -- Anna minulle anteeksi!
+Unohda kaikki, mitä minä tuskissani olen puhunut. Älä minua hylkää! Minä
+en voi elää ilman sinua. Minä joudun hukkaan, jos sinä jätät minut,
+sinä, joka olet parempi puoli minussa!
+
+-- Sinähän olet juuri äskettäin selittänyt, että miehellä on korkeampi
+luonne, korkeampi arvo, kuin naisella. Kuinka voin minä, nainen, sitte
+olla parempi puoli sinussa?
+
+-- Sinä olet julma, Gerda. Armahda minua! Minä tunnustan vikani sinulle.
+Minä olen menetellyt kurjasti, kelvottomasti. Sinulla on oikeus syöstä
+minut luotasi, mutta älä tee sitä. Armahda minua!
+
+-- Sinä heikko mies! Hetkinen sitten puolustit sinä niin pöyhkeästi
+vikaasi ja miehuullista ylevyyttäsi, mutta kuin sinä näet
+järkähtämättömän vakuutukseni ja päätökseni, jonka sinä luulit kumoavasi
+muutamilla miehekkäillä, viisailla lauseparsillasi, kuin sinun täytyy
+pelätä kadottavasi minut, jota sinä kuitenkin rakastat, vaikk'ei
+rakkauteni eikä keskinäinen onnemme olleet sinulle kylliksi, niin
+silloin lankeat sinä nöyrästi jalkoihini, luovut kaikeista kopeista
+väitteistäsi ja kerjäät minulta anteeksi antoa. Ei, Leonard! Elämä,
+avioliitto, ei ole mitään leikkiä, vaan pyhää todentekoa. En minä etkä
+sinä ole leikkikaluja, joita vaihtelevain tunteittemme kuohut voi
+heitellä sinne tänne. Minä pidän sinut suuremmassa arvossa, jos sinä
+lujasti pysyt väärissä mielipiteissäsi, kuin jos sinä kehnona pelkurina
+niistä luopuisitkin, mutta taas heti, kuin pelon hetki on ohitse,
+omistaisit ne jälleen. Ja mitä arvoa voisit sinä minuun panna, jos minä
+toisella hetkellä lausun lujan päätökseni ja toisella taas olen valmis
+kumoamaan sen? Ei mikään puhdas ja jalo, vaan ihmiselle arvoton,
+lihallinen rakkaus, vaadi siveellisen vakuutuksemme, ihmisarvomme
+uhraamista. Ei, Leonard! -- Runsas kyynelvirta puhkesi Gerdan silmistä.
+-- Koska minun rakkauteni sinua kohtaan, jatkoi hän, niinä tuskan
+hetkinä, joita minä olen kärsinyt tänä iltana, ei ole voinut peruuttaa
+päätöstäni, niin ei sinun epätoivosi, sinun rukouksesikaan voi sitä
+tehdä. Meidän täytyy erota.
+
+Leonard oli kovin liikutettu. Hän kätki kasvonsa käsiinsä ja vaipui
+tuolille. Gerda istui, kuulumattomista nyyhkytyksistä vavahdellen,
+tuolilla, toisella puolen pöytää. Kolkkoa olisi ollut katsella, kuinka
+puolisot, tuskan rauentamina, istuivat ääneti hämärässä huoneessa,
+myöhäisenä yön hetkenä, keskellänsä olevan lampun heikossa valossa,
+nämät puolisot, jotka vielä olivat nuoret ja joilla oli kaikki, mikä
+vaan voi lisätä elämän rikkautta ja suloutta, heillä oli tietoja ja
+lahjoja, turvattu toimeentulo, rakastettavat lapset, -- nämät puolisot,
+jotka jo monta vuotta olivat yhdessä eläneet, kestäneet raskaat
+koetukset, surut ja ilot yhdessä jakaneet, he nyt tuossa istuivat
+moniahta tuntinen sitte niin rauhallisessa, mutta nyt autiossa kodissa,
+masentavan onnettomuuden uhreina, onnettomuuden, joka ei ollut
+ansaitsematon, vaan toisen puolison julkean kevytmielisyyden tuottama.
+Kauan aikaa kesti syvä hiljaisuus. Lopuksi nosti Leonard päänsä. Hänen
+kalpeat kasvonsa osoittivat epätoivoista päätöstä.
+
+-- Mutta jos minä aviomiehen oikeudellani kiellän sinun jättämästä
+minut? sanoi hän.
+
+-- Niin en minä tottelisi sellaista kieltoa, lausui Gerda, sävyisästi
+vastaan. Koska sinä olet rikkonut avioliittomme, niin ei ole mitään
+ulkonaisia kahleita, jotka voivat sitoa minut sinuun.
+
+-- Mutta jos minä julkisen kuulutuksen kautta kutsuisin sinut takaisin?
+
+-- Ja minä en tottelisi kutsumusta, niin tulisi eromme myöskin
+kansakunnallisen lain puolesta vahvistetuksi.
+
+Hetkinen äänettömyyttä seurasi.
+
+-- Ja sinä, sanoi vihdoin Leonard lempeällä äänellä, joka aina olet
+ollut niin hellä ja esimerkiksi kelpaava äiti, sinäkö voisit jättää
+lapsesi?
+
+-- Jättää lapseni! En koskaan! He seuraavat mukanani.
+
+-- Lapsia et sinä saa temmata minulta. Siinä saa laki päättää välimme.
+
+-- Hyvä! Vetoo vaan tuomioistuimeen. Laki on tuomitseva minun edukseni.
+En minä, vaan sinä olet rikkonut avioliittomme ja menettänyt
+isänvelvollisuutesi.
+
+Taas muutaman minuutin äänettömyys. Leonard kohotti äkkiä päänsä.
+
+-- Missä on todistajat, jotka ovat kuulleet minun tunnustavan
+erehdykseni? kävi hän sanoiksi ivallisen rohkeasti. Tyttöä tuolla -- hän
+teki halveksivaisen liikkeen sinne sivulle, missä keittiö oli, -- ei
+tarvitse kenenkään uskoa. Hän voi valehdella.
+
+Gerda ei vastannut mitään, mutta hänen tuskallinen, terävä katseensa
+saattoi Leonardin painamaan häpeissään päänsä alas.
+
+-- Lapset päättäkööt itse, kummanka luokse he tahtovat jäädä, lausui hän
+taas jonkun ajan kuluttua.
+
+-- Niin, lapset langettakoot itse tuomiansa, kuiskasi Gerda.
+
+Hän nousi ylös.
+
+-- Mihin sinä menet? kysyi Leonard luoden häneen jäykän katseen, joka
+viilsi Gerdaa sydäntä. Hänestä tuntui, kuin puolisonsa olisi pelännyt
+hänen heti tällä hetkellä tahtovan hänet jättää, ja hän itse näytti
+Gerdasta avuttomalta lapselta, kun se näkee rakkaimman ystävänsä
+valmiina jättämään hänet ja pelästyneellä kysymyksellään koittaa
+pidättää häntä. Hänen täytyi tällä hetkellä ponnistaa kaikki
+sielunkykynsä voidakseen olla heittäytymättä miehensä syliin ja
+ollakseen sanomatta: minä jään luoksesi! -- Mutta hänen täytyi voittaa
+sydämensä. Hän ei saanut panna alttiiksi ihmisarvoansa, ei saanut
+vilpistellä siveellisessä vakuutuksessaan, puolisonsa ja omassa
+kunniassaan, jonka pelastukseksi hän oli kestänyt niin epätoivoisen
+taistelun, ja hän tunsi, että jos hän olisi heikko tällä hetkellä, niin
+menisi tuo kalliisti ostettu voitto ainiaaksi hukkaan, sillä jos hän nyt
+kääntyisi puolisonsa puoleen, niin ei hän voisi enää koskaan säilyttää
+arvoansa miehensä silmissä.
+
+-- Minä menen herättämään lapsia, sanoi hän.
+
+-- Miksi häiritä heitä yösydännä?
+
+-- Katsos! Juuri nyt täytyy minun kuulla heidän päätöksensä. Minä en voi
+elää tuntiakaan tietämättömyydessä siitä, ja varmuuttahan sinäkin
+haluat.
