diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 15987-8.txt | 3268 | ||||
| -rw-r--r-- | 15987-8.zip | bin | 0 -> 66439 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 3284 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/15987-8.txt b/15987-8.txt new file mode 100644 index 0000000..fbb7ea7 --- /dev/null +++ b/15987-8.txt @@ -0,0 +1,3268 @@ +The Project Gutenberg EBook of Kuvauksia ja unelmia, by Fredrika Runeberg + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kuvauksia ja unelmia + Valikoima kertomuksia + +Author: Fredrika Runeberg + +Translator: Ilta + +Release Date: June 4, 2005 [EBook #15987] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUVAUKSIA JA UNELMIA *** + + + + +Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm. + + + + + +KUVAUKSIA JA UNELMIA + +VALIKOIMA KERTOMUKSIA + + +Kirjoittanut +Fredrika Runeberg. + + +Suomensi +Ilta. + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +G. W. EDLUND 1900. + + + + +SISÄLLYS: + + + Siv. +Aikyn...................................1 +Simrit..................................9 +Manalan neito..........................19 +Salik Sardar Khaanin puoliso...........27 +Kielo..................................48 +Tuulahdusten leikki....................51 +Köynnöskasvi...........................55 +Intiaanin nainen.......................59 +Suomenvaimo Saimaanniemellä............63 +Kamtshatkalaisen vaimo.................70 +Hildred................................75 +Odaliski...............................84 + + + + +AIKYN. + + +Hiljaa lauloi iltatuuli univirttänsä laineelle, joka laskeusi levolle. +Koivujen lomasta välkähti auringon luoma pitkä, väräjävä valojuova +järven pinnalla. Ylt'ympärillä seisoivat kukkaset, kastehelmet +lehdillään. Hiljaa humisten laskeusi lepo yli maan. + +Uinuiko nainen rannalla? Ei hän itsekään tiennyt, mutta unta hän näki. + +Hänen vieressään seisoi enkeli. Nainen nousi tarjotaksensa enkelille +kukkaa kädestään. Se oli ruusu, ruusu tumma ja hehkuva, mutta lehdillä +näkyi vain muutamia harvoja kastepisaroita. Siltä ainakin näytti. + +Ankaraksi kävi katse enkelin. "Tunnetko minua?" kysyi hän. "Minä se +olen, joka kokoan kaikki naisen sydämen syvyydestä vuotaneet kyyneleet. +Niistä tulee helmiä, joilla taivaan saleja koristetaan. Toisetkin +enkelit tuovat sinne koristeita: rubiineja synnyinmaan edestä +vuodatetusta sydän verestä, äidin valvontain ja isänhuolten helmivöitä +ja moninaisia kalleuksia taivasta varten, kukin laatunsa mukaan. Mutta, +vaimo, vitkaan maksat verosi sinä. Katso kuinka harvoja pisaroita +ruusulla näkyy. Aikoja on ollut, jolloin sinäkin suoritit täyden +mittasi, mutta pitkään aikaan et enään ole sitä tehnyt. Olen ollut +kohtaasi kärsivällinen. Nainen, luuletko yksin saavasi veroasi välttää? +Riennä kyynelmittaasi täyttämään sinäkin!" + +Timanttimaljaan vierivät nyt pisarat ruusulta, mutta voi, ne melkein +katosivat sen pohjalle, niin vähän niitä oli. + +Vavisten lankesi nainen polvillensa. "Valoisa tytär taivaan, armahda +maan heikkoa lasta! Elä ankarasti veroasi vaadi! Jos täytynee mun +kyyneleillä korvata sydämeni rikkaus, sen kyyneleettömyys, oi, silloin +lannistuu sieluni." + +"Katso", sanoi enkeli, "mitta on täytettävä, vielä puuttuu paljon." + +Vielä kerran vavahti nainen: "Valoisa enkeli, salli mun samota kautta +aikain etsiäkseni kyyneleitä, suo vaeltaani päivän maihin, pohjolan +jäihin, salli etsiäni, ehkä löydän jonkun huomaamatta vierähtäneen +kyyneleen, jolla voisin mittaani edes osaksi täydentää! Liian vähän olen +vielä itse veroa suorittanut, jotta kykeneisin yksin maljaa täyttämään." +Hän katsahti ylös lukeaksensa enkelin kasvoista vastauksen, mutta +silloin lankesi auringon viimeinen säde värähdellen yli vetten ja sattui +hänen silmäänsä. -- Enkeli oli kadonnut. + +Mutta katso, naisen sydän on etsinyt kätketyt kyyneleet, huomaamatta +maahan vierähtäneet. Tahdotko nähdä niistä muutaman, hyytyneen pisaran +maasta pohjolan pimeillä perillä? Ehkä sitten haluat nähdäksesi jonkun +polttavan kuumankin päivän mailta? + +Tunturilla raivoaa lumimyrsky. Ei saata ihmissilmä aueta sen pauhaavaa +pyörrettä katsomaan. Helpompi venosen kulku kautta Jäämeren hurjan +aallokon, myrskyn jääkappaleita vaahtona viskellessä, kuin nyt poron +matka kautta lumen aaltomaisten syvyyksien. Muukalainen matkustaa yli +tunturin. Ei edisty matka. Poro pysähtyy, muukalainen pysähtyy, opas +pysähtyy. Missä löytänee muukalainen oppainensa suojaa? Haudanneeko +lumimyrsky heidät helmaansa? Syönevätkö sudet heidät suuhunsa? + +Vähän savua näkyy lumimeren pinnalla, nietoksen harjalla. Sen alla on +ihmis-asunto. Muukalainen ja opas raivaavat tiensä sinne. Myrsky viskaa +heidät kumoon. He auttavat toisiansa jalkeille. Vähitellen saavuttavat +he teltat. + +Siellä on valoa, siellä juhlitaan. Hylkeenrasvalamppu loistaa, häitä +vietetään. Isä on myönyt nuoren, nelitoistavuotiaan Aikynin kierolle +Mirganille. + +Muukalainen astuu sisään. Sisällä on lämmin. Virtana syöksee lämmin ulos +ovesta, mutta katoaa lumituiskuun. Saako muukalainen suojaa? + +Mitä tekee vieras tunturilla? Vieras on kai suuri herra, jolla on paljon +papereita, on ehkä tsaarin jälkeen valtakunnan ylhäisin mies? Aikooko +hän lukea porot verottaaksensa Samojeedeja? Muukalainen sanoo tahtovansa +oppia Samojeedein kieltä. Tahtooko hän loitsia pois porot tuntureilta? + +Aikyn astuu esiin lattialle. Hän kumartaa kerta toisensa jälkeen syvään, +maahan saakka. Hän laulaa, katse nöyrästi maahan kiinitettynä: + +"Minne poloista viedään? Täytyykö hänen lähteä pois, pois vieraaseen +kotiin? Lähteäkö täytyy pois kodista kultaisesta, isän ja äidin luota? + +Oi isäni, miksis möit hänet, valkean peurasi? Hän olisi tahtonut +hyväksesi tehdä työtä päivät, tehdä yöt. Olisihan hän toki ollut sen +arvoinen, kuin minkä elantonsa sulle maksaa. + +Jää hyvästi, isäni, joka olet ollut mulle lempeä! Jää hyvästi, äitini! +Ellös sure sydämestäsi vuotanutta kyyneltä! Jää hyvästi, veikko! Oi, +miksis et suojellut turvatonta? Jää hyvästi, sisko! Oi, sinäkin koito +kasvat naiseksi! + +Niin mua koissa kasvatettiin, kuin olisin ollut poika ja olinkin vain +tyttö raukka. Nyt täytyy lähteäni pois miehen palvelijaksi. Hyvästi, +herttainen koti!" + +Taas kumarsi Aikyn kierolle Samojeediile niin syvään, että otsansa +kosketti lattiaa. + +"Sinä, herrani, Aikynin valtija, ellös poloista muserra, vaikka sen +sallisikin valtasi. Elä palvelijatartasi halveksi. Suo hänen kasvoissasi +nähdä lempeä isäntä. Elä ole Aikynille ankara, elä hänelle haastele, +kuin hangelle haastelee lumimyrsky. Ei niin viisasta, ett'ei erehtyisi, +mutta parhaan kykynsä mukaan tahtoo Aikyn toimia. Elä vihastu, jos +vastaasi rikkoisin." + +Päiviä kului. Muukalainen seurasi mukaan Mirganin kylään ja viipyi +siellä monien telttojen keskuudessa. Hän oppi Samojeedein kieltä ja +kuuli, kuinka mies puhui Aikynille, kuin hangelle haastelee lumimyrsky. +Hän näki Aikynin tekevän työtä ahkerammin kuin orja. Mutta ei koskaan +saanut hän kokea edes sen vertaa ystävällisyyttä kuin orja. + +Muukalainen sanoi miehelle: "Ole vaimollesi lempeä! Elä hennolle +olennolle sälytä työtä, joka olisi itsellesikin liian raskasta. Kohtele +häntä ystävällisesti. Hän on ihminen, kuten sinäkin." + +"Olisinko ottanut vaimon ja kalliisti maksanut hänestä kolmekymmentä +poroa, ellen olisi tahtonut veden-ja puunkantajaa ja askareitten +toimittajaa?" Sitten heitti Mirgan Aikynille järsityn luun. "Tuoss'on, +koska herra puolestasi puhuu. Muuten olisit saanut olla rimatta vielä +päivän. -- Vaimoko ihminen? Hyi, saastainen elukka!" + +Muukalainen virkkoi Aikynille hangella: "Sydäntäni kirvelee nähdessäni +sinua, noin nuorta ja soreata, pidettävän pahemmin kuin orjaa." + +Lempeästi nosti Aikyn silmänsä ja katsahti muukalaiseen: "Vieras, oletko +vaimosta syntynyt"? Eikö omassa maassasi ole naisia, koska minua säälit? +Eihän oloni ole muitten naisten oloa tukalampi. Sellainenhan on +kohtalomme." + +"On kotimaassani naisia, mutta he ovat toki ihmisiä. Tule, Aikyn, seuraa +minua! Vien sinut kotimaahani, sinä opetat mulle Samojeedein kielen +oikein perin pohjin ja vaikka sinun sielläkin täytyisi palvelemalla +elatuksesi ansaita, ei sinua ainakaan rääkättäisi." + +Vakavasti vastasi Aikyn: "Vaikeata on kärsiä rääkkäystä. Heikon naisen +pehmyt iho kaihtii keihäänterällä piirtelemistä. Hänen sielunsa +säpsähtää aina ankaraa sanaa. Mutta se tulee siitä, että hän on heikko, +että hän on huono. _Num_ on hänet sellaiseksi tehnyt. Ei saa poro +valittaa, että ihminen sitä pieksee, ei saa pyy valittaa, että sitä +satimeen pyydetään, eikä saa vaimokaan valittaa, että hän on orja. Niin +on säädetty. Onhan Mirgan minut kalliisti ostanut. Eikö hän saata +teurastaa poroansa, eikö hän saata koiraansa lyödä, eikö hänellä ole +oikeutta tehdä ostetulla omaisuudellaan mitä vain tahtoo? Ei Aikyn ole +varas. Ei hän aijo pettää Mirgania ja viedä pois Mirganin ostamaa +vaimoa. + +Tahtooko vieras viedä mukanaan jonkun, joka opettaa häntä puhumaan +Samojeedein kieltä? Aikynin kotona on poika, pyydä häntä tulemaan. Hän +tulee mielellään, sillä komein kohtalo olisi hänestä nyt vain hangella +makaavan tunturihiiren arvoinen. Hän lähtee minne tahdot, hän on mennyt +mies. Sen jälkeen kuin Aikyn myötiin on hänestä yhdentekevää, kuinka +kurjaksi elämänsä käy. Mutta sinun kanssasi hän lähtee, sillä olet ollut +Aikynille ystävällinen." + +Kaksi kertaa oli telttoja siirretty ja muukalainen tuli uudelleen +Mirganin kylään. Hän oli nyt matkalla kotimaahansa takaisin ja mukanansa +oli nuori Samojeedi Aikynin kodista. + +Taas muukalaisen sydäntä ahdisti, kun hän näki Aikynin kärsivän. Hän +huomasi hennon varren täyteen uurretuksi keihäänpiirtämiä arpia, näki +kalpeat, kuopalle laihtuneet posket, kumaran käynnin. Orjana hän oli +nähnyt vaimon olevan kaikkialla, missä oli samoillut, mutta kuitenkin +liikutti häntä enimmin Aikynin kohtalo. + +Porot seisoivat jo valjaissa, kohta oli lähdettävä. Mirgan oli +metsästämässä. "Tule, Aikyn! Maksan Mirganille kolmekymmentä poroa +lunnaiksi sinusta, niin pääset vapaaksi. Osto-orjansa olet, etkä +vaimonsa. Tule, Aikyn! Ystäväsi, nuorukainen, seuraa minua. Kotimaassani +opit tuntemaan Jumalan, siellä tulet nuoruutesiystävän vaimoksi, siellä +tulet ihmiseksi." + +Aikynin silmät säteilivät, mutta hän ei virkannut mitään. + +Silloin sanoi nuorukainen: "Pyysin Tadibéetä (tietäjätä) kysymään +hengiltä. Sanoin: "ovat ottaneet valkoisen peurani ja myöneet sen +toiselle, joka ei tahdo siitä luopua. Maksan hänelle, minkä hän on +maksanut, enkä valkoista poroani ryöstä." + +Tadibée kysyi hengiltä, löi rumpuansa, kuunteli henkien vastausta. He +vastasivat: + +"Pyydä nuorukaista jättämään telttaan poron lunnaat ja viemään se pois, +niin se on jälleen hänen omansa." + +Vielä kirkkaammin säteili Aikynin silmä, mutta uudelleen loi hän +katseensa maahan ja sanoi: "Muukalainen, näin kertovat muinaistarumme. +Eli ammoin Tadibée nimeltä Urier. Hän oli kaikista tietäjistä taitavin, +kaikista ennustajista etevin, kaikista viisaista viisahin. Mutta maa oli +hänestä huono, hän halasi taivaaseen. Niin käski hän molempia vaimojaan +tekemään uudet vaatteet heille kaikille ja uudet valjaat poroille, eikä +niihin saanut sekottaa mitään vanhaa. Urier nousi ahkioonsa ja molemmat +vaimot nousivat kukin ahkioonsa ja porot vetivät heitä ylös kohden +taivasta. Mutta Urier näki, että nuoremman vaimon poro ei jaksanutkaan +kohota ylöspäin, vaan ahkio painui yhä alemmaksi maata kohden. Tietäjä +kysyi vaimoltansa ja tämä vastasi: "Ompelin pukuuni lapsen kapalosta +ottamani nauhan. Se se minua maahan vetää. Salli mun palata." + +Ja Urier antoi vaimonsa kääntyä takaisin, mutta toinen vaimo nautti +tietäjän kanssa taivaan ihanuutta, ajoi sen vahvoilla poroilla, eikä +koskaan kärsinyt riistan, eikä muun hyvän puutetta. + +Muukalainen, olet viisas kuin Urier, ystävä, luonasi olisi taivas, mutta +Aikynin puvussa on nauha lapsen kapalosta, hän ei saata sua seurata." + + + + +SIMRIT. + + +Mahtava kuningas Artasasta levähti kerran matkalla päivän Niinivessä ja +hänen alamaisensa viettivät ilojuhlia sen johdosta, että kuningas heidän +muureinsa sisällä viivähti. + +Silloin astui esiin kahdeksan maan ihaninta impeä, koristettuina +kullalla ja kalleilla kivillä ja loistaen yhtä paljon kauneudesta kuin +komeudesta ja he tanssivat kuninkaan edessä. + +Heidän lopetettuansa viittasi kuningas kaikista kauneimpaa heistä +tulemaan kuninkaallisen istuimen eteen. Neito tuli, polvistui ja painoi +kunnioittavasti otsansa käsiinsä. + +"Ken olet, maasi ihanin tytär?" kysyi kuningas. + +"Onnekas olkoon kuninkaan elämä!" vastasi impi. "Palvelijattaresi on +Moabilaisen, Bosnai vainajan, ainoa lapsi." + +Kuningas puhui edelleen: "Rikkautta omistat enemmän, kuin sydämesi +toivoakaan voi, sillä isäsi suunnattomat aarteet ovat kuulut ympäri +maan. Minkä armon haluaisit minulta pyytää?" + +"Kuninkaan autuus ijäti kestäköön! Uskaltaako palvelijattaresi toivoa +kuninkaan suvaitsevan kuulla hänen rukoustansa?" + +"Anomuksesi olkoon täytetty jo ennenkuin sen lausunutkaan olet, sä +seudun kaunehin kukka. Tahdotko valita puolison itsellesi maan +jaloimpien joukosta? Waikka kuninkaan oman pojan valitsisit, saat hänet +omaksesi, sen vannon. Eli halajatko valtaa ja kunniaa? Laaja, kuni +auringon, on Artasastan valta. Hän antaa sulle mitä vaadit, sillä olet +löytänyt armon hänen silmäinsä edessä." + +"Kuninkaan olkoon kunnia ja ylistys! Woitto ja valta häntä aina +piirittäköön! Halpa on osa, jota palvelijattaresi pyytää. Anna, oi +kuningas, hänelle puolisoksi Israelilainen Bani, joka esihuoneessasi +palvelee!" + +Kuningas rypisti kulmakarvojansa ja sanoi: "Bosnain tytär, kuninkaan +hyvyys on pyhä. Kauneutesi ja rikkautesiko annettaisiin vankeuden +lapselle, yhdelle niistä, jotka kuninkaan armosta ovat saaneet luvan +palata kotimaahansa, hävitettyä kaupunkiansa rakentamaan? Sinäkö, maasi +jaloin tytär! Isäsi suku hylkäisi sinut!" + +"Rohkeneeko palvelijattaresi puhua?" + +"Puhu!" + +"Tämä Bani on kasvanut isäni talossa. Tyttären sielu on häneen +kiintynyt, kuin viiniköynnös puuhun. Ken voi heitä erottaa molempia +vahingoittamatta? Palvelijattaresi suku ei tahdo antaa häntä vankeuden +lapselle. Mutta katso, oi kuningas, sinun tahtosi on heidän lakinsa ja +lakisi on pyhä. Palvelijattaresi tietää, että sanasi on vankka vuori." + +Kuningas käski kutsua sisään Moabilaisen Bosnain veljen. Tämä saapui +heti ja heittäytyi polvilleen kuninkaan eteen. + +"Artasasta käskee sinua antamaan veljesi tyttären puolisoksi +Israelilaiselle Banille ja maksamaan hänelle neidon perinnön viimeiseen +ropoon asti ja antamaan immen estämättä seurata Bania tämän kotimaahan, +jonne kuningas on sallinut hänen lähteä omaistensa luo." + +"Kuulen ja tottelen," vastasi mies ja lähti kuninkaan käskyä täyttämään. + +Mutta Bosnain tytär meni kotiansa ja sulkeutui kammioonsa, jossa +heittäytyi polvillensa ja kiitti Israelin Jumalaa, joka oli häntä +auttanut. + +Hänen vanha hoitajansa, joka oli häntä kotiin saattanut, oli jo matkalla +ehtinyt saada tietää mitä kuninkaan luona oli tapahtunut ja juoksi nyt +Banille ilmoittamaan hänen onneansa. + +"Nyt," huusi vanhus riemuiten, "nyt saamme viedä sydämeni tyttären +isäimme maahan ja kaikki hänen rikkautensa tulevat omiksesi, sieluni +poika!" + +Tajuttuansa vanhuksen tarkoituksen pyysi Bani häntä anomaan Simritiltä +tilaisuutta kahden kesken keskusteluun. + +Kun sitten Simrit ja Bani tapasivat toisensa, sanoi Bani: "Simrit, oi +Simrit, onko minun uskominen mitä hoitajasi mulle sanoi? Tahtoisitko +todellakin sinä, isäsi tytär, seurata köyhää ja halveksittua vankia?" + +Simrit punastui, ojensi hänelle kätensä ja sanoi: "Bani, olen puhunut +puolestamme. Tiesin tahtovasi minut omaksesi, mutta olevasi toivoton. +Nyt olen sinun." + +Bani otti Simritin käden molempiin käsiinsä, mutta vaikeni. Wiimein +virkkoi hän: "Kiitos, oi Simrit, tästä suloisesta hetkestä. Mutta katso, +en kuitenkaan saata hyvyyttäsi niin väärinkäyttää. Huomenna lähden +kotimaahani. Siellä teen työtä kansani hyväksi. Mutta sinä, Simrit, et +saa mua seurata. Täällä olet arvossapidetty. Täällä on sulla ystäviä. +Maasi ruhtinaat sinusta kilpailevat. Voi, meillä olisit muukalainen, +siksi sinua siellä hyljättäisiin, kun taas täällä vankeuden lapsia +halveksitaan. Jää tänne kunniaan ja rikkauteen!" + +Nyt nosti Simrit silmänsä, kohotti päänsä korkealle ja sanoi: "Ei, Bani, +sinun mukanasi tahdon seurata, sinun luonasi on kotini, täällä olen +vieras. Jumalaasi olen kauvan palvellut. Hän on tuleva Jumalakseni ja +kansasi kansakseni. Pyhittäkäämme omaisuudestani puolet Jumalan +temppelille ja sinä olet oleva herrani." + +Vuoden olivat Bani ja Simrit asuneet kaupungissa, joka oli tunnin matkan +päässä Jerusalemista ja Bani oli kansansa päämiehiä. Ja Simrit oli +istunut kammiossaan ja kehrännyt ja kutonut kallis-arvoisia kankaita, +mutta nyt istui hän melkein koko päivän vaan lapsensa luona ja iloitsi +sen kauneudesta. "Bani, oi herrani," sanoi hän usein miehellensä, +"paljon hyvää on Herra mulle antanut. Kuinka taitaa sydämeni kyllin +kiittää ja ylistää?" Ja kun toiset naiset, Moabilaisten, Kananealaisten +ja muiden vieraiden kansakuntain tyttäret kaunisteleivat kultaisilla +koristeilla ja somistivat tukkansa ja astuivat näin koristettuina kaiken +kansan nähden, tahi tanssivat epäjumalainsa edessä, sanoivat he +Simritille: + +"Simrit, miksis yksin sulkeudut huoneeseesi? Katso, kylliksi olemme +uhranneet, jättäessämme kodin ja ystävät seurataksemme vankeuden lapsia +heidän hävitettyyn kaupunkiinsa. Eihän meidän tarvitse kaikista huveista +kieltäytyä." Mutta silloin sanoi Simrit: "Olkaamme iloiset kukin omalla +tavallamme. Mulla on iloa enemmän, kuin monella muulla." Muut naiset +eivät kuitenkaan häneen suuttuneet, sillä hän oli lempeä ja nöyrä +sydämestään, eikä toisia moittinut, vaikk'ei seurannutkaan heitä. + +Mutta katso, silloin tuli käsky kaikille vankeuden lapsille Juudassa ja +Jerusalemissa kokoontua Jerusalemiin ja joka ei kolmen päivän kuluessa +tullut, hänen tavaransa piti hävitettämän ja hän itse seurakunnasta +erotettaman. + +Ja Bani siunasi poikansa ja sanoi vaimollensa: "Herra olkoon kanssasi, +Simrit. Lähden Jerusalemiin." + +Ja Simrit vastasi: "Herra suokoon sinun onnellisesti palata. Sydämeni on +raskas." + +Ja