initial commit of ebook 15765HEADmain

5 files changed, 4633 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/15765-8.txt b/15765-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..73fedab
--- /dev/null
+++ b/15765-8.txt
@@ -0,0 +1,4617 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kaukonäkijä, by Jonas Lie
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kaukonäkijä
+       eli kuvauksia Ruijasta
+
+Author: Jonas Lie
+
+Release Date: May 3, 2005 [EBook #15765]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUKONÄKIJÄ ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG Distributed
+Proofreaders.
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+KAUKONÄKIJÄ
+ELI
+KUVAUKSIA RUIJASTA
+
+
+Jonas Lie
+
+
+Suomentanut
+Tekla Lampén
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+Werner Söderström Osakeyhtiö 1914.
+
+
+
+
+_JONAS LIE_
+
+
+_on suurimpia pohjoismaisia kirjailijoita. Rinnan Ibsenin ja Björnsonin
+kanssa hän on ollut luomassa norjalaisen kirjallisuuden suuren
+loistoajan, ja rinnan heidän kanssaan hän edustaa vuosisatansa parasta
+realismia, sen syvää totuudenrakkautta, sen suurta elämäntuntemusta ja
+sen erinomaista taitoa kuvailla luontoa ja todellista elämää._
+
+_Ja kuitenkin nämä kolme runoilijaa olivat nuoruudessaan käyneet
+romantiikan koulua; he olivat syventyneet isänmaansa hämärään mutta
+suuripiirteiseen muinaismaailmaan ja sen tarumaisten muistojen
+perustalle rakentaneet unelmansa kansansa uudesta suuruudenajasta. Mutta
+Ibsenin ja Björnsonin tarmokkaat luonteet selviytyivät pian näistä
+epämääräisistä unelmista, oivaltaen todellisuuden vaatimuksia. Ennen
+pitkää he ryhtyivät, kumpikin omalla tavallaan, herättämään kansaa
+todelliseen työhön ja toimintaan ja selvittelemään sille -- ja samalla
+koko maailmalle -- ajan polttavia kysymyksiä. Mutta paljoa kauemmin
+harhaili kolmas heistä, Lie, romantiikan hämärässä, etsien selvyyttä
+sekä oman itsensä että ympäröivän maailman suhteen._
+
+_Jonas Lie eli näet koko nuoruutensa ajan, kuten hän itse sanoo,
+lumottuna pohjoisen kotiseutunsa herättämiin salaperäisiin,
+ristiriitaisiin mielikuvituksiin. Kasvaneena Pohjois-Norjassa, hän oli
+tuomarin poika Tromssasta -- missä mahtava tunturiluonto samalla hurmaa
+ja ahdistaa, viehättää ja peloittaa, missä kaikki on tarumaisen suurta
+ja salaperäisen hämärää, muodostui hänen mielensä äärettömän herkäksi,
+vaikutuksille alttiiksi ja mielikuvituksiin taipuvaksi. Toiselta puolen
+taas kansan ankara elämä noilla pohjan rannikoilla, vaaralliset talviset
+kalastukset, rohkeutta ja taitoa kysyvät purjehdukset ja kaupankäynnin
+monenlaiset vaikeudet herättivät hänessä kovakouraisen todellisuuden
+ihailua ja aineellisen työn kunnioitusta, samalla kun tuo mahtava,
+oikullinen meri houkutteli nuorukaisen mieltä seikkailuihin ja
+uhkarohkeisiin yrityksiin. Kaiken tämän lisäksi oli hänen suoniinsa
+äidin puolelta eksynyt muutamia pisaroita taikauskoista lappalaisverta
+-- eipä siis ihme, että hän elää lähes neljänkymmenenikäiseksi,
+ennenkuin hän ihmisenä ja kirjailijana on täysin selvillä itsestään ja
+todellisen elämän asettamista vaatimuksista._
+
+_Hänen ensimäinen kertomuksensa, »Den Fremsynte», Kaukonäkijä, on
+ikäänkuin tämän mielikuvituksen maailmassa eletyn nuoruudenajan
+tunnustus. Se on osaksi hänen oman sielunsa tarina, osaksi sen kansan,
+jonka keskuudessa hän vietti nuoruutensa. Ja samalla se on mitä kaunein
+kuvaus siitä omituisesta luonnosta, jonka helmassa hän oli kasvanut ja
+kehittynyt ja johon hän läpi koko elämänsä oli syvästi kiintynyt.
+Salaperäisestä romanttisesta hengestään huolimatta se kuvaa Norjan
+kansaa ja luontoa sekä senaikuisia oloja ja elintapoja paljoa
+todellisemmin, kuin muut sen ajan hienonrunolliset
+talonpoikaiskertomukset._
+
+_Tämän rinnalla kuvaa Lie mitä hienoimmalla ymmärtämyksellä ihmissydäntä
+nuorine heräävine tunteineen, aavistuksineen, uskoineen ja
+epätoivoineen. Hän osoittautuu jo näissä ensimäisissä kuvauksissaan
+siksi verrattomaksi ihmiselämän ja ihmissielun tuntijaksi, joka
+sittemmin niin monessa kertomuksessa on käsitellyt mitä erilaisimpia
+ihmisluonteita ja elämänkohtaloita, ei ainoastaan erinomaisella
+taidollaan kuvaillen niitä meille, vaan tutkien ja valaisten niiden
+salaisia syvyyksiä. Hänellä on omituinen kyky ikäänkuin salaa hiipiä
+ihmisen sydämeen, valaista sitä jonkinlaisella kaukonäkijän taikavalolla
+ja löytää sieltä sekä pahan peikot että myöskin hyvän haltijat. Sillä
+hän uskoo elämään ja ihmisiin ja hän tietää, että he kykenevät
+voittamaan sielunsa pimeät vallat, jos vain pääsevät niistä selville._
+
+_Tämä syvään ymmärtämykseen perustuva usko antaa Jonas Lien
+kertomuksille, verrattuina realismiin tuotteisiin yleensä, sen terveen,
+vapauttavan voiman, joka synkistä kuvauksista huolimatta niin
+virkistävästi vaikuttaa lukijaan. Se on voima, joka, erilaisista
+elämässä ja kirjallisuudessa kulkevista virtauksista riippumatta, aina
+on pysyvä raikkaana ja vastustamattomana ihmismielen kohottajana._
+
+      _Suomentaja._
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN OSA.
+
+
+
+
+JOHDANTO.
+
+
+Tunnen useita ihmisiä, joilla on ollut sama halu, mikä toisinaan valtaa
+minutkin, valita juuri rajusää kävelyilmakseen. Nämä ovat etupäässä
+sellaisia, jotka vietettyään lapsuutensa maalla ulkoilmassa, ovat
+joutuneet työalalle, joka vaatii yhdessä kohden istumista, ja joille
+huone toisinaan käy liian ahtaaksi ja ahdistavaksi -- tai ovat he
+myöskin runoilijoita. Heidän ajatuksensa ja mielikuvituksensa pyrkivät,
+enemmän tai vähemmän heidän tietämättään, alituisesti kaihoten pois
+sisäilmasta ja kaupungin kasarmielämästä.
+
+Kun sitte jonakin päivänä maalaiselämä saapuu kaupunkiin oikean
+rajumyrskyn muodossa, joka riuhtaisee irti kattotiilet, vähän väliä
+lennättäen jonkun niistä jälkeesi, joka muuttaa kadut virroiksi ja
+nurkkaukset väijymäpaikoiksi, missä vihuri hyökkää sateenvarjosi
+kimppuun ja, enemmän tai vähemmän pitkän ja onnistuneen kamppailun
+jälkeen, kääntelee ja vääntelee sitä, kunnes vihdoin käteesi jää vain
+kehilö ja varsi -- silloin sattuu joskus, että hiljainen, arvokas liike-
+tai virkamies sen sijaan että hän, koko päivän työssään aherrettuaan,
+iltapäivällä tapansa mukaan istuisi omassa kodikkaassa huoneessaan,
+vaimolleen sanookin täytyvänsä, ikävä kyllä, lähteä hetkeksi
+kaupungille. Tietystikin ne ovat asiat, jotka vaativat hänet lähtemään.
+Sillä eihän toki vakavan, arvokkaan miehen, joka ehkä on pormestari ja
+kaupungin isä, sovi edes itselleenkään tunnustaa olevansa niin
+lapsellinen, että hän lähtisi rajuilmaan haaveilemaan ja taivaltaisi
+alas laivasillalle nähdäkseen, miten kuohut huuhtelevat laituria ja
+laivat satamassa leikkivät haaksirikkoa. Tietysti hänellä siellä pitää
+olla jotakin toimitettavaa, ellei muuta niin yleensä noin vain pitää
+silmällä, ettei »quid deprimenti capiat respublica», toisin sanoen,
+ettei vain kaupunki, jonka menestystä hänen tavalla tai toisella on
+valvottava, myrskyssä tuhoutuisi.
+
+Asia on näet se, että kaduilla on kapina -- ei kuitenkaan valtiollinen,
+jumala varjelkoon häntä ottamasta osaa sellaiseen -- mutta tuollainen,
+joka nyt kerta kaikkiaan häntä houkuttelee siksi, että se herättää
+hänessä eloon kaikki vanhat muistot ja jota näkemään hän, häpeä kyllä,
+aina kiertoteitse hankkiutuu, vaikka sekin kapina tavallaan uhmaa
+kaikkia poliisimääräyksiä, särkee ikkunoita, sammuttaa lyhtyjä, repii
+katoilta tiilejä, rikkoo laitureita ja kiinnitysvehkeitä ja ajaa
+vartijat ja poliisit pesiinsä.
+
+Se on luonnon mahtava sotahuuto keskellä sivistynyttä kaupunkia, luonnon
+herätyshuuto kaikille hänen lapsuudenmuistoilleen, hänen
+mielikuvituksilleen ja luonnonvaistoilleen, ja hän tottelee sitä kuin
+vanha torvenpuhaltajan hevonen, joka kuulee nuoruudestaan tutun
+torventörähdyksen ja äkkiä loikkaa aitauksen yli.
+
+Kun hän on pari tuntia kävellyt ulkona myrskyssä, on poltto hänen
+veressään asettunut, ja kotiin palaa taasen tyyni, arvokas mies, joka
+varovasti asettaa kepin ja kalossit tavalliselle paikalleen eteiseen ja
+jota vaimo säälien tervehtii kertoen olleensa hänen tähtensä levoton ja
+auttaen märät vaatteet hänen yltään. Itse hän sinä iltana, ihmeellistä
+kyllä, vastuksista huolimatta on erinomaisella tuulella, ja hänellä on
+tuosta myrskystä niin kovin paljon kerrottavaa, tietysti kaikki siinä
+valossa, kuin pelkäisi hän vaaran tai tulipalon sinä iltana uhkaavan
+kaupunkia.
+
+Juuri tällaisessa myrskyssä minä, jolla lääkärinä sekä itseeni että
+muihin nähden on riittävää aihetta liikuskella ulkona kaupungilla
+kaikkina vuorokauden aikoina -- kerran eräänä sateisena, sumuisena ja
+myrskyisenä lokakuun iltapäivänä kuljeskelin Kristiaanian katuja ja
+annoin sateen vapaasti piestä kasvojani, samalla kun oivallisella
+sadetakillani suojelin koko muun ruumiini.
+
+Ilta oli sillävälin pimennyt, ja sytytetyt kaasulyhdyt loimahtelivat
+tuulenpuuskien käsissä, muistuttaen ulkorannikon vilkkumajakoita
+sumuisena iltana. Lukitsematon portti heilahteli edestakaisin,
+kiinnilentäessään paukahdellen kuin hätälaukaukset. Tämän johdosta
+päättelin, että meidän hermostuneena aikanamme sittekin mahtoi olla
+ihmeteltävän suuri joukko ihmisiä, joilla ei ole hermoja; sillä
+tällaiset paukahdukset jyrähtävät läpi koko talon aina ullakolle asti,
+alhaalta ylös uudestaan ja taas uudestaan, tuuli täyttää käytävät ja
+ovet lentävät selälleen; kaikki kärsivät tästä, mutta kukaan ei viitsi
+lähteä sulkemaan pahan alkua. Portinvartija on kaupungilla, ja niin
+kauan saa rauhakin olla talosta poissa.
+
+Juuri tuollainen lukitsematon, alituiseen paukahteleva portti antoi
+minulle aiheen tähän kertomukseeni.
+
+Kulkiessani portin ohi kuulin nimittäin äänen, joka tuntui minusta hyvin
+tutulta, vanhan rakkaan äänen -- vaikken alussa muistanut, missä sen
+olin ennen kuullut -- kärsimättömänä huutavan portinvartijaa. Tuo
+edestakaisin heilahteleva portti oli syynä huutoon. Selvästi mies oli
+ainoa hermostunut henkilö koko talossa; ainakaan ei portinvartija sitä
+ollut, sillä hän ei näyttänyt välittävän enempää portista kuin
+miehestäkään, joka portista piti melua ja paraikaa turhaan koetteli
+siihen avainta, mikä ei ottanut sopiakseen.
+
+Vihdoin portinvartija astui ulos maanalaisesta luolastaan, ja
+kuunnellessani pientä sanakiistaa, joka syntyi tuon vähitellen leppyvän,
+omaa ärtyisyyttään pelästyvän äänen ja nurisevan portinvartijan välillä,
+virisivät taasen eloon vanhat muistot ja minä tunsin entisen ystäväni
+ylioppilasajoilta, David Holstin, jonka kanssa olin elänyt kolme
+nuoruuteni rikkainta vuotta.
+
+»Jos sinä siellä olet, David, niin saat päästää minut sisään ennenkuin
+suljet oven», huusin hänelle aivan kuin vanhaan hyvään aikaan
+kaksikymmentä vuotta sitte.
+
+Portti avautui selkoselälleen ja ulos astuvan synkän miehen
+kädenpuristuksesta ymmärsin, ettei hänen ollut yhtä kauan kuin minun
+tarvinnut harhailla muistojensa varastossa, vaan että hän heti oli
+sieltä löytänyt minun kuvani.
+
+»Seuraa minua», hän vain lausui -- ja sitte minä hänen johdollaan
+vaieten nousin pimeitä portaita ylös kerroksen, toisen, kolmannen, ja
+sitte yhä korkeammalle pitkin vieläkin kapeampia portaita. Siellä hän
+tarttui käteeni ohjatakseen minua, mikä todella olikin tarpeellista,
+sillä mikäli saatoin päättää me nyt kuljimme läpi pimeän
+vinttikerroksen, jonne oli vedetty kuivatusnuoria -- hän kehoittikin
+minua kulkemaan kumarassa.
+
+Kulkiessani tein huomioitani.
+
+Hänen kätensä -- mieleeni johtui, että hän ennen muinoin oli ollut
+sangen ylpeä käsistään -- oli kostea, ehkä mielenliikutuksesta, ja vähän
+väliä hän pysähtyi portaissa aivankuin hengästyneenä. Pimeät
+ullakkoportaat ilmaisivat minulle myöskin, että David-ystäväni, jota
+aikoinaan oli pidetty sangen lahjakkaana, sittekään ei liene pitkälle
+päässyt maallisen edistyksen tiellä.
+
+Hän avasi oven ja pyysi minua ensiksi astumaan sisään.
+
+Pitkulaisella pöydällä oli lamppu, jonka varjostin kokosi valon
+lampunjalan ympärille noin puolen metrin laajuudelle, niin että se
+voimakkaasti valaisi siinä olevia kirjoitusvehkeitä ja papereita, mutta
+ensi näkemältä näytti jättävän pöydän ulkoreunat kokonaan pimeään. Sen
+takana näytti minusta musta hauta avautuvan, minkä kuitenkin silmäni
+totuttua lampun kirkkaaseen valoon huomasin sohvaksi, jonka edessä
+seisoi jotenkin samanpituinen nelisnurkkainen maalattu työpöytä.
+
+Kun kaksi nuoruudenystävää tällä tavoin tapaa toisensa, on heillä,
+ulkonaisesta tuttavallisuudesta huolimatta, kuitenkin jonkinlainen
+salainen kainous voitettavana; monivuotinen kerrostuma erilaisia
+kokemuksia on ikäänkuin muokattava syrjään.
+
+Hetkisen vaiettuamme meni ystäväni, kuin olisi hän äkkiä tehnyt
+päätöksen, reippaasti pöydän luo ja nosti pois lampunvarjostimen, niin
+että koko huone tuli valaistuksi.
+
+»Kuten näet», hän virkkoi, »elän minä täällä aivan kuin entisinä
+aikoina, sen verran vain on eroitusta, että minulla nyt on kaksi
+ullakko-ikkunaa yhden asemesta, useampia hyllyjä kirjoja sekä hiukan
+paremmat kuukautiset tulot, jotka saan, kun minulla
+kansakouluopettajavirkani rinnalla on pieni epämääräinen
+sanomalehtitoimi. Siinä onkin kaikki mitä minä tarvitsen. Vasta viime
+keväänä muutin tänne Bergenistä ja olen kyllä aikonut käydä sinua
+tervehtimässä, vaikken vielä ole tullut sitä tehneeksi. Kun olen
+tavannut sinut kadulla, on sinulla aina näyttänyt olevan kiire
+sairaittesi luo. Mutta nyt kun olen saanut sinut tänne ullakkokamariini,
+voimme jutella vanhoista ajoista ja minä saan kuulla miten sinun on
+käynyt. Riisu päällysvaatteesi, minä sillä aikaa käyn katsomassa
+saisinko meille vähän totia.»
+
+Näin puhuen hän pani varjostimen paikoilleen ja katosi ovesta.
+
+Tämä ystäväni hieman kiihoittunut alkupuhe ei mielestäni ollut oikein
+luonnollinen; tuntui siltä, kuin hän olisi tätä tuttavallista
+puhelutapaa käyttänyt enemmän minun tähteni kuin omasta sisällisestä
+halusta, ja koko hänen käytöksensä teki minuun sen vaikutuksen, kuin
+olisi hän heti alusta tahtonut torjua luotaan kaikki tarpeettomat
+kysymykset.
+
+En todella vielä ollut vaihtanut hänen kanssaan kunnollista
+kädenlyöntiäkään enkä ollut saanut sanaakaan hänelle sanotuksi, niin,
+oikeastaan en ollut vielä nähnyt hänestä muuta kuin hiukan vilahdukselta
+hänen kasvonsa, kun hän kääntyi lamppua kohti asettaakseen varjostimen
+takaisin paikoilleen.
+
+Tunsin kuitenkin, vuosien aikaansaamasta muutoksesta huolimatta, samat
+laihat, hienonkalpeat kasvot, joihin ennen muinoin oli leimansa painanut
+tuo kaunis surumielinen ilme, mikä minun muistossani ijäti on yhdistynyt
+hänen kuvaansa -- mutta piirteet olivat muuttuneet huomattavan
+teräviksi, ja hänen katsahtaessaan minuun huomasin hänen silmissään
+toisen ilmeen, samalla kertaa kärsivän ja tutkivan, joka sanomattomasti
+koski minuun.
+
+Olen nähnyt sairaitten kiinnittävän minuun samanlaisen katseen, kun ovat
+pelänneet leikkauksen olevan kysymyksessä, ja luulin siitä nyt sen
+verran ymmärtäväni, että ystäväni vanhan luottavaisuuden suhteen oli
+toimitettava leikkaus, joka vaati kaiken taitavuuteni.
+
+Olen kerran ollut herkkäuskoisin ihminen auringon alla; mutta lääkäriksi
+tultuani ja nähtyäni minkälaiset ihmiset oikeastaan ovat sekä
+huomattuani, ettei maailmassa ole mitään, jota ei saattaisi edellyttää
+parhaimmissakin ihmisissä olevan, jos nimittäin tahtoo välttää
+erehtymistä taudinmäärittelyssä, on minusta tullut täydellinen epäilijä.
+
+Epäilen kaikkea ja kaikkia, vieläpä niitäkin arvokkaita miehiä, jotka
+käyvät rajuilmassa kävelyillä.
+
+Intiaani ei sen viekkaammin, hiljaisemmin ja salaisemmin hiivi läpi
+aarniometsänsä, kuin minä tarpeen vaatiessa potilaani luottamukseen. Ja
+David-ystävästäni olin minä yhtäkkiä saanut uuden potilaan.
+
+Minua hän ei enää voisi pettää puhumalla vanhoista ajoista ja
+tarjoamalla lasin punssia vaatimattomassa ullakkokamarissaan.
+
+Ensimäinen sotajuoneni oli jatkaa huoneentarkastusta, jonka alkamiseen
+ystäväni äsken oli tarjonnut minulle pienen tilaisuuden. Otin lampun ja
+rupesin katselemaan ympärilleni.
+
+Sohvaa vastapäätä olevalla seinällä, kaltevan katon muodostamassa
+komerossa oli hänen vuoteensa ja sen edessä pieni pyöreä pöytä. Nurkassa
+vuoteen jalkapäässä seisovalla kirjahyllyllä näin Henrik Vergelandin
+rintakuvan, jonka leuka ja nenä olivat entistään vieläkin
+puutteellisemmat ja joka sitä paitsi oli menettänyt toisen silmänsä; se
+oli miltei yhtä huonossa kunnossa kuin vanha piipunpää, jota olin
+poltellut ja jonka myöskin tunsin, vaikka siihen oli ilmestynyt
+kaikenlaisia naarmuja ja piirroksia lisää sekä pitkin että poikin.
+
+Ystävälläni oli näet tapana piirrellä siihen ajatusviivojaan, samalla
+kun hän veteli siitä haikuja ja silloin tällöin pisti keskusteluun
+jonkun yksikantaisen sanan ylläpitääkseen sitä kuten tulta, johon vähän
+väliä heittää halon -- tuntui siltä, kuin hän enemmän olisi välittänyt
+mielialasta ja siitä, että yleensä pakina pysyi vireillä, kuin itse
+puheen aiheesta. Sellaisina hetkinä hänellä olikin kasvoillaan tuo
+hiljainen, surumielinen ilme, ikäänkuin hän olisi hymyillyt jollekin
+kauniille, jota emme me toiset nähneet.
+
+Vuoteen ja hyllyn välissä minä huomasin muutamia aivan halpoja pulloja,
+ja salaman nopeudella välähti mieleeni epäilys -- olen, kuten jo sanoin,
+ihan piintynyt epäilijä, en luonnostani, vaan monen pettymyksen
+opettamana -- että ystäväni oli vajonnut juoppouteen. Asetin lampun
+lattialle. Yhdessä pullossa oli mustetta, toisessa paloöljyä ja
+kolmannessa, pienimmässä, oli kalanmaksaöljyä, jota hän siis nähtävästi
+keuhkotautinsa takia nautti.
+
+Minä muistin hänen kostean kätensä, hänen lepäilynsä ja hengästymisensä
+portaissa, ja minä häpesin kuin koira ajatellessani, että olin voinut
+asettaa nuoruuteni rakkaan ystävän ja -- miksen sitä sanoisi --
+ihanteeni tavallisten renttujen rinnalle, niiden, joiden elämä
+ehdottomasti on epäiltävä.
+
+Pyysin ajatuksissani häneltä anteeksi silmäillessäni kirjoja hänen
+hyllyllään ja huomatessani niiden joukossa monta tuttua nimeä. Tämä
+hylly sisälsi nähtävästi kirjoja hänen ylioppilasajoiltaan. Vedin sieltä
+esille paksun kirjan, vanhan Saxo Grammaticuksen, jonka muistin kerran
+ostaneeni eräästä huutokaupasta ja lahjoittaneeni hänelle -- mutta kohta
+sain muuta ajattelemista.
+
+Minun kävi nimittäin kuten sen, joka murtaessaan muurista kiven
+löytääkin salaisen sisäänkäytävän -- minä tunsin äkkiä seisovani
+ystäväni salaisuuden portilla, tosin vielä kuin syvän, pimeän huoneen
+ovella, jonka läpi kyllä mielikuvituksessa saattoi vaeltaa, mutta josta
+todellisuudessa en voinut mitään nähdä, ellei ystäväni itse minua
+lyhdyllä valaissut.
+
+Se, mikä niin suuressa määrin veti huomioni puolelleen kiinnittäen
+kaikki ajatukseni ja muistoni tähän paikkaan, ei kuitenkaan ollut mikään
+salainen muurinaukko, vaan viulunkaula, joka pölyisenä pisti esiin
+hyllyn takaa, kielet yhdessä sykkyrässä ruuvien välissä.
+
+Höltynyt bassokieli oli riipuksissa, liiaksi kiristynyt kvintti oli
+katkennut ja käpertynyt kaulalle ja otettuani hyllystä useampia kirjoja
+ja tunnustellessani viulua keksin sen kahden ehyen kielen alla kaatuneen
+tallan. Tutkistelin viulua, jonka vain vaivalla sain esiin, yhtä
+varovasti kuin vanhaa ystävää, jonka olin tavannut sairaana ja
+nälkäisenä -- sen rinnassa oli korjaamaton halkeama. En voinut sille
+mitään, että vanhat muistot herättivät minussa syvän surumielisyyden.
+
+Suljin muuriaukkoni kirjoilla, asetin lampun takaisin pöydälle ja
+istuuduin sohvaan, jossa savuavan piipun ääressä -- huomasin siinä muun
+muassa omat nimikirjaimeni, jotka kerran itse olin siihen piirtänyt --
+antauduin muistoille, jotka tässä tahdon kertoa, vaikka helposti
+saattaakin tapahtua, että lukijan mielestä ystäväni viipyy kovin kauan
+juomatavaroita hakemassa. Näitten muistojen kautta hän astuu esiin
+sellaisena, kuin minä näin hänet nuoruudenmuistojeni valossa ja
+sellaisena, kuin lukijan on hänet minun kanssani nähtävä, jos mielii
+hänet oikein ymmärtää.
+
+Ylioppilastuttavuutemme sai luonnollisesti alkunsa siitä, että me
+molemmat olimme ruijalaisia.
+
+Hän oli kolme neljä vuotta minua vanhempi, ja tieto siitä, että hän oli
+H ... lehden suosittu vaikka salanimellä esiintyvä teatteriarvostelija,
+antoi jo sellaisenaan hänelle minun silmissäni jonkinlaisen julkisen
+etevämmyyden, jonka ihaillen tunnustin.
+
+Vielä voimakkaammin vaikutti kuitenkin hänen olentonsa nuoreen
+mielikuvitukseeni. Hänen solakassa vartalossaan ja hienoissa, kapeissa,
+vakavissa kasvoissaan, joiden korkeaa otsaa ohimoiden kohdalta kaartoi
+tuuhea, tumma, kihara tukka, oli jotakin harvinaisen ylevää. Tuuheat
+kulmakarvat ja jyrkkäpiirteinen roomalaisnenä estivät huomion
+kiintymästä vaaleansinisiin silmiin, jotka paremmin soveltuivat
+parrattomien kasvojen kalpeuteen kuin piirteiden tarmokkuuteen. Tämä
+tarmokkuus se kuitenkin ensi näkemältä voimakkaimmin painui mieleen.
+Myöhemmin opin toisella tavoin hänen piirteitään selittämään, opin
+ymmärtämään, että niihin oli leimansa painanut ensi sijassa sen
+kaksoisluonteen ristiriitaisuus, joka vähitellen repi hänen elämänsä
+pirstaleiksi.
+
+Hieno hymy, joka hänen puhuessaan levisi hänen kasvoilleen, sekä yleensä
+koko hänen vaatimaton olentonsa antoi hänelle jonkinlaisen ylhäisen
+hienouden leiman, joka herätti minussa kunnioitusta.
+
+Hän oli ainoa minun ylioppilastuttavistani, joka ei käyttänyt
+ylioppilaslakkia -- hänellä oli tavallisesti vain matala pieni
+lippalakki, joka soveltui hänelle erinomaisesti.
+
+Kun hän innostui, mikä saattoi tapahtua hänen jouduttuaan väittelyyn
+jonkun kanssa -- hän oli näet terävä loogikko, joka väitellessä pani
+liikkeelle kaiken älynsä antamatta kuitenkaan, mikäli minä saatoin
+huomata, sydämelleen tai syvemmille tunteilleen valtaa -- ei hänen
+äänensä kestänyt; se kaikui rasittuneena ja särkyneenä kuin olisi se
+lähtenyt heikosta rinnasta. Sellaiset kiistelyt rasittivat häntä myös
+suuresti, ja kauan niiden jälkeen vaivasi häntä hermostunut levottomuus.
+
+Eräs hänen omituisuuksiaan oli, että hän tuon tuostakin teki
+monipäiväisiä jalkamatkoja maalle, huolimatta siitä, oliko kesä vai
+talvi. Seuraa hän ei näille matkoilleen halunnut. Jos hän olisi sitä
+tahtonut, olisi hän varmaankin pyytänyt minua seurakseen, sen minä
+tunsin, ja siksi ei myöskään koskaan johtunut mieleeni tarjoutua hänen
+mukaansa.
+
+Näille matkoilleen hän lähti ilman matkalaukkua; sen huomasin minä
+kerran, kun sattumalta näin hänet vaeltamassa parin peninkulman päässä
+kaupungista, missä olin ollut käymässä.
+
+Kotiin tultuaan hän sitte oli mitä loistavimmalla tuulella, kun hän taas
+ennen lähtöään aina oli harvapuheinen ja synkkämielinen, niin että minä
+tavallisesti yksin sain pitää huolta pakinoimisesta. Melkeinpä
+määräajoin uudistuivat tällaiset mielentilat hänessä.
+
+Minä saatoin aina hänen viulustaan päättää, milloin tällainen mielentila
+oli hänet vallannut, tuosta samasta viulusta, jonka nyt kaksikymmentä
+vuotta myöhemmin kielet katkenneina löysin piiloitettuna hänen
+kirjahyllynsä taakse.
+
+Sellaisena kuin sen siinä näin, kertoi se minulle samaa kuin ennenkin,
+kuitenkaan ei enää päiviä vaan vuosikausia kestäneestä
+synkkämielisyydestä.
+
+Tätä viulua piti hän kerran suuressa arvossa, ja jousi vierellään
+riippumassa oli sillä kunniapaikka hänen seinällään. Hänelle oli sen
+kerran perinnöksi jättänyt eräs ystävä hänen kotiseudultaan Ruijassa,
+vanha lukkari, joka oli opettanut häntä soittamaan ja joka oli ollut
+noita soitannollisia neroja, jotka eivät saa tunnustusta tässä
+maailmassa.
+
+David oli aina mielellään haaveillut, ei ainoastaan viulullaan --
+hänellä oli hyvä korva ja hän oli taitava soittaja -- vaan myöskin
+viulunsa vaiheista: mistä se oikeastaan oli kotoisin ja miten vanha se
+voisi olla? Epäselvän leiman sen pohjassa tahtoi hän kovin mielellään
+selittää siten, että se »mahdollisesti on cremonalainen». Tämän asian
+suhteen hän oli hyvin arka, ja se seikka, että viulun syntyperä antoi
+sijaa arvaamiselle, lisäsi sen viehätystä hänen silmissään.
+
+David Holstin ohjelmassa oli pari pitempää kappaletta, joita hän sanoi
+klassillisiksi ja jotka hän soitti nuoteista. Tämä hänen soittonsa ei
+minua niin suuresti viehättänyt, se tuntui minusta aina kuuluvan siihen
+puoleen hänen luonteestaan, joka ilmeni hänessä hänen esiintyessään
+loogikkona. Siinä oli enemmän tarkkaa henkistä koulutusta -- ja hän
+soittikin nämä kappaleet yhtä virheettömästi kuin hän kirjoitti tai
+väitteli -- mutta sydämestä tämä soitto ei tuntunut lähtevän.
+
+Niinä aikoina, jolloin klassillinen musiikki ja kriitillinen väittely
+vallitsivat ystäväni ylioppilaskammiossa, hän kyllä itse oli jotenkin
+tasapainossa. Samalla hän kuitenkin oli vähemmän sydämellinen, vieläpä
+minuakin kohtaan.
+
+Mutta tuli sitte aikoja, jolloin nuottiteline oli siirretty nurkkaan.
+
+Hän saattoi istua tuntikausia tuijottaen eteensä kuin mietteisiin
+vaipuneena, ja sitte viulullaan purkaa mielialansa kaikenlaisiin
+haaveiluihin, jotka aivan toisella tavalla kuin hänen n. k. klassillinen
+musiikkinsa viehättivät minun soitannollisesti kyllä jotenkin vähän
+kehittyneitä aistejani.
+
+Hän soitteli silloin kaikenlaisia pikkukappaleita, jotka vähitellen yhä
+enemmän siirtyivät hänelle ominaiseen surumieliseen sävyyn ja lopuksi
+päättyivät omituiseen kaihomieliseen sävelmään, jonka minä kuitenkin
+kuulin hänen vain muutaman kerran ja silloinkin ikäänkuin tietämättään
+kokonaisuudessaan soittavan.
+
+Tällaisina hetkinä tuntui minusta aina, että hän uskoi minulle jotakin
+kaunista, jonka hän elämässään oli kadottanut ja jota hän ijäti suri.
+
+Tuollaisen mielentilan kauemmin kestäessähän kävi yhä säännöttömämmäksi
+ja oli harvoin kotona tavattavissa; hän saattoi silloin myös toisinaan
+katkerasti ivata tovereita, professoreja ja olosuhteita, vieläpä
+tilaisuuden sattuessa oikein verisestikin.
+
+Minulla oli oikeus ottaa avain ja käydä ystäväni huoneessa hänen
+poissaollessaankin. Jos hänen viulunsa silloin riippui seinällä
+virittämättömänä, tiesin, ettei hänen laitansa ollut hyvin ja että hänen
+tilansa oli jotenkin sama kuin hänen viulunsakin. Sillä taas entiselleen
+palattuaan hän aina ensi työkseen huolellisesti pani viulunsa kuntoon.