+
+Hän meni huoneesta ja palasi hetkisen kuluttua, lapset mukanaan, jotka
+kiiruussa puettuina, kysyvillä, pelästyneillä silmillään katsella
+tirrittivät vanhempiin, jotka kalpeina ja vapisten seisoivat heidän
+edessään.
+
+-- Mitä tämä on, isä? kysyi vanhin poika, melkein kahdentoista vuotinen
+Leo. Onko jokin onnettomuus tapahtunut?
+
+Leonard käänsi päänsä pois päin.
+
+-- Kysy äidiltä, huo'ahti hän.
+
+Poika käänsi kysyvän katseensa äitiinsä, ja kaksi nuorinta lasta
+liittyivät lujasti hänen helmaansa.
+
+-- On sillä tapaa, sanoi Gerda, puhuen vaivaloisesti, että isä ja minä
+olemme sopineet, että minä matkustan pois.
+
+-- Koska sinä tulet takaisin? kysyi kymmenvuotias Hildur hätäisesti.
+
+-- En koskaan.
+
+Kolmiääninen sydäntäsärkevä huuto pääsi lasten rinnasta. Kovasti
+valittaen pitivät he äidistä lujasti kiini.
+
+Leonard katsella tuijotti tätä ryhmää.
+
+-- Tahdotteko jäädä, minun luokseni vai mennä pois äitinne kanssa?
+kysäsi hän. Te saatte itse sanoa, niinkuin tahdotte.
+
+Nyt oli päättävä hetki käsillä.
+
+-- Onko se totta, isä? kysyi Leo.
+
+-- On!
+
+Tuo ymmärtäväinen poika tunsi, että tämä hetki oli äärettömän tärkeä
+vanhemmille, tunsi aistimaisesti, että äiti oli voimakkaampi
+taistelussa, jota tässä käytiin, tunsi, että hän omasta päätöksestään ja
+vastoin isänsä tahtoa meni pois, jättäen tämän suureen tuskaan. Lapsi ei
+epäillyt hetkistäkään, ett'ei äiti olisi ollut oikeassa siinä, mitä
+teki, vaikka hän ei voinut aavistaa syytä siihen, mutta hänen
+sydämessään tuntui mitä syvin sääli isää kohtaan, ja vaikka poika
+rajattomalla rakkaudella oli äitiin liittynyt, olisi mieluisammin mennyt
+hänen kanssansa, jos hän olisi seurannut itsekkäistä haluansa, niin
+voitti hän nyt kuitenkin sankarimielin itsensä, kuivasi silmänsä ja meni
+päättävällä ryhdillä isän luo, sulki käsiinsä hänen käsivartensa ja
+sanoi:
+
+-- Minä jään sinun luoksesi, isä, jos minä saan?
+
+Leonard painoi liikutuksella pojan rintaansa vasten ja peitti hänen
+päänsä suuteloihinsa ja kostutti sitä kyynelillään.
+
+Molemmat nuoremmat lapset liittyivät yhä lujemmin äitiin, ikäänkuin
+olisivat peljänneet, että heidät pakoitetaan eroamaan hänestä ja jäämään
+isän luokse niinkuin velikin.
+
+Suuret kyynelet vuotivat hiljaa pitkin Gerdan poskia, kuin hän katseli
+isää ja poikaa. Hänen ensinsyntyneensä, se lapsi, joka aina oli ollut
+isän rakkain, hylkäsi äitinsä ja meni isän luo, mutta terävä äidinsilmä
+luki lapsen sielusta, näki sen uhrin, minkä tämä isälle kantoi, ja hänen
+sydämensä oli pakahtua. Häntä viettelytti taas kovasti luopua
+päätöksestään ja lapsineen jäädä puolisonsa luokse. Mutta hän tunsi,
+että hänen heikkoutensa olisi vahingoksi yhtä paljon tälle, kuin hänelle
+itselleenkin; tunsi silloin kadottavansa kaiken voiman hänen sydämensä
+ja ajatustapansa jalostuttamiseksi, jos hän nyt tukahuttaisi paremman
+tunteen itsessään; tunsi, ettei hän kauempaa voisi olla esikuvana
+lapsilleen, jos hän olisi heikompi kuin he, ja hän voitti vielä kerran
+itsensä, puristi nuorimmat lapset itseensä ja kysyi heiltä:
+
+-- Ja te, jäättekö te isän tykö, vai tuletteko minun kanssani?
+
+-- Minä olen sinun tykönäsi, äiti! kuiskasi Hildur.
+
+-- Minä tahdon olla äidin kanssa, sanoi kolmevuotias Naimi.
+
+Arpa oli langetettu. Lapset olivat tehneet vaalinsa.
+
+Vielä tänä yönä kirjoitti Gerda vanhemmilleen, ilmoittaen heille
+tapauksen, joka oli kohdannut häntä, ja päätöksensä, mihin hän oli
+ryhtynyt, ja seuraavana päivänä alotti hän valmistaa lähtöä kodista.
+Kalpea ja harvasanainen hän oli, mutta rauhallinen ja lempeä. Aikasin
+tämän päivän aamulla kutsui hän Katarinan luoksensa. Kalpeana ja arkana
+seisoi onneton tyttö hänen edessään, odottaen vakavalta emännältänsä
+ankaraa käskyä korjaamaan itsensä siitä perheestä, jonka hän oli
+häväissyt suurella synnillään.
+
+-- Katarina! sanoi Gerda. Minä matkustan nyt pois enkä enää palaa tänne.
+Sinä saat seurata minua ja pysyä luonani. Minä olen suojeleva sinua ja
+sinun lastasi, aivan kuin se olisi omani.
+
+Tyttö jäi katselemaan, hämmästyksissään Gerdaa eikä luullut oikein
+ymmärtäneensä hänen sanojaan. Hänen hyvä emäntänsä, jonka hän oli niin
+julmasti pettänyt ja jonka onni, sen käsitti hän nyt, oli juuri hänen
+kevytmielisyytensä kautta hävitetty, hän ei hyljännyt rikoksellista
+naista, uskotonta palvelijaa, vaan hän lausui hänelle lempeitä sanoja ja
+ilmoitti hänelle sen ihmeellisen sanoman, että hän tahtoi pitää hänet
+luonansa ja suoda hänelle turvaansa. Katarina ei voinut sanaakaan
+vastaukseksi saada. Hän tuijotti vaan Gerdaan, niinkuin hän olisi
+katsellut lohduttavaa taivaan ilmiötä.
+
+-- Niin, se on kuten sanoin, jatkoi tämä. Etkö sinä tahdo seurata minua?
+
+Tyttö syöksyi ääneensä itkien hänen jalkoihinsa. Gerda nosti hänet ylös,
+pyyhkäsi lempeästi hyväillen hänen kaunista otsaansa ja sanoi:
+
+-- Lapsi raukka! Rauhoitu nyt ja laita kapineesi kuntoon. Me lähdemme
+pian. Sitten, kun olemme tulleet uuteen kotiimme, saamme rauhassa
+keskustella tulevaisuudestamme, ja silloin saat vilpittömästi uskoa
+minulle kaikki, mikä sydäntäsi rasittaa.
+
+Kenellekään tutulle päätöstänsä ilmaisematta vietti Gerda kotonaan ne
+päivät, jotka olivat välttämättömät matkavalmistuksiin. Leonard näytti
+hyvin alakuloiselta, mutta osoitti kuitenkin miehuullista levollisuutta,
+eikä enää sanallakaan koettanut häiritä hänen aikomustaan.
+
+Puolisot kohtasivat toisensa aterian aikoina ja viettivätkin jonkun
+hetken silloin keskenään neuvottelemassa, miten järjestäisivät sekä oman
+että lastensa tilan. Mitään vihollisuutta ei ollut heidän välillään. He
+olivat kumpainenkin paljastaneet toisilleen sydämensä salaisuudet juurta
+myöten, ja voivat nyt niin muodoin katsoa rehellisin katsein toistansa
+silmiin.
+
+Ennenkuin Gerda ennätti jättää kotinsa, tuli kirje hänen vanhemmiltaan.