Bani meni ylös kaupunkiin ja istautui kaiken kansan kanssa Herran +huoneen eteen. + +[1] "Ja pappi Esra nousi ja sanoi heille, te olette rikkoneet +naidessanne muukalaisia vaimoja ja lisänneet Israelin synnit. + +[1] (Esran Kirja, 10 l, 10 v. ja eteenpäin.) + +Niin tunnustakaat nyt se Herralle teidän isäinne Jumalalle ja tehkäät +sitä, kuin hänelle kelpaa ja eroittakaat teitänne maan kansoista ja +muukalaisista vaimoista. + +Niin vastasi koko seurakunta ja sanoi korkealla äänellä: se pitää niin +tapahtuman, kuin sinä meille olet sanonut. + +Mutta kansaa on paljon ja on sade ilma ja ei voi ulkona seisoa, eikä +tämä ole yhden eli kahden päivän työ, sillä meitä on paljon, jotka +olemme siinä asiassa sangen suuresti syntiä tehneet. + +Anna meidän päämiestemme koko seurakunnassa toimittaa, että kaikki, +jotka meidän kaupungeissamme ovat naineet muukalaisia vaimoja, tulevat +tänne määrättynä päivänä, jokaisen kaupungin vanhempien ja tuomarien +kanssa, siihen asti kuin meidän Jumalamme viha kääntyy meistä tämän syyn +tähden." + +Mutta Bani istui liikkumatta, kuni ukkosen iskemänä, ei kääntänyt kättä, +ei hievahuttanut huulta. Mutta kun kansa alkoi hajaantua, silloin hän +nousi. + +Näöltänsä oli hän kuin tulenliekki ja pukunsa liehui myrskyssä, mutta +pitkä, kihara tukka riippui nyt suorenneena ympäri päätä ja virtana +valui siitä vesi. Niin astui hän esiin pappein ja vanhimpain eteen ja +sanoi: "Seis! Elkää harjoittako vääryyttä Herran, Israelin Jumalan, +nimessä! Täytyykö viattoman kärsiä syyllisen rinnalla? Karkoitettakoon +ne, jotka epäjumalain-palvelusta ja sopimatonta menoa ovat +harjoittaneet, karkoitettakoon vaan. Mutta katsokaa! Mullakin on vaimona +Moabilainen nainen. Ken ei hänen hurskauttaan ja jumalanpelkoaan +tuntisi? Onko viaton karitsa petojen kera karkoitettava?" + +Mutta silloin huusi kaikki kansa: "Miksi Banin suhteen yksistään +tehtäisiin poikkeus, jotta Herran viha meitä hänen tähtensä kohtaisi?" +Ja he huusivat ja melusivat niin, ett'ei Bani saanut puhua enempää. +Viimein syöksi hän raivostuneena kotiinsa. + +"Simrit," huusi hän heti sisälle tullessansa, lähtekäämme pois täältä! +Pane kokoon omasi ja lapsen tavarat ja tarpeelliset talouskapineet. +Aasit ja kamelit ovat pian valmiit. Matkustamme pois." + +"Bani, oi herrani, miksis noin vihastut? Mitä on tapahtunut?" + +Bani kertoi nyt Simritille, että muukalaiset vaimot ja lapset piti +eroitettaman Israelin kansasta ja sanoi sitten: "Sinua en koskaan +hylkää. Tahdon luopua isästä ja äidistä ja jäädä vaimoni luokse. +Matkustamme vieraille maille". + +Itkien polvistui Simrit ja rukoili Israelin Jumalalta voimaa. Sen +jälkeen nousi hän ja sanoi: "Ei suinkaan, oi Bani, pidä sinun luopua +kansastasi tullaksesi muukalaiseksi pakanain seassa vaimosi tähden. +Katso! Olet kansasi päämiehiä. Minkälaista esimerkkiä näyttäisit, ettäs +ensimmäisenä rikkoisit Herran käskyä? Katso, minä lähden. Anna mulle +jotakin, jotta voisin elää ja kasvattaa poikasi, niin tahdon etsiä +turvapaikkaa itselleni maasi rajaseuduilla, jotta näkisin uhrisavun +Herran alttarilta ja tuntisin kukkien tuoksun maasi niityiltä. Sinä otat +vaimoksesi jonkun Israelin tyttäristä ja pian unhotat Simritin. Katso, +ei sovi minun valittaa, olenhan omistanut niin paljon. Herra antoi, +Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi". + +"Ensimmäisenä päivänä kymmenennessä kuukaudessa istui Esra pappi ja +päämiehet heidän isäinsä seurakuntain seassa ja erottivat he niin pois +kaikki muukalaiset vaimot ja heidän lapsensa seurakunnasta." + +Bani oli tuskasta raivoissaan. He asettivat vahteja häntä vartioimaan ja +Simrit ja hänen poikansa ja palvelijattarensa nostettiin kamelien +selkään ja he saivat oppaan, jonka tuli viedä heidät Simritin +sukulaisten luokse. + +Mutta Simrit sanoi: "Ei suinkaan sukulaisteni luo, sillä he ovat minut +hyljänneet, sentähden, että käännyin Israelin Jumalan palvelijaksi ja +seurasin Bania tänne". + +Silloin kehottivat ne, jotka olivat määrätyt häntä pois viemään, häntä +ilmoittamaan, minne hän halusi tulla viedyksi. Sitä ei Simrit tiennyt, +vaan pyysi heitä viemään häntä minne vain tahtoivat, kyllä kaiketi Herra +hänelle kodin antaisi. + +Mutta kun he asettivat Simritin kamelin selkään ja matkue lähti +liikkeelle, silloin pettivät hänen voimansa ja hän vaipui tunnottomana +alas. Samassa tuli Esra astuen sitä samaa tietä ja sanoi: + +"Ken on tämä nuori vaimo?" + +Ja kansa, joka ylt'ympärillä seisoi, vastasi itkien, että se oli Simrit, +Banin vaimo, joka oli antanut omaisuutensa Herran huoneelle ja nyt +lapsinensa oli lähdössä maanpakoon: + +Ja Esra kyseli edelleen. Silloin vastasi hänelle Simritin vanha hoitaja, +joka itki emäntänsä vieressä: "Herra, kun ruhtinaat ja kuninkaat +tahtoivat pidättää tätä sydämeni tytärtä hänen omassa maassaan, niin, +kun se mies, jota hän tahtoi seurata, hänkin pyysi Simritiä jäämään +kunniaan ja rikkauteen, silloin vastasi hän, kuten Ruth: "Sinun Jumalasi +on minun Jumalani ja sinun maasi on minun maani." Ja sitten hän sanoi: +"Puolet rikkaudestani tahdon antaa Jumalasi huoneelle." Ja sen on hän +tehnytkin. Jo lapsuudesta saakka olen minä, palvelijattaresi, opettanut +häntä palvelemaan Israelin Jumalaa ja nyt hänet ajetaan pois, kuin +pahantekijää. Kysykää vaan kaikilta näiltä, minkälainen hän on ollut." + +Silloin huusi kaikki kansa korkealla äänellä: "Sinä Jumalan mies, elä +anna karkoittaa häntä! Katso, hän on ollut äiti lapsillemme, hänen +aittansa on ollut köyhälle avoinna ja jumalanpelkonsa on ollut kynttilä +meidän teillämme." + +Silloin Esra käski, että Simrit vietäisiin takaisin huoneeseensa siellä +virvoitettavaksi ja sitten meni hän jälleen Jerusalemiin, jonne paljon +kansaa häntä seurasi ja jossa vanhimpain neuvosto vielä koossa oli. + +Ja hän meni ylös templiin ja rukoili Herralta ymmärrystä tämän asian +käsittelemiseen. Sitten kokosi hän taaskin kansan vanhimmat ja +sukukuntien päämiehet ja kertoi heille Banin vaimosta ja he sanoivat +kaikki yhdestä suusta: "Hänen hurskautensa tähden Herra hänet +vastaan-ottaa." + +Kun kansa kuuli tämän tuomion, riensi se takaisin Banin kaupunkiin, +vapautti hänet, koristi häntä seppeleillä ja kantoi häntä ilolla ja +riemulla ympäri, laulaen ja huutaen: "Herran armo pysyy ijankaikkisesti +hänen pelkääväistensä päällä." + +Mutta kotonansa oli Simrit polvillansa lapsensa vuoteen vieressä ja +ylisti Herraa siitä suuresta armosta, jonka Hän oli hänelle osottanut. +"Herra olkoon kiitetty, että hän on minulle osottanut ihmeellisen +hyvyyden vahvassa kaupungissa; sillä minä sanoin pikaisuudessani: minä +olen silmäisi edestä sysätty pois. Kuitenkin kuulit sinä minun +rukoukseni äänen, koska minä sinun tykösi huusin." + +"Riemuitkaat Herralle kaikki maa, veisatkaat, ylistäkäät ja kiittäkäät." + + + + +MANALAN NEITO. + + +"Elämä on rakkautta." + +Tahdotko kuulla tarinaa Kalman tyttärestä? + +Tummana vyöryy Tuonen virta. Ken häämöittää sumussa sen rannalla? Ken +lähestyy Manalan pimeätä pirttiä? + +Kalma seisoo rannalla. Hän kutsuu Manalan tyttäriä: "Kalman tyttäret, +Tuoni lähestyy tummaa kotiansa, vahva valtijas, maan herra, lähestyy +saaliillensa. Komea on tuomansa saalis. Kalman tytär, sisaristasi +nuorin, tartu airoihin, siirrä venho, virran toiselle rannalle." + +Jo soljuu venho verkalleen tummaa vettä. Hiljaisin aironvedoin soutaa +Tuonelan tytti. Katseensa tähtää kauvas, tuonne missä lähestyy Tuoni. +Kenen voimakas, kaikki kadottava hävityksen ruhtinas mukanaan tuopi? +Kalpea nuorukainen, vartesi osottaa voimaa joka jäntereessä, miten olet +antanut itsesi voittaa? Molemmin puolin ylpeätä otsaasi riippuvat +uhoitellen kiharasi, nyrkkiin pusertunut kätesi pitää vielä suurta +säilää ja vielä viipyy vihan leima ohimoillasi, vielä veri rintasi +haavasta punaisena pulppuaa. Sinun oli voima, sinun oli kauneus, miksi +sallit Tuonen viedä sinut mukanaan? + +Mutta silloin kuului kantelon kieliltä sävel. Vieno tuulahdus värähytti +valjua vettä, laulu kajahti, sointuivat sanat. Kalmattaren venho +pysähtyi. Tuoni ei pysähtynyt, riensi vaan yhtä menoansa eteenpäin. + +"Liian on myöhäistä, vanha laulaja," huusi Kalmatar rannalta. "Ei Tuoni +tempaamaansa saalista takaisin anna. Jouduta lauttaasi. Manalasta ei +kenkään palaja." + +Mutta täyteläisempänä kaikui laulu, voimakkaampina soivat sanat. Sanan +valta voitti raudan vallan. Voimatonna hervahti Tuonen saalista kohden +ojennettu käsi. Nuorukainen aukaisi silmänsä. + +Uhkaavana kajahti hämärässä Kalman ääni: "Haa, vanhus siellä ylhäällä, +vieläkö loitsujasi luet? Kohta on kuitenkin valtasi lopussa." + +Mutta venhossa istui Kalmatar. Hän katseli värähtämättä nuorukaista. +Sävelten soidessa kirkastui vähitellen katse, silmästä vierähti kyynel, +ensimmäinen sieltä kiertynyt. + +Taaskin kaikui Kalman ääni uhkaavana pimeässä: "Kalmatar, sinä äitisi +nuorin, mene, seuraa paennutta saalista ulos maailmaan, kiinnittäy hänen +kupeeseensa, ime veri haavastansa, voima lihaksistansa. Tuo emosi kotiin +takaisin ryöstetty saalis. Ei elämä saa kuolemaa voittaa! Kalmatar, +mene!" + +Heräävän nuorukaisen vieressä seisoi Kalmatar, kuni niityllä öinen sumu. +Nyt kohotti nuori sotilas päätänsä ja syleillen häntä seisoi Kalmatar, +iloiten siitä, että saisi viedä hänet kotiin asuntoonsa. Mutta silloin +huusi nuorukainen: "Väisty, aave inhottava, maadu maahan maan hyväksi, +jos sä sieltä tullut lienet, tahi ilmahan asetu, kotis kurja jos on +siellä, tahi vaipuos vetehen, kalojen jos sisko lienet, tytär mustien +murien." + +Kamalan katseen loi Kalmatar nuorukaiseen, mutta häntä katsellessaan +kiertyi taaskin kyynel hänelle silmään ja kuni laskehtiva sumu, kuni +häämöittävä varjo haihtui hän pois. + +Mutta omassa kodissaan uhkeassa Hamilassa lepäsi kalpea nuorukainen +vuoteellansa. Vieressä istui äiti ja siveli haavoitettua hiljaa +ihmevoiteella ja sitoi hienoja siteitä haavoille. + +Loitompana seisoi rikas tyttö, joka oli luvannut tulla haavoitetun +morsioksi, mutta hän ei puhunut mitään, seisoi vaan ovella katsellen +huoneeseen. Silloin suhahti viileä tuulahdus ovesta hänen vieressään ja +samassa seisoi Kalmatar haavoittuneen vieressä. Kauhistuneena peräytyi +nuori morsian ja kaatui tunnottomana kartanolle. Sairas tahtoi nousta +häntä auttamaan, mutta äiti asetti hänet varovasti takaisin vuoteelle ja +voimakas nuorukainen lepäsi siinä kuin lapsi, äidin rientäessä +taintunutta auttamaan. + +Mutta hiljaa kuiskasi Kalmatar: "Suudelman jos huulillesi soisin, olisit +omani, mutta, oi, emoni kartanoissa, joissa kadotus ja hävitys +asustavat. Rakkaus on elämää. -- Miksi lempisi kuolon neito? Suo vain +joskus seisoani vuoteesi vieressä, joskus nähdä sinut onnellisena +rinnalla sen, jonka sydämessä lämmin veri ja ehkä lämmin rakkauskin +asuu, mutta joka ei kuitenkaan saata sua rakastaa kuin minä. Elä työnnä +poloista pois elämästä, valosta, luotasi!" Ja Kalmatar painoi kalpean +otsansa ristissä-olevia käsiänsä vastaan nuorukaisen edessä, joka +kammolla katseli häntä ja käski häntä poistumaan. + +Taas vilahtikin Kalmatar pois. Ainoastaan tiedottoman tytön vieressä +viivähti, silitti lempeästi kylmillä käsillään kultaisia kiharoita ja +laski kätensä hänen otsalleen. Mutta kun neito silmänsä aukaisi, hiipi +poloinen huoaten pois. + +Puron reunalla istui sitten Kalmatar ja lauloi hiljaa itseksensä: + + "Kalmatar, oi, kaukomieli, + Miksi lämpöä sä etsit, + Lämpöä ja iloisuutta? + Riemuako emollasi + Tuonelassa tummaisessa? + Riemuako siskoillasi + Manan mustissa majoissa? + Riemua en etsikkänä, + Etsin lämmön pisaraista + Pientä, kuin on sydämessä + Pääskyn, linnun pienemmänkin, + Kukan hennoimmankin syissä, + Tomuhiukan helmasessa. + Valon sädettä mä etsin, + Kipunaista himmeätä, + Pienoista, kuin perhon silmä. + Mut on lämpöä vain hällä. + Hän on yksin valo, ilo, + Hän, mi sinut, raukka, hylkäs! + Tainnu, tainnu, Tuonen neito, + Valhe-unta ällös nähkö!" + +Yöt ja päivät valvoi Kalmatar nuorukaisen vieressä tämän nukkuessa. +Ummistuneita silmiä hän yhäti lemmellä katseli ja kalpealle poskellensa +levisi vienon rusohohteen vivahdus. Mutta nuorukainen heräsi ja tuulosen +lailla pakeni poloinen pois. Ja taas lauloi Manalan neito: + + "Jospa oisin sirkku pieni + Jota armas kuuntelevi! + Oisin edes kukka vieno, + Jonka taittoi kullan käsi! + Tuulahduksena jos saisin + Poskiansa virvoitella, + Valoisa ois kohtaloni. + Luoja lempeä, mun salli + Lumihiuteheksi tulla + Suortuvilla sulavaksi! + Tahi kuplaseksi vainen + Käsillänsä haihtuvaksi! + Taikka mullan tuhkaseksi + Jota asteleisi armas!" + +Aika kului edelleen. Sairas parani ja lähti niin eräänä päivänä +morsiamensa vanhempain luo ja sanoi: "Antakaa mulle neito, viedäkseni +hänet vaimokseni kotiini." Mutta neitosen äiti vastasi: "Ken nopsan +hirven kytkeä tahtoo, ei pidä viipyä. Ken kiitävää koskenkuohua +tavottaa, ei saa odottaa. Hirveä nopsempi, kosken vettä häilyvämpi on +neidon mieli. Tyhjän pesän tapaa vitkastelija. Reipasta nuorukaista, +eikä kalpeata sairasta, rakastaa neidon sydän ja pois kera rikkaan +kosijan lähti hän etelään." + +Nuorukainen ei sanonut sanaakaan, mutta kultaiset kihlat kädessä +musertuivat muruiksi, jotka tunkeutuivat käteen hänen astuessaan ulos +ovesta palataksensa kotia. Hän ei sitä huomannut. + +Nuorukaisen rinnalla asteli Kalmatar, kalpea neiti. Hän vilvoitti +hehkuvaa poskea, hän laski kätensä nuorukaisen sydämelle ja tyynnytti +sen tuimaa, tulista tykintää. Nuorukainen heittäytyi alas nurmikolle. +Vielä viipyi hänen vieressään Kalmatar. Hän seurasi onnetonta ilomielin, +sillä tämä ei häntä nyt karkoittanut, mutta voi, siksi vaan, ett'ei +häntä huomannut. + +Hiljemmin hyökyi vilvoittunut veri nuorukaisen suonissa, helpotti jo +hehkuva poltto sydämen, vaimeni silmänkin vihainen vimma Tuonen neitosen +hoitaessa. Mutta silloin heräsikin nuorukainen tajuamaan ulkomaailmaa ja +huusi harmistuneena: "Poistu, peikko! Miksi minua vainoot?" Ja usvana +haihtui neidon haamu pois. + +Mutta synkässä hongikossa keski-yön myrskyssä lauloi Kalmatar: + + "Peitä, yöhyt, Kalman tyttö, + Ett'ei silmä häntä keksi! + Riehu rajusiivin, myrsky, + Ääntä ett'ei kuulis korva! + Sakene, oi synkkä metsä, + Jott'ei jalka luokses löydä! + Kätke helmahasi raukka, + Toivoton mi yksin onpi! + Elämässä, kuolossakin + Kaikilla on toivo vielä. + Tuonen tytti tuiretuinen + Toivoa ei tunnekkana! + +Mutta lännestä tuli kansanjoukkoja yli meren. Tulella ja miekalla he +maata hävittivät, vajottivat maahan jumalien alttarit ja pyhäköt. Ja +_yhtenä miehenä_ nousivat Suomen nuorukaiset muukalaisia vastustamaan ja +Suomen joukkoja johti Kalmattaren lemmikki. + +Vaan valtavana vyöryi vierasten virta Suomen joukkoja vastaan, yhä +etemmäksi tunkeutuivat muukalaiset. Ja Suomen nuorukaiset kaatuivat, +kuin kaatuu honka kirveen-iskusta, sillä heidän jumaliensa valta oli +kukistettu ja Voimakas Jumala taisteli muukalaisten puolesta. + +Kalmattaren nuorukainen seisoi vielä yksin pystyssä kaatuneen joukon +keskellä, mutta silloin lensi siivekäs nuoli hänen sydämeensä. Hän +kaatui, miekkojen melske vaikeni, taistelutanner jäi autioksi. Mutta +kaatuneen vieressä seisoi Kalmatar. Kuolon tyttö ei voinut kaatunutta +elähyttää. + +Katso, silloin ilmestyi öiselle tantereelle ylevä olento. Korkeutta +tavoitti voimakas pää, jolta hopealta hohtavain suortuvain viljava vuo +aaltoili. Hiljaa häilyivät viitan valkeat poimut öisessä tuulessa. +Vakavuus asui ylevällä otsalla, mutta lempeältä, vaikka samalla +vakavalta, näytti kauniisti kaareva, tuuhean parran ympäröimä suu. + +Ylevän haamun luokse astui Kalmatar ja sanoi: "Isä, katso nuorukaista, +Suomen toivoa ja ylpeyttä! Saako Tuoni hänet omaksensa temmata? Täytyykö +hänen tulla viedyksi autioon Manalaan? Madotko saavat runnella tätä +ruumista, jonka Luoja loi vankaksi kuin vuori, kauniiksi, kuin +päivänvalo?" + +"Neito," sanoi ylevä vanhus, "olet Manalan tytär!" + +"Isä," vastasi neito, nöyrästi notkistaen päätänsä, "kotini oli +Manalassa, mutta laulusi antoi mulle rakkaudessa kauniimman kodin. +Kerran ennenkin palautit kaikkivoivalla laulullasi nuorukaisen hengen +Tuonelan tuvilta. Isä, solmios sanat sanoihin, ellös salli Suomen +nuorukaista viedä pimeään Manalaan!" + +Ylöspäin kohosi vanhuksen katse hänen vastatessaan: "Tuonen neito, +minunkin valtani väistyy voimakkaamman tieltä. Vaka, vanha Väinämöinen +lähtee pois. Etsi häntä, joka on voimakkaampi laulua, sillä hän on +rakkaus, joka on voimakkaampi sanojen tietäjää, sillä hän on itse sana." + +Vanhus lähti ja yöhön ja murheeseen jäi Kalmatar, sillä ei hän tiennyt +kusta etsiä häntä, joka auttaa taitaa. + +Silloin kuului kaukaa hiljainen laulu, rukous Korkeimman puoleen +taivahissa. Tähtönen tuikahti kirkas taivahan laella ja Kalmatar vaipui +polvillensa, mutta ei rukoillut, sillä hän ei tietänyt rukouksen sanoja. +Mutta hänen polvistuessaan tuli hänen luoksensa se Kaikkein Voimallisin, +jonka edestä vanhuksen oli täytynyt väistyä. + +Riemusta vavisten tarttui neito hänen hohtavan, valkean vaatteensa +liepeeseen ja painoi päänsä alas. Ja taivaallisesti hymyillen ojensi +Kaikkivaltias kätensä ja neidon olkapäille kasvoi välkkyvät siivet ja +taivaallisen valon loistossa polvistui, miekanterä maahan käännettynä, +haavoittunut nuorukainen. Mutta kun Taivahinen taas poistui, vaipui +nuorukainen vaalenneena maahan ja neito kumartui hiljaa hänen puoleensa, +vapautti suudelmalla hänen henkensä ja lensi sen kanssa ei enää +Manalaan, vaan autuaitten asuntoihin, korkeampahan kotihin. + + + + +SALIK SARDAR KHAANIN PUOLISO. + + + Päivyen koi + Laski jo, kullaten pilvet. + Hehkuen hohtaa taivas, maa. + Säihky-aallot, loistoisat liekit, + Hattarain helke vapaa tää, + Min lausutte, oi? + + Tahdotte kai + Päivästä kertoa, tuosta + Loistossa lännen mi asustaa, + Vihaa yötä, syvyyttä tutkii? + Sinnekö mieltäin taivuttaa? + Min tahdotte, oi? + + Itä, sä yö, + Uinuvat ruususet tuudit + Pehmeillä tuoksupatjoillaan. + Hiljaa häilyy utuinen huntu, + Satujen impein verho tuo! + Oi, haaveiden maa! + + Ruusujen maa, + Itä, sä satujen kehto, + Valjun, vienon Suomen laulun + Rikas, lämmin, kukkaisa sisko, + Tumma, hehkuva itä, oi, + Sä lumosit mun! + +Ihanat olivat Ben Hamounin puutarhat, ihanat niiden ruusut, mutta ihanin +oli puutarhan valtijatar, Ben Hamounin tytär. Puutarhan sisimmässä +pohjukassa, keveitten pylvästen varassa kohosi hänen