diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 15515-8.txt | 16369 | ||||
| -rw-r--r-- | 15515-8.zip | bin | 0 -> 288288 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 16385 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/15515-8.txt b/15515-8.txt new file mode 100644 index 0000000..b35058b --- /dev/null +++ b/15515-8.txt @@ -0,0 +1,16369 @@ +The Project Gutenberg EBook of Syvistä riveistä, by Various + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Syvistä riveistä + Kansankirjailijaimme novellikokoelma + +Author: Various + +Release Date: March 31, 2005 [EBook #15515] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SYVISTÄ RIVEISTÄ *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +SYVISTÄ RIVEISTÄ + +Kansankirjailijaimme novellikokoelma + + +WSOY, Porvoo, 1890. + + + +SISÄLLYS: + +Liisa Tervo (Oulu): Uusi isä +Eero Sissala (Helsinki): Naavalan Taavetti +P. Päivärinta (Ylivieska): Pelastettu +N. Niemelä (Punkalaidun): Luisulan lapset +Alkio (Laihia): Salliman oikkuja +Kauppis-Heikki (Iisalmi): + Härät + Isäntä +Heikki Meriläinen (Sotkamo): Kotoa kotiin +Jakke Honka (Oulu): Perukkalaiset +Emil Vainio (Helsinki): Selman hääpäivänä + + + + +Jalon suomalaisen kirjallisuuden kartuttajan, + lämpimän isänmaan rakastajan, + hellän kirjailijain suosijan + ja + ahkeran auttajan, + kalliin ystävämme: + Herra professori + + JULIUS KROHN'IN + + muistolle, + kunnian ja rakkauden osoitukseksi + surun ja kaihon tunteella + omistavat nämä heikot + kynäpiirteet + + Tekijät. + + + + + +UUSI ISÄ. + +Kirjoitti Liisa Tervo. + + +Setänsä luona maalla oli Elsalla hauska olla, ettei hän kaivannut +mitään. Koti-ikävä oli kerrassaan haihtunut eikä isäkään enään +muistunut mieleen. Siitä olikin kauvan jo kuin isä oli taivaasen mennyt +ja setä oli niin hyvä, aivan kuin isä. + +Setä kuin kotosalla oli, niin sen kintereillä pyöri alinomaa, riekkui +sylissä ja kaulassa kilvan talon lasten kanssa. Ja kuin setä oli päivän +poissa, niin kuin metsässäkin, niin oli semmoinen kaipuu, ettei +tahtonut päivä kulua. Aina kujan suuhun menivät katsomaan että eikö jo +tule, aina vähän väliä. Ja kun näkyi niin silloin lähtivät +kolmikannassa juosta piristämään vastaan. Helli riepu se aina jälkiin +jäi kuin oli pienin, mutta Hilma ja Elsa tasaväkiset ollen jotenkin +yhteen aikaan sedän luo pääsivät. Heti käsistä kiinni tormusivat ja +siinä hyppivät lieskasivat iloissaan. + +"Isä, isä!" hoki Hilma. + +"Setä, setä!" Elsa hoki. + +Setä naurusuin astui keskikujaa pallerehtava tyttö kummallakin sivulla. +Mutta kuin tulivat Hellin luo ja tyttö kädet ojennuksissa seisoi ja +hätäilemällä pyrki "itän tyliin", niin silloin saivat Elsa ja Hilma +tyytyä takin liepeestä kiinni pitämään. Mutta hyvähän tuo oli siinäkin +reppasta, mieluista hyvinkin. + +Vaan kuin setää kaupunkimatkalta odotettiin, niin se tuskaa oli. Sitä +häärittiin sisältä ulos ja ulkoa sisään lakkaamatta ja kyseltiin +vuoroon äidiltä vuoroon Inka Pietalta, niin että ne olivat aivan +pahemmassa kuin pulassa. + +Tänään odotettiin setää kaupungista. Lapset odottivat joka hetki +tulevaksi siitä saakka kuin silmänsä aamulla auki saivat. Ja juoksivat +keittiössä aina kysymässä, että tuleeko kohta. Kaikki kolme yhtaikaa +hulmausivat kysymään, Elsa etunenässä. + +"Pysykää lapsi rukat siellä muissa huoneissa, täällä te särette astiat +ja kaadatte mitä eteen sattuu", sanoi äiti. "Menkää pirttiin +kuuropiilosille". + +Mutta kauvanko sitä maltettiin olla kuuropiilosillakaan, siunaamahetki. +Juostiin taas keittiöön tulisessa touhussa ja akkunan ääreen +hulmauttiin katsomaan, että eikö tule. + +"Inka Pieta notta Helli akkunaan, Helli kattoo, jot itä tulee", marisi +itkusuin Helli, joka ei omin voiminsa kyennyt kiipeämään akkunan +ääreen. "Notta, notta", kärisi hän ja hätäili ja nykki Inka Pietaa +hameesta. + +Mutta Inka Pieta tuli ja leuhautti Elsan ja Hilmanki pois akkunasta. + +"Niistähän on vastus", äsähteli Inka Pieta. "Vaivasella heitä on." + +"Sittenhän minä vaivanen olisin, jos ei minulla lapsia olis", sanoi +äiti totisena. + +"Mutta kuin lentävät joka paikkaan, ettei säily muu kuin, joka huutaa", +mutisi Inka Pieta vähän noloissaan. "Tuo Elsakin, iso tytön torvelo, +sehän se nuo toisetkin villitsee, eihän nuo ennen ole niin riekkuneet. +Kas niin! jopahan saivat kupin lattialle, siellä se nyt tuhannen +palasina... Ja tuon paraan kivikupin..." + +Inka Pieta oli ihan haltioissaan ja pyöräytti Elsan käsipuolesta +toiseen huoneesen. Toiset lapset pujottivat jälestä ja vakavina +istuttiin sitten vahingon jälkeen vähän aikaa, eikä sanaakaan hiiskuttu +toisilleenkaan. Viimein kuin katsottiin toisiaan silmiin, alkoi +naurattaa ja pian rupesivat oikeen tyrskimään. Ja niin asia unehtui. +Siirryttiin pirttiin ja sieltä pistäyttiin ulos katsomaan, että eikö +näkyisi tulevaksi, tahi eikö kuuluisi kulkusen ääntä. Vaan ei kuulunut +eikä näkynyt. Kuin olivat mielestään kauan aikaa pirtissä istuneet, +niin piti jo lähteä kysymään. + +"Tuleeko se isä sitte kuin pannaan pirtin lamppuun tuli?" kysyi Hilma +ja Heilikin alkoi: + +"Tuleeko te titte itä?" + +"Tulee, tulee", sanoi äiti päästäkseen. + +Silloin kolmikannassa rymistettiin taas pirttiin, istuttiin penkille, +kädet helmoihin ja katsottiin myötään kattoon lamppua. Siinä sitten +tuumittiin mitä saavat tuliaisia. Hilmalle isä oli luvannut tuoda +aapisen, semmoisen punakantisen kuin Elsallakin oli ja jossa oli kukko +lopussa. Helli vain odotti "hirveän paljon" makeisia, "vittiinkin +kymmenen viititoitta paljon." Elsa ei tiennyt mitä hän saa, vain +jotakin hänkin arvasi saavansa. Äiti aina lähetti sieltä kotoa jos ei +muuta niin toista. Eikä hän juuri saamisistakaan, vaan tuntui ikävälle +kuin setä oli poissa ja pelotti että tulleneekohan koko päivänä. + +"Milloinkaan se setä tulee?" huokasi hän melkeen itsekseen. + +Siitä tarttui taas maltittomuus Hilmaan ja tietysti Helliinkin. Se +olisi pitänyt saada tuli lamppuun nyt heti, keskipäivällä ja sitä +juoksivat keittiöön pyytämään äidiltä, Hilma ja Helli. Ja siitä sen nyt +heitti äitille vastuksen. Jos hän sanoikin ettei tulta oteta lamppuun +ennen kuin tulee pimeä, niin kävivät he vähän väliä selittämässä että +nyt on jo pimeä. + +Hiljan hitainkin tuli ilta ja tuli lamppuun pantiin. Silloin syttyi +ilon remakka lapsissa ja pörhässä korvin kuuntelivat pienintäkin +risausta ulkoa. Monta kertaa he olivat kuulevinaan kulkusen äänen ja +päästivät ilohuudon. Mutta vihdoin kuin aivan varmaan kuulivat, silloin +työntäysivät ovelle. Elsa pisin heistä varpailleen kohosi lukkoa +vääntämään ja toiset ryskyttivät ovea minkä jaksoivat ja häsäköivät +maltittomina. Joutui siihen Inka Pietakin. + +"Taas Elsa on siinä intoilemassa, pysyppäs vähän aisoissasi", sanoi hän +ja pyöräytti keski lattialle. + +"Odottakaa lapset toki vähäisen, tuossa paikassahan se isä on sisällä", +sanoi äiti. + +"Joutaa nämä odottamaan, kun ovat niin villissä, että pahki lentävät +joka paikkaan", mutisi Inka Pieta. + +Setä kuin oven raotti, niin heti käsiksi hyökättiin ja alettiin +kysellä. + +"Toiko isä aapisen? Isä! Toiko isä?" Tiedusteli Hilma kädestä nyhtäen +isää. + +"Voi itä,--voi itä", hoki Helli nuotilleen ja halaili molemmin käsin +isän toista jalkaa. + +"Miksi setä oli niin kauan? Toiko setä minulle mitään?" kyseli Elsa ja +tunkeusi niin lähelle kuin suinkin. + +Ei tiennyt setä, mihin hän vastaisi ensiksi. Eikä hän osannutkaan +vastata mitään, vaan nauru suin katsellen ympärillään hääriviä lapsia, +irroitteli vyön ja riisui turkin. + +Matti kuin toi arkun tupaan, niin lapset keräytyivät sen ympärille ja +vähän väliä kävivät isää nykkimässä arkkua avaamaan ja viimein oikein +voiman väellä vetivät arkun luo. + +Aika riemu siinä syntyi, kuin kukin sai saatavansa. Hilma sai aapisen +punakantisen ja heti alkoi hän kukkoa siitä hakea ja kuin kukon löysi, +niin nauru pääsi. Helli sai makeisia kääreen. Eikä hän raahtinut niitä +syödä, ei maistaakaan, katseli vaan ja näytteli muillekin. Elsa sai +punarantuiset sukat. Äiti ne oli lähettänyt. Elsan mieli oli hyvä. Hän +käänteli ja katseli sukkiaan, otti kengätkin pois ja koetti niitä +jalkaansa. Sievät ne olivat ja lysti astua sipsuttaa niillä. + +Mutta sitten kuin setä oli tätin kanssa puhellut, kertonut kaupungin +kuulumisia ja mitä muuta lienevät hiljaan keskustelleet, otti hän Elsan +syliinsä ja sanoi. + +"Nyt pääset Elsa kotia, sinne on tullut isäkin sinulle." + +Elsa ei tahtonut tajuta asiaa, vuoroon katseli vain setää ja tätiä. +Vaan kuin nämät hymysuin katselivat häntä, niin hän rohkeasti sanoi: + +"Setä nyt narraa." + +"Enkä narraa, olet sinä saanut nyt isän", vakuutti setä yhä hymy suin. + +"Vaikka narraatte", intti yhä Elsa ja veti hiljaan parrasta setää. + +Mutta tätikin vakuutti että on kuulemma tullut isä sinulle sinne. + +"Ja minä toin jo turkit, että tarkenet lähtemään", sanoi setä ja näytti +turkkeja naulassa. + +Ne oli Elsan isän turkit, tunsi hän ne nyt itsekin. Ja hän alkoi jo +uskoa että on se isä tullut. Eikä hän sen enempi joutanut nyt +ajattelemaan, vain iloissaan taputteli käsiään ja puristi setää +kaulasta, juoksi tätinkin luo ja peitti päänsä hänen helmaansa. Täti +otti syliinsä hänet, puristi rintaansa ja sanoi: + +"Elsa raukka." + +"Mutta äiti sanoi, kuin isä oli mennyt taivaasen, ettei isä tule enään +milloinkaan meille", virkkoi Elsa äkkiä ja kysyvästi. + +"Jos lie äiti silloin niin sanonut, vaan on siellä nyt isä teillä", +vakuutti setä. + +"Sinne on tullut uusi isä", selitti täti. + +Elsa ei tullut siitä sen selvemmälle, eikä hän nyt pitemmälle +ajatellutkaan, oli hyvillään vaan. Kyseli sedältä, että milloin hän +pääsee kotia lähtemään ja hän olisi halunnut jo heti lähteä ja tuntui +ikävältä kuin ei heti päässyt. Vaan hauskaa se oli ajatella, että isä +on tullut ja pääsi taas isän luo. + +Yhtä ja toista siinä oli epätietoista tuossa isän tulossa, semmoista +epäselvää, johon ajatusta takertui, vaan ilon huumauksessa se ei +pysähtynyt kuitenkaan siihen sen pitemmältä, vaan solui irti ja +vapaasti taas kiiti ja kierteli. Muistossa elpyi kuva kuvan perästä, +syntyi ja selveni, yksi kohta sieltä, toinen täältä, niin että pian oli +suuri joukko kuvia, jotka kokoontuivat yhteen, lähestyivät toisiaan ja +muodostivat kokonaisuutta. Ja niin eläväksi ne muuttuivat, että Elsa +näki ne aivan kuin silmäinsä edessä. + +Kun hän nyt pian pääsisi kotia! Nytkin siellä isä kotona leikkii Marin +kanssa ja ikävöipi häntä... Ja äiti siellä kutoo sukkia... Niinhän se +oli aina iltasilla, että äiti kutoi sukkia ja isä leikki heidän +kanssaan ja sitten soitteli kannelta ja lauloi. Vaan milläs se nyt +soittaa, kun kannel on täällä sedällä, tuossa sedän kaapin päällä. + +"Viedäänkö setä tuo kannelkin kotia?" + +"Mitä sillä siellä?" + +"No että isä soittaa." + +"Lie tuolla kannelta sen minkä soittaakin!" + +Kun on uusi kannelkin, onkohan se hyvä. Mutta Elsasta tuntui, ettei +sitä parempaa voisi ollakaan kun se entinen. + +Maata mennessä ei Elsan silmään uni tahtonut tulla, eikä hän ollut +muistanut siunatakaan. Ajatukset olivat vallanneet hänet ja nythän ne +vasta hiljaisuudessa kiertelivätkin, toivat mieleen kotoa ja isästä +muistoja. + +Hän muisti kuinka isä makasi sairaana ja äiti laitteli hänelle päähän +kylmiä kääreitä. Ja hänkin aina kävi akkunanruudussa jäähdyttämässä +käsiään ja juoksi sitten panemaan kätensä isän otsalle. Isä katsoi ja +hymyili heikosti ja sanoi hiljaa: + +"Isän oma tyllerö." + +Eräänä iltana oli sitten kotona paljo vieraita, tätikin oli. Kaikki +seisoivat isän sängyn vieressä ja itkivät. Äiti makasi lattialla ja +voivotteli. Sitten äiti nousi ylös, vaan kaatui uudestaan. Isä huokui +hyvin raskaasti. Sitten kuin äiti taasen nousi ylös, katsoi isä äitiä, +häntä ja Maria, vaan sitte ei ketään katsonut. Kurkussa karahteli, +rinta kohoili korkealle ja kädet olivat ristissä rinnalla.--Huomenna +panivat isän mustaan arkkuun ja veivät kylmään ulkohuoneesen, vaikka +hän itki ja sanoi ettei saa isää sinne viedä, isälle tulee kylmä. Sen +jälkeen hän ei nähnyt isää, muuta kuin sen mustan arkun, kuin veivät +sen pois. Silloinkin oli paljon vieraita. Ja ne sanoivat, että isä on +mennyt taivaasen. Eikä se isä sitten enään tullut vaikka hän luuli ja +odotti ja Mari myös odotti, aina illalla. Ja äiti sanoi, ettei se +tulekaan. Mutta miksi se nyt on tullut...? + +Ja siihen se nyt takertui Elsan ajatus ja takertui lujaan. + +Niin kauan kuin on ollut poissa, siellä taivaassa... Eipähän sieltä ole +tullut Pekka enokaan, vaikka on ollut jo hyvin kauvan, eikä muitakaan, +Alma serkun äitikään... + +Sekausi Elsan ajatuksiin nyt se tädin sanoma uusi isäkin ja asia kävi +yhä sekavammaksi. Ei tahtonut nyt päästä minnekään. Siihen hän viimein +kuitenkin tuli, että isä on tullut taivaasta uusissa vaatteissa ja uusi +kannel, vissiin kultavaatteet päällä ja kultakannel kädessä ja siihen +uskoon hän jäi. Sillä ei hän osannut mitenkään muuten ajatella sitä +uudeksi, sillä hänestä isä oli kaikkein paras semmoisenaan kuin se +silloin oli. + +Elsalla painuivat silmät umpeen. Oli kuin isä olisi tirkistänyt oven +raosta ja huutanut: + +"Missä isän piika?" + +Ja isä otti hänet syliinsä ja hän kääri kätensä isän kaulaan ja tuuheat +tummat hiukset kutkuttivat käsivarsia ja musta pitkä parta tuntui +karkealle kuin siihen painoi poskensa tahi leukansa. Sisko Marikin +kiipesi isän polvelle. Ja pikku Elli nauroi kätkyessä kuin isä sille +liverteli. Sitten isä otti kanteleen ja alkoi soittaa, hän isän polvea +vasten nojausi ja lauloi: + + Lapsi olen laulavainen, + Pieni vielä voimatoin. + Huvitusta hakevainen. + Huikennellen huoletoin. + + Aina löydän avoimena, + Äidin helman hupaisen. + Isän polven istuimena, + Tunnen minä turvaisen. + +Moneen kertaan oli Elsa kerennyt tavaransa laitella ennen kuin +lähtöpäivä tuli. Vaan siinähän se aina joku osa päivästä meni kuin +pieneen laatikkoonsa latoi sievästi paperinuket ja kiiltokuvat, +pudistaa räpsäytteli pyhähuivin ja laski sen sievästi, helmet nauhasta +purki ja taas pani, aukoi paperista ja taas kääri sen viisipennisen, +jonka pastorilta oli saanut "O hyvä Jumalan" veisaamisesta. Ja nyt kuin +lähtöpäivä vihdoin tuli, nousi hän varemmin kuin ennen ja taas laitteli +tavaransa. + +"Pitää laittaa nämä hyvästi kuin pitää lähteä kotiin, sinne on tullut +isä", selitti hän nyt niin kuin joka kerta selitti kuin laittoi +tavaroitaan. + +Kun tavaransa sai laitetuksi, puki hän jo nutun päälleen. + +"Kohta sitä pitää lähteä." + +Vaan vielä siihen oli pitkä aika ennenkuin lähdettiin, kuin muut eivät +olleet vielä puuhassakaan. Vasta eineen syötyä, lähempänä puolta päivää +sanoi setä lähdettävän. Niin pitkäksi kävi odotus Elsasta lopulla, että +hän paneusi penkille isänsä turkin alle ja itki. Vaan samalla kuin itki +sentähden ettei heti nyt päässyt, itki hän senkin tähden, että kohta +pääsee.-- + +Setä käski Matin hevosta valjastamaan ja täti kutsui Elsaa. + +"No nyt Elsa", sanoi täti, "nyt pääset lähtemään. Vaan sanoppas +hyvästit." + +Elsa kätteli Hilmaa ja Helliä ja selitti, että hänen pitää lähteä nyt +kotiin, kuin sinne on tullut isä. + +"No Inka Pietallekin." + +Elsa juoksi keittiöön. + +"Nytkö se Elsa lähtee?" + +"Nyt minun pitää mennä kotiin, sinne on tullut isä." + +"Hyvästi, hyvästi. Muista lapsi vanhaa Inka Pietaakin." + +Kun Elsa oli kääritty turkkeihin ettei näkynyt kuin kaksi kiiluvaa +silmää ja pantu sohvalle istumaan siksi aikaa kuin rekeen oli kaikki +laitettu valmiiksi, selitti hän vielä kerran Hilmalle ja Hellille että +isä on tullut kotia ja tuonut kultakanteleen, jolla soittaa... + +Nyt oli kaikki valmiina ja setä kantoi hänet rekeen ja peitteli sinne +hyvästi vällyillä ja istua könähti itse viereen. Laukki tempasi rekeä +ja kulkuset remahtivat helisemään. Aittarakennukset näyttivät siirtyvän +siitä sivuitse ja menevän taakse näkymättömiin. Kujan varressa +aidanseipäät kiitivät jälekkää ja hanki reen kupeessa vilisi sinne +taakse päin vain. Riihet ja ladot ja metsät ja kaikki liikkuivat. +Laukki juosta hölkötteli jotta lautaset nuoran perään kohoilivat ja +laskivat, kulkuset helisivät ja setä hyräili. + +Tuli vastaan taloja. Ihmisiä siellä liikkui, aikaihmisiä ja lapsia. + +Miksikään ne ovat tulleet näin kauvas asumaan? Miksikään eivät asu +siellä kaupungissa, tahi aivan sedän vieressä? Onkaan noilla pienillä +tytöillä isä kotona, onkaan se käynyt taivaassa ja tullut takaisin? + +Sinne jäivät talot ja ihmiset ja sinne taakse siirtyivät yhtä mittaa +aina uudet talot, pellot, niityt ja metsät. Ja Laukki se vain +hölkötteli ja kulkuset helisi ja setä hyräili. + +Alkoi hämärtää. Tähtiä ilmestyi taivaalle ja kuukin pian alkoi näkyä. +Tähdet ja kuu ne kulkivat muassa. Muuttuivat ne välistä vähän eteenpäin +ja välistä taaksepäin, vaan eivät ne sen jälemmäksi jääneet, aina vaan +näkyivät yhtä kaukana olevan heistä. + +Mitenkään ne niin? Siellä taitaisi hauska olla niitten luona. Miksikään +se isä tuli pois? Vissiin tuli niin ikävä äitiä ja minua ja Maria ja +pikku Elliä... Mutta olihan siellä Armas. Onkaan se isä tuonut +Armaankin mukanaan...? Mitenkään ne ovat päässeet...? + +Ja se miellytti Elsaa. Hänen mielestään ei sieltä voinut hypätäkään +niin korkealta. + +Vissiin siellä on tikapuut ... kultaiset tikapuut... + +Elsa muisti kuulleensa Jaakopista, joka näki tikapuut taivaasta ja +enkeleitä kulkevan ylös ja alas... Mistähän kohti ne ovat, ovatkaan +kaukana tästä...? + +Vissiinkin ne ovat hyvin kaukana, aivan tuolla taivaan rannassa asti... +Mutta sieltä kait pääsee ilmankin... Vaan jos ei siellä ole ovia... +Missään siellä on ovi...? + +Mietityttämään se olisi ruvennut, vaan Elsa päätti että hän kotona +isältä kysyy, isähän sen tietää ja kohtahan hän pääsi kotia. + +Nyt ne kotona ovat... Äiti laittaa ruokaa vissiin... Ja äitillä oli +Elsan mielestä harmaja hame ja röijy ja leveä vyöliina. + +Mari siellä nukkien kanssa leikkii ja näyttelee Ellille... Onkohan Mari +ottanut minun Kerttuni, joka osaa itkeä kuin painaltaa rintaan? Sen isä +antoi... Kuin joutuisi kotia siksi kuin isä tulee työstä, niin huutaisi +ovelta että "missä isän piika!" + +Elsasta tuntui niin hauskalta, että olisi käsiään taputtanut, jos olisi +voinut. Hän puristausi kokoon ja mielessään nauroi. + +Kaukana näkyi tulia paljon, ja kuin tultiin lähemmäksi haamoitti +talojakin. Siinä se oli kaupunki... Mitenkähän setä osannee meille ajaa +kuin on noin paljon taloja ja hämärtääkin. + +Vaan sieltä se talojen sivu setä pujotteli, kadulta kadulle käänsi. Ja +jo tuli tuttuja taloja. + +Nyt käännyttiin kotiportista. Tässä se oli. Suuri kivi oli portin +pielessä ja hirsiläjä aitaa vasten. Portaan vieressä oli vesikelkka, +vain eri saavi oli kuin ennen. Porstuaan oli tehty uusi akkuna. Mutta +tämä se oli kuitenki Elsan koti, sillä setä pysäytti hevosen portaitten +eteen ja kantoi hänet sisään. + +Siellä oli äiti, tuli vastaan ottamaan ja hyväillen alkoi riisua +turkkia. Ja siihen kuin turkista pääsi Elsa selviämään joutui Marikin +ääreen. Mutta eivät ne olleet oikeen entisen näköisiä, aivan tutun +näköisiä. Äidillä oli kyllä harmaja hame, vain oli eri röijy, semmoinen +jota ei ollut ennen Elsa hänellä nähnyt ja muodoltaankin oli muuttunut +äiti. Marilla oli aivan erilaiset vaatteet ja semmoinen vyöliina, jossa +oli pitkät nauhat ja takaa solmittuna ja isompi oli Mari entistään. +Pikku Elli se oli paljon muuttunut. Mutta missään se isä oli? Taisi +olla työssä vielä, koska ei näkynyt. Iso kaappi oli toisella seinällä +kuin ennen. Pieni sänky jossa Marin kanssa olivat maanneet oli poissa; +missään se oli? Kiikkutuoli oli vielä samassa paikassa kuin ennen, vaan +maalattu ruskeaksi, ennen oli harmaja ... ja maalattu oli kamarin +ovikin... + +Elsasta tuntui oudolle ja pahalle. Ei hän osannut paikaltaan liikkua, +eikä puhunut luotua sanaa. + +Äiti puheli liverteli ja kantoi perälle huonetta sohvan kannelle +istumaan, vaan ei Elsa siitäkään tullut rohkeammaksi. Sormi suussa +katseli nurkkasilmällä ympärilleen. + +Mari kantoi sohvan kannelle siihen viereen leikkikalujaan, +paperinukkia, kuvakirjoja ja oikean ison nuken, jolla oli uudet sievät +vaatteet. + +"Tämän nimi on Ursa ja se on hyvin kiltti", alkoi Mari selitellä hyvin +toimessa. "Ja täällä, katsopa tässä sinun Kerttusi. Se on itkenyt niin +paljon että, kuin sen mamma on ollut maalla." + +Kerttuhan se oli, vaan sekin oli muuttunut. Kasvot olivat hankauneet +rosoisiksi ja toinen käsi repatti irti, ettei ollut kuin pikkuisen +pitämässä. Eikä se enään itkenytkään jos rintaankin painoi. + +Elsa katseli Kerttua. Ei hän virkannut mitään, vain itku pyrki +kurkkuun. Hänen kävi sääliksi Kerttua, joka raukka oli niin ruhjauneen +näköinen ja samalla hänen kävi sääliksi keinutuolia, sänkyä, isoa +kaappia, kamarin ovia ja kaikkia: + +Mari vaan näytteli uusia leikkikalujaan ja oli myötään äänessä. + +"Äidiltä minä olen saanut tämän Emmin", ja Mari selitteli punaisten +nauhapalasten sisää sormen pituisen nuken. "Voi, ruvetaan pesemään +Emmiä." + +Kahvikuppiin hommasi Mari vettä ja pesi Emmin ja kääri kapaloon ja +Ursaltakin pesi silmät. + +"Pestään Kertultakin." + +Hän pesi Kertultakin. + +"Kertullekin pitää tehdä uudet vaatteet. Eikö pidä?" + +"Pitää", vastasi Elsa hiljaan. + +"Semmoiset oikeat ja sievät, semmoiset, jotka saattaa riisuakin, +niinkö?" + +"Niin", myönsi taas Elsa hiljaan. Jo vähitellen sai Mari Elsan leikin +touhuun ja puhelemaan, niin että pian olivat molemmat täydessä +puuhassa. Elsa kuin pääsi tutustumaan kysyi hiljaan Marilta. "Missä se +isä on nyt? + +"Työssä", vastasi Mari hyvin kovasti että Elsa säikähtyi. "Vaan ei se +vielä tule, kyllä me vielä saamme leikkiä. Isä aina nauraa kuin leikkii +nukkien kanssa ja sanoo Kerttuakin Tyyraksi ja nokiaa silmät Kertulta +ja Ursaltakin. Ei viitsitä sitte enään leikkiä, eikästään?" + +"Ei", vastasi Elsa vaan hänestä oli kumma miksikä isä nyt oli +semmoinen, eihän se ennen niin tehnyt. "Milloinka se isä tulee?" + +"Kuin äiti on laittanut ruuan pöydälle." + +Elsa silmäsi että joko se äiti laittaa ruokaa. Vaan ei se vielä +laittanut. Siellä hellan ääressä hommasi, kohenteli tulta. Pata oli +tulella ja höyry pihisi kannen raosta. Se oli tuttua. + +"Kohta se tulee isäkin, vaan kohta se joutuu ruokakin. Ja joutuahan sen +pitäisi, sillä eikö tällä minun tytön tyllerölläni ole nälkäkin jo", +sanoi äiti ja tuli hyväilemään Elsaa. + +Nyt tuntui Elsasta mukavalta, oli kuin joku paha aavistus olisi +lievennyt. Hän saattoi jo hymyillä äidille. Ja hän seurasi äitiä sinne +hallan ääreen, sillä häntä hyvin halutti sinne. Ainahan hän ennenkin +oli ollut keittämisen puuhassa äidin kanssa, apuna muka, jos ei muuta +niin lastuja uuniin lisännyt. + +"Pane Elsa muuan lastu lisäksi", sanoi äiti nytkin aivan entisen +totutun tavan mukaan. + +Elsa pani lastuja uuniin. Siellä ne rupesivat palaa räsähtelemään. +Höyryä pursusi padasta kannen alta enemmän. Se oli se sama pata kuin +ennenkin: toinen korva oli lohennut ja muutenkin samanlainen joka +kohdasta. Samat olivat padan koukutkin ja muutkin kalut ja prässirauta +riippui ylhäällä koukussa, niinkuin ainakin. + +Jo rupesi padassa kiehumaan, porisi aikalailla. Äiti nosti kantta niin +höyryä nousi lujasti ja porina kuului kovemmin ja kuin pani kannen +paikalleen niin höyry pihisi raosta ja porina kuului himmeämmin. + +Elsasta tuntui nyt äiti aivan tutulta. Hän ojensi kätensä äitiä kohti +ja kuin äiti kumartui kääri Elsa kätensä hänen kaulaansa, puristi +tarmonsa takaa ja sanoi: + +"Äiti!" + +Ilo valtasi Elsan nyt kokonaan. Tuntui tutummalta nyt kaikki entiset +vanhat, vaikka olivatkin eri paikoissa. Riemuiten juoksi Elsa sedän +luo, joka tuli ulkoa hevostaan katsomasta ja selitti että kohta se isä +tulee. + +Äiti alkoikin laitella jo ruokaa pöydälle ja Elsa oli mukana puuhassa. +Vaan kuin se oli tehty rupesi hän sykkivin sydämin odottamaan isää. Hän +tiesi miten hän tekee kuin isä tulee, hän tekee niin kuin aina +ennenkin: menee ovensuun nurkkaan seisomaan, niin isä pistää päänsä +oven raosta ja kysyy: + +"Missä isän piika?" + +"Täällä!" huutaa hän ja juoksee vastaan ja isä ottaa hänet syliinsä. + +Rintaa ahdisti odotus. Jo kuului askeleet portailla. Elsalla +sydänalassa hytkähti ja hän naurusuin meni seisomaan nurkkaan. + +Ovi aukeni ja muuan mies astui sisään. + +"Hoh, vieraita. Terve, terve!" ja mies kätteli setää. Otti sitten +turkin päältään, pani naulaan ja meni pöydän päähän istumaan. + +"Mitä kuuluu?" kysyi mies. + +"No ei kummempia", vastasi setä. + +Elsa seisoi loukossa ja kummaillen katseli, että mikä mies tuo on, joka +pöydänpäähän meni noin suoraan. Vähitellen siirtyi hän sedän luo, niin +hiljaan ettei se mies olisi häntä huomannut. Marikin oli kerennyt +korjata leikkinsä ja istui nyt setän sylissä kellonhäntää nyppimässä. + +"Kuka se tuo on?" kysyi Elsa hiljaan Marilta. + +"Se on isä", vastasi Mari lujalla äänellä. + +Elsa säikähti, että ruumis vavahti. + +"No, ka täällähän se on uusitulokaskin", sanoi se mies. "Tuleppas +paiskaamaan kättä." + +Elsaa peloitti, polvet vapisi. + +"Mene lapsi sanomaan terveisiä isälle", kehoitti äiti. + +Isä ... eihän se ollut isä ... punanen parta ... isällä on musta ... +eikä tuo muutenkaan ollut isää... + +"Mene paiskaamaan kättä isälle", kehoitti setäkin. + +"Ei se ole isä, mies vaan", sanoi Elsa sedälle hiljaan ja tunkeusi niin +lähelle kuin pääsi. + +Setä naurahti ja yhä kehoitti ja äitikin vielä käski. Elsa lähtikin, +vaan alla päin, tarjosi ujosti kätensä ja notkautti polviaan. + +"Tule nyt isän syliin", sanoi mies hyvittelemällä. + +Elsa kiskausi irti ja juoksi takaisin setän luo. + +"Mari, tulepas sinä isän tykö kiikkumaan." + +Mari meni. Mies nosti hänet jalkaterälleen, piti molemmista käsistä +kiinni ja huiskutti siinä ylös ja alas. Mari nauraa hekatti ja olisi +kiikkunut enemmänkin. + +"No tule nyt sinäkin,--mikä sen nimi olikaan tämän pikisilmän?" + +Kaikki rehahtivat nauramaan ja itse mieskin nauroi ja Marikin hihitti +muitten mukana. Elsa vaan oli vakaisena ja näpeillään peitti kasvonsa +sedän syliin. Ajatteli että onkaan hänellä pikiä silmässä ja koetti +kädellään hieroa pois. + +"Elsa, niin Elsahan se oli. Tulepas nyt sinäkin kiikkumaan", sanoi se +mies taas ja tuli ja sieppasi Elsan syliinsä ja koetti saada +kiikkumaan. + +"En minä tahdo. Päästäkää pois, kuulkaa!" kirkui Elsa itku äänessä ja +riekkui päästäkseen irti. Päästyään juoksi äidin luo ja koetti +piiloutua helmaan. + +"Ujostelee", sanoi äiti. + +Elsa siellä pää hupussa, kummasteli minkätähden ne sanoivat tuota +isäksi, joka oli pnnapartainen eikä ollenkaan niin kuin isä. Varsinkaan +kiusaavat häntä? Vaan miten se äiti olisi varsin sanonut, narrannut, +eipähän ennen ollut koskaan. Mutta isää hän vielä odotti kuitenkin +tulevaksi ja kuunteli eikö kuuluisi askeleita portailta. + +"Ruvetaanpas nyt illalliselle", sanoi äiti. "Lähtään syömään lapseni, +niin pääset sitten nukkumaan". + +"Eikö se isä tulekaan?" kysyi Elsa hiljaa äidiltä. + +"Johan se on tullut. Tuossahan se on isä, se on uusi isä. Ole kilttinä +isälle, se on hyvä lapsille." + +Katkera tunne kohosi Elsan mieleen, nousi kuin synkkä pilvi, joka +heittää mustan varjon maahan. Mikä oudolta näytti, vieraalta, se mieltä +loukkasi ja tunnonomainen herätti syvää kaipauksen tunnetta, kaipauksen +ja säälin. + +Elsa pantiin istumaan äidin ja Marin väliin. Ennen hän istui isän +vieressä, omalla korkealla tuolillaan, jonka isä oli ostanut +markkinoilta. Ja isä laitteli ruuan, riputteli valmiiksi. Nyt se +tuolikin oli nurkassa tuolla ja jalka poikki siitä... Mies istui +vastapäätä. Minkälaiset sormetkin sillä oli! Isällä oli toisessa +peukalossa erilainen kynsi, vaan tällä molemmissa samallaiset. Se +näytti rumalle, tuntui niin ilkeälle ettei Elsa saattanut syödä, ei +vaikka. Itku oli aivan ratkeamassa, tuon tuostakin syöksähti jo +kurkkuun. Vaan koetti pidättää voimansa perästä. Kuin olisi päässyt +tuonne loukkoon isän turkin taakse... + +"Lapsi rukka on väsyksissä", puheli äiti syötyään ja kuletti Elsan +kamariin, johon tuli Marikin. Sinne laittoi äiti heidät nukkumaan +pieneen sänkyyn, jossa ennenkin aina olivat nukkuneet. + +"Lukekaa siunaus", sanoi äiti ja lähti. + +Elsa pistäysi huppukorviin ja peitteen laidatkin kääri tarkoin alleen +ettei rakoa jäisi. Tuntui niinkuin siellä peitteen ulkopuolella olisi +uusi isä ollut, tahi jotakin semmoista pahaa. Vaan hupussa kuin oli +niin ei peloittanut, tuntui vaan turvalliselta. Eikä nyt tuntunut niin +tuskalliselta olo kuin iltaspöydässä, pahalle ja tympeälle kuitenkin. +Hänen entinen oma sänkynsähän se oli, jossa hän nukkui, vaan se oli nyt +toisessa huoneessa ja eri peitekin oli. + +Uni ei tahtonut tulla silmään. Puoli horroksiin vaipui, ja siitä aina +säpsähti hereilleen kuin yritti näkemään jotain pahaa unta. + +Hän luki siunauksen ja painoi silmänsä umpeen. + +Pikipallot oli hänellä olevinaan silmäin siassa ja Mari nauroi ja +ilvehti... Isäkin oli kotona ja korjasi tuolin jalkaa ja sitten tuli +hänen luokseen, vaan olikin parta punane... Tuli hyvin likelle ja +hieroi parralla hänen poskiaan... + +Elsa parahti huutamaan ja heräsi. Häntä pelotti nyt niin että +valveillakin yhä itki. Ja äiti kuin tuli katsomaan, itki Elsa sedän +viereen päästäkseen. Uusi isäkin tuli siihen ja sanoi: + +"Hyi, kuka se yöllä juonittelee? Iso tyttö! Nuku nyt vaan, että muutkin +saavat nukkua." + +Elsaa peloitti, ei tohtinut puhua mitään. Vaan kuin uusi isä meni, +pyysi hän äidiltä yhä päästäkseen sedän viereen. Äiti veikin viimein. + +"Tämäpä taitaa ollakin aika passattava," sanoi uusi isä. Vaan äiti +laski Elsan sedän viereen ja sanoi: + +"Siunaa uudestaan lapseni ja nuku." + +Elsa tunkeutui aivan sedän selkään kiinni ja luki rukouksensa. Tässä ei +tarvinnutkaan nyt hupussa maata, uskalsi muutenkin. Akkunasta sopi +näkemään ulos taivaalle. Ilma ulkona oli kirkas ja tähdet vilkkuivat +kauniisti. + +Tuolla se on isä ja pikku Armas, katsovat tänne, ajatteli Elsa. Kuin +isä pyytäisi Jumalalta, että Jumala lähettäisi enkelin ajamaan tuon +miehen pois. + +Sinne sinertävään etäisyyteen tähystellessään välkkyviä tähtiä ja isää +muistellessaan vierähti kyyneleet silmiinsä ja mieli purkaantui +hiljaiseen itkuun. Mutta joutui unikin rauhalliseen helmaansa ottamaan +tämän pienen ihmisen--ensikerran pettyneen--toivonsa. + + + + + +NAAVALAN TAAVETTI. + +Kirjoittanut Eero Sissala. + + + +I. Maata viljelemään. + +Vähämäen alangossa oli mökki. Siinä asui pitäjän satulamaakari Simo +Rahkonen, sokean vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa. Hänellä oli yksi +poika ja neljä tytärtä: Poika, Taavetti oli vanhin ja seitsenvuotinen, +kun hänen äitinsä tuli vähänäköiseksi, melkein sokeaksi. Samaan aikaan +tunsi mieskin ruumiissaan pahoja luunsäilöstyksiä, eikä sentähden aina +voinut työtä tehdä niin kuin tarve olisi vaatinut. Monta kertaa loppui +leipäkin mökistä, kun ei Simo itsekään oikein jaksanut työtä tehdä ja +maksettiin vielä liian pientä palkkaa satulamaakarille. + +"Pitääkö minun mennä köyhäin apua pyytämään?" arveli Simo erään kerran. + +"Mitä isä puhuu", aivotteko mennä köyhäin apua pyytämään? sitä älkää +tehkö, isä!" + +"Mikäs minun hyvittää, kun leipä loppuu?" + +"Kuulkaas, isä! minä voin alkaa tehdä työtä, teidän apunanne, ja luulen +että yhdessä ansaitsemme niin paljo kuin joukko syöpi." + +"Sopisi tuotakin koettaa. Jos sinä nyt edes jaksaisit köykäisemmät työt +tehdä, niin joutuisi paljonkin pikemmin. Vaan olen minä ajatellut, että +kun vähän tästä pääsis siirrähtämään, täytyis ottaa uudet tuumat ja +ruveta maata viljelemään." + +"Kyllä se olisikin paljo edullisempi", sanoi siihen vaimo. + +"Me rupeamme maata viljelemään", sanoi Taavetti. + +"No, sitten minä menen pyytämään maata Lassilan isännältä; kynnämmehän +sen vaikka kuokalla, kun vaan sen nurin saa." + +"Tehkää niin, isä, pyytäkää maata", sanoi Taavetti, ja hypähti ilosta, + +"Jätämme ne tuumat kumminkin tältä päivältä, ja menen vaikka huomenna." + +Huomispäivänä menikin Simo Rahkonen Lassilan isännän pakinoille ja sai +luvan määrättyjä päivätöitä vastaan hyväkseen käyttää Vähämäen +alangossa olevia paikkoja, mitkä vaan jotakin kasvavan näyttäisi. Kun +Simo toi tuon vastauksen kotiin, iloitsi Taavetti, mutta pian hän kävi +hyvin miettiväiseksi. + +Oli kevät, ja sopisiko enää saada sinä keväänä peltoa kylvöön, siinä +seikka. Sitä tuumivat Simo, hänen vaimonsa Esteri ja Taavetti. + +"Ei suinkaan ensi kesänä vielä saa muuta kuin kuokituksi", sanoi Simo, +"ja mitä häntä saisi toimeen." + +"Minä kun olen melkeen sokea", arveli Esteri, "niin en paljokaan voi +teitä auttaa. Mutta voisimmehan sen kuitenkin panna keto-perunaan." + +"Ai, keto-perunaan me voimmekin panna," sanoi Simo. + +"Ja me saamme perunoita monta tynnyriä," sanoi Taavetti, "ja syömme +niitä perunoita talvella, kun satulamaakarin työtä teemme." + +"Vaikka niinkin", sanoi isä. + +"Ja se onkin hyvä asia, kun perunoita saapi omasta pellosta; siitä on +hyvä apu leivälle", sanoi vaimo. + + + +II. Kiitä poikaa. + +Kun lumi suli ja kevät tuli, oli Vähämäen alangossa kiirettä; siinä +Simo ja Taavetti käänsivät kenttää nurin. Olipa Taavetin äitikin +vääntämässä, perunoita oli saatu kylästä velaksi vasta tehtävästä +satulamaakarin työstä, ja niitä, joissa jo ituset olivat pitkällä, +sijoitettiin kentälle, ja turpeet kaadettiin päälle. Iso ala oli pian +laitettu perunaan ja lopetettiin työ hyvässä toivossa. + +Saattoihan tuota satulamaakarin työtä tehdä kesälläkin. Kun olivat +pitkät kauniit kesä-päivät, niin silloinhan tuo luunsärkykään ei niin +kovasti ukko Simon luita säilöstänyt, ja näkihän tuota vähän Esterikin +eteensä kirkkaalla päivällä, että saattoi edes lapsia hoitaa, ja ruokaa +laittaa. Siinä nyt vanhempien suureksi iloksi Taavetti poika pikilankaa +veteli, niin ettei se sivullista paljo naurattanut; enemmän se +ihmetytti, kun kahdeksanvuotinen poika neuloi kuin aikainen mies. Kovin +rupesi vanhempia peloittamaan, että kasvava poika voisi niin ahkeralla +työntekemisellä turmella terveytensä, ja käskivät häntä ulos toisten +lasten kanssa leikkimään, mutta Taavetti vastaeli: + +"Ei ole leikillä väliä; ei kaikki lapset tarvitse leikkiä yhtä +vanhaksi." + +Pian kuului maine Taavetin työtelijäisyydestä ylt'ympäri, ja kylän väki +alkoi katsella Simo Kähkösen perhettä toisilla silmillä. Aina enemmän +tuli tilauksia, kun saivat pian työnsä valmiiksi. Ja kun ukko Simo +vakuutti, että pojan työ on yhtä kestävää kuin hänenkin työnsä, +kantoivat isännät nahkoja nurkat täyteen, ja oli kiire ettei tahtonut +joutaa päätään sammuttamaan. + +Simo Rahkonen oli hyvä satulamaakari. Sen tiesi jokaikinen mies sillä +paikkakunnalla että jos vaan nahka kesti, min työ kyllä kesti vaikka +minkälaisen oriin riuhtoa. Vaan hän oli aina ollut hiukan hiljainen +työssään; oliko se sitten siitä syystä, kun kaikki pistot niin lujaan +vedettiin; kenties vähän siitäkin. Pian kumminkin tuli työtä liikaa, +kun Rahkonen oli juuri nykyjään laskenut hiukan työpalkkansa, eikä hän +poikineenkaan, ei millään muotoa voinut kaikkia tilauksia suorittaa. +Vaan vähäpä siitä, saahan apua, jos tarvitsee, tilausta ei ole koskaan +liiaksi. + +"Odottakaa, odottakaa hiukan! minä otan apulaisen", sanoi Simo +muutamille kiirehtijöille, ja niille, joilla ei ollut aikaa odottaa. +Hän tiesi toisessa seurakunnassa olevan välttävän satulamaakarin, jolla +oli useampia poikia, ja tiesi myöskin ettei hänellä ole mitään +polttavaa kiirettä. Hän matkusti sinne ja toi apulaisen tullessaan, ja +nyt sitä tehtiin työtä kolmissa miehin. + +Nyt sujui asia aika vauhdilla, työt valmistuivat ja rahaa ja viljaa +karttui; ja perheellä oli riittävä toimeentulo, ja ukko Simo tuumaili, +että olisi hän ollut ilmeinen hassu, jos olisi mennyt köyhäin apua +pyytämään, kun noin hyvin ilmankin pääsi läpi asioissa. + +"Kiitä poikaa siitä!" sanoi vaimo. + +Pian rupesi sen verran ylikin kokoontumaan että Rahkonen voi ostaa +nahkoja karvarilta ja valmistaa omaa työtä kaupaksi. Olihan niitä +maallakin sellaisia, jotka mielellään valmista ostivat; eihän sitä +kaikilla nahkojakaan ollut ja täytyihän niitä kaupungista kumminkin +toimittaa. Niinpä ennen pitkää Simo Rahkosella oli täydellinen +satulamaakarin tehdasliike. + +"Niin se näyttää, kuin minun maanviljelykseni jäisi sikseen +satulamaakarin työn tähden; näyttäähän tuota käsityölläkin leipänsä +saavan", arveli Rahkonen eräänä päivänä syksyllä. + +"Otetaanhan nyt kumminkin perunat maasta ylös; näkeehän tuon sitten +mitä maanviljelys vaikuttaa", vastasi vaimo. + +Perunoita kaivettiin maasta turpeen alta, ne olivat kovia, valkoisia, +puhdaskuorisia, mutta ei niitä ollut ylön paljon; kumminkin arveltiin +niiden talven yli riittävän. Permannon alla oli lämmin kuoppa, sinne +kaadettiin perunat säilöön. + +Pian sen jälkeen tuli markkinat kaupungissa. Simolla oli nyt muutamia +hevosenkaluja sinne vietäväksi tehtyjä. Hän lähetti ne kaupunkiin erään +naapurin isännän rattailla. Itse käveli hän jalkaisin, ottipa +Taavetinkin mukaansa myödessä perään katsomaan. + +Kun päästiin kaupunkiin, oli siellä jo väkeä kuin soipaa sotaa, ja +saihan tuota Simokin paikan kamuilleen torin laidassa, vaikkei kaikkein +edullisinta mielestään. Eihän ne kaupat juuri kiivaasti käyneet, kun +tavaraa oli kokoontunut kosolta idästä ja lännestä ja ostajia tahtoi +olla niukanpuoleisesti. Alenivathan ne kuitenkin vähät tavarat kaupaksi +kahden päivän kuluessa, ettei jäänyt kuin muutamia päitsiä, ja niin +lähti Simo poikineen pois torilta niine päitsineen, ja olikin sitä +rahaa kokoontunut koko joukko, hopeata ja vaskea semmoinen pieni, +villalangoista kudottu kukkaro melkein puolilleen. + +Simo osti nyt kalanelikon, jauhomaton, vähän nahkaa, hiukan kahvia ja +sokeria, jotka sama isäntä sai kotiin kulettaa, joka hevosenkalutkin +oli tuonut. Simo Taavetin kanssa astua juppasi taas jalan, huolimatta +siitä että sai yhtenään kulkea ojan laitaa ja ehtimiseen väistyä +juopuneiden markkinamiesten edestä, jotka tahtoivat ojaan siimalleen +suistua. + +"Nyt on rauha maassa!" tuumasi Simo Rahkonen, kun pääsi rauhaisaan +mökkiinsä markkinamelusta. + +"Kyllä kai siellä elämää taas olikin", sanoi vaimo. + +"No, sitä oli jäämäänkin asti, sitä tavaraa olisi piisannut ylikin +antaa. Mitähän ne ihmiset luulevat senkin rähinän hyödyttävän", arveli +Simo. + +Tuskin kukaan iloisempi koskaan on, kuin Rahkosen vaimo oli kun +kaupunkituliaiset, jauhot, kalat, kahvit ja sokerit kotiin tuotiin. +Saattoipa nyt talvea hyvissä turvin odottaa. + + + +III. Jokainen tekee, niin kuin hyväksi näkee. + +Markkinain jälkeen meni apumies pois, sillä hänen kotiseurakunnassansa +alkoi kiire työ, niin kutsuttu syksykiire. Simo jäi Taavetin kanssa +kahden, ja nyt heidänkin täytyi mennä taloihin työhön, sillä ei +kaikista paikoista voinut työtä kotiin saada. Koko syksyn he talosta +toiseen muutellen työskentelivät, ja ansaitsivat koko joukon viljaa. +Ihmiset ihmettelivät Taavettia, kun hän niin nuorena oli voinut tulla +semmoiseksi satulamaakariksi. Taavetti olikin vilkas poika, ja +isokasvuinen. + +Kun hän työskenteli talonpojan penkin ääressä oli hänellä tilaisuus +tutustua talonpojan elintapoihin, ja useassa talossa työskennellen sai +hän nähdä monen eri talon elämää. + +Joulun pyhiksi menivät satulamaakarit kotiinsa, sillä Simo tahtoi oman +perheensä keskuudessa viettää korkeata juhlaa. Erittäin hauskaa oli +Taavetistakin nähdä noiden pienten siskojen leikkimistä ja iloa, joka +pienokaisten silmistä loisti joulukynttilöiden valossa. Hän tunsi +rinnassansa veljen iloa, kun oli voinut olla isällensä avullinen +perheen onnellisuuden ja koossa pysymisen tukemisessa, ja yhdistyi +vanhempainsa kanssa kiitoshuokaukseen Jumalalle, kaiken hyvän +antajalle. + +Vähä jälkeen joulun pyhien tuli muudan varakas naapuritorppari Tahvo +Luntinen kaupittelemaan Simolle torppaansa, hän kun oli aikeessa +matkustaa Amerikkaan. + +"En minä voi ostaa teidän torppaanne", vastasi Simo, "minä olen köyhä +mies, ja mitä maan omistajakaan siihen sanoisi?" + +"Olen jo puhunut Pynnöläiselle ja hän on juuri yllyttänyt minua +tulemaan teidän kanssanne kauppoja hieromaan; sillä hän sanoo teidän +toivorikkaan poikanne tähden olevan juuri tarpeellista, että ajoissa +hankitte itsellenne laveampaa työskentely-alaa." + +"Vaikka vaan; mutta mistä siihen rahat tulevat?" + +"Lähtäänpä kuulustelemaan, eikö mahtaisi jostakin löytyä," sanoi Tahvo. + +"Ja minä sulan suotta lähtisin laittamaan itseni velkaan; kuka siihen +voipi minua pakoittaa?" + +Esteri oli tarkasti kuunnellut keskustelun menoa, ja kuultuansa että +asia alkoi saada epäedullisen käänteen, sekaantui hän puheesen. + +"Minä kun olen vähänäköinen, niin minulla ei ole juuri tuohon asiaan +paljo puhumista; muussa tapauksessa olisin minä kova yllyttäjä torpan +hankkimiseen. Varsinkin minä noiden lasten vuoksi kehoittaisin Simoa +jotakin heidän eduksensa koettamaan." + +Simo tiesi hyvin että vaimollansa oli hyvä tarkoitus ja että hän puhui +äidillisestä rakkaudesta; hän ei siis nyt enää hennonnut vastustaa +tarjousta, vaan pani vaatetta päälleen ja lähti Luhtisen kanssa +kylälle. + +Koko päivän odottivat kotona äiti ja lapset isän kotiin tuloa. +Erittäinkin ikävöiden odotteli Taavetti tuon uuden tuuman päättymistä. +Isä tuli viimein myöhään illalla kotiin, hyvin väsyneenä, mutta muutoin +hyvillään. + +"Kuinkas kävi?" kysyi Esteri. + +"No, niin se kävi", vastasi Simo, "että minä nyt olen torpan omistaja +tämän kauppakirjan nojalla". Samalla hän veti povestansa paperi-arkin. +"Minä kuljin pitkin kylää rahan haussa, ja sain sitä vähän paikastaan +vastaisesta satulamaakarin työstä edeltä päin. Minä kävin kumminkin +kuudessatoista paikassa ja juuri yhtä monta eri velkamiestä on nyt +minulla. Mutta hyviä ihmisiä ne isännät tuntuvat olevan, ja jos he +eteenkin päin yhtä hyviä ovat, etteivät ajattomalla ajalla rupea +velkojansa hätyyttämään, niin meidän käypi auttavasti hyvin vielä. +Meillä on nyt torppa, yksi hevonen, kaksi lehmää, kymmenen lammasta ja +kaikenlaista muuta maanpäällistä. Tuo Amerikkaan-menon into pakoitti +hänen myymään kaikki melkoisella hinnan alennuksella minun edukseni." + +"Vai on hevonenkin, sillä minä ajan!" sanoi Taavetti. + +"Aja pois, kyllä sitä vielä saatkin ajaa tarpeeksesi asti", sanoi isä +naurahdellen. + +"Oli onni että torppa saatiin", sanoi Esteri. + +Seuraavalla viikolla tuli majan muutto. Elukkain hoitamisen tähden +täytyi Rahkosen joukon olla heti sijassa, kuta entiset asukkaat pois +menivät. Niin he jo muuttivatkin uuteen paikkaansa päivää ennen +entisten asukasten lähtöä. + +Siitä sitä sitten torppaa asumaan ruvettiin, ja Simon täytyi ajaa +hevostakin, jota hän ei ollut tehnyt paitsi nuorena poikana. Vähän hän +sitä kumminkin tarvitsi tehdä, sillä Taavetti pian tottui hevosta +hoitamaan. Kumminkin ennen pitkää rupes ukkoa itseänsä huvittamaan +hevosen ajanta, hän kun ei luunsäryltänsä oikein voinut aina +istuntatyötä tehdä. Hän toimitti Taavetin tekemään satulamaakarin työtä +ja poika tekikin köykäsemmät työt niin, ettei isän osaksi jäänyt muuta +kuin kaikkein raskaimmat, joihin ei Taavetin voimat vielä riittäneet. +Töitten lomasta Taavetti myös selkää oikaistakseen juoksenteli pitkin +pellon hankea navetan takana, josta oli erittäin viehättävä katsella +järven jäälle ja kuunnella kuinka iki-hongat pihan laidassa humisivat +hauskasti ja kodikkaasti. + +Äidin apuna voivat jo Mari ja Hanna kaikenlaista toimittaa ja ihmeeksi +äidinkin silmät paranemistaan paranivat, kun hän tuli suurempaan +huoneesen ja vapaampaan liikuntaan, niin että hän hyvin näki elukat +ruokkia ja kehrätä. + + + +IV. Orpoja. + +Entinen asukas oli kylvänyt ruista, jonka laiho kevään tultua erittäin +vihriänä pellolla virkisti uutten asukasten silmiä, samalla uusilla +toiveilla rohkaisten mieliä. Nyt se ken kynnelle kykeni, oli +pellon-työssä lantaa vetämässä, hajottamassa ja pöyhimässä, sillä oli +suvitoukojakin tehtävä. Simo se kynti hevosella ja tunsi että hän oli +käsityöläisenä täydellisesti maantyön unohtanut, vaikka nuoruudessaan +oli siihen jo joltisesti perehtyneenä ollut. Kylästä ei hän kumminkaan +lähtenyt apua hakemaan, itse hän tahtoi tehdä, vaikka kömpelöstikin +ja niin saatiin tuotahätää ohra tehdyksi. Samaa tietä saivat mennä +muutkin kesä-työt, omatakeisen väen kanssa. Siinä oli kumminkin +heinänteko-aikana pulma edessä, kun torpasta piti kaksi viikkoa +olla mies talossa niittämässä ja Simo ei kehdannut mennä huonoa +niitto-taitoansa kylän väelle näyttämään. Olisi hän vaihettanut +satulamaakarin työhön ne päivätyö-päivät, vaan isäntä ei siihen +myöntynyt. Senvuoksi Simo palkkasi edusmiehen edestään ja pääsi sillä +pälkähästä. + +Kaikenlaisten kesätöiden aikana, erittäinkin heinän teossa, kunnosti +pieni Taavetti itseään niin, että isä ja äiti arvelivat: siitä pojasta +se kalu tulee, jos tullakseen! Isä oli pääsemättömissä siitä pienestä +viikatteesta, jota Taavetti tahtoi itsellensä toimitettavaksi; vaan kun +viikate saatiin, niitti hän, ettei aikamies paremmin. + +Simo ja Taavetti kahden puivat riihen. Pellon leikkuussa teki äiti +täyden työn, vaan riiheen ei hän voinut mennä; sillä hänen silmiensä +kipeyteen oli suurena syynä entiset nuoruutensa aikuiset riihen +puimiset. + +Viljaa tuli niin paljo kuin sitä tullakin piti; sillä siinä paikassa, +jossa tuo torppa oli järven rannassa, ei halla uskaltanut kynsiänsä +näyttää, vaikka sinä kesänä kyllä kävi talollistenkin pelloilla. + +Nyt kun hän oli saanut kaiken viljansa korjatuksi, järjesti hän ja +laski kuinka paljon hän tarvitsisi perheen ylläpidoksi ja siemeneksi +ensi uutiseen; hän huomasi, että koko joukko viljaa liikeni +velkamiehille luovuttaa, ja niin hän maksoi pois viljalla viisi +velkojaansa, että jäi enään vaan jäljelle yksitoista. Syksyllä hän taas +kävi niissä hevosen kaluja tekemässä, jotka vielä saamista olivat, ja +niin hän maksoi torpan hintaa jättiläis-askeleilla, kotiväellä kun oli +murheeton leipä, ja kaiken työpalkan voi käyttää velan maksoksi. Että +pian vaan velasta päästäisiin, teki Taavettikin työtä niin kiivaasti, +että ihmiset rupesivat poikaa varoittamaan hiukan terveyttään +säästämään. Taavetti oli kumminkin saanut pieneen päähänsä innon, ja +kun taas kotiin palattiin talvea viettämään, tuumi hän, että isä tekisi +niin hyvin, panisi hevosen aisoihin, ja menisi kaupunkiin valkoista +lammas-nahkaa ja saphiania noutamaan. Isä täytti pojan pyynnön ja toi +kaupungista tarpeelliset aineet. Taavetti rupesi nyt tekemään kintaita +sekä tupakki- ja raha-kukkaroita. Mutta että työ joutuisi sukkelaan, +asetti hän apu-neulojaksi molemmat vanhemmat sisarensakin, ja oli itse +mestarina. Sillä tavoin valmistui niitä kintaita ja kukkaroita niin, +että tuli sen talven kululla koko kylään melkein joka miehelle. +Taavetti ansaitsi sillä tavalla vähän nopeammin rahaa kuin +satulamaakarin työllä ja isä kulki rahti-ajossa, ettei hevonen +joutavana syönyt. + +Keväällä huomattiin, että Taavetin ansiolla voitiin maksaa pois kaksi +velkamiestä ja Simo taas maksoi kolme pois rahdin-veto rahoilla. Nyt +jäi enään vaan kuusi velkamiestä, eikä nekään olleet kaikista +suurimmat. + +Taas tuli kesä ja ruvettiin kesätöitä toimittelemaan, mutta ennen kuin +ohra saatiin tehdyksi, tuli Simo kipeäksi ja viisi päivää +sairastettuansa kuoli. Se oli tuntuva suru vaimolle ja lapsille. Kun +pikkusen olivat alkuun päässeet, niin näin se nyt kävi, ja isä, jonka +olisi vielä kauvan aikaa tarvinnut työskennellä, korjattiin pois. + +Esteri suri ja itki, niin että hänen entisestä huonot silmänsä tulivat +vielä huonommiksi, ja pelko että velkamiehet vievät torpan vielä enensi +hänen suruansa. Jumalaan Esteri tosin luotti lujasti, mutta ei hänen +päähänsä kuitenkaan se seikka tahtonut mahtua, että velkamiehillä olisi +jotain luottamusta hänen kymmenvuotiaasen poikaansa. Sen Taavetti +kumminkin vakuutti, että ne häneen täydellisesti luottavat. + +Isä haudattiin, eikä kukaan velkamiehistä näyttänyt pitävän mitään +kiirettä; ei ääntäkään päästetty että Simo velkaakin olisi. Kumminkin +kun hautajaispuuhat olivat ohitse, meni Esteri kaikkien jäljellä +olevien velkamiesten luo, kysymään mitä he nyt aikovat tehdä. + +Yksi sanoi yhtä toinen toista, mutta kaikki ne pääasiassa olivat sitä +mieltä että heillä kiireempi olisi velkaansa vaatimaan, jos poika olisi +kuollut isän sijasta, ja että Esterin ei tarvinnut hätäillä niin +kauvan, kuin hänellä oli Taavetti elävänä luonansa. Pitäköön huolta +asioistansa miten parhaiten taisi. + +Kun äiti kotiin tultuansa hyvillä mielin kertoi Taavetille, mitä +isännät hänestä arvelivat, sanoi poika: + +"Sanoinhan sen jo, että ne minuun luottavat, jos ei muuhun, niin minun +käsityöhöni." + +Nyt täytyi ottaa apumies kylvöjä tekemään, sillä Taavetti ei toki vielä +siihen kyennyt, ja niin saatiin taas kylvöt tehdyksi ja pellot lainehti +kauniissa laihossa. Kun niityn aika tuli, niitti Taavetti torpan +niittämiset pikku viikatteellansa yksinään, vaikka se kävikin +hitaammasti ja huonommasti kuin perin aikaiselta. + +Isäntä, kun tuli päivätyö-viikot, tyytyi siihen että Taavetti ne +suoritti, hän ei pitänyt väliä, kun torpasta vaan oli mies niityllä, ja +mieshän Taavettikin oli, vaikkei vielä henkirahaa maksava. Mutta vaikka +isäntä ei enempää vaatinut, niin ei Esteri kumminkaan isäntää jättänyt +ilman hyvitystä, vaan kävi lisäksi viikon peltoa leikkaamassa, josta +isäntä oli erittäin kiitollinen. + +Sillä tavalla sitä sitten eteenpäin elettiin. Taavetti vahvistui vuosi +vuodelta, niinpä siskonsakin, ja velka tuli käsityöllä maksetuksi, +vaikka Taavetin täytyi apulaisena käyttää toisen kylän satulamaakaria +vaikeampien töiden tähden monena peräkkäisenä vuonna. + + + +V. Uusia tuumia. + +Vuodet ovat eteenpäin vierineet. Taavetti on jo käynyt rippikoulun, ja +on, vaikka kuudentoista vanha, jo täyden miehen kokoinen. Parina +viimeisenä vuonna ei ole enää tarvinnut käyttää vierasta apua maan +töissä; ne on Taavetti tehnyt äitinsä ja sisartensa kanssa. Äidin +silmät ovat kumminkin nyt lopullisesti pimenneet, ettei hän voi enään +nähdä omia kauniita lapsiansakaan. Lääkärikään ei voi enään niille +mitään, ja hän on täydellisesti lastensa ja Jumalan huostassa. +Päiväkaudet istuu hän nurkassa jotakin nypistellen, että saa vähänkin +hupaisemmasti aikansa kulumaan. + +Taavetti se isännöitsee torpassa. Hän ei ole tähän asti vielä yrittänyt +muuta käsityötä kuin satulamaakarin työhön vivahtavaa, vaan hän nyt, +kun on velatoin, myös rupeaa tekemään kaikenlaista talouskalua. +Satulamaakarin työt on tehty niin tarkkaan, että tuskin koko kylässä +pistoakaan sellaista työtä olisi koko talvena. Puutyötä siis nyt on +torpassa ensimmäiseksi tehtävä. Hevonen on aikansa kuluksi jyrsinyt +seimen laidan. Vajassa on entisiltä ajoilta muutamia vanhoja lautoja, +tuvassa on kirves ja vanha saha. Sahan hampaat ovat tylsät, mutta +Taavetilla on viila, jolla hän on hevosen kaluja tehdessään naskaliaan +teroittanut. Nyt viilaa hän sahan hampaat teräviksi, ja vääntää niitä +siihen asemaan että ne tulevat tarkoituksensa mukaisiksi. Sitten +laittaa hän seimen laidan ja sanoo ruunalle: + +"Syö muuta ruokaa äläkä pilaa seimen laitaa! Etpä luullakseni nälässä +ole ollut, koska lautasesi on niin tasainen." + +Tallista lähtiessä näki Taavetti sisaren menevän navettaan ja muisti +hänen puhuneen, että sielläkin on jotain vikaa. + +"Mari, onko se lehmän parsi kaatunut?" + +"Kyllä se kallellaan vähä on." + +"No, syntihän se on että parsi kallellaan on. Harmittaahan se +lehmääkin, kun seinät kallistuvat. Mitäpä sanoisimme, jos pirtin seinä +rupeaisi päällemme taipumaan emmekä pääsisi alta pois." + +"No, eihän tuohon tarvitse muuta kuin kaksi hyvää kiilaa, siinä on vaan +jalat perään antaneet." + +Silloin veisti Taavetti kiilat ja löi parren suoraksi. + +"Tytöt, teidän pitää oppia kankaita kutomaan", virkkoi Taavetti taas +kerta sisarelleen; "kehrätä te jo vähän taidatte jokainen.--Onko meillä +kangaspuut kunnossa?" + +Marin piti tehdä tili kangaspuista: hän haki ne esiin, vaan ei saanut +selkoa kelpasiko ne vai ei. + +"Ka, niin mene hakemaan asian ymmärtävä ihminen, joka katselee +kangaspuut ja sanoo mitä niistä puuttuu. Kaikki pitää saataman kotona +tehdyksi." + +"Minä en jouda menemään niin paikalla, vaan saa Hanna mennä käskemään +Mertalan Matleenaa", sanoi Mari. + +Hanna meni käskemään. + +Mertalan Matleena oli vanha piika, jolla oli omat huoneet, ei aivan +kaukana Rahkosen torpasta; hänellä ei ollut mitään maanviljelystä, hän +elätti itseänsä paljaalla kutomisella ja sitä hän tekikin sekä maalle +että kaupunkiin. Hän oli muuten hyvin sievä ihminen ja vaatetti itsensä +hyvin siististi, vaan muutoin sanottiin häntä hieman äkäiseksi, ja se +lieneekin ollut syynä, ettei hän ollut kenenkään kanssa +naimiskauppoihin joutunut. + +Pian tulikin Hanna takaisin ja sanoi: + +"Tulee vähän ajan päästä." + +Pian tulikin Matleena, aivan kirkko-puvussaan. Kamarissa laitettiin +kaikki siistiin kuntoon, että olisi sopinut sinne vaikka herroja +käskeä. Sinne sai vieras luvan mennä. + +Kun oli tavalliset tervehdystemput toimitettu ja hyvät päivät +suoritettu, alkoi Taavetti puhua: + +"Minä olen kutsuttanut teidän luokseni. Olisitteko niin hyvä ja +katsoisitte ovatko meidän kangaspuumme kelpaavassa kunnossa. Jos ei, +niin olisitte hyvä ja sanoisitte mitä niihin on lisäksi hankkiminen, ja +jos tahtoisitte opettaa noita tyttöjä kangasta kutomaan, kyllä minä +vaivanne maksan." + +"Kyllähän tuosta pian selko saadaan", sanoi Matleena. + +Nyt tarkasti hän kangas-puut ja huomasi että niillä kyllä tavallista +kangasta kutoo, kun vaan hankkii kaksi uutta pirtaa ja yhdet uudet +niidet, ja pienemmän sukkulaisen. Mitä muuhun opettamiseen ja +harjoittamiseen tulee, niin saavat tytöt käydä opetusta hänen luonansa +saamassa. + +Tätä keskustelua ja kangas-puiden tutkimista toimitettiin porstuassa. +Sinne hiipi vanha Esterikin, kun kuuli Matleenan äänen. + +"Se on hyvä että Matleena ottaa opettaakseen tyttöjä kutomaan; minä kun +en ole koskaan ollut mikään kutoja, niin en ole voinut heitä opettaa. +Jotakin kumminkin olisin kutonut, jos en niin sokea olisi ollut puolta +elämäni ikää." + +"Niin siinä on kutomisessa työtä näkevällekin, vaikka kuuluu niitä +jossain paikassa olevan sokeitakin kankureita. Lienee tuo se kumminkin +harvinainen poikkeus, ja erityinen luonnon lahja." + +"Oh, vai on sokeitakin kankureita!" Esteri ihmetteli. + +Nyt meni Matleena pois, ja tytöt lupasivat tulla ensi tilassa +kangaskutouksen oppiin ja olivat erittäin iloissaan. + + + +VI. Omaa pajaa. + +Seuraavana päivänä tuli kova kysymys, kuka tytöistä ensimmäiseksi +kutous-kouluun menee. Taavetti oli aamulla hevosen kanssa lähtenyt +metsään. Siinä siis tytöt neuvottelivat osaksi keskenään, osaksi +äitinsä kanssa. + +Liisa, joka oli vasta kymmenvuotinen, sanoi: + +"Minä menisin mielelläni." + +"Sinä olet liian pieni; jos minä menisin, niin se toista olisi", sanoi +kaksitoistavuotinen Esteri. + +"Johan nyt, nuoremmasta päästäkö niitä kankurin oppilaita +aloitetaankin", sanoi äiti. + +"Kaikkein sopivin on siihen Hanna", sanoi Mari. + +"Niin minunkin mielestäni", sanoi äiti. "Sillä Marin täytyy olla kotona +emännyyttä pitämässä, ja kun kerran oppi taloon saadaan, kyllä se siitä +leviää joka sisareen." + +"Olkoon menneeksi", sanoi Hanna ja lähti astumaan Mertalan Matleenan +luo. + +Vähä sen jälkeen tuli Taavetti kotiin metsästä. + +"No, onkos kukaan mennyt kutomaan?" kysyi hän kohta sisään päästyänsä. + +"Hanna meni", vastasi äiti. + +"Se minunkin tarkoitukseni oli, että Hannan sinne olikin mentävä; +hänestä se kumminkin tulee kankuri, jos kenestäkään koskaan," sanoi +Taavetti, katsellen akkunasta ulos. "Ja minäkin aion opetella tekemään +joka sorttia työtä, että osaisin kaikkia." + +"Jolla on viisi virkaa, sillä on kuusi nälkää", vastasi äiti +sananlaskulla. + +"Eipä. Se sananlasku ei aina pidäkkään paikkaansa. Kaikkein vähimmän +sen tarvitsee nälkää nähdä, joka osaa monenlaista tehdä. Jos ei yksi +auta, auttaa toinen." + +Mitä olikaan Taavetti metsästä tuonut, mitä puita hänellä oli kuormassa +pihalla, mihin tarkoitukseen hän niitä aikoi käyttää, siitä eivät tytöt +suoraa saaneet. Aikoisiko hän ruveta huonetta rakentamaan, vai mitä hän +niin suurilla puilla? Varmaankin hän on niitä luvattomasti varastanut, +josta hän ehken joutuu aika sakon saamaan. Mari se toisille pihalla +niin arveli ja Taavettikin siihen, samassa tullessaan, kuuli harmikseen +Marin viimeiset sanat "sakon saamaan". + +"Minkä sakon saamaan? Enkö minä ole niitä isännältä rahalla ostanut? Ei +suinkaan mahtane ostamisesta olla mitään sakkoa." + +"Enhän minä tiennyt sinun niitä ostanees", sanoi Mari hämillään. + +"Milloin ennen olen mitään varastanut? Luuletko että minä varastamalla +rupean aikeitani panemaan käytäntöön?" Viimeisen lauseen sanoi hän +semmoisella painolla, että tytöt päättivät parhaaksi juosta navettaan. + +"Vai varastanut minä olisin kimpi-kellekseni?" tuumi Taavetti, purkaen +kuormaansa; "ei noilla naisilla ole paljon päässä pidettävää." + +Siitä sitten noita kelleksiä kuivailtiin, ja ennen pitkää Taavetilla +oli uusia kiuluja, saaveja, ämpäreitä, ja mitä vaan entiseltä ilman +oltiin, niitä Taavetti kotona teki. + +Pian Hannakin asetti kangaspuut paikoilleen omassa tuvassa, ja +pirtojakin oli ostettu ruotsalaiselta pirran eli kaiteen-kauppiaalta. +Kun Hanna kutoa helskytti harmaata sarkaa, vilkaisi Taavetti usein +sinne päin veistellessään, ja tuumi väliin itsekseen: "pian ne tytötkin +oppii jos pojatkin." + +"Mitä multaa sinä Taavetti nyt taas hämmennät?" sanoi Mari eräänä +päivänä. + +"Milloin ennen olen multaa hämmentänyt?" kysyi Taavetti, kiivaammin +vaan hieroen ja hämmentäen. + +"Et juuri ennen, vaan minusta näyttää kuin rupeaisit valamaan, ja minua +peloittaa että sinä laitat pahan käryn hajun, ja poltat permannon." + +"Poltanko permannon! Missä olet nähnyt valaessa permantoa poltettavan?" + +"Kerta satuin käymään Tuomolassa, kun isäntä oli parhaallaan valamisen +puuhassa, eikä aikaakaan, kun messinkiä sitten kaadettiin, niin meni se +permannolle ja tietysti hukkaan kaikki. Ai sitä katkeraa savua, mikä +siitä nousi! Kun vielä muistan, niin kurkkuani karvastelee." + +"Kylläpä se oli katkeraa savua, kun vielä kurkkuasi karvastelee." + +Sitten kun kaikki oli kunnossa ja metalli oli kiehuvan kuumaa, kaatoi +Taavetti sitä, mutta permannollehan se läpitse juoksi, ja savu ja käry +nousi kauhea. + +"Johan se Mari sanoi että niin se käypi", sanoi sisar Liisa. + +Samassa tuli Marikin tupaan, kuin kiehuva metalli pitkin permantoa +juoksi. + +"Sanoinhan sen jo, että aivan Tuomolan isännän lailla sinä valat, +nimittäin pitkin permantoa." + +Samassa sieppasi Mari tuvan toiselta puolelta saavin, joka oli +puolillaan vettä, ja heitti sen vaaran paikkaan. Pahasti kirisi, ja +sohisi nuot kaksi elementtiä, ennenkun taukosivat. + +"Olisithan siihen vettä itsekin saanut kaataa", sanoi Mari. + +"Mikäs mun kädessäni oli? Olisi kai pitänyt tämä heittää nurkkaan +tiedän mä." + +"Ai, en huomannut! Mutta tulikohan yhtään tiukua?" + +"Jahkahan jäähtyy, niin katsotaan." + +Kun katsottiin, oli kaksi vähän sinne päin, vaan toiset ei nimeksikään. +Vikahan siinä oli, missä vika. Tiesi kait sen; ei suinkaan se +permannolle ilman. + +"Kyllä minä nyt jo huomaan, aha! Oppia niissä kaikissa tarvitaan. Mutta +tekijäänsä näkyy neuvovan valmis työkin. Jahkama koetan toisen kerran!" + +Eikä Taavetti heittänyt ennen kuin sai tiukunsa valetuksi ja itse hän +teki sorvaus-laitoksen ja sorvasi tiu'ut kirkkaiksi kuin mikäkin, ja +tuumasi sitten: + +"Ei minunkaan hevoseni ole ilman tiukuja." + +Kun tuli ensimmäinen sunnuntai tiukujen valamisesta, asetti Taavetti +tiu'ut hevosen kaulaan ja valjasti ruunan kirkko-reen eteen. Kaikki +sisaret rekeen ja itse kannaksilla seisoen ajoi hän kirkolle. + +Kirkon mäelle tultua veti hän ihmisten huomion erittäin puoleensa. +Muutamat Taavetin tuttavat pojat tulivat tutkimaan asian laitaa, +olisiko siinä joku erityinen syy, jonka johdosta hän nyt noin sisariaan +kirkolle vedätti. Ja pian huomasivat he hevosen kaulassa uudet tiu'ut. + +"Oletko itse valanut nuo tiu'ut?" kysyi eräs Taavetin +rippikoulu-kumppani, Hetiskan talon nuorempi poika Esa. + +"Itsehän minä ne valoin, vaan eipä niistä hääviset tulleet." + +"Älä mitään; kyllä ne vaan siinä tekevät täyttä virkaa." + +"No, heliseehän vähän; välttäähän nuo mökin miehelle." + +"Aivan täyttä päätä." + +Vihdoin keräytyi siihen koko joukko nuoria miehiä, ja tuumivat tiukujen +olevan niin siistiä työtä, ettei kaupungin valureiltakaan olisi saanut +sen puhtaampaa. + +"Tee minullekin tiu'ut!"--"Ja tee minullekin!" kuului joukosta useampia +ääniä. + +"Saahan tehdä; aikaahan tätä mökin miehellä on", arveli Taavetti ja +meni kirkkoon. + +Palausmatkalla Taavetti kehui kosolta saaneensa tiu'un tilauksia. + +"Sitä vartenko sitä kirkossa käydäänkin, että tilauksia saamassa?" +kysyi äiti. + +"No, täytyyhän köyhällä väliin olla yksi tie, kaksi asiaa", tuumi +Taavetti. + +"Kylläpähän se välistä niinkin taitaa olla", sanoi muori. "Vaan täytyy +koettaa kirkossa käydä vapaalla mielellä kaikista maallisista puuhista." + +Seuraavana päivänä rupesi Taavetti äitinsä kanssa neuvottelemaan, että +torppaan hankittaisiin paja. + +"Paja? Mitä sillä tehdään meillä? Kuka siinä sepittäisi?" kysyi äiti. + +"Minä siinä olen aikonut toisinaan sepittää", vastasi Taavetti. + +"Kyllä minä sen huomaan, mutta pelkään, että sinä tulet liian +ylimieliseksi, eli miksikä kiihkoksi sitä kutsuisin. Se tulee +tuommoinen alituinen puuhaaminen jo melkein pelkäksi hullutukseksi, ja +sinä luulet, että kaikkia osaa tehdä, kun vaan alkaa. Mutta sepän työ +on semmoinen ammatti, että sitä ei osaa ilman oppia käymättä ja +oppiinmeno on tarpeeton, kun meillä on jo velatoin torppa." + +"Niin, mutta minä en, äiti, aiokaan ikääni torpparina olla. + +"Kyllä minä sen huomaan ja olenhan sen jo sanonutkin joskus, että jolla +on viisi virkaa, sillä on kuusi nälkää. Suustasihan se jo kukkuu, että +sinusta tulee vielä seurakunnan vaivainen. Ja mikäs siinä muu auttaa, +kun sinä työhön pystyvänä aikana rupeat kustantamaan semmoisia +laitoksia, jotka eivät tuota tään taivaallista! Mikäs muu siinä tulee +kuin miero eteen lopulta!" + +"Te olette liian ahdasmielinen, äiti. Jos minä niin olisin ollut, niin +meillä ei olisi tätä torppaa." + +Sen sanottua pani Taavetti turkin päälleen ja alkoi astua ulos pihasta. + +"Minnekkä sinä nyt menet, Taavetti, kun niin alakuloiselta näytät?" +kysyi Mari pihalla. + +"Menen kylään neuvottelemaan, kun ei kotona asiat selvene." + +Oli kirkas päivä kevättalvella. Taavetti astui ja oli syviin +mietteisiin vaipuneena. Metsä, jonka läpi tie kulki, hajahti erittäin +hyvälle. Siinä astui hän ajatuksissaan ja tuli melkein huomaamattansa +Pynnölän pihalle. Isäntä seisoi pihalla. + +"Hyvää päivää isäntä!" tervehti Taavetti. + +"Jumal' antakoon! Mitäs Taavetti niin surulliselta tänään näyttää?" + +"No, empä tiedä itsekään; mutta olis minulla vähän puhuttavaa teidän +kanssanne." + +"Menemme kamariin", sanoi isäntä. + +Menivät siis molemmat sisälle. + +Kun olivat istahtaneet, kysyi isäntä, joka jo oli elähtänyt mies: + +"Mikä asia se on, joka sinulla nyt on toimitettava?" Tätä sanoessaan +katsoi hän Taavettiin erittäin uteliaan näköisesti. + +"Se asia itsessään ei ole paljo mitään, mutta----" + +Siihen se jäi. + +Isäntä tuli vielä enemmän uteliaaksi. + +"Ethän vaan aikone pois matkustaa?" + +"En, minä en matkusta mihinkään, minä vaan tuumin laittaa oman pajan." + +"No, mitä kaikkea sinä vielä mahtanetkaan laittaa, ainahan sinä +puuhaat, niin kuin olisit koko poika paljasta tointa ja puuhaa!" +Isännän silmät kiilsivät sitä sanoessa. + +"Niin, kyllähän minä puuhaan, vaan minun on vaikea puuhata. Se viepi +kaiken halunkin pois, kun äitini on aina vastaan, vaikka mitä +yrittäisin." + +"Niin se nyt mummo parka luulee, kun sinä olet vielä niin nuori, että +jos siitä sitten ei tulisi mitään, olis siinä sekä ajan että rahan +hukka. Kyllä mummo siinä on tavallansa aivan oikeassa, että se +kieltelee, ja jos sinä olisit joku toinen poika, joka ei mitään aikoin +saisi, niin hänen kieltonsa olisi aivan oikeutettu. Sinua kumminkaan ei +hänen pitäisi kieltämän. Se on muuten aivan oikein, ettet rupea omin +neuvoisi äitisi kanssa väittelemään ja tekemään hänen tahtoansa +vastaan, vaan puhut muiden ihmisten kanssa, ja puhuen aina asiat +selvenevät. Minun neuvoni on: älä vielä laita pajaa. Sinä saat sepittää +minun pajassani ja harjoitella ja saat käyttää nuorempia sisariasi +lietsojina, ja jos sinusta seppä tulee, niin ei äitisikään sitten enää +kiellä sinua pajaa laittamasta. + +"Istu, minä sanon Leenalle että tuopi kahvia", lopetti isäntä, ja meni +toiseen huoneesen. + +Taavetti kuuli kuinka isäntä siellä hoputti tytärtään, ja sanoi siellä +olevan vieraan itsellään. + +"Vieras", jupisi Taavetti itsekseen; "kyllähän niitä kuuluu tässä +maailmassa olevan vieraitakin. Se on vähän liikanaista kohteliaisuutta +minusta." + +Isäntä tuli pian takaisin, ja arveli: "Kyllä se on kaikkein paras, kun +sepität meidän pajassa!" + +Vähän ajan takaa toi Leena kahvia. Hän oli Pynnölän talon nuorin tytär +ja oikein sievän näköinen. Kaksi oli tytärtä Pynnölässä; vanhin, Elsa, +oli jo aikoja sitten naimisissa, ja johan tuo Leenakin näkyi olevan +aikaihminen. + +Kahvin juotuaan suoriutui Taavetti kotimatkalle. Hän hyräili mennessään +ja oli iloinen, vaan eipä kuitenkaan oikein iloinen. Joku häntä +kumminkin vielä vaivasi. + +"Minä saan sepittää Pynnölän pajassa", sanoi hän äidillensä kotiin +tultuansa. + +"Vai niin, vai olit sinä Pynnölässä jo pajaa kysymässä. Mitä sinä +sepität--haravia vai viikatevarsia?" + +"Jaha, vai puukaluja minä sepitän! Te luulette ettei siitä tule mitään, +mutta minä rautaa taon ja kalkutan." + +Seuraavana päivänä meni Taavetti koettamaan sepittää, halunsa mukaan. +Hän vei Esteri sisarensa kanssaan lietsojaksi. Tarkoitus olikin vaan +koettaa, saisiko rautaa minkäänlaiseksi muodostumaan ja hän takoi +rautapalan, vasaran muotoiseksi. + +"Jopa tuli vasara, vaan ei siinä ole vielä reikää, mihin varsi +pannaan", sanoi isäntä, kun tuli työtä katsomaan. + +"Kyllä siihen silmäkin tehdään", sanoi Taavetti ja löi silmän siihen, +ensin rautaa vähän kuumennettuaan. + +"Mutta merkillinen poikahan sinä olet ja vasara on valmis, että kun +varren panee, voi hevosta kengittää", ihmetteli isäntä. + +Nyt vietiin tuo uusi vasara ulos pajasta ja sitä näyteltiin yhdelle ja +toiselle. Kaikki olivat kummissaan, kun Taavetti oli osannut sen tehdä. +Taavetti lähti sitten sisarensa kanssa kotiin ja antoi vasaran äitinsä +käteen. + +"Onko tämä vasara sinun tekemäsi?" kysyi äiti koetellen sitä +hyppysissään. + +"On." + +"No, mitä sanoo Esteri? Onko se totta?" + +"On." + +"Laita pois paja! En minä tahdo enään sinua kiusata. Tee mitäs taidat, +kun vaan et tule ylpeäksi." + +Taavetti tuli hyvin alakuloiseksi, äitinsä viimeisestä lauseesta. +"Kyllä se voipi pian niinkin käydä", ajatteli hän. "Siis en laita vielä +pajaa, ennen kun tiedän etten siitä tule ylpeäksi." + +Pian tulikin siihen esteitä, ettei hän joutanutkaan pajapuuhiin. +Satulamaakarin työtä rupesi tulemaan; sillä talven ajalla oli särkynyt +hevosenkaluja useammissa paikoissa. Koko kevät meni kulkiessa niitä +korjaamassa, sillä hänen täytyi ehtiä käydä monessa talossa. Töin +tuskin ennätti hän valaa tilatut tiu'ut, että niiden ääni vielä vähän +ehti soida talvi-kelin aikana. + +Kesällä sai Taavetti taas harrastaa torpan tilusten viljelyksessä. +Kaikki sisaret olivat myöskin uutterasti apuna ja pian tulikin työt +tehdyksi, sillä voimat lisääntyivät vuosi vuodelta kasvavissa +nuorukaisissa. Ennättivät siis jo tytöt käydä kylän työssäkin, niityllä +ja pellolla. Taavetti kävi päivätöissä Pynnölässä ja väli-aikoina hän +kyhäsi vanhoista laudoista pientä pajaa. Sinä kesänä tulikin +erinomainen vuosi ja jyvät suuria ja raskaita. + +Kun sato oli korjattu, lausui äiti: + +"Jumalaa saamme kiittää, siitä kaikenlaisesta hyvästä menestyksestä, +joka osaksemme on tullut. Mutta varmana saamme pitää sen että tulee +myöskin vastoinkäymisen aikoja." + + + +VII. Sen puolesta tuo nyt on. + +Vuosia on taas pari vierähtänyt mitään merkillisempää tapahtumatta. +Taavetti on vaan saanut valmiiksi uuden pajansa ja on yhtä ja toista +kappaletta siellä taoskellut. Kahtena viimeisenä kesänä on vuodentulo +ollut niukempi; kuitenkin on Taavetti säästänyt vähän rahaa ja jyviä. +Hän on kahdeksantoista vuotinen ja siihen asti aina ollut terve; hän ei +ole koskaan tuntenut kipeäksi itseänsä. Nyt hän tuntee päänsä +kummallisesti humisevan, maailma pyörii mustana silmissä ja hänen on +keskellä päivää paneuminen vuoteesen. Sisarilla ja äidillä on hätä +käsissä, sillä Taavetin ruumis on polttavan kuuma ja hän rupeaa +puhumaan epäselviä, katkonaisia sanoja. Sisaret koettavat häntä auttaa +parhaan ymmärryksensä mukaan, mutta sairas on sairas ja tarvitseisi +siis älykkäämpää apua. Turhaan odottavat he tointumista puolipäivästä +iltaan; pahemmaksi hän vaan tulee, nousee väliin ylös ja tahtoo mennä +ulos. Kaikki sisaret tarvitsevat kaiken voimansa, hillitessään tuota +jättiläisvoimaista, raivostunutta hourailijaa. Ei auta mikään nyt muu, +täytyy nuorin sisar Liisa lähettää kylästä apua hakemaan. Hän lähtee +juoksemaan syksyisen yön pimeyteen ja juoksee niin paljon kuin vaan +jalkansa kannattavat Pynnölään. + +Kamalan mustaa on ollut nuoren arkamaisen tytön yksinään pimeässä +syys-yössä juosta tuo synkän metsän läpi kulkeva taival. Ja kyllä vielä +osaa pelkoa lisätä haukkumisellaan ja kiinnitapailemisellaan tuo +vahdissa seisova suuri Pynnölän koira, joka ei millään hinnalla tahdo +häntä laskea yöllä huoneesen eikä portaita ylös. + +Koiran haukunnasta havahtui talon väki ja isäntä rientää porstuaan. + +"Mikä siellä portailla on?" huusi hän että kartano kajahti. + +"Minä täällä olen." + +"Kuka minä?" + +"Liisa Rahkonen. Taavetti on kipeänä kuolemaisillaan, tuppaa ulos, että +me saamme rynnistää hänen kanssaan hengen edestä." + +"Ai! Taavetti! Voi minua!" + +"Mitä sinä, Leena, puhut?" + +"Minä vaan sanoin, että on onnetonta, jos hän kuo-- + +"Kuolee, kuka? Säikähditkö, pelästyitkö sinä?" + +"Mene nyt sisälle, Leena, ja rauhoitu ja tule sisään, Liisa." + +Nyt menivät kaikin kamariin ja Leena meni peräkamariin, jossa hän +kuului kiivaasti panevan vaatteita päälleen. Isäntä sytytti valkean +pöydällä olevaan kynttilään. + +"Joko hän on kauankin ollut kipeänä?" kysyi hän, pannen myöskin +päälleen. + +"Puolipäivästä asti." + +"Mitäs minä siellä teen, kun en minä osaa mitään rohtoja hänelle +toimittaa? Jaa no, menenhän minä sinne kumminkin." + +Leena tuli täydessä puvussa etukamariin. + +"No, minne sinä olet menossa? Hyvä lapsi, minne sinä aiot?" + +"Sinne, mihin isäkin." + +"Sinne, no mutta miksikä se siitä tulee?" + +"Onhan teidän hauskempi palata, kun minä olen mukananne." + +"Sen puolestahan tuo on." + +Silloin sitä lähdettiin. + +Kiirein askelin astuttiin pimeässä ja monen haparoimisen perästä +päästiin vihdoin torppaan. + +Sairas oli nukkunut ja huokui väliin hyvin raskaasti, väliin taas +tuskin kuuluvasti. Kaikki olivat hämmästyksissään ja tytöt olivat +vallan raukeat kovasta ottelusta sairaan kanssa. + +"Saapa nähdä kuinka siinä vaan käy", tuumi isäntä, ja koetteli +sairasta.--"Kyllä se on kuumetta, mutta mitä lajia? Onko tuo nyt +lavantautia tähän vuoden aikaan?" + +Leena läheni sairasta, painoi kätensä hiljaa Taavetin otsalle ja vedet +juoksivat pitkin poskia alas. + +"Kyllä hän on kovin sairas", sanoi hän, koettaen la'ata itkemästä. + +Isäntä katseli tytärtään, vaan ei puhunut mitään, pani vaan tupakkaa +piippuunsa ja oli yskivinään. + +"Kyllä hän taitaa kuolla; hän on niin minusta----kuinka sitä sanoisin", +sanoi Leena. + +"Joku meiltä kuolee, kukahan lienee, vaan ilman ei se mene tämä syksy. +Kyllä minun uneni ennen on toteen käyneet", tuumi Taavetin äiti, istuen +nurkassa ja nojaten päätänsä lämpöiseen uuniin. + +"Enhän vaan minä", sanoi Mari. + +"Enkä minä" sanoi Hanna. + +"Kukaties minä", sanoi Esteri. + +"Pikemmin se olen minä", Liisa, nuorin tytär hökäisi. + +"Arvaahan sen, että tottahan se on Taavetti, joka on jo lähellä +kuolemaa ja te kaikki olette terveitä", arveli Leena. + +Toiset tytöt kaikki vapisivat, vaan Leena istui vakaana. + +"Se on kummallinen ihminen tuo Leena", virkkoi isäntä. "Se on pienestä +lapsesta asti ollut semmoinen, ettei se ole pelännyt mitään. Hän on +aivan äiti-vainajansa kaltainen. Miehet ei pelkääkään, minä luulen, +tuskin kukaan; mutta naisissa on sitä vastaan hyvin harvat, jotka eivät +pelkäisi." + +Vähitellen tulivat kaikki uneliaiksi ja yksi toisensa perään vetäysivät +mihin saivat kallistua huokaamaan. Isäntä ja Leenakin kävivät +pitkäkseen penkille. Kynttilä paloi pöydällä ja hämärästi valaisi +isohkoa huonetta. Kun olivat kaikki nukkuneet, nousi sairas sängystään, +ja isäntä ensimmäiseksi kuuli, kun tuvan ovi kiinni lupsahti. Silloin +nousi hän ylös ja katsahti sänkyyn ja Taavetti oli poissa. Nyt hätkähti +isäntä pahanpäiväisesti ja äännähti: + +"Johan se Taavetti on karannut!" + +Silloin kavahtivat melkein kaikki pystyyn ja Leena oli ensimmäiseksi +ulkona. Pian hän jo taluttikin Taavettia toisia vastaan ja isäntä +paraiksi ennätti tukeamaan toiselta puolelta. Niin saivat he sairaan +sänkyyn, joka ei enään taas maailmasta mitään tiennyt. Leena selitti +löytäneensä hänen makaamassa rappujen edessä pihalla; vaan kun hän otti +kädestä kiinni, nousi se ylös ja alkoi astua rappuja ylös. Samassa se +kuitenkin tuli niin hervottomaksi, että tahtoi taluttajansa kaataa +maahan. + +Nyt ei enään kenenkään silmään tullut uni, vaan valvoivat kaikki aamuun +asti. Silloin lähtivät isäntä ja Leena pois ja isäntä lupasi toimittaa +rohtoja. + +Iltapäivällä tuli Leena, tuoden rohtopullon mukanaan. Sairas ei +ollutkaan enää päivällä hourinut. Hän oli saanut rohtoja pappilasta. Ja +kun hän nyt taas oli saanut Leenan tuomia rohtoja osasi hän jo vähän +päästä selällään maaten puhua selvästi yhtä ja toista. Vaan kun koetti +nousta istualle, musteni silmissä ja hän kaatui vuoteellensa. + +"Rohto vaikuttaa", arveli Leena, nähtävästi hyvillään. + +"Mikä sinun tänne on tuonut?" kysyi Taavetti. + +"Arvelimpa jos jotenkin voisin lieventää vaivojasi." + +"Se on harvinaista hyvyyttä", sanoi Taavetti kääntyen kyljelleen +sängyssä ja katsellen permantoa. "Sinun kaltaiseltasi sellainen hyvyys, +että tulet hoitamaan torpparia, on vieläkin sanoen harvinaista." + +Leena mietti siihen jotakin vastausta, vaan ei ajatukset syntyneet +sanoiksi. + +Sairas tuli taas kuumeen kouriin, niin ettei hänen kanssaan voinutkaan +keskustelua jatkaa. Selvään näkyi Leenan kasvoista että hän pelkäsi +Taavetin kuolevan. + +Viikkoja vieri ennenkun Taavetti tointui taudistansa ja melkein +joka päivä kävi Leena häntä katsomassa. Kun Taavetti nousi ylös +sairas-vuoteelta, kääntyi Liisa, nuorin sisar, samanlaiseen tautiin. +Hän tuli verkalleen kipeäksi ja luultiin sen menevän pian ohitse; mutta +niin ei käynyt. Kolme viikkoa sairastettuaan kuoli hän. + +Niin oli äidin uni toteutunut. Mutta syvän surun vaikutti Liisan +kuolema koko perheesen, sillä hän oli kaikkien toisten siskojensa +lempilapsi, niiden hoitama ja kasvattama. Oudon ja tyhjän jäljen jätti +hän, kun hän maan mustaan povehen vietiin, sievästi laitetussa +sinisessä arkussaan. + +Ja siihen yhteen uhriin taukosi taudin raivo. + + + +VIII. Arvaappas kuinka niiden rahojen kävi. + +Oli eräs pikkutalon poika Olli Heinäniemi, joka oli sattunut +tutustumaan Taavetin sisaren Marin kanssa. Vähän aikaa Liisan +hautajaisten jälkeen vietettiin Marin ja Ollin häitä. + +Koko lailla tämä väen vähennys tuntui Taavetin torpassa, kun ei +neljästä tyttärestä enään ollut kuin kaksi jäljellä. Mutta koko +laillapa tuo pieni yhden hengen lisäys myöskin tuntui Heinäniemessä, +jossa emännän kuoleman jälkeen ei ollut vaimoista hoitajaa. Pian siellä +kaikki paikat toisenlaiselta näkymään rupesivat Marin sinne tultua. + +Mari oli mennyt uuteen kotiinsa vaatteineen; muuta ei hänellä sinne +ollut vietävää. Mutta Taavetti tuumi: "Antaahan mennä, kylläpähän vähän +ajan päästä Heinäniemen Olli saa ihmeen nähdä." + +Eräänä päivänä keväällä sai Taavetti kuulla, että Olli oli ollut +johonkuhun tarpeesen rahaa lainaksi hakemassa kuitenkaan senlaista +saamatta. Seuraavana päivänä otti Taavetti esille rahasäiliönsä ja +laski lukua kuinka paljon hän voisi antaa Marin myötäjäisiksi. Hänellä +oli sata ruplaa rahaa. Kuinka sitä nyt jakaisi, että se tulisi +säntilleen?--"Voinhan toisille siskoille vielä jotain ansaitakin", +arveli hän ja loppupäätös laskussa oli seuraava: "Mari saapi +seitsemänkymmentäviisi ruplaa." + +Tämä summa taskussa lähti Taavetti astumaan Heinäniemeen ja kohta sinne +päästyään pisti hän sen Marin käteen, käskien antaa Ollille, ei +lainaksi vaan lahjaksi. Olli oli työssä pellolla eikä tiennyt asiasta +mitään ja Taavetti lähti astumaan laulua hyräellen kotiinsa. + +Erittäin iloisella mielellä tarttui hän taas auraansa, kun oli saanut +palkita sisarellensa sen, mitä apua hän oli saanut torpan hoitamisessa. +Nyt aloitti hän taas työtä toivossa, että saisi jotakin antaa +toisillekin siskoillensa. Siskotkin huomasivat pian, että Taavetti oli +sinä päivänä iloisempi kuin tavallisesti. + +Kun hän oli juuri alkanut kyntää, näkyi mies tulevan tietä myöten +pitkin pellon aidanviertä ja lähenevän torppaa. Mies ei kuitenkaan +torppaan mennyt, vaan hyppäsi yli aidan pellolle. Se oli Heinäniemen +Olli. Hän tuli jnoksujalassa Taavetin luo pitkin pellon pientaretta. + +"Mitähän Ollilla nyt on niin kiireistä asiaa Taavetille?" arveli Hanna +Esterille, seisuuttaen vähän työtänsä. + +"Hyvää päivää lankoni!" sanoi Olli. + +"Seis ruuna", sanoi Taavetti. + +Hevonen pysähtyi ja Olli löi lujasti kättä Taavetille. + +"Sinä olet jalo mies, annoit varmaankin ainoat rahasi minulle", sanoi +Olli. + +"Jäi vielä kaksikymmentä viisi", arveli Taavetti. + +"Koko seitikan annoit näin ahtaana aikana, se oli miehen työ, jota en +tule koskaan unhoittamaan. Arvaappas kuinka niiden rahojen kanssa on +käynyt, vaan sinä kun asut täällä metsässä, niin ethän sinä voi mailman +riennoista tietää. Minä kävin juuri maksamassa huutoni. + +"Minkä huudon?" kysyi Taavetti hämillään. + +"Se oli kokonainen iso talo, jonka huutokaupassa huusin kahdeksan +päivää sitten, kuudestakymmenestä viidestä ruplasta, kymmenen ruplaa +jäi vielä sinun rahoistasi. + +"Ja minä en ole kuullut koko huutokaupastakaan, vaan mitäpä tuolla +tiedolla olisinkaan minä tehnyt, enhän ole vielä mikään myynti +mieskään." + +Sitä sanoessaan näytti Taavetti olevan hieman nyreissään. + +"Sinä pahastut, minä näen sen sinun päältäsi, en sitä ihmeeksi +panekaan, jos vähän tuskautkin, kun ostin itselleni talon sinun +rahoillasi. + +"Älähän nyt Olli kovin hätäile, ei kuitenkaan vielä niin pitkällä olla, +minä kaikesta sydämestäni sen onnen sulle suon. + +"Suotko? siitä olen sinulle sangen kiitollinen, hyvästi nyt." + +Olli lähti pois samaa tietä kuin oli tullutkin ja Taavetti sisarineen +katseli hänen jälkeensä, siksi kunnes hän katosi metsän taa. + + + +IX. Siinäpä se juuri olikin. + +Kesä kului ja Taavetti teki työtä kuin olisi tuli ollut kantapäillä; +pyhinä hän kuitenkin kävi Heinäniemen talossa sisartaan ja lankoaan +puhuttelemassa. Olli muutti kesällä uuteen taloonsa Sampiahoon, jonka +hän oli Taavetin antamilla rahoilla ostanut. Niin näytti kuin Sampiahon +talon pelloista tulisi kunnon peltoja, jos vaan niiden päälle työtä +tehtäisiin. Olli tahtoi että Taavettikin muuttaisi heille; sopihan +taloon lankomieskin, varsinkin senlainen lanko kuin Taavetti. + +"Asuhan pois vaan itse taloasi", arveli Taavetti, "kyllähän minä aina +itsestäni huolen pidän." + +Kun syksy tuli, ja viljat korjattiin, tuli Taavetin äiti heikoksi +sairaaksi. Taavetin ensimmäinen tehtävä oli panna hevonen valjaihin ja +ajaa lääkärin hakuun kaupungista, pian hänen onnistuikin lääkärin +saada, jonka hän kyyditsi kotiin. Vaan eipä lähtenytkään lääkäristä +apua, mummo kuoli kumminkin Taavetin ja sisarten suureksi suruksi. + +Nyt päätti Taavetti luopua torpasta ja tehdä perinnön jaon. Oikein lain +mukaan olisi hänen vielä muutama vuosi pitänyt olla holhun-alaisena, +vaan kun hän oli kaiken haltijana ja ansaitsijana ollut jo monta +vuotta, ei kukaan lukua pitänyt hänestä, ja hän sai tehdä niin kuin +halusi. Hän antoi sisarillensa kaiken omaisuuden ja torpan myynnistäkin +saadun rahan, vielä oman ansaitsemansakin säästön lisäksi, ettei +jättänyt itselleen kuin kymmenen ruplaa. Sitten hän kuulututti kirjansa +ulos siitä seurakunnasta, sisartensa ja lankonsa ja Pynnölän Leenan +suureksi mielipahaksi. Hanna sisar muutti asumaan entisiin +opettajattarensa huoneisin, jotka oston kautta hänelle joutuivat ja +Esteri meni sisar Marille palvelukseen. + +Kirjojaan odotellessaan asuskeli Taavetti lankonsa luona Sampiahossa, +jossa häntä yhtenään kiellettiin minnekään matkustamasta, mutta +Taavetti ei vastannut mitään niihin asioihin. Kun vihdoin hänellä oli +kirjat ja passit taskussa meni hän rovastista palatessaan Pynnölään. +Leena seisoi pihalla, kun Taavetti siihen saapui. + +"Hyvästi nyt, Leena", sanoi Taavetti, puristaen Leenaa kädestä. + +"Niinkö sinä nyt lähdet ja jätät kaikki tänne, aivan sipo sillensä?" + +"Niin, Leena, tämän päivän perästä et sinä näe minua. Kas minä näetkös +en tahdo olla isäsi harmina täällä. Onko isäsi kotona?" + +"On, arvaten hän on kamarissa." + +"Kiitos neuvostasi, minä menen hänen puheillensa; mene sinä jonnekin +muuanne." + +Leena meni navettaan päin ja Taavetti isännän luo kamariin. + +"Hyvää päivää, isäntä!" sanoi hän, astuttuansa huoneesen. + +"Päivää, päivää", vastasi isäntä. + +"Minä lähden tänä päivänä pois tästä seurakunnasta. Teidän ei nyt +tarvitse olla missään turhassa luulossa, että minä puolestani +vävyksenne tunkeun. Eikö se ole teistäkin hauskaa, kun pääsette +Taavetista?" + +"Mistä sen käsityksen olet saanut että sinusta päästä haluan? Ja minä +aina olen pitänyt sinua miesten parhaana?" + +"Näettekös, isäntä, minä olen aivan köyhä mies. Ei mulla ole nyt enään, +kun olen kaikki jakanut, muuta kuin kymmenen ruplaa." + +"Eihän se minulle kuulu, kuinka paljon sinulla on rahaa." + +"Kuinka niin." + +"Niin se on, enhän minä rahaa tarvitse." + +"Enkä minä taas teille antaisikaan rahojani vennon vieraalle ihmiselle. +Hyvästi nyt!" + +"Hyvästikkö? Minne se semmoinen kiire on?" + +Taavetti oli kumminkin silloin jo ulkona, eikä enempää odottanut eikä +kuunnellut, vaikka isäntä huuteli häntä palaamaan kahvia juomaan. + +"Hyvästi nyt Taavetti!" huusi Leena navetan ovelta. "Käy nyt sentään +joskus vielä tässäkin kylässä!" + +"Hyvästi Leenaseni", sanoi Taavetti, kuitenkin mennen ulkopuolelle +porttisolan. Siinä hän hetkeksi pysähtyi ja mietti mitä hänen +oikeastaan pitäisi tekemän; vähän aikaa siinä mietittyänsä kääntyi hän +takaisin Leenan luo. + +"Kummallista kun en minä tahdo päästä eroon tästä talosta", tuumi +Taavetti Leenalle navetan edessä. + +"Niin, ja minä en mitenkään tahdo voida laskea sinua pois, senkin +tähden kun sinä aiot ikipäiviksi mennä pois tästä seurakunnasta." + +"Hyvästi nyt kumminkin", sanoi Taavetti, pitäen Leenan kättä omassaan. +"Täytyyhän minun kumminkin lähteä. Eihän sitä tiedä kuinka kauvan minä +pysyn poissa tästä seurakunnasta." + +"No, niinhän se on", sanoi Leena, tullen vähän iloisemmaksi. "Hyvästi +nyt sitten!" + +Isäntä seisoi portailla ja katseli asian menoa sanaakaan virkkamatta. +Taavetti ohjasi kulkunsa portaiden editse ja sanoi sivu mennessään: + +"Hyvästi nyt isäntä! Menoa se on kaikki, mikä näkyy!" ja meni niin +enempää puhumatta ulos pihasta. + +"Soma poika!" arveli isäntä Taavetin mentyä. + +Taavetti asteli hyvin miettiväisenä Sampiahoon. Sinne päästyään istahti +hän penkille eikä puhunut mitään. Pian huomasi Olli isäntä Taavetin +äänettömyyden. + +"Kävitkö Pynnölässä pappilamatkalla?" + +"Kävinhän minä siellä", sanoi Taavetti pitkäveteisesti. + +"Ja siellä mitä sanottiin?" + +"Sitä en ymmärrä itsekään, mitä siellä sanottiin, mutta kummallista se +on tämä mailman meno." + +"Miksi et tee jonkunlaista päätöstä asiassa? Olisi tuo minun asiani, +että rikkaan talon tyttö olisi morsiameni, niin empä minä sitä niin +veistokselle jättäisi." + +"Niin se sinun asiasi ehkä olisi, vaan minun miehelleni ei se sovellu. +Minä en ole tottunut muuhun kuin työlläni elämään. Se tuntuisi niin +minusta, kun naisin rikkaan tytön, juuri kuin saisin köyhäin apua." + +"Ole nyt jo höpisemättä, onko se köyhäin apua, kun naipi rikkaan tytön? +Johan sinun päähäsi on reikä ilmestynyt." + +"Kyllä Pynnölän Leenasta hyvä emäntä tulee", sanoi siihen Mari, +tarttuen miesten puheesen. "Älä suinkaan Taavetti jätä Leenaa, vaikka +hän onkin hiukan vanhempi sinua." + +"No, sen tulla, sen tietää kaikki mailma, enhän minä ole Pynnölän +Leenaa kosinut. Siinä kaikki, kun hän vaan kävi minua hoitamassa +sairauteni aikana." + +"Siinäpä se juuri onkin asia", sanoi Mari. + +Taavetti jäi puhumattomaksi. + +Päivällisen jälkeen suoriutui Taavetti matkalle otettuaan sydämelliset +jäähyväiset langoltansa ja sisareltansa ja läksi niin astumaan +nahka-laukku selässä outoa tuntematointa tulevaisuutta kohti. + + + +X. Oppiretki. + +Yötä ja päivää astui Taavetti, melkein aina oli hän tien päällä, että +hän ehtisi paljon käydä ennen kuin kymmenen ruplaansa loppuisi. Melkein +koskematta saattoi sanoakin sen summan olevan, kun hän saapui +pääkaupunkiin. + +"Onko täällä yhtään satulamaakaria tai seppää", kysyi Taavetti eräältä +kerjäläisakalta tullin luona. + +"Kyllä kait niitä tässä kylässä on, missäs niitä sitten on, jos ei +täällä?" vastasi akka. + +Sillä vastauksella oli Taavetti tyydytetty ja astui yhtä katua ylös, +toista alas. Vihdoin hänen silmänsä keksivät sepän pajan, sinne hän +pistiin sisälle. + +"Otetaanko täällä työhön maalta tullutta miestä?" kysyi hän seisoen +pajan permannolla, laukku selässä. + +"Ei, täällä pidetään vaan kaupungin seppiä", vastasi muudan nuori +irvileuka seppä. + +"Eikö täällä oppiinkaan oteta?" kysyi Taavetti. + +"Sekin on sattumaisiaan myöten", vastasi sama taas. + +"Hyvästi sitten", sanoi Taavetti ja jatkoi matkaa edelleen. Kauvan +aikaa sinne ja tänne astuskeltuaan, meni hän muutamaan kauppapuotiin. +Siinä hän osteli yhtä ja toista pientä kalua ja samassa kun hän maksoi, +tuli kauppias itse sisälle. Kauppiasta huvitti ruveta kyselemään mistä +niin tanakka ja pulska nuori mies oli kotoisin. Taavetti kertoi +lyhyesti sukunsa ja siihen asti eletyn elämänsä. + +"Te siis niinmuodoin olette seppä, satulamaakari ja maantyön tekijä. +Mitä te kaikista mieluummin tekisitte?" kysyi kauppias. + +"Maantyötä tekisin, jos minulla olisi oma talo, vaan torppariksi en +ikinä rupea." + +"Jaha, jaha", sanoi siihen kauppias. "Mutta tottahan kaupungin työtäkin +aiotte tehdä, kun kaupunkiin olette tullut." + +"Kyllä, jos kunnon työtä saan, vaan mitättömiin en minä rupea." + +"Aivan oikeen!" vastasi kauppias. + +Taavetti kokoili ostoksensa kainaloonsa ja alkoi lähteä, mutta kauppias +sanoi: + +"Odottakaas hiukan! Tahdotteko ruveta satulamaakarille, niin minulla on +hyvinvoipa satulamaakari tuttavana, hänen luonansa ehkä saatte paikan." + +"Kiitoksia paljon! Kuinkahan sen löytäisin?" + +"Voisinhan lähteä teitä viemäänkin, hän on aivan lähellä tässä." + +"Jos siitä ei aivan suurta vaivaa olisi, niin pyytäisin herra patruunin +sitä tekemään; muutoin minun laatuni on, etten vaivaa ketään minua +auttamaan ennen kun voin sanoa että: nyt on hätä!" + +"Ei se vaiva niin suuri ole. Kun se mestari on hyvä tuttavani, minä +useastikin siellä pistäyn noin vaan ilman asiaakin. Poltatteko +paperossin niin kauvan kuin menen vähän päälleni muuttamaan?" + +"Kiitoksia paljon! En minä polta, eipä täällä oppipojat kaupungissa +kuulu saavankaan sauhuttaa." + +"Ei suinkaan, ei suinkaan", sanoi kauppias ja meni toiseen huoneesen. + +Hyvin pian tuli kauppias takaisin, puettuna sievään pikku turkkiin ja +karvalakkiin. Silloin lähdettiin puodista ulos ja astuttiin vähän +matkaa kapeata, väärää katua, kauppias edellä ja Taavetti perässä, +siksi kunnes tultiin erään talon portille, jonka päällä oli suuri +kyltti ja siinä erinomaisen suuri satulan kuva kaikkine hihnoineen ja +solkineen. Siitä portista he nyt sisään astuivat ja menivät matalaan +puurakennukseen pihan laidassa. He astuivat ovesta sisälle isonlaiseen +huoneesen. + +Täällä seisoi leikkauspöydän ääressä vanha mies. Hänen +kokoonkyyristynyt vartalonsa ja harmaa, osaksi poiskarissut tukkansa +osoitti, että hänellä oli ollut kylliksi tehtävää ajan monivaiheisessa +taistelossa. Lähemmin miestä tarkastaen, pian selvisi että hänellä oli +nuoruutensa kukoistuksen päivinä ollut paljon voimaa. + +Vieraiden sisään tullessa kääntyi ukko kohteliaasti tulijoihin päin ja +hymyillen odotti mitä he lausuisivat. + +"Hyvää iltaa, mestari! Minä tuon teille uuden apulaisen", sanoi +kauppias, samalla puristaen mestaria kädestä. + +"Jumala antakoon! Mistä patruuni sitä apulaista tuopi?" + +"Hän on maalta, arvatenkin maan satulamaakarin poika, ja luulen että +hän haluaisi täällä oppiansa lisätä." + +"Kiitoksia tarjouksestanne, herra patruuni! Mutta minulla ei ole tällä +hetkellä työ-sijaa, on näettekö kaikki istuinpaikat täydet." + +"No, siitä vähän väliä on, tottahan nuorelle miehelle jossakin sen +verran sijaa on, ja hyvä sopuhan sitä toista antaa. Älkää nyt aivan +kieltävää vastausta antako." + +"No, onhan se niinkin", sanoi mestari hymyillen ja katsellen Taavettia +päästä jalkoihin asti. Hän otti lasisilmät nenältään ja laski ne +pöydällensä, istahti ja sanoi toisillekin: + +"Olkaa vieraat niin hyvät ja istukaa!" + +Nyt istahtivat kaikki, odottamatta uutta käskyä. Istuvassa asemassa +alkoi mestari tuumimaan: + +"Onpa tuores ja voimakkaan näköinen nuori mies, ja pelkään pahoin että +hän heikontuu ahkerassa istuntatyössä. Mutta jos sinulla on halu +käsitöihin, niin syytön olen siihen silloin minä, jos sinä heikkonet +satulamaakarina. Minkä verran olet ennen sitä työtä tehnyt?" + +Taavetti mietiskeli vähän ja sitten virkkoi: + +"Olen tehnyt sitä työtä kahdeksanvuotisesta pojasta talvisin, vaan +kesillä olen enimmäkseen maantyötä tehnyt ja minä olenkin kymmenen +vuoden vanhasta ollut torpparina isäni kuoltua." + +"Oletko kymmenenvuotisesta torpparina ollut? Sepä on hauskaa, se on +oivallista tuo!" + +"Kyllä kait mestari myöntyy ottamaan tämän nuoren miehen, niin minä +alan lähteä kotiin päin?" arveli kauppias. + +"Kyllä, kyllä, jääköön poika tänne!" + +"Hyvästi sitten!" + +"Hyvästi, hyvästi!" + +"Kas niin! Mikäs nimes onkaan? Nyt sinä olet meidän miehiä." + +"Taavetti minun nimeni on." + +"Vai Taavetti! Oletpa sinä oikein vanhan ajan miehiä! Niin tulepas +tänne työhuoneesen, minä osotan sinulle paikkasi." + +Nyt astui ukko edellä pienestä mustuneesta ovesta ja talutti kädestä +Taavettia, täten tultiin hyvin suureen huoneesen, jossa istui työssä +toistakymmentä miestä. + +"Täältä se tulee teille eräs uusi Taavetti!" sanoi mestari. "Kas niin, +sinä saat työskennellä, istu siinä, tänään ei kumminkaan tarvitse tehdä +mitään, huomenna vasta." + +Silloin meni mestari takaisin leikkauskamariin, ja Taavetti istui +vanhalle pyöreälle puutuolille tiskin päässä. Siinä hän katseli vitkaan +ympärillensä ja näki että huoneessa työskenteli melkein vaan +oppipoikia, paitsi kolmea elähtäneempää sällis-miestä. + +"Mistäs se semmoinen Taavetti nyt on tullut?" kysyi vanhin sälli. + +"Olen äsken maalta tullut ja rouvan asialle lähetetty", sanoi Taavetti +hyvin totisena. + +"Rouvanko asialle lähetetty? Taidatpa olla aika veitikka!" + +"Ne ovat semmoisia moukkia ja jätkiä, kun ne ensin tulevat kaupunkiin, +ettei mihin panna, vaan vähitellen poistuu se moukka sisästä täällä +kaupungissa", arveli toisella puolen tiskiä istuva nuorempi sälli. + +"Kyllä se on aivan paikallaan, kuten sanoitkin", arveli ensimmäinen ja +molemmat jatkoivat sitten äänetönnä työtänsä. + +Vähät piti Taavetti sillä väliä, miksi häntä sanottiin. Se oli hänen +mielestänsä sama, olipa tuota jätkä vai moukka, kunhan vaan koetti +tehdä tehtävänsä kunnollisesti. Siinä tarkoituksessa hän katseli hyvin +tarkasti kuinka työtä tehtiin. Vähän ristiriidassa oli hänen +ajatuksensa siinä istuessa, oliko satulamaakarin työ yhtä etevää kuin +esimerkiksi sepän; siihen ei hän kumminkaan omista ajatuksistansa +saanut selvää vastausta. Viimein juolahti hänen mieleensä kysyä +mestarilta lupaa mennä ulos kävelemään. Hän meni mestarin luo ja pyysi +saada käydä vähän kaupungilla, vaikka hän oli matkustuksesta kyllin +väsynyt, + +"Mene vaan, älä kumminkaan ole kauvan, illallisen aika tulee pian", +lausui mestari. + +Taavetti meni ja käveli pitkin kapeata, mutkaista katua alas rantaan. +Täällä tunsi hän että oli tehnyt jotakin, jota ehkä lähimmässä +tulevaisuudessa tulisi katumaan. Hän tunsi tehneensä jotenkin +ajattelemattomasti, lähtiessään kodistansa, jossa olisi voinut kyllä +elää. "No", johdatti hän mieleensä, "teinhän sen sisarteni tähden. Enkö +heille kaikkia jakanut, mitä omistin?" Hän tunsi kovan koti-ikävän ja +Leena se erinomaisesti nyt tuossa jäätyneessä rannassa seisoessa +muistui hänen mieleensä. Melkeempä tunsi hän omantunnon soimausta, että +oli hänen niin vähin pakinoin jättänyt. Raitis koillistuuli hajoitti +kuitenkin hänen mielenliikutustansa ja vähän rauhallisempana kääntyi +hän mestarinsa asuntoon. + +Täällä oltiin juuri rupeamassa illalliselle. Kisällit söivät kamarissa +ja pojat kyökissä. Taavetti sai ottaa sijansa poikien seurassa. +Näyttipä tuossa ruokaa olevan, vaikka ei aivan samanlaista kuin hänen +kotiseurakunnassansa. Mutta maassa maan tavalla, niin ajatteli +Taavettikin ja koetti syödä, vaikka ei yhtä aikaa tahtonut häneen +mahtua ruoka ja koti-ikävä. Ja niin hän vähän haukattuansa siirtyi pois +pöydän luota. + +Illallisen jälkeen tehtiin vielä joku aika työtä, sillä välin kuin +pienin oppipoika valmisteli vuoteita. Työstä lakattua istuskelivat +sällit haikuja vedellen; muutamat oppipojat toistensa kanssa kisailivat +ja voimistelivat, muutamat kirjoittivat tai laskivat kivitaululle. +Taavettikin katseli tuota kirjoitusta ja luvunlaskua ja sanoi: + +"Johan se tulee koko lailla sievää kirjoitusta! Saatteko täällä käydä +koulua?" + +"Kyllähän täällä saapi sunnuntaikoulua käydä, vaan ei siellä paljon +opi, eikä siellä ole suuret vaatimukset", arveli poika, nimeltään +Jaakko. + +Taavetin silmät kiilsivät ilosta, kun kuuli saavan kaupungissa +kouluakin käydä. Nyt hän mielessään päätti olla täällä kumminkin niin +kauvan, että edes oppisi hyvästi kirjoittamaan ja lukua laskemaan. + +Vitkaan, mutta vihdoin viimeinkin pantiin levolle. Taavetti valvoi +kauvan vuoteellansa, ennen kuin uni hänen silmänsä sulki. Unessaan oli +hän kulkevinansa outoja tuntemattomia maita, kävipä hyvin hämärästi +kotiseurakunnassaankin ja uneksui jotakin sieltä kuin sumun seasta. Hän +heräsi aamulla hyvään aikaan, nousi vuoteeltaan, puki päällensä ja +istui tuolilleen. Pian sen jälkeen nousivat kaikki toisetkin ylös ja +asettuivat kukin paikallensa. + +Kun kaikki oli työssä, tuli mestarikin sinne edessänsä esiliina +viheriästä verasta. + +"Hyvää huomenta!" lausui hän sisään astuessaan. + +"Huomenta, huomenta!" vastasivat kaikki yhteen suuhun, Taavettikin +muiden mukana. + +"No, kuinkas tuntuu olo pääkaupungissa?" kysyi mestari Taavetilta. +"Joko minä alan työtä antaa?" + +"Olkaa niin hyvä!" sanoi Taavetti vastaukseksi. + +"Minä annan työtä, että näen mimmoinen satuloitsija sinä olet. Sitte +saamme muutaman viikon päästä nähdä, kummoisilla ehdoilla voin sinua +eteenpäin pitää. Minä annan ensin semmoista, jota arvaan sinun +parhaiten osaavan. Tee viidet päitset ja kaksi paria suitsia." + +"Se paraiksi!" vastasi Taavetti. + +Pian olikin aineet hänellä edessänsä. + +Nyt aukasi Taavetti laukkunsa ja otti sieltä esille työkalunsa, joita +hän latoi tiskille. Pian hänen komeat työkalunsa vetivät kaikkein +huomion puoleensa. + +"Ne ovat kaikki omia tekemiäni, paitsi terät naskaleissa", tuumi +Taavetti lankaa tehdessään. + +"Hohtimet, vasara ja puukkokin?" kysyi vanhin sälli. + +"Kaikki, paitsi terät naskalissa." + +"Katsopas veli-hopea, mimmoinen Taavetti meille nyt on tullut! Sanotko +vielä moukaksi?" sanoi taas vanhin sälli toiselle. + +"Niinpä on näenmä!" tuumi toinen. + +Nyt alkoi Taavetti totuttuun tapaansa neuloa suristaa päitsiä ja +suitsia ja niin niitä tuli kuin turkin hiasta. + +Sällit ja pojatkin kallistelivat päätään ja tuumivat: "Pahus sentään! +Voi toki kumminkin!" + +Mestarikin tuli aika ajoin sisään ja katseli Taavetin neulomista. + +"Kyllä minä näen, kyllä!" tuumi ukko aina sivumennessään. + +Kun Taavetti oli saanut määrätyn työnsä valmiiksi, vei hän ne +mestarille ja kysyi: + +"Mitä sanoo mestari näistä? Olkaa hyvä ja katsokaa!" + +Mestari tutkisteli joka mutkan, melkein joka piston ja sanoi: +"Kiitoksella hyväksytään!" + +"Mitä mestari aikoo nyt minuun nähden?" kysyi Taavetti. + +"Olen asian valmiiksi tuuminut. Jos tahdot olla opissa puolen vuotta +ilman palkkaa, niin pääset keväällä sälliksi. Muutoin, jos et olisi +niin hyvä työmies, täytyisi sinun olla opissa viisi vuotta." + +"Ei muuta?" tuumi Taavetti. + +"Ei mitään muuta", vastasi mestari. + +"Siihen olen hyvin tyytyväinen", virkkoi Taavetti. + +Tehtiin siis kaupat ja Taavetti rupesi satulamaakarin oppiin puoleksi +vuodeksi. Mestari oli kirjoittavinaan asian kirjaansa; ei sen enempää +siinä puuhia käytetty. + +Siitä lähtien Taavetti oli oppilainen ja teki kaikkea, mitä vaan +käskettiin. Kertaakaan ei hänen kuultu niskoittelevan eikä vastaan +murisevan, niin kuin moni pienempi ja nuorempi teki, vaikkeivät mitään +osanneet. Väli-aikoinaan hän sangen ahkerasti opetteli kirjoittamaan ja +lukua laskemaan ja erinomaisen ahkeruuden kautta hän edistyi niin, että +sai keväällä hyvät todistukset sunnuntaikoulusta. + +Silloin päättyi oppi-aikakin. Nyt oli hän jo jokseenkin perehtynyt +kaupungin satulamaakarin monipuoliseen ammattiin ja oli myöskin nähnyt +että kaupungin käsityöläissällit enimmäkseen olivat suuria juoppoja. +Oppi-aikana oli juominen pojilta mitä jyrkimmästi niiltä kielletty; +mutta sälliksi päästyä oli melkein pakko juoda, jos vähänkään tahtoi +olla toisten sällien kaltainen. Nyt oli Taavetin pitäminen sälli-pidot. +Jo edellisellä viikolla oli sällejä kulkenut toisistakin työpaikoista +katsomassa, kun Taavetti teki näyte-satulaa. Tavan mukaan piti silloin +tuon näytteen tekijän tarita vieraille hyvät ryypyt; vaan Taavetti piti +eri tapaa, hän keitätti teetä ja kahvia. Muutamat sitä ottivat, toiset +eivät semmoista tarjousta maistaneetkaan. Vihdoin tuli tuo pito-aamu; +silloin lähetti Taavetti yhden pojan käskemään sällejä illaksi sinne. + +Heitä saapuikin illalla jommoinenkin joukko ja luulivat he nyt saavansa +päänsä täyteen, mutta turhaa. Nytkin tarjottiin vaan ruokaa, teetä ja +kahvia. Se ei ollut kaikkien mieleen ja tyytymättömät huomauttivat +Taavettia edes ruokaryyppyä antamaan. Mutta hän tuumi vastaukseksi: +"Jolle ei ruoka kelpaa ilman viinaa, se saa olla syömättä!" + +Muutamat juopoimmat suuttuivat siitä sanasta niin, että lähtivät pois +talosta kesken syönnin, pahaa muristen mennessään. Vaan Taavetti tuumi: +"Menkööt!" + +Olipa joukossa semmoisiakin, jotka pitivät senlaisia pitoja hyvänä ja +tuumivat että niin aina pitäisi tehtämän! + +Kaksi viikkoa työskenteli hän vielä oppi-paikassansa; sen ajan +kuluttua, otti hän puhuaksensa mestarille: + +"Nyt taitaa olla minun vuoroni lähteä!" + +"No, kuinka Taavetti semmoista nyt puhuu?" tuumaili mestari. + +"Niinpähän tuo tuli mieleeni, että menen takaisin sinne, mistä +tulinkin!" + +"Ei suinkaan sille mitään voida; saatte kirjanne vähän ajan päästä!" + +Taavetti asetteli työkalunsa laukkuunsa, odotellen päästö-kirjaansa ja +toiset sällit kummikseen katselivat, kun Rahkonen muuttoa teki. Sen +huomasi Taavetti ja sanoi: + +"Niin minusta tuntuu lähteneen moukka liian tarkkaan sisältäni; täytyy +lähteä maalle uutta saamaan!" + +"Mitä niitä vanhoja leikkipuheita muistelee?" tuumivat toiset sällit. + +"Kukapa heitä muistelee muun vuoksi, kuin sen ettei tarvitse tehdä +pilaa talonpoikaisesta miehestä. Millähän luulisitte elävänne, jos ei +maalainen maan povesta teille kovalla vaivalla ja työllä leipää +raatais?" + +"Syötäis ulkomaan viljaa!" vastasi eräs, joka luuli olevansa muita +viisaampi. + +Vaan ennen kuin Taavetti ennätti siihen mitään vastata ehätti vanhin +sälli sanomaan: "Eikö ulkomaan viljan kuokkija olekaan maalainen?" + +Siihen se juttu pian loppui, kun toinen ei osannut mitään vastata. + +Silloin toi mestari päästö-kirjan ja Taavetti katseltuansa sekä +oikealta että nurjalta puolelta, pisti sen povi-taskuunsa. + +Sälli-kirjat ja päästö-passit taskussa ja laukku selässä jätteli hän +nyt hyvästi kaikkia ja alkoi astumaan kaupungista pois. Kun tulli oli +hänen selkänsä takana, tunsi hän itsensä erittäin onnelliseksi ja +rauhalliseksi tuolla leveällä maantiellä, sillä olipa hän kulkemassa +kotoansa kohden. + +Nyt oli luonto toisenlaisessa puvussa kuin syksyllä hänen tullessaan. +Minne vaan katsoi, oli kaikki viheriätä ja viehättävän suloista. +Iloissaan astui Taavetti ja väliin istahti tieviereen huokaamaan, +taitteli keltakukkia huvikseen ja kuunteli lintujen laulua. Nyt huomasi +hän vasta siinä istuessaan, ettei muistanut käydä kauppiasta +kiittelemässä siitä, kun hänen niin oivalliseen oppipaikkaan oli +toimittanut.