diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 15842-8.txt | 3219 | ||||
| -rw-r--r-- | 15842-8.zip | bin | 0 -> 43803 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 3235 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/15842-8.txt b/15842-8.txt new file mode 100644 index 0000000..1f4ade2 --- /dev/null +++ b/15842-8.txt @@ -0,0 +1,3219 @@ +The Project Gutenberg EBook of Valtaset, by Arvid Järnefelt + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Valtaset + 3-näytöksinen näytelmä + +Author: Arvid Järnefelt + +Release Date: May 16, 2005 [EBook #15842] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALTASET *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +VALTASET + +3-näytöksinen näytelmä + + +Kirj. + +Arvid Järnefelt + + +Kustannusosakeyhtiö Kirja, Helsinki, 1915. + + + +HENKILÖT: + +KAUPPANEUVOS VALTANEN. +ROUVA VALTANEN, hänen vaimonsa. +VALDEMAR, vanhin | +UUNO, keskimäinen | heidän lapsiaan. +MARTTA, nuorin | +LEENA HÖGDAL. +PANKINJOHTAJA. +POLISIMESTARI. +Konstaapeleja ja salapoliseja. +Miespalvelija. +Kaksi naispalvelijaa. + +Tapaus Suomessa, pienessä rantakaupungissa. Aika nykyinen. + + + + +Huomautuksia näyttämölle-asetuksen johdosta. + + +Vasen ja oikea on merkitty katsomosta käsin. + +Näyttämö esittää Kauppaneuvos Valtasen työ- ja konttorihuonetta +kaikissa kolmessa näytöksessä. + +Perällä, oikealla ovi, josta avonaisen eteisen kaiteiden yli näkyy osa +merenrannalla sijaitsevaa pikkukaupunkia. Oven päällä on kylttinä suuri +lasiruutu, jonka läpi näkyy oikealta vasempaan mustalla maalattu +kirjoitus: Konttori, ynnä värillisinä viina-ankkurin ja kahden +viinapullon kuvat. Oven vieressä kummallakin puolen puiset +konttorisohvat ja niiden yläpuolella ilmoitustauluja sekä laskunauloja. +Vasemmalla oveton kokoseinän-aukko pieneen, seurusteluhuoneena +käytettyyn lasipaviljonkiin, josta avautuu näköala merelle. Paviljongin +kalusto on siroa ja kevyttä. + +Vasemmassa sivuseinässä kaksi ovea. Näiden välillä uuni. Seinästä +jonkunverran keskemmäs Valtasen kirjoituspöytä suljettavine +paperiosastoineen ja puhelimineen. + +Oikealla sivulla kaksi konttoripulpettia, toinen katsomoon päin, toinen +poispäin käännettynä. Näiden välillä ovi, joka johtaa toisen kerroksen +rappusille. Oven vieressä puhelutorvi. Toisen pulpetin vieressä +avattava seinäluukku, josta paperit tulevat ja menevät muuhun +konttorihuoneustoon. + +Kalusto on kulunutta, vanhanaikaista, kallista, ei missään ylellistä. +Yleinen sävy tekee kauan-asutun, mutta aina tarkassa järjestyksessä +olevan huoneuston vaikutuksen. + +Ihmiset liikkuvat ja puhuvat hiljaa, niinkuin on tavallista kodeissa, +missä vanhan ja hermostuneen isännän mieltä noudatetaan eittämättömänä +lakina. Kaikki näytelmässä esiintyvä melu, hälinä, tai tavallisuudesta +poikkeavien mielipiteiden julistaminen tekee tässä ympäristössä +senvuoksi räikeän vaikutuksen. + + + + +ENSIMÄINEN NÄYTÖS. + + +Kuuma kesäaamu. Aurinko peittyy usein pilveen, jolloin kuuluu kaukaista +ukkosenjyrinää ja navakoita tuulenpuuskia. + +Verhon auetessa paistaa aurinko. + +Seurusteluhuoneen pöydällä tarjotin kahvikuppineen ja leipineen syrjään +sysättyjen ompeluksien keskellä. + +VALDEMAR (työssä pulpettinsa ääressä, selin katsomoon. Käy toisinaan +luukulla ottamassa tai lähettämässä papereita, tai antaa lyhyitä +määräyksiä pöydällään olevaan puhelimeen). + +MARTTA ja LEENA (seurusteluhuoneessa, edellinen oikealla, katselee +merelle, veltossa asennossa, kyynäspäät levällään ikkunalaudalla, pää +kallella oikeaa käsivartta vasten; jälkimäinen pöydän ääressä käsitöitä +tehden). + +ROUVA VALTANEN (vasemmalta, tuo kahvipannun, kaataa kuppeihin): Mikä +lämmin aamu, rakkaat lapset! Eikö pojille saa olla enempää?--Ah, missä +Uuno on? + +MARTTA: Koko yön viftillä. + +ROUVA VALTANEN: Taas! Ja hän lupasi minulle niin varmaan. + +LEENA: Täti kulta, varmaan on sattunut jotain erikoista. + +MARTTA: Erikoista! (halveksivasti). + +ROUVA VALTANEN: Uuno rukka, älkää vaan sanoko isälle. + +MARTTA: Isälle! Isä sanoi jo viime kerralla, että parasta kun Uuno ei +tulisi enää ollenkaan kotiin. Sellainen häpeä perheellemme! + +ROUVA VALTANEN (huokaa raskaasti): Ei, Martta, Uuno ei ole ollenkaan +mikään juoppo. Hän on täysissä voimissaan, mutta asiassa täytyy olla +jotain muuta, josta en pääse perille. (Vasemmalle.) + +LEENA: Ah, täti, hän tulee varmaan ihan kohta. + +VALDEMAR: Mistä sen tiedät? + +LEENA: En tiedä mistä minä ... mutta hän on jo tulossa, hän on ... no +tuossahan hän onkin! + +UUNO (tulee kalpeana, mutta ei mitenkään humaltuneena): Huomenta. +(Istuutuu pulpettinsa ääreen, joka on vastapäätä Valdemarin pulpettia, +kohti katsomoa; paiskaa konttorikirjat auki.) Äh, juuri kun pääsee +viinoista, niin taas vaan viinoihin käsiksi! Onko rankin ostajia +ilmestynyt? + +MARTTA: Ja niinkuin sinä lupasit! Aivan vannoit äidille! + +UUNO: No nyt vannon toistamiseen ja viimeisen kerran, etten enää +koskaan, en ikipäivinäni enää mitään--vanno. Valdemar, lähde +purjehtimaan. + +MARTTA: Oletko mieletön! + +UUNO: Se virkistäisi sinuakin, Valdemar. + +MARTTA: Ukkonen käy, ja hän käskee purjehtimaan! + +VALDEMAR: En nyt jouda. + +UUNO: Jouda! (Paiskaa Valdemarin kirjat kiinni.) Tule nyt vaan! + +MARTTA: Siitä ei tule mitään! Sanon isälle. Ähä! + +UUNO: Menen yksin sitten. + +MARTTA: Mene sinä yksin niin paljon kuin tahdot. Se on toinen asia. + +UUNO: »Se on toinen asia». (Valdemarille): No, etkö siis tule? + +VALDEMAR: Eipä nyt oikein haluttaisi. + +LEENA (huolestuneena): Uuno, näethän, ukkonen on ilmassa! + +UUNO: No, sillivoileipää sitten. + +MARTTA (Uunolle): Suoraan sanoen, en voi käsittää kuinka sinä kehtaat, +Uuno! + +UUNO: Äläs sano, Martta hyvä, minä tuotan mitä suurinta hyötyä +kauppahuoneellemme. Olenhan minä oivallisena kylttinä liikkeellemme. +Valtasten viinaa, Valtasten viinaa, Valtasten viinaa! Olen oikein +elävä, puhuva ja huutava kyltti! Ainakin yhtä hyvä kuin tuo mykkä kuva +tuolla oven päällä tynnyrineen ja pulloineen! (Osottaa ovikylttiin.) + +LEENA (nauraen): Sinäpä et voi milloinkaan tottua tuohon kylttiin. Mitä +pahaa se on sinulle tehnyt! + +UUNO: Siitä asti kun se siihen maalattiin kaiken maailman +maantienkulkijain osviitaksi, on mieleni kiehunut. Vielä minä kerran +lennätän tuolin siihen, saatte nähdä! + +MARTTA: Emmekö ole todella aivan kuin Kainin merkillä leimatut. Ihmiset +kumartavat meitä rahojemme vuoksi jokaisessa seurassa, me olemme muka +ihmiskunnan hyväntekijöitä, mutta selän takana meitä ylenkatsotaan: me +turmelemme ihmiskuntaa viinatehtaillamme! Ei, ei. Meitä ei saa mikään +hyväntekeväisyys puhtaiksi ihmisten edessä. Ja sitäpaitsi minua +kyllästyttää koko hyväntekeväisyys. Se ei ole yhtään mitään. + +UUNO: Isän pitäisi tietenkin lakata viinaa keittämästä, siinä kaikki. + +VALDEMAR: Taas sinä Martta tulit siihen vanhaan--vanhaan +tyytymättömyyteesi. Nyt on kesäpäivä, mutta sinulla on aina kuin +lokakuu. Mielentilasi vaikuttaa väkisin toisiin. Ei pitäisi suotta +johtaa toisiakin alakuloisuuteen. + +MARTTA: Kohta pääsette minusta. + +MUUT: No? + +MARTTA: Rupean sairaanhoitajattareksi. + +UUNO (haukotellen): Ah, ah, ah! + +LEENA: Ei se ole mitään helppoa tointa, tiedätkös. + +MARTTA: Minäpä tahdonkin vaikeata. Hyvä on Leenan puhua, joka et ole +rikas. Mutta katsoppas minä, joka olen rikas, en voi ikinä saada +semmoista pankkipaikkaa esimerkiksi kuin sinulla on, sinä onnellinen! + +VALDEMAR: Rikkaat voivat elää ilmankin työtä ja paikkoja. + +MARTTA: Mutta eivät, eivät, eivät! (Purskahtaa itkuun.) + +ROUVA VALTANEN (vasemmalta, tarjottimella maitoa ja kuppeja): No kas +niin! Kulkisitte, rakkaat lapset, edes useammin kävelemässä--jotakin +urheilua tai semmoista--eihän tämmöinen elämä kelpaa! Kenen pitäisi +sitten olla onnellinen, ellei teidän, kaikki teidän asemaanne +kadehtivat. + +MARTTA: Ja minä sanon, että me olemme kaikkein onnettomimpia kaikista +ihmisistä. Esimerkiksi isä itse! + +UUNO: Jaa-a, ensin panee kaikki voimansa rikkauden haalimiseen, ja kun +vihdoin on miljooneja, ei saa syödä kuin keitettyä maitoa vesikorppujen +kanssa! + +MARTTA: Ja onnen sijaan kuinka vihainen, tyytymätön, levoton!--Voiko +yleensä ajatella onnettomampaa kuin isä, kuin me, kuin me kaikki? Ei, +mutta sanokaa todellakin! Voiko? + +UUNO: Onnettomuus tulee siitä, että meillä on kaikilla paha omatunto. +Me tiedämme mistä rikkautemme ovat kotosin ja kuitenkin jatkamme +rikkaina olemista. + +VALDEMAR: Sh! + +ROUVA VALTANEN: Niin, Uuno, miksi taas tuota iankaikkista! + +UUNO: Ennen viimeistä nälkävuotta hallitus antoi isälle toimeksi.., + +MARTTA: Ah, lakkaa, tiedänhän minä... + +VALDEMAR: Uuno! + +UUNO: Pukekaamme kerrankin selviin sanoihin, mitä kuitenkin jokainen +meistä aina, yöt päivät tuntee tässä. Totuus ei tee pahaa. + +VALDEMAR: Joutavia. Kaikki muutkin rikastuvat samalla tavalla. + +UUNO: Mutta muut eivät ole niin kehittyneet kuin me, että vääryyden +ymmärtäisivät. + + (Alakuloisuus valtaa kaikkien mielet. Kuuluu huokauksia, + asennot veltostuvat, kasvot kääntyvät Uunosta poispäin). + +VALDEMAR: (kuitenkin, Uunon alettua puhua, reipastuttaa itsensä äkkiä, +ei ole häntä kuulevinaan, viheltelee, selailee konttorikirjoja, +paiskellen niitä auki ja kiinni). + +UUNO (korottaa äänensä Valdemarin meluamisen tähden): Hallitus antoi +isälle toimeksi koota viljaa nälänhädän varalle. Isä sai käsiinsä +mahdottomia summia. Nälkävuosi tulikin, entistä julmempi. Mutta isä +käytti asemansa viljanhinnan korottamiseksi, koska sitä ei ollut +kellään myydä. Ja niinpä hän hypoteekkilainainsa avulla pääsi +nälistyneen kansan maitten omistajaksi. Siitä ovat kaikki maatilamme +peräisin. + +MARTTA: Sinä väität isää suorastaan rosvoksi! + +ROUVA VALTANEN: Mutta mitä hän oikeastaan sanoo, kun en minä voi mitään +ymmärtää? + +VALDEMAR: Älkää kuunnelko häntä. Sillä tavallahan olisivat kaikki +rikkaudet pelkkää rosvousta! + +UUNO: Niinpä ne melkein ovatkin. + +MARTTA: Sanokaa kerrankin, kuinka rikkaita me oikeastaan olemme? + +ROUVA VALTANEN: Kuinka lienee. Valittaahan isä aina, että olemme aivan +konkurssin partaalla. + +MUUT (naurahtavat). + +UUNO: Hermosairautta. Vainohulluutta. Vähintäin seitsemän miljoonaa. + +MARTTA (aivan kuin vaaran uhatessa): Seitsemän miljoonaa! +(Ajatuksissaan:) Sinun mielestäsi siis meidän pitäisi nuo miljoonat... + +UUNO (kevyesti): Tietysti pitäisi. + +ROUVA VALTANEN: Mutta sanokaa, mitä pitäisi? + +VALDEMAR: Joutavia. Tuommoiset ajatukset eivät vie muuhun kuin +toimettomuuteen. Kaikkia esi-isäin erehdyksiä tässä vielä rupeisi +penkomaan! Pääasia on tehdä työtä. Työ on onni. Ja jos vaan teen +tehtäväni hyvin, en tarvitse mistään muusta pitää huolta. + +UUNO: Hm! Toiset niin, toiset näin. + +MARTTA: Sinä tarkoitat siis, että esimerkiksi minun ei tarvitsisi +ollenkaan hakea paikkoja tai ylimalkaan koettaa päästä itsenäiseen +työhön, vaan ainoastaan harjoitella ahkerasti pianonsoittoa niinkuin +ennenkin. + +VALDEMAR: Juuri sitä tarkoitan. + +MARTTA: Ja luulet, että voisin olla onnellinen, jos vaan koettaisin +olla ajattelematta, ajattelematta, ajattelematta! (Takoo nyrkillä +päähänsä.) + +VALDEMAR: Ihan varmaan. Soitat vaan ahkerasti. + +MARTTA: Ja mitäpä jos todella olisit oikeassa! Jospa vaan tietäisin +varmaan, että se on niin ... minä voisin olla äärettömän ahkera ... ja +olisin todella onnellinen... (Menee vasemmalle.) + + (Kohta alkaa vasemmalta kuulua hartaita sormiharjoituksia + pianolla.) + +ROUVA VALTANEN (puoleksi itsekseen, ajatuksissaan): Aina vaan samat ja +samat keskustelut! (Huokaa): Kun ymmärtäisi ... (Vie kahvitarjottimen +pois vasemmalle). + +LEENA: Kyllä minusta vaan on niin, ettei kaikki työ sittenkään ole aina +hyvää, joka eteen pannaan, vaan toista voi tehdä ilomielin, toinen taas +ihan yököttää. + +UUNO: Yököttääkö sinua pankkityö? + +LEENA: Noh... + +VALDEMAR: Sitä asiaa et sinä Leena kulta vielä voi oikein arvostella. + +UUNO: Minusta Leena on arvostellut asian oikein. + +VALDEMAR: Te kaksi olette aina samaa mieltä. + +LEENA: Valdemar, pahoitinko?... + +UUNO (kiihkeästi): Älä nyt vaan luovu mielipiteestäsi! + +VALDEMAR: Ihminen saa usein luvan luopua mielipiteestään. Ei pidä