+
+En kuitenkaan koskaan entisinä aikoina nähnyt tätä hänen aarrettaan niin
+runneltuna ja pahoinpideltynä kuin sen nyt kahdenkymmenen vuoden perästä
+pölyisenä ja haljenneena löysin kirjahyllyn takaa. Lukija ymmärtänee
+siis nyt, että minä, löytöni johdosta aavistaen synkkää elämäntarinaa,
+vaivuin surullisiin mietteisiin, ja toivoakseni hän samalla suo minulle
+anteeksi, vaikka veinkin hänet niin kauas nuoruudenmuistojeni maailmaan
+pois David Holstin huoneesta, missä istuin odottelemassa hänen
+palaamistaan juomatarpeiden kera.
+
+Kolme vuotta olimme joka päivä olleet yhdessä. Sitten David Holstin oli
+pakko ruveta kotiopettajaksi ja meidän tiemme erosivat, kuten niin usein
+elämässä käy.
+
+Täällä nyt tänä iltana tapasimme toisemme.
+
+Käytävästä kuului kilinää, ja kohta sen jälkeen David Holst varovasti
+avasi oven palvelustytölle, joka kantoi höyryävää kannua sekä siihen
+kuuluvia tarpeita, mitkä olivat kylläkin mieluiset miehelle, joka kuten
+minä tänä iltapäivänä useita tunteja oli kuljeskellut ulkona myrskyssä.
+
+David löysi minut istumasta hänen sohvassaan, poltellen hänen piippuaan
+ja jalassani hänen tohvelinsa, kaikki aivan kuten entisinäkin aikoina --
+ja tämän minä itsekseni luin noitten viekkaitten sotatemppujeni
+joukkoon; sillä näitten molempien esineitten, hänen piippunsa ja hänen
+tohvelinsa avulla, minä muitta mutkitta saatoin asettua sille kannalle,
+kuin olisi meidän suhteemme nyt yhtä läheinen kuin ennenkin.
+
+Olin ylpeä kuin sotapäällikkö, joka heti taistelun alussa onnistuu
+voittamaan kokonaisen maakunnan.
+
+Tavallisen sohvapaikkansa puutteessa David Holst nosti tuolin pöydän
+ääreen ja istuutui suoraan minua vastapäätä, asettaen totitarjottimen
+välillemme pöydälle.
+
+Istuimme jälleen molemmat tuon saman ilonvirran äärellä, missä
+nuoruudessamme niin monet kerrat olimme teutaroineet; mutta nyt me
+molemmat ammensimme siitä varovaisemmin.
+
+Keskustelun kuluessa hän usein nojautui eteenpäin minua kohti ikäänkuin
+tarkemmin kuunnellakseen, ja silloin hänen päänsä joutui lampun
+kirkkaaseen valokehään.
+
+Huomasin silloin, että hänen tukkansa oli käynyt ohueksi ja jotakuinkin
+harmaaksi, ja että hänen ryppyiselle otsalleen kohosi pieniä hikihelmiä.
+Harmaankalpeat terävät kasvojenpiirteet ja omituinen kiiltävä ilme, jota
+en ennen ollut nähnyt hänen silmissään, ilmaisivat minulle, että hänessä
+sekä ruumiillisesti että henkisesti paloi maanalainen tuli, joka ei
+enään ollut sammutettavissa.
+
+Kun tämän lisäksi yhä uudistuneista yskänkohtauksista luulin
+ymmärtäväni, että hänen kumartumisensa minua kohti saattoi johtua yhtä
+hyvin siitä, että hän oli väsynyt ja etsi lepoa nojautumalla pöytää
+vasten, kuin keskusteluinnosta, päätin arkailematta käydä käsiksi hänen
+terveydentilaansa ja siten voittaa hyvinkin tärkeän varustuksen hänen
+luottamuksensa linnassa.
+
+Minä nousin äkkiä päättäväisenä ja vakavana virkkoen, että minä
+kokeneena lääkärinä ikäväkseni näin hänen olevan sairaamman kuin mitä
+hän itse ehkä luulikaan, ja että hänen nyt heti, koska hän nähtävästi
+oli lopen väsynyt -- osoitin hikihelmiä hänen otsallaan -- oli istuttava
+mukavaan sohvaan, jonka minä tähän asti yksin olin anastanut.
+
+Hän myönsi, että hän luultavasti ei ollut kestänyt kaksinkertaista
+vaeltamista portaissa -- ensi kerralla hän oli lähtenyt vain päästäkseen
+tuosta talossa käyvästä kauheasta vedosta -- ja suostui toivomukseni
+mukaan istumaan sohvaan.
+
+Keuhkoissa hänellä oli vika, hän lisäsi. Kuulotorven ja koputuksien
+avulla sainkin selville, että hän ikävä kyllä oli oikeassa.
+
+Hänellä oli keuhkotauti, vieläpä siihen määrään asti, että kysymyksessä
+oli enään vain ajan voittaminen eikä hengen pelastaminen; sillä toinen
+keuhko oli kokonaan pilalla ja toiseenkin oli tauti jo iskenyt.
+
+Lopun illasta vietimme yhdessä yhtä läheisinä ystävinä kuin ennen
+muinoin. Lääkärinä oli minulla sitä paitsi nyt jonkinlainen pieni
+ylivoima hänen suhteensa.
+
+Kello yhdeksän selitin hänelle, että hänen oli pantava levolle ja
+lupasin seuraavan päivän aamupuolella tulla uudestaan, antamaan hänelle
+tarpeelliset määräykset. Kansakoulussa, hän kertoi, oli hänellä tunti
+vasta yhdeltätoista -- siihen asti hän lupasi pysyä huoneessaan. -- --
+-- --
+
+Kotiin tultuani löysin vaimoni levottomana minun tähteni. Hän ei voinut
+ymmärtää, että järkevä mies ja lisäksi vielä lääkäri, joka muita
+kehoitti varovaisuuteen, kauemmin kuin mitä oli ihan välttämätöntä
+kuleksi ulkona tällaisessa jumalanilmassa. Olinhan ollut ulkona miltei
+päivällisistä asti.
+
+Tähän ei minulla ollut mitään sanottavaa; minä vain hänen puhellessaan
+mietin, mitenkä parhaiten voittaisin hänen myötätuntonsa sille asialle,
+joka nyt oli sydämelläni.
+
+Vaimollani ei ollut aavistustakaan kuolonsairaasta ystävästäni, ja jos
+tunsin hänet oikein, voisi ehkä sen lisäksi sattua, että hän
+loukkaantuisi kuullessaan, että tuo ystävä tavallaan ennen häntä oli
+omistanut nuoruuteni rakkauden.
+
+Kävi todella niin kuin olin luullut; sillä vasta arveluttavan pitkän
+vaitiolon jälkeen vaimoni äkkiä tuli luokseni sanoen, että minun paras
+ystäväni tietysti on hänenkin sydämelleen rakas.
+
+Ja siitä hetkestä asti ei kukaan voinut olla innokkaampi kuin hän.
+Siihen, mihin hän kerran ryhtyy, antautuu hän nimittäin aina koko
+innollaan, ja vielä samana iltana hän rupesi suunnittelemaan, mitenkä
+asia olisi järjestettävä.
+
+Kello kymmenen seuraavana aamupäivänä menin vaimoni kanssa ystäväni luo,
+ja esittäessäni hänet sanoin vaimoni toivovan, että hän pitäisi häntä
+yhtä vanhana ystävänä kuin minuakin.
+
+Ilmoitin hänelle niin rohkaisevasti kuin mahdollista -- vaikka vaimoni
+minun puhuessani kääntyi poispäin -- että hänen sairautensa ehdottomasti
+vaati hänet pysyttelemään sisällä lääkärinhoidon alaisena kuusi
+kuukautta, kunnes kesä lämpöineen ennätti tulla hänet täydelleen
+parantamaan. Ja minä toivoin hänen suostuvan siihen, että ottaisin
+järjestääkseni hänen asiansa kansakoulussa.
+
+Hän oli nähtävästi sekä hämmästynyt että liikutettu.
+
+Elämä ei ollut tarjonnut hänelle ystävyyttä, hän sanoi; hän oli aivan
+tottumaton sellaista vastaanottamaan, vaikka sitä tarjottiinkin hänelle
+niin vilpittömästi ja hyvästä sydämestä kuin nyt.
+
+Hetken aikaa vastusteltuaan hän vihdoin antautui vaimoni vaikutuksesta,
+joka yleensä ei suostu tappiolle joutumaan.
+
+Hän ei kuitenkaan tahtonut muuttaa meille asumaan, kuten minä olin
+ehdottanut, koska tämä pieni huone oli käynyt hänelle rakkaaksi ja --
+kuten hän suoraan tunnusti -- hänestä tuntuisi pahalta sekoittaa asiaan
+taloudellisia uhrauksia, kun hän kerran ei ollut niiden tarpeessa.
+
+Siitälähtien kävin säännöllisesti joka aamupäivä hänen luonaan ja koetin
+vähän väliä johtaa puheen kaupungin pieniin kuulumisiin, joiden arvelin
+voivan häntä huvittaa tai ainakin tuottaa hänelle vähän viihdytystä.
+
+Vaimoni otti asian omalta kannaltaan. Päinvastoin kuin mitä minä olin
+pelännyt hän ei pannut toimeen minkäänlaista perinpohjaista muutosta
+ystäväni taloudessa tai elintavoissa. Tämä ei aavistanutkaan, että
+palvelustytöllä oli omat syynsä, miksi hän niin usein pistäytyi häntä
+katsomassa, ja että hän joka päivä peloissaan odotti, kunnes vaimoni oli
+käynyt tarkastamassa, oliko pölyt huolellisesti poistettu ja huone
+täydessä kunnossa. Ainoa, minkä vaimoni ihan julkisesti pani toimeen,
+oli kaikenlaisten vahvistavien ruokien lähettäminen. Tytön viedessä ne
+hänelle seurasi hänen mukanansa aina mielellään joku lapsista, jota hän
+sitte huvikseen hetken piti luonansa leikkien ja jutellen sen kanssa.
+
+Tämä uusi, hänelle outo suhde näytti myöskin tuottavan hänelle
+viihdytystä. Mutta kuukauden kuluttua hänen mielensä taas alkoi
+synkistyä. Huomasin selvään, että meidän käyntimme hänen luonaan
+vaivasivat häntä, ja siksi me myöskin vähäksi aikaa jätimme ne sikseen.
+Hän vietti kaiket päivänsä leväten sohvallaan huoneen pimeimmässä
+sopukassa.
+
+Eräänä iltana palvelustyttö kertoi kuulleensa huoneesta itkua ja
+nyyhkytystä; hän ei siksi tahtonut mennä sisään, vaan jäi seisomaan oven
+ulkopuolelle. Hetken kuluttua hän luuli kuulevansa sairaan hartaasti
+rukoilevan, vaikkei hän sanoja eroittanut. Seuraavana iltana hän kuuli
+hänen soittavan hiljaista säveltä aivan kuin viululla, josta ei ääni
+oikein ottanut lähteäkseen.
+
+Kun seuraavana aamupäivänä tulin hänen luokseen, oli hänen mielensä
+kokonaan muuttunut; ja ihmeekseni minä huomasin, että viulu, joka kuten
+ennenkin haljenneena ja jousi vierellään riippui seinällä, nyt oli
+puhdistettu ja että siinä oli uudet kielet. Pöydällä vuoteen ääressä
+näin myös vanhan raamatun, jota en koskaan ennen ollut huomannut,
+luultavasti siksi, että hän aina oli pitänyt sitä kuten pyhää esinettä
+kätkettynä kaappiinsa.
+
+Hän näytti tavallista raukeammalta ja rasittuneemmalta; mutta hänen
+kasvoillaan oli kirkastunut ilme kuten miehellä, joka on taistellut
+kohtalonsa kanssa ja vihdoin saavuttanut rauhan ja tyydytyksen.
+
+Jos kävisi päinsä, hän pyysi, niin tahtoisi hän mielellään vielä samana
+päivänä puhutella vaimoani; minun kanssani puhuisi hän mieluimmin heti,
+ja siksi pyysi hän minua hetkeksi jäämään hänen luokseen.
+
+Hymyillen -- tuota samaa hiljaista hymyä, hänen oman kauniin
+salaisuutensa hymyä, jonka tunsin niin hyvin entisiltä ajoilta, mutta
+jota hänen nyt ei enään tarvinnut peittää -- hän kääntyi minun puoleeni
+ja laskien kätensä olkapäälleni katsoi minua vakavasti silmiin ja sanoi:
+
+»Rakas hyvä Fredrikini! En voi sanoa sinulle miksi, mutta tiedän
+varmaan, etten elä niin kauan, että näkisin kevään koittavan. Sitä, mikä
+minulta puuttuu, et sinä eikä kukaan muukaan ihminen voi minulle antaa,
+vaan Jumala yksin. Mutta kaikista ystävistäni olet sinä ollut minua
+lähinnä ja sinun ystävyytesi on ulottunut syvemmälle, kuin mitä voit
+aavistaakaan. Sinulla on oikeus tuntea se, joka on ollut ystäväsi. Kun
+minä olen mennyt -- ja se on varmaan tapahtuva vielä tänä talvena, ehkä
+pikemmin kuin sinä sairauteni kannalta katsoen luuletkaan -- löydät
+kaappini laatikosta joukon muistiinpanoja. Ne sisältävät nuoruuteni
+tarinan, mutta niin vaatimaton kuin se onkin, on sillä kuitenkin ollut
+ratkaiseva merkitys koko elämälleni. Se on kertova sinulle, että maailma
+on ollut minulle raskas, ylen raskas, ja että olen iloinen kuin
+vapautettu lintu saadessani sen ijäksi jättää.»
+
+»Oli aika», hän lisäsi hetken mietittyään, »jolloin toivoin saavani
+viimeisen leposijani erään pienen kirkon vierellä Ruijassa; mutta nyt
+minä uskon, ettei paikka mitään merkitse ja että voin levätä yhtä
+rauhallisesti täälläkin.»
+
+Näin puhuttuaan hän puristi kättäni ja pyysi minua käymään vaimoani
+hakemassa.
+
+Kun tämä saapui, hämmästyi hän nähdessään ystäväni niin keveällä ja
+valoisalla mielellä, ettei hän sellaiseksi olisi voinut häntä
+kuvitellakaan. Ystävyyden nimessä pyysi hän vaimoltani nyt pientä
+palvelusta. Se oli oikeastaan vain päähänpisto; mutta jos hänet
+kutsuttaisiin pois, täytyi vaimoni luvata keväällä istuttaa hänen
+haudalleen orjantappurapensas.
+
+Miten surullinen hänen pyyntönsä oli ymmärsi vaimoni vasta minun
+kerrottuani hänelle, mitä ystäväni sitä ennen oli minulle uskonut. Sillä
+vaimoni kanssa puhuessaan oli David Holst näyttänyt niin iloiselta ja
+onnelliselta, että kaikki surullisuus ikäänkuin hälveni.
+
+Ystäväni ennustus näytti liiankin pian toteutuvan. Vaikka hänen
+mielentilansa muuttui yhä valoisammaksi, ikäänkuin uusi elämäninto olisi
+sitä kirkastanut, kulki hänen tautinsa kuitenkin päivä päivältä kohti
+kuolemaa.
+
+Eräänä päivänä löysin hänet vuoteesta, missä hän nykyisin suurimmaksi
+osaksi vietti päivänsä, innoissaan katselemassa, miten pikku poikani
+Anton hänen kannettomasta viululaatikostaan oli tehnyt höyrylaivan, jota
+hän kuljetti lattialla, käyden milloin missäkin vieraassa satamassa. Kun
+tulin hänen luokseen, kertoi hän hymyillen, että hän oli käynyt kotonaan
+Ruijassa ja taas leikkinyt sen rannoilla.
+
+Vaimostani oli vähitellen tullut hänen ainoa sairaanhoitajansa. Hän kävi
+ystäväni luona pari kertaa päivässä ja jäi istumaan hänen vuoteensa
+ääreen. Hän piteli silloin mielellään vaimoani kädestä tai pyysi häntä
+lukemaan jotakin vanhasta raamatusta. Hän etsi siitä tavallisesti
+sellaisia kohtia Vanhasta Testamentista, missä puhutaan kahden ihmisen
+välisestä rakkaudesta. Erityisen mielellään hän kuunteli kertomusta
+Jaakobista ja Raakelista.
+
+Vaimoni, joka vähitellen koko sydämellään oli kiintynyt sairaaseen
+ystävääni, uskoi minulle eräänä päivänä, että hän luuli tietävänsä, mikä
+häntä vaivasi; se ei voinut olla muu kuin onneton rakkaus.
+
+Niin liikuttavan kauniina, kuin hän siinä lepäsi kuoleman lähestyessä,
+hän ei koskaan ollut toista ihmistä nähnyt.
+
+Hymy huulillaan makasi hän niin hiljaa, kuin olisi hän ajatellut
+suloista kohtausta, johon hän oli kutsuttu tulemaan heti, kun hän oli
+valmis jättämään ystävänsä täällä maan päällä.
+
+Eräänä iltana hän pyysi vaimoani jäämään hänen luokseen.
+
+Kello yhdeksän tultiin minua hakemaan, mutta päästyäni sinne hän ei
+enään ollut elävien joukossa.
+
+Hän oli pyytänyt vaimoani lukemaan hänelle erään kohdan Korkeasta
+Veisusta, jonne hän oli pannut merkin. Se oli toinen luku, jossa sulho
+ja morsian puhuvat keskenään ja joka alkaa sanoilla:
+
+»Olen Saaronin ruusu ja laaksojen lilja» ja loppuu näin: »Kunnes päivä
+päättyy ja varjot häipyvät, kulje, ole kuten metsävuohi, minun rakkaani;
+tai kuten nuori peura Betherin vuorilla.»
+
+Hän oli tahtonut kuulla tämän kahteen kertaan, mutta keskellä lukemista
+hän oli hiljaa vaipunut ikuiseen uneen.
+
+Ja siinä hän nyt lepäsi kauniina kuolemassa, hiljaa hymyillen kuin
+tervehtisi hän pyhää lehtoa Betherin vuorien tuolla puolen.
+
+Seuraavana keväänä oli eräällä haudalla kaupungin hautausmaalla
+puuristi, jonka juurella kasvoi orjantappurapensas.
+
+Siinä lepää ystäväni David Holst.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ikäänkuin johdatukseksi ystäväni elämäntarinaan löysin minä siihen
+liitettynä erään luvun, josta osa näyttää olevan kirjoitettu myöhemmällä
+ijällä. Se todistaa, miten syvästi hänen mielensä oli juurtunut
+kotiseutuun ja millä rakkaudella hän oli kiintynyt siihen.
+
+
+
+
+TOINEN OSA.
+
+
+
+
+David Holstin muistiinpanot.
+
+RUIJA JA RUIJALAINEN.
+
+
+Jos ihminen, joka elää niin synkässä todellisuudessa kuin minä, uskaltaa
+puhua mielikuvituksesta -- miten monta ja miten kaunista kuvitelmaa
+onkaan särkynyt minulta täällä Kristianiassa, senjälkeen kun pari kolme
+vuotta sitte jätin kotini Ruijassa ja tulin ylioppilaaksi -- miten
+harmaa ja väritön onkaan maailma täällä etelässä, miten pienet ja
+pikkumaiset sekä ihmiset että olot sen rinnalla, mitä olin kuvitellut!
+
+Kävin eräänä iltapäivänä muutamien ystävien seurassa vuonolla
+kalastamassa, ja me pidimme tietysti kaikki hyvin hauskaa -- kaikki
+paitsi minä, vaikka erinomaisen hyvin osasin ikäväni peittää.
+
+Minulla ei todellakaan ollut hauskaa!
+
+Istuimme litteäpohjaisessa leveässä veneessä, jota he sanoivat
+»proomuksi» ja joka muistutti pesuammetta. Me ongimme koko iltapäivän
+sameassa vedessä muutaman kyynärän syvyydellä hienolla siimalla, ja
+saimme yhteensä seitsemän, sanon seitsemän valkoturskaa -- ja sitte me
+soudimme sangen tyytyväisinä kotiin.
+
+Tämä kaikki ihan inhoitti minua; sillä samanlainen kuin tämä proomu
+vailla köliä, jonka avulla se voisi kulkunsa ohjata, vailla purjeita,
+joita ei voi ajatella siihen kunnolleen asetetuiksikaan, ilman
+aallokkoa, jota se ei voisi edes kestääkään ja samanlainen kuin tämä
+harmaa, samea, tyyni meri, jossa korkeintaan muutama pieni valkoturska
+loiskii -- on minusta pohjaltaan koko elämä täälläpäin. Ei sillä missään
+suhteessa ole muuta tarjottavana kuin tuollaisia pieniä turskanpoikasia.
+
+Toisten siinä jutellessa muistui mieleeni kalaretki, jonka pienessä
+kolmihankaisessa veneessämme kerran teimme kotiseutuni rannikolla
+oleville Menninkäissaarille, kalaretki, missä _hän_ oli mukana -- miten
+toisenlainen päivä, miten toisenlainen vene, miten toisenlaiset
+seikkailut! Kuinka köyhää, yksitoikkoista ja seikkailutonta onkaan
+kotiseutuuni verraten elämä näillä rikkailla, viljaa kasvavilla
+savipelloilla, tällä höyrylaivasavun peittämällä Kristianian selällä tai
+itse täällä kaupungissa!
+
+Mutta jos minä lausuisin julki ajatukseni, niin nämä ylpeät ihmiset
+saisivat suuret silmät.
+
+Kun täällä puhutaan kalastuksesta, tarkoitetaan sillä muutamia laihoja
+apajia, vähän turskaa ja muuta pientä kalaa.
+
+Ruijalainen käsittää kalastuksen kuten kaiken muunkin tuhatkertaiseksi,
+hän tarkoittaa Lofotein ja Ruijan miljoonia, ja sen lisäksi vielä lajien
+ylenmääräistä moninaisuutta, valaskaloista alkaen, jotka suuret,
+kohisevat kalaparvet edessään vettä ruiskuttaen temmeltävät salmissa,
+aina kaikkein pienimpiin kaloihin asti.
+
+Ainoa harvinainen kala, jonka täällä olen nähnyt ja jota siksi myöskin
+aina katselen missä sen vain tapaan, on kulta-ja hopeakala, jota
+pidetään lasikuvussa kuten kanarialintua häkissä; mutta sehän on
+kotoisin toisesta, eteläisestä seikkailumaasta.
+
+Puhuessaan linnuista ei ruijalainen myöskään, kuten ihmiset täälläpäin,
+tarkoita jotakuta syötäväksi aijottua linturaukkaa, vaan hän ajattelee
+ääretöntä, taivaantäyteistä karjaa, joka valkoisena hyökylaineena
+kaareilee ilmassa lintuvuorien ympärillä ja suurena, kirkuvana,
+temmeltävänä lumiryöppynä peittää hautomapaikat.
+
+Hän ajattelee haahkaa, sorsaa, ranta-harakkaa uimassa vuonoilla ja
+salmissa tai parvissa luodoilla istumassa, kalalokkeja, merikotkia,
+kuikkia ilmassa kiitämässä, hän ajattelee sarvipöllöä ilkeästi ulvomassa
+tunturirotkoissa -- sanalla sanoen, hän tarkoittaa kokonaista
+lintumaailmaa, ja hänen on vaikea rajoittaa käsityksensä johonkin
+yksinäiseen metsoparkaan, jonka sydämetön ihminen yllättää ja tappaa,
+kun se auringon noustessa yli honkaisen harjan lemmitylleen kuhertelee.
+
+Tämänseutuisten laihojen marjamaitten asemesta on ruijalaisella
+peninkulmanlaajat muurainsuonsa.
+
+Simpukoista pitkin pituuttaan köyhien rantamien sijaan muistuu hänen
+mieleensä rannikko, jonne meri on mitä runsaimmin siroitellut
+ihmeteltävän monimuotoisia, kaikenkirjavia näkinkenkiä.
+
+Ruijassa ovat yleensä kaikki luonnonsuhteet ylen voimakkaat ja usein
+äärimmäisyyteen asti toistensa vastakohtia.
+
+Sillä on erämaansa, äärettömät, yksitoikkoiset kuten alkuaikoina,
+jolloin siellä ei vielä ihmisiä asunut, mutta keskellä näitä erämaita on
+sillä myöskin äärettömät luonnonrikkautensa. Sillä on aurinkonsa ja
+kesäinen ihanuutensa, jonka päivä ei kestä kaksitoista tuntia, vaan
+lakkaamatta yöt päivät kolme kuukautta, jolloin usein saa käyttää
+naamaria suojana sääskiparvia vastaan.
+
+Mutta tämän vastakohtana on sillä myöskin pimeä ja peloittava, yhdeksän
+kuukautta kestävä yönsä.
+
+Kaikki on siellä jättiläismäistä, mutta siellä ei ole äärimäisten
+vastakohtien välillä noita vähäpätöisiä välimuotoja, joille rauhallinen
+elämä täällä etelässä on perustettu; nuo suhteet soveltuvat, toisin
+sanoen, paremmin mielikuvitukselle, seikkailuhalulle, uhkarohkeudelle,
+kuin kylmälle järjelle ja hiljaiselle, tasaiselle toiminnalle.
+
+Ruijalainen saattaa sentähden tänne tultuaan alussa tuntea olevansa
+jonkinlainen Gulliver, joka on joutunut Lilliputtien maahan, eikä hän
+yleensä oikein sovi yhteen asukkaitten kanssa, ennenkuin hän on
+muodostanut vanhat totutut käsityksensä tämän köyhän, järkevän
+todellisuuden mittakaavan mukaan, toisin sanoen, ennenkuin hän on
+oppinut käyttämään järkeänsä mielikuvituksen asemesta.
+
+Suksilla kuljeskeleva lappalainen poroineen, kainulainen, venäläinen --
+puhumattakaan tuosta alati kiertelevästä, maalla hitaasta mutta veneessä
+notkealiikkeisestä ruijalaisesta -- kaikki he ovat epäilemättä paljoa
+mieltäkiinnittävämmät kuin yksitoikkoinen, kauraa viljelevä talonpoika,
+jonka mielikuvitus tuskin ulottuu oman pellon ulkopuolelle muuta kuin
+ihmettelemään, mitenkähän kaukaa hevonen sillä kertaa on takalistolta
+haettava.
+
+Rajuilmasta tai aalloista puhuessa ajatellaan täällä pientä myrskyä tai
+aallokkoa, joka korkeintaan saattaa jossain määrin vahingoittaa satamaa,
+ja mieltä järkyttävänä tapahtumana pidetään jonkun kömpelön merimiehen
+hukkumista.
+
+Minun mieleeni johtuu aivan toisenlainen kuva: tunturilta äkkiä vyöryvä
+hirmu-myrsky, joka tempaa talot mukanaan -- senpätähden ne sielläpäin
+sidotaankin köysillä kiinni kallioon -- Jäämerestä hyökkääviä aaltoja,
+jotka hyrskyihinsä hautaavat luodot ja saaret ja monen sylen syvyydellä
+taittuvat pohjaan ulottuviksi tyrskyiksi, niin että alus yhtäkkiä voi
+keskellä merta tärähtää pohjaan ja pirstoutua.
+
+Näen mielessäni joukon uljaita miehiä, jotka henkensä edestä laskettavat
+myötämyrskyyn, pelastaakseen ei ainoastaan itsensä, vaan,
+ponnistellessaan vaivalla hankitun, kalliin lastin puolesta, myöskin
+kotona odottavien hengen; miehiä, jotka keskellä kuolemanvaaraakin
+koettavat kumoon purjehtiville tovereille ojentaa auttavan käden. Minä
+ajattelen lukemattomien pursien ja laivojen haaksirikkoa pimeinä
+talvi-iltoina tyrskyjen ja kuohuvien laineitten keskellä, -- niin,
+olisipa kerrankin hauska nähdä näitten aaltojen -- joita tavallisesti
+tulee kolme peräkkäin, kolmas pahimpana -- tulla rynnistävän,
+vaahtopäiset harjat korkeammalla kuin tullirakennusten katot, ja, ehkäpä
+harjallaan vielä maihin pyrkivä purje-alus, kiitävän Kristianian
+rauhalliseen, kapeaan satamaan, lennättäen laivat mukanaan keskelle
+kaupunkia ja tuoden seurassaan mahtavan, huikean puhurin, joka
+pyyhkäisisi talot katottomiksi.
+
+Jos ne kerran tulevat, niin tiedän kyllä, että minua ne hakevat, minua,
+kaupungin sivistykseen hautautunutta kaukonäkijää, jonka he arvelevat
+itselleen kuuluvan. Mutta kaikesta huolimatta ehkä minä silloin,
+hetkeksi unohtaen kuolemankauhun, tervehtisin niitä kotiseudulta
+saapuvina ystävinä, vaikka ne tulevatkin vieritellen ruumiita ja hylkyjä
+hartioillaan.
+
+Ne näyttäisivät kerrankin kaikille näille sivistyneille pikkueläjille
+täällä kaupungissa mahtavan meren koko kaameassa suuruudessaan, ja
+valaisisivat hiukan merensuolaamaa kuolemankauhua heidän elämänsä
+kelmeyteen.
+
+Tekisipä mieleni nähdä valaskala puserrettuna Prinssi-ja Tullikadun
+väliin tuijottamassa jonkun ylimmässä kerroksessa asuvan perheen
+huoneisiin tai haaksirikkoutunut merihirviö, jota hienot,
+kultakalunaiset konstaapelit koettavat kuljettaa raastupaan.
+
+Tahtoisin myös nähdä kaupungin teatteriarvostelijani, jotka ovat
+tottuneet kerran pari viikossa laulunäytelmissä näkemään mitä
+pöyristyttävimpiä tapahtumia, lornetti nenällään seisovan katselemassa
+tuollaista merinäytelmää, joka yhdellä kertaa tulvaansa hautaisi kaikki
+heidän arvostelijakäsitteensä ja mustepullonsa, näyttäen heille
+kuolemankauhun koko musertavassa vakavuudessaan.
+
+Mitenkähän paljon kasvaisikaan sellaisen arvostelijan kyky käsittää mitä
+runoudessa ja sen kaipuussa on suurta ja mahtavaa, jos hän kerrankin
+elämässään näkisi »Ratsastajan»[1] myrskypäivänä 1,700 jalan korkuisena
+rynnistävän etelään päin suoraan merentyrskyihin, jolloin hänen
+hartioillaan vaippa liehuu pohjoista kohti ja katselija aivan selvään on
+näkevinään paitsi itse mahtavaa urosta myöskin hevosen pään, korvat,
+kaulan, suitset ja mahtavan rinnan.
+
+[1] merkillinen tunturivuori Ruijassa.
+
+Tänne pohjoiseen on myöskin kansan mielikuvitus aina jumalaistarujen
+ajoilta asti sijoittanut kaikkien pahojen voimien tyyssijan. Siellä ovat
+lappalaiset noitatemppujaan harjoittaneet ja istuttaneet kalmistoja, ja
+siellä synkän, talvipimeän, hyrskyävän Jäämeren rannoilla elävät
+tavallaan vieläkin nuo muinaisaikojen, maailman viimeisiin ääriin
+karkoitetut jumalat, nuo pirulliset, hirvittävät, puoleksi muodottomat
+pimeyden vallat, joita vastaan Asajumalat taistelivat, mutta jotka vasta
+Pyhä Olavi voitokkaalla, välkkyvällä, ristikahvaisella miekallaan
+lopullisesti sai kukistetuiksi.
+
+Kaikki tämä, minkä ihminen, eläessään keskellä sivistystä omalla
+varmalla konnullaan, niin helposti taikauskona työntää luotaan -- mutta
+joka sittekin yhä vielä luonnonvoimain tavoin elää kansassa -- muodostuu
+kansan mielikuvituksessa täällä etelämpänä aivan toisenlaiseksi,
+melkeinpä nukkemaisen pieneksi.
+
+Pientä pelkoa herättävät täällä kaikenlaiset pikkupeikot, hyväntahtoiset
+menninkäiset tai lemmensairas Ahti, jotka siellä kotipuolellani
+pohjoisessa liikkuvat pihoilla kuin kesyt kotieläimet ainakin.
+
+On sielläkin hyväntahtoisia maanalaisia, jotka ihmisten rinnalla
+kaikessa rauhassa harjoittavat kalastusta ja metsästystä.
+
+Mutta sen lisäksi luo luonnonkauhu koko lauman pahoja henkiä, jotka
+houkuttelevat ihmisiä luokseen, hukkuneitten miesten haamuja, jotka
+ikävöivät lepoa kristityssä maassa hiisiä, meritursaita, jotka talviöinä
+veneenpuoliskoaan soutaen ilkeästi kirkuvat merellä. Moni todellisessa
+hengenvaarassa ollut on näitten tähden jäänyt pelastumatta, ja
+kaukonäkijöille ne näyttäytyvät.
+
+Mutta joskin luonnon mahtava ylivoima musertavana ja ahdistavana uhkaa
+elämää näillä talvipimeillä, vaahtoisilla rajarannikoilla, jotka
+yhdeksän kuukautta peittää alituinen hämärä, niin että aurinkoa ei
+kolmeen kuukauteen kertaakaan näe ja ihmisten mieli käy pimeänaraksi --
+niin on Ruijassa myöskin toisena äärimäisyytenä ihan vastakkainen
+luonto, on helteinen, läpikuultava, tuoksujen täyttämä, tuhansissa
+värivivahduksissa säteilevä kesäluonto, missä ääni kaikuu yli
+vedenpinnan 10--12 peninkulman päähän, missä tunturit peittää
+ruskeanvihreä ruoho aina huippuun asti -- Lofotenissa 2000 jalan
+korkeuteen -- missä matalakasvuiset koivut koristavat rinteitä ja
+vuorenhalkeamia kuin valkopukuiset, leikkivät nuoret tytöt, missä
+mansikan ja vadelman tuoksu voimakkaammin kuin missään muualla täyttää
+ilman ympärilläsi, kun paitahihasillasi kuljeskelet lämpimässä, ja päivä
+on niin helteinen, että mielesi tekee kylpemään tuonne läikkyvään,
+päivänpaisteiseen, pohjaan asti läpikuultavaan mereen.
+
+Täällä tavattavien kasvien voimakkaan värin ja tuoksun ovat oppineet
+selittäneet johtuvan siitä kirkkaasta valosta, joka auringon ollessa
+taivaalla ympäri vuorokauden täyttää tunturi-ilman. Siksi ei myöskään
+missään saa poimia niin tuoksuvia mansikoita ja hallaimia eikä taittaa
+niin lemuavia koivunoksia kuin täällä.