--"No--kissa kiitoksella elää", tuumi Taavetti itsekseen, +"jos ma joskus käyn kaupungissa, niin voinhan tuosta sittenkin puhua, +jos hän silloin vielä elää." + +Näin hän kuljeksi melkein talossa käymättä, halki monen pitäjän, +kaunisten ilmojen vallitessa ja niin saapui hän Sampiahoon. + + + +XI. Uudet tuumat. + +Laukku selässä astui Taavetti Sampiahon isoon tupaan. + +"Hyvää päivää! Terveisiä sieltä!" virkkoi hän sisään astuessaan ja +istahti penkille, johon hän myös laukkunsa irroitti. + +Mari oli juuri leipomassa ja vastasi pöydän takaa: + +"No hyvää päivää! Joko sinä tulet?" + +"Johan tuota huojun tuolta: käytiinhän tuota jo tuolialakin.--Missä +Olli on?" + +"Olli on Alavainion pellon aitaa korjaamassa." + +"Minäpä lähden sinne!" arveli Taavetti, ja lähti astumaan Alavainion +perille. + +Sinne päästyään ja Ollin nähtyään, huusi hän: "Terveisiä kaupungista, +lankoni!" + +Olli hänen nähtyänsä tarttui syliksi Taavettia, ja puristi häntä +voimansa takaa ja sanoi: "No, terve tulemastasi tänne, hyvä Taavetti. +Saapas sinun viimeinkin taasen nähdä!" + +"Hyyräätkö sinä minulle huonetta joksikin aikaa asuakseni?" + +"Asu vaan talossani, missä parhain taidat?" vastasi Olli iloissaan. + +Nyt jätti Olli aidan korjuun sikseen ja molemmat lähtivät astumaan +taloa kohti. + +Täällä oli jo ruoka pöydällä odottamassa ja nyt rupesivat langokset +syömään. Siinä satoi Taavetille kysymyksiä pitkin syönti-aikaa ja Mari +tuumiskeli, milloinkas Taavetti menee Pynnölässä käymään. + +"Onko siellä Pynnölässä sitten vielä paikat paikoillaan?" kysyi +Taavetti. + +"Kyllä!" vastasi Mari, "Leena odottaa sinua kuin päivän nousua, kun +olit luvannut takaisin matkoiltasi tulla. Kyllä hän olisi saanut +rikkaampiakin jo aikoja sitten, vaan eipä se Leena muista taida huolia +kuin sinusta." + +"Mutta mitä sanoo Leenan isä?" + +"Mitä siihen Leenan isällä sanomista on? Eikö jokainen saa ottaa ketä +itse tahtoo?" + +"Aivan niin se pitäis maailman sääntö olla", toisti Olli. + +"Kyllähän niitä maailmassa sääntöjä paljokin on, vaikk'ei niitä aina +noudateta", sanoi Taavetti. + +Hauskoissa keskusteluissa kului ilta ja Taavetti sai hyvässä saunan +lämpimässä virkistää itseänsä kylvyllä, joka olikin hänelle erittäin +tarpeellinen pitkän jalkamatkan jälkeen. + +Seuraavana aamuna lähti hän kylälle astuskelemaan ja kävi sisarensa +Hannankin luona, joka asui yksinään kuin eräkäs ainakin. Siellä viipyi +hän vähän aikaa niitä näitä vähän haastellen. Sitten käänsi hän tiensä +Pynnölään. + +"Hyvää päivää!" sanoi hän, astuttuaan Pynnölän kamarin ovesta sisälle. + +"Päivää, päivää! Mitä kuuluu?" kysyi isäntä. + +"Eipä tuon kummempaa, entistä enempää, muuta, kuin että kävin +laittamassa itseni satulamaakarin sälliksi." + +"Vai niin! No, pankaa tupakkia piippuun!" + +"Kiitoksia! Ei vielä ole ruvettu savustamaan. Kyllä siihen vielä +kerkiää!" + +"Leena, tuleppas tänne!" sanoi isäntä kamarin ovelta. "No, minne se nyt +on mennyt?--Odottakaas, minä menen hakemaan." + +Vähän ajan takaa tuli hän Leenan kanssa sisään porstuanpuoleisesta +ovesta. + +"Ai, Taavetti!" kiljaisi Leena. "Tulithan sinä!" + +Taavetti seisoi hämillään eikä osannut puhua juuri mitään isoon aikaan. + +Isäntä katkaisi viimein äänettömyyden ja sanoi: "Kyllä se on paras, +että teistä tehdään pari! Enkä minä olekaan sitä vastaan. Mistäpä +kunnollisempaa miestä Leenalleni hakisin?" + +"Tämä on odottamatonta minulle!" tuumi Taavetti, sulkien syliinsä +isännän. Te olette kunnon vanhus!" + +"Minä tiedän sen, että sinä pidät minun kunnollisena miehenä, sempä +tähden pidän minäkin sinua, enkä sentähden ainoasti, vaan siitäkin +syystä että sinä kaiken elinaikas olet tehnyt vähän ansaitsevalla +työlläs jaloja töitä! Lankosi on juuri sinun antamassas talossa +isäntänä, voipi hyvin; siinä tilassa ei olisi, jollet sinä olisi häntä +siihen nostanut!" Ja isännän pyöri vedet silmistä sitä sanoessaan. + +Taavetti oli myöskin vähän murtuneena, vaan kumminkin hän seisoi +vakaana ja sanoi: "Minä en ole mitään ansiotöitä tehnyt! Olen vaan +täyttänyt vanhimman veljen velvollisuuden. Vaikeahan olisi minun sitä +nähdä, että kukaan minun tähteni köyhyyttä ja kurjuutta kärsisi." + +"Kuulehan, Leena! Niin puhuu mies, se, joka on oikea mies!" sanoi +isäntä. + +"Nyt saan sanoa", virkkoi Taavetti, "etten ikänäni olisi vävyksenne +tullut vastoin teidän tahtoanne; sillä vastahakoisuudessa ei tahdo olla +siunausta!" + +"Niin se on, sovinto on aina paras leivän särvin! Menkää nyt ulos +kävelemään, nuoret!" tuumi isäntä. + +Silloin lähtivät Taavetti ja Leena ulos ja astuskelivat pitkin joen +rantaa tuossa lumoavassa kevätilmassa. + +"Voi, kuinka sinä Taavetti olit hyvä, kun tulit!" + +"Oliko sinulla ikävä poissa ollessani?" + +"Älä kysy! Eikö sinulla ollut yhtään ikävää?" + +"Jos ei yhtään olisi ikävä ollut, niin tottahan siellä olisin pysynyt!" + +"Jos olisit siellä pysynyt, niin ei minua olisi kauvan ollutkaan!" + +Nyt he istahtivat raidan juurelle ja Taavetti käski Leenan kertomaan +hänelle tapahtumista poissa olonsa aikana. + +"Ensin kun lähdit ulos portistamme", kertoi Leena, "itkin navetan +nurkassa kauvan aikaa. Vihdoin kuin olin kyllikseni itkenyt, menin +kamariin ja haudoin silmiäni kylmällä vedellä, ettei isäni huomaisi +minun itkeneeni. Niin kului se päivä ja kului toinen ja minä rupesin +luottamaan siihen, että sinä kyllä vielä tulet takaisin. Isältäni ei se +mitenkään pysynyt huomaamatta, sillä hän kuuli ja näki sen, että surin. +Hän kielsi minua joutavilla asioilla päätäni vaivaamasta, vaan +kuitenkin jahkaili hänkin ja tuumiskeli: 'Oli se Taavetti hyvä poika, +vaan mikä sen päähän nyt liene pistänyt?' Isäni oli sisar Elsallekin +kertonut että Leena se suree sulhoansa. Eräänä päivänä tulikin Elsa +meille ja haastatti minua ja kyseli ja kun hänelle kerroin mitä minä +mielessäni kuvittelin, arveli Elsakin, että parasta oli niin tehdä kuin +ajattelin. Talven kuluessa kävi kosijoita, niitä kävi useampiakin, vaan +minä aina sanoin, en mitään kaipaavani ja ennemmin jääväni vanhaksi +piiaksi. Töyryn Heikki oli ainoa, joka piikitteli ja sanoi: "Sitäkö +kerjäläistä, maankulkuria odotat?" + +"Sanoiko Töyryn Heikki minua kerjäläiseksi?" + +"Älä nyt suinkaan Taavetti hyvä, häneen suutu, vaikka hän niin +sanoikin!" + +"Sanokoon melkeinsä, vaan en suinkaan häneltä ole mitään kerjännyt!" + +Nyt taas jatkettiin hiukkasen kulkua ja käännyttiin taloon. Siellä +syötiin, juotiin kahvia ja sen perästä suoriutui Taavetti menemään +Sampiahoon. + +Siellä odotettiin uteliaisuudella mitä Taavetti toimisi kylässä. Kun +hän nyt tuli takaisin, rupesivat Mari ja Olli kyselemään, kävikö +Taavetti Pynnölässä? + +"Kävinhän minä jo Hannankin luona! Se tyttö raukka siellä asuu +yksinään; mahtanee hänellä olla oikein ikävä?" + +"Hannastako sitä huolta pidetäänkin, eikö Leenasta?" kysyi Mari. + +"Tottahan minä nyt sisarestani suuremman huolen pidän, kuin vieraasta +ihmisestä!" + +"Minä luulen että sinä olet oppinut siellä kaupungissa valehtelemaan!" +sanoi Mari. + +"Ehkä vähän sitäkin!" + +"Arvasinhan minä sen!" + +"No, mikä siitä nyt sitten tulee?" + +"Jos totta puhut, niin tulee häät", tuumi Mari naurahdellen. + +"Ja mikä häiden perästä?" + +"Pynnölän vävy, jonka nimi on Taavetti!" + +"Entäs vävyn perästä?" + +"Tietysti Pynnölän isäntä, mikäs tuosta muuta on tulla?" + +"Mitäs sinä, Olli, sanot, kun Mari aina vaan puhuu!" + +"Minä myötään aina, kun kuulen totta puhuttavan!" + +"Oletkos sinä, Olli, kuullut koskaan vasikan nahkoja saatavan?" + +"Olenhan minä kuullut niitä viime talven ajallakin useampia saadun, +muun muassa Töyryn pohatta Heikinkin!" + +"Etkös sinä luule vasikan nahkoja kesällä saatavankaan?" + +"En, sillä vasikat tapetaan kaikki talvella ja niiden nahat makaavat +kesällä parkissa; ei niitä voi tähän aikaan saada!" + +"Taitaahan sinussa olla totta, niin kumminkin kuuluu!" sanoi Taavetti +lopettaen jutun. + +Vähän aikaa mietittyänsä jatkoi hän sitten: "Pitäishän minun ostaa +Leenalle jotakin, sormus edes!" + +"Kyllä sinun se kumminkin täytyisi ostaa!" sanoi Olli. + +"Lähteeköhän täältä kukaan kaupunkiin piakkoin?" + +"Saattaisihan tuota mennä minä!" + +"No, jos sinulla on muutakin asiaa, kuin sormuksen osto, niin mene vaan +kaupunkiin!" + +"Voinhan viedä sinne voita." + +"Niinpä ole niin hyvä ja mene!" + +Silloin suostuttiin, että Olli huomen-aamulla lähtee kaupunkiin. +Taavetti tarjosi hänelle kaikki rahansa, kolmekymmentä kaksi ruplaa. +Hän oli oppi-aikanaan ylityöstä saanut vähän säästöön. + +"Ei sinun tarvitse minulle rahaa antaa, kyllä minä kihlakalut omalla +rahallanikin tuon!" tuumi Olli eikä huolinut rahoista. + +Ollin ollessa kaupunkiretkellä ei Taavetti mitenkään tahtonut saada +aikaansa kulumaan; hän koetti tehdä jotakin työtä, vaan sekään ei +maistanut. Hän päätti siis parhaaksi kävellä pitkin metsiä ja ihanoita +seutuja. Siellä hän monta kertaa jollakin kivellä istuskellen +mietiskeli. Mikä häntä nyt mahtoi vaivata, kun ei työkään enään sujunut +käsissä! + +Kahden päivän perästä tuli Olli kaupungista. Hän toi sievän kulta +sormuksen ja komean silkin. + +"Ohoh!" tuumi Taavetti silkin nähtyään, "no kyllä Leena sen sietääkin." + +"Hyvin hyvästi!" sanoi Olli. + +"Aivan ansaittu!" sanoi Mari. + +"Herra-jesta!" sanoi Esteri, joka siihen myöskin oli saapunut. + +"Kuules Olli, mitä olen sinulle velkaa?" kysyi Taavetti. + +"Ei mitään!" + +"Se on kerrassa valhe! Ei kenenkään pidä sanoman tään taivaan kannen +alla, että Taavetti Rahkonen on kihlakalunsa lahjaksi saanut!" + +Sen sanoi Taavetti hieman siihen laatuun, että Olli uskoi hänen totta +puhuvan ja hän vastasi: "Kyllähän minä voin sanoa, että silkki maksaa +seitsemän ruplaa, ja sormus kymmenen! Vaan enkös minä ole itse paljon +enemmän sinulle velkaa?" + +"Se ei tule nyt kysymykseen, kuinka paljon sinä olet velkaa; tässä on +seitsemäntoista ruplaa ja niin minä olen ne ostanut! Kiitos muuten +vaivastasi, kun kävit ne hakemassa!" + +Taavetti oli niin sanoessaan laskenut rahat pöydälle, ja Ollin täytyi +korjata ne puoleensa. + +"Pistä nuo talteen huomiseksi!" sanoi Taavetti, antaen silkin ja +sormuksen Marille. + +Itse hän lähti ulos astelemaan. Oli lämmin kesä-ilta. Hän astui pitkin +pellon pientaretta joelle päin. Sinne päästyään alkoi hän kivillä +heitellä voileipiä pitkin hiljaa juoksevan veden puoli-tyyntä pintaa. + +"Vieläpä käteni on tarkka kuten ennenkin!" jupisi hän itsekseen. +Siinä hänen leikitellessään näytti joen vastaiselta puolelta +laskevan ilta-auringon valossa niin somalta Naavalan uhkea talo, +kivi-navettoinensa--"Ollakko minulla tuommoinen talo!" Sitä +ajatellessaan muisti isänsä kertomuksia tuosta Naavalan talosta ja sen +asukkaista, kuinka he olivat vähitellen säästäväisyydellä rikkautensa +koonneet. Mitään pahaa ei hän ollut kuullut koskaan heistä puhuttavan. +--"Niin se on, kopeekasta on ruplan alku, yhdestä tuhannen alku, +töllistä talon alku! Mutta mitä pastori kerran sanoi? Uskosta autuuden +alku!" + +Hän käänsi nyt silmänsä toisaalle; siellä ilta-ruskon siipien alla +sijaili Pynnölänkin talo, vaikka paljoa pienempi ja vähäpätöisempi kuin +Naavala. Vaan Taavetin mielestä oli sitä vielä hauskempi katsella. + +"No, Taavetti, tänä päivänä se sitten pidetään se ratkaiseva tappelu!" +sanoi Olli aamulla suurusta syödessä. + +"Mikäs sota tänään tulee?" vastasi Taavetti ja työnsi ruokaa suuhunsa. + +"Niinpähän näemme!" sanoi Olli, tehden samoin. + +"Mennäänkö hevosella?" jatkoi Olli sitten syömästä päästyänsä. + +"Kaikkea muuta vielä, jaksaahan tuonne kävelläkin!" + +"Niin marssitaan sitten Pynnölään!" + +"Ei suinkaan sitä nyt lähdetä kuin puulla päähän lyöden. Tottahan sitä +nyt ensin arvellaan mitä siellä sanotaankin!" + +"Sanat tulee itsestään kuin köyhän kuolema, asia sen painaa ja +pakottaa!" + +"Niin, pidä sinä puhetta, kun olet puhemies!" + + + +XII. Kysytään Leenalta. + +Pynnölän talossa oli Leena noussut aamulla aikaiseen ylös, pessyt +kasvonsa ja kammannut päänsä, lypsänyt lehmät piian kanssa ja ajanut +niitä vähän matkaa laitumelle päin. + +"Kuinka Leena näyttää niin surulliselta näinä päivinä?" kysyä hökäisi +piika-tyttö. + +"Olenko minä entistä surullisempi?" oli Leena kysyvinään. + +Itsekseen jäätyään tähysteli hän Sampiahoon päin, jupisi itsekseen: +"Saa nähdä mikä Taavetilla on mielessä! Ei moneen päivään käy meillä, +vaikka hänellä kyllä on aikaa, niin se on kuin karhu pesässään." + +Hiljaa hiipien kulki hän kamariinsa ja rupesi neulomaan aloittamaansa +pitkää vyötä, jota hän valmisti Taavetille. + +Minkä aikaa lienee siinä istunut, niin tuli isäntä ulkoa ja sanoi: +"Satelee nyt! No, ompa hyväkin, kyllä pelto kulta sen tarvitseekin! No, +ei Taavetista ole suinkaan kuulunut mitään?" + +"Ei, sitten kuin viimeksi kävi!" vastasi Leena. + +"Hm, hm!" murahti isäntä ja meni isoon tupaan. + +Kun hän juuri oli päässyt sinne, veti itseänsä eräs vanha kulku-akka +sauvoineen ovesta sisään. + +"Hyvää päivää isäntä!" + +"Päivää!" vastasi isäntä; "mitä kuuluu maailmasta?" + +"Olinpa mennyttä yötä Sampiahossa ja siellä oli Taavetti Rahkonenkin +taas tullut kotimailleen. No, siinä sitä sitten on pnlska miehen alku! +Mikähän siitä vielä tuleekaan! Talon isäntäpä tietystikin, kun kerkiää. +Tottahan tuo niin siivo ja pulska poika pääsee vaikka mimmoisen talon +vävyksi, kun ei ennen aikaansa hätäile ja hutiloi!" + +Maija Stiinan viimeistä lausetta sanoessa tuli Leena tupaan ruokaa +pöydälle tuomaan. Hän katseli mummoa ihmeissään ja kysyi isältään: +"Mistä pojasta hän puhuu?" + +"Taavetista vaan! Sanoo että semmoinen voi päästä mimmoisen talon +vävyksi hyvänsä, kun ei vaan hätäile." + +Isäntä istahti rahille ja tuli hyvin totisen näköiseksi, melkeimpä +saattoi sanoa punakaksi kasvoiltansa. Mutta Leena, hän ei nähnyt paljon +eteensä, kun hän kiiruimmittain lähti huoneesta, meni kamariinsa, +painoi päänsä pään-alaiseensa ja itkeä nyyhkytti, hiljaa itsekseen +jupisten: "Silläpä se Taavetti ei meillä enään käykkään! Sitä +katsellaankin parempia! Niin, mitäs se näin pikku talosta tulisikaan +kosimaan! Hulluuttahan tuo olisikin, Taavetin kaltaiselle! Lulliinhan +minä kumminkin ettei hän talon suuruutta panisi kysymykseen, vaan eikös +niitä ole liehtareita. Hän kun on niin yksitoikkoinen, ettei hänestä +saa kukaan suoraa. Niin, Jumala sen tietää mitä hän ajattelee!" + +Samassa saapui siihen isäntäkin. + +"Arvasinhan minä sen! Minä näin sen kohta, että se teki tuon +vaikutuksen. Kuinka sinä niin niivityitkään siihen Taavettiin?" + +"Se ei ole äsken tapahtunut asia, minä olen pitänyt hänestä aina!" + +"Niin, niin, ja tuolla tavalla se sitten nyt menee! Vaikk'eihän tuota +vielä tiedä; voihan se käydä paremmin kuin luulemmekaan. Hän on niin +muutoin sukkela siitä, ettei hän tahdo mitään ilmaiseksi, se kun luulee +sen kaiken köyhäin apua olevan. Hänellä on ollut sellainen käsitys jo +pienestä pojasta ja minä luulen ettei hän juuri rikkaampia katsele, +vaan päin vastoin pitää meitäkin liian rikkaana!" + +"En usko asian niin olevan; paljonhan niitä puhutaan joutavia!" intti +Leena. + +"Tuossahan tuo tuleekin Taavetti ja Olli mukana! Leena laita nyt, ettei +sitä huomaa, että olet itkenyt!" sanoi isäntä, katsahtaessaan ulos +kamarin akkunasta. "Saa nähdä tulevatko tänne ensin, vai menevätkö +tupaan?--Niin, lupsis--tupaanpa tietenkin!" + +"Menkää nyt sinne, isä, ettei se akka pääse siellä suutaan soittamaan!" + +"Jako epäämään?" sanoi isäntä tupaan mennessään. + +"Hyvää päivää, terveisiä meiltä!" sanoi Olli, kun tupaan astui. + +"Päivää, isäntä!" sanoi Taavettikin. + +"No, hyvää päivää! Tulkaa vieraat kamariin!" + +Nyt menivät isäntä edellä ja Olli sekä Taavetti perästä. He pysähtyivät +kaikin etukamariin ja isäntä sanoi: "Istukaa vieraat! Pankaa tupakkia +piippuun!" + +"Eipä kiireempää!" vastasi Olli. + +Nyt he kaikin istuivat. + +"Tuli siitä sade viimeinkin!" alkoi isäntä puhetta. + +"Tulihan se, kylläpä sitä poutaa jo riittikin kerraksi!" arveli Olli. + +Siinä sitten keskusteltiin pelloista ja pellon aidoista. Vihdoin Olli +rupesi tuumimaan: + +"Olisi meillä vähän asiaakin isännälle, jos se vaan kävisi päinsä!" + +"Mitähän asiaa se olisi, saiskohan kuulla tuota?" + +"Se olisi semmoista, että tämä Taavetti Rahkonen, pyytäisi naida teidän +tyttärenne!" + +"Ohoh! Vai Taavetti tulee vävyksi meille, minä en tiedä siihen mitään +sanoa, kysytään Leenalta! Leena, tulepas, tänne!" + +Leena tuli hiljaa käydä sipsutellen peräkamarista, ja niiasi. + +"Hyvää päivää!" sanoivat vieraat, melkein yht'aikaa. + +"Päivää!" sanoi Leena. + +"Nämä vieraat ovat tulleet nyt loppupäätöstä siinä asiassa tekemään, +joka ei sinulle liene niin aivan outoa. Mitäs sinä siihen sanot?" + +"Minun vastaukseni on aivan lyhyt, se on, minä tahdon Taavetin!" + +"Niin, se on tehty siis!" sanoi siihen isäntä. + +Silloin veti Olli esille silkin ja sormuksen ja ojensi ne Leenalle. + +"Kiitoksia!" sanoi Leena, "Ai kuinka kauniita! Niin ihmeen kauniita!" + +"Mutta todellakin kauniita!" toisti isäntäkin. + +"Kyllä ne ovatkin!" sanoi Olli naurahdellen. + +Leena pani sormuksen sormeensa ja silkin päähänsä ja niin välähtelevä +oli tuo silkki. Ihmeesti se Leenaa sievisti. + +Taavetti oli hiljaa katsellut ja kuunnellut, vaan kun Leena vei silkin +kamariin ja sormuksen jätti sormeensa, alkoi hänkin puhua: "Kaikesta +näkyy, että minä tulen tämän talon vävyksi, vaikka en sitä tähän asti +ole täytenä totena pitänyt, kun olen perin köyhä mies. Saan kumminkin +samalla huomauttaa, etten tahdo ajan varrella kuulla, että olen saanut +Leenan ja hänen perintönsä miksikään köyhäin avuksi. Sillä asia on +itsessään päivän selvä, että minä kyllä, jos terveenä olen tulen ilman +muiden apua toimeen ja vielä ehkä voisin ansaita työlläni vanhoiksi +päivikseni auttavan toimeentulon. Muutoin eihän tuo mahtane työ ja +työvoimat tässäkään talossa olla tarpeetonta tavaraa. Työlläni siis +voin teitä palvella ja sen teen sangen mielelläni Leena tyttärenne +tähden." + +"Ole rauhassa, hyvä Taavetti! Ole sinä vaan kuin oma poikani! Minulle +ei olekaan ollut poikaa suotuna, olen kiitollinen että niin toimellisen +pojan saan omanani pitää!" lausui isäntä, sangen liikutettuna. + +"Jos niin on", sanoi Taavetti, "niin ei sanaakaan siitä enempää." + +"Aivan niin se on minun puolestani!" lisäsi isäntä. + +"Ja minun puolestani!" toisti Leena. + +Isäntä pidätti vieraat suurukselle ja panetti ruokaa pöydälle, mitä +parasta talosta saatiin. Olipa hänellä viina-ryyppykin tarita, vaan +vieraat eivät siitä huolineet; isäntä ei siis itsekään ottanut +ruokaryyppyä ja teki aivan vierastensa tavan mukaan. + +Syötyänsä lähtivät vieraat pois, kiitellen sydämellisesti Leenaa ja +isäntää. Molemmat saattoivat vieraita portille asti, jossa vielä monta +hupaista sanaa vaihdettiin ja vihdoin menivät Taavetti ja Olli +Sampiahoon. + +Matkalla yltyi sade tavattomaksi; vaikk'ei matka pitkä ollut, kasteli +se miehet läpimärjiksi. Olli vielä ilvehtikin sanoen: "Sulhasta +kastellaan!" + +Nyt astuivat miehet läpimärkinä isoon tupaan. Vesi valui lattialle +kumpaisenkin vaatteista. + +"No," sanoi Mari, "vesisadehan teidät saavutti." + +"Se tietää hyvää!" sanoi Olli. + +"Ehkä," sanoi Mari. "Asia kävi arvatenkin päinsä, vai kuinka?" + +"Kuinkas muuten," sanoi Olli, puistellen vettä hatustaan. + +"Kyllähän tuo kihlat otti, sinnehän tuo sormeen näkyi jäävän, vaan +eihän tuota vielä penätä tiedä. Voishan Lempo väliin tuot' hätää +mennä", sanoi Taavetti. + +"Älä pelkää! Ei niistä mitään", sanoi Olli + +"No, mitä se isäntä sanoi?" kysyi Mari. + +"Isäntä, se taitaa olla aika puuhassa että vaan saa Taavetin sinne", +sanoi Olli. + +"Kummallista! Niin rikas kuin hän on, eikä sen enemmin ole +arvo-sairas!" + +Marin viimeistä sanaa sanoessa astui sisään vanhanlainen mies läpi +märkänä sateesta, hän puisteli vettä vaatteistansa ja istahti penkille. +Mies oli vähän matkan päässä Sampiahon talosta asuva mäkitupalainen +Lauri Tahvanainen. + +"Mitäs Laurille kuuluu?" kysyi Olli. + +"Kiitoksia kysymästänne! Huonouttahan sitä meille kuuluu, minä luulen +että Anna Kaisa pian pääsee pois mailman vaivoista. Olisin minä +rukoillut, jos emäntä olis niin hyvä ja antais minulle vähän maitoa ja +muutaman leivän, että saisin antaa sen sairaankin suuhun jotakin +lämmintä ja surkeatahan tuo on kuulla niiden lastenkin vaikeroimista +nälässään!" + +"Kyllä", sanoi Mari ja meni suoraa päätä ulos. + +"Kuulkaas!" sanoi Taavetti, joka asian juoksua oli siihen asti +sanatonna katsellut. "Onkos teillä ollut rohtoja sille vaimollenne?" + +"Ei, Taavetti hyvä, ei ole ollut rohtoja, minulla kun ei ole ollut +rahaa niin kopekkatakaan viiteen viikkoon." + +Samassa astui Pynnölän isäntä ovesta sisään. + +"Hyvää päivää!", sanoi Pynnöläinen. "Minä tulin sanomaan, että kyllä +kait on parasta lähteä kohta pappilaan, että ennättää häät pitää ennen +kuin varsinainen heinänteko alkaa; sillä mitä se viivyttelemisestä +paranee." + +"Ensin täytyy apua toimittaa Lauri Tahvanaisen akalle", sanoi Taavetti +kuivasti. + +"Lauri Tahvanaisen akalle! Mitä yhteisyyttä sen akan auttamisen ja +sinun naimisesi välillä on?" + +"Ei mitään muuta, kuin vaan se, että ensin tehdään mikä on tärkeintä ja +vähemmin tärkeät perästä päin." + +"Kuinka sen akan laita sitten on?" + +"Niin se on, että se on kuoleman kielissä." + +Taavetti kaivoi kukkarostaan esille viiden ruplan setelin. + +"Tässä", sanoi hän, kääntyen torpparin puoleen, "olisi teille ensi +aluksi kaikkein suurimpaan hätään!" + +"Saanko minä tämän kaiken", virkkoi Tahvanainen, silmiään hieroellen, +niinkuin olisi luullut unta näkevänsä. + +"Liika paljohan se on." + +"Menkää nyt vaan joutuun toimittamaan ruokaa lapsillenne ja sitten +hankkikaa rohtoja sairaalle!" + + + +XIII. Ei ollut lainalakki, eikä lainatakki. + +"Kukahan lyhentäis vähän tuota mun tukkaani?" sanoi Taavetti aamulla, +kun piti pappilaan lähteä. + +"Kyllä minä", sanoi Mari. + +"Kukas muu kuin puhemies", sanoi Olli. + +"Ole niin hyvä ja ota liika pois!" + +"Annapas, Mari, sakset, niin mä karsallan pois siltä mökäpäältä tukan." + +Mari toi sakset. + +"Istupas tuohon tuolille, niin näet kohta, että minä olen aika +parturi." + +Silloin se tukka lenteli pitkin laattiaa. "Älä suinkaan korvia +leikkaa!" + +"Paremminhan kuulet mitä pappi sanoo, kun otetaan liiat pois." + +"Kiitoksia! Hyvä siitä tulikin." + +"Ajetaanko parta kanssa?" + +"Mitäs siitä ajetaan, kun ei sitä vielä olekaan olemassa." + +Silloin panivat miehet parasta päälleen ja astuivat Pynnölään. Täällä +isäntä jo oli vaate päällä vieraita odottamassa. + +"Panin minäkin päälleni, vaikk'ei siellä minua juuri tarvita", sanoi +isäntä. + +"Kyllä se parempi on että isäntäkin tulee." + +"Niinhän tuota minäkin ajattelin. Jokos Taavetin kirjat ovat pappilassa +kaupunkimatkan jälkeen?" + +"Täällä ne vielä ovat taskussani. Missä Leena on?" + +"Täällä olen", vastasi Leena peräkamarista. + +Taavetti raotti ovea. + +"Kestääkö liitto? Ettei turhaa tarvitse mennä pappilaan." + +"Kyllä, minun puolestani", vastasi Leena. + +"No, ei sitte hätää", sanoi Taavetti ja painoi oven kiinni. + +"Odottakaa vieraat! Pannaan vieterirattaat ja voikko laukkaamaan." Sen +sanottuaan, meni isäntä hevosta valjastamaan. Vieraat menivät myöskin +pihalle. + +Pian oli voikko kääsyjen edessä, isäntä alkoi ajaa. Tie kulki Töyryn +pellon aita-viertä muutamassa paikassa ja Töyryn Heikki, joka Leenalta +oli rukkaset saanut, kynti siinä lähellä pellolla. Hän huusi heidät +nähtyänsä: + +"Kerjäläiskuormako Pynnöläisellä on, vaiko Mustalaisjoukkio?" + +"Molemmat!" vastasi Pynnöläinen, ja lyödä hotaisi vähän hevosta. Niin +jäi pian Töyryn pelto ja sen Heikki, ja tuot' hätään oltiin pappilassa. + +"Voi kuinka minun pistää sapelleni se Töyryn Heikki," sanoi Taavetti, +kun laskeusi kääsyistä pappilan pihalla. + +"Älä tuota miksikään pane," sanoi Olli.--"Mies nimeä kantaa, koira +nimen antaa." Tiedäthän sananlaskun. + +"Niinhän tuo on," sanoi Taavetti, ja niin menivät kaikin pappilan +kamariin. + +Täällä se istui uutta testamenttia lukemassa vanha valkea päinen +rovasti. + +"Päivää! Mitäs Pynnölä nyt asioipi?" kysyi hän tulijoilta. + +"Kuulutusta vaan, herra rovasti." + +"Leenalleko?" + +"Niin, tämän satulamaakarin kisällin Taavetti Rahkosen kanssa." + +"Kuka siinä on puhemiessä." + +Silloin läheni Olli pöytää, ja sanoi: "Olli Sampiaho." + +"Jaha, lanko mies. Entä Taavetin kirjat, onko mukana?" + +Taavetti veti kirjat taskustaan ja antoi rovastille papin kirjan, +kisälli-kirjat sekä päästöpassit. Rovasti silmäili ne läpi ja alkoi +kirjoittaa kuulutusta. Kun hän oli kirjoittanut, minkä kirjoittanut, +laski hän kynän läkki-tolppoon, nousi seisoalle, ja vähän nojaten +ronkkaansa pöytää vastaan virkkoi: + +"Niin se on, Pynnölän isäntä on tehnyt miehen työn, antaessaan Taavetti +Rahkoselle tyttärensä, sillä tietääkseni tuskin koko pitäjäässä on +samanlaista poikaa. Te olette antanut työlle, taidolle ja toimelle +kunnian, ja arvaan minä rehelliselle, vilpittömälle rakkaudelle, eikä +tuolle useinkin vaan epävarmalle rikkaudelle. Siis, mitä minuun tulee, +saan minä toivottaa sydämellisintä onnea Rahkosen ja Leenan +avioliitolle!" + +"Taavetti kait jää tänne, ette suinkaan muuta mihinkään?" jatkoi hän +vielä. + +"Enpä suinkaan," vastasi Taavetti. + +"Siis kirjanne jääpi sisään. Tässä on muut passinne." + +Taavetti otti todistuksensa ja antoi rovastille kaksi ruplaa, + +"Kiitoksia!" sanoi rovasti ja pisti rahat taskuunsa. "Milloinka häät +pidätte?" + +"Kyllä ne pidetään kohta kun kuulutusaika on ohi mennyt," vastasi +Pynnöläinen. + +"Niinpä vainen, mitä viivyttelystä viisastuu," sanoi rovasti. + +Sitten miehet menivät, ja lähtivät ajamaan. Kun taas ajettiin Töyryn +pellon sivuitse, huusi Heikki: + +"Lainatakki, lainalakki, lainakintahat kädessä lainakihlat kintahissa." + +"Se on valhe!" huusi Taavetti, ja hyppäsi kuin nuoli kääsyistä tielle. + +"Tukitko suusi? Muutoin tulet saamaan pehmeän seljän," huusi Taavetti +uudestaan aidan ylitse. + +Pynnöläinen oli saanut hevosen pysäytetyksi ja Ollikin isännän kanssa +astuivat tielle. + +"Johan se koko hävytöin on!" sanoi Pynnöläinen. "Oikein se olikin ettei +tuonlainen rakki tytärtäni saanut." + +"Ei siinä tarvitse vahdata meidän aidan vieressä kenenkään kyntämistä; +menköön kukin tietänsä," sanoi olkapäitänsä nostellen Heikki. + +"Mitäs sinä siinä puhut?" tiuskasi Taavetti hypäten yli aidan ja +juosten Heikin eteen. + +Heikki potkaisi Taavettia polveen, ja sanoi: "Tiehes mun pelloltani, +kerjäläisen penikka!" + +"Huonostihan sinä potkit, näinhän sinun olisi pitänyt tekemän," sanoi +Taavetti ja heitti Heikin lakin päästä pois, tarttui tukkaan, jolla hän +nosti Heikin ylös maasta ja huiskutti ympäri, samalla kysyen: "Minne +minä tämän näin rikkaan heitän?" + +"Heitä ojaan, heitä ojaan!" sanoi Pynnöläinen. + +Ropsis, samassa olikin Heikki vedellä täytetyssä viemäri-ojassa suin +päin silmillään. + +"Kas niin, juo kuraa, ettäs opit ihmisiä puhuttelemaan!" + +Heikki nousi ylös läpimärkänä ojasta ja vapisi kuin lanka-vyyhti +paljaasta pelosta. + +"Tahdotko lisää rakki?" kysyi Taavetti. + +Heikki ei vastannut. + +Silloin Taavetti pudisti häntä tukasta että hampaat helisivät ja toinen +käsi oli ojennettuna korvalle pudottamaan. + +"Vastaa, tai läiskähtää! Pidä itse huoli, jos samalla putoot ikitietä!" + +"Anna anteeksi, Taavetti kulta!" sanoi Heikki. + +"Anteeksi sinulle, ruoja! Kuka sinulle luvan on antanut haukkua tietä +kulkevia ihmisiä? Häpeä! Älä luota siihen että pellossa on aita-- +näetkös uskalletaan sitä yli aidankin tulla, vielä tukastakin +pöllyttää!" + +Töyryn rengit kyntivät ja nauroivat toisilla saroilla. + +"Näet nyt, omat isäsi rengitkin sinulle nauravat. Ja missä oikeastaan +olen sinulta kerjännyt, tahi keltään muulta ihmiseltä tässä +maailmassa?" + +Pynnöläinen ja Ollikin olivat jo tulleet lähelle. Taavetti heitti irti +tukasta. + +"Mitäs siinä on", sanoi Pynnöläinen, "hänen pitää saada ajaa siinä +Mustalaiskuormassa, joksi hän meitä nimitti. Ota kiinni, Taavetti, +jaloista, minä pidän päästä; kannata sinä Olli keskisen paikasta!" + +Nyt he veivät Heikkiä kuin veivätkin, yli aidan, nostivat kääsyihin ja +sitten ajamaan niin paljon kuin kavioista pääsi. + +"Kyllä minä opetan sinulle, poika, siveyttä!" sanoi Pynnöläinen +ajaessaan, "kyllä minä sun selkäsi suolaan". Heikki koetti piehtaroida, +vaan mikäs siinä auttoi. Pian oltiin Pynnölän pihalla ja Heikki +kannettiin kamariin. + +"Mitäs tuota tänne tuodaan?" kysyi Leena, "ja vielä väen väkisten ja +ilman lakkia, läpi märkänä?" + +"Sitä tuodaan Mustalaisten ja kerjäläisten kuulutus-pitoihin." + +Heikki puri hammasta ja istui miesten välissä tuolilla, johon hän oli +istutettu ja katseli permannon rakoja. + +Viimein Heikki vielä kerran pyysi nöyrästi anteeksi ilkeän käytöksensä +ja Pynnöläinen kyyditsi hänen saman paikan kohdalle, mistä ottanutkin +oli. Sen enempää ei puhuttu eikä pakistu Töyryn Heikistä. Ei pidetty +hänelle mitään sen pitempää vihaa, vaan päinvastoin sai hänkin kutsut +häihin. + + * * * * * + +Tavan mukaan menivät sulhanen ja morsian kolmantena kuulutus-pyhänä +kirkkoon. Viidellä hevosella lähdettiin Pynnölän talosta, Taavetti +Leenoinensa ajoi ensimmäisenä. Leenalla oli kihlasilkki päässä ja uusi +leninki ja hän oli erinomaisen sievä siinä puvussa. Kun ajettiin +Naavalan sivuitse, sanoi Pynnöläinen, osoittain taloa kädellänsä: +"Tuostakin se vielä tulee myytävä talo. Kuka hänen saaneekin?" + +"Mitä vasten se myytäväksi tulee?" kysyi Pynnöläisen veljen poika. + +"Siinä ei ole muuta perillistä kuin yksi poika ja hän lukee papiksi; +luullakseni se ylioppilas saarnaakin tänä päivänä!" sanoi Pynnöläinen. + +Kirkosta tultua alkoivat häät ja komeatkin. Vihkimisen jälkeen +kannettiin vieraille kahvia, sitten alkoi pieni tanssi isossa tuvassa +ja sitten tarjottiin ruokaa salissa. + +Kun rovasti oli muutamalla sanalla siunannut ruoan alkoi syönti. Töyryn +Heikki oli joutunut istumaan Taavetin sisarta tuota mainioksi +kankuriksi tullutta Hannaa vastapäätä ja Hanna oli erinomaisen komean +kaunis, tuossa hää-pöydässä istuessansa. Heikki vilkasi joskus kuin +sivumennen Leenaakin; kyllä sekin oli herttaisen kaunis, vaan ei toki +hänen mielestänsä niin kuin Hanna ja sitä paitsi oli se jo toisen +vaimo. Toisetkin huomasivat pian, että Heikki tähysti Hannaa liian +tarkkaan. Muutamat rupesivat nauraa virnistelemään. Heikin äiti pukkasi +poikaansa kylkeen ja olihan se Heikki sitten syövinään. + +Syönnin jälkeen alkoi taas isossa tuvassa vilkas tanssi. Töyryn Heikki +se vaan Hannaa tanssitti, väliin hän levähti, mutta aina taas uudesti +aloittaakseen. Taavetti, hän se vaan ei tanssinut, häntä kyllä +kehoitettiin, vaan hän sanoi: "Minulla ei ollut aikaa niin +turhanaikaiseen työhön opetella". Vihdoin, kun sitä alinomaa +pyydettiin, sieppasi hän Leenan kainaloonsa, pyöritti kerran ympäri +tupaa ja tuumi sitten: "Näyttikö sievältä?" + +Ensimmäisiä toimiansa vävynä oli Taavetilla tutkia talon työkalut +perinpohjaisesti. Isäntä koetti kyllä kehua niiden olevan vähintäänkin +välttävässä asussa ja niinhän ne olivatkin, vaan Taavetti mieluummin +näki kaikki kiitettävässä kunnossa ja siinä tuli ensinkin +viikatevartten ja haravain kanssa rengeille tiukat paikat, sillä +Taavetti ensihetkestä huomautti, että nyt oli Pynnölästä leikki +työkomennossa loppunut ja totta tahdottiin. Toisiakin muutoksia tehtiin +kohta. Työaika lyhennettiin ja ruoka-ajat enennettiin kolmesta +neljäksi, mutta sitten pitikin työn sujua aika lailla. Eräänä päivänä +tuumivat keskenään kaksi renkiä suovaa tehdessään tuosta uudesta +olosta. He kyllä näkivät että Taavetti oli istahtanut mättäälle lähelle +heitä huokaamaan, vaan eivät olleet huomaavinansa ja toinen kysyi: + +"Mikähän tästä talosta tulee?" + +"Vippeli vippu tästä tulee, jos ei pehtoria muuteta!" + +"Luuletteko niin?" + +"En luule, minä tiedän, sillä sitä ajoa ei kestä ihminen, vaikka söis +viidesti päivässä. Minä kumminkin olen tässä vaan syksyyn asti." + +"Niin minäkin." + +"Sama se on kun isäntäkin niin mitättömäksi meni, että tuon tuommoisen +ruojan taloon otti, painajaiseksi väelle." + +"Niin, sano, veli hopea, muuta kuin satua!" + +Taavetti oli sillä välin noussut ylös ja seisoi jo viimeistä säettä +lausuttaissa puhujain vieressä. + +"Hitaastihan se suovan teko käypi", sanoi hän rengeille. + +"Eihän tuota enään jaksa mitenkään, johan tuosta luun särkykin tulee +tuommoisesta kiireestä. Tästä pian joutuu joka mies lasarettiin herra +pehtorin kustannuksella." + +"Mistä paikasta särkee?" + +"Käsistä, selästä, päästä ja jaloista." + +"Minua särkee toisesta ronkastakin, yksi kerta jo puhuin isännällekin, +vaan mitäs siitä oli, kun hän antoi kaiken vallan Taavetille." + +"Paha se on, että teitä niin särkee!" sanoi Taavetti. "Jos minun +kiirehtämiseni tähden olette säryn saaneet, niin minun täytyykin +kustantaa teille lääkäri. Heittäkää työ pois, en minä sairaita työhön +ahdista." + +"Ei me toki niin sairaita olla, ettemme suovaa valmiiksi saa", tuumivat +rengit. + +Taavetti ei puhunut mitään, vaan alkoi astua pitkin niittyä. Siellä hän +tapasi isännän jolle hän sanoi: "Niilo ja Juuso sairastavat +sydämentykytystä minua vastaan. Minun täytyy lähettää ne huomenna +lääkärin hoitoon." + + + +XIV. Odottamaton onni. + +Pynnölän talossa oli heinä tehty paljoa ennen kuin toisten talojen ja +väki olivat paljoa rivakamman näköiset kuin muina vuosina. Pidennetty +lepoaika oli ollut siunaukseksi, vaikka olikin työssä ollessa +kiireemmästi työtä tehty. Nuot niskoittelevat rengitkin olivat tulleet +siivo miehiksi, kun Taavetti seuraavana päivänä valjasti hevosen ja +aikoi viedä ruikuttajat lasarettiin. He löivät nyt leikiksi koko asian +ja tunnustivat valittaneensa aivan turhaa. + +Taavetti ja Leena työskentelivät puinensa puutarhassa, jonka olivat +laittaneet akkunan alle. + +"Ei tästä tänä kesänä tule mitään, vaan jos eletään, vasta ensi +kesänä!" sanoi Leena. + +"Kunhan ollaan toimessa, kylläpä hänestä kerran hyvä tulee!" vastasi +Taavetti. + +"Nääs mukulaa, ompa peruna kumminkin kasvanut!" sanoi Leena, pitäen +isonlaista, soikeaa uutta perunaa kädessänsä, jonka hän oli kaivanut +maasta. "Mutta kuules, Taavetti! Mitä minä eilen uusia kuulin kylässä +käydessäni!" + +"Mitä nyt?" kysyi Taavetti, hyvin odottavaisesti. + +"Minä kuulin, että sinä saat piakkoin uuden lankomiehen--kihlattu on!" + +"Kuka on kihlannut ja kenen--ja missä?" + +"Pidämpä suottakin puntarissa sinua vähän aikaa, arvaa jos arvaat!" + +Taavetti mietti: "Jaa--mutta--jaha! Se on Töyryn Heikki ja Hanna! Oliko +oikein?" + +"On oikeen!" + +"No, paraiksi!" + +"Kuinka niin? Kuinka sisarelles toivotat semmoista miestä?" + +"Mikäs miestä vaivaa, varsinkin niin rikasta miestä?" + +Heidän siinä jutellessa tulla lyyhäsi Taavetin kummimuori pihaan, hän +pysähtyi aidan tykö, jonka takana tuo pieni puutarhan alku oli. + +"Kuulkaas Taavetti!" sanoi hän. "Kun minä olin rovastissa hieromassa, +niin sinne tuli kirje ja rovasti sanoi: 'Menkää nyt käskemään Taavettia +tänne'." + +"Mikä kirje se sitten on?" kysyi Taavetti hyvän päiväisesti +hämmästyksissään. + +"En tiedä, vaan kaukaa se tulee, mistä tullee." + +Taavetti lähti työstään, puhdisti vähän itseään, muutti vaatteita ja +alkoi pamppailevin sydämin astua pappilaa kohden. + +Ennen kuin kerkisi hyvää päivääkään sanoa, sanoi jo hänelle rovasti: +"No, sehän hyvä on että tulitte, minulla on täällä kirje, joka täytyy +kuitata. Rahaa siinä ei ole, muutoin se olisi jäänyt kaupunkiin." Näin +sanoen hän ojensi kirjeen ja lipun, johon Taavetti kirjoitti nimensä. + +"Niitä tulee välistä minun laukussani tärkeitäkin kirjeitä", sanoi +rovasti. + +"Kiitoksia!" sanoi Taavetti ja aukaisi kirjeen kuoren, siinä oli +suomenkielinen kirjoitus kirjoitettuna sinisen postiarkia kaikille +neljälle sivulle ja sen sisässä eri paperi, jota Taavetti ei ymmärtänyt +mitä sillä olisi virkana. + +Rovastin silmät kiilsivät, hänen paperin nähtyään. + +"Saanko minä katsoa?" + +"No ihme ja kumma!" jatkoi hän sitten. "Kymmenen--arvatkaas te, paljoko +tässä lipussa on rahaa?" + +"Lipussako rahaa!" sanoi Taavetti hämillään. + +"Niin, koko kymmenentuhatta ruplaa! Sillä saatte pankista rahaa, juuri +te saatte ne rahat.--Kumpikohan nyt rikkaampi on, Pynnöläinen vaiko +vävy?" + +"Mistä maailman äärestä se raha sitten tulee?" + +Taavetti oli siihen määrään hämillään, ettei osannut ruveta kirjettä +lukemaan. Hän katseli vaan ja ojensi sen kohta rovastille. + +"Olkaa niin hyvä ja lukekaa, herra rovasti!" + +"Selväähän tämä on Suomea!" sanoi rovasti ja luki. + + + Moskovassa, tänä vuonna 13 p. Heinäk. + + Satulamaakari Rahkosen vanhin poika Taavetti. + + Kauvan on siitä kulunut aikaa, kun minä lähdin pois sieltä ja + monenlaisia mutkia on ollut elämässäni ja naimatoinna olen vieläkin. + En ole saanut tietoa pienintäkään kotikylästäni, aina siitä saakka + kuin sieltä lähdin, niin että melkein alan jo erityisellä ikävällä + muistella kotiseurakuntaani. Ne ajat ovat minulla mielessä usein, + joina minä siellä asuin ja niitä vaikka elävästikin muistelen, on ne + kuin katsoisin synkän sumun läpi. Minulla oli maailmassa yksi sisar + ja hän joutui naimisiin rehellisen käsityöläisen, satulamaakari + Rahkosen kanssa. Sieltä lähteissäni oli hänellä kuuden kuukauden + vanha Taavetti niminen poika, joka oli ristitty minun kaimakseni ja + siitä olen ollut hyvilläni elämän ikäni. Minä olen ollut kauvan aikaa + knltasepän kisälli ja olen palvellut täällä Moskovassa yhdellä + mestarilla jo alun kuudettatoista vuotta. Täällä Venäjällä pidetään + myöskin raha arpajaisia pankeissa ja minäkin muiden mukana olen usein + niihin uhrannut monta kymmentä ruplaa, mitään saamatta. Kerta päätin + vahvasti, oikein sielusta ja mielestä, että kun nyt otan arvan, niin + puoleksi panen voiton sisareni vanhimman pojan Taavetin kanssa ja + sitten ostin setelin. Mutta kuka arvaa hämmästyksenä? Minä kun + arpomisen jälkeen luin sanomalehteä, niin aivan oikein minä + numeroineni olin voittanut kaksikymmentätuhatta ruplaa. En ole ollut + juuri aivan houkka eläessäni, vaan häpeäkseni täytyy tunnustaa, että + pastierasin asunnossani koko sitä seuraavan yön. Aamulla olin + ensimmäinen mies pankissa kuulemassa, oliko unelmani silmän häiriötä + vaiko perusteellista totta ja näytin seteliäni. Aivan oikeen, minulle + työnnettiin tuo mainittu summa käteen! Minä pistin rahat takkini + sisätaskuun ja menin ulos pankista, pastierasin hiukka kadulla ja + mietin. Ja niin menin uudestaan pankkiin ja otin tämän vekselin, + jonka tässä sinulle lähetän. Jos kuollut olet, niin lähettäköön + kirkkoherra takaisin sen ynnä tiedon kanssa kuinka siellä eletään ja + voidaan. Tämän kirjoitti omalla kädellään: + Taavetti Hietaniemi. + + +Taavetti seisoi kuin puusta pudonneena; vähän ajan takaa hän viimein +virkkoi: "Minä en ole halukas lahjoja saamaan!" + +"Kyllä silloin saa ottaa, kun tuolla lailla tuleekin, se tapahtuu vaan +muutamille miljoonista ihmisistä", sanoi rovasti. + +Taavetti pisti remissin ja kirjeen taskuunsa ja kiitettyään rovastia +alkoi astua kotiinsa. + +"Mitä tämä oikeastaan kaikki merkitsee?" kyseli hän tallustellessaan +omilta ajatuksiltansa ja niin hän saapui Pynnölään, jossa väki paraikaa +söi päivällistä, Leena ja isäntäkin muiden mukana isossa tuvassa. +Taavetti istahti myöskin sanaakaan lausumatta pöytään ja alkoi syödä. + +"Mitä siellä pappilassa oli?" kysyi Leena uteliaana. + +"No, eipä erikoisia, sain vaan kirjeen Moskovasta." + +"Moskovasta! Kuka sieltä kirjoittaa?" kysyi isäntä ällistellen. + +"Tunnetteko Taavetti Hietaniemen? hän se on." + +"Hietaniemen! Vartoohan hiukan, kyllä! Sehän meni kultasepän oppiin +Pietariin. Hänkö elää vielä?" + +"Elää!" toisti Taavetti. + +"Mitä hän sitten kirjoittaa?" + +"Puhun sitten kun on syöty." + +Syötiin tuota kaikessa rauhassa ja syönnin jälkeen meni Taavetti +kamariin, johon isäntä ja Leena häntä seurasivat uteliaisuutta +täynnä. + +Taavetti istuutui pöydän päähän, isäntä toiseen ja Leena se seisahtui +pöydän eteen. Taavetti veti taskustansa kirjeen ja ojensi Leenalle, +joka kohta luki sisällön. + +"Vekseli!" sanoi Leena. + +"Siinä!" sanoi Taavetti, ojentaen sen Leenalle. + +"Niin, semmoinen se olevan näkyy." + +"Voi taivaan talikon pyörittäjä! Vai kymmenen tuhatta ruplaa!" sanoi +Pynnöläinen, istuen hyvin nolona. "Oletpa vävyni kappaleen rikkaampi +appeasi. Se on totta se!" + +Leena piti vekseliä hyvin huolimattomasti kädessään. Isäntä sen +huomasi. + +"Älä niin välinpitämättömästi pidä kymmentätuhatta ruplaa! Pankaa nyt, +hyvät lapset, joutuin korjuusen piirongin sisimpään sopukkaan ja älkää +millään muotoa hiiskuko sanaakaan kellekään kuolevaiselle koko +paikkakunnalla!" + +"Niin, pistä vaan, Leena, piironkiisi se siihen asti, kuin kaupungissa +käydessä vaihdetaan oikeaksi rahaksi", sanoi Taavetti. + +Leena vei sen kohta määräpaikkaan. Sen tehtyään meni hän ulos ja +Taavetti ja isäntä jäivät kahden kesken. + +"Mitäs nyt mietit, vävyni?" sanoi isäntä, istuen käsi poskella. "Minä +luulin saavani sinun pitää tässä enemmän aikaa." + +"Mihinkäs minä tästä menen nyt sitten? Näkyypä tuota sijaa tässäkin +olevan!" tuumi Taavetti. + +"Tottahan toki rahoilla ostat oman talon!" + +"Siihen aina ehditään." + +Taavetin sitä sanoessa aukesi kamarin ovi ja Töyryn Heikki astui +sisään. + +"Hyvää päivää!" + +"Jumal' antakoon!" sanoi isäntä ja Taavetti toisti saman. + +"Kuules Taavetti! Minulla on sinulle hiukan sanottavaa." + +"Sano pois, vaan älä hauku!" + +"Voi kun sinä, Taavetti, olet hirveän pitkävihainen! Enhän minä sinua +enään tässä maailmassa hauku. Johan minä silloin pyysin anteeksi. Etkö +muista?" + +"Muistan! Vaan mistä minä tiedän mitä sun sydämmesi sopukassa piilee." + +"Piilee! Siellä ei piile mitään. Minä olin ennen aina valmis käyttämään +tuota haukkujan virkaa, vaan tästä lähtien aivon ruveta oikeaksi +ihmiseksi ja mukautua naapurienikin tahdon mukaan. Minä aivon tulla +sinulle langoksi ja naida Hannan. Mitäs siihen sanot?" + +"Nai pois!" sanoi Taavetti. + +"Sinä et siis ole sitä vastaan. No, hyvä! Minä tiedän että sinä et ole +halukas puhe-varastoasi kuluttamaan, sentähden en sinua kiusaakaan, +ainoastaan tulin tietämään, ettet sinä suorastaan ole sitä vastaan." + +Nyt puuttui Pynnöläinen puheesen ja sanoi: "Kyllä sinä teet siinä +vallan viisaasti, että puhut semmoisen asian Taavetin kanssa hyvän +sovun puolesta, vaikka kohta ihmisellä onkin valta naida kenen tahtoo. +Isäntä katsoi Taavettia ja kysyi: 'Saanko ma?'" + +"Saman tekevä!" + +"Niin, minä siis sanon, että Taavetti, jollen vallan erehdy on +kumminkin tämän kylän rikkain mies." + +"Hei--mitä--kuinka--mistä?" + +Nyt olivat kaikki ääneti vähän aikaa. Vihdoin jatkoi isäntä: "En juuri +tahtois olla mikään kieli-kello, vaan kun noin sattui tulemaan +puheeksi, niin saamma tuon sinulle sanoa.--Hän on voittanut Moskovasta +kymmenentuhatta ruplaa." + +"Moskovasta, kymmenentuhatta ruplaa!" + +Sitä sanoessaan kallisti Heikki päätään. + +"Niin, ei meidän sovi häntä kerjäläiseksi kutsua." + +"Älkää puhuko, isäntä, tuommoisia vanhoja", sanoi Heikki, katsellen +permannon rakoja. + +"Niin, ei hänellä nyt tarvitse enään olla lainatakki eikä lainalakki." + +"Voi, helpoittakaa jo, hyvä Pynnöläinen! Enhän minä häpeän tähdenkään +voi tästä karkuun juosta." + +"Jaa, ei sinulla siis, Taavetti, ole mitään sitä vastaan?" kysyi Heikki +taas hetken päästä. + +"Ei!" sanoi Taavetti, mutta katsoi samalla Heikin silmiin, juuri kuin +se, joka silmäin kautta tahtoo kurkistaa sielun sisimpään. + +Heikki huomasi sen tavan katseessa jotakin merkitsevän ja hän huoaten +sanoi: "Luuletko, Taavetti, minun laittavan Hannan onnettomaksi?" + +"Enhän minä nyt sitäkään juuri luule. Ei, päin vastoin minä toivon +sinusta vanhemmuuten hyvää miestä!" + +"No, hyvä Taavetti, siinä mielessähän tuota itsekin olen.--Hyvästi!" + +"Hyvästi! voi hyvin!" + +"Hyvästi Heikki!" sanoi Pynnöläinen ja puristi häntä lujasti kädestä. +"Tule", jatkoi hän vielä, "onnelliseksi ja hyväksi heimolaiseksi ja +naapuriksi!" + +Heikki lähti hyvin liikutettuna Pynnölästä ja ohjasi kulkunsa Hannan +mökille. + +Leena tuli kamariin, kun Töyryn Heikki oli ulos mennyt ja sanoi: "Onko +isä kuullut sitä, kun Naavalan isäntä ja emäntä muuttavat pois täältä +ja myyvät talonsa?" + +"En, no mihin he nyt menevät?" + +"Kaupunkiin vaan." + +Isäntä katsahti Taavettia silmiin ja tuli hyvin ajattelevan näköiseksi. + +"Kuulepashan, Taavetti, tuota juttua, Leena, kuka kertoi sitä?" + +"Renki Matti." + +"Annas kun menen tuota juttua minäkin kuulemaan!" + + + +XV. Eteen päin. + +Taavetti ja Leena kahden kamariin jäätyään tuumivat vielä samaa asiaa: + +"Saapa nähdä", sanoi Leena, "eikö isä osta Naavalaa!" + +"Ja mitä hän sillä tekee?" kysyi Taavetti. + +Samassa nähtiin akkunasta kuinka isäntä jo oli matkalla kylään päin. + +Vähän ajan päästä tuli hän taas takaisin ja haki Taavetin, joka jo oli +ehtinyt mennä rukiin leikkuuta aloittamaan. + +"Tules, Taavetti, minun pakinoilleni!" + +Isäntä ja Taavetti menivät huoneesen. + +"Se on nyt semmoista seikkaa, että se Naavalainen menee kun meneekin +pois meidän paikoilta." + +"Niin aina!" sanoi Taavetti. + +"Mutta pyytää liian paljo siitä talosta." + +"Mitä pyytää?" + +"Seitsemäntuhatta ja viisisataa ruplaa, niin kaikkineen kuin se käy ja +seisoo. Mitä sanot?" + +"Maksetaan pois!" + +"Sinunko rahoillasi?" + +"Kenenkäs muun?" + +"Niin, mene ja osta!" + +"Vaikka vaan", sanoi Taavetti, lähti astumaan Naavalaan. Pian hän +olikin oikotietä taloon päässyt. Kaikki tulivat kättelemään ja käskivät +Taavetin istumaan. Kun siinä sitten yhtä ja toista puhua rupatettiin, +vaan kun ei talon myynnistä sivumennenkään mitään puhuttu, kysäisi +Taavetti vihdoin: "Isäntä käski minun tulla tänne talon kauppoja +hieromaan. Onko siinä mitään alkua koko asiassa?" + +"Kyllä se on aivan totta!" vastasi isäntä. "Kyllä tämä talo myydään." + +"Mitä se maksaa?" + +"Kahdeksan tuhattahan minä olen aikonut siitä äyhkäistä." + +"Ja sitä minä en maksa, vaikken eläissäni näkis taloa." + +"Kuinka niin? Onhan talo paraita koko näillä seuduin." + +"Vaikka, mutta Sampiaho ostettiin kuudellakymmenellä viidellä +ruplalla." + +"Niin, ryöstö-huutokaupalla." + +"Vaikka, onhan hinnassakin kouraan tuntuva eroitus." + +"Eroitushan se nyt talossakin lienee ja kun minä myyn sen päällisineen +päivineen!" + +"Viidessä tuhannessa on kyllä tän talon hintaa!" + +Nyt katselivat isä, äiti ja poika toisiansa. Kauvan he +näyttivät miettivän, mutta vihdoin isäntä lausui: "Kyllä siinä +viidessätuhannessakin on rahaa, vaan tää talo ei ole sillä maksettu." + +"Ei kopekkatakaan enempää ja käteenne luen rahat, jos myydä tahdotte. +Viisi tuhatta! ja sanassani pysyn." + +Taavetti pani nyt lakin päähänsä ja alkoi astua ovea kohden; hän jo +seisoskeli pihalla. + +Sillä välin kesti vilkasta neuvottelua kamarissa, jossa sommiteltiin +asiaa sinne ja tänne ja tultiin viimein siihen päätökseen, että kukaan +ei enempää maksa kuin Taavetin lupaaman summan. Sopisi kumminkin +koettaa edes viittäsataa lisään kysyä. Siinä toivossa meni isäntä +pihalle, jossa näki Taavetin seisovan. + +"Viisi tuhatta viisi sataa! Tuoss' on käsi!" sanoi Naavalainen. + +"Turha vaiva, hyvä isäntä, turha vaiva! Se on sanottu, mikä sanottu." + +"Olkoon menneeksi!" Isäntä otti Taavettia kädestä ja talutti kamariin. + +"Viisituhatta kaksi sataa", huusi isäntä. "Erota poika!" + +"Eipä kuin neljä tuhatta yhdeksänsataa!" sanoi Taavetti." + +"Mitä?" sanoi isäntä. "Tottahan nyt viisituhatta kumminkin pysynee." + +"Olkoon sitten." + +Maisteri löi kädet irti. + +"Viisi tuhatta, halpa hinta, halpa hinta;" sanoi Naavalainen. + +"Perin halpa kait se on!" sanoi maisteri. + +Kun Taavetti tuli takaisin Pynnölään, olivat isäntä ja Leena uteliaat +kuulemaan kuinka kauppain meno edistyy. + +"Viisituhatta, niinkuin nakutettu!" vastasi Taavetti. "Kättä päälle jo, +rahaa lähdin hakemaan." + +"Vai niin, vai aleni niin paljon. No, ei viisituhatta ruplaa liikaa +ole, se on hyvin sievä hinta se", tuumi Pynnöläinen. + +Taavetti pyysi isännältä lainaksi viisituhatta ruplaa ja Pynnöläinen +vastasi: "Luulet sinä minulla olevan niin paljon puhdasta rahaa?" + +"Luulen! sillä muutoin en voi teitä rikkaaksi kutsua." + +Tuo sana vävymieheltä sanottuna, veti naaman pitkäksi, Pynnöläinen +sanaakaan sanomatta aukaisi kaappinsa laatikon ja luki Taavetin eteen +pöydälle viisituhatta ruplaa. + +"Vielä jäikin!" sanoi isäntä ja työnsi loput kaappiin takaisin. + +Taavetti pisti rahat taskuunsa ja meni Naavalaan. Siellä ei ollut muuta +kuin kirjat tehtiin ja rahat luettiin vierasmiesten läsnä ollessa. +Taavetti oli nyt Naavalan Taavetti ja talonisäntä. + +Naavalainen olisi tarjonnut ryyppyjäkin rahat saatuansa, vaan Taavetti +oli ilmankin tyytyväinen ja niin hän talonkirjat taskussa palasi +Pynnölään. + +"Siinä on kirjat!" sanoi hän, heittäen ne Pynnölän kamarin pöydälle. + +"Milloinka menevät pois?" kysyi Leena. + +"Kahden kuukauden perästä saamme muuttaa sinne." + +"Vai jo kahden kuukauden perästä!" sanoi Leena. + +"Se oli onnen potkaus se, kun saatiin Naavala sopuhinnalla!" sanoi +Pynnöläinen. + +Seuraavana päivänä meni Taavetti kaupunkiin ja vaihetti pankissa +kymmenentuhatta ruplaa. Kun hän oli kaupat ja asiat toimittanut mitä +hänellä oli toimitettavaa, suoriutui hän kotimatkalle läpi yön. Tuo +yöllinen kulku kymmenentuhatta ruplaa taskussa hieman peloitti, vaan +eipä kuulunut mitään vaaraa missään. + +"On tämä sitä elämän rytinää meillä!" sanoi Pynnöläinen. "Mikä tästä +vielä mahtaa tullakaan?" + +"Kunhan eteenpäin mennään!" sanoi Taavetti. + + + +XVI. Katovuosia. + +Syksy tuli ja samalla se aika, jolloin Taavetin ja Leenan oli +muuttaminen Naavalaan. Kuta lähemmä tuli eronpäivä, sen +alakuloisemmaksi tuli Pynnöläinen. Selvästi huomattiin, ettei hän +tahtonut jäädä yksin vieraan väen kanssa. Leena huomautti Taavettia: +"Kysy isältä, eikö se tahdo seurata meitä Naavalaan." + +Taavetti oli kohta siihen valmis. + +"Ettekö tahdo lähteä meidän kanssa Naavalaan?" kysyi hän päivää ennen +lähtöä, kun oli juuri päivällisiltä noustu. + +"Tahdon!" oli suora vastaus ja niin päätettiin Pynnölä jättää +syrjämaaksi. + +Kirkkaana koitti sen päivän aamu, jona Taavetti vaimoineen ja appineen +muutti Naavalaan. Leenalla oli järjestämistä ja puuhaa moneksi +päiväksi, vaan Pynnöläinen se arveli: "Tämmöinen talo se jotain on!" + +Tuossa sitten ruvettiin asumaan Naavalassa ja aika se kului eteenpäin. +Usein alkoivat seudun etevimmät käydä vieraina, vaan ei se oikeen +tahtonut joutilaita huvittaa, kun saivat isäntää hakea milloin pajasta, +milloin tallista, milloin mistäkin työpaikasta, sillä Taavetti oli aina +työssä. + +Halla tahtoi pahasti hätyytellä Naavalankin peltoja, vaikka +sijaitsivatkin pitkin joki-vartta. Muualla ne meni vallan mitättömiin. +Pynnölän jyvävarasto oli hyvänä apuna, niin että Naavalassa syötiin +selvää leipää katovuotten läpi. Suuret kerjäläislaumat majailivat +viikottaisin Naavalassa, jossa he saivat riittävän ravinnon, vaan kyllä +jyvät loppuivatkin ja rahaa täytyi ruveta käyttämään matto-jauhojen +ostamiseen. Kuitenkin lievitettiin hätää niin laajalti kuin mahdollista +Taavetin ja Leenan toimesta. + +Nämä vuodet antoivat Taavetille paljon työtä. Valituksia tuli joka +puolelta ja hän tahtoi omin silmin käydä katsomassa hädän alaisissa +taloissa ja mökeissä oliko tarve todellinen vai teeskennelty. Kamaloita +näköjä sai hän monessa paikassa nähdä, kun ihmiset olivat kuolemassa +olki-puru suussa. Ei vähempää kuin 50 taloa huusi hän huutokaupassa, +jotka myytiin veloista ja maksamattomista veroista. Vaan sitten hän ne +taas jok'ikisen lahjoitti omistajillensa takaisin. + +Vihdoin, kun ei hätä laannut häilyttämästä paikkakuntaa ja rahat +rupesivat loppumaan, otti Taavetti kynän käteensä ja kirjoitti +Moskovaan: + + + Hyvä eno! + + Minä en juuri ole semmoinen, joka ruoan apua pyydän, mutta nyt minun + täytyy se tehdä, sillä täällä on surkeat ajat. Minä rukoilen siis + Teitä toisten tähden, jos voisitte auttaa. + + Teidän sisarenne poika Naavalan Taavetti. + + +Vastausta ei tähän tullut, kuukautta myöhemmin eräänä iltana ajettiin +kyytihevosella Naavalan pihaan. Taavetti sytytti lyhdyn ja riensi +tulijalle vastaan. Siinä nouseskeli reestä paksunlainen herrasmies, +puettuna uljaasen turkkiin ja karvalakkiin. + +"Oletteko enoni?" kysyi Taavetti arvaten kuka vieras oli. + +"Olen! Sinäkö olet Naavalan Taavetti?" sanoi eno, alkaen astua isännän +jäljessä lyhdyn valaisemaa tietä kamariin.--"Ompa tämä aikamoinen +talo!" + +Leena otti sydämellisesti iloissaan vierasta vastaan ja auttoi turkkia +pois. Samassa astui Pynnöläinenkin kamariin hän oli huoneesensa kuullut +vieraan tulleen. + +"Vielähän Pynnöläkin elää!" sanoi eno. + +"Vielähän Hietaniemikin elää ja on tullut niin tanakaksi äijäksi!" + +"Kyssänlimppu sitä tekee", tuumi Hietaniemi, ja istahti tuolille. + +"Siellä Venäjällä sitä eletään kuin pellolla", sanoi Pynnöläinen + +"Melkein!" vastasi Hietaniemi. "Täällä taitaakin nykyjään olla hyvin +huonot ajat." + +"Perin huonot", sanoi Pynnöläinen. + +Kun siinä sitten yhtä ja toista tuumittiin, illallista odotellessa, +kysäisi Hietaniemi Taavetilta muunmuassa: "Oletko kaikki rahat köyhille +jakanut, mitä talonkaupoista jälelle jäi?" + +"Olen!" sanoi Taavetti, samalla katsahtaen hyvin tuimasti Hietaniemeen +ja lisäsi: "Mitä muuta minun niillä rahoilla piti tekemän?" + +"Olisit säästänyt!" + +"Vanhan päivänkö varaksi?" + +"Vaikka niinkin." + +"Onhan minulla talo!" + +Hietaniemi ei osannut vastata. + +Taavetti jatkoi: "En voi ymmärtää, minkätähden tuollaisia kysymyksiä +esitätte. Ettekö voittanut niitä rahoja arpajaisissa?" + +"Voitin!" + +"No, niin, maailmasta tulleet maailmaan menkööt; semmoinen niillä on +tarkoitus!" + +Ja niin rupesivat he illalliselle. + + + +XVII. Ijäti onnelliseksi. + +Hietaniemi jäi asumaan Naavalaan ja kun hän sai Taavetin seurassa +kulkea puutteen-alaisten asunnoissa, vuodatti ukko usein kyyneleitä ja +antoi omin käsin apua. Hän ei enään kysellyt, miksi Taavetti ei +säästänyt. Enemmin kuin elävästi hän nyt tunsi sen johdon, miksi hän +oli ollut voittajain joukossa raha-arpajaisissa. + +Pian kuolikin Hietaniemi ja jätti jälkeensä rahaa koko joukon, jotka +testamentin kautta jätti Taavetille. Samaan aikaan alkoi taas tulla +erinomaisen hyviä vuosia. Vihdoin kuoli myöskin Pynnöläinen ja näin +tuli Taavetti vaimoineen ja pienine poikineen sekä appensa että enonsa +tavaran herraksi. Hän oli nyt koko pitäjän rikkain mies ja yleisesti +arvossa pidetty. + +Nyt kun oli taasen talonpojat vähän elpyneet ja päässeet virkoamaan +siitä horrostilasta, johon huonot ajat olivat heidät saattaneet. He +tuumivat että Naavalan Taavetille pitäisi kerätä joku kunnialahja siitä +jalomielisyydestä ja uhraavaisuudesta, jota hän oli osoittanut +seurakunnalle huonoina vuosina. Alkuunpanijoina olivat nuot +viisikymmentä talonisäntää, joiden maat Taavetti oli huutanut ja sitten +takaisin lahjoittanut. Ja niin ostettiin kallis-arvoinen kultakello +perineen. Kun kello juhlallisesti annettiin Taavetille, otti hän sen +käteensä katseli vähän aikaa ja kysyi, kääntyen joukkoon päin: +"Tiedättekö mitä ainetta tämä kello on?" + +"Se on kultakello!" sanoi muudan. + +"Ei suinkaan!" sanoi Taavetti. "On kait siinä muutakin kuin kultaa." + +"No, tietysti siinä on terästäkin ja messinkiä tai mitä hänessä +lienee", sanoi sama. + +"Tiedättekö käypikö tämä kello varmasti?" + +"Emme tiedä." + +"Ette tiedä. No, tiedättekö onko tämä sopiva jollekin kunnialahjaksi?" + +Silloin nousi yksi isäntä ylös ja sanoi: "Minä tiedän! Se kello ei ole +sinun laiselle miehelle lainkaan sopiva lahjaksi; se on mitättömän +arvoinen sen hyvyyden ja jalomielisyyden rinnalla, jonka sinä olet +meillen osoittanut. Mutta se viaton hengetön naksuttaja kourassasi +puhuu vilpittömän rakkauden kieltä meidän kaikkien puolesta, joita sinä +olet holhonnut, ollen Jumalan aseena pelastamassa meitä nälkään ja +kurjuuteen nääntymästä. Me olemme sinulle velkaa koko talomme ja +omaisuutemme!" + +"Olen liikutettuna puhettasi kuunnellut", vastasi Taavetti. "Ette tiedä +mitä ainetta kello on, ette tiedä käykö se varmasti, eikä sitä onko se +sopiva kunnialahjaksi ja sillä osoitatte ettette tiedä niin mitään. +Viimeinen puhuja on kumminkin huomauttanut, että se viaton naksuttaja +puhuu vilpittömän rakkauden kieltä. Sellaisena kielitaiturina otan sen +muistoksi teiltä ja nyt saan vastata.--Minä en omista itselleni mitään +kunnioitusta, kunnioittakaa Jumalaa, kaiken hyvän antajaa, joka +kaikille jakaa armostaan, yhdelle niin, toiselle näin. Niin +tietämättömiä kuin olemme siinä, ettemme edellepäin tiedä käykö kello +tarkalleen, samallaisia olemme tietämään Jumalan johdatusta kunakin +aikana mistä hän milloinkin aineen ja aseensa sieppaa, jota hän käyttää +tahtoo." + + * * * * * + +Muutamia päiviä kokouksen jälkeen tuli Töyryn Heikki emäntineen +Naavalaan toivottamaan onnea kellon saamisen johdosta. + +"Niin se on", sanoi Heikki, "minä kaikin puolin yhdyn siihen +kunnioitukseen, joka sinulle on tullut osaksi seurakunnan puolesta, +mutta vielä minä tahtoisin enemmänkin sinua kunnioittaa ja paremmalla +kunnioituksella kuin kulta-kellolla." + +"Sinä olet siis itse tuon tien löytänyt?" + +Heikki mietti vähän aikaa ja sitten vastasi: "Olen sen löytänyt ja +soisin että sen kaikki löytäisivät! Anna anteeksi, hyvä Taavetti, +entiset pahat tekoni!" + +"Sydämestäni!" sanoi Taavetti, "ja pyydän sinun samoin minulle +tekemään." + +"Anteeksi annettu!" sanoi Heikki. + +Näin tulivat Heikki ja Taavetti ikuisiksi ystäviksi, ja kävivät usein +toisissaan sanan harjoituksissa, joihin keräytyi muitakin Jumalaa +pelkääväisiä, uskovaisia ihmisiä. + +Samaan aikaan tuli seurakunnassa kappalaisen vaali, entinen Naavalan +maisteri haki sitä virkaa myöskin ja pääsi vaaliin, saipa vielä +virankin. + +Hän tuli naimatoinna miehenä sinne. Sillä välin oli Taavetin sisar +Esteri kasvanut ja tullut kauniiksi neitoseksi, vieläpä Jumaliseksikin. +Nuori pastori, käydessään usein Naavalassa raamatun selityksiä +pitämässä, mieltyi siellä Taavetin sisareen ja tuot'hätää tuli +Esteristä papin rouva ja onnellinen aviovaimo. + +Näin oli aika kulunut eteenpäin kuin hiljalleen juokseva virta. Sangen +ihanat olivat Naavalan ja hänen naapuriensa niityt ja pellot; suloinen +tuoksu tuoksui niistä kesäisin ohikulkevia vastaan. Vaan joka niiden +omistajat tunsi, tunsi hän sen lisäksi tuoksun totisesta +kristillisyydestä ja siveästä elämän menosta. + +Tulipa senkin seurakunnan osaksi kerran valita valtiopäivämiestä. No, +Naavalan Taavettihan siihen virkaan katsottiin kaikkein sopivimmaksi. + +Taavetti ei ollut Helsingissä käynyt sitten kuin oppireisullaan. +Pääkaupunki oli sillä välin tykkänään toisen näköiseksi muuttunut. +Pitkän kyselemisen perästä löysi hän vihdoin saman kauppiaan, joka +hänen oli oppipaikkaan osoittanut. Siinä sai hän yösijan ja siinä tuli +niin pitkät jutut, että se kesti melkein koko yön. Taavetin oppimestari +oli aikoja sitten kuollut, ja olipa kauppiaankin pää harmahtunut. + +Raskaalla mielellä istui Taavetti valtiopäivillä ja otti harvoin osaa +keskusteluun, mutta jos hän joskus siihen puuttui puhui hän niin +selvästi ja pontevasti, että se teki toisiinkin valtavan vaikutuksen. +Sitä turhamielisyyttä ja joutavaa rahan kulutusta, joka on niin +tavallista valtiopäivillä ei hän mitenkään voinut kärsiä, eikä koskaan +ottanut osaa mihinkään pitoihin eikä juominkeihin, vaan kiirehti aina +aikansa kuluttamaan kodin hauskuudessa vaimonsa luona, jonka oli tuonut +mukaansa. + +"Päästään toki vihdoinkin kotiin!" sanoi hän valtiopäiväin loputtua, ja +niin hän iloisen Leena-emäntänsä kanssa matkusti pois pääkaupungista. + +Valtiopäivillä oli muun muassa rautatie tullut päätetyksi, joka oli +käyvä Taavetin kotipitäjän halki. Rakennus-aikanaan se jo tuotti +Naavalalle ja hänen naapureillensa melkoiset tulot, ja kun se oli +valmiiksi saatu, perusti Taavetti meijerin taloonsa ja rupesi voita +valmistamaan ulkomaalaisten herkuksi. Täytyi sen johdosta innolla +ruveta niittyjen ja karjanhoidon parantamiseen ja asia menestyi +oivallisesti, paremmin kuin luultiinkaan. + +Kova työ, alituinen toimiminen sekä syvä suru, kun vuosien kuluttua +hänen rakas Leenansa kuoli, vaikuttivat sen, että Taavetti melkein +ennen aikaansa vanhentui, sairastui ja tuli sängyn omaksi. Pastori kävi +joka päivä hänen luonansa ja keväällä, kun kukkaset rupesivat +pnhkeemaan, ummisti hän silmänsä ja kuoli mennäkseen autuaitten +asuma-sijoihin, joissa ei mikään suru enään murra, eikä ikävä rasita. + +Sen arvannee kuka hyvänsä, että siinä saattojoukkoa oli, kun Taavettia +haudattiin. Siinä sitä sitten oli köyhiä ja rikkaita seurakunnan +kaikilta ääriltä. Kirkkoherra, siksi oli sillä välin Taavetin lanko +tullut, piti ruumissaarnan ja saattoi kaikki itkemään, vielä nekin, +jotka Taavettia olivat eläissänsä kadehtineet. Ja niin Taavetti sai +leposijansa Leenansa vierellä. Kauvan muistetaan paikkakunnalla tuota +entistä köyhää torpan poikaa Vähämäen Alangosta. + + + + + +PELASTETTU. + +Kirjoittanut P. Päivärinta. + + +Erään ison maamme kaupungin syrjäisessä osassa on pienenläntä +yksikerroksinen puutalo. Se on päältä laudoitettu ja keltaiseksi +maalattu ja semmoisenaan näyttää se kaikessa pienuudessaan hyvin +miellyttävältä. Taloon ei ole kadulta muuta sisäänkäytävää kuin +toisessa päässä pytinkiä olevaan pieneen kauppapuotiin. + +Talo oli merikapteeni Aaltosen oma. Hän oli monta kovaa kokenut, monta +myrskyä ja tuulta tuntenut, kyntäessään vuosikymmeniä meren aukeita +ulapoita. Aikoja sitten oli hän jo heittänyt merellä kulkemisen ja +siitä pitäin asunut talossaan, melkein niinkuin karhu pesässään, sillä +harvoin nähtiin hänen huoneestansa mihinkään liikkuvan. Pitkällinen +meri-elämä oli taivuttanut hänen luonteensa karkeaksi ja jyrkäksi, niin +ettei hän suvainnut ketään ihmistä käyvän hänen luonaan, eikäpä hän +itsekään muiden tykönä pistätellyt. Jos joku yritti tunkeentumaan hänen +huoneesensa, sai hän heti jyrkän kysymyksen: "mitä tahdot?" taikka: +"mitähaet?" Jos tulija ei siitä älynyt poistua, vaan yritti jotakin +sanomaan, seurasi kohta: "mene tiehesi, en tarvitse sinun +selityksiäsi." + +Vuosikymmeniä oli hän elänyt tämmöistä yksinäistä elämää ja kertomuksen +ajalla oli hän jo vanha mies. + +Siitä saakka kuin kapteeni merellä kulkemisen heitti, vuokrasi hän +talonsa huoneet niin tarkkaan, ettei hänen itsensä hallussa ollut muuta +kuin pikkanen kyökki ja jotenkin kookas kamari. Tarkka ja itara mies +kun oli, oli hän merillä ollessansa koonnut varoja ja niitä hän koki +huonetten vuokralla kartuttaa. Hän oli rahoilleen niin kitsas, että jos +hänen täytyi luopua jostakin markasta ja pennistä, oli ne sulata hänen +hyppysiinsä, ennenkuin hän ne käsistänsä päästi. + +Minkä tähden kapteeni oli näin omituiseksi tullut, selkenee +seuraavasta: + +Kapteeni oli ennen ollut perheellinen mies, mutta nyt oli hän +yksinäinen kuin tervaskanto. Noin kolmenkymmenen ikävuotensa paikoilla +oli hän nainut nuoruutensa rakastetun. Heidän avioliittonsa oli hyvin +onnellinen ja he rakastivat toisiaan sydäntensä pohjasta. Tämä uusi +elämän vaihdos loi lämpöä ja valoa kapteenin synkkään ja kovettuneesen +elämään, jommoiseksi poikaisesta pitäin harjoiteltu merillä kulkeminen +oli hänen luonteensa muodostanut. Hänen lempeä ja rakastava vaimonsa +vaikutti ikäänkuin jollakin tenhovoimalla kapteenin synkkään ja +karheaan mielenlaatuun. Hänestä katosi kaikki kärtyisyys ja +umpimielinen jurous ja hän lauhkeni lakeaksi kuin lammas. Sen siaan +kuin hän jo siihenkin asti kartteli muiden ihmisien seuraa, tuli +hänestä nyt iloinen seuramies ja hän oikein ikävöitsi muita ihmisiä. +Tässä uudessa valossa muodostuikin asiat pian semmoisiksi, että usein +käskettiin vieraita kotiin ja vuoronsa käytiin ystävien luona vieraina. + +Niin. Kapteeni huomasi nyt, että elämässä löytyy valopuoliakin, eikä +ainoastaan synkkyyttä ja taistelua luonnon voimia vastaan. Iloisella +mielellä riensi hän tarvittaessa merille ja tyyneenä ja nurisematta +kärsi ja kesti hän kaikki kovimmatkin kohtaukset, mitä merillä kulkia +niin usein saa kokea. Hänellä oli aina mielessä lempeä ja ikävöivä +vaimonsa; se oli ikävää hänellekin ja usein kävi se niin ankaraksi, +ettei hän nukkuissaankaan muusta uneksinut kuin vaimostansa ja +kodistansa. Kun se aika alkoi lähestyä, jolloin hän sai laivan keulan +kääntää kotia kohden, ei hän voinut nukkua paljon laisinkaan, niin +kiihkeästi rakasti hän vaimoaan. Se olikin ilon ja riemun hetki, +jolloin kapteeni sai astua kotikynnyksen yli ja sulkea rakkaan vaimonsa +syliinsä. + +Tämmöisessä onnellisuudessa kului joku aika. Toisiaan rakastavan +aviokumppanien iloa ja onnea lisäsi vielä paljon se seikka, kun heitä +suosiva sallimus lahjoitti heille kauniin ja terveen tyttären. Tätä +lastansa rakastivat he kaikella luonnollisella vanhemman rakkaudella. +Hän oli heille kaikki kaikessa ja he hoitivat ja hellivät häntä +niinkuin silmäteräänsä. Tuskin henno kapteeni lähteä ensinkään enään +merille, vaikka se oli hänen ainoa tulolähteensä, niin lujilla siteillä +oli hän kiintynyt vaimoonsa ja lapseensa. Asianhaarat pakottivat hänet +kuitenkin joksikuksi ajaksi luopumaan perheestään, mutta silloin +tuntuivat kuukaudet hänestä pitemmiltä kuin nälkävuodet. + +Edelleenkin hymyili sallimus heille. Hyötyisänä ja terveenä kasvoi ja +vaurastui pikku Helmi. Hän ei ollut vielä täyteen elänyt ensimmäistä +ikävuottansa, kun hän jo kävellä tallusteli ympäri huoneita. Kahden +vuoden vanhana hän jo puhua nalkutteli ja kiipeili isän polvelle. Siinä +hän halaili ja suuteli isäänsä, soperrellen viattomia ja lapsellisia +hyväily-sanoja. Tämä kaikki teki isään niin syvän vaikutuksen, ettei +hänen ilollansa ollut rajoja. + +Eräältä merimatkaltansa palattuansa, huomasi kapteeni vaimonsa olevan +raskaana. Tämä huomio sai hänet sanomattomasti ilostumaan, kun oli +toivo saada toinenkin perillinen. Tätä oli hän toivonut kiihkeästi, +sillä hän olisi mielellään tahtonut toisenkin lapsen ja vaikkapa +useammankin. Mutta kun pikku Helmi oli jo yli kolmen vuoden, alkoi hän +epäillä, tokko hän saakaan muita perillisiä kuin tuon yhden. + +Kapteenin olisi taasenkin ollut mentävä merille, mutta sitä ei hän +hennonnut nyt tehdä. Hän ei raskinnut vaimoansa siinä tilassa jättää +onnensa nojaan, eikä ikävöimään miestänsä; päälliseksi tahtoi hän omin +silmin nähdä sen ilopäivän, jona hän saa toisen perillisen. Tämän +tähden haki hän toisen kapteenin sille laivalle, joka oli hänen +kuljetettavakseen uskottu ja jäi kun jäikin itse kotia. + +Kaksinkertaisella rakkaudella rakasti kapteeni nyt vaimoansa. Hän helli +ja vaali häntä niinkuin pientä lasta ja koki kaikilla keinoilla +lievennellä hänen vaivojaan ja murheitaan. Iltasin istuivat he useinkin +kahden kesken lampun valossa, jolloin kapteeni kertoili meri-elämän +monipuolisia seikkailuja ja juttuja, kiikutellen polvillansa pikku +Helmiä. Tämä useinkin nukkui siihen, jolloin isä riisui hänet ja vei +vuoteesen nukkumaan; sitten he taas jatkoivat keskustelua ja jatkui se +enemmiten myöhäiseen yöhön. + +Vaikka kapteeni koki näin huvittaa kaikin tavoin vaimoansa, ei vaan hän +ollut yhtä iloinen ja hilpeä kuin ennen. Synkkä raskasmielisyys vaivasi +häntä katkeamatta ja välistä kävi se sietämättömäksi. Hän päivitteli +kuinka perin toisenkaltaiselta hän nyt tuntuu kuin ennen, eikä sanonut +keksivänsä syytä siihen. Hän olisi tahtonut olla yhtä iloinen kuin +ennenkin, mutta ei voinut, ja se suretti häntä, kun hän tuottaa +rakkaalle miehelleen alakuloisuudellansa huolia ja murheellisia hetkiä. +Kapteenin koko tarkoitusperänä olikin vaimonsa alakuloisuuden +poistaminen ja kun hän huomasi, ettei hän sitä voinnut tehdä, kutsui +hän usein kotiinsa perheen tuttavia iltaa viettämään. Silloin joskus +haihtui hetkeksi vaimon suru, seuran iloisesti keskenänsä haastellessa, +mutta pitkälle eivät nuot helpot suruttomat hetket kestäneet. + +Tuo toivottu ja peljätty hetki lähestyi. Varaselta jo neuvoteltiin +asiasta lääkärin kanssa ja kätilö oli talossa viikkoa ennen, +hoitelemassa alakuloista vaimoa. Kaikki toivoivat hyvää, mutta sallimus +oli toisin määrännyt. Lääkäri ja kätilö koettivat kaikkensa, +auttaakseksensa äitiä ja lasta tässä elämän ja kuoleman kysymyksessä, +vaan huonolla menestyksellä, sillä se välttämättömyys vei hengen sekä +äidiltä että lapselta. Päälliseksi oli tämä niin pikainen käännös +elämässä, ettei vaimo ennättänyt miehellensä lähteissään muuta sanoa +kuin että: "hyvästi Kalle! Pidä huoli pikku Helmistä, muuta ei ole +minulla sinulle uskottavaa." + +Kapteenin surulla ei ollut rajoja tämän tapauksen jälkeen. Hänestä +tuntui siltä kuin paras osa maailmaa olisi hänen vaimonsa kanssa +sortunut haudan pimeyteen ja että hän olisi itsekin sinne vajonut. Hän +ei antanut minkään itseänsä lohduttaa, sulkeentui vaan kamariinsa, eikä +ottanut minkäänlaista ruokaa eikä juomaa moneen vuorokauteen. Erään +ystävän onnistui vihdoin tunkeentua kapteenin huoneesen. Hän ei puhunut +kapteenin vaimon ja lapsen kuolemasta ainuttakaan sanaa, sillä hän +älysi, että sillä tavoin hän lisäisi vaan kiviä kuorman päälle. Kun oli +puheltu merillä kulkemisista ja muista maailman asioista tovin-aikaa, +huomasi ystävä, että kapteeni elpyi ja unhotti surunsa toviksi aikaa. +Silloin pistäysi ystävä ulos ja kun hän sieltä palasi, oli hänellä +pikku Helmi käsivarrella. + +"Sinulla on lapsi ja hänen tähtensä tarvitsee sinun elää; lapsi kovin +ikävöitsee sinua", sanoi ystävä ja laski lapsen kapteenin syliin. + +Lapsi käpertyi turvallisesti isänsä kaulaan. Hän hyväli isäänsä miten +parhaiten taisi ja piti hänestä niin lujasti kiinni, että näytti siltä +kuin ei hän tahtoisi koskaan siitä asemasta luopua. Vihdoin pillahti +tyttö kauheasti itkemään. Isä havahtui ikään kuin unesta. Hän koetti +viihdyttää lasta kaikilla mahdollisilla keinoilla ja hyväili häntä +sillä tavalla, jolla ainoastaan vanhin voi lastansa hyväillä.--Vihdoin +viihtyi pikku Helmi. + +"Niin, minulla on tosiaankin lapsi ja hän tarvitsee kaikki minun +lempeni ja huolenpitoni", sanoi kapteeni lapsen viihdyttyä ja oikaisi +itsensä suoraksi. + +Tästä hetkestä pitäin voi kapteeni hillitä enimmän surunsa. Hän pesi +kasvonsa, ajoi partansa ja söi tavallisessa järjestyksessä. Hän otti +sekä talouden- että lapsenhoitajan kotiinsa ja molemmat koetti hän +hankkia niin kunnolliset kuin mahdollisesti voi saada. Itsekin ryhtyi +hän pontevasti talouden toimiin, järjestellen ja puuhaillen kaikkialla. +Näytti siltä kuin hän olisi kaikkenni unhottanut vaimonsa kuoleman, +mutta niin ei kuitenkaan ollut, sillä yöt ja päivät painoi se raskaana +taakkana hänen mielessään ja tämä teki hänet jurommaksi ja +vähäpuheisemmaksi entistänsä. + +Kapteeni uhrasi nyt koko elämänsä pikku Helmille. Häntä hän rakasti +koko sydämestään ja kaikki hänen työnsä ja toimensa tarkoittivat hänen +parastansa. Hänestä hän sai valoa ja lohdutusta murheelliselle +elämällensä, sillä eipä synkinkään murheen hetki voinut voimaansa +säilyttää lapsen murheettoman, viattoman ja lapsellisen lepertelemisen, +soperruksen ja hyväilemisen ajalla. + +Kun kapteeni oli saanut kaikki järjestetyksi ja taloutensa +mielenmukaiseen voimaan, lähti hän taasenkin merille. Kuitenkaan ei hän +ottanut laivaa kuljettaaksensa kaukaisille maille, vaan lyhemmille +matkoille, saadaksensa tiheämmin tavata armasta lastansa. Kun kapteeni +tuli matkoiltansa kotia, silloin oli sekä hänellä että pikku Helmillä +iloiset ajat. Vaikkei kapteeni ollutkaan kesää enempää poissa kotoa, +oli tyttö sillä välin kasvanut ja viisastunut hänen mielestänsä +sanomattoman paljon ja mitäpä muuta terve ja vöyre lapsi tekikään, +mutta isän mielestä tuntui siltä kuin Helmi olisi siinä ajassa +edistynyt enemmän kuin mikään muu lapsi. Isä toi lapselleen matkoilta +tullessaan kaikkein parhaat tuliaiset, mitä ikänä isä lapsellensa on +tuonut ja niiden valikoimisessa vaivasi hän paljon päätään, saadaksensa +ne oikein mieluisia. Pikku Helmi palkitsi isänsä hyvyyden ja rakkauden +lapsellisella yksinkertaisuudellansa ja rakkaudellansa, ja tuntuipa +kapteenistakin siltä kuin hänkin olisi tullut lapseksi. + +Tällä tavalla kului aika niin, että pikku Helmi oli kahdeksannella +ikävuodellansa. Kapteeni oli merimatkallansa nytkin. Sillä välin oli +kaupunkiin levinnyt lasten paha vihollinen, punarupuli. Lääkärit +koettivat tehdä parastansa, estääksensä taudin levenemistä, mutta siitä +huolimatta tempasi se paljon lapsia tuonen tuville. Kuu kapteeni palasi +matkaltansa kotiin, oli Helmi sairastamassa tuota vaarallista tautia. +Tämä oli isälle odottamaton isku. Hän oli nytkin tuonut Helmille hyvät +tulijaiset ja iloitsi jo monta vuorokautta ennen kotiin tuloansa, +ajatellessansa sitä hetkeä, jolloin hän saa kohdata rakkaan lapsensa. +Tämä kamppailikin nyt toivottoman ja vaarallisen taudin kanssa, siihen +siaan kuin isä oli odottanut tapaavansa hänet terveenä ja raittiina. +Hän oli kuvitellut mielessään, kuinka Helmi nyt, kuten ennenkin, +juoksisi iloisena häntä vastaan ja hän saisi sulkea hänet syliinsä, +painaa häntä rintaansa ja suudella kauneille pyöreille poskille, mutta +sallimus oli toisin määrännyt. + +Kapteenista tuntui siltä kuin maa olisi vajonnut hänen jalkaansa alla +ja hänen henkeänsä ahdisti. Kiireesti riisui hän päällysvaatteet +päältään ja meni horjuvin askelin sairashuoneesen. Pikku Helmi makasi +kuihtuneena horrostilassa, silmät puoleksi ummessa. Heleä tuskanpuna +oli noussut hänen laihtuneille kasvoillensa ja suuret hikipisarat +vyöryivät hänen otsaltansa. Kapteeni kumartui alas ja painoi suudelman +lapsensa polttavalle otsalle. Helmi avasi silmänsä ja katsoi isäänsä +suurilla kirkkailla silmillänsä. + +"Isä", sanoi hän vihdoin ja kiersi laihtuneet kätensä isän kaulaan. +Sitten ummisti hän taasen silmänsä ja piti isänsä kaulasta kiinni. + +"Pikku Helmi on kipeä", sanoi lapsi tovin päästä ja irroitti kätensä +irti. + +"Kipeä on nyt armas Helmini, mutta kyllä Helmi paranee, kuu isä tuli +kotiin", sanoi isä. + +"Ei Helmi enää parane koskaan", sanoi lapsi ja vaipui taasenkin +horrostilaan. + +Samassa tuli Helmin hoitajatar huoneesen. + +"Onko käytetty lääkärin apua?" kysyi kapteeni melkein nuhtelevasti ja +katsoi hoitajatarta terävästi silmiin. + +"On ... kyllä on käytetty, herra kapteeni. Heti kun huomattiin pikku +Helmin sairastuneen, kutsuttiin lääkäri kotiin ja siitä saakka on hän +määräajoilla säännöllisesti käynyt antamassa neuvoja ja määräyksiä; +kohta luulen hänen olevan taaskin täällä", selitti hoitajatar. + +Samassa aukeni ovi ja lääkäri astui huoneesen. + +"Pelastakaa lapseni, herra tohtori!" sanoi kapteeni, heti kun lääkäri +oli huoneesen astunut. + +"Tietysti minä koetan tehdä kaikki mitä voin, mutta elämä ja kuolema on +Herran kädessä", sanoi lääkäri. + +Sitten tarkasteli hän sairasta, koetellen hänen valtimoansa, kuunnellen +hengitystä ja tutkien tarkasti kaulaa. Kaikkea tätä tehdessään, +pudisteli hän tuon tuostakin päätänsä. + +"Ettekö te voi antaa mitään toivoa?" kysyi kapteeni. + +"En mitään nykyään", vastasi lääkäri lyhyesti. + +Sitten antoi hän muutamia määräyksiä; kun tämä oli tehty, poistui hän. + +Vaikka sairas saikin kaikkea mahdollista lääkärin ja muuta apua, eivät +ne kuitenkaan voineet häntä kuolemasta pelastaa. Sairas huononi vaan +päivä päivältä ja muutaman vuorokauden kuluttua oli henki hänet +jättänyt. + +Kyllä sen arvaa minkälaisen vaikutuksen tämä tapaus teki kapteeniin. +Hän oli kadottanut ainoan elämänsä toivon ja ilon, ja maailma tuntui +hänestä niin kolkolta, tyhjältä ja autiolta. Hänellä ei nyt ollut enään +ketään, kenelle hän olisi ilmoittanut surujaan ja kenen kanssa hän +olisi ilonsa jakanut, tyhjä haudan kolkkous oli vaan hänen ainoana +muistelmanaan. + +Ihme kumma! Kapteeni ei näyttänyt niinkään kovin surevan lapsensa +kuolemaa kuin oli luuloiteltu. Hän söi, joi ja toimitti talouttaan +kuten ainakin, ja kuinka toisenlainen hän oli ollut silloin kuin hänen +vaimovainajansa kuoli. Kova tuska pakotti kuitenkin kapteenin rintaa, +vaikkei se suuresti päälle päin näkynyt. Hitaasti, mutta varmasti +rupesi entinen synkkämielisyys palaamaan takaisin ja se iloinen +lapsellisuus katoamaan, jonka hän oli perheellisenä miehenä +saavuttanut. Muisto rakkaasta vaimovainajastaan yhdistyi voimakkaana ja +eroamattomana kaihona tähän nykyiseen suruun ja niin oli se nyt +kaksinkertaisena kannettavana, ja tämä oli kyllin voimakas synkistämään +jo ennestäänkin synkkää elämää. + +Kapteenin uskonnolliset käsitteet eivät ennenkään olleet seisoneet +juuri vakavalla pohjalla, mutta nyt ne horjuivat kaikenni. Kaikesta +nykyisestä murheestaan ja vastoinkäymisestään syytti hän Jumalaa, että +hän ei rakasta ihmisiä, vaan hakee heidän häviöänsä ja panee ihmisien +kannettavaksi suruja ja murheita enemmän kuin kantaakaan voivat. Jos +hän olisi rakkaus, niinkuin sanotaan, olisi hän antanut elää hänen +vaimonsa ja lapsensa. + +Tämmöisiä mietti ja puhui kapteeni ja kuta enemmän hän mietti, sitä +pimeämmäksi kävi hänen sielunsa. Vihdoin meni hän niin pitkälle, että +kielsi kaikenni Jumalan olemassa olon. "Kaikki käy vaan luonnon lakien +mukaan, eikä ole mitään korkeampaa johtajaa, joka johtaisi ihmisien +elämää, onnea ja onnettomuutta," päätteli hän, eikä minkäänlaiset +vakuutukset eikä yritykset saaneet häntä siitä uskosta luopumaan. + +Kapteeni ei enää viihtynyt olemaan kodin hiljaisessa ja rauhaisassa +elämässä, sillä se tuntui hänestä liian rauhaiselta, siellä kun ei +enään ollut mitään rakastettavaa, mitään kaivattavaa ja ikävöitävää. +Merille paloi hänen mielensä, sillä siellä luuli hän hurjassa vihurissa +saavansa lievitystä polttavaan murheesensa ja rauhattomalle +omalletunnollensa. Pian ilmestyikin tilaisuus siihen, sillä hänelle +tarjottiin laiva, jonka piti purjehtia Itä-Intiaan. Hän otti ilolla +vastaan tarjotun laivan ja pian keikkui hän meren ulapoilla seljillä. + +Tästäpuoleen tuli meri kauvaksi aikaa kapteenin ainoaksi elementiksi. +Ikäänkuin suruaan paeten kiiti hän maan-osasta toiseen, eikä välittänyt +tuulista, ilmoista, myrskyistä eikä mistään mitään. Näytti siltä kuin +hän olisi aalloissa hakenut tahallansa surmaansa, mutta tuonipa ei +näyttänyt hänestä huolivan. Kun vihuri vinkui ja myrsky raivoten +pauhasi, silloin oli kapteenin paras olla. Niissä tilaisuuksissa seisoi +hän tyynempänä kuin muulloin komentosillalla, jaellen vakavasti ja +hätäilemättä käskyjä hätäilevälle miehistöllensä, ikäänkuin olisi ollut +kaikkein suotuisin purjehdusilma. Kylmä ja raju vihuri liehtoi ja +pieksi useinkin hänen ruumistansa komentosillalla seisoissansa, lyöden +kylmillä vesihöyryillä hänet välisti läpi marjaksi, mutta kapteeni ei +näkynyt niistä mitään piittaavan. Päinvastoin tuntuivat ne vaan +virvoittavan ja viilistävän hänen polttavaa otsaansa ja rintaansa, ja +tavasta hän siinä tarkoituksessa aukasi nuttunsa rinnan kohdalta. Usein +kävi niin, että myrskyn ollessa muut merelle sattuneet laivat joutuivat +surkeaan haaksirikkoon, mutta silloin juuri niitti kapteeni Aaltonen +parhaat voittonsa ja eheänä tuli hän vaan määräpaikkaansa. Kaikki +hänelle menestyi ja hän ansaitsi paljon omaisuutta isännälleen ja +itselleen. + +Tällä tavalla vietti kapteeni elämäänsä. Useat vuodet viipyi hän aina +yhdellä matkalla, sillä ei hänellä tuntunut kotikaupungissa olevan +ketään, jonka luo hän olisi ikävöinyt; pakosta, vaan ei omasta halusta, +kävi hän nekin kerrat kotona, jotka hän kävi, sillä hän tunsi murheen +ja ikävän vaan lisäyvän siellä käydessään. + +Aika kului, vuodet vierivät, mutta kapteenin suru ei haihtunut. Tähän +saakka ei kapteeni ollut ensinkään maistellut väkeviä juomia, mutta nyt +rupesi hän hakemaan surullensa lievitystä tuosta väärästä lähteestä. +Kauvan ei hänen tarvinnut siihen harjoitella, sillä huomattuansa +saavansa siitä surullensa hetkeksi hoivaa, tuli hän aivan pian +semmoiseksi, että oli myötäänsä pöhnässä. Asiat rupesivat käymään +huonosti. Tämä kaikki ei voinut kauvan pysyä salassa laivan isänniltä +ja he ottivat häneltä laivan pois. + +Näin tavoin tuli kapteeni pakotetuksi tulemaan kotiinsa. Hänen +ryyppimisensä tuli pian tunnetuksi laajoissa piireissä ja kukaan ei +uskaltanut enään antaa hänelle laivaa. Niin olivat hänen meriretkensä +loppuneet ja hän jäi vakinaiseksi asukkaaksi kotiinsa. + +Tarkka ja säästävä mies kun oli, kokosi kapteeni tuolla pitkällä ja +onnistuneella merillä kulkemisen ajalla melkoisen omaisuuden. Tämä tuli +nyt hänen epäjumalaksensa. Siitä ei olisi saanut kulua ainuttakaan +penniä, mutta lisää siihen olisi pitänyt tulla; tuskin raski hän +syödäkään. Tämän tähden vuokrasi hän huoneensakin niin tarkkaan, että +itse kärsi suurinta ahtautta. Ken ei määräpäivälleen voinut joka penniä +maksaa huoneen vuokraa, hänelle oli armotta matkapassit valmiina, oli +asiat miten oli. + +Eräässä asiassa ei kapteeni kuitenkaan ollut kitsas. Viinaa hänellä +piti vaan olla ja aina vaan viinaa, eikä hän sen hankkimisessa +kipuillut rahanmenoa, kului mitä kului, sama se, mutta olla sitä vaan +piti. Sitä hän litki aamusta varhain, illasta myöhään, viikot, +kuukaudet ja vuodet läpeensä. Seuraus siitä oli se, ettei hänellä ollut +selvää päivää vuosikausiin. + +Hänellä ei ollut muuta väkeä kuin Tiina niminen lapseton leski +emännöitsijänä. Hän oli jo ijäkäs ihminen, palvellut kauvan kapteenin +talossa. Hän sai kokea kaikki juopuneen koukut, sillä kapteeni ei +suinkaan ollut mikään hauska seurakumppani. Myötäänsä hän pöpötti +emännöitsiälleen, kuinka hän hävittää ja tuhlaa kaikki mitä hän on +ankaralla työllä ja säästäväisyydellä saanut kokoon haalituksi. Kun +Tiina tarvitsi kapteenilta saada jonkun pennin välttämättömimpiin, +niukkoihin talouden tarpeisin, oli kapteeni silloin niin kitsas ja +pahalla päällä että Tiinalta pääsi viimein itku. Silloin tavallisesti +helti rahat ja kapteeni sanoi usein: + +"No, no! Älähän nyt tuossa ... tuossa on, ja nyt taas olen sitä +köyhempi." + +Kun Tiina huomasi, että itku autti, oli hänellä itku paljon löyhemmässä +kuin ensiaikoina. + +Monta kertaa mietti Tiina lähteäkseen pois tuosta kolkosta kodista, +mutta siihen se aina jäi. Hän oli jo kapteenin vaimovainajan aikana +palvellut talossa ja kapteenin nykyinen tila tuntui hänestä niin +surettavalta, ettei hän hennonnut häntä jättää; lieneepä sekin hänen +muuttohaluaan hillinnyt, kun hänellä ei, köyhänä leskenä, ollut mihinkä +hän olisi turvaantunut ja tässä oli hänellä kuitenkin jokapäiväinen, +jos kohtakin ristin-alainen leipä. + +Kapteeni ei antanut siivota huonettaan ensinkään ja siitä oli hänen ja +Tiinan välillä alinomainen kiista. Tiina oli puhtautta ja järjestystä +noudattava ihminen ja sentähden häntä harmitti kovin tuo kapteenin +itsepintaisuus. Välisti koetti hän väkirynnäköllä siivota kapteenin +huonetta, mutta silloin nosti kapteeni semmoisen metakan, että Tiinan +täytyi tappiolla luopua yrityksestään. Tiina koetti häntä viekoitella +joskus ulos ja ensimmältä se jonkun kerran onnistuikin, mutta kun +kapteeni huomasi, että hänen huoneensa oli sillä aikaa puhdistettu, ei +ollut Tiinalla enää niitä neuvoja, että hän olisi saanut hänet +huoneestansa lähtemään ja tämän perästä ei kapteeni käynyt enään +koskaan siihen käpyyn. + +Kaiken tämän tähden oli kapteenin huone sangen kurjassa tilassa. Tomua +oli jokapaikassa jalkaiskua vahvasti ja hämmähäkin verkkoja riippui +täynnä kaikki katot, nurkat, akkunain ja ovien pielet. Kun niihin +laskeentui paljon tomua, tuli niihin niin runsaasti painoa, että ne +pääsivät toisesta päästä irti. Nämät mustuneet isot levyt heiluivat +sinne tänne pienimmästäkin huoneessa tapahtuneesta liikkeestä, ja näitä +piti kapteeni töpperöpäissään laivan purjeina.