linnansa. Tuoksuvat +jasmiinit ja uhkeat ruusut sen seininä ylenivät. Katon muodosti +kullasta, purpurasta ja kalliista kivistä hohtava holvi. Valtijattaren +hovinaiset olivat nuoria, kauniita neitoja kuultavan valkoisissa +puvuissa, lukemattomat ruusut ja liljat ja kukkaset hänen hovineitensä. +Kun hän lavitsan pehmeillä, helmikoristeisilla patjoilla lepäsi, silloin +sohisivat puutarhan suihkulähteet sulavimpia säveleitään ja vienoimmat +virtensä visersivät satakielet. Mutta kun hän taas impeinsä kera +iloisessa kisassa valtakunnassansa liiteli, silloin satakielet kimakasti +tuhansin kielin livertelivät ja uhkeana henkivartiona liihoitteli hänen +ympärillänsä välkkysiipisiä, kiiltäviä perhosia. + +Tiesikö Alheidi, mitä on ilo? Tiesi, sillä se oli hänen alituisena +toverinansa. Tiesikö Alheidi, mitä on suru? Tiesi, sillä hän oli nähnyt +erään leikkitoverinsa sairastavan ja rakkaimman satakielensä kuolevan. +Tiesikö Alheidi, mitä on rakkaus? Ei. Hänen silmänsä eivät milloinkaan +olleet nähneet muuta miestä, kuin hänen isäänsä. + +Eräänä aamuna istui Alheidi yksinänsä nurmikolla säihkyvän suihkulähteen +partaalla. Ajatuksiinsa vaipuneena piti hän kättänsä hienon vesisateen +alla, jotta tämä ponnahti ilmaan ja hajosi tuhansiksi kimalteleviksi +helmiksi nurmikolle, kukkasiin ja tytön hiuksiin, koristaen niitä +kauniimmin, kuin tummissa kiharoissa tavallisesti välkähtävät timantit. + +Silloin kuuli hän outoa melua, katsahti äkkiä ylös, ja katso -- hänen +edessään seisoi nuori mies, joka säihkyvin silmin häntä katseli. Tyttö +yritti paeta, mutta muukalainen esti häntä. "Ihana Alheidi," sanoi hän, +"henkensä on erämaan poika pannut alttiiksi sinut nähdäksensä, mutta ei +hän sitä kadu. Viivy vain silmänräpäys, niin on hän saanut runsaan +palkinnon." + +Alheidin teki mieli paeta, hänen teki mieli jäädä, hän halusi katsoa +maahan, hän halusi katsoa muukalaista silmiin. Hän viipyi +silmänräpäyksen toisensa jälkeen. Pian kuului eräs hänen leikkitoverinsa +lähestyvän laulaen. "Huomenna, auringon mailleenmeno-aikana, ihana +Alheidi," sanoi muukalainen ja katosi, merkitsevästi nostaen sormensa +huulillensa. + +Ken oli muukalainen? Mitä hän tahtoi? Mistä hän tuli? Miten oli hän +päässyt sisään? + +Koko päivän lepäsi Alheidi äänetönnä leposohvallansa. Ilta joutui ja +vielä olivat koskematta päivällisen tuoksuvat hedelmät, vielä häilyivät +valloillaan, vain löyhästi sidottuina ja koristeitta, kiiltävät kiharat. +Valkeni aamu, jo heräsivät kukkaset ja perhot, mutta vielä ei ollut +Alheidi nukkunut. Viimein sulkeutuivat kuitenkin hänen silmänsä +suloiseen uneen ja hänen herätessään oli aurinko jo korkealla +taivaankannella. + +Armahat impyet, koristakaa valtiatartanne tänään tavallista +huolellisemmin! Miksi tahtoo hän tänään olla niin kaunis? Miksi +koristelee hän? Ketä ajattelee hänen sydämensä? Tahtooko hän +kauneudessaan isällensä loistaa, vaiko siksi, että tuntematon +muukalainen on hänet näkevä? + +Aurinko on laskemaisillaan. Pian painuu päivä lännen pehmeihin +pilvipatjoihin uinumaan. "Alheidin ystävättäret, jättäkää minut yksin! +Tahtoisin uinua hetken. Elkää salliko kenenkään lähestyä." + +Mutta eipä uinunutkaan Alheidi. Menisikö Alheidi suihkulähteelle? +Tulleeko hän, tuo ihana muukalainen? Täytyyhän Alheidin toki varoittaa +häntä, käskeä häntä poistumaan, muutenhan voisi vieras vartoa liian +kauvan ja tulla huomatuksi. Se olisi hänelle varmaksi kuolemaksi. + +Verkkaisin askelin astui Alheidi kaivoa kohden. Sielläpä seisoikin jo +muukalainen, tuo kookas ja ihana, säihkysilmäinen. + +"Alheidi, ihanin, armahin aurinko! Missä olisi maailmassa ketään, jonka +kauneutta sinun rinnallasi voisi edes tähteenkään verrata!" + +"Etkö tiedä, muukalainen, että Ben Hamounin orjat surmaisivat sinut, jos +sinut täältä löytäisivät? Riennä pois! Ainoastaan varoittaakseni sinua +tahdoin sinua tavata." + +"Ihana Alheidi, joskin tuhat kuolemaa minua uhkaisi, en saata sinua +koskaan jättää. Minun täytyy saada sinut omakseni, minun täytyy +vapauttaa sinut, taikka kuolla puolestasi! Alheidi, sä taivaallinen, +mitä oletkaan muuta, kuin vanki, vaikka kahleesi ovat kullatut? Etkö elä +täällä teljettynä, kuni vangittu vuorikauris, kätkettynä, kuni kaivoksen +syvyydessä timantti, tai simpukassa helmi? Tule, Alheidi, tule, ollos +vapaa! Tule morsiokseni, tule morsioksi Salik Sardar Khaanin, joka +erämaan aavikon vapaita heimoja hallitsee! Tiedätkö, saatatko edes +aavistaakaan, mitä vapaus on? Tiedätkö, miten sykkii sydän kiitäessä +tuulen vauhtiakin vinhemmin nuolennopealla ratsulla, joka tuntee +ratsastajan tahdon, ennenkuin hän sitä edes merkilläkään on ilmaissut? +Oletko nähnyt miehiä verisessä ottelussa erämaan petojen kanssa? Ovatko +sinulle osottaneet suosiotansa äärettömäin aavikkojen asukkaat, ne, +jotka omistavat maailman, sillä heillä on hevosensa, keihäänsä ja +tikarinsa? Haluatko helmiä ja kalliita koristeita? Sana vain ja saat +sellaisia yltäkyllin, vaikka ne olisivatkin noudettavat itse Persian +kuninkaan aarre-aitasta. Jos taas haluat kallis-arvoisia voiteita ja +pyhää savua, niin kauppamatkueitten pelkurit pojat niitä sinulle verona +suuria määriä maksavat. Tahi tahdotko kauniita orjattaria? Maan +jaloimmat tyttäret ryöstetään sinulle palvelijoiksi. Tule, Alheidi! +Salik Sardar Khaan on vapaiden ruhtinas. Hän on halveksinut kaikkia +naisia ja rakastanut ainoastaan sankaritöitä ja sotaista kunniaa; mutta +Alheidi on voimakkaan voittanut. Tahdotko tulla orjattareksi jonkun +pelkurin Shahin, joka satojen joukosta sinut tuskin näkee, tai tahdotko +tulla sankarin armaaksi, hänen silmäinsä valoksi, sydämensä vereksi, +elämänsä tuleksi? Tule Alheidi! Kuulitko laukauksen? Se oli merkki. +Uskolliset seuralaiseni ryntäävät nyt salaman tavoin isäsi taloon. Elä +säikähdä, armahin! Eivät he saa siellä mitään vahingoittaa, eikä +ryöstää, ainoastaan kääntää huomiota sinne päin, ett'ei kukaan +ajattelisi sinun vartioimistasi. Tule, Alheidi! Virkku varsani vartoo +sinua täällä ulkona. Pian kiidämme vuoristoon, jossa joukko urhoollisia +seuralaisiani meitä odottaa. Meidän on vain tämä silmänräpäys, ei muuta. +Joudu, tule, Alheidi!" + +Äkki-arvaamatta kietoi nuorukainen kätensä ihanan immen solakalle +vyötäreelle ja kantoi hänet riento-askelin puutarhasta muuriin murretun +aukon kautta ulos kedolle. Siellä seisoi sidottuna korskuva hevonen. + +Sen selkään hypähti Salik, ihana taakkansa edessään. Tyttö ei ollut +ehtinyt ajatella, tiesi tuskin olisiko pitänyt huutaa apua. Nyt riensi +jalo eläin eteenpäin, vainottua lintua vikkelämmin, kevyttä gatselliakin +keveämmin. Tulta tuiskivat laajentuneet sieramet, yhä vinheni sen +vauhti, kaviot tuskin koskettivat maata. Alheidin sydän sykki +ihastuksesta. Salik tuki häntä käsivarrellaan, toisessa kädessä oli +hänellä ohjakset. "Alheidi, armahin, kohta olemme turvassa." + +"Salik, turvassa olen sinun luonasi!" + +Mutta keitä tuolla kaukana kedolla näkyy? Sinne on ilmestynyt neljä +ratsumiestä. Hurjasti huutaen hyökkäävät he eteenpäin. He ajavat +pakenevia takaa. Tulisen ratsun salamannopea vauhti vähenee. Se on +kaksinkertaiseen taakkaansa tottumaton, vaikka Alheidi onkin kevyt, kuni +nuoren karitsan hienoin villa. Takaa-ajajat pääsevät lähemmäksi. Salik +kannattaa Alheidia vieläkin tukevammin. Hän ottaa ohjakset suuhunsa ja +keihään käteensä. Vaahdon peittämänä pureksii jalo ratsu päitsiänsä, +kannusten haavoittamat kupeet vuotavat verta, mutta se ei enää vinhana +vihurina lennä, se korskuu, se ponnistaa voimiansa. Yhä lähemmäksi +pääsevät takaa-ajajat. + +"Katso, Salik, vartijani! He yllättävät meidät. Elä salli Alheidin elää +sinun kuolemaasi näkemään! Anna minun kuolla tikaristasi tässä +rinnallasi! Ei olisi raskas moinen kuolo." + +Eräs takaa-ajajista näytti piakkoin pääsevän muita etemmäksi. Silloin +kuului suhina, varjo vilkahti yli aavikon ja samassa suistui sekä +hevonen että ratsastaja suin päin hiekkaan. Toinen ratsumies vilahti +hänen ohitsensa, mutta jo tunkeutui Salikin toinen keihäs tämänkin +hevosen rintaan. Korskuen karkasi se pystyyn ja kaatui ratsastajineen +maahan. Nyt oli jo kolmaskin ratsastaja ehtinyt lähelle. Hän ampui +laukauksen, mutta kovassa vauhdissa se ei osunut, vaan samassa +silmänräpäyksessä makasi hän itse Salikin kuulan lävistämänä verissään +tantereella ja hänen hevosensa laukkasi hillitöntä vauhtia takaisin yli +aavikon: Salik tempasi esiin toisen pistoolinsa. Neljäs takaa-ajaja +näytti epäröivän tuokion. Salikin tarkka silmä ja varma käsi lennättäisi +luodin hänen sydämeensä, ennenkuin hän saattoi toivoakaan voivansa +Salikiin osata. Hän oli kahden vaiheilla. Mutta katso! Kuohuvana virtana +vyöryi vuoristosta lauma sotureita hurjasti huutaen. Riemuiten +ympäröivät he Salik Sardar Khaania ja hänen morsiantansa ja pian olivat +he kaikki kadonneet takaa-ajajan näkyvistä. + +Eri suunnilta olivat Ben Hamounin orjat etsineet pakolaisia, mutta ilman +Alheidia he palasivat. Ja Ben Hamoun heittäytyi huoneensa permannolle +repien tukkaansa ja partaansa ja huutaen kerran toisensa jälkeen: + +"Allah on sallinut ryövärien ryöstää elämäni kunnian, ihanan koristeeni! +Jo ensitulevalla uudella kuulla olisi hänet otettu herrani Shahin +haaremiin. Miten mahtavaksi olisinkaan hänen kauttansa voinut tulla, +kuinka kunnioitetuksi! Tyttäreni olisi ollut ihanin herrani naisista. Ja +nyt hän on poissa saavuttamattomissa!" + +Nyt lähestyi Alheidin vanha hoitajatar hiljaa Ben Hamounia ja sanoi: +"Herra, jos suvaitsisit kuulla halpaa neuvoani, niin voisit vielä saada +tyttäresi takaisin." + +"Olisit häntä vartijoinut!" ärjäsi Ben Hamoun. "Se olisi ollut parempi, +kuin neuvo nyt." + +"Oh ho," valitti hoitaja vanhain palvelijain tavallisella äänellä. +"Allah Ben Hamounin järkeä varjelkoon! Eikö minun teidän omasta +käskystänne täytynyt totella häntä, kuin itse Shahin äitiä, ja eikö hän +aina kehottanut minua menemään iltarukoukseen moskeaan? Miten sitten +juuri sinä päivänä olisin jättänyt sitä tekemättä? Mutta jos Ben Hamoun +olisi älykäs, lähettäisi hän minut nyt heti sukulaisensa, kauniin Zaidan +luo, koettaaksensa hänen kauttansa saada Shahia, jonka varjon Allah aina +pienentymättömänä säilyttäköön, lähettämään ryöväreitä takaa-ajamaan." + +Tämä neuvo oli Ben Hamounille mieleen. Hoitaja lähetettiin kahden, +kallis-arvoisia lahjoja kantavan orjattaren kera kauniin Zaidan luo, +joka oli Shahin lempisultanittaria. Koko haaremissa puhkesi ilmoille +suuri suru ja parku, kun Alheidin ryöstö tuli tiedoksi ja vielä, että +hän oli viety aivan pääkaupungin muurien luota. Kun Shahi hetken +kuluttua astui sisään, syöksi kaunis Zaida hiukset hajallaan, itkien ja +huutaen hänelle vastaan, sanoen: "Oi, että minun täytyy näkemän päivän +tällaisen, jolloin moinen häväistys kohtaa herraani, jonka kunnia koko +maailmata valaisee!" + +Shahi kysyi, mikä oli hätänä ja Zaida vastasi kiihkein kyynelin: "Eikö +tuskan katkerin neste sydämeni maljaa täyttäisi, kun näen herraani ja +kuningastani näin häväistävän? Katso! Erämaita samoavat rosvot ovat +tänään rohjenneet tunkeutua aina pyhän kaupunkisi porttien edustalle ja +ovat ryöstäneet kotoansa pois sukulaiseni, ihanan Alheidin. Kuningas, +jos saatat sellaisen häväistyksen anteeksi-antaa, niin ellös enään anna +kasvosi loistaa haaremin porttien sisällä, sillä naisesi eivät +kyyneliltä niiden valoa näkisi!" Ja taaskin vuodatti hän kyynelvirran. + +Shahin käskystä astui nyt sisälle haaremin katsontamies, Hojar Bashi. + +"Kuka oli vasta ryöstetty Alheidi?" kysyi kuningas. + +"Oi herra, hän oli ihanin aarre. Palvelijallesi oli onnistunut löytää +tämä jalokivi naisten joukossa ja hän oli jo määrätty sitä ylenpalttista +onnea nauttimaan, että olisi saanut haaremiasi koristaa. Kaunis hän oli, +kuin hohtava täysikuu, ihana, kuni hehkuva aamurusko. Ainoastaan +ensitulevaan uuteen kuuhun saakka aikoi hänen isänsä pitää häntä +luonaan, valmistaaksensa häntä arvokkaasti onneansa vastaan-ottamaan." + +Nyt astui sisälle päävisiiri, jonka Shahi oli kutsuttanut luoksensa. +"Sadratsan," lausui Shahi ankarasti hänelle, "kelvoton palvelija, miksi +et ilmoita minulle, miten pääkaupunkiani häväistään? Rosvot uskaltavat +tunkeutua aina sen porttien edustalle asti." + +Sadratsan heittäytyi kasvoillensa maahan, kosketti otsallansa lattiaa ja +sanoi: + +"Allah on suuri. Kuninkaan valta kestää ijankaikkisesti. Kukapa voisi +viisaudessa ja tarkkanäköisyydessä hänelle vertoja vetää? Sallikoon +kuningas armonsa auringon paistaa halvan orjansa ylitse, joka on syönyt +tuhkaa ja jonka tarkkaavaisuuden silmä on nukkunut, jotta hän on +velvollisuutensa laiminlyönyt." + +"No niin. Jos ennen aamurukouksen julistusta olet tuonut neidon takaisin +ja tuhonnut rohkean rosvon koko joukkoinensa, niin tahdon sinua +armahtaa. Hänen päänsä olkoon oman pääsi lunnaana!" + +Pehmeällä, sametinnukkaisella nurmikolla lähteen partaalla lepäsi +Alheidi. Vähän loitompana nukkui tumma sotilasparvi, jota yössä tuskin +näkikään. Kukin makasi satuloidun hevosensa vieressä. Miehistä valvoi +ainoastaan Salik. + +"Alheidi, armahin, huomenna saavumme omaisteni luo. Hetken lepo täytyy +minun suoda miehille ja hevosillekin, he eivät muuten kestäisi. Miten et +sitten sinä, hento sulotar, olisi uupunut? Miksi et tahdo uinua? Ja +kuitenkin hennon tuskin pyytää sinua sitä tekemään, sillä enhän silloin +saisi nähdä silmäisi säihkyntää, en kuulla äänesi sulosointua!" + +"En saata. Niin outo on mieleni, niin monta ajatusta päässäni risteilee, +enkä kuitenkaan voi ajatella muuta, kuin yhtä, -- että olen sinut +tavannut." + +"Kaipaat ehkä kotisi pehmeitä patjoja". + +"En koskaan ole levännyt niin pehmeillä patjoilla, kuin tämä nurmi!" + +Äkkiä hypähti eräs nukkujista pystyyn, mutta laskeutui heti korva maata +vasten kuuntelemaan. Salik huomasi sen ja tuli tarkkaavaksi. + +Mies nousi pian ja tuli Salikin luo. + +"Salik Sardar Khaan, etkö kuule hevoskavioiden kopsetta? Onko sinutkin +lumonnut nainen?" + +Salikin silmästä sinkosi salama yöhön. "Abbas! Mutta sinuun en tahdo +suuttua!" + +Sitten kumartui Salikkin maahan kuuntelemaan. "Näitä hevosia on monta. +Ne ovat varmaankin Shahin lähettämät meitä takaa-ajamaan. Emme saa +saattaa Alheidia vaaraan." + +Hän vihelsi. Samassa silmänräpäyksessä olivat miehet ratsujensa selässä. +"Erämaahan, ääneti, varovasti, kuin väijyvä tiikeri, mutta nopeasti, +kuin siivekäs lintu!" + +Suhina sävähti kautta vuorten, kiitäviä varjoja vilahti yli tanteren. +Keveitä pilviäkö yli kedon liiteli? Hiljainen yötuuliko se henkäili? +Mutta taivaankansi oli kirkas, tummansininen, eikä liikkunut lehteä +puissa sen lähteen reunalla, jonka luona Alheidi vast'ikään oli +levännyt. Ja nyt ovat varjotkin kadonneet ja hiljaista, äänetöntä ja +hämärää on pienen lähteen ympärillä kaikki. + +Mutta yö kuluu edelleen ja hento, vain leikkiin ja leikkiä seuraavaan +suloiseen lepoon tottunut kukka herpoaa ja kalpenee. Alheidi tahtoo +Salikilta salata väsymystään, hän pysyttelee vielä pystyssä, vaikka +horjuen. Salaman nopeudella hyppää silloin Salik ratsunsa selästä, +"Rientäkää, etsikää, olisiko mahdollista löytää lähde! Käymme lepäämään, +vaikka tuhannet vainolaiset kintereillämme olisi! Alheidi, vähinkin +vaaleuden vivahdus kasvoillasi, pieninkin silmäisi säihkyntää himmentävä +pilvi koskee minuun kipeämmin, kuin koskaan Shahin tikarit!" + +Löytyipä läheisyydessä lähde. Sinne kantoi Salik käsivarsillansa +Alheidin ja, polvistuen hänen viereensä, virvoitti hän häntä viileällä +vedellä. + +Mutta vainolaiset eivät olleet jäljiltä eksyneet. Taivaanrannalle +ilmestyi kiiltävä keihäsrivi. + +"Elä pelkää, Alheidi! Sinun tähtesi on voitto meidän!" + +"Ratsun selkään joka mies! Taistoon Alheidin puolesta! Jokainen, joka +lähestyy hänen lepoansa häiritsemään, on kuoleman oma!" + +Nopeasti riensi ratsujoukko yli kentän. Alheidi yksin jäi levottomana +lähteen luo. Erämaassa vallitsi äänettömyys, mutta äkkiä häiritsi +hiljaisuutta taistelevain kimeät huudot. Pian näki Alheidi poispäin +rientäviä, pakenevia parvia, mutta lähdettä lähestyi hiljaa ratsastaen +muutamia harvoja miehiä. Ketä kuljettavat he keskellänsä? Salik Sardar +Khaania, jonka he tuovat haavoittuneena taistelusta. + +"Alheidi, nyt olet meidän, olemme ajaneet heidät pakoon. Ennenkuin he +ehtivät lähettää uusia vainoojia jälkeemme, olemme turvassa vuoriemme +välissä, oman kansani keskuudessa." + +Seuraavan päivän aamu valkeni ja Salik makasi nyt omassa teltassansa, +koristetulla vuoteellansa. Hänen haavansa tummeni, kuume poltti hänen +veressänsä. Vaieten ja huolissaan kulkivat hänen sotilaansa ympäri, +sillä he huomasivat haavat kuolettaviksi. + +Silloin astui teltan ovelle vanha vaimo. "Antakaa tilaa viisaalle, joka +paljon tietää ja mahtaa!" Vaimo pysähtyi Alheidin eteen, joka surren +istui sairaan vieressä. Verkalleen, tuskin kuuluvalla äänellä, sanoi +vanhus: "Erämaassa, kahden tunnin matkan päässä täältä kasvaa puu. Kun +kaunis nainen keskipäivän hetkellä sen oksia taittaa, vuotaa siitä +balsamia, joka heti parantaa raudan viat, mutta viimeisen tunnin matkan +täytyy naisen astua yksin." Alheidi nousi nopeasti. Hiljaa hiipi hän +teltasta. Vanhus seurasi häntä. + +"Saatatko minua ensimmäisen tunnin matkan? Osotatko mulle tien?" + +"Eikö kukoistavain puutarhain nuori, hento köynnös pelkää yksin +erämaassa liitelemistä?" + +"Äiti, onhan Salik sairas. Rientäkäämme, jotta ennen päivällishetkeä +ehtisin saada tehtäväni toimitetuksi!" + +Seuraavan päivän aamu oli käsissä ja riemulla tervehti Alheidi aurinkoa, +sillä Salikilla ei enään ollut mitään tuskia ja haavat olivat melkein +terveet. + +"Oi, Alheidi! Sieluni vapisee ajatellessani sinun uskaltaneesi mennä +yksin erämaahan. Olisithan sinä, joka olet mulle henkeäni kalliimpi, +voinut joutua petojen saaliiksi." + +Kuukausia oli kulunut. Silloin tuli eräänä päivänä Abbas Salikin luo, +varustettuna kuin pitemmälle matkalle. + +"No, Abbas," virkkoi Salik ystävällisesti, "minne aijot, kun en minä ole +siitä kuullut, sinä, uskollinen toverini, joka et koskaan ole minua +jättänyt?" + +"Lähden Ispahaniin." + +"Jalopeurain luolaan lähdet. Tuskin lie tauonnut höyryämästä erämaassa +kaatuneiden Shahin miesten veri." + +"Tuskin olisi jalopeura odottanut meidän tuloamme hänen luolaansa, +ell'ei, kuten tiedät, hänen sotilastensa päämies olisi kertonut +tuhonneensa meidät kaikki, meidän murhattuamme