+
+Näissä Ruijan tunturilaaksoissa, jos missään, on kesän aikana ihana
+idylli löytänyt tyyssijansa.
+
+Tuntuu siltä, kuin tahtoisi aurinko silloin suudella luontoa vielä
+herttaisemmin siksi, että aika, jolloin saavat olla yhdessä, on niin
+lyhyt, kuin tahtoisivat molemmat unohtaa, että kohta taas eron hetki
+lähenee. Silloin nousee yhtäkkiä kuin ihmeen kautta nurmelle ruoho, ja
+runsauttaan tuhlaten puhkeavat sinikellot, voikukat, päivänkakkarat,
+orjantappurat, mansikat ja hallaimet jokaisen puron reunalla, jokaisella
+mättäällä ja rinteellä; silloin surisee ruohossa sadoittain erilaisia
+hyönteisiä aivan kuin troopillisissa maissa; silloin viedään lehmät,
+hevoset ja lampaat läpi laaksojen ylös rinteille, ja tuntureiltaan
+saapuu lappalainen laaksoihin juottamaan porojaan joissa; silloin
+punertavat peninkulmanlaajat muurainsuot; silloin vallitsee
+päivänpaisteinen rauha jokaisessa majassa, missä kalastaja nyt istuu
+kotona perheensä luona paikkailemassa verkkojaan talveksi; silloin on
+Ruijassa ihana kesä, sellainen, jota harvassa seuduin tapaa, silloin
+siellä vallitsee luonnonilo ja rauha ehkä armaampi kuin missään muualla.
+
+Tämä luonnon hivelevä hempeys on sekin painanut leimansa ruijalaiseen.
+Milloin hänellä vain on siihen tilaisuutta, hän mielellään elää ja
+pukeutuu hyvästi ja asuu hauskasti; mitä ruokiin tulee hän on oikea
+herkkusuu. Turskankielet, metsähanhenpoikaset, poronydin, suolatut
+kuningaskampelat, taimenet, lohet ja kaikenlaiset erinomaiset merikalat,
+jotka tarjotaan maksoineen mätineen, ovat hänen jokapäiväisenä
+ruokanaan.
+
+Sekä lappalainen että ruijalainen talonpoika on sitäpaitsi lapsellisesti
+mieltynyt kaikenlaisiin makeisiin, ja hänen mieliherkkunsa »siirappi
+puuronkastikkeena» on yleisesti tuttu.
+
+Kasvaneena luonnossa, jossa on niin monta mahdollisuutta ja vastakohtaa
+ja jonka sävelasteikossa on tuhansia odottamattomia vivahduksia,
+kaikkein villeimmästä ja suurenmoisimmasta alkaen aina kyyneliin saakka
+liikuttavaan, viehättävään ja hurmaavaan, on ruijalainen yleensä
+hyväpäinen ja sukkela, tapaapa hänessä usein sekä nerokkaisuutta että
+mielikuvituksen runsauttakin.
+
+Ollen mielialoille altis hän helposti antautuu hetken vaikutuksille. Jos
+sinun kasvoillasi on päivänpaistetta, saa se helposti päivänpaisteen
+hänenkin kasvoilleen syntymään.
+
+Mutta ei pidä hänen suhteensa erehtyä luulemalla hänen
+hyväntahtoisuuttaan yksinkertaiseksi herkkäuskoisuudeksi -- ja tämä
+erehdys on sangen yleinen täälläpäin. Hänen sielunsa sisimmässä väijyy
+hänen tietämättään aina hiljainen epäluulo aivan kuin valpas merilintu,
+joka sukeltaa mereen vielä sankkiruudin välähtäessäkin ja ennenkuin
+kuula on ennättänyt iskeä vedenpintaan siinä kohdin, missä se vielä
+äsken kellui.
+
+Kaikkea odottamatonta, kaiken mahdollisen mahdollisuutta on hän, luonnon
+yhteydessä eletyistä lapsuus-vuosista asti, tottunut pitämään jokaista
+rauhallista hetkeä uhkaavana miekkana, ja tämä vaisto seuraa häntä hänen
+seurustellessaan ihmistenkin kanssa.
+
+Sillä aikaa kun sinä puhut hänen kanssaan, hän ehkä siten sukeltaakin
+sieluusi, sinun aavistamattasi, kerta toisensa jälkeen, ja ilman että
+mieliala siitä häiriytyy.
+
+Hän tekee sen, vaikka hän onkin kyyneliin asti liikutettuna -- se on
+hänen luontonsa ja sitä hän ei heitä vaikka olisikin vaihtanut
+luonnonelämänsä sivistyneihin oloihin. Hän väistyy syrjään, hiipii
+mielikuvituksellaan ja valppaalla epäluulollaan ajatuksiisi tarkastaen
+niitä joka puolelta -- niin, oikean nerokkaan ruijalaisen minä uskon --
+itse olen sellaiseen liian väsynyt ja välinpitämätön -- sinun
+aavistamattasi kädet taskussaan voivan sukeltaa sisimpiin ajatuksiisi,
+otsasta sisään ja ulos takaraivosta.
+
+Etsiväksi poliisiksi ja valtiomieheksi hän sopisi erinomaisesti, jos
+hänessä vain olisi hiukan enemmän tahdonlujuutta eikä hän olisi niin
+lapsellisen altis hetken vaikutuksille; mutta siinä onkin hänen heikko
+puolensa.
+
+Puhun tästä syvälle juurtuneesta kansanluonteen piirteestä sellaisena,
+kuin se esiintyy tyypillisissä luonteissa, enkä sillä tahdo sanoa, ettei
+Ruijassa olisi lujaluontoisiakin miehiä -- sellaisia on, ja ne
+karaistuvatkin täällä ehkä paremmin kuin muualla ja kohoavat todelliseen
+suuruuteen.
+
+Alkuperäisessä ruijalaisessa suvussa on luullakseni aina muutama pisara
+lappalaisverta.
+
+Muutkin ovat tehneet sen huomion, että missä taru kertoo Helgelannin
+etevimpien talonpoikaissukujen polveutuvan puolihiiseistä ja
+vuorenjättiläisistä, tarkoitetaan sillä lappalaista syntyperää. Meidän
+kuningassukumme polveutuvat lappalaisista, ja »Fin» oli arvossa pidetty
+nimi, jota on kantanut moni maamme parhaita miehiä, kuten esim. Fin
+Arneson[1].
+
+[1] »Fin»-sanalla tarkoittaa norjalainen lappalaista, suomalaista taas
+hän kutsuu »Kvæn»'iksi.
+
+Harald Kaunotukka ja Erik Verikirves naivat lappalais-tyttöjä.
+
+Tuo salaperäinen, puoleksi aistillinen vetovoima, jota pidettiin näille
+ominaisena, olikin vain suuren, läpi aikojen kahden vierasten
+kansanainesten välillä tapahtuneen yhtymisen eroottinen ilmaus: siinä
+olivat yhtyneet vaaleatukkainen, sinisilmäinen, ylevä ja arvokas
+pohjanmies ja tumma ruskeasilmäinen, vilkas, mielikuvitukselle altis,
+luonnon salaperäisyyttä uhkuva, mutta heikkoluontoinen, sorrettu
+lappalainen, joka vielä tänäkin päivänä suksillaan kuljeskellen laulelee
+surumielisiä laulujaan monen norjalaisen mielessä, vaikkei tämä
+rotuylpeydessään edes aavistakaan olevansa sukua sille kansalle.
+
+Muuten ilmenee minun kokemukseni mukaan suuri eroitus, mikäli tuo
+sekoitus on tapahtunut heikon lappalaisen tai rotevan, voimakkaan,
+itsepäisen suomalaisen eli kainulaisen kanssa. Siinä on ero kuin mollin
+ja duurin välillä samassa musiikkikappaleessa.
+
+Lappalaissekoituksella on ollut ratkaiseva merkitys nykyisen Norjan
+kansan henkisiin ominaisuuksiin nähden.
+
+Kainulaisnorjalainen sekoitus on luonut tarmokkaita, loogillisia,
+uhkamielisiä ja toimintakykyisiä ihmisiä. Se on varmaankin suuressa
+määrin terästänyt meidän östlantilaisen ja trondjemilaisen heimomme.
+Ruijassa on sitävastoin pääasiallisesti lappalaissekoitus ollut
+vallitsevana ja sen mukaan on kansanluonnekin muodostunut.
+Kainulais-norjalainen on ruijalaisen luonnon herra, lappalaisnorjalainen
+taipuu sen alle ja kärsii sen ylivoimasta.
+
+Ruijalaisen luonnon vastakohdat ovat siksi voimakkaat ja äärimäiset,
+että sen keskuudessa elävä ihminen aina on murtumisen vaarassa.
+
+Synkkämielisyydellä ja surunvoittoisuudella, joka siellä valtaa itse
+kansanmiehenkin ja joka niin usein johtaa mielenvikaisuuteen ja
+itsemurhaan, on varmaankin syvät juurensa näissä luonnonsuhteissa:
+pitkissä pimeissä talvissa raskaine mahtavine näkyineen, jotka painavat
+sielun yksinäiseen valonkaipuuseen, voimakkaissa, äkkinäisissä
+vaikutelmissa, jotka sekä valoisana että pimeänä vuoden aikana liian
+syvästi järkyttävät sielun sisimpiä herkkiä kieliä.
+
+Olen ajatellut näitä asioita ehkä enemmän kuin muut, samalla kun itse
+puolestani olen niistä kärsinyt, ja minä ymmärrän -- vaikka taasen, mitä
+itseeni tulee, en sitä ollenkaan ymmärrä -- miksi »second sight», kyky
+nähdä henkimaailmaan, »kaukonäköisyys», joksi sitä Ruijassa sanotaan,
+siellä kuten Själlannin-ja Orkney-saarillakin ilmenee sukuominaisuutena
+kulkien perintönä polvesta polveen. Ymmärrän, että se on sielunsairaus,
+jota ei voi lääkkeillä, ei järjen eikä tahdon voimalla parantaa.
+
+Ihminen syntyy varustettuna paitsi kahdella terveellä silmällä vielä
+kolmannellakin ikkunalla sielunsa kammiossa, mistä hän voi nähdä
+maailmaan, jota muut vain aavistavat, mutta jonne hänen on pakko
+katsella, milloin se häntä kutsuu; sitä ikkunaa ei voi tukkia kirjoilla
+eikä millään järkeilyllä, sitä ei voi muurata kiinni edes keskellä
+valistunutta pääkaupunkia eläessä, korkeintaan sen voi hetkeksi peittää
+jollakin unohduksen verholla.
+
+Oi, kun muistelen, miten minä kotona Ruijassa kuvittelin kuninkaan
+linnan Kristianiassa huippuineen ja torneineen mahtavana kohoavan yli
+kaupungin ja kuninkaan miesten kultaisena jonona kulkevan
+linnankartanosta aina valtaistuinsaliin asti, tai miten olin kuulevinani
+Akerhusin linnoituksesta tykkien jyskeellä ilmoitettavan kuninkaan tulon
+sotamusiikin ja kuninkaallisten käskyjen myrskyn lailla täyttäessä koko
+ilman. Kun muistelen, miten minä kuvittelin »valon korkeata suojaa»,
+yliopistoa, suureksi, valkoiseksi liituvuoreksi, jonka ikkunoissa hohti
+alituinen auringonpaiste, tai miten minä mielessäni kuvailin
+suurkäräjäsalia ja niitä miehiä, jotka siellä toimivat ja joiden nimien
+maine mielikuvituksen suurentamana levisi tänne asti, mahtavasti kaikuen
+kuin olisi kunkin nimen kunniaa julistanut suuri, kajahtava kello --
+
+Kun vertaan sitä, mitä silloin mielessäni kuvittelin, siihen »meidän
+pieniin olosuhteisiin nähden kylläkin hyvään todellisuuteen», jossa minä
+nyt elän ja liikun, niin tuntuu kuin kuvitelmieni muodostama tuulentupa,
+korkea kuin Snæhætten, kaatuisi ylitseni.
+
+Olen siis parinkymmeneen ikävuoteeni asti elänyt yksinomaan
+ruijalaisessa satumaailmassa ja oikeastaan vasta äsken herännyt
+todelliseen elämään. Olen ollut omaan mielikuvitukseeni lumottu.
+
+Jos minä kertoisin tämän kaiken jollekulle, niin hän, sitä varmemmin
+mitä järkevämpi mies hän olisi, arvelisi erinomaisen
+ylioppilastutkintoni suhteen ilmeisen erehdyksen tapahtuneen. Mutta mitä
+teoreettiseen väittelyyn ja mitä tietoihin tulee on minulla, Jumalan
+kiitos, yhtä hyvät lahjat kuin useimmilla muillakin. Tiedän myöskin,
+että minulla tässä suhteessa on pari notkeita airoja, joilla niin kauas
+kuin haluan, karille joutumatta soudan veneeni läpi käytännöllisen
+elämän.
+
+Veneeni lastia, joka milloin on äärettömän raskas, milloin taas
+hurmaavan suloinen, ei kukaan saa nähdä.
+
+Tunnen sanomatonta halua itkeä unohduksiin koko ruijalaisen tarinani, ja
+sen tekisinkin, jos samalla voisin itkeä koko elämäni kuiville. Mutta
+miksi minä toivoisin kadottavani kaiken kauniin, kaikki haaveeni, kun
+minun kuitenkin kuolemaani asti täytyy kantaa taakkaa, joka on
+hartioilleni pantu?
+
+Helpoituksekseni olen minä hiljaisina hetkinä kuvaileva nuoruuteni
+muistoja tuolta kotiseudultani, jonka niin harva täälläpäin ymmärtää.
+
+Tämä on sielultaan sairaan miesraukan kertomus, joka sisältää enemmän
+omia vaikutelmia kuin ulkonaisia tapahtumia.
+
+
+
+
+KOLMAS OSA.
+
+
+Ensimäinen luku.
+
+KOTI.
+
+
+Isäni oli maakauppias ja omisti ...venin kaupan Länsi-Lofotenissa.
+Oikeastaan hän oli kotoisin Trondjemista, mistä hän varattomana poikana
+oli tullut tänne pohjoiseen kauppalaivassa, joka kuten trondjemiläisten
+laivojen on tapana, oli lähtenyt kalastusajaksi Lofoteniin kauppaa
+tekemään. Nuoruudessaan hän oli saanut paljon kovaa kokea ja oli jonkun
+aikaa ollut tavallisena kalastajanakin muutamassa venekunnassa, kunnes
+hän vihdoin pääsi kauppa-apulaiseksi rihkamakauppias Erlandsenille,
+jonka vävyksi hän myös sittemmin tuli.
+
+Isäni oli miehuutensa ijässä kaunis mies, tummaverinen ja
+mustatukkainen; terävät kasvojenpiirteet ilmaisivat tahdonlujuutta,
+kooltaan hän oli lyhyenlainen. Hän kävi aina puettuna ruskeaan paksuun
+merimiestakkiin sekä käytti kiiltonahkahattua. Luonteeltaan hän oli tyly
+ja itseensä sulkeutunut; sanottiinpa häntä kovasydämiseksikin mieheksi,
+jommoiseksi hänet lienee tehnyt elämän kova koulu. Tämä hänen luonteensa
+ei kyllä hankkinut hänelle montakaan personallista ystävää, mutta
+toiselta puolen se oli omiaan tuottamaan hänelle mitä suurinta luottoa
+kauppa-asioissa, joissa hän oli täsmällinen ja kätevä, vaikka hän
+viimeiseen asti pitikin kiinni siitä, mikä hänen käsityksensä mukaan
+todella oli hänelle tuleva. Häntä pelättiin eikä kukaan mielellään
+tahtonut joutua riitaan hänen kanssaan.
+
+Se, minkä ihminen kokee ennen kahdeksatta vuottaan, jää tavallisesti
+hänen mieleensä vain ohivilahtavina kuvina, mutta sen sijaan nämä kuvat
+eivät koskaan elämässä hälvene.
+
+Sellaisen kuvan minä olen säilyttänyt onnettomasta äitiraukastani.
+Tunnen hänet siitä kuvasta paljoa paremmin kuin kaikesta, mitä myöhemmin
+on minulle hänestä kerrottu ja minkä mukaan hän lienee ollut solakka,
+kalpea ja heikkorintainen nainen, jolla oli vaalea tukka ja suuret,
+lempeät silmät. Myöskin kuuluu hän olleen hyvin hiljainen ja
+surumielinen.
+
+Hän oli Erlandsenin ainoa tytär ja joutui naimisiin isäni kanssa tämän
+vielä ollessa hänen palveluksessaan, ja kerrottiinpa, että Erlandsen
+itse oli pannut toimeen tämän naimis-kaupan, koska hän sen kautta luuli
+parhaiten voivansa turvata tyttärensä tulevaisuuden.
+
+Oli lämmin kesäpäivä. Niityllä seisoivat heinämiehet paitahihasillaan
+kaataen heinää pitkillä viikatteillaan; minä seurasin äitiä, joka sukkaa
+kutoen kulki heidän ohitsensa. Yläpuolella aitaa kohosi paljas
+kalliolohkare, jonka toisella puolella äidillä oli istuinpenkki. Lähellä
+olevassa kiviröykkiössä kasvoi vadelmia, ja ihan penkin vieressä oli
+muutamia koivuja. Ryömiessäni siinä kivien välissä marjoja noukkiakseni
+kutsui isä äitiä luokseen.
+
+Kun hän oli lähtenyt, lähestyi minua toiselta puolen pitkä, kalpea
+nainen, joka näytti olevan äitiä vanhempi; hänellä oli musta puku,
+kaulassa valkoinen poimutettu pystykaulus. Hän katsoi ystävällisesti
+minuun ja ojensi minua kohti orjantappuraruusun, joka hänellä oli
+kädessään.
+
+En ollenkaan pelännyt häntä, eikä hän sitä paitsi tuntunut vähääkään
+vieraalta. Samassa hän nyökkäsi päätään surumielisesti aivan kuin
+jäähyväisiksi ja poistui samaa tietä kuin oli tullutkin.
+
+Kun äiti palasi, kerroin hänelle, että kiltti vieras nainen sillä aikaa
+oli käynyt luonani; mutta varmaan hän oli hyvin suruissaan ja nyt hän
+oli jo mennyt.
+
+Äitini -- muistan sen kuin olisi se vasta äsken tapahtunut -- seisoi
+tuokion hievahtamatta, kalmankalpeana ja tuijotti minuun, silmissään
+ääretön kauhu, aivan kuin kuolema olisi meitä molempia uhannut; sitte
+hän äkkiä tavoitti päätään käsillään ja vaipui tunnottomana maahan.
+
+Olin liian pelästynyt voidakseni huutaa, mutta olen muistavinani, että
+kun näin hänen makaavan siinä hengettömänä ruohikossa penkin vieressä,
+heittäydyin hänen vierelleen ja huusin: »Äiti!»
+
+Kohta sen jälkeen olin juosten tullut isän luokse, joka paitahihasillaan
+seisoi niittämässä muiden joukossa, ja olin nyyhkyttäen kertonut, että
+nyt on äiti kuollut.
+
+Siitä hetkestä asti oli äitini mielipuoli.
+
+Useita vuosia täytyi häntä lakkaamatta pitää suljettuna omaan
+huoneeseensa, ja isällä oli varmaankin monta raskasta hetkeä.
+
+Myöhemmin hänet vietiin Trondjemiin mielenvikaisten hoitolaan, missä hän
+kahden vuoden perästä kuoli tulematta silmänräpäykseksikään järkiinsä.
+
+Siihen aikaan piti minusta huolta vanha Kainulais-Anna, rokonarpinen
+miesmäinen akka, jolla oli pienet ruskeat silmät, suorat harmaat hiukset
+sekä noitamaisen terävät piirteet ja joka tavallisesti kuljeksi
+savipiippu suussa. Hän oli hoitanut äitiä lapsena ja oli koko sielullaan
+häneen kiintynyt. Kun äitini joutui mielenhäiriöön, rukoili hän
+hartaasti, että saisi häntä vartioida ylhäällä sinisessä salissa; mutta
+huomattuaan, että hänen läsnäolonsa erikoisesti kiihotti sairaan mieltä,
+ei sitä enää voitu sallia. Isää ei äiti myöskään sietänyt nähdä, ja
+minua ei uskallettu viedä hänen nähtäväkseenkään.
+
+Vanha Kainulais-Anna oli ollut äitini ainoa uskottu tässä maailmassa.
+Hän oli perin kummallinen ja ylenmäärin taikauskoinen. Hänen
+vakaumuksensa mukaan asustivat peikot ja meritursaat ranta-aitoissa ja
+venevajoissa yhtä varmasti kuin isäni asui päärakennuksessa, ja tunturin
+juurella sataman itäpuolella harjoittivat maanalaiset näkymätöntä
+kalastustaan ja metsästystään yhtä varmasti, kuin isäni julkisesti
+harjoitti sitä lahden poukamassa.
+
+Kainulais-Anna oli varmaankin salaperäisellä taikauskollaan pannut
+äiti-raukkani pään pyörälle, samoin kuin minunkin. Aamusta iltaan asti
+oli lakkaamatta otettava huomioon kaikenlaisia merkkejä ja enteitä, ja
+hänen kasvoissaan oli aina jonkinlainen levoton ilme, aivan kuin hänen
+alituiseen olisi pitänyt olla varuillaan jotakin pahaa vastaan. Kun
+jokin vene oli tulossa, oli heti käännyttävä merelle päin, syljettävä
+sekä lausuttava muutamia loihtusanoja meripeikkoja vastaan. Hän saattoi
+nähdä jokaisen ihmisen haamun eli henkiseuraajan. Siksi ei koskaan heti
+jonkun lähdettyä saanut sulkea ovea hänen jälkeensä, ja aina hän
+edeltäpäin aavisti milloin isä oli palaava kotiin joltakin matkalta.
+
+Kun Kainulais-Annaa ei enää laskettu siniseen saliin äidin luokse, hän
+salaa harjoitti kaikenlaisia noitatemppuja oven ulkopuolella. Muistan
+miten minä kerran portaissa seisoessani näin hänen kumartelevan ja
+notkistelevan polvia ja sillä välin vetäsevän sylkeä oveen sekä
+mutisevan jotakin, kunnes minä vihdoin kauhuissani juoksin tieheni.
+
+Kuulin hänen usein loihtusanojensa joukossa mainitsevan permalaisten
+vanhan jumalan, joka näiltä pohjan periltä ei ole niinkään hävinnyt kuin
+ehkä luulisi, vaan jolla vielä tänäpäivänä siellä täällä Lapin
+tunturilakeuksilla on uhrikivensä. Lappalaisten jumalaa vastaan -- ja
+sen hän pelkäsi saapuvan jokaisessa maihin laskevassa lappalaisveneessä
+-- oli hänellä myöskin loihtusanansa. Nähtävästi hän salaperäisissä
+manauksissaan, joilla hän koetti voittaa lappalais-noituuden, sekoitti
+kainulaiset ja kristityt jumalat.
+
+Tällaisten vaikutusten alaisena elin minä lapsuuteni ajan.
+
+Pappila, jonka vieressä valkoinen kirkko tornineen kohosi, sijaitsi vain
+pienen matkan päässä meiltä, meren rannalla lahden oikealla puolella --
+jos nimittäin katseli sitä meidän kaupasta käsin, joka taas sijaitsi
+aivan lahden perukassa.
+
+Pappilassa oli kotiopettaja -- me kutsuimme häntä aina ylioppilaaksi.
+
+Minä kävin siellä joka päivä lukemassa papin kahden lapsen seurassa,
+joista toinen, vilkasluontoinen poika Kaarlo oli vuotta minua nuorempi
+eli kolmannellatoista, kun taas hänen sisarensa Susanna oli minun
+kanssani aivan samanikäinen. Hän oli sinisilmäinen, vallaton tyttö,
+jonka tuuhea, kellertävä tukka aina valui otsalle ja joka, niin pian
+kuin ylioppilas käänsi selkänsä, iski silmää ja virnisteli meille
+toisille saadakseen meidät nauramaan.
+
+Kotiopettaja oli näet hyvin ankara, ja me pelkäsimme häntä suuresti.
+Nauruhalu, joka tällöin kiusasi meitä ja jonka tähden emme uskaltaneet
+katsoa toisiimme, koska pelkäsimme purskahtavamme ilminauruun, oli
+oikeastaan kaikkea muuta kuin hauskaa, sillä joka kerta kun tuollainen
+naurunkohtaus meidät yllätti, tuotti se meille pahoja seurauksia;
+ensiksikin oli tukkamme vaarassa eikä korvapuustejakaan säästetty, ja
+toiseksi ilmestyi todistuskirjoihimme pitkiä valituksia huonosta
+käytöksestämme.
+
+Susanna osoittautui tässä suhteessa usein aivan armottomaksi. Asia oli
+näet kehittynyt niin pitkälle, että hän toista silmää vain hiukan
+räpäyttämällä saattoi meidät sellaiseen jännityksen tilaan, että me
+kasvot tulipunaisina kuin heloittavat omenat istuimme siinä
+liikkumattomina kirjoihin tuijottaen, kunnes voimat vihdoin pettivät.
+Erittäinkin hän koetti saada minut viekoitelluksi, vaikka hän hyvin
+tiesi, että sain sen kotona kalliisti maksaa; sillä isäni oli ankara
+mies, joka ei ollenkaan ymmärtänyt lapsia.
+
+Lomahetkinä leikimme me yhdessä hartaammin kuin monetkaan lapset.
+
+Tuon synkän, ankaran elämän rinnalla kodissani, missä isä joko liikkui
+kauppa-asioissa tai istui työhuoneessaan, missä sinisestä salista vähän
+väliä kuului mielipuolen äiti-raukkani huuto ja kirkunta ja missä
+Kainulais-Anna peuhasi melkein kuin paha henki, -- olivat pappilanlasten
+seurassa vietetyt leikkihetket minulle kuin elämä jossakin toisessa,
+iloisessa, auringonpaisteisessa maailmassa.
+
+
+
+
+Toinen luku.
+
+RANNASSA.
+
+
+Niin mieluisia leikkipaikkoja eivät Etelä-Norjan rannikot tarjoa
+lapsilleen kuin nuo pohjoiset rannat ruijalaisille. Erittäinkin luoteen
+aikana on siellä puolen merenpohja kuivana paljon pitemmälle kuin
+täälläpäin.
+
+Saventapaisen hiekkapohjan on vesi silloin jättänyt aivan paljaaksi;
+ainoastaan siellä täällä on vesilätäkkö, jossa kalanmaimaset
+uiskentelevat, ja kauempana veden rajassa astuskelee jokunen rantalintu
+tai istuu yksinäinen kalalokki kivellä. Aaltojen uurtama hieno hiekka on
+täynnään pieniä kyhmyjä, joiden pinnalle suuri kastemato maahan
+kaivautuessaan on jättänyt kiemurtelevia jälkiä. Kivien tai
+ruohotukkojen suojassa piilottelevat pienet vikkelät, läpikuultavat
+katkantapaiset äyriäiset, jotka kiinnitavoiteltaessa nuolina
+sujahtelevat matalassa vedessä. Pikkupojat näet käyttävät niitä syöttinä
+onkiessaan turskanpoikasia nuppineulakoukuillaan.
+
+Korkealle ruohoiselle rantatörmälle muutamien isojen kivien väliin
+rakensimme me kolmisin litteistä kivenlohkareista kauppatalon
+ranta-aittoineen, venevajoineen ja laitureineen.
+
+Vajassa meillä oli kaikenlaisia veneitä, pieniä ja isoja, neliairoisesta
+ruuhesta aina viisihankaiseen asti, jotkut puusta tai kaarnasta, toiset
+veneenmuotoisista isoista näkinkengistä. Meidän ylpeytenämme oli iso
+alus, -- paikattu kaukalo, jossa oli masto ja puolikansi ja jota aina ja
+alati varustettiin Bergenin markkinoille purjehtimaan; se ei suinkaan
+ollut muodoltaan soreimpia, ja muistan vielä, miten useasti kirkossa
+istuessani kuvittelin mielessäni, että tuo komea, täydellisesti rikattu,
+tykeillä varustettu laiva, joka riippui ylhäällä kirkon holvikatossa,
+oli meidän, ja miten minä papin saarnatessa suunnittelin kaikenmoisia
+purjehdusretkiä, joita Kaarlo mutta erittäinkin Susanna suuresti
+ihmetellen katselivat. Tuo laiva oli ainoa, mikä siihen aikaan puuttui
+onnestani.
+
+Lahden perukassa isän laiturin vieressä oli jyrkkä juumanrinne, missä
+loppupuolella kesää liikkui parvittain turskanpoikasia ja muuta pientä
+kalaa, ja siellä me pojat harjoitimme kalastustamme pellavasiimaan
+kiinnitetyllä nuppineulakoukulla. Kalat me sitte perkasimme ja
+ripustimme ne halaistuina kuivamaan seipäisiin, jotka olimme
+pystyttäneet oman kauppatalomme edustalle, ja valmistimme niistä siten
+kuivattua kalaa; maksan jätimme taas pahentumaan pieniin puukaukaloihin,
+kunnes se oli muuttunut merirasvaksi. Kummankin tavaralajin me sitte
+asianmukaisella tavalla panimme varastoon ranta-aittaamme lähettääksemme
+ne myöhemmin laivassa Bergeniin, ja totta tosiaan teimme me työtä,
+askaroimme ja ahersimme tässä leikissä yhtä uutterasti ja hartaasti,
+kuin konsanaan vanhemmat työssään, vaikka ainoa todellinen hyöty minkä
+siitä saimme, olikin vain auringonpaiste, josta ruskettuneet kasvomme
+saivat nauttia.
+
+Kaarlo oli hentorakenteinen poika, joka enimmäkseen kaikessa noudatti
+tarmokkaamman sisarensa esimerkkiä. Kummallakin pappilan lapsella oli
+tuuhea keltainen tukka. Susannan päässä se oli kähertyneenä niin
+rikkaihin kiharoihin, että koko pää näytti kultakehänä välkähtelevän
+joka kerran kun hän sitä liikahutti -- ja se tapahtuikin vähän väliä,
+kun hän niskaansa nykäisten koetti estää kiharoitaan valumasta otsalle.
+Kummallakin lapsella oli niinikään hieno, vaalea hipiä ja kauniit
+siniset silmät. En tiedä, oliko Susanna ijäkseen pitkä vai lyhytkö --
+minun silmissäni hän oli ainakin yhtä pitkä kuin minä itse, vaikka hän
+todellisuudessa lienee ollut päätä minua lyhyempi. Ihailuni lienee
+täyttänyt sen mikä mitasta puuttui.
+
+Näen hänet edessäni kun hän sunnuntaisin kulki kirkkoon äitinsä seurassa
+-- äiti oli pieni, kalpea, tummapukuinen, uuttera nainen, joka aina
+paitsi sunnuntaiaamupäivisin kutoi pitkää, ikävää sukkaa. Susanna kulki
+pitkin hiekkaista kirkkotietä, yllään valkoinen tai sininen hame,
+päässään tumma paimenhattu, kädessään pieni valkea nenäliina käärittynä
+vanhan ison virsikirjan taakse ja jalassa valkeat sukat sekä kengät,
+joissa nauhat kulkivat ristiin nilkan yli. Kauniimpaa pukua kuin nämä
+Susannan pyhävaatteet ei mielestäni koko maailmassa ollut.
+
+Kirkossa istui papinperhe ensimäisessä penkissä aivan saarnatuolin
+juurella ja me -- isäni ja minä -- pari riviä alempana, ja monta
+salaista merkkiä, jotka vain me itse ymmärsimme, vaihdettiin siinä
+istuessamme.
+
+Kerran loukkasi kuitenkin Susanna minua syvästi -- aina katkeriin
+kyyneliin asti. Minulle näet selveni, että isänikin oli joutunut hänen
+pilantekonsa esineeksi. Vahvalla, kauniilla äänellään isäni näet
+maalaisten yksinkertaiseen tapaan lauloi virret sangen kovasti ja liitti
+-- mikä sekä minun että monen muun mielestä oli erittäin kaunista --
+joka säkeen loppuun omituisen venytyksen, joka ei kuulunut itse
+säveleesen vaan oli hänen omatekemänsä. Tämä isäni laulutapa oli ollut
+puheenaineena pappilassa ja Susannakin oli sille nauranut. Kun hän sitte
+huomasi, että minä olin saanut asiasta tietää, hän näytti kovin
+onnettomalta.
+
+Kolmetoistavuotiaana lähetettiin Kaarlo Bergenin latinakouluun, ja rakas
+kotiopettajamme matkusti samana syksynä viimeisessä laivassa.
+
+Siitä lähtien Susanna luki vanhempainsa johdolla ja minä jatkoin
+koulunkäyntiäni lukkarin luona, hyvänluontoisen vanhan miehen, joka ei
+itsekään paljoa muuta osannut kuin soittaa viulua; mutta sitä hän
+tekikin mitä innokkaimmin ja epäilemättä myöskin taitavasti, vaikka
+hänen taiteellinen aistinsa ehkei ollutkaan erittäin kehittynyt.
+
+Kun lukkari oli saanut isäni suostumuksen siihen, että saisin opetella
+soittoa ja sekä minun että hänen mielestään tämä opetus oli paljon
+hauskempaa kuin luvut, kului kokonaista kolme vuotta aina
+kuudenteentoista ikävuoteeni asti, jolloin en muuta oppinut kuin viulua
+soittamaan ja joutilaana kuljeksimaan.
+
+Jos minua tähän aikaan olisi pidetty jokapäiväisessä ankarassa työssä,
+olisi minussa ehkä moni ominaisuus sittemmin kehittynyt toisenlaiseksi.
+Mutta asiain tällä kannalla ollen jouduin kokonaan oman mielikuvitukseni
+valtaan ja minussa kehittyi mielentiloja, jotka myöhemmin saivat
+turmiollisen vallan elämässäni.