+Isän kirje osoitti tuskaa ja hämmästystä ja sisälsi varovaisia
+vihjauksia, että Gerda ehkä oli ollut liian ankara puolisoansa kohtaan,
+ja eiköhän olisi paremmin sen anteeksi antavan lempeyden mukaista, jota
+miehellä on oikeus odottaa jalolta naiselta ja enemmän onnea
+tuottavampaa unhoittaa hänen vikansa ja pysyä hänen luonaan. Mutta äiti,
+joka aina paremmin kuin isä oli ymmärtänyt tyttärensä hengen ja
+mielialan, kirjoitti hänelle kirjeen, joka tosin oli täynnä tuskaa,
+paljon sydämellisempää kuin isän, tuskaa, jossa piili salavihkaista
+nuhdetta, -- mutta siinä näkyi kuitenkin joka rivillä hänen harras
+suostumuksensa tyttärensä päätökseen. Äidin sydän oli kaikessa
+alakuloisuudessaanko täynnä ylpeilevää iloa lapsensa jalosta,
+siveellisestä voimasta.
+
+Viisi päivää siitä, kuin Gerdan ja hänen miehensä väli oli murtunut,
+seurasi Leonard, itkevä poikansa mukana, poismenevää puolisoa rautatien
+asemalle. Gerda ja hän puristivat toisensa kättä, vaihtoivat
+jäähyväis-suutelon, Leonard syleili tyttäriään, äiti sulki pienokaisen
+sydämelleen; juna vei hänet pois ja jälelle jäänyt puoliso palasi surun
+murtamana, itkevää poikaansa taluttaen, autioon kotiin. Ja
+poiskiitävässä vaunussa vaipui Gerda lastensa viereen, ihan
+masennuksissa, mutta tieto siitä, että hän oli pelastanut luontonsa
+pyhyyden perikadosta ja ankarasti tuomitsemalla puolisonsa rikoksen,
+valmistanut hänelle mahdollisuuden siveelliseen uudestasyntymiseen, se
+tieto antoi hänelle voimaa, kestää niitä tuskia kuin ero hänelle tuotti.
+
+Vähän sen jälkeen kuin perhe oli asettunut pääkaupunkiin, oli Gerda
+vakuuttanut henkensä, pitääkseen siten huolta jälkeenjäävistä
+omaisistaan, jos kuolema sattuisi kohtaamaan häntä. Vuotuisia
+suorituksiansa ei hän jättänyt miehensä kassan nojaan, vaan hankki
+niihin varat omalla työllään. Sittenkin, kuin perheen raha-asiat olivat
+joutuneet paremmalle kannalle, ja vaikka lasten hoito ja
+talonaskareitten huoli sekä rakkaat, milloinkaan unhottamattomat
+opinnot, kylläkin tarkasti veivät hänen aikansa, niin hankki hän
+kuitenkin yhä edelleen vähäisen tulon omaan taskuunsa, sillä hänen
+itsenäinen mielensä ei tahtonut yksinomaan olla miehensä kassan
+turvissa, eikä tehdä selvää hänelle vähäpätöisimmästäkin menosta. Suuren
+osan pikkutulojaan käytti hän vanhempiensa avuksi heidän ahtaassa
+tilassaan, vaikka nämät ensi alussa lujasti sitä vastustivat, mutta
+kuitenkaan eivät voineet he kauemmin kieltää tuota rakkaan lapsen hellää
+itsepintaisuutta. Nyt kuin Gerda jätti kodin ja suorastaan hylkäsi
+Leonardin tarjoaman avun, hänen ja lasten toimeentuloksi, olisi hänen
+tilansa ollut sangen avuton, jollei hänen olisi onnistunut
+hengenvakuutustaan panttaamalla saada lainaa erään perheystävän
+välityksellä, jolle hän antoi selkoa niin paljon asemastaan ja
+aikomuksestaan kuin välttämätöntä oli tarkoituksen saavuttamiseksi.
+Holhonalainen kuten vaimo on, täytyi hänen, koska hän laillisesti oli
+miehensä puoliso, asian päättämiseksi hankkia hänen suostumuksensa,
+jonka tämä antoikin, vaikka vastentahtoisesti.
+
+Gerda lähti Ruotsiin ja asettui Upsalaan asumaan, jossa hän hankki
+itselleen sievän kodin; siinä Katarinakin, hänen onnensa turmelija, sai
+rauhallisen turvapaikan ja jalon hoidon, sekä henkisessä että
+ruumiillisessa suhteessa. Nyt täytti Gerda rakkaan nuoruuden toiveensa,
+rupesi oppilaaksi yliopistoon, ja innokkaana tieteilijänä etsi ja
+löysikin hän terveellisen virvoituksen raastetulle sydämelleen. Vaikka
+hänet jo oli jättänyt varsinainen nuoruuden ikä ja kukoistus, niin
+tyydytti hän nuoruuden innolla janoaan tietojen lähteestä; hän herätti
+opettajissaan ja muussakin ympäristössään suurinta mieltymystä,
+varsinkin kuin hänen kalpeista kasvoistaan ja kirkkaista,
+surkumielisistä silmistään voitiin lukea hänen surullisen kohtalonsa
+vaiheet. Kuluneen elämänsä vaiheita ei Gerda ilmaissut kenellekään uuden
+kotiseutunsa asukkaalle, mutta ihmiset saivat kuitenkin huhujen kautta
+naapurimaasta epävakaisia tietoja hänen kohtalostaan ja, kuten
+tavallista, ihmisten uteliaisuutta ärsytti vielä enemmän Gerdan
+äänettömyys, niin että oltiin valmiit kuulemaan ja uskomaan mitä
+kummallisimpia juttuja hänestä. Tämä huoletti kuitenkin hyvin vähän
+Gerdaa, jos hänellä siitä edes oli aavistustakaan, hän kävi vaan tyyntä
+rataansa eteenpäin. Kaksi lukukautta luettuansa suoritti hän hyvillä
+arvosanoilla kasvatusopin kandidatitutkinnon ja sai erittäin edullisen
+opettajapaikan Ruotsin pääkaupungin etevimmässä tyttökoulussa. Hän
+muutti niinmuodoin Tukholmaan, ja oli mielestänsä niin onnellisessa
+asemassa, että hän kirjoitti vanhemmilleen voivansa tarjota heille
+turvatun toimeentulon, heidän vanhoiksi päivikseen, joka heille olisikin
+ollut hyvään tarpeesen, vaikka he kieltäytyivät aluksi ottamasta vastaan
+hänen tarjoustaan; mutta Gerdan itsepintaisuus ja hänen vakuutuksensa,
+että he läsnäolollaan tekisivät hänen elämänsä paljoa hupaisemmaksi,
+voittivat viimein vanhuksien vastustuksen. He myivät vähäisen
+talous-kalustonsa, ja suunnittivat matkansa tuonne ystävälliselle
+rannalle, johon vanhuuden koti tyttären katon alla viittasi elämän
+vaivoista väsyneitä vanhuksia tulemaan. Se aika oli vihdoinkin
+koittanut, jolloin vääryyttä kärsinyt tytär, jonka hänen isänsä sokeassa
+luottamuksessaan kevytmieliseen poikaan, oli perinnöttömäksi tehnyt, voi
+vanhemmilleen tarjota turvapaikan omin voiminsa rakentaman katon alla.
+Nämät ajatukset täyttivät vanhuksien sydämen matkalla uuteen kotiin, ja
+syvää, sielun sisintä kaivelevaa nöyryytyksen tunnetta sai isä-vanhus
+kokea, tuntiessaan hartaiksi tervetuliaisiksi sulkeutuvansa hänen
+syliinsä.
+
+Äkkinäinen, aivan aavistamaton, mullistus Gerdan kodissa ja hänen
+poismatkustuksensa herättivät, kuten on ymmärrettäväkin, suurta
+hämmästystä hänen entisessä kotiseudussaan. Se oli pitkän pituiset ajat
+ainoana keskusteluaineena, ja siitä kuului arveluja selityksiä, toinen
+toistaan kummallisempia, niinkuin sellaisissa tapauksissa on tavallista.