ensin tytön, taistelun +aiheen. Mies rakasti henkeänsä, siksi hän lähtikin pakoon. Mutta +vaikk'ei hän olisi niin sanonutkaan, niin eipä Salik Sardar Khaan aina +ole aristellut lähestyä leijonaa, vaikka sen omassa luolassakin." + +"No, mitä Ispahanissa aijot? + +"Tehdä kauppaa." + +"Profeetan nimessä, sitä en koskaan olisi arvannut! Olethan aina pitänyt +keihäänkalsketta rahanvaihtoa rakkaampana. Mutta ehkä tahdot tehdä +kauppaa minunkin puolestani. Mulla on yltäkyllin karjaa ja muuta +tarpeetonta tavaraa." + +"Olen aikonutkin pyytää saadakseni myödä muutamia tarpeettomia +kappaleitasi." + +"Sano mitä tahdot, sulla olkoon vapaa valinta." + +"Sotaratsusi, keihääsi ja tikarisi." + +Salik rypisti vähän silmäkulmiansa, mutta pian selkeni hänen katseensa +taas ja hän sanoi: "Abbas, olet tyytymätön tähän tavattomaan, muutaman +kuukauden kestäneeseen lepoon. Mutta elä siltä luule taistelemisen +minulta unhoon jääneen. Pian teemme taas retken. Kohta järjestän kaikki +sitä varten." + +Abbas riemuitsi ääneensä, mutta vaikeni yht'äkkiä, laski käsivartensa +ristiin rinnallensa ja kumarsi sanoen: "Armollisen ja lempeän Jumalan +nimeen, kunnia olkoon maailman hallitsijalle! Olen valmis sua seuraamaan +minne vain tahdot. Palvelijani myökööt liiat karjastani." + +Havaitsetko pölypilveä tuolla aavikon reunalla, Alheidi? Tiedätkö, mitä +se merkitsee? Salik se siellä miehinensä ryöstöretkeltä palajaa. +Alheidi, joka on istunut kummulla katsellen ulos etäisyyteen, nousee. +Hänen huntunsa häilyy tuulessa, käsi varjostaa tummia, mustia silmiä, +katse tähystää. "Hän se on! Saatan jo erottaa hänen turbaaninsa värin. +Mutta miksi niin hitaasti tulet, Salik? Eikö sydämesi Alheidia +ikävöitse? Oletko hankkinut aarteita ja onko niiden vaaliminen sulle +lemmittysi kohtaamista rakkaampi? Vai oletko ehkä haavoitettu? Haa, +balsamipuu erämaassa! Salik, Salik, riennä! Sydäntäni kalvaa tuli! +Hennot ovat jalkani, mutta kantavat ne minut kuitenkin sinua +vastaanottamaan!" + +Samassa syöksyi vaimoja ja lapsia hurjasti huutaen lähestyviä vastaan. +Alheidia värisytti ja hän pysähtyi hetkeksi. Silloin riensi ratsujoukko +naisten ja lasten seuraamana riemuhuutojen kajahtaessa, ohitse sen +paikan, missä Alheidi seisoi. Salik ei häntä huomannut. Ja katso, +Salikin edessä hevosen selässä istui nainen. Siinä oli Alheidikin kerran +istunut, mutta kuka oli tämä? Alheidin kasvot hehkuivat kuin leimuava +liekki. Hitaasti seurasi hän saapuneita ja meni asuntoonsa. Mutta siellä +kohtasi hänen silmiänsä outo näky. Lepolavitsalla istui se nuori nainen, +jonka Salik vasta oli tuonut muassaan. Hän oli valkoinen kuin laakson +lilja, ainoastaan poskilla kajasti vieno ruusunhohde. Vaaleat kutrit +aaltoilivat lumivalkeilla hartioilla ja lempeät silmät, siniset, kuin +taivaankansi, olivat kyyneleitä tulvillaan. Sellaista ei ollut Persian +mustasilmäinen tytär milloinkaan nähnyt. + +Salik astui Alheidia vastaan. "Tuon sulle siskon, Alheidi! Hoida häntä +hyvin! Olen ottanut hänet kauppiailta, jotka kuljettivat häntä +myötäväksi. He olivat ostaneet hänet turkkilaisilta, jotka taas olivat +hänet ryöstäneet kaukaa, hyvin kaukaa. Katso, hän on kaunis. Hänen +kauneutensa on yön hopeakirkkaan kuutamon kaltainen. Olet usein sanonut +et pitäväsi naisistamme, he kun ovat niin hurjia. No, tämä on lempeä ja +suloinen. Sitä paitsi, tuon sinulle vielä kallis-arvoisia koristeita ja +kauniita kankaita." + +"Kunhan tuot rakkautesi takaisin, Salik, niin on se mulle kaiken +maailman aarteita kalliimpi." + +Vieras tyttö nousi, astui Alheidin luo, lausui oudolla kielellä muutamia +sanoja, otti Alheidia kädestä, puristi sitä sydämellisesti ja katsoi +lempeillä sinisilmillään herttaisesti häneen. Alheidi sulki hänet +ystävällisesti syliinsä, sanoen: "Enhän saata sinuun suuttua, kyyhky +pieni!" + +Päivä päivältä lähenteli suloinen muukalaistyttö yhä enemmän Alheidia ja +Alheidi sai häntä rakastamaan. Mutta yhä katkerampaa tuskaa kärsi +Alheidin sydän, sillä hän näki Salikin silmien yhä lämpimämmin palavan, +hänen katsellessaan niin ihanaa, mutta aina alakuloista vierasta tyttöä. +Mutta sydämensä sisimpään sopukkaan kätki Alheidi tuskansa. + +Niin tuli Salik eräänä päivänä hänen luoksensa. "Alheidi! Hevoseni, +lempiratsuni, on haavoittunut. Mene, Alheidi, erämaahan noutamaan +balsamia haavan parantamiseksi." + +Alheidi katsahti silmänräpäyksen Salikiin. "Salik Sardar Khaan, +erämaassa asustaa tiikereitä. Rakastatko hevostasi hellemmin, kuin +minua?" + +"Onko Alheidi lapsellisen arka? Etkö tahdo tehdä mielikseni? Etkö tahdo +pelastaa hevostani, joka kerran toi sinutkin tänne?" Alheidi läksi. + +Taas tuli Salik eräänä päivänä Alheidin luo. Lepolavitsalla oli kaksi +kukkaa, ruusu ja lilja. Sardar leikki kukilla ja nautti niiden tuoksua. +Sitten jätti hän ruusun lavitsalle ja piti vain liljaa kädessään. + +"Oi, Salik, tuhoa ruusu, mutta elä heitä sitä luotasi yksin kuihtumaan! +Ei ole niin raskasta kuolla, kuin elää unhoitettuna." + +Salik otti jälleen ruusun käteensä ja piti sitä siinä liljan kanssa. +"Alheidi, miehen sydän on ruusutarha, siinä on tilaa monelle kukalle. +Kuinka voit vaatia, että minä yksin alati rakastaisin vain yhtä? Lempi +on myöskin kukkanen. Elä pyydä kukkaa olemaan kuihtumaton, kuin kivi. Ei +se silloin olisi kaunis. Mutta onhan Alheidikin Salikille rakas." + +Salik lähti pois ja Alheidin sydämessä asui yö. + +Taaskin kului muutamia päiviä. Silloin kutsui Salik Sardar Khaan +Alheidin luoksensa. Tämä tuli. + +"Alheidi! Metsästysretkellä haavoitti keihäs pahasti lempikoiraani. Sitä +ei saata pelastaa muu, kuin se balsami, jonka alkulähteen tunnet. Mene, +ettäs ehtisit sinne ennen keskipäivän hetkeä ja olisit kotona jälleen +siihen aikaan, kuin miehineni metsästysretkeltä palajan." + +"Oi, Salik, balsamia hevosellesi tuodessani kuulin tiikerin kiljuntaa." + +Salik ei vastannut mitään. Alheidi seisoi vielä tuokion epäillen. +Silloin sanoi Salik hitaasti: "_Kahdesti_ ei Salik Sardar Khaan samaa +käskyä anna." Alheidi poistui. + +Kauvas hän ei vielä ollut ehtinyt, kun hänen eteensä ilmestyi viisas +vaimovanhus, jolla oli kädessä pieni, tuskin sormen pituinen tikari. + +"Sieluni tytär! Vanhus ei voi sinua retkelläsi seurata. Salik Sardar +Khaan on käskenyt minua uutta, vaaleata morsiantansa koristamaan. Tässä +tahdon antaa sulle jotakin hänelle lahjaksi sopivaa. Alheidi, kolme +surmaa on tämän tikarin terällä. Katso, sen kolme särmää ovat terävät, +elä niihin koske, pieninkin kosketus haavoittaa ja pieninkin haava +tuottaa silmänräpäyksessä kuoleman!" Hiljaa, kuten tullutkin oli, hiipi +vanhus pois. + +Alheidin silmä leimusi. Hän katseli terästä. "Kolme surmaa! Haa! +Alheidi! Tahtoisitko tappaa tuon hurskaan tytön, joka itkee Salikin +valtaa, jota hän ei vastustaa voi? Vaalea, vieras tyttö, ei Alheidi +sinua vihaa." + +Mutta jo oli Alheidi erämaassa vaelluksellaan. Kuumasti paahtoi päivä +hiekkaa, hehkuva maa poltti Alheidin jalkoja. Ajatteliko hän kirveleviä +jalkojansa, ajatteliko hän erämaassa väijyen hiipivää tiikeriä, vai +ajatteliko hän Salik Sardar Khaanin ihanata morsianta, joka nyt seisoi +kaikessa komeudessansa koristettuna, kuin hopeanhohtavain pilvien +lomassa täysikuu ja Salikin palavia silmäyksiä, jotka, unhoittaen +Alheidin, nyt ainoastaan uuden morsiamen ihanuudesta hurmautuivat? + +Mutta Alheidiakin katselee säihkyvät silmät, ei Salikin lemmestä +hurmautuneet, ei, vaan palavat, pedon päässä pyörivät pallot. Alheidi, +etkö näe erämaan herraa, miten hän hiljaa jäljissäsi hiipii? Jo +jännittää hän koukistetut kyntensä, välkähtävät jo kumartuessaan +täpläiset kupeet. Hän hyökkää saaliinsa kimppuun, ja musertuneena, +verissään, viruu Alheidi vavahdellen hiekassa. Mutta ken se vahvan +kukisti? Miksi erämaan herra hiekassa vieritteleiksen? Vavahdus vaan +vielä ja kuolleena loikoo tiikeri saaliinsa vieressä. Alheidi ei ollut +tikariansa unhoittanut. + +Huutoja kuuluu erämaassa. Keveänä kiitää miesjoukko esiin. Se on Salik +Sardar Khaan, joka miehinensä palajaa kotiin suloista morsiantansa +noutamaan. + +"Haa, vasta tapettu tiikeri! Alheidi! Sepä oli Salik Sardar Khaanin +puolison arvoista! Mutta hän on haavoitettu. Pitäkää hänestä huolta, +minä ratsastan kotiinpäin. Lähetän sitten orjia häntä kotiin kantamaan." + +Jo nosti Salikin hevonen kavioitansa juoksuun, kun Alheidi hiljaisella +äänellä rukoili: "Salik, ennenkuin lähdet, laskeudu hevosesi selästä ja +anna mulle kätesi, ell'ei muun tähden," lisäsi hän omituisesti +hymyillen, kun Salik näytti epäilevän, "niin kiittääksesi minua tiikerin +taljasta." + +"No, miksipä mulla ei olisi siihen aikaa," sanoi Salik, hypähti hevosen +selästä ja ojensi Alheidille kätensä, johon tämä tarttui ja painoi sitä +sydäntänsä vastaan, sanoen: "Jää hyvästi, Salik! Siunattu olkoon Allah +ja Profeetta, saan kuolla sinun luonasi! Vielä pyyntö, se on viimeinen. +Oi Salik, ota vielä kerran käteni molempiin käsiisi ja purista sitä +ystävällisesti, kuten ennen oli tapasi tehdä." + +Salik tarttui Alheidin umpinaiseen käteen ja virkkoi hajamielisesti: "Ei +suinkaan haavasi niin vaarallisia ole. Kyllä kohta tulet kukoistavaksi +jälleen. Minä ratsastan nyt edeltäkäsin kotiin." + +Jo istui Salik ratsunsa selässä. Alheidin pää vaipui hervotonna +hiekkaan, yksi ainut veripisara kiertyi esille hentojen sormien lomasta +ja ratsun tuulenvauhdilla rientäessä pois yli hiekka-aavikon, lepäsi jo +Salik Sardar Khaanin kaunis vaimo vainajana vieressä erämaitten herran, +tiikerin. + +Keitä ovat nuo, jotka naisten asuntoa lähestyvät, mitä kantavat he? +Kantavatko he koristuksia, vai kukkia, vaiko lahjoja ihanalle +morsiamelle hänen hääpäivänänsä? Mutta miksi ovat hitaat heidän +askeleensa, miksi synkät heidän katseensa, miksi eivät he riemuitse? Oi, +eivät tuo he morsiolle koristeita, ei lahjoja, eikä kukkia, kuihtunutta +kukkaa vain kantavat, sitä kukkaa, joka oli kaunehin kaikista. + +Mutta katso! Naisten asunnosta syöksee esiin vaalea, vieras tyttö. +Komeita koristeita kimaltelee hänen hiuksissaan, mutta silmissä välkkyy +kyyneleitä. Hän näyttää kauhistuneena pakenevan. Surullinen saatto tulee +hänelle vastaan. Hän pysähtyy, hän vapisee. "Alheidiko kuollut? Sä +suloinen olento, sä ainoa turvani! Mutta kas, mikä puoleksi +ummistuneessa kädessäsi välähtää? Kiitos, Alheidi!" + +Hiljaa irroitti hän tikarin Alheidin kylmästä kädestä, mutta viipyy +vielä, näyttää epäilevän. Katso, hän polvistuu, puristaa tikarin +käteensä, hän rukoilee. Hänen esi-isäinsä kielellä sanat hänen +huuliltansa sukeutuvat: "Isä, oi Isä, vahvista horjuvaa lastasi +kärsivällisesti kantamaan, mitä hänen kärsittäväksensä määräät! Tämä +pieni ase vaivaisen vapauttaisi. Oi Jumalani, oi Jumalani, vahvista +minua, että kärsivällisesti ja nöyrästi voisin sanoa: "tapahtukoon sinun +tahtosi, eikä minun!" Rukouksessa kilvoitellessansa painoi hän +tuskissaan käteensä petollisen raudan ja vienosti, kuten kukkanen +illalla kupunsa sulkee ja päänsä kallistaa, vaipui vaalea immyt +kalvenneena nurmi vuoteelle. + +Salik Sardar Khaan, elä niin rajusti ryntää ruusun ja liljan, noiden +kuihtuneiden, leposijalle! Elä raivoa noin! Miksi isket rintaasi tuon +pienen raudan, sehän tunkeutuu tuskin pintaa syvemmälle! Eihän miehen +henki muutaman veripisaran mukana kuiviin juokse, eikähän tikarin +terällä ollut kätkettynä kuin _kolme_ kuolemaa! + + + + +KIELO. + + +Oletko nähnyt suurinta ja kauneinta siltaa, mikä veden yli viepi? Oletko +saattanut suorana ja rohkeana seisoa siellä ylhäällä, korkealla, ei +vähempää kuin peninkulman pituisella sillalla ja voinut päätäsi +huimaamatta katsoa alas syvyyteen molemmin puolin, kristallikirkkaaseen +veteen? Tai oletko huimautuneena tarttunut sua tukevaan, vahvempaan +ystävään, jott'et kummallekaan puolelle suistuisi alas välkkyvään +hautaan? + +Kun ammoisina aikoina vanha Väinämöinen oli laulamalla luonut laajan +Suomensaaren, oli siroittanut siihen sen tuhannet järvet ja laulanut +kauneutta yli koko maan, ja niin aavat Saimaanvedet niemineen ja +salmineen päilyen hänen silmäinsä edessä lepäsivät, silloin hymyili +vanhus iloisesti. Mutta hän sanoi: "Verkalleen liikkuu jo vanhus, +hitaasti kulkevat myös Suomen miehet. Eivät he jäniksen lailla juokse, +eivätkä oravan kanssa hyppele. Pitkä on matka järveä kiertää. Siltaa on +tarvis." Ja katso, silloin lauloi hän kaunoisen Punkaharjun kaartumaan +yli Puruveden kirkkahan kalvon. + +Oletko nähnyt koivuja ja kuusia, jotka kasvavat toinen toistensa yllä +sillan molemmilla puolin? Eivät ne kuitenkaan toistensa latvoilla kasva, +vaikka siltä melkein näyttää, kun ne tuossa seisovat jyrkänteessä +toistensa päällä. Oletko veden kirkkauden pettämänä tahtonut poimia +kiiltävän valkeita kiviä ja simpukoita järven pohjasta, jossa ne monen +kyynärän syvyydellä vedenpinnan alla kiiluvat? + +Kannaksen keskikohdan vaiheilla seisoo koivu. Se seisoo siinä niin +iloisena ja katselee yli laajan järven. Hiljainen tuuli humisee yli +harjun. Se kohottaa koivun notkeita, nuorteita oksia. Kauniisti +kumartelee solakka, vaaleanvihanta koivu ja vihmoo kukkaispölyänsä +vuoroin kukkulan toiselle, vuoroin toiselle puolelle alas välkähtävään +veteen, missä pienoisia hopeahattaroita sinisyvyydessä purjehtii +taivaalla, joka siellä alhaalla ylhäisen taivaan kuvana päilyy. + +Ja kielot koivun juurella, ne kukkivat ja riemuitsevat, mutta niiden +siskot, jotka ovat kasvaneet muutamia harvoja askeleita kauvempana +rattaanraitioitten välissä tiellä, ne tuoksuvat myöskin, vaan niiden +valkean puvun peittää pöly ja ne kaihoovat ja ikävöivät, eivätkä itse +tiedä miksi. + +Niin maantien kaihoova kukkanen kysyy: "Siskot, valkeat, tuoksuvat +kielot, miten saatatte te niin raittiisti tuoksua ja kukoistaa ja miksi +kaihoomme me?" Ja kielot vastaavat: "Tuoksumme ja kukoistamme koivun +suojassa, emmekä muuta tiedä. Mutta kysykää ruusuilta. Katsokaa, kuinka +rehevästi ne kukoistavat!" + +Ruusuja kasvaa rinteellä tiheässä. Kielot kysyvät: "Ruusut, punaiset, +hehkuvat, miten saatatte niin rehevästi, niin runsaasti kukoistaa? Mikä +se sydäntänne niin riemastuttaa? Miksi täytyy meidän poloisten +kaihoella?" + +Iloisesti vastaavat ruusut: "Kas, me kasvamme tässä niin vapaasti! Meitä +ei muserra matkustajan pyörä, tuskin saavuttaa meitä hänen rattaansa +liikkeelle lennättämä tomuhiukkanenkaan ja koko tämä kaunis, edessämme +aukeava maailma on meidän. Olemme rikkaat: meillä on aurinkoa, meillä on +kastetta, mutta -- meillä on kuitenkin kaikkea vain puoleksi, kun +seisomme tässä harjun toisella rinteellä. Mutta kas koivu, sillä on +ylt'ympärillänsä koko avaran maailman ihanuus, sillä on aurinkoa, ilmaa +ja eloa, vaikka sitä tulisi miltä puolen, sentähden on koivu suuri, +sentähden on koivu voimakkaampi ja soreampi kaikkia muita." + +Mutta maantien kielo ei tiennyt miten päästä hänkin tomusta valoon ja +vapauteen. + +Tuli sitten siihen nuori tyttö. Hän poimi rattaanraition kielon ja solmi +sen seppeleeseensä ja samassa oli seppel valmis. + +"Sinuhun, kaunis koivu, tahdon seppeleeni ripustaa, korkealle, +huojuvalle oksallesi!" + +Ja ylhäällä korkeudessa liehui nyt kukkanen ja eli valosta +silmänräpäyksen siellä, missä ei mikään tomu sen kauneutta himmentänyt. +Seuraavassa silmänräpäyksessä oli se kuollut. + + + + +TUULAHDUSTEN LEIKKI. + + +Alhaalla pienessä, kukoistavassa notkossa harjoittivat pienet +tuulahdukset veitikkamaista leikkiänsä. Sepä vasta elämää! He +temmelsivät toistensa kanssa, olivat voittosilla, viskelivät +ympärillensä pieniä korsia, tuhansia kepposia he keksivät. "Katsokaa, +tuolla on kummallinen kappale," sanoi muuan tuulahdus. "Siemenhän se +vaan on," virkkoi toinen. "Malttakaahan, minä tiedän," tokasi eräs hyvin +nokkaviisaan näköinen, "katsokaa, tässä juuri kasvoi se komea kukka, +joka oli suloisista tuoksuista niin rikas, että koko päiviksi riitti +niiden kanssa leikkiminen ja niitä kanniskeleminen. Kyllä tämä on sen +kukan siemen." "Voi, kuinka hauskaa, voi, kuinka mainiota!" huusivat +kaikki ja alkoivat siementä siirrellä. + +Siemenellä oli pitkät haivenet ja niitä nostelivat tuulahdukset, yksi +yhtä, toinen toista, sysäsivätpä muutamat reippaimmat vähän itse +siementäkin. Mutta siinäpä se kuitenkin vielä oli paikallansa ja +vallattomat, häilyvät tuuloset kyllästyivät pian työhön ja alkoivat taas +leikkinsä, jättäen siemenen oman onnensa nojaan. + +Mutta muuan pieni tuulahdus pudisti yhä vielä pikkuisen siementä, +nykäisi haivenia ja sanoi itseksensä: "Onko sitä todella sellainen +raukka, ett'ei saa tätä siementä tuonne ylös! Olisihan niin erinomaista, +jos noin komea kukka kasvaisi siellä ylhäällä! No, jos kerran leikkiä +taitaa, niin taitaa kai työtäkin tehdä!" Ja sitten hän kävi oikein +voimiensa takaa siemenen kimppuun ja sai sen haivenineen päivineen +temmaistuksi syliinsä. Mutta eipä ollut niinkään helppoa kantaa sitä +ylös kunnaalle. Raskaine taakkoinensa ei tuulahdus yhtään jaksanut +kohota yli heinänhuippujen, vaan täytyi hänen pujottaida heinien lomitse +ja levätä siellä täällä karkeimmilla korsilla, nojaten siementänsä +johonkuhun lehteen. Hänen näin tunkeutuessaan eteenpäin tarttui haiven +kiinni sinne, toinen tänne. Se oli yhtä työlästä, kuin ihmiselle olisi +kantaa suurta puuta oksineen, juurineen kautta metsän, niin monta +estettä tielle sattui. Milloin oli pieni hyönteinen pudonnut selälleen +ja makasi maassa koivet pystyssä, niillä kaikin voimin ilmassa sätkien, +mutta pääsemättä kuitenkaan pystyyn ja sitä täytyi tuulahduksen auttaa +jalkeille; milloin oli taas kukkanen tarttunut päästään heinänkorren +alle, eikä päässyt valoa nauttimaan, ennenkuin tuulahdus ravisti +heinänkortta niin kauvan, että kukka sai päänsä irti. + +Samassa juoksi pitkäkoipinen vaaksiainen siitä ohitse ja sanoi: "Kuinka +olet tyhmä! Pidä huolta omasta asiastasi ja anna toisten hoitaa omansa," +ja sitten harppasi se tiehensä vielä pitemmillä askeleilla, kuin oli +tullutkaan. Mutta eipä seurannut pikku tuulahdus tätä viisasta neuvoa, +vaan auttoi kuitenkin seuraavaa hyönteistä ja seuraavaa kukkaa. Mutta +kautta laakson tohahti nyt tuulenpuuska ja sai aikaan hirmuisen +mullistuksen koko nurmivaltakunnassa. Satoja kukkia siirtyi asennostaan, +tuhansittain pieniä hyönteisiä joutui kokonaan matkasuunnastaan +eksyksiin ja tuoksuvan kukkasen siemenen tempasi vihuri hirmuisessa +vauhdissaan pois. + +"Hyi, tuota huimapäätä," sanoi