+
+Raja, joka jokaisen ihmisen tajunnassa on olemassa mielikuvituksen ja
+todellisuuden välillä, on eräänlaisille luonteille, jotka elävät
+voimakkaiden mielikuviensa vaikutuksen alaisina, saatettava täysin
+selväksi ja varmaksi; muuten voi se helposti joissakin kohdin hälvetä
+aiheuttaen mielen sairaaloisuutta.
+
+Vaikkei Susannalla ja minulla enää ollut yhtä hyvää tilaisuutta kuin
+ennen alituiseen yhdessäoloon, olimme kuitenkin koko lapsuutemme ajan
+toistemme leikkitoverit ja uskotut. Kun hänellä oli jotakin minulle
+kerrottavaa, odotti hän tavallisesti veräjällä, joka sulki tien pappilan
+alueelle, juuri samaan aikaan kuin minä olin menossa lukkarin luo tai
+sieltä tulossa.
+
+Kun eräänä päivänä tulin kävellen tietä pitkin kirjat kainalossani, hän
+istui portailla veräjän vieressä puettuna siniruutuiseen puseroon ja
+paimenhattuun. Hän näytti olevan hyvin huonolla tuulella; ymmärsin heti,
+että nyt oli jotain erikoista tulossa.
+
+Hän ei vastannut tervehdykseeni; mutta kun minä nopeammin kuin hän oli
+ajatellutkaan koetin päästä veräjän läpi, kysyi hän kiivaalla äänellä
+minulta, oliko todellakin totta mitä kerrottiin, että minä olin niin
+saamaton, ettei minusta täällä kotona voinut tulla kerrassaan mitään.
+
+Susanna oli usein kiusaillut minua; mutta tällä kertaa loukkasi minua
+tieto siitä, että pappilassa puhuttiin meistä ja että Susannakin otti
+siihen osaa. Jos olisin tiennyt, että hän juuri samana päivänä oli
+joutunut tappiolle minua puolustellessaan, olisin varmaankin ottanut
+asian toisin kuin nyt, lähtiessäni loukatun näköisenä sanaakaan
+virkkamatta tieheni.
+
+Kotiin tultuani sain kuulla, että isäni oli sovintolautakunnassa
+joutunut riitaan papin kanssa. Pappi, joka oli lautakunnan esimies, oli
+väittänyt isäni eräässä asiassa käyttäytyneen hänen mielestään liian
+ankarasti, ja isä oli tähän syytökseen vastannut hyvin kiivaasti. Tämän
+johdosta olimme nyt pappilassa joutuneet ankaran arvostelun alaisiksi.
+
+Tämä kireä suhde vanhempaimme välillä sai meissä aikaan jonkinlaista
+levotonta arkuutta, ja muistan vielä, miten ensi alussa pelkäsin kulkea
+pappilan ohitse, koska tiellä saatoin tavata pastorin.
+
+Susanna teki kuitenkin monta lähentelemisyritystä; mutta huomatessani
+vaikka vain vilahdukselta hänen siniruutuisen hameensa, tein minä pitkän
+kierroksen tien syrjässä olevia peltoja pitkin tai odotin puitten
+suojassa, kunnes hän oli poistunut.
+
+Kerran en ollut häntä muutamaan päivään nähnyt; mutta kun sitte eräänä
+päivänä kuljin veräjästä, oli rajapylvään valkoiseen nimilautaan
+lyijykynällä kirjoitettu: Sinä olet minuun pahastunut, mutta Susanna ei
+ole ollenkaan suuttunut sinuun.
+
+Tunsin hyvin tuon suuren, kömpelön käsialan ja sinä päivänä palasin pari
+kolme kertaa veräjälle lukeakseni nuo sanat uudestaan ja taas uudestaan.
+Ne näyttivät minulle Susannan uudessa muodossa; näin hänet noitten
+kirjainten takaa kuin ristikkoaidan läpi.
+
+Kirjoitin iltapäivällä hänen kirjoituksensa alle: Katso toiselle
+puolelle! Ja siihen panin: En ole minäkään sinuun suuttunut.
+
+Seuraavana päivänä, kun kuljin puutarha-aidan ohi, seisoi Susanna siinä,
+mutta hän ei kuitenkaan ollut minua huomaavinaan. Hän varmaankin katui,
+että oli ollut liian valmis sovintoa tekemään.
+
+Vaikka isäni ja papin välit ulkonaisesti näyttivät olevan hyvinkin
+hyvät, oli kuitenkin seurustelu hänen ja papin perheen välillä
+tästälähin melkein lopussa; ainoastaan erityisten asianhaarain vaatiessa
+tai varsinaista kutsua noudattaen he kävivät toistensa luona. Tämä
+seikka antoi taas Susannan ja minun väliselle seurustelulle jonkinlaisen
+salaperäisen leiman. Vaikkei mikään kielto meitä tässä suhteessa
+pidättänyt, me kuitenkin tavallaan kuin varkain tapasimme toisiamme.
+
+Olimme molemmat yksinäisiä lapsia. Susanna istui kotonaan äitinsä
+ankaran valvonnan alaisena suljettuna arkielämän yksitoikkoisuuteen, ja
+minä kuljin synkässä kodissani aina jonkinlaisen vilun ja kauhun
+valtaamana, ja minusta tuntui, kuin iloa olisi vain pappilassa Susannan
+luona. Eipä siis ihme, että aina kaipasimme toistemme luokse.
+
+Vanhemmaksi tultuamme oli meillä yhä harvemmin tilaisuutta tapaamiseen,
+mutta siitä kaipauksemme vain kasvoi, ja ne hetket, jolloin saimme olla
+yhdessä, muuttivat meidän tietämättämme vähitellen entisen lapsellisen
+luontonsa. Hänen kanssaan puhuminen oli minun ainoa lohdutukseni, ja
+monet kerrat harhailin päiväkaudet pappilan lähistöllä saadakseni edes
+vilaukselta nähdä hänet.
+
+Olin kuudentoista vaiheilla, kun hän eräänä aamuna minun kulkiessani
+pappilan ohi viittasi minut luokseen ja ojensi aidan yli minulle kukan.
+Hän juoksi sitte kiireesti tiehensä suoraan porkkanapenkkien yli, aivan
+kuin peläten, että joku hänet näkisi.
+
+Silloin huomasin ensimäisen kerran miten kaunis hän oli, ja kauan
+muistelin häntä sitte sellaisena, kuin hän sinä aamuauringon valaisemana
+seisoi puutarhassa pensaitten keskellä.
+
+
+
+
+Kolmas luku.
+
+RENKITUPA.
+
+
+Talossamme vallitseva kummitususko pääsi täyteen valtaansa renkituvassa,
+missä piiat ja rengit sekä talossa yöpyvät matkustavat talonpojat
+iltasin istuivat rautalieden ääressä kertoillen hehkuvan tulen valossa
+kaikenlaisia juttuja haaksirikoista ja kummituksista.
+
+Uunin ja seinän välisellä pankolla istui reipas, väkevä Janne-renki,
+askaroiden puuseppä- ja korjaustyössään, eikä hänellä tämän ohella
+ollutkaan muuta tekemistä kuin hiljaa kuunnella toisten pakinaa. Uunin
+vieressä Pieksu-Niilo -- nimensä hän oli saanut siitä, että hän ompeli
+lappalaispieksuja -- voiteli jalkineita tai muita nahkatamineita. Niilo
+oli pikkuinen irvihammas, jonka vaalea takkuinen tukka aina riippui
+silmillä ja jonka kuunmuotoisista pyöreistä kasvoista nenä pisti esiin
+kuin pieni nystyrä; kun hän nauroi, sai hänen leveä suunsa ohuine
+huulineen ja isoine leukapielineen melkeinpä kuolleen pääkallon
+irvistävän ilmeen. Pieniä vaaleansinisiä silmiänsä hän siristeli silloin
+niin salaperäisen viekkaasti, että hyvin huomasi hänen olevan
+teräväpäisen. Hän se olikin, joka useimmat jutut tiesi, mutta useimmin
+hän sai vieraat kertomaan kaikenlaisia seikkailuja näkyvästä ja
+näkymättömästä maailmasta.
+
+Kolmannelle rengille oli annettu haukkumanimi Antti Lyijyhattu --
+vaikkei hänen kuullen uskallettu tätä nimeä käyttää -- siksi, että hän
+vähän väliä sai juoppoudenkohtauksia, jolloin hän joi niin hurjasti,
+että oli menettää paikkansa. Hän oli kuitenkin omalla tavallaan
+erinomaisen kelpo mies. Kun myrskyn noustessa merellä oikein kovalle
+otti, kohosi hän yhdellä kertaa korkeimpaan luottamustoimeen ollen
+veneen päällikkönä; sillä hänen erinomaisesta purjehdustaidostaan olivat
+kaikki yksimieliset. Kun vaara oli ohi, hän taas aleni entiseen
+mitättömään asemaansa.
+
+Renkituvan vakituiseen väkeen kuului myöskin kaksikymmenvuotias tyttö,
+jota kutsuimme Ranskan-Marttiinaksi. Hän oli vilkasluontoinen ja
+sukkela, aivan kuin toista ihmisrotua kuin tavalliset ruijalaiset;
+tavattoman tuuhea, musta kiharatukka ympäröi hänen kapeita,
+tummaihoisia, erittäin hienopiirteisiä kasvojaan. Hänen vartalonsa oli
+keskikokoinen, hentorakenteinen ja sorja. Paksujen, tummien silmäkulmien
+alta tuikkivat sysimustat silmät; hänen suuttuessaan saattoivat ne
+melkeinpä säkenöidä.
+
+Hän oli rakastunut hiljaiseen Janne-renkiin ja aivan syyttä ylenmäärin
+mustasukkainen. Huhuttiin kyllä, että nämä kaksi aikoivat mennä yhteen,
+kun vain Janne-renki saisi vielä pari kalaretkeä suoritetuksi, mutta
+julkisuuteen ei asiaa kuitenkaan vielä oltu päästetty, luullakseni
+siksi, että Janne niin kauan kuin mahdollista teki passiivista
+vastarintaa eikä koskaan nimenomaan kosinut.
+
+Ranskan-Marttiina oli noita pohjoisten kalastajaseutujen aviottomia
+lapsia, joiden isät ovat ulkomaalaisia laivureita tai matruuseja. Hänen
+isänsä sanottiin olleen ranskalainen laivamies.
+
+Isäni oli ankarasti kieltänyt minua menemästä iltasin renkitupaan; hän
+tiesi kyllä, että siellä puhuttiin paljon sellaista, joka ei ollut
+aijottu lapsen kuultavaksi.
+
+Mutta toiselta puolen taas kerrottiin siellä mielestäni maailman
+kaikkein mieltäkiinnittävimpiä asioita. Ja seurauksena tästä oli, että
+salaa koetin sinne hiipiä.
+
+Muistan muun muassa, miten eräänä pimeänä syysiltana salaa tupaan
+puikahdettuani jännitettynä jäin kuuntelemaan Pieksu-Niilon -- saman
+miehen, jolla oli kellertävät kasvot ja joka nauraessaan irvisteli kuin
+kuolleen pääkallo -- pöyristyttäviä kummitusjuttuja Erlandsenin
+edeltäjän ajoilta.
+
+Siihen aikaan oli jonkun matkan päässä pappilasta vanha ranta-aitta.
+
+Eräänä jouluiltana istuttiin olutta juoden kauppiaan talossa aattoa
+viettämässä. Puoliyön aikaan loppui, olut ja silloin lähetettiin
+Rasmus-renki, joka oli väkevä ja rohkea mies, alas ranta-aittaan, missä
+oluttynnyriä säilytettiin, laskemaan olutta raskaaseen, hopeahelaiseen
+kannuun.
+
+Sinne tultuaan Rasmus asetti lyhdyn tynnyrille ja rupesi laskemaan. Kun
+kannu oli täynnä ja hän juuri oli viedä sen huulilleen ottaakseen siitä
+pienen kulauksen, näki hän pitkällään oluttynnyrillä hirveän ison,
+leveän ja mustan olennon, alaruumis ojennettuna pitkin pimeässä
+seisovia, riviin järjestettyjä oluttynnyreitä; sen suusta lähti jääkylmä
+henkäys aivan kuin seljällään olevasta ovesta ja se tuijotti häneen
+kahdella samealla silmällä, jotka muistuttivat himmeitä luulyhtyjä, ja
+sanoi:
+
+»Varas jouluoluessa!»
+
+Mutta Rasmus-renki ei vitkastellut. Hän viskasi painavan olutkannun
+jättiläistä suoraan vasten silmiä ja läksi sitte pakoon minkä jaksoi.
+
+Ulkona paistoi kuu hangelle, hän kuuli rannalta kirkumista ja ulvontaa
+ja huomasi, miten hiidet yhä taajenevissa joukoissa ajoivat häntä takaa.
+
+Kun hän ehti hautausmaan muurin luo, olivat ne jo aivan hänen
+kintereillään, ja hädässään hän ei tiennyt muuta neuvoa kuin huutaa:
+»auttakaa minua, te kaikki kuolleet!» Kuolleet ovat nimittäin hiisien
+vihollisia.
+
+Silloin hän kuuli, miten kuolleet nousivat haudoistaan, ja samalla
+syntyi hirveä melu ja ulina, kuin olisi taistelu ollut käymässä. Häntä
+itseään ajoi hiisi sillä välin takaa ja oli juuri painaa hänet maahan,
+kun hänen samassa onnistui tarttua ovenripaan ja pelastua tupaan.
+
+Mutta siihen hän kaatuikin tajuttomana lattialle.
+
+Seuraavana päivänä -- ensimäisenä joulupäivänä -- näki kirkkoväki sinne
+tänne haudoille hajaantuneina ruumisarkun palasia sekä kaikenlaisia
+vettyneitä airoja ja laivanpirstaleita, sellaisia, jotka haaksirikossa
+uppoavat meren pohjaan.
+
+Näitä olivat kuolleet ja hiidet käyttäneet taistelu-aseina, ja monesta
+seikasta saattoi huomata, että kuolleet olivat päässeet voitolle.
+
+Ranta-aitasta löydettiin sitte myöskin tinakannu ja luulyhty. Kannu oli
+painunut litteäksi jättiläispeikon otsaan sattuessaan, ja lyhdyn oli
+hirviö murskannut, rengin päästyä pakenemaan.
+
+Pieksu-Niilo tiesi myöskin kertoa yhtä ja toista kaukonäkijöistä, ja
+miten nämä sekä henkimaailmasta että todellisuudesta ovat nähneet
+näkyjä, jotka ilmestyvät heille joko enteinä tai jonkinlaisena henkisenä
+kangastuksena, jolloin he saattavat nähdä mitä juuri sillä hetkellä
+tapahtuu kaukaisimmissakin paikoissa.
+
+He saattavat istua iloisessa seurassa ja siinä yhtäkkiä kalpeina ja
+levottomina tuijottaa hajamielisesti eteensä. He voivat silloin nähdä
+jos jonkinlaisia asioita, ja kesken kaiken kuulee heidän huudahtavan
+esimerkiksi:
+
+»Nyt on tuli päässyt irti kauppias N. N:n talossa» tai, »nyt Trondjemin
+kaupunki palaa!»
+
+Toisinaan he näkevät niin elävästi pitkien ruumissaattojen kulkevan,
+että tarkoin voivat sanoa, missä järjestyksessä minkin näköinen henkilö
+kulki, minkälainen arkku oli ja minkälaiset kadut, joita pitkin
+ajettiin.
+
+Niin he saattavat sanoa: »nyt haudataan Kristianiassa joku kuuluisa
+mies.»
+
+Kun sitte tapahtumasta tieto saapuu, pitää tällainen näky aina
+paikkansa.
+
+Saattaapa sitte merellä tuollainen mies sanoa kapteenille, että parasta
+hänen on hetkeksi muuttaa suuntaa; ja tätä neuvoa seurataan aina, sillä
+kaikki ovat varmat siitä, että hän silloin jossain kaukana heidän
+edessään näkee sellaista, jota eivät muut näe, mutta joka voi saattaa
+heidät onnettomuuteen -- tavallisesti meritursaan venepuoliskossaan tai
+jonkun haamun.
+
+Yksi Pieksu-Niilon monia tämäntapaisia juttuja kertoi tapahtumasta, joka
+oli sattunut eräälle hänen tuttavalleen tämän ollessa
+talvikalastuksella.
+
+Ilma oli pari päivää ollut mitä myrskyisin, mutta tyyntyi kolmantena
+päivänä sen verran, että yksi ranta-aitassa majailevista venekunnista
+arveli sinä päivänä voivansa nostaa verkot. Muut sitä vastoin eivät
+uskaltaneet ryhtyä tällaiseen työhön.
+
+Nyt on tapana, että venekunnat auttavat toisiaan veneen vesille
+laskemisessa, ja siihen oli nytkin käytävä käsiksi.
+
+Kun he tulivat alas suurelle viisihankaiselle veneelle, joka oli vedetty
+kauas maalle, he huomasivat airojen ja tuhtojen olevan käännettyinä
+takaperin veneessä, ja sitä paitsi oli aivan mahdoton edes yhteisillä
+ponnistuksillakaan saada venettä paikoiltaan liikahtamaan. Yritettiin
+kerran, kaksi, kolme, mutta kaikki turhaan.
+
+Silloin yksi heistä, jota tunnettiin kaukonäkijäksi, arveli, että mikäli
+hän asiaa ymmärsi, heidän oli paras olla sinä päivänä sen enempää
+veneeseen koskematta. Sitä ei millään ihmisvoimalla liikkeelle saataisi.
+
+Mutta eräässä toisessa ranta-aitassa majailevassa venekunnassa oli
+nokkela neljätoistavuotias poika, joka koko ajan huvitteli muita
+kaikenlaisella ilveilyllä eikä koskaan pysynyt alallaan.
+
+Hän otti raskaan kiven ja heitti sen kaikella voimallaan veneen
+peräkeulaan.
+
+Kaikkien nähden kohosi siitä silloin yhtäkkiä merimiehen vaatteisiin
+puettu meritursas, jolla pään asemesta oli iso ruokotukku. Se oli
+istunut veneessä takaperin ja hävisi nyt mereen vaahtoisten aaltojen
+ryöppyessä sen ympärillä.
+
+Tämän jälkeen vene helposti liukui vesille.
+
+Mutta kaukonäkijä katsoi poikaan ja sanoi, että sitä hänen ei olisi
+pitänyt tehdä.
+
+Poika kuitenkin nauroi kuten ennenkin, arvellen, ettei sellaiseen ole
+uskottava.
+
+Kun he sitte illalla olivat palanneet mereltä ja väki nukkui
+ranta-aitassaan, kuulivat he keskiyön aikaan pojan huutavan apua.
+
+Yksi heistä luuli myöskin himmeän öljylampun valossa näkevänsä ison
+käden pistäytyvän ovesta ja tavoittelevan penkkiä, missä poika makasi.
+
+Poika oli jo huudoista ja vastarinnasta huolimatta joutunut aina ovelle
+asti, ennenkuin muut sen verran tulivat tajuihinsa, että tarttuivat
+poikaan kiinni estääkseen meritursasta vetämästä häntä ulos.
+
+Mutta silloin syntyi ovensuussa kova ottelu; hiisi veti poikaa jaloista
+koko väen pidellessä häntä kiinni yläruumiista ja käsivarsista.
+
+Tällä tavoin retuutettiin vaikeroivaa poikaa keskellä yötä edes takaisin
+puoliavoimessa ovessa; milloin hän oli enemmän kalastajaväen, milloin
+taas meritursaan vallassa.
+
+Äkkiä hellitti hiisi otteensa, niin että miehet kellahtivat lattialle
+toistensa yli. Mutta silloin poika oli kuollut ja kaikki ymmärsivät,
+ettei se ollut häntä vähemmällä päästänyt.
+
+Sinä talvena kuului aina keskiyön aikaan valitusta ranta-aitasta, eikä
+se lakannut, ennenkuin aitta muutettiin toiseen paikkaan. -- --
+
+Samoin kuin östlantilainen talonpoika monin seuduin katsoo parhaimman
+juoksijan omistamista kunniakseen, pitää myöskin ruijalainen korkeimpana
+kunnianansa nopeakulkuisen purjealuksen omistamista.
+
+Mainio vene on siellä pohjoisessa yhtä kuuluisa kuin etelämpänä hyvä
+juoksija. Kumpaistakin ympäröi sille omituinen runollinen loisto, joka
+leviää laajalti täyttäen ihmisten mielet kaikenlaisilla taruilla
+ennenkuulumattomasta nopeudesta ja ihmeellisistä kilpailuista.
+
+Tällaisen veneen oikeamuotoiseksi rakentaminen vaatii älyä, eikä sitä
+voi teoreettista tietä oppia. Kunkin erityisen veneen muoto riippuu näet
+rakentajansa erikoiskyvystä. Tässä käy kehnojen jäljennösten samalla
+tavalla kuin muuallakin elämässä: ne purjehtivat keskinkertaisesti.
+
+Mitä ruijalaiselle on maksanut tällaisen venemallin lopullinen
+keksiminen, joka tekee hänet kykeneväksi pienessä veneessään melkeinpä
+lentämään eteenpäin meren mahtavia aaltoja pakoon, jotka vaahtopäisinä
+ajavat häntä takaa haudatakseen häntä kuohuihinsa, jos vain hänet
+saavuttavat -- miten monta miespolvea hän on kärsinyt ja taistellut
+miettiessään ja korjaillessaan tätä mallia niin sanoaksemme
+kuolemanrangaistuksen uhalla joka kerran kun erehdys on tapahtunut --
+sanalla sanoen ruijalaisen aluksen historia siitä polvesta asti, joka
+kerran alotti taistelun pohjoista merta vastaan, tähän päivään asti --
+se on unohtunut tarina, joka voisi kertoa vaatimattoman työntekijän
+suurtöistä.
+
+Muutamana tammikuun iltana vähää ennen kalaretkelle lähtöä kuulin minä
+erään meillä majailevaan suureen venekuntaan kuuluvan miehen
+kertoilevan. Hän oli innostunut kuunnellessaan Pieksu-Niilon tarinoita
+ja tahtoi vuorostaan näyttää, että hänenkin kotiseudullaan, Dönöllä
+Helgelannissa lähellä Ranen-vuonoa tiedettiin ihmeellisiä asioita ja
+että siellä oli yhtä hyviä veneitä kuin täälläkin.
+
+Kertoja oli pieni liukaskielinen mies, joka koko ajan kertoillessaan
+huojutteli ruumistaan sekä muuttelihe penkillä paikasta toiseen.
+
+Terävine nenineen ja pienine pyöreine, punertavine silmineen hän
+muistutti levotonta kalliolla istuvaa merilintua. Vähän väliä hän
+keskeytti kertomuksensa sukeltamalla ruoka vakkaansa ikäänkuin hän joka
+kerran olisi sieltä tuonut palasen tarinansa jatkoksi.
+
+Kvalholmalla Helgelannissa asui köyhä kalastaja Eljas vaimoineen, jonka
+nimi oli Kaarina ja joka ennen oli palvellut Alstadhangin pappilassa.
+
+He olivat rakentaneet itselleen sinne oman majan ja harjoittivat
+osuuskalastusta Lofotenissa.
+
+Yksinäinen Kvalholma ei ollut vapaa kummituksista. Kun mies oli poissa,
+kuuli vaimo kaikenlaista kauheata melua ja kirkuntaa, joka varmaankaan
+ei hyvää ennustanut.
+
+Joka vuosi syntyi heille lapsi, mutta he ahersivat molemmat ahkerasti.
+Kun seitsemän vuotta oli kulunut, oli tuvassa kuusi lasta, mutta samana
+syksynä oli mies myöskin saanut säästetyksi sen verran, että hän luuli
+voivansa hankkia itselleen oman kolmihankaisen veneen ja siitä lähtien
+harjoittaa omaa kalastusta.
+
+Eräänä päivänä kun hän rautapiikkinen atrain kädessään kulki rantaa
+pitkin tätä asiaa miettien, hän eräälle kallionkielekkeelle jouduttuaan
+huomasi tavattoman ison hylkeen, joka makaili auringonpaisteessa aivan
+kallion takana ja varmaankin hämmästyi hänet nähdessään yhtä paljon kuin
+hän itsekin.
+
+Eljas ei kuitenkaan kauan epäröinyt. Seisoessaan kallionkielekkeellä hän
+iski pitkän, raskaan atraimen suoraan sen selkään niskakuopan
+alapuolelle.
+
+Mutta silloinpa se ponnahtikin pystyyn. Yhdellä iskulla se nousi
+pyrstölleen suoraan ilmaan venemaston korkeudelle ja katsoi veristävin
+silmin häneen niin vihaisesti ja myrkyllisesti, samalla irvistellen
+hänelle ja näyttäen hampaitaan, niin että Eljas oli kauhusta kadottaa
+järkensä. Sitte se äkkiä syöksyi mereen, niin että verinen vaahto
+harjana kuohui sen ympärillä.
+
+Sen enempää ei Eljas sitä nähnyt; mutta sen lahden venevalkamaan, jonka
+rannalla hänen tupansa seisoi, kuljettivat aallot samana iltapäivänä
+atraimen, josta rautapiikki oli katkennut. Eljas ei kauan tätä asiaa
+muistellut. Samana syksynä hän osti kolmihankaisen veneensä, jolle hän
+jo kesällä oli rakentanut oman pienen venevajan.
+
+Eräänä yönä hänen tätä uutta venettään ajatellessaan johtui hänen
+mieleensä, että sitä oikein suojellakseen hänen ehkä pitäisi asettaa sen
+alle vieläkin yksi pönkkä kummallekin puolelle.
+
+Hän oli niin sanomattoman ihastunut veneeseensä, että hän ihan huvikseen
+nousi ja lähti lyhty kädessä sitä katsomaan.
+
+Seisoessaan siinä venettä valaisemassa hän nurkassa olevalla
+verkkokasalla äkkiä huomasi kasvot, jotka olivat täsmälleen tuon hylkeen
+pään kaltaiset; ne virnistivät hetkisen vihaisesti hänelle.
+
+Kita kasvoi yhä suuremmaksi ja suuremmaksi, ja sitte lensi aitan ovesta
+ulos iso mies niin nopeasti, että Eljas töin tuskin lyhdyn valossa
+saattoi huomata, että hänen selästään pisti pitkä rautapiikki.
+
+Nyt hän alkoi käsittää, etteivät kaikki asiat olleet oikealla kannalla.
+
+Mutta sittekin hän enemmän pelkäsi veneensä kuin oman henkensä
+menettämistä.
+
+Sinä tammikuunaamuna, jolloin hän lähti kalaretkelle, kaksi miestä
+mukanaan, kuuli hän lahdensuussa olevalta luodolta äänen huutavan
+pimeästä. Ivallisesti se ilkkui:
+
+»Kun saat viisihankaisen, niin varo itseäsi, Eljas!»
+
+Kesti kuitenkin monta vuotta, ennenkuin Eljas sai sellaisen itselleen
+hankituksi, ja hänen vanhin poikansa Bernt oli silloin jo
+kahdeksannellatoista.
+
+Sinä syksynä lähti Eljas koko perheineen Raneniin vaihtaakseen veneensä
+viisihankaiseen. Kotiin jäi vain vastikään rippikoulun käynyt
+lappalaistyttö, jonka he olivat ottaneet luokseen muutamia vuosia sitte.
+
+Siellä oli myytävänä pienehkö viisihankainen vene, juuri sellainen, jota
+hän oli ajatellut, ja sen oli seudun paras veneenrakentaja vasta samana
+syksynä saanut valmiiksi ja tervatuksi. Siihen hän vaihtoi oman veneensä
+maksaen välirahoja.
+
+Eljas hankkiutui nyt kotimatkalle, mutta kävi kuitenkin ensin
+kauppapuodissa varustamassa itsensä sekä perheensä joulua varten, ostaen
+muun muassa pienen viinalekkerinkin.
+
+Tyytyväisinä kauppoihinsa ottivat sekä Eljas että hänen vaimonsa ehkä
+jonkun ryypyn liiaksi ja Bernt sai hänkin osansa.
+
+Sitte he läksivät uudella veneellään purjehtimaan kotia päin.
+
+Muuta painolastia ei veneessä ollut kuin hän itse, muija ja lapset sekä
+joulua varten hankitut tavarat.
+
+Bernt istui mastonjuuressa, vaimo lähinnä seuraavan pojan auttamana
+piteli purjeen laskuköyttä ja Eljas itse piti perää, kun taas molemmat
+nuoremmat, kahdentoista ja neljäntoista vuotiaat pojat hoitelivat vuoron
+perään auskaria.
+
+Heillä oli kahdeksan peninkulmaa avomerta kuljettavana, ja ulapalle
+tultuaan he kyllä huomasivat saavansa nyt jo ensimäisellä matkalla
+koettaa veneensä kelpoisuutta. Tuuli yltyi vähitellen myrskyksi, ja
+kovassa aallokossa alkoivat vaahtoiset harjat taittua.
+
+Nyt sai Eljas nähdä mikä vene hänellä oikeastaan oli; se selviytyi
+kuohuissa kuin merilintu, ottamatta vähääkään vettä, ja siitä hän
+päätteli, ettei hänen tarvinnut vähentää purjetta, mikä tavallisessa
+viisihankaisessa olisi ollut aivan välttämätöntä tällaisessa myrskyssä.
+
+Päivemmällä hän näki vähän matkan päässä merellä toisen veneen
+miehistöineen, jolla oli neljä reiviä ulkona, kuten hänelläkin.
+
+Se kulki samaa suuntaa kuin hänenkin veneensä, ja hän ihmetteli, ettei
+hän ollut sitä ennen huomannut.
+
+Se näytti tahtovan purjehtia kilpaa hänen kanssaan, ja sen huomattuaan
+Eljas ei voinut olla lisäämättä viimeistäkin reiviä.
+
+Nyt kiidettiin nuolen nopeudella eteenpäin ohi niemien, saarien ja
+luotojen, niin ettei Eljas mielestään koskaan ennen ollut moisella
+uljaalla purjehdusmatkalla ollut, ja vene osoittautuikin nyt maineensa
+mukaan parhaaksi veneeksi koko Ranenissa.
+
+Meri oli sillä välin kiihtymistään kiihtynyt, ja pari mahtavaa aaltoa
+oli jo huuhtonut veneen yli. Ne syöksyivät sisään keulanpuolelta, missä
+Bernt istui, ja vyöryivät ulos tuulen alapuolelta veneen perältä.
+
+Hämärän tultua tuo toinen alus oli pysytellyt ihan heidän veneensä
+rinnalla, ja he olivat jo niin lähellä toisiaan, että olisivat voineet
+heittää auskarin toisesta veneestä toiseen.
+
+Täten purjehtivat he rinnan, aaltojen yhä kasvaessa mitä pitemmältä ilta
+kului.
+
+Reiviä olisi oikeastaan ollut otettava sisään, mutta Eljas ei mielellään
+tahtonut kilpailussa antaa perään, vaan koetti jättää reivaamisen niin
+kauan kuin suinkin, nähdäkseen mitä aiottiin tehdä toisessa veneessä,
+jossa tällainen toimenpide oli yhtä välttämätön kuin heilläkin.
+
+Vähän väliä kulki viinalekkeri miehestä mieheen, sillä jokaisen oli
+suojeltava itseään sekä kylmää että märkää vastaan.
+
+Merenhohde, joka kimalteli mustilla aalloilla Eljaksen veneen vierellä,
+välkkyi vieläkin voimakkaampana vaahtoreunaisilla laineilla tuon toisen
+aluksen ympärillä, joka ikäänkuin merta kyntäen vieritteli tulikuohuja
+molemmille sivuilleen.
+
+Kirkkaassa fosforivalossa hän saattoi erottaa köydenpäät toisessa
+veneessä. Hän näki myöskin selvästi laivamiehet, sadelakit päässään,
+mutta koska heidän veneensä tuulenpuoli oli häntä lähinnä, joutuivat he
+kaikki selin häneen, ja syvälle kallistuvan aluksen korkea reilinki esti
+häntä sitä paitsi näkemästä heitä.
+
+Äkkiä syöksyi jättiläis-aalto, jonka valkoisen harjan Eljas jo kauan oli
+nähnyt välkähtelevän pimeässä, yli keulan, missä Bernt istui. Se sai
+veneen silmänräpäykseksi aivan kuin paikalleen seisahtumaan, koko runko
+jytisi ja huojui sen painosta, ja sitten se taas vyöryi ulos
+peränpuolelta, kun vene, oltuaan hetken miltei kumossa, taas suoristui
+ja sai vauhtia.
+
+Sillä välin hän oli kuulevinaan tärisyttävän karjaisun toisesta
+veneestä.
+
+Mutta vaaran mentyä ohi huudahti vaimo, joka piteli kuuttia, sydäntä
+vihlovalla äänellä: »Herra Jumala, Eljas, tuo aalto vei Martan ja Nilsin
+mukanaan.»
+
+Nämä olivat heidän nuorimmat lapsensa, toinen yhdeksän, toinen seitsemän
+vanha. He olivat istuneet keulanpuolella Berntin vieressä. Eljas vastasi
+vain:
+
+»Älä päästä kuuttia, Kaarina, tai menetät vielä useampia.»
+
+Nyt ei auttanut muu kuin reivaaminen, ja sen tehtyään huomasi Eljas
+viisaimmaksi ottaa vieläkin yhden reivin, sillä myrsky raivosi yhä
+kovemmin; mutta jotta vene voisi väistää yhä korkeammaksi kasvavia
+aaltoja hän ei kuitenkaan voinut purjetta vähentää enemmän kuin mitä oli
+ihan välttämätöntä.
+
+Kävi kuitenkin niin, että purjepalasta oli vieläkin vähennettävä. Meri
+pyrskyi heitä vasten silmiä, ja Berntin sekä seuraavan veljen Antonin,
+jotka tähän asti olivat auttaneet äitiä kuutin hoidossa, täytyi nyt
+pitää kiinni puomista, mihin keinoon on turvauduttava silloin, kun vene
+ei enään kestä pienintäkään purjetta.
+
+Vierusvene, joka hetken oli ollut näkymättömissä, sukelsi taas aalloista
+Eljaksen veneen viereen, vähennetyin purjein kuten tämäkin.