--Pöydällä oli paksut +kerrokset piipunporoja ja kynttilänkarsia, joiden seassa ajelehti sikin +sokin heitettyjä kellastuneita ja likautuneita paperin palasia. + +Tämmöinen asunto se oli, jossa kapteeni parhaiten viihtyi. Siellä hän +pöpisi yöt ja päivät, pitäen omia tuumiaan, omaa menoaan. Siellä hän +mässäsi tyhjien tomusten pullojen seassa, joita oli sinne tänne ympäri +huonetta viskattu, niin että niitä oli lattia ja kaikki nurkkapielet +täynnä. Vuorokausien vaiheista ei hän piitannut yhtään mitään ja sen +tähden piti hän yöt ja päivät likaantuneet, savustuneet, tomuttuneet ja +näiden tähden mustuneet akkunakaihtimet kiinni. Kun hän jaksoi ja +kykeni, oli hän ylhäällä, mutta jos niin ei ollut, nakkausi hän maata +likaiselle vuoteellensa, jota ei ihmiskäsi ollut saanut vuosikausiin +konhottaa, eikä huolinut siitä mitään, oliko yö tai päivä. + +Vaikka huoneessa oli niin paljon tyhjiä pulloja, ettei siellä luullut +täysinäisiä olevankaan, piti kapteeni siitä erinomaista huolta, ettei +niitä puuttunut. Tiina sai pitää huolen tästä talouden tarpeesta, +niinkuin muistakin, sillä eroituksella kuitenkin, ettei hänen tarvinnut +siihen tarpeesen teko-itkulla kapteenilta rahaa vuovata. + +Kun kapteenilta loppui ryyppiminen, rupesi hän huutamaan Tiinaa, +huolimatta siitä, oliko yö tahi päivä. + +"Tiina! Tiina, Tiina, Tiina!----Tiina, Tiina, Tiina, Tiina, Tiina, +Tiiiiiina", huutaa mölisi kapteeni silloin niin kovalla äänellä, että +se kuului kauvas kadulle. Tavallisesti riensi Tiina heti saapuville +kuulemaan kapteenin määräyksiä. + +"Tiina, tuo viinaa!" äyhkäsi kapteeni käskevästi ja lyhyesti, hänen +nähtyänsä. + +Tiina koetti kaikin tavoin hillitä kapteenin juoma-intoa. Ainoana +kapteenin seuralaisena koki hän hänelle usein puhella, kuinka +turmiollista ja vaarallista tuommoinen ankara juominen on, mutta +silloin kapteeni suuttui, tömisti jalkojaan ja sanoi: + +"Se on asia, joka ei koske sinuun." + +Usein koetti Tiina itkemälläkin kapteenia luovuttaa väkevien +nauttimisesta, mutta tässä asiassa ei se auttanut vähääkään, vaikka +muulloin sai hän sillä tempulla kapteenin heltymään. Yrittipä hän +joskus kapteenia hillitsemään silläkin lailla, ettei hän hankkinutkaan +kasahan viinaa ja intti kivenkovaan, kapteenin sitä tahtoessa, ettei +hänellä ole enään mitään antamista. Mutta kapteeni suuttui sen +kuultuansa niin että hän nosti aika metakan, uhaten ajaa paikalla hänet +pois talostansa. Seuraus koko yrityksestä oli se, että Tiina sai +laputtaa aikakyytiä viinan hakuun, olipa se yö tahi päivä. + +Tämmöisissä oloissa eli kapteeni omaa yksinäistä ja kurjaa elämäänsä. +Siellä pienessä likaisessa huoneessa möyhäsi ja mässäsi hän pullojensa +seurassa, puhua möristen itseksensä. Ehtimiseen kiroili hän +kaitselemusta, kun se oli häneltä ryöstänyt hänen vaimonsa ja lapsensa. +Toisinaan hän taasen oli olevinaan merellä ja silloin komenteli hän +verkoissaan kiipuavia hämmähäkkejä, pitäen niitä merimiehinä. + +"Öyh--oh--huh! Raa'at ja märssyt! Iso purje kokoon ja raakapurjeet +levälleen!--Tiedättekö te että myrsky tulee?----Kuuletteko te +siellä?... öyh!" meuhusi kapteeni ja napsi sormellaan hämähäkkejä. + +Semmoista elämää vietti kapteeni ja jokainen sanoi, että hän on +auttamaton ja mennyt mies. + + * * * * * + +Kapteenin huoneissa asui vuokralla kauppias Lenkis-vainajan leski. +Lenkinen oli ollut alkava kauppias ja melkein heti kauppansa +perustamisen jälkeen oli hän nainnut. Heillä oli hyvä toivo päästä +elämän alkuun, sillä Lenkinen oli ryyppäämätön, toimellinen ja säästävä +mies. Hekin rakastivat toinen toistansa ja toimivat yksistä tuumin +alkavan taloutensa eduksi. Kaikki kävi hyvin; he iloitsivat ja olivat +tyytyväisiä. Usein he päivän töistänsä päästyään istuivat iltahämyssä, +keskustellen tulevista toimista ja tehtävistä, ja mieli tuntui niin +rauhaisalta ja toivovalta. + +Sananlasku sanoo: "Ihminen aikoo, Jumala säätää" ja niinpä kävi +tässäkin. He eivät olleet kerinneet olla vielä yhdessä täyttä viittä +vuottakaan, kun mies sairastui vaaralliseen tautiin. Lääkärin apua +haettiin ja kaikkia apukeinoja käytettiin, mutta mikään ei auttanut, ja +tuonen kylmä käsi tempasi miehen keskeltä elämän toivovaa hyörinää +tuonen tuville. + +Tämän tapauksen aikana makasi vaimo toista lapsivuodettansa. Näin +heikossa tilassa ollessansa, olisi luullut vaimon sortuvan suruhunsa, +mutta niin ei käynyt, sillä korkeampi voima tuki häntä. Hän ei kironnut +sallimusta, niinkuin kapteeni, vaan kristittynä ihmisenä oli hän +oppinut ottamaan Jumalan kädestä niin pahat kuin hyvätkin päivät. +Vaikka sydäntä suru kirveli ja kova murhe mieltä rasitti, voi hän +kuitenkin kantaa tämän katkeran ristin maljan. Vähitellen voimistui ja +parani hän niin, että voi jättää vuoteensa ja ruveta toimimaan +hiljaisuudessa ja kärsivällisesti itsensä ja lastensa eduksi. + +Ensimmäinen tehtävänsä toipumisensa jälkeen oli taloudellisten asiain +selvittäminen. Kun heidän taloutensa oli melkein tyhjästä perustettu ja +kun se oli vielä vasta alkavainen, meni omaisuus velkojen maksuksi niin +tarkkaan, että leski joutui lapsineen puille paljahille. + +Vaikka niin oli, ei leski kuitenkaan joutunut nytkään epätoivoon. Hän +vuokrasi syrjäisestä kaupungin-osasta, missä vuokrat olivat helpoimmat, +pienen kauppapuodin ja pari pientä huonetta. Siinä hän rupesi +ruokatavarain ja muulla rihkamain kaupalla elättelemään omaansa ja +lastensa henkeä, turvaten niin entiseen elinkeinoonsa. + +Vähäiset olivat tulot, mutta vähäiset olivat vaatimuksetkin. Itse +seisoi hän tiskin takana aamusta varhain, illasta myöhään, vartoen +niitä harvoja pennejä, jotka hänelle päivänpitkään karttuivat. Hänellä +ei ollut muuta palvelijaa kuin kesken kasvuinen tyttönen, joka +väliaikoina hoiteli lapsia. Itse leski kauppatoimiensa välistä hoiti +pientä talouttaan, laitti ruoan, piti puhtauden ja pääasiallisesti +hoiti lapsensa. + +Tämä uusi koti, jonka leski oli vuokrannut, oli juuri kapteeni Aaltosen +talossa. Hän oli tehnyt ensimmäisen vuokraliiton silloin kuin kapteeni +palasi viimeiseltä merimatkaltaan. Leski oli siinä asunut jo useat +vuodet ja ankaraa ahkeruutta ja säästäväisyyttä harjoittaen, oli hän +voinut vuosittain määrällensä kitsaalle kapteenille suorittaa +vuokransa. Muutoin oli kapteenin ja lesken väli aivan vieras, sillä +tuskinpa kapteeni kaikesti muistikaan ketä kaikkia hänen huoneissaan +asui; kun hän vaan vuokrat sai ajallaan, siinä oli kylläksi. Paitsi +sitä ei kapteeni pistätellyt vuokramiestensä luona koskaan tuttavuuksia +tekemässä, eikäpä näidenkään haluttanut käydä kapteenia tervehtimässä. + +Kuudes vuosi oli jo kulumassa siitä kun leski muutti kapteenin +huoneisin asumaan. Hänen makuukamarinsa oli aivan kapteenin kamarin +vieressä, niin ettei ollut kuin seinä välissä. Tämän tähden kuului +kapteenin jyllästäminen myötäänsä makuuhuoneesen. Ensimmältä teki tämä +suurta häiriötä leskelle, sillä kun lapset olivat vielä pieniä, eivät +he kapteenin öykymisien vuoksi saaneet lepoa ja sentähden sai äitikin +yökaudet valvoa ja puuhata lastensa kanssa. Useasti ajatteli leski +hankkia rauhallisempaa paikkaa, mutta vaikka kuinka hän olisi päätänsä +vaivannut, ei hän löytänyt missään muualla semmoista, jossa hän vähillä +varoillansa olisi saanut rauhallisemman kodin. Olihan siitä kuitenkin +hyvä, ettei kapteeni tullut koskaan paukkaamaan heidän huoneesensa, +jonka vuoksi he sen puolesta saivat viettää vapaasti rauhallista ja +hiljaista elämäänsä. Kun lapset kasvoivat isommiksi ja tottuivat +oloonsa, ei kapteenin mässääminen enään heitä niin paljon häirinnyt. + +Leski oli järjestystä ja hyvää siivoa harrastava ihminen. Vaikka +hänellä oli niin paljon työtä ja huolta, riitti hänellä kuitenkin aikaa +hyvän siivon ja puhtauden pitoon. Tämän pitikin hän välttämättömänä, +eikä säästänyt vaivojansa sitä saavuttaakseen. Kaiken tämän hedelmänä +olikin hänen huoneissaan semmoinen puhtaus ja siisteys, että ne +näyttivät puhtailta posliiniastioilta. Missään paikassa ei näkynyt +likapilkkua eikä tomuhiukkaa ja akkunalla kasvoi hyvästi hoidetuita +monenlaisia ruukkukasveja ja kukkia; tämä lisäsi paljo somuutta +huoneille. + +Lesken vanhimman lapsen nimi oli Aina ja nuorimman Helmi. Äiti rakasti +hengestä näitä lapsiansa. Ollen itse Jumalaa pelkäävä ihminen, istutti +hän jo aikaisin lapsiinsa Jumalallisia totuuksia. Tätä teki hän niin +lapsitajuisesti, että lasten pikku ymmärrykset voivat niitä ymmärtää. +Ja kun heidän käsityksensä kehkenivät, opetti äiti heitä väkevämmin, +aina sen mukaan kuin hän huomasi heidän käsittävän. Näin tavoin +käsittivät lapset jo aikaisin kristinopin päätotuudet. + +Leski opetti jo nuorena lapsensa lukemaan. Heillä oli luontainen +taipumus siihen ja semmoinen halu, että äidin täytyi opettaa heitä, +vaikkei olisi kaikesti joutunutkaan. + +Aina oli nyt yhdeksän vuoden ijässä ja kävi jo koulua; Helmi oli +seitsemännellä ikävuodellaan. Vaikka Helmi oli vielä niin nuori, osasi +hänkin selvästi lukea kirjaa. Virsikirja oli hänen mielikirjansa, sillä +äiti usein luki sitä lastensa kanssa. + +Eräänä kertana kysyi Helmi äidiltänsä: + +"Kuka tuolla toisessa huoneessa asuu ... tuolla, tuolla meidän +makuukamarin sivulla?" + +"Siellä asuu herra Aaltonen", vastasi äiti. + +"Joko hän on kauvankin siinä asunut?" + +"Hän on asunut siinä aina. Tämä on herra Aaltosen talo: hän asuu +kotonaan ja me muut olemme vaan vuokralla asuvia hänen talossaan." + +"Miksikä hän huutelee ja paukkaa useinkin yökaudet?" + +"Setä Aaltosella on paljon murhetta, silti ei hän voi kaikesti nukkua." + +"Minkätähden setä Aaltonen tavasta huutaa: märsyt ja purjeet?" + +"Hän on merikapteeni ja paljon kulkenut merillä. Laivassa on sen +nimellisiä osia ja hän murheissaan muistelee entisiä merillä +kulkemisiaan." + +"Mitä murehia hänellä on ja mitä hän murehtii?" + +"Häneltä on kuollut vaimo ja lapset ja niitä hän kovin suree." + +"Etpä sinä, äiti, niin kovin sure, vaikka isä on kuollut; makaathan +sinä kuitenkin yöllä", sanoi lapsi ja katsoi äitiänsä silmiin. + +"Jumala on vahvistanut minut tyynemmästi suruani kantamaan kuin +kapteenin", sanoi äiti ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. + +Helmi kiepsahti äitinsä syliin, pyyhki pienellä kätösellään kyynelet +hänen silmistänsä ja tarttui hänen kaulaansa. + +"Älä itke, äiti. Onhan Jumala niin hyvä ja pitää kyllä huolen meistä", +sanoi Helmi sitten luottavasti. + +"Oikeassa olet, lapseni. Hän kyllä pitää huolen meistä, kun vaan +turvaamme häneen", sanoi äiti ja suuteli lastaan poskelle. + +"Miks'et sitä, äiti, kutsu setä Aaltosta usein tänne? Täällä meidän +luonamme hän ei joutaisi suremaan", sanoi pikku Helmi. + +"Hän ei käy kenenkään luona, hän suree yksinään", selitti äiti. + +"Sen tarpeellisempi on hänet tänne kutsua; hänenhän on kovin vaikea +yksin surra, eikö niin, äiti?" + +"Hän ei tulisi kuitenkaan, vaikka kutsuisimmekin", intteli äiti, +koettaen salata kapteenin todellista laitaa. + +"Mutta jos koettais; minä menen häntä käskemään tänne", kiilasi vaan +pikku Helmi. + +"Ei herran tähden, hyvä lapsi! Älä semmoisia puhu.--Setä Aaltonen ei +suvaitse ketään tykönänsä eikä tykönsä tulevan, häntä ei voi kukaan +auttaa", sanoi äiti. + +Pikku Helmi kävi totiseksi. Tovin päästä sanoi hän: + +"Oletko sinä, äiti, rukoillut setä Aaltosen puolesta?" + +"Valitettavasti olen unhottanut niin tehdä", sanoi äiti murtunein +mielin ja hän häpesi kovasti lapsensa edessä. + +"Nyt rukoilemme aina setä Aaltosenkin puolesta. Eikö niin, rakas äiti? +Olethan itse sanonut, että rukous voi paljon", sanoi Helmi ja katsoi +luottavasti äitiinsä. + +"Tehdään niin, rakas lapseni; tästäpuoleen rukoilemme aina setä +Aaltosenkin puolesta", sanoi äiti. + + * * * * * + +Se oli eräänä pyhänä edellä puolen päivän, kun pikku Helmi, ensin +kartanolla juoksenneltuaan ikänsä ja aikansa, kapusi Aaltosen portaita +ylös. Päästyänsä eteiseen, rupesi hän kolkuttamaan suljettua ovea minkä +voi, samassa hokien: "Setä Aaltonen! Avaa Helmille ovi!" + +Äiti kuuli tuon jyrinän, mitä Helmi Aaltosen eteisessä piti. Niinkuin +hengen hädässä olisi ollut, hyppäsi hän sinne, ottamaan lastansa pois. +Kun lapsi huomasi äitinsä kiireisen tulon, rupesi hän kiireemmästi +ryskyttämään ovea ja hätäisesti vääntelemään kiinni salvatun lukon +messinkistä kamppia. + +Samassa ehti äiti perille. + +"Mitä, herrantähden, sinä täällä...? Tule heti pois. Setä Aaltonen ei +pidä hyvänä sitä, kun sinä täällä semmoista melua pidät", sanoi äiti +hätääntyneenä ja tarttui tyttöön kiinni, viedäkseen hänet pois. + +Ensikerran elämässään teki pikku Helmi äidillensä vastusta. Hän +kimmerteli ja kiemuroitsi vastaan niin paljon kuin voi, pyytäen, ettei +hän häntä veisi pois. + +"Ei, ei, äiti, anna minun olla, minä tahdon käydä setä Aaltosen +tykönä ... minä tahdon katsoa setä Aaltosta ... päästä, äiti, minut +sinne, hänellä on niin ikävä siellä", koki Helmi hädissään sanoa. + +Kapteeni oli pöhnässä kuten ennenkin. Vaikka päivä oli jo puolessa, ei +ollut hän vielä pukenutkaan. Aamutakki yllä, housut ja kengät jalassa, +istui hän keinutuolissa puolihorroksiin vaipuneena. Vihdoin tointui hän +sen verran, että huomasi porstuassa pidettävän melua. Hän kuuli heleän +lapsen äänen useasti mainitsevan nimeänsä ja äänteliän olevan ikäänkuin +jonkunlaisessa hädässä. + +Hitaasti ja vastahakoisesti nousi hän tuolilta ylös, mennäkseen +katsomaan, mikä siellä eteisessä on hätänä. Oven luo päästyänsä rupesi +hän kiertämään auki lukon salpaa, mutta eksyi sitä sinne tänne +väännellessään ja ovi ei vaan auvennut. Onneksi sattui Tiina tulemaan +huoneesen ja hän aukasi oven. Tomu pölähti oven auvettua eteiseen ja +katkera viinan löyhkä virtasi kapteenin huoneesta. Likaisine +tuhkanharmaine naamoineen ja pörröisine päineen ilmestyi kapteeni +aamupuvussaan ovelle. + +"Mikä täällä on hätänä?" kysyi hän odottamattoman sävyisästi. + +"Antakaa anteeksi, herra kapteeni ... tuo lapsi on semmoinen, +semmoinen--että--että..." yritti äiti hätäyksissään puhumaan. + +"Mitä hän tahtoo?" kysyi kapteeni, katsoen pikku Helmiä. + +"Eihän hänellä sen vähemmät tahtomiset ole kuin että päästä teidän +huoneesenne, mutta hän häiritseisi vaan teidän rauhaanne", sanoi äiti. + +Kapteeni ei sanonut toviin aikaan mitään, seisoi vaan ovenraossa, +pitäen toisella kädellänsä kiinni ovenlaidasta ja toisella pieluksesta; +näytti siltä kuin hän olisi taistellut jotakin sisällistä taistelua. + +"Oletko sinä setä Aaltonen?" kysyi pikku Helmi yht'äkkiä + +"Olen, lapsi", sanoi kapteeni, ikäänkuin havahtuen. + +"Päästäthän sinä minut luoksesi käymään?" sanoi Helmi ja katsoi +kysyvästi ja rukoilevasti kapteenia silmiin. + +"Tulkoon lapsi tänne", sanoi kapteeni ja poistui ovelta. + +Iloisesti ja hilpeästi juoksahti Helmi kapteenin jäljessä huoneesen ja +kapteeni veti oven kiinni. + +Kovin pelvollaan vetäysi äiti huoneesensa. "Mitä vaaroja ja vahingoita +voisikaan lapsi saada tuon aina pöhnässä olevan ja ketään sietämättömän +kapteenin luona ollessaan", ajatteli hän. Hän olisi niin mielellään +mennyt noutamaan lapsensa pois, mutta sitä ei hän uskaltanut tehdä. +Omaa huolimattomuuttaan ja velttouttaan piti hän onnettomuuden syynä, +ja kovasti katui hän, kun ei ollut katsonut lapsen perään, ettei hän +olisi päässyt juoksemaan tuohon kovan-onnen porstuaan.---- + +"Täälläpä sinun huoneessasi, setä Aaltonen, nyt vasta pimeä on", sanoi +Helmi heti huoneesen tultuansa. + +Samassa meni hän akkunan luo, kiipesi varovasti sen alla olevalle +pöydälle ja keinotteli auki akkunakaihtimet. + +"Miksi täällä kaikki on niin likaista ja siivotonta? Tomua ja hämähäkin +verkkoja noin paljon! Sinulla, setä, on ruma asunto", sanoi Helmi +ympärilleen katsottuaan, kiiveten samassa kapteenin polvelle. + +"Kenen lapsi sinä olet?" kysyi kapteeni, pysytellen lasta polvellansa, +sillä ei hän hennonut häntä pois työntää. + +"Etkö sinä minua tunne? Jopa kummaa! Minähän olen tuon lesken tyttö", +sanoi Helmi kummastellen. + +"Hänenkö, joka tässä meillä asuu?" + +"Juuri hänen." + +"Lenkisen lesken?" + +"Aivan niin. Voi, voi tuota setää! Minä ensin luulin, että sinä narraat +minua, kun et sanonut tuntevasi minua, mutta nyt tiedän ettet narraa. +Mutta kuinka sinä niin vähän tunnet ihmisiä? Olemmehan asuneet tässä +monta vuotta," sanoi tyttö. + +"Minä en käy missään, eikä muut käy meillä", koki kapteeni selittää. + +"Se on pahasti tehty sinulta, setä. Sinun pitää ruveta käymään muiden +ihmisien luona, muutoinhan sinä kuolet ikävään tämmöisessä likaisessa +hökkelissä", selitti Helmi. + +"Missäpä minä kävisin ja kukapa tänne tulisi", sanoi kapteeni. + +"Vaikkapa vaan käyt meillä; et usko kuinka toisenlaista siellä on kuin +täällä. Siellä on niin, niin valoisaa, puhdasta, siistiä kaikki; +käythän, setä, meillä?" tinki Helmi. + +"Enpä tiedä." + +"No miks'et tiedä?--Ja jos eivät muut ensialuksi käy täällä, niin käyn +minä, kyllä sitten muitakin käypi, jos vaan annat käydä." + +"Mikä sinun nimesi on?" kysyi kapteeni, jota lapsen viaton ja +yksinkertainen suora puhe alkoi huvittaa. + +"Ihi, ihi, ihi tuota setää, kun ei tiedä minun nimeänikään!" sanoi +tyttö. + +Samassa kapusi hän seisomaan kapteenin polville, tarttui hänen +kaulaansa ja pannen suunsa likelle kapteenin korvaa, sanoi hän hyvin +isolla äänellä: "Minun nimeni on Helmi." + +"Helmi", sanoi kapteeni ikäänkuin ääneensä ajatellen ja vaipui +ajatuksiinsa. + +Hän muisteli omaa Helmivainajaansa. + +"Onko sinulla murhetta, setä?" kysyi Helmi. + +"Häh--mitä...? Kuka on sanonut minulla murhetta olevan?" sanoi kapteeni +havahtuen. + +"Äiti. Hän sanoi sinulla olevan paljon murhetta." + +"Niin, kyllä minulla on paljon murhetta", sanoi kapteeni murtuneella +äänellä. + +Ensi kerran kuuli hän nyt, että löytyi jokukaan ihminen, joka ymmärsi +hänellä murhetta olevan ja se tieto teki häneen niin kummallisen +vaikutuksen. + +"Minkälaista murhetta sinulla on?" + +"Minulta on kuollut vaimo ja lapsi ihan saman kokoinen ja niminen tyttö +kuin sinäkin olet; hänenkin nimensä oli Helmi", selitti kapteeni. + +"Kylläpä sinulla onkin surua, mutta se ei ole kaikki oikeaa surua." + +"Miksikä niin?" + +"Siksikä, kun sinä asut näin pimeässä ja likaisessa huoneessa ja valvot +yökaudet, etkä käy muiden ihmisien parissa ja etkä päästä ketään +luoksesi. Sillä tavalla lisäät vaan surujasi. On meilläkin surua, sillä +minulta on kuollut isä, mutta voi kuinka paljon puhtaampi ja parempi +meillä on sentään; yömmekin me nukumme rauhassa." + +"Mistä sinä tiedät, että minä valvon yöllä?" + +"Niin! Miks'en minä tiedä; kuulenhan minä, kun sinä yökaudet välistä +huutelet märsyjä, mastoja, purjeita ja raakoja." + +"Tiedätkös sinä, missä sen nimellisiä kaluja on?" + +"Ettäkö minä en tietäisi? Mutta minä vaan tiedän." + +"Sanopas!" + +"Ne ovat laivassa, semmoisessa, joka merellä veden päällä kulkee; ja +sinä olet herra kapteeni Aaltonen." + +"Kuka sinulle näitä on sanonut? + +"Kukas muu kuin äiti." + +"Mitäs äiti muuta minusta sanoo?" + +"Hän sanoo, että sinulla on paljon murhetta ja että sinä sen vuoksi +yölläkin huutelet." + +Kapteeni vaikeni ja kävi miettivän näköiseksi, eikä Helmikään toviin +aikaan häirinnyt hänen mietteitään. + +"Mutta kuule, setä! Miksi sinä asut näin likaisessa huoneessa? Onko +Tiina paha sinulle, ettei viitsi siivota sinun huonettasi?" kysyi Helmi +totisena kappaleen ajan päästä. + +"Ei Tiina ole paha. Hän kyllä siivoaisi huoneen, mutta minä aina estän +hänet sitä tekemästä." + +"No sittenhän sinä olet itse paha. Mutta nyt siivotaan huone vielä +tämän päivän illalla, eikö niin, setä? Tämmöisessä siivottomuudessa +tulee sinulle kovin ikävä surressasi, ja sitte minä tuon, tuon..." +esitteli Helmi ja sanoi tuon viimeisen "tuonsa" hyvin liki kapteenin +suuta, kiekkuen hänen polvellansa ja kallistaen päätään kapteenin +puoleen. + +"Hyi kun sinä haiset pahalta!" jatkoi Helmi ja käänsi päänsä poispäin +kapteenista. + +"Sanopas minkä sinä tuot?" sanoi kapteeni, ikäänkuin ei hän olisi +kuullutkaan Helmin viimeistä moitetta. + +"Enpä sano, koska haiset niin pahalta." + +"Joko Helmikin on minuun suuttunut? Kaikki ihmiset suuttuvat minuun", +sanoi kapteeni puoli tosissaan. + +"En minä ole suuttunut sinulle, en, en, en mutta sinun pitää pestä +silmäsi ja ajella partasi, ettet olisi noin julma ja ettet haisisi noin +pahalta", sanoi Helmi komentavaisesti. + +Kapteeni ei voinut vastustaa lapsen viatonta ja oikeutettua viittausta. +Itsekin huomasi hän olevansa likaisessa aamu-puvussa ja pesemättömin +käsin ja kasvoin. Hän rupesi heti touhuun: pesi kasvonsa, ajeli +partansa ja sen tehtyänsä puki hän vaatteet yllensä. + +Sillä välin leikitteli Helmi tyhjien pullojen kanssa lattialla, +vyörytellen niitä pitkin lattiaa ja rakennellen niitä suuriin +roukkioihin. Tähän työhönsä oli lapsi niin perehtynyt, ettei hän +huomannut ensinkään kapteenin pesemis- ja pukemispuuhia. + +"Miltäs minä nyt mielestäsi näytän?" kysyi kapteeni äkkiä, seisahtuen +Helmin eteen. + +Kapteenissa itsessäänkin oli jo tietämättään hiukan lapsellisuutta. + +"Ohhoh! Olethan nyt jo oikein komea ukko. Arvasinhan minä sen.--Eikös +nyt ole jo vähän parempi?" sanoi Helmi päätään kohottaen. + +Kapteenia nauratti, vaikkei hän ollut tuntenut sen tarvetta +kymmenkuntaan vuoteen. + +"Annasta kun minä vielä haistan, haisetko sinä vielä niin pahalta kuin +äsken", jatkoi Helmi, kömpien ylös lattialta ja läheten kapteenia. +Kapteeni koki jo varalta köykistyä Helmin tarkastettavaksi. + +"Ihi--ihi! Vielä, vielä... Ei enään niin pahalta kuin äskettäin, mutta +vielä, vielä", sanoi Helmi nauraa ihisten ja puistaen pikku nyrkkiänsä +kapteenille tarkastuksensa jälkeen. + +"Eihän sinua voi tyydyttää mitenkään. Nyt olen pessyt silmäni, ajanut +partani ja pukenut, tehnyt aivan niinkuin sinä käskit, ja yhtäkaikki +sinä moitit", sanoi kapteeni naurussa suin. + +"Sanoinpaan jo sinua komeaksi ukoksi, mutta sinussa on vielä paljon +vikaa: sinä haiset vielä ja kielesi sammaltaa----Niin ja kuule, setä! +Mitä sinä noin paljoilla pulloilla teet?" puheli Helmi. + +"Minä tarvitsen niitä", sanoi kapteeni umpimielisesti. + +Koko tuona Helmin siellä olon aikana ei kapteeni ollut maistanut +pullostansa ainuttakaan kertaa; hän ei edes muistanutkaan sitä. Lapsen +yksinkertainen suoruus ja ystävyys oli alkanut luomaan valoa ja lämpöä +hänen synkkään ja pimeään sydämeensä ja tämän tähden oli hän unohtanut +pullonsakin; sen vuoksi oli hän selvennyt melkein selväksi. Mutta kun +Helmi mainitsi pullosta, heräsi hänessä valtaan ankara viinan halu. + +Kapteeni kömpi hitaasti ylös keinutuolista ja läheni erästä nurkkaa, +johon sikin sokin oli viskattu kaikenlaista ryömää. Sieltä veti hän +esille täysinäisen viinapullon ja asteli sen kanssa takaisin +keinutuoliin. + +"Mitä sinulla siinä on, setä?" kysyi Helmi, samassa kuin kapteeni oli +saanut korkin auki. + +"Enpä sano", sanoi kapteeni viekkaasti, ikäänkuin peljäten tuota +ankaraa tarkastelijaansa. + +"Anna nyt kun minä katson sitä. Älä ole nyt, setä, paha", sanoi Helmi +melkein rukoilevasti. + +Kapteeni ei voinut vastustaa lapsen tahtoa ja hän ojensi pullon +hänelle. + +Helmi pyöritteli sitä käsissään ja koetti tirkistellä sen lävitse, +nähdäksensä, mitä erin-omaista tuossa kapteenilla niin mieluisessa +pullossa oli. Mutta kun ei hän sillä tavalla saanut mitään selvää, +rupesi hän nuuskimaan avonaista pullon suuta. + +"Kylläpä nyt tiedän mitä täällä on", sanoi Helmi, puistaen pikku +nyrkkiään kapteenille ja katsoen kallella päin häntä viehkeästi +silmiin. + +"Mitä, sanopas." + +"Viinaa." + +"Mistä sinä tiedät että siellä viinaa on?" + +"Olenhan nähnyt ja maistanutkin viinaa. Se oli pahaa, hyvin pahaa ... +niin, niin pahaa että... + +"Kuinka pahaa?" + +"Niin pahaa, että poltti suutani ja kurkkuani kuin valkea ... olin +tukehtua." + +"Kuka sinulle viinaa antoi?" + +"Eipä kukaan, minä otin sitä itse äidin kaapista. Mutta se oli niin +pahaa, etten sitä enään koskaan suuhuni pane; äiti sanoi että se on +myrkkyä ja että jos sitä ryyppää, niin se on synti." + +Kapteeni kävi totiseksi. + +"Ryyppäätkö sinä, setä, viinaa?" kysyi Helmi sitten ja katsoi totisesti +kapteenia silmiin. + +"Noo----enhän minä..." + +"Nyt, setä, valehtelit ja se on paha, hyvin paha ... minä tiedän +kuitenkin, että sinä ryyppäät", sanoi Helmi varmuudella. + +"Onko kukaan sinulle sanonut, että minä ryyppään?" kysyi kapteeni. + +"Ei kukaan, mutta tiedänhän minä sen sanomattakin", vakuutti Helmi. + +"No mistä vainen?" + +"Siitä että henkesi paha haju on viinan löyhkää, ja olihan sinulla +tuolla nurkassa viinaa ja nuot pullot tuossa lattialla olet sinä kaikki +tyhjäksi juonut", sanoi Helmi tuomitsevasti. + +"Kyllä se on tosi, lapsi kulta, että minä olen juonut, paljon juonut", +sanoi kapteeni murtunein mielin tunnustavaisesti. + +"Mutta ethän enään juo milloinkaan, ethän, setä?" pyyteli Helmi. + +"Kun nyt annat minun kerran ryypätä siitä pullosta, niin sitten en +enään tahdo", sanoi kapteeni, kuten janoinen ainakin. + +"En minä anna, en, en. Sittenhän taasen joisit ja juominen on synti. +Minä vien tämän pullon takaisin samaan nurkkaan, jossa se olikin, etkä +saa siihen koskea", sanoi Helmi ja teki niinkuin oli uhannutkin. + +"Nyt lähdetään meille, setä, eikös niin? Siellä syömme puolista ja +sitten levähdämme ja sitten ... tuota, tuota----niin ja viinaa et saa-- +lähdethän, setä?" pyyteli Helmi, samassa silitellen kapteenin kasvoja +ja keikkuen hänen polvellansa, mihin hän oli kiivennyt pyytämisensä +ajalla. + +Kapteeni ei voinut missään asiassa vastustaa pikku haltiattarensa +vaatelijaita määräyksiä ja käskyjä. Estelemättä antoi hän Helmin viedä +pullonsakin pois, ja kun lapsi julisti päätöksensä, ettei hän enään +anna kapteenille viinaa, tyytyi hän siihenkin, eikä enään sitä toista +kertaa häneltä tahtonut. + +Kun Helmi hopitti ehtimiseen kapteenia, että lähteä nyt heti heille, +vetää nykien häntä kädestä, ei hän hennonut sitäkään vastustaa. +Hitaasti ja kankeasti nousi hän tuolilta ylös ja lähti kangistunein, +köntistynein ja vapisevin jäsenin käydä kontturoimaan Helmin jäljessä, +joka häntä kädestä veti ovea kohden. + +"Älä nyt vaan lankea, setä! Mennään hyvin varovasti. Kas niin...! Sinä +olet oikein hyvä setä", kehoitteli Helmi, kun he jyrkkiä portaita +laskeutuivat alas. + +Näin tavoin pääsivät he kunnialla pihalle. + +Helmin äiti oli jo kauvan ollut levoton lapsensa tähden. Puolisen +laittamisessa oli hänellä kuitenkin ollut niin paljon hommaa, ettei hän +ollut kerinnyt käydä häntä tapaamassa. Päästyään enimmistä töistään, +lähti hän kiireesti noutamaan Helmiä pois. Suuresti hämmästyi hän +pihalle päästyänsä, kun huomasi kapteenin ja Helmin käsikädessä tulevan +heidän portaita kohden. Sitä kummaa ei oltu nähty moneen herran +vuoteen, että kapteeni olisi missään käynyt ja vieläpä noin pestynä ja +puettuna; ne sitä olivat rouvasta kummaakin kummemmat. + +"Äiti! Setä Aaltonen tulee meille", huudahti Helmi äitinsä nähtyään. + +"Antakaa anteeksi", änkytti kapteeni kävellä könttyyttäessään, tuntien +samassa kauheaa häpeän tunnetta. + +"Mitäs, Jumalan tähden. Eihän ole mitään anteeksi anottavaa eikä +annettavaa. Sehän on oikein iloista ja suotavaa, että käytte meilläkin. +Olkaa hyvä ja käykää huoneesen", koki rouva puhella. + +Sitten menivät he kolmikannassa huoneesen. + +Huoneesen tultua kehoitettiin vierasta istumaan ja hän istuuntui +sohvalle. Siinä vaipui kapteeni syviin mietteisiin. Kuinka toisin +kaikki on täällä kuin hänen kotonaan, ajatteli hän. Täällä on valoa, +lämpöä, elämää, toivoa ja virkeyttä jokapaikassa nähtävänä. Kaikki +olikin siellä hyvässä järjestyksessä ja mitä miellyttävin puhtaus +vallitsi kaikkialla; ei tomun hiukkaa näkynyt missään. Huonekasvit +rehoittivat täysissä kukissa, levittäen miellyttävää lemua ja tuoksua +huoneisin: tuo pieni talous näytti kokonaisuudessaan sievältä, +puhtaalta ja sangen miellyttävältä kodilta; olipa se toki toista kuin +hänen omassa likaisessa, pimeässä ja siivottomassa asunnossaan, ja että +se niin oli, sen hän tunsi omaksi syyksensä. Turvattoman perheen +keskessä vallitsi iloinen tyytyväisyys ja luottamus, vaikka he olivat +saaneet kaitselemuksesta kokea yhtä kovaa kuin hänkin. Mistä tämä +kaikki tuli ja mikä voi tämän suuren eroituksen matkaan saattaa? siinä +kysymyksiä, joita kapteeni ei ollut mies selville saamaan. + +Herra ties, kuinka kauvan kapteeni olisi näitä miettinyt, ellei olisi +tuotu kahvia ja sillä tavalla havautettu hänet mietteistään. + +Kun kahvi oli juotu, kutsui talon rouva vieraansa puoliselle. Äänetönnä +seurasi kapteeni toimeliasta emäntää toiseen pieneen huoneesen, johon +yksinkertanen, pieni puolis-pöytä oli katettu. Miellyttävä lämpymien +ruokien haju tunkeusi kapteenin sieramiin, mutta ruoka tuntui kuitenkin +hänestä vastenmieliseltä, sillä sydäntä niin kovin ellosteli. Jos +koskaan ennen, niin nyt hyvä ryyppy olisi tehnyt varsin hyvää, mutta +mistäpä otti. + +Pieni, kolmihenkinen perhe kokoontui nyt pöydän luo, sillä Almakin oli, +kuten luonnollista, saapuvilla ja vierasta kehoitettiin samoin +tekemään. Äiti ja lapset panivat kätensä ristiin ja äiti luki +ruokasiunauksen. Kapteeni tunsi itsensä niinkuin puusta pudonneeksi, +eikä ymmärtänyt mitään tehdä; hävettävän tuntui vaan kovasti. +Aterioidessa ei kapteeni näyttänyt muistavan ensinkään ruokapöydässä +olevansa, sillä ei hän syönyt paljon mitään. Pikku Helmin kehoituksesta +söi hän kuitenkin jonkun palan, vaikka vastenmielisestikin ja se tuntui +tekevän hyvää hänen uupuneelle ja väsyneelle sydämellensä. Pitkä aika +oli kulunut siitä kuin kapteeni oli syönyt, ottamatta syödessään +väkeviä useampia aika pamauksia. + +Aterioimisen loputtua luki Alma kiitoksen ravinnon edestä ja sillä se +yksinkertainen ateria päättyi. + +"Pane nyt, setä, tuohon sohvalle nukkumaan, kovinhan sinä olet uupuneen +näköinen", kehoitti Helmi toiseen huoneesen tultua. + +"Herra siunatkoon minkälainen hälppä tuo lapsi on ... antakaa anteeksi, +herra kapteeni--se ei ole minun tahtoni", hätäili rouva. + +"Lapsi miellyttää minua; minä pyydän: antakaa hauen olla", sanoi +kapteeni. + +"Suothan, setä, että huoneesi siivotaan; ikävähän sinun on +lukinverkkojen, tomun ja pullojen seassa olla, vai miten?" kysyi Helmi. + +"Suostun; tee, lapseni, minun kanssani mitä tahdot", sanoi kapteeni +lyhyesti ja alakuloisesti. + +"Kas niin! Sinä olet oikein kiltti ukko; tiesinhän minä sen. Me olemme +täällä ja äiti menee Alman ja Tiinan kanssa siivoamaan sinun +huonettasi. Sillä aikaa levähdät tässä sohvalla, sillä ethän taas +nukkunut viime yönä ensinkään", liritteli Helmi, silitellen kapteenin +harmaita hivuksia. + +Kapteenia tosiaankin uuvutti. Hän ei ollut pitkään aikaan syönyt eikä +nukkunut minkään vertaa ja voimakkaan lämpymän ruoan, vaikka +vähäinenkin nauttiminen, alkoi raukaista. Hänen silmänsä kävivät +raskaiksi ja pian kallistui hän sohvalle pitkälleen, ja vaipui heti +unen valtaan. + +Rouva ja Alma lähtivät nyt kapteenin puolelle. Ensinnä menivät he +kyökkiin, keskustellaksensa Tiinan kanssa huoneen siivoamisesta. Tiina +oli kuullut kaikki kapteenin ja Helmin keskustelut ja hän ei voinut +kyllin ihmetellä, kuinka suuren vaikutuksen lapsi oli kapteeniin +tehnyt, johon ei mikään muu vielä ollut pystynyt. Hän iloitsi +sydämestään tästäkin vähäisestä voitosta ja toivoi kapteenin nyt +parantuvan. + +Vaikka nyt olikin pyhäpäivä, jolloin ei sopisi työtä tehdä, pitivät he +kuitenkin härän nostamisena kaivosta kapteenin huoneen siivoamisen, +sillä kenties ei vasta siihen tilaisuutta tarjoontuisikaan. + +Rivakkaasti ryhtyivät he yksistäneuvoin työhön. Tyhjät pullot ja muu +liika romu kannettiin ylisille ja ne pari täysinäistä pulloa, mitkä +huoneesta löytyivät, korjasi Tiina hyvään talteensa. Tomu, irtain lika +ja hämähäkinverkot laastiin tarkoin pois ja kannettiin ulos. Huonekalut +harjattiin ja puhdistettiin, kaikki huoneessa olevat vaatteet +kannettiin ulos, jossa ne tomutettiin ja harjattiin sekä jätettiin +tuulettumaan. Kun kaikki nämät työt olivat tehdyt, pestiin lattia +valkoiseksi kuin kupukka ja kuivattiin huolellisesti. Vaikka näin +paljon oli puhdistustyötä tehty, tuntui kuitenkin huoneessa ummehtunut +ja vastenmielinen löyhkä. Sentähden avattiin akkunat ja ulosmenevä ovi, +että ilma sai vapaasti virrata huoneen lävitse. Sen jälkeen ruvettiin +asettelemaan huonekaluja ja muita esineitä paikoillensa. Sitten nouti +rouva kotoaan pari rehevää ja kukkivaa ruukkukasvia ja asetti ne +sievästi, yhden yhdelle ja toisen toiselle akkunalaudalle. Nämät olivat +Helmin nimikot, joita hän itse oli huolella hoitanut ja nyt hartaasti +äidiltään pyytänyt, että hän ne saisi antaa kapteenille. + +Kun rouva palasi kotiinsa, oli kapteeni jo herännyt. + +Helmi oli hänen kintereillään, tehden hänelle kaikenlaisia kysymyksiä. + +"Voi sinua hupakkoa, minkälainen sinä olet. Anna herra kapteenin olla +rauhassa----tule pois mokoma hälppä", sanoi rouva ja yritti vetämään +tyttöä käsipuolesta pois. + +"Anna minun olla, äiti, en minä ole sedälle paha", sanoi Helmi +surumielisesti. + +"Olkaa aivan huoletta, rouva, siitä asiasta. Minä tunnen sydämessäni +myötätuntoisuutta tuota lasta kohtaan. Hän ei ole ensinkään vaivaksi +minulle, vaan suureksi huviksi.--Pyydän vieläkin: antakaa hänen olla", +sanoi kapteeni ja siihen täytyi rouvan tyytyä. + +"Osaatko sinä, setä, lukea?" kysyi Helmi kaikessa viattomuudessaan, +sitten kun hän oli jälleen rohkaistunut kapteenin puheesta. + +"Olenhan minä joskus lukenutkin", sanoi kapteeni ja hänen suunsa +vetäysi nauruun. + +"Onkos sinulla virsikirjaa?" + +"On kait se joskus ollut, mutta missä nyt lienee", sanoi kapteeni +punastellen ja häveten. + +"Se on hyvin pahasti tehty, setä, kun olet pannut kirjasi hukkaan. Et +usko kuinka kauniita asioita siinä on. Jos setä kuuntelee, niin minä +noudan oman pikku kirjani ja luen siitä sinulle", esitteli Helmi. + +"Kyllä minä kuuntelen", myönsi kapteeni. + +Sukkelasti kuin lintu, livahti Helmi toiseen huoneesen. Pian palasi hän +sieltä, pikkunen virsikirja kädessä. Hän toi pienen tuolin aivan +kapteenin eteen, istuuntui siihen, haki virren n:o 90 vanhasta +virsikirjasta, otti juhlallisen muodon ja sanoi: + +"Kuuntele nyt, setä, tarkasti kun minä luen." + + "Hädässän' huudan Herraa + Kaikesta sydämest', + Ah, auta tällä kerrall', + Jesu armollisest'", + +alkoi Helmi heleällä lapsen äänellä lukemaan mielivirttänsä. Lukiessaan +käytti hän omituista korkoa, nousua ja laskua, ikäänkuin hän olisi +tahtonut joka ikisen sanan iskeä kuulijan sydämeen. Hän luki virren +päähän asti yhtä innokkaasti kuin oli alkanutkin ja virren loputtua jäi +hän paikalleen äänetönnä istumaan; näyttipä siltä kuin virsi olisi +vastannut hänenkin tuntoonsa. + +Kapteeniin teki virsi kummallisen vaikutuksen. Kyllähän hän oli +ennenkin kuullut sitä sekä luettavan että veisattavan, lieneepä hän +joskus sitä itsekin katsellut, mutta hän oli kuunnellut sitä niinkuin +jonkun kuolleen kappaleen kilinää ja katsellut samalta kannalta kuin +vanhaa kulunutta ja kelpaamatonta romua katsellaan. Kuinka +toisenlaiselta se nyt kuului. Tuntui siltä kuin joku salainen voima +olisi kätketty virteen, joka sana sanalta tunkeusi hänen sydämeensä, ja +kapteenista rupesi tuntumaan siltä, että koko virsi oli häntä varten +sepitetty. + +"Onko setä koskaan hädässään huutanut Herraa?--Onhan sinullakin +murheita ja tuskia", kysyi Helmi äkkiä, kuin oli tovin aikaa miettinyt. + +Kapteeni ei voinut vastata mitään, katseli vaan alakuloisena maahan. + +"Tietääkö setä, että se on rukousta kuin Herraa avukseen huudetaan, +silloin kuin murhe ja tuska on, sillä Herra se on, joka tuskista +pelastaa? Hän on meidätkin pelastanut, kun olemme Häneltä apua +huutaneet", puheli pikku Helmi. + +Kapteeni oli yhä vaiti. + +"Onko setä koskaan rukoillut?--etpä sinä puhu enään mitään", uteli ja +kummaili Helmi. + +"En minä ole rukoillut", sanoi kapteeni alakuloisesti, ja hänestä +tuntui siltä kuin hän olisi seisonut tuomarinsa edessä. + +"Mutta rukoile nyt tästä eteenpäin, niin sinunkin murhees ja tuskas +loppuvat", kehoitti Helmi. + +Kapteeni ei voinut puhua mitään, äänetönnä mietti hän itsekseen vaan. + +"Älä nyt, setä, ole noin suruissasi. Onko Helmi ollut sinulle paha? Ei +Helmi tahtoisi paha olla", uteli Helmi, sillä hänelle alkoi käydä +sääliksi kapteenin alakuloisuus. + +"Ei Helmi ole ollut paha, mutta minä en voi olla nyt iloinen", sanoi +kapteeni, ottaen tytön syliinsä ja hellästi likistäen häntä. + +Ilta oli jo niin kulunut, että kapteeni halusi lähteä kotiinsa. Niin +hyvin kuin hän taisi, jätteli hän hyvästi, kostellen ja kiitellen, +talon väen ja alkoi könttiä kotiansa kohden. Mutta Helmi ei päästänyt +häntä yksin menemään, vaan lähti muka taluttamaan. + +Kapteeni hämmästyi kovin huoneesensa tultuansa. Mikä muutos täällä oli +tapahtunut. Entisen saastaisen, siivottoman, likaisen, pahalta +löyhkäävän, tomuisen, hämähäkin verkkoja kaikkialla riippuvan, tyhjillä +pulloilla ja kaikenlaisella tarpeettomalla romulla täytetyn huoneen +sialla oli mitä puhtain ja miellyttävin asunto. Kapteeni ei ollut uskoa +silmiänsä; hän hieroi niitä ja tirkisteli ympärillensä, mutta ei, huone +oli kuin olikin hänen huoneensa. Mikä suuri muutos kuitenkin ja mikä +ihana näky? Kaikki oli niin siistiä ja puhdasta, kaikki oli hyvässä +järjestyksessä, oli valoa ja lämpöä, kaikki tuo tukeuttava löyhkä oli +kadonnut kuin siivellä pyyhkien ja raitis ilma virtasi huoneesen. Tätä +täydenti suuressa määrässä vielä se seikka, kun akkunoilla rehoittavat +kukkaset ja puhtaalle lattialle ripotellut tuoreet, hienoksi hakatut +havut kilvan jakelivat miellyttävää tuoksua huoneesen. + +Hitaasti riisui kapteeni takin pois päältään ja istui keinutuoliin. +Siinä hän vaipui mietteisinsä ja rupesi ajattelemaan nykyistä tilaansa. +Tuntui siltä kuin hän olisi ilkeästä tontun luolasta siirretty +yht'äkkiä paratiisiin. Kenen syy on ollut kaikkeen siihen +viheliäisyyteen ja kurjuuteen jota hän on niin kauvan kärsinyt? Niin, +kenenkä? Ei kenenkään muiden kuin minun oman itseni ja minä olen tehnyt +sanomattoman paljon vääryyttä itseäni ja muita ihmisiä kohtaan, vastasi +kapteenin oma sisällinen ääni. + +"Niin se on, niin se on", myönsi kapteeni ääneensä tuolle omalle +sisälliselle syyttäjälleen, samassa huo'aten raskaasti. + +Sillä välin oli Helmi juoksennellut paikasta paikkaan huoneessa, +tarkastellen kutakin kohtaa erikseen. Hän näytti olevan tyytyväinen +kaikkeen ja vihdoin juoksahti hän kapteenin luo ja kysyi: + +"Eikös nyt ole vähän parempi?" + +"On parempi, paljonkin parempi, lapsi kulta.--Sinä kaiken tämän olet +tehnyt", sanoi kapteeni. + +"Tiina, äiti ja Alma tämän ovat tehneet, enhän minä ole mitään tehnyt", +sanoi Helmi. + +"Minä ymmärrän sinua, lapseni", sanoi vaan kapteeni. + +"Kyllä Tiina tuopi sinulle iltasta. Pane sitte nukkumaan, sinä +tarvitset lepoa", sanoi Helmi, jätti kättä puristaen kapteenin hyvästi +ja toivottaen hyvää yötä, meni hän pois. + +Kapteeni ei voinut nukkua koko seuraavana yönä. Niin kummalliselta +tuntui hänestä, ettei koko hänen entisessä elämässään ollut niin +kummalliselta tuntuvaa kohta. Koko hänen entinen elämänsä aukesi hänen +eteensä niinkuin elävä suuri kirja ja sangen mustalta se näytti. Ainoa +valokohta siinä oli se, kun hän rakasti ja oli rakastettu. Silloin oli +niin valoisaa, kun hän jumaloimansa pienen perheensä keskessä +onnellisena istui ja kuunteli vaimonsa sointuvaa ja viehkeää puhetta ja +lapsensa myhäilyä. Sitten taas on ollut kaikki niin pimeää, mustaa ja +kolkkoa, ja koko elämä on ollut niinkuin yhtämittainen paha unen +näkö----. Hyi! + +Kaiken tämän ohessa kaikui tuon sekamelskan seasta Helmin lausuman +virren sanat ja se lapsen luottava heleä ääni ja omituinen korko, jolla +se lausuttiin. Voimallisesti ja usein tunkeentuivat esille lapsen sanat +ja kysymykset: "Onko setä koskaan hädässään huutanut Herraa?--Onko setä +koskaan rukoillut?--Onhan sinullakin murheita ja tuskia." Niin, niin on +minulla murheita ja tuskia, mutta en ole huutanut Herraa ... enkä--enkä +rukoillut. Voi kuinka onneton olen. Kaikki muut ihmiset ovat minua +parempia ja tuo lapsi--hän on enkeli.--Mikä luottamus ja toivo +kuitenkin on tuolla kärsivällä ja turvattomalla perheellä.--Ah jospa +löytäisin minäkin semmoisen levon ja turvallisuuden. + +Tämmöisiä tunteita ja ajatuksia risteili yhtenä mylläkkänä kapteenin +sielussa. Hän koetti kääntyä kyljeltä toiselle, mutta unta ei vaan +tullut. Kello kahden aikana kutsui hän Tiinan luoksensa. + +Tiina totteli kuten ennenkin. + +"Mitä nyt herra kapteeni?" kysyi Tiina tultuaan. + +"Laita minulle nyt viinaa, minä en saa unta", sanoi kapteeni melkein +rukoilevasti. + +"Viinaa?! Mistäs minä sitä antaisin, sillä koko talossa ei löydy +pisarettakaan. Ja jos olisikin, mitä pikku Helmi sanoisi, kun saisi +tietää teidän taasenkin viinaa ryypänneen?" sanoi Tiina totisesti. + +"No mutta, hyvä Tiina, tämä kerta vaan, että minä saan unta--; vasta en +minä tahdokaan", pyyteli kapteeni. + +"Mistä minä sitä annan, kun ei sitä ole." + +"Jäihän tänne pari täysinäistä pulloa, kun minä Lenkisen perheen luo +lähdin", viittasi kapteeni. + +"Pikku Helmi tahtoi ne talteensa kun täältä lähti. Käynkö minä +herättämässä Helmin ja käskemässä tuomaan pullot tänne?"' selitti Tiina +viekkaasti. + +"Helmi--Oh! Helmiä ei saa sen asian tähden mennä herättämään, vaikka +paikalla kuolisin viinan tuskaan", sanoi kapteeni lujasti. + +Tiina lähti. + +Kauvan käänteli kapteeni vielä itseään kyljeltä toiselle unta saamatta +ja häntä itseänsäkin rupesi yönpimeydessä kammottamaan kauhea viinan +himonsa. + +Vasta aamulla vaipui hän uneen. + +Päivä oli jo kulunut hyväsestään, kun kapteeni heräsi. Heti kun hän +tuli tajullensa, muistui hänen mieleensä pikku Helmi kysymyksinensä ja +vaatimuksinensa. Hän muisti kuinka hän oli yöllä Tiinalta tahtonut +viinaa ja tunsi nyt häpeällä, että se oli pahasti tehty ja että se oli +hänen vanhan helmasyntinsä viettelys, joka tahtoi hänet ainian +orjanansa pitää. Pitkät ajat oli kulunut siitä kuin hän oli näin pitkän +ryypyn välin pitänyt ja nytkin jo tuntui paremmalta kuin pitkään aikaan +ennen. Ja vaikka kelpo ryyppy olisi tuntunut nytkin sangen hyvältä, oli +hän varsin tyytyväinen, kun pikku Helmi--niinkuin hän luuli--oli vienyt +pullot talteensa, ettei hänellä ollut yöllä eikä nyt mitään ottamista. + +Se levottomuus, mikä hänen sielussaan illalla ilmestyi, ei ollut yön +aikana yhtään vähennyt, vaan suuressa määrässä enennyt. Hän oli +ennenkin tuntenut sydämessään surua ja tuskaa, vaimonsa ja lapsensa +kuoleman tähden, mutta tämä oli kaikenni toisenlaista, jotakin +tuommoista--mitä hän lieneekään--jota kapteeni ei ollut koskaan ennen +tuntenut ja jota ei hän voinut itselleen selittää.--"Oih kuitenkin!" + +"Mitä nyt, kahviako?" + +"Niin ja minä vähän puhuisin." + +"Viinaa nyt ei tule", sanoi Tiina mennessään, ikäänkuin kiistan aluksi. + +Pian palasi Tiina kahvin kanssa. + +"Kapteeni on nyt nukkunut paremmasti kuin moneen aikaan ennen", sanoi +Tiina tullessaan. + +"Olen, Tiina... Mutta kuulepas! Oletko missään nähnyt vaimovainajani +virsikirjaa?" + +"En. Tarvitsetteko sitä? Kyllä minulta saatte", sanoi Tiina +kummastuksissaan. + +"Tahtoisin niin mielelläni vaimovainajani kirjan. Luulen sen olevan +ylisillä jossakin romuläjässä; olisin varsin kiitollinen kun sen +löytäisit", sanoi kapteeni. + +Tiina lähti. Kauvan sai hän penkoa kaikenlaisia kasoja mitään +löytämättä. Kun hän jo epätoivoisena oli pois lähtemäisillänsä, +havaitsi hän eräässä nurkassa jonkun tomuttuneen tavaralaatikon. +"Kunmas katson tuotakin", ajatteli hän ja lähestyi laatikkoa. Sen luo +päästyänsä, huomasi hän sen olevan täynnä vanhoja kirjoja. Oitis rupesi +hän purkamaan ja tarkastelemaan sitä. Eipäs aikaakaan kuin sieltä hänen +käteensä tuli tomuiseen koteloon pistetty paksu kirja. Heti aavisti +hän, että se oli hänen etsittävänsä. Hätäisesti sivalsi hän kirjan +kotelosta ja silmäsi sen nimilehteä. Ei hän joutunut panemaan +syytämiään komuskoita takaisin laatikkoonkaan, vaan riensi saaliinsa +kanssa alas.--Hän oli löytänyt etsittävänsä. + +Levottomana odotti kapteeni Tiinan palaamista. Hän tunsi sanomattoman +paljon laimin lyöneensä, kuin hän on niin kalliista aarteesta ollut +välinpitämätön. Tuntui siltä kuin kaikki olisi yhtäkaikki, kun hän vaan +saisi vielä käsiinsä tuon rakkaan muiston, jolle hän vasta hiljan oli +oppinut arvoa antamaan. + +Näitä kapteenin miettiessä astui Tiina huoneesen. + +"Löysitkö?" kysyi kapteeni hätäisesti. + +"Löysin. Tässä se on", sanoi Tiina, ojentaen samassa kirjan +kapteenille. + +Pikimmältään silmäsi kapteeni nimilehteä. Aivan oikein. Siinä oli hänen +vaimovainajansa omalla kädellä kirjoitettu nimikirjoitus; se oli siis +hänen. Sanaakaan sanomatta puristi kapteeni sitä rintaansa vasten ja +kyyneleet juoksivat hänen silmistänsä.--Mikä verraton aarre, josta ei +hän ollut ennen mitään pitänyt. + +"Osaatko sinä, Tiina, lukea?" kysyi kapteeni tovin päästä äkkiä. + +"Rippikoulun aikana kiittivät papit ja muut minua hyväksi lukijaksi, +mutta eihän tuota ole sitten paljon joutanut ... luulen kuitenkin +osaavani--mitä sitten?" sanoi Tiina. + +"Luepa nyt virsi yhdeksänkymmentä", kehoitti kapteeni, ojentaen kirjan +Tiinalle. + +Tiina selaili kirjaa puolelta ja toiselta, mutta nimitettyä virttä ei +vaan löytynyt. + +"Ethän sinä löydä koko virttäkään", sanoi kapteeni viimein +kyllästyneenä. + +"Eikö se ole yhdeksänkymmentä on on?" kysyi Tiina ihmeissään. + +"Onhan se yhdeksänkymmentä jo puolellakin vakuutuksella", sanoi +kapteeni ja hänen suunsa vetäysi väkisinkin hymyyn Tiinan luvunlaskun +tähden. + +"Annas kun minä haen sen", jatkoi hän sitten. + +Tiina ojensi hänelle jotenkin hämillään kirjan ja pian löysi kapteeni +etsittävän virren. + +"Lue nyt tuo", sanoi kapteeni ja ojensi kirjan Tiinalle, osoittaen +sormellansa tarkoitettua virttä. + +"Hädässän' huutaa Herra", alkoi Tiina tohtuneena. + +"Ei, ei, se ei ollut oikein; katso tarkemmin", keskeytti kapteeni. + +Tiina koetti katsoa tarkemmin. Hän tirkisteli kirjaan, isonteli ja +pienenteli silmiään, sysäsi kirjan etemmäksi ja veti taasen lähemmäksi. +Tuota tovin tehtyänsä sanoi hän: "Niin tässä seisoo ja niin minunkin +kirjassani on." + +"Ei kummassakaan niin seiso, mutta eihän sinusta Tiina ole lukijaksi, +annasta kun minä koetan", sanoi kapteeni. + +Vastenmielisesti ja loukatun tunnolla antoi Tiina kirjan hänelle. + +Kapteeni koetti nyt parastansa. Mutta hänen silmänsä hämärsivät ja pää +humisi niin kummallisesti, eikä hänenkään lukemisestansa tullut +tolkkua. Tiina melkein iloitsi kapteenin saamattomuudesta. + +"Ei meistä, Tiina, kummastakaan ole lukijaksi; kävisitkö käskemässä +pikku Helmin tänne?" sanoi kapteeni. + +Luottaen lukutaitoonsa, totteli Tiina melkein vastenmielisesti. + +Kauvan ei viipynytkään, ennenkun Helmi tuli. + +"Onko nyt vähän parempi, setä?" kysyi Helmi hymyillen huoneesen +tultuansa, juoksahtaen samassa kapteenin luo. + +"On parempi ja pahempi, lapsi. Tuntoni on niin kovin rauhaton; +semmoinen ei se ole ennen koskaan ollut.--Lue vielä se virsi, jonka +illalla luit", pyyteli kapteeni lapsen tavalla. + +"Aivan mielelläni, setä", sanoi Helmi. Hän veti tuolin lähelle sänkyä, +istui tuolille ja alkoi lukea. + +Kapteeni näytti nielevän jokaisen sanan ja kummastuksella kuunteli +Tiinakin lapsen selvää lukua. Hänen mielestään tuntui siltä kuin hän +olisi kuullut jotakin outoa, ennen kuulematonta ja jokainen sana tuntui +kultarakeina iskeentyvän kiinni hänenkin sydämeensä. + +Kun Helmi oli lukemisensa lopettanut, ei kukaan puhunut toviin aikaan +mitään, kapteeni huokasi vaan pari kertaa syvästi. + +"Sinä sanoit, setä, että sinun nyt on parempi ja pahempi: miksi sinun +on paha?" kysyi Helmi. + +"Minä en ole hädässäni huutanut Herraa, enkä rukoillut, Helmi", sanoi +kapteeni. + +"Rukoile nyt", kehoitti Helmi. + +"Minä en osaa, enkä uskalla; minä olen niin paha", sanoi kapteeni +tunnustavaisesti. + +"Niin, mutta Jumala antaa anteeksi pahoillekin, kun vaan murheissaan ja +tuskissaan Häntä avukseen huutaa kaikesta sydämestään. Sehän on tämän +virren ensimmäisessä värsyssä. Ja kuulepas vielä mitä tässä toisessa +värsyssä sanotaan". + +Helmi luki toisen värsyn toistamiseen. + +"Niinhän tässä sanotaan, että Jumala on armosta rikas ja hidas vihaan +sille joka vikansa tuntee ja rientää katumaan", selitteli Helmi +lapsellisessa viattomuudessaan. + +"Kyllähän siinä niin sanotaan, mutta lieneekö sitä minulle sanottu", +sanoi kapteeni. + +"Se on sanottu kaikille ihmisille ja niin sedällekin. Jumalan sanaan +pitää meidän turvamme panna ja tämähän on Jumalan sanaa", vakuutti +Helmi. + +"Niinhän se taitaa olla, mutta minä olen niin kovin paha", väitteli +kapteeni epäilevästi. + +"Minä tunnen selvästi, että tulen sairaaksi. Ruumiini tärisee ja +vapisee kuin haavan lehti ja tuskan hiki juoksee päältäni. Minä luulen, +että tauti keskeentyisi, jos ma saisin hyvän ryypyn viinaa. Minä +tiedän kuinka paha se sinusta on, mutta anna nyt minulle, Helmi, yksi +ryyppy ... yksi ainoa ryyppy vaan, muuta en tahdokaan.--Armahda nyt +murheellista ja sairasta setää", pyyteli kapteeni sitten. + +"Viinaa ei ole, se on korjattu pois. Viina on sinut noin onnettomaksi +saattanut, jota valitat etkä tahtoisi kuitenkaan sitä jättää. Etkö +huomaa, että tämä on kiusaus, joka pyytää sinua langettaa? Helmi on +nähnyt, kuinka pahoja juomaria ihmiset ovat ja sentähden en antaisi +sedälle viinaa, vaikka minulla olisi sata kannua. Helmi ei tahdo, että +setä on paha. Sinä sanoit ettet tahtoisi enään viinaa ja kuitenkin +tahdot", sanoi Helmi päättävästi ja kummastellen. + +Kuten kapteeni oli ennustanut, tuli hän todellakin sairaaksi. +Pitkällinen juominen oli täyttänyt hänen verensä viinan myrkyllä ja nyt +kuin näin äkkinäinen muutos tuli hänen elämäänsä, rupesi ruumis +kaipaamaan tätä niinkuin käärme myrkkyänsä ja tätä ei kapteenin +heikontunut ruumis kestänyt. + +Lenkisen leski hankki lääkärin kapteenin luo. Oitis huomasi tämä mitä +laatua tauti oli. Hän koki määrätä mitä voi taudin lievitykseksi, mutta +yhtäkaikki pysyi kapteeni vuoteella. + +Helmi oli melkein myötäänsä sairaan vuoteen vieressä, lohduttelemassa +ja hoitelemassa häntä. Ei kapteeni tullutkaan hänettä aikaan, sillä +kova kaipio tuli hänelle, kun vaan Helmi viipyi enemmän aikaa poissa. +Suurella hartaudella kuunteli hän lapsen viattomia, ystävällisiä ja +totuudellisia mietteitä ja selityksiä, ja hän katsoi häneen niin +hartaasti ja luottavasti kuin lapsi olisi ollut hänen ainoa tukensa ja +turvansa. + +Vaimovainajansa virsikirja tuli nyt rakkaimmaksi ja kalleimmaksi +omaisuudeksi kapteenille. Yksinään ollessaan luki hän suurella +hartaudella Helmin osoittamaa virttä; tuntuipa siltä kuin ei hän +kyllästyisi sitä koskaan lukemaan. Hän luki sitä sieltä täältä +muualtakin ja aina löysi hän sieltä yhtä ja toista ennen käsittämätöntä +ja ymmärtämätöntä. Ja vähitellen rupesi uusi valo koittamaan kapteenin +sielussa. + +"Mikä verraton aarre minulla toki kuitenkin on ollut, jota en ole ennen +osannut pitää missään arvossa", huudahti kapteeni eräänä kertana, +puristaen kirjaa rintaansa vastaan ja suuret kyyneleet vuosivat hänen +silmistänsä. + +Pari kuukautta kesti kapteenin sairaloisuus. Tämän koetuksen ajalla oli +hän kokonaan voittanut viinan himonsa ja nyt oli hän himojensa herra. +Kyynel silmissä kiitteli hän Helmiä, kun ei hän antanut hänelle viinaa +vielä sittenkään, vaikka hän sitä tuskissaan pari kertaa niin hartaasti +pyysi. Tätä turmeluksensa jälkimaininkia hän nyt häpeällä katui ja +tunnusti, että jos hän silloin olisi saanut himonsa täytetyksi, ei hän +olisi päässyt erillensä pahimman vihollisensa vallasta. + +"Tuo lapsi minut pelasti", sanoi kapteeni usein, tarkoittaen Helmiä. + +"Jumala sen on tehnyt", sanoi leski eräänä kertana. + +"Se on kyllä totta, että Jumala johdatti hänet minun luokseni, mutta +Hän osasi valita aseensa. Kukaan muu ei voinut minua pelastaa +perikadosta, eikä ojentaa oikealle tielle, mutta lapsen viatonta +ilmituomaa totuutta en voinut vastustaa", vakuutti kapteeni vakavasti. + +Kapteeni rupesi rakkaan virsikirjansa ohella lukemaan myös raamattua ja +yhä enemmän ja enemmän selkeni hänen sisällinen ihmisensä. Kuinka +rakkailta ja arvokkailta tuntuivatkaan kapteenista nyt nuot pyhät +kirjat, joita hän tähän saakka oli pitänyt tyhjinä houreina. + +Lesken perhe ja Tiina tulivat nyt kapteenin parhaiksi ystäviksi, +vaikkei hän ennen ollut heitä pitänyt muuna kuin köyhinä, kurjina, +typerinä ihmisinä, mitkä ovat vaan vaivana ja vastuksena muille +ihmisille. Hänestä tuli ahkera kirkossa kävijä ja eipä vähää +kummastusta herättänyt ihmisissä, kun hän ensikerran kirkkoon meni; +mies mieheltä kulki kuiske: "Aaltonen on aivan selvä ja on tullut +kirkkoon!" + +Kapteeni rupesi talouttansakin puuhaamaan toiseen laatuun. Hän pyysi +leskeltä, saadaksensa ruveta asumaan ja elämään yhdessä tämän perheen +kanssa. Siihen leski ilolla suostui. Kapteenin ja lesken kamarien +välinen ovi avattiin ja laitettiin reilaan. Tällä tavalla tulivat +huoneet hetikin paljoa väljemmiksi ja kun ensimäinen muuttopäivä tuli, +ei kapteeni vuokrannut enää yhtään huonetta ja nyt tuli heille välkeä +ja avara asunto, niin ettei heidän tarvinnut yhtään kitistellä. + +Kun Tiina huomasi nämät muutospuuhat, tuli hän alle päin, pahoille +mielin. Eräänä kertana tapasi kapteeni hänet itkemästä. + +"Mikäs Tiinaa nyt vaivaa?" kysyi kapteeni. + +"Mihinkä minä turvaton ja onneton ihminen nyt joudun?" sai Tiina +itkunsa seasta sanoneeksi. + +"Niin, siitä ei ole tullut mitään puhutuksi. En ensinkään ole ajatellut +saattaa sinua hunnikolle. Sinä saat edelleenkin jäädä luokseni, jos +vaan haluat. Kuinka voisinkaan sinut laittaa mierolle, nyt kun +minustakin viheliäisestä on ihminen tullut, joka olet minun tähteni +niin paljon kärsinyt niinä hirveinä aikoina.--Ei niin, Tiina: eläkäämme +edelleenkin yhdessä veljinä ja sisarina", lohdutteli kapteeni. + +Tämä vaikutti Tiinaan niin, että hän lakkasi heti itkemästä ja tuli +iloiseksi kuin käki. + +Kapteenille tuli nyt oikein hyvät päivät. Hänen murheensa oli haihtunut +kuin tuhka tuuleen ja hänen ei tarvinnut sitä enään viinalla pois +huuhtoa. Hän oli löytänyt murheesensa avun toisesta lähteestä, +nimittäin Jumalan sanasta, jonka pikku Helmi oli hänelle julki tuonut +ja johonka hän nyt kaikesta sydämestänsä turvasi. Ystävällinen pieni +perhe ympäröitsi häntä ja itsekukin heistä koki kilvan palvella ja +kunnioittaa kapteenia. + +Helmi piti erinomaista huolta kapteenin toimeentulosta ja huoneesta. +Hän ei antanut kenenkään muiden hoitaa kapteenin kamarissa olevia +ruukkukasveja, sillä hän tahtoi omin käsin hoitaa ja ruokkoa niitä; ne +olivatkin reheviä ja hyötyisiä ja levittivät miellyttävää tuoksua +huoneesen. + +Yhtä viattomia puheita puheli Helmi nytkin kapteenille kuin ennenkin. + +"Onko nyt parempi kuin ennen, setä, sanopas?" kysyi Helmi eräänä +kertana. + +"On paljonkin parempi, lapseni, paljonkin parempi, oikein hyvä", sanoi +kapteeni. + +"Niin, mutta minä en antanut sinulle viinaa", sanoi Helmi ja katsoi +veitikkamaisesti kapteenia silmiin. + +"Et sinä antanut ja sinä teit oikein, lapseni", sanoi kapteeni ja sulki +lapsen syliinsä. + +"No, mutta nyt minä annan, jos vaan tahdot", sanoi Helmi, samassa +silitellen kapteenin poskia. + +"Mutta minä en huoli vaikka kuinkakin tarjoaisit; setä on Jumalan +avulla voittanut kiusauksen ja sinun kauttasi Hän sen toimitti", sanoi +kapteeni ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. + +"Ei, ei vainkaan. En minä tahdo, että setä viinaa ryyppäisi ... ilman +aikojaanhan minä vaan narrasin----Älä nyt ole pahoillasi, setä... Ei +Helmi ole paha sedälle", koki Helmi lohdutella, kun näki vedet +kapteenin silmissä. + +Helmin parissa viihtyi kapteeni paremmin kuin kenenkään muiden. +Kesäisinä aikoina leikkivät he ulkona ruoho-näkkistä, olivat piilosilla +ja muilla semmoisilla, juuri kuin lapset. Talvisina aikoina tekivät he +lumiukkoja ja laskea kihnasivat kelkalla mäkeä omatekemässään mäessä +pihalla tahi äkseerauttivat kapteenin kamarissa Helmin tinasotamiehiä +ja nukkeja, joita kapteeni oli hänelle hankkinut; aivan niinkuin +lapset. Kun aika kului ja Helmin piti ruveta koulua käymään, ikävöitsi +kapteeni häntä kotiin tulevaksi niinkuin lapsi ja kun hän tuli, iloitsi +hän aivan kuin lapsi----niin, kapteeni oli todellakin tullut lapseksi +sekä ulkonaisen että sisällisen ihmisen puolesta. + + * * * * * + +Edellisestä on kulunut aikaa viisi vuotta. Tämä on ollut kapteenin +iloisin, rauhallisin, murheettomin ja valoisin aika. Lapsellisella +uskon luottamuksella oli hän vastaanottanut ne armolupaukset, jotka hän +Jumalan sanasta oli löytänyt ja hän oli käsittänyt levon sielullensa. + +Eräänä päivänä nurkui kapteeni itseänsä pahoin voivaksi. Levottomuus ja +pahoin vointi kiihtyi nopeasti ja pian oli kapteenin laskeentuminen +vuoteelle. Helmi oli koulussa ja kapteeni kaipasi häntä ja tämä +kaipaaminen kävi niin tiheäksi, että täytyi mennä häntä käskemään. + +Kun Helmi tuli, oli kapteeni jo hyvin kipeä. Kasvot olivat +tulehduksissa, otsa oli polttavan kuuma, suonet löivät ankarasti ja +tuskan hiki juoksi päältä. + +"Setä on nyt kipeä, lapseni", sanoi kapteeni Helmin nähtyänsä. + +"Hyvä Jumala! Sepä nyt oli odottamaton kohtaus", sanoi Helmi ja meni +koettelemaan sairaan polttavaa otsaa. + +Tuntiessaan sen kuumuudesta hohtavan, kasteli hän kiireesti käsiliinan, +kylmässä vedassa, väänsi sen kuivaksi ja kääri sairaan pään ympäri. + +Sairas vähän rauhottui. + +"Nyt minä kuolen, Helmi, sen tunnen selvästi", sanoi sairas. + +"Jumala varjelkoon." + +"Minä osaan jo rukoilla, Helmi ... olen jo aikaa sitten rukoillut." + +"Minä tiedän sen, ja iloitsen siitä." + +"Olenhan jo elänyt kylläkseni tämän maailman synnillisellä tiellä ... +olen jo vanha mies ... kuolen mielelläni, sillä tunnen selvästi, että +Jumala on Poikansa tähden antanut syntini anteeksi", jatkoi sairas. + +"Hänhän se on, joka suuresta armosta meille anteeksi antaa kaikki +synnit ja rikokset", koki Helmi sanoa. + +"Sinä ohjasit minut elämän tielle", sanoi kapteeni. + +"Jumala sen teki. Mitäs minä heikko lapsi olisin voinut ilman hänettä", +sanoi Helmi ja kyynelet juoksivat hänen kirkkaista silmistänsä. + +"Niin, vain sinä olit Jumalan sormi; Hän sinut lähetti luokseni", +väitti sairas luottavasti. + +Helmi ei nyyhkytykseltänsä voinut vastata mitään. + +"Olen ollut peräti kiittämätön, jopa tylykin kaikesta hyvyydestänne, +jota minua kurjaa kohtaan olette osoittaneet. Armotta olen äidiltäsi +kiskonut vuotuiset huoneen vuokrat, vaikkei ole tainnut kaikesti suuria +varoja olla. Tahtoisin kysyä: mitä sinä tahdot vaivoistasi, sillä sinä +olet paljon vaivaa minusta nähnyt?" puheli kapteeni. + +"Mitäs Jumalan tähden... Ei mitään, ei mitään.--Mitä vaivaa me olisimme +teistä (hän kutsui kapteenia nyt jo teiksi) nähneet. Onhan meillä ollut +niin paljon parempi ja väljempi... Ei mitään. Yhtä kuitenkin pyydän, +jos se ei olisi teidän mielestänne liikaa. Tänään on huoneen vuokran +maksupäivä eikä äidillä ole rahoja kylläksi asti, jonka vuoksi hän on +pahassa hädässä. Pyydän siis että loppua odottaisitte jonkun ajan. Jos +siihen suostuisitte tulisi äitini hyvin iloiseksi", pyyteli Helmi. + +"Sitä odotetaan", sanoi kapteeni lyhyesti, melkeinpä tylysti. + +"Voi, voi kuinka hyvä te, setä, olette. Kuinka iloiseksi äiti +tuleekaan, kun saapi tämän tietää. Hän, raukka, on kovin sitä surrut", +sanoi Helmi, muuttaissaan uutta käärettä sairaan pään ympärille. + +Heti kun kapteenin sairaus huomattiin, oli menty lääkäriä noutamaan. +Tämä tuli nyt. + +"Sanokaa minulle totuus, herra tohtori, minä jaksan tyyneesti kaikki +kuulla", sanoi kapteeni lääkärille. + +Tämä tutki huolellisesti sairaan tilaa. Sen tehtyä tuli hän hyvin +miettivän näköiseksi. Sitten selitti hän sydämen halvauksen olevan +tekeillä. Hän määräsi lääkkeet ja hoidon; muun muassa käski hän pitää +jääkääreitä myötäänsä sairaan pään ympärillä. Sitten lähti hän. + +Helmi istui nyt myötäänsä sairaan vuoteen vieressä, hoidellen häntä +tarkoin, kuten lääkäri oli määrännyt. Sairas oli niin heikko, ettei hän +voinut puhua ja tämän olikin lääkäri kieltänyt. Tämän tähden eivät +sairas ja hoitaja puhuneet mitään, mutta kapteeni katsoi tavasta niin +luottavasti ja turvallisesti Helmiä silmiin. + +Pari vuorokautta kesti tätä menoa. Silloin sai sairas äkkinäisen +puistatuksen. Se kesti jonkun sekunnin vaan; hädin tuskin kerkesivät +leski ja Tiina Helmin kutsumina tulla huoneeseen. + +"Jesus", kiljahti sairas äkkiä ja hypähti kohoksi, mutta siitä valahti +hän hermottomana takaisin ja veriporeet alkoivat pursua suusta.--Hän +oli kuollut. + +Kauhea hämmästys saavutti läsnä olevat. He eivät voineet mitään sanoa, +eipä edes itkeäkään. Kalpeina kuin haamut, lukitsivat he kapteenin +kuolinkamarin ja lähtivät pois. + +Kun ensi hämmästys oli ohi mennyt, rupesivat he kukin kohdastansa +tuntemaan sanomatonta surun kaihoa. Nyt he itkivät ja he itkivät +niinkuin ystävän eroa itketään. He tunsivat hänessä kadottaneensa hyvän +ystävänsä ja hurskaan seurakumppaninsa. Sekaantuipa tuohon suruun +jotakin vierastakin, sillä kaikki aukesi nyt heidän eteensä. Sillä +vaikka kuinkakin he olisivat koettaneet sitä estää, tunkeusi väkisinkin +lesken ja Tiinan mieleen taloudelliset huoletkin. Leski tunsi, että hän +on pakotettu muuttamaan muualle tästä talosta, joka, vaikkei se omakaan +ollut, oli tullut heille rakkaaksi, kun he olivat siinä niin kauvan +asuneet. Tiina taas älysi, että nyt hän, yksinäinen turvaton olento, +ainakin joutuu hunnikolle. + +Niin, mikäpä siihen auttoi, kuollut oli kuollut, eikä se enään eläväksi +tullut, vaikka kuinkakin he olisivat surreet. + +Pian levisi tieto kapteenin kuolemasta. Tämähän ei ole mitään +kummallista, mutta outoa oli se, että samassa levisi myös tieto, ettei +kapteeni antanut leskelle muuta kuin odotus-aikaa loppusummalle +viimeisestä huonetten vuokrasta, vaikka leski oli häntä niin kauvan +hoitanut ja sanomattoman paljon vaivaa nähnyt. Tämän tähden pitivät he +kapteenia peräti kiittämättömänä ihmisenä ja pitivät hänen +jumalisuuttansa joutavana ulkokullaisuutena. Tiina oli tuon asian +kuihkaissut eräälle ystävälleen ja siitä se oli levinnyt ympäri +kaupunkia. + +Tavallisien hautaus-menojen jälkeen tuli pesän selvitys. Toimitukseen +saapui eräs vainajan ystävä, vainajan sinetillä lukittu kirja kädessä. +Toimitusmies mursi sinetin. Se sisälsi vainajalta neljä vuotta sitten +tehdyn testamentin. Siinä määrättiin, että koko hänen talonsa, +kiluineen kaluineen, niinkuin se seisoo, lankeaa hänen kuoltuaan-- +Lenkisen leskelle ja hänen tyttärelleen Almalle, kuitenkin sillä +ehdolla, että Tiina saa siinä suojaa kuolinpäiväänsä asti. Valmiit +rahat ja kaikki saamiset määrättiin Helmille, mutta niiden koroista oli +Tiinalle maksettava vuotuinen runsas eläke. + +Suuriksi kävivät toimitusmiesten ja vainajan kaukaisten perillisten +silmät, jotka suuren perinnön toivossa olivat paikalle saapuneet. He +olivat juoppoja ja viettivät irstasta elämää; testamentin tekijä oli +heitä nimen-omaan maininnut ja sanonut sen vuoksi tekevänsä heidät +perinnöttömäksi. Suuriksi kävivät testamentin saajainkin silmät, sillä +mitään semmoista eivät he voineet aavistaakaan, sitä vähemmin toivoa. +Heille ei ollut sanaa suuhun tulevaa, niin tyhmistyivät he tuon uutisen +kuultuansa. Kauvan siunasivat he vainajan muistoa ja kapteenin haudalta +ei puuttunut kesäisinä aikoina tuoreita kukkasia eikä seppeleitä, sillä +Helmi piti niistä erinomaista huolta. + + + + + +LUISULAN LAPSET. + +Kirjoitti N. Niemelä. + + + +I. + +Ulkona vallitsee kireä pakkanen, ja kylmä viima, nurkat paukahtelevat +kiukkuisesti, äreänä räikkyy murea lumi, hiukkasenkin sitä koskiessa. +Taivaan rannalla näkyy päivän piirto, johon sirpinteräin tapainen kuu +ja kirkkaat tähdet sekoittavat heikon valonsa. Kylläpä on tarpeelle +turkit, tallukat ja muut lämpöiset verhot, jos mielii ulos käydä ja +sulilla pysyä, tuommoisessa ilmassa--niin on kyllä, mutta, kaikilla +ihmisillä ei ole tuommoisia varustuksia. Ja kumminkin on sellaistenkin +ihmisten ulos lähteminen, niinpä tänäkin kertomanamme aamuna.--Mökki +oli pieni ja kylmä, tyhjä, viheliäinen, kuoleman ankara käsi oli sen +asukkaita raadellut, pois vienyt, ensin isän, sitten äidin, jättäen +kolme turvatonta aloittamaan elämää ihmisten armoleipää syömällä-- +vieraan leipää. Isä oli jo vuosia sitten kuollut, äiti äskettäin maan +poveen saatettu; nyt oli hoitajana kylän irtolaisnainen, lasten täti. +Nyt oli kylälle lähteminen jo aamulla aikaisin. Kantalaan ensin oli +mentävä ja sieltä sitten--pitäjän kirkolle, huutoon pantavaksi, niin +oli lasten täti Melkas-Mari sanonut. + +Ja siitä sanomisesta oli lapsille tullut tuhannen mietettä ja arvelua, +paljon kyselemistä ja tutkistelua--huutoon pano, sehän oli himmeä asia. +Ensinnä pelkäsivät lapset, että se olisi jotakin pahaa, mutta kun Mari +vakuutti, että se oli aika hyvä asia ja että lapset saavat uusia +vaatteita ja hyvää ruokaa tuolla huudossa, rauhoittuivat he vähitellen. +Mutta ainoastaan nuoremmat lapset: Anna ja Jussi, näin ajattelivat ja +kyselivät; vanhempi lapsista Matti ajatteli kyllä hänkin asiaa ja +paljonkin, mutta hän, vaikka ijältään vasta yhdentoista vuotias, +käsitti ja tiesi, mikä on huutolainen. Matti oli jo äitinsä eläissä +muutaman kerran käynyt pitäjällä kerjuussa, oli siellä nähnyt +huutolaisiakin, olipa hän nähnyt kepinkin vilkkuvan noiden raukkain +seljässä ja hän oli päättänyt oman asemansa paljoa paremmaksi. Nyt oli +hän itse juuri tuohon asemaan joutumallaan ja hän tuumi: eiköhän olisi +parasta vilistää tiehensä, lähteä kerjuulle. Ja tuo tuuma varmistui +hänessä päätökseksi, jonka mukaan hän teki hankkeitaan. Mökin ullakosta +löysi hän vanhat tallukat ja niitä hän tarkasteli, paikkasi ja parsi, +siksikuin olivat eheänä; muita vaatteitaan ompeli hän lakkaamatta, +siksikuin viimeinenkin reikä oli tukossa. Mari tuossa torui, "että +suotta aikojaan vaan menee lankaa hukkaan, kyllähän se, joka huutaa +hankkii vaatteetkin." + +"Enhän tuonne huutokauppaankaan voi alasti mennä", tuumasi Matti ja +teki vaan työtään. + +Kertomanamme aamuna oli Matti ensiksi ylähällä mökissä, hän sovitteli +vaaterekaleita päälleen, käveli ja oli levotoin, hän katseli sisartaan +ja veljeään, jotka makasivat muurin vieressä, pahaisen olkitukon +päällä, ryysyisinä, puoli alastomina, hän käsitti, että kurjuutta tässä +oli liiaksikin; ja itkuun puhkesi nuori, tunteikas mieli. Tuohon heräsi +Mari; toruen tuota kelvotonta kollottajaa nousi hän äreänä kehnolta +vuoteeltaan ja haki kiukkuisena ryysyjä päälleen. Tähän heräsivät +lapset muurin vierestä ja valittaen viluaan kiipesivät he kilvassa +muurille. Tässä sattui Jussi putoamaan laattialle ja pahasti poraten +jäi hän siihen istumaan. Sillä aikaa luikahti Matti ovenraosta pihalle +ja mennä vilisti tiehensä. Mari yhä itsekseen kiukutellen haki +viimeisenkin vaaterekaleen, minkä majasta löysi, mutta sittenkin näytti +epäiltävältä voisiko hän näillä varoilla lähteä talvipakkaseen lasten +kanssa, vaikka ei matka ollutkaan pitkä. Hän torui yhä Mattia, joka oli +kaikki parhaat vaatteet yllensä ajanut, vaikka pitihän senverran ison +pojan käsittää, että huonommat kumminkin tarvitsevat; mutta tuota toraa +kuulteli Matti jo kenties virstan päästä. + +Monen torun, itkun ja kitumisen perästä sai Mari viimein lapset +jotenkin ryysyihin käärityksi, mutta aivan vaillinaista sittenkin oli +vaatetus. Jussi valitti, että paljas varvas näkyi vielä vuotikkaasta, +Annan taas oli käsivarret paljaina. Oltiin jo viimeinkin lähdössä, +mutta silloin vasta huomasi Mari, että Matti olikin tiessään; mutta +silloin päätti hän tämän liekkiön menneenkin edelläpäin Kantalaan.-- +Kirs, kars, pani lumi ulkona, heidän ovesta astuessaan. Mari koetti +kiirehtiä lapsia, mutta Jussi jäi jo kohta oven eteen seisomaan, itkien +ja valittain, eikä luvannut ennen lähteä, kuin löytäisi pienen +kelkkansa. Viimein sen löydettyään, tahtoi hän sillä luistaa alamäkeä, +mutta silloin pudotti hän toisen jalkineensa, ja taas alkoi itkua ja +valitusta. + +--Kuinka toisin sentään olikaan kaikki rikkaassa Kantalassa: iloinen +valkia paloi avaran tuvan suuressa takassa, pahnoiksi menneitä olkia +oli leveellään laattialla, sillä nyt oli Joulun jälkispyhä. Väki on +kokoontunut pöydän ympärille nauttimaan hyvin laitettua suurustaan, +kynttilän kirkkaassa valossa keskustellen huoletonna. + +Pahnoilla loikoilevat talon lapset, poika ja tyttö, iältään noin +kymmenkunnan paikoilla, emäntä istuu heidän lähellään tuolilla ja puhuu +pöydän takana aterioivalle isännälle: "menetkös sinä Erkki Luisulan +lasten kanssa tänäpänä pitäjälle?" + +"Kyllähän sinne on mentävä," vastaa isäntä, "mutta millä helkkarin +keinolla pysyvät lapset sulilla, tällaisessa pakkasessa, ovathan nuo +raukat melkein alastomina." + +"Oo, kyllä sulilla pysyy, mätetään vällyjä rekeen kolmekin paria ja +kääritään niihin," tuumaili emäntä. + +"Se keino auttaa täältä mentäissä," sanoi isäntä, "mutta enhän minä +heitä tuo samaa tietä takaisin." + +"Etköhän ota yhtä heistä meille," tuumaili taas emäntä. + +"Sitä olen itsekkin ajatellut," sanoi isäntä, "vanhempi poika noista +lapsista on hyvin tarkkapäinen ja viisas ikäisekseen, vaikka kyllä hän +muuten näyttää olevan aika veitikka, mutta ei sillä taitaisi olla +väliä." + +"Ottakaa vaan, isä, Matti meille," sanoivat lapset, jotka tarkasti +olivat seuranneet keskustelua.--"Ettekös riitele keskenänne?"--"Emme +riitele," vakuuttivat lapset. + +Ovi silloin aukeni ja sisään astui Mari lasten kanssa, jotka kylmästä +kankeina, pitäen pientä itkun kitinää kömpivät sisälle. Kaikkein huomio +kääntyi nyt noihin tulijoihin.--"Ai jesta!" huudahti emäntä juosten +lasten tykö, "johan nuot rankat ovat ihan jäässä, eikä ihme +tuommoisilla ryysyillä, vie nyt heitä joutuun lämmittelemään takan +eteen. Kun viedäänkin lapset talvipakkaseen, tuomoisilla ryysyillä." + +"Ei ollut parempia," puolusteli Mari. + +"Vai ei ollut, eihän kylä niin köyhä ole kumminkaan, olisit hiukankin +maininnut, niin olisin vaatteita lähettänyt, mutta en tuota muutoin +huomannut," torui emäntä. + +"Mutta missäs Matti onkin," kysyi isäntä saatuansa vuoroa.--Marin +silmät levisivät. "Eiköhän se jo aikaa ole ollut täällä, huudahti hän, +se lähti jo ennen meitä!" + +--Ei Mattia ollut, se oli selvää, isäntä lähetti renkin etsiskelemään +toisista taloista; hän arvasi, että poika piilotteli. + +Valkian loistossa lämmittelivät lapset ja Jussi valitti itkien, että +varvastaan kovin kirvistelee, emäntä kantoi vaatteita ja vällyjä +lämpenemään ettei lasten enää tarvitsisi puoli-alastomina lähteä +pakkaseen. + +Renki palasi kylältä, mutta Mattia ei hän ollut löytänyt, eikä häntä +niissä paikoissa, missä hän kävi, oltu tänään nähty. "Vaikea on häntä +löytää," tuumaili isäntä, "varmaankin on hän piilounut johonkin, kun ei +nyt vaan itseään jäädyttäisi." + + * * * * * + +Pappilan suuressa tuvassa on väkeä koolla, enimmäkseen miehiä, jotka +tupakoivat ja keskustelevat. Muurin vieressä on moniaita lapsia, +iältään noin kymmenen vuoden ja siitä alaspäin; heissä on erimuotoisia, +eri kokoisia, toiset ovat vilkkaampia, terveempiä, toiset viallisia +raukkoja. Mutta kaikki ovat he puetut huonoihin vaatteisiin ja +kurjuuden jättämät jäljet näkyvät kaikilla noilla pienillä kasvoilla. +On siinä lapsia, joitten isästä ei ikänä ole tietty ja joiden äiti +ansaitsee kaikkea muuta kuin äidin nimeä. On lapsia, jotka jo ensi +ikävuosillaan ovat kyllin saaneet kokea kaikkea sitä, jota sanotaan +mailman kurjuudeksi. Nyt on ihmisten armeliaisuus avuksi ehtimässä, nyt +on määrä hankkia näille, huonon onnen osan saaneille, koti ja kasvatus, +että kerran heistäkin tulisi työntekijöitä, renkejä, piikoja. Vielä +kerran taas on onnen vaaka-lautanen noille raukoille aivan täpärällä, +taas on sattumuksen, emme tahdo sanoa sallimuksen, epävarma käsi onnen +vaakapainona, sillä tässä määrättävä koti voi olla koti, mutta voipa se +olla muutakin. Yksi kappa rukiita, tai yksi markka rahaa, voi tässä +merkitä enempi, kuin ehkä missään muualla. Tämän tietää sokea vanhus, +joka keppiinsä nojaten sängyn jalkapuolia istuu, mutta, ajattelee hän, +kuolema pelastaa minun jo pian kaikessa tapauksessa. + +Mutta aivan harvat tänne kokoontuneesta väestä ajattelevat mitään tämän +tapaista, heillä on ihan toisenlaisia tuumia, sen kuulee heidän +puheistaan. + +"Vieläkös sinäkin Pajula aiot täältä huutolaista," kysyy eräs vierus +toveriltaan, "eiköhän sinulla jo ole kaksi entiseltä?" + +"On kyllä," vastaa puhuteltu, "mutta menisihän siinä usiampikin yksin +tein, jos eivät huuda järki halvalla." + +"Kannattaakohan tuo kauppa, kun niitä huutolaisia pitää?" + +"Ei tahdo, velikulta, kannattaa; huutavat ne niin riivatun vähällä, +mikä tarvitsee lasten hoitajaa, mikä lampuria ja karjan ajajaa, ja +silloin lasketaan ruokko mitättömiin, että kyllä saa kitua nähdä, +ennenkuin omillensa tulee. + +"Niin luulen minäkin." + +"Ja onkos niitten kanssa yksikin peli, ei piisaa sekään, että ruokit +nuo, vielä tarvitsee noita opettaa lukemaankin ja jos ei sitä tee, saa +papilta tuhannen toria, ikäänkuin ei noista olisi jo vastusta +muutenkin. Ei, velikulta, ei ole suinkaan mitään hauskaa kasvattaa +pitäjän mukuloita, mutta tulee niistä vähän sentään." + +Tällaista ja paljon muuta siinä juteltiin, siksikuin kirkkoherra erään +talonisännän seurassa astui sisälle ja alkoi toimituksen. Silloin siinä +aprikoittiin, katsottiin, tuumailtiin vieläköhän kannattaisi alentaa, +voisikohan tuommoisesta olla jotakin apua y.m. Kysyttiin siinä joskus +oliko huutaja semmoisissa varoissa että voi hoidokkaansa elättää, jos +tämä myönnettiin, ei mitään muuta vaadittu. + +Niin oli jo moni lapsi saanut paikan ja viimein tuli Luisulan lastenkin +vuoro, Annan sai torppari Ketola, samasta kylästä kotoisin kuin +lapsetkin. Sitten tuli Jussin vuoro ja juurikuin jo oli päätös +tuumaisillaan, astui talollinen Mattila huoneesen, se isäntä jonka maan +päällä Luisulan mökki oli. "Huutakaas nyt muonamiehenne poika", +huudahti usea. Mattila raapaisi korvansa taustaa, "eihän tuo ole minun +velvollisuuteni," mumisi hän.--"Onhan sentään vähän," tuumasi +kirkkoherrakin. Mattila raappaisi taas, alenti maksua ja niin jäi Jussi +hänelle. + +Vaan Mattia ei ollutkaan. Kantala selitti asian miten poika oli +kadonnut. "Mutta," sanoi hän, "kai hän löytynee ja silloin hoidan minä +hänen, enkä pyydä mitään maksua." Kaikki katselivat suurin silmin +Kantala. "Se on aina semmoinen omituinen mies," mutisi toiset. + +"Ne pojat pääsivät hyville paikoille," sanoivat ihmiset, "ei suinkaan +ole niitten talojen pöydän päässä hätää." + + + +II. + +Ketolan torppa sijaitsee metsän sisällä, niitun syrjässä vähäisen ojan +reunalla, noin kaksi virstaa Koskelan kylästä; lähempänä virstan matkaa +ei ole minkäänlaista ihmisasuntoa, eikä mitään yleistä tietä kulje +siitä läheltä, torppa on aivan yksinäinen. + +Renkejä ja piikoja ovat sen asukkaat ennen olleet, uudesta ovat he +torpan metsään raataneet, monta kovaa työpäivää tehneet. Väsymättömiä, +tavattoman ahkeria ovat nämät ihmiset olleet ja sen hedelmänä on +kunnollinen torppa synkkään metsään syntynyt, varallisuuttakin vähin +karttunut, säästäväisiä kun on oltu. Jaakko ja Leena olivat Ketolan +asukasten nimet, nämät kaksi henkilöä nähtiin aina yhdessä työssä: +kantoa vääntämässä, ojia kaivamassa, niitulla, pellolla, metsässä, +kaikkialla aina vaan yhdessä. + +Näin oli ollut jo vuosia toistakymmentä, mutta silloin tapahtui +semmoinen merkillinen seikka, että torppaan ilmestyi kolmaskin henkilö. +Ja tämä ei ollutkaan taipuvainen työntekoon, eikä suvainnut Leenankaan +raatamista, vaan vaati tämänkin vielä vierellään olemaan. Kyllähän se +oli tavallaan hauskaakin, kun oli tuommoinen pieni, terve miehen alku +ilmaantunut, semmoista olivat toisinaan hieman kaivanneetkin, olisi +ollut varsin hyvä jos ei tuolla olisi ollut niin paljon vaatimuksia, +ettei hänestä kerinnyt paljon mihinkään. Ja niin he päättivät, ett'ei +tässä muu auta, vaan on välttämättömästi neljäskin henkilö torppaan +hankittava, kyllähän se leipää kuluttaa, mutta ei auta. Silloin lähti +Jaakko etsiskelemään lapsentyttöä, mutta palasi aivan pian takaisin. +"Kuules, Leena," sanoi hän, "Joulun jälkispyhänä myydään pappilassa +köyhiä lapsia ruokolle, sieltä sen saa lapsentytön ja maksetaankin +vielä, sepäs hauska sattuma." + +"Myydään lapsia ruokolle, en tuota ymmärrä." + +"Niin, se onkin niitä uusia konsteja, kyllä Kantalan isäntä sen minulle +selitti ja sanoi jo ennekin myydyksi, mutta en minä sitä enää niin +tarkoin muista mitä hän sanoi." + +"Mutta kun ei tämä vaan olisi jotakin petoskauppaa, kukahan niistä +köyhistä lapsista mitään maksaa." + +"Vaivaskassasta maksetaan, sanoi Kantala, ja täytyyhän tuommoisen +miehen puhe uskoa!" + +Jo aamulla aikaisin Joulun jälkispyhänä hankki Ketola pitäjälle, hän +veti esille matkarekensä, niin kutsutut "liiat laitiot", täytti sen +heinillä, toi tallista lihavan valkoisen tammansa ja oli pian valmis +lähtöön. Leena vielä ovella varoitti, ett'ei vaan tekisi hulluja +kauppoja. + +Leena sillä aikaa tuvassa lastansa hyssytteli ja lauleli, hän laski +mitenkä monta vuotta siitä jo oli kuin hän oli lapsia hoitanut--paljon +siitä oli aikaa, jo vuosia kymmeniä, mutta nyt oli hänellekkin +tapahtunut se ihmeellinen seikka, että hänestä oli tullut äiti ja hän +hymyili itseksensä. Usein kävi Leena akkunan luona katsomassa, eiköhän +jo Jaakkoa näkyisi lapsenpiian kanssa, se hänestä oli varsin hullu +tuuma että joku maksaisi köyhäin lasten puolesta. Olipa ennen hänenkin +kotonaan ollut köyhyyttä ja nälkää, mutta suurimman hädän aikana oli +heitä, lapsia, lähetetty kerjuulla ruokaansa hankkimaan, ei heidän +puolestaan kukaan maksanut. + +--Ja mitähän Jaakko siellä niin kauvankin viipyy? eihän se tavallisesti +viivyttele--kun eivät nyt vaan siellä hänen rekeensä panisi +jonkunlaista mitätöntä ryökälettä. Ilta rupesi jo hämärtämään, kun +viimeinkin metsän laidassa ilmestyi odotettu valkoinen tamma, kohta +ehti se jo pihaankin ja reestä nousi Jaakko ja toinenkin ryysyin +kääritty pieni olento. Jaakko talutti tuon itkevän, ryysyisen olennon +sisälle, joka vilusta väristen kurjan näköisenä kömpi muurin penkille +ja pyrski ja niiskutti aivan kärsimättömästi. Eikä Leena tuolta +kurjalta mitään vastausta saanut, mistä hän oli taikka muuta, ja varsin +hän tuskautui tuohon tulokkaaseen, ajatellen: niin kävi kun +pelkäsinkin. + +Astuipa siitä viimein mieskin huoneeseen vällyt kainalossa, silloin +Leena vaikeroimaan: "minkätähden toi tänne tuommoista raukkaa, minulle +lisävaivaksi, eihän tuolla ole edes minkäänlaisia vaatteita, pitääkö +minun se vaatettamankin?" Mies vaan hymyssä suin riisui vaatteitaan, +sen tehtyä istui hän juhlallisesti pöytätuolille ja sanoi vakavana: +"tiedä, Leena, tuo tyttö tuottaa meille kaksi tynnyriä rukiita joka +vuosi." Leena ei tuota ensinnä tahtonut uskoa, mutta täytyihän se, kun +mies vakuutti, että tämän asian todistaa vaikka kirkkoherra. "Ja eipä +tuo tyttö," jatkoi mies, "olekkaan niin raukkamainen, kuin ehkä luulet, +ei, vilkas tyttö se on, saat nähdä, mutta hän on nyt viluissaan ja +oudoksuu; siinä hullu olin, kun en ottanut vaatteita mukaani, pitihän +se tietämän, ett'ei tuollaisilla köyhillä raukoilla ole vaatteita. Jos +en olisi Kantalasta saanut vällyjä, olisi tyttö ihan jäätynyt." + +Nyt jo tyytyi Leenakin, lohdutteli tyttöä ja näytteli hänelle +pienoistaan, jonka hoitajaksi tyttö nyt oli tuleva; rupesipa Annakin jo +paremmin oloonsa tyytymään ja saatuaan syötävää nukkui hän muurin +penkille laitetulle vuoteelle. + +Pianhan sitä lapset oloihinsa mukautuvat ja niinpä Annakin Ketolassa. +Muutamain viikoin kuluttua oli hän jo unhottanut kaivatut veljensä ja +kodistunut täydellisesti. Annalla oli nyt tosiaankin paremmat olot, +siihen katsoen, ett'ei enää tarvinnut nälkää ja vilua nähdä, niinkuin +ennen Luisulassa. Ja kyllä hän tulikin puolta vilkkaammaksi, tuo tyttö +muuttui vallan vallattomaksi veitikaksi, niinkuin Leena sanoi. +Lapsenhoitajana tietysti täytyi Annan olla, sillä Leena ryhtyi taas +töihin entisellä kiivaudella ja melkein yöt päivät hyrisi rukki ja +rohisivat kartat Ketolan tuvassa. Sattui joskus niin, että Leena +nukahti rukkinsa viereen ja lapsenpiika seurasi emäntänsä esimerkkiä, +ja pikku Mikko luisui lattialle, että kolisi. Silloin syntyi liikettä +tuvassa. Isä Jaakko, joka äsken väsyneenä oli nukkumaan käynyt, nousi +äreänä katsomaan tuota tapausta, Leena hypähti tuoliltaan +peljästyneenä, pikku Mikko huusi ja melusi kaikin voimin, Anna yksin +unisena haukotellen, kuulteli toria välinpitämätönnä, sillä muuta ei +seurannut pahimmassakaan tapauksessa, Jaakko oli sen sanonut, ett'ei +vieraita lapsia saa lyödä, tämän oli Annakin kuullut ja ymmärsihän +tyttö hyväkseen käyttää tietojansa. + +Eräänä sunnuntai iltapäivänä kevättalvella palasi Ketolan Jaakko +kirkosta ja silloin oli hänellä myötänsä uutinen, että nyt kuulutettiin +lukusijat. "Ei tuo niin mitään, ainahan niistä aikaihminen selviää," +tuumaili Jaakko, "mutta pahaksi onneksi en muistanut ollenkaan, että +tuota tyttöäkin pitää lukemaan opettaa ja lukusijoille viedä, mitäs +tässä on tehtävä?" Tuosta uutisesta suurenivat Leenankin silmät, +hänenkään ei ollut mieleensäkään tullut, että tuommoista köyhää tyttöä +luettamaan vaadittaisiin. Ja se olikin hänelle outo asia se koko +lukemaan opettaminen, ei hän paljon muistanut, kuinka se kävi, kun +häntä itseä opetettiin. Oli hän sentään rippikoulun iällä osannut +jotenkin lukea, mutta se taito oli käynyt takaperin.--Kyllä Anna oli +muistanut monestikkin tuota lukemista, mutta se ei hänen mielestänsä +ollut erittäin hauskaa tointa, senpätähden ei hän ollut maininnut siitä +mitään. Nyt kun näki miten levottomia hänen tähtensä oltiin, sanoi +tyttö reippaasti; "tuokaa vaan minulle kirja, kyllä minä lukea osaan!" + +"Osaat lukea! puhunetko totta," huudahtivat molemmat, ja silloin +alettiin kirjoja etsiä ja löytyipä viimein katekismus ja virsikirja, +vaikka vähän tomuisina. Niistä nyt alkoi tyttö lukea ja sujuvasti se +lukeminen kävikin. Tosin ei siinä monta sanaa tullut sitä samaa, kuin +kirjassa oli, mutta kuulijoissa ei ollut oikaisijaa, ihmettelivät vaan +tytön erinomaista lukutaitoa. + +Aivan tyytyväisiä olivat Ketolan väet kasvattinsa lukutaitoon ja +hyvimpä he kummastuivat, kun pappi lukusijoilla sanoi, että tyttö luki +aivan virheellisesti, ja että häntä siitä välttämättömästi oli +aikanansa oikaiseminen.--Helppohan papin oli niin sanoa, mutta ei ollut +niinkään helppoa opettaa tyttöä, joka nyt kaikessakin tapauksessa oli +yhtähyvä lukija, kuin Ketolan väki itsekin. Leena vallankin oli +unohtanut tuon lukemisen konstin, tuokin hän enää tunsi puolia +kirjaimia ja usein tuli tytön kanssa riita siitä, mikä tuo, tai tuo +kirjain olisi; silloin ratkaisi isä Jaakko asian ja tavallisesti tytön +puolelle. Sillä Jaakko olikin ahkerampi kirjamies, usein hänellä +sunnuntaisina oli virsikirja kourassa, siitä hän usein veisasikin +karkealla, tavattoman suurella äänellä, jossa ei säveltä ollut +hituakaan ja sanatkin olivat, toinen puoli kirjasta, toinen puoli +jostain muaalta. Toisinaan tarkasti Jaakko Annan lukua oikaisten sanan +silloin tällöin, taikka useasti väärentäenkin, kuinka sattui, mutta +niinkuin hän sanoi, niin sen piti olla. Tarkastuksensa pidettyä, löi +Jaakko tavallisesti kirjan kiinni, ja sanoi juhlallisesti: "semmoinen +luku pitää kelvata vaikka piispalle, sen minä sanon!" + +Tuli siitä kesä ja sen muassa tavalliset ulko-työt, ja silloin sanoi +Leena rukillensa jäähyväiset, ryhtyen kuokkaan ja lapioon. Anna jäi nyt +pikku Mikon kanssa kahdestaan oleskelemaan suurimmat osat päiviä ja sai +monta ankaraa varoitusta, että katsoisi tarkkaan hoidokastaan. Mutta +Annalla oli kanssa monta tehtävää: piti laittaa talous ihka uudestaan; +siinä tarvittiin lehmiä, lampaita ja kaikenlaisia kapineita, täytyi +yhtenään juosta tuolla rapakon luona, sekoittaa savea, valaa ja kuivata +jos johonkin muotoon. Tässä työssä unohtui useinkin pikku Mikot ja +varoitukset, eikä ollut mitään tavatonta jos lapsi kehdosta ryömi +päistikkaa laattialle ja siinä sai kuhmun otsaansa. Hyvät torat tiesi +tyttö tästä saavansa, mutta tiesi myöskin, ett'ei siitä sen enempi +seurannut, ja sopihan sitä asiaa kaunistellakkin. + +Niin ne kuluivat ajat, suvet talvet vuorotellen, lapsesta varttui +vallaton pikku poika nulkki ja hoitajasta sukeni työntekijä. Anna oli +kätevä ja voimakas, sekä muutenkin virkku tyttö ja oli näin suurena +apuna isäntäväellensä. + +Leena usein sanoi, että sehän onnen sattuma oli, kun Jaakko tuli tuon +tytön huutaneeksi, sehän jo tekee työtä ainakin ruokansa edestä, ja +sitten vielä tulee tuommoinen joukko jyviä. Olisipa, jatkoi hän, vielä +parempi, jos Anna vähän tottelisi, mutta ihan omaa päätänsä seuraa +tyttö, ja ompa se kiusallista toisinaan. + +Koska Ketola oli sivukulmalla, etäällä muista asunnoista, kävi siellä +harvoin vierasta väkeä, sitäpaitsi oli Ketolaisilla aivan vähän +tuttavia, sillä semmoisista ei he välittäneetkään. Luonteeltaankin +olivat nämät ihmiset yksitotisia, jöröjä ja kymmenvuosien yksinäisyys +yhtämittaisessa raskaassa työssä, ilman vähintäkään huvia tai +vaihtelevaisuutta, ei ollut sekään jälkeä jättämättä. Ei siis mikään +ihme, jos vieraan tullessa torppaan oltiinkin hetkinen ääneti ja +sitten aloitettiin tuo koko seudulla kuuluisaksi tullut keskustelu, +joka harvojen kysymysten muodossa esitettiin: "Onko nyt käynyt +voikauppiaita? mitä voi maksaa? Onko kaupungissa käyty? Mitä siellä voi +maksoi" j.n.e. Leenalla oli navetassa kaksi punikki lehmää, niistä +osasi hän kelpo tavalla riistää maitoa ja valmistaa maidosta voita; +voin hinnalla sitten maksettiin verot talon isännälle ja pantiin aina +muutamia kolikoita arkun pohjalle säästöön. Ja mitä usiampia noita +kolikoita arkun pohjalle karttui, sitä kiihkeämpi halu tuli niitä sinne +enempi saada ja sitä tärkeämmäksi tulivat edellämainitut kysymykset. + +Mutta sitä vilkkaampi oli Anna; Ketolan asukasten jörömäisyys ei +vaikuttanut häneen mitään. Kohdattuaan jonkun henkilön, esiintyi hän +tuhansilla kysymyksillä ja kertomuksilla heidän oloistaan; outoinkin +kanssa tutustui hän heti. Hän sai kasvaa melkein vapaasti ilman mitään +kuria, tai neuvomusta, sillä niistä torista, mitä joskus sai, hän viisi +välitti. Muuten oli hän kelpo tyttö, ahkera ja tarkka vieläpä aivan +rehellinenkin, hän koetti olla mieliksi kasvatusvanhemmilleen, vaikk'ei +hän heidän puheistaan pitänyt suurta väliä. + +Niin yksinäisissä oloissa, kuin Anna kasvoikin, ei kuitenkaan ollut +ulkomailma häneen aivan vaikuttamatta; ainahan sitä oli Ketolankin +torpasta yhtä ja toista asiaa kylälle, ja niitä asioita toimittamaan +oli Anna tavattoman halukas. Pian saikin hän melkein kaikki asiat +toimekseen ja kunnolla hän ne toimittikin. Täyttä vointia juoksi hän +silloin mennen tullen, saadakseen sen enempi olla kylässä, seuraa +nauttimassa. Ja tarkkaan muistiinsa hän ahmi kaikki näkemänsä, +kuulemansa, laulut, puheet ja tarinat ja kertaili niitä sitten +itseksensä. + +Isommaksi tultuaan sai Anna usein sunnuntai iltapuolisin käydä +kyläilemässä ja mitä hän täällä näki ja kuuli painui ehdottomasti hänen +mieleensä, niitä hän sitte kuvitteli viikkokaudet yksinäisyydessään. +Mutta, ikävä kyllä, nuot kuvitelmat eivät aina olleet puhtahinta +laatua, niissä piili monta huonoa itua, jotka aivan helposti voivat +juurtua yksinäisyyden rauhassa, + +--Jo oli Annan huuto aika lopussa; nyt oli jo aika mennä rippikouluun. +Kiihkeällä halulla, vaikka taidostaan hieman levotonna, kävi hän tuohon +nuorisokokoukseen, jonka läpikäytyä hänestäkin tulisi aika ihminen. + +Anna osasi nyt jo jotenkin selvään lukea sillä hän oli hyvämuistinen ja +teräväjärkinen, eikä hän isommaksi tultuaan tahtonut olla muita +huonompi, senpätähden oli hän, miten mahdollista kokenut parantaa +virheellistä lukutaitoaan. + +Rippikoulussa käyminen tuli Annalle pian mieluiseksi huviretkeksi, +siellä hän sai paljon uusia tuttavia, joiden seurassa aika hauskasti +kului. Enimmän huoletti häntä vaatetuksensa, tosin oli hänellä jo +useampiakin pukuja, joita sopi vaihdella, mutta kaikki nuot oli tehty +Ketolan torpassa, eikä siellä pidetty niin paljon koreista väreistä +väliä, kuin kestävyydestä ja lämpimyydestä. Toisin sitävastoin oli +toisilla tytöillä: keveät, heloittavan väriset puvut. Oikeen +alakuloiseksi tuli Anna, vertaillessaan noihin omia harmaitaan. Ja +sitten toisella kertaa hän taas kotona puki ja riisui, katsoi ja +tarkasteli, toisinaan oikein itki, kun ei saanut tyydyttävää pukua +päälleen. Ketolan torpan päätti hän jättää ensi syksynä, ainahan +muualla saa edes sen verran palkkaa, että saa kunto liinan päähänsä. +Koko tien hän tuskitteli, siksikuin joutui toisten tyttöin pariin, +jossa tuo ikävä seikka hieman unohtui. + +Syksyllä Anna todellaan läksi pois Ketolasta, hänen mielensä hehkui +päästä kylään, ihmisten seuraan, ja vaikka miten olisivat Ketolaiset +häntä houkutelleet, vaikka mitä luvanneet, ei hän suostunut jäämään.