tuulahdus noustessaan pää pyörällä +pystyyn kuperkeikasta, jonka oli täytynyt tehdä. "Minnehän nyt +siemeneni katosi?" Ja nyt, kun hänellä ei ollut mitään kannettavaa, +lehahti hän lentoon niin korkealle, kuin suinkin jaksoi. Ja kas: tuolla +oli siemen. Se oli pudonnut tikulle juuri sille kunnaalle, jonne +tuulahdus oli aikonut sen viedä. Heti oli tuulahdus sen luona ja +löyhytti sen tikulta alas multaan. + +Mutta sillä välin oli jo tullut ilta ja tuulosemme oli leikistä ja +työstä väsynyt ja komean, hopeakoristeisen, sinisen lepokammion hän +itsellensä keksi ja kävi siihen nukkumaan, vielä naurahtaen +onnistuneelle retkellensä. + +Mutta seuraava päivä oli niin kuuma ja niin tyyni, että kaikki +tuulahdukset nukkuivat koko päivän. Ja sellaisia päiviä seurasi sitten +monta ja sillä välin satoi ja myrskysi niin, ett'eivät mitkään pienet +tuulahdukset rohjenneet retkille lähteä. Mutta muutamana päivänä heräsi +pieni tuulahduksemme siitä, että aurinko häntä paahtoi ja vilkaistessaan +yllensä, huomasi hän olevansa katotta päänsä päällä, sillä sinikello, +johon hän oli käynyt nukkumaan, oli kuihtunut. Nyt lähti hän, iloisesti +siipiänsä ravistaen, ulos maailmaan. Ja katso, ensimmäiseksi sattuivat +hänen silmänsä siihen kauniiseen, tuoksuvaan kukkaan, joka oli hänen +siemenestänsä kasvanut ja parhaillaan avasi ensimmäiset verholehtensä ja +levitti ensi tuoksunsa yli tienoon. Nyt ei ollut enään aikaa +nukkumiseen. Nyt tuli kiire herättää kaikki niillä seuduin nukkuvat +tuulahdukset suloisten tuoksujen kanssa leikkimään ja niitä laaksoille +ja vuorille levittämään. Ja hauska leikki siitä syntyi, uskokaa pois! + + + + +KÖYNNÖSKASVI. + + +Matkustaja toi vierailta mailta kaksi siementä. Hän antoi ne minulle, +mutta pelkäsin, ett'en oikein niiden hoitoa ymmärtäisi ja menin +pyytämään neuvoa naapuriltani, joka oli puutarhuri. Hän oli +lainpuustavin mies, ankara sääntöjen noudattaja ja kaiken vapauden +vihaaja. Hänen puutarhassaan ei ollut heinänkortta, puut seisoivat +tasaisiksi leikattuina suorissa riveissä, pyörylöissä, kahdeksikoissa ja +neliöissä, ei ainutkaan oksa uskaltanut pyrkiä ulommas muita. + +"Niistä tulee köynnöskasveja," sanoi hän siemenistäni. "Aseta ne nuorten +puiden viereen varjopuolelle." + +"Varjopuolelleko?" kysyin kummastellen. + +"Niin," sanoi hän. "Niin niitä aina istutetaan, eikä muu kelpaa. Kyllä +köynnös siltä puun lehtien lomitse valoa saa. Mitäpä se enempää +tarvitsisikaan! Se saa elää puun kustannuksella, ei se itsenäiseksi +kasviksi kelpaa. Sido ja köytä sitä määrättyihin muotoihin ja kuoseihin, +sitä myöten kuin se kasvaa, leikkaa pois kaikki ilmassa huojumaan +pyrkivät oksat ja saatpa nähdä, kuinka kauniiksi ja +tarkoituksenmukaiseksi se tulee." + +Minusta tuntui raskaalta köynnökseni kohtalo, mutta tottelin miehen +neuvoa, sillä olihan hän minua niin paljon viisaampi. Mutta istutin +kuitenkin vaan toisen siemenistä. + +Se kasvoi, köynnökseni lykkäsi latvansa ylemmäs, minä köytin ja sidoin +sitä. Se työnsi varrestansa lienteitä, hentoja säikeitä, ikäänkuin +niillä tarttuakseen ja kiintyäkseen johonkin, mutta usein väännettyäni, +muodostettuani ja sidottuani sitä, oli sattunut kääntymään ulospäin +juuri se puoli, josta säikeiden tuli kasvaa ja niin häilyivät nämä +tenhottomina ilmassa ja minä leikkasin ne pois. + +Puun runko oli paikoittain rosoinen ja kyhmyinen. Kovaan köytetty +köynnökseni tuli sellaisilta kohdin kulmikkaaksi, kummalliseksi ja +melkein kuin solmuiseksi. Vähitellen kasvoivat kuitenkin kalvakkaat +varret ylemmäksi. Ne tunkeutuivat kavalasti useiden puun hienompain +oksain välitse ja pakoittivat niitä vääntymään suunnastaan, toisia oksia +kietoivat ne kokoon ja takerruttivat toisiinsa ja puuni ja köynnökseni +seisoivat nyt sotkeutuneina kummalliseksi olemukseksi, missä tosin puu +oikeastaan näytti köynnöstä tukevan, mutta moni väitti köynnöksen +kuitenkin puuta hallitsevan. Pienet, kalpeat kukat koristivat kuitenkin +siellä täällä köynnösraukkaani, mutta se näytti niin vinolta, niin +särmäiseltä ja luonnottomalta, että ajattelin: ei, köynnös, sellainen ei +varmaankaan ollut olentosi oikea laatu. + +Toisen puun viereen istutin nyt toisen siemenen siten, että köynnös ja +puu tulivat saamaan saman verran Luojan aurinkoa ja ilmaa ja valoa. + +Siemeneni versoi. Annoin varren kasvaa vapaasti, sitomatta sitä +pakolliseen, väärään asentoon. Naapurini, puutarhuri, tuli ja näki sen. +Hän hymähti pilkallisesti ja sanoi: "Vai niin! Tahdot tuosta +köynnöksestä kasvattaa puuta, mutta kas sitä siitä ei kuitenkaan ikinä +tule. Ei köynnöksestä koskaan tule muuta, kuin köynnös." + +"Tarvitseeko sitten välttämättömästi pakkoa tullaksensa siksi, kuin on +luotu olemaan?" ajattelin minä. "Tarvitseeko Jumala ihmislain pakkoa +avuksensa, saadaksensa luomakuntansa täydelliseksi?" Mutta en vastannut +mitään. Näinhän, että Jumalan vapaassa, ihanassa maailmassa kaikki +kahleitta ja siteittä luonnistui hyvin ja luotin köynnökseeni. + +Ja köynnökseni kasvoi ja se lähetti hienot säikeensä ulos ja kiinnitti +ne puuhun ja se kiertyi puun ympäri ja kehittyi yhä rehevämmäksi ja +hiipi yhä lähemmäksi puuta. Myös tämäkin puu oli toisin paikoin rosoinen +ja kyhmyinen, mutta vapain, pehmein kiertein peitti köynnökseni +epätasaisuudet ja kiinnitti usein juuri niihin säikeensä ja usein +puhkesi juuri niillä kohdin sen kauneimmat kukkaset. -- Ja monikin hento +oksa, joka ensin näytti muutamia päiviä ilmassa häilyvän, kiertyi sitten +puuhun ja sen oksiin ja hiipi niin hyväillen, voisi melkein sanoa +sopusointuisesti, sen oksien väliin. Mutta piirteitä sorretun +viekkaudella hankitusta vallasta, jotka toisessa köynnöksessä niin usein +esiintyivät, niitä ei tässä ollut olemassakaan, vaan kaikessa +vienoudessaan ja sulossaan ihanana ja kauniina kukoisti köynnökseni, +kantaen täyteläisiä, uhkeita ja tuoksuvia kukkia. + +Yhä suuremmaksi ja komeammaksi kasvoi puuni, yhä pehmeämmäksi ja +rehevämmäksi kävi köynnökseni. Ja ne olivat puutarhani ihanin kaunistus +ja silmäini sulo ja riemu. + + + + +INTIAANIN NAINEN. + + +"Miksi kantaa Oikameonna, vaimo vanhus, seppeltä suortuvillaan, miksi +ruusut vanhan päätä koristavat? Nuorellehan seppel sopii, +kaunottarellehan ruusut soveltuvat, iloinenhan kukkia kantaa. Koristettu +olkoon rakastettu, olkoon morsian! Viskaa, vanhus, seppel pois!" + +"Miksi kantaa Lilameha, nuori neito, suortuvillaan seppeltä, miksi +ruusut nuoren päätä koristavat? Usein kuihtuu surusta nuoren sydän, +ennenkuin seppel suortuvilla on kuihtua ehtinyt, usein itkee morsian, +ennenkuin ruusu hänen hiuksillaan on lakastunut. Kanna nöyrästi +seppeltäsi, Lilameha, elä kanna sitä niin ylpeästi päivänvalossa, että +aurinko sen polttaa!" + +"Korkealla nuori neito seppeltä kantakoon. Hänen silmässään asuu tuli, +huulillansa hymy ja sydämessänsä ilo!" + +"Varovasti nuori neito seppeltä kantakoon, pitkältä on hänellä surun +varalta elämää. Vanhuksen seppel ehtii tuskin enää kuihtua, ennenkuin +hänen päänsä jo multaan lasketaan. Oli Oikameonnakin kerran nuori, +koristi hänenkin päätänsä morsiusseppel ja hän luuli, ett'ei se koskaan +kuihtuisikaan. Vishtonnoh, mahtava päällikkö, oli hänen uljas sulhonsa. +Oikameonna oli Vishtonnohin silmä, oli hänen wigwaminsa valo. Vishtonnoh +oli Oikameonnalle silmää ja valoa, elämää ja ilmaa kalliimpi ja ylpeänä, +kuin Lilameha nyt, kantoi silloin Oikameonna seppeltään. + +Mutta katso, päivä vaihtui yöksi. Monasti ei ollut Vishtonnoh majoja +siirtänyt, monasti ei ollut puhveli metsäseuduilta virranlaaksoon +samonnut, kun jo toinen vaimo hänen mattonsa järjesti, eikä +Oikameonnalla enään ollut tilaa Vishtonnohin wigwamissa. Näes, +Oikameonnalla ei edes ollut toivoa saada suuren hengen maassa +Vishtonnohia palvella, toinen oli häntä seuraava sinne saalisrikkaille +metsästysmaillekin. + +Mutta lähestyi se aika, jolloin Vishtonnohin heimomme miesten kanssa +tuli kostaa Mustajalkain heimolle ja sentähden käski hän siirtää asunnot +lähemmäksi heidän aluettansa. Ja majat muutettiin ja soturit lähtivät ja +niiden mukana meni Vishtonnohin uusi vaimo. Mutta Oikameonnan täytyi +jäädä heikkojen luokse, lasten luokse ja Oikameonnan sydäntä poltti. Ei +ollut Oikameonna vanha, eikä pelkuri, eikä lapsi. Lilameha! Nuori oli +tosin silloin Oikameonnan pää, mutta seppeltä ei se kantaa voinut, sillä +hänen sydämensä oli iloton. + +Mutta kautta korpimaan seurasi yksinäinen nainen salaa heimon jälkiä. +Hän ei peljännyt sarvillansa multaa rajusti puskevaa puhvelia, hän ei +peljännyt väijyvää pantteria, vaan hän pelkäsi Vishtonnohin vihaa, jos +tämä näkisi hänen olleen päällikön käskylle tottelemattoman. Mutta +Oikameonna ei saattanut jäädä lasten luokse. Käske vuorikaurista +pysymään alallaan, kun sen karitsan ryöstät, käske vuoripuron +pyörteeseen pudonnutta lehteä pysähtymään, käske vaimoa jäämään +paikoilleen, kun hän on miehestänsä erotettu. + +Hiljaa hiipi Oikameonna yöllä Vishtonnohin majan ympärillä. Siellä +havaitsi hän haamun. Se oli päällikön nuori vaimo, joka levottomasti +tutkistellen seutua kuunteli. Hän ei ollut pettynyt. Muuan Mustajalkain +heimon soturi luikerteli heinikossa vakoilemassa. Hän huomasi nuoren +vaimon ja keihäs oli lentämäisillään hänen kädestään. Mutta silloin +sattui häneen nuoli, keihäs vaipui alas ja kosketti vain keveästi nuorta +vaimoa jalkaan. + +Mistä tuli nuoli yksinäisessä yössä? Sen tiesi Oikameonna yksin. Mutta +Vishtonnohin nuori vaimo vaipui maahan. Oliko keihäs myrkytetty? + +Elä kuihdu, nuori metsäkukka, syvästi surisi Vishtonnoh, kovasti kärsisi +päällikkö! Elä kuole, kaunoinen, ei Vishtonnohin pidä kärsimän. +Oikameonna taitaa auttaa. + +Mutta lapsi, jonka Oikameonna eilen synnytti metsässä, ken hentoa +hoitaa, jos Oikameonna nuoren naisen haavan myrkystä kalpenee? Ken +pojalle kukkia poimii, ken häntä äidin silmillä katselee, jotta hänestä +kasvaisi suuri soturi? + +Vishtonnoh on katsova häntä isän silmillä, nuori vaimo on poimiva +äidittömälle kukkia, korpi on kasvattava pienoisen sotilaaksi. + +Mutta ei kuollutkaan Oikameonna, myrkky oli heikkoa, hän taintui vaan. +Hän eli kuin hiekalla taimi, kun ei sadepisaraakaan taivaasta tipahda. +Mutta Oikameonna oli voimakas, hän nosti jälleen päänsä. + +Katso, Lilameha, moni talvi on sen jälkeen ketoja kuihduttanut, ja nyt +kantaa Oikameonna jälleen seppeltä, sillä nyt kukoistaa Oikameonnan +sydän jälleen. Oikameonna se nyt taaskin Vishtonnohin maissin musertaa, +hän se päällikön matot järjestää. Hänen poikansa, metsän hento +lapsukainen, nyt uljas, kaunis nuorukainen se on, joka Vishtonnohin +rinnalla taistelussa seisoo. Oikameonna se on seuraava päällikköä, kun +hän kerran lähtee suuren hengen luokse runsaille metsästysmaille +metsästämään. Oikameonna se häntä siellä saa palvella ja valita hänelle +uljaasta saaliista mehevimmät palat. + +Lilameha, sä nuori, somasti lepää vanhankin suortuvilla seppel, kunhan +hänen sydämessänsä ilo kukoistaa." + + + + +SUOMIVAIMO SAIMAANNIEMELLÄ. + + +Kauvan, kauvan aikaa, monta sataa vuotta sitten, kun Suomi ei vielä +ollut Ruotsin vallan alle joutunut, silloin seisoi niemellä Saimaan +rannalla muhkea talo ja siellä asui vanhaan Savonkansaan kuuluva suku, +ylpeä ja mahtava. Monta ottelua olivat tämän suvun miehet kestäneet +Hämäläisiä ja Karjalaisia vastaan ja monta hävitysretkeä olivat he +tehneet aina kauvas Venäjän rajoille saakka. Mutta nyt oli toinen, +vaikeampi vihollinen noussut vastustettavaksi, nimittäin Ruotsalaiset, +nuo ylpeät, meren poikki tulleet. He taistelivat ristillä ja miekalla, +he taistelivat sanalla ja heidän valtansa alle sortuivat vähitellen +kaikki Suomen heimot. Mutta Saimaanniemen suku seisoi vielä vankkana, se +ei peljännyt miekkaa, ei sanaa, eikä ristiä. + +Sata vuotta oli kulunut siitä, kuin Pyhä Piispa Henrik ensi kerran +Kristuksen nimeä Suomen rannoilla saarnasi, mutta vielä eli ylpeän +itsenäisenä Saimaan rannalla Saimaanniemen suku. Sinne eivät Ruotsin +kuninkaan voudit rohjenneet tulla veroa kiskomaan, sillä sinne +sellaisille asioille lähteneet olivat saaneet syytä yritystänsä +surkeasti katua, eikä kukaan uskaltanut ketään Saimaanniemen väestä +oikeuteen manata. Mutta niemen talossa istui suvun vanhin ja sääsi lakia +ja ankaraa oikeutta omaistensa kesken. + +Eräänä päivänä astui tupaan muuan ristin mies ja saarnasi ristin-oppia +ylpeälle väelle siellä sisällä, joka istui mies toisensa rinnalla +nuorimman pojan hääpitoja viettämässä. Ja runolaulajat lattian keskellä +lakkasivat hetkeksi laulustaan. Käsi kädessä, vaieten, kuuntelivat he ja +ihmettelivät, mitä tästä mahtoi seurata. Mutta pian alkoi toinen heistä +kajahuttaa: + + "Nytpä vanha Väinämöinen + Tupasesta tuhman lauloi, + Kielipalkun suohon suisti, + Somerohon kutsuttaman." + +Ja silloin kohahti suostumussohina tuvan lavitsoita pitkin. Vihoissansa +poistui ristin mies, sanoen: "Voi teitä, te pakanat! Onnettomuus on +teidät musertava ja vielä te nyt hylkäämäänne kasteen armoa kerran +kerjäätte!" + +Pitkä aika oli kulunut ja Saimaanniemen suku oli viimeinkin joutunut +melkein häviöön. Taukoomattomat taistelut olivat sitä vähitellen +kuluttaneet. Siellä istui nyt takan ääressä jäljellä ainoastaan kolme +ijäkästä veljestä, kolme harmaapartaista vartijaa. Kaikki heidän +poikansa olivat kaatuneet, paitsi nuorin, Saivo, ja hänen kuudessa +reippaassa pojassaan yleni nyt Saimaanniemen suvun toivo. + +Mutta Saivo oli lähtenyt metsään opettamaan vanhempia poikiansa +taistelemaan metsän kuningasta vastaan ja kotona takan ääressä istuivat +nyt nuo kolme hallipartaa ja Saivon vaimo, Ylpytär, nuorempain lasten +kanssa. Silloin astui taas sisälle ristin mies, tervehti uhkaavin sanoin +ja lausui: "Vanhat pakanat haudan partaalla, pelastakaa sielunne +kadotuksesta! Nuori nainen, kuuden pojan äiti, pelasta poikaisi sielut! +Suostukaa pyhään kasteeseen ja Ristiinnaulitun merkkiin! Ettekö ole +nähneet, miten teitä kirous seuraa! Miehenne ovat kuolleet, ainoastaan +vanhuksia ja lapsia on jäljellä. Nöyrtykää Herran rankaisevan käden +alle!" + +Silloin suuttuivat ukot uunin vieressä ja Ylpytär kavahti pystyyn ja +sanoi: "Laittau matkoihisi mies! Ei jauha taikasi Ylpyttären sydäntä +jauhoksi, mahtavampaa sen silloin olla pitäisi! Mene, etteivät Saivon +pienet lapset sinua pois kantaisi!" Ja ristin mies meni, mutta hänen +sanansa eivät olleet lempeyden sanoja, vaan vihan ja kirouksen. + +Vielä asui hajallaan metsien syvyydessä, kankaiden ja järvien takana +miehiä, jotka eivät olleet vieraan vallan alle taipuneet. Toisinaan, kun +eivät enää muuta voineet, olivat he alistuvinaan muukalaisten ikeen +alle, mutta nousivat taas kapinaan, milloin siellä, milloin täällä. +Mutta Saivo sanoi: "Ei yksityinen helposti karhuakaan kaada, saati +sitten vihollista. Useat saattavat voittaa, missä yksityinen kaatuu." Ja +hän jätti kodin Ylpyttären ja lasten huostaan ja samosi kautta +sydänmaitten ja metsien kehoittamaan kaikkia Suomen heimosta vielä +jäljellä olevia, niin Hämäläisiä, kuin Karjalaisia ja oman heimonsa +miehiä, nousemaan aseihin yhteistä vihollista vastaan. + +Mutta Ruotsalaiset ottivat Saivon vangiksi, sanoivat häntä kavaltajaksi +ja surmasivat hänet. Ja Ylpytär lähetti ulos vanhimman poikansa ja +sanoi: "Mene Ruotsalaisten luo, opi heidän temppunsa, että voisit heidät +voittaa ja isäsi työn täyttää! Opi isänmaasi pelastajaksi ja isäsi +kostajaksi!" + +Poika lähti. Mutta vuosi vieri, eikä häntä kuulunut. Ja Ylpytär sanoi +toiselle pojallensa: "Mene Ruotsalaisten luo, opi heidän temppunsa, +jotta voisit heidät voittaa ja isäsi työn täyttää! Opi isänmaasi +pelastajaksi ja isäsi kostajaksi!" + +Poika lähti. Mutta vieri vuosi, eikä häntä kuulunut. Ja Ylpytär sanoi +kolmannelle pojallensa samoin, kuin oli molemmille toisille sanonut. + +Mutta vuosi kului ja tupaan astui taaskin ristin mies ja sanoi: "Nainen, +onko Herra sinua nyt kyllin koetellut? Miehesi ja molemmat vanhemmat +poikasi ovat kuolleet. Onko sydämesi nyt nöyrtynyt?" + +Vaan Ylpytär vastasi: "Houkkio! Siitäkö nöyrtyisi sydämeni, että +rakkaimpani ovat miehinä eläneet ja Suomenmaan puolesta kuolleet? _Nyt_ +vasta saatan ylpeillä! Ja vielä elää heidän työnsä täyttäjä." + +"Niin, hän elää," ilkkui mies, "palvelijana kuninkaan hovissa, silkistä +ja kullasta kiiltävänä ritarina kuninkaan palveluksessa?" + +"Valhetta puhuu viekkaan kieli," vastasi Ylpytär. + +"Ell'et sanojani usko, niin katso silmilläsi. Mutta vielä sortumuksen +päivä sinullekin koittaa, ylpeä nainen," sanoi mies ja poistui. + +Mutta Ylpyttären sydämessä polttivat hänen sanansa. "Onko hän, sydämeni +rakkain lapsi, tullut palvelijaksi Suomenmaan ryöstäjän, hänen, joka +surmaa Suomen sorean kielen ja kietoo kielensä kahleet yli Suomen kansan +ja Suomen sydänten? Heidän taikatemppunsa ovat rikkauksilla ja kullalla +nuorukaisen silmät sokaisseet. Olihan leipää, joskin kovempaa, Suomenkin +maassa. Voi sitä, joka kullasta ja leivästä isänmaansa myöpi! Kunnialla +ja loistollako he ovat hänen silmänsä häikäisseet! Vieraan palveluksessa +voitettu kunnia on, kuni vedessä vaahto, arvotonta kiiltoa vaan." + +Ja Ylpytär jätti kolme nuorinta poikaansa kotiin Saimaannientä +puolustamaan ja hän sanoi: "Muistakaa sitä perintöä, jonka olette +hoidettavaksenne saaneet! Vielä ei ole valloittajan jalka +Saimaanniemelle astunut. Mahtavan ajan vaatiessa täytyy lapsenkin olla +mies." + +Ja Ylpytär tekeytyi ulkonaisesti nöyräksi ja lähti ulos kansan +keskuuteen ja hän etsi poikaansa. Ja hän sai tietää tämän olevan Ruotsin +toisella rajalla taistelevain sotamiesten joukossa ja hän lähti häntä +sieltä asti etsimään. + +Mutta hänen kulkiessaan joukosta toiseen poikaansa etsimään, astui taas +hänen eteensä ristin mies, se sama, joka oli häntä kotituvassa uhannut. +Ja hän sanoi: "Nainen, taivuta sydämesi nöyryyteen: talosi on poltettu, +poikasi ovat kaikki kolme sitä puolustaessaan kaatuneet, eikä koko +suvustasi ole jäljellä ketään muuta, kuin kuninkaan hovissa palveleva, +sydämensä ristin edessä nöyryyttänyt poikasi." + +"Kaatuneetko ovat kaikki? Nuorinko myöskin? Elä toki vielä sula, sydän, +elkää vielä lauhtuko, jäntereet, vielä täytyy eloa jatkaa! _Yksi_ on +ehkä vielä pelastettavissa." Ja hän kiiruhti pois. + +Taistelukentällä kuolleitten ja kuolevaisten keskellä tapasi Ylpytär +poikansa. Hänen hoitonsa herätti kuolemaisillaan olevan tietoonsa. + +"Äitini! Sinäkö