initial commit of ebook 15515HEADmain

5 files changed, 16385 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/15515-8.txt b/15515-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..b35058b
--- /dev/null
+++ b/15515-8.txt
@@ -0,0 +1,16369 @@
+The Project Gutenberg EBook of Syvistä riveistä, by Various
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Syvistä riveistä
+       Kansankirjailijaimme novellikokoelma
+
+Author: Various
+
+Release Date: March 31, 2005 [EBook #15515]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SYVISTÄ RIVEISTÄ ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+SYVISTÄ RIVEISTÄ
+
+Kansankirjailijaimme novellikokoelma
+
+
+WSOY, Porvoo, 1890.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Liisa Tervo (Oulu): Uusi isä
+Eero Sissala (Helsinki): Naavalan Taavetti
+P. Päivärinta (Ylivieska): Pelastettu
+N. Niemelä (Punkalaidun): Luisulan lapset
+Alkio (Laihia): Salliman oikkuja
+Kauppis-Heikki (Iisalmi):
+   Härät
+   Isäntä
+Heikki Meriläinen (Sotkamo): Kotoa kotiin
+Jakke Honka (Oulu): Perukkalaiset
+Emil Vainio (Helsinki): Selman hääpäivänä
+
+
+
+
+Jalon suomalaisen kirjallisuuden kartuttajan,
+      lämpimän isänmaan rakastajan,
+      hellän kirjailijain suosijan
+                   ja
+             ahkeran auttajan,
+             kalliin ystävämme:
+              Herra professori
+
+              JULIUS KROHN'IN
+
+                 muistolle,
+    kunnian ja rakkauden osoitukseksi
+        surun ja kaihon tunteella
+          omistavat nämä heikot
+                kynäpiirteet
+
+                  Tekijät.
+
+
+
+
+
+UUSI ISÄ.
+
+Kirjoitti Liisa Tervo.
+
+
+Setänsä luona maalla oli Elsalla hauska olla, ettei hän kaivannut
+mitään. Koti-ikävä oli kerrassaan haihtunut eikä isäkään enään
+muistunut mieleen. Siitä olikin kauvan jo kuin isä oli taivaasen mennyt
+ja setä oli niin hyvä, aivan kuin isä.
+
+Setä kuin kotosalla oli, niin sen kintereillä pyöri alinomaa, riekkui
+sylissä ja kaulassa kilvan talon lasten kanssa. Ja kuin setä oli päivän
+poissa, niin kuin metsässäkin, niin oli semmoinen kaipuu, ettei
+tahtonut päivä kulua. Aina kujan suuhun menivät katsomaan että eikö jo
+tule, aina vähän väliä. Ja kun näkyi niin silloin lähtivät
+kolmikannassa juosta piristämään vastaan. Helli riepu se aina jälkiin
+jäi kuin oli pienin, mutta Hilma ja Elsa tasaväkiset ollen jotenkin
+yhteen aikaan sedän luo pääsivät. Heti käsistä kiinni tormusivat ja
+siinä hyppivät lieskasivat iloissaan.
+
+"Isä, isä!" hoki Hilma.
+
+"Setä, setä!" Elsa hoki.
+
+Setä naurusuin astui keskikujaa pallerehtava tyttö kummallakin sivulla.
+Mutta kuin tulivat Hellin luo ja tyttö kädet ojennuksissa seisoi ja
+hätäilemällä pyrki "itän tyliin", niin silloin saivat Elsa ja Hilma
+tyytyä takin liepeestä kiinni pitämään. Mutta hyvähän tuo oli siinäkin
+reppasta, mieluista hyvinkin.
+
+Vaan kuin setää kaupunkimatkalta odotettiin, niin se tuskaa oli. Sitä
+häärittiin sisältä ulos ja ulkoa sisään lakkaamatta ja kyseltiin
+vuoroon äidiltä vuoroon Inka Pietalta, niin että ne olivat aivan
+pahemmassa kuin pulassa.
+
+Tänään odotettiin setää kaupungista. Lapset odottivat joka hetki
+tulevaksi siitä saakka kuin silmänsä aamulla auki saivat. Ja juoksivat
+keittiössä aina kysymässä, että tuleeko kohta. Kaikki kolme yhtaikaa
+hulmausivat kysymään, Elsa etunenässä.
+
+"Pysykää lapsi rukat siellä muissa huoneissa, täällä te särette astiat
+ja kaadatte mitä eteen sattuu", sanoi äiti. "Menkää pirttiin
+kuuropiilosille".
+
+Mutta kauvanko sitä maltettiin olla kuuropiilosillakaan, siunaamahetki.
+Juostiin taas keittiöön tulisessa touhussa ja akkunan ääreen
+hulmauttiin katsomaan, että eikö tule.
+
+"Inka Pieta notta Helli akkunaan, Helli kattoo, jot itä tulee", marisi
+itkusuin Helli, joka ei omin voiminsa kyennyt kiipeämään akkunan
+ääreen. "Notta, notta", kärisi hän ja hätäili ja nykki Inka Pietaa
+hameesta.
+
+Mutta Inka Pieta tuli ja leuhautti Elsan ja Hilmanki pois akkunasta.
+
+"Niistähän on vastus", äsähteli Inka Pieta. "Vaivasella heitä on."
+
+"Sittenhän minä vaivanen olisin, jos ei minulla lapsia olis", sanoi
+äiti totisena.
+
+"Mutta kuin lentävät joka paikkaan, ettei säily muu kuin, joka huutaa",
+mutisi Inka Pieta vähän noloissaan. "Tuo Elsakin, iso tytön torvelo,
+sehän se nuo toisetkin villitsee, eihän nuo ennen ole niin riekkuneet.
+Kas niin! jopahan saivat kupin lattialle, siellä se nyt tuhannen
+palasina... Ja tuon paraan kivikupin..."
+
+Inka Pieta oli ihan haltioissaan ja pyöräytti Elsan käsipuolesta
+toiseen huoneesen. Toiset lapset pujottivat jälestä ja vakavina
+istuttiin sitten vahingon jälkeen vähän aikaa, eikä sanaakaan hiiskuttu
+toisilleenkaan. Viimein kuin katsottiin toisiaan silmiin, alkoi
+naurattaa ja pian rupesivat oikeen tyrskimään. Ja niin asia unehtui.
+Siirryttiin pirttiin ja sieltä pistäyttiin ulos katsomaan, että eikö
+näkyisi tulevaksi, tahi eikö kuuluisi kulkusen ääntä. Vaan ei kuulunut
+eikä näkynyt. Kuin olivat mielestään kauan aikaa pirtissä istuneet,
+niin piti jo lähteä kysymään.
+
+"Tuleeko se isä sitte kuin pannaan pirtin lamppuun tuli?" kysyi Hilma
+ja Heilikin alkoi:
+
+"Tuleeko te titte itä?"
+
+"Tulee, tulee", sanoi äiti päästäkseen.
+
+Silloin kolmikannassa rymistettiin taas pirttiin, istuttiin penkille,
+kädet helmoihin ja katsottiin myötään kattoon lamppua. Siinä sitten
+tuumittiin mitä saavat tuliaisia. Hilmalle isä oli luvannut tuoda
+aapisen, semmoisen punakantisen kuin Elsallakin oli ja jossa oli kukko
+lopussa. Helli vain odotti "hirveän paljon" makeisia, "vittiinkin
+kymmenen viititoitta paljon." Elsa ei tiennyt mitä hän saa, vain
+jotakin hänkin arvasi saavansa. Äiti aina lähetti sieltä kotoa jos ei
+muuta niin toista. Eikä hän juuri saamisistakaan, vaan tuntui ikävälle
+kuin setä oli poissa ja pelotti että tulleneekohan koko päivänä.
+
+"Milloinkaan se setä tulee?" huokasi hän melkeen itsekseen.
+
+Siitä tarttui taas maltittomuus Hilmaan ja tietysti Helliinkin. Se
+olisi pitänyt saada tuli lamppuun nyt heti, keskipäivällä ja sitä
+juoksivat keittiöön pyytämään äidiltä, Hilma ja Helli. Ja siitä sen nyt
+heitti äitille vastuksen. Jos hän sanoikin ettei tulta oteta lamppuun
+ennen kuin tulee pimeä, niin kävivät he vähän väliä selittämässä että
+nyt on jo pimeä.
+
+Hiljan hitainkin tuli ilta ja tuli lamppuun pantiin. Silloin syttyi
+ilon remakka lapsissa ja pörhässä korvin kuuntelivat pienintäkin
+risausta ulkoa. Monta kertaa he olivat kuulevinaan kulkusen äänen ja
+päästivät ilohuudon. Mutta vihdoin kuin aivan varmaan kuulivat, silloin
+työntäysivät ovelle. Elsa pisin heistä varpailleen kohosi lukkoa
+vääntämään ja toiset ryskyttivät ovea minkä jaksoivat ja häsäköivät
+maltittomina. Joutui siihen Inka Pietakin.
+
+"Taas Elsa on siinä intoilemassa, pysyppäs vähän aisoissasi", sanoi hän
+ja pyöräytti keski lattialle.
+
+"Odottakaa lapset toki vähäisen, tuossa paikassahan se isä on sisällä",
+sanoi äiti.
+
+"Joutaa nämä odottamaan, kun ovat niin villissä, että pahki lentävät
+joka paikkaan", mutisi Inka Pieta.
+
+Setä kuin oven raotti, niin heti käsiksi hyökättiin ja alettiin
+kysellä.
+
+"Toiko isä aapisen? Isä! Toiko isä?" Tiedusteli Hilma kädestä nyhtäen
+isää.
+
+"Voi itä,--voi itä", hoki Helli nuotilleen ja halaili molemmin käsin
+isän toista jalkaa.
+
+"Miksi setä oli niin kauan? Toiko setä minulle mitään?" kyseli Elsa ja
+tunkeusi niin lähelle kuin suinkin.
+
+Ei tiennyt setä, mihin hän vastaisi ensiksi. Eikä hän osannutkaan
+vastata mitään, vaan nauru suin katsellen ympärillään hääriviä lapsia,
+irroitteli vyön ja riisui turkin.
+
+Matti kuin toi arkun tupaan, niin lapset keräytyivät sen ympärille ja
+vähän väliä kävivät isää nykkimässä arkkua avaamaan ja viimein oikein
+voiman väellä vetivät arkun luo.
+
+Aika riemu siinä syntyi, kuin kukin sai saatavansa. Hilma sai aapisen
+punakantisen ja heti alkoi hän kukkoa siitä hakea ja kuin kukon löysi,
+niin nauru pääsi. Helli sai makeisia kääreen. Eikä hän raahtinut niitä
+syödä, ei maistaakaan, katseli vaan ja näytteli muillekin. Elsa sai
+punarantuiset sukat. Äiti ne oli lähettänyt. Elsan mieli oli hyvä. Hän
+käänteli ja katseli sukkiaan, otti kengätkin pois ja koetti niitä
+jalkaansa. Sievät ne olivat ja lysti astua sipsuttaa niillä.
+
+Mutta sitten kuin setä oli tätin kanssa puhellut, kertonut kaupungin
+kuulumisia ja mitä muuta lienevät hiljaan keskustelleet, otti hän Elsan
+syliinsä ja sanoi.
+
+"Nyt pääset Elsa kotia, sinne on tullut isäkin sinulle."
+
+Elsa ei tahtonut tajuta asiaa, vuoroon katseli vain setää ja tätiä.
+Vaan kuin nämät hymysuin katselivat häntä, niin hän rohkeasti sanoi:
+
+"Setä nyt narraa."
+
+"Enkä narraa, olet sinä saanut nyt isän", vakuutti setä yhä hymy suin.
+
+"Vaikka narraatte", intti yhä Elsa ja veti hiljaan parrasta setää.
+
+Mutta tätikin vakuutti että on kuulemma tullut isä sinulle sinne.
+
+"Ja minä toin jo turkit, että tarkenet lähtemään", sanoi setä ja näytti
+turkkeja naulassa.
+
+Ne oli Elsan isän turkit, tunsi hän ne nyt itsekin. Ja hän alkoi jo
+uskoa että on se isä tullut. Eikä hän sen enempi joutanut nyt
+ajattelemaan, vain iloissaan taputteli käsiään ja puristi setää
+kaulasta, juoksi tätinkin luo ja peitti päänsä hänen helmaansa. Täti
+otti syliinsä hänet, puristi rintaansa ja sanoi:
+
+"Elsa raukka."
+
+"Mutta äiti sanoi, kuin isä oli mennyt taivaasen, ettei isä tule enään
+milloinkaan meille", virkkoi Elsa äkkiä ja kysyvästi.
+
+"Jos lie äiti silloin niin sanonut, vaan on siellä nyt isä teillä",
+vakuutti setä.
+
+"Sinne on tullut uusi isä", selitti täti.
+
+Elsa ei tullut siitä sen selvemmälle, eikä hän nyt pitemmälle
+ajatellutkaan, oli hyvillään vaan. Kyseli sedältä, että milloin hän
+pääsee kotia lähtemään ja hän olisi halunnut jo heti lähteä ja tuntui
+ikävältä kuin ei heti päässyt. Vaan hauskaa se oli ajatella, että isä
+on tullut ja pääsi taas isän luo.
+
+Yhtä ja toista siinä oli epätietoista tuossa isän tulossa, semmoista
+epäselvää, johon ajatusta takertui, vaan ilon huumauksessa se ei
+pysähtynyt kuitenkaan siihen sen pitemmältä, vaan solui irti ja
+vapaasti taas kiiti ja kierteli. Muistossa elpyi kuva kuvan perästä,
+syntyi ja selveni, yksi kohta sieltä, toinen täältä, niin että pian oli
+suuri joukko kuvia, jotka kokoontuivat yhteen, lähestyivät toisiaan ja
+muodostivat kokonaisuutta. Ja niin eläväksi ne muuttuivat, että Elsa
+näki ne aivan kuin silmäinsä edessä.
+
+Kun hän nyt pian pääsisi kotia! Nytkin siellä isä kotona leikkii Marin
+kanssa ja ikävöipi häntä... Ja äiti siellä kutoo sukkia... Niinhän se
+oli aina iltasilla, että äiti kutoi sukkia ja isä leikki heidän
+kanssaan ja sitten soitteli kannelta ja lauloi. Vaan milläs se nyt
+soittaa, kun kannel on täällä sedällä, tuossa sedän kaapin päällä.
+
+"Viedäänkö setä tuo kannelkin kotia?"
+
+"Mitä sillä siellä?"
+
+"No että isä soittaa."
+
+"Lie tuolla kannelta sen minkä soittaakin!"
+
+Kun on uusi kannelkin, onkohan se hyvä. Mutta Elsasta tuntui, ettei
+sitä parempaa voisi ollakaan kun se entinen.
+
+Maata mennessä ei Elsan silmään uni tahtonut tulla, eikä hän ollut
+muistanut siunatakaan. Ajatukset olivat vallanneet hänet ja nythän ne
+vasta hiljaisuudessa kiertelivätkin, toivat mieleen kotoa ja isästä
+muistoja.
+
+Hän muisti kuinka isä makasi sairaana ja äiti laitteli hänelle päähän
+kylmiä kääreitä. Ja hänkin aina kävi akkunanruudussa jäähdyttämässä
+käsiään ja juoksi sitten panemaan kätensä isän otsalle. Isä katsoi ja
+hymyili heikosti ja sanoi hiljaa:
+
+"Isän oma tyllerö."
+
+Eräänä iltana oli sitten kotona paljo vieraita, tätikin oli. Kaikki
+seisoivat isän sängyn vieressä ja itkivät. Äiti makasi lattialla ja
+voivotteli. Sitten äiti nousi ylös, vaan kaatui uudestaan. Isä huokui
+hyvin raskaasti. Sitten kuin äiti taasen nousi ylös, katsoi isä äitiä,
+häntä ja Maria, vaan sitte ei ketään katsonut. Kurkussa karahteli,
+rinta kohoili korkealle ja kädet olivat ristissä rinnalla.--Huomenna
+panivat isän mustaan arkkuun ja veivät kylmään ulkohuoneesen, vaikka
+hän itki ja sanoi ettei saa isää sinne viedä, isälle tulee kylmä. Sen
+jälkeen hän ei nähnyt isää, muuta kuin sen mustan arkun, kuin veivät
+sen pois. Silloinkin oli paljon vieraita. Ja ne sanoivat, että isä on
+mennyt taivaasen. Eikä se isä sitten enään tullut vaikka hän luuli ja
+odotti ja Mari myös odotti, aina illalla. Ja äiti sanoi, ettei se
+tulekaan. Mutta miksi se nyt on tullut...?
+
+Ja siihen se nyt takertui Elsan ajatus ja takertui lujaan.
+
+Niin kauan kuin on ollut poissa, siellä taivaassa... Eipähän sieltä ole
+tullut Pekka enokaan, vaikka on ollut jo hyvin kauvan, eikä muitakaan,
+Alma serkun äitikään...
+
+Sekausi Elsan ajatuksiin nyt se tädin sanoma uusi isäkin ja asia kävi
+yhä sekavammaksi. Ei tahtonut nyt päästä minnekään. Siihen hän viimein
+kuitenkin tuli, että isä on tullut taivaasta uusissa vaatteissa ja uusi
+kannel, vissiin kultavaatteet päällä ja kultakannel kädessä ja siihen
+uskoon hän jäi. Sillä ei hän osannut mitenkään muuten ajatella sitä
+uudeksi, sillä hänestä isä oli kaikkein paras semmoisenaan kuin se
+silloin oli.
+
+Elsalla painuivat silmät umpeen. Oli kuin isä olisi tirkistänyt oven
+raosta ja huutanut:
+
+"Missä isän piika?"
+
+Ja isä otti hänet syliinsä ja hän kääri kätensä isän kaulaan ja tuuheat
+tummat hiukset kutkuttivat käsivarsia ja musta pitkä parta tuntui
+karkealle kuin siihen painoi poskensa tahi leukansa. Sisko Marikin
+kiipesi isän polvelle. Ja pikku Elli nauroi kätkyessä kuin isä sille
+liverteli. Sitten isä otti kanteleen ja alkoi soittaa, hän isän polvea
+vasten nojausi ja lauloi:
+
+    Lapsi olen laulavainen,
+    Pieni vielä voimatoin.
+    Huvitusta hakevainen.
+    Huikennellen huoletoin.
+
+    Aina löydän avoimena,
+    Äidin helman hupaisen.
+    Isän polven istuimena,
+    Tunnen minä turvaisen.
+
+Moneen kertaan oli Elsa kerennyt tavaransa laitella ennen kuin
+lähtöpäivä tuli. Vaan siinähän se aina joku osa päivästä meni kuin
+pieneen laatikkoonsa latoi sievästi paperinuket ja kiiltokuvat,
+pudistaa räpsäytteli pyhähuivin ja laski sen sievästi, helmet nauhasta
+purki ja taas pani, aukoi paperista ja taas kääri sen viisipennisen,
+jonka pastorilta oli saanut "O hyvä Jumalan" veisaamisesta. Ja nyt kuin
+lähtöpäivä vihdoin tuli, nousi hän varemmin kuin ennen ja taas laitteli
+tavaransa.
+
+"Pitää laittaa nämä hyvästi kuin pitää lähteä kotiin, sinne on tullut
+isä", selitti hän nyt niin kuin joka kerta selitti kuin laittoi
+tavaroitaan.
+
+Kun tavaransa sai laitetuksi, puki hän jo nutun päälleen.
+
+"Kohta sitä pitää lähteä."
+
+Vaan vielä siihen oli pitkä aika ennenkuin lähdettiin, kuin muut eivät
+olleet vielä puuhassakaan. Vasta eineen syötyä, lähempänä puolta päivää
+sanoi setä lähdettävän. Niin pitkäksi kävi odotus Elsasta lopulla, että
+hän paneusi penkille isänsä turkin alle ja itki. Vaan samalla kuin itki
+sentähden ettei heti nyt päässyt, itki hän senkin tähden, että kohta
+pääsee.--
+
+Setä käski Matin hevosta valjastamaan ja täti kutsui Elsaa.
+
+"No nyt Elsa", sanoi täti, "nyt pääset lähtemään. Vaan sanoppas
+hyvästit."
+
+Elsa kätteli Hilmaa ja Helliä ja selitti, että hänen pitää lähteä nyt
+kotiin, kuin sinne on tullut isä.
+
+"No Inka Pietallekin."
+
+Elsa juoksi keittiöön.
+
+"Nytkö se Elsa lähtee?"
+
+"Nyt minun pitää mennä kotiin, sinne on tullut isä."
+
+"Hyvästi, hyvästi. Muista lapsi vanhaa Inka Pietaakin."
+
+Kun Elsa oli kääritty turkkeihin ettei näkynyt kuin kaksi kiiluvaa
+silmää ja pantu sohvalle istumaan siksi aikaa kuin rekeen oli kaikki
+laitettu valmiiksi, selitti hän vielä kerran Hilmalle ja Hellille että
+isä on tullut kotia ja tuonut kultakanteleen, jolla soittaa...
+
+Nyt oli kaikki valmiina ja setä kantoi hänet rekeen ja peitteli sinne
+hyvästi vällyillä ja istua könähti itse viereen. Laukki tempasi rekeä
+ja kulkuset remahtivat helisemään. Aittarakennukset näyttivät siirtyvän
+siitä sivuitse ja menevän taakse näkymättömiin. Kujan varressa
+aidanseipäät kiitivät jälekkää ja hanki reen kupeessa vilisi sinne
+taakse päin vain. Riihet ja ladot ja metsät ja kaikki liikkuivat.
+Laukki juosta hölkötteli jotta lautaset nuoran perään kohoilivat ja
+laskivat, kulkuset helisivät ja setä hyräili.
+
+Tuli vastaan taloja. Ihmisiä siellä liikkui, aikaihmisiä ja lapsia.
+
+Miksikään ne ovat tulleet näin kauvas asumaan? Miksikään eivät asu
+siellä kaupungissa, tahi aivan sedän vieressä? Onkaan noilla pienillä
+tytöillä isä kotona, onkaan se käynyt taivaassa ja tullut takaisin?
+
+Sinne jäivät talot ja ihmiset ja sinne taakse siirtyivät yhtä mittaa
+aina uudet talot, pellot, niityt ja metsät. Ja Laukki se vain
+hölkötteli ja kulkuset helisi ja setä hyräili.
+
+Alkoi hämärtää. Tähtiä ilmestyi taivaalle ja kuukin pian alkoi näkyä.
+Tähdet ja kuu ne kulkivat muassa. Muuttuivat ne välistä vähän eteenpäin
+ja välistä taaksepäin, vaan eivät ne sen jälemmäksi jääneet, aina vaan
+näkyivät yhtä kaukana olevan heistä.
+
+Mitenkään ne niin? Siellä taitaisi hauska olla niitten luona. Miksikään
+se isä tuli pois? Vissiin tuli niin ikävä äitiä ja minua ja Maria ja
+pikku Elliä... Mutta olihan siellä Armas. Onkaan se isä tuonut
+Armaankin mukanaan...? Mitenkään ne ovat päässeet...?
+
+Ja se miellytti Elsaa. Hänen mielestään ei sieltä voinut hypätäkään
+niin korkealta.
+
+Vissiin siellä on tikapuut ... kultaiset tikapuut...
+
+Elsa muisti kuulleensa Jaakopista, joka näki tikapuut taivaasta ja
+enkeleitä kulkevan ylös ja alas... Mistähän kohti ne ovat, ovatkaan
+kaukana tästä...?
+
+Vissiinkin ne ovat hyvin kaukana, aivan tuolla taivaan rannassa asti...
+Mutta sieltä kait pääsee ilmankin... Vaan jos ei siellä ole ovia...
+Missään siellä on ovi...?
+
+Mietityttämään se olisi ruvennut, vaan Elsa päätti että hän kotona
+isältä kysyy, isähän sen tietää ja kohtahan hän pääsi kotia.
+
+Nyt ne kotona ovat... Äiti laittaa ruokaa vissiin... Ja äitillä oli
+Elsan mielestä harmaja hame ja röijy ja leveä vyöliina.
+
+Mari siellä nukkien kanssa leikkii ja näyttelee Ellille... Onkohan Mari
+ottanut minun Kerttuni, joka osaa itkeä kuin painaltaa rintaan? Sen isä
+antoi... Kuin joutuisi kotia siksi kuin isä tulee työstä, niin huutaisi
+ovelta että "missä isän piika!"
+
+Elsasta tuntui niin hauskalta, että olisi käsiään taputtanut, jos olisi
+voinut. Hän puristausi kokoon ja mielessään nauroi.
+
+Kaukana näkyi tulia paljon, ja kuin tultiin lähemmäksi haamoitti
+talojakin. Siinä se oli kaupunki... Mitenkähän setä osannee meille ajaa
+kuin on noin paljon taloja ja hämärtääkin.
+
+Vaan sieltä se talojen sivu setä pujotteli, kadulta kadulle käänsi. Ja
+jo tuli tuttuja taloja.
+
+Nyt käännyttiin kotiportista. Tässä se oli. Suuri kivi oli portin
+pielessä ja hirsiläjä aitaa vasten. Portaan vieressä oli vesikelkka,
+vain eri saavi oli kuin ennen. Porstuaan oli tehty uusi akkuna. Mutta
+tämä se oli kuitenki Elsan koti, sillä setä pysäytti hevosen portaitten
+eteen ja kantoi hänet sisään.
+
+Siellä oli äiti, tuli vastaan ottamaan ja hyväillen alkoi riisua
+turkkia. Ja siihen kuin turkista pääsi Elsa selviämään joutui Marikin
+ääreen. Mutta eivät ne olleet oikeen entisen näköisiä, aivan tutun
+näköisiä. Äidillä oli kyllä harmaja hame, vain oli eri röijy, semmoinen
+jota ei ollut ennen Elsa hänellä nähnyt ja muodoltaankin oli muuttunut
+äiti. Marilla oli aivan erilaiset vaatteet ja semmoinen vyöliina, jossa
+oli pitkät nauhat ja takaa solmittuna ja isompi oli Mari entistään.
+Pikku Elli se oli paljon muuttunut. Mutta missään se isä oli? Taisi
+olla työssä vielä, koska ei näkynyt. Iso kaappi oli toisella seinällä
+kuin ennen. Pieni sänky jossa Marin kanssa olivat maanneet oli poissa;
+missään se oli? Kiikkutuoli oli vielä samassa paikassa kuin ennen, vaan
+maalattu ruskeaksi, ennen oli harmaja ... ja maalattu oli kamarin
+ovikin...
+
+Elsasta tuntui oudolle ja pahalle. Ei hän osannut paikaltaan liikkua,
+eikä puhunut luotua sanaa.
+
+Äiti puheli liverteli ja kantoi perälle huonetta sohvan kannelle
+istumaan, vaan ei Elsa siitäkään tullut rohkeammaksi. Sormi suussa
+katseli nurkkasilmällä ympärilleen.
+
+Mari kantoi sohvan kannelle siihen viereen leikkikalujaan,
+paperinukkia, kuvakirjoja ja oikean ison nuken, jolla oli uudet sievät
+vaatteet.
+
+"Tämän nimi on Ursa ja se on hyvin kiltti", alkoi Mari selitellä hyvin
+toimessa. "Ja täällä, katsopa tässä sinun Kerttusi. Se on itkenyt niin
+paljon että, kuin sen mamma on ollut maalla."
+
+Kerttuhan se oli, vaan sekin oli muuttunut. Kasvot olivat hankauneet
+rosoisiksi ja toinen käsi repatti irti, ettei ollut kuin pikkuisen
+pitämässä. Eikä se enään itkenytkään jos rintaankin painoi.
+
+Elsa katseli Kerttua. Ei hän virkannut mitään, vain itku pyrki
+kurkkuun. Hänen kävi sääliksi Kerttua, joka raukka oli niin ruhjauneen
+näköinen ja samalla hänen kävi sääliksi keinutuolia, sänkyä, isoa
+kaappia, kamarin ovia ja kaikkia:
+
+Mari vaan näytteli uusia leikkikalujaan ja oli myötään äänessä.
+
+"Äidiltä minä olen saanut tämän Emmin", ja Mari selitteli punaisten
+nauhapalasten sisää sormen pituisen nuken. "Voi, ruvetaan pesemään
+Emmiä."
+
+Kahvikuppiin hommasi Mari vettä ja pesi Emmin ja kääri kapaloon ja
+Ursaltakin pesi silmät.
+
+"Pestään Kertultakin."
+
+Hän pesi Kertultakin.
+
+"Kertullekin pitää tehdä uudet vaatteet. Eikö pidä?"
+
+"Pitää", vastasi Elsa hiljaan.
+
+"Semmoiset oikeat ja sievät, semmoiset, jotka saattaa riisuakin,
+niinkö?"
+
+"Niin", myönsi taas Elsa hiljaan. Jo vähitellen sai Mari Elsan leikin
+touhuun ja puhelemaan, niin että pian olivat molemmat täydessä
+puuhassa. Elsa kuin pääsi tutustumaan kysyi hiljaan Marilta. "Missä se
+isä on nyt?
+
+"Työssä", vastasi Mari hyvin kovasti että Elsa säikähtyi. "Vaan ei se
+vielä tule, kyllä me vielä saamme leikkiä. Isä aina nauraa kuin leikkii
+nukkien kanssa ja sanoo Kerttuakin Tyyraksi ja nokiaa silmät Kertulta
+ja Ursaltakin. Ei viitsitä sitte enään leikkiä, eikästään?"
+
+"Ei", vastasi Elsa vaan hänestä oli kumma miksikä isä nyt oli
+semmoinen, eihän se ennen niin tehnyt. "Milloinka se isä tulee?"
+
+"Kuin äiti on laittanut ruuan pöydälle."
+
+Elsa silmäsi että joko se äiti laittaa ruokaa. Vaan ei se vielä
+laittanut. Siellä hellan ääressä hommasi, kohenteli tulta. Pata oli
+tulella ja höyry pihisi kannen raosta. Se oli tuttua.
+
+"Kohta se tulee isäkin, vaan kohta se joutuu ruokakin. Ja joutuahan sen
+pitäisi, sillä eikö tällä minun tytön tyllerölläni ole nälkäkin jo",
+sanoi äiti ja tuli hyväilemään Elsaa.
+
+Nyt tuntui Elsasta mukavalta, oli kuin joku paha aavistus olisi
+lievennyt. Hän saattoi jo hymyillä äidille. Ja hän seurasi äitiä sinne
+hallan ääreen, sillä häntä hyvin halutti sinne. Ainahan hän ennenkin
+oli ollut keittämisen puuhassa äidin kanssa, apuna muka, jos ei muuta
+niin lastuja uuniin lisännyt.
+
+"Pane Elsa muuan lastu lisäksi", sanoi äiti nytkin aivan entisen
+totutun tavan mukaan.
+
+Elsa pani lastuja uuniin. Siellä ne rupesivat palaa räsähtelemään.
+Höyryä pursusi padasta kannen alta enemmän. Se oli se sama pata kuin
+ennenkin: toinen korva oli lohennut ja muutenkin samanlainen joka
+kohdasta. Samat olivat padan koukutkin ja muutkin kalut ja prässirauta
+riippui ylhäällä koukussa, niinkuin ainakin.
+
+Jo rupesi padassa kiehumaan, porisi aikalailla. Äiti nosti kantta niin
+höyryä nousi lujasti ja porina kuului kovemmin ja kuin pani kannen
+paikalleen niin höyry pihisi raosta ja porina kuului himmeämmin.
+
+Elsasta tuntui nyt äiti aivan tutulta. Hän ojensi kätensä äitiä kohti
+ja kuin äiti kumartui kääri Elsa kätensä hänen kaulaansa, puristi
+tarmonsa takaa ja sanoi:
+
+"Äiti!"
+
+Ilo valtasi Elsan nyt kokonaan. Tuntui tutummalta nyt kaikki entiset
+vanhat, vaikka olivatkin eri paikoissa. Riemuiten juoksi Elsa sedän
+luo, joka tuli ulkoa hevostaan katsomasta ja selitti että kohta se isä
+tulee.
+
+Äiti alkoikin laitella jo ruokaa pöydälle ja Elsa oli mukana puuhassa.
+Vaan kuin se oli tehty rupesi hän sykkivin sydämin odottamaan isää. Hän
+tiesi miten hän tekee kuin isä tulee, hän tekee niin kuin aina
+ennenkin: menee ovensuun nurkkaan seisomaan, niin isä pistää päänsä
+oven raosta ja kysyy:
+
+"Missä isän piika?"
+
+"Täällä!" huutaa hän ja juoksee vastaan ja isä ottaa hänet syliinsä.
+
+Rintaa ahdisti odotus. Jo kuului askeleet portailla. Elsalla
+sydänalassa hytkähti ja hän naurusuin meni seisomaan nurkkaan.
+
+Ovi aukeni ja muuan mies astui sisään.
+
+"Hoh, vieraita. Terve, terve!" ja mies kätteli setää. Otti sitten
+turkin päältään, pani naulaan ja meni pöydän päähän istumaan.
+
+"Mitä kuuluu?" kysyi mies.
+
+"No ei kummempia", vastasi setä.
+
+Elsa seisoi loukossa ja kummaillen katseli, että mikä mies tuo on, joka
+pöydänpäähän meni noin suoraan. Vähitellen siirtyi hän sedän luo, niin
+hiljaan ettei se mies olisi häntä huomannut. Marikin oli kerennyt
+korjata leikkinsä ja istui nyt setän sylissä kellonhäntää nyppimässä.
+
+"Kuka se tuo on?" kysyi Elsa hiljaan Marilta.
+
+"Se on isä", vastasi Mari lujalla äänellä.
+
+Elsa säikähti, että ruumis vavahti.
+
+"No, ka täällähän se on uusitulokaskin", sanoi se mies. "Tuleppas
+paiskaamaan kättä."
+
+Elsaa peloitti, polvet vapisi.
+
+"Mene lapsi sanomaan terveisiä isälle", kehoitti äiti.
+
+Isä ... eihän se ollut isä ... punanen parta ... isällä on musta ...
+eikä tuo muutenkaan ollut isää...
+
+"Mene paiskaamaan kättä isälle", kehoitti setäkin.
+
+"Ei se ole isä, mies vaan", sanoi Elsa sedälle hiljaan ja tunkeusi niin
+lähelle kuin pääsi.
+
+Setä naurahti ja yhä kehoitti ja äitikin vielä käski. Elsa lähtikin,
+vaan alla päin, tarjosi ujosti kätensä ja notkautti polviaan.
+
+"Tule nyt isän syliin", sanoi mies hyvittelemällä.
+
+Elsa kiskausi irti ja juoksi takaisin setän luo.
+
+"Mari, tulepas sinä isän tykö kiikkumaan."
+
+Mari meni. Mies nosti hänet jalkaterälleen, piti molemmista käsistä
+kiinni ja huiskutti siinä ylös ja alas. Mari nauraa hekatti ja olisi
+kiikkunut enemmänkin.
+
+"No tule nyt sinäkin,--mikä sen nimi olikaan tämän pikisilmän?"
+
+Kaikki rehahtivat nauramaan ja itse mieskin nauroi ja Marikin hihitti
+muitten mukana. Elsa vaan oli vakaisena ja näpeillään peitti kasvonsa
+sedän syliin. Ajatteli että onkaan hänellä pikiä silmässä ja koetti
+kädellään hieroa pois.
+
+"Elsa, niin Elsahan se oli. Tulepas nyt sinäkin kiikkumaan", sanoi se
+mies taas ja tuli ja sieppasi Elsan syliinsä ja koetti saada
+kiikkumaan.
+
+"En minä tahdo. Päästäkää pois, kuulkaa!" kirkui Elsa itku äänessä ja
+riekkui päästäkseen irti. Päästyään juoksi äidin luo ja koetti
+piiloutua helmaan.
+
+"Ujostelee", sanoi äiti.
+
+Elsa siellä pää hupussa, kummasteli minkätähden ne sanoivat tuota
+isäksi, joka oli pnnapartainen eikä ollenkaan niin kuin isä. Varsinkaan
+kiusaavat häntä? Vaan miten se äiti olisi varsin sanonut, narrannut,
+eipähän ennen ollut koskaan. Mutta isää hän vielä odotti kuitenkin
+tulevaksi ja kuunteli eikö kuuluisi askeleita portailta.
+
+"Ruvetaanpas nyt illalliselle", sanoi äiti. "Lähtään syömään lapseni,
+niin pääset sitten nukkumaan".
+
+"Eikö se isä tulekaan?" kysyi Elsa hiljaa äidiltä.
+
+"Johan se on tullut. Tuossahan se on isä, se on uusi isä. Ole kilttinä
+isälle, se on hyvä lapsille."
+
+Katkera tunne kohosi Elsan mieleen, nousi kuin synkkä pilvi, joka
+heittää mustan varjon maahan. Mikä oudolta näytti, vieraalta, se mieltä
+loukkasi ja tunnonomainen herätti syvää kaipauksen tunnetta, kaipauksen
+ja säälin.
+
+Elsa pantiin istumaan äidin ja Marin väliin. Ennen hän istui isän
+vieressä, omalla korkealla tuolillaan, jonka isä oli ostanut
+markkinoilta. Ja isä laitteli ruuan, riputteli valmiiksi. Nyt se
+tuolikin oli nurkassa tuolla ja jalka poikki siitä... Mies istui
+vastapäätä. Minkälaiset sormetkin sillä oli! Isällä oli toisessa
+peukalossa erilainen kynsi, vaan tällä molemmissa samallaiset. Se
+näytti rumalle, tuntui niin ilkeälle ettei Elsa saattanut syödä, ei
+vaikka. Itku oli aivan ratkeamassa, tuon tuostakin syöksähti jo
+kurkkuun. Vaan koetti pidättää voimansa perästä. Kuin olisi päässyt
+tuonne loukkoon isän turkin taakse...
+
+"Lapsi rukka on väsyksissä", puheli äiti syötyään ja kuletti Elsan
+kamariin, johon tuli Marikin. Sinne laittoi äiti heidät nukkumaan
+pieneen sänkyyn, jossa ennenkin aina olivat nukkuneet.
+
+"Lukekaa siunaus", sanoi äiti ja lähti.
+
+Elsa pistäysi huppukorviin ja peitteen laidatkin kääri tarkoin alleen
+ettei rakoa jäisi. Tuntui niinkuin siellä peitteen ulkopuolella olisi
+uusi isä ollut, tahi jotakin semmoista pahaa. Vaan hupussa kuin oli
+niin ei peloittanut, tuntui vaan turvalliselta. Eikä nyt tuntunut niin
+tuskalliselta olo kuin iltaspöydässä, pahalle ja tympeälle kuitenkin.
+Hänen entinen oma sänkynsähän se oli, jossa hän nukkui, vaan se oli nyt
+toisessa huoneessa ja eri peitekin oli.
+
+Uni ei tahtonut tulla silmään. Puoli horroksiin vaipui, ja siitä aina
+säpsähti hereilleen kuin yritti näkemään jotain pahaa unta.
+
+Hän luki siunauksen ja painoi silmänsä umpeen.
+
+Pikipallot oli hänellä olevinaan silmäin siassa ja Mari nauroi ja
+ilvehti... Isäkin oli kotona ja korjasi tuolin jalkaa ja sitten tuli
+hänen luokseen, vaan olikin parta punane... Tuli hyvin likelle ja
+hieroi parralla hänen poskiaan...
+
+Elsa parahti huutamaan ja heräsi. Häntä pelotti nyt niin että
+valveillakin yhä itki. Ja äiti kuin tuli katsomaan, itki Elsa sedän
+viereen päästäkseen. Uusi isäkin tuli siihen ja sanoi:
+
+"Hyi, kuka se yöllä juonittelee? Iso tyttö! Nuku nyt vaan, että muutkin
+saavat nukkua."
+
+Elsaa peloitti, ei tohtinut puhua mitään. Vaan kuin uusi isä meni,
+pyysi hän äidiltä yhä päästäkseen sedän viereen. Äiti veikin viimein.
+
+"Tämäpä taitaa ollakin aika passattava," sanoi uusi isä. Vaan äiti
+laski Elsan sedän viereen ja sanoi:
+
+"Siunaa uudestaan lapseni ja nuku."
+
+Elsa tunkeutui aivan sedän selkään kiinni ja luki rukouksensa. Tässä ei
+tarvinnutkaan nyt hupussa maata, uskalsi muutenkin. Akkunasta sopi
+näkemään ulos taivaalle. Ilma ulkona oli kirkas ja tähdet vilkkuivat
+kauniisti.
+
+Tuolla se on isä ja pikku Armas, katsovat tänne, ajatteli Elsa. Kuin
+isä pyytäisi Jumalalta, että Jumala lähettäisi enkelin ajamaan tuon
+miehen pois.
+
+Sinne sinertävään etäisyyteen tähystellessään välkkyviä tähtiä ja isää
+muistellessaan vierähti kyyneleet silmiinsä ja mieli purkaantui
+hiljaiseen itkuun. Mutta joutui unikin rauhalliseen helmaansa ottamaan
+tämän pienen ihmisen--ensikerran pettyneen--toivonsa.
+
+
+
+
+
+NAAVALAN TAAVETTI.
+
+Kirjoittanut Eero Sissala.
+
+
+
+I. Maata viljelemään.
+
+Vähämäen alangossa oli mökki. Siinä asui pitäjän satulamaakari Simo
+Rahkonen, sokean vaimonsa ja viiden lapsensa kanssa. Hänellä oli yksi
+poika ja neljä tytärtä: Poika, Taavetti oli vanhin ja seitsenvuotinen,
+kun hänen äitinsä tuli vähänäköiseksi, melkein sokeaksi. Samaan aikaan
+tunsi mieskin ruumiissaan pahoja luunsäilöstyksiä, eikä sentähden aina
+voinut työtä tehdä niin kuin tarve olisi vaatinut. Monta kertaa loppui
+leipäkin mökistä, kun ei Simo itsekään oikein jaksanut työtä tehdä ja
+maksettiin vielä liian pientä palkkaa satulamaakarille.
+
+"Pitääkö minun mennä köyhäin apua pyytämään?" arveli Simo erään kerran.
+
+"Mitä isä puhuu", aivotteko mennä köyhäin apua pyytämään? sitä älkää
+tehkö, isä!"
+
+"Mikäs minun hyvittää, kun leipä loppuu?"
+
+"Kuulkaas, isä! minä voin alkaa tehdä työtä, teidän apunanne, ja luulen
+että yhdessä ansaitsemme niin paljo kuin joukko syöpi."
+
+"Sopisi tuotakin koettaa. Jos sinä nyt edes jaksaisit köykäisemmät työt
+tehdä, niin joutuisi paljonkin pikemmin. Vaan olen minä ajatellut, että
+kun vähän tästä pääsis siirrähtämään, täytyis ottaa uudet tuumat ja
+ruveta maata viljelemään."
+
+"Kyllä se olisikin paljo edullisempi", sanoi siihen vaimo.
+
+"Me rupeamme maata viljelemään", sanoi Taavetti.
+
+"No, sitten minä menen pyytämään maata Lassilan isännältä; kynnämmehän
+sen vaikka kuokalla, kun vaan sen nurin saa."
+
+"Tehkää niin, isä, pyytäkää maata", sanoi Taavetti, ja hypähti ilosta,
+
+"Jätämme ne tuumat kumminkin tältä päivältä, ja menen vaikka huomenna."
+
+Huomispäivänä menikin Simo Rahkonen Lassilan isännän pakinoille ja sai
+luvan määrättyjä päivätöitä vastaan hyväkseen käyttää Vähämäen
+alangossa olevia paikkoja, mitkä vaan jotakin kasvavan näyttäisi. Kun
+Simo toi tuon vastauksen kotiin, iloitsi Taavetti, mutta pian hän kävi
+hyvin miettiväiseksi.
+
+Oli kevät, ja sopisiko enää saada sinä keväänä peltoa kylvöön, siinä
+seikka. Sitä tuumivat Simo, hänen vaimonsa Esteri ja Taavetti.
+
+"Ei suinkaan ensi kesänä vielä saa muuta kuin kuokituksi", sanoi Simo,
+"ja mitä häntä saisi toimeen."
+
+"Minä kun olen melkeen sokea", arveli Esteri, "niin en paljokaan voi
+teitä auttaa. Mutta voisimmehan sen kuitenkin panna keto-perunaan."
+
+"Ai, keto-perunaan me voimmekin panna," sanoi Simo.
+
+"Ja me saamme perunoita monta tynnyriä," sanoi Taavetti, "ja syömme
+niitä perunoita talvella, kun satulamaakarin työtä teemme."
+
+"Vaikka niinkin", sanoi isä.
+
+"Ja se onkin hyvä asia, kun perunoita saapi omasta pellosta; siitä on
+hyvä apu leivälle", sanoi vaimo.
+
+
+
+II. Kiitä poikaa.
+
+Kun lumi suli ja kevät tuli, oli Vähämäen alangossa kiirettä; siinä
+Simo ja Taavetti käänsivät kenttää nurin. Olipa Taavetin äitikin
+vääntämässä, perunoita oli saatu kylästä velaksi vasta tehtävästä
+satulamaakarin työstä, ja niitä, joissa jo ituset olivat pitkällä,
+sijoitettiin kentälle, ja turpeet kaadettiin päälle. Iso ala oli pian
+laitettu perunaan ja lopetettiin työ hyvässä toivossa.
+
+Saattoihan tuota satulamaakarin työtä tehdä kesälläkin. Kun olivat
+pitkät kauniit kesä-päivät, niin silloinhan tuo luunsärkykään ei niin
+kovasti ukko Simon luita säilöstänyt, ja näkihän tuota vähän Esterikin
+eteensä kirkkaalla päivällä, että saattoi edes lapsia hoitaa, ja ruokaa
+laittaa. Siinä nyt vanhempien suureksi iloksi Taavetti poika pikilankaa
+veteli, niin ettei se sivullista paljo naurattanut; enemmän se
+ihmetytti, kun kahdeksanvuotinen poika neuloi kuin aikainen mies. Kovin
+rupesi vanhempia peloittamaan, että kasvava poika voisi niin ahkeralla
+työntekemisellä turmella terveytensä, ja käskivät häntä ulos toisten
+lasten kanssa leikkimään, mutta Taavetti vastaeli:
+
+"Ei ole leikillä väliä; ei kaikki lapset tarvitse leikkiä yhtä
+vanhaksi."
+
+Pian kuului maine Taavetin työtelijäisyydestä ylt'ympäri, ja kylän väki
+alkoi katsella Simo Kähkösen perhettä toisilla silmillä. Aina enemmän
+tuli tilauksia, kun saivat pian työnsä valmiiksi. Ja kun ukko Simo
+vakuutti, että pojan työ on yhtä kestävää kuin hänenkin työnsä,
+kantoivat isännät nahkoja nurkat täyteen, ja oli kiire ettei tahtonut
+joutaa päätään sammuttamaan.
+
+Simo Rahkonen oli hyvä satulamaakari. Sen tiesi jokaikinen mies sillä
+paikkakunnalla että jos vaan nahka kesti, min työ kyllä kesti vaikka
+minkälaisen oriin riuhtoa. Vaan hän oli aina ollut hiukan hiljainen
+työssään; oliko se sitten siitä syystä, kun kaikki pistot niin lujaan
+vedettiin; kenties vähän siitäkin. Pian kumminkin tuli työtä liikaa,
+kun Rahkonen oli juuri nykyjään laskenut hiukan työpalkkansa, eikä hän
+poikineenkaan, ei millään muotoa voinut kaikkia tilauksia suorittaa.
+Vaan vähäpä siitä, saahan apua, jos tarvitsee, tilausta ei ole koskaan
+liiaksi.
+
+"Odottakaa, odottakaa hiukan! minä otan apulaisen", sanoi Simo
+muutamille kiirehtijöille, ja niille, joilla ei ollut aikaa odottaa.
+Hän tiesi toisessa seurakunnassa olevan välttävän satulamaakarin, jolla
+oli useampia poikia, ja tiesi myöskin ettei hänellä ole mitään
+polttavaa kiirettä. Hän matkusti sinne ja toi apulaisen tullessaan, ja
+nyt sitä tehtiin työtä kolmissa miehin.
+
+Nyt sujui asia aika vauhdilla, työt valmistuivat ja rahaa ja viljaa
+karttui; ja perheellä oli riittävä toimeentulo, ja ukko Simo tuumaili,
+että olisi hän ollut ilmeinen hassu, jos olisi mennyt köyhäin apua
+pyytämään, kun noin hyvin ilmankin pääsi läpi asioissa.
+
+"Kiitä poikaa siitä!" sanoi vaimo.
+
+Pian rupesi sen verran ylikin kokoontumaan että Rahkonen voi ostaa
+nahkoja karvarilta ja valmistaa omaa työtä kaupaksi. Olihan niitä
+maallakin sellaisia, jotka mielellään valmista ostivat; eihän sitä
+kaikilla nahkojakaan ollut ja täytyihän niitä kaupungista kumminkin
+toimittaa. Niinpä ennen pitkää Simo Rahkosella oli täydellinen
+satulamaakarin tehdasliike.
+
+"Niin se näyttää, kuin minun maanviljelykseni jäisi sikseen
+satulamaakarin työn tähden; näyttäähän tuota käsityölläkin leipänsä
+saavan", arveli Rahkonen eräänä päivänä syksyllä.
+
+"Otetaanhan nyt kumminkin perunat maasta ylös; näkeehän tuon sitten
+mitä maanviljelys vaikuttaa", vastasi vaimo.
+
+Perunoita kaivettiin maasta turpeen alta, ne olivat kovia, valkoisia,
+puhdaskuorisia, mutta ei niitä ollut ylön paljon; kumminkin arveltiin
+niiden talven yli riittävän. Permannon alla oli lämmin kuoppa, sinne
+kaadettiin perunat säilöön.
+
+Pian sen jälkeen tuli markkinat kaupungissa. Simolla oli nyt muutamia
+hevosenkaluja sinne vietäväksi tehtyjä. Hän lähetti ne kaupunkiin erään
+naapurin isännän rattailla. Itse käveli hän jalkaisin, ottipa
+Taavetinkin mukaansa myödessä perään katsomaan.
+
+Kun päästiin kaupunkiin, oli siellä jo väkeä kuin soipaa sotaa, ja
+saihan tuota Simokin paikan kamuilleen torin laidassa, vaikkei kaikkein
+edullisinta mielestään. Eihän ne kaupat juuri kiivaasti käyneet, kun
+tavaraa oli kokoontunut kosolta idästä ja lännestä ja ostajia tahtoi
+olla niukanpuoleisesti. Alenivathan ne kuitenkin vähät tavarat kaupaksi
+kahden päivän kuluessa, ettei jäänyt kuin muutamia päitsiä, ja niin
+lähti Simo poikineen pois torilta niine päitsineen, ja olikin sitä
+rahaa kokoontunut koko joukko, hopeata ja vaskea semmoinen pieni,
+villalangoista kudottu kukkaro melkein puolilleen.
+
+Simo osti nyt kalanelikon, jauhomaton, vähän nahkaa, hiukan kahvia ja
+sokeria, jotka sama isäntä sai kotiin kulettaa, joka hevosenkalutkin
+oli tuonut. Simo Taavetin kanssa astua juppasi taas jalan, huolimatta
+siitä että sai yhtenään kulkea ojan laitaa ja ehtimiseen väistyä
+juopuneiden markkinamiesten edestä, jotka tahtoivat ojaan siimalleen
+suistua.
+
+"Nyt on rauha maassa!" tuumasi Simo Rahkonen, kun pääsi rauhaisaan
+mökkiinsä markkinamelusta.
+
+"Kyllä kai siellä elämää taas olikin", sanoi vaimo.
+
+"No, sitä oli jäämäänkin asti, sitä tavaraa olisi piisannut ylikin
+antaa. Mitähän ne ihmiset luulevat senkin rähinän hyödyttävän", arveli
+Simo.
+
+Tuskin kukaan iloisempi koskaan on, kuin Rahkosen vaimo oli kun
+kaupunkituliaiset, jauhot, kalat, kahvit ja sokerit kotiin tuotiin.
+Saattoipa nyt talvea hyvissä turvin odottaa.
+
+
+
+III. Jokainen tekee, niin kuin hyväksi näkee.
+
+Markkinain jälkeen meni apumies pois, sillä hänen kotiseurakunnassansa
+alkoi kiire työ, niin kutsuttu syksykiire. Simo jäi Taavetin kanssa
+kahden, ja nyt heidänkin täytyi mennä taloihin työhön, sillä ei
+kaikista paikoista voinut työtä kotiin saada. Koko syksyn he talosta
+toiseen muutellen työskentelivät, ja ansaitsivat koko joukon viljaa.
+Ihmiset ihmettelivät Taavettia, kun hän niin nuorena oli voinut tulla
+semmoiseksi satulamaakariksi. Taavetti olikin vilkas poika, ja
+isokasvuinen.
+
+Kun hän työskenteli talonpojan penkin ääressä oli hänellä tilaisuus
+tutustua talonpojan elintapoihin, ja useassa talossa työskennellen sai
+hän nähdä monen eri talon elämää.
+
+Joulun pyhiksi menivät satulamaakarit kotiinsa, sillä Simo tahtoi oman
+perheensä keskuudessa viettää korkeata juhlaa. Erittäin hauskaa oli
+Taavetistakin nähdä noiden pienten siskojen leikkimistä ja iloa, joka
+pienokaisten silmistä loisti joulukynttilöiden valossa. Hän tunsi
+rinnassansa veljen iloa, kun oli voinut olla isällensä avullinen
+perheen onnellisuuden ja koossa pysymisen tukemisessa, ja yhdistyi
+vanhempainsa kanssa kiitoshuokaukseen Jumalalle, kaiken hyvän
+antajalle.
+
+Vähä jälkeen joulun pyhien tuli muudan varakas naapuritorppari Tahvo
+Luntinen kaupittelemaan Simolle torppaansa, hän kun oli aikeessa
+matkustaa Amerikkaan.
+
+"En minä voi ostaa teidän torppaanne", vastasi Simo, "minä olen köyhä
+mies, ja mitä maan omistajakaan siihen sanoisi?"
+
+"Olen jo puhunut Pynnöläiselle ja hän on juuri yllyttänyt minua
+tulemaan teidän kanssanne kauppoja hieromaan; sillä hän sanoo teidän
+toivorikkaan poikanne tähden olevan juuri tarpeellista, että ajoissa
+hankitte itsellenne laveampaa työskentely-alaa."
+
+"Vaikka vaan; mutta mistä siihen rahat tulevat?"
+
+"Lähtäänpä kuulustelemaan, eikö mahtaisi jostakin löytyä," sanoi Tahvo.
+
+"Ja minä sulan suotta lähtisin laittamaan itseni velkaan; kuka siihen
+voipi minua pakoittaa?"
+
+Esteri oli tarkasti kuunnellut keskustelun menoa, ja kuultuansa että
+asia alkoi saada epäedullisen käänteen, sekaantui hän puheesen.
+
+"Minä kun olen vähänäköinen, niin minulla ei ole juuri tuohon asiaan
+paljo puhumista; muussa tapauksessa olisin minä kova yllyttäjä torpan
+hankkimiseen. Varsinkin minä noiden lasten vuoksi kehoittaisin Simoa
+jotakin heidän eduksensa koettamaan."
+
+Simo tiesi hyvin että vaimollansa oli hyvä tarkoitus ja että hän puhui
+äidillisestä rakkaudesta; hän ei siis nyt enää hennonnut vastustaa
+tarjousta, vaan pani vaatetta päälleen ja lähti Luhtisen kanssa
+kylälle.
+
+Koko päivän odottivat kotona äiti ja lapset isän kotiin tuloa.
+Erittäinkin ikävöiden odotteli Taavetti tuon uuden tuuman päättymistä.
+Isä tuli viimein myöhään illalla kotiin, hyvin väsyneenä, mutta muutoin
+hyvillään.
+
+"Kuinkas kävi?" kysyi Esteri.
+
+"No, niin se kävi", vastasi Simo, "että minä nyt olen torpan omistaja
+tämän kauppakirjan nojalla". Samalla hän veti povestansa paperi-arkin.
+"Minä kuljin pitkin kylää rahan haussa, ja sain sitä vähän paikastaan
+vastaisesta satulamaakarin työstä edeltä päin. Minä kävin kumminkin
+kuudessatoista paikassa ja juuri yhtä monta eri velkamiestä on nyt
+minulla. Mutta hyviä ihmisiä ne isännät tuntuvat olevan, ja jos he
+eteenkin päin yhtä hyviä ovat, etteivät ajattomalla ajalla rupea
+velkojansa hätyyttämään, niin meidän käypi auttavasti hyvin vielä.
+Meillä on nyt torppa, yksi hevonen, kaksi lehmää, kymmenen lammasta ja
+kaikenlaista muuta maanpäällistä. Tuo Amerikkaan-menon into pakoitti
+hänen myymään kaikki melkoisella hinnan alennuksella minun edukseni."
+
+"Vai on hevonenkin, sillä minä ajan!" sanoi Taavetti.
+
+"Aja pois, kyllä sitä vielä saatkin ajaa tarpeeksesi asti", sanoi isä
+naurahdellen.
+
+"Oli onni että torppa saatiin", sanoi Esteri.
+
+Seuraavalla viikolla tuli majan muutto. Elukkain hoitamisen tähden
+täytyi Rahkosen joukon olla heti sijassa, kuta entiset asukkaat pois
+menivät. Niin he jo muuttivatkin uuteen paikkaansa päivää ennen
+entisten asukasten lähtöä.
+
+Siitä sitä sitten torppaa asumaan ruvettiin, ja Simon täytyi ajaa
+hevostakin, jota hän ei ollut tehnyt paitsi nuorena poikana. Vähän hän
+sitä kumminkin tarvitsi tehdä, sillä Taavetti pian tottui hevosta
+hoitamaan. Kumminkin ennen pitkää rupes ukkoa itseänsä huvittamaan
+hevosen ajanta, hän kun ei luunsäryltänsä oikein voinut aina
+istuntatyötä tehdä. Hän toimitti Taavetin tekemään satulamaakarin työtä
+ja poika tekikin köykäsemmät työt niin, ettei isän osaksi jäänyt muuta
+kuin kaikkein raskaimmat, joihin ei Taavetin voimat vielä riittäneet.
+Töitten lomasta Taavetti myös selkää oikaistakseen juoksenteli pitkin
+pellon hankea navetan takana, josta oli erittäin viehättävä katsella
+järven jäälle ja kuunnella kuinka iki-hongat pihan laidassa humisivat
+hauskasti ja kodikkaasti.
+
+Äidin apuna voivat jo Mari ja Hanna kaikenlaista toimittaa ja ihmeeksi
+äidinkin silmät paranemistaan paranivat, kun hän tuli suurempaan
+huoneesen ja vapaampaan liikuntaan, niin että hän hyvin näki elukat
+ruokkia ja kehrätä.
+
+
+
+IV. Orpoja.
+
+Entinen asukas oli kylvänyt ruista, jonka laiho kevään tultua erittäin
+vihriänä pellolla virkisti uutten asukasten silmiä, samalla uusilla
+toiveilla rohkaisten mieliä. Nyt se ken kynnelle kykeni, oli
+pellon-työssä lantaa vetämässä, hajottamassa ja pöyhimässä, sillä oli
+suvitoukojakin tehtävä. Simo se kynti hevosella ja tunsi että hän oli
+käsityöläisenä täydellisesti maantyön unohtanut, vaikka nuoruudessaan
+oli siihen jo joltisesti perehtyneenä ollut. Kylästä ei hän kumminkaan
+lähtenyt apua hakemaan, itse hän tahtoi tehdä, vaikka kömpelöstikin
+ja niin saatiin tuotahätää ohra tehdyksi. Samaa tietä saivat mennä
+muutkin kesä-työt, omatakeisen väen kanssa. Siinä oli kumminkin
+heinänteko-aikana pulma edessä, kun torpasta piti kaksi viikkoa
+olla mies talossa niittämässä ja Simo ei kehdannut mennä huonoa
+niitto-taitoansa kylän väelle näyttämään. Olisi hän vaihettanut
+satulamaakarin työhön ne päivätyö-päivät, vaan isäntä ei siihen
+myöntynyt. Senvuoksi Simo palkkasi edusmiehen edestään ja pääsi sillä
+pälkähästä.
+
+Kaikenlaisten kesätöiden aikana, erittäinkin heinän teossa, kunnosti
+pieni Taavetti itseään niin, että isä ja äiti arvelivat: siitä pojasta
+se kalu tulee, jos tullakseen! Isä oli pääsemättömissä siitä pienestä
+viikatteesta, jota Taavetti tahtoi itsellensä toimitettavaksi; vaan kun
+viikate saatiin, niitti hän, ettei aikamies paremmin.
+
+Simo ja Taavetti kahden puivat riihen. Pellon leikkuussa teki äiti
+täyden työn, vaan riiheen ei hän voinut mennä; sillä hänen silmiensä
+kipeyteen oli suurena syynä entiset nuoruutensa aikuiset riihen
+puimiset.
+
+Viljaa tuli niin paljo kuin sitä tullakin piti; sillä siinä paikassa,
+jossa tuo torppa oli järven rannassa, ei halla uskaltanut kynsiänsä
+näyttää, vaikka sinä kesänä kyllä kävi talollistenkin pelloilla.
+
+Nyt kun hän oli saanut kaiken viljansa korjatuksi, järjesti hän ja
+laski kuinka paljon hän tarvitsisi perheen ylläpidoksi ja siemeneksi
+ensi uutiseen; hän huomasi, että koko joukko viljaa liikeni
+velkamiehille luovuttaa, ja niin hän maksoi pois viljalla viisi
+velkojaansa, että jäi enään vaan jäljelle yksitoista. Syksyllä hän taas
+kävi niissä hevosen kaluja tekemässä, jotka vielä saamista olivat, ja
+niin hän maksoi torpan hintaa jättiläis-askeleilla, kotiväellä kun oli
+murheeton leipä, ja kaiken työpalkan voi käyttää velan maksoksi. Että
+pian vaan velasta päästäisiin, teki Taavettikin työtä niin kiivaasti,
+että ihmiset rupesivat poikaa varoittamaan hiukan terveyttään
+säästämään. Taavetti oli kumminkin saanut pieneen päähänsä innon, ja
+kun taas kotiin palattiin talvea viettämään, tuumi hän, että isä tekisi
+niin hyvin, panisi hevosen aisoihin, ja menisi kaupunkiin valkoista
+lammas-nahkaa ja saphiania noutamaan. Isä täytti pojan pyynnön ja toi
+kaupungista tarpeelliset aineet. Taavetti rupesi nyt tekemään kintaita
+sekä tupakki- ja raha-kukkaroita. Mutta että työ joutuisi sukkelaan,
+asetti hän apu-neulojaksi molemmat vanhemmat sisarensakin, ja oli itse
+mestarina. Sillä tavoin valmistui niitä kintaita ja kukkaroita niin,
+että tuli sen talven kululla koko kylään melkein joka miehelle.
+Taavetti ansaitsi sillä tavalla vähän nopeammin rahaa kuin
+satulamaakarin työllä ja isä kulki rahti-ajossa, ettei hevonen
+joutavana syönyt.
+
+Keväällä huomattiin, että Taavetin ansiolla voitiin maksaa pois kaksi
+velkamiestä ja Simo taas maksoi kolme pois rahdin-veto rahoilla. Nyt
+jäi enään vaan kuusi velkamiestä, eikä nekään olleet kaikista
+suurimmat.
+
+Taas tuli kesä ja ruvettiin kesätöitä toimittelemaan, mutta ennen kuin
+ohra saatiin tehdyksi, tuli Simo kipeäksi ja viisi päivää
+sairastettuansa kuoli. Se oli tuntuva suru vaimolle ja lapsille. Kun
+pikkusen olivat alkuun päässeet, niin näin se nyt kävi, ja isä, jonka
+olisi vielä kauvan aikaa tarvinnut työskennellä, korjattiin pois.
+
+Esteri suri ja itki, niin että hänen entisestä huonot silmänsä tulivat
+vielä huonommiksi, ja pelko että velkamiehet vievät torpan vielä enensi
+hänen suruansa. Jumalaan Esteri tosin luotti lujasti, mutta ei hänen
+päähänsä kuitenkaan se seikka tahtonut mahtua, että velkamiehillä olisi
+jotain luottamusta hänen kymmenvuotiaasen poikaansa. Sen Taavetti
+kumminkin vakuutti, että ne häneen täydellisesti luottavat.
+
+Isä haudattiin, eikä kukaan velkamiehistä näyttänyt pitävän mitään
+kiirettä; ei ääntäkään päästetty että Simo velkaakin olisi. Kumminkin
+kun hautajaispuuhat olivat ohitse, meni Esteri kaikkien jäljellä
+olevien velkamiesten luo, kysymään mitä he nyt aikovat tehdä.
+
+Yksi sanoi yhtä toinen toista, mutta kaikki ne pääasiassa olivat sitä
+mieltä että heillä kiireempi olisi velkaansa vaatimaan, jos poika olisi
+kuollut isän sijasta, ja että Esterin ei tarvinnut hätäillä niin
+kauvan, kuin hänellä oli Taavetti elävänä luonansa. Pitäköön huolta
+asioistansa miten parhaiten taisi.
+
+Kun äiti kotiin tultuansa hyvillä mielin kertoi Taavetille, mitä
+isännät hänestä arvelivat, sanoi poika:
+
+"Sanoinhan sen jo, että ne minuun luottavat, jos ei muuhun, niin minun
+käsityöhöni."
+
+Nyt täytyi ottaa apumies kylvöjä tekemään, sillä Taavetti ei toki vielä
+siihen kyennyt, ja niin saatiin taas kylvöt tehdyksi ja pellot lainehti
+kauniissa laihossa. Kun niityn aika tuli, niitti Taavetti torpan
+niittämiset pikku viikatteellansa yksinään, vaikka se kävikin
+hitaammasti ja huonommasti kuin perin aikaiselta.
+
+Isäntä, kun tuli päivätyö-viikot, tyytyi siihen että Taavetti ne
+suoritti, hän ei pitänyt väliä, kun torpasta vaan oli mies niityllä, ja
+mieshän Taavettikin oli, vaikkei vielä henkirahaa maksava. Mutta vaikka
+isäntä ei enempää vaatinut, niin ei Esteri kumminkaan isäntää jättänyt
+ilman hyvitystä, vaan kävi lisäksi viikon peltoa leikkaamassa, josta
+isäntä oli erittäin kiitollinen.
+
+Sillä tavalla sitä sitten eteenpäin elettiin. Taavetti vahvistui vuosi
+vuodelta, niinpä siskonsakin, ja velka tuli käsityöllä maksetuksi,
+vaikka Taavetin täytyi apulaisena käyttää toisen kylän satulamaakaria
+vaikeampien töiden tähden monena peräkkäisenä vuonna.
+
+
+
+V. Uusia tuumia.
+
+Vuodet ovat eteenpäin vierineet. Taavetti on jo käynyt rippikoulun, ja
+on, vaikka kuudentoista vanha, jo täyden miehen kokoinen. Parina
+viimeisenä vuonna ei ole enää tarvinnut käyttää vierasta apua maan
+töissä; ne on Taavetti tehnyt äitinsä ja sisartensa kanssa. Äidin
+silmät ovat kumminkin nyt lopullisesti pimenneet, ettei hän voi enään
+nähdä omia kauniita lapsiansakaan. Lääkärikään ei voi enään niille
+mitään, ja hän on täydellisesti lastensa ja Jumalan huostassa.
+Päiväkaudet istuu hän nurkassa jotakin nypistellen, että saa vähänkin
+hupaisemmasti aikansa kulumaan.
+
+Taavetti se isännöitsee torpassa. Hän ei ole tähän asti vielä yrittänyt
+muuta käsityötä kuin satulamaakarin työhön vivahtavaa, vaan hän nyt,
+kun on velatoin, myös rupeaa tekemään kaikenlaista talouskalua.
+Satulamaakarin työt on tehty niin tarkkaan, että tuskin koko kylässä
+pistoakaan sellaista työtä olisi koko talvena. Puutyötä siis nyt on
+torpassa ensimmäiseksi tehtävä. Hevonen on aikansa kuluksi jyrsinyt
+seimen laidan. Vajassa on entisiltä ajoilta muutamia vanhoja lautoja,
+tuvassa on kirves ja vanha saha. Sahan hampaat ovat tylsät, mutta
+Taavetilla on viila, jolla hän on hevosen kaluja tehdessään naskaliaan
+teroittanut. Nyt viilaa hän sahan hampaat teräviksi, ja vääntää niitä
+siihen asemaan että ne tulevat tarkoituksensa mukaisiksi. Sitten
+laittaa hän seimen laidan ja sanoo ruunalle:
+
+"Syö muuta ruokaa äläkä pilaa seimen laitaa! Etpä luullakseni nälässä
+ole ollut, koska lautasesi on niin tasainen."
+
+Tallista lähtiessä näki Taavetti sisaren menevän navettaan ja muisti
+hänen puhuneen, että sielläkin on jotain vikaa.
+
+"Mari, onko se lehmän parsi kaatunut?"
+
+"Kyllä se kallellaan vähä on."
+
+"No, syntihän se on että parsi kallellaan on. Harmittaahan se
+lehmääkin, kun seinät kallistuvat. Mitäpä sanoisimme, jos pirtin seinä
+rupeaisi päällemme taipumaan emmekä pääsisi alta pois."
+
+"No, eihän tuohon tarvitse muuta kuin kaksi hyvää kiilaa, siinä on vaan
+jalat perään antaneet."
+
+Silloin veisti Taavetti kiilat ja löi parren suoraksi.
+
+"Tytöt, teidän pitää oppia kankaita kutomaan", virkkoi Taavetti taas
+kerta sisarelleen; "kehrätä te jo vähän taidatte jokainen.--Onko meillä
+kangaspuut kunnossa?"
+
+Marin piti tehdä tili kangaspuista: hän haki ne esiin, vaan ei saanut
+selkoa kelpasiko ne vai ei.
+
+"Ka, niin mene hakemaan asian ymmärtävä ihminen, joka katselee
+kangaspuut ja sanoo mitä niistä puuttuu. Kaikki pitää saataman kotona
+tehdyksi."
+
+"Minä en jouda menemään niin paikalla, vaan saa Hanna mennä käskemään
+Mertalan Matleenaa", sanoi Mari.
+
+Hanna meni käskemään.
+
+Mertalan Matleena oli vanha piika, jolla oli omat huoneet, ei aivan
+kaukana Rahkosen torpasta; hänellä ei ollut mitään maanviljelystä, hän
+elätti itseänsä paljaalla kutomisella ja sitä hän tekikin sekä maalle
+että kaupunkiin. Hän oli muuten hyvin sievä ihminen ja vaatetti itsensä
+hyvin siististi, vaan muutoin sanottiin häntä hieman äkäiseksi, ja se
+lieneekin ollut syynä, ettei hän ollut kenenkään kanssa
+naimiskauppoihin joutunut.
+
+Pian tulikin Hanna takaisin ja sanoi:
+
+"Tulee vähän ajan päästä."
+
+Pian tulikin Matleena, aivan kirkko-puvussaan. Kamarissa laitettiin
+kaikki siistiin kuntoon, että olisi sopinut sinne vaikka herroja
+käskeä. Sinne sai vieras luvan mennä.
+
+Kun oli tavalliset tervehdystemput toimitettu ja hyvät päivät
+suoritettu, alkoi Taavetti puhua:
+
+"Minä olen kutsuttanut teidän luokseni. Olisitteko niin hyvä ja
+katsoisitte ovatko meidän kangaspuumme kelpaavassa kunnossa. Jos ei,
+niin olisitte hyvä ja sanoisitte mitä niihin on lisäksi hankkiminen, ja
+jos tahtoisitte opettaa noita tyttöjä kangasta kutomaan, kyllä minä
+vaivanne maksan."
+
+"Kyllähän tuosta pian selko saadaan", sanoi Matleena.
+
+Nyt tarkasti hän kangas-puut ja huomasi että niillä kyllä tavallista
+kangasta kutoo, kun vaan hankkii kaksi uutta pirtaa ja yhdet uudet
+niidet, ja pienemmän sukkulaisen. Mitä muuhun opettamiseen ja
+harjoittamiseen tulee, niin saavat tytöt käydä opetusta hänen luonansa
+saamassa.
+
+Tätä keskustelua ja kangas-puiden tutkimista toimitettiin porstuassa.
+Sinne hiipi vanha Esterikin, kun kuuli Matleenan äänen.
+
+"Se on hyvä että Matleena ottaa opettaakseen tyttöjä kutomaan; minä kun
+en ole koskaan ollut mikään kutoja, niin en ole voinut heitä opettaa.
+Jotakin kumminkin olisin kutonut, jos en niin sokea olisi ollut puolta
+elämäni ikää."
+
+"Niin siinä on kutomisessa työtä näkevällekin, vaikka kuuluu niitä
+jossain paikassa olevan sokeitakin kankureita. Lienee tuo se kumminkin
+harvinainen poikkeus, ja erityinen luonnon lahja."
+
+"Oh, vai on sokeitakin kankureita!" Esteri ihmetteli.
+
+Nyt meni Matleena pois, ja tytöt lupasivat tulla ensi tilassa
+kangaskutouksen oppiin ja olivat erittäin iloissaan.
+
+
+
+VI. Omaa pajaa.
+
+Seuraavana päivänä tuli kova kysymys, kuka tytöistä ensimmäiseksi
+kutous-kouluun menee. Taavetti oli aamulla hevosen kanssa lähtenyt
+metsään. Siinä siis tytöt neuvottelivat osaksi keskenään, osaksi
+äitinsä kanssa.
+
+Liisa, joka oli vasta kymmenvuotinen, sanoi:
+
+"Minä menisin mielelläni."
+
+"Sinä olet liian pieni; jos minä menisin, niin se toista olisi", sanoi
+kaksitoistavuotinen Esteri.
+
+"Johan nyt, nuoremmasta päästäkö niitä kankurin oppilaita
+aloitetaankin", sanoi äiti.
+
+"Kaikkein sopivin on siihen Hanna", sanoi Mari.
+
+"Niin minunkin mielestäni", sanoi äiti. "Sillä Marin täytyy olla kotona
+emännyyttä pitämässä, ja kun kerran oppi taloon saadaan, kyllä se siitä
+leviää joka sisareen."
+
+"Olkoon menneeksi", sanoi Hanna ja lähti astumaan Mertalan Matleenan
+luo.
+
+Vähä sen jälkeen tuli Taavetti kotiin metsästä.
+
+"No, onkos kukaan mennyt kutomaan?" kysyi hän kohta sisään päästyänsä.
+
+"Hanna meni", vastasi äiti.
+
+"Se minunkin tarkoitukseni oli, että Hannan sinne olikin mentävä;
+hänestä se kumminkin tulee kankuri, jos kenestäkään koskaan," sanoi
+Taavetti, katsellen akkunasta ulos. "Ja minäkin aion opetella tekemään
+joka sorttia työtä, että osaisin kaikkia."
+
+"Jolla on viisi virkaa, sillä on kuusi nälkää", vastasi äiti
+sananlaskulla.
+
+"Eipä. Se sananlasku ei aina pidäkkään paikkaansa. Kaikkein vähimmän
+sen tarvitsee nälkää nähdä, joka osaa monenlaista tehdä. Jos ei yksi
+auta, auttaa toinen."
+
+Mitä olikaan Taavetti metsästä tuonut, mitä puita hänellä oli kuormassa
+pihalla, mihin tarkoitukseen hän niitä aikoi käyttää, siitä eivät tytöt
+suoraa saaneet. Aikoisiko hän ruveta huonetta rakentamaan, vai mitä hän
+niin suurilla puilla? Varmaankin hän on niitä luvattomasti varastanut,
+josta hän ehken joutuu aika sakon saamaan. Mari se toisille pihalla
+niin arveli ja Taavettikin siihen, samassa tullessaan, kuuli harmikseen
+Marin viimeiset sanat "sakon saamaan".
+
+"Minkä sakon saamaan? Enkö minä ole niitä isännältä rahalla ostanut? Ei
+suinkaan mahtane ostamisesta olla mitään sakkoa."
+
+"Enhän minä tiennyt sinun niitä ostanees", sanoi Mari hämillään.
+
+"Milloin ennen olen mitään varastanut? Luuletko että minä varastamalla
+rupean aikeitani panemaan käytäntöön?" Viimeisen lauseen sanoi hän
+semmoisella painolla, että tytöt päättivät parhaaksi juosta navettaan.
+
+"Vai varastanut minä olisin kimpi-kellekseni?" tuumi Taavetti, purkaen
+kuormaansa; "ei noilla naisilla ole paljon päässä pidettävää."
+
+Siitä sitten noita kelleksiä kuivailtiin, ja ennen pitkää Taavetilla
+oli uusia kiuluja, saaveja, ämpäreitä, ja mitä vaan entiseltä ilman
+oltiin, niitä Taavetti kotona teki.
+
+Pian Hannakin asetti kangaspuut paikoilleen omassa tuvassa, ja
+pirtojakin oli ostettu ruotsalaiselta pirran eli kaiteen-kauppiaalta.
+Kun Hanna kutoa helskytti harmaata sarkaa, vilkaisi Taavetti usein
+sinne päin veistellessään, ja tuumi väliin itsekseen: "pian ne tytötkin
+oppii jos pojatkin."
+
+"Mitä multaa sinä Taavetti nyt taas hämmennät?" sanoi Mari eräänä
+päivänä.
+
+"Milloin ennen olen multaa hämmentänyt?" kysyi Taavetti, kiivaammin
+vaan hieroen ja hämmentäen.
+
+"Et juuri ennen, vaan minusta näyttää kuin rupeaisit valamaan, ja minua
+peloittaa että sinä laitat pahan käryn hajun, ja poltat permannon."
+
+"Poltanko permannon! Missä olet nähnyt valaessa permantoa poltettavan?"
+
+"Kerta satuin käymään Tuomolassa, kun isäntä oli parhaallaan valamisen
+puuhassa, eikä aikaakaan, kun messinkiä sitten kaadettiin, niin meni se
+permannolle ja tietysti hukkaan kaikki. Ai sitä katkeraa savua, mikä
+siitä nousi! Kun vielä muistan, niin kurkkuani karvastelee."
+
+"Kylläpä se oli katkeraa savua, kun vielä kurkkuasi karvastelee."
+
+Sitten kun kaikki oli kunnossa ja metalli oli kiehuvan kuumaa, kaatoi
+Taavetti sitä, mutta permannollehan se läpitse juoksi, ja savu ja käry
+nousi kauhea.
+
+"Johan se Mari sanoi että niin se käypi", sanoi sisar Liisa.
+
+Samassa tuli Marikin tupaan, kuin kiehuva metalli pitkin permantoa
+juoksi.
+
+"Sanoinhan sen jo, että aivan Tuomolan isännän lailla sinä valat,
+nimittäin pitkin permantoa."
+
+Samassa sieppasi Mari tuvan toiselta puolelta saavin, joka oli
+puolillaan vettä, ja heitti sen vaaran paikkaan. Pahasti kirisi, ja
+sohisi nuot kaksi elementtiä, ennenkun taukosivat.
+
+"Olisithan siihen vettä itsekin saanut kaataa", sanoi Mari.
+
+"Mikäs mun kädessäni oli? Olisi kai pitänyt tämä heittää nurkkaan
+tiedän mä."
+
+"Ai, en huomannut! Mutta tulikohan yhtään tiukua?"
+
+"Jahkahan jäähtyy, niin katsotaan."
+
+Kun katsottiin, oli kaksi vähän sinne päin, vaan toiset ei nimeksikään.
+Vikahan siinä oli, missä vika. Tiesi kait sen; ei suinkaan se
+permannolle ilman.
+
+"Kyllä minä nyt jo huomaan, aha! Oppia niissä kaikissa tarvitaan. Mutta
+tekijäänsä näkyy neuvovan valmis työkin. Jahkama koetan toisen kerran!"
+
+Eikä Taavetti heittänyt ennen kuin sai tiukunsa valetuksi ja itse hän
+teki sorvaus-laitoksen ja sorvasi tiu'ut kirkkaiksi kuin mikäkin, ja
+tuumasi sitten:
+
+"Ei minunkaan hevoseni ole ilman tiukuja."
+
+Kun tuli ensimmäinen sunnuntai tiukujen valamisesta, asetti Taavetti
+tiu'ut hevosen kaulaan ja valjasti ruunan kirkko-reen eteen. Kaikki
+sisaret rekeen ja itse kannaksilla seisoen ajoi hän kirkolle.
+
+Kirkon mäelle tultua veti hän ihmisten huomion erittäin puoleensa.
+Muutamat Taavetin tuttavat pojat tulivat tutkimaan asian laitaa,
+olisiko siinä joku erityinen syy, jonka johdosta hän nyt noin sisariaan
+kirkolle vedätti. Ja pian huomasivat he hevosen kaulassa uudet tiu'ut.
+
+"Oletko itse valanut nuo tiu'ut?" kysyi eräs Taavetin
+rippikoulu-kumppani, Hetiskan talon nuorempi poika Esa.
+
+"Itsehän minä ne valoin, vaan eipä niistä hääviset tulleet."
+
+"Älä mitään; kyllä ne vaan siinä tekevät täyttä virkaa."
+
+"No, heliseehän vähän; välttäähän nuo mökin miehelle."
+
+"Aivan täyttä päätä."
+
+Vihdoin keräytyi siihen koko joukko nuoria miehiä, ja tuumivat tiukujen
+olevan niin siistiä työtä, ettei kaupungin valureiltakaan olisi saanut
+sen puhtaampaa.
+
+"Tee minullekin tiu'ut!"--"Ja tee minullekin!" kuului joukosta useampia
+ääniä.
+
+"Saahan tehdä; aikaahan tätä mökin miehellä on", arveli Taavetti ja
+meni kirkkoon.
+
+Palausmatkalla Taavetti kehui kosolta saaneensa tiu'un tilauksia.
+
+"Sitä vartenko sitä kirkossa käydäänkin, että tilauksia saamassa?"
+kysyi äiti.
+
+"No, täytyyhän köyhällä väliin olla yksi tie, kaksi asiaa", tuumi
+Taavetti.
+
+"Kylläpähän se välistä niinkin taitaa olla", sanoi muori. "Vaan täytyy
+koettaa kirkossa käydä vapaalla mielellä kaikista maallisista puuhista."
+
+Seuraavana päivänä rupesi Taavetti äitinsä kanssa neuvottelemaan, että
+torppaan hankittaisiin paja.
+
+"Paja? Mitä sillä tehdään meillä? Kuka siinä sepittäisi?" kysyi äiti.
+
+"Minä siinä olen aikonut toisinaan sepittää", vastasi Taavetti.
+
+"Kyllä minä sen huomaan, mutta pelkään, että sinä tulet liian
+ylimieliseksi, eli miksikä kiihkoksi sitä kutsuisin. Se tulee
+tuommoinen alituinen puuhaaminen jo melkein pelkäksi hullutukseksi, ja
+sinä luulet, että kaikkia osaa tehdä, kun vaan alkaa. Mutta sepän työ
+on semmoinen ammatti, että sitä ei osaa ilman oppia käymättä ja
+oppiinmeno on tarpeeton, kun meillä on jo velatoin torppa."
+
+"Niin, mutta minä en, äiti, aiokaan ikääni torpparina olla.
+
+"Kyllä minä sen huomaan ja olenhan sen jo sanonutkin joskus, että jolla
+on viisi virkaa, sillä on kuusi nälkää. Suustasihan se jo kukkuu, että
+sinusta tulee vielä seurakunnan vaivainen. Ja mikäs siinä muu auttaa,
+kun sinä työhön pystyvänä aikana rupeat kustantamaan semmoisia
+laitoksia, jotka eivät tuota tään taivaallista! Mikäs muu siinä tulee
+kuin miero eteen lopulta!"
+
+"Te olette liian ahdasmielinen, äiti. Jos minä niin olisin ollut, niin
+meillä ei olisi tätä torppaa."
+
+Sen sanottua pani Taavetti turkin päälleen ja alkoi astua ulos pihasta.
+
+"Minnekkä sinä nyt menet, Taavetti, kun niin alakuloiselta näytät?"
+kysyi Mari pihalla.
+
+"Menen kylään neuvottelemaan, kun ei kotona asiat selvene."
+
+Oli kirkas päivä kevättalvella. Taavetti astui ja oli syviin
+mietteisiin vaipuneena. Metsä, jonka läpi tie kulki, hajahti erittäin
+hyvälle. Siinä astui hän ajatuksissaan ja tuli melkein huomaamattansa
+Pynnölän pihalle. Isäntä seisoi pihalla.
+
+"Hyvää päivää isäntä!" tervehti Taavetti.
+
+"Jumal' antakoon! Mitäs Taavetti niin surulliselta tänään näyttää?"
+
+"No, empä tiedä itsekään; mutta olis minulla vähän puhuttavaa teidän
+kanssanne."
+
+"Menemme kamariin", sanoi isäntä.
+
+Menivät siis molemmat sisälle.
+
+Kun olivat istahtaneet, kysyi isäntä, joka jo oli elähtänyt mies:
+
+"Mikä asia se on, joka sinulla nyt on toimitettava?" Tätä sanoessaan
+katsoi hän Taavettiin erittäin uteliaan näköisesti.
+
+"Se asia itsessään ei ole paljo mitään, mutta----"
+
+Siihen se jäi.
+
+Isäntä tuli vielä enemmän uteliaaksi.
+
+"Ethän vaan aikone pois matkustaa?"
+
+"En, minä en matkusta mihinkään, minä vaan tuumin laittaa oman pajan."
+
+"No, mitä kaikkea sinä vielä mahtanetkaan laittaa, ainahan sinä
+puuhaat, niin kuin olisit koko poika paljasta tointa ja puuhaa!"
+Isännän silmät kiilsivät sitä sanoessa.
+
+"Niin, kyllähän minä puuhaan, vaan minun on vaikea puuhata. Se viepi
+kaiken halunkin pois, kun äitini on aina vastaan, vaikka mitä
+yrittäisin."
+
+"Niin se nyt mummo parka luulee, kun sinä olet vielä niin nuori, että
+jos siitä sitten ei tulisi mitään, olis siinä sekä ajan että rahan
+hukka. Kyllä mummo siinä on tavallansa aivan oikeassa, että se
+kieltelee, ja jos sinä olisit joku toinen poika, joka ei mitään aikoin
+saisi, niin hänen kieltonsa olisi aivan oikeutettu. Sinua kumminkaan ei
+hänen pitäisi kieltämän. Se on muuten aivan oikein, ettet rupea omin
+neuvoisi äitisi kanssa väittelemään ja tekemään hänen tahtoansa
+vastaan, vaan puhut muiden ihmisten kanssa, ja puhuen aina asiat
+selvenevät. Minun neuvoni on: älä vielä laita pajaa. Sinä saat sepittää
+minun pajassani ja harjoitella ja saat käyttää nuorempia sisariasi
+lietsojina, ja jos sinusta seppä tulee, niin ei äitisikään sitten enää
+kiellä sinua pajaa laittamasta.
+
+"Istu, minä sanon Leenalle että tuopi kahvia", lopetti isäntä, ja meni
+toiseen huoneesen.
+
+Taavetti kuuli kuinka isäntä siellä hoputti tytärtään, ja sanoi siellä
+olevan vieraan itsellään.
+
+"Vieras", jupisi Taavetti itsekseen; "kyllähän niitä kuuluu tässä
+maailmassa olevan vieraitakin. Se on vähän liikanaista kohteliaisuutta
+minusta."
+
+Isäntä tuli pian takaisin, ja arveli: "Kyllä se on kaikkein paras, kun
+sepität meidän pajassa!"
+
+Vähän ajan takaa toi Leena kahvia. Hän oli Pynnölän talon nuorin tytär
+ja oikein sievän näköinen. Kaksi oli tytärtä Pynnölässä; vanhin, Elsa,
+oli jo aikoja sitten naimisissa, ja johan tuo Leenakin näkyi olevan
+aikaihminen.
+
+Kahvin juotuaan suoriutui Taavetti kotimatkalle. Hän hyräili mennessään
+ja oli iloinen, vaan eipä kuitenkaan oikein iloinen. Joku häntä
+kumminkin vielä vaivasi.
+
+"Minä saan sepittää Pynnölän pajassa", sanoi hän äidillensä kotiin
+tultuansa.
+
+"Vai niin, vai olit sinä Pynnölässä jo pajaa kysymässä. Mitä sinä
+sepität--haravia vai viikatevarsia?"
+
+"Jaha, vai puukaluja minä sepitän! Te luulette ettei siitä tule mitään,
+mutta minä rautaa taon ja kalkutan."
+
+Seuraavana päivänä meni Taavetti koettamaan sepittää, halunsa mukaan.
+Hän vei Esteri sisarensa kanssaan lietsojaksi. Tarkoitus olikin vaan
+koettaa, saisiko rautaa minkäänlaiseksi muodostumaan ja hän takoi
+rautapalan, vasaran muotoiseksi.
+
+"Jopa tuli vasara, vaan ei siinä ole vielä reikää, mihin varsi
+pannaan", sanoi isäntä, kun tuli työtä katsomaan.
+
+"Kyllä siihen silmäkin tehdään", sanoi Taavetti ja löi silmän siihen,
+ensin rautaa vähän kuumennettuaan.
+
+"Mutta merkillinen poikahan sinä olet ja vasara on valmis, että kun
+varren panee, voi hevosta kengittää", ihmetteli isäntä.
+
+Nyt vietiin tuo uusi vasara ulos pajasta ja sitä näyteltiin yhdelle ja
+toiselle. Kaikki olivat kummissaan, kun Taavetti oli osannut sen tehdä.
+Taavetti lähti sitten sisarensa kanssa kotiin ja antoi vasaran äitinsä
+käteen.
+
+"Onko tämä vasara sinun tekemäsi?" kysyi äiti koetellen sitä
+hyppysissään.
+
+"On."
+
+"No, mitä sanoo Esteri? Onko se totta?"
+
+"On."
+
+"Laita pois paja! En minä tahdo enään sinua kiusata. Tee mitäs taidat,
+kun vaan et tule ylpeäksi."
+
+Taavetti tuli hyvin alakuloiseksi, äitinsä viimeisestä lauseesta.
+"Kyllä se voipi pian niinkin käydä", ajatteli hän. "Siis en laita vielä
+pajaa, ennen kun tiedän etten siitä tule ylpeäksi."
+
+Pian tulikin siihen esteitä, ettei hän joutanutkaan pajapuuhiin.
+Satulamaakarin työtä rupesi tulemaan; sillä talven ajalla oli särkynyt
+hevosenkaluja useammissa paikoissa. Koko kevät meni kulkiessa niitä
+korjaamassa, sillä hänen täytyi ehtiä käydä monessa talossa. Töin
+tuskin ennätti hän valaa tilatut tiu'ut, että niiden ääni vielä vähän
+ehti soida talvi-kelin aikana.
+
+Kesällä sai Taavetti taas harrastaa torpan tilusten viljelyksessä.
+Kaikki sisaret olivat myöskin uutterasti apuna ja pian tulikin työt
+tehdyksi, sillä voimat lisääntyivät vuosi vuodelta kasvavissa
+nuorukaisissa. Ennättivät siis jo tytöt käydä kylän työssäkin, niityllä
+ja pellolla. Taavetti kävi päivätöissä Pynnölässä ja väli-aikoina hän
+kyhäsi vanhoista laudoista pientä pajaa. Sinä kesänä tulikin
+erinomainen vuosi ja jyvät suuria ja raskaita.
+
+Kun sato oli korjattu, lausui äiti:
+
+"Jumalaa saamme kiittää, siitä kaikenlaisesta hyvästä menestyksestä,
+joka osaksemme on tullut. Mutta varmana saamme pitää sen että tulee
+myöskin vastoinkäymisen aikoja."
+
+
+
+VII. Sen puolesta tuo nyt on.
+
+Vuosia on taas pari vierähtänyt mitään merkillisempää tapahtumatta.
+Taavetti on vaan saanut valmiiksi uuden pajansa ja on yhtä ja toista
+kappaletta siellä taoskellut. Kahtena viimeisenä kesänä on vuodentulo
+ollut niukempi; kuitenkin on Taavetti säästänyt vähän rahaa ja jyviä.
+Hän on kahdeksantoista vuotinen ja siihen asti aina ollut terve; hän ei
+ole koskaan tuntenut kipeäksi itseänsä. Nyt hän tuntee päänsä
+kummallisesti humisevan, maailma pyörii mustana silmissä ja hänen on
+keskellä päivää paneuminen vuoteesen. Sisarilla ja äidillä on hätä
+käsissä, sillä Taavetin ruumis on polttavan kuuma ja hän rupeaa
+puhumaan epäselviä, katkonaisia sanoja. Sisaret koettavat häntä auttaa
+parhaan ymmärryksensä mukaan, mutta sairas on sairas ja tarvitseisi
+siis älykkäämpää apua. Turhaan odottavat he tointumista puolipäivästä
+iltaan; pahemmaksi hän vaan tulee, nousee väliin ylös ja tahtoo mennä
+ulos. Kaikki sisaret tarvitsevat kaiken voimansa, hillitessään tuota
+jättiläisvoimaista, raivostunutta hourailijaa. Ei auta mikään nyt muu,
+täytyy nuorin sisar Liisa lähettää kylästä apua hakemaan. Hän lähtee
+juoksemaan syksyisen yön pimeyteen ja juoksee niin paljon kuin vaan
+jalkansa kannattavat Pynnölään.
+
+Kamalan mustaa on ollut nuoren arkamaisen tytön yksinään pimeässä
+syys-yössä juosta tuo synkän metsän läpi kulkeva taival. Ja kyllä vielä
+osaa pelkoa lisätä haukkumisellaan ja kiinnitapailemisellaan tuo
+vahdissa seisova suuri Pynnölän koira, joka ei millään hinnalla tahdo
+häntä laskea yöllä huoneesen eikä portaita ylös.
+
+Koiran haukunnasta havahtui talon väki ja isäntä rientää porstuaan.
+
+"Mikä siellä portailla on?" huusi hän että kartano kajahti.
+
+"Minä täällä olen."
+
+"Kuka minä?"
+
+"Liisa Rahkonen. Taavetti on kipeänä kuolemaisillaan, tuppaa ulos, että
+me saamme rynnistää hänen kanssaan hengen edestä."
+
+"Ai! Taavetti! Voi minua!"
+
+"Mitä sinä, Leena, puhut?"
+
+"Minä vaan sanoin, että on onnetonta, jos hän kuo--
+
+"Kuolee, kuka? Säikähditkö, pelästyitkö sinä?"
+
+"Mene nyt sisälle, Leena, ja rauhoitu ja tule sisään, Liisa."
+
+Nyt menivät kaikin kamariin ja Leena meni peräkamariin, jossa hän
+kuului kiivaasti panevan vaatteita päälleen. Isäntä sytytti valkean
+pöydällä olevaan kynttilään.
+
+"Joko hän on kauankin ollut kipeänä?" kysyi hän, pannen myöskin
+päälleen.
+
+"Puolipäivästä asti."
+
+"Mitäs minä siellä teen, kun en minä osaa mitään rohtoja hänelle
+toimittaa? Jaa no, menenhän minä sinne kumminkin."
+
+Leena tuli täydessä puvussa etukamariin.
+
+"No, minne sinä olet menossa? Hyvä lapsi, minne sinä aiot?"
+
+"Sinne, mihin isäkin."
+
+"Sinne, no mutta miksikä se siitä tulee?"
+
+"Onhan teidän hauskempi palata, kun minä olen mukananne."
+
+"Sen puolestahan tuo on."
+
+Silloin sitä lähdettiin.
+
+Kiirein askelin astuttiin pimeässä ja monen haparoimisen perästä
+päästiin vihdoin torppaan.
+
+Sairas oli nukkunut ja huokui väliin hyvin raskaasti, väliin taas
+tuskin kuuluvasti. Kaikki olivat hämmästyksissään ja tytöt olivat
+vallan raukeat kovasta ottelusta sairaan kanssa.
+
+"Saapa nähdä kuinka siinä vaan käy", tuumi isäntä, ja koetteli
+sairasta.--"Kyllä se on kuumetta, mutta mitä lajia? Onko tuo nyt
+lavantautia tähän vuoden aikaan?"
+
+Leena läheni sairasta, painoi kätensä hiljaa Taavetin otsalle ja vedet
+juoksivat pitkin poskia alas.
+
+"Kyllä hän on kovin sairas", sanoi hän, koettaen la'ata itkemästä.
+
+Isäntä katseli tytärtään, vaan ei puhunut mitään, pani vaan tupakkaa
+piippuunsa ja oli yskivinään.
+
+"Kyllä hän taitaa kuolla; hän on niin minusta----kuinka sitä sanoisin",
+sanoi Leena.
+
+"Joku meiltä kuolee, kukahan lienee, vaan ilman ei se mene tämä syksy.
+Kyllä minun uneni ennen on toteen käyneet", tuumi Taavetin äiti, istuen
+nurkassa ja nojaten päätänsä lämpöiseen uuniin.
+
+"Enhän vaan minä", sanoi Mari.
+
+"Enkä minä" sanoi Hanna.
+
+"Kukaties minä", sanoi Esteri.
+
+"Pikemmin se olen minä", Liisa, nuorin tytär hökäisi.
+
+"Arvaahan sen, että tottahan se on Taavetti, joka on jo lähellä
+kuolemaa ja te kaikki olette terveitä", arveli Leena.
+
+Toiset tytöt kaikki vapisivat, vaan Leena istui vakaana.
+
+"Se on kummallinen ihminen tuo Leena", virkkoi isäntä. "Se on pienestä
+lapsesta asti ollut semmoinen, ettei se ole pelännyt mitään. Hän on
+aivan äiti-vainajansa kaltainen. Miehet ei pelkääkään, minä luulen,
+tuskin kukaan; mutta naisissa on sitä vastaan hyvin harvat, jotka eivät
+pelkäisi."
+
+Vähitellen tulivat kaikki uneliaiksi ja yksi toisensa perään vetäysivät
+mihin saivat kallistua huokaamaan. Isäntä ja Leenakin kävivät
+pitkäkseen penkille. Kynttilä paloi pöydällä ja hämärästi valaisi
+isohkoa huonetta. Kun olivat kaikki nukkuneet, nousi sairas sängystään,
+ja isäntä ensimmäiseksi kuuli, kun tuvan ovi kiinni lupsahti. Silloin
+nousi hän ylös ja katsahti sänkyyn ja Taavetti oli poissa. Nyt hätkähti
+isäntä pahanpäiväisesti ja äännähti:
+
+"Johan se Taavetti on karannut!"
+
+Silloin kavahtivat melkein kaikki pystyyn ja Leena oli ensimmäiseksi
+ulkona. Pian hän jo taluttikin Taavettia toisia vastaan ja isäntä
+paraiksi ennätti tukeamaan toiselta puolelta. Niin saivat he sairaan
+sänkyyn, joka ei enään taas maailmasta mitään tiennyt. Leena selitti
+löytäneensä hänen makaamassa rappujen edessä pihalla; vaan kun hän otti
+kädestä kiinni, nousi se ylös ja alkoi astua rappuja ylös. Samassa se
+kuitenkin tuli niin hervottomaksi, että tahtoi taluttajansa kaataa
+maahan.
+
+Nyt ei enään kenenkään silmään tullut uni, vaan valvoivat kaikki aamuun
+asti. Silloin lähtivät isäntä ja Leena pois ja isäntä lupasi toimittaa
+rohtoja.
+
+Iltapäivällä tuli Leena, tuoden rohtopullon mukanaan. Sairas ei
+ollutkaan enää päivällä hourinut. Hän oli saanut rohtoja pappilasta. Ja
+kun hän nyt taas oli saanut Leenan tuomia rohtoja osasi hän jo vähän
+päästä selällään maaten puhua selvästi yhtä ja toista. Vaan kun koetti
+nousta istualle, musteni silmissä ja hän kaatui vuoteellensa.
+
+"Rohto vaikuttaa", arveli Leena, nähtävästi hyvillään.
+
+"Mikä sinun tänne on tuonut?" kysyi Taavetti.
+
+"Arvelimpa jos jotenkin voisin lieventää vaivojasi."
+
+"Se on harvinaista hyvyyttä", sanoi Taavetti kääntyen kyljelleen
+sängyssä ja katsellen permantoa. "Sinun kaltaiseltasi sellainen hyvyys,
+että tulet hoitamaan torpparia, on vieläkin sanoen harvinaista."
+
+Leena mietti siihen jotakin vastausta, vaan ei ajatukset syntyneet
+sanoiksi.
+
+Sairas tuli taas kuumeen kouriin, niin ettei hänen kanssaan voinutkaan
+keskustelua jatkaa. Selvään näkyi Leenan kasvoista että hän pelkäsi
+Taavetin kuolevan.
+
+Viikkoja vieri ennenkun Taavetti tointui taudistansa ja melkein
+joka päivä kävi Leena häntä katsomassa. Kun Taavetti nousi ylös
+sairas-vuoteelta, kääntyi Liisa, nuorin sisar, samanlaiseen tautiin.
+Hän tuli verkalleen kipeäksi ja luultiin sen menevän pian ohitse; mutta
+niin ei käynyt. Kolme viikkoa sairastettuaan kuoli hän.
+
+Niin oli äidin uni toteutunut. Mutta syvän surun vaikutti Liisan
+kuolema koko perheesen, sillä hän oli kaikkien toisten siskojensa
+lempilapsi, niiden hoitama ja kasvattama. Oudon ja tyhjän jäljen jätti
+hän, kun hän maan mustaan povehen vietiin, sievästi laitetussa
+sinisessä arkussaan.
+
+Ja siihen yhteen uhriin taukosi taudin raivo.
+
+
+
+VIII. Arvaappas kuinka niiden rahojen kävi.
+
+Oli eräs pikkutalon poika Olli Heinäniemi, joka oli sattunut
+tutustumaan Taavetin sisaren Marin kanssa. Vähän aikaa Liisan
+hautajaisten jälkeen vietettiin Marin ja Ollin häitä.
+
+Koko lailla tämä väen vähennys tuntui Taavetin torpassa, kun ei
+neljästä tyttärestä enään ollut kuin kaksi jäljellä. Mutta koko
+laillapa tuo pieni yhden hengen lisäys myöskin tuntui Heinäniemessä,
+jossa emännän kuoleman jälkeen ei ollut vaimoista hoitajaa. Pian siellä
+kaikki paikat toisenlaiselta näkymään rupesivat Marin sinne tultua.
+
+Mari oli mennyt uuteen kotiinsa vaatteineen; muuta ei hänellä sinne
+ollut vietävää. Mutta Taavetti tuumi: "Antaahan mennä, kylläpähän vähän
+ajan päästä Heinäniemen Olli saa ihmeen nähdä."
+
+Eräänä päivänä keväällä sai Taavetti kuulla, että Olli oli ollut
+johonkuhun tarpeesen rahaa lainaksi hakemassa kuitenkaan senlaista
+saamatta. Seuraavana päivänä otti Taavetti esille rahasäiliönsä ja
+laski lukua kuinka paljon hän voisi antaa Marin myötäjäisiksi. Hänellä
+oli sata ruplaa rahaa. Kuinka sitä nyt jakaisi, että se tulisi
+säntilleen?--"Voinhan toisille siskoille vielä jotain ansaitakin",
+arveli hän ja loppupäätös laskussa oli seuraava: "Mari saapi
+seitsemänkymmentäviisi ruplaa."
+
+Tämä summa taskussa lähti Taavetti astumaan Heinäniemeen ja kohta sinne
+päästyään pisti hän sen Marin käteen, käskien antaa Ollille, ei
+lainaksi vaan lahjaksi. Olli oli työssä pellolla eikä tiennyt asiasta
+mitään ja Taavetti lähti astumaan laulua hyräellen kotiinsa.
+
+Erittäin iloisella mielellä tarttui hän taas auraansa, kun oli saanut
+palkita sisarellensa sen, mitä apua hän oli saanut torpan hoitamisessa.
+Nyt aloitti hän taas työtä toivossa, että saisi jotakin antaa
+toisillekin siskoillensa. Siskotkin huomasivat pian, että Taavetti oli
+sinä päivänä iloisempi kuin tavallisesti.
+
+Kun hän oli juuri alkanut kyntää, näkyi mies tulevan tietä myöten
+pitkin pellon aidanviertä ja lähenevän torppaa. Mies ei kuitenkaan
+torppaan mennyt, vaan hyppäsi yli aidan pellolle. Se oli Heinäniemen
+Olli. Hän tuli jnoksujalassa Taavetin luo pitkin pellon pientaretta.
+
+"Mitähän Ollilla nyt on niin kiireistä asiaa Taavetille?" arveli Hanna
+Esterille, seisuuttaen vähän työtänsä.
+
+"Hyvää päivää lankoni!" sanoi Olli.
+
+"Seis ruuna", sanoi Taavetti.
+
+Hevonen pysähtyi ja Olli löi lujasti kättä Taavetille.
+
+"Sinä olet jalo mies, annoit varmaankin ainoat rahasi minulle", sanoi
+Olli.
+
+"Jäi vielä kaksikymmentä viisi", arveli Taavetti.
+
+"Koko seitikan annoit näin ahtaana aikana, se oli miehen työ, jota en
+tule koskaan unhoittamaan. Arvaappas kuinka niiden rahojen kanssa on
+käynyt, vaan sinä kun asut täällä metsässä, niin ethän sinä voi mailman
+riennoista tietää. Minä kävin juuri maksamassa huutoni.
+
+"Minkä huudon?" kysyi Taavetti hämillään.
+
+"Se oli kokonainen iso talo, jonka huutokaupassa huusin kahdeksan
+päivää sitten, kuudestakymmenestä viidestä ruplasta, kymmenen ruplaa
+jäi vielä sinun rahoistasi.
+
+"Ja minä en ole kuullut koko huutokaupastakaan, vaan mitäpä tuolla
+tiedolla olisinkaan minä tehnyt, enhän ole vielä mikään myynti
+mieskään."
+
+Sitä sanoessaan näytti Taavetti olevan hieman nyreissään.
+
+"Sinä pahastut, minä näen sen sinun päältäsi, en sitä ihmeeksi
+panekaan, jos vähän tuskautkin, kun ostin itselleni talon sinun
+rahoillasi.
+
+"Älähän nyt Olli kovin hätäile, ei kuitenkaan vielä niin pitkällä olla,
+minä kaikesta sydämestäni sen onnen sulle suon.
+
+"Suotko? siitä olen sinulle sangen kiitollinen, hyvästi nyt."
+
+Olli lähti pois samaa tietä kuin oli tullutkin ja Taavetti sisarineen
+katseli hänen jälkeensä, siksi kunnes hän katosi metsän taa.
+
+
+
+IX. Siinäpä se juuri olikin.
+
+Kesä kului ja Taavetti teki työtä kuin olisi tuli ollut kantapäillä;
+pyhinä hän kuitenkin kävi Heinäniemen talossa sisartaan ja lankoaan
+puhuttelemassa. Olli muutti kesällä uuteen taloonsa Sampiahoon, jonka
+hän oli Taavetin antamilla rahoilla ostanut. Niin näytti kuin Sampiahon
+talon pelloista tulisi kunnon peltoja, jos vaan niiden päälle työtä
+tehtäisiin. Olli tahtoi että Taavettikin muuttaisi heille; sopihan
+taloon lankomieskin, varsinkin senlainen lanko kuin Taavetti.
+
+"Asuhan pois vaan itse taloasi", arveli Taavetti, "kyllähän minä aina
+itsestäni huolen pidän."
+
+Kun syksy tuli, ja viljat korjattiin, tuli Taavetin äiti heikoksi
+sairaaksi. Taavetin ensimmäinen tehtävä oli panna hevonen valjaihin ja
+ajaa lääkärin hakuun kaupungista, pian hänen onnistuikin lääkärin
+saada, jonka hän kyyditsi kotiin. Vaan eipä lähtenytkään lääkäristä
+apua, mummo kuoli kumminkin Taavetin ja sisarten suureksi suruksi.
+
+Nyt päätti Taavetti luopua torpasta ja tehdä perinnön jaon. Oikein lain
+mukaan olisi hänen vielä muutama vuosi pitänyt olla holhun-alaisena,
+vaan kun hän oli kaiken haltijana ja ansaitsijana ollut jo monta
+vuotta, ei kukaan lukua pitänyt hänestä, ja hän sai tehdä niin kuin
+halusi. Hän antoi sisarillensa kaiken omaisuuden ja torpan myynnistäkin
+saadun rahan, vielä oman ansaitsemansakin säästön lisäksi, ettei
+jättänyt itselleen kuin kymmenen ruplaa. Sitten hän kuulututti kirjansa
+ulos siitä seurakunnasta, sisartensa ja lankonsa ja Pynnölän Leenan
+suureksi mielipahaksi. Hanna sisar muutti asumaan entisiin
+opettajattarensa huoneisin, jotka oston kautta hänelle joutuivat ja
+Esteri meni sisar Marille palvelukseen.
+
+Kirjojaan odotellessaan asuskeli Taavetti lankonsa luona Sampiahossa,
+jossa häntä yhtenään kiellettiin minnekään matkustamasta, mutta
+Taavetti ei vastannut mitään niihin asioihin. Kun vihdoin hänellä oli
+kirjat ja passit taskussa meni hän rovastista palatessaan Pynnölään.
+Leena seisoi pihalla, kun Taavetti siihen saapui.
+
+"Hyvästi nyt, Leena", sanoi Taavetti, puristaen Leenaa kädestä.
+
+"Niinkö sinä nyt lähdet ja jätät kaikki tänne, aivan sipo sillensä?"
+
+"Niin, Leena, tämän päivän perästä et sinä näe minua. Kas minä näetkös
+en tahdo olla isäsi harmina täällä. Onko isäsi kotona?"
+
+"On, arvaten hän on kamarissa."
+
+"Kiitos neuvostasi, minä menen hänen puheillensa; mene sinä jonnekin
+muuanne."
+
+Leena meni navettaan päin ja Taavetti isännän luo kamariin.
+
+"Hyvää päivää, isäntä!" sanoi hän, astuttuansa huoneesen.
+
+"Päivää, päivää", vastasi isäntä.
+
+"Minä lähden tänä päivänä pois tästä seurakunnasta. Teidän ei nyt
+tarvitse olla missään turhassa luulossa, että minä puolestani
+vävyksenne tunkeun. Eikö se ole teistäkin hauskaa, kun pääsette
+Taavetista?"
+
+"Mistä sen käsityksen olet saanut että sinusta päästä haluan? Ja minä
+aina olen pitänyt sinua miesten parhaana?"
+
+"Näettekös, isäntä, minä olen aivan köyhä mies. Ei mulla ole nyt enään,
+kun olen kaikki jakanut, muuta kuin kymmenen ruplaa."
+
+"Eihän se minulle kuulu, kuinka paljon sinulla on rahaa."
+
+"Kuinka niin."
+
+"Niin se on, enhän minä rahaa tarvitse."
+
+"Enkä minä taas teille antaisikaan rahojani vennon vieraalle ihmiselle.
+Hyvästi nyt!"
+
+"Hyvästikkö? Minne se semmoinen kiire on?"
+
+Taavetti oli kumminkin silloin jo ulkona, eikä enempää odottanut eikä
+kuunnellut, vaikka isäntä huuteli häntä palaamaan kahvia juomaan.
+
+"Hyvästi nyt Taavetti!" huusi Leena navetan ovelta. "Käy nyt sentään
+joskus vielä tässäkin kylässä!"
+
+"Hyvästi Leenaseni", sanoi Taavetti, kuitenkin mennen ulkopuolelle
+porttisolan. Siinä hän hetkeksi pysähtyi ja mietti mitä hänen
+oikeastaan pitäisi tekemän; vähän aikaa siinä mietittyänsä kääntyi hän
+takaisin Leenan luo.
+
+"Kummallista kun en minä tahdo päästä eroon tästä talosta", tuumi
+Taavetti Leenalle navetan edessä.
+
+"Niin, ja minä en mitenkään tahdo voida laskea sinua pois, senkin
+tähden kun sinä aiot ikipäiviksi mennä pois tästä seurakunnasta."
+
+"Hyvästi nyt kumminkin", sanoi Taavetti, pitäen Leenan kättä omassaan.
+"Täytyyhän minun kumminkin lähteä. Eihän sitä tiedä kuinka kauvan minä
+pysyn poissa tästä seurakunnasta."
+
+"No, niinhän se on", sanoi Leena, tullen vähän iloisemmaksi. "Hyvästi
+nyt sitten!"
+
+Isäntä seisoi portailla ja katseli asian menoa sanaakaan virkkamatta.
+Taavetti ohjasi kulkunsa portaiden editse ja sanoi sivu mennessään:
+
+"Hyvästi nyt isäntä! Menoa se on kaikki, mikä näkyy!" ja meni niin
+enempää puhumatta ulos pihasta.
+
+"Soma poika!" arveli isäntä Taavetin mentyä.
+
+Taavetti asteli hyvin miettiväisenä Sampiahoon. Sinne päästyään istahti
+hän penkille eikä puhunut mitään. Pian huomasi Olli isäntä Taavetin
+äänettömyyden.
+
+"Kävitkö Pynnölässä pappilamatkalla?"
+
+"Kävinhän minä siellä", sanoi Taavetti pitkäveteisesti.
+
+"Ja siellä mitä sanottiin?"
+
+"Sitä en ymmärrä itsekään, mitä siellä sanottiin, mutta kummallista se
+on tämä mailman meno."
+
+"Miksi et tee jonkunlaista päätöstä asiassa? Olisi tuo minun asiani,
+että rikkaan talon tyttö olisi morsiameni, niin empä minä sitä niin
+veistokselle jättäisi."
+
+"Niin se sinun asiasi ehkä olisi, vaan minun miehelleni ei se sovellu.
+Minä en ole tottunut muuhun kuin työlläni elämään. Se tuntuisi niin
+minusta, kun naisin rikkaan tytön, juuri kuin saisin köyhäin apua."
+
+"Ole nyt jo höpisemättä, onko se köyhäin apua, kun naipi rikkaan tytön?
+Johan sinun päähäsi on reikä ilmestynyt."
+
+"Kyllä Pynnölän Leenasta hyvä emäntä tulee", sanoi siihen Mari,
+tarttuen miesten puheesen. "Älä suinkaan Taavetti jätä Leenaa, vaikka
+hän onkin hiukan vanhempi sinua."
+
+"No, sen tulla, sen tietää kaikki mailma, enhän minä ole Pynnölän
+Leenaa kosinut. Siinä kaikki, kun hän vaan kävi minua hoitamassa
+sairauteni aikana."
+
+"Siinäpä se juuri onkin asia", sanoi Mari.
+
+Taavetti jäi puhumattomaksi.
+
+Päivällisen jälkeen suoriutui Taavetti matkalle otettuaan sydämelliset
+jäähyväiset langoltansa ja sisareltansa ja läksi niin astumaan
+nahka-laukku selässä outoa tuntematointa tulevaisuutta kohti.
+
+
+
+X. Oppiretki.
+
+Yötä ja päivää astui Taavetti, melkein aina oli hän tien päällä, että
+hän ehtisi paljon käydä ennen kuin kymmenen ruplaansa loppuisi. Melkein
+koskematta saattoi sanoakin sen summan olevan, kun hän saapui
+pääkaupunkiin.
+
+"Onko täällä yhtään satulamaakaria tai seppää", kysyi Taavetti eräältä
+kerjäläisakalta tullin luona.
+
+"Kyllä kait niitä tässä kylässä on, missäs niitä sitten on, jos ei
+täällä?" vastasi akka.
+
+Sillä vastauksella oli Taavetti tyydytetty ja astui yhtä katua ylös,
+toista alas. Vihdoin hänen silmänsä keksivät sepän pajan, sinne hän
+pistiin sisälle.
+
+"Otetaanko täällä työhön maalta tullutta miestä?" kysyi hän seisoen
+pajan permannolla, laukku selässä.
+
+"Ei, täällä pidetään vaan kaupungin seppiä", vastasi muudan nuori
+irvileuka seppä.
+
+"Eikö täällä oppiinkaan oteta?" kysyi Taavetti.