+
+Mutta hän ei enää voinut oikein sietää sen veneen miehistöä.
+
+Ne kaksi, jotka seisoivat puomin ääressä ja joiden kalpeita kasvoja hän
+vilahdukselta näki öljylakkien alta, näyttivät hänestä kuohujen
+kummallisessa valossa enemmän haamuilta kuin ihmisiltä, eivätkä ne
+puhuneet sanaakaan.
+
+Vähän matkan päässä veneestään huomasi Eljas tuulenpuolella taaskin
+uuden hyökyaallon korkean valkoisen harjan, joka vyöryen syöksyi esiin
+pimeästä, ja hän varustautui ajoissa sitä vastaanottamaan.
+
+Vene käännettiin keula vinosti sitä vastaan ja purjetta lisättiin mikäli
+mahdollista, jotta vene pysyisi vauhdissa ja siten väistäisi aaltoja.
+
+Kohisten kuin koski syöksyi hyökylaine veneeseen, joka taasen hetkisen
+näytti olevan kumossa; mutta kun se uudelleen nousi, ei vaimo enää
+istunut laskuköyttä pitämässä eikä Anton seisonut puomin ääressä --
+aalto oli heidät molemmat pyyhkäissyt.
+
+Tälläkin kertaa oli Eljas kuulevinaan saman kauhean karjunnan ilmassa;
+mutta samalla erotti hän selvästi vaimonsa äänen, joka tuskissaan huusi
+hänen nimeään.
+
+Kun hän ymmärsi, että meri oli vienyt hänet, hän vain virkkoi:
+»Jeesuksen nimeen».
+
+Hänen olisi tehnyt mieli seurata vaimoaan, mutta samalla hän tunsi, että
+hänen oli pelastettava mitä vielä lastista oli jälellä, Bernt ja
+molemmat toiset, kahdentoista ja neljäntoista vanhat poikansa, jotka
+vähän aikaa olivat hoitaneet auskaria, mutta nyt istuivat perässä hänen
+takanaan.
+
+Berntin oli nyt yksin pidettävä puomista, ja hän ja isä auttoivat
+toisiaan minkä voivat.
+
+Peräsintä Eljas ei uskaltanut hellittää; hän puristi sitä lujasti
+rautaisella kourallaan, joka jo aikoja sitte ponnistuksesta oli käynyt
+tunnottomaksi.
+
+Tuokion kuluttua vierusvene taas sukelsi aalloista; se oli kuten
+äskenkin hetken ollut kadoksissa.
+
+Nyt hän saattoikin paremmin nähdä rotevan miehen, joka istui perässä
+kuten hän itse. Miehen kääntyessä pisti selästä niskan alapuolelta esiin
+korttelinpituinen rautapiikki, jonka Eljas heti tunsi.
+
+Mutta samassa hänelle myöskin oli selvinnyt kaksi asiaa: ensiksi, että
+itse meritursas se oli, joka veneenpuoliskossaan tuossa hänen rinnallaan
+purjehti johtaakseen hänet turmioon, ja toiseksi, että kyllä nyt oli
+niin sallittu, että tämä oli hänen viimeinen matkansa.
+
+Sillä ken merellä ollessaan näkee meritursaan, hän on kuoleman oma.
+
+Eljas ei puhunut tästä mitään pojilleen, jottei heidän mielensä
+lannistuisi, mutta hiljaisuudessa hän uskoi sielunsa Herralle.
+
+Viimeisten tuntien kuluessa hänen oli myrskyn tähden täytynyt laskea
+alemmaksi. Nyt nousi sitäpaitsi lumipyry, ja hän ymmärsi saavansa
+odottaa aina aamuun asti ennenkuin näkisi maata.
+
+Täten purjehdittiin yhä eteenpäin.
+
+Vähän väliä perässä istuvat pojat valittelivat palelevansa, mutta sille
+nyt, aaltojen yhä huuhdellessa venettä ei voinut mitään, ja Eljas oli
+sitäpaitsi vaipunut muihin ajatuksiin.
+
+Hänessä oli herännyt sanomaton kostonhalu, ja ellei hänellä olisi ollut
+nuo kolme poikaa pelastettavina, hän varmaan olisi äkkinäisellä
+käännöksellä koettanut upottaa tuon kirotun veneen, joka yhä ikäänkuin
+pilkalla pysyttelihe hänen vierellään ja jonka pahan aikomuksen hän nyt
+hyvinkin käsitti.
+
+Jos rautapiikki kerran ennen oli voinut haavoittaa hirviötä, niin kai
+nytkin puukko tai rautakoukku siihen pystyisi; ja hän tunsi tahtovansa
+ilolla menettää henkensä, jos vain saisi antaa oikein tuhoavan iskun
+sille, joka oli riistänyt häneltä hänen rakkaimpansa tässä maailmassa
+eikä siihenkään vielä tyytynyt.
+
+Kolmen, neljän aikaan yöllä huomasivat purjehtijat taasen pimeästä niin
+korkean vaahtopäisen hyökylaineen syöksyvän, että Eljas ensin luuli
+heidän joutuneen rantatyrskyjen keskelle.
+
+Mutta pian hän huomasikin, että se taas oli jättiläisaalto.
+
+Samassa oli hän selvästi kuulevinaan jonkun toisesta veneestä ilkkuen
+huutavan:
+
+»Nyt viisihankainen kaatuu, Eljas!»
+
+Aavistaen turmion tulevan virkkoi Eljas ääneen: »Jeesuksen nimeen» ja
+käski sitte poikiaan veneen kaatuessa kaikin voimin pitämään kiinni
+vaulovitsoista eikä hellittämään ennenkuin vene taas oli noussut
+aalloille.
+
+Hän käski vanhemman pojan istumaan Berntin viereen, itse hän piteli
+nuorempaa vierellään, silittelipä kerran salaa hänen poskeaan ja katsoi,
+että hän piti lujasti kiinni vaulosta.
+
+Vene ihan hautaantui kuohuihin, nousi sitte hitaasti keula edellä ja
+kaatui.
+
+Kun se taas uudelleen köli ylöspäin kohosi aalloille, kelluivat Eljas,
+Bernt ja kaksitoistavuotias Martti vedessä pidellen kiinni
+vaulavitsoista. Kolmas veljeksistä oli jäänyt aaltoihin.
+
+Nyt oli ensiksi saatava vantit toiselta puolen katkaistuiksi, niin ettei
+masto lyödä jyskyttäisi veneen alla, vaan pääsisi kohoamaan sen sivulle,
+ja sitten kapuiltava ylös heilahtelevalle veneelle ja lyötävä tappi
+sisään päästääkseen ilmaa virtaamaan ulos, niin että vene painuisi
+syvemmälle veteen ja siten paremmin pysyisi alallaan.
+
+Kovien ponnistusten jälkeen tämä Eljakselle vihdoin onnistuikin, ja
+päästyään ensin itse veneen kölille hän auttoi toisetkin sinne.
+
+Siinä he nyt istuivat pitkänä pimeänä talviyönä, polvet ja kädet
+kouristuksentapaisesti puristettuina vasten köliä, jota aallot kerta
+toisensa perästä huuhtoivat.
+
+Jo parin tunnin kuluttua kuoli Martti uupumuksesta ja liukui alas
+mereen; isä oli koko ajan voimansa mukaan tukenut häntä.
+
+He olivat kyllä useita kertoja koettaneet huutaa apua, mutta jättivät
+sen siihen huomattuaan, ettei siitä mitään hyötyä ollut.
+
+Kyyköttäessään siinä sitte kahden kölillä sanoi Eljas Berntille
+uskovansa, että hänkin tulisi seuraamaan äitiä, mutta että hän varmasti
+toivoi Berntin pelastuvan, jos tämä vain jaksaisi kestää kuin mies.
+
+Sitte hän kertoi pojalleen meritursaasta, jota hän kerran oli pistänyt
+niskaan rautapiikkisellä atraimella ja kuinka tämä nyt kosti hänelle
+eikä hellittänyt, ennenkuin asia oli kuitattu.
+
+Yhdeksän tienoissa aamulla alkoi päivä hämärästi sarastaa.
+
+Silloin Eljas ojensi Berntille hopeakellonsa vitjoineen, jotka hänen oli
+täytynyt katkaista saadakseen kellon irti takkien alta.
+
+Hän pysyi siinä vielä hetken, mutta päivän valjetessa huomasi Bernt,
+että isän kasvot olivat kuolonkalpeat, tukka oli monesta kohdin
+jakautunut, kuten kuoleman edellä usein käy, ja käsistä oli nahka
+hankaantunut pois hänen pitäessään kiinni kölistä.
+
+Poika ymmärsi nyt, että isän loppu läheni ja koetti minkä merenkäynniltä
+saattoi päästä häntä lähemmäs tukeakseen häntä. Mutta kun Eljas tämän
+huomasi, sanoi hän: »Pidä vain lujasti kiinni, Bernt, Jeesuksen nimessä
+menen minä äidin luokse», ja näin sanoen hän heittäytyi taaksepäin
+aaltoihin.
+
+Kun meri on saanut saaliinsa, se, kuten jokainen haaksirikossa ollut
+tietää, vähäksi aikaa tyyntyy.
+
+Berntin oli nyt helpompi pysyä kölillä, ja päivä toi toivoa mukanaan.
+
+Myrsky alkoi tyyntyä, ja päivän täydelleen valjetessa hän luuli
+tuntevansa seudut ympärillään ja huomasikin olevansa kotirantansa,
+Kvalholman edustalla.
+
+Hän alkoi taasen huutaa apua, mutta parhaan toivonsa perusti hän
+kuitenkin virtaan, jonka hän tiesi vievän maihin erään aaltoja murtavan
+niemen kohdalta, missä siten oli tyven vesi. Vene ajelehtikin yhä
+lähemmäs rantaa, ja lopulta hän oli jo niin lähellä saarta, että sivulla
+uiva masto aaltojen noustessa ja laskiessa hankautui edestakaisin
+kalliota vasten.
+
+Niin kangistuneet kun hänen jäsenensä istumisesta ja ponnistelemisesta
+olivatkin, hän kuitenkin suurella vaivalla pääsi pelastumaan rannalle,
+missä hän sai maston vedetyksi maalle ja veneen kiinnitetyksi.
+
+Lappalaistyttö, joka yksin oleskeli talossa, oli parin tunnin aikana
+ollut kuulevinaan hätähuutoja, ja kun ne yhä jatkuivat nousi hän
+kalliolle katsomaan, mikä siellä oli.
+
+Siinä hän näki Berntin rannalla ja ylösalasin kääntyneen veneen lyömässä
+edes takaisin kalliota vastaan. Hän juoksi heti venerantaan, työnsi
+vesille vanhan soutoveneen ja souti sen pitkin rantaa saaren ympäri
+Berntin avuksi.
+
+Bernt makasi sitte tytön hoidonalaisena sairaana koko talven, eikä hän
+sinä vuonna voinut ottaa osaa kalastukseen.
+
+Ihmisten mielestä hän myös tämän jälkeen oli hiukan omituinen.
+
+Merelle hän ei koskaan enään halunnut, hän oli saanut siitä kyllikseen.
+
+Hän meni naimisiin lappalaistytön kanssa ja muutti Malangeniin, missä
+hän sai maatilkun viljelläkseen ja nyt elää ja menestyy hyvin.
+
+
+
+
+Neljäs luku.
+
+MENNINKÄISSAARILLA.
+
+
+Oli kesä. Susanna ja minä kävimme seitsemättätoista; oli päätetty, että
+me sinä syksynä pääsisimme ripille.
+
+Juuri samana vuonna joutui isäni tuohon epätasaiseen riitaan
+paikkakunnan mahtavien -- m. m. voudin ja papin -- kanssa siitä,
+tulisiko meidän kauppapaikasta rannikkohöyrylaivan vakituinen
+pysähdyspaikka. Tästä kysymyksestä riippui isäni koko vastainen
+menestys, ja tämä riita, jota muuten mielenkiinnolla seurattiin koko
+piirikunnassa, oli vähitellen alkanut käydä hyvinkin katkeraksi.
+
+Etupäässä tämän asian johdosta tuli vouti sinä kesänä käymään papin
+luokse, jolla yleensä oli sangen suuri vaikutusvalta näillä seuduin.
+
+Ulkonaisesti eivät papin ja isän välit silloin vielä olleet
+rikkoutuneet, ja osoittaakseen tämän asianlaidan muillekin, kutsui pappi
+näihin aikoihin isääni pari kertaa pappilassa käymään.
+
+Seurauksena tästä taas oli, että meitä, isääni ja minua eräänä
+kesäpäivänä kutsuttiin ottamaan osaa veneretkeen puolentoista
+peninkulman päässä oleville Menninkäissaarille.
+
+Aikomuksena oli siellä ensin vähän aikaa kalastella ja sitte käydä
+viiliä syömässä Gunnarintalossa, joka vuokratilana kuului pappilaan.
+
+Siinä oli aina jotakin juhlallista, kun papin valkoinen perhevene neljän
+miehen soutamana läksi ulos lahdesta, ja tavallisesti oli silloin
+rannalle kokoontunut joukko katselijoita. Sinä päivänä seisoi isäkin
+kaukoputkineen talonsa portailla. Hän oli itse kohteliaasti
+kieltäytynyt, mutta jottei isäntäväki loukkaantuisi, oli hän antanut
+minun lähteä mukaan.
+
+Kajuutassa, jota lämmön takia pidettiin auki, istuivat papinrouva sekä
+voutilan pari naista, ja ulkona pappi ja vouti, kumpikin penkillään,
+imeskellen hopeahelaisia merenvahapiippujaan ja tuttavallisesti jutellen
+keskenään -- he olivat nuoruuden ystäviä ylioppilasajoilta.
+
+Susanna ja minä sekä tilaisuutta varten koreaksi puettu trondjemiläinen
+sisäpiika olimme sijoitetut avaraan keulaan.
+
+Papinrouva tahtoi valvoa ainakin sitä osaa taloaan, jonka hän oli tuonut
+mukanaan sangen painavassa ruokavasussa, joka todellakin oli kuin
+siirrettävä ruokasäiliö. Laiha papinrouva raskaine ruokavasuineen täytti
+kokonaan toisen penkin, kun taas molemmat toiset naiset tärkättyine
+pukuineen anastivat ahtaan kajuutan koko muun tilan.
+
+Merellä ei liikkunut pienintäkään tuulenhenkäystä, ja Länsivuonolla
+kohoili pitkiä kimaltelevia maininkeja. Se lepäsi päivänpaisteessa
+tyynenä kuin sankari taistelun jälkeen. Ihmeellisen kuulakkaan ilman
+läpi saattoi silmä yli tunturiharjanteiden nähdä kauas aivan kuin
+ikuiseen avaruuteen, ja siniselle merenpinnalle loihti kangastus --
+ylösalasin käännetty tunturi, jonka juurella näkyi talo sekä pari vettä
+purskuttavaa valaskalaa -- esiin ihmeellisiä satunäytelmiä.
+
+Silloin tällöin tuli meitä vastaan merilintu keinuen kimaltelevalla
+mainingilla, ja vanavedessä teutaroi jokunen delfiini.
+
+Vähää ennen päivällistä saavuimme Menninkäissaarille ja rupesimme heti
+kalastelemaan tyynessä vedessä. Ruokavasusta huolimatta oli näet
+päätetty, että meidän ensin oli itse hankittava itsellemme päivällinen.
+
+Saarien ulkorannalla pauhasivat mainingit tyynenä kesäpäivänä muodostaen
+valkoisia vaahtoharjaisia hyökyaaltoja ja paeten taasen sylimäärin
+ulapalle joka kerta kun meri veti syviä, säännöllisiä henkäyksiään.
+
+Vilkkaana kuten aina kumartui Susanna veneenlaidan yli, niin että
+kiharat melkein koskettelivat hänen omaa kuvaansa vedessä, katsellakseen
+kirkkaassa vedessä viidentoista, vieläpä kahdenkymmenenkin sylen
+syvyydellä uiskentelevia kaloja, jotka vaaleanvihreätä pohjaa vasten
+luikkivat läpi kaislikon ja parvissa kokoontuivat kaksinkertaisilla
+koukuilla varustettujen siimojen ympäri, joilla vanhemmat joukostamme
+usein saivat kaksikin kalaa kerrallaan.
+
+Innoissaan kutsui hän minua umpisokeaksi joka kerta kun en nähnyt juuri
+sitä kalaa, jota hän tarkoitti. Ja olinhan minä kyllä likinäköinenkin,
+mutta yhtä varma on, että Susannan pieninkin liike kiinnitti minun
+mieltäni enemmän kuin kaiken maailman kalat.
+
+Luonto ympärillämme oli todellakin hurmaava. Valkea perhevene keinui
+aivan kuin ilmassa riippuen, oman kuvansa yläpuolella. Gunnarintalokin
+oli aivan kuin veteen upotettu, alapuolella peltotilkku ja yläpuolella
+sekä ympärillä koivikkoa. Päivän helteestä ihan kosteaksi käyneen ilman
+täytti niin voimakas lehväntuoksu, että sentapaista täällä etelämpänä
+tapaa ainoastaan sateen jälkeen.
+
+Vajaassa tunnissa oli meillä sankko täynnä kalaa, ja kun se riitti
+keitoksi, niin laskimme maihin.
+
+Ruohikolle talon edustalle oli papinrouva sillä aikaa antanut kantaa
+pöydän, jolle oli levitetty hieno damastiliina ja kannettu useita
+viilipyttyjä. Marjapuuroakin oli keitetty ja pöydälle oli kannettu
+ruokavasusta herkkuja niin paljon kuin siihen mahtui.
+
+Viini ja muut väkevät ruuat panivat voudin pään lopulta vähän pyörälle.
+Papinrouvan suureksi kauhuksi hän kertoi, että pappi, niin ankarana ja
+harmaatukkaisena kuin hän siinä nyt istuikin, nuorena oli ollut hyvinkin
+iloinen vekkuli ja että he molemmat yhdessä olivat keksineet monta
+hullua kepposta.
+
+Kun hän huomasi puhuneensa liikoja, esitti hän asiaa parantaakseen
+vakavan maljan, toivoen koko piirin puolesta, että pappi voittaisi
+vehkeilevän naapurinsa kaikki juonittelut -- tässä keskeytti hän
+puheensa huomatessaan papin luovan merkitsevän katseen minuun, joka
+istuin pöydän päässä -- ja lopetti sitte muutamalla tyhjällä sanalla,
+joiden oli tarkoitus lieventää hänen puheensa kokonaisvaikutusta.
+
+Tunsin miten kylmä hiki nousi otsalleni ja olin varmaankin
+kuolemankalpea.
+
+Isäni tähden arvelin olevan parasta, etten ollut asiasta
+tietävinänikään, mutta ruoka tarttui kurkkuuni, niin etten enää jaksanut
+nielaista palaakaan.
+
+Vilkaisin Susannaan; hän oli hehkuvan punainen.
+
+Syntyi hetken hiljaisuus, jolloin jokainen varmaan itsekseen mietti
+tapahtumaa, kunnes kesäpäivän väsymys valtasi mielet ja pappi ja vouti,
+jotka molemmat olivat tottuneet pieneen päivällisuneen, ehdottivat
+tunnin lepoa, jolloin jokaisen oli etsittävä itselleen varjoisa
+lepopaikka.
+
+Sen jälkeen, mitä pöydässä oli tapahtunut, tunsin itseni kovin
+onnettomaksi. Seurassa oli ilmennyt niin loukkaava käsitys isästäni,
+että yhdessäolo heidän kanssaan oli minulle suuri kidutus.
+
+Vähän matkan päässä talosta vietti mäkirinne alas kapeaan, pieneen
+laaksoon, jonka molemmin puolin kohosivat koivua ja pajua kasvavat
+harjut, ja sen läpi kiemurteli piikivien lomitse peilikirkas kimmeltävä
+pieni puro, jossa silloin tällöin välähti joku taimen.
+
+Toisten nukkuessa minä läksin kävelemään puroa pitkin ja heittäydyin
+maahan yksinäisyydessä hautoakseni suruani.
+
+En tiedä miten kauan olin siinä maannut, mutta kun katsahdin ylös, näin
+Susannan syvästi liikutettuna istuvan vierelläni.
+
+Hänen mielestään he olivat olleet kovin pahoja minulle, hän sanoi, ja
+kerta toisensa jälkeen hän sitte mitään puhumatta pyyhkäsi hiukset
+otsaltani, aivan kuin hän ei olisi voinut nähdä minun olevan suruissani.
+
+Tuossa pienessä kätösessä oli lämpöä, ja hänen itkun kanssa
+taistelevissa kasvoissaan oli ilme, jota minun rakkautta janoava mieleni
+ei voinut vastustaa.
+
+En tiedä miten kävi, mutta muistan, että seisoin siinä painaen häntä
+lujasti rinnoilleni, poski hänen poskeaan vastaan ja rukoillen häntä
+pitämään minusta vain hiukkasen, niin pitäisin minä hänestä niin
+sanomattomasti koko elämäni ajan.
+
+Muistan myöskin hänen vastanneen tähän myöntävästi ja että me molemmat
+siinä itkimme.
+
+Hetken perästä seisoimme taas hymyillen käsi kädessä katsellen
+toisiamme.
+
+Samassa syntyi meissä molemmissa uusi ajatus: että me siis nyt olimme
+kihloissa.
+
+Susanna oli ensimäinen, joka tästä huomautti ja lisäsi, luoden
+uskolliset syvät sinisilmänsä vakuuttavasti minuun, että tästälähin
+minun aina oli muistettava, että hän piti minusta, olivatpa toiset
+minulle sitte miten pahoja tahansa.
+
+Kuulimme toisten huutelevan meitä ja -- mikä ei koskaan olisi
+aikaisemmin samana päivänä päähämme juolahtanutkaan -- Susanna kiiruhti
+yksin vähän matkaa edeltäpäin, niin että kumpikin meistä erikseen saapui
+seuramme luo.
+
+Aurinko loisti jo korkealla taivaalla, kun seuraavan päivän aamupuolella
+Kainulais-Anna, kuten hänen oli tapana lapsuudestani asti, ravisti minut
+hereille kertoen, että isäni aikasin aamulla oli matkustanut Tromssaan.
+Hän oli ennen lähtöään käynyt huoneessani ja takaisin tultuaan sanonut
+minusta, että »poikaparka hymyili unessaan ja oli niin onnellisen
+näköinen.»
+
+Hyvin harvoin tapahtui, että sain isältä osakseni jonkun ystävällisen
+sanan, ja siksi nämä sanat jäivätkin mieleeni.
+
+Tuo edellämainittu höyrylaivariita painoi raskaasti isäni mieltä; hän
+tahtoi nyt koettaa viimeistä keinoa: saada asian sanomalehdissä
+perinpohjin pohdituksi, ja tätä varten hän lähti Tromssaan kääntyäkseen
+henkilökohtaisesti jonkun lakimiehen puoleen.
+
+Näistä talon asioista minä en kuitenkaan mitään tiennyt
+
+
+
+
+Viides luku.
+
+RIPILLEPÄÄSY.
+
+
+Tällä kannalla olivat asiat vanhempaimme välillä, kun Susanna ja minä
+syksyllä pääsimme ripille.
+
+Koska minut liian myöhään oli ilmoitettu rippikouluun, määrättiin että
+minä, paitsi yhteisissä kuulusteluissa maanantaisin kirkossa, kävisin
+myöskin perjantaisin pappilassa yksityisesti lukemassa.
+
+Omalla lyhyellä tavallaan piti isäni minulle ennen pappilaan menoani
+pienen puheen, jolloin hän sanoi toivovansa, etten tuottaisi hänelle
+häpeätä papin edessä.
+
+Tuo opetus ylhäällä papin lukuhuoneessa oli minulle jotakin aivan uutta
+ja vaikutti suuresti henkiseen kehitykseeni. Kookas, harmaapäinen mies
+leveine, tarmokkaine kasvoineen, paksut hopeakehyksiset silmälasit
+työnnettyinä otsalle tuuheitten kulmakarvojen yläpuolelle, istui
+sohvassa, iso merenvahapiippu suussaan ja selitti asioita minulle, joka
+juhlavaatteisiin puettuna tarkasti kuunnellen istuin häntä vastapäätä
+pöydän toisessa päässä.
+
+Minulle kävi vähitellen yhä selvemmäksi, että papin täytyi olla läpeensä
+rehellinen ja totuutta rakastava mies, mutta samalla kova ja ankara;
+sillä hän puhui alituiseen velvollisuuksista, sanoen, ettei armo
+suinkaan ole annettu meille siksi, että pääsisimme velvollisuuksista
+vapaiksi.
+
+Joskus hän myöskin saattoi ruveta selittämään asioita, jotka tuskin
+kaikki olivat minulle tarkoitetut; hän yritti silloin tavallisesti
+kumota kaikenlaisia epäilyksiä uskonasioissa erittäinkin mitä tuli
+ihmeisiin, jotka hän mielellään selitti luonnonmukaisesti. Hän saattoi
+tällöin osoittaa erinomaista kekseliäisyyttä sommitteluissaan, ja usein
+luulin huomaavinani hänen tarmokkaissa kasvojenpiirteissään sellaista,
+jota olin nähnyt Susannankin luonteessa.
+
+Pienet, sirot kätensä ja hienon, sopusuhtaisen vartalonsa oli Susanna,
+nähtävästi perinyt isältään sekä sen lisäksi tuon omituisen päänheiton
+milloin hän tahtoi antaa sanoilleen tavallista enemmän pontta. Mutta
+Susannan luonteessa oli samalla jotain lämmintä, melkeinpä tulista,
+sellaista, jolle isän silmissä ilmenevä kirkas, kylmän järkevä katse oli
+vallan vieras.
+
+Pappi kiitti minun ajatuskykyäni, mutta usein hän suuresti nöyrrytti
+minua väittämällä, että minun oli tapana karttaen luoda katseeni maahan,
+mistä tavasta minun välttämättömästi oli luovuttava. Epäilemättä hän
+luuli minun olevan ylenmäärin ujon tai myöskin kärsivän isäni ja hänen
+välisestä suhteesta.
+
+Asian todellinen laita oli kuitenkin se, että hänen jääkylmät tai
+harmaan terävät silmänsä lakkaamatta tuijottivat minuun, aivan kuin
+niiden katse olisi tunkeutunut ihan lävitseni jaoitellen minut
+kappaleiksi kuin apelsiinin, lopuksi kaivaen esiin Susannan ja minun
+välisen salaisuudenkin.
+
+Tunsin itseni kavaltajaksi, joka petin hänen luottamuksensa, ja
+kuvittelin tuskissani, miten hän kerran, saatuaan tietää kaiken,
+ajattelisi minusta, joka keskellä ripillepääsyvalmistuksiani olin voinut
+istua hänen edessään valheellisena ja röyhkeänä.
+
+Sitä paitsi alkoi minulle katkismusta lukiessani käydä yhä selvemmäksi,
+että Susannan ja minun suhteessamme oli jotakin kieroa, niin kauan kuin
+salasimme sitä hänen vanhemmiltaan; ja kuitenkin aijoin nyt, tämä
+ilmeinen synti sydämmelläni, kylmäverisesti ja ehdoin tahdoin polvistua
+Jumalan armopöydän ääreen.
+
+Nämä omantunnon epäilykset seurasivat minua kotonakin ollessani ja
+kävivät minulle lopulta todelliseksi kidutukseksi. Kaikki synnit -- niin
+olin lukenut katkismuksesta -- voidaan anteeksi antaa, paitsi syntiä
+Pyhää Henkeä vastaan.
+
+Mitä enemmän mielikuvitukseni hautoi tätä salaperäistä rikosta, joka oli
+ulkopuolella taivaan armoa ja jota Jumala siis ei voinut anteeksi antaa,
+sitä voimakkaammaksi kasvoi minussa kauhistuttava pelko siitä, että se
+synti, johon nyt ehdoin tahdoin ja kylmäverisen harkinnan jälkeen olin
+antautua, kuului ehkä juuri tällaisiin anteeksiantamattomiin.
+
+Epäilykseni koski erittäinkin pyhää ehtoollista, jonka siten empimättä
+ja tahallani häpäisisin peittääkseni petokseni sitä miestä kohtaan, joka
+sen minulle tarjosi.
+
+Turhaan koetin vapautua näistä ajatuksista tai ainakin lykätä ne syrjään
+ripillepääsyn edelliseen päivään.
+
+Mieleni kävi päivä päivältä yhä tuskallisemmaksi; ja kiihoittunut
+mielikuvitukseni loi eteeni kuvia, jotka eivät enää olleet tahtoni
+alaisia, vaan syöksivät minut helvetinpelon kaikkiin mahdollisiin
+kauhistuksiin.
+
+En uskaltanut yrittääkään puhua näistä asioista Susannalle, vaikka se
+olisikin mieltäni rauhoittanut; sillä niin kauan kun hän ei tiennyt,
+että se mikä nyt oli täyttymässä, oli syntiä, hän ei myöskään ollut
+osallinen siihen, ja mieluimmin kannoin taakkaani yksin kuin syöksin
+hänetkin syntiin.
+
+Jos viime hetkessä ilmaisisin kaikki ankaralle papille, niin --
+puhumattakaan siitä sietämättömästä häpeästä, jonka tällaisen lasten
+välisen kihlauksen ilmaiseminen meille molemmille tuottaisi -- olisi
+seurauksena siitä vain se, että kadottaisin Susannan, ja siihen en
+uskaltanut tehdä itseäni syypääksi ilman hänen suostumustaan. Koko asia
+muodostui minulle siten vähitellen mahdottomuuksien ympyräksi, josta
+ulospääsy oli suljettu ja pelastus mahdoton.
+
+Kahtena viimeisenä maanantaina, jolloin olimme kirkossa papin
+kuulusteltavina, katsoin usein vakavasti Susannaan. Hän seisoi siinä
+terveenä, hymyilevänä ja tarkkaamattomana; hän ei mitään aavistanut eikä
+siis voinut minua auttaa.
+
+Ripillepääsyn edellisenä päivänä kasvoi levottomuuteni kuumeentapaiseksi
+tuskaksi, jonka valtaamana monasti olin kuin järjiltäni ja tunsin itseni
+sanomattoman onnettomaksi.
+
+Lopulta tuntui minusta, että olin uhraamaisillani autuuteni Susannan
+tähden. Kauhistuneena säikähdin yöllä unestani, jossa olin nähnyt itseni
+polvistuneena alttarin ääreen Susannan rinnalla -- hän oli niin
+viattoman näköinen ja niin yliluonnollisen kaunis -- ja pappi seisoi
+siinä, kasvoissaan tuomiopäivän ankaruus, aivan kuin tietäen, että
+paraikaa yksi sielu oli hukkumaisillaan ja että hän ehtoollisleipää
+antaessaan pani Herran tuomion täytäntöön.
+
+Eräänä toisena yönä heräsin siihen, että mielestäni joku ilkkuen nauroi
+sänkyni alla, ja olin siinä varmassa uskossa, että paholainen ison
+käärmeen hahmossa kiemurrellen makasi siinä vaanien minua. Kauhusta
+sykähtävin sydämin piilouduin patjoihin, kunnes aamun sarastaessa kuulin
+ihmisten liikkuvan pihalla, jolloin uskalsin nousta paetakseni
+makuuhuoneesta.
+
+Koitti sitte ripillepääsypäivä.
+
+Aamulla ennen kirkko-aikaa pukeuduin uusiin mustiin vaatteisiini seisoen
+kuvastimen edessä sinisessä salissa, johon äitini oli ollut suljettuna
+sairautensa pitkinä vuosina. Läpi pieniruutuisten ikkunoitten näin minä
+veneen toisensa perästä täynnä juhlapukuista rippinuorisoa ja heidän
+vanhempiaan kirkkaana syyspäivänä soutavan lahteen ja laskevan maihin
+joko meidän laiturillemme tai pappilan rantaan.
+
+Tämä juhlallinen näky täytti minut yhtäkkiä epätoivolla. Ajattelin, että
+nämä kaikki saattoivat päästä Jumalan autuuteen yhtä helposti, kuin he
+nyt tyynenä pyhäaamuna soutivat auringonpaisteiseen lahteen, kun taas
+minulla yksin ei ollut mitään autuuden toivoa.
+
+Samassa johtui mieleeni, että minä täällä synkässä, henkisesti pimeässä
+kodissani aina lapsuudestani asti olin sisimmässäni kantanut tunnetta
+siitä, ettei onni ja autuus ollut minua varten ja että kaikki se
+todellinen onni ja ilo, mikä tähän asti oli osalleni tullut, oikeastaan
+oli ollut vain pappilasta lainattua päivänpaistetta.
+
+Tuo kuolemansynti omallatunnollani en Susannaakaan voinut saada muuta
+kuin lainaksi siksikun kuolema tuli, jolloin meidän oli erottava ja
+minun oli palattava niiden pahojen henkien luo, jotka elämäni
+ensimäisestä hetkestä asti olivat minut ikäänkuin omakseen anastaneet.
+
+Minä käännyin seinään päin ja purskahdin itkuun.
+
+Kun taas hetken perästä aijoin jatkaa pukeutumistani ja katsahdin
+kuvastimeen, saatoin pelkäämättä, vieläpä levollisenakin kiinnittää
+katseeni tuohon lapsuuteni näkyyn: ruusua kantavaan naiseen, jonka näin
+seisovan takanani huoneen avonaisessa ovessa, kalpeana ja surullisesti
+katsellen minua, kunnes hän yhtäkkiä taas hävisi.
+
+Kellot alkoivat soida ja kansa virtasi kirkkoon. Sinä päivänä oli myös
+Kainulais-Anna sekä muu talon väki lähdössä sinne. Isä seurasi minua ja
+tervehti kohteliaasti pappia, kun he ohimennen tapasivat toisensa kirkon
+ovella.
+
+Edellisenä maanantaina oli määrätty, missä järjestyksessä rippilasten
+tuli seisoa kirkossa. Minun piti olla etumaisena poikain puolella, ja
+Susannan tyttöjen.