täällä?" sanoi hän. "Kiitos! Katso, kuolen nuorena, +mutta kuoloni on ihana! Kuolenhan synnyinmaan puolesta!" Ja hänen +silmänsä sulkeutuivat ja hän kuoli. Mutta Ylpytär lyyhistyi maahan. + +"Haa, pettynyt raukka! Kuolit harhaluuloosi, kuolit valheen vankina. Jos +olisit kaatunut jalossa taistelussa näitä vastaan, joiden joukossa nyt +sodit, niin olisi kuolosi ollut kaunis. Kuole, Ylpytär, elämäsi on +lopussa!" + +Mutta vielä kerran lähestyi ristin mies. Hän näki vaivaisen +maahanvaipuneen ja hän sanoi: "Nyt, Ylpytär, olet murtunut. Tule minun +kädestäni vastaanottamaan hyvitystä!" Mutta Ylpytär sanoi: "Poistu, paha +noita, eläkä kuolemalle pyhitettyyn kajoa!" + +Mutta yli kuolleitten tanteren liihoitti hiljaa hento haamu. Se oli +nuori, valkopukuinen tyttö, musta risti rinnalla. Hän oli sydämessään +ollut nuorukaisen morsian, mutta oli äitinsä lupauksesta ristille +pyhitetty. Hän tuli kuolleen nuorukaisen luo, polvistui hänen viereensä +ja rukoili hiljaisella äänellä, mutta sydämensä syvyydestä. Ja yhä +hartaammin ja hartaammin kaikui hänen rukouksensa, koko hänen sielunsa +näytti itsekieltäymyksenä siihen sulautuvan ja nousevan Jumalan luokse. +Ja hän huomasi maahanvaipuneen äidin ja vuodatti hellin sanoin sydämensä +rukoukseen murtuneen puolesta. Hän rukoili lohtua ja selvyyttä sille, +joka ei vielä ollut valoa nähnyt, ja kärsivällisyyttä ja +itsensäkieltävää sydäntä. + +Ja Ylpyttären sydän heltyi, hän itki. + +"Kiitos sulle, oi tyttö, sä lapsi vierahan maan, kasteesta Ylpyttären +elon-iltana! Suomen vanhan kansan luo lähtee Ylpytär. Anna lempeän, +kauniin rukouksesi kaikua yli kuolevan!" + + + + +KAMTSHATKALAISEN VAIMO. + + +Eitel on rikas. Hän asuu puisessa talossa. Pitoja vietetään. Karhunlihaa +keitetään. Nuoret tanssivat karhuntanssia. Yhä useampia liittyy +tanssijoihin. Selkä kumarassa ja polvet koukussa matkivat he karhun +hissuttelevaa käyntiä ja kömpelöä kompuroimista. Tytöt nauravat. +Vanhukset vilkastuvat. Ukot eivät enää saata houkutusta vastustaa, hekin +yhtyvät tanssiviin. Yö on jo joutumassa, kuumuus käy tukehuttavaksi, +hylkeenrasva-lamppu savuaa, yhä innokkaampana jatkuu tanssi. Karhunliha +on keitetty. Tanssi taukoo. Eitel jakaa rasvan vierasten kesken. Liha +syödään sitten. Eitel laulaa karhun pään kunniaksi. Hän hyväilee sitä, +hän puhuu sille ystävällisiä sanoja: "Sä ihanainen, sä metsän +kultamarja! Katso, miten hyvänä sua pidämme! Mene, kerro kumppaneillesi, +sukulaisillesi, kuinka sinua rakastamme! Pyydä heitä tulemaan jurttaimme +läheisyyteen! Pyydä heitä mielellään antautumaan käsiimme! Elä suinkaan +luule meidän sinut tappaneen! Eihän toki! Kamtshatkalainen rakastaa +sinua, hän tahtoo kietoa kukkia kiharoihisi. Ei. Kasakat, muukalaiset, +jotka ovat voittamaisillaan jalansijaa joukossamme ja saamaisillaan +ylivaltaa seassamme, he ne karhun surmaavat. Heidän luokseen ei sinun +pidä suosiolla lähteä. He ne ovat, jotka pakoittavat meitä sinua +surmaamaan. He haluavat saada taljasi." + +Miksi istuu nuori Reeka niin totisena? Minkätähden ei hän näytä Eitelin +laulua kuuntelevan? Mitä etsii Reekan katse? Etsiikö se ampumapilkkaa? +Ei. Silloin lähtisi hän ulos kedolle. Etsiikö se lohen välkkyviä +suomuksia? Ei. Silloin menisi hän alas rantaan. Etsiikö se tyttöä, jonka +pukua ahmantalja koristaa? Amulamela on kaunis, hän on komeasti +koristettu. Lumivalkeina välähtävät hänen päälaellaan ahmankäpälät. + +Kaksi yötä kuluu. Reeka tulee Eitelin luokse. "Isäntä, olen tullut tänne +sinua palvelemaan." Naiset katsovat toisiinsa. He ottavat Amulamelan +piiriinsä. He käärivät hänet vaatteihin, niin että ainoastaan kasvot +jäävät näkyviin. "Pidä puolesi, Amulamela, olet kaunis, olet voimakas! +Ei sinua vähästä palveluksesta myödä. Ole hyvin varuillasi, elä anna +kosijan koskettaa pintaasi! Vartijoimme sinua tarkoin." + +Vuosi vieri, jää suli, nurmi kasvoi ja kuihtui ja taas laskeutui nietos +maahan. Vielä palveli Reeka. Vielä ei ollut hänen onnistunut saada +tyttöön koskea. Jos vaatteiden alta näkyi vaikka vain sormenpää, olivat +naiset vartijoimassa. Jos Reeka silloin koetti lähestyä, oli kuusi kättä +häntä lyömässä, kolmekymmentä sormea häntä kynsimässä. + +Reekan keihäästä kaatuu karhu, soobelin nahkoja tuo hän kimputtain. +Eitel iloitsee palvelijastaan. Eiköhän hän kohta liene palvellut +tarpeeksi, voittaaksensa itsellensä vaimon? Amulamela on voimakas, +hänestä saattaa olla paljon hyötyä. Hän jaksaa kantaa polttopuita ja +vettä piankaan väsymättä. Hän osaa löytää metsähiiren pesän ja tuoda +sieltä juuria talveksi. Miksipä antaisi Eitel hänet vieraalle miehelle +ilman riittävää korvausta? Harjoitettuasi hyvää koiraa reippaasti rekeä +vetämään, et sitä muukalaiselle lahjaksi anna. + +Eitel aikoo lähteä metsään saaliinnoudantaan. Reen edessä on valjaissa +viisi virkkua koiraa. Ne ulvovat. Amulamela jakaa niille rannalla +löytämänsä kalan. Ne haukkuvat vihaisesti, mutta nuoren neidon nähtyänsä +ne vaikenevat. Ynseät, kesyttömät kaikille muille, ovat ne kuitenkin +Amulamelalle sävyisät. + +Iloisesti hyppää hän rekeen. Koirat riuhtaisevat itsensä irti. Ei ehdi +Amulamela edes tarttua ohjaustankoon, ennenkuin ne jo hyökkäävät +jyrkännettä alas. Silmänräpäyksessä on reki lentänyt nurin ja tytön pää +sattunut kiveen. Reekalla on sukset jalassa, hän on jo tytön vieressä. +Hän avaa tämän turkin, kiertää käsivartensa hänen kaulaansa ja kantaa +tainnoksiin vaipuneen sisälle. + +Reeka on koskettanut Amulamelan ihoa. Hän on voittanut tytön. Häät +juodaan. + +Taas on nurmi kasvanut ja kuihtunut, taas on jää ja lumi kerran +verhonnut meret ja maat ja taas on nyt hanki sulanut. Amulamelan +käsivarrella lepää lapsi. Hän laulaa lapselle: "Nuku makeasti, nuku +herttaisesti! Tosin istuu Balakitg pilvissä ja pudistaa pitkiä +kiharoitansa, jotta myrsky puissa pauhaa, mutta lapsi lepää äidin +sylissä, eikä tarvitse tuulta peljätä. Ei, ei! Kohta tyyntyy tuuli ja +puut seisovat liikkumattomina, sillä Balakitg väsyy kiharainsa +heiluttamiseen. Pian odottaa Savina niin iloisena, niin iloisena, +miestänsä kotiin. Hän koristaa hiuksiansa kukilla, niin punaisilla. +Siitä taivas illanruskossa hohtaa. Nuku, nuku, pienoinen! Balakitg +tulee, hän tulee tänä iltana kotiin. Savina riemastuu ja kirkas ja +kaunis on ilma koko huomispäivän ja lapsi saa leikkiä nurmella." + +Reeka ottaa keihäänsä seinältä ja sanoo: "Tummen tytär on sorea." + +"Niin on," vastaa Amulamela. + +"Sanotaan olevan väärin ottaa kaksi vaimoa, moni on kuitenkin niin +tehnyt," sanoo Reeka ikäänkuin itseksensä. + +Amulamela laulaa yhä lapselle: "Mutta, ell'ei Balakitg tule illaksi +kotiin, odottaa Savina koko yön ja itkee, itkee koko päivän ja rankat +sadekuurot virtaavat Savinan kyyneleistä maahan." + +Kauvan aikaa seisoi Reeka ääneti punniten keihästä kädessään. Viimein +sanoi hän: "Tahdon palvella Shahin, Tummen tyttären, tähden." + +Kalpeaksi, kuin vastasatanut lumi, kävi Amulamelan poski. Hän ei +virkkanut mitään. + +"Huomenna lähden sinne." + +Amulamela oli vaiti. Hänen kätensä yhä hoitivat lasta. Mutta yhä +värittömämmäksi vaaleni hän. Hänen silmänsä näyttivät sammuneen. + +Reeka lähti. Kun aurinko vaipui mereen ja Savinan ruusut taivaankannella +heloittivat, palasi hän. Mutta Amulamela ei ruusuja nähnyt. Hän istui +yhä vielä hievahtamatta paikallaan. Reeka astui sisälle. Amulamela nousi +kantamaan sisälle puita ja vettä ja suorittamaan ilta-askareensa. + +Aamu valkeni. Reeka nousi. Hän pukeutui poislähtöä varten. Amulamela +astui hänen luoksensa. "Kiitos, Reeka! Olet ollut mulle hyvä, +ystävällisempi, kuin kukaan muu naistansa kohtaan. Et ole minua +halveksinut, vaikka olen ollut vaimosi vaan, niin, oletpa toisinaan +suonut minun istua vieressäsikin karhuntaljalla. Voisit, kuten niin moni +muu, ottaa vaimosi mukaasi toimittamaan palveluksen raskaimmat työt. +Olet hyvä, Reeka, kiitos! Niin onnellinen, kuin minä, ei ole vielä +ainoakaan nainen ollut." + +Reeka lähti. + +Ei ollut kuu monasti valoansa vaihtanut, kun Amulamelan nähtiin +lähestyvän Tummen kesä-asuntoa. Reeka oli juuri käynyt vuorilla jäätä +noutamassa, nyt seisoi hän polttopuita pilkkomassa. + +"Reeka, lapsi nukkuu. Se ei enää heräjä." + +Reeka iski muutamia kertoja peräkkäin kiivaasti jo halkaistuun puuhun. +Kotvasen kuluttua sanoi Amulamela: "Palvelus-aikasi on pitkä. Shahi on +kaunis, hänen isänsä on rikas. Raskaaksi käy Reekalle pitkä palvelus, +Amulamelan helma on tyhjä, lapsi ei häntä kaipaa." + +Vielä ei ole vuosi umpeen kulunut ja jo juodaan Reekan ja Shahin häitä. +Eikö Tumme tyttärestään pitempää palvelus-aikaa vaatinut? Niinkö +vähä-arvoinen hän oli? Ei. Mutta Tumme ei voinut pitkää palvelusaikaa +vaatia, sillä häntä oli palvellut kaksi. Amulamela oli Reekan kanssa +palvellut Shahin tähden. + + + + +HILDRED. + + +"Laulujen Klenmor, laula, anna soida sävelten harpunkieliltä! Viritä +virsi sankaritöistä, sodan verisestä, huumaavasta leikistä! Anna soiton +kajahtaa, "kuin kilvillä kalvankalske"; mutta laula myöskin kauneuden +kiitosta, anna lauhtua laulun, kuin lauhtun illan lempeä kaiku tyyneyden +Loch Lomondin vesillä vallitessa, kun miekanmittelön melskekin hempeänä +ja hyväillen Ben Lomondin kalliolta kajahtaa, kuin loiskina lempeän +laineen." + +Mielihyvällä kosketti päällikön puhuessa Klenmor harpun kieliä ja +vuorivirran lailla kohisivat kuohuvana koskena sävelet. Mutta nopeasti +nousi pystyyn mies päällikön vierestä, jossa oli istunut paljon ylempänä +vasalleja, vieläkin ylempänä palvelijoita pöydän alapäässä. Se oli +Dougal, Hildredin kasvatti-isä, tulevaisien-tietäjä. Esiin astui hän +laulajan luo, tempasi huotrasta tikarinsa ja sivalsi sillä kielet +poikki, jotta ne katkenneina kimakasti valittaen hajalleen kimposivat. +Kuin yön pilvistä salama, sinkosi katse päällikön silmästä. "Dougal, +entinen urostyö kuluu, riitä ei kilveksi hetken pahalleteolle. -- +Tuokion säilä helposti tulevaisuussilmän sammuttaa. Mene!" + +Korkealle kohotti Dougal harmaan päänsä ja sanoi: "Ei koskaan pidä +Eakinin tytär kuulla laulua, jossa ylistetään sen kauneutta, joka hänen +jälkeensä kerran on istuva Korallin' rinnalla päällikön puolison +paikalla. Korallin' kalpa vanhan Dougalin lävistäköön, hän taitaa kyllä +kuolla." + +Tuokion seisoi hän paikoillaan ja poistui sitten verkalleen salista. + +Kalpeana ja jäykkänä kuin kuvapatsas istui ylpeä Hildred, Korallin' +puoliso, sysimustat silmät vaan leimusivat. + +Mutta päällikkö itse istautui jälleen, tarttui viiniä kukkurallaan +olevaan hopeamaljaan ja tyhjensi sen kiivaasti yhdessä henkäyksessä, +täytti sen uudelleen ja ojensi sen laulajalle sanoen: "Juo, Klenmor, +juo! Anna viinin virittää laulun tulta! Kätke malja, lohduttakoon sen +hopea sinua kielten hopean kadottamisesta!" + +Laulajan synkkä katse kirkastui, mutta laulua isännän antelijaisuuden +kiitokseksi ei hän laulajan tavoin voinut virittää, sillä katkenneet +olivat kantelon kielet. Ja nyt nousi Korallin ja sanoi: "Ylös, nuolet ja +jouset! Rientäkäämme! Joka ampuu tuon patsaaseen kiinnitetyn kilven +puhki, saa mainion jahtitorven palkakseen." + +Pystyyn karkasivat kaikki miehet ja tempasivat aseensa. Korallin' +katseesta peljästyneenä oli nuori Eedit ikäänkuin suojaa etsien +painautunut aivan likelle Hildrediä. Saksilaistyttö ei vielä ymmärtänyt +ylänkömaan kieltä. Hän oli ainoastaan nähnyt, vaan ei käsittänyt, mitä +vasta oli tapahtunut. Nyt katsoi hän ylös Hildrediin, mutta nähdessään +tämän jäykästi häntä silmäilevän, väistyi hän, mieli synkkänä tietämättä +oikeastaan miksi, kauvemmaksi hänestä ja koetti kiinnittää huomiotaan +miesten sotaleikkeihin. + +Vielä kauvan istui Hildred kalpeana, kuvapatsaantapaisena, mutta viimein +virkkoi hän kolkosti: "Haa, tiesin sen jo kauvan sitten, tunsin sen niin +olevan, vaikka en tahtonut sisällistä ääntä uskoa! Mutta tietäjän +sanoissa kuvastuu tulevaisuus. Hänen silmänsä näkee vielä +kasvattityttären kunnia-istuimella Korallin' rinnalla; mutta sisäinen +silmä näkee siinä jo saksilaisten tytön. Haa, minun täytyy saada apua!" + +Vielä säteilee valossa Ben Lomondin huippu, laaksossa vallitsee yö. Yli +Loch Lomondin pinnan pauhaa mylvivä myrsky ja viskaa vaahtopäitä kohti +jyrkkänä vedestä kohoavaa, autiota kalliota. Ei, ei autiota, +kallionlouhikossa asuu siellä Norna vanhus, veden ja tulen ja ilman +mahtava valtijatar. + +Yksinäinen venonen taistelee järven vihaisia vaahtoharjoja vastaan. Ken +on se uskalijas, joka ei myrskyä ja yötä pelkää? Päällikön vaimo, hänkö +se on, joka tukka liehuvana tuulessa ja vaatteet vihurin vallassa +taistelee vastaan myrskyä ja sadetta, joka nyt alkaa virrata alas? + +"Norna avaa, avaa Hildredille, päällikön vaimolle!" + +Kuorimattomista hirsistä veistetty ovi työnnettiin syrjään ja ulos +luolan ulkoholviin astui Norna. Räiskyvä soihtu hänen kädessään paloi +kirkkaasti ja singahutti säkeniä laajalle ympäröivään yöhön, joka nyt +vaippana laskeusi yli tienoon. Kelohonka Ben Lomondin kukkulalla +häämöitti vaan hämärästi enää vasten pilvistä taivasta. Mutta kirkkaasti +valaisi soihtu Nornan kookasta vartta hänen siinä seisoessaan ja +kädenviittauksella tervehtiessään heimonsa päällikön puolisoa ja +pyytäessään häntä käymään sisälle. + +Hildred astui sisälle. Vesi virtasi hänen hiuksistaan ja vaatteistaan. +Hän ei sitä huomannut. + +"Norna, sinä olet mahtava. Päällikkösi vaimo rukoilee sinulta apua." + +Norna hymyili omituisen hurjasti. + +"Rakastiko Korallin' vaimo sadetta ja myrskyä, koska ei liikkeelle +lähtiessään käskenyt niitä tyyntymään?" + +"Myrskyä, sadetta? Vähät niistä! Aseta myrsky ihmisrinnassa, Norna! Se +se taitoa kysyy!" + +"Onhan Hildred ylpeä. Eikö hän kykene asettamaan myrskyä niin pienessä +lammikossa, kuin on ihmissydämen veri? Mitä Hildred Nornalta pyytää?" + +"Norna, kuule minua! Eräs heimomme lapsi, Korallin' sukulaisia, meni +naimisiin alamaan pojan, Saksilaisen kanssa ja muutti puolisonsa kera +tämän kotiin, jossa hän myös synnytti lapsen. Joku aika sitten kuolivat +isä ja äiti ja Korallin otti huostaansa turvattoman tytön, jonka +suonissa heimon veri virtaa. Korallin toi tytön taloonsa ja siitä saakka +on tämä siellä oleskellut. Alamaan tytön kultakutrit, hänen +mairittelunsa ja kuutamosilmänsä ovat Korallin' lumonneet. Saksilaisten +hento tyttö, joka ei taida muuta, kuin kamarissa neulan kanssa leikkiä, +on voimakkaan velhonnut. Norna on mahtava, sinä hallitset luonnonvoimia. +Poista Korallinia kiehtova lumous, karkoita saksilaistyttö!" + +"Onko Hildred miehensä sydäntä tutkinut?" + +"Kauvan olen mielistelevän, hennon tytön liehakoimista peljännyt. Tänään +sain varmuuden. Dougal, tulevaisien-tietäjä, on nähnyt hänet Korallin' +vaimona." + +"Eikö Hildred ole kuolevainen?" + +"Olen, kuolevainen olen, niin, ja jäljestäni on ehkä toinen tuleva +Korallin' vaimoksi. Toinen on omistava hänen sydämensä, toinen on tuleva +hänen lastensa äidiksi. Hän on unhoittava Hildredin ja toinen on jakava +hänen kunniansa ja istuva hänen rinnallansa. Haa, ja Eakin, poikani, +pienoiseni, hän joutuu äidittömäksi ja emintimän silmä on kadehtien +katseleva Korallin' esikoista! Mutta, vaikka niinkin kävisi, kunhan ei +siksi tule tämä Eedit, tämä saksilaisnukke, tämä heikko korsi, joka jo +miekan-helähdyksen kuultuansa katkeaa! Ylänkömaan päällikön puoliso ei +saa olla heikko, hänen tulee sietää aseenkalskeen kuulemista, eikä pidä +verenvuodatusta peljätä. Aurinko ei saa vuoteessa tavata häntä, suuren +talon hoitajata, satojen muonanjakajata. Saksilaisten tyttö lepää +hemmoteltuna patjoillansa ja palvelijattaret hävittävät kokoamani +runsaat varastot. Loppuiko konsa tartanikangas Hildredin kammioista, +vaikka miehistä viisikymmentä olisi pukuja tarvinnut? Saksilaisten tyttö +on kehräämisen asemesta oppinut kirjasta lukemaan, kankaankudonnan +sijasta kynällä kirjoittamaan. Norna, neuvo minua poistamaan Korallinia +kietova lumous!" + +"Huomenna tulee Norna päällikön taloon." + +Norna viskasi muutamia luolan kolkassa hehkuvia kekäleitä kokoon ja +heitti niille lisää risuja, jotka leimahtivat tuleen. Savu tuprusi +luolan holvikattoa kohden ja katosi näkymättömistä raoista ulko-ilmaan. + +"Tuli on lämmin Nornan luolassa, kuin päällikönkin salissa. Elä lähde +vielä, kuule myrskyä, kuule sadetta! Norna ei niitä pelkää; hän asuu +sateessa, häntä kantaa myrsky. Mutta nämä vallat eivät maan valtijaita +kumarra. Elä vielä lähde, poski on kalvas, käsi vapisee." + +"Huomenna," virkkoi Hildred, vastaamatta Nornan kutsuun. + +"Huomenna, vaikka tuuli, aalto ja pilvet sitä vastaan asettuisivat!" + +Ja Norna tuli, mutta kuumeessa ja houreissa makasi Hildred. Hän sanoi: +"Norna, kohta kuolen, sitä mylvi mulle myrsky, sitä sohisi mulle sade +tunkeutuessaan lävitseni ja hyydyttäessään vereni jääksi, sitä aallot +vaahdoten venheen laitaan kohisivat. Minun täytyy kuolla, mutta hänen +täytyy minua seurata, hänen täytyy myöskin kuolla. Anna mulle tuo +tikari, sukkelaan! Hänen täytyy kuolla!" + +Kiivaasti tempasi Hildred tikarin, mutta viskasi sen sitten kauvas +luotansa: "Ei, ei sentään kuolla! Hän on niin hento. En tahdo heikkoa +sortaa. Eläköön hän, kunhan ei tavota sitä, mikä on minun, minun +ijankaikkisuudessakin! Poistakoon hän lumouksen, johon hän Korallin' +kietoo." + +Kotvasen lepäsi Hildred ääneti, mutta puhui sitten taas matalalla, +hillityllä äänellä: "Norna, minun täytyy kuolla, mutta en sitä voi, +ell'en tiedä, ett'ei tämä saksilaistyttö milloinkaan tule Korallin' +vaimoksi, ei milloinkaan lapseni äidiksi!" + +Pystyyn kohosi Hildredin kalpea, tuijottava haamu ja sanoi kumeasti: +"Jos Eedit tulee Korallin' vaimoksi, niin täytyy minun kostaa. +Sielussani palaa tuli, se on vihan liekki, se ei sammua saata. Valtasi +nimessä, Norna, tulta ja vettä vallitsevain voimain nimessä manaan +sinua: anna mulle koston keinoja!" + +Ikäänkuin manauksen masentamalla vaipui Norna vavisten kokoon. Hän +vastasi ankaralla ponnistuksella: "Haa, minun täytyy totella, kuoleva +hallitsee minut, ei ihminen enää, eikä vielä henki!" + +"Kiiruhda, Norna, kohta on liian myöhäistä! Mitä saa aikaan kuolleen +viha, joka vielä haudassakin elää?" + +Pystyyn nousi Norna, kalpeana, kuin kuollut. Hänen silmänsä tuijottivat, +hiukset näyttivät nousevan pystyyn ja käsi ojennettuna seisoi hän puhuen +ikäänkuin pelokkaasti, kuin hänen olisi ollut pakko lausua sanat: +"Eeditin tultua Korallin' vaimoksi on hän kolme kertaa