-- +Tapalasta sai hän piian pestin ja oli näin valmis lähtemään, alottamaan +uutta elämän uraa. Hän lähti Ketolasta hyvästi vaatetettuna, sillä +Ketolaiset olivat päättäneet tällä tavoin palkita hänen palvelustansa. +--Niin mieluista kuin muutto Annalle olikin, itki hän kuitenkin +kaipauksen kyyneleitä, jättäissään kasvatus-vanhempansa ja liikutettuna +olivat nämätkin tästä perheen hajoamisesta. Mikko juoksi vielä jonkun +matkaa jälessä, itkien ja huutaen Annaa takaisin. + + + +III. + +"Missähän se Heikkikin taas niin kauvan viipyy, varmaankin taas +juomapaikassa?" kirkui Mattilan emäntä, suuri ja vahvakas nainen, +korkealla kimakalla äänellä, niinkuin hänen oli tapansa. "Missä lienee +se renki Kallekin, että lähettäisin hänen hakemaan? Ei, kylällä ne +juoksee kaikki. Miina, tuo se kahvipannu sieltä joutuun ja juokse +sitten tallinsillalle katsomaan, joko Heikkiä näkyy." Näin kirkui +emäntä yhtenään, käveli akkunalta akkunalle levotonna.--Joskus, vaikka +se aivan harvoin tapahtui, oli isäntä piitynyt johonkin hetkeksi +ryyppyjä ottamaan ja menettänyt markan pari, ja se oli emännästä kauhea +asia, ei ryyppäämisen, mutta sen rahan hukan tähden. Rahan +menettäminen, sepä se oikein sydäntä viilti. Sillä rahaa, sitä piti +koota ja lainata, tiesi Mattilan emäntä; sitä ei hän käsittänyt mitenkä +rahaa koota, sillä hän oli typerämpiä talouden hoitajia, mutta sen hän +tiesi, että saatu raha pitää panna korkoja kasvamaan ja mitä enempi, +sitä parempi. Isäntä oli toimimies, osasi hyvin järjestää talouden +hoidon, vaikka hän muuten oli tyhjämäinen itserakas hotakka. + +Väkijuomille oli Mattila aivan perso, ja vaikka häneltäkin muuten raha +kitsaasti heltisi, sekosi aina viinaankin muutama markka. Juovuksissa +ollessaan oli hän aika poika; mitään tässä mailmassa ei ollut hänen +arvoistansa, työssä eikä toimissa, tätä saarnasi hän lakkaamatta +korkealla äänellä, samalla arvostellen muitten ihmisten toimia mitä +raaimmalla tavalla. + +Vaan selvänä palasi Mattila tällä kertaa pitäjältä, kumppanina Luisulan +Jussi, huutolainen; Mattila ajatteli, mitähän nyt emäntä sanoisi tuosta +uudesta tulokkasta. Ett'ei hän aivan hyvää ollut sanova, sen hän hyvin +tiesi, ei sen tapa koskaan ollut hänen tekojaan ylistellä. Eikä hän +itsekkään ollut aivan tyytyväinen tuohon uuteen mieheensä; eihän se +tainnut olla muutakuin vaivoiksi tuommoinen poikakloppi. Mutta-- +ajatteli hän--tulee siitä kolmatta tynnyriä rukiita, ja tuleehan tuo +toimeen omain lasten ruoan jäännöksillä.--Tällaisia, ja vielä paljon +muuta, ajatteli Mattila ajaessaan kotia päin, ehtimiseen valitteli +Jussi viluansa ja jalkainsa palelemista, mutta ei Mattila noita +valituksia ottanut kuuleviin korviinkaan, sanoa tokaisi vaan; "ole +vaiti poika, kohta pääset lämmittelemään." + +Roussilla oli Mattilan emäntä vastassa, huudellen siitä kuten +alttarilta: "Missä siellä olet kokopäivän kuhnaillut? Mitä sinä nyt +meinaat, kun vätelet kerjäläisiä? Käyhän niitä kylliksi ilmankin--Mikä +tuo on tuommoinen retamo, onko se Luisulan mukuloita?" + +Reen vieressä seisoi Jussi itkeä viristen, siksikuin isäntä oli +hevosensa korjannut ja käski häntä huoneesen; silloin kömpi tuo +puoliksi jäätynyt raukka sisälle ja asettui muurin loukkaasen +lämmittelemään. + +Sisälle päästyään jutteli isäntä, että poika tulisi jäämään taloon +hoidettavaksi ja että sille oli annettava ruokaa ja hiukan vaatetta. +Mutta tästäpä emäntä äänen otti:--hän nyt muka rupeaisi hoitamaan +tuommoista retvanaa. "Ei ikänä se tapahdu," sanoi hän. "Onhan siinä +täitä ja syhelmää, ja jokalajia, tuommoisessa! Onko nyt vielä ikänä +hullumpaa kuultu tai nähty," jatkoi emäntä toriansa, "kun ottelee +tuommoisia taloonsa, onhan tuossa itsellä lapsia ainakin yhtä kauniita +kuin tuo Luisulan mukulakin!" + +Mutta isäntä selitti, ettei tuo ollut miksikään häviöksi, sillä +siitähän maksetaan runsaasti. "Eikä sinun tarvitse sitä ruokota tai +muuta," sanoi isäntä, "onhan tässä kyllin käskyläisiä. Enkä minä häntä +olisi muuten huutanutkaan, mutta olivathan Luisulaiset meillä työssä +monet vuodet ja olihan mökki meidän maan päällä." + +"Ja meidänkö sitten pitää hoitaman vielä mukulatkin? siitä syystä, kun +Luisulaiset ovat meillä joskus työssä olleet?" + +"Ei maar', eikä tätä tarvitse ilman mitään hoitaa--mutta kuinkas taisin +minä muuta, kun Kantala otti yhden ilman mitään ja minulle tyrkyttivät +toista." + +Tuli siitä viimein kinastuksesta loppu ja päätettiin poika pitää +talossa; käytiin nyt yksissä katsomaan tuota riidanalaista henkilöä, +joka tuolla muurin loukkaassa itki ja valitti. Vasta silloin +huomattiin, että pojan jalat olivat tyynni paleltuneet, pappilasta +tullessa. + +Riisuttaessa kehnoja jalkineita jäätyneistä jaloista, kiljui ja valitti +Jussi surkiasti. Pahasti mutisten poistui emäntä kammariin, katsomasta +tuota kohtausta; ei hän muka saanut tuommoista katseltua. + +Pienet pojat Kalle ja Hermanni katsoa tähystivät lakkaamatta tuota +valittavaa raukkaa, viimein toivat he leikkikalujaankin Jussin +nähtäväksi, joka tästä rauhottui, katsellen ja ihmetellen poikain +kapineita. Sitten sai Jussi ruokaa ja kävi maata yhä valitellen kipeitä +jalkojaan. + +Aikoja kului, Jussin paleltuneet jalat paranivat, vaikka varpaat saivat +eri muodon, kuin niillä ennen oli, ja jäivät rumiksi kynsittömiksi +möhkäleiksi.--Huomasipa Mattilan emäntä, että tuommoista poika nulkkia +sopi käyttää pieniin palveluksiin ja nyt sai poika ruveta kaikenlaisia +pieniä töitä toimittamaan. Noita tehtäviä karttui aina vain enempi. +"Jussi, menes tuomaan lastuja! menes tuomaan hiukan vettä! tuo pian, +älä kuhnaile!" Ja nyt sitä, nyt tätä tehtävää, senkin seitsemää lajia, +ett'ei poika suinkaan ollut liikettä vailla. Ja palkinnoksi kaikesta +vaivastaan sai hän ainoastaan toria, sillä Mattilan emännällä oli se +oikein alituisena tapana, milloin oli piikatyttö toruttavana, +milloin renkipoika, ja väliaikanen, alinomainen nuhdeltava oli hän, +huuto-Jussi.--Päivä päivältä kävi Jussi väliäpitämättömäksi emäntänsä +käskyille; hän liikkui hiljaa, viivytteli tahallaan kauvan jokaisella +pienemmälläkin asialla, ja oli tottelematon, niin paljon kuin uskalsi. +Hän oli jo tullut huomaamaan, ett'ei hänen parhaatkaan toimensa +kelvannut mihinkään, kaikessa tapauksessa sai hän kuulla toria ja +uhkauksia, mitään sen parempaa ei tullut hänen osakseen. + +Jussi oli vuotta vanhempi Mattilan vanhinta poikaa. Ensiaikoina elivät +he hyvässä ystävyydessä ja leikkivät yksissä, miten lapset ainakin, ei +he vielä tunteneet sääty eroitusta. Vähitellen kuitenkin muuttui +toiseksi tuokin asia. Sillä kuullessaan miten Jussia alinomaa +toruttiin, kun hän sitävastoin sai olla miten tahtoi, rupesi Kallekin +ajattelemaan, että tuo Jussi mahtoi olla aivan huono olento, kun aina +teki niin suunnattomat vahingot ja olisi ansainnut selkäsaunan +seitsemän kertaa päivässä,--niinhän emäntä usiasti saneli.--Kalle oli +vallaton poika, kun sitävastoin Jussi oleskeli enimmäkseen hiljaa. Pian +oli Kallen mielityönä kiusata Jussia, repiä ja tyrkkiä häntä, siksikuin +sai toisen suuttumaan, silloin tapahtui usein että Jussi löi +kiusaajaansa tavallista kovemmin. Mutta silloinpa nousikin melu +talossa: Kalle parkaisi ja huusi, valittain miten kovasti Jussi häntä +löi, ja kaikki läsnä olevat toruivat yksin suin tuota kelvotonta +huutojullikkaa; kaiken tämän ylitse kuului emännän ääni niinkuin +tuomiopäivän pasuuna. + +Pian muuttuivat nämät tapaukset tavallisiksi iltahuveiksi koko talon +väelle: usein, varsinkin silloin, kun isäntä ei ollut huoneessa, +ärsyttivät ajattelemattomat renkipojat Kallen Jussia kiusaamaan. Sitä +sitten kelpasi kuulla, miten Jussi kiljui ja kielsi, jopa usein itkeä +virisi. Ja kun sitten sattui semmoinen tapaus, kuin äsken kerrottu, +vierittivät he syyn Jussin niskoille, joka muka aina suuttuu leikistä. +Eipä asia tällaisissa tapauksissa aina jäänytkään paljaakseen +torumiseen; usein joutui isäntä paikalle, ja sen enempää syytä +kyselemättä, kuritti hän poikaa, muka tuollaisesta hirmutyöstä. +Tällaiset tapaukset saivat Jussin entisestä ärtyisemmäksi; hän tunsi, +että hänelle tehtiin väärin, ja ett'ei hän millään lailla kyennyt +puolustamaan; sillä olipa hän vaan kelvoton poika nulkki--huuto-Jussi. +--Toisinaan sattui isäntäkin näkemään Kallen kujeita, hän kielsi +silloin Kallea: "Anna sen pahan olla; mitäs siihen viitsit kajota, +semmoiseen vitisijään," sanoi hän, ikäänkuin tuo huutolaispoika olisi +ollut liika huono talollisen pojan kiusoteltavaksi. + +Jussin lukutaito Mattilaan tullessaan oli vasta hiukan alulla ja vähän +aikaa talossa oltuaan unhotti hän sen kokonaan. Kun sitten talvella +lukusijat olivat tulemassa, koetettiin häntä hiukan opettaa, mutta +semmoisesta opetuksesta ei ollut mitään apua ja seuraus oli, ett'ei +Jussi lukusijoilla osannut mitään. Siitä sitten seurasi toria +Jussiparalle, ikäänkuin lukemaan oppiminen olisi ollut hänen omassa +vallassaan, annettiin toki pieni muistutus talon haltijoillekkin, että +pitäisivät parempaa vaaria hoidokkaastansa. + +Mutta nämät muistutukset eivät olleet ollenkaan Mattilaisten mieleen, +varsinkin emäntä piti ankaraa möryä. Jokaiselle talossa kävijälle +selitti hän, miten talon isäntä hyvänlaatuisuudessaan, armeliaisuudesta +oli tuon pojan taloon ottanut ja kuinka siitä oli senkin seitsemän +vaivaa ja harmia. Ja sitten päällekaupan toruvat vielä papit +lukusijoilla ja tekevät muistutuksia--pitäisikö tuota nyt vielä +päällepäätteeksi maisteriksi koulutettaman. + +Kouluun siitä Jussi kuitenkin pääsi toisena talvena, Kraatarin Kaisan +kouluun: siellä ne kävivät muittenkin kyläläisten lapset, semmoisten +jotka eivät itse opettaneet. Siellä kävi Mattilan Kalle ja sinne +pantiin Jussikin isännän tahdosta vaikka ei tämä ollenkaan emännän +mieleen ollut. Sehän nyt oli ihan hullua, Mattilan emännän mielestä, +kun piti maksaa opettajan palkkaa ja evästää huutolaista lukukouluun-- +mitä hyötyä tällaisesta voisi tulla? + +Olihan se kanssa tavallansa oppilaitos, se Kraatarin Kaisankin koulu; +vanha puolisokea ämmä siellä istui pienessä, pirtti pahasessa, täyttä +voimaa rukkia polkien, pitkä tikku toisessa ja aapiskirja toisessa +kädessä, ympärillään muutamia lapsia. Yksi siinä katsoi kirjaansa, +lukea tankaten ja siirrellen tikkuaan sinne tänne, tietämättä sen +paremmasta johdonmukaisuudesta, toinen tähysteli katossa matelevaa +pientä elävää, kolmas oli uneen uinahtunut. Mutta sitten tapahtui +hetken päästä muutos: rukki seisattui, tikku asetettiin paikoilleen, +kattoon töllistelijän silmät käännettiin kirjaan päin ja nukkuva +herätettiin. Sitten seurasi pienet torat, huomautus seinän raossa +riippuvasta vitsasta, hiukkasen opetusta perässä lukemista ja taas sama +näytös uudelleen. Paitsi näitä rukin vieressä istujoita, oli isompia +lapsia sijoitettu kukin eri nurkkaansa, katkismus kädessä, lukea +lopottivat nämät kovalla äänellä ja eri sävelillä, johon Kaisa aina +toisinaan tiuskasi: "ei se niin ollut, Matti! älä väärin lue Miina!" ja +muuta semmoista. Kaikki tämä melu sekosi yhteen kummalliseksi +sekasotkuksi, joka kuului aivan naurettavalta.--Ainoastaan talviajat +oli Kaisan koulu toimessa, eikä hän silloinkaan hennonnut rukkiaan +jättää, vaan aamusta iltaan, hyrisi rukki ja lapset lukivat Kaisan +mökissä. Tarkkapäiset ja ahkerat lapset oppivat kuitenkin siellä +jotenkin lukemaan, mutta typerämmät, huono-oppisemmat eivät oppineet +juuri mitään, paitsi juuri pikkuisen ulkolukua. Sillä ulkolukua se +olikin, jota Kaisa opetti, vaikka kirja muodon vuoksi oli kädessä. Hän +luki edellä, oppilas matki perässä, siinä koko opetusjärjestelmä. Moni +oppi sillä tavalla sisäluvunkin, mutta älyä siinä tarvittiin. + +Pahaksi onneksi eivät Mattilan koululaiset sattuneet olemaan tuollaisia +älyniekkoja, ja silläpä saivatkin he käydä perässä lukijan kurssia, +varsinkin Jussi, joka ainoastaan muutaman viikon koulua kävi, ei +oppinut juuri mitään.--Ja kylläpä saikin Jussi monet kerrat päivässä +kuulla, että hän oli kaikkein huonoin ja typerin koko lapsilaumasta, ja +ettei hänestä ikänä miestä tule, pahanpäiväistäkään. Hän sai +tyrkkäyksiä, tukkapöllöä ja muuta senlaista herkkua montavertaa enemmän +kuin muut. Kaisulla oli se paha tapa, että hän, vaikka itsekkin köyhää +kansanluokkaa, lastoi köyhempien lapsia, vaikuttiko tässä sitten +paremmat lahjat, vai rikkauden kunnioitus? Kaiketi molemmat.--Jussi oli +mökkiläispoika ja huutolainen, huono taidostaan, kasvikumppaneinsa +sorron-alainen, silläpä joutui hän kohta ikävään asemaan. Heti Jussin +kouluun tultua, osoitteli Kalle häntä sormillaan tovereillensa, sanoen +pilkkaavasti: "tuo on meidän huuto-Jussi retvana, minä olen sen monta +kertaa pannut poraamaan, vaikka on minua vanhempi." Tällätavoin joka +taholta sorrettuna, tuli Jussi pian lukutovereinsa pilkkalauluksi ja +niin muuttui hänelle koulunkäynti kahta pahemmaksi kuin koto-olot. Ja +sitten vielä kertoili Kalle kotona, miten monta tukkapöllyä, toraa ja +tyrkkäystä Jussi tänäänkin oli saanut, vieläpä ett'ei Jussi ikänä opi +lukemaan, sen oli Kaisa monesti sanonut. Ja sitten kertoi hän, miten +Jussia oli narrattu ja miten se oli porannut, toisinaan oli se ollut +paha ja lyönyt häntä matkalla j.m.s.--Ja koko talon väki nauroi ja +pilkkasi Jussia. "Ai Jussi parkaa," sanottiin, "eipä siitä vaan tule +pahanpäiväistäkään miestä!" + +Jussi istui nurkassa ja ajatteli, että olisihan sitä hänelläkin yhtä ja +toista valittamista, eipä hän ollut eväistäkään saanut, muuta kuin +pikkuisen leivän palan. Kalle ne oli kaikki syönyt ja jakanut toisille +tovereille, sitte oli häntä tuupittu ja revitty suotta-aikojaan. Mutta +turhaksi tiesi hän niistä puhumisen, sitä olisi vaan naurettu. + +Kalle ei mistään vihasta Jussia kiusannut, mistähän semmoista olisikaan +lapsen sydämmeen tullut. Mutta ensi päivästä oli häntä opetettu +halveksimaan tuota huutolaista ja pitämään itseään paljoa parempana +olentona. Ja näkipä hän jokapäivä, että hän paljoakin parempi oli, eipä +hänen tarvinnut alinomaa juosta sinne tänne käskyjä toimittamaan, eikä +kantaa puita ja vettä, ja annettiinpa hänelle ja toisille lapsille +kaikenlaisia herkkupaloja, kun sen sijaan Jussin piti syödä heidän +loppujansa. Senpätähden kiusasi ja ärsytti Kalle tuota halveksittua +samalla mielellä kuin joku ärsyttää koiranpenikkaa ja suuttuu siitä, +jos tuo puree liika rajusti. Samalta kannalta katseli asiaa Mattilan +isäntä väki, ja sitä myöten menettelivät muutkin, ajattelematta +asiaa sen syvemmin. Ei tullut kukaan ajatelleeksi, että tuossa +huutolais-pojassa oli ihminen kehkeytymässä, ei huomannut, että tässä +oli heikko ihmistaimi, jätetty turvatonna tuulien valtaan. Ei huomannut +kukaan miten kovasti tämä taimi kaipasi päivänpaistetta, edes +pikkuisenkaan säälivää ihmisrakkautta, ei, kukahan sitä niin pitkälle +ajatteli, olipa tuo ainoastaan huutolaispoika! + +Vuosi vuodelta muuttui Jussi äkäisemmäksi ja huolimattomammaksi, +tehtävänsä teki hän veltosti ja ainoastaan pakottamalla, hänestä tuli +todellakin semmoinenkin kiusankappale. Sillä vähitellen oli hän saanut +päähänsä sen varman ajatuksen, ett'ei hän ole semmoinen kuin muut +ihmislapset.--Olihan Mattilan emäntä sen julistanut jo ensi näkemästä +ja sitten sitä kertonut monet kerrat päivässä, ja samaa virttä oli +isäntäkin monesti veisannut. Ja sitten koko talon väki oli häntä aina +pilkkanansa pitänyt, ja vielä päälle päätteeksi leikkitoverinsakin +pitivät häntä aina alla kynnen, pilkattavana. Eipä Kraatarin Kaisakaan +muita lapsia niin paljon torunut ja häväissyt, kuin häntä--ja sitten +vielä pappi lukusijoilla, sekin sanoi häntä laiskalukijaksi ja julisti, +ett'ei hänestä miestä tule.--Eikä hän tosiaankaan osannutkaan lukea, +toisinaan koetti hän saada selvää tuosta konstista, mutta mahdotointa +se oli--ominpäin, ja jos hän joltakulta neuvoa kysyi, sai hän +tavallisesti vastaukseksi: "kyllä sen ikäinen poika jo saa ominpäinkin +lukea."--Kaikki nämät todistivat varmasti, että huuto-Jussi on aivan +toista kuin muut pojat, ei sillä ollut oikeutta omistaa mitään pikku +kapineita, ei nauttia mitään herkkupalaa. Kaikista näistä teki Jussi +sen johtopäätöksen, että hänen oma mitättömyytensä oli kaikkiin syynä +ja sitämyöten rupesi hän itseään pitämään viheliäisenä raukkana, +jolla ei ollut minkäänlaista arvoa.--Tämä tunto teki hänet +välinpitämättömäksi, äreäksi jöröksi, mitäpä hänen muka oli väliä, +miten hän kuluttaisi aikaansa, eipä hän muuta ollut, kuin huuto-Jussi, +viheliäinen vaivainen. Hän päätti, ett'ei maksanut vaivaa olla niin +tarkasti kuuliainen isäntäväkensä käskyille, mitäpä hyötyä siitä olisi? +Usein pistäysi hän piiloon johonkin soppeen, nauttien siellä iloista +vapautta, loikoillen huoletonna. Silloin kuului yli kyläkunnan Mattilan +emännän kimakka huuto: "Huuto-Jussi! mihinkä riivattuun se Jussi nyt +meni!" Mutta Jussi puri hammasta piilossaan ja vääristetyllä suulla +matki tuota vihattua Huuto-Jussi sanaa, kiroillen tuota riivattua, +"Rääkkälän ämmää", niinkuin hän itsekseen nimitteli emäntäänsä.-- +Mattilan emäntä, vaikka muutoin ahne ja kitsas, oli kuitenkin +jommoinenkin herkkusuu, aina hänelle oli tuorenna vehnäpullat, +pannukakut ja muut semmoiset, ja noista herkuista saivat lapsetkin +hyvän osan. Mutta Jussin osalle ei tullut koskaan pienintäkään palaa, +ja hartain silmin katseli hän, miten toiset herkkujansa nauttivat. +Siinäpä oli Kallella taas mukava ärsytyksen tilaisuus, hän houkutteli +Jussia tekemään kaikenlaisia vaikeita töitä, luvaten hyvän kappaleen +pannukakkua tai muuta. Jussi silloin oli valmis tekemään vaikka mitä, +mutta eipä hän luvatusta palkinnosta saanut juuri sanottavia, naurua +vaan päin silmiä.--Anteliaampi sitävastoin oli nuorempi poika Hermanni, +jolla ei ollut semmoista kiusantekijän luonnetta, häneltä sai Jussi +monta pientä herkkupalaa. Mutta noitten herkkupalain myötä sai Jussi +ankaran mieliteon, joka aina kasvamistaan kasvoi. Ja sitten ei hän enää +voinut itseään hillitä, vaan koki näpistellä, mitä vaan hiukkasenkin +sai ja näin sai taas uusi puhe alkunsa. + +Jussin näpistelemiset tulivat tietysti aivan pian tunnetuksi, ja kyllä +silloin nousi aika melu ja elämä, ikäänkuin olisi kymmenkunta suurta +rosvoa ollut kuritettavana. Jussi istui halkoläjässä melkein koko +talonväen ympäröimänä, siinä sai hän muutamia tuimia tukkapöllyjä ja +moniaita lyöntejä päreen syrjästä--ja sitten seurasi koko joukko uusia +nimiä: "varas, rosvo, penikka, lurjus ja roisto," kaikki höystettynä +mitä suloisimmalla välisaarnalla.--Kuria ja häväisemistä siinä kyllä +oli tarpeeksi asti, mutta ei ainoatakaan hyväsydämmistä lempeää neuvoa, +ei pienintäkään johdatusta nuorelle langenneelle. Luonnollinen seuraus +oli että Jussi tuota uutta varas nimeään ei pitänytkään suotta, vaan +näpisteli edelleen yhä mitä sai. + +Erään kerran istui Mattila hyvästi päihtyneenä asuintuvan pöydän +päässä, siinä hän ylisteli suurta viisauttansa ja mahtavia tekojansa, +samalla manaten kelvottomia naapureitansa kelpo tavalla. Silloin tuli +emäntä kammarista, kirkuen, että Jussi roisto on taas vienyt hänen +kaksi korppuansa hyllystä. Tästä suuttui juopunut mies ja sivaltain +pöydältä kaljahaarikan juoksi hän nurkkaan, missä Jussi oli ja lyödä +läimäsi sinne täyttä voimaa. Jussi silloin huusi surkiasti, ja olisipa +pojan tainnut aivan hukka periä, jos ei huoneessa oleva renki olisi +apuun rientänyt. Peljästyipä tätä tapausta jo suulas emäntäkin ja +riensi miestään hillitsemään, jotta varkaan kuritus jäi siksensä. Mutta +Jussi ei tällä kertaa lakannutkaan valittamasta, vaikka kiellettiinkin, +silloin käytiin katsomaan ja havaittiin Jussin käsivarren olevan ihan +väärässä, riippuvana. + +Poikki se oli Jussiraukan käsivarsi ihan selvästi, siinä ei puolustus +auttanut, selvää oli sekin, että isäntä haarikalla oli sen poikki +lyönyt. Eikä nyt haluttanut emäntääkään turhanpäisesti kirkua, jättipä +isäntäkin naapurinsa haukkuminen kesken. + +Tämän tapauksen todellisuutta koettiin pitää salassa miten mahdollista, +heti lähetettiin renki hakemaan haavansitojaa, pitäjää, lukkaria, mutta +ensiksi varoitettiin häntä, ett'ei puhuisi asiaa todenmukaisesti, vaan +kertoisi Jussin itse kätensä poikki langenneen. Pahemmin pelättiin +Jussia itseään, sillä olisihan asia saanut aivan kamalan muodon, jos +poika olisi täyden toden kertonut. Ensikerralla kättä sidottaissa oli +Jussilla kuitenkin niin paljon kärsimistä, ettei kyennyt mitään +puhumaan ja toisella kertaa saatiin hän lahjoilla vaikenemaan, vaikka +kyllä hän tällä kertaa oli varkauteenkin viaton sillä Kalle-poika se +oli ne korput näpistänyt. Nyt sai Jussi maata ja oleskella monta +viikkoa rauhassa toralta ja pilkalta, sillä niin kauvan kuin käsi oli +kipiä, pysyi asia tuoreessa muistossa. + +Pojan tultua vanhemmaksi ruvettiin Jussia vaatimaan jommoiseenkin +työhön. Hänellä olikin ensi alussa jommoistakin halua varsinaiseen +työntekoon; jos olis ollut johtajaa, olisi siitä ehkä voinut jotain +tulla. Mutta nyt se kävi niin, että Jussi taitamattomuudessaan teki +työnsä ihan nurinpäin ja siitä seurasi toria, naurua ja pilkkaa ja +päällepäätteeksi arvostelu; "ei sinusta, Jussi, ikänä miestä tule +pahanpäivästäkään, mene tiehes koko kloppi!" Jussi meni ja päätti +mennessään, ett'ei hän tästä lähin tahdo koettaakaan, koska ei hän +kumminkaan mitään saa, eikä osaa, saahan sitä haukkumista muutenkin +kuulla. + +Kerran piti Jussin liiterissä sahalla halkoja katkoa, mutta saha ei +ottanut käydäkseen, hyppeli vaan sinne tänne, viimein soikahti se +väärään, poikkimenneeseen käsivarteen ja loukkasi sitä kipeästi. +Silloin suuttui Jussi ankarasti, heitti sahan nurkkaan ja istui pölkyn +päälle, itkeä nyyhkyttäin. Siinä katseli hän väärää käsivarttansa ja +muisteli kaikkia niitä haukkumasanoja ja pikkulyöntejä, mitkä hänelle +oli Mattilassa tulleet osakseen.--Pitikö hänen vielä sitten työtä +tehdä--eipä talon koirakaan työtä tee, eikä sitä sentään niinkään +halveksita kuin häntä--eipä sen ollut käpälää poikki lyöty, vaikka oli +joskus omin luvin leipäpalasen kiepannut.--Mutta hän joutui kohta +rangaistavaksi, jos joku talossa jotakin näpisteli, ei siinä kysytty +oliko hän todella syyllinenkään.--Eikä ollut ketään, joka olisi häntä +puolustanut, tai neuvonut--kukahan sitä viitsi huuto-Jussista, pitäjän +vaivaisesta pitää lukua, olisihan se ollut itsensä halventamista. + +Siinä hän istui ja itki pölkyllä, ajatellen tavatonta huonouttansa, +siksikuin kimakka ääni kuului: "Huuto-Jussi, tuo nyt jo puita +kiireesti!" Silloin Jussi irvistävällä suulla huusi, matkien: "Huuto +Jussi! väy, väy, Rääkkälän ämmää! tule ottamaan puita, tule!"--Jussi +oli kiukkua täynnä, hän sanoi isännälle, että tämä kyllä huoletta voisi +lyödä poikki toisenkin käsivarren häneltä, kyllä hän pitäisi suunsa +kiinni, kun vaan saa palasen pannukakkua. Ja Kalle-poika saisi kyllä +varastaa, miten paljon tahansa, kyllä hän niistä edes-vastauksen ottaa +ja lyönnit vastaan ottaa, kun kerran muutenkin varkaan ja lurjuksen +nimen on saanut. Näitä selityksiänsä lateli Jussi itkien kiukussansa, +eikä häntä saatu lakkamaan hyvällä eikä pahalla.--Poika on tullut +hulluksi, päättivät silloin Mattilan haltijat. + +Suviaikoina oli Jussin jokapäiväisenä työnä ajaa karja laitumelle ja +taas iltasilla kotiin. Toisinaan sai hän paimenlaukun selkäänsä ja +oleskeli koko päivän metsällä karjan kanssa. Silloin nautti hän iloista +vapautta, loikoillen aholla seljällänsä, pilviä tähystellen. Tänne ei +kaikunut Mattilan emännän kimeä kirkkuminen, eikä kuulunut tuota +vihattua "Huuto-Jussi" sanaa, täällä sitä sai kerrankin olla rauhassa. +Vähät huoli Jussi lehmistä, vaikka olisivat virstain päässä olleet, hän +tahtoi kerrankin olla täydessä rauhassa, ja nauttia elämää huoletoina. +Ei hän kaivannut ketään kumppania, eipä hänelle semmoisista ollut +mitään iloa ennenkään ollut, ainahan hän oli ollut kaikkein sorrettava. +Kyllä hän halusta olisi tahtonut olla toisten ikäistensä seurassa ja +heidän leikkeihinsä osaa ottaa, jos olisi ollut semmoinen kuin muut, +mutta hänpä olikin vaan huutolais-Jussi, ja tuommoisen on paras olla +yksinänsä.--Näitä ajatteli hän, maaten seljällänsä aholla, katsellen +varpaittensa päitä, miten ne olivat typätyitä ja ruman näköisiä,--eipä +Mattilan isäntä ollut niille suojaa antanut, vaikka hän pyysi, nyt sai +hän kärsiä pilkkaa toisilta pojilta varpaittensakin tähden. + +Usein sattui niin, että aurinko teki jo laskua, ennenkuin paimen +ollenkaan muisti karjaansa, silloin oli hänen mahdotoin enää ehtiä +kotia tavallisella ajalla, mutta eipä hän siitä suurin välittänytkään. +Hän jurotteli vaan itsekseen nurkissa, matkien torumisia ja vasta +sitten kuin jo kaikki oli levolla, kävi hän sisälle. + +Oli enää vaan yksi suvi jäljellä Jussin olo-ajasta Mattilassa, tänä +suvena tuli hänen käydä rippikoulu ja sitten syksyllä sai hän mennä +mihinkä tahtoi. Mutta huonoapa se oli rippikouluun meno kun tuskin +ollenkaan osasi lukea. Koetettiin sitä nyt kyllä hiukan ajaa taitoa +päähän, sillä tiesivätpä Mattilaiset, ett'ei se olisi heille kunniaksi, +jos ei poikaa ripille laskettaisi. Ja laskettiinpa syksyllä Jussi +ripille, vaikka ei juuri korkeilla kiitoksilla. Nyt kehuivat Mattilan +haltijat, miten hyvin he olivat tuon häijynkurisen pojan kasvattaneet +ja opettaneet.--"Täysi juutalainen se on ollut," jutteli Mattilan +isäntä, "on siitä ollut monta vaivaa ja harmia, ett'ei uskoisi yhdestä +pojasta olevan,--ja sen minä sanon," jatkoi hän kerskaillen, "että jos +olisi ollut joku toinen paikka, niin ei poika nyt olisi ripillä käypä +mies, kyllä se on semmoinen velikulta ollut." + +Rippikoulua käydessään sai Jussi hiukkasen uusia elinvoimia, kyllä hän +tosin sielläkin oli niitä huonompia, mutta olihan muitakin huonoja, +eikä hän aina ollut kaikkien pilkattavana, olipa niitä jotka hänenkin +kanssansa puhuivat ja seurustelivat. + +Ja sitten laskettiin hän ripille, sentähden kuin oli tuommoinen +hiljainen siivo poika, niin kirkkoherra sanoi, toivottain hänestä +kunnon renkiä, toivoipa lukutaidonkin aikaa myöten paranevan. Jussi +rupesi nyt ajattelemaan, ettei hän taidakkaan kuitenkaan olla niin +huono ja mitätön, kuin Mattilaiset sanovat, ehkäpä hänkin sentään +tulisi paremmin toimeen, jos pääsisi johonkin toiseen taloon. Hän aikoi +nyt opetella väkisinkin jotakin tekemään, että sitten kelpaisi +jollekulle rengiksi, sittempä sitä alkaisi hänellekkin paremmat +päivät.--Mutta kovin se tuntui raskaalta työnteko ja aivan huonosti se +sujui häneltä, monesti päivässä sai hän kuulla pilkkaa ja toria +mitättömyydestänsä, entinen alakuloisuus valloitti taas mielen. +Kamalaksi kuvailivat Mattilaiset Jussille edessä olevia aikoja,--eihän +löytynyt sitä ihmistä, joka häntä viitsisi ottaa ruokkiaksensa, hukka +hänen peri ilman armotta. Ja alakuloisella mielellä ajatteli Jussi +noita kurjia aikoja, mutta ei häntä sentään haluttanut Mattilassa olla, +jos olisi pidettykin, siellä oli hän jo saanut kyllänsä. + + + +IV. + +Lähdemme nyt seuraamaan Mattia, joka pakolaisen reisulla retkeilee +maailman pitkiä polkuja. Hän ei ole mikään arka itkusilmäinen raukka, +ei mikään maakuva kerjäläis-rekale, hän on rohkea, hurjapäinen +ilveilijä, joka sukkeluudella osaa hankkia leivän ja särpimen. +Semmoinen ei hän tosin ollut silloin, kuin Luisulan mökistä karkasi +kylmänä pakkas-aamuna, silloin oli hän kurja itkevä poika raukka, joka +vieläkin pahempaa peläten, pakeni tiettyä kurjuutta kohden. Ja kyllä +hän tunsi itsensä turvattomaksi raukaksi, istuessaan yhden ja toisen +muurin pankolla leipäpalaa kaluten. Ei ollut ketään, joka olisi hänestä +välittänyt, jos joku suvaitsi hänelle jotakin sanoa, oli se kaikkea +muuta kuin hauskaa. Niin, kyllä hän oli niinkuin joku kehnonlainen +kulkukoira, juoksi talosta taloon leivänpala taskussa, mutta takaisin +ei hän aikonut palata, eikä huutoon mennä--ei! + +Pian olikin hän täydellisesti perehtynyt kerjuupojan elämään, unohtanut +kaikki ikävät mietelmät ja nurkassa nurruna istumiset. Olihan sitä +maailmalla niin paljon huvia ja oppimista tarjonna, siellä sai kuulla +tuhannenkin laulua, satua ja sukkeluutta, ja kaikki ne menivät Matin +muistoon niinkuin naulaan. Sitten hän lauloi ja jutteli iltakaudet +tehden kymmeniä konsteja, joita ihmiset katselivat, ihmettelivät, ja +joista palkinnoksi tuli milloin korppu, milloin vaskilantti, milloin +mitäkin. Oli se hyvää tai pahaa, hyödyllistä tai hyödytöntä, kaikki +painui heti hänen muistoonsa. Kaikki oli Matin mielestä huvittavaa, +sanomalehti tai kirja, jota ei ollut ennen nähnyt, huvitti häntä +yhtähyvin kuin rivot puheet ja siivottomat laulutkin. Jos hän näki +jonkun kirjoittavan tai lukua laskevan, asettui hän heti tuon taakse +tähystelemään ja koetti ottaa selville, mitä sillä tai sillä +tarkoitettiin. Jokaisen kirjan, jokaisen vähäpätöisimmänkin paperin +minkä sattui käsiinsä saamaan, luki ja tarkasteli Matti läpitse, +ainahan siinä oli jotakin sukkelaa, jotakin semmoista, jota ei ollut +ennen nähnyt, ja se häntä huvitti. + +Talvella oli lumen pinta, suvella hiekkainen maantie hänelle +kirjoitustauluna, niihin kirjoitteli hän haukkumasanoja ja kaikenlaisia +sukkeluuksia, pitkät matkat tienvieriä myöten. Lautaseinät, +veräjälaudat ja yleensä kaikki missä oli sileä valkoinen pinta, +käytettiin myöskin samaan tarkoitukseen. Nuot kirjoitukset ja kuvat +eivät suinkaan monestikkaan olleet aivan siveellistä laatua, olivathan +kuitenkin juuri sitä samaa, mitä mailma yleensä suosii, kuulemiaanhan +Matti kirjoitteli. Tuon alinomaisen harjoituksen kautta tottui hän pian +aivan sujuvasti kirjoittamaan ja sillä tavoin oli taas yksi suuri taito +opittu. Nyt alkoi kirjeiden lähetteleminen, saatuaan jostakin palasen +paperia, kirjoitteli Matti siihen hyvän joukon kaikenlaisia vekkulin +lauseita, sitten kirjoitti hän osoitteen jollekkin ylpeälle +tulokkaalle, useimmiten semmoiselle, joka ei itse taitanut kirjoitusta +lukea ja näin oli kirje valmis paikalle saatettavaksi. + +Monessa paikassa pidettiin Mattia oikeana ihmeenä: että kerjupoika +osasi laulaa, ilveillä ja konsteja tehdä, se ei vielä ollut mitään +tavatonta, olihan niitä semmoisia ennenkin nähty, mutta erinomaisen +sujuva lukutaito ja nopea kirjoittaminen, se oli jo jotakin toista. +Harvoin osasivat parempainkaan ihmisten lapset tuolla tavoin lukea, +vielä vähemmin kirjoittaa, saati sitten kerjäläispojat, ne eivät +tavallisesti osanneet mitään. + +Suurilla työpaikoilla Matti tavallisesti oleskeli: siellähän sitä oli +enempi kuultavaa ja nähtävää. Erittäinkin miellytti häntä rakennustyöt, +siellä hän hyppeli ja kiipesi kuin orava ylhäällä rakennuksella, tehden +työmiehille pieniä apua. Jos joku varoitti häntä liiasta rohkeudesta, +hyppeli hän yhä rajummin ja ilveili varottajaa vasten silmiä. Oltuaan +päivän vaikka miten suuremmoisella rakennuksella, tiesi hän tarkkaan +kunkin eri osaston levyn, mitan ja korkeuden, hän oli jo ehtinyt laskea +kuinka monta syltää hirttä oli rakennuksessa, kuinka monta tänäpänä +saatiin j.n.e. Ja sitten illalla seurasi hän työmiesten mukana, usein +joutuen johonkin viinakapakkaan, siellä hän ilveili ja lauloi oikein +suun täydeltä, ansaiten näin monta lanttia. Ensinnä ei hän tahtonut +viinaa maistaa, vaikka sitä aivan useasti tarjottiin, hän kun +ehtimiseen juoksi juoppoin asioilla, mutta tottui hän siihenkin +kuitenkin vähitellen. Eräänä kertana, kun hän taas ilveili juoppoin +parissa, tuli hän aivan hukkajuovuksiin ja kaatui tantereelle. +Herättyään tunsi hän jalkansa kipeäksi ja muutenkin voivansa aivan +pahoin, ja hän tiesi mistä tämä kipu ja pahoin vointi tuli. Ontuvana +läksi hän käydä klenkuttamaan maantietä kohden. "Tämmöinen se onkin +oikein täysi kerjäläinen kun ontuukin, yks-kolmatta, yks-kolmatta," +mutisi hän mennessään, "sais nyt vaan kyytiä, hurraisin pois koko +seudulta.--Maantiellä ajoi eräs herrasmies kieseillä, niitten taakse +sukelsi Matti salaa ja kuljettuaan hyvän matkan rupesi laulamaan. + + "Eipä se Matti enää viinaa pisaraakaan maista.-- + Armias herra se kieseillänsä kuljetti ontuvaista." + +Silloin vasta huomasi herra ja tiuskasi poikaa pois menemään. Matti +hyppäsi maantielle ja lakki kourassa kiitteli kyydistä. + +Vaikka Matin luonne oli tavattoman taipuvainen kaikenmoisiin kujeisin, +ei hänellä kuitenkaan ollut varastamisen halua. Pisti hän kuitenkin +kerran erään talon pöydältä kymmenen penniä taskuunsa ja meni +menojansa. Kun jo oli kävellyt hyvän matkaa, istui hän kivelle ja +rupesi katselemaan rahojansa, niistä oli usioita lantteja +rääsypussipahaisessa, ja hän muisti tarkkaan minkälaisesta +palveluksesta hän kunkin oli saanut.--Tuon oli hän saanut viinan +tuomisesta Tuomiston Jussilta, tuon karjan ajamisesta Rekulan Liisalta, +tuon haikara-juoksusta Lampelan leikkivalkealla, ja minkä mistäkin. +Rehellisesti saatuja oli ne kaikki muut, paitsi tuo yksi--se oli +varastettu. Ja sitä hän mietti ja ajatteli, minkätähden hän oikeastaan +oli varkaisiin ruvennut, eipä hän ollenkaan tarvinnut tuota +kymmenpenniä, jo aikoi hän palata takaisin ja viedä rahan samaan +paikkaan, mutta silloin muistui taas mieleensä uusi kuje, hän haki +paperin ja kynän lakkaristaan ja kirjoitti: "Armollinen Heiskalan +emäntä! Otin kymmenenpenniä teidän pöydältänne, se oli ensimmäinen +varkauteni, ja luulen myöskin sen olevan viimeisen. Tästä saatte hakea +korvausta Huiskalan Heikissä, tulevana vuonna tähän aikaan. Matti maali +kylmä kaali j.n.e." Kirjeen lähetti hän matkustavaisilla paikalle, +sanoen sen saaneensa tuolta toisesta pitäjästä. + +Isommaksi tultuaan otti Matti osaa kaikenlaisiin töihin, ja oppi pian +käyttämään mitä työasetta hyvänsä. Alituisessa liikkeessä olivat hänen +jäsenensä kehittyneet voimakkaiksi ja sulaviksi, kirvestä ja sahaa +käytteli hän kuin paras mies, ja kaikenlaisia taidokkaasti +valmistettuja pikkukapineita oli hänellä aina taskussansa. Sattui +talvisin, että Matti illalla taloon tultuaan haki kaikenlaisia hylkyjä +laudan päitä, niitä hän sitten kalkutteli, huvitellen talonväkeä +kaikenmoisilla kertomuksilla iltakauden. Mutta sitten aamulla oli +hänellä sievä pikku astia emännälle annettavaa, ja tämä oli syntynyt +melkein talonväen huomaamatta renkein työkaluilla.--Rakennustöitä +rakasti Matti yhä, ja kesäisin ajoin oleskeli hau melkein yksinomaan +suurilla rakennuksilla, hän otti nyt jo toisinaan työhönkin osaa. Usein +sieppasi hän piilun työmiehiltä ja alkoi rohkeasti veistää hirttä, +miehet silloin pelkäsivät hänen puun pilalle kolovan ja käskivät panna +kirveen pois. Mutta silloin selitti Matti, että hän se onkin niitä +etevämpiä timpermanneja ja parhaita nurkan kopistelijoita, ja yhä +toimessaan jatkoi hän:--"Juuri tuosta paikasta on sitä veistäminen, jos +mielii suoraa saada. Nähkääs hyvät ystävät kuinka lastut loikahtelee +kuin lampaat,--ja sitten se on suora, sileä, ja kaunis koko sivu--noin +pojat, työ käy mieheltä." Sitten vasta antoi Matti kirveen pois, ja +miesten täytyi myöntää, että hän tosiaankin käytteli sitä varsin +taitavasti. + +Joskus oli Matti työssä päiväkauden ja sai silloin useasti hyvänkin +palkan, mutta jos häntä silloin pyydettiin pitemmäksi aikaa, katosi hän +koko seuduilta. Matti ei oikeastaan kammonut työtä, sitä teki hän usein +hyvälläkin halulla, mutta vuosikausia kuljeskeltuaan, oli hän tuohon +niin tottunut, ett'ei monta päivää viihtynyt yhdessä kohdin.--Eikä +hänellä ollut missään erityistä tuttavaa, tai kotoa, jonkatähden olisi +kannattanut yhdessä kohdin viipyä. Siinä, missä häntä hyvin kohdeltiin, +oleskeli hän päivän pari, tehden kaikenlaisia pieniä palveluksia, missä +taas oltiin epäkohteliaita, piti hän nuhdesaarnan, joka tavallisesti +päättyi pötkimisellä käpälämäkeen. + +Neljän vuoden kuluessa oli Matti ehtinyt käydä ja tarkastella melkein +jokaisen Suomen kaupungin ja maalaisseurakunnan, ja joka seudulta oli +hänellä hupaisia juttuja kerrottavana. Mutta syntymäseudustansa ja +vanhemmistansa ei hän koskaan maininnut mitään, ja jos joku häneltä +niistä kysyi, sai hän vastaukseksi: "pukki poiki kalliolle, hyvät +ihmiset korjasi." Taikka sanoi hän olevansa Vasikka-veräjän rusthollin +vanhempi poika, vähän tuolta puolen hevoskukkuran. + +Ei hän käynyt koskaan lähelläkään kotiseutuansa, ensinnä pelkäsi hän +joutuvansa huutoon, jos kiinni saataisiin, ja sittemmin, kun jo hyvin +oli tottunut kulkulaiselämäänsä, pelkäsi hän joutuvansa tarkemman +peräänkatsannon alaiseksi, jos kerran näyttäisi itsensä. + +Vasta ollessaan jo neljäntoista vuotias, pitkä poika soljukka, tunsi +Matti eräänä kevännä halua nähdä synnyinseutuansa. Tuskinpa oli enää +koko isänmaassaan hänelle mitään uutta nähtävää, ja hän päätti nyt +aloittaa uutta kiertokulkua. Eihän minua enää kotiseudullani kukaan +tunne, ajatteli hän, varsinkin jos karttelen tutumpia ihmisiä.--Näillä +mielin läheni hän lähenemistään kotiseutuansa ja eräänä lauantai +iltapäivänä ehti hän jo syntymäkylänsä läheisyyteen. Ensimmäinen +tunnettu henkilö, jonka hän kohtasi, oli torppari Ojaluoma, joka pani +aitaa peltonsa ympärille.--Vanhastaan muisti Matti Ojaluoman äreäksi +mieheksi ja päätti hiukan ilveillä hänen kanssaan. Pyytäen +leivänpalasta palkaksi, lupasi hän auttaa aidan tekijää, ja monen +väittelyn perästä sai hän luvan koettaa miten työ häneltä sujuisi. +Silloin alkoi Matti täyttä voimaa aitaa alustella ja oli pian jättänyt +torpparin hyvän matkaa. Vähän ajan päästä palasi hän torpparin tykö, +ihmettelemään tuon tavattoman huonoa työkykyä. "Minäkin olen niitä +huonompia," sanoi hän, "en minäkään kerjäämättä toimeen tule, mutta +sinä äijä raasu olet vielä kymmentä vertaa huonompi, kyllä sinä jo +saisit ruotisakin olla, on siellä monta parempaakin." Mutta silloin oli +jo Matin pötkiminen pakoon, muutoin olisi seipään tyvi tehnyt tuhoja, +"Hullua miestä kun suuttuu todesta asiasta," ilveili Matti, hiljaksensa +juosta lönkötellen äijän edellä. + +Torppari palasi työhönsä, itsekseen kiroillen tuota hävytöntä nulkkia, +mutta vähän ajan päästä sai hän uutta kiukuttelemisen aihetta, sillä +Matti oli tuonnempana asettanut seipäät terät ylöspäin ja pitkän matkan +päähän toisistansa. + +Tällaiset tapaukset kuuluivat Matin jokapäiväisiin tehtäviin. Ihmisten +kanssa ilveileminen, kaikenlaisten pienten ilkitekojen tekeminen olivat +hänen mielitöitään, niitä hän harjoitteli missä vaan sopi. + + * * * * * + +Kauniina rauhaisana sunnuntaipäivänä loikoili Matti tuuhean +katajapensaan suojassa, lähellä Koskelan kylää.--Tuolla se näkyi +Luisulan mökki mäen nyppylällä, jotenkin samanmoisena kuin ennenkin, +oli siihen kai muutamia puita asetettu lisää porstuaksi, oli kai +kattoakin hieman korjattu, mutta muuten oli se sama. Lapsia +paitasillaan juoksi ulos mökin ovesta;--köyhiä lapsiraukkoja kai +olivat, eihän rikkaat Luisulassa asu. Mutta oli kai heillä vanhemmat +hoitajina siinä kyllä.--Tuo sama Luisula se oli hänenkin kotitalonsa, +se mahtava rustholli, josta hän monesti oli puhunut mailmalla +kulkeissaan. Hän muisti vielä kuinka Luisulassa leipäpalaa tasattiin +perheen kesken ja miten siellä nälkä vieraana majaili. Mutta samassa +muisti hän kaikenlaista muutakin--muisti hellän äidin, joka +kyynelsilmin jakoi niukkaa ravintoa, muisti miten hän suurella huolella +korjaili rikkiöimiä vaaterekaleita ja miten hän työskenteli, valvoi ja +huolehti. Mitään sen tapaista ei ollut hän mailmalla kohdannut, ruokaa +ja juomaa sitä hän kyllä sai, monesti sai hän ihmiset naurutuulelle +ilvekertomuksillaan, hän sai rahaa ja makeisia,--mutta kukaan ei +hänestä sen enempi pitänyt väliä, kukaan ei häntä kohtaan osoittanut +mitään erityistä lempeyttä; ihmiset, kylät ja talot, kaikki oli hänelle +umpioutoja, ventovieraita. + +Mutta tässä oli jotain tuttavan tapaista, jotakin puoleensa vetävää, +houkuttelevaa:--tuollahan se oli Tapalan talon asuinrivi uudesta +päreillä katettu--olleekohan tuo vallaton Samuli poika jo kylläkin +suuri mies--ja Kantala sitten tuolla mäen syrjällä--sinne hänen piti +kerta mennä, mutta ei mennytkään, menipä hui, hai, hop.--Olisipa nyt +hauska nähdä, mitenkä lapset ovat kasvaneet--mutta sinne ei taida olla +hyvä mennä--kuka tietää mitä siitä tulisi. + +Tuolla niitä käveli joukko nuoria poikia kylätiellä, Matti tunsi +kiihkeää halua käydä sinne katsomaan, keitä nuot olisivat--mutta +mitenkäs hän kehtaisi sinne mennä--kehtaisi?--mistä se nyt tuli +semmoinen outo tunne? eipä hän ollut ennenkään mitään hävennyt--ei, +mutta jos nuot hänen tuntisivat? + +Sitten alettiin kirkosta palata: siinä niitä tuli nuoria, vanhoja, +miehiä ja naisia; ja olipa joukossa aina joku, jonka Matti luuli +tuntevansa; nyt niitä tuli joukko nuoria poikia, poikkesivat Koskelaan +--siinä oli varmaankin Kujalan Kalle ja Kraatarin Eero, ne hän tunsi. +Sitte tuli jo Kantalakin emäntinensä, ajaen hyvällä hevosella ja +heiluvilla kieseillä, olipa siellä tyttönenkin takana--oli.--Kaikki ne +kiiruhtivat kotiansa, ystäväinsä, omaistensa luoksi, nauttimaan kodin +hiljaista rauhaa.----Mutta hän, Matti raukka, kerjäläis-poika--minne +menisi hän? ei ollut huonointakaan mökkiä, jota hän voisi kodikseen +sanoa, ei ystävää, joka hänestä vähintäkään huolisi. Kulkulais-elämä +kuvautui hänen eteensä synkkänä, häpeällisenä, ja ensikerran elämässään +juolahti Matin mieleen kysymys: mitä tästä viimeinkin tulee? Ja sitten +itki hän pensaan takana piilossaan, oikein itsekkään tietämättä mitä. + +Matti oli vielä lapsi, mutta järkevä ja kehittynyt, täydelleen +tutustunut mailmaan ja sen tapoihin. Luonteeltaan oli hän +hellätunteinen ja taipuisa, vaikka siihen mailmalla kulkeissaan oli +joku määrä koiramaista äreyttäkin sekaantunut.--Entiset muistot ja +kotipaikan ihastuttava näky ikäänkuin loitsimalla loitsivat esiin +kaikki hellemmät ja jalommat puolet Matin luonteessa, ja samassa +huomasi hän, ett'ei hänen nykyinen elämäntapansa enää sopinut hänelle. + +"Nyt se on loppu kerjäläismatkalle," jupisi Matti, nousten seisoalle: +"voinhan minä tehdä työtä jokalajia, miksi siis hoilottelen maailman +kulkurina." Hän istui taas katajan varjoon, otti lakkaristansa vanhan +säämyskäisen pussin ja tyhjensi sen sisällön eteensä kedolle. Siinä oli +koko joukko hopea- ja vaskirahoja, joita hän alkoi lukea. + +"Kuusitoista markkaa viisikymmentä penniä," puhui hän itseksensä, +"kyllä siinä kerjäläisen rahoiksi, voinhan niillä saada itselleni kunto +vaatteet, ja eipä nämätkään ryysyni ole vielä aivan pilalla. Kyllä kai +luulevat minun nämät rahat varastaneeni, jos ne jollekulle näytän, +mutta voinhan siltä olla huoleton, olenhan ne rehellisesti saanut +kaikki--kaikki paitsi tuon kymmenen penniä--taitais olla paras jos +heittäisin tuon tuulen tietä."--Matti katseli rahaa, kierteli sitä +käsissään, oli jo heittämässä, mutta vetikin kätensä takaisin, ja pisti +sen takaisin taskuunsa. "Mitä hassuttelen," mutisi hän, "eihän asia +sillä parane, jos suotta aikojaan rahan hukkaan."--Muuten ei tämä rahan +varkaus ole ainoa konnan työ, mitä tehnyt olen--ajatteli hän--on niitä +muitakin yhtä pahoja--pahempiakin.--Nyt lähden Kantalaan, päätti Matti, +siellä kukaties saan näyttää mihinkä kerjuupoika kelpaa, ja jos minua +ei siellä suvaita, laputan toiseen seutuun. Kantalan isäntä istui +asuinrivin roussilla, jutellen muutamain miesten kanssa, kun Matti +rohkeana, päättävänä, asteli esille. Ojentain kättä tervehteli hän +kaikkia läsnä olevia, samalla ilmottain, että hänelle olisi isännälle +kahdenkeskistä asiaa. Isäntä vei Matin kammariinsa ja siellä alkoi +Matti pulma: + +"Tunnette kai, hyvä isäntä, vielä Luisulan Matin? Olihan teidän määrä +minua kerran kyyditä pitäjälle huutoon pantavaksi. Mutta minä en +mielestäni tykännyt koko asiasta ja pötkin pakoon. Siitä asti olen +juossut ympäri maata oikeen kelpo tavalla, herrana kerjäläisenä, ja +pitänyt oikeata Joutilas-Matin Joulua. Mutta äsken juolahti mieleeni, +että taitais olla paras jättää jo kerrassaan koko juoksut ja ruveta +työmieheksi, ja nyt kysyn teiltä: voisitteko koetteeksi ottaa työhönne +tämänlaista poikaloikkaria?" + +Kantala katseli terävästi tuota rohkeaa puhujaa ja sanoi vähän +mietittyänsä: "silloin kuin karkasit olin päättänyt ottaa sinun +kasvatikseni, mutta nyt en tiedä." + +"Jos olisin sen tiennyt, enpä olisi käpälämäkeen lähtenyt; mutta mitäs +te olisitte tehneet semmoisella nulikalla kuin minä silloin olin? Vaan +nyt minä voin tehdä työtä niinkuin muukin. Kyllähän minä jo maailman +kulkijanakin voisin kiertää klopoja työstäni, mutta minä mielittelisin +kotia, en viitsisi enää olla kulkukoiran tavoin joka tuulen +ajeltavana." + +Vähän ihmeissään katseli Kantala tuota omituista poikaveitikkaa: hän +huomasi heti, että hänen edessään oli järkevä olento, jolla oli enemmän +elämän kokemusta kuin kymmenellä muulla tuon ikäisellä, ja hän sanoi +hetkisen aprikoittuaan: "Saat koetteeksi jäädä taloon, jos lupaat olla +siivolla." + +"Kyllähän muuten lupaan siivolla olla, mutta tämä läpi tässä nenäni +alla on toisinaan niin huonossa kunnossa ett'en voi sitä täydelleen +hallita, ja silloin tunkee sieltä ilmoille semmoisiakin sanoja, jotka +eivät kaikkein mielestä kuulu aivan kauniilta." + +"Sitäpä juuri pelkään, että olet maailmalla oppinut paljon huonoja +tapoja ja olet semmoisena pahennukseksi toisille nuorille." + +"Tämä saattaa olla turha pelko, kyllä sitä maailmalla oppii vähäisen +jokalajia: jos oppii paljon pahaa, oppii siellä hitusen jotakin +parempaakin ja kaikkihan ne ovat hyvät tarpeen aikana." + +"Mutta minä luulen, että on menneet vanhatkin opit, kuinkahan +esimerkiksi lienee lukutaidon laita, ethän ole ollut lukusijoilla +moneen vuoteen." + +"Vähänpä sitä lukusijoilla lukemaan opitaan; muuten luulen siinä +konstissa toimeen tulevani ja kestäväni ankarampaakin arvostelua, kuin +lukusijoilla on tavallista." + +"Jää sitte taloon niinkuin tahdot, minä toimitan sinulle päivällistä, +ja huomenna saat koettaa miltä työnteko tuntuu." + +"No sitten se sujuu kaikki niinkuin käsi hihaan--mutta vartokaas, minä +annan teille täältä muutamia klopoja noin viisitoista markkaa, niillä +pyydän hankkimaan minulle vaatteita, sillä nyt kun muutan ammattia, ei +enää ole sovelias julkisuudessa käyttää vanhaa viskapukua." + +Kantala katseli rahoja, sitten katsoi hän terävästi Mattia silmiin, +joka jatkoi: "Varastanut, arvelette kai? Ei maar' olekkaan yhtä kirpun +kipenää varastettua--täällä on taskussani varastettu kymmenpenni, mutta +se onkin kaikista suurin varkauteni." + +Kantala katseli rohkeaa puhujaa. Hän on joko rehellinen tai tavattoman +hävytön, päätti hän. + +Matti kävi tupaan talonväkeä tervehtimään. Sydämmensä tykytti +tavallista rajummin, kun hän kohtasi entisiä lapsuuden tovereita, hän +tuli melkein ujoksi, sanattomaksi, tervehtiessään Kantalan lapsia.-- +Olipa jo viidettä vuotta kulunut siitä kuin Matti oli nähnyt tuttuja +kasvoja, hän oli sillä aikaa paljon muuttunut ja samassa määrässä oli +Kantalan lapsetkin muuttuneet, mutta oli siinä kuitenkin vielä jotakin +tuttavan tapaista, joka mieleen toi monta himmeää entis-ajan muistoa. + +Samana sunnuntai iltapuolla oli Matti jo perehtynyt talon aloihin, +niinkuin olisi vuosikansia siellä ollut, koki hän sentään olla jotenkin +alallansa ja puhua tavallista vähemmän. + +Kantalassa oli riihi rakennettavana ja sinne läksivät miehet maanantai +aamuna; sinne sai seurata Mattikin, puita kuorimaan, niinkuin isäntä +sanoi. Mutta kaikkein ihmeeksi osoitti Matti pian voivansa kirvestä +käyttää muuhunkin, eikä vaan pelkkään kuoren kiskomiseen. + +Ja pian tulikin hänestä oikia mestari, hänellä niitä oli kymmenittäin +kaavoja mielessä, hän muisti tarkkaan, mitenkä siinä tai siinä paikassa +rakennettiin, ja semmoinen sanottiin olevan hyvä. Ja sitten tuumittua +ja aprikoittua päätettiin Matin neuvo aivan käytännölliseksi ja tehtiin +sen mukaan. + +Ylipäätään oli Matti tyytyväinen oloihinsa Kantalassa ja työskenteli +ihmeteltävällä taidolla, mutta toisinaan tunsi hän kuitenkin kiihkeätä +halua palata entiseen elämäänsä. Silloin oli hän laiska ja +välinpitämätön, teki kureja ja lauleli rivoja lauluja. Mutta ei hän +sentään todella aikonut paikkaansa jättää, vaan palasi, hetkisen +laiskana loiroteltua, taas työhönsä. Kantalan lapset, jotka olivat +samalla ijällä kuin Mattikin, kohtelivat häntä ystävällisesti ja sepä +olikin paras vetovoima, joka pidätteli häntä paikallaan, sillä hän +tiesi, että vaikka maailmalla löytyykin jokalajia muuta, puuttuu siellä +kuitenkin ystävyyttä. + +Matti sai pian ruveta koulumestarin virkaan, opettaa talon lapsia +kirjoittamaan, ja tämä olikin hänelle hupaisin toimi, siinä hän hääräsi +paperilappujen kansa, kirjoittain mallia ja laskien sukkeluuksia +yhtenään. "Piirustappas, Elsa, tuohon juuri tuolla tavalla--kyllä se +käy laatuun--onhan sinulla sormet kuin hienoimmalla Helsingin +röökynällä--ja Iivari kirjoittaa jo melkein paremmin, kuin minä; mutta +sopivampi hän olisikin tähän korkiaan koulumestarin virkaan, kuin minä, +täysin palvellut kerjäläinen--ahaa! nyt piti tehdä ässää, mutta kävi +liika rässää, sitten tulee kaksi äätä, ennustamaan poutaista säätä." + +"Olisi parempi, jos olisit vähemmällä höperöittemisellä," sanoi Iivari, +hieman suuttuneena." + +"Niin kai, mutta Kangasten Toponen sanoi minun leukani olevan sitä +sorttia kalua, että sen täytyy aina häälyä, muuten se kuivaa ja +kräpistyy, niinkuin vanha kenkäraja." + +Sitten täytyi Iivarinkin vähän naurahtaa ja hupaista se oli kaikille. + +Vaikka Matti kotonakin oli suulas ja vallaton, osasi hän kuitenkin +hillitä itseänsä; mutta, päästyään ulommaksi kylän vallattomain +veitikkain seuraan, oli hän sama kerjäläis-Matti, kuin ennenkin. +Silloin ei hänen ilveillään ollut mitään rajaa, ja hän oli valmis +mihinkä konnankuriin tahansa. Tällaisena oli Matti aivan mukavana +aseena kylän hurjille pojille, nämät häntä ärsyttivät pilkkaamaan +ohikulkevia ja tekemään kaikenlaisia kureja ihmisille, puolustaen +häntä, jos pahoin kävi. + +Mutta rupesipa Matti kuitenkin vähitellen huomaamaan, ett'ei ollut +miksikään kunniaksi olla veitikkain ärsytettävänä ja kyläkunnan +komelina ja sitämyöten rupesi hän siivommin oleskelemaan. + +Toisena kevännä tuli Matin mennä rippikouluun. Hän oli nyt jo +entisestään paljon muuttunut, monta pahaa tapaa jättänyt. Eikä hän enää +koskaan tuntenut halua lähteä maailmaa kulkemaan, olipa hän nyt jo +kunnollinen renki, ja hänellä oli koti ja ystäviä.--Eikä hänelle kukaan +ikäisistään piisannut, ei työnteossa, eikä muissakaan konsteissa. Olipa +papit lukusijoillakin sanoneet häntä parhaaksi lukijaksi ja +ihmetelleet, mitenkä hän maailmalla niin oli edistyä voinut.--Ja +kylläpä hän sen tiesi itsekkin ilman kenenkään sanomatta--ja osasipa +hän muutakin, ei ainoastaan lukea, osasi enempi, kuin joku +arvokkaampikin mies. Tämmöistä tiesi Matti itsestänsä ja hän kohosi +omassa mielessään puolta suuremmaksi--miksi ei hänestä voisi tulla +vaikka mikä--mikäpä hänelle olisi mahdotoin?--Talonisäntä--vaikkapa +herrasmies--miksipä ei? + +Hyvästi puetettuna, iloisena ja rohkeana, sekä varmana hyvästä +taidostaan, kävi Matti rippikouluun, ja hän ajatteli; mahtaneeko olla +kylläkin monta, jotka lukevat paremmin, kuin hän. + +Samalla kertaa kävi Kantalasta rippikouluun toinenkin henkilö, talon +tytär, Elsa. Tämä ei ollut niin rohkea ja varma taidostaan, vaikka +kyllä hänkin oli kunnollinen lukija ja tarkka tyttö. Elsa oli ujo, +hiljainen tyttö; ensi aikoina joutui hän hämilleen aivan kohta, jos +pappi vaan katsahtikin sinne päin, ja aina hän pelkäsi, kuinka tuon +Matin käynee, joka aina esiintyi niin tavattoman rohkeana, vieläpä teki +pieniä kujeita ihan papin nenän edessä. Mutta olihan Matti etevämpi +kaikkia muita poikia; ainahan hänellä oli vastaus valmiina, jos vaikka +mitä kysyttiin, ei hän koskaan joutunut hämille. Ja kaikissa leikeissä +sitten, eihän niissä Matin kanssa kukaan piisannut likimainkaan, +hänellä niitä oli konsteja kymmenittäin, eikä toiset tienneet muuta +kuin ihmetellä. Ja ainahan oli Matti valmis auttamaan, jos ketä +vallattomat kiusasivat--ja sitten tuo tapaus tuolla peltotiellä: +siellähän Elsa joutui pahaan pulaan vallattomain poikain kanssa--yks +kaks, oli Matti paikalla ja ojissa kieriskelivät vallattomat.--Eikä +nuot tuommoiset tapahtumat olleet ollenkaan vähäpätöisiä +viidentoistavuotiaan tytön mielestä, ne kohottivat tavattomasti Matin +arvoa hänen silmissään. + +Matti puolestaan olisi ollut valmis vaikka tuleen juoksemaan Elsan +puolesta, niin paljon hän piti tuosta hiljaisesta tytöstä. Joka vaan +hiukkasenkin loukkasi Elsaa jollakin tavalla, ei jäänyt Matilta +kostamatta, siitä sai olla varma, vaikka ei kosto aina ollutkaan aivan +ankaraa laatua. + +Rippikoulussa voitti Matti itselleen monta hyvää ystävää, mutta samalla +ei puuttunut kadehtioitakaan. Harmitti se monta upeaa talollisen +poikaa, kun hän, tuo mökin poika ja kerjäläinen, kulki aina kaikkein +etupäässä ja joka paikassa tunkeutui etevämmäksi muita. Senpätähden ei +sivullapäin puuttunut puheita "kerjäläisloikkarista ja Luisulan +Goljatista," niinkuin muutamat Mattia pilkalla nimittelivät. Sattuipa +Mattikin joskus kuulemaan noita nimityksiä ja silloin alkoi ankara +prosessi, joka toisinaan kävi niin pitkälle, että tuli Kirkkoherran +tutkittavaksi. Silloin sanoi Matti rohkeasti, ett'ei hän suvaitse +mitään outoja liikanimiä, eikä ole mikään kerjäläinen enää, jos sitä +ennen onkin ollut. + +Oli lauantai-ilta Heinäkuussa, aurinko läheni jo laskuaan, kylän karja +palasi laitumelta, ilma oli lämmin ja tyven. Matti istui kivellä kujan +vieremällä suitset kainalossa, hänen piti mennä hakemaan hevosta, jolla +sitten Elsan kanssa huomen aamulla kirkolle ajaisivat, nauttimaan +ensikerran Herran ehtoollista.--Tuollahan se tuli Elsakin, karjaa +ajaen, keveänä, viehättävänä.--"Kiiruhdas vaan, että ehdit kotia +kylpemään," sanoi tuo kaunis tyttö hymyillen tuttavasti.--"Annas kun +levähdän, olen hieman väsyksissä," vastasi Matti.--"Olet väsynyt, +kuka sitä ikänä on Matista kuullut? Sinä teet niin liika paljon työtä, +ei sinun pitäisi tehdä niin paljoa!" sanat lausuttiin hellällä +osanottavaisuudella, ja sitten poistui tyttönen.--Matti katseli hänen +jälkeensä, siksikuin hän katosi näkyvistä karjoineen, sitten oikasi hän +jäseniänsä ja puhui itseksensä: "Väsyksissä minä, miks'en? eihän ole +helppoa riistää voittoa täysin varttuneilta miehiltä--ei--mutta peräksi +en anna, en totta vie--minä tahdon olla jotakin, jota ei kaikki +poikanulkit ole; he saavat minua vieläkin ihmetellä!--Mutta mitä on +kaikesta etevyydestäni, olenhan köyhä rotta, äskeinen kerjäläinen, +siihenhän katoovat minun kaikki etevyyteni!--Hm, olempa kyllä nähnyt, +mikä maailmassa on todella arvokasta.--Ajat muuttuvat, tiedän mä, mikä +ennen oli sopivaa, ei enää pian olekkaan. Niin kauvan, kuin ollaan +lapsia, ei tehdä niin tarkkaa eroitusta renkipojan ja talollisen lapsen +välillä--mutta sitten alkaa toiset ajat, luulen minä.--Hm, kuka tietää, +missä olisin ilman tuota tyttöä, hänen ansionsa se on, että olen +tämmöinenkin mies, kuin olen.--Ha, ha, ha, lapsi? neljäntoista vuotias +nulkki.--Eipä kukaan käsitä mitä tuommoinen nulkki voi ajatella, +varsinkin jos se on laajalta haistellut mailmaa.--Mutta vielä on aikaa +--vasta on vuosia viisitoista--eikä häntä minulta helposti riistetä, +ei!" + +Tavallista vakavampana hääräsi Matti sunnuntaiaamuna hevoisensa kanssa +Kantalan pihassa, hän tutkisteli ja tarkasti jokaista hihnaa ja solkea +valjaissa, odotellessaan Elsaa, joka vielä sisällä viipyi. Viimein tuli +tämä, silmät itkusta punaisina, saatuaan monta neuvoa ja sydämellistä +sanaa läksiäisiksi. Matin mielessä liikkui tuhansia tuumia ja aatteita: +hän kyllä tunsi ja tiesi tämän päivän tärkeyden henkisessäkin +suhteessa, sillä rippikoulun ajalla oli hänkin ruvennut ymmärtämään +Jumalan pelkoa, mutta samalla lensi hänelle mieleen koko edessä oleva +tulevaisuus, uusina ja yhä uusina kuvina, jotka syntyivät, kasvoivat ja +haihtuivat aivan vallattomasti.--Ja sitten kirkossa: hän vastaili kyllä +raikkaalla, selvällä äänellä ja teki lupauksensa täydellä todella ja +hyvillä aikomuksilla--mutta sitten tahtoi taas ajatus lentää omia +teitänsä. Oli yksi henkilö kirkossa, jota hän ei voinut olla +muistamatta--hänen täytyi aina useasti katsahtaa sinne päin, jossa tuo +oli--hän ei olisi sitä oikeastaan tahtonut, hän olisi tahtonut ajatella +ihan toisia asioita, mutta ei käynyt laatuun. + +Yhä edelleen palveli Matti Kantalassa, hänestä oli nyt jo sukeunut ihan +toisenlainen olento, kuin hän oli tullessaan. Tosin oli hän nytkin +vielä toisinaan aika veitikka, mutta tämä veitikkamaisuus oli ihan +toista laatua, kuin ennen kerjuupoikana. Pois oli jäänyt tuo raaka +ilveilevä puhetapa ja irvistävä kerjäläis-naama, ja Matista oli tullut +miellyttävä iloinen poika. Kantalassa pidettiin häntä kuin omana +poikana; alusta aikain oli häntä lemmellä kohdeltu, niin että hän +todella tunsi olevansa kotona. Ja juuri tuo kodin hiljainen lempeys se +oli, joka niin pian tasoitti hänen rajun, pilaantuneen luonteensa, ja +herätti hänen paremmat ominaisuutensa täyteen eloon. Yhä suuremmassa +määrässä voitti hän isäntänsä ja kotoväkensä luottamuksen, sillä vaikka +vielä aivan nuori, oli hän harvinaisen tarkka ja taitava, käsitti +erinomaisen pian kaikki asiat, joten voitiin sentähden uskoa hänelle +mikä toimi tahansa. Kantalan isäntä oli itsekseen hyvillään, kun oli +saanut noin erinomaisen miehen ja aikoja myöten aikoi hän Matille +hyvästi palkita.--Mutta eipä kukaan tuntenut niitä tuumia, joita Matti +päässään hautoi, kun hän usein miettivänä yksinänsä istui. Silloin +ajatteli ja mietti hän mitenkä parhaiten, kunniallisilla keinoilla, +voisi vähässä ajassa ansaita rahaa, ja hän päätti, että renkinä ollen +voidaan sitä ansaita aivan vähän.--Ja rahaa, sitä hänen nyt kaikessa +tapauksessa piti saada, vieläpä runsaasti--hänen täytyi pyrkiä ihan +toisenlaiselle asemalle, kuin missä nyt oli--muutoin ei kävisi hyvin.-- +Elsa hänen piti joskus saada, sen hän tunsi koko olennossaan--vaan +tällä asemalla ei sopinut--olipa hyvä, että oli vielä runsaasti aikaa. +--Hei kyllähän maailmassa oli rahoja!--ja kyllä hän oli mies niitä +sieltä ulos kiskomaan; eihän tarvittu kuin joku tuhat. + +--Kyllä Elsa hänestä piti, sen hän näki aivan selvään, ja siinä se oli +koko temppu--rohkeutta vaan! + +Se oli kyllä totta, että Elsa piti Matista enemmän, kuin yhdestäkään +muusta olennosta; eihän tyttö sitä niin aivan käsittänyt mistä se tuli, +kun tuo Matti oli hänestä paljon rakkaampi, kuin veljensä, rakkaampi, +kuin kaikki muut, ja sentään tunsi hän jommoistakin ujoutta; eipä hän +oikeen vapaasti voinut Matin kanssa puhua, tuskimpa silmiinkään +katsoa.--Ja sitten kerran syksypuoleen ilmoitti Matti hänelle, että hän +aikoi lähteä maailmalle ja kysyi, mitä hän siihen sanoisi--no +luonnollisesti hän kielsi, oikeen itkien pyysi jäämään. Mutta silloin +selitti Matti, että hän juuri hänen, Elsan, tähden katsoi paraaksi +lähteä ja, että juuri siinä tapauksessa, jos Elsa hänestä pitäisi, oli +tuo tarpeellista.--Lopulta alkoi Elsakin hiukkasen asiaa käsittää, ja +täytyi hänen myöntää Matin olevan entistäkin viisaamman ja paremman. +Vaan eipä hän ollut ennen ajatellut mitään--nyt sinne nuoreen tytön +sydämmeen tunkeutui tuhansia uusia ajatuksia; ne saattoivat rinnan +raskaasti aaltoilemaan, pusersivat kyyneleenkin silmästä.--Sitte hän +lupasi vuottaa vaikka koko ikänsä--lupasi vielä paljon muuta sellaista, +jota nuori kuudentoista vuotias tyttö voi luvata. + +Sitten se tapahtui jonakuna kauniina syyspäivänä että Matti ilmoitti +isännällensä, aikovansa taas lähteä mailmalle. + +--"Hullunako nyt olet?" Kantala sanoi, "joko nyt taas mieles tekee +vanhaan ammattiis?"--"Ei maar juuri," vastasi Matti, "mutta onhan niitä +toimia muitakin." + +--"Mikä sinun on sitten meillä hätänä?" + +--"Ei mikään, täällä on hyvä kaikin puolin, mutta minä en aijo jäädä +rengiksi koko ijäkseni,--ylöspäin, paremmalle asemalle, se on +aikomukseni--mutta siinä ennen kaikkia tarvitaan rahoja, ja juuri noita +lähden mailmalta haalimaan." + +--"Luuletko sitten sieltä niitä niin saavasi, jos et juuri aivo +varkaisiin ruveta?" + +--"Varkaisiin! sen sanan olisitte voineet jättää pois, mikään ei +oikeuta teitä tuota lausumaan--mutta neljän vuoden aikana kerjuulla +käydessäni, ehdin katsahtaa vähän joka paikkaan ja silloin luulen +huomanneeni, että hiukkasen järkeä käyttämällä voisi jotakin ansaita!-- +no niin! luulen kykeneväni vähän sinne ja tänne, vaikka katon harjalla +kiikkumaan." + +--"Voit tehdä mitä tahdot, vaikk'en minä sinun tuumias oikeen hyväksy." + +--"Hm, mutta ettehän taitaisi hyväksyä, jos joku renkipoika tulis +tytärtänne kosimaan, varmaankin olisi vanhalla pohjalla oleva +talollinen suotuisempi." + +--"Mitä riivattua semmoiset tähän kuuluu?" + +--"Kuuluu ainakin sen verran, että edellistä pidetään paljon huonompana +olentona kuin jälkimmäistä, vaikka se useasti onkin aivan väärin." + +Sitä sitten Kantala toisinaan itsekseen ajatteli, että mitähän Matti +noilla kosiomiehillä tarkoitti,--jotakin liikkui tuon poika klopin +kallossa? + +"Taitaa se niinkin olla, että noilla suurilla työpaikoilla voi enempi +ansaita, kuin rengin palkan," sanoi Kantala kerran Matille, "mutta +tavallisesti nuot rahat menevät kaiken maailman teitä, eikä miehelle +jää muuta, kuin tyhjät känsäiset kädet oljelle." + +"Niin kyllä," vastasi Matti, "helpostihan se menee työmiehen palkka, +jos sen kanssa huolimattomasti menettelee; tavallisesti ovatkin vapaat +työmiehet hurjia, ajattelemattomia veitikoita, joilla ei ole mitään +tarkoitusperää, jota kohden pyrkisivät ja niin elävät he päivästä +päivään, sen mukaan kuin Kaasi kannattaa." + +"No luuletko sinä sitten olevasi toista sorttia?" + +"Luulempa niinkin, minä aivon ansaita ja säästää, sillä minulla on +jommoinenkin tarkoitusperä, johonka pyrin, ennenkuin tulen aivan +vanhaksi äijäksi. + +"Olleekohan tuo kylläkin korkea?" + +"Eipä mitään--ainoastaan semmoinen, että uskaltaa ihmisten kuullen +jotakin sanoa." + +"Etpä sinä nytkään ole liian arka sanoissasi." + +"Empä niin: mutta se on samallaista, kuin jos joku uhkarohkea, hävytön +soittaisi pahaa kellorämppää toisten keskustellessa, kukaan ei pidä +mitään tuommoisesta äänestä, vaikka se jotakuta saattaa hiukan +naurattaa." + +Sitten syksyllä pisti Matti kapineensa kokoon ja läksi, liikutetulla +mielellä, kiitellen talonväkeään. "Minä lähden vaan työhön," sanoi +Matti, "täällä on minun kotini, missään muualla en voi niin elää, kuin +täällä." + +--"Ei tainnut olla vahingoksi, vaikka Matti menikin pois," sanoi +Kantalan emäntä kerran salavihkaa miehelleen, "Elsan on usein silmät +itkusta punaiset, hän piti Matista tavattomasti--Herra ties' mitä siitä +olisi aikaa myöten voinut tulla." + +"Meni se, ja saattaa se palatakkin," mumisi Kantala itseksensä; hänellä +oli vieläkin mielessä nuo kaksi kosiomiestä. + +--"Joka kerran kulkuri on, niin kyllä se kulkurina pysyy," tuumasivat +useat, kun kuulivat Matin lähteneen Kantalasta. + + + +V. + +Samana syksynä, kun Matti Kantalasta lähti, tuli Anna palvelustytöksi +Tapalaan. Pestirahansa oli hän viimeiseen penniin antanut +reppuryssälle, ja saanut yhtä ja toista koristusta, jotka nuoren tytön +silmiä huikaisevat. Mutta aivan riittämättömät olivat nuot rahat +olleet, nytkin vielä oli hän paljon jäljellä, ei hänellä ollut vielä +puoliakaan niistä kaikista, mitä vanhemmilla palvelustytöillä ja muilla +varakkaammilla oli. Täytyi siis vartoa kärsivällisesti seuraavaan +syksyyn, joka oli tuova lisää. + +Tapalan isäntä oli toiskertaan naimisissa; ensimmäisestä avioliitosta +oli hänelle ainoastaan yksi poika, joka jo oli nuorukais-ikään ehtinyt, +toisesta sitävastoin oli useampia pienokaisia. Tapalan haltijat kokivat +ainakin ulkopuolisesti olla hyvin jumalisia ja näyttäytyä muita +paremmiksi. Emäntä oli tuolta toisesta päästä kylää, erään talon +tätityttäriä. Parhaalla ajallaan ei hänen ollut onnistunut päästä +naimisiin, vaikka oli rahojakin, meni jo kolmaskin kymmen eikä +vieläkään tahtonut kuulua kunnollista kosijaa. Näin isolla ijällä ei +enää oikeastaan sopinut nuorten tyttöin seuroissa käydä, eikä ne +hänestä juuri paljon pitäneetkän. Mutta sitte tapahtui kuitenkin se +ihmeellinen seikka, että Tapalan isäntä kosi häntä emännäksensä. Nyt se +vihdoinkin jäi tuo vihattu tädin kölli ja vaihtui kauniilta soivaan +emäntä nimeen. + +Annaa ei isäntäväen hurskauden maine oikein miellyttänyt, mutta kun +talo oli ihan keskellä kylää, arveli hän siellä sentään aikojen +kuluvan--ja sitten oli toinenkin palvelustyttö ja pari, kolme renkiä. +Eihän siinä isäntäväen jumalisuus paljon haitanne, arveli hän.--Eikä +se jumalisuus sitte ollutkaan niin aivan ankaraa, eikä todellista +laatua, ainoastaan silloin tällöin tuli isännälle, tai emännälle, +propeteeraumisen aika, niin kuin Anna sanoi, ja tämä tuli ainoastaan +silloin, kuin ei asiat menneet mielenmukaan, silloin sai kuulla osansa +itsekukin, nähdä minkälainen oikeastaan oli.--Pianhan Anna mukautui +uusiin oloihinsa, hänellä oli nyt paljon enempi raskaita tehtäviä, kuin +Ketolassa, mutta mitäs siitä lukua; olihan täällä kylässä kuitenkin +kymmenenkin vertaa hauskempaa, täällähän alinomaa sai olla nuorten, +iloisten ihmisten seurassa, ja sitäpä hän juuri hartaimmin halusikin. +Anna oli ikäänkun laululintu; tanssien ja laulellen teki hän työnsä, +tuokiossa oli hän lentänyt naapuritaloon ja sieltä takaisin, mikään ei +voinut häntä paikoillaan pidätellä. Kyllä hän toisinaan sai toriakin +juoksemisestaan, mutta siitä välitti hän aivan vähän ja eli vaan omalla +tavallansa.--Kunnon palvellustyttö hän oli ja toimitti hyvin +tehtävänsä, sen sanoi Tapalan emäntäkin. "Mutta," lisäsi hän, "hän on +semmoinen maailman riekko, niinkuin ne nuoret valitettavasti tähän +aikaan ovat; aivanhan ne rientävät suin päin kadotusta kohden!" + +Sunnuntaisin, silloin kuin ei kirkossa ollut, istui Tapalan isäntä +silmälasit nenällä pöydän takana; siellä lukea pahtoi hän hikipäässä +raamattua. Nuoruudessaan oli hän ollut huononpuoleinen lukija ja nyt +vanhempana ei hän enää tullut sen paremmaksi, vaikka usein +harjoittelikin. Hänen lukemisensa oli kankeaa ja vaikeasti +ymmärrettävää, joka teki kuulijaan väsyttävän vaikutuksen.--Emäntä +istui tuolilla pöydän vieressä, häälytellen ruumistaan, ja siinä täytyi +istua palvelustytöistäkin sen, jonka vuoro ei ollut olla kirkossa.-- +Nämät olivat tuskallisia hetkiä Annalle, ei sen vuoksi, ett'ei hän +olisi raamatun lukemista kärsinyt, vaan sen yksitoikkoisuuden tähden, +joka vallitsi tässä seurassa, ja josta ei ikänä tahtonut tulla loppua. +Isännän lu'usta ei hän kuullut niin mitään, sydän oli täynnä synkkää +levottomuutta, jopa kiukkuakin.--Viimein kuitenkin kuului kulkusten +kilinä kirkkotieltä, ja isäntä taukosi lu'ustaan.--Silloin aloitti +emäntä pienen puheensa, joka tavallisesti kuului näin: "Niin, niin +ihmisparat, niin sitä siinäkin sanottiin, niin se on pahaa ja syntistä +maailman lopun edellä, ja kyllä siitä loppu tulee jo tuohon käteen, +niinhän se kuului." Emäntä tosin ei enää muistanut sanaakaan, miten se +kuului, sillä hän oli jo hyvät tuokiot taistellut unen kanssa, mutta, +että mailman loppu oli ihan tulossa, sen hän tiesi muuten. + +Ja tiesipä Annakin että tuskan hetket nyt olivat mennyttä ja iltapuoli +oli iloa ja vapautta, ja elämä tuntui taas niinkuin keväinen +päiväpaiste. + +--Tuli sitten kesä monine hauskoine huveinensa; tanssittiin ulkona +kedoilla, leikittiin ja lauleskeltiin. Koko kylän nuoriso olivat Annan +ystäviä, sillä hänen iloinen viehättävä luonteensa miellytti jokaista. + +--Sulosilmäinen, punaposkinen, soleva ja notkea kuin nuori vesa, +hyväsydämminen, lempeä ja iloinen, semmoinenhan se oli Anna, +sellaisiahan niitä tapaa useampia palvelustytöissä. Ken tietää kuinka +suuri aarre löytyisi tuollaisessa hempukassa? Arvattavasti voisi +tuollainen olento tehdä onnelliseksi miehen, joka todellisella lemmellä +osaisi sitä hentoa kukkaa kohdella. Mutta aivan pienessä ajassa +saattavat olot muuttua kokonaan toisiksi ja iloisesta, viehättävästä +tytöstä saattaa pian tulla kurja, maailman hylkimä raukka.--Salainen +vaara väijyy lempeän illan hämärässä, esiintyy niin kauniissa +viattomassa muodossa, hetkessä valloittaa se nuoren, ajattelemattoman +tytön sydämmen ja silloin käy, niinkuin nuorten palvelustyttöin niin +useasti on käynyt. + +--Tapalassa, niinkuin tiedämme, oli tuommoinen mieheksi varttuva poika; +lapsuudessaan oli hän vallaton velikulta, teki kaikenlaisia pieniä +pahoja kyläläisille, jotka arvelivat: pojasta mahtanee tulla aika koira +maailmaan. Mutta kuinkas kävikään; jo rippikoulun ijällä näytti Samulin +luonne kokonaan muuttuvan; pian oli hän samalla mielellä, kuin Tapalan +haltijatkin, rupesi paheksimaan nuorison syntielämää ja puhui kauhulla +heidän kujeistansa. + +--Eipä hän sentään malttanut pysyä vuoteellansa, kun kesä-öisin kuuli +nuorisojoukon laulua kylän raiteilta, hän hiipi akkunan pieleen, +tirkisteli ulos, ja pian oli hän ovesta pihalle pujahtanut. Sitten +seurasi hän tuon vallattoman joukon jälkiä, tunsi halua käydä seuraan, +vaan pelkäsi siitä tulevan pahan kolauksen hyvälle maineellensa. + +Tuli sitten joku arki-yö, eikä kylässä kuulunut olevan nuorisoa +liikkeellä, eipä nuo alati voineet yötä päivää valvoa, silloin tuli +Samuli entistä levottomammaksi, käänteli ja väänteli vuoteellaan. Ja +kun arvasi talonväen nukkuneen, pisti hän takin päällensä ja pujahti +ulos. + +Niinkuin pahaa aikova rikoksen tekijä hiivi hän salaa kylän nurkissa, +kurkisti tuon ja tuon pirtin takaa, eikö ketään olisi näkyvissä ja jos +silloin sattui näkemän jonkun, pakeni hän kuin pahin varas. + +Ensi alussa palasi hän takaisin, hetkisen viivyttyään, ja nukkui +vuoteellensa, mutta kohta ei hän enää niin pian palannutkaan, hän oli +öisillä retkillään saanut rohkeutta toimintaansa.--Nuori pulska poika, +varakkaan talon perillinen, semmoinen on jotakin suurta nuoren +piikatytön mielestä; jos semmoinen ihailtava sankari kolkuttaa aitan +ovea, olisipa hulluutta olla avaamatta. Ja silloin syntyy tuhansia +iloisia toiveita; tuo rikas nuorukainen on niin lempeä, niin uskollinen +ja hyvä, kyllä se nyt muka todella rakastaa ja siitä seuraa loistava +tulevaisuus--nyt sitä on toivo päästä talon emännäksi, nyt ne +kerrassaan jäävät palkkapiian ja mökin muijan päivät. + +Pian oli Samuli noihin öillisiin retkiinsä niin tottunut, että hän +aivan harvoin pysyi koko yötä kotona. Ajan pitkään ei tuo tietysti +voinut täydelleen pysyä salassa, olipa yksi ja toinen nähnyt Samulin +nurkissa juoksentelevan. Sitä ei ensinnä oikeen uskottu, mutta +vähitellen muuttuivat nuot huhut varmaa varmemmiksi. Mutta kauvan aikaa +osasi Samuli monen tekosyyn nojalla itseänsä puolustella. + +Ensi alusta oli Samuli halulla silmäillyt talon uutta kaunista +piikatyttöä, mutta Anna näyttikin hänestä aivan vähän välittävän, haki +vaan iloisia seuroja ja lauleli huolettomasti. Eikä Samulin ensimmäiset +kokeetkaan näyttäneet luonnistavan, Anna vaan karttoi häntä entistä +enemmin.--Jotakin salaista vastenmielisyyttä tunsi Anna ensi hetkestä +Samulia kohtaan ja kun hän huomasi, miten tämä usein kahdenkesken +koetti häntä imarrella, hän melkein peljästyi. + +--Kyllähän Anna jo vuosikaudet oli kuvitellut itsellensä tulevaa +sulhoansa, mutta ei nuot kuvitelmansa koskaan ulottuneet renkipoikaa, +tai käsityöläistä ylemmäksi, ja, kun hän nyt huomasi, että Samulilla +oli jotakin outoa mielessä häntä kohtaan, pelkäsi hän ett'ei asiat +olleet oikialla paikalla.--Mutta kun hän, päivän työtä tehtyään, +illalla kävi vuoteellensa, ei hän voinut estää mieleen tunkeutuvaa +ajatusta, että taitaisi se joskus tulevaisuudessa olla hyväkin, kun ei +aina tarvitsisi niin kovin työskennellä, ja kyllä se sentään oli kelpo +poika Samulikin. Tämä ajatus kasvoi kasvamistaan siksi, kuin se oli +melkein yksinvaltiaana Annan sydämmessä. + +--Kerran, kun hän eräänä iltana ajoi karjaa laitumelta, kohtasi hän +Samulin, joka asettui hänen eteensä polulle ja pyysi kiihkeästi häntä +seisattumaan. Ja sitten puhui ja vannoi tuo kiihkoinen nuorukainen niin +paljon ikuisesta rakkaudesta, että Anna raukka joutui vallan ymmälle, +eikä voinut virkkaa mitään. Hän riuhtaisi itsensä irti ja juoksi karjan +perään. Mutta siitä asti oli hän täydelleen valloitettu ja muuttui +kokonaan toisenlaiseksi, ei hän enää välittänyt niin paljon iloisista +seuroista, ja jos joskus menikin senlaisiin, ei hän enää ollut sama +kuin ennen. Poissa oli tuo vapaa ja hilpeä käytöstapa, joka ennen oli +hänen omituisuutensa, iloinen hän tosin oli vielä, mutta ei samalla +tavalla kuin ennen; jonkinlainen levottomuus näkyi hänen vilkkaissa +silmissään. Uusia korioita hetuleita ilmestyi yhä enemmin hänen +puvussaan, viimein koreat puikkorenkaatkin korvissa välkähtelivät--ja +yhä ylpeämmäksi muuttui hän. Entiset ystävät ja palvellussisarensa ei +hänelle enää oikeen seurakumppaneiksi kelvanneet, sillä olipa hän +talonpojan morsian, ja tunsi itsensä siksi. Mutta silloin olikin jo +astuttu siveyden rajain yli, hienot siveettömyyden taimet versoneet, +taitavan kasvattajan hoidossa. + +Oli taas keväinen sunnuntai-ilta, kylvöt ja muut kasvit olivat +kauniilla oralla, joita maamiehet katselivat hyvillä toiveilla. Niinpä +oli Kantalan isäntäkin katselemassa kylvöjään ja kohteli palatessaan +Tapalan ukon, joka kanssa palasi pelloltaan. Siinä sitten, kaikenlaista +jutellessa, sanoi Tapala muun muassa: "Meidänhän ne työt tahtovat jäädä +vallan takapajulle, on liika vähän väkeä ja nekin niitä näitä +lontuksia, nyt sitten vielä täytyy ajaa piikakin pois." + +--"Ajaa piika pois, mistä syystä sitten?" + +"Mistäkö syystä?--mistäs muusta kuin siitä, kun roisto on antanut +itsensä pilata ja piankin ehkä saa lapsia."-- + +--"Jaa jaa, kyllä se on ikävä asia, kun tuollaisen kelpo tytön on käynyt +niin pahasti, mutta eihän teidän kuitenkaan sovi tyttöä pois ajaa, +teillä hän on paremmin kotonaan kuin muualla." + +--"Meilläkö? minä en pidä huoria talossani, se on totinen tosi, miksi +ei silloin totellut, kun monesti varoitin häntä juoksemasta kylässä +syntiseuroissa, miksi ei totellut?" + +--"Jaa jaa, mutta ehk'ette kieltäneet tarpeeksi monta kertaa; minä +olenkin kuullut, että teidän oma poika on Annaa koreillut +korvakelluttimilla ja kaikenmoisilla hetuleilla. Olisi ehkä aivan +kohtuullista, jos Annasta tulisi talon miniä." + +--"Ja luuletko sinä sitten meidän Samulin piikoja pitävän, joka on +siivoimpia nuoria miehiä maailmassa." + +--"Ei kerkiä kehumaan; yökoipari hän on ollut kauvan aikaa, vieläpä +pahinta sorttia." + +--"Valehtelet!" tiuskaisi Tapala suuttuneena. + +--"Enpä sentään," sanoi Kantala vakavasti, "jos jätänkin jutuiksi, mitä +olen muilta kuullut, on minulla kyllin omia silmin näkemiäni, tuskin on +vielä viikkoa aikaa, kun omin käsin talutin hänen pois piikain +makuuhuoneesta, koska pidin sopimattomana, että hän siellä kaiket yöt +vetelehtii." + +Tapalalla ei ollut mitään sanottavaa; vihoissaan lähti hän kotoaan +kohden, ja vielä samana iltana täytyi Annan ruveta korjaamaan +kapineitaan, ei ollut enää armoa vähääkään. + +Koditonna, petettynä, hyljättynä, tuollaista ei Anna ikänä ollut +tiennyt elämältä pelätä ja sempä tähden tuntuikin se kahta +katkerammalta. Hän tiesi ett'ei hänellä enää ollut mitään odotettavaa +petolliselta sulholtansa; nyt hän jo täydelleen käsitti, mikä tarkoitus +oli Samulin lemmen lupauksilla. Ja kyllä hän oli noitten lupasten +vakavuutta epäillyt alusta aikain, mutta ei hänessä ollut voimaa +vastustamaan niitä monenlaisia houkutuksia, joita yhä uusia ilmestyi. + +Kiukku ja häpeä astuivat nyt entisen iloisuuden sijaan, köyhyys ja +kopiseva tyhjyys joka paikassa--Anna oleskeli yönsä ladoissa ja muissa +ulkohuoneissa, ei taipunut hän pyrkimään kenenkään asuntoon, kenties ei +oikeen uskaltanutkaan. Monta kertaa oli hän aikeissa itse lopettaa +elämänsä, mutta ei hänellä sentään ollut rohkeutta toteuttaa +aikeitansa, hän eleli siis vaan kurjaa elämäänsä ja tulevaisuus +kuvautui vieläkin kurjemmaksi. Mutta eipä saanut hän kauvan tälläkään +tavalla rauhassa olla; kyläläiset päättivät, että kyllä tuolla naisella +varmaankin on jotakin pahaa mielessä, kun tuolla tavoin piilottelee, ja +silloin rupesivat kylän akat jommoiseenkin vartijatoimeen.--Olipa +kerran yksi niin rohkea, että rupesi Annaa julkisesti torumaankin +tuollaisesta olosta, samassa lisäten; "Jos muuten tahdot, voit saada +vähäksi aikaa sijaa minunkin pirttini nurkassa."--Mutta kyllä tiesi +Anna, ettei kylän häijyimmän akan pirtin nurkassa ollut juuri hauskat +oltavat; sentähdon pakeni hän, sydän entistä synkempänä. Hän juoksi +vähän matkaa kylästä olevalle sillalle, ja päätti nyt varmasti lopettaa +elämänsä, hypätä sillalta alas koskeen--hän seisattui käsipuulla, +katseli virran juoksua ja kuulteli sen hiljaista kohinaa, mieleensä +muistui lapsuutensa ajat Ketolassa, usein hän sielläkin oli katsellut +pienoisen virran hiljasta kulkua, vaan aivan toisella mielellä, kuin +nyt. Ja juuri tällä hetkellä iski mieleensä ensikerran ajatus; mitäs +jos kävisin Ketolaan--nuo jäykät ihmiset olivat kuitenkin parhaimpia, +mitä hän oli kohdannut maailmassa: ainahan ne puhuivat suoraa totuutta +ja toimivat sen mukaan ihan toisin kuin maailmalla--miksi olikaan hän +sieltä ollenkaan lähtenyt, olisihan siellä nyt hyvä--mutta mitenkäs hän +voisi ja kehtaisi sinne mennä takaisin, josta hyvinä päivinään oli niin +ylpeästi suotta-aikojaan lähtenyt?--Kyllä se oli vaikeaa.--Mutta tässä +oli kysymys elämästä ja kuolemasta, tässä ei ollut tinkimisen varaa.-- +Ja miksi ei hän koittaisi kaikkia, ennenkuin käy lopettamaan nuoren +elämänsä? Kauhistuneena tempasi hän itsensä irti sillan käsipuusta ja +alkoi vakavasti astella Ketolan torppaa kohden. + +--Ketola vaimoineen, poikineen palasi juuri työstä, kun he pihassa +kohtasivat vaalean, surullisen näköisen Annan. Ihmetyksissään asettui +koko perhe Annan ympärille seisomaan.--Tietämättä mitään lausua Anna +puolestansa rupesi katkerasti itkemään, eikä voinut silmiinkään katsoa +entisiä kasvatusvanhenpiansa. Viimein toki poikanen lapsen rohkeudella +tarttui Annaa käteen ja sanoi, "tule Anna pirttiin!" + +Siitä sitten pääsivät vanhemmatkin alkuun, kertoivat pojan sanoja ja +kyselivät, miksi hän itkee. + +Monen tuumimisen ja arvelun perästä, tuli vielä samana iltana +päätökseksi, että Anna saisi jäädä torppaan. "Olisi vallankin hyvä", +sanoi Jaakko, "jos pysyisit täällä enemmän aikaa, etkä kohta taas ensi +tilaisuudessa lähtisi maailmalle hulluttelemaan." + +Mutta Anna tiesi, että päätös oli päätös, joka pysyi, hän tiesi että +hänellä taas oli koti, jossa sai elää miten tahtoi ja hän päätti taas +ruveta elämään uudestaan. + +Kylässä alkoi touhu ja hakeminen Annan katoamisen johdosta, luultiin +hänen koettavan sikiötään salata: Toiset olivat hänen nähneet menevän +joelle päin, ne luulivat, eikä syyttä, hänen koskeen hypänneen. Ja +viikon päivät kesti tämänlaista levottomuutta, siksi kuin saatiin +tietää missä hän nyt oli. + +Tapalan Samuli käveli vaan pyhyyden hännystakissa, ei hän ollut asiasta +tietävinäänkään. + + + +VI. + +"Heikkilä" nimellinen talo oli vähän matkaa kylästä peltojen takana; +isäntänä siellä oli parhaassa ijässä oleva mies, ankaranluontoinen ja +ahkera työntekijä. Renkeinä hänellä tavallisesti oli nuoria alaikäisiä +poikia, joilla hän osasi teettää työtä kelpolailla, ja jotka palvelivat +pienestä palkasta. Kuuli hän sitten, eräänä syksynä, että Mattilassa +oli poika, joka sai huudosta vapautensa ja joka ei enää tulisi talossa +eteenpäin olemaan. Mattilaan silloin läksi Heikkilän isäntä renkiä +pestaamaan, toivoen saavansa hyvät kaupat. Mutta siellä selitettiin +hänelle, ett'ei tuommoista poikakloppia kannata ensinkään ruokkia, +eihän se mitään viitsi tehdä, eikä osaa, sitäpaitsi on se vielä +luonnostaan tavattoman ilkeä--"ja" lisäsi Mattilan emäntä--"meillä +häntä on hyvin kasvatettu ja opastettu, mutta se oli semmoinen vesa, +ett'ei se mistään parantunut."--"Jaa jaa," mumisi Heikkilä, "taitaa +kyllä niinkin olla, mutta ainahan tuon ikäinen poika sentään voi jotain +toimittaa."--Heikko ja huono raasu, ajatteli hän sitte katseltuaan +poikaa, ei totta tuommoiselle kannata kallista palkkaa maksaa.--"Kuules +Jussi! etkös sinä tulisi meille rengiksi?" Jussi ei tiennyt mitä tähän +oikein pitäisi sanoa--hänkö rengiksi? sehän oli aivan tavatonta.--"Niin +voudiksi," ehätti Kalle sanomaan, "etkö nyt, tuhmikko kuule mitä +Heikkilä sanoo? oivallinen se voudiksi onkin tuo meidän Jussi, sen minä +takaan." Heikkilä naurahti hiukan, ja Jussi loi Kalleen kiukkuisen +katseen vaan samalla itsekseen mumisi: "kyllä minä tulisin jos +huolitaan." + +"Kyllä minä huolin, mitäs minä turhia kyselisin," sanoi Heikkilä, +"mutta sen tahdon ilmoittaa, että meillä tarvitsee tehdä työtä +saantonsa mukaan, enkä minä nyt ensinnä voi sinulle suurta palkkaa +maksaa. Vaan jos näytät mies olevasi, niin sitten lisään--tästä saat +nyt hiukan pestin," jatkoi hän, antain Jussille markan rahan.--Se oli +ensimmäinen markka, melkeimpä ensimmäinen raha Jussilla, ja hän katseli +sitä mielihyvillään. Mutta siitäkin oli hänelle pian enemmän kiusaa +kuin iloa, sillä heti karkasivat pojat hänen kimppuunsa, ihmettelivät, +ja uhosivat tuota suurta aarretta. He tuumasivat, että mitenkäs se +Jussi nyt uskaltaa maatakkaan panna, kun oli rengin pesti taskussa, kun +ei hän nyt vaan rosvojen pariin joutuisi. + +Ja muutaman päivän perästä rupesi Jussi hankkimaan talosta pois, ja +silloin tuli Mattilaisille ankara laskeminen, mitähän tuolle annetaan +myötä? Ei häntä sopinut alastoinna menemään panna, mutta ei sille olisi +hyviä vaatteitakaan kannattanut antaa. "Niitä uusia vaatteita, jotka +hänelle suvella ripillä käydäkseen tehtiin, en anna suinkaan, vaikka +mätänis," sanoi Mattilan emäntä, "ne auttavat kyllä Iivarille." Jussi +itki ja kyseli, mitävasten niitä sitten oli hänelle tehtykään, koskei +niitä annetakkaan. Isäntäkin tuumasi jo antaa pojan saada vaatteensa, +mutta silloin avasi emäntä taas kiljuvan kitansa, ja silloin oli +rauhallisinta olla ääneti. + +Huonoilla, melkeimpä ryysyisillä vaatteilla läksi Jussi Mattilasta, ja +tämä tuotti vielä enemmin kiukkua tuota lapsuutensa kotoa kohtaan. Hän +itki ja kiroili mennessään, pui nyrkkiänsä taloa kohden ja mutisi: +"Huuto-Jussi! katsele nyt Mattilan emäntä, jo se nyt menee, jopa nyt +pääset siitä riivatusta elukasta--joka sinua palveli ja passasi, sai +lyöntiä ja haukkumista, ja sitten päälle päätteeksi nämät koreat +ryysyt." + +Pian tuli Heikkilä huomaamaan, ett'ei Mattilaiset olleetkaan aivan +turhia laskeneet Jussin huonosta työkyvystä, sillä uusi renki +todellakaan ei osannut tehdä juuri mitään. Ensi alussa oli Jussilla +kuitenkin ankara halu oppia jotakin tekemään, ja tuli siitä kuitenkin +aina sitä ja tätä valmista, varsinkin kun ei hänen täällä tarvinnut +kuulla niin paljon pilkkaa ja toria kuin Mattilassa. + +Tuli sitten talvi kylmine pakkasineen ja luminietoksineen, ja silloin +muuttuivat Jussinkin olot kahta kamalammiksi: vaatteensa, nekin vähät, +mitä hänellä oli Mattilasta, olivat tyyni pilalle kuluneet, ja mitä +hänelle talosta annettiin, oli usein aivan riittämätöntä. + +Tuskimpa kerkesikään Heikkilä muuta ajattelemaan, kuin työtään, +talvisinkin nousi hän ylös jo kello kahden, kolmen aikana, sitten +lähdettiin metsälle, oli pyry tai pakkanen, ja silloin oli Jussinkin +lähteminen, ei siinä kysytty, pysytkö sulilla vai et. + +Kurjana, hytisten ja tutisten, istui Jussi reen kulmassa, isäntä ja +toiset rengit pakoittivat häntä liikkumaan, jotta pysyisi lämpimänä, +mutta silloin rupesi Jussi pahasti poraamaan ja intti, että sitten +hänen tulee vaan paremmin vilu. Eikä tuo väite ollutkaan perätön, sillä +hänen vähät vaatteensa olivat pahoja napittomia riekaleita, joista +kävellessä löi yksi lieve sinne, toinen tänne, ja tuon tuostakin +vilkahti osa alastontakin ruumista vaatetten lomista. Ja sitten sai hän +kuulla, joka muuten olikin totta, ett'ei hänestä ollut apua niin +rahtuakaan, ei kuorman teossa eikä hevosen ajossa, kyllähän hänen +puolestaan saivat kuormat mennä sinne tänne pitkin tienvieriä ja sinne +kaatua; Jussille oli siinä kyllin, että pysyi mukana.--Kun sitten oli +iltapuhdetta kulunut jo hyvät tuokiot, käytiin viimein sisälle ja kun +Jussi sai muurin liepeillä hautoa kohmettuneita jäseniänsä, tuntui se +aivan hauskalta. Mutta sitä iloa hämmenti tieto, että pian taas oli +ulos pakkaseen lähdettävä. + +Kerran taas, kun pakkanen oli ollut tavallista ankarampi, Jussi entistä +viluisempi ja laiskempi, istui hän, hyvin ansaitut torat saatuaan, +muurin penkillä lämmittelemässä. Siinä päätti hän itseksensä, että +hänen elämänsä tätä nykyä oli kurjaakin kurjempi, joka kyllä oli totta +sekin. Mitäpä minusta, ajatteli hän, kyllä se on tosi, ett'ei minusta +ole mieheksi--taitaisi vielä käydä laatuun, jos olisi vaatteet, mutta +nyt minä jäädyn auttamattomasti. Hiljaa nyyhkien kävi hän vuoteellensa +ja väänteli itseään rauhattomasti, mutta sitten, kun arveli talonväen +nukkuneen, hiivi hän hiljaa ylös, puki itsensä, otti korista jonkin +leivän ja pujahti ulos kirkuvaan pakkaseen. Hiljaa juostessaan kylää +kohden arveli hän, että tämä mahtoi olla rohkea teko. Mutta ei hän sitä +sentään kerinnyt niin paljon miettimään, pää-asia oli että pääsisi +kylään jonkun lämmitettyyn saunaan makaamaan. + +Näin olivat ne mieheksi pyrkimisen aikeet, jotka Jussia syksyllä hieman +innostuttivat, saaneet viimeisen iskunsa. Tämä olikin melkein +välttämättömyys, sillä liikaa olisi vaatia ketään pakkasessa +puolialastomana kuljeksimaan ja työtä tekemään. Tämä todella olikin +ainoa syy, minkätähden Jussi paikastaan lähti, sillä muutoin tyytyi hän +oloihinsa paremmin kuin koskaan ennen. Hän oli tälläkin kerralla +osunnut väärään paikkaan, tosin ei nyt pilkkaajain ja kiusantekijäin +pariin, mutta kovaluontoisten ihmisten, semmoisten, jotka tuskin +joutuuvat omaa itseänsäkään hoitamaan, saati sitten toista. Hoitoa hän +olisi tarvinnut, henkistä ja ruumiillista, mutta mistä sitä tulee +kaikille, tarvitsijoita on niin paljon. + +Ei ollut sekään mitään hauskaa elämää, jota Jussi kylän kulkurina +vietti, sillä tässä hänelle entisten lisäksi ilmestyi uusi kamala +kumppani, joka useasti uhkaili hyvinkin ankaralla tavalla, tämä +hiljainen kamala kumppani oli nälkä. Vilua hänen nyt sen sijaan +tarvitsi vähemmin kärsiä, sillä eipä ihmiset voineet olla niin +julkeita, että olisivat hänen pakkaseen ajaneet, varsinaisena asuntona +hänellä oli saunat ja muutti hän aina sen mukaan, missä lämpöisempi +oli. + +Mutta nautti Jussi toisinaan kuitenkin lihaviakin aterioita. Milloin +oli jossakin talossa sonnan ajo, tai joku muu kiireisempi hevostyö, +silloin sai Jussikin hevosen ajellaksensa ja silloin ei ollut nälällä +mitään sanomista.--Kyllähän Jussi kylää kulkiessaan sai osakseen monta +ankaraa sanaa ja pilkkaa yllin kyllin, mutta vähitellen oppi hänkin +laskettelemaan suustansa kaikenlaista vastapainoa ja täten hämmentämään +pahimmat pilkat. Muutoinkin rupesi hänestä lapsuuden raukkamaisuus +aikaa myöten katoomaan. Tosin ei hänellä nytkään ollut itsestään mitään +yleviä ajatuksia ja mistä niitä olisi syntyä voinutkaan, mutta +vähitellen ilmaantui hänessä jommoistakin koiramaista ylpeyttä, tai +oikeammin sanoen hävyttömyyttä. Parin vuoden kuluttua ei hän enää ollut +niin aivan raukka ruumiinsakkaan puolesta, hän oli tavallisen miehen +mittainen, vaikka muuten heikko. Mutta sitä myöten kuin ruumis kasvoi, +kasvoivat myös kaikenlaiset paheet ja ilkeydet--Alusta aikain oli Jussi +ollut näpistelijä ja näin tehnyt itsensä kyläläisten vihattavaksi. +Mutta niin kauan kuin tuo näpisteleminen rajoittui leipäpalasiin ja +muuhun syötävään, ei siitä pidetty suurta lukua; vasta kun Jussin +rupesi mieli tekemään muitakin tavaroita, kohdeltiin häntä hieman +ankarammin. Ei kuitenkaan se ankaruus kovin käynyt pitkälle; usein +palasi Jussi jo toisena päivänä, aivan turvallisesti samaan taloon, +josta toisena oli varastanut. + +Missä oli kortti- tai juomaseuroja, siellä oli Jussi aina +juoksupoikana, ja näin pääsi hän seuraan osalliseksi, vaikka tosin +ala-arvoisena miehenä. Kiiluvin silmin kurkisti hän silloin, voisiko +jostakin rahapennisen napata. Tämä toimi onnistui toisinaan paremmin +toisinaan huonommin, usein siitä vaan seurasi selkäsauna. + +Yhdeksäntoista vuotiaana oli Jussi jo kohtalaisen pitkä, kuiva ja suora +nuorukainen, kasvonsa ei alkuaan olleet rumat, mutta vilkkuva, ilkeä +katse antoi niille pahan näön. Kyläläiset nimittivät häntä nimillä, +jotka ei aivan kauniilta kuuluneet; tavallisimpia olivat: roikale- ja +revake-Jussi, Joutilas, ynnä muita sellaisia.--Ei Jussi sentään ollut +enää aivan ryysyinen rekale, sillä toisinaan teki hän vähäisen työtä ja +oli hänellä jo muitakin keinoja, joilla sai rahoja kokoon. + +Eipä hän enää ollut aivan itkusilmäinen raukkakaan, hänestä oli tullut +kavala ilkiö, joka sydämmessään vihasi kaikkia onnellisempia, eikä +kammonut mitään konnantyötä, jota vaan uskalsi tehdä. Kun sisimmässä +povessaan asui tunne, joka sanoi hänen muita huonommaksi, ja sen mukaan +päätti hän elääkin. + +Mattilaisia kohtaan asui hänessä katkera viha, sitä taloa ja sen +haltijoita kartti hän jo kaukaa. "Poika häpee, kun hän tuommoiseksi on +ruvennut, vaikka hyvän kasvatuksen sai," sanoivat Mattilaiset. Mutta +häveliäisyyden oli Jussi jo aikoja sitten heittänyt, eikä suinkaan +sentähden karttanut entisiä kasvatusvanhempiaan; syynä siihen oli yhä +karttuva viha, ja ne koston tuumat, joita hänellä alinomaa oli +mielessä. + +Jussilla ei tietysti ollut monta ystävää, jos sitä nimeä ollenkaan voi +käyttää tällaisten miesten tovereille. Mutta eipä hän kuitenkaan ollut +ainoa laatuaan; löytyi niitä semmoisia, jotka hänellekin +seurakumppaneiksi sopivat. + +Kerran oli Mattilassa renkinä Mikko niminen mies, toisesta pitäjästä +kotoisin. Kuljeksivana työmiehenä oli hän seudulle ilmestynyt ja +sittemmin rengiksi ruvennut. Aika veitikka näytti mies olevan alusta +aikain, hän joi ja pelasi, milloin vaan oli tilaisuutta, sekä näytti +epärehelliseltä. Tästä miehestä sai Jussi seurakumppanin, oikeinpa +hyvän toverin. Useasti seurustelivat he yhdessä ja silloin melkein aina +juovuksissa, heillä näytti olevan yhteinen kukkaro ja tuo kukkaro ei +ollut suinkaan tyhjä, se oli varma asia. Mutta yhtä varma oli, ett'ei +nuot rahat olleet kummankaan ansaitsemia, sillä Jussi teki työtä +entistäkin vähemmän, eikä Mikonkaan pieni palkka voinut niin riittää +pitkälle. + + * * * * * + +Oli syksy, uusikuun aika, yö musta ja pimeä. Kaksi miestä istuu +peltokedolla, katajapensaan varjossa; heidän välillään on pullo, josta +toinen mies ehtimiseen tarjoo toiselle. "Ryyppääs nyt aika kulaus asian +alkajaisiksi," sanoo tarjooja muun muassa. Toinen ottaa ryypyn, tarjoo +pullon takaisin ja sanoo: "etpä vielä ole sanonut, mikä tuo asia +onkaan?" + +--"Jaa, tämä onkin aika asia, tuhannen markan asia--eikä siinä tarvitse +kuin hiukkasen hyvää järkeä!" + +--"Mikä tuhannen markan?" sanoi toinen ja siirtyi likemmäksi. + +--"No kuultele sitten, tämmöinen se on: Heikkilä maksoi eilen velkansa +meidän ukolle--tuhannen markkaa kauniita seteleitä,--rahat ovat +piirongin laatikossa, avain peilin salakomerossa--minä olen kunnon +renki ja tiedän tarkkaan talon asiat.