aina +olla niin varma. Asioilla voi olla monta puolta. Muuten jos jokaisella +pitää välttämättä olla oma mielipiteensä--voi pian käydä niin, että +koko yhdyselämä tulee heidän välillään mahdottomaksi. + +LEENA (huolissaan): Kas niin, arvasinhan, että olit pahoittunut. + +UUNO: Pysy vaan omassasi, Leena! + +LEENA (pyrkien sovittamaan): Rakas Valdemar... + +VALDEMAR: Ei, ei, ei. Tahdon kerrankin puhua sinun kanssasi totisesti +tästä asiasta. Olen suoraan sanoen saanut kyllikseni tästä ikuisesta, +kuolettavasta jankutuksesta. Enkä voi ajatella, että nyt vielä minunkin +avioliitossani sama erimielisyys tulisi uudistumaan. Minä en voi, minä +en tahdo, minä en kestä sitä. + +UUNO (varottaen Leenaa heltymästä): Leena! + +VALDEMAR: Otan isältä vastaan koko liikkeemme, ja sanon nyt kerta +kaikkiaan, että katson kunnian-asiakseni suurentaa omaisuutemme +vaikkapa kymmenkertaiseksi. Sitävarten tarvitsen intoa, tarmoa, hyvää +mieltä, niin, ja erittäinkin--rauhaa, kotirauhaa. Sentähden sanon +sinulle suoraan: mieti tarkkaan, ennenkuin otamme ratkaisevan askeleen. + +LEENA: »Otamme ratkaisevan askeleen»--kun olemme jo kahdesti +kuulutetut! + +UUNO (halveksivasti): Kuulutetut! + +VALDEMAR: Se ei tee mitään. Vielä voi hyvin peruuttaa. Ja jos +mielipiteestä luopuminen sinulle on jotakin mahdotonta, niin--sanon sen +ilman mitään katkeruutta--on todella parempi... + +LEENA (kyyneleet silmissä): Mutta Valdemar--! + +UUNO (pettyneenä): Ah! + +VALDEMAR (heltyen): No niin, niin, Leena, meitä ei erota enää mikään, +me kaksi kuulumme toisillemme... + +UUNO (katkeralla moitteella): Leena, Leena! + + (Kopinaa yläkerran rappusissa). + +VALDEMAR: Isä! (Vasemmalle): Isä, isä... + +ROUVA VALTANEN (tulee kiireesti vasemmalta, puhuu vasemmalle): Martta, +jätä soittosi, isä tulee! + + (Järjestää hätäisesti Valtasen kirjoituspöytää.) + +VALDEMAR: ja UUNO (istuvat pulpettiensa ääreen työhön). + +MARTTA (tulee happamena): Missä käsityöni? + +VALTANEN (tulee lyhyin, nopein askelin oikealta). + +MUUT (kunnioittavasti): Hyvää huomenta, isä! + +VALTANEN (ähkien): Huomenta, huomenta lapseni. + +ROUVA VALTANEN: Taas huonosti nukkunut, rakas Aleksander? + +VALTANEN: Vai hyvinkö vielä?! Täällä soitellaan ja melutaan kuin +markkinoilla. Muuten--tämä on kaiketi viimeinen päivä, jonka saan elää +itsenäisenä, vapaana miehenä. + +UUNO (kohauttaa olkaansa, menee jälleen pulpetilleen). + +MARTTA (huokaa, ei viitsi kuunnella, poistuu vähitellen vasemmalle). + +LEENA (menee Uunon luo katselemaan hänen työtään tai oikeammin +selitelläkseen äskeistä käytöstään). + +ROUVA VALTANEN: Mutta mitä sinä sanotkaan, rakas Aleksander? + +VALTANEN: Minä sanon, että meitä kadehditaan ja vainotaan joka +suunnalta: nyt viimeksi on vihollisiimme liittynyt myöskin... + +UUNO (yskäsee). + +VALTANEN: Mikä sinua ryittää? Hoida asiaasi tai ilmoittaudu sairaaksi +ja mene--mene-- + +ROUVA VALTANEN: Aleksander! + +VALTANEN: Hän yskii aivan kuin meitä ei vainottaisi--Mutta mitä +merkitsevät, kysyn minä, toisviikkoiset sanomalehtikirjoitukset ja +pankkimme osakkeiden laskeminen juuri silloinkuin tiedetään minun ne +ostaneen melkein kaikki? Hä? Olemme konkurssin partaalla, sanon minä +teille.--Taas yskäkohtaus! + + (Istuu hermostuneena). + +ROUVA VALTANEN: Ah, miksi ärsytät isää! + +VALTANEN (pidellen Valdemaria kädestä): Sinuun, Valdemar poikani, panen +kaiken toivoni. Sinun on nyt pelastettava kauppahuoneemme. Tiedäppäs, +eilen kävi pankinjohtaja luonamme tahtomassa minua suureen vekseliin,-- +johon minulla periaatteessa ei kyllä ollut mitään vastaankaan. Hän veti +esille paperin tunnustaakseni sen. Silloin sanoin hänelle: Ystäväni, +olen käynyt vanhaksi, olen luovuttanut liikkeeni pojalleni +Valdemarille, (katsahtaen merkitsevästi Uunoon), jonka olen +testamentissa asettanut myös pääperillisekseni. No, vieläkö yskittää? +--Poikani Valdemarin suostumuksetta, sanoin, en ryhdy enää mihinkään. + +VALDEMAR (liikutettuna): Isä! + +VALTANEN: Tirehtööri koetti parastaan, mutta minä en kirjoittanut. + +UUNO: Sehän mainiota! Nyt saamme vihdoinkin antaa tirehtöörille +ansaitut potkut! + +VALTANEN: Keskustelen Valdemarin kanssa, en sinun. Vekseli on tietenkin +tunnustettava. + +UUNO: Tunnustetaan vaan. Mutta jospa nuo »toisviikkoiset +sanomalehtikirjoitukset ja osakkeiden laskeutuminen» ovat seurauksena +siitä, että luottamus tirehtöörin asioihin alkaa horjua?! + +VALTANEN (hyökkää seisaalleen, saamatta sanaa suustansa): +Lu-lu-luottamus! Hä-vytön! + +ROUVA VALTANEN (yrittää estää Uunoa jatkamasta): No, no, Uuno... + +UUNO: Äiti, anna minun puhua... Leena on joka päivä pankissa ja hänkin +sanoo... + +LEENA (hätääntyen): Minä en ole sanonut mitään... Niin, vaan sinulle +yksin ... mutta minulla ei ole oikeutta... + +VALTANEN: Mitä Leena sanoo? + +LEENA: Voi, en mitään,--juorua--konttoriväen keskuudessa... + +VALTANEN: Sellaiset jutut pitää tukahuttaa, ei niitä saa levittää, +Leena. + +UUNO: Niin, Leena, pitää aina valehdella, ei saa koskaan puhua totta. + +ROUVA VALTANEN: Mutta lopettakaa jo, lopettakaa! + +VALTANEN: Valdemar, tule ylös luokseni. Täällä näyttää olevan aivan +mahdoton saada järkevää sanaa vaihdetuksi. Mennään. + +VALTANEN ja VALDEMAR (menevät oikealle). + +ROUVA VALTANEN: Sinun ei pitäisi noin ärsyttää isää! + + (Menee Uunon puhuessa vasemmalle.) + +UUNO: Herranen aika, en syytä häntä sanallakaan. Mutta hän tarvitsee +vaan nähdä minut hermostuakseen pilalle. Niinhän se on ollut aina. +(Jonkun ajan kuluttua Leenalle): Mutta että sinäkin, Leena! + +LEENA (seurusteluhuoneessa neulouksen ääressä): Mitä minä? En minä +mitään-- + +UUNO (pulpettinsa luota): Kuinka paljon oli käsissäsi, mutta sinä +viskasit luotasi! + +LEENA: Koeta ymmärtää asemaani. Olenhan sitäpaitsi siksi vieras, ettei +minun sovi niinkuin teidän muiden... + +UUNO: »Vieras»!--Jos olisit sanonut mitä tiedät, ehkä isä olisi +ruvennut tirehtööriä epäilemään ja säästynyt ikävyyksistä. Mutta tuo +teidän iankaikkinen »hienostumisenne», se on tietysti jokapaikassa +kaikkea muuta tärkeämpää! Tärkeämpää kyllä kuin jonkun kauppahuoneen +menestys, mutta ei koskaan tärkeämpää kuin toden puhuminen. +Kohteliaisuus, makeileminen tärkeämpää kuin totuus! Se voi saattaa +minut ihan raivoon! + +LEENA: Kaikki tämä voi olla niin, mutta sinun raivoosi on sittenkin +toinen syy. + +UUNO: No niin onkin. En sitä peitäkään. Mutta sittenkin samaa totuuden +kiertelemistä sinun puoleltasi. + +LEENA (pannen pois neulomuksensa): Sinä olisit tahtonut siis, että +kihlaus olisi purkautunut, nyt, ihan tuossa, noin vain. + +UUNO: En. Vaan että olisit pysynyt mielipiteessäsi. Sinä olit oikeassa: +jos joku toimi tuntuu väärältä, niin siitä pitää empimättä luopua, +mutta sinä luovuit empimättä mielipiteestäsi, lupasit ainakin luopua. + +LEENA: Voiko nyt sellaisen satunnaisen erimielisyyden vuoksi... + +UUNO: Se ei ollut mitään satunnaista, vaan sinä olet perin juurin +erimielinen Valdemarin kanssa. Sehän se tässä onkin. + +LEENA: Tarkoitan, voiko semmoisen syyn tähden purkaa kihlauksen, joka +on ollut välillämme päätetty oikeastaan jo lapsuudestamme asti? + +UUNO: Mutta olisihan Valdemar ollut valmis purkamaan! Ja kuitenkin olit +sinä oikeassa! Se se raivostuttaa minua. + +LEENA: Johan sanoin, että raivoosi on toinen syy. + +UUNO: No, koska niin välttämättä tahdot kuulla oikean syyn, niin kuule: +minä en jaksa kestää sitä, että sinä tulet toisen vaimoksi. + +LEENA: Ash! Taas! + +UUNO: Oikeastaan sinä sen itse tiedät ja ymmärrät, mutta mitä et tiedä, +niin se on tämä! + + (Näyttää ulkomaanpassia.) + +LEENA (hämmästyneenä): Ulkomaanpassi! Mitä sinä, Uuno! + +UUNO: En tahdo olla läsnä. Ja minusta voi todellakin tulla juoppo +häittenne jälkeen, jos jään tänne. + +LEENA: Ja miten selität lähtösi muille? Kenties vielä rupeavat +epäilemään jotain. + +UUNO: No, onhan isän aikomus tehdä minut perinnöttömäksi ja Valdemarin +liikkeenjohtajaksi,--ne syythän riittävät selitykseksi maailmalle. +Mutta sinä tiedät ainoan syyni. Mitä voin minä siihen, että rakastan +sinua! + +LEENA: Mitä tarvitset sinä voida? Elämme ja olemme niinkuin ennenkin. + +UUNO: Vaikkako sinä tulet hänen vaimokseen? + +LEENA: Eihän sinun ja minun rakkaudessa ole mitään sellaista! Näemme +niinkuin ennenkin joka päivä toisemme, saamme aina ajatella toisiamme-- +se ei ole mitään pahaa,--saamme milloin hyvänsä puhutella toisiamme,-- +eihän sekään ole mitään pahaa. Mitä me vielä kaipaisimme, sano! + +UUNO: Etkö sinä siis ole koskaan tuntenut sellaista vastustamatonta +vetovoimaa, sellaista--kuinka sanoisin--no että sinä, juuri sinä +kaikkinesi tuossa olet minun, kokonaan minun eikä kenenkään muun?... + +LEENA: En yhtään edes ymmärrä. Ne ovat niitä teidän, miesten, +merkillisyyksiä. Aina teillä pitää olla jotain semmoista. + +UUNO: No--tuota noin--miksi esimerkiksi äitisi, joka niin rakastaa +sinua, tahtoo syleillä ja suudellakin sinua? + +LEENA: Ah, sinä kenties kuvailet, että suuteleminen minusta on syntiä? +Ei ollenkaan. Mutta se on aivan tarpeetonta meidän välillämme. Mitä +varten? Ajattele kuinka hassuakin se oikeastaan on: suut vastakkain +ja--(maiskauttaa suullaan, nauraa). + +UUNO: Ei, Leena, et sinä siitä niin vähällä pääse. Minä matkustan. + +LEENA: Tule tänne. + +UUNO (tulee Leenan luo): Hyvästi, Leena. + +LEENA: Jos sinusta ei ole kylläksi, että saamme joka päivä katsoa +toisiimme ja puhella, niin olkoon sitten... (Suutelee Uunoa.) Sinä et +matkusta minnekkään--(suutelee)--ymmärrätkö, minä kuolen ilman sinua, +minä kuolen... + +VALDEMAR: (tulee oikealta heidän huomaamattaan, naurahtaa, sitten +teeskentelee suuttumusta). + +UUNO: Valdemar! + +VALDEMAR: Jos sinä rakastat Uunoa, niin sano se suoraan. Toistan +vieläkin: kihlauksemme voi kyllä purkautua. + +UUNO: Se oli leikkiä. + +VALDEMAR: Oliko se leikkiä, Leena? + +LEENA: En tiedä. + +VALDEMAR (rupeaa nauramaan): Voi, lapsi raukka, suottahan minä... +Tiedänhän minä, että sinä rakastat minua. Saat mielelläsi suudella +häntä. Päinvastoin minä iloitsen, että sinäkin Uuno pidät Leenasta.-- +Niin, niin, no suudelkaa nyt minun nähteni, en välitä siitä vähääkään. +(Tulee äkkiä totiseksi.) Uuno, tulehan tänne. + +UUNO (lähestyy Valdemaria arasti): Anna minulle anteeksi, Valdemar! + +VALDEMAR: (ihmeissään): Mitä sinä + +UUNO: Minä en tiennyt mitä tein... (liikutettuna aikoo syleillä +Valdemaria). + +VALDEMAR: Mutta siitäkö sinä yhä?! Älä hassuttele. Minulla on ihan +toinen asia sydämelläni. Täytyy neuvotella kanssasi. Isä ilmaisi +minulle, että tirehtöörimme on saanut vihiä odottamattomasta +pankkitarkastuksesta. Häneltä puuttuu satanen tuhatta. + +UUNO: (hajamielisenä) No niin ... niin... + +VALDEMAR: Hän tahtoo, että kirjoittaisimme tuolle summalle +valevekselin... + +UUNO (yhä hajamielisenä): Kun ymmärtäisin... + +VALDEMAR: Ainoastaan tarkastuksen ajaksi, näet,--että hän salaisi +balanssin. + +UUNO: Ahaa!--Ei koskaan! + +VALDEMAR: Äläpäs nyt taas tokase noin äkkipikaa. Hän lupaa meille +harvinaisia etuja, suorastaan aivan kuulumattomia. + +UUNO: Siinä tapauksessa vielä vähemmin. Ei--ei! + +VALDEMAR: Mutta hän lupaa... + +UUNO: En edes tahdo tietää mitä hän lupaa. Se on aivan yhdentekevä mitä +hän siellä lupaa tai on lupaamatta. Valevekseli on petos. + +VALDEMAR (totisena): Minä luulen, että isällä on paljon syytä auttaa +häntä tällaisessa tapauksessa. + +UUNO: Juuri sitä minäkin luulen. Mutta sen vahingon vuoksi, jonka hän +meille voi tuottaa, en luule olevan tarpeellista yhä enemmän sekaantua +hänen vekseleihinsä. Sitäpaitsi, tässä tapauksessa, kuten sanoin, hän +vaatii meitä suoraan petokseen. + +VALDEMAR: Mutta jospa koko liikkeemme voisi tulla horjumaan? + +UUNO: Horjukoon ja vaikka kaatukoonkin minun puolestani. Paljon valetta +silloin kaatuisikin. + +LEENA: Uuno, yhtä sinä et ajattele: tirehtööri on sedän ystävä, sedän +voi olla hyvin vaikeata kieltää palvelusta ystävältänsä. + +UUNO (melkein raivokkaasti): »Vaikeata»! Ja sinä tiedät hänet +pettäjäksi! Siksikö luonto on antanut muutamille naisille niin kauniit +suut, että he noin kamalia puhuisivat! »Vaikeata»! Mutta tiedätkö sinä +Leena mitä sinä sanot! (Katkerasti ja hiljaisemmalla äänellä): Mutta +mitäs minä puhunkaan! Itsehän sinä myöskin, sentähden että jokin tuntuu +vaikealta sanoa, olet valmis tekemään väkivaltaa pyhimmälle kaikesta, +omalle rakkaudellesi! + +LEENA (loukkaantuneena): Se ei ole niin! + +VALDEMAR: En ymmärrä mitä te puhutte, mutta... + +UUNO: Välistä minun tekisi mieli olla tuona ukkosena iskeäkseni +muutamaan lahoon taloon ja tehdäkseni puhdasta jälkeä! + +LEENA: Ollaksesi sitten yksin oikeassa. + +UUNO (raivokkaasti Leenalle): No niin, vaikkapa oikeutta jakaakseni ja +ottaakseni sen mikä on minun! + +LEENA (Valdemarin luona, nostaen molemmat kätensä hänen kaulalleen): +Valdemar hyvä, jospa hän sittenkin on oikeassa! + +VALDEMAR: Kas niin, nyt saat vielä Leenankin puolellesi! Ei. Minun +pitää saada keskustella kanssasi kahden kesken. Tule huoneeseeni. + +UUNO: Jos aijot kaikissa tapauksissa pysyä päätöksessäsi, kuten näkyy, +miksi kysyt minun mieltäni? + +VALDEMAR: Tai mennään purjehtimaan, niin saamme jutella.