+
+Ensimäinen virsi oli jo veisattu, kun Susanna äitinsä seurassa tuli
+kirkkoon, täysikasvuisten tapaan puettuna mustaan silkkihameeseen,
+kaulassa ja käsivarsilla pitsit ja rinnalla kultakoriste. Hän jäi
+istumaan papinpenkkiin äitinsä viereen, kunnes vaikuttava saarna oli
+lopussa.
+
+Olin luultavasti kovin sairaan ja rasittuneen näköinen, sillä alkaessaan
+kuulustelunsa minusta keskeytti pappi yhtäkkiä kysymyksensä ja katsoi
+minuun ikäänkuin kysyen mikä minua vaivasi.
+
+Vastasin oikein, ja nyökyttäen minulle päätään hän kääntyi sitte
+Susannan puoleen, joka seisoi kädet ristissä ja silmät maahan luotuina,
+itkettyneenä, ja jännityksestä hieman kalpeana.
+
+Isän kuulustellessa katsoi Susanna häneen noilla siunatuilla sinisillä
+silmillään niin luottavaisesti ja uskollisesti, ettei saattanut
+epäilläkään hänellä sinä hetkenä olleen pienintäkään syntiä
+omallatunnollaan.
+
+Kun kuulustelu oli päättynyt ja pappi siirtyi seuraavalle riville,
+hymyili Susanna minulle keventyneenä, mutta samalla vakavasti, kuin
+olisin minä ollut isän rinnalla toinen ystävä, johon hän tällä hetkellä
+saattoi turvautua.
+
+Katsoin häneen niin usein kuin sen huomaamatta saatoin tehdä; hän seisoi
+siinä solakkana ja sorjana, tuuhea tukka täysikasvuisten tavoin
+päälaella.
+
+Silloin tällöin hänkin vilkaisi minuun, mutta minä aina vältin hänen
+katsettaan.
+
+Minulle oli jokainen hänen silmäyksensä vain uusi synti, samoin kuin
+jokainen pyhä sana, minkä kuulin, lisäsi minun syntitaakkaani eikä
+minulle siten mitään siunausta tuottanut.
+
+Jumalanpalvelus kesti kauan, ja hermostunut jännitys vaikutti kuten niin
+usein myöhemminkin elämässäni, että päätäni alkoi huimata ja kaikki
+silmieni edessä musteni tummiksi pilkuiksi. Minne ikinä katseeni loin,
+ilmestyi kauhistuksekseni musta pilkku, ja tuskissani ajattelin, että
+tämä ehkä onkin jo kirouksen alku.
+
+En enään uskaltanut Susannaan katsoa, jotten häneenkin saattaisi mustaa
+merkkiä, enkä voinut olla tarkastamatta lattiaa jalkojen alla
+nähdäkseni, oliko ehkä siihenkin jäänyt mustia jälkiä.
+
+Ajattelin merimiestä, joka Vaagenin kirkossa oli lumonnut papin tyttären
+ja jonka omatunto oli pakottanut lähtemään kirkosta papin lukiessa
+siunausta, kun sitä vastoin minä olin tuomittu jäämään paikoilleni.
+
+Muistan vain hämärästi, että kun lupaus oli tehty, pidettiin taaskin
+puhe ja laulettiin muutamia virsiä.
+
+Kun sitte vihdoin kuljin kotiinpäin isäni rinnalla, joka huolestuneena
+tuki minua, oli viimeinen muistoni kaikesta tapahtuneesta se, että
+Susanna, joka varmaankin oli huomannut minun olevan sairaana,
+jumalanpalveluksen loputtua oli katsonut minuun juuri samalla tavalla
+kuin aamulla tuo nainen ruusuineen -- hiljaa ja surunvoittoisesti, aivan
+kuin se, joka tahtoo auttaa mutta ei voi.
+
+Luultavasti oli isäni varoitus, etten häntä papin edessä häpäisisi,
+suuressa määrin auttanut minua viimeiseen asti pysymään pystyssä; sillä
+samassa kun tulimme kotiin menin tainnoksiin ja jouduin vuoteen omaksi.
+Isäni, joka nyt täydellä todella alkoi pelätä tilaani, lähetti heti
+paikalla lääkäriä noutamaan.
+
+Kun lääkäri seuraavana päivänä saapui luokseni, makasin minä rajuissa
+kuumehoureissa.
+
+Mielikuvitukseni kuohui yli äyräittensä kuten virta, josta kaikki sulut
+ovat poistetut, ja mielessäni myllersi mitä sekavimpia mielikuvia.
+
+Minusta tuntui kuin vuoteeni ympärillä tanssisi päätään nyökäyttäen
+joukko helvetinhenkiä, joista yksi kantoi kädessään pitkää sinetillä
+varustettua tuomiokirjettä, ja Kainulais-Anna mulkoili tuijottavilla
+silmillään, Susannan katsellessa minuun tuskallisesti, aivan kuin
+hänellä ei olisi ollut valtaa pelastaa minua kadotuksesta.
+
+Sen mukaan minkä myöhemmin sain asiasta tietää, oli lääkäri ensin
+arvellut minun sairauteni olevan hermokuumetta, mutta eräänlaiset
+taudinoireet sekä omituiset hourailuni, joista Kainulais-Anna, jolla oli
+omat ajatuksensa asiasta, piti välttämättömänä kertoa lääkärille, saivat
+tämän kokonaan muuttamaan mielipiteensä.
+
+Hän oli hoitanut äitiäni tämän mielisairaana ollessa ja nyt hän huomasi
+pojassa saman käsityksen tuosta naisesta ruusuineen ja saman pelon
+joutua pahojen henkien valtaan.
+
+Kolme viikkoa tämän jälkeen minä taasen olin jalkeilla, vaikkakin
+kalpeana ja heikontuneena pitkällisen, kovan hermokohtauksen jälkeen.
+
+Synnintaakkani koko painava myllynkivi oli kuin poisnostettu rinnastani
+ja saatoin ilman omantunnon epäilyksiä käydä Herran Ehtoolliselle.
+
+Olin mielestäni oikein arvokas henkilö lähtiessäni seuraavana pyhänä
+mustaan hännystakkiin puettuna pappilaan ripillepääsyn jälkeen
+tavalliselle vieraskäynnille.
+
+Susanna istui -- hiukan kuin komeillakseen minun edessäni --
+täysikasvaneen naisen tavalla oman ompelupöytänsä ääressä ikkunan edessä
+olevalla korokkeella. Papinrouvan mentyä viinimarjamehua ja leivoksia
+hakemaan, täytyi minun hänen pyynnöstään pikimmältään käydä katsomassa
+hänen kallisarvoista pöytäänsä kaikkine laatikkoineen; tarkastelin sekä
+etumaisia että salalaatikoita, jotka tulivat näkyviin kun hän veti pois
+edelliset.
+
+Eräässä salalaatikossa, jonka hän veitikkamaisesti hymyillen avasi,
+mutta salamannopeudella taas sulki äidin tullessa sisään, oli parin
+vanhan lapsuudenajalta minulle tutun paperilapun vieressä vaskisormus
+lasikivineen, jonka kerran olin hänelle antanut.
+
+Lähtiessäni pappilasta sykähteli sydän ilosta rinnassani; sillä
+odottamattani oli minulla ollut Susannan kanssa kohtaus, jolloin hän oli
+ilmaissut minulle uskollisuutensa paljoa voimakkaammin, kuin minkään
+suullisen vakuutuksen kautta.
+
+Olin ruvennut ajattelemaan, että jotakin erikoista viime aikoina oli
+tapahtunut kotonani; sillä isäni tyly, jäykkä kohtelutapa oli
+huomattavasti muuttunut. Muun muassa hän lahjoitti minulle
+kaksipiippuisen pyssyn hylkeennahkakotelossa sekä sen lisäksi vielä
+kellon ja ehdotti aivan itsestään, että minä nämä päivät ennen
+poislähtöäni saisin käyttää Jens-renkiä sekä soutovenettä, milloin minua
+vain halutti lähteä kalastelemaan tai metsästämään.
+
+Kun lääkäri eräänä päivänä tuli meille ja pyysi saada seurata minua
+huoneeseeni, selveni minulle mikä oli tapahtunut.
+
+Kaljupäinen, tanakka pieni tohtori karkeassa takissa ja teräskehyksiset
+lasisilmät tylppänenällään oli yksi noita vuoristoseutujemme karaistuja
+lääkäreitä, jotka pitävät kunnianaan liikkua matkoilla missä ilmassa
+hyvänsä. Hän oli aina mitä parhaimmalla tuulella tullessaan sisään
+suoraan rajuilmasta.
+
+Hän oli järkähtämätön, lujaluontoinen mies, jonka sanat ehdottomasti
+herättivät luottamusta, mutta hänessä oli samalla jotakin lämmintä ja
+vilpitöntä, joka milloin hän vain itse tahtoi teki hänet hyvin
+miellyttäväksi. Hän oli perhelääkärinä sekä meillä että pappilassa ja
+molempien perheitten uskottu ystävä.
+
+Kun tulimme ylös ullakkohuoneeseeni, pyysi hän minua istumaan häntä
+kuuntelemaan; itse hän tapansa mukaan etsi itselleen sopivan kävelyalan
+lattialla, missä hän puhuessaan, kädet selän takana, käveli
+edestakaisin.
+
+Hän oli -- virkkoi hän -- tarkkaan punninnut, salaisiko hän minulta sen,
+mikä hänellä oli sydämellään, vai puhuisiko siitä minulle suoraan; hän
+oli nyt kuitenkin päättänyt puhua, koska paranemiseni riippui siitä,
+olinko itse täysin selvillä sairaudestani.
+
+Viimeinen sairauteni oli nimittäin ainakin osaksi ollut ilmaus siitä
+taipumuksesta mielisairauteen, joka äidin puolelta oli kulkenut
+perintönä jo monessa polvessa. Että se nyt oli minussa puhjennut oli
+kyllä aiheutunut siitä, että liiaksi olin antautunut kaikenlaisiin
+mielikuvituksiin sekä myöskin siitä tyhjäntoimittajan elämästä, jota hän
+tiesi minun aina kotonani viettäneen.
+
+Ainoa varma keino estää tämän taipumuksen kehittymistä oli varmaan
+päämäärään tähtäävä työ, esimerkiksi luvut, joihin hän luuli minulla
+olevan taipumusta, ja sen lisäksi terveet elämäntavat, kävelyt, kala- ja
+metsästysretket, toverit ja hyvät pyrinnöt; mutta kaikenlainen
+vetelehtiminen tuli minun jättää, kaikki jännittävät romaanit ja
+sairaaloiset haaveilut. Hän oli puhunut isäni kanssa ja ehdottanut
+sopivana valmistuksena tuleville luvuilleni lähtöä Trondenæsin
+seminaariin, mikä matka samalla tuottaisi nykyiselle elämälleni
+välttämättömän vaihtelun.
+
+Kun lääkäri hetken kuluttua poistui, jäin istumaan, sydän syvästi
+liikutettuna.
+
+Että täten olin päässyt selville itsestäni ja löytänyt oman arvoitukseni
+ratkaisun, oli sanomattomasti keventänyt mieleni; voin sanoa, että se
+oli merkkitapaus elämässäni.
+
+Tuo henkisen sairaaloisuuden tunne, joka hiljaisena mielenahdistuksena,
+jonkinlaisena onnettomuuden aavistuksena aina siitä asti, kuin saatan
+muistaa, oli piillyt sydämeni syvyydessä, joskin yhdessä-olo Susannan
+kanssa valoisina kesäaikoina oli sitä hetkeksi hälventänyt -- se ei siis
+ollutkaan synnin tuntoa, ei pahanteon taakkaa, ei mikään salaperäinen,
+hämärä poikkeus luonnon kaikesta muusta järjestyksestä, vaan ainoastaan
+tauti, yksinkertaisesti vain tauti, joka oli parannettavissa sopivalla
+luonnollisella hoitotavalla.
+
+En olisi uskonut kenenkään saattavan ilostua kuin onnensanoman saaja
+kuullessaan, että hän on hullu tai ainakin helposti voi tulla hulluksi;
+mutta nyt tiedän, että tämäkin on maailmassa mahdollista.
+
+Rukoilin nyt mielestäni ensimäisen kerran vapaalla ja luottavaisella
+sydämellä Jumalaa, johon siis olin samassa suhteessa kuin muutkin
+ihmiset tai jota, jos siinä jotakin eroa oli, minä olin vieläkin
+lähempänä siksi, että olin tällainen sairas raukka.
+
+Tuntui siltä, kuin Jumalan aurinko, pitkän, raskaan sadepäivän jälkeen
+taas loistaisi minulle. Rukoilin itseni puolesta, Susannan ja isäni
+puolesta, ja nauttien tästä uudesta varmasta suhteestani Jumalaan,
+rukoilin yhä edelleen, ensin jokaisen puolesta erikseen kotona ja
+pappilassa, sitte lukkarin ja vihdoin muitten puutteessa aivan kuin
+kirkossa kaikkien sairaitten ja kärsivien puolesta, joiden joukkoon minä
+nyt, sydämeni pohjasta iloisena, itsekin lukeuduin.
+
+
+
+
+Kuudes luku.
+
+LUKKARIN LUONA.
+
+
+Oli kaksi päivää jälellä siksikun minun oli matkustettava Trondenæsiin
+jahdilla, joka oli valmiina lähtemään pohjoiseen.
+
+Neuvotonna miettiessäni keinoa päästä Susannan puheille vielä kerran
+ennen lähtöäni, saapui lukkarilta sana, että minä välttämättömästi
+tulisin käymään hänen luonaan seuraavana päivänä täsmälleen klo 11;
+myöhemmin hän ei ollut kotona.
+
+Samana aamupäivänä kun tämä kutsu saapui, oli Susanna käynyt
+lukkarilassa. Hän oli sanaakaan sanomatta istuutunut pöydän ääreen,
+kasvot käsien peitossa.
+
+Kun säikähtynyt lukkari sitte alkoi tutkistella sydänkäpyänsä joksi hän
+nyt huolissaan tyttöä nimitti -- oli hän vihdoin kohottanut kyyneltyneet
+silmänsä ja sanonut itkevänsä siksi, että hän oli niin kovin, niin perin
+onneton.
+
+»Mutta miksikä niin, rakas Susanna?»
+
+»Siksi», puhkesi hän äkkiä puhumaan, »siksi että David pitää minusta ja
+minä hänestä, ja me olemme kihloissa, mutta kukaan ei saa siitä tietää
+paitsi Te, lukkari -- ja ettehän Te tahdo meitä ilmaista?»
+
+Tätä kysyessään hän heittäytyi itkien tytön tunnustuksesta säikähtyneen
+ja hämmentyneen lukkarin kaulaan, joka kuitenkin jo tunsi itsensä
+voitetuksi, ennenkuin hän edes oli selvillä siitä, minkä asian puoleen
+hän antautui.
+
+Hän asetti Susannan taas istumaan, puhutteli ja lohdutteli häntä, kunnes
+hänessä itsessään alkoi kypsyä viisas vastaus, että näitä kahta
+lähestyvää eron vuotta meidän nyt oli käytettävä koetusvuosina, ja että
+meidän sillä ajalla siis ei pitäisi toisillemme kirjoittaa.
+
+Sen sijaan oli lukkarin kuitenkin luvattava, että me seuraavana
+aamupäivänä saisimme edes hetkisen tavata toisiamme, tehdäksemme
+viimeisen sopimuksen ja jättääksemme toisillemme jäähyväiset; vielä
+lupasi lukkari minun poissaollessani kertoa Susannalle kaikki, mitä hän
+minusta sai kuulla.
+
+Kun seuraavana päivänä tulin lukkarin luokse, tapasin hänet istumassa
+keinutuolissaan hyvin vakavana ja miettiväisenä, käsivarret polviin
+nojautuneina ja tuijottaen alas hiekalla peitetylle lattialle, jolle
+ikäänkuin juhlaa varten oli sirotettu kuusenhavuja.
+
+Minun tuloni ei näyttänyt häiritsevän häntä hänen mietteissään,
+vaikkakin pieni päännyökkäys minun sisäänastuessani osoitti, että hän
+kuitenkin oli huomannut minut.
+
+Hän heilutteli viuluansa hitaasti edestakasin kädessään, joka
+heilahdukselta sitä hiljaa näpäyttäen, niin että se muistutti vienoa
+kirkonkellojen soittoa. Hänen lempeät harmaat silmänsä katselivat
+miettien ja tutkien minua, ikäänkuin hän nyt vasta olisi ensi kerran
+minut nähnyt, ja hieno hymy todisti, ettei hän ollut aivan tyytymätön
+tutkimisensa tulokseen.
+
+Kohta sen jälkeen ilmestyi varjo ovelle ja hämmästyksekseni astui
+Susanna sisään.
+
+Hän tuli nopeasti ja punastuen suoraan luokseni, ja tarttuen käteeni hän
+sanoi:
+
+»Rakas David, lukkari tietää kaiken; hän on sallinut meidän täällä sanoa
+toisillemme jäähyväiset.»
+
+»Niin, sen olen kyllä tehnyt, lapseni», virkkoi lukkari, »mutta vain
+lyhyet, koska Susanna sitä niin hartaasti pyysi, ja siksi, että te
+molemmat tietäisitte mitä minä, tätä asiaa tarkoin punnittuani, siitä
+ajattelen.»
+
+Ja sitte hän piti meille pienen puheen selittäen, ettei hän meidän
+rakkaudessamme mitään pahaa nähnyt, vaikka me tietysti olimme sellaiseen
+vielä kovin nuoria.
+
+Se seikka, ettemme tästä suhteestamme mitään vanhemmillemme ilmoittaneet
+oli, hän toivoi -- ja hän oli tätä asiaa perinpohjin ajatellut --
+myöskin anteeksiannettava, koska he tuskin olisivat asiaa edes vakavalta
+kannalta ottaneet ja niin muodoin ehkä vain meidän tunnettamme
+loukanneet.
+
+Minkäänlaisten salaisten rakkauskirjeitten välittäjäksi, kuten Susanna
+oli pyytänyt, hän ei tahtonut ruveta, ei itsensä eikä meidän vuoksemme,
+sillä meidän tuli nyt käyttää näitä kahta koetusvuotta tutkiaksemme,
+oliko meidän rakkaudessamme vakavuutta vai oliko se vain noita
+lapsellisia mieltymyksiä, jotka pian taas mielestä haihtuvat.
+
+Näin sanoen poistui vanha hyväntahtoinen lukkari huoneesta.
+
+Kun olimme jääneet yksin, kertoi Susanna minulle kuiskaten, miksi hän
+oli uskaltanut ilmaista salaisuutemme lukkarille.
+
+Kotona hän näet oli kuullut, että lukkari kerran nuoruudessaan oli ollut
+onnettomasti rakastunut ja että tämä oli syynä siihen, ettei hän koskaan
+ollut tahtonut mennä naimisiin ja että hänestä sittemmin oli tullut niin
+omituinen mies.
+
+Tämän jälkeen hän kiireesti otti taskustaan -- hän käytti vielä vanhaa,
+siniruutuista, lyhyttä hamettaan, joka oli loppuun kulutettava, mutta
+tukka oli kääritty aikuisten sykerölle -- pienistä sinisistä
+lasihelmistä tehdyn ristin, jota minun tuli kantaa kaulassani lähinnä
+rintaa silkkinauhassa; senkin hän veti esiin taskustaan.
+
+Tuosta sisältörikkaasta piilopaikasta hän sitte myöskin suurella
+vaivalla sai esiin pienet sakset.
+
+Hän tahtoi minulta hiussuortuvan -- juuri tuon mustan tuolla ohimollani,
+jota hän jo kauan oli katsellut ja jota hän aikoi kantaa
+ripillepääsypäivänä saadussa medaljongissaan.
+
+Kun minä korvaukseksi pyysin häneltä kihermäänsä, jota minä puolestani
+myöskin kauan olin katsellut, hän ei pitänyt sitä tarpeellisena, koska
+helmiristi, jonka vastikään olin saanut, oli pujotettu hänen hiuksiinsa.
+
+Sitte oli vielä eräs asia, joka minun oli hänelle luvattava ja jonka hän
+oli keksinyt istuessaan kotona ompelunsa ääressä, missä hän aina
+ajatteli niin paljon.
+
+Minun oli näet ylioppilaaksi tultuani lahjoitettava hänelle kultainen
+kihlasormus, jonka sisään toiselle puolelle oli piirrettävä: David ja
+Susanna ja toiselle puolen: Kuten David ja Jonatan.
+
+Vanhempiemme riitaisuus oli johtanut hänet tähän ajatukseen.
+
+»Mutta», keskeytti hän puheensa, »ethän sinä kuuntelekaan mitä minä
+sanon, David.»
+
+Minä seisoin todellakin siinä aivan toista ajatellen; mietin,
+uskaltaisinko suudella häntä jäähyväisiksi. Muistin kesäpäivää
+Menninkäissaarilla.
+
+Samassa kuului oven ulkopuolelta askelten rapinaa portailla, mikä
+merkitsi, että lukkarin mielestä meidän jo oli aika lopettaa, ja
+pettymyksekseni Susanna heti kiirehti pistämään lahjat, joita hän vielä
+piteli kädessään, povitaskuuni.
+
+Hän oli töin tuskin ennättänyt sen tehdä, kun lukkari astui sisään
+sanoen, että nyt oli meidän erottava.
+
+Susanna katsoi ensin lukkariin, sitte minuun, kalpeana ja kyyneltyvin
+silmin. Tuntui siltä, kuin olisi hänelle nyt vasta täysin selvinnyt,
+että eronhetki oli tullut.
+
+Hän teki äkkinäisen liikkeen -- nähtävästi hän aikoi langeta kaulaani,
+mutta hillitsi itsensä lukkarin läsnäolon vuoksi.
+
+Hän vain tarttui käteeni, vei sen sanaakaan sanomatta silmilleen ja
+kiiruhti pois.
+
+Tämä oli enemmän kuin mitä minä jaksoin kestää, ja luulen, että se oli
+sitä vanhalle lukkarillekin. Hän käveli edestakaisin hiljaa näpäytellen
+viuluaan ja minä itkin pöydän ääressä suruni valtaamana.
+
+Ennenkuin lähdin soitti hän minulle kauniin laulun, jonka hän oli
+sepittänyt kaksikymmenvuotiaana.
+
+Laulu vaikutti minuun syvästi, sillä minusta tuntui, että se lauloi
+Susannasta ja minusta; se kaikui mielessäni vielä kauan sen jälkeen,
+niin että lopulta osasin sen ulkoa.
+
+»Tähän kuuluu kyllä vielä toinenkin», selitti hän lopetettuaan, »mutta,
+jatkoi hän hetken mietittyään kuin raskaan muiston valtaamana, »se
+toinen ei ole iloinen eikä se nyt sovi sinulle.»
+
+Kun jahti seuraavana aamuna nosti purjeensa, heilui pappilan
+salinikkunasta nenäliina ja laivasta vastasi kiiltolakki.
+
+
+
+
+Seitsemäs luku.
+
+TRONDENÆS.
+
+
+Senjenissä Hindön pohjoispuolella sijaitsee Trondenæsin kirkko ja
+pappila.
+
+Tämä kirkko on kerran ollut kristinuskon pohjoisimpana rajalinnana, on
+seisonut siinä valkoisine torneineen, kauas kaikuvine kelloineen ja
+pyhine lauluineen mahtavana kuin jättiläispiispa valkeassa
+messukaapussaan, kantaen pyhän Olavin kristittyä vihkimistä ja pyhää
+alttarinvaloa kauas lappalaispeikkojen pimeyteen.
+
+Minä muistelen mielelläni tätä kirkkoa ja sen ympäristöä, sillä niinä
+kahtena vuotena, jolloin oleskelin Trondenæsissä, tämän paikan
+herättämät mahtavat mielikuvat vaikuttivat voimakkaasti mieleeni. Ontto
+maa, jossa luultiin maanalaisia holveja olevan, oli minusta suljettu
+luola, täynnä salaisuuksia, ja kirkossa, jonka hiljaisuutta usein etsin,
+loi päivänvalo välistä kummallisia varjoja käytäviin ja komeroihin,
+aivankuin olisi niissä liikkunut olentoja muinaisilta ajoilta.
+
+Hyvällä menestyksellä luin latinaa ja kreikkaa rakastettavan,
+tietorikkaan papin johdolla, jonka luona minä asuin, ja muita aineita
+opetti minulle eräs seminaarinopettaja. Mutta lomahetkinä etsin aina
+noita paikkoja, joissa mielikuvitukseni niin erinomaisesti viihtyi, ja
+tästä syystä ei Trondenæs suinkaan ollut sairaaloiselle mielelleni
+soveltuva paikka.
+
+Hermostunut haaveilevaisuuteni oli, kuten myöhemmin olin huomannut,
+jossakin yhteydessä kuunvaihdoksen kanssa. Sellaisina aikoina
+vaikuttivat mainitut paikat minuun vastustamattomalla vetovoimalla;
+salaa minä hiivin pois yksinäisyyteen ja saatoin istua siellä
+tuntikausia, vaipuneena kaikenlaisiin mielikuvitukseni luomiin hämäriin
+haaveiluihin. Näiden joukossa ilmestyi Susannankin hento olento, jonka
+minä välistä näin liitelevän suoraan minua kohti, ilman että kuitenkaan
+koskaan sain selvästi nähdä hänen kasvojaan.
+
+Toisen vuoden kevätpuolella istuin kerran keskipäivällä tuollaisen
+sairaaloisen mielentilan valtaamana kirkossa eräällä pääalttarin lähellä
+olevalla korokkeella, mietteisiin vaipuneena Susannan sininen risti
+kädessäni.
+
+Silloin kiintyi katseeni erääseen suureen, hämärään kuvaan alttarin
+toisella puolella olevassa seinässä, minkä kuvan usein olin nähnyt,
+ilman että se minuun oli tehnyt erityistä vaikutusta. Se esitti
+luonnollisessa koossa marttyyria heitettynä orjantappurapensaaseen,
+jonka terävät piikit, pitkät kuin tikarit, monessa kohden tunkeutuivat
+hänen ruumiiseensa; mutta siitä huolimatta hän ei voinut valittaa, sillä
+suuri, hirmuinen, tuskaa tuottava piikki tunkeutui sisään leuan
+alapuolelta pistäen ulos hänen avonaisesta suustaan.
+
+Näitten kasvojen ilme kävi minulle yhtäkkiä kauhistuttavaksi.
+
+Se kohdistui minuun jonkinlaisella salaisella ymmärtämyksellä, aivan
+kuin olisin ollut tuolle marttyyrille tuskien toveri, joka oli perivä
+hänen paikkansa, kun hän kerran oli loppuun taistellut. Oli mahdoton
+irroittaa katsetta kuvasta, se sai eloa, milloin lähestyen yhä
+lähemmäksi, milloin häviten kauas hämäryyteen, jonka omat hämmentyneet
+aivoni loivat ympärilleni.
+
+Tuntui siltä, kuin tätä kuvaa katsellessani olisi paljastunut osa oman
+sieluni salaisuuksia, ja ainoastaan suurella tahdon ponnistuksella,
+jonka pelko liiallisesta syventymisestä omiin mielikuvituksiin aiheutti,
+kykenin siitä irtaantumaan.
+
+Kun taasen käännyin, seisoi keskellä kirkasta valoa, joka etumaisen
+kirkonpenkin luona olevasta ikkunasta tulvi sisään, ruusua kantava
+nainen.
+
+Hänen katseensa oli sanomattoman surullinen, aivan kuin hän olisi
+tuntenut minun ja tuon taulun välillä olevan yhteyden, ja kuin tuo ruusu
+hänen kädessään vain olisi ollut pienoiskuva siitä
+orjantappurapensaasta, jossa marttyyri mateli.
+
+Kirkon yksinäisyydessä valtasi minut äkkiä sanomaton näkymättömien
+henkien pelko, silmitön kauhu, joka sai minut kiireesti pakenemaan ulos
+vapaaseen ilmaan.
+
+Ulos päästyäni huomasin kadottaneeni Susannan sinisen ristin. Se oli
+varmaankin pudonnut kirkossa korokkeelle, jolla olin istunut. Tällä
+hetkellä, jolloin kauhu vielä kuohui veressäni, en mistään hinnasta
+olisi lähtenyt takaisin kirkkoon -- paitsi Susannan sinisen ristin
+tähden.
+
+Löysin sen lattialta, kun vihdoin täysin tyyntyneenä etsin sitä siltä
+kohdalta, jossa olin istunut.
+
+Toisen kerran, syksyllä pari kuukautta ennen kotiinlähtöäni, kävi
+hermostoni sairaaloisuus samalla tavalla ilmi.
+
+Käydessään asialla papin luona oli muuan talonpoika sitonut
+maitosilmä-hevosensa kirkkomaan aitaukseen. Minä jäin sitä katselemaan;
+mutta sen kuollut ilmeetön katse seurasi minua sitte koko päivän.
+Minusta tuntui, etteivät tuon hevosen silmät katselleetkaan ulospäin,
+vaan sisäänpäin näkymättömään maailmaan, ja että se oli valmis, jos
+ajaja vain unohti ohjakset, heti poikkeamaan varsinaiselta maantieltä
+tuonen tielle, jota kuolleet kulkevat.
+
+Kun sitte nämä kuvat mielessäni iltapäivällä istuin papin luona, missä
+keskusteltiin kaikenlaisista asioista, näin yhtäkkiä edessäni kotoa
+tutut kasvot, kalpeat ja rasittuneet, ja kohta sen jälkeen selveni
+minulle, että nämä kasvot olivat miehen, joka paraikaa taisteli
+epätoivoissaan päästäkseen meren kuohuvasta aallokosta tarttumaan kiinni
+kallioon.
+
+Tämä mies ei voinut olla kukaan muu kuin meidän Antti-renki.
+
+Hän kiinnitti puoleksi lasimaiset, puoleksi sarvimaiset silmänsä minuun
+taistellessaan siinä kykenemättömänä pelastamaan itseänsä; sillä jokin
+hänen jaloissaan, jota minä en voinut nähdä, esti häntä siitä. Hän
+näytti myöskin tahtovan sanoa minulle jotakin.
+
+Näky kesti vain silmänräpäyksen. Mutta tuskallinen, melkeinpä sietämätön
+tunne siitä, että sillä hetkellä jokin onnettomuus oli tapahtumassa
+kotonani, ajoi minut ulos huoneesta levottomana kuljeksimaan metsässä
+koko loppupäivän.
+
+Kun palasin kotiin, kysyttiin minulta, mikä minuun oli tullut, kun aivan
+kalmankalpeana olin rynnännyt ovesta ulos.
+
+Kaksi viikkoa tämän jälkeen tuli kotoa surullinen kirje. Isäni jahti
+»Toivo», joka senaikaisen tavan mukaan oli vakuuttamaton ja suurimmaksi
+osaksi kuljetti lastina kalaa, jonka hän omaan laskuunsa oli ostanut,
+oli matkalla Bergeniin tehnyt haaksirikon Stat-merellä. Laiva oli saanut
+vuodon, ja myöhemmin iltapäivällä se oli kuljetettava satamaan. Miehistö
+oli pelastunut, mutta Antti-rengiltä olivat molemmat jalat katkenneet.
+
+Tämä haaksirikko antoi isäni varallisuudelle ensimäisen tuntuvan iskun.
+Seuraavana vuonna sattui toinen, kun »Sovinto»-niminen jahti samalla
+tavalla hävisi, ja kolmas ratkaiseva isku kohtasi meitä hallituksen
+vihdoin päätettyä, ettei meidän kauppapaikasta tulisikaan
+höyrylaivasatamaa.
+
+
+
+
+Kahdeksas luku.
+
+KOTONA.
+
+
+Joulukuussa olin taasen kotona, missä pinnalta katsoen kaikki oli
+entisellään, ellei mahdollisesti viimeisten tapahtumien johdosta
+vieläkin hiljaisempaa ja painostavampaa.
+
+Isä puuhaili väsymättömänä, mutta ei kenellekään ilmaissut ajatuksiaan.
+Luultavasti hän ei pitänyt minua soveliaana jakamaan hänen huoliansa.
+
+Susanna, joka kuten minäkin jo oli täyttänyt yhdeksäntoista, oli
+käymässä erään perheen luona, joka asui muutaman peninkulman päässä
+meiltä, ja vasta jouluksi piti hänen palata kotiin.
+
+Minä kaipasin häntä sanomattomasti.
+
+Viimeisenä joulun edellisenä pimeänä ja myrskyisenä viikkona laski
+espanjalainen priki Santa Maria myrskyn pakottamana jokseenkin
+vioittuneena satamaan lähellä meidän kauppapaikkaa, ja huonojen
+työvoimien tähden täytyi sen viipyä siellä korjattavana lähes kuusi
+viikkoa.
+
+Kapteeni, joka omisti sekä laivan että lastin, oli kookas, tummaverinen,
+komeasti puettu espanjalainen, tukka harmahtava, silmät mustat ja
+kasvojenpiirteet jyrkät. Hänellä oli mukanaan poikansa, Antonio
+Martinez, kaunis nuori mies, jolla oli oliivinruskeat kasvot ja tuliset,
+mustat silmät kuten isälläkin.
+
+Isäni oli ollut herra Martinezille suurena apuna pelastus-ja
+korjaustöissä ja pyysi häntä nyt pohjoismaalaisella vieraanvaraisuudella
+asumaan meidän luonamme.
+
+Vaikka emme erittäin sujuvasti voineet puhua toistemme kanssa, vieraat
+kun ymmärsivät vain muutamia norjalaisia sanoja ja sentähden käyttivät
+tulkkia, huomasimme kuitenkin pian, että he molemmat olivat erittäin
+hyvänsävyisiä ihmisiä. Päivät päästään he vain paperossejaan
+pyöryttelivät ja polttelivat sekä valvoivat korjaustyötä satamassa.
+
+Pimeä vuodenaika vaikuttaa pohjoisessa monen mieleen painostavasti,
+erittäinkin sellaisina päivinä, jolloin työtä on vähemmän.