--Nyt minä ajattelen, että +tuo tuhannen markkaa saisi yhtähyvin olla meillä, kuin tuolla +häijyn-ilkisellä, rikkaalla Mattilan äijälläkin." + +"Ja sillä riivatulla ämmällä," ehätti toinen sanomaan, "saakeli soi! +Paljaasta koston halusta tahtoisin ne ottaa häneltä, vaikka en itse +saisi penniäkään, mutta kyllä ne taitaa ottamatta pysyä!" + +"Kyllä tietysti nahjuksilta, mutta järkevä, reipas mies nappaa ne yks, +kaks!" + +--"Milläs lailla se voisi laatuun käydä?" + +--"Aivan helposti, minulla on jo asia selvillä: huomenna on lauantai, +tulee pimeä, kaikki väki käy kylpemään, tietysti minä myös, yks, kaks +pujahdan minä kammariin, karautan rahat akkunalle ja juoksen saunaan, +siksi kuin toisetkin. Sinä tietysti vartoot varalla, otat pois akkunan +puolikkaan, sieppaat rahat ja sitten aika kyytiä toiselle puolen +kylää." + +"Minnekkäs minä sitten panen rahat?" + +"Oh hoh, kyllä maar' onkin kiperä kysymys, huomenna sinulla on kyllä +aikaa katsoa semmoista paikkaa; niitä on semmoisia sadoittaisin.--Mutta +semmoinen se pitää olla, ett'ei siitä kukaan tiedä mitään ajatella, +joku seinänrako, tai kiven halkeama. Huomenna menet sinä kuokkamaalles +ja olet siellä kaiken päivää, ei missään tapauksessa saa antaa ihmisten +mitään aavistaa, muutoin menee huonosti." Hän puhui huolettomasti, aina +kuitenkin kuullellen, eikö ketään olisi lähellä, mutta jota enemmin hän +puhui, sitä pelokkaammaksi kävi toverinsa ja sanoi epäröiden: + +"Mutta mitenkäs me sentään uskallamme noin suurta summaa?" + +--"Oi Jussi nahjusta," ilveili toinen, "vuosikausia on hän varastellut +leipäpalasia ja kymmenpennisiä, joutunut kymmenen kertaa kiinni ja +päässyt irti yhtä monta kertaa.--Ei Jussini! ei maksa vaivaa pitää +varkaan nimeä tällaisten tähden. Kun kerran ottaa, pitää ottaa oikein +tuntuvasti ja sitten taas olla ilman." + +"Pahoin pelkään, että viet minun väärälle tielle, vaikka ei minun ole +väliä, sen huonompaa, kuin olen, ei minusta enää voi tulla!" + +"Jesta poo sitä poikaa! sehän on ihan vanhurskas!--katsoppas tätä +poikaa, enpäs minä vaan ole huono, viheliäinen,--aika huoran mukula, +saunan lonkossa kasvatettu, pienestä pitäin opetettu tämän maailman +tavaroita tasimaan--mutta kiinni en ole joutunut, enkä hevillä +joudukkaan. Olen jo jutellut, miten mennä vuonna Ilolan äijältä +nappasin kuusi sataa markkaa; niillä rahoilla on useasti kastettu Jussi +pojankin kaulaa. Mutta ne rahat ovat pian lopussa, toisia pitää +hankkia, nyt olisi hyvä tilaisuus. Tulisi noin viisi sataa mieheen ja +se huvi kaupan päälle--aatteles minkälainen elämä siitä nousee +Mattilassa; parin päivän perästä ei tietysti löydy yhtä harakkaa koko +kylässä." + +--Jussi kavahti ylös, "se käy laatuun," sopersi hän, "minä teen vaikka +mitä, jos sillä hiukkasen voin kostaa Mattilaisille! mitä huolin minä, +jos kiinnikkin joudun; ei minun päiväni sillä paljon pahane." + +"Kiinni! ei helkkarissa, sillähän olisi koko asia pilattu, pitää +menetellä järjellisesti. Ensiksikin ei noilla rahoilla auta liiaksi +leveillä--ryyppy nyt, veikkoseni! Kuule! jos niin huonosti kävis, että +kiinni joutuisit, älä silloin minua asiaan sekoita, ei se hyödytä +ollenkaan; jos minä joudun, lupaan minä sinulle samaa. Nyt menen ja +hellitän hiukkasen akkunan nauloja, että sinä saat helpommin irti-- +vielä ryyppy, veikkoseni!" + +Kun Mattilan emäntä lauantai-iltana kylpemästä tullessaan kävi +kammariin, havaitsi hän akkunan puolikkaan pois otetuksi ja tuulen +puhaltavan huoneesen. Silloin kiljaisi hän kamalasti ja syöksyi ulos, +kompastui kynnyksiin ja huusi: "varkaita, rosvoja, auttakaa, oi voi!" +Isäntä hyökkäsi kammariin, pojat kintereillä ja--oi hirmua!--akkunan +puolikas oli poissa, piirongin laatikko auki, rahat tipotiessään--oi +ijankaikkinen! Sitten juostiin, kirottiin ja raivottiin.--Emäntä +vakuutti, että häntä lyötiin päähän, hän kun peljästyksissä päänsä +ovipieleen kolasi. + +Kun ensi mellakka hiukan haihtui, rupesi isäntä kovasti uhkaavana +Mikkoa syyttämään. Mutta huoletonna vastasi veitikka: "ei, hyvät +ystävät, minussa ole kahta persoonaa, ja niinkuin näitte, menin teidän +kanssanne kylpemään ja yhdessä teidän kanssanne haudoin ja hassasin +viimeisenkin synnillisen himon ruumiistani. Mitäs te minua suotta +syyttelette?" + +Silloin kääntyi epäluulo luonnollisesti Joutilas-Jussin puoleen; hän on +vanha varas ja tuntee paikat, niin arveltiin. Ja sitten lähdettiin +miehissä kylälle Jussia hakemaan, joukkoon yhtyi vielä muutamia kylän +miehiäkin, pian paisui joukko kymmenmiehiseksi. + +Jussi oikoili Toivolan saunan penkillä hyvillä mielin, mutta pelkäsi +hän sentään, että hampaat helisivät. Ei hän tosin sitä huomannut, että +kukaan olisi häntä teossaan nähnyt, mutta erittäin levoton hän +sittenkin oli.--Ja nyt! nyt jyrisee, tullaan panemaan varasta kiinni-- +pako mahdoton--hui hirveää! + +Siinä se seisoi Jussi miesjoukon keskellä nolona peloissaan, ja miehet +puhuivat tuhannesta markasta, jonka hän äsken oli varastanut. Jussi +tiesi sen kyllä itsekkin, että oli varastanut, eikä hän tainnut muuta +ajatella, kuin että nuot kylän miehetkin sen tiesivät, koska niin +suoraa päätä häntä syyttivät. Hieman vaikeaksi tulikin hänelle antaa +oikein lujaa kieltävää vastausta, ja viimein tunnusti hän peloissaan +kaikki tyyni. + +Saadakseen Jussia tunnustamaan, lupasi Mattila jättää koko asian +sikseen; mutta saatuaan rahat kouraansa vaati hän heti Jussin kiinni +panemista, ja lähetti hänet paraillaan pidettäviin syyskeräjiin. + +Siellä sai Jussi tuomionsa, vesikoppia, vankeutta; semmoisethan +varkaalle kuuluvat, vaan Jussi virkkoi, naurahtain kylmästi: +"Tuleekohan tuosta päivät paljoa huonommaksi, kuin ovat olleet tähän +asti?" + +Ja vanhurskaat vaimot, semmoiset kuin Tapalan emäntä ja moni muu, +valittelivat mailman pahuutta, ja ihmettelivät, kun ei koko Luisulan +lapsisarjassa ollut yhtään kunto ihmistä, vaikka isä ja äiti olivat +koko hyviä ihmisiä. + + + +VII. + +Pianhan ne kyläläisiltä unohtuivat koko Luisulan lapset, olivathan ne +niinkuin olleet ja menneet. Anna tosin vielä joskus pikimmiten +näyttäytyi kylässä, mutta eihän sillä ollut sen suurempaa merkitystä, +hänellä oli tyttö ja hän asui metsätöllissä, se hänestä tiedettiin. + +Ainoa paikka, missä heitä paremmassa muistossa pidettiin, oli Kantala. +Useasti muisti vakava Kantalan ukko lahjakasta, uhkarohkeaa +renkipoikaa, joka lähti maailmalle, muka siinä tarkoituksessa, että +voisi saada paremman aseman.--Olihan Kantala kerran löytänyt +kirjeenkin; tosin siitä oli poissa lähettäjän nimi, vieläpä sekin, +kenelle se oli lähetetty, mutta sittenkin sai Kantala siitä monta +tietoa entisten lisäksi. Kyllähän arvasi ukko, minkätähden Elsa niin +jyrkästi hylkäsi kaikki ne edulliset kosiotarjoukset, joita alituiseen +oli tarjonna, mutta hän ei virkannut sanaakaan, hiukkasen vaan huultaan +puraisi. Eipä ollut hänellä yhtään halua antaa tytärtään maan +kuleksijalle, jota yleisesti pidettiin rosvona ja jonka veli istui +linnassa varkaudesta. + +Toiselta puolen, mitä voisi hän sanoa, jos tuo rohkea, pulska +nuorukainen yhtäkkiään astui hänen eteensä talonisäntänä ja pyysi Elsaa +vaimoksensa; sillä täytyihän myöntää, että mies, joka omalla työllä ja +taidollaan on koonnut jommoisenkin omaisuuden, on paljoa etevämpi +upporikasta perijää, joka ei ole tehnyt mitään omaisuutensa eteen. Eikä +Kantala pitänyt ollenkaan mahdottomana, että Matista talokas tulisi, +olipa se poika tavattoman järkevä. Sitten tuo kirje?--puhuttiinhan +siinä kymmenentuhannen urakoista, kolmentuhannen voitosta y.m.--Ja Elsa +sitten, olipa se aina vaan hilpeällä mielellä, vaikka äiti ehtimiseen +jamasi ja jankkas häntä sulhasille menemään; varmaankin tiesi tyttö +jotakin Matin asioista. Näin ajatteli ja tuumi Kantalan ukko, puhumatta +siitä kumminkaan sanaakaan, ei edes omalle emännälleen. + + * * * * * + +Kerran eräänä Syyskuun päivänä huomasi Kantalan Elsa, katsahtaissaan +akkunasta ulos, nuoren miehen, hyvällä hevosella ajavan taloa kohden. +Hiukkasen aikaa katseltuaan, poistui hän huoneesta, punastunein +kasvoin. Tämän huomasi Kantalan tarkka isäntä, joka toisella puolella +huonetta säkkejä tarkasteli, kävi akkunan luo ja silmäsi ulos.--"Tuon +arvasin," mutisi hän itsekseen, heitti säkkikasan käsivarreltaan ja +kävi vierasta vastan. "Kuules Antti," huusi hän pojalle, joka pihan +perällä hakoja kakkasi, "tules ottamaan tämän vieraan hevonen ja vie se +talliin!" + +Siinähän se oli entinen Luisulan Matti ihka elävänä, paljon vaan oli +poika miehistynyt; tullut aivan herrasmiehen näköiseksi, niinkuin +Kantalan emäntä sanoi. Suoraan ja arvokkaasti, mutta entisellä +vilkkaalla tavallaan tervehteli Matti entistä isäntäväkeään; kaikesta +näkyi, että hän oli vielä sama Luisulan Matti, mutta nyt täysin +varttuneena miehenä. + +Ei kulunut montakaan tuntia, kun Matti jo oli kertonut koko historiansa +siitä asti, kun Kantalasta läksi.--"Se meni kuin itsestään," sanoi hän, +"ensin kymmenen, sitte sadan, sitte tuhannen markan urakoita. Ja +viimein oikeen kymmenentuhannen töitä; siinä tulee rahoja kokoon, +niinkuin mitäkin roskaa.--Sitten ne työmiehet," jatkoi hän, "eihän ne +tarvitse muuta kuin joitakuita sukkelia sanoja, kun jo huhtoovat kuin +hullut--yhdessä työhön ja työstä pois, kas se on jotakin, josta työn +menestys on riippuvainen." + +--Nyt oli Matti kuullut, että Toivolan talo viho viimeinkin oli +myytävissä.--"Ja tarvitsis tuo raja jo hiukkasen korjata," sanoi Matti, +"ja olenpa aikonut ottaa tuon tehdäkseni, jos vaan kaupat säilyy." + +Niin ne kaupat sitten säilyi, että Matti jo ennenkuin viikko oli +lopussa, oli isäntänä Toivolassa, tosin ei tämä isännyys vielä ollut +kihlakunnan oikeudessa huudettu, mutta kaupat oli laillisesti tehty, +talonhaltijain ja velkojain suostumuksella, ja rahat oli Matti paikalla +maksanut. Eikä se Toivola aivan kallis talo ollutkaan, vaikka olikin +laajat maat ja metsät; oli näet jo vuosikymmeniä ollut talon +haltijoilla tapana elää vaan noin päivä kerrassaan, sen pitempää +tulevaisuutta ajattelematta. Siispä kaikki työt olivat takapajulla ja +tehtiin huonosti, siksi kuin ei talo enää tuottanut juuri mitään; +sitten velkaannuttiin ja viimein täytyi myydä koko talo. + +Vaan Matti ei niin paljon katsonut talon nykyistä rappiotilaa, kuin +sitä, mitä siitä tulevaisuudessa voisi saada; hän tiesi Toivolassa +olevan paljon laajoja maa-aloja, joista viljelyksellä voisi ehkä saada +suuriakin tuloja: hän tiesi, että Toivola vielä voisi olla paras talo +kylässä. + +Kyläläisillä oli jos joitakin arveluita ja juttuja Matin rikkauksista; +suuri osa pitivät häntä yleisenä rosvona, joka muka oli monta +matkamiestä kuristanut; toiset taas tiesivät, että hän sukkelalla +kepposella, ei tiedetty oikein minkälaisella, oli veijannut rahat +eräältä Helsinkin kauppiaalta, ja monta muuta sellaista. Jos joku +tahtoi väittää, että Matti rehellisellä tavalla oli rahansa koonnut, +naurettiin hänen tyhmyyttään, mitenkä muka se olisi mahdollista, että +poikanulkki muutaman vuoden ajalla voisi tuommoiset rahat koota?--Ja +äärettömän paljon niitä oli, niitä rahoja Matilla, sen oli jokainen +tietävinään ja aina toinen toistansa paremmin. Tulipa oikein riidan +aineeksi kielikelloille Matin rahat, kun toiset tiesivät niitä olevan +vaan kymmentuhansia ja toiset taas väittivät varmaan tietävänsä niitä +olevan satojakin tuhansia. + +Mutta rahakas mies on kuitenkin aina mies, niinpä Mattikin. Vaikka +häntä yleisesti pidettiin rosvona ja varkaana, niin myönnettiin +kuitenkin, että hän oli reipas mies ja odotettiin uteliaisuudella +mitenkä hän alkaisi ruveta elämään uudessa talossaan. + +Matti kyllä tiesi mitä hänestä kylällä ajateltiin ja puhuttiin; se +koski häneen kipeästi, vaan hän ymmärsi ett'ei tässä mikään vastustus +auttanut, Senpätähden ryhtyi hän vaan toimiinsa, tuntien sydämmessään, +että paljon oli vielä tehtävä, ennenkuin tarkoituksen perille oli +päästy. + +Ensi aikoina oli Matin vaikea saada miehiä töihinsä, joihin hän heti +innolla ryhtyi; mutta jos kerran jonkun sai, niin se hänellä pysyikin, +eikä ne enää ollenkaan kärsineet isäntäänsä rosvoksi nimitettävän. + +Ensi kevännä oli Toivolan talo ihka rauniona perustuksia myöden, siellä +hääräsi miehiä, kirveet paukkuivat ja kanget kalisivat, ja ennenkuin +kesä oli puolessa, oli jo kaksi sievää rakennusta kohonnut raunioista +ylös. + +Ihmetellen katselivat kyläläiset noita heidän mielestään varsin +tavattomia työpuuhia ja laskivat niitä rahasummia, joita jo oli noihin +töihin mennyt, vaan toiset naurahtain sanoivat: "eihän tuommoiset +summat Matin rahoissa mitään tunnu."--Mutta niin se todella oli, että +Matti näissä töissä ja puuhissa kulutti rahansa viimeiseen penniin, +silloin lainasi hän Kantalalta ja jatkoi vaan töitään entisellä +innolla.--Kun Kantala kerran kysäsi, kuinka paljon Matti jo oli pannut +Toivolaan rahoja, sanoi Matti naurahtain: "noin viisi tai kuusitoista +tuhatta kaikkineen, vaan yksi palsta Toivolan hirsimetsää maksaa +enemmän, kuin tuon summan". + +Sitä ei silloin vielä tiedetty, mikä rikkaus hongikoissa piili, mutta +Matti oli maailmalla jo huomannut tuon uuden liikkeen ja hän aavisti, +että Toivola, jossa oli suuri vankka metsä, pian olisi kalliimpia +taloja. + +Muutaman vuoden kuluttua nähtiin sekin ihme, että Toivolan pelloissa +alkoi kasvaa ihan samannäköistä viljaa kuin muittenkin kyläläisten, ja +sitä ei oltu nähty vuosikymmeniin. Mutta kaikki olikin siellä tehty +ihka uudestaan, ojat, joista ennen tuskin enää sijaakaan näkyi, oli +kaivettu suoriksi ja syviksi ja koko maa muokattu ihka uudella tavalla. + +Pian muuttui kyläläisten arvostelut ja käytös Mattia kohtaan kokonaan +toisenlaiseksi; harvoin enää kuului puheita varkaasta ja rosvosta, ja +Matti oli pian suotuisa vieras joka talossa. Ei enää pidetty minään +mahdottomuutena, että semmoinen mies voi koota rahoja lyhyessä ajassa. +Ja sitten tiedettiin, että huhut Matin äärettömistä rahasummista +olivatkin perättömiä, tiedettiin hänen Kantalasta rahoja lainanneen-- +kenties olikin ne parhaasta päästä Kantalan rahoja, joita Matti käytti +talonsa parantamiseen. + +Onni ja menestys näytti seuraavan Toivolan nuorta isäntää kaikilla +aloilla, työväkensä kanssa oli hän aina hyvässä sovussa, ollen itse +työssä etumiehenä. Se pilava leikillisyys, joka piili Matin lauseissa, +viehätti jokaista, jopa niitäkin, jotka sanoivat häntä liian ylpeäksi +ryhdikkään käytöksensä tähden. + +Mutta yhä vielä oli Matti naimatonna, ja emännöitsijän virkaa hoiti +eräs vanhanpuoleinen palkkapiika. Siihen toimeen oli Matti ensinnä +aikonut sisartaan, mutta käytyään Ketolan torpassa, näki hän Annalla +siellä olevan paremman kodin kuin ensinnä uskoakkaan voi, ja samassa +huomasi hän, ett'ei Annalla ollut ollenkaan halua tämän kodin +jättämiseen. Mutta tyytyväinen näytti hän olevan nykyiseenkin +emännöitsijään, koska ei halunnut naimisiin mennä, vaikka kyllä +puhemiehet parastaan kokivat. + +"Tuohan on aivan kiusallista," Kantala itsekseen ajatteli,--"mikäpä +lienee mielessä tuolla miehellä? Tyttö on kyllä jo naimaijässä, mitä +hän vielä mahtaa varrota?" + +Kantala oli jo vanhentunut, poikansa, parhaassa miehuuden ijässä, +hankki tuoda miniää taloon; ukko ajatteli luopua talonhallituksesta +nuorempien eduksi, mutta olisihan ensin sopivaa pitää häitä +tyttärellensä. + +Viimein se ilmestyikin kosija, eräänä kevätiltana, pitäen tyttöä +kädestä, astui hän suoraan ja rohkeasti Kantalan vanhusten eteen, +kysyen tahtoisivatko nämät antaa tyttärensä Luisulan Matille, entiselle +kerjäläiselle.--"Ota hän", sanoi Kantala, "ja olkoon hän sinulle hyvä +emäntä, sillä semmoisen sinä ansaitset paremmin, kuin moni muu." + +--"Se, mitä olen," sanoi Matti liikutettuna, "on suurimmaksi osaksi +teidän, ja erittäin tämän tytön ansio; täällä minussa eloon heräsi +ihminen, joka mailmalla kulkeissani jo oli aivan turmeltunut. Täällä, +hupaisan kodin suojassa, kasvoi ja varttui ihmiselliset tunteeni ja +petomainen raakuus väheni--ja tämä tyttö sitten", jatkoi hän +kiihkeästi, "on antanut minulle intoa toimissani; rakkauteni oli +tulinen ja luja ja minä tiesin Elsankin minua rakastavan, vaan samalla +tiesin, ett'ei hän ollut renkipojalle sopiva. Koska tunsin kykeneväni +johonkin, päätin pyrkiä paremmalle asemalle, se on jo osaksi onnistunut +ja nyt jo haluaisin täyttää suurimman toiveeni." + +"Niin se on, vaan kukahan tätä olisi uskonut," sanoi Kantalan emäntä +silmät kyynelissä, "minä hieman pelkäsin jotain tään tapaista jo aikoja +sitten, en olisi mielelläni antanut tytärtäni rengille, enhän voinut +aavistaa, että asiat voivat niin paljon muuttua." + +Kun sitte pyhänä pappi saarnastuolissa julisti Matti Toivolan +avioliittoon aikovan, kuulteli monikin herkillä korvin, kukahan morsian +olisi, mutta kotia tultuaan väitti jokainen jo kauvan sitten asian +arvanneensa. + +Eihän tästä enää ole pitkiä sanottavia. Häät olivat pulskanlaiset +talonpoikaishäät, morsiuspari näytti iloiselta ja onnelliselta, +niinkuin luonnollista olikin; perustuihan heidän liittonsa todelliseen +rakkauteen. + +Joku aika häittensä jälkeen näki Matti kerran iltasella, pellolta +tullessaan, miehen piilottelevan nurkkain takana. Hän päätti heti ottaa +selvon, kuka tuo olisi, ja läksi häntä etsimään. Mies aikoi ensinnä +paeta, mutta päätti kai sen turhaksi, koska jäi nolona seisomaan. +Katseltuaan miestä vähäisen, huomasi Matti hänessä jotakin tuttavan +tapaista ja heti iski mieleensä ajatus: tuo on varmaankin veljeni. Mitä +kauvemmin hän katseli, sitä varmemmaksi tuli tämä ajatus; tuommoinen +kurjannäköinen, roistomainen rekale varmaankin veljensä oli.--"Mikä +sinä olet miehiäsi?" kysäisi Matti viimein. Mies ei vastannut mitään, +katseli vaan alaspäin. + +--"Oletko sinä veljeni Jussi?"--kysyi Matti taas. Jotain myöntävää +murinaa kuului miehen kurkusta ja hän aikoi kääntyä pois. + +Vaan Matti ei häntä enää päästänyt, melkein väkivallalla laahasi hän +Jussin sisälle, joka yhä nurisi ja pyysi päästä pois.--Toisena päivänä +nähtiin jo Jussi, paremmissa vaatteissa, työssä Toivolassa; melkein +pakolla oli Matti hänen siihen asettanut. Ja Toivolaan Jussi sitten +perästäkin jäi; tosin murisi hän ensimmältä useasti, eikä tahtonut +työtä tehdä, uhkasipa toisinaan jättää koko talon, mutta tekemättä se +kuitenkin jäi--Onneksensa huomasi Jussi, että hänellä nyt oli paremmat +päivät kuin milloinkaan ennen ja sen huomattua pysyi hän paikoillaan. + +Surukseen näki Matti, että Jussi kasvatuksensa ja luonteensa puolesta +oli täysi raakalainen ja että hän tällaisena oli ainoastaan kiusaksi. +Tätä epäkohtaa päätti hän heti parhaansa mukaan korjata ja ryhtyi heti +opettajatoimeen. Kyllä se ensialuksi oli vaikeata työtä, sillä Jussi +oli aivan halutoin ja murisi kiukuissaan; mutta vähitellen sai Matti +yhtä ja toista parempaa aatetta hänelle päähän ja sitä myöten rupesi +murinakin lakkaamaan. Vähitellen tuli Jussille oikeen jommoinenkin +opinhalu; silloin opetteli hän lukemaankin, joka taito jo aikoja sitten +oli kokonaan unohduksiin jäänyt. Myöskin jumalanpelko rupesi Jussille +koittamaan, kun Elsa sunnuntaina talonväelle luki Raamatusta. + +Eipä kumma siis jos vuosien kuluessa Jussin villi luonne muuttui +hiljaiseksi ja hyväntahtoiseksi, ja koko talon väki kohteli häntä +hyvin, sillä tiesivätpä he hänen isännän veljeksi. Kylälle ei Jussi +halunnut mennä, kotonakin oleskeli hän parhaasta päästä itsekseen, +samoin töissä, milloin vaan tilaisuutta oli. Mitäpä hänellä kylällä +olikaan, muuta kuin muistoja kurjasta nuoruudesta, alinomaisista +näpistelemisistä ja varkauksista. Olipa vielä jäljellä vanha ikävä +tunne, joka sanoi hänen huonommaksi, kuin muut, eikä tämä tunne +kadonnut veljen talossakaan. + +Vaan Matti oli kylälle ja pian koko kunnalle välttämätön henkilö; hän +oli hyvä kirjoitusmies, tarkka luvunlaskija, paljon lukenut +kirjallisuutta, sekä muuten järkevä; ainahan semmoinen mies oli +tarpeesen. Ja päivä päivältä nousi hän arvossa kuntalaistensa +silmissä.--Vaivaishoito ja erittäinkin turvattomat lapset oli Matin +alinomaisena huolen esineenä, niitä hän tarkasteli ja hoiteli miten +voi. Erittäin hellästi katseli hän pieniä kerjäläislapsia ja koetti +heille opettaa jotakin hyvää. Kaikissa toimissaan oli Matilla apuna +lempeä vaimonsa, jota hän rakasti enin mailmassa, ja luki kaikki hyvät +toimet hänelle ansioksi. + + + + + +SALLIMAN OIKKUJA. + +Kirjoitti Alkio. + + + +I. + +"Mutta kovinhan nyt onkin kylmä, kun oikein nenänpäätä riitelee ja +varpaita tahtoo koperoon vetää... Ai! ... oikein jalat nuljahtelevat +tilaltaan tuossa roustikossa. Mikähän lieneekin, kun ei jo lunta tule +enempää, vaikka Marraskuu lienee jo puolivälissä... Tuo kengän paulakin +kun retajaa irralla..." + +Heistrokin Liisa laski kannettavansa mytyn viereensä maantielle ja +rupesi sitomaan kenkänsä paulaa. Sen tehtyään alkoi taas matkaansa +jatkaa ja itsekseen pakista: + +"Nuo pellavatkin ovat oikein raskaita, vaikka kyllähän siinä painavat +ne Juntan emännän antamat leivätkin... Hyvä se on se emäntä, kun aina +mulle antaa kehruunsa, vaikka kyllä olisi akkoja siellä likempänäkin. +Ei sillä kehruulla paljoa kostu, mutta aina vähin ja kun Juholla nyt +vaan työtä piisaisi talven yli, niin kyllä sitä Jumalan avulla taas +elettäisiin kesään... Jumalan kiitos, ei meillä vielä kuitenkaan ole +niin kovaa kun Nurkanperässä--millä elänevätkään talvensa yli, kun +niitä lapsiakin on niin paljo... Mutta, mitä?! tulipalohan se tuolla +ruskottaa meidän mäeltä! ja meillä ei ole kuin mukulat kotona, voi +herra...!" + +Hän kiljui viimeiseksi sydäntä särkevällä epätoivon äänellä siunaten ja +hyökkäsi juoksemaan. Sydän leiskahteli ensinnä muutaman kerran kovasti, +niin että luuli rintaluihin koskevan. Veri täytti kaikki suonet +pakotukseen, mutta sitten se ikään kuin hiljakseen alkoi norua, jonka +ohessa voima tuntui pakenevan jaloista niin, ettei kyennyt juoksemaan +ensinkään nopeasti, vaan tarvitsi voimiansa luonnottomasti ponnistaa, +saadakseen jalkansa pakoitetuksi edes hitaasen liikkeesen. + +"Ihan varmaan se on kotona ja lapset kun siellä vaan ovat kahden +kahdestansa ... ooih! Herra..." + +Liisa raukka koetti ponnistaa voimiansa ja yhä tähdätä katsettansa +paloa kohden, jonka loimotus yhä kasvoi. Jokainen ulos tuleva henkäys +sai kipeän valituksen äänen sydämestä lähtemään. "Oih!" + +Siihen hän seisahti. Rintaan pisti niin kovasti että veti oikein +käppyrään koko ruumista. Pistos kuitenkin pian sen verran asettui että +taas saattoi lähteä, vaikka se vieläkin tuntui, ... ennen olis +saattanut kuolla ennen kuin paikalleen jäädä. + +Mutta sitten sattui mieleen ajatus, että miksi juuri heidän kohdalle +pitäisi tuollainen onnettomuus sattuman ... ehkäpä se onkin jonkun +muun... + +"Oi herra, kun se olisikin muiden tupa, joka palaa!" hän ääneensä +huudahti. Tuon olettamisen mahdollisuus sai rinnassa sen verran jalan +sijaa, että viimauksena lensi läpi koko ruumiin rauhoittava tunne ja +hän pidättyi katselemaan. "Sivulta se on näkyvinään, eikä aivan meidän +tuvan kohdalta." + +Toivo elähtyi rinnassa yhä elävämmäksi, ja jalkoihin palasi uusia +voimia niin, että hän nyt saattoi nopeammin kylää kohden rientää. + +Alkoi jo kylästä huutoja ja hälinää korviin kuulua, mutta sanoja ei +eroittanut vielä. Hermoissa vaikutti taas niin kummallinen voipumus, +kun pelon ja toivon tunne sydämmessä vaihteli. Koetti kuuloansa +teroittaa. Mitä ne huutavat? Saako kuulla hirveän musertavan totuuden, +että oma tupa on tulessa, vaiko pelastavan, hurmaavan ilon sanoman, +että se olisi jonkun muun? + +Rakennus-ryhmä sattui eteen, niin ettei itse tulipalo voinut nyt näkyä, +ainoastaan kammottava punainen hohde pilvissä. + +"Kun olisikin noita huutoja eroittanut selvään ... olisi vaan saanut +tietää ettei se oma rakas koti ole, niin siihen olisi istunut tien +viereen lepäämään..." + +Jalat eivät roustikossa enään arastaneet, vaikka niiden kohtalo tuossa +kylätiellä oli vielä, jos mahdollista, kovempi. Hiki juoksi pitkin +ruumista ja tippui nenänpäästäkin loppumattomana norona. + +"Herra Jumala! nyt en enää jaksa," hän huokasi ja seisahtui. Ja kun +kerran seisahtui, niin omituinen painava puutumus laskeusi +jalkajäseniin. Ei luullut edemmäksi jaksavansa... Ja niinhän se nyt +tuntui sydämessä, ettei tuo palo kotona ollut... Jonkun toisen mökkihän +liekin! + +Tiellä hän seisoi ikäänkuin taidotonna ja tietämättä mitä piti tehdä. +Kylästä kuului rattaiden pärinää ja epäselviä huutoja. + +"Heistro..." Se kuului selvästi. Varmaankin joku kysyi tulipalopaikkaa, +johon tuo vastaus huudettiin... + +"Oo-o-i!" + +Liisan huuto oli kauheata epätoivoa ilmaiseva ja hyppäys kun hän +liikkeelle lähti, mitä luonnottominta ponnistusta kysyvä. Mutta samassa +jonkullainen hermottomuus kohtasi ja hän valahti tielle. Roustikko +koski polviin ja kyynäspäihin kovasti, nahkaa läjään vieden. Tämän +tuottamaa kipua ei nyt joutanut huomaamaan ... sydän oli toisaalla ja +tuntokin siellä. + +"Voi lapsiani!" + +Todellisuuden tieto sai hänen voimiansa ponnistamaan. Kylänraitilla hän +jo juoksi, nelisti ja ähki niin, että matkan päähän kuului. Saavutti +siinä Pekkolaisen joka hitaasti astuskeli myös palopaikkaa kohden. Ei +joutanut Liisa mitään puhumaan kun häntä sivuutti. + +"Sinullapa kiirettä on," virkkoi Pekkolainen hymähtäen ja +välinpitämättömästi, kun tunsi Liisan. + +"Entä jos ... omanne palaisi teidänkin, niin..." Liisa yhä vaan riensi +eteenpäin ja piti Pekkolaisen puhetta ankarana ivana. + +"Noo, paloipa tuollainen Nurkanperä keneltä tahansa, ei se niin..." + +"Nurkanperä! Meidän tupahan siellä palaa?" Liisa vähän seisahti. + +"Te-eidän," veti Pekkolainen pitkäänsä, "Nurkanperän Matin mökki se +on!... Vieläpä juttua, korkeintaan kymmenen markan arvosta olisi +polttopuita tullut siitä mökistä, ei mitään muuta." Pekkolainen koetti +puheensa saada hyvin halveksivaksi, ääntänsä asian mukaisesti +muodostelemalla. + +"Todellako?" Liisa kiljasi jo ennen kuin Pekkolainen ehti lopettaakaan. +Hän oli seisahtunut autuaallista toivoa tuntien ja Pekkolainen, jota +hän itsekin sata kertaa oli suurimmaksi köyhäin nylkyriksi noitunut, +oli hänen mielestään kuin Jumalan enkeli. + +"Katso itse ... voot!" + +Pekkolainen oli astunut pari askelta Liisan ohitse ja osoitti kädellään +palopaikkaa, joka siinä huoneitten välistä hyvin näkyi. + +"Teidän tupa näkyy tuossa valkean valossa ihan selvästi, ettei sillä +ole pennin hätää. Nurkanperän räsä siinä palaa," toimitti Pekkolainen. + +Liisa heti sai selville, että niin oli asia. Hän näki oman kotinsa +seisovan ihan eheänä ja ikäänkuin lämmittelevän tuolla mäenrinteessä +Nurkanperän kustannuksella. Akka istahti siihen tienviereen ja sydämeen +pakkautunut hirveä tuska vuosi pois kuin perattua kanavaa myöten ja sen +ohella sieltä lähti paksuna, voimallisena virtana mahtava +kiitollisuuden tunne, joka suussa ja kielellä muodostui sanoiksi: + +"Jesukselle kiitos olkoon!" + +Pienenlainen oli tupa, joka paloi. Paljon oli väkeä paikalla, +enimmäkseen huvin vuoksi, sillä eihän sitä viitsinyt sammutus toimiin +ruveta moni, koska vahinko oli niin pieni,--vanha, ränstynyt, läjään jo +muutenkin menevä hökkeli! Tupakkaa oli tuossa miesten mukava polttaa ja +lämmitellä ... seisoa parahiksi kaukana, ettei polttanut, eikä +kylmäksikään käynyt. Ja akkain ja tyttöjen oli paljon mukavampi +joutilaina likimaissa seisoa ja siunaillen päivitellä, kuinka se on +surkeata kun koti palaa, vaikkapa huonoinenkin. Ja ne, jotka ainoan +toimessa olevan paloruiskun kanssa työskentelivät, näkyivät sitä +enemmän huviksensa tekevän, kuin tarkoituksella saada tulen voima +häädetyksi. Kun ruiskusta vesi loppui, niin komensivat noituen kaikkia +joutilaita veden hakuun ja saivat siten toimeen, että ainakin +näennäinen sammutustoimi oli aina voimassa. Muutamilla naapurimökkien +miehillä oli nähtävästi tosi tarkoitus saada jotain toimeen, sillä +nokisina ja märkinä koettivat he purkaa palavaa rakennusta. + +Katsojain joukossa oli yleisenä mielipiteenä, että vahinko tuossa tulee +varsin vähäinen. + +Pekkolainenkin siinä seisoi eräässä ryhmässä, kädet selän takana ja +suussansa mälliä mämmelsi, toisesta poskesta toiseen,--se muuten oli +hänen tapansa. Muuan nuorimies tuli siihen, asettui seisomaan +Pekkolaisen viereen, iski piippuun ja rykäsi kuin lautamies. + +"Ei tuossa suuri vahinko tullut," sanoi hän ja antoi suunsa muodostua +ymmärtäväiseen, vähän ylimieliseen hymyyn ja katsahti Pekkolaiseen. +Tämä ei ollut huomaavinansa nuoren miehen puhetta, katseli vaan suu +hymyssä tuleen päin, ikään kuin osoittaaksensa, että hän sen seikan +tietää juuri paikalle, mutta ei viitsi tässä semmoisille miehille +juttelemaankaan ruveta. + +"Korkeintaan 40 markan vahinko tuossa tuvassa ja irtainta ei lie ollut +paljoa," lausui joku, jolla, vakavuudesta päättäen, näytti olevaa +tarkoituksena lausua tasapuolinen arvostelu. + +"Kukahan lempo olisi tuosta rähjästä 40 maksanut!" ärjäsi Pekkolainen +kiukkuisesti, ikään kuin häneltä olisi tuota summaa vaadittu, ja +katseli voimallisesti ympärilleen. Luultavasti hän otaksui, että +useimmat muuttivat mielipidettään siinä asiassa jo tuon ärjäisemisen +kautta, sillä kiivaus katosi hänen kasvoiltaan ja tavallisuutensa +mukaan toisella suupielellään hymyillen, alkoi hän kertoa: + +"Äsken kun tänne päin kävelin, tuli Heistrokin Liisa niin kauheasti +ähkyen ja puhkuen kylästä päin, ettei eteensä nähnyt ... oli vähällä +minut kumoon laukata. Hän luuli, että heidän tupa palaa. Voi +turkkilainen, kun ämmällä oli hätä, hä, häh... Mutta kun sanoin, että +Nurkanperän tupa se on, joka palaa, niin siihen läsähti tielle Jumalaa +kiittelemään, ettei se nyt heidän ollutkaan. Siinä minä jo sanoin että +korkeintaan kymmenen markan polttopuut tuosta mökistä olisi saanut ... +ettei sen sammuttamiseen mitään niin ankaraa 'rottomia' ole. Eikä +akalla enää ollutkaan mitään kiirettä, kun kuuli ja näki ettei oma +mökki palanut; tuskin olisi huolinut vaikka kaikki muut mökit olisivat +mäellä palaneet, hä häh." + +Pekkolainen katseli suoraan tuleen. + +"Pian tuon vertanen on vaikka omalta kylältä koottu," hän vielä jatkoi +ja rykäsi päälle. + +"Joo," sanoi äskeinen nuori mies, "pian se on ollut tuommoinen koija." + +"Mutta väärin te puhutte miehet," rupesi joku vastustelemaan, "ei sitä +tule tupaa kymmenellä markalla huonoakaan. Ei se ole muuta kun turhan +päiväistä komeilemista kun tuollaisia puhutaan!" + +"Voi velikulta, mitähän sinäkin ymmärrät mailman asioita", rupesi +Pekkolainen vastustajaa kukistamaan. + +"Ymmärrän ainakin yhtäpaljon kuin tekin." + +"Mitä sinä ... et mitään!" + +"Kyllähän se nyt niin on," sanoi eräs isäntä, aikoen mennä asiassa +keskitietä, "ettei tupaa saa sillä hinnalla, mutta pian se olisi ollut +Matin korjattava tuo, ei olisi enää pitkältä koossa pysynyt..." + +"Eei," yhtyi Pekkolainen, "läjään olisi mennyt tuota päätä kuin tyhjä +säkki ja vielä mahdollisesti tappanut kakarajoukon sisälle." + +Tuo oli yleisen mielipiteen mukaan niin hauskasti sanottu, että sillä +täytyi pyrskähtää nauramaan, joka lopulta, kun sitä vielä joukkoon +evästeltiin, muuttui sydämelliseksi kaakotukseksi. + +"Mutta se siinä nyt on paha," puhui äskeinen isäntä, "mihin Matti-parka +saa talvikortteerin joukkoineen." + +Joku tosin myönsi tuon olevan ikävän seikan, mutta hyvin suuri osa +jatkoi kaakotusta ja ilvettä, kun oli kerran niin hauskalla tavalla +sille tielle päästy. + +Erään vanhan vaimon tunteet loukkautuivat joukon huvituksesta, hän kun +sattui siitä ohi kulkemaan. + +"Olisi joutanut noista pulmusista, joita tuolla äitinsä ympärillä +häärii kuin varpusia ohraläjällä, muutama vähetä mökin kanssa," nauroi +muuan hienotunteinen nuorukainen. + +Pekkolainenkin, joka sivumennen sanoen, oli itse lapsiton, siitä taas +yltyi hartaasti nauramaan. Mutta kaikilla ei nauru enää ollut yhtä +raikas, sillä useat rupesivat nolostuneilta näyttämään. + +"Toisen vahingosta älä riemuitse, sillä onni sinunkin kanssasi +leikitsee." + +Tuo äskeinen vaimo, hän se oli, joka profeetallisella äänellä tuon +virkkoi, Pekkolaista katsellen. + +Isku tuli parhaasen iloon. Se varmaankin kosketti tunteita useankin +rinnassa ja erittäinkin Pekkolaisen, joka nähtävästi sävähtäen kääntyi +vanhan Marketan puoleen ja koetti jatkaa kaakotustaan näyttääksensä +ettei pienet asiat häneen koske. Mutta muutkin näkivät, että koski. + +Nuoret miehet eivät niinkään arkoja olleet itsestään ja pilkan +laskeminen Marketasta alkoi heiltä käydä varsin sujuvasti. Marketa +pakeni pois, ainoastaan tarpeen mukaan ja terävästi kieltänsä +piesten.-- + +Palosta pelastetun rääsyläjän vieressä istui Nurkanperän Sanna +vaikerehtaen. Puolivuotiasta tyttöä piti hän rääsyihin käärittynä +sylissään ja koetti imettää. Helmaan nojasi itkien ja viluansa +valitellen kolmivuotias Tuppu, lakittomin päin. + +"Voi, voi, voi," valitti viisivuotias Liinu tuskissaan piehtaroiden +äidin vieressä. + +"Lapsi-raukat, älkää te edes niin kovin itkekö ... minä oikein +kuolen!..." huudahti äiti, ratketen tuskallisesti vaikertamaan. + +Ympärillä seisoi joukko akkoja, osa itkien ja osa valittavilla +puheillaan osanottavaisuuttansa ilmaisten. + +"Monella tavalla se hyvä Jumala vetää puoleensa meitä kurjia +syntis-raukkoja." huokasi siinä Korvisen emäntä ja pyyhki esiliinansa +nurkalla silmäkuoppiaan. + +"Niin," liitti siihen painavasti eräs naapurimökin vaimo, "älä nyt +Sanna parka anna murheen taakan niin raskaasti painaa mieltäsi... Pitää +aina ajatella, että jota Jumala rakastaa, sitä hän myös rankaisee." + +Lapsi itki sylissä ja Sanna koetti sitä tyystyttää. Kyllä hän uskoi, +että asia niin oli kuin naapurin akka sanoi, että jota Jumala rakastaa, +sitä hän myös rankaisee. Mutta nyt tuntui se niin kovalta, niin +raskaalta, että luonto tahtoi kapinaan nousta. + +"Hoh... Herra armahda, kuinka minulla oli hätää! ei yksikään usko!" +Heistrokin Liisa hohkasi ikään kuin painavia tunteita itsestään +karkottaaksensa, ja viimeisen sanan lopputavun hän kiljasi itkuun +pillahtamalla. Hän nimittäin oli jo äsken kertonut, miten hän luuli +kylästä tullessaan oman tupansa palavan. + +"Kyllähän sen arvaakin, kun jokainen menee omaan poveensa," sanoi joku. + +"Ei yksikään sitä arvaa, joka ei ole koettanut omalla kohdallaan, niin +kuin minä," itki Heistrokin Liisa. + +"Niin no, ... mutta et sinäkään sitä nyt niin kovin ole koettanut ... +eihän sulta mitään ole palanut. Sanna yksin tässä joukossa sen kokenut +on ja tietää," sanoi äskeinen vaimo nurjasti Liisaa katsellen. +Heistrokin Liisa oikein kiukustui, kun tahtoi tuo mokoma valheeksi +tehdä hänen tunteitaan. + +"Tiedän minä sen asian paremmin kuin sinä!" hän huusi vimmatusti. Mutta +samassa alkoi lapsi taas Sannan sylissä kipeästi itkeä ja muut +käänsivät huomionsa sinnepäin. "Soo lastani, so ... soo... Voi rakas +taivaallinen Isä! mitä minä olen tehnyt niin paljon kauheampaa syntiä, +kuin muut, ettäs näin rankaiset? mitä, mitähän?" Ja hän itki niin +katkerasti. + +"Kun meitä yksin näin kuritetaan. Te saatte kaikin mennä lämpöiseen +kotiinne ja panna omaan sänkyynne makaamaan mutta me..." + +"Kyllähän sitä muitakin rangaistaan, yhtä yhdellä ja toista toisella +kertaa ... ei se kaikille yht'aikaa tapahdu," sanoi joku. + +"Niinhän se on," alkoi sanoa Helpon Tiina, "mutta siihenkös se katsoo +ihmis-sydän. Oli se kuka hyvänsä niin nurkumaan sitä tulee, kun vahinko +omalle kohdalle sattuu... Ei ole yksi parempi kuin toinenkaan." + +"Jopahan," myönsivät muutamat, mutta Heistrokin Liisa sanoi: + +"Kyllähän, mutta ei saisi toivottaa onnettomuutta muille silloin kuin +itselle on juuri tapahtunut. Silloinhan ei kukaan kykenisi toistaan +auttamaan." + +"Enhän minä ole kellekään tällaista onnettomuutta toivottanut?" kysyi +Nurkanperän Sanna osanotolla. + +"Et olekaan juuri... Mutta sanoit sinä sitä, että kun sinulta vaan +yksin paloi." + +"No älä nyt hyvä ihminen niin kovin mun sanojani seulo. Ei sitä niin +huomaa mitä sanoo, kun on tuskassa. Lapsi-raukkani..." Sanna huiskutti +Miinaa käsivarrellaan ja koetti korjata huiviriekaletta paremmin Tupun +päähän joka siinä kihnatessa oli takaraivolle luistanut. + +"Tuppu-parkani..." + +Huolien aalto ryntäsi taas päälle raskaana kun tunsi että Tupun oli +niin kova vilu, pää oikein tutisi. Miina kitisi yhä, tietysti vilun +vaikutuksesta hänkin. + +"Voi hyvä armias Isä! ... kun tuokin raukka nyt tässä vilustuu ja tulee +pahemmin kipeäksi kuin on ollutkaan... Vaikka kuollahan tässä täytyykin +meidän kaikkein ... ihan jok'ainoan, kun ei ole enää sitä huonoistakaan +kattoa, jonka alle päänsä kallistaisi." Hän painoi Tuppua hartioista +helmaansa ja itki. + +"Menisit nyt lastesi kanssa jonnekin pyytämään yösijaa, viluhan niiden +tulee kovin, eikä tässä enää pitkälle käy oleminen", sanoi joku +toisesta kylästä oleva vaimo. + +"Kuka antanee yösijaakaan tällaiselle joukolle?" + +"Herran tähden, mitä sinä puhut", huudahti sama emäntä, "eihän ihmiset +nyt niin armottomia olle missään mailmassa!... Vaikka meille tulisitte, +jos ette likempänä sijaa saa." + +Puhe loppui siihen muutamaksi minuutiksi, sillä likellä asuvat eivät +mielellään ruvenneet puhumaan tuosta asiasta. Useimmat tunsivat, että +jos tuohon jotain sanoisi, niin olisi se välttämätöntä käskeä kotiinsa, +ja siihen ei ollut halua. + +"Heistrokin Liisaa, kuinka pyhkäsi itsensä pois, kun ruvettiin puhumaan +yösijan annosta", ihmetteli Korvisen emäntä. "Hyvät ihmiset, kuinka on +tyly, vaikka juur'ikään kertoi, kuinka hänellä oli hätää, kun luuli +oman tupansa palavan. Voi sentään sitä ihmisluontoa... Olisi nyt +luullut kaksin-käsin vetävän naapuriansa kotiinsa, kun tällainen +onnettomuus tapahtui." + +"Sanoa Heistrokin Liisaa! Tuskissa ne ystävät koetellaan", lausui +Helpon Tiina. + +"Tule meille Sanna lastesi kanssa", jatkoi hän. "On siellä ainakin +lämmintä tulevaksi yöksi, vaikka ei muuta olisikaan. Mutta sitä lintu +linnulle, jota linnulla itselläkin." + +"Kiitoksia Tiina." + +Sanna katseli tuleen, joka vielä jokseenkin voimallisesti paloi, sillä +se oli juuri läjään räsähtänyt. Tunsi jonkullaisia kiitollisuuden +tunteita niitä kohtaan, jotka siinä vielä sammutus puuhissa hyörivät, +vaikka kaikki pelastamisen toivo oli jo aikaa ohitse mennyt. + +"Siinä se oli koti", sanoi Sanna ajatuksissaan. + +Yksi toisensa perään lähtivät akat pois--kotiinsa. + +"Eikö niitä leipiä saatu pois yhtään, Liinu?" kysyi Sanna tytöltään. + +"En minä ole ainakaan nähnyt." + +"Ei kattoa pään päällä ... ei ainoatakaan leipää!..." + +--Siinä hän yksinään istui kivellä, kyynäspää polven ja käsi posken +nojassa, tuo Nurkanperän Matti, ja tuijotti tuleen, jonka ympärillä +vielä viimeiset sammuttajat häärivät ja koettivat sitä, nyt äkillisen +innon valtaamina kokonaan masentaa, ettei muka enää ryhtyisi +hävittämään niitä muutamia, jo osiksi hiiltyneitä hirrenpätkiä, joita +oli revitty irti seinistä, ennen kun kokonaan paloivat. + +Tuota puuhaa Matti koneellisesti katseli, vaikka ei hän sitä ajatellut. +Miehen sydämellä oli raskas taakka, oikein hirveän painava. Puutetta +oli heillä ollut ennenkin, mutta sitä olivat he kaikin jo tottuneet +sietämään ... se oli tullut jokapäiväiseksi elämäksi. Vaan kuitenkin +oli ollut aina lämmintä ja kotoista tuossa vanhassa mökissä... Mutta +nyt? + +Tuossahan hän ne näki, kaikki neljä lastansa itkevän ja juoksentelevan, +mihin milloinkin, ikään kuin kodittomat lampaat ... viides äidin +sylissä, ja ne olivat hänen. Ei kukaan muu ihminen mailmassa ollut +velvollinen niistä huolta pitämään. Hän yksin oli heidän +elättämisestään edesvastauksessa yhteiskunnalle ja kasvatuksesta +Jumalalle. + +Nyt koti oli tuossa, ahnaiden liekkien uhrina, savuna ilmaan mennyt ja +osa hiilinä ja tuhkana jäi siihen vielä jälkeenpäinkin katkeraksi +muistoksi tästä hirmuisesta yöstä. + +Ei ollut leivän palaa, ei edes kuivettunutta silakan päätä omasta +varasta, jolla tyydyttää omaa ja edes lasten nälkäisiä vatsoja aamulla. +Niin aamulla.--Missä sitä aamua nyt sitten vastaan otetaan? Tässäkö +entisen kodin raunioilla kylmässä pakkasessa ... kuolla siinä kaikin ja +kadota kodin kanssa yht'aikaa? + +Eihän siitä elämisestä enään puhettakaan ... työtä ei saa kuin silloin +tällöin... Mökin hintaa ei ikänä enää saa kokoon... Tuo entinenkin oli +häärahoilla ostettu! Ei kukaan ainakaan ota huoneesensa tällaista +joukkoa pitemmäksi aikaa. Mahdollisesti vuorokaudeksi tahi pariksi +riittää ihmisten armo ja sillä tavoin saa kulkea sitten vuorokausi +ja talo, koskaan lakkaamatta, kuin Jerusalemin suutari, siksi kuin +väsyy ... ja kuolee nälkään. Raskas huokaus nousi ahdistetusta +rinnasta. Hän oikasi lyhyttä vartaloansa ja katseensa kiintyi +Aukusti-nimiseen seitsen-vuotiseen poikaansa, joka oli ottanut vapaaksi +heitetyn ruiskun suihkupillin käsiinsä, koettaaksensa, muka hänkin, +vettä tuleen ohjata. Huviksensa lapsi tahtoi koetella, kuten ehkä useat +muutkin tässä... Ei sieltä tullut vettä, kun ei kukaan aisoista +painellut. "Sinä siinä!" + +Muuan nuorekas mies tempasi äkäisesti pillin pojan kädestä ja tyrkkäsi +ynseästi. Samassa muutamat alkoivat painella aisoista. Pillin piteliä +käänsi vesisuihkun Aukustin niskaan. Surkeasti poika kiljahti, horjahti +ja satutti kätensä palavaan tuhkaan samalla kuin kylmä vesi ilkeästi +valui niskasta alas pitkin ruumista. + +"Hä-hä-hä-hääh!..." nauroivat aisoista painajat ja suihkun-ohjaaja. + +Julmasti kiroten ryntäsi Nurkanperän Matti hätyyttäjän kimppuun ja +pukkasi hänet suullensa maahan. Suihkupilli joutui kahakassa piteliänsä +kädestä omiin hoteisiinsa ja sattui laskemaan terveellisestä +sisällöstään hyvän kulauksen samaisen nuoren miehen naamaan, saattaen +tämän samalla toisten huviksi kovasti äkältelemään. + +"... Ei saata antaa edes lasten olla rauhassa ... oikein täytyy +ylenmäärin suuttua..." puhui Matti syvällä äänellä. Mutta samassa, kun +oli miehen kumoon survassut, hän ikään kuin hämmästyi tekoansa ja alkoi +vetäytyä poispäin. + +Poika tuli isänsä luo itkien: + +"Kättäni polttaa, isä, ja minä olen niin märkänä, kun tuo Jaska..." + +"Suus kiini! Jaska on rikas ja röyhkiä... Mutta ei sitä köyhääkään +sentään tappaa saa", Matti alkoi pauhata. Kiukku ei tahtonut lähteä +luonnosta ... ei saanut itseänsä hillityksi, vaikka tahtoi, sillä asia +kävi kovin aatamille. + +Jaska oli hirmuinen, kun ylös nousi ... hän haukkui ja kirosi. + +Ihmiset kuuntelivat pystyssä korvin. Kumpasenkin riitapuolen asiaa +ruvettiin puollustelemaan. Mattia se kovasti masensi kun vielä muutkin +ihmiset rupesivat tuon konnantyötä puolustamaan ... eivät edes häpeä. + +Jaska pakkasi riivatusti Matin kimppuun. Mutta Matti ei ollut +tappelumiehiä ... pakeni poispäin ja toivoi saavansa rauhassa olla ja +katui jo äskeistäkin menettelyänsä. Kun poika valitti kättänsä +polttavan niin Matti vei vesiastian luo ja käski sinne pistää. + +"Polttaako vielä?" kyseli isä. + +"Ei se enää niin..." + +Jaska pauhasi: + +"... kehtaa, sen kuvainen, kimppuun ruveta käymään, kun ihmiset +sammuttamaan ovat tulleet ... muutama kerjäläinen, mutta odota!..." + +"Ei se sinulta paljaastaan vahinko ollut ... varsin sinä sen pojan +päälle vettä panit", uskalsi joku huomauttaa. Mutta häntä rupesivat +useat muutkin vastustamaan, ei ainoastaan asianomainen; vahingossa +väittivät tuon tapahtuneen. + +"Ja jos ei niin vahingossakaan, vieläpä kuin juttua... Kerranko sitä +tehdään sellaista leikkiä..." + +Matti kuuli kaikki ja tunsi yhä katkerammaksi kohtalonsa. + +"Polttaako vielä?" hän pojalta kysyi. + +"Alkaa se taas polttaa", uikutti poika ja pani käden uudestaan veteen. + +Vähitellen ihmiset palopaikalta siirtyilivät lämpöisiin koteihinsa +rauhallisin tuutein. Muutamia joutilaimpia enään siinä hehkuvan +hiilustan ympärillä hääräili. Sanna, Miinaa kannellen, liikkuili sinne +tänne, nähtävästi ilman mitään tarkoittamatta. Liikkui vaan ja unohti +että yö oli tulossa eikä yösijaa ollut. Lapset toisinaan siitä +huomauttivat, kysellen mihin mentäisiin. Mutta ei äiti siihen juuri +mitään vastannut... Eihän tästä mihinkään sopinut liikkua ennen kuin +tuli sammuu... Tuo oli jonkunlaisena vaistomaisena tunteena rinnassa. + +Matin kanssa eivät he olleet koko iltana saattaneet puhua juuri mitään +toisilleen. Kun sitä koetti, niin tuntui siltä, kuin suru olisi +raskaammin painanut kuullessa kumppaninsa valituksia ... lohdutusta +eivät he uskaltaneet toisiltaan toivoakaan. + +Mutta välttämättömyys sai vihdoin Matin asioita käytännöllisemmältäkin +kannalta ajattelemaan. Astuen vaimonsa luo hän sanoi: + +"Minnekähän me tästä nyt?" Ei tullut kysymystään pidemmälle +jatkaneeksi. Olihan se aivan luonnollista, että Sanna osasi tuosta jo +aavistaa mitä hän tarkoitti. + +"Voi hyvä Jumala!..." + +Vaimo alkoi itkeä. + +Lapset hääräsivät hiilustan ympärillä lämmintänsä etsien. + +Matti tunsi että häneltäkin pakkasi itku, mutta koetti rohkaista +itseänsä. + +"Tuota ... ei se nyt itkulla mahtane paremmaksi tulla... Jonnekin tässä +täytyy mennä suojaa pyytämään." Matin ääni tahtoi sortua. + +Sanna katseli ympärillensä ja huomasi nyt vasta ettei montaa ihmistä +ollutkaan enää paikalla. Ei ketään naapureita näkynyt ... ei +valkeatakaan heidän tuvistaan... Heistrokissakin jo maattiin. + +"Ei tuo Heistrokin Liisa edes heille käskenyt yöksi, vaikka on niin iso +tupa ja vähäsen väkeä", virkkoi Sanna. + +"Tietäähän sen, että vastahakoisia ne ovat vastaan ottamaan ... eihän +ne mielellään ... mutta tähänkö sitä nyt sitten pitää kylmettyä ja +kuolla?" + +"Kuolema, kuolema tässä tulee ihan paikalla, ei näin kurjia ole +mailmassa muita!" valitti Sanna. + +"Mutta eihän nyt niin armottomia olle ihmiset, etteivät huoneen +lämmintä anna, jos pyytämään menette, kun on tällainen vahinko tullut", +arveli muuan poikanen, joka vielä myös oli paikalla. + +Tuo tuotti jotain rohkeutta ja lohdutusta Matin rintaan... Sitä tekee +hyvää, niin vähäinenkin hyväntahtoisuuden osoitus, kun on oikein sen +tarpeessa. + +"Niin, kyllähän ne nyt sentään, vaikka vastahakoisestikin antavat, kun +pyytämään menee. Enköhän mene Heistrokkiin?" kysyi Matti vaimoltansa. + +"Meidän on vilu, saako mennä Heistrokkiin äiti?" tuli Liinu sanomaan ja +Aukusti tuli perässä valittaen. + +"Täytyyhän sitä jonnekin mennä pyytämään ... koettaisit sinne +Heistrokkiin. Helpon Tiina kyllä käski heille, mutta hänelläkin on niin +pieni tupa eikä ole tottunut lasten kitinää yöllisellä ajalla kuulemaan +ja sinne on niin pitkä." + +Matti lähti Heistrokkia kohden astumaan. Päässä risteili niin +monellaisia synkeitä ajatuksia ja sydän tuntui kovin raskaalta. Ei +ollut miehellä ennenkään suuria ollut maallista varallisuutta, olihan +sen verran, että oli joukkoineen päässyt päivästä toiseen kituuttamaan. +Mutta tuo tupa-rähjä oli ollut edes koti. Nyt ei ole kotiakaan ja,-- +Jumala ties' koska enää sellaista saakaan,--saako koskaan... + +"Nuo kelvottomat rääsyt ja lapsiliuta ovat nyt ainoa omaisuus!" + +"Kaikkein toisten mökkiläisten perheet saavat niin rauhallisesti nyt +nukkua kodeissaan ja minun yksin... Miksi ankara sallimus antoi mökin +palaa minulta, juuri minulta, kaikkein köyhimmältä?" + +Ja Matin luonto tahtoi nousta kapinaan sallimuksen toimia vastaan. + +Hänen korvaansa oli kuulunut, kun joku äsken kertoi, että Pekkolainen +oli tätä vahinkoa arvostellut kymmenen markan arvoiseksi. + +"Kymmenen markan!" + +Olisi tuossa ollut Pekkolainen, niin kimppuun olisi käynyt, mokoman +tunnottoman... + +Jo kopisti hän Heistrokin ovella ja lujasti kopistikin. Kovin kiukutti +vielä, kun Pekkolaista ajatteli. + +Heistrokin tuvasta ei kuulunut mitään vastausta. Matti siirtyi ikkunan +alle ja koetti lasiin päristää. + +"Yösijaa minun olis pitänyt joukolleni pyytää, kun..." + +Hän kuunteli. Ei hiiskaustakaan kuulunut sisältä. Vielä pari kertaa hän +sormenpäillä koetti ikkunaan kopistaa. + +"Voi hävyttömiä!" hän ääneensä virkkoi, niin, että sisään varmaankin +kuului. "Kyllähän tuon nyt jo kuulevat, mutta ei ole vaan yhtään halua +auttaa ... kerjäläisiä, rikkaita kun ovat nyt meidän rinnalla..." + + * * * * * + +Kohta avasi mökkinsä oven Helpon Tiina, kun koputuksen kuuli. Siunasi +hartaasti, kun Sanna kertoi, ettei Heistrokin Liisa ollut yösijaa +antanut. + +"Voi sentään", hän sanoi, "entä ei yhtään sitä mennä omaan poveensa ... +ei yhtään, hmh." + +"Ei ne ajattele sitä", sanoi Sanna. "Minä sanoin sitten Matille, että +mennään Tiinan luo, kyllä se antaa." + +"No Jumala armahda, minkä sitä sitten mennään, jos ei ihmisiin. Haetaan +nyt navetasta vähän olkia pahnaksi tuohon lattiaan, että saatte koettaa +levolle panna." + + + +II. + +Uni ei tänä yönä vaivannut Mattia eikä Sannaa. Lapset nukkuivat +jokseenkin hyvin muut, paitsi Miina, tuo pienin, joka lähes yhteen +jaksoon äänteli ja vaati äidin häntä vaalimaan ja hoitelemaan. + +"Kovinpa se lapsikin nyt on levoton", virkkoi Matti yöllä, "saaneeko +Tiinakaan uuenrauhaa." + +Tiina käänsi kylkeä sängyssä ja ähkäsi. Tuo koski Sannan tunteisiin, +sillä hän ymmärsi sen merkityksen kyllä. Eihän Tiina ollut lapsen +itkuun tottunut, yksinäinen leski-ihminen, eikä koskaan ollut lapsia +ollut... + +Tuntui niin pahalta Sannasta, kun tiesi hyväntekiäänsä rasittavansa. + +"Mitäs tähän nyt tehdään", hän vähän ajan kuluttua huokasi, "kun aamu +edes pian joutuisi ja lopettaisi tämän yön." + +Tiinakin taas ähkäsi ja kääntyi vuoteellaan. Matti huokasi raskaasti, +käänsi itseänsä hänkin. Oljet ratisivat alla ja synnyttivät ääntä. +Pelotti, että sekin häiritsisi Tiinaa... + +Ehtoolla, kun Tiina niin ystävällisesti vastaan otti, oli Matin mieleen +johtunut, että tässähän sitä nyt saadaankin sijaa toistaseksi. Tuo oli +mieleen hiukan rauhoittavasti vaikuttanut... Nyt sekin toivelma +haihtui. Ehkä jo huomenna saa uutta kortteeria lähteä hakemaan ja +sitten yhä edelleen, joka päivä ... kukatiesi kuinka kauan. + +Ylös hän kömpi hiljaa, sillä sydämen levottomuus alkoi taas kasvaa +sietämättömäksi. Ei hän ollut itseänsä edes riisunut, siispä ei ollut +pukemisenkaan vaivaa. + +Tiinan vanha kello seinällä klimputti juuri kolme. Tulitikulla raapasi +Matti valkeata, etsiäkseen Tiinan kirvestä. + +"Mitä sinä nyt?" kysyi Sanna. + +"Kirvestä vaan etsin. Olisin jotain polttoainetta mennyt aamuksi +noutamaan, kun ei tässä untakaan saa ja on niin rauhaton mieli." + +Vaimo ei enää puhunut mitään. Hän ei tahtonut häiritä, kun Miina oli +vähäksi aikaa saanut lepoa. Matti löysi kirveen oviloukosta, vesikorvon +takaa, otti oven haasta ja meni ulos. Sanna nousi, Miina sylissä, ovea +hakaan panemaan. + +"Jassoon," Tiina äännähti, kun kuuli Sannan ovea hakaavan. Hänkin aikoi +sitä varten nousta. + +"Kyllähän niitä puita nyt olisi ollut, ettei sitä varten olisi +tarvinnut yösydännä metsään mennä," sanoi Tiina lauhkeasti. Mutta +Sannan mielestä oli siinä kuitenkin jotain tyytymättömyyden vieskoista. + +"Hän sanoi, että kun ei untakaan saa, niin meneehän sinne edes +kävelemään aikansa kuluksi," koetti Sanna puollustaa. + +"Jopahan... Kyllä se surkea tapaus oli teille." + +"Oli se." + +Sannan teki jo mieli nousta, mutta ei uskaltanut, kun Tiinakin vielä +tuntui niin unelias olevan. + +Tuppu ja Liinukin toisinaan unissaan alkoivat itkeä, kun kaikellaiset +möröt ja painajaiset unta häiritsivät. Äidin täytyi aina mennä korvaan +kuiskuttamaan ja tajulle saattamaan. Ja kun lapset huomasivat että äiti +oli lähellä, että oli lämmintä ja muuten hyvä olla, niin nukkuivat taas +pian kun äiti vakuutti, ettei enään näe pahaa unta. Aukustikin +toisinaan uikerehti kätensä kanssa, vaikka sitä oli ehtoolla rasvalla +voideltu. + +Miinaa ei äiti uskaltanut ollenkan käsiltään pois panna... Pelotti, +että pahemmin sitten ehtii huutamaan, ennen kuin tyystytetyksi saa ja +yhä enemmän tulee Tiinaa vaivatuksi. + +Rahia vastoin Sanna nojasi pahnoilla istuen, eikä paljon henkeänsäkään +raatsinut vetää silloin kuin Miina hortoili. Aina kun lapsi sylissä +kirahti, värähti sydän ja huomio Tiinan puoleen kääntyi ... josko olisi +jotain tyytymätöntä ähkinää sieltä kuulunut. + +Silmät olivat Sannalla olleet kauan kipeät. Ylellinen itku oli ne taas +tehnyt ikään kuin loppumattomiksi vesilähteiksi. Vaikka itkua ei nyt +enää yhteen jaksoon piisannutkaan, niin silmistä silti vuosi suolaista +vettä pitkin poskia ja kun niitä karhealla paidan hihalla yhteen +mittaan pyhki, niin rupesi lopulta polttamaan silmälautoja kovin. Hyvin +hän itsessään tunsi, että kun olisi kotona ollut, niin ylös olisi heti +noussut ja valkeata takkaan tehnyt ... ehkä sitten olisi silmiäkin +karvastelemasta laannut. + +... Jos vielä tulevat kipeiksi ja rupeavat oikein pakottamaan, niin +sitten on ainakin hukka käsissä... + +Tämä se vasta masensi ja silmistä tulevat vedet kuumensi, sillä ne +rupesivat olemaan kyyneliä. Sydäntä alkoi kovemmin ahdistaa. +Onnettomuuden ja vielä suuremman kurjuuden mahdollisuuksia oli niin +monta, eikä yhtään asiaa, joka vähänkin olisi helpottanut tuskaa ja +pientäkään toivoa herättänyt. + +Kovin rupesi tekemään mieli nousta ja tehdä tulta takkaan. Hän oli jo +monasti ennenkin kokenut, kuinka juuri mustan yön hiljaisuudessa huolet +hirveämmin painavat, ja miten aamulla tulen takkaan teko ja toimiin +ryhtyminen niitä karkottavat ja olon helpommaksi tekevät. Tuota hän +ajatteli ja sitä levottomammin odotti aamua. + +Kello löi 4. + +Tiina oli ollut hetkisen horrossa, mutta kuuli kuitenkin tuon. + +"Neljäkö se löi, kello?" hän Sannalta kysyi, kun ei itse ollut oikein +tolkulla. + +"Neljä. Monenko aikaan Tiina tavallisesti ylös nousee?" + +"Kuinka sattuu, väliin makaan kello kuuteen ja nousen toisinaan +viidenkin aikana," puhui Tiina unisella äänellä. + +"Mitähän teidän niin on lukuakaan aikaisesta noususta, kun on +yksinäinen ihminen ja muutenkin..." + +Tiina oli vähän aikaa vastaamatta. Sitten hän kysyi: + +"Haluttaisiko Sannan jo nousta?" + +"Niin ... ei minusta väliä. Ette tekään saa sitten nukuttua +ollenkaan ... häiriynnytte vielä pahemmin... Meistä on teillä niin +paljon vaivaa." + +"Nouse vaan ja tee tuli takkaan, taitaa sulle kovin tukalaksi käydä yö. +Kyllähän minä nyt tämän yhden yön aina jaksan. Tuolla on puuvärkkiä +loukossa ja tuohta muurin otsikolla, tulitikkulaatikko on siinä +pöydällä. Minä vielä vähän aikaa makaan, jos sattuu unta silmiin +tulemaan." + +"Jollei teidän mielenne siitä vaan pahastu, niin kyllä minä +mielelläni... Tuntuu niin tukalalta tämä yö, kun ei unta saa ollenkaan +ja kamaloita ajatuksia vaan päässä liikkuu, kaikellaisia..." + +Sanna koetti laskea Miinan olkien päälle, kun sai hänen vähän +rauhoittumaan. Nousi sitten ja teki tulen takkaan. Pani pataan vettä +Tiinan lehmää varten ja toimitteli kaikellaisia Tiinan aamu-askareita; +kahvipannunkin oli Tiina käskenyt tulelle panna. Huolista osa unehtni +tämän puuhailemisen ohessa, kun Miinakin nyt vähän piteimmättä sai +rauhaa eikä häirinnyt. + +Sanna istuutui takan ääreen tuolille. Syviin ajatuksiin hän vaipui, +laski kädet helmaan ja katseli liikahtamatta tuleen. + +... Jospa saisikin tässä nyt talven yli olla... Mutta kun Tiina jo +äsken sanoi, että "kyllähän hän nyt tämän yhden yön kestää..." Ei taida +olla tässäkään turvaa pitemmälle, eikä lupaa olla... + +Jos koettaisi rukoilla Tiinaa ja pyytää olla tässä edes Joulun +taakse?... Olisi silloin jo kappale talvea kulunut ja kodittomuuteen +tottunut... + +Mutta eihän tuotakaan raatsisi tehdä, Tiina kovin vaivautuisi. + +"Hyvä Jumala, mihin tässä kuitenkin joutuu!" + +Matti tuli sisään, laski kirveensä nurkkaan, kävi istumaan havutukille +takanviereen ja pani tupakaksi. Nojasi sitten päänsä muurinpilariin +harvaksensa savuja vedellen. + +Vaimo katsahti mieheensä ... tokko edes vähän iloisemmalta Matti jo +näyttäisi?... Samaa ajatellen Mattikin silmänsä, ikään kuin salaa, +Sannaan loi. Varmaankin pettivät kumpasenkin toiveet, koska ei mitään +puhetta syntynyt. Äänetönnä vaan kumpanenkin tuleen katseli. + +Matti katsahti pahnoille. Siinä niitä rauhassa nukkuu viisi +kappaletta... Kohta ehkä alkavat nousta ja ruokaa tahtoa!... Sisällä +vavahti niin omituisesti, oikein ruumista huiskautti, juuri kuin olisi +pelännyt jostain putoavansa. Sannakin huomasi tuon liikunnon ja +katsahti Mattiin syitä tutkien. + +"Eikö sieltä saatu sitä ruoan puolta yhtään pois?" kysyi Matti. + +"Eipä siinä mitään näkynyt, kun tänne ehtoolla kannettiin, mitä oli +pelastunut. Kun minäkin kotiin ehdin, oli mahdotonta enään mitään +pelastaa, kaikki oli vallan ilmi tulessa." + +Mies oli vähän aikaa vaiti. Jonkullaisella tyytymättömyyden tunteella +hän sitten sanoi: + +"Olisi edes vähän vanhempi tuo Tuppu, niin antaisin selkään että..." + +"Eihän tuo lapsiraukka sitä ymmärtänyt välttää. Liinu sanoi, että +villi-kissa oli pyörähtänyt sängyn alle. Sitä oli poika mennyt +päre-valkeoissa etsimään ja valkea oli ottanut sängyn olkiin." + +"Olisi Liinu heti mennyt edes Heistrokkiin huutamaan." + +"Kunpa olisikin. Mutta kun sanoi, että hän koetti napolla vettä panna, +raukka. Suuri Jumalan ihme, että he ymmärsivät tuvasta pois tulla +aikanansa, etteivät sinne palaneet! Sitten se vasta olisi ollut..." + +Vähäisen väliajan perästä jatkoi vaimo: + +"Aukusti ja Hemmu selkäänsä tarvitsisivat, kun ei koskaan pidä +totteleman ja kotona pysymän, vaikka minä nytkin niin kovin varoitin +lähteissäni, että älkää vaan sillä aikaa menkö kylään, taikka annan +raippoja." + +"Olisit voinut itsekin pysyä kotona." + +"No olisin, olisin, mutta kuka voi arvata että tuollaista tapahtuisi, +kun siunaaman ajaksi vaan menin Pertun-Mikkoon." Sanna alkoi itkeä. +Matin teki mieli vielä nuhdella ja panna tyytymättömyydessään syytä +hänen selkäänsä. + +Olisi tahtonut sanoa, että se siitä nyt tuli palkaksi, siitä +kylänjuoksusta. + +Tuossa muistui mieleen, että hän oli usein ennenkin vaimoansa +kylänjuoksusta nuhdellut, kun ihmiset kylässä morkkasivat hänelle aina +siitä että akkansa joutilaana vaan kaiket talvet lollittelee, eikä +mitään käsityötä yritä. Vihaksi tuo oli pistänyt, kun ihmiset +tuollalailla sekautuivat heidän asioihinsa. Kiukuissaan hän tuosta +tapasi Sannalle puhua aina silloin kun pahoin sopi. Mutta ei asia sillä +ollut parantunut. Kotiriita oli sen johdosta vaan aina ankara syntynyt, +jossa Sanna Matin voitti. Mattiin sen johdosta oli vakautunut ajatus, +että tekisi kai tuo edes huviksensa, jos pystyisi. + +Nuorempana Matti oli tuuminut, että saisi tuo oppia ... eihän se niin +kummaa ole naisten töihin harjautua. Mutta ei siitä siihen aikaan, kun +vielä muutenkin arasteli akkansa mieltä loukata, tullut oikein selvään +ja varsinaisesti puhuttua, hiljainen ja säyseä kun oli luonnostaan, +sekä tunsi ettei itsekään paljon osaa miesten töitä, muuta kun noita +tavallisia, joita päivämiehenä tehdään. Siitä Sanna aina huomautti ja +juuri sillä saikin Matin suun paraiten tukituksi. + +Sen täytyi Matin ajatuksissaan myöntää aina, etteivät he oikein +toimellisia ja kykeneviä olleet kumpanenkaan. Mutta vähitellen tottui +olettamaan tuota kohtaloa sallimuksen määräämäksi, jota ei voi itse +millään toiseksi muuttaa. + +Parasta siis olla nurkumatta, tyytyä... Tälle suunnalle Matin ajatukset +taas harhailivat niin kauaksi, että unohti ruveta riitelemään +akallensa. Aivan usein ennenkin oli niin käynyt ja monta riitaa siten +välttynyt. + +"Mihinkähän tästä nyt ruvetaan menemään?" Matti vähän ajan kuluttua +alkoi kysellä. + +"En ymmärrä." + +Tuon pitemmälle ei keskustelu päässyt, sillä ei kumpasellakaan ollut +mitään ehdotusta esiin tuotavana. + +Tiinakin nousi ylös jo ja rupesi kahvia juomaan. Kaatoi Sannalle ja +Matillekin. Niin merkillisen hyvälle se heistä maistuikin tällä +kertaa ... niin hyvälle, etteivät milloinkaan ennen muistaneet, kuten +itse Tiinalle kertoivat. + +Lapset heräsivät, miltei yhteen aikaan. Heille oli hauskaa tuossa +pahnain päällä vehkeillä niin kauan kuin äiti käski pukemaan ja korjasi +pois oljet. Lapset eivät yleensä osaa kestävää murhetta kantaa. +Hetkellinen ilo sen poistaa. + +Mutta kun huvi katosi, niin tuli nälkä mieleen. Sitä ilmoitettiin +alussa vaan niin kuin totutusta tavasta, eikä siis erityistä intoa +osoitettu. Uudet olot myöskin johonkin määrin viihdyttivät ja estivät +oikein todellista leivän ikävää saapumasta. Mutta kunnes mökin +vähäpätöiset uutuudet rupesivat kyllästyttämään, saapui nälkä myöskin +todellisena, oikein vatsan vaatimuksena. Pienemmät rupesivat siitä jo +itkien puhumaan. Vanhemmat ymmärsivät, että se ei nyt enään viihtyisi +muusta kuin leivästä. + +Ja kun lapset itkivät, niin melkeinpä vanhemmatkin, ainakin +sydämessään. Matti lähti kylään onneansa koettamaan. Vaan sitä kävi +pitkäksi odottaa, ja Sanna pani Hemmun, Aukustin ja Liinun myös kylään. +Vielä, Tiinalta salaa, ulkona sanoi heille suoraan, että ei ole nyt +ruokaa itsellä. Käski olla siivosti kun ihmisten tupaan menevät, niin +kyllä saavat ruokaa. Neuvoi vielä erittäin mihin mennä, ja jos mitä +annetaisiin, vastaan ottamaan ja kotiin tuomaan. + +Hyvin kohtelivat ihmiset Mattia kylässä ja surkuttelivat kaikkialla, +missä vaan sisällä pistäysi. Mikä antoi leivän, mikä vähän silakoita, +jauhoja j.n.e. Muutamat lupasivat vanhoja vaatteitakin katsella +antaaksensa ja käskivät toiste tulla noutamaan. + +Kyläläisten yleinen osanottavaisuus liikutti huolestunutta. Matti +uskalsi jo ruveta vähin toivomaan, että elämä tästäkin lähin saattaa +ruveta päisin käymään. Puutteesen kuolemisen pelko unohtui, niin että +sitä tuskin muisti ensinkään, kun koko pussillista ruokavaroja kylästä +vaimollensa käteen toi. Vaimo rupesi ilosta melkein itkemään, saatuansa +miehensä tuomiset. Ei hän ollut uskonut, että kyläläiset noinkaan +paljoa heistä välittivät... Tylymmiksi oli luullut heitä, kuin he +todella olivat. + +Ja toisen ilahtunut mieli vaikutti terveellisesti toiseen ja muodosti +sointuvaa tyytyväisyyttä muutamaksi hetkeksi. + +Lapset tulivat kotiinsa iloisin ja täysinäisin vatsoin, sekä toivat +vielä jonkunverran ylimmääräisiäkin ruokavaroja. Olivat kukin saaneet +jonkun vaatekappaleenkin, kylän lasten hylkyjä, ja ne, ne vasta tosi +riemua tuottivat. + +Tiinakin rauhoittui, kun näki, että noilta raukoilta oli ainakin ensi +hätä poistettu, ettei hänen tarvinnut ruveta pienistä varoistansa +syöttämään. Tuota hän ei olisi voinutkaan tehdä ilman uhrausta, sillä +hänkin oli köyhä ja elatuksensa hankittava kymmenen kynnen nenästä. + +Yöllä häntä oli oikein kiukuttanut toisinaan, kun ei ollenkaan tahtonut +unen rauhaa saada ja melkein hän jo päätti, ettei tuota viitsisi kärsiä +pitemmälle ... onhan muut ihmiset siihen yhtä velvollisia kun hänkin, +köyhä yksinäinen leski, jota ei liioin kukaan auta. + +Ikävältä ja vastenmieliseltä oli muuten tuntunut tuo alituinen +huokiminen, jota pahnoilta kuuli. Se johtui siitä, kun mieli oli +nyrpeänä unettomuuden tähden, ja unettomuutta luuli tuon huokimisenkin +vaikuttavan. Ja kun mieli myrryiseksi kääntyi, niin ei enää tullut +ajatelleeksi sitäkään, kuinka raskaat syyt noilla pahnoilla makaavilla +oli huokimiseen. + +Mutta päivän kuluessa, kun yölliset ikävyydet mielestä haihtuivat, ja +kun näki kuinka nöyrä ja arka Sanna oli lapsia huomauttamaan +pienimmistäkin vallattomuuksista,--johtui mieleen ajatus, että antaa +heidän nyt olla tuossa jonkun päivän, niin kauan kuin jaksaa sietää ... +ja taitaapa tuohon tottua, hän ajatteli. + +Tuo samainen asia Mattiakin päivän kuluessa pahimmin rasitti. Mutta +kyläläisten osanottavaisuus häntä siinäkin suhteessa rohkaisi +kokolailla. Illan tullessa jo uskalsi Tiinankin kuullen sen puheeksi +ottaa, ajatellen: jos ei anna Tiina tässä olla, niin antanee joku muu +tulla tupaansa... + +"Minnekähän sitä nyt lähtisi tässä pyytämään kortteeria talven yli?" +hän alkoi päivitellä. + +Akat olivat vaiti. Tiina kehräsi ja Sanna imetti Miinaa. + +Jo hellitti Tiina rukin polkemista, katsoi lankaa rullalla, väänsi +hiukan ruuvia. Pyöräytti sitten pari ympärystää, ruuvasi taas ruuvia ja +alkoi harvaksensa sanella: + +"Olkaahan nyt tässä pari yötä vielä ... taitaapa sitä tilaa nyt olla." + +Tiina puhui, niin kuin se, joka tietää toista ilahuttavansa jollain +lupauksella, joka samalla tuottaa itselle jonkullaista uhrausta. + +Sanna oli levottomalla mielellä odottanut, mitä alkaisi kuulua. Tiinan +vehkeistä hän jo edeltäkäsin näki, että tämä aikoi jotain sanoa, ja +että se oli semmoista, joka Tiinan pakoitti taistelemaan itsensä +kanssa. + +Kohta Tiinan lopetettua, Sanna ilahtunein mielin virkkoi: + +"Kyllähän se olisi kovin hyvä, jos Tiina voisi meitä suvaita nyt +vielä ... jonkun aikaa. Kyllä Jumala teille siunaa hyvyytenne." + +Matti otti vastaan Tiinan lupauksen, ikään kuin jonkun +kauppaehdotuksen, johon kannattaa suostua. + +"Noo, jos Tiinan vaan sopii," lausui hän vakavasti, Sannan lopetettua, +"niin kyllä me nyt olisimme tässä... Tuota, en minä sitä nyt +ajattelisikaan, että aivan ilmaseksi köyhäin ihmisten vaivoina... +Tottahan sitä nyt vielä jotain saa kokoon, kun tässä vähän ehtii +asettua ja silmänsä saa." + +"Ja puita sun sopii ainakin vetää metsästä, ettei Tiinan puita tarvitse +polttaa," lausui Sanna. + +"No se on tietty, eihän tässä nyt Tiinan puilla ruveta lämmittelemään!" + +Tiina huomasi vaistomaisesti, että vierailla oli aikomus asettua +olemaan kauemmaksi kuin hän oli parhaimmallakaan tahdollansa +tarkoittanut; ehkäpä koko talveksi. Melkein jo katui ollenkaan +luvanneensa, muutamaksikaan päiväksi, kun eivät näkyneet enään +murheissansakaan olevan ... huolettomilta, melkein iloisilta näyttivät, +eivät edes oikein kiittäneet... + +Tuo haihdutti säälin tunnetta Tiinasta... Maksamisestakin puhui +Matti ... pyh! Siinä olisi kyllä, jos muualta saisivat elatuksensa, +ettei vielä elättämään tarvitsisi ruveta... + +"Kyllä Tiina on kovin hyvä meille, parempi kuin kukaan muu. Eipä he +käskeneet kukaan yöksi edes kotiinsa tulla, kun paljaan taivaan alle +jäimme," rupesi Sanna sanomaan samassa kun Tiinan ajatukset noin +epäedullisille aloille liikkuivat. + +"Niin ... noo ... mitähän se nyt sitten... Kukapas sitä ihmisille +maailmassa apuansa tarjoo jos ei ihmiset," puheli Tiina selvästi +tuntien itsessään että hän oli saanut hyvitystä Sannan puheesta. + +"Hyvä on Tiina meille, ja oikein niin kuin Jumalan sallimasta leski ja +yksinäinen, että sopii ottaa tällaisen joukon tupaansa," liitti Matti +akkansa kiitoksiin. + +Tiina tuli jokseenkin tyydytetyksi, mutta ei oikein saanut itseänsä +rauhoittumaan ennen kuin tuli sanotuksi: + +"Koettakaahan nyt olla muutama päivä, siksi kuin saatte sopivamman +tilan." + +"No niin," äännähti Matti, eikä tuntenut enää itseänsä yhtä +onnelliseksi. Sanna ei puhunut mitään, hän vaan ajatteli ja ymmärsi. + + * * * * * + +Matti rupesi kuulustelemaan työtä. Kahtena päivänä sai hän eräässä +talossa halkorankain hakkuuta ja ansaitsi 50 penniä päivältä ja ruoan. +Sitten oli kahtena päivänä vapaa-aikaa, kunnes taas kolmantena pääsi +erääsen taloon silppukonetta vääntämään. Nyt seurasi pitemmältä aikaa, +jolloin ei kukaan tarvinnut. + +Noin kolme viikkoa elettiin niillä varoilla, joita kyläläiset ensi +liikutuksen valtaamina olivat lahjoittaneet. Lapset kuleksivat, osalta +vanhempain pakoituksesta, ympäri kyliä kerjäten. Mutta tulos niukkeni +sen mukaan kuin ihmisten liikutus palon johdosta kylmeni. Vaan tämä se +oli ainoana elinkeinona. Mitään muuta ei saanut, kun ei talokkailla +työtä ollut antaa. + +Noin kerta päivässä kävi Matti puita hakemassa metsästä. Loput päiviä +hän istuskeli takalla ja mietiskeli itsekseen yhtä ja toista hommaa, +johon kuvitteli soveliaaksi ryhtyä. Toisinaan pakkasi riita akan kanssa +tulemaan, kun mielten tyytymättömyys ei enään voinut kätkössä pysyä, +vaan pyrki ulos huolestuneista sydämistä. + +Eräänäkin päivänä alkoi akka sanoa: "Tuossa kaiket päivät istuu ja +itseänsä takkakivellä hautoo, eikä mitään koeta yrittää..." + +Ei Sannan tyytymättömyys pääasiallisesti Mattia koskenut, mutta siihen +oli sopivin nyt kylläisyyttään purkaa. + +"Mitä minä ... kun ei kukaan tarvitse työhön. Enhän minä tyhjästä vai +työtä saada!" + +"Tekisit jotain puusta." + +"Puusta," matki Matti, "millä minä teen, kuin kaikki työkalut +paloivat!... Enhän minä paljailla käsilläni mitään saa. Ja paljonkohan +noista naperroksista sitten saisi." + +"No, aina jotain, mutta kun ei mitään yritä." + +"Hmm," mumisi Matti. + +"Pyytäisit joltain työkaluja lainalle," jatkoi akka. + +"Lempoko heitä kerjäämään! Koettaisit itse jotain tehdä, niin kuin +kehrätäkin. Kehruuta aina saa ... saapa Tiinakin." + +"Miten minä kehrään, kun ei rukkia ole!" tiuskasi akka, "ja kuten näet +tämän lapsen kanssa kyllä on tuskaa, kun ei yhtään tule yksinään +toimeen." + +"Eihän tuo enään niin kipeä ole." + +"Niin, no, joskohan nyt on vähän parempi, mutta näet itse ettei siltä +mitään toimeen saisi... Ja mitä saa, niin noiden toisten vaatteiden +korjaukseen se aika menee." + +Tiinankin jo täytyi sekautua asiaan. + +"Hyvät ihmiset, älkää aina pitäkö tuota alinomaista jankatusta," hän +sanoi. + +"Mitäs, kun tuo aina minulla härnää," puollusteli Matti. + +"Härnää," matki akka, katsoi syrjittäin nurjasti Mattiin eikä jatkanut +puhetta sen pitemmälle. + +Matin pisti vihaksi. Ei niin paljoa sen tähden, että Sanna häntä +jukitti jotain tekemään, vaan kun arveli Tiinankin tiedossa olevan, +että hänellä tahtoo peukalo olla keskellä kämmentä. Ja muutenkin ... +minkä hän sille teki, kun eivät talokkaat työhön tarvinneet... + +Toisinaan huvitti Mattia ajatella uutta mökkiä. Ei tuon ajatuksen +johdosta juuri mieli iloiseksi käynyt, sillä kovin näytti +mahdottomalta. Siihen se aina päättyi, että, jos jotain oikein hyvää +ansiota ilmestyisi niin... + +Se häntä aina riemastutti, kun oli luvannut Tiinalle hyyryä maksaa... +Tuon johdosta ei näyttänyt niin kovin kerjäläiseltä. + +Itse ei hän enää viitsinyt kerjäämään mennä, vaan söi mieluimmin niitä +paloja, joita lapset kotiin toivat. Lastensa täytyi pakosta antaa tuota +ammattia harjoittaa, eikä tuota juuri luontokaan vastustanut. Rumempaa +olisi ollut pyydellä, jos ei paloa olisi tapahtunut... Eikä siinä +ruokaa paljoa palanut. + +Yhä karvaammaksi kävi mieli, kun ajatteli, että lapsia on niin tiheään +tullut, eikä ole yhtään edes kuollut... Rikkailta niitäkin vaan kuolee +ja vähemmän noille näyttää niitä tulevankin... Joutaisi olla +Pekkolaisellakin edes tusina, eikä meillä yhtään, niin sitten tuota +taitaisimme mekin ämmän kanssa elää jotakuinkin, päivästä toiseen... + +... Ei ole meikäläisillä edes mitään hyötyä mukuloista. Kun köyhät +vanhaksi tulevat, niin ei heitä omat lapsensa koskaan jaksa elättää... +Vaivaishoidon niskoille saadaan tässä vanhana joutua talollisten +kirottavaksi ja lasten vuorostaan käy useinkin samoin, kun +vanhenevat... Kun talolliset saavat lapsensa täysikasvuisiksi, niin +itse rupeevat syytingille, rauhassa syömään ja lepäämään... + +Matti kynsäsi päätänsä. Meni nurkasta, jossa heidän ruokavarojansa oli, +hakemaan leivän palan. Silakankin hän sieltä löysi. Takkakivellä istuen +hän rupesi jyrsimään leipää ja haukkasi aina silakkaa joukkoon, +vähäsen, että olisi pitemmälle piisannut. Sitten joi hän vettä päälle, +kaivoi piipun perät suuhunsa ja rupesi, päätä muurin otsikkoon nojaten +seisoskelemaan ja takan perään katselemaan... + +Sanna paikkasi lasten vaatteita, Tiina kehräsi ja välinsä he juttelivat +kylän asioita. Matti kuunteli toisella korvalla, mutta ajatteli omia +asioitaan. + + + +III. + +Joku oli kehoittanut Mattia pyytelemään talokkaita tuomaan hirsiä tuvan +aineiksi. Hän ensinnä hyvinkin innostui tuohon tuumaan erittäinkin kun +hänen asiassa neuvoa kyseltyänsä, useammat eivät tuumaa vastustaneet, +vaan arvelivat: "Taitaisipa tuo käydä päisin." + +Mutta sitten kun alkoi tositoimeen ryhtyä, rupesivat muut mökkiläiset +pelottelemaan. Arveltiin, että ei ne talokkaat niinkään hevin tule +köyhäin talkoisiin, rikkaille kyllä vievät suuriakin hirsiä ystävyyden +vuoksi... Mutta köyhä kun ei jaksa niin kestitä, eikä sen +ystävyydestäkään kukaan välitä, niin tuskin tulevat ensinkään... + +Mattia rupesi arveluttamaan. + +"Jos olisit edes puolen manttalin isäntä," sanoi kerrankin eräs +mökkiläis-naapuri, "ja sinulla olisi sitten vielä jotain kunnan +luottamus-virkoja, niin saisitpas tottavie, vaikka kaksikerroksisen +tuparadin värkit! Ei yksikään olisi tuomatta, jota vaan pyytäisit. +Mutta nyt se on toista kun olet tuossa tilassa, kun tietävät että sinä +tarvitsisit kipeästi, niin eivät vaan monetkaan tuo ... eivät he sinun +ystävyydestäsi välitä." + +Matti ymmärsi että se niin oli. Mutta kun toiset taas arvelivat, että +olisi parhainta koettaa, "eivät nuo mitään vie jos eivät tuokaan," niin +päätti hän koettaa. Alkoi kulkea talosta taloon omassa kylässä. +Pyyteli, että edes jonkullaisia säippänöitä tuotaisiin. "Täytyy tässä +ruveta yrittämään, ei auta..." hän saneli. + +Muutamat toivat suoraan esiin esteitänsä: Oli ollut niin lyhyeltä +ajokeliä, ei oltu vielä ehditty paljon mitään itsellekään ajaa; +muitakin talkoisin pyytäjiä oli jo kulkenut niin, että muutamat +epäilivät josko niihin kaikkiin voi Joulun-alla ehtiäkään; muutamilla +oli huono metsä ja täytyi itsekin hirsiä ostaa, kuin rakennus-puita +tarvitsi, kuten itse kertoivat. Jotkut vahvasti lupasivat "auttaa." + +Kävi Matti Pekkolassakin. Ei uskaltanut menemättä olla, koska +Pekkolainen oli rikas ... ja saattaisi häneen joskus tarvita, köyhä kun +oli itse. Hampaan kolossa Matilla kyllä oli, mutta sen täytyi siellä +pysyä, ainakin toistaseksi. + +Lupasi Pekkolainen tuoda, kun Matti asiansa puhui. + +"Huono jo olikin se sun tupasi," sanoi sitten vielä, lämmitellessään +takkapaisteella selkäänsä ja hymyillen, niin kuin Mattia kiusatakseen. + +"Huonohan se oli," myönsi Matti, "mutta olisihan siinä nyt vielä +mennyt." + +"No parempi on nyt, kun saat uuden," jatkoi Pekkolainen ja keikisteli, +saadakseen kasvamisen alussa olevaa vatsaansa pulleammalta näyttämään. + +"Niin ... jos saan uuden." + +"Kun puut saat, niin ei siinä sitten enää muuta tarvita kuin miestä +kirves-varteen." + +"Hm. Eikö isännällä nyt olisi mitään työtä antaa?" + +Matti tahtoi pistää nauloja isännän tekemiin reikiin. + +"Ei meillä nyt..." Pekkolainen päätä ravistaen sanoi ja muuttui +totisemmaksi, "ei nyt tarvita. Maanviljelijä on, kuule Matti, nykyään +köyhemmässä tilassa kuin itselliset. Ei kannata teettää mitään, kun ei +ole mistään tuloja." + +Pekkolainen näytteli oikein surkeata naamaa. Mutta Mattikaan ei +ruvennut surkuttelemaan edes. Vaan ikään kuin ei olisi toisen puhetta +uskonut, sanoi: + +"Mutta milläs tavalla köyhät itselliset nyt niin kovin hyvin voivat, +kun ei saa työtä? Älkää, isäntä, puhuko niin karkeata leikkiä." + +"Kyllä tekevällä aina työtä on ja puhtaan palkan saa kouraansa." + +"Mutta kun ei kukaan anna niitä töitänsä tehtäväksi! Kun ette tekään +anna, niin kuka sitä sitten meidän kylässäkin antaa?" + +"Menee muihin kyliin, jos et omassa kylässä saa." + +"Entä jos ei niissäkään anneta; ja muuten, niin työväkeä on kyllä +niissäkin joutilaina." + +"Joutilaina," matki Pekkolainen, "ovat vaan niin komeiksi paisuneet +tähän-aikaan, etteivät viitsi tehdä työtä ollenkaan kohtuus palkoilla." + +"No antakaa vaan halkojen hakkuuta, niin hakkaan teille kyllä +kuudenkymmenen pennin palkasta sylen!" + +"Ei meidän nyt tarvita halkoja." + +"Jotain muuta työtä sitten." + +"Kuulithan sinä jo kun minä sanoin, ettei minulla nyt ole mitään työtä +antaa." + +"Mitä varten haukutte sitten alinomaa, että itselliset ovat laiskoja, +kun ette anna työtä." + +"Minunko sitä nyt yksin pitäisi antaa, kyllä niitä on muitakin." + +"Niillä on kaikilla tekiöitä." + +"Älä nyt kovin..." + +"No, kun te tahdotte ikisoki vääntää, että työtä on kyllä, eikä sitä +ole ja puhutte sellaisia pirullisia, että itselliset nyt voivat +paremmin kuin talolliset ... kehtaatte tuollaisia puhua, niin rikas +kuin olettekin. Ei se ole muuta kuin hävytöntä pilan tekoa." + +Matti lähti pois kiukuissaan. + +"Kakaroista olet sinä ainakin rikkaampi kuin minä, he he hä hää...!" +ilkkui Pekkolainen Matin perään. Tuo nosti Matin kiukkua kaiketi. +Sakea veri oli ruvennut aaltoilemaan. Porstuan ovella hän kirosi +kovasti, löi jalkaa lattiaan ja palasi pari askelta takaperin, aikoen +mennä Pekkolaisen niskaan ja tappaa paikalle ... muutaman nylkyrin, +irvihampaan, köyhäin koiran! Mutta hän palasi takaisin, kun muisti +kuinka suuri ja väkevä Pekkolainen oikeastaan on. Matkallaan ei +saattanut luonnoltaan enää minnekään poiketa asialleen, vaan meni, +hammasta kiraten, suoraapäätä kotiin. + + * * * * * + +Talkoot olivat olleet. Hirsiläjänsä vieressä seisoi ja katseli +Nurkanperän Matti. + +"Yksi, kaksi, kolme..." Matti luki viiteentoista saakka, sitten ne +loppuivat. Käsi kävi korvalliselle. Vähän näkyivät välittäneen köyhän +tarpeesta... "Kun tiettiin ettei täällä suuria suuhun tule, niin ei +tultu... Karpiseen vaan mentiin päätänsä täyttämään..." + +"Eipä tullut paljoa puu-värkkiä," virkkoi muuan mökin mies, joka tuli +Matin ääreen. + +"No ei niitä paljoa..." + +"Karpisessa tietysti ovat kaikki niin tarkoin. Huonosti sattui kun sen +kanssa samalle päivälle." + +"Huonostipa kyllä, jos eivät jälestäpäin tuone." + +"Ei ne paljoa välitä köyhäin talkoista. Hyvin harvat menevät niihin +auttamisen tarkoituksessa, pääasiallisesti vaan suolensa tähden." + +Mattikin hymähti hiukan. + +"Lienevät nyt saaneet kyllänsä Karpisessa," hän sanoi. + +"Sen tietääkin," sanoi toinen nauraen, "Lautamies on aina ollut hurja +kestiä pitämään muutenkin ja on sellainen pilapuheinen, niin senkin +vuoksi sinne menevät." + +"Hm ... ei tässä ole köyhällä sellaisia avuja," huokasi Matti. "Mutta +sitä minä kummastelen, että Pekkolainen pani renkinsä tuomaan, vaikka +minä hänen kanssansa riitelin." + +"Noo, se nyt oli luultavasti joku sellainen päähän pistos ... arveli +ehkä että muutkin tuovat. En usko että hän olisi välittänyt jos tiesi +etteivät muutkaan tuo." + +Kumpanenkin lähti kotiinsa. Matti rupesi ajattelemaan kävellessään, +että kyllä kait ne vasta tuovat ja siitä mieli vähän ilahtui. Mutta +sitten muisti että viina oli jo melkein kaikki loppunut. Se oli +harmillista, kun velaksi oli ottanut tuopin hinnan ja vielä vähän +kahviinki. + +Tuota hän meni toisinaan ääneensä puhuen ja toisinaan ajatellen ja +väliin ajatukset kääntyivät harkitsemaan: tulleeko koko puuhasta +mitään? Uskoi hän siitä lopulta tulevan, koska taas ääneensä virkkoi: + +"Mutta on siinä nyt jo alku. Eivät ne hääviä ole, vaan jos kaikki, +joita pyytänyt olen, tuonkin verran tuovat, niin saa siitä jo kehää..." + + + +IV. + +Vähiin, supistui kyläläisten hirtten veto Matille. Kun aikansa +hankkivat, ja "ehtiihän tuonne vastakin," hokivat, niin rupesivat +vihdoin ajattelemaan: "Vähänpä näkyvät tuonne muutkin vieneen, eikä ne +siitä paljoa lisäänny jos vienkin, kun ei muutenkaan tuon enempää näy +tulevan." Lopuksi, kun vielä vähän paremmin ehtivät parempia +liikutuksiansa kuolettaa, niin päättivät kukin itsessään: "olkoonpa +sinään... Kukapa niitä kaikkia kerjäläisiä voi täyttää!" + +Ja tällä tavalla rauhoitettiin pian omattunnot, jotka toisinaan +tahtoivat moittia välinpitämättömyydestä ja tyrkyttää armeliaisuuden +tunteita eleille. + +Nurkanperäisten olo kävi yhä tukalammaksi, kun ei näyttänyt tuvan +puuhastakaan mitään tulevan ja--leipä oli lasten hankittava +kerjäämällä. + +Koetti Matti jo kunnan yhteistäkin apua saada. Puhui asiansa +kuntakokouksen esimiehelle ja pyysi tämän kuntakokouksessa esittämään +että hänelle annettaisiin palovahingon korvausta. Esitys tehtiinkin, +mutta ukot arvelivat, että olisi voinut vakuuttaa. Muutamat tosin +puollustivat, mutta eivät saaneet ääntänsä kuuluviin. Törkeätäkin +leikkiä laskettiin, ja Mattia kiusattiin, ikään kuin tällä olisi ollut +hyvinkin leikkinen asia. Jotka vakavammasti puhuivat, sanoivat: "Mahdat +mennä vaivais-apua pyytämään hoitokunnalta." Toiset käskivät lähteä +pitäjäälle apua keräämään, niin jokainen vähän liijostaa. + +Näillä neuvoilla varustettuna sai Matti lähteä kuntakokouksesta. + +Isännät arvelivat tehneensä Mattia kohtaan varsin jalomielisesti ja +uskoivat että hän meni hyvinkin rauhoitettuna kotiinsa. + +Mutta mikä lieneekään vaikuttanut, Matilla ei ollut kokouksesta +tullessa niin iloinen mieli kun otaksuttiin. + +Yksin hän käveli ... ei tahtonut muiden seuraa pitää. + +"Kolmenkymmenen päällä ja nyt jo vaivaisapua nauttimaan ja ... +kerjuulle..." + +Tuo oli ajatus, joka koski niin voimallisesti, että muodostui ääneensä +lausutuiksi sanoiksi. + + * * * * * + +Sanna oli odottanut varmalla toivolla, että kunta ei hyljäisi avun +pyyntiä, vaan antaisi niin paljon, että saataisiin ruveta uutta tupaa +hankkimaan. Mutta kun Matti tuli kotiin ja sanoi kerjuulle käsketyn, +niin Sannalle kuohahti kinkku päähän ja hän huudahti: + +"Eivätkö he sitä tietäneet, että sinne osataan ilman heidän +käskemättäänkin!" Äänen väreet ilmaisivat sanomatonta katkeruutta. + +"Eivätpä näkyneet tietävän. No, vaivaismakasiinille kanssa käskivät +mennä." + +Tuo tuntui jo Sannasta paremmalta: + +"Paljonko luvattiin sieltä?" hän kysyi. + +"Ei luvattu mitään, käskettiin vaan mennä sinne." + +Vähän päästä muuttui Sannan kiukku epätoivoiseksi valitukseksi. Olihan +hän niin varmana pitänyt, että kunnalta saa nyt palo-apua. Tuosta oli +jo oikein iloinnut edeltä käsin ja nuhdellut itsensä siitä, että ennen +oli niin itseänsä syvän murheen alaiseksi antanut, kun asuttiin hyväin +ihmisten keskellä... Maksettiinhan palorahaa rikkaillekin, niin +tietysti köyhille siinä. Ei tullut akkaparka ajatelleeksi, eikä +uskoneeksi kun tuota toivoansa kasvatti, että edeltäpäin vakuuttaminen +niin välttämätöntä olisi ollut. Turvausi pääasiallisesti siihen, että +armeliaiden ihmisten sydämet taipuvat apua antamaan tuvan ostoa varten, +kun kuulevat kuinka kovaa heillä on elämä. Ja nyt sai hän havaita, +ettei armeliaiden ihmisten sydämet heltyneetkään, kun ei tupa ollut +vakuutettu. Hän alkoi purkaa kiukkuansa kunnallis hallituksen pylväitä +vastaan, sillä ei hänen mieleensä asia mitenkään muuten selvinnyt, kuin +siten, että kieltämiseen ei ollut muuta syytä, kuin hyvän tahdon puute. + +Samana päivänä tuli Sannalle ja Tiinalle riita. Kyllähän sitä oli +sananharkkaa jo ennenkin akkain välillä ollut, mutta niin isoksi ei se +vielä tätä ennen ollut paisunut, että Tiina olisi katsonut soveliaaksi +isäntä-valtaansa käyttää. + +Matti ei ollut kotona, kuin se tapahtui. + +Lasten mellastamista oli Tiina ensin ruvennut moittimaan ja sanonut +Sannalle: + +"Antaisit noille, sen värkeille edes selkään! ... ovat kuin päättömät +lampaat." + +Tuo kävi Sannan aatamille. Ei olisi jaksanut kärsiä tuollaisista +muistutettavan, kun muutenkin puutteet päivä päivältä kovemmiksi +kävivät ja vatsassa miltei alinomainen nälkä knrrasi. + +Vimmattuna hän sieppasi puulonkosta kepin ja alkoi sillä hutkia poikia. + +"Senkin riivatut...!" + +Pojat kiljuivat kuin hengen hädässä ja kovasti se koskikin tuo äidin +sauva ja teki mustelmia ruumiille. Pihalle yrittivät mutta äiti oli +ovessa edessä. + +Tiinan täytyi sekautua asiaan. + +"Johan sinä nyt hulluna olet... Vaivaiseksihan nuot tuolla tavalla +piekset... Äläs sinä riivattu...! anna tänne se puu!" Tiina tavotteli +puuta, jolla Sanna poikia kuritti. Rähinä oli kova, oikein ankara. +Melkein jo näytti siltä, että Tiina ja Sanna siinä oikeastaan +tappelivatkin, mutta vihdoin sai Tiina puun pois ja heitti loukkoon. + +"Muutama hullu ... lyöt vaivaiseksi mukulat. Ei se ole mitään +kristillistä kurittamista tuollainen, aatamia vaan kasvattaa ... kun +sinnissään lyö mielipuolen tavalla," paneskeli Tiina henkäyksissään. + +"No mitäs kun tekin siinä aina motkotatte, että kun ei noita +kuriteta..." + +"Koska minä sitä nyt niin kovin olen motkottanut?" kysyi Tiina +kiivaasti. "Kyllä lapsia kurittaa saakin ja noita sun omiasi +kaiketikin, mutta sinä et vaan hoksaa kohtuutta ... lyöt kuin hevosta. +Kurittaisit joskus oikealla tavalla niin tottelisivat edes vähän, mutta +mitä sinä..." + +"Mitä teidän siihen tulee!" + +"Älä nyt kovin nokkaasi nostele!" + +Näin alkoi riita. Ei se tarvinnut kovin pitkälle mennä, ennen kun Tiina +sanoi, että sepä nyt on kumma, jos ei hän vieläkin ole isäntä +mökissään, ja että hän on sekin akka, joka näyttää oven tuommoisille, +aivan paikalla! + +Kun riidan ensi kohaus oli ohi mennyt, niin Sanna jo oli vähällä ruveta +katumaan ja pyytämään Tiinalta anteeksi. Mutta Tiina oli sapettunut +niin hirveästi, että hän alkoi käyttää yhä terävämpiä sanoja, kun näki +että vastapuoli on muutenkin jo kukistumassa. Riidassa oli hänellä niin +hyvä puoli, kun sai esiintyä jalomielisenä lasten suojeliana aluksi ja +lopulta käyttää tilaisuutta hyväksensä, kehittää riitaa siihen määrään, +että saisi määrätä liika-väen mökistään tiehensä. + +Sannakin oli ihminen, vaikka kohtalojen sortama. Tiinan yhä jatkuttama +riiteleminen sai hänen uudestaan kiehumaan, omaksi vahingokseen. Ei +joutanut enään muistelemaan taivas-alle joutumista, kun Tiina, hänen +mielestään, niin ylpeästi isännyydestään kerskui "... tuollaisen mökin +isännyydestä! Vieläpä mökkiä...!" + +Tuota hän ensin ajatteli ja sitte jo sanoikin Tiinalle. Jatkoi vielä, +ettei lämpimässäkään olisi pysynyt, mokoma, jos ei hänen Mattiansa +olisi ollut, "mökkisi nurkkaan olisit kylmettynyt kuin rusakka +ikään! ... aivan ihan varmaan!" + +"Voi nyt yhdeksäntoista!" huusi Tiina, "minä olen jo viisitoista vuotta +vetänyt yksin puuni metsästä, ilman Nurkanperän Mattia, enkä ole vielä +koskaan vilua, enkä nälkää nähnyt, Jumalan kiitos!" + +"Jopahan! ... hyvin olet pysynyt lämpimässä, kun olet ihmisten aitoja +polttanut!" + +Tuota Tiina kiroten sanoi mustaksi valheeksi ja ilmoitti vastapainoksi, +kuulleensa, että Nurkanperässä olisi ihmisten lampaita tapettu. + +Nyt Sanna oikein mustui kasvoilta ja samaalaatua oli puhekin jota +suusta tulvasi. + +Kovin akat riitelivät. Mitä vaan sylki hävyttömämpää ja toista +loukkaavampaa suuhun toi, sitä sydämen riemulla kohta toiselle +ilmoitettiin katkerana sappena. + +Matti tuli kotiin, juuri kuin akkain kiukku vielä viimeisiänsä +säkenöitsi, kuten sammuvaan hiilustaan heitetyt suolan rakeet. + +Iloisempi tavallistaan oli Matin naama kun pihalla tuli. Vaan tupaan +astuessa äimistyi, kun ensi sanoista kuuli että akat riitelivät. + +"Mikä nyt on tullut?" kysyi hän. Akat tukkivat ensin suunsa ... eivät +puhuneet niin mitään. Mutta kun Matti jatkoi utelemistaan, niin +rupesivat vähitellen kumpanenkin selvittämään omaa puoltansa riidassa. +He alkoivat uudestaan riidellä, sillä kumpanenkin selvitti asiaa +toisensa mielestä väärin. Matti pyyteli heitä ja saikin asettumaan, kun +rupesi kertomaan, että hän aikoi vaihettaa Pertun Mikolta hevosen +noilla hirsillä. + +Tuo oli niin uutta kuulla, mitä Matti aikoisi hevosella tehdä, että +akat alkoivat pystössä korvin kuunnella. Matti kertoi, kuinka hän oli +kylässä tavannut erään lumppujen kerääjän, ja tullut sille päälle, että +hänellekin tuo puuha olisi varsin sovelias. Oli hän jo ajatellut +sitäkin, että sopisi mennä hevosella aina sinne missä rautatietä +rakennetaan ja ruveta siellä hevosineen työhön. Pertun Mikon kanssa oli +hän jo kauppaa haastanut ja Mikko luvannut vielä 5 markkaa hirsien ja +hevos-koninsa väliä. + +Matti oli asiaan hyvin innostunut. Tiinan suu vetäysi salaperäiseen +hymyyn. Sen Sanna huomasi ja samalla kuin itse rupesi Matin puuhasta +oikein erinomaisia toivomaan, uskoi vahvasti että Tiina kadehti, jos +heidän nyt noin hyvin kävisi. Teki kovin mielensä sanoa Tiinalle +jotain, mutta luonnon asetuttua rupesi järki saamaan enempi valtaa. + +Kun pinnalta rupesi Matin mielestä näyttämään siltä, että akat olivat +rauhan tehneet, rupesi hän kyselemään Tiinalta, josko saisivat edes +huomiseen vielä olla. + +Taas rupesi Tiina nakkelemaan vihaisesti nenäänsä. Sanoi, ettei hän +juuri paljoa piittaa, koska Sanna oli niin ilkeästi haukkunut y.m. + +Sannaa kylmäsi. Olisi jo mielellään antanut olla äskeisten puheitten +puhumatta. Ei enään tehnyt mieli ollenkaan sanakiistaan ruveta. +Ajatteli vaan, että ei sen köyhän saisi koskaan suuttua. + +Matti alkoi hyvitellä Tiinaa, koetti jos jollain tavalla lepyttää. + +Tiina ei ollut mikään peto. Antoi kun antoikin vihdoin perään ja lupasi +yö sijan, ehdolla, että huomenna korjaisivat itsensä "parempiin +paikkoihin." + + * * * * * + +Helpoksi ei käynyt saada uutta kortteeria. Joukko oli liian suuri ... +ei kukaan sanonut olevan tilaa tuvassaan, eikä missään ollut sellaisia +joutilaita huoneita joita olisi saanut ilmaseksi hyyrätä. + +Matilla oli oikein taas hätä kädessä, semminkin kuin Tiinakin oli +kokonaan taipumaton enään pitennystä myöntämään. + +Kun mies oli aikansa juossut tiloja kuulustamassa, tuli hän +suutuksissaan kotiin--Tiinan kotiin, vei akkansa pihalle, saadakseen +siellä kahteen kynteen nuhdella häntä eilisestä riitelemisestä Tiinan +kanssa. + +Sannalla oli itsessään jo kyllä tuskaa, niin ettei Matin olisi sitä +tarvinnut lisätä. Mutta ei mies tuota ymmärtänyt. Ymmärsi vaan, että +akan hulluttelemisen tähden tässä nyt taas taivas-alla ollaan ja käski +Sannan itse mennä nyt hankkimaan tila, kun oli kerta ollut niin hyvä +saamaan koko joukon sitä vaille. + +Sanna koetti vastustaa, mutta ei hän sillä pitkälle päässyt, kun +Matilla oli nähtävästi asiassa niin suuri oikeus. Kyllä hän koetti sitä +sanoa, että joskus ihminen suuttuu, olipa se sitten vaikka kukakin, kun +oikein kiusautuu. Mutta sitä ei mies ottanut huomioonsa, tuomitsi vaan +vaimoansa. + +Kaksinkerroin sai Sanna nyt tuntea, kuinka vaivaista se on kun ei +ihminen saa luontoansa pidätetyksi. Ajatteli jo, että kun ei köyhässä +olisi ollenkaan itsekkäisyyttä ja vanhaa aatamia, niin paremmin +masautuisi rikasten armoille... Kun köyhä suuttuu, niin ei sitä kukaan +anteeksi anna, kun ei kenelläkään ole siihen pakkoa... Köyhillä on +pakko aina heti unohtaa rikkaiden haukkumiset, ei koskaan niitä saa +jälkeenpäin muistella, jos vähänkin armoa toivoo. + +Matti meni tekemään kauppaa Pertun Mikon kanssa. Siihen oli nyt täysi +pakko. Epäilysten täytyi poistua, koska melkein ainoalta elämisen +mahdollisuudelta näytti maata kiertämään lähteminen. + +Kaupat siis tehtiin. Hevoskaakki arvosteltiin 12 markan arvoiseksi, +hevoskalut 3 markan, ja rahaa sai Matti vielä väliksi 5 markkaa, sekä +luvan pariksi kolmeksi päiväksi muuttaa Pertun Mikkoon. + +Mutta kun kylässä saatiin tietää, että Matti oli lahjaksi saamansa +hirret hevoseen kaupotellut, niin siitä nousi tuikea nurina. Ne jotka +olivat jo vieneet puita, kirosivat ja noituivat. + +"Kun hyväntahtoiset ihmiset nyt sillä tavalla auttoivat että olisi +saanut mökin päällensä, eikä pahahenki viitsinyt tuohon vähää lisäksi +hankkia, kun rupesi laiskuuksissaan suuhunsa syömään, muutama nahjus!" + +Toiset taas, jotka eivät olleet vieneet puita, nauroivat. Kehuivat +kuinka heidän juuri oli aiottu viedä, mutta onneksi ei ehditty. +Kehoittivat, hyvin toimessaan, muitakin pois hakemaan omansa. + +Muutamat jo olivatkin kahdella päällä, pistää reen hevosen perään ja +noutaa pois viemänsä puut Nurkanperän läjältä. + +Ihan sietämättömältä keinottelulta näytti useain mielestä Matin puuha! + +Sitten ruvettiin myös tietämään, että Helpon Tiina oli Nurkanperän +joukon mökistään karkoittanut. Ja kun ei ollut enään missään sijaa +saanut, niin oli päättänyt joukkoinensa lähteä maata kiertämään ja +samalla lumppuja keräämään, ainakin kesään asti. + +"Vai hevosella kerjuulle!" naurettiin. "Noo kyllä se on helppo +elinkeino, kulkea vaan hevosella paikasta paikkaan kuin kauppamiehet. +Kyllä kun Nurkanperänkin 'selskaapi' levenee kyläkunnissa yksi yhteen, +toinen toiseen taloon, niin kyllä vaan sillä tavalla kokoon tulee! +Katsoa vaan eivätkö vielä tule rikkaina takaisin!" + +Ja tosiaankin, vaikka tuollaista ensinnä aivan leikillä ja pilkaten +sanottiin, niin rupesivat muutamat pitämään jo mahdollisenakin ja +uskomaan omia mielikuvituksiaan, että kerjuu rikastuttaa, kun sitä noin +laajassa määrässä harjoittaa. Jopa rupesivat sanomaan, että Mattia +vetää ahneus tuohon puuhaan. + +Ja he panivat kovasti sen päähänsä, etteivät enään antaisi Nurkanperän +lapsille niin mitään! + +"Vai rikastuttamaan tässä nyt kerjäläisiä!..." + +Sillä aikaa, kun kyläläiset näin arvostelivat Matin puuhaa, valmisteli +hän matkaa varten. Sai jostain jo ulos palvelleen lautakopsan, josta +korjaamalla tuli vielä kalu, reen päälle pantavaksi. + +Matkaan täytyikin kiirehtiä kaikin mokomin, sillä eläminen kävi yhä +niukemmaksi. Pojat aina kun kylästä tulivat, kertoivat suu väärässä, +kuinka siellä ja sielläkin haukuttiin ja kuinka muutamat olivat +ilveilleet, että lumppukaupallako nyt meinataan oikein rikastua, y.m. + +Kadehtimiseksi vanhemmat tämän ymmärsivät, sillä he itse +todellisuudessa toivoivat, että kun sitä vaan matkaan pääsee ja kaupan +alkuun ehtii, niin eläminen muuttuu pulskeaksikin ... kuka tietää, +minkälaiseksi muuttuukaan. + +Ei jätetty käyttämättä vaivais-apua, johon kuntakokouksessa oli niin +auliisti viitattu. Sitä pyytämään meni Sanna. + +"Nuoria olette vielä," sanottiin siellä, "jaksatte kyllä työtä tehdä ja +leipänne ansaita ... niitä on kyllä vanhojakin ja kaikellaisia muita +vaivaishoidon niskoilla." + +Sanna koetti hämillään ollen selvittää, ettei saa työtä ja he eivät +olleet oikeastaan vaivais-apua elämisekseen pyytäneetkään, kuin +palovahingon palkkioksi. + +"Olisitte vakuuttanut," sanottiin, "ei vaivaishoidosta sovi sellaisia +vahingoita korvata." Sitten joku ehdotti edes vähää annettavaksi. Ja +niin sai Sanna monien mutkain perästä pusseihinsa 3 kappaa rukiita ja 3 +ohria, kiitti ja meni pois. + +Mutta ei noita ehditty matkaan lähdön tähden enään jauhattamaan. Matti +otti ne mukaansa iltahämärässä kun meni kauppamieheltä itsellensä +kauppatavaroita ostamaan. Rahasta, joka oli hirtten kaupassa saatu, oli +myös vielä jälellä 3 markkaa. Hyvin toivoi Matti saavansa irti +tavaroita. Olihan sitä rahaa jo kokolailla kolmessakin markassa, hänen +mielestänsä, ja sitten nuo jyvät... Saahan niillä tavaroita, että +ainakin alkuun pääsee... + +Kauppiaalta hän kyseli neuvoa, mikä tavara sopivinta ja parhaiten +käypää olisi sellaisessa liikkeessä, jota hän aikoi harjoittaa. Neulat +hän tiesi itsestään ja konvehdit ja sormistimet. + +Kauppias neuvoi yhtä ja toista; pantiin vähän kutakin. Vaan kuin +tavarain hintaa yhteen laskettiin nousikin, se 25 penniä yli Matin +varain. Nyt rupesi Matti pyytämään tuota helpottaa. Mutta kauppiaan ei +kannattanut ... helppoon oli koettanut muutenkin panna. Matti arveli, +että sopisihan kauppiaan tuon vertasen nyt vaikka lahjoittaa köyhälle +miehelle. Kauppias hymyili, pudisti päätä ja ehdotti että otettaisiin +jotain pois tavaroista, siksi, että rahat riittäisivät. Arveli +itsekseen että "pässiporvarit" muutenkin nylkevät niin että saa monasti +niille myydä alle oman rahan... Vielä näille nyt kenkkäämään ruveta!... +Kun sille oppivat niin varmaankin joka kerta saman tempun uudistavat! + +Tavaroista otettiin pois sen verran, että Matti sai rahoistaan vielä 15 +penniä takaisinkin. + +Kaikellaisia vastuksia ilmestyi matkaan lähtöä estämään. Niille tuli +etukädessä hätä, joilla oli saatavia Matilta. Ei hänen velkansa yleensä +suuria olleet, eikä hänelle koskaan olisi paljoa uskallettu velaksi +antaakaan, mutta sattumatilaisuuksissa oli niitä karttunut. Niitä oli +viisiäkymmeniä penniä ja markkoja, korkein 3 markkaa. + +Joka näkemässä olivat saamamiehet ennenkin Matille saatavistaan +puhuneet ja osoittaneet suurta valppautta ... kaikella tavalla +koetelleet, josko Matti enää asiaa muistaisikaan. Kyllä hän ne aina oli +tunnustanut, mutta kun ei ollut sattunut rahaa olemaan, niin maksamatta +olivat jääneet. + +Nyt ne oikein kilvassa kulkivat Pertun Mikossa ja Mattia tahtoivat +kahteen käteen puhutella. Kun Matti heidän kanssaan lähti tuvasta +pihalle, jo mennessään hyvin tietäen mistä asiasta kysymys oli, niin +hän tavallisesti kuuli tuon salaisen asian seuraavaan tapaan: + +"Tuota ... eikö sen Matin nyt sopisi mulle maksaa sitä +seitsemääkymmentä viittä penniä? Olisin tässä tarvinnut," sanoi +muuankin talon isäntä. + +"Kyllähän minä maksaisin, mutta ei minulla nyt ole, velikulta. Odota +nyt siksi kuin tulen takaisin, jos sattuisin jotain saamaan kokoon." + +"Olethan saanut Pertun Mikolta rahaa hevosen ja hirsien väliä?" + +"Noo, sain minä 5 markkaa, mutta sillä olen ostanut kauppakalua." + +"Etkös sinä saanut makasiiniltakin jyviä?" + +"Sainhan tuolta 6 kappaa yhteensä, mutta..." + +"On vaan niin ilkeätä," pahotteli isäntä, "kun se on niin kauaksi +jäänyt, unohtuukin pian..." + +"Mitä joutavia sinä nyt, mitä se unohtuu. Kyllähän minä tuon vertasen +maksan kun jaksan, mutta en minä nyt jaksa." + +Katseltiin hetkinen ilmaan kun ei tuntunut olevan mitään sanomista. +Pahat oli isännällä paikat. Ei uskaltanut julkisesti suututtelemaankaan +ruveta ... olisi Matti ehkä ruvennut tyhjäksi tekemään, kun ei ollut +vieraitamiehiäkään olemassa, joilla olisi voinut saatavansa toteen +näyttää. Parempi siis oli toimia leppeämmästi ja ikään kuin +narrailemalla. + +"Etkö tulisi siitä työhön edes kahdeksi päiväksi?" + +"Olisit ennen ottanut, niin olisin kyllä tullut, kun on ollut kyllä +aikaa, mutta nyt ei minun sovi kun täytyy lähteä." + +"Niin kyllähän sen näkee ettei sinulla ole tahtoakaan maksaa, mutta +tule toinen kerta hätäsi kanssa!" + +Isäntä näytti ankaralta pois lähteissään. Asteli vakavana kotiin päin +vannoen tehden päätökseksi ettei hän enää anna tuollaisille. Ajatteli, +ettei siitä nyt juuri häviö tule tuosta... Tunsi sen johdosta itsensä +onnelliseksi ja rykäsi mahtavasti. Velkojiansa karkuun hän muuten +arveli Matin tositeolla menevänkin, häntä ja muita. + +Matti katseli hetkisen isännän perään ja haukkui häntä mielessään aika +kitupiikiksi.