-- + +UUNO (naurahtaen): Valdemar, vietteletkö sinä minua? + +VALDEMAR: Uuno, minä tahdon toimia tässä asiassa yksimielisyyden +perustuksella, sinun täytyy ymmärtää vaikuttimeni. + +UUNO: Purjehtimaan voin tulla, mutta ainoastaan muuttaakseni sinun +mielesi. Älä luulekaan! Jumaliste minä sinut käännän. + +VALDEMAR: No, no, se nähdään. Jahka nyt kuulet juurta jaksain kaikki +perusteeni. (He alkavat pukeutua lähteäkseen): Ota sadenuttu mukaan, ei +tiedä mitä tulee. (Soittaa puhelimeen): Laittakaa pienempi +purjeveneistä kuntoon.--Ei, ei, reivaamme itse, jos tarvitaan. Ei, me +kahden vaan Uuno-herran kanssa. + + (He tulevat pukeutuessaan hyvälle tuulelle.) + +LEENA (katselee merelle): Pelottaa. Katsokaa noita pilviä. Tuotakin +tuolla. Kaataa vielä veneenne!--Pojat, rakkaat, jospa ette lähtisikään. +Ukkonenkin käy... (Seuraa lähteviä ulos.) + +UUNO: Niin, Valdemar, sietäisipä olla varovainen! Nousen vielä minäkin +tästä tappeluun ja upotan sinut! + + (Menee.) + +VALDEMAR (menee huolettomasti vihellellen): Upota sinä vaan... + +MARTTA (vasemmalta, hämmästyneenä, huolestuneena, katsoo kuistikolta +lähteneiden jälkeen, palaa sitten vasemmalle ovelle, kutsuu hiljaa): +Äiti! + +ROUVA VALTANEN (vasemmalta). + +MARTTA: Katso, he menivät purjehtimaan. + +ROUVA VALTANEN: Herranen aika, tämmöiselläkö säällä! + +MARTTA: Ah, ovathan he tottuneet, ei siitä. Mutta ennen lähtöään he +riitelivät hirveästi. En ole koskaan ennen nähnyt Uunoa niin rajuna, +enkä olisi aavistanut... Kuule, hän lausui suoranaisia uhkauksia! + +ROUVA VALTANEN: Mutta etkö sinä ollutkaan huoneessasi? + +MARTTA: Ovi oli raollaan. Minä tirkistin.--Enkä voi olla vielä +kertomatta sinulle... Se on kauheata... + +ROUVA VALTANEN: No mitä nyt, lapseni? + +MARTTA: Mutta älä vaan mitenkään kerro isälle, hän raivostuisi ja +tappaisi Uunon! + +ROUVA VALTANEN: Martta, mikä sinun on? + +MARTTA: Voi, kirous seuraa onnetonta perhettämme; joka askeleella tulee +vain uusia ja uusia onnettomuuksia! + +ROUVA VALTANEN: Mutta rauhoituhan, lapseni! No, kerro nyt mitä näit ja +kuulit. + +MARTTA: Uuno rakastaa Leenaa. + +ROUVA VALTANEN: Mitä sinä sanot?! + +MARTTA: He suutelivat toisiaan. + +ROUVA VALTANEN (ei voi sanoa mitään, istuutuu väsyneenä): Täällä kuljen +minä ovissa edestakasin, tuon ja vien kahvipannua, mutta omain lasteni +tragedioista en tiedä mitään. + +MARTTA: Leenasta, tunnustaakseni, kyllä jo ennenkin aavistin jotain, +mutta että Uuno--! + +ROUVA VALTANEN: Ette puhu minulle enää mitään, ette ilmaise surujanne +ettekä ilojanne. Ja ihan äsken olin vielä kaikki kaikessa teille. Ette +luule minun ymmärtävän asioitanne. Erehdytte, lapset,--paljon, paljon +tämä vanha sydän voisi teille vielä antaa. Mutta te luulette aina, että +kaikki mikä teille tapahtuu, tapahtuu ensi kerran maailmassa. Ja +kärsitte--kärsitte--kokemattomina--yksin--ja välillemme kasvaa +vähitellen läpäisemätön, yhä paksuneva muuri... Kaikki onkin nyt niin +toisin kuin oli. Minä olen käynyt niin tarpeettomaksi ... usein +inhottaa minua oma itseni, enkä tiedä mitä varten ollenkaan olen ... ja +mitä tehdä itseni kanssa... + +MARTTA: Mutta älä nyt vaan suinkaan sano isälle. + +ROUVA VALTANEN: Enkö voi enää seurata nuorten elämää? Olenko niin +tylstynyt? Muistini on todella hyvin huonontunut... Minulla on liiaksi +näitä talouspuuhia, en ole milloinkaan joutanut kallistamaan korvaani +lasten äänille. Sanokaa miksi tämä talous on niin suuri, niin +tarpeettoman suuri? Mitä varten, ah, mitä varten kaikki maailmassa?! + +MARTTA: Äiti, minä sanoin, ettei saa vaan mitenkään kertoa isälle. + +ROUVA VALTANEN: Isälle?... Enkö minä saa puhua hänenkään kanssaan? + +MARTTA: Hän ilmankin vihaa Uunoa. + +ROUVA VALTANEN: Ei hän vihaa ... ei hän vihaa ... te teette vääryyttä +isälle ... hän on rehellinen, hän on maailman rehellisin mies. + +MARTTA: Mutta Uuno sanoo... + +ROUVA VALTANEN: Uuno sanoo paljon... Varmaan silloin piti niin +menetellä... Eikä kansalle saa ilmaiseksi jakaa ... silloin toinen saa, +toinen ei... Isä menettelee aina oikein, ja meidän aikanamme ei ollut +niin ankaraa kuin nyt. Mutta hänkin on niin yksin. Ajatteles, Martta, +emme ole puhelleet toistemme kanssa lähes kahteenkymmeneen vuoteen +mistään oikeasta asiasta. Nyt tahdon vihdoin puhua, jos hänellä vaan on +aikaa... Menen ylös hänen luoksensa. + +MARTTA Mutta ei vaan siitä, ei siitä! + +ROUVA VALTANEN: Ole huoletta, lapseni. + + (Lähtee oikealle.) + +LEENA (perältä, menee seurusteluhuoneeseen, katselee merelle, ollen +polvillaan ikkunan alla olevalla sohvalla.) + +PALVELUSTYTTÖ (yhtaikaa vasemmalta): Komersrodinna olisi niin hyvä ja +tulisi keittiöön. + +ROUVA VALTANEN: Ei nyt, ei nyt ... odottakaa... + +PALVELUSTYTTÖ: Kinkku on leikattava. Komersrodinna olisi niin hyvä... + + (Menee vasemmalle.) + +ROUVA VALTANEN: Se on totta, unohdin aivan että Hilma on lomalla. Eikös +vaan sittenkin... + + (Kääntyy vasemmalle.) + +MARTTA: Minä menen, äiti. + +ROUVA VALTANEN: Ei, te ette osaa sitä kukaan. Ja jos kuoressa tuntuu +vähänkään palaneen käryä, ei Valdemar voi syödä. Kyllä minun täytyy... + + (Kiirehtii vasemmalle) + +VALTANEN (oikealta, ulos menossa, päällysnuttu yllä, sateenvarjo ja +hattu kädessä). + +MARTTA: Isä! + +VALTANEN (pysähtyy, katsoo kelloaan): Mitä nyt? Minulla ei ole aikaa. + +MARTTA: Sinulla ei ole milloinkaan aikaa. + +VALTANEN (käsi povitaskussa) Rahaa? + +MARTTA: Ei. + +VALTANEN (panee hatun päähänsä, lähtee): Hyvästi.--(Pysähtyy ovella.) +Mitä sinulla on sanomista? Pian. + +MARTTA: Mutta istu isä, pitäähän sinulla olla sen verran aikaa, että +joudat... + +VALTANEN: Minun on määrä olla pankissa ennen kahta. + +MARTTA: Olet paikkakunnan mahtavin mies. Luulisi sinun voivan määrätä +aikasi, kun on kysymys lastesi onnesta. + +VALTANEN: Pian, sanon minä. + +MARTTA: Isä, ajattele, emme ole vielä koskaan puhelleet totisesti +keskenämme, emme kertaakaan! Ja nyt minulla olisi niin tärkeätä +sanottavaa ja pyydettävää! Istu, isä! + +VALTANEN: Minä istun. Laiminlyöty hetki voi minulle maksaa kymmeniä +tuhansia, mutta minä istun. + +MARTTA: Olen kuullut sinun sanovan koonneesi omaisuutta vaan meidän, +lastesi, tähden. Hetki maksakoon minun puolestani vaikka miljoonan... + +VALTANEN (nousemassa): Jollei sinulla ole muuta... + +MARTTA: Isä, tämän ainoan kerran vaan... Mutta älä noin puhaltele, +äläkä täristele jalkaasi ... istu rauhallisesti ... koeta ymmärtää +asemaani... Voi, voi, isä, anna minun tulla sairaanhoitajattareksi! + +VALTANEN: Ei, ei, ei. + +MARTTA: No vakuutusyhtiöön sitten! + +VALTANEN: En kärsi kuulla hassutuksiasi! + +MARTTA: Jos lastesi onni sinulle todella on tärkein, anna minun +itsenäisesti ansaita toimeentuloani. Suurempaa onnea en pyydä enkä voi +saada. Jotain tointa--tointa! + +VALTANEN: Tointa! Enkö ole koettanut pitää heitä kymmenittäin sinulle +tarjona? Enkö ole kärsivällisesti odottanut sinun armollista +valintaasi? + +MARTTA: He kaikki kosivat rahojamme eivätkä minua. Samallainen on +myöskin herra van der Vaer. Olemme ihan vieraat toisillemme. En voi, +isä, en voi... + +VALTANEN: En minäkään sitten mitään voi. + + (Nousee.) + +MARTTA: Mutta, isä... + +VALTANEN: Te teette minut hulluksi! Olette kaikki liittoutuneet minua +vastaan kiduttaaksenne minua. Van der Vaer ei kelpaa sinulle! Onko +kuultu! Hollannin paraimpia kauppahuoneita! Mitkään toimeni eivät +sinulle kelpaa, rahani eivät kelpaa! Mene sitten sinäkin minne ikinä +haluat, niinkuin menee Uuno. Vai luuletko, etten minä ole oppinut +myrskyjä kestämään? Aijon jäädä pystyyn, vaikka jäisin yksin kuin +seiväs kinokseen! + +MARTTA: Niinpä on siis puheesi lasten onnesta--puhetta. + +VALTANEN: Minulla on toki vielä yksi, jolle sekä työni että omaisuuteni +kelpaa. Minulla on--Valdemar! + +LEENA (kiljasee pitkään, ei saa sanaa suustaan, perääntyy selin +ikkunalta, kaatuu selälleen etuhuoneen lattialle kynnyksen viereen, +jääden tainnoksiin). + +VALTANEN: Mitä se oli? Kuka huusi? + +MARTTA: Hän varmaan näki jotain ikkunasta... + + (Juoksee ikkunalle, katsoo merelle). + +VALTANEN: Leena? Leena? + +MARTTA: Herra jumala! Vene on kaatunut! + +VALTANEN: Mikä vene? + +MARTTA (juosten ulos): Valdemar ja Uuno olivat purjehtimassa... + +VALTANEN: Valdemar!--Valdemar, sinä et saa mennä minulta! (Hän joutuu +hermolliseen vavistukseen, juo vettä lasin toisensa perästä, mutta ei +voi liikkua paikaltaan.) Va-al-de-mar! Va-al-de-mar! + +ROUVA VALTANEN (juosten vasemmalta): Mitä täällä on tapahtunut? Kuulin +huudon ... Leena! Leena-tyttöni! Mikä häneen on tullut? Aleksander, +vastaahan toki! Mitä tämä on? Sinä vapiset! Mitä? Mitä? + +VALTANEN (hiljaa, vaivalla): Val-de-mar on hukkunut... + +ROUVA VALTANEN: A----Aleksan... Mitä sinä sanot... + +VALTANEN (viittaa kädellään merelle, hoipertelee ulos). + +ROUVA VALTANEN: Mitä hän höpisee... Leena, Leena lapseni (Muistaa.) He +menivät todella purjehtimaan (Kiirehtii ikkunalle.) Väkeä juoksee +rantaan ... jumalani!... (Ulos perälle.) + + + + +TOINEN NÄYTÖS. + + +LEENA (makaa edelleen samalla paikalla ja samassa asennossa +tainnoksissa). + +PALVELUSTYTÖT (tulevat päivitellen perältä). + +1:NEN PALVELUSTYTTÖ: Voi, voi sentään, mikä vahinko, mikä hirmuinen +vahinko! + +2:NEN PALVELUSTYTTÖ: Ja kun hukkui juuri se parempi poika! + +1:NEN PALVELUSTYTTÖ: Eipäs vaan katsottu oliko rikas vai köyhä!--Ja +Leena-neiti--pyörryksissä! + +2:NEN PALVELUSTYTTÖ: Siinä oli morsian, kahdesti kuulutettu! Anna tänne +vettä! + +1:NEN PALVELUSTYTTÖ: Mihin nyt kaikki ompelukset ja häälahjat ja +myötäjäiset! Siinä se nyt oli!--Älä vettä suuhun anna, kastellaan +hiukka polvia, niin se herää. + +2:NEN PALVELUSTYTTÖ: Viedään vuoteelle kamariin. Ota sinä jalkain +puolelta. (Kohottaa Leenaa, pidellen kainalojen alta.) Noin! + +1:NEN PALVELUSTYTTÖ (nostaen Leenaa jaloista): No, no, pikku lintu, on +niitä poikia toisia. + +2:NEN PALVELUSTYTTÖ: Vaikkei yhtä rikkahia. + +LEENA (herää tuntoihinsa, muistamatta tapausta): Mitä?