+
+Jouluna ja erittäinkin juuri jouluaattona oli isäni siksi tavallisesti
+hyvin alakuloisella mielellä. Jouluilon ollessa ylimmillään ja väen
+viettäessä aattoa kolmihaaraisella talikynttilällä varustetun
+ruokapöydän ääressä keittiössä, istui hän tavallisesti omiin
+ajatuksiinsa vaipuneena konttorihuoneessaan eikä sallinut kenenkään
+häiritä itseään.
+
+Tänä jouluaattona hän kuitenkin herra Martinezin tähden vietti hetkisen
+salissa, mutta pysyi koko ajan äänettömänä ja alakuloisena, aivan kuin
+olisi hän vain kaivannut yksinäiseen konttorihuoneeseensa, jonne hän
+myöskin heti illallisen jälkeen vetäytyi.
+
+
+
+
+Yhdeksäs luku.
+
+JOULUKESTIT.
+
+
+Joulunaikaan oleskeli sinä talvena Lofotenin seuduilla joukko
+muukalaisia, suurimmaksi osaksi merikapteeneja, jotka, kuten meillä
+asuva Martinez, levottoman ilman tai merivahingon tähden majailivat eri
+paikoissa mailla.
+
+Sitä paitsi oli etelästä saapunut virka-asioissa ylhäisiä vieraita.
+
+Seurauksena tästä taasen oli joukko seurakutsuja, joissa isännät
+kilpailivat suurenmoisessa vieraanvaraisuudessa.
+
+Kolmantena uudenvuodenpäivänä me siten olimme kutsutut
+päivällistanssiaisiin varakkaan nimismiehen Rostin luo, missä
+edellämainitut ylhäiset herrat sillä kertaa majailivat.
+
+Meiltä ei ollut sinne kuin puolentoista peninkulman matka, mutta oli
+niitäkin, joiden oli kuljettava 6--8 peninkulmaa, vieläpä suurin osa
+siitä meriteitse.
+
+Nimismiehen avarassa asunnossa oli tilaa suurelle vierasjoukolle, mutta
+sillä kertaa hän oli, valmistaakseen yösijaa lukuisille kutsuvieraille,
+ottanut haltuunsa naapurinkin talon.
+
+Käydessäni kuvaamaan näitä kutsuja, joista minulle muodostui
+tapahtumista rikkaat päivät täynnä mielenliikutuksia, päätän kertoa
+asiat lyhyesti ja aijon sentähden jättää pois piirteitä ja kohtauksia,
+jotka muuten kuuluisivat täydelliseen kuvaan sikäläisestä elämästä.
+
+Kutsukirjeen mukaan oli päivällinen syötävä klo 3, mutta useimmat veneet
+saapuivat jo pari kolme tuntia aikaisemmin. Naisten muuttaessa pukuja
+yläkerrassa, herrat kokoontuivat alakertaan erääseen tahallaan heikosti
+valaistuun saliin, missä tarjottiin ryyppy suupalan kera, mikä
+todellakin oli tarpeen matkan jälkeen.
+
+Siellä myöskin kohtelias isäntä esitti vieraat toisilleen.
+
+Kun kauan oli turhaan odotettu pappia perheineen, päätettiin vihdoin
+lähteä päivällispöytään ilman heitä.
+
+Ovet avattiin selkoselälleen suureen, juhlallisesti valaistuun
+ruokasaliin yläkerrassa, vieraat tulvivat portaita myöten, ja kauan
+kursailtuaan ovensuussa sekä kohteliaasti riideltyään
+arvojärjestyksestä, he vihdoin istuutuivat paikoilleen suuren, upeasti
+katetun hevosenkengänmuotoisen pöydän ääreen, jolla komeilivat tiheät
+viinipullorivit, kolmihaaraiset kynttiläjalat, korkeat kaakkulaitteet ja
+etenkin pöydän yläpäässä olevan kunniapaikan kohdalle pinotut raskaat
+pöytähopeat.
+
+Pappilalaisille varattiin kolme paikkaa yläpäässä huomatuimpien
+vieraitten seurassa.
+
+Isäni istui herra Martinezin rinnalla pääpöydän ääressä, ja minulle oli
+vaatimaton paikka alempana olevassa sivupöydässä.
+
+Pöytäseurue oli tuota vanhaa, hyvää ja hauskaa lajia, joka ikävä kyllä
+nykyään käy yhä harvinaisemmaksi. Syötiin kyllä veitsellä eikä
+hopeahaarukkaa tunnettu, mutta sen sijaan vallitsi seurassa todellinen
+ilo, ja kauan kutsujen jälkeen antoi pöytäkeskustelu aihetta moneen
+hauskaan kaskuun.
+
+Alussa, kun vielä istuttiin vakava juhlallisuus ja valkean pöytäliinan
+herättämä viileä tunne mielessä, oli kaikki kyllä vielä hyvin jäykkää.
+
+Pöytänaapurit uskalsivat tuskin kuiskaillenkaan keskustella, ja
+tanssipukuiset nuoret naiset, jotka kaikki kuin magneettisen vetovoiman
+vaikutuksesta olivat joutuneet toistensa viereen, istuivat kauan
+kainosti vaijeten yhdessä rivissä, muodostaen aivan kuin
+sinipunavalkoisen kukkaislehdon, jossa ei yksikään lintu uskaltanut
+visertää.
+
+Päivälliset alotti isäntä lausumalla vieraitaan tervetulleiksi.
+
+Parissa pitkänlaisessa, hyvin laaditussa puheessa hän senjälkeen esitti
+läsnäolevien virkaherrojen maljat, joihin nämä vastasivat.
+
+Tämän jälkeen tuntui jokaisesta, kuin olisi astuttu varsinaisen
+virallisen kynnyksen yli iloisemmalle taipaleelle.
+
+Isäntä esitti sitte muutamalla lyhyellä, keveällä sanalla maljat
+poissaoleville, joiden joukossa hän ensiksi mainitsi rakastettavan papin
+perheineen.
+
+Tätä maljaa esitettäessä kiinnitti kyllä moni muu kuin minä huomionsa
+siihen, että isäni jätti lasinsa koskematta.
+
+Sillävälin tarjottiin ruokalaji toisensa perästä, ja sitä myöten kuin
+viini pulloissa laskeutui, nousi iloinen mieliala seurassa.
+
+Siinä nyt huomattiin monta teräväjärkistä leikinlaskijaa, jotka täällä
+näyttivät olevan oikeassa olossaan, ja nuo rakeina sinkoilevat
+sukkeluudet, hauskat sanansutkaukset ja iloiset puheet -- viimemainitut
+usein hyvinkin mehevien kaskujen muodossa -- kuvastivat elävästi
+omituista ruijalaista luonnetta.
+
+Pöydästä noustessa kyllä yksi ja toinen vähän horjahteli ja toiset
+sittemmin hävisivät näkymättömiin, mutta tämä oli näihin aikoihin
+kesteissä jotakin aivan tavallista.
+
+Viimemainittujen joukkoon oli sen pahempi minutkin laskettava.
+
+Hetken vaikutukset ovat aina saaneet suuren vallan minuun nähden, ja
+tottumattomana sekä tällaiseen iloisuuteen että väkeviin juomiin olin
+varomattomasti antautunut ympärilläni kohisevaan iloiseen mielialaan.
+
+Luulen, etten koko elämässäni yhteensä ole nauranut niin makeasti kuin
+näissä päivällisissä.
+
+Vinosti minua vastapäätä istui punatukkainen kauppamies Vadel pitkine
+kuivanlystikkäine kasvoineen, singautellen räiskyvän sukkeluuden
+toisensa jälkeen, ja minun vierelläni kuiskaili kyttyräselkäinen
+konttoristi Gran, joka koko ympäristössä oli tunnettu terävästä päästään
+ja peljätty purevan kielensä takia. Hänen sattuvat arvostelunsa eri
+pöydässä istuvista henkilöistä kävivät yhä purevammiksi sen mukaan kuin
+hän joi, ja jos vain hänen sanansa olisivat kuuluneet, olisivat varmaan
+monet säteilevät kasvot synkistyneet.
+
+Luulen myöskin, että hän tämän ohella kaikessa hiljaisuudessa koetti
+saada minut juomaan liiaksi, ainakin hän koko ajan lakkaamatta täytti
+lasinsa etenkin senjälkeen, kun väkevät viinit tuotiin esille.
+
+Hänen vilkkaat, terävät käärmeensilmänsä ja muutamat kuiskaten lausutut
+sanat saivat minun muuten koko lailla hämmentyneen huomioni kiintymään
+kaikenlaisiin naurunalaisiin kohtauksiin.
+
+Minusta tuntui lopulta, kuin koko huone ja pöytä keinuisivat ylös ja
+alas aivan kuin olisimme merenkäynnissä istuneet suuressa kajuutassa.
+
+Himmeästi muistelen myöskin, että tuossa huojuvassa salissa ihmiset
+tunkeutuivat toistensa ohi kahdessa vastakkain kulkevassa rivissä
+ympäri, pöydän seinän ja tuolien välistä, kiittääkseen isäntäväkeä
+ruuasta.
+
+En muista tämän jälkeen enää mitään, ennenkuin pilkkopimeässä heräsin
+kuin raskaasta, levottomasta unesta ja tunsin makaavani pehmeillä
+höyhenpatjoilla. Vähitellen muistui sitte mieleeni mitä oli tapahtunut,
+ja minulle selveni, että minut oli viety erääseen naapuritalon
+vierashuoneeseen. Tätä miettiessäni ja tuntiessani itseni äärettömän
+onnettomaksi, tuli vanhempi herra Martinez kynttilä kädessään minua
+katsomaan.
+
+Huomasin silloin, että kello kävi kolmatta yöllä ja että siis olin
+nukkunut 6--7 tuntia yhteen menoon, jota seikkaa minun oli kiittäminen
+siitä, etten enää tuntenut ruumiillista pahoinvointia; sitä syvemmin
+kalvoi sieluani häpeän tunne.
+
+Sen mukaan kuin minä siinä pukeutuessani saatoin huomata, oli
+naapuritalosta tehty kaikkien minunkaltaisteni päivällispöydässä
+kaatuneitten sankarien sairashuone. Näiden joukossa huomasin
+jonkinlaisella kostonhimoisella ilolla konttoristi Graninkin,
+kyttyräselkäisen, vahingoniloisen pöytätoverini.
+
+Herra Martinez ilmoitti minulle kaikenlaisilla vilkkailla liikkeillä,
+että salissa paraikaa innokkaasti tanssittiin ja että minunkin oli
+mentävä sinne.
+
+Silloin välähti salaman nopeudella läpi aivojeni, että Susanna jo aikoja
+sitte oli saapunut ja oli minua turhaan odottanut.
+
+Mitenkä minä todella olin voinut häntä silmänräpäykseksikään unohtaa, se
+oli minulle arvoitus; mutta tieto siitä painoi minua raskaasti.
+
+Ruokasali oli nyt muuttunut tanssisaliksi, ja iloisesti oli jo monta
+tuntia karkeloitu, viulun, klarinetin ja viulonsellon soittaessa
+reippaita tanssisäveliä.
+
+Sopivana hetkenä pujahdin keskellä tanssia huomaamatta saliin.
+
+Seisoessani alhaalla ovensuussa, josta kuumuus sumuna virtasi kylmään
+eteiseen, ahtaat valkeat hansikkaat käsissäni, kalpeana ja häpeissäni,
+kärsin alussa kovasti luullessani, että kaikki katsoivat minuun ja
+muistivat sopimatonta käytöstäni.
+
+Sillä välin pari toisensa jälkeen pyöri ohitseni niin läheltä, että
+naisten vaatteet hipasivat minua, ja aloin vähitellen, mikäli
+likinäköisyydeltäni saatoin, kotiutua salissa.
+
+Papinrouva istui ylinnä salissa muutamien vanhempien naisten seurassa,
+innokkaasti keskustellen kaljupäisen pienen tohtorin kanssa.
+
+Pappi itse pelasi luultavasti korttia alakerrassa, mutta Susannaa en
+huomannut missään.
+
+Salin yläpäässä nuori Martinez paraikaa kasvot säteilevinä pyöritti
+polkassa huomattavan kaunista nuorta valkeapukuista tyttöä, jolla oli
+liehuva sininen nauha vyötäisillään. Hänen kaunis, tuuhea, kullanhohtava
+tukkansa oli suurella nuolentapaisella hopeaneulalla kiinnitetty
+niskaan, ja päässä hänellä oli keveä kukkaisseppele.
+
+Karkeloidessaan hän loi silmänsä alas lattiaan.
+
+Tyttö oli pitempi ja täyteläisempi kuin Susanna, mutta hänen
+vartalossaan oli omituinen sulous, joka muistutti häntä.
+
+Keveä, melkeinpä ylhäisen hieno tapa tanssiessa liikutella somia
+jalkojaan -- hän näytti ihan liitelevän eteenpäin -- muistutti myöskin
+Susannaa, ja siksi seurasin jonkinlaisella tiedottomalla jännityksellä
+nuorta paria.
+
+Likinäköisyyteni esti minua erottamasta heitä tarkoin, ja sitäpaitsi
+heidän tanssiessaan ohitseni en nähnyt tytön alastaipunutta päätä hänen
+käsivarreltaan, joka tuttavallisesti nojasi nähtävästi ylen onnellisen
+nuoren Martinezin olkapäälle.
+
+Näin vain leveän, puhtaan, siunatun otsan, sellaisen, jonkalaista tässä
+maailmassa ei ollut kuin yhdellä, ja kiharan, joka oli irtautunut
+tukasta ja valunut valkeille, pyöreille olkapäille.
+
+Tunsin polvieni vapisevan. Tuo pitkä, solakka, hieno nainen -- olisiko
+_hän_ Susanna!
+
+Mustasukkaisena seurasin lakkaamatta heidän karkeloaan, kunnes he
+seuraavalla kertaa tanssivat ohitseni.
+
+Tultuaan suoraan eteeni kohotti Susanna hymyillen silmänsä, hänen
+katseensa sattui minuun, ja hehkuva puna peitti äkkiä hänen kasvonsa ja
+niskansa aina puseron reunapitsiin asti.
+
+Se oli Susanna!
+
+Niinä kahtena vuotena, jotka olimme olleet erossa, oli hänen kauneutensa
+kehittynyt niin ihmeellisen täyteläiseksi. Hento seitsentoista-vuotias
+nuppu oli lyhyessä ajassa puhjennut ihanaksi täysikasvuiseksi naiseksi.
+
+Nuoret istuutuivat paikoilleen salin yläpäähän, lähelle vanhempien
+naisten riviä.
+
+Käsitin nyt, että nämä kaksi paraikaa tanssivat illan viimeistä pitkää
+tanssia, kotiljongia, jossa tavallisesti lukemattomat vuorot vaihdellen
+seuraavat toisiaan, ja mieleeni johtui heti, että nuori Martinez
+luultavasti pitkin iltaa oli nauttinut Susannan suosiota, senjälkeen kun
+hän oli saanut hänen suostumuksensa tähän tanssiin.
+
+Huomasin miten papinrouva selvästi osoitti hänelle huomiotaan, ja
+katkeruudella ajattelin, että olihan hän rikas mies ja sitäpaitsi,
+vaikkakin vartaloltaan lyhyempi, kuitenkin sekä vanhemman että
+miehekkäämmän näköinen kuin minä.
+
+Läpi sydämeni viilsi kuin olisi siihen veitsellä pistetty. Olin siis
+maannut juopuneena kuin eläin ja sallinut toisen valloittaa Susannan!
+
+Mustasukkaisuuden raivotessa sydämessäni huomasin, mitenkä tuo kaunis,
+mykkä, ainoastaan mustilla, tulisilla silmillään puhuva Martinez
+hymyillen ja kaikenlaisten vilkkaitten kumarrusten ja liikkeitten avulla
+koetti Susannalle selvittää uutta vastalkavaa vuoroa, miten hän
+toisinaan aivan kuin tuttavallisesti kuiskaillen kumartui hänen
+puoleensa ja kuinka taas tyttö katsoi häneen hymyillen niin iloisesti,
+kuin vain Susanna saattoi hymyillä.
+
+Martinez tarttui Susannan käteen ja sai hänet siinä heidän tuoliensa
+edessä koettamaan uutta vuoroa, ja tämä näytti olevan tavattoman
+hauskaa.
+
+Nuori Martinez oli nähtävästi herättänyt hänen mielenkiintonsa, ja
+meidän entinen suhteemme ei siis ollutkaan muuta kuin lastenleikki,
+jonka täysikasvanut nainen mieluimmin toivoi unohtuvan.
+
+Olimmehan me sopineet kahdesta koetusvuodesta, ja olihan siihen nähden
+siis kaikki välillämme selvää, niin että me nyt täysikasvuisina
+sopivassa tilaisuudessa saatoimme hyvällä omallatunnolla laskea leikkiä
+koko asiasta.
+
+Veri kuohui päässäni ja tunsin, että minun täytyi kostaa.
+
+Ennenkuin olin ennättänyt tuumia millä tavalla tämä oli tapahtuva,
+pälkähti äkkiä päähäni ruveta vilkkaaseen keskusteluun vierustoverini
+kanssa, niin että saattaisi näyttää siltä kuin liehakoitsisin kauppias
+R:n kaunista tytärtä, joka sattumalta oli joutunut seisomaan vierelleni.
+
+Kun Susanna hetken kuluttua tanssiessaan pyöri ohitseni, katsoi hän
+ikäänkuin ihmetellen ja tutkivasti minuun.
+
+Seuraavalla kertaa pudotti hän kuin erehdyksestä nenäliinansa aivan
+minun kohdalleni.
+
+Otin sen lattialta ja astuin suoraan papinrouvan luokse antaakseni sen
+hänelle, mutta -- lieneekö sitten aikaisemman käytökseni tähden vaiko
+muusta syystä -- hän otti minut vastaan huomattavan ynseästi ja
+kylmästi. Kumarsin hänelle yhtä jäykästi ja palasin paikalleni, missä
+taas jatkoin keskeytynyttä iloista puhetta neiti R:n kanssa.
+
+Hetken kuluttua tanssi Susanna taas ohitseni, ja hän vilkaisi silloin
+minuun, silmissään vakava mutta epäröivä ilme, aivan kuin hän ei olisi
+ollut ihan selvillä siitä mitä ajattelisi. Senjälkeen hän
+ohitanssiessaan joka kerran aivan kuin tahallaan loi silmänsä alas.
+
+Tyytyväisenä tein sen huomion, että Martinez sittekin tanssi sangen
+kömpelösti. Samalla kun siinä yhä kiihtyvällä iloisuudella juttelin ja
+naureskelin kauniin toverini kanssa, heräsi minussa salainen halu
+huomaamatta pistää jalkani esille niin, että Martinez kompastuisi
+siihen.
+
+Enkä oikein tiedä miten tuo tapahtui, mutta kun Martinez seuraavalla
+kertaa tanssi ohitseni, kaatui hän pitkälleen lattialle ja loukkasi
+itseään varmaankin kovasti. Hän oli nimittäin kaatuessaan kyllin
+ritarillinen irtaantuakseen tanssitoveristaan, ja siten Susanna vain
+puoleksi tempautui hänen mukanaan.
+
+Noustessaan hän iski raivoisan katseen minuun, onnettomuuden viattomaan
+aiheuttajaan, mutta minä seisoin siinä näennäisesti liian kiintyneenä
+vierustoverini seuraan, jotta edes olisin tullut huomanneeksi mitä
+ympärilläni tapahtui.
+
+Katse, jonka nyt vuorostani loin häneen, ilmaisi kuitenkin epäilemättä
+hänelle koko totuuden, sillä hän oli juuri syöstä minua vastaan, kun
+Susanna hiukan kalpeana mutta maailmannaisen ryhdillä pidätti häntä,
+asettuen hänen tielleen ja tyynesti ojentaen hänelle käsivartensa
+lähteäkseen hänen kanssaan paikoilleen.
+
+Kulkiessaan sitte ontuvan Martinezin rinnalla salin yläpäähän käänsi
+Susanna yhtäkkiä kasvonsa minuun niin ilosta säteilevänä, että minä
+yhdellä kertaa tunsin kohoavani syvimmästä epätoivosta onnellisimpaan,
+riemukkaimpaan varmuuteen.
+
+Hän oli nähtävästi ymmärtänyt, että Martinezin onnettomuus oli ollut
+kosto minun puoleltani hänen tähtensä, ja tämä oli vapauttanut hänet
+siitä raskaasta epäluulosta, johon tämäniltainen käytökseni oli antanut
+hänelle aihetta; sillä hän oli pian kyllä huomannut, etten ollut
+juopunut, ja hänen omalle avonaiselle, totuutta rakastavalle
+luonteelleen oli keimailu niin vierasta, ettei hän voinut ajatellakaan
+sellaista minussa. Tässä suhteessa hän oli vain hienostunut naisellinen
+toisinto isänsä vakavasta luonteesta.
+
+Menin nuoren herra Martinezin luokse, ja Susannan istuessa hänen
+vierellään pyysin häneltä mitä hartaimmin anteeksi kömpelöä käytöstäni,
+kunnes hän, hyväluontoinen kun pohjaltaan oli, vihdoin leppyi.
+
+Hiukan noloksi kävi hän kuitenkin, kun Susanna kohta senjälkeen ehdotti,
+että minä tanssisin hänen kanssaan yhden vuoron, jotta hänen
+loukkaantunut jalkansa saisi levätä seuraavaa vuoroa varten.
+
+Niin, minä tanssin hänen kanssaan, tuon suloisen täysikasvaneen
+valkeapukuisen naisen kanssa, jota vähää ennen en ollut tuntenut, siksi,
+että hänen oma ihanasti kehittynyt kauneutensa oli peittänyt hänet
+minulta.
+
+Olimme kerran opettaneet toisemme tanssimaan ja luulen, että tanssimme
+harvinaisen hyvin yhdessä. Keveä seppel hienoine valkoisine kukkineen
+viheriäin lehtien lomassa sai hänen tukkansa näyttämään vieläkin
+tuuheammalta; pidin käsivarteni hänen vyötäisillään ja tunsin, miten
+joustavasti hän nojautui minuun liitäessään tanssissa iloisena ja
+turvallisena kuin lapsi.
+
+Hänen otsansa oli lähellä huuliani, ja katseemme, jotka tanssiessamme
+etsivät toisiaan, kertoivat yhä uudestaan siitä, miten ihanaa on tavata
+silloin, kun kaksi pitkää vuotta koko sydämestään on toistensa luokse
+kaivannut.
+
+Vietyäni hänet takaisin paikallensa, puristi hän kättäni ja loi minuun
+katseen, joka täydellisesti korvasi minulle hänen äitinsä tylyn
+kohtelun.
+
+Minusta näytti, että Susanna sai ottaa vastaan moitetta
+välinpitämättömyydestään nuorta herra Martinezia kohtaan, mutta että
+vieressä istuva tohtori puolusti häntä.
+
+Seisoin taas entisellä paikallani ja näin Susannan tanssivan Martinezin
+kanssa seuraavan vuoron.
+
+Hänen koholla oleva ylähuulensa osoitti alussa jonkinlaista jälkeä
+lapsuuden uhmasta; mutta sitte ilme hänen kasvoissaan tyyntyi ja kävi
+vakavammaksi.
+
+Seisoessani siinä syventyneenä katselemiseen ja luultavasti rasittuneena
+monista vaihtelevista mielenliikutuksista, tunsin yhtäkkiä tuota
+painostavaa, levotonta, onnettomuuden ja kauhun tunnetta, joka aina käy
+näkyjeni edellä.
+
+Koetin päästä ulos salista, mutta Susannan tanssiessa Martinezin kanssa
+näin hänen kasvonsa kalpeina kuin ihmeen kauniin kuolleen kasvot, ja
+viheriä seppel keveine, valkoisine kukkineen riippui hänen hiuksissaan
+kuin märkä meriruoho. Näytti siltä, kuin valuisi hänestä vettä.
+
+Veri syöksähti sydämeeni. Sali milloin musteni, milloin säkenöiden kuin
+tuhansista tulista pyöri silmieni edessä tanssivien parien mukana.
+
+Olisin varmaankin pyörtynyt ovensuuhun, ellei tohtori olisi tarttunut
+käsivarteeni ja vienyt minut viileään käytävään ja sieltä pieneen
+vierashuoneeseen, missä hän antoi minulle vettä juodakseni ja pani minut
+vuoteelle lepäämään.
+
+Kun hän puoli tuntia myöhemmin palasi luokseni ja huomasi minun
+toipuneen, istui hän ystävällisenä ja lempeänä vuoteeni ääreen ja alkoi
+vilpittömällä tavallaan puhua minulle, kuten hän sanoi, suoraan mitä
+hänellä oli sydämellään.
+
+Hän oli tänä iltana -- kertoi hän, miettivästi niistäen saksilla
+kynttilää, jonka hän luultavasti voidakseen paremmin tarkastaa minua oli
+ottanut peilipöydältä ja nyt piti kädessään -- aina siitä asti kun
+astuin saliin pitänyt minua silmällä ja luuli ymmärtävänsä, että minä
+ihailin kaunista Susannaa ja olin mustasukkainen nuorelle Martinezille.
+Hän oli sitäpaitsi ennenkin kuullut vähän samasta asiasta huhuttavan.
+
+Tämähän oli sellaista, joka nuorelle ihmiselle yleensä on vain hyväksi
+ja vaikuttaa häneen kehittävästi, mutta minun luonteelleni ja
+taipumuksilleni olivat tällaiset kiihoittavat mielenliikutukset vain
+mitä suurimmaksi vahingoksi; hänellä oli, ikävä kyllä, -- lisäsi hän
+hiljaa -- kokemuksia tältä alalta oman äitiraukkani elämästä. Sillä se
+seikka, että hän minun lapsena ollessani oli huomannut oman
+mielisairautensa menneen perinnöksi minulle, oli ollut vain satunnaisena
+syynä siihen, että hän menetti järkensä.
+
+Lääkärinä ja ystävänä hän tahtoi puhua tästä minulle nyt, jolloin vielä
+saatoin estää tuon tunteen juurtumista sydämeeni. Ja hän tahtoi puhua
+tästä ei yksin minun, vaan myöskin Susannan tähden, josta hän piti
+paljon ja jonka hän ei mielellään näkisi joutuvan sellaiseen, josta
+ihmisten silmillä katsottuna johtuisi vain surua ja murhetta.
+
+Erästä toista seikkaa oli minun myöskin mietittävä -- jatkoi hän hetken
+perästä, ikäänkuin ensin epäiltyään, puhuisiko hän asiansa loppuun asti
+-- nimittäin, että onneton perinnöllinen taipumukseni teki
+epäilyksenalaiseksi, oliko minulla oikeus ollenkaan ajatellakaan
+naimisiin menoa; sitä voisi -- hän valaisi asiaa liikkeellä aivan kuin
+hän kynttilän suhteen olisi toimittanut viimeisen, ratkaisevan
+leikkauksen -- tuomita samalla tavalla kuin jos pitaalitautinen menee
+naimisiin huolimatta siitä, että hänen tautinsa siten kulkee perintönä
+lapsille. Kuitenkaan ei minun pitäisi -- tätä sanoen hän nousi ja laski
+lohduttavasti kätensä olkapäälleni -- ottaa tätä asiaa kovin raskaasti.
+Karvaat lääkkeet -- ja karvas oli ikävä kyllä tässä tapauksessa totuus
+-- ovat useimmiten hyödyllisimmät, ja minun sairaaloiselle,
+haaveksivalle luonteelleni oli peittämätön kova todellisuus hänen varman
+ja kypsyneen vakaumuksensa mukaan ainoa pelastuksen ja parantumisen
+keino.
+
+Kynttilän valossa minua hetkisen katseltuaan hän poistui, vakavasti
+minulle päätään nyökäyttäen. Hän kyllä ymmärsi, etten minä sillä
+hetkellä kyennyt vastaamaan enkä puhumaan hänen kanssaan.
+
+Hän oli kaikessa ystävyydessä antanut kuoliniskun kaikille unelmilleni
+ja haaveilleni.
+
+Isku oli huumannut minut, vaikken vielä ollut täysin tajunnut sen
+merkitystä. Elämäni vanha onnettomuusaavistus oli nyt vihdoinkin
+toteutunut. Susanna oli siis sittenkin ollut minulle vain lainattu
+auringonvalo, jonka todellisuus oli sammuttava.
+
+Sillä aikaa kun minä, musiikin heikosti kaikuessa tanssisalista, enemmän
+sisällisellä katseellani näin kuin ajatuksillani tajusin tämän
+tosiasian, lepäsin minä täysin tyynenä tuntien vain jäätävän
+tuskallisesti, mitenkä minä vähitellen ikäänkuin kuolin pois kaikesta,
+mitä maailmassa olin rakastanut. Tuntui siltä, kuin koko ruumiini
+kangistuisi surusta ja Susannan kuolonkalpeat kasvot tuntuivat minusta
+nyt aivan luonnollisilta; eihän rakkauteni enään ollut muuta kuin mennyt
+tarina.
+
+Maatessani siinä hämärässä horrostilassa, jolloin kaikki ulkonainen
+näyttäytyi minulle kuin sumun peittämänä, avautui ovi ja nainen astui
+huoneeseen. Hän kiinnitti peilin edessä muutamalla nuppineulalla
+nopeasti tanssipuvusta irtautuneen koristeen, mutta säikähti nähdessään
+jonkun puolipimeässä makaavan vuoteella.
+
+Tunsin Susannan, ja näytti siltä, kuin hänkin aavistaisi minun olevan
+siinä, sillä hän lähestyi hiljaa ikäänkuin tarkastellen ja kuiskasi
+nimeni.
+
+Luultavasti hän, kun ei vastausta kuulunut, arveli minun nukkuvan.
+Silmänräpäyksen hän seisoi hiljaa vierelläni ikäänkuin miettien, sitten
+hän kumartui minua kohti, niin että tunsin hänen lämpöisen
+hengityksensä, painoi keveän suutelon otsalleni ja poistui.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Joulukutsut kestävät täällä pohjoisessa tavallisesti pari päivää,
+monasti useampiakin. Tällä kertaa päätettiin, että me isäni ja herra
+Martinezin kiireellisten asiain vuoksi lähtisimme jo seuraavan päivän
+iltahämärässä tuolle viisi neljännespeninkulmaa pitkälle kotimatkalle,
+kun taas useammat muut vieraat jäivät vielä seuraavan päivän yli.
+
+Pappilalaiset sitävastoin olivat kutsutut jäämään ylhäisten vierasten
+seuraksi koko viikon ajaksi aina lauantaihin asti.
+
+Päivälliskestien jälkeisenä päivänä lähti pappi rouvineen vierailemaan
+erään lähistössä asuvan perheen luokse. Susanna jäi kotiin.
+
+Kuten muut vieraat olin minäkin nukkunut kauan, aina aamupäivään saakka.
+Mutta koko ajan olivat tohtorin sanat, että minun asemani oli
+samanlainen kuin spitaalisen, tykyttäneet päässäni kuin paise, yhä
+kovemmin ja tuskallisemmin, voittaen kaikki muut ajatukseni, kunnes
+yhdellä iskulla niiden merkitys koko julmassa totuudessaan selveni
+minulle.
+
+Rakastinhan Susannaa tuhat kertaa enemmän kuin itseäni -- mitenkä siis
+tahtoisinkaan itsekkäästi sitoa hänen nuorta elämäänsä mielisairaaseen
+mieheen vain siksi, että tämä mies olin minä itse! Ja voisihan tapahtua,
+että mielisairauteni ajan kuluessa kiihtyisi vielä pahemmaksikin.
+
+Aloin tuntea, miten voimani uhrautua Susannan hyväksi kasvoi, ja samalla
+laskeutui virkistävä, kirkas rauha sieluuni. Olihan tämä sittekin vain
+parasta minkä tiesin, uhrata elämäni Susannalle, ja tämä ajatus kasvoi
+lopulta melkeinpä pyhäksi uhrautumishaluksi. Iltahämärässä, muiden
+ollessa kävelemässä, sain sitte tilaisuuden puhua hänen kanssaan.
+
+Päätökseni oli kaikessa tapauksessa tehty; ja yksinkertainen aikomukseni
+oli puhua hänelle kaikki suoraan ja vakavasti. Sillä en millään ehdolla
+tahtonut häntä missään suhteessa pettää.
+
+Susanna oli sinä päivänä puettuna mustaan silkkiseen rippihameeseensa,
+joka soveltui niin kauniisti hänen vartalolleen; hänellä oli pitsikaulus
+ja kapeissa hihoissa pitsikalvosimet. Hiukset olivat kiinnitetyt
+päälaelle hopeanuolella kuten tanssiaisissakin, vaan muita koristeita
+hänellä ei ollut.
+
+Hän istui miettiväisenä kuunnellen minua vasta sytytetyn uunin edessä,
+johon molemmat olimme istuutuneet. Joka kerran kun hän nojautui
+eteenpäin uunissa leimuavaa tulta kohti, loi se valonsa hänen
+ilmeikkäille kasvoilleen, minun kuvaillessani hänelle totuudenrakkauden
+pakosta ehkä liiankin synkillä väreillä sairaaloista mielentilaani ja
+kertoillessani, mitä tohtori oli siitä sanonut.
+
+Näin hänen kasvojensa puhuessani käyvän yhä kalpeammiksi ja
+vakavammiksi, kunnes hän vihdoin, käsivarret polvia vasten nojautuneina,
+peitti kasvot käsiinsä, niin etten saattanut nähdä muuta, kuin että
+hänen huulensa vapisivat ja että hän itki.
+
+Kun olin ennättänyt tohtorin sanoihin, että asemani oli kuin
+spitaalisen, ja kun lohduttavasti koetin selittää hänelle, että Jumala
+siis itse oli asettanut esteen meidän yhtymisellemme ja että me
+oikeastaan kaiken aikaa, paitsi näitä kahta viimeistä vuotta, olimme
+rakastaneet toisiamme kuin veli ja sisar -- silloin hän yhtäkkiä
+kiivaasti kohotti päänsä, niin että saatoin katsoa suoraan hänen
+kyyneltyneisiin silmiinsä, kiersi käsivartensa kaulaani ja pakotti minut
+polvilleni eteensä.