+Nämät puolisot, jotka monta vuotta olivat olleet yhdessä ja kaikkien
+mielestä olivat olleet jalon avioparin mallikuva, he nyt erosivat äkkiä,
+oikeinpa hätäilemällä, kenenkään koskaan kuulematta sanaakaan, ei edes
+pienintä vihjaustakaan oikeasta syystä sellaiseen eroon. Tuo hieno,
+korkeasti sivistynyt, nuhteeton vaimo hylkäsi äkkiä kotinsa ja
+puolisonsa, sen puolison, jolle hän tämän tuottamina onnettomuuden
+päivinä itsensäkieltäväisellä miehuudella oli pysynyt uskollisena,
+hylkäsi hänet juuri nyt, kuin heidän oli onnistunut jälleen saada
+kotinsa kuntoon, ja heidän aineellinen tilansa tuli päivä päivältä yhä
+turvallisemmaksi ja toivehikkaammaksi. Mikähän salaisuus oli tähän
+kummalliseen tapaukseen kätketty? Yleinen sääli tuli tuon ilmeisesti
+sortuneen, hyljätyn puolison osaksi, jonka suljetuilta huulilta ei
+koskaan sanaakaan päässyt arvoituksen selitykseksi; hän vetäytyi vaan
+lukuisain ystäväinsä ja tuttaviensa seurasta, kieltäytyi antamasta
+apuansa siihen historialliseen teokseen, jota hän mainitsi tuona
+kovaonnisena iltana, sulkeutui poikineen yksinäiseen kotiinsa, ja jonkun
+ajan kuluttua näkyi vaan rappioinen varjokuva äskettäin niin eloisasta
+miehestä. Ihmisten innostus meni tässä salaperäisessä asiassa niin
+pitkälle, että koetettiin tutkia sitä pikkupojalta, joka oli isän
+ainoana seurana, mutta poika, joka ei aavistanutkaan syytä äidin
+poismenoon, mutta hyvin ymmärsi, että suuren, surullisen syyn siihen
+täytyi olla, ei voinut, taikka ei tahtonut antaa uteleville mitään
+selkoa. Hän naurahti vaan surkumielin ja vastasi, että hänen oli hyvin
+ikävä äiteä, mutta hän kyllä vielä saisi tavata hänet. Sellaista
+tapausta ei luonnollisesti voitu jättää rauhaan, ennenkuin oli
+niinpaljon kuin mahdollista sitä tutkisteltu ja arvaeltu. Sellaista
+makupalaa ei ole joka päivä pureskeltavana. Muutamat olivat varmuudella
+tietävinään, että Ivarssonin herrasväki ei ollutkaan niin onnellinen,
+kuin luultiin, sillä mies oli ollut oikea tyranni vaimolleen. Kukahan
+olisi voinut ajatella mitään sellaista hänen iloisesta, sydämellisestä
+olennostaan! Mutta niin kuitenkin oli. Toiset huhut kuiskasivat
+Leonardin aviollisesta uskottomuudesta ja panivat kauniin palvelustytön
+jonkinlaiseen yhteyteen hänen rikoksensa kanssa. Mutta Gerdahan oli
+ottanut tytön mukaansa. Tätä hän ei luonnollisesti olisi tehnyt, jos
+tämä olisi ollut syyllinen. Sehän oli selvää! Tämä huhu siis näytti heti
+perättömyytensä ja sammui jo alkuunsa. Kerran saatiin kuulla, mutta
+kovalla vaitiolon ehdolla, sekin surullinen salaisuus, että rouva
+Ivarsson, "joka aina lie ollut vähän kummallinen," äkkiä olisi tullut
+mielenvikaan ja että hänen matkansa tarkoituksena on saada oleskella
+jonkun aikaa jossakussa Ruotsin hulluinhoito-laitoksessa. Sentähden oli
+kaikki käynyt niin hiljaisuudessa, sentähden ei hän käynyt missään
+hyvästijättämässä ja sentähden lähetettiin palvelustyttökin hoitamaan
+häntä matkalla. Mutta lapset? Miksi ne olivat mukana? Vai ehkä sairaan
+päähän oli pistänyt tahtoa pitää ne luonansa, ja hänen annettiin seurata
+tahtoansa, ett'ei enempää hänen mieltänsä häirittäisi. Maisteri Ivarsson
+raukka, niin kyllä! Sitä herttaista miestä! Oliko ihme, jos hän
+näyttikin sortuneelta ja vetäytyi yksinäisyyteen surussaan? Mutta
+myöskin tiettiin kertoa, että Gerda tervejärkisenä oli valmistellut
+matkatarpeitaan ja vieläpä ottanut lainan hengenvakuutustaan vastaan.
+Kaikkea tätä ei hän olisi voinut tehdä, jos hänen järkensä olisi ollut
+suunniltaan. Ei, sehän on ymmärrettävä! Niinmuodoin tuon
+mielenvika-jutun täytyy olla erehdys. Mutta entäs laina? Siinä uusi
+arvoitus uteliaille. Hän otti lainan hengenvakuutustaan vastaan! Hänen
+miehensä ei ollut varustanut häntä matkarahoilla, vaan hänen täytyi
+hankkia itse omat varat. Siinä oli jotain erinomaista. Vaimon täytyi
+olla syyllinen, ja hänen oli täytynyt antaa aihetta eripuraisuuteen.
+Muuten olisi Leonardin täytynyt kustantaa hänen matkansa ja maksaa hänen
+ja lapsien elatuksen. Niin oli itse selvää, että Gerda oli syyllinen.
+Niin pitkälle oli tultu asian varmuudesta. Mutta nyt oli aprikoittava,
+minkälainen hänen vikansa oli. Oltiin yhtä mieltä siinä, että tämä
+esikuvaksi kelpaava nainen oli ollut uskoton vaimo. Juuri niin, sitenhän
+olikin! Ja muisteltiin tuota pikaa koko joukko seikkoja, jotka ennen,
+kuin ei ollut mitään syytä epäluuloon, olivat olleet huomaamattomissa,
+mutta nyt paljastuivat sitä kirkkaammassa valossa ja osoittivat
+selvästi, että oikeassa oli sittenkin heidän arvelunsa. Muistettiinpa,
+kuinka Gerda siinä ja siinä tilaisuudessa oli hymyillyt omituisella
+tavalla sille tai sille herralle, kuinka hänen miehensä jossakin
+tilaisuudessa oli näyttänyt hänestä vastenmieliseltä, kuinka hänet
+eräänä iltana oli kohdattu kahden vieraan mieshenkilön kanssa, ja kuinka
+hän oli punastunut mainittaessa, jotakin nimeä, josta oli väitelty
+j. n. e. j. n. e. äärettömyyksiin. Olipa sentään kummallinen supatus
+seurapiireissä alemmasta ylhäisempään saakka! Niin turmeltunut oli
+silloin maailma! Kukahan olisi sentään voinut luulla mitään sellaista
+tästä hienosti sivistyneestä, päältä niin siveellisestä, sanoissaan niin
+totisesta naisesta, joka aina lausui mitä puhtaimpia mielipiteitä! Ei!
+Ei pidä luottamustaan panna kehenkään. Ja kaikki ne sitte, jotka olivat
+seurustelleet tuon karkurin kanssa, ja pitäneet häntä ystävänään, miten
+suureen kauhistukseen he joutuivat! Ajatteles, jos heidän
+siveellisyytensä olisi kärsinyt vahinkoa tästä seurustelemisesta -- ja
+heidän nuoret tyttärensä sitten! Ajatteles, että hän oli "semmoinen
+ihminen," eikä siitä ollut aavistustakaan! Huu, miten harmillista!
+Minkälainen häväistys! Ja se miesparka sitten! Se oivallinen
+mies-raukka! Miten surkuteltava hän oli! Ja kuinka jalomielisesti kärsi
+hän kovan onnensa! Ei sanallakaan tahtonut ilmoittaa tämän
+kelvottomuutta! Hyvin kummallista oli kumminkin, että Leonard oli
+jättänyt hänelle kaksi lastansa. Ja vielä juuri ne pienet tytöt!