--mitä? Missä +olemme? + +2:NEN PALVELUSTYTTÖ: Laske maahan, se herää. Ei sanota sulhasen +hukkuneen. + +1:NEN PALVELUSTYTTÖ: Sanotaan Uuno-herran hukkuneen, ettei tule +hulluksi, ja me vielä syyn saamme. Viedään pois. + +2:NEN PALVELUSTYTTÖ: Nosta. + +LEENA: Missä olemme? + +2:NEN PALVELUSTYTTÖ: Valtasella ollaan. Nosta paremmin. + +LEENA (muistaa): Aa--aa--vene kaatui! Uuno! + +2:NEN PALVELUSTYTTÖ: Älkää säikähtäkö, eihän ne molemmat...! + +LEENA: Juoskaa apuun, apuun! + +1:NEN PALVELUSTYTTÖ: Toinen herroista ui rantaan airon päällä. + +LEENA: Kuka ui rantaan? + +PALVELUSTYTÖT (tekevät toisilleen merkkejä). + +LEENA: Kuka hukkui, kysyn minä! + +2:NEN PALVELUSTYTTÖ: No ei suinkaan se sulhanen hukkunut, Uuno-herra +hukkui. + +LEENA (riuhtasekse irti, hyökkää perälle): Uuno! Uuno! + + (Pyörtyy uudelleen, kaatuu.) + +1:NEN PALVELUSTYTTÖ: Näet sen! + +2:NEN PALVELUSTYTTÖ: Ja etkö sinä osaa nostaa! + +1:NEN PALVELUSTYTTÖ: Et olisi sanonut kummankaan hukkuneen, niin olisi +itse kävellyt kamariin. + + (He käyvät tarmokkaasti Leenaan käsiksi ja kantavat + hänet vasemmalle.) + + (Aurinko pilkistää esille.) + +VALTANEN (hitaasti perältä, masentuneena, vapisevana, itsekseen +höpisten. Tahtoisi jatkaa kulkuaan oikealle, mutta Valdemarin pulpetin +ohi kulkiessaan vaipuu voimatonna pulpettia syleilemään ja +nyyhkyttämään). + +ROUVA VALTANEN (perältä hajamielisenä, melkein järjettömänä ympärilleen +katsellen): Ei, ei, minä en kestä tätä ... miksi ... miksi ... miksi... +(Valittaen): Aa-aa-aa ... minä en kestä, en kestä ... Valdemar... + +MARTTA (pitelee äitiään kyynäspäästä, koettaen lohduttaa): Pitää +kestää, äiti kulta... Onhan kaikki jo ohitse ... hän ei kärsi enää ... +hänellä on rauha ... hän on meitä onnellisempi... + +KAKSI KONSTAAPELIA (tukien Uunoa kummaltakin puolen saattavat hänet +oven viereen sohvalle, sitten poistuvat). + +UUNO (vaipuu väsyneenä ja hengästyneenä puoleksi loikovaan asentoon +sohvalle). + + (Äänettömyys.) + +ROUVA VALTANEN (äkkiä kesken itkuaan): Mutta miksi kaikki tulivat +rannalta pois? Jospa hän ei vielä ... jospa hän ui vielä! Kuule Uuno, +jospa hän kamppailee vielä aaltojen keskellä! + +UUNO: Ei, äiti minä näin hänen vaipuvan. Olimme ensin molemmat samassa +airossa, mutta hän hellitti, kun se ei meitä molempia kannattanut. Ja +kun katsoin taakseni, hän vaipui. + +ROUVA VALTANEN: Mutta ehkä hän sitten jälleen pääsi pinnalle, ehkä hän +tapasi toisen airon, niin Uuno, toisen airon ... voi menkää, menkää +rantaan... + +UUNO: Toinen airo ajelehti edelläni, minun uidessani jo kaukana, +kaukana onnettomuuspaikalta. + +MARTTA: Miksi et luovuttanut omaa airoasi hänelle? Sinähän olet parempi +uimaan... + +UUNO: Niin, Martta,--miksi?! Siksi kai, että silloin minä olisin +hukkunut. + +MARTTA: Mutta miksi... + +UUNO: »Miksi hukkui perheentoivo ja elämään jäi sen hylkylapsi», +niinkö? + +MARTTA: Sitä en tahtonut sanoa. + +PALVELIJA: Herra pankintirehtööri... Sanoo olevan välttämätöntä asiaa. + +PANKINJOHTAJA (tulee kiireesti): Mikä onnettomuus, mikä onnettomuus! +Sallikaa, rouva ilmaista syvimmän osanottoni--ja sinä kunnon veli, älä +sorru, seiso tammena myrskyssä niinkuin olet aina ennenkin seissyt... + + (Tervehtii muita.) + +VALTANEN (nyyhkyttää). + +UUNO: Äiti, minun on vilu. + +ROUVA VALTANEN: Ah, anteeksi, lapseni. Tulehan, rakas Uuno, sinun pitää +toki saada kuivat vaatteet yllesi, tule lapseni! + + (Menee oikealle.) + +UUNO (on myös menossa oikealle, mutta pysähtyy uteliaana kuuntelemaan +Valtasen ja pankinjohtajan välistä keskustelua). + +MARTTA (pysytteleikse syrjässä, tarkasti seuraten kaikkia). + +VALTANEN: Kaikki on minulta mennyt. Valdemar oli ainoa toivoni, mitä +olen ilman häntä! + +PANKINJOHTAJA: Nyt tulee sinun seistä yksin, Valtanen. Se on usein +liikemiehen kohtalo. Eikä voi kieltää, että siinä uhmassa on jotain +nautintoa. Meitä ei tue koskaan muu kuin oma uhmamme... Mutta nyt +ystäväni, voitko antaa minulle anteeksi, että minä tämmöisen +onnettomuuden hetkellä... + +VALTANEN: Ystävä--läsnäolosi minua onnettomuudessani päinvastoin +lohduttaa, jää tänne, jää tänne. + +PANKINJOHTAJA: Oikeastaan aijoin sanoa toista... Juuri tällä samalla +hetkellä ovat tarkastajat saapuneet pankkiini... + +VALTANEN: Oh, en pysty mitään ajattelemaan... Toiste, toiste... + +PANKINJOHTAJA: Ainoastaan nimesi! (Ottaa taskustaan paperiliuskan.) Kas +tässä vekseli... + +UUNO (itsekseen): Seis, mies, sitä et sinä tee! + +VALTANEN (silmäilee paperia): Täyttämätön? + +PANKINJOHTAJA: Kiireessä, veliseni ... tässä kynä ... kirjoita +tunnusteesi ... lupauksiini luota ... tässä, tässä kynä... + +UUNO: Tarkastajilla lienee aikaa odottaa sen verran, että saamme kuivat +vaatteet yllemme! + +PANKINJOHTAJA (ihmeissään, ylimielisesti): Nuori herra Valtanen, +oletteko jo ehkä astunut prokuristin sijalle? + +VALTANEN: Käy pukeutumassa--mene... + +UUNO: Merkitkää silläaikaa summa, herra tirehtööri. Isällä lienee aikaa +olla allekirjoittamatta, kunnes palaan. Tulen silmänräpäyksessä. + + (Menee oikealle.) + +PANKINJOHTAJA: Summasta ei minulla ole tällä hetkellä täyttä selkoa, +mutta jos todella epäilet... + +VALTANEN: Joutavia! (Kirjoittaa tunnusteen, heittää tuskaisesti kynän +kädestään.) Oh, Valdemar, Valdemar! + +PANKINJOHTAJA (panee rauhoittuneena paperin povitaskuunsa): Onpa +täytynyt olla veljesten kesken hirmuinen kamppailu siitä ainoasta +airosta! + +VALTANEN (hämmästyneenä): Kamppailu--airosta?! + +PANKINJOHTAJA: Niin--eikös Valdemar hukkunut siksi, että Uuno tempasi +häneltä airon? + +VALTANEN: Uunon kertomuksen mukaan Valdemar sen hänelle luovutti +vapaaehtoisesti. + +PANKINJOHTAJA (naurahtaen): No niin, niin,--väkevämpi voittaa tässä +maailmassa, ... kyky, taipumukset, nero ... se kaikki hukkuu aaltoihin. +Paljon--paljon sinä Valtanen olet kadottanut, kun Valdemarin kadotit! + +VALTANEN: Kamppailu--airosta?! + +PANKINJOHTAJA: Sano minulle, Valtanen,--tiesikö Uuno siitä +testamentista, jonka sanoit tehneesi poikasi Valdemarin hyväksi? + +VALTANEN: Ah, se ei ole mitään. Tahdoin vain kurittaa häntä. + +PANKINJOHTAJA: Minä kysyn vaan... Muuten--mikä omituinen, melkein +selittämätön päähänpisto lähteä purjehtimaan tämmöisellä säällä! + +VALTANEN (itsekseen): »Tiesikö Uuno testamentista»! + +PANKINJOHTAJA: Mutta en tahdo syvää suruasi lisätä. Tiedä, myrsky +raivoaa minunkin rinnassani. Minäkin olen paraikaa hukkumassa-- +tuhatkertaisesti hukkumassa! Kiitos sinulle pelastuslaudasta! Hyvästi! + + (Kiirehtii ulos.) + +VALTANEN (itsekseen): Hän epäilee Uunoa! Se merkitsee, että kohta koko +kaupunki epäilee Uunoa. (Niinkuin jotain täyttä mahdottomuutta): Uunoa! +Hänen täytyy saada tilaisuus julkisesti puhdistautua! Epäillä Uunoa! +(Ääneen): Uunon täytyy puhdistautua, sillä minä epäilen häntä. + +MARTTA (epätoivoissaan): Oh, tämäkö vielä lisäksi! + +ROUVA VALTANEN (oikealta): Mutta miksi ette mene rantaan... + +MARTTA: Äiti, äiti, Valdemarin kuolema ei tässä ehkä olekaan vielä +kaikkein suurin tragedia... + +ROUVA VALTANEN (koettaa ponnistaa järkeään ymmärtääksen Martan +tarkoitusta): »Kaikkein suurin tragedia»?--Sinä ajattelet ... et +suinkaan sinä vaan ajattele jotain Uunosta! + +MARTTA (nyykäyttää myöntävästi päätään). + +ROUVA VALTANEN: Ettäkö Uuno ei välittänyt Valdemarin pelastamisesta? + +MARTTA: Ssh... + +VALTANEN: Tahdon puhua Uunon kanssa,--missä Uuno on? + +ROUVA VALTANEN: Hän lupasi tulla tuossa tuokiossa. + +VALTANEN: Selittäköön tapauksen tarkemmin ... hän puhuu kovin +ylimalkaisesti... Selittäköön polisitutkinnossa ... minä en alennu +urkkimaan. + +ROUVA VALTANEN (kauhistuen): Mitä sanot? Polisitutkinnossa?! +Aleksander, hän on oma poikasi! + +VALTANEN: Uuno tänne! + +ROUVA VALTANEN (kiireesti oikealle ovelle): Uuno!--Uuno!--Joudu alas, +isä kutsuu... Aleksander, minä rukoilen sinua, älä ole hänelle liian +ankara! Sinä aivan vapiset! Jätä toiseen kertaan. Eikö meillä ole surua +jo kylläksi... + +UUNO (tulee nopeasti oikealta): Missä tirehtööri?--Mennyt--Ja paperi-- +allekirjoitettu!--Isä, isä-- + +VALTANEN (tulee horjuen Uunon luo): Sano, Uuno minulle, sano... Miksi +et viskannut toista airoa hänelle? Miksi jätit hänet? + +UUNO: Vai niin. Sitä en olisi uskonut teistä, isä. + +VALTANEN: Kaikki tietävät sinut hyväksi uimariksi ... ja +testamentista... + +UUNO: Te ette epäile minua, te valehtelette! En alennu vastaamaan. + +VALTANEN: En myös minä urkkimaan. Selvittäköön siis polisitutkinto. + +UUNO: Eikö kukaan puolusta minua? Martta!--Äiti! + +ROUVA VALTANEN: Minä puolustan sinua, minä puolustan!--Aleksander, +rakas, ajattelehan, toki! Olethan itsekin paljoon syypää. Miksi tahdoit +antaa kaiken Valdemarille ja jättää Uunon ilman mitään?! + +UUNO: Äiti, äiti, vaijetkaa, tekin syytätte minua! + +ROUVA VAIHTANEN (ymmällä): Mutta olihan tuo testamentti vääryyttä sinua +kohtaan! + +UUNO: Oli, mutta se ei kuulu tähän, äiti. + +ROUVA VALTANEN (rukoillen polvillaan): Aleksander, älä turmele Uunon +nuorta elämää! Rakkautemme nimessä, älä pidä polisitutkintoa! Sinä et +tiedä kaikkea. Ajattele jospa hän todellakin olisi-- + +VALTANEN: Oletko mieletön?! Jos hän on syypää, riittäisikö silloin +polisitutkinto! Murskaksi minä hänet musertaisin, murskaksi! + +UUNO: Martta, eikö sinullakaan ole tähän mitään sanottavaa? +(Äänettömyys.) Minua ei siis kukaan puolusta? + +LEENA: (avaa vasemman oven, pysähtyy, huudahtaa rajattomasta riemusta, +sitten juoksee hillittömästi Uunon kaulaan): Uuno! Uuno! sinä elät! + +UUNO (on liikutettu, mutta torjuu Leenan varovasti luotansa). + +VALTANEN (juhlallisesti, säälien Leenaa, seisaallensa nousten, +lähestyen häntä): Lapsi-parka, minun täytyy sinulle ilmoittaa +surullinen, kauhea tapaus: sulhosi Valdemar on hukkunut. + +LEENA: Niin--Valdemar, Valdemar raukka! Minä näin kuinka vene kaatui. +Mutta mikä suuri onni onnettomuudessa, että Uuno pelastui! + + (Syleilee Uunoa). + +UUNO (torjuu hänen lähestymistään vielä varmemmin). + +ROUVA VALTANEN ja MARTTA (katsahtelevat toisiinsa). + +UUNO: Leena, katso ympärillesi... + +VALTANEN (menee synkkänä puhelimelleen, soittaa polisikonttoriin): +Haluan, että asianomainen tutkinto pidetään äskeisen tapahtuman +johdosta luonani--viipymättä.--Nyt heti.--Ei, ei, heti. + +ROUVA VALTANEN: Aleksander! + +MARTTA (yhtaikaa): Isä, eikö voisi lykätä!? + +VALTANEN: Olkaa huoletta. Tämä on välttämätöntä. Ja sitäpaitsi sopiva +kuritus hänen röyhkeydestänsä. + + (Menee vasemmalle). + +UUNO: Hyvä on. + +LEENA: Mitä? Mitä hän soitti polisikonttoriin? + +UUNO: Ah, muodollisuuksia. + +LEENA: Voi, että sinä toki pelastuit! + +ROUVA VALTANEN ja MARTTA (menevät äänettöminä eri ovista vasemmalle). + +LEENA (katsoo heidän jälkeensä ihmetellen): Uuno, onko jotain +tapahtunut, jota minä en tiedä? + +UUNO: Älä kysy, Leena hyvä. Tästälähin meidän vaan täytyy vielä +tarkemmin kuin milloinkaan ennen salata koskaan rakastaneemme +toisiamme. + +LEENA: Olin vaan iloinen kun näin sinut pelastuneeksi. + +UUNO: Niin, sinä olit vaan iloinen... Mutta nyt älä milloinkaan, älä +sanallakaan, älä vähimmälläkään liikkeellä... + +LEENA: Niin ihmeellistä! Surenhan minä Valdemarin kohtaloa, en ole edes +oikein ehtinyt tehdä itselleni selväksi mitä on tapahtunut... Niin, hän +hukkui ... ei varmaankaan jaksanut uida niinkuin sinä... + +UUNO: En olisi minäkään jaksanut, mutta hän luovutti minulle airon, ja +toisen vei tuuli. + +LEENA (taas syleillen Uunoa, onnellisena): Voi, hän oli niin hyvä. Ja +sinä pelastuit! + +UUNO (torjuu hellästi, mutta varmasti Leenan luotaan). + +LEENA (ihmetellen): Uuno?! + +UUNO: Voisihan olla ... en tahdo sitä sanoa omaisistani ... mutta +voisihan olla, että he alkaisivat epäillä meitä. + +LEENA: Epäillä? + +UUNO: Tai ainakin minua. + +LEENA: Mutta miten--»epäillä»? + +UUNO: No ... katsos ... että me ... kuinka sanoisin ... että sinä ... +että minulla ylimalkaan ei ollut mitään Valdemarin hukkumista +vastaan... + +LEENA: Että sinulla ei ollut Valdemarin hukkumista vastaan? En ymmärrä +mitään. + +UUNO: Kun hän olisi tullut yksin perijäksikin... + +LEENA: Yksin perijäksi--? + +UUNO: Ehkä emme myöskään ole onnistuneet rakkauttamme salaamaan... + +LEENA: Uuno!! + +UUNO: Enhän sano, että he epäilevät, ainoastaan että he voisivat... + +LEENA: Mutta kuinka saattavat semmoiset ajatukset... + +UUNO: Ja epäilkööt minua, mutta että he ajattelisivat sinusta, sitä en +voi sulattaa. + +LEENA: Ettäkö minullakaan ei ollut mitään Valdemarin hukkumista +vastaan--? + +UUNO: Voisihan niinkin olla, sanon minä. + +LEENA (nopeasti): Mitä setä soitti polisikamariin? + +UUNO: Ah, ainahan tapaturmaisen kuolemantapauksen jälkeen on pidettävä +polisitutkintoa. + +LEENA: Pidetäänkö täällä polisitutkinto?! + +UUNO: Sanoinhan sinulle, että se on pelkkä lainvaatima muodollisuus... + +LEENA: Jos täällä todella aijotaan pitää polisitutkintoa, ymmärrän +minäkin, että eromme on välttämätön. + +UUNO: Ei, Leena, sinä et saa ruveta noin ajattelemaan, sinä rupeat +vihaamaan heitä, mutta sitä sinä et saa. Me olemme onneton perhe, ei +sitä vitsausta, joka ei meitä kohtaisi. Sääli meitä. + +LEENA: Polisitutkintoa en voi antaa anteeksi. + +UUNO: Polisitutkinnolla on puolensa. Se hajoittaa vanhusten hirveän +surun, joka muuten voisi saattaa isän mielipuoleksi. Toiseksi, Leena, +se on oleva oivallinen keino käsissäni isän kasvattamiseksi. +(Naurahtaen): Niin, muissa kodeissa isät kasvattavat poikiansa, mutta +täällä on poika pantu isänsä kasvattajaksi. Se on nyt kerta kaikkiaan +niin. Ja minä aijon nyt käyttää tilaisuutta oikein voimaperäisesti, sen +saat nähdä. + +LEENA: Minä lähden. + +UUNO: Sääli minua, Leena. Ja erittäinkin nyt, kun eromme on tullut +välttämättömäksi. Tietää, että sinä kuljet jossain siellä maailmalla ja +ajattelet meitä halveksien, se olisi minulle vielä raskaampaa kuin tämä +Valdemarin kuolema. + +LEENA: Uuno! (Aikoo ottaa häntä kaulasta, mutta muistaa heidän eronsa +ja vetäytyy takasin, ruveten itkemään). + +PALVELIJA: Polisimestari ja kaksi konstaapelia.