vallassasi, +silmänräpäyksen joka kerralla. Kerran joka kevät, päivän valjetessa kuun +juuri täydeksi tultua, päivän ja yön tasaannuttua keväällä. Jos sulle +onnistuu sillä hetkellä tavata hänet nukkumassa, on hän vallassasi. +Mutta hengen lakeja ei kukaan rankaisematta riko. Ell'ei teko silloin +ole suoritettu, niin ei sulla enään ole pelastusta sammumattoman vihan +kuluttavasta tulesta. Hildred, Hildred, valitse rakkaus, elä vihaa +valitse! Se kalvaa, se polttaa ijankaikkisesti! Anna vihan sammua +rakkauteen!" + +Valitushuutoja kaikuu yli Loch Lomondin vesien. Itkua ja?? parkumisen +kaiku kajahtaa Ben Lomondin rotkoista. Minkätähden itkevät heimon vanhat +vaimot, minkätähden valitushuutoja kajahtaa? Korallin' ylpeä puoliso on +kuollut, häntä vielä kerran kunnioitetaan, ennenkuin ruumiinsa multaan +kätketään. Valvojaisia vietetään, itkijät siellä kuolonvalitusta +itkevät. + + * * * * * + +Kauvan laulavat runoniekat laulua Hildred ylpeästä ja Eedit soreasta. Ja +ylänkömaan tytöt laulavat laulua siitä, kuinka rakkaus kuitenkin vihan +voittaa. + +Runoilijat laulavat ja ylänkömaan immet laulavat, ett'ei Hildred ylpeä +saanut rauhaa haudassansa. Viha pakoitti häntä harhailemaan, kuin +tuulessa syksyinen pilvi. + +"Ensimmäisenä vuonna," niin laulavat he, "kuun ensi kerran täydeksi +tultua, koittehen ensi säteen taivaanrannalla kimmeltäessä, tapasi +Hildredin harhaileva henki Eeditin työssä ahkerain neitojensa etupäässä +ja kahta vertaa suurempi viha sydämessä riensi hän pois harhailemaan +vielä vuoden." + +"Toisena vuonna," niin laulavat he, "samalla hetkellä tapasi Hildred +Korallin' nuoren vaimon rukoilemassa nukkuvan puolisonsa vuoteen ääressä +ja kahta katkeramman vihan vallassa täytyi hänen taas rientää pois +harhailemaan." + +"Ja kolmannen vuoden hetki tuli," niin laulavat he vielä, "ja hurjassa +myrskynpyörteessä tuli Hildredin ajelehtiva henki tempaamaan nyt +nukkuvan Eeditin. Mutta nuoren emintimän käsivarrella, kiharapää +nojallaan hänen rintaansa, uinuu pieni poika, Hildredin lapsi. Ensi +kerran on kuumeessa hehkunut poika saanut hetken levon, ensi kerran ovat +Eeditin silmät uupumuksesta ummistuneet, hänen monta päivää ja yötä +valvottuansa ja vaalittuansa sylissänsä vaikeroivaa lasta." + +"Yhä tyynemmäksi lauhtuu myrsky," niin laulavat runoniekat, niin +laulavat tytöt, "yhä kirkkaammaksi selkenee taivas, itä koristeleiksen +hehkuvilla ruusuilla, päivän silmä säteilee yli maailman ja iloisena +aukaisee nuori Eedit silmänsä, sillä niin herttaisen tyynesti nukkuu +pienoinen hänen povellaan." + +"Eikä enää," niin lauletaan riemuisin sävelin, "ei enää levotonna +harhaile Hildredin henki, sillä haudan toisella puolellakin elää tosin +viha, mutta vihaa voimakkaampi on rakkaus ja Hildredin viha sammui +rakkauteen." + + + + +ODALISKI. + + +Vuorten välkkyvänvalkoiset lumihuiput hehkuvat tulipunaisessa hohteessa. +Mahtavina, juhlallisina seisovat nuo kahden maan-osan väliset vartijat. +Mutta vuorten rinteillä kasvaa vapaissa ryhmissä kukoistaen keltaisia +atsaleoja, sinipunervia alppiruusuja ja punaisia kurjenpolvia. Ei +hentoina, kuin akkunassa riutuvat ruukkukasvit, ei, nämä kasvavat +taivasalla, siksi kukoistavat ne niin runsaasti ja ihanasti. + +Miksi kajahtaa aseidenkalske kautta tienoon? Taisteleeko Kaukaasian +poika mahtavaa vihollistansa, kotkaa, vastaan? Ei, tänään ei +Kaukaasialainen taistele, hän vaan leikkii sotaa. Nuoret miehet, urheat +ja uljaat, kiitävät salamoina vikkelillä ratsuillansa. Kuule kuinka +kalvat helähtäen vastakkain kalskaavat! Leikki käy vilkkaammaksi. Tuossa +ottelee kaksi. Toisella on pitkäkarvaista lakkia peittävä käärinliina +sidottu vyötäreelle. Hän heittää sen yltään, hän viskaa pois suojelevan +"burkansa," ne kun estävät hänen liikkeitänsä. Nyt on molemmalla +taistelijalla ainoastaan ruumiinmukaiset takkinsa. Patruuni-taskut +rinnalla kiiltävät kullasta ja sametista. Mutta vielä ovat koskematta +kiväärit, nyt vaan miekkoja mitellään. Nyt taas rientävät kaikki samaa +päämäärää kohden. Heittokeihäät suhahtavat, miekat kilahtavat ja +helskähtävät. Tuuliko se akanoita hajoittaen tohahti yli kedon, vai +miehetkö ne tulisilla ratsuillansa poies karahuttivat? -- Tyhjää on +kaikki. + +Myrskyten, pauhaten kiitävät taas kaikki kokoon. Soinnukkaita huutoja +kaikuu. Laukauksia pamahtaa. Ratsastajat riippuvat äärimmäisestä +varppaankärjestään jalustimessa. Taaksepäin, sivulta, hevosen alta, +tuhannessa eri asennossa laukaisevat he pyssynsä, mutta Tsherkessin +kuula ei määrästään eksy, kaikki kuulat osuvat samaan pilkkaan ja +taaskin miekat vilkkaassa hyörinässä heläjävät ja korskuvat hevoset +juoksevat vapaina ympäri, sillä melkein yhtä nopsajalkaisina, kuin +hevoset, taistelevat miehet nyt jalan toisiansa vastaan ja ajavat +toisiansa takaa. + +Miksi leikkii Kaukaasialainen verisiä leikkejä? Mitä tahtovat nämä +miehekkään ihanat sotilaat, ylpeät, kuni Kaukaasian vuoret? He tahtovat +elää, he tahtovat kuolla jalon päämäärän puolesta, he tahtovat elää, he +tahtovat kuolla synnyinmaallensa! + +Puron partaalla laaksossa on maja. Se on ulkonäöltään halpa. Ken siinä +asuu? + +Keskellä majan lattiaa seisoo Vaali. Hänet huomattuasi näyttää sinusta +maja kullasta ja jalokivistä säteilevän ja tuoksuvan tuntuvat siellä +Persian ruusut. Oletko nähnyt päivän ensi säteestä punastuvaa lunta +vuoren huipulla? Se ei ole niin puhdasta, kuin Vaalin otsa. Oletko +nähnyt täyteläisintä ruusua? Se on halpa hänen poskiinsa verrattuna. +Oletko puoleksi pilven peitosta leimahtavaa salamaa nähnyt? Se on +himmeä, rinnalla sen tulen, jota Vaalin silmiä varjostavat sysimustat +silmäripset verhoavat. + +"Vaali, kukkaseni, armaani, elä anna noiden hurjain äänten rauhaasi +häiritä! Katso, kuinka houkuttelevasti vuoteesi sua kutsuu! Olen patjoja +pöyhöttänyt. Tai kenties tahtoo kyyhkyni hiukan syödä? Kas tässä! Tosin +pitäisi sinun saada hienointa ja parhainta, mitä maassa on, mutta tänään +mulla ei ole sulle parempaa antaa. Maista nyt sentään vähän! Varro, +varro, vieno karitsani! Niin, niin! Tultuasi ylhäisen ja rikkaan Pashan +haaremiin pääset paremmille päiville? Ken tietää, ehkäpä ostaa sinut +itse Padishah!" + +"Äitini, en saata nukkua. En jaksa syödä. Mitä ulkona kajahtaa?" + +"Voi, kulta-omenaiseni! Miehethän siellä leikkivät sotasilla. Ei se +semmoinen naisiin kuulu. Elä siitä välitä. Hopeapilveni, kultainen +täysikuuni, syö tämä kaunis hedelmä! Laskeudu levolle! Näes, kerron +sulle jotakin. Muutaman aurinkokauden kuluessa saapuu se mies, joka on +sinut loistoon ja kunniaan vievä. Et saa onnesi löydäntään lähtiessä +olla kalpea ja laiha. No, lapseni, elä näytä itkunhaluiselta. Miksi +kaihoaisit köyhää kotiasi, sinä, joka lähdet sulaan tanssiin ja riemuun, +loistoon ja komeuteen?" + +Vaali kietoi hyväillen käsivartensa vanhan äitinsä kaulaan ja sanoi: +"Äiti, sano, onko tuo kaikki sitten niin suuri onni?" + +Vanhus pudotti hämmästyksissään maljan kädestään. "Vaali, sydänkäpyni, +Allah sinua varjelkoon, mikä sitten olisi onnea? Katso täällä raatavaa, +vanhaa, köyhää äitiäsi, isääsi, jonka täytyy tehdä työtä, veljeäsi, joka +lähtee sotaan ja kenties kuolee siellä, -- ja sinua! Sinun ei täällä +köyhässä kodissammekaan tarvitse muuta tehdä, kuin nukkua ja viettää +hyviä päiviä. Katso, eikö vyö sulavasti kierrä solakkaa varttasi, jota +saa käsiinsä mahtumaan? Etkö ole hieno ja pehmyt, kuni kuohkein untuva? +Etkö ole kaunis, kuin täysikuu, oi lapseni, silmäteräni? Kuinka saatat +epäillä onnelliseksi tulemistasi? Saattaako vähävarainen mies sinut +ostaa? Ei, kuningatar sinusta tulee siinä haaremissa, jonne joudut! +Luuletko vanhan äitisi voivan sinusta maksettavien rahojen tähden kestää +surua sinun, kultasilmänsä, kadottamisesta? Ei koskaan, ell'ei sinua +odottaisi sellainen onni! Mutta sieluani painostaa kuitenkin se, että +sinun on matkustaminen niin myöhään syksyllä." + +"Äiti, muistatko taistelussa vangiksi joutunutta nuorukaista, joka +sitten vaihdettiin täältä pois? Hän oli kotoisin kaukaa täältä, hyvin +kaukaa, maasta, josta en ole koskaan kuullut puhuttavankaan, maasta, +jossa suurimpana osana vuotta on talvi ja ainoastaan vähän aikaa vihanta +maa, jossa kansa on niin köyhää, että se joskus syö puitten kuorta ja +jossa ihmiset iloitsevat, kun saavat huoneissa viihtymään pieniä vesoja +niistä kasveista, jotka täällä kaikissa rotkoissa kukoistavat. Ja +kuitenkin tuntui hän halveksivan sellaista elämää, kuin nyt kuvailet." + +"Voi, ymmärtämätön lapsi! Hänhän oli uskoton, koiransikiö. Enkä edes +kieltänyt sinua istumasta illoin kaivolla kuuntelemassa hänen puhettansa +ja kertomuksiansa lapsille! Enkä estänyt häntä opettamasta sinua +paperille kirjoittamaan! Siitä on nyt jo kulunut kolme vuotta ja nyt +olet neljäntoista-vuotias ja aika-ihminen. Pitäisi sinun toki jo +ymmärtää, ett'ei uskottoman sanoja pidä ajatella! Käy nyt vaan levolle +ja nuku. Nuoren tytön ei pitäisi koskaan ajatella muuta, kuin olla +kaunis." + +Vinkuen pauhasi myrsky yli Mustanmeren aaltojen. Kiehuva, kuohuva vesi +kohoaa vuoriksi, harjat hajoavat ryöppyäväksi vaahdoksi. Kaarnanpalasena +kieppuu meren raivoa vastaan taisteleva pieni, turvaton alus. Eikö +laivassa sitten olekkaan ketään elävää ihmistä? Mikä lasti se niin +arvoton on, että sitä talvimyrskyjen raivotessa ja usvien vesillä +liikkuessa uskaltaa panna Mustanmeren aalloille alttiiksi? + +Laivan lastina on ruusuja. + +Ihania ruusuja. Kaksikymmentä-kahdeksan Georgian ja Tsherkassian +kauniinta ruusua. Purppuraruusuja vasta, mutta nyt Damaskon valkoruusun +kaltaisia, jonka lehtien lomassa näyttää viipyvän vain aamuruskon vieno +heijastus. + +Mutta mies, ruusujen omistaja, hän ei ole kalpea kuin elämä, hän on +kalpea, kuin kuolema. Yhteenpuristettujen huulten välistä tunkee kirous. +Hänen omaisuuttansa uhkaa tässä perikato. + +Yksinään aavalla merellä taistelee pieni Kaiki myrskyä vastaan. Ei +mikään purjehtija uskalla tähän vuodenaikaan liikkeelle lähteä. Mutta +juuri sentähden on pieni alus matkalla, sillä nyt ovat satamassa +venäläiset risteilijälaivatkin, jotka muuten ajavat takaa joka ainoata +yli aaltojen kiitävää, ihmislastilla lastattua purtta. Sentähden täytyy +panna kauniit ruusut Mustanmeren talvimyrskyille alttiiksi. -- Jos moni +hukkuu, maksetaan jälellejääneistä sitä enemmän. Mitäpä siitä, että +kaikkein täytyy matkasta kärsiä! Voittavathan jälellejääneet loistoisan +elämän, elämän sellaisen, jota heitä lapsuudesta asti on opetettu +pitämään naisen suurimpana onnena! + +Mutta kas! Taivaanrannalta sukeltaa esiin purje. Se piiloutuu jälleen +aaltojen taakse, se sukeltaa uudelleen esiin, se näkyy selvemmin, vaikka +vielä talvisumujen verhoamana. Se lähestyy, se lentää myrskyn siivillä, +se pääsee yhä lähemmäksi. Kaiki levittää kaikki purjeensa. Vesi kokassa +kohisee. Aalto toisensa jälkeen roiskahtaa yli kannen. Etäinen +risteilijä taistelee, kuin vesilintu, vaahtopäitä vastaan. Tuuli tarttuu +rajusti purjeisiin. Eteenpäin, eteenpäin, hurjassa kilvassa! Yhä +lähemmäksi Kaikia pääsee vainooja. Jo saattaa erottaa mastonhuipussa +liehuvan lipun värit, jo näkyvät sen keulassa kanuuna-aukot. Hurjana +raivosta riehuu Ibrahim, luopio, nuorten ruusujen omistaja. Hän syytää +laivurille ja merimiehille haukkumasanoja, hän herjaa, hän kiroo. + +Mutta lähemmäksi, yhä lähemmäksi tulee takaa-ajaja. + +Kotvasen seisoo Ibrahim liikkumatta, vaiti, yön synkeys silmissään. +Äkkiä karkaa hän pystyyn. "Paholainen, et ainakaan ole häviöstäni +hyötyvä!" Hän laskeutuu alas siihen huoneeseen, missä nuoret immet +vavisten ovat painautuneet toistensa likelle, tietämättä oikeastaan mitä +ulkona tapahtuu. + +"Ihanat immet, minne matkustamme, sen tiedätte kaikki. Tiedätte, mikä +teitä Stambulissa odottaa. Oletteko kuulleet "Tuhannen ja yhden yön" +satuja, oletteko kuulleet puhuttavan siitä suloisesta elämästä" jota +kaunotar mahtavan miehen haaremissa viettää, elämästä, joka on kudos +huveista, tanssista, koristeista ja jalokivistä? Jos valtijatar haluaa +nukkua, löyhyttävät orjattaret viileyttä hänen kasvoillensa; jos hän +haluaa iloita, toimeenpannaan hänen viittauksestaan ihanimmat tanssit; +jos hän tahtoo koristellaida, sanoo hän vaan sanasen ja koristeita, +helmiä ja kalliita kiviä kootaan hänen ympärilleen ja käytettävinään +ovat Intian hienoimmat tuoksut. Kylvyssä nuorten, kaunisten neitosten +parissa kuluttaa hän leikiten päivänsä. Tuoksuvain ruusupensasten +keskellä, suihkukaivojen säteiden ympäröimänä nauttii armas illan +ihanuutta ja lymyssä-olevain laulajatarten sulosävelet kilvan +satakielten laulun kanssa houkuttelevat herttaista unta tämän +paratiisin-yrttitarhan valtijattarelle hänen levätessään uhkuvilla +nurmilavitsoilla hiljaa sohisevan vesi-altaan vierellä. Ei mikään työ +hänen kuultavia, _henna_värisiä sormenpäitänsä tahraa. Ainoastaan +silkkiä, kultaa ja helmiä on hänellä tarjolla, jos hän joskus tahtoisi +kirjailla kukan tai koristeen. Kauneuden kaikkivallalla hallitsee hän +läheistöänsä ja hänen herransa, ylpeä Pashakin, on hänen nöyrin orjansa. +Kas sellaiseen loistoon olen tahtonut teidät viedä, tiedättekö sen?" + +Monet kasvot sävähtivät äkkiä punaisiksi, mustat silmät säteilivät +silkkisten silmäripsien alta. Useimpain katseet osottivat, että +hurmaavan ihanaksi oli itämaitten tyttärille kuvattu naisen elanto +komeassa Stambulissa. Ainoastaan Vaali loi katseensa alas ja huokasi +syvään. + +"No niin," jatkoi Ibrahim, "neito raukat, jylhäin vuorten herttaiset +kukkaset, jotka olen tahtonut ihaniin puutarhoihin siirtää, seuratkaa +minua!" + +Koko neitoparven seuraamana kiiruhti Ibrahim kannelle. "Katsokaa tuonne! +Tiedättekö mikä tuo laiva on? Katsokaa, kuinka likelle se jo on päässyt! +Se on venäläinen sotalaiva, joka lähestyy riistääkseen teidät käsistäni, +temmatakseen teidät kaikesta teitä odottavasta onnesta. Saattaisitte +epäillä sanojani, mutta olette kuulleet isänne, äitinne ja veljenne +sanovan samaa. Tiedätte moskovalaisten risteilijäin vaanivan +siepataksensa pois Stambulin loistoon kuljetettavia neitoja. Haa! +Katsokaa! He tulevat yhä lähemmäksi! Ei aikaakaan, niin nämä +koirainsikiöt tarttuvat teihin saastaisilla kourillansa ja raastavat +hunnut silmiltänne. He vievät teidät omaan maahansa ja sen sijaan, että +olisitte tulleet valtijattariksi mahtavain Pashain luona, annetaan +teidät mustille, saastaisille kasakoille orjiksi. Tanssin ja soiton +sijasta pakoitetaan teitä raskaaseen työhön, jossa huvina on +piiskan-iskut ja koristeina ryysyt. Haa! Tahdotteko antautua hurjien +joukkioitten valtaan? Silloin kiroisivat äitinne harmaita hiuksiansa!" + +Tuskasta vavisten painautuivat nuoret kokoon, kuin hortensian +kukkatertussa kukkaset. + +Nyt pamahti laivasta laukaus, kuula vinkui halki ilman ja samassa +romahtivat Kaikin säpäleiksi pirstoutuneesta mastosta purjeet alas. + +Ibrahimin huulilta pääsi kiroustulva. "No niin. Tsherkassian ja Georgian +immet, urheitten, vapaitten sotilaitten tyttäret ja siskot, -- +tahdotteko tulla kasakkain orjattariksi, vai tahdotteko kernaammin +kuolla?" + +Vavisten, kalpein huulin, kuiskasivat nuoret neidot: "Kernaammin +kuolla." + +Ja impein joukosta astui etumaisena esiin Vaali. Hän heitti huntunsa +syrjään ja katsahti kohden taivasta, mutta siellä ei näkynyt tähteä, +joka olisi hänen silmäykseensä vastannut. + +"Vaali on vapaa, vapaat olemme kaikki, jos vaan tahdomme. Seuratkaamme +toisiamme kuolemaan!" Vaali käänsi kasvonsa itään päin. + +Vielä iski kuula risteilijästä Kaikin taklinkiin. Kaiki laskeutui +kallelleen. Mikä se vilahtaa vasten synkkää vettä? Laivan-jysäyskö se +lumivalkoista vaahtoa ilmaan viskasi, vai laineetko ne kuohuen +huuhtoivat yli kannen? Keveitä pukuja liehuu, kotvasen keinuu aalloilla +tiheään solmiutunut ruususeppel. Huuto, yksi ainoa säikähdyksen huuto +kajahtaa -- ja, aallot nielevät Kaukaasian ja Georgian ihanimmat immet. + +Laivalla syntyy kiivas hälinä. Venhe lasketaan vesille ja miehitetään +silmänräpäyksessä. Nuori upseeri ja kaksi laivamiestä tahtovat venheessä +käydä taistelemaan myrskyä ja aallokkoa vastaan. Venhe keikahtaa nurin. +Laivamiehet saavat kiinni sen laidasta. Upseeri ui vielä muutamia +vetoja. Valkoisen puvun lieve hulmuaa vedessä lähellä häntä. Hänen +onnistuu tarttua siihen. Hän taistelee kuohuvaa aallokkoa vastaan ja +saavuttaa viimeinkin venheen, jonka laitaan hänenkin onnistuu toisella +kädellään tarttua. Toisella taas pitää hän lujasti kiinni valkoisesta +vaatteesta. Mutta voimat alkavat uupua, kohta hän ei enään ole kykenevä +pitämään venheenlaidasta kiinni. Mutta jo ovat pelastajatkin likellä. +Laivasta on jo ehditty laskea vesille suurempi venhe ja pian ovat he +kaikki laivassa, venheen kolme soutajaa ja tainnoksissa oleva tyttö. + +Herää, Vaali! Et nukkuisi, jos tietäisit ken se on, joka koettaa sinua +elämään palauttaa. Eikö Vaali enää muista lapsuutensa-ystävää, vangittua +nuorukaista kaukaisesta maasta? Tämä on jo tuntenut syvyyden haudasta +pelastamansa immen ja pian tervehtii Vaalinkin silmä pelastajaansa. + +Myrsky asettuu, usva haihtuu. Aurinko loistaa jälleen. Muutamia päiviä +risteilee laiva vielä merellä. Viimein on se kuitenkin palausmatkalla +satamaan. Mutta taas nousevat myrsky ja maininki vastaisiksi, taas +sakenevat laivan ympärillä sumut, taas näyttää kolkko meri raivoansa ja +ohjaamattomana hylkynä viskautuu viimein laiva Turkin rannikolle, jossa +se murskautuu pirstoiksi. + +Rannalle kokoontuu ihmisiä. He vapauttavat Ibrahimin ja laivanruumassa +vankeina säilytetyt maamiehensä ja näiden yllyttäminä rääkkäävät he +laivamiehistöä. Ibrahimille annetaan takaisin hänen omaisuutensa, hänen +orjattarensa. + + * * * * * + +Orjamyymälän ovet ovat avoinna. Naiset istuvat hunnuitta, sillä ostajat +kulkevat huoneesta huoneeseen tarjolla olevaa kauppatavaraa katsomassa. +Näetkö noita abyssiinialaisia naisia, ylpeitä, kauniita ja suloisia? +Surumielin, mutta lempeästi, silmäilevät he ohi kulkevia ostajia. He +eivät itke, he eivät puhu, katse vaan ilmaisee surua. + +Ja nämä sysimustat naiset välkkyvänvalkoisine hampaineen! Reippaita +työntekijöitä, jos kohta eivät valkoisten naisten vertaisia kauneudessa. +He ovatkin hinnaltaan halvemmat. + +Tuo uljas, mustasilmäinen nainen, sylissään lapsi, jota hän epätoivoisin +katsein painaa povellensa, onko hänkin myötävänä? Hän luulee niin. Hänen +miehensä on lähettänyt hänet tänne rangaistukselle. Mies