+Minkälaisen kasvatuksen, minkälaisen siveellisyyden voi äiti heille
+hankkia? Vieläpä jotkut mainita sujahuttivat: "kukapa tietänee syyn,
+miksi Leonard vähemmän oli mieltynyt nuorempiin lapsiin? Hän piti
+kumminkin vaan pojan." Kuin huhu mainitsi, että Gerda oli lukemassa
+Upsalan yliopistossa, silloin nuot ankaran siveelliset juoruseurat vasta
+oikein rupesivatkin. "Hänellä oli aivan nuoresta tytöstä saakka ollut
+kummallisuutensa, ja taivas tiesi, mitä hänestä olisi tullut, jos ei
+hänellä olisi ollut kunnioitettavia vanhempia, jotka olivat häntä
+silmällä pitäneet? Johan hänessä silloin oli tuo oppikiihko, ja hän
+olisi tahtonut matkustaa Upsalaan, mutta isä pani vastaan, ja niin siitä
+ei tullut mitään. Ja nyt, vaikka hän on ollut naimisissa niin monta
+vuotta ja vielä sellaisen erinomaisen miehen kanssa, ja vaikka hänellä
+jo on suuria lapsia, -- vanhin poikakin on jo kaksitoista vuotias, --
+lähtee hän tuota päätä miehensä, lapsiensa ja kaikkien luota ja rupee
+kuin mielipuoli lukemaan Upsalassa, vanha ihminen nuorten poikain
+seassa! Harjoittamaan tieteitä! Niin juuri, niin! Tieteet ovat vaati
+tekosyy. Asian oikea laita on se, että hän on kevytmielinen ihminen,
+ollen muka siveellinen hyvinkin perinpohjin, mutta oikeastaan hän ei
+viihtynyt kodissaan eikä saanut mitään mieltymystä pyhistä
+velvollisuuksistaan puolisona ja äitinä, vaan ikävöi vapaasen elämään,
+tuonne kauas nuorten miesten seuraan yliopistoon! Siinä oikein näkee,
+kuinka tuon mainion naiskysymyksen laita on ja näkee, ett'ei niillä,
+jotka sitä suosivat, ole mitään oikeata siveellisyyttä. Jos hänellä
+todellakin olisi ollut oikea harras mieltymys tieteisin, niin olisihan
+hän saanut täällä kotona professorien edessä oppia niitä. Ei hänen olisi
+tarvinnut karata miehensä ja lastensa luota sentähden, mutta hänelläpä
+onkin vaan muut innostukset, sehän on selvää ja ymmärrettävää. Ja sitä
+mies raukkaa! Miten hän on surkuteltava! Ja hänen, kuin piti olleen niin
+sydämellisesti kiintynyt häneen ja pitäneen häntä niin suuressa arvossa!
+Ja hän kantaa onnettomuutensa kuin mies! Nainen, sellainen kuin hän,
+sellainen julkea teeskentelijä, hän on oikein häpeä sukupuolelleen.
+Eihän enää voi luottaa ainoaankaan vaimoon, näyttäköön hän kuinka
+kunnialliselta tahansa, sillä kukas olisi uskonut mitään semmoista
+tästä? Mutta mitäs kaikkea ei saisi nähdä ja kokea! Ajat huononevat
+huononemistaan."
+
+Melkein siihen tapaan loruiltiin. Mokomia päätelmiä lausuttiin
+häpeämättömällä varmuudella asiasta, joka kuitenkin jokaiselta ilman
+eroitusta oli oikeastaan kätketty aivan tietämättömiin ja vielä sitten
+ilman vähintäkään todistusta häjyjen johtopäätöksiensä totuudesta. Niin
+käy aina maailmassa. Niin tunnollinen ja hellä on aina ankarasti
+siveellinen yhteiskunta tuomitessaan seikkoja, joita se ei tunne ja
+henkilöitä, joita se ei ymmärrä.
+
+Oudoksuttiin kovasti, kuin ei Leonard kuuluttanut sanomalehdissä
+karannutta vaimoansa ja tutkittiin innolla virallista lehteä kuitenkin
+löytämättä ikävöityä ilmoitusta. Uusi jalomielisyyden ilmaus petetyssä
+miehessä! Hän oli liian kunniallinen julkisesti ilmoittaakseen vaimonsa
+häväistystä ja kokonaan repiäkseen siteen heidän välillään.
+
+Siten kului vuosi. Leonard, tosin eläen hyvin erillään maailmasta, oli
+kuitenkin kunniottettavalla miehuudella luonut päältänsä surun
+masentavat kahleet ja etsinyt lohdutusta väsymättömässä työssä. Hän oli
+loistavilla arvolauseilla ottanut filosofian tohtorin arvon, ja hän
+vihittiin siihen samaan kevään vihkiäisissä, vuosi Gerdan lähdöstä, ja
+harvinaisesta onnen sattumuksesta, juuri samana päivänä, kuin hän
+Upsalassa suoritti opettaja-kandidatitutkintonsa; tästä omituisesta
+tapahtumasta sai Leonard hämmästyksellä ja liikutuksella tiedon
+ruotsalaisten sanomalehtien ilmoituksista, samoin kuin Gerdakin samoilla
+tunteilla suomalaisista lehdistä huomasi ilmoituksen heidän yhteisestä
+juhlapäivästään. Kuin lukemiset tohtorin arvoa varten olivat päättyneet,
+alkoi Leonard kirjoittaa suuremmoista kirjallista teosta, johon hän jo
+kauan oli valmistaunut ja koonnut aineksia. Väsymättömällä ahkeruudella
+toimitti hän työn loppuun ja hän sai siitä sekä kunniaa että tuloja.
+Synkeä vakavuus oli vetäytynyt ennen niin hilpeän miehen kasvoihin ja
+olentoon. Hänen sielunsa oli sen kostoniskun kautta, joka oli hänen
+vaimonsa järkähtämättömässä tuomiossa kohdannut häntä, herännyt ihan
+valveille puoleksi tietämättömän itsekkäisyytensä tyytyväisestä
+uinailustaan, ja sen huikaisevassa valossa näki hän selvästi tämän
+itsekkäisyyden kaikissa väärissä, kaunistelluissa perusaatteissaan, sen
+oikeassa valossa ja arvossa. Hän huomasi minkälaisessa harhaluulossa hän
+ja useammat hänen sukupuolestaan olivat eläneet. Hän tunsi sielunsa
+sisimmässä, että hänen puolisonsa oli oikeassa, ja hänen mielensä oli
+todellakin siksi rehellinen, ett'ei hän koettanut tukahuttaa tätä
+tunnetta. Hän sen sijaan vaipui totisiin mietteisin elämän tärkeimmistä
+kysymyksistä ja lujasti päätti hän kestää uljaasti tulikokeen sielunsa
+jalostamiseksi. Gerdan kanssa ei hän ollut kirjevaihdossa, koska tämä ei
+ollut kehoittanut häntä siihen ja hän, heikompi puolue, oli liian ylpeä
+rukoillakseen suostumusta siihen. Mutta hänen poikansa kirjoitti usein
+äidille ja sai häneltä pitkiä, palavan rakkaita vastauksia. Tämä lapsen
+ja äidin kirjevaihto oli ainoa yhdistys puolisoitten välillä.
+
+Niistä häjyistä solvaisevista puheista, joita hänen vaimostaan oli
+kulkemassa, jopa heidän niinsanottujen ystäväinkin kesken, ei
+Leonardilla ollut mitään aavistusta, sillä ei yksikään parjaaja ollut
+rohjennut hiiskahtaa hivaustakaan tuolle surunalaiselle miehelle tästä
+asiasta; hän vaan uskoi päinvastoin varjon koko salaperäisestä
+tapauksesta lankeavan yksin hänen ylitsensä, mutta hän päätti sen,
+ansaittuna rangaistukselta, nöyryydellä kantaa. Mutta erään kerran, se
+oli toisena vuotena Gerdan poislähdöstä, kertoi hänelle hänen rakkain ja
+luotettavin ystävänsä, nuori lääkäri, mitä halventavia huhuja ja luuloja
+yleisöllä oli hänen puolisostaan, ja mainitsi erittäin kaksi henkilöä
+hänen enin kunnioittamista ystävistään, jotka useassa tilaisuudessa
+hävyttömällä tavalla oli puhuneet hänen vaimostaan. Leonard joutui
+hämmästyksiin ja mielenmurheesen. Hänen puhdas, jalo puolisonsa, joka
+oli pannut oman onnensa, oman äidinsydämensä siveellisen vakuutuksensa
+uhriksi, hän oli mitä häpeällisimpäin epäluulojen esineenä ja parjausten
+pilkkana, ja hän, oikea syyllinen, rikoksellinen, häntä surkuteltiin ja
+sääliteltiin, häntä jokainen kunnioitti!