--Kysyvät herra +Kauppaneuvosta. + +UUNO (viittaa käskemään sisälle). + +PALVELIJA (menee). + +UUNO (soittaa oikeanpuoleisen oven puhelutorveen): Polisiviranomaiset +ovat saapuneet. + +POLISIMESTARI (virkapuvussa perältä, kumarreltuaan): Saan syvimmin +valittaa... Herra Kauppaneuvoksen nimenomaisesta toivomuksesta saavumme +näin välittömästi--suorittaakseni muutamia virkaani kuuluvia +muodollisuuksia... + +UUNO: Isäni toivomuksella on puolensa. Istukaa, herra Polisimestari. +Tämä hirveä onnettomuus tai mitä suurin onni--kuinka vaan tahtoo sanoa +--on tapahtunut todellakin aivan poikkeuksellisissa olosuhteissa. + +POLISIMESTARI (hämillään): »Poikkeuksellisissa olosuhteissa», sanotte? + +UUNO: Aivan varmaan. + +POLISIMESTARI: Sitä en tiennytkään!--(Itsekseen): »Onni»?! + +UUNO: Mutta tuossahan isäni jo tuleekin. + +VALTANEN (oikealta, tervehtii kylmästi polisimestaria). + +ROUVA VALTANEN ja MARTTA (saapuvat toimitukseen vasemmalta äänettöminä, +itkettyneinä, toisiaan käsistä pidellen). + +POLISIMESTARI (syvään kumartaen): Uskallan täten korkeimman +kunnioitukseni ohella nöyrimmästi ilmaista syvimmän osanottoni ... +valitettavaan tapaturmaan, joka on kunnianarvoisaa taloanne kohdannut. + +VALTANEN (vastaa ainoastaan jäykällä kumarruksella). + +ROUVA VALTANEN (lähestyy miestänsä, kuiskaa): Pitääkö tarjota kahvia? + +VALTANEN (syrjäyttää vaimonsa): Ole nyt! + +MARTTA (vetää äitinsä pois): Ei, ei, äiti. + +VALTANEN: Kuten jo puhelimitse äsken mainitsin, pyydän toimittamaan +tutkimuksen tästä--sanokaamme tapaturmasta, mitä tarkimman, vähimpiin +erikoisuuksiin menevän tutkimuksen. + +POLISIMESTARI: Saan herra Kauppaneuvokselle kunnioittavimmin ilmoittaa, +että virkavelvollisuuteni on tässä asiassa täydellisessä sopusoinnussa +herra Kauppaneuvoksen arvoisan toivomuksen kanssa. (Kumarrus).--Saamme +siis alkaa. + + (Kutsuu esille kaksi konstaapelia, asettuu itse + kirjoittamaan pöytäkirjaa.) + +KONSTAAPELIT (perältä, jäävät todistajina seisomaan oven kummallekin +puolelle). + +POLISIMESTARI (kirjoitettuaan jonkun aikaa): Suokaa anteeksi ... rouva +Kauppaneuvoksettaren etunimi?-- + +ROUVA VALTANEN: (neuvottomana): Mitä minun pitää vastata? Minä en tiedä +mitään! + + (On pyörtyä Martan syliin.) + +UUNO (polisimestarille): Sofia Maria.--Sisareni--jaha, te tiedätte. + +POLISIMESTARI: Suokaa anteeksi--mutta tämä neiti? + +UUNO: Asiaan kuulumaton. + +VALTANEN: Leena Högdal--vainajan morsian. + +UUNO: Tarpeetonta mainita. + +VALTANEN: Mainitkaa pöytäkirjaan: kahdesti kuulutettu morsian. + +ROUVA VALTANEN: Ah, mitä tästä tulee! + +POLISIMESTARI: Käännyn puoleenne, nuori herra Valtanen, pyytäen +kertomaan mitä tiedossanne on asiasta yleensä ja onnettomuuden +tuottaneesta purjehduksestanne erittäin. + +UUNO: Toistan siis minkä jo äsken teille sanoin, että minäkin pidän +asiallista, yksityiskohtaista polisitutkintoa erittäin suotavana, +katsoen niihin peräti poikkeuksellisiin oloihin, joissa onnettomuus on +tapahtunut. + +VALTANEN: Mitä? + +POLISIMESTARI: Sallikaa kysyä, mitä tarkoitatte noilla +poikkeuksellisilla oloilla? + +UUNO: Esimerkiksi sitä, että minä olin juuri ennen purjehtimaan-menoa +saanut tietää isäni tehneen testamentin kaiken omaisuutemme +siirtymisestä veljelleni. + +ROUVA VALTANEN: Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä! + +MARTTA: (yhtaikaa): Uuno! + +LEENA (yhtaikaa): Mutta Uuno!-- + +VALTANEN: Olkaa huoletta, Uuno ei ole niitä kaloja, jotka mertaan +menevät. + +POLISIMESTARI: Sallikaa huomauttaa, nuori herra Valtanen, että tuo +mainitsemanne seikkahan puhuu päinvastoin teitä vastaan. + +UUNO: Mutta eikö tämän tutkinnon tarkoitus ole juuri totuuden selville +saaminen? + +POLISIMESTARI: Tietenkin, tietenkin... (Viivyttelee, eikä ole +huomaavinaan, että perheenjäsenet kuiskuttelevat keskenään). + +ROUVA VALTANEN (miehelleen): Keskeytä, jumalan nimessä keskeytä! Voi, +miksi olet hänelle niin ankara! + +LEENA (kinailtuaan Martan kanssa): Se ei ole totta! + +UUNO (syrjäyttää kaikki lähestyvät luotaan): Miksi ette jatka? + +VALTANEN: Olenpa varma, että hänellä on jotain juonia mielessä. + +POLISIMESTARI: Voimme supistua lyhyeen.--Nuori herra Valtanen,--mikä +kaasi veneenne? + +UUNO: Tuulispää. + +POLISIMESTARI: Kuka oli peräsimessä? + +UUNO: Minä. + +POLISIMESTARI: Olette harjaantunut purjehtija. + +UUNO: En huomannut lähestyvää vihuria. + +POLISIMESTARI: Mikä käänsi avoselällä huomionne muuanne? + +UUNO: Olimme kiivaassa väittelyssä. + +POLISIMESTARI: Se on--mihin määrään »kiivaassa»? + +UUNO: No, niinkuin veljesten välillä vaan voi olla. Kumpikin huusimme-- +ei ollut enää kysymystäkään toisen perusteiden kuuntelemisesta--sanalla +sanoen: vähällä ettemme käyneet käsikähmään... + +POLISIMESTARI: Ja väittelynne koski--? + +UUNO (vaikenee merkitsevästi): Hm! + +VALTANEN (kauhistuu): Uuno! + +ROUVA VALTANEN (Martalle): En ymmärrä mitään. + +MARTTA (äidilleen): Uuno aikoo paljastaa, että isä kirjoitti vekselin +tirehtöörille. + +ROUVA VALTANEN (ymmällä): »Kirjoitti vekselin tirehtöörille», no mitä +siitä? + +MARTTA: Ssh... + +UUNO (Valtaselle): No, isä,--mistä nyt saadaan airo hukkuvalle?! + +POLISIMESTARI: Arvatenkin väittelynne koski juuri tuota rahakysymystä? + +UUNO: No niin, niin,--rahakysymystä se koski. + +ROUVA VALTANEN: Pelasta Uuno perikadosta, Aleksander! + +VALTANEN: Etkö ymmärrä, että hän aikoo syöstä minut perikatoon! + +ROUVA VALTANEN: Ah, aina te kaksi taistelette keskenänne. + +POLISIMESTARI: Tahdoitte saada veljenne luopumaan? + +UUNO: Niin, tahdoin saada veljeni luopumaan. + +POLISIMESTARI: Mutta olihan isänne asian jo päättänyt. + +UUNO: Oli, se oli isäni vaatimus, mutta se sisälsi petoksen. + +POLISIMESTARI: Petoksen?! + +UUNO: Hm! (Katsoen merkitsevästi isäänsä): Eikö se ole ilmeistä petosta +kun... + +VALTANEN: Uuno! + +UUNO: Kun ... kun pelkkien liike-etujen vuoksi... + +VALTANEN: Vaiti! Vaiti! (Polisimestarille): Minun täytyy selittää +teille tämän polisitutkinnon ainoa tarkoitus. Kysymyksenne eivät ole +asiallisia. + +POLISIMESTARI: Pölisitutkintojen tarkoituksista olemme tietoiset, herra +Kauppaneuvos. + +VALTANEN: Poika-vainajani henki oli näette suuresta summasta vakuutettu +ja vakuutusyhtiö, kuten hyvin ymmärrätte, voi vaatia tarkkaa tutkintoa. + +UUNO: Vai niin, eikö tarkoituksena siis ollutkaan »totuuden +ilmisaaminen»? Minä luulen äsken kuulleeni-- + +POLISIMESTARI: Ja kysymystemme asiallisuus jääköön niinikään yksin +minun ratkaistavakseni. Nyt en enää voi perääntyä, herra Kauppaneuvos. +(Uunon puoleen): Nuori herra Valtanen, vielä muuan kysymys. Äsken tänne +saapuessani te tulitte lausuneeksi erään sanan--ehkä tarkemmin +ajattelematta, tai ehkä niin sanoakseni vahingossa--te sanoitte +tapausta »onneksi». Mitä sillä tarkoititte? + +UUNO: Juuri sitä mitä sanoin: että veljeni Valdemarin juuri sinä +hetkenä sattunutta kuolemaa voi pitää suurena onnena. + +ROUVA VALTANEN: Nyt hän tunnustaa! + +POLISIMESTARI: Pitää kuolemaa onnena?! + +UUNO: Ah, en viitsi enää teidän kanssanne... (Kääntyy muiden puoleen.) +Hän kuoli elämänsä parhaimmalla hetkellä, silloin kun luopuen airosta +uhrasi elämänsä nuoremman, tyhmän veljensä puolesta. Hyvästi Uuno, hän +huusi, työnnettyään airon minulle, ja ikäänkuin kiirehti vajoamaan +aaltoihin, ennenkuin minä ehdin tulla tajuihini ja viskata hänelle +airon takaisin. + +ROUVA VALTANEN: Nyt alan ymmärtää jotakin... + +UUNO: Voiko ihminen kuolla kauniimmin? + +POLISIMESTARI: Mutta miksi sentään pitää kuolemaa onnena? + +UUNO: No pitääkö se sanoa?--(Isänsä puoleen): Siksi että ainakin +häneltä jäi tuo petos tekemättä. + +VALTANEN (on syvästi järkytetty). + +ROUVA VALTANEN: Nyt, nyt ymmärrän... + +POLISIMESTARI: Selittäkää vihdoin mikä »petos»? + +VALTANEN (polisimestarille): Saatte mennä. Tämä kuulustelu riittäköön +vakuutusyhtiölle. + +POLISIMESTARI: Saan arvoisille herroille ilmoittaa, että katsoen +todellakin poikkeuksellisiin olosuhteihin aijon jatkaa kuulustelua. + +VALTANEN: Pölkkypää! Unohdatteko päällysmiehenne, joka minun +kehoituksestani on teidät virkaanne korottanut, mutta joka minun +kehoituksestani voi sen teiltä myös ottaa?--No?! + +POLISIMESTARI (hätkähtää): Nöyrin palvelijanne!--Rouvani!-- + + (Menee konstaapeleineen.) + +ROUVA VALTANEN (Martalle): Onko hän siis nyt... + +PALVELUSTYTTÖ (vasemmalta, lähestyy rouva Valtasta, kuiskaa hänelle, +pyytäen keittiöön). + +ROUVA VALTANEN: Voi, anna minun olla! (Martalle): Onko hän siis +pelastunut? + +MARTTA: Isäkö? + +ROUVA VALTANEN: Uuno. + +MARTTA: Ah, on, on. + +ROUVA VALTANEN: Jumalan kiitos! (Palvelustytölle): No mikä sinulla on? +(Lähtee palvelustytön kanssa.) Ei siunaaman hetkeä, että edes rauhassa +kyyneleen vuodattaisi! + + (Vasemmalle palvelustytön edellä.) + +VALTANEN (Uunolle): Olen vallassasi, myönnän. Antaudun. Olemmeko +kuitit? + +UUNO: Ei aivan. + +VALTANEN: Vaatimuksesi? + +UUNO: Tuolla testamentilla ei tosin ole enää paljon merkitystä, mutta +se käy kuitenkin ikäänkuin kunnialleni. Repikää se palasiksi. + +VALTANEN (menee hitaasti työpöytänsä luo, ottaa esille testamentin, +repii sen palasiksi): Mitä muuta? + +UUNO: Tulkaa lähemmäksi. + +VALTANEN (lähestyy Uunoa). + +UUNO: Kätenne, isä. + +VALTANEN (ojentaa Uunolle kätensä, kuitenkin kääntymättä häneen päin). + +UUNO (tyytymättömästi): Pidätte kättänne niin velttona... + +VALTANEN (kipakasti): Et suinkaan vaadi, että minä kiitollisuudesta +kapsahdan kaulaasi! + +UUNO: En. Olisin vaan tahtonut... Mutta te ette voi vieläkään itkeä +minun kanssani. + +VALTANEN: Valdemar, niin Valdemar! + + (Hyrskähtää hillittömästi itkuun ja ylenmääräistä + liikutustaan peittääkseen kiirehtii oikealle.) + +UUNO (sormeansa heristäen): Niin, niin, opetus on joskus katkera, ja +paljon, paljon vielä puuttuu! + +LEENA: Sinä olit minusta säälimätön. + +UUNO: Älä sekaannu tähän. (Martan puoleen kääntyen): Että isä saattaa +minusta jotain sellaista ajatella, sen voin vielä ymmärtää, hän on +sairas, mutta että sinä, Martta...! + +MARTTA: En ole hetkeäkään epäillyt sinua, että muka tuon testamentin +tähden ... mutta... + +UUNO: Mitä »mutta»? Aina sinulla on »mutta» ja »mutta». Sano kerrankin +selvään. + +MARTTA: Miksi... + +UUNO: No? Mitä »miksi»? + +MARTTA: Miksi te suutelitte toisianne? + +UUNO ja LEENA (säpsähtävät). + +LEENA: Se ei ole totta. + +UUNO: Se on totta, Leena.--(Martalle): Kuinka--tiedät? + +MARTTA: Näin ovesta. + +LEENA: Mutta, Martta kulta, sehän oli leikkiä! + +MARTTA: Oliko se leikkiä? + +UUNO: Kyllä Leena--kaiketi--leikki-- + +MARTTA: No jos se oli vaan leikkiä, mitäs siitä sitten... + +LEENA: Ja heti sen jälkeen Valdemarkin tuli tänne ja näki--etkö sinä +sitä nähnyt?