-- + +Muutamat velkojat käyttäytyivät suoremmin ja siis röyhkeämmin. +Haukkuivat taitonsa mukaan. Kaikki he pitivät kunnianansa jälkeenpäin +kertoa sopivissa ja sopimattomissa tilaisuuksissa: + +"Jäi minunkin siltä raadolta saatavaa... Kävin vaitelemassakin, mutta +parempi olisi ollut, kun olisi vienyt..." + +Jos satuttiin kysymään: "Paljonko sinulla oli häneltä saatavaa?" niin +useinkaan eivät sanoneet summaa oikein. Sitä joko suurennettiin, taikka +salamielisen näköisenä ei sanottu ollenkaan ... annettiin uteliaiden +kyseliäin vaan arvella, että liene ollut joku kymmen... + +Tämä asia antoi pienellä kustannuksella usealle vähäksi aikaa sopivaa +mahtailemisen aihetta. + +Matti kyllä arvasi, että tuolla tavalla tehtiin. Siispä hänen tapansa +oli, kun tuli velkoojainsa luota Pertun Mikon tupaan, kertoa +halveksimalla, kuinka tuokin on kovin muutaman pennin vaivainen, +"pitäiskö minun nyt rahaksi muuttuman!" Nauroi sitten päälle ja alkoi +morkkaamaan ihmisiä nylkiöiksi. Arveli, ettei hän rikkaana ollessaan +viitsisi toki jalkojaankaan vaivata lähtemällä muutaman pennin saatavaa +tahtomaan. + + + +V. + +Eräänä päivänä siitä sitten oltiin valmiit lähtemään. + +Hiirakko seisoi vakavana, huuli lerpallaan ja käänsi tuo tuostakin +laiskasti päätänsä katsomaan kun kuormaa pantiin. Sitä ehkä kummastutti +tuo lukuisa hyörivä lauma ympärillä. Huokasikin toisinaan raskaasti +ja pitkään. Mahtoiko vaistomaisesti tuntea isäntäväkensä kovaa +kohtaloa ... mahtoiko aavistaa että lautakopsa hänen perässään olevalla +reellä tulisi toistaiseksi olemaan seitsemähenkisen perheen ainoa +koti?... + +Niin, mutta mitäs hiirakko-vanhus tuollaisista... Se ehkä vaan huoli +omia asioitaan ja harmitteli kohtaloaan. Ei muistanut varmaankaan +aikaa, jolloin olisi saanut vatsansa täyteen syödä, sitä ainakin +todisti kuihtunut, romuinen luuranko, jota nahka kuitenkin vielä koossa +piti.-- + +"Tpruu hiirakko!" Aukusti piteli suitsista ja kuvitteli mielessään +kuinka muhkealta se näyttäisi kun hän saisi ajaa. "Isä, eikös näin +pidetä ohjaksista kun ajetaan?" + +"Mitä sinä, mutta minä... Katsos noin se pitää käydä ... noin! Eikö +niin isä?" Hemmu näytti taitoansa ja sai hiirakon kärsimättömästi +liikahtamaan. + +"Noo siinä ... olkaa siivolla!" + +Isä ei joutanut poikia kehumaan, kun oli muuta touhua. + +Tuppu ja Liinu käärittiin reen perään vanhoihin vällyrauskoihin. Sinne +Sanna Miinalle ja itselleenkin myös tilaa teki. Muuten sujoteltiin +rekeen kaikellaista kamaa, jota matkalla katsottiin sopivaksi mukaan +ottaa, s.o. melkein perheen koko omaisuus. + +Hemmoa ja Aukustia vaadittiin ottamaan sijansa reen etupuolelle, mutta +he anastivat oikeuden istua kaidepuille, saadakseen katsella mailmaa ja +nauttia hevosella ajamisen riemusta. Matti vihdoin itse istui +poikittain reen pohjaan ja sitten sai hiirakko lähteä. + +Heistrokin Liisa sattui juuri kulkemaan pihan poikitse. + +"Joko siinä nyt lähdetään?" hän hymyillen kysyi, ikään kuin olisi +tahtonut ulospäin näyttää pitävänsä asiaa hyvinkin tavallisena. + +"Jo," vastasi Sanna vastenmielisesti. Pertun Mikon vaimoon kääntyen, +hän huusi: + +"Hyvästi nyt Anna!" + +"Hyvästi, hyvästi!" + +Ei saattanut Sanna hyvästiä huutaa Heistrokin Liisalle ... oli +mielestänsä kovin ulkokullattu ihmiseksi ja muistui pahalta mieleen, +kun ei ollut paloyönä huonesensa laskenut. + +Akat jäivät Pertun Mikon pihaan katselemaan meneväin perään. Totiseksi +muuttuivat kumpanenkin, eivätkä vähään aikaan mitään virkanneet +toisilleen. + +"Kirjava on tikka metsässä, mutta ihmisen ikä kirjavampi," huokasi +vihdoin Heistrokin Liisa. + +"Niin on, niin on, kova on tässä mailmassa köyhän kohtalo," liitti +toinen. + +"Kova se on, J:la paratkoon, noidenki." + +"Kyllähän niitäkin moni nauraa ja pilkkaa ja pian sanotaan että se on +oma syykin tuohon tilaan joutua, mutta ei se ole niinkään oma syy... +Kun olisi raukoilla edes se tupa-pahanen pysynyt palamatta, niin ei +olisi tarvinnut noin joukolla lähteä. Mutta kun ei ole kotoa ei +kortteeria, niin kovaa se on kun lapsiakin on niin monta ja pieniä." + +"Niin, hyvä ihminen, sano muuta. Sinä iltana kuin se palo tapahtui..." +Heistrokin Liisa alkoi taas kertoa vanhaa juttua itkien. + +"Hyi kun on kylmäkin," keskeytti Anna. Akat menivät tupaan, lämpimälle +takkakivelle istumaan ja keskustelemaan. + +Mutta koditon joukko ajoi hiljaksensa pois, ohitse entisten kodin +raunioitten, mistä nokisia jätteitä vielä lumen alta törötti. + +Itketti Sannaa taas, eikä hän viime aikoina ollutkaan usein ollut +vieras sille tunteelle. Ei Matti juuri itkenyt, mutta vakava ja +miettiväinen hän oli. Pojat kaidepuilla käänsivät ja väänsivät itseänsä +istumaan jos johonkin laihin. Vilkasta keskustelua he välinsä pitivät. +Se tuotti heille iloa mikä vanhemmille syvää murhetta. Lapset tuskin +olisivat hevosta vaihettaneet tuohon vanhaan kotiin. Tuppu ja Liinukin +tahtoivat peittojen alta katsella. Hekin olisivat itsensä onnelliseksi +tunteneet jos olisivat saaneet olla tuossa, missä Hemmu ja Aukusti. +Väliin yhtä ja väliin toista paikkaa valittivat ahdistavan ja puhuivat +äidillekin siitä. Äiti ei ottanut tuota huomatakseen. Hän oli omiin +ajatuksiinsa kiintynyt, oli vaipunut muistelemaan entisiä nuoruuden +aikoja, jolloin piikana palveli, missä milloinkin ja ainoana suruna +oli, kun emännät joskus ilkeästi puhuivat ja haukkuivat. Hän +muisti, miten silloin oli useinkin itkenyt enemmän kiukusta ja +itsekkäisyydestä, kuin todellisesta syystä.--Ei ne syyt ainakaan tällä +kertaa mielessä niin todellisilta näyttäneet ... muisti miten oli +silloin aina miestä ikävöinyt ja mielessään kuvitellut, että kun sen +saa, niin huolet loppuvat ja tulee niin hyvä olla. Mutta nuo ajat nyt +muistuivat niin onnellisilta. + +Tuli sitten Matti. Ei hän siitä muistanut alussa paljoa välittäneensä, +mutta vähitellen rupesi tykkäämään ... ja siitä koitui kokoon +avioliitto. Ruunuhäätkin pidettiin. + +Tässä Sannan ajatukset enimmän aikaa viipyivät. Kävi viileitä väreitä +läpi ruumiin ja sydämen valtasi hetkiseksi omituinen kovemman tuskan +puuskaus, kun ajatuksiin johtui, mitä kaikkea hän silloin uneksi ja +toivoi häittensä verrattomassa humussa... Väkeä oli ollut siellä niin +paljon ... rikkaitakin ... ja kaikki nähtävästi olivat niin hyvin +viihtyneet... Hän ja Matti olivat isäntänä ja emäntänä olleet... +Kaikkeen oli heiltä määräystä odotettu, kaikkeen neuvoa kysytty. + +Ja säästöä ne olivat tuottaneet toista sataa markkaa, jolla ostettiin +tupa... + +Ei tuosta ollut vielä kovin pitkä aika, ainoastaan 10 vuotta. + +Nyt on jo näin ... edessä elettävänä vielä mahdollisesti monia kymmeniä +vuosia... + +"Herra Jumala armahda!" Sannan sydän oikein kokoon kutistui ja pakoitti +ääneensä huokaamaan. Matti kyllä tuon kuuli, mutta ei se hänen +huomiotansa herättänyt... Hänenkin ajatuksensa kulkivat yhtä +surullisilla aloilla ja tuo huokaus tuntui ikään kuin omasta rinnasta +tulevalta. + +Pojat kaiteilta katsahtivat äitiin. + +"Mitä äiti siunaa?" kysyi Aukusti. + +"Ei mitään ... ole nyt vaan..." Äiti ei suonut itseänsä häirittävän. + +Poikiin vaikutti masentavasti, sillä he aavistivat äidin nyt olevan +kovin pahan olla. + +Kerjäläis-joukoksi heitä nimitettiin, mihin vaan tulivat. Kun kylmä +säälimättä hätyytteli, niin sai kuleskeleminen poikainkin mielestä +ikävän muodon. Kun taipale oli ajettu ja kyläkunnissa jonkun talon +pihaan tultiin, niin pojat etumaisina tupaan kopistivat, Liinu ja Tuppu +perässä sekä perimäisenä äiti Miinaa kantaen. Ennen kuin äiti ehtikään, +olivat lapset jo tavallisesti takkakiven vallanneet, missä hampaitansa +lotistaen kohmettuneita jäseniänsä sulailivat. + +Äiti tavallisesti Hemmun ja Aukustin tullessaan syrjään karkotti +päästäksensä Miinaa lämmittämään. Pojat tottuivat lämmittämään itseänsä +teuhaamisella. Tuohon äitikin luotti, kun heiltä lämmittelemä-tilan +ryösti. + +Ihmiset tavallisesti alussa aina katselivat äänettöminä ja vakavina +tuota tulokasten käytöstä. Ei vakavuudessa ollut aina surkuttelua +huomattavana, moittimista yleisemmin, kun suloisen kotorauhan +häiritsivät ikävän näköiset repaleiset kerjäläiset. + +Vasta silloin useinkin talonväen puolelta ensimäinen lause äännettiin, +kun joku pojista sattui talon kapineita koskettamaan ... ja siihen ei +paljoa aikaa tarvittukaan. + +"Anna olla rauhassa poika!" Ääni oli aina moittiva ja ankara. Pojat +tuohon pian siksi tottuivat, etteivät paljoa välittäneet. He olivat +vaistomaisesti oppineet tietämään että tuollainen kielto tuli enemmän +kärsimättömyydestä, kuin peläten kalun vahingoittumista. Jospa hitaasti +laskivatkin luotansa kielletyn kapineen, niin silmät kuin samassa +kiintyivät johonkuhun toiseen esineesen, kädetkin unohtuivat sitä +käpälöimään... He olivat lapsia hekin, vaikka kerjäläisiä... Heidänkin +luontonsa kaipasi huvitusta ja mieli oli utelias, kuten muillakin +lapsilla. + +Mutta sitä vaan eivät ihmiset suvainneet että he olisivat saaneet +huvitella. Asian mukaisempi oli nähdä heitä myrryisinä ja sorrettuina +paikallaan istuvan. Kenenkään mieleen ei olisi pujahtanut samallaisista +asioista muistuttaa siisteihin vaatteihin puettuja lapsia, kuin näitä +muistutettiin. Mutta se nyt oli seikka sellainen ... syntihän olisi +ollut antaa kerjäläisen suun vetäytyä tyytyväisyyden hymyyn! + +"Eipä ne pojat saata olla koskematta talon kapineita!" + +Tuo uudistettu muistutus oli tavallisesti hyvin ankaralla äänellä +lausuttu. Silloin äiti sekautui hätäytyneenä asiaan: + +"Pannetteko heti pois, kun kuulette, että käsketään! Oppivat niin +tottelemattomiksi, kun pitää tässä talosta taloon reduta, että..." + +Pojat nolostuivat hätyyttämisistä ja tottelivat. + +"Mistä kaukaa nämät kulkevaiset ovat?" kyseltiin. Äiti kertoi, jatkoi +vielä tuvan palosta y.m. + +Kun Matti ehti tupaan, niin hän jo piippuun pannessaan rupesi +kyselemään josko akoille lumppuja olisi keräytynyt. + +Akat yleensä eivät olleet aivan ketteröitä lähtemään rääsypankkojansa +penkoamaan. Mieluimmin kielsivät, asiasta pikemmin päästäksensä. + +Matin kaupanpuuhat kävivät, semminkin ensin alussa hyvin huonosti niin, +että pelotti jo het' sillään konkurssin edessä olevan. Mutta vähitellen +siihen harjautui, kunnes pakko ja toimessa olo opetti uusia keinoja. + +Jonkun verran tuotti voittoa, kun ensimäiset vaihtotavaransa olivat +loppuneet ja lumppuvarastonsa möi eräälle joka suuremmassa määrässä +tätä kauppaa harjoitti. Enempääkin oli Matti toivonut. Mutta osaksi +vähensi sekin säästöä kuin yöpaikoissa täytyi tavaroilla heiniä +hiirakolle vaihettaa ja ruoan puolta pienemmille lapsille. + +"Tulevathan nuo nyt ilmankin toimeen," tapasi Matti sanoa, kun Sanna +varoja pyysi maitotilkan ostoon lapsille. + +"Hyvä ihminen," vastusteli Sanna, "mitä nuot toimeen tulevat kuivalla +leivällä ja silakoilla... Joskus edes tarvitsevat maitotilkan, +lapsiraukat ... ei noilla muutenkaan ole herkulliset olot.." Sanna +heltyi ja Matti rupesi vastahakoisesti taskujaan kaivelemaan. + +Pojat olivat oppineet koko hyviksi kerjäämään. Leipäpalanen,--useinkin +jo ennen jyrsitty ja siihen kellahtunut silakka päälle, oli tavallisin +annos, mitä taidoissa saivat. Tuollaiseen anteliaisuuteen olivat +ihmiset niin tottuneet, että harvalle mieleenkään juolahti ajatella, +että kerjäläinen mitään muuta tarvitsisi. Jos joku sitä ajattelemaan +sattui, niin leipäpalasta antaessaan, käski mennä toiseen paikkaan +piimää pyytämään ... valittivat itsellään olevan sitä niin vähäsen. + +Mutta ei silti nälkää, nimittäin leivän nälkää, tarvinnut nähdä eikä +kestää. + +Äidillä, kuin hän pienempäin kanssa yksikseen kuleksi taloissa, oli +parempi onni. Ihmiset antoivat tuoreempia ruokia, niinkuin perimäin- ja +puuronloppuja. Pojat kun tuon huomasivat pakkausivat äitinsä joukkoon +herkuttelemaan. Mutta ihmiset eivät silloin antaneetkaan... Olihan ihan +mahdoton tuollaisen joukon vatsoja täyttää! Parempi kun ei anna juuri +mitään,--niin ajattelivat ihmiset. Äiti keksikin keinon: ajoi pojat +erikseen juoksentelemaan toisissa taloissa, niin sai itse pienemmille +lievempää ruokaa. + +Matti oli aina, niin kauan kuin kyläkunnissa viivyttiin, aivan eri +joukkoa. Hän ei kerjäämään ryhtynyt suorastaan pyyteli van paikottain +palovahingon apua ja harjoitti rääsyliikettään. + +Äiti koetti itseänsä varten aina parhaimman näköisiä taloja valita, +joissa toivoi olevan varoja köyhää sääliä, ja käski poikia muihin +menemään. Oli niin vaikeata ja raskasta alinomaa lasta kantaen talosta +taloon kulkea. Siispä, kuin parempia ihmisiä tapasi, viipyikin niiden +parissa siksi kuin kylästä pois mentiin. Mutta helpoksi ei käynyt aina +semmoisia paikkoja löytää. Monasti sattui tietämättänsä semmoisiin +menemään missä pojat jo olivat käyneet. Niissä emännät toisinaan +alkoivat haukkua. Sanoivat, että tähän aikaan on hyvin hävyttömiä +kerjäläisiä, kun tahtovat oikein talot kuiviin syödä! ... eivät yhtään +häpeä mokomat, kuin kulkevat moneen kertaan, sama joukko, yhden +talon... + +Silloin ei auttanut vaikka Sanna sanoi, ettei hän tietänyt poikain +täällä käyneen ja, ettei hän suinkaan emännältä riidan päälle tahtonut. +Kun hän masennettuna semmoisista paikoista kääntyi pois päin menemään, +niin jotkut emännät hänelle oven suuhun leivänpalasen veivät, +motkottaen: + +"Ei suinkaan siitä muulla pääse kuin antamalla!... Jos ei niille anna, +niin sitten pitkin mailmaa molottavat, että siellä ja siellä oltiin +niin kovia... Tuos on, ota nyt!" + +Paha oli tuosta kädestä vastaan ottaa, mutta ei uskaltanut kieltääkään, +sillä sitten vasta olisi pärinää noussut, kerjäläisten ylpeydestä. Tuon +oli hän kohta, tämän matkan alussa karvaasti kokenut ja oppinut. +Parempi siis ottaa vastaan niin pääsee vähemmällä haukkumisella, hän +ajatteli. Mutta karvaalta se maistui tuo leipä ... kyllä vei jo nälän +sen paljas näkeminenkin. Katkerat kyyneleet vuosivat sydämen +tuskallisten tunteiden vaikuttamina, kun vapisevin polvin asteli noiden +uhkeain talojen portailta alas, Tuppu ja Liinu hameen helmasta kiini +pitäen, ja Miinaa kantaen useinkin paksuissa kinoksissa rompi toisiin +taloihin. Silmillään koetti taloja tutkia, missä mahdollisesti saisi +edes haukkumiselta rauhassa olla, kun ei mitään pyytäisi. Ei se sillä +tavalla selvinnyt missä armelioita ihmisiä asui. Onnensa nojaan täytyi +vapisten ja peläten koettamaan mennä... Eivät nuo sentään lyöneet +koskaan ja haukkua pääsi pakenemaan. Sisään tullessa täytyi +vaistomaisesti seisahtua muuripieleen sydämen kovasti taistellessa ja +silmäin pelokkaasti vakoellessa tuvassa olijain katseita. + +Kun sattui onni, että kovan kohtauksen perästä armelioita ihmisiä +löysi, jossa esim. istumaan käskettiin, niin siihen hän jäi pitemmäksi +aikaa lepäämään. Ja kun siinä ihmiset kaikellaista kyselivät ja +ystävällisesti puhuivat, niin tuli jo mainituksi siitäkin kuinka kova +ja ilkeä oli ollut tuon (naapurin) emäntä... Sitähän sitä kieleltä +pyrki ulos tulemaan mikä paraillaan sydämessä liikkui. Tuntui niin +helpottavalta, kun muutkin ihmiset rupesivat toisten kovuutta +ihmettelemään ja samalla ikään kuin hänen puoltansa pitämään.-- + +"No ettekö ole saaneet työtä?" kyselivät muutamat osoittaen +käytännöllisyyttään ja samalla näyttäen tietävänsä että paljas laiskuus +oli tuon joukon matkaan ajanut. + +"Eihän sitä saanut," koetettiin vakuuttaa. + +"Eipä tainnut olla haluakaan," jatkettiin toiselta puolen. + +"Hyvät ihmiset! luuletteko että sitä vaan noin huvikseen näin +kuleksitaan? Olisitte tilaisuudessa päivänkin kulkea meidän teitä, niin +ettepä enää asiaa leikiksi tekisi." Tuota sanoessa alkoi ääni +värähdellä, kumpi sitä vaan sanomaan sattui, Matti eli Sanna, ja +kyseliän täytyi ruveta epäilemään entisiä mielipiteitään asiasta. + +Yösijain etsinnässä useinkin kohtasi suuria vastuksia. Mikä missäkin +oli estelemiseen useimmilla syynä: oli itselläkin paljon väkeä, toiset +olivat hyvin suorapuheisia, sanoivat ettei heillä ole mikään +kerjäläisten kestikievari, ja osoittivat toisiin taloihin. Näissä +toisissa taloissa taas valitettiin, kuinka heillä on tuommoisia +joukkoja melkein joka yö, eikä heillä mielestänsä ole velvollisuutta +paremmin antaa kuin muillakaan... Joutaisivat ne antaa toisetkin... +Menkää nyt vielä katsomaan edes tuonne... + +Tällä tavalla meni monasti, vaikka jo hämärässä alkoi pyytää, hyvinkin +myöhäiseen. Lopulta sellaisissa tapauksissa, kun tahtoi ulos yön +selkään jäädä, täytyi niin nöyrästi rukoilla, että kovakin sydän +toisinaan heltyi. + +Tapasivat he helliviäkin ihmisiä. Muuten olisikin kohtalo käynyt ehkä +liian raskaaksi, mutta toivo, että taas ehkä tapaa "oikein hyviäkin +ihmisiä," piti vireillä jonkullaista riutuvaa elämänhalua. Vaikka +kuvitelmat siinä suhteessa niin usein pettävätkin, niin--kuitenkin +eleli toivo. + +Eräänä lauantaina osuivat he jonkun taipaleen kulettuaan varakkaasen +taloon, mistä ainoa lapsi oli viikko sitä ennen haudattu. + +Kun Sanna tuli laumansa kanssa tupaan, niin emännältä pääsi itku. + +"Hyvä Jumala, kuinka on monta!" hän puoli ääneen huudahti, lapsia +tarkoittaen. + +Sanna huomasi tuon. Äkkäsi siitä, että nyt oli saavuttu tunnollisten +ihmisten pariin. + +"Monta niitä on ... ja kun tällä tavalla pitää talosta taloon kulkea, +niin se on niin katkeraa, että..." + +Äiti heltyi. Laitteli lapsia lämmittelemään, sillä kylmä oli ulkona ja +vilu jokaisen. Tupun hän asetti istumaan takalle hiilten rajaan ja +piteli käsillään takanperässä Miinaa, kun sekin kitisi ja värisi. +Suuremmat tukkivat itse itsensä niin lähelle kuin mahdollista. Mutta ei +siitä paljoa lämpöä lähtenyt, koska hiilet olivat jo kauan sitten +räytyneet. + +Säälien katseli emäntä tuota vilusta värisevää joukkoa, piikainkin +rukit seisahtivat ja silmät kiintyivät kummastuneina tuijottamaan +hyörinään takan ympärillä. + +"Mistä te olette?" kysyi emäntä. + +Sanna mainitsi kotipaikkansa. + +Matti oli tullut jo hänkin tupaan ja ruvennut piippua latailemaan. + +"Kumma että olette noiden pienten kanssa uskaltanut lähteä näin +kylmällä talvella, kun ette ole kotiin jäänyt?" jatkoi emäntä Sannalle. + +"Eihän sitä leikin olisi lähdetty, mutta kun tupa paloi tässä syksyllä, +niin täytyi lähteä." + +"Vai tupakin paloi! No terveinäkö pysyvät nuot lapset?" + +"Terveitä ne ovat, jokseenkin." + +"Tuo pieninkin?" + +"Ei hänkään juuri kipeä ole, ja hukkaan tässä joutuisikin jos vielä +sairastaisivat ... sitä on muutenkin niiden kanssa tekemistä." + +"Ja meillä kun kaikki kuolevat aina. Kolme on ollut ja kaikki kuolleet, +nyt kaksi viikkoa takaperin viimeinenkin kahden vuoden vanhana." + +Muistot elpyivät emännän mielessä ja pakoittivat itkemään, samalla kuin +hän tunsi sydämessään kovaa kateutta tuota köyhää vaimoa kohtaan, jolla +lapsia oli noin viljalta. + +"Niinhän se on aina!" sanoi Sanna huudahtamalla, "että rikkailta, jotka +kyllä halusta antaisivat lapsensa elää ja voisivat niitä elättää ja +kasvattaa, niin niiltä ne vaan kuolevat... Köyhillä ne elävät ... eivät +kuole vaikka annettaisiinkin. Ei Jumala huoli anti paloista." + +"Ja niin kuin minä ainakin olen koettanut hoitaa ... niin kuin +silmäterääni ... ja kuolevat ne vaan," itki emäntä. + +"Eei siihen hoito auta," vakuutti Sanna, "mitäpä nämät, niin kuin +meidänkin mukulat, hoidon hyvyyden eläisivät, kun pyryssä ja pakkasessa +saavat kärsiä vilua ja nälkää... Eei, kyllä se niin on, kuinka se +sallitaan!" + +"Niinhän se täytyy olla.--Tee sinä Tilta valkeata takkaan, että nuot +lapset saavat lämmitellä," käski emäntä toista piikaa. + +Sannan sydämessä alkoi liikkua harvinaisen lohdullisia tunteita. + +Kun valkea takassa iloisesti roihusi ja lämmitti, kun tiesi, että tämä +valkea oli ensimäinen joka kuukausien kuluessa oli taas sytytetty +lämmittämään juuri heitä, kun tässä oli vapaus takan ympärillä hyöriä +ja omistaa tuota herttaista lämmintä yhtä vapaasti kuin ennen omassa +mökissä, niin se tuntui selittämättömältä tuo emännän hyväntahtoisuus. +Olisi voinut Sanna emäntää syleillä ilman ulkokultailematta. Useammiten +oli hän tottunut siihen, että kun kylmästä tuli ja valkean ääreen +pakkasi, niin sanottiin aivan orjailematta: "Älkäähän nyt koko takkaa +vallatko!" Tuohonkin oli jo ehtinyt siksi tottua, ettei siitä enää +kaikin ajoin järin kovasti loukkautunutkaan. Pojat tuota tuskin +ollenkaan pahoittelivat. He olivat tottuneet tuntemaan ihmisiä yleensä +yrmysinä ja vastaamaan sitä härkäpäisyydellä. Sama koulu teki äitiin +hiukan toisellaisen vaikutuksen: se uuvutti hänestä vähitellen tunteen, +vaatia itselleen edes välttämättömimpiä ihmisellisiä oikeuksia. Lapsia +kun syyttömästi kolhittiin, sitä ei hän tottunut sietämään, siinä +suhteessa ei tunteet laimenneet ... ne ennemmin kiihtyivät. Mutta nyt? + +Mikä merkillinen tunne saattoi tuon emännän noin sääliväisesti +kohtelemaan köyhää? Oliko se Jumalan sallimasta että köyhäkin voisi +elämän toivoa säilyttää ... ja kun Miinankin oli niin vilu?... + +Sannalle ei se muuten selvinnyt, kuin Jumalan sallimaksi hän sitä +ajatteli. + +Onhan Jumala köyhäinkin Jumala ja salli heidänkin joskus synkässä +elämässään valokohtia tavata, että voisivat uskossa pysyä, kun näkevät +että Jumala on aina läsnä apunsa kanssa kun hätä on suurin. + +Sanna tunsi, muuten hataran, uskonsa vahvistuvan. Tuli iloiseksi ja +puheliaaksi. Kielsi Mattiakin kylään menemästä ennen kuin itsensä +lämmittelisi hyvin ja puhui hänelle vielä pari muutakin iloista sanaa, +jota ei ollut tapahtunut sitten tuvan palon. + +Matti teki niin. Hän tunsi joitain saman suuntaisia tunteita kuin +vaimonsakin, vaikka mahdollisesti hämäremmässä muodossa. Kumpasenkin +ajatukset pakkausivat sanoiksi, tyytyväisyyttä ja ihmettelyä ilmoille +tuomaan. + +Emännän liikutus kasvoi, kun huomasi, miten vähäisellä uhrauksella oli +saanut kurjuutta kärsivän perheen onnellisuutta tuntemaan. Se teki niin +hyvää hänellekin. Ja jonkullainen sisällinen pakotus vaati häntä +panemaan ruokaa pöydälle ja käskemään tuon joukon syömään. + +Ei hän tullut tällä kertaa ollenkaan ajatelleeksi, että ruokavarat tuon +kautta vähenisivät talosta. Ja jos sellainen ajatus olisikin mieleen +johtunut, olisi hän varmaankin sille nauranut. + +Kun isäntä tuli kotiin, ei hänkään yrminyt Nurkanperäisiä. Yötä saivat +he olla talossa ja vielä kappaleen seuraavaakin päivää. Sannan ei +tarvinnut tällä aikaa ulkona liikkua, vaan vaateita sai hän rauhassa +korjaella sillä aikaa kun Matti ja pojat kylää kiersivät. + +Seuraavana päivänä, kun matkaan lähtivät toivottivat he Jumalan +siunausta talolle. Raskaampi oli lähtö kuin monesta muusta paikasta ja +kyynelet vääntyivät äidin silmin. + +Hiirakko sai vaan hiljaksensa astuskella, sillä ilmakin oli kauniin +puoleinen ja kiire ei painanut päälle. Edessä oli taas yhtä +tuntemattomat alat kuin ennenkin. Mutta sen verran kokemus oli antanut +heille ennustus-voimaa, että milloin vaan jotain vähäistäkin +onnellisuutta saivat nauttia, sitä heti kintereillä seurasi +vastakohtaisuuden rasittava kummitus. "Jos vastakohtaisuutta nyt seuraa +taas samalla mitalla tuon myötäkäymisen kanssa jota tuossa siunatussa +talossa kohdattiin, niin..." Sitä Sanna ajatteli ja taikamainen pelko +sai hänen valtoihinsa, ryösti kaiken sen onnen jota äskeisiä kohtauksia +muistellessa muuten olisi saattanut tuntea. + +Matti istui vakavana, kuten ainakin, kaiteella ja katseli ympäristöä. +Pitkän vaiti olon perästä hän vihdoin rykäsi ja virkkoi: + +"Ei ruvennut tämä lumppuin keräyskään kannattamaan, ettei ... ettei ... +olisi tarvinnut kerjätä." + +Sanna äänähti jotain ilmoittaaksensa että hän oli kuullut puheen. + +Vähän ajan kuluttua Matti taas huokasi ja sanoi perään. + +"Kyllä se on surkeata kun ei ole sallittu ihmiselle työtä niin paljoa, +että saisi perheensä elätetyksi kun ... parhaassa iässään pitää +kerjuulla..." Jonkullainen tyytymättömyyden leimaus välähti silmistä +samassa kuin lujasti sivasi raipalla hiirakkoa joka kuitenkaan ei +paljoa aristellut. Sen nahka oli kasvanut paksuksi elämän kovassa +koulussa. Ja Matti rupesi ajattelemaan, että, kun tällainen kovaonninen +kerjäläinen jaksaisi olla vastoin käymisestään yhtä välinpitämätöin +kuin kulunut hevos-koni, niin sitten se elämä menisi jotenkin... Hän +alkoi kadehtia hiirakkoa, ettei se ymmärrä kohtaloansa, eikä ihmisten +pahuutta moittia,--ei hän ainakaan uskonut sen ymmärtävän. + + + +IV. + +Keväämpänä ehtivät Nurkanperäiset niille tienoille, jossa rautatietä +rakennettiin. Matti kuulusteli ja sai työtä. Möi hevosensa kahdeksalla +markalla nuija-torille vietäväksi, sillä sen voimat eivät enään +riittäneet hiekan-ajoon. Perheellensä hän hyyräsi erään talon +ränstyneen pihatuvan asunnoksi. + +Elämän toivo oikein hihkasi Matin rinnassa ja innolla ryhtyi hän +työhön. Jotakuinkin tultiin ensi kuukausi toimeen talven mittaan +kertyneillä varoilla. + +Se oli ilonpäivä, oikein elämän pääsiäinen perheelle, kuin Matti sai +kuukauden päästä palkkansa. + +"Loppui se kitu meiltäkin," sanoi hän rahojaan laskiessa, joita oli 42 +markkaa. Tuommoista rahasummaa ei hänellä ollut kerrassaan kädessä +ollut sitte häittensä. + +"Kyllä meidän täytyy nyt laittaa vaatteita noille lapsillekin, kun on +millä ostaa. On niin surkeata nähdä heitä tuommoisissa repaleissa," +tuumaili Sanna. + +"Saanko minäkin, äiti, sellaisen mekon, kuin Värttinästä on Hemmulle +laitettu?" kyseli Tuppu. Hemmu oli Värttinässä paimenena ja oli sieltä +saanut uuden nutun. + +"Ja saanko minä äiti karttuuni hameen?" tutkaili hyväillen Liinu. + +"Saatte, jos isä antaa rahaa," sanoi äiti. Isä lupasi rahaa ja lapsilla +oli yleinen riemu. + +Hyyry maksettiin isännälle, kauppapuodissa käytiin yhdessä ostoksilla. +Juotiin kahvia vehnäsen kanssa ja keitettiin puuroa riisiryyneistä. + +Päivän kuluessa ei juuri paljon mistään muusta puhuttu, kuin viime +talvellisesta kurjuudesta ja nykyisestä onnesta. + +"Kun tässä nyt tällaista ansiota riittäisi, niin olisin maar minä se +mies, joka jouluun kokoaisin tuvan hinnan," sanoi Matti kun ryyni +puuroa poskeensa pisteli. Sanna otti puheesen kiini, ruvettiin tekemään +laskua ja tultiin siihen iloiseen päätökseen että varmaan on +joulunaikana jonkullainen mökin hinta säästössä. + +Matti päätteli, että sinne omalle paikalle hän menee tuvan ostamaan +perheellensä, kun ikään vaan niin paljon rahaa saa. Vakuutti itse +pysyvänsä rautatien työssä, niin kauan kuin sitä vaan riittää. + +Yhteisesti kuvittelivat, että kyllä tässä jaksaa panna kokoon +tuonnempana kokolailla ... mutta nyt ei vielä kovin paljoa, Täytyihän +saada hetkisen elää vähän vapaammin kun oli niin kauan saatu kärsiä +puutetta. + +Kiitollisuuden kyyneleet nousivat Sannan silmiin toisinan kun puhuttiin +näistä asioista. Jumalalta hän koetti hartaasti anteeksi anoa entisiä +rikoksiansa, kun oli pahoina aikoina joskus tyytymätön ollut +kohtaloonsa ja Jumalaakin vastaan nurissut. Ja hän oli tuntevinaan +mielessään rauhoittavaa lepoa, että Jumala oli antanut anteeksi. + +Toisinaan kuin mieli kiitollisena oli ja sen johdosta viimeisen +talvelliset ajat elävästi muistissa elpyivät, ilmestyi sydämeen +rasittava aavistus ja pelko, että jos vieläkin täytyisi ruveta tuota +kurjuutta näkemään. Silloin hän koetti rauhoittavaa tunnetta kaikin +voimin tuon epäilyksen sijaan johtaa ja sitä kukistaa. Mutta rauha +tuntui ivaillen tukkeutuvan ulos jokaisesta hikireijästäkin ja +jonkullaisena savuntapaisena aineksena haihtuvan käsistä tuntemattomaan +avaruuteen. + +"Mutta eihän sallimus voi olla niin ankara!" hän joskus ajatteli ja +toisinaan tuskallisella äänellä virkkoi. "Kasvavathan lapsetkin tuosta +nyt isommiksi aina, että rupeevat kelpaamaan ihmisille ... ja sittenhän +sitä menotkin vähenevät." Tuo toivo, päästä joskus vapaaksi lasten +elättämisestä, se aina paraastaan rauhoitti. Sillä se oli niin varmaan +tiedossa joskus tapahtuvan. Ja kun sitten vielä keitti pienen +pannullisen kahvia ja särpi sitä, niin se vaivutti tunteet ikään kuin +jonkullaiseen hurmaus-tilaan, rauhallisen levon helmoissa +tuudittelemaan. + +Kun kesä kului pitemmälle, niin ikävyyden kohtaukset Sannalta +harvenivat. Säästöjä tosin ei karttunut, sillä kuukausipalkat kuluivat +aina joksenkin tarkoin loppuun siksi kuin uutta rahaa saatiin. Mutta se +ei erityisesti huolettanut. He olivat päättäneet jäädä kaikin tänne +koko vuodeksi ja ruveta tuonnempana vasta säästämään tuvan hintaa. +Köyhyyttä olivat he niin kauan kärsineet, etteivät saattaneet, eivätkä +halunneet kieltää itseltänsä iloa nauttia elämästä, silloin kuin siihen +oli tilaisuutta. + + + +VII. + +Hiekkajunan veturi vihelsi, ilmoittaen tuloansa ----n asemalle. +Työmiehet jotka aikoivat junasta jäädä, varustivat ruokalaukut käsiinsä +ollaksensa valmiit hyppäämään, sillä junaa ei ollut tapana seisauttaa +työmiesten pois menoa varten, ainoastaan kulkua hiukan hiljentää. + +Juna hiljensi vauhtiansa aseman kohdalla. Veturi hirnui lyhyeen ja +tiheään, ikään kuin orit, jolla on vimmattu halu eteenpäin rientää. + +Ruokasäkit lentelivät vuorottain ja joukottain maahan. Jännitys salpasi +miesten keskustelun, kun asettuivat kukin vaunuin reunalle alas +hyppäämistä varten. + +"Pii pii piii..." kiirehti veturi. Miehillä ei ollut aikaa valikoimaan +paikkaa. + +"Hop! Hoi, tulkaa pois!" Miehet alkoivat poukahdella alas ja huutelivat +toisille, jotka vielä kuhnailivat. + +"Piii..." vihelsi veturi ja alkoi jouduttaa kulkuansa. + +Oli jo hiukan pimeä. Miehet etsiskelivät kokkapuheita laskien +ruoka-pussejaan ja muutamat jalkaansa ontuen kiroilivat sitä helvetin +kiirettä, kun eivät jouda junaa senvertaa seisahuttaa, että siitä +jäseniänsä loukkomatta saisi alas astua. "Jesus siunatkoon! kuinka +siinä on käynyt?" Tuo huuto kuului hiukan etäämmältä ja oli laadultaan +niin hätäinen, että se sai kaikki miehet sinne päin juoksemaan. "Mitä +siellä on tapahtunut?" kyselivät jo matkanpäästä. "Täällä on tapahtunut +hirmuista! Nurkanperä on joutunut junan alle!" + +Ja vahvoihin työmiehiin vaikutti tuo sanoma kuten sähkö, yhten ääneen +rupesivat siunailemaan niinkuin lapset. He kokontuivat tiheään ryhmään +Matin ympärille. + +"Kuollut!... Kuollutko on?" + +Matti makasi hengetönnä. Toinen jalka oli mennyt poikki polven alta, +niin, että ainoastaan jotkut sitkeät suonet sitä kiini pitivät. Kasvot +olivat pahasti ruhjottuneet ja verissä, samoin toinen käsi. + +Miehet ensinnä seisoivat hämmästyksestä toimettomina ja henkeänsä +pidättäen katselivat hirveätä paikkaa. + +"Mutta ... Jumala armahda! onkohan se kuollut?" virkkoi joku vihdoin ja +rupesi hiljaa Mattia huiskuttamaan. + +"Kuollut, kuollut!" huusivat useammat. + +"Mutta meidän täytyy kiiruhtaa viemään häntä tuohon likimmäiseen +taloon," sanoi vihdoin joku. Puuhaan ryhdyttiin, hankittiin +jonkullainen lava, jonka päälle Matti varovaisesti nostettiin ja +lähdettiin kantamaan. + + * * * * * + +Sannan pää oli koko päivän ollut kipeä. Iltahämärässä, kun Miinan sai +nukkumaan ja toiset lapset vielä kylässä viilettivät, jäi itsekin +sängyn syrjälle hetkeksi lepäämään. Hän makasi kasvot seinään päin ja +oli juuri päässyt hortoon, kun joku tuli tupaan. + +"Joko Matti tuli?" kysyi Sanna kasvojaan kääntämättä. "Eei se vielä... +Minä täällä vaan..." Tuo oli outo, vieras miehen ääni, ja Sanna nousi +ylös katsomaan. "Ka, Mickelsoni. No mihinkä Matti on jäänyt?" +Mickelsoni rykäsi, avasi jo suunsa aikoen jotain sanoa. Mutta ei siitä +sanoja tullutkaan, vaan rykäys vielä ja sitten astui hän vähän +peremmäksi penkin luo, pihalle katselemaan ikkunasta. + +"Tuota ... kyllä hän kanssa tule heti." + +Mutta Mickelsonin käytös näytti Sannasta niin omituiselta, ettei hän +saanut oikein selvää, mitä hänen piti tuosta ajatteleman. + +"Mutta missä hän viipyy, kun te jo olette täällä?" Mickelson istui +penkille, kynsäsi korvan taustaa ja näytti kokonaan neuvottomalta. + +"Tuota... älä nyt kovin pelästy. Matti on vähän vahingoittunut, mutta +ehkäpä se siitä paranee." + +Mickelsonin ääni värähteli tätä sanoessaan. + +Sanna rupesi kovin epätoivoisesti kohta huutamaan ja siunaamaan. + +"No missä hän on nyt? Millä tavalla vahingoittunut?" hän kyseli +hätäisesti huutaen. + +Mickelson arveli, että hänen pitäisi jollain tavalla saada lohdutetuksi +tuota vaimoa, mutta ei hän keksinyt mielessään mitään sopivaa. Jotain +kuitenkin täytyi sanoa. + +"Älkää nyt kovin suretko, kyllähän Jumala pitää huolen teistä." + +"Eihän vaan ole kuollut! Kuollutko hän on?!" + +"Eei, mitäs te nyt niin tuumatte, eihän kuollut ole mutta ... kyllähän +Jumala teistä huolen pitää." + +Mickelson sekautui, kun näki kuinka kovaan tuskaan Sanna joutui. Hän +harmistui enemmän kuin luuli, että hän oli taitamattomasti puhunut, +niin, että vaimo saattoi kohta ruveta aavistamaan asian oikeata laitaa. +Tuosta johtui, että hän rupesi lohduttelemaan Jumalan huolenpidolla, +vaikka ei hän ollut tottunut siihen luottamaan omassa jätkä-elämässään. +Mutta tunsi itsekin saavansa jotain vakuutusta tekevänsä aivan oikein, +kuin kertoi hätäilevälle vaimolle: "Kyliähän Jumala teistä huolen +pitää." Hän kertoi sitä useammankin kerran ja tunsi vaistomaisen +vakuutuksen itsessään, että tuo oli ainoa keino, jolla tässä pätevästi +saattoi lohduttaa epätoivoista vaimoa. + +"Mutta missä Matti on, Mickelssoni? Voi, voi, te ette uskalla sanoa! +hän on kuollut ihan varmaan... Herra laupias Jumala!..." itki Sanna. + +"Älkäähän nyt sentään niin kovasti huolestuko. Lähtekää mukaani, hän on +siellä talossa rautatieaseman lähellä." + +"Ja missä nuo lapsetkin, kun Miina yksin jää..." + +Pihalta alkoi kuulua lasten hätäisiä voivotuksia ja itkua. Samassa ne +jo saapuivat tupaan, Aukusti edelimäisenä. + +"Äiti, äiti, kun isä on mennyt masiinin ala!" + +"Voo-o-i!" + +Äidin kädet lensivät ensinnä ylös, vartalo taipui taaksepäin ja siitä +äkkiä, ikään kuin suonenvedon tapaamana, eteenpäin kyyryyn ja kädet +rupesivat taidottomasti syleilemään jalkoja. Jäsenten toimintaa ohjasi +ja koko ruumista pudistutti ikään kuin sähkövirta, jonka aikana ei +tahdolla ollut mitään valtaa tuon mahtavan vaikutuksen yli. Äärettömän +tuskan pusertamina ne tuntuivat nuo huudahdukset ja siunaamiset +tulevan, joiden selvään ääntämiseen kieli ei ollut enää taipuvainen. +Lasten itku herkesi ja hämmästyneinä jäivät he suu auki katselemaan +äidin ruumiin koneellista väännehtimistä. Mickelsonin silmiin +vääntyivät kyyneleet ja hän tunsi itsensä kovin vähäpätöisen heikoksi +antamaan ja löytämään vähäistäkään lohdutusta tuollaiseen tuskaan. + +"Älkäähän nyt Jumalan nimessä noin..." Mickelson astui Sannan tykö ja +tarttui tämän käsivarteen. + +"Voi lapseni, raukkani!... Herra..." + +Sannan kieli alkoi jo paremmin taipua lausumaan selvemmin tuskallisia +ajatuksiaan. Hän alkoi rientää ulos ja lapset perässä. + +"Pysykää kotana te Miinan kanssa, älkää tulko!" Tämä osoitti että +tuskan ensimäinen vaikutus oli ohi mennyt, koska järki jo kykeni +ohjaamaan toimintaa. Käsillänsä hän vielä, matkan päässä, asemaa kohden +juostessaan, huitoi lapsia kohden, vaikka se pimeän tähden ei enää +mitenkään olisi voinut näkyä. + +"Pysykää nyt lapset kotona, kyllä äitinne pian tulee," varoitti +Mickelson lapsille, lähtiessään astumaan Sannan perään. + + * * * * * + +Asemalaiturilla makasi Matti vuoteella ja iso joukko uteliaita ja +surkuttelevia ihmisiä hyöri ympärillä. + +Ei hän ollutkaan kuollut, sillä talossa, johon hän onnettomuuden +paikalta vietiin, saatiin hän tainnuksistaan heräämään. Likellä +asuvalle työ-insinörille toimitettiin heti asiasta tieto ja hän ryhtyi +toimiin, että takaisin palaavalla junalla saataisiin teloittunut +lähetetyksi sairaalaan. Mickelson ja eräs toinen työmies tarjoutuivat +hyväntahtoisesti saattamaan Mattia, koska Sannan pääsö lasten tähden +niin pitkään matkaan ei ollut helppoa. + +Ja siinä odotettiin junaa. Sanna oli noutanut lapsetkin sanomaan isälle +jäähyväisiä ja katsomaan,--kenties' viimeisen kerran. + +Heikko oli Matti. Niin heikko, ettei hän voinut jäsentäkään liikauttaa +eikä yhtään sanaa ääneen lausua, ainoastaan hiljaa sipistä. Kipeä +valitus sentään sai toisinaan rinnasta äänen lähtemään. + +Vaimoväestä ei Sanna ollut yksin, joka itki. Muut itkivät liikutettuna +Sannan tuskasta ja siitä surullisesta näystä, jonka yleensä tuon +turvattoman perhekunnan asema tuossa sairas-vuoteen ympärillä tuotti. + +Veturi vihelsi, juna saapui lähemmäksi, merkki annettiin ja se +seisahtui. Matti kuuli tuon ja ymmärsi, että nyt hänen tulee lähteä. +Sanna alkoi lausua hyvästiä, mutta itkuksi se vaan muodostui ... sanoja +ei siitä syntynyt. Matin huulien hän näki liikkuvan ja kumarsi päänsä +kuulemaan mitä hän sanoisi. + +"Ei ... me ... saaneetkaan ... enää ... tupaa..." + +Sannan hytkytys kasvoi. + +"... mutta ... kyllä ... Jumala teistä ... murheen ... pitää. Hyvästi." + +"Sen vuoteen täytyy nyt nostaa vaunuun", tuli koneen kulettaja +sanomaan. + +Lapset vei Sanna vielä hyväilemään isää. Matin kasvot vavahtelivat ja +sisästä taas lähti kimeä pitkäveteinen valitusääni. + +Miehiä tarttui vuoteesen ja nostivat sen vaunuun. + +"Älkää nyt kovin suretko, kyllä hän siitä voi parantua. Mutta kun +täräys oli niin kova, niin kyllä se miehen heikoksi panee", sanoi +Mickelson Sannalle, vaunuun mennessään. + +Juna kiiti pois. Ihmiset alkoivat liikkua kotiinsa. + +"Surkea tapaus", sanoivat he toisilleen, "jos tuosta paraneekin, niin +ei hänestä muuta tule kuin koti kuntansa ruotivaivanen." + +Sanna oli vaipunut maahan ja vaimoja kokoutui ympärille. Miina itki +parahdellen. + +"Ettehän purista sitä lasta liiaksi kun noin parahtelee", sanoi joku. +Toinen ryhtyi hellittämään Sannan kättä lapsen ympäriltä. Äiti nousi +itse ylös lapsen kanssa ja tuli enemmän tajullensa, kuin häntä +ulkoapäin huomautettiin, sekä rupesi hyväilemään Miinaa. Akat +osoittivat myötätuntoisuuttaan pitemmällekin. Joku tarjoutui kantamaan +Miinaa, kun äiti niin heikolta näytti, toinen tahtoi taluttaa Tuppua ja +yleensä puhuivat he Sannalle osan otolla ja lohduttaen. + +Ja Sanna tunsi tuon johdosta hiukan helpottavan. Mutta kerjäläis +elämä ja sen tuskallisemmat varjopuolet ne tunkeusivat esiin +vastustamattomalla voimalla. + + + +VIII. + +Sanna astui insinörin kamariin. Häntä pelotti, henkeä salpasi kun toivo +ja pelko sydämessä vallasta taistelivat. + +"Vai niin." Insinöri kääntyi kirjoituspöytänsä luota Sannan puoleen: +"Mitä teillä nyt olisi minulle sanottavaa?" Insinöri katseli +ystävällisesti Sannaa, nojasi toista kyynäspäätään pöydän reunaan ja +hiveli käsiään. + +Sanna notkisti polviaan kun insinörille puhumaan rupesi. + +"Se minun mieheni ... kun sen niin huonosti kävi..." + +"Ahaa, te olette tuon miehen vaimo, joka joutui santajunan alle. Se oli +ikävä tapaus, hyvin ikävä. Mutta mitä teillä oli aikomus tästä minulle +puhua?" + +Insinörin hyväntahtoisuus rohkaisi pelkäävää vaimoa niin paljon, että +hän osasi ruveta selvittämään. + +"Niin, tuota ... minä tulin puhumaan herra Insinörille, kun miehet +sanoivat tuolla, että valtio antaa aina palkintoa kun valtion työssä +vahinkoa tapahtuu. Niin minä ajattelin tulla kysymään herra +Insinöriltä, että saako sitä. Me olemme niin kovin köyhässä tilassa kun +on viisi lasta, eikä kotoakaan..." Liikutus esti häntä jatkamasta. + +"Hjaa. Kyllä se oli ikävä vahinko. Mutta ei valtio maksa siitä mitään +korvausta, koska ei se tapahtunut työssä. Ainoastaan työssä +tapahtuneista onnettomuuksista maksaa valtio. Mutta katsokaas, tämä oli +vaan rautatien onnettomuus." + +"Ja eikö siitä annettaisi edes vähän?..." + +"Ei. Nähkääs, ei valtio voi vastata siitä jos joku huolettomuudessaan +itsensä junan alle heittää." + +"Mutta ei Matti huolettomuudessaan... Toiset miehet sanoivat, että jos +juna olisi seisahtunut, niin että siitä olisi ehtinyt maahan päästä, +niin ei Matti olisi joutunut junan alle." + +"Kuulkaapa, tuon on koneenkulettajain syy. Ja entäpä, jos eivät miehet +vaatineetkaan seisauttamaan? Ne useinkin luottavat jalkajäntereittensä +pontevuuteen ja hyppäämisen onnistumiseen." + +"Kyllä ne olivat pyytäneet seisauttaa, mutta..." + +"Jaa, jaa, asia on kuitenkin se, että minä en voi tässä asiassa mitään +sen suuntaista teidän hyväksenne tehdä. Vaan kuinka, rupeaako miehenne +paranemaan?" + +"Jumala sen tietää. Kuulutaan leikatun jalka reidestä ja toinen käsikin +on poikki." + +Insinöri katseli ajatuksissaan eteensä ja heilutti jalkaansa toisen +polven päällä. + +"Surkea tapaus, kyllä minä sen myönnän. Mutta niinkuin jo sanoin, +valtio ei sitä varmaankan ota korvataksensa. Onko teillä muuta asiaa?" + +"Eihän minulla muuta..." + +Hyvästellen lähti hän pois, toivojen turhaksi rauettua. Ei hän nyt +itkenyt. Hänen tunteensa olivat enemmän kankeassa tilassa. Kyllä +ihmiset olivat hänelle uskotelleet, että valtio on velvollinen +korvaamaan vahingon, joka sen työssä tapahtuu. Mutta hän ei ollut tuota +oikein uskonut. Sehän olisi ollut heille onni. Nyt oli hän kuullut +Insinöriltä, että syy onnettomuuteen oli siinä, ettei ollut tehty +sopimusta junan kulettajain kanssa sen seisauttamisesta. + +Niin, siinäpä se.--Onnettomuudella on aina syynsä.-- + +Muutamia viikkoja viipyi Sanna lapsineen vielä näillä paikoin. Sai +toisinaan tietoja Matistakin. Mutta eivät ne lohdullisia olleet. "Jos +paraneekin, niin kurja ruotivaivainen tulee", sanottiin. Ensin Sanna +ihastui tuosta paranemisesta, mutta rupesi jälestäpäin ajattelemaan: +"kuolema taitaisi parempi olla." + +Päivät pääksytysten hän tuon tapauksen jälkeen itki, itki niin, että +huonot silmät alkoivat käydä veriselle ja pakottaa. Mutta kyyneleet +loppuivat vihdoin ja hän tapasi toisinaan itsensä pitkät ajat yhteen +kohti tuijottamassa, jolloin ajatukset aina ensin olivat liikkuneet +kohtalon kovuutta tutkien, mutta sitten pysähtyneet. Kun heräsi noista +seisauksista, oli se ikään kuin torahtamista raskaasta unesta, jonka +painavaa valtaa ei tuntenut voivansa itsestään poistaa. Tajun herätessä +ei aina heti huomannut mikä asia oikeastaan mieltä painoi ... lopulta +sen jo tiesi ulkoapäinkin, kun ei ajatuksissa muuta yleensä +liikkunutkaan, kuin kohtalo. + +"Herra armahda! ... kun vielä pitää kuudes tulla tähän kurjuuteen ... +ihmisten kirottavaksi!..." hän vaikeroitsi, kun tunsi olevansa +raskaana, ja se se oli, joka hänen tuskansa korkeimmilleen sai. Tieto +tuon asian todenperäisyydestä kävi sen kautta vielä tuskallisemmaksi, +kun ei ollut yhtään sellaista ystävää, jolle sydämensä olisi avannut +lohdutusta saadakseen. Matin teloittumisesta ja siitä seuraavasta, koko +perheen kurjuudesta hän kyllä saattoi puhua ihmisille ja kohtaloansa +valittaa, ja hän tunsi että niiden lohdutukset häntä vahvistivat. Mutta +tämä asia, tieto, että vielä on raskaana, kukkuroitsi hänen mittansa +ylitse vuotavaksi. Jos olisikin uskaltanut jollekin ihmiselle puhua... +Mutta ei! Ihmiset eivät tässä enää voi lohduttaa... Ne vaan +hämmästyneinä rupeavat kurjuuttani voivottelemaan ja takanapäin +panettelemaan, niin kuin niiden tapa on kuin köyhille lapsia tulee... +Kun muisteli kuluneen kesän onnellista aikaa, niin se toi mieleen vaan +katkerampia aineksia ja rupesi näyttämään siltä, kuin tämä aika olisi +ollut paradiisin elämää, jossa hänenkin kaltaisensa ihmisen on sallittu +kerran elämässään käydä, näkemässä, että noin hyvä sitä voisi köyhänkin +olla ... jos voisi. + +Kesän kuluessa olivat he Matin kanssa toisinaan lausuneet varmana +toivona, ettei ainakaan likimmässä tulevaisuudessa enää tarvitsisi +muiden ihmisten armo-leipään turvautua... Nyt tunsi Sanna sitä +tarvitsevansa aina. + +Hänelle tuli polttava ikävä kotikylään. Hän muisti kotipuolen väkeä, +muisti miten ne armahtivat ja ruokaa antoivat silloin kuin palo +tapahtui. Kyllä muisto siitä karvasteli, kuinka kovin heitä siihen +aikaan oli kohdeltu, kun matkaan lähtivät. Mutta ei se kyennyt +kukistamaan toista. Hän uskoi, piti sen ihan varmana, että nyt, kun ei +enään ollut Mattiakaan turvana, ne hartaalla osanottavaisuudella häntä +kohtelisivat, nuo tutut oman kylän ihmiset, joiden parissa oli aina +lapsuudestaan asti elänyt! + +Hän sai jostain huonot vankkurit, asetti Tupun ja Miinan istumaan +niihin, tarttui itse veto-aisaan ja rupesi vetämään kotipuoleen. Hemmu, +Aukusti ja Liinu juoksivat edellä ja perässä, välin auttoivat äitiä +vetämisessä. Tiet olivat rapaiset, ilmat sateiset, kulku sen johdosta +vaikea ja vankkurien veto hankalaa. + +Kotikylään joukko kuitenkin vihdoin saapui ja Korvisen pihaan kulkunsa +ohjasi. + +"No kuinkas nyt", sanoi emäntä painolla, kun Sanna tupaan tuli, "kun +niin kovat kohtalot ovat kautta käyneet?" + +Sanna ei voinut puhua vähään aikaan. Vihdoin kuin kieli tottelemaan +rupesi, virkkoi hän: + +"Tässähän sitä ... täytyy mennä." + +"Jopahan... Raskaasti se Jumalan kaikkivaltias käsi koettelee +muutamia." Emäntä huokasi ja pyyhkäsi kyyneliä silmäkuopistaan. + +"Vai on se tännekin jo ehtinyt tieto siitä..." sanoi Sanna vähän ajan +kuluttua. + +"On se. Mutta eihän Matti kuollut ole vielä?" + +"Ei hän kuollut ole, mutta kovin kuuluu olevan huono." + +"Sen toki tietääkin." + +"Reidestä on jalka sahattu poikki." + +"Hyvä Isä sentään!" + +Oltiin vaiti. Emäntä katseli yhteen kohti, ja kuvitteli mielessään +tuota tapausta. + +"Kas, kuinka tuo Miinakin on jo kasvanut", tuli emäntä vähän ajan +päästä puhelemaan Miinalle ja pisti sokeripalasen tälle käteen. + +"Taati", käski äiti. + +Miina nosti kättänsä. + +"Kelpo tyttö Miina onkin." + +Tuppu tepasteli ääressä sokeria mielitellen. + +"Tuppu näkyy kanssa kasvaneen jo oikein aika mieheksi. Osaatko kättä +paiskata?" Emäntä kokotti kättä. Tuppu ensinnä äimäili, mutta äidin +kehoitettua meni vihdoin ja läiskäytti tukevasti. Emäntä kehui +Tuppuakin hyvin opetetuksi ja haki hänellekin pienen sokerimurusen. + +"Kun tuo pienin edes sinulta kuolisi", sanoi taas emäntä, vakavan +näköisenä. + +Sannan sydäntä piirti kipeästi ja suusta pakkausi tulemaan tunnustus, +että sydämen alla vielä yksi kasvaa. Mutta ei sitä tullut sanotuksi. +Kyyneliä vaan pyyhkäsi silmistään ja huokasi: "Niin", ja nieli alas +karvaan palan. + +"Minnekäs te nyt täällä pääsisitte asumaan?" päivitteli emäntä. + +"Ei sitä tiedä ... saaneeko missään." + +"Kyllähän se on paha, kun noita lapsia on niin monta. Mutta saaneehan +jossain. Olkaahan nyt tässä edes huomiseen saakka." + +Se lohdutti Sannaa suuresti, kun emäntä noin ystävällisesti kohteli. + + + +IX. + +Nurkanperäisten kova kohtalo säälitti muutamia isäntiä niin paljon, +että he kutsuivat kokoon muitakin miehiä päivittelemään mitä olisi +heidän hyväksensä tehtävä. Useat lausuivat kokouksessa hyvinkin tylyjä +sanoja ja arvelivat, että asia olisi kunnan yleisen vaivaishoidon +autettava, eikä yksityisen kyläkunnan. Lopulta tultiin kuitenkin siihen +päätökseen, että ostettiin eräs hylky-mökki asunnoksi, kun eivät +missään saaneet vakinaista kortteeria. Elatuksesta saisi Sanna itse +huolta pitää ja turvautua vaivaishoitoon, jos ei muuten toimeen tulisi. + +Ja niin sai Sanna lapsinensa edes pään suojaa, leivästä koetti hän itse +pitää huolta. + +Hänellä oli vielä vähän rahoja, kun hän rautatieltä tuli ja niillä +rupesi hän kaupustelemaan. Liinu, Tuppu ja Miina saivat päivät +pääksytysten olla mökissä, omissa hoteissaan, kun äiti kierteli +kaupoillaan. Vanhemmat pojat olivat saaneet lähteä kerjuulle muihin +pitäjiin. Matista tuli väliin tietoja, että hän alkoi parantua. + +Kevät talvella, kun Sannan kulku alkoi yhä raskaammaksi käydä, kävi +eläminenkin yhä hankalammaksi ja hän päätti koettaa vaivais-apuun +turvautua. + +Pekkolainen oli tähän aikaan vaivaishoitokunnassa ja Sanna kuului hänen +piiriinsä. Siis hänen luoksensa oli mentävä asiansa esittämään. + +Kovalta tuntui sinne mennä. Sydän pani vastaan, mutta puute pakoitti ja +voitti sydämen itsekkäisyyden. Kohta oli hän joutuva makuulle. Täytyi +koettaa edes leipää hankkia lapsille ... vettä he kyllä itse saisivat +särpimeksensä. + +Vielä Pekkolan porstuassa hän aprikoitsi... Ei hän ollut talossa käynyt +pitkään aikaan. Ei köyhillä ollut tapana siellä käydä kuin vasta +viimeisessä hädässä. + +"Lienevätkin panneet Pekkolaisen hoitokuntaan juuri sitä varten, ettei +hän ainakaan liiaksi köyhiä armahda", ajatteli Sanna. Mutta hän +rohkaisi itseään ja meni tupaan. Siellä ei ollut muita kuin toisella +kymmenellä oleva piika tyttö. Kamarin ovi oli auki ja sieltä kuului +kovaäänistä miesten puhetta. + +"Kun tarkoitus on näin hyvä, niin voitte te hyvinkin kirjoittaa tuohon +listalleni 10 markkaa", kuuli Sanna jonkun sanovan innokkaasti. + +"Hä hä hä hää!" nauroi Pekkolainen, "oikeinko siihen sitte pitää panna +sen mukaan kuin kukin voi? hä hää..." + +Kuului siltä, että kerääjä oli osannut kutkutella Pekkolaisen +itserakkautta, sillä tuo nauru oli siitä varmana todistuksena. + +"No kirjoita nyt sitten kaksikymmentä! Vai piisaako se?" + +"Sehän onkin jotain se! Mutta sellaisten, jotka asian tärkeyden +käsittävät ja joilla on varoja, pitääkin uhrata yleishyödyllisiin +tarkoituksiin." + +"Eipähän pakkoa ole! Mutta kun antaa, niin antaa. Ei tuohon +viitsi nimeänsäkään tuhrata muutaman pennin tähden, kun asia +sanomakirjallisuudessakin julaistaan. Kirjoita nyt selvästi: Nestori +Pekkolainen, Kunnallislautakunnan jäsen... No mitä nyt?" Kysymys koski +tyttöä, joka häntä tuli tupaan kutsumaan. Itsekseen tyytymättömästi +muristen, kun oli tultu häiritsemään niin hupaisista ajatuksista, meni +Pekkolainen tupaan. + +"Noo, mitä sillä Sannalla nyt?..." hän kysyi seisahtuen keskilattialle +itseänsä keikistellen ja suu iva hymyssä. + +Sanna arveli, että tuo lapsiton pohatta ivailee hänen raskaana +ololleen, ja huokasi. + +"Tulin tänne katsomaan", sanoi hän sitten, "eikö isäntä meillekin +puollustaisi vähän vaivais-apua?" Hän rupesi henkeänsä pidätellen +vastausta odottamaan, samalla kun Pekkolainen häntä pitkään kulmainsa +alta katseli. + +"Jaa", pani viime mainittu vihdoin pitkään, kiikautti toista polveaan +ja lähti huoneenperälle kävelemään. Palasi sieltä taas puoli lattiaan: + +"Tuota ... se miehesi kerran mulle tässä niin leveili, etten tiedä, +josko välitän teistä mitään", hän sanoi. Pyörähti taas ja meni +perä-ikkunasta ulos katselemaan. + +"Koska J----lan tähden?" + +Vastaamatta Sannan kysymykseen, jatkoi Pekkolainen ikkunasta ulos +katsellen: + +"Niitä elätettäviä karttuu vaivais-hoidon niskoille niin, että +lopuksi ei tässä saa muuta kuin riihestäpäin ajaa viljansa +vaivais-makasiinille ... laiskain elättämistä varten." + +Sivumennen sanoen, hän itse vuosittain maksoi vaivaisten varastoon +7 kappaa ohria ja 7 rukiita. + +Sanna ei jaksanut puhua mitään. Kuumat kyyneleet alkoivat ripistä +poskille... Pekkolaisen puhe teki kipeitä haavoja sydämelle. + +"Rupeaako se miehesi paranemaan?" + +"Niinpä se kuuluu." + +"Sekin", jatkoi Pekkolainen, "kun ei viitsinyt työtä tehdä täällä ... +laiskuuksissaan lähti maita mantereita ratuamaan ... ja rautatielle +isoja palkkoja saamaan. Mutta omaan pitäjääsen sitä sitten on raja kun +ruodin paikkaa ruvetaan kuulustamaan. Kerjäämällähän te siihenkin asti +elitte, ja nythän sinä olet tehnyt kauppaa kuin hantesmanni. Tottapa +jotain on kasautunutkin?" + +Isännän suu oli hymyssä, kun hän kääntyi Sannaan katsomaan. Sanna +katsahti Pekkolaisen silmiin ja huomasi niiden tirkuttamisesta, että +hän oli juovuksissa. + +Pekkolainen astui likemmäksi. + +"Valtiolta sinä saisit elatusta pyytää", sanoi hän ikään kuin +jonkullaisella harrastuksella. "Valtion työssä Matti teloittui, niin +valtio elättäköönkin!" + +"Kukapas niitä köyhän asioita sitten valvoisi, haukutaan vaan +kaikkialla, mihin puutteinensa kääntyy." + +"Haukutaan", matki Pekkolainen, "haukkumiseksi se aina otetaan, jos +joku sanoo asian julki ja halki. Ja kuuleppas, tuota, Sanna, kyllä +sellaisen täytyy kärsiä edes puhuttavan, joka ei muualta jaksa elää +kuin vaivaishoidosta, ei sitä sovi pahaksensakaan..." + +"Kyllä sen näkee että te olette pirua kovempi, niin että ennen sitä +kuolee nälkään ristissä käsin ja hammasta purren, kuin tuollaisilta +enää pyytääkään!" puhkesi Sanna vihasta kähisevällä äänellä puhumaan ja +lähti ovellepäin, jatkaen: + +"Kun tuollaisia pannaan köyhäinhoito-kuntaan, niin ei sillä muuta +tarkoiteta kun sitä, että köyhät kuolisivat nälkään, pois rikkaiden +vaivana olemasta!... Mitähän se hyvä Jumala tarkoitti sillä kun se +köyhiä loi rikkaiden rasitukseksi, kun ei se luonut vaan rikkaita ja +sellaisia kun Pekkolainenkin, suurilla perinnöillä elämään..." + +"Älä motkota, sen vietävä!..." Pekkolainen tömisti jalkoja ja osoitteli +menemään Sannan kimppuun. + +Mutta Sanna ei odotellut, vaan kiirehti ulos jatkaen haukkumistaan: + +"Motkotan minä!" hän huusi, "et kuitenkaan lyödä uskalla hävytön! Kyllä +minä pääsen muidenkin hoitomiesten luo ja tiedän varmaan ettei yksikään +heistä kiellä minulta apua!... Ootko nyt ollut hiljan kirkkoväärtin +vaalissa, että pääsisit kirkon viiniä juomaan? Et ikänä sinä siihen +pääse, älä luulekaan, ei pitäjäläiset niin hulluja ole! Osta vaan +rommia isävainajasi rahoilla ja särvä kaapin oven takana, kyllä +kestää!..." + +Sanna meni kujaa kaiken jaksonsa mukaan, ja purki sydäntänsä tyhjälle, +sillä Pekkolainen ei enää kuullut loppua, koska ei ollut mennyt ulos +hänen jälkeensä. + + + +X. + +Ja eräänä päivänä levisi kylässä tieto että Nurkanperän Sanna oli +synnyttänyt kaksi tyttöä. Tuo tieto sai useat hämmästyksestä +siunaamaan. Kovatkin sydämet emäntäväen piireissä heltyivät. Useat +panivat nyytyyn juustoa, leipää ja jotkut lihaakin, sekä leiliin +maitotilkan ja lähtivät katsomaan. + +Ensi päivinä synnyttämisen jälkeen täytyi Sannan sängyssä maata, sillä +hän oli niin heikko, ettei kyennet ylös nousemaan. Jos hän jaksanut +olisi, olisi hän noussut ... ei hänellä olisi ollut aikaa seurauksia +pelkäämään. + +Kun emännät tulivat, tapasivat he hänen pahnoilla makaamassa, kaksoiset +käsivarrella, leipäpalanen ja vesikuppi sängyn vieressä. Tuppu ja Liinu +itkivät päivät pääksytysten ja koettivat holhota Miinaa, söivät suolaan +kastettua leipää ja särpivät vettä. Oli siellä ollut apuna eräs köyhä +akka, mutta ei hänelläkään ollut mitään ravinnollista apua antaa. + +"Kuinka ovat koreat tytöt", ihmettelivät emännät kun katselivat lapsia. + +Sanna alkoi voimistua, kun sai terveellistä ravintoa, ja lasten itku +taukosi äidin voimistumisen kanssa yhden rinnan. + +"Olisi noita lapsia jo ollut teillä muutenkin", sanoivat muutamat. + +"Olishan niitä ... mutta eipä se olekaan ihmisten vallassa, kuinka +monta niitä kullekin..." + +"Kun Jumala korjaisi pois!" + +Sanna tunsi, kuinka hartaasti hänen oma sydämensä tuota toivoi, mutta +ei hän itse sitä uskaltanut ihmisten kuultaville lausua. Hartaasti vaan +sydämessään Jumalaa rukoili, lapsia luoksensa korjaamaan ... pois +kurjuudesta. + +Ensin olivat lapset terveet, mutta alkoivat viikon kuluttua kääntyä +rituisemmiksi. Äiti ei saanut lepoa yöllä ei päivällä. Emäntäin +tuomiset oli pian syötynä ja sitten tuli nälkä. + +Kamalan kolkkoa oli elämä ... synkeä, toivoton tulevaisuus. Leivästä +koettivat huolta pitää Liinu ja Tuppu, mutta sairasta äitiä eivät +karkeat kerjupalat virvoittaneet. + +Hemmusta ja Aukustista ei ollut tietoa. + +"Taivaallinen isä!" huokasi äiti toisinaan sydämen tuskalla, "vaaditko +minua lasteni kasvatuksesta tilinteolle?" + +Jo rupesi äiti taas sängyn omaksi joutumaan, ainoastaan suurimmalla +ponnistuksella kykeni vielä ylhäällä olemaan ja lapsiansa hoitelemaan. + +Eräänä päivänä hän väsyneenä oli laskeutunut kaksoisten viereen sängyn +laidalle. Ajatteli siinä lastensa kohtaloa. Yhä selvemmäksi alkoi +hänelle käydä, että jos ei lapsista pian edes toinen kuole, kärsimykset +ja vaivat hänen itsensä pian sortavat haudan mustaan multaan. + +Ja jos elämään jäävät nuo lapset!... + +Tuo ajatus se painoi. Hän tiesi että ne tulisivat huutokaupalla +myötäväksi vähimmän vaativalle. Mielikuvituksiin ilmestyi oikein +selvänä, miten hän itse kylmänä ruumiina makaa, jonain päivänä, tuossa +vuoteella ja lapset ympärillä itkevät ... eikä hän sitä enään kuule ... +henkisilmillään vaan saa katsella miten ne ensin joku korjaa +huostaansa, maksua vastaan viedäkseen kunnan-tuvalle huutokauppaan ... +ja miten ihmiset siellä sanovat, että ei sekään pari muuta kyennyt kuin +lapsia laittamaan kunnan niskoille. Hän ajatteli sitäkin kuinka +vastahakoisia olivat olleet kummeiksi tulemaan kaksoisille Korvisen ja +Karttulan haltiat. Eivät ne juuri sitä sanoneet, etteivät he tule, +mutta Sanna oli vakuutettu, että he olisivat mieluisasti suoneet tuon +kunnian muille. Tuskaan hän joutui, kun ajatteli sitä, miksi heille +sallittiin niin paljon lapsia, kun ei ollut keinoja millä niitä +elättää... + +... Ja kun Matti tulee vielä kotiin, niin eläminen käy yhä +tukalammaksi, kun en pääse näiltä lapsilta kerjuulle edes... + +"Hyvä Jumala! riennä jo apusi kanssa ja korjaa kaikkivaltiaasen +huomaasi nuo viattomat raukat tästä kurjuudesta!" hän huokasi lapsia +katsellen. Joku kuului oven takana napailevan sisään tullakseen. Sanna +nousi istumaan sängyn reunalle. Päätä huimasi niin kovin, että sen +täytyi kumartaa alas eteenpäin ja koettaa käsin puserrella ja +vilpoittaa. + +Ovesta tultiin. Sanna näki sormiensa lomitse ja päästi tuskallisen +valituksen, samassa vaipuen ryysyille, joita oli sängyssä tyynyjen +asemasta. + +Se oli Matin näkeminen, joka Sannassa vaikutti tuollaista tuskaa. Matti +tuli, kainalo sauvoihin nojaten kovin kuihtuneena ja vaaleana sisään. +Ainoastaan lyhyt tynkkä oli jälellä tuota kovanonnen jalkaa. + +Oven luoksi Matti ensin seisomaan jäi, hänen täytyi jäädä, sillä +sydämen ankara telmintä teki puujaloilla seisomisen vaapperaksi. Sitten +hän astui vuoteen luo, sai tuolin ja istui sille tuijottaen vuoteella +makaaviin kaksoisiin. + +"Tuollaisenako sinä palaat", itki vaimo ja koetti nousta ylös +kättelemään. Matti ei voinut puhua, kyynelten ripinä poskia pitkin ja +hytkytys ilmaisivat hänen tunteittensa laatua. Saatuaan liikutustaan +hiukan hillityksi, lähti hän kompuroimaan, istahti vuoteen laidalle +lapsia yhä katsellen. + +"Niin siinä ne ovat", sanoi Sanna. + +"Viattomat lapsiraukat", huokasi Matti vihdoin, "pitäneekö teidänkin +ruveta elämään tässä kurjuuden ja murheen laaksossa." + +"Missä ovat toiset lapset?" kysyi Matti vähän ajan päästä. + +"Kerjuulla ovat jo olleet monta viikkoa tiellä tietämättömällä Hemmu ja +Aukusti, Liinun ja Tupun lähetin äsken kylään pyytämään leipää ja +Miinaa kulettavat vankureilla muassaan." + + * * * * * + +"Jo vihdoinkin ehti Jumala apunsa kanssa ... kutsui pois luoksensa +kaksoiset Nurkanperästä", sanottiin eräänä päivänä kylässä. Ja tuo +olikin aivan totta. Kaksi päivää oli väliä niiden kuolemalla, yhteen +arkkuun ne pantiin ja laskettiin hautaan. Useita muitakin, erittäinkin +lapsia haudattiin samalla kertaa. Kaikkein omaiset itkivät haudoilla, +niin muiden kuin Nurkanperän lastenkin. Muut itkivät kaipuusta ja +kapinoitsivat kuolemata vastaan, kuin ankaralla kädellään oli pois +pyhkäissyt heiltä heidän rakkaitansa. Nurkanperäisetkin olivat +liikutetut. Mutta he eivät kuolemata nuhdelleet, vaan kiitollisuutta +tunsivat syvää, harrasta, sydämellistä, siitä että kuolema oli +pelastanut lapset... + +Erittäinkin äiti itki kun ajatteli sitä, kuinka monipuolisesta +kurjuudesta lapset olivat pelastuneet ... ijäiseen iloon Jumalan +luoksi. + +Kotiin palasivat he haudalta, syömään kuivan maahanpaniais-ateriansa +ihmisten anti-paloista. + +Samana päivänä tuli eräs isäntä sanomaan Matille, että ruodin paikka +olisi avoinna N. kylässä ja, jos Matti haluaisi niin hänet pantaisiin +siihen. + +Ei ollut sydän vielä itsekkäisyydestä vapaa, koska tuo esitys tuntui +niin kipeästi siihen ottavan. Kova oli hänellä taistelu itsensä kanssa, +ennen kuin hän saattoi isännälle mitään vastata. + +"Etkö tahdo mennä ruotiin?" kysyi isäntä suu hieman kummastusta +osoittavassa hymyssä, kun ei Matilta ruvennut vastausta tulemaan. + +"Niin, no, kyllähän minä tulen jos vaan otetaan ... mikäpä tässä +muukaan..." + +"Niin, minun mielestäni saat olla kiitollinen, että pääset, taitaa +muuten eläminen käydä hyvinkin raskaaksi", arveli isäntä. + +"Kyllähän se niin on." + +Pois mennessään oli isäntä kuitenkin vakuutettu siitä, että Matti oli +hyvin vastahakoinen ruotiin. Hän oli luullut ilo sanomaa vievänsä! + +"Vielä on ylpeyttä Matissa", hän kotonansa kertoi ja muut ihmettelivät +ettei se jo ollut varissut. + +Mutta Matti taisteli sinä päivänä itsekkäisyytensä kanssa ratkaisevan +taistelun. + +"Ei minulla enää ole valikoiman varaa", sanoi hän vaimollensa, sitten +kuin oli päättänyt ottaa tarjouksen vastaan, ja näytti tuota sanoessaan +verrannollisesti tyytyväiseltä. + +"Niinpähän se olla taitaa", huokasi Sanna tuntien lohdutusta siitä, +että näki Matin olevan kohtaloonsa tyytyväisenä. Vaan itsessään hän +tunsi, ettei hän voisi vielä astua ruotiin, vaikka hänelle paikka +tarjolla olisikin. + +"Mutta sinä ja nuo lapset?..." virkkoi Matti taas vähän ajan kuluttua +ja katsahti lapsiin, Liinuun joka hiljaisena ja surkastuneena istui +ristissä käsin takkakivellä ja katseli Tuppua ja Miinaa, jotka +lattialla huolista vapaana pienillä kivillä leikkivät. + +"Eihän siinä", vastasi Sanna vitkaan, "muu auta, kun Jumalaan turvata +joka luonutkin on, niin tottahan hän huolen pitää ja antaa voimia kitua +kestämään siksi kuin..." + +"Siksi kun kuolema katkaisee köyhän ristin alaisen elämän", päätti +Matti. + +"Niin", lopetti Sanna syvällä huokauksella. + + + + + +HÄRÄT. + +Kirjoitti Kauppis-Heikki. + + + +Ensimäinen. + +"Jospa sitä nyt olisi koettaa." + +"Sitäpä minä. Eihän tuo maata alemma viene." + +"Vaan jos se kovin vähä hyödyttää, kun ei saa omistaan." + +"Mitenhän olisi. Kalvi se kuuluu härkänsä myöneen ja ostaneen sitten +niillä rahoilla... Jokohan mekin tuo lehmä myötäisiin... Mitä arvelet, +eukko, siitä?" + +"Ei lehmää. Liika hienoa on viina leivän särpimeksi." + +"No täytyy se kumminkin kauppaan panna, kun 25 kannun 'puu' maksaa +lopulle sata markkaa." + +"Eihän sitä enää 'puuksi' kutsuta, 'härkiähän' ne kuuluvat olevan." + +"Olkoot vaikka lehmiä, mutta aamulla minä lähden koettamaan eikö sitä +saa. Täällä olisi hyvä menekki." + +Näin jutteli Nystyrän mökin Simo vaimonsa kanssa muutamana iltana, +tässä alkupuolella talvea. Lapset olivat jo nukkuneet. + +Vähänpäästä rupesivat vanhatkin, vaan Simo ajatteli vielä hyvän aikaa +pitkälläänkin tuosta huomenna ostettavasta "härästä". Mihinkähän sen +panisi... Tuvan sillan alle, vai navettaan? + +Jos sen yksinään jaksaisi irtauttaa, voittaisi ehkä puolet... Ainakin +kolmannen osan voittaisi; ja saisi itsekin aamutuimaansa maistaa. No +varmaankin sen, ja rahaa jos kuinka paljon... + +Siihen nukkui Simo. Hän puuhasi koko yön samoissa toimissa, sillä "se +yölläkin unessa, mikä päässä päivälläkin." + +Jonkin isännän nimessä hän osti ankkurin. Vaan kun viskaali tuli +sinettiään lyömään, oli Simo muuttuvinaan isännäksi. + +Loimen alle pani hän saadun "härkänsä", istui sitten päälle ja lähti +ajamaan. Matkalla se kasvoi niin suureksi että Simo oli istuvinaan kuin +vuoren päällä. Toisia "härän" kuljettajia meni yhtämukaa. Simo alkoi +niitä torua ettei heillä ollut oikeutta kuljettaa "härkiään" yksille +laitumille, sillä hänen härkänsä on niin suuri että se puskee kaikki +muut kumolleen. Ja hän ei olekaan enää Nystyrän Simo, vaan isäntä. + +Samassa hän heräsi kuin vaimonsa nyrväsi kylkeen ja virkkoi: + +"Mitä sinä uneksit." + +"Ohoh! Joko minä ääntelin?" + +"Johan tuossa..." + +Unet eivät nyt Simosta luopuneet. Silmäin kiini mentyä oli hän joutunut +pitäjään lainajyvästön nurkkajuureen. "Härkää" oli pienenneltynä turkin +ja takin taskuun sopiviin pulloihin. Hän oli kaatavinaan yhden "napsun" +kerrallaan seinään kaivetusta reijästä sisälle ja sieltä tuli joka +kaatamisen perästä jyviä aivan koskena, vieläpä karahtelivat +tullessaan. Alkoi jo tulla niin paljon että rupesi peloittamaan, eikä +enään kaatanutkaan. Säkit täytyivät ja yhä vaan jyviä tulvasi. Simo +nosti monta monituista säkkiä selkäänsä, peljäten että tulevat kiini +ottamaan. Hän koetti juosta, mutta tuntui niin kovin vaikealta. Jyvien +juoksu yhä vaan kuului. Simo ei päässyt enää liikahtamaankaan, vaan +vaipui kuormansa alle. Takaa-ajajia oli tulevinaan. Hän yritti ruveta +huutamaan, vaan heräsi ja huomasi itsensä suullaan makaamassa ja tunsi +olevan niin kuuman että ihan oli märkänä joka kohta. Eukkonsa kuorsasi +ja se kuului aivan samalta kuin sekin jyväin tulvaaminen. + +"Ollapa sellainen jyvän paljous ihmisissä", ajatteli Simo. "Mutta hitto +mikä hätä piti olla tyhjän tähden." + +Eukko ei lakannut kuorsaamasta. + +"Ole hörrittämättä siinä!" virkkoi Simo. + +"Kah! Mitä?" + +"Niin, että elä tuossa kuorsaa, ei saa nukkua." + +"Minäkö kuorsasen." + +"Sinä." + +"Enpään." + +"Enpään.--Kuulinhan minä." + +"En ole ennenkään..." + +"Ja et nytkään.--Pane lakeista vähän raollen, liika lämmin tässä on." + +Se keino auttoi vaikeiden unien kanssa taistelemasta. Yö kului kuten +moni muukin yö. + +"Kovin rauhatonta nukkumista", virkkoi Simo ylösnoustuaan ja raapia +kyhnytteli kainalotaan. "Minä näin lopulta yötä hyvin vaikeata unta." + +"Pahaa minäkin näin", sanoi eukko. "Vallesmanni oli tulevinaan ja otti +aivan väkisin meidän ainoan lehmämme. Eiköhän heitetä se kauppapuuha +sikseen." + +"Ei heitetä. Pahat unet ne merkitsevät hyvää." + +Kumpikin alkoivat kertoella ennen ja nyt nähtyjä uniaan, ja sitten he +päättivät että pahat unet toisinaan merkitsevät hyvää. + + * * * * * + +Simo lähti apumiehiltä kuulustelemaan tuleeko siitä tolkkua. Tarpeeksi +asti ei näet ollut itsellä varoja. No kyllähän niitä löytyi näin hyvään +asiaan, vaan täytyi heille hyväntekijäisistä myöntää vähittäinkin +ostohinnalla. + +Saavuttiin saantipaikalle. Vaikka tämä ei ollut mitään kalan pyyntiä, +hiljaa kumminkin puheltiin. Eipä kaikistellen puhuttuna hiljaakaan. Oli +liikuttava varovasti ettei tullut "hölyksi" minnepäin härkää lähtään +taluttamaan. + +"Uskaltaakohan täällä aukaista", suhistiin. + +"Ei pilata asiata kiireellä", virkkoi toiset. + +Kyllä suu olisi kutsunut, vaan täytyi kärsiä. Väkisin tuli vesi +kielelle. Odottaminen oli niin kiirellistä, kuin lasten, joille äiti on +lämpöset luvannut. + +Vaan iltasillapa oli jo "härkä" paikallaan tyhjässä navetan parressa. +Hiljaa se siellä köllötti kylkiensä varassa, ilman kiinipitimettä; +jalkoja ei näet sellaisella härällä ole, jolla on "kylkiluut nahkan +päällä." + +Samana iltana syntyi seudun taloissa miesten kesken salakähmäisiä +liikkeitä ja viittauksia. Myöhemmällä hypenivät he tietämättömiin. + +"Mitä niillä mahtaa olla", arveli nais-väki. + +"On niillä jotain", lisäsi toiset. + +Vaan tietämättömiksi he sillä kertaa jäivät mitä se on. + + * * * * * + +Miehiä kun seipäitä seisoi kohta Nystyrän navetassa. Simo liikkui +vilkkaasti. + +"Täyteenkö?" + +"Täyteen." + +Luk luk luk luk: narrr. + +"Paljonko se?..." + +"Puolitoista..." + +"Sitten tuohon." + +Luk luk luk luk: narrr. + +"Samako hinta?" + +"Sama." + +"Sitten tuohon, jos jyvissä kelpaa." + +"Kyllä. Neljä kappaa rukiita." + +"No, sama se. Laske vaan." + +Luk luk luk luk: narrr. + +"Hereestään se antaa." + +"No kun ei: vasta ensimäiset pullot." + +Vielä laskettiin täyteen suuri pullo, joka sai sijansa rottien +valtakunnassa, tuvan laattian alla. Sieltä se tarvittaessa kaivettiin +ylös, siltä kohdalta, jossa laudat näyttivät visuimmassa olevan. Seinän +vierellä oli vaan siksi koloa että sormet parhaiksi sopivat siltalautaa +ylös nostaessa. Täältä annettiin niille ostajille, joita ei tiedettynä +oikein varmoiksi. Koko härkää ei näille ilmoitettunakaan, sanottiin +vaan tämä yksi suuri pullo muilta lainatun. + +Nyt tulijaisissa oli kaikki vieraat "varmoja", kuin oli niitäkin, +joille annettiin ostohinnalla. Vaan siitä ei hiiskuttuna koko aikana +muiden kuulaan, sanottiin vaan Simon ostaneen omilla neuvoillaan. + +Niin hyvillä mielin kuin minkä kadotetun tavaran takaisin saaneet +hyvänsä, astuivat miehet navetasta, takin toinen helma enemmän +riipuksissa kuin toinen. + + * * * * * + +"Härän tulijaisia, miehet!" sanoi Rahilan Saku ja löi pullon niin +kovasti pöytään, että paljon maailmanvaivoja nähnyt posliinivati päästi +viimeisen rämisevän hätähuutonsa ja kun ei kukaan apuun joutunut, +lennähti kappaleiksi. + +"Ohoh! Vahinkopa tässä taisi tulla. Mitä se maksaa?" + +"Mitäpä tuo... Hajanainen rämä se jo olikin", sanoi Simo. + +Mutta eukko mukisi yksinään että "aivanhan nuo taitaa ensikahakassa +särkeä kaikki astiat". Olisi hän ehkä enemmänkin mukissut, vaan kun +tiesi että Saku on yksi niistä joille täytyy antaa ostohinnalla, niin +ei puhunut mitään. + +Lapset kokoilivat kappaleet ja menivät uuninkupeelle penkille istumaan +ja ihmettelemään niin äkkiarvaamatta saatuja tavaroitaan. + +"Tuta te tämän tälti?" kysyi pienin tyttö, laitellen kappaleita +päällekkäin. + +"Tuo joka nyt lyyppe", neuvoi vähän isompi tyttö. + +"Mittee niillä on, jota ne lyyppee?" kysyi taas pienin. + +"En minä tiijä", sanoi toinen. + +"Se on viinaa", selitti poika, joka oli vanhin heistä, ja oli tarkkaan +seurannut pöydän ympärillä olevain tekoja. + +"Onto te mantteeta?" kysyi vielä pienin. + +"En minä tiijä", sanoi taas toinen tyttö. + +Poika kurkisti päätänsä lähemmä sisariaan ja sanoi hiljaa: + +"Sain minä kerran pikarin pohjalta salaa sormella maistaa; ei se ollut +hyvin makeeta." + +Pieni tyttö herkesi kyselemästä kun tiesi ettei se "hyvin makeeta" +ollut. Mutta pojasta se oli jo ollut "vähän" makeata ja kuka tietää kun +aikaa kuluu!... Samoin ovat ehkä nuokin pöydän ympärillä istujat +"sormella" maistaen aloittaneet, ja on ehkä maistanut vaan "vähän" +makealta. Mutta nyt he eivät enää maistaneet sormella, eikä se tainnut +enää vähä makealta maistaakaan. Kerta kallistuksella meni suurikin +pikari tyhjäksi ja kiire näytti olevan toista ottamaan. + +Eihän nyt ollutkaan mitään ujosteltavaa. Kaikki olivat miehiä ja +vieläpä melkein jokainen--nuoria miehiä. Nyt oltiin nauttimassa ilman +pelkoa. Uneksitut tuhansien markkain tytöt eivät tätä nähneet. Heidän +nähdensä, markkinoilla ja sulhas-matkoilla, piti viiniäkin maistaa +hyvin varovasti, aivan niinkuin se tahtoisi hengen salvata. Siitäpähän +tytöt nähnevät ettei se maista enempää kuin he itsekään, ja että kyllä +sille saattaa lähteä. + +"Käyppä härkää heruttelemassa", sanoi yksi, kaataen heiluvalla kädellä +viimeisen viinan pikariin ja loput pöydälle. + +"Elä pöydälle", sanoi toinen, jonka pullo oli vasta vähän enemmillään +kuin puolillaan. + +"Anna mennä, hyvät on laitumet! Kyllä härkä toista antaa." + +"Vaan jos ei annakaan", sanoi Simo. + +"Se on täytyminen. Tai minä otan kirveen ja käyn siltä mahan +puhkaisemassa." + +"Sinä et tarvitse enää", jatkoi Simo. + +"No se ei kuulu sinuun, s----na." + +"Anna tuolle", sanoi toiset. + +"Niin vaan se tulee kovin humalaan. Jos viette heti pois, sitten haen." + +"Kyllä me lähtäänkin." + +"Ei me ole sinun tölliisi tultunakaan ijäksi. Haehan viinaa! Elä sinä +kerjäläinen sitä pelkää ettet maksua saa. Ota rahana, tai jyvinä, niitä +on. Lähde vaikka paikalla. + +"Kyllähän niillä sovitaan", sanoi Simo ja meni täyttämään pulloa. + +Luk luk luk luk: narrr. + +Viereisessä parressa nosti lehmä turpansa parren seinän päälle ja +virkkoi: "yyy". + + * * * * * + +Kun miehet tulijaisista lähtivät, niin eipä heistä olisi toinen +toistaan kyennyt tulesta auttamaan. Mutta hyvä halu voittaa kaikki +vastukset. Yhteisin voimin he ponnistelivat, vaikka kyllä muutamain +sääret heittivät hyvin pahasti "viittätoista". Tie tuli kävellyksi +hyvin tarkkaan ja vieläpä kaupanpäälliseksi tienvieretkin. Jalat olivat +näet keskenään koetella voimiaan, huolimatta siitä mille kurille siinä +muu ruumis joutuu. Ne ryntäsivät vuoroin toisiansa vastaan ja silloin +aina seurasi rymäys. Pää parka sai monta kolausta puita ja kantoja +vasten noiden huimain tähden. Kyllähän pää olisi tuollaisista +ilveilyistä ollut mielellään kaukana, onhan sillä jo ollut täysi +kokonsa kymmenvuotiaasta aikain; mutta mitäs sääret. Niillä on sitä +nuorten hulluutta, ne kun tarvitsevat kasvaakseen kolmattakymmentä +ajastaikaa. Suu, joka on välistä viisaskin, huomasi että tähän +kuperkeikan heittoon on syynä liian raskas kuorma ja rupesi siis lastia +heittelemään--ei mereen, kuin olikin metsämatkat, vaan hangelle. + +Jalatkin jo huomasivat että tosi tästä tulee, lopettivat leikkinsä ja +silloin täytyi toisten vähä enemmän voimissaan olevain ruveta muka +huonompia taluttamaan. Kotiinhan olisi itsekunkin pitänyt päästä. Ei he +kaikki kuitenkaan päässeet; mikä uupui mihinkin. Joku vilustunein sai +sijansa uunillakin, jossa se noessa ryvettyään näytti oikealta +juhlapäivän vastaan ottajalta. Häveliäimmät olivat menneet saunaan, +jossa sielläkään ei mahtanut olla paljon kauniimmalla korjuulla. + +Semmoista se oli ja "vasta ensimäiset pullot", niinkuin Simo muutamia +tunteja ennen sanoi. + +Kohta pääsi vaimoväkikin huomaamaan, minkälaisilla matkoilla ne miehet +ovat vaeltaneet, vaan salassahan niitä kumminkin täytyi pitää, ettei +tulisi poikain päälle pahaa mainetta. Saivatpa isät tästäpuoleen +harmitella jyvälaarien vajenemista, eikä sille paljon apua ollut, +vaikka olisi avaimia kuinka suojellut. Eihän tuollaista pöläkkää ollut +näkynyt kuin välisti markkinain edellä. + +Jyvät ne olivat kulkeneet pimeinä aikoina Nystyrän mökkiin ja sieltä +siihen kylään mistä härkä oli haettuna. Lisää oli valunut jyvän +maksumiesten säkistä eikä niinkuin Simo oli unissaan nähnyt, makasiinin +seinästä. + + + +Toinen. + +Tämä oli se Kalvin härällä vaihdettu "härkä", josta Simokin puhui +vaimolleen. Se oli jo useampia aikoja ollut näillä syrjälaitumilla--ei +lihoomassa, vaan hoikkenemassa ja hoikentamassa seutulaisten ilmankin +hoikkia kukkaroita ja saattamassa ennestäänkin velkaiset vielä +velkaisemmiksi. Mutta laitumiinsa tutustuneena alkoi se ammua niin +kovasti että sai metalliotsaisen miehen liikkeelle. Hiljaa se +hiiviskeli lähimaille, kuulusteli ja nuuski, vaan ei tällä kertaa +sattunut mitään kuulemaan. Täytyi lähettää mies ottamaan selkoa, onko +härkä perin laihtunut. Mies toi, kuten Moseksen aikaiset vakojat, +tuoreet hedelmät nähtäväksi. Se oli näköänsä kaunista ja maistoi +milt'ei hyvältä, ainakin niin hyvältä että ansaitsi ruveta tuumimaan +valloituspuuhia. + +Toimitettiin kolmimiehinen valloitusarmeija, johon oli "sattumalta" +tullut entisiä härän ystäviä. + +Samana päivänä ryntäsi joukko mökin pihalle. Asukkaat hämmästyivät, +vaan rauhoittivat kohta mielensä ettei huomattaisi. + +"On kuulunut kertomuksia että teidän mökissänne pidetään luvatonta +viinan kauppaa", sanoi joukon johtaja tupaan mentyä. + +"Se on valhe", sanoi mökin vaimo. Mies sattuikin olemaan metsässä. + +"En minä usko, minä tahdon syynätä mökkinne." + +"Syynätkää vaan joka nurkka, ei löydy." + +"Ei tuota täällä näy, vaan mennäänpä katselemaan muista huoneista." + +"Vaikka mistä, ei löydy." + +Miehet menivät navettaan. Eukko tuli yhtämukaa ja pyöriskeli nurkassa +olevan tyhjän parren kohdalla. Miehet alkoivat katsella. + +"Katselkaa vaan", sanoi eukko, "tyhjän täältä nuolaisette." + +"Katselkaapa, miehet, tuoltakin parresta, se mahtaa olla siellä, koska +tuo eukko siinä niin käähäilee." + +"Ei siinä ole kuin olkia." + +"Siirryhän pois, ei kai ne oljet katsoen pahene." + +"On täällä olkien alla tynnöri", sanoi yksi kopeloituaan, vaikka +ensimäinen mies ei ollut mitään huomannut. + +"Ei se ole kuin kaljatynnöri", sanoi eukko rohkeasti. "Teillä ei ole +sen kanssa mitään tekemistä. Ei niitä köyhillä ole kellaria, missä +säilyttäisi, jos tekee suurusveden haikarata lastensa ryypättäväksi. +Eipähän sitä piimää piisanne yhdestä lehmän kantturasta." + +"No niinhän se on, niinhän se on. Vaan ehkäpä tässä tunnetaan mitä se +on. Nostahan tänne näköpaikalle. Ja onhan tuossa astiakin, laskepa +siihen ja maista." + +Mies otti astian, laski noin riskin korttelin arvon, siemasi suuhunsa +ja virkkoi: + +"Eihän tuo tainnut viinaa ollakaan, koska niin hyvästi meni. Annas kun +mä uudestaan lasken, että saapi muutkin maistaa mitä tämä on." + +Viinaksi se viimeinkin tunnettiin. Eukko erosi pois koko joukosta ja +meni ulos, jossa "ryöväriä" vähän haukuskenteli. + +"No ei muuta kuin härkä rekeen", sanoi nimismies, sillä hänkin oli +matkoillaan päässyt tietämään tuon uuden nimen. + +Suuren kylän läpi sitä sitten kuljetettiin, jossa kaikki pääsivät tuon +tapauksen tietämään. Ei tainnut moni surra härän kohtaloa, vaan melkein +kaikki toivottivat, ettei niitä enää koskaan näkyisi näillä seuduin. + + + + + +ISÄNTÄ. + +Kirjoitti Kauppis-Heikki. + + +"Kalle, kuule! mene työntämään kärrit kujasta ja ala laittaa Punin +päälle siloja. Joutuin, joutuin, lyhyt on päivä, ilta tulee, ennen kuin +olen kaupungista takaisin... Kaisa, hae minulle ne sarkavaatteet, +kärrissä istuessa tulee kylmä ohuemmilla... Joko on rengit menneet +työhön? Tuollahan tuo on vielä Tuomas. Kuule, Tuomas, menkää +Ruuna-notkoon ja aloittakaa ojan kaivua siitä takaladon perästä +metsäniemekettä kohti, sitä suuntaa, johon minä kesällä jo keppiä +pistelin. Toiset alkaa väännellä kantoja siitä notkoladon ympäriltä +ja raivailla metsärannasta pajukoita. Ja menkää nyt heti ... +lauvantaipäivä... Jospa ottaa evästä mukaan, niin ei tarvitse kävellä +tätä väliä... Kaisa, käske piikain laittaa... Lauvantaipäivä ... +liikkua pitää... Joko sinä toit ne vaatteet?" + +"Muutahan ensin nuo puhtaat liinavaatteet päällesi? Et kai sinä noilla +viikollisilla vaatteillasi mene ihmisten ilmoihin", sanoi emäntä Kaisa. + +"Eipä tässä joutaisi ... ja missä ne vielä ovatkaan?" + +"Siinä aivan vierelläsi, sängyn laidalla." + +"Ka, niin. Vaan nämä uusimmat vaatteetko sinä toit; eikö niitä +vanhempia olisi ollut?" + +"Vanhat ne tulee niistäkin, pane vaan päällesi. En minä jouda toisia +noutamaan, rieskan alustamiseen on kiire." + +"Muuttaa heidät sitten ... kumpaisinko päin tämä?..." + +"No nyt, kun nurin panit paidan päällesi. Katsopa itsekin, aivan +nurin." + +"Olkoon, ei mulla ole tässä aikaa sitä käännellä edestakaisin... +Tokkoon se Kalle jouduttaa Punia aisoihin?" + +"Jo näkyy tuovan tallista", sanoi Kaisa. + +"Hyvä, hyvä... Tuohan nyt nuttu ja housut ja se... No perhana, parhaat +kirkko-silatko se pani näin syksyllä lian aikana. Ei, mun pitää lähteä +muuttamaan." + +"Parhaat silatko sinä ... minne sinä juokset? kuule!" + +"Tuolla tien varrella pihlaikossa on orava", huusi Kalle ja juoksi +sinne päin, kepakko kädessä. + +"Onko orava! Eläpäs mene, et sinä osaa lyödä kuitenkaan. Anna minulle +se seiväs." + +Poika antoi isälleen seipään ja silloin tämä lähti. Orava huomasi +pihlaikon huonoksi turvapaikaksi ja lähti aidan selkää myöten +vilistämään. + +"Musti se, se-se-se-se!" huusi isäntä ja hyppäsi perästä niin, jotta +lika roiskui ympärille. Mustia ei kuulunut eikä sitä joutanut +odottamaan, sillä kiivaasti livisti orava. Vaan joutuin tuli +vihamieskin perästä. Jopa viimein ehti rinnalle ja antoi pari sellaista +kajausta seipäällä, jotta oravan kulkua alkoi hidastuttaa. Kolmas +kopsaus teki kilvanjuoksusta lopun ja orava putosi sorkkiaan +soristellen alas aidan selältä. + +Kalle oli vielä hyvän matkan päässä, kun isällä oli jo saalis kädessä. + +"Kemmertyipähän se, kun minä itse läksin! Vaan tiehensä se olisi +sinulta mennyt; suimisti niin kiivaasti ettei vähä... Kolmekymmentä +penniä siitä Venäläinen antaa." + +Läksivät pihaan takaisin. Kalle käveli perässä ja ajatteli nähdessään +isän housuja, että mitähän niistä äiti sanoo. + +"Kaisa, katsopas, kun minä kävin oravan seipäällä kopistamassa." + +"Niinpähän näkyy. Vaan entäs noita housujasi, tarkastelepas +minkälaisessa siivossa ne ovat." + +"Noo, kyllä ne vedellä puhdistuvat; eikähän noissa ... paljon..." + +"Elä noita enää kädelläsi silittele, jo nuo ilmankin ovat ryöjäytyneet. +Kaikennäköistä! aikamiestä, kun yhden oravan tähden tuollaiseksi +vaatteensa likaa." + +"No, Kaisa, mitä siitä nyt... Ota Kalle vaan oravalta nahka ja levitä +seinälle kuivamaan... Mene nyt hevosta laittamaan. Joutua pitää, lyhyt +on päivä... Entäs ne sarka- ... tässäpä nuo jo onkin... Sano, Kaisa, +piioille että lehmät saapi laskea alanko-aitaukseen. Syksy loppuu, +joutavat syödä ajoissa, paremmin lypsävät. Kesävoi on hyvässä +hinnassa." + +"Jo minä käskin tänä aamuna sinne laskea." + +"No hyvä, hyvä... Onko kaupungista muuta tuotavaa kuin suoloja?" + +"Etkö nyt enää muista? Onhan ne kaikki paperilapussa, jonka panit +taskuusi." + +"Jaa, niin niin, täällä se on... Iltasella kun miehet tulevat työstä, +niin anna puhdetöinä korjailla vanhoja ämpäreitä..." + +"Ole joutavoimatta, kuka se nyt lauvantai-iltana hämärätöitä. Alahan +joutua, että kerkiät kylvyille takaisin." + +"No, no-no, kyllä minä... Vie Kaisa nuo likaiset vaatteet toiseen +tupaan." + +"Elä niistä huolehdi, kyllä ne korjataan." + +Nyt ei ollut enää mitään muistuttamista. Kalle oli jo Punin valjastanut +ja laitteli sen otsajouhia kahdelle haaralle, jotta ne noin +pörhöttäsivät pulskasti. + +"Ethän sinä muuttanutkaan niitä huonompia siloja", huusi isäntä pirtin +rappusilta tullessaan. + +"Ettehän te ole käskenytkään." + +"Sanoinhan minä silloin oravan ajun edellä." + +"En minä kuullut, eikä ne paljon pahene nämäkään." + +"No, olkoot, olkoot... Anna ohjakset tänne... Valkaise se orava ja mene +sitten sinne niitylle ojan kaivajain luokse ja katso, etteivät saa +jouten istuksia... Ptruu, ptruu, kuulehan vielä: lämmitä riihtä +hyvästi, että joutuu maanantaiaamuna puitavaksi. Ymmärrätkö nyt?" + +"Kyllä, kyllä!" huusi Kalle jälkeen ja oli mielissään, kun pääsi täksi +päivää vapaaksi kiirehtimisestä. Hän oli ijältään vasta puolivälissä +toista kymmentä eikä pitänyt niin suurta lukua, jos työmiehet vähän +seisoivatkin. + +Isäntä antoi Punin hypältää aika kyytiä. Punikin muisti vanhastaan että +kiire on matkalla ja täytyy joutua. Lika pärhysi kärrin pyöräin +kupeella, aina maantien ojaan asti. Ajoi siellä muitakin kaupunkiin, +vaan useamman edelle meni Puni. Mielellään muut ajajat antoivatkin +tietä, kun näkivät, että "Ison-Majalan" isäntä ajaa. + +Tunnettiin hänet kaupungissakin melkein joka kauppiaassa, syystä ettei +monella ollut suurempaa voikorvoa kaupaksi tuotavana. + +Vähä jälkeen puolen päivän hän joutui perille ja sidottuaan hevosen +muutaman kauppiaan kartanolle, alkoi kävellä puotiloissa. Tupakka oli +puotilaisilla ojona ovesta sisään astuessa. Ei kerinnyt aina yksi +sikari kuin vähän palaa, kun se jouti saapasvarren mutkaan +toistaiseksi. + +Ostoksista puhuttiin ja kauppoja tehtiin. Sivupuheina oli parhaallaan +mellastava Turkin sota. Siitä kyseli ja puhui isäntä niin halukkaasti +kuin pelloistaankin. + +"Kyllä saivat Venäläiset ottaa kovalle, ennen kuin pääsivät siihen +lujaan linnaan. Mikä se nyt olikaan?" + +"Plevna", sanoi puotimies. "Eikö mitä muuta panna?" + +"Niin niin, Leona, sehän se oli. Ja olihan siellä yksi paha solakin, +jossa kaatui paljon väkeä, vaan en taas muista sitäkään." + +"Se on Sipkan sola." + +"Niin, niin, Sitkan solahan se olikin. Siinähän ne jo kerran olivat +kaikki meidän puolen miehet niin ahtaalla, että heittäytyivät +pitkälleen." + +"Niinhän ne sanomalehdet kertovat, että ahtaalla olivat." + +"Niin, niinhän ne sanomalehdet. Ja yritti niille käydä hyvin huonosti, +vaan se yksi kentraali ei häikäillyt joutavata. Mikä sen nimi olikaan?" + +"Se oli Gurko tai Skobeleff... Eikö panna lamppu-öljyä?" + +"Niin, niin, kyllä se oli Kopele, niin, Kopele." + +"Ottakaa, isäntä, ryyppy", ehdotteli puotilainen, kun