+
+Hän painoi kiihkeästi pääni sykkivälle rinnalleen, ikäänkuin hän olisi
+tahtonut suojella minua kaikkia niitä vastaan, jotka tahtoivat tehdä
+minulle pahaa.
+
+Sitte hän kädellään pyyhkäsi tukan otsaltani -- tunsin hänen kyyneltensä
+putoilevan kasvoilleni -- ja hän toisti uudelleen ja uudelleen,
+ikäänkuin hän olisi ollut suunniltaan, kiihkeän hyväilevästi sanansa,
+ettei kukaan maailmassa saisi riistää minua häneltä.
+
+Tämä oli väsyneelle, kidutetulle mielelleni liiaksi; tarttuen molempiin
+hänen käsiinsä painoin kasvoni niitä vastaan ja itkin, pääni hänen
+sylissään.
+
+Itkuni kävi yhä kiivaammaksi, kunnes se lopulta kiihtyi epätoivoisiin,
+kouristuksentapaisiin nyyhkytyksiin, joita en enää voinut hallita ja
+jotka varmaankin säikäyttivät Susannaa; sillä hän koetti minua
+rauhoittaa, kutsuen minua nimeltä ja suudellen minua kuin lasta,
+saadakseen minut tyyntymään.
+
+Itkun tarve oli minussa kuitenkin niin ääretön, ettei se enää ollut
+hillittävissä.
+
+Kun vihdoinkin aloin rauhoittua, kiersi hän taasen kätensä kaulaani
+tahtoen täten kääntää huomioni siihen, mitä hän aikoi sanoa, kumartui
+eteenpäin ja katsoi minua kauan silmiini, somissa, liikutetuissa
+kasvoissaan sydämellisen rukoileva, mutta samalla lujatahtoinen ilme.
+
+Minun täytyi uskoa -- hän vihdoin vakuutti heittäen päänsä taaksepäin
+tavalla, joka aina antoi hänen sanoilleen suuremman ponnen -- että hän
+mitä meihin molempiin tuli, paljoa paremmin kuin kukaan lääkäri tiesi
+Jumalan tahdon, ja ainoastaan Hänen tahtoaan tuli meidän tässä asiassa
+kuunnella, eikä minkään lääkärin ihmisviisautta. Minä olinkin monessa
+suhteessa niin perin lapsellinen, että minulle saattoi uskotella
+melkeinpä mitä tahansa.
+
+Sellaiset ihmiset kuin tohtori, hän väitti, eivät rakkaudesta mitään
+ymmärtäneet. Jos minä olisin ollut terve ja iloinen, olisi varmaankin
+Jumalan tahto ollut, että hän jakaisi kaiken hyvän minun kanssani --
+lienee kai sitte myös Jumalan tahto, että hän samalla rakkaudella saisi
+jakaa myöskin suruni ja sairautenikin. Mutta juuri tässä suhteessa
+tohtori -- hänen suuttumuksensa tohtoriin nähtävästi kasvoi mitä enemmän
+hän häntä ajatteli -- oli toista mieltä Jumalan kanssa.
+
+Sitäpaitsi hän varmasti uskoi -- hänen äänensä kävi tätä sanoessaan niin
+ihmeen sydämelliseksi ja lempeäksi, aleten melkeinpä kuiskaukseksi --
+että meidän rakkautemme oli minulle parempi parannuskeino, kuin ikinä
+mikään lääkärin keksimä. Kaikessa tapauksessa hän tunsi, että hän itse
+joutuisi sekä sairaaksi että ihan epätoivon valtaan, jos minä en häntä
+enään rakastaisi, sillä sitähän me olimme tehneet aina pienestä pitäen
+ja siksi olikin nyt liian myöhäistä koettaa meitä erottaa.
+
+Yksi asia oli myöskin nyt päätettävä -- tätä sanoessaan saivat hänen
+kasvonsa tuon lujan taipumattoman ilmeen, joka muistutti hänen isäänsä
+-- että tästä oli mahdollisimman pian ilmoitettava hänen isälleen.
+Molempien meidän tähden ei sitä enää saisi salassa pitää. Hänen isänsä
+piti hänestä niin paljon, ja pahimmassa tapauksessa hän vakavasti tahtoi
+sanoa isälleen, ettei siitä mitään hyötyä koituisi hänelle enempää kuin
+kenellekään toiselle -- hän tarkoitti äitiänsä -- jos he koettaisivat
+lääkärin avulla riistää minut häneltä.
+
+Mistään sisaren ja veljen välisestä rakkaudesta, kuten hän halveksivan
+ivallisesti sanoi, hän ei tahtonut kuulla puhuttavankaan; ja ikäänkuin
+tehdäkseen tyhjäksi koko ajatuksen hän, nousten suoraksi eteeni ja
+hartaasti katsoen minua silmiini, pyysi minua suutelemaan häntä sen
+asian vakuudeksi, että kaikesta ja kaikista huolimatta aina pysyisimme
+uskollisina kihlautuneina, vaikka minä en koskaan tulisikaan niin
+terveeksi, että kerran täällä maan päällä voisimme mennä naimisiin.
+
+Minä kiersin käsivarteni hänen ympärilleen ja suutelin häntä lämpimästi
+kerran, kaksi, kolme kertaa, kunnes Susanna irtautui minusta.
+
+Hänen puhuessaan oli minulle selvinnyt, että hän voimakkaalla,
+terveellä, lempeällä luonteellaan taisteli meidän molempien puolesta,
+puolustaen oikeutta, jota ehkei sanoilla voitu todistaa, mutta jonka
+pyhyyden tunsin olevan kaikkien mutkikkaitten todistusten yläpuolella.
+
+Omistin nyt Susannan paljoa syvemmin ja todellisemmin, kuin mitä koskaan
+olin uneksinutkaan; sillä nyt minä ymmärsin, että kaikki se, jota voisi
+sanoa ritarilliseksi uhrautumiseksi minun puoleltani, oli paljon
+alhaisempaa kuin meidän rakkautemme, oli yksinkertaisesti arvoton
+loukkaus sitä kohtaan.
+
+Todellisessa rakkaudessa kantavat molemmat yhdessä ristiä, ja se, joka
+ritarillisesti tahtoo sitä yksin kantaa, riistää vain toiselta osan
+hänen pyhimmistä oikeuksistaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tunti tämän uudistettuihin lupauksiin ja vakuutuksiin päättyneen
+kohtauksen jälkeen istuin minä melkeinpä pilkkosenpimeänä talvi-iltana,
+jota vain lukemattomien pienten, harmaitten pilvien takana kiertävä kuu
+valaisi, isäni ja molempien Martinezien kanssa viisihankaisen veneemme
+perässä.
+
+Isäni istui harvasanaisena perää pitämässä, ja miehet soutivat venettä
+salmesta puhaltavaan kovaan vastatuuleen saadakseen loppumatkaksi tuulta
+purjeisiin.
+
+Istuin hiljaa ajatellen kaikkea sitä, mikä tällä lyhyellä vieras
+käynnillä oli tapahtunut, ja minä tunsin itseni sanomattoman
+onnelliseksi.
+
+Keskiyön aikaan tulimme kotiin. Koetin pysyä valveilla saadakseni
+ajatella Susannaa ja sitä, mitä hän oli minulle puhunut, mutta
+vaivuinkin sikeään uneen ja heräsin mieli täynnä terveyttä, onnea ja
+iloa, sellaista, jota tuntee vain se, jolle on suotu onnellisen ihmisen
+virkistävä uni.
+
+Näin kävi joka yö. Nukuin ennenkuin olin ennättänyt Isämeidän loppuun,
+aloin aamuni laulelulla ja olin koko päivän melkeinpä vallattoman
+iloinen, keveä ja työnhaluinen.
+
+Kävi toteen mitä Susanna oli sanonut, että rakkaudestamme koituisi
+minulle terveydenlähde, tehokkaampi kuin mitä mikään lääkärin viisaus
+olisi voinut keksiä.
+
+
+
+
+Kymmenes luku.
+
+MYRSKY.
+
+
+Loppiaisen jälkeisenä lauantaina nousi iltapäivällä tavattoman ankara,
+kaksi päivää kestävä myrsky, jonka moni vieläkin kertoo olleen kaikkein
+hirmuisimpia, mikä miesmuistiin on raivonnut Lofotenissa.
+
+Rajuilma yhä kiihtyi yön tullessa; tunsimme, mitenkä rakennuksemme joka
+myrskyn vihurilta huojui, ähki ja ryski liitoksissaan, ja me istuimme
+kaikki kuin hiljaisesta sopimuksesta valvoen lampun ääressä.
+
+Ikkunanluukut, ovet ja aukot suljettiin huolellisesti. Tuulen kiskomat
+kattotiilet romahtelivat jyristen kattoa pitkin, niin että pelkäsimme
+niiden murtavan sen rikki, ja savutorvet päästivät tuulessa kamalia,
+kumeasti törähtäviä ääniä, jotka sisälläolijoista milloin kuuluivat
+kauhealta yölliseltä jättiläiskirkunnalta, milloin taas muistuttivat
+rajua hätähuutoa.
+
+Me istuimme kaikki vaieten tuvassa; äänettömyyden katkaisi vain silloin
+tällöin jokin huomautus ilmasta tai joku talonväestä, joka palasi tupaan
+kierrettyään tarkastusmatkalla talon ympäri.
+
+Isäni istui levottomana, peläten myrskyn särkevän ranta-aitan ja
+lahdenpoukamassa olevan jahdin, vaikka se jo iltapäivällä oli
+kolmenkertaisesti kiinnitetty rantaan kovan aallokon tähden, joka
+sataman hyvästä asemasta huolimatta myllersi siellä.
+
+Näin hänen vähän väliä liittävän kätensä ristiin ikäänkuin rukoillakseen
+ja sitte kotvan kuin virkistyneenä kulkevan edestakaisin lattialla,
+kunnes pelko taas sai hänet valtoihinsa ja hän istahti, synkkänä ja
+kalpeana tuijottaen eteensä.
+
+Rajuilma yhä vain kiihtyi.
+
+Kerran kuulimme kumean jyrinän, joka hyvin saattoi tulla ranta-aitasta
+päin. Huomasin, miten hikihelmet nousivat isäni otsalle, ja syvä tuska
+valtasi minut nähdessäni hänen ahdistuksensa, tietäen, etten voinut
+panna kortta ristiin häntä auttaakseni.
+
+Tuokion kuluttua hän kynttilä kädessään läksi työhuoneeseen ja palasi
+tuoden mukanaan suurilla kirjasimilla painetun virsikirjan, josta hän
+haki esille rukouksen ja merihädässä laulettavan virren.
+
+Kutsumatta kokoontui väki tupaan hartaushetkeä pitämään.
+
+Isäni istui virsikirja suurissa, karkeissa käsissään, jotka hän oli
+pannut ristiin pöydälle molempien kynttiläin väliin. Hän luki ensiksi
+rukouksen ja lauloi sitte virren, värssy värssyltä, ja ne meistä, jotka
+osasivat säveleen, yhtyivät vähitellen loppukertoon.
+
+Tämä muistutti täydelleen rukoushetkeä kajuutassa laivan ollessa
+vaarassa, ja varmaan johtuikin tällaisen rukoushetken pitäminen isän
+mieleen hänen muistellessaan samantapaisia vaaran hetkiä vaivalloisilta
+nuoruudenajoiltaan.
+
+Hartaushetken aikana tuntui meistä kaikista, kuin myrsky sen kestäessä
+olisi tauonnut ja taas sen päättyessä alkanut kiihtyä.
+
+Vanhemman Martinezin kerrottiin sillä aikaa yläkerrassa maanneen
+polvillaan vuoteensa ääressä ristiinnaulitun kuvan edessä, tehden
+lakkaamatta ristinmerkkejä. Hänellä oli kuitenkin vähemmän kuin meillä
+syytä pelkoon, sillä hänen prikinsä oli erityisen lujasti ankkuroituna
+lähellä rantaa pienessä lahdelmassa, joka oli suojassa sekä myrskyltä
+että merenkäynniltä. Hän katui kuitenkin nyt suuresti, ettei hän ollut
+mennyt laivaan poikansa ja laivaväkensä luokse.
+
+Aamupuoleen yötä ilma hiukan asettui, ja kovin väsyksissä kun olimme,
+paneuduimme maata; ainoastaan pari talonväestä jäi edelleenkin
+valvomaan.
+
+Vasta kun seuraavana aamuna klo kymmenen aikaan ilma seestyi, saatoimme
+nähdä myrskyn aikaansaaman hävityksen.
+
+Päärakennuksesta irroittuneita kattotiilejä vieriskeli sadoittain
+pihalla, tuulenpuolella oli osa seinälaudoituksesta riuhtaistu irti, ja
+laiturin äärimäinen osa oli painunut veteen, sillä aallokko oli
+temmannut pari paalua paikoiltaan. Meriaittakin oli myrskyssä
+vahingoittunut.
+
+Jahtimme oli nähtävästi joutunut pahimpaan vaaraan. Kaksi
+kiinnitysköyttä oli jo katkennut; kaikki riippui nyt kolmannesta ja
+pisimmästä, joka oli sidottu rautarenkaaseen lahdensuussa olevaan
+luotoon.
+
+Aaltojen huuhtoessa keulan yli seisoi jahdin perällä, etukäpälät
+partaalla, valkoinen, iso, villainen laivakoira ulvoen surkeasti,
+vaikkemme myrskyltä voineet sen ääntä kuulla.
+
+Asema oli epätoivoinen, sillä pitkä köysi oli pingoitettu kuin
+viulunkieli, niin että sen keskiosa tuskin kosketteli vettä. Tuuli
+puhalsi sitä paitsi niin vinhasti, että miehen oli melkeinpä mahdoton
+seisoa pystyssä, vaan hänen täytyi ryömiä pitkin tuulen pyyhkimää
+lumetonta maata, eikä siis apuun rientäminen ollut ajateltavissakaan.
+
+Minä olin ryöminyt rakennuksen takana olevalle kalliolle ja seisoin
+tuulensuojassa erään kallionkielekkeen takana, mistä saatoin nähdä sekä
+merelle että alas lahdenpoukamaan.
+
+Merellä pärskyvä vaahto peitti talvipäivän hämärässä Länsivuonon
+ikäänkuin hopeanharmaaseen usvaan. Rannalla kohosivat aallot suurina,
+vihreinä, vaahtoharjaisina vuorina, jotka tavattomalla jyrinällä niin
+voimakkaasti taittuivat rantaa vasten, että tämä kauas merelle jäi ihan
+kuivaksi.
+
+Erään äkkijyrkän kallion rotkossa nousi, joka kerta kun aallot
+syöksyivät sisään, leveä, suunnattoman korkea vaahtosuihku suoraan
+ilmaan, kunnes tuuli hajoitti sen usvana maihin päin. Toisessa paikassa
+ryntäsivät aallot todellisella jättiläisvoimalla mereen kallistuvaa
+kalliota vastaan, joka vuoroin välkkyi vaahtoisena, vuoroin taas kohosi
+kuivana, ja siinä minä huomasin uupuneen harmaalokkiraukan, joka
+varmaankin oli vuorirotkostaan eksynyt myrskyyn ja sen heittelemänä
+kamppaili siinä siivet melkeinpä nurin väännettyinä.
+
+Jännitetyin mielin seurasin tuskallisesti lahdessa keikkuvaa jahtia.
+
+Hämmästyksekseni huomasin kannella miehen ja tunsin väkevän Jens-rengin,
+joka muutaman toverin seurassa oli uskaltanut soutuveneessä lähestyä
+alusta tuulenpuolelta.
+
+Hetken laivassa viivyttyään astui hän yksin, köysi vyötäisillään, alas
+veneeseen ja ryhtyi hinaamaan sitä pitkin pingoitettua kiinnitysköyttä
+vasten aaltoja luodolle päin.
+
+Odotin vavisten joka silmänräpäys, että aallot syöksyisivät veneeseen,
+ja minusta näytti, että se jo monta kertaa oli vettä täynnä. Kuitenkin
+se hitaasti selviytyi ja eteni köyttä pitkin, isän ja talonväen sitä
+jännitettyinä rannalla seuratessa.
+
+Päästyään luodolle, jota aallot lakkaamatta huuhtoilivat, niin että hän
+usein seisoi polviin asti vedessä, sitoi Jens-renki veneen kiinni ja
+rupesi hinaamaan köyttä, samalla vetäen luokseen sen päähän kiinnitettyä
+paksua touvia, jota laivassa oleva mies vähitellen päästeli.
+
+Hän oli vastikään ruvennut sitomaan sitä rautarenkaaseen eikä enään
+puuttunut kuin pari viimeistä tärkeätä solmua, kun me kaikki huomasimme
+kolme kauheata hyökyaaltoa, jotka näyttivät vyöryvän suoraan luotoa
+kohti.
+
+Tässä oli nähtävästi kysymyksessä sekä Jens-rengin henki että jahti,
+joka kiinnitettynä ainoastaan tuolla yhdellä liiaksi jännitetyllä
+köydellä tuskin kestäisi aaltojen painoa.
+
+Näin Ranskan-Marttiinan, Jensin rakastetun, ylös ojennetuin käsin
+juoksevan yhä kauemmas rantaan ikäänkuin tahtoisi hän heittäytyä mereen
+rakastettunsa luokse; enkä luule kenenkään muunkaan seisoneen siinä
+rauhallisena.
+
+Näytti siltä, kuin Jens-renki itsekin olisi huomannut vaaran; hän
+kiiruhti veneeseen, jossa hän vielä olisi voinut pelastua, mutta vain
+tuodakseen sieltä köyden, jonka hän tyynesti moneen kertaan sitoi
+vyötäisilleen ja sitte rautarenkaaseen, koska hän ei enään luottanut
+omiin jättiläisvoimiinsakaan.
+
+Tuskin oli hän tämän tehnyt, ennenkuin ensimäinen aalto, jonka vastaan
+hän asettui pää kumarassa, vaahtopäisenä huuhtoi sekä hänen että luodon
+yli.
+
+Odottaessaan toista aaltoa, käytti hän loma-aikaansa solmiakseen
+kiinnitystouvin vielä yhden kerran rautarenkaaseen.
+
+Taas ryntäsi aalto, ja taas seisoi Jens-renki väistymättä paikallaan,
+saaden vielä viimeisenkin kerran köyden pistetyksi renkaaseen jahdin
+lopulliseksi pelastukseksi.
+
+Nyt oli hän kokenut tuollaisen hyökylaineen koko mahtavaa voimaa.
+
+Hän heitti köyden selästä pyöreitten voimakkaiden hartioittensa ympäri,
+katsoi hetkisen taloa kohti, kasvot vakavina ja kalpeina, aivan kuin
+aavistaen, että hän ehkä nyt heitti sille viimeiset jäähyväiset,
+kumartui sitte vastaanottamaan kolmatta ja viimeistä aaltoa, joka
+vaahtoavine harjoineen, kuten tavallista molempia edellisiä isompana ja
+voimakkaampana, vyöryi häntä vastaan.
+
+Kun jättiläis-aalto tyrskyineen oli huuhtonut yli luodon, ei Jens-renkiä
+enään näkynyt siinä.
+
+Olin tuskissani juossut toisten luokse. Sinne tultuani olivat he jo
+ehtineet korjata maihin sekä veneen, jonka aallot olivat tempaisseet
+irti luodolta, että tajuttoman Jens-rengin, joka nyt kannettiin sisään.
+
+Köysi, joka hänellä oli ollut hartioillaan, oli luisunut yli niskan ja
+mennessään repinyt sekä ihon että vaatteet rikki. Hän makasi nyt
+tunnottomana, toinen käsi, jonka köysi oli veriseksi hangannut,
+vääntyneenä ja eräässä kohden luihin asti paljaana.
+
+Isäni kulki kalpeana vierellä auttamassa, kun hänet kannettiin sisään
+vuoteeseen.
+
+Kun Jens heräsi, sylki hän verta ja hänen oli vaikea puhua. Mutta
+tutkittuaan hänen rintaansa selitti isä iloisena, ettei vaaraa ollut
+olemassa.
+
+Jens-rengistä tuli tämän urostyön kautta koko seudun sankari. Isäni
+talossa hän siitä päivästä asti oli arvossa pidetty mies, ja seuraavana
+keväänä hän vietti häitään Ranskan-Marttiinan kanssa.
+
+
+
+
+Yhdestoista luku.
+
+LOPPU.
+
+
+Saatan nyt tyynesti panna paperille ne vähäiset, vaikka minulle
+itselleni niin suuret tapahtumat, jotka vielä ovat kertomatta -- on
+vierinyt monta vuotta, ennenkuin sen olen voinut tehdä.
+
+Myrsky kesti lauantain keskipäivästä maanantaiaamuun asti, jonka jälkeen
+se aamupuolella vähitellen kokonaan asettui; merellä kävi kuitenkin
+vielä maininkeja.
+
+Samana päivänä, maanantaina, ei pappilan venevalkamaan saapunutkaan
+papin valkoinen soutuvene, jota keskipäivän aikaan odotettiin kotiin
+tulevaksi, vaan tavallinen tervattu talonpoikaisvene, täynnänsä väkeä.
+
+Neljä miestä kantoi hitaasti rannasta asuinrakennukseen jotakin taakkaa,
+ja heidän jälessään kulki kookas mies, käsi kädessä pienikasvuisen
+naisen kanssa, molemmat kumarassa päin. Ne olivat pappi ja hänen
+rouvansa.
+
+Käsitin heti mitä oli tapahtunut, sydämeni riehui epätoivossaan.
+
+Kauhea sanoma, joka kohta sen jälkeen saapui meille, ei kertonut minulle
+mitään uutta -- se vain todensi, että se, jonka he olivat kantaneet ylös
+rannasta, oli papin tytär Susanna.
+
+Pappilan vene oli ollut vain kolmen neljänneksen matkan päässä
+kotirannasta, kun myrsky yhtäkkiä heidät yllätti. Tunturivihuri oli
+tavattomalla voimalla syössyt vuorirotkoista alas salmeen ja lennättänyt
+jotenkin lähellä rantaa olevan veneen kumoon.
+
+Pappi oli nopeasti pelastanut vaimonsa veneen kölille, ja miehet
+pitelivät kiinni laidoista, veneen ajelehtiessa rantaan päin. Mutta
+turhaan pappi etsi lastaan pelastaakseen hänetkin.
+
+Aaltojen hyrskyessä veneen ympäri hellitti tuo voimakas mies
+epätoivossaan kolme kertaa otteensa uidakseen sinne, missä hän luuli
+näkevänsä tytön aalloissa.
+
+Vielä neljännenkin kerran hän teki saman yrityksen, mutta vaimon
+rukouksista pidättivät miehet häntä siitä.
+
+Myöhemmin kerrottiin, että hiki oli virtana valunut papin otsalta hänen
+kelluessaan siinä jääkylmässä vedessä, pitäen kiinni veneenlaidasta, ja
+että hän usein oli ollut vähällä päästää otteensa seuratakseen
+tytärtään.
+
+Liian myöhään kävi selville, että Susanna oli joutunut veneen alle.
+Köysi oli kääriytynyt hänen ympärilleen estäen häntä pääsemästä ylös.
+
+Hänen kuolemansa oli ainakin ollut kepeä ja pikainen.
+
+Myrskyn raivotessa vielä koko lauantai- ja sunnuntaipäivän oli heidän
+täytynyt jäädä läheiseen talonpoikaistaloon, missä papinrouva surusta ja
+uupumuksesta oli joutunut vuoteen omaksi.
+
+Pappi oli miltei koko ajan istunut kylmässä salissa, jonne Susanna oli
+kannettu, puhuen Jumalansa kanssa. Sillä maanantai-aamuna, jolloin
+heidän oli lähdettävä kotiin, lepäsi hänen kasvoillaan kirkastunut
+rauha, hän järjesteli asiat ja lohdutteli sillä välin itkevää
+vaimoraukkaansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Koko iltapäivän ja koko pitkän yön minä olin maannut epätoivoisen surun
+vallassa, ja päätin seuraavana päivänä käydä Susannaa katsomassa vielä
+viimeisen kerran.
+
+Aikaisin aamupäivällä pappi äkkiä astui meidän tupaamme ja pyysi saada
+puhutella isääni. Hän oli kalpean ja juhlallisen näköinen istuessaan
+keppi edessään sohvassa odottamassa.
+
+Kun isäni astui huoneeseen, nousi pappi ja tarttui kyyneltynein silmin
+hänen käteensä.
+
+Hetken kuluttua, jolloin hän näytti ikäänkuin kokoavan ajatuksiansa, hän
+virkkoi, että isäni nyt näki edessään onnettoman mutta nöyrän miehen,
+jota Jumalan oli täytynyt ankarasti kurittaa, ennenkuin hänen mielensä
+oli taipunut Hänen tahtoonsa. Tämän onnettomuuden nimessä hän nyt tahtoi
+pyytää isääni suomaan hänelle entisen ystävyytensä.
+
+Hän ei nyt halunnut puhua heidän eripuraisuutensa syystä, siinä asiassa
+hän oli menetellyt parhaan vakaumuksensa mukaan. Mutta hänellä oli
+toinen asia sydämellään, ja näin sanoen hän laski kätensä olkapäälleni
+ja istuutuessaan taas sohvaan veti minut ystävällisesti luokseen.
+
+Hänen tyttärensä Susanna -- hän jatkoi huokaisten, oli pari päivää
+ennenkuin Jumala otti hänet luokseen, uskonut isälleen, että hän oli
+pitänyt minusta aina lapsuudestaan asti ja että me olimme antaneet
+toisillemme uskollisuudenlupauksen, päättäen kertoa suhteestamme
+vanhemmillemme minun tultuani ylioppilaaksi.
+
+Hän oli ensin alussa tätä ankarasti vastustanut monestakin syystä, ennen
+kaikkia minun sairaaloisuuteni ja molempien meidän nuoruutemme tähden.
+Mutta Susanna oli tässä suhteessa osoittanut niin syvää vakavuutta ja
+niin lujaa tahtoa, että hänelle, joka tunsi tyttärensä luonteen, oli
+käynyt selville, että tämä rakkaus oli vuosien kuluessa juurtunut häneen
+niin syvästi, ettei se enään ollut poiskitkettävissä. Ja nyt se oli
+hänen parhaana lohdutuksenansa onnettomuudessa, että hän samana aamuna,
+jolloin he lähtivät tuolle onnettomalle matkalle, oli antanut myöten,
+luvaten lisäksi vielä koettaa hankkia minunkin isäni suostumuksen.
+
+Sen sijaan hän nyt oli tässä ilman tytärtä, ja isänikin taloon oli suru
+löytänyt tiensä kohdaten hänen ainoaa poikaansa. Hän tahtoisi isäni
+suostumuksella tästälähin aina pitää minua omana lapsenaan.
+
+Isäni istui kauan kalpeana ja hämmentyneenä; näytti siltä, kuin hänen
+olisi ollut hyvin vaikea käsittää mitä puhuttiin.
+
+Vihdoin hän nousi, ojentaen sanaakaan sanomatta papille kätensä.
+
+Sitte laski hän kätensä olkapäälleni niin lujasti, että tunsin sen
+painon, katsoi minua silmiin ja sanoi hiljaisella, ihmeellisen lempeällä
+äänellä:
+
+»Jumala auttakoon sinua, lapseni. Sinua on suru kohdannut nuorena; kunpa
+jaksaisit sen kestää.»
+
+Hän aikoi lähteä jättääkseen meidät kahden kesken, mutta kääntyi ovella
+sanoen, että minun kai oli paras nyt seurata papin mukana jättääkseni
+Susannalle viimeiset jäähyväiset.
+
+Vähän myöhemmin kuljin minä papin rinnalla pappilaan. Meidän suhteemme
+oli nyt hyvin läheinen, ja hän kertoi lohdutellen minulle kaikki, mitä
+Susanna oli puhunut taivuttaakseen hänet suostumaan.
+
+»Tyttäreni tiesi, Jumalan kiitos», lopetti hän ikäänkuin helpotuksesta
+huoaten, »että hänellä oli ystävä, johon hän hädän hetkenä saattoi
+turvautua.»
+
+Pappi vei minut saliin, missä uutimet olivat lasketut alas; hän seisoi
+hetkisen paarien ääressä, mutta silloin syöksyivät kyyneleet hänen
+silmistään, virraten rakeina pitkin hänen leveitä, voimakkaita
+kasvojaan; sitte hän kääntyi ja läksi.
+
+Siinä hän makasi, neitsyeellisen kauniina valkoisessa puvussaan. Hänen
+päähänsä oli sidottu keveä seppele valkoisine kukkineen ja vihreine
+lehtineen, ja silmänräpäykseksi välähti mielessäni näky, joka minulla
+oli ollut joulutanssiaisissa. Hienot kädet olivat ristissä hänen
+rinnoillaan, ja vasemman käden sormessa minä kyynelsilmin näin oman
+vanhan vaskisormukseni pienine sinisine lasihelmineen, jota hän oli
+kantanut siitä asti, kun sai isänsä suostumuksen.
+
+Entinen ilmeikäs, lujatahtoinen piirre suun ympärillä oli kuolemassa
+muuttunut hiljaiseksi, onnelliseksi hymyksi, joka yliluonnollisena
+kirkastuksena levisi hänen hienoille kauniille kasvoilleen, hänen
+leveälle, puhtaalle, marmorinvalkealle otsalleen.
+
+Hän lepäsi niin lapsellisen turvallisena, kuin tietäisi hän nyt
+uskollisen, kaikkivoittavan rakkauden salaisuuden, ja kuin hän olisi
+mennyt vain edeltäpäin opettaakseen sitä minulle valkoisen enkelin
+hahmossa, koska Jumala ei ollut sallinut hänen yhdessä minun kanssani
+kantaa ristiäni täällä maan päällä.
+
+Kun huomasin, että minua tahdottiin poistumaan, luin viimeisiksi
+jäähyväisiksi hiljaa Isämeidän, painoin keveän suudelman hänen
+otsalleen, hänen huulilleen ja yhteenliitetyille käsilleen siihen
+kohtaan, missä vaskisormus oli, ja läksin sitte katsomatta enää
+taakseni.
+
+Kaksi päivää tämän jälkeen saatoin Susannan hautaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä aurinkoisena talvipäivänä, kun tapani mukaan kävin kirkkomaalla
+hänen haudallaan, oli lumi ajautunut ikäänkuin peitteeksi sen yli. Se
+kimalteli valkoisena ja puhtaana, ja hienot reunat välkkyivät
+auringonpaisteessa kuin läpikuultava marmori.
+
+Tämän nähdessäni minä ajattelin, että Susanna oli tahtonut johtaa
+ajatukseni hänen kimaltelevaan taivaalliseen morsiuspukuunsa, antaakseen
+minulle rohkeutta pelkäämättä kulkemaan yksinäistä elontietäni siinä
+uskossa, ettei edes raskain koettelemus, mielisairaus, vaikka se
+saisikin minut valtoihinsa, voisi meitä koskaan eroittaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun minun sitte alkukesällä oli lähdettävä eteläänpäin papin ja hänen
+rouvansa seurassa, jotka molemmat lyhyessä ajassa olivat huomattavasti
+vanhentuneet ja joiden nyt tuli muuttaa uuteen eteläisempään
+seurakuntaan, kävin viimeisen kerran lukkarilla jättämässä hyvästi
+tuolle vanhalle kaihomieliselle ystävälleni.
+
+Hän soitti minulle silloin vielä kerran tuon kauniin, iloisen, lempeä
+uhkuvan sävelmän, jonka hän kahdenkymmenen vanhana oli säveltänyt, ja
+joka minusta niin erinomaisesti oli sopinut meille, Susannalle ja
+minulle, mutta sitä seurasi toinenkin, ihmeellisen liikuttava ja
+surunvoittoinen, mutta samalla lohdutusta laulava kuin virsi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tähän päättyy ruijalaisen nuorukaisparan vaatimaton tarina; sillä
+kertoessani siitä, että minä isäni avulla suoritin kiitettävän tutkinnon
+-- hän kuoli samana vuonna kuin tulin ylioppilaaksi, arvossa pidettynä
+mutta varallisuutensa menettäneenä miehenä -- tai että minusta sittemmin
+tuli pieni kynäniekka, kotiopettaja ja kansakoulunopettaja -- en kerro
+muuta kuin yksinäisen elämän ulkonaiset ääriviivat, elämän, jonka koko
+sisällys on etsittävä entisyydestä.
+
+Rakkauteni Susannaan on, kuten hän niin suurella varmuudella vakuutti,
+ollut se terveydenlähde, joka on pelastanut minut syöksymästä kaikkein
+kauheimpaan onnettomuuteen, -- mielenhäiriöön.
+
+Kun rauhattomuus sai minut valtaansa ja minä kiihoittuneena kuljeskelin
+sinne tänne metsissä, päättyi tilani aina siihen, että näin Susannan
+valkoisessa puvussaan liitelevän edessäni, toisinaan lempeänä minua
+lähestyvänkin -- ja samassa oli vaarallinen mielentilani sillä kertaa
+voitettu.
+
+Parina viimeisenä vuotena, jolloin keuhkotautini on yltymistään yltynyt,
+en ole voinut häntä nähdä, ja se on tuntunut raskaalta, aivan kuin
+toivoton pimeys olisi minut ympäröinyt.
+
+Mutta maatessani sairaana täällä ullakkokamarissani tuli Susanna eräänä
+kuutamoisena yönä valkoisessa puvussaan ja kukkaisseppel tuuheassa
+tukassaan hymyillen vuoteeni ääreen ja viittasi minulle sormuksella
+koristetulla kädellään.
+
+Minä tiedän, että hän kävi tuomassa minulle sen ilosanoman, että pian
+pääsen täältä näkemään jälleen tuolla ylhäällä nuoruuteni rakastettua.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kaukonäkijä, by Jonas Lie
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAUKONÄKIJÄ ***
+
+***** This file should be named 15765-8.txt or 15765-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/5/7/6/15765/
+
+Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG Distributed
+Proofreaders.
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/15765-8.zip b/15765-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..6dcaf18
--- /dev/null
+++ b/15765-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..9075715
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #15765 (https://www.gutenberg.org/ebooks/15765)