--ja hänkin ymmärsi heti, että se oli leikkiä ja me +naurettiin kaikki... Kuinka hyvä, että kysyit, Martta rakas, emme ole +vielä yhdessä itkeneet! + +MARTTA ja LEENA (syleilevät toisiaan, mutta eivät itke). + +MARTTA: Ah, en minä voi sinun kanssasi itkeä, en voi... + + (Itkien vasemmalle.) + +UUNO ja LEENA (kauan äänettöminä, masentuneina). + +LEENA: Tämän jälkeen ymmärrän hyvin, että meidän on eroominen. + +UUNO: Ja jos on, niin pitää erota heti,--muutenhan se tulee hetki +hetkeltä vaikeammaksi. + +LEENA: Niinkö että heti--ettäkö ihan nyt tuosta--tuosta noin menisin +ohitsesi? + +UUNO: Niin no, täytyy tietysti sanoa hyvästi. Hyvästi. + +LEENA: Oletko sinä hullu, me nyt rupeisimme sanomaan toisillemme vielä +hyvästi! Aijotko sinä todella lakata siis ajattelemastakin minua? + +UUNO: Emme sanokaan hyvästi--emme anna toisillemme edes kättä, niinhän +onkin helpompi erota. + +LEENA: Olet sinä sentään aika kummallinen. Kuinka helppoa sinusta on +kaikki! Ehkä vielä aijot matkustaa iäksi pois?! + +UUNO: Eikö se olisi helpointa meille kummallekin? + +LEENA: Tosiaankin! + +UUNO: Sinä menisit naimisiin... + +LEENA: Niin,--tosiaankin! + +UUNO: Voisit vähitellen unohtaakin... + +LEENA: Minä alan luulla, että tämä hirveä tapaus on saanut sinut +järjiltäsi, niin sinä ainakin puhut kuin olisit hullu. Luuletko sinä, +että minä ikinä voin unohtaa! Ja vaikka menisinkin naimisiin, niin +johan sanoin, etten voi elää, ellen saa usein nähdä sinua ja joskus +puhua sinun kanssasi ... ja vaikka sinäkin menisit naimisiin... + +UUNO: Semmoinen suhde ei käy laatuun. + +LEENA: Miksi? + +UUNO: Sitä et sinä voi ymmärtää. + +LEENA: Ei, no sano nyt sentään miksi. + +UUNO (hillittömästi): Siksi, että minä en voi vaan nähdä sinua ja vaan +puhutella sinua! + +LEENA: Taas sama asia. Ihme kuinka erilaista! Teillä pitää aina olla +niin, että jos rakastaa, niin pitää koskettaakin. + +UUNO (puoleksi itsekseen): Mikä onni, ettet tuollaisena lapsena ehtinyt +tulla kuulutetuksi kolmatta kertaa! + +LEENA: Sanoitko sinä jotain onnesta? + +UUNO: Jollei koskettaa, niin miksi edes nähdä tai puhua? Voisihan vaan +ajatella toista ja olla onnellinen. + +LEENA: Ja oikeastaan ei tarvitsekaan muuta kuin vaan ajatella. Kunhan +vaan aina tietää ... tietää! + +UUNO: Jos on niin, niin mitäs sitten muuta kuin nyt heti ... hyvästiä +sanomatta ... ennenkuin on liian vaikea... + +LEENA: Kunhan vaan tietäisin, että ajattelet... Kirjoittaisit. + +UUNO: Sehän on samaa kuin puhuminen. + +LEENA: Taas olet oikeassa. Mutta kuinka minä sitten sen voin tietää? + +UUNO: Nyt on minun vuoroni sanoa: oletko hullu, kun sitä epäilet! + +LEENA: No niin, niin, nyt et tarvitse muuta sanoa ... et tarvitse ... +kiitos kaikesta... Älä edes katso minuun ... käänny pois Uuno. + +UUNO (kääntyy poispäin). + +LEENA (hiipii kuulumattomasti pois). + +UUNO: Ei, Leena, minä en voi... (Kääntyy päin, huomaa Leenan olevan +poissa.) Leena!--Leena! (Aikoo juosta hänen jälkeensä, pysähtyy, sortuu +pulpettiansa vasten). + + + + +KOLMAS NÄYTÖS. + + +PALVELUSVÄKI (lopettelee suursiivousta). + +ROUVA VALTANEN (johtaa palvelusväen työtä, ollen itse kaikessa mukana, +osotellen mahdollisia tomupaikkoja, neuvoen verhojen ripustuksessa, +milloin nousten pöydälle, milloin kumartuen lattian rajaan. Hän on +kiireissään, kokonaan uppouneena työhön eikä senvuoksi voi muuta +ajatella): Ylemmäs, Mari, vasen puoli ylemmäs!--ei niin paljon, +liiaksi, noin.--Sofi hakee pitempivartisen lattiaharjan, kas tuolla +ylhäällä on vielä tomua.--Ovatko nämä verhot puistellut?--Ei, ei, pane +märkä vaate harjan ympäri... + +UUNO (pulpettinsa ääressä, konttorikirjat levällään edessään): Mutta +äiti hoi, tässä laskeutuu tuuman paksu tomukerros paperieni päälle. Ei +se ole hyvä asia. + +ROUVA VALTANEN: Voi, Uuno, etkö saata asettua muuanne siksi aikaa, +minun pitää olla valmis viideksi.--Kiirehtikää. Vieras on kohta +täällä.--Kello viideksi pitää olla kaikki siivottuna ja päivällispöytä +katettuna. + +UUNO: Minun pitää myös olla valmis viideksi. + +ROUVA VALTANEN (kesken hommaansa hetkeksi pysähtyen): Sinun--valmis +viideksi? + +UUNO: Niin, tahdon olla lähtenyt, kun vävy saapuu. + +ROUVA VALTANEN: Vävy! Ei hän sentään vielä vävy ole.--Älkää tuoko +sohvaa sisälle, se tomuttuu. Pyyhkikää tomut ensin huonekaluista.--Ja +lähtöön? Mihin lähtöön? + +UUNO: Amerikaan. + +ROUVA VALTANEN: Mi ... mi... + +UUNO: Kun toinen on selvä tulemaan, pitää toisen olla selvä menemään. + +ROUVA VALTANEN (hetkeksi toimeliaisuudestaan väsähtyen, istahtaa): No +todellako sinä Uuno!--Lasteni läksiäisiäkö minä olen luotu viettämään! +Mitä on minun elämäni!--(Taas pystyssä.) Ei, ei, nuo verhot eivät ole +vielä tuulotetut, viekää ulos, johan sanoin, kuinka monta kertaa pitää +samaa asiaa!... + +MARTTA (vasemmalta): Äiti, pyytävät keittiöön. + +ROUVA VALTANEN: Katso sinä sillaikaa, etteivät ripusta tuulottamattomia +verhoja... Juuri kun pitää lopettaa, kutsutaan pois! (Menee +vasemmalle.) Uuno, minä tulen kohta, odota. + +PALVELUSTYTTÖ: Eikö näitä saa jo ripustaa? + +MARTTA (haluttomasti): No ripustakaa, ripustakaa ja tehkää mitä +tahdotte. + +PALVELUSVÄKI (järjestää seuraavan kuluessa huoneen nopeasti ja +melutta). + +MARTTA: Uuno! + +UUNO: Täällä ollaan. + +MARTTA: Sano suoraan ajatuksesi tästä kaikesta. Hän kosii rahojani. Se +on sinunkin ajatuksesi. + +UUNO: Koetan olla ajattelematta. + +MARTTA: Sinä kuitenkin voisit, jos vaan tahtoisit, saada kaiken +käännetyksi ihan toisin päin. + +UUNO: Tarkoitat, että isä on vallassani ja voisin siis pakottaa? + +MARTTA: Jokseenkin niin tarkoitan. + +UUNO: Eikö ole paha pakottaa isäänsä? + +MARTTA: Sinä et voi mitään unohtaa. + +UUNO: Hm. + +MARTTA: Olethan pakottanut omissa asioissasi. + +UUNO: En milloinkaan. Kasvatustapani on aina tarkoittanut yksinomaan +hänen parastansa.--Vai omissa asioissani! Minäkö, joka nöyrästi jätän +paikkani vävylle... + +MARTTA: Ash, »vävylle»! + +UUNO: ... ja matkustan tieheni! Viimeistelen tässä vaan näitä +tilityksiä. + +MARTTA: Ja kuvailet todella muka isää kasvattavasi! + +UUNO: Isä on kovasti muuttunut. + +MARTTA: Muuttunut vielä kitisevämmäksi ja marisevammaksi. + +UUNO: Paise on aina pahimmoillaan juuri ennen kuin se puhkaistaan. + +MARTTA: Ja sinua hän vihaa nyt enemmän kuin koskaan. + +UUNO: Se vaan näyttää päältä katsoen niin. Ei hän ole kehenkään niin +kiintynyt kuin minuun.--Martta, kasvatustoimeni on nyt päättymässä. Hän +on melkein valmis. Saat nähdä kuinka miehekkään tyynenä hän on seisova +myrskyssä, joka kohta nousee tämän vanhan liikehuoneemme ylitse. + +MARTTA: Taas myrskyjä! + +UUNO: Kun ei vähemmällä selvitä. + +MARTTA: Kadottaako hän paljonkin? + +UUNO: Huikeita summia. + +MARTTA: Katso vaan ettet kokonaan särje häntä. + +UUNO: Kun ette vaan te muut häiritse. Kyllä minä näyttelen osani +loppuun asti... + +MARTTA: (huomaa Valtasen tulevan): Ssh... + +VALTANEN (kiireessä kaupungilta, perältä, näkee palvelijain vielä +jotain järjestävän): Ei vieläkään järjestyksessä!-- + +PALVELIJAT (kiirehtivät pois). + +VALTANEN: Ja sinä, Martta,--mielestäni siitä on jo kyllin pitkä aika +kulunut. Voit hyvin esiintyä värillisessä puvussa. Ainakaan tämän +päivän tilaisuudessa musta ei sovi. + +MARTTA: Mutta... + +VALTANEN: Tahdon nähdä sinut päivällisillä värillisessä puvussa. Van +der Vaer on täällä säntilleen kello viisi.--No, no, ei mitään +huokailemisia!--Hän sanoi rakentavansa sinulle niemelle asuinpalatsin, +johon saat sitten tästä hökkelistä muuttaa, ja ehkä muutamme sinne me +kaikkikin, kun annan liikkeen käsistäni. No, eikö kelpaa?-- +Sairaanhoitajattareksi sittenkin?! + +MARTTA: En ole koskaan pyrkinyt muuhun onneen kuin saada tahtoa itse ja +toimia itse... + +VALTANEN (malttinsa menettäen): Mutta niinkauan kuin olet talossani, +menettelet minun tahtoni mukaisesti! + +MARTTA: No niin, niin, isä--minä menen, minä pukeudun mihin väreihin +vaan suvaitsette! + +UUNO: Älä mene Martta. + +VALTANEN (hämmästyksen lyömänä): Mitä? + +UUNO: Esiinny mustissa, anna rukkaset hollantilaiselle ja auta +kerrankin itse itseäsi. + +VALTANEN (ei voi puhua hämmästyksen tähden). + +MARTTA: Uuno, sinä tapat isän! + +UUNO: Näetkö kuinka rauhallinen hän on? + +ROUVA VALTANEN (vasemmalta): Mitä he ovat täällä saaneet aikaan? + +MARTTA: Äiti rakas, puhu sinä puolestani isälle! + + (Menee huolissaan vasemmalle) + +ROUVA VALTANEN: Ah, Aleksander, sinä olet kotona! Onko sinulla nyt +aikaa puhella hetkisen kanssani? + +VALTANEN (yhä saman hämmästyksen vallassa): On, kultaseni. + +UUNO: Heh,--mainiota! + +ROUVA VALTANEN (hyvin hämmästyneenä, levottomana, hajalle menevänä +odottamattoman vastauksen johdosta): Todella--sinulla on aikaa... Minä +pistäydyn vaan hetkiseksi sanomaan... Ei! (Istuutuu.)--Ajatteles, +Aleksander, siitä on lähemmäs kaksikymmentä vuotta kuin viimeksi +keskustelimme. Martan vuoksi--muistatko--ensin ja siitä johtui puhe +kaikkeen muuhun ... sinä kävelit edestakaisin ja me puhuimme ja +puhuimme useita tunteja kaikesta, kaikesta... Nyt on sama Martta jo +naimaijässä... + +VALTANEN (alkaa hermostua): Jaha, aijot puhua Martan puolesta. +Ei, kiitoksia! + +ROUVA VALTANEN: Oi, kuinka paljon minulla on muutakin puhumista ... en +vaan tiedä mistä alkaa ... kun näin äkkiä--kaikki menee päässäni +sekasin. Mikä se nyt taas oli tärkeintä...? + +VALTANEN: Äsh! + +ROUVA VALTANEN: Aijoin muun muassa sanoa, että miksikähän meidän +perheemme oikeastaan on niin ... niin peräti ilotonta? + +VALTANEN (puhaltelee hermostuneesti): Asiaan! + +ROUVA VALTANEN: Meillä ei ole ketään ystäviä, Aleksander. + +VALTANEN: Jumalan kiitos. + +ROUVA VALTANEN: Pitääkö sellaisesta kiittää jumalaa?--Mutta se tulee +siitä, että ihmiset lähestyvät meitä oikeastaan vaan varojemme vuoksi +eikä meidän itsemme tähden. + +VALTANEN: (kiivastuu): Taas pyrit Martan asiaan! Herra van der Vaer on +siksi rikas--sanon minä sinulle--ettei hän välitä viittäkään meidän +miljooneistamme, jos niitä nyt olisikin, mutta niitä sitäpaitsi ei ole. + +ROUVA VALTANEN: Enhän minä vaan Martasta aikonut... Martta kyllä pyysi, +että puhuisin hänen puolestaan, mutta on minulla muutakin... Sinusta +minä tahdoin puhua, Aleksander. + +VALTANEN: Pian sitten. + +PALVELUSTYTTÖ (vasemmalla ovessa): Rouva. + +ROUVA VALTANEN (epätoivoisena): Ah, pankaa herrannimessä ovi kiinni. +Kerrankin sattuu tilaisuus ja he eivät voi pysyä poissa! + +UUNO (poistuu vasemmalle, lykäten edellään palvelustyttöä ja sulkien +oven jälkeensä). + +ROUVA VALTANEN (pakottaa itsensä tyyntymään, kunnes voi sanoa +tarpeellisen hellästi): Niin, sinusta, Aleksander... Ajatuksesi ovat +aina liikeasioissa, et voi syventyä mihinkään inhimillisempään, ethän +sinä osaa enää edes levähtääkään. Mutta onkohan se tarkoitus? Elämässä +on niin paljon muuta,--on kaunista, on luontoa ja on--(varovasti) myös +toisten ihmisten elämä... + +VALTANEN: Mitä se minuun kuuluu! + +ROUVA VALTANEN: Niin »mitä se sinuun kuuluu», mutta pitäisi kuulua +Aleksander. Sinä olet niin yksin. Mitä on ihminen yksin? Sinä kidut ja +kuihdut, Aleksander.--Ei niin ollut alussa, vaan sinullakin oli +ajatuksia ja sinulla oli toisten ihmisten elämä... + +VALTANEN: »Elämä ja elämä», enkö minä ajattele heidän elämäänsä? Minä +elän ja puuhaan vaan heidän tähtensä, antaakseni heille horjumattoman +taloudellisen pohjan... + +ROUVA VALTANEN: Ah, en tarkoittanut sillä tavalla... + +VALTANEN: Tehdäkseni heidät riippumattomiksi kenestäkään--niin, +kenestäkään! + +ROUVA VALTANEN: Ihminen on aina riippuvainen toisista, ja on hyvä että +hän on riippuvainen, se on juuri onni, saa sekä auttaa että toisinaan +pyytääkin apua... + +VALTANEN: Naislogiikkaa! Pitäisi kai olla köyhä ollakseen onnellinen! +Mutta niinhän Martta sanookin! Idiootti! + +ROUVA VALTANEN (hiljaa, mutta painavasti): Tiedätkö sinä mitään +Martasta, Aleksander?! + +VALTANEN: No, sensijaan Uuno loistaa onnesta. + +ROUVA VALTANEN: Uuno on onnellisempi, mutta ehkä vaan siksi, että-- +aikoo pian jättää meidät... + +VALTANEN: Uuno sanoo, että minä olen rikkauteni hankkinut toisten +nälällä--hän tietää aina kaikki--mutta sen minä sanon sinulle, ettei +mikään nälkä maailmassa vastaa niitä tuskia, joita minulle on tuottanut +juuri tuo samainen sinun Uunosi! + +ROUVA VALTANEN: Aleksander, sanoppas minulle, kuinka oikeastaan +rikkauksiemme laita onkaan? + +VALTANEN: Te saatatte minut hulluksi! Tähän asti ovat vaan vieraat +ihmiset uskaltaneet sanomiin kirjoittaa, että viinatehtaallani turmelen +tätä kaupunkia ja »isänmaata», mutta nyt kuulen, että olen turmioksi +omalle perheelleni! (Yhä raivokkaammin): Hyvä, hyvä! Hävittäkää +viinatehdas, polttakaa kaikki, kaikki! Sehän on pian tehty! Hulluksi te +minut saatatte! + +UUNO (vasemmalta, heristää varottavasti sormeaan). + +VALTANEN (vaikenee heti). + +ROUVA VALTANEN (Uunolle): Isän kanssa ei voi puhua. + +UUNO: Älkää välittäkö, äiti. Isällä on kyllä paljon syytä olla tänään +hermostunut. + +VALTANEN: Mitä syytä minulla on? Ei mitään. Ehkä sinun lähtösi vuoksi? +Erehdyt. Ole niin hyvä. + +ROUVA VALTANEN (Uunolle): Näet itset--Saanko milloinkaan sanotuksi +kunnolleen edes tärkeimmät asiat?!