+
+Joku aika sen jälkeen oli hän kutsuttu erääsen suurenmoiseen
+juhlaseuraan, jossa oli herroja ja naisia kaupungin arvokkaimmista
+perheistä. Tässä tilaisuudessa olivat molemmat "ystävät," jotka Gerdan
+kunniaa olivat solvaisseet, myöskin saapuvilla. Illallisella, kuin
+imartelevilla sanoilla onniteltiin Leonardia eräästä kirjoituksesta,
+jonka hän oli julkaissut sanomalehdessä ja joka oli herättänyt suurta
+huomiota, ja kuin hänelle esiteltiin hänen maljansa, nousi kunnioitettu
+mies seisomaan. Kalpeana silmäili hän ympärillään olevaa seuraa vakaalla
+katseellaan, totisempana ja surullisempana kuin tavallisesti, ja sanoi:
+
+-- Kunnioitettavat naiset ja herrat! Minun täytyy pyytää teiltä
+anteeksi, että minä käytän tätä tilaisuutta, kuin minä olen tässä
+lukuisassa, hienosti sivistyneessä seurassa, jossa on myöskin saapuvilla
+moni, joka on tehnyt minulle kunniaa, sanomalla olevansa minun ja
+vaimoni ystävä, tätä tilaisuutta, antaakseni selitystä, jota oma
+kunniani ja rakkauteni ja kunnioitukseni puolisooni eivät kauemmin salli
+minun salata. -- Tietoihini on tullut, että on koetettu antaa
+kaikenlaisia vaimoni kunniaa solvaisevia selityksiä hänen lähdöstään
+tältä seudulta.
+
+Hämmästystä ja jännitettyä uteliaisuutta osoittava liikenne kävi läpi
+koko lukuisan seuran.
+
+-- Syy, jatkoi Leonard soinnuttomalla, mutta jykevällä äänellä, syy
+hänen lähtöönsä tästä kaupungista, onnellisen yhteiselämämme
+rikkumiseen, on minun, minun yksinään. Puolisoni on puhdas ja moitteeton
+kuin äsken satanut lumi. Minä olen syyllinen. Minä olen rikkonut
+uskollisuuteni, pettänyt vaimoni ja häväissyt avioliittomme häpeällisen
+kevytmielisyyden teolla. Vaimoni jalo vakuutus ei sallinut hänen enää
+puolisona elää rinnallani. Rangaistukseni on kova, mutta oikea. Minä
+taivun kunnioituksella hänen tuomioonsa, ja sydämessäni asuu hän pyhänä
+suojelusenkelinä, jota ei mitkään pahat vimmaukset lähetä uskaltane.
+
+Hiljaisuus vallitsi kokoontuneissa. Joka sydän oli tullut
+vastustamattomasti liikutetuksi, kuin tuo oman syyllisyytensä kautta
+niin kovasti koeteltu mies, voittaen oman ylpeytensä, pestäkseen
+vaimonsa syyttömästi loukatun kunnian, astui esiin kokouksessa, jossa
+hän melkein oli kunniavieras, ja paljasti salatun rikollisuutensa.
+Jokainen tunsi Leonardin antaessa tätä selitystä, että joka sana siitä
+oli totta. Sen luki hänen silmistään, ja oli ymmärrettävä, ett'ei kukaan
+mies näin julkisella tavalla, näin avoimin katsein, olisi ottanut
+päällensä vaimonsa rikollisuutta, vaikk'ei tämä koskaan olisi ollut
+hänelle niin rakas, hänen maineensa pelastaminen hänelle koskaan niin
+kallis. Uskottiin ehdottomasti ne sanat, mitä lausuttiin. Ei yksikään
+epäillyt tällä hetkellä Gerdan viattomuutta.
+
+Leonard kumarsi seuralle, ja kuin illallinen oli loppunut ja malja
+esitelty kunniavieraalle vähää ennen pöydästä noustua, otti hän hattunsa
+poistuakseen. Isäntä lähestyi häntä ja pusersi ääneti hänen kättään.
+Muut läsnäolevat seurasivat esimerkkiä, ja1 Leonard huomasi olevansa
+heti liikutetun joukon keskellä, joka kunnioituksen ja säälin katseilla
+ääneti puristi hänen käsiään. Hän vastasi sanaakaan lausumatta käden
+puristuksiin, tervehti seuraa syvällä kumarruksella ja katosi.
+
+Hämmästynyt, liikutettu mieliala kesti vielä kokoontuneissa.
+Kuiskailtiin siellä täällä. Tämä oli siis tosi, asian oikea laita! Tämä
+kelpo mies oli siis syyllinen, hän oli tehnyt aviorikoksen! Mutta miten
+jalomielisesti hän nyt tunnusti vikansa! Eikö hänessä sittenkin ollut
+jalo itsetuntoisuus! Hiljainen ihmetyksen kuiskina rupesi kuulumaan
+äänettömästä joukosta. Harvinaista oli, että mies puhdistettuaan
+vaimonsa kunnian ja tunnustettuaan vikansa, oli kokoontuneiden ja
+melkein koko yleisönkin mielestä vielä viehättävämpi ja enemmän arvossa
+pidetty henkilö kuin koskaan ennen, mutta Gerda sitä vastoin yhtä
+moitteellinen, kuin ennenkin. Nähtiin ainoastaan Leonardin kärsivä
+muoto, hänen hyljätty tilansa, kuultiin ainoastaan hänen ylevää
+tunnustustaan, mutta ei ollut silmää näkemään sitä korkeaa
+siveellisyyttä, jonka käskystä hänen vaimonsa oli uhrannut oman
+sydämensä, onnellisen asemansa yhteiskunnassa. Häntä sanottiin
+sydämettömäksi, itsekkääksi ihmiseksi, leppymättömäksi olennoksi,
+turhanpäiväiseksi luulijaksi. Hänen käytöstään mainittiin halpamaiseksi
+ja epänaisekkaaksi, sillä hänenhän täysi-ikäisenä naisena olisi pitänyt
+ymmärtämän, että miehet, jaloimmatkin, voivat syttyä himoihin, joilla ei
+ole mitään yhteyttä heidän sydämensä kanssa, ja että ymmärtäväisen ja
+rakastavan vaimon velvollisuus on lempeällä anteeksiantavaisuudella
+menetellä sellaisissa hairahduksissa. Sellaisella menettelytavalla saa
+yhä hellemmän ja hartaamman luottamuksen mieheltänsä, mutta ei suinkaan
+törkeässä leppymättömyydessään, kiroomalla ja hylkäämällä häntä. Tällä
+tavalla ei kenenkään oikeamielisen vaimon tule menetellä. Kaukana siitä!
+Ja ajatteles! Tämä niin kovasti kohdeltu mies, hän astuu kumminkin
+tunnustamaan vikansa suuren seuran edessä, suojellakseen sydämettömän
+vaimonsa kunniaa. Kuinka rakkaan hänen sentään täytyy olla hänelle, ja
+eikö hän sentäänkin ole hyvin jalo! Mutta vaimo ei luonnollisesti ole
+häntä koskaan ymmärtänyt. Jos hän, vaimo, olisi ollut rikollinen, niin,
+olisi miehen luonnollisesti sopinut hyljätä hänet, sillä onhan miehellä
+oikeus vaatia naiselta mitä moitteettominta elämää. Mutta miestä ja
+sitte niin eriomaista miestä, tuomita häntä niin halpamielisesti! --
+Leonard niin muodoin pysyi jalona, sääliteltävänä, kuin sitä vastoin
+Gerdaa, joskin hänen kunniansa oli pelastettu, moitittiin rikolliseksi
+puolisoksi. Maailma on auttamatoin.