+
+"Sekin on sattumaisiaan myöten", vastasi sama taas.
+
+"Hyvästi sitten", sanoi Taavetti ja jatkoi matkaa edelleen. Kauvan
+aikaa sinne ja tänne astuskeltuaan, meni hän muutamaan kauppapuotiin.
+Siinä hän osteli yhtä ja toista pientä kalua ja samassa kun hän maksoi,
+tuli kauppias itse sisälle. Kauppiasta huvitti ruveta kyselemään mistä
+niin tanakka ja pulska nuori mies oli kotoisin. Taavetti kertoi
+lyhyesti sukunsa ja siihen asti eletyn elämänsä.
+
+"Te siis niinmuodoin olette seppä, satulamaakari ja maantyön tekijä.
+Mitä te kaikista mieluummin tekisitte?" kysyi kauppias.
+
+"Maantyötä tekisin, jos minulla olisi oma talo, vaan torppariksi en
+ikinä rupea."
+
+"Jaha, jaha", sanoi siihen kauppias. "Mutta tottahan kaupungin työtäkin
+aiotte tehdä, kun kaupunkiin olette tullut."
+
+"Kyllä, jos kunnon työtä saan, vaan mitättömiin en minä rupea."
+
+"Aivan oikeen!" vastasi kauppias.
+
+Taavetti kokoili ostoksensa kainaloonsa ja alkoi lähteä, mutta kauppias
+sanoi:
+
+"Odottakaas hiukan! Tahdotteko ruveta satulamaakarille, niin minulla on
+hyvinvoipa satulamaakari tuttavana, hänen luonansa ehkä saatte paikan."
+
+"Kiitoksia paljon! Kuinkahan sen löytäisin?"
+
+"Voisinhan lähteä teitä viemäänkin, hän on aivan lähellä tässä."
+
+"Jos siitä ei aivan suurta vaivaa olisi, niin pyytäisin herra patruunin
+sitä tekemään; muutoin minun laatuni on, etten vaivaa ketään minua
+auttamaan ennen kun voin sanoa että: nyt on hätä!"
+
+"Ei se vaiva niin suuri ole. Kun se mestari on hyvä tuttavani, minä
+useastikin siellä pistäyn noin vaan ilman asiaakin. Poltatteko
+paperossin niin kauvan kuin menen vähän päälleni muuttamaan?"
+
+"Kiitoksia paljon! En minä polta, eipä täällä oppipojat kaupungissa
+kuulu saavankaan sauhuttaa."
+
+"Ei suinkaan, ei suinkaan", sanoi kauppias ja meni toiseen huoneesen.
+
+Hyvin pian tuli kauppias takaisin, puettuna sievään pikku turkkiin ja
+karvalakkiin. Silloin lähdettiin puodista ulos ja astuttiin vähän
+matkaa kapeata, väärää katua, kauppias edellä ja Taavetti perässä,
+siksi kunnes tultiin erään talon portille, jonka päällä oli suuri
+kyltti ja siinä erinomaisen suuri satulan kuva kaikkine hihnoineen ja
+solkineen. Siitä portista he nyt sisään astuivat ja menivät matalaan
+puurakennukseen pihan laidassa. He astuivat ovesta sisälle isonlaiseen
+huoneesen.
+
+Täällä seisoi leikkauspöydän ääressä vanha mies. Hänen
+kokoonkyyristynyt vartalonsa ja harmaa, osaksi poiskarissut tukkansa
+osoitti, että hänellä oli ollut kylliksi tehtävää ajan monivaiheisessa
+taistelossa. Lähemmin miestä tarkastaen, pian selvisi että hänellä oli
+nuoruutensa kukoistuksen päivinä ollut paljon voimaa.
+
+Vieraiden sisään tullessa kääntyi ukko kohteliaasti tulijoihin päin ja
+hymyillen odotti mitä he lausuisivat.
+
+"Hyvää iltaa, mestari! Minä tuon teille uuden apulaisen", sanoi
+kauppias, samalla puristaen mestaria kädestä.
+
+"Jumala antakoon! Mistä patruuni sitä apulaista tuopi?"
+
+"Hän on maalta, arvatenkin maan satulamaakarin poika, ja luulen että
+hän haluaisi täällä oppiansa lisätä."
+
+"Kiitoksia tarjouksestanne, herra patruuni! Mutta minulla ei ole tällä
+hetkellä työ-sijaa, on näettekö kaikki istuinpaikat täydet."
+
+"No, siitä vähän väliä on, tottahan nuorelle miehelle jossakin sen
+verran sijaa on, ja hyvä sopuhan sitä toista antaa. Älkää nyt aivan
+kieltävää vastausta antako."
+
+"No, onhan se niinkin", sanoi mestari hymyillen ja katsellen Taavettia
+päästä jalkoihin asti. Hän otti lasisilmät nenältään ja laski ne
+pöydällensä, istahti ja sanoi toisillekin:
+
+"Olkaa vieraat niin hyvät ja istukaa!"
+
+Nyt istahtivat kaikki, odottamatta uutta käskyä. Istuvassa asemassa
+alkoi mestari tuumimaan:
+
+"Onpa tuores ja voimakkaan näköinen nuori mies, ja pelkään pahoin että
+hän heikontuu ahkerassa istuntatyössä. Mutta jos sinulla on halu
+käsitöihin, niin syytön olen siihen silloin minä, jos sinä heikkonet
+satulamaakarina. Minkä verran olet ennen sitä työtä tehnyt?"
+
+Taavetti mietiskeli vähän ja sitten virkkoi:
+
+"Olen tehnyt sitä työtä kahdeksanvuotisesta pojasta talvisin, vaan
+kesillä olen enimmäkseen maantyötä tehnyt ja minä olenkin kymmenen
+vuoden vanhasta ollut torpparina isäni kuoltua."
+
+"Oletko kymmenenvuotisesta torpparina ollut? Sepä on hauskaa, se on
+oivallista tuo!"
+
+"Kyllä kait mestari myöntyy ottamaan tämän nuoren miehen, niin minä
+alan lähteä kotiin päin?" arveli kauppias.
+
+"Kyllä, kyllä, jääköön poika tänne!"
+
+"Hyvästi sitten!"
+
+"Hyvästi, hyvästi!"
+
+"Kas niin! Mikäs nimes onkaan? Nyt sinä olet meidän miehiä."
+
+"Taavetti minun nimeni on."
+
+"Vai Taavetti! Oletpa sinä oikein vanhan ajan miehiä! Niin tulepas
+tänne työhuoneesen, minä osotan sinulle paikkasi."
+
+Nyt astui ukko edellä pienestä mustuneesta ovesta ja talutti kädestä
+Taavettia, täten tultiin hyvin suureen huoneesen, jossa istui työssä
+toistakymmentä miestä.
+
+"Täältä se tulee teille eräs uusi Taavetti!" sanoi mestari. "Kas niin,
+sinä saat työskennellä, istu siinä, tänään ei kumminkaan tarvitse tehdä
+mitään, huomenna vasta."
+
+Silloin meni mestari takaisin leikkauskamariin, ja Taavetti istui
+vanhalle pyöreälle puutuolille tiskin päässä. Siinä hän katseli vitkaan
+ympärillensä ja näki että huoneessa työskenteli melkein vaan
+oppipoikia, paitsi kolmea elähtäneempää sällis-miestä.
+
+"Mistäs se semmoinen Taavetti nyt on tullut?" kysyi vanhin sälli.
+
+"Olen äsken maalta tullut ja rouvan asialle lähetetty", sanoi Taavetti
+hyvin totisena.
+
+"Rouvanko asialle lähetetty? Taidatpa olla aika veitikka!"
+
+"Ne ovat semmoisia moukkia ja jätkiä, kun ne ensin tulevat kaupunkiin,
+ettei mihin panna, vaan vähitellen poistuu se moukka sisästä täällä
+kaupungissa", arveli toisella puolen tiskiä istuva nuorempi sälli.
+
+"Kyllä se on aivan paikallaan, kuten sanoitkin", arveli ensimmäinen ja
+molemmat jatkoivat sitten äänetönnä työtänsä.
+
+Vähät piti Taavetti sillä väliä, miksi häntä sanottiin. Se oli hänen
+mielestänsä sama, olipa tuota jätkä vai moukka, kunhan vaan koetti
+tehdä tehtävänsä kunnollisesti. Siinä tarkoituksessa hän katseli hyvin
+tarkasti kuinka työtä tehtiin. Vähän ristiriidassa oli hänen
+ajatuksensa siinä istuessa, oliko satulamaakarin työ yhtä etevää kuin
+esimerkiksi sepän; siihen ei hän kumminkaan omista ajatuksistansa
+saanut selvää vastausta. Viimein juolahti hänen mieleensä kysyä
+mestarilta lupaa mennä ulos kävelemään. Hän meni mestarin luo ja pyysi
+saada käydä vähän kaupungilla, vaikka hän oli matkustuksesta kyllin
+väsynyt,
+
+"Mene vaan, älä kumminkaan ole kauvan, illallisen aika tulee pian",
+lausui mestari.
+
+Taavetti meni ja käveli pitkin kapeata, mutkaista katua alas rantaan.
+Täällä tunsi hän että oli tehnyt jotakin, jota ehkä lähimmässä
+tulevaisuudessa tulisi katumaan. Hän tunsi tehneensä jotenkin
+ajattelemattomasti, lähtiessään kodistansa, jossa olisi voinut kyllä
+elää. "No", johdatti hän mieleensä, "teinhän sen sisarteni tähden. Enkö
+heille kaikkia jakanut, mitä omistin?" Hän tunsi kovan koti-ikävän ja
+Leena se erinomaisesti nyt tuossa jäätyneessä rannassa seisoessa
+muistui hänen mieleensä. Melkeempä tunsi hän omantunnon soimausta, että
+oli hänen niin vähin pakinoin jättänyt. Raitis koillistuuli hajoitti
+kuitenkin hänen mielenliikutustansa ja vähän rauhallisempana kääntyi
+hän mestarinsa asuntoon.
+
+Täällä oltiin juuri rupeamassa illalliselle. Kisällit söivät kamarissa
+ja pojat kyökissä. Taavetti sai ottaa sijansa poikien seurassa.
+Näyttipä tuossa ruokaa olevan, vaikka ei aivan samanlaista kuin hänen
+kotiseurakunnassansa. Mutta maassa maan tavalla, niin ajatteli
+Taavettikin ja koetti syödä, vaikka ei yhtä aikaa tahtonut häneen
+mahtua ruoka ja koti-ikävä. Ja niin hän vähän haukattuansa siirtyi pois
+pöydän luota.
+
+Illallisen jälkeen tehtiin vielä joku aika työtä, sillä välin kuin
+pienin oppipoika valmisteli vuoteita. Työstä lakattua istuskelivat
+sällit haikuja vedellen; muutamat oppipojat toistensa kanssa kisailivat
+ja voimistelivat, muutamat kirjoittivat tai laskivat kivitaululle.
+Taavettikin katseli tuota kirjoitusta ja luvunlaskua ja sanoi:
+
+"Johan se tulee koko lailla sievää kirjoitusta! Saatteko täällä käydä
+koulua?"
+
+"Kyllähän täällä saapi sunnuntaikoulua käydä, vaan ei siellä paljon
+opi, eikä siellä ole suuret vaatimukset", arveli poika, nimeltään
+Jaakko.
+
+Taavetin silmät kiilsivät ilosta, kun kuuli saavan kaupungissa
+kouluakin käydä. Nyt hän mielessään päätti olla täällä kumminkin niin
+kauvan, että edes oppisi hyvästi kirjoittamaan ja lukua laskemaan.
+
+Vitkaan, mutta vihdoin viimeinkin pantiin levolle. Taavetti valvoi
+kauvan vuoteellansa, ennen kuin uni hänen silmänsä sulki. Unessaan oli
+hän kulkevinansa outoja tuntemattomia maita, kävipä hyvin hämärästi
+kotiseurakunnassaankin ja uneksui jotakin sieltä kuin sumun seasta. Hän
+heräsi aamulla hyvään aikaan, nousi vuoteeltaan, puki päällensä ja
+istui tuolilleen. Pian sen jälkeen nousivat kaikki toisetkin ylös ja
+asettuivat kukin paikallensa.
+
+Kun kaikki oli työssä, tuli mestarikin sinne edessänsä esiliina
+viheriästä verasta.
+
+"Hyvää huomenta!" lausui hän sisään astuessaan.
+
+"Huomenta, huomenta!" vastasivat kaikki yhteen suuhun, Taavettikin
+muiden mukana.
+
+"No, kuinkas tuntuu olo pääkaupungissa?" kysyi mestari Taavetilta.
+"Joko minä alan työtä antaa?"
+
+"Olkaa niin hyvä!" sanoi Taavetti vastaukseksi.
+
+"Minä annan työtä, että näen mimmoinen satuloitsija sinä olet. Sitte
+saamme muutaman viikon päästä nähdä, kummoisilla ehdoilla voin sinua
+eteenpäin pitää. Minä annan ensin semmoista, jota arvaan sinun
+parhaiten osaavan. Tee viidet päitset ja kaksi paria suitsia."
+
+"Se paraiksi!" vastasi Taavetti.
+
+Pian olikin aineet hänellä edessänsä.
+
+Nyt aukasi Taavetti laukkunsa ja otti sieltä esille työkalunsa, joita
+hän latoi tiskille. Pian hänen komeat työkalunsa vetivät kaikkein
+huomion puoleensa.
+
+"Ne ovat kaikki omia tekemiäni, paitsi terät naskaleissa", tuumi
+Taavetti lankaa tehdessään.
+
+"Hohtimet, vasara ja puukkokin?" kysyi vanhin sälli.
+
+"Kaikki, paitsi terät naskalissa."
+
+"Katsopas veli-hopea, mimmoinen Taavetti meille nyt on tullut! Sanotko
+vielä moukaksi?" sanoi taas vanhin sälli toiselle.
+
+"Niinpä on näenmä!" tuumi toinen.
+
+Nyt alkoi Taavetti totuttuun tapaansa neuloa suristaa päitsiä ja
+suitsia ja niin niitä tuli kuin turkin hiasta.
+
+Sällit ja pojatkin kallistelivat päätään ja tuumivat: "Pahus sentään!
+Voi toki kumminkin!"
+
+Mestarikin tuli aika ajoin sisään ja katseli Taavetin neulomista.
+
+"Kyllä minä näen, kyllä!" tuumi ukko aina sivumennessään.
+
+Kun Taavetti oli saanut määrätyn työnsä valmiiksi, vei hän ne
+mestarille ja kysyi:
+
+"Mitä sanoo mestari näistä? Olkaa hyvä ja katsokaa!"
+
+Mestari tutkisteli joka mutkan, melkein joka piston ja sanoi:
+"Kiitoksella hyväksytään!"
+
+"Mitä mestari aikoo nyt minuun nähden?" kysyi Taavetti.
+
+"Olen asian valmiiksi tuuminut. Jos tahdot olla opissa puolen vuotta
+ilman palkkaa, niin pääset keväällä sälliksi. Muutoin, jos et olisi
+niin hyvä työmies, täytyisi sinun olla opissa viisi vuotta."
+
+"Ei muuta?" tuumi Taavetti.
+
+"Ei mitään muuta", vastasi mestari.
+
+"Siihen olen hyvin tyytyväinen", virkkoi Taavetti.
+
+Tehtiin siis kaupat ja Taavetti rupesi satulamaakarin oppiin puoleksi
+vuodeksi. Mestari oli kirjoittavinaan asian kirjaansa; ei sen enempää
+siinä puuhia käytetty.
+
+Siitä lähtien Taavetti oli oppilainen ja teki kaikkea, mitä vaan
+käskettiin. Kertaakaan ei hänen kuultu niskoittelevan eikä vastaan
+murisevan, niin kuin moni pienempi ja nuorempi teki, vaikkeivät mitään
+osanneet. Väli-aikoinaan hän sangen ahkerasti opetteli kirjoittamaan ja
+lukua laskemaan ja erinomaisen ahkeruuden kautta hän edistyi niin, että
+sai keväällä hyvät todistukset sunnuntaikoulusta.
+
+Silloin päättyi oppi-aikakin. Nyt oli hän jo jokseenkin perehtynyt
+kaupungin satulamaakarin monipuoliseen ammattiin ja oli myöskin nähnyt
+että kaupungin käsityöläissällit enimmäkseen olivat suuria juoppoja.
+Oppi-aikana oli juominen pojilta mitä jyrkimmästi niiltä kielletty;
+mutta sälliksi päästyä oli melkein pakko juoda, jos vähänkään tahtoi
+olla toisten sällien kaltainen. Nyt oli Taavetin pitäminen sälli-pidot.
+Jo edellisellä viikolla oli sällejä kulkenut toisistakin työpaikoista
+katsomassa, kun Taavetti teki näyte-satulaa. Tavan mukaan piti silloin
+tuon näytteen tekijän tarita vieraille hyvät ryypyt; vaan Taavetti piti
+eri tapaa, hän keitätti teetä ja kahvia. Muutamat sitä ottivat, toiset
+eivät semmoista tarjousta maistaneetkaan. Vihdoin tuli tuo pito-aamu;
+silloin lähetti Taavetti yhden pojan käskemään sällejä illaksi sinne.
+
+Heitä saapuikin illalla jommoinenkin joukko ja luulivat he nyt saavansa
+päänsä täyteen, mutta turhaa. Nytkin tarjottiin vaan ruokaa, teetä ja
+kahvia. Se ei ollut kaikkien mieleen ja tyytymättömät huomauttivat
+Taavettia edes ruokaryyppyä antamaan. Mutta hän tuumi vastaukseksi:
+"Jolle ei ruoka kelpaa ilman viinaa, se saa olla syömättä!"
+
+Muutamat juopoimmat suuttuivat siitä sanasta niin, että lähtivät pois
+talosta kesken syönnin, pahaa muristen mennessään. Vaan Taavetti tuumi:
+"Menkööt!"
+
+Olipa joukossa semmoisiakin, jotka pitivät senlaisia pitoja hyvänä ja
+tuumivat että niin aina pitäisi tehtämän!
+
+Kaksi viikkoa työskenteli hän vielä oppi-paikassansa; sen ajan
+kuluttua, otti hän puhuaksensa mestarille:
+
+"Nyt taitaa olla minun vuoroni lähteä!"
+
+"No, kuinka Taavetti semmoista nyt puhuu?" tuumaili mestari.
+
+"Niinpähän tuo tuli mieleeni, että menen takaisin sinne, mistä
+tulinkin!"
+
+"Ei suinkaan sille mitään voida; saatte kirjanne vähän ajan päästä!"
+
+Taavetti asetteli työkalunsa laukkuunsa, odotellen päästö-kirjaansa ja
+toiset sällit kummikseen katselivat, kun Rahkonen muuttoa teki. Sen
+huomasi Taavetti ja sanoi:
+
+"Niin minusta tuntuu lähteneen moukka liian tarkkaan sisältäni; täytyy
+lähteä maalle uutta saamaan!"
+
+"Mitä niitä vanhoja leikkipuheita muistelee?" tuumivat toiset sällit.
+
+"Kukapa heitä muistelee muun vuoksi, kuin sen ettei tarvitse tehdä
+pilaa talonpoikaisesta miehestä. Millähän luulisitte elävänne, jos ei
+maalainen maan povesta teille kovalla vaivalla ja työllä leipää
+raatais?"
+
+"Syötäis ulkomaan viljaa!" vastasi eräs, joka luuli olevansa muita
+viisaampi.
+
+Vaan ennen kuin Taavetti ennätti siihen mitään vastata ehätti vanhin
+sälli sanomaan: "Eikö ulkomaan viljan kuokkija olekaan maalainen?"
+
+Siihen se juttu pian loppui, kun toinen ei osannut mitään vastata.
+
+Silloin toi mestari päästö-kirjan ja Taavetti katseltuansa sekä
+oikealta että nurjalta puolelta, pisti sen povi-taskuunsa.
+
+Sälli-kirjat ja päästö-passit taskussa ja laukku selässä jätteli hän
+nyt hyvästi kaikkia ja alkoi astumaan kaupungista pois. Kun tulli oli
+hänen selkänsä takana, tunsi hän itsensä erittäin onnelliseksi ja
+rauhalliseksi tuolla leveällä maantiellä, sillä olipa hän kulkemassa
+kotoansa kohden.
+
+Nyt oli luonto toisenlaisessa puvussa kuin syksyllä hänen tullessaan.
+Minne vaan katsoi, oli kaikki viheriätä ja viehättävän suloista.
+Iloissaan astui Taavetti ja väliin istahti tieviereen huokaamaan,
+taitteli keltakukkia huvikseen ja kuunteli lintujen laulua. Nyt huomasi
+hän vasta siinä istuessaan, ettei muistanut käydä kauppiasta
+kiittelemässä siitä, kun hänen niin oivalliseen oppipaikkaan oli
+toimittanut.--"No--kissa kiitoksella elää", tuumi Taavetti itsekseen,
+"jos ma joskus käyn kaupungissa, niin voinhan tuosta sittenkin puhua,
+jos hän silloin vielä elää."
+
+Näin hän kuljeksi melkein talossa käymättä, halki monen pitäjän,
+kaunisten ilmojen vallitessa ja niin saapui hän Sampiahoon.
+
+
+
+XI. Uudet tuumat.
+
+Laukku selässä astui Taavetti Sampiahon isoon tupaan.
+
+"Hyvää päivää! Terveisiä sieltä!" virkkoi hän sisään astuessaan ja
+istahti penkille, johon hän myös laukkunsa irroitti.
+
+Mari oli juuri leipomassa ja vastasi pöydän takaa:
+
+"No hyvää päivää! Joko sinä tulet?"
+
+"Johan tuota huojun tuolta: käytiinhän tuota jo tuolialakin.--Missä
+Olli on?"
+
+"Olli on Alavainion pellon aitaa korjaamassa."
+
+"Minäpä lähden sinne!" arveli Taavetti, ja lähti astumaan Alavainion
+perille.
+
+Sinne päästyään ja Ollin nähtyään, huusi hän: "Terveisiä kaupungista,
+lankoni!"
+
+Olli hänen nähtyänsä tarttui syliksi Taavettia, ja puristi häntä
+voimansa takaa ja sanoi: "No, terve tulemastasi tänne, hyvä Taavetti.
+Saapas sinun viimeinkin taasen nähdä!"
+
+"Hyyräätkö sinä minulle huonetta joksikin aikaa asuakseni?"
+
+"Asu vaan talossani, missä parhain taidat?" vastasi Olli iloissaan.
+
+Nyt jätti Olli aidan korjuun sikseen ja molemmat lähtivät astumaan
+taloa kohti.
+
+Täällä oli jo ruoka pöydällä odottamassa ja nyt rupesivat langokset
+syömään. Siinä satoi Taavetille kysymyksiä pitkin syönti-aikaa ja Mari
+tuumiskeli, milloinkas Taavetti menee Pynnölässä käymään.
+
+"Onko siellä Pynnölässä sitten vielä paikat paikoillaan?" kysyi
+Taavetti.
+
+"Kyllä!" vastasi Mari, "Leena odottaa sinua kuin päivän nousua, kun
+olit luvannut takaisin matkoiltasi tulla. Kyllä hän olisi saanut
+rikkaampiakin jo aikoja sitten, vaan eipä se Leena muista taida huolia
+kuin sinusta."
+
+"Mutta mitä sanoo Leenan isä?"
+
+"Mitä siihen Leenan isällä sanomista on? Eikö jokainen saa ottaa ketä
+itse tahtoo?"
+
+"Aivan niin se pitäis maailman sääntö olla", toisti Olli.
+
+"Kyllähän niitä maailmassa sääntöjä paljokin on, vaikk'ei niitä aina
+noudateta", sanoi Taavetti.
+
+Hauskoissa keskusteluissa kului ilta ja Taavetti sai hyvässä saunan
+lämpimässä virkistää itseänsä kylvyllä, joka olikin hänelle erittäin
+tarpeellinen pitkän jalkamatkan jälkeen.
+
+Seuraavana aamuna lähti hän kylälle astuskelemaan ja kävi sisarensa
+Hannankin luona, joka asui yksinään kuin eräkäs ainakin. Siellä viipyi
+hän vähän aikaa niitä näitä vähän haastellen. Sitten käänsi hän tiensä
+Pynnölään.
+
+"Hyvää päivää!" sanoi hän, astuttuaan Pynnölän kamarin ovesta sisälle.
+
+"Päivää, päivää! Mitä kuuluu?" kysyi isäntä.
+
+"Eipä tuon kummempaa, entistä enempää, muuta, kuin että kävin
+laittamassa itseni satulamaakarin sälliksi."
+
+"Vai niin! No, pankaa tupakkia piippuun!"
+
+"Kiitoksia! Ei vielä ole ruvettu savustamaan. Kyllä siihen vielä
+kerkiää!"
+
+"Leena, tuleppas tänne!" sanoi isäntä kamarin ovelta. "No, minne se nyt
+on mennyt?--Odottakaas, minä menen hakemaan."
+
+Vähän ajan takaa tuli hän Leenan kanssa sisään porstuanpuoleisesta
+ovesta.
+
+"Ai, Taavetti!" kiljaisi Leena. "Tulithan sinä!"
+
+Taavetti seisoi hämillään eikä osannut puhua juuri mitään isoon aikaan.
+
+Isäntä katkaisi viimein äänettömyyden ja sanoi: "Kyllä se on paras,
+että teistä tehdään pari! Enkä minä olekaan sitä vastaan. Mistäpä
+kunnollisempaa miestä Leenalleni hakisin?"
+
+"Tämä on odottamatonta minulle!" tuumi Taavetti, sulkien syliinsä
+isännän. Te olette kunnon vanhus!"
+
+"Minä tiedän sen, että sinä pidät minun kunnollisena miehenä, sempä
+tähden pidän minäkin sinua, enkä sentähden ainoasti, vaan siitäkin
+syystä että sinä kaiken elinaikas olet tehnyt vähän ansaitsevalla
+työlläs jaloja töitä! Lankosi on juuri sinun antamassas talossa
+isäntänä, voipi hyvin; siinä tilassa ei olisi, jollet sinä olisi häntä
+siihen nostanut!" Ja isännän pyöri vedet silmistä sitä sanoessaan.
+
+Taavetti oli myöskin vähän murtuneena, vaan kumminkin hän seisoi
+vakaana ja sanoi: "Minä en ole mitään ansiotöitä tehnyt! Olen vaan
+täyttänyt vanhimman veljen velvollisuuden. Vaikeahan olisi minun sitä
+nähdä, että kukaan minun tähteni köyhyyttä ja kurjuutta kärsisi."
+
+"Kuulehan, Leena! Niin puhuu mies, se, joka on oikea mies!" sanoi
+isäntä.
+
+"Nyt saan sanoa", virkkoi Taavetti, "etten ikänäni olisi vävyksenne
+tullut vastoin teidän tahtoanne; sillä vastahakoisuudessa ei tahdo olla
+siunausta!"
+
+"Niin se on, sovinto on aina paras leivän särvin! Menkää nyt ulos
+kävelemään, nuoret!" tuumi isäntä.
+
+Silloin lähtivät Taavetti ja Leena ulos ja astuskelivat pitkin joen
+rantaa tuossa lumoavassa kevätilmassa.
+
+"Voi, kuinka sinä Taavetti olit hyvä, kun tulit!"
+
+"Oliko sinulla ikävä poissa ollessani?"
+
+"Älä kysy! Eikö sinulla ollut yhtään ikävää?"
+
+"Jos ei yhtään olisi ikävä ollut, niin tottahan siellä olisin pysynyt!"
+
+"Jos olisit siellä pysynyt, niin ei minua olisi kauvan ollutkaan!"
+
+Nyt he istahtivat raidan juurelle ja Taavetti käski Leenan kertomaan
+hänelle tapahtumista poissa olonsa aikana.
+
+"Ensin kun lähdit ulos portistamme", kertoi Leena, "itkin navetan
+nurkassa kauvan aikaa. Vihdoin kuin olin kyllikseni itkenyt, menin
+kamariin ja haudoin silmiäni kylmällä vedellä, ettei isäni huomaisi
+minun itkeneeni. Niin kului se päivä ja kului toinen ja minä rupesin
+luottamaan siihen, että sinä kyllä vielä tulet takaisin. Isältäni ei se
+mitenkään pysynyt huomaamatta, sillä hän kuuli ja näki sen, että surin.
+Hän kielsi minua joutavilla asioilla päätäni vaivaamasta, vaan
+kuitenkin jahkaili hänkin ja tuumiskeli: 'Oli se Taavetti hyvä poika,
+vaan mikä sen päähän nyt liene pistänyt?' Isäni oli sisar Elsallekin
+kertonut että Leena se suree sulhoansa. Eräänä päivänä tulikin Elsa
+meille ja haastatti minua ja kyseli ja kun hänelle kerroin mitä minä
+mielessäni kuvittelin, arveli Elsakin, että parasta oli niin tehdä kuin
+ajattelin. Talven kuluessa kävi kosijoita, niitä kävi useampiakin, vaan
+minä aina sanoin, en mitään kaipaavani ja ennemmin jääväni vanhaksi
+piiaksi. Töyryn Heikki oli ainoa, joka piikitteli ja sanoi: "Sitäkö
+kerjäläistä, maankulkuria odotat?"
+
+"Sanoiko Töyryn Heikki minua kerjäläiseksi?"
+
+"Älä nyt suinkaan Taavetti hyvä, häneen suutu, vaikka hän niin
+sanoikin!"
+
+"Sanokoon melkeinsä, vaan en suinkaan häneltä ole mitään kerjännyt!"
+
+Nyt taas jatkettiin hiukkasen kulkua ja käännyttiin taloon. Siellä
+syötiin, juotiin kahvia ja sen perästä suoriutui Taavetti menemään
+Sampiahoon.
+
+Siellä odotettiin uteliaisuudella mitä Taavetti toimisi kylässä. Kun
+hän nyt tuli takaisin, rupesivat Mari ja Olli kyselemään, kävikö
+Taavetti Pynnölässä?
+
+"Kävinhän minä jo Hannankin luona! Se tyttö raukka siellä asuu
+yksinään; mahtanee hänellä olla oikein ikävä?"
+
+"Hannastako sitä huolta pidetäänkin, eikö Leenasta?" kysyi Mari.
+
+"Tottahan minä nyt sisarestani suuremman huolen pidän, kuin vieraasta
+ihmisestä!"
+
+"Minä luulen että sinä olet oppinut siellä kaupungissa valehtelemaan!"
+sanoi Mari.
+
+"Ehkä vähän sitäkin!"
+
+"Arvasinhan minä sen!"
+
+"No, mikä siitä nyt sitten tulee?"
+
+"Jos totta puhut, niin tulee häät", tuumi Mari naurahdellen.
+
+"Ja mikä häiden perästä?"
+
+"Pynnölän vävy, jonka nimi on Taavetti!"
+
+"Entäs vävyn perästä?"
+
+"Tietysti Pynnölän isäntä, mikäs tuosta muuta on tulla?"
+
+"Mitäs sinä, Olli, sanot, kun Mari aina vaan puhuu!"
+
+"Minä myötään aina, kun kuulen totta puhuttavan!"
+
+"Oletkos sinä, Olli, kuullut koskaan vasikan nahkoja saatavan?"
+
+"Olenhan minä kuullut niitä viime talven ajallakin useampia saadun,
+muun muassa Töyryn pohatta Heikinkin!"
+
+"Etkös sinä luule vasikan nahkoja kesällä saatavankaan?"
+
+"En, sillä vasikat tapetaan kaikki talvella ja niiden nahat makaavat
+kesällä parkissa; ei niitä voi tähän aikaan saada!"
+
+"Taitaahan sinussa olla totta, niin kumminkin kuuluu!" sanoi Taavetti
+lopettaen jutun.
+
+Vähän aikaa mietittyänsä jatkoi hän sitten: "Pitäishän minun ostaa
+Leenalle jotakin, sormus edes!"
+
+"Kyllä sinun se kumminkin täytyisi ostaa!" sanoi Olli.
+
+"Lähteeköhän täältä kukaan kaupunkiin piakkoin?"
+
+"Saattaisihan tuota mennä minä!"
+
+"No, jos sinulla on muutakin asiaa, kuin sormuksen osto, niin mene vaan
+kaupunkiin!"
+
+"Voinhan viedä sinne voita."
+
+"Niinpä ole niin hyvä ja mene!"
+
+Silloin suostuttiin, että Olli huomen-aamulla lähtee kaupunkiin.
+Taavetti tarjosi hänelle kaikki rahansa, kolmekymmentä kaksi ruplaa.
+Hän oli oppi-aikanaan ylityöstä saanut vähän säästöön.
+
+"Ei sinun tarvitse minulle rahaa antaa, kyllä minä kihlakalut omalla
+rahallanikin tuon!" tuumi Olli eikä huolinut rahoista.
+
+Ollin ollessa kaupunkiretkellä ei Taavetti mitenkään tahtonut saada
+aikaansa kulumaan; hän koetti tehdä jotakin työtä, vaan sekään ei
+maistanut. Hän päätti siis parhaaksi kävellä pitkin metsiä ja ihanoita
+seutuja. Siellä hän monta kertaa jollakin kivellä istuskellen
+mietiskeli. Mikä häntä nyt mahtoi vaivata, kun ei työkään enään sujunut
+käsissä!
+
+Kahden päivän perästä tuli Olli kaupungista. Hän toi sievän kulta
+sormuksen ja komean silkin.
+
+"Ohoh!" tuumi Taavetti silkin nähtyään, "no kyllä Leena sen sietääkin."
+
+"Hyvin hyvästi!" sanoi Olli.
+
+"Aivan ansaittu!" sanoi Mari.
+
+"Herra-jesta!" sanoi Esteri, joka siihen myöskin oli saapunut.
+
+"Kuules Olli, mitä olen sinulle velkaa?" kysyi Taavetti.
+
+"Ei mitään!"
+
+"Se on kerrassa valhe! Ei kenenkään pidä sanoman tään taivaan kannen
+alla, että Taavetti Rahkonen on kihlakalunsa lahjaksi saanut!"
+
+Sen sanoi Taavetti hieman siihen laatuun, että Olli uskoi hänen totta
+puhuvan ja hän vastasi: "Kyllähän minä voin sanoa, että silkki maksaa
+seitsemän ruplaa, ja sormus kymmenen! Vaan enkös minä ole itse paljon
+enemmän sinulle velkaa?"
+
+"Se ei tule nyt kysymykseen, kuinka paljon sinä olet velkaa; tässä on
+seitsemäntoista ruplaa ja niin minä olen ne ostanut! Kiitos muuten
+vaivastasi, kun kävit ne hakemassa!"
+
+Taavetti oli niin sanoessaan laskenut rahat pöydälle, ja Ollin täytyi
+korjata ne puoleensa.
+
+"Pistä nuo talteen huomiseksi!" sanoi Taavetti, antaen silkin ja
+sormuksen Marille.
+
+Itse hän lähti ulos astelemaan. Oli lämmin kesä-ilta. Hän astui pitkin
+pellon pientaretta joelle päin. Sinne päästyään alkoi hän kivillä
+heitellä voileipiä pitkin hiljaa juoksevan veden puoli-tyyntä pintaa.
+
+"Vieläpä käteni on tarkka kuten ennenkin!" jupisi hän itsekseen.
+Siinä hänen leikitellessään näytti joen vastaiselta puolelta
+laskevan ilta-auringon valossa niin somalta Naavalan uhkea talo,
+kivi-navettoinensa--"Ollakko minulla tuommoinen talo!" Sitä
+ajatellessaan muisti isänsä kertomuksia tuosta Naavalan talosta ja sen
+asukkaista, kuinka he olivat vähitellen säästäväisyydellä rikkautensa
+koonneet. Mitään pahaa ei hän ollut kuullut koskaan heistä puhuttavan.
+--"Niin se on, kopeekasta on ruplan alku, yhdestä tuhannen alku,
+töllistä talon alku! Mutta mitä pastori kerran sanoi? Uskosta autuuden
+alku!"
+
+Hän käänsi nyt silmänsä toisaalle; siellä ilta-ruskon siipien alla
+sijaili Pynnölänkin talo, vaikka paljoa pienempi ja vähäpätöisempi kuin
+Naavala. Vaan Taavetin mielestä oli sitä vielä hauskempi katsella.
+
+"No, Taavetti, tänä päivänä se sitten pidetään se ratkaiseva tappelu!"
+sanoi Olli aamulla suurusta syödessä.
+
+"Mikäs sota tänään tulee?" vastasi Taavetti ja työnsi ruokaa suuhunsa.
+
+"Niinpähän näemme!" sanoi Olli, tehden samoin.
+
+"Mennäänkö hevosella?" jatkoi Olli sitten syömästä päästyänsä.
+
+"Kaikkea muuta vielä, jaksaahan tuonne kävelläkin!"
+
+"Niin marssitaan sitten Pynnölään!"
+
+"Ei suinkaan sitä nyt lähdetä kuin puulla päähän lyöden. Tottahan sitä
+nyt ensin arvellaan mitä siellä sanotaankin!"
+
+"Sanat tulee itsestään kuin köyhän kuolema, asia sen painaa ja
+pakottaa!"
+
+"Niin, pidä sinä puhetta, kun olet puhemies!"
+
+
+
+XII. Kysytään Leenalta.
+
+Pynnölän talossa oli Leena noussut aamulla aikaiseen ylös, pessyt
+kasvonsa ja kammannut päänsä, lypsänyt lehmät piian kanssa ja ajanut
+niitä vähän matkaa laitumelle päin.
+
+"Kuinka Leena näyttää niin surulliselta näinä päivinä?" kysyä hökäisi
+piika-tyttö.
+
+"Olenko minä entistä surullisempi?" oli Leena kysyvinään.
+
+Itsekseen jäätyään tähysteli hän Sampiahoon päin, jupisi itsekseen:
+"Saa nähdä mikä Taavetilla on mielessä! Ei moneen päivään käy meillä,
+vaikka hänellä kyllä on aikaa, niin se on kuin karhu pesässään."
+
+Hiljaa hiipien kulki hän kamariinsa ja rupesi neulomaan aloittamaansa
+pitkää vyötä, jota hän valmisti Taavetille.
+
+Minkä aikaa lienee siinä istunut, niin tuli isäntä ulkoa ja sanoi:
+"Satelee nyt! No, ompa hyväkin, kyllä pelto kulta sen tarvitseekin! No,
+ei Taavetista ole suinkaan kuulunut mitään?"
+
+"Ei, sitten kuin viimeksi kävi!" vastasi Leena.
+
+"Hm, hm!" murahti isäntä ja meni isoon tupaan.
+
+Kun hän juuri oli päässyt sinne, veti itseänsä eräs vanha kulku-akka
+sauvoineen ovesta sisään.
+
+"Hyvää päivää isäntä!"
+
+"Päivää!" vastasi isäntä; "mitä kuuluu maailmasta?"
+
+"Olinpa mennyttä yötä Sampiahossa ja siellä oli Taavetti Rahkonenkin
+taas tullut kotimailleen. No, siinä sitä sitten on pnlska miehen alku!
+Mikähän siitä vielä tuleekaan! Talon isäntäpä tietystikin, kun kerkiää.
+Tottahan tuo niin siivo ja pulska poika pääsee vaikka mimmoisen talon
+vävyksi, kun ei ennen aikaansa hätäile ja hutiloi!"
+
+Maija Stiinan viimeistä lausetta sanoessa tuli Leena tupaan ruokaa
+pöydälle tuomaan. Hän katseli mummoa ihmeissään ja kysyi isältään:
+"Mistä pojasta hän puhuu?"
+
+"Taavetista vaan! Sanoo että semmoinen voi päästä mimmoisen talon
+vävyksi hyvänsä, kun ei vaan hätäile."
+
+Isäntä istahti rahille ja tuli hyvin totisen näköiseksi, melkeimpä
+saattoi sanoa punakaksi kasvoiltansa. Mutta Leena, hän ei nähnyt paljon
+eteensä, kun hän kiiruimmittain lähti huoneesta, meni kamariinsa,
+painoi päänsä pään-alaiseensa ja itkeä nyyhkytti, hiljaa itsekseen
+jupisten: "Silläpä se Taavetti ei meillä enään käykkään! Sitä
+katsellaankin parempia! Niin, mitäs se näin pikku talosta tulisikaan
+kosimaan! Hulluuttahan tuo olisikin, Taavetin kaltaiselle! Lulliinhan
+minä kumminkin ettei hän talon suuruutta panisi kysymykseen, vaan eikös
+niitä ole liehtareita. Hän kun on niin yksitoikkoinen, ettei hänestä
+saa kukaan suoraa. Niin, Jumala sen tietää mitä hän ajattelee!"
+
+Samassa saapui siihen isäntäkin.
+
+"Arvasinhan minä sen! Minä näin sen kohta, että se teki tuon
+vaikutuksen. Kuinka sinä niin niivityitkään siihen Taavettiin?"
+
+"Se ei ole äsken tapahtunut asia, minä olen pitänyt hänestä aina!"
+
+"Niin, niin, ja tuolla tavalla se sitten nyt menee! Vaikk'eihän tuota
+vielä tiedä; voihan se käydä paremmin kuin luulemmekaan. Hän on niin
+muutoin sukkela siitä, ettei hän tahdo mitään ilmaiseksi, se kun luulee
+sen kaiken köyhäin apua olevan. Hänellä on ollut sellainen käsitys jo
+pienestä pojasta ja minä luulen ettei hän juuri rikkaampia katsele,
+vaan päin vastoin pitää meitäkin liian rikkaana!"
+
+"En usko asian niin olevan; paljonhan niitä puhutaan joutavia!" intti
+Leena.
+
+"Tuossahan tuo tuleekin Taavetti ja Olli mukana! Leena laita nyt, ettei
+sitä huomaa, että olet itkenyt!" sanoi isäntä, katsahtaessaan ulos
+kamarin akkunasta. "Saa nähdä tulevatko tänne ensin, vai menevätkö
+tupaan?--Niin, lupsis--tupaanpa tietenkin!"
+
+"Menkää nyt sinne, isä, ettei se akka pääse siellä suutaan soittamaan!"
+
+"Jako epäämään?" sanoi isäntä tupaan mennessään.
+
+"Hyvää päivää, terveisiä meiltä!" sanoi Olli, kun tupaan astui.
+
+"Päivää, isäntä!" sanoi Taavettikin.
+
+"No, hyvää päivää! Tulkaa vieraat kamariin!"
+
+Nyt menivät isäntä edellä ja Olli sekä Taavetti perästä. He pysähtyivät
+kaikin etukamariin ja isäntä sanoi: "Istukaa vieraat! Pankaa tupakkia
+piippuun!"
+
+"Eipä kiireempää!" vastasi Olli.
+
+Nyt he kaikin istuivat.
+
+"Tuli siitä sade viimeinkin!" alkoi isäntä puhetta.
+
+"Tulihan se, kylläpä sitä poutaa jo riittikin kerraksi!" arveli Olli.
+
+Siinä sitten keskusteltiin pelloista ja pellon aidoista. Vihdoin Olli
+rupesi tuumimaan:
+
+"Olisi meillä vähän asiaakin isännälle, jos se vaan kävisi päinsä!"
+
+"Mitähän asiaa se olisi, saiskohan kuulla tuota?"
+
+"Se olisi semmoista, että tämä Taavetti Rahkonen, pyytäisi naida teidän
+tyttärenne!"
+
+"Ohoh! Vai Taavetti tulee vävyksi meille, minä en tiedä siihen mitään
+sanoa, kysytään Leenalta! Leena, tulepas, tänne!"
+
+Leena tuli hiljaa käydä sipsutellen peräkamarista, ja niiasi.
+
+"Hyvää päivää!" sanoivat vieraat, melkein yht'aikaa.
+
+"Päivää!" sanoi Leena.
+
+"Nämä vieraat ovat tulleet nyt loppupäätöstä siinä asiassa tekemään,
+joka ei sinulle liene niin aivan outoa. Mitäs sinä siihen sanot?"
+
+"Minun vastaukseni on aivan lyhyt, se on, minä tahdon Taavetin!"
+
+"Niin, se on tehty siis!" sanoi siihen isäntä.
+
+Silloin veti Olli esille silkin ja sormuksen ja ojensi ne Leenalle.
+
+"Kiitoksia!" sanoi Leena, "Ai kuinka kauniita! Niin ihmeen kauniita!"
+
+"Mutta todellakin kauniita!" toisti isäntäkin.
+
+"Kyllä ne ovatkin!" sanoi Olli naurahdellen.
+
+Leena pani sormuksen sormeensa ja silkin päähänsä ja niin välähtelevä
+oli tuo silkki. Ihmeesti se Leenaa sievisti.
+
+Taavetti oli hiljaa katsellut ja kuunnellut, vaan kun Leena vei silkin
+kamariin ja sormuksen jätti sormeensa, alkoi hänkin puhua: "Kaikesta
+näkyy, että minä tulen tämän talon vävyksi, vaikka en sitä tähän asti
+ole täytenä totena pitänyt, kun olen perin köyhä mies. Saan kumminkin
+samalla huomauttaa, etten tahdo ajan varrella kuulla, että olen saanut
+Leenan ja hänen perintönsä miksikään köyhäin avuksi. Sillä asia on
+itsessään päivän selvä, että minä kyllä, jos terveenä olen tulen ilman
+muiden apua toimeen ja vielä ehkä voisin ansaita työlläni vanhoiksi
+päivikseni auttavan toimeentulon. Muutoin eihän tuo mahtane työ ja
+työvoimat tässäkään talossa olla tarpeetonta tavaraa. Työlläni siis
+voin teitä palvella ja sen teen sangen mielelläni Leena tyttärenne
+tähden."
+
+"Ole rauhassa, hyvä Taavetti! Ole sinä vaan kuin oma poikani! Minulle
+ei olekaan ollut poikaa suotuna, olen kiitollinen että niin toimellisen
+pojan saan omanani pitää!" lausui isäntä, sangen liikutettuna.
+
+"Jos niin on", sanoi Taavetti, "niin ei sanaakaan siitä enempää."
+
+"Aivan niin se on minun puolestani!" lisäsi isäntä.
+
+"Ja minun puolestani!" toisti Leena.
+
+Isäntä pidätti vieraat suurukselle ja panetti ruokaa pöydälle, mitä
+parasta talosta saatiin. Olipa hänellä viina-ryyppykin tarita, vaan
+vieraat eivät siitä huolineet; isäntä ei siis itsekään ottanut
+ruokaryyppyä ja teki aivan vierastensa tavan mukaan.
+
+Syötyänsä lähtivät vieraat pois, kiitellen sydämellisesti Leenaa ja
+isäntää. Molemmat saattoivat vieraita portille asti, jossa vielä monta
+hupaista sanaa vaihdettiin ja vihdoin menivät Taavetti ja Olli
+Sampiahoon.
+
+Matkalla yltyi sade tavattomaksi; vaikk'ei matka pitkä ollut, kasteli
+se miehet läpimärjiksi. Olli vielä ilvehtikin sanoen: "Sulhasta
+kastellaan!"
+
+Nyt astuivat miehet läpimärkinä isoon tupaan. Vesi valui lattialle
+kumpaisenkin vaatteista.
+
+"No," sanoi Mari, "vesisadehan teidät saavutti."
+
+"Se tietää hyvää!" sanoi Olli.
+
+"Ehkä," sanoi Mari. "Asia kävi arvatenkin päinsä, vai kuinka?"
+
+"Kuinkas muuten," sanoi Olli, puistellen vettä hatustaan.
+
+"Kyllähän tuo kihlat otti, sinnehän tuo sormeen näkyi jäävän, vaan
+eihän tuota vielä penätä tiedä. Voishan Lempo väliin tuot' hätää
+mennä", sanoi Taavetti.
+
+"Älä pelkää! Ei niistä mitään", sanoi Olli
+
+"No, mitä se isäntä sanoi?" kysyi Mari.
+
+"Isäntä, se taitaa olla aika puuhassa että vaan saa Taavetin sinne",
+sanoi Olli.
+
+"Kummallista! Niin rikas kuin hän on, eikä sen enemmin ole
+arvo-sairas!"
+
+Marin viimeistä sanaa sanoessa astui sisään vanhanlainen mies läpi
+märkänä sateesta, hän puisteli vettä vaatteistansa ja istahti penkille.
+Mies oli vähän matkan päässä Sampiahon talosta asuva mäkitupalainen
+Lauri Tahvanainen.
+
+"Mitäs Laurille kuuluu?" kysyi Olli.
+
+"Kiitoksia kysymästänne! Huonouttahan sitä meille kuuluu, minä luulen
+että Anna Kaisa pian pääsee pois mailman vaivoista. Olisin minä
+rukoillut, jos emäntä olis niin hyvä ja antais minulle vähän maitoa ja
+muutaman leivän, että saisin antaa sen sairaankin suuhun jotakin
+lämmintä ja surkeatahan tuo on kuulla niiden lastenkin vaikeroimista
+nälässään!"
+
+"Kyllä", sanoi Mari ja meni suoraa päätä ulos.
+
+"Kuulkaas!" sanoi Taavetti, joka asian juoksua oli siihen asti
+sanatonna katsellut. "Onkos teillä ollut rohtoja sille vaimollenne?"
+
+"Ei, Taavetti hyvä, ei ole ollut rohtoja, minulla kun ei ole ollut
+rahaa niin kopekkatakaan viiteen viikkoon."
+
+Samassa astui Pynnölän isäntä ovesta sisään.
+
+"Hyvää päivää!", sanoi Pynnöläinen. "Minä tulin sanomaan, että kyllä
+kait on parasta lähteä kohta pappilaan, että ennättää häät pitää ennen
+kuin varsinainen heinänteko alkaa; sillä mitä se viivyttelemisestä
+paranee."
+
+"Ensin täytyy apua toimittaa Lauri Tahvanaisen akalle", sanoi Taavetti
+kuivasti.
+
+"Lauri Tahvanaisen akalle! Mitä yhteisyyttä sen akan auttamisen ja
+sinun naimisesi välillä on?"
+
+"Ei mitään muuta, kuin vaan se, että ensin tehdään mikä on tärkeintä ja
+vähemmin tärkeät perästä päin."
+
+"Kuinka sen akan laita sitten on?"
+
+"Niin se on, että se on kuoleman kielissä."
+
+Taavetti kaivoi kukkarostaan esille viiden ruplan setelin.
+
+"Tässä", sanoi hän, kääntyen torpparin puoleen, "olisi teille ensi
+aluksi kaikkein suurimpaan hätään!"
+
+"Saanko minä tämän kaiken", virkkoi Tahvanainen, silmiään hieroellen,
+niinkuin olisi luullut unta näkevänsä.
+
+"Liika paljohan se on."
+
+"Menkää nyt vaan joutuun toimittamaan ruokaa lapsillenne ja sitten
+hankkikaa rohtoja sairaalle!"
+
+
+
+XIII. Ei ollut lainalakki, eikä lainatakki.
+
+"Kukahan lyhentäis vähän tuota mun tukkaani?" sanoi Taavetti aamulla,
+kun piti pappilaan lähteä.
+
+"Kyllä minä", sanoi Mari.
+
+"Kukas muu kuin puhemies", sanoi Olli.
+
+"Ole niin hyvä ja ota liika pois!"
+
+"Annapas, Mari, sakset, niin mä karsallan pois siltä mökäpäältä tukan."
+
+Mari toi sakset.
+
+"Istupas tuohon tuolille, niin näet kohta, että minä olen aika
+parturi."
+
+Silloin se tukka lenteli pitkin laattiaa. "Älä suinkaan korvia
+leikkaa!"
+
+"Paremminhan kuulet mitä pappi sanoo, kun otetaan liiat pois."
+
+"Kiitoksia! Hyvä siitä tulikin."
+
+"Ajetaanko parta kanssa?"
+
+"Mitäs siitä ajetaan, kun ei sitä vielä olekaan olemassa."
+
+Silloin panivat miehet parasta päälleen ja astuivat Pynnölään. Täällä
+isäntä jo oli vaate päällä vieraita odottamassa.
+
+"Panin minäkin päälleni, vaikk'ei siellä minua juuri tarvita", sanoi
+isäntä.
+
+"Kyllä se parempi on että isäntäkin tulee."
+
+"Niinhän tuota minäkin ajattelin. Jokos Taavetin kirjat ovat pappilassa
+kaupunkimatkan jälkeen?"
+
+"Täällä ne vielä ovat taskussani. Missä Leena on?"
+
+"Täällä olen", vastasi Leena peräkamarista.
+
+Taavetti raotti ovea.
+
+"Kestääkö liitto? Ettei turhaa tarvitse mennä pappilaan."
+
+"Kyllä, minun puolestani", vastasi Leena.
+
+"No, ei sitte hätää", sanoi Taavetti ja painoi oven kiinni.
+
+"Odottakaa vieraat! Pannaan vieterirattaat ja voikko laukkaamaan." Sen
+sanottuaan, meni isäntä hevosta valjastamaan. Vieraat menivät myöskin
+pihalle.
+
+Pian oli voikko kääsyjen edessä, isäntä alkoi ajaa. Tie kulki Töyryn
+pellon aita-viertä muutamassa paikassa ja Töyryn Heikki, joka Leenalta
+oli rukkaset saanut, kynti siinä lähellä pellolla. Hän huusi heidät
+nähtyänsä:
+
+"Kerjäläiskuormako Pynnöläisellä on, vaiko Mustalaisjoukkio?"
+
+"Molemmat!" vastasi Pynnöläinen, ja lyödä hotaisi vähän hevosta. Niin
+jäi pian Töyryn pelto ja sen Heikki, ja tuot' hätään oltiin pappilassa.
+
+"Voi kuinka minun pistää sapelleni se Töyryn Heikki," sanoi Taavetti,
+kun laskeusi kääsyistä pappilan pihalla.
+
+"Älä tuota miksikään pane," sanoi Olli.--"Mies nimeä kantaa, koira
+nimen antaa." Tiedäthän sananlaskun.
+
+"Niinhän tuo on," sanoi Taavetti, ja niin menivät kaikin pappilan
+kamariin.
+
+Täällä se istui uutta testamenttia lukemassa vanha valkea päinen
+rovasti.
+
+"Päivää! Mitäs Pynnölä nyt asioipi?" kysyi hän tulijoilta.
+
+"Kuulutusta vaan, herra rovasti."
+
+"Leenalleko?"
+
+"Niin, tämän satulamaakarin kisällin Taavetti Rahkosen kanssa."
+
+"Kuka siinä on puhemiessä."
+
+Silloin läheni Olli pöytää, ja sanoi: "Olli Sampiaho."
+
+"Jaha, lanko mies. Entä Taavetin kirjat, onko mukana?"
+
+Taavetti veti kirjat taskustaan ja antoi rovastille papin kirjan,
+kisälli-kirjat sekä päästöpassit. Rovasti silmäili ne läpi ja alkoi
+kirjoittaa kuulutusta. Kun hän oli kirjoittanut, minkä kirjoittanut,
+laski hän kynän läkki-tolppoon, nousi seisoalle, ja vähän nojaten
+ronkkaansa pöytää vastaan virkkoi:
+
+"Niin se on, Pynnölän isäntä on tehnyt miehen työn, antaessaan Taavetti
+Rahkoselle tyttärensä, sillä tietääkseni tuskin koko pitäjäässä on
+samanlaista poikaa. Te olette antanut työlle, taidolle ja toimelle
+kunnian, ja arvaan minä rehelliselle, vilpittömälle rakkaudelle, eikä
+tuolle useinkin vaan epävarmalle rikkaudelle. Siis, mitä minuun tulee,
+saan minä toivottaa sydämellisintä onnea Rahkosen ja Leenan
+avioliitolle!"
+
+"Taavetti kait jää tänne, ette suinkaan muuta mihinkään?" jatkoi hän
+vielä.
+
+"Enpä suinkaan," vastasi Taavetti.
+
+"Siis kirjanne jääpi sisään. Tässä on muut passinne."
+
+Taavetti otti todistuksensa ja antoi rovastille kaksi ruplaa,
+
+"Kiitoksia!" sanoi rovasti ja pisti rahat taskuunsa. "Milloinka häät
+pidätte?"
+
+"Kyllä ne pidetään kohta kun kuulutusaika on ohi mennyt," vastasi
+Pynnöläinen.
+
+"Niinpä vainen, mitä viivyttelystä viisastuu," sanoi rovasti.
+
+Sitten miehet menivät, ja lähtivät ajamaan. Kun taas ajettiin Töyryn
+pellon sivuitse, huusi Heikki:
+
+"Lainatakki, lainalakki, lainakintahat kädessä lainakihlat kintahissa."
+
+"Se on valhe!" huusi Taavetti, ja hyppäsi kuin nuoli kääsyistä tielle.
+
+"Tukitko suusi? Muutoin tulet saamaan pehmeän seljän," huusi Taavetti
+uudestaan aidan ylitse.
+
+Pynnöläinen oli saanut hevosen pysäytetyksi ja Ollikin isännän kanssa
+astuivat tielle.
+
+"Johan se koko hävytöin on!" sanoi Pynnöläinen. "Oikein se olikin ettei
+tuonlainen rakki tytärtäni saanut."
+
+"Ei siinä tarvitse vahdata meidän aidan vieressä kenenkään kyntämistä;
+menköön kukin tietänsä," sanoi olkapäitänsä nostellen Heikki.
+
+"Mitäs sinä siinä puhut?" tiuskasi Taavetti hypäten yli aidan ja
+juosten Heikin eteen.
+
+Heikki potkaisi Taavettia polveen, ja sanoi: "Tiehes mun pelloltani,
+kerjäläisen penikka!"
+
+"Huonostihan sinä potkit, näinhän sinun olisi pitänyt tekemän," sanoi
+Taavetti ja heitti Heikin lakin päästä pois, tarttui tukkaan, jolla hän
+nosti Heikin ylös maasta ja huiskutti ympäri, samalla kysyen: "Minne
+minä tämän näin rikkaan heitän?"
+
+"Heitä ojaan, heitä ojaan!" sanoi Pynnöläinen.
+
+Ropsis, samassa olikin Heikki vedellä täytetyssä viemäri-ojassa suin
+päin silmillään.
+
+"Kas niin, juo kuraa, ettäs opit ihmisiä puhuttelemaan!"
+
+Heikki nousi ylös läpimärkänä ojasta ja vapisi kuin lanka-vyyhti
+paljaasta pelosta.
+
+"Tahdotko lisää rakki?" kysyi Taavetti.
+
+Heikki ei vastannut.
+
+Silloin Taavetti pudisti häntä tukasta että hampaat helisivät ja toinen
+käsi oli ojennettuna korvalle pudottamaan.
+
+"Vastaa, tai läiskähtää! Pidä itse huoli, jos samalla putoot ikitietä!"
+
+"Anna anteeksi, Taavetti kulta!" sanoi Heikki.
+
+"Anteeksi sinulle, ruoja! Kuka sinulle luvan on antanut haukkua tietä
+kulkevia ihmisiä? Häpeä! Älä luota siihen että pellossa on aita--
+näetkös uskalletaan sitä yli aidankin tulla, vielä tukastakin
+pöllyttää!"
+
+Töyryn rengit kyntivät ja nauroivat toisilla saroilla.
+
+"Näet nyt, omat isäsi rengitkin sinulle nauravat. Ja missä oikeastaan
+olen sinulta kerjännyt, tahi keltään muulta ihmiseltä tässä
+maailmassa?"
+
+Pynnöläinen ja Ollikin olivat jo tulleet lähelle. Taavetti heitti irti
+tukasta.
+
+"Mitäs siinä on", sanoi Pynnöläinen, "hänen pitää saada ajaa siinä
+Mustalaiskuormassa, joksi hän meitä nimitti. Ota kiinni, Taavetti,
+jaloista, minä pidän päästä; kannata sinä Olli keskisen paikasta!"
+
+Nyt he veivät Heikkiä kuin veivätkin, yli aidan, nostivat kääsyihin ja
+sitten ajamaan niin paljon kuin kavioista pääsi.
+
+"Kyllä minä opetan sinulle, poika, siveyttä!" sanoi Pynnöläinen
+ajaessaan, "kyllä minä sun selkäsi suolaan". Heikki koetti piehtaroida,
+vaan mikäs siinä auttoi. Pian oltiin Pynnölän pihalla ja Heikki
+kannettiin kamariin.
+
+"Mitäs tuota tänne tuodaan?" kysyi Leena, "ja vielä väen väkisten ja
+ilman lakkia, läpi märkänä?"
+
+"Sitä tuodaan Mustalaisten ja kerjäläisten kuulutus-pitoihin."
+
+Heikki puri hammasta ja istui miesten välissä tuolilla, johon hän oli
+istutettu ja katseli permannon rakoja.
+
+Viimein Heikki vielä kerran pyysi nöyrästi anteeksi ilkeän käytöksensä
+ja Pynnöläinen kyyditsi hänen saman paikan kohdalle, mistä ottanutkin
+oli. Sen enempää ei puhuttu eikä pakistu Töyryn Heikistä. Ei pidetty
+hänelle mitään sen pitempää vihaa, vaan päinvastoin sai hänkin kutsut
+häihin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tavan mukaan menivät sulhanen ja morsian kolmantena kuulutus-pyhänä
+kirkkoon. Viidellä hevosella lähdettiin Pynnölän talosta, Taavetti
+Leenoinensa ajoi ensimmäisenä. Leenalla oli kihlasilkki päässä ja uusi
+leninki ja hän oli erinomaisen sievä siinä puvussa. Kun ajettiin
+Naavalan sivuitse, sanoi Pynnöläinen, osoittain taloa kädellänsä:
+"Tuostakin se vielä tulee myytävä talo. Kuka hänen saaneekin?"
+
+"Mitä vasten se myytäväksi tulee?" kysyi Pynnöläisen veljen poika.
+
+"Siinä ei ole muuta perillistä kuin yksi poika ja hän lukee papiksi;
+luullakseni se ylioppilas saarnaakin tänä päivänä!" sanoi Pynnöläinen.
+
+Kirkosta tultua alkoivat häät ja komeatkin. Vihkimisen jälkeen
+kannettiin vieraille kahvia, sitten alkoi pieni tanssi isossa tuvassa
+ja sitten tarjottiin ruokaa salissa.
+
+Kun rovasti oli muutamalla sanalla siunannut ruoan alkoi syönti. Töyryn
+Heikki oli joutunut istumaan Taavetin sisarta tuota mainioksi
+kankuriksi tullutta Hannaa vastapäätä ja Hanna oli erinomaisen komean
+kaunis, tuossa hää-pöydässä istuessansa. Heikki vilkasi joskus kuin
+sivumennen Leenaakin; kyllä sekin oli herttaisen kaunis, vaan ei toki
+hänen mielestänsä niin kuin Hanna ja sitä paitsi oli se jo toisen
+vaimo. Toisetkin huomasivat pian, että Heikki tähysti Hannaa liian
+tarkkaan. Muutamat rupesivat nauraa virnistelemään. Heikin äiti pukkasi
+poikaansa kylkeen ja olihan se Heikki sitten syövinään.
+
+Syönnin jälkeen alkoi taas isossa tuvassa vilkas tanssi. Töyryn Heikki
+se vaan Hannaa tanssitti, väliin hän levähti, mutta aina taas uudesti
+aloittaakseen. Taavetti, hän se vaan ei tanssinut, häntä kyllä
+kehoitettiin, vaan hän sanoi: "Minulla ei ollut aikaa niin
+turhanaikaiseen työhön opetella". Vihdoin, kun sitä alinomaa
+pyydettiin, sieppasi hän Leenan kainaloonsa, pyöritti kerran ympäri
+tupaa ja tuumi sitten: "Näyttikö sievältä?"
+
+Ensimmäisiä toimiansa vävynä oli Taavetilla tutkia talon työkalut
+perinpohjaisesti. Isäntä koetti kyllä kehua niiden olevan vähintäänkin
+välttävässä asussa ja niinhän ne olivatkin, vaan Taavetti mieluummin
+näki kaikki kiitettävässä kunnossa ja siinä tuli ensinkin
+viikatevartten ja haravain kanssa rengeille tiukat paikat, sillä
+Taavetti ensihetkestä huomautti, että nyt oli Pynnölästä leikki
+työkomennossa loppunut ja totta tahdottiin. Toisiakin muutoksia tehtiin
+kohta. Työaika lyhennettiin ja ruoka-ajat enennettiin kolmesta
+neljäksi, mutta sitten pitikin työn sujua aika lailla. Eräänä päivänä
+tuumivat keskenään kaksi renkiä suovaa tehdessään tuosta uudesta
+olosta. He kyllä näkivät että Taavetti oli istahtanut mättäälle lähelle
+heitä huokaamaan, vaan eivät olleet huomaavinansa ja toinen kysyi:
+
+"Mikähän tästä talosta tulee?"
+
+"Vippeli vippu tästä tulee, jos ei pehtoria muuteta!"
+
+"Luuletteko niin?"
+
+"En luule, minä tiedän, sillä sitä ajoa ei kestä ihminen, vaikka söis
+viidesti päivässä. Minä kumminkin olen tässä vaan syksyyn asti."
+
+"Niin minäkin."
+
+"Sama se on kun isäntäkin niin mitättömäksi meni, että tuon tuommoisen
+ruojan taloon otti, painajaiseksi väelle."
+
+"Niin, sano, veli hopea, muuta kuin satua!"
+
+Taavetti oli sillä välin noussut ylös ja seisoi jo viimeistä säettä
+lausuttaissa puhujain vieressä.
+
+"Hitaastihan se suovan teko käypi", sanoi hän rengeille.
+
+"Eihän tuota enään jaksa mitenkään, johan tuosta luun särkykin tulee
+tuommoisesta kiireestä. Tästä pian joutuu joka mies lasarettiin herra
+pehtorin kustannuksella."
+
+"Mistä paikasta särkee?"
+
+"Käsistä, selästä, päästä ja jaloista."
+
+"Minua särkee toisesta ronkastakin, yksi kerta jo puhuin isännällekin,
+vaan mitäs siitä oli, kun hän antoi kaiken vallan Taavetille."
+
+"Paha se on, että teitä niin särkee!" sanoi Taavetti. "Jos minun
+kiirehtämiseni tähden olette säryn saaneet, niin minun täytyykin
+kustantaa teille lääkäri. Heittäkää työ pois, en minä sairaita työhön
+ahdista."
+
+"Ei me toki niin sairaita olla, ettemme suovaa valmiiksi saa", tuumivat
+rengit.
+
+Taavetti ei puhunut mitään, vaan alkoi astua pitkin niittyä. Siellä hän
+tapasi isännän jolle hän sanoi: "Niilo ja Juuso sairastavat
+sydämentykytystä minua vastaan. Minun täytyy lähettää ne huomenna
+lääkärin hoitoon."
+
+
+
+XIV. Odottamaton onni.
+
+Pynnölän talossa oli heinä tehty paljoa ennen kuin toisten talojen ja
+väki olivat paljoa rivakamman näköiset kuin muina vuosina. Pidennetty
+lepoaika oli ollut siunaukseksi, vaikka olikin työssä ollessa
+kiireemmästi työtä tehty. Nuot niskoittelevat rengitkin olivat tulleet
+siivo miehiksi, kun Taavetti seuraavana päivänä valjasti hevosen ja
+aikoi viedä ruikuttajat lasarettiin. He löivät nyt leikiksi koko asian
+ja tunnustivat valittaneensa aivan turhaa.
+
+Taavetti ja Leena työskentelivät puinensa puutarhassa, jonka olivat
+laittaneet akkunan alle.
+
+"Ei tästä tänä kesänä tule mitään, vaan jos eletään, vasta ensi
+kesänä!" sanoi Leena.
+
+"Kunhan ollaan toimessa, kylläpä hänestä kerran hyvä tulee!" vastasi
+Taavetti.
+
+"Nääs mukulaa, ompa peruna kumminkin kasvanut!" sanoi Leena, pitäen
+isonlaista, soikeaa uutta perunaa kädessänsä, jonka hän oli kaivanut
+maasta. "Mutta kuules, Taavetti! Mitä minä eilen uusia kuulin kylässä
+käydessäni!"
+
+"Mitä nyt?" kysyi Taavetti, hyvin odottavaisesti.
+
+"Minä kuulin, että sinä saat piakkoin uuden lankomiehen--kihlattu on!"
+
+"Kuka on kihlannut ja kenen--ja missä?"
+
+"Pidämpä suottakin puntarissa sinua vähän aikaa, arvaa jos arvaat!"
+
+Taavetti mietti: "Jaa--mutta--jaha! Se on Töyryn Heikki ja Hanna! Oliko
+oikein?"
+
+"On oikeen!"
+
+"No, paraiksi!"
+
+"Kuinka niin? Kuinka sisarelles toivotat semmoista miestä?"
+
+"Mikäs miestä vaivaa, varsinkin niin rikasta miestä?"
+
+Heidän siinä jutellessa tulla lyyhäsi Taavetin kummimuori pihaan, hän
+pysähtyi aidan tykö, jonka takana tuo pieni puutarhan alku oli.
+
+"Kuulkaas Taavetti!" sanoi hän. "Kun minä olin rovastissa hieromassa,
+niin sinne tuli kirje ja rovasti sanoi: 'Menkää nyt käskemään Taavettia
+tänne'."
+
+"Mikä kirje se sitten on?" kysyi Taavetti hyvän päiväisesti
+hämmästyksissään.
+
+"En tiedä, vaan kaukaa se tulee, mistä tullee."
+
+Taavetti lähti työstään, puhdisti vähän itseään, muutti vaatteita ja
+alkoi pamppailevin sydämin astua pappilaa kohden.
+
+Ennen kuin kerkisi hyvää päivääkään sanoa, sanoi jo hänelle rovasti:
+"No, sehän hyvä on että tulitte, minulla on täällä kirje, joka täytyy
+kuitata. Rahaa siinä ei ole, muutoin se olisi jäänyt kaupunkiin." Näin
+sanoen hän ojensi kirjeen ja lipun, johon Taavetti kirjoitti nimensä.
+
+"Niitä tulee välistä minun laukussani tärkeitäkin kirjeitä", sanoi
+rovasti.
+
+"Kiitoksia!" sanoi Taavetti ja aukaisi kirjeen kuoren, siinä oli
+suomenkielinen kirjoitus kirjoitettuna sinisen postiarkia kaikille
+neljälle sivulle ja sen sisässä eri paperi, jota Taavetti ei ymmärtänyt
+mitä sillä olisi virkana.
+
+Rovastin silmät kiilsivät, hänen paperin nähtyään.
+
+"Saanko minä katsoa?"
+
+"No ihme ja kumma!" jatkoi hän sitten. "Kymmenen--arvatkaas te, paljoko
+tässä lipussa on rahaa?"
+
+"Lipussako rahaa!" sanoi Taavetti hämillään.
+
+"Niin, koko kymmenentuhatta ruplaa! Sillä saatte pankista rahaa, juuri
+te saatte ne rahat.--Kumpikohan nyt rikkaampi on, Pynnöläinen vaiko
+vävy?"
+
+"Mistä maailman äärestä se raha sitten tulee?"
+
+Taavetti oli siihen määrään hämillään, ettei osannut ruveta kirjettä
+lukemaan. Hän katseli vaan ja ojensi sen kohta rovastille.
+
+"Olkaa niin hyvä ja lukekaa, herra rovasti!"
+
+"Selväähän tämä on Suomea!" sanoi rovasti ja luki.
+
+
+  Moskovassa, tänä vuonna 13 p. Heinäk.
+
+  Satulamaakari Rahkosen vanhin poika Taavetti.
+
+  Kauvan on siitä kulunut aikaa, kun minä lähdin pois sieltä ja
+  monenlaisia mutkia on ollut elämässäni ja naimatoinna olen vieläkin.
+  En ole saanut tietoa pienintäkään kotikylästäni, aina siitä saakka
+  kuin sieltä lähdin, niin että melkein alan jo erityisellä ikävällä
+  muistella kotiseurakuntaani. Ne ajat ovat minulla mielessä usein,
+  joina minä siellä asuin ja niitä vaikka elävästikin muistelen, on ne
+  kuin katsoisin synkän sumun läpi. Minulla oli maailmassa yksi sisar
+  ja hän joutui naimisiin rehellisen käsityöläisen, satulamaakari
+  Rahkosen kanssa. Sieltä lähteissäni oli hänellä kuuden kuukauden
+  vanha Taavetti niminen poika, joka oli ristitty minun kaimakseni ja
+  siitä olen ollut hyvilläni elämän ikäni. Minä olen ollut kauvan aikaa
+  knltasepän kisälli ja olen palvellut täällä Moskovassa yhdellä
+  mestarilla jo alun kuudettatoista vuotta. Täällä Venäjällä pidetään
+  myöskin raha arpajaisia pankeissa ja minäkin muiden mukana olen usein
+  niihin uhrannut monta kymmentä ruplaa, mitään saamatta. Kerta päätin
+  vahvasti, oikein sielusta ja mielestä, että kun nyt otan arvan, niin
+  puoleksi panen voiton sisareni vanhimman pojan Taavetin kanssa ja
+  sitten ostin setelin. Mutta kuka arvaa hämmästyksenä? Minä kun
+  arpomisen jälkeen luin sanomalehteä, niin aivan oikein minä
+  numeroineni olin voittanut kaksikymmentätuhatta ruplaa. En ole ollut
+  juuri aivan houkka eläessäni, vaan häpeäkseni täytyy tunnustaa, että
+  pastierasin asunnossani koko sitä seuraavan yön. Aamulla olin
+  ensimmäinen mies pankissa kuulemassa, oliko unelmani silmän häiriötä
+  vaiko perusteellista totta ja näytin seteliäni. Aivan oikeen, minulle
+  työnnettiin tuo mainittu summa käteen! Minä pistin rahat takkini
+  sisätaskuun ja menin ulos pankista, pastierasin hiukka kadulla ja
+  mietin. Ja niin menin uudestaan pankkiin ja otin tämän vekselin,
+  jonka tässä sinulle lähetän. Jos kuollut olet, niin lähettäköön
+  kirkkoherra takaisin sen ynnä tiedon kanssa kuinka siellä eletään ja
+  voidaan. Tämän kirjoitti omalla kädellään:
+                                              Taavetti Hietaniemi.
+
+
+Taavetti seisoi kuin puusta pudonneena; vähän ajan takaa hän viimein
+virkkoi: "Minä en ole halukas lahjoja saamaan!"
+
+"Kyllä silloin saa ottaa, kun tuolla lailla tuleekin, se tapahtuu vaan
+muutamille miljoonista ihmisistä", sanoi rovasti.
+
+Taavetti pisti remissin ja kirjeen taskuunsa ja kiitettyään rovastia
+alkoi astua kotiinsa.
+
+"Mitä tämä oikeastaan kaikki merkitsee?" kyseli hän tallustellessaan
+omilta ajatuksiltansa ja niin hän saapui Pynnölään, jossa väki paraikaa
+söi päivällistä, Leena ja isäntäkin muiden mukana isossa tuvassa.
+Taavetti istahti myöskin sanaakaan lausumatta pöytään ja alkoi syödä.
+
+"Mitä siellä pappilassa oli?" kysyi Leena uteliaana.
+
+"No, eipä erikoisia, sain vaan kirjeen Moskovasta."
+
+"Moskovasta! Kuka sieltä kirjoittaa?" kysyi isäntä ällistellen.
+
+"Tunnetteko Taavetti Hietaniemen? hän se on."
+
+"Hietaniemen! Vartoohan hiukan, kyllä! Sehän meni kultasepän oppiin
+Pietariin. Hänkö elää vielä?"
+
+"Elää!" toisti Taavetti.
+
+"Mitä hän sitten kirjoittaa?"
+
+"Puhun sitten kun on syöty."
+
+Syötiin tuota kaikessa rauhassa ja syönnin jälkeen meni Taavetti
+kamariin, johon isäntä ja Leena häntä seurasivat uteliaisuutta
+täynnä.
+
+Taavetti istuutui pöydän päähän, isäntä toiseen ja Leena se seisahtui
+pöydän eteen. Taavetti veti taskustansa kirjeen ja ojensi Leenalle,
+joka kohta luki sisällön.
+
+"Vekseli!" sanoi Leena.
+
+"Siinä!" sanoi Taavetti, ojentaen sen Leenalle.
+
+"Niin, semmoinen se olevan näkyy."
+
+"Voi taivaan talikon pyörittäjä! Vai kymmenen tuhatta ruplaa!" sanoi
+Pynnöläinen, istuen hyvin nolona. "Oletpa vävyni kappaleen rikkaampi
+appeasi. Se on totta se!"
+
+Leena piti vekseliä hyvin huolimattomasti kädessään. Isäntä sen
+huomasi.
+
+"Älä niin välinpitämättömästi pidä kymmentätuhatta ruplaa! Pankaa nyt,
+hyvät lapset, joutuin korjuusen piirongin sisimpään sopukkaan ja älkää
+millään muotoa hiiskuko sanaakaan kellekään kuolevaiselle koko
+paikkakunnalla!"
+
+"Niin, pistä vaan, Leena, piironkiisi se siihen asti, kuin kaupungissa
+käydessä vaihdetaan oikeaksi rahaksi", sanoi Taavetti.
+
+Leena vei sen kohta määräpaikkaan. Sen tehtyään meni hän ulos ja
+Taavetti ja isäntä jäivät kahden kesken.
+
+"Mitäs nyt mietit, vävyni?" sanoi isäntä, istuen käsi poskella. "Minä
+luulin saavani sinun pitää tässä enemmän aikaa."
+
+"Mihinkäs minä tästä menen nyt sitten? Näkyypä tuota sijaa tässäkin
+olevan!" tuumi Taavetti.
+
+"Tottahan toki rahoilla ostat oman talon!"
+
+"Siihen aina ehditään."
+
+Taavetin sitä sanoessa aukesi kamarin ovi ja Töyryn Heikki astui
+sisään.
+
+"Hyvää päivää!"
+
+"Jumal' antakoon!" sanoi isäntä ja Taavetti toisti saman.
+
+"Kuules Taavetti! Minulla on sinulle hiukan sanottavaa."
+
+"Sano pois, vaan älä hauku!"
+
+"Voi kun sinä, Taavetti, olet hirveän pitkävihainen! Enhän minä sinua
+enään tässä maailmassa hauku. Johan minä silloin pyysin anteeksi. Etkö
+muista?"
+
+"Muistan! Vaan mistä minä tiedän mitä sun sydämmesi sopukassa piilee."
+
+"Piilee! Siellä ei piile mitään. Minä olin ennen aina valmis käyttämään
+tuota haukkujan virkaa, vaan tästä lähtien aivon ruveta oikeaksi
+ihmiseksi ja mukautua naapurienikin tahdon mukaan. Minä aivon tulla
+sinulle langoksi ja naida Hannan. Mitäs siihen sanot?"
+
+"Nai pois!" sanoi Taavetti.
+
+"Sinä et siis ole sitä vastaan. No, hyvä! Minä tiedän että sinä et ole
+halukas puhe-varastoasi kuluttamaan, sentähden en sinua kiusaakaan,
+ainoastaan tulin tietämään, ettet sinä suorastaan ole sitä vastaan."
+
+Nyt puuttui Pynnöläinen puheesen ja sanoi: "Kyllä sinä teet siinä
+vallan viisaasti, että puhut semmoisen asian Taavetin kanssa hyvän
+sovun puolesta, vaikka kohta ihmisellä onkin valta naida kenen tahtoo.
+Isäntä katsoi Taavettia ja kysyi: 'Saanko ma?'"
+
+"Saman tekevä!"
+
+"Niin, minä siis sanon, että Taavetti, jollen vallan erehdy on
+kumminkin tämän kylän rikkain mies."
+
+"Hei--mitä--kuinka--mistä?"
+
+Nyt olivat kaikki ääneti vähän aikaa. Vihdoin jatkoi isäntä: "En juuri
+tahtois olla mikään kieli-kello, vaan kun noin sattui tulemaan
+puheeksi, niin saamma tuon sinulle sanoa.--Hän on voittanut Moskovasta
+kymmenentuhatta ruplaa."
+
+"Moskovasta, kymmenentuhatta ruplaa!"
+
+Sitä sanoessaan kallisti Heikki päätään.
+
+"Niin, ei meidän sovi häntä kerjäläiseksi kutsua."
+
+"Älkää puhuko, isäntä, tuommoisia vanhoja", sanoi Heikki, katsellen
+permannon rakoja.
+
+"Niin, ei hänellä nyt tarvitse enään olla lainatakki eikä lainalakki."
+
+"Voi, helpoittakaa jo, hyvä Pynnöläinen! Enhän minä häpeän tähdenkään
+voi tästä karkuun juosta."
+
+"Jaa, ei sinulla siis, Taavetti, ole mitään sitä vastaan?" kysyi Heikki
+taas hetken päästä.
+
+"Ei!" sanoi Taavetti, mutta katsoi samalla Heikin silmiin, juuri kuin
+se, joka silmäin kautta tahtoo kurkistaa sielun sisimpään.
+
+Heikki huomasi sen tavan katseessa jotakin merkitsevän ja hän huoaten
+sanoi: "Luuletko, Taavetti, minun laittavan Hannan onnettomaksi?"
+
+"Enhän minä nyt sitäkään juuri luule. Ei, päin vastoin minä toivon
+sinusta vanhemmuuten hyvää miestä!"
+
+"No, hyvä Taavetti, siinä mielessähän tuota itsekin olen.--Hyvästi!"
+
+"Hyvästi! voi hyvin!"
+
+"Hyvästi Heikki!" sanoi Pynnöläinen ja puristi häntä lujasti kädestä.
+"Tule", jatkoi hän vielä, "onnelliseksi ja hyväksi heimolaiseksi ja
+naapuriksi!"
+
+Heikki lähti hyvin liikutettuna Pynnölästä ja ohjasi kulkunsa Hannan
+mökille.
+
+Leena tuli kamariin, kun Töyryn Heikki oli ulos mennyt ja sanoi: "Onko
+isä kuullut sitä, kun Naavalan isäntä ja emäntä muuttavat pois täältä
+ja myyvät talonsa?"
+
+"En, no mihin he nyt menevät?"
+
+"Kaupunkiin vaan."
+
+Isäntä katsahti Taavettia silmiin ja tuli hyvin ajattelevan näköiseksi.
+
+"Kuulepashan, Taavetti, tuota juttua, Leena, kuka kertoi sitä?"
+
+"Renki Matti."
+
+"Annas kun menen tuota juttua minäkin kuulemaan!"
+
+
+
+XV. Eteen päin.
+
+Taavetti ja Leena kahden kamariin jäätyään tuumivat vielä samaa asiaa:
+
+"Saapa nähdä", sanoi Leena, "eikö isä osta Naavalaa!"
+
+"Ja mitä hän sillä tekee?" kysyi Taavetti.
+
+Samassa nähtiin akkunasta kuinka isäntä jo oli matkalla kylään päin.
+
+Vähän ajan päästä tuli hän taas takaisin ja haki Taavetin, joka jo oli
+ehtinyt mennä rukiin leikkuuta aloittamaan.
+
+"Tules, Taavetti, minun pakinoilleni!"
+
+Isäntä ja Taavetti menivät huoneesen.
+
+"Se on nyt semmoista seikkaa, että se Naavalainen menee kun meneekin
+pois meidän paikoilta."
+
+"Niin aina!" sanoi Taavetti.
+
+"Mutta pyytää liian paljo siitä talosta."
+
+"Mitä pyytää?"
+
+"Seitsemäntuhatta ja viisisataa ruplaa, niin kaikkineen kuin se käy ja
+seisoo. Mitä sanot?"
+
+"Maksetaan pois!"
+
+"Sinunko rahoillasi?"
+
+"Kenenkäs muun?"
+
+"Niin, mene ja osta!"
+
+"Vaikka vaan", sanoi Taavetti, lähti astumaan Naavalaan. Pian hän
+olikin oikotietä taloon päässyt. Kaikki tulivat kättelemään ja käskivät
+Taavetin istumaan. Kun siinä sitten yhtä ja toista puhua rupatettiin,
+vaan kun ei talon myynnistä sivumennenkään mitään puhuttu, kysäisi
+Taavetti vihdoin: "Isäntä käski minun tulla tänne talon kauppoja
+hieromaan. Onko siinä mitään alkua koko asiassa?"
+
+"Kyllä se on aivan totta!" vastasi isäntä. "Kyllä tämä talo myydään."
+
+"Mitä se maksaa?"
+
+"Kahdeksan tuhattahan minä olen aikonut siitä äyhkäistä."
+
+"Ja sitä minä en maksa, vaikken eläissäni näkis taloa."
+
+"Kuinka niin? Onhan talo paraita koko näillä seuduin."
+
+"Vaikka, mutta Sampiaho ostettiin kuudellakymmenellä viidellä
+ruplalla."
+
+"Niin, ryöstö-huutokaupalla."
+
+"Vaikka, onhan hinnassakin kouraan tuntuva eroitus."
+
+"Eroitushan se nyt talossakin lienee ja kun minä myyn sen päällisineen
+päivineen!"
+
+"Viidessä tuhannessa on kyllä tän talon hintaa!"
+
+Nyt katselivat isä, äiti ja poika toisiansa. Kauvan he
+näyttivät miettivän, mutta vihdoin isäntä lausui: "Kyllä siinä
+viidessätuhannessakin on rahaa, vaan tää talo ei ole sillä maksettu."
+
+"Ei kopekkatakaan enempää ja käteenne luen rahat, jos myydä tahdotte.
+Viisi tuhatta! ja sanassani pysyn."
+
+Taavetti pani nyt lakin päähänsä ja alkoi astua ovea kohden; hän jo
+seisoskeli pihalla.
+
+Sillä välin kesti vilkasta neuvottelua kamarissa, jossa sommiteltiin
+asiaa sinne ja tänne ja tultiin viimein siihen päätökseen, että kukaan
+ei enempää maksa kuin Taavetin lupaaman summan. Sopisi kumminkin
+koettaa edes viittäsataa lisään kysyä. Siinä toivossa meni isäntä
+pihalle, jossa näki Taavetin seisovan.
+
+"Viisi tuhatta viisi sataa! Tuoss' on käsi!" sanoi Naavalainen.
+
+"Turha vaiva, hyvä isäntä, turha vaiva! Se on sanottu, mikä sanottu."
+
+"Olkoon menneeksi!" Isäntä otti Taavettia kädestä ja talutti kamariin.
+
+"Viisituhatta kaksi sataa", huusi isäntä. "Erota poika!"
+
+"Eipä kuin neljä tuhatta yhdeksänsataa!" sanoi Taavetti."
+
+"Mitä?" sanoi isäntä. "Tottahan nyt viisituhatta kumminkin pysynee."
+
+"Olkoon sitten."
+
+Maisteri löi kädet irti.
+
+"Viisi tuhatta, halpa hinta, halpa hinta;" sanoi Naavalainen.
+
+"Perin halpa kait se on!" sanoi maisteri.
+
+Kun Taavetti tuli takaisin Pynnölään, olivat isäntä ja Leena uteliaat
+kuulemaan kuinka kauppain meno edistyy.
+
+"Viisituhatta, niinkuin nakutettu!" vastasi Taavetti. "Kättä päälle jo,
+rahaa lähdin hakemaan."
+
+"Vai niin, vai aleni niin paljon. No, ei viisituhatta ruplaa liikaa
+ole, se on hyvin sievä hinta se", tuumi Pynnöläinen.
+
+Taavetti pyysi isännältä lainaksi viisituhatta ruplaa ja Pynnöläinen
+vastasi: "Luulet sinä minulla olevan niin paljon puhdasta rahaa?"
+
+"Luulen! sillä muutoin en voi teitä rikkaaksi kutsua."
+
+Tuo sana vävymieheltä sanottuna, veti naaman pitkäksi, Pynnöläinen
+sanaakaan sanomatta aukaisi kaappinsa laatikon ja luki Taavetin eteen
+pöydälle viisituhatta ruplaa.
+
+"Vielä jäikin!" sanoi isäntä ja työnsi loput kaappiin takaisin.
+
+Taavetti pisti rahat taskuunsa ja meni Naavalaan. Siellä ei ollut muuta
+kuin kirjat tehtiin ja rahat luettiin vierasmiesten läsnä ollessa.
+Taavetti oli nyt Naavalan Taavetti ja talonisäntä.
+
+Naavalainen olisi tarjonnut ryyppyjäkin rahat saatuansa, vaan Taavetti
+oli ilmankin tyytyväinen ja niin hän talonkirjat taskussa palasi
+Pynnölään.
+
+"Siinä on kirjat!" sanoi hän, heittäen ne Pynnölän kamarin pöydälle.
+
+"Milloinka menevät pois?" kysyi Leena.
+
+"Kahden kuukauden perästä saamme muuttaa sinne."
+
+"Vai jo kahden kuukauden perästä!" sanoi Leena.
+
+"Se oli onnen potkaus se, kun saatiin Naavala sopuhinnalla!" sanoi
+Pynnöläinen.
+
+Seuraavana päivänä meni Taavetti kaupunkiin ja vaihetti pankissa
+kymmenentuhatta ruplaa. Kun hän oli kaupat ja asiat toimittanut mitä
+hänellä oli toimitettavaa, suoriutui hän kotimatkalle läpi yön. Tuo
+yöllinen kulku kymmenentuhatta ruplaa taskussa hieman peloitti, vaan
+eipä kuulunut mitään vaaraa missään.
+
+"On tämä sitä elämän rytinää meillä!" sanoi Pynnöläinen. "Mikä tästä
+vielä mahtaa tullakaan?"
+
+"Kunhan eteenpäin mennään!" sanoi Taavetti.
+
+
+
+XVI. Katovuosia.
+
+Syksy tuli ja samalla se aika, jolloin Taavetin ja Leenan oli
+muuttaminen Naavalaan. Kuta lähemmä tuli eronpäivä, sen
+alakuloisemmaksi tuli Pynnöläinen. Selvästi huomattiin, ettei hän
+tahtonut jäädä yksin vieraan väen kanssa. Leena huomautti Taavettia:
+"Kysy isältä, eikö se tahdo seurata meitä Naavalaan."
+
+Taavetti oli kohta siihen valmis.
+
+"Ettekö tahdo lähteä meidän kanssa Naavalaan?" kysyi hän päivää ennen
+lähtöä, kun oli juuri päivällisiltä noustu.
+
+"Tahdon!" oli suora vastaus ja niin päätettiin Pynnölä jättää
+syrjämaaksi.
+
+Kirkkaana koitti sen päivän aamu, jona Taavetti vaimoineen ja appineen
+muutti Naavalaan. Leenalla oli järjestämistä ja puuhaa moneksi
+päiväksi, vaan Pynnöläinen se arveli: "Tämmöinen talo se jotain on!"
+
+Tuossa sitten ruvettiin asumaan Naavalassa ja aika se kului eteenpäin.
+Usein alkoivat seudun etevimmät käydä vieraina, vaan ei se oikeen
+tahtonut joutilaita huvittaa, kun saivat isäntää hakea milloin pajasta,
+milloin tallista, milloin mistäkin työpaikasta, sillä Taavetti oli aina
+työssä.
+
+Halla tahtoi pahasti hätyytellä Naavalankin peltoja, vaikka
+sijaitsivatkin pitkin joki-vartta. Muualla ne meni vallan mitättömiin.
+Pynnölän jyvävarasto oli hyvänä apuna, niin että Naavalassa syötiin
+selvää leipää katovuotten läpi. Suuret kerjäläislaumat majailivat
+viikottaisin Naavalassa, jossa he saivat riittävän ravinnon, vaan kyllä
+jyvät loppuivatkin ja rahaa täytyi ruveta käyttämään matto-jauhojen
+ostamiseen. Kuitenkin lievitettiin hätää niin laajalti kuin mahdollista
+Taavetin ja Leenan toimesta.
+
+Nämä vuodet antoivat Taavetille paljon työtä. Valituksia tuli joka
+puolelta ja hän tahtoi omin silmin käydä katsomassa hädän alaisissa
+taloissa ja mökeissä oliko tarve todellinen vai teeskennelty. Kamaloita
+näköjä sai hän monessa paikassa nähdä, kun ihmiset olivat kuolemassa
+olki-puru suussa. Ei vähempää kuin 50 taloa huusi hän huutokaupassa,
+jotka myytiin veloista ja maksamattomista veroista. Vaan sitten hän ne
+taas jok'ikisen lahjoitti omistajillensa takaisin.
+
+Vihdoin, kun ei hätä laannut häilyttämästä paikkakuntaa ja rahat
+rupesivat loppumaan, otti Taavetti kynän käteensä ja kirjoitti
+Moskovaan:
+
+
+  Hyvä eno!
+
+  Minä en juuri ole semmoinen, joka ruoan apua pyydän, mutta nyt minun
+  täytyy se tehdä, sillä täällä on surkeat ajat. Minä rukoilen siis
+  Teitä toisten tähden, jos voisitte auttaa.
+
+  Teidän sisarenne poika Naavalan Taavetti.
+
+
+Vastausta ei tähän tullut, kuukautta myöhemmin eräänä iltana ajettiin
+kyytihevosella Naavalan pihaan. Taavetti sytytti lyhdyn ja riensi
+tulijalle vastaan. Siinä nouseskeli reestä paksunlainen herrasmies,
+puettuna uljaasen turkkiin ja karvalakkiin.
+
+"Oletteko enoni?" kysyi Taavetti arvaten kuka vieras oli.
+
+"Olen! Sinäkö olet Naavalan Taavetti?" sanoi eno, alkaen astua isännän
+jäljessä lyhdyn valaisemaa tietä kamariin.--"Ompa tämä aikamoinen
+talo!"
+
+Leena otti sydämellisesti iloissaan vierasta vastaan ja auttoi turkkia
+pois. Samassa astui Pynnöläinenkin kamariin hän oli huoneesensa kuullut
+vieraan tulleen.
+
+"Vielähän Pynnöläkin elää!" sanoi eno.
+
+"Vielähän Hietaniemikin elää ja on tullut niin tanakaksi äijäksi!"
+
+"Kyssänlimppu sitä tekee", tuumi Hietaniemi, ja istahti tuolille.
+
+"Siellä Venäjällä sitä eletään kuin pellolla", sanoi Pynnöläinen
+
+"Melkein!" vastasi Hietaniemi. "Täällä taitaakin nykyjään olla hyvin
+huonot ajat."
+
+"Perin huonot", sanoi Pynnöläinen.
+
+Kun siinä sitten yhtä ja toista tuumittiin, illallista odotellessa,
+kysäisi Hietaniemi Taavetilta muunmuassa: "Oletko kaikki rahat köyhille
+jakanut, mitä talonkaupoista jälelle jäi?"
+
+"Olen!" sanoi Taavetti, samalla katsahtaen hyvin tuimasti Hietaniemeen
+ja lisäsi: "Mitä muuta minun niillä rahoilla piti tekemän?"
+
+"Olisit säästänyt!"
+
+"Vanhan päivänkö varaksi?"
+
+"Vaikka niinkin."
+
+"Onhan minulla talo!"
+
+Hietaniemi ei osannut vastata.
+
+Taavetti jatkoi: "En voi ymmärtää, minkätähden tuollaisia kysymyksiä
+esitätte. Ettekö voittanut niitä rahoja arpajaisissa?"
+
+"Voitin!"
+
+"No, niin, maailmasta tulleet maailmaan menkööt; semmoinen niillä on
+tarkoitus!"
+
+Ja niin rupesivat he illalliselle.
+
+
+
+XVII. Ijäti onnelliseksi.
+
+Hietaniemi jäi asumaan Naavalaan ja kun hän sai Taavetin seurassa
+kulkea puutteen-alaisten asunnoissa, vuodatti ukko usein kyyneleitä ja
+antoi omin käsin apua. Hän ei enään kysellyt, miksi Taavetti ei
+säästänyt. Enemmin kuin elävästi hän nyt tunsi sen johdon, miksi hän
+oli ollut voittajain joukossa raha-arpajaisissa.
+
+Pian kuolikin Hietaniemi ja jätti jälkeensä rahaa koko joukon, jotka
+testamentin kautta jätti Taavetille. Samaan aikaan alkoi taas tulla
+erinomaisen hyviä vuosia. Vihdoin kuoli myöskin Pynnöläinen ja näin
+tuli Taavetti vaimoineen ja pienine poikineen sekä appensa että enonsa
+tavaran herraksi. Hän oli nyt koko pitäjän rikkain mies ja yleisesti
+arvossa pidetty.
+
+Nyt kun oli taasen talonpojat vähän elpyneet ja päässeet virkoamaan
+siitä horrostilasta, johon huonot ajat olivat heidät saattaneet. He
+tuumivat että Naavalan Taavetille pitäisi kerätä joku kunnialahja siitä
+jalomielisyydestä ja uhraavaisuudesta, jota hän oli osoittanut
+seurakunnalle huonoina vuosina. Alkuunpanijoina olivat nuot
+viisikymmentä talonisäntää, joiden maat Taavetti oli huutanut ja sitten
+takaisin lahjoittanut. Ja niin ostettiin kallis-arvoinen kultakello
+perineen. Kun kello juhlallisesti annettiin Taavetille, otti hän sen
+käteensä katseli vähän aikaa ja kysyi, kääntyen joukkoon päin:
+"Tiedättekö mitä ainetta tämä kello on?"
+
+"Se on kultakello!" sanoi muudan.
+
+"Ei suinkaan!" sanoi Taavetti. "On kait siinä muutakin kuin kultaa."
+
+"No, tietysti siinä on terästäkin ja messinkiä tai mitä hänessä
+lienee", sanoi sama.
+
+"Tiedättekö käypikö tämä kello varmasti?"
+
+"Emme tiedä."
+
+"Ette tiedä. No, tiedättekö onko tämä sopiva jollekin kunnialahjaksi?"
+
+Silloin nousi yksi isäntä ylös ja sanoi: "Minä tiedän! Se kello ei ole
+sinun laiselle miehelle lainkaan sopiva lahjaksi; se on mitättömän
+arvoinen sen hyvyyden ja jalomielisyyden rinnalla, jonka sinä olet
+meillen osoittanut. Mutta se viaton hengetön naksuttaja kourassasi
+puhuu vilpittömän rakkauden kieltä meidän kaikkien puolesta, joita sinä
+olet holhonnut, ollen Jumalan aseena pelastamassa meitä nälkään ja
+kurjuuteen nääntymästä. Me olemme sinulle velkaa koko talomme ja
+omaisuutemme!"
+
+"Olen liikutettuna puhettasi kuunnellut", vastasi Taavetti. "Ette tiedä
+mitä ainetta kello on, ette tiedä käykö se varmasti, eikä sitä onko se
+sopiva kunnialahjaksi ja sillä osoitatte ettette tiedä niin mitään.
+Viimeinen puhuja on kumminkin huomauttanut, että se viaton naksuttaja
+puhuu vilpittömän rakkauden kieltä. Sellaisena kielitaiturina otan sen
+muistoksi teiltä ja nyt saan vastata.--Minä en omista itselleni mitään
+kunnioitusta, kunnioittakaa Jumalaa, kaiken hyvän antajaa, joka
+kaikille jakaa armostaan, yhdelle niin, toiselle näin. Niin
+tietämättömiä kuin olemme siinä, ettemme edellepäin tiedä käykö kello
+tarkalleen, samallaisia olemme tietämään Jumalan johdatusta kunakin
+aikana mistä hän milloinkin aineen ja aseensa sieppaa, jota hän käyttää
+tahtoo."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Muutamia päiviä kokouksen jälkeen tuli Töyryn Heikki emäntineen
+Naavalaan toivottamaan onnea kellon saamisen johdosta.
+
+"Niin se on", sanoi Heikki, "minä kaikin puolin yhdyn siihen
+kunnioitukseen, joka sinulle on tullut osaksi seurakunnan puolesta,
+mutta vielä minä tahtoisin enemmänkin sinua kunnioittaa ja paremmalla
+kunnioituksella kuin kulta-kellolla."
+
+"Sinä olet siis itse tuon tien löytänyt?"
+
+Heikki mietti vähän aikaa ja sitten vastasi: "Olen sen löytänyt ja
+soisin että sen kaikki löytäisivät! Anna anteeksi, hyvä Taavetti,
+entiset pahat tekoni!"
+
+"Sydämestäni!" sanoi Taavetti, "ja pyydän sinun samoin minulle
+tekemään."
+
+"Anteeksi annettu!" sanoi Heikki.
+
+Näin tulivat Heikki ja Taavetti ikuisiksi ystäviksi, ja kävivät usein
+toisissaan sanan harjoituksissa, joihin keräytyi muitakin Jumalaa
+pelkääväisiä, uskovaisia ihmisiä.
+
+Samaan aikaan tuli seurakunnassa kappalaisen vaali, entinen Naavalan
+maisteri haki sitä virkaa myöskin ja pääsi vaaliin, saipa vielä
+virankin.
+
+Hän tuli naimatoinna miehenä sinne. Sillä välin oli Taavetin sisar
+Esteri kasvanut ja tullut kauniiksi neitoseksi, vieläpä Jumaliseksikin.
+Nuori pastori, käydessään usein Naavalassa raamatun selityksiä
+pitämässä, mieltyi siellä Taavetin sisareen ja tuot'hätää tuli
+Esteristä papin rouva ja onnellinen aviovaimo.
+
+Näin oli aika kulunut eteenpäin kuin hiljalleen juokseva virta. Sangen
+ihanat olivat Naavalan ja hänen naapuriensa niityt ja pellot; suloinen
+tuoksu tuoksui niistä kesäisin ohikulkevia vastaan. Vaan joka niiden
+omistajat tunsi, tunsi hän sen lisäksi tuoksun totisesta
+kristillisyydestä ja siveästä elämän menosta.
+
+Tulipa senkin seurakunnan osaksi kerran valita valtiopäivämiestä. No,
+Naavalan Taavettihan siihen virkaan katsottiin kaikkein sopivimmaksi.
+
+Taavetti ei ollut Helsingissä käynyt sitten kuin oppireisullaan.
+Pääkaupunki oli sillä välin tykkänään toisen näköiseksi muuttunut.
+Pitkän kyselemisen perästä löysi hän vihdoin saman kauppiaan, joka
+hänen oli oppipaikkaan osoittanut. Siinä sai hän yösijan ja siinä tuli
+niin pitkät jutut, että se kesti melkein koko yön. Taavetin oppimestari
+oli aikoja sitten kuollut, ja olipa kauppiaankin pää harmahtunut.
+
+Raskaalla mielellä istui Taavetti valtiopäivillä ja otti harvoin osaa
+keskusteluun, mutta jos hän joskus siihen puuttui puhui hän niin
+selvästi ja pontevasti, että se teki toisiinkin valtavan vaikutuksen.
+Sitä turhamielisyyttä ja joutavaa rahan kulutusta, joka on niin
+tavallista valtiopäivillä ei hän mitenkään voinut kärsiä, eikä koskaan
+ottanut osaa mihinkään pitoihin eikä juominkeihin, vaan kiirehti aina
+aikansa kuluttamaan kodin hauskuudessa vaimonsa luona, jonka oli tuonut
+mukaansa.
+
+"Päästään toki vihdoinkin kotiin!" sanoi hän valtiopäiväin loputtua, ja
+niin hän iloisen Leena-emäntänsä kanssa matkusti pois pääkaupungista.
+
+Valtiopäivillä oli muun muassa rautatie tullut päätetyksi, joka oli
+käyvä Taavetin kotipitäjän halki. Rakennus-aikanaan se jo tuotti
+Naavalalle ja hänen naapureillensa melkoiset tulot, ja kun se oli
+valmiiksi saatu, perusti Taavetti meijerin taloonsa ja rupesi voita
+valmistamaan ulkomaalaisten herkuksi. Täytyi sen johdosta innolla
+ruveta niittyjen ja karjanhoidon parantamiseen ja asia menestyi
+oivallisesti, paremmin kuin luultiinkaan.
+
+Kova työ, alituinen toimiminen sekä syvä suru, kun vuosien kuluttua
+hänen rakas Leenansa kuoli, vaikuttivat sen, että Taavetti melkein
+ennen aikaansa vanhentui, sairastui ja tuli sängyn omaksi. Pastori kävi
+joka päivä hänen luonansa ja keväällä, kun kukkaset rupesivat
+pnhkeemaan, ummisti hän silmänsä ja kuoli mennäkseen autuaitten
+asuma-sijoihin, joissa ei mikään suru enään murra, eikä ikävä rasita.
+
+Sen arvannee kuka hyvänsä, että siinä saattojoukkoa oli, kun Taavettia
+haudattiin. Siinä sitä sitten oli köyhiä ja rikkaita seurakunnan
+kaikilta ääriltä. Kirkkoherra, siksi oli sillä välin Taavetin lanko
+tullut, piti ruumissaarnan ja saattoi kaikki itkemään, vielä nekin,
+jotka Taavettia olivat eläissänsä kadehtineet. Ja niin Taavetti sai
+leposijansa Leenansa vierellä. Kauvan muistetaan paikkakunnalla tuota
+entistä köyhää torpan poikaa Vähämäen Alangosta.
+
+
+
+
+
+PELASTETTU.
+
+Kirjoittanut P. Päivärinta.
+
+
+Erään ison maamme kaupungin syrjäisessä osassa on pienenläntä
+yksikerroksinen puutalo. Se on päältä laudoitettu ja keltaiseksi
+maalattu ja semmoisenaan näyttää se kaikessa pienuudessaan hyvin
+miellyttävältä. Taloon ei ole kadulta muuta sisäänkäytävää kuin
+toisessa päässä pytinkiä olevaan pieneen kauppapuotiin.
+
+Talo oli merikapteeni Aaltosen oma. Hän oli monta kovaa kokenut, monta
+myrskyä ja tuulta tuntenut, kyntäessään vuosikymmeniä meren aukeita
+ulapoita. Aikoja sitten oli hän jo heittänyt merellä kulkemisen ja
+siitä pitäin asunut talossaan, melkein niinkuin karhu pesässään, sillä
+harvoin nähtiin hänen huoneestansa mihinkään liikkuvan. Pitkällinen
+meri-elämä oli taivuttanut hänen luonteensa karkeaksi ja jyrkäksi, niin
+ettei hän suvainnut ketään ihmistä käyvän hänen luonaan, eikäpä hän
+itsekään muiden tykönä pistätellyt. Jos joku yritti tunkeentumaan hänen
+huoneesensa, sai hän heti jyrkän kysymyksen: "mitä tahdot?" taikka:
+"mitähaet?" Jos tulija ei siitä älynyt poistua, vaan yritti jotakin
+sanomaan, seurasi kohta: "mene tiehesi, en tarvitse sinun
+selityksiäsi."
+
+Vuosikymmeniä oli hän elänyt tämmöistä yksinäistä elämää ja kertomuksen
+ajalla oli hän jo vanha mies.
+
+Siitä saakka kuin kapteeni merellä kulkemisen heitti, vuokrasi hän
+talonsa huoneet niin tarkkaan, ettei hänen itsensä hallussa ollut muuta
+kuin pikkanen kyökki ja jotenkin kookas kamari. Tarkka ja itara mies
+kun oli, oli hän merillä ollessansa koonnut varoja ja niitä hän koki
+huonetten vuokralla kartuttaa. Hän oli rahoilleen niin kitsas, että jos
+hänen täytyi luopua jostakin markasta ja pennistä, oli ne sulata hänen
+hyppysiinsä, ennenkuin hän ne käsistänsä päästi.
+
+Minkä tähden kapteeni oli näin omituiseksi tullut, selkenee
+seuraavasta:
+
+Kapteeni oli ennen ollut perheellinen mies, mutta nyt oli hän
+yksinäinen kuin tervaskanto. Noin kolmenkymmenen ikävuotensa paikoilla
+oli hän nainut nuoruutensa rakastetun. Heidän avioliittonsa oli hyvin
+onnellinen ja he rakastivat toisiaan sydäntensä pohjasta. Tämä uusi
+elämän vaihdos loi lämpöä ja valoa kapteenin synkkään ja kovettuneesen
+elämään, jommoiseksi poikaisesta pitäin harjoiteltu merillä kulkeminen
+oli hänen luonteensa muodostanut. Hänen lempeä ja rakastava vaimonsa
+vaikutti ikäänkuin jollakin tenhovoimalla kapteenin synkkään ja
+karheaan mielenlaatuun. Hänestä katosi kaikki kärtyisyys ja
+umpimielinen jurous ja hän lauhkeni lakeaksi kuin lammas. Sen siaan
+kuin hän jo siihenkin asti kartteli muiden ihmisien seuraa, tuli
+hänestä nyt iloinen seuramies ja hän oikein ikävöitsi muita ihmisiä.
+Tässä uudessa valossa muodostuikin asiat pian semmoisiksi, että usein
+käskettiin vieraita kotiin ja vuoronsa käytiin ystävien luona vieraina.
+
+Niin. Kapteeni huomasi nyt, että elämässä löytyy valopuoliakin, eikä
+ainoastaan synkkyyttä ja taistelua luonnon voimia vastaan. Iloisella
+mielellä riensi hän tarvittaessa merille ja tyyneenä ja nurisematta
+kärsi ja kesti hän kaikki kovimmatkin kohtaukset, mitä merillä kulkia
+niin usein saa kokea. Hänellä oli aina mielessä lempeä ja ikävöivä
+vaimonsa; se oli ikävää hänellekin ja usein kävi se niin ankaraksi,
+ettei hän nukkuissaankaan muusta uneksinut kuin vaimostansa ja
+kodistansa. Kun se aika alkoi lähestyä, jolloin hän sai laivan keulan
+kääntää kotia kohden, ei hän voinut nukkua paljon laisinkaan, niin
+kiihkeästi rakasti hän vaimoaan. Se olikin ilon ja riemun hetki,
+jolloin kapteeni sai astua kotikynnyksen yli ja sulkea rakkaan vaimonsa
+syliinsä.
+
+Tämmöisessä onnellisuudessa kului joku aika. Toisiaan rakastavan
+aviokumppanien iloa ja onnea lisäsi vielä paljon se seikka, kun heitä
+suosiva sallimus lahjoitti heille kauniin ja terveen tyttären. Tätä
+lastansa rakastivat he kaikella luonnollisella vanhemman rakkaudella.
+Hän oli heille kaikki kaikessa ja he hoitivat ja hellivät häntä
+niinkuin silmäteräänsä. Tuskin henno kapteeni lähteä ensinkään enään
+merille, vaikka se oli hänen ainoa tulolähteensä, niin lujilla siteillä
+oli hän kiintynyt vaimoonsa ja lapseensa. Asianhaarat pakottivat hänet
+kuitenkin joksikuksi ajaksi luopumaan perheestään, mutta silloin
+tuntuivat kuukaudet hänestä pitemmiltä kuin nälkävuodet.
+
+Edelleenkin hymyili sallimus heille. Hyötyisänä ja terveenä kasvoi ja
+vaurastui pikku Helmi. Hän ei ollut vielä täyteen elänyt ensimmäistä
+ikävuottansa, kun hän jo kävellä tallusteli ympäri huoneita. Kahden
+vuoden vanhana hän jo puhua nalkutteli ja kiipeili isän polvelle. Siinä
+hän halaili ja suuteli isäänsä, soperrellen viattomia ja lapsellisia
+hyväily-sanoja. Tämä kaikki teki isään niin syvän vaikutuksen, ettei
+hänen ilollansa ollut rajoja.
+
+Eräältä merimatkaltansa palattuansa, huomasi kapteeni vaimonsa olevan
+raskaana. Tämä huomio sai hänet sanomattomasti ilostumaan, kun oli
+toivo saada toinenkin perillinen. Tätä oli hän toivonut kiihkeästi,
+sillä hän olisi mielellään tahtonut toisenkin lapsen ja vaikkapa
+useammankin. Mutta kun pikku Helmi oli jo yli kolmen vuoden, alkoi hän
+epäillä, tokko hän saakaan muita perillisiä kuin tuon yhden.
+
+Kapteenin olisi taasenkin ollut mentävä merille, mutta sitä ei hän
+hennonnut nyt tehdä. Hän ei raskinnut vaimoansa siinä tilassa jättää
+onnensa nojaan, eikä ikävöimään miestänsä; päälliseksi tahtoi hän omin
+silmin nähdä sen ilopäivän, jona hän saa toisen perillisen. Tämän
+tähden haki hän toisen kapteenin sille laivalle, joka oli hänen
+kuljetettavakseen uskottu ja jäi kun jäikin itse kotia.
+
+Kaksinkertaisella rakkaudella rakasti kapteeni nyt vaimoansa. Hän helli
+ja vaali häntä niinkuin pientä lasta ja koki kaikilla keinoilla
+lievennellä hänen vaivojaan ja murheitaan. Iltasin istuivat he useinkin
+kahden kesken lampun valossa, jolloin kapteeni kertoili meri-elämän
+monipuolisia seikkailuja ja juttuja, kiikutellen polvillansa pikku
+Helmiä. Tämä useinkin nukkui siihen, jolloin isä riisui hänet ja vei
+vuoteesen nukkumaan; sitten he taas jatkoivat keskustelua ja jatkui se
+enemmiten myöhäiseen yöhön.
+
+Vaikka kapteeni koki näin huvittaa kaikin tavoin vaimoansa, ei vaan hän
+ollut yhtä iloinen ja hilpeä kuin ennen. Synkkä raskasmielisyys vaivasi
+häntä katkeamatta ja välistä kävi se sietämättömäksi. Hän päivitteli
+kuinka perin toisenkaltaiselta hän nyt tuntuu kuin ennen, eikä sanonut
+keksivänsä syytä siihen. Hän olisi tahtonut olla yhtä iloinen kuin
+ennenkin, mutta ei voinut, ja se suretti häntä, kun hän tuottaa
+rakkaalle miehelleen alakuloisuudellansa huolia ja murheellisia hetkiä.
+Kapteenin koko tarkoitusperänä olikin vaimonsa alakuloisuuden
+poistaminen ja kun hän huomasi, ettei hän sitä voinnut tehdä, kutsui
+hän usein kotiinsa perheen tuttavia iltaa viettämään. Silloin joskus
+haihtui hetkeksi vaimon suru, seuran iloisesti keskenänsä haastellessa,
+mutta pitkälle eivät nuot helpot suruttomat hetket kestäneet.
+
+Tuo toivottu ja peljätty hetki lähestyi. Varaselta jo neuvoteltiin
+asiasta lääkärin kanssa ja kätilö oli talossa viikkoa ennen,
+hoitelemassa alakuloista vaimoa. Kaikki toivoivat hyvää, mutta sallimus
+oli toisin määrännyt. Lääkäri ja kätilö koettivat kaikkensa,
+auttaakseksensa äitiä ja lasta tässä elämän ja kuoleman kysymyksessä,
+vaan huonolla menestyksellä, sillä se välttämättömyys vei hengen sekä
+äidiltä että lapselta. Päälliseksi oli tämä niin pikainen käännös
+elämässä, ettei vaimo ennättänyt miehellensä lähteissään muuta sanoa
+kuin että: "hyvästi Kalle! Pidä huoli pikku Helmistä, muuta ei ole
+minulla sinulle uskottavaa."
+
+Kapteenin surulla ei ollut rajoja tämän tapauksen jälkeen. Hänestä
+tuntui siltä kuin paras osa maailmaa olisi hänen vaimonsa kanssa
+sortunut haudan pimeyteen ja että hän olisi itsekin sinne vajonut. Hän
+ei antanut minkään itseänsä lohduttaa, sulkeentui vaan kamariinsa, eikä
+ottanut minkäänlaista ruokaa eikä juomaa moneen vuorokauteen. Erään
+ystävän onnistui vihdoin tunkeentua kapteenin huoneesen. Hän ei puhunut
+kapteenin vaimon ja lapsen kuolemasta ainuttakaan sanaa, sillä hän
+älysi, että sillä tavoin hän lisäisi vaan kiviä kuorman päälle. Kun oli
+puheltu merillä kulkemisista ja muista maailman asioista tovin-aikaa,
+huomasi ystävä, että kapteeni elpyi ja unhotti surunsa toviksi aikaa.
+Silloin pistäysi ystävä ulos ja kun hän sieltä palasi, oli hänellä
+pikku Helmi käsivarrella.
+
+"Sinulla on lapsi ja hänen tähtensä tarvitsee sinun elää; lapsi kovin
+ikävöitsee sinua", sanoi ystävä ja laski lapsen kapteenin syliin.