--Onko Martta keittiössä, Uuno? + +UUNO (nyykäyttää myöntävästi päätään). + +VALTANEN (vaimolleen): Sinun on aika pukeutua, kello on kohta viisi. + +ROUVA VALTANEN (säikähtäen): Onko kello niin paljon! Voih! Minun +keitokseni! + + (Katoaa nopeasti vasemmalle). + +UUNO (menee pulpettinsa ääreen, sulkee merkitsevästi konttorikirjat): +No, isä,--olen pyyntönne täyttänyt, olen ollut matkustamatta, kunnes +sain nämä kirjat järjestykseen. Nyt ne ovat järjestyksessä. + +VALTANEN (kuivasti): Minä kiitän sinua. + +UUNO: Nyt aijon lähteä. + +VALTANEN: Olkoon kernaasti myönnetty, että--sinun kaltaisesi mies +kenties on luotu jotain suurempaa ja laajempaa varten kuin--tämä +viinatehdas. Mutta miksi juuri tänään? + +UUNO: Noh--tänään on siihen sopivin päivä. Hollantilainen jääköön +istumaan tämän minun pulpettini ääreen, hänellä on valonarat silmät, +tuonne paistaa aurinko, mutta tänne ei milloinkaan. + +VALTANEN: Sinun kanssasi on turha puhua. Sinä teet kuitenkin aina +niinkuin itse tahdot. + +UUNO: Ei siis muuta kuin tuohon käteen. + +VALTANEN (tulee Uunon luo, hillittömästi): Mitä te vaaditte minulta?! + +UUNO: No,--ehkä voin joksikin aikaa vielä jäädäkin paikoilleni, jos ... +tai niinkauan kun... + + (Telefooni soi Valtasen työpöydällä). + +VALTANEN: Niinkauan kun mitä? + +UUNO: Antakaa Martan olla, isä. + +VALTANEN: En. + +UUNO (ojentaa kätensä hänelle): Hyvästi. + +VALTANEN (puhelimessa, kiukkuisesti): Kauppaneuvos Valtanen. (Äkkiä +kuin päivänpaisteessa.) Lee-Leenako se on?!--No, tyttöseni, hauska kun +vihdoin saan edes ääntäsi kuulla.--Tärkeätä asiaa minulle?--Ja ikävää? +Oho!--Ei sovi telefonissa sanoa?--Tulet itse? No sitä parempi, saan +vihdoinkin nähdä sinut.--On, on ollut hyvin ikävä.--Kaikki tahtovat +jättää minut, nyt rupeaa Uunokin... + +UUNO (hätääntyen tekee merkkejä, ettei Valtanen puhuisi enempää). + +VALTANEN (laskien hetkeksi kuulotorven alas, Uunolle): Mitä? + +UUNO: Ei saa sanoa mitään lähdöstäni. + +VALTANEN (jälleen puhelimeen): Ei, ei Uuno lähde, ei, ei.--Voit tulla +milloin hyvänsä, tyttöseni.--Ei, ei hän lähde.--Paras kun tulet heti, +ennen päivällistä.--Terve tuloa, terve tuloa! (Jättää puhelimen. +Uunolle): Ilmoita minulle, kun Leena saapuu. Hänellä on jotain pahoja +uutisia pankista. + +UUNO (raskaasti): Ah, isä... (Itsekseen): Nyt se alkaa. + +VALTANEN (pysähtyy menostaan vasemmalle): Tiedätkö ehkä mitä se on? + +UUNO: Huomauttaisin vaan siitä omituisesta seikasta, että herra van der +Vaer ei ole täällä, vaikka kello on jo viisi. + +VALTANEN: Niin, todellakin, kello on jo viisi. + +UUNO: Ajattelin vaan, että kenties on siihen syynä--muutamat huhut. + +VALTANEN: Mitkä huhut? + +UUNO: Taidatte olla koko kaupungissa ainoa, joka ette niistä tiedä. +Pankissa on jälleen odottamaton tarkastus. + +VALTANEN: En ymmärrä mitä se minuun koskee ja vielä vähemmän mitä se +koskee herra van der Vaeriin. + +UUNO: Huhuillaan teidän olevan sekaantuneena pankin asioihin. + +VALTANEN: En ole sinne penniäkään velkaa. + +UUNO: Mutta ne tunnusteet, jotka tirehtöörin pelastamiseksi olette aina +jättänyt tarkastuksiin,--oletteko koskaan saanut niitä häneltä +takaisin? + +VALTANEN (hämmästyneenä, käsi vaistomaisesti povitaskua tavoitellen): +Olenko saanut takaisin? Hän on aina sanonut repineensä ne. + +UUNO: Hän »sanoo»--niin. + +VALTANEN (moittivasti): Uuno, mistä sinä häntä epäiletkään!--Ilmoita +minulle heti kun Leena tulee. (Oikealla ovella): Se on rumaa, Uuno. +(Aikoo mennä.) + +UUNO: Vihdoinkin myönnätte, että toisen epäileminen on rumaa. + +VALTANEN (kiukkuisesti): Olenhan pyytänyt anteeksi! Mutta sinä vaadit +että minun on polvillani ryömiminen edessäsi! + + (Paiskaa oven jälkeensä.) + +UUNO (katsoo hyväksyvästi hänen jälkeensä, sitten tekee päätöksensä, +vilkaisee kelloonsa ja kiirehtii vasemmalle ovelle): Äiti! Äiti! ettekö +joutaisi hetkeksi tänne?--No, ei muuta kuin silmänräpäyksen verran. + +ROUVA VALTANEN (vasemmalta, toisessa kädessä pitkä paistiveitsi, +toisessa pyyhinliina): No jos ihan vaan silmänräpäykseksi, ystäväni-- +minun on juuri nyt oltava siellä porsaanpaistia leikkaamassa... + +UUNO (kiertää kätensä äidin kaulan ympäri, päästämättä häntä paikaltaan +hievahtamaan): Äiti, rakas, sinun silmäsi ovat itkettyneet. + +ROUVA VALTANEN (silmät onnettoman rypyissä, mutta samalla +anteeksianovasti nauraen ikuisia keittiöpuuhiaan): Paisti ei +onnistunut. + +UUNO: »Paisti ei onnistunut»... (Suutelee moneen kertaan häntä minne +sattuu kasvoihin.) Minä rakastan sinua enemmän kuin mitään maailmassa. +Äiti, ehkä Martankin käy vielä hyvin. + +ROUVA VALTANEN (voimatta veitsen ja pyyhkimen vuoksi vastata Uunon +hyväilyyn, liikkumattomana levähtäen hymyilee onnellisena): Uuno +poikani... + +UUNO: Nyt, äiti, lupaa minulle, tee niinkuin minä tahdon, älä kysy +mitään ... teethän? Ei, ei, älä liiku, teethän? + +ROUVA VALTANEN: No teenhän minä... + +UUNO: Älä siis koko päivänä, äläkä vielä huomennakaan sano kellekään, +että minä matkustin. + +ROUVA VAIHTANEN: Uuno! Et suinkaan sinä aijo tänään...! + +UUNO (päästää hänet): No, en, en, jos noin pelästyt... (Suutelee kuin +hyvästiksi): Äiti kulta ... äiti kulta... + +ROUVA VALTANEN: Syöthän toki yhdessä päivällisen! + +UUNO: Niin, niin, nyt en enää viivytä sinua... Se paisti, äiti. + +ROUVA VALTANEN (kavahtaa): Ah, todellakin!... (Kiirehtii vasemmalle.) +Minä tulen heti, Uunoseni. + +UUNO (nyykäyttelee hänelle hyvästiksi päätään, sitten ottaa +seurusteluhuoneen verhojen takaa valmiin matkalaukkunsa, aikoo lähteä, +kääntyy viimeisen kerran katsomaan vasemmalle). + +LEENA (perältä, pysähtyy ihmeissään katsomaan Uunoa). + +UUNO: Ah ... minä... (Antaa matkalaukun solua penkille.) + +LEENA (selittääkseen ja puolustaakseen tuloansa): Minulla oli vaan +isällesi tärkeätä asiaa. + +UUNO: Tiedän, ettet muuten olisi tullut. + +LEENA: Aijoit matkustaa tietämättäni...! + +UUNO: Samasta syystä kuin sinä läksit näkemättäni. + +LEENA: Luulin silloin, että niin olisi sinun helpompi. + +UUNO: Ja minä luulin, että sinun olisi näin helpompi. + +LEENA: Se oli silloin se. Minä olin erehtynyt. Tiedätkö, koko tämä aika +on ollut niin kovasti vaikeata... En aavistanutkaan, että se olisi +ollut tämmöistä. + +UUNO: Se on minun syyni: miksi en lähtenyt ennen. + +LEENA: Mitä sinä--? + +UUNO: Olemme ehkä olleet vieläkin liian lähellä toisiamme. + +LEENA: Liian lähellä?!--Liian kaukana!--Jospa olisi joskus saanut edes +puhua kanssasi, mutta sinä olet kaikin tavoin välttänyt näkemistäkin. + +UUNO: Minä pelkäsin »koskettamista»--. + +LEENA: Tarvitseeko sitä nyt olla niin perin voimakas! + +UUNO: Se on minun puoleltani vaan heikkoutta, Leena. + +LEENA: En ymmärrä. + +UUNO: Kun sain nähdä sinut, alkoi aina koko työ aivankuin uudestaan. En +saanut ääntäsi korvistani, en näköäsi silmistäni, valvoin nukkuessani +ja nukuin valvoessani--olin kuin mielipuoli--ah, se on onnea, se on +onnettomuutta, mutta helppoa se ei ole milloinkaan. + +LEENA: Ihmeellistä kuinka samallaista!--Sen vaan tiedän, etten minäkään +voi enää näin olla. Ja sentähden... + +UUNO: Ja sentähden minä matkustan. + +LEENA: Ei, ei, ei yhtään sitä. Ja sentähden olen ajatellut, että koko +meidän tapamme on ollut erehdys. Miksi ei nähdä toisiamme, kun tulee +liian vaikeaksi--ja puhella, ja vaikka koskettaakin! Kunhan se vaan +pysyy aivan, aivan salassa. Se ei milloinkaan tule ilmi, ei +milloinkaan. Mutta ajattele kuinka ihanaa olla niinkuin ei mitään ja +kuitenkin sydämessään odottaa noita salaisia hetkiä! »Miksi tuo ihminen +on niin iloinen?» kysyvät kaikki. Eikä kukaan aavista miksi tuntuu niin +iloiselta. + +UUNO: Ensin nähdä pari kertaa vuodessa, sitten joka kuukausi, sitten +joka viikko, sitten joka päivä... + +LEENA: Joka päivä? Jos vaan voi pitää salassa... + +UUNO: Ensin puhella kaukaa, sitten lähempänä, sitten koskettaa kättäsi, +sitten hyväillä sinun tukkaasi, sitten... + +LEENA: No ja mitä sitten? Suudella sinua ja puristaa rintaani +vasten?... Sitähän minäkin tahdon. + +UUNO: Sitäkö sinäkin tahdot? Sinä puhut nyt vähän toisin kuin viimeksi. + +LEENA: Taidan puhua. Ja niin puhunkin. En tiedä miksen sitä sinulle +tunnustaisi. + +UUNO (sisäisessä taistelussa, äkkiä päättävästi oikealle +puhelutorveen): Isä, pyysitte ilmoittamaan--Leena on täällä. +(Leenalle): Järjestää välimme niinkuin sinä olet ajatellut on +mahdotonta. Ainoa mahdollinen on, että matkustan. + +LEENA: Eroaisimme--? Ja hyvästittä!--Kun saisin ottaa sinua kaulasta ja +hyväillä vähäsen, tulisit kohta järkiisi.--Uuno! Täällä ei ole ketään! +(Kuunneltuaan vasemmalla ovella.) Viereisissä huoneissa ei myöskään ole +ketään--Uuno!--Uuno! + +UUNO (rajussa mielenliikutuksessa): Mutta etkö siis ymmärrä, että jos +nyt puristan sinut syliini, en voi enää matkustaa, en ikinä enää päästä +sinua, en ikinä!--ja salaisuutemme tulee ilmi! + +LEENA (neuvotonna, asemaansa tuskastuneena takoo nyrkkiä toisen käden +kämmentä vasten). + +UUNO: Niin, Leena, semmoinen on luontoni: joko--tahi!--Mistään +välitiestä en tahdo tietää, se on minulle ilmaa! + +VALTANEN (oikealta, kuivasti): Hyvää päivää, tyttöseni,--hauska nähdä. +--Oletko oikein juoksemalla tullut, kun noin läähätät?--(Uunolle): +Herra van der Vaer ei ole vielä saapunut? + +UUNO: Ei. Eikä saavukaan. Hän olisi toki voinut ilmoittaa,--vaikkapa +vaan puhelimitse. + +VALTANEN: Ja kuulumisesi? (Leenalle). + +LEENA: Niin, älkää pahastuko, setä,--voihan olla, että aivan turhaan +vaivaan teitä ja sekaannun luvattomasti asioihin, jotka eivät minuun +kuulu... + +VALTANEN: Sano vaan, lapseni. + +UUNO (pahaa aavistaen työntää nojatuolia lähemmäs isäänsä). + +LEENA: Pankissa puhutaan yleisesti, että tirehtööri tulee tarkastuksen +johdosta toimestaan pidätettäväksi. Toiset sanovat että hänet on jo +määrätty vangittavaksi,--en minä sitten tiedä. + +VALTANEN (mielenmalttinsa säilyttäen): Sangen ikävä, lapseni, minä +vilpittömästi surkuttelen prinsipaaliasi, mutta auttaa en häntä enää +halua. + +UUNO (hillittömästi): Mainiota! + +VALTANEN: Mitä »mainiota»? Pyydän olemaan sekaantumatta keskusteluun. + +LEENA: Ei tirehtööri ole minua tänne lähettänyt. + +VALTANEN: Älä pelästy, lapseni, tuolle minä vaan. Vieläkö sinulla on +muuta ilmoitettavaa? + +LEENA: Tarkastuksen aikana minulle näytettiin useita vekseleitä, jotka +olin vekselikonttoon merkinnyt vaillinaisesti, mutta se oli tapahtunut +tirehtöörin käskystä. + +VALTANEN: Katsos vaan! + +UUNO (ymmärtäen kaiken, antaa Leenalle merkin, että hän vaan +pelkäämättä jatkaisi). + +LEENA: Ja minua tällöin hämmästyttää, että näiden vekselien mukaan, +jotka nyt näin täytettyinä, te, setä, vastaatte--niin suuresta +summasta. + +VALTANEN (yhä säilyttäen mielenmalttinsa): Tähän tarkastukseen en ole +antanut hänelle ainoatakaan tunnustetta. Tässä täytyy siis olla joku +erehdys. + +UUNO: Tunnusteet ovat ilmeisesti, kuten sanoin, nuo vanhat jotka +todistettavasti olette hänelle kirjoittanut. + +VALTANEN (hermostuneesti): »Todistettavasti»!--Sinulta ei kysytty +mitään. (Leenalle): Ja huomasitko ehkä laskea yhteen mikä vastattavani +summa vekselien mukaan kaikkiaan oli? + +LEENA (katsahtaa epävarmana Uunoon). + +UUNO (antaa kiukkuisen merkin sanomaan summan ja työntää nojatuolin +aivan Valtasen taakse). + +LEENA: Kyllä, setä. Se oli--kaksi miljoonaa. + +VALTANEN (harvaan): Vai niin. + + (Vajoo hiljaa nojatuoliin.) + +LEENA (hätääntyy): Setä, setä, ehkä näin väärin! + +UUNO (hyvin kiukkuisesti): Pysy totuudessa! (Hiljemmin): Hän kestää jo +hyvin. + +VALTANEN: No, nyt lapseni, olemme keppikerjäläiset. + +UUNO: Emme toki läheskään. Miljoonien omistajiksi jäämme vieläkin. +Mutta myönnän, että tässä tarkastuksessa olisi tirehtöörin pelastaminen +teidän kannaltanne katsoen ollut tärkeämpi kuin koskaan ennen. Ja kun +minä nyt matkustan, niin se olisi kai vieläkin tehtävissä. + +VALTANEN: Siksikö sinä matkustat? + +UUNO: Matkustan heti. Toimikaa niinkuin minua ei olisi olemassa. Ja +pian, pian!--Tässä puhelin!--No!