+
+Emme suinkaan tahdo väittää, ett'ei Leonardin ylevämielinen käytös ollut
+omiaan herättämään sekä kunnioitusta että sääliä häneen, mutta
+mielestämme Gerdankin menetystavalle olisi pitänyt tehdä vähäisen
+oikeutta.
+
+Neljä vuotta oli kulunut puolisoitten erosta. Leo oli tänä keväänä
+päässyt ripille ja suorittanut ylioppilastutkinnon melkein samaan
+aikaan. Iloa ja rakkautta tulvaava kirje, jonka Gerda kirjoitti
+pojalleen, onnitellen häntä kahdenkertaisen, tärkeän juhlan johdosta,
+jota hän oli viettänyt, sisälsi kuitenkin surullisen ilmoituksen. Vanha
+isoisä, joka koko talven oli ollut hyvin heikko, oli nyt kevään tullen
+käynyt yhä heikommaksi ja oli täytynyt kääntyä vuoteen omaksi, josta hän
+luultavasti ei enää nouse. Vanhus, joka oli valmis jättämään elämän,
+lähetti nuorelle tyttären pojalle, jota hän ei ollut nähnyt moneen
+vuoteen, hartaimmat onnentoivotuksensa tärkeään askeleesen, jonka tämä
+juuri nyt oli ottanut elämään. Liikutettuna ojensi nuorukainen kirjeen
+isälle, joka luki sen ja vaipui syviin ajatuksiin. Sen jälkeisenä
+päivänä sanoi hän pojalle:
+
+-- Leo! laita itsesi valmiiksi. Me lähdemme tervehtimään äitiä ja
+vanhuksia. Laiva lähtee yöllä.
+
+Hurmaannuksiinsa ihastui poika odottamattomasta, ilahuttavasta
+uutisesta, joka mitä ihanimmaksi todellisuudeksi aivan kuin
+tenho-iskulla muutti hänen sydämensä hartaimman halun, jota hän ei ollut
+rohjennut sanoiksi lausua. Syliinsä sulki nuorukainen isänsä, kyynelten
+tulvatessa hänen säteilevistä silmistään.
+
+Muutama tunti myöhemmin istui tuo totinen mies ja iloisesta
+malttamattomuudesta värähtelevä nuorukainen valoisana, tyynenä kevätyönä
+laivankannella, matkalla autuaalliseen päämääräänsä.
+
+Seuraavan päivän illalla, kuin Gerda tuli koulusta ja astui kotiinsa,
+lensi häntä vastaan kaunis, tummakutrinen nuorukainen, sulki hänet
+rintaansa, suuteli häntä lukemattomat kerrat oikein raivosasti ja
+kostutti ilokyynelillään hänen poskensa, ja kuin viimeinkin tuo pitkä
+syleily oli loppunut, astui Gerdan luo hänen miehensä, hopeasäikeitä
+tukassa ja parrassa ja silmissä rakkaus, puhtaammaksi palanut kuin hopea
+ja kulta kaipuun ja itsekoetuksen sulatusuunissa, ja ojensi hänelle
+kätensä. Gerda ei ensi hämmästyksissään poikansa kohdattua ollut
+huomannut, että toinenkin henkilö oli huoneessa. Hän luuli, että poika
+oli tullut yksin tervehtimään häntä ja vanhuksia. Nyt seisoi Leonard
+hänen edessään. Luja vaimo, joka niin monet kerrat päivien ja öitten
+unelmissa oli tämän kohtauksen nähnyt, joutui aivan liikutuksiin kuin
+unelma oli muuttunut todellisuudeksi, mutta hän hillitsi itsensä. Kalpea
+oli hän, mutta katse rehellinen, sen syvyydestä pilkoitti koko hänen
+suuri rakkautensa, hänen sydämensä salainen, sanomaton ilo nähdä jälleen
+hyljättyä rakastettuansa, laskea kätensä hänen käteensä.
+
+-- Anna anteeksi! sanoi Leonard. Minä olen tullut Leon mukana
+tervehtimään sinua ja tapaamaan "vanhaa iso-isää," ennen kuin hän täältä
+lähtee.
+
+-- Tervetuloa!
+
+Puolisot istuivat myöhään yöhön puhelemassa suuresta yhteisestä
+ihastuksestaan, lapsista, ja niistä joutuivat he vähitellen itseensä,
+työskentelyihinsä ja pyrintöihinsä. Toukokuun yö kävi jo päivälle, kuin
+he nousivat ja sanoivat toisilleen hyvää yötä.
+
+-- Ja Katarina? kysyi Leonard.
+
+-- Katarinan laita on hyvin. Hänellä näytti olleen erityinen taipumus
+taide-käsityöhön. Minä lähetin hänet kehittämään taipumustaan. Hän
+edistyi jättiläis-askelin, ja hänellä on nyt opettajatarpaikka eräässä
+käsi työ-koulussa maaseudulla,
+
+-- Ja hänen lapsensa?
+
+-- On kuollut. Tyttö-pienokainen oli hurmaavin olento, mitä saa nähdä.
+Hän oli perinyt äidin ihmeteltävän kauneuden. Minä pidin sen
+luonnollisesti luonani, kuin Katarina lähti käsityö-kouluun. Mutta kuin
+tämä oli puolen toista vuoden vanha, ja voi sekä kävellä että puhua,
+tuli kova keuhkotulehdus ja päätti pienokaisen elämän. Kuin lääkäri
+selitti kaiken toivon menneen, ilmoitin minä sähkösanomalla Katarinalle.
+Hän saapui kaksi tuntia ennen hänen kuolemaansa. Vaikka hän oli paljon
+saanut kärsiä lapsensa tähden, suri hän nyt kuitenkin itsensä aivan
+epätoivoiseksi. Minä, joka kuoleman kautta en ole menettänyt yhtään
+lasta, olin huono lohduttajaksi. Jumala siunatkoon pienokaista, jonka ei
+koskaan tarvinnut kokea elämän tuskia!
+
+Gerda kääntyi pöytään, jossa oli muutamia valokuvia kehyksissä, pari
+vartalokuvaa ja joitakuita muita korukappaleita. Suurin valokuvista oli
+Leonardin muotokuva. Tämän edessä oli kaunis kukkavihko tuoksuvista
+kielokukista. Gerda otti yhden taulun, ympärillä luonnikkaasti leikattu
+kehys, se oli mitä herttaisimman lapsukaisen kuva, ja ojensi sen
+Leonardille.
+
+Heleä punerrus lennähti tämän kalpeille kasvoille, ja hänen kätensä
+vapisivat, kuin hän otti taulun. Ääneti katseli hän liikutuksella kuvaa.
+
+-- Kehys on Katarinan työtä. Eikö se ole kaunis? sanoi Gerda, ottaessaan
+taulun takaisin, ja pani sen paikalleen.
+
+Leonard nyökkäsi myöntävästi.
+
+-- Mikä tuon pienokaisen nimi oli?
+
+-- Gerda. -- Hyvää yötä, Leonard!
+
+-- Hyvää yötä!
+
+Puolisot erosivat aamun valetessa, koettaakseen viimeinkin lepoa, mutta
+ei kumpanenkaan heistä edes uinahtanut tänä yönä yksinäisellä
+vuoteellaan.
+
+Rauhaisaan sairashuoneesen paistoi kevätillan suloaurinko. Kalpeana ja
+hiuenneena, tukka ja parta hopeavalkonen, lepäsi vanha isoisä
+vuoteellaan, ympärillä puoliso, lapset ja lastenlapset. Hänen
+sisäänpainuneet silmänsä katselivat kuolevaisen kirkkaalla katseella
+rakkaitansa ympärillään.
+
+-- Eikö se ole suloista ja oikein hyvä, sanoi hän, se on suuri Herran
+Jumalan armo, armo, jota minä vanha syntis-parka en ole ansainnut, --
+koskas armo sentään onkaan ansio? -- että minä viimeisinä hetkinäni saan
+nähdä teidät kaikki rakkaimpani koossa ympärilläni -- Kiitos, Leonard,
+ettäs tulit!
+
+Hän nyökäytti päätään vävylleen.