+
+Lapsi käpertyi turvallisesti isänsä kaulaan. Hän hyväli isäänsä miten
+parhaiten taisi ja piti hänestä niin lujasti kiinni, että näytti siltä
+kuin ei hän tahtoisi koskaan siitä asemasta luopua. Vihdoin pillahti
+tyttö kauheasti itkemään. Isä havahtui ikään kuin unesta. Hän koetti
+viihdyttää lasta kaikilla mahdollisilla keinoilla ja hyväili häntä
+sillä tavalla, jolla ainoastaan vanhin voi lastansa hyväillä.--Vihdoin
+viihtyi pikku Helmi.
+
+"Niin, minulla on tosiaankin lapsi ja hän tarvitsee kaikki minun
+lempeni ja huolenpitoni", sanoi kapteeni lapsen viihdyttyä ja oikaisi
+itsensä suoraksi.
+
+Tästä hetkestä pitäin voi kapteeni hillitä enimmän surunsa. Hän pesi
+kasvonsa, ajoi partansa ja söi tavallisessa järjestyksessä. Hän otti
+sekä talouden- että lapsenhoitajan kotiinsa ja molemmat koetti hän
+hankkia niin kunnolliset kuin mahdollisesti voi saada. Itsekin ryhtyi
+hän pontevasti talouden toimiin, järjestellen ja puuhaillen kaikkialla.
+Näytti siltä kuin hän olisi kaikkenni unhottanut vaimonsa kuoleman,
+mutta niin ei kuitenkaan ollut, sillä yöt ja päivät painoi se raskaana
+taakkana hänen mielessään ja tämä teki hänet jurommaksi ja
+vähäpuheisemmaksi entistänsä.
+
+Kapteeni uhrasi nyt koko elämänsä pikku Helmille. Häntä hän rakasti
+koko sydämestään ja kaikki hänen työnsä ja toimensa tarkoittivat hänen
+parastansa. Hänestä hän sai valoa ja lohdutusta murheelliselle
+elämällensä, sillä eipä synkinkään murheen hetki voinut voimaansa
+säilyttää lapsen murheettoman, viattoman ja lapsellisen lepertelemisen,
+soperruksen ja hyväilemisen ajalla.
+
+Kun kapteeni oli saanut kaikki järjestetyksi ja taloutensa
+mielenmukaiseen voimaan, lähti hän taasenkin merille. Kuitenkaan ei hän
+ottanut laivaa kuljettaaksensa kaukaisille maille, vaan lyhemmille
+matkoille, saadaksensa tiheämmin tavata armasta lastansa. Kun kapteeni
+tuli matkoiltansa kotia, silloin oli sekä hänellä että pikku Helmillä
+iloiset ajat. Vaikkei kapteeni ollutkaan kesää enempää poissa kotoa,
+oli tyttö sillä välin kasvanut ja viisastunut hänen mielestänsä
+sanomattoman paljon ja mitäpä muuta terve ja vöyre lapsi tekikään,
+mutta isän mielestä tuntui siltä kuin Helmi olisi siinä ajassa
+edistynyt enemmän kuin mikään muu lapsi. Isä toi lapselleen matkoilta
+tullessaan kaikkein parhaat tuliaiset, mitä ikänä isä lapsellensa on
+tuonut ja niiden valikoimisessa vaivasi hän paljon päätään, saadaksensa
+ne oikein mieluisia. Pikku Helmi palkitsi isänsä hyvyyden ja rakkauden
+lapsellisella yksinkertaisuudellansa ja rakkaudellansa, ja tuntuipa
+kapteenistakin siltä kuin hänkin olisi tullut lapseksi.
+
+Tällä tavalla kului aika niin, että pikku Helmi oli kahdeksannella
+ikävuodellansa. Kapteeni oli merimatkallansa nytkin. Sillä välin oli
+kaupunkiin levinnyt lasten paha vihollinen, punarupuli. Lääkärit
+koettivat tehdä parastansa, estääksensä taudin levenemistä, mutta siitä
+huolimatta tempasi se paljon lapsia tuonen tuville. Kuu kapteeni palasi
+matkaltansa kotiin, oli Helmi sairastamassa tuota vaarallista tautia.
+Tämä oli isälle odottamaton isku. Hän oli nytkin tuonut Helmille hyvät
+tulijaiset ja iloitsi jo monta vuorokautta ennen kotiin tuloansa,
+ajatellessansa sitä hetkeä, jolloin hän saa kohdata rakkaan lapsensa.
+Tämä kamppailikin nyt toivottoman ja vaarallisen taudin kanssa, siihen
+siaan kuin isä oli odottanut tapaavansa hänet terveenä ja raittiina.
+Hän oli kuvitellut mielessään, kuinka Helmi nyt, kuten ennenkin,
+juoksisi iloisena häntä vastaan ja hän saisi sulkea hänet syliinsä,
+painaa häntä rintaansa ja suudella kauneille pyöreille poskille, mutta
+sallimus oli toisin määrännyt.
+
+Kapteenista tuntui siltä kuin maa olisi vajonnut hänen jalkaansa alla
+ja hänen henkeänsä ahdisti. Kiireesti riisui hän päällysvaatteet
+päältään ja meni horjuvin askelin sairashuoneesen. Pikku Helmi makasi
+kuihtuneena horrostilassa, silmät puoleksi ummessa. Heleä tuskanpuna
+oli noussut hänen laihtuneille kasvoillensa ja suuret hikipisarat
+vyöryivät hänen otsaltansa. Kapteeni kumartui alas ja painoi suudelman
+lapsensa polttavalle otsalle. Helmi avasi silmänsä ja katsoi isäänsä
+suurilla kirkkailla silmillänsä.
+
+"Isä", sanoi hän vihdoin ja kiersi laihtuneet kätensä isän kaulaan.
+Sitten ummisti hän taasen silmänsä ja piti isänsä kaulasta kiinni.
+
+"Pikku Helmi on kipeä", sanoi lapsi tovin päästä ja irroitti kätensä
+irti.
+
+"Kipeä on nyt armas Helmini, mutta kyllä Helmi paranee, kuu isä tuli
+kotiin", sanoi isä.
+
+"Ei Helmi enää parane koskaan", sanoi lapsi ja vaipui taasenkin
+horrostilaan.
+
+Samassa tuli Helmin hoitajatar huoneesen.
+
+"Onko käytetty lääkärin apua?" kysyi kapteeni melkein nuhtelevasti ja
+katsoi hoitajatarta terävästi silmiin.
+
+"On ... kyllä on käytetty, herra kapteeni. Heti kun huomattiin pikku
+Helmin sairastuneen, kutsuttiin lääkäri kotiin ja siitä saakka on hän
+määräajoilla säännöllisesti käynyt antamassa neuvoja ja määräyksiä;
+kohta luulen hänen olevan taaskin täällä", selitti hoitajatar.
+
+Samassa aukeni ovi ja lääkäri astui huoneesen.
+
+"Pelastakaa lapseni, herra tohtori!" sanoi kapteeni, heti kun lääkäri
+oli huoneesen astunut.
+
+"Tietysti minä koetan tehdä kaikki mitä voin, mutta elämä ja kuolema on
+Herran kädessä", sanoi lääkäri.
+
+Sitten tarkasteli hän sairasta, koetellen hänen valtimoansa, kuunnellen
+hengitystä ja tutkien tarkasti kaulaa. Kaikkea tätä tehdessään,
+pudisteli hän tuon tuostakin päätänsä.
+
+"Ettekö te voi antaa mitään toivoa?" kysyi kapteeni.
+
+"En mitään nykyään", vastasi lääkäri lyhyesti.
+
+Sitten antoi hän muutamia määräyksiä; kun tämä oli tehty, poistui hän.
+
+Vaikka sairas saikin kaikkea mahdollista lääkärin ja muuta apua, eivät
+ne kuitenkaan voineet häntä kuolemasta pelastaa. Sairas huononi vaan
+päivä päivältä ja muutaman vuorokauden kuluttua oli henki hänet
+jättänyt.
+
+Kyllä sen arvaa minkälaisen vaikutuksen tämä tapaus teki kapteeniin.
+Hän oli kadottanut ainoan elämänsä toivon ja ilon, ja maailma tuntui
+hänestä niin kolkolta, tyhjältä ja autiolta. Hänellä ei nyt ollut enään
+ketään, kenelle hän olisi ilmoittanut surujaan ja kenen kanssa hän
+olisi ilonsa jakanut, tyhjä haudan kolkkous oli vaan hänen ainoana
+muistelmanaan.
+
+Ihme kumma! Kapteeni ei näyttänyt niinkään kovin surevan lapsensa
+kuolemaa kuin oli luuloiteltu. Hän söi, joi ja toimitti talouttaan
+kuten ainakin, ja kuinka toisenlainen hän oli ollut silloin kuin hänen
+vaimovainajansa kuoli. Kova tuska pakotti kuitenkin kapteenin rintaa,
+vaikkei se suuresti päälle päin näkynyt. Hitaasti, mutta varmasti
+rupesi entinen synkkämielisyys palaamaan takaisin ja se iloinen
+lapsellisuus katoamaan, jonka hän oli perheellisenä miehenä
+saavuttanut. Muisto rakkaasta vaimovainajastaan yhdistyi voimakkaana ja
+eroamattomana kaihona tähän nykyiseen suruun ja niin oli se nyt
+kaksinkertaisena kannettavana, ja tämä oli kyllin voimakas synkistämään
+jo ennestäänkin synkkää elämää.
+
+Kapteenin uskonnolliset käsitteet eivät ennenkään olleet seisoneet
+juuri vakavalla pohjalla, mutta nyt ne horjuivat kaikenni. Kaikesta
+nykyisestä murheestaan ja vastoinkäymisestään syytti hän Jumalaa, että
+hän ei rakasta ihmisiä, vaan hakee heidän häviöänsä ja panee ihmisien
+kannettavaksi suruja ja murheita enemmän kuin kantaakaan voivat. Jos
+hän olisi rakkaus, niinkuin sanotaan, olisi hän antanut elää hänen
+vaimonsa ja lapsensa.
+
+Tämmöisiä mietti ja puhui kapteeni ja kuta enemmän hän mietti, sitä
+pimeämmäksi kävi hänen sielunsa. Vihdoin meni hän niin pitkälle, että
+kielsi kaikenni Jumalan olemassa olon. "Kaikki käy vaan luonnon lakien
+mukaan, eikä ole mitään korkeampaa johtajaa, joka johtaisi ihmisien
+elämää, onnea ja onnettomuutta," päätteli hän, eikä minkäänlaiset
+vakuutukset eikä yritykset saaneet häntä siitä uskosta luopumaan.
+
+Kapteeni ei enää viihtynyt olemaan kodin hiljaisessa ja rauhaisassa
+elämässä, sillä se tuntui hänestä liian rauhaiselta, siellä kun ei
+enään ollut mitään rakastettavaa, mitään kaivattavaa ja ikävöitävää.
+Merille paloi hänen mielensä, sillä siellä luuli hän hurjassa vihurissa
+saavansa lievitystä polttavaan murheesensa ja rauhattomalle
+omalletunnollensa. Pian ilmestyikin tilaisuus siihen, sillä hänelle
+tarjottiin laiva, jonka piti purjehtia Itä-Intiaan. Hän otti ilolla
+vastaan tarjotun laivan ja pian keikkui hän meren ulapoilla seljillä.
+
+Tästäpuoleen tuli meri kauvaksi aikaa kapteenin ainoaksi elementiksi.
+Ikäänkuin suruaan paeten kiiti hän maan-osasta toiseen, eikä välittänyt
+tuulista, ilmoista, myrskyistä eikä mistään mitään. Näytti siltä kuin
+hän olisi aalloissa hakenut tahallansa surmaansa, mutta tuonipa ei
+näyttänyt hänestä huolivan. Kun vihuri vinkui ja myrsky raivoten
+pauhasi, silloin oli kapteenin paras olla. Niissä tilaisuuksissa seisoi
+hän tyynempänä kuin muulloin komentosillalla, jaellen vakavasti ja
+hätäilemättä käskyjä hätäilevälle miehistöllensä, ikäänkuin olisi ollut
+kaikkein suotuisin purjehdusilma. Kylmä ja raju vihuri liehtoi ja
+pieksi useinkin hänen ruumistansa komentosillalla seisoissansa, lyöden
+kylmillä vesihöyryillä hänet välisti läpi marjaksi, mutta kapteeni ei
+näkynyt niistä mitään piittaavan. Päinvastoin tuntuivat ne vaan
+virvoittavan ja viilistävän hänen polttavaa otsaansa ja rintaansa, ja
+tavasta hän siinä tarkoituksessa aukasi nuttunsa rinnan kohdalta. Usein
+kävi niin, että myrskyn ollessa muut merelle sattuneet laivat joutuivat
+surkeaan haaksirikkoon, mutta silloin juuri niitti kapteeni Aaltonen
+parhaat voittonsa ja eheänä tuli hän vaan määräpaikkaansa. Kaikki
+hänelle menestyi ja hän ansaitsi paljon omaisuutta isännälleen ja
+itselleen.
+
+Tällä tavalla vietti kapteeni elämäänsä. Useat vuodet viipyi hän aina
+yhdellä matkalla, sillä ei hänellä tuntunut kotikaupungissa olevan
+ketään, jonka luo hän olisi ikävöinyt; pakosta, vaan ei omasta halusta,
+kävi hän nekin kerrat kotona, jotka hän kävi, sillä hän tunsi murheen
+ja ikävän vaan lisäyvän siellä käydessään.
+
+Aika kului, vuodet vierivät, mutta kapteenin suru ei haihtunut. Tähän
+saakka ei kapteeni ollut ensinkään maistellut väkeviä juomia, mutta nyt
+rupesi hän hakemaan surullensa lievitystä tuosta väärästä lähteestä.
+Kauvan ei hänen tarvinnut siihen harjoitella, sillä huomattuansa
+saavansa siitä surullensa hetkeksi hoivaa, tuli hän aivan pian
+semmoiseksi, että oli myötäänsä pöhnässä. Asiat rupesivat käymään
+huonosti. Tämä kaikki ei voinut kauvan pysyä salassa laivan isänniltä
+ja he ottivat häneltä laivan pois.
+
+Näin tavoin tuli kapteeni pakotetuksi tulemaan kotiinsa. Hänen
+ryyppimisensä tuli pian tunnetuksi laajoissa piireissä ja kukaan ei
+uskaltanut enään antaa hänelle laivaa. Niin olivat hänen meriretkensä
+loppuneet ja hän jäi vakinaiseksi asukkaaksi kotiinsa.
+
+Tarkka ja säästävä mies kun oli, kokosi kapteeni tuolla pitkällä ja
+onnistuneella merillä kulkemisen ajalla melkoisen omaisuuden. Tämä tuli
+nyt hänen epäjumalaksensa. Siitä ei olisi saanut kulua ainuttakaan
+penniä, mutta lisää siihen olisi pitänyt tulla; tuskin raski hän
+syödäkään. Tämän tähden vuokrasi hän huoneensakin niin tarkkaan, että
+itse kärsi suurinta ahtautta. Ken ei määräpäivälleen voinut joka penniä
+maksaa huoneen vuokraa, hänelle oli armotta matkapassit valmiina, oli
+asiat miten oli.
+
+Eräässä asiassa ei kapteeni kuitenkaan ollut kitsas. Viinaa hänellä
+piti vaan olla ja aina vaan viinaa, eikä hän sen hankkimisessa
+kipuillut rahanmenoa, kului mitä kului, sama se, mutta olla sitä vaan
+piti. Sitä hän litki aamusta varhain, illasta myöhään, viikot,
+kuukaudet ja vuodet läpeensä. Seuraus siitä oli se, ettei hänellä ollut
+selvää päivää vuosikausiin.
+
+Hänellä ei ollut muuta väkeä kuin Tiina niminen lapseton leski
+emännöitsijänä. Hän oli jo ijäkäs ihminen, palvellut kauvan kapteenin
+talossa. Hän sai kokea kaikki juopuneen koukut, sillä kapteeni ei
+suinkaan ollut mikään hauska seurakumppani. Myötäänsä hän pöpötti
+emännöitsiälleen, kuinka hän hävittää ja tuhlaa kaikki mitä hän on
+ankaralla työllä ja säästäväisyydellä saanut kokoon haalituksi. Kun
+Tiina tarvitsi kapteenilta saada jonkun pennin välttämättömimpiin,
+niukkoihin talouden tarpeisin, oli kapteeni silloin niin kitsas ja
+pahalla päällä että Tiinalta pääsi viimein itku. Silloin tavallisesti
+helti rahat ja kapteeni sanoi usein:
+
+"No, no! Älähän nyt tuossa ... tuossa on, ja nyt taas olen sitä
+köyhempi."
+
+Kun Tiina huomasi, että itku autti, oli hänellä itku paljon löyhemmässä
+kuin ensiaikoina.
+
+Monta kertaa mietti Tiina lähteäkseen pois tuosta kolkosta kodista,
+mutta siihen se aina jäi. Hän oli jo kapteenin vaimovainajan aikana
+palvellut talossa ja kapteenin nykyinen tila tuntui hänestä niin
+surettavalta, ettei hän hennonnut häntä jättää; lieneepä sekin hänen
+muuttohaluaan hillinnyt, kun hänellä ei, köyhänä leskenä, ollut mihinkä
+hän olisi turvaantunut ja tässä oli hänellä kuitenkin jokapäiväinen,
+jos kohtakin ristin-alainen leipä.
+
+Kapteeni ei antanut siivota huonettaan ensinkään ja siitä oli hänen ja
+Tiinan välillä alinomainen kiista. Tiina oli puhtautta ja järjestystä
+noudattava ihminen ja sentähden häntä harmitti kovin tuo kapteenin
+itsepintaisuus. Välisti koetti hän väkirynnäköllä siivota kapteenin
+huonetta, mutta silloin nosti kapteeni semmoisen metakan, että Tiinan
+täytyi tappiolla luopua yrityksestään. Tiina koetti häntä viekoitella
+joskus ulos ja ensimmältä se jonkun kerran onnistuikin, mutta kun
+kapteeni huomasi, että hänen huoneensa oli sillä aikaa puhdistettu, ei
+ollut Tiinalla enää niitä neuvoja, että hän olisi saanut hänet
+huoneestansa lähtemään ja tämän perästä ei kapteeni käynyt enään
+koskaan siihen käpyyn.
+
+Kaiken tämän tähden oli kapteenin huone sangen kurjassa tilassa. Tomua
+oli jokapaikassa jalkaiskua vahvasti ja hämmähäkin verkkoja riippui
+täynnä kaikki katot, nurkat, akkunain ja ovien pielet. Kun niihin
+laskeentui paljon tomua, tuli niihin niin runsaasti painoa, että ne
+pääsivät toisesta päästä irti. Nämät mustuneet isot levyt heiluivat
+sinne tänne pienimmästäkin huoneessa tapahtuneesta liikkeestä, ja näitä
+piti kapteeni töpperöpäissään laivan purjeina.--Pöydällä oli paksut
+kerrokset piipunporoja ja kynttilänkarsia, joiden seassa ajelehti sikin
+sokin heitettyjä kellastuneita ja likautuneita paperin palasia.
+
+Tämmöinen asunto se oli, jossa kapteeni parhaiten viihtyi. Siellä hän
+pöpisi yöt ja päivät, pitäen omia tuumiaan, omaa menoaan. Siellä hän
+mässäsi tyhjien tomusten pullojen seassa, joita oli sinne tänne ympäri
+huonetta viskattu, niin että niitä oli lattia ja kaikki nurkkapielet
+täynnä. Vuorokausien vaiheista ei hän piitannut yhtään mitään ja sen
+tähden piti hän yöt ja päivät likaantuneet, savustuneet, tomuttuneet ja
+näiden tähden mustuneet akkunakaihtimet kiinni. Kun hän jaksoi ja
+kykeni, oli hän ylhäällä, mutta jos niin ei ollut, nakkausi hän maata
+likaiselle vuoteellensa, jota ei ihmiskäsi ollut saanut vuosikausiin
+konhottaa, eikä huolinut siitä mitään, oliko yö tai päivä.
+
+Vaikka huoneessa oli niin paljon tyhjiä pulloja, ettei siellä luullut
+täysinäisiä olevankaan, piti kapteeni siitä erinomaista huolta, ettei
+niitä puuttunut. Tiina sai pitää huolen tästä talouden tarpeesta,
+niinkuin muistakin, sillä eroituksella kuitenkin, ettei hänen tarvinnut
+siihen tarpeesen teko-itkulla kapteenilta rahaa vuovata.
+
+Kun kapteenilta loppui ryyppiminen, rupesi hän huutamaan Tiinaa,
+huolimatta siitä, oliko yö tahi päivä.
+
+"Tiina! Tiina, Tiina, Tiina!----Tiina, Tiina, Tiina, Tiina, Tiina,
+Tiiiiiina", huutaa mölisi kapteeni silloin niin kovalla äänellä, että
+se kuului kauvas kadulle. Tavallisesti riensi Tiina heti saapuville
+kuulemaan kapteenin määräyksiä.
+
+"Tiina, tuo viinaa!" äyhkäsi kapteeni käskevästi ja lyhyesti, hänen
+nähtyänsä.
+
+Tiina koetti kaikin tavoin hillitä kapteenin juoma-intoa. Ainoana
+kapteenin seuralaisena koki hän hänelle usein puhella, kuinka
+turmiollista ja vaarallista tuommoinen ankara juominen on, mutta
+silloin kapteeni suuttui, tömisti jalkojaan ja sanoi:
+
+"Se on asia, joka ei koske sinuun."
+
+Usein koetti Tiina itkemälläkin kapteenia luovuttaa väkevien
+nauttimisesta, mutta tässä asiassa ei se auttanut vähääkään, vaikka
+muulloin sai hän sillä tempulla kapteenin heltymään. Yrittipä hän
+joskus kapteenia hillitsemään silläkin lailla, ettei hän hankkinutkaan
+kasahan viinaa ja intti kivenkovaan, kapteenin sitä tahtoessa, ettei
+hänellä ole enään mitään antamista. Mutta kapteeni suuttui sen
+kuultuansa niin että hän nosti aika metakan, uhaten ajaa paikalla hänet
+pois talostansa. Seuraus koko yrityksestä oli se, että Tiina sai
+laputtaa aikakyytiä viinan hakuun, olipa se yö tahi päivä.
+
+Tämmöisissä oloissa eli kapteeni omaa yksinäistä ja kurjaa elämäänsä.
+Siellä pienessä likaisessa huoneessa möyhäsi ja mässäsi hän pullojensa
+seurassa, puhua möristen itseksensä. Ehtimiseen kiroili hän
+kaitselemusta, kun se oli häneltä ryöstänyt hänen vaimonsa ja lapsensa.
+Toisinaan hän taasen oli olevinaan merellä ja silloin komenteli hän
+verkoissaan kiipuavia hämmähäkkejä, pitäen niitä merimiehinä.
+
+"Öyh--oh--huh! Raa'at ja märssyt! Iso purje kokoon ja raakapurjeet
+levälleen!--Tiedättekö te että myrsky tulee?----Kuuletteko te
+siellä?... öyh!" meuhusi kapteeni ja napsi sormellaan hämähäkkejä.
+
+Semmoista elämää vietti kapteeni ja jokainen sanoi, että hän on
+auttamaton ja mennyt mies.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kapteenin huoneissa asui vuokralla kauppias Lenkis-vainajan leski.
+Lenkinen oli ollut alkava kauppias ja melkein heti kauppansa
+perustamisen jälkeen oli hän nainnut. Heillä oli hyvä toivo päästä
+elämän alkuun, sillä Lenkinen oli ryyppäämätön, toimellinen ja säästävä
+mies. Hekin rakastivat toinen toistansa ja toimivat yksistä tuumin
+alkavan taloutensa eduksi. Kaikki kävi hyvin; he iloitsivat ja olivat
+tyytyväisiä. Usein he päivän töistänsä päästyään istuivat iltahämyssä,
+keskustellen tulevista toimista ja tehtävistä, ja mieli tuntui niin
+rauhaisalta ja toivovalta.
+
+Sananlasku sanoo: "Ihminen aikoo, Jumala säätää" ja niinpä kävi
+tässäkin. He eivät olleet kerinneet olla vielä yhdessä täyttä viittä
+vuottakaan, kun mies sairastui vaaralliseen tautiin. Lääkärin apua
+haettiin ja kaikkia apukeinoja käytettiin, mutta mikään ei auttanut, ja
+tuonen kylmä käsi tempasi miehen keskeltä elämän toivovaa hyörinää
+tuonen tuville.
+
+Tämän tapauksen aikana makasi vaimo toista lapsivuodettansa. Näin
+heikossa tilassa ollessansa, olisi luullut vaimon sortuvan suruhunsa,
+mutta niin ei käynyt, sillä korkeampi voima tuki häntä. Hän ei kironnut
+sallimusta, niinkuin kapteeni, vaan kristittynä ihmisenä oli hän
+oppinut ottamaan Jumalan kädestä niin pahat kuin hyvätkin päivät.
+Vaikka sydäntä suru kirveli ja kova murhe mieltä rasitti, voi hän
+kuitenkin kantaa tämän katkeran ristin maljan. Vähitellen voimistui ja
+parani hän niin, että voi jättää vuoteensa ja ruveta toimimaan
+hiljaisuudessa ja kärsivällisesti itsensä ja lastensa eduksi.
+
+Ensimmäinen tehtävänsä toipumisensa jälkeen oli taloudellisten asiain
+selvittäminen. Kun heidän taloutensa oli melkein tyhjästä perustettu ja
+kun se oli vielä vasta alkavainen, meni omaisuus velkojen maksuksi niin
+tarkkaan, että leski joutui lapsineen puille paljahille.
+
+Vaikka niin oli, ei leski kuitenkaan joutunut nytkään epätoivoon. Hän
+vuokrasi syrjäisestä kaupungin-osasta, missä vuokrat olivat helpoimmat,
+pienen kauppapuodin ja pari pientä huonetta. Siinä hän rupesi
+ruokatavarain ja muulla rihkamain kaupalla elättelemään omaansa ja
+lastensa henkeä, turvaten niin entiseen elinkeinoonsa.
+
+Vähäiset olivat tulot, mutta vähäiset olivat vaatimuksetkin. Itse
+seisoi hän tiskin takana aamusta varhain, illasta myöhään, vartoen
+niitä harvoja pennejä, jotka hänelle päivänpitkään karttuivat. Hänellä
+ei ollut muuta palvelijaa kuin kesken kasvuinen tyttönen, joka
+väliaikoina hoiteli lapsia. Itse leski kauppatoimiensa välistä hoiti
+pientä talouttaan, laitti ruoan, piti puhtauden ja pääasiallisesti
+hoiti lapsensa.
+
+Tämä uusi koti, jonka leski oli vuokrannut, oli juuri kapteeni Aaltosen
+talossa. Hän oli tehnyt ensimmäisen vuokraliiton silloin kuin kapteeni
+palasi viimeiseltä merimatkaltaan. Leski oli siinä asunut jo useat
+vuodet ja ankaraa ahkeruutta ja säästäväisyyttä harjoittaen, oli hän
+voinut vuosittain määrällensä kitsaalle kapteenille suorittaa
+vuokransa. Muutoin oli kapteenin ja lesken väli aivan vieras, sillä
+tuskinpa kapteeni kaikesti muistikaan ketä kaikkia hänen huoneissaan
+asui; kun hän vaan vuokrat sai ajallaan, siinä oli kylläksi. Paitsi
+sitä ei kapteeni pistätellyt vuokramiestensä luona koskaan tuttavuuksia
+tekemässä, eikäpä näidenkään haluttanut käydä kapteenia tervehtimässä.
+
+Kuudes vuosi oli jo kulumassa siitä kun leski muutti kapteenin
+huoneisin asumaan. Hänen makuukamarinsa oli aivan kapteenin kamarin
+vieressä, niin ettei ollut kuin seinä välissä. Tämän tähden kuului
+kapteenin jyllästäminen myötäänsä makuuhuoneesen. Ensimmältä teki tämä
+suurta häiriötä leskelle, sillä kun lapset olivat vielä pieniä, eivät
+he kapteenin öykymisien vuoksi saaneet lepoa ja sentähden sai äitikin
+yökaudet valvoa ja puuhata lastensa kanssa. Useasti ajatteli leski
+hankkia rauhallisempaa paikkaa, mutta vaikka kuinka hän olisi päätänsä
+vaivannut, ei hän löytänyt missään muualla semmoista, jossa hän vähillä
+varoillansa olisi saanut rauhallisemman kodin. Olihan siitä kuitenkin
+hyvä, ettei kapteeni tullut koskaan paukkaamaan heidän huoneesensa,
+jonka vuoksi he sen puolesta saivat viettää vapaasti rauhallista ja
+hiljaista elämäänsä. Kun lapset kasvoivat isommiksi ja tottuivat
+oloonsa, ei kapteenin mässääminen enään heitä niin paljon häirinnyt.
+
+Leski oli järjestystä ja hyvää siivoa harrastava ihminen. Vaikka
+hänellä oli niin paljon työtä ja huolta, riitti hänellä kuitenkin aikaa
+hyvän siivon ja puhtauden pitoon. Tämän pitikin hän välttämättömänä,
+eikä säästänyt vaivojansa sitä saavuttaakseen. Kaiken tämän hedelmänä
+olikin hänen huoneissaan semmoinen puhtaus ja siisteys, että ne
+näyttivät puhtailta posliiniastioilta. Missään paikassa ei näkynyt
+likapilkkua eikä tomuhiukkaa ja akkunalla kasvoi hyvästi hoidetuita
+monenlaisia ruukkukasveja ja kukkia; tämä lisäsi paljo somuutta
+huoneille.
+
+Lesken vanhimman lapsen nimi oli Aina ja nuorimman Helmi. Äiti rakasti
+hengestä näitä lapsiansa. Ollen itse Jumalaa pelkäävä ihminen, istutti
+hän jo aikaisin lapsiinsa Jumalallisia totuuksia. Tätä teki hän niin
+lapsitajuisesti, että lasten pikku ymmärrykset voivat niitä ymmärtää.
+Ja kun heidän käsityksensä kehkenivät, opetti äiti heitä väkevämmin,
+aina sen mukaan kuin hän huomasi heidän käsittävän. Näin tavoin
+käsittivät lapset jo aikaisin kristinopin päätotuudet.
+
+Leski opetti jo nuorena lapsensa lukemaan. Heillä oli luontainen
+taipumus siihen ja semmoinen halu, että äidin täytyi opettaa heitä,
+vaikkei olisi kaikesti joutunutkaan.
+
+Aina oli nyt yhdeksän vuoden ijässä ja kävi jo koulua; Helmi oli
+seitsemännellä ikävuodellaan. Vaikka Helmi oli vielä niin nuori, osasi
+hänkin selvästi lukea kirjaa. Virsikirja oli hänen mielikirjansa, sillä
+äiti usein luki sitä lastensa kanssa.
+
+Eräänä kertana kysyi Helmi äidiltänsä:
+
+"Kuka tuolla toisessa huoneessa asuu ... tuolla, tuolla meidän
+makuukamarin sivulla?"
+
+"Siellä asuu herra Aaltonen", vastasi äiti.
+
+"Joko hän on kauvankin siinä asunut?"
+
+"Hän on asunut siinä aina. Tämä on herra Aaltosen talo: hän asuu
+kotonaan ja me muut olemme vaan vuokralla asuvia hänen talossaan."
+
+"Miksikä hän huutelee ja paukkaa useinkin yökaudet?"
+
+"Setä Aaltosella on paljon murhetta, silti ei hän voi kaikesti nukkua."
+
+"Minkätähden setä Aaltonen tavasta huutaa: märsyt ja purjeet?"
+
+"Hän on merikapteeni ja paljon kulkenut merillä. Laivassa on sen
+nimellisiä osia ja hän murheissaan muistelee entisiä merillä
+kulkemisiaan."
+
+"Mitä murehia hänellä on ja mitä hän murehtii?"
+
+"Häneltä on kuollut vaimo ja lapset ja niitä hän kovin suree."
+
+"Etpä sinä, äiti, niin kovin sure, vaikka isä on kuollut; makaathan
+sinä kuitenkin yöllä", sanoi lapsi ja katsoi äitiänsä silmiin.
+
+"Jumala on vahvistanut minut tyynemmästi suruani kantamaan kuin
+kapteenin", sanoi äiti ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.
+
+Helmi kiepsahti äitinsä syliin, pyyhki pienellä kätösellään kyynelet
+hänen silmistänsä ja tarttui hänen kaulaansa.
+
+"Älä itke, äiti. Onhan Jumala niin hyvä ja pitää kyllä huolen meistä",
+sanoi Helmi sitten luottavasti.
+
+"Oikeassa olet, lapseni. Hän kyllä pitää huolen meistä, kun vaan
+turvaamme häneen", sanoi äiti ja suuteli lastaan poskelle.
+
+"Miks'et sitä, äiti, kutsu setä Aaltosta usein tänne? Täällä meidän
+luonamme hän ei joutaisi suremaan", sanoi pikku Helmi.
+
+"Hän ei käy kenenkään luona, hän suree yksinään", selitti äiti.
+
+"Sen tarpeellisempi on hänet tänne kutsua; hänenhän on kovin vaikea
+yksin surra, eikö niin, äiti?"
+
+"Hän ei tulisi kuitenkaan, vaikka kutsuisimmekin", intteli äiti,
+koettaen salata kapteenin todellista laitaa.
+
+"Mutta jos koettais; minä menen häntä käskemään tänne", kiilasi vaan
+pikku Helmi.
+
+"Ei herran tähden, hyvä lapsi! Älä semmoisia puhu.--Setä Aaltonen ei
+suvaitse ketään tykönänsä eikä tykönsä tulevan, häntä ei voi kukaan
+auttaa", sanoi äiti.
+
+Pikku Helmi kävi totiseksi. Tovin päästä sanoi hän:
+
+"Oletko sinä, äiti, rukoillut setä Aaltosen puolesta?"
+
+"Valitettavasti olen unhottanut niin tehdä", sanoi äiti murtunein
+mielin ja hän häpesi kovasti lapsensa edessä.
+
+"Nyt rukoilemme aina setä Aaltosenkin puolesta. Eikö niin, rakas äiti?
+Olethan itse sanonut, että rukous voi paljon", sanoi Helmi ja katsoi
+luottavasti äitiinsä.
+
+"Tehdään niin, rakas lapseni; tästäpuoleen rukoilemme aina setä
+Aaltosenkin puolesta", sanoi äiti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Se oli eräänä pyhänä edellä puolen päivän, kun pikku Helmi, ensin
+kartanolla juoksenneltuaan ikänsä ja aikansa, kapusi Aaltosen portaita
+ylös. Päästyänsä eteiseen, rupesi hän kolkuttamaan suljettua ovea minkä
+voi, samassa hokien: "Setä Aaltonen! Avaa Helmille ovi!"
+
+Äiti kuuli tuon jyrinän, mitä Helmi Aaltosen eteisessä piti. Niinkuin
+hengen hädässä olisi ollut, hyppäsi hän sinne, ottamaan lastansa pois.
+Kun lapsi huomasi äitinsä kiireisen tulon, rupesi hän kiireemmästi
+ryskyttämään ovea ja hätäisesti vääntelemään kiinni salvatun lukon
+messinkistä kamppia.
+
+Samassa ehti äiti perille.
+
+"Mitä, herrantähden, sinä täällä...? Tule heti pois. Setä Aaltonen ei
+pidä hyvänä sitä, kun sinä täällä semmoista melua pidät", sanoi äiti
+hätääntyneenä ja tarttui tyttöön kiinni, viedäkseen hänet pois.
+
+Ensikerran elämässään teki pikku Helmi äidillensä vastusta. Hän
+kimmerteli ja kiemuroitsi vastaan niin paljon kuin voi, pyytäen, ettei
+hän häntä veisi pois.
+
+"Ei, ei, äiti, anna minun olla, minä tahdon käydä setä Aaltosen
+tykönä ... minä tahdon katsoa setä Aaltosta ... päästä, äiti, minut
+sinne, hänellä on niin ikävä siellä", koki Helmi hädissään sanoa.
+
+Kapteeni oli pöhnässä kuten ennenkin. Vaikka päivä oli jo puolessa, ei
+ollut hän vielä pukenutkaan. Aamutakki yllä, housut ja kengät jalassa,
+istui hän keinutuolissa puolihorroksiin vaipuneena. Vihdoin tointui hän
+sen verran, että huomasi porstuassa pidettävän melua. Hän kuuli heleän
+lapsen äänen useasti mainitsevan nimeänsä ja äänteliän olevan ikäänkuin
+jonkunlaisessa hädässä.
+
+Hitaasti ja vastahakoisesti nousi hän tuolilta ylös, mennäkseen
+katsomaan, mikä siellä eteisessä on hätänä. Oven luo päästyänsä rupesi
+hän kiertämään auki lukon salpaa, mutta eksyi sitä sinne tänne
+väännellessään ja ovi ei vaan auvennut. Onneksi sattui Tiina tulemaan
+huoneesen ja hän aukasi oven. Tomu pölähti oven auvettua eteiseen ja
+katkera viinan löyhkä virtasi kapteenin huoneesta. Likaisine
+tuhkanharmaine naamoineen ja pörröisine päineen ilmestyi kapteeni
+aamupuvussaan ovelle.
+
+"Mikä täällä on hätänä?" kysyi hän odottamattoman sävyisästi.
+
+"Antakaa anteeksi, herra kapteeni ... tuo lapsi on semmoinen,
+semmoinen--että--että..." yritti äiti hätäyksissään puhumaan.
+
+"Mitä hän tahtoo?" kysyi kapteeni, katsoen pikku Helmiä.
+
+"Eihän hänellä sen vähemmät tahtomiset ole kuin että päästä teidän
+huoneesenne, mutta hän häiritseisi vaan teidän rauhaanne", sanoi äiti.
+
+Kapteeni ei sanonut toviin aikaan mitään, seisoi vaan ovenraossa,
+pitäen toisella kädellänsä kiinni ovenlaidasta ja toisella pieluksesta;
+näytti siltä kuin hän olisi taistellut jotakin sisällistä taistelua.
+
+"Oletko sinä setä Aaltonen?" kysyi pikku Helmi yht'äkkiä
+
+"Olen, lapsi", sanoi kapteeni, ikäänkuin havahtuen.
+
+"Päästäthän sinä minut luoksesi käymään?" sanoi Helmi ja katsoi
+kysyvästi ja rukoilevasti kapteenia silmiin.
+
+"Tulkoon lapsi tänne", sanoi kapteeni ja poistui ovelta.
+
+Iloisesti ja hilpeästi juoksahti Helmi kapteenin jäljessä huoneesen ja
+kapteeni veti oven kiinni.
+
+Kovin pelvollaan vetäysi äiti huoneesensa. "Mitä vaaroja ja vahingoita
+voisikaan lapsi saada tuon aina pöhnässä olevan ja ketään sietämättömän
+kapteenin luona ollessaan", ajatteli hän. Hän olisi niin mielellään
+mennyt noutamaan lapsensa pois, mutta sitä ei hän uskaltanut tehdä.
+Omaa huolimattomuuttaan ja velttouttaan piti hän onnettomuuden syynä,
+ja kovasti katui hän, kun ei ollut katsonut lapsen perään, ettei hän
+olisi päässyt juoksemaan tuohon kovan-onnen porstuaan.----
+
+"Täälläpä sinun huoneessasi, setä Aaltonen, nyt vasta pimeä on", sanoi
+Helmi heti huoneesen tultuansa.
+
+Samassa meni hän akkunan luo, kiipesi varovasti sen alla olevalle
+pöydälle ja keinotteli auki akkunakaihtimet.
+
+"Miksi täällä kaikki on niin likaista ja siivotonta? Tomua ja hämähäkin
+verkkoja noin paljon! Sinulla, setä, on ruma asunto", sanoi Helmi
+ympärilleen katsottuaan, kiiveten samassa kapteenin polvelle.
+
+"Kenen lapsi sinä olet?" kysyi kapteeni, pysytellen lasta polvellansa,
+sillä ei hän hennonut häntä pois työntää.
+
+"Etkö sinä minua tunne? Jopa kummaa! Minähän olen tuon lesken tyttö",
+sanoi Helmi kummastellen.
+
+"Hänenkö, joka tässä meillä asuu?"
+
+"Juuri hänen."
+
+"Lenkisen lesken?"
+
+"Aivan niin. Voi, voi tuota setää! Minä ensin luulin, että sinä narraat
+minua, kun et sanonut tuntevasi minua, mutta nyt tiedän ettet narraa.
+Mutta kuinka sinä niin vähän tunnet ihmisiä? Olemmehan asuneet tässä
+monta vuotta," sanoi tyttö.
+
+"Minä en käy missään, eikä muut käy meillä", koki kapteeni selittää.
+
+"Se on pahasti tehty sinulta, setä. Sinun pitää ruveta käymään muiden
+ihmisien luona, muutoinhan sinä kuolet ikävään tämmöisessä likaisessa
+hökkelissä", selitti Helmi.
+
+"Missäpä minä kävisin ja kukapa tänne tulisi", sanoi kapteeni.
+
+"Vaikkapa vaan käyt meillä; et usko kuinka toisenlaista siellä on kuin
+täällä. Siellä on niin, niin valoisaa, puhdasta, siistiä kaikki;
+käythän, setä, meillä?" tinki Helmi.
+
+"Enpä tiedä."
+
+"No miks'et tiedä?--Ja jos eivät muut ensialuksi käy täällä, niin käyn
+minä, kyllä sitten muitakin käypi, jos vaan annat käydä."
+
+"Mikä sinun nimesi on?" kysyi kapteeni, jota lapsen viaton ja
+yksinkertainen suora puhe alkoi huvittaa.
+
+"Ihi, ihi, ihi tuota setää, kun ei tiedä minun nimeänikään!" sanoi
+tyttö.
+
+Samassa kapusi hän seisomaan kapteenin polville, tarttui hänen
+kaulaansa ja pannen suunsa likelle kapteenin korvaa, sanoi hän hyvin
+isolla äänellä: "Minun nimeni on Helmi."
+
+"Helmi", sanoi kapteeni ikäänkuin ääneensä ajatellen ja vaipui
+ajatuksiinsa.
+
+Hän muisteli omaa Helmivainajaansa.
+
+"Onko sinulla murhetta, setä?" kysyi Helmi.
+
+"Häh--mitä...? Kuka on sanonut minulla murhetta olevan?" sanoi kapteeni
+havahtuen.
+
+"Äiti. Hän sanoi sinulla olevan paljon murhetta."
+
+"Niin, kyllä minulla on paljon murhetta", sanoi kapteeni murtuneella
+äänellä.
+
+Ensi kerran kuuli hän nyt, että löytyi jokukaan ihminen, joka ymmärsi
+hänellä murhetta olevan ja se tieto teki häneen niin kummallisen
+vaikutuksen.
+
+"Minkälaista murhetta sinulla on?"
+
+"Minulta on kuollut vaimo ja lapsi ihan saman kokoinen ja niminen tyttö
+kuin sinäkin olet; hänenkin nimensä oli Helmi", selitti kapteeni.
+
+"Kylläpä sinulla onkin surua, mutta se ei ole kaikki oikeaa surua."
+
+"Miksikä niin?"
+
+"Siksikä, kun sinä asut näin pimeässä ja likaisessa huoneessa ja valvot
+yökaudet, etkä käy muiden ihmisien parissa ja etkä päästä ketään
+luoksesi. Sillä tavalla lisäät vaan surujasi. On meilläkin surua, sillä
+minulta on kuollut isä, mutta voi kuinka paljon puhtaampi ja parempi
+meillä on sentään; yömmekin me nukumme rauhassa."
+
+"Mistä sinä tiedät, että minä valvon yöllä?"
+
+"Niin! Miks'en minä tiedä; kuulenhan minä, kun sinä yökaudet välistä
+huutelet märsyjä, mastoja, purjeita ja raakoja."
+
+"Tiedätkös sinä, missä sen nimellisiä kaluja on?"
+
+"Ettäkö minä en tietäisi? Mutta minä vaan tiedän."
+
+"Sanopas!"
+
+"Ne ovat laivassa, semmoisessa, joka merellä veden päällä kulkee; ja
+sinä olet herra kapteeni Aaltonen."
+
+"Kuka sinulle näitä on sanonut?
+
+"Kukas muu kuin äiti."
+
+"Mitäs äiti muuta minusta sanoo?"
+
+"Hän sanoo, että sinulla on paljon murhetta ja että sinä sen vuoksi
+yölläkin huutelet."
+
+Kapteeni vaikeni ja kävi miettivän näköiseksi, eikä Helmikään toviin
+aikaan häirinnyt hänen mietteitään.
+
+"Mutta kuule, setä! Miksi sinä asut näin likaisessa huoneessa? Onko
+Tiina paha sinulle, ettei viitsi siivota sinun huonettasi?" kysyi Helmi
+totisena kappaleen ajan päästä.
+
+"Ei Tiina ole paha. Hän kyllä siivoaisi huoneen, mutta minä aina estän
+hänet sitä tekemästä."
+
+"No sittenhän sinä olet itse paha. Mutta nyt siivotaan huone vielä
+tämän päivän illalla, eikö niin, setä? Tämmöisessä siivottomuudessa
+tulee sinulle kovin ikävä surressasi, ja sitte minä tuon, tuon..."
+esitteli Helmi ja sanoi tuon viimeisen "tuonsa" hyvin liki kapteenin
+suuta, kiekkuen hänen polvellansa ja kallistaen päätään kapteenin
+puoleen.
+
+"Hyi kun sinä haiset pahalta!" jatkoi Helmi ja käänsi päänsä poispäin
+kapteenista.
+
+"Sanopas minkä sinä tuot?" sanoi kapteeni, ikäänkuin ei hän olisi
+kuullutkaan Helmin viimeistä moitetta.
+
+"Enpä sano, koska haiset niin pahalta."
+
+"Joko Helmikin on minuun suuttunut? Kaikki ihmiset suuttuvat minuun",
+sanoi kapteeni puoli tosissaan.
+
+"En minä ole suuttunut sinulle, en, en, en mutta sinun pitää pestä
+silmäsi ja ajella partasi, ettet olisi noin julma ja ettet haisisi noin
+pahalta", sanoi Helmi komentavaisesti.
+
+Kapteeni ei voinut vastustaa lapsen viatonta ja oikeutettua viittausta.
+Itsekin huomasi hän olevansa likaisessa aamu-puvussa ja pesemättömin
+käsin ja kasvoin. Hän rupesi heti touhuun: pesi kasvonsa, ajeli
+partansa ja sen tehtyänsä puki hän vaatteet yllensä.
+
+Sillä välin leikitteli Helmi tyhjien pullojen kanssa lattialla,
+vyörytellen niitä pitkin lattiaa ja rakennellen niitä suuriin
+roukkioihin. Tähän työhönsä oli lapsi niin perehtynyt, ettei hän
+huomannut ensinkään kapteenin pesemis- ja pukemispuuhia.
+
+"Miltäs minä nyt mielestäsi näytän?" kysyi kapteeni äkkiä, seisahtuen
+Helmin eteen.
+
+Kapteenissa itsessäänkin oli jo tietämättään hiukan lapsellisuutta.
+
+"Ohhoh! Olethan nyt jo oikein komea ukko. Arvasinhan minä sen.--Eikös
+nyt ole jo vähän parempi?" sanoi Helmi päätään kohottaen.
+
+Kapteenia nauratti, vaikkei hän ollut tuntenut sen tarvetta
+kymmenkuntaan vuoteen.
+
+"Annasta kun minä vielä haistan, haisetko sinä vielä niin pahalta kuin
+äsken", jatkoi Helmi, kömpien ylös lattialta ja läheten kapteenia.
+Kapteeni koki jo varalta köykistyä Helmin tarkastettavaksi.
+
+"Ihi--ihi! Vielä, vielä... Ei enään niin pahalta kuin äskettäin, mutta
+vielä, vielä", sanoi Helmi nauraa ihisten ja puistaen pikku nyrkkiänsä
+kapteenille tarkastuksensa jälkeen.
+
+"Eihän sinua voi tyydyttää mitenkään. Nyt olen pessyt silmäni, ajanut
+partani ja pukenut, tehnyt aivan niinkuin sinä käskit, ja yhtäkaikki
+sinä moitit", sanoi kapteeni naurussa suin.
+
+"Sanoinpaan jo sinua komeaksi ukoksi, mutta sinussa on vielä paljon
+vikaa: sinä haiset vielä ja kielesi sammaltaa----Niin ja kuule, setä!
+Mitä sinä noin paljoilla pulloilla teet?" puheli Helmi.
+
+"Minä tarvitsen niitä", sanoi kapteeni umpimielisesti.
+
+Koko tuona Helmin siellä olon aikana ei kapteeni ollut maistanut
+pullostansa ainuttakaan kertaa; hän ei edes muistanutkaan sitä. Lapsen
+yksinkertainen suoruus ja ystävyys oli alkanut luomaan valoa ja lämpöä
+hänen synkkään ja pimeään sydämeensä ja tämän tähden oli hän unohtanut
+pullonsakin; sen vuoksi oli hän selvennyt melkein selväksi. Mutta kun
+Helmi mainitsi pullosta, heräsi hänessä valtaan ankara viinan halu.
+
+Kapteeni kömpi hitaasti ylös keinutuolista ja läheni erästä nurkkaa,
+johon sikin sokin oli viskattu kaikenlaista ryömää. Sieltä veti hän
+esille täysinäisen viinapullon ja asteli sen kanssa takaisin
+keinutuoliin.
+
+"Mitä sinulla siinä on, setä?" kysyi Helmi, samassa kuin kapteeni oli
+saanut korkin auki.
+
+"Enpä sano", sanoi kapteeni viekkaasti, ikäänkuin peljäten tuota
+ankaraa tarkastelijaansa.
+
+"Anna nyt kun minä katson sitä. Älä ole nyt, setä, paha", sanoi Helmi
+melkein rukoilevasti.
+
+Kapteeni ei voinut vastustaa lapsen tahtoa ja hän ojensi pullon
+hänelle.
+
+Helmi pyöritteli sitä käsissään ja koetti tirkistellä sen lävitse,
+nähdäksensä, mitä erin-omaista tuossa kapteenilla niin mieluisessa
+pullossa oli. Mutta kun ei hän sillä tavalla saanut mitään selvää,
+rupesi hän nuuskimaan avonaista pullon suuta.
+
+"Kylläpä nyt tiedän mitä täällä on", sanoi Helmi, puistaen pikku
+nyrkkiään kapteenille ja katsoen kallella päin häntä viehkeästi
+silmiin.
+
+"Mitä, sanopas."
+
+"Viinaa."
+
+"Mistä sinä tiedät että siellä viinaa on?"
+
+"Olenhan nähnyt ja maistanutkin viinaa. Se oli pahaa, hyvin pahaa ...
+niin, niin pahaa että...
+
+"Kuinka pahaa?"
+
+"Niin pahaa, että poltti suutani ja kurkkuani kuin valkea ... olin
+tukehtua."
+
+"Kuka sinulle viinaa antoi?"
+
+"Eipä kukaan, minä otin sitä itse äidin kaapista. Mutta se oli niin
+pahaa, etten sitä enään koskaan suuhuni pane; äiti sanoi että se on
+myrkkyä ja että jos sitä ryyppää, niin se on synti."
+
+Kapteeni kävi totiseksi.
+
+"Ryyppäätkö sinä, setä, viinaa?" kysyi Helmi sitten ja katsoi totisesti
+kapteenia silmiin.
+
+"Noo----enhän minä..."
+
+"Nyt, setä, valehtelit ja se on paha, hyvin paha ... minä tiedän
+kuitenkin, että sinä ryyppäät", sanoi Helmi varmuudella.
+
+"Onko kukaan sinulle sanonut, että minä ryyppään?" kysyi kapteeni.
+
+"Ei kukaan, mutta tiedänhän minä sen sanomattakin", vakuutti Helmi.
+
+"No mistä vainen?"
+
+"Siitä että henkesi paha haju on viinan löyhkää, ja olihan sinulla
+tuolla nurkassa viinaa ja nuot pullot tuossa lattialla olet sinä kaikki
+tyhjäksi juonut", sanoi Helmi tuomitsevasti.
+
+"Kyllä se on tosi, lapsi kulta, että minä olen juonut, paljon juonut",
+sanoi kapteeni murtunein mielin tunnustavaisesti.
+
+"Mutta ethän enään juo milloinkaan, ethän, setä?" pyyteli Helmi.
+
+"Kun nyt annat minun kerran ryypätä siitä pullosta, niin sitten en
+enään tahdo", sanoi kapteeni, kuten janoinen ainakin.
+
+"En minä anna, en, en. Sittenhän taasen joisit ja juominen on synti.
+Minä vien tämän pullon takaisin samaan nurkkaan, jossa se olikin, etkä
+saa siihen koskea", sanoi Helmi ja teki niinkuin oli uhannutkin.
+
+"Nyt lähdetään meille, setä, eikös niin? Siellä syömme puolista ja
+sitten levähdämme ja sitten ... tuota, tuota----niin ja viinaa et saa--
+lähdethän, setä?" pyyteli Helmi, samassa silitellen kapteenin kasvoja
+ja keikkuen hänen polvellansa, mihin hän oli kiivennyt pyytämisensä
+ajalla.
+
+Kapteeni ei voinut missään asiassa vastustaa pikku haltiattarensa
+vaatelijaita määräyksiä ja käskyjä. Estelemättä antoi hän Helmin viedä
+pullonsakin pois, ja kun lapsi julisti päätöksensä, ettei hän enään
+anna kapteenille viinaa, tyytyi hän siihenkin, eikä enään sitä toista
+kertaa häneltä tahtonut.
+
+Kun Helmi hopitti ehtimiseen kapteenia, että lähteä nyt heti heille,
+vetää nykien häntä kädestä, ei hän hennonut sitäkään vastustaa.
+Hitaasti ja kankeasti nousi hän tuolilta ylös ja lähti kangistunein,
+köntistynein ja vapisevin jäsenin käydä kontturoimaan Helmin jäljessä,
+joka häntä kädestä veti ovea kohden.
+
+"Älä nyt vaan lankea, setä! Mennään hyvin varovasti. Kas niin...! Sinä
+olet oikein hyvä setä", kehoitteli Helmi, kun he jyrkkiä portaita
+laskeutuivat alas.
+
+Näin tavoin pääsivät he kunnialla pihalle.
+
+Helmin äiti oli jo kauvan ollut levoton lapsensa tähden. Puolisen
+laittamisessa oli hänellä kuitenkin ollut niin paljon hommaa, ettei hän
+ollut kerinnyt käydä häntä tapaamassa. Päästyään enimmistä töistään,
+lähti hän kiireesti noutamaan Helmiä pois. Suuresti hämmästyi hän
+pihalle päästyänsä, kun huomasi kapteenin ja Helmin käsikädessä tulevan
+heidän portaita kohden. Sitä kummaa ei oltu nähty moneen herran
+vuoteen, että kapteeni olisi missään käynyt ja vieläpä noin pestynä ja
+puettuna; ne sitä olivat rouvasta kummaakin kummemmat.
+
+"Äiti! Setä Aaltonen tulee meille", huudahti Helmi äitinsä nähtyään.
+
+"Antakaa anteeksi", änkytti kapteeni kävellä könttyyttäessään, tuntien
+samassa kauheaa häpeän tunnetta.
+
+"Mitäs, Jumalan tähden. Eihän ole mitään anteeksi anottavaa eikä
+annettavaa. Sehän on oikein iloista ja suotavaa, että käytte meilläkin.
+Olkaa hyvä ja käykää huoneesen", koki rouva puhella.
+
+Sitten menivät he kolmikannassa huoneesen.
+
+Huoneesen tultua kehoitettiin vierasta istumaan ja hän istuuntui
+sohvalle. Siinä vaipui kapteeni syviin mietteisiin. Kuinka toisin
+kaikki on täällä kuin hänen kotonaan, ajatteli hän. Täällä on valoa,
+lämpöä, elämää, toivoa ja virkeyttä jokapaikassa nähtävänä. Kaikki
+olikin siellä hyvässä järjestyksessä ja mitä miellyttävin puhtaus
+vallitsi kaikkialla; ei tomun hiukkaa näkynyt missään. Huonekasvit
+rehoittivat täysissä kukissa, levittäen miellyttävää lemua ja tuoksua
+huoneisin: tuo pieni talous näytti kokonaisuudessaan sievältä,
+puhtaalta ja sangen miellyttävältä kodilta; olipa se toki toista kuin
+hänen omassa likaisessa, pimeässä ja siivottomassa asunnossaan, ja että
+se niin oli, sen hän tunsi omaksi syyksensä. Turvattoman perheen
+keskessä vallitsi iloinen tyytyväisyys ja luottamus, vaikka he olivat
+saaneet kaitselemuksesta kokea yhtä kovaa kuin hänkin. Mistä tämä
+kaikki tuli ja mikä voi tämän suuren eroituksen matkaan saattaa? siinä
+kysymyksiä, joita kapteeni ei ollut mies selville saamaan.
+
+Herra ties, kuinka kauvan kapteeni olisi näitä miettinyt, ellei olisi
+tuotu kahvia ja sillä tavalla havautettu hänet mietteistään.
+
+Kun kahvi oli juotu, kutsui talon rouva vieraansa puoliselle. Äänetönnä
+seurasi kapteeni toimeliasta emäntää toiseen pieneen huoneesen, johon
+yksinkertanen, pieni puolis-pöytä oli katettu. Miellyttävä lämpymien
+ruokien haju tunkeusi kapteenin sieramiin, mutta ruoka tuntui kuitenkin
+hänestä vastenmieliseltä, sillä sydäntä niin kovin ellosteli. Jos
+koskaan ennen, niin nyt hyvä ryyppy olisi tehnyt varsin hyvää, mutta
+mistäpä otti.
+
+Pieni, kolmihenkinen perhe kokoontui nyt pöydän luo, sillä Almakin oli,
+kuten luonnollista, saapuvilla ja vierasta kehoitettiin samoin
+tekemään. Äiti ja lapset panivat kätensä ristiin ja äiti luki
+ruokasiunauksen. Kapteeni tunsi itsensä niinkuin puusta pudonneeksi,
+eikä ymmärtänyt mitään tehdä; hävettävän tuntui vaan kovasti.
+Aterioidessa ei kapteeni näyttänyt muistavan ensinkään ruokapöydässä
+olevansa, sillä ei hän syönyt paljon mitään. Pikku Helmin kehoituksesta
+söi hän kuitenkin jonkun palan, vaikka vastenmielisestikin ja se tuntui
+tekevän hyvää hänen uupuneelle ja väsyneelle sydämellensä. Pitkä aika
+oli kulunut siitä kuin kapteeni oli syönyt, ottamatta syödessään
+väkeviä useampia aika pamauksia.
+
+Aterioimisen loputtua luki Alma kiitoksen ravinnon edestä ja sillä se
+yksinkertainen ateria päättyi.
+
+"Pane nyt, setä, tuohon sohvalle nukkumaan, kovinhan sinä olet uupuneen
+näköinen", kehoitti Helmi toiseen huoneesen tultua.
+
+"Herra siunatkoon minkälainen hälppä tuo lapsi on ... antakaa anteeksi,
+herra kapteeni--se ei ole minun tahtoni", hätäili rouva.
+
+"Lapsi miellyttää minua; minä pyydän: antakaa hauen olla", sanoi
+kapteeni.
+
+"Suothan, setä, että huoneesi siivotaan; ikävähän sinun on
+lukinverkkojen, tomun ja pullojen seassa olla, vai miten?" kysyi Helmi.
+
+"Suostun; tee, lapseni, minun kanssani mitä tahdot", sanoi kapteeni
+lyhyesti ja alakuloisesti.
+
+"Kas niin! Sinä olet oikein kiltti ukko; tiesinhän minä sen. Me olemme
+täällä ja äiti menee Alman ja Tiinan kanssa siivoamaan sinun
+huonettasi. Sillä aikaa levähdät tässä sohvalla, sillä ethän taas
+nukkunut viime yönä ensinkään", liritteli Helmi, silitellen kapteenin
+harmaita hivuksia.
+
+Kapteenia tosiaankin uuvutti. Hän ei ollut pitkään aikaan syönyt eikä
+nukkunut minkään vertaa ja voimakkaan lämpymän ruoan, vaikka
+vähäinenkin nauttiminen, alkoi raukaista. Hänen silmänsä kävivät
+raskaiksi ja pian kallistui hän sohvalle pitkälleen, ja vaipui heti
+unen valtaan.
+
+Rouva ja Alma lähtivät nyt kapteenin puolelle. Ensinnä menivät he
+kyökkiin, keskustellaksensa Tiinan kanssa huoneen siivoamisesta. Tiina
+oli kuullut kaikki kapteenin ja Helmin keskustelut ja hän ei voinut
+kyllin ihmetellä, kuinka suuren vaikutuksen lapsi oli kapteeniin
+tehnyt, johon ei mikään muu vielä ollut pystynyt. Hän iloitsi
+sydämestään tästäkin vähäisestä voitosta ja toivoi kapteenin nyt
+parantuvan.
+
+Vaikka nyt olikin pyhäpäivä, jolloin ei sopisi työtä tehdä, pitivät he
+kuitenkin härän nostamisena kaivosta kapteenin huoneen siivoamisen,
+sillä kenties ei vasta siihen tilaisuutta tarjoontuisikaan.
+
+Rivakkaasti ryhtyivät he yksistäneuvoin työhön. Tyhjät pullot ja muu
+liika romu kannettiin ylisille ja ne pari täysinäistä pulloa, mitkä
+huoneesta löytyivät, korjasi Tiina hyvään talteensa. Tomu, irtain lika
+ja hämähäkinverkot laastiin tarkoin pois ja kannettiin ulos. Huonekalut
+harjattiin ja puhdistettiin, kaikki huoneessa olevat vaatteet
+kannettiin ulos, jossa ne tomutettiin ja harjattiin sekä jätettiin
+tuulettumaan. Kun kaikki nämät työt olivat tehdyt, pestiin lattia
+valkoiseksi kuin kupukka ja kuivattiin huolellisesti. Vaikka näin
+paljon oli puhdistustyötä tehty, tuntui kuitenkin huoneessa ummehtunut
+ja vastenmielinen löyhkä. Sentähden avattiin akkunat ja ulosmenevä ovi,
+että ilma sai vapaasti virrata huoneen lävitse. Sen jälkeen ruvettiin
+asettelemaan huonekaluja ja muita esineitä paikoillensa. Sitten nouti
+rouva kotoaan pari rehevää ja kukkivaa ruukkukasvia ja asetti ne
+sievästi, yhden yhdelle ja toisen toiselle akkunalaudalle. Nämät olivat
+Helmin nimikot, joita hän itse oli huolella hoitanut ja nyt hartaasti
+äidiltään pyytänyt, että hän ne saisi antaa kapteenille.
+
+Kun rouva palasi kotiinsa, oli kapteeni jo herännyt.
+
+Helmi oli hänen kintereillään, tehden hänelle kaikenlaisia kysymyksiä.
+
+"Voi sinua hupakkoa, minkälainen sinä olet. Anna herra kapteenin olla
+rauhassa----tule pois mokoma hälppä", sanoi rouva ja yritti vetämään
+tyttöä käsipuolesta pois.
+
+"Anna minun olla, äiti, en minä ole sedälle paha", sanoi Helmi
+surumielisesti.
+
+"Olkaa aivan huoletta, rouva, siitä asiasta. Minä tunnen sydämessäni
+myötätuntoisuutta tuota lasta kohtaan. Hän ei ole ensinkään vaivaksi
+minulle, vaan suureksi huviksi.--Pyydän vieläkin: antakaa hänen olla",
+sanoi kapteeni ja siihen täytyi rouvan tyytyä.
+
+"Osaatko sinä, setä, lukea?" kysyi Helmi kaikessa viattomuudessaan,
+sitten kun hän oli jälleen rohkaistunut kapteenin puheesta.
+
+"Olenhan minä joskus lukenutkin", sanoi kapteeni ja hänen suunsa
+vetäysi nauruun.
+
+"Onkos sinulla virsikirjaa?"
+
+"On kait se joskus ollut, mutta missä nyt lienee", sanoi kapteeni
+punastellen ja häveten.
+
+"Se on hyvin pahasti tehty, setä, kun olet pannut kirjasi hukkaan. Et
+usko kuinka kauniita asioita siinä on. Jos setä kuuntelee, niin minä
+noudan oman pikku kirjani ja luen siitä sinulle", esitteli Helmi.
+
+"Kyllä minä kuuntelen", myönsi kapteeni.
+
+Sukkelasti kuin lintu, livahti Helmi toiseen huoneesen. Pian palasi hän
+sieltä, pikkunen virsikirja kädessä. Hän toi pienen tuolin aivan
+kapteenin eteen, istuuntui siihen, haki virren n:o 90 vanhasta
+virsikirjasta, otti juhlallisen muodon ja sanoi:
+
+"Kuuntele nyt, setä, tarkasti kun minä luen."
+
+    "Hädässän' huudan Herraa
+    Kaikesta sydämest',
+    Ah, auta tällä kerrall',
+    Jesu armollisest'",
+
+alkoi Helmi heleällä lapsen äänellä lukemaan mielivirttänsä. Lukiessaan
+käytti hän omituista korkoa, nousua ja laskua, ikäänkuin hän olisi
+tahtonut joka ikisen sanan iskeä kuulijan sydämeen. Hän luki virren
+päähän asti yhtä innokkaasti kuin oli alkanutkin ja virren loputtua jäi
+hän paikalleen äänetönnä istumaan; näyttipä siltä kuin virsi olisi
+vastannut hänenkin tuntoonsa.
+
+Kapteeniin teki virsi kummallisen vaikutuksen. Kyllähän hän oli
+ennenkin kuullut sitä sekä luettavan että veisattavan, lieneepä hän
+joskus sitä itsekin katsellut, mutta hän oli kuunnellut sitä niinkuin
+jonkun kuolleen kappaleen kilinää ja katsellut samalta kannalta kuin
+vanhaa kulunutta ja kelpaamatonta romua katsellaan. Kuinka
+toisenlaiselta se nyt kuului. Tuntui siltä kuin joku salainen voima
+olisi kätketty virteen, joka sana sanalta tunkeusi hänen sydämeensä, ja
+kapteenista rupesi tuntumaan siltä, että koko virsi oli häntä varten
+sepitetty.
+
+"Onko setä koskaan hädässään huutanut Herraa?--Onhan sinullakin
+murheita ja tuskia", kysyi Helmi äkkiä, kuin oli tovin aikaa miettinyt.
+
+Kapteeni ei voinut vastata mitään, katseli vaan alakuloisena maahan.
+
+"Tietääkö setä, että se on rukousta kuin Herraa avukseen huudetaan,
+silloin kuin murhe ja tuska on, sillä Herra se on, joka tuskista
+pelastaa? Hän on meidätkin pelastanut, kun olemme Häneltä apua
+huutaneet", puheli pikku Helmi.
+
+Kapteeni oli yhä vaiti.
+
+"Onko setä koskaan rukoillut?--etpä sinä puhu enään mitään", uteli ja
+kummaili Helmi.
+
+"En minä ole rukoillut", sanoi kapteeni alakuloisesti, ja hänestä
+tuntui siltä kuin hän olisi seisonut tuomarinsa edessä.
+
+"Mutta rukoile nyt tästä eteenpäin, niin sinunkin murhees ja tuskas
+loppuvat", kehoitti Helmi.
+
+Kapteeni ei voinut puhua mitään, äänetönnä mietti hän itsekseen vaan.
+
+"Älä nyt, setä, ole noin suruissasi. Onko Helmi ollut sinulle paha? Ei
+Helmi tahtoisi paha olla", uteli Helmi, sillä hänelle alkoi käydä
+sääliksi kapteenin alakuloisuus.
+
+"Ei Helmi ole ollut paha, mutta minä en voi olla nyt iloinen", sanoi
+kapteeni, ottaen tytön syliinsä ja hellästi likistäen häntä.
+
+Ilta oli jo niin kulunut, että kapteeni halusi lähteä kotiinsa. Niin
+hyvin kuin hän taisi, jätteli hän hyvästi, kostellen ja kiitellen,
+talon väen ja alkoi könttiä kotiansa kohden. Mutta Helmi ei päästänyt
+häntä yksin menemään, vaan lähti muka taluttamaan.
+
+Kapteeni hämmästyi kovin huoneesensa tultuansa. Mikä muutos täällä oli
+tapahtunut. Entisen saastaisen, siivottoman, likaisen, pahalta
+löyhkäävän, tomuisen, hämähäkin verkkoja kaikkialla riippuvan, tyhjillä
+pulloilla ja kaikenlaisella tarpeettomalla romulla täytetyn huoneen
+sialla oli mitä puhtain ja miellyttävin asunto. Kapteeni ei ollut uskoa
+silmiänsä; hän hieroi niitä ja tirkisteli ympärillensä, mutta ei, huone
+oli kuin olikin hänen huoneensa. Mikä suuri muutos kuitenkin ja mikä
+ihana näky? Kaikki oli niin siistiä ja puhdasta, kaikki oli hyvässä
+järjestyksessä, oli valoa ja lämpöä, kaikki tuo tukeuttava löyhkä oli
+kadonnut kuin siivellä pyyhkien ja raitis ilma virtasi huoneesen. Tätä
+täydenti suuressa määrässä vielä se seikka, kun akkunoilla rehoittavat
+kukkaset ja puhtaalle lattialle ripotellut tuoreet, hienoksi hakatut
+havut kilvan jakelivat miellyttävää tuoksua huoneesen.
+
+Hitaasti riisui kapteeni takin pois päältään ja istui keinutuoliin.
+Siinä hän vaipui mietteisinsä ja rupesi ajattelemaan nykyistä tilaansa.
+Tuntui siltä kuin hän olisi ilkeästä tontun luolasta siirretty
+yht'äkkiä paratiisiin. Kenen syy on ollut kaikkeen siihen
+viheliäisyyteen ja kurjuuteen jota hän on niin kauvan kärsinyt? Niin,
+kenenkä? Ei kenenkään muiden kuin minun oman itseni ja minä olen tehnyt
+sanomattoman paljon vääryyttä itseäni ja muita ihmisiä kohtaan, vastasi
+kapteenin oma sisällinen ääni.
+
+"Niin se on, niin se on", myönsi kapteeni ääneensä tuolle omalle
+sisälliselle syyttäjälleen, samassa huo'aten raskaasti.
+
+Sillä välin oli Helmi juoksennellut paikasta paikkaan huoneessa,
+tarkastellen kutakin kohtaa erikseen. Hän näytti olevan tyytyväinen
+kaikkeen ja vihdoin juoksahti hän kapteenin luo ja kysyi:
+
+"Eikös nyt ole vähän parempi?"
+
+"On parempi, paljonkin parempi, lapsi kulta.--Sinä kaiken tämän olet
+tehnyt", sanoi kapteeni.
+
+"Tiina, äiti ja Alma tämän ovat tehneet, enhän minä ole mitään tehnyt",
+sanoi Helmi.
+
+"Minä ymmärrän sinua, lapseni", sanoi vaan kapteeni.
+
+"Kyllä Tiina tuopi sinulle iltasta. Pane sitte nukkumaan, sinä
+tarvitset lepoa", sanoi Helmi, jätti kättä puristaen kapteenin hyvästi
+ja toivottaen hyvää yötä, meni hän pois.
+
+Kapteeni ei voinut nukkua koko seuraavana yönä. Niin kummalliselta
+tuntui hänestä, ettei koko hänen entisessä elämässään ollut niin
+kummalliselta tuntuvaa kohta. Koko hänen entinen elämänsä aukesi hänen
+eteensä niinkuin elävä suuri kirja ja sangen mustalta se näytti. Ainoa
+valokohta siinä oli se, kun hän rakasti ja oli rakastettu. Silloin oli
+niin valoisaa, kun hän jumaloimansa pienen perheensä keskessä
+onnellisena istui ja kuunteli vaimonsa sointuvaa ja viehkeää puhetta ja
+lapsensa myhäilyä. Sitten taas on ollut kaikki niin pimeää, mustaa ja
+kolkkoa, ja koko elämä on ollut niinkuin yhtämittainen paha unen
+näkö----. Hyi!
+
+Kaiken tämän ohessa kaikui tuon sekamelskan seasta Helmin lausuman
+virren sanat ja se lapsen luottava heleä ääni ja omituinen korko, jolla
+se lausuttiin. Voimallisesti ja usein tunkeentuivat esille lapsen sanat
+ja kysymykset: "Onko setä koskaan hädässään huutanut Herraa?--Onko setä
+koskaan rukoillut?--Onhan sinullakin murheita ja tuskia." Niin, niin on
+minulla murheita ja tuskia, mutta en ole huutanut Herraa ... enkä--enkä
+rukoillut. Voi kuinka onneton olen. Kaikki muut ihmiset ovat minua
+parempia ja tuo lapsi--hän on enkeli.--Mikä luottamus ja toivo
+kuitenkin on tuolla kärsivällä ja turvattomalla perheellä.--Ah jospa
+löytäisin minäkin semmoisen levon ja turvallisuuden.
+
+Tämmöisiä tunteita ja ajatuksia risteili yhtenä mylläkkänä kapteenin
+sielussa. Hän koetti kääntyä kyljeltä toiselle, mutta unta ei vaan
+tullut. Kello kahden aikana kutsui hän Tiinan luoksensa.
+
+Tiina totteli kuten ennenkin.
+
+"Mitä nyt herra kapteeni?" kysyi Tiina tultuaan.
+
+"Laita minulle nyt viinaa, minä en saa unta", sanoi kapteeni melkein
+rukoilevasti.
+
+"Viinaa?! Mistäs minä sitä antaisin, sillä koko talossa ei löydy
+pisarettakaan. Ja jos olisikin, mitä pikku Helmi sanoisi, kun saisi
+tietää teidän taasenkin viinaa ryypänneen?" sanoi Tiina totisesti.
+
+"No mutta, hyvä Tiina, tämä kerta vaan, että minä saan unta--; vasta en
+minä tahdokaan", pyyteli kapteeni.
+
+"Mistä minä sitä annan, kun ei sitä ole."
+
+"Jäihän tänne pari täysinäistä pulloa, kun minä Lenkisen perheen luo
+lähdin", viittasi kapteeni.
+
+"Pikku Helmi tahtoi ne talteensa kun täältä lähti. Käynkö minä
+herättämässä Helmin ja käskemässä tuomaan pullot tänne?"' selitti Tiina
+viekkaasti.
+
+"Helmi--Oh! Helmiä ei saa sen asian tähden mennä herättämään, vaikka
+paikalla kuolisin viinan tuskaan", sanoi kapteeni lujasti.
+
+Tiina lähti.
+
+Kauvan käänteli kapteeni vielä itseään kyljeltä toiselle unta saamatta
+ja häntä itseänsäkin rupesi yönpimeydessä kammottamaan kauhea viinan
+himonsa.
+
+Vasta aamulla vaipui hän uneen.
+
+Päivä oli jo kulunut hyväsestään, kun kapteeni heräsi. Heti kun hän
+tuli tajullensa, muistui hänen mieleensä pikku Helmi kysymyksinensä ja
+vaatimuksinensa. Hän muisti kuinka hän oli yöllä Tiinalta tahtonut
+viinaa ja tunsi nyt häpeällä, että se oli pahasti tehty ja että se oli
+hänen vanhan helmasyntinsä viettelys, joka tahtoi hänet ainian
+orjanansa pitää. Pitkät ajat oli kulunut siitä kuin hän oli näin pitkän
+ryypyn välin pitänyt ja nytkin jo tuntui paremmalta kuin pitkään aikaan
+ennen. Ja vaikka kelpo ryyppy olisi tuntunut nytkin sangen hyvältä, oli
+hän varsin tyytyväinen, kun pikku Helmi--niinkuin hän luuli--oli vienyt
+pullot talteensa, ettei hänellä ollut yöllä eikä nyt mitään ottamista.
+
+Se levottomuus, mikä hänen sielussaan illalla ilmestyi, ei ollut yön
+aikana yhtään vähennyt, vaan suuressa määrässä enennyt. Hän oli
+ennenkin tuntenut sydämessään surua ja tuskaa, vaimonsa ja lapsensa
+kuoleman tähden, mutta tämä oli kaikenni toisenlaista, jotakin
+tuommoista--mitä hän lieneekään--jota kapteeni ei ollut koskaan ennen
+tuntenut ja jota ei hän voinut itselleen selittää.--"Oih kuitenkin!"
+
+"Mitä nyt, kahviako?"
+
+"Niin ja minä vähän puhuisin."
+
+"Viinaa nyt ei tule", sanoi Tiina mennessään, ikäänkuin kiistan aluksi.
+
+Pian palasi Tiina kahvin kanssa.
+
+"Kapteeni on nyt nukkunut paremmasti kuin moneen aikaan ennen", sanoi
+Tiina tullessaan.
+
+"Olen, Tiina... Mutta kuulepas! Oletko missään nähnyt vaimovainajani
+virsikirjaa?"
+
+"En. Tarvitsetteko sitä? Kyllä minulta saatte", sanoi Tiina
+kummastuksissaan.
+
+"Tahtoisin niin mielelläni vaimovainajani kirjan. Luulen sen olevan
+ylisillä jossakin romuläjässä; olisin varsin kiitollinen kun sen
+löytäisit", sanoi kapteeni.
+
+Tiina lähti. Kauvan sai hän penkoa kaikenlaisia kasoja mitään
+löytämättä. Kun hän jo epätoivoisena oli pois lähtemäisillänsä,
+havaitsi hän eräässä nurkassa jonkun tomuttuneen tavaralaatikon.
+"Kunmas katson tuotakin", ajatteli hän ja lähestyi laatikkoa. Sen luo
+päästyänsä, huomasi hän sen olevan täynnä vanhoja kirjoja. Oitis rupesi
+hän purkamaan ja tarkastelemaan sitä. Eipäs aikaakaan kuin sieltä hänen
+käteensä tuli tomuiseen koteloon pistetty paksu kirja. Heti aavisti
+hän, että se oli hänen etsittävänsä. Hätäisesti sivalsi hän kirjan
+kotelosta ja silmäsi sen nimilehteä. Ei hän joutunut panemaan
+syytämiään komuskoita takaisin laatikkoonkaan, vaan riensi saaliinsa
+kanssa alas.--Hän oli löytänyt etsittävänsä.
+
+Levottomana odotti kapteeni Tiinan palaamista. Hän tunsi sanomattoman
+paljon laimin lyöneensä, kuin hän on niin kalliista aarteesta ollut
+välinpitämätön. Tuntui siltä kuin kaikki olisi yhtäkaikki, kun hän vaan
+saisi vielä käsiinsä tuon rakkaan muiston, jolle hän vasta hiljan oli
+oppinut arvoa antamaan.
+
+Näitä kapteenin miettiessä astui Tiina huoneesen.
+
+"Löysitkö?" kysyi kapteeni hätäisesti.
+
+"Löysin. Tässä se on", sanoi Tiina, ojentaen samassa kirjan
+kapteenille.
+
+Pikimmältään silmäsi kapteeni nimilehteä. Aivan oikein. Siinä oli hänen
+vaimovainajansa omalla kädellä kirjoitettu nimikirjoitus; se oli siis
+hänen. Sanaakaan sanomatta puristi kapteeni sitä rintaansa vasten ja
+kyyneleet juoksivat hänen silmistänsä.--Mikä verraton aarre, josta ei
+hän ollut ennen mitään pitänyt.
+
+"Osaatko sinä, Tiina, lukea?" kysyi kapteeni tovin päästä äkkiä.
+
+"Rippikoulun aikana kiittivät papit ja muut minua hyväksi lukijaksi,
+mutta eihän tuota ole sitten paljon joutanut ... luulen kuitenkin
+osaavani--mitä sitten?" sanoi Tiina.
+
+"Luepa nyt virsi yhdeksänkymmentä", kehoitti kapteeni, ojentaen kirjan
+Tiinalle.
+
+Tiina selaili kirjaa puolelta ja toiselta, mutta nimitettyä virttä ei
+vaan löytynyt.
+
+"Ethän sinä löydä koko virttäkään", sanoi kapteeni viimein
+kyllästyneenä.
+
+"Eikö se ole yhdeksänkymmentä on on?" kysyi Tiina ihmeissään.
+
+"Onhan se yhdeksänkymmentä jo puolellakin vakuutuksella", sanoi
+kapteeni ja hänen suunsa vetäysi väkisinkin hymyyn Tiinan luvunlaskun
+tähden.
+
+"Annas kun minä haen sen", jatkoi hän sitten.
+
+Tiina ojensi hänelle jotenkin hämillään kirjan ja pian löysi kapteeni
+etsittävän virren.
+
+"Lue nyt tuo", sanoi kapteeni ja ojensi kirjan Tiinalle, osoittaen
+sormellansa tarkoitettua virttä.
+
+"Hädässän' huutaa Herra", alkoi Tiina tohtuneena.
+
+"Ei, ei, se ei ollut oikein; katso tarkemmin", keskeytti kapteeni.
+
+Tiina koetti katsoa tarkemmin. Hän tirkisteli kirjaan, isonteli ja
+pienenteli silmiään, sysäsi kirjan etemmäksi ja veti taasen lähemmäksi.
+Tuota tovin tehtyänsä sanoi hän: "Niin tässä seisoo ja niin minunkin
+kirjassani on."
+
+"Ei kummassakaan niin seiso, mutta eihän sinusta Tiina ole lukijaksi,
+annasta kun minä koetan", sanoi kapteeni.
+
+Vastenmielisesti ja loukatun tunnolla antoi Tiina kirjan hänelle.
+
+Kapteeni koetti nyt parastansa. Mutta hänen silmänsä hämärsivät ja pää
+humisi niin kummallisesti, eikä hänenkään lukemisestansa tullut
+tolkkua. Tiina melkein iloitsi kapteenin saamattomuudesta.
+
+"Ei meistä, Tiina, kummastakaan ole lukijaksi; kävisitkö käskemässä
+pikku Helmin tänne?" sanoi kapteeni.
+
+Luottaen lukutaitoonsa, totteli Tiina melkein vastenmielisesti.
+
+Kauvan ei viipynytkään, ennenkun Helmi tuli.
+
+"Onko nyt vähän parempi, setä?" kysyi Helmi hymyillen huoneesen
+tultuansa, juoksahtaen samassa kapteenin luo.
+
+"On parempi ja pahempi, lapsi. Tuntoni on niin kovin rauhaton;
+semmoinen ei se ole ennen koskaan ollut.--Lue vielä se virsi, jonka
+illalla luit", pyyteli kapteeni lapsen tavalla.
+
+"Aivan mielelläni, setä", sanoi Helmi. Hän veti tuolin lähelle sänkyä,
+istui tuolille ja alkoi lukea.
+
+Kapteeni näytti nielevän jokaisen sanan ja kummastuksella kuunteli
+Tiinakin lapsen selvää lukua. Hänen mielestään tuntui siltä kuin hän
+olisi kuullut jotakin outoa, ennen kuulematonta ja jokainen sana tuntui
+kultarakeina iskeentyvän kiinni hänenkin sydämeensä.
+
+Kun Helmi oli lukemisensa lopettanut, ei kukaan puhunut toviin aikaan
+mitään, kapteeni huokasi vaan pari kertaa syvästi.
+
+"Sinä sanoit, setä, että sinun nyt on parempi ja pahempi: miksi sinun
+on paha?" kysyi Helmi.
+
+"Minä en ole hädässäni huutanut Herraa, enkä rukoillut, Helmi", sanoi
+kapteeni.
+
+"Rukoile nyt", kehoitti Helmi.
+
+"Minä en osaa, enkä uskalla; minä olen niin paha", sanoi kapteeni
+tunnustavaisesti.
+
+"Niin, mutta Jumala antaa anteeksi pahoillekin, kun vaan murheissaan ja
+tuskissaan Häntä avukseen huutaa kaikesta sydämestään. Sehän on tämän
+virren ensimmäisessä värsyssä. Ja kuulepas vielä mitä tässä toisessa
+värsyssä sanotaan".
+
+Helmi luki toisen värsyn toistamiseen.
+
+"Niinhän tässä sanotaan, että Jumala on armosta rikas ja hidas vihaan
+sille joka vikansa tuntee ja rientää katumaan", selitteli Helmi
+lapsellisessa viattomuudessaan.
+
+"Kyllähän siinä niin sanotaan, mutta lieneekö sitä minulle sanottu",
+sanoi kapteeni.
+
+"Se on sanottu kaikille ihmisille ja niin sedällekin. Jumalan sanaan
+pitää meidän turvamme panna ja tämähän on Jumalan sanaa", vakuutti
+Helmi.
+
+"Niinhän se taitaa olla, mutta minä olen niin kovin paha", väitteli
+kapteeni epäilevästi.
+
+"Minä tunnen selvästi, että tulen sairaaksi. Ruumiini tärisee ja
+vapisee kuin haavan lehti ja tuskan hiki juoksee päältäni. Minä luulen,
+että tauti keskeentyisi, jos ma saisin hyvän ryypyn viinaa. Minä
+tiedän kuinka paha se sinusta on, mutta anna nyt minulle, Helmi, yksi
+ryyppy ... yksi ainoa ryyppy vaan, muuta en tahdokaan.--Armahda nyt
+murheellista ja sairasta setää", pyyteli kapteeni sitten.
+
+"Viinaa ei ole, se on korjattu pois. Viina on sinut noin onnettomaksi
+saattanut, jota valitat etkä tahtoisi kuitenkaan sitä jättää. Etkö
+huomaa, että tämä on kiusaus, joka pyytää sinua langettaa? Helmi on
+nähnyt, kuinka pahoja juomaria ihmiset ovat ja sentähden en antaisi
+sedälle viinaa, vaikka minulla olisi sata kannua. Helmi ei tahdo, että
+setä on paha. Sinä sanoit ettet tahtoisi enään viinaa ja kuitenkin
+tahdot", sanoi Helmi päättävästi ja kummastellen.
+
+Kuten kapteeni oli ennustanut, tuli hän todellakin sairaaksi.
+Pitkällinen juominen oli täyttänyt hänen verensä viinan myrkyllä ja nyt
+kuin näin äkkinäinen muutos tuli hänen elämäänsä, rupesi ruumis
+kaipaamaan tätä niinkuin käärme myrkkyänsä ja tätä ei kapteenin
+heikontunut ruumis kestänyt.
+
+Lenkisen leski hankki lääkärin kapteenin luo. Oitis huomasi tämä mitä
+laatua tauti oli. Hän koki määrätä mitä voi taudin lievitykseksi, mutta
+yhtäkaikki pysyi kapteeni vuoteella.
+
+Helmi oli melkein myötäänsä sairaan vuoteen vieressä, lohduttelemassa
+ja hoitelemassa häntä. Ei kapteeni tullutkaan hänettä aikaan, sillä
+kova kaipio tuli hänelle, kun vaan Helmi viipyi enemmän aikaa poissa.
+Suurella hartaudella kuunteli hän lapsen viattomia, ystävällisiä ja
+totuudellisia mietteitä ja selityksiä, ja hän katsoi häneen niin
+hartaasti ja luottavasti kuin lapsi olisi ollut hänen ainoa tukensa ja
+turvansa.
+
+Vaimovainajansa virsikirja tuli nyt rakkaimmaksi ja kalleimmaksi
+omaisuudeksi kapteenille. Yksinään ollessaan luki hän suurella
+hartaudella Helmin osoittamaa virttä; tuntuipa siltä kuin ei hän
+kyllästyisi sitä koskaan lukemaan. Hän luki sitä sieltä täältä
+muualtakin ja aina löysi hän sieltä yhtä ja toista ennen käsittämätöntä
+ja ymmärtämätöntä. Ja vähitellen rupesi uusi valo koittamaan kapteenin
+sielussa.
+
+"Mikä verraton aarre minulla toki kuitenkin on ollut, jota en ole ennen
+osannut pitää missään arvossa", huudahti kapteeni eräänä kertana,
+puristaen kirjaa rintaansa vastaan ja suuret kyyneleet vuosivat hänen
+silmistänsä.
+
+Pari kuukautta kesti kapteenin sairaloisuus. Tämän koetuksen ajalla oli
+hän kokonaan voittanut viinan himonsa ja nyt oli hän himojensa herra.
+Kyynel silmissä kiitteli hän Helmiä, kun ei hän antanut hänelle viinaa
+vielä sittenkään, vaikka hän sitä tuskissaan pari kertaa niin hartaasti
+pyysi. Tätä turmeluksensa jälkimaininkia hän nyt häpeällä katui ja
+tunnusti, että jos hän silloin olisi saanut himonsa täytetyksi, ei hän
+olisi päässyt erillensä pahimman vihollisensa vallasta.
+
+"Tuo lapsi minut pelasti", sanoi kapteeni usein, tarkoittaen Helmiä.
+
+"Jumala sen on tehnyt", sanoi leski eräänä kertana.
+
+"Se on kyllä totta, että Jumala johdatti hänet minun luokseni, mutta
+Hän osasi valita aseensa. Kukaan muu ei voinut minua pelastaa
+perikadosta, eikä ojentaa oikealle tielle, mutta lapsen viatonta
+ilmituomaa totuutta en voinut vastustaa", vakuutti kapteeni vakavasti.
+
+Kapteeni rupesi rakkaan virsikirjansa ohella lukemaan myös raamattua ja
+yhä enemmän ja enemmän selkeni hänen sisällinen ihmisensä. Kuinka
+rakkailta ja arvokkailta tuntuivatkaan kapteenista nyt nuot pyhät
+kirjat, joita hän tähän saakka oli pitänyt tyhjinä houreina.
+
+Lesken perhe ja Tiina tulivat nyt kapteenin parhaiksi ystäviksi,
+vaikkei hän ennen ollut heitä pitänyt muuna kuin köyhinä, kurjina,
+typerinä ihmisinä, mitkä ovat vaan vaivana ja vastuksena muille
+ihmisille. Hänestä tuli ahkera kirkossa kävijä ja eipä vähää
+kummastusta herättänyt ihmisissä, kun hän ensikerran kirkkoon meni;
+mies mieheltä kulki kuiske: "Aaltonen on aivan selvä ja on tullut
+kirkkoon!"
+
+Kapteeni rupesi talouttansakin puuhaamaan toiseen laatuun. Hän pyysi
+leskeltä, saadaksensa ruveta asumaan ja elämään yhdessä tämän perheen
+kanssa. Siihen leski ilolla suostui. Kapteenin ja lesken kamarien
+välinen ovi avattiin ja laitettiin reilaan. Tällä tavalla tulivat
+huoneet hetikin paljoa väljemmiksi ja kun ensimäinen muuttopäivä tuli,
+ei kapteeni vuokrannut enää yhtään huonetta ja nyt tuli heille välkeä
+ja avara asunto, niin ettei heidän tarvinnut yhtään kitistellä.
+
+Kun Tiina huomasi nämät muutospuuhat, tuli hän alle päin, pahoille
+mielin. Eräänä kertana tapasi kapteeni hänet itkemästä.
+
+"Mikäs Tiinaa nyt vaivaa?" kysyi kapteeni.
+
+"Mihinkä minä turvaton ja onneton ihminen nyt joudun?" sai Tiina
+itkunsa seasta sanoneeksi.
+
+"Niin, siitä ei ole tullut mitään puhutuksi. En ensinkään ole ajatellut
+saattaa sinua hunnikolle. Sinä saat edelleenkin jäädä luokseni, jos
+vaan haluat. Kuinka voisinkaan sinut laittaa mierolle, nyt kun
+minustakin viheliäisestä on ihminen tullut, joka olet minun tähteni
+niin paljon kärsinyt niinä hirveinä aikoina.--Ei niin, Tiina: eläkäämme
+edelleenkin yhdessä veljinä ja sisarina", lohdutteli kapteeni.
+
+Tämä vaikutti Tiinaan niin, että hän lakkasi heti itkemästä ja tuli
+iloiseksi kuin käki.
+
+Kapteenille tuli nyt oikein hyvät päivät. Hänen murheensa oli haihtunut
+kuin tuhka tuuleen ja hänen ei tarvinnut sitä enään viinalla pois
+huuhtoa. Hän oli löytänyt murheesensa avun toisesta lähteestä,
+nimittäin Jumalan sanasta, jonka pikku Helmi oli hänelle julki tuonut
+ja johonka hän nyt kaikesta sydämestänsä turvasi. Ystävällinen pieni
+perhe ympäröitsi häntä ja itsekukin heistä koki kilvan palvella ja
+kunnioittaa kapteenia.
+
+Helmi piti erinomaista huolta kapteenin toimeentulosta ja huoneesta.
+Hän ei antanut kenenkään muiden hoitaa kapteenin kamarissa olevia
+ruukkukasveja, sillä hän tahtoi omin käsin hoitaa ja ruokkoa niitä; ne
+olivatkin reheviä ja hyötyisiä ja levittivät miellyttävää tuoksua
+huoneesen.
+
+Yhtä viattomia puheita puheli Helmi nytkin kapteenille kuin ennenkin.
+
+"Onko nyt parempi kuin ennen, setä, sanopas?" kysyi Helmi eräänä
+kertana.
+
+"On paljonkin parempi, lapseni, paljonkin parempi, oikein hyvä", sanoi
+kapteeni.
+
+"Niin, mutta minä en antanut sinulle viinaa", sanoi Helmi ja katsoi
+veitikkamaisesti kapteenia silmiin.
+
+"Et sinä antanut ja sinä teit oikein, lapseni", sanoi kapteeni ja sulki
+lapsen syliinsä.
+
+"No, mutta nyt minä annan, jos vaan tahdot", sanoi Helmi, samassa
+silitellen kapteenin poskia.
+
+"Mutta minä en huoli vaikka kuinkakin tarjoaisit; setä on Jumalan
+avulla voittanut kiusauksen ja sinun kauttasi Hän sen toimitti", sanoi
+kapteeni ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.
+
+"Ei, ei vainkaan. En minä tahdo, että setä viinaa ryyppäisi ... ilman
+aikojaanhan minä vaan narrasin----Älä nyt ole pahoillasi, setä... Ei
+Helmi ole paha sedälle", koki Helmi lohdutella, kun näki vedet
+kapteenin silmissä.
+
+Helmin parissa viihtyi kapteeni paremmin kuin kenenkään muiden.
+Kesäisinä aikoina leikkivät he ulkona ruoho-näkkistä, olivat piilosilla
+ja muilla semmoisilla, juuri kuin lapset. Talvisina aikoina tekivät he
+lumiukkoja ja laskea kihnasivat kelkalla mäkeä omatekemässään mäessä
+pihalla tahi äkseerauttivat kapteenin kamarissa Helmin tinasotamiehiä
+ja nukkeja, joita kapteeni oli hänelle hankkinut; aivan niinkuin
+lapset. Kun aika kului ja Helmin piti ruveta koulua käymään, ikävöitsi
+kapteeni häntä kotiin tulevaksi niinkuin lapsi ja kun hän tuli, iloitsi
+hän aivan kuin lapsi----niin, kapteeni oli todellakin tullut lapseksi
+sekä ulkonaisen että sisällisen ihmisen puolesta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Edellisestä on kulunut aikaa viisi vuotta. Tämä on ollut kapteenin
+iloisin, rauhallisin, murheettomin ja valoisin aika. Lapsellisella
+uskon luottamuksella oli hän vastaanottanut ne armolupaukset, jotka hän
+Jumalan sanasta oli löytänyt ja hän oli käsittänyt levon sielullensa.
+
+Eräänä päivänä nurkui kapteeni itseänsä pahoin voivaksi. Levottomuus ja
+pahoin vointi kiihtyi nopeasti ja pian oli kapteenin laskeentuminen
+vuoteelle. Helmi oli koulussa ja kapteeni kaipasi häntä ja tämä
+kaipaaminen kävi niin tiheäksi, että täytyi mennä häntä käskemään.
+
+Kun Helmi tuli, oli kapteeni jo hyvin kipeä. Kasvot olivat
+tulehduksissa, otsa oli polttavan kuuma, suonet löivät ankarasti ja
+tuskan hiki juoksi päältä.
+
+"Setä on nyt kipeä, lapseni", sanoi kapteeni Helmin nähtyänsä.
+
+"Hyvä Jumala! Sepä nyt oli odottamaton kohtaus", sanoi Helmi ja meni
+koettelemaan sairaan polttavaa otsaa.
+
+Tuntiessaan sen kuumuudesta hohtavan, kasteli hän kiireesti käsiliinan,
+kylmässä vedassa, väänsi sen kuivaksi ja kääri sairaan pään ympäri.
+
+Sairas vähän rauhottui.
+
+"Nyt minä kuolen, Helmi, sen tunnen selvästi", sanoi sairas.
+
+"Jumala varjelkoon."
+
+"Minä osaan jo rukoilla, Helmi ... olen jo aikaa sitten rukoillut."
+
+"Minä tiedän sen, ja iloitsen siitä."
+
+"Olenhan jo elänyt kylläkseni tämän maailman synnillisellä tiellä ...
+olen jo vanha mies ... kuolen mielelläni, sillä tunnen selvästi, että
+Jumala on Poikansa tähden antanut syntini anteeksi", jatkoi sairas.
+
+"Hänhän se on, joka suuresta armosta meille anteeksi antaa kaikki
+synnit ja rikokset", koki Helmi sanoa.
+
+"Sinä ohjasit minut elämän tielle", sanoi kapteeni.
+
+"Jumala sen teki. Mitäs minä heikko lapsi olisin voinut ilman hänettä",
+sanoi Helmi ja kyynelet juoksivat hänen kirkkaista silmistänsä.
+
+"Niin, vain sinä olit Jumalan sormi; Hän sinut lähetti luokseni",
+väitti sairas luottavasti.
+
+Helmi ei nyyhkytykseltänsä voinut vastata mitään.
+
+"Olen ollut peräti kiittämätön, jopa tylykin kaikesta hyvyydestänne,
+jota minua kurjaa kohtaan olette osoittaneet. Armotta olen äidiltäsi
+kiskonut vuotuiset huoneen vuokrat, vaikkei ole tainnut kaikesti suuria
+varoja olla. Tahtoisin kysyä: mitä sinä tahdot vaivoistasi, sillä sinä
+olet paljon vaivaa minusta nähnyt?" puheli kapteeni.
+
+"Mitäs Jumalan tähden... Ei mitään, ei mitään.--Mitä vaivaa me olisimme
+teistä (hän kutsui kapteenia nyt jo teiksi) nähneet. Onhan meillä ollut
+niin paljon parempi ja väljempi... Ei mitään. Yhtä kuitenkin pyydän,
+jos se ei olisi teidän mielestänne liikaa. Tänään on huoneen vuokran
+maksupäivä eikä äidillä ole rahoja kylläksi asti, jonka vuoksi hän on
+pahassa hädässä. Pyydän siis että loppua odottaisitte jonkun ajan. Jos
+siihen suostuisitte tulisi äitini hyvin iloiseksi", pyyteli Helmi.
+
+"Sitä odotetaan", sanoi kapteeni lyhyesti, melkeinpä tylysti.
+
+"Voi, voi kuinka hyvä te, setä, olette. Kuinka iloiseksi äiti
+tuleekaan, kun saapi tämän tietää. Hän, raukka, on kovin sitä surrut",
+sanoi Helmi, muuttaissaan uutta käärettä sairaan pään ympärille.
+
+Heti kun kapteenin sairaus huomattiin, oli menty lääkäriä noutamaan.
+Tämä tuli nyt.
+
+"Sanokaa minulle totuus, herra tohtori, minä jaksan tyyneesti kaikki
+kuulla", sanoi kapteeni lääkärille.
+
+Tämä tutki huolellisesti sairaan tilaa. Sen tehtyä tuli hän hyvin
+miettivän näköiseksi. Sitten selitti hän sydämen halvauksen olevan
+tekeillä. Hän määräsi lääkkeet ja hoidon; muun muassa käski hän pitää
+jääkääreitä myötäänsä sairaan pään ympärillä. Sitten lähti hän.
+
+Helmi istui nyt myötäänsä sairaan vuoteen vieressä, hoidellen häntä
+tarkoin, kuten lääkäri oli määrännyt. Sairas oli niin heikko, ettei hän
+voinut puhua ja tämän olikin lääkäri kieltänyt. Tämän tähden eivät
+sairas ja hoitaja puhuneet mitään, mutta kapteeni katsoi tavasta niin
+luottavasti ja turvallisesti Helmiä silmiin.
+
+Pari vuorokautta kesti tätä menoa. Silloin sai sairas äkkinäisen
+puistatuksen. Se kesti jonkun sekunnin vaan; hädin tuskin kerkesivät
+leski ja Tiina Helmin kutsumina tulla huoneeseen.
+
+"Jesus", kiljahti sairas äkkiä ja hypähti kohoksi, mutta siitä valahti
+hän hermottomana takaisin ja veriporeet alkoivat pursua suusta.--Hän
+oli kuollut.
+
+Kauhea hämmästys saavutti läsnä olevat. He eivät voineet mitään sanoa,
+eipä edes itkeäkään. Kalpeina kuin haamut, lukitsivat he kapteenin
+kuolinkamarin ja lähtivät pois.
+
+Kun ensi hämmästys oli ohi mennyt, rupesivat he kukin kohdastansa
+tuntemaan sanomatonta surun kaihoa. Nyt he itkivät ja he itkivät
+niinkuin ystävän eroa itketään. He tunsivat hänessä kadottaneensa hyvän
+ystävänsä ja hurskaan seurakumppaninsa. Sekaantuipa tuohon suruun
+jotakin vierastakin, sillä kaikki aukesi nyt heidän eteensä. Sillä
+vaikka kuinkakin he olisivat koettaneet sitä estää, tunkeusi väkisinkin
+lesken ja Tiinan mieleen taloudelliset huoletkin. Leski tunsi, että hän
+on pakotettu muuttamaan muualle tästä talosta, joka, vaikkei se omakaan
+ollut, oli tullut heille rakkaaksi, kun he olivat siinä niin kauvan
+asuneet. Tiina taas älysi, että nyt hän, yksinäinen turvaton olento,
+ainakin joutuu hunnikolle.
+
+Niin, mikäpä siihen auttoi, kuollut oli kuollut, eikä se enään eläväksi
+tullut, vaikka kuinkakin he olisivat surreet.
+
+Pian levisi tieto kapteenin kuolemasta. Tämähän ei ole mitään
+kummallista, mutta outoa oli se, että samassa levisi myös tieto, ettei
+kapteeni antanut leskelle muuta kuin odotus-aikaa loppusummalle
+viimeisestä huonetten vuokrasta, vaikka leski oli häntä niin kauvan
+hoitanut ja sanomattoman paljon vaivaa nähnyt. Tämän tähden pitivät he
+kapteenia peräti kiittämättömänä ihmisenä ja pitivät hänen
+jumalisuuttansa joutavana ulkokullaisuutena. Tiina oli tuon asian
+kuihkaissut eräälle ystävälleen ja siitä se oli levinnyt ympäri
+kaupunkia.
+
+Tavallisien hautaus-menojen jälkeen tuli pesän selvitys. Toimitukseen
+saapui eräs vainajan ystävä, vainajan sinetillä lukittu kirja kädessä.
+Toimitusmies mursi sinetin. Se sisälsi vainajalta neljä vuotta sitten
+tehdyn testamentin. Siinä määrättiin, että koko hänen talonsa,
+kiluineen kaluineen, niinkuin se seisoo, lankeaa hänen kuoltuaan--
+Lenkisen leskelle ja hänen tyttärelleen Almalle, kuitenkin sillä
+ehdolla, että Tiina saa siinä suojaa kuolinpäiväänsä asti. Valmiit
+rahat ja kaikki saamiset määrättiin Helmille, mutta niiden koroista oli
+Tiinalle maksettava vuotuinen runsas eläke.
+
+Suuriksi kävivät toimitusmiesten ja vainajan kaukaisten perillisten
+silmät, jotka suuren perinnön toivossa olivat paikalle saapuneet. He
+olivat juoppoja ja viettivät irstasta elämää; testamentin tekijä oli
+heitä nimen-omaan maininnut ja sanonut sen vuoksi tekevänsä heidät
+perinnöttömäksi. Suuriksi kävivät testamentin saajainkin silmät, sillä
+mitään semmoista eivät he voineet aavistaakaan, sitä vähemmin toivoa.
+Heille ei ollut sanaa suuhun tulevaa, niin tyhmistyivät he tuon uutisen
+kuultuansa. Kauvan siunasivat he vainajan muistoa ja kapteenin haudalta
+ei puuttunut kesäisinä aikoina tuoreita kukkasia eikä seppeleitä, sillä
+Helmi piti niistä erinomaista huolta.
+
+
+
+
+
+LUISULAN LAPSET.
+
+Kirjoitti N. Niemelä.
+
+
+
+I.
+
+Ulkona vallitsee kireä pakkanen, ja kylmä viima, nurkat paukahtelevat
+kiukkuisesti, äreänä räikkyy murea lumi, hiukkasenkin sitä koskiessa.
+Taivaan rannalla näkyy päivän piirto, johon sirpinteräin tapainen kuu
+ja kirkkaat tähdet sekoittavat heikon valonsa. Kylläpä on tarpeelle
+turkit, tallukat ja muut lämpöiset verhot, jos mielii ulos käydä ja
+sulilla pysyä, tuommoisessa ilmassa--niin on kyllä, mutta, kaikilla
+ihmisillä ei ole tuommoisia varustuksia. Ja kumminkin on sellaistenkin
+ihmisten ulos lähteminen, niinpä tänäkin kertomanamme aamuna.--Mökki
+oli pieni ja kylmä, tyhjä, viheliäinen, kuoleman ankara käsi oli sen
+asukkaita raadellut, pois vienyt, ensin isän, sitten äidin, jättäen
+kolme turvatonta aloittamaan elämää ihmisten armoleipää syömällä--
+vieraan leipää. Isä oli jo vuosia sitten kuollut, äiti äskettäin maan
+poveen saatettu; nyt oli hoitajana kylän irtolaisnainen, lasten täti.
+Nyt oli kylälle lähteminen jo aamulla aikaisin. Kantalaan ensin oli
+mentävä ja sieltä sitten--pitäjän kirkolle, huutoon pantavaksi, niin
+oli lasten täti Melkas-Mari sanonut.
+
+Ja siitä sanomisesta oli lapsille tullut tuhannen mietettä ja arvelua,
+paljon kyselemistä ja tutkistelua--huutoon pano, sehän oli himmeä asia.
+Ensinnä pelkäsivät lapset, että se olisi jotakin pahaa, mutta kun Mari
+vakuutti, että se oli aika hyvä asia ja että lapset saavat uusia
+vaatteita ja hyvää ruokaa tuolla huudossa, rauhoittuivat he vähitellen.
+Mutta ainoastaan nuoremmat lapset: Anna ja Jussi, näin ajattelivat ja
+kyselivät; vanhempi lapsista Matti ajatteli kyllä hänkin asiaa ja
+paljonkin, mutta hän, vaikka ijältään vasta yhdentoista vuotias,
+käsitti ja tiesi, mikä on huutolainen. Matti oli jo äitinsä eläissä
+muutaman kerran käynyt pitäjällä kerjuussa, oli siellä nähnyt
+huutolaisiakin, olipa hän nähnyt kepinkin vilkkuvan noiden raukkain
+seljässä ja hän oli päättänyt oman asemansa paljoa paremmaksi. Nyt oli
+hän itse juuri tuohon asemaan joutumallaan ja hän tuumi: eiköhän olisi
+parasta vilistää tiehensä, lähteä kerjuulle. Ja tuo tuuma varmistui
+hänessä päätökseksi, jonka mukaan hän teki hankkeitaan. Mökin ullakosta
+löysi hän vanhat tallukat ja niitä hän tarkasteli, paikkasi ja parsi,
+siksikuin olivat eheänä; muita vaatteitaan ompeli hän lakkaamatta,
+siksikuin viimeinenkin reikä oli tukossa. Mari tuossa torui, "että
+suotta aikojaan vaan menee lankaa hukkaan, kyllähän se, joka huutaa
+hankkii vaatteetkin."
+
+"Enhän tuonne huutokauppaankaan voi alasti mennä", tuumasi Matti ja
+teki vaan työtään.
+
+Kertomanamme aamuna oli Matti ensiksi ylähällä mökissä, hän sovitteli
+vaaterekaleita päälleen, käveli ja oli levotoin, hän katseli sisartaan
+ja veljeään, jotka makasivat muurin vieressä, pahaisen olkitukon
+päällä, ryysyisinä, puoli alastomina, hän käsitti, että kurjuutta tässä
+oli liiaksikin; ja itkuun puhkesi nuori, tunteikas mieli. Tuohon heräsi
+Mari; toruen tuota kelvotonta kollottajaa nousi hän äreänä kehnolta
+vuoteeltaan ja haki kiukkuisena ryysyjä päälleen. Tähän heräsivät
+lapset muurin vierestä ja valittaen viluaan kiipesivät he kilvassa
+muurille. Tässä sattui Jussi putoamaan laattialle ja pahasti poraten
+jäi hän siihen istumaan. Sillä aikaa luikahti Matti ovenraosta pihalle
+ja mennä vilisti tiehensä. Mari yhä itsekseen kiukutellen haki
+viimeisenkin vaaterekaleen, minkä majasta löysi, mutta sittenkin näytti
+epäiltävältä voisiko hän näillä varoilla lähteä talvipakkaseen lasten
+kanssa, vaikka ei matka ollutkaan pitkä. Hän torui yhä Mattia, joka oli
+kaikki parhaat vaatteet yllensä ajanut, vaikka pitihän senverran ison
+pojan käsittää, että huonommat kumminkin tarvitsevat; mutta tuota toraa
+kuulteli Matti jo kenties virstan päästä.
+
+Monen torun, itkun ja kitumisen perästä sai Mari viimein lapset
+jotenkin ryysyihin käärityksi, mutta aivan vaillinaista sittenkin oli
+vaatetus. Jussi valitti, että paljas varvas näkyi vielä vuotikkaasta,
+Annan taas oli käsivarret paljaina. Oltiin jo viimeinkin lähdössä,
+mutta silloin vasta huomasi Mari, että Matti olikin tiessään; mutta
+silloin päätti hän tämän liekkiön menneenkin edelläpäin Kantalaan.--
+Kirs, kars, pani lumi ulkona, heidän ovesta astuessaan. Mari koetti
+kiirehtiä lapsia, mutta Jussi jäi jo kohta oven eteen seisomaan, itkien
+ja valittain, eikä luvannut ennen lähteä, kuin löytäisi pienen
+kelkkansa. Viimein sen löydettyään, tahtoi hän sillä luistaa alamäkeä,
+mutta silloin pudotti hän toisen jalkineensa, ja taas alkoi itkua ja
+valitusta.
+
+--Kuinka toisin sentään olikaan kaikki rikkaassa Kantalassa: iloinen
+valkia paloi avaran tuvan suuressa takassa, pahnoiksi menneitä olkia
+oli leveellään laattialla, sillä nyt oli Joulun jälkispyhä. Väki on
+kokoontunut pöydän ympärille nauttimaan hyvin laitettua suurustaan,
+kynttilän kirkkaassa valossa keskustellen huoletonna.
+
+Pahnoilla loikoilevat talon lapset, poika ja tyttö, iältään noin
+kymmenkunnan paikoilla, emäntä istuu heidän lähellään tuolilla ja puhuu
+pöydän takana aterioivalle isännälle: "menetkös sinä Erkki Luisulan
+lasten kanssa tänäpänä pitäjälle?"
+
+"Kyllähän sinne on mentävä," vastaa isäntä, "mutta millä helkkarin
+keinolla pysyvät lapset sulilla, tällaisessa pakkasessa, ovathan nuo
+raukat melkein alastomina."
+
+"Oo, kyllä sulilla pysyy, mätetään vällyjä rekeen kolmekin paria ja
+kääritään niihin," tuumaili emäntä.
+
+"Se keino auttaa täältä mentäissä," sanoi isäntä, "mutta enhän minä
+heitä tuo samaa tietä takaisin."
+
+"Etköhän ota yhtä heistä meille," tuumaili taas emäntä.
+
+"Sitä olen itsekkin ajatellut," sanoi isäntä, "vanhempi poika noista
+lapsista on hyvin tarkkapäinen ja viisas ikäisekseen, vaikka kyllä hän
+muuten näyttää olevan aika veitikka, mutta ei sillä taitaisi olla
+väliä."
+
+"Ottakaa vaan, isä, Matti meille," sanoivat lapset, jotka tarkasti
+olivat seuranneet keskustelua.--"Ettekös riitele keskenänne?"--"Emme
+riitele," vakuuttivat lapset.
+
+Ovi silloin aukeni ja sisään astui Mari lasten kanssa, jotka kylmästä
+kankeina, pitäen pientä itkun kitinää kömpivät sisälle. Kaikkein huomio
+kääntyi nyt noihin tulijoihin.--"Ai jesta!" huudahti emäntä juosten
+lasten tykö, "johan nuot rankat ovat ihan jäässä, eikä ihme
+tuommoisilla ryysyillä, vie nyt heitä joutuun lämmittelemään takan
+eteen. Kun viedäänkin lapset talvipakkaseen, tuomoisilla ryysyillä."
+
+"Ei ollut parempia," puolusteli Mari.
+
+"Vai ei ollut, eihän kylä niin köyhä ole kumminkaan, olisit hiukankin
+maininnut, niin olisin vaatteita lähettänyt, mutta en tuota muutoin
+huomannut," torui emäntä.
+
+"Mutta missäs Matti onkin," kysyi isäntä saatuansa vuoroa.--Marin
+silmät levisivät. "Eiköhän se jo aikaa ole ollut täällä, huudahti hän,
+se lähti jo ennen meitä!"
+
+--Ei Mattia ollut, se oli selvää, isäntä lähetti renkin etsiskelemään
+toisista taloista; hän arvasi, että poika piilotteli.
+
+Valkian loistossa lämmittelivät lapset ja Jussi valitti itkien, että
+varvastaan kovin kirvistelee, emäntä kantoi vaatteita ja vällyjä
+lämpenemään ettei lasten enää tarvitsisi puoli-alastomina lähteä
+pakkaseen.
+
+Renki palasi kylältä, mutta Mattia ei hän ollut löytänyt, eikä häntä
+niissä paikoissa, missä hän kävi, oltu tänään nähty. "Vaikea on häntä
+löytää," tuumaili isäntä, "varmaankin on hän piilounut johonkin, kun ei
+nyt vaan itseään jäädyttäisi."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pappilan suuressa tuvassa on väkeä koolla, enimmäkseen miehiä, jotka
+tupakoivat ja keskustelevat. Muurin vieressä on moniaita lapsia,
+iältään noin kymmenen vuoden ja siitä alaspäin; heissä on erimuotoisia,
+eri kokoisia, toiset ovat vilkkaampia, terveempiä, toiset viallisia
+raukkoja. Mutta kaikki ovat he puetut huonoihin vaatteisiin ja
+kurjuuden jättämät jäljet näkyvät kaikilla noilla pienillä kasvoilla.
+On siinä lapsia, joitten isästä ei ikänä ole tietty ja joiden äiti
+ansaitsee kaikkea muuta kuin äidin nimeä. On lapsia, jotka jo ensi
+ikävuosillaan ovat kyllin saaneet kokea kaikkea sitä, jota sanotaan
+mailman kurjuudeksi. Nyt on ihmisten armeliaisuus avuksi ehtimässä, nyt
+on määrä hankkia näille, huonon onnen osan saaneille, koti ja kasvatus,
+että kerran heistäkin tulisi työntekijöitä, renkejä, piikoja. Vielä
+kerran taas on onnen vaaka-lautanen noille raukoille aivan täpärällä,
+taas on sattumuksen, emme tahdo sanoa sallimuksen, epävarma käsi onnen
+vaakapainona, sillä tässä määrättävä koti voi olla koti, mutta voipa se
+olla muutakin. Yksi kappa rukiita, tai yksi markka rahaa, voi tässä
+merkitä enempi, kuin ehkä missään muualla. Tämän tietää sokea vanhus,
+joka keppiinsä nojaten sängyn jalkapuolia istuu, mutta, ajattelee hän,
+kuolema pelastaa minun jo pian kaikessa tapauksessa.