oli eilen +käskenyt vaimoa polvistuen ojentamaan hänelle piippua ja vaimo oli sen +tehnyt, mutta vastahakoisesti. Hänen on sentähden opittava nöyryyttä. +Vaikka joku tahtoisikin hänet ostaa, ei häntä kuitenkaan myödä. Mies on +hyvä, hän ei tahdo vaimoansa hyljätä. Hän tietää tämän olevan pohjaltaan +sävyisän ja tottelevaisen ja pitävän miestänsä omaa henkeänsäkin +kalliimpana. + +Nyt astuu sisälle komea mies. Hänen turkkinsa osottaa ylhäistä arvoa. +Myöjät kumartavat hänelle kunnioittavasti ja näyttävät kauneimpia +kauppatavaroitaan. Mutta uusi ostaja pudistaa vaan päätänsä +vilkaistessaan huoneesta toiseen. Myöjät ympäröivät häntä +kunnioitustansa osottaen. He kiittävät tavaroitaan, he avaavat uusia, +ennen puoleksi suljettuja ovia. Joka huoneessa näkyy siellä ainoastaan +yksi tyttö vanhan orjattaren vartijoimana. + +Venheelliselle kauniita naisia Guuriasta on onnistunut huomaamatta +päästä yli meren. Näitä ihania impiä täten näytellään. Loistavat puvut, +helmet ja koristeet heitä kaunistavat. Ylpeinä, välinpitämättöminä +katsovat useimmat tarkastavasta ostajasta poispäin. Ei, vielä ei ole +tämä tyytyväinen. Kauniimpaa vaaditaan Padishahin haaremiin. + +Nyt tunkeutuu esille uusi myöjä. "Herra, jos suvaitsisit luoda +silmäyksen siihen ihanaan impeen, mikä palvelijallasi on myötävänä, niin +et enään olisi tyytymätön." Hän avaa erään oven ja näyttää +voitonriemulla kaunotarta. + +Vaali, miksi synkistää katsettasi suru, miksi väräjää kyynel pitkissä +silmäripsissäsi? Etkö näe, kuinka hurmautuneena sisääntulija sinuun +tuijottaa? + +"30,000 piasteria, herra, ei paraakaan vähempää. Paljoa enemmän hän +minulle maksaa. Kadotin monta. Jälellä on vaan tämä ainoa, ihanin +kaikista!" + +"Rahat ovat sinun!" vastaa ostaja. + +"Herra, jos hän teille maksaakin paljon, niin saattekin omaksenne +kauneimman naisen koko Stambulin muurien sisällä." + +"Allah, Allah! Ei ole sellainen nainen halpaa miestä varten. Ei. +Tarvitsen porrasta armon-aurinkoon kiivetäkseni. Lahjoitan hänet +Padishahille, voittorikkaalle Shehinshahille, loistavalle sultaanien +sultaanille. Elköön hänen varjonsa koskaan vähentykö!" + +Lepolavitsallansa istuu Murad Pasha nautiten kefiänsä. Piipusta nousee +keveitä savupilviä hienotuoksuisimmasta tupakasta. Koko Pashan olennossa +ilmenee tyyneys ja tyytyväisyys. Huomaa selvään hänen näkevän unta, +vaikk'ei nukukaan. + +Orja astuu huoneeseen. "Herra, orjasi, frankki, jolle olet suvainnut +sallia onnen saada langeta maahan kasvoisi eteen, rukoilee armoasi." + +Hiukan pahoillaan kefinnauttimisen keskeyttämisestä nousi Murad, mutta +vastaan-otti vieraansa ystävällisellä: "Olkoon aika onnekas!" laskien +samalla kätensä, peukalo pystyssä, rinnallensa. + +Kun muukalainen oli tervehtinyt ja vastaan-ottanut piipun, jonka +hajupihkaisessa hammasluussa kimalteli jalokiviä, kun häntä oli +ruusuvedellä pirskoitettu ja hänelle oli annettu kultakirjainen pyyhe +polville ja hän oli alkanut juoda hänelle tarjottua, taidokkaasti +sekoitettua kahvia, alkoi Murad keskustelun, heidän vaihdettuansa ensin +muutamia kohtelijaisuuksia. + +"Olin eilen kutsuissa maanne lähettilään luona ja näin miten itse +vaivaudutte tanssimalla, sen sijaan, että antaisitte naisenne tanssia +teille. Ihmeellistä! Ihmeellistä! Niin monta hunnutonta naista, niin +paljon kauneutta! Allah, Allah, siinä on jo liikaa oikea-uskoisen +nähtäväksi! Mitä jää-ihmisiä mahtanette ollakaan, kun sallitte naistenne +noin kaikkien silmäin edessä näyttäytyä! Puhelin heistä muutaman kanssa. +Olette todellakin kadehdittavia: He ovat kauniit, kuin _Hourit_ +(enkelit) ja viisaat, kuin _Mollahit_ (papit). Sellaisia naisia olisi +hauska omistaa! Kuinka ikävät ovat sitä vastaan meidän naisemme! Ihanat, +kuin täysikuu, posket kuin ruusut, silmät kuin tuli, mutta hengettömät, +typerät, kuin kuvapatsaat! Allah, Allah! Noihin yksinkertaisiin +olentoihin kyllästyy!" + +"Voitteko muuta heiltä vaatiakaan," sanoi muukalainen asettaessaan +kahvikuppinsa pienelle, jalokivillä koristetulle lautaselle. "Suvusta +sukuun orjuuden alaiset, opetusta vailla kun ovat, mitä voitte heiltä +odottaa? Ehk'ette edes anna naistenne oppia lukemaan ja +kirjoittamaankaan?" + +"Lukemaan ja kirjoittamaanko? Vielä mitä! Mitäpä he sillä! Ei muuta, +kuin vehkeilisivät vaan! Lukisivat ja kirjoittaisivat rakkaudenkirjeitä. +Ei, Profeetan nimessä, ei, tiedot eivät naisille kuulu! Olla kaunis ja +koristautua miellyttääksensä herraansa, sitä vaan naisen tarvitsee +ymmärtää; Ja mitä orjuudesta, puhutte! Paljasta lorua! Tekevätkö he +muuta, kuin syövät ja nukkuvat, pukeutuvat komeasti ja käyvät kylvyissä? +Miehen täytyy ahertaa ja tehdä työtä heidän oikkujensa tyydyttämiseksi. +Hän se on orja, eivätkä he. Kavalat he ovat, kuin kärmeet." + +"Kavaluus on orjan ase. Pakoitatte naisianne sitä käyttämään. He +tarttuvat siihen, kun heiltä vapaus ja oikeus kielletään." + +Nyt ilmoitti palvelija Pashan lääkärin saapuneen ja samassa astui +sisälle vielä nuori Hekim Muhammed Effendi. Tämä Pashan uskottu ystävä +tuli nöyrästi huoneeseen, mutta Pasha viittasi häntä heti lähemmäksi ja +sanoi: "Muhammed Effendi, kuulehan tuon frankin puhetta! Sellaista olen +ennenkin natsarealaisilta kuullut. Heidän naisensa saattavat ehkä olla +järkeviä, niin, ehkäpä siveitäkin, sanotaan. Toisellaisia ovat itämaan +tyttäret! Jumala on Jumala ja Mahomet on hänen profeettansa. Kaikki on +hyvin niinkuin on." + +Nyt kääntyi hän taas muukalaiseen ja kysyi: "Ettekö ole kuullut +puhuttavan uudesta firmaanista (asetuksesta) naisten kasvavaa +vallattomuutta vastaan? Tarpeen vaatima kerrassaan! Eikö näe heidän +vetävän jasmakiansa niin alas, että toinen puoli poskea paljastuu? Eikö +feredshe, johon he kääriytyvät, usein ole niin pehmeästä kankaasta, että +melkein saattaa arvata, onko nainen nuori vai vanha? Eivätkö he +säädyllisten, keltaisten puolisaapasten asemesta monasti käytä mustia +kenkiä? Nämä ja monet muut sellaiset epäjärjestykset ovat nyt ankaran +rangaistuksen alaiset." + +Muukalainen pudisti hiukan päätänsä. "Pidittehän kuitenkin meidän +naistemme korkeampaa sielunkykyä arvossa. Sallikaa omillennekin vähän +vapautta! Antakaa heidän orjain asemesta tulla vaimoiksenne ja saattepa +nähdä heidän ainoastaan kavaluuteen kykeneväin kuvain sijasta kehittyvän +ihmisiksi." + +Nuori Hekim nousi, astui askeleen eteenpäin ja virkkoi: "Ah, jospa vaan +tietäisitte, kuinka typerät naisemme ovat, niin ette puhuisi noin! He +eivät sietäisi vapautta. He tulisivat huonoiksi, siveettömiksi, +uskottomiksi. Ei, ei, saatatte voittaa meidät, tehdä meidät orjiksi, +raadella meitä, mutta naisia emme koskaan vapauta." + +"Totisesti, totisesti, Jumala on suuri! Niin se on! Toisin ei tapahtua +taida. Allah on luonut meidät heidän herroiksensa," sanoi Pasha +myöntävästi, puhaltaessaan savua piipusta. + +"Ja kuitenkin tulen tänään varta vasten pyytämään erään naisen +vapauttamista. Teidän Ylhäisyytenne tuntee ryöstettyä venäläistä laivaa +koskevan jutun. Tiedätte myös teidän hallituksenne lähettiläämme +vaatimuksesta käskeneen vapauttaa miehistön ja palauttaa tavarat +omistajilleen. Mutta erästä henkilöä, nuorta tsherkessityttöä, ei +kuitenkaan ole vapaaksi päästetty. On väitetty hänen olevan erään hänen +ylhäisyytensä Sultaanin alamaisen oman. No niin. Ministerimme näkisi +kernaimmin, ett'ei hänen tarvitsisi vaivata korkeata Porttia tällä +asialla. Kerrotaan Teidän Ylhäisyytenne ostaneen mainitun orjattaren. +Päästäkää hänet vapaaksi! Ostohinta maksetaan teille heti." + +"Bakkalum, saammepa nähdä," sanoi Pasha miettivästi, tupruttaen savua +piipustaan. Lyhyen vaiti-olon jälkeen lisäsi hän: "Kernaasti tahtoisin +toivonne täyttää, mutta ei se tällä kertaa kuitenkaan käy päinsä. Tyttö +on jo monta päivää sitten lähetetty hänen ylhäisyytensä Sultaanin +haaremiin ja Kislar Agha ja Kehaja Khadunna ovat hänet vastaan-ottaneet. +Kovin ikävää, kovin ikävää! Sieltä ette voi häntä saada." + +Muukalainen loi epäluuloisen silmäyksen Pashaan, joka istui suopeasti +piippuansa polttaen, eikä edes näyttänyt huomaavan vieraansa synkkää +katsetta. + +"Poika parka," ajatteli vieras itsekseen, "sanoinhan hänelle heti, +ett'ei koskaan ole onneksi rakastua turkkilaiseen naiseen oikein +täydellä todella." + +Useiden keskinäisten kohtelijaisuus-osotusten jälkeen lähti vieras pois +ja Pasha kääntyi kohta sen jälkeen lääkäriin sanoen: "Uskoton koira! +Mokoma giauri tulee pyytämään paratiisin houria, joka on luotu +yksinomaan oikea-uskoisen elämää sulostuttamaan!" + +"Mutta ethän, herra, vielä ole lähettänyt tyttöä pois?" huomautti +Muhammed. + +"Bosh, bosh, saastaiselle elukalleko antaisin totuuden helmeä? +Läkähtyköön hän valheeseen! Huomenna tyttö viedään. Annan Fatmen +ilmoittaa sen hänelle, jotta hän olkoon valmis ja koristelkoon itseänsä +parhaan mukaan." + +Eikö iloitse Vaali, kuullessansa suuren päivän lähestyvän? Eikö ajattele +hän iloa, jota tuntisi hänen äitinsä, jos tietäisi tyttärensä +saavuttavan korkeimman maallisen onnen, minkä hän on hänelle kuvitella +voinut? Ei. Vaali istuu synkkänä, vaiti kuin marmorikuva. Surumielisen +ympärillä häärii vanha neekerivaimo Fatme. Hän juttelee myötäänsä ja +tahtoisi huvittaa murheellista kaunotarta. Hän ylistää hänen +kauneuttaan, hänen onneaan. "Ohho! Kaikkein herrain herra, uskon valo, +maailman valtijas! Niin, syytä sulla kyllä lienee olla vakava ja +aprikoida, miten oikein olla, kuin eleä sinua odottavassa suuressa +kunniassa! Mutta ole iloinen, ihana Vaali! Sinua kauniimpaa kukkaa ei +loistava aurinko vielä ole valaissut. Allah heitä varjelkoon, Kasseki +Sultaanitarta, kuuta ja lisäksi kaikkia Seraljin tähtiä, kai he kaikki +kauneudesta säteilevät. Allah minua heitä solvaamasta varjelkoon, mutta +minulla ei ole ollut onnea heitä nähdä, sitä vastoin kuin näen _sinun_ +kauneutesi näillä molemmilla vanhoilla silmilläni. -- Ohho! Uskottomalle, +saastaiselle kafiirilleko sinä muka olisit aijottu? Sellainen tunkeutui +hänen armonsa Pashan luo, (jonka elon Allah onnekkaaksi tehköön!) ja +tahtoi sinut ostaa. Hyi, sellaista koiraa!" + +Vaali alkoi äkkiä tarkata vanhuksen puhetta. "Tahtoiko hän ostaa minut? +Sanoitko niin?" kysyi hän kiivaasti. + +"Tahtoi, lapsi, tahtoi! Sellainen mieletön houkkio! Sanoi erään frankin +karillejoutuneesta laivasta tahtovan sinut omaksensa. Kylläpä kai! +Kuulin orjien tuolla sisällä kertovan tuon kaiken." + +Vaalin kasvot olivat auringon valaiseman järven kaltaiset, jonka +jok'ikinen laine loistoa heijastaa, mutta äkkiä peittävät pilvet päivän +silmän ja synkkinä, tummina hyrskyvät jälleen järven aallot. + +"Kas noin! Noin sinun tulee loistaa! Nyt olet kaunis! Ei, lapsi, elä +uudelleen surullista katsetta kasvoillesi päästä! Huomenna, kun sinut +viedään Seraljiin, tulee sinun ottaa tuo kaunis katsanto!" + +"Huomenna? Huomennako jo?" + +"Niin. Hänen armonsa Pasha pyysi minua ilmoittamaan siitä sinulle ja +käski minua koristamaan sinua mitä kauneimmin. No, no, elähän nyt siitä +niin hirveästi hätäänny! Käy nyt levolle, että huomenna sitten olet +kukoistava!" + +Mutta ei etsinyt unessa uutta loistetta Vaalin silmä, ei sitä edes +kyyneleet virkistäneet. Levottomasti heittelihe nuori neito +vuoteellansa, jossa olisi uinua pitänyt. "_Hän_ kehoitti minua +rukoilemaan. Mutta voi! Onhan Profeetta itse sen niin säätänyt. +Rikottaisiinko _hänen_ lakiansa naisen tähden, joka on luotu vain miehen +huviksi ja jonka onni tai onnettomuus ei mitään merkitse? Isäni, isäni, +etkö saata tyttäresi huutoa kuulla? -- Oi ei! Isänihän on minut rahasta +myönyt! Äiti, sinähän rakastit pientä tyttöäsi! Oi ei, oi ei! Ei +hänkään, jos voisikin, tahtoisi minua vapauttaa! Hän iloitsisi +onnestani. Veli, sä uljas, nuori veljeni, sinä vapauden puolesta +taisteleva sotilas, auta Vaali raukkaa! Oi ei, ei! Sinä olet jalo +sotilas, Vaali vain poloinen tyttöparka, jonka täytyy kuolla, voi, mutta +joka ei kuitenkaan saa kuolla! Miksi sai Vaali kauneutta? Ei itsensä +iloksi, rakastettunsa riemuksi! Mutta onhan kauneus Vaalin oma. Eikö +Vaali voi sitä hävittää? Mutta voi! _Hän_ ei välittäisi rumasta! Vaali +lähetetään orjakauppaan, myödään jonkun köyhän miehen orjattareksi, saa +raataa ja raskaassa työssä uurastaa! Mutta kenties! _Hänhän_ etsii +Vaalia. Eihän hän rumaa Vaalia rakastaa saata, mutta hän on häntä +säälivä, hän ostaa ehkä Vaalin orjattareksi kauniille naiselle, jonka +valitsee vaimoksensa hän, joka tahtoo rakastaa ainoastaan yhtä. Vaali +saisi hänen vaimoansa palvella, häntä koristaa, ilahuttaa hänen mieltään +ystävällisellä, huomaavalla palveluksellaan ja _hän_ iloitsisi siitä." + +Oli aamu. Fatmen oli saatettava Vaali kylpyyn. + +"Fatme, muistatko väkevää nestettä, jolla kiillotit vaskiheloja tuolla +ja joka, kun siitä singahti pisara sormelleni, poltti siihen haavan, +josta sanoit ainaisen arven jäävän? Voitko hankkia mulle sitä?" + +"Mitä Vaali sillä?" kysyi kummastellen Fatme. + +"Käyttämällä sitä kylvyssä teen ihoni hienoksi. Olet ylistänyt hipiäni +sametinkaltaista lienteyttä. Nyt kuulit salaisuuden, jonka kautta sen +sellaiseksi saan. Mutta et saa hiiskua siitä kellekään." + +"Herra, ihana orjattaresi on musta," sanoi orja astuessaan Murad Pashan +luo. + +"Mustako? -- Mitä loruat, sinä koiransikiö?" + +"Hän on peseytynyt sillä öljyllä, jolla kiillotamme metalleja." Orja +vaikeni, mutta huomatessaan herransa vihan alkavan kuohua niin kovasti, +että pelkäsi siinä paikassa saavansa viestistänsä selkäsaunan, lisäsi +hän: "Mutta Hekim Muhammed Effendi sanoo, että öljyn saa pestyksi pois." + +"Mitä valehtelet, koira?" + +"Menehtyköön palvelijasi, jos valehtelee! Hekim tapasi vanhan Fatmen, +kun tämä oli viemässä öljyä Vaalille, ja, viisas kun on, arvasi hän +orjattarella olevan jotakin pahaa mielessä ja vaihtoi väkevän hapon +värjäävään öljyyn, joka tosin kovasti kirveltää ihoa, mutta jota saattaa +toisella nesteellä pestä pois." + +Pasha istahti takaisin sohvalle, jolta hämmästyksessään oli kavahtanut +pystyyn. "Allah, Allah! Mokomakin kiukkuinen ilkiö! Luuleeko hän +maksaneeni 30,000 piasteria sitä varten, että hän saisi kauneutensa +turmella? Sellainen petturi! Tahtoo varastaa minulta kauneutensa, josta +olen niin kalliin hinnan maksanut! Tahtoo peijata multa omaisuuteni! +Kuten sanoin, eivätkö naiset ole enemmän eläimiä, kuin ihmisiä? Onko +heillä vähintäkään käsitystä oikeasta ja väärästä? Ei. Elukoita he ovat, +pahempia, kuin elukat. Herrani Sultaanin parran kautta, vähemmästäkin +sitä saattaa raivostua. Mutta mitäpä hänelle voin? Jos häntä +rankaisutan, itkee hän ja turmelee silmäinsä loiston. Kiittämätön! Enkö +ole tuottanut hänelle niin komeita pukuja, että olisivat itse +Sultaanitar Walideelle soveltuneet? Enkö ole antanut tarjota hänelle +sekä sokerihilloa, että sokerileivoksia? Mutta sellaiset he ovat, tunnen +heidät, kavalia ja kiittämättömiä ovat." + + * * * * * + +Kulunut on kymmenen vuotta. Lämpimänä ja kirkkaana kaareilee päivä yli +Stambulin. Kultainen Sarvi säteilee, tuhanten kukkain tuoksu täyttää +ilman. Seraljin rannalla keinuu katettu purjevene. Pienempiä venheitä +kiitää ympäri ajamassa kaikkia muita pursia pois tieltä. Seraljin +naisista muutetaan muutamia Kadiköin kesälinnaan. + +Seraljin portilta, rantaan asti pingoittavat mustat orjat +kangaskaistaleita molemmin puolin tietä, jott'ei kukaan +vilahdukseltakaan näkisi hunnutetuita naisia, jotka nyt Kislar Aghan ja +mustan orjaparven seuraamina astuvat palatsista. Useimmat naiset +juttelevat vilkkaasti. Se on suuri ja tärkeä tapahtuma tulla muutamaksi +viikoksi siirretyksi toiseen linnaan. Se se heitä vilkastuttaa. + +Utelijaina vilkkuvat naiset ympärillensä, mutta eivät saata nähdä muuta, +kuin taivaan ja varjostavat vaateseinät. Muutamia ihmisiä on lähestynyt +vaateseiniä. Heidät karkoitetaan etemmäksi. Eräs frankki, nainen +rinnallaan, lähestyy aivan likelle. Tuuli nostaa vaateseinän lievettä, +Kislar Agha huutaa kiivaasti orjille pitämään paremmin varalta. Vähäinen +hälinä syntyy. Eräs Seraljin naisista päästää hillityn huudon. Frankki +ja hänen toverinsa siirtyvät kauvemmas. + +Muutamia päiviä tämän jälkeen toi vanha vaimo venäläisen ministerin +hotelliin kirjeen ja kukkamaljakossa kasvavan kasvin. Sieltä saatettiin +nämä perille omistajalle, eräälle matkustajalle. Kirje kuului näin: + +"Vaalin entinen ystävä ja pelastaja, rauha olkoon kanssasi! + +Näin sinut muutama päivä sitten. Sinä et saattanut minua tuntea. Sinä +olet sama kuin olit: Waimosi, eläköön autuaana hän, seisoi sivullasi, +kuin rinnalla auringon seisoo aamurusko. Vaali on vanha, sammunut on +silmän säihky, lakastuneet ovat posken ruusut. + +Vaali on tuntenut ilon; hänellä oli tytär. Neljän kuukauden vanhana +kihlattiin hän Mustafa Pashalle, tuolle vanhalle veren-imijälle. Viiden +kuukauden ikäisenä kuihtui hento taimi. Äiti ylisti Allahin armoa. + +Vaalilla oli lintu häkissä: se lauloi ja lohdutti hänen sydäntään. Mutta +Vaali käsitti, mitä on pakko ja vankeus! Hän antoi viedä ystävänsä +lehtoon Bosporon rannalle. + +Kun myyty tyttö vietiin kodistansa, näki hän siemenen putoavan maahan +siitä heinätukosta, jota hänen veljensä hevonen parhaillaan söi. Tyttö +otti siemenen ja kätki sen povellensa. Siemenestä on Vaalin huoneessa +kasvanut pieni puu. Mutta se riutuu, se halajaa vuoriston vapaaseen +maailmaan. Vaalin entinen ystävä! Wie puu sen kotimaan ilmaan, istuta se +sen kotimaan multaan! Tee tämä Vaalin tähden! Muuta toivomista ei +hänellä ole. + +Sinä opetit Vaalille, ett'ei saa henkeänsä lopettaa: Vaali elää. Sinä +opetit häntä rukoilemaan: hän rukoilee. + +Rauha olkoon kanssasi, hänen kanssaan, joka sydäntäsi riemastuttaa ja +lastesi kanssa! Vapaus ja elämän täysinäisyys olkoon teidän!" + + + + + +End of Project Gutenberg's Kuvauksia ja unelmia, by Fredrika Runeberg + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KUVAUKSIA JA UNELMIA *** + +***** This file should be named 15987-8.txt or 15987-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/5/9/8/15987/ + +Produced by Matti Järvinen and Tuija Lindholm. + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/15987-8.zip b/15987-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..782c8d1 --- /dev/null +++ b/15987-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..8989e6a --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #15987 (https://www.gutenberg.org/ebooks/15987) |