+
+-- Gerda! jatkoi hän, ojentaen kuihtuneen kätensä tyttäreen, joka
+lähestyi ja hellästi tarttui ojennettuun käteen. -- Gerda, rakas lapsi!
+Minä olen suuressa velassa sinulle, velassa, jota en minä voi hyvittää.
+Ainoastaan sinun lempeä anteeksiantosi voi sovittaa sen ja antaa rahtua
+rauhaa täältä lähtevälle sielulleni. Gerda, oma lapseni! Minä olen
+julman vääryyden tehnyt sinulle. Minä olen, sokeana vanhoissa,
+halpamaisissa ennakkoluuloissa ja omassa tunnottomassa
+itsekkäisyydeseäni, ainoastaan sentähden kuin sinä olit nainen, huonon
+osan sinulle antanut, olen estänyt henkesi luonnollisen kehityksen,
+katkeroittanut nuoruutesi ja tehnyt sinut perinnöttömäksi veli-raukkasi
+tähden, jonka sisällisessä heikkoudessani onnettomaksi saatoin,
+valmistin hänelle väärän elämän suunnan ja liian aikaisen haudan.
+Rangaistukseni on ollut kova, mutta oikea. Pitkät, kolkot vuodet olen
+minä murheessa ja mielimurteissani koetellut itseäni ja mietiskellyt
+elämän totuutta. Minä olen oppinut ymmärtämään naisen arvon ja hänen
+Jumalalta itseltä saaneen samat oikeudet, joita me miehet vuosituhansien
+kuluessa häpeällisesti ilman mitään oikeutta olemme polkeneet. Rakas
+tytär! Isälle, joka ryösti sinulta pyhät oikeutesi, olet sinä
+lahjoittanut hellän vanhuuden kodin, oman voimasi luoman, Herran Jumalan
+siunaaman. Sinussa olen minä nähnyt todellisen naisen korkeudessaan,
+jalon äidin kasvattaman. Minä tahdoin kasvattaa orjan, mutta hän
+kasvoikin sankarittareksi. Kiitos, rakas tytär! kaikesta siitä
+lohdutuksesta ja opetuksesta, kuin sinä minulle antanut olet, ja anna
+minulle anteeksi rikokseni!
+
+Liikutuksen vallassa vaipui Gerda polvilleen vuoteen viereen ja painoi
+huulensa kuihtuneesen käteen, josta hän piti kiini.
+
+Vanhuksen puhuessa puhkesi suuren, yltäkylläisen ilon säde iäkkään äidin
+silmästä, kuin hän istui puolisonsa vuoteen ääressä. Tämä tunnusti
+itsekkäisen erehdyksensä, lausui suuren totuuden sanoja, hän nousi
+heikkouden, itsepintaisuuden ja ennakkoluulojen pimeydestä, puhtaana ja
+jalona, todellakin hänen rakkautensa arvoinen, semmoinen, jollaiseksi
+hän nuoruuden onnellisina päivinä oli hänet uneksinut. Paha oli mennyt.
+Kaikki oli sovintoa ja selvää.
+
+Kuin Gerda oli noussut, ja muutkin läsnä olevat hiljaa ja
+kunnioituksella jättäneet huoneen, ett'eivät häiritsisi vanhusta, jonka
+heikot voimat näyttivät kovin rauenneilta, jäi äiti yksin hänen
+luoksensa, kumartui häneen, sulki hänet syliinsä ja painoi suutelon
+hänen huulilleen. Tässä suutelossa, joka rakkaudella jälleen yhdisti
+vanhat puolisot, hengähti kuoleva pakenevan henkensä. Hiljaa uinahtaen
+makasi hän jälleen, voitetun rakkauden suutelo vienosti hymyilevillä
+huulillaan ja ilta-auringon siunaava loiste otsallaan.
+
+Sen päivän illalla kuin vanhan isän hautaus oli vietetty, seisoi Gerda
+surupuvussa yksinään peräkammiossaan syvissä ajatuksissa, nojaten
+kasvonsa tuoksuviin ruusuihin kukkapöydällä. Leonard astui sisään ja
+lähestyi häntä.
+
+-- Gerda! sanoi hän. Minä lähden nyt kotiin, mutta minä olen ajatellut
+jättää Leon tänne luoksesi suven ajaksi. Sen palkinnon hän todellakin
+ansaitsee.
+
+Gerda katsoi ylös.
+
+-- Sinä lähdet? sanoi hän tarkkaavalla, kysyvällä katseella.
+
+- Niin!
+
+Syvä liikutus, suuri, puhdas sielunvoima, paistoi Leonardin silmistä, ja
+loi kirkkauden hohteen hänen vanhentuneille, mutta vielä kauniille,
+surusta ja syvistä ajatuksista jalostuneille kasvoilleen, voittoloisteen
+hengen taistelusta lihan ja itsekkäisyyden kanssa.
+
+-- Niin, Gerda, sinä jalo, sinä armas! sanoi hän. Minä menen pois, enkä
+pyydäkkään edes jäädä tänne, sillä nyt olen minä oppinut selvästi
+ymmärtämään sinun sielusi, sinun menetystapasi, oppinut ymmärtämään ne
+ikuiset, pyhät oikeuden ja vääryyden käskyt ja sen järkähtämättömän
+rangaistuksen, jonka pitää kohdata jokaista, joka vaan uskaltaa sohaista
+niitä. Sinä kysyit kerran minulta, kuinka olisin sinun asemassasi
+menetellyt. Minä vastasin, että minä olisin hyljännyt sinut. Minä en
+peruuta nytkään niitä sanoja, mutta minä lausun saman ankaran tuomion
+itsestänikin. Minä en vaadi nyt enään kuten ennen itsekkäisessä
+julkeudessani lempeämpää tuomiota, suurempaa armoittelua sen tähden,
+että minä mies olen. En! Tuomiosi oli oikea ja jalo, ja sittemmin olen
+mitä täydellisimmästä vakuutuksestani tuominnut itseni samalla
+tuomiolla. Minä en ansaitse olla sinun puolisosi. Ja sentähden minä
+menen pois. Minä menen rauhaan, Gerda! Iloinen ei ole sydämeni, mutta se
+on rauhallinen, ja minä kiitän Jumalaa, joka sinussa on ilmoittanut
+minulle totuuden. Voi hyvin, rakkaimpani!
+
+Hän ojensi Gerdalle molemmat kätensä ja hänen katseessaan oli korkia
+rakkaus, puhdas kaikesta tomun kuonasta, katseessa, joka läpäsi tuskan
+kyynelusvan hänen silmässään.
+
+-- Jää hyvästi!
+
+Gerda kohtasi hänen katseensa. Tarkkaava, kysyväinen näkönsä oli
+muuttunut toivorikkaaksi iloksi. Hän laski kätensä puolisonsa käsiin.
+
+-- Älä mene pois, Leonard! helähti hänen äänensä, kirkas ja suloinen
+kuin armoituksen autuaallisen sanoma hengeltä tuomitulle, joka oli
+suoriutunut maailman kanssa ja hurskaassa nöyryydessä kävi päin
+kohtaloansa. Nyt, jatkoi hän, seisot sinä edessäni siinä jalossa
+ihmisellisessä korkeudessa, jossa minä olin nähnyt sinut hartaimmissa
+rukouksissani, toivoin vienoimmissa unelmissa. Ole tervetullut,
+rakkaani!
+
+Hän taittoi suloisesti tuoksuvan valkoisen ruusun suuresta kukkivasta
+ruusukasvista edessänsä ja ojensi sen Leonardille.
+
+-- Punaiset ruusumme, sanoi hän, ovat kuihtuneet. Meille kukkivat
+valkoiset. Olkoon tämä morsiamen tervehdys sulholle uutena hääpäivänä!
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Ennen ja nykyään 1, by Hanna Ongelin
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENNEN JA NYKYÄÄN 1 ***
+
+***** This file should be named 15988-8.txt or 15988-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/5/9/8/15988/
+
+Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm.
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/15988-8.zip b/15988-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..954fcd9
--- /dev/null
+++ b/15988-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..69567dd
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #15988 (https://www.gutenberg.org/ebooks/15988)