+
+Mutta aivan harvat tänne kokoontuneesta väestä ajattelevat mitään tämän
+tapaista, heillä on ihan toisenlaisia tuumia, sen kuulee heidän
+puheistaan.
+
+"Vieläkös sinäkin Pajula aiot täältä huutolaista," kysyy eräs vierus
+toveriltaan, "eiköhän sinulla jo ole kaksi entiseltä?"
+
+"On kyllä," vastaa puhuteltu, "mutta menisihän siinä usiampikin yksin
+tein, jos eivät huuda järki halvalla."
+
+"Kannattaakohan tuo kauppa, kun niitä huutolaisia pitää?"
+
+"Ei tahdo, velikulta, kannattaa; huutavat ne niin riivatun vähällä,
+mikä tarvitsee lasten hoitajaa, mikä lampuria ja karjan ajajaa, ja
+silloin lasketaan ruokko mitättömiin, että kyllä saa kitua nähdä,
+ennenkuin omillensa tulee.
+
+"Niin luulen minäkin."
+
+"Ja onkos niitten kanssa yksikin peli, ei piisaa sekään, että ruokit
+nuo, vielä tarvitsee noita opettaa lukemaankin ja jos ei sitä tee, saa
+papilta tuhannen toria, ikäänkuin ei noista olisi jo vastusta
+muutenkin. Ei, velikulta, ei ole suinkaan mitään hauskaa kasvattaa
+pitäjän mukuloita, mutta tulee niistä vähän sentään."
+
+Tällaista ja paljon muuta siinä juteltiin, siksikuin kirkkoherra erään
+talonisännän seurassa astui sisälle ja alkoi toimituksen. Silloin siinä
+aprikoittiin, katsottiin, tuumailtiin vieläköhän kannattaisi alentaa,
+voisikohan tuommoisesta olla jotakin apua y.m. Kysyttiin siinä joskus
+oliko huutaja semmoisissa varoissa että voi hoidokkaansa elättää, jos
+tämä myönnettiin, ei mitään muuta vaadittu.
+
+Niin oli jo moni lapsi saanut paikan ja viimein tuli Luisulan lastenkin
+vuoro, Annan sai torppari Ketola, samasta kylästä kotoisin kuin
+lapsetkin. Sitten tuli Jussin vuoro ja juurikuin jo oli päätös
+tuumaisillaan, astui talollinen Mattila huoneesen, se isäntä jonka maan
+päällä Luisulan mökki oli. "Huutakaas nyt muonamiehenne poika",
+huudahti usea. Mattila raapaisi korvansa taustaa, "eihän tuo ole minun
+velvollisuuteni," mumisi hän.--"Onhan sentään vähän," tuumasi
+kirkkoherrakin. Mattila raappaisi taas, alenti maksua ja niin jäi Jussi
+hänelle.
+
+Vaan Mattia ei ollutkaan. Kantala selitti asian miten poika oli
+kadonnut. "Mutta," sanoi hän, "kai hän löytynee ja silloin hoidan minä
+hänen, enkä pyydä mitään maksua." Kaikki katselivat suurin silmin
+Kantala. "Se on aina semmoinen omituinen mies," mutisi toiset.
+
+"Ne pojat pääsivät hyville paikoille," sanoivat ihmiset, "ei suinkaan
+ole niitten talojen pöydän päässä hätää."
+
+
+
+II.
+
+Ketolan torppa sijaitsee metsän sisällä, niitun syrjässä vähäisen ojan
+reunalla, noin kaksi virstaa Koskelan kylästä; lähempänä virstan matkaa
+ei ole minkäänlaista ihmisasuntoa, eikä mitään yleistä tietä kulje
+siitä läheltä, torppa on aivan yksinäinen.
+
+Renkejä ja piikoja ovat sen asukkaat ennen olleet, uudesta ovat he
+torpan metsään raataneet, monta kovaa työpäivää tehneet. Väsymättömiä,
+tavattoman ahkeria ovat nämät ihmiset olleet ja sen hedelmänä on
+kunnollinen torppa synkkään metsään syntynyt, varallisuuttakin vähin
+karttunut, säästäväisiä kun on oltu. Jaakko ja Leena olivat Ketolan
+asukasten nimet, nämät kaksi henkilöä nähtiin aina yhdessä työssä:
+kantoa vääntämässä, ojia kaivamassa, niitulla, pellolla, metsässä,
+kaikkialla aina vaan yhdessä.
+
+Näin oli ollut jo vuosia toistakymmentä, mutta silloin tapahtui
+semmoinen merkillinen seikka, että torppaan ilmestyi kolmaskin henkilö.
+Ja tämä ei ollutkaan taipuvainen työntekoon, eikä suvainnut Leenankaan
+raatamista, vaan vaati tämänkin vielä vierellään olemaan. Kyllähän se
+oli tavallaan hauskaakin, kun oli tuommoinen pieni, terve miehen alku
+ilmaantunut, semmoista olivat toisinaan hieman kaivanneetkin, olisi
+ollut varsin hyvä jos ei tuolla olisi ollut niin paljon vaatimuksia,
+ettei hänestä kerinnyt paljon mihinkään. Ja niin he päättivät, ett'ei
+tässä muu auta, vaan on välttämättömästi neljäskin henkilö torppaan
+hankittava, kyllähän se leipää kuluttaa, mutta ei auta. Silloin lähti
+Jaakko etsiskelemään lapsentyttöä, mutta palasi aivan pian takaisin.
+"Kuules, Leena," sanoi hän, "Joulun jälkispyhänä myydään pappilassa
+köyhiä lapsia ruokolle, sieltä sen saa lapsentytön ja maksetaankin
+vielä, sepäs hauska sattuma."
+
+"Myydään lapsia ruokolle, en tuota ymmärrä."
+
+"Niin, se onkin niitä uusia konsteja, kyllä Kantalan isäntä sen minulle
+selitti ja sanoi jo ennekin myydyksi, mutta en minä sitä enää niin
+tarkoin muista mitä hän sanoi."
+
+"Mutta kun ei tämä vaan olisi jotakin petoskauppaa, kukahan niistä
+köyhistä lapsista mitään maksaa."
+
+"Vaivaskassasta maksetaan, sanoi Kantala, ja täytyyhän tuommoisen
+miehen puhe uskoa!"
+
+Jo aamulla aikaisin Joulun jälkispyhänä hankki Ketola pitäjälle, hän
+veti esille matkarekensä, niin kutsutut "liiat laitiot", täytti sen
+heinillä, toi tallista lihavan valkoisen tammansa ja oli pian valmis
+lähtöön. Leena vielä ovella varoitti, ett'ei vaan tekisi hulluja
+kauppoja.
+
+Leena sillä aikaa tuvassa lastansa hyssytteli ja lauleli, hän laski
+mitenkä monta vuotta siitä jo oli kuin hän oli lapsia hoitanut--paljon
+siitä oli aikaa, jo vuosia kymmeniä, mutta nyt oli hänellekkin
+tapahtunut se ihmeellinen seikka, että hänestä oli tullut äiti ja hän
+hymyili itseksensä. Usein kävi Leena akkunan luona katsomassa, eiköhän
+jo Jaakkoa näkyisi lapsenpiian kanssa, se hänestä oli varsin hullu
+tuuma että joku maksaisi köyhäin lasten puolesta. Olipa ennen hänenkin
+kotonaan ollut köyhyyttä ja nälkää, mutta suurimman hädän aikana oli
+heitä, lapsia, lähetetty kerjuulla ruokaansa hankkimaan, ei heidän
+puolestaan kukaan maksanut.
+
+--Ja mitähän Jaakko siellä niin kauvankin viipyy? eihän se tavallisesti
+viivyttele--kun eivät nyt vaan siellä hänen rekeensä panisi
+jonkunlaista mitätöntä ryökälettä. Ilta rupesi jo hämärtämään, kun
+viimeinkin metsän laidassa ilmestyi odotettu valkoinen tamma, kohta
+ehti se jo pihaankin ja reestä nousi Jaakko ja toinenkin ryysyin
+kääritty pieni olento. Jaakko talutti tuon itkevän, ryysyisen olennon
+sisälle, joka vilusta väristen kurjan näköisenä kömpi muurin penkille
+ja pyrski ja niiskutti aivan kärsimättömästi. Eikä Leena tuolta
+kurjalta mitään vastausta saanut, mistä hän oli taikka muuta, ja varsin
+hän tuskautui tuohon tulokkaaseen, ajatellen: niin kävi kun
+pelkäsinkin.
+
+Astuipa siitä viimein mieskin huoneeseen vällyt kainalossa, silloin
+Leena vaikeroimaan: "minkätähden toi tänne tuommoista raukkaa, minulle
+lisävaivaksi, eihän tuolla ole edes minkäänlaisia vaatteita, pitääkö
+minun se vaatettamankin?" Mies vaan hymyssä suin riisui vaatteitaan,
+sen tehtyä istui hän juhlallisesti pöytätuolille ja sanoi vakavana:
+"tiedä, Leena, tuo tyttö tuottaa meille kaksi tynnyriä rukiita joka
+vuosi." Leena ei tuota ensinnä tahtonut uskoa, mutta täytyihän se, kun
+mies vakuutti, että tämän asian todistaa vaikka kirkkoherra. "Ja eipä
+tuo tyttö," jatkoi mies, "olekkaan niin raukkamainen, kuin ehkä luulet,
+ei, vilkas tyttö se on, saat nähdä, mutta hän on nyt viluissaan ja
+oudoksuu; siinä hullu olin, kun en ottanut vaatteita mukaani, pitihän
+se tietämän, ett'ei tuollaisilla köyhillä raukoilla ole vaatteita. Jos
+en olisi Kantalasta saanut vällyjä, olisi tyttö ihan jäätynyt."
+
+Nyt jo tyytyi Leenakin, lohdutteli tyttöä ja näytteli hänelle
+pienoistaan, jonka hoitajaksi tyttö nyt oli tuleva; rupesipa Annakin jo
+paremmin oloonsa tyytymään ja saatuaan syötävää nukkui hän muurin
+penkille laitetulle vuoteelle.
+
+Pianhan sitä lapset oloihinsa mukautuvat ja niinpä Annakin Ketolassa.
+Muutamain viikoin kuluttua oli hän jo unhottanut kaivatut veljensä ja
+kodistunut täydellisesti. Annalla oli nyt tosiaankin paremmat olot,
+siihen katsoen, ett'ei enää tarvinnut nälkää ja vilua nähdä, niinkuin
+ennen Luisulassa. Ja kyllä hän tulikin puolta vilkkaammaksi, tuo tyttö
+muuttui vallan vallattomaksi veitikaksi, niinkuin Leena sanoi.
+Lapsenhoitajana tietysti täytyi Annan olla, sillä Leena ryhtyi taas
+töihin entisellä kiivaudella ja melkein yöt päivät hyrisi rukki ja
+rohisivat kartat Ketolan tuvassa. Sattui joskus niin, että Leena
+nukahti rukkinsa viereen ja lapsenpiika seurasi emäntänsä esimerkkiä,
+ja pikku Mikko luisui lattialle, että kolisi. Silloin syntyi liikettä
+tuvassa. Isä Jaakko, joka äsken väsyneenä oli nukkumaan käynyt, nousi
+äreänä katsomaan tuota tapausta, Leena hypähti tuoliltaan
+peljästyneenä, pikku Mikko huusi ja melusi kaikin voimin, Anna yksin
+unisena haukotellen, kuulteli toria välinpitämätönnä, sillä muuta ei
+seurannut pahimmassakaan tapauksessa, Jaakko oli sen sanonut, ett'ei
+vieraita lapsia saa lyödä, tämän oli Annakin kuullut ja ymmärsihän
+tyttö hyväkseen käyttää tietojansa.
+
+Eräänä sunnuntai iltapäivänä kevättalvella palasi Ketolan Jaakko
+kirkosta ja silloin oli hänellä myötänsä uutinen, että nyt kuulutettiin
+lukusijat. "Ei tuo niin mitään, ainahan niistä aikaihminen selviää,"
+tuumaili Jaakko, "mutta pahaksi onneksi en muistanut ollenkaan, että
+tuota tyttöäkin pitää lukemaan opettaa ja lukusijoille viedä, mitäs
+tässä on tehtävä?" Tuosta uutisesta suurenivat Leenankin silmät,
+hänenkään ei ollut mieleensäkään tullut, että tuommoista köyhää tyttöä
+luettamaan vaadittaisiin. Ja se olikin hänelle outo asia se koko
+lukemaan opettaminen, ei hän paljon muistanut, kuinka se kävi, kun
+häntä itseä opetettiin. Oli hän sentään rippikoulun iällä osannut
+jotenkin lukea, mutta se taito oli käynyt takaperin.--Kyllä Anna oli
+muistanut monestikkin tuota lukemista, mutta se ei hänen mielestänsä
+ollut erittäin hauskaa tointa, senpätähden ei hän ollut maininnut siitä
+mitään. Nyt kun näki miten levottomia hänen tähtensä oltiin, sanoi
+tyttö reippaasti; "tuokaa vaan minulle kirja, kyllä minä lukea osaan!"
+
+"Osaat lukea! puhunetko totta," huudahtivat molemmat, ja silloin
+alettiin kirjoja etsiä ja löytyipä viimein katekismus ja virsikirja,
+vaikka vähän tomuisina. Niistä nyt alkoi tyttö lukea ja sujuvasti se
+lukeminen kävikin. Tosin ei siinä monta sanaa tullut sitä samaa, kuin
+kirjassa oli, mutta kuulijoissa ei ollut oikaisijaa, ihmettelivät vaan
+tytön erinomaista lukutaitoa.
+
+Aivan tyytyväisiä olivat Ketolan väet kasvattinsa lukutaitoon ja
+hyvimpä he kummastuivat, kun pappi lukusijoilla sanoi, että tyttö luki
+aivan virheellisesti, ja että häntä siitä välttämättömästi oli
+aikanansa oikaiseminen.--Helppohan papin oli niin sanoa, mutta ei ollut
+niinkään helppoa opettaa tyttöä, joka nyt kaikessakin tapauksessa oli
+yhtähyvä lukija, kuin Ketolan väki itsekin. Leena vallankin oli
+unohtanut tuon lukemisen konstin, tuokin hän enää tunsi puolia
+kirjaimia ja usein tuli tytön kanssa riita siitä, mikä tuo, tai tuo
+kirjain olisi; silloin ratkaisi isä Jaakko asian ja tavallisesti tytön
+puolelle. Sillä Jaakko olikin ahkerampi kirjamies, usein hänellä
+sunnuntaisina oli virsikirja kourassa, siitä hän usein veisasikin
+karkealla, tavattoman suurella äänellä, jossa ei säveltä ollut
+hituakaan ja sanatkin olivat, toinen puoli kirjasta, toinen puoli
+jostain muaalta. Toisinaan tarkasti Jaakko Annan lukua oikaisten sanan
+silloin tällöin, taikka useasti väärentäenkin, kuinka sattui, mutta
+niinkuin hän sanoi, niin sen piti olla. Tarkastuksensa pidettyä, löi
+Jaakko tavallisesti kirjan kiinni, ja sanoi juhlallisesti: "semmoinen
+luku pitää kelvata vaikka piispalle, sen minä sanon!"
+
+Tuli siitä kesä ja sen muassa tavalliset ulko-työt, ja silloin sanoi
+Leena rukillensa jäähyväiset, ryhtyen kuokkaan ja lapioon. Anna jäi nyt
+pikku Mikon kanssa kahdestaan oleskelemaan suurimmat osat päiviä ja sai
+monta ankaraa varoitusta, että katsoisi tarkkaan hoidokastaan. Mutta
+Annalla oli kanssa monta tehtävää: piti laittaa talous ihka uudestaan;
+siinä tarvittiin lehmiä, lampaita ja kaikenlaisia kapineita, täytyi
+yhtenään juosta tuolla rapakon luona, sekoittaa savea, valaa ja kuivata
+jos johonkin muotoon. Tässä työssä unohtui useinkin pikku Mikot ja
+varoitukset, eikä ollut mitään tavatonta jos lapsi kehdosta ryömi
+päistikkaa laattialle ja siinä sai kuhmun otsaansa. Hyvät torat tiesi
+tyttö tästä saavansa, mutta tiesi myöskin, ett'ei siitä sen enempi
+seurannut, ja sopihan sitä asiaa kaunistellakkin.
+
+Niin ne kuluivat ajat, suvet talvet vuorotellen, lapsesta varttui
+vallaton pikku poika nulkki ja hoitajasta sukeni työntekijä. Anna oli
+kätevä ja voimakas, sekä muutenkin virkku tyttö ja oli näin suurena
+apuna isäntäväellensä.
+
+Leena usein sanoi, että sehän onnen sattuma oli, kun Jaakko tuli tuon
+tytön huutaneeksi, sehän jo tekee työtä ainakin ruokansa edestä, ja
+sitten vielä tulee tuommoinen joukko jyviä. Olisipa, jatkoi hän, vielä
+parempi, jos Anna vähän tottelisi, mutta ihan omaa päätänsä seuraa
+tyttö, ja ompa se kiusallista toisinaan.
+
+Koska Ketola oli sivukulmalla, etäällä muista asunnoista, kävi siellä
+harvoin vierasta väkeä, sitäpaitsi oli Ketolaisilla aivan vähän
+tuttavia, sillä semmoisista ei he välittäneetkään. Luonteeltaankin
+olivat nämät ihmiset yksitotisia, jöröjä ja kymmenvuosien yksinäisyys
+yhtämittaisessa raskaassa työssä, ilman vähintäkään huvia tai
+vaihtelevaisuutta, ei ollut sekään jälkeä jättämättä. Ei siis mikään
+ihme, jos vieraan tullessa torppaan oltiinkin hetkinen ääneti ja
+sitten aloitettiin tuo koko seudulla kuuluisaksi tullut keskustelu,
+joka harvojen kysymysten muodossa esitettiin: "Onko nyt käynyt
+voikauppiaita? mitä voi maksaa? Onko kaupungissa käyty? Mitä siellä voi
+maksoi" j.n.e. Leenalla oli navetassa kaksi punikki lehmää, niistä
+osasi hän kelpo tavalla riistää maitoa ja valmistaa maidosta voita;
+voin hinnalla sitten maksettiin verot talon isännälle ja pantiin aina
+muutamia kolikoita arkun pohjalle säästöön. Ja mitä usiampia noita
+kolikoita arkun pohjalle karttui, sitä kiihkeämpi halu tuli niitä sinne
+enempi saada ja sitä tärkeämmäksi tulivat edellämainitut kysymykset.
+
+Mutta sitä vilkkaampi oli Anna; Ketolan asukasten jörömäisyys ei
+vaikuttanut häneen mitään. Kohdattuaan jonkun henkilön, esiintyi hän
+tuhansilla kysymyksillä ja kertomuksilla heidän oloistaan; outoinkin
+kanssa tutustui hän heti. Hän sai kasvaa melkein vapaasti ilman mitään
+kuria, tai neuvomusta, sillä niistä torista, mitä joskus sai, hän viisi
+välitti. Muuten oli hän kelpo tyttö, ahkera ja tarkka vieläpä aivan
+rehellinenkin, hän koetti olla mieliksi kasvatusvanhemmilleen, vaikk'ei
+hän heidän puheistaan pitänyt suurta väliä.
+
+Niin yksinäisissä oloissa, kuin Anna kasvoikin, ei kuitenkaan ollut
+ulkomailma häneen aivan vaikuttamatta; ainahan sitä oli Ketolankin
+torpasta yhtä ja toista asiaa kylälle, ja niitä asioita toimittamaan
+oli Anna tavattoman halukas. Pian saikin hän melkein kaikki asiat
+toimekseen ja kunnolla hän ne toimittikin. Täyttä vointia juoksi hän
+silloin mennen tullen, saadakseen sen enempi olla kylässä, seuraa
+nauttimassa. Ja tarkkaan muistiinsa hän ahmi kaikki näkemänsä,
+kuulemansa, laulut, puheet ja tarinat ja kertaili niitä sitten
+itseksensä.
+
+Isommaksi tultuaan sai Anna usein sunnuntai iltapuolisin käydä
+kyläilemässä ja mitä hän täällä näki ja kuuli painui ehdottomasti hänen
+mieleensä, niitä hän sitte kuvitteli viikkokaudet yksinäisyydessään.
+Mutta, ikävä kyllä, nuot kuvitelmat eivät aina olleet puhtahinta
+laatua, niissä piili monta huonoa itua, jotka aivan helposti voivat
+juurtua yksinäisyyden rauhassa,
+
+--Jo oli Annan huuto aika lopussa; nyt oli jo aika mennä rippikouluun.
+Kiihkeällä halulla, vaikka taidostaan hieman levotonna, kävi hän tuohon
+nuorisokokoukseen, jonka läpikäytyä hänestäkin tulisi aika ihminen.
+
+Anna osasi nyt jo jotenkin selvään lukea sillä hän oli hyvämuistinen ja
+teräväjärkinen, eikä hän isommaksi tultuaan tahtonut olla muita
+huonompi, senpätähden oli hän, miten mahdollista kokenut parantaa
+virheellistä lukutaitoaan.
+
+Rippikoulussa käyminen tuli Annalle pian mieluiseksi huviretkeksi,
+siellä hän sai paljon uusia tuttavia, joiden seurassa aika hauskasti
+kului. Enimmän huoletti häntä vaatetuksensa, tosin oli hänellä jo
+useampiakin pukuja, joita sopi vaihdella, mutta kaikki nuot oli tehty
+Ketolan torpassa, eikä siellä pidetty niin paljon koreista väreistä
+väliä, kuin kestävyydestä ja lämpimyydestä. Toisin sitävastoin oli
+toisilla tytöillä: keveät, heloittavan väriset puvut. Oikeen
+alakuloiseksi tuli Anna, vertaillessaan noihin omia harmaitaan. Ja
+sitten toisella kertaa hän taas kotona puki ja riisui, katsoi ja
+tarkasteli, toisinaan oikein itki, kun ei saanut tyydyttävää pukua
+päälleen. Ketolan torpan päätti hän jättää ensi syksynä, ainahan
+muualla saa edes sen verran palkkaa, että saa kunto liinan päähänsä.
+Koko tien hän tuskitteli, siksikuin joutui toisten tyttöin pariin,
+jossa tuo ikävä seikka hieman unohtui.
+
+Syksyllä Anna todellaan läksi pois Ketolasta, hänen mielensä hehkui
+päästä kylään, ihmisten seuraan, ja vaikka miten olisivat Ketolaiset
+häntä houkutelleet, vaikka mitä luvanneet, ei hän suostunut jäämään.--
+Tapalasta sai hän piian pestin ja oli näin valmis lähtemään, alottamaan
+uutta elämän uraa. Hän lähti Ketolasta hyvästi vaatetettuna, sillä
+Ketolaiset olivat päättäneet tällä tavoin palkita hänen palvelustansa.
+--Niin mieluista kuin muutto Annalle olikin, itki hän kuitenkin
+kaipauksen kyyneleitä, jättäissään kasvatus-vanhempansa ja liikutettuna
+olivat nämätkin tästä perheen hajoamisesta. Mikko juoksi vielä jonkun
+matkaa jälessä, itkien ja huutaen Annaa takaisin.
+
+
+
+III.
+
+"Missähän se Heikkikin taas niin kauvan viipyy, varmaankin taas
+juomapaikassa?" kirkui Mattilan emäntä, suuri ja vahvakas nainen,
+korkealla kimakalla äänellä, niinkuin hänen oli tapansa. "Missä lienee
+se renki Kallekin, että lähettäisin hänen hakemaan? Ei, kylällä ne
+juoksee kaikki. Miina, tuo se kahvipannu sieltä joutuun ja juokse
+sitten tallinsillalle katsomaan, joko Heikkiä näkyy." Näin kirkui
+emäntä yhtenään, käveli akkunalta akkunalle levotonna.--Joskus, vaikka
+se aivan harvoin tapahtui, oli isäntä piitynyt johonkin hetkeksi
+ryyppyjä ottamaan ja menettänyt markan pari, ja se oli emännästä kauhea
+asia, ei ryyppäämisen, mutta sen rahan hukan tähden. Rahan
+menettäminen, sepä se oikein sydäntä viilti. Sillä rahaa, sitä piti
+koota ja lainata, tiesi Mattilan emäntä; sitä ei hän käsittänyt mitenkä
+rahaa koota, sillä hän oli typerämpiä talouden hoitajia, mutta sen hän
+tiesi, että saatu raha pitää panna korkoja kasvamaan ja mitä enempi,
+sitä parempi. Isäntä oli toimimies, osasi hyvin järjestää talouden
+hoidon, vaikka hän muuten oli tyhjämäinen itserakas hotakka.
+
+Väkijuomille oli Mattila aivan perso, ja vaikka häneltäkin muuten raha
+kitsaasti heltisi, sekosi aina viinaankin muutama markka. Juovuksissa
+ollessaan oli hän aika poika; mitään tässä mailmassa ei ollut hänen
+arvoistansa, työssä eikä toimissa, tätä saarnasi hän lakkaamatta
+korkealla äänellä, samalla arvostellen muitten ihmisten toimia mitä
+raaimmalla tavalla.
+
+Vaan selvänä palasi Mattila tällä kertaa pitäjältä, kumppanina Luisulan
+Jussi, huutolainen; Mattila ajatteli, mitähän nyt emäntä sanoisi tuosta
+uudesta tulokkasta. Ett'ei hän aivan hyvää ollut sanova, sen hän hyvin
+tiesi, ei sen tapa koskaan ollut hänen tekojaan ylistellä. Eikä hän
+itsekkään ollut aivan tyytyväinen tuohon uuteen mieheensä; eihän se
+tainnut olla muutakuin vaivoiksi tuommoinen poikakloppi. Mutta--
+ajatteli hän--tulee siitä kolmatta tynnyriä rukiita, ja tuleehan tuo
+toimeen omain lasten ruoan jäännöksillä.--Tällaisia, ja vielä paljon
+muuta, ajatteli Mattila ajaessaan kotia päin, ehtimiseen valitteli
+Jussi viluansa ja jalkainsa palelemista, mutta ei Mattila noita
+valituksia ottanut kuuleviin korviinkaan, sanoa tokaisi vaan; "ole
+vaiti poika, kohta pääset lämmittelemään."
+
+Roussilla oli Mattilan emäntä vastassa, huudellen siitä kuten
+alttarilta: "Missä siellä olet kokopäivän kuhnaillut? Mitä sinä nyt
+meinaat, kun vätelet kerjäläisiä? Käyhän niitä kylliksi ilmankin--Mikä
+tuo on tuommoinen retamo, onko se Luisulan mukuloita?"
+
+Reen vieressä seisoi Jussi itkeä viristen, siksikuin isäntä oli
+hevosensa korjannut ja käski häntä huoneesen; silloin kömpi tuo
+puoliksi jäätynyt raukka sisälle ja asettui muurin loukkaasen
+lämmittelemään.
+
+Sisälle päästyään jutteli isäntä, että poika tulisi jäämään taloon
+hoidettavaksi ja että sille oli annettava ruokaa ja hiukan vaatetta.
+Mutta tästäpä emäntä äänen otti:--hän nyt muka rupeaisi hoitamaan
+tuommoista retvanaa. "Ei ikänä se tapahdu," sanoi hän. "Onhan siinä
+täitä ja syhelmää, ja jokalajia, tuommoisessa! Onko nyt vielä ikänä
+hullumpaa kuultu tai nähty," jatkoi emäntä toriansa, "kun ottelee
+tuommoisia taloonsa, onhan tuossa itsellä lapsia ainakin yhtä kauniita
+kuin tuo Luisulan mukulakin!"
+
+Mutta isäntä selitti, ettei tuo ollut miksikään häviöksi, sillä
+siitähän maksetaan runsaasti. "Eikä sinun tarvitse sitä ruokota tai
+muuta," sanoi isäntä, "onhan tässä kyllin käskyläisiä. Enkä minä häntä
+olisi muuten huutanutkaan, mutta olivathan Luisulaiset meillä työssä
+monet vuodet ja olihan mökki meidän maan päällä."
+
+"Ja meidänkö sitten pitää hoitaman vielä mukulatkin? siitä syystä, kun
+Luisulaiset ovat meillä joskus työssä olleet?"
+
+"Ei maar', eikä tätä tarvitse ilman mitään hoitaa--mutta kuinkas taisin
+minä muuta, kun Kantala otti yhden ilman mitään ja minulle tyrkyttivät
+toista."
+
+Tuli siitä viimein kinastuksesta loppu ja päätettiin poika pitää
+talossa; käytiin nyt yksissä katsomaan tuota riidanalaista henkilöä,
+joka tuolla muurin loukkaassa itki ja valitti. Vasta silloin
+huomattiin, että pojan jalat olivat tyynni paleltuneet, pappilasta
+tullessa.
+
+Riisuttaessa kehnoja jalkineita jäätyneistä jaloista, kiljui ja valitti
+Jussi surkiasti. Pahasti mutisten poistui emäntä kammariin, katsomasta
+tuota kohtausta; ei hän muka saanut tuommoista katseltua.
+
+Pienet pojat Kalle ja Hermanni katsoa tähystivät lakkaamatta tuota
+valittavaa raukkaa, viimein toivat he leikkikalujaankin Jussin
+nähtäväksi, joka tästä rauhottui, katsellen ja ihmetellen poikain
+kapineita. Sitten sai Jussi ruokaa ja kävi maata yhä valitellen kipeitä
+jalkojaan.
+
+Aikoja kului, Jussin paleltuneet jalat paranivat, vaikka varpaat saivat
+eri muodon, kuin niillä ennen oli, ja jäivät rumiksi kynsittömiksi
+möhkäleiksi.--Huomasipa Mattilan emäntä, että tuommoista poika nulkkia
+sopi käyttää pieniin palveluksiin ja nyt sai poika ruveta kaikenlaisia
+pieniä töitä toimittamaan. Noita tehtäviä karttui aina vain enempi.
+"Jussi, menes tuomaan lastuja! menes tuomaan hiukan vettä! tuo pian,
+älä kuhnaile!" Ja nyt sitä, nyt tätä tehtävää, senkin seitsemää lajia,
+ett'ei poika suinkaan ollut liikettä vailla. Ja palkinnoksi kaikesta
+vaivastaan sai hän ainoastaan toria, sillä Mattilan emännällä oli se
+oikein alituisena tapana, milloin oli piikatyttö toruttavana,
+milloin renkipoika, ja väliaikanen, alinomainen nuhdeltava oli hän,
+huuto-Jussi.--Päivä päivältä kävi Jussi väliäpitämättömäksi emäntänsä
+käskyille; hän liikkui hiljaa, viivytteli tahallaan kauvan jokaisella
+pienemmälläkin asialla, ja oli tottelematon, niin paljon kuin uskalsi.
+Hän oli jo tullut huomaamaan, ett'ei hänen parhaatkaan toimensa
+kelvannut mihinkään, kaikessa tapauksessa sai hän kuulla toria ja
+uhkauksia, mitään sen parempaa ei tullut hänen osakseen.
+
+Jussi oli vuotta vanhempi Mattilan vanhinta poikaa. Ensiaikoina elivät
+he hyvässä ystävyydessä ja leikkivät yksissä, miten lapset ainakin, ei
+he vielä tunteneet sääty eroitusta. Vähitellen kuitenkin muuttui
+toiseksi tuokin asia. Sillä kuullessaan miten Jussia alinomaa
+toruttiin, kun hän sitävastoin sai olla miten tahtoi, rupesi Kallekin
+ajattelemaan, että tuo Jussi mahtoi olla aivan huono olento, kun aina
+teki niin suunnattomat vahingot ja olisi ansainnut selkäsaunan
+seitsemän kertaa päivässä,--niinhän emäntä usiasti saneli.--Kalle oli
+vallaton poika, kun sitävastoin Jussi oleskeli enimmäkseen hiljaa. Pian
+oli Kallen mielityönä kiusata Jussia, repiä ja tyrkkiä häntä, siksikuin
+sai toisen suuttumaan, silloin tapahtui usein että Jussi löi
+kiusaajaansa tavallista kovemmin. Mutta silloinpa nousikin melu
+talossa: Kalle parkaisi ja huusi, valittain miten kovasti Jussi häntä
+löi, ja kaikki läsnä olevat toruivat yksin suin tuota kelvotonta
+huutojullikkaa; kaiken tämän ylitse kuului emännän ääni niinkuin
+tuomiopäivän pasuuna.
+
+Pian muuttuivat nämät tapaukset tavallisiksi iltahuveiksi koko talon
+väelle: usein, varsinkin silloin, kun isäntä ei ollut huoneessa,
+ärsyttivät ajattelemattomat renkipojat Kallen Jussia kiusaamaan. Sitä
+sitten kelpasi kuulla, miten Jussi kiljui ja kielsi, jopa usein itkeä
+virisi. Ja kun sitten sattui semmoinen tapaus, kuin äsken kerrottu,
+vierittivät he syyn Jussin niskoille, joka muka aina suuttuu leikistä.
+Eipä asia tällaisissa tapauksissa aina jäänytkään paljaakseen
+torumiseen; usein joutui isäntä paikalle, ja sen enempää syytä
+kyselemättä, kuritti hän poikaa, muka tuollaisesta hirmutyöstä.
+Tällaiset tapaukset saivat Jussin entisestä ärtyisemmäksi; hän tunsi,
+että hänelle tehtiin väärin, ja ett'ei hän millään lailla kyennyt
+puolustamaan; sillä olipa hän vaan kelvoton poika nulkki--huuto-Jussi.
+--Toisinaan sattui isäntäkin näkemään Kallen kujeita, hän kielsi
+silloin Kallea: "Anna sen pahan olla; mitäs siihen viitsit kajota,
+semmoiseen vitisijään," sanoi hän, ikäänkuin tuo huutolaispoika olisi
+ollut liika huono talollisen pojan kiusoteltavaksi.
+
+Jussin lukutaito Mattilaan tullessaan oli vasta hiukan alulla ja vähän
+aikaa talossa oltuaan unhotti hän sen kokonaan. Kun sitten talvella
+lukusijat olivat tulemassa, koetettiin häntä hiukan opettaa, mutta
+semmoisesta opetuksesta ei ollut mitään apua ja seuraus oli, ett'ei
+Jussi lukusijoilla osannut mitään. Siitä sitten seurasi toria
+Jussiparalle, ikäänkuin lukemaan oppiminen olisi ollut hänen omassa
+vallassaan, annettiin toki pieni muistutus talon haltijoillekkin, että
+pitäisivät parempaa vaaria hoidokkaastansa.
+
+Mutta nämät muistutukset eivät olleet ollenkaan Mattilaisten mieleen,
+varsinkin emäntä piti ankaraa möryä. Jokaiselle talossa kävijälle
+selitti hän, miten talon isäntä hyvänlaatuisuudessaan, armeliaisuudesta
+oli tuon pojan taloon ottanut ja kuinka siitä oli senkin seitsemän
+vaivaa ja harmia. Ja sitten päällekaupan toruvat vielä papit
+lukusijoilla ja tekevät muistutuksia--pitäisikö tuota nyt vielä
+päällepäätteeksi maisteriksi koulutettaman.
+
+Kouluun siitä Jussi kuitenkin pääsi toisena talvena, Kraatarin Kaisan
+kouluun: siellä ne kävivät muittenkin kyläläisten lapset, semmoisten
+jotka eivät itse opettaneet. Siellä kävi Mattilan Kalle ja sinne
+pantiin Jussikin isännän tahdosta vaikka ei tämä ollenkaan emännän
+mieleen ollut. Sehän nyt oli ihan hullua, Mattilan emännän mielestä,
+kun piti maksaa opettajan palkkaa ja evästää huutolaista lukukouluun--
+mitä hyötyä tällaisesta voisi tulla?
+
+Olihan se kanssa tavallansa oppilaitos, se Kraatarin Kaisankin koulu;
+vanha puolisokea ämmä siellä istui pienessä, pirtti pahasessa, täyttä
+voimaa rukkia polkien, pitkä tikku toisessa ja aapiskirja toisessa
+kädessä, ympärillään muutamia lapsia. Yksi siinä katsoi kirjaansa,
+lukea tankaten ja siirrellen tikkuaan sinne tänne, tietämättä sen
+paremmasta johdonmukaisuudesta, toinen tähysteli katossa matelevaa
+pientä elävää, kolmas oli uneen uinahtunut. Mutta sitten tapahtui
+hetken päästä muutos: rukki seisattui, tikku asetettiin paikoilleen,
+kattoon töllistelijän silmät käännettiin kirjaan päin ja nukkuva
+herätettiin. Sitten seurasi pienet torat, huomautus seinän raossa
+riippuvasta vitsasta, hiukkasen opetusta perässä lukemista ja taas sama
+näytös uudelleen. Paitsi näitä rukin vieressä istujoita, oli isompia
+lapsia sijoitettu kukin eri nurkkaansa, katkismus kädessä, lukea
+lopottivat nämät kovalla äänellä ja eri sävelillä, johon Kaisa aina
+toisinaan tiuskasi: "ei se niin ollut, Matti! älä väärin lue Miina!" ja
+muuta semmoista. Kaikki tämä melu sekosi yhteen kummalliseksi
+sekasotkuksi, joka kuului aivan naurettavalta.--Ainoastaan talviajat
+oli Kaisan koulu toimessa, eikä hän silloinkaan hennonnut rukkiaan
+jättää, vaan aamusta iltaan, hyrisi rukki ja lapset lukivat Kaisan
+mökissä. Tarkkapäiset ja ahkerat lapset oppivat kuitenkin siellä
+jotenkin lukemaan, mutta typerämmät, huono-oppisemmat eivät oppineet
+juuri mitään, paitsi juuri pikkuisen ulkolukua. Sillä ulkolukua se
+olikin, jota Kaisa opetti, vaikka kirja muodon vuoksi oli kädessä. Hän
+luki edellä, oppilas matki perässä, siinä koko opetusjärjestelmä. Moni
+oppi sillä tavalla sisäluvunkin, mutta älyä siinä tarvittiin.
+
+Pahaksi onneksi eivät Mattilan koululaiset sattuneet olemaan tuollaisia
+älyniekkoja, ja silläpä saivatkin he käydä perässä lukijan kurssia,
+varsinkin Jussi, joka ainoastaan muutaman viikon koulua kävi, ei
+oppinut juuri mitään.--Ja kylläpä saikin Jussi monet kerrat päivässä
+kuulla, että hän oli kaikkein huonoin ja typerin koko lapsilaumasta, ja
+ettei hänestä ikänä miestä tule, pahanpäiväistäkään. Hän sai
+tyrkkäyksiä, tukkapöllöä ja muuta senlaista herkkua montavertaa enemmän
+kuin muut. Kaisulla oli se paha tapa, että hän, vaikka itsekkin köyhää
+kansanluokkaa, lastoi köyhempien lapsia, vaikuttiko tässä sitten
+paremmat lahjat, vai rikkauden kunnioitus? Kaiketi molemmat.--Jussi oli
+mökkiläispoika ja huutolainen, huono taidostaan, kasvikumppaneinsa
+sorron-alainen, silläpä joutui hän kohta ikävään asemaan. Heti Jussin
+kouluun tultua, osoitteli Kalle häntä sormillaan tovereillensa, sanoen
+pilkkaavasti: "tuo on meidän huuto-Jussi retvana, minä olen sen monta
+kertaa pannut poraamaan, vaikka on minua vanhempi." Tällätavoin joka
+taholta sorrettuna, tuli Jussi pian lukutovereinsa pilkkalauluksi ja
+niin muuttui hänelle koulunkäynti kahta pahemmaksi kuin koto-olot. Ja
+sitten vielä kertoili Kalle kotona, miten monta tukkapöllyä, toraa ja
+tyrkkäystä Jussi tänäänkin oli saanut, vieläpä ett'ei Jussi ikänä opi
+lukemaan, sen oli Kaisa monesti sanonut. Ja sitten kertoi hän, miten
+Jussia oli narrattu ja miten se oli porannut, toisinaan oli se ollut
+paha ja lyönyt häntä matkalla j.m.s.--Ja koko talon väki nauroi ja
+pilkkasi Jussia. "Ai Jussi parkaa," sanottiin, "eipä siitä vaan tule
+pahanpäiväistäkään miestä!"
+
+Jussi istui nurkassa ja ajatteli, että olisihan sitä hänelläkin yhtä ja
+toista valittamista, eipä hän ollut eväistäkään saanut, muuta kuin
+pikkuisen leivän palan. Kalle ne oli kaikki syönyt ja jakanut toisille
+tovereille, sitte oli häntä tuupittu ja revitty suotta-aikojaan. Mutta
+turhaksi tiesi hän niistä puhumisen, sitä olisi vaan naurettu.
+
+Kalle ei mistään vihasta Jussia kiusannut, mistähän semmoista olisikaan
+lapsen sydämmeen tullut. Mutta ensi päivästä oli häntä opetettu
+halveksimaan tuota huutolaista ja pitämään itseään paljoa parempana
+olentona. Ja näkipä hän jokapäivä, että hän paljoakin parempi oli, eipä
+hänen tarvinnut alinomaa juosta sinne tänne käskyjä toimittamaan, eikä
+kantaa puita ja vettä, ja annettiinpa hänelle ja toisille lapsille
+kaikenlaisia herkkupaloja, kun sen sijaan Jussin piti syödä heidän
+loppujansa. Senpätähden kiusasi ja ärsytti Kalle tuota halveksittua
+samalla mielellä kuin joku ärsyttää koiranpenikkaa ja suuttuu siitä,
+jos tuo puree liika rajusti. Samalta kannalta katseli asiaa Mattilan
+isäntä väki, ja sitä myöten menettelivät muutkin, ajattelematta
+asiaa sen syvemmin. Ei tullut kukaan ajatelleeksi, että tuossa
+huutolais-pojassa oli ihminen kehkeytymässä, ei huomannut, että tässä
+oli heikko ihmistaimi, jätetty turvatonna tuulien valtaan. Ei huomannut
+kukaan miten kovasti tämä taimi kaipasi päivänpaistetta, edes
+pikkuisenkaan säälivää ihmisrakkautta, ei, kukahan sitä niin pitkälle
+ajatteli, olipa tuo ainoastaan huutolaispoika!
+
+Vuosi vuodelta muuttui Jussi äkäisemmäksi ja huolimattomammaksi,
+tehtävänsä teki hän veltosti ja ainoastaan pakottamalla, hänestä tuli
+todellakin semmoinenkin kiusankappale. Sillä vähitellen oli hän saanut
+päähänsä sen varman ajatuksen, ett'ei hän ole semmoinen kuin muut
+ihmislapset.--Olihan Mattilan emäntä sen julistanut jo ensi näkemästä
+ja sitten sitä kertonut monet kerrat päivässä, ja samaa virttä oli
+isäntäkin monesti veisannut. Ja sitten koko talon väki oli häntä aina
+pilkkanansa pitänyt, ja vielä päälle päätteeksi leikkitoverinsakin
+pitivät häntä aina alla kynnen, pilkattavana. Eipä Kraatarin Kaisakaan
+muita lapsia niin paljon torunut ja häväissyt, kuin häntä--ja sitten
+vielä pappi lukusijoilla, sekin sanoi häntä laiskalukijaksi ja julisti,
+ett'ei hänestä miestä tule.--Eikä hän tosiaankaan osannutkaan lukea,
+toisinaan koetti hän saada selvää tuosta konstista, mutta mahdotointa
+se oli--ominpäin, ja jos hän joltakulta neuvoa kysyi, sai hän
+tavallisesti vastaukseksi: "kyllä sen ikäinen poika jo saa ominpäinkin
+lukea."--Kaikki nämät todistivat varmasti, että huuto-Jussi on aivan
+toista kuin muut pojat, ei sillä ollut oikeutta omistaa mitään pikku
+kapineita, ei nauttia mitään herkkupalaa. Kaikista näistä teki Jussi
+sen johtopäätöksen, että hänen oma mitättömyytensä oli kaikkiin syynä
+ja sitämyöten rupesi hän itseään pitämään viheliäisenä raukkana,
+jolla ei ollut minkäänlaista arvoa.--Tämä tunto teki hänet
+välinpitämättömäksi, äreäksi jöröksi, mitäpä hänen muka oli väliä,
+miten hän kuluttaisi aikaansa, eipä hän muuta ollut, kuin huuto-Jussi,
+viheliäinen vaivainen. Hän päätti, ett'ei maksanut vaivaa olla niin
+tarkasti kuuliainen isäntäväkensä käskyille, mitäpä hyötyä siitä olisi?
+Usein pistäysi hän piiloon johonkin soppeen, nauttien siellä iloista
+vapautta, loikoillen huoletonna. Silloin kuului yli kyläkunnan Mattilan
+emännän kimakka huuto: "Huuto-Jussi! mihinkä riivattuun se Jussi nyt
+meni!" Mutta Jussi puri hammasta piilossaan ja vääristetyllä suulla
+matki tuota vihattua Huuto-Jussi sanaa, kiroillen tuota riivattua,
+"Rääkkälän ämmää", niinkuin hän itsekseen nimitteli emäntäänsä.--
+Mattilan emäntä, vaikka muutoin ahne ja kitsas, oli kuitenkin
+jommoinenkin herkkusuu, aina hänelle oli tuorenna vehnäpullat,
+pannukakut ja muut semmoiset, ja noista herkuista saivat lapsetkin
+hyvän osan. Mutta Jussin osalle ei tullut koskaan pienintäkään palaa,
+ja hartain silmin katseli hän, miten toiset herkkujansa nauttivat.
+Siinäpä oli Kallella taas mukava ärsytyksen tilaisuus, hän houkutteli
+Jussia tekemään kaikenlaisia vaikeita töitä, luvaten hyvän kappaleen
+pannukakkua tai muuta. Jussi silloin oli valmis tekemään vaikka mitä,
+mutta eipä hän luvatusta palkinnosta saanut juuri sanottavia, naurua
+vaan päin silmiä.--Anteliaampi sitävastoin oli nuorempi poika Hermanni,
+jolla ei ollut semmoista kiusantekijän luonnetta, häneltä sai Jussi
+monta pientä herkkupalaa. Mutta noitten herkkupalain myötä sai Jussi
+ankaran mieliteon, joka aina kasvamistaan kasvoi. Ja sitten ei hän enää
+voinut itseään hillitä, vaan koki näpistellä, mitä vaan hiukkasenkin
+sai ja näin sai taas uusi puhe alkunsa.
+
+Jussin näpistelemiset tulivat tietysti aivan pian tunnetuksi, ja kyllä
+silloin nousi aika melu ja elämä, ikäänkuin olisi kymmenkunta suurta
+rosvoa ollut kuritettavana. Jussi istui halkoläjässä melkein koko
+talonväen ympäröimänä, siinä sai hän muutamia tuimia tukkapöllyjä ja
+moniaita lyöntejä päreen syrjästä--ja sitten seurasi koko joukko uusia
+nimiä: "varas, rosvo, penikka, lurjus ja roisto," kaikki höystettynä
+mitä suloisimmalla välisaarnalla.--Kuria ja häväisemistä siinä kyllä
+oli tarpeeksi asti, mutta ei ainoatakaan hyväsydämmistä lempeää neuvoa,
+ei pienintäkään johdatusta nuorelle langenneelle. Luonnollinen seuraus
+oli että Jussi tuota uutta varas nimeään ei pitänytkään suotta, vaan
+näpisteli edelleen yhä mitä sai.
+
+Erään kerran istui Mattila hyvästi päihtyneenä asuintuvan pöydän
+päässä, siinä hän ylisteli suurta viisauttansa ja mahtavia tekojansa,
+samalla manaten kelvottomia naapureitansa kelpo tavalla. Silloin tuli
+emäntä kammarista, kirkuen, että Jussi roisto on taas vienyt hänen
+kaksi korppuansa hyllystä. Tästä suuttui juopunut mies ja sivaltain
+pöydältä kaljahaarikan juoksi hän nurkkaan, missä Jussi oli ja lyödä
+läimäsi sinne täyttä voimaa. Jussi silloin huusi surkiasti, ja olisipa
+pojan tainnut aivan hukka periä, jos ei huoneessa oleva renki olisi
+apuun rientänyt. Peljästyipä tätä tapausta jo suulas emäntäkin ja
+riensi miestään hillitsemään, jotta varkaan kuritus jäi siksensä. Mutta
+Jussi ei tällä kertaa lakannutkaan valittamasta, vaikka kiellettiinkin,
+silloin käytiin katsomaan ja havaittiin Jussin käsivarren olevan ihan
+väärässä, riippuvana.
+
+Poikki se oli Jussiraukan käsivarsi ihan selvästi, siinä ei puolustus
+auttanut, selvää oli sekin, että isäntä haarikalla oli sen poikki
+lyönyt. Eikä nyt haluttanut emäntääkään turhanpäisesti kirkua, jättipä
+isäntäkin naapurinsa haukkuminen kesken.
+
+Tämän tapauksen todellisuutta koettiin pitää salassa miten mahdollista,
+heti lähetettiin renki hakemaan haavansitojaa, pitäjää, lukkaria, mutta
+ensiksi varoitettiin häntä, ett'ei puhuisi asiaa todenmukaisesti, vaan
+kertoisi Jussin itse kätensä poikki langenneen. Pahemmin pelättiin
+Jussia itseään, sillä olisihan asia saanut aivan kamalan muodon, jos
+poika olisi täyden toden kertonut. Ensikerralla kättä sidottaissa oli
+Jussilla kuitenkin niin paljon kärsimistä, ettei kyennyt mitään
+puhumaan ja toisella kertaa saatiin hän lahjoilla vaikenemaan, vaikka
+kyllä hän tällä kertaa oli varkauteenkin viaton sillä Kalle-poika se
+oli ne korput näpistänyt. Nyt sai Jussi maata ja oleskella monta
+viikkoa rauhassa toralta ja pilkalta, sillä niin kauvan kuin käsi oli
+kipiä, pysyi asia tuoreessa muistossa.
+
+Pojan tultua vanhemmaksi ruvettiin Jussia vaatimaan jommoiseenkin
+työhön. Hänellä olikin ensi alussa jommoistakin halua varsinaiseen
+työntekoon; jos olis ollut johtajaa, olisi siitä ehkä voinut jotain
+tulla. Mutta nyt se kävi niin, että Jussi taitamattomuudessaan teki
+työnsä ihan nurinpäin ja siitä seurasi toria, naurua ja pilkkaa ja
+päällepäätteeksi arvostelu; "ei sinusta, Jussi, ikänä miestä tule
+pahanpäivästäkään, mene tiehes koko kloppi!" Jussi meni ja päätti
+mennessään, ett'ei hän tästä lähin tahdo koettaakaan, koska ei hän
+kumminkaan mitään saa, eikä osaa, saahan sitä haukkumista muutenkin
+kuulla.
+
+Kerran piti Jussin liiterissä sahalla halkoja katkoa, mutta saha ei
+ottanut käydäkseen, hyppeli vaan sinne tänne, viimein soikahti se
+väärään, poikkimenneeseen käsivarteen ja loukkasi sitä kipeästi.
+Silloin suuttui Jussi ankarasti, heitti sahan nurkkaan ja istui pölkyn
+päälle, itkeä nyyhkyttäin. Siinä katseli hän väärää käsivarttansa ja
+muisteli kaikkia niitä haukkumasanoja ja pikkulyöntejä, mitkä hänelle
+oli Mattilassa tulleet osakseen.--Pitikö hänen vielä sitten työtä
+tehdä--eipä talon koirakaan työtä tee, eikä sitä sentään niinkään
+halveksita kuin häntä--eipä sen ollut käpälää poikki lyöty, vaikka oli
+joskus omin luvin leipäpalasen kiepannut.--Mutta hän joutui kohta
+rangaistavaksi, jos joku talossa jotakin näpisteli, ei siinä kysytty
+oliko hän todella syyllinenkään.--Eikä ollut ketään, joka olisi häntä
+puolustanut, tai neuvonut--kukahan sitä viitsi huuto-Jussista, pitäjän
+vaivaisesta pitää lukua, olisihan se ollut itsensä halventamista.
+
+Siinä hän istui ja itki pölkyllä, ajatellen tavatonta huonouttansa,
+siksikuin kimakka ääni kuului: "Huuto-Jussi, tuo nyt jo puita
+kiireesti!" Silloin Jussi irvistävällä suulla huusi, matkien: "Huuto
+Jussi! väy, väy, Rääkkälän ämmää! tule ottamaan puita, tule!"--Jussi
+oli kiukkua täynnä, hän sanoi isännälle, että tämä kyllä huoletta voisi
+lyödä poikki toisenkin käsivarren häneltä, kyllä hän pitäisi suunsa
+kiinni, kun vaan saa palasen pannukakkua. Ja Kalle-poika saisi kyllä
+varastaa, miten paljon tahansa, kyllä hän niistä edes-vastauksen ottaa
+ja lyönnit vastaan ottaa, kun kerran muutenkin varkaan ja lurjuksen
+nimen on saanut. Näitä selityksiänsä lateli Jussi itkien kiukussansa,
+eikä häntä saatu lakkamaan hyvällä eikä pahalla.--Poika on tullut
+hulluksi, päättivät silloin Mattilan haltijat.
+
+Suviaikoina oli Jussin jokapäiväisenä työnä ajaa karja laitumelle ja
+taas iltasilla kotiin. Toisinaan sai hän paimenlaukun selkäänsä ja
+oleskeli koko päivän metsällä karjan kanssa. Silloin nautti hän iloista
+vapautta, loikoillen aholla seljällänsä, pilviä tähystellen. Tänne ei
+kaikunut Mattilan emännän kimeä kirkkuminen, eikä kuulunut tuota
+vihattua "Huuto-Jussi" sanaa, täällä sitä sai kerrankin olla rauhassa.
+Vähät huoli Jussi lehmistä, vaikka olisivat virstain päässä olleet, hän
+tahtoi kerrankin olla täydessä rauhassa, ja nauttia elämää huoletoina.
+Ei hän kaivannut ketään kumppania, eipä hänelle semmoisista ollut
+mitään iloa ennenkään ollut, ainahan hän oli ollut kaikkein sorrettava.
+Kyllä hän halusta olisi tahtonut olla toisten ikäistensä seurassa ja
+heidän leikkeihinsä osaa ottaa, jos olisi ollut semmoinen kuin muut,
+mutta hänpä olikin vaan huutolais-Jussi, ja tuommoisen on paras olla
+yksinänsä.--Näitä ajatteli hän, maaten seljällänsä aholla, katsellen
+varpaittensa päitä, miten ne olivat typätyitä ja ruman näköisiä,--eipä
+Mattilan isäntä ollut niille suojaa antanut, vaikka hän pyysi, nyt sai
+hän kärsiä pilkkaa toisilta pojilta varpaittensakin tähden.
+
+Usein sattui niin, että aurinko teki jo laskua, ennenkuin paimen
+ollenkaan muisti karjaansa, silloin oli hänen mahdotoin enää ehtiä
+kotia tavallisella ajalla, mutta eipä hän siitä suurin välittänytkään.
+Hän jurotteli vaan itsekseen nurkissa, matkien torumisia ja vasta
+sitten kuin jo kaikki oli levolla, kävi hän sisälle.
+
+Oli enää vaan yksi suvi jäljellä Jussin olo-ajasta Mattilassa, tänä
+suvena tuli hänen käydä rippikoulu ja sitten syksyllä sai hän mennä
+mihinkä tahtoi. Mutta huonoapa se oli rippikouluun meno kun tuskin
+ollenkaan osasi lukea. Koetettiin sitä nyt kyllä hiukan ajaa taitoa
+päähän, sillä tiesivätpä Mattilaiset, ett'ei se olisi heille kunniaksi,
+jos ei poikaa ripille laskettaisi. Ja laskettiinpa syksyllä Jussi
+ripille, vaikka ei juuri korkeilla kiitoksilla. Nyt kehuivat Mattilan
+haltijat, miten hyvin he olivat tuon häijynkurisen pojan kasvattaneet
+ja opettaneet.--"Täysi juutalainen se on ollut," jutteli Mattilan
+isäntä, "on siitä ollut monta vaivaa ja harmia, ett'ei uskoisi yhdestä
+pojasta olevan,--ja sen minä sanon," jatkoi hän kerskaillen, "että jos
+olisi ollut joku toinen paikka, niin ei poika nyt olisi ripillä käypä
+mies, kyllä se on semmoinen velikulta ollut."
+
+Rippikoulua käydessään sai Jussi hiukkasen uusia elinvoimia, kyllä hän
+tosin sielläkin oli niitä huonompia, mutta olihan muitakin huonoja,
+eikä hän aina ollut kaikkien pilkattavana, olipa niitä jotka hänenkin
+kanssansa puhuivat ja seurustelivat.
+
+Ja sitten laskettiin hän ripille, sentähden kuin oli tuommoinen
+hiljainen siivo poika, niin kirkkoherra sanoi, toivottain hänestä
+kunnon renkiä, toivoipa lukutaidonkin aikaa myöten paranevan. Jussi
+rupesi nyt ajattelemaan, ettei hän taidakkaan kuitenkaan olla niin
+huono ja mitätön, kuin Mattilaiset sanovat, ehkäpä hänkin sentään
+tulisi paremmin toimeen, jos pääsisi johonkin toiseen taloon. Hän aikoi
+nyt opetella väkisinkin jotakin tekemään, että sitten kelpaisi
+jollekulle rengiksi, sittempä sitä alkaisi hänellekkin paremmat
+päivät.--Mutta kovin se tuntui raskaalta työnteko ja aivan huonosti se
+sujui häneltä, monesti päivässä sai hän kuulla pilkkaa ja toria
+mitättömyydestänsä, entinen alakuloisuus valloitti taas mielen.
+Kamalaksi kuvailivat Mattilaiset Jussille edessä olevia aikoja,--eihän
+löytynyt sitä ihmistä, joka häntä viitsisi ottaa ruokkiaksensa, hukka
+hänen peri ilman armotta. Ja alakuloisella mielellä ajatteli Jussi
+noita kurjia aikoja, mutta ei häntä sentään haluttanut Mattilassa olla,
+jos olisi pidettykin, siellä oli hän jo saanut kyllänsä.
+
+
+
+IV.
+
+Lähdemme nyt seuraamaan Mattia, joka pakolaisen reisulla retkeilee
+maailman pitkiä polkuja. Hän ei ole mikään arka itkusilmäinen raukka,
+ei mikään maakuva kerjäläis-rekale, hän on rohkea, hurjapäinen
+ilveilijä, joka sukkeluudella osaa hankkia leivän ja särpimen.
+Semmoinen ei hän tosin ollut silloin, kuin Luisulan mökistä karkasi
+kylmänä pakkas-aamuna, silloin oli hän kurja itkevä poika raukka, joka
+vieläkin pahempaa peläten, pakeni tiettyä kurjuutta kohden. Ja kyllä
+hän tunsi itsensä turvattomaksi raukaksi, istuessaan yhden ja toisen
+muurin pankolla leipäpalaa kaluten. Ei ollut ketään, joka olisi hänestä
+välittänyt, jos joku suvaitsi hänelle jotakin sanoa, oli se kaikkea
+muuta kuin hauskaa. Niin, kyllä hän oli niinkuin joku kehnonlainen
+kulkukoira, juoksi talosta taloon leivänpala taskussa, mutta takaisin
+ei hän aikonut palata, eikä huutoon mennä--ei!
+
+Pian olikin hän täydellisesti perehtynyt kerjuupojan elämään, unohtanut
+kaikki ikävät mietelmät ja nurkassa nurruna istumiset. Olihan sitä
+maailmalla niin paljon huvia ja oppimista tarjonna, siellä sai kuulla
+tuhannenkin laulua, satua ja sukkeluutta, ja kaikki ne menivät Matin
+muistoon niinkuin naulaan. Sitten hän lauloi ja jutteli iltakaudet
+tehden kymmeniä konsteja, joita ihmiset katselivat, ihmettelivät, ja
+joista palkinnoksi tuli milloin korppu, milloin vaskilantti, milloin
+mitäkin. Oli se hyvää tai pahaa, hyödyllistä tai hyödytöntä, kaikki
+painui heti hänen muistoonsa. Kaikki oli Matin mielestä huvittavaa,
+sanomalehti tai kirja, jota ei ollut ennen nähnyt, huvitti häntä
+yhtähyvin kuin rivot puheet ja siivottomat laulutkin. Jos hän näki
+jonkun kirjoittavan tai lukua laskevan, asettui hän heti tuon taakse
+tähystelemään ja koetti ottaa selville, mitä sillä tai sillä
+tarkoitettiin. Jokaisen kirjan, jokaisen vähäpätöisimmänkin paperin
+minkä sattui käsiinsä saamaan, luki ja tarkasteli Matti läpitse,
+ainahan siinä oli jotakin sukkelaa, jotakin semmoista, jota ei ollut
+ennen nähnyt, ja se häntä huvitti.
+
+Talvella oli lumen pinta, suvella hiekkainen maantie hänelle
+kirjoitustauluna, niihin kirjoitteli hän haukkumasanoja ja kaikenlaisia
+sukkeluuksia, pitkät matkat tienvieriä myöten. Lautaseinät,
+veräjälaudat ja yleensä kaikki missä oli sileä valkoinen pinta,
+käytettiin myöskin samaan tarkoitukseen. Nuot kirjoitukset ja kuvat
+eivät suinkaan monestikkaan olleet aivan siveellistä laatua, olivathan
+kuitenkin juuri sitä samaa, mitä mailma yleensä suosii, kuulemiaanhan
+Matti kirjoitteli. Tuon alinomaisen harjoituksen kautta tottui hän pian
+aivan sujuvasti kirjoittamaan ja sillä tavoin oli taas yksi suuri taito
+opittu. Nyt alkoi kirjeiden lähetteleminen, saatuaan jostakin palasen
+paperia, kirjoitteli Matti siihen hyvän joukon kaikenlaisia vekkulin
+lauseita, sitten kirjoitti hän osoitteen jollekkin ylpeälle
+tulokkaalle, useimmiten semmoiselle, joka ei itse taitanut kirjoitusta
+lukea ja näin oli kirje valmis paikalle saatettavaksi.
+
+Monessa paikassa pidettiin Mattia oikeana ihmeenä: että kerjupoika
+osasi laulaa, ilveillä ja konsteja tehdä, se ei vielä ollut mitään
+tavatonta, olihan niitä semmoisia ennenkin nähty, mutta erinomaisen
+sujuva lukutaito ja nopea kirjoittaminen, se oli jo jotakin toista.
+Harvoin osasivat parempainkaan ihmisten lapset tuolla tavoin lukea,
+vielä vähemmin kirjoittaa, saati sitten kerjäläispojat, ne eivät
+tavallisesti osanneet mitään.
+
+Suurilla työpaikoilla Matti tavallisesti oleskeli: siellähän sitä oli
+enempi kuultavaa ja nähtävää. Erittäinkin miellytti häntä rakennustyöt,
+siellä hän hyppeli ja kiipesi kuin orava ylhäällä rakennuksella, tehden
+työmiehille pieniä apua. Jos joku varoitti häntä liiasta rohkeudesta,
+hyppeli hän yhä rajummin ja ilveili varottajaa vasten silmiä. Oltuaan
+päivän vaikka miten suuremmoisella rakennuksella, tiesi hän tarkkaan
+kunkin eri osaston levyn, mitan ja korkeuden, hän oli jo ehtinyt laskea
+kuinka monta syltää hirttä oli rakennuksessa, kuinka monta tänäpänä
+saatiin j.n.e. Ja sitten illalla seurasi hän työmiesten mukana, usein
+joutuen johonkin viinakapakkaan, siellä hän ilveili ja lauloi oikein
+suun täydeltä, ansaiten näin monta lanttia. Ensinnä ei hän tahtonut
+viinaa maistaa, vaikka sitä aivan useasti tarjottiin, hän kun
+ehtimiseen juoksi juoppoin asioilla, mutta tottui hän siihenkin
+kuitenkin vähitellen. Eräänä kertana, kun hän taas ilveili juoppoin
+parissa, tuli hän aivan hukkajuovuksiin ja kaatui tantereelle.
+Herättyään tunsi hän jalkansa kipeäksi ja muutenkin voivansa aivan
+pahoin, ja hän tiesi mistä tämä kipu ja pahoin vointi tuli. Ontuvana
+läksi hän käydä klenkuttamaan maantietä kohden. "Tämmöinen se onkin
+oikein täysi kerjäläinen kun ontuukin, yks-kolmatta, yks-kolmatta,"
+mutisi hän mennessään, "sais nyt vaan kyytiä, hurraisin pois koko
+seudulta.--Maantiellä ajoi eräs herrasmies kieseillä, niitten taakse
+sukelsi Matti salaa ja kuljettuaan hyvän matkan rupesi laulamaan.
+
+    "Eipä se Matti enää viinaa pisaraakaan maista.--
+    Armias herra se kieseillänsä kuljetti ontuvaista."
+
+Silloin vasta huomasi herra ja tiuskasi poikaa pois menemään. Matti
+hyppäsi maantielle ja lakki kourassa kiitteli kyydistä.
+
+Vaikka Matin luonne oli tavattoman taipuvainen kaikenmoisiin kujeisin,
+ei hänellä kuitenkaan ollut varastamisen halua. Pisti hän kuitenkin
+kerran erään talon pöydältä kymmenen penniä taskuunsa ja meni
+menojansa. Kun jo oli kävellyt hyvän matkaa, istui hän kivelle ja
+rupesi katselemaan rahojansa, niistä oli usioita lantteja
+rääsypussipahaisessa, ja hän muisti tarkkaan minkälaisesta
+palveluksesta hän kunkin oli saanut.--Tuon oli hän saanut viinan
+tuomisesta Tuomiston Jussilta, tuon karjan ajamisesta Rekulan Liisalta,
+tuon haikara-juoksusta Lampelan leikkivalkealla, ja minkä mistäkin.
+Rehellisesti saatuja oli ne kaikki muut, paitsi tuo yksi--se oli
+varastettu. Ja sitä hän mietti ja ajatteli, minkätähden hän oikeastaan
+oli varkaisiin ruvennut, eipä hän ollenkaan tarvinnut tuota
+kymmenpenniä, jo aikoi hän palata takaisin ja viedä rahan samaan
+paikkaan, mutta silloin muistui taas mieleensä uusi kuje, hän haki
+paperin ja kynän lakkaristaan ja kirjoitti: "Armollinen Heiskalan
+emäntä! Otin kymmenenpenniä teidän pöydältänne, se oli ensimmäinen
+varkauteni, ja luulen myöskin sen olevan viimeisen. Tästä saatte hakea
+korvausta Huiskalan Heikissä, tulevana vuonna tähän aikaan. Matti maali
+kylmä kaali j.n.e." Kirjeen lähetti hän matkustavaisilla paikalle,
+sanoen sen saaneensa tuolta toisesta pitäjästä.
+
+Isommaksi tultuaan otti Matti osaa kaikenlaisiin töihin, ja oppi pian
+käyttämään mitä työasetta hyvänsä. Alituisessa liikkeessä olivat hänen
+jäsenensä kehittyneet voimakkaiksi ja sulaviksi, kirvestä ja sahaa
+käytteli hän kuin paras mies, ja kaikenlaisia taidokkaasti
+valmistettuja pikkukapineita oli hänellä aina taskussansa. Sattui
+talvisin, että Matti illalla taloon tultuaan haki kaikenlaisia hylkyjä
+laudan päitä, niitä hän sitten kalkutteli, huvitellen talonväkeä
+kaikenmoisilla kertomuksilla iltakauden. Mutta sitten aamulla oli
+hänellä sievä pikku astia emännälle annettavaa, ja tämä oli syntynyt
+melkein talonväen huomaamatta renkein työkaluilla.--Rakennustöitä
+rakasti Matti yhä, ja kesäisin ajoin oleskeli hau melkein yksinomaan
+suurilla rakennuksilla, hän otti nyt jo toisinaan työhönkin osaa. Usein
+sieppasi hän piilun työmiehiltä ja alkoi rohkeasti veistää hirttä,
+miehet silloin pelkäsivät hänen puun pilalle kolovan ja käskivät panna
+kirveen pois. Mutta silloin selitti Matti, että hän se onkin niitä
+etevämpiä timpermanneja ja parhaita nurkan kopistelijoita, ja yhä
+toimessaan jatkoi hän:--"Juuri tuosta paikasta on sitä veistäminen, jos
+mielii suoraa saada. Nähkääs hyvät ystävät kuinka lastut loikahtelee
+kuin lampaat,--ja sitten se on suora, sileä, ja kaunis koko sivu--noin
+pojat, työ käy mieheltä." Sitten vasta antoi Matti kirveen pois, ja
+miesten täytyi myöntää, että hän tosiaankin käytteli sitä varsin
+taitavasti.
+
+Joskus oli Matti työssä päiväkauden ja sai silloin useasti hyvänkin
+palkan, mutta jos häntä silloin pyydettiin pitemmäksi aikaa, katosi hän
+koko seuduilta. Matti ei oikeastaan kammonut työtä, sitä teki hän usein
+hyvälläkin halulla, mutta vuosikausia kuljeskeltuaan, oli hän tuohon
+niin tottunut, ett'ei monta päivää viihtynyt yhdessä kohdin.--Eikä
+hänellä ollut missään erityistä tuttavaa, tai kotoa, jonkatähden olisi
+kannattanut yhdessä kohdin viipyä. Siinä, missä häntä hyvin kohdeltiin,
+oleskeli hän päivän pari, tehden kaikenlaisia pieniä palveluksia, missä
+taas oltiin epäkohteliaita, piti hän nuhdesaarnan, joka tavallisesti
+päättyi pötkimisellä käpälämäkeen.
+
+Neljän vuoden kuluessa oli Matti ehtinyt käydä ja tarkastella melkein
+jokaisen Suomen kaupungin ja maalaisseurakunnan, ja joka seudulta oli
+hänellä hupaisia juttuja kerrottavana. Mutta syntymäseudustansa ja
+vanhemmistansa ei hän koskaan maininnut mitään, ja jos joku häneltä
+niistä kysyi, sai hän vastaukseksi: "pukki poiki kalliolle, hyvät
+ihmiset korjasi." Taikka sanoi hän olevansa Vasikka-veräjän rusthollin
+vanhempi poika, vähän tuolta puolen hevoskukkuran.
+
+Ei hän käynyt koskaan lähelläkään kotiseutuansa, ensinnä pelkäsi hän
+joutuvansa huutoon, jos kiinni saataisiin, ja sittemmin, kun jo hyvin
+oli tottunut kulkulaiselämäänsä, pelkäsi hän joutuvansa tarkemman
+peräänkatsannon alaiseksi, jos kerran näyttäisi itsensä.
+
+Vasta ollessaan jo neljäntoista vuotias, pitkä poika soljukka, tunsi
+Matti eräänä kevännä halua nähdä synnyinseutuansa. Tuskinpa oli enää
+koko isänmaassaan hänelle mitään uutta nähtävää, ja hän päätti nyt
+aloittaa uutta kiertokulkua. Eihän minua enää kotiseudullani kukaan
+tunne, ajatteli hän, varsinkin jos karttelen tutumpia ihmisiä.--Näillä
+mielin läheni hän lähenemistään kotiseutuansa ja eräänä lauantai
+iltapäivänä ehti hän jo syntymäkylänsä läheisyyteen. Ensimmäinen
+tunnettu henkilö, jonka hän kohtasi, oli torppari Ojaluoma, joka pani
+aitaa peltonsa ympärille.--Vanhastaan muisti Matti Ojaluoman äreäksi
+mieheksi ja päätti hiukan ilveillä hänen kanssaan. Pyytäen
+leivänpalasta palkaksi, lupasi hän auttaa aidan tekijää, ja monen
+väittelyn perästä sai hän luvan koettaa miten työ häneltä sujuisi.
+Silloin alkoi Matti täyttä voimaa aitaa alustella ja oli pian jättänyt
+torpparin hyvän matkaa. Vähän ajan päästä palasi hän torpparin tykö,
+ihmettelemään tuon tavattoman huonoa työkykyä. "Minäkin olen niitä
+huonompia," sanoi hän, "en minäkään kerjäämättä toimeen tule, mutta
+sinä äijä raasu olet vielä kymmentä vertaa huonompi, kyllä sinä jo
+saisit ruotisakin olla, on siellä monta parempaakin." Mutta silloin oli
+jo Matin pötkiminen pakoon, muutoin olisi seipään tyvi tehnyt tuhoja,
+"Hullua miestä kun suuttuu todesta asiasta," ilveili Matti, hiljaksensa
+juosta lönkötellen äijän edellä.
+
+Torppari palasi työhönsä, itsekseen kiroillen tuota hävytöntä nulkkia,
+mutta vähän ajan päästä sai hän uutta kiukuttelemisen aihetta, sillä
+Matti oli tuonnempana asettanut seipäät terät ylöspäin ja pitkän matkan
+päähän toisistansa.
+
+Tällaiset tapaukset kuuluivat Matin jokapäiväisiin tehtäviin. Ihmisten
+kanssa ilveileminen, kaikenlaisten pienten ilkitekojen tekeminen olivat
+hänen mielitöitään, niitä hän harjoitteli missä vaan sopi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kauniina rauhaisana sunnuntaipäivänä loikoili Matti tuuhean
+katajapensaan suojassa, lähellä Koskelan kylää.--Tuolla se näkyi
+Luisulan mökki mäen nyppylällä, jotenkin samanmoisena kuin ennenkin,
+oli siihen kai muutamia puita asetettu lisää porstuaksi, oli kai
+kattoakin hieman korjattu, mutta muuten oli se sama. Lapsia
+paitasillaan juoksi ulos mökin ovesta;--köyhiä lapsiraukkoja kai
+olivat, eihän rikkaat Luisulassa asu. Mutta oli kai heillä vanhemmat
+hoitajina siinä kyllä.--Tuo sama Luisula se oli hänenkin kotitalonsa,
+se mahtava rustholli, josta hän monesti oli puhunut mailmalla
+kulkeissaan. Hän muisti vielä kuinka Luisulassa leipäpalaa tasattiin
+perheen kesken ja miten siellä nälkä vieraana majaili. Mutta samassa
+muisti hän kaikenlaista muutakin--muisti hellän äidin, joka
+kyynelsilmin jakoi niukkaa ravintoa, muisti miten hän suurella huolella
+korjaili rikkiöimiä vaaterekaleita ja miten hän työskenteli, valvoi ja
+huolehti. Mitään sen tapaista ei ollut hän mailmalla kohdannut, ruokaa
+ja juomaa sitä hän kyllä sai, monesti sai hän ihmiset naurutuulelle
+ilvekertomuksillaan, hän sai rahaa ja makeisia,--mutta kukaan ei
+hänestä sen enempi pitänyt väliä, kukaan ei häntä kohtaan osoittanut
+mitään erityistä lempeyttä; ihmiset, kylät ja talot, kaikki oli hänelle
+umpioutoja, ventovieraita.
+
+Mutta tässä oli jotain tuttavan tapaista, jotakin puoleensa vetävää,
+houkuttelevaa:--tuollahan se oli Tapalan talon asuinrivi uudesta
+päreillä katettu--olleekohan tuo vallaton Samuli poika jo kylläkin
+suuri mies--ja Kantala sitten tuolla mäen syrjällä--sinne hänen piti
+kerta mennä, mutta ei mennytkään, menipä hui, hai, hop.--Olisipa nyt
+hauska nähdä, mitenkä lapset ovat kasvaneet--mutta sinne ei taida olla
+hyvä mennä--kuka tietää mitä siitä tulisi.
+
+Tuolla niitä käveli joukko nuoria poikia kylätiellä, Matti tunsi
+kiihkeää halua käydä sinne katsomaan, keitä nuot olisivat--mutta
+mitenkäs hän kehtaisi sinne mennä--kehtaisi?--mistä se nyt tuli
+semmoinen outo tunne? eipä hän ollut ennenkään mitään hävennyt--ei,
+mutta jos nuot hänen tuntisivat?
+
+Sitten alettiin kirkosta palata: siinä niitä tuli nuoria, vanhoja,
+miehiä ja naisia; ja olipa joukossa aina joku, jonka Matti luuli
+tuntevansa; nyt niitä tuli joukko nuoria poikia, poikkesivat Koskelaan
+--siinä oli varmaankin Kujalan Kalle ja Kraatarin Eero, ne hän tunsi.
+Sitte tuli jo Kantalakin emäntinensä, ajaen hyvällä hevosella ja
+heiluvilla kieseillä, olipa siellä tyttönenkin takana--oli.--Kaikki ne
+kiiruhtivat kotiansa, ystäväinsä, omaistensa luoksi, nauttimaan kodin
+hiljaista rauhaa.----Mutta hän, Matti raukka, kerjäläis-poika--minne
+menisi hän? ei ollut huonointakaan mökkiä, jota hän voisi kodikseen
+sanoa, ei ystävää, joka hänestä vähintäkään huolisi. Kulkulais-elämä
+kuvautui hänen eteensä synkkänä, häpeällisenä, ja ensikerran elämässään
+juolahti Matin mieleen kysymys: mitä tästä viimeinkin tulee? Ja sitten
+itki hän pensaan takana piilossaan, oikein itsekkään tietämättä mitä.
+
+Matti oli vielä lapsi, mutta järkevä ja kehittynyt, täydelleen
+tutustunut mailmaan ja sen tapoihin. Luonteeltaan oli hän
+hellätunteinen ja taipuisa, vaikka siihen mailmalla kulkeissaan oli
+joku määrä koiramaista äreyttäkin sekaantunut.--Entiset muistot ja
+kotipaikan ihastuttava näky ikäänkuin loitsimalla loitsivat esiin
+kaikki hellemmät ja jalommat puolet Matin luonteessa, ja samassa
+huomasi hän, ett'ei hänen nykyinen elämäntapansa enää sopinut hänelle.
+
+"Nyt se on loppu kerjäläismatkalle," jupisi Matti, nousten seisoalle:
+"voinhan minä tehdä työtä jokalajia, miksi siis hoilottelen maailman
+kulkurina." Hän istui taas katajan varjoon, otti lakkaristansa vanhan
+säämyskäisen pussin ja tyhjensi sen sisällön eteensä kedolle. Siinä oli
+koko joukko hopea- ja vaskirahoja, joita hän alkoi lukea.
+
+"Kuusitoista markkaa viisikymmentä penniä," puhui hän itseksensä,
+"kyllä siinä kerjäläisen rahoiksi, voinhan niillä saada itselleni kunto
+vaatteet, ja eipä nämätkään ryysyni ole vielä aivan pilalla. Kyllä kai
+luulevat minun nämät rahat varastaneeni, jos ne jollekulle näytän,
+mutta voinhan siltä olla huoleton, olenhan ne rehellisesti saanut
+kaikki--kaikki paitsi tuon kymmenen penniä--taitais olla paras jos
+heittäisin tuon tuulen tietä."--Matti katseli rahaa, kierteli sitä
+käsissään, oli jo heittämässä, mutta vetikin kätensä takaisin, ja pisti
+sen takaisin taskuunsa. "Mitä hassuttelen," mutisi hän, "eihän asia
+sillä parane, jos suotta aikojaan rahan hukkaan."--Muuten ei tämä rahan
+varkaus ole ainoa konnan työ, mitä tehnyt olen--ajatteli hän--on niitä
+muitakin yhtä pahoja--pahempiakin.--Nyt lähden Kantalaan, päätti Matti,
+siellä kukaties saan näyttää mihinkä kerjuupoika kelpaa, ja jos minua
+ei siellä suvaita, laputan toiseen seutuun. Kantalan isäntä istui
+asuinrivin roussilla, jutellen muutamain miesten kanssa, kun Matti
+rohkeana, päättävänä, asteli esille. Ojentain kättä tervehteli hän
+kaikkia läsnä olevia, samalla ilmottain, että hänelle olisi isännälle
+kahdenkeskistä asiaa. Isäntä vei Matin kammariinsa ja siellä alkoi
+Matti pulma:
+
+"Tunnette kai, hyvä isäntä, vielä Luisulan Matin? Olihan teidän määrä
+minua kerran kyyditä pitäjälle huutoon pantavaksi. Mutta minä en
+mielestäni tykännyt koko asiasta ja pötkin pakoon. Siitä asti olen
+juossut ympäri maata oikeen kelpo tavalla, herrana kerjäläisenä, ja
+pitänyt oikeata Joutilas-Matin Joulua. Mutta äsken juolahti mieleeni,
+että taitais olla paras jättää jo kerrassaan koko juoksut ja ruveta
+työmieheksi, ja nyt kysyn teiltä: voisitteko koetteeksi ottaa työhönne
+tämänlaista poikaloikkaria?"
+
+Kantala katseli terävästi tuota rohkeaa puhujaa ja sanoi vähän
+mietittyänsä: "silloin kuin karkasit olin päättänyt ottaa sinun
+kasvatikseni, mutta nyt en tiedä."
+
+"Jos olisin sen tiennyt, enpä olisi käpälämäkeen lähtenyt; mutta mitäs
+te olisitte tehneet semmoisella nulikalla kuin minä silloin olin? Vaan
+nyt minä voin tehdä työtä niinkuin muukin. Kyllähän minä jo maailman
+kulkijanakin voisin kiertää klopoja työstäni, mutta minä mielittelisin
+kotia, en viitsisi enää olla kulkukoiran tavoin joka tuulen
+ajeltavana."
+
+Vähän ihmeissään katseli Kantala tuota omituista poikaveitikkaa: hän
+huomasi heti, että hänen edessään oli järkevä olento, jolla oli enemmän
+elämän kokemusta kuin kymmenellä muulla tuon ikäisellä, ja hän sanoi
+hetkisen aprikoittuaan: "Saat koetteeksi jäädä taloon, jos lupaat olla
+siivolla."
+
+"Kyllähän muuten lupaan siivolla olla, mutta tämä läpi tässä nenäni
+alla on toisinaan niin huonossa kunnossa ett'en voi sitä täydelleen
+hallita, ja silloin tunkee sieltä ilmoille semmoisiakin sanoja, jotka
+eivät kaikkein mielestä kuulu aivan kauniilta."
+
+"Sitäpä juuri pelkään, että olet maailmalla oppinut paljon huonoja
+tapoja ja olet semmoisena pahennukseksi toisille nuorille."
+
+"Tämä saattaa olla turha pelko, kyllä sitä maailmalla oppii vähäisen
+jokalajia: jos oppii paljon pahaa, oppii siellä hitusen jotakin
+parempaakin ja kaikkihan ne ovat hyvät tarpeen aikana."
+
+"Mutta minä luulen, että on menneet vanhatkin opit, kuinkahan
+esimerkiksi lienee lukutaidon laita, ethän ole ollut lukusijoilla
+moneen vuoteen."
+
+"Vähänpä sitä lukusijoilla lukemaan opitaan; muuten luulen siinä
+konstissa toimeen tulevani ja kestäväni ankarampaakin arvostelua, kuin
+lukusijoilla on tavallista."
+
+"Jää sitte taloon niinkuin tahdot, minä toimitan sinulle päivällistä,
+ja huomenna saat koettaa miltä työnteko tuntuu."
+
+"No sitten se sujuu kaikki niinkuin käsi hihaan--mutta vartokaas, minä
+annan teille täältä muutamia klopoja noin viisitoista markkaa, niillä
+pyydän hankkimaan minulle vaatteita, sillä nyt kun muutan ammattia, ei
+enää ole sovelias julkisuudessa käyttää vanhaa viskapukua."
+
+Kantala katseli rahoja, sitten katsoi hän terävästi Mattia silmiin,
+joka jatkoi: "Varastanut, arvelette kai? Ei maar' olekkaan yhtä kirpun
+kipenää varastettua--täällä on taskussani varastettu kymmenpenni, mutta
+se onkin kaikista suurin varkauteni."
+
+Kantala katseli rohkeaa puhujaa. Hän on joko rehellinen tai tavattoman
+hävytön, päätti hän.
+
+Matti kävi tupaan talonväkeä tervehtimään. Sydämmensä tykytti
+tavallista rajummin, kun hän kohtasi entisiä lapsuuden tovereita, hän
+tuli melkein ujoksi, sanattomaksi, tervehtiessään Kantalan lapsia.--
+Olipa jo viidettä vuotta kulunut siitä kuin Matti oli nähnyt tuttuja
+kasvoja, hän oli sillä aikaa paljon muuttunut ja samassa määrässä oli
+Kantalan lapsetkin muuttuneet, mutta oli siinä kuitenkin vielä jotakin
+tuttavan tapaista, joka mieleen toi monta himmeää entis-ajan muistoa.
+
+Samana sunnuntai iltapuolla oli Matti jo perehtynyt talon aloihin,
+niinkuin olisi vuosikansia siellä ollut, koki hän sentään olla jotenkin
+alallansa ja puhua tavallista vähemmän.
+
+Kantalassa oli riihi rakennettavana ja sinne läksivät miehet maanantai
+aamuna; sinne sai seurata Mattikin, puita kuorimaan, niinkuin isäntä
+sanoi. Mutta kaikkein ihmeeksi osoitti Matti pian voivansa kirvestä
+käyttää muuhunkin, eikä vaan pelkkään kuoren kiskomiseen.
+
+Ja pian tulikin hänestä oikia mestari, hänellä niitä oli kymmenittäin
+kaavoja mielessä, hän muisti tarkkaan, mitenkä siinä tai siinä paikassa
+rakennettiin, ja semmoinen sanottiin olevan hyvä. Ja sitten tuumittua
+ja aprikoittua päätettiin Matin neuvo aivan käytännölliseksi ja tehtiin
+sen mukaan.
+
+Ylipäätään oli Matti tyytyväinen oloihinsa Kantalassa ja työskenteli
+ihmeteltävällä taidolla, mutta toisinaan tunsi hän kuitenkin kiihkeätä
+halua palata entiseen elämäänsä. Silloin oli hän laiska ja
+välinpitämätön, teki kureja ja lauleli rivoja lauluja. Mutta ei hän
+sentään todella aikonut paikkaansa jättää, vaan palasi, hetkisen
+laiskana loiroteltua, taas työhönsä. Kantalan lapset, jotka olivat
+samalla ijällä kuin Mattikin, kohtelivat häntä ystävällisesti ja sepä
+olikin paras vetovoima, joka pidätteli häntä paikallaan, sillä hän
+tiesi, että vaikka maailmalla löytyykin jokalajia muuta, puuttuu siellä
+kuitenkin ystävyyttä.
+
+Matti sai pian ruveta koulumestarin virkaan, opettaa talon lapsia
+kirjoittamaan, ja tämä olikin hänelle hupaisin toimi, siinä hän hääräsi
+paperilappujen kansa, kirjoittain mallia ja laskien sukkeluuksia
+yhtenään. "Piirustappas, Elsa, tuohon juuri tuolla tavalla--kyllä se
+käy laatuun--onhan sinulla sormet kuin hienoimmalla Helsingin
+röökynällä--ja Iivari kirjoittaa jo melkein paremmin, kuin minä; mutta
+sopivampi hän olisikin tähän korkiaan koulumestarin virkaan, kuin minä,
+täysin palvellut kerjäläinen--ahaa! nyt piti tehdä ässää, mutta kävi
+liika rässää, sitten tulee kaksi äätä, ennustamaan poutaista säätä."
+
+"Olisi parempi, jos olisit vähemmällä höperöittemisellä," sanoi Iivari,
+hieman suuttuneena."
+
+"Niin kai, mutta Kangasten Toponen sanoi minun leukani olevan sitä
+sorttia kalua, että sen täytyy aina häälyä, muuten se kuivaa ja
+kräpistyy, niinkuin vanha kenkäraja."
+
+Sitten täytyi Iivarinkin vähän naurahtaa ja hupaista se oli kaikille.
+
+Vaikka Matti kotonakin oli suulas ja vallaton, osasi hän kuitenkin
+hillitä itseänsä; mutta, päästyään ulommaksi kylän vallattomain
+veitikkain seuraan, oli hän sama kerjäläis-Matti, kuin ennenkin.
+Silloin ei hänen ilveillään ollut mitään rajaa, ja hän oli valmis
+mihinkä konnankuriin tahansa. Tällaisena oli Matti aivan mukavana
+aseena kylän hurjille pojille, nämät häntä ärsyttivät pilkkaamaan
+ohikulkevia ja tekemään kaikenlaisia kureja ihmisille, puolustaen
+häntä, jos pahoin kävi.
+
+Mutta rupesipa Matti kuitenkin vähitellen huomaamaan, ett'ei ollut
+miksikään kunniaksi olla veitikkain ärsytettävänä ja kyläkunnan
+komelina ja sitämyöten rupesi hän siivommin oleskelemaan.
+
+Toisena kevännä tuli Matin mennä rippikouluun. Hän oli nyt jo
+entisestään paljon muuttunut, monta pahaa tapaa jättänyt. Eikä hän enää
+koskaan tuntenut halua lähteä maailmaa kulkemaan, olipa hän nyt jo
+kunnollinen renki, ja hänellä oli koti ja ystäviä.--Eikä hänelle kukaan
+ikäisistään piisannut, ei työnteossa, eikä muissakaan konsteissa. Olipa
+papit lukusijoillakin sanoneet häntä parhaaksi lukijaksi ja
+ihmetelleet, mitenkä hän maailmalla niin oli edistyä voinut.--Ja
+kylläpä hän sen tiesi itsekkin ilman kenenkään sanomatta--ja osasipa
+hän muutakin, ei ainoastaan lukea, osasi enempi, kuin joku
+arvokkaampikin mies. Tämmöistä tiesi Matti itsestänsä ja hän kohosi
+omassa mielessään puolta suuremmaksi--miksi ei hänestä voisi tulla
+vaikka mikä--mikäpä hänelle olisi mahdotoin?--Talonisäntä--vaikkapa
+herrasmies--miksipä ei?
+
+Hyvästi puetettuna, iloisena ja rohkeana, sekä varmana hyvästä
+taidostaan, kävi Matti rippikouluun, ja hän ajatteli; mahtaneeko olla
+kylläkin monta, jotka lukevat paremmin, kuin hän.
+
+Samalla kertaa kävi Kantalasta rippikouluun toinenkin henkilö, talon
+tytär, Elsa. Tämä ei ollut niin rohkea ja varma taidostaan, vaikka
+kyllä hänkin oli kunnollinen lukija ja tarkka tyttö. Elsa oli ujo,
+hiljainen tyttö; ensi aikoina joutui hän hämilleen aivan kohta, jos
+pappi vaan katsahtikin sinne päin, ja aina hän pelkäsi, kuinka tuon
+Matin käynee, joka aina esiintyi niin tavattoman rohkeana, vieläpä teki
+pieniä kujeita ihan papin nenän edessä. Mutta olihan Matti etevämpi
+kaikkia muita poikia; ainahan hänellä oli vastaus valmiina, jos vaikka
+mitä kysyttiin, ei hän koskaan joutunut hämille. Ja kaikissa leikeissä
+sitten, eihän niissä Matin kanssa kukaan piisannut likimainkaan,
+hänellä niitä oli konsteja kymmenittäin, eikä toiset tienneet muuta
+kuin ihmetellä. Ja ainahan oli Matti valmis auttamaan, jos ketä
+vallattomat kiusasivat--ja sitten tuo tapaus tuolla peltotiellä:
+siellähän Elsa joutui pahaan pulaan vallattomain poikain kanssa--yks
+kaks, oli Matti paikalla ja ojissa kieriskelivät vallattomat.--Eikä
+nuot tuommoiset tapahtumat olleet ollenkaan vähäpätöisiä
+viidentoistavuotiaan tytön mielestä, ne kohottivat tavattomasti Matin
+arvoa hänen silmissään.
+
+Matti puolestaan olisi ollut valmis vaikka tuleen juoksemaan Elsan
+puolesta, niin paljon hän piti tuosta hiljaisesta tytöstä. Joka vaan
+hiukkasenkin loukkasi Elsaa jollakin tavalla, ei jäänyt Matilta
+kostamatta, siitä sai olla varma, vaikka ei kosto aina ollutkaan aivan
+ankaraa laatua.
+
+Rippikoulussa voitti Matti itselleen monta hyvää ystävää, mutta samalla
+ei puuttunut kadehtioitakaan. Harmitti se monta upeaa talollisen
+poikaa, kun hän, tuo mökin poika ja kerjäläinen, kulki aina kaikkein
+etupäässä ja joka paikassa tunkeutui etevämmäksi muita. Senpätähden ei
+sivullapäin puuttunut puheita "kerjäläisloikkarista ja Luisulan
+Goljatista," niinkuin muutamat Mattia pilkalla nimittelivät. Sattuipa
+Mattikin joskus kuulemaan noita nimityksiä ja silloin alkoi ankara
+prosessi, joka toisinaan kävi niin pitkälle, että tuli Kirkkoherran
+tutkittavaksi. Silloin sanoi Matti rohkeasti, ett'ei hän suvaitse
+mitään outoja liikanimiä, eikä ole mikään kerjäläinen enää, jos sitä
+ennen onkin ollut.
+
+Oli lauantai-ilta Heinäkuussa, aurinko läheni jo laskuaan, kylän karja
+palasi laitumelta, ilma oli lämmin ja tyven. Matti istui kivellä kujan
+vieremällä suitset kainalossa, hänen piti mennä hakemaan hevosta, jolla
+sitten Elsan kanssa huomen aamulla kirkolle ajaisivat, nauttimaan
+ensikerran Herran ehtoollista.--Tuollahan se tuli Elsakin, karjaa
+ajaen, keveänä, viehättävänä.--"Kiiruhdas vaan, että ehdit kotia
+kylpemään," sanoi tuo kaunis tyttö hymyillen tuttavasti.--"Annas kun
+levähdän, olen hieman väsyksissä," vastasi Matti.--"Olet väsynyt,
+kuka sitä ikänä on Matista kuullut? Sinä teet niin liika paljon työtä,
+ei sinun pitäisi tehdä niin paljoa!" sanat lausuttiin hellällä
+osanottavaisuudella, ja sitten poistui tyttönen.--Matti katseli hänen
+jälkeensä, siksikuin hän katosi näkyvistä karjoineen, sitten oikasi hän
+jäseniänsä ja puhui itseksensä: "Väsyksissä minä, miks'en? eihän ole
+helppoa riistää voittoa täysin varttuneilta miehiltä--ei--mutta peräksi
+en anna, en totta vie--minä tahdon olla jotakin, jota ei kaikki
+poikanulkit ole; he saavat minua vieläkin ihmetellä!--Mutta mitä on
+kaikesta etevyydestäni, olenhan köyhä rotta, äskeinen kerjäläinen,
+siihenhän katoovat minun kaikki etevyyteni!--Hm, olempa kyllä nähnyt,
+mikä maailmassa on todella arvokasta.--Ajat muuttuvat, tiedän mä, mikä
+ennen oli sopivaa, ei enää pian olekkaan. Niin kauvan, kuin ollaan
+lapsia, ei tehdä niin tarkkaa eroitusta renkipojan ja talollisen lapsen
+välillä--mutta sitten alkaa toiset ajat, luulen minä.--Hm, kuka tietää,
+missä olisin ilman tuota tyttöä, hänen ansionsa se on, että olen
+tämmöinenkin mies, kuin olen.--Ha, ha, ha, lapsi? neljäntoista vuotias
+nulkki.--Eipä kukaan käsitä mitä tuommoinen nulkki voi ajatella,
+varsinkin jos se on laajalta haistellut mailmaa.--Mutta vielä on aikaa
+--vasta on vuosia viisitoista--eikä häntä minulta helposti riistetä,
+ei!"
+
+Tavallista vakavampana hääräsi Matti sunnuntaiaamuna hevoisensa kanssa
+Kantalan pihassa, hän tutkisteli ja tarkasti jokaista hihnaa ja solkea
+valjaissa, odotellessaan Elsaa, joka vielä sisällä viipyi. Viimein tuli
+tämä, silmät itkusta punaisina, saatuaan monta neuvoa ja sydämellistä
+sanaa läksiäisiksi. Matin mielessä liikkui tuhansia tuumia ja aatteita:
+hän kyllä tunsi ja tiesi tämän päivän tärkeyden henkisessäkin
+suhteessa, sillä rippikoulun ajalla oli hänkin ruvennut ymmärtämään
+Jumalan pelkoa, mutta samalla lensi hänelle mieleen koko edessä oleva
+tulevaisuus, uusina ja yhä uusina kuvina, jotka syntyivät, kasvoivat ja
+haihtuivat aivan vallattomasti.--Ja sitten kirkossa: hän vastaili kyllä
+raikkaalla, selvällä äänellä ja teki lupauksensa täydellä todella ja
+hyvillä aikomuksilla--mutta sitten tahtoi taas ajatus lentää omia
+teitänsä. Oli yksi henkilö kirkossa, jota hän ei voinut olla
+muistamatta--hänen täytyi aina useasti katsahtaa sinne päin, jossa tuo
+oli--hän ei olisi sitä oikeastaan tahtonut, hän olisi tahtonut ajatella
+ihan toisia asioita, mutta ei käynyt laatuun.
+
+Yhä edelleen palveli Matti Kantalassa, hänestä oli nyt jo sukeunut ihan
+toisenlainen olento, kuin hän oli tullessaan. Tosin oli hän nytkin
+vielä toisinaan aika veitikka, mutta tämä veitikkamaisuus oli ihan
+toista laatua, kuin ennen kerjuupoikana. Pois oli jäänyt tuo raaka
+ilveilevä puhetapa ja irvistävä kerjäläis-naama, ja Matista oli tullut
+miellyttävä iloinen poika. Kantalassa pidettiin häntä kuin omana
+poikana; alusta aikain oli häntä lemmellä kohdeltu, niin että hän
+todella tunsi olevansa kotona. Ja juuri tuo kodin hiljainen lempeys se
+oli, joka niin pian tasoitti hänen rajun, pilaantuneen luonteensa, ja
+herätti hänen paremmat ominaisuutensa täyteen eloon. Yhä suuremmassa
+määrässä voitti hän isäntänsä ja kotoväkensä luottamuksen, sillä vaikka
+vielä aivan nuori, oli hän harvinaisen tarkka ja taitava, käsitti
+erinomaisen pian kaikki asiat, joten voitiin sentähden uskoa hänelle
+mikä toimi tahansa. Kantalan isäntä oli itsekseen hyvillään, kun oli
+saanut noin erinomaisen miehen ja aikoja myöten aikoi hän Matille
+hyvästi palkita.--Mutta eipä kukaan tuntenut niitä tuumia, joita Matti
+päässään hautoi, kun hän usein miettivänä yksinänsä istui. Silloin
+ajatteli ja mietti hän mitenkä parhaiten, kunniallisilla keinoilla,
+voisi vähässä ajassa ansaita rahaa, ja hän päätti, että renkinä ollen
+voidaan sitä ansaita aivan vähän.--Ja rahaa, sitä hänen nyt kaikessa
+tapauksessa piti saada, vieläpä runsaasti--hänen täytyi pyrkiä ihan
+toisenlaiselle asemalle, kuin missä nyt oli--muutoin ei kävisi hyvin.--
+Elsa hänen piti joskus saada, sen hän tunsi koko olennossaan--vaan
+tällä asemalla ei sopinut--olipa hyvä, että oli vielä runsaasti aikaa.
+--Hei kyllähän maailmassa oli rahoja!--ja kyllä hän oli mies niitä
+sieltä ulos kiskomaan; eihän tarvittu kuin joku tuhat.
+
+--Kyllä Elsa hänestä piti, sen hän näki aivan selvään, ja siinä se oli
+koko temppu--rohkeutta vaan!
+
+Se oli kyllä totta, että Elsa piti Matista enemmän, kuin yhdestäkään
+muusta olennosta; eihän tyttö sitä niin aivan käsittänyt mistä se tuli,
+kun tuo Matti oli hänestä paljon rakkaampi, kuin veljensä, rakkaampi,
+kuin kaikki muut, ja sentään tunsi hän jommoistakin ujoutta; eipä hän
+oikeen vapaasti voinut Matin kanssa puhua, tuskimpa silmiinkään
+katsoa.--Ja sitten kerran syksypuoleen ilmoitti Matti hänelle, että hän
+aikoi lähteä maailmalle ja kysyi, mitä hän siihen sanoisi--no
+luonnollisesti hän kielsi, oikeen itkien pyysi jäämään. Mutta silloin
+selitti Matti, että hän juuri hänen, Elsan, tähden katsoi paraaksi
+lähteä ja, että juuri siinä tapauksessa, jos Elsa hänestä pitäisi, oli
+tuo tarpeellista.--Lopulta alkoi Elsakin hiukkasen asiaa käsittää, ja
+täytyi hänen myöntää Matin olevan entistäkin viisaamman ja paremman.
+Vaan eipä hän ollut ennen ajatellut mitään--nyt sinne nuoreen tytön
+sydämmeen tunkeutui tuhansia uusia ajatuksia; ne saattoivat rinnan
+raskaasti aaltoilemaan, pusersivat kyyneleenkin silmästä.--Sitte hän
+lupasi vuottaa vaikka koko ikänsä--lupasi vielä paljon muuta sellaista,
+jota nuori kuudentoista vuotias tyttö voi luvata.
+
+Sitten se tapahtui jonakuna kauniina syyspäivänä että Matti ilmoitti
+isännällensä, aikovansa taas lähteä mailmalle.
+
+--"Hullunako nyt olet?" Kantala sanoi, "joko nyt taas mieles tekee
+vanhaan ammattiis?"--"Ei maar juuri," vastasi Matti, "mutta onhan niitä
+toimia muitakin."
+
+--"Mikä sinun on sitten meillä hätänä?"
+
+--"Ei mikään, täällä on hyvä kaikin puolin, mutta minä en aijo jäädä
+rengiksi koko ijäkseni,--ylöspäin, paremmalle asemalle, se on
+aikomukseni--mutta siinä ennen kaikkia tarvitaan rahoja, ja juuri noita
+lähden mailmalta haalimaan."
+
+--"Luuletko sitten sieltä niitä niin saavasi, jos et juuri aivo
+varkaisiin ruveta?"
+
+--"Varkaisiin! sen sanan olisitte voineet jättää pois, mikään ei
+oikeuta teitä tuota lausumaan--mutta neljän vuoden aikana kerjuulla
+käydessäni, ehdin katsahtaa vähän joka paikkaan ja silloin luulen
+huomanneeni, että hiukkasen järkeä käyttämällä voisi jotakin ansaita!--
+no niin! luulen kykeneväni vähän sinne ja tänne, vaikka katon harjalla
+kiikkumaan."
+
+--"Voit tehdä mitä tahdot, vaikk'en minä sinun tuumias oikeen hyväksy."
+
+--"Hm, mutta ettehän taitaisi hyväksyä, jos joku renkipoika tulis
+tytärtänne kosimaan, varmaankin olisi vanhalla pohjalla oleva
+talollinen suotuisempi."
+
+--"Mitä riivattua semmoiset tähän kuuluu?"
+
+--"Kuuluu ainakin sen verran, että edellistä pidetään paljon huonompana
+olentona kuin jälkimmäistä, vaikka se useasti onkin aivan väärin."
+
+Sitä sitten Kantala toisinaan itsekseen ajatteli, että mitähän Matti
+noilla kosiomiehillä tarkoitti,--jotakin liikkui tuon poika klopin
+kallossa?
+
+"Taitaa se niinkin olla, että noilla suurilla työpaikoilla voi enempi
+ansaita, kuin rengin palkan," sanoi Kantala kerran Matille, "mutta
+tavallisesti nuot rahat menevät kaiken maailman teitä, eikä miehelle
+jää muuta, kuin tyhjät känsäiset kädet oljelle."
+
+"Niin kyllä," vastasi Matti, "helpostihan se menee työmiehen palkka,
+jos sen kanssa huolimattomasti menettelee; tavallisesti ovatkin vapaat
+työmiehet hurjia, ajattelemattomia veitikoita, joilla ei ole mitään
+tarkoitusperää, jota kohden pyrkisivät ja niin elävät he päivästä
+päivään, sen mukaan kuin Kaasi kannattaa."
+
+"No luuletko sinä sitten olevasi toista sorttia?"
+
+"Luulempa niinkin, minä aivon ansaita ja säästää, sillä minulla on
+jommoinenkin tarkoitusperä, johonka pyrin, ennenkuin tulen aivan
+vanhaksi äijäksi.
+
+"Olleekohan tuo kylläkin korkea?"
+
+"Eipä mitään--ainoastaan semmoinen, että uskaltaa ihmisten kuullen
+jotakin sanoa."
+
+"Etpä sinä nytkään ole liian arka sanoissasi."
+
+"Empä niin: mutta se on samallaista, kuin jos joku uhkarohkea, hävytön
+soittaisi pahaa kellorämppää toisten keskustellessa, kukaan ei pidä
+mitään tuommoisesta äänestä, vaikka se jotakuta saattaa hiukan
+naurattaa."
+
+Sitten syksyllä pisti Matti kapineensa kokoon ja läksi, liikutetulla
+mielellä, kiitellen talonväkeään. "Minä lähden vaan työhön," sanoi
+Matti, "täällä on minun kotini, missään muualla en voi niin elää, kuin
+täällä."
+
+--"Ei tainnut olla vahingoksi, vaikka Matti menikin pois," sanoi
+Kantalan emäntä kerran salavihkaa miehelleen, "Elsan on usein silmät
+itkusta punaiset, hän piti Matista tavattomasti--Herra ties' mitä siitä
+olisi aikaa myöten voinut tulla."
+
+"Meni se, ja saattaa se palatakkin," mumisi Kantala itseksensä; hänellä
+oli vieläkin mielessä nuo kaksi kosiomiestä.
+
+--"Joka kerran kulkuri on, niin kyllä se kulkurina pysyy," tuumasivat
+useat, kun kuulivat Matin lähteneen Kantalasta.
+
+
+
+V.
+
+Samana syksynä, kun Matti Kantalasta lähti, tuli Anna palvelustytöksi
+Tapalaan. Pestirahansa oli hän viimeiseen penniin antanut
+reppuryssälle, ja saanut yhtä ja toista koristusta, jotka nuoren tytön
+silmiä huikaisevat. Mutta aivan riittämättömät olivat nuot rahat
+olleet, nytkin vielä oli hän paljon jäljellä, ei hänellä ollut vielä
+puoliakaan niistä kaikista, mitä vanhemmilla palvelustytöillä ja muilla
+varakkaammilla oli. Täytyi siis vartoa kärsivällisesti seuraavaan
+syksyyn, joka oli tuova lisää.
+
+Tapalan isäntä oli toiskertaan naimisissa; ensimmäisestä avioliitosta
+oli hänelle ainoastaan yksi poika, joka jo oli nuorukais-ikään ehtinyt,
+toisesta sitävastoin oli useampia pienokaisia. Tapalan haltijat kokivat
+ainakin ulkopuolisesti olla hyvin jumalisia ja näyttäytyä muita
+paremmiksi. Emäntä oli tuolta toisesta päästä kylää, erään talon
+tätityttäriä. Parhaalla ajallaan ei hänen ollut onnistunut päästä
+naimisiin, vaikka oli rahojakin, meni jo kolmaskin kymmen eikä
+vieläkään tahtonut kuulua kunnollista kosijaa. Näin isolla ijällä ei
+enää oikeastaan sopinut nuorten tyttöin seuroissa käydä, eikä ne
+hänestä juuri paljon pitäneetkän. Mutta sitte tapahtui kuitenkin se
+ihmeellinen seikka, että Tapalan isäntä kosi häntä emännäksensä. Nyt se
+vihdoinkin jäi tuo vihattu tädin kölli ja vaihtui kauniilta soivaan
+emäntä nimeen.
+
+Annaa ei isäntäväen hurskauden maine oikein miellyttänyt, mutta kun
+talo oli ihan keskellä kylää, arveli hän siellä sentään aikojen
+kuluvan--ja sitten oli toinenkin palvelustyttö ja pari, kolme renkiä.
+Eihän siinä isäntäväen jumalisuus paljon haitanne, arveli hän.--Eikä
+se jumalisuus sitte ollutkaan niin aivan ankaraa, eikä todellista
+laatua, ainoastaan silloin tällöin tuli isännälle, tai emännälle,
+propeteeraumisen aika, niin kuin Anna sanoi, ja tämä tuli ainoastaan
+silloin, kuin ei asiat menneet mielenmukaan, silloin sai kuulla osansa
+itsekukin, nähdä minkälainen oikeastaan oli.--Pianhan Anna mukautui
+uusiin oloihinsa, hänellä oli nyt paljon enempi raskaita tehtäviä, kuin
+Ketolassa, mutta mitäs siitä lukua; olihan täällä kylässä kuitenkin
+kymmenenkin vertaa hauskempaa, täällähän alinomaa sai olla nuorten,
+iloisten ihmisten seurassa, ja sitäpä hän juuri hartaimmin halusikin.
+Anna oli ikäänkun laululintu; tanssien ja laulellen teki hän työnsä,
+tuokiossa oli hän lentänyt naapuritaloon ja sieltä takaisin, mikään ei
+voinut häntä paikoillaan pidätellä. Kyllä hän toisinaan sai toriakin
+juoksemisestaan, mutta siitä välitti hän aivan vähän ja eli vaan omalla
+tavallansa.--Kunnon palvellustyttö hän oli ja toimitti hyvin
+tehtävänsä, sen sanoi Tapalan emäntäkin. "Mutta," lisäsi hän, "hän on
+semmoinen maailman riekko, niinkuin ne nuoret valitettavasti tähän
+aikaan ovat; aivanhan ne rientävät suin päin kadotusta kohden!"
+
+Sunnuntaisin, silloin kuin ei kirkossa ollut, istui Tapalan isäntä
+silmälasit nenällä pöydän takana; siellä lukea pahtoi hän hikipäässä
+raamattua. Nuoruudessaan oli hän ollut huononpuoleinen lukija ja nyt
+vanhempana ei hän enää tullut sen paremmaksi, vaikka usein
+harjoittelikin. Hänen lukemisensa oli kankeaa ja vaikeasti
+ymmärrettävää, joka teki kuulijaan väsyttävän vaikutuksen.--Emäntä
+istui tuolilla pöydän vieressä, häälytellen ruumistaan, ja siinä täytyi
+istua palvelustytöistäkin sen, jonka vuoro ei ollut olla kirkossa.--
+Nämät olivat tuskallisia hetkiä Annalle, ei sen vuoksi, ett'ei hän
+olisi raamatun lukemista kärsinyt, vaan sen yksitoikkoisuuden tähden,
+joka vallitsi tässä seurassa, ja josta ei ikänä tahtonut tulla loppua.
+Isännän lu'usta ei hän kuullut niin mitään, sydän oli täynnä synkkää
+levottomuutta, jopa kiukkuakin.--Viimein kuitenkin kuului kulkusten
+kilinä kirkkotieltä, ja isäntä taukosi lu'ustaan.--Silloin aloitti
+emäntä pienen puheensa, joka tavallisesti kuului näin: "Niin, niin
+ihmisparat, niin sitä siinäkin sanottiin, niin se on pahaa ja syntistä
+maailman lopun edellä, ja kyllä siitä loppu tulee jo tuohon käteen,
+niinhän se kuului." Emäntä tosin ei enää muistanut sanaakaan, miten se
+kuului, sillä hän oli jo hyvät tuokiot taistellut unen kanssa, mutta,
+että mailman loppu oli ihan tulossa, sen hän tiesi muuten.
+
+Ja tiesipä Annakin että tuskan hetket nyt olivat mennyttä ja iltapuoli
+oli iloa ja vapautta, ja elämä tuntui taas niinkuin keväinen
+päiväpaiste.
+
+--Tuli sitten kesä monine hauskoine huveinensa; tanssittiin ulkona
+kedoilla, leikittiin ja lauleskeltiin. Koko kylän nuoriso olivat Annan
+ystäviä, sillä hänen iloinen viehättävä luonteensa miellytti jokaista.
+
+--Sulosilmäinen, punaposkinen, soleva ja notkea kuin nuori vesa,
+hyväsydämminen, lempeä ja iloinen, semmoinenhan se oli Anna,
+sellaisiahan niitä tapaa useampia palvelustytöissä. Ken tietää kuinka
+suuri aarre löytyisi tuollaisessa hempukassa? Arvattavasti voisi
+tuollainen olento tehdä onnelliseksi miehen, joka todellisella lemmellä
+osaisi sitä hentoa kukkaa kohdella. Mutta aivan pienessä ajassa
+saattavat olot muuttua kokonaan toisiksi ja iloisesta, viehättävästä
+tytöstä saattaa pian tulla kurja, maailman hylkimä raukka.--Salainen
+vaara väijyy lempeän illan hämärässä, esiintyy niin kauniissa
+viattomassa muodossa, hetkessä valloittaa se nuoren, ajattelemattoman
+tytön sydämmen ja silloin käy, niinkuin nuorten palvelustyttöin niin
+useasti on käynyt.
+
+--Tapalassa, niinkuin tiedämme, oli tuommoinen mieheksi varttuva poika;
+lapsuudessaan oli hän vallaton velikulta, teki kaikenlaisia pieniä
+pahoja kyläläisille, jotka arvelivat: pojasta mahtanee tulla aika koira
+maailmaan. Mutta kuinkas kävikään; jo rippikoulun ijällä näytti Samulin
+luonne kokonaan muuttuvan; pian oli hän samalla mielellä, kuin Tapalan
+haltijatkin, rupesi paheksimaan nuorison syntielämää ja puhui kauhulla
+heidän kujeistansa.
+
+--Eipä hän sentään malttanut pysyä vuoteellansa, kun kesä-öisin kuuli
+nuorisojoukon laulua kylän raiteilta, hän hiipi akkunan pieleen,
+tirkisteli ulos, ja pian oli hän ovesta pihalle pujahtanut. Sitten
+seurasi hän tuon vallattoman joukon jälkiä, tunsi halua käydä seuraan,
+vaan pelkäsi siitä tulevan pahan kolauksen hyvälle maineellensa.
+
+Tuli sitten joku arki-yö, eikä kylässä kuulunut olevan nuorisoa
+liikkeellä, eipä nuo alati voineet yötä päivää valvoa, silloin tuli
+Samuli entistä levottomammaksi, käänteli ja väänteli vuoteellaan. Ja
+kun arvasi talonväen nukkuneen, pisti hän takin päällensä ja pujahti
+ulos.
+
+Niinkuin pahaa aikova rikoksen tekijä hiivi hän salaa kylän nurkissa,
+kurkisti tuon ja tuon pirtin takaa, eikö ketään olisi näkyvissä ja jos
+silloin sattui näkemän jonkun, pakeni hän kuin pahin varas.
+
+Ensi alussa palasi hän takaisin, hetkisen viivyttyään, ja nukkui
+vuoteellensa, mutta kohta ei hän enää niin pian palannutkaan, hän oli
+öisillä retkillään saanut rohkeutta toimintaansa.--Nuori pulska poika,
+varakkaan talon perillinen, semmoinen on jotakin suurta nuoren
+piikatytön mielestä; jos semmoinen ihailtava sankari kolkuttaa aitan
+ovea, olisipa hulluutta olla avaamatta. Ja silloin syntyy tuhansia
+iloisia toiveita; tuo rikas nuorukainen on niin lempeä, niin uskollinen
+ja hyvä, kyllä se nyt muka todella rakastaa ja siitä seuraa loistava
+tulevaisuus--nyt sitä on toivo päästä talon emännäksi, nyt ne
+kerrassaan jäävät palkkapiian ja mökin muijan päivät.
+
+Pian oli Samuli noihin öillisiin retkiinsä niin tottunut, että hän
+aivan harvoin pysyi koko yötä kotona. Ajan pitkään ei tuo tietysti
+voinut täydelleen pysyä salassa, olipa yksi ja toinen nähnyt Samulin
+nurkissa juoksentelevan. Sitä ei ensinnä oikeen uskottu, mutta
+vähitellen muuttuivat nuot huhut varmaa varmemmiksi. Mutta kauvan aikaa
+osasi Samuli monen tekosyyn nojalla itseänsä puolustella.
+
+Ensi alusta oli Samuli halulla silmäillyt talon uutta kaunista
+piikatyttöä, mutta Anna näyttikin hänestä aivan vähän välittävän, haki
+vaan iloisia seuroja ja lauleli huolettomasti. Eikä Samulin ensimmäiset
+kokeetkaan näyttäneet luonnistavan, Anna vaan karttoi häntä entistä
+enemmin.--Jotakin salaista vastenmielisyyttä tunsi Anna ensi hetkestä
+Samulia kohtaan ja kun hän huomasi, miten tämä usein kahdenkesken
+koetti häntä imarrella, hän melkein peljästyi.
+
+--Kyllähän Anna jo vuosikaudet oli kuvitellut itsellensä tulevaa
+sulhoansa, mutta ei nuot kuvitelmansa koskaan ulottuneet renkipoikaa,
+tai käsityöläistä ylemmäksi, ja, kun hän nyt huomasi, että Samulilla
+oli jotakin outoa mielessä häntä kohtaan, pelkäsi hän ett'ei asiat
+olleet oikialla paikalla.--Mutta kun hän, päivän työtä tehtyään,
+illalla kävi vuoteellensa, ei hän voinut estää mieleen tunkeutuvaa
+ajatusta, että taitaisi se joskus tulevaisuudessa olla hyväkin, kun ei
+aina tarvitsisi niin kovin työskennellä, ja kyllä se sentään oli kelpo
+poika Samulikin. Tämä ajatus kasvoi kasvamistaan siksi, kuin se oli
+melkein yksinvaltiaana Annan sydämmessä.
+
+--Kerran, kun hän eräänä iltana ajoi karjaa laitumelta, kohtasi hän
+Samulin, joka asettui hänen eteensä polulle ja pyysi kiihkeästi häntä
+seisattumaan. Ja sitten puhui ja vannoi tuo kiihkoinen nuorukainen niin
+paljon ikuisesta rakkaudesta, että Anna raukka joutui vallan ymmälle,
+eikä voinut virkkaa mitään. Hän riuhtaisi itsensä irti ja juoksi karjan
+perään. Mutta siitä asti oli hän täydelleen valloitettu ja muuttui
+kokonaan toisenlaiseksi, ei hän enää välittänyt niin paljon iloisista
+seuroista, ja jos joskus menikin senlaisiin, ei hän enää ollut sama
+kuin ennen. Poissa oli tuo vapaa ja hilpeä käytöstapa, joka ennen oli
+hänen omituisuutensa, iloinen hän tosin oli vielä, mutta ei samalla
+tavalla kuin ennen; jonkinlainen levottomuus näkyi hänen vilkkaissa
+silmissään. Uusia korioita hetuleita ilmestyi yhä enemmin hänen
+puvussaan, viimein koreat puikkorenkaatkin korvissa välkähtelivät--ja
+yhä ylpeämmäksi muuttui hän. Entiset ystävät ja palvellussisarensa ei
+hänelle enää oikeen seurakumppaneiksi kelvanneet, sillä olipa hän
+talonpojan morsian, ja tunsi itsensä siksi. Mutta silloin olikin jo
+astuttu siveyden rajain yli, hienot siveettömyyden taimet versoneet,
+taitavan kasvattajan hoidossa.
+
+Oli taas keväinen sunnuntai-ilta, kylvöt ja muut kasvit olivat
+kauniilla oralla, joita maamiehet katselivat hyvillä toiveilla. Niinpä
+oli Kantalan isäntäkin katselemassa kylvöjään ja kohteli palatessaan
+Tapalan ukon, joka kanssa palasi pelloltaan. Siinä sitten, kaikenlaista
+jutellessa, sanoi Tapala muun muassa: "Meidänhän ne työt tahtovat jäädä
+vallan takapajulle, on liika vähän väkeä ja nekin niitä näitä
+lontuksia, nyt sitten vielä täytyy ajaa piikakin pois."
+
+--"Ajaa piika pois, mistä syystä sitten?"
+
+"Mistäkö syystä?--mistäs muusta kuin siitä, kun roisto on antanut
+itsensä pilata ja piankin ehkä saa lapsia."--
+
+--"Jaa jaa, kyllä se on ikävä asia, kun tuollaisen kelpo tytön on käynyt
+niin pahasti, mutta eihän teidän kuitenkaan sovi tyttöä pois ajaa,
+teillä hän on paremmin kotonaan kuin muualla."
+
+--"Meilläkö? minä en pidä huoria talossani, se on totinen tosi, miksi
+ei silloin totellut, kun monesti varoitin häntä juoksemasta kylässä
+syntiseuroissa, miksi ei totellut?"
+
+--"Jaa jaa, mutta ehk'ette kieltäneet tarpeeksi monta kertaa; minä
+olenkin kuullut, että teidän oma poika on Annaa koreillut
+korvakelluttimilla ja kaikenmoisilla hetuleilla. Olisi ehkä aivan
+kohtuullista, jos Annasta tulisi talon miniä."
+
+--"Ja luuletko sinä sitten meidän Samulin piikoja pitävän, joka on
+siivoimpia nuoria miehiä maailmassa."
+
+--"Ei kerkiä kehumaan; yökoipari hän on ollut kauvan aikaa, vieläpä
+pahinta sorttia."
+
+--"Valehtelet!" tiuskaisi Tapala suuttuneena.
+
+--"Enpä sentään," sanoi Kantala vakavasti, "jos jätänkin jutuiksi, mitä
+olen muilta kuullut, on minulla kyllin omia silmin näkemiäni, tuskin on
+vielä viikkoa aikaa, kun omin käsin talutin hänen pois piikain
+makuuhuoneesta, koska pidin sopimattomana, että hän siellä kaiket yöt
+vetelehtii."
+
+Tapalalla ei ollut mitään sanottavaa; vihoissaan lähti hän kotoaan
+kohden, ja vielä samana iltana täytyi Annan ruveta korjaamaan
+kapineitaan, ei ollut enää armoa vähääkään.
+
+Koditonna, petettynä, hyljättynä, tuollaista ei Anna ikänä ollut
+tiennyt elämältä pelätä ja sempä tähden tuntuikin se kahta
+katkerammalta. Hän tiesi ett'ei hänellä enää ollut mitään odotettavaa
+petolliselta sulholtansa; nyt hän jo täydelleen käsitti, mikä tarkoitus
+oli Samulin lemmen lupauksilla. Ja kyllä hän oli noitten lupasten
+vakavuutta epäillyt alusta aikain, mutta ei hänessä ollut voimaa
+vastustamaan niitä monenlaisia houkutuksia, joita yhä uusia ilmestyi.
+
+Kiukku ja häpeä astuivat nyt entisen iloisuuden sijaan, köyhyys ja
+kopiseva tyhjyys joka paikassa--Anna oleskeli yönsä ladoissa ja muissa
+ulkohuoneissa, ei taipunut hän pyrkimään kenenkään asuntoon, kenties ei
+oikeen uskaltanutkaan. Monta kertaa oli hän aikeissa itse lopettaa
+elämänsä, mutta ei hänellä sentään ollut rohkeutta toteuttaa
+aikeitansa, hän eleli siis vaan kurjaa elämäänsä ja tulevaisuus
+kuvautui vieläkin kurjemmaksi. Mutta eipä saanut hän kauvan tälläkään
+tavalla rauhassa olla; kyläläiset päättivät, että kyllä tuolla naisella
+varmaankin on jotakin pahaa mielessä, kun tuolla tavoin piilottelee, ja
+silloin rupesivat kylän akat jommoiseenkin vartijatoimeen.--Olipa
+kerran yksi niin rohkea, että rupesi Annaa julkisesti torumaankin
+tuollaisesta olosta, samassa lisäten; "Jos muuten tahdot, voit saada
+vähäksi aikaa sijaa minunkin pirttini nurkassa."--Mutta kyllä tiesi
+Anna, ettei kylän häijyimmän akan pirtin nurkassa ollut juuri hauskat
+oltavat; sentähdon pakeni hän, sydän entistä synkempänä. Hän juoksi
+vähän matkaa kylästä olevalle sillalle, ja päätti nyt varmasti lopettaa
+elämänsä, hypätä sillalta alas koskeen--hän seisattui käsipuulla,
+katseli virran juoksua ja kuulteli sen hiljaista kohinaa, mieleensä
+muistui lapsuutensa ajat Ketolassa, usein hän sielläkin oli katsellut
+pienoisen virran hiljasta kulkua, vaan aivan toisella mielellä, kuin
+nyt. Ja juuri tällä hetkellä iski mieleensä ensikerran ajatus; mitäs
+jos kävisin Ketolaan--nuo jäykät ihmiset olivat kuitenkin parhaimpia,
+mitä hän oli kohdannut maailmassa: ainahan ne puhuivat suoraa totuutta
+ja toimivat sen mukaan ihan toisin kuin maailmalla--miksi olikaan hän
+sieltä ollenkaan lähtenyt, olisihan siellä nyt hyvä--mutta mitenkäs hän
+voisi ja kehtaisi sinne mennä takaisin, josta hyvinä päivinään oli niin
+ylpeästi suotta-aikojaan lähtenyt?--Kyllä se oli vaikeaa.--Mutta tässä
+oli kysymys elämästä ja kuolemasta, tässä ei ollut tinkimisen varaa.--
+Ja miksi ei hän koittaisi kaikkia, ennenkuin käy lopettamaan nuoren
+elämänsä? Kauhistuneena tempasi hän itsensä irti sillan käsipuusta ja
+alkoi vakavasti astella Ketolan torppaa kohden.
+
+--Ketola vaimoineen, poikineen palasi juuri työstä, kun he pihassa
+kohtasivat vaalean, surullisen näköisen Annan. Ihmetyksissään asettui
+koko perhe Annan ympärille seisomaan.--Tietämättä mitään lausua Anna
+puolestansa rupesi katkerasti itkemään, eikä voinut silmiinkään katsoa
+entisiä kasvatusvanhenpiansa. Viimein toki poikanen lapsen rohkeudella
+tarttui Annaa käteen ja sanoi, "tule Anna pirttiin!"
+
+Siitä sitten pääsivät vanhemmatkin alkuun, kertoivat pojan sanoja ja
+kyselivät, miksi hän itkee.
+
+Monen tuumimisen ja arvelun perästä, tuli vielä samana iltana
+päätökseksi, että Anna saisi jäädä torppaan. "Olisi vallankin hyvä",
+sanoi Jaakko, "jos pysyisit täällä enemmän aikaa, etkä kohta taas ensi
+tilaisuudessa lähtisi maailmalle hulluttelemaan."
+
+Mutta Anna tiesi, että päätös oli päätös, joka pysyi, hän tiesi että
+hänellä taas oli koti, jossa sai elää miten tahtoi ja hän päätti taas
+ruveta elämään uudestaan.
+
+Kylässä alkoi touhu ja hakeminen Annan katoamisen johdosta, luultiin
+hänen koettavan sikiötään salata: Toiset olivat hänen nähneet menevän
+joelle päin, ne luulivat, eikä syyttä, hänen koskeen hypänneen. Ja
+viikon päivät kesti tämänlaista levottomuutta, siksi kuin saatiin
+tietää missä hän nyt oli.
+
+Tapalan Samuli käveli vaan pyhyyden hännystakissa, ei hän ollut asiasta
+tietävinäänkään.
+
+
+
+VI.
+
+"Heikkilä" nimellinen talo oli vähän matkaa kylästä peltojen takana;
+isäntänä siellä oli parhaassa ijässä oleva mies, ankaranluontoinen ja
+ahkera työntekijä. Renkeinä hänellä tavallisesti oli nuoria alaikäisiä
+poikia, joilla hän osasi teettää työtä kelpolailla, ja jotka palvelivat
+pienestä palkasta. Kuuli hän sitten, eräänä syksynä, että Mattilassa
+oli poika, joka sai huudosta vapautensa ja joka ei enää tulisi talossa
+eteenpäin olemaan. Mattilaan silloin läksi Heikkilän isäntä renkiä
+pestaamaan, toivoen saavansa hyvät kaupat. Mutta siellä selitettiin
+hänelle, ett'ei tuommoista poikakloppia kannata ensinkään ruokkia,
+eihän se mitään viitsi tehdä, eikä osaa, sitäpaitsi on se vielä
+luonnostaan tavattoman ilkeä--"ja" lisäsi Mattilan emäntä--"meillä
+häntä on hyvin kasvatettu ja opastettu, mutta se oli semmoinen vesa,
+ett'ei se mistään parantunut."--"Jaa jaa," mumisi Heikkilä, "taitaa
+kyllä niinkin olla, mutta ainahan tuon ikäinen poika sentään voi jotain
+toimittaa."--Heikko ja huono raasu, ajatteli hän sitte katseltuaan
+poikaa, ei totta tuommoiselle kannata kallista palkkaa maksaa.--"Kuules
+Jussi! etkös sinä tulisi meille rengiksi?" Jussi ei tiennyt mitä tähän
+oikein pitäisi sanoa--hänkö rengiksi? sehän oli aivan tavatonta.--"Niin
+voudiksi," ehätti Kalle sanomaan, "etkö nyt, tuhmikko kuule mitä
+Heikkilä sanoo? oivallinen se voudiksi onkin tuo meidän Jussi, sen minä
+takaan." Heikkilä naurahti hiukan, ja Jussi loi Kalleen kiukkuisen
+katseen vaan samalla itsekseen mumisi: "kyllä minä tulisin jos
+huolitaan."
+
+"Kyllä minä huolin, mitäs minä turhia kyselisin," sanoi Heikkilä,
+"mutta sen tahdon ilmoittaa, että meillä tarvitsee tehdä työtä
+saantonsa mukaan, enkä minä nyt ensinnä voi sinulle suurta palkkaa
+maksaa. Vaan jos näytät mies olevasi, niin sitten lisään--tästä saat
+nyt hiukan pestin," jatkoi hän, antain Jussille markan rahan.--Se oli
+ensimmäinen markka, melkeimpä ensimmäinen raha Jussilla, ja hän katseli
+sitä mielihyvillään. Mutta siitäkin oli hänelle pian enemmän kiusaa
+kuin iloa, sillä heti karkasivat pojat hänen kimppuunsa, ihmettelivät,
+ja uhosivat tuota suurta aarretta. He tuumasivat, että mitenkäs se
+Jussi nyt uskaltaa maatakkaan panna, kun oli rengin pesti taskussa, kun
+ei hän nyt vaan rosvojen pariin joutuisi.
+
+Ja muutaman päivän perästä rupesi Jussi hankkimaan talosta pois, ja
+silloin tuli Mattilaisille ankara laskeminen, mitähän tuolle annetaan
+myötä? Ei häntä sopinut alastoinna menemään panna, mutta ei sille olisi
+hyviä vaatteitakaan kannattanut antaa. "Niitä uusia vaatteita, jotka
+hänelle suvella ripillä käydäkseen tehtiin, en anna suinkaan, vaikka
+mätänis," sanoi Mattilan emäntä, "ne auttavat kyllä Iivarille." Jussi
+itki ja kyseli, mitävasten niitä sitten oli hänelle tehtykään, koskei
+niitä annetakkaan. Isäntäkin tuumasi jo antaa pojan saada vaatteensa,
+mutta silloin avasi emäntä taas kiljuvan kitansa, ja silloin oli
+rauhallisinta olla ääneti.
+
+Huonoilla, melkeimpä ryysyisillä vaatteilla läksi Jussi Mattilasta, ja
+tämä tuotti vielä enemmin kiukkua tuota lapsuutensa kotoa kohtaan. Hän
+itki ja kiroili mennessään, pui nyrkkiänsä taloa kohden ja mutisi:
+"Huuto-Jussi! katsele nyt Mattilan emäntä, jo se nyt menee, jopa nyt
+pääset siitä riivatusta elukasta--joka sinua palveli ja passasi, sai
+lyöntiä ja haukkumista, ja sitten päälle päätteeksi nämät koreat
+ryysyt."
+
+Pian tuli Heikkilä huomaamaan, ett'ei Mattilaiset olleetkaan aivan
+turhia laskeneet Jussin huonosta työkyvystä, sillä uusi renki
+todellakaan ei osannut tehdä juuri mitään. Ensi alussa oli Jussilla
+kuitenkin ankara halu oppia jotakin tekemään, ja tuli siitä kuitenkin
+aina sitä ja tätä valmista, varsinkin kun ei hänen täällä tarvinnut
+kuulla niin paljon pilkkaa ja toria kuin Mattilassa.
+
+Tuli sitten talvi kylmine pakkasineen ja luminietoksineen, ja silloin
+muuttuivat Jussinkin olot kahta kamalammiksi: vaatteensa, nekin vähät,
+mitä hänellä oli Mattilasta, olivat tyyni pilalle kuluneet, ja mitä
+hänelle talosta annettiin, oli usein aivan riittämätöntä.
+
+Tuskimpa kerkesikään Heikkilä muuta ajattelemaan, kuin työtään,
+talvisinkin nousi hän ylös jo kello kahden, kolmen aikana, sitten
+lähdettiin metsälle, oli pyry tai pakkanen, ja silloin oli Jussinkin
+lähteminen, ei siinä kysytty, pysytkö sulilla vai et.
+
+Kurjana, hytisten ja tutisten, istui Jussi reen kulmassa, isäntä ja
+toiset rengit pakoittivat häntä liikkumaan, jotta pysyisi lämpimänä,
+mutta silloin rupesi Jussi pahasti poraamaan ja intti, että sitten
+hänen tulee vaan paremmin vilu. Eikä tuo väite ollutkaan perätön, sillä
+hänen vähät vaatteensa olivat pahoja napittomia riekaleita, joista
+kävellessä löi yksi lieve sinne, toinen tänne, ja tuon tuostakin
+vilkahti osa alastontakin ruumista vaatetten lomista. Ja sitten sai hän
+kuulla, joka muuten olikin totta, ett'ei hänestä ollut apua niin
+rahtuakaan, ei kuorman teossa eikä hevosen ajossa, kyllähän hänen
+puolestaan saivat kuormat mennä sinne tänne pitkin tienvieriä ja sinne
+kaatua; Jussille oli siinä kyllin, että pysyi mukana.--Kun sitten oli
+iltapuhdetta kulunut jo hyvät tuokiot, käytiin viimein sisälle ja kun
+Jussi sai muurin liepeillä hautoa kohmettuneita jäseniänsä, tuntui se
+aivan hauskalta. Mutta sitä iloa hämmenti tieto, että pian taas oli
+ulos pakkaseen lähdettävä.
+
+Kerran taas, kun pakkanen oli ollut tavallista ankarampi, Jussi entistä
+viluisempi ja laiskempi, istui hän, hyvin ansaitut torat saatuaan,
+muurin penkillä lämmittelemässä. Siinä päätti hän itseksensä, että
+hänen elämänsä tätä nykyä oli kurjaakin kurjempi, joka kyllä oli totta
+sekin. Mitäpä minusta, ajatteli hän, kyllä se on tosi, ett'ei minusta
+ole mieheksi--taitaisi vielä käydä laatuun, jos olisi vaatteet, mutta
+nyt minä jäädyn auttamattomasti. Hiljaa nyyhkien kävi hän vuoteellensa
+ja väänteli itseään rauhattomasti, mutta sitten, kun arveli talonväen
+nukkuneen, hiivi hän hiljaa ylös, puki itsensä, otti korista jonkin
+leivän ja pujahti ulos kirkuvaan pakkaseen. Hiljaa juostessaan kylää
+kohden arveli hän, että tämä mahtoi olla rohkea teko. Mutta ei hän sitä
+sentään kerinnyt niin paljon miettimään, pää-asia oli että pääsisi
+kylään jonkun lämmitettyyn saunaan makaamaan.
+
+Näin olivat ne mieheksi pyrkimisen aikeet, jotka Jussia syksyllä hieman
+innostuttivat, saaneet viimeisen iskunsa. Tämä olikin melkein
+välttämättömyys, sillä liikaa olisi vaatia ketään pakkasessa
+puolialastomana kuljeksimaan ja työtä tekemään. Tämä todella olikin
+ainoa syy, minkätähden Jussi paikastaan lähti, sillä muutoin tyytyi hän
+oloihinsa paremmin kuin koskaan ennen. Hän oli tälläkin kerralla
+osunnut väärään paikkaan, tosin ei nyt pilkkaajain ja kiusantekijäin
+pariin, mutta kovaluontoisten ihmisten, semmoisten, jotka tuskin
+joutuuvat omaa itseänsäkään hoitamaan, saati sitten toista. Hoitoa hän
+olisi tarvinnut, henkistä ja ruumiillista, mutta mistä sitä tulee
+kaikille, tarvitsijoita on niin paljon.
+
+Ei ollut sekään mitään hauskaa elämää, jota Jussi kylän kulkurina
+vietti, sillä tässä hänelle entisten lisäksi ilmestyi uusi kamala
+kumppani, joka useasti uhkaili hyvinkin ankaralla tavalla, tämä
+hiljainen kamala kumppani oli nälkä. Vilua hänen nyt sen sijaan
+tarvitsi vähemmin kärsiä, sillä eipä ihmiset voineet olla niin
+julkeita, että olisivat hänen pakkaseen ajaneet, varsinaisena asuntona
+hänellä oli saunat ja muutti hän aina sen mukaan, missä lämpöisempi
+oli.
+
+Mutta nautti Jussi toisinaan kuitenkin lihaviakin aterioita. Milloin
+oli jossakin talossa sonnan ajo, tai joku muu kiireisempi hevostyö,
+silloin sai Jussikin hevosen ajellaksensa ja silloin ei ollut nälällä
+mitään sanomista.--Kyllähän Jussi kylää kulkiessaan sai osakseen monta
+ankaraa sanaa ja pilkkaa yllin kyllin, mutta vähitellen oppi hänkin
+laskettelemaan suustansa kaikenlaista vastapainoa ja täten hämmentämään
+pahimmat pilkat. Muutoinkin rupesi hänestä lapsuuden raukkamaisuus
+aikaa myöten katoomaan. Tosin ei hänellä nytkään ollut itsestään mitään
+yleviä ajatuksia ja mistä niitä olisi syntyä voinutkaan, mutta
+vähitellen ilmaantui hänessä jommoistakin koiramaista ylpeyttä, tai
+oikeammin sanoen hävyttömyyttä. Parin vuoden kuluttua ei hän enää ollut
+niin aivan raukka ruumiinsakkaan puolesta, hän oli tavallisen miehen
+mittainen, vaikka muuten heikko. Mutta sitä myöten kuin ruumis kasvoi,
+kasvoivat myös kaikenlaiset paheet ja ilkeydet--Alusta aikain oli Jussi
+ollut näpistelijä ja näin tehnyt itsensä kyläläisten vihattavaksi.
+Mutta niin kauan kuin tuo näpisteleminen rajoittui leipäpalasiin ja
+muuhun syötävään, ei siitä pidetty suurta lukua; vasta kun Jussin
+rupesi mieli tekemään muitakin tavaroita, kohdeltiin häntä hieman
+ankarammin. Ei kuitenkaan se ankaruus kovin käynyt pitkälle; usein
+palasi Jussi jo toisena päivänä, aivan turvallisesti samaan taloon,
+josta toisena oli varastanut.
+
+Missä oli kortti- tai juomaseuroja, siellä oli Jussi aina
+juoksupoikana, ja näin pääsi hän seuraan osalliseksi, vaikka tosin
+ala-arvoisena miehenä. Kiiluvin silmin kurkisti hän silloin, voisiko
+jostakin rahapennisen napata. Tämä toimi onnistui toisinaan paremmin
+toisinaan huonommin, usein siitä vaan seurasi selkäsauna.
+
+Yhdeksäntoista vuotiaana oli Jussi jo kohtalaisen pitkä, kuiva ja suora
+nuorukainen, kasvonsa ei alkuaan olleet rumat, mutta vilkkuva, ilkeä
+katse antoi niille pahan näön. Kyläläiset nimittivät häntä nimillä,
+jotka ei aivan kauniilta kuuluneet; tavallisimpia olivat: roikale- ja
+revake-Jussi, Joutilas, ynnä muita sellaisia.--Ei Jussi sentään ollut
+enää aivan ryysyinen rekale, sillä toisinaan teki hän vähäisen työtä ja
+oli hänellä jo muitakin keinoja, joilla sai rahoja kokoon.
+
+Eipä hän enää ollut aivan itkusilmäinen raukkakaan, hänestä oli tullut
+kavala ilkiö, joka sydämmessään vihasi kaikkia onnellisempia, eikä
+kammonut mitään konnantyötä, jota vaan uskalsi tehdä. Kun sisimmässä
+povessaan asui tunne, joka sanoi hänen muita huonommaksi, ja sen mukaan
+päätti hän elääkin.
+
+Mattilaisia kohtaan asui hänessä katkera viha, sitä taloa ja sen
+haltijoita kartti hän jo kaukaa. "Poika häpee, kun hän tuommoiseksi on
+ruvennut, vaikka hyvän kasvatuksen sai," sanoivat Mattilaiset. Mutta
+häveliäisyyden oli Jussi jo aikoja sitten heittänyt, eikä suinkaan
+sentähden karttanut entisiä kasvatusvanhempiaan; syynä siihen oli yhä
+karttuva viha, ja ne koston tuumat, joita hänellä alinomaa oli
+mielessä.
+
+Jussilla ei tietysti ollut monta ystävää, jos sitä nimeä ollenkaan voi
+käyttää tällaisten miesten tovereille. Mutta eipä hän kuitenkaan ollut
+ainoa laatuaan; löytyi niitä semmoisia, jotka hänellekin
+seurakumppaneiksi sopivat.
+
+Kerran oli Mattilassa renkinä Mikko niminen mies, toisesta pitäjästä
+kotoisin. Kuljeksivana työmiehenä oli hän seudulle ilmestynyt ja
+sittemmin rengiksi ruvennut. Aika veitikka näytti mies olevan alusta
+aikain, hän joi ja pelasi, milloin vaan oli tilaisuutta, sekä näytti
+epärehelliseltä. Tästä miehestä sai Jussi seurakumppanin, oikeinpa
+hyvän toverin. Useasti seurustelivat he yhdessä ja silloin melkein aina
+juovuksissa, heillä näytti olevan yhteinen kukkaro ja tuo kukkaro ei
+ollut suinkaan tyhjä, se oli varma asia. Mutta yhtä varma oli, ett'ei
+nuot rahat olleet kummankaan ansaitsemia, sillä Jussi teki työtä
+entistäkin vähemmän, eikä Mikonkaan pieni palkka voinut niin riittää
+pitkälle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Oli syksy, uusikuun aika, yö musta ja pimeä. Kaksi miestä istuu
+peltokedolla, katajapensaan varjossa; heidän välillään on pullo, josta
+toinen mies ehtimiseen tarjoo toiselle. "Ryyppääs nyt aika kulaus asian
+alkajaisiksi," sanoo tarjooja muun muassa. Toinen ottaa ryypyn, tarjoo
+pullon takaisin ja sanoo: "etpä vielä ole sanonut, mikä tuo asia
+onkaan?"
+
+--"Jaa, tämä onkin aika asia, tuhannen markan asia--eikä siinä tarvitse
+kuin hiukkasen hyvää järkeä!"
+
+--"Mikä tuhannen markan?" sanoi toinen ja siirtyi likemmäksi.
+
+--"No kuultele sitten, tämmöinen se on: Heikkilä maksoi eilen velkansa
+meidän ukolle--tuhannen markkaa kauniita seteleitä,--rahat ovat
+piirongin laatikossa, avain peilin salakomerossa--minä olen kunnon
+renki ja tiedän tarkkaan talon asiat.--Nyt minä ajattelen, että
+tuo tuhannen markkaa saisi yhtähyvin olla meillä, kuin tuolla
+häijyn-ilkisellä, rikkaalla Mattilan äijälläkin."
+
+"Ja sillä riivatulla ämmällä," ehätti toinen sanomaan, "saakeli soi!
+Paljaasta koston halusta tahtoisin ne ottaa häneltä, vaikka en itse
+saisi penniäkään, mutta kyllä ne taitaa ottamatta pysyä!"
+
+"Kyllä tietysti nahjuksilta, mutta järkevä, reipas mies nappaa ne yks,
+kaks!"
+
+--"Milläs lailla se voisi laatuun käydä?"
+
+--"Aivan helposti, minulla on jo asia selvillä: huomenna on lauantai,
+tulee pimeä, kaikki väki käy kylpemään, tietysti minä myös, yks, kaks
+pujahdan minä kammariin, karautan rahat akkunalle ja juoksen saunaan,
+siksi kuin toisetkin. Sinä tietysti vartoot varalla, otat pois akkunan
+puolikkaan, sieppaat rahat ja sitten aika kyytiä toiselle puolen
+kylää."
+
+"Minnekkäs minä sitten panen rahat?"
+
+"Oh hoh, kyllä maar' onkin kiperä kysymys, huomenna sinulla on kyllä
+aikaa katsoa semmoista paikkaa; niitä on semmoisia sadoittaisin.--Mutta
+semmoinen se pitää olla, ett'ei siitä kukaan tiedä mitään ajatella,
+joku seinänrako, tai kiven halkeama. Huomenna menet sinä kuokkamaalles
+ja olet siellä kaiken päivää, ei missään tapauksessa saa antaa ihmisten
+mitään aavistaa, muutoin menee huonosti." Hän puhui huolettomasti, aina
+kuitenkin kuullellen, eikö ketään olisi lähellä, mutta jota enemmin hän
+puhui, sitä pelokkaammaksi kävi toverinsa ja sanoi epäröiden:
+
+"Mutta mitenkäs me sentään uskallamme noin suurta summaa?"
+
+--"Oi Jussi nahjusta," ilveili toinen, "vuosikausia on hän varastellut
+leipäpalasia ja kymmenpennisiä, joutunut kymmenen kertaa kiinni ja
+päässyt irti yhtä monta kertaa.--Ei Jussini! ei maksa vaivaa pitää
+varkaan nimeä tällaisten tähden. Kun kerran ottaa, pitää ottaa oikein
+tuntuvasti ja sitten taas olla ilman."
+
+"Pahoin pelkään, että viet minun väärälle tielle, vaikka ei minun ole
+väliä, sen huonompaa, kuin olen, ei minusta enää voi tulla!"
+
+"Jesta poo sitä poikaa! sehän on ihan vanhurskas!--katsoppas tätä
+poikaa, enpäs minä vaan ole huono, viheliäinen,--aika huoran mukula,
+saunan lonkossa kasvatettu, pienestä pitäin opetettu tämän maailman
+tavaroita tasimaan--mutta kiinni en ole joutunut, enkä hevillä
+joudukkaan. Olen jo jutellut, miten mennä vuonna Ilolan äijältä
+nappasin kuusi sataa markkaa; niillä rahoilla on useasti kastettu Jussi
+pojankin kaulaa. Mutta ne rahat ovat pian lopussa, toisia pitää
+hankkia, nyt olisi hyvä tilaisuus. Tulisi noin viisi sataa mieheen ja
+se huvi kaupan päälle--aatteles minkälainen elämä siitä nousee
+Mattilassa; parin päivän perästä ei tietysti löydy yhtä harakkaa koko
+kylässä."
+
+--Jussi kavahti ylös, "se käy laatuun," sopersi hän, "minä teen vaikka
+mitä, jos sillä hiukkasen voin kostaa Mattilaisille! mitä huolin minä,
+jos kiinnikkin joudun; ei minun päiväni sillä paljon pahane."
+
+"Kiinni! ei helkkarissa, sillähän olisi koko asia pilattu, pitää
+menetellä järjellisesti. Ensiksikin ei noilla rahoilla auta liiaksi
+leveillä--ryyppy nyt, veikkoseni! Kuule! jos niin huonosti kävis, että
+kiinni joutuisit, älä silloin minua asiaan sekoita, ei se hyödytä
+ollenkaan; jos minä joudun, lupaan minä sinulle samaa. Nyt menen ja
+hellitän hiukkasen akkunan nauloja, että sinä saat helpommin irti--
+vielä ryyppy, veikkoseni!"
+
+Kun Mattilan emäntä lauantai-iltana kylpemästä tullessaan kävi
+kammariin, havaitsi hän akkunan puolikkaan pois otetuksi ja tuulen
+puhaltavan huoneesen. Silloin kiljaisi hän kamalasti ja syöksyi ulos,
+kompastui kynnyksiin ja huusi: "varkaita, rosvoja, auttakaa, oi voi!"
+Isäntä hyökkäsi kammariin, pojat kintereillä ja--oi hirmua!--akkunan
+puolikas oli poissa, piirongin laatikko auki, rahat tipotiessään--oi
+ijankaikkinen! Sitten juostiin, kirottiin ja raivottiin.--Emäntä
+vakuutti, että häntä lyötiin päähän, hän kun peljästyksissä päänsä
+ovipieleen kolasi.
+
+Kun ensi mellakka hiukan haihtui, rupesi isäntä kovasti uhkaavana
+Mikkoa syyttämään. Mutta huoletonna vastasi veitikka: "ei, hyvät
+ystävät, minussa ole kahta persoonaa, ja niinkuin näitte, menin teidän
+kanssanne kylpemään ja yhdessä teidän kanssanne haudoin ja hassasin
+viimeisenkin synnillisen himon ruumiistani. Mitäs te minua suotta
+syyttelette?"
+
+Silloin kääntyi epäluulo luonnollisesti Joutilas-Jussin puoleen; hän on
+vanha varas ja tuntee paikat, niin arveltiin. Ja sitten lähdettiin
+miehissä kylälle Jussia hakemaan, joukkoon yhtyi vielä muutamia kylän
+miehiäkin, pian paisui joukko kymmenmiehiseksi.
+
+Jussi oikoili Toivolan saunan penkillä hyvillä mielin, mutta pelkäsi
+hän sentään, että hampaat helisivät. Ei hän tosin sitä huomannut, että
+kukaan olisi häntä teossaan nähnyt, mutta erittäin levoton hän
+sittenkin oli.--Ja nyt! nyt jyrisee, tullaan panemaan varasta kiinni--
+pako mahdoton--hui hirveää!
+
+Siinä se seisoi Jussi miesjoukon keskellä nolona peloissaan, ja miehet
+puhuivat tuhannesta markasta, jonka hän äsken oli varastanut. Jussi
+tiesi sen kyllä itsekkin, että oli varastanut, eikä hän tainnut muuta
+ajatella, kuin että nuot kylän miehetkin sen tiesivät, koska niin
+suoraa päätä häntä syyttivät. Hieman vaikeaksi tulikin hänelle antaa
+oikein lujaa kieltävää vastausta, ja viimein tunnusti hän peloissaan
+kaikki tyyni.
+
+Saadakseen Jussia tunnustamaan, lupasi Mattila jättää koko asian
+sikseen; mutta saatuaan rahat kouraansa vaati hän heti Jussin kiinni
+panemista, ja lähetti hänet paraillaan pidettäviin syyskeräjiin.
+
+Siellä sai Jussi tuomionsa, vesikoppia, vankeutta; semmoisethan
+varkaalle kuuluvat, vaan Jussi virkkoi, naurahtain kylmästi:
+"Tuleekohan tuosta päivät paljoa huonommaksi, kuin ovat olleet tähän
+asti?"
+
+Ja vanhurskaat vaimot, semmoiset kuin Tapalan emäntä ja moni muu,
+valittelivat mailman pahuutta, ja ihmettelivät, kun ei koko Luisulan
+lapsisarjassa ollut yhtään kunto ihmistä, vaikka isä ja äiti olivat
+koko hyviä ihmisiä.
+
+
+
+VII.
+
+Pianhan ne kyläläisiltä unohtuivat koko Luisulan lapset, olivathan ne
+niinkuin olleet ja menneet. Anna tosin vielä joskus pikimmiten
+näyttäytyi kylässä, mutta eihän sillä ollut sen suurempaa merkitystä,
+hänellä oli tyttö ja hän asui metsätöllissä, se hänestä tiedettiin.
+
+Ainoa paikka, missä heitä paremmassa muistossa pidettiin, oli Kantala.
+Useasti muisti vakava Kantalan ukko lahjakasta, uhkarohkeaa
+renkipoikaa, joka lähti maailmalle, muka siinä tarkoituksessa, että
+voisi saada paremman aseman.--Olihan Kantala kerran löytänyt
+kirjeenkin; tosin siitä oli poissa lähettäjän nimi, vieläpä sekin,
+kenelle se oli lähetetty, mutta sittenkin sai Kantala siitä monta
+tietoa entisten lisäksi. Kyllähän arvasi ukko, minkätähden Elsa niin
+jyrkästi hylkäsi kaikki ne edulliset kosiotarjoukset, joita alituiseen
+oli tarjonna, mutta hän ei virkannut sanaakaan, hiukkasen vaan huultaan
+puraisi. Eipä ollut hänellä yhtään halua antaa tytärtään maan
+kuleksijalle, jota yleisesti pidettiin rosvona ja jonka veli istui
+linnassa varkaudesta.
+
+Toiselta puolen, mitä voisi hän sanoa, jos tuo rohkea, pulska
+nuorukainen yhtäkkiään astui hänen eteensä talonisäntänä ja pyysi Elsaa
+vaimoksensa; sillä täytyihän myöntää, että mies, joka omalla työllä ja
+taidollaan on koonnut jommoisenkin omaisuuden, on paljoa etevämpi
+upporikasta perijää, joka ei ole tehnyt mitään omaisuutensa eteen. Eikä
+Kantala pitänyt ollenkaan mahdottomana, että Matista talokas tulisi,
+olipa se poika tavattoman järkevä. Sitten tuo kirje?--puhuttiinhan
+siinä kymmenentuhannen urakoista, kolmentuhannen voitosta y.m.--Ja Elsa
+sitten, olipa se aina vaan hilpeällä mielellä, vaikka äiti ehtimiseen
+jamasi ja jankkas häntä sulhasille menemään; varmaankin tiesi tyttö
+jotakin Matin asioista. Näin ajatteli ja tuumi Kantalan ukko, puhumatta
+siitä kumminkaan sanaakaan, ei edes omalle emännälleen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kerran eräänä Syyskuun päivänä huomasi Kantalan Elsa, katsahtaissaan
+akkunasta ulos, nuoren miehen, hyvällä hevosella ajavan taloa kohden.
+Hiukkasen aikaa katseltuaan, poistui hän huoneesta, punastunein
+kasvoin. Tämän huomasi Kantalan tarkka isäntä, joka toisella puolella
+huonetta säkkejä tarkasteli, kävi akkunan luo ja silmäsi ulos.--"Tuon
+arvasin," mutisi hän itsekseen, heitti säkkikasan käsivarreltaan ja
+kävi vierasta vastan. "Kuules Antti," huusi hän pojalle, joka pihan
+perällä hakoja kakkasi, "tules ottamaan tämän vieraan hevonen ja vie se
+talliin!"
+
+Siinähän se oli entinen Luisulan Matti ihka elävänä, paljon vaan oli
+poika miehistynyt; tullut aivan herrasmiehen näköiseksi, niinkuin
+Kantalan emäntä sanoi. Suoraan ja arvokkaasti, mutta entisellä
+vilkkaalla tavallaan tervehteli Matti entistä isäntäväkeään; kaikesta
+näkyi, että hän oli vielä sama Luisulan Matti, mutta nyt täysin
+varttuneena miehenä.
+
+Ei kulunut montakaan tuntia, kun Matti jo oli kertonut koko historiansa
+siitä asti, kun Kantalasta läksi.--"Se meni kuin itsestään," sanoi hän,
+"ensin kymmenen, sitte sadan, sitte tuhannen markan urakoita. Ja
+viimein oikeen kymmenentuhannen töitä; siinä tulee rahoja kokoon,
+niinkuin mitäkin roskaa.--Sitten ne työmiehet," jatkoi hän, "eihän ne
+tarvitse muuta kuin joitakuita sukkelia sanoja, kun jo huhtoovat kuin
+hullut--yhdessä työhön ja työstä pois, kas se on jotakin, josta työn
+menestys on riippuvainen."
+
+--Nyt oli Matti kuullut, että Toivolan talo viho viimeinkin oli
+myytävissä.--"Ja tarvitsis tuo raja jo hiukkasen korjata," sanoi Matti,
+"ja olenpa aikonut ottaa tuon tehdäkseni, jos vaan kaupat säilyy."
+
+Niin ne kaupat sitten säilyi, että Matti jo ennenkuin viikko oli
+lopussa, oli isäntänä Toivolassa, tosin ei tämä isännyys vielä ollut
+kihlakunnan oikeudessa huudettu, mutta kaupat oli laillisesti tehty,
+talonhaltijain ja velkojain suostumuksella, ja rahat oli Matti paikalla
+maksanut. Eikä se Toivola aivan kallis talo ollutkaan, vaikka olikin
+laajat maat ja metsät; oli näet jo vuosikymmeniä ollut talon
+haltijoilla tapana elää vaan noin päivä kerrassaan, sen pitempää
+tulevaisuutta ajattelematta. Siispä kaikki työt olivat takapajulla ja
+tehtiin huonosti, siksi kuin ei talo enää tuottanut juuri mitään;
+sitten velkaannuttiin ja viimein täytyi myydä koko talo.
+
+Vaan Matti ei niin paljon katsonut talon nykyistä rappiotilaa, kuin
+sitä, mitä siitä tulevaisuudessa voisi saada; hän tiesi Toivolassa
+olevan paljon laajoja maa-aloja, joista viljelyksellä voisi ehkä saada
+suuriakin tuloja: hän tiesi, että Toivola vielä voisi olla paras talo
+kylässä.
+
+Kyläläisillä oli jos joitakin arveluita ja juttuja Matin rikkauksista;
+suuri osa pitivät häntä yleisenä rosvona, joka muka oli monta
+matkamiestä kuristanut; toiset taas tiesivät, että hän sukkelalla
+kepposella, ei tiedetty oikein minkälaisella, oli veijannut rahat
+eräältä Helsinkin kauppiaalta, ja monta muuta sellaista. Jos joku
+tahtoi väittää, että Matti rehellisellä tavalla oli rahansa koonnut,
+naurettiin hänen tyhmyyttään, mitenkä muka se olisi mahdollista, että
+poikanulkki muutaman vuoden ajalla voisi tuommoiset rahat koota?--Ja
+äärettömän paljon niitä oli, niitä rahoja Matilla, sen oli jokainen
+tietävinään ja aina toinen toistansa paremmin. Tulipa oikein riidan
+aineeksi kielikelloille Matin rahat, kun toiset tiesivät niitä olevan
+vaan kymmentuhansia ja toiset taas väittivät varmaan tietävänsä niitä
+olevan satojakin tuhansia.
+
+Mutta rahakas mies on kuitenkin aina mies, niinpä Mattikin. Vaikka
+häntä yleisesti pidettiin rosvona ja varkaana, niin myönnettiin
+kuitenkin, että hän oli reipas mies ja odotettiin uteliaisuudella
+mitenkä hän alkaisi ruveta elämään uudessa talossaan.
+
+Matti kyllä tiesi mitä hänestä kylällä ajateltiin ja puhuttiin; se
+koski häneen kipeästi, vaan hän ymmärsi ett'ei tässä mikään vastustus
+auttanut, Senpätähden ryhtyi hän vaan toimiinsa, tuntien sydämmessään,
+että paljon oli vielä tehtävä, ennenkuin tarkoituksen perille oli
+päästy.
+
+Ensi aikoina oli Matin vaikea saada miehiä töihinsä, joihin hän heti
+innolla ryhtyi; mutta jos kerran jonkun sai, niin se hänellä pysyikin,
+eikä ne enää ollenkaan kärsineet isäntäänsä rosvoksi nimitettävän.
+
+Ensi kevännä oli Toivolan talo ihka rauniona perustuksia myöden, siellä
+hääräsi miehiä, kirveet paukkuivat ja kanget kalisivat, ja ennenkuin
+kesä oli puolessa, oli jo kaksi sievää rakennusta kohonnut raunioista
+ylös.
+
+Ihmetellen katselivat kyläläiset noita heidän mielestään varsin
+tavattomia työpuuhia ja laskivat niitä rahasummia, joita jo oli noihin
+töihin mennyt, vaan toiset naurahtain sanoivat: "eihän tuommoiset
+summat Matin rahoissa mitään tunnu."--Mutta niin se todella oli, että
+Matti näissä töissä ja puuhissa kulutti rahansa viimeiseen penniin,
+silloin lainasi hän Kantalalta ja jatkoi vaan töitään entisellä
+innolla.--Kun Kantala kerran kysäsi, kuinka paljon Matti jo oli pannut
+Toivolaan rahoja, sanoi Matti naurahtain: "noin viisi tai kuusitoista
+tuhatta kaikkineen, vaan yksi palsta Toivolan hirsimetsää maksaa
+enemmän, kuin tuon summan".
+
+Sitä ei silloin vielä tiedetty, mikä rikkaus hongikoissa piili, mutta
+Matti oli maailmalla jo huomannut tuon uuden liikkeen ja hän aavisti,
+että Toivola, jossa oli suuri vankka metsä, pian olisi kalliimpia
+taloja.
+
+Muutaman vuoden kuluttua nähtiin sekin ihme, että Toivolan pelloissa
+alkoi kasvaa ihan samannäköistä viljaa kuin muittenkin kyläläisten, ja
+sitä ei oltu nähty vuosikymmeniin. Mutta kaikki olikin siellä tehty
+ihka uudestaan, ojat, joista ennen tuskin enää sijaakaan näkyi, oli
+kaivettu suoriksi ja syviksi ja koko maa muokattu ihka uudella tavalla.
+
+Pian muuttui kyläläisten arvostelut ja käytös Mattia kohtaan kokonaan
+toisenlaiseksi; harvoin enää kuului puheita varkaasta ja rosvosta, ja
+Matti oli pian suotuisa vieras joka talossa. Ei enää pidetty minään
+mahdottomuutena, että semmoinen mies voi koota rahoja lyhyessä ajassa.
+Ja sitten tiedettiin, että huhut Matin äärettömistä rahasummista
+olivatkin perättömiä, tiedettiin hänen Kantalasta rahoja lainanneen--
+kenties olikin ne parhaasta päästä Kantalan rahoja, joita Matti käytti
+talonsa parantamiseen.
+
+Onni ja menestys näytti seuraavan Toivolan nuorta isäntää kaikilla
+aloilla, työväkensä kanssa oli hän aina hyvässä sovussa, ollen itse
+työssä etumiehenä. Se pilava leikillisyys, joka piili Matin lauseissa,
+viehätti jokaista, jopa niitäkin, jotka sanoivat häntä liian ylpeäksi
+ryhdikkään käytöksensä tähden.
+
+Mutta yhä vielä oli Matti naimatonna, ja emännöitsijän virkaa hoiti
+eräs vanhanpuoleinen palkkapiika. Siihen toimeen oli Matti ensinnä
+aikonut sisartaan, mutta käytyään Ketolan torpassa, näki hän Annalla
+siellä olevan paremman kodin kuin ensinnä uskoakkaan voi, ja samassa
+huomasi hän, ett'ei Annalla ollut ollenkaan halua tämän kodin
+jättämiseen. Mutta tyytyväinen näytti hän olevan nykyiseenkin
+emännöitsijään, koska ei halunnut naimisiin mennä, vaikka kyllä
+puhemiehet parastaan kokivat.
+
+"Tuohan on aivan kiusallista," Kantala itsekseen ajatteli,--"mikäpä
+lienee mielessä tuolla miehellä? Tyttö on kyllä jo naimaijässä, mitä
+hän vielä mahtaa varrota?"
+
+Kantala oli jo vanhentunut, poikansa, parhaassa miehuuden ijässä,
+hankki tuoda miniää taloon; ukko ajatteli luopua talonhallituksesta
+nuorempien eduksi, mutta olisihan ensin sopivaa pitää häitä
+tyttärellensä.
+
+Viimein se ilmestyikin kosija, eräänä kevätiltana, pitäen tyttöä
+kädestä, astui hän suoraan ja rohkeasti Kantalan vanhusten eteen,
+kysyen tahtoisivatko nämät antaa tyttärensä Luisulan Matille, entiselle
+kerjäläiselle.--"Ota hän", sanoi Kantala, "ja olkoon hän sinulle hyvä
+emäntä, sillä semmoisen sinä ansaitset paremmin, kuin moni muu."
+
+--"Se, mitä olen," sanoi Matti liikutettuna, "on suurimmaksi osaksi
+teidän, ja erittäin tämän tytön ansio; täällä minussa eloon heräsi
+ihminen, joka mailmalla kulkeissani jo oli aivan turmeltunut. Täällä,
+hupaisan kodin suojassa, kasvoi ja varttui ihmiselliset tunteeni ja
+petomainen raakuus väheni--ja tämä tyttö sitten", jatkoi hän
+kiihkeästi, "on antanut minulle intoa toimissani; rakkauteni oli
+tulinen ja luja ja minä tiesin Elsankin minua rakastavan, vaan samalla
+tiesin, ett'ei hän ollut renkipojalle sopiva. Koska tunsin kykeneväni
+johonkin, päätin pyrkiä paremmalle asemalle, se on jo osaksi onnistunut
+ja nyt jo haluaisin täyttää suurimman toiveeni."
+
+"Niin se on, vaan kukahan tätä olisi uskonut," sanoi Kantalan emäntä
+silmät kyynelissä, "minä hieman pelkäsin jotain tään tapaista jo aikoja
+sitten, en olisi mielelläni antanut tytärtäni rengille, enhän voinut
+aavistaa, että asiat voivat niin paljon muuttua."
+
+Kun sitte pyhänä pappi saarnastuolissa julisti Matti Toivolan
+avioliittoon aikovan, kuulteli monikin herkillä korvin, kukahan morsian
+olisi, mutta kotia tultuaan väitti jokainen jo kauvan sitten asian
+arvanneensa.
+
+Eihän tästä enää ole pitkiä sanottavia. Häät olivat pulskanlaiset
+talonpoikaishäät, morsiuspari näytti iloiselta ja onnelliselta,
+niinkuin luonnollista olikin; perustuihan heidän liittonsa todelliseen
+rakkauteen.
+
+Joku aika häittensä jälkeen näki Matti kerran iltasella, pellolta
+tullessaan, miehen piilottelevan nurkkain takana. Hän päätti heti ottaa
+selvon, kuka tuo olisi, ja läksi häntä etsimään. Mies aikoi ensinnä
+paeta, mutta päätti kai sen turhaksi, koska jäi nolona seisomaan.
+Katseltuaan miestä vähäisen, huomasi Matti hänessä jotakin tuttavan
+tapaista ja heti iski mieleensä ajatus: tuo on varmaankin veljeni. Mitä
+kauvemmin hän katseli, sitä varmemmaksi tuli tämä ajatus; tuommoinen
+kurjannäköinen, roistomainen rekale varmaankin veljensä oli.--"Mikä
+sinä olet miehiäsi?" kysäisi Matti viimein. Mies ei vastannut mitään,
+katseli vaan alaspäin.
+
+--"Oletko sinä veljeni Jussi?"--kysyi Matti taas. Jotain myöntävää
+murinaa kuului miehen kurkusta ja hän aikoi kääntyä pois.
+
+Vaan Matti ei häntä enää päästänyt, melkein väkivallalla laahasi hän
+Jussin sisälle, joka yhä nurisi ja pyysi päästä pois.--Toisena päivänä
+nähtiin jo Jussi, paremmissa vaatteissa, työssä Toivolassa; melkein
+pakolla oli Matti hänen siihen asettanut. Ja Toivolaan Jussi sitten
+perästäkin jäi; tosin murisi hän ensimmältä useasti, eikä tahtonut
+työtä tehdä, uhkasipa toisinaan jättää koko talon, mutta tekemättä se
+kuitenkin jäi--Onneksensa huomasi Jussi, että hänellä nyt oli paremmat
+päivät kuin milloinkaan ennen ja sen huomattua pysyi hän paikoillaan.
+
+Surukseen näki Matti, että Jussi kasvatuksensa ja luonteensa puolesta
+oli täysi raakalainen ja että hän tällaisena oli ainoastaan kiusaksi.
+Tätä epäkohtaa päätti hän heti parhaansa mukaan korjata ja ryhtyi heti
+opettajatoimeen. Kyllä se ensialuksi oli vaikeata työtä, sillä Jussi
+oli aivan halutoin ja murisi kiukuissaan; mutta vähitellen sai Matti
+yhtä ja toista parempaa aatetta hänelle päähän ja sitä myöten rupesi
+murinakin lakkaamaan. Vähitellen tuli Jussille oikeen jommoinenkin
+opinhalu; silloin opetteli hän lukemaankin, joka taito jo aikoja sitten
+oli kokonaan unohduksiin jäänyt. Myöskin jumalanpelko rupesi Jussille
+koittamaan, kun Elsa sunnuntaina talonväelle luki Raamatusta.
+
+Eipä kumma siis jos vuosien kuluessa Jussin villi luonne muuttui
+hiljaiseksi ja hyväntahtoiseksi, ja koko talon väki kohteli häntä
+hyvin, sillä tiesivätpä he hänen isännän veljeksi. Kylälle ei Jussi
+halunnut mennä, kotonakin oleskeli hän parhaasta päästä itsekseen,
+samoin töissä, milloin vaan tilaisuutta oli. Mitäpä hänellä kylällä
+olikaan, muuta kuin muistoja kurjasta nuoruudesta, alinomaisista
+näpistelemisistä ja varkauksista. Olipa vielä jäljellä vanha ikävä
+tunne, joka sanoi hänen huonommaksi, kuin muut, eikä tämä tunne
+kadonnut veljen talossakaan.
+
+Vaan Matti oli kylälle ja pian koko kunnalle välttämätön henkilö; hän
+oli hyvä kirjoitusmies, tarkka luvunlaskija, paljon lukenut
+kirjallisuutta, sekä muuten järkevä; ainahan semmoinen mies oli
+tarpeesen. Ja päivä päivältä nousi hän arvossa kuntalaistensa
+silmissä.--Vaivaishoito ja erittäinkin turvattomat lapset oli Matin
+alinomaisena huolen esineenä, niitä hän tarkasteli ja hoiteli miten
+voi. Erittäin hellästi katseli hän pieniä kerjäläislapsia ja koetti
+heille opettaa jotakin hyvää. Kaikissa toimissaan oli Matilla apuna
+lempeä vaimonsa, jota hän rakasti enin mailmassa, ja luki kaikki hyvät
+toimet hänelle ansioksi.
+
+
+
+
+
+SALLIMAN OIKKUJA.
+
+Kirjoitti Alkio.
+
+
+
+I.
+
+"Mutta kovinhan nyt onkin kylmä, kun oikein nenänpäätä riitelee ja
+varpaita tahtoo koperoon vetää... Ai! ... oikein jalat nuljahtelevat
+tilaltaan tuossa roustikossa. Mikähän lieneekin, kun ei jo lunta tule
+enempää, vaikka Marraskuu lienee jo puolivälissä... Tuo kengän paulakin
+kun retajaa irralla..."
+
+Heistrokin Liisa laski kannettavansa mytyn viereensä maantielle ja
+rupesi sitomaan kenkänsä paulaa. Sen tehtyään alkoi taas matkaansa
+jatkaa ja itsekseen pakista:
+
+"Nuo pellavatkin ovat oikein raskaita, vaikka kyllähän siinä painavat
+ne Juntan emännän antamat leivätkin... Hyvä se on se emäntä, kun aina
+mulle antaa kehruunsa, vaikka kyllä olisi akkoja siellä likempänäkin.
+Ei sillä kehruulla paljoa kostu, mutta aina vähin ja kun Juholla nyt
+vaan työtä piisaisi talven yli, niin kyllä sitä Jumalan avulla taas
+elettäisiin kesään... Jumalan kiitos, ei meillä vielä kuitenkaan ole
+niin kovaa kun Nurkanperässä--millä elänevätkään talvensa yli, kun
+niitä lapsiakin on niin paljo... Mutta, mitä?! tulipalohan se tuolla
+ruskottaa meidän mäeltä! ja meillä ei ole kuin mukulat kotona, voi
+herra...!"
+
+Hän kiljui viimeiseksi sydäntä särkevällä epätoivon äänellä siunaten ja
+hyökkäsi juoksemaan. Sydän leiskahteli ensinnä muutaman kerran kovasti,
+niin että luuli rintaluihin koskevan. Veri täytti kaikki suonet
+pakotukseen, mutta sitten se ikään kuin hiljakseen alkoi norua, jonka
+ohessa voima tuntui pakenevan jaloista niin, ettei kyennyt juoksemaan
+ensinkään nopeasti, vaan tarvitsi voimiansa luonnottomasti ponnistaa,
+saadakseen jalkansa pakoitetuksi edes hitaasen liikkeesen.
+
+"Ihan varmaan se on kotona ja lapset kun siellä vaan ovat kahden
+kahdestansa ... ooih! Herra..."
+
+Liisa raukka koetti ponnistaa voimiansa ja yhä tähdätä katsettansa
+paloa kohden, jonka loimotus yhä kasvoi. Jokainen ulos tuleva henkäys
+sai kipeän valituksen äänen sydämestä lähtemään. "Oih!"
+
+Siihen hän seisahti. Rintaan pisti niin kovasti että veti oikein
+käppyrään koko ruumista. Pistos kuitenkin pian sen verran asettui että
+taas saattoi lähteä, vaikka se vieläkin tuntui, ... ennen olis
+saattanut kuolla ennen kuin paikalleen jäädä.
+
+Mutta sitten sattui mieleen ajatus, että miksi juuri heidän kohdalle
+pitäisi tuollainen onnettomuus sattuman ... ehkäpä se onkin jonkun
+muun...
+
+"Oi herra, kun se olisikin muiden tupa, joka palaa!" hän ääneensä
+huudahti. Tuon olettamisen mahdollisuus sai rinnassa sen verran jalan
+sijaa, että viimauksena lensi läpi koko ruumiin rauhoittava tunne ja
+hän pidättyi katselemaan. "Sivulta se on näkyvinään, eikä aivan meidän
+tuvan kohdalta."
+
+Toivo elähtyi rinnassa yhä elävämmäksi, ja jalkoihin palasi uusia
+voimia niin, että hän nyt saattoi nopeammin kylää kohden rientää.
+
+Alkoi jo kylästä huutoja ja hälinää korviin kuulua, mutta sanoja ei
+eroittanut vielä. Hermoissa vaikutti taas niin kummallinen voipumus,
+kun pelon ja toivon tunne sydämmessä vaihteli. Koetti kuuloansa
+teroittaa. Mitä ne huutavat? Saako kuulla hirveän musertavan totuuden,
+että oma tupa on tulessa, vaiko pelastavan, hurmaavan ilon sanoman,
+että se olisi jonkun muun?
+
+Rakennus-ryhmä sattui eteen, niin ettei itse tulipalo voinut nyt näkyä,
+ainoastaan kammottava punainen hohde pilvissä.
+
+"Kun olisikin noita huutoja eroittanut selvään ... olisi vaan saanut
+tietää ettei se oma rakas koti ole, niin siihen olisi istunut tien
+viereen lepäämään..."
+
+Jalat eivät roustikossa enään arastaneet, vaikka niiden kohtalo tuossa
+kylätiellä oli vielä, jos mahdollista, kovempi. Hiki juoksi pitkin
+ruumista ja tippui nenänpäästäkin loppumattomana norona.
+
+"Herra Jumala! nyt en enää jaksa," hän huokasi ja seisahtui. Ja kun
+kerran seisahtui, niin omituinen painava puutumus laskeusi
+jalkajäseniin. Ei luullut edemmäksi jaksavansa... Ja niinhän se nyt
+tuntui sydämessä, ettei tuo palo kotona ollut... Jonkun toisen mökkihän
+liekin!
+
+Tiellä hän seisoi ikäänkuin taidotonna ja tietämättä mitä piti tehdä.
+Kylästä kuului rattaiden pärinää ja epäselviä huutoja.
+
+"Heistro..." Se kuului selvästi. Varmaankin joku kysyi tulipalopaikkaa,
+johon tuo vastaus huudettiin...
+
+"Oo-o-i!"
+
+Liisan huuto oli kauheata epätoivoa ilmaiseva ja hyppäys kun hän
+liikkeelle lähti, mitä luonnottominta ponnistusta kysyvä. Mutta samassa
+jonkullainen hermottomuus kohtasi ja hän valahti tielle. Roustikko
+koski polviin ja kyynäspäihin kovasti, nahkaa läjään vieden. Tämän
+tuottamaa kipua ei nyt joutanut huomaamaan ... sydän oli toisaalla ja
+tuntokin siellä.
+
+"Voi lapsiani!"
+
+Todellisuuden tieto sai hänen voimiansa ponnistamaan. Kylänraitilla hän
+jo juoksi, nelisti ja ähki niin, että matkan päähän kuului. Saavutti
+siinä Pekkolaisen joka hitaasti astuskeli myös palopaikkaa kohden. Ei
+joutanut Liisa mitään puhumaan kun häntä sivuutti.
+
+"Sinullapa kiirettä on," virkkoi Pekkolainen hymähtäen ja
+välinpitämättömästi, kun tunsi Liisan.
+
+"Entä jos ... omanne palaisi teidänkin, niin..." Liisa yhä vaan riensi
+eteenpäin ja piti Pekkolaisen puhetta ankarana ivana.
+
+"Noo, paloipa tuollainen Nurkanperä keneltä tahansa, ei se niin..."
+
+"Nurkanperä! Meidän tupahan siellä palaa?" Liisa vähän seisahti.
+
+"Te-eidän," veti Pekkolainen pitkäänsä, "Nurkanperän Matin mökki se
+on!... Vieläpä juttua, korkeintaan kymmenen markan arvosta olisi
+polttopuita tullut siitä mökistä, ei mitään muuta." Pekkolainen koetti
+puheensa saada hyvin halveksivaksi, ääntänsä asian mukaisesti
+muodostelemalla.
+
+"Todellako?" Liisa kiljasi jo ennen kuin Pekkolainen ehti lopettaakaan.
+Hän oli seisahtunut autuaallista toivoa tuntien ja Pekkolainen, jota
+hän itsekin sata kertaa oli suurimmaksi köyhäin nylkyriksi noitunut,
+oli hänen mielestään kuin Jumalan enkeli.
+
+"Katso itse ... voot!"
+
+Pekkolainen oli astunut pari askelta Liisan ohitse ja osoitti kädellään
+palopaikkaa, joka siinä huoneitten välistä hyvin näkyi.
+
+"Teidän tupa näkyy tuossa valkean valossa ihan selvästi, ettei sillä
+ole pennin hätää. Nurkanperän räsä siinä palaa," toimitti Pekkolainen.
+
+Liisa heti sai selville, että niin oli asia. Hän näki oman kotinsa
+seisovan ihan eheänä ja ikäänkuin lämmittelevän tuolla mäenrinteessä
+Nurkanperän kustannuksella. Akka istahti siihen tienviereen ja sydämeen
+pakkautunut hirveä tuska vuosi pois kuin perattua kanavaa myöten ja sen
+ohella sieltä lähti paksuna, voimallisena virtana mahtava
+kiitollisuuden tunne, joka suussa ja kielellä muodostui sanoiksi:
+
+"Jesukselle kiitos olkoon!"
+
+Pienenlainen oli tupa, joka paloi. Paljon oli väkeä paikalla,
+enimmäkseen huvin vuoksi, sillä eihän sitä viitsinyt sammutus toimiin
+ruveta moni, koska vahinko oli niin pieni,--vanha, ränstynyt, läjään jo
+muutenkin menevä hökkeli! Tupakkaa oli tuossa miesten mukava polttaa ja
+lämmitellä ... seisoa parahiksi kaukana, ettei polttanut, eikä
+kylmäksikään käynyt. Ja akkain ja tyttöjen oli paljon mukavampi
+joutilaina likimaissa seisoa ja siunaillen päivitellä, kuinka se on
+surkeata kun koti palaa, vaikkapa huonoinenkin. Ja ne, jotka ainoan
+toimessa olevan paloruiskun kanssa työskentelivät, näkyivät sitä
+enemmän huviksensa tekevän, kuin tarkoituksella saada tulen voima
+häädetyksi. Kun ruiskusta vesi loppui, niin komensivat noituen kaikkia
+joutilaita veden hakuun ja saivat siten toimeen, että ainakin
+näennäinen sammutustoimi oli aina voimassa. Muutamilla naapurimökkien
+miehillä oli nähtävästi tosi tarkoitus saada jotain toimeen, sillä
+nokisina ja märkinä koettivat he purkaa palavaa rakennusta.
+
+Katsojain joukossa oli yleisenä mielipiteenä, että vahinko tuossa tulee
+varsin vähäinen.
+
+Pekkolainenkin siinä seisoi eräässä ryhmässä, kädet selän takana ja
+suussansa mälliä mämmelsi, toisesta poskesta toiseen,--se muuten oli
+hänen tapansa. Muuan nuorimies tuli siihen, asettui seisomaan
+Pekkolaisen viereen, iski piippuun ja rykäsi kuin lautamies.
+
+"Ei tuossa suuri vahinko tullut," sanoi hän ja antoi suunsa muodostua
+ymmärtäväiseen, vähän ylimieliseen hymyyn ja katsahti Pekkolaiseen.
+Tämä ei ollut huomaavinansa nuoren miehen puhetta, katseli vaan suu
+hymyssä tuleen päin, ikään kuin osoittaaksensa, että hän sen seikan
+tietää juuri paikalle, mutta ei viitsi tässä semmoisille miehille
+juttelemaankaan ruveta.
+
+"Korkeintaan 40 markan vahinko tuossa tuvassa ja irtainta ei lie ollut
+paljoa," lausui joku, jolla, vakavuudesta päättäen, näytti olevaa
+tarkoituksena lausua tasapuolinen arvostelu.
+
+"Kukahan lempo olisi tuosta rähjästä 40 maksanut!" ärjäsi Pekkolainen
+kiukkuisesti, ikään kuin häneltä olisi tuota summaa vaadittu, ja
+katseli voimallisesti ympärilleen. Luultavasti hän otaksui, että
+useimmat muuttivat mielipidettään siinä asiassa jo tuon ärjäisemisen
+kautta, sillä kiivaus katosi hänen kasvoiltaan ja tavallisuutensa
+mukaan toisella suupielellään hymyillen, alkoi hän kertoa:
+
+"Äsken kun tänne päin kävelin, tuli Heistrokin Liisa niin kauheasti
+ähkyen ja puhkuen kylästä päin, ettei eteensä nähnyt ... oli vähällä
+minut kumoon laukata. Hän luuli, että heidän tupa palaa. Voi
+turkkilainen, kun ämmällä oli hätä, hä, häh... Mutta kun sanoin, että
+Nurkanperän tupa se on, joka palaa, niin siihen läsähti tielle Jumalaa
+kiittelemään, ettei se nyt heidän ollutkaan. Siinä minä jo sanoin että
+korkeintaan kymmenen markan polttopuut tuosta mökistä olisi saanut ...
+ettei sen sammuttamiseen mitään niin ankaraa 'rottomia' ole. Eikä
+akalla enää ollutkaan mitään kiirettä, kun kuuli ja näki ettei oma
+mökki palanut; tuskin olisi huolinut vaikka kaikki muut mökit olisivat
+mäellä palaneet, hä häh."
+
+Pekkolainen katseli suoraan tuleen.
+
+"Pian tuon vertanen on vaikka omalta kylältä koottu," hän vielä jatkoi
+ja rykäsi päälle.
+
+"Joo," sanoi äskeinen nuori mies, "pian se on ollut tuommoinen koija."
+
+"Mutta väärin te puhutte miehet," rupesi joku vastustelemaan, "ei sitä
+tule tupaa kymmenellä markalla huonoakaan. Ei se ole muuta kun turhan
+päiväistä komeilemista kun tuollaisia puhutaan!"
+
+"Voi velikulta, mitähän sinäkin ymmärrät mailman asioita", rupesi
+Pekkolainen vastustajaa kukistamaan.
+
+"Ymmärrän ainakin yhtäpaljon kuin tekin."
+
+"Mitä sinä ... et mitään!"
+
+"Kyllähän se nyt niin on," sanoi eräs isäntä, aikoen mennä asiassa
+keskitietä, "ettei tupaa saa sillä hinnalla, mutta pian se olisi ollut
+Matin korjattava tuo, ei olisi enää pitkältä koossa pysynyt..."
+
+"Eei," yhtyi Pekkolainen, "läjään olisi mennyt tuota päätä kuin tyhjä
+säkki ja vielä mahdollisesti tappanut kakarajoukon sisälle."
+
+Tuo oli yleisen mielipiteen mukaan niin hauskasti sanottu, että sillä
+täytyi pyrskähtää nauramaan, joka lopulta, kun sitä vielä joukkoon
+evästeltiin, muuttui sydämelliseksi kaakotukseksi.
+
+"Mutta se siinä nyt on paha," puhui äskeinen isäntä, "mihin Matti-parka
+saa talvikortteerin joukkoineen."
+
+Joku tosin myönsi tuon olevan ikävän seikan, mutta hyvin suuri osa
+jatkoi kaakotusta ja ilvettä, kun oli kerran niin hauskalla tavalla
+sille tielle päästy.
+
+Erään vanhan vaimon tunteet loukkautuivat joukon huvituksesta, hän kun
+sattui siitä ohi kulkemaan.
+
+"Olisi joutanut noista pulmusista, joita tuolla äitinsä ympärillä
+häärii kuin varpusia ohraläjällä, muutama vähetä mökin kanssa," nauroi
+muuan hienotunteinen nuorukainen.
+
+Pekkolainenkin, joka sivumennen sanoen, oli itse lapsiton, siitä taas
+yltyi hartaasti nauramaan. Mutta kaikilla ei nauru enää ollut yhtä
+raikas, sillä useat rupesivat nolostuneilta näyttämään.
+
+"Toisen vahingosta älä riemuitse, sillä onni sinunkin kanssasi
+leikitsee."
+
+Tuo äskeinen vaimo, hän se oli, joka profeetallisella äänellä tuon
+virkkoi, Pekkolaista katsellen.
+
+Isku tuli parhaasen iloon. Se varmaankin kosketti tunteita useankin
+rinnassa ja erittäinkin Pekkolaisen, joka nähtävästi sävähtäen kääntyi
+vanhan Marketan puoleen ja koetti jatkaa kaakotustaan näyttääksensä
+ettei pienet asiat häneen koske. Mutta muutkin näkivät, että koski.
+
+Nuoret miehet eivät niinkään arkoja olleet itsestään ja pilkan
+laskeminen Marketasta alkoi heiltä käydä varsin sujuvasti. Marketa
+pakeni pois, ainoastaan tarpeen mukaan ja terävästi kieltänsä
+piesten.--
+
+Palosta pelastetun rääsyläjän vieressä istui Nurkanperän Sanna
+vaikerehtaen. Puolivuotiasta tyttöä piti hän rääsyihin käärittynä
+sylissään ja koetti imettää. Helmaan nojasi itkien ja viluansa
+valitellen kolmivuotias Tuppu, lakittomin päin.
+
+"Voi, voi, voi," valitti viisivuotias Liinu tuskissaan piehtaroiden
+äidin vieressä.
+
+"Lapsi-raukat, älkää te edes niin kovin itkekö ... minä oikein
+kuolen!..." huudahti äiti, ratketen tuskallisesti vaikertamaan.
+
+Ympärillä seisoi joukko akkoja, osa itkien ja osa valittavilla
+puheillaan osanottavaisuuttansa ilmaisten.
+
+"Monella tavalla se hyvä Jumala vetää puoleensa meitä kurjia
+syntis-raukkoja." huokasi siinä Korvisen emäntä ja pyyhki esiliinansa
+nurkalla silmäkuoppiaan.
+
+"Niin," liitti siihen painavasti eräs naapurimökin vaimo, "älä nyt
+Sanna parka anna murheen taakan niin raskaasti painaa mieltäsi... Pitää
+aina ajatella, että jota Jumala rakastaa, sitä hän myös rankaisee."
+
+Lapsi itki sylissä ja Sanna koetti sitä tyystyttää. Kyllä hän uskoi,
+että asia niin oli kuin naapurin akka sanoi, että jota Jumala rakastaa,
+sitä hän myös rankaisee. Mutta nyt tuntui se niin kovalta, niin
+raskaalta, että luonto tahtoi kapinaan nousta.
+
+"Hoh... Herra armahda, kuinka minulla oli hätää! ei yksikään usko!"
+Heistrokin Liisa hohkasi ikään kuin painavia tunteita itsestään
+karkottaaksensa, ja viimeisen sanan lopputavun hän kiljasi itkuun
+pillahtamalla. Hän nimittäin oli jo äsken kertonut, miten hän luuli
+kylästä tullessaan oman tupansa palavan.
+
+"Kyllähän sen arvaakin, kun jokainen menee omaan poveensa," sanoi joku.
+
+"Ei yksikään sitä arvaa, joka ei ole koettanut omalla kohdallaan, niin
+kuin minä," itki Heistrokin Liisa.
+
+"Niin no, ... mutta et sinäkään sitä nyt niin kovin ole koettanut ...
+eihän sulta mitään ole palanut. Sanna yksin tässä joukossa sen kokenut
+on ja tietää," sanoi äskeinen vaimo nurjasti Liisaa katsellen.
+Heistrokin Liisa oikein kiukustui, kun tahtoi tuo mokoma valheeksi
+tehdä hänen tunteitaan.
+
+"Tiedän minä sen asian paremmin kuin sinä!" hän huusi vimmatusti. Mutta
+samassa alkoi lapsi taas Sannan sylissä kipeästi itkeä ja muut
+käänsivät huomionsa sinnepäin. "Soo lastani, so ... soo... Voi rakas
+taivaallinen Isä! mitä minä olen tehnyt niin paljon kauheampaa syntiä,
+kuin muut, ettäs näin rankaiset? mitä, mitähän?" Ja hän itki niin
+katkerasti.
+
+"Kun meitä yksin näin kuritetaan. Te saatte kaikin mennä lämpöiseen
+kotiinne ja panna omaan sänkyynne makaamaan mutta me..."
+
+"Kyllähän sitä muitakin rangaistaan, yhtä yhdellä ja toista toisella
+kertaa ... ei se kaikille yht'aikaa tapahdu," sanoi joku.
+
+"Niinhän se on," alkoi sanoa Helpon Tiina, "mutta siihenkös se katsoo
+ihmis-sydän. Oli se kuka hyvänsä niin nurkumaan sitä tulee, kun vahinko
+omalle kohdalle sattuu... Ei ole yksi parempi kuin toinenkaan."
+
+"Jopahan," myönsivät muutamat, mutta Heistrokin Liisa sanoi:
+
+"Kyllähän, mutta ei saisi toivottaa onnettomuutta muille silloin kuin
+itselle on juuri tapahtunut. Silloinhan ei kukaan kykenisi toistaan
+auttamaan."
+
+"Enhän minä ole kellekään tällaista onnettomuutta toivottanut?" kysyi
+Nurkanperän Sanna osanotolla.
+
+"Et olekaan juuri... Mutta sanoit sinä sitä, että kun sinulta vaan
+yksin paloi."
+
+"No älä nyt hyvä ihminen niin kovin mun sanojani seulo. Ei sitä niin
+huomaa mitä sanoo, kun on tuskassa. Lapsi-raukkani..." Sanna huiskutti
+Miinaa käsivarrellaan ja koetti korjata huiviriekaletta paremmin Tupun
+päähän joka siinä kihnatessa oli takaraivolle luistanut.
+
+"Tuppu-parkani..."
+
+Huolien aalto ryntäsi taas päälle raskaana kun tunsi että Tupun oli
+niin kova vilu, pää oikein tutisi. Miina kitisi yhä, tietysti vilun
+vaikutuksesta hänkin.
+
+"Voi hyvä armias Isä! ... kun tuokin raukka nyt tässä vilustuu ja tulee
+pahemmin kipeäksi kuin on ollutkaan... Vaikka kuollahan tässä täytyykin
+meidän kaikkein ... ihan jok'ainoan, kun ei ole enää sitä huonoistakaan
+kattoa, jonka alle päänsä kallistaisi." Hän painoi Tuppua hartioista
+helmaansa ja itki.
+
+"Menisit nyt lastesi kanssa jonnekin pyytämään yösijaa, viluhan niiden
+tulee kovin, eikä tässä enää pitkälle käy oleminen", sanoi joku
+toisesta kylästä oleva vaimo.
+
+"Kuka antanee yösijaakaan tällaiselle joukolle?"
+
+"Herran tähden, mitä sinä puhut", huudahti sama emäntä, "eihän ihmiset
+nyt niin armottomia olle missään mailmassa!... Vaikka meille tulisitte,
+jos ette likempänä sijaa saa."
+
+Puhe loppui siihen muutamaksi minuutiksi, sillä likellä asuvat eivät
+mielellään ruvenneet puhumaan tuosta asiasta. Useimmat tunsivat, että
+jos tuohon jotain sanoisi, niin olisi se välttämätöntä käskeä kotiinsa,
+ja siihen ei ollut halua.
+
+"Heistrokin Liisaa, kuinka pyhkäsi itsensä pois, kun ruvettiin puhumaan
+yösijan annosta", ihmetteli Korvisen emäntä. "Hyvät ihmiset, kuinka on
+tyly, vaikka juur'ikään kertoi, kuinka hänellä oli hätää, kun luuli
+oman tupansa palavan. Voi sentään sitä ihmisluontoa... Olisi nyt
+luullut kaksin-käsin vetävän naapuriansa kotiinsa, kun tällainen
+onnettomuus tapahtui."
+
+"Sanoa Heistrokin Liisaa! Tuskissa ne ystävät koetellaan", lausui
+Helpon Tiina.
+
+"Tule meille Sanna lastesi kanssa", jatkoi hän. "On siellä ainakin
+lämmintä tulevaksi yöksi, vaikka ei muuta olisikaan. Mutta sitä lintu
+linnulle, jota linnulla itselläkin."
+
+"Kiitoksia Tiina."
+
+Sanna katseli tuleen, joka vielä jokseenkin voimallisesti paloi, sillä
+se oli juuri läjään räsähtänyt. Tunsi jonkullaisia kiitollisuuden
+tunteita niitä kohtaan, jotka siinä vielä sammutus puuhissa hyörivät,
+vaikka kaikki pelastamisen toivo oli jo aikaa ohitse mennyt.
+
+"Siinä se oli koti", sanoi Sanna ajatuksissaan.
+
+Yksi toisensa perään lähtivät akat pois--kotiinsa.
+
+"Eikö niitä leipiä saatu pois yhtään, Liinu?" kysyi Sanna tytöltään.
+
+"En minä ole ainakaan nähnyt."
+
+"Ei kattoa pään päällä ... ei ainoatakaan leipää!..."
+
+--Siinä hän yksinään istui kivellä, kyynäspää polven ja käsi posken
+nojassa, tuo Nurkanperän Matti, ja tuijotti tuleen, jonka ympärillä
+vielä viimeiset sammuttajat häärivät ja koettivat sitä, nyt äkillisen
+innon valtaamina kokonaan masentaa, ettei muka enää ryhtyisi
+hävittämään niitä muutamia, jo osiksi hiiltyneitä hirrenpätkiä, joita
+oli revitty irti seinistä, ennen kun kokonaan paloivat.
+
+Tuota puuhaa Matti koneellisesti katseli, vaikka ei hän sitä ajatellut.
+Miehen sydämellä oli raskas taakka, oikein hirveän painava. Puutetta
+oli heillä ollut ennenkin, mutta sitä olivat he kaikin jo tottuneet
+sietämään ... se oli tullut jokapäiväiseksi elämäksi. Vaan kuitenkin
+oli ollut aina lämmintä ja kotoista tuossa vanhassa mökissä... Mutta
+nyt?
+
+Tuossahan hän ne näki, kaikki neljä lastansa itkevän ja juoksentelevan,
+mihin milloinkin, ikään kuin kodittomat lampaat ... viides äidin
+sylissä, ja ne olivat hänen. Ei kukaan muu ihminen mailmassa ollut
+velvollinen niistä huolta pitämään. Hän yksin oli heidän
+elättämisestään edesvastauksessa yhteiskunnalle ja kasvatuksesta
+Jumalalle.
+
+Nyt koti oli tuossa, ahnaiden liekkien uhrina, savuna ilmaan mennyt ja
+osa hiilinä ja tuhkana jäi siihen vielä jälkeenpäinkin katkeraksi
+muistoksi tästä hirmuisesta yöstä.
+
+Ei ollut leivän palaa, ei edes kuivettunutta silakan päätä omasta
+varasta, jolla tyydyttää omaa ja edes lasten nälkäisiä vatsoja aamulla.
+Niin aamulla.--Missä sitä aamua nyt sitten vastaan otetaan? Tässäkö
+entisen kodin raunioilla kylmässä pakkasessa ... kuolla siinä kaikin ja
+kadota kodin kanssa yht'aikaa?
+
+Eihän siitä elämisestä enään puhettakaan ... työtä ei saa kuin silloin
+tällöin... Mökin hintaa ei ikänä enää saa kokoon... Tuo entinenkin oli
+häärahoilla ostettu! Ei kukaan ainakaan ota huoneesensa tällaista
+joukkoa pitemmäksi aikaa. Mahdollisesti vuorokaudeksi tahi pariksi
+riittää ihmisten armo ja sillä tavoin saa kulkea sitten vuorokausi
+ja talo, koskaan lakkaamatta, kuin Jerusalemin suutari, siksi kuin
+väsyy ... ja kuolee nälkään. Raskas huokaus nousi ahdistetusta
+rinnasta. Hän oikasi lyhyttä vartaloansa ja katseensa kiintyi
+Aukusti-nimiseen seitsen-vuotiseen poikaansa, joka oli ottanut vapaaksi
+heitetyn ruiskun suihkupillin käsiinsä, koettaaksensa, muka hänkin,
+vettä tuleen ohjata. Huviksensa lapsi tahtoi koetella, kuten ehkä useat
+muutkin tässä... Ei sieltä tullut vettä, kun ei kukaan aisoista
+painellut. "Sinä siinä!"
+
+Muuan nuorekas mies tempasi äkäisesti pillin pojan kädestä ja tyrkkäsi
+ynseästi. Samassa muutamat alkoivat painella aisoista. Pillin piteliä
+käänsi vesisuihkun Aukustin niskaan. Surkeasti poika kiljahti, horjahti
+ja satutti kätensä palavaan tuhkaan samalla kuin kylmä vesi ilkeästi
+valui niskasta alas pitkin ruumista.
+
+"Hä-hä-hä-hääh!..." nauroivat aisoista painajat ja suihkun-ohjaaja.
+
+Julmasti kiroten ryntäsi Nurkanperän Matti hätyyttäjän kimppuun ja
+pukkasi hänet suullensa maahan. Suihkupilli joutui kahakassa piteliänsä
+kädestä omiin hoteisiinsa ja sattui laskemaan terveellisestä
+sisällöstään hyvän kulauksen samaisen nuoren miehen naamaan, saattaen
+tämän samalla toisten huviksi kovasti äkältelemään.
+
+"... Ei saata antaa edes lasten olla rauhassa ... oikein täytyy
+ylenmäärin suuttua..." puhui Matti syvällä äänellä. Mutta samassa, kun
+oli miehen kumoon survassut, hän ikään kuin hämmästyi tekoansa ja alkoi
+vetäytyä poispäin.
+
+Poika tuli isänsä luo itkien:
+
+"Kättäni polttaa, isä, ja minä olen niin märkänä, kun tuo Jaska..."
+
+"Suus kiini! Jaska on rikas ja röyhkiä... Mutta ei sitä köyhääkään
+sentään tappaa saa", Matti alkoi pauhata. Kiukku ei tahtonut lähteä
+luonnosta ... ei saanut itseänsä hillityksi, vaikka tahtoi, sillä asia
+kävi kovin aatamille.
+
+Jaska oli hirmuinen, kun ylös nousi ... hän haukkui ja kirosi.
+
+Ihmiset kuuntelivat pystyssä korvin. Kumpasenkin riitapuolen asiaa
+ruvettiin puollustelemaan. Mattia se kovasti masensi kun vielä muutkin
+ihmiset rupesivat tuon konnantyötä puolustamaan ... eivät edes häpeä.
+
+Jaska pakkasi riivatusti Matin kimppuun. Mutta Matti ei ollut
+tappelumiehiä ... pakeni poispäin ja toivoi saavansa rauhassa olla ja
+katui jo äskeistäkin menettelyänsä. Kun poika valitti kättänsä
+polttavan niin Matti vei vesiastian luo ja käski sinne pistää.
+
+"Polttaako vielä?" kyseli isä.
+
+"Ei se enää niin..."
+
+Jaska pauhasi:
+
+"... kehtaa, sen kuvainen, kimppuun ruveta käymään, kun ihmiset
+sammuttamaan ovat tulleet ... muutama kerjäläinen, mutta odota!..."
+
+"Ei se sinulta paljaastaan vahinko ollut ... varsin sinä sen pojan
+päälle vettä panit", uskalsi joku huomauttaa. Mutta häntä rupesivat
+useat muutkin vastustamaan, ei ainoastaan asianomainen; vahingossa
+väittivät tuon tapahtuneen.
+
+"Ja jos ei niin vahingossakaan, vieläpä kuin juttua... Kerranko sitä
+tehdään sellaista leikkiä..."
+
+Matti kuuli kaikki ja tunsi yhä katkerammaksi kohtalonsa.
+
+"Polttaako vielä?" hän pojalta kysyi.
+
+"Alkaa se taas polttaa", uikutti poika ja pani käden uudestaan veteen.
+
+Vähitellen ihmiset palopaikalta siirtyilivät lämpöisiin koteihinsa
+rauhallisin tuutein. Muutamia joutilaimpia enään siinä hehkuvan
+hiilustan ympärillä hääräili. Sanna, Miinaa kannellen, liikkuili sinne
+tänne, nähtävästi ilman mitään tarkoittamatta. Liikkui vaan ja unohti
+että yö oli tulossa eikä yösijaa ollut. Lapset toisinaan siitä
+huomauttivat, kysellen mihin mentäisiin. Mutta ei äiti siihen juuri
+mitään vastannut... Eihän tästä mihinkään sopinut liikkua ennen kuin
+tuli sammuu... Tuo oli jonkunlaisena vaistomaisena tunteena rinnassa.
+
+Matin kanssa eivät he olleet koko iltana saattaneet puhua juuri mitään
+toisilleen. Kun sitä koetti, niin tuntui siltä, kuin suru olisi
+raskaammin painanut kuullessa kumppaninsa valituksia ... lohdutusta
+eivät he uskaltaneet toisiltaan toivoakaan.
+
+Mutta välttämättömyys sai vihdoin Matin asioita käytännöllisemmältäkin
+kannalta ajattelemaan. Astuen vaimonsa luo hän sanoi:
+
+"Minnekähän me tästä nyt?" Ei tullut kysymystään pidemmälle
+jatkaneeksi. Olihan se aivan luonnollista, että Sanna osasi tuosta jo
+aavistaa mitä hän tarkoitti.
+
+"Voi hyvä Jumala!..."
+
+Vaimo alkoi itkeä.
+
+Lapset hääräsivät hiilustan ympärillä lämmintänsä etsien.
+
+Matti tunsi että häneltäkin pakkasi itku, mutta koetti rohkaista
+itseänsä.
+
+"Tuota ... ei se nyt itkulla mahtane paremmaksi tulla... Jonnekin tässä
+täytyy mennä suojaa pyytämään." Matin ääni tahtoi sortua.
+
+Sanna katseli ympärillensä ja huomasi nyt vasta ettei montaa ihmistä
+ollutkaan enää paikalla. Ei ketään naapureita näkynyt ... ei
+valkeatakaan heidän tuvistaan... Heistrokissakin jo maattiin.
+
+"Ei tuo Heistrokin Liisa edes heille käskenyt yöksi, vaikka on niin iso
+tupa ja vähäsen väkeä", virkkoi Sanna.
+
+"Tietäähän sen, että vastahakoisia ne ovat vastaan ottamaan ... eihän
+ne mielellään ... mutta tähänkö sitä nyt sitten pitää kylmettyä ja
+kuolla?"
+
+"Kuolema, kuolema tässä tulee ihan paikalla, ei näin kurjia ole
+mailmassa muita!" valitti Sanna.
+
+"Mutta eihän nyt niin armottomia olle ihmiset, etteivät huoneen
+lämmintä anna, jos pyytämään menette, kun on tällainen vahinko tullut",
+arveli muuan poikanen, joka vielä myös oli paikalla.
+
+Tuo tuotti jotain rohkeutta ja lohdutusta Matin rintaan... Sitä tekee
+hyvää, niin vähäinenkin hyväntahtoisuuden osoitus, kun on oikein sen
+tarpeessa.
+
+"Niin, kyllähän ne nyt sentään, vaikka vastahakoisestikin antavat, kun
+pyytämään menee. Enköhän mene Heistrokkiin?" kysyi Matti vaimoltansa.
+
+"Meidän on vilu, saako mennä Heistrokkiin äiti?" tuli Liinu sanomaan ja
+Aukusti tuli perässä valittaen.
+
+"Täytyyhän sitä jonnekin mennä pyytämään ... koettaisit sinne
+Heistrokkiin. Helpon Tiina kyllä käski heille, mutta hänelläkin on niin
+pieni tupa eikä ole tottunut lasten kitinää yöllisellä ajalla kuulemaan
+ja sinne on niin pitkä."
+
+Matti lähti Heistrokkia kohden astumaan. Päässä risteili niin
+monellaisia synkeitä ajatuksia ja sydän tuntui kovin raskaalta. Ei
+ollut miehellä ennenkään suuria ollut maallista varallisuutta, olihan
+sen verran, että oli joukkoineen päässyt päivästä toiseen kituuttamaan.
+Mutta tuo tupa-rähjä oli ollut edes koti. Nyt ei ole kotiakaan ja,--
+Jumala ties' koska enää sellaista saakaan,--saako koskaan...
+
+"Nuo kelvottomat rääsyt ja lapsiliuta ovat nyt ainoa omaisuus!"
+
+"Kaikkein toisten mökkiläisten perheet saavat niin rauhallisesti nyt
+nukkua kodeissaan ja minun yksin... Miksi ankara sallimus antoi mökin
+palaa minulta, juuri minulta, kaikkein köyhimmältä?"
+
+Ja Matin luonto tahtoi nousta kapinaan sallimuksen toimia vastaan.
+
+Hänen korvaansa oli kuulunut, kun joku äsken kertoi, että Pekkolainen
+oli tätä vahinkoa arvostellut kymmenen markan arvoiseksi.
+
+"Kymmenen markan!"
+
+Olisi tuossa ollut Pekkolainen, niin kimppuun olisi käynyt, mokoman
+tunnottoman...
+
+Jo kopisti hän Heistrokin ovella ja lujasti kopistikin. Kovin kiukutti
+vielä, kun Pekkolaista ajatteli.
+
+Heistrokin tuvasta ei kuulunut mitään vastausta. Matti siirtyi ikkunan
+alle ja koetti lasiin päristää.
+
+"Yösijaa minun olis pitänyt joukolleni pyytää, kun..."
+
+Hän kuunteli. Ei hiiskaustakaan kuulunut sisältä. Vielä pari kertaa hän
+sormenpäillä koetti ikkunaan kopistaa.
+
+"Voi hävyttömiä!" hän ääneensä virkkoi, niin, että sisään varmaankin
+kuului. "Kyllähän tuon nyt jo kuulevat, mutta ei ole vaan yhtään halua
+auttaa ... kerjäläisiä, rikkaita kun ovat nyt meidän rinnalla..."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kohta avasi mökkinsä oven Helpon Tiina, kun koputuksen kuuli. Siunasi
+hartaasti, kun Sanna kertoi, ettei Heistrokin Liisa ollut yösijaa
+antanut.
+
+"Voi sentään", hän sanoi, "entä ei yhtään sitä mennä omaan poveensa ...
+ei yhtään, hmh."
+
+"Ei ne ajattele sitä", sanoi Sanna. "Minä sanoin sitten Matille, että
+mennään Tiinan luo, kyllä se antaa."
+
+"No Jumala armahda, minkä sitä sitten mennään, jos ei ihmisiin. Haetaan
+nyt navetasta vähän olkia pahnaksi tuohon lattiaan, että saatte koettaa
+levolle panna."
+
+
+
+II.
+
+Uni ei tänä yönä vaivannut Mattia eikä Sannaa. Lapset nukkuivat
+jokseenkin hyvin muut, paitsi Miina, tuo pienin, joka lähes yhteen
+jaksoon äänteli ja vaati äidin häntä vaalimaan ja hoitelemaan.
+
+"Kovinpa se lapsikin nyt on levoton", virkkoi Matti yöllä, "saaneeko
+Tiinakaan uuenrauhaa."
+
+Tiina käänsi kylkeä sängyssä ja ähkäsi. Tuo koski Sannan tunteisiin,
+sillä hän ymmärsi sen merkityksen kyllä. Eihän Tiina ollut lapsen
+itkuun tottunut, yksinäinen leski-ihminen, eikä koskaan ollut lapsia
+ollut...
+
+Tuntui niin pahalta Sannasta, kun tiesi hyväntekiäänsä rasittavansa.
+
+"Mitäs tähän nyt tehdään", hän vähän ajan kuluttua huokasi, "kun aamu
+edes pian joutuisi ja lopettaisi tämän yön."
+
+Tiinakin taas ähkäsi ja kääntyi vuoteellaan. Matti huokasi raskaasti,
+käänsi itseänsä hänkin. Oljet ratisivat alla ja synnyttivät ääntä.
+Pelotti, että sekin häiritsisi Tiinaa...
+
+Ehtoolla, kun Tiina niin ystävällisesti vastaan otti, oli Matin mieleen
+johtunut, että tässähän sitä nyt saadaankin sijaa toistaseksi. Tuo oli
+mieleen hiukan rauhoittavasti vaikuttanut... Nyt sekin toivelma
+haihtui. Ehkä jo huomenna saa uutta kortteeria lähteä hakemaan ja
+sitten yhä edelleen, joka päivä ... kukatiesi kuinka kauan.
+
+Ylös hän kömpi hiljaa, sillä sydämen levottomuus alkoi taas kasvaa
+sietämättömäksi. Ei hän ollut itseänsä edes riisunut, siispä ei ollut
+pukemisenkaan vaivaa.
+
+Tiinan vanha kello seinällä klimputti juuri kolme. Tulitikulla raapasi
+Matti valkeata, etsiäkseen Tiinan kirvestä.
+
+"Mitä sinä nyt?" kysyi Sanna.
+
+"Kirvestä vaan etsin. Olisin jotain polttoainetta mennyt aamuksi
+noutamaan, kun ei tässä untakaan saa ja on niin rauhaton mieli."
+
+Vaimo ei enää puhunut mitään. Hän ei tahtonut häiritä, kun Miina oli
+vähäksi aikaa saanut lepoa. Matti löysi kirveen oviloukosta, vesikorvon
+takaa, otti oven haasta ja meni ulos. Sanna nousi, Miina sylissä, ovea
+hakaan panemaan.
+
+"Jassoon," Tiina äännähti, kun kuuli Sannan ovea hakaavan. Hänkin aikoi
+sitä varten nousta.
+
+"Kyllähän niitä puita nyt olisi ollut, ettei sitä varten olisi
+tarvinnut yösydännä metsään mennä," sanoi Tiina lauhkeasti. Mutta
+Sannan mielestä oli siinä kuitenkin jotain tyytymättömyyden vieskoista.
+
+"Hän sanoi, että kun ei untakaan saa, niin meneehän sinne edes
+kävelemään aikansa kuluksi," koetti Sanna puollustaa.
+
+"Jopahan... Kyllä se surkea tapaus oli teille."
+
+"Oli se."
+
+Sannan teki jo mieli nousta, mutta ei uskaltanut, kun Tiinakin vielä
+tuntui niin unelias olevan.
+
+Tuppu ja Liinukin toisinaan unissaan alkoivat itkeä, kun kaikellaiset
+möröt ja painajaiset unta häiritsivät. Äidin täytyi aina mennä korvaan
+kuiskuttamaan ja tajulle saattamaan. Ja kun lapset huomasivat että äiti
+oli lähellä, että oli lämmintä ja muuten hyvä olla, niin nukkuivat taas
+pian kun äiti vakuutti, ettei enään näe pahaa unta. Aukustikin
+toisinaan uikerehti kätensä kanssa, vaikka sitä oli ehtoolla rasvalla
+voideltu.
+
+Miinaa ei äiti uskaltanut ollenkan käsiltään pois panna... Pelotti,
+että pahemmin sitten ehtii huutamaan, ennen kuin tyystytetyksi saa ja
+yhä enemmän tulee Tiinaa vaivatuksi.
+
+Rahia vastoin Sanna nojasi pahnoilla istuen, eikä paljon henkeänsäkään
+raatsinut vetää silloin kuin Miina hortoili. Aina kun lapsi sylissä
+kirahti, värähti sydän ja huomio Tiinan puoleen kääntyi ... josko olisi
+jotain tyytymätöntä ähkinää sieltä kuulunut.
+
+Silmät olivat Sannalla olleet kauan kipeät. Ylellinen itku oli ne taas
+tehnyt ikään kuin loppumattomiksi vesilähteiksi. Vaikka itkua ei nyt
+enää yhteen jaksoon piisannutkaan, niin silmistä silti vuosi suolaista
+vettä pitkin poskia ja kun niitä karhealla paidan hihalla yhteen
+mittaan pyhki, niin rupesi lopulta polttamaan silmälautoja kovin. Hyvin
+hän itsessään tunsi, että kun olisi kotona ollut, niin ylös olisi heti
+noussut ja valkeata takkaan tehnyt ... ehkä sitten olisi silmiäkin
+karvastelemasta laannut.
+
+... Jos vielä tulevat kipeiksi ja rupeavat oikein pakottamaan, niin
+sitten on ainakin hukka käsissä...
+
+Tämä se vasta masensi ja silmistä tulevat vedet kuumensi, sillä ne
+rupesivat olemaan kyyneliä. Sydäntä alkoi kovemmin ahdistaa.
+Onnettomuuden ja vielä suuremman kurjuuden mahdollisuuksia oli niin
+monta, eikä yhtään asiaa, joka vähänkin olisi helpottanut tuskaa ja
+pientäkään toivoa herättänyt.
+
+Kovin rupesi tekemään mieli nousta ja tehdä tulta takkaan. Hän oli jo
+monasti ennenkin kokenut, kuinka juuri mustan yön hiljaisuudessa huolet
+hirveämmin painavat, ja miten aamulla tulen takkaan teko ja toimiin
+ryhtyminen niitä karkottavat ja olon helpommaksi tekevät. Tuota hän
+ajatteli ja sitä levottomammin odotti aamua.
+
+Kello löi 4.
+
+Tiina oli ollut hetkisen horrossa, mutta kuuli kuitenkin tuon.
+
+"Neljäkö se löi, kello?" hän Sannalta kysyi, kun ei itse ollut oikein
+tolkulla.
+
+"Neljä. Monenko aikaan Tiina tavallisesti ylös nousee?"
+
+"Kuinka sattuu, väliin makaan kello kuuteen ja nousen toisinaan
+viidenkin aikana," puhui Tiina unisella äänellä.
+
+"Mitähän teidän niin on lukuakaan aikaisesta noususta, kun on
+yksinäinen ihminen ja muutenkin..."
+
+Tiina oli vähän aikaa vastaamatta. Sitten hän kysyi:
+
+"Haluttaisiko Sannan jo nousta?"
+
+"Niin ... ei minusta väliä. Ette tekään saa sitten nukuttua
+ollenkaan ... häiriynnytte vielä pahemmin... Meistä on teillä niin
+paljon vaivaa."
+
+"Nouse vaan ja tee tuli takkaan, taitaa sulle kovin tukalaksi käydä yö.
+Kyllähän minä nyt tämän yhden yön aina jaksan. Tuolla on puuvärkkiä
+loukossa ja tuohta muurin otsikolla, tulitikkulaatikko on siinä
+pöydällä. Minä vielä vähän aikaa makaan, jos sattuu unta silmiin
+tulemaan."
+
+"Jollei teidän mielenne siitä vaan pahastu, niin kyllä minä
+mielelläni... Tuntuu niin tukalalta tämä yö, kun ei unta saa ollenkaan
+ja kamaloita ajatuksia vaan päässä liikkuu, kaikellaisia..."
+
+Sanna koetti laskea Miinan olkien päälle, kun sai hänen vähän
+rauhoittumaan. Nousi sitten ja teki tulen takkaan. Pani pataan vettä
+Tiinan lehmää varten ja toimitteli kaikellaisia Tiinan aamu-askareita;
+kahvipannunkin oli Tiina käskenyt tulelle panna. Huolista osa unehtni
+tämän puuhailemisen ohessa, kun Miinakin nyt vähän piteimmättä sai
+rauhaa eikä häirinnyt.
+
+Sanna istuutui takan ääreen tuolille. Syviin ajatuksiin hän vaipui,
+laski kädet helmaan ja katseli liikahtamatta tuleen.
+
+... Jospa saisikin tässä nyt talven yli olla... Mutta kun Tiina jo
+äsken sanoi, että "kyllähän hän nyt tämän yhden yön kestää..." Ei taida
+olla tässäkään turvaa pitemmälle, eikä lupaa olla...
+
+Jos koettaisi rukoilla Tiinaa ja pyytää olla tässä edes Joulun
+taakse?... Olisi silloin jo kappale talvea kulunut ja kodittomuuteen
+tottunut...
+
+Mutta eihän tuotakaan raatsisi tehdä, Tiina kovin vaivautuisi.
+
+"Hyvä Jumala, mihin tässä kuitenkin joutuu!"
+
+Matti tuli sisään, laski kirveensä nurkkaan, kävi istumaan havutukille
+takanviereen ja pani tupakaksi. Nojasi sitten päänsä muurinpilariin
+harvaksensa savuja vedellen.
+
+Vaimo katsahti mieheensä ... tokko edes vähän iloisemmalta Matti jo
+näyttäisi?... Samaa ajatellen Mattikin silmänsä, ikään kuin salaa,
+Sannaan loi. Varmaankin pettivät kumpasenkin toiveet, koska ei mitään
+puhetta syntynyt. Äänetönnä vaan kumpanenkin tuleen katseli.
+
+Matti katsahti pahnoille. Siinä niitä rauhassa nukkuu viisi
+kappaletta... Kohta ehkä alkavat nousta ja ruokaa tahtoa!... Sisällä
+vavahti niin omituisesti, oikein ruumista huiskautti, juuri kuin olisi
+pelännyt jostain putoavansa. Sannakin huomasi tuon liikunnon ja
+katsahti Mattiin syitä tutkien.
+
+"Eikö sieltä saatu sitä ruoan puolta yhtään pois?" kysyi Matti.
+
+"Eipä siinä mitään näkynyt, kun tänne ehtoolla kannettiin, mitä oli
+pelastunut. Kun minäkin kotiin ehdin, oli mahdotonta enään mitään
+pelastaa, kaikki oli vallan ilmi tulessa."
+
+Mies oli vähän aikaa vaiti. Jonkullaisella tyytymättömyyden tunteella
+hän sitten sanoi:
+
+"Olisi edes vähän vanhempi tuo Tuppu, niin antaisin selkään että..."
+
+"Eihän tuo lapsiraukka sitä ymmärtänyt välttää. Liinu sanoi, että
+villi-kissa oli pyörähtänyt sängyn alle. Sitä oli poika mennyt
+päre-valkeoissa etsimään ja valkea oli ottanut sängyn olkiin."
+
+"Olisi Liinu heti mennyt edes Heistrokkiin huutamaan."
+
+"Kunpa olisikin. Mutta kun sanoi, että hän koetti napolla vettä panna,
+raukka. Suuri Jumalan ihme, että he ymmärsivät tuvasta pois tulla
+aikanansa, etteivät sinne palaneet! Sitten se vasta olisi ollut..."
+
+Vähäisen väliajan perästä jatkoi vaimo:
+
+"Aukusti ja Hemmu selkäänsä tarvitsisivat, kun ei koskaan pidä
+totteleman ja kotona pysymän, vaikka minä nytkin niin kovin varoitin
+lähteissäni, että älkää vaan sillä aikaa menkö kylään, taikka annan
+raippoja."
+
+"Olisit voinut itsekin pysyä kotona."
+
+"No olisin, olisin, mutta kuka voi arvata että tuollaista tapahtuisi,
+kun siunaaman ajaksi vaan menin Pertun-Mikkoon." Sanna alkoi itkeä.
+Matin teki mieli vielä nuhdella ja panna tyytymättömyydessään syytä
+hänen selkäänsä.
+
+Olisi tahtonut sanoa, että se siitä nyt tuli palkaksi, siitä
+kylänjuoksusta.
+
+Tuossa muistui mieleen, että hän oli usein ennenkin vaimoansa
+kylänjuoksusta nuhdellut, kun ihmiset kylässä morkkasivat hänelle aina
+siitä että akkansa joutilaana vaan kaiket talvet lollittelee, eikä
+mitään käsityötä yritä. Vihaksi tuo oli pistänyt, kun ihmiset
+tuollalailla sekautuivat heidän asioihinsa. Kiukuissaan hän tuosta
+tapasi Sannalle puhua aina silloin kun pahoin sopi. Mutta ei asia sillä
+ollut parantunut. Kotiriita oli sen johdosta vaan aina ankara syntynyt,
+jossa Sanna Matin voitti. Mattiin sen johdosta oli vakautunut ajatus,
+että tekisi kai tuo edes huviksensa, jos pystyisi.
+
+Nuorempana Matti oli tuuminut, että saisi tuo oppia ... eihän se niin
+kummaa ole naisten töihin harjautua. Mutta ei siitä siihen aikaan, kun
+vielä muutenkin arasteli akkansa mieltä loukata, tullut oikein selvään
+ja varsinaisesti puhuttua, hiljainen ja säyseä kun oli luonnostaan,
+sekä tunsi ettei itsekään paljon osaa miesten töitä, muuta kun noita
+tavallisia, joita päivämiehenä tehdään. Siitä Sanna aina huomautti ja
+juuri sillä saikin Matin suun paraiten tukituksi.
+
+Sen täytyi Matin ajatuksissaan myöntää aina, etteivät he oikein
+toimellisia ja kykeneviä olleet kumpanenkaan. Mutta vähitellen tottui
+olettamaan tuota kohtaloa sallimuksen määräämäksi, jota ei voi itse
+millään toiseksi muuttaa.
+
+Parasta siis olla nurkumatta, tyytyä... Tälle suunnalle Matin ajatukset
+taas harhailivat niin kauaksi, että unohti ruveta riitelemään
+akallensa. Aivan usein ennenkin oli niin käynyt ja monta riitaa siten
+välttynyt.
+
+"Mihinkähän tästä nyt ruvetaan menemään?" Matti vähän ajan kuluttua
+alkoi kysellä.
+
+"En ymmärrä."
+
+Tuon pitemmälle ei keskustelu päässyt, sillä ei kumpasellakaan ollut
+mitään ehdotusta esiin tuotavana.
+
+Tiinakin nousi ylös jo ja rupesi kahvia juomaan. Kaatoi Sannalle ja
+Matillekin. Niin merkillisen hyvälle se heistä maistuikin tällä
+kertaa ... niin hyvälle, etteivät milloinkaan ennen muistaneet, kuten
+itse Tiinalle kertoivat.
+
+Lapset heräsivät, miltei yhteen aikaan. Heille oli hauskaa tuossa
+pahnain päällä vehkeillä niin kauan kuin äiti käski pukemaan ja korjasi
+pois oljet. Lapset eivät yleensä osaa kestävää murhetta kantaa.
+Hetkellinen ilo sen poistaa.
+
+Mutta kun huvi katosi, niin tuli nälkä mieleen. Sitä ilmoitettiin
+alussa vaan niin kuin totutusta tavasta, eikä siis erityistä intoa
+osoitettu. Uudet olot myöskin johonkin määrin viihdyttivät ja estivät
+oikein todellista leivän ikävää saapumasta. Mutta kunnes mökin
+vähäpätöiset uutuudet rupesivat kyllästyttämään, saapui nälkä myöskin
+todellisena, oikein vatsan vaatimuksena. Pienemmät rupesivat siitä jo
+itkien puhumaan. Vanhemmat ymmärsivät, että se ei nyt enään viihtyisi
+muusta kuin leivästä.
+
+Ja kun lapset itkivät, niin melkeinpä vanhemmatkin, ainakin
+sydämessään. Matti lähti kylään onneansa koettamaan. Vaan sitä kävi
+pitkäksi odottaa, ja Sanna pani Hemmun, Aukustin ja Liinun myös kylään.
+Vielä, Tiinalta salaa, ulkona sanoi heille suoraan, että ei ole nyt
+ruokaa itsellä. Käski olla siivosti kun ihmisten tupaan menevät, niin
+kyllä saavat ruokaa. Neuvoi vielä erittäin mihin mennä, ja jos mitä
+annetaisiin, vastaan ottamaan ja kotiin tuomaan.
+
+Hyvin kohtelivat ihmiset Mattia kylässä ja surkuttelivat kaikkialla,
+missä vaan sisällä pistäysi. Mikä antoi leivän, mikä vähän silakoita,
+jauhoja j.n.e. Muutamat lupasivat vanhoja vaatteitakin katsella
+antaaksensa ja käskivät toiste tulla noutamaan.
+
+Kyläläisten yleinen osanottavaisuus liikutti huolestunutta. Matti
+uskalsi jo ruveta vähin toivomaan, että elämä tästäkin lähin saattaa
+ruveta päisin käymään. Puutteesen kuolemisen pelko unohtui, niin että
+sitä tuskin muisti ensinkään, kun koko pussillista ruokavaroja kylästä
+vaimollensa käteen toi. Vaimo rupesi ilosta melkein itkemään, saatuansa
+miehensä tuomiset. Ei hän ollut uskonut, että kyläläiset noinkaan
+paljoa heistä välittivät... Tylymmiksi oli luullut heitä, kuin he
+todella olivat.
+
+Ja toisen ilahtunut mieli vaikutti terveellisesti toiseen ja muodosti
+sointuvaa tyytyväisyyttä muutamaksi hetkeksi.
+
+Lapset tulivat kotiinsa iloisin ja täysinäisin vatsoin, sekä toivat
+vielä jonkunverran ylimmääräisiäkin ruokavaroja. Olivat kukin saaneet
+jonkun vaatekappaleenkin, kylän lasten hylkyjä, ja ne, ne vasta tosi
+riemua tuottivat.
+
+Tiinakin rauhoittui, kun näki, että noilta raukoilta oli ainakin ensi
+hätä poistettu, ettei hänen tarvinnut ruveta pienistä varoistansa
+syöttämään. Tuota hän ei olisi voinutkaan tehdä ilman uhrausta, sillä
+hänkin oli köyhä ja elatuksensa hankittava kymmenen kynnen nenästä.
+
+Yöllä häntä oli oikein kiukuttanut toisinaan, kun ei ollenkaan tahtonut
+unen rauhaa saada ja melkein hän jo päätti, ettei tuota viitsisi kärsiä
+pitemmälle ... onhan muut ihmiset siihen yhtä velvollisia kun hänkin,
+köyhä yksinäinen leski, jota ei liioin kukaan auta.
+
+Ikävältä ja vastenmieliseltä oli muuten tuntunut tuo alituinen
+huokiminen, jota pahnoilta kuuli. Se johtui siitä, kun mieli oli
+nyrpeänä unettomuuden tähden, ja unettomuutta luuli tuon huokimisenkin
+vaikuttavan. Ja kun mieli myrryiseksi kääntyi, niin ei enää tullut
+ajatelleeksi sitäkään, kuinka raskaat syyt noilla pahnoilla makaavilla
+oli huokimiseen.
+
+Mutta päivän kuluessa, kun yölliset ikävyydet mielestä haihtuivat, ja
+kun näki kuinka nöyrä ja arka Sanna oli lapsia huomauttamaan
+pienimmistäkin vallattomuuksista,--johtui mieleen ajatus, että antaa
+heidän nyt olla tuossa jonkun päivän, niin kauan kuin jaksaa sietää ...
+ja taitaapa tuohon tottua, hän ajatteli.
+
+Tuo samainen asia Mattiakin päivän kuluessa pahimmin rasitti. Mutta
+kyläläisten osanottavaisuus häntä siinäkin suhteessa rohkaisi
+kokolailla. Illan tullessa jo uskalsi Tiinankin kuullen sen puheeksi
+ottaa, ajatellen: jos ei anna Tiina tässä olla, niin antanee joku muu
+tulla tupaansa...
+
+"Minnekähän sitä nyt lähtisi tässä pyytämään kortteeria talven yli?"
+hän alkoi päivitellä.
+
+Akat olivat vaiti. Tiina kehräsi ja Sanna imetti Miinaa.
+
+Jo hellitti Tiina rukin polkemista, katsoi lankaa rullalla, väänsi
+hiukan ruuvia. Pyöräytti sitten pari ympärystää, ruuvasi taas ruuvia ja
+alkoi harvaksensa sanella:
+
+"Olkaahan nyt tässä pari yötä vielä ... taitaapa sitä tilaa nyt olla."
+
+Tiina puhui, niin kuin se, joka tietää toista ilahuttavansa jollain
+lupauksella, joka samalla tuottaa itselle jonkullaista uhrausta.
+
+Sanna oli levottomalla mielellä odottanut, mitä alkaisi kuulua. Tiinan
+vehkeistä hän jo edeltäkäsin näki, että tämä aikoi jotain sanoa, ja
+että se oli semmoista, joka Tiinan pakoitti taistelemaan itsensä
+kanssa.
+
+Kohta Tiinan lopetettua, Sanna ilahtunein mielin virkkoi:
+
+"Kyllähän se olisi kovin hyvä, jos Tiina voisi meitä suvaita nyt
+vielä ... jonkun aikaa. Kyllä Jumala teille siunaa hyvyytenne."
+
+Matti otti vastaan Tiinan lupauksen, ikään kuin jonkun
+kauppaehdotuksen, johon kannattaa suostua.
+
+"Noo, jos Tiinan vaan sopii," lausui hän vakavasti, Sannan lopetettua,
+"niin kyllä me nyt olisimme tässä... Tuota, en minä sitä nyt
+ajattelisikaan, että aivan ilmaseksi köyhäin ihmisten vaivoina...
+Tottahan sitä nyt vielä jotain saa kokoon, kun tässä vähän ehtii
+asettua ja silmänsä saa."
+
+"Ja puita sun sopii ainakin vetää metsästä, ettei Tiinan puita tarvitse
+polttaa," lausui Sanna.
+
+"No se on tietty, eihän tässä nyt Tiinan puilla ruveta lämmittelemään!"
+
+Tiina huomasi vaistomaisesti, että vierailla oli aikomus asettua
+olemaan kauemmaksi kuin hän oli parhaimmallakaan tahdollansa
+tarkoittanut; ehkäpä koko talveksi. Melkein jo katui ollenkaan
+luvanneensa, muutamaksikaan päiväksi, kun eivät näkyneet enään
+murheissansakaan olevan ... huolettomilta, melkein iloisilta näyttivät,
+eivät edes oikein kiittäneet...
+
+Tuo haihdutti säälin tunnetta Tiinasta... Maksamisestakin puhui
+Matti ... pyh! Siinä olisi kyllä, jos muualta saisivat elatuksensa,
+ettei vielä elättämään tarvitsisi ruveta...
+
+"Kyllä Tiina on kovin hyvä meille, parempi kuin kukaan muu. Eipä he
+käskeneet kukaan yöksi edes kotiinsa tulla, kun paljaan taivaan alle
+jäimme," rupesi Sanna sanomaan samassa kun Tiinan ajatukset noin
+epäedullisille aloille liikkuivat.
+
+"Niin ... noo ... mitähän se nyt sitten... Kukapas sitä ihmisille
+maailmassa apuansa tarjoo jos ei ihmiset," puheli Tiina selvästi
+tuntien itsessään että hän oli saanut hyvitystä Sannan puheesta.
+
+"Hyvä on Tiina meille, ja oikein niin kuin Jumalan sallimasta leski ja
+yksinäinen, että sopii ottaa tällaisen joukon tupaansa," liitti Matti
+akkansa kiitoksiin.
+
+Tiina tuli jokseenkin tyydytetyksi, mutta ei oikein saanut itseänsä
+rauhoittumaan ennen kuin tuli sanotuksi:
+
+"Koettakaahan nyt olla muutama päivä, siksi kuin saatte sopivamman
+tilan."
+
+"No niin," äännähti Matti, eikä tuntenut enää itseänsä yhtä
+onnelliseksi. Sanna ei puhunut mitään, hän vaan ajatteli ja ymmärsi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Matti rupesi kuulustelemaan työtä. Kahtena päivänä sai hän eräässä
+talossa halkorankain hakkuuta ja ansaitsi 50 penniä päivältä ja ruoan.
+Sitten oli kahtena päivänä vapaa-aikaa, kunnes taas kolmantena pääsi
+erääsen taloon silppukonetta vääntämään. Nyt seurasi pitemmältä aikaa,
+jolloin ei kukaan tarvinnut.
+
+Noin kolme viikkoa elettiin niillä varoilla, joita kyläläiset ensi
+liikutuksen valtaamina olivat lahjoittaneet. Lapset kuleksivat, osalta
+vanhempain pakoituksesta, ympäri kyliä kerjäten. Mutta tulos niukkeni
+sen mukaan kuin ihmisten liikutus palon johdosta kylmeni. Vaan tämä se
+oli ainoana elinkeinona. Mitään muuta ei saanut, kun ei talokkailla
+työtä ollut antaa.
+
+Noin kerta päivässä kävi Matti puita hakemassa metsästä. Loput päiviä
+hän istuskeli takalla ja mietiskeli itsekseen yhtä ja toista hommaa,
+johon kuvitteli soveliaaksi ryhtyä. Toisinaan pakkasi riita akan kanssa
+tulemaan, kun mielten tyytymättömyys ei enään voinut kätkössä pysyä,
+vaan pyrki ulos huolestuneista sydämistä.
+
+Eräänäkin päivänä alkoi akka sanoa: "Tuossa kaiket päivät istuu ja
+itseänsä takkakivellä hautoo, eikä mitään koeta yrittää..."
+
+Ei Sannan tyytymättömyys pääasiallisesti Mattia koskenut, mutta siihen
+oli sopivin nyt kylläisyyttään purkaa.
+
+"Mitä minä ... kun ei kukaan tarvitse työhön. Enhän minä tyhjästä vai
+työtä saada!"
+
+"Tekisit jotain puusta."
+
+"Puusta," matki Matti, "millä minä teen, kuin kaikki työkalut
+paloivat!... Enhän minä paljailla käsilläni mitään saa. Ja paljonkohan
+noista naperroksista sitten saisi."
+
+"No, aina jotain, mutta kun ei mitään yritä."
+
+"Hmm," mumisi Matti.
+
+"Pyytäisit joltain työkaluja lainalle," jatkoi akka.
+
+"Lempoko heitä kerjäämään! Koettaisit itse jotain tehdä, niin kuin
+kehrätäkin. Kehruuta aina saa ... saapa Tiinakin."
+
+"Miten minä kehrään, kun ei rukkia ole!" tiuskasi akka, "ja kuten näet
+tämän lapsen kanssa kyllä on tuskaa, kun ei yhtään tule yksinään
+toimeen."
+
+"Eihän tuo enään niin kipeä ole."
+
+"Niin, no, joskohan nyt on vähän parempi, mutta näet itse ettei siltä
+mitään toimeen saisi... Ja mitä saa, niin noiden toisten vaatteiden
+korjaukseen se aika menee."
+
+Tiinankin jo täytyi sekautua asiaan.
+
+"Hyvät ihmiset, älkää aina pitäkö tuota alinomaista jankatusta," hän
+sanoi.
+
+"Mitäs, kun tuo aina minulla härnää," puollusteli Matti.
+
+"Härnää," matki akka, katsoi syrjittäin nurjasti Mattiin eikä jatkanut
+puhetta sen pitemmälle.
+
+Matin pisti vihaksi. Ei niin paljoa sen tähden, että Sanna häntä
+jukitti jotain tekemään, vaan kun arveli Tiinankin tiedossa olevan,
+että hänellä tahtoo peukalo olla keskellä kämmentä. Ja muutenkin ...
+minkä hän sille teki, kun eivät talokkaat työhön tarvinneet...
+
+Toisinaan huvitti Mattia ajatella uutta mökkiä. Ei tuon ajatuksen
+johdosta juuri mieli iloiseksi käynyt, sillä kovin näytti
+mahdottomalta. Siihen se aina päättyi, että, jos jotain oikein hyvää
+ansiota ilmestyisi niin...
+
+Se häntä aina riemastutti, kun oli luvannut Tiinalle hyyryä maksaa...
+Tuon johdosta ei näyttänyt niin kovin kerjäläiseltä.
+
+Itse ei hän enää viitsinyt kerjäämään mennä, vaan söi mieluimmin niitä
+paloja, joita lapset kotiin toivat. Lastensa täytyi pakosta antaa tuota
+ammattia harjoittaa, eikä tuota juuri luontokaan vastustanut. Rumempaa
+olisi ollut pyydellä, jos ei paloa olisi tapahtunut... Eikä siinä
+ruokaa paljoa palanut.
+
+Yhä karvaammaksi kävi mieli, kun ajatteli, että lapsia on niin tiheään
+tullut, eikä ole yhtään edes kuollut... Rikkailta niitäkin vaan kuolee
+ja vähemmän noille näyttää niitä tulevankin... Joutaisi olla
+Pekkolaisellakin edes tusina, eikä meillä yhtään, niin sitten tuota
+taitaisimme mekin ämmän kanssa elää jotakuinkin, päivästä toiseen...
+
+... Ei ole meikäläisillä edes mitään hyötyä mukuloista. Kun köyhät
+vanhaksi tulevat, niin ei heitä omat lapsensa koskaan jaksa elättää...
+Vaivaishoidon niskoille saadaan tässä vanhana joutua talollisten
+kirottavaksi ja lasten vuorostaan käy useinkin samoin, kun
+vanhenevat... Kun talolliset saavat lapsensa täysikasvuisiksi, niin
+itse rupeevat syytingille, rauhassa syömään ja lepäämään...
+
+Matti kynsäsi päätänsä. Meni nurkasta, jossa heidän ruokavarojansa oli,
+hakemaan leivän palan. Silakankin hän sieltä löysi. Takkakivellä istuen
+hän rupesi jyrsimään leipää ja haukkasi aina silakkaa joukkoon,
+vähäsen, että olisi pitemmälle piisannut. Sitten joi hän vettä päälle,
+kaivoi piipun perät suuhunsa ja rupesi, päätä muurin otsikkoon nojaten
+seisoskelemaan ja takan perään katselemaan...
+
+Sanna paikkasi lasten vaatteita, Tiina kehräsi ja välinsä he juttelivat
+kylän asioita. Matti kuunteli toisella korvalla, mutta ajatteli omia
+asioitaan.
+
+
+
+III.
+
+Joku oli kehoittanut Mattia pyytelemään talokkaita tuomaan hirsiä tuvan
+aineiksi. Hän ensinnä hyvinkin innostui tuohon tuumaan erittäinkin kun
+hänen asiassa neuvoa kyseltyänsä, useammat eivät tuumaa vastustaneet,
+vaan arvelivat: "Taitaisipa tuo käydä päisin."
+
+Mutta sitten kun alkoi tositoimeen ryhtyä, rupesivat muut mökkiläiset
+pelottelemaan. Arveltiin, että ei ne talokkaat niinkään hevin tule
+köyhäin talkoisiin, rikkaille kyllä vievät suuriakin hirsiä ystävyyden
+vuoksi... Mutta köyhä kun ei jaksa niin kestitä, eikä sen
+ystävyydestäkään kukaan välitä, niin tuskin tulevat ensinkään...
+
+Mattia rupesi arveluttamaan.
+
+"Jos olisit edes puolen manttalin isäntä," sanoi kerrankin eräs
+mökkiläis-naapuri, "ja sinulla olisi sitten vielä jotain kunnan
+luottamus-virkoja, niin saisitpas tottavie, vaikka kaksikerroksisen
+tuparadin värkit! Ei yksikään olisi tuomatta, jota vaan pyytäisit.
+Mutta nyt se on toista kun olet tuossa tilassa, kun tietävät että sinä
+tarvitsisit kipeästi, niin eivät vaan monetkaan tuo ... eivät he sinun
+ystävyydestäsi välitä."
+
+Matti ymmärsi että se niin oli. Mutta kun toiset taas arvelivat, että
+olisi parhainta koettaa, "eivät nuo mitään vie jos eivät tuokaan," niin
+päätti hän koettaa. Alkoi kulkea talosta taloon omassa kylässä.
+Pyyteli, että edes jonkullaisia säippänöitä tuotaisiin. "Täytyy tässä
+ruveta yrittämään, ei auta..." hän saneli.
+
+Muutamat toivat suoraan esiin esteitänsä: Oli ollut niin lyhyeltä
+ajokeliä, ei oltu vielä ehditty paljon mitään itsellekään ajaa;
+muitakin talkoisin pyytäjiä oli jo kulkenut niin, että muutamat
+epäilivät josko niihin kaikkiin voi Joulun-alla ehtiäkään; muutamilla
+oli huono metsä ja täytyi itsekin hirsiä ostaa, kuin rakennus-puita
+tarvitsi, kuten itse kertoivat. Jotkut vahvasti lupasivat "auttaa."
+
+Kävi Matti Pekkolassakin. Ei uskaltanut menemättä olla, koska
+Pekkolainen oli rikas ... ja saattaisi häneen joskus tarvita, köyhä kun
+oli itse. Hampaan kolossa Matilla kyllä oli, mutta sen täytyi siellä
+pysyä, ainakin toistaseksi.
+
+Lupasi Pekkolainen tuoda, kun Matti asiansa puhui.
+
+"Huono jo olikin se sun tupasi," sanoi sitten vielä, lämmitellessään
+takkapaisteella selkäänsä ja hymyillen, niin kuin Mattia kiusatakseen.
+
+"Huonohan se oli," myönsi Matti, "mutta olisihan siinä nyt vielä
+mennyt."
+
+"No parempi on nyt, kun saat uuden," jatkoi Pekkolainen ja keikisteli,
+saadakseen kasvamisen alussa olevaa vatsaansa pulleammalta näyttämään.
+
+"Niin ... jos saan uuden."
+
+"Kun puut saat, niin ei siinä sitten enää muuta tarvita kuin miestä
+kirves-varteen."
+
+"Hm. Eikö isännällä nyt olisi mitään työtä antaa?"
+
+Matti tahtoi pistää nauloja isännän tekemiin reikiin.
+
+"Ei meillä nyt..." Pekkolainen päätä ravistaen sanoi ja muuttui
+totisemmaksi, "ei nyt tarvita. Maanviljelijä on, kuule Matti, nykyään
+köyhemmässä tilassa kuin itselliset. Ei kannata teettää mitään, kun ei
+ole mistään tuloja."
+
+Pekkolainen näytteli oikein surkeata naamaa. Mutta Mattikaan ei
+ruvennut surkuttelemaan edes. Vaan ikään kuin ei olisi toisen puhetta
+uskonut, sanoi:
+
+"Mutta milläs tavalla köyhät itselliset nyt niin kovin hyvin voivat,
+kun ei saa työtä? Älkää, isäntä, puhuko niin karkeata leikkiä."
+
+"Kyllä tekevällä aina työtä on ja puhtaan palkan saa kouraansa."
+
+"Mutta kun ei kukaan anna niitä töitänsä tehtäväksi! Kun ette tekään
+anna, niin kuka sitä sitten meidän kylässäkin antaa?"
+
+"Menee muihin kyliin, jos et omassa kylässä saa."
+
+"Entä jos ei niissäkään anneta; ja muuten, niin työväkeä on kyllä
+niissäkin joutilaina."
+
+"Joutilaina," matki Pekkolainen, "ovat vaan niin komeiksi paisuneet
+tähän-aikaan, etteivät viitsi tehdä työtä ollenkaan kohtuus palkoilla."
+
+"No antakaa vaan halkojen hakkuuta, niin hakkaan teille kyllä
+kuudenkymmenen pennin palkasta sylen!"
+
+"Ei meidän nyt tarvita halkoja."
+
+"Jotain muuta työtä sitten."
+
+"Kuulithan sinä jo kun minä sanoin, ettei minulla nyt ole mitään työtä
+antaa."
+
+"Mitä varten haukutte sitten alinomaa, että itselliset ovat laiskoja,
+kun ette anna työtä."
+
+"Minunko sitä nyt yksin pitäisi antaa, kyllä niitä on muitakin."
+
+"Niillä on kaikilla tekiöitä."
+
+"Älä nyt kovin..."
+
+"No, kun te tahdotte ikisoki vääntää, että työtä on kyllä, eikä sitä
+ole ja puhutte sellaisia pirullisia, että itselliset nyt voivat
+paremmin kuin talolliset ... kehtaatte tuollaisia puhua, niin rikas
+kuin olettekin. Ei se ole muuta kuin hävytöntä pilan tekoa."
+
+Matti lähti pois kiukuissaan.
+
+"Kakaroista olet sinä ainakin rikkaampi kuin minä, he he hä hää...!"
+ilkkui Pekkolainen Matin perään. Tuo nosti Matin kiukkua kaiketi.
+Sakea veri oli ruvennut aaltoilemaan. Porstuan ovella hän kirosi
+kovasti, löi jalkaa lattiaan ja palasi pari askelta takaperin, aikoen
+mennä Pekkolaisen niskaan ja tappaa paikalle ... muutaman nylkyrin,
+irvihampaan, köyhäin koiran! Mutta hän palasi takaisin, kun muisti
+kuinka suuri ja väkevä Pekkolainen oikeastaan on. Matkallaan ei
+saattanut luonnoltaan enää minnekään poiketa asialleen, vaan meni,
+hammasta kiraten, suoraapäätä kotiin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Talkoot olivat olleet. Hirsiläjänsä vieressä seisoi ja katseli
+Nurkanperän Matti.
+
+"Yksi, kaksi, kolme..." Matti luki viiteentoista saakka, sitten ne
+loppuivat. Käsi kävi korvalliselle. Vähän näkyivät välittäneen köyhän
+tarpeesta... "Kun tiettiin ettei täällä suuria suuhun tule, niin ei
+tultu... Karpiseen vaan mentiin päätänsä täyttämään..."
+
+"Eipä tullut paljoa puu-värkkiä," virkkoi muuan mökin mies, joka tuli
+Matin ääreen.
+
+"No ei niitä paljoa..."
+
+"Karpisessa tietysti ovat kaikki niin tarkoin. Huonosti sattui kun sen
+kanssa samalle päivälle."
+
+"Huonostipa kyllä, jos eivät jälestäpäin tuone."
+
+"Ei ne paljoa välitä köyhäin talkoista. Hyvin harvat menevät niihin
+auttamisen tarkoituksessa, pääasiallisesti vaan suolensa tähden."
+
+Mattikin hymähti hiukan.
+
+"Lienevät nyt saaneet kyllänsä Karpisessa," hän sanoi.
+
+"Sen tietääkin," sanoi toinen nauraen, "Lautamies on aina ollut hurja
+kestiä pitämään muutenkin ja on sellainen pilapuheinen, niin senkin
+vuoksi sinne menevät."
+
+"Hm ... ei tässä ole köyhällä sellaisia avuja," huokasi Matti. "Mutta
+sitä minä kummastelen, että Pekkolainen pani renkinsä tuomaan, vaikka
+minä hänen kanssansa riitelin."
+
+"Noo, se nyt oli luultavasti joku sellainen päähän pistos ... arveli
+ehkä että muutkin tuovat. En usko että hän olisi välittänyt jos tiesi
+etteivät muutkaan tuo."
+
+Kumpanenkin lähti kotiinsa. Matti rupesi ajattelemaan kävellessään,
+että kyllä kait ne vasta tuovat ja siitä mieli vähän ilahtui. Mutta
+sitten muisti että viina oli jo melkein kaikki loppunut. Se oli
+harmillista, kun velaksi oli ottanut tuopin hinnan ja vielä vähän
+kahviinki.
+
+Tuota hän meni toisinaan ääneensä puhuen ja toisinaan ajatellen ja
+väliin ajatukset kääntyivät harkitsemaan: tulleeko koko puuhasta
+mitään? Uskoi hän siitä lopulta tulevan, koska taas ääneensä virkkoi:
+
+"Mutta on siinä nyt jo alku. Eivät ne hääviä ole, vaan jos kaikki,
+joita pyytänyt olen, tuonkin verran tuovat, niin saa siitä jo kehää..."
+
+
+
+IV.
+
+Vähiin, supistui kyläläisten hirtten veto Matille. Kun aikansa
+hankkivat, ja "ehtiihän tuonne vastakin," hokivat, niin rupesivat
+vihdoin ajattelemaan: "Vähänpä näkyvät tuonne muutkin vieneen, eikä ne
+siitä paljoa lisäänny jos vienkin, kun ei muutenkaan tuon enempää näy
+tulevan." Lopuksi, kun vielä vähän paremmin ehtivät parempia
+liikutuksiansa kuolettaa, niin päättivät kukin itsessään: "olkoonpa
+sinään... Kukapa niitä kaikkia kerjäläisiä voi täyttää!"
+
+Ja tällä tavalla rauhoitettiin pian omattunnot, jotka toisinaan
+tahtoivat moittia välinpitämättömyydestä ja tyrkyttää armeliaisuuden
+tunteita eleille.
+
+Nurkanperäisten olo kävi yhä tukalammaksi, kun ei näyttänyt tuvan
+puuhastakaan mitään tulevan ja--leipä oli lasten hankittava
+kerjäämällä.
+
+Koetti Matti jo kunnan yhteistäkin apua saada. Puhui asiansa
+kuntakokouksen esimiehelle ja pyysi tämän kuntakokouksessa esittämään
+että hänelle annettaisiin palovahingon korvausta. Esitys tehtiinkin,
+mutta ukot arvelivat, että olisi voinut vakuuttaa. Muutamat tosin
+puollustivat, mutta eivät saaneet ääntänsä kuuluviin. Törkeätäkin
+leikkiä laskettiin, ja Mattia kiusattiin, ikään kuin tällä olisi ollut
+hyvinkin leikkinen asia. Jotka vakavammasti puhuivat, sanoivat: "Mahdat
+mennä vaivais-apua pyytämään hoitokunnalta." Toiset käskivät lähteä
+pitäjäälle apua keräämään, niin jokainen vähän liijostaa.
+
+Näillä neuvoilla varustettuna sai Matti lähteä kuntakokouksesta.
+
+Isännät arvelivat tehneensä Mattia kohtaan varsin jalomielisesti ja
+uskoivat että hän meni hyvinkin rauhoitettuna kotiinsa.
+
+Mutta mikä lieneekään vaikuttanut, Matilla ei ollut kokouksesta
+tullessa niin iloinen mieli kun otaksuttiin.
+
+Yksin hän käveli ... ei tahtonut muiden seuraa pitää.
+
+"Kolmenkymmenen päällä ja nyt jo vaivaisapua nauttimaan ja ...
+kerjuulle..."
+
+Tuo oli ajatus, joka koski niin voimallisesti, että muodostui ääneensä
+lausutuiksi sanoiksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sanna oli odottanut varmalla toivolla, että kunta ei hyljäisi avun
+pyyntiä, vaan antaisi niin paljon, että saataisiin ruveta uutta tupaa
+hankkimaan. Mutta kun Matti tuli kotiin ja sanoi kerjuulle käsketyn,
+niin Sannalle kuohahti kinkku päähän ja hän huudahti:
+
+"Eivätkö he sitä tietäneet, että sinne osataan ilman heidän
+käskemättäänkin!" Äänen väreet ilmaisivat sanomatonta katkeruutta.
+
+"Eivätpä näkyneet tietävän. No, vaivaismakasiinille kanssa käskivät
+mennä."
+
+Tuo tuntui jo Sannasta paremmalta:
+
+"Paljonko luvattiin sieltä?" hän kysyi.
+
+"Ei luvattu mitään, käskettiin vaan mennä sinne."
+
+Vähän päästä muuttui Sannan kiukku epätoivoiseksi valitukseksi. Olihan
+hän niin varmana pitänyt, että kunnalta saa nyt palo-apua. Tuosta oli
+jo oikein iloinnut edeltä käsin ja nuhdellut itsensä siitä, että ennen
+oli niin itseänsä syvän murheen alaiseksi antanut, kun asuttiin hyväin
+ihmisten keskellä... Maksettiinhan palorahaa rikkaillekin, niin
+tietysti köyhille siinä. Ei tullut akkaparka ajatelleeksi, eikä
+uskoneeksi kun tuota toivoansa kasvatti, että edeltäpäin vakuuttaminen
+niin välttämätöntä olisi ollut. Turvausi pääasiallisesti siihen, että
+armeliaiden ihmisten sydämet taipuvat apua antamaan tuvan ostoa varten,
+kun kuulevat kuinka kovaa heillä on elämä. Ja nyt sai hän havaita,
+ettei armeliaiden ihmisten sydämet heltyneetkään, kun ei tupa ollut
+vakuutettu. Hän alkoi purkaa kiukkuansa kunnallis hallituksen pylväitä
+vastaan, sillä ei hänen mieleensä asia mitenkään muuten selvinnyt, kuin
+siten, että kieltämiseen ei ollut muuta syytä, kuin hyvän tahdon puute.
+
+Samana päivänä tuli Sannalle ja Tiinalle riita. Kyllähän sitä oli
+sananharkkaa jo ennenkin akkain välillä ollut, mutta niin isoksi ei se
+vielä tätä ennen ollut paisunut, että Tiina olisi katsonut soveliaaksi
+isäntä-valtaansa käyttää.
+
+Matti ei ollut kotona, kuin se tapahtui.
+
+Lasten mellastamista oli Tiina ensin ruvennut moittimaan ja sanonut
+Sannalle:
+
+"Antaisit noille, sen värkeille edes selkään! ... ovat kuin päättömät
+lampaat."
+
+Tuo kävi Sannan aatamille. Ei olisi jaksanut kärsiä tuollaisista
+muistutettavan, kun muutenkin puutteet päivä päivältä kovemmiksi
+kävivät ja vatsassa miltei alinomainen nälkä knrrasi.
+
+Vimmattuna hän sieppasi puulonkosta kepin ja alkoi sillä hutkia poikia.
+
+"Senkin riivatut...!"
+
+Pojat kiljuivat kuin hengen hädässä ja kovasti se koskikin tuo äidin
+sauva ja teki mustelmia ruumiille. Pihalle yrittivät mutta äiti oli
+ovessa edessä.
+
+Tiinan täytyi sekautua asiaan.
+
+"Johan sinä nyt hulluna olet... Vaivaiseksihan nuot tuolla tavalla
+piekset... Äläs sinä riivattu...! anna tänne se puu!" Tiina tavotteli
+puuta, jolla Sanna poikia kuritti. Rähinä oli kova, oikein ankara.
+Melkein jo näytti siltä, että Tiina ja Sanna siinä oikeastaan
+tappelivatkin, mutta vihdoin sai Tiina puun pois ja heitti loukkoon.
+
+"Muutama hullu ... lyöt vaivaiseksi mukulat. Ei se ole mitään
+kristillistä kurittamista tuollainen, aatamia vaan kasvattaa ... kun
+sinnissään lyö mielipuolen tavalla," paneskeli Tiina henkäyksissään.
+
+"No mitäs kun tekin siinä aina motkotatte, että kun ei noita
+kuriteta..."
+
+"Koska minä sitä nyt niin kovin olen motkottanut?" kysyi Tiina
+kiivaasti. "Kyllä lapsia kurittaa saakin ja noita sun omiasi
+kaiketikin, mutta sinä et vaan hoksaa kohtuutta ... lyöt kuin hevosta.
+Kurittaisit joskus oikealla tavalla niin tottelisivat edes vähän, mutta
+mitä sinä..."
+
+"Mitä teidän siihen tulee!"
+
+"Älä nyt kovin nokkaasi nostele!"
+
+Näin alkoi riita. Ei se tarvinnut kovin pitkälle mennä, ennen kun Tiina
+sanoi, että sepä nyt on kumma, jos ei hän vieläkin ole isäntä
+mökissään, ja että hän on sekin akka, joka näyttää oven tuommoisille,
+aivan paikalla!
+
+Kun riidan ensi kohaus oli ohi mennyt, niin Sanna jo oli vähällä ruveta
+katumaan ja pyytämään Tiinalta anteeksi. Mutta Tiina oli sapettunut
+niin hirveästi, että hän alkoi käyttää yhä terävämpiä sanoja, kun näki
+että vastapuoli on muutenkin jo kukistumassa. Riidassa oli hänellä niin
+hyvä puoli, kun sai esiintyä jalomielisenä lasten suojeliana aluksi ja
+lopulta käyttää tilaisuutta hyväksensä, kehittää riitaa siihen määrään,
+että saisi määrätä liika-väen mökistään tiehensä.
+
+Sannakin oli ihminen, vaikka kohtalojen sortama. Tiinan yhä jatkuttama
+riiteleminen sai hänen uudestaan kiehumaan, omaksi vahingokseen. Ei
+joutanut enään muistelemaan taivas-alle joutumista, kun Tiina, hänen
+mielestään, niin ylpeästi isännyydestään kerskui "... tuollaisen mökin
+isännyydestä! Vieläpä mökkiä...!"
+
+Tuota hän ensin ajatteli ja sitte jo sanoikin Tiinalle. Jatkoi vielä,
+ettei lämpimässäkään olisi pysynyt, mokoma, jos ei hänen Mattiansa
+olisi ollut, "mökkisi nurkkaan olisit kylmettynyt kuin rusakka
+ikään! ... aivan ihan varmaan!"
+
+"Voi nyt yhdeksäntoista!" huusi Tiina, "minä olen jo viisitoista vuotta
+vetänyt yksin puuni metsästä, ilman Nurkanperän Mattia, enkä ole vielä
+koskaan vilua, enkä nälkää nähnyt, Jumalan kiitos!"
+
+"Jopahan! ... hyvin olet pysynyt lämpimässä, kun olet ihmisten aitoja
+polttanut!"
+
+Tuota Tiina kiroten sanoi mustaksi valheeksi ja ilmoitti vastapainoksi,
+kuulleensa, että Nurkanperässä olisi ihmisten lampaita tapettu.
+
+Nyt Sanna oikein mustui kasvoilta ja samaalaatua oli puhekin jota
+suusta tulvasi.
+
+Kovin akat riitelivät. Mitä vaan sylki hävyttömämpää ja toista
+loukkaavampaa suuhun toi, sitä sydämen riemulla kohta toiselle
+ilmoitettiin katkerana sappena.
+
+Matti tuli kotiin, juuri kuin akkain kiukku vielä viimeisiänsä
+säkenöitsi, kuten sammuvaan hiilustaan heitetyt suolan rakeet.
+
+Iloisempi tavallistaan oli Matin naama kun pihalla tuli. Vaan tupaan
+astuessa äimistyi, kun ensi sanoista kuuli että akat riitelivät.
+
+"Mikä nyt on tullut?" kysyi hän. Akat tukkivat ensin suunsa ... eivät
+puhuneet niin mitään. Mutta kun Matti jatkoi utelemistaan, niin
+rupesivat vähitellen kumpanenkin selvittämään omaa puoltansa riidassa.
+He alkoivat uudestaan riidellä, sillä kumpanenkin selvitti asiaa
+toisensa mielestä väärin. Matti pyyteli heitä ja saikin asettumaan, kun
+rupesi kertomaan, että hän aikoi vaihettaa Pertun Mikolta hevosen
+noilla hirsillä.
+
+Tuo oli niin uutta kuulla, mitä Matti aikoisi hevosella tehdä, että
+akat alkoivat pystössä korvin kuunnella. Matti kertoi, kuinka hän oli
+kylässä tavannut erään lumppujen kerääjän, ja tullut sille päälle, että
+hänellekin tuo puuha olisi varsin sovelias. Oli hän jo ajatellut
+sitäkin, että sopisi mennä hevosella aina sinne missä rautatietä
+rakennetaan ja ruveta siellä hevosineen työhön. Pertun Mikon kanssa oli
+hän jo kauppaa haastanut ja Mikko luvannut vielä 5 markkaa hirsien ja
+hevos-koninsa väliä.
+
+Matti oli asiaan hyvin innostunut. Tiinan suu vetäysi salaperäiseen
+hymyyn. Sen Sanna huomasi ja samalla kuin itse rupesi Matin puuhasta
+oikein erinomaisia toivomaan, uskoi vahvasti että Tiina kadehti, jos
+heidän nyt noin hyvin kävisi. Teki kovin mielensä sanoa Tiinalle
+jotain, mutta luonnon asetuttua rupesi järki saamaan enempi valtaa.
+
+Kun pinnalta rupesi Matin mielestä näyttämään siltä, että akat olivat
+rauhan tehneet, rupesi hän kyselemään Tiinalta, josko saisivat edes
+huomiseen vielä olla.
+
+Taas rupesi Tiina nakkelemaan vihaisesti nenäänsä. Sanoi, ettei hän
+juuri paljoa piittaa, koska Sanna oli niin ilkeästi haukkunut y.m.
+
+Sannaa kylmäsi. Olisi jo mielellään antanut olla äskeisten puheitten
+puhumatta. Ei enään tehnyt mieli ollenkaan sanakiistaan ruveta.
+Ajatteli vaan, että ei sen köyhän saisi koskaan suuttua.
+
+Matti alkoi hyvitellä Tiinaa, koetti jos jollain tavalla lepyttää.
+
+Tiina ei ollut mikään peto. Antoi kun antoikin vihdoin perään ja lupasi
+yö sijan, ehdolla, että huomenna korjaisivat itsensä "parempiin
+paikkoihin."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Helpoksi ei käynyt saada uutta kortteeria. Joukko oli liian suuri ...
+ei kukaan sanonut olevan tilaa tuvassaan, eikä missään ollut sellaisia
+joutilaita huoneita joita olisi saanut ilmaseksi hyyrätä.
+
+Matilla oli oikein taas hätä kädessä, semminkin kuin Tiinakin oli
+kokonaan taipumaton enään pitennystä myöntämään.
+
+Kun mies oli aikansa juossut tiloja kuulustamassa, tuli hän
+suutuksissaan kotiin--Tiinan kotiin, vei akkansa pihalle, saadakseen
+siellä kahteen kynteen nuhdella häntä eilisestä riitelemisestä Tiinan
+kanssa.
+
+Sannalla oli itsessään jo kyllä tuskaa, niin ettei Matin olisi sitä
+tarvinnut lisätä. Mutta ei mies tuota ymmärtänyt. Ymmärsi vaan, että
+akan hulluttelemisen tähden tässä nyt taas taivas-alla ollaan ja käski
+Sannan itse mennä nyt hankkimaan tila, kun oli kerta ollut niin hyvä
+saamaan koko joukon sitä vaille.
+
+Sanna koetti vastustaa, mutta ei hän sillä pitkälle päässyt, kun
+Matilla oli nähtävästi asiassa niin suuri oikeus. Kyllä hän koetti sitä
+sanoa, että joskus ihminen suuttuu, olipa se sitten vaikka kukakin, kun
+oikein kiusautuu. Mutta sitä ei mies ottanut huomioonsa, tuomitsi vaan
+vaimoansa.
+
+Kaksinkerroin sai Sanna nyt tuntea, kuinka vaivaista se on kun ei
+ihminen saa luontoansa pidätetyksi. Ajatteli jo, että kun ei köyhässä
+olisi ollenkaan itsekkäisyyttä ja vanhaa aatamia, niin paremmin
+masautuisi rikasten armoille... Kun köyhä suuttuu, niin ei sitä kukaan
+anteeksi anna, kun ei kenelläkään ole siihen pakkoa... Köyhillä on
+pakko aina heti unohtaa rikkaiden haukkumiset, ei koskaan niitä saa
+jälkeenpäin muistella, jos vähänkin armoa toivoo.
+
+Matti meni tekemään kauppaa Pertun Mikon kanssa. Siihen oli nyt täysi
+pakko. Epäilysten täytyi poistua, koska melkein ainoalta elämisen
+mahdollisuudelta näytti maata kiertämään lähteminen.
+
+Kaupat siis tehtiin. Hevoskaakki arvosteltiin 12 markan arvoiseksi,
+hevoskalut 3 markan, ja rahaa sai Matti vielä väliksi 5 markkaa, sekä
+luvan pariksi kolmeksi päiväksi muuttaa Pertun Mikkoon.
+
+Mutta kun kylässä saatiin tietää, että Matti oli lahjaksi saamansa
+hirret hevoseen kaupotellut, niin siitä nousi tuikea nurina. Ne jotka
+olivat jo vieneet puita, kirosivat ja noituivat.
+
+"Kun hyväntahtoiset ihmiset nyt sillä tavalla auttoivat että olisi
+saanut mökin päällensä, eikä pahahenki viitsinyt tuohon vähää lisäksi
+hankkia, kun rupesi laiskuuksissaan suuhunsa syömään, muutama nahjus!"
+
+Toiset taas, jotka eivät olleet vieneet puita, nauroivat. Kehuivat
+kuinka heidän juuri oli aiottu viedä, mutta onneksi ei ehditty.
+Kehoittivat, hyvin toimessaan, muitakin pois hakemaan omansa.
+
+Muutamat jo olivatkin kahdella päällä, pistää reen hevosen perään ja
+noutaa pois viemänsä puut Nurkanperän läjältä.
+
+Ihan sietämättömältä keinottelulta näytti useain mielestä Matin puuha!
+
+Sitten ruvettiin myös tietämään, että Helpon Tiina oli Nurkanperän
+joukon mökistään karkoittanut. Ja kun ei ollut enään missään sijaa
+saanut, niin oli päättänyt joukkoinensa lähteä maata kiertämään ja
+samalla lumppuja keräämään, ainakin kesään asti.
+
+"Vai hevosella kerjuulle!" naurettiin. "Noo kyllä se on helppo
+elinkeino, kulkea vaan hevosella paikasta paikkaan kuin kauppamiehet.
+Kyllä kun Nurkanperänkin 'selskaapi' levenee kyläkunnissa yksi yhteen,
+toinen toiseen taloon, niin kyllä vaan sillä tavalla kokoon tulee!
+Katsoa vaan eivätkö vielä tule rikkaina takaisin!"
+
+Ja tosiaankin, vaikka tuollaista ensinnä aivan leikillä ja pilkaten
+sanottiin, niin rupesivat muutamat pitämään jo mahdollisenakin ja
+uskomaan omia mielikuvituksiaan, että kerjuu rikastuttaa, kun sitä noin
+laajassa määrässä harjoittaa. Jopa rupesivat sanomaan, että Mattia
+vetää ahneus tuohon puuhaan.
+
+Ja he panivat kovasti sen päähänsä, etteivät enään antaisi Nurkanperän
+lapsille niin mitään!
+
+"Vai rikastuttamaan tässä nyt kerjäläisiä!..."
+
+Sillä aikaa, kun kyläläiset näin arvostelivat Matin puuhaa, valmisteli
+hän matkaa varten. Sai jostain jo ulos palvelleen lautakopsan, josta
+korjaamalla tuli vielä kalu, reen päälle pantavaksi.
+
+Matkaan täytyikin kiirehtiä kaikin mokomin, sillä eläminen kävi yhä
+niukemmaksi. Pojat aina kun kylästä tulivat, kertoivat suu väärässä,
+kuinka siellä ja sielläkin haukuttiin ja kuinka muutamat olivat
+ilveilleet, että lumppukaupallako nyt meinataan oikein rikastua, y.m.
+
+Kadehtimiseksi vanhemmat tämän ymmärsivät, sillä he itse
+todellisuudessa toivoivat, että kun sitä vaan matkaan pääsee ja kaupan
+alkuun ehtii, niin eläminen muuttuu pulskeaksikin ... kuka tietää,
+minkälaiseksi muuttuukaan.
+
+Ei jätetty käyttämättä vaivais-apua, johon kuntakokouksessa oli niin
+auliisti viitattu. Sitä pyytämään meni Sanna.
+
+"Nuoria olette vielä," sanottiin siellä, "jaksatte kyllä työtä tehdä ja
+leipänne ansaita ... niitä on kyllä vanhojakin ja kaikellaisia muita
+vaivaishoidon niskoilla."
+
+Sanna koetti hämillään ollen selvittää, ettei saa työtä ja he eivät
+olleet oikeastaan vaivais-apua elämisekseen pyytäneetkään, kuin
+palovahingon palkkioksi.
+
+"Olisitte vakuuttanut," sanottiin, "ei vaivaishoidosta sovi sellaisia
+vahingoita korvata." Sitten joku ehdotti edes vähää annettavaksi. Ja
+niin sai Sanna monien mutkain perästä pusseihinsa 3 kappaa rukiita ja 3
+ohria, kiitti ja meni pois.
+
+Mutta ei noita ehditty matkaan lähdön tähden enään jauhattamaan. Matti
+otti ne mukaansa iltahämärässä kun meni kauppamieheltä itsellensä
+kauppatavaroita ostamaan. Rahasta, joka oli hirtten kaupassa saatu, oli
+myös vielä jälellä 3 markkaa. Hyvin toivoi Matti saavansa irti
+tavaroita. Olihan sitä rahaa jo kokolailla kolmessakin markassa, hänen
+mielestänsä, ja sitten nuo jyvät... Saahan niillä tavaroita, että
+ainakin alkuun pääsee...
+
+Kauppiaalta hän kyseli neuvoa, mikä tavara sopivinta ja parhaiten
+käypää olisi sellaisessa liikkeessä, jota hän aikoi harjoittaa. Neulat
+hän tiesi itsestään ja konvehdit ja sormistimet.
+
+Kauppias neuvoi yhtä ja toista; pantiin vähän kutakin. Vaan kuin
+tavarain hintaa yhteen laskettiin nousikin, se 25 penniä yli Matin
+varain. Nyt rupesi Matti pyytämään tuota helpottaa. Mutta kauppiaan ei
+kannattanut ... helppoon oli koettanut muutenkin panna. Matti arveli,
+että sopisihan kauppiaan tuon vertasen nyt vaikka lahjoittaa köyhälle
+miehelle. Kauppias hymyili, pudisti päätä ja ehdotti että otettaisiin
+jotain pois tavaroista, siksi, että rahat riittäisivät. Arveli
+itsekseen että "pässiporvarit" muutenkin nylkevät niin että saa monasti
+niille myydä alle oman rahan... Vielä näille nyt kenkkäämään ruveta!...
+Kun sille oppivat niin varmaankin joka kerta saman tempun uudistavat!
+
+Tavaroista otettiin pois sen verran, että Matti sai rahoistaan vielä 15
+penniä takaisinkin.
+
+Kaikellaisia vastuksia ilmestyi matkaan lähtöä estämään. Niille tuli
+etukädessä hätä, joilla oli saatavia Matilta. Ei hänen velkansa yleensä
+suuria olleet, eikä hänelle koskaan olisi paljoa uskallettu velaksi
+antaakaan, mutta sattumatilaisuuksissa oli niitä karttunut. Niitä oli
+viisiäkymmeniä penniä ja markkoja, korkein 3 markkaa.
+
+Joka näkemässä olivat saamamiehet ennenkin Matille saatavistaan
+puhuneet ja osoittaneet suurta valppautta ... kaikella tavalla
+koetelleet, josko Matti enää asiaa muistaisikaan. Kyllä hän ne aina oli
+tunnustanut, mutta kun ei ollut sattunut rahaa olemaan, niin maksamatta
+olivat jääneet.
+
+Nyt ne oikein kilvassa kulkivat Pertun Mikossa ja Mattia tahtoivat
+kahteen käteen puhutella. Kun Matti heidän kanssaan lähti tuvasta
+pihalle, jo mennessään hyvin tietäen mistä asiasta kysymys oli, niin
+hän tavallisesti kuuli tuon salaisen asian seuraavaan tapaan:
+
+"Tuota ... eikö sen Matin nyt sopisi mulle maksaa sitä
+seitsemääkymmentä viittä penniä? Olisin tässä tarvinnut," sanoi
+muuankin talon isäntä.
+
+"Kyllähän minä maksaisin, mutta ei minulla nyt ole, velikulta. Odota
+nyt siksi kuin tulen takaisin, jos sattuisin jotain saamaan kokoon."
+
+"Olethan saanut Pertun Mikolta rahaa hevosen ja hirsien väliä?"
+
+"Noo, sain minä 5 markkaa, mutta sillä olen ostanut kauppakalua."
+
+"Etkös sinä saanut makasiiniltakin jyviä?"
+
+"Sainhan tuolta 6 kappaa yhteensä, mutta..."
+
+"On vaan niin ilkeätä," pahotteli isäntä, "kun se on niin kauaksi
+jäänyt, unohtuukin pian..."
+
+"Mitä joutavia sinä nyt, mitä se unohtuu. Kyllähän minä tuon vertasen
+maksan kun jaksan, mutta en minä nyt jaksa."
+
+Katseltiin hetkinen ilmaan kun ei tuntunut olevan mitään sanomista.
+Pahat oli isännällä paikat. Ei uskaltanut julkisesti suututtelemaankaan
+ruveta ... olisi Matti ehkä ruvennut tyhjäksi tekemään, kun ei ollut
+vieraitamiehiäkään olemassa, joilla olisi voinut saatavansa toteen
+näyttää. Parempi siis oli toimia leppeämmästi ja ikään kuin
+narrailemalla.
+
+"Etkö tulisi siitä työhön edes kahdeksi päiväksi?"
+
+"Olisit ennen ottanut, niin olisin kyllä tullut, kun on ollut kyllä
+aikaa, mutta nyt ei minun sovi kun täytyy lähteä."
+
+"Niin kyllähän sen näkee ettei sinulla ole tahtoakaan maksaa, mutta
+tule toinen kerta hätäsi kanssa!"
+
+Isäntä näytti ankaralta pois lähteissään. Asteli vakavana kotiin päin
+vannoen tehden päätökseksi ettei hän enää anna tuollaisille. Ajatteli,
+ettei siitä nyt juuri häviö tule tuosta... Tunsi sen johdosta itsensä
+onnelliseksi ja rykäsi mahtavasti. Velkojiansa karkuun hän muuten
+arveli Matin tositeolla menevänkin, häntä ja muita.
+
+Matti katseli hetkisen isännän perään ja haukkui häntä mielessään aika
+kitupiikiksi.--
+
+Muutamat velkojat käyttäytyivät suoremmin ja siis röyhkeämmin.
+Haukkuivat taitonsa mukaan. Kaikki he pitivät kunnianansa jälkeenpäin
+kertoa sopivissa ja sopimattomissa tilaisuuksissa:
+
+"Jäi minunkin siltä raadolta saatavaa... Kävin vaitelemassakin, mutta
+parempi olisi ollut, kun olisi vienyt..."
+
+Jos satuttiin kysymään: "Paljonko sinulla oli häneltä saatavaa?" niin
+useinkaan eivät sanoneet summaa oikein. Sitä joko suurennettiin, taikka
+salamielisen näköisenä ei sanottu ollenkaan ... annettiin uteliaiden
+kyseliäin vaan arvella, että liene ollut joku kymmen...
+
+Tämä asia antoi pienellä kustannuksella usealle vähäksi aikaa sopivaa
+mahtailemisen aihetta.
+
+Matti kyllä arvasi, että tuolla tavalla tehtiin. Siispä hänen tapansa
+oli, kun tuli velkoojainsa luota Pertun Mikon tupaan, kertoa
+halveksimalla, kuinka tuokin on kovin muutaman pennin vaivainen,
+"pitäiskö minun nyt rahaksi muuttuman!" Nauroi sitten päälle ja alkoi
+morkkaamaan ihmisiä nylkiöiksi. Arveli, ettei hän rikkaana ollessaan
+viitsisi toki jalkojaankaan vaivata lähtemällä muutaman pennin saatavaa
+tahtomaan.
+
+
+
+V.
+
+Eräänä päivänä siitä sitten oltiin valmiit lähtemään.
+
+Hiirakko seisoi vakavana, huuli lerpallaan ja käänsi tuo tuostakin
+laiskasti päätänsä katsomaan kun kuormaa pantiin. Sitä ehkä kummastutti
+tuo lukuisa hyörivä lauma ympärillä. Huokasikin toisinaan raskaasti
+ja pitkään. Mahtoiko vaistomaisesti tuntea isäntäväkensä kovaa
+kohtaloa ... mahtoiko aavistaa että lautakopsa hänen perässään olevalla
+reellä tulisi toistaiseksi olemaan seitsemähenkisen perheen ainoa
+koti?...
+
+Niin, mutta mitäs hiirakko-vanhus tuollaisista... Se ehkä vaan huoli
+omia asioitaan ja harmitteli kohtaloaan. Ei muistanut varmaankaan
+aikaa, jolloin olisi saanut vatsansa täyteen syödä, sitä ainakin
+todisti kuihtunut, romuinen luuranko, jota nahka kuitenkin vielä koossa
+piti.--
+
+"Tpruu hiirakko!" Aukusti piteli suitsista ja kuvitteli mielessään
+kuinka muhkealta se näyttäisi kun hän saisi ajaa. "Isä, eikös näin
+pidetä ohjaksista kun ajetaan?"
+
+"Mitä sinä, mutta minä... Katsos noin se pitää käydä ... noin! Eikö
+niin isä?" Hemmu näytti taitoansa ja sai hiirakon kärsimättömästi
+liikahtamaan.
+
+"Noo siinä ... olkaa siivolla!"
+
+Isä ei joutanut poikia kehumaan, kun oli muuta touhua.
+
+Tuppu ja Liinu käärittiin reen perään vanhoihin vällyrauskoihin. Sinne
+Sanna Miinalle ja itselleenkin myös tilaa teki. Muuten sujoteltiin
+rekeen kaikellaista kamaa, jota matkalla katsottiin sopivaksi mukaan
+ottaa, s.o. melkein perheen koko omaisuus.
+
+Hemmoa ja Aukustia vaadittiin ottamaan sijansa reen etupuolelle, mutta
+he anastivat oikeuden istua kaidepuille, saadakseen katsella mailmaa ja
+nauttia hevosella ajamisen riemusta. Matti vihdoin itse istui
+poikittain reen pohjaan ja sitten sai hiirakko lähteä.
+
+Heistrokin Liisa sattui juuri kulkemaan pihan poikitse.
+
+"Joko siinä nyt lähdetään?" hän hymyillen kysyi, ikään kuin olisi
+tahtonut ulospäin näyttää pitävänsä asiaa hyvinkin tavallisena.
+
+"Jo," vastasi Sanna vastenmielisesti. Pertun Mikon vaimoon kääntyen,
+hän huusi:
+
+"Hyvästi nyt Anna!"
+
+"Hyvästi, hyvästi!"
+
+Ei saattanut Sanna hyvästiä huutaa Heistrokin Liisalle ... oli
+mielestänsä kovin ulkokullattu ihmiseksi ja muistui pahalta mieleen,
+kun ei ollut paloyönä huonesensa laskenut.
+
+Akat jäivät Pertun Mikon pihaan katselemaan meneväin perään. Totiseksi
+muuttuivat kumpanenkin, eivätkä vähään aikaan mitään virkanneet
+toisilleen.
+
+"Kirjava on tikka metsässä, mutta ihmisen ikä kirjavampi," huokasi
+vihdoin Heistrokin Liisa.
+
+"Niin on, niin on, kova on tässä mailmassa köyhän kohtalo," liitti
+toinen.
+
+"Kova se on, J:la paratkoon, noidenki."
+
+"Kyllähän niitäkin moni nauraa ja pilkkaa ja pian sanotaan että se on
+oma syykin tuohon tilaan joutua, mutta ei se ole niinkään oma syy...
+Kun olisi raukoilla edes se tupa-pahanen pysynyt palamatta, niin ei
+olisi tarvinnut noin joukolla lähteä. Mutta kun ei ole kotoa ei
+kortteeria, niin kovaa se on kun lapsiakin on niin monta ja pieniä."
+
+"Niin, hyvä ihminen, sano muuta. Sinä iltana kuin se palo tapahtui..."
+Heistrokin Liisa alkoi taas kertoa vanhaa juttua itkien.
+
+"Hyi kun on kylmäkin," keskeytti Anna. Akat menivät tupaan, lämpimälle
+takkakivelle istumaan ja keskustelemaan.
+
+Mutta koditon joukko ajoi hiljaksensa pois, ohitse entisten kodin
+raunioitten, mistä nokisia jätteitä vielä lumen alta törötti.
+
+Itketti Sannaa taas, eikä hän viime aikoina ollutkaan usein ollut
+vieras sille tunteelle. Ei Matti juuri itkenyt, mutta vakava ja
+miettiväinen hän oli. Pojat kaidepuilla käänsivät ja väänsivät itseänsä
+istumaan jos johonkin laihin. Vilkasta keskustelua he välinsä pitivät.
+Se tuotti heille iloa mikä vanhemmille syvää murhetta. Lapset tuskin
+olisivat hevosta vaihettaneet tuohon vanhaan kotiin. Tuppu ja Liinukin
+tahtoivat peittojen alta katsella. Hekin olisivat itsensä onnelliseksi
+tunteneet jos olisivat saaneet olla tuossa, missä Hemmu ja Aukusti.
+Väliin yhtä ja väliin toista paikkaa valittivat ahdistavan ja puhuivat
+äidillekin siitä. Äiti ei ottanut tuota huomatakseen. Hän oli omiin
+ajatuksiinsa kiintynyt, oli vaipunut muistelemaan entisiä nuoruuden
+aikoja, jolloin piikana palveli, missä milloinkin ja ainoana suruna
+oli, kun emännät joskus ilkeästi puhuivat ja haukkuivat. Hän
+muisti, miten silloin oli useinkin itkenyt enemmän kiukusta ja
+itsekkäisyydestä, kuin todellisesta syystä.--Ei ne syyt ainakaan tällä
+kertaa mielessä niin todellisilta näyttäneet ... muisti miten oli
+silloin aina miestä ikävöinyt ja mielessään kuvitellut, että kun sen
+saa, niin huolet loppuvat ja tulee niin hyvä olla. Mutta nuo ajat nyt
+muistuivat niin onnellisilta.
+
+Tuli sitten Matti. Ei hän siitä muistanut alussa paljoa välittäneensä,
+mutta vähitellen rupesi tykkäämään ... ja siitä koitui kokoon
+avioliitto. Ruunuhäätkin pidettiin.
+
+Tässä Sannan ajatukset enimmän aikaa viipyivät. Kävi viileitä väreitä
+läpi ruumiin ja sydämen valtasi hetkiseksi omituinen kovemman tuskan
+puuskaus, kun ajatuksiin johtui, mitä kaikkea hän silloin uneksi ja
+toivoi häittensä verrattomassa humussa... Väkeä oli ollut siellä niin
+paljon ... rikkaitakin ... ja kaikki nähtävästi olivat niin hyvin
+viihtyneet... Hän ja Matti olivat isäntänä ja emäntänä olleet...
+Kaikkeen oli heiltä määräystä odotettu, kaikkeen neuvoa kysytty.
+
+Ja säästöä ne olivat tuottaneet toista sataa markkaa, jolla ostettiin
+tupa...
+
+Ei tuosta ollut vielä kovin pitkä aika, ainoastaan 10 vuotta.
+
+Nyt on jo näin ... edessä elettävänä vielä mahdollisesti monia kymmeniä
+vuosia...
+
+"Herra Jumala armahda!" Sannan sydän oikein kokoon kutistui ja pakoitti
+ääneensä huokaamaan. Matti kyllä tuon kuuli, mutta ei se hänen
+huomiotansa herättänyt... Hänenkin ajatuksensa kulkivat yhtä
+surullisilla aloilla ja tuo huokaus tuntui ikään kuin omasta rinnasta
+tulevalta.
+
+Pojat kaiteilta katsahtivat äitiin.
+
+"Mitä äiti siunaa?" kysyi Aukusti.
+
+"Ei mitään ... ole nyt vaan..." Äiti ei suonut itseänsä häirittävän.
+
+Poikiin vaikutti masentavasti, sillä he aavistivat äidin nyt olevan
+kovin pahan olla.
+
+Kerjäläis-joukoksi heitä nimitettiin, mihin vaan tulivat. Kun kylmä
+säälimättä hätyytteli, niin sai kuleskeleminen poikainkin mielestä
+ikävän muodon. Kun taipale oli ajettu ja kyläkunnissa jonkun talon
+pihaan tultiin, niin pojat etumaisina tupaan kopistivat, Liinu ja Tuppu
+perässä sekä perimäisenä äiti Miinaa kantaen. Ennen kuin äiti ehtikään,
+olivat lapset jo tavallisesti takkakiven vallanneet, missä hampaitansa
+lotistaen kohmettuneita jäseniänsä sulailivat.
+
+Äiti tavallisesti Hemmun ja Aukustin tullessaan syrjään karkotti
+päästäksensä Miinaa lämmittämään. Pojat tottuivat lämmittämään itseänsä
+teuhaamisella. Tuohon äitikin luotti, kun heiltä lämmittelemä-tilan
+ryösti.
+
+Ihmiset tavallisesti alussa aina katselivat äänettöminä ja vakavina
+tuota tulokasten käytöstä. Ei vakavuudessa ollut aina surkuttelua
+huomattavana, moittimista yleisemmin, kun suloisen kotorauhan
+häiritsivät ikävän näköiset repaleiset kerjäläiset.
+
+Vasta silloin useinkin talonväen puolelta ensimäinen lause äännettiin,
+kun joku pojista sattui talon kapineita koskettamaan ... ja siihen ei
+paljoa aikaa tarvittukaan.
+
+"Anna olla rauhassa poika!" Ääni oli aina moittiva ja ankara. Pojat
+tuohon pian siksi tottuivat, etteivät paljoa välittäneet. He olivat
+vaistomaisesti oppineet tietämään että tuollainen kielto tuli enemmän
+kärsimättömyydestä, kuin peläten kalun vahingoittumista. Jospa hitaasti
+laskivatkin luotansa kielletyn kapineen, niin silmät kuin samassa
+kiintyivät johonkuhun toiseen esineesen, kädetkin unohtuivat sitä
+käpälöimään... He olivat lapsia hekin, vaikka kerjäläisiä... Heidänkin
+luontonsa kaipasi huvitusta ja mieli oli utelias, kuten muillakin
+lapsilla.
+
+Mutta sitä vaan eivät ihmiset suvainneet että he olisivat saaneet
+huvitella. Asian mukaisempi oli nähdä heitä myrryisinä ja sorrettuina
+paikallaan istuvan. Kenenkään mieleen ei olisi pujahtanut samallaisista
+asioista muistuttaa siisteihin vaatteihin puettuja lapsia, kuin näitä
+muistutettiin. Mutta se nyt oli seikka sellainen ... syntihän olisi
+ollut antaa kerjäläisen suun vetäytyä tyytyväisyyden hymyyn!
+
+"Eipä ne pojat saata olla koskematta talon kapineita!"
+
+Tuo uudistettu muistutus oli tavallisesti hyvin ankaralla äänellä
+lausuttu. Silloin äiti sekautui hätäytyneenä asiaan:
+
+"Pannetteko heti pois, kun kuulette, että käsketään! Oppivat niin
+tottelemattomiksi, kun pitää tässä talosta taloon reduta, että..."
+
+Pojat nolostuivat hätyyttämisistä ja tottelivat.
+
+"Mistä kaukaa nämät kulkevaiset ovat?" kyseltiin. Äiti kertoi, jatkoi
+vielä tuvan palosta y.m.
+
+Kun Matti ehti tupaan, niin hän jo piippuun pannessaan rupesi
+kyselemään josko akoille lumppuja olisi keräytynyt.
+
+Akat yleensä eivät olleet aivan ketteröitä lähtemään rääsypankkojansa
+penkoamaan. Mieluimmin kielsivät, asiasta pikemmin päästäksensä.
+
+Matin kaupanpuuhat kävivät, semminkin ensin alussa hyvin huonosti niin,
+että pelotti jo het' sillään konkurssin edessä olevan. Mutta vähitellen
+siihen harjautui, kunnes pakko ja toimessa olo opetti uusia keinoja.
+
+Jonkun verran tuotti voittoa, kun ensimäiset vaihtotavaransa olivat
+loppuneet ja lumppuvarastonsa möi eräälle joka suuremmassa määrässä
+tätä kauppaa harjoitti. Enempääkin oli Matti toivonut. Mutta osaksi
+vähensi sekin säästöä kuin yöpaikoissa täytyi tavaroilla heiniä
+hiirakolle vaihettaa ja ruoan puolta pienemmille lapsille.
+
+"Tulevathan nuo nyt ilmankin toimeen," tapasi Matti sanoa, kun Sanna
+varoja pyysi maitotilkan ostoon lapsille.
+
+"Hyvä ihminen," vastusteli Sanna, "mitä nuot toimeen tulevat kuivalla
+leivällä ja silakoilla... Joskus edes tarvitsevat maitotilkan,
+lapsiraukat ... ei noilla muutenkaan ole herkulliset olot.." Sanna
+heltyi ja Matti rupesi vastahakoisesti taskujaan kaivelemaan.
+
+Pojat olivat oppineet koko hyviksi kerjäämään. Leipäpalanen,--useinkin
+jo ennen jyrsitty ja siihen kellahtunut silakka päälle, oli tavallisin
+annos, mitä taidoissa saivat. Tuollaiseen anteliaisuuteen olivat
+ihmiset niin tottuneet, että harvalle mieleenkään juolahti ajatella,
+että kerjäläinen mitään muuta tarvitsisi. Jos joku sitä ajattelemaan
+sattui, niin leipäpalasta antaessaan, käski mennä toiseen paikkaan
+piimää pyytämään ... valittivat itsellään olevan sitä niin vähäsen.
+
+Mutta ei silti nälkää, nimittäin leivän nälkää, tarvinnut nähdä eikä
+kestää.
+
+Äidillä, kuin hän pienempäin kanssa yksikseen kuleksi taloissa, oli
+parempi onni. Ihmiset antoivat tuoreempia ruokia, niinkuin perimäin- ja
+puuronloppuja. Pojat kun tuon huomasivat pakkausivat äitinsä joukkoon
+herkuttelemaan. Mutta ihmiset eivät silloin antaneetkaan... Olihan ihan
+mahdoton tuollaisen joukon vatsoja täyttää! Parempi kun ei anna juuri
+mitään,--niin ajattelivat ihmiset. Äiti keksikin keinon: ajoi pojat
+erikseen juoksentelemaan toisissa taloissa, niin sai itse pienemmille
+lievempää ruokaa.
+
+Matti oli aina, niin kauan kuin kyläkunnissa viivyttiin, aivan eri
+joukkoa. Hän ei kerjäämään ryhtynyt suorastaan pyyteli van paikottain
+palovahingon apua ja harjoitti rääsyliikettään.
+
+Äiti koetti itseänsä varten aina parhaimman näköisiä taloja valita,
+joissa toivoi olevan varoja köyhää sääliä, ja käski poikia muihin
+menemään. Oli niin vaikeata ja raskasta alinomaa lasta kantaen talosta
+taloon kulkea. Siispä, kuin parempia ihmisiä tapasi, viipyikin niiden
+parissa siksi kuin kylästä pois mentiin. Mutta helpoksi ei käynyt aina
+semmoisia paikkoja löytää. Monasti sattui tietämättänsä semmoisiin
+menemään missä pojat jo olivat käyneet. Niissä emännät toisinaan
+alkoivat haukkua. Sanoivat, että tähän aikaan on hyvin hävyttömiä
+kerjäläisiä, kun tahtovat oikein talot kuiviin syödä! ... eivät yhtään
+häpeä mokomat, kuin kulkevat moneen kertaan, sama joukko, yhden
+talon...
+
+Silloin ei auttanut vaikka Sanna sanoi, ettei hän tietänyt poikain
+täällä käyneen ja, ettei hän suinkaan emännältä riidan päälle tahtonut.
+Kun hän masennettuna semmoisista paikoista kääntyi pois päin menemään,
+niin jotkut emännät hänelle oven suuhun leivänpalasen veivät,
+motkottaen:
+
+"Ei suinkaan siitä muulla pääse kuin antamalla!... Jos ei niille anna,
+niin sitten pitkin mailmaa molottavat, että siellä ja siellä oltiin
+niin kovia... Tuos on, ota nyt!"
+
+Paha oli tuosta kädestä vastaan ottaa, mutta ei uskaltanut kieltääkään,
+sillä sitten vasta olisi pärinää noussut, kerjäläisten ylpeydestä. Tuon
+oli hän kohta, tämän matkan alussa karvaasti kokenut ja oppinut.
+Parempi siis ottaa vastaan niin pääsee vähemmällä haukkumisella, hän
+ajatteli. Mutta karvaalta se maistui tuo leipä ... kyllä vei jo nälän
+sen paljas näkeminenkin. Katkerat kyyneleet vuosivat sydämen
+tuskallisten tunteiden vaikuttamina, kun vapisevin polvin asteli noiden
+uhkeain talojen portailta alas, Tuppu ja Liinu hameen helmasta kiini
+pitäen, ja Miinaa kantaen useinkin paksuissa kinoksissa rompi toisiin
+taloihin. Silmillään koetti taloja tutkia, missä mahdollisesti saisi
+edes haukkumiselta rauhassa olla, kun ei mitään pyytäisi. Ei se sillä
+tavalla selvinnyt missä armelioita ihmisiä asui. Onnensa nojaan täytyi
+vapisten ja peläten koettamaan mennä... Eivät nuo sentään lyöneet
+koskaan ja haukkua pääsi pakenemaan. Sisään tullessa täytyi
+vaistomaisesti seisahtua muuripieleen sydämen kovasti taistellessa ja
+silmäin pelokkaasti vakoellessa tuvassa olijain katseita.
+
+Kun sattui onni, että kovan kohtauksen perästä armelioita ihmisiä
+löysi, jossa esim. istumaan käskettiin, niin siihen hän jäi pitemmäksi
+aikaa lepäämään. Ja kun siinä ihmiset kaikellaista kyselivät ja
+ystävällisesti puhuivat, niin tuli jo mainituksi siitäkin kuinka kova
+ja ilkeä oli ollut tuon (naapurin) emäntä... Sitähän sitä kieleltä
+pyrki ulos tulemaan mikä paraillaan sydämessä liikkui. Tuntui niin
+helpottavalta, kun muutkin ihmiset rupesivat toisten kovuutta
+ihmettelemään ja samalla ikään kuin hänen puoltansa pitämään.--
+
+"No ettekö ole saaneet työtä?" kyselivät muutamat osoittaen
+käytännöllisyyttään ja samalla näyttäen tietävänsä että paljas laiskuus
+oli tuon joukon matkaan ajanut.
+
+"Eihän sitä saanut," koetettiin vakuuttaa.
+
+"Eipä tainnut olla haluakaan," jatkettiin toiselta puolen.
+
+"Hyvät ihmiset! luuletteko että sitä vaan noin huvikseen näin
+kuleksitaan? Olisitte tilaisuudessa päivänkin kulkea meidän teitä, niin
+ettepä enää asiaa leikiksi tekisi." Tuota sanoessa alkoi ääni
+värähdellä, kumpi sitä vaan sanomaan sattui, Matti eli Sanna, ja
+kyseliän täytyi ruveta epäilemään entisiä mielipiteitään asiasta.
+
+Yösijain etsinnässä useinkin kohtasi suuria vastuksia. Mikä missäkin
+oli estelemiseen useimmilla syynä: oli itselläkin paljon väkeä, toiset
+olivat hyvin suorapuheisia, sanoivat ettei heillä ole mikään
+kerjäläisten kestikievari, ja osoittivat toisiin taloihin. Näissä
+toisissa taloissa taas valitettiin, kuinka heillä on tuommoisia
+joukkoja melkein joka yö, eikä heillä mielestänsä ole velvollisuutta
+paremmin antaa kuin muillakaan... Joutaisivat ne antaa toisetkin...
+Menkää nyt vielä katsomaan edes tuonne...
+
+Tällä tavalla meni monasti, vaikka jo hämärässä alkoi pyytää, hyvinkin
+myöhäiseen. Lopulta sellaisissa tapauksissa, kun tahtoi ulos yön
+selkään jäädä, täytyi niin nöyrästi rukoilla, että kovakin sydän
+toisinaan heltyi.
+
+Tapasivat he helliviäkin ihmisiä. Muuten olisikin kohtalo käynyt ehkä
+liian raskaaksi, mutta toivo, että taas ehkä tapaa "oikein hyviäkin
+ihmisiä," piti vireillä jonkullaista riutuvaa elämänhalua. Vaikka
+kuvitelmat siinä suhteessa niin usein pettävätkin, niin--kuitenkin
+eleli toivo.
+
+Eräänä lauantaina osuivat he jonkun taipaleen kulettuaan varakkaasen
+taloon, mistä ainoa lapsi oli viikko sitä ennen haudattu.
+
+Kun Sanna tuli laumansa kanssa tupaan, niin emännältä pääsi itku.
+
+"Hyvä Jumala, kuinka on monta!" hän puoli ääneen huudahti, lapsia
+tarkoittaen.
+
+Sanna huomasi tuon. Äkkäsi siitä, että nyt oli saavuttu tunnollisten
+ihmisten pariin.
+
+"Monta niitä on ... ja kun tällä tavalla pitää talosta taloon kulkea,
+niin se on niin katkeraa, että..."
+
+Äiti heltyi. Laitteli lapsia lämmittelemään, sillä kylmä oli ulkona ja
+vilu jokaisen. Tupun hän asetti istumaan takalle hiilten rajaan ja
+piteli käsillään takanperässä Miinaa, kun sekin kitisi ja värisi.
+Suuremmat tukkivat itse itsensä niin lähelle kuin mahdollista. Mutta ei
+siitä paljoa lämpöä lähtenyt, koska hiilet olivat jo kauan sitten
+räytyneet.
+
+Säälien katseli emäntä tuota vilusta värisevää joukkoa, piikainkin
+rukit seisahtivat ja silmät kiintyivät kummastuneina tuijottamaan
+hyörinään takan ympärillä.
+
+"Mistä te olette?" kysyi emäntä.
+
+Sanna mainitsi kotipaikkansa.
+
+Matti oli tullut jo hänkin tupaan ja ruvennut piippua latailemaan.
+
+"Kumma että olette noiden pienten kanssa uskaltanut lähteä näin
+kylmällä talvella, kun ette ole kotiin jäänyt?" jatkoi emäntä Sannalle.
+
+"Eihän sitä leikin olisi lähdetty, mutta kun tupa paloi tässä syksyllä,
+niin täytyi lähteä."
+
+"Vai tupakin paloi! No terveinäkö pysyvät nuot lapset?"
+
+"Terveitä ne ovat, jokseenkin."
+
+"Tuo pieninkin?"
+
+"Ei hänkään juuri kipeä ole, ja hukkaan tässä joutuisikin jos vielä
+sairastaisivat ... sitä on muutenkin niiden kanssa tekemistä."
+
+"Ja meillä kun kaikki kuolevat aina. Kolme on ollut ja kaikki kuolleet,
+nyt kaksi viikkoa takaperin viimeinenkin kahden vuoden vanhana."
+
+Muistot elpyivät emännän mielessä ja pakoittivat itkemään, samalla kuin
+hän tunsi sydämessään kovaa kateutta tuota köyhää vaimoa kohtaan, jolla
+lapsia oli noin viljalta.
+
+"Niinhän se on aina!" sanoi Sanna huudahtamalla, "että rikkailta, jotka
+kyllä halusta antaisivat lapsensa elää ja voisivat niitä elättää ja
+kasvattaa, niin niiltä ne vaan kuolevat... Köyhillä ne elävät ... eivät
+kuole vaikka annettaisiinkin. Ei Jumala huoli anti paloista."
+
+"Ja niin kuin minä ainakin olen koettanut hoitaa ... niin kuin
+silmäterääni ... ja kuolevat ne vaan," itki emäntä.
+
+"Eei siihen hoito auta," vakuutti Sanna, "mitäpä nämät, niin kuin
+meidänkin mukulat, hoidon hyvyyden eläisivät, kun pyryssä ja pakkasessa
+saavat kärsiä vilua ja nälkää... Eei, kyllä se niin on, kuinka se
+sallitaan!"
+
+"Niinhän se täytyy olla.--Tee sinä Tilta valkeata takkaan, että nuot
+lapset saavat lämmitellä," käski emäntä toista piikaa.
+
+Sannan sydämessä alkoi liikkua harvinaisen lohdullisia tunteita.
+
+Kun valkea takassa iloisesti roihusi ja lämmitti, kun tiesi, että tämä
+valkea oli ensimäinen joka kuukausien kuluessa oli taas sytytetty
+lämmittämään juuri heitä, kun tässä oli vapaus takan ympärillä hyöriä
+ja omistaa tuota herttaista lämmintä yhtä vapaasti kuin ennen omassa
+mökissä, niin se tuntui selittämättömältä tuo emännän hyväntahtoisuus.
+Olisi voinut Sanna emäntää syleillä ilman ulkokultailematta. Useammiten
+oli hän tottunut siihen, että kun kylmästä tuli ja valkean ääreen
+pakkasi, niin sanottiin aivan orjailematta: "Älkäähän nyt koko takkaa
+vallatko!" Tuohonkin oli jo ehtinyt siksi tottua, ettei siitä enää
+kaikin ajoin järin kovasti loukkautunutkaan. Pojat tuota tuskin
+ollenkaan pahoittelivat. He olivat tottuneet tuntemaan ihmisiä yleensä
+yrmysinä ja vastaamaan sitä härkäpäisyydellä. Sama koulu teki äitiin
+hiukan toisellaisen vaikutuksen: se uuvutti hänestä vähitellen tunteen,
+vaatia itselleen edes välttämättömimpiä ihmisellisiä oikeuksia. Lapsia
+kun syyttömästi kolhittiin, sitä ei hän tottunut sietämään, siinä
+suhteessa ei tunteet laimenneet ... ne ennemmin kiihtyivät. Mutta nyt?
+
+Mikä merkillinen tunne saattoi tuon emännän noin sääliväisesti
+kohtelemaan köyhää? Oliko se Jumalan sallimasta että köyhäkin voisi
+elämän toivoa säilyttää ... ja kun Miinankin oli niin vilu?...
+
+Sannalle ei se muuten selvinnyt, kuin Jumalan sallimaksi hän sitä
+ajatteli.
+
+Onhan Jumala köyhäinkin Jumala ja salli heidänkin joskus synkässä
+elämässään valokohtia tavata, että voisivat uskossa pysyä, kun näkevät
+että Jumala on aina läsnä apunsa kanssa kun hätä on suurin.
+
+Sanna tunsi, muuten hataran, uskonsa vahvistuvan. Tuli iloiseksi ja
+puheliaaksi. Kielsi Mattiakin kylään menemästä ennen kuin itsensä
+lämmittelisi hyvin ja puhui hänelle vielä pari muutakin iloista sanaa,
+jota ei ollut tapahtunut sitten tuvan palon.
+
+Matti teki niin. Hän tunsi joitain saman suuntaisia tunteita kuin
+vaimonsakin, vaikka mahdollisesti hämäremmässä muodossa. Kumpasenkin
+ajatukset pakkausivat sanoiksi, tyytyväisyyttä ja ihmettelyä ilmoille
+tuomaan.
+
+Emännän liikutus kasvoi, kun huomasi, miten vähäisellä uhrauksella oli
+saanut kurjuutta kärsivän perheen onnellisuutta tuntemaan. Se teki niin
+hyvää hänellekin. Ja jonkullainen sisällinen pakotus vaati häntä
+panemaan ruokaa pöydälle ja käskemään tuon joukon syömään.
+
+Ei hän tullut tällä kertaa ollenkaan ajatelleeksi, että ruokavarat tuon
+kautta vähenisivät talosta. Ja jos sellainen ajatus olisikin mieleen
+johtunut, olisi hän varmaankin sille nauranut.
+
+Kun isäntä tuli kotiin, ei hänkään yrminyt Nurkanperäisiä. Yötä saivat
+he olla talossa ja vielä kappaleen seuraavaakin päivää. Sannan ei
+tarvinnut tällä aikaa ulkona liikkua, vaan vaateita sai hän rauhassa
+korjaella sillä aikaa kun Matti ja pojat kylää kiersivät.
+
+Seuraavana päivänä, kun matkaan lähtivät toivottivat he Jumalan
+siunausta talolle. Raskaampi oli lähtö kuin monesta muusta paikasta ja
+kyynelet vääntyivät äidin silmin.
+
+Hiirakko sai vaan hiljaksensa astuskella, sillä ilmakin oli kauniin
+puoleinen ja kiire ei painanut päälle. Edessä oli taas yhtä
+tuntemattomat alat kuin ennenkin. Mutta sen verran kokemus oli antanut
+heille ennustus-voimaa, että milloin vaan jotain vähäistäkin
+onnellisuutta saivat nauttia, sitä heti kintereillä seurasi
+vastakohtaisuuden rasittava kummitus. "Jos vastakohtaisuutta nyt seuraa
+taas samalla mitalla tuon myötäkäymisen kanssa jota tuossa siunatussa
+talossa kohdattiin, niin..." Sitä Sanna ajatteli ja taikamainen pelko
+sai hänen valtoihinsa, ryösti kaiken sen onnen jota äskeisiä kohtauksia
+muistellessa muuten olisi saattanut tuntea.
+
+Matti istui vakavana, kuten ainakin, kaiteella ja katseli ympäristöä.
+Pitkän vaiti olon perästä hän vihdoin rykäsi ja virkkoi:
+
+"Ei ruvennut tämä lumppuin keräyskään kannattamaan, ettei ... ettei ...
+olisi tarvinnut kerjätä."
+
+Sanna äänähti jotain ilmoittaaksensa että hän oli kuullut puheen.
+
+Vähän ajan kuluttua Matti taas huokasi ja sanoi perään.
+
+"Kyllä se on surkeata kun ei ole sallittu ihmiselle työtä niin paljoa,
+että saisi perheensä elätetyksi kun ... parhaassa iässään pitää
+kerjuulla..." Jonkullainen tyytymättömyyden leimaus välähti silmistä
+samassa kuin lujasti sivasi raipalla hiirakkoa joka kuitenkaan ei
+paljoa aristellut. Sen nahka oli kasvanut paksuksi elämän kovassa
+koulussa. Ja Matti rupesi ajattelemaan, että, kun tällainen kovaonninen
+kerjäläinen jaksaisi olla vastoin käymisestään yhtä välinpitämätöin
+kuin kulunut hevos-koni, niin sitten se elämä menisi jotenkin... Hän
+alkoi kadehtia hiirakkoa, ettei se ymmärrä kohtaloansa, eikä ihmisten
+pahuutta moittia,--ei hän ainakaan uskonut sen ymmärtävän.
+
+
+
+IV.
+
+Keväämpänä ehtivät Nurkanperäiset niille tienoille, jossa rautatietä
+rakennettiin. Matti kuulusteli ja sai työtä. Möi hevosensa kahdeksalla
+markalla nuija-torille vietäväksi, sillä sen voimat eivät enään
+riittäneet hiekan-ajoon. Perheellensä hän hyyräsi erään talon
+ränstyneen pihatuvan asunnoksi.
+
+Elämän toivo oikein hihkasi Matin rinnassa ja innolla ryhtyi hän
+työhön. Jotakuinkin tultiin ensi kuukausi toimeen talven mittaan
+kertyneillä varoilla.
+
+Se oli ilonpäivä, oikein elämän pääsiäinen perheelle, kuin Matti sai
+kuukauden päästä palkkansa.
+
+"Loppui se kitu meiltäkin," sanoi hän rahojaan laskiessa, joita oli 42
+markkaa. Tuommoista rahasummaa ei hänellä ollut kerrassaan kädessä
+ollut sitte häittensä.
+
+"Kyllä meidän täytyy nyt laittaa vaatteita noille lapsillekin, kun on
+millä ostaa. On niin surkeata nähdä heitä tuommoisissa repaleissa,"
+tuumaili Sanna.
+
+"Saanko minäkin, äiti, sellaisen mekon, kuin Värttinästä on Hemmulle
+laitettu?" kyseli Tuppu. Hemmu oli Värttinässä paimenena ja oli sieltä
+saanut uuden nutun.
+
+"Ja saanko minä äiti karttuuni hameen?" tutkaili hyväillen Liinu.
+
+"Saatte, jos isä antaa rahaa," sanoi äiti. Isä lupasi rahaa ja lapsilla
+oli yleinen riemu.
+
+Hyyry maksettiin isännälle, kauppapuodissa käytiin yhdessä ostoksilla.
+Juotiin kahvia vehnäsen kanssa ja keitettiin puuroa riisiryyneistä.
+
+Päivän kuluessa ei juuri paljon mistään muusta puhuttu, kuin viime
+talvellisesta kurjuudesta ja nykyisestä onnesta.
+
+"Kun tässä nyt tällaista ansiota riittäisi, niin olisin maar minä se
+mies, joka jouluun kokoaisin tuvan hinnan," sanoi Matti kun ryyni
+puuroa poskeensa pisteli. Sanna otti puheesen kiini, ruvettiin tekemään
+laskua ja tultiin siihen iloiseen päätökseen että varmaan on
+joulunaikana jonkullainen mökin hinta säästössä.
+
+Matti päätteli, että sinne omalle paikalle hän menee tuvan ostamaan
+perheellensä, kun ikään vaan niin paljon rahaa saa. Vakuutti itse
+pysyvänsä rautatien työssä, niin kauan kuin sitä vaan riittää.
+
+Yhteisesti kuvittelivat, että kyllä tässä jaksaa panna kokoon
+tuonnempana kokolailla ... mutta nyt ei vielä kovin paljoa, Täytyihän
+saada hetkisen elää vähän vapaammin kun oli niin kauan saatu kärsiä
+puutetta.
+
+Kiitollisuuden kyyneleet nousivat Sannan silmiin toisinan kun puhuttiin
+näistä asioista. Jumalalta hän koetti hartaasti anteeksi anoa entisiä
+rikoksiansa, kun oli pahoina aikoina joskus tyytymätön ollut
+kohtaloonsa ja Jumalaakin vastaan nurissut. Ja hän oli tuntevinaan
+mielessään rauhoittavaa lepoa, että Jumala oli antanut anteeksi.
+
+Toisinaan kuin mieli kiitollisena oli ja sen johdosta viimeisen
+talvelliset ajat elävästi muistissa elpyivät, ilmestyi sydämeen
+rasittava aavistus ja pelko, että jos vieläkin täytyisi ruveta tuota
+kurjuutta näkemään. Silloin hän koetti rauhoittavaa tunnetta kaikin
+voimin tuon epäilyksen sijaan johtaa ja sitä kukistaa. Mutta rauha
+tuntui ivaillen tukkeutuvan ulos jokaisesta hikireijästäkin ja
+jonkullaisena savuntapaisena aineksena haihtuvan käsistä tuntemattomaan
+avaruuteen.
+
+"Mutta eihän sallimus voi olla niin ankara!" hän joskus ajatteli ja
+toisinaan tuskallisella äänellä virkkoi. "Kasvavathan lapsetkin tuosta
+nyt isommiksi aina, että rupeevat kelpaamaan ihmisille ... ja sittenhän
+sitä menotkin vähenevät." Tuo toivo, päästä joskus vapaaksi lasten
+elättämisestä, se aina paraastaan rauhoitti. Sillä se oli niin varmaan
+tiedossa joskus tapahtuvan. Ja kun sitten vielä keitti pienen
+pannullisen kahvia ja särpi sitä, niin se vaivutti tunteet ikään kuin
+jonkullaiseen hurmaus-tilaan, rauhallisen levon helmoissa
+tuudittelemaan.
+
+Kun kesä kului pitemmälle, niin ikävyyden kohtaukset Sannalta
+harvenivat. Säästöjä tosin ei karttunut, sillä kuukausipalkat kuluivat
+aina joksenkin tarkoin loppuun siksi kuin uutta rahaa saatiin. Mutta se
+ei erityisesti huolettanut. He olivat päättäneet jäädä kaikin tänne
+koko vuodeksi ja ruveta tuonnempana vasta säästämään tuvan hintaa.
+Köyhyyttä olivat he niin kauan kärsineet, etteivät saattaneet, eivätkä
+halunneet kieltää itseltänsä iloa nauttia elämästä, silloin kuin siihen
+oli tilaisuutta.
+
+
+
+VII.
+
+Hiekkajunan veturi vihelsi, ilmoittaen tuloansa ----n asemalle.
+Työmiehet jotka aikoivat junasta jäädä, varustivat ruokalaukut käsiinsä
+ollaksensa valmiit hyppäämään, sillä junaa ei ollut tapana seisauttaa
+työmiesten pois menoa varten, ainoastaan kulkua hiukan hiljentää.
+
+Juna hiljensi vauhtiansa aseman kohdalla. Veturi hirnui lyhyeen ja
+tiheään, ikään kuin orit, jolla on vimmattu halu eteenpäin rientää.
+
+Ruokasäkit lentelivät vuorottain ja joukottain maahan. Jännitys salpasi
+miesten keskustelun, kun asettuivat kukin vaunuin reunalle alas
+hyppäämistä varten.
+
+"Pii pii piii..." kiirehti veturi. Miehillä ei ollut aikaa valikoimaan
+paikkaa.
+
+"Hop! Hoi, tulkaa pois!" Miehet alkoivat poukahdella alas ja huutelivat
+toisille, jotka vielä kuhnailivat.
+
+"Piii..." vihelsi veturi ja alkoi jouduttaa kulkuansa.
+
+Oli jo hiukan pimeä. Miehet etsiskelivät kokkapuheita laskien
+ruoka-pussejaan ja muutamat jalkaansa ontuen kiroilivat sitä helvetin
+kiirettä, kun eivät jouda junaa senvertaa seisahuttaa, että siitä
+jäseniänsä loukkomatta saisi alas astua. "Jesus siunatkoon! kuinka
+siinä on käynyt?" Tuo huuto kuului hiukan etäämmältä ja oli laadultaan
+niin hätäinen, että se sai kaikki miehet sinne päin juoksemaan. "Mitä
+siellä on tapahtunut?" kyselivät jo matkanpäästä. "Täällä on tapahtunut
+hirmuista! Nurkanperä on joutunut junan alle!"
+
+Ja vahvoihin työmiehiin vaikutti tuo sanoma kuten sähkö, yhten ääneen
+rupesivat siunailemaan niinkuin lapset. He kokontuivat tiheään ryhmään
+Matin ympärille.
+
+"Kuollut!... Kuollutko on?"
+
+Matti makasi hengetönnä. Toinen jalka oli mennyt poikki polven alta,
+niin, että ainoastaan jotkut sitkeät suonet sitä kiini pitivät. Kasvot
+olivat pahasti ruhjottuneet ja verissä, samoin toinen käsi.
+
+Miehet ensinnä seisoivat hämmästyksestä toimettomina ja henkeänsä
+pidättäen katselivat hirveätä paikkaa.
+
+"Mutta ... Jumala armahda! onkohan se kuollut?" virkkoi joku vihdoin ja
+rupesi hiljaa Mattia huiskuttamaan.
+
+"Kuollut, kuollut!" huusivat useammat.
+
+"Mutta meidän täytyy kiiruhtaa viemään häntä tuohon likimmäiseen
+taloon," sanoi vihdoin joku. Puuhaan ryhdyttiin, hankittiin
+jonkullainen lava, jonka päälle Matti varovaisesti nostettiin ja
+lähdettiin kantamaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sannan pää oli koko päivän ollut kipeä. Iltahämärässä, kun Miinan sai
+nukkumaan ja toiset lapset vielä kylässä viilettivät, jäi itsekin
+sängyn syrjälle hetkeksi lepäämään. Hän makasi kasvot seinään päin ja
+oli juuri päässyt hortoon, kun joku tuli tupaan.
+
+"Joko Matti tuli?" kysyi Sanna kasvojaan kääntämättä. "Eei se vielä...
+Minä täällä vaan..." Tuo oli outo, vieras miehen ääni, ja Sanna nousi
+ylös katsomaan. "Ka, Mickelsoni. No mihinkä Matti on jäänyt?"
+Mickelsoni rykäsi, avasi jo suunsa aikoen jotain sanoa. Mutta ei siitä
+sanoja tullutkaan, vaan rykäys vielä ja sitten astui hän vähän
+peremmäksi penkin luo, pihalle katselemaan ikkunasta.
+
+"Tuota ... kyllä hän kanssa tule heti."
+
+Mutta Mickelsonin käytös näytti Sannasta niin omituiselta, ettei hän
+saanut oikein selvää, mitä hänen piti tuosta ajatteleman.
+
+"Mutta missä hän viipyy, kun te jo olette täällä?" Mickelson istui
+penkille, kynsäsi korvan taustaa ja näytti kokonaan neuvottomalta.
+
+"Tuota... älä nyt kovin pelästy. Matti on vähän vahingoittunut, mutta
+ehkäpä se siitä paranee."
+
+Mickelsonin ääni värähteli tätä sanoessaan.
+
+Sanna rupesi kovin epätoivoisesti kohta huutamaan ja siunaamaan.
+
+"No missä hän on nyt? Millä tavalla vahingoittunut?" hän kyseli
+hätäisesti huutaen.
+
+Mickelson arveli, että hänen pitäisi jollain tavalla saada lohdutetuksi
+tuota vaimoa, mutta ei hän keksinyt mielessään mitään sopivaa. Jotain
+kuitenkin täytyi sanoa.
+
+"Älkää nyt kovin suretko, kyllähän Jumala pitää huolen teistä."
+
+"Eihän vaan ole kuollut! Kuollutko hän on?!"
+
+"Eei, mitäs te nyt niin tuumatte, eihän kuollut ole mutta ... kyllähän
+Jumala teistä huolen pitää."
+
+Mickelson sekautui, kun näki kuinka kovaan tuskaan Sanna joutui. Hän
+harmistui enemmän kuin luuli, että hän oli taitamattomasti puhunut,
+niin, että vaimo saattoi kohta ruveta aavistamaan asian oikeata laitaa.
+Tuosta johtui, että hän rupesi lohduttelemaan Jumalan huolenpidolla,
+vaikka ei hän ollut tottunut siihen luottamaan omassa jätkä-elämässään.
+Mutta tunsi itsekin saavansa jotain vakuutusta tekevänsä aivan oikein,
+kuin kertoi hätäilevälle vaimolle: "Kyliähän Jumala teistä huolen
+pitää." Hän kertoi sitä useammankin kerran ja tunsi vaistomaisen
+vakuutuksen itsessään, että tuo oli ainoa keino, jolla tässä pätevästi
+saattoi lohduttaa epätoivoista vaimoa.
+
+"Mutta missä Matti on, Mickelssoni? Voi, voi, te ette uskalla sanoa!
+hän on kuollut ihan varmaan... Herra laupias Jumala!..." itki Sanna.
+
+"Älkäähän nyt sentään niin kovasti huolestuko. Lähtekää mukaani, hän on
+siellä talossa rautatieaseman lähellä."
+
+"Ja missä nuo lapsetkin, kun Miina yksin jää..."
+
+Pihalta alkoi kuulua lasten hätäisiä voivotuksia ja itkua. Samassa ne
+jo saapuivat tupaan, Aukusti edelimäisenä.
+
+"Äiti, äiti, kun isä on mennyt masiinin ala!"
+
+"Voo-o-i!"
+
+Äidin kädet lensivät ensinnä ylös, vartalo taipui taaksepäin ja siitä
+äkkiä, ikään kuin suonenvedon tapaamana, eteenpäin kyyryyn ja kädet
+rupesivat taidottomasti syleilemään jalkoja. Jäsenten toimintaa ohjasi
+ja koko ruumista pudistutti ikään kuin sähkövirta, jonka aikana ei
+tahdolla ollut mitään valtaa tuon mahtavan vaikutuksen yli. Äärettömän
+tuskan pusertamina ne tuntuivat nuo huudahdukset ja siunaamiset
+tulevan, joiden selvään ääntämiseen kieli ei ollut enää taipuvainen.
+Lasten itku herkesi ja hämmästyneinä jäivät he suu auki katselemaan
+äidin ruumiin koneellista väännehtimistä. Mickelsonin silmiin
+vääntyivät kyyneleet ja hän tunsi itsensä kovin vähäpätöisen heikoksi
+antamaan ja löytämään vähäistäkään lohdutusta tuollaiseen tuskaan.
+
+"Älkäähän nyt Jumalan nimessä noin..." Mickelson astui Sannan tykö ja
+tarttui tämän käsivarteen.
+
+"Voi lapseni, raukkani!... Herra..."
+
+Sannan kieli alkoi jo paremmin taipua lausumaan selvemmin tuskallisia
+ajatuksiaan. Hän alkoi rientää ulos ja lapset perässä.
+
+"Pysykää kotana te Miinan kanssa, älkää tulko!" Tämä osoitti että
+tuskan ensimäinen vaikutus oli ohi mennyt, koska järki jo kykeni
+ohjaamaan toimintaa. Käsillänsä hän vielä, matkan päässä, asemaa kohden
+juostessaan, huitoi lapsia kohden, vaikka se pimeän tähden ei enää
+mitenkään olisi voinut näkyä.
+
+"Pysykää nyt lapset kotona, kyllä äitinne pian tulee," varoitti
+Mickelson lapsille, lähtiessään astumaan Sannan perään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Asemalaiturilla makasi Matti vuoteella ja iso joukko uteliaita ja
+surkuttelevia ihmisiä hyöri ympärillä.
+
+Ei hän ollutkaan kuollut, sillä talossa, johon hän onnettomuuden
+paikalta vietiin, saatiin hän tainnuksistaan heräämään. Likellä
+asuvalle työ-insinörille toimitettiin heti asiasta tieto ja hän ryhtyi
+toimiin, että takaisin palaavalla junalla saataisiin teloittunut
+lähetetyksi sairaalaan. Mickelson ja eräs toinen työmies tarjoutuivat
+hyväntahtoisesti saattamaan Mattia, koska Sannan pääsö lasten tähden
+niin pitkään matkaan ei ollut helppoa.
+
+Ja siinä odotettiin junaa. Sanna oli noutanut lapsetkin sanomaan isälle
+jäähyväisiä ja katsomaan,--kenties' viimeisen kerran.
+
+Heikko oli Matti. Niin heikko, ettei hän voinut jäsentäkään liikauttaa
+eikä yhtään sanaa ääneen lausua, ainoastaan hiljaa sipistä. Kipeä
+valitus sentään sai toisinaan rinnasta äänen lähtemään.
+
+Vaimoväestä ei Sanna ollut yksin, joka itki. Muut itkivät liikutettuna
+Sannan tuskasta ja siitä surullisesta näystä, jonka yleensä tuon
+turvattoman perhekunnan asema tuossa sairas-vuoteen ympärillä tuotti.
+
+Veturi vihelsi, juna saapui lähemmäksi, merkki annettiin ja se
+seisahtui. Matti kuuli tuon ja ymmärsi, että nyt hänen tulee lähteä.
+Sanna alkoi lausua hyvästiä, mutta itkuksi se vaan muodostui ... sanoja
+ei siitä syntynyt. Matin huulien hän näki liikkuvan ja kumarsi päänsä
+kuulemaan mitä hän sanoisi.
+
+"Ei ... me ... saaneetkaan ... enää ... tupaa..."
+
+Sannan hytkytys kasvoi.
+
+"... mutta ... kyllä ... Jumala teistä ... murheen ... pitää. Hyvästi."
+
+"Sen vuoteen täytyy nyt nostaa vaunuun", tuli koneen kulettaja
+sanomaan.
+
+Lapset vei Sanna vielä hyväilemään isää. Matin kasvot vavahtelivat ja
+sisästä taas lähti kimeä pitkäveteinen valitusääni.
+
+Miehiä tarttui vuoteesen ja nostivat sen vaunuun.
+
+"Älkää nyt kovin suretko, kyllä hän siitä voi parantua. Mutta kun
+täräys oli niin kova, niin kyllä se miehen heikoksi panee", sanoi
+Mickelson Sannalle, vaunuun mennessään.
+
+Juna kiiti pois. Ihmiset alkoivat liikkua kotiinsa.
+
+"Surkea tapaus", sanoivat he toisilleen, "jos tuosta paraneekin, niin
+ei hänestä muuta tule kuin koti kuntansa ruotivaivanen."
+
+Sanna oli vaipunut maahan ja vaimoja kokoutui ympärille. Miina itki
+parahdellen.
+
+"Ettehän purista sitä lasta liiaksi kun noin parahtelee", sanoi joku.
+Toinen ryhtyi hellittämään Sannan kättä lapsen ympäriltä. Äiti nousi
+itse ylös lapsen kanssa ja tuli enemmän tajullensa, kuin häntä
+ulkoapäin huomautettiin, sekä rupesi hyväilemään Miinaa. Akat
+osoittivat myötätuntoisuuttaan pitemmällekin. Joku tarjoutui kantamaan
+Miinaa, kun äiti niin heikolta näytti, toinen tahtoi taluttaa Tuppua ja
+yleensä puhuivat he Sannalle osan otolla ja lohduttaen.
+
+Ja Sanna tunsi tuon johdosta hiukan helpottavan. Mutta kerjäläis
+elämä ja sen tuskallisemmat varjopuolet ne tunkeusivat esiin
+vastustamattomalla voimalla.
+
+
+
+VIII.
+
+Sanna astui insinörin kamariin. Häntä pelotti, henkeä salpasi kun toivo
+ja pelko sydämessä vallasta taistelivat.
+
+"Vai niin." Insinöri kääntyi kirjoituspöytänsä luota Sannan puoleen:
+"Mitä teillä nyt olisi minulle sanottavaa?" Insinöri katseli
+ystävällisesti Sannaa, nojasi toista kyynäspäätään pöydän reunaan ja
+hiveli käsiään.
+
+Sanna notkisti polviaan kun insinörille puhumaan rupesi.
+
+"Se minun mieheni ... kun sen niin huonosti kävi..."
+
+"Ahaa, te olette tuon miehen vaimo, joka joutui santajunan alle. Se oli
+ikävä tapaus, hyvin ikävä. Mutta mitä teillä oli aikomus tästä minulle
+puhua?"
+
+Insinörin hyväntahtoisuus rohkaisi pelkäävää vaimoa niin paljon, että
+hän osasi ruveta selvittämään.
+
+"Niin, tuota ... minä tulin puhumaan herra Insinörille, kun miehet
+sanoivat tuolla, että valtio antaa aina palkintoa kun valtion työssä
+vahinkoa tapahtuu. Niin minä ajattelin tulla kysymään herra
+Insinöriltä, että saako sitä. Me olemme niin kovin köyhässä tilassa kun
+on viisi lasta, eikä kotoakaan..." Liikutus esti häntä jatkamasta.
+
+"Hjaa. Kyllä se oli ikävä vahinko. Mutta ei valtio maksa siitä mitään
+korvausta, koska ei se tapahtunut työssä. Ainoastaan työssä
+tapahtuneista onnettomuuksista maksaa valtio. Mutta katsokaas, tämä oli
+vaan rautatien onnettomuus."
+
+"Ja eikö siitä annettaisi edes vähän?..."
+
+"Ei. Nähkääs, ei valtio voi vastata siitä jos joku huolettomuudessaan
+itsensä junan alle heittää."
+
+"Mutta ei Matti huolettomuudessaan... Toiset miehet sanoivat, että jos
+juna olisi seisahtunut, niin että siitä olisi ehtinyt maahan päästä,
+niin ei Matti olisi joutunut junan alle."
+
+"Kuulkaapa, tuon on koneenkulettajain syy. Ja entäpä, jos eivät miehet
+vaatineetkaan seisauttamaan? Ne useinkin luottavat jalkajäntereittensä
+pontevuuteen ja hyppäämisen onnistumiseen."
+
+"Kyllä ne olivat pyytäneet seisauttaa, mutta..."
+
+"Jaa, jaa, asia on kuitenkin se, että minä en voi tässä asiassa mitään
+sen suuntaista teidän hyväksenne tehdä. Vaan kuinka, rupeaako miehenne
+paranemaan?"
+
+"Jumala sen tietää. Kuulutaan leikatun jalka reidestä ja toinen käsikin
+on poikki."
+
+Insinöri katseli ajatuksissaan eteensä ja heilutti jalkaansa toisen
+polven päällä.
+
+"Surkea tapaus, kyllä minä sen myönnän. Mutta niinkuin jo sanoin,
+valtio ei sitä varmaankan ota korvataksensa. Onko teillä muuta asiaa?"
+
+"Eihän minulla muuta..."
+
+Hyvästellen lähti hän pois, toivojen turhaksi rauettua. Ei hän nyt
+itkenyt. Hänen tunteensa olivat enemmän kankeassa tilassa. Kyllä
+ihmiset olivat hänelle uskotelleet, että valtio on velvollinen
+korvaamaan vahingon, joka sen työssä tapahtuu. Mutta hän ei ollut tuota
+oikein uskonut. Sehän olisi ollut heille onni. Nyt oli hän kuullut
+Insinöriltä, että syy onnettomuuteen oli siinä, ettei ollut tehty
+sopimusta junan kulettajain kanssa sen seisauttamisesta.
+
+Niin, siinäpä se.--Onnettomuudella on aina syynsä.--
+
+Muutamia viikkoja viipyi Sanna lapsineen vielä näillä paikoin. Sai
+toisinaan tietoja Matistakin. Mutta eivät ne lohdullisia olleet. "Jos
+paraneekin, niin kurja ruotivaivainen tulee", sanottiin. Ensin Sanna
+ihastui tuosta paranemisesta, mutta rupesi jälestäpäin ajattelemaan:
+"kuolema taitaisi parempi olla."
+
+Päivät pääksytysten hän tuon tapauksen jälkeen itki, itki niin, että
+huonot silmät alkoivat käydä veriselle ja pakottaa. Mutta kyyneleet
+loppuivat vihdoin ja hän tapasi toisinaan itsensä pitkät ajat yhteen
+kohti tuijottamassa, jolloin ajatukset aina ensin olivat liikkuneet
+kohtalon kovuutta tutkien, mutta sitten pysähtyneet. Kun heräsi noista
+seisauksista, oli se ikään kuin torahtamista raskaasta unesta, jonka
+painavaa valtaa ei tuntenut voivansa itsestään poistaa. Tajun herätessä
+ei aina heti huomannut mikä asia oikeastaan mieltä painoi ... lopulta
+sen jo tiesi ulkoapäinkin, kun ei ajatuksissa muuta yleensä
+liikkunutkaan, kuin kohtalo.
+
+"Herra armahda! ... kun vielä pitää kuudes tulla tähän kurjuuteen ...
+ihmisten kirottavaksi!..." hän vaikeroitsi, kun tunsi olevansa
+raskaana, ja se se oli, joka hänen tuskansa korkeimmilleen sai. Tieto
+tuon asian todenperäisyydestä kävi sen kautta vielä tuskallisemmaksi,
+kun ei ollut yhtään sellaista ystävää, jolle sydämensä olisi avannut
+lohdutusta saadakseen. Matin teloittumisesta ja siitä seuraavasta, koko
+perheen kurjuudesta hän kyllä saattoi puhua ihmisille ja kohtaloansa
+valittaa, ja hän tunsi että niiden lohdutukset häntä vahvistivat. Mutta
+tämä asia, tieto, että vielä on raskaana, kukkuroitsi hänen mittansa
+ylitse vuotavaksi. Jos olisikin uskaltanut jollekin ihmiselle puhua...
+Mutta ei! Ihmiset eivät tässä enää voi lohduttaa... Ne vaan
+hämmästyneinä rupeavat kurjuuttani voivottelemaan ja takanapäin
+panettelemaan, niin kuin niiden tapa on kuin köyhille lapsia tulee...
+Kun muisteli kuluneen kesän onnellista aikaa, niin se toi mieleen vaan
+katkerampia aineksia ja rupesi näyttämään siltä, kuin tämä aika olisi
+ollut paradiisin elämää, jossa hänenkin kaltaisensa ihmisen on sallittu
+kerran elämässään käydä, näkemässä, että noin hyvä sitä voisi köyhänkin
+olla ... jos voisi.
+
+Kesän kuluessa olivat he Matin kanssa toisinaan lausuneet varmana
+toivona, ettei ainakaan likimmässä tulevaisuudessa enää tarvitsisi
+muiden ihmisten armo-leipään turvautua... Nyt tunsi Sanna sitä
+tarvitsevansa aina.
+
+Hänelle tuli polttava ikävä kotikylään. Hän muisti kotipuolen väkeä,
+muisti miten ne armahtivat ja ruokaa antoivat silloin kuin palo
+tapahtui. Kyllä muisto siitä karvasteli, kuinka kovin heitä siihen
+aikaan oli kohdeltu, kun matkaan lähtivät. Mutta ei se kyennyt
+kukistamaan toista. Hän uskoi, piti sen ihan varmana, että nyt, kun ei
+enään ollut Mattiakaan turvana, ne hartaalla osanottavaisuudella häntä
+kohtelisivat, nuo tutut oman kylän ihmiset, joiden parissa oli aina
+lapsuudestaan asti elänyt!
+
+Hän sai jostain huonot vankkurit, asetti Tupun ja Miinan istumaan
+niihin, tarttui itse veto-aisaan ja rupesi vetämään kotipuoleen. Hemmu,
+Aukusti ja Liinu juoksivat edellä ja perässä, välin auttoivat äitiä
+vetämisessä. Tiet olivat rapaiset, ilmat sateiset, kulku sen johdosta
+vaikea ja vankkurien veto hankalaa.
+
+Kotikylään joukko kuitenkin vihdoin saapui ja Korvisen pihaan kulkunsa
+ohjasi.
+
+"No kuinkas nyt", sanoi emäntä painolla, kun Sanna tupaan tuli, "kun
+niin kovat kohtalot ovat kautta käyneet?"
+
+Sanna ei voinut puhua vähään aikaan. Vihdoin kuin kieli tottelemaan
+rupesi, virkkoi hän:
+
+"Tässähän sitä ... täytyy mennä."
+
+"Jopahan... Raskaasti se Jumalan kaikkivaltias käsi koettelee
+muutamia." Emäntä huokasi ja pyyhkäsi kyyneliä silmäkuopistaan.
+
+"Vai on se tännekin jo ehtinyt tieto siitä..." sanoi Sanna vähän ajan
+kuluttua.
+
+"On se. Mutta eihän Matti kuollut ole vielä?"
+
+"Ei hän kuollut ole, mutta kovin kuuluu olevan huono."
+
+"Sen toki tietääkin."
+
+"Reidestä on jalka sahattu poikki."
+
+"Hyvä Isä sentään!"
+
+Oltiin vaiti. Emäntä katseli yhteen kohti, ja kuvitteli mielessään
+tuota tapausta.
+
+"Kas, kuinka tuo Miinakin on jo kasvanut", tuli emäntä vähän ajan
+päästä puhelemaan Miinalle ja pisti sokeripalasen tälle käteen.
+
+"Taati", käski äiti.
+
+Miina nosti kättänsä.
+
+"Kelpo tyttö Miina onkin."
+
+Tuppu tepasteli ääressä sokeria mielitellen.
+
+"Tuppu näkyy kanssa kasvaneen jo oikein aika mieheksi. Osaatko kättä
+paiskata?" Emäntä kokotti kättä. Tuppu ensinnä äimäili, mutta äidin
+kehoitettua meni vihdoin ja läiskäytti tukevasti. Emäntä kehui
+Tuppuakin hyvin opetetuksi ja haki hänellekin pienen sokerimurusen.
+
+"Kun tuo pienin edes sinulta kuolisi", sanoi taas emäntä, vakavan
+näköisenä.
+
+Sannan sydäntä piirti kipeästi ja suusta pakkausi tulemaan tunnustus,
+että sydämen alla vielä yksi kasvaa. Mutta ei sitä tullut sanotuksi.
+Kyyneliä vaan pyyhkäsi silmistään ja huokasi: "Niin", ja nieli alas
+karvaan palan.
+
+"Minnekäs te nyt täällä pääsisitte asumaan?" päivitteli emäntä.
+
+"Ei sitä tiedä ... saaneeko missään."
+
+"Kyllähän se on paha, kun noita lapsia on niin monta. Mutta saaneehan
+jossain. Olkaahan nyt tässä edes huomiseen saakka."
+
+Se lohdutti Sannaa suuresti, kun emäntä noin ystävällisesti kohteli.
+
+
+
+IX.
+
+Nurkanperäisten kova kohtalo säälitti muutamia isäntiä niin paljon,
+että he kutsuivat kokoon muitakin miehiä päivittelemään mitä olisi
+heidän hyväksensä tehtävä. Useat lausuivat kokouksessa hyvinkin tylyjä
+sanoja ja arvelivat, että asia olisi kunnan yleisen vaivaishoidon
+autettava, eikä yksityisen kyläkunnan. Lopulta tultiin kuitenkin siihen
+päätökseen, että ostettiin eräs hylky-mökki asunnoksi, kun eivät
+missään saaneet vakinaista kortteeria. Elatuksesta saisi Sanna itse
+huolta pitää ja turvautua vaivaishoitoon, jos ei muuten toimeen tulisi.
+
+Ja niin sai Sanna lapsinensa edes pään suojaa, leivästä koetti hän itse
+pitää huolta.
+
+Hänellä oli vielä vähän rahoja, kun hän rautatieltä tuli ja niillä
+rupesi hän kaupustelemaan. Liinu, Tuppu ja Miina saivat päivät
+pääksytysten olla mökissä, omissa hoteissaan, kun äiti kierteli
+kaupoillaan. Vanhemmat pojat olivat saaneet lähteä kerjuulle muihin
+pitäjiin. Matista tuli väliin tietoja, että hän alkoi parantua.
+
+Kevät talvella, kun Sannan kulku alkoi yhä raskaammaksi käydä, kävi
+eläminenkin yhä hankalammaksi ja hän päätti koettaa vaivais-apuun
+turvautua.
+
+Pekkolainen oli tähän aikaan vaivaishoitokunnassa ja Sanna kuului hänen
+piiriinsä. Siis hänen luoksensa oli mentävä asiansa esittämään.
+
+Kovalta tuntui sinne mennä. Sydän pani vastaan, mutta puute pakoitti ja
+voitti sydämen itsekkäisyyden. Kohta oli hän joutuva makuulle. Täytyi
+koettaa edes leipää hankkia lapsille ... vettä he kyllä itse saisivat
+särpimeksensä.
+
+Vielä Pekkolan porstuassa hän aprikoitsi... Ei hän ollut talossa käynyt
+pitkään aikaan. Ei köyhillä ollut tapana siellä käydä kuin vasta
+viimeisessä hädässä.
+
+"Lienevätkin panneet Pekkolaisen hoitokuntaan juuri sitä varten, ettei
+hän ainakaan liiaksi köyhiä armahda", ajatteli Sanna. Mutta hän
+rohkaisi itseään ja meni tupaan. Siellä ei ollut muita kuin toisella
+kymmenellä oleva piika tyttö. Kamarin ovi oli auki ja sieltä kuului
+kovaäänistä miesten puhetta.
+
+"Kun tarkoitus on näin hyvä, niin voitte te hyvinkin kirjoittaa tuohon
+listalleni 10 markkaa", kuuli Sanna jonkun sanovan innokkaasti.
+
+"Hä hä hä hää!" nauroi Pekkolainen, "oikeinko siihen sitte pitää panna
+sen mukaan kuin kukin voi? hä hää..."
+
+Kuului siltä, että kerääjä oli osannut kutkutella Pekkolaisen
+itserakkautta, sillä tuo nauru oli siitä varmana todistuksena.
+
+"No kirjoita nyt sitten kaksikymmentä! Vai piisaako se?"
+
+"Sehän onkin jotain se! Mutta sellaisten, jotka asian tärkeyden
+käsittävät ja joilla on varoja, pitääkin uhrata yleishyödyllisiin
+tarkoituksiin."
+
+"Eipähän pakkoa ole! Mutta kun antaa, niin antaa. Ei tuohon
+viitsi nimeänsäkään tuhrata muutaman pennin tähden, kun asia
+sanomakirjallisuudessakin julaistaan. Kirjoita nyt selvästi: Nestori
+Pekkolainen, Kunnallislautakunnan jäsen... No mitä nyt?" Kysymys koski
+tyttöä, joka häntä tuli tupaan kutsumaan. Itsekseen tyytymättömästi
+muristen, kun oli tultu häiritsemään niin hupaisista ajatuksista, meni
+Pekkolainen tupaan.
+
+"Noo, mitä sillä Sannalla nyt?..." hän kysyi seisahtuen keskilattialle
+itseänsä keikistellen ja suu iva hymyssä.
+
+Sanna arveli, että tuo lapsiton pohatta ivailee hänen raskaana
+ololleen, ja huokasi.
+
+"Tulin tänne katsomaan", sanoi hän sitten, "eikö isäntä meillekin
+puollustaisi vähän vaivais-apua?" Hän rupesi henkeänsä pidätellen
+vastausta odottamaan, samalla kun Pekkolainen häntä pitkään kulmainsa
+alta katseli.
+
+"Jaa", pani viime mainittu vihdoin pitkään, kiikautti toista polveaan
+ja lähti huoneenperälle kävelemään. Palasi sieltä taas puoli lattiaan:
+
+"Tuota ... se miehesi kerran mulle tässä niin leveili, etten tiedä,
+josko välitän teistä mitään", hän sanoi. Pyörähti taas ja meni
+perä-ikkunasta ulos katselemaan.
+
+"Koska J----lan tähden?"
+
+Vastaamatta Sannan kysymykseen, jatkoi Pekkolainen ikkunasta ulos
+katsellen:
+
+"Niitä elätettäviä karttuu vaivais-hoidon niskoille niin, että
+lopuksi ei tässä saa muuta kuin riihestäpäin ajaa viljansa
+vaivais-makasiinille ... laiskain elättämistä varten."
+
+Sivumennen sanoen, hän itse vuosittain maksoi vaivaisten varastoon
+7 kappaa ohria ja 7 rukiita.
+
+Sanna ei jaksanut puhua mitään. Kuumat kyyneleet alkoivat ripistä
+poskille... Pekkolaisen puhe teki kipeitä haavoja sydämelle.
+
+"Rupeaako se miehesi paranemaan?"
+
+"Niinpä se kuuluu."
+
+"Sekin", jatkoi Pekkolainen, "kun ei viitsinyt työtä tehdä täällä ...
+laiskuuksissaan lähti maita mantereita ratuamaan ... ja rautatielle
+isoja palkkoja saamaan. Mutta omaan pitäjääsen sitä sitten on raja kun
+ruodin paikkaa ruvetaan kuulustamaan. Kerjäämällähän te siihenkin asti
+elitte, ja nythän sinä olet tehnyt kauppaa kuin hantesmanni. Tottapa
+jotain on kasautunutkin?"
+
+Isännän suu oli hymyssä, kun hän kääntyi Sannaan katsomaan. Sanna
+katsahti Pekkolaisen silmiin ja huomasi niiden tirkuttamisesta, että
+hän oli juovuksissa.
+
+Pekkolainen astui likemmäksi.
+
+"Valtiolta sinä saisit elatusta pyytää", sanoi hän ikään kuin
+jonkullaisella harrastuksella. "Valtion työssä Matti teloittui, niin
+valtio elättäköönkin!"
+
+"Kukapas niitä köyhän asioita sitten valvoisi, haukutaan vaan
+kaikkialla, mihin puutteinensa kääntyy."
+
+"Haukutaan", matki Pekkolainen, "haukkumiseksi se aina otetaan, jos
+joku sanoo asian julki ja halki. Ja kuuleppas, tuota, Sanna, kyllä
+sellaisen täytyy kärsiä edes puhuttavan, joka ei muualta jaksa elää
+kuin vaivaishoidosta, ei sitä sovi pahaksensakaan..."
+
+"Kyllä sen näkee että te olette pirua kovempi, niin että ennen sitä
+kuolee nälkään ristissä käsin ja hammasta purren, kuin tuollaisilta
+enää pyytääkään!" puhkesi Sanna vihasta kähisevällä äänellä puhumaan ja
+lähti ovellepäin, jatkaen:
+
+"Kun tuollaisia pannaan köyhäinhoito-kuntaan, niin ei sillä muuta
+tarkoiteta kun sitä, että köyhät kuolisivat nälkään, pois rikkaiden
+vaivana olemasta!... Mitähän se hyvä Jumala tarkoitti sillä kun se
+köyhiä loi rikkaiden rasitukseksi, kun ei se luonut vaan rikkaita ja
+sellaisia kun Pekkolainenkin, suurilla perinnöillä elämään..."
+
+"Älä motkota, sen vietävä!..." Pekkolainen tömisti jalkoja ja osoitteli
+menemään Sannan kimppuun.
+
+Mutta Sanna ei odotellut, vaan kiirehti ulos jatkaen haukkumistaan:
+
+"Motkotan minä!" hän huusi, "et kuitenkaan lyödä uskalla hävytön! Kyllä
+minä pääsen muidenkin hoitomiesten luo ja tiedän varmaan ettei yksikään
+heistä kiellä minulta apua!... Ootko nyt ollut hiljan kirkkoväärtin
+vaalissa, että pääsisit kirkon viiniä juomaan? Et ikänä sinä siihen
+pääse, älä luulekaan, ei pitäjäläiset niin hulluja ole! Osta vaan
+rommia isävainajasi rahoilla ja särvä kaapin oven takana, kyllä
+kestää!..."
+
+Sanna meni kujaa kaiken jaksonsa mukaan, ja purki sydäntänsä tyhjälle,
+sillä Pekkolainen ei enää kuullut loppua, koska ei ollut mennyt ulos
+hänen jälkeensä.
+
+
+
+X.
+
+Ja eräänä päivänä levisi kylässä tieto että Nurkanperän Sanna oli
+synnyttänyt kaksi tyttöä. Tuo tieto sai useat hämmästyksestä
+siunaamaan. Kovatkin sydämet emäntäväen piireissä heltyivät. Useat
+panivat nyytyyn juustoa, leipää ja jotkut lihaakin, sekä leiliin
+maitotilkan ja lähtivät katsomaan.
+
+Ensi päivinä synnyttämisen jälkeen täytyi Sannan sängyssä maata, sillä
+hän oli niin heikko, ettei kyennet ylös nousemaan. Jos hän jaksanut
+olisi, olisi hän noussut ... ei hänellä olisi ollut aikaa seurauksia
+pelkäämään.
+
+Kun emännät tulivat, tapasivat he hänen pahnoilla makaamassa, kaksoiset
+käsivarrella, leipäpalanen ja vesikuppi sängyn vieressä. Tuppu ja Liinu
+itkivät päivät pääksytysten ja koettivat holhota Miinaa, söivät suolaan
+kastettua leipää ja särpivät vettä. Oli siellä ollut apuna eräs köyhä
+akka, mutta ei hänelläkään ollut mitään ravinnollista apua antaa.
+
+"Kuinka ovat koreat tytöt", ihmettelivät emännät kun katselivat lapsia.
+
+Sanna alkoi voimistua, kun sai terveellistä ravintoa, ja lasten itku
+taukosi äidin voimistumisen kanssa yhden rinnan.
+
+"Olisi noita lapsia jo ollut teillä muutenkin", sanoivat muutamat.
+
+"Olishan niitä ... mutta eipä se olekaan ihmisten vallassa, kuinka
+monta niitä kullekin..."
+
+"Kun Jumala korjaisi pois!"
+
+Sanna tunsi, kuinka hartaasti hänen oma sydämensä tuota toivoi, mutta
+ei hän itse sitä uskaltanut ihmisten kuultaville lausua. Hartaasti vaan
+sydämessään Jumalaa rukoili, lapsia luoksensa korjaamaan ... pois
+kurjuudesta.
+
+Ensin olivat lapset terveet, mutta alkoivat viikon kuluttua kääntyä
+rituisemmiksi. Äiti ei saanut lepoa yöllä ei päivällä. Emäntäin
+tuomiset oli pian syötynä ja sitten tuli nälkä.
+
+Kamalan kolkkoa oli elämä ... synkeä, toivoton tulevaisuus. Leivästä
+koettivat huolta pitää Liinu ja Tuppu, mutta sairasta äitiä eivät
+karkeat kerjupalat virvoittaneet.
+
+Hemmusta ja Aukustista ei ollut tietoa.
+
+"Taivaallinen isä!" huokasi äiti toisinaan sydämen tuskalla, "vaaditko
+minua lasteni kasvatuksesta tilinteolle?"
+
+Jo rupesi äiti taas sängyn omaksi joutumaan, ainoastaan suurimmalla
+ponnistuksella kykeni vielä ylhäällä olemaan ja lapsiansa hoitelemaan.
+
+Eräänä päivänä hän väsyneenä oli laskeutunut kaksoisten viereen sängyn
+laidalle. Ajatteli siinä lastensa kohtaloa. Yhä selvemmäksi alkoi
+hänelle käydä, että jos ei lapsista pian edes toinen kuole, kärsimykset
+ja vaivat hänen itsensä pian sortavat haudan mustaan multaan.
+
+Ja jos elämään jäävät nuo lapset!...
+
+Tuo ajatus se painoi. Hän tiesi että ne tulisivat huutokaupalla
+myötäväksi vähimmän vaativalle. Mielikuvituksiin ilmestyi oikein
+selvänä, miten hän itse kylmänä ruumiina makaa, jonain päivänä, tuossa
+vuoteella ja lapset ympärillä itkevät ... eikä hän sitä enään kuule ...
+henkisilmillään vaan saa katsella miten ne ensin joku korjaa
+huostaansa, maksua vastaan viedäkseen kunnan-tuvalle huutokauppaan ...
+ja miten ihmiset siellä sanovat, että ei sekään pari muuta kyennyt kuin
+lapsia laittamaan kunnan niskoille. Hän ajatteli sitäkin kuinka
+vastahakoisia olivat olleet kummeiksi tulemaan kaksoisille Korvisen ja
+Karttulan haltiat. Eivät ne juuri sitä sanoneet, etteivät he tule,
+mutta Sanna oli vakuutettu, että he olisivat mieluisasti suoneet tuon
+kunnian muille. Tuskaan hän joutui, kun ajatteli sitä, miksi heille
+sallittiin niin paljon lapsia, kun ei ollut keinoja millä niitä
+elättää...
+
+... Ja kun Matti tulee vielä kotiin, niin eläminen käy yhä
+tukalammaksi, kun en pääse näiltä lapsilta kerjuulle edes...
+
+"Hyvä Jumala! riennä jo apusi kanssa ja korjaa kaikkivaltiaasen
+huomaasi nuo viattomat raukat tästä kurjuudesta!" hän huokasi lapsia
+katsellen. Joku kuului oven takana napailevan sisään tullakseen. Sanna
+nousi istumaan sängyn reunalle. Päätä huimasi niin kovin, että sen
+täytyi kumartaa alas eteenpäin ja koettaa käsin puserrella ja
+vilpoittaa.
+
+Ovesta tultiin. Sanna näki sormiensa lomitse ja päästi tuskallisen
+valituksen, samassa vaipuen ryysyille, joita oli sängyssä tyynyjen
+asemasta.
+
+Se oli Matin näkeminen, joka Sannassa vaikutti tuollaista tuskaa. Matti
+tuli, kainalo sauvoihin nojaten kovin kuihtuneena ja vaaleana sisään.
+Ainoastaan lyhyt tynkkä oli jälellä tuota kovanonnen jalkaa.
+
+Oven luoksi Matti ensin seisomaan jäi, hänen täytyi jäädä, sillä
+sydämen ankara telmintä teki puujaloilla seisomisen vaapperaksi. Sitten
+hän astui vuoteen luo, sai tuolin ja istui sille tuijottaen vuoteella
+makaaviin kaksoisiin.
+
+"Tuollaisenako sinä palaat", itki vaimo ja koetti nousta ylös
+kättelemään. Matti ei voinut puhua, kyynelten ripinä poskia pitkin ja
+hytkytys ilmaisivat hänen tunteittensa laatua. Saatuaan liikutustaan
+hiukan hillityksi, lähti hän kompuroimaan, istahti vuoteen laidalle
+lapsia yhä katsellen.
+
+"Niin siinä ne ovat", sanoi Sanna.
+
+"Viattomat lapsiraukat", huokasi Matti vihdoin, "pitäneekö teidänkin
+ruveta elämään tässä kurjuuden ja murheen laaksossa."
+
+"Missä ovat toiset lapset?" kysyi Matti vähän ajan päästä.
+
+"Kerjuulla ovat jo olleet monta viikkoa tiellä tietämättömällä Hemmu ja
+Aukusti, Liinun ja Tupun lähetin äsken kylään pyytämään leipää ja
+Miinaa kulettavat vankureilla muassaan."
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Jo vihdoinkin ehti Jumala apunsa kanssa ... kutsui pois luoksensa
+kaksoiset Nurkanperästä", sanottiin eräänä päivänä kylässä. Ja tuo
+olikin aivan totta. Kaksi päivää oli väliä niiden kuolemalla, yhteen
+arkkuun ne pantiin ja laskettiin hautaan. Useita muitakin, erittäinkin
+lapsia haudattiin samalla kertaa. Kaikkein omaiset itkivät haudoilla,
+niin muiden kuin Nurkanperän lastenkin. Muut itkivät kaipuusta ja
+kapinoitsivat kuolemata vastaan, kuin ankaralla kädellään oli pois
+pyhkäissyt heiltä heidän rakkaitansa. Nurkanperäisetkin olivat
+liikutetut. Mutta he eivät kuolemata nuhdelleet, vaan kiitollisuutta
+tunsivat syvää, harrasta, sydämellistä, siitä että kuolema oli
+pelastanut lapset...
+
+Erittäinkin äiti itki kun ajatteli sitä, kuinka monipuolisesta
+kurjuudesta lapset olivat pelastuneet ... ijäiseen iloon Jumalan
+luoksi.
+
+Kotiin palasivat he haudalta, syömään kuivan maahanpaniais-ateriansa
+ihmisten anti-paloista.
+
+Samana päivänä tuli eräs isäntä sanomaan Matille, että ruodin paikka
+olisi avoinna N. kylässä ja, jos Matti haluaisi niin hänet pantaisiin
+siihen.
+
+Ei ollut sydän vielä itsekkäisyydestä vapaa, koska tuo esitys tuntui
+niin kipeästi siihen ottavan. Kova oli hänellä taistelu itsensä kanssa,
+ennen kuin hän saattoi isännälle mitään vastata.
+
+"Etkö tahdo mennä ruotiin?" kysyi isäntä suu hieman kummastusta
+osoittavassa hymyssä, kun ei Matilta ruvennut vastausta tulemaan.
+
+"Niin, no, kyllähän minä tulen jos vaan otetaan ... mikäpä tässä
+muukaan..."
+
+"Niin, minun mielestäni saat olla kiitollinen, että pääset, taitaa
+muuten eläminen käydä hyvinkin raskaaksi", arveli isäntä.
+
+"Kyllähän se niin on."
+
+Pois mennessään oli isäntä kuitenkin vakuutettu siitä, että Matti oli
+hyvin vastahakoinen ruotiin. Hän oli luullut ilo sanomaa vievänsä!
+
+"Vielä on ylpeyttä Matissa", hän kotonansa kertoi ja muut ihmettelivät
+ettei se jo ollut varissut.
+
+Mutta Matti taisteli sinä päivänä itsekkäisyytensä kanssa ratkaisevan
+taistelun.
+
+"Ei minulla enää ole valikoiman varaa", sanoi hän vaimollensa, sitten
+kuin oli päättänyt ottaa tarjouksen vastaan, ja näytti tuota sanoessaan
+verrannollisesti tyytyväiseltä.
+
+"Niinpähän se olla taitaa", huokasi Sanna tuntien lohdutusta siitä,
+että näki Matin olevan kohtaloonsa tyytyväisenä. Vaan itsessään hän
+tunsi, ettei hän voisi vielä astua ruotiin, vaikka hänelle paikka
+tarjolla olisikin.
+
+"Mutta sinä ja nuo lapset?..." virkkoi Matti taas vähän ajan kuluttua
+ja katsahti lapsiin, Liinuun joka hiljaisena ja surkastuneena istui
+ristissä käsin takkakivellä ja katseli Tuppua ja Miinaa, jotka
+lattialla huolista vapaana pienillä kivillä leikkivät.
+
+"Eihän siinä", vastasi Sanna vitkaan, "muu auta, kun Jumalaan turvata
+joka luonutkin on, niin tottahan hän huolen pitää ja antaa voimia kitua
+kestämään siksi kuin..."
+
+"Siksi kun kuolema katkaisee köyhän ristin alaisen elämän", päätti
+Matti.
+
+"Niin", lopetti Sanna syvällä huokauksella.
+
+
+
+
+
+HÄRÄT.
+
+Kirjoitti Kauppis-Heikki.
+
+
+
+Ensimäinen.
+
+"Jospa sitä nyt olisi koettaa."
+
+"Sitäpä minä. Eihän tuo maata alemma viene."
+
+"Vaan jos se kovin vähä hyödyttää, kun ei saa omistaan."
+
+"Mitenhän olisi. Kalvi se kuuluu härkänsä myöneen ja ostaneen sitten
+niillä rahoilla... Jokohan mekin tuo lehmä myötäisiin... Mitä arvelet,
+eukko, siitä?"
+
+"Ei lehmää. Liika hienoa on viina leivän särpimeksi."
+
+"No täytyy se kumminkin kauppaan panna, kun 25 kannun 'puu' maksaa
+lopulle sata markkaa."
+
+"Eihän sitä enää 'puuksi' kutsuta, 'härkiähän' ne kuuluvat olevan."
+
+"Olkoot vaikka lehmiä, mutta aamulla minä lähden koettamaan eikö sitä
+saa. Täällä olisi hyvä menekki."
+
+Näin jutteli Nystyrän mökin Simo vaimonsa kanssa muutamana iltana,
+tässä alkupuolella talvea. Lapset olivat jo nukkuneet.
+
+Vähänpäästä rupesivat vanhatkin, vaan Simo ajatteli vielä hyvän aikaa
+pitkälläänkin tuosta huomenna ostettavasta "härästä". Mihinkähän sen
+panisi... Tuvan sillan alle, vai navettaan?
+
+Jos sen yksinään jaksaisi irtauttaa, voittaisi ehkä puolet... Ainakin
+kolmannen osan voittaisi; ja saisi itsekin aamutuimaansa maistaa. No
+varmaankin sen, ja rahaa jos kuinka paljon...
+
+Siihen nukkui Simo. Hän puuhasi koko yön samoissa toimissa, sillä "se
+yölläkin unessa, mikä päässä päivälläkin."
+
+Jonkin isännän nimessä hän osti ankkurin. Vaan kun viskaali tuli
+sinettiään lyömään, oli Simo muuttuvinaan isännäksi.
+
+Loimen alle pani hän saadun "härkänsä", istui sitten päälle ja lähti
+ajamaan. Matkalla se kasvoi niin suureksi että Simo oli istuvinaan kuin
+vuoren päällä. Toisia "härän" kuljettajia meni yhtämukaa. Simo alkoi
+niitä torua ettei heillä ollut oikeutta kuljettaa "härkiään" yksille
+laitumille, sillä hänen härkänsä on niin suuri että se puskee kaikki
+muut kumolleen. Ja hän ei olekaan enää Nystyrän Simo, vaan isäntä.
+
+Samassa hän heräsi kuin vaimonsa nyrväsi kylkeen ja virkkoi:
+
+"Mitä sinä uneksit."
+
+"Ohoh! Joko minä ääntelin?"
+
+"Johan tuossa..."
+
+Unet eivät nyt Simosta luopuneet. Silmäin kiini mentyä oli hän joutunut
+pitäjään lainajyvästön nurkkajuureen. "Härkää" oli pienenneltynä turkin
+ja takin taskuun sopiviin pulloihin. Hän oli kaatavinaan yhden "napsun"
+kerrallaan seinään kaivetusta reijästä sisälle ja sieltä tuli joka
+kaatamisen perästä jyviä aivan koskena, vieläpä karahtelivat
+tullessaan. Alkoi jo tulla niin paljon että rupesi peloittamaan, eikä
+enään kaatanutkaan. Säkit täytyivät ja yhä vaan jyviä tulvasi. Simo
+nosti monta monituista säkkiä selkäänsä, peljäten että tulevat kiini
+ottamaan. Hän koetti juosta, mutta tuntui niin kovin vaikealta. Jyvien
+juoksu yhä vaan kuului. Simo ei päässyt enää liikahtamaankaan, vaan
+vaipui kuormansa alle. Takaa-ajajia oli tulevinaan. Hän yritti ruveta
+huutamaan, vaan heräsi ja huomasi itsensä suullaan makaamassa ja tunsi
+olevan niin kuuman että ihan oli märkänä joka kohta. Eukkonsa kuorsasi
+ja se kuului aivan samalta kuin sekin jyväin tulvaaminen.
+
+"Ollapa sellainen jyvän paljous ihmisissä", ajatteli Simo. "Mutta hitto
+mikä hätä piti olla tyhjän tähden."
+
+Eukko ei lakannut kuorsaamasta.
+
+"Ole hörrittämättä siinä!" virkkoi Simo.
+
+"Kah! Mitä?"
+
+"Niin, että elä tuossa kuorsaa, ei saa nukkua."
+
+"Minäkö kuorsasen."
+
+"Sinä."
+
+"Enpään."
+
+"Enpään.--Kuulinhan minä."
+
+"En ole ennenkään..."
+
+"Ja et nytkään.--Pane lakeista vähän raollen, liika lämmin tässä on."
+
+Se keino auttoi vaikeiden unien kanssa taistelemasta. Yö kului kuten
+moni muukin yö.
+
+"Kovin rauhatonta nukkumista", virkkoi Simo ylösnoustuaan ja raapia
+kyhnytteli kainalotaan. "Minä näin lopulta yötä hyvin vaikeata unta."
+
+"Pahaa minäkin näin", sanoi eukko. "Vallesmanni oli tulevinaan ja otti
+aivan väkisin meidän ainoan lehmämme. Eiköhän heitetä se kauppapuuha
+sikseen."
+
+"Ei heitetä. Pahat unet ne merkitsevät hyvää."
+
+Kumpikin alkoivat kertoella ennen ja nyt nähtyjä uniaan, ja sitten he
+päättivät että pahat unet toisinaan merkitsevät hyvää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Simo lähti apumiehiltä kuulustelemaan tuleeko siitä tolkkua. Tarpeeksi
+asti ei näet ollut itsellä varoja. No kyllähän niitä löytyi näin hyvään
+asiaan, vaan täytyi heille hyväntekijäisistä myöntää vähittäinkin
+ostohinnalla.
+
+Saavuttiin saantipaikalle. Vaikka tämä ei ollut mitään kalan pyyntiä,
+hiljaa kumminkin puheltiin. Eipä kaikistellen puhuttuna hiljaakaan. Oli
+liikuttava varovasti ettei tullut "hölyksi" minnepäin härkää lähtään
+taluttamaan.
+
+"Uskaltaakohan täällä aukaista", suhistiin.
+
+"Ei pilata asiata kiireellä", virkkoi toiset.
+
+Kyllä suu olisi kutsunut, vaan täytyi kärsiä. Väkisin tuli vesi
+kielelle. Odottaminen oli niin kiirellistä, kuin lasten, joille äiti on
+lämpöset luvannut.
+
+Vaan iltasillapa oli jo "härkä" paikallaan tyhjässä navetan parressa.
+Hiljaa se siellä köllötti kylkiensä varassa, ilman kiinipitimettä;
+jalkoja ei näet sellaisella härällä ole, jolla on "kylkiluut nahkan
+päällä."
+
+Samana iltana syntyi seudun taloissa miesten kesken salakähmäisiä
+liikkeitä ja viittauksia. Myöhemmällä hypenivät he tietämättömiin.
+
+"Mitä niillä mahtaa olla", arveli nais-väki.
+
+"On niillä jotain", lisäsi toiset.
+
+Vaan tietämättömiksi he sillä kertaa jäivät mitä se on.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Miehiä kun seipäitä seisoi kohta Nystyrän navetassa. Simo liikkui
+vilkkaasti.
+
+"Täyteenkö?"
+
+"Täyteen."
+
+Luk luk luk luk: narrr.
+
+"Paljonko se?..."
+
+"Puolitoista..."
+
+"Sitten tuohon."
+
+Luk luk luk luk: narrr.
+
+"Samako hinta?"
+
+"Sama."
+
+"Sitten tuohon, jos jyvissä kelpaa."
+
+"Kyllä. Neljä kappaa rukiita."
+
+"No, sama se. Laske vaan."
+
+Luk luk luk luk: narrr.
+
+"Hereestään se antaa."
+
+"No kun ei: vasta ensimäiset pullot."
+
+Vielä laskettiin täyteen suuri pullo, joka sai sijansa rottien
+valtakunnassa, tuvan laattian alla. Sieltä se tarvittaessa kaivettiin
+ylös, siltä kohdalta, jossa laudat näyttivät visuimmassa olevan. Seinän
+vierellä oli vaan siksi koloa että sormet parhaiksi sopivat siltalautaa
+ylös nostaessa. Täältä annettiin niille ostajille, joita ei tiedettynä
+oikein varmoiksi. Koko härkää ei näille ilmoitettunakaan, sanottiin
+vaan tämä yksi suuri pullo muilta lainatun.
+
+Nyt tulijaisissa oli kaikki vieraat "varmoja", kuin oli niitäkin,
+joille annettiin ostohinnalla. Vaan siitä ei hiiskuttuna koko aikana
+muiden kuulaan, sanottiin vaan Simon ostaneen omilla neuvoillaan.
+
+Niin hyvillä mielin kuin minkä kadotetun tavaran takaisin saaneet
+hyvänsä, astuivat miehet navetasta, takin toinen helma enemmän
+riipuksissa kuin toinen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Härän tulijaisia, miehet!" sanoi Rahilan Saku ja löi pullon niin
+kovasti pöytään, että paljon maailmanvaivoja nähnyt posliinivati päästi
+viimeisen rämisevän hätähuutonsa ja kun ei kukaan apuun joutunut,
+lennähti kappaleiksi.
+
+"Ohoh! Vahinkopa tässä taisi tulla. Mitä se maksaa?"
+
+"Mitäpä tuo... Hajanainen rämä se jo olikin", sanoi Simo.
+
+Mutta eukko mukisi yksinään että "aivanhan nuo taitaa ensikahakassa
+särkeä kaikki astiat". Olisi hän ehkä enemmänkin mukissut, vaan kun
+tiesi että Saku on yksi niistä joille täytyy antaa ostohinnalla, niin
+ei puhunut mitään.
+
+Lapset kokoilivat kappaleet ja menivät uuninkupeelle penkille istumaan
+ja ihmettelemään niin äkkiarvaamatta saatuja tavaroitaan.
+
+"Tuta te tämän tälti?" kysyi pienin tyttö, laitellen kappaleita
+päällekkäin.
+
+"Tuo joka nyt lyyppe", neuvoi vähän isompi tyttö.
+
+"Mittee niillä on, jota ne lyyppee?" kysyi taas pienin.
+
+"En minä tiijä", sanoi toinen.
+
+"Se on viinaa", selitti poika, joka oli vanhin heistä, ja oli tarkkaan
+seurannut pöydän ympärillä olevain tekoja.
+
+"Onto te mantteeta?" kysyi vielä pienin.
+
+"En minä tiijä", sanoi taas toinen tyttö.
+
+Poika kurkisti päätänsä lähemmä sisariaan ja sanoi hiljaa:
+
+"Sain minä kerran pikarin pohjalta salaa sormella maistaa; ei se ollut
+hyvin makeeta."
+
+Pieni tyttö herkesi kyselemästä kun tiesi ettei se "hyvin makeeta"
+ollut. Mutta pojasta se oli jo ollut "vähän" makeata ja kuka tietää kun
+aikaa kuluu!... Samoin ovat ehkä nuokin pöydän ympärillä istujat
+"sormella" maistaen aloittaneet, ja on ehkä maistanut vaan "vähän"
+makealta. Mutta nyt he eivät enää maistaneet sormella, eikä se tainnut
+enää vähä makealta maistaakaan. Kerta kallistuksella meni suurikin
+pikari tyhjäksi ja kiire näytti olevan toista ottamaan.
+
+Eihän nyt ollutkaan mitään ujosteltavaa. Kaikki olivat miehiä ja
+vieläpä melkein jokainen--nuoria miehiä. Nyt oltiin nauttimassa ilman
+pelkoa. Uneksitut tuhansien markkain tytöt eivät tätä nähneet. Heidän
+nähdensä, markkinoilla ja sulhas-matkoilla, piti viiniäkin maistaa
+hyvin varovasti, aivan niinkuin se tahtoisi hengen salvata. Siitäpähän
+tytöt nähnevät ettei se maista enempää kuin he itsekään, ja että kyllä
+sille saattaa lähteä.
+
+"Käyppä härkää heruttelemassa", sanoi yksi, kaataen heiluvalla kädellä
+viimeisen viinan pikariin ja loput pöydälle.
+
+"Elä pöydälle", sanoi toinen, jonka pullo oli vasta vähän enemmillään
+kuin puolillaan.
+
+"Anna mennä, hyvät on laitumet! Kyllä härkä toista antaa."
+
+"Vaan jos ei annakaan", sanoi Simo.
+
+"Se on täytyminen. Tai minä otan kirveen ja käyn siltä mahan
+puhkaisemassa."
+
+"Sinä et tarvitse enää", jatkoi Simo.
+
+"No se ei kuulu sinuun, s----na."
+
+"Anna tuolle", sanoi toiset.
+
+"Niin vaan se tulee kovin humalaan. Jos viette heti pois, sitten haen."
+
+"Kyllä me lähtäänkin."
+
+"Ei me ole sinun tölliisi tultunakaan ijäksi. Haehan viinaa! Elä sinä
+kerjäläinen sitä pelkää ettet maksua saa. Ota rahana, tai jyvinä, niitä
+on. Lähde vaikka paikalla.
+
+"Kyllähän niillä sovitaan", sanoi Simo ja meni täyttämään pulloa.
+
+Luk luk luk luk: narrr.
+
+Viereisessä parressa nosti lehmä turpansa parren seinän päälle ja
+virkkoi: "yyy".
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun miehet tulijaisista lähtivät, niin eipä heistä olisi toinen
+toistaan kyennyt tulesta auttamaan. Mutta hyvä halu voittaa kaikki
+vastukset. Yhteisin voimin he ponnistelivat, vaikka kyllä muutamain
+sääret heittivät hyvin pahasti "viittätoista". Tie tuli kävellyksi
+hyvin tarkkaan ja vieläpä kaupanpäälliseksi tienvieretkin. Jalat olivat
+näet keskenään koetella voimiaan, huolimatta siitä mille kurille siinä
+muu ruumis joutuu. Ne ryntäsivät vuoroin toisiansa vastaan ja silloin
+aina seurasi rymäys. Pää parka sai monta kolausta puita ja kantoja
+vasten noiden huimain tähden. Kyllähän pää olisi tuollaisista
+ilveilyistä ollut mielellään kaukana, onhan sillä jo ollut täysi
+kokonsa kymmenvuotiaasta aikain; mutta mitäs sääret. Niillä on sitä
+nuorten hulluutta, ne kun tarvitsevat kasvaakseen kolmattakymmentä
+ajastaikaa. Suu, joka on välistä viisaskin, huomasi että tähän
+kuperkeikan heittoon on syynä liian raskas kuorma ja rupesi siis lastia
+heittelemään--ei mereen, kuin olikin metsämatkat, vaan hangelle.
+
+Jalatkin jo huomasivat että tosi tästä tulee, lopettivat leikkinsä ja
+silloin täytyi toisten vähä enemmän voimissaan olevain ruveta muka
+huonompia taluttamaan. Kotiinhan olisi itsekunkin pitänyt päästä. Ei he
+kaikki kuitenkaan päässeet; mikä uupui mihinkin. Joku vilustunein sai
+sijansa uunillakin, jossa se noessa ryvettyään näytti oikealta
+juhlapäivän vastaan ottajalta. Häveliäimmät olivat menneet saunaan,
+jossa sielläkään ei mahtanut olla paljon kauniimmalla korjuulla.
+
+Semmoista se oli ja "vasta ensimäiset pullot", niinkuin Simo muutamia
+tunteja ennen sanoi.
+
+Kohta pääsi vaimoväkikin huomaamaan, minkälaisilla matkoilla ne miehet
+ovat vaeltaneet, vaan salassahan niitä kumminkin täytyi pitää, ettei
+tulisi poikain päälle pahaa mainetta. Saivatpa isät tästäpuoleen
+harmitella jyvälaarien vajenemista, eikä sille paljon apua ollut,
+vaikka olisi avaimia kuinka suojellut. Eihän tuollaista pöläkkää ollut
+näkynyt kuin välisti markkinain edellä.
+
+Jyvät ne olivat kulkeneet pimeinä aikoina Nystyrän mökkiin ja sieltä
+siihen kylään mistä härkä oli haettuna. Lisää oli valunut jyvän
+maksumiesten säkistä eikä niinkuin Simo oli unissaan nähnyt, makasiinin
+seinästä.
+
+
+
+Toinen.
+
+Tämä oli se Kalvin härällä vaihdettu "härkä", josta Simokin puhui
+vaimolleen. Se oli jo useampia aikoja ollut näillä syrjälaitumilla--ei
+lihoomassa, vaan hoikkenemassa ja hoikentamassa seutulaisten ilmankin
+hoikkia kukkaroita ja saattamassa ennestäänkin velkaiset vielä
+velkaisemmiksi. Mutta laitumiinsa tutustuneena alkoi se ammua niin
+kovasti että sai metalliotsaisen miehen liikkeelle. Hiljaa se
+hiiviskeli lähimaille, kuulusteli ja nuuski, vaan ei tällä kertaa
+sattunut mitään kuulemaan. Täytyi lähettää mies ottamaan selkoa, onko
+härkä perin laihtunut. Mies toi, kuten Moseksen aikaiset vakojat,
+tuoreet hedelmät nähtäväksi. Se oli näköänsä kaunista ja maistoi
+milt'ei hyvältä, ainakin niin hyvältä että ansaitsi ruveta tuumimaan
+valloituspuuhia.
+
+Toimitettiin kolmimiehinen valloitusarmeija, johon oli "sattumalta"
+tullut entisiä härän ystäviä.
+
+Samana päivänä ryntäsi joukko mökin pihalle. Asukkaat hämmästyivät,
+vaan rauhoittivat kohta mielensä ettei huomattaisi.
+
+"On kuulunut kertomuksia että teidän mökissänne pidetään luvatonta
+viinan kauppaa", sanoi joukon johtaja tupaan mentyä.
+
+"Se on valhe", sanoi mökin vaimo. Mies sattuikin olemaan metsässä.
+
+"En minä usko, minä tahdon syynätä mökkinne."
+
+"Syynätkää vaan joka nurkka, ei löydy."
+
+"Ei tuota täällä näy, vaan mennäänpä katselemaan muista huoneista."
+
+"Vaikka mistä, ei löydy."
+
+Miehet menivät navettaan. Eukko tuli yhtämukaa ja pyöriskeli nurkassa
+olevan tyhjän parren kohdalla. Miehet alkoivat katsella.
+
+"Katselkaa vaan", sanoi eukko, "tyhjän täältä nuolaisette."
+
+"Katselkaapa, miehet, tuoltakin parresta, se mahtaa olla siellä, koska
+tuo eukko siinä niin käähäilee."
+
+"Ei siinä ole kuin olkia."
+
+"Siirryhän pois, ei kai ne oljet katsoen pahene."
+
+"On täällä olkien alla tynnöri", sanoi yksi kopeloituaan, vaikka
+ensimäinen mies ei ollut mitään huomannut.
+
+"Ei se ole kuin kaljatynnöri", sanoi eukko rohkeasti. "Teillä ei ole
+sen kanssa mitään tekemistä. Ei niitä köyhillä ole kellaria, missä
+säilyttäisi, jos tekee suurusveden haikarata lastensa ryypättäväksi.
+Eipähän sitä piimää piisanne yhdestä lehmän kantturasta."
+
+"No niinhän se on, niinhän se on. Vaan ehkäpä tässä tunnetaan mitä se
+on. Nostahan tänne näköpaikalle. Ja onhan tuossa astiakin, laskepa
+siihen ja maista."
+
+Mies otti astian, laski noin riskin korttelin arvon, siemasi suuhunsa
+ja virkkoi:
+
+"Eihän tuo tainnut viinaa ollakaan, koska niin hyvästi meni. Annas kun
+mä uudestaan lasken, että saapi muutkin maistaa mitä tämä on."
+
+Viinaksi se viimeinkin tunnettiin. Eukko erosi pois koko joukosta ja
+meni ulos, jossa "ryöväriä" vähän haukuskenteli.
+
+"No ei muuta kuin härkä rekeen", sanoi nimismies, sillä hänkin oli
+matkoillaan päässyt tietämään tuon uuden nimen.
+
+Suuren kylän läpi sitä sitten kuljetettiin, jossa kaikki pääsivät tuon
+tapauksen tietämään. Ei tainnut moni surra härän kohtaloa, vaan melkein
+kaikki toivottivat, ettei niitä enää koskaan näkyisi näillä seuduin.
+
+
+
+
+
+ISÄNTÄ.
+
+Kirjoitti Kauppis-Heikki.
+
+
+"Kalle, kuule! mene työntämään kärrit kujasta ja ala laittaa Punin
+päälle siloja. Joutuin, joutuin, lyhyt on päivä, ilta tulee, ennen kuin
+olen kaupungista takaisin... Kaisa, hae minulle ne sarkavaatteet,
+kärrissä istuessa tulee kylmä ohuemmilla... Joko on rengit menneet
+työhön? Tuollahan tuo on vielä Tuomas. Kuule, Tuomas, menkää
+Ruuna-notkoon ja aloittakaa ojan kaivua siitä takaladon perästä
+metsäniemekettä kohti, sitä suuntaa, johon minä kesällä jo keppiä
+pistelin. Toiset alkaa väännellä kantoja siitä notkoladon ympäriltä
+ja raivailla metsärannasta pajukoita. Ja menkää nyt heti ...
+lauvantaipäivä... Jospa ottaa evästä mukaan, niin ei tarvitse kävellä
+tätä väliä... Kaisa, käske piikain laittaa... Lauvantaipäivä ...
+liikkua pitää... Joko sinä toit ne vaatteet?"
+
+"Muutahan ensin nuo puhtaat liinavaatteet päällesi? Et kai sinä noilla
+viikollisilla vaatteillasi mene ihmisten ilmoihin", sanoi emäntä Kaisa.
+
+"Eipä tässä joutaisi ... ja missä ne vielä ovatkaan?"
+
+"Siinä aivan vierelläsi, sängyn laidalla."
+
+"Ka, niin. Vaan nämä uusimmat vaatteetko sinä toit; eikö niitä
+vanhempia olisi ollut?"
+
+"Vanhat ne tulee niistäkin, pane vaan päällesi. En minä jouda toisia
+noutamaan, rieskan alustamiseen on kiire."
+
+"Muuttaa heidät sitten ... kumpaisinko päin tämä?..."
+
+"No nyt, kun nurin panit paidan päällesi. Katsopa itsekin, aivan
+nurin."
+
+"Olkoon, ei mulla ole tässä aikaa sitä käännellä edestakaisin...
+Tokkoon se Kalle jouduttaa Punia aisoihin?"
+
+"Jo näkyy tuovan tallista", sanoi Kaisa.
+
+"Hyvä, hyvä... Tuohan nyt nuttu ja housut ja se... No perhana, parhaat
+kirkko-silatko se pani näin syksyllä lian aikana. Ei, mun pitää lähteä
+muuttamaan."
+
+"Parhaat silatko sinä ... minne sinä juokset? kuule!"
+
+"Tuolla tien varrella pihlaikossa on orava", huusi Kalle ja juoksi
+sinne päin, kepakko kädessä.
+
+"Onko orava! Eläpäs mene, et sinä osaa lyödä kuitenkaan. Anna minulle
+se seiväs."
+
+Poika antoi isälleen seipään ja silloin tämä lähti. Orava huomasi
+pihlaikon huonoksi turvapaikaksi ja lähti aidan selkää myöten
+vilistämään.
+
+"Musti se, se-se-se-se!" huusi isäntä ja hyppäsi perästä niin, jotta
+lika roiskui ympärille. Mustia ei kuulunut eikä sitä joutanut
+odottamaan, sillä kiivaasti livisti orava. Vaan joutuin tuli
+vihamieskin perästä. Jopa viimein ehti rinnalle ja antoi pari sellaista
+kajausta seipäällä, jotta oravan kulkua alkoi hidastuttaa. Kolmas
+kopsaus teki kilvanjuoksusta lopun ja orava putosi sorkkiaan
+soristellen alas aidan selältä.
+
+Kalle oli vielä hyvän matkan päässä, kun isällä oli jo saalis kädessä.
+
+"Kemmertyipähän se, kun minä itse läksin! Vaan tiehensä se olisi
+sinulta mennyt; suimisti niin kiivaasti ettei vähä... Kolmekymmentä
+penniä siitä Venäläinen antaa."
+
+Läksivät pihaan takaisin. Kalle käveli perässä ja ajatteli nähdessään
+isän housuja, että mitähän niistä äiti sanoo.
+
+"Kaisa, katsopas, kun minä kävin oravan seipäällä kopistamassa."
+
+"Niinpähän näkyy. Vaan entäs noita housujasi, tarkastelepas
+minkälaisessa siivossa ne ovat."
+
+"Noo, kyllä ne vedellä puhdistuvat; eikähän noissa ... paljon..."
+
+"Elä noita enää kädelläsi silittele, jo nuo ilmankin ovat ryöjäytyneet.
+Kaikennäköistä! aikamiestä, kun yhden oravan tähden tuollaiseksi
+vaatteensa likaa."
+
+"No, Kaisa, mitä siitä nyt... Ota Kalle vaan oravalta nahka ja levitä
+seinälle kuivamaan... Mene nyt hevosta laittamaan. Joutua pitää, lyhyt
+on päivä... Entäs ne sarka- ... tässäpä nuo jo onkin... Sano, Kaisa,
+piioille että lehmät saapi laskea alanko-aitaukseen. Syksy loppuu,
+joutavat syödä ajoissa, paremmin lypsävät. Kesävoi on hyvässä
+hinnassa."
+
+"Jo minä käskin tänä aamuna sinne laskea."
+
+"No hyvä, hyvä... Onko kaupungista muuta tuotavaa kuin suoloja?"
+
+"Etkö nyt enää muista? Onhan ne kaikki paperilapussa, jonka panit
+taskuusi."
+
+"Jaa, niin niin, täällä se on... Iltasella kun miehet tulevat työstä,
+niin anna puhdetöinä korjailla vanhoja ämpäreitä..."
+
+"Ole joutavoimatta, kuka se nyt lauvantai-iltana hämärätöitä. Alahan
+joutua, että kerkiät kylvyille takaisin."
+
+"No, no-no, kyllä minä... Vie Kaisa nuo likaiset vaatteet toiseen
+tupaan."
+
+"Elä niistä huolehdi, kyllä ne korjataan."
+
+Nyt ei ollut enää mitään muistuttamista. Kalle oli jo Punin valjastanut
+ja laitteli sen otsajouhia kahdelle haaralle, jotta ne noin
+pörhöttäsivät pulskasti.
+
+"Ethän sinä muuttanutkaan niitä huonompia siloja", huusi isäntä pirtin
+rappusilta tullessaan.
+
+"Ettehän te ole käskenytkään."
+
+"Sanoinhan minä silloin oravan ajun edellä."
+
+"En minä kuullut, eikä ne paljon pahene nämäkään."
+
+"No, olkoot, olkoot... Anna ohjakset tänne... Valkaise se orava ja mene
+sitten sinne niitylle ojan kaivajain luokse ja katso, etteivät saa
+jouten istuksia... Ptruu, ptruu, kuulehan vielä: lämmitä riihtä
+hyvästi, että joutuu maanantaiaamuna puitavaksi. Ymmärrätkö nyt?"
+
+"Kyllä, kyllä!" huusi Kalle jälkeen ja oli mielissään, kun pääsi täksi
+päivää vapaaksi kiirehtimisestä. Hän oli ijältään vasta puolivälissä
+toista kymmentä eikä pitänyt niin suurta lukua, jos työmiehet vähän
+seisoivatkin.
+
+Isäntä antoi Punin hypältää aika kyytiä. Punikin muisti vanhastaan että
+kiire on matkalla ja täytyy joutua. Lika pärhysi kärrin pyöräin
+kupeella, aina maantien ojaan asti. Ajoi siellä muitakin kaupunkiin,
+vaan useamman edelle meni Puni. Mielellään muut ajajat antoivatkin
+tietä, kun näkivät, että "Ison-Majalan" isäntä ajaa.
+
+Tunnettiin hänet kaupungissakin melkein joka kauppiaassa, syystä ettei
+monella ollut suurempaa voikorvoa kaupaksi tuotavana.
+
+Vähä jälkeen puolen päivän hän joutui perille ja sidottuaan hevosen
+muutaman kauppiaan kartanolle, alkoi kävellä puotiloissa. Tupakka oli
+puotilaisilla ojona ovesta sisään astuessa. Ei kerinnyt aina yksi
+sikari kuin vähän palaa, kun se jouti saapasvarren mutkaan
+toistaiseksi.
+
+Ostoksista puhuttiin ja kauppoja tehtiin. Sivupuheina oli parhaallaan
+mellastava Turkin sota. Siitä kyseli ja puhui isäntä niin halukkaasti
+kuin pelloistaankin.
+
+"Kyllä saivat Venäläiset ottaa kovalle, ennen kuin pääsivät siihen
+lujaan linnaan. Mikä se nyt olikaan?"
+
+"Plevna", sanoi puotimies. "Eikö mitä muuta panna?"
+
+"Niin niin, Leona, sehän se oli. Ja olihan siellä yksi paha solakin,
+jossa kaatui paljon väkeä, vaan en taas muista sitäkään."
+
+"Se on Sipkan sola."
+
+"Niin, niin, Sitkan solahan se olikin. Siinähän ne jo kerran olivat
+kaikki meidän puolen miehet niin ahtaalla, että heittäytyivät
+pitkälleen."
+
+"Niinhän ne sanomalehdet kertovat, että ahtaalla olivat."
+
+"Niin, niinhän ne sanomalehdet. Ja yritti niille käydä hyvin huonosti,
+vaan se yksi kentraali ei häikäillyt joutavata. Mikä sen nimi olikaan?"
+
+"Se oli Gurko tai Skobeleff... Eikö panna lamppu-öljyä?"
+
+"Niin, niin, kyllä se oli Kopele, niin, Kopele."
+
+"Ottakaa, isäntä, ryyppy", ehdotteli puotilainen, kun kaupat näyttivät
+jäävän unohdukseen.
+
+"Olisiko tuota, minä tässä arvelin kävellä toisissakin paikoissa."
+
+"Olkaa hyvä ja ottakaa. Menette sitte puotikamariin, siellä on
+kauppamies itse. Kyllä meiltä saapi mitä tarvitsee."
+
+Isäntä seurasi kehoitusta, kun oli antanut puotilaisen vähä houkutella.
+Joutaa ne olla nöyränä, ajatteli isäntä; ison tynnörin saavatkin voita.
+Eivätkö sillä voittane jo monta sataa.
+
+Puotikammarissa kävi aika porina, kun isäntä yltyi puhumaan
+hevosistaan, ja kiihtyi sitä enemmän, kuta useammin kauppamies kallisti
+konjakkia lasiin. Vaan ei siitä konjakista paljon hyötyä ollut. Eivät
+sittenkään saaneet isännälle annetuksi yli määrättyjen ostoksien kuin
+yhden lamppuöljy-astian, ja sekin oli tarpeen kotona, vaikka ei Kaisa
+tuota ollut muistuttanut.
+
+Yhden pullon otti hän karvasta, sitä varten ettei taipalella tule
+ikävä, jos sattuu pimeäkin saavuttamaan.
+
+Puni oli hyvin hömpsäkkänä, kun pääsi takaisin päin. Hirnui aivan kuin
+ori, ajajalleen iloksi, joka oli yhtä innoissaan kotia tulosta.
+
+"Nyt, nyt, Puni, pitäisi joutua ... kylpy jättää, kylpy jättää. Kaisa
+siellä odottaa ja me niin pitkään oltiin. No Puni, kyllä kauroja on, ja
+kun päästään kotia, haetaan heti aitasta koko kappa kerrassaan... Kylpy
+jättää."
+
+Puni teki parastaan, aivan kuin olisi ymmärtänyt isäntänsä lupaaman
+palkinnon.
+
+Pimeä tapasi ennen kotia joutumista, vaan Puni osasi tulla kapeat
+syrjätietkin itsestään. Kuoppuroissa heilui kärrit, niin ettei isäntä
+joutanutkaan ohjaksista huolta pitämään kunhan vaan pysytteli kiini.
+
+Jo kaukaa paistoi valkea tuvan ikkunasta. Puni hirnui hyvin pitkään,
+joka syksyisessä pimeässä yössä kärryn rytinän seassa kuului hirveän
+kammottavalta. Mutta isäntä ei peljännyt, ei ainakaan nyt, sillä viinan
+voimalla täytetty kurikka oli taskussa pelkoa estämässä.
+
+"Hoi, Kalle!" huusi hän kartanolle ajettuaan. "Punia riisumaan ja hae
+kauroja eteen. Pitää nyt Punille antaa kauroja, se on niin hyvä
+hevonen, etten minä sitä anna, en mistään hinnasta... Joko olette
+kylpeneet?"
+
+"Jo on kylvettynä", sanoi Kalle, joka vasta oli portailla tulossa.
+
+"Voipas, perhana, kun ei jouduttu ennen! No, panehan kauroja Punille ja
+käske renkien tehdä hyvä ape. Tuo sitte tavarat huoneesen."
+
+Kaisa oli vastaan ottamassa ja ohjasi kaupunkimiestä menemään kamariin,
+kun näki että se on vähän eri tuulella.
+
+"No, elä sinä, mamma, pahastu, jos minä vähä noin viivyin ... niin,
+viivyin minä ehkä, en tainnut kylvyille joutuakaan."
+
+"Etpä aivan joutunut, vaan kun kiireellä liikut, niin vielä joudut",
+sanoi Kaisa.
+
+"Niin tuota, kyllä minä ... vaan elä, elä sinä pidä mitään, jos minä
+vähän... Eihän meillä ole minkään puutetta. On jyviä ja on rahaakin, ja
+jos on vähä, niin toista tulee ... vai luuletko että on puutetta?...
+Niin tuota, kyllä minä joudun kylpemään... Vaan tuota, elä sinä huoli,
+ei meillä ole hätäpäiviä, on meillä..."
+
+"Onhan meillä", sanoi Kaisa nauraen. "Tiedänhän minä sen aivan niin
+hyvin kuin sinäkin... Jouduhan saunaan."
+
+"Niin tuota, kyllä minä. Mutta elä sinä sure ollenkaan, meillä eletään
+niinkuin munallakin. Minä toin nytkin kauppiaasta kaikkea, mitä käskit.
+Ja siellä kauppiaassa sanottiin että emännänkin pitäisi käydä. Ja, ja
+kyllä meidän pitää käydä, ne ovat niin ystävällisiä, että aivan meidän
+pitää käydä. Vai mitenkä?"
+
+"Mikäpäs siinä, käydäänhän me taas ja ystävällisiähän ne ovat, kun ovat
+sinunkin saaneet noin ystävälliselle tuulelle."
+
+"Niin, niin, elä sinä pahastu ... eihän meillä puutetta ole, on
+jyviä... Mutta onkohan Kalle antanut Punille kauroja? Punille pitää
+antaa kauroja, se on niin hyvä hevonen, niin hyvä, että eihän me,
+mamma, Punia hukata, vaikka paljonkin saataisiin--se on niin hyvä. Vai
+mitenkä, mamma?"
+
+"Ei toki me Punia anneta. Mitäs vielä."
+
+"Niin, sitä minäkin. Vaan onkoon sille Kalle antanut kauroja ... minä
+lähden käymään... Punille pitää antaa kauroja."
+
+"Elähän sinä liiku minnekään, kyllä minä menen", sanoi Kaisa, sillä hän
+ei suonut, että rengit pääsevät hänen miehensä lapsellisilla puheilla
+nauramaan.
+
+Kaisa meni tupaan kysymään Kallelta, joko hän oli käynyt aitassa.
+
+"Jo; tuossa on pöydällä avain", sanoi tämä istuen rauhallisesti
+rahilla.
+
+Onneksi oli Kalle joutunut tupaan, vaikka kyllä hän viipyi aitassa
+tavallista kauvemmin, kun oli hyvä tilaisuus samalla tiellä "puhaltaa"
+puolikymmentä kappaa rukiita. Arviolta hän niitä tämän määrän sumppusi
+säkkiinsä, sillä luvaton työ tuopi mukanaan kiirettä ja pelkoa. Pian
+hän nakkasi säkin aitan taakse, siksi aikaa kuin muut nukkuvat, jolloin
+se oli vietävä kylän pienelle nurkkakauppiaalle paperossi-velasta ja
+jospa saisi muutaman markan markkinarahaksi, sillä isä ei antanut niin
+penniäkään.
+
+Isännän saunaanlähtö unehtui vähitellen, kun piti taas ruveta Kaisan
+kammariin tultua selittämään, ettei ole hätää ... eikä tarvitse
+surra ... ja kuinka hyvä hevonen Puni on ... ja että sille pitää antaa
+kauroja.
+
+Toisesta jalastaan veti isäntä jo kengänkin pois, vaan puhelulta ei
+muistanut eikä joutanut toista vetämään. Kaisa teki sen, että saisi
+viimeinkin toimitetuksi nukkumaan. Mielellään isäntä rupesikin ja
+puheltuaan taas siihen loppupäätökseen, että Punille pitää antaa
+kauroja, nukkui hän ja alkoi kuorsata niin että vuode tärisi. Kaisa
+sammutti valkean, meni toiselle vuoteelle ja pani korvansa pään alusta
+vasten, toiselle asetti kätensä, jotta saisi nukkua kuorsaamiselta,
+sillä se oli näin kaupungissa käynnin jälkeen hirmuisen kovaa, paljo
+kovempaa kuin muulloin.
+
+Kaikki muuttui hiljaiseksi. Ainoastaan isännän kuorsaaminen kuului
+kammarista, ja Punin hampaitten rouske tallista... Nuori pelkuri
+vaeltaja alkoi aitan perästä säkki selässä hiipiä isolle kylälle päin.
+Mistä on moinen rohkeus saanut alkunsa?...
+
+Oli noin harmaan hevosen kokoinen päivä, kun isäntä heräsi pyhä-aamuna
+kahvikuppien kalinasta, joita Kaisa asetteli pöydälle. Ensin nosti
+vähän päätään, aukaisi hiukan silmiään ja ikään kuin säikähtäin
+keikautti päätään vielä ylemmä ja kysyi:
+
+"Joko on joukot työssä?"
+
+"Työssä ... pyhä-aamuna."
+
+"Niin niin, pyhä-aamuhan se olikin. Vaan kävinkö minä illalla
+saunassa?"
+
+"Etkä käynyt, kun et joutunut."
+
+"Niin niin. No haehan, Kaisa, vettä, jano on tullut yöllä."
+
+"Kyllä. Nousehan ylös, että saapi rengitkin kutsua kahville."
+
+"Mitä sinä niille kahvista näin syksy-aikana, jolloin ei ole paljon
+töistäkään."
+
+"Sinä et taas muista", murahti Kaisa. "Parempiko on hypätäksesi monta
+viikkoa palvelijain pestuilla, niinkuin on käynyt monena syksynä."
+
+"Niin no, antaa sitten. Vaan pane nuo sokurit tuosta vähän vähemmäksi
+... ottavat vielä monta palasta kerrallaan."
+
+Kaisa ei ottanut, meni vaan tyhjän juoma-astian kanssa ulos. Isäntä ei
+saanut rauhaa sokerien paljoudelta. Ennen vaatteutumista kävi hän niitä
+kaatamassa vähemmäksi kaapin laatikkoon. Sitten rupesi panemaan
+päälleen. Katseli ensin liinahousujaan, joissa oli likapilkkuja ja
+muisti eilisen oravan ajun. Siitäpä sitten juolahti mieleen, että
+ikäpuolella päivää pitää lähteä oravia ampumaan. Vanha pyssy riippui
+seinällä. Isäntä otti sen katseltavaksi ja ajatteli, että ehkäpä sillä
+oravaan osaa, eihän se olekaan ulompana kuin puun latvassa. Se oli näet
+kesällä vesilinnun poikia ajellessa sattunut vähän vääntymään
+tuollaiseksi metsäkana-pyssyksi, jolla saattaa ampua ympäri pajukotta,
+kun isäntä oli seipään puutteessa lyönyt pyssyllä.
+
+Kaisa toi kannun tuopilla vettä, joka meni melkein tyhjäksi, kun isäntä
+janoonsa otteli niin, että kulkku koskena kohisi.
+
+Rengit tulivat kahville. Isännän mielestä olivat ne niin joutilaan
+näköisiä, että hän rupesi ajattelemaan jotain sopivata työtä.
+
+"Onko riihtä hyvästi lämmitetty?" kysyi hän.
+
+"Aivan nyt tulin ja panin kolme suurta pölkkyä uuniin, kestää kai ne
+vähän aikaa jöhöttää, ennenkuin ovat porona", sanoi renki kahvia
+ottaessaan.
+
+"Mitä sinä pölkyistä panit", mutisi isäntä. "On teillä pyhäpäivänä
+aikaa lämmittää pienemmilläkin puilla."
+
+"Näkyypä nuo isotkin puut palavan niin pyhänä kuin arkenakin. Enkä minä
+muistanut sitä eroitusta, vaan jos niiksi tulee, niin pian ne ovat
+uunista lattialla", sanoi renki.
+
+"Olkaat, kun on kerran uuniin pantu. Joko on lehmät laskettuna
+alanko-aituukseen?" kysyi hän Kaisalta.
+
+"Laskemassa ovat parhaallaan", sanoi Kaisa.
+
+Isännän mieleen oli nyt johtunut jokin sopiva työ.
+
+"Jos te, pojat, menisitte ja katsoisitte, ettei lehmät pääse hyppimään
+laihopeltoon; siinä järvestä ylöspäin on aita vähän huononlaista.
+Menkää kumpikin ja ottakaa kirves mukaan."
+
+Rengit lähtivät kamarista, ynseästi silmäillen kupeilleen ja kieli
+valmiiksi painettuna hampaita vasten lausumaan ulos tultua ässällä
+alkavaa sanaa.
+
+Kaisa liikkui levottomana kahvipannunsa kanssa koko keskusteluajan ja
+sanoi renkien mentyä moittivasti:
+
+"Sinä et ollenkaan maltitse itseäsi, vaikka on pestuun aika."
+
+"Mitä se enää kuuluu, johan ne ovat lupautuneet ensi vuodeksi", sanoi
+isäntä.
+
+"Niin, vaan ne saattavat peräytyä, kun sinä tuolla lailla komennat
+pyhänä. Eikä se aita niin huonoa ole."
+
+"No ei ne siellä käydessään paljoa väsy", sanoi isäntä, vaikka kyllä
+hän ajatteli, että perhana tiesi, jos suuttuvat ja sanovat itsensä
+irti. Näin oli monesti käynyt ja siitä puhuttiin kylässäkin, että jo on
+taas Majalan miehet lähteneet, viikon eväs mukanaan, köyhän lapsia
+kuulostelemaan.
+
+Isäntä meni rappusille seisomaan hengittääkseen raitista ilmaa, sillä
+se kauppiaan konjakki oli tehnyt pään vähän noin kurikkamaiseksi.
+Katseli siinä riihelle päin, josta paksu savu nousta öllisti, melkein
+pystysuoraan harmaata taivasta kohti. Ylhäällä vasta teki polvekkeen ja
+kääntyi itään päin.
+
+Tuolla vähän matkan päässä oli toinen, köyhempi talo, jonka riihestä
+samoin ikään nousi savu ja, aivankuin matkiakseen rikkaan riihen savua,
+teki ylhäällä yhtäsuuntaisen polvekkeen. Paljon köyhempi se olikin tuo
+toinen talo, mutta ei kylliksi köyhä. Sitä ajatteli isäntäkin
+katsellessaan. Velkainen oli sen haltija, vaan yhtä hyvin niin sitkeä
+pehmiämään kuin tikussa paistettava nauris. Ei ruvennut maataan
+myömään, vaikka Majalan isäntä siitä monesti puhui. Itsepintainen kuin
+juutas. Kallista hintaa vaan tahtoi, olipa vielä niin viisas, että
+muualta kävi velkaakin ottamassa, vaikka olisi saanut vähemmällä
+vaivalla naapuristaan.
+
+"Eihän se Lempo rupea kauppaan, kun ei saa pakkoa", ajatteli isäntä
+lopuksi. "Nytkin sille tuli rukiita kuinka paljon. Kunpahan tulisi
+köyhiä hallavuosia, ei se muutoin rupea kukistumaan."
+
+Rengit olivat valmistautuneet aidankorjuupukimiinsa: vanhat
+niitynraivuutakit päällä, jotka oli nuoralla käärittynä moneen kertaan
+kiini ja sitten kumpaisellakin kirves olalla. Isännän ohitse he
+kulkivat, niinkuin eivät olisi häntä huomanneetkaan ja keskustelivat.
+
+"Eiköhän pitäisi ottaa evästä mukaan?"
+
+"Kyllähän se sen sietäisi; siinä vaan aikaa kuluu tätä väliä
+kävellessä."
+
+Isäntä huomasi, että jo tulee paksusti ivaa ja sanoi:
+
+"Ei sinne tarvitse mennäkään, Kaisa sanoi, ettei ne lehmät pääse siitä
+hyppimään."
+
+"No, eiköhän mitään muuta työtä löytyisi", sanoi toinen renki,
+seisottuen totisena kuuntelemaan.
+
+Toinen renki kääntyi selin, kun rupesi naurattamaan. Isäntää ei
+naurattanut, vaan ei hän kuitenkaan malttanut siinä kauvan seista, vaan
+puiti kammariinsa. Sitten vasta pääsi työhön lähtijöiltä oikea nauru.
+
+"Niinköön se luuli, että me olisi pyhänä mentynä aitaa latomaan."
+
+"Kyllä se mahtoi luulla, vaan taisi toisekseen peljätä, että jos me
+evään kanssa mennään, niin ei jouduta aamuksi riihelle."
+
+Kalle katsoi tuvan akkunasta, että mikä siitä lähdöstä tulee, johon he
+renkien kanssa yksistä tuumin esteitä aprikoivat.
+
+"Eikös kieltänyt menemästä?" kysyi Kalle.
+
+"Kielsihän se", nauroivat rengit päästellessään nuoravöitä pois.
+
+"Johan minä sanoin, että kyllä kieltää, kun laitatte itsenne oikein
+oja-ukoiksi", jatkoi Kalle, sillä hän oli renkien puolella, kun isänsä
+kovin pitkälle meni.
+
+Sitten ei kuulunut mitään hoppua, ainoastaan riihen lämmityksestä tuli
+pieniä muistutuksia. Aamiaisen syötyä painautui jokainen pitkin tuvan
+penkkejä ruoka-unelle. Vaimoväki kallistui uunin puoleisille penkeille,
+käärien esiliinan käsiensä ja kasvojensa suojaksi. Miehet levittivät
+arkitakkinsa hartioilleen ja painoivat lakin korvansa päälle. Isäntä
+köllähti rahille ja alkoi samassa kuorsata.
+
+Liedellä oli puolipäivälliseksi lihapata kiehumassa. Se piti hiljaista
+sähinää ja hieno höyry kohosi ylös, jonka heti hajotti uunin suusta
+tuleva lämmin. Kissa pesi silmiään ylhäällä uunin partaalla. Musti oli
+asettunut aivan keskelle lattiata ja rauhallisesti nukkuen uneksi
+nähtävästi oravista, sillä kuonoviikset värähtelivät alinomaa ja
+jalatkin liikahtelivat.
+
+Pieni, hiljainen kerjuutyttö hiipi ovesta sisään ja meni ovinurkkaan
+istumaan. Vähän aikaa siinä istuttuaan kyhnähti hänkin pitkälleen ja
+asetti leipäpalas-pussin päänsä alle, johon nukkui, näin mammonan orjan
+tavalla tavaraansa kiinni sidottuna, sillä ne olivat kaikki pään alla.
+
+Parin tunnin paikoille nukuttua heräsi Kaisa ylös ja varovasti, ettei
+muut heräisi, meni katsomaan liedellä kiehuvaa keittopataa. Hämmenteli
+lihoja kapustalla, kouhotteli päreellä hiiliä padan alla ja puhalti
+pari kertaa. Palatessa nykäisi hameen helma Mustin korvaa, josta tämä
+heräsi ja pujahti heti pihalle. Kynnet vaan kerran rapsahtivat oveen ja
+silloin se oli ulkona. Kaisa kävi vetämässä oven kiini, palasi sitten
+pöydän luo ja alkoi yhtä hiljaisella sipinällä kuin liedellä kiehuva
+pata lukea sunnuntaipäivän epistolaa. Jo oli hän ehtinyt evankeliumin
+loppuun, rukousta vaille koko läksyn, kun alkoi arvella toistenkin
+ruokalepoa olevan kylliksi ja sanoi hiljalleen:
+
+"Etteköhän nousisi ylös, olette maanneet niin pitkään, että alkaa olla
+paras kirkon aika sivu."
+
+Piika nousi unisena istumaan. Kaisa alkoi lukea loppurukousta ääneen.
+Yksi renkikin nousi ja unen huojuttelemana lähti käymään riihellä.
+Isäntä yksin ei kuullut mitään; hiki vaan alkoi juosta alas kasvoilta,
+sillä tupaan oli lakeisen kiini panemisen kautta tullut oikein tuntuva
+lämmin.
+
+Kissakin tunsi itseään varistavan, laskeutui alas portaan päästä,
+hyppäsi sitten pankolle, johon asettui unisen näköisenä istua
+kyyröttämään.
+
+Renki tuli riiheltä ja arveli:
+
+"Mustikohan se tuolla pellon takana oravata haukkuu?"
+
+"On mahtanut sinne juosta", arveli Kaisa, "ei ole aikaa, kun meni
+ulos."
+
+"Heti se on löytänytkin", kummasteli renki, "ja pitikin oravalle sitä
+sojakkata, ettei..."
+
+"Häh! mitä, mitä?" kavahti isäntä unestaan.
+
+"Ei mitään. Mustista me puhuttiin, kun kuuluu haukunta tuolta pellon
+takaa, eikö liene löytänyt oravaa."
+
+"Vai niin, vai on Mustilla orava, pitääpä lähteä ampumaan. Kalle,
+kuule, onko valetuita luoteja?"
+
+"Eipä niitä taida olla."
+
+"Voipa perhana!... No, niitä pitää valaa. Hae valinkauha käsiin, minä
+haen lyijyä."
+
+Syntyi siinä aika tuohakka ja uni katosi kuin siivellä pyyhkäisten.
+Kalle haki ja löysikin uunin takaa valinkauhan. Isäntä toi lyijypallin.
+
+"Pistä, pistä kauha kuumenemaan", hoppusi isäntä.
+
+"Missä sitä kuumennetaan?"
+
+"Liedoksessa! ja annahan minulle."
+
+Kohta alkoi olla tuhka ylimmällään, kun isäntä rupesi hiilokseen
+puhaltelemaan. Kaisa jouduttautui hätään.
+
+"Nyt ihmeitä, kun porolla sotket keittopadan!"
+
+"Viekää kotaan patanne", sanoi isäntä touhussaan.
+
+"Paremmin niitä luoteja saatte mennä kotaan tuhraamaan."
+
+"No, elä sinä, Kaisa, joutavata, ei me sotketa. Hae, Kalle,
+luotivormut!"
+
+Kissakin nosti silmäkulmiaan, nähdäkseen, mikä se sellaisen kiireen
+lähetti rauhallisen ruoka-unen perästä.
+
+Lyijy alkoi kutistua kauhassa ja vähitellen suli niin häilyväksi kuin
+maito.
+
+"Nyt, Kalle, nyt, nyt!"
+
+Silloin tulla kurahti yksi luoti ... toinen ... ja kolmaskin.
+
+"Perhana, maahanhan sitä meni paljon."
+
+"Niin, kun kaadoitte kovin kiivaasti", Jurisi Kalle keräillessään
+ympäri lattiaa roiskuneita lyijysirusia.
+
+"Kiire kun on!" sanoi isäntä puhallellessaan hiilokseen.
+
+"Käy, Tuomas, kuuntelemassa, vieläkö Musti haukkuu."
+
+Tuomas kävi rappusilta kuulostamassa ja tuli ilmoittamaan, että "niin
+haukkua liehtoo kuin laukkuvenäläistä."
+
+Isäntä naurahti ylpeänä Mustistaan ja sanoi:
+
+"Se on poikaa se Musti. Annettiinkoon sille ruokaa tänä aamuna?"
+
+"Suuren kupillisen sai, kyllä jaksaa haukkua", sanoi Kaisa.
+
+Luoteja alkoi olla kymmenkunta, sen enempää ei joutanut valamaan.
+
+"Nyt lähtään ampumaan."
+
+"Syökäähän ensin", kielti Kaisa. "Keitto tuossa aivan joutumassa; eihän
+sinne niin kiirettä ole. Jos tuolla olisi karhukaan ammuttava."
+
+"No, joutuuko se kohta? Mikäs tyttö tuolla nurkassa makaa?"
+
+"Sehän tuo on meidän kylän tyttö."
+
+"No, näinkö aikaisin se on joutunut. Ala mennä toisiin taloihin. Ei ole
+kahta viikkoa aikaa, kun meillä olit."
+
+"On siitä jo kolmekin", sanoi renki.
+
+"Eikä ole, eikä ole. Mene vaan toisiin taloihin."
+
+Tyttö oli jo noussut istumaan ja tavaravarastoansa hyväillen sanoi
+rukoilevalla äänellä:
+
+"Olisi minulla itsellänikin vähän kakkua, kun saisin pikkusen keittoa."
+
+"No, antakaa vähän keittoa. Vaan sitten elä tule, ennen kun kolmen
+viikon perästä... Kuulosta, Kalle, haukkuuko Musti."
+
+Käytiin taas kuuntelemassa ja sitten ruvettiin syömään, vaikka ei
+keitto tainnut varsin kypseksikään keritä tulla; jäähtyä ei ollenkaan.
+Syödessä kehuttiin miehissä Mustia, että se on niin "terhakka" ja hyvä
+oravan löytäjä.
+
+Ei muiden syönti ollut vielä lähestulkoonkaan lopussa, kuin isäntä jo
+lähti mennä hamppaisemaan, pyssy olalla, pellon taakse.
+
+Siellä Musti terhenti, silmät kiljellään, pitkän petäjän juurella ja
+raapi sitä niin, että kaarnaa oli karissut. Orava kyyrötti latvassa,
+hienon oksan ympärille kääriytyneenä, eikä liikahtanut ollenkaan.--Jo
+pamahti pyssy! Musti herkesi haukkumasta ja katsoi, joko tulee alas,
+vaan kun orava ei ollut tietäkseenkään, alkoi Musti taas haukkua.
+Isäntä siirtyi toiselle paikalle ja laukaisi pari kertaa, vaan ei
+tullut mitään.
+
+"Katso pakanata!" tuskaili isäntä ja raapi päätään.
+
+Viimein joutuivat sinne pojatkin.
+
+"Juokse, Kalle, pihasta kirves. Kolistetaan, niin varmaan liikahtaa,
+jos vaan elää."
+
+Kalle juoksi kirveen, jolla isäntä alkoi takoa petäjän pintaa. Orava
+heräsi ja alkoi hypätä puusta puuhun, että häntä vaan huiskahteli.
+
+"Musti se, Musti se! usus, usus, ota kiin'! Puistetaan, puistetaan ...
+nyt on pienessä puussa!"
+
+Joka mies tarttui puuta heiluttamaan niin turkasesti, että oravalle
+tuli hätä käteen. Yhdestä jalastaan oli se enää kiini. "Puistetaan,
+puistetaan!" kuului alituiseen isännän kehoitus ja silloin orava
+tulikin alas. Mutta ennenkuin Musti kerkesi kiini, kursasi se taas
+toiseen pitkään puuhun. Mustin kömpelyys kävi niin isännän
+turmelukselle, että olisi lyönyt pyssyllä, vaan ei osannut.
+
+Toisen talon renki Paavokin joutui pyöreine silminen yhteen nujakkaan.
+Hänellä oli metsästys-aseena rautapiikillä varastettu seiväs. Nyt
+ryhdyttiin taas ampumaan, kirveellä kolistamaan ja kivillä heittämään.
+Paavo kiipesi piikkinsä kanssa petäjään ja silmät tuhatta pyöreämpänä
+vilkaisi aina alas ja taas nousi ylemmäs, eikä kauvan mennytkään
+ennenkuin orava sai raamun kylkeensä, sillä karvat kai pölähtivät ja
+hyppääminen alkoi uudestaan.
+
+"Usu-sus, ota kiini!" kuului joka suusta kehoitus Mustille.
+
+"Jo on taas pienessä puussa!" huusi isäntä ja nakkasi kirveensä perään,
+joka lenti kauvaksi metsään eikä löytynyt hakemallakaan.
+
+Mitäs muuta. Paavo taas puuhun piikkeineen, vaikka kirkkohousut olivat
+jo äskeisestäkin kiipeämisestä revenneet. Toiset syytämään kivillä.
+
+Melu houkutteli kaikki ohi kulkevatkin yhteen nujakkaan, niin että
+kohta oli koko nurkkakunnan väki aivan kuin hyvä sotalauma, yhtä oravaa
+ahdistelemassa.
+
+Ilta alkoi hämärtää, kun Musti viimeinkin sai saaliin kiini. Siinä oli
+miehillä päiväpalkka: yksi piikillä karvattomaksi tuohottu oravan nahka
+ja Mustille vaivoista lihat. Jokaiselle oli tämä kuitenkin mieleistä
+työtä, sillä siinä oli yhdellä tiellä sekä hupia että--hyötyä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Syksy muuttui kylmäksi. Tuuli kääntyi pohjoisen ja nyhti viimeisetkin
+lehdet irti puista. Majalan suuri pihlajikkokin rojotti lehdistä
+paljaana, ainoastan kylmän tuulen kypsyttämät marjatertut riippuivat
+vielä oksissa, ja niitä nokkimassa lennellä hyrisi aamusta iltaan
+joukko pieniä lintusia.
+
+Ikävän näköisenä seisoa sojottivat humalaseipäätkin, jotka kesällä
+olivat niin laajain lehtien ympäröimänä. Kaikki kasvit ja puut olivat
+surkastuneet, ja kiukkuisen tytön tavalla nakelleet pois huivinsa ja
+huntunsa siinä toivossa, että jos tuo ärsyttelevä pohjatuuli tuon
+kepposen nähtyään rupeaisi lepyttelemään. Vaan ei pohjatuuli ollut
+tietääkseenkään vihoista, ei osoittanut pienintäkään kohteliaisuuden
+merkkiä. Ei edes sen vertaa, että olisi lunta riputellut paljaiden
+oksien suojaksi.
+
+Järvetkin menivät jäähän ja jäätyessään liikahtelivat tyytymättöminä
+kuin koiran penikka asettuessaan nukkumaan kovalle vuoteelle.
+
+Isäntä kävellä huhmi työpaikoissa, eikä ollut vähääkään elämäänsä
+tyytyväinen, kun ei saattanut jatkaa ojan kaivua eikä päässyt
+hevostöillekään. Toinen harmi oli hänellä siitä, kun eräs kuuden sadan
+saamisvelka meni velallisen köyhtymisen kautta tyhjän tuntumattomiin.
+Niin se meni kuin kaivoon olisi nakannut. Nyt olisi pitänyt vahingon
+palkkioksi ryhtyä sitä kovemmin työtä teettämään, vaan ei satanut
+lunta ... eihän satanut, kylmi vaan niin, että maantiellä ajavain
+kärrit jyrisivät kuin olisivat kalliota kulkeneet. Jyrinä kuului aina
+Majalaan asti, vaikka matkaa oli maantieltä virstan paikoille.
+
+Vasta Joulukuulla poistui pohjatuuli ja muutamia pilven tapaisia alkoi
+kuljeskella nakellen alastomien puiden oksille joitakuita lumen
+haituvia kuni köyhille vaatteen apua. Pilviä nousta nuijaroi yhä
+enemmän taivaan rannalta, niin että yhtenä iltana selvään näki ensi
+yönä satavan lunta.
+
+Sepä isännän huolia virkistytti. Yön siirryttyä vähän yli puolesta,
+nousta komusi hän jo ylös ja lähti joukkoja herättelemään. Vanhin renki
+kuuli tupaan, että jo tulee porstuassa ja kävi orrella riippuvia
+saappaitaan heilauttamassa, ja oli taas nukkuvinaan.
+
+"So pojat, so pojat! nouskaa ylös rekiä laittamaan, lunta on pihalla."
+
+Renki kohotti päätään ja sanoi: "Ei, Lempo soikoon, ole nuo kengät
+orressa vielä herenneet heilumasta."
+
+Isäntäkin katsahti kenkiin ja aivan todellakin ne heiluivat. Arvasi
+hän, ettei ne sentään illalliseltaan heilu ja jatkoi hämmästymättä
+tointaan.
+
+"Pojat, nouskaa pois, nouskaa pois. Kalle, sinä myös. Alkakaa laittaa
+rekiä, päivän tultua pääsee heti lähtemään. Kalle, sinä saat päivän
+tultua mennä Punilla vannepuita ja vitsaksia keräämään ... vähän lumen
+aikana on joutuisa kerätä koko talveksi ... no joutukaaten, joutukaaten
+... ja sitten hakkaatte loppupuhteen hevosille silppuja. Kiireelle,
+kiireelle ... päivä kohta valkenee."
+
+Ei hän itsekään uskonut että päivä "kohta" valkeneisi, rengit vielä
+vähemmin. Istui sitten rahille ja ongiskeli siinä, poikia
+kiirehtiessään, kiiskiä. Puheli vielä ylösnoususta, kun rengit jo
+olivat ovessa menossa. Jälkimäinen paiskasi ovea, niin että tupa
+heilahti ja jupisi:
+
+"Eiköhän tuonne helvettiin pääsisi vähemmällä hopulla."
+
+Isäntä havahti oven paukauksesta ja kohautti päätään.
+
+"Uh! johan ne menevät ... hyvä, hyvä."
+
+Kohta oli kaikki käynnissään kuin tehtaassa. Navettakodan muurin alle
+ilmestyi ensiksi valkea työtään tekemään veden lämmityksessä. Lehmien
+hoitajat liikkuivat ulkokartanolla.
+
+Heiniä ja olkia kannettiin navettaan, josta aina ovea avatessa pöllähti
+ulos lämmin, sakea ilma ja samalla kuului lehmien moni-ääninen yninä.
+Sonni yltyi ammua kijastamaan, eikä asettunut ennenkuin piika sätki
+luudan varrella selkään. Tallin yliseltä kuului silppumyllyn vinguttava
+pyörintä. Niin kului pimeän aika ja päivään mennessä oli muiden töiden
+lisäksi syöty, vieläpä nukuttunakin noin nimeksi.
+
+"So pojat!" alkoi taas päivän hämärtäessä kuulua. "Kuules, kuules,"
+sanoi hän Kallelle erikseen. "Mene sinä niitä vannepuita ja vitsaksia
+keräämään sieltä Kiiskilammin ympäriltä ... tuolla puolen lammin on
+varsinkin hyvää vitsasmetsää".
+
+"Vaan lammin tuolla puolenhan on muiden maata", muistutti Kalle.
+
+"Niin no, semmoisia kuin vitsaksia, ottipa niitä mistä hyvänsä", sanoi
+isäntä. "Ja jos sattuvat näkemään, niin sano, ettet tietänyt rajaa."
+
+Kallella ei ollut mitään muistuttamista, tuntuihan se nyt hänestäkin
+niin tavalliselta ja olihan niitä pieniä puutarpeita ennenkin
+otettuna... Hän pani Punin aisoihin ja ajaa jytyytteli vähälumista
+metsätietä ja hyräili rikkaan pojan laulua:
+
+    "En minä huoli herrastytöstä,
+    jos rikaskin tuo oisi:
+    se kammarissa käveleisi
+    ja kahvia vaan joisi.
+
+    En minä huoli köyhästä tytöstä,
+    jos kauniskin tuo oisi;
+    sen isä apua anoisi
+    ja harmia vaan toisi.
+
+    Vaan rikkaasta talosta kauniin tytön
+    otan minä itselleni:
+    sillä on paljon sulhasia,
+    vaan niihin se kääntyy selin."
+
+Tuo kolmas värssy oli Kallen mielestä paras ja siihen kuuluvia seikkoja
+hän ajattelikin aina Kiiskilammille asti ja vielä sielläkin. Punin
+sitoi hän puuhun kiini, nakkasi heiniä eteen ja alkoi rassehtia lammin
+ympäriltä vitsaksia ja veteli niitä perässään kokopaikkoihin. Viimein
+arveli niitä tulevankin kuorman täyteen, päästi Punin irti ja lähti
+ympäri lampia keräämään. Lammin jäätä myöten oli suorempi palata, vaan
+ei uskaltanut koettelematta lähteä. Hyvästi tuntui kestävän, kun ei
+kirvespohjalla lyöden mennyt puhki. Arasti tulla rapsutteli Puni, sillä
+keskeltä vähän rusahteli, vaan ei vaarallisesti. Kalle lauleli:
+
+    "En minä huoli herrastytöstä--"
+
+Hytkis! Ja Puni oli rantaliejukossa selkärankaansa myöten. Kalle
+säikähti silmittömäksi ja laulut katosivat kerrassaan. Kodin
+puoleisella rannalla oli pitkältä liejusammalta ja siinä jää huonoa,
+jota ei arvannut koetellakaan. Siinä se nyt Puni ryllötti ja Kalle
+vetää kisasi suitsista, josta ei ollut mitään apua. Sen hän itsekin
+huomasi ja luuli tekevänsä paremmin kuin hakkaa reen asiat poikki. Vaan
+ei siitäkään. Hätä alkoi kiihtyä ja pani keksimään sen keinon, että
+hakata jää maalle asti auki.
+
+Niin hän päättikin ja rupesi kirveellä tekemään väylää rantaan päin
+putouspaikasta lähtien. Henkensä edestä riehui Puni ja heilautti
+yhtäkkiä päätänsä, niin että kirves sattui keskelle otsaa!
+
+"Aijai!" parkaisi Kalle ja nakkasi kirveensä jäälle.
+
+Veri ruskahti haavasta kauvas ja Puni alkoi yhä hirmuisemmalla voimalla
+hyppiä ylös, vaan ei päässyt. Huutaen ja samalla itkien alkoi Kalle
+juosta lähimäistä taloa kohti. Puni katsoi häneen erotessa
+surkeannäköisesti, joka sai Kallen yhä enemmän itkemään.
+
+"Voi, voi, mikä piti tulla", voivotteli hän koko matkan juostessaan ja
+koetteli huutaakin, vaan ei se kauvas kuulunut. Nykälän miehet olivat
+hakkaamassa pihansa lähimetsässä.
+
+"Mikä on hätänä!" huusivat miehet, kun ei Kalle heitä huomannut.
+
+"Hevonen putosi lampiin, menkää nostamaan, se kuolee sinne ... voi,
+mikä piti tulla!" Seisottumatta juoksi hän kotiväelle sanaa viemään.
+
+Miehet lähtivät lammille ja aprikoivat mennessään, että mikä hiivatin
+asia sillä oli mennä lammin jäälle. Paikalle saavuttua tuumivat he että
+vahinko on aivan parhaiksi mokomalle (näet isännälle); hevonen vaan
+säälittää. Kirveen haavasta olivat he kahdella päällä, onko se lyöty,
+vai jäikö kirves niin putouspaikan lähelle, että hevonen itse
+rymyillessään kimmotti otsaansa. Vähissä hengin se näytti olevan, kun
+he alkoivat haalata ylös.
+
+Kalle ei enää miesten luota lähdettyään huutanut, mutta vapisi sitä
+enemmän pelosta, eikä uskaltanut kotiin tultuaan tulla huoneesen
+suoraan, vaan kierti pirttikartanon taakse ja asettui seinäviereen
+kuuntelemaan. Vilu ja pelko alkoi värisyttää, eikä tahtonut riittää
+uskallusta mennä ilmoittamaan, sillä jos isä suuttuu, niin ei tiedä
+miten selälle käypi. Sen Kalle tiesi varmaa, että isä suuttuu, eikä
+olisi tahtonut ensiksi näyttäytyä, vaan ei kuulunut äitiäkään
+liikkuvaksi. Musti tulla kuhnusteli Kallen luokse ja ikäänkuin
+kummastelemalla katsoi silmiin, että mikä pakko siinä on seistä ja
+itkeä.
+
+Joku meni tuvasta kamariin. Hyräilystä tunsi Kalle että se on äiti.
+Seinävierusta hän matalana hiipi sinne ja paasikin muiden huomaamatta.
+
+"Mikä sinulle on tullut?" kysyi äiti säikähtäen.
+
+"Hevonen..." Siihen keskeytti yllättelevä itku.
+
+"Mikä hevoselle tullut, mikä?"
+
+"Putosi lampiin..."
+
+"Voi hyvänen aika! Kerro nyt miten sille kävi, eläkä itke."
+
+"Niin, se putosi rannalle, enkähän minä arvannut..."
+
+"Voi tokiinsa! Onko siellä ketään nostamassa?"
+
+"Meni sinne Nykälän miehet ... vaan mitään siitä isä..."
+
+"Niin kylläkin, isä! Jää tänne, minä menen ilmoittamaan", sanoi Kaisa.
+Vaan ovea avatessa tulikin isäntä ulkoa ja Kallen huomattuaan kysyi:
+
+"Mitä, mitä se Kalle täällä ja Punia ei näy?"
+
+"Niin, Punille kuuluu tulleen vähä vahingota", sanoi Kaisa.
+
+"Mitä vahinkoa?" kysyi isäntä, silmät suurena, ja astui Kallen
+kauhistukseksi kamariin.
+
+"Lampiin pudonnut", sanoi äiti pojan edestä, vaikka kyllä hän itsekin
+sopersi sinnepäin.
+
+Tuikeasti katsoi isäntä Kalleen ja tuikeammin kysyi:
+
+"Puniko pudonnut lampiin ja kuollutko sinne?"
+
+"Tienneekö tuo vielä itsekään", sanoi Kaisa väliin.
+
+"Poika, sinulta minä kysyn!" ärjäisi hän kovasti.
+
+"En tiedä," sanoi Kalle ja kyyristyi pelosta nurkkaan.
+
+"Etkö tiedä!" Samassa sivalti hän rautaisen uunin kohennuskepin, josta
+harppasi yhdellä askeleella Kallen niskaan kiini, seiväs lakeen asti
+kohotettuna antamaan vähän lihan kipua.
+
+"Ukko! malta luontoasi!" ärjäisi Kaisa.
+
+Ei se auttanut. Jo mätkähti yhden kerran. Kaisa töytäsi väliin ja sanoi
+lujemmalla äänellä:
+
+"Tiedä se, että poika on kalliimpi kuin hevonen. Ja jos lyöt, niin lyö
+minua."
+
+Yhtä uhkaavasti kohosi rautakeppi.
+
+"Oletko sinä hullu!" ärjäisi Kaisa vielä kovemmin ja tarttui käteen
+kiini. "Ethän sinä tiedä, eikö lie jo saatunakin hengissä ylös; Nykälän
+miehet kuuluvat menneen nostamaan."
+
+Nyt rauhoittui isäntä sen verran, että heitti kuin heittikin kepin
+kädestään ja syöksyi ulos renkejä huutamaan. Kun nämät joutuivat,
+lähtivät he miehissä hevosella ajamaan. Isäntä otti ohjakset käteensä,
+silloin oli toisilla tietämistä pysyäkö reessä, kun laukalla mentiin
+koko matka.
+
+"Miksikä, sinä polonen, jäälle menit?" kysyi äitinsä Kallelta kun
+olivat jääneet kahden.
+
+"Isä kun käski ottaa vitsaksia tuolta puolen, niin enhän minä arvannut
+toiselta rannalta koetellakaan, keskeltä kun kantoi hyvästi ja siitä
+oli suorempi tulla," selitti Kalle vähän rauhoittuneena.
+
+"Vai niin, vai käski se. No luuletko Punin kuolleen?"
+
+"En tiedä." Ja silloin muistui taas pelottavasti mieleen tuo kirveen
+haava, jota ei uskaltanut äidillekään ilmoittaa.
+
+"Kyllä sinun pitää mennä isäsi tulon edellä piiloon täksi illaksi,
+muuten ei voi käydä hyvin."
+
+"Mihinkä minä menisin?"
+
+"Mene tuvan uunille, se on kylmänkin vuoksi hyvä ja elä liiku koko
+iltana."
+
+Kalle nousi uunin päälle ja asettui aivan nurkkaan turkkiin
+kääriytyneenä.
+
+Illan hämärtäessä tulivat miehet ja hengetöntä Punia veti toinen
+hevonen. Isäntä käveli jälestä ja ähki puhumatta mitään. Rengit ajoivat
+kuormansa kujaan, vaan isäntä meni tupaan.
+
+"Missä se on se poika?" kysyi hän Kaisalta.
+
+"Minä laitoin kylään," sanoi Kaisa.
+
+"Mitä varten kylään?"
+
+"Sitä varten, että sinun vihasi ennättää asettua."
+
+"Vaan jos sinä valehtelet?"
+
+"En valehtele," vakuutti Kaisa.
+
+"Niin, vaan se olisi saapa selkäänsä, niin että tuntuisi", kiivastui
+isäntä ja pui nyrkkiä.
+
+"Anna vasta, jos tarvitsee, ei se kuitenkaan olisi tavallista kuria,
+jota sinä nyt antaisit", sanoi Kaisa vakaasti. "Ja toisekseen", lisäsi
+hän, "etkö sinä huomaa, kenen syy tämä oikeastaan on? Oliko meidän
+maata lammin tuolla puolen, ja kuka käski sinne mennä?"
+
+Isäntä herkesi ääneti ja lähti kävelemään. Kalle ei olisi tämän
+keskustelun aikana ääntänyt, vaikka sirkka olisi silmää kaivanut. Se
+häntä vaan peloitti, että jos isä sattuu käymään uunilla. Ei hän
+kuitenkaan sattunut, käveli vaan rauhattomana.
+
+Tuli maata asettumisen aika. Isäntäkin heittäytyi vaatteitaan
+riisumatta pitkälleen, vaan ei saanut unta kun rupesi ajattelemaan
+viime aikoina tulleita vahingoita. Kuka sen tietää, ajatteli hän ja
+nousi taas kävelemään. Kuka sen tietää, jos tulikin on jäänyt johonkin
+pahasti, ja palaa koko talo ja tavarat kaikki tulena taivaalle. Kun
+kerran rupeaa tulemaan onnettomuuksia, niin niitä tulee useampia.
+
+Meni ensin kotaan. Ei sieltä tulta löytynyt kuin padan alta muutamista
+hiilistä nimeksi vaan. Piti käydä kujassakin Puni vainaata katsomassa.
+Kuusi sataa markkaa ja niin hyvä hevonen, ajatteli hän siinä ja aina
+vähän päästä. Kuusi sataa ja paras hevonen ... toistatuhannen markan
+vahinko.
+
+Näissä ajatuksissa kului yö ja loppu-ajatukseksi tuli se, että mihinkä
+tässä joudutaan! Aamupuolella hän nukkui noin puolihorroksissa ja Kaisa
+kuuli, että hän unissaankin jupisi noista suurista onnettomuuksista.
+Tämä pani Kaisan ajattelemaan, sillä hän tiesi vanhastaan miehensä
+heikoksi vähäsiäkin huolia kantamaan, Kallen laittoi äitinsä isännän
+nukkuma-aikana päiväksi ulomma, johonkin työpaikkaan.
+
+Päivän tultua työhönlähdön aikana ei kuulunut liikanaista hoppua
+laisinkaan, ainoastaan tavalliset neuvot, jotka annettuaan hän meni
+kävelemään, yölliset ajatukset myötäänsä mielessä. Käveli pihan
+seuduilla joka paikassa ja istui äänetönnä tuvassa, välistä kävellen
+akkunasta akkunaan ja katseli ulos, jolloin Kaisa häntä tarkasteli ja
+huomasi että katsannossakin oli jo vähän noin erikoisempaa, joka
+aavistutti...
+
+Isännän mieleen johtui että hän Punilla ajoi silloin viimeksi, kun kävi
+toissa päivänä alankoladosta heinässä ja kuolemansa edellä se olikin
+niin rajuna, jotta sai alituistaan pidätellä. Niin, sieltä hän kävi
+viimeksi heinässä ... tuntui niin oudolta, kun ei Punia ollutkaan. Piti
+lähteä tuolla ladon luona käymään... Sinne hän kävelikin verkalleen ja
+istui alaspäin, ajatuksiinsa vaipuneena, kynnykselle. Istui siinä
+kuinka kauvan, ottaen aina alusta laskettavaksi nuo kolme kohtaa: kuusi
+sataa, paras hevonen ja mihin tässä joudutaan...
+
+Kaisa alkoi pitkästyä, sillä hän oli pitänyt silmällä minnekä päin
+miehensä oli mennyt, kun ei näkynytkään takaisin tulevaksi. Täytyi
+lähteä katselemaan ja lähestyessään näki hän että siellä se istuu
+allapäin. Ennen lähestymistä tekeytyi Kaisa niin huolettoman
+näköiseksi, kuin ei olisi mitään tapahtunut.
+
+"Mitä sinä täällä istut?" kysyi hän melkein nauraen.
+
+Verkalleen nosti isäntä päätään ja kasvoista näki selvään tuon vanhan
+lauseen suurista onnettomuuksista.
+
+"Lähde, veikkonen, pihaan", jatkoi Kaisa. "Tuotako sinä hevosen
+kuolemata suret ... hoo ... kaikkipa sitte! Se ei meissä tunnu enemmän
+kuin jos köyhältä nappi nutusta tipahtaa, niin ostetaan. On meillä
+rahaa ostaa parempikin hevonen, kun tuo oli, eikä lopu, jos montakin
+ostetaan. Surkoot köyhemmät, vaan ei me, se ei kannata niin pieni
+asia".
+
+Isäntä nousi seisalleen, katsoi Kaisaa silmiin ja sanoi että "entäs
+sekin kuusi sataa, eikös sinua huoleta?"
+
+"Ei yhtään. Mitä tuo kuusi sataa, kun olisi kuusi tuhattakaan. Enemmän
+ne ovat vielä maksussa ja silloin on hyvä luottaa siihen, että kyllä
+tolho toista kasvattaa. Vuoden, parin päästä ne ovat sen kauniisti
+takaisin maksaneet korkorahoilla."
+
+Tämä auttoi aivan kuin olisi kylmällä vedellä valellut.
+
+"No on, onkinhan tuota sentään vielä", sanoi isäntä ja lähti Kaisan
+kanssa pihaan astumaan.
+
+"Puolen tuhannen saappaathan siitä Punista tuli", sanoi Kaisa, "vaan
+kannattaa meidän kävellä niillä niin hyvin kuin köyhempien kolmen
+markan saappailla ja vielä paremmin."
+
+"Niin no, kyllä se ehkä..." sanoi isäntäkin, vaan ei vielä aivan
+varmasti.
+
+Meni sitten työmiehille antamaan neuvoja ja entinen sota alkoi.
+
+Huomen aamuna kuului vielä aikaisemmin tuo tuttu ääni: "pojat, pojat,
+nouskaa pois, päivä kohta valkenee," niin etteipä paljon valheeksi
+joutanut rengin kuje siinä, ettei kengät ennättäneet lepo-aikana heretä
+heilumasta.
+
+Elämä oli taas tullut entiselle tolalleen, taloudellinen taivas
+selvinnyt noista mustista pilvistä ja nyt hän tuon rakennuksensa
+keskellä huiski ja hommasi kuten maalari poutasäällä maalattavan taulun
+ääressä. Ja kun tuli kaupungista, kehui hän Kaisalle että on jyviä, on
+rahaa ja kielsi ettei tarvitse surra ... ei ole hätää. Mutta kun
+pieninkin vastus kohtasi piti Kaisan ruveta kehumaan. Ja jos ei tätä
+toista kehujaa olisi ollut niin tuskin olisi suurin kehuttavaakaan
+ollut.
+
+
+
+
+
+KOTOA KOTIIN.
+
+Kirjoitti Heikki Meriläinen.
+
+
+"Nythän ne ovat markkinat likellä ja hyvällä puolella", puhui
+Honkalehdon isäntä Vesalaiselle, kuin tuli markkinaliittoja tekemään
+Vesalaan eräänä helmikuun pakkaspyhänä.
+
+"Taitaahan ne olla käsiin käymässä ja monen nokka on sinne päin
+nojallaan. Mikä häneen mennee saamaan, mikä viemään, mikä ilman
+olemaan", sanoi Vesalan isäntä.
+
+"Lähdetäänkös teiltä?"
+
+"Eipähän siellä käymättä saane olla, on aina siksi asian nihua."
+
+"Itsekö isäntä lähtee pääksi?"
+
+"Tuolla Pekallahan sinne tuntuu mieli tekevän, niin saanee se nyt
+mennä. Ja hyvin sieltä minä raskisin ollakin poissa, kuin olisi joku,
+joka nuo asianvähäiset toimittaisi. Ei olisi kuin muutama tusina
+lammasnahkaa, talileiviskä ja oravakimppu kaupittavaa ja suolatynnyri
+ostettavaa. Siinä kaikki koko asiat", tuumi Vesalan isäntä.
+
+"Jo nuo miehet pienemmätkin toimittavat asioita kuin Pekka. En häntä
+ollut kuin patapölkyn korkuinen, kuin isä tuli vaivaiseksi ja jäivät
+asiat minun niskaani. Vaan ei minun jälkiäni ole tarvinnut toisen
+parsia vielä tähän asti", puheli Honkalehto vakaisesti.
+
+"Sinä olet ollutkin terästä alusta lähtien ja pienestä pitäen saanut
+omin nokkisi puuhailla. Vaan Pekka on tuossa toisen turvissa kasvanut
+kuin humalan varsi seivästä pitkin, niin ei tiedä mikä hän on ennen
+kuin näkee", tuumaili Vesalan isäntä verkalleen.
+
+"Tuki nuoresta tulee, vara vasta kasvavasta, on vanha sananlasku, eikä
+Pekassakaan ole kuin hyvyys vikana. Sen näin tässä tuonnoin tihunnin
+maksuretkellä, että Pekka toimitti asiansa kuin muutkin miehet",
+puolusteli Honkalehdon isäntä Pekkaa.
+
+Ja niin se nyt tuumattiin, että lähdetään huomisaamuna päivän viihessä.
+
+Ei Pekkaa nukuttanut koko yönä. Hitaasti kiersi täysikuu taivaan
+rinnettä sille kohalle, jonka Pekka oli nousun ajaksi arvellut. Vaan
+mitä likemmäs Pekan määrää kuu kiersi, sitä tiheämpään hulmahti
+kiivaasti lentävä huurupilvi kuun eteen ja tuokion kuluttua jätti
+paistamaan siksi kunnes tuli toisia reutaleita. Ne veivät sikseen unen
+Pekan silmästä ja pelosta sykki sydän. Jos nyt tuisku nousee, niin
+silloin ei pääse lähtemään, ajatteli Pekka ja hätäisesti hyppäsi ylös,
+kuin kuu oli lännen korvalle kiertänyt.
+
+Pekka apatti ruunansa, suki sitä ja apatti ja suki sukimasta
+päästyäänkin. Puhdisteli mäkivöitä, suitsia, päitsiä, laittoi rekeä ja
+kopperehti toimessa. Vaan ilkeästi jylähteli hänen mielessään, kuin
+tuuli suhahteli nurkissa ja pakkastunut viti juosta kituutti matalana
+sumuna hilisten hangen kamaralla. Joskus kasahti jo ikkunanlasiin lumen
+kuivat kipinät. Kuu ja taivas peittyivät pilvien tummaan kuoreen.
+
+Ruuna oli appanut. Monta pärettä oli jo palanut uunin nurkkapihdissä,
+kuin tuli isäntä makuuhuoneestaan pirttiin ja haukotellen tuumasi nyt
+tulevan tuiskun, eikä taida tulla markkinaan lähtöä. "Mikäpä sinne
+lähtee nousevan ilman selkään rypemään. Jos on huomenna parempi ilma,
+niin saattaa sitte lähteä ja jos ei ole säätä, niin ei tule suurta
+hallaa, jos emme käy ollenkaan."
+
+"Mikä siitä nyt tulee, kuin niin vissiin aijottiin ja Honkalehtolaiset
+odottavat meitä tulevaksi?" alkoi Pekka tuumia ja koetti parastaan,
+että pääsisi lähtemään markkinaan. "Eihän tuolla sää tartu sääreen, jos
+nyt on vähän tuiskukin. Kylläkai minä en säikähdä tuon vertaista
+tuiskua. Eihän nyt ole mikään tuisku, jos vähän tuulla tuhailee."
+
+"Siltäpähän näyttää näkönsä, kuinhan katastetaan", sanoi isäntä ja
+lähti käydä kääristämään ulos. Sinne saatuaan tuikaili joka suunnalle
+taivasta, haisteli tuulta, joka puuskapäissä ajoi tyyniperään narisevaa
+talvilunta ja retuutti Pekan markkinakuorman laidalla riippuvia heiniä
+ja katteeksi sidottua loimen laitaa. Paremmalta tuntui ukosta itsestään
+jäädä kotiin kuin lähteä markkinaan. Meni hän pirttiin ja sanoi
+Pekalle:
+
+"Saat mennä kuin mennet, ei tuosta taida miehen syöpää ilmaa tulla."
+
+Pekka hyppäsi kuin tulisten hiilten päältä. Ilo hulmahti kasvoissa.
+Reippaasti pani hän vaatteet päälleen, ruunan aisoihin ja oli
+valmis lähtemään. Isäntä tuli pirttiin ja oli rahoja näpissä
+kaksikymmenmarkkanen ja viisimarkkanen. Ne hän antoi Pekalle ja
+luetteli sormiaan lukien tuonnokset ja mikä mistäkin menee:
+
+"Suolatynnyristä 12 markkaa, tampattavana olevasta sarkapakasta 7
+markkaa--se on 19--pitkiä lehtiä 2 naulaa: 1 markka 60 penniä--se on 20
+markkaa ja 60 penniä--1 naula saipuaa: 40 penniä--se on 21 markkaa--ja
+kartat eukolle, niistä 1 markka--se on 22--ja kotituliaisiksi 50 pennin
+edestä rinkeliä. Viimmeiset rahat olkoot tarpeen varalla, sillä
+pitäisihän aina se vara olla, etteivät koirat kinttuja kuopisi.--
+Lammasnahoista jos ei saa 2 markkaa kappaleelta ja talista 6 markkaa
+leiviskältä, niin pitää tuoda pois. Jos siitä hinnasta saa myödyksi,
+niin rahat pitää tuoda joka penni minun hyppysiini."
+
+Viimmeisen määräyksensä lausui isäntä niin tanakan päättävästi, että 70
+vanha, pikkuinen, musta ukonkärväkkä näytti Pekan mielestä aivan
+peloittavalta.
+
+Pekka lupasi sen täyttää ja lähti ajamaan Honkalehdolle. Eikä ollut
+rikkoja ruunan varpaissa kuin Pekka karitteli sen taipaleen. Sydän
+sykki, kuin toivoi saavansa Honkalehdon Loviisan rekilinnukseen
+tarjoamalla kyydin ilmaiseksi.
+
+Honkalehdossa vielä nukuttiin ihan henki hieverinä. Vaan Pekan tullessa
+ajon kuhauksesta ja tiukujen heläyksestä heräsi Musti, joka otti
+vieraan vastaan kaikkena muuna vain ei ystävänä. Tiukasti ärhenti se
+kuin Pekka sitoi hevostaan kiinni ja lähti astumaan pirttiin, jossa
+väki alkoi kohmerehtaa ylös. Muuan oli liettä haromassa tulta
+saadakseen. Isäntä venytteli vuoteellaan ja haukotteli.
+
+Heti kuin tuli pantiin uunin nurkkapihtiin kohosi kaikki väki. Tytöt
+kilpaa kantoivat makuuvaatteita ulos, sitoivat olkia kupoihin, veivät
+niitä tanhualle toinen toisensa perästä, ettei ovi kiinni päässyt
+toviin aikaan. Siinä se ammotti auki kuin musta kita, josta valkeana,
+pyörteisenä usvana vieri pitkin laattiata tuiskupakkasen harmakka
+henki. Väkevänä virtana tunki se sisään, että raikas kolea viima viiloi
+korvia rahilla istuvilta. Pienet lapset, ikäänkuin hyyhmä rannan
+aalloissa, valelivat itseään, kuin heiluen kävellä teutaroivat päät
+vain sumusta vilkkuen. Ja kuin ovi lupsautettiin kiinni, niin jäivät
+kuni kuivalle sannikkorannalle keppelehtemään puhtaina ja iloisina kuin
+uimamiehet konsanaan.
+
+Kohta laitettiin kaksi rekeä lähtemään. Nuori isäntä ja renki Hermanni,
+jota Herkoksi kutsuttiin, olivat varsinaiset lähtijät. Herkolle oli
+pestatessa luvattu markkinakyyti. Vaan kolme talon tyttöä olivat myös
+lähdössä, eikä kumpaankaan rekeen sopinut kolmea henkeä. Siinä tuli
+tinka kuka tytöistä jää pois. Tulipa oikein kova kiistely tyttöjen
+kesken, että kellä ja kellä oli etuoikeus nyt päästä ja kenen oli
+jääminen kotiin odottamaan toista lähtöä. Pekkapa tunsi, että nyt on
+paras aika laukasta sitä tähdättyä otusta ja sanoi iloisesti:
+
+"Minähän olen yksinäni kuin orpo. Minun reessäni on tila ja kyyti
+semmoinen kuin herroillakin."
+
+Silloin tytöillä loppui väitökset. Jokahinen remahti: "Ota minut--ota
+minut". Asettuivat rinnan seisomaan suu leikin hymyssä ja sanoivat:
+"valitse nyt paras parvesta, ota nyt kenen tahdot, jääkööt tähteet
+jälelle."
+
+Pekan suu levisi naurun makeasta hymystä ja sanoi että, "pahapa on
+paljosta valita, vaan sattui mitä sattui, tuon Loviisan otan."
+
+Iloinen nauru remahti tyttöjen suusta ja kiireimmän kautta rupesivat
+kammata sukimaan. Ruotimummo ovensuuloukossa hymyillen tuumaili, että
+"paraassahan on vievän mieli. Sen punaposkenpahan näki verrakseen.
+Niinhän sitä sanotaan, että kala kansaistaan, verkko silmäistään."
+
+Renki Herkko apatteli hevoset, suki ne sukeata sukeammaksi. Emäntä
+kantoi talkkunakupit ynnä muut ruuat pöydälle. Markkinamiehet
+keräysivät syömään. Käskettiinpä Pekkaakin, joka esteli, sanoi kotonaan
+vasta ikään syöneensä. Isäntä vain paitosi, että "parempi on pala
+suussa, kuin haava päässä."
+
+Ja Pekkakin nousi ja istui pöytään.
+
+Päivä oli harmaan hevosen kokoinen, kuin valjastettiin hevoset ja Pekka
+istui Loviisan, isäntä Sanna Kaisan ja renki Herkko Anna Reetan kanssa
+rekiensä perään ja kaulaansa myöten hautautuivat uhkeihin
+lammasnahkapeitteisiin. Visusti käärittiin laidat alleen, että
+tuiskupakkanen ei uurtaisi jalkoja kolottamaan.
+
+Isäntä iloisesti kiljahti, että "lähdetäänpäs nyt parittain ajaa
+lenhottamaan. Annappa Pekka tietä, vain elä kuitenkaan henkimeneyksiin
+aja hevostasi."
+
+Siitä lähtivät kynttä kantta ajaa suhittamaan. Umpeen oli tien
+juoksuttanut pellon selkosella, vaan täyttä juoksua mennä utmisti Pekan
+piirtopäinen, vantterarunkoinen, roimakulkuinen ruuna. Sen musta harja
+leimusi tuulessa, rajusti tupsi jaloissa kuiva viti, jonka tuuli otti
+kynsiinsä, että tuiskun kierroksen harmaasen häkärään peittyi koko
+reki. Metsätielle tultua selvisi, jossa tie oli avonainen. Tuuli vain
+kahisi huurteisessa hongistossa, silloin tällöin pöläytellen savuna
+lentämään talven karstaista utua. Niin ajella suollottelivat metsäistä
+tietänsä. Muuta ääntä ei kuulunut kuin tiukujen ja kulkusten helinä ja
+metsän humina.
+
+Pekka mietti, että pitäisihän keskustella ajan ratoksi jotakin, vain
+eipä saanut päätä käsiinsä.
+
+Tyhjältä alkoi kumminkin viimmein tuntua tuo pitkä äänettömyys. Loviisa
+puheen aluksi kysyi: "Mitä sinä nyt ostat markkinasta? Ostatko
+itsellesi kesävaatteita? Eihän teillä kotona tule tehdyksi, kuin on
+vähän tekijöitä. Yhdellä piijalla ja äitivanhallasi kait menee aika
+ihan sormia nuolten karjan hoidossa, eikähän tuo se piika meillä
+ollessaan osannutkaan käsistään tehdä, ei rikkaa ristiin panna. Miksi
+lie nyt viisastunut?"
+
+"Kielletty on rahaton kaupasta. Kylläkait sitä tarvitseisi. Ei ne
+vaatteetkaan näy yhdet ikää kestävän, vain ei ole rahaa kuin siksi,
+millä saan ne mitä käskettiin tuoda. Lammasnahoilla ja talilla minä
+saan, vain ne ovat ukon rahoja, ne vien sille omaan kouraan", tuumaili
+Pekka tyytyväisenä ja hotasi suitsiperillä ruunaa.
+
+"Vielä se ukko vain isännyyttä pitää?" kysyi Loviisa. "Johan sinussakin
+olisi miestä"
+
+"Olen sitä ajatellut tahtoakseni ruokolle, että kerrassaan jättäisi
+isännyyden minun huostaani, vaan en ole vielä viitsinyt. Ja ei tuo
+taida enään moniaikainen kalu ollakaan. Ravistaa näkyy kynnet alkavan",
+tuumaili Pekka tyytyväisenä.
+
+"Sitte sinä olisit mies mielestäsi, kuin olisit Vesalan isäntänä. Et
+taitaisi olla suksimiehen puhuteltava", tuumaili puoli naurussa
+Loviisa.
+
+"Ei tuo kannata kovin ylpeillä."
+
+Siihen se loppui taas keskustelu melkeen koko matkaksi eikä siihen
+puheluun näkynyt olevan halua Loviisallakaan. Ikään kuin tyyneessä
+lahdessa istuivat kumpikin, vähän alamielisenä, piirtoruunan leikatessa
+lumista mykkää taivalta.
+
+Tuisku oli rauvennut. Hitaasti siirtyivät sulavat pilvenkaistaleet
+poutasekaisella taivaalla, kuin Kortevaaran päällä, lähellä kaupunkia
+heräsivät Pekka ja Loviisa unelmistaan. Kumman vaikutuksen teki
+Pekkaan, kuin näki lukemattomat savupylväät, jotka pulputen kohosivat
+kaupungin savutorvista ja nöyrästi kumartuivat hiljaisen etelätuulen
+valtaan, ja väkeä kiehui koko kaupunki kuin muuraiskeko. Näytti siltä
+kuin ei enään sopisikaan muita.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Nuoret nuotalle menevät, vanhat vajoilla istuvat, minkä Vesalassakin,
+kuin on nuori isäntä lähtenyt markkinaan. Eipä ole ennen näkynyt muita
+kuin itse on ukko kuipottanut asian perillä. Tuleppas härkäpoika, ota
+lämmin kuppi pakkasesta ja tuiskusta tultuasi", puheli ystävällisesti
+majatalon emäntä Pekalle ja katseli Pekan muhkeata vartaloa ja laski
+kahvia kuppiin suuresta mustasta pannusta.
+
+"Ensikertahan tämä on kokeilla, ei täällä ole minun näköistäni näkynyt
+ennen", sanoi Pekka tyyneesti ja istui pöydän luo juomaan kahviaan.
+
+"No ketä niitä tuli muita, vai aivanko yksin sinä tulit, kuten isäsikin
+aina ennen? Sen reessä sitä ei näkynyt liikaa väkeä. Liekö hän monasti
+raskinnut itsekään olla, vaikka sillä on aina hevonen lihava kuin
+uuni", jatkoi emäntä.
+
+"Oli se tuo Honkalehdon Loviisa toisella jalaksella."
+
+"Ahaa, taitaapa olla yksi tuuma teillä Loviisan kanssa. No onnea vain.
+Se kieltoa mikä minusta. Kaikkea sitä muuta katuu, vaan ei nuorena
+naintiaan. Vakka kantensa valitsee: kuin olette ihan yhden näköisetkin,
+kuin yhdestä pölkystä leikatut", puheli emäntä ja valeli niin
+ennustavilla silmäyksillä vuoroon Pekkaa, vuoroon Loviisaa ja kutsui
+kumpastakin pöydän taa istumaan. Pekka ja Loviisa pikkuisen nauraa
+kihauttivat sillä emännän ennustuksella, istahtivat pöydän taa ja
+Loviisa vetäsi päähuivinsa vähän silmilleen, näkyi tahtovan suojella
+kasvojaan tuon emännän ankaran tutkivilta katseilta. Pekka puhalteli
+kuumaan kahvikuppiin ja sanoi: "Ei tule lientä siitä keitosta", vaikka
+verrattoman hyvältä tuntui tuo emännän ennustus ja ajatteli että kuin
+olisi omia rahoja että edes sormuksenkaan saisi.
+
+"Katsotaanhan kannasta rekeä. Tarkempi se on vieraan silmä kuin
+kotoinen korva", sanoi emäntä varmasti, naurahti ja vilkasi taas
+Pekkaan ja Loviisaan oikeen kysyvin silmin.
+
+"Tyhjästä on tehty koko maailma, niin mikä ihme, jos kahdesta nuoresta
+tulisi parikunta. Tulkoon vain häitä ja naittaisia ihan köytenään.
+Siitä sitä saa saamatonkin", puuttui Herkkokin puheeseen.
+
+Loviisa nauraa kikatti sillä Herkon arvelulla, sanoi että "saamaan
+lankiat jos jäämään sattuu, vain elähän vielä suutasi pese sitä
+varten."
+
+Tuli kaksi rohkean näköistä miestä pirttiin, kysyivät, onko kellä myydä
+talia, voita, lammasnahkoja, oravia, jäniksiä, kettuja y.m.
+
+Herkko kuin näki, ettei Pekassa ole itsessään kauppijasta, niin
+kiljahti oikeen ihastuksella:
+
+"Täällä on mitä myydä ja myöjät ovat paikalla. Tule jumalanluoma oikeen
+miehisten miesten kanssa kaupan tekoon. Nyt ei ole nurrupojat asiassa.
+Kolme markkaa lammasnahka, kahdeksan markkaa talileiviskä. Kuin maksat,
+niin anna lasahtaa ja jonka tingata jaksat, sitä ei tarvitse maksaa."
+
+"Niinpä tietenkin, eihän yhteen lastuun puu kaadu. Ainahan sitä on
+tinkauksen vara kaupassa", tuumailivat ostajat katsellessaan
+lammasnahkoja.
+
+"On muutamia pienen käpäköitä", sanoi toinen nureksien.
+
+"Eihän se ole meidän syy, vaan se on lampaan vika. Kyllä sen yhdellä
+tiellään kuoraseisi suuremmankin ketun, vaan pikkuisella lampaalla on
+pikkuinen nahka", tuumaili Herkko.
+
+"Ovat pienen käpäköitä ja väjyvillaisia,--ota puoli kolmatta markkaa,
+en tyhjää tarjoakaan."
+
+Pekka kuihkasi, että nanna mennä."
+
+"Kaiva rahat kutjustasi, niin tässä heitä sulin käsin luetellaan",
+puheli Herkko.
+
+Ostaja kaivoi rahat, luki ja tarjosi Herkolle, vaan Herkko käski antaa
+Pekalle: "annapas tälle ne rahat, tämä on minulla säkkinä, vaikka itse
+minä isäntä olen."
+
+Nyt kuin Pekka sai liikoja rahoja, tuli iloiselle tuulelle ja Herkko
+tuntui olevan hänestä paras ystävä ja turva koko maailmassa. Nyt
+lähdettiin kauppatorille. Siellä Herkko osteli ja tinkaili tavaroita ja
+kulki reeltä reelle kuin paraskin ostomies, vaikka eihän sillä ollut
+napinkaan ostoa. Pekka mieltyi erääseen punakirjaiseen kaulahuiviin ja
+osti sen ja sitoi kaulaansa ja jätti nenät löysälle, kuten hänen
+ikäisillään muillakin näkyi olevan.
+
+Kauppatorin laidassa oli korkeat rappuset, suurissa ikkunoissa paistoi
+punaiset uutimet. Sinne vei Herkko Pekan ja siellä oli sen toista
+iloista hurakkaa. Tyttöjä ja poikia, tuttuja tuntemattomia, jotka
+hohtavin poskin istuivat pöydät ympäriinsä. Tutut heti kutsuivat Herkon
+ja Pekan luokseen ja tarjosivat mitä heillä oli käsissä ja olivat niin
+ystävällisiä, ettei Pekka ollut moista vielä elämässään saanut kokea.
+Kaikki oli ikään kuin sulanneet yhteen. Pekka ajatteli, että Loviisa
+pitäisi olla täällä, kuin näki, että muitakin tyttöjä on ja kaikilla on
+niin lysti ja lystiltä tuntui hänestäkin.
+
+"Ole täällä, minä käyn Loviisan tänne", kuiskasi Pekka Herkolle ja meni
+ulos. Ajatteli, että joukossa on hyvä lentää. Ompa niitä liikoja
+rahoja.
+
+Tuntui Pekasta niin mukavalta kuin Loviisan kanssa käveli ravintolaan.
+Tuntuipa melkeen niin mukavalta, kuin kotona oli kuvaillutkin
+mielessään Loviisan kanssa markkinoilla oloa. Teki mieli pitää Loviisaa
+kädestä kiinni samalla lailla, kuin edellä kulkevat, eräs tyttö ja
+poika, jotka käsi kädessä astelivat ja puhelivat ja nauroivat väliin
+ihan katketakseen. Vaan Pekka ei viitsinyt kuin ei Loviisakaan ottanut
+häntä kädestä. Ja puhelemaan teki Pekan mieli yhtä iloisesti kuin ne
+toisetkin, vaan mikä lienee sanasalvan sulkenut. Ei vaikka mitä teki,
+niin ei heltinyt sanoja, kuin joku vähäpätöinen kysymys, joka ei
+Loviisalta liestyttänyt sen pitempää selitystä, kuin hyvin
+kuivatekoisen ja lyhyen vastauksen. Semmoista se oli, vaan lysti se
+kumminkin Pekasta oli.
+
+"Kas sitä! Niin tulevat kuin köydellä vetäisi, joka sorkka pienemmästä
+suurempaan, nuo meidän markkinamiehet tähän katiskaan. Tuolla on
+Loviisa ja Pekkakin", sanoi iloissaan Sanna Kaisa, joka oli istumassa
+erään pöydän takana Huhtarannan kylän tyttöin ja poikain keskessä
+Herkon kestissä.
+
+"Tulkaa jumalanluomat tänne yhteen joukkoon, yhdestä köydestä vetämään.
+Kas noin, hyvät lapset, katsokaapas siinä, nollottakaa kuin
+sotkanpoikue rantahaolla tyyneessä lahdessa. Katsokaa mitä isäsotka,
+tämmöinen tupsupää tuopi", puheli iloissaan Herkko ja kopristi
+takkuista tukkaansa.
+
+    "Hei pojat veikkoset näin näitä häitä juodaan.
+    Entiset on lopussa, vain toista tänne tuodaan",
+
+lauleli Herkko ja täytteli lasia viimeisellä punssipullon tähteellä.
+
+"Tuoppas nyt pullo ranstviiniä", käski Herkko palvelijaneitiä.
+
+"Taidat luulla ettei ole rahaa? Rahaa on vaikka köyttä tekisi, kuin ei
+tee pitkältä, eikä paksua", kehui Herkko, otti Pekalta kukkaron ja
+vetäsi esiin 25 markan rahan. Palvelija keräili pieniä rahoja vastaan,
+luki niitä ja keräili. Herkko polki tahtia jalallaan ja lauloi:
+
+    "Sievä tyttö, kaunis tyttö,
+    Tytön nimen kantaa.
+    Vaan kyllä pojan pulskean
+    Se halatakin antaa."
+
+"Niin, tuota, tuota tuokkeroista, pukin häntä pulkkeroista. Sanotaan,
+että arka mies ei saa kaunista akkaa. Tuota noin, ettekö neitiseni
+lähde minulle eukoksi, tahi rouvaksi, kummaksi paremmin haluttaa. Minä
+olen, vaikka itse olen sanomassa, noin jokseenkin varakkaan puoleinen
+kosija. Laajalan veljeksiä, etkös ole kuullut. Ruuan meillä saat syödä
+jos kuinka hyvän, kuin saada voinet. No, mitäs arvelet?" puheli Herkko
+ja kohenteli palvelijaneitiä lähelle.
+
+"Ei uskoisi kotona tuota Herkkoa, että se täällä on tuommoinen paha
+verkko. Kotona on tyyni kuin veden kala ja täällä on ihan siipiä
+vailla", sanoi Sanna Kaisa. Ja muut tytöt nauroivat katketakseen Herkon
+ilveilyllä.
+
+Pekka tunsi olevansa irrallaan. Mielensä vilkastui ja hän halusi
+näyttää yhtä rennolta kuin Herkkokin. Hän tilasi pullon ranstviiniä ja
+kaksi sikaaria. Tytöt kieltäysivät enään juomasta ja Loviisa houkutteli
+Pekkaa ja Herkkoa pois lähtemään.
+
+"Elä sinä hätäile. Ottakaa tytöt. Mikä on, ettei kelpaa! Tässä ei ole
+köyhän tavara edessä", kehui Pekka.
+
+Tytöt lähtivät pois ja heidän mukanaan Herkkokin koitettuaan houkutella
+Pekkaa lähtemään. Mutta Pekka ei välittänyt. Ravintolan punaiset
+ikkunavarjostimet loistivat kauniina kirkkaassa valossa, jota tulvivat
+monet suuret lamput. Ja iloista elämää oli kaikkialla, tyttöjä ja
+poikia istui pöytäin ympärillä, outoja vain ystävällisen näköisiä. Ja
+sievempiäkin nuo tytöt näyttivät olevan kuin oman kylän. Palvelijaneiti
+oli korja kuin enkeli ja liikkui sievästi kuin hengen siivillä. Sen
+kanssa halusi Pekka jutella ja sille viiniä tarjota.
+
+"Menkööt oman kylän tytöt!"
+
+Ja niin jäi Pekka ravintolaan, jossa tuntui olevan lysti kuin
+paratiisissa.
+
+Pekka sai tuttuja, jotka hänelle tarjosivat ja hän tarjosi niille. Ja
+sen mukaan he enemmän yhä tutustuivat, että lopulta käsikaulassa laulaa
+lojottivat. Ravintolan isäntä tuli kieltämään lopulta, vaan sitä ei
+Pekka suvannut.
+
+"Se on liijan suuri sana noin karkeasta naamasta, että me emme saa
+laulaa. Minä pesen silmät semmoiselta mieheltä kuin sinä olet, kuin
+vain on toinen, joka vettä panee", reuhasi Pekka ja nipisti isäntää
+nenästä. Poliisille, jota isäntä huuti avuksi, kiljahti Pekka:
+
+"Tiedä, että tässä on härkä, joka kuopasee, että sammalina ilmassa
+lentelet", ja sen kanssa sivalsi hän pitkällä kädellään, että
+järjestysmies kaatui kuin lahopölkky lattialle. Ulos riensi Pekka, vaan
+tuskin ehti kadulle, niin oli poliisi miesjoukon kanssa häntä
+piirittämässä. Ja siinä syntyi ankara ottelu. Kipeitä kirkumisia,
+tuimia kirouksia, hätäisiä avunhuutoja, raskaita lyönnin räiskäyksiä
+sekausi yhteen, että kauhistava melu täytti öisen ilman ja hukutti
+kaupungin huikeaan rätäkkään, joka suureni sitä tehden kuin väkeä
+lisääntyi.
+
+Viimmein laantui ottelu ja melu asettui ja käsirautoihin kahlehdittuna
+ja väsyneenä talutettiin Pekka vankilaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pekka astui nyt vapaana kaupungin katua, vaan alla päin. Hän ei
+tahtonut nähdä ketään, eikä näyttäytyä kellekään. Mieli oli synkkä,
+musta ja kolkko kuin linnan seinä. Kortevaaralle tultuaan katsoi
+takansa, muisti miltä näytti kaupunki, kuin markkinat kihisivät
+parhaillaan ja houkuttelevat viirit liehuivat ja rumpuin huima pärinä
+kutsui väkeä luokseen. Siitä oli kuukausi, pitkä kuukausi, jonka hän
+oli istunut linnassa markkinailoja maksamassa. Nyt oli kaupunki tyhjän
+näköinen ja näytti kammoittavalta.
+
+Sitä hetken katseltuaan tuntui Pekan tunnossa kotilieden lämmin hohde
+ja vapauden kultainen kehto niin sulostuttavalta, että kääntyi sinne
+päin ja sanoi: "Tuhlaajapojan tavalla tahdon jäädä tekemään työtä
+palvelijana isäni kotona."
+
+Ja niin nöyrällä sydämmellä, kiirein askelin läksi Pekka rientämään
+kotiaan kohti ja kaikin tavoin koitteli haihduttaa mielestään kamaloita
+tunteita. Vaan ei ne niin vedellä pesten lähteneet. Aina ne vain
+kiertyivät eteen ja toivat mukanaan uutta ja uutta mielen painoa,
+eivätkä jättäneet mitään turvan sijaa eikä hyvää paikkaa koko
+maailmaan. Kaupunki oli mielessä kamalana peikkona ja keritty pää
+kamalinna häpeänä.
+
+Lännen kynnyksellä nuokkui viimmeinen päivän kajas. Eteläisen taivaan
+otsalla kynsistään riippui maaliskuun kolmiöinen hieno laita.
+Luoteisella taivasnavan kulmalla loikui hatasarvinen otava,
+huolellisesti vartioiden taivaan suurta tähtikarjaa. Niitä Pekka
+katseli ja istahti eräälle mäntyisen kunnaan liepeelle, lähellä rakasta
+kotiansa, odottamaan yötä, kuin ei olisi viitsinyt valvonta-aikana
+mennä kotiin. Alakuloisena hän istui, pyhki hikeä otsaltaan ja kuunteli
+mäntyin raskaita huokauksia raikkaan pohjatuulen puhaltaessa ja
+mietiskeli tilaansa.
+
+"Surmaksi on pahalla valta, minkä minullakin näillä markkinoilla. Jos
+olisin ollut toisen vallan alla, niin onnellisempi olisin. Vain
+opiksipa tuo lienee ikä kaikki. Hyvistä kylän miehistä otan osviittaa.
+Eipä ilman niitä katkismuksessa luetakkaan jokapäiväisen leivän
+joukkoon. Ja tämä kurja markkinaretki olkoon vahvana muurina
+kuurtailemassa eloni mutkaisia polkuja. Ja neljäs käsky, tuo kultainen
+sauva, sen otan mukaani elämän tielle. Vanhuksilleni tahdon olla
+kuuliainen kuolemaan asti."
+
+Niin ajatteli Pekka. Ja kuin karmakka pohjatuuli ei sallinut viipyä,
+lähti kävelemään kotiaan kohti tähtien valaisemaa, öistä, alastointa
+tietä.
+
+Kipeästi kirkui tierainen lumi Vesalan porstuvan lattialla Pekan
+anturan kannoissa. Kuin astui pirtin ovea kohti, rohkaisi itsensä ja
+ajatteli: "Ei saa syötyä takaisin. Tulkoon nyt tuohta tai malkaa!"
+
+Mokki räyhähti ärheänä vastaan pirtin ovessa, vaan kuin tunsi, niin
+alkoi hyppiä pystöön ja nuoli käsiä ystävyytensä osoitteeksi. Mutta
+kuin näki ettei Pekka kaipaa hänen leikkiään, kutjahti lattialle maata,
+oikasi päänsä etukäpäläinsä päälle, aukaista lupsautti pari kertaa
+suutaan, ummisti silmänsä ja heittäysi välinpitämättömän näköiseksi.
+
+Kaikki oli kotona niin synkän alakuloista, Mustemmilta ja ikään kuin
+alemmaksi painuneilta näyttivät pirtin savustaneet orret ja karstainen
+laipio. Kitaroiden palava päre tuikutti uunin nurkkapihdissä, jonka
+hämärässä valossa Pekan äiti ammenti pottusekaista lihavelliä
+pahkakuppiin ja kanteli pöydälle iltasruuaksi. Pekka heitteli
+päällysvaatteitaan ja ripusteli sivuseinän nauloihin ja istahti
+ääretönnä penkille kuin tuntematon vieras. Pöydän päässä pienessä
+puupihdissä paloi toinen kaitainen päreen tikku, jonka valossa Pekan
+isä umpimielisenä, alla päin kutoi verkkoa. Kuni tyyni syksyinen taivas
+räntäpilvien peittämällä väikkyivät Pekan äitin poimuiset, tummat
+kasvot, surren ainoan lapsensa onnetonta kohtaloa.
+
+"Ei tiedä imettäjä, lapsen kantaja katala, mitä kaulavilloja niistä
+saa, sitten kuin joutuu korva korvan tasalle. Tuuleen on tehty työtä,
+vaikka parasta on koitettu Pekkaakin kasvattaissa. Näihin asti on
+koitettu pitää poissa mailman turhuuden tieltä ja kaikin tavoin
+koitettu taivuttaa kodin hiljaiseen elämään. Mutta mitäs on voitettu
+sillä suurella huolella? On kasvatettu vankihuoneitten peloittava
+asukas. Voi tokiinsa", huokasi äiti ja huulensa värisivät.
+
+Isän pienissä kuivissa kasvoissa näkyi syvä ynseys. Itsepintaiset
+pihkasilmät välkähtelivät koston tulta. Käräkällä, kuivalla äänellä
+lausui:
+
+"Ei maksa vaivaa puhua asiasta, johon ei ole maulan edestä meidän
+syytä. On tehty, mikä on tehdä voitu hänen hyväkseen, vaan nyt kuin on
+varmaan nähty, mihin toteen on mennyt, niin nyt saa elää päätänsä
+myöten, kuten oma mieli laitoaa", sanoi isä ynseästi ja laittausi
+syömään. Kaikki asettuivat pöydän ääreen ja Pekkakin lähti sinne
+tavalliselle paikalleen. Vaan isä polki jalkaa ja ärjäsi:
+
+"Kävele kauvas minun pöydästäni mokoma roisto ja katoa silmistäni sillä
+sanalla. Vai vielä sinä ilkeät vetäytyä minun näkööni. Kiitä että pidät
+luusi tervennä", säköi isä vihassa, että vesi kiehui kielen nenässä.
+
+Pekka tyrmistyi ja alkoi lähteä pois, vain äiti kuin kuuli isän jyrkän
+tuomion, alkoi Pekan puolesta ja sanoi:
+
+"No pikaisuus ei menesty asioissa. Eihän Pekka ole tehnyt pahempaa kuin
+tuhlaajapoika. Sinä voit tehdä tuhlaajapojan isän tavalla: antaa kaikki
+anteeksi ja ottaa pojaksesi."
+
+Siitä ukko vain yltyi, alkoi teuhata äitille:
+
+"Sinä lunttu laittaut puollustamaan. Katso ettei ole itselläsi jälkeen
+asia", polkaisi jalkaa ja sanoi Pekalle:
+
+"Tokko sen retka tiedät painua ulos, vaan odotatko viimmeistä käskyä?"
+
+Hänen laihat kasvonsa ja pieni otsa paistoivat kuin tulinen kekäle ja
+silmät löivät tulta.
+
+Pekka älysi lähteä ja mennessään silmäsi isää ja äitiä ja hönkäsi Mokin
+pois jälestään, joka olisi lähtenyt matkaan. Käveli kartanolle ja
+seisahti. Kaikki oli kolkkoa, autiota, sisällä ja ulkona. Kylmä oli
+tuulikin, joka tiukasti puhalteli nurkissa, vähän väliin heikoten ja
+taas kiinnittäen. Tuntuipa siltä kuin ei olisi sallinut Pekan siinä
+seisovan, alkoi ahdistella suojaa etsimään. Vaan mihinkäs nyt otti
+uransa. Tuuli on kurjalla tupana, vastaranta vaivaisella. Ei tiennyt
+mihin mennä, vaan mennä piti. Käveli muutamia syliä toiseen taloon
+päin, vaan tie nousi pystöön. Tiesi että kaikkein kummaksi sielläkin
+joutuisi. Ei ollut pitkältä aikaa miettimään. Pohjatuuli poutaisen
+taivaan alla teki tehtävätään. Kengät kylmi jo ihan sarveksi ja alkoi
+jalkoja puristaa ja muuten alkoi värisyttää. Kyyneleet tulvahti
+silmistä ja huokasi:
+
+"Voi taivaan suuri luoja minua onnetonta."
+
+Alangolla oli heinälato, jonka auki oleva ovi ammotti kuin olisi
+tahtonut avosylin kutsua turviinsa. Sinne pyörähti Pekka, työntyi
+heinäin sisään ja tunsi tarkenevansa siellä yötä. Tuli vähän iloiseksi
+kuin pääsi suojaan, vaan heti synkistyi mieli kuin muisti isän ankaran
+tuomion ja linnassa olon, minkä häpeän hän sillä oli päällensä saanut.
+Eihän viitsi ihmisille silmää näyttää. Musteni mieli, koko mailma
+näytti niin tyhjältä, niin synkältä. Koko elämä näytti paljon
+synkemmältä kuin se kaupungin linna. Hävisi aivan kokonaan elon toivo
+Pekan sielusta. Ainoa mikä oli valon sädettä, oli äitin viimmeinen
+lempeä katse. Vaan isän julma muoto oli hirvittävänä peikkona, joka
+nieli senkin elon kipinän Pekan sielusta. Ei ollut tietä ei telaa mihin
+paeta. Ainoa turva, minkä Pekka löysi tuona kamalana hetkenä oli
+tuntematoin kolkko hauta. Muuta ei ollut tietä, sinne täytyi käydä
+syvin eli matalin. Tuskaisena viehkuroi hän heinäin sisässä. Yhtäkkiä
+hyppäsi ylös. otti puukkonsa, seisahti ladon ovelle hampaat yhteen
+puristettuna. Tuimat silmät seisoi päässä kuin kivettyneet,
+kiristettyin hampaittensa läpi veti henkeä sisäänsä, ojenti kätensä ja
+tuijotti veitseensä.
+
+Mokki kuin lähetetty enkeli äkkiä tulla sukasi takaa päin Pekan luo ja
+alkoi hyppiä häntä vasten pystöön. Nuoli joka paikkaa, loiski
+hännällään, liehui ja vinkui, hyppi ja nuoli minkä kerkesi. Siihen
+katveni ja raitistui vähän Pekan synkkä mieli. Olihan vielä yksi
+ystävä, yhtä hyvä kuin ennenki. Sepä synnyttikin Pekassa elon kipinän
+ja hän nosti katseen ympärilleen. Tuli kiilui Honkaleholta, se välähti
+kuin päivän kajastus Pekan öiseen sieluun ja jäi kuin kaukainen tähti
+paistamaan. Hän muisti Loviisan, vain sitä kuin ajatteli niin sydän
+jylähti vastaan. Se oli mennyttä.
+
+Hiljankin hitain kaivoi hän heiniin kolon ja ainoan ystävänsä Mokin
+kanssa rupesi siihen heiniin umpipäähän makaamaan. Vaan unta ei tullut.
+Olo siinä nälkäisenä ja viluisena ja toivotonna tuli tuskaiseksi.
+Kyynelsilmin lähti taas pitkin tietä kävelemään ja käveli lämpymikseen
+asti, vaikka ei ollut mihin mennä. Hyvän taipaleen oli astunut, niin
+väsymys painoi hänet istumaan erään suuren kiven viereen, jossa oli
+tuiskun kierros. Siinä vaipui hän kuuraista kiveä vasten horroksiin.
+Tuntui olonsa mieluiselta. Ja Mokin alkaessa kiivaasti haukkua
+ärhennellä näki hän kaunista unta. Hän kulki tietä, kaitaista metsäistä
+kinttutietä. Se väliin katosi ja väliin sitä aina vähän koiti. Pekkaa
+pelotti eksyminen, vaan ilmausi vuori tien sivulle. Siihen Pekka
+turvausi. Kulki yhäkin sitä tietä. Se paikoin kulki jyrkkää vuoren
+rinnettä, jonka alla oli pauhaava koski. Pekka nojasi siihen vuoreen,
+sen jyrkän syvänteen kohdalla ja kädellään koitellen putouksen äyrästä
+kulki edelleen sitä melkein pimeän hämärää polkua. Kotvasen kulettua
+levesi tie ja aamun valkea päivänkajaus hiukan valaisi taivaan rantaa.
+Ja mitä etemmäs kulettiin, niin sitä likemmäs se valo likeni ja
+miellyttävämmältä tuntui. Viimmein aamun kajastus muuttui ihanaksi
+päiväksi ja se peloittava koski siinä tien sivulla muuttui avaraksi
+alangoksi ja äärettömäksi laihohalmeeksi, joka silmän kantamalta
+aaltosi kauniin kesäaamun virkeässä tuulessa. Ja siihen loppui se
+rinteen peloittava polku...
+
+Toinnuttuaan huomasi hän olevansa suureen turkkiin kääritty ja
+makaavansa elokuormalla, joka hiljakseen kulkea kitisi syrjäistä
+metsätietä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kerilän isäntä lähti viemään työpaikalle uutta renkiään, tervaksen
+särkyyn Korpilammen rinteelle. Hiihtää sujuttivat peräkkää, isäntä
+edellä ja Pekka kynttä kantta jälessä. Ei muuta ääntä kuulunut, kuin
+tuo suksen mieto sihinä ladun syöpyneessä urassa ja sauvan suoveron
+heikko kiljahdus aina pukatessa eteenpäin, kuin miehet laskivat
+Kerimäen rinnettä Korpilammelle.
+
+Tervaspölkkyjä oli vahaiset kasat, joita isäntä määräsi Pekan
+peittoamaan lateesen. Pekka heitti takkinsa ja alkoi hartian voimasta
+puotella raskaalla kirveellään tervaspölkyn päähän ja heti lähti
+kulkemaan kiertävä rako pihkaisessa pölkyssä.
+
+Isäntä jätti Pekan yksin siihen ja palasi kotiinsa.
+
+Miellyttävästi soi Pekan korvissa raikea kaiku, joka väsymättä virtaili
+hänen kirveensä raskaista iskuista.
+
+Maaliskuun iltaruskon kultaisessa hymyssä uiskenteli Korpilammin
+kalteva rinne, kuin Pekka väsyneenä istahti tervaspölkylle ja ikään
+kuin nautti illan autuaasta rauhasta. Ainoa mikä häntä mielessään
+kiitti oli se valtainen kasa kirkkaita säröksiä, jotka hohtivat kuin
+kultaiset vuoleet iltaruskon tyyneessä hämärässä. Vahvat kädet ja terve
+ruumis tuntui niin lupaavalta, että voisi vaikka pelloksi raivata tuon
+murtoisen kuusikko- ja koivikkorinteen. Tieno näytti niin mieluiselta
+tänä viehättävänä iltahetkenä, että oikein sääli oli lähteä Kerilään.
+
+"Työ kuin työ. Niin on, olipa tuota orsilla tai parsilla tässä
+matoisessa maailmassa. Minä olin mielestäni aina parempi renkipoikaa,
+vaan nyt on oma sika riihen eteen kiertynyt. Ei parane se punniten.
+Mitäpä hyötyisin, jos katsoisin jälelle mennyttä kiveä, niin menisi
+vene toiselle. Välttää semmoiselle kuin minulle."
+
+Niin itseään halveksien, alakuloisena hiihteli Pekka Kerilään
+renkiytensä ensimmäisen päivän iltana. Siellä iloisen emännän
+ystävällinen kohtelu lievitti Pekan syvintä katkeruutta. Pekka tunsi,
+että hänellä ei olisi missään niin hyvä olla kuin täällä yksinäisessä
+metsätalossa, jossa ei halveksivan silmää nähnyt.
+
+Aika meni menojaan kuin hän suuren tervasruukin kanssa sai myskää
+melkeen liikkumatta muuhun työhön sen kevättä, ja kevätpuolen kesää
+sitä polttaissa ja haalatessa rantaan. Ouluun ei lähtenyt, ei
+kahden kaulansa edestä. Sinne meni isäntä kasakoitten kanssa. Sillä
+aikaa Pekka hakkasi kaskea tervasmurron pohjalle Korpilammen
+päivän-kaltevalla rinteellä.
+
+Ei ikinä ollut Pekka tuntenut sen hauskempaa työtä kuin sen kasken
+hakkuu. Mitä laveammaksi kaskiaukea tuli, sitä miellyttävämmältä se
+näytti ja sitä enemmän tuli intoa aukasemaan.
+
+Mielihyvällä katseli isäntä tervaretkeltä tultuaan Pekan avarata kaskea
+ja lausui kiitoksensa. Vaan mieluisemmalle tuntui se kiitos Pekan
+mielestä, minkä tuo murtoinen, mykkä kaski lausui, jossa soleat puut
+huoletonna vieri vieressään makasivat harjun kantoisella kamaralla.
+Pekka tunsi, että hän voi jotakin saada aikaan ja yhä voimakkaammin
+tuli se ajatus mieleen, että voisi raivata avarat pellot tuohon. Ja
+tänne kiintyi hänen halunsa Korpilammen rauhaiseen laaksoon.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kolmannen vuoden elokuu oli puolivälissä. Pekka oli yhä Kerilässä
+renkinä. Hänen ensimmäisen kaskensa sijalla Korpilammen rinteellä
+rymötti karhea, raskasteräinen lynkäruis. Toisessa paikassa aaltoili
+vasta maan kattava, vihanta laiho. Tulevan vuoden varaksi kolmas aukea
+oli punaisena, kuivana kaskena. Kaikki oli hänen raatamaansa.
+
+Oli sunnuntai. Pekka läksi yksikseen kävelemään ja meni katselemaan
+niitä lempi halmeitaan. Kierreltyään halmeensa istahti hän eräälle
+kivelle halmeen heinikkopientarella. Ja siinä hän rupesi miettimään
+miten tähän saisi helposti talon paikan. Ja siinä hän mielessään
+laitteli ja rakenteli talon, sievän rakennuksen tuonne niemelle ja
+tähän rinteelle uhkeat pellot. Niitty levisi tuolla Lehmipuron
+alangossa, jossa oli sakea petäikkö. Karja kulki viljavilla ahoilla. Ja
+lahdella kävi hän verkolla ja nuotalla. Sanalla sanoen, hän näki
+mielessään talon täysineen. Vaan samassa se hävisikin ja jälelle jäi
+vain katkera tunne.
+
+Mitäpä hän mailman hylky ajattelikaan semmoisia. Ja hän myhäili
+hullutuksilleen.
+
+Isäntä kirkolta palattuaan tuli halmeitaan katselemaan ja tapasi siellä
+Pekan, niin kuin oli toivonutkin. Ja Pekan tavatakseen hän lähtikin,
+sillä hänellä oli sille asia esiteltävänä, jota oli jo ennenkin
+miettinyt, vaan nyt uutta yllykettä saanut kirkolla käydessään. Hän
+istui Pekan viereen ja alkoi:
+
+"Mitä sinä täällä vartioit, vaan olet tainnut niin tänne viihtyä, ettet
+muualla eläkään?"
+
+Pekka ei virkkanut mitään, eikä isäntä odottanutkaan, sillä Pekalta ei
+parempiinkaan kysymyksiin saanut vastausta vaikka olisi sarvella
+vetänyt. Isäntä arveli, että kuin hän uutisensa sanoo, niin eiköön
+heltiä.
+
+"Kuule Pekka. Rupea tähän niemelle talon tekoon. Maanlaadun tunnet
+itse, että se on hyvä. Niittyä saat tuohon Lehmipurolle raivaamalla jos
+kuin paljon. Kalavesi on ihan äärelläsi."
+
+Pekka ei luotuista sanaa lausunut. Isäntä jatkoi:
+
+"Minä sinua autan talon teossa. Ensinnäkin sen verran, että kuin tuolta
+Lehmipuron varrelta, niittymaaltasi hakkaat hirret talosi teokseen,
+niin minun hevosellani saat ne vedättää talon paikalle. Uunikivet eivät
+ole kaukana, niitä saa tuosta lammin takaa rinteestä vaikka tekisit
+kivestä koko talon. Työkaluja: sahoja, poria ja mitä tarvitset saat
+käyttää työssäsi."
+
+Isäntä taas seisautti sanelmansa ja odotti, että virkkaisiko Pekka
+mitään. Vaan kuin ei puhunut sanaakaan, niin isäntä leikin viistoon
+alkoi taas:
+
+"Ja kuin tähän teet sievän talon, niin ei kaukaa palaa, ettet vielä saa
+Honkalehdon Loviisan emännäksi. Se vaan likeltä kaapii."
+
+Pekka rykäsi, tempasi heinän edestään ja syrjäsilmällä vilkasi isäntää
+kuin epäluulon alaista. Isäntä jatkoi:
+
+"Loviisa pitää sinusta, koskahan se meidän akoilta kuuluu aina kylässä
+käydessään sinua niin kyselevän ja tutkivan työntekoasi ja suuntia ynnä
+muuta. Ja tänään kerrottiin kirkolla, että Hyvälän Renne oli menneellä
+viikolla käynyt Loviisaa kosimassa, vaan oli se ollut hukkayritys.
+Monta se on hylännyt muutakin hyvää tarjoumusta. Se sinua odottaa,
+siitä minä olen varma", vakuutti isäntä ja kuvaili: "On sinusta hätä
+kaukana. Loviisalla on lehmiä, lampaita ja muuta maanpäällistä. Niin
+sinä elät kuin herran kukkarossa. Usko pois Pekka!"
+
+"Uskon että joka lantiksi on lyöty se lanttina pysyy, minkä minäkin",
+sanoi Pekka jäykästi ja kohosi seisalleen.
+
+Isäntä ei puhunut enään mitään sen enempää, vaan ajatteli, että "elähän
+huoli. Kyllä vielä paranet siitä taudista."------
+
+Oli kekri ja kaikilla rengillä ja piijoilla oli tulossa vuoden ainoa
+vapaa viikko. Ja niinpä ne sen käyttivätkin hyväkseen. Joukossaan
+kulkivat kylästä kylään talosta taloon iloisena seurueena kuin
+lammaskarja ahon nurmisella rinteellä kesän atrioita etsien. Ja aina
+toista lystiä toisen puutumaan yksissä tuumin keksittiin.
+
+Pekalla oli tämä jo viides kekri Kerilässä. Vaan nyt olikin hänen
+renkiytensä loppunut. Joutilaana ei hän koskaan ollut kekriä viettänyt,
+vaan vielä vähemmin nyt. Hänen kirveensä soitti tuimia säveleitä
+Lehmipuron heinäisessä, synkässä korvessa. Ja sen sijaan kuin muut
+renkimiehet olivat vapaaviikolla tuhlanneet melkein oteri vuoden
+palkkansa tähteet, lepäsi Pekalla sen viikon palkkana kauniita hirsiä
+valtainen rypäjäs Lehmipuron korven tummassa kohdussa. Ja sen sijaan
+kuin toisilla renkimiehillä vapaaviikon lopussa oli peloittava ja ikävä
+tunne alkavan vuoden vaivoista, oli Pekalla vapaa tunne ja tyytyväisenä
+loisti hänen hiestynyt otsansa ja mielissään luki iloinen silmä
+viikkonsa näkemiä paksuja kantoja ja toisen viikon työ piti luvata
+vielä Lehmipuron kuusien helmaan ennen kuin täyttyisi hirsiä talon
+tarpeeksi.
+
+Tulevan kevään kesä vaatehti Korpilammen rinteen tuuheita koivuja ja
+sinivaipallaan peitteli nurmen kuloista pintaa, kuin Pekan uusi talo
+hohtavine seinineen ja isoine ikkunoineen kesäaamun ystävällisessä
+hymyssä näytti odottavan asukkaita.
+
+Vaan tuskin oli auringon pyörä puoli kierrostaan kulkenut taivaan
+poutaisella kannella kuin täpösen täynnä vilisi Pekan talon seutu
+pyhäpukuista nuorta väkeä ja toisia tuli kantaen mikä mitäkin. Mikä
+kantoi astioita, mikä ruokatavaroita, mikä mitäkin, vaan kaikki tulivat
+tuoden kuin kesäiset muurahaiset pesälleen.
+
+Pekka ja Loviisa tulivat vihittynä parina Kerilän isännän ja emännän
+johtamina. Nuoruuden mehua ja voiton iloa uhkuvin kasvoin astui Pekka
+ja Loviisa Korpilammin kukkaisvihkoilla kaunistettuun pirttiin, jossa
+iloisen nuorison onnittelemana istuivat pöydän sivulla venyvälle
+pitkälle lavitsalle.
+
+Loviisan viattomantyyneistä kasvoista loisti puhdas ilo, ja turvallinen
+tyytyväisyys lepäsi Pekan rauhallisissa muhkeissa kasvoissa. Molemmat
+silmäilivät toisiaan kuin sotkapari tyyneessä, rauhaisessa lahdessa
+kevätillan kultaisena hetkenä.
+
+Vanha, harmaantunut, takkukarvainen Mokki astua tallusti tupaan ja
+nuuski vieraita. Vaan kuin löysi isäntänsä hypähti etukäpälöillään
+polvia vasten seisomaan, liehutti häntäänsä ja nuoli käsiä. Katsoi
+sitten sameilla silmillään vieressä istuvaan Loviisaan ja siirtyi sille
+osoittamaan hyväilyään.
+
+"Tämä se oli, joka sinun lymypaikkasi ilmoitti, silloin kuin minä sinut
+rekeeni otin", selitti Kerilän isäntä siihen tultuaan. Ja sitä tapausta
+ei Pekka tuntenutkaan tarkemmin, sillä ei hän ollut sitä kysellyt eikä
+kuullut. "Tämä koira kuin juosta vauhotti vastaani kuin minä tietä
+ajelin, huiskutti häntäänsä, hyppi ja luikki ja juoksi edellepäin ja
+sieltä taas palasi minun luo, kuin minä en niin pian jälessä joutunut.
+Sitten pysähtyi tienviereen ja siinä kuin elkamoi niin se nähtävää oli.
+Minä ajoin edelleen, vaan silloin se rätäkän nosti. Minä arvasin, että
+jotakin siellä on. Pysäytin hevoseni ja lähdin katsomaan. Sieltä löysin
+kiven luota tämän Pekan taidotonna. Sinne olisi hyvä mies kylmettynyt
+ilman tuota koiran rutaletta."
+
+Loviisa ihmetteli ja sydämmellisellä hyvyydellä puhutteli uskollista ja
+viisasta luontokappaletta, jolla oli niin suuri osa siihen onneen, jota
+hän nyt nautti Pekan nuorena aviopuolisona. Vaan Pekka yksin tiesi
+mistä kamalasta kohtalosta Mokki hänet vieroitti, kuin se tulla luikki
+hänen jälessään sinne latoon. Pekka rykäsi pari kertaa ja sanoi: "Hyvä
+mieshän se on."
+
+Vaan poriseva nuoriso vaikeni pirtissä oven suusta lähtien. Sisään
+astui Vesalainen emäntineen. Vesalaisen kuivakka muoto oli nuortean
+näköinen, ja emännän silmät loistivat kirkkaina. Kätensä ojensi ukko:
+
+"Anna anteeksi kovuuteni. Tule pojakseni. Taloni on auki sinulle. Ota
+isännyys. Ja sinä Loviisa terve tuloa Vesalan emännäksi", puheli
+harvasteesen ukko.
+
+Vesalan emäntä kyynelsilmin puristi poikansa ja miniänsä kättä. Hänellä
+sanat salpasi rajaton ilo, jota hän tunsi tavatessaan pitkästä kotvasta
+kaivattua poikaansa.
+
+Kirkas kyynel vierähti Pekan poskelle. Sen pyyhki pois, näpisti
+alahuulensa hampaittensa väliin ja puristi, ettei toista kyyneltä
+tulisi ja lausui vallan saatuaan:
+
+"Täällä on minun miehuuteni koti. Täällä on minun hyvä olla."
+
+"Ei saa meidän nuori, kunnon naapuri lähteä", sanoivat Keriläiset.
+"Me sen pidämme."
+
+Pekasta tuntui sanomattoman armaalta nyt elämä. Noin kilvan
+kiisteltiin hänen tähtensä. Ihmiset olivat ystävällisiä ja hän oli
+luullut niitten kantavan pahaa sisua häntä kohtaan. Kaikki olivat
+iloissaan hänen onnestaan ja--sen hän nyt ymmärsi--olivat surreet hänen
+onnettomuuttaan. Maailma oli hyvä, vaikka hän oli sitä vihannut, elämä
+suloista, vaikka hän oli sitä pitänyt niin katkerana.
+
+Hänelle istuutui mieleen ajatus, että on kaksi mailmaa: tämä kotoinen,
+rauhallinen, onnellinen mailma ja toinen huono maailma, pahuutta
+täynnänsä--kaupunki markkinoineen ja muine houkutuksineen. Ja tuon
+pahan mailman uhriksi hän, turhamainen ja ylpeä sisunen nuorukainen
+olisi voinut joutua ilman isän ankaruutta. Ja isän ankaruuden takia
+joutua kuolon saaliiksi ilman Keriläistä, jonka ystävälliseen huostaan
+hänet Mokki johdatti.
+
+Ilosta loisti Pekan ruskea muoto ja rintansa oli täynnä suloisia
+tunteita, ilon, rakkauden ja toivon tunteita, näitä ajatellessaan ja
+istuessaan hyvien ihmisten seurassa, nuoren vaimonsa sivulla omassa
+uutistalossaan.
+
+
+
+
+
+PERUKKALAISET.
+
+Kirjoitti Jakke Honka.
+
+
+Perukaksi kutsuttiin tätä kylää siksi, että se oli kaukana kirkon
+kylästä, erään pienoisen ja vetelärantaisen metsälammin ympärillä.
+Maantietä ei Perukalle ollut ollenkaan, jos ei oteta lukuun erästä
+metsittynyttä ja syviin lyöppäimiin syöpynyttä kärrytietä, joka
+kierrellen soita, mutkitellen kaitaisia kankaan kaartoja, johti kirkon
+kylästä Perukalle, Vaikea oli sitä kulkea jalan mutta vielä vaikeampi
+hevosella, varsinkin silloin, jos joku raskaampi kuorma oli sillä
+vedätettävänä. Tuosta vaikeudesta ei kuitenkaan Perukkalaiset paljon
+välittäneet, sillä he olivat tottuneet kokemaan pahempiakin, eläessään
+pikkukylässään, synkän sydänmaan keskellä.
+
+Aikaista taloa ei Perukalla ollut kuin kolme, joitten nimet olivat
+Kumpula, Ketola ja Syrjälä. Mökkejä siihen sijaan oli kymmenkunta,
+joista jotkut olivat varakkaitakin, oikein taloille vertoja vetivät.
+
+Ylipäänsä elelivät Perukkalaiset omista varoistaan, niin mökkyrit kuin
+talollisetkin. Oli kuitenkin niitäkin, jotka olivat sortuneet velankin
+alle, joko huonoin aikain kautta eli oman huolimattomuutensa takia,
+mutta niistä veloista ei isompi maailma tiennyt mitään, sillä ne olivat
+heidän keskensä.
+
+Nuorta väkeä oli Perukalla kyllin ja joka pyhä-ilta kokousivat he
+milloin minkin talon pirttiin, huvittelemaan itseänsä: piirihypyllä,
+hyväsillä ololla ja milloin milläkin leikeillä. Kumpulassa he useinkin
+koolla olivat, siinä kun oli isäntä niin hyvänlaatuinen, ettei koskaan
+heitä pois karkoittanut niinkuin toisista taloista tehtiin, jos he
+sinne yrittivät. Ei se Kumpulassakaan emäntä sitä oikein tahtonut
+suvaita, vaan sen houkuttelivat piiat aina omaan kammariinsa, että
+saivat itse sillä aikaa rauhassa pirtissä elämöidä. Välistä kumminkin
+arvasi emäntä heidän vehkeensä ja silloin ei nuorilla auttanut mun kuin
+lähteminen, sillä emäntä oli kauhean vihassa ja aikoi kohennuksella
+kopsia jos eivät oikealla lähde. Oikealla ne kumminkin lähtivät, eikä
+emännän tarvinnut kohennustaan liikuttaa ja loukkoon hän sen laskikin,
+kun pirtti tyhjäksi tuli.
+
+Kun kesä tuli ja lumi suli, tuli Perukan nuorisollekin iloisemmat ajat,
+kun alkoivat ulkona tarjeta ilojansa pitää. Ei tarvinnut nyt pelätä
+Kumpulan emännän kohennusta eikä istua ahtaassa ja nokisessa pirtissä,
+jossa aina tuli niin kuumakin, että hiki päältä tippui. Vapaana
+kaikista, kirkkaan taivaan alla, sai pitää minkälaista elämää hyvänsä,
+vieläpä laulaakin, jos niin tahtoi.
+
+Niinpä kokousivat he kerrankin eräänä pyhä-iltana Syrjälän takapuolella
+olevalle kentälle viettämään iltaansa iloisesti. Olivatpa vielä
+hankkineet Patalan Pekan pelimannikseen, joka olikin ainoa soittoniekka
+Perukalla.
+
+Patalan Pekka oli eräs vanhanpuoleinen poikamies, semmoinen vanhan
+kansan jörri, joita vieläkin joskus näkee. Hänellä ei ollut koskaan
+kiirettä, sillä hän ei ollut tottunut hätäilemään. Jos hän joskus aikoi
+jotakin tehdä, meni siinä aikoessa ja miettiessä aina hyvät aikoja
+ennenkuin alkuunkaan pääsi, mutta mitä hän kerran tekemään rupesi, sitä
+hän teki niin kauvan ja niin perinpohjin, ettei siitä tahtonut
+loppuakaan tulla.
+
+Niinpä oli laita pelinkin kanssa. Tovin aikaa oli hän jo tuossa
+viuluansa tälläillyt; pimputellut kieliä ja väännellyt nastoja, eikä
+pelistä tullut sen valmiimpaa. Pojat alkoivat jo levottomasti katsella
+pelikin viulun tälläilemistä, mutta pelikki ei ollut siitä
+tietävinäänkään: rumputtelihan vaan viulunsa kieltä ja aina vähän
+päästä koetti rokallakin, eikö se jo olisi "tämmissään".--Ei se vielä
+ollut... Altti oli liijan alhaalla ... sitä piti vääntää ... mutta
+pikkuisen, ettei liijaksi menisi.
+
+Jo alkoi olla Pekan viulu tällissään, ja vielä pikkuisen niin valssin
+tahtia alkoi hän irtaudella. Pojat valitsivat heti tyttönsä ja
+riensivät tanssimaan--mutta tuskin olivat kerenneet usiammasti kuin
+kerran ympäri pyörähtää kuin Pekka lopetti jo pelinsä. "Malttakaashan
+kun panen vähän hartsia rokaan että soipi paremmin," sanoi hän ja alkoi
+kaivella taskujansa.
+
+"Eipä siitä kaivelemisesta taida loppua tullakaan," muistutti Tuomas,
+erään mökin poika, kun näki ettei Pekka etsittäväänsä löytänyt.
+
+"Tosiaankin! Eiköhän se soisi voitelemattakin," kiirehtivät muutkin
+
+"Ei vainkaan, Pekka, saa asiaa kiireellä pilata.--Tällätkäähän vaan
+viulunne täyteen reilaan, että lähteepi porakammat äänet," sanoi muuan
+pojista, joka haastatti tyttöjä ja katseli viekkaasti ympärilleen.
+
+Pekka ei ollut poikain pakinoita kuulevinaankaan, kaivelihan vaan
+taskujaan, viulu toisessa kädessä.
+
+"Eiköhän, pakana vie, jäänytkin kotia se hartsi palanen koskei häntä
+mistään löydy. Olinhan minä sen mukaan ottavinani, mutta jäiköhän se
+kumminkin... Kyllä sitä pitää lähteä hakemaan, sillä muutoin ei tule
+pelistä mitään," puheli Pekka ja aikoi lähteä sitä kotoansa hakemaan,
+johon oli matkaa noin parin virstan arvo.
+
+"Älkäähän toki lähtekö yhtä hartsipalaista kotoanne asti hakemaan,
+siellähän menee koko ilta," huusi Tuomas Pekan jälkeen.
+
+"Mikäpä tässä muukaan auttanee," sanoi Pekka ja pysähtyi.
+
+"Miksei auta.--Pannaan pihkaa rokaan, sehän käypi hyvin hartsin
+asemesta," ehdoitti Tuomas.
+
+"Kyllä kai se muuten, vaan on se kielille vähän hauskanlainen,"
+myönteli Pekka.
+
+"Älkää siitä huoliko, minä ostan uudet sijaan--ja toimeen nyt," sanoi
+Tuomas kiirehtien.
+
+"No se on eri asia, kun ostanet. Vaivaloiseksi tahtookin tuo kielien
+osto käydä, kun noita pelin ansioitakin tuntua niin vähän olevan,"
+sanoi Pekka hyvillä mielin ja palasi takaisin.
+
+"Juokse Teuvo Syrjälän tervahaudalta noutamassa vähän pihkaa, mutta
+juokse pian," sanoi Tuomas sitten eräälle pojalle, joka odottamasta
+toista käskyä lähti vaatimusta seuraamaan.
+
+Pian olikin pelikki Pekan kädessä suuri harkko kesäistä, päivän
+paahtamaa pihkaa--vetelää kuin velliä--jota hän kiireelle siveli
+rokaansa. Ärt, ärt, panivat viulun kielet, kun Pekka niitä rokalla
+kosketteli. "Taisipa sitä tulla siihen roppakädellä", virkkoi Pekka sen
+huomattuaan ja pyyhki rokaansa housun lahkeeseen. Kun se toimi oli
+tehty, laittoi hän viulunsa leveämmän puolen leuvan alle, taivutteli
+sormiaan, painoi päänsä kallelleen ja pian alkoivat äsköisen valssin
+säveleet kaikua raikkaassa kesäilmassa. Kaikki, jotka vaan suinkin
+osasivat, riensivät nyt tanssimaan ja ne, jotka eivät osanneet,
+siirtyivät pelimannin viereen, jossa silmät tirrollaan katsoivat kuinka
+hänen sormensa kielten päällä hyppelivät ja jalka nurmista kenttää
+vasten tahtia polki. Hiki juoksi jo useamman tanssimiehen kasvoilta,
+täytyi vähän istahtaa ja nenäliinalla kasvojaan pyyhkiä, ettei karvas
+hiki silmiin ehtisi, joka niitä niin kovin karvasteli.
+
+Kaikki olivat jo herenneet tanssimasta ja istuivat väsyneinä ja
+hikisinä nurmella. Pekka vaan veteli koko rokan pituudelta kiihkeätä
+valssia, silmät ummessa ja pää kallellaan, tuon tuostakin mukautellen
+itseänsä pelin tahtien mukaan. Ei hän välittänyt mitään siitä, tanssiko
+kukaan eli ei, eikä hän edes sitä nähnytkään, sillä kertaakaan ei hän
+silmiänsä ravauttanut, veteli vaan hartaasti, suu väärässä ja posket
+pullollansa.
+
+"Pankaapa Pekka polkkaa", huusi Tuomas hänelle, jota tuo mahdoton
+valssin paljous alkoi jo kyllästyttää.
+
+"Ei kun sotiisia", tahtoi toinen.
+
+"Kaloppia", sanoi kolmas.
+
+"Antaa vaan tulla samaa", huudahti neljäs nauraen ja samaa sitä vaan
+tulikin.
+
+"No sun turkanen, kun tuota yhtä valssiaan lykkää koko illan!" sanoi
+muuan pojista ja lähti kiireesti astelemaan Pekan tykö.
+
+"Pankaa sotiisia, Pekka!"
+
+Ei vastausta.
+
+"Kuuletteko, sotiisia!" hän huusi Pekan korvaan ja röykkyytti häntä
+olkapäästä.
+
+"No, no... Vai sotiisia sitä nyt... Kyllä, kyllä..." soperteli Pekka,
+lopetti pelinsä ja alkoi viritellä viuluansa.
+
+Kaikki nauroivat, vaan Pekka ei ollut siitä tietonaankaan. Hän ei ollut
+pahantuulen lapsia.
+
+Pitkälliseltä alkoi taas pojista tuo viritteleminen tuntua, vaan eivät
+kuitenkaan viitsineet Pekkaa siitä kiirehtiä, kun hän aina, kun ne
+ajatukset pojissa nousi, oli niin lupaavan näköinen ja viulukin oli
+aina silloin oikealla paikallansa. Oikein kutisevan tuntui tyttöinkin
+jalkoja, kun Pekka viulunsa kieltä pimputteli, sillä tanssiin teki
+taasen mieli. Ja jopa alkoikin heistä tuntua siltä, että parempaa kai
+se äsköinen valssikin olisi ollut kuin tuo joutava pimputus, jolla ei
+ensinkään tanssia saattanut. Jopa yritti Tuomas, joka oli kaikista
+hätäisin, muistuttamaan, että eihän siitä tainnut tulla mitään, vaan
+silloin juuri sai Pekka taas viulunsa viritetyksi ja alkoi soittaa,
+jonka tähden Tuomaan muistutus keskeytyi siihen.
+
+Yhtä hartaasti kuin ennenkin veti Pekka ja yhtä hartaasti tanssivat
+nuoretkin, jotta tomu kentällä pölisi. Ennen kuitenkin väsyivät
+tanssimiehet kuin Pekka, ja tovin aikaa jälkeenkin päin veteli hän
+suloista sotiisiansa, tietämättä mitään siitä, että kukaan ei
+tanssinut. Viimein hän kumminkin lopetti soittonsa ja pani tupakan.
+
+"Kukahan tuolta Syrjälästä päin tulee, jolla on kori käsivarrella",
+kysyi Kumpulan Eero Tuomaalta, viitaten kädellään sinne päin, josta
+tulija näkyi.
+
+"En häntä oikein tänne asti tunne", sanoi Tuomas ja koetti katsella
+tulijaa.
+
+"Hikliinihän tuo näkyy olevan. Minä hänen tunnen yhtä tarkkaan kuin
+sinunkin siihen", huudahti Rimalan Erkki.
+
+"Sepähän näkyy olevan", myönsivät muutkin ja pyyhiskelivät kasvojaan,
+jotka vielä olivat hiestä märkänä.
+
+Hikliiniksi kutsuttiin erästä vanhanpuoleista poikamiestä, joka kulki
+talosta taloon pikku-tavaraa kaupittelemassa, niinkuin: kampoja, piipun
+varsia, sikaareita ja minkä mitäkin semmoista. Aina oli hänellä päällä
+vanhat ja repaleiset vaaterievut, joita hän lienee pitänyt siksi, että
+herättäisi paremmin säälin tunnetta niissä ihmisissä, joitten kanssa
+hän oli tekemisissä, sillä pakosta ei hänelle repaleisten vaatteitten
+pito ollut, kun oli mahdottoman rikas! Ei hän millään muotoa olisi sitä
+suvainnut, että hänen rikkauksistaan puhuttiin, sillä hän koetti kaikin
+mokomin sitä salata. Ruokaa ei hänen milloinkaan nähty rahalla ostavan,
+pyytelemällä hän aina sitä hankki, tai vaihetteli kammoilla ja piipun
+varsilla, joita hän ahkerasti teki. Rahaa oli hänellä velkana
+useammissa Perukan mökeissä, vieläpä taloissakin, joitten koroista hän
+piti tarkan huolen, että ne tulivat päivän päälle maksetuiksi. Usein
+pitivät kylän poikaviikarit häntä narrinaan ja panivat hänelle
+nimenkin: "Rikas Pekka", josta hän oli heille kauhean vihainen, mutta
+mitäpä tepsi pojissa hänen vihansa,--sitähän he juuri halusivatkin.
+
+Kun Hikliini oli tullut tanssipaikalle, alkoi hän heti tavaroitaan
+pojille kaupitella, jotka istuivat suuressa ympyrässä Pekan ympärillä.
+
+"Yhä sitä vain Hikliinillä kauppatavaraa piisaa.--Eikö se jo ala
+loppua?" kysyi Pekka, silmäillen häntä, yli olkansa.
+
+"Onhan tuota vielä ollut", vastasi Hikliini surkeasti.
+
+"Ennen ne pankista rahat loppuu, ennenkuin Hikliiniltä", sanoi Tuomas
+koetteeksi, että mitä tuo tuosta pitää.
+
+"Mitä?" kivahti Hikliini.
+
+"Eipähän niin mitään. Ilman vain sanoin, että vähänähän nuo näkyy
+teiltä kaupantavarat olevan.
+
+"Niinkö se sanoi? Kuulitko sinä?" kysyi Hikliini Pekalta.
+
+"Niin se sanoi, että ennen pankista rahat loppuu, kuin Hikliiniltä
+tavarat", jouduttausi muuan poika joukosta sanomaan, ennenkuin Pekka
+kerkesi mitään vastata.
+
+"Mistä se Tuomas minun rahani ja tavarani tietää ... eikai se ole niitä
+lukenut ... ja samakai se hänelle on", soperteli Hikliini. "Ostatko
+sinä sen piipun varren vai mitä?" kysyi hän sitten eräältä pojalta,
+joka katseli piipun vartta ja koetteli sitä koppaansa.
+
+"Enpä häntä tiedä ... niinhän tuo on kalliskin ja paha rosokin on
+tuossa."
+
+"Ei se mitään haittaa, eihän tuosta kulje henkikään läpi." Hikliini
+puhalteli varteen. "Koetapas itsekin ... niin ... vallan hyvä varsi!"
+
+Hikliini oli tuossa kauppaa hieroessaan uneuttanut korinsa taakseen,
+jonka Tuomas sillä aikaa juoksutti lähellä olevan pensaan suojaan.
+
+"Ja on minulla täällä parempiakin varsia ... odotappa, kun näytän
+sinulle toisia", puheli hän edelleen ja kääntyi ottamaan koriansa,
+mutta kovin hän hölmistyi, kun sitä ei näkynytkään.
+
+"Mitä... Mihin se kori? Kuka on sen uskaltanut ottaa...?--Sanokaa
+joutuin--! koirat--! lurjukset...!" sähysi hän vihan vimmassa.
+
+Kukaan ei vastannut mitään, naurun pirskahduksia kuului vaan
+poikajoukosta.
+
+"Sinä, Tuomas, sen olet vienyt... Sinä olet aina olevinasi muita
+viisaampi, vaikka olet tyhmä kuin talonpojan saapas!--Laitatko joutuin
+sen tänne, taikka minä käyn huomenna vallesmannissa."
+
+"Mikä minun pitäisi laittaa?"
+
+"Mikä? Vieläkö sinä kysyt... Se kori."
+
+"Mikä kori?"
+
+"Älä tekeydy tietämättömäksi, et sinä sillä kuitenkaan kauvaksi pääse!
+Sinä sen olet kumminkin vienyt,--sinä heittiö!"
+
+"Kuulkaa nyt kaikki, vieraanmiehen puolesta! Tämä Pekka Hikliini soimaa
+minua varkaaksi", sanoi Tuomas, koittaen olla totisena.
+
+"Kyllä kuullaan, ja sanoihan se vielä sinua heittiöksikin", sanoivat
+pojat.
+
+"Niin. Kaksi koreata nimeä se minulle antoi: rosvo ja heittiö, mutta
+näistä nimistä tulee hän vastaamaan lain edessä", kimitti Tuomas.
+
+"Nythän se käypikin laatuun vallan hyvin, kun lautamieskin on täällä.--
+Anna hänelle manuu, että tulee näkemään mitä varkaaksi soimaus tekee",
+kehoittivat pojat Tuomasta.
+
+"Tosiaankin!" sanoi Tuomaskin iskien Kumpulan Eerolle silmää ja antaen
+hänelle muka manuu-rahan.
+
+Kumpulan Eero, joka todellakin oli lautamies, ymmärsi hyvin poikain
+vehkeet ja alkoi kävellä Hikliinin tykö, joka kokonaan hämmästyksissään
+seisoi vähän taampana poikajoukosta.
+
+"Tämä Tuomas Pikkarinen vaatii teitä lailliseen edesvastaukseen
+varkaaksi soimuusta ja muusta kunnian loukkauksesta. Käräjät alkavat
+loppupuolella Tammikuuta, jos vaan ei kovat pakkaset niitä estä",
+täytti Eero toimituksensa.
+
+Vaikka tämä manuun loppupuoli tuli vähän erilailla sanotuksi, kuin se
+tavallisesti sanottava oli, niin ei Hikliini kuitenkaan sitä miksikään
+ymmärtänyt, vaan oikein tolkussa luuli hän sen olleen oikean manuun.
+Sanaakaan puhumatta lähti hän pois, vaan kun sattui mennessään
+havaitsemaan korinsa pensaan takana, johon Tuomas oli sen juoksuttanut,
+otti hän sen kiireesti pois ja katseli vihaisesti poikia sillä hän
+huomasi kolttosen, jonka he olivat hänelle tehneet--ja vielä sitten
+lain eteen vaivasivat!
+
+"Älkää vielä menkö, minä ostan sikaareita", huusi muuan hänen
+jälkeensä.
+
+"Ja minä sen piipun varren... Kuuletteko!"
+
+"Niin, ja muutenkin, tulkaa sopimaan asianne ajoissa ollen", kehoitti
+Kumpulan Eerokin.
+
+No nyt kääntyi Hikliinikin takaisin, kun kuuli Eeron kehoituksen. Ei
+hän kaupan teon vuoksi sitä tehnyt, vaan se sopimus ... sehän se häntä
+kehoitti.
+
+"Niin. Eiköhän olisi parasta, että sovittaisiin pois koko asia, eihän
+sinulle ole kuitenkaan siitä mitään hyötyä, minä kun ... tuota ...
+muutoinkin olen niin köyhä. Ja muutoinkin ... tuota ... niin eiköhän se
+sopisi?" puheli Hikliini pelossaan Tuomaalle.
+
+"Ettehän te mikään köyhä ole, kun olette joka mökistä saaliissa",
+vastusteli Tuomas.
+
+"Enhäntä ole niin paljon saaliissakaan, ja jos jonkun vähän
+olisinkin... Mutta eiköhän se kumminkin passaa, että sovittaisiin?"
+
+"Enpähäntä tiedä. Te soimasitte minua niin ilkeästi", empeili Tuomas.
+
+"Kyllähän se tuli vähän väärin sanotuksi, minä kun tuota luulin ...
+että tuota ... kun se kori katosi ... että sinä sen olet vienyt ...
+vaan erehtyyhän sitä ihminen monasti sen verran ... ja sovitaan nyt,
+eikä muistella enään koko asiata", puheli Hikliini nöyrästi.
+
+"Saattaspa tuon nyt sopia jos tahtoisi--vaan sovinnoita teidän
+kumminkin täytyy antaa", sanoi siihen Tuomas, iskien silmää toisille
+pojille, jotka hänen selkänsä takana nauraa kutristelivat.
+
+"Ole nyt!... Eihän tuota nyt tuommoisesta asiasta sovinnoita..."
+
+"Eipä suinkaan! Miksi ei? Asia oli niin paha kuin joku toinenkin."
+
+"Ei kai se nyt niin paha ollut, ettei sitä saata sovinnoittakin
+sopia ... ja minä kun tuota olen niin köyhä", vaikeroitsi Hikliini.
+
+"Rimalastakin olette vielä kaksi sataa saamassa mökin hinnasta, jonka
+toissa kevännä möitte", muistutti Tuomas, vastapainoksi Hikliinin
+köyhyydelle.
+
+"Niin no, jospa minä nyt sen olenkin saapa, vaan siinä ne onkin kaikki,
+eikähän tuo ole paljon, jos sen verran onkin vanhan päivän varaa."
+
+"Kuinka paljon lienette vielä muualtakin ja takanannekin on tuhansia",
+jatkoi vaan Tuomas.
+
+"Minullako? Kuka sen on sanonut?"
+
+"On sitä sanonut monikin, joka on tiennyt."
+
+"Ne valehtelevat, lurjukset!"
+
+"Empä ota sitä oikein uskoakseni, että valehtelisivat."
+
+"Valehtelee ne, saat sen uskoa. Ne ovat jokainen minulle vihassa ja
+koettavat nostaa jos jonkinlaisia juoruja."
+
+"Mistäpä ne olisivat teille vihassa."
+
+"En tiedä mistä lienevät, sillä enkai minä ole heille mitään pahaa
+tehnyt, vaan vihassa ne ovat... Mutta sovithan sinä nyt sen asian ilman
+sovinnoittakin!"
+
+"Sillä puheella sovin, että laitatte sikaarit meille joka pojalle, vaan
+muuten en", sanoi Tuomas.
+
+"Ole nyt ... tuommoiselleko joukolle!"
+
+"Aivan jok'ikiselle."
+
+"Eihän minulla taida näitä piisatakaan", sanoi Hikliini, lueskeli
+sikaareitaan ja katseli toisen vuoron poikia, että olikohan niitä
+hyvinkin paljon.
+
+"Jos ei piisaa, niin pannaan piipun varsia lisäksi", sanoi munan
+pojista.
+
+Kaikkia näitä täytyi nyt Hikliinin kuunnella, tohtimatta suuttuakaan,
+kuten monasti muulloin.
+
+Niin. Sikaarit täytyi nyt Hikliinin joka pojalle antaa, eihän siinä
+muukaan auttanut, kun pelkäsi muuten Tuomaan käräjiin vievän, sillä ei
+hän ollenkaan epäillyt tuon vasta saadun manuun totuutta.
+
+Katketakseen nauroivat pojat Hikliinin pois mentyä ja polttelivat
+hyvillä mielin noita sovinto-sikaareitaan.
+
+"Soitapas nyt Pekka oikein koreata polkkaa, että saadaan tässä vähän
+tanssiakin," sanoi Tuomas, kun oli poltellut sikaarinsa loppuun.
+
+"Tosiaankin! Anna tulla oikein paraan tapin takaa," säesti Rimalan
+Erkkikin.
+
+Pekka ei vastannut mitään, sammuttelihan vain sikaarinsa ja pani sen
+sitten suuhunsa, piipunperille lisäksi. Sen perästä alkoi hän viuluaan
+viritellä ja kotvasen perästä raikui ilmoille korea polkka.
+
+Kun tanssimiehet olivat parhaassa touhussaan, lähestyi heitä Syrjälän
+isäntä, seurassaan moniaita muita miehiä. He olivat menossa seuroihin,
+jotka olivat eräässä mökissä toisella puolen järveä. Nuorikot eivät
+heitä huomanneet, ennenkuin tulijat olivat aivan lähellä. Silloin he
+kyllä herkesivät tanssimasta ja kielsivät Pekkaakin pelaamasta, vaan
+Pekka ei sitä kuullut, veteli vain polkkaa, vaikka seuramiehet olivat
+aivan hänen selkänsä takana.
+
+"Mitä melua tämä on! tuolla tavallako te, kelvottomat, pyhitätte
+Jumalan asettaman lepopäivän?" kiljasi Syrjälän isäntä.
+
+Kukaan ei tohtinut vastata mitään, ja toistensa suojaan tukkeusivat
+tytötkin peloissansa.
+
+"Etkö herkiä vinguttamasta sitä helvetin lasten tahtirumpuasi Jumalan
+juhlapäivänä!" karjasi hän toistamiseen.
+
+Pekka ravautti silmiään katsoakseen, kuka sillä tavalla uskalsi
+pelimannille puhua, vaan kun hän huomasi Syrjälän isännän vihasta
+punoittavat kasvot, alkoi hän heti laitella viuluansa pussiin.
+
+"Sinäkin olet jo noin vanha, etkä vielä sen vertaa tiedä, että osaisit
+pyhittää lepopäivän," jatkoi isäntä.
+
+"Niin se on. Ei vanhuus mieltä anna, jos ei Jumala," huokasi toinen.
+
+Pekka ei vastannut mitään.
+
+"Te ette saa tulla minun maalleni pitämään tuonlaista elämää, muistakaa
+se, ja painakaa jokainen kotianne, taikka..." kuului Syrjälän isännän
+jyrisevä ääni.
+
+Kaikki lähtivät pois, mikä minnekin päin ja niin keskeysi heidän
+iloinen iltansa. Vaan Pikkarisen Tuomas ja Rimalan Erkki päättivät sinä
+iltana lähteä tukkijoelle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Syksy oli tullut.
+
+Koko kesän olivat Pikkarisen Tuomas ja Rimalan Erkki olleet
+tukkijoella, hyviä palkkoja tienaamassa. Sieltä tultuaan olivat he
+laittaneet itselleen ruotsinverkavaatteet, ja olivatpa vielä ostaneet
+kellosepältä hopeakuoriset ankkurikellotkin, joitten romssiset perät
+kirkkaasti kimaltelivat auringon paisteessa. Anturasaappaat he myös
+olivat laittaneet, joitten suuhun oli kämmenen leveydeltä pantu
+punaista nahkaa, eikä naruakaan oltu unohdettu pohjiin panna. Kelpasipa
+sitten aina poikain kyläänkin lähteä, kun niin sattui asioissa
+kantaumaan.
+
+Heikkilän mökissä olivat he kortteeria olleet siitä asti, kun
+tukkijoelta tulivat. Eivät he tehneet mitään, makailivat vain ja
+iltasilla kävivät toisissa mökeissä kylässä. Väliin, kun eivät
+viitsineet kylään lähteä, pistivät huvikseen pikku myllyn.
+
+Pirtillä he nytkin olivat. Tuomas nukkui pöydänpääpenkillä ja Erkki
+opetteli korteillaan tekemään erästä konstia, jonka Kumpulan renki Eetu
+oli viime pyhä-iltana hänelle neuvonut, mutta jonka hän sitten oli
+jälleen unehuttanut, eikä enään osannut vaikka olisi kuinka koettanut.
+Aivan se oli välistä mieleen johtumaisillaan, vaan ei kumminkaan
+johtunut, sikseen täytyi heittää ja ruveta muuta ajanhauskuutta
+hakemaan.
+
+"Tuomas, nouse ylös... Kuuletko," Erkki pudisteli häntä jalasta.
+
+"No, no ... älähän nyt..." soperteli Tuomas, ravauttamatta
+silmiäänkään.
+
+"No, nouse nyt! Ikävä kai minun on tässä yksin kollottaa. Pannaan edes
+yksi mylly."
+
+"En minä nyt jaksa. Minua niin väsyttääpi."
+
+"Eikö siellä menneen yöllisessä yöpaikassa nukkua annettukaan?"
+
+"Missä menneen yöllisessä?"
+
+"Siellä Ketolassa."
+
+"Enhän minä ole siellä ollutkaan."
+
+"Vai et. Etkö sinä luule minun tietävän?" väitti vaan Erkki.
+
+"Ole tuossa joutavoimatta," sanoi Tuomas ja nousi ylös, uni
+silmänurkissa.
+
+"Pannaan nyt se mylly... Sinun teko, sinä jäit illalla viime kerralla
+myllyksi... Tuossa," ja Erkki ojensi korttipakan Tuomaalle.
+
+"Sinähän se jäit," väitti Tuomas.
+
+"Vaikka sinä. Etkö muista, kun minä tein sinusta oikein vesimyllyn."
+
+"Sinä se kyllä jäit, vaan samahan tuo on, teenpää heidät minä," ja
+Tuomas otti kortit, joita alkoi sotkea käsiensä välissä. "Pata
+valttia," lisäsi hän sitten ja löi korttipakan penkille.
+
+"Silläpä minulla onkin kaikki pataa," sanoi Erkki, silmätessään
+korttejansa.
+
+"Kunhan olisi puoletkaan," virkkoi Tuomas ja löi.
+
+Olkansa takaa sivalsivat he aina kortin petäjäiseen penkkiin ja se mies
+jolla se paraiten läsähti. Aina kun toinen joutui myllyksi, pääsi
+toinen kiusottelemaan, että "käytä minunkin pussini."
+
+Tuota tekoaan jatkoivat he niin kauvan, että se alkoi tuntua vanhalle,
+sitten heittivät he sen pois ja panivat tupakin.
+
+"Arvaasta, kuka nyt tulee?" kysyi Erkki, katsellessaan akkunasta ulos
+ja huomattuaan ulkoa jonkun tulijan.
+
+"Vissiin tämän talon isäntä."
+
+"Ei ole isäntä."
+
+"Kuka sitten?"
+
+"Hikliini."
+
+"Mitä petoa se nyt tänne tuleepi."
+
+"Sillä on taas jotakin kirjoituttamista sinulla, luulen minä."
+
+"Saattaapa olla. Tuumautahan sinä Hikliiniä, minä olen nukkuvinani
+täällä pöydän takana," sanoi Tuomas ja meni pöydän taka maata.
+
+"Kyllä kyllä... Vaan asetuhan nyt joutuin, jo tulee porstuassa",
+kiirehti Erkki ja laittausi vakavasti istumaan.
+
+"Hyvää päivää!" toivotti Hikliini, kun pääsi sisälle, ja istui
+penkille.
+
+"Päivää, päivää! Onkos sitä nyt muuta kuulunut?"
+
+"Eipä heitä niin kerrottavia", sanoi Hikliini ja alkoi taskustaan
+kaivella piippunysäänsä.
+
+"Oletko käynnyt kaupungissa, kun kuulin sitä illalla puhuttavan," kysyi
+Erkki, kun olivat olleet tovin ääneti.
+
+"Kävinhän siellä... Kuka sitä sanoi?"
+
+"Ketolan Heikkihän sitä taisi puhua."
+
+"Niin, Ketolan isännän kyytissähän minä siellä kävin. Ajattelin, kun ei
+tarvinnut kyytistä mitään maksaa, että jospa häntä joskus kävisi
+kaupunkiakin katsomassa".
+
+"No mitä siellä näkyi?"
+
+"Ainahan siellä näkyi kaikenlaista... Mikäpä ne kaikki enään
+muistaneekan."
+
+"Näitkö rautatienkin?" kyseli Erkki.
+
+"Näin, ja kaikki ne tulivat junatkin ... vai miksi heitä kutsuttanee
+... näin kun mennä pölistivät niin kiivaasti, ettei lintukaan olisi
+niissä pysynyt."
+
+"Jokohan ne nyt niin kiivaasti olisivat menneet," epäili Erkki.
+
+"No niin kiivaasti ne menivät ... saat uskoa. Minä tuskin kerkesin
+piippuni sytyttää, kun olivat jo näkymättömissä... Mutta nukkuuko se
+tuo Tuomas tuolla, minulla olisi sille vähän asiata."
+
+"No mutta minkä näköinen se oli se höyryhevonen? oliko samanlainen kuin
+tuo Ketolan musta?" kyseli Erkki yhä olevinaan tietämätönnä.
+
+"Eihän se hevosen mallinen ollut ... semmoiset nelirattaiset vaunut
+vaan..."
+
+"Semmoisetko kuin kirkkoherrallakin?"
+
+"Ei, ei ne semmoiset olleet."
+
+"Minkälaiset sitten?"
+
+"Semmoiset ... en minä heitä nyt osaa selittää... Mutta herätäpä tuota
+Tuomasta ... minulla olisi vähän kiireenlainen."
+
+"No mihin se nyt niin kiire on... Eikö siellä muuta näkynyt?"
+
+"Eipä siellä muita niin erinomaisia näkynyt," sanoi Hikliini vähän
+tuskauksissaan Erkin alituisesta kyselemisestä.
+
+Vielä yritti Erkki jotain kysymään, vaan ei kerennyt, kun Tuomas nousi
+jo ylös ja haukotteli, kuin ainakin unesta heräävä, joka Erkkiä
+pakkausi naurattamaan.
+
+"Etkö sinä, Tuomas, rupea minulle vähän kirjuriksi? olisi näet
+laskettava ne kasvut ... ne jotka mennäkin vuonna... Muistatkai sinä
+sen Ketolaisen velan?" kyseli Hikliini.
+
+"Muistanhan minä tuon."
+
+"Sitä oli kaksisataa viisikolmatta markkaa sitä pääsummaa, kuudella
+kasvulla" muistutteli Hikliini.
+
+"Niinhän se taisi olla ... vaan tottahan tupakin saanee panna ... eikai
+sillä niin kiirettä ole", sanoi Tuomas ja rupesi laahaamaan tupakkia
+piippuunsa.
+
+"Kyllähän minulla olisi vähän kiireenlainen."
+
+"Jottako niin kiire, ettei tupakkia jouda panemaan?"
+
+"No eihän tuota niin ... joutaneenhan tuota nyt sen verran ... kunhan
+sitten heti ... minun pitäisi vielä tänä päivänä käydä tuollakin
+Rimalassa?"
+
+"No, onhan niitä päiviä muitakin", sanoi vain Tuomas ja sytytti
+piippunsa, jonka tehtyään nakkausi penkille maata.
+
+Kovin harmitti se Hikliiniä, kun ei saanut asiatansa ajetuksi niin pian
+kuin olisi tahtonut. Ajattelipa hän kiirehtiäkin Tuomasta vaan ei
+tohtinut, kun pelkäsi sen siitä suuttuvan ja heittävän siksensä koko
+kasvuin laskun. Täytyi siis odottaa niin kauvan, kuin se itse
+hyväntahtoisuudessaan nousi, sillä muita kirjoitusmiehiä ei Perukalla
+paljon ollut.--Heinolan Mikkohan se kyllä olisi ollut, vaan se kun aina
+otti vaivoistaan kymmenen penniä ja Tuomas ei mitään, niin sillähän se
+Hikliini aina kirjoitettavansa Tuomaalle toi.
+
+"Niin. Mitäs sitä pitikään räknätä", kysyi Tuomas, kun viimeinkin oli
+noussut ylös ja ottanut kirjoitusneuvonsa esille.
+
+"Eihän siinä ole muuta kuin lasket vain, mitä ne kasvut vuoden ajalta
+tekemään tulevat, kuuden koron jälkeen... Se tuli jo eilen täyteen
+viimeinen vuosi", selitti Hikliini.
+
+"Mutta osaankohan minä", epäili Tuomas.
+
+"Miks'et sinä osaa... Laskithan sinä ne mennäkin vuonna."
+
+"No niin, jospa minä osaan... Paljoko se olikaan se pääsumma?"
+
+"Kaksisataa ja viisikolmatta."
+
+Tuomas rupesi laskemaan ja Hikliini katsoi päältä.
+
+"No nyt se on valmis", sanoi Tuomas ja ojensi paperin Hikliinille.
+
+"Panithan sinä tämänkin päivän?"
+
+"Enkä pannut."
+
+"No mihinkä se joutuu?"
+
+"Joutuipa tuo nyt yksi päivä mihin hyvänsä."
+
+"Ei, kyllä se olisi pitänyt panna.--Ne ovat muutenkin nuo korot niin
+helpot."
+
+"Helpotko? Johan sinä nyt Hikliini rukka olet täytymätön kuin papin
+säkki. Eihän kukaan ota rahastaan sen suurempata korkoa, ei kaikkein
+suurin koronkiskurikaan", sanoi Tuomas vähän närkästyneenä.
+
+Hikliini ei tiennyt mitä vastata, äänetönnä vain katsoa muljotti ja
+kohautteli housunsa kaulusta; jotka väkistenkin tahtoivat solua alas.
+
+Erkki oli juuri laittelemassa pärepihtiä hänen takkinsa helmaan, niin
+silloin pyörähti Hikliinikin päin ja huomasi kaikki. Pärepihti putosi
+lattialle. "Mitä? Mitä sinä ilvehdit--junkkari?"
+
+"Enpähän niin mitään, katsoinhan vaan kuinka kaunista vaatetta tuo
+teidän takkinne on", puolusteli Erkki.
+
+"Vai niin, vai... Etkö sinä luullut minun näkevän?... Tuhat
+tulimmainen! Sinä se luulet olevasi iso viisas ... mutta odota ...
+tulehan vielä minulta velkaa tahtomaan ... tulehan... Et saa vaikka
+paikalle kuolisit... Pannaanhan mieleen!" uhkaili Hikliini.
+
+"Pane vaan mieleesi, anna olla oikein hyvässä muistossa, ettei unehdu",
+ilkkui Erkki.
+
+"Et saakaan ... et vaikka piru olisi", äyvästi Hikliini vielä
+mennessään oven ravosta.
+
+Pojat eivät olleet tuosta millänsäkään, nauroivathan vain ja katsoivat
+akkunasta Hikliinin jälkeen. Niin kauvan kuin hän näkyvissä oli pui hän
+nyrkkiä ja katseli uhkaavasti jälkeensä, pojat vain nauroivat ja
+tuumailivat että: "leppyyköhän tuo koskaan."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Talvi oli kulunut, kevät tullut. Muita mainittavampia muutoksia ei
+Perukalla ollut tapahtunut kuin se, että Ketolan isäntä oli viime
+talven aikana kuollut. Ketolan talo oli siis isännätön.
+
+Talven tuimuus oli loppunut, ainoastaan aamusilla oli vielä pakkasia,
+mutta sehän olikin sitä lystimpi, kun ei tarvinnut kylässä käydessäkään
+kahlata vahvaa luuta, sillä hanki alkoi jo kannatella. Pudotti se
+kuitenkin joskus, varsinkin päivemmällä, kun päiväpaiste alkoi sitä
+sulattaa ja silloin meni aina saapasvarren suusta lumi sisään, mutta
+pianhan se sieltä lähti, kun istui johonkin ja käänsi saapasvarren
+nurin, niin sillä hyvä. Vaimonpuolilla se oli pahempikin, heillä kun ei
+ollut saappaita vaan lyhytvartiset ruojuskengät, jotka aina kun hanki
+pudotti humahtivat lunta täyteen ja tapahtuipa niinkin, että molemmat,
+tai toinen kengistä jäi kinokseen. Silloin ei auttanut muu, kuin juosta
+sukka toisessa jalassa likimmäiseen taloon ja laittaa joku poikanen
+hakemaan kenkä pois, joka työ olikin pojista mieluista. Ahkeraan
+kävivät Tuomas ja Erkkikin kylässä, mutta heiltä ei kumminkaan jäänyt
+kengät kinokseen.
+
+Aamiaisen päälle olivat he vähän levähtäneet ja vieläkin nukkui Tuomas,
+vaan Erkki, joka oli vähän kipsempi, hyppäsi ylös ja alkoi herätellä
+Tuomastakin.
+
+"Kuuletko sinä ... nouse ylös, vaan etkö vieläkään jaksa," tuumi hän ja
+pudisteli Tuomasta, joka vähän silmiään hieroen nousi istullensa.
+
+"Huomenna on Syrjälässä kinkerit... Alapas tavailla katkismustasi...
+Tuossa..." ja Erkki nakkasi punakantisen katkismuksen Tuomaan puolelle
+pöytää.
+
+"Tavaile sinä. Sinulla nuo lienevät luvut unehtuneet, kun et koko
+pitkänä vuotena ole kirjan sisään katsonut."
+
+"Jottako sinä olet katsonut?"
+
+"Jospa en olisi katsonutkaan, niin ei siellä minua lueteta," puollusti
+Tuomas.
+
+"Elä sano. Niin oli kirkkoherra sanonut, että kaikki vain, niin nuoret
+kun vanhatkin."
+
+"Jokohan niin olisi."
+
+"No niin se on ... ja ala nyt tavailla, vaan osaatko sinä koko sanalta
+lukea?"
+
+"Kyllä minä osaan, vaan en minä sinun edessäs lukemaan rupea ... sinä
+kun olet yhtä huono kuin minäkin."
+
+"Minäkö? Parein minä sinua olen," väitti Erkki.
+
+"Enpä häntä usko, vaan huomennahan tuo nähdään, kuka kiitokset saapi."
+
+"Ettäkö vielä luulet kiitokset saapasi."
+
+"No lähteekai ne, ja vielä kirjakin, kuten kaikille muillekin hyville
+lukijoille."
+
+"Mitä sinä sillä kirjalla sitten tekisit, kun et kumminkaan osaisi sitä
+lukea."
+
+"Kyllä minä osaan ... vaan mitäpä me siitä ... pannaanhan yksi
+mylly ... missä ne ovat ne kortit?"
+
+"Täällä ne ovat ... vaan oikeen todellakin, eiköhän niitä läksyjä
+pitäisi vähän katsella, ettei se kirkkoherra kovan karhakaksi
+rupeaisi."
+
+"Mitä sinä joutavia ... annahan tänne ne kortit," sanoi vain Tuomas.
+
+Ei auttanut enään Erkin estelemiset vaan täytyi taipua... Kyllähän se
+väliin mieleen johtui, että olisihan niitä ulkolukuja pitänyt vähän
+muistella, vaan siihen se sitten unehtui, kun myllylle rupesi...
+
+Tuomas olikin nyt hyvällä voiton tuulella ja kahdesti oli hän jo tehnyt
+Erkistä myllyn, kun emäntä astui sisään.
+
+"Eiköhän taasen olla kortilla. Luulisi tuohon läikytykseen jo
+kyllästyvänkin kun alinomaa lyödään--ja huomennahan ne ovat
+kinkeritkin, mitenkähän sen luvun kanssa on asiat?" puheli emäntä.
+
+"Osaamme me sen verran kuin siellä tarvitaankin," sanoi Tuomas.
+
+"Saisitte te heittää sen läikytyksen pois. Syrjälän isäntä oli aikonut
+sanoa provastille, että täällä joka päivä lyödään korttia," sanoi taas
+emäntä ja kokoili ruokia pöydältä pois.
+
+"Eihän me pelata kuin myllyä," sanoivat pojat.
+
+"Mitä sitten, yhtä kortin lyöntiä se on sekin," sanoi emäntä ja meni
+pois.
+
+"Eiköhän kumminkin heitetä pois ja ruveta katselemaan miten sen
+katkismuksen laita on," kehoitti Erkki Tuomasta ja nakkasi kortit
+kädestään pois.
+
+"Pannaanhan tämä peli loppuun."
+
+"Kylläkai minä muuten, vaan jos se tuo emännän karnaapeli tulee."
+
+"Minkä se meille tekee ... otahan pois ne kortit."
+
+"Sinä näitkin ne jo kaikki."
+
+"Enkä nähnyt ... vaan otahan joutuin, että jouduttaisiin tässä vähän
+lueskelemaankin."
+
+"No samahan tuo lienee," myöntyi Erkkikin, kokoili kortit käteensä
+ja löi.
+
+Lukemisesta ei kuitenkaan sinä päivänä mitään tullut, sillä juuri kun
+peli oli loppunut, tuli Kumpulan Eero Heikkilään vieraiksi, jonka
+kanssa porikoidessa meni päivä illalle ja sitten ei enään tullut
+luetuksi.
+
+Aamun tultua alkoi Syrjälään lappautua kinkeriväkeä, ensin lapsia
+sitten aikaisia.
+
+Syrjälän suuri pirtti oli laitettu oikein juhlallisen näköiseksi. Uuni
+oli sivelty valkoiseksi ja seinät myös valkaistu, jotka aina ennen
+olivat olleet savusta mustat. Keskellä lattiaa oli valkealla vaatteella
+verhottu pöytä, jonka ympärille oli asetettu moniaita tuoleja pappia ja
+lukkaria varten.
+
+Moniaita vanhanpuoleisia ihmisiä istui perän puolella pirttiä,
+tuumaillen milloin mistäkin asioista, vaan eivätpä saaneet kauvoa siinä
+aprikoida, kun Syrjälän isäntä kutsui heidät "toiseen huoneesen." Sepä
+olikin oven puolessa istuville poikaviikareille mieluinen asia, sillä
+ikävältä heistä alkoi jo yhdessä kohden istuminen tuntua, vanhempain
+ihmisten nähden, kun eivät ensinkään tohtineet "hilskata." Jos joku
+pojista sattui vähän naurahtamaan, eli varsinkin paperikääryn tyttöin
+puolelle nakkaamaan (jotka istuivat toisella puolen pirttiä) niin siitä
+jo toruivat ja sanoivat että "kun ei milloinkaan malteta olla
+ihmisiksi".
+
+Aika melu alkoikin pirtistä kuulua, semmoinen jyryäminen, että piika
+Tiinan täytyi kesken kiireensäkin juosta heitä asettamaan.
+
+"Oletteko vähemmällä täällä. Kuka se on tuon toolinkin kaatanut...?
+Nostatko kauniisti pystyyn... Niin, ja olkaa nyt siivolla, eli jos minä
+käyn isännälle sanomassa, niin se on teille vihassa," kielteli hän
+kiivaasti poikia.
+
+Pojat asettuivat vähän, vaan kun näkivät Tiinan navettaan menevän,
+alkoivat he pian jatkaa entistä menoansa. Parvettain alkoi väkeä
+kinkeritaloon tulvailla. Kaikki joutomiehet Perukalta olivat kokouneet
+yhteen joukkoon, jossa Tuomas ja Erkkikin näkyi olevan. Puhuttiin siinä
+ja kiisteltiin milloin mistäkin asiasta,--erittäinkin naima-asioista,
+joita Perukalla niinkuin muuallakin maailmassa tapahtui, vaikka vähän
+harvempaan. Heinolan Mikkoa ja Syrjälän Elliä oli viime pyhänä
+kuulutettu, sen tiesivät kaikki ja sitä he nyt aprikoivat, että kuka
+heistä häihin pääseepi. Varmaksi ei vielä kukaan heistä häihin
+pääsyänsä tiennyt, vaan toivossa sanoivat jotkut olevansa. Toiset
+sitävastoin, joilla ei toivoakaan ollut, lohduttelivat itseänsä sillä,
+että tarvitaanhan häissä kuokkavieraitakin. Näin keskusteltuaan
+joutuivat he kinkeritaloon ja menivät sisälle.
+
+Vähän ajan kuluttua tuli Kumpulan Eerokin heidän joukkoonsa ja pian oli
+taas keskustelu poikain kesken ylimmillänsä.
+
+"No milloin niitä häitä sinusta poika poloisesta saadaan?" kysyi
+Kumpulan Eero Erkiltä.
+
+"Ei kai ennen kuin morsiammen saan", vastasi Erkki.
+
+"Eikö ne kaupat sitten vielä valmiit olekaan?"
+
+"Mitkä kaupat?"
+
+"Ne naimiskaupat ... sinun ja Ketolan Annareetan välillä", selitti
+Eero.
+
+"Ole joutavia..."
+
+"Ei se mitään joutavia ole ... vaan mitä tuosta noin salaat, tosihan se
+kumminkin on."
+
+"Eikö mitä" intti vain Erkki, vaikka silmänsä sanoivat vallan toista.
+
+"Mutta tiedättekö, minkälaisia uutisia minä eilen kylässä käydessäni
+kuulin?" kysyi nyt Tuomas toisilta.
+
+"Minkälaisia sitten?"
+
+"Semmoisia, että Hikliini kuuluu puuhaavan naimaan", selitti Tuomas.
+
+"Naimaan! Tuo vanha ukon kolla!" ihmestyivät kaikki.
+
+"Aivan niin. Eilen kuuluu käyneen tahtomassa Hentilän Paakkaa
+puhemieheksensä."
+
+"Kukas morsian sitten on?"
+
+"Eipä kovin kaukainen.--Ketolan emäntä."
+
+"Ketolan emäntä! Onko kummempata ennen kuultu", sanoi Eero kummissaan.
+
+"Lieneekö tuossa kumminkaan perää", epäili Erkki.
+
+"En tiedä, vaan niin puhutaan", sanoi vain Tuomas.
+
+"Etpähän ole sitä minulle ennen sanonut."
+
+"Enhän ole sitä itsekään tiennyt. Vasta eilen aamulla kun Hentilän
+mökillä kävin, sain sen kuulla, enkä sitten illalla muistanut siitä
+mitään puhua, kun oli siinä muita hommia", selitti Tuomas.
+
+"Saat olla varuillasi, Erkki, minä luulen, ettei nuo huhut ole aivan
+perättömiä. Sitä paitsi ei ole mikään kumma, jos Hikliini on pahana
+veikkona sinun ja Annareetan välillä", sanoi Eero.
+
+"Ei ole tarvis peljätä."
+
+"Jottako on välinne niin lujat?"
+
+"Eihän meillä mitään välejä ole."
+
+"Äläpäs nyt ole niin tietämätönnä. Tuumat teillä kumminkin on sinnepäin
+olleet", sanoi Eero päättävästi, eikä Erkilläkään ollut enään mitään
+sitä vastaan sanomista.
+
+Samassa ajoi pappi kartanolle lukkarin kanssa ja avoin päin riensi
+Syrjälän isäntä heitä vastaanottamaan.
+
+"Hyvää päivää!" toivottivat molemmat ja pistivät isännälle kättä, ensin
+pappi ja sitten lukkari.
+
+Isäntä vastasi hyvänpäivän, sanoi heitä tervetulleiksi ja sitten
+menivät he sisälle.
+
+Pian joutui pirtissä olijatkin kartanolle ja alkoivat ihailla
+kirkkoherran komeoita ajopelejä ja vieläkin komeampaa hevosta, joka
+korskuen kirkkoherran reen edessä seisoi. "On se sentään potra poika
+tuo meidän kirkkoherra, kun tuommoisilla kojeilla kulkee.--Tuskin
+lienee kuvernöörilläkään parempata rekiä--ja hevosta sitten! On ylpeä
+ja komea kuin riikinkukko!" ihmetteli Heikkilän Vilho, torpan isäntä.
+
+"Niin, kylläkai se komea on, vaan vihanen ja paha sydäminen kuin
+saakeli", sanoi Erkki.
+
+"Mutta hyvä juoksia. Sillä on saatu viisisataa palkintoakin.--Semmoista
+rahaa ei juoksekaan joka miehen koni", kiitti Tuomas.
+
+"Silleen. Vai on tämä sellainen syökäri", ihmetteli Vilho.
+
+"Onhan se ... mutta Kujasen isännälle tämä teki sievät puksut--ettekö
+ole sitä kuulleet?"
+
+"En. Minkälaiset sitten?"
+
+"Niin", alkoi Tuomas selittää, "niin, tämä orit on alkujaan Kujasen
+isännän kasvattama, Korpikylästä oli hän sen varsana ostanut. Kujanen
+kun näki tästä hevosen tulevan, niin eipäs muuta kuin alkoi opettaa
+tätä juoksijaksi ja pian tästä se tulikin... Ankaran hyvä hevosmies se
+Kujanen ... olipa hän jo kerran ajanut pikku palkinnonkin tällä.--Mutta
+pian ne hevosonnet kumminkin loppui, vaikka Kujanen luuli niitten vasta
+alkaneen,--siinä toivossa hän ainakin kaupunkiin lähti, jossa oli isot
+kilpa-ajot. Mutta koetusajossa juoksi tämä jo niin huonosti, että
+hätähätää pääsi sisälle, kilpailevien joukkoon. Tuosta Kujanen suuttui
+ja möi muutamalle pohjolaiselle tämän viiteen sataan markkaan, ja
+huomenna kun pohjolainen tällä ajoi, sai hän ensimmäisen palkinnon:--
+viisi sataa--justiin saman verran, mitä se hänelle maksoi."
+
+"Ja pohjolainen sai oriin ilman."
+
+"No ihan pennittä."
+
+"Hullua miestä se Kujanen, mahtoi ajaa itse."
+
+"Ei se olis sille itselleen kumminkaan juossut, se oli niin siihen
+kyllästynyt, että oikein oli päälle täyttänyt."
+
+"Vai niin. Siltä pohjolaiseltako tämän provasti sitten osti?"
+
+"Siltä juuri."
+
+"Pitiköön paljonkin antaa?"
+
+"Tuhat markkaa."
+
+"No sillä lailla! Ilmankos rikastuvatkin sitten kaupoillaan, kun
+yksissä kaupoissa niin paljon voittavat", sanoi Vilho.
+
+"Eihän sitä kaupalla rikastuta, vaan voitolla", lisäsi siihen Tuomas ja
+lähti astelemaan pirttiä kohden. Kaikki muutkin tekivät samoin.
+
+Ihmisiä alkoi nyt tulvailla joka haaralta ja pian oli Syrjälän suuri
+pirtti niitä täpötäynnä. Itsekukin koki sijoitella itseänsä istumaan,
+mihin vain voi, mutta pian olivat istuimet täynnä, seisomaan täytyi
+viimeisten jäädä.
+
+Pian tuli pappi ja lukkarikin pirttiin, kumpaisellakin kirjoja kainalot
+täynnä. He laskivat kirjat pöydälle ja toimitus alkoi. Ensin veisattiin
+virsi ja sitten pidettiin rukoukset, johon kaikki otti hartaudella
+osaa, niin ainakin näytti. Sen perästä alkoi lasten luku.
+
+Tarpeetonta lienee minun ruveta kertomaan, miten se tapahtui, sillä
+jokainenhan toki lienee kinkereissä käynyt, sanonhan vain, että
+tarpeetonta oli Erkin ja Tuomaan pelko lukemisen suhteen, sillä lukea
+ei heidän tarvinnut. Viime vuotiset rippilapset vaan luetettiin, mutta
+kun Erkki ja Tuomas eivät kuuluneet heidän joukkoonsa, saivat he olla
+sillänsä.
+
+Kun toimitus alkoi olla lopussa, kysyi provasti, jos seurakuntalaisilla
+oli mitään muistuttamista seurakunnan siveellisyysasiain suhteen.
+
+Syrjälän isäntä nousi nyt seisalleen, kohautti hartioitaan, yski ja
+taasen kohautteli. Nähtävästi oli hänellä jotain sanottavaa.
+
+Erkki ja Tuomas vaalenivat ja tuskallisia liikkeitä alkoi ilmaantua
+muussakin kinkeriväessä.
+
+"Minä tuota," alkoi Syrjälän isäntä, "minä, tuota, pyytäisin saada
+huomauttaa herra provastia että ... että täällä lyödään korttia ja
+muutoinkin pidetään semmoista kristityille sopimatonta elämätä."
+Samalla katseli hän ympärilleen, luultavasti huomatakseen, mitä muut
+ihmiset hänen puheestaan pitivät.
+
+"Voitteko myös nimittää minulle, kutka henkilöt olisivat tuohon
+paheeseen osallisia?" kysyi provasti maltillisesti.
+
+"Kyllä--kyllä kai minä voin... Nuothan ne tukkipojat... Erkki ja
+Tuomas..." soperoitsi Syrjälän isäntä ja oli nähtävästi pahoissaan
+siitä, kun hänen puheensa ei käynytkään niin hyvin, kuin hän alussa oli
+luullut. Samalla kuin hän puheensa lopetti, viittasi hän kädellään
+poikia, jotka peloissaan seisoivat vähän taaempana muista.
+
+Provasti kutsui nyt pojat eteensä ja alkoi heitä nuhdella
+sopimattomasta käytöksestään, jota nuhtelemista pojat alla päin
+kuuntelivat.
+
+"Kylläpä se on surkeata," alotti provasti, "että tämmöisiä pimeyden
+töitä täytyy kuulla kristillisessä seurakunnassa tapahtuvan. Ettekö te
+vähääkään ajattele, kuinka kauheata ja rikoksellista sellainen työ on?
+vai luuletteko te, ettei se olekaan synti Jumalan edessä? Minä kyllä
+ymmärrän, että nuorison kaipaava henki vaatii jotain iloa, jotain
+huvitusta, mutta samalla myös surkeudella huomaan, että semmoiset ilot,
+semmoiset huvitukset, jotka korttipöydän ääressä saadaan, ovat kotoisin
+väärästä lähteestä. Parantakaa siis elämänne ennenkuin se myöhäistä on
+ja hakekaa huvituksenne jostain muualta, esim. kirjallisuudesta, sillä
+kirjallisuudessa, olipa se mistä nimestä ja laadusta hyvänsä, on aina
+jotain hyödyttäväistä, jotain opettavaista. Kirjallisuudesta, jota ei
+toki enään meidän aikanamme puutu, vuotaa nuorison sydämihin elävä
+henki ja herättää hänen itsetajuntansa, samalla myöskin opettaa, mitä
+hän on velkaa Jumalalle, yhteiskunnalle ja isänmaalle. Siispä varoitan
+teitä heittämään pois entisen paheellisen elämänne ja samalla kehoitan
+myös valitsemaan itsellenne toisenlaisen ajanvieton, nimittäin kirjojen
+lukemisen. Meidän seurakunnalla on lainasto, josta vähäistä maksua
+vastaan voipi saada lainaksi huvittavia kirjoja. Lainatkaa siis niitä
+ja lukekaa niitä, niin kyllä pian tulette huomaamaan, kuinka kerrassaan
+toisenlaista ajanviettoa tarjoo kirjallisuus kuin korttipöytä. Siihen
+Jumala suokoon teille voimia!" Niin puhui hengen mies.
+
+Kaikki kuuntelivat hartaudella provastin sanoja ja useampi toki
+tunnusti hänen oikeassa olevan.
+
+Sitten kysyi provasti, jos seurakuntalaisilla oli vielä jotain
+muistutettavaa, vaan kun ei enään kenelläkään ollut mitään, lopetettiin
+toimitus ja kinkeriväki alkoi lähteä itsekukin kotihinsa. Pian olikin
+pirtti heistä putipuhtaana.
+
+"Noo, mitäs sinne kinkereihin kuuluu?" kysyi Heikkilän emäntä pojilta,
+kun he pääsivät sisälle.
+
+"Eipä niin erityisiä," sanoi Erkki, vaan Tuomas ei puhunut mitään,
+alkoihan vain sanatonna heitellä vaatteita päältänsä pois.
+
+"Tuskin lienette osanneet ollenkaan lukea?" pilkkaeli emäntä,
+
+"Eihän siellä lukea tarvinnutkaan, ja jos olisi tarvinnutkin, niin
+olisimme me sen verran osanneet," puolusteli Erkki.
+
+"Eikö teitä sitten luetettukaan?"
+
+"Ei."
+
+Sen enempää ei emäntä kysellyt, vaan alkoi laitella ruokaa pöydälle.
+Samassa tuli isäntä Vilhokin kotia, hän oli viipynyt vähän jälemmäs
+kinkeritalossa kuin pojat. Heti kun hän pääsi sisälle, porahti hän:
+
+"Noo pojat, eikös korvanne ole kuumana kirkkoherran löylyytyksestä, vai
+pidittekö niitä sen aikaa tukossa?"
+
+"Ei pidetty tukossa, eikä nuo tunnu olevan kuumempana kuin ennenkään,"
+vastasi Erkki.
+
+"No eipä uskos sitä Syrjäläistäkään niin kovaksi ukoksi kuin se on,--
+ja samalla niin hävyttömäksi, että viitsi tuommoisista asioista
+provastille puhua," ihmetteli Vilho.
+
+"Ei se tee mitään, eipä tuosta tullut sen enempätä."
+
+"Niin, mutta olihan tuo niin ilkeä kun kaikkein kuullen..."
+
+"Mitä. Kaipasko Syrjäläinen provastille poikain päälle siittä kortin
+lyönnistä?" kysyi emäntä, keskeyttäen isännän puheen.
+
+"No ilmankos."
+
+"Niin, enkö minä jo teille viimein sanonut, kun läikytitte tuossa, vaan
+te ette olleet sitä kuulevinannekaan", sanoi emäntä pojille.
+
+"No ei se mitään.--Läpipä tuosta päästiin ja komeastipa päästiinkin,"
+lohdutteli vaan Erkki.
+
+"Mutta eiköhän se provastinkin neuvo olisi sentään seurattava, vaan
+mitä sinä luulet?" kysyi Tuomas Erkiltä, kun olivat jääneet
+kahdenkesken.
+
+"Mikä neuvo sitten?"
+
+"Se, että hankkisimme lainastosta kirjoja ja lukisimme niitä,--niissä
+kuuluu olevan paljon hupaista lukemista."
+
+"Mitä!--Aivotko ruveta 'kerettiläiseksi'?"
+
+"Eihän sitä siltä tarvitse 'kerettiläiseksi' ruveta, jos kirjoja
+lukeepi. Niissä on vain semmoista hauskaa lukemista ja maantiedettä,"
+selitti Tuomas.
+
+"Oletko sinä lukenut niitä kirjoja?"
+
+"Olen minä moniaita, silloin kun olin lukkarilla asiapoikana."
+
+"No mitä niissä näkyi?"
+
+"Ainahan niissä oli kaikenlaista, vaan en minä heitä enään oikein
+muista, kun siitä on niin kauvan aikaa--mutta lystejä ne olivat; oikein
+naurettavia."
+
+"Vai niin. Eipä taitas sitten hulluinta olla, vaan minä olen niin
+kankea lukemaan, etteihän siitä taida mitään eheätä tulla," esteli
+Erkki.
+
+"No en minäkään paraimpia ole, vaan siinähän sitä oppisi."
+
+"Saattaspa tuo niinkin olla," myönsi Erkkikin ja silleen se sitten
+sillä kertaa jäikin, vaan Tuomaan sydämessä oli tämä uusi ajatus saanut
+sijansa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Iltapäivällä lähti Erkki ja Tuomas kylään Hentilän mökille ja siellä he
+varmemmasti saivat kuulla Hikliinin naimapuuhista. Aivan Paakan omasta
+suusta he kuulivat, että Hikliini on puhemiehekseen Pakkaa hakenut ja
+nuo kuulumiset eivät Erkille mitään iloisia olleet, vaikka ei hän siitä
+muille mitään puhunut.
+
+"No kaikkia! Mitä hän enää vaimolla tekee, hautaan menevä ukon kolla",
+ihmetteli silloin Tuomas.
+
+"En tiedä--mutta todet sillä puuhat on,--eikähän tuo eilisen teeren
+lapsia ole enään Ketolan emäntäkään" sanoi Paakka.
+
+"Eipä kyllä,--mutta luulempa tietäväni todelliset syyt Hikliinin
+mietteille", sanoi Tuomas.
+
+"Minkälaiset? Annapas kuulla."
+
+"Ettekös tiedä, että Hikliini on Ketolasta saada nätin summan:
+kaksisataa viisikolmatta markkaa?"
+
+"Tiedänpä kyllä, mutta mitä se tähän kuuluisi?"
+
+"Kuulunpa niinkin. Semmoinen raha on tänä aikana vähän lujassa, ja jos
+ei Ketolan emäntä Hikliiniä ottaisi, panisi Hikliini heti velkakirjan
+kuvernööriin ja sillä tavoin häviäisi koko Ketolan talo, ei se niin
+erittäin rikas ole", selitti Tuomas.
+
+"Jokohan sillä semmoiset mietteet olisi."
+
+"On varmaan.--Sitä valttia se Hikliini nyt koittaa, vaan muutoin,
+luuletko hänen siellä onnistuvan?"
+
+"Kyllä minä vähän niin arvelen, vaan eihän sitä nyt vissiin tiedä,--
+vaan koitettuaanhan tuon näkee", tuumi Paakka, vähän ylpeänä
+puhemies-toimestansa.
+
+Tuskin oli Paakka kerjennyt puheensa lopettaa, kun Hikliini astui
+sisään. Hän oli puettu pyhävaatteisiinsa ja selvästi näkyi, että
+jotakin tärkeätä asiata varten oli hän nyt matkalla. Heti kun hän pääsi
+sisälle ja huomasi pojat, meni hän Paakan tykö, supisi jotain hiljaa
+hänen korvaansa, ja sitten lähtivät he molemmat toiseen huoneesen,
+pojat vaan jäivät pirttiin.
+
+"Siinä se nyt oli", sanoi Tuomas. "Se sulhasmies", lisäsi Erkki ja
+vähän väkistenkin naurahtivat he tuolla omituisella sulhasmiehellä.
+
+Pian tuli Paakka kartanolle, hänkin puettuna pyhävaatteisiinsa. Suoraan
+meni hän talliin, toi sieltä hevosen ja alkoi valjastaa sitä kartanolla
+olevan, korkealaitaisen kirkkoreen eteen.
+
+Pojatkin menivät ulos.
+
+"No nytkö sitä lähetään?" kysyi Erkki Paakalta.
+
+"Niin on hieno meininki", vastasi Paakka ja pyörähti ylpeästi
+kantapäillään. Sitten meni hän sisälle, vaan palasi vähän päästä
+takaisin Hikliinin kanssa. He hyppäsivät molemmin rekeen ja alkoivat
+ajaa Ketolaa kohti.
+
+"Onnea matkalle!" huusivat pojat heidän jälkeensä.
+
+"Kiitoksia", vastasi Paakka, vaan Hikliini ei puhunut mitään, ja niin
+he menivät.
+
+Pojatkin lähtivät kortteeriinsa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Hiljaisuus vallitsi Ketolan suuressa pirtissä. Pöydän takana istui
+Ketolan ijäkäs emäntä kutoen kuelmatansa ja karsinakkunan ääressä hänen
+tyttärensä Annareeta. Renkit olivat menneet metsään ja piikat oli
+navetassa iltatöillä.
+
+"Mitä me nyt teemme tämän talon kanssa, sillä silminnähtävä on, ettemme
+voi tätä oikealla tavalla hoitaa, sitten isäs kuoleman olemme menneet
+taaksepäin aika vauhtia?" kysyi emäntä Annareetalta ja laski
+sukankudelmansa pöydälle.
+
+"Enkai minä ymmärrä--olisko tuo paras että myötäisiin", arveli
+Annareeta.
+
+"Mihinkäs sitten itse joutuisimme?"
+
+"Mentäisiin johonkin huonemieheksi", esitteli Annareeta.
+
+"Ei ole hääviä sekään huonemiehen elämä, parempi se sittenkin oma koto
+olisi, kunhan tässä jollain lailla elettäisiin", esitteli emäntä.
+
+"Mutta jos velkamiehet panisivat saaliitaan hakemukseen, mistäs sitten
+heille rahat koppaisimme?"
+
+"Eipä meillä hyvin suuria velkoja ole muille kuin Hikliinille, ja
+tokiko tuo se niin ahtaalle panee."
+
+"Mieluummin soisin, että se velka olisi jollekin toiselle, sillä eipä
+tiedä mitä sen mielessä pyörii.--Olisi käytävä sen Hikliinin tykönä."
+
+"Olenhan minäkin sitä ajatellut.--Pitäisikö hänessä lähteä huomenna
+käymään."
+
+"Niin ja pyytää häntä odottamaan tulevaan syksyyn, ehkäpä me jo sitten
+voisimme hänelle jonkun osan siitä maksaa... Mutta ketäs nyt tulee,
+koska kulkusten helinä kuuluu kartanolta", kysyi Annareeta ja
+jouduttausi akkunasta tulioita katsomaan; emäntä myös seurasi hänen
+esimerkkiänsä. "No kaikkia! Hentilän Paakka ja Hikliini,--mitähän ne
+nyt tänne tulevat", ihmetteli Annareeta.
+
+"Kylläkin.--Mitähän niillä meille olisi asiata", arveli emäntäkin, vaan
+jouduttausi kumminkin ottamaan vieraita vastaan ja toimittamaan heitä
+toiseen hnoneesen, ennenkuin pirttiin ennättäisivät tulla.
+
+No niin. Vieraat toivottivat hyvää iltaa ja menivät emännän
+johdattamina kamariin.
+
+Pian alkoikin emäntä puuhata kahvipannun kanssa, joka tänä päivänä oli
+jo kuudes kerta, sillä Ketolan emäntä oli ahkera kahvimummo. Vierailla
+sitä vastoin oli kamarissa omat tuumansa.
+
+"Kuulehan Paakka.--Ota sinä nyt huostaasi tämä koko asia--sinun
+velvollisuutesihan se oikeastaan onkin--ja koita toimittaa se oikein
+hyvästi,--kyllä minä sitten sinua muistan... Älähän kuitenkaan kovin
+rohkeasti alota ... noin kaukaa vain ... ymmärräthän..." tuumi
+Hikliini.
+
+"Kyllä ymmärrän,--mutta jos ei se taivu, niin puhunko minä siitä
+velasta ... tuota ... että sinä panet sen hakemukseen?" kyseli
+puhemies.
+
+"Niin no, jos se ei taivu--vaan kyllä se siitä taipuukin kunhan oikein
+asian ajat--niin saatanhan minäkin sitten siitä puhua."
+
+"Kyllä kyllä ... mutta nyt hiljaan ... jo tulee emäntä", ja he istuivat
+kiireesti tuoleille, pelon ja toivon välillä.
+
+Ovi aukesi ja nokinen kahvipannu kädessä astui emäntä sisälle. Hän
+asetti pannun pöydälle, otti avaimen vyöllään olevasta avainnipusta,
+meni erään kaapin tykö, jonka ovea hän aukaisi ja otti esille kolme
+kahvekuppiparia, jotka sitten asetti rinnakkain pöydälle.
+
+"No niin se tuo emäntä liikkuu vielä kuin nuoret tytöt, yhtä ripeästi
+ja hilpeästi kuin ennenkin," Paakka sanoi.
+
+"No eihän tuota toki niinkuin ennen ... toisenlaista se toki ennen
+liikunta oli, vaikka enhän tuota perin vanha ole nytkään," puheli
+emäntä ja laski kahvia kuppeihin. "Ottakaapas kahvia," kehoitti hän
+sitten.
+
+"Kiitoksia, mutta joko emäntä on nyt kuinka vanha?" kysyi Paakka.
+
+"Huomenna on minun syntymäpäiväni, jolloin täytän 50 vuotta," selitti
+emäntä.
+
+"Ohoh, ompas sitä jo ikää! mutta niin vanhaksi ei teitä ainakaan luule
+--olette vielä yhtä kaunis ja verevä kuin kolmenkymmenen vuoden
+vanhat... Eikö totta, Hikliini?"
+
+"Niin--no--jo--oh--tuota--kyllä se on totta," myönteli Hikliini.
+
+"No--oh, älkäähän nyt kuitenkaan pilkatko, vanhemmaltahan minä nyt
+sentään totta puhuin näytän," puheli muka emäntä, vaikka jo itsekin
+alkoi uskoa, että hän oli yhtä ketterä ja pulska kuin kolmenkymmenen
+vuoden vanhatkin.
+
+"Ei, ei se ole mitään pilkkaa, minä puhuin ihan todella ja mietin--
+tuota toisakseen--että kyllä te vielä yhden miehen vanhattaisitte,"
+sanoi Paakka.
+
+"Jokohan--ha, ha, ha," nauroi emäntä.
+
+"No ihan leikittä--ja mitä sanoisitte jos rupeaisin teille miestä
+toimittamaan.--Totta puhuen olenkin juuri sillä asialla?" sai Paakka
+alkaneeksi.
+
+"Vähät sanomisetkai siinä olisi--ha, ha, ha."
+
+"No niinpä kyllä.--Toden totta on se, että teidän talonne ei tule
+isännättä aikaan, sen itsekin ymmärtänette.--Siksipä lähdimmekin tänne
+Hikliinin kanssa, että jos--tuota--sopisi, niin tehtäisiin tässä
+naimiskaupat.--Mitä sanotte emäntä siihen?"
+
+Kappaleesen aikaan ei emäntä vastannut mitään ja selvästi näkyi, että
+kova sisällinen taistelu liikkui hänen sisällisessä ihmisessään.
+Kuitenkin, ettei kovin loukkaisi tuota odottamatonta kosiomiestään,
+vastasi hän suopeasti:
+
+"Mitäpä minusta enään lienee kenellekään, kun olen jo näin vanha ja
+ilman sitä, en enään koskaan naimisiin mene. Tyttäreni sitä vastoin
+ottakoon miehen, jos niin haluaa ja mieleisensä löytää." Niine
+sanoinensa meni hän ulos, heittäen kosiomiehensä kahdenkesken.
+
+Molemmat, niin sulhanen kuin puhemieskin, olivat kuin puusta
+pudonneita.--Tuommoista he eivät olleet odottaneet.
+
+"Mitä me nyt teemme? kuulitkai sinäkin, että saimme rukkaset," kysyi
+vihdoin Paakka.
+
+"Ei mitään ... lähdemme pois," sanoi Hikliini, vihasta punoittavin
+silmin.
+
+"Mutta jos koettaisimme vielä kerran,"
+
+"Mitä turhia! Lähtään pois."
+
+"Vaan entäs se velkakirja ... puhutaanko siittä mitään?"
+
+"Antaa vaan olla ... kyllä minä siitä huolen pidän." Viimeisiä sanoja
+sanoessaan oli Hikliini jo porstuassa.
+
+Mikäpä siinä puhemiehelläkään auttoi muukuin lähteminen, mutta pahasti
+kirventeli hänen sydäntänsä silloin... Se oli ensimmäinen kerta, kun
+hänen toimensa niin huonosti onnistui.
+
+Kartanolle päästyään hyppäsivät he rekeensä ja ajoivat pois, mutta
+kävivät he toisenkin kerran vielä talossa.
+
+Hikliini toimitti velkakirjan kuvernöörin, eikä kauan kulunut ennenkuin
+huutokauppa toimitettiin Ketolan talossa, myötiin puti puhtaaksi.
+Hikliini kuleksi silloin talossa, kuin ruhtinas, eikä näyttänyt olevan
+köyhä eikä kipeä. Paakka kuiskutteli Ketolan emännälle:
+
+"Eikö olisi ollut parempi ottaa mies, kuin menettää kaikki?"
+
+Kyynel silmin seisoi emäntä ja katseli taloutensa häviötä. Hänen
+halpaset, vaan rakkaaksi tulleet kapineensa, jotka oli hiellä ja väellä
+ansaituita, joutuivat yksi yhdelle toinen toiselle ja hänellä ei ollut
+sanan valtaa.
+
+"Ei lintuakaan elävänä höyhennetä, vaan on muutamilla ihmisillä sydäntä
+riistää toiselta kaikki ja jättää noin kituva henki jälelle. Teilläkin
+näyttää olevan hyvä mieli, kun minulle näin kävi. Vaan ei pidä toisen
+vahingolle iloita."
+
+Paakka aivan kuin säpsähti, koski niin hänen omaantuntoonsa emännän
+vähäiset sanat. Hän oli todellakin toivonut tätä tapahtuvaksi Ketolan
+emännälle, oli yllytellytkin Hikliiniä.
+
+"Kuule Hikliini, emäntä on hyvin pahoillaan", sanoi Paakka.
+
+"Onko, se on hyvä. Vai on?" ja hän nauroi oikein sydämmestään ja koetti
+vielä enemmänkin.
+
+Paakkaa värisytti oikein. Tuntui kuin itse paholainen olisi hahattanut.
+Sen tähden hän lähti pois kiireimmittäin, katumoissaan ja miettien
+miten pahan tekonsa palkitsisi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Muutamia vuosia oli kulunut. Ketolan emäntä oli ruojilla ja Annareeta
+palveluksessa. Mutta Rimalan Erkki oli saanut mökin paikan, johon
+rakensi sievän rakennuksen ja raivasi peltomaata melkoisen alan. Niin
+sievään ja helposti se ei olisi käynyt, jollei Paakka olisi hänellä
+apuna ollut. Paakkapa se hommasikin enemmän kuin Erkki itse hyvällä
+innollaankaan ennätti.
+
+Ja niin tuli muuan kevät ja kesä. Kauniina ja lupaavana rehoitti
+ruislaiho Erkkilän mökin vainiolla, ja muuan sarka ohraa. Harmajana
+paistoi tuolla palanen maata, vaan se oli hyvin muokattu ja saattoi
+odottaa siitä useampia tynnöriä potaattia. Lehmän kanttura ammoi mökin
+ympärillä. Ei se ammonut velkaista hintaansa,--velkana se oli: Paakka
+lainannut siihen rahat sillä ehdolla, että saa Erkki maksaa sitten kun
+jaksaa--vaan ammoi lehmä, niin ainakin Erkistä tuntui, ikävöidessään
+emäntää.
+
+"Niin, niin!" tuumikin sille Erkki kun hänen työskennellessään pellolla
+lehmä tuli aidan taakse ammomaan ja ammoi kuin ei olisi sillä muuta
+ollut tehtävääkään. "Ikävähän se sinullakin on, vaan pian se tulee."
+
+Juhannus tuli. Ja silloin kerääntyi Perukan nuoriso Erkkilän mökille
+häitä tanssimaan. Vähien varain mukaan vieraita kestittiin, vaan
+hyvällä sydämmellä tarjottu otetaan hyvällä vastaankin.
+
+Patalan Pekka istui pöydän takana rahin nenällä ja pimputteli viulunsa
+kieliä.
+
+"No annapas nyt Pekka tulla!" sanoi Erkki.
+
+Pekka pimputteli kieliä, väänteli nastoja eikä siitä tahtonut tulla
+valmista. Levottomammin kuin koskaan ennen odottelivat pojat ja tytöt
+valmista, vaan hitaammin valmistui Pekankin viulu viritykseensä kuin
+ennen. Hänelle ei näyttänyt kelpaavan tappi millään syrjällä, piti
+vääntää edestakaisin. Sormillaan rumputteli ja rokalla vakuudeksi
+väliin koitteli. Kyllä teki tarkkaa nyt.
+
+Mutta kun hän vihdoin pääsi alulle lähtikin sitä: sieltä tuli uusi
+peli, ei koskaan ennen kuultu ja sitä tuli pitkään.
+
+"Mistä se Pekka noin sievän pelin on oppinut?" kysyivät kaikki.
+
+"Vai oppinut, itse sen tein. Sommittelin sen näitä häitä varten".
+
+Niin Pekkakin toi tuotavansa, antoi sitä mitä hänellä oli antaa nuoren
+parin iloksi. Hyvä sydäminen mies, niin kuin muutkin perukkalaiset. Ja
+hyviähän ne itse asiassa ovat kaikki ihmiset maailmassa, vaikkakin
+jotku eksyvät hyvyyden tieltä, toiset enemmän toiset vähemmän, ja
+taitaahan siitä itsekukin joskus horjahtaa.
+
+Hyviksi Erkki ja Annareeta kaikkia ajattelivat, eikä heillä ollut
+kanimieltä vähintäkään Hikliiniä kohtaan. Ilo mielin liikkui Ketolan
+entinen emäntä, entinen ruotilainen vaan nyt onnellinen äiti tyttärensä
+kodissa, liikkui kun kolmen kymmenvuotinen, vaikka olikin
+viidenviidettä.
+
+Niin oli Perukalle kasvannut talo lisää, pieni varoiltaan, vaan suuri
+onnellisuudeltaan. Semmoinenhan se onkin hyvä talo ja semmoisia oli
+Perukalla paljo.
+
+Ja semmoisen talon laittoi pian Erkin jälkeen Pikkarisen Tuomaskin.
+Hänestä oli sitä paitse tullut ahkera lukumies, sillä kirkkoherran
+neuvo oli hänessä tepsinyt. Ja hän alkoi puuhata Perukalle kirjastoa.
+Kauan hän siinä puuhassa oli, ennenkuin siitä mitään tuli, vaan tuli
+siitä kuitenkin lopuksi se, että sai kuin saikin toimeen pienen
+kirjaston.
+
+Mutta Hikliini kulki yhä ja kaupusteli pieniä tavaroita, kärkkäämmäksi
+vain yhä rahalle käyden. Ja kerran hän puotti pienen summan ja suru vei
+hänet hautaan.
+
+
+
+
+
+SELMAN HÄÄPÄIVÄNÄ.
+
+Kirjoitti Emil Vainio.
+
+
+Kummallinen tämän maailman meno kuitenkin on. Nurin puolisesti on
+minunkin käynyt. Se mistä kuusi vuotta sitten vannoin, on jo viisi
+vuotta ollut selvästi muistuttamassa minua väärän valan teosta.
+
+En ollenkaan ole mustasukkainen, se on varma. En ainakaan enää. Vaan
+kuitenkin haluttaa minua tänä hänen hääiltanaan istua yksinäni ja
+muistella aikaa noin kuusi vuotta takaperin, aikaa jona me olimme
+hellissä suhteissa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Laillisen muodon meidän ystävyytemme sai luistinradalla, vaan minä olin
+silloin jo vuoden ajan melkein joka päivä tullut hänen kanssaan
+vastakkain. Hän katsoi suoraan alas vastaani tullessaan, vaan aivan
+viime hetkellä, juuri ohi mennessä, hän kuitenkin loi arastelevan
+silmäyksen minuun, jolloin minun, joka siihen asti olin häneen
+katsonut, täytyi katsoa toisaalle. Sama tapahtui joka kerta, ja aina
+jätti se jälkeensä reippaan, tyydyttävän tunteen.
+
+Lueskelin siihen aikaan ahkerasti romaaneja ja runoja. Luin
+ensilemmestä, ikuisesta rakkaudesta ja taivaasta maan päällä. Ne
+vaikuttivat minuun hämärää kaipuuta ja puutetta. Kadehdin, etten itse
+ollut joku jalo romaanin sankari, ettei povelleni painanut kukaan hento
+nainen pienoista päätään.
+
+Hän, tuo outo nainen, oli se, jonka useammin satuin näkemään.
+Mielikuvituksissani tein hänestä ihanteen itselleni. Kauniisti ja
+sipsottavasti tuli hän aina vastaani, "taivaallisuutta" oli hänen
+katseessansa ja ylevästi kohotettu oli hänen päänsä. Ja minä aloin
+sovittaa häntä kaikkien romaanisankaritarten sijalle.
+
+Olin päättänyt pyrkiä hänen tuttavuuteensa, ja uneksuin aikaa, jolloin
+hänet oikein tuntisin, saattaisin kohteliaasti kohottaa lakkiani,
+lähteä kanssaan kävelylle ja viedä hänet joskus vaikka teaatteriin.
+Kauvan esti lapsellinen ujous pääsemästä niin pitkälle, mutta nyt kun
+huomasin hänen käyvän luistelemassa, tuntui kuin tahtoisi tuon
+salaperäisen halun jumalatar minua auttaa. Sinä talvena olinkin
+erittäin innostunut luistin urheiluun.
+
+Tiesin vallan hyvin, että kohteliaitten herrain pitää, kun naiset
+luistinradalla sattuvat kaatumaan, heti rientää heidän avukseen, tehdä
+nöyrä kumarrus, esittää itsensä ja sitten luistella heidän kanssaan.
+Tällaisen tapauksen varaan heitin minä kaiken toivoni.
+
+Päiviä kului, ennen kun sain siihen tilaisuutta. Olin kyllä pari kertaa
+nähnyt hänen kaatuvan, vaan en sittenkään rohjennut mennä auttamaan.
+Tyytymättömänä läksin aina radalta, päättäen vasta kerralla olla
+rohkeampi, ja uudella toivolla sinne seuraavana päivänä saavuin.
+
+Kerran samanlaisessa tapauksessa tein pikaisen päätöksen. Potkaisime
+suoraan häntä kohti, josta sitten ei enää mitenkään voinut peräytyä.
+Vauhti oli kuin virta kosken niskassa, joka vie kohti pyörrettä ja
+josta ei enää pääse pois. Täytyi vaan mennä, tehdä kumarrukset ja muut.
+Kaikkia asiaan kuuluvia sääntöjä en kuitenkaan voinut muistaa, enkä
+rohjennutkaan. Esitteleminen tuntui peräti vaikealta ja jäikin sillä
+kertaa tekemättä. Mutta me luistelimme sentään hetken aikaa yhdessä.
+Puhelemaankin yritimme, vaikka siitä ei suuria tullut. En voinut löytää
+niin suloisia sanoja, että ne tällä kertaa olisivat kelvanneet. Pieni,
+kurkkuun tarttuva naurahdus ja kauniiksi koeteltu hymyily, siinä
+kaikki. Eikä hänkään osoittanut olevansa puhelahjalla varustettu
+ihminen.
+
+Sinä iltana menin minä erittäin riemukkaana ja rentona kotiin. Riuhdoin
+käsiäni sinne tänne, niin että luistimet helisivät, hyräilin reippaita
+säveliä ja yritin yksinäni puhelemaankin, jossa en kuitenkaan
+