--No! + +VALTANEN: Minä en aijo auttaa häntä. + +UUNO (hykertää tyytyväisenä kämmeniään, itsekseen): Oivallista! +Oivallista! + + (Mäiskäyttää äkkiarvaamatta isäänsä voimakkaasti olalle.) + +VALTANEN: Mitä tapoja ne ovat?! + + (Hieroo olkaansa.) + +LEENA (juoksee kauhistuneena peräovelta Valtasen luo): Tirehtööri, +tirehtööri itse. + +VALTANEN (Uunolle): Aja hänet ulos. + +PANKINJOHTAJA (perältä, tukka hajalla, äärimmilleen hermostuneena, +horjuen, ojentaa kättänsä ikäänkuin anovasti, mutta saa vaivoin sanoja +suustaan): Ne hullut etsivät minua vangitaksensa--kirjoita, Valtanen-- +puuttuu vain mitätön summa, joku kolmesataa tuhatta--veli--veli-- +kirjoita. + +VAIHTANEN (on jälleen noussut seisaallensa): En. + +UUNO: (pankinjohtajalle): Hän sanoi: en. + +PANKINJOHTAJA (uhmaten Uunolle): No, no, herra prokuristi, saamme vielä +nähdä! (Valtaselle): Ei ole aikaa selittelyihin--tunnusteesi!--apuasi +pyydän viimeisen kerran!--Kas niin... (Menee pulpetin luo, avaa sen, +ottaa tyhjän vekselipaperin esille) tule--tule Valtanen--kirjoita pian +--he ovat kintereilläni! + +VALTANEN: En. Kuulitko: en, en! + +UUNO: Meneppäs sinne! + +PANKINJOHTAJA: Valtanen, tule järkiisi! Jos kirjoitat, minä pelastun ja +sinä saat rahasi korkoinensa. Valtanen, olosuhteet muuttuvat, kireät +ajat päättyvät. Minä nousen vielä! Saamme yhdessä pankin uuteen +kukoistukseen, tai annan sen kokonaan käsiisi, sinä tulet +rahamarkkinain yksinvaltiaaksi!... (Synkästi): Mutta ellet kirjoita... + +VALTANEN Mi-nä en kir-joi-ta. + +UUNO: Hän sanoi: minä en kirjoita. + +PANKINJOHTAJA (kooten viimeiset voimansa, uhkaavasti): Silloin +Valtanen, tiedä, olette kaikki hukassa. + +VALTANEN: Minä tiedän, että olet omin luvin asettanut vastattavakseni +kaksi miljoonaa. + +PANKINJOHTAJA (ivallisesti naurahtaen): Sinä tiedät! + +VALTANEN: Ja kiellän sittenkin. + +UUNO (katsoo jännittyneellä kauhulla pankinjohtajaan). + +PANKINJOHTAJA: Minun täytyy siis lisätä tietojasi. Kaksi miljoonaa on +ainoastaan omassa pankissasi. Muissa vastaat yhteensä viidestä. + +UUNO: Oh! pettäjä! + +LEENA (yhtaikaa): Seitsemän miljoonaa! + +VALTANEN (hetken äänettömyyden perästä): No niin, se oli Valtasten +loppu. + +PANKINJOHTAJA: Siis kirjoita! + +VALTANEN: En. + +UUNO (yleisen hämmästyksen synnyttämän äänettömyyden jälkeen kapsahtaa +äkkiä syleilemään isäänsä): Sinä olet--sinä olet suurenmoinen, isä! + +(JOUKKO SALA- ja VIRKAPUKUISIA POLISIA ilmestyy äänettömästi eteiseen). + +VALTANEN (Uunolle): Heitä ulos tuo mies! + +UUNO (huomauttaen poliseista): Se on jo tarpeetonta, isä. + +VALTANEN: No, Uuno, nyt olemme keppikerjäläiset. + +UUNO (sydämellisesti vastaten isän kädenpuristukseen): Nyt olemme. + + (He ravistavat pitkään toistensa käsiä). + +PANKINJOHTAJA (Valtaselle, murtuneena): No niin, Valtanen, et +kirjoittanut. Mutta viimeistä pyyntöäni et toki kieltäne: anna minulle +revolverisi... + +UUNO (menee pulpettinsa ääreen, ottaa esille revolverin, tarjoo sen +pankinjohtajalle): Olkaa niin hyvä. + +PANKINJOHTAJA (säikähtäen perääntyy): Aah! + +UUNO: Niin, tämä keino tekee todella kipeätä, mutta on toinen. + +PANKINJOHTAJA: Mikä toinen? + +UUNO: Jäädä elämään. + +PANKINJOHTAJA: Pakenisin?! + +UUNO: Kyllä muuten, mutta ulkomailla on suuri huoli toimeentulosta. +Ei,--jäädä erääseen paikkaan, jossa ei ole mitään huolia, ei edes +leipähuolia, jossa teitä ei kukaan näe ettekä te ketään. Ei missään +koko tämän maan pinnalla ole tarjona sen täydellisempää lepoa, ja +lepoahan te tarvitsette hirmuisesta taakastanne, jota olette +vuosikymmeniä kantanut!--Ainoa vika, että ihmiset ovat antaneet sille +paikalle ruman nimen... + +PANKINJOHTAJA: He sanovat sitä vankilaksi. + +UUNO: Vaikka se on mitä täydellisin vapahdus! + +PANKINJOHTAJA: Olette oikeassa, mitäpä nimestä!--Hyvästi, ystävä... +(Kääntyy perälle)--Todellakin! Todellakin! + + (Kevennyksestä syvään huokaisten menee). + +POLISIT (parveutuvat pankinjohtajan ympärille ja seuraavat häntä). + +VALTANEN (sortuu nojatuoliin vaikeroimaan). + +UUNO (kävelee vihaisesti edestakaisin): Mikä paholainen se saattaa +ihmiset noin raatelemaan itseänsä! Siinä meni yksi ja tuossa istuu +toinen. Koko elämän, niin pitkä kuin se on, istuu ja miettii, kuinka +paraiten saisi sen pilatuksi! Ettei vaan menisi yksikään tunti, +yksikään minuutti pilaamatta hukkaan! Olette todella yhtä hyvät +molemmat! + +LEENA (moittivasti): Uuno, tuo on suorastaan sydämetöntä! + + (Menee Valtasen luo ja alkaa lohduttaen silitellä + hänen tukkaansa.) + +VALTANEN (heltyy siitä vielä haikeampaan vaikeroimiseen). + +UUNO: Älä anna hänen päästä alkuun, silloin ei tule loppua +milloinkaan!--(Käveltyään jonkun aikaa tyytymättömänä, lähestyy äkkiä +Leenaa ja tempaa hänet kiukkuisesti Valtasen luota): Älä itketä häntä, +sanon minä! + +VALTANEN: Mitä minusta! Mutta kuinka uskallan ilmaista tämän iskun +äidillesi, Uuno? Ja Martta-raukalle! Voi minua, voi minua! + +UUNO: Jättäkää se seikka minun huolekseni, minä ilmoitan. + +VALTANEN: Voi minua! He kadottavat järkensä! Olen syössyt heidät +onnettomuuteen, nälkään, maantielle! Voi minua, voi minua! + +UUNO (Leenalle): Näet sen nyt. + +LEENA (hädissään Valtasen tähden): Uuno, jotain tässä pitää tehdä! + +UUNO: Kyllä minä tiedän, älä sinä sekaannu. (Valtasen voihkimista +äänekkäämmin.) Iloita sitä pitää eikä surra! Vihdoinkin on tästä +painajaisesta päästy! Mitä näillä kirjoillakaan enää tekee. (Viskelee +konttorikirjat hujan-hajan permannolle.) Siinä kontot, siinä kassat, +siinä itse pääkirja! + +LEENA: Uuno, mitä sinä teet! + + (Juoksee neuvotonna Valtasen luo.) + +VALTANEN (joka on vähitellen laannut vaikeroimasta ja uteliaasti katsoo +Uunon toimia): Antaa hänen olla, hänen täytyy saada aikansa raivota, +niin se on aina ollut. + +UUNO: No nyt tästä tulee toinen elämä taloon! Mutta vielä minulla on +suurin nautinto jäljellä! Haa! + + (Sieppaa tuolin ja lennättää sen ovenpäälliseen kylttiruutuun, + joka kilahtaen särkyy palasiksi). + +LEENA: Uuno! Mitä sinä teet! + +UUNO: Koko ikänsä ajan on isä tahtonut lyödä rikki oman rakennuksensa, +mutta on ollut liian heikko,--jonkunhan se hänen puolestaan pitää +tehdä! + +VALTANEN (nyykyttää myöntäen harvaan ja merkitsevästi päätä). + +ROUVA VALTANEN ja MARTTA (päivälliseksi pukeutuneina rientävät +ihmeissään vasemmalta, mutta eri ovista): Mitä täällä kilahti? Mitä on +tapahtunut? + +VALTANEN: Varovasti Uuno! + +ROUVA VALTANEN (katsoo ihmeissään ympärilleen): Ja herra van der Vaer? + +MUUT (myöskin Valtanen, ehdottomasti naurahtavat). + +LEENA (menee säälien rouva Valtasen luo): Täti kulta. + +ROUVA VALTANEN (tervehdykseksi sydämellisesti syleilee Leenaa): Sinäkö, +rakas Leenani!--Mutta sano minulle mitä täällä on oikeastaan +tapahtunut. + +UUNO: Martta, isä suostuu kaikkiin pyyntöihisi: van der Vaer ei tule. +Ei koskaan. + +MARTTA: Todellakin! Putosi kuin kivi sydämeltäni. (Osottaen kylttiin): +Mutta mitä tämä on? + +UUNO: No, no, se meni rikki ... mutta kuulehan, isä suostuu myöskin +siihen, että saat ruveta sairaanhoitajattareksi tai hakea mitä paikkoja +ikinä haluat. + +MARTTA (ihastuksissaan): Onko se mahdollista! Isä?! Isä?! + +VALTANEN (nyykäyttää tuolistaan myöntävästi päätä Martalle). + +MARTTA (menee onnellisena äidilleen sanomaan): Äiti! Leena! + +VALTANEN (itsekseen): Hyvin viisaasti, Uunoseni! + +UUNO: Ja mitä äiti sanoo siihen, että... + +VALTANEN: Varovasti, Uuno! + +UUNO: ... siihen että isä nyt aikoo supistaa talouden vähimpiinsä... + +ROUVA VALTANEN (loistavana): Mitäkö minä siihen sanon...! + +UUNO: Aivan kuin kaikkein vaatimattomimmat ihmiset elävät... + +ROUVA VALTANEN (Valtaselle yhä loistavampana): Onko totta mitä tuo Uuno +puhuu? + +VALTANEN (nyykyttää myöntävästi päätään). + +ROUVA VALTANEN: Martta, Leena, te todistatte ... olenko minä koskaan +mitään hartaammin toivonut ... saan aikaa ... voin puhua ... seurata +kaikkea mitä tapahtuu... + +VALTANEN (itsekseen): Että minulla pitääkin oleman niin viisas poika! + +UUNO (lähestyy äitiään ja Marttaa): Ja sitten--tuota noin... + +VALTANEN (nousee jännittyneenä seisaalleen, kuin olisi kysymys elämästä +tai kuolemasta): Varovasti, varovasti, Uuno! + +UUNO (puoliääneen äidille ja Martalle): Isä on kadottanut kaiken +omaisuutensa,--kaiken! + +MARTTA (myös puoliääneen): Mitä sanotkaan!--kaiken omaisuutensa! Isä +raukka! + +ROUVA VALTANEN (samoin puoliääneen, kauhuissaan Valtasen puolesta): +Herra jumala! Tietääkö hän sen? Hän ei kestä! Käskekää lääkäri ... +lääkäri... + +LEENA (menee Valtasen luo, häntä tarpeen tullen tukeakseen). + +UUNO (yhä puoliääneen): Hän tietää. Kaikki riippuu nyt siitä, voitteko +olla vetistämättä ja näyttää rauhallisilta. Hymyilkää,--Martta +hyräilköön. + +ROUVA VALTANEN ja MARTTA (koettavat kiireesti rauhoittua ja saada +kasvoihinsa sellaisen huolettomuuden ilmeen, jonka Uuno hyväksyisi). + +VALTANEN (poispäin kääntyneenä, suurimmassa jännityksessä Leenalle): +Mitä siellä tapahtuu? + +LEENA: Se on sanottu. + +VALTANEN (kovasti vavisten): Mitä he sanoivat? + +LEENA: He sanoivat: isä-raukka. + +VALTANEN (loukkaantuneena, reippaasti): Minä en ole mikään raukka! + +UUNO (ääneen): Isä ei pelkää muuta kuin että te ette saisi halvausta. + +ROUVA VALTANEN: Mekö halvausta?! Mutta miksi, Aleksander? tämähän on-- +tämähän on päinvastoin meille onni... + +MARTTA (koskettaa kädellään äitiin, hillitäkseen häntä): No, no, +äiti ... älkää nyt sentään! + +UUNO: Niin, äiti tarkoittaa: mikä suuri onni, ettei Valdemarin +tarvinnut tätä liikehuoneemme häviötä nähdä. + +ROUVA ja herra VALTANEN (tullen ojennetuin käsin, liikutettuina +toisiansa vastaan): Todella--mikä onni, ettei Valdemar!... + + (Syleilevät ja taputtelevat toisiaan selkään). + +VALTANEN: Istu, kultaseni--puheliaanpa vähäsen! + + (Istuu Leenan tarjoomaan tuoliin, ottaa kiitokseksi + Leenan kädestä.) + +ROUVA VALTANEN (istuu onnellisena nojatuoliin): Puhellaan! + +UUNO (tekee kiukkuisia merkkejä Leenalle, että tämä tulisi pois). + +LEENA (osottaa liikkeillä, ettei hän voi sitä tehdä, koska Valtanen, +puhellessaan vaimonsa kanssa, on jäänyt pitelemään häntä kädestä). + +MARTTA (laskeutuen maahan isän polvien varaan): Ja kiitos, kiitos, isä, +että lupasit minulle mitä olen aina toivonut? + +VALTANEN: No, no, lapseni... Nyt ei sydämelläni ole mitään muuta kuin +vaan se paha, että poikamme Uuno aikoo lähteä. + +ROUVA VALTANEN: Uunoko lähteä?! Minäpäs kysyn. Kuules Uuno, oletko +ajatellut, millä vanha isämme tästä lähin elättää itseänsä? + +UUNO: Enköhän minä jaksane häntä elättää, eihän tuo tarvitse muuta kuin +lämmintä maitoa ja vesikorppuja. + +VALTANEN (nauraa). + +ROUVA VALTANEN: Ajatelkaa, ensikerran kahteenkymmeneen vuoteen näen +sinun nauravan! + +MARTTA: Mutta minä olen kuullut sanottavan, että konkursseissa myydään +tavarat ja koko talokin. Kuinka sitten? + +UUNO: No rakennetaan uusi, eikä mistään Hollannin propsista, vaan +rehellisistä Suomen hirsistä. + +ROUVA VALTANEN (Valtaselle): No nyt kuulit, ettei hän lähde. + +VALTANEN (alakuloisena): Meidänkö kahden kanssa hän viihtyisi, +yksinäinen, nuori mies! (Antautuen jälleen äskeisiin vaikerruksiin): +Kaikki on mennyt sinultakin, onneton Uunomme, onneton Uunomme! + +UUNO: Vai onneton Uunomme! Kaikki te siinä loistatte onnesta, ja minä +olen yksin »onneton Uunomme»! (Tekee taas kiukkuisia merkkejä Leenalle, +että tämä vihdoinkin tulisi hänen luoksensa.) Sehän nähdään! (Kun Leena +viipyy, hän aukasee sylinsä ja huutaa kovalla äänellä.) Leena! + +LEENA (juoksee hänen syliinsä). + + (He jäävät liikkumattomiksi esiripun sulkeutumiseen asti). + +MARTTA (äänettömällä kosketuksella huomauttaa isäänsä Uunosta ja +Leenasta). + +ROUVA VALTANEN (jää kokoomaan hajalle meneviä ajatuksiaan, painaa käsiä +ohimoihinsa ja hymyilee onnesta). + +VALTANEN (kääntyy hiljaa päin Uunoa ja Leenaa): Vai niin.--Nyt uskon, +ettei Uuno lähde. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Valtaset, by Arvid Järnefelt + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VALTASET *** + +***** This file should be named 15842-8.txt or 15842-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/5/8/4/15842/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/15842-8.zip b/15842-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..1d83091 --- /dev/null +++ b/15842-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..82334a2 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #15842 (https://www.gutenberg.org/ebooks/15842) |