kaupat näyttivät +jäävän unohdukseen. + +"Olisiko tuota, minä tässä arvelin kävellä toisissakin paikoissa." + +"Olkaa hyvä ja ottakaa. Menette sitte puotikamariin, siellä on +kauppamies itse. Kyllä meiltä saapi mitä tarvitsee." + +Isäntä seurasi kehoitusta, kun oli antanut puotilaisen vähä houkutella. +Joutaa ne olla nöyränä, ajatteli isäntä; ison tynnörin saavatkin voita. +Eivätkö sillä voittane jo monta sataa. + +Puotikammarissa kävi aika porina, kun isäntä yltyi puhumaan +hevosistaan, ja kiihtyi sitä enemmän, kuta useammin kauppamies kallisti +konjakkia lasiin. Vaan ei siitä konjakista paljon hyötyä ollut. Eivät +sittenkään saaneet isännälle annetuksi yli määrättyjen ostoksien kuin +yhden lamppuöljy-astian, ja sekin oli tarpeen kotona, vaikka ei Kaisa +tuota ollut muistuttanut. + +Yhden pullon otti hän karvasta, sitä varten ettei taipalella tule +ikävä, jos sattuu pimeäkin saavuttamaan. + +Puni oli hyvin hömpsäkkänä, kun pääsi takaisin päin. Hirnui aivan kuin +ori, ajajalleen iloksi, joka oli yhtä innoissaan kotia tulosta. + +"Nyt, nyt, Puni, pitäisi joutua ... kylpy jättää, kylpy jättää. Kaisa +siellä odottaa ja me niin pitkään oltiin. No Puni, kyllä kauroja on, ja +kun päästään kotia, haetaan heti aitasta koko kappa kerrassaan... Kylpy +jättää." + +Puni teki parastaan, aivan kuin olisi ymmärtänyt isäntänsä lupaaman +palkinnon. + +Pimeä tapasi ennen kotia joutumista, vaan Puni osasi tulla kapeat +syrjätietkin itsestään. Kuoppuroissa heilui kärrit, niin ettei isäntä +joutanutkaan ohjaksista huolta pitämään kunhan vaan pysytteli kiini. + +Jo kaukaa paistoi valkea tuvan ikkunasta. Puni hirnui hyvin pitkään, +joka syksyisessä pimeässä yössä kärryn rytinän seassa kuului hirveän +kammottavalta. Mutta isäntä ei peljännyt, ei ainakaan nyt, sillä viinan +voimalla täytetty kurikka oli taskussa pelkoa estämässä. + +"Hoi, Kalle!" huusi hän kartanolle ajettuaan. "Punia riisumaan ja hae +kauroja eteen. Pitää nyt Punille antaa kauroja, se on niin hyvä +hevonen, etten minä sitä anna, en mistään hinnasta... Joko olette +kylpeneet?" + +"Jo on kylvettynä", sanoi Kalle, joka vasta oli portailla tulossa. + +"Voipas, perhana, kun ei jouduttu ennen! No, panehan kauroja Punille ja +käske renkien tehdä hyvä ape. Tuo sitte tavarat huoneesen." + +Kaisa oli vastaan ottamassa ja ohjasi kaupunkimiestä menemään kamariin, +kun näki että se on vähän eri tuulella. + +"No, elä sinä, mamma, pahastu, jos minä vähä noin viivyin ... niin, +viivyin minä ehkä, en tainnut kylvyille joutuakaan." + +"Etpä aivan joutunut, vaan kun kiireellä liikut, niin vielä joudut", +sanoi Kaisa. + +"Niin tuota, kyllä minä ... vaan elä, elä sinä pidä mitään, jos minä +vähän... Eihän meillä ole minkään puutetta. On jyviä ja on rahaakin, ja +jos on vähä, niin toista tulee ... vai luuletko että on puutetta?... +Niin tuota, kyllä minä joudun kylpemään... Vaan tuota, elä sinä huoli, +ei meillä ole hätäpäiviä, on meillä..." + +"Onhan meillä", sanoi Kaisa nauraen. "Tiedänhän minä sen aivan niin +hyvin kuin sinäkin... Jouduhan saunaan." + +"Niin tuota, kyllä minä. Mutta elä sinä sure ollenkaan, meillä eletään +niinkuin munallakin. Minä toin nytkin kauppiaasta kaikkea, mitä käskit. +Ja siellä kauppiaassa sanottiin että emännänkin pitäisi käydä. Ja, ja +kyllä meidän pitää käydä, ne ovat niin ystävällisiä, että aivan meidän +pitää käydä. Vai mitenkä?" + +"Mikäpäs siinä, käydäänhän me taas ja ystävällisiähän ne ovat, kun ovat +sinunkin saaneet noin ystävälliselle tuulelle." + +"Niin, niin, elä sinä pahastu ... eihän meillä puutetta ole, on +jyviä... Mutta onkohan Kalle antanut Punille kauroja? Punille pitää +antaa kauroja, se on niin hyvä hevonen, niin hyvä, että eihän me, +mamma, Punia hukata, vaikka paljonkin saataisiin--se on niin hyvä. Vai +mitenkä, mamma?" + +"Ei toki me Punia anneta. Mitäs vielä." + +"Niin, sitä minäkin. Vaan onkoon sille Kalle antanut kauroja ... minä +lähden käymään... Punille pitää antaa kauroja." + +"Elähän sinä liiku minnekään, kyllä minä menen", sanoi Kaisa, sillä hän +ei suonut, että rengit pääsevät hänen miehensä lapsellisilla puheilla +nauramaan. + +Kaisa meni tupaan kysymään Kallelta, joko hän oli käynyt aitassa. + +"Jo; tuossa on pöydällä avain", sanoi tämä istuen rauhallisesti +rahilla. + +Onneksi oli Kalle joutunut tupaan, vaikka kyllä hän viipyi aitassa +tavallista kauvemmin, kun oli hyvä tilaisuus samalla tiellä "puhaltaa" +puolikymmentä kappaa rukiita. Arviolta hän niitä tämän määrän sumppusi +säkkiinsä, sillä luvaton työ tuopi mukanaan kiirettä ja pelkoa. Pian +hän nakkasi säkin aitan taakse, siksi aikaa kuin muut nukkuvat, jolloin +se oli vietävä kylän pienelle nurkkakauppiaalle paperossi-velasta ja +jospa saisi muutaman markan markkinarahaksi, sillä isä ei antanut niin +penniäkään. + +Isännän saunaanlähtö unehtui vähitellen, kun piti taas ruveta Kaisan +kammariin tultua selittämään, ettei ole hätää ... eikä tarvitse +surra ... ja kuinka hyvä hevonen Puni on ... ja että sille pitää antaa +kauroja. + +Toisesta jalastaan veti isäntä jo kengänkin pois, vaan puhelulta ei +muistanut eikä joutanut toista vetämään. Kaisa teki sen, että saisi +viimeinkin toimitetuksi nukkumaan. Mielellään isäntä rupesikin ja +puheltuaan taas siihen loppupäätökseen, että Punille pitää antaa +kauroja, nukkui hän ja alkoi kuorsata niin että vuode tärisi. Kaisa +sammutti valkean, meni toiselle vuoteelle ja pani korvansa pään alusta +vasten, toiselle asetti kätensä, jotta saisi nukkua kuorsaamiselta, +sillä se oli näin kaupungissa käynnin jälkeen hirmuisen kovaa, paljo +kovempaa kuin muulloin. + +Kaikki muuttui hiljaiseksi. Ainoastaan isännän kuorsaaminen kuului +kammarista, ja Punin hampaitten rouske tallista... Nuori pelkuri +vaeltaja alkoi aitan perästä säkki selässä hiipiä isolle kylälle päin. +Mistä on moinen rohkeus saanut alkunsa?... + +Oli noin harmaan hevosen kokoinen päivä, kun isäntä heräsi pyhä-aamuna +kahvikuppien kalinasta, joita Kaisa asetteli pöydälle. Ensin nosti +vähän päätään, aukaisi hiukan silmiään ja ikään kuin säikähtäin +keikautti päätään vielä ylemmä ja kysyi: + +"Joko on joukot työssä?" + +"Työssä ... pyhä-aamuna." + +"Niin niin, pyhä-aamuhan se olikin. Vaan kävinkö minä illalla +saunassa?" + +"Etkä käynyt, kun et joutunut." + +"Niin niin. No haehan, Kaisa, vettä, jano on tullut yöllä." + +"Kyllä. Nousehan ylös, että saapi rengitkin kutsua kahville." + +"Mitä sinä niille kahvista näin syksy-aikana, jolloin ei ole paljon +töistäkään." + +"Sinä et taas muista", murahti Kaisa. "Parempiko on hypätäksesi monta +viikkoa palvelijain pestuilla, niinkuin on käynyt monena syksynä." + +"Niin no, antaa sitten. Vaan pane nuo sokurit tuosta vähän vähemmäksi +... ottavat vielä monta palasta kerrallaan." + +Kaisa ei ottanut, meni vaan tyhjän juoma-astian kanssa ulos. Isäntä ei +saanut rauhaa sokerien paljoudelta. Ennen vaatteutumista kävi hän niitä +kaatamassa vähemmäksi kaapin laatikkoon. Sitten rupesi panemaan +päälleen. Katseli ensin liinahousujaan, joissa oli likapilkkuja ja +muisti eilisen oravan ajun. Siitäpä sitten juolahti mieleen, että +ikäpuolella päivää pitää lähteä oravia ampumaan. Vanha pyssy riippui +seinällä. Isäntä otti sen katseltavaksi ja ajatteli, että ehkäpä sillä +oravaan osaa, eihän se olekaan ulompana kuin puun latvassa. Se oli näet +kesällä vesilinnun poikia ajellessa sattunut vähän vääntymään +tuollaiseksi metsäkana-pyssyksi, jolla saattaa ampua ympäri pajukotta, +kun isäntä oli seipään puutteessa lyönyt pyssyllä. + +Kaisa toi kannun tuopilla vettä, joka meni melkein tyhjäksi, kun isäntä +janoonsa otteli niin, että kulkku koskena kohisi. + +Rengit tulivat kahville. Isännän mielestä olivat ne niin joutilaan +näköisiä, että hän rupesi ajattelemaan jotain sopivata työtä. + +"Onko riihtä hyvästi lämmitetty?" kysyi hän. + +"Aivan nyt tulin ja panin kolme suurta pölkkyä uuniin, kestää kai ne +vähän aikaa jöhöttää, ennenkuin ovat porona", sanoi renki kahvia +ottaessaan. + +"Mitä sinä pölkyistä panit", mutisi isäntä. "On teillä pyhäpäivänä +aikaa lämmittää pienemmilläkin puilla." + +"Näkyypä nuo isotkin puut palavan niin pyhänä kuin arkenakin. Enkä minä +muistanut sitä eroitusta, vaan jos niiksi tulee, niin pian ne ovat +uunista lattialla", sanoi renki. + +"Olkaat, kun on kerran uuniin pantu. Joko on lehmät laskettuna +alanko-aituukseen?" kysyi hän Kaisalta. + +"Laskemassa ovat parhaallaan", sanoi Kaisa. + +Isännän mieleen oli nyt johtunut jokin sopiva työ. + +"Jos te, pojat, menisitte ja katsoisitte, ettei lehmät pääse hyppimään +laihopeltoon; siinä järvestä ylöspäin on aita vähän huononlaista. +Menkää kumpikin ja ottakaa kirves mukaan." + +Rengit lähtivät kamarista, ynseästi silmäillen kupeilleen ja kieli +valmiiksi painettuna hampaita vasten lausumaan ulos tultua ässällä +alkavaa sanaa. + +Kaisa liikkui levottomana kahvipannunsa kanssa koko keskusteluajan ja +sanoi renkien mentyä moittivasti: + +"Sinä et ollenkaan maltitse itseäsi, vaikka on pestuun aika." + +"Mitä se enää kuuluu, johan ne ovat lupautuneet ensi vuodeksi", sanoi +isäntä. + +"Niin, vaan ne saattavat peräytyä, kun sinä tuolla lailla komennat +pyhänä. Eikä se aita niin huonoa ole." + +"No ei ne siellä käydessään paljoa väsy", sanoi isäntä, vaikka kyllä +hän ajatteli, että perhana tiesi, jos suuttuvat ja sanovat itsensä +irti. Näin oli monesti käynyt ja siitä puhuttiin kylässäkin, että jo on +taas Majalan miehet lähteneet, viikon eväs mukanaan, köyhän lapsia +kuulostelemaan. + +Isäntä meni rappusille seisomaan hengittääkseen raitista ilmaa, sillä +se kauppiaan konjakki oli tehnyt pään vähän noin kurikkamaiseksi. +Katseli siinä riihelle päin, josta paksu savu nousta öllisti, melkein +pystysuoraan harmaata taivasta kohti. Ylhäällä vasta teki polvekkeen ja +kääntyi itään päin. + +Tuolla vähän matkan päässä oli toinen, köyhempi talo, jonka riihestä +samoin ikään nousi savu ja, aivankuin matkiakseen rikkaan riihen savua, +teki ylhäällä yhtäsuuntaisen polvekkeen. Paljon köyhempi se olikin tuo +toinen talo, mutta ei kylliksi köyhä. Sitä ajatteli isäntäkin +katsellessaan. Velkainen oli sen haltija, vaan yhtä hyvin niin sitkeä +pehmiämään kuin tikussa paistettava nauris. Ei ruvennut maataan +myömään, vaikka Majalan isäntä siitä monesti puhui. Itsepintainen kuin +juutas. Kallista hintaa vaan tahtoi, olipa vielä niin viisas, että +muualta kävi velkaakin ottamassa, vaikka olisi saanut vähemmällä +vaivalla naapuristaan. + +"Eihän se Lempo rupea kauppaan, kun ei saa pakkoa", ajatteli isäntä +lopuksi. "Nytkin sille tuli rukiita kuinka paljon. Kunpahan tulisi +köyhiä hallavuosia, ei se muutoin rupea kukistumaan." + +Rengit olivat valmistautuneet aidankorjuupukimiinsa: vanhat +niitynraivuutakit päällä, jotka oli nuoralla käärittynä moneen kertaan +kiini ja sitten kumpaisellakin kirves olalla. Isännän ohitse he +kulkivat, niinkuin eivät olisi häntä huomanneetkaan ja keskustelivat. + +"Eiköhän pitäisi ottaa evästä mukaan?" + +"Kyllähän se sen sietäisi; siinä vaan aikaa kuluu tätä väliä +kävellessä." + +Isäntä huomasi, että jo tulee paksusti ivaa ja sanoi: + +"Ei sinne tarvitse mennäkään, Kaisa sanoi, ettei ne lehmät pääse siitä +hyppimään." + +"No, eiköhän mitään muuta työtä löytyisi", sanoi toinen renki, +seisottuen totisena kuuntelemaan. + +Toinen renki kääntyi selin, kun rupesi naurattamaan. Isäntää ei +naurattanut, vaan ei hän kuitenkaan malttanut siinä kauvan seista, vaan +puiti kammariinsa. Sitten vasta pääsi työhön lähtijöiltä oikea nauru. + +"Niinköön se luuli, että me olisi pyhänä mentynä aitaa latomaan." + +"Kyllä se mahtoi luulla, vaan taisi toisekseen peljätä, että jos me +evään kanssa mennään, niin ei jouduta aamuksi riihelle." + +Kalle katsoi tuvan akkunasta, että mikä siitä lähdöstä tulee, johon he +renkien kanssa yksistä tuumin esteitä aprikoivat. + +"Eikös kieltänyt menemästä?" kysyi Kalle. + +"Kielsihän se", nauroivat rengit päästellessään nuoravöitä pois. + +"Johan minä sanoin, että kyllä kieltää, kun laitatte itsenne oikein +oja-ukoiksi", jatkoi Kalle, sillä hän oli renkien puolella, kun isänsä +kovin pitkälle meni. + +Sitten ei kuulunut mitään hoppua, ainoastaan riihen lämmityksestä tuli +pieniä muistutuksia. Aamiaisen syötyä painautui jokainen pitkin tuvan +penkkejä ruoka-unelle. Vaimoväki kallistui uunin puoleisille penkeille, +käärien esiliinan käsiensä ja kasvojensa suojaksi. Miehet levittivät +arkitakkinsa hartioilleen ja painoivat lakin korvansa päälle. Isäntä +köllähti rahille ja alkoi samassa kuorsata. + +Liedellä oli puolipäivälliseksi lihapata kiehumassa. Se piti hiljaista +sähinää ja hieno höyry kohosi ylös, jonka heti hajotti uunin suusta +tuleva lämmin. Kissa pesi silmiään ylhäällä uunin partaalla. Musti oli +asettunut aivan keskelle lattiata ja rauhallisesti nukkuen uneksi +nähtävästi oravista, sillä kuonoviikset värähtelivät alinomaa ja +jalatkin liikahtelivat. + +Pieni, hiljainen kerjuutyttö hiipi ovesta sisään ja meni ovinurkkaan +istumaan. Vähän aikaa siinä istuttuaan kyhnähti hänkin pitkälleen ja +asetti leipäpalas-pussin päänsä alle, johon nukkui, näin mammonan orjan +tavalla tavaraansa kiinni sidottuna, sillä ne olivat kaikki pään alla. + +Parin tunnin paikoille nukuttua heräsi Kaisa ylös ja varovasti, ettei +muut heräisi, meni katsomaan liedellä kiehuvaa keittopataa. Hämmenteli +lihoja kapustalla, kouhotteli päreellä hiiliä padan alla ja puhalti +pari kertaa. Palatessa nykäisi hameen helma Mustin korvaa, josta tämä +heräsi ja pujahti heti pihalle. Kynnet vaan kerran rapsahtivat oveen ja +silloin se oli ulkona. Kaisa kävi vetämässä oven kiini, palasi sitten +pöydän luo ja alkoi yhtä hiljaisella sipinällä kuin liedellä kiehuva +pata lukea sunnuntaipäivän epistolaa. Jo oli hän ehtinyt evankeliumin +loppuun, rukousta vaille koko läksyn, kun alkoi arvella toistenkin +ruokalepoa olevan kylliksi ja sanoi hiljalleen: + +"Etteköhän nousisi ylös, olette maanneet niin pitkään, että alkaa olla +paras kirkon aika sivu." + +Piika nousi unisena istumaan. Kaisa alkoi lukea loppurukousta ääneen. +Yksi renkikin nousi ja unen huojuttelemana lähti käymään riihellä. +Isäntä yksin ei kuullut mitään; hiki vaan alkoi juosta alas kasvoilta, +sillä tupaan oli lakeisen kiini panemisen kautta tullut oikein tuntuva +lämmin. + +Kissakin tunsi itseään varistavan, laskeutui alas portaan päästä, +hyppäsi sitten pankolle, johon asettui unisen näköisenä istua +kyyröttämään. + +Renki tuli riiheltä ja arveli: + +"Mustikohan se tuolla pellon takana oravata haukkuu?" + +"On mahtanut sinne juosta", arveli Kaisa, "ei ole aikaa, kun meni +ulos." + +"Heti se on löytänytkin", kummasteli renki, "ja pitikin oravalle sitä +sojakkata, ettei..." + +"Häh! mitä, mitä?" kavahti isäntä unestaan. + +"Ei mitään. Mustista me puhuttiin, kun kuuluu haukunta tuolta pellon +takaa, eikö liene löytänyt oravaa." + +"Vai niin, vai on Mustilla orava, pitääpä lähteä ampumaan. Kalle, +kuule, onko valetuita luoteja?" + +"Eipä niitä taida olla." + +"Voipa perhana!... No, niitä pitää valaa. Hae valinkauha käsiin, minä +haen lyijyä." + +Syntyi siinä aika tuohakka ja uni katosi kuin siivellä pyyhkäisten. +Kalle haki ja löysikin uunin takaa valinkauhan. Isäntä toi lyijypallin. + +"Pistä, pistä kauha kuumenemaan", hoppusi isäntä. + +"Missä sitä kuumennetaan?" + +"Liedoksessa! ja annahan minulle." + +Kohta alkoi olla tuhka ylimmällään, kun isäntä rupesi hiilokseen +puhaltelemaan. Kaisa jouduttautui hätään. + +"Nyt ihmeitä, kun porolla sotket keittopadan!" + +"Viekää kotaan patanne", sanoi isäntä touhussaan. + +"Paremmin niitä luoteja saatte mennä kotaan tuhraamaan." + +"No, elä sinä, Kaisa, joutavata, ei me sotketa. Hae, Kalle, +luotivormut!" + +Kissakin nosti silmäkulmiaan, nähdäkseen, mikä se sellaisen kiireen +lähetti rauhallisen ruoka-unen perästä. + +Lyijy alkoi kutistua kauhassa ja vähitellen suli niin häilyväksi kuin +maito. + +"Nyt, Kalle, nyt, nyt!" + +Silloin tulla kurahti yksi luoti ... toinen ... ja kolmaskin. + +"Perhana, maahanhan sitä meni paljon." + +"Niin, kun kaadoitte kovin kiivaasti", Jurisi Kalle keräillessään +ympäri lattiaa roiskuneita lyijysirusia. + +"Kiire kun on!" sanoi isäntä puhallellessaan hiilokseen. + +"Käy, Tuomas, kuuntelemassa, vieläkö Musti haukkuu." + +Tuomas kävi rappusilta kuulostamassa ja tuli ilmoittamaan, että "niin +haukkua liehtoo kuin laukkuvenäläistä." + +Isäntä naurahti ylpeänä Mustistaan ja sanoi: + +"Se on poikaa se Musti. Annettiinkoon sille ruokaa tänä aamuna?" + +"Suuren kupillisen sai, kyllä jaksaa haukkua", sanoi Kaisa. + +Luoteja alkoi olla kymmenkunta, sen enempää ei joutanut valamaan. + +"Nyt lähtään ampumaan." + +"Syökäähän ensin", kielti Kaisa. "Keitto tuossa aivan joutumassa; eihän +sinne niin kiirettä ole. Jos tuolla olisi karhukaan ammuttava." + +"No, joutuuko se kohta? Mikäs tyttö tuolla nurkassa makaa?" + +"Sehän tuo on meidän kylän tyttö." + +"No, näinkö aikaisin se on joutunut. Ala mennä toisiin taloihin. Ei ole +kahta viikkoa aikaa, kun meillä olit." + +"On siitä jo kolmekin", sanoi renki. + +"Eikä ole, eikä ole. Mene vaan toisiin taloihin." + +Tyttö oli jo noussut istumaan ja tavaravarastoansa hyväillen sanoi +rukoilevalla äänellä: + +"Olisi minulla itsellänikin vähän kakkua, kun saisin pikkusen keittoa." + +"No, antakaa vähän keittoa. Vaan sitten elä tule, ennen kun kolmen +viikon perästä... Kuulosta, Kalle, haukkuuko Musti." + +Käytiin taas kuuntelemassa ja sitten ruvettiin syömään, vaikka ei +keitto tainnut varsin kypseksikään keritä tulla; jäähtyä ei ollenkaan. +Syödessä kehuttiin miehissä Mustia, että se on niin "terhakka" ja hyvä +oravan löytäjä. + +Ei muiden syönti ollut vielä lähestulkoonkaan lopussa, kuin isäntä jo +lähti mennä hamppaisemaan, pyssy olalla, pellon taakse. + +Siellä Musti terhenti, silmät kiljellään, pitkän petäjän juurella ja +raapi sitä niin, että kaarnaa oli karissut. Orava kyyrötti latvassa, +hienon oksan ympärille kääriytyneenä, eikä liikahtanut ollenkaan.--Jo +pamahti pyssy! Musti herkesi haukkumasta ja katsoi, joko tulee alas, +vaan kun orava ei ollut tietäkseenkään, alkoi Musti taas haukkua. +Isäntä siirtyi toiselle paikalle ja laukaisi pari kertaa, vaan ei +tullut mitään. + +"Katso pakanata!" tuskaili isäntä ja raapi päätään. + +Viimein joutuivat sinne pojatkin. + +"Juokse, Kalle, pihasta kirves. Kolistetaan, niin varmaan liikahtaa, +jos vaan elää." + +Kalle juoksi kirveen, jolla isäntä alkoi takoa petäjän pintaa. Orava +heräsi ja alkoi hypätä puusta puuhun, että häntä vaan huiskahteli. + +"Musti se, Musti se! usus, usus, ota kiin'! Puistetaan, puistetaan ... +nyt on pienessä puussa!" + +Joka mies tarttui puuta heiluttamaan niin turkasesti, että oravalle +tuli hätä käteen. Yhdestä jalastaan oli se enää kiini. "Puistetaan, +puistetaan!" kuului alituiseen isännän kehoitus ja silloin orava +tulikin alas. Mutta ennenkuin Musti kerkesi kiini, kursasi se taas +toiseen pitkään puuhun. Mustin kömpelyys kävi niin isännän +turmelukselle, että olisi lyönyt pyssyllä, vaan ei osannut. + +Toisen talon renki Paavokin joutui pyöreine silminen yhteen nujakkaan. +Hänellä oli metsästys-aseena rautapiikillä varastettu seiväs. Nyt +ryhdyttiin taas ampumaan, kirveellä kolistamaan ja kivillä heittämään. +Paavo kiipesi piikkinsä kanssa petäjään ja silmät tuhatta pyöreämpänä +vilkaisi aina alas ja taas nousi ylemmäs, eikä kauvan mennytkään +ennenkuin orava sai raamun kylkeensä, sillä karvat kai pölähtivät ja +hyppääminen alkoi uudestaan. + +"Usu-sus, ota kiini!" kuului joka suusta kehoitus Mustille. + +"Jo on taas pienessä puussa!" huusi isäntä ja nakkasi kirveensä perään, +joka lenti kauvaksi metsään eikä löytynyt hakemallakaan. + +Mitäs muuta. Paavo taas puuhun piikkeineen, vaikka kirkkohousut olivat +jo äskeisestäkin kiipeämisestä revenneet. Toiset syytämään kivillä. + +Melu houkutteli kaikki ohi kulkevatkin yhteen nujakkaan, niin että +kohta oli koko nurkkakunnan väki aivan kuin hyvä sotalauma, yhtä oravaa +ahdistelemassa. + +Ilta alkoi hämärtää, kun Musti viimeinkin sai saaliin kiini. Siinä oli +miehillä päiväpalkka: yksi piikillä karvattomaksi tuohottu oravan nahka +ja Mustille vaivoista lihat. Jokaiselle oli tämä kuitenkin mieleistä +työtä, sillä siinä oli yhdellä tiellä sekä hupia että--hyötyä. + + * * * * * + +Syksy muuttui kylmäksi. Tuuli kääntyi pohjoisen ja nyhti viimeisetkin +lehdet irti puista. Majalan suuri pihlajikkokin rojotti lehdistä +paljaana, ainoastan kylmän tuulen kypsyttämät marjatertut riippuivat +vielä oksissa, ja niitä nokkimassa lennellä hyrisi aamusta iltaan +joukko pieniä lintusia. + +Ikävän näköisenä seisoa sojottivat humalaseipäätkin, jotka kesällä +olivat niin laajain lehtien ympäröimänä. Kaikki kasvit ja puut olivat +surkastuneet, ja kiukkuisen tytön tavalla nakelleet pois huivinsa ja +huntunsa siinä toivossa, että jos tuo ärsyttelevä pohjatuuli tuon +kepposen nähtyään rupeaisi lepyttelemään. Vaan ei pohjatuuli ollut +tietääkseenkään vihoista, ei osoittanut pienintäkään kohteliaisuuden +merkkiä. Ei edes sen vertaa, että olisi lunta riputellut paljaiden +oksien suojaksi. + +Järvetkin menivät jäähän ja jäätyessään liikahtelivat tyytymättöminä +kuin koiran penikka asettuessaan nukkumaan kovalle vuoteelle. + +Isäntä kävellä huhmi työpaikoissa, eikä ollut vähääkään elämäänsä +tyytyväinen, kun ei saattanut jatkaa ojan kaivua eikä päässyt +hevostöillekään. Toinen harmi oli hänellä siitä, kun eräs kuuden sadan +saamisvelka meni velallisen köyhtymisen kautta tyhjän tuntumattomiin. +Niin se meni kuin kaivoon olisi nakannut. Nyt olisi pitänyt vahingon +palkkioksi ryhtyä sitä kovemmin työtä teettämään, vaan ei satanut +lunta ... eihän satanut, kylmi vaan niin, että maantiellä ajavain +kärrit jyrisivät kuin olisivat kalliota kulkeneet. Jyrinä kuului aina +Majalaan asti, vaikka matkaa oli maantieltä virstan paikoille. + +Vasta Joulukuulla poistui pohjatuuli ja muutamia pilven tapaisia alkoi +kuljeskella nakellen alastomien puiden oksille joitakuita lumen +haituvia kuni köyhille vaatteen apua. Pilviä nousta nuijaroi yhä +enemmän taivaan rannalta, niin että yhtenä iltana selvään näki ensi +yönä satavan lunta. + +Sepä isännän huolia virkistytti. Yön siirryttyä vähän yli puolesta, +nousta komusi hän jo ylös ja lähti joukkoja herättelemään. Vanhin renki +kuuli tupaan, että jo tulee porstuassa ja kävi orrella riippuvia +saappaitaan heilauttamassa, ja oli taas nukkuvinaan. + +"So pojat, so pojat! nouskaa ylös rekiä laittamaan, lunta on pihalla." + +Renki kohotti päätään ja sanoi: "Ei, Lempo soikoon, ole nuo kengät +orressa vielä herenneet heilumasta." + +Isäntäkin katsahti kenkiin ja aivan todellakin ne heiluivat. Arvasi +hän, ettei ne sentään illalliseltaan heilu ja jatkoi hämmästymättä +tointaan. + +"Pojat, nouskaa pois, nouskaa pois. Kalle, sinä myös. Alkakaa laittaa +rekiä, päivän tultua pääsee heti lähtemään. Kalle, sinä saat päivän +tultua mennä Punilla vannepuita ja vitsaksia keräämään ... vähän lumen +aikana on joutuisa kerätä koko talveksi ... no joutukaaten, joutukaaten +... ja sitten hakkaatte loppupuhteen hevosille silppuja. Kiireelle, +kiireelle ... päivä kohta valkenee." + +Ei hän itsekään uskonut että päivä "kohta" valkeneisi, rengit vielä +vähemmin. Istui sitten rahille ja ongiskeli siinä, poikia +kiirehtiessään, kiiskiä. Puheli vielä ylösnoususta, kun rengit jo +olivat ovessa menossa. Jälkimäinen paiskasi ovea, niin että tupa +heilahti ja jupisi: + +"Eiköhän tuonne helvettiin pääsisi vähemmällä hopulla." + +Isäntä havahti oven paukauksesta ja kohautti päätään. + +"Uh! johan ne menevät ... hyvä, hyvä." + +Kohta oli kaikki käynnissään kuin tehtaassa. Navettakodan muurin alle +ilmestyi ensiksi valkea työtään tekemään veden lämmityksessä. Lehmien +hoitajat liikkuivat ulkokartanolla. + +Heiniä ja olkia kannettiin navettaan, josta aina ovea avatessa pöllähti +ulos lämmin, sakea ilma ja samalla kuului lehmien moni-ääninen yninä. +Sonni yltyi ammua kijastamaan, eikä asettunut ennenkuin piika sätki +luudan varrella selkään. Tallin yliseltä kuului silppumyllyn vinguttava +pyörintä. Niin kului pimeän aika ja päivään mennessä oli muiden töiden +lisäksi syöty, vieläpä nukuttunakin noin nimeksi. + +"So pojat!" alkoi taas päivän hämärtäessä kuulua. "Kuules, kuules," +sanoi hän Kallelle erikseen. "Mene sinä niitä vannepuita ja vitsaksia +keräämään sieltä Kiiskilammin ympäriltä ... tuolla puolen lammin on +varsinkin hyvää vitsasmetsää". + +"Vaan lammin tuolla puolenhan on muiden maata", muistutti Kalle. + +"Niin no, semmoisia kuin vitsaksia, ottipa niitä mistä hyvänsä", sanoi +isäntä. "Ja jos sattuvat näkemään, niin sano, ettet tietänyt rajaa." + +Kallella ei ollut mitään muistuttamista, tuntuihan se nyt hänestäkin +niin tavalliselta ja olihan niitä pieniä puutarpeita ennenkin +otettuna... Hän pani Punin aisoihin ja ajaa jytyytteli vähälumista +metsätietä ja hyräili rikkaan pojan laulua: + + "En minä huoli herrastytöstä, + jos rikaskin tuo oisi: + se kammarissa käveleisi + ja kahvia vaan joisi. + + En minä huoli köyhästä tytöstä, + jos kauniskin tuo oisi; + sen isä apua anoisi + ja harmia vaan toisi. + + Vaan rikkaasta talosta kauniin tytön + otan minä itselleni: + sillä on paljon sulhasia, + vaan niihin se kääntyy selin." + +Tuo kolmas värssy oli Kallen mielestä paras ja siihen kuuluvia seikkoja +hän ajattelikin aina Kiiskilammille asti ja vielä sielläkin. Punin +sitoi hän puuhun kiini, nakkasi heiniä eteen ja alkoi rassehtia lammin +ympäriltä vitsaksia ja veteli niitä perässään kokopaikkoihin. Viimein +arveli niitä tulevankin kuorman täyteen, päästi Punin irti ja lähti +ympäri lampia keräämään. Lammin jäätä myöten oli suorempi palata, vaan +ei uskaltanut koettelematta lähteä. Hyvästi tuntui kestävän, kun ei +kirvespohjalla lyöden mennyt puhki. Arasti tulla rapsutteli Puni, sillä +keskeltä vähän rusahteli, vaan ei vaarallisesti. Kalle lauleli: + + "En minä huoli herrastytöstä--" + +Hytkis! Ja Puni oli rantaliejukossa selkärankaansa myöten. Kalle +säikähti silmittömäksi ja laulut katosivat kerrassaan. Kodin +puoleisella rannalla oli pitkältä liejusammalta ja siinä jää huonoa, +jota ei arvannut koetellakaan. Siinä se nyt Puni ryllötti ja Kalle +vetää kisasi suitsista, josta ei ollut mitään apua. Sen hän itsekin +huomasi ja luuli tekevänsä paremmin kuin hakkaa reen asiat poikki. Vaan +ei siitäkään. Hätä alkoi kiihtyä ja pani keksimään sen keinon, että +hakata jää maalle asti auki. + +Niin hän päättikin ja rupesi kirveellä tekemään väylää rantaan päin +putouspaikasta lähtien. Henkensä edestä riehui Puni ja heilautti +yhtäkkiä päätänsä, niin että kirves sattui keskelle otsaa! + +"Aijai!" parkaisi Kalle ja nakkasi kirveensä jäälle. + +Veri ruskahti haavasta kauvas ja Puni alkoi yhä hirmuisemmalla voimalla +hyppiä ylös, vaan ei päässyt. Huutaen ja samalla itkien alkoi Kalle +juosta lähimäistä taloa kohti. Puni katsoi häneen erotessa +surkeannäköisesti, joka sai Kallen yhä enemmän itkemään. + +"Voi, voi, mikä piti tulla", voivotteli hän koko matkan juostessaan ja +koetteli huutaakin, vaan ei se kauvas kuulunut. Nykälän miehet olivat +hakkaamassa pihansa lähimetsässä. + +"Mikä on hätänä!" huusivat miehet, kun ei Kalle heitä huomannut. + +"Hevonen putosi lampiin, menkää nostamaan, se kuolee sinne ... voi, +mikä piti tulla!" Seisottumatta juoksi hän kotiväelle sanaa viemään. + +Miehet lähtivät lammille ja aprikoivat mennessään, että mikä hiivatin +asia sillä oli mennä lammin jäälle. Paikalle saavuttua tuumivat he että +vahinko on aivan parhaiksi mokomalle (näet isännälle); hevonen vaan +säälittää. Kirveen haavasta olivat he kahdella päällä, onko se lyöty, +vai jäikö kirves niin putouspaikan lähelle, että hevonen itse +rymyillessään kimmotti otsaansa. Vähissä hengin se näytti olevan, kun +he alkoivat haalata ylös. + +Kalle ei enää miesten luota lähdettyään huutanut, mutta vapisi sitä +enemmän pelosta, eikä uskaltanut kotiin tultuaan tulla huoneesen +suoraan, vaan kierti pirttikartanon taakse ja asettui seinäviereen +kuuntelemaan. Vilu ja pelko alkoi värisyttää, eikä tahtonut riittää +uskallusta mennä ilmoittamaan, sillä jos isä suuttuu, niin ei tiedä +miten selälle käypi. Sen Kalle tiesi varmaa, että isä suuttuu, eikä +olisi tahtonut ensiksi näyttäytyä, vaan ei kuulunut äitiäkään +liikkuvaksi. Musti tulla kuhnusteli Kallen luokse ja ikäänkuin +kummastelemalla katsoi silmiin, että mikä pakko siinä on seistä ja +itkeä. + +Joku meni tuvasta kamariin. Hyräilystä tunsi Kalle että se on äiti. +Seinävierusta hän matalana hiipi sinne ja paasikin muiden huomaamatta. + +"Mikä sinulle on tullut?" kysyi äiti säikähtäen. + +"Hevonen..." Siihen keskeytti yllättelevä itku. + +"Mikä hevoselle tullut, mikä?" + +"Putosi lampiin..." + +"Voi hyvänen aika! Kerro nyt miten sille kävi, eläkä itke." + +"Niin, se putosi rannalle, enkähän minä arvannut..." + +"Voi tokiinsa! Onko siellä ketään nostamassa?" + +"Meni sinne Nykälän miehet ... vaan mitään siitä isä..." + +"Niin kylläkin, isä! Jää tänne, minä menen ilmoittamaan", sanoi Kaisa. +Vaan ovea avatessa tulikin isäntä ulkoa ja Kallen huomattuaan kysyi: + +"Mitä, mitä se Kalle täällä ja Punia ei näy?" + +"Niin, Punille kuuluu tulleen vähä vahingota", sanoi Kaisa. + +"Mitä vahinkoa?" kysyi isäntä, silmät suurena, ja astui Kallen +kauhistukseksi kamariin. + +"Lampiin pudonnut", sanoi äiti pojan edestä, vaikka kyllä hän itsekin +sopersi sinnepäin. + +Tuikeasti katsoi isäntä Kalleen ja tuikeammin kysyi: + +"Puniko pudonnut lampiin ja kuollutko sinne?" + +"Tienneekö tuo vielä itsekään", sanoi Kaisa väliin. + +"Poika, sinulta minä kysyn!" ärjäisi hän kovasti. + +"En tiedä," sanoi Kalle ja kyyristyi pelosta nurkkaan. + +"Etkö tiedä!" Samassa sivalti hän rautaisen uunin kohennuskepin, josta +harppasi yhdellä askeleella Kallen niskaan kiini, seiväs lakeen asti +kohotettuna antamaan vähän lihan kipua. + +"Ukko! malta luontoasi!" ärjäisi Kaisa. + +Ei se auttanut. Jo mätkähti yhden kerran. Kaisa töytäsi väliin ja sanoi +lujemmalla äänellä: + +"Tiedä se, että poika on kalliimpi kuin hevonen. Ja jos lyöt, niin lyö +minua." + +Yhtä uhkaavasti kohosi rautakeppi. + +"Oletko sinä hullu!" ärjäisi Kaisa vielä kovemmin ja tarttui käteen +kiini. "Ethän sinä tiedä, eikö lie jo saatunakin hengissä ylös; Nykälän +miehet kuuluvat menneen nostamaan." + +Nyt rauhoittui isäntä sen verran, että heitti kuin heittikin kepin +kädestään ja syöksyi ulos renkejä huutamaan. Kun nämät joutuivat, +lähtivät he miehissä hevosella ajamaan. Isäntä otti ohjakset käteensä, +silloin oli toisilla tietämistä pysyäkö reessä, kun laukalla mentiin +koko matka. + +"Miksikä, sinä polonen, jäälle menit?" kysyi äitinsä Kallelta kun +olivat jääneet kahden. + +"Isä kun käski ottaa vitsaksia tuolta puolen, niin enhän minä arvannut +toiselta rannalta koetellakaan, keskeltä kun kantoi hyvästi ja siitä +oli suorempi tulla," selitti Kalle vähän rauhoittuneena. + +"Vai niin, vai käski se. No luuletko Punin kuolleen?" + +"En tiedä." Ja silloin muistui taas pelottavasti mieleen tuo kirveen +haava, jota ei uskaltanut äidillekään ilmoittaa. + +"Kyllä sinun pitää mennä isäsi tulon edellä piiloon täksi illaksi, +muuten ei voi käydä hyvin." + +"Mihinkä minä menisin?" + +"Mene tuvan uunille, se on kylmänkin vuoksi hyvä ja elä liiku koko +iltana." + +Kalle nousi uunin päälle ja asettui aivan nurkkaan turkkiin +kääriytyneenä. + +Illan hämärtäessä tulivat miehet ja hengetöntä Punia veti toinen +hevonen. Isäntä käveli jälestä ja ähki puhumatta mitään. Rengit ajoivat +kuormansa kujaan, vaan isäntä meni tupaan. + +"Missä se on se poika?" kysyi hän Kaisalta. + +"Minä laitoin kylään," sanoi Kaisa. + +"Mitä varten kylään?" + +"Sitä varten, että sinun vihasi ennättää asettua." + +"Vaan jos sinä valehtelet?" + +"En valehtele," vakuutti Kaisa. + +"Niin, vaan se olisi saapa selkäänsä, niin että tuntuisi", kiivastui +isäntä ja pui nyrkkiä. + +"Anna vasta, jos tarvitsee, ei se kuitenkaan olisi tavallista kuria, +jota sinä nyt antaisit", sanoi Kaisa vakaasti. "Ja toisekseen", lisäsi +hän, "etkö sinä huomaa, kenen syy tämä oikeastaan on? Oliko meidän +maata lammin tuolla puolen, ja kuka käski sinne mennä?" + +Isäntä herkesi ääneti ja lähti kävelemään. Kalle ei olisi tämän +keskustelun aikana ääntänyt, vaikka sirkka olisi silmää kaivanut. Se +häntä vaan peloitti, että jos isä sattuu käymään uunilla. Ei hän +kuitenkaan sattunut, käveli vaan rauhattomana. + +Tuli maata asettumisen aika. Isäntäkin heittäytyi vaatteitaan +riisumatta pitkälleen, vaan ei saanut unta kun rupesi ajattelemaan +viime aikoina tulleita vahingoita. Kuka sen tietää, ajatteli hän ja +nousi taas kävelemään. Kuka sen tietää, jos tulikin on jäänyt johonkin +pahasti, ja palaa koko talo ja tavarat kaikki tulena taivaalle. Kun +kerran rupeaa tulemaan onnettomuuksia, niin niitä tulee useampia. + +Meni ensin kotaan. Ei sieltä tulta löytynyt kuin padan alta muutamista +hiilistä nimeksi vaan. Piti käydä kujassakin Puni vainaata katsomassa. +Kuusi sataa markkaa ja niin hyvä hevonen, ajatteli hän siinä ja aina +vähän päästä. Kuusi sataa ja paras hevonen ... toistatuhannen markan +vahinko. + +Näissä ajatuksissa kului yö ja loppu-ajatukseksi tuli se, että mihinkä +tässä joudutaan! Aamupuolella hän nukkui noin puolihorroksissa ja Kaisa +kuuli, että hän unissaankin jupisi noista suurista onnettomuuksista. +Tämä pani Kaisan ajattelemaan, sillä hän tiesi vanhastaan miehensä +heikoksi vähäsiäkin huolia kantamaan, Kallen laittoi äitinsä isännän +nukkuma-aikana päiväksi ulomma, johonkin työpaikkaan. + +Päivän tultua työhönlähdön aikana ei kuulunut liikanaista hoppua +laisinkaan, ainoastaan tavalliset neuvot, jotka annettuaan hän meni +kävelemään, yölliset ajatukset myötäänsä mielessä. Käveli pihan +seuduilla joka paikassa ja istui äänetönnä tuvassa, välistä kävellen +akkunasta akkunaan ja katseli ulos, jolloin Kaisa häntä tarkasteli ja +huomasi että katsannossakin oli jo vähän noin erikoisempaa, joka +aavistutti... + +Isännän mieleen johtui että hän Punilla ajoi silloin viimeksi, kun kävi +toissa päivänä alankoladosta heinässä ja kuolemansa edellä se olikin +niin rajuna, jotta sai alituistaan pidätellä. Niin, sieltä hän kävi +viimeksi heinässä ... tuntui niin oudolta, kun ei Punia ollutkaan. Piti +lähteä tuolla ladon luona käymään... Sinne hän kävelikin verkalleen ja +istui alaspäin, ajatuksiinsa vaipuneena, kynnykselle. Istui siinä +kuinka kauvan, ottaen aina alusta laskettavaksi nuo kolme kohtaa: kuusi +sataa, paras hevonen ja mihin tässä joudutaan... + +Kaisa alkoi pitkästyä, sillä hän oli pitänyt silmällä minnekä päin +miehensä oli mennyt, kun ei näkynytkään takaisin tulevaksi. Täytyi +lähteä katselemaan ja lähestyessään näki hän että siellä se istuu +allapäin. Ennen lähestymistä tekeytyi Kaisa niin huolettoman +näköiseksi, kuin ei olisi mitään tapahtunut. + +"Mitä sinä täällä istut?" kysyi hän melkein nauraen. + +Verkalleen nosti isäntä päätään ja kasvoista näki selvään tuon vanhan +lauseen suurista onnettomuuksista. + +"Lähde, veikkonen, pihaan", jatkoi Kaisa. "Tuotako sinä hevosen +kuolemata suret ... hoo ... kaikkipa sitte! Se ei meissä tunnu enemmän +kuin jos köyhältä nappi nutusta tipahtaa, niin ostetaan. On meillä +rahaa ostaa parempikin hevonen, kun tuo oli, eikä lopu, jos montakin +ostetaan. Surkoot köyhemmät, vaan ei me, se ei kannata niin pieni +asia". + +Isäntä nousi seisalleen, katsoi Kaisaa silmiin ja sanoi että "entäs +sekin kuusi sataa, eikös sinua huoleta?" + +"Ei yhtään. Mitä tuo kuusi sataa, kun olisi kuusi tuhattakaan. Enemmän +ne ovat vielä maksussa ja silloin on hyvä luottaa siihen, että kyllä +tolho toista kasvattaa. Vuoden, parin päästä ne ovat sen kauniisti +takaisin maksaneet korkorahoilla." + +Tämä auttoi aivan kuin olisi kylmällä vedellä valellut. + +"No on, onkinhan tuota sentään vielä", sanoi isäntä ja lähti Kaisan +kanssa pihaan astumaan. + +"Puolen tuhannen saappaathan siitä Punista tuli", sanoi Kaisa, "vaan +kannattaa meidän kävellä niillä niin hyvin kuin köyhempien kolmen +markan saappailla ja vielä paremmin." + +"Niin no, kyllä se ehkä..." sanoi isäntäkin, vaan ei vielä aivan +varmasti. + +Meni sitten työmiehille antamaan neuvoja ja entinen sota alkoi. + +Huomen aamuna kuului vielä aikaisemmin tuo tuttu ääni: "pojat, pojat, +nouskaa pois, päivä kohta valkenee," niin etteipä paljon valheeksi +joutanut rengin kuje siinä, ettei kengät ennättäneet lepo-aikana heretä +heilumasta. + +Elämä oli taas tullut entiselle tolalleen, taloudellinen taivas +selvinnyt noista mustista pilvistä ja nyt hän tuon rakennuksensa +keskellä huiski ja hommasi kuten maalari poutasäällä maalattavan taulun +ääressä. Ja kun tuli kaupungista, kehui hän Kaisalle että on jyviä, on +rahaa ja kielsi ettei tarvitse surra ... ei ole hätää. Mutta kun +pieninkin vastus kohtasi piti Kaisan ruveta kehumaan. Ja jos ei tätä +toista kehujaa olisi ollut niin tuskin olisi suurin kehuttavaakaan +ollut. + + + + + +KOTOA KOTIIN. + +Kirjoitti Heikki Meriläinen. + + +"Nythän ne ovat markkinat likellä ja hyvällä puolella", puhui +Honkalehdon isäntä Vesalaiselle, kuin tuli markkinaliittoja tekemään +Vesalaan eräänä helmikuun pakkaspyhänä. + +"Taitaahan ne olla käsiin käymässä ja monen nokka on sinne päin +nojallaan. Mikä häneen mennee saamaan, mikä viemään, mikä ilman +olemaan", sanoi Vesalan isäntä. + +"Lähdetäänkös teiltä?" + +"Eipähän siellä käymättä saane olla, on aina siksi asian nihua." + +"Itsekö isäntä lähtee pääksi?" + +"Tuolla Pekallahan sinne tuntuu mieli tekevän, niin saanee se nyt +mennä. Ja hyvin sieltä minä raskisin ollakin poissa, kuin olisi joku, +joka nuo asianvähäiset toimittaisi. Ei olisi kuin muutama tusina +lammasnahkaa, talileiviskä ja oravakimppu kaupittavaa ja suolatynnyri +ostettavaa. Siinä kaikki koko asiat", tuumi Vesalan isäntä. + +"Jo nuo miehet pienemmätkin toimittavat asioita kuin Pekka. En häntä +ollut kuin patapölkyn korkuinen, kuin isä tuli vaivaiseksi ja jäivät +asiat minun niskaani. Vaan ei minun jälkiäni ole tarvinnut toisen +parsia vielä tähän asti", puheli Honkalehto vakaisesti. + +"Sinä olet ollutkin terästä alusta lähtien ja pienestä pitäen saanut +omin nokkisi puuhailla. Vaan Pekka on tuossa toisen turvissa kasvanut +kuin humalan varsi seivästä pitkin, niin ei tiedä mikä hän on ennen +kuin näkee", tuumaili Vesalan isäntä verkalleen. + +"Tuki nuoresta tulee, vara vasta kasvavasta, on vanha sananlasku, eikä +Pekassakaan ole kuin hyvyys vikana. Sen näin tässä tuonnoin tihunnin +maksuretkellä, että Pekka toimitti asiansa kuin muutkin miehet", +puolusteli Honkalehdon isäntä Pekkaa. + +Ja niin se nyt tuumattiin, että lähdetään huomisaamuna päivän viihessä. + +Ei Pekkaa nukuttanut koko yönä. Hitaasti kiersi täysikuu taivaan +rinnettä sille kohalle, jonka Pekka oli nousun ajaksi arvellut. Vaan +mitä likemmäs Pekan määrää kuu kiersi, sitä tiheämpään hulmahti +kiivaasti lentävä huurupilvi kuun eteen ja tuokion kuluttua jätti +paistamaan siksi kunnes tuli toisia reutaleita. Ne veivät sikseen unen +Pekan silmästä ja pelosta sykki sydän. Jos nyt tuisku nousee, niin +silloin ei pääse lähtemään, ajatteli Pekka ja hätäisesti hyppäsi ylös, +kuin kuu oli lännen korvalle kiertänyt. + +Pekka apatti ruunansa, suki sitä ja apatti ja suki sukimasta +päästyäänkin. Puhdisteli mäkivöitä, suitsia, päitsiä, laittoi rekeä ja +kopperehti toimessa. Vaan ilkeästi jylähteli hänen mielessään, kuin +tuuli suhahteli nurkissa ja pakkastunut viti juosta kituutti matalana +sumuna hilisten hangen kamaralla. Joskus kasahti jo ikkunanlasiin lumen +kuivat kipinät. Kuu ja taivas peittyivät pilvien tummaan kuoreen. + +Ruuna oli appanut. Monta pärettä oli jo palanut uunin nurkkapihdissä, +kuin tuli isäntä makuuhuoneestaan pirttiin ja haukotellen tuumasi nyt +tulevan tuiskun, eikä taida tulla markkinaan lähtöä. "Mikäpä sinne +lähtee nousevan ilman selkään rypemään. Jos on huomenna parempi ilma, +niin saattaa sitte lähteä ja jos ei ole säätä, niin ei tule suurta +hallaa, jos emme käy ollenkaan." + +"Mikä siitä nyt tulee, kuin niin vissiin aijottiin ja Honkalehtolaiset +odottavat meitä tulevaksi?" alkoi Pekka tuumia ja koetti parastaan, +että pääsisi lähtemään markkinaan. "Eihän tuolla sää tartu sääreen, jos +nyt on vähän tuiskukin. Kylläkai minä en säikähdä tuon vertaista +tuiskua. Eihän nyt ole mikään tuisku, jos vähän tuulla tuhailee." + +"Siltäpähän näyttää näkönsä, kuinhan katastetaan", sanoi isäntä ja +lähti käydä kääristämään ulos. Sinne saatuaan tuikaili joka suunnalle +taivasta, haisteli tuulta, joka puuskapäissä ajoi tyyniperään narisevaa +talvilunta ja retuutti Pekan markkinakuorman laidalla riippuvia heiniä +ja katteeksi sidottua loimen laitaa. Paremmalta tuntui ukosta itsestään +jäädä kotiin kuin lähteä markkinaan. Meni hän pirttiin ja sanoi +Pekalle: + +"Saat mennä kuin mennet, ei tuosta taida miehen syöpää ilmaa tulla." + +Pekka hyppäsi kuin tulisten hiilten päältä. Ilo hulmahti kasvoissa. +Reippaasti pani hän vaatteet päälleen, ruunan aisoihin ja oli +valmis lähtemään. Isäntä tuli pirttiin ja oli rahoja näpissä +kaksikymmenmarkkanen ja viisimarkkanen. Ne hän antoi Pekalle ja +luetteli sormiaan lukien tuonnokset ja mikä mistäkin menee: + +"Suolatynnyristä 12 markkaa, tampattavana olevasta sarkapakasta 7 +markkaa--se on 19--pitkiä lehtiä 2 naulaa: 1 markka 60 penniä--se on 20 +markkaa ja 60 penniä--1 naula saipuaa: 40 penniä--se on 21 markkaa--ja +kartat eukolle, niistä 1 markka--se on 22--ja kotituliaisiksi 50 pennin +edestä rinkeliä. Viimmeiset rahat olkoot tarpeen varalla, sillä +pitäisihän aina se vara olla, etteivät koirat kinttuja kuopisi.-- +Lammasnahoista jos ei saa 2 markkaa kappaleelta ja talista 6 markkaa +leiviskältä, niin pitää tuoda pois. Jos siitä hinnasta saa myödyksi, +niin rahat pitää tuoda joka penni minun hyppysiini." + +Viimmeisen määräyksensä lausui isäntä niin tanakan päättävästi, että 70 +vanha, pikkuinen, musta ukonkärväkkä näytti Pekan mielestä aivan +peloittavalta. + +Pekka lupasi sen täyttää ja lähti ajamaan Honkalehdolle. Eikä ollut +rikkoja ruunan varpaissa kuin Pekka karitteli sen taipaleen. Sydän +sykki, kuin toivoi saavansa Honkalehdon Loviisan rekilinnukseen +tarjoamalla kyydin ilmaiseksi. + +Honkalehdossa vielä nukuttiin ihan henki hieverinä. Vaan Pekan tullessa +ajon kuhauksesta ja tiukujen heläyksestä heräsi Musti, joka otti +vieraan vastaan kaikkena muuna vain ei ystävänä. Tiukasti ärhenti se +kuin Pekka sitoi hevostaan kiinni ja lähti astumaan pirttiin, jossa +väki alkoi kohmerehtaa ylös. Muuan oli liettä haromassa tulta +saadakseen. Isäntä venytteli vuoteellaan ja haukotteli. + +Heti kuin tuli pantiin uunin nurkkapihtiin kohosi kaikki väki. Tytöt +kilpaa kantoivat makuuvaatteita ulos, sitoivat olkia kupoihin, veivät +niitä tanhualle toinen toisensa perästä, ettei ovi kiinni päässyt +toviin aikaan. Siinä se ammotti auki kuin musta kita, josta valkeana, +pyörteisenä usvana vieri pitkin laattiata tuiskupakkasen harmakka +henki. Väkevänä virtana tunki se sisään, että raikas kolea viima viiloi +korvia rahilla istuvilta. Pienet lapset, ikäänkuin hyyhmä rannan +aalloissa, valelivat itseään, kuin heiluen kävellä teutaroivat päät +vain sumusta vilkkuen. Ja kuin ovi lupsautettiin kiinni, niin jäivät +kuni kuivalle sannikkorannalle keppelehtemään puhtaina ja iloisina kuin +uimamiehet konsanaan. + +Kohta laitettiin kaksi rekeä lähtemään. Nuori isäntä ja renki Hermanni, +jota Herkoksi kutsuttiin, olivat varsinaiset lähtijät. Herkolle oli +pestatessa luvattu markkinakyyti. Vaan kolme talon tyttöä olivat myös +lähdössä, eikä kumpaankaan rekeen sopinut kolmea henkeä. Siinä tuli +tinka kuka tytöistä jää pois. Tulipa oikein kova kiistely tyttöjen +kesken, että kellä ja kellä oli etuoikeus nyt päästä ja kenen oli +jääminen kotiin odottamaan toista lähtöä. Pekkapa tunsi, että nyt on +paras aika laukasta sitä tähdättyä otusta ja sanoi iloisesti: + +"Minähän olen yksinäni kuin orpo. Minun reessäni on tila ja kyyti +semmoinen kuin herroillakin." + +Silloin tytöillä loppui väitökset. Jokahinen remahti: "Ota minut--ota +minut". Asettuivat rinnan seisomaan suu leikin hymyssä ja sanoivat: +"valitse nyt paras parvesta, ota nyt kenen tahdot, jääkööt tähteet +jälelle." + +Pekan suu levisi naurun makeasta hymystä ja sanoi että, "pahapa on +paljosta valita, vaan sattui mitä sattui, tuon Loviisan otan." + +Iloinen nauru remahti tyttöjen suusta ja kiireimmän kautta rupesivat +kammata sukimaan. Ruotimummo ovensuuloukossa hymyillen tuumaili, että +"paraassahan on vievän mieli. Sen punaposkenpahan näki verrakseen. +Niinhän sitä sanotaan, että kala kansaistaan, verkko silmäistään." + +Renki Herkko apatteli hevoset, suki ne sukeata sukeammaksi. Emäntä +kantoi talkkunakupit ynnä muut ruuat pöydälle. Markkinamiehet +keräysivät syömään. Käskettiinpä Pekkaakin, joka esteli, sanoi kotonaan +vasta ikään syöneensä. Isäntä vain paitosi, että "parempi on pala +suussa, kuin haava päässä." + +Ja Pekkakin nousi ja istui pöytään. + +Päivä oli harmaan hevosen kokoinen, kuin valjastettiin hevoset ja Pekka +istui Loviisan, isäntä Sanna Kaisan ja renki Herkko Anna Reetan kanssa +rekiensä perään ja kaulaansa myöten hautautuivat uhkeihin +lammasnahkapeitteisiin. Visusti käärittiin laidat alleen, että +tuiskupakkanen ei uurtaisi jalkoja kolottamaan. + +Isäntä iloisesti kiljahti, että "lähdetäänpäs nyt parittain ajaa +lenhottamaan. Annappa Pekka tietä, vain elä kuitenkaan henkimeneyksiin +aja hevostasi." + +Siitä lähtivät kynttä kantta ajaa suhittamaan. Umpeen oli tien +juoksuttanut pellon selkosella, vaan täyttä juoksua mennä utmisti Pekan +piirtopäinen, vantterarunkoinen, roimakulkuinen ruuna. Sen musta harja +leimusi tuulessa, rajusti tupsi jaloissa kuiva viti, jonka tuuli otti +kynsiinsä, että tuiskun kierroksen harmaasen häkärään peittyi koko +reki. Metsätielle tultua selvisi, jossa tie oli avonainen. Tuuli vain +kahisi huurteisessa hongistossa, silloin tällöin pöläytellen savuna +lentämään talven karstaista utua. Niin ajella suollottelivat metsäistä +tietänsä. Muuta ääntä ei kuulunut kuin tiukujen ja kulkusten helinä ja +metsän humina. + +Pekka mietti, että pitäisihän keskustella ajan ratoksi jotakin, vain +eipä saanut päätä käsiinsä. + +Tyhjältä alkoi kumminkin viimmein tuntua tuo pitkä äänettömyys. Loviisa +puheen aluksi kysyi: "Mitä sinä nyt ostat markkinasta? Ostatko +itsellesi kesävaatteita? Eihän teillä kotona tule tehdyksi, kuin on +vähän tekijöitä. Yhdellä piijalla ja äitivanhallasi kait menee aika +ihan sormia nuolten karjan hoidossa, eikähän tuo se piika meillä +ollessaan osannutkaan käsistään tehdä, ei rikkaa ristiin panna. Miksi +lie nyt viisastunut?" + +"Kielletty on rahaton kaupasta. Kylläkait sitä tarvitseisi. Ei ne +vaatteetkaan näy yhdet ikää kestävän, vain ei ole rahaa kuin siksi, +millä saan ne mitä käskettiin tuoda. Lammasnahoilla ja talilla minä +saan, vain ne ovat ukon rahoja, ne vien sille omaan kouraan", tuumaili +Pekka tyytyväisenä ja hotasi suitsiperillä ruunaa. + +"Vielä se ukko vain isännyyttä pitää?" kysyi Loviisa. "Johan sinussakin +olisi miestä" + +"Olen sitä ajatellut tahtoakseni ruokolle, että kerrassaan jättäisi +isännyyden minun huostaani, vaan en ole vielä viitsinyt. Ja ei tuo +taida enään moniaikainen kalu ollakaan. Ravistaa näkyy kynnet alkavan", +tuumaili Pekka tyytyväisenä. + +"Sitte sinä olisit mies mielestäsi, kuin olisit Vesalan isäntänä. Et +taitaisi olla suksimiehen puhuteltava", tuumaili puoli naurussa +Loviisa. + +"Ei tuo kannata kovin ylpeillä." + +Siihen se loppui taas keskustelu melkeen koko matkaksi eikä siihen +puheluun näkynyt olevan halua Loviisallakaan. Ikään kuin tyyneessä +lahdessa istuivat kumpikin, vähän alamielisenä, piirtoruunan leikatessa +lumista mykkää taivalta. + +Tuisku oli rauvennut. Hitaasti siirtyivät sulavat pilvenkaistaleet +poutasekaisella taivaalla, kuin Kortevaaran päällä, lähellä kaupunkia +heräsivät Pekka ja Loviisa unelmistaan. Kumman vaikutuksen teki +Pekkaan, kuin näki lukemattomat savupylväät, jotka pulputen kohosivat +kaupungin savutorvista ja nöyrästi kumartuivat hiljaisen etelätuulen +valtaan, ja väkeä kiehui koko kaupunki kuin muuraiskeko. Näytti siltä +kuin ei enään sopisikaan muita. + + * * * * * + +"Nuoret nuotalle menevät, vanhat vajoilla istuvat, minkä Vesalassakin, +kuin on nuori isäntä lähtenyt markkinaan. Eipä ole ennen näkynyt muita +kuin itse on ukko kuipottanut asian perillä. Tuleppas härkäpoika, ota +lämmin kuppi pakkasesta ja tuiskusta tultuasi", puheli ystävällisesti +majatalon emäntä Pekalle ja katseli Pekan muhkeata vartaloa ja laski +kahvia kuppiin suuresta mustasta pannusta. + +"Ensikertahan tämä on kokeilla, ei täällä ole minun näköistäni näkynyt +ennen", sanoi Pekka tyyneesti ja istui pöydän luo juomaan kahviaan. + +"No ketä niitä tuli muita, vai aivanko yksin sinä tulit, kuten isäsikin +aina ennen? Sen reessä sitä ei näkynyt liikaa väkeä. Liekö hän monasti +raskinnut itsekään olla, vaikka sillä on aina hevonen lihava kuin +uuni", jatkoi emäntä. + +"Oli se tuo Honkalehdon Loviisa toisella jalaksella." + +"Ahaa, taitaapa olla yksi tuuma teillä Loviisan kanssa. No onnea vain. +Se kieltoa mikä minusta. Kaikkea sitä muuta katuu, vaan ei nuorena +naintiaan. Vakka kantensa valitsee: kuin olette ihan yhden näköisetkin, +kuin yhdestä pölkystä leikatut", puheli emäntä ja valeli niin +ennustavilla silmäyksillä vuoroon Pekkaa, vuoroon Loviisaa ja kutsui +kumpastakin pöydän taa istumaan. Pekka ja Loviisa pikkuisen nauraa +kihauttivat sillä emännän ennustuksella, istahtivat pöydän taa ja +Loviisa vetäsi päähuivinsa vähän silmilleen, näkyi tahtovan suojella +kasvojaan tuon emännän ankaran tutkivilta katseilta. Pekka puhalteli +kuumaan kahvikuppiin ja sanoi: "Ei tule lientä siitä keitosta", vaikka +verrattoman hyvältä tuntui tuo emännän ennustus ja ajatteli että kuin +olisi omia rahoja että edes sormuksenkaan saisi. + +"Katsotaanhan kannasta rekeä. Tarkempi se on vieraan silmä kuin +kotoinen korva", sanoi emäntä varmasti, naurahti ja vilkasi taas +Pekkaan ja Loviisaan oikeen kysyvin silmin. + +"Tyhjästä on tehty koko maailma, niin mikä ihme, jos kahdesta nuoresta +tulisi parikunta. Tulkoon vain häitä ja naittaisia ihan köytenään. +Siitä sitä saa saamatonkin", puuttui Herkkokin puheeseen. + +Loviisa nauraa kikatti sillä Herkon arvelulla, sanoi että "saamaan +lankiat jos jäämään sattuu, vain elähän vielä suutasi pese sitä +varten." + +Tuli kaksi rohkean näköistä miestä pirttiin, kysyivät, onko kellä myydä +talia, voita, lammasnahkoja, oravia, jäniksiä, kettuja y.m. + +Herkko kuin näki, ettei Pekassa ole itsessään kauppijasta, niin +kiljahti oikeen ihastuksella: + +"Täällä on mitä myydä ja myöjät ovat paikalla. Tule jumalanluoma oikeen +miehisten miesten kanssa kaupan tekoon. Nyt ei ole nurrupojat asiassa. +Kolme markkaa lammasnahka, kahdeksan markkaa talileiviskä. Kuin maksat, +niin anna lasahtaa ja jonka tingata jaksat, sitä ei tarvitse maksaa." + +"Niinpä tietenkin, eihän yhteen lastuun puu kaadu. Ainahan sitä on +tinkauksen vara kaupassa", tuumailivat ostajat katsellessaan +lammasnahkoja. + +"On muutamia pienen käpäköitä", sanoi toinen nureksien. + +"Eihän se ole meidän syy, vaan se on lampaan vika. Kyllä sen yhdellä +tiellään kuoraseisi suuremmankin ketun, vaan pikkuisella lampaalla on +pikkuinen nahka", tuumaili Herkko. + +"Ovat pienen käpäköitä ja väjyvillaisia,--ota puoli kolmatta markkaa, +en tyhjää tarjoakaan." + +Pekka kuihkasi, että nanna mennä." + +"Kaiva rahat kutjustasi, niin tässä heitä sulin käsin luetellaan", +puheli Herkko. + +Ostaja kaivoi rahat, luki ja tarjosi Herkolle, vaan Herkko käski antaa +Pekalle: "annapas tälle ne rahat, tämä on minulla säkkinä, vaikka itse +minä isäntä olen." + +Nyt kuin Pekka sai liikoja rahoja, tuli iloiselle tuulelle ja Herkko +tuntui olevan hänestä paras ystävä ja turva koko maailmassa. Nyt +lähdettiin kauppatorille. Siellä Herkko osteli ja tinkaili tavaroita ja +kulki reeltä reelle kuin paraskin ostomies, vaikka eihän sillä ollut +napinkaan ostoa. Pekka mieltyi erääseen punakirjaiseen kaulahuiviin ja +osti sen ja sitoi kaulaansa ja jätti nenät löysälle, kuten hänen +ikäisillään muillakin näkyi olevan. + +Kauppatorin laidassa oli korkeat rappuset, suurissa ikkunoissa paistoi +punaiset uutimet. Sinne vei Herkko Pekan ja siellä oli sen toista +iloista hurakkaa. Tyttöjä ja poikia, tuttuja tuntemattomia, jotka +hohtavin poskin istuivat pöydät ympäriinsä. Tutut heti kutsuivat Herkon +ja Pekan luokseen ja tarjosivat mitä heillä oli käsissä ja olivat niin +ystävällisiä, ettei Pekka ollut moista vielä elämässään saanut kokea. +Kaikki oli ikään kuin sulanneet yhteen. Pekka ajatteli, että Loviisa +pitäisi olla täällä, kuin näki, että muitakin tyttöjä on ja kaikilla on +niin lysti ja lystiltä tuntui hänestäkin. + +"Ole täällä, minä käyn Loviisan tänne", kuiskasi Pekka Herkolle ja meni +ulos. Ajatteli, että joukossa on hyvä lentää. Ompa niitä liikoja +rahoja. + +Tuntui Pekasta niin mukavalta kuin Loviisan kanssa käveli ravintolaan. +Tuntuipa melkeen niin mukavalta, kuin kotona oli kuvaillutkin +mielessään Loviisan kanssa markkinoilla oloa. Teki mieli pitää Loviisaa +kädestä kiinni samalla lailla, kuin edellä kulkevat, eräs tyttö ja +poika, jotka käsi kädessä astelivat ja puhelivat ja nauroivat väliin +ihan katketakseen. Vaan Pekka ei viitsinyt kuin ei Loviisakaan ottanut +häntä kädestä. Ja puhelemaan teki Pekan mieli yhtä iloisesti kuin ne +toisetkin, vaan mikä lienee sanasalvan sulkenut. Ei vaikka mitä teki, +niin ei heltinyt sanoja, kuin joku vähäpätöinen kysymys, joka ei +Loviisalta liestyttänyt sen pitempää selitystä, kuin hyvin +kuivatekoisen ja lyhyen vastauksen. Semmoista se oli, vaan lysti se +kumminkin Pekasta oli. + +"Kas sitä! Niin tulevat kuin köydellä vetäisi, joka sorkka pienemmästä +suurempaan, nuo meidän markkinamiehet tähän katiskaan. Tuolla on +Loviisa ja Pekkakin", sanoi iloissaan Sanna Kaisa, joka oli istumassa +erään pöydän takana Huhtarannan kylän tyttöin ja poikain keskessä +Herkon kestissä. + +"Tulkaa jumalanluomat tänne yhteen joukkoon, yhdestä köydestä vetämään. +Kas noin, hyvät lapset, katsokaapas siinä, nollottakaa kuin +sotkanpoikue rantahaolla tyyneessä lahdessa. Katsokaa mitä isäsotka, +tämmöinen tupsupää tuopi", puheli iloissaan Herkko ja kopristi +takkuista tukkaansa. + + "Hei pojat veikkoset näin näitä häitä juodaan. + Entiset on lopussa, vain toista tänne tuodaan", + +lauleli Herkko ja täytteli lasia viimeisellä punssipullon tähteellä. + +"Tuoppas nyt pullo ranstviiniä", käski Herkko palvelijaneitiä. + +"Taidat luulla ettei ole rahaa? Rahaa on vaikka köyttä tekisi, kuin ei +tee pitkältä, eikä paksua", kehui Herkko, otti Pekalta kukkaron ja +vetäsi esiin 25 markan rahan. Palvelija keräili pieniä rahoja vastaan, +luki niitä ja keräili. Herkko polki tahtia jalallaan ja lauloi: + + "Sievä tyttö, kaunis tyttö, + Tytön nimen kantaa. + Vaan kyllä pojan pulskean + Se halatakin antaa." + +"Niin, tuota, tuota tuokkeroista, pukin häntä pulkkeroista. Sanotaan, +että arka mies ei saa kaunista akkaa. Tuota noin, ettekö neitiseni +lähde minulle eukoksi, tahi rouvaksi, kummaksi paremmin haluttaa. Minä +olen, vaikka itse olen sanomassa, noin jokseenkin varakkaan puoleinen +kosija. Laajalan veljeksiä, etkös ole kuullut. Ruuan meillä saat syödä +jos kuinka hyvän, kuin saada voinet. No, mitäs arvelet?" puheli Herkko +ja kohenteli palvelijaneitiä lähelle. + +"Ei uskoisi kotona tuota Herkkoa, että se täällä on tuommoinen paha +verkko. Kotona on tyyni kuin veden kala ja täällä on ihan siipiä +vailla", sanoi Sanna Kaisa. Ja muut tytöt nauroivat katketakseen Herkon +ilveilyllä. + +Pekka tunsi olevansa irrallaan. Mielensä vilkastui ja hän halusi +näyttää yhtä rennolta kuin Herkkokin. Hän tilasi pullon ranstviiniä ja +kaksi sikaaria. Tytöt kieltäysivät enään juomasta ja Loviisa houkutteli +Pekkaa ja Herkkoa pois lähtemään. + +"Elä sinä hätäile. Ottakaa tytöt. Mikä on, ettei kelpaa! Tässä ei ole +köyhän tavara edessä", kehui Pekka. + +Tytöt lähtivät pois ja heidän mukanaan Herkkokin koitettuaan houkutella +Pekkaa lähtemään. Mutta Pekka ei välittänyt. Ravintolan punaiset +ikkunavarjostimet loistivat kauniina kirkkaassa valossa, jota tulvivat +monet suuret lamput. Ja iloista elämää oli kaikkialla, tyttöjä ja +poikia istui pöytäin ympärillä, outoja vain ystävällisen näköisiä. Ja +sievempiäkin nuo tytöt näyttivät olevan kuin oman kylän. Palvelijaneiti +oli korja kuin enkeli ja liikkui sievästi kuin hengen siivillä. Sen +kanssa halusi Pekka jutella ja sille viiniä tarjota. + +"Menkööt oman kylän tytöt!" + +Ja niin jäi Pekka ravintolaan, jossa tuntui olevan lysti kuin +paratiisissa. + +Pekka sai tuttuja, jotka hänelle tarjosivat ja hän tarjosi niille. Ja +sen mukaan he enemmän yhä tutustuivat, että lopulta käsikaulassa laulaa +lojottivat. Ravintolan isäntä tuli kieltämään lopulta, vaan sitä ei +Pekka suvannut. + +"Se on liijan suuri sana noin karkeasta naamasta, että me emme saa +laulaa. Minä pesen silmät semmoiselta mieheltä kuin sinä olet, kuin +vain on toinen, joka vettä panee", reuhasi Pekka ja nipisti isäntää +nenästä. Poliisille, jota isäntä huuti avuksi, kiljahti Pekka: + +"Tiedä, että tässä on härkä, joka kuopasee, että sammalina ilmassa +lentelet", ja sen kanssa sivalsi hän pitkällä kädellään, että +järjestysmies kaatui kuin lahopölkky lattialle. Ulos riensi Pekka, vaan +tuskin ehti kadulle, niin oli poliisi miesjoukon kanssa häntä +piirittämässä. Ja siinä syntyi ankara ottelu. Kipeitä kirkumisia, +tuimia kirouksia, hätäisiä avunhuutoja, raskaita lyönnin räiskäyksiä +sekausi yhteen, että kauhistava melu täytti öisen ilman ja hukutti +kaupungin huikeaan rätäkkään, joka suureni sitä tehden kuin väkeä +lisääntyi. + +Viimmein laantui ottelu ja melu asettui ja käsirautoihin kahlehdittuna +ja väsyneenä talutettiin Pekka vankilaan. + + * * * * * + +Pekka astui nyt vapaana kaupungin katua, vaan alla päin. Hän ei +tahtonut nähdä ketään, eikä näyttäytyä kellekään. Mieli oli synkkä, +musta ja kolkko kuin linnan seinä. Kortevaaralle tultuaan katsoi +takansa, muisti miltä näytti kaupunki, kuin markkinat kihisivät +parhaillaan ja houkuttelevat viirit liehuivat ja rumpuin huima pärinä +kutsui väkeä luokseen. Siitä oli kuukausi, pitkä kuukausi, jonka hän +oli istunut linnassa markkinailoja maksamassa. Nyt oli kaupunki tyhjän +näköinen ja näytti kammoittavalta. + +Sitä hetken katseltuaan tuntui Pekan tunnossa kotilieden lämmin hohde +ja vapauden kultainen kehto niin sulostuttavalta, että kääntyi sinne +päin ja sanoi: "Tuhlaajapojan tavalla tahdon jäädä tekemään työtä +palvelijana isäni kotona." + +Ja niin nöyrällä sydämmellä, kiirein askelin läksi Pekka rientämään +kotiaan kohti ja kaikin tavoin koitteli haihduttaa mielestään kamaloita +tunteita. Vaan ei ne niin vedellä pesten lähteneet. Aina ne vain +kiertyivät eteen ja toivat mukanaan uutta ja uutta mielen painoa, +eivätkä jättäneet mitään turvan sijaa eikä hyvää paikkaa koko +maailmaan. Kaupunki oli mielessä kamalana peikkona ja keritty pää +kamalinna häpeänä. + +Lännen kynnyksellä nuokkui viimmeinen päivän kajas. Eteläisen taivaan +otsalla kynsistään riippui maaliskuun kolmiöinen hieno laita. +Luoteisella taivasnavan kulmalla loikui hatasarvinen otava, +huolellisesti vartioiden taivaan suurta tähtikarjaa. Niitä Pekka +katseli ja istahti eräälle mäntyisen kunnaan liepeelle, lähellä rakasta +kotiansa, odottamaan yötä, kuin ei olisi viitsinyt valvonta-aikana +mennä kotiin. Alakuloisena hän istui, pyhki hikeä otsaltaan ja kuunteli +mäntyin raskaita huokauksia raikkaan pohjatuulen puhaltaessa ja +mietiskeli tilaansa. + +"Surmaksi on pahalla valta, minkä minullakin näillä markkinoilla. Jos +olisin ollut toisen vallan alla, niin onnellisempi olisin. Vain +opiksipa tuo lienee ikä kaikki. Hyvistä kylän miehistä otan osviittaa. +Eipä ilman niitä katkismuksessa luetakkaan jokapäiväisen leivän +joukkoon. Ja tämä kurja markkinaretki olkoon vahvana muurina +kuurtailemassa eloni mutkaisia polkuja. Ja neljäs käsky, tuo kultainen +sauva, sen otan mukaani elämän tielle. Vanhuksilleni tahdon olla +kuuliainen kuolemaan asti." + +Niin ajatteli Pekka. Ja kuin karmakka pohjatuuli ei sallinut viipyä, +lähti kävelemään kotiaan kohti tähtien valaisemaa, öistä, alastointa +tietä. + +Kipeästi kirkui tierainen lumi Vesalan porstuvan lattialla Pekan +anturan kannoissa. Kuin astui pirtin ovea kohti, rohkaisi itsensä ja +ajatteli: "Ei saa syötyä takaisin. Tulkoon nyt tuohta tai malkaa!" + +Mokki räyhähti ärheänä vastaan pirtin ovessa, vaan kuin tunsi, niin +alkoi hyppiä pystöön ja nuoli käsiä ystävyytensä osoitteeksi. Mutta +kuin näki ettei Pekka kaipaa hänen leikkiään, kutjahti lattialle maata, +oikasi päänsä etukäpäläinsä päälle, aukaista lupsautti pari kertaa +suutaan, ummisti silmänsä ja heittäysi välinpitämättömän näköiseksi. + +Kaikki oli kotona niin synkän alakuloista, Mustemmilta ja ikään kuin +alemmaksi painuneilta näyttivät pirtin savustaneet orret ja karstainen +laipio. Kitaroiden palava päre tuikutti uunin nurkkapihdissä, jonka +hämärässä valossa Pekan äiti ammenti pottusekaista lihavelliä +pahkakuppiin ja kanteli pöydälle iltasruuaksi. Pekka heitteli +päällysvaatteitaan ja ripusteli sivuseinän nauloihin ja istahti +ääretönnä penkille kuin tuntematon vieras. Pöydän päässä pienessä +puupihdissä paloi toinen kaitainen päreen tikku, jonka valossa Pekan +isä umpimielisenä, alla päin kutoi verkkoa. Kuni tyyni syksyinen taivas +räntäpilvien peittämällä väikkyivät Pekan äitin poimuiset, tummat +kasvot, surren ainoan lapsensa onnetonta kohtaloa. + +"Ei tiedä imettäjä, lapsen kantaja katala, mitä kaulavilloja niistä +saa, sitten kuin joutuu korva korvan tasalle. Tuuleen on tehty työtä, +vaikka parasta on koitettu Pekkaakin kasvattaissa. Näihin asti on +koitettu pitää poissa mailman turhuuden tieltä ja kaikin tavoin +koitettu taivuttaa kodin hiljaiseen elämään. Mutta mitäs on voitettu +sillä suurella huolella? On kasvatettu vankihuoneitten peloittava +asukas. Voi tokiinsa", huokasi äiti ja huulensa värisivät. + +Isän pienissä kuivissa kasvoissa näkyi syvä ynseys. Itsepintaiset +pihkasilmät välkähtelivät koston tulta. Käräkällä, kuivalla äänellä +lausui: + +"Ei maksa vaivaa puhua asiasta, johon ei ole maulan edestä meidän +syytä. On tehty, mikä on tehdä voitu hänen hyväkseen, vaan nyt kuin on +varmaan nähty, mihin toteen on mennyt, niin nyt saa elää päätänsä +myöten, kuten oma mieli laitoaa", sanoi isä ynseästi ja laittausi +syömään. Kaikki asettuivat pöydän ääreen ja Pekkakin lähti sinne +tavalliselle paikalleen. Vaan isä polki jalkaa ja ärjäsi: + +"Kävele kauvas minun pöydästäni mokoma roisto ja katoa silmistäni sillä +sanalla. Vai vielä sinä ilkeät vetäytyä minun näkööni. Kiitä että pidät +luusi tervennä", säköi isä vihassa, että vesi kiehui kielen nenässä. + +Pekka tyrmistyi ja alkoi lähteä pois, vain äiti kuin kuuli isän jyrkän +tuomion, alkoi Pekan puolesta ja sanoi: + +"No pikaisuus ei menesty asioissa. Eihän Pekka ole tehnyt pahempaa kuin +tuhlaajapoika. Sinä voit tehdä tuhlaajapojan isän tavalla: antaa kaikki +anteeksi ja ottaa pojaksesi." + +Siitä ukko vain yltyi, alkoi teuhata äitille: + +"Sinä lunttu laittaut puollustamaan. Katso ettei ole itselläsi jälkeen +asia", polkaisi jalkaa ja sanoi Pekalle: + +"Tokko sen retka tiedät painua ulos, vaan odotatko viimmeistä käskyä?" + +Hänen laihat kasvonsa ja pieni otsa paistoivat kuin tulinen kekäle ja +silmät löivät tulta. + +Pekka älysi lähteä ja mennessään silmäsi isää ja äitiä ja hönkäsi Mokin +pois jälestään, joka olisi lähtenyt matkaan. Käveli kartanolle ja +seisahti. Kaikki oli kolkkoa, autiota, sisällä ja ulkona. Kylmä oli +tuulikin, joka tiukasti puhalteli nurkissa, vähän väliin heikoten ja +taas kiinnittäen. Tuntuipa siltä kuin ei olisi sallinut Pekan siinä +seisovan, alkoi ahdistella suojaa etsimään. Vaan mihinkäs nyt otti +uransa. Tuuli on kurjalla tupana, vastaranta vaivaisella. Ei tiennyt +mihin mennä, vaan mennä piti. Käveli muutamia syliä toiseen taloon +päin, vaan tie nousi pystöön. Tiesi että kaikkein kummaksi sielläkin +joutuisi. Ei ollut pitkältä aikaa miettimään. Pohjatuuli poutaisen +taivaan alla teki tehtävätään. Kengät kylmi jo ihan sarveksi ja alkoi +jalkoja puristaa ja muuten alkoi värisyttää. Kyyneleet tulvahti +silmistä ja huokasi: + +"Voi taivaan suuri luoja minua onnetonta." + +Alangolla oli heinälato, jonka auki oleva ovi ammotti kuin olisi +tahtonut avosylin kutsua turviinsa. Sinne pyörähti Pekka, työntyi +heinäin sisään ja tunsi tarkenevansa siellä yötä. Tuli vähän iloiseksi +kuin pääsi suojaan, vaan heti synkistyi mieli kuin muisti isän ankaran +tuomion ja linnassa olon, minkä häpeän hän sillä oli päällensä saanut. +Eihän viitsi ihmisille silmää näyttää. Musteni mieli, koko mailma +näytti niin tyhjältä, niin synkältä. Koko elämä näytti paljon +synkemmältä kuin se kaupungin linna. Hävisi aivan kokonaan elon toivo +Pekan sielusta. Ainoa mikä oli valon sädettä, oli äitin viimmeinen +lempeä katse. Vaan isän julma muoto oli hirvittävänä peikkona, joka +nieli senkin elon kipinän Pekan sielusta. Ei ollut tietä ei telaa mihin +paeta. Ainoa turva, minkä Pekka löysi tuona kamalana hetkenä oli +tuntematoin kolkko hauta. Muuta ei ollut tietä, sinne täytyi käydä +syvin eli matalin. Tuskaisena viehkuroi hän heinäin sisässä. Yhtäkkiä +hyppäsi ylös. otti puukkonsa, seisahti ladon ovelle hampaat yhteen +puristettuna. Tuimat silmät seisoi päässä kuin kivettyneet, +kiristettyin hampaittensa läpi veti henkeä sisäänsä, ojenti kätensä ja +tuijotti veitseensä. + +Mokki kuin lähetetty enkeli äkkiä tulla sukasi takaa päin Pekan luo ja +alkoi hyppiä häntä vasten pystöön. Nuoli joka paikkaa, loiski +hännällään, liehui ja vinkui, hyppi ja nuoli minkä kerkesi. Siihen +katveni ja raitistui vähän Pekan synkkä mieli. Olihan vielä yksi +ystävä, yhtä hyvä kuin ennenki. Sepä synnyttikin Pekassa elon kipinän +ja hän nosti katseen ympärilleen. Tuli kiilui Honkaleholta, se välähti +kuin päivän kajastus Pekan öiseen sieluun ja jäi kuin kaukainen tähti +paistamaan. Hän muisti Loviisan, vain sitä kuin ajatteli niin sydän +jylähti vastaan. Se oli mennyttä. + +Hiljankin hitain kaivoi hän heiniin kolon ja ainoan ystävänsä Mokin +kanssa rupesi siihen heiniin umpipäähän makaamaan. Vaan unta ei tullut. +Olo siinä nälkäisenä ja viluisena ja toivotonna tuli tuskaiseksi. +Kyynelsilmin lähti taas pitkin tietä kävelemään ja käveli lämpymikseen +asti, vaikka ei ollut mihin mennä. Hyvän taipaleen oli astunut, niin +väsymys painoi hänet istumaan erään suuren kiven viereen, jossa oli +tuiskun kierros. Siinä vaipui hän kuuraista kiveä vasten horroksiin. +Tuntui olonsa mieluiselta. Ja Mokin alkaessa kiivaasti haukkua +ärhennellä näki hän kaunista unta. Hän kulki tietä, kaitaista metsäistä +kinttutietä. Se väliin katosi ja väliin sitä aina vähän koiti. Pekkaa +pelotti eksyminen, vaan ilmausi vuori tien sivulle. Siihen Pekka +turvausi. Kulki yhäkin sitä tietä. Se paikoin kulki jyrkkää vuoren +rinnettä, jonka alla oli pauhaava koski. Pekka nojasi siihen vuoreen, +sen jyrkän syvänteen kohdalla ja kädellään koitellen putouksen äyrästä +kulki edelleen sitä melkein pimeän hämärää polkua. Kotvasen kulettua +levesi tie ja aamun valkea päivänkajaus hiukan valaisi taivaan rantaa. +Ja mitä etemmäs kulettiin, niin sitä likemmäs se valo likeni ja +miellyttävämmältä tuntui. Viimmein aamun kajastus muuttui ihanaksi +päiväksi ja se peloittava koski siinä tien sivulla muuttui avaraksi +alangoksi ja äärettömäksi laihohalmeeksi, joka silmän kantamalta +aaltosi kauniin kesäaamun virkeässä tuulessa. Ja siihen loppui se +rinteen peloittava polku... + +Toinnuttuaan huomasi hän olevansa suureen turkkiin kääritty ja +makaavansa elokuormalla, joka hiljakseen kulkea kitisi syrjäistä +metsätietä. + + * * * * * + +Kerilän isäntä lähti viemään työpaikalle uutta renkiään, tervaksen +särkyyn Korpilammen rinteelle. Hiihtää sujuttivat peräkkää, isäntä +edellä ja Pekka kynttä kantta jälessä. Ei muuta ääntä kuulunut, kuin +tuo suksen mieto sihinä ladun syöpyneessä urassa ja sauvan suoveron +heikko kiljahdus aina pukatessa eteenpäin, kuin miehet laskivat +Kerimäen rinnettä Korpilammelle. + +Tervaspölkkyjä oli vahaiset kasat, joita isäntä määräsi Pekan +peittoamaan lateesen. Pekka heitti takkinsa ja alkoi hartian voimasta +puotella raskaalla kirveellään tervaspölkyn päähän ja heti lähti +kulkemaan kiertävä rako pihkaisessa pölkyssä. + +Isäntä jätti Pekan yksin siihen ja palasi kotiinsa. + +Miellyttävästi soi Pekan korvissa raikea kaiku, joka väsymättä virtaili +hänen kirveensä raskaista iskuista. + +Maaliskuun iltaruskon kultaisessa hymyssä uiskenteli Korpilammin +kalteva rinne, kuin Pekka väsyneenä istahti tervaspölkylle ja ikään +kuin nautti illan autuaasta rauhasta. Ainoa mikä häntä mielessään +kiitti oli se valtainen kasa kirkkaita säröksiä, jotka hohtivat kuin +kultaiset vuoleet iltaruskon tyyneessä hämärässä. Vahvat kädet ja terve +ruumis tuntui niin lupaavalta, että voisi vaikka pelloksi raivata tuon +murtoisen kuusikko- ja koivikkorinteen. Tieno näytti niin mieluiselta +tänä viehättävänä iltahetkenä, että oikein sääli oli lähteä Kerilään. + +"Työ kuin työ. Niin on, olipa tuota orsilla tai parsilla tässä +matoisessa maailmassa. Minä olin mielestäni aina parempi renkipoikaa, +vaan nyt on oma sika riihen eteen kiertynyt. Ei parane se punniten. +Mitäpä hyötyisin, jos katsoisin jälelle mennyttä kiveä, niin menisi +vene toiselle. Välttää semmoiselle kuin minulle." + +Niin itseään halveksien, alakuloisena hiihteli Pekka Kerilään +renkiytensä ensimmäisen päivän iltana. Siellä iloisen emännän +ystävällinen kohtelu lievitti Pekan syvintä katkeruutta. Pekka tunsi, +että hänellä ei olisi missään niin hyvä olla kuin täällä yksinäisessä +metsätalossa, jossa ei halveksivan silmää nähnyt. + +Aika meni menojaan kuin hän suuren tervasruukin kanssa sai myskää +melkeen liikkumatta muuhun työhön sen kevättä, ja kevätpuolen kesää +sitä polttaissa ja haalatessa rantaan. Ouluun ei lähtenyt, ei +kahden kaulansa edestä. Sinne meni isäntä kasakoitten kanssa. Sillä +aikaa Pekka hakkasi kaskea tervasmurron pohjalle Korpilammen +päivän-kaltevalla rinteellä. + +Ei ikinä ollut Pekka tuntenut sen hauskempaa työtä kuin sen kasken +hakkuu. Mitä laveammaksi kaskiaukea tuli, sitä miellyttävämmältä se +näytti ja sitä enemmän tuli intoa aukasemaan. + +Mielihyvällä katseli isäntä tervaretkeltä tultuaan Pekan avarata kaskea +ja lausui kiitoksensa. Vaan mieluisemmalle tuntui se kiitos Pekan +mielestä, minkä tuo murtoinen, mykkä kaski lausui, jossa soleat puut +huoletonna vieri vieressään makasivat harjun kantoisella kamaralla. +Pekka tunsi, että hän voi jotakin saada aikaan ja yhä voimakkaammin +tuli se ajatus mieleen, että voisi raivata avarat pellot tuohon. Ja +tänne kiintyi hänen halunsa Korpilammen rauhaiseen laaksoon. + + * * * * * + +Kolmannen vuoden elokuu oli puolivälissä. Pekka oli yhä Kerilässä +renkinä. Hänen ensimmäisen kaskensa sijalla Korpilammen rinteellä +rymötti karhea, raskasteräinen lynkäruis. Toisessa paikassa aaltoili +vasta maan kattava, vihanta laiho. Tulevan vuoden varaksi kolmas aukea +oli punaisena, kuivana kaskena. Kaikki oli hänen raatamaansa. + +Oli sunnuntai. Pekka läksi yksikseen kävelemään ja meni katselemaan +niitä lempi halmeitaan. Kierreltyään halmeensa istahti hän eräälle +kivelle halmeen heinikkopientarella. Ja siinä hän rupesi miettimään +miten tähän saisi helposti talon paikan. Ja siinä hän mielessään +laitteli ja rakenteli talon, sievän rakennuksen tuonne niemelle ja +tähän rinteelle uhkeat pellot. Niitty levisi tuolla Lehmipuron +alangossa, jossa oli sakea petäikkö. Karja kulki viljavilla ahoilla. Ja +lahdella kävi hän verkolla ja nuotalla. Sanalla sanoen, hän näki +mielessään talon täysineen. Vaan samassa se hävisikin ja jälelle jäi +vain katkera tunne. + +Mitäpä hän mailman hylky ajattelikaan semmoisia. Ja hän myhäili +hullutuksilleen. + +Isäntä kirkolta palattuaan tuli halmeitaan katselemaan ja tapasi siellä +Pekan, niin kuin oli toivonutkin. Ja Pekan tavatakseen hän lähtikin, +sillä hänellä oli sille asia esiteltävänä, jota oli jo ennenkin +miettinyt, vaan nyt uutta yllykettä saanut kirkolla käydessään. Hän +istui Pekan viereen ja alkoi: + +"Mitä sinä täällä vartioit, vaan olet tainnut niin tänne viihtyä, ettet +muualla eläkään?" + +Pekka ei virkkanut mitään, eikä isäntä odottanutkaan, sillä Pekalta ei +parempiinkaan kysymyksiin saanut vastausta vaikka olisi sarvella +vetänyt. Isäntä arveli, että kuin hän uutisensa sanoo, niin eiköön +heltiä. + +"Kuule Pekka. Rupea tähän niemelle talon tekoon. Maanlaadun tunnet +itse, että se on hyvä. Niittyä saat tuohon Lehmipurolle raivaamalla jos +kuin paljon. Kalavesi on ihan äärelläsi." + +Pekka ei luotuista sanaa lausunut. Isäntä jatkoi: + +"Minä sinua autan talon teossa. Ensinnäkin sen verran, että kuin tuolta +Lehmipuron varrelta, niittymaaltasi hakkaat hirret talosi teokseen, +niin minun hevosellani saat ne vedättää talon paikalle. Uunikivet eivät +ole kaukana, niitä saa tuosta lammin takaa rinteestä vaikka tekisit +kivestä koko talon. Työkaluja: sahoja, poria ja mitä tarvitset saat +käyttää työssäsi." + +Isäntä taas seisautti sanelmansa ja odotti, että virkkaisiko Pekka +mitään. Vaan kuin ei puhunut sanaakaan, niin isäntä leikin viistoon +alkoi taas: + +"Ja kuin tähän teet sievän talon, niin ei kaukaa palaa, ettet vielä saa +Honkalehdon Loviisan emännäksi. Se vaan likeltä kaapii." + +Pekka rykäsi, tempasi heinän edestään ja syrjäsilmällä vilkasi isäntää +kuin epäluulon alaista. Isäntä jatkoi: + +"Loviisa pitää sinusta, koskahan se meidän akoilta kuuluu aina kylässä +käydessään sinua niin kyselevän ja tutkivan työntekoasi ja suuntia ynnä +muuta. Ja tänään kerrottiin kirkolla, että Hyvälän Renne oli menneellä +viikolla käynyt Loviisaa kosimassa, vaan oli se ollut hukkayritys. +Monta se on hylännyt muutakin hyvää tarjoumusta. Se sinua odottaa, +siitä minä olen varma", vakuutti isäntä ja kuvaili: "On sinusta hätä +kaukana. Loviisalla on lehmiä, lampaita ja muuta maanpäällistä. Niin +sinä elät kuin herran kukkarossa. Usko pois Pekka!" + +"Uskon että joka lantiksi on lyöty se lanttina pysyy, minkä minäkin", +sanoi Pekka jäykästi ja kohosi seisalleen. + +Isäntä ei puhunut enään mitään sen enempää, vaan ajatteli, että "elähän +huoli. Kyllä vielä paranet siitä taudista."------ + +Oli kekri ja kaikilla rengillä ja piijoilla oli tulossa vuoden ainoa +vapaa viikko. Ja niinpä ne sen käyttivätkin hyväkseen. Joukossaan +kulkivat kylästä kylään talosta taloon iloisena seurueena kuin +lammaskarja ahon nurmisella rinteellä kesän atrioita etsien. Ja aina +toista lystiä toisen puutumaan yksissä tuumin keksittiin. + +Pekalla oli tämä jo viides kekri Kerilässä. Vaan nyt olikin hänen +renkiytensä loppunut. Joutilaana ei hän koskaan ollut kekriä viettänyt, +vaan vielä vähemmin nyt. Hänen kirveensä soitti tuimia säveleitä +Lehmipuron heinäisessä, synkässä korvessa. Ja sen sijaan kuin muut +renkimiehet olivat vapaaviikolla tuhlanneet melkein oteri vuoden +palkkansa tähteet, lepäsi Pekalla sen viikon palkkana kauniita hirsiä +valtainen rypäjäs Lehmipuron korven tummassa kohdussa. Ja sen sijaan +kuin toisilla renkimiehillä vapaaviikon lopussa oli peloittava ja ikävä +tunne alkavan vuoden vaivoista, oli Pekalla vapaa tunne ja tyytyväisenä +loisti hänen hiestynyt otsansa ja mielissään luki iloinen silmä +viikkonsa näkemiä paksuja kantoja ja toisen viikon työ piti luvata +vielä Lehmipuron kuusien helmaan ennen kuin täyttyisi hirsiä talon +tarpeeksi. + +Tulevan kevään kesä vaatehti Korpilammen rinteen tuuheita koivuja ja +sinivaipallaan peitteli nurmen kuloista pintaa, kuin Pekan uusi talo +hohtavine seinineen ja isoine ikkunoineen kesäaamun ystävällisessä +hymyssä näytti odottavan asukkaita. + +Vaan tuskin oli auringon pyörä puoli kierrostaan kulkenut taivaan +poutaisella kannella kuin täpösen täynnä vilisi Pekan talon seutu +pyhäpukuista nuorta väkeä ja toisia tuli kantaen mikä mitäkin. Mikä +kantoi astioita, mikä ruokatavaroita, mikä mitäkin, vaan kaikki tulivat +tuoden kuin kesäiset muurahaiset pesälleen. + +Pekka ja Loviisa tulivat vihittynä parina Kerilän isännän ja emännän +johtamina. Nuoruuden mehua ja voiton iloa uhkuvin kasvoin astui Pekka +ja Loviisa Korpilammin kukkaisvihkoilla kaunistettuun pirttiin, jossa +iloisen nuorison onnittelemana istuivat pöydän sivulla venyvälle +pitkälle lavitsalle. + +Loviisan viattomantyyneistä kasvoista loisti puhdas ilo, ja turvallinen +tyytyväisyys lepäsi Pekan rauhallisissa muhkeissa kasvoissa. Molemmat +silmäilivät toisiaan kuin sotkapari tyyneessä, rauhaisessa lahdessa +kevätillan kultaisena hetkenä. + +Vanha, harmaantunut, takkukarvainen Mokki astua tallusti tupaan ja +nuuski vieraita. Vaan kuin löysi isäntänsä hypähti etukäpälöillään +polvia vasten seisomaan, liehutti häntäänsä ja nuoli käsiä. Katsoi +sitten sameilla silmillään vieressä istuvaan Loviisaan ja siirtyi sille +osoittamaan hyväilyään. + +"Tämä se oli, joka sinun lymypaikkasi ilmoitti, silloin kuin minä sinut +rekeeni otin", selitti Kerilän isäntä siihen tultuaan. Ja sitä tapausta +ei Pekka tuntenutkaan tarkemmin, sillä ei hän ollut sitä kysellyt eikä +kuullut. "Tämä koira kuin juosta vauhotti vastaani kuin minä tietä +ajelin, huiskutti häntäänsä, hyppi ja luikki ja juoksi edellepäin ja +sieltä taas palasi minun luo, kuin minä en niin pian jälessä joutunut. +Sitten pysähtyi tienviereen ja siinä kuin elkamoi niin se nähtävää oli. +Minä ajoin edelleen, vaan silloin se rätäkän nosti. Minä arvasin, että +jotakin siellä on. Pysäytin hevoseni ja lähdin katsomaan. Sieltä löysin +kiven luota tämän Pekan taidotonna. Sinne olisi hyvä mies kylmettynyt +ilman tuota koiran rutaletta." + +Loviisa ihmetteli ja sydämmellisellä hyvyydellä puhutteli uskollista ja +viisasta luontokappaletta, jolla oli niin suuri osa siihen onneen, jota +hän nyt nautti Pekan nuorena aviopuolisona. Vaan Pekka yksin tiesi +mistä kamalasta kohtalosta Mokki hänet vieroitti, kuin se tulla luikki +hänen jälessään sinne latoon. Pekka rykäsi pari kertaa ja sanoi: "Hyvä +mieshän se on." + +Vaan poriseva nuoriso vaikeni pirtissä oven suusta lähtien. Sisään +astui Vesalainen emäntineen. Vesalaisen kuivakka muoto oli nuortean +näköinen, ja emännän silmät loistivat kirkkaina. Kätensä ojensi ukko: + +"Anna anteeksi kovuuteni. Tule pojakseni. Taloni on auki sinulle. Ota +isännyys. Ja sinä Loviisa terve tuloa Vesalan emännäksi", puheli +harvasteesen ukko. + +Vesalan emäntä kyynelsilmin puristi poikansa ja miniänsä kättä. Hänellä +sanat salpasi rajaton ilo, jota hän tunsi tavatessaan pitkästä kotvasta +kaivattua poikaansa. + +Kirkas kyynel vierähti Pekan poskelle. Sen pyyhki pois, näpisti +alahuulensa hampaittensa väliin ja puristi, ettei toista kyyneltä +tulisi ja lausui vallan saatuaan: + +"Täällä on minun miehuuteni koti. Täällä on minun hyvä olla." + +"Ei saa meidän nuori, kunnon naapuri lähteä", sanoivat Keriläiset. +"Me sen pidämme." + +Pekasta tuntui sanomattoman armaalta nyt elämä. Noin kilvan +kiisteltiin hänen tähtensä. Ihmiset olivat ystävällisiä ja hän oli +luullut niitten kantavan pahaa sisua häntä kohtaan. Kaikki olivat +iloissaan hänen onnestaan ja--sen hän nyt ymmärsi--olivat surreet hänen +onnettomuuttaan. Maailma oli hyvä, vaikka hän oli sitä vihannut, elämä +suloista, vaikka hän oli sitä pitänyt niin katkerana. + +Hänelle istuutui mieleen ajatus, että on kaksi mailmaa: tämä kotoinen, +rauhallinen, onnellinen mailma ja toinen huono maailma, pahuutta +täynnänsä--kaupunki markkinoineen ja muine houkutuksineen. Ja tuon +pahan mailman uhriksi hän, turhamainen ja ylpeä sisunen nuorukainen +olisi voinut joutua ilman isän ankaruutta. Ja isän ankaruuden takia +joutua kuolon saaliiksi ilman Keriläistä, jonka ystävälliseen huostaan +hänet Mokki johdatti. + +Ilosta loisti Pekan ruskea muoto ja rintansa oli täynnä suloisia +tunteita, ilon, rakkauden ja toivon tunteita, näitä ajatellessaan ja +istuessaan hyvien ihmisten seurassa, nuoren vaimonsa sivulla omassa +uutistalossaan. + + + + + +PERUKKALAISET. + +Kirjoitti Jakke Honka. + + +Perukaksi kutsuttiin tätä kylää siksi, että se oli kaukana kirkon +kylästä, erään pienoisen ja vetelärantaisen metsälammin ympärillä. +Maantietä ei Perukalle ollut ollenkaan, jos ei oteta lukuun erästä +metsittynyttä ja syviin lyöppäimiin syöpynyttä kärrytietä, joka +kierrellen soita, mutkitellen kaitaisia kankaan kaartoja, johti kirkon +kylästä Perukalle, Vaikea oli sitä kulkea jalan mutta vielä vaikeampi +hevosella, varsinkin silloin, jos joku raskaampi kuorma oli sillä +vedätettävänä. Tuosta vaikeudesta ei kuitenkaan Perukkalaiset paljon +välittäneet, sillä he olivat tottuneet kokemaan pahempiakin, eläessään +pikkukylässään, synkän sydänmaan keskellä. + +Aikaista taloa ei Perukalla ollut kuin kolme, joitten nimet olivat +Kumpula, Ketola ja Syrjälä. Mökkejä siihen sijaan oli kymmenkunta, +joista jotkut olivat varakkaitakin, oikein taloille vertoja vetivät. + +Ylipäänsä elelivät Perukkalaiset omista varoistaan, niin mökkyrit kuin +talollisetkin. Oli kuitenkin niitäkin, jotka olivat sortuneet velankin +alle, joko huonoin aikain kautta eli oman huolimattomuutensa takia, +mutta niistä veloista ei isompi maailma tiennyt mitään, sillä ne olivat +heidän keskensä. + +Nuorta väkeä oli Perukalla kyllin ja joka pyhä-ilta kokousivat he +milloin minkin talon pirttiin, huvittelemaan itseänsä: piirihypyllä, +hyväsillä ololla ja milloin milläkin leikeillä. Kumpulassa he useinkin +koolla olivat, siinä kun oli isäntä niin hyvänlaatuinen, ettei koskaan +heitä pois karkoittanut niinkuin toisista taloista tehtiin, jos he +sinne yrittivät. Ei se Kumpulassakaan emäntä sitä oikein tahtonut +suvaita, vaan sen houkuttelivat piiat aina omaan kammariinsa, että +saivat itse sillä aikaa rauhassa pirtissä elämöidä. Välistä kumminkin +arvasi emäntä heidän vehkeensä ja silloin ei nuorilla auttanut mun kuin +lähteminen, sillä emäntä oli kauhean vihassa ja aikoi kohennuksella +kopsia jos eivät oikealla lähde. Oikealla ne kumminkin lähtivät, eikä +emännän tarvinnut kohennustaan liikuttaa ja loukkoon hän sen laskikin, +kun pirtti tyhjäksi tuli. + +Kun kesä tuli ja lumi suli, tuli Perukan nuorisollekin iloisemmat ajat, +kun alkoivat ulkona tarjeta ilojansa pitää. Ei tarvinnut nyt pelätä +Kumpulan emännän kohennusta eikä istua ahtaassa ja nokisessa pirtissä, +jossa aina tuli niin kuumakin, että hiki päältä tippui. Vapaana +kaikista, kirkkaan taivaan alla, sai pitää minkälaista elämää hyvänsä, +vieläpä laulaakin, jos niin tahtoi. + +Niinpä kokousivat he kerrankin eräänä pyhä-iltana Syrjälän takapuolella +olevalle kentälle viettämään iltaansa iloisesti. Olivatpa vielä +hankkineet Patalan Pekan pelimannikseen, joka olikin ainoa soittoniekka +Perukalla. + +Patalan Pekka oli eräs vanhanpuoleinen poikamies, semmoinen vanhan +kansan jörri, joita vieläkin joskus näkee. Hänellä ei ollut koskaan +kiirettä, sillä hän ei ollut tottunut hätäilemään. Jos hän joskus aikoi +jotakin tehdä, meni siinä aikoessa ja miettiessä aina hyvät aikoja +ennenkuin alkuunkaan pääsi, mutta mitä hän kerran tekemään rupesi, sitä +hän teki niin kauvan ja niin perinpohjin, ettei siitä tahtonut +loppuakaan tulla. + +Niinpä oli laita pelinkin kanssa. Tovin aikaa oli hän jo tuossa +viuluansa tälläillyt; pimputellut kieliä ja väännellyt nastoja, eikä +pelistä tullut sen valmiimpaa. Pojat alkoivat jo levottomasti katsella +pelikin viulun tälläilemistä, mutta pelikki ei ollut siitä +tietävinäänkään: rumputtelihan vaan viulunsa kieltä ja aina vähän +päästä koetti rokallakin, eikö se jo olisi "tämmissään".--Ei se vielä +ollut... Altti oli liijan alhaalla ... sitä piti vääntää ... mutta +pikkuisen, ettei liijaksi menisi. + +Jo alkoi olla Pekan viulu tällissään, ja vielä pikkuisen niin valssin +tahtia alkoi hän irtaudella. Pojat valitsivat heti tyttönsä ja +riensivät tanssimaan--mutta tuskin olivat kerenneet usiammasti kuin +kerran ympäri pyörähtää kuin Pekka lopetti jo pelinsä. "Malttakaashan +kun panen vähän hartsia rokaan että soipi paremmin," sanoi hän ja alkoi +kaivella taskujansa. + +"Eipä siitä kaivelemisesta taida loppua tullakaan," muistutti Tuomas, +erään mökin poika, kun näki ettei Pekka etsittäväänsä löytänyt. + +"Tosiaankin! Eiköhän se soisi voitelemattakin," kiirehtivät muutkin + +"Ei vainkaan, Pekka, saa asiaa kiireellä pilata.--Tällätkäähän vaan +viulunne täyteen reilaan, että lähteepi porakammat äänet," sanoi muuan +pojista, joka haastatti tyttöjä ja katseli viekkaasti ympärilleen. + +Pekka ei ollut poikain pakinoita kuulevinaankaan, kaivelihan vaan +taskujaan, viulu toisessa kädessä. + +"Eiköhän, pakana vie, jäänytkin kotia se hartsi palanen koskei häntä +mistään löydy. Olinhan minä sen mukaan ottavinani, mutta jäiköhän se +kumminkin... Kyllä sitä pitää lähteä hakemaan, sillä muutoin ei tule +pelistä mitään," puheli Pekka ja aikoi lähteä sitä kotoansa hakemaan, +johon oli matkaa noin parin virstan arvo. + +"Älkäähän toki lähtekö yhtä hartsipalaista kotoanne asti hakemaan, +siellähän menee koko ilta," huusi Tuomas Pekan jälkeen. + +"Mikäpä tässä muukaan auttanee," sanoi Pekka ja pysähtyi. + +"Miksei auta.--Pannaan pihkaa rokaan, sehän käypi hyvin hartsin +asemesta," ehdoitti Tuomas. + +"Kyllä kai se muuten, vaan on se kielille vähän hauskanlainen," +myönteli Pekka. + +"Älkää siitä huoliko, minä ostan uudet sijaan--ja toimeen nyt," sanoi +Tuomas kiirehtien. + +"No se on eri asia, kun ostanet. Vaivaloiseksi tahtookin tuo kielien +osto käydä, kun noita pelin ansioitakin tuntua niin vähän olevan," +sanoi Pekka hyvillä mielin ja palasi takaisin. + +"Juokse Teuvo Syrjälän tervahaudalta noutamassa vähän pihkaa, mutta +juokse pian," sanoi Tuomas sitten eräälle pojalle, joka odottamasta +toista käskyä lähti vaatimusta seuraamaan. + +Pian olikin pelikki Pekan kädessä suuri harkko kesäistä, päivän +paahtamaa pihkaa--vetelää kuin velliä--jota hän kiireelle siveli +rokaansa. Ärt, ärt, panivat viulun kielet, kun Pekka niitä rokalla +kosketteli. "Taisipa sitä tulla siihen roppakädellä", virkkoi Pekka sen +huomattuaan ja pyyhki rokaansa housun lahkeeseen. Kun se toimi oli +tehty, laittoi hän viulunsa leveämmän puolen leuvan alle, taivutteli +sormiaan, painoi päänsä kallelleen ja pian alkoivat äsköisen valssin +säveleet kaikua raikkaassa kesäilmassa. Kaikki, jotka vaan suinkin +osasivat, riensivät nyt tanssimaan ja ne, jotka eivät osanneet, +siirtyivät pelimannin viereen, jossa silmät tirrollaan katsoivat kuinka +hänen sormensa kielten päällä hyppelivät ja jalka nurmista kenttää +vasten tahtia polki. Hiki juoksi jo useamman tanssimiehen kasvoilta, +täytyi vähän istahtaa ja nenäliinalla kasvojaan pyyhkiä, ettei karvas +hiki silmiin ehtisi, joka niitä niin kovin karvasteli. + +Kaikki olivat jo herenneet tanssimasta ja istuivat väsyneinä ja +hikisinä nurmella. Pekka vaan veteli koko rokan pituudelta kiihkeätä +valssia, silmät ummessa ja pää kallellaan, tuon tuostakin mukautellen +itseänsä pelin tahtien mukaan. Ei hän välittänyt mitään siitä, tanssiko +kukaan eli ei, eikä hän edes sitä nähnytkään, sillä kertaakaan ei hän +silmiänsä ravauttanut, veteli vaan hartaasti, suu väärässä ja posket +pullollansa. + +"Pankaapa Pekka polkkaa", huusi Tuomas hänelle, jota tuo mahdoton +valssin paljous alkoi jo kyllästyttää. + +"Ei kun sotiisia", tahtoi toinen. + +"Kaloppia", sanoi kolmas. + +"Antaa vaan tulla samaa", huudahti neljäs nauraen ja samaa sitä vaan +tulikin. + +"No sun turkanen, kun tuota yhtä valssiaan lykkää koko illan!" sanoi +muuan pojista ja lähti kiireesti astelemaan Pekan tykö. + +"Pankaa sotiisia, Pekka!" + +Ei vastausta. + +"Kuuletteko, sotiisia!" hän huusi Pekan korvaan ja röykkyytti häntä +olkapäästä. + +"No, no... Vai sotiisia sitä nyt... Kyllä, kyllä..." soperteli Pekka, +lopetti pelinsä ja alkoi viritellä viuluansa. + +Kaikki nauroivat, vaan Pekka ei ollut siitä tietonaankaan. Hän ei ollut +pahantuulen lapsia. + +Pitkälliseltä alkoi taas pojista tuo viritteleminen tuntua, vaan eivät +kuitenkaan viitsineet Pekkaa siitä kiirehtiä, kun hän aina, kun ne +ajatukset pojissa nousi, oli niin lupaavan näköinen ja viulukin oli +aina silloin oikealla paikallansa. Oikein kutisevan tuntui tyttöinkin +jalkoja, kun Pekka viulunsa kieltä pimputteli, sillä tanssiin teki +taasen mieli. Ja jopa alkoikin heistä tuntua siltä, että parempaa kai +se äsköinen valssikin olisi ollut kuin tuo joutava pimputus, jolla ei +ensinkään tanssia saattanut. Jopa yritti Tuomas, joka oli kaikista +hätäisin, muistuttamaan, että eihän siitä tainnut tulla mitään, vaan +silloin juuri sai Pekka taas viulunsa viritetyksi ja alkoi soittaa, +jonka tähden Tuomaan muistutus keskeytyi siihen. + +Yhtä hartaasti kuin ennenkin veti Pekka ja yhtä hartaasti tanssivat +nuoretkin, jotta tomu kentällä pölisi. Ennen kuitenkin väsyivät +tanssimiehet kuin Pekka, ja tovin aikaa jälkeenkin päin veteli hän +suloista sotiisiansa, tietämättä mitään siitä, että kukaan ei +tanssinut. Viimein hän kumminkin lopetti soittonsa ja pani tupakan. + +"Kukahan tuolta Syrjälästä päin tulee, jolla on kori käsivarrella", +kysyi Kumpulan Eero Tuomaalta, viitaten kädellään sinne päin, josta +tulija näkyi. + +"En häntä oikein tänne asti tunne", sanoi Tuomas ja koetti katsella +tulijaa. + +"Hikliinihän tuo näkyy olevan. Minä hänen tunnen yhtä tarkkaan kuin +sinunkin siihen", huudahti Rimalan Erkki. + +"Sepähän näkyy olevan", myönsivät muutkin ja pyyhiskelivät kasvojaan, +jotka vielä olivat hiestä märkänä. + +Hikliiniksi kutsuttiin erästä vanhanpuoleista poikamiestä, joka kulki +talosta taloon pikku-tavaraa kaupittelemassa, niinkuin: kampoja, piipun +varsia, sikaareita ja minkä mitäkin semmoista. Aina oli hänellä päällä +vanhat ja repaleiset vaaterievut, joita hän lienee pitänyt siksi, että +herättäisi paremmin säälin tunnetta niissä ihmisissä, joitten kanssa +hän oli tekemisissä, sillä pakosta ei hänelle repaleisten vaatteitten +pito ollut, kun oli mahdottoman rikas! Ei hän millään muotoa olisi sitä +suvainnut, että hänen rikkauksistaan puhuttiin, sillä hän koetti kaikin +mokomin sitä salata. Ruokaa ei hänen milloinkaan nähty rahalla ostavan, +pyytelemällä hän aina sitä hankki, tai vaihetteli kammoilla ja piipun +varsilla, joita hän ahkerasti teki. Rahaa oli hänellä velkana +useammissa Perukan mökeissä, vieläpä taloissakin, joitten koroista hän +piti tarkan huolen, että ne tulivat päivän päälle maksetuiksi. Usein +pitivät kylän poikaviikarit häntä narrinaan ja panivat hänelle +nimenkin: "Rikas Pekka", josta hän oli heille kauhean vihainen, mutta +mitäpä tepsi pojissa hänen vihansa,--sitähän he juuri halusivatkin. + +Kun Hikliini oli tullut tanssipaikalle, alkoi hän heti tavaroitaan +pojille kaupitella, jotka istuivat suuressa ympyrässä Pekan ympärillä. + +"Yhä sitä vain Hikliinillä kauppatavaraa piisaa.--Eikö se jo ala +loppua?" kysyi Pekka, silmäillen häntä, yli olkansa. + +"Onhan tuota vielä ollut", vastasi Hikliini surkeasti. + +"Ennen ne pankista rahat loppuu, ennenkuin Hikliiniltä", sanoi Tuomas +koetteeksi, että mitä tuo tuosta pitää. + +"Mitä?" kivahti Hikliini. + +"Eipähän niin mitään. Ilman vain sanoin, että vähänähän nuo näkyy +teiltä kaupantavarat olevan. + +"Niinkö se sanoi? Kuulitko sinä?" kysyi Hikliini Pekalta. + +"Niin se sanoi, että ennen pankista rahat loppuu, kuin Hikliiniltä +tavarat", jouduttausi muuan poika joukosta sanomaan, ennenkuin Pekka +kerkesi mitään vastata. + +"Mistä se Tuomas minun rahani ja tavarani tietää ... eikai se ole niitä +lukenut ... ja samakai se hänelle on", soperteli Hikliini. "Ostatko +sinä sen piipun varren vai mitä?" kysyi hän sitten eräältä pojalta, +joka katseli piipun vartta ja koetteli sitä koppaansa. + +"Enpä häntä tiedä ... niinhän tuo on kalliskin ja paha rosokin on +tuossa." + +"Ei se mitään haittaa, eihän tuosta kulje henkikään läpi." Hikliini +puhalteli varteen. "Koetapas itsekin ... niin ... vallan hyvä varsi!" + +Hikliini oli tuossa kauppaa hieroessaan uneuttanut korinsa taakseen, +jonka Tuomas sillä aikaa juoksutti lähellä olevan pensaan suojaan. + +"Ja on minulla täällä parempiakin varsia ... odotappa, kun näytän +sinulle toisia", puheli hän edelleen ja kääntyi ottamaan koriansa, +mutta kovin hän hölmistyi, kun sitä ei näkynytkään. + +"Mitä... Mihin se kori? Kuka on sen uskaltanut ottaa...?--Sanokaa +joutuin--! koirat--! lurjukset...!" sähysi hän vihan vimmassa. + +Kukaan ei vastannut mitään, naurun pirskahduksia kuului vaan +poikajoukosta. + +"Sinä, Tuomas, sen olet vienyt... Sinä olet aina olevinasi muita +viisaampi, vaikka olet tyhmä kuin talonpojan saapas!--Laitatko joutuin +sen tänne, taikka minä käyn huomenna vallesmannissa." + +"Mikä minun pitäisi laittaa?" + +"Mikä? Vieläkö sinä kysyt... Se kori." + +"Mikä kori?" + +"Älä tekeydy tietämättömäksi, et sinä sillä kuitenkaan kauvaksi pääse! +Sinä sen olet kumminkin vienyt,--sinä heittiö!" + +"Kuulkaa nyt kaikki, vieraanmiehen puolesta! Tämä Pekka Hikliini soimaa +minua varkaaksi", sanoi Tuomas, koittaen olla totisena. + +"Kyllä kuullaan, ja sanoihan se vielä sinua heittiöksikin", sanoivat +pojat. + +"Niin. Kaksi koreata nimeä se minulle antoi: rosvo ja heittiö, mutta +näistä nimistä tulee hän vastaamaan lain edessä", kimitti Tuomas. + +"Nythän se käypikin laatuun vallan hyvin, kun lautamieskin on täällä.-- +Anna hänelle manuu, että tulee näkemään mitä varkaaksi soimaus tekee", +kehoittivat pojat Tuomasta. + +"Tosiaankin!" sanoi Tuomaskin iskien Kumpulan Eerolle silmää ja antaen +hänelle muka manuu-rahan. + +Kumpulan Eero, joka todellakin oli lautamies, ymmärsi hyvin poikain +vehkeet ja alkoi kävellä Hikliinin tykö, joka kokonaan hämmästyksissään +seisoi vähän taampana poikajoukosta. + +"Tämä Tuomas Pikkarinen vaatii teitä lailliseen edesvastaukseen +varkaaksi soimuusta ja muusta kunnian loukkauksesta. Käräjät alkavat +loppupuolella Tammikuuta, jos vaan ei kovat pakkaset niitä estä", +täytti Eero toimituksensa. + +Vaikka tämä manuun loppupuoli tuli vähän erilailla sanotuksi, kuin se +tavallisesti sanottava oli, niin ei Hikliini kuitenkaan sitä miksikään +ymmärtänyt, vaan oikein tolkussa luuli hän sen olleen oikean manuun. +Sanaakaan puhumatta lähti hän pois, vaan kun sattui mennessään +havaitsemaan korinsa pensaan takana, johon Tuomas oli sen juoksuttanut, +otti hän sen kiireesti pois ja katseli vihaisesti poikia sillä hän +huomasi kolttosen, jonka he olivat hänelle tehneet--ja vielä sitten +lain eteen vaivasivat! + +"Älkää vielä menkö, minä ostan sikaareita", huusi muuan hänen +jälkeensä. + +"Ja minä sen piipun varren... Kuuletteko!" + +"Niin, ja muutenkin, tulkaa sopimaan asianne ajoissa ollen", kehoitti +Kumpulan Eerokin. + +No nyt kääntyi Hikliinikin takaisin, kun kuuli Eeron kehoituksen. Ei +hän kaupan teon vuoksi sitä tehnyt, vaan se sopimus ... sehän se häntä +kehoitti. + +"Niin. Eiköhän olisi parasta, että sovittaisiin pois koko asia, eihän +sinulle ole kuitenkaan siitä mitään hyötyä, minä kun ... tuota ... +muutoinkin olen niin köyhä. Ja muutoinkin ... tuota ... niin eiköhän se +sopisi?" puheli Hikliini pelossaan Tuomaalle. + +"Ettehän te mikään köyhä ole, kun olette joka mökistä saaliissa", +vastusteli Tuomas. + +"Enhäntä ole niin paljon saaliissakaan, ja jos jonkun vähän +olisinkin... Mutta eiköhän se kumminkin passaa, että sovittaisiin?" + +"Enpähäntä tiedä. Te soimasitte minua niin ilkeästi", empeili Tuomas. + +"Kyllähän se tuli vähän väärin sanotuksi, minä kun tuota luulin ... +että tuota ... kun se kori katosi ... että sinä sen olet vienyt ... +vaan erehtyyhän sitä ihminen monasti sen verran ... ja sovitaan nyt, +eikä muistella enään koko asiata", puheli Hikliini nöyrästi. + +"Saattaspa tuon nyt sopia jos tahtoisi--vaan sovinnoita teidän +kumminkin täytyy antaa", sanoi siihen Tuomas, iskien silmää toisille +pojille, jotka hänen selkänsä takana nauraa kutristelivat. + +"Ole nyt!... Eihän tuota nyt tuommoisesta asiasta sovinnoita..." + +"Eipä suinkaan! Miksi ei? Asia oli niin paha kuin joku toinenkin." + +"Ei kai se nyt niin paha ollut, ettei sitä saata sovinnoittakin +sopia ... ja minä kun tuota olen niin köyhä", vaikeroitsi Hikliini. + +"Rimalastakin olette vielä kaksi sataa saamassa mökin hinnasta, jonka +toissa kevännä möitte", muistutti Tuomas, vastapainoksi Hikliinin +köyhyydelle. + +"Niin no, jospa minä nyt sen olenkin saapa, vaan siinä ne onkin kaikki, +eikähän tuo ole paljon, jos sen verran onkin vanhan päivän varaa." + +"Kuinka paljon lienette vielä muualtakin ja takanannekin on tuhansia", +jatkoi vaan Tuomas. + +"Minullako? Kuka sen on sanonut?" + +"On sitä sanonut monikin, joka on tiennyt." + +"Ne valehtelevat, lurjukset!" + +"Empä ota sitä oikein uskoakseni, että valehtelisivat." + +"Valehtelee ne, saat sen uskoa. Ne ovat jokainen minulle vihassa ja +koettavat nostaa jos jonkinlaisia juoruja." + +"Mistäpä ne olisivat teille vihassa." + +"En tiedä mistä lienevät, sillä enkai minä ole heille mitään pahaa +tehnyt, vaan vihassa ne ovat... Mutta sovithan sinä nyt sen asian ilman +sovinnoittakin!" + +"Sillä puheella sovin, että laitatte sikaarit meille joka pojalle, vaan +muuten en", sanoi Tuomas. + +"Ole nyt ... tuommoiselleko joukolle!" + +"Aivan jok'ikiselle." + +"Eihän minulla taida näitä piisatakaan", sanoi Hikliini, lueskeli +sikaareitaan ja katseli toisen vuoron poikia, että olikohan niitä +hyvinkin paljon. + +"Jos ei piisaa, niin pannaan piipun varsia lisäksi", sanoi munan +pojista. + +Kaikkia näitä täytyi nyt Hikliinin kuunnella, tohtimatta suuttuakaan, +kuten monasti muulloin. + +Niin. Sikaarit täytyi nyt Hikliinin joka pojalle antaa, eihän siinä +muukaan auttanut, kun pelkäsi muuten Tuomaan käräjiin vievän, sillä ei +hän ollenkaan epäillyt tuon vasta saadun manuun totuutta. + +Katketakseen nauroivat pojat Hikliinin pois mentyä ja polttelivat +hyvillä mielin noita sovinto-sikaareitaan. + +"Soitapas nyt Pekka oikein koreata polkkaa, että saadaan tässä vähän +tanssiakin," sanoi Tuomas, kun oli poltellut sikaarinsa loppuun. + +"Tosiaankin! Anna tulla oikein paraan tapin takaa," säesti Rimalan +Erkkikin. + +Pekka ei vastannut mitään, sammuttelihan vain sikaarinsa ja pani sen +sitten suuhunsa, piipunperille lisäksi. Sen perästä alkoi hän viuluaan +viritellä ja kotvasen perästä raikui ilmoille korea polkka. + +Kun tanssimiehet olivat parhaassa touhussaan, lähestyi heitä Syrjälän +isäntä, seurassaan moniaita muita miehiä. He olivat menossa seuroihin, +jotka olivat eräässä mökissä toisella puolen järveä. Nuorikot eivät +heitä huomanneet, ennenkuin tulijat olivat aivan lähellä. Silloin he +kyllä herkesivät tanssimasta ja kielsivät Pekkaakin pelaamasta, vaan +Pekka ei sitä kuullut, veteli vain polkkaa, vaikka seuramiehet olivat +aivan hänen selkänsä takana. + +"Mitä melua tämä on! tuolla tavallako te, kelvottomat, pyhitätte +Jumalan asettaman lepopäivän?" kiljasi Syrjälän isäntä. + +Kukaan ei tohtinut vastata mitään, ja toistensa suojaan tukkeusivat +tytötkin peloissansa. + +"Etkö herkiä vinguttamasta sitä helvetin lasten tahtirumpuasi Jumalan +juhlapäivänä!" karjasi hän toistamiseen. + +Pekka ravautti silmiään katsoakseen, kuka sillä tavalla uskalsi +pelimannille puhua, vaan kun hän huomasi Syrjälän isännän vihasta +punoittavat kasvot, alkoi hän heti laitella viuluansa pussiin. + +"Sinäkin olet jo noin vanha, etkä vielä sen vertaa tiedä, että osaisit +pyhittää lepopäivän," jatkoi isäntä. + +"Niin se on. Ei vanhuus mieltä anna, jos ei Jumala," huokasi toinen. + +Pekka ei vastannut mitään. + +"Te ette saa tulla minun maalleni pitämään tuonlaista elämää, muistakaa +se, ja painakaa jokainen kotianne, taikka..." kuului Syrjälän isännän +jyrisevä ääni. + +Kaikki lähtivät pois, mikä minnekin päin ja niin keskeysi heidän +iloinen iltansa. Vaan Pikkarisen Tuomas ja Rimalan Erkki päättivät sinä +iltana lähteä tukkijoelle. + + * * * * * + +Syksy oli tullut. + +Koko kesän olivat Pikkarisen Tuomas ja Rimalan Erkki olleet +tukkijoella, hyviä palkkoja tienaamassa. Sieltä tultuaan olivat he +laittaneet itselleen ruotsinverkavaatteet, ja olivatpa vielä ostaneet +kellosepältä hopeakuoriset ankkurikellotkin, joitten romssiset perät +kirkkaasti kimaltelivat auringon paisteessa. Anturasaappaat he myös +olivat laittaneet, joitten suuhun oli kämmenen leveydeltä pantu +punaista nahkaa, eikä naruakaan oltu unohdettu pohjiin panna. Kelpasipa +sitten aina poikain kyläänkin lähteä, kun niin sattui asioissa +kantaumaan. + +Heikkilän mökissä olivat he kortteeria olleet siitä asti, kun +tukkijoelta tulivat. Eivät he tehneet mitään, makailivat vain ja +iltasilla kävivät toisissa mökeissä kylässä. Väliin, kun eivät +viitsineet kylään lähteä, pistivät huvikseen pikku myllyn. + +Pirtillä he nytkin olivat. Tuomas nukkui pöydänpääpenkillä ja Erkki +opetteli korteillaan tekemään erästä konstia, jonka Kumpulan renki Eetu +oli viime pyhä-iltana hänelle neuvonut, mutta jonka hän sitten oli +jälleen unehuttanut, eikä enään osannut vaikka olisi kuinka koettanut. +Aivan se oli välistä mieleen johtumaisillaan, vaan ei kumminkaan +johtunut, sikseen täytyi heittää ja ruveta muuta ajanhauskuutta +hakemaan. + +"Tuomas, nouse ylös... Kuuletko," Erkki pudisteli häntä jalasta. + +"No, no ... älähän nyt..." soperteli Tuomas, ravauttamatta +silmiäänkään. + +"No, nouse nyt! Ikävä kai minun on tässä yksin kollottaa. Pannaan edes +yksi mylly." + +"En minä nyt jaksa. Minua niin väsyttääpi." + +"Eikö siellä menneen yöllisessä yöpaikassa nukkua annettukaan?" + +"Missä menneen yöllisessä?" + +"Siellä Ketolassa." + +"Enhän minä ole siellä ollutkaan." + +"Vai et. Etkö sinä luule minun tietävän?" väitti vaan Erkki. + +"Ole tuossa joutavoimatta," sanoi Tuomas ja nousi ylös, uni +silmänurkissa. + +"Pannaan nyt se mylly... Sinun teko, sinä jäit illalla viime kerralla +myllyksi... Tuossa," ja Erkki ojensi korttipakan Tuomaalle. + +"Sinähän se jäit," väitti Tuomas. + +"Vaikka sinä. Etkö muista, kun minä tein sinusta oikein vesimyllyn." + +"Sinä se kyllä jäit, vaan samahan tuo on, teenpää heidät minä," ja +Tuomas otti kortit, joita alkoi sotkea käsiensä välissä. "Pata +valttia," lisäsi hän sitten ja löi korttipakan penkille. + +"Silläpä minulla onkin kaikki pataa," sanoi Erkki, silmätessään +korttejansa. + +"Kunhan olisi puoletkaan," virkkoi Tuomas ja löi. + +Olkansa takaa sivalsivat he aina kortin petäjäiseen penkkiin ja se mies +jolla se paraiten läsähti. Aina kun toinen joutui myllyksi, pääsi +toinen kiusottelemaan, että "käytä minunkin pussini." + +Tuota tekoaan jatkoivat he niin kauvan, että se alkoi tuntua vanhalle, +sitten heittivät he sen pois ja panivat tupakin. + +"Arvaasta, kuka nyt tulee?" kysyi Erkki, katsellessaan akkunasta ulos +ja huomattuaan ulkoa jonkun tulijan. + +"Vissiin tämän talon isäntä." + +"Ei ole isäntä." + +"Kuka sitten?" + +"Hikliini." + +"Mitä petoa se nyt tänne tuleepi." + +"Sillä on taas jotakin kirjoituttamista sinulla, luulen minä." + +"Saattaapa olla. Tuumautahan sinä Hikliiniä, minä olen nukkuvinani +täällä pöydän takana," sanoi Tuomas ja meni pöydän taka maata. + +"Kyllä kyllä... Vaan asetuhan nyt joutuin, jo tulee porstuassa", +kiirehti Erkki ja laittausi vakavasti istumaan. + +"Hyvää päivää!" toivotti Hikliini, kun pääsi sisälle, ja istui +penkille. + +"Päivää, päivää! Onkos sitä nyt muuta kuulunut?" + +"Eipä heitä niin kerrottavia", sanoi Hikliini ja alkoi taskustaan +kaivella piippunysäänsä. + +"Oletko käynnyt kaupungissa, kun kuulin sitä illalla puhuttavan," kysyi +Erkki, kun olivat olleet tovin ääneti. + +"Kävinhän siellä... Kuka sitä sanoi?" + +"Ketolan Heikkihän sitä taisi puhua." + +"Niin, Ketolan isännän kyytissähän minä siellä kävin. Ajattelin, kun ei +tarvinnut kyytistä mitään maksaa, että jospa häntä joskus kävisi +kaupunkiakin katsomassa". + +"No mitä siellä näkyi?" + +"Ainahan siellä näkyi kaikenlaista... Mikäpä ne kaikki enään +muistaneekan." + +"Näitkö rautatienkin?" kyseli Erkki. + +"Näin, ja kaikki ne tulivat junatkin ... vai miksi heitä kutsuttanee +... näin kun mennä pölistivät niin kiivaasti, ettei lintukaan olisi +niissä pysynyt." + +"Jokohan ne nyt niin kiivaasti olisivat menneet," epäili Erkki. + +"No niin kiivaasti ne menivät ... saat uskoa. Minä tuskin kerkesin +piippuni sytyttää, kun olivat jo näkymättömissä... Mutta nukkuuko se +tuo Tuomas tuolla, minulla olisi sille vähän asiata." + +"No mutta minkä näköinen se oli se höyryhevonen? oliko samanlainen kuin +tuo Ketolan musta?" kyseli Erkki yhä olevinaan tietämätönnä. + +"Eihän se hevosen mallinen ollut ... semmoiset nelirattaiset vaunut +vaan..." + +"Semmoisetko kuin kirkkoherrallakin?" + +"Ei, ei ne semmoiset olleet." + +"Minkälaiset sitten?" + +"Semmoiset ... en minä heitä nyt osaa selittää... Mutta herätäpä tuota +Tuomasta ... minulla olisi vähän kiireenlainen." + +"No mihin se nyt niin kiire on... Eikö siellä muuta näkynyt?" + +"Eipä siellä muita niin erinomaisia näkynyt," sanoi Hikliini vähän +tuskauksissaan Erkin alituisesta kyselemisestä. + +Vielä yritti Erkki jotain kysymään, vaan ei kerennyt, kun Tuomas nousi +jo ylös ja haukotteli, kuin ainakin unesta heräävä, joka Erkkiä +pakkausi naurattamaan. + +"Etkö sinä, Tuomas, rupea minulle vähän kirjuriksi? olisi näet +laskettava ne kasvut ... ne jotka mennäkin vuonna... Muistatkai sinä +sen Ketolaisen velan?" kyseli Hikliini. + +"Muistanhan minä tuon." + +"Sitä oli kaksisataa viisikolmatta markkaa sitä pääsummaa, kuudella +kasvulla" muistutteli Hikliini. + +"Niinhän se taisi olla ... vaan tottahan tupakin saanee panna ... eikai +sillä niin kiirettä ole", sanoi Tuomas ja rupesi laahaamaan tupakkia +piippuunsa. + +"Kyllähän minulla olisi vähän kiireenlainen." + +"Jottako niin kiire, ettei tupakkia jouda panemaan?" + +"No eihän tuota niin ... joutaneenhan tuota nyt sen verran ... kunhan +sitten heti ... minun pitäisi vielä tänä päivänä käydä tuollakin +Rimalassa?" + +"No, onhan niitä päiviä muitakin", sanoi vain Tuomas ja sytytti +piippunsa, jonka tehtyään nakkausi penkille maata. + +Kovin harmitti se Hikliiniä, kun ei saanut asiatansa ajetuksi niin pian +kuin olisi tahtonut. Ajattelipa hän kiirehtiäkin Tuomasta vaan ei +tohtinut, kun pelkäsi sen siitä suuttuvan ja heittävän siksensä koko +kasvuin laskun. Täytyi siis odottaa niin kauvan, kuin se itse +hyväntahtoisuudessaan nousi, sillä muita kirjoitusmiehiä ei Perukalla +paljon ollut.--Heinolan Mikkohan se kyllä olisi ollut, vaan se kun aina +otti vaivoistaan kymmenen penniä ja Tuomas ei mitään, niin sillähän se +Hikliini aina kirjoitettavansa Tuomaalle toi. + +"Niin. Mitäs sitä pitikään räknätä", kysyi Tuomas, kun viimeinkin oli +noussut ylös ja ottanut kirjoitusneuvonsa esille. + +"Eihän siinä ole muuta kuin lasket vain, mitä ne kasvut vuoden ajalta +tekemään tulevat, kuuden koron jälkeen... Se tuli jo eilen täyteen +viimeinen vuosi", selitti Hikliini. + +"Mutta osaankohan minä", epäili Tuomas. + +"Miks'et sinä osaa... Laskithan sinä ne mennäkin vuonna." + +"No niin, jospa minä osaan... Paljoko se olikaan se pääsumma?" + +"Kaksisataa ja viisikolmatta." + +Tuomas rupesi laskemaan ja Hikliini katsoi päältä. + +"No nyt se on valmis", sanoi Tuomas ja ojensi paperin Hikliinille. + +"Panithan sinä tämänkin päivän?" + +"Enkä pannut." + +"No mihinkä se joutuu?" + +"Joutuipa tuo nyt yksi päivä mihin hyvänsä." + +"Ei, kyllä se olisi pitänyt panna.--Ne ovat muutenkin nuo korot niin +helpot." + +"Helpotko? Johan sinä nyt Hikliini rukka olet täytymätön kuin papin +säkki. Eihän kukaan ota rahastaan sen suurempata korkoa, ei kaikkein +suurin koronkiskurikaan", sanoi Tuomas vähän närkästyneenä. + +Hikliini ei tiennyt mitä vastata, äänetönnä vain katsoa muljotti ja +kohautteli housunsa kaulusta; jotka väkistenkin tahtoivat solua alas. + +Erkki oli juuri laittelemassa pärepihtiä hänen takkinsa helmaan, niin +silloin pyörähti Hikliinikin päin ja huomasi kaikki. Pärepihti putosi +lattialle. "Mitä? Mitä sinä ilvehdit--junkkari?" + +"Enpähän niin mitään, katsoinhan vaan kuinka kaunista vaatetta tuo +teidän takkinne on", puolusteli Erkki. + +"Vai niin, vai... Etkö sinä luullut minun näkevän?... Tuhat +tulimmainen! Sinä se luulet olevasi iso viisas ... mutta odota ... +tulehan vielä minulta velkaa tahtomaan ... tulehan... Et saa vaikka +paikalle kuolisit... Pannaanhan mieleen!" uhkaili Hikliini. + +"Pane vaan mieleesi, anna olla oikein hyvässä muistossa, ettei unehdu", +ilkkui Erkki. + +"Et saakaan ... et vaikka piru olisi", äyvästi Hikliini vielä +mennessään oven ravosta. + +Pojat eivät olleet tuosta millänsäkään, nauroivathan vain ja katsoivat +akkunasta Hikliinin jälkeen. Niin kauvan kuin hän näkyvissä oli pui hän +nyrkkiä ja katseli uhkaavasti jälkeensä, pojat vain nauroivat ja +tuumailivat että: "leppyyköhän tuo koskaan." + + * * * * * + +Talvi oli kulunut, kevät tullut. Muita mainittavampia muutoksia ei +Perukalla ollut tapahtunut kuin se, että Ketolan isäntä oli viime +talven aikana kuollut. Ketolan talo oli siis isännätön. + +Talven tuimuus oli loppunut, ainoastaan aamusilla oli vielä pakkasia, +mutta sehän olikin sitä lystimpi, kun ei tarvinnut kylässä käydessäkään +kahlata vahvaa luuta, sillä hanki alkoi jo kannatella. Pudotti se +kuitenkin joskus, varsinkin päivemmällä, kun päiväpaiste alkoi sitä +sulattaa ja silloin meni aina saapasvarren suusta lumi sisään, mutta +pianhan se sieltä lähti, kun istui johonkin ja käänsi saapasvarren +nurin, niin sillä hyvä. Vaimonpuolilla se oli pahempikin, heillä kun ei +ollut saappaita vaan lyhytvartiset ruojuskengät, jotka aina kun hanki +pudotti humahtivat lunta täyteen ja tapahtuipa niinkin, että molemmat, +tai toinen kengistä jäi kinokseen. Silloin ei auttanut muu, kuin juosta +sukka toisessa jalassa likimmäiseen taloon ja laittaa joku poikanen +hakemaan kenkä pois, joka työ olikin pojista mieluista. Ahkeraan +kävivät Tuomas ja Erkkikin kylässä, mutta heiltä ei kumminkaan jäänyt +kengät kinokseen. + +Aamiaisen päälle olivat he vähän levähtäneet ja vieläkin nukkui Tuomas, +vaan Erkki, joka oli vähän kipsempi, hyppäsi ylös ja alkoi herätellä +Tuomastakin. + +"Kuuletko sinä ... nouse ylös, vaan etkö vieläkään jaksa," tuumi hän ja +pudisteli Tuomasta, joka vähän silmiään hieroen nousi istullensa. + +"Huomenna on Syrjälässä kinkerit... Alapas tavailla katkismustasi... +Tuossa..." ja Erkki nakkasi punakantisen katkismuksen Tuomaan puolelle +pöytää. + +"Tavaile sinä. Sinulla nuo lienevät luvut unehtuneet, kun et koko +pitkänä vuotena ole kirjan sisään katsonut." + +"Jottako sinä olet katsonut?" + +"Jospa en olisi katsonutkaan, niin ei siellä minua lueteta," puollusti +Tuomas. + +"Elä sano. Niin oli kirkkoherra sanonut, että kaikki vain, niin nuoret +kun vanhatkin." + +"Jokohan niin olisi." + +"No niin se on ... ja ala nyt tavailla, vaan osaatko sinä koko sanalta +lukea?" + +"Kyllä minä osaan, vaan en minä sinun edessäs lukemaan rupea ... sinä +kun olet yhtä huono kuin minäkin." + +"Minäkö? Parein minä sinua olen," väitti Erkki. + +"Enpä häntä usko, vaan huomennahan tuo nähdään, kuka kiitokset saapi." + +"Ettäkö vielä luulet kiitokset saapasi." + +"No lähteekai ne, ja vielä kirjakin, kuten kaikille muillekin hyville +lukijoille." + +"Mitä sinä sillä kirjalla sitten tekisit, kun et kumminkaan osaisi sitä +lukea." + +"Kyllä minä osaan ... vaan mitäpä me siitä ... pannaanhan yksi +mylly ... missä ne ovat ne kortit?" + +"Täällä ne ovat ... vaan oikeen todellakin, eiköhän niitä läksyjä +pitäisi vähän katsella, ettei se kirkkoherra kovan karhakaksi +rupeaisi." + +"Mitä sinä joutavia ... annahan tänne ne kortit," sanoi vain Tuomas. + +Ei auttanut enään Erkin estelemiset vaan täytyi taipua... Kyllähän se +väliin mieleen johtui, että olisihan niitä ulkolukuja pitänyt vähän +muistella, vaan siihen se sitten unehtui, kun myllylle rupesi... + +Tuomas olikin nyt hyvällä voiton tuulella ja kahdesti oli hän jo tehnyt +Erkistä myllyn, kun emäntä astui sisään. + +"Eiköhän taasen olla kortilla. Luulisi tuohon läikytykseen jo +kyllästyvänkin kun alinomaa lyödään--ja huomennahan ne ovat +kinkeritkin, mitenkähän sen luvun kanssa on asiat?" puheli emäntä. + +"Osaamme me sen verran kuin siellä tarvitaankin," sanoi Tuomas. + +"Saisitte te heittää sen läikytyksen pois. Syrjälän isäntä oli aikonut +sanoa provastille, että täällä joka päivä lyödään korttia," sanoi taas +emäntä ja kokoili ruokia pöydältä pois. + +"Eihän me pelata kuin myllyä," sanoivat pojat. + +"Mitä sitten, yhtä kortin lyöntiä se on sekin," sanoi emäntä ja meni +pois. + +"Eiköhän kumminkin heitetä pois ja ruveta katselemaan miten sen +katkismuksen laita on," kehoitti Erkki Tuomasta ja nakkasi kortit +kädestään pois. + +"Pannaanhan tämä peli loppuun." + +"Kylläkai minä muuten, vaan jos se tuo emännän karnaapeli tulee." + +"Minkä se meille tekee ... otahan pois ne kortit." + +"Sinä näitkin ne jo kaikki." + +"Enkä nähnyt ... vaan otahan joutuin, että jouduttaisiin tässä vähän +lueskelemaankin." + +"No samahan tuo lienee," myöntyi Erkkikin, kokoili kortit käteensä +ja löi. + +Lukemisesta ei kuitenkaan sinä päivänä mitään tullut, sillä juuri kun +peli oli loppunut, tuli Kumpulan Eero Heikkilään vieraiksi, jonka +kanssa porikoidessa meni päivä illalle ja sitten ei enään tullut +luetuksi. + +Aamun tultua alkoi Syrjälään lappautua kinkeriväkeä, ensin lapsia +sitten aikaisia. + +Syrjälän suuri pirtti oli laitettu oikein juhlallisen näköiseksi. Uuni +oli sivelty valkoiseksi ja seinät myös valkaistu, jotka aina ennen +olivat olleet savusta mustat. Keskellä lattiaa oli valkealla vaatteella +verhottu pöytä, jonka ympärille oli asetettu moniaita tuoleja pappia ja +lukkaria varten. + +Moniaita vanhanpuoleisia ihmisiä istui perän puolella pirttiä, +tuumaillen milloin mistäkin asioista, vaan eivätpä saaneet kauvoa siinä +aprikoida, kun Syrjälän isäntä kutsui heidät "toiseen huoneesen." Sepä +olikin oven puolessa istuville poikaviikareille mieluinen asia, sillä +ikävältä heistä alkoi jo yhdessä kohden istuminen tuntua, vanhempain +ihmisten nähden, kun eivät ensinkään tohtineet "hilskata." Jos joku +pojista sattui vähän naurahtamaan, eli varsinkin paperikääryn tyttöin +puolelle nakkaamaan (jotka istuivat toisella puolen pirttiä) niin siitä +jo toruivat ja sanoivat että "kun ei milloinkaan malteta olla +ihmisiksi". + +Aika melu alkoikin pirtistä kuulua, semmoinen jyryäminen, että piika +Tiinan täytyi kesken kiireensäkin juosta heitä asettamaan. + +"Oletteko vähemmällä täällä. Kuka se on tuon toolinkin kaatanut...? +Nostatko kauniisti pystyyn... Niin, ja olkaa nyt siivolla, eli jos minä +käyn isännälle sanomassa, niin se on teille vihassa," kielteli hän +kiivaasti poikia. + +Pojat asettuivat vähän, vaan kun näkivät Tiinan navettaan menevän, +alkoivat he pian jatkaa entistä menoansa. Parvettain alkoi väkeä +kinkeritaloon tulvailla. Kaikki joutomiehet Perukalta olivat kokouneet +yhteen joukkoon, jossa Tuomas ja Erkkikin näkyi olevan. Puhuttiin siinä +ja kiisteltiin milloin mistäkin asiasta,--erittäinkin naima-asioista, +joita Perukalla niinkuin muuallakin maailmassa tapahtui, vaikka vähän +harvempaan. Heinolan Mikkoa ja Syrjälän Elliä oli viime pyhänä +kuulutettu, sen tiesivät kaikki ja sitä he nyt aprikoivat, että kuka +heistä häihin pääseepi. Varmaksi ei vielä kukaan heistä häihin +pääsyänsä tiennyt, vaan toivossa sanoivat jotkut olevansa. Toiset +sitävastoin, joilla ei toivoakaan ollut, lohduttelivat itseänsä sillä, +että tarvitaanhan häissä kuokkavieraitakin. Näin keskusteltuaan +joutuivat he kinkeritaloon ja menivät sisälle. + +Vähän ajan kuluttua tuli Kumpulan Eerokin heidän joukkoonsa ja pian oli +taas keskustelu poikain kesken ylimmillänsä. + +"No milloin niitä häitä sinusta poika poloisesta saadaan?" kysyi +Kumpulan Eero Erkiltä. + +"Ei kai ennen kuin morsiammen saan", vastasi Erkki. + +"Eikö ne kaupat sitten vielä valmiit olekaan?" + +"Mitkä kaupat?" + +"Ne naimiskaupat ... sinun ja Ketolan Annareetan välillä", selitti +Eero. + +"Ole joutavia..." + +"Ei se mitään joutavia ole ... vaan mitä tuosta noin salaat, tosihan se +kumminkin on." + +"Eikö mitä" intti vain Erkki, vaikka silmänsä sanoivat vallan toista. + +"Mutta tiedättekö, minkälaisia uutisia minä eilen kylässä käydessäni +kuulin?" kysyi nyt Tuomas toisilta. + +"Minkälaisia sitten?" + +"Semmoisia, että Hikliini kuuluu puuhaavan naimaan", selitti Tuomas. + +"Naimaan! Tuo vanha ukon kolla!" ihmestyivät kaikki. + +"Aivan niin. Eilen kuuluu käyneen tahtomassa Hentilän Paakkaa +puhemieheksensä." + +"Kukas morsian sitten on?" + +"Eipä kovin kaukainen.--Ketolan emäntä." + +"Ketolan emäntä! Onko kummempata ennen kuultu", sanoi Eero kummissaan. + +"Lieneekö tuossa kumminkaan perää", epäili Erkki. + +"En tiedä, vaan niin puhutaan", sanoi vain Tuomas. + +"Etpähän ole sitä minulle ennen sanonut." + +"Enhän ole sitä itsekään tiennyt. Vasta eilen aamulla kun Hentilän +mökillä kävin, sain sen kuulla, enkä sitten illalla muistanut siitä +mitään puhua, kun oli siinä muita hommia", selitti Tuomas. + +"Saat olla varuillasi, Erkki, minä luulen, ettei nuo huhut ole aivan +perättömiä. Sitä paitsi ei ole mikään kumma, jos Hikliini on pahana +veikkona sinun ja Annareetan välillä", sanoi Eero. + +"Ei ole tarvis peljätä." + +"Jottako on välinne niin lujat?" + +"Eihän meillä mitään välejä ole." + +"Äläpäs nyt ole niin tietämätönnä. Tuumat teillä kumminkin on sinnepäin +olleet", sanoi Eero päättävästi, eikä Erkilläkään ollut enään mitään +sitä vastaan sanomista. + +Samassa ajoi pappi kartanolle lukkarin kanssa ja avoin päin riensi +Syrjälän isäntä heitä vastaanottamaan. + +"Hyvää päivää!" toivottivat molemmat ja pistivät isännälle kättä, ensin +pappi ja sitten lukkari. + +Isäntä vastasi hyvänpäivän, sanoi heitä tervetulleiksi ja sitten +menivät he sisälle. + +Pian joutui pirtissä olijatkin kartanolle ja alkoivat ihailla +kirkkoherran komeoita ajopelejä ja vieläkin komeampaa hevosta, joka +korskuen kirkkoherran reen edessä seisoi. "On se sentään potra poika +tuo meidän kirkkoherra, kun tuommoisilla kojeilla kulkee.--Tuskin +lienee kuvernöörilläkään parempata rekiä--ja hevosta sitten! On ylpeä +ja komea kuin riikinkukko!" ihmetteli Heikkilän Vilho, torpan isäntä. + +"Niin, kylläkai se komea on, vaan vihanen ja paha sydäminen kuin +saakeli", sanoi Erkki. + +"Mutta hyvä juoksia. Sillä on saatu viisisataa palkintoakin.--Semmoista +rahaa ei juoksekaan joka miehen koni", kiitti Tuomas. + +"Silleen. Vai on tämä sellainen syökäri", ihmetteli Vilho. + +"Onhan se ... mutta Kujasen isännälle tämä teki sievät puksut--ettekö +ole sitä kuulleet?" + +"En. Minkälaiset sitten?" + +"Niin", alkoi Tuomas selittää, "niin, tämä orit on alkujaan Kujasen +isännän kasvattama, Korpikylästä oli hän sen varsana ostanut. Kujanen +kun näki tästä hevosen tulevan, niin eipäs muuta kuin alkoi opettaa +tätä juoksijaksi ja pian tästä se tulikin... Ankaran hyvä hevosmies se +Kujanen ... olipa hän jo kerran ajanut pikku palkinnonkin tällä.--Mutta +pian ne hevosonnet kumminkin loppui, vaikka Kujanen luuli niitten vasta +alkaneen,--siinä toivossa hän ainakin kaupunkiin lähti, jossa oli isot +kilpa-ajot. Mutta koetusajossa juoksi tämä jo niin huonosti, että +hätähätää pääsi sisälle, kilpailevien joukkoon. Tuosta Kujanen suuttui +ja möi muutamalle pohjolaiselle tämän viiteen sataan markkaan, ja +huomenna kun pohjolainen tällä ajoi, sai hän ensimmäisen palkinnon:-- +viisi sataa--justiin saman verran, mitä se hänelle maksoi." + +"Ja pohjolainen sai oriin ilman." + +"No ihan pennittä." + +"Hullua miestä se Kujanen, mahtoi ajaa itse." + +"Ei se olis sille itselleen kumminkaan juossut, se oli niin siihen +kyllästynyt, että oikein oli päälle täyttänyt." + +"Vai niin. Siltä pohjolaiseltako tämän provasti sitten osti?" + +"Siltä juuri." + +"Pitiköön paljonkin antaa?" + +"Tuhat markkaa." + +"No sillä lailla! Ilmankos rikastuvatkin sitten kaupoillaan, kun +yksissä kaupoissa niin paljon voittavat", sanoi Vilho. + +"Eihän sitä kaupalla rikastuta, vaan voitolla", lisäsi siihen Tuomas ja +lähti astelemaan pirttiä kohden. Kaikki muutkin tekivät samoin. + +Ihmisiä alkoi nyt tulvailla joka haaralta ja pian oli Syrjälän suuri +pirtti niitä täpötäynnä. Itsekukin koki sijoitella itseänsä istumaan, +mihin vain voi, mutta pian olivat istuimet täynnä, seisomaan täytyi +viimeisten jäädä. + +Pian tuli pappi ja lukkarikin pirttiin, kumpaisellakin kirjoja kainalot +täynnä. He laskivat kirjat pöydälle ja toimitus alkoi. Ensin veisattiin +virsi ja sitten pidettiin rukoukset, johon kaikki otti hartaudella +osaa, niin ainakin näytti. Sen perästä alkoi lasten luku. + +Tarpeetonta lienee minun ruveta kertomaan, miten se tapahtui, sillä +jokainenhan toki lienee kinkereissä käynyt, sanonhan vain, että +tarpeetonta oli Erkin ja Tuomaan pelko lukemisen suhteen, sillä lukea +ei heidän tarvinnut. Viime vuotiset rippilapset vaan luetettiin, mutta +kun Erkki ja Tuomas eivät kuuluneet heidän joukkoonsa, saivat he olla +sillänsä. + +Kun toimitus alkoi olla lopussa, kysyi provasti, jos seurakuntalaisilla +oli mitään muistuttamista seurakunnan siveellisyysasiain suhteen. + +Syrjälän isäntä nousi nyt seisalleen, kohautti hartioitaan, yski ja +taasen kohautteli. Nähtävästi oli hänellä jotain sanottavaa. + +Erkki ja Tuomas vaalenivat ja tuskallisia liikkeitä alkoi ilmaantua +muussakin kinkeriväessä. + +"Minä tuota," alkoi Syrjälän isäntä, "minä, tuota, pyytäisin saada +huomauttaa herra provastia että ... että täällä lyödään korttia ja +muutoinkin pidetään semmoista kristityille sopimatonta elämätä." +Samalla katseli hän ympärilleen, luultavasti huomatakseen, mitä muut +ihmiset hänen puheestaan pitivät. + +"Voitteko myös nimittää minulle, kutka henkilöt olisivat tuohon +paheeseen osallisia?" kysyi provasti maltillisesti. + +"Kyllä--kyllä kai minä voin... Nuothan ne tukkipojat... Erkki ja +Tuomas..." soperoitsi Syrjälän isäntä ja oli nähtävästi pahoissaan +siitä, kun hänen puheensa ei käynytkään niin hyvin, kuin hän alussa oli +luullut. Samalla kuin hän puheensa lopetti, viittasi hän kädellään +poikia, jotka peloissaan seisoivat vähän taaempana muista. + +Provasti kutsui nyt pojat eteensä ja alkoi heitä nuhdella +sopimattomasta käytöksestään, jota nuhtelemista pojat alla päin +kuuntelivat. + +"Kylläpä se on surkeata," alotti provasti, "että tämmöisiä pimeyden +töitä täytyy kuulla kristillisessä seurakunnassa tapahtuvan. Ettekö te +vähääkään ajattele, kuinka kauheata ja rikoksellista sellainen työ on? +vai luuletteko te, ettei se olekaan synti Jumalan edessä? Minä kyllä +ymmärrän, että nuorison kaipaava henki vaatii jotain iloa, jotain +huvitusta, mutta samalla myös surkeudella huomaan, että semmoiset ilot, +semmoiset huvitukset, jotka korttipöydän ääressä saadaan, ovat kotoisin +väärästä lähteestä. Parantakaa siis elämänne ennenkuin se myöhäistä on +ja hakekaa huvituksenne jostain muualta, esim. kirjallisuudesta, sillä +kirjallisuudessa, olipa se mistä nimestä ja laadusta hyvänsä, on aina +jotain hyödyttäväistä, jotain opettavaista. Kirjallisuudesta, jota ei +toki enään meidän aikanamme puutu, vuotaa nuorison sydämihin elävä +henki ja herättää hänen itsetajuntansa, samalla myöskin opettaa, mitä +hän on velkaa Jumalalle, yhteiskunnalle ja isänmaalle. Siispä varoitan +teitä heittämään pois entisen paheellisen elämänne ja samalla kehoitan +myös valitsemaan itsellenne toisenlaisen ajanvieton, nimittäin kirjojen +lukemisen. Meidän seurakunnalla on lainasto, josta vähäistä maksua +vastaan voipi saada lainaksi huvittavia kirjoja. Lainatkaa siis niitä +ja lukekaa niitä, niin kyllä pian tulette huomaamaan, kuinka kerrassaan +toisenlaista ajanviettoa tarjoo kirjallisuus kuin korttipöytä. Siihen +Jumala suokoon teille voimia!" Niin puhui hengen mies. + +Kaikki kuuntelivat hartaudella provastin sanoja ja useampi toki +tunnusti hänen oikeassa olevan. + +Sitten kysyi provasti, jos seurakuntalaisilla oli vielä jotain +muistutettavaa, vaan kun ei enään kenelläkään ollut mitään, lopetettiin +toimitus ja kinkeriväki alkoi lähteä itsekukin kotihinsa. Pian olikin +pirtti heistä putipuhtaana. + +"Noo, mitäs sinne kinkereihin kuuluu?" kysyi Heikkilän emäntä pojilta, +kun he pääsivät sisälle. + +"Eipä niin erityisiä," sanoi Erkki, vaan Tuomas ei puhunut mitään, +alkoihan vain sanatonna heitellä vaatteita päältänsä pois. + +"Tuskin lienette osanneet ollenkaan lukea?" pilkkaeli emäntä, + +"Eihän siellä lukea tarvinnutkaan, ja jos olisi tarvinnutkin, niin +olisimme me sen verran osanneet," puolusteli Erkki. + +"Eikö teitä sitten luetettukaan?" + +"Ei." + +Sen enempää ei emäntä kysellyt, vaan alkoi laitella ruokaa pöydälle. +Samassa tuli isäntä Vilhokin kotia, hän oli viipynyt vähän jälemmäs +kinkeritalossa kuin pojat. Heti kun hän pääsi sisälle, porahti hän: + +"Noo pojat, eikös korvanne ole kuumana kirkkoherran löylyytyksestä, vai +pidittekö niitä sen aikaa tukossa?" + +"Ei pidetty tukossa, eikä nuo tunnu olevan kuumempana kuin ennenkään," +vastasi Erkki. + +"No eipä uskos sitä Syrjäläistäkään niin kovaksi ukoksi kuin se on,-- +ja samalla niin hävyttömäksi, että viitsi tuommoisista asioista +provastille puhua," ihmetteli Vilho. + +"Ei se tee mitään, eipä tuosta tullut sen enempätä." + +"Niin, mutta olihan tuo niin ilkeä kun kaikkein kuullen..." + +"Mitä. Kaipasko Syrjäläinen provastille poikain päälle siittä kortin +lyönnistä?" kysyi emäntä, keskeyttäen isännän puheen. + +"No ilmankos." + +"Niin, enkö minä jo teille viimein sanonut, kun läikytitte tuossa, vaan +te ette olleet sitä kuulevinannekaan", sanoi emäntä pojille. + +"No ei se mitään.--Läpipä tuosta päästiin ja komeastipa päästiinkin," +lohdutteli vaan Erkki. + +"Mutta eiköhän se provastinkin neuvo olisi sentään seurattava, vaan +mitä sinä luulet?" kysyi Tuomas Erkiltä, kun olivat jääneet +kahdenkesken. + +"Mikä neuvo sitten?" + +"Se, että hankkisimme lainastosta kirjoja ja lukisimme niitä,--niissä +kuuluu olevan paljon hupaista lukemista." + +"Mitä!--Aivotko ruveta 'kerettiläiseksi'?" + +"Eihän sitä siltä tarvitse 'kerettiläiseksi' ruveta, jos kirjoja +lukeepi. Niissä on vain semmoista hauskaa lukemista ja maantiedettä," +selitti Tuomas. + +"Oletko sinä lukenut niitä kirjoja?" + +"Olen minä moniaita, silloin kun olin lukkarilla asiapoikana." + +"No mitä niissä näkyi?" + +"Ainahan niissä oli kaikenlaista, vaan en minä heitä enään oikein +muista, kun siitä on niin kauvan aikaa--mutta lystejä ne olivat; oikein +naurettavia." + +"Vai niin. Eipä taitas sitten hulluinta olla, vaan minä olen niin +kankea lukemaan, etteihän siitä taida mitään eheätä tulla," esteli +Erkki. + +"No en minäkään paraimpia ole, vaan siinähän sitä oppisi." + +"Saattaspa tuo niinkin olla," myönsi Erkkikin ja silleen se sitten +sillä kertaa jäikin, vaan Tuomaan sydämessä oli tämä uusi ajatus saanut +sijansa. + + * * * * * + +Iltapäivällä lähti Erkki ja Tuomas kylään Hentilän mökille ja siellä he +varmemmasti saivat kuulla Hikliinin naimapuuhista. Aivan Paakan omasta +suusta he kuulivat, että Hikliini on puhemiehekseen Pakkaa hakenut ja +nuo kuulumiset eivät Erkille mitään iloisia olleet, vaikka ei hän siitä +muille mitään puhunut. + +"No kaikkia! Mitä hän enää vaimolla tekee, hautaan menevä ukon kolla", +ihmetteli silloin Tuomas. + +"En tiedä--mutta todet sillä puuhat on,--eikähän tuo eilisen teeren +lapsia ole enään Ketolan emäntäkään" sanoi Paakka. + +"Eipä kyllä,--mutta luulempa tietäväni todelliset syyt Hikliinin +mietteille", sanoi Tuomas. + +"Minkälaiset? Annapas kuulla." + +"Ettekös tiedä, että Hikliini on Ketolasta saada nätin summan: +kaksisataa viisikolmatta markkaa?" + +"Tiedänpä kyllä, mutta mitä se tähän kuuluisi?" + +"Kuulunpa niinkin. Semmoinen raha on tänä aikana vähän lujassa, ja jos +ei Ketolan emäntä Hikliiniä ottaisi, panisi Hikliini heti velkakirjan +kuvernööriin ja sillä tavoin häviäisi koko Ketolan talo, ei se niin +erittäin rikas ole", selitti Tuomas. + +"Jokohan sillä semmoiset mietteet olisi." + +"On varmaan.--Sitä valttia se Hikliini nyt koittaa, vaan muutoin, +luuletko hänen siellä onnistuvan?" + +"Kyllä minä vähän niin arvelen, vaan eihän sitä nyt vissiin tiedä,-- +vaan koitettuaanhan tuon näkee", tuumi Paakka, vähän ylpeänä +puhemies-toimestansa. + +Tuskin oli Paakka kerjennyt puheensa lopettaa, kun Hikliini astui +sisään. Hän oli puettu pyhävaatteisiinsa ja selvästi näkyi, että +jotakin tärkeätä asiata varten oli hän nyt matkalla. Heti kun hän pääsi +sisälle ja huomasi pojat, meni hän Paakan tykö, supisi jotain hiljaa +hänen korvaansa, ja sitten lähtivät he molemmat toiseen huoneesen, +pojat vaan jäivät pirttiin. + +"Siinä se nyt oli", sanoi Tuomas. "Se sulhasmies", lisäsi Erkki ja +vähän väkistenkin naurahtivat he tuolla omituisella sulhasmiehellä. + +Pian tuli Paakka kartanolle, hänkin puettuna pyhävaatteisiinsa. Suoraan +meni hän talliin, toi sieltä hevosen ja alkoi valjastaa sitä kartanolla +olevan, korkealaitaisen kirkkoreen eteen. + +Pojatkin menivät ulos. + +"No nytkö sitä lähetään?" kysyi Erkki Paakalta. + +"Niin on hieno meininki", vastasi Paakka ja pyörähti ylpeästi +kantapäillään. Sitten meni hän sisälle, vaan palasi vähän päästä +takaisin Hikliinin kanssa. He hyppäsivät molemmin rekeen ja alkoivat +ajaa Ketolaa kohti. + +"Onnea matkalle!" huusivat pojat heidän jälkeensä. + +"Kiitoksia", vastasi Paakka, vaan Hikliini ei puhunut mitään, ja niin +he menivät. + +Pojatkin lähtivät kortteeriinsa. + + * * * * * + +Hiljaisuus vallitsi Ketolan suuressa pirtissä. Pöydän takana istui +Ketolan ijäkäs emäntä kutoen kuelmatansa ja karsinakkunan ääressä hänen +tyttärensä Annareeta. Renkit olivat menneet metsään ja piikat oli +navetassa iltatöillä. + +"Mitä me nyt teemme tämän talon kanssa, sillä silminnähtävä on, ettemme +voi tätä oikealla tavalla hoitaa, sitten isäs kuoleman olemme menneet +taaksepäin aika vauhtia?" kysyi emäntä Annareetalta ja laski +sukankudelmansa pöydälle. + +"Enkai minä ymmärrä--olisko tuo paras että myötäisiin", arveli +Annareeta. + +"Mihinkäs sitten itse joutuisimme?" + +"Mentäisiin johonkin huonemieheksi", esitteli Annareeta. + +"Ei ole hääviä sekään huonemiehen elämä, parempi se sittenkin oma koto +olisi, kunhan tässä jollain lailla elettäisiin", esitteli emäntä. + +"Mutta jos velkamiehet panisivat saaliitaan hakemukseen, mistäs sitten +heille rahat koppaisimme?" + +"Eipä meillä hyvin suuria velkoja ole muille kuin Hikliinille, ja +tokiko tuo se niin ahtaalle panee." + +"Mieluummin soisin, että se velka olisi jollekin toiselle, sillä eipä +tiedä mitä sen mielessä pyörii.--Olisi käytävä sen Hikliinin tykönä." + +"Olenhan minäkin sitä ajatellut.--Pitäisikö hänessä lähteä huomenna +käymään." + +"Niin ja pyytää häntä odottamaan tulevaan syksyyn, ehkäpä me jo sitten +voisimme hänelle jonkun osan siitä maksaa... Mutta ketäs nyt tulee, +koska kulkusten helinä kuuluu kartanolta", kysyi Annareeta ja +jouduttausi akkunasta tulioita katsomaan; emäntä myös seurasi hänen +esimerkkiänsä. "No kaikkia! Hentilän Paakka ja Hikliini,--mitähän ne +nyt tänne tulevat", ihmetteli Annareeta. + +"Kylläkin.--Mitähän niillä meille olisi asiata", arveli emäntäkin, vaan +jouduttausi kumminkin ottamaan vieraita vastaan ja toimittamaan heitä +toiseen hnoneesen, ennenkuin pirttiin ennättäisivät tulla. + +No niin. Vieraat toivottivat hyvää iltaa ja menivät emännän +johdattamina kamariin. + +Pian alkoikin emäntä puuhata kahvipannun kanssa, joka tänä päivänä oli +jo kuudes kerta, sillä Ketolan emäntä oli ahkera kahvimummo. Vierailla +sitä vastoin oli kamarissa omat tuumansa. + +"Kuulehan Paakka.--Ota sinä nyt huostaasi tämä koko asia--sinun +velvollisuutesihan se oikeastaan onkin--ja koita toimittaa se oikein +hyvästi,--kyllä minä sitten sinua muistan... Älähän kuitenkaan kovin +rohkeasti alota ... noin kaukaa vain ... ymmärräthän..." tuumi +Hikliini. + +"Kyllä ymmärrän,--mutta jos ei se taivu, niin puhunko minä siitä +velasta ... tuota ... että sinä panet sen hakemukseen?" kyseli +puhemies. + +"Niin no, jos se ei taivu--vaan kyllä se siitä taipuukin kunhan oikein +asian ajat--niin saatanhan minäkin sitten siitä puhua." + +"Kyllä kyllä ... mutta nyt hiljaan ... jo tulee emäntä", ja he istuivat +kiireesti tuoleille, pelon ja toivon välillä. + +Ovi aukesi ja nokinen kahvipannu kädessä astui emäntä sisälle. Hän +asetti pannun pöydälle, otti avaimen vyöllään olevasta avainnipusta, +meni erään kaapin tykö, jonka ovea hän aukaisi ja otti esille kolme +kahvekuppiparia, jotka sitten asetti rinnakkain pöydälle. + +"No niin se tuo emäntä liikkuu vielä kuin nuoret tytöt, yhtä ripeästi +ja hilpeästi kuin ennenkin," Paakka sanoi. + +"No eihän tuota toki niinkuin ennen ... toisenlaista se toki ennen +liikunta oli, vaikka enhän tuota perin vanha ole nytkään," puheli +emäntä ja laski kahvia kuppeihin. "Ottakaapas kahvia," kehoitti hän +sitten. + +"Kiitoksia, mutta joko emäntä on nyt kuinka vanha?" kysyi Paakka. + +"Huomenna on minun syntymäpäiväni, jolloin täytän 50 vuotta," selitti +emäntä. + +"Ohoh, ompas sitä jo ikää! mutta niin vanhaksi ei teitä ainakaan luule +--olette vielä yhtä kaunis ja verevä kuin kolmenkymmenen vuoden +vanhat... Eikö totta, Hikliini?" + +"Niin--no--jo--oh--tuota--kyllä se on totta," myönteli Hikliini. + +"No--oh, älkäähän nyt kuitenkaan pilkatko, vanhemmaltahan minä nyt +sentään totta puhuin näytän," puheli muka emäntä, vaikka jo itsekin +alkoi uskoa, että hän oli yhtä ketterä ja pulska kuin kolmenkymmenen +vuoden vanhatkin. + +"Ei, ei se ole mitään pilkkaa, minä puhuin ihan todella ja mietin-- +tuota toisakseen--että kyllä te vielä yhden miehen vanhattaisitte," +sanoi Paakka. + +"Jokohan--ha, ha, ha," nauroi emäntä. + +"No ihan leikittä--ja mitä sanoisitte jos rupeaisin teille miestä +toimittamaan.--Totta puhuen olenkin juuri sillä asialla?" sai Paakka +alkaneeksi. + +"Vähät sanomisetkai siinä olisi--ha, ha, ha." + +"No niinpä kyllä.--Toden totta on se, että teidän talonne ei tule +isännättä aikaan, sen itsekin ymmärtänette.--Siksipä lähdimmekin tänne +Hikliinin kanssa, että jos--tuota--sopisi, niin tehtäisiin tässä +naimiskaupat.--Mitä sanotte emäntä siihen?" + +Kappaleesen aikaan ei emäntä vastannut mitään ja selvästi näkyi, että +kova sisällinen taistelu liikkui hänen sisällisessä ihmisessään. +Kuitenkin, ettei kovin loukkaisi tuota odottamatonta kosiomiestään, +vastasi hän suopeasti: + +"Mitäpä minusta enään lienee kenellekään, kun olen jo näin vanha ja +ilman sitä, en enään koskaan naimisiin mene. Tyttäreni sitä vastoin +ottakoon miehen, jos niin haluaa ja mieleisensä löytää." Niine +sanoinensa meni hän ulos, heittäen kosiomiehensä kahdenkesken. + +Molemmat, niin sulhanen kuin puhemieskin, olivat kuin puusta +pudonneita.--Tuommoista he eivät olleet odottaneet. + +"Mitä me nyt teemme? kuulitkai sinäkin, että saimme rukkaset," kysyi +vihdoin Paakka. + +"Ei mitään ... lähdemme pois," sanoi Hikliini, vihasta punoittavin +silmin. + +"Mutta jos koettaisimme vielä kerran," + +"Mitä turhia! Lähtään pois." + +"Vaan entäs se velkakirja ... puhutaanko siittä mitään?" + +"Antaa vaan olla ... kyllä minä siitä huolen pidän." Viimeisiä sanoja +sanoessaan oli Hikliini jo porstuassa. + +Mikäpä siinä puhemiehelläkään auttoi muukuin lähteminen, mutta pahasti +kirventeli hänen sydäntänsä silloin... Se oli ensimmäinen kerta, kun +hänen toimensa niin huonosti onnistui. + +Kartanolle päästyään hyppäsivät he rekeensä ja ajoivat pois, mutta +kävivät he toisenkin kerran vielä talossa. + +Hikliini toimitti velkakirjan kuvernöörin, eikä kauan kulunut ennenkuin +huutokauppa toimitettiin Ketolan talossa, myötiin puti puhtaaksi. +Hikliini kuleksi silloin talossa, kuin ruhtinas, eikä näyttänyt olevan +köyhä eikä kipeä. Paakka kuiskutteli Ketolan emännälle: + +"Eikö olisi ollut parempi ottaa mies, kuin menettää kaikki?" + +Kyynel silmin seisoi emäntä ja katseli taloutensa häviötä. Hänen +halpaset, vaan rakkaaksi tulleet kapineensa, jotka oli hiellä ja väellä +ansaituita, joutuivat yksi yhdelle toinen toiselle ja hänellä ei ollut +sanan valtaa. + +"Ei lintuakaan elävänä höyhennetä, vaan on muutamilla ihmisillä sydäntä +riistää toiselta kaikki ja jättää noin kituva henki jälelle. Teilläkin +näyttää olevan hyvä mieli, kun minulle näin kävi. Vaan ei pidä toisen +vahingolle iloita." + +Paakka aivan kuin säpsähti, koski niin hänen omaantuntoonsa emännän +vähäiset sanat. Hän oli todellakin toivonut tätä tapahtuvaksi Ketolan +emännälle, oli yllytellytkin Hikliiniä. + +"Kuule Hikliini, emäntä on hyvin pahoillaan", sanoi Paakka. + +"Onko, se on hyvä. Vai on?" ja hän nauroi oikein sydämmestään ja koetti +vielä enemmänkin. + +Paakkaa värisytti oikein. Tuntui kuin itse paholainen olisi hahattanut. +Sen tähden hän lähti pois kiireimmittäin, katumoissaan ja miettien +miten pahan tekonsa palkitsisi. + + * * * * * + +Muutamia vuosia oli kulunut. Ketolan emäntä oli ruojilla ja Annareeta +palveluksessa. Mutta Rimalan Erkki oli saanut mökin paikan, johon +rakensi sievän rakennuksen ja raivasi peltomaata melkoisen alan. Niin +sievään ja helposti se ei olisi käynyt, jollei Paakka olisi hänellä +apuna ollut. Paakkapa se hommasikin enemmän kuin Erkki itse hyvällä +innollaankaan ennätti. + +Ja niin tuli muuan kevät ja kesä. Kauniina ja lupaavana rehoitti +ruislaiho Erkkilän mökin vainiolla, ja muuan sarka ohraa. Harmajana +paistoi tuolla palanen maata, vaan se oli hyvin muokattu ja saattoi +odottaa siitä useampia tynnöriä potaattia. Lehmän kanttura ammoi mökin +ympärillä. Ei se ammonut velkaista hintaansa,--velkana se oli: Paakka +lainannut siihen rahat sillä ehdolla, että saa Erkki maksaa sitten kun +jaksaa--vaan ammoi lehmä, niin ainakin Erkistä tuntui, ikävöidessään +emäntää. + +"Niin, niin!" tuumikin sille Erkki kun hänen työskennellessään pellolla +lehmä tuli aidan taakse ammomaan ja ammoi kuin ei olisi sillä muuta +ollut tehtävääkään. "Ikävähän se sinullakin on, vaan pian se tulee." + +Juhannus tuli. Ja silloin kerääntyi Perukan nuoriso Erkkilän mökille +häitä tanssimaan. Vähien varain mukaan vieraita kestittiin, vaan +hyvällä sydämmellä tarjottu otetaan hyvällä vastaankin. + +Patalan Pekka istui pöydän takana rahin nenällä ja pimputteli viulunsa +kieliä. + +"No annapas nyt Pekka tulla!" sanoi Erkki. + +Pekka pimputteli kieliä, väänteli nastoja eikä siitä tahtonut tulla +valmista. Levottomammin kuin koskaan ennen odottelivat pojat ja tytöt +valmista, vaan hitaammin valmistui Pekankin viulu viritykseensä kuin +ennen. Hänelle ei näyttänyt kelpaavan tappi millään syrjällä, piti +vääntää edestakaisin. Sormillaan rumputteli ja rokalla vakuudeksi +väliin koitteli. Kyllä teki tarkkaa nyt. + +Mutta kun hän vihdoin pääsi alulle lähtikin sitä: sieltä tuli uusi +peli, ei koskaan ennen kuultu ja sitä tuli pitkään. + +"Mistä se Pekka noin sievän pelin on oppinut?" kysyivät kaikki. + +"Vai oppinut, itse sen tein. Sommittelin sen näitä häitä varten". + +Niin Pekkakin toi tuotavansa, antoi sitä mitä hänellä oli antaa nuoren +parin iloksi. Hyvä sydäminen mies, niin kuin muutkin perukkalaiset. Ja +hyviähän ne itse asiassa ovat kaikki ihmiset maailmassa, vaikkakin +jotku eksyvät hyvyyden tieltä, toiset enemmän toiset vähemmän, ja +taitaahan siitä itsekukin joskus horjahtaa. + +Hyviksi Erkki ja Annareeta kaikkia ajattelivat, eikä heillä ollut +kanimieltä vähintäkään Hikliiniä kohtaan. Ilo mielin liikkui Ketolan +entinen emäntä, entinen ruotilainen vaan nyt onnellinen äiti tyttärensä +kodissa, liikkui kun kolmen kymmenvuotinen, vaikka olikin +viidenviidettä. + +Niin oli Perukalle kasvannut talo lisää, pieni varoiltaan, vaan suuri +onnellisuudeltaan. Semmoinenhan se onkin hyvä talo ja semmoisia oli +Perukalla paljo. + +Ja semmoisen talon laittoi pian Erkin jälkeen Pikkarisen Tuomaskin. +Hänestä oli sitä paitse tullut ahkera lukumies, sillä kirkkoherran +neuvo oli hänessä tepsinyt. Ja hän alkoi puuhata Perukalle kirjastoa. +Kauan hän siinä puuhassa oli, ennenkuin siitä mitään tuli, vaan tuli +siitä kuitenkin lopuksi se, että sai kuin saikin toimeen pienen +kirjaston. + +Mutta Hikliini kulki yhä ja kaupusteli pieniä tavaroita, kärkkäämmäksi +vain yhä rahalle käyden. Ja kerran hän puotti pienen summan ja suru vei +hänet hautaan. + + + + + +SELMAN HÄÄPÄIVÄNÄ. + +Kirjoitti Emil Vainio. + + +Kummallinen tämän maailman meno kuitenkin on. Nurin puolisesti on +minunkin käynyt. Se mistä kuusi vuotta sitten vannoin, on jo viisi +vuotta ollut selvästi muistuttamassa minua väärän valan teosta. + +En ollenkaan ole mustasukkainen, se on varma. En ainakaan enää. Vaan +kuitenkin haluttaa minua tänä hänen hääiltanaan istua yksinäni ja +muistella aikaa noin kuusi vuotta takaperin, aikaa jona me olimme +hellissä suhteissa. + + * * * * * + +Laillisen muodon meidän ystävyytemme sai luistinradalla, vaan minä olin +silloin jo vuoden ajan melkein joka päivä tullut hänen kanssaan +vastakkain. Hän katsoi suoraan alas vastaani tullessaan, vaan aivan +viime hetkellä, juuri ohi mennessä, hän kuitenkin loi arastelevan +silmäyksen minuun, jolloin minun, joka siihen asti olin häneen +katsonut, täytyi katsoa toisaalle. Sama tapahtui joka kerta, ja aina +jätti se jälkeensä reippaan, tyydyttävän tunteen. + +Lueskelin siihen aikaan ahkerasti romaaneja ja runoja. Luin +ensilemmestä, ikuisesta rakkaudesta ja taivaasta maan päällä. Ne +vaikuttivat minuun hämärää kaipuuta ja puutetta. Kadehdin, etten itse +ollut joku jalo romaanin sankari, ettei povelleni painanut kukaan hento +nainen pienoista päätään. + +Hän, tuo outo nainen, oli se, jonka useammin satuin näkemään. +Mielikuvituksissani tein hänestä ihanteen itselleni. Kauniisti ja +sipsottavasti tuli hän aina vastaani, "taivaallisuutta" oli hänen +katseessansa ja ylevästi kohotettu oli hänen päänsä. Ja minä aloin +sovittaa häntä kaikkien romaanisankaritarten sijalle. + +Olin päättänyt pyrkiä hänen tuttavuuteensa, ja uneksuin aikaa, jolloin +hänet oikein tuntisin, saattaisin kohteliaasti kohottaa lakkiani, +lähteä kanssaan kävelylle ja viedä hänet joskus vaikka teaatteriin. +Kauvan esti lapsellinen ujous pääsemästä niin pitkälle, mutta nyt kun +huomasin hänen käyvän luistelemassa, tuntui kuin tahtoisi tuon +salaperäisen halun jumalatar minua auttaa. Sinä talvena olinkin +erittäin innostunut luistin urheiluun. + +Tiesin vallan hyvin, että kohteliaitten herrain pitää, kun naiset +luistinradalla sattuvat kaatumaan, heti rientää heidän avukseen, tehdä +nöyrä kumarrus, esittää itsensä ja sitten luistella heidän kanssaan. +Tällaisen tapauksen varaan heitin minä kaiken toivoni. + +Päiviä kului, ennen kun sain siihen tilaisuutta. Olin kyllä pari kertaa +nähnyt hänen kaatuvan, vaan en sittenkään rohjennut mennä auttamaan. +Tyytymättömänä läksin aina radalta, päättäen vasta kerralla olla +rohkeampi, ja uudella toivolla sinne seuraavana päivänä saavuin. + +Kerran samanlaisessa tapauksessa tein pikaisen päätöksen. Potkaisime +suoraan häntä kohti, josta sitten ei enää mitenkään voinut peräytyä. +Vauhti oli kuin virta kosken niskassa, joka vie kohti pyörrettä ja +josta ei enää pääse pois. Täytyi vaan mennä, tehdä kumarrukset ja muut. +Kaikkia asiaan kuuluvia sääntöjä en kuitenkaan voinut muistaa, enkä +rohjennutkaan. Esitteleminen tuntui peräti vaikealta ja jäikin sillä +kertaa tekemättä. Mutta me luistelimme sentään hetken aikaa yhdessä. +Puhelemaankin yritimme, vaikka siitä ei suuria tullut. En voinut löytää +niin suloisia sanoja, että ne tällä kertaa olisivat kelvanneet. Pieni, +kurkkuun tarttuva naurahdus ja kauniiksi koeteltu hymyily, siinä +kaikki. Eikä hänkään osoittanut olevansa puhelahjalla varustettu +ihminen. + +Sinä iltana menin minä erittäin riemukkaana ja rentona kotiin. Riuhdoin +käsiäni sinne tänne, niin että luistimet helisivät, hyräilin reippaita +säveliä ja yritin yksinäni puhelemaankin, jossa en kuitenkaan +pitemmälle päässyt kuin: "no nyt..." Siihen se aina keskeytyi. Ja +seuraavana yönä minä en saanut unta kuin vähäisen aamupuhteella. Tuntui +melkein kuin yhä vieläkin luistelisin vierekkäin hänen kanssaan, hänen +pieni, sievä kätösensä kädessäni. + +Tästä lähtien luistelimme hetkisen yhdessä joka kerta. Hän muuttui +silmissäni yhä miellyttävämmäksi, kauniimmaksi. Koko luistinradalla ei +ollut ketään hänen veroistaan. Se oli onnellista aikaa. + +Muuanna iltana uskalsin tarjoutua häntä kotiin saattamaan. Matkalla oli +puhelumme niukanlaista, kuin oli vaikea löytää siksi paljon aihetta +kuin matkalla olisi tarvittu. Kerroin teaatterissa viimeksi näytetyn +kappaleen olevan oikein "lystin". Hän enimmäkseen vaan myönteli, nauroi +kun minäkin koetin nauraa, pari kertaa teki sentään pienen +kysymyksenkin. Tätä ujoutta pidin minä naisellisena kainoutena. Nyt +tapahtui mitä vielä oli kohteliaan nuoren herran tehtävistä tekemättä. +Esittelin itseni. Olin jo monta päivää kulettanut nimikorttia +taskussani, vaan en ollut rohjennut sitä hänelle antaa. Nyt oli taas +tehtävä ankara ryntäys ujoutta vastaan. Se tapahtui portilla erotessa, +jälestä hyvästien. + +--Koska me nyt olemme näin, niin ehkä saan esitellä itseni, puhelin ja +annoin kortin hänelle. + +--Kiitoksia, ehkä minäkin... Hänellä oli myös nimikortteja taskussaan, +paperin sisälle käärittyinä. Kiitimme sitten ja kiireesti erosimme. + +Silloin jo tunsin olevani rakastunut, rakastunut niin kuin ainoastaan +kahdeksantoista vuotias, koko joukon romaaneja lukenut nuorukainen +rakastua saattaa. En silloin vielä tiennyt, saavuttaisinko +vastarakkautta, mutta se epätietoisuus minua vaan kiihoitti. + +Luulin kuitenkin saavuttavani. Hän kyllä tarkasti karttoi kaikkia +siihen suuntaan meneviä puheita, mutta minä pidin sitä hienoutena, +kainoutena. Jok'ainoan hellän silmäyksen otaksuin sitä vakuuttavan. +Rauhaton tunne rinnassa, ajattelin usein puheluamme sille suunnalle +johdattaa, mutta aina vaan turhaan. Ei siitä tahtonut tulla mitään. + +Mutta päivä päivältä kiihdytti se mieltä. Ajatukseni eivät missään +muualla pysyneet, vaan kimposivat aina hänen luokseen. Ne nukuttivat +minut jonkinlaisen unen horrokseen, jossa teot tiedottomina seurasivat +ajatuksia. Kun vakaalla aikomuksella lähdin vaikkapa vanhojen tätieni +luokse, niin unehduin jollekin tietylle kadulle edestakaisin +kävelemään, kadulle, missä mahdollisimmin saattaisi häntä nähdä. Tavata +en silloin vielä alituiseen tahtonut, enkä kehdannutkaan, vaan minä +olin tyydytetty kun jonkun matkan päästä saatoin edes vilaukselta nähdä +hänet. + + * * * * * + +Seuraavana kevännä kävin usein Kaisaniemessä ja Kaivopuistossa +romaaneja lukemassa. Istuin penkillä avonainen kirja kädessä ja katsoa +tuijotin siihen. Kirjaa en kuitenkaan seurannut, katse ei kyennyt +tarkkaamaan sanoja, se näki vaan rivit, jotka aivan kuin järven laineet +mennä jollottivat toinen toisensa perässä. Toisinaan painui kirja +polville, mutta katse yhä hapuili samaan suuntaan, kunnes kiintyi +pieneen tuulen pesään koivun oksalla. Vaan jokainen pienempikin liike +ja risahdus tahi ihmisääni irtauttivat sen luokseen. Kun kuului +läheneviä askeleita, niin silmä oikein vaanimalla vaani tulijoita. +Tuntui aivan kuin olisi tulijan pitänyt olla jonkin toisen kuin se +olikaan ja sydän vavahteli pelon alaisesti. Vaan kun tunteakseen näki, +niin oli kokonaan tyytymätön. Miksi se ei saattanut olla Selma? + +Sitten heitti katsauksen joka suunnalle, vaan kun ei ketään näkynyt, +niin asettui jälleen lukuasentoon. Kun sattui kirjassa rakkauden +tunnustus tahi joku seikkailu olemaan, niin vähän matkaa lukikin, +kunnes ajatukset jälleen alkoivat harhailla ja muodostivat oman +rakkauden tunnustuksensa. + +Keksin kysymyksiä, joihin myös hänen puolestaan vastasin, ja joihin +taas itseni täytyi selvitys antaa, kaikki niin toimessani kuin olisi +hän tosiaankin ollut läsnä. + +--Te aina kulette kirja kädessä, varmaankin Te hyvin paljo luette? +kuvittelin hänen kysyvän. + +--Kyllä. Se onkin minun ainoa hauskuuteni maailmassa. Ettekös Te lue? + +Hänen annoin nyt vastata jotain epäröivää, hänellä ei muka ollut +kirjoja, ja sitä paitsi väsyttää se kovin. Kyllä hän halusta kuuntelee +kuin toinen lukee... + +Kun minä puolestani olin halukas ääneenkin lukemaan, sopi se erittäin +hyvin, että minä luin ja hän kuunteli. Ja sitten minä olisin jotain +sopivaa kohtaa lukiessani hellästi puristanut hänen kättään ja katsonut +häntä silmiin... + +Vaan illan tullen tuli viileä, alkoi puistattaa, täytyi jättää +haaveilut ja lähteä kotiin päin, tyytymättömänä ja samalla +tyytyväisenä. Tyytymättömänä, kun ei saanut häntä nähdä, vaan +tyytyväisenä siihen päätökseen, että ensi näkemässä sanon hänelle +suoraan, mitä sydämeni syvimmässä pohjukassa piilee. + +Se ei kuitenkaan ollut helppoa. Äänellä, jonka värinää en voinut +hallita, ja katse johonkin kaukaiseen taivaankohtaan tähdättynä, +alustin keskustelun lemmestä. Kerroin viimeksi lukemani romaanin +sisällyksestä. Hän kuunteli, toisinaan salaperäisesti kysyi: mitenkäs +sitten kävi? Mutta suora kysymys jäi minulta tekemättä. + +Niin pitkälle kuitenkin pääsin, että ehdottelin seuraavaksi +sunnuntaiksi kahdenkeskistä kävelyretkeä Eläintarhaan. + +--Mutta jos siellä on paljo tuttavia, vastasi hän ja katsoi alas, +kerran kuitenkin luoden silmäyksensä minuun, josta sain rohkeutta. + +--Mitä me niistä välitämme! Ja saatammehan me mennä kauvemmaksi. + +Hän viivytti vastaustaan, ja oli kuin miettisi asiaa. Sitten levähytti +hän pitkän päällystakkinsa lievettä vasemman puolisessa taskussa +olevalla kädellään, ja hyvin vaatimattomasti katsoi taaskin minuun. + +--Lähdemmekö? Minulla ei tahtonut henkikään kulkea, vastausta +odottaessani. + +--Kuinka varhain sitten lähtisimme? kysyi hän viimein. + +--Sopisiko kahdeksan aikana? + +--Kyllä. + +--Saanko olla portilla Teitä vastassa? + +--Kyllä, kiitoksia... + +Nyt minä läksin täysin tyytyväisenä, sillä olihan minulla mainio +tilaisuus tehdä tuo suora tunnustus, joka mieltä painoi. Tulin saamaan +varmuutta, tietämään josko elämäni on oleva ikuista kevättä tahi +ikuista syksyä. En kuitenkaan hetkeäkään epäillyt sen olevan muuta kuin +kevättä. Olin jo vakuutettu hänenkin rakastavan minua, koska hän, tuo +kaino, ujosteleva lemmittyni oli suostunut lähtemään pitemmälle +kahdenkeskiselle kävelymatkalle, etsimään yksinäisyyttä, jossa vapaasti +saapi sydämet tyhjentää. Ei hän tekisi sitä, jos hän ei tuntisi samaa +kuin minä. + +Ja niin kauas me sitten kävelimme, ettei kukaan meitä häirinnyt. Hän +löysi nurmelta pienen kukan ja aikoi huudahtaa sen nimen, joka +kuitenkin kuivui hänen huulilleen. Pidin sitä vain kainoutena. + +Osasin minä jo silloinkin olla vähän kavala. Nytkin olin olevinani +tietämätön, ja kysyin tuon kukan nimeä. Vastaus ei ollut hevillä +saatavissa, vaan monien hellien pyyntöjen perästä hän vihdoin arasti ja +kainosti sanoi:--Lemmikki. + +Niin, lemmikkihän se oli, sen kyllä tiesin. Vaan kun hän sen nimen +sanoi, koski se sydämeen. Veri kuumeni, sydän alkoi tykkiä kiivaammin. +En voinut häntä edes silmiin katsoa. Hiljalleen vaan kuljimme, +sanaakaan sen enempää sanomatta. Hän nyhtäsi käteensä päivänkakkaran, +irroitti siitä lehden toisensa perästä ja luki: "jaa, ei ... jaa, ei!" +"saa" tuli viimeiseksi. Turmeltumattoman nuorukaisen salaperäisellä +aavistuksella tiesin, mikä hänellä oli mielessä, enkä voinut olla +häneen katsomatta. Katsoin puhtaalla, ei, se ei riitä, autuaalla +silmäyksellä ja tietämättäni tartuin hänen käteensä. Hän ei minuun +katsonut, vaan suoraan alas, mutta kuitenkin puristi kättäni. Ja se oli +kylliksi. Se oli kainon, puhtaan rakkauden vieno tunnustus, luulin +silloin. Olinhan romaaneista lukenut tosirakkauden olevan juuri +sellaista. + +Asetuimme istumaan kallion kupeelle, puiden siimekseen. Tässä minä nyt +pääsin niin rohkeaksi, että suoraan kysyin häneltä. Sanoihin puettua +vastausta en nytkään saanut, ainoastaan myöntäviä kädenpuristuksia ja +helliä silmäyksiä uudestaan. Rakkaus ei sanoja tarvitsekaan. + +Silloin en vielä ollut ketään ihmistä suudellut, tiesin kuitenkin sen +olevan pyhintä mitä rakkaudessa on. Sen olivat romaanit minulle +opettaneet. Nyt, jonkin sisällisen halun johdosta kumarruin sitä +tekemään. Hän ei ollenkaan estellyt, sulki vaan silmänsä, ja näytti +olevan kuin tiedotonna. Hetki oli runollinen, taivaallinen. Oli kuin +olisin nähnyt edessäni autuaitten maan, jonka yhdellä hyppäyksellä voin +saavuttaa. Vaan sitä hyppäystä ottaissa tuli kuiva maallisuus +häiritsemään. Silla huulien ollessa jo aivan yhtymäisillään, minä +tottumattomuudessani kosketin hänen leveäsyrjäistä kesähattuaan, joka +putosi. Me tästä huolimatta kyllä suutelimme, mutta minä hämmästyin, +hän vähän huudahtikin. Ja sitten se oli niin noloa kun hän otti +hattunsa ja sovitti sen päähänsä. + +Uusi yritys meni onnellisesti perille asti... Sitten hänkin alkoi käydä +vapaammaksi. Ja kiihkoissani tein minä valoja, ikuisia uskollisuuden +valoja. Vannoin sieluni syvyydestä saakka, tuntematta vähintäkään pelon +värettä. Samoin vaadin häntäkin tekemään, mutta niin ujo oli hän yhä +vieläkin, etten korvillani saanut niitä kuulla. Lempeät katsaukset, +syleilyt ja suutelot, puhuivat mielestäni kuitenkin selvää kieltä. +Kyllä hänkin vannoi, vaikka kainoa naisen tavoin. + +Paikan, jossa istuimme, pyhitimme. Otimme kumpikin siitä muiston +itsellemme. Päivä oli Kesäkuun 20:s. Me päätimme joka vuosi samana +päivänä käydä samalla paikalla vanhoja muistoja elvyttämässä, vielä +sittenkin kun toinen meistä on maan mustassa mullassa. + +--Minä olisin sinulle hyvin vihainen, vaan kun tiedän, ettet ole mitään +pahaa tarkoittanut, sanoi hän lähteissämme. + +Pahaa tarkoittanut... Voi jumalani! Minäkö saattaisin jotain sellaista +edes ajatella. + + * * * * * + +Näin oli varsinainen onnen aika alkanut. Se oli elämää niin onnellista, +jota ainoastaan maailmaa tuntematon, toivova, ja kaiken lisäksi +rakastunut nuorukainen saattaa elää. Täynnä ihania toiveita ja +elinintoa, kuvittelin elämää äärettömän onnelliseksi. Kaikki oli +sielussa ehjää, puhdasta... Mutta jumala ei suonut tuota onnea +ainaiseksi. Myöhemmin kesällä tutustuin hänen ystävättäreensä Liinaan, +ja heti tämän jälestä Liinan sulhaseen Arvelaan. Pian oltiin me kaikki +neljä kuin saman talon väkeä: tehtiin myötäänsä yhteisiä venematkoja, +kävelyretkiä ja jos mitä. + +Ensikerralla Liina minua oudostutti. Hän kyseli kaikenlaista +vanhemmistani, kodistani ja palkastani. Minä en oikein käsittänyt, +kuinka saattaa naisten kanssa puhua niin peräti tavallisia, +jokapäiväisiä asioita. + +Liina ja Arvela sen kuitenkin tekivät. He kertoivat toisilleen +kaikenlaisia tapauksia kodistaan ja muualta. Hyvin näyttivät toinen +toisensa pikkuseikatkin tuntevan. + +Liinalla oli eväitä matkassa, joista hän perillä laitteli meille +kaikille voileipiä. Sitten puhdisti hän lautaset ja veitset, ja +sijoitti ne takaisin vasuunsa. + +Selman kanssa en muiden läsnäollessa mitään osannut puhua. Se mitä me +keskenämme tavallisesti haastelimme, ujostutti, ja tavallisia +jokapäiväisiä asioita emme me keskenämme puhuneet. Sehän olisi ollut +kovin proosallista... + +Vasta sitten kun kumpikin pari vetääntyi erikseen, saatoimme me puhella +keskenämme. + +Me saavuimme kotiin vasta iltamyöhällä. Vaikka tuntui väsyttävän, en +kuitenkaan pitkään aikaan saanut unta. Oli ollut hyvin hupaista. Selman +kanssa olin paljon puhellut rakkaudesta. Päätimme usein tehdä tällaisia +matkoja. Ja kun meitä nyt on neljä, niin voikin vapaammin liikkua. +Miellyttävä tyttö se on Liinakin, hyvin avomielinen ja puhelias. Vaan +tarkkaan hän tutkii Arvelalta kaikkea. Ja minultakin, vaikka vasta ensi +kerran olimme enemmän seurassa. Täytyi vastailla ja kertoilla asioita, +joita ei vielä Selmakaan tiennyt. Mutta kummallista, ettei Selma ole +minulta mitään kysellytkään eikä itsestäänkään ole kertonut, vaikka +olemme jo niinkuin paljo seurustelleet. Mikähän siihen on syynä? + +Näitä matkoja teimme nyt yhä uudestaan. Pääasiallisesti tapahtuivat ne +aina saman kaavan mukaan: Liinan toimesta saimme kahvia eli voileipiä, +sitten vetääntyi kumpikin pari omiin salaisuuksiinsa. + +Liinalla aina riitti puhetta. Ja monipuolinen hän oli. Hän saattoi +kertoa hauskoja, reippaita kaskuja, vaan myös puhella vakavia asioita. + +--Mitä sinä, Lauri, ajattelet raamatusta? kysyi Liina kerran. + +--Enpä paljo mitään. + +--Tämä Kallehan se kieltää pian koko kirjan. + +Hän tarttui Kallen käsipuoleen ja katsoi hymyillen häntä silmiin. + +--Niin, vaikka itse monessa kohden on jyrkempi kuin minä, vastasi +Kalle. + +Me kolme hymyilimme. + +Ja sitten puhelimme kauvan aikaa uskonnosta, ja minua se hyvin +viehätti. Selma vaan koko ajan oli ääneti, ja se alkoi viimein vaivata. + +--Miksi sinä olet niin totinen? + +--En miksikään. + +Viimeinen sana oli jäädä hänen kurkkuunsa, vaan hän rykäsi sen esille. +Ja sitten kuiva naurahdus lisäksi. + +Kesti hetkinen äänettömyyttä, kunnes taaskin käännyin Liinan ja Kallen +puoleen. + +Kun he sitten saarella erkaantuivat erilleen meistä, tuntui ensin niin +tyhjältä, ja oli kankeaa aloittaa seurustelu Selman kanssa. Miksi he +nyt niin pian vetääntyivät yksinäisyyteen. Onhan heillä aina aikaa +kahden olla, olisi nyt kaikin koolla pysytty. Tuntui hienoa kaipuuta +kun meidän välillämme ei ollut samaa suhdetta kuin heidän. + +Aloin nyt ensin kysellä vähän yhtä ja toista hänen kodistaan. Mutta kun +hän vastaili niin haluttomasti ja koetti puhetta muualle johtaa, en +saattanut sitä kauvan jatkaa. Hän ei kysynyt minusta mitään. + +Minkähän tähden hän ei tahdo olla kuin Liina? Olisikohan se ujoutta? +Vaan eihän tämänlaisissa asioissa pitäisi mitään ujosteltavaa oleman. + +Vaan pian sitä lämpisi ja mukautui entiseen olemistapaan. + +Eräänä sunnuntaina satuin Arvelan kanssa kävelylle... Oli kaunis ilma +ja meitä miellytti iltapäivällä lähteä venematkalle. Vaan mitenkä +saataisiin sana Selmalle? Me olimme aamulla olleet kävelyllä, eikä +meillä tänään enää ollut mitään suostuttua yhtymistä. + +Arvela ehdotti, että läksisin hänen kotiinsa ja sieltä yhdessä +tulisimme Liinan kotiin, jonne hän sanoi menevänsä. Sieltä voitaisiin +kaikin lähteä. + +Se minua vähän arvelutti, kun en vielä koskaan ollut hänen kotonaan +käynyt, mitä hän nyt sanoisi kun näin kutsumatta ja aavistamatta sinne +ilmestyisin. + +Hän oli aamulla sanonut olevansa tänään koko päivän yksin kotona. Ja se +rohkaisi. Kenties se olikin vain huomautus, vaikkei hän tahtonut +suoranaista kutsua antaa. + +Minä läksin, luvaten tiedon saattaa. Voinhan jos en muuta, niin ainakin +kutsuttaa hänet ulos. + +Tiesin huoneen, jossa hän asui, enkä siis pelännyt väärään paikkaan +joutuvani. Seisoin kymmenkunta minuuttia edustalla, ennen kun uskalsin +edes ulko-ovea raottaa. Aivan hiljaa hiivin sitten seuraavalle ovelle +ja sydän kurkussa koputin siihen. Ei kuulunut mitään vastausta. Tartuin +avaimeen ja raotin ovea varovasti ja peläten kuin pahantekijä. Kun +paraiksi saatoin huoneeseen nähdä, juoksi hän huudahtaen vastaani, esti +minun astumasta sisälle ja itsekin tuli etehiseen, korvia myöten +punastuen. + +--Mitenkä sinä tänne... + +Huone, jonka olin nähnyt ja hänen kotipukunsa tekivät minuun +vastenmielisen vaikutuksen. En tahtonut ensi hetkellä muistaa koko +asiaani. + +--Meillä on kaikki niin epäjärjestyksessä, kun ei ole tänään ollut +muita kotona kuin minä. + +--No joudu vaan pian. + +--Minnekkä? + +Niin, enhän ollut sitä vielä maininnutkaan. + +--En minä ilkeä... + +Sain monta kertaa uudistaa pyyntöni, ennen kun hän suostui. Häntä muka +niin hävetti. Jäin sitten kadulle odottamaan, kunnes hän laittautui. + +Tunsin kylmiä väreitä selässäni ja minua puistatti. Tuon näköinenkö on +hänen kotinsa ja tuommoinenko hän itse on kotonaan? + +Sen verran kuin ennätin näkemään, oli kaikki siellä epämiellyttävää. +Huonekalut aistittomassa järjestyksessä ja pyyhkimättömät, huone +siivoamatta ja eräässä nurkassa näkösällä kasa likaisia alusvaatteita. +Itse esiintyi hän myöskin aivan toisessa valossa kuin minkä ennen +ulkona olin nähnyt. Ja minä olin siitä täysin hämmästynyt, ja tunsin +kylmästi ja välinpitämättömästi tervehtiväni erästä ohikulkevaa +toveriamme. Vaikka hän onkin yksin kotonaan, saattaisi kai siltä +siistinä pysytellä. Eikö mahtane olla aina samanlaista! Niin, ja +siksipä ei minua ole tänne kutsuttukaan. + +Vielä tultuaankin hän hymyili häpeän hymyilyä. Minua se vaivasi. En +olisi tahtonut mitenkään muistutettavan tuosta näöstäni. Sanoin hänen +suotta pahottelevan. + +--Hyvähän sinun on sanoa. + +--Onpa niinkin. Heitä tuo ja kerro jotain. + +Mutta ei hän muuta kun sanoi hävettävän. Ja se minua vaan yhä +tuskastutti. + +--Sinä olet pahoillasi? kysyi hän. + +--Mistä pahoillani? Älä nyt ole noin peräti turhamainen. + +--Niin, turhamainen... + +--Aivan niin, turhamainen. + +Hän punastui ja katseesta päättäen pahastui. Emmekä me koko matkalla +enää mitään puhuneet, vaan aivan ääneti kulimme. + +Liina tuli iloisena meitä vastaan. Hän oli laittanut kahvit valmiiksi +ja varustanut evästä matkalle. Hänen kotonaan vallitsi tuollainen +koristelematon, vaan aistikas järjestys, joka kaikessa viehättää. +Siellä viihtyi niin hyvin, ettei tahtonut matkalle lähtöä muistaakaan. + +--Emmeköhän ottaisi pannua matkaamme ja laittaisi siellä teetä? kysyi +Liina. + +--Älä sinä nyt aina pidä huolta kaikesta. Annahan olla niin nähdään +eikö meissä muissa kertaakaan ole siksi kuntoa, vastasin minä, koettaen +siten olla kohtelias. Vaan kun sattumalta katsoin Selmaan, niin vähäsen +säpsähdin ja tunsin punastuvani. + +Lähdettyämme rantaan, kulkivat tytöt edellä, Arvela ja minä perässä. + +--Sano nyt oikein omantuntosi nimessä, kummalla on parempi? kysyi +Arvela nauraen, vaan lisäsi samassa: luultavasti kummallakin itse +mielestään. + +--Niin, luultavasti kummallakin, hymähdin minä äänellä, jota itsekin +pelästyin. + +Tästä lähtien sain minä luvan käydä Selman kotona. Hän oli luullut +minua vaateliaaksi, heillä kun ei ole niin erittäin... + +--Sanoit turhamaiseksi, kun minua hävetti, vaan en minä tahdo +turhamainen olla. Jos haluat käydä, niin olet tervetullut. + +Kun hän tämän sanoi, olin vähällä syyttää häntä uudelleen +turhamaisuudesta, vaan sain pidätetyksi. Niinkö päin hän minut ymmärsi! + +Niin kauvan kun häntä katsomassa en käynyt, halusin sinne ja olin +utelias näkemään häntä siellä, vaan pian se halu katosi. Siellä tosin +nähtävästi oli koetettu suurempaa siisteyttä ja järjestystä +toimeenpanna kuin ensi käynnilläni, mutta sittenkin tuntui olo siellä +niin raskaalta, iloisuuteni ja reippauteni katosi joka kerta. Enkä +milloinkaan kauvan viipynyt. Tahdoin Selman kanssani kävelylle, ja +ulkona kahden kesken ollessamme sainkin jossakin määrin takaisin +luontoani. Voin sanoa tyytyväisenä hänestä aina eronneeni, vaan en niin +kiihkoisana ja hetkellisesti niin onnellisena kuin ystävyytemme ensi +aikoina. + +Minä aloin löytää siihen syitä jos jonkinlaisia. Huomasin ettei hän +kotonaan ollut niin ujo, kaino ja taivaallinen kuin minun seurassani, +vaan että hän kylläkin oli julkea, ainakin äidilleen. Suhde heidän +välillään minua heti alkoi vaivata, ja se kasvoi kerta kerralta. En +olisi koskaan tahtonut tavata heitä yhdessä. + +Selma kysyi usein mitä mietin kun olen niin vakava, ja minun täytyi +aina vastata, ett'en mieti mitään. Enkä minä juuri miettinytkään, +vaikka sen näköinen olin. + +Elokuun neljäskolmatta päivä oli Selman syntymäpäivä. Silloin menin +Arvelan ja Liinan kanssa häntä onnittelemaan, ja minä vein pienen +lahjankin, josta hän tuli hyvin iloiseksi. Kun äitinsä toi meille +viiniä, sanoin hänelle: + +--Tulkaa nyt meidän kanssa kilistämään. + +--En minä, mitäs minä... + +--Tulkaa nyt vaan! + +Mutta Selma keskeytti meidät: + +--Äiti valmistaa meille kahvia, niin on parempi. Seurasi hetkinen +äänettömyyttä, kunnes minä ehdotin kävelylle lähtyä. + +--Niin, eihän Lauri meillä tahdo olla edes minun syntymäpäivänänikään. + +Aijoin hänelle jotain vastata, vaan se kuivui pieneen hymyilyyn. Jäin +vaan mietteisiini. + +Äkkiä saivatkin ajatukseni esineen. Juolahti mieleeni vastainen koti, +jossa me yhdessä asuisimme. Minkähänlaista siellä olisi? + +Arvela ja Liina kertoivat meille tärkeän uutisen, jota ei kenellekään +muulle vielä ilmoitettu. Oli nyt päätetty, että he kuukauden perästä +pitävät häänsä. + +--Joutukaa tekin samaan matkaan, lisäsi Arvela, ja katsoi minuun. + +--Emme suinkaan me vielä, onhan meillä aikaa, vastasin minä kuivasti ja +verkkaan, katsahtaen kenkieni kärkiin. + +Sitten nousin äkkiä ylös ja heitin hyvästit. Sanoin olevan +välttämättömiä asioita toimitettavanani. + + * * * * * + +Kolmeen neljään päivään tämän jälkeen en mennyt häntä kohtaamaan. Vaan +muuanna puolen päivän aikana tuli hän erään nuoren, oudon herran kanssa +vastaani. Silloin kuohahti minun suonissani. Että hän uskaltaa! Ja kuka +tuo lienee? + +Minä tahdoin tietää sen, ja sainkin. Se oli hänen uusi +konttoritoverinsa. + +Vai konttoritoveri! He ovat siis joka päivä yhdessä! + +Samana iltapäivänä istuin työpöytäni ääressä nojautuen vasenta kättäni +vasten. Minulle oli vielä lisäksi kerrottu Selman kulkeneen tuon +konttoristin kanssa. Se ei tosin ollut mitään pahaa, ja mitä se yleensä +minua liikutti, vaan kuitenkin vaikutti se minuun kuin sadeilma +venematkalle aikoviin neitosiin: muutuin kärsimättömäksi kaikkeen ja +aloin tuskistella kaikesta. Katse oli kiintynyt ilmassa liiteleviin +pilviin, ja minua suututti kun vastapäätä olevan talon katolta nouseva +savupiippu esti minun näkemästä peittämänsä kohdan ilmassa +purjehtivista pilvistä. + +Vaan jos minä olenkin hänestä jo liian jokapäiväinen. No, eipä suinkaan +tuosta juuri henki lähtene, jos niin onkin. Mitähän jos menisin nyt +häntä vastaan? Sattui näet jo olemaan se aika, jolloin hän läksi +konttoorista. + +Eikä sentään, olkoon oloillaan ja pitäköön konttoristinsa. Heittäännyin +sohvalle ja katselin lampun savun mustaamaa paikkaa pöydän kohdalle +katossa, joka näytti olevan kuin musta pilvi vaalean viattomuuden +taivaalla, ja surullisesti hyräilin: + + Ja taivaan Herra armias + Sun kulkus johtakoon-- + +Katsoessa kelloani oikein säpsähdin, kun oli jo aika lähteä. Enköhän +sittenkin mene! Jos he hyvinkin taas tulisivat vastaani. Mutta kirjekin +pitäisi kirjoittaa, ja jos en sitäkään nyt tee, niin jää se vielä ties +kuinka kauvaksi. Aloinkin kirjoittaa, mutta se ei sujunut, ja minä +läksin kuin läksinkin jaloittelemaan, en häntä tapaamaan, muuten vaan +ulkoilmaa hengittämään. + +Nyt oli elokuun viime päivät. Jok'ainoana iltana koko kesän olin +saattanut hänet kotiin, usein olimme kävelleet myöhään iltaan. Että hän +nyt on ihmeissään kun en monena viime iltana ole samaa tehnyt, tiesin +vallan hyvin. Vaan että tuo konttoristi häntä jo saattelee, se oli +jotain käsittämätöntä. Eiköhän ole minua mahtanut rakastaakaan. + +Kaikkea tuota ajatellen meni kävelyni ihan itsestään samaan suuntaan +nyt kuin ennenkin. Se katu olikin käynyt niin kodikkaaksi, että se +väkisenkin veti puoleensa. Jokainen kivikin oli tullut kuin vanhaksi +tuttavaksi, sillä häntä odotellessani oli minulla ollut kyllin aikaa +tarkastuksiin. + +Mitähän tämä nyt tarkoittanee kun hän ei tulekaan. Vaikka sama se, +olkoon poissa. + +En ollenkaan huomannut että epäröidessäni olin viipynyt jonkun minuutin +määrätyn ajan yli. + +Saavuttuani sille kohdalle, josta hänen piti tuleman, seisahduin ja +katsoin taas kelloani. Tässä oli varmaan jotain käsittämätöntä, hän +olisi joutunut jo moneen kertaan. Ja minulle selvisi heti koko asia. +Hän on tuon konttoristin kanssa mennyt kävelylle ja he ovat lähteneet +toista tietä etteivät tulisi vastaani. Mutta mitä varten antaa hän +minun turhaan odotella. + +Läksin mietteissäni hiljalleen astumaan samaa katua takaisin päin, +seisattuen kaikissa katuristeyksissä ja katseellani tarkkaan vaanien +näkösällä olevia ihmisiä. Saattaahan olla mahdollista että he ovat +menneet Kaivopuistoon. Asia alkoi tuntua varmalta, ja minä kiiruhdin +kulkuani samaan suuntaan, melkein riemuiten siitä salaisesta toivosta, +että saisin nähdä heidät siellä ja näyttäytyä hyvin välinpitämättömältä +ja kylmältä. Matkalla pysähdyin miettimään eivätkö he ehkä voisi olla +Kaisaniemessä. Olin jo kääntymäisilläni sinne päin, kun samassa huomaan +hänen tulevan aivan toiselta suunnalta kuin olin odottanut. + +--No ... ja yksinäänkö! + +En lähtenyt häntä vastaan, vaan käännyin kulkemaan edellään. +Kulin hiljaa, koettaen koko käytökselläni näyttää hänelle +välinpitämättömyyttä, ollen varmasti vakuutettu hänet kuitenkin +tapaavani. Vaan kun hän ei minua saavuttanutkaan, niin katsahdin varsin +varovasti taakseni. Mutta herran nimessä, minnekkä hän oli joutunut? +Mitä ihmettä tämä kaikki merkitsi? Läksin kiireesti takaisin samaa +katua, nähdäkseni, minne hän on poikennut. Saavutinkin hänet, vaan en +mennyt luokseen. Takana vaan seurasin, joten näin hänen menevän +kotiinsa. + +Mikähän kiire sillä nyt? Eipä tuollaista hätää ole ennen ollut! + +Kenties hän vielä lähtee Liinan luokse... Tuo ajatus ei tuntunut aivan +mahdottomalta, ja minä menin kävelemään sille kadulle missä siinä +tapauksessa tulisin häntä vastaan. Ensi kerran kulin matkan +edestakaisin kuin ei mitään, samoin toisenkin; kolmannella päätin, että +yhden kerran vielä ja sitten pois; neljännen matkan tehtyä löytyi vielä +joku toivon kipinä, joka sai minut viidennelle; kuudennella alkoi +pelottaa mitä ihmiset sanovat, kun myötään tässä kuleksin. Lähdinkin +kiertämään lähinnä olevaa tonttia. Ensimmäisessä katuristeyksessä +lennähti mieleeni ajatus, että hän hyvinkin juuri nyt saattaisi kulkea +tavallista tietään, ja siten päästä näkemättäni. Kiireesti läksin +takaisin samaan kulmaan, josta olin poikennutkin. + +Kulmaan saavuttuani, ja kummankin puolen turhaan katseltuani, läksin +aivan hiljaa ja rauhallisesti kuudetta matkaani tekemään. + +Kerta kerralta kasvoi minussa kiukku, kun hän ei tullutkaan. Veri +oikein kiehui rinnassa. Ja sittenkään minä en poistunut, ennen kuin +myöhään illalla, jolloin suuttumuksen hiki valui pitkin ruumista. +Kotona heittäännyin vaatteet päällä vuoteelleni. Kiihtyneet aatokset +virtanaan virtasivat, tulivat ja menivät. Luulee minun niin erittäin +kaipaavan häntä, vaan erehtyy siinä. Saa kai hän minun puolestani olla +rauhassa, saattelematta ja hakematta, jos niin tahtoo. + +Emännän kutsuessa iltaruoalle, valitin pahoin vointia, enkä aikonut +syödä ollenkaan. Tuo hyväsydäminen eukko siitä peljästyi, tarjosi +kanverttiviinaa, sanoi sen häntä aina auttavan, ja otti kaikin puolin +osaa sairauteeni, peläten enin, ettei se vaan tulisi pitkälliseksi. +Olin hänestä aivan pääsemättömissä. + +Seuraavana aamuna sain kirjeen, ensimmäisen tätä laatua. Selma kysyi +minkätähden en ajoissa ollut häntä vastassa. Oli minun tähteni palannut +takaisinkin, olipa ihan varma että minä näinkin hänet. "Jos sinun on +vastenmielistä minua saatella, niin voit sen jättääkin, löydän minä +yksinänikin kotiini tahi saan muitakin saattajia." + +Vai niin. Minä siis voin saattelemisen jättääkin. Kiitoksia vaan +kunniasta... Hän saa muitakin saattajia... Onnittelen, onnittelen... +Hän näyttää aivan todella olevan mieltynyt tuohon konttoristiin. Jos he +hyvinkin olivat eilen yhdessä lähteneet, vaan hän kääntyi tieltä +takaisin "...saa muitakin..." Tällä hän ihan varmaan tarkoittaa tuota +konttoristia. Minä saan siis rukkaset. + +Toivotan onnea! Hyvä onkin kun näin vähällä hänestä pääsee. + +Koetin olla aivan välinpitämätön, vaan ei se kauvaksi aikaa onnistunut. +Rinnassa se painoi, kunnes viimein kuohahti valloilleen. Hengitin +syvään ja raskaasti. Kyyneleetkin pakkautuivat tulemaan; ne olivat +vihan ja kostonhalun kyyneleitä, sillä minä luulottelin häntä nyt +vihaavani. + +Ja häntäkö minä olisin rakastanut! Ei, toisellaiselta rakkaus mahtaa +tuntua. Antaa vaan jäädä tähän paikkaan, en minä sure. + +En voinut hänelle kuitenkaan näin vastata. Tahdoin toivottomana, +hyljättynä kirjoittaa. Se ehkä herättää hänessä vaivaavaa sääliä, ja +sitä paitsi oli niin romantillista ottaa asia raskaasti. Toivo, että +hän katuisi, pyytäisi anteeksi ja sanoisi ainoastaan minua +rakastavansa, tunkihe mieleen, vaikka koetin sitä tukahduttaa. Olisin +sitten minä puolestani tahtonut osoittaa hänelle kylmyyttä. + +Vastauksessani, jonka heti kirjoitin, syytin häntä uskottomuudesta, +sanoin ettei hän ole minua koskaan rakastanut, koska tuollaisesta +seikasta on heti valmis rukkaset antamaan. "Se on etsitty tekosyy, eikä +muu. Eilenkin olin sinua odottamassa, vaan sinä et tullut vastaani. +Ymmärrän kaiken. Sinä luulet tulevasi onnellisemmaksi tuon konttoristin +kanssa. Siunaukseni teitä seuratkoon, jos tahdot sellaisen minulta +ottaa. Ymmärrät kai minkälaisella mielellä sen lähetän. Kaiho minulle +muistoksi jää, vaan ei siltä hätää. Maailma on suuri ja vapaa, eiköhän +sinne surut haihtune." + +Allekirjoitukseksi panin: "Hyljätty ja pettynyt Lauri Takala." + +Viedessäni kirjettä postilaatikkoon, tapasin Liinan kadulla. Läksin +saattamaan häntä, ja sain kutsun sisälle. Koetin olla kuin ei mitään +olisi tapahtunut. + +He olivat edellisenä iltana palanneet Arvelan kotoa, ja Liinalla oli +paljon sieltä kerrottavaa. + +--Kalle saa viran kotipitäjässään, toistaiseksi sijaisena. Minusta on +niin hauskaa päästä asumaan maalle. + +--Onhan se. + +--Ja niin vapaa kun urkuri saa olla, ei kun pyhinä vaan virassaan. + +--Niin... + +--Sinä et usko, Lauri, kuinka kaunis koti meille tulee. Aivan järven +rannalla, kauniin metsän kyljessä. + +--Vai niin. + +--Siellä opin minäkin kauniimpaa suomea. Ne puhuvat hyvin soinnukasta +kieltä siinä ympärillä. Ja miellyttävää, hauskaa kansaa. + +--Kun ei vaan ajanpitkään tulisi yksitoikkoiseksi. + +--Ei, kun me innolla ryhdymme työskentelemään, niin kyllä aika kuluu. +Kalle perustaa lauluseuran, jonka me koetamme saada hyvään kuntoon. +Siellä on paljo nuorta väkeä. Sitten me puuhaamme kaikenlaista, +arpajaisia, kansanjuhlia ... voi, ei siellä ollenkaan tule +yksitoikkoista. + +En minäkään sitä todella epäillyt. Hänessä on sisältöä! Minä huo'ahdin +syvään. Samassa kuvautui Selma eteeni. Voi miksi minä olen juuri häntä +rakastanut. Onhan se nyt ohi, vaan sittenkin... + +--Sitten tekin tulette käymään meillä, eikö niin? + +Minä hyrähdin jotain vastaukseksi. + +--Miksi sinä olet niin synkällä mielellä? + +--En minä ole, en miksikään. Minulla vaan ei ole aikaa kauemmin viipyä. +Hyvästi. + +--Ja katsot minua noin säälien. Sanohan nyt, mikä sinua vaivaa? + +--Sinuako säälien! Ei, iloisestihan minä sinua katson. Pikemmin itseäni +säälin. Hyvästi vaan. + +Tunsin punastuvani, vaan kiiruhdin pois, estääkseni sitä näkymästä. Hän +seurasi minua ovelle, silmät selällään. + +Mennessäni vilkasin kerran Liinan kotiin päin ja huo'aten henkäsin. +Matkaa jatkoin sitten aatoksissa, tietämättä ollenkaan minne menen. +Jouduin Kaivopuistoon, jossa istuin yksinäiseen paikkaan ja itkin. +Itkin kuin pieni lapsi, jolta on makeiset riistetty kädestä, kunnes +viimein ajatus, että asiat näin ovat parhaiten, sen vähitellen +tukahutti. + +Löfströmin kohdalla palatessani näin Selman tulevan vastaan. Vavahdin +ja veri kuohahti läpi koko ruumiin. En tahtonut mennä häntä vastaan, +enkä voinut takaisinkaan kääntyä. Minun täytyi poiketa sisälle ja +tilata puoli pulloa punssia. + + * * * * * + +Kun kirjeeni oli saapunut, tuli hän tapaamaan minua. Hän oli +ystävällinen ja nöyrtynyt, aina siihen määrään että kotitalonsa +portilla jo pyysi anteeksi. Kirjeeni oli tehnyt vaikutuksen, hän oli +kovin pelästynyt. Hetkellisestä suuttumuksesta oli minulle +kirjoittanut, eikä mitään sillä tarkoittanut. Oli erehtynyt, luullut +minun todellakin häntä vältelleen. + +--Tuo konttoristi juttusi ainakin on perätön. En ole Hallmanin kanssa +ollut missään, kerran tahi pari, kun on sattumalta tavattu kadulla. + +Olin jo ennakolta päättänyt esiintyä kylmänä. Vaan minä tunsin +kylmeneväni todellisesti. Hänen äänensä oli soinnuton, se oikein viilsi +korvissani, hänen myöntyväisyytensä ja hellyytensä tuntui +vastenmieliselle. Mutta hän osasi valita oikean ajan. Erotessa vaikutti +anteeksipyyntö parhaiten, sillä säälitti jättää häntä tällaisena. + +--Et siis tahdo väliämme loppumaan? + +--Hyvä Lauri, en, en. + +--Entä Hallman? Jos hän... + +--Älä viitsi pelätä, enhän minä hänestä mitään välitä. + +--Etkö ole välittänytkään? + +--No voi voi sinua... + +Hän kietoi kätensä vyötäisilleni ja kurottui suutelemaan. + +--Annathan anteeksi? + +Enkä minä voinut enää muuta kuin antaa ja itsekin omasta puolestani +samaa pyytää. + +Kului kuitenkin monta päivää ennen kuin hänen tämän jälestä ensi kerran +näin. Saatoin hänet silloin kotiin. Matkalla puhelimme ilmasta ja vähän +lähestyvistä Kallen ja Liinan häistä. Erosimme ilman minkäänlaista +välipuhetta vastaisesta yhtymisestämme. + +Emmekä me usein yhtyneetkään. Ainoastaan milloin hän sattumalta tuli +vastaani, ja kun en voinut sitä välttää. + +Liinan häihin kutsuttiin minut sulhaspojaksi. Se ei ollenkaan +miellyttänyt. Tiesin liian hyvin kuka minulle tulee morsiusneidoksi. +Pidin kuitenkin sopimattomana kieltäytyä. + +Sulhaspoikien mennessä morsiusneitien huoneeseen, tuli Selma +kiinnittämään pientä seppeltä rintaani. Tahtomattani vähän peräännyin, +en vastannut tervehdykseensä, en kiittänyt, enkä odottaissamme puhunut +yhtään sanaa. Seisoin vaan ja tylsästi katselin suoraa eteeni. + +Papin vihkiessä jäi katseeni koko ajaksi morsiameen, vaikken häntäkään +tarkkaavaisesti osannut katsella. Sanat kuulin, vaan ne pomppailivat +takaisin korvistani ja unohtuivat saman tien. Ainoastaan yhdessä kohden +tunsin pieniä pöyristyksen väreitä. Se oli papin lukiessa: "... ja sen +tässä julkisesti Jumalan ja kristillisen seurakunnan edessä +tunnustavat..." + +Ensimmäisen valssin alettua tein minä kuten muutkin sulhaspojat +tanssiin valmistavia liikkeitä. Vetäsin hansikkaat kireemmälle ja +kädelläni koettelin josko pukuni on asianmukaisessa järjestyksessä. +Velvollisuus vaati minua aloittamaan tanssin morsiusneitini kanssa. +Mutta minä en saattanut sitä tehdä, kun lattialla pyöri vaan muutamia +paria; senhän olisi kaikki huomanneet. Odotellessani tuli muuan +henkästynyt tanssija luokseni. + +--No, miksi seisot, etkö huomaa, kuinka lempeät silmäykset sinua +odottavat. + +--Odottakoot, vastasin minä ja vetäännyin puhujasta syrjään. Ja sitten +siirryin siirtymistäni toisten taakse, kunnes viimein läksin koko +tanssihuoneesta. Menin toiselle puolelle, jossa istui vanhempia miehiä +ja joivat totia. Laitoin kiireimmiten lasin itselleni, väkevän +totilasin, ja istuin muiden joukkoon. + +Tanssihuoneessa alkoi polkka. Tuo valssin ajalla minua puhutellut +sulhaspoika tuli taaskin luokseni. + +--Hyvä mies, täälläkö sinä istut kun tanssihuoneessa odottavat. +Selmasikin kaipaa sinua. + +--Älä ole milläsikään. Täällä on niin peijakkaan hauska. + +--Joudu nyt! Selma käski etsimään sinua. + +--Sano sinä Selmalle, etten minä mitenkään saata, että minulla on +täällä niin peijakkaan hauska. So, mene nyt vaan. + +Kun hän oli mennyt, tein minä heti toisen lasin. Franseesin alkusoiton +soitettua tuli sulhanen luokseni. + +--Mikä sinua vaivaa kun et ollenkaan tanssi? + +--Miks'en tanssi. Vaan minä tahdon huoltaa myöskin sieluani. + +--Lähde pian pyytämään Selma. Ollaan sitten vis à vis. + +--Ollaan vaan. + +Useammat parit istuivat jo paikoillaan kun minä tulin huoneeseen. Menin +suoraan Selman luokse ja tein hyvin kohteliaan kumarruksen. + +--Saanko kunnian? + +Hän oli korviaan myöten punanen ja istui kun ei olisi minua +huomannutkaan. Olin jo kääntyä pois kun hän nousi paikaltaan. + +Mennessämme poikki lattian, seurasivat kaikki meitä hymyilevällä +katseella. Se suututti, vaan uhallakin koetin olla ivallisen ja +huolettoman näköinen. + +--Mitä se tarkoittaa, kun sinä et minua ollenkaan tanssita? Kaikki +ihmettelevät. + +--Kun minulla on tuolla hauskempi. Ihmisellä pitää olla vapaus valita +mikä enemmän miellyttää. + +--Ja sinua miellyttää enemmän istua totia juomassa kuin olla minun +seurassani? + +--Kuten näet. + +--Kun ilkeätkin. + +--Huomautan etten ota vastaan minkäänlaisia nuhteita. + +--Ole sitten. Saat kai minusta olla. + +--Kiitoksia paljon. + +Minä oikein nautin kun saatoin näin esiintyä. Oltuamme hetken vaiti, +aloin minä tyyneesti: + +--Minulla on uutisia kerrottavana. + +--Mitä ne ovat? Hänen äänensä vapisi. + +--Minä matkustan viikon perästä Kuopioon. + +--Käymäänkö? + +--Ei, vaan muutan kokonaan. + +--Milloinka sinä sen olet päättänyt? + +--Pari viikkoa sitten. + +--Etkä ole minulle mitään ilmoittanut. + +--En. Olen pitänyt asian koskevana ainoastaan minua. + +--Vai niin. + +Viimeinen sanansa tuli hiljaa henkäyksen ohessa. + +Oltiin hyppykohtauksessa. Minä vein häntä kuin vento vierasta, kaikella +maltilla ja sävyisyydellä, en ollenkaan pusertanut rintaani vasten. Hän +tuntui haluavan olla loitompana. + +Franseesin loputtua saatoin hänet paikalleen ja kohteliaasti kiitin. +Hän ei vastannut mitään, vaan surullisesti katsahti. + +Minä riensin herrojen puolelle, iloisena ja tyytyväisenä asiani hyvään +ajamiseen. + +Seuraavana aamuna kivisti päätäni. Inhotti kaikki mitä näki, inhotti +muistella kulunutta iltaa. + +Kuinka minä sentään saatoin sillä tavalla käyttäytyä, ja kaikkien +nähden? Täytyisi oikeastaan pyytää Selmalta anteeksi. + +Mutta se olisi liikaa sekin. Kaikki voisi muuttua jälleen entiselleen. +On kuitenkin parasta kuin on. Ja tulihan siten ilmoitettua muuttonikin. +Lienee viisainta olla jo kokonaan sekaantumatta. + +Ja niin minä olinkin. Matkustin sitten hyvästiä sanomatta. Enkä ole +hänestä sen koommin mitään kuullut, kunnes eilen sain eräältä +tuttavaltani kirjeen, jossa mainitaan hänen olevan morsiamen ja tänään +viettävän häitään. + +Minä tahdon täältä kaukaa toivottaa hänelle kaikkea hyvää. + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Syvistä riveistä, by Various + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SYVISTÄ RIVEISTÄ *** + +***** This file should be named 15515-8.txt or 15515-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/5/5/1/15515/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/15515-8.zip b/15515-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..55b16cb --- /dev/null +++ b/15515-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..b0b1478 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #15515 (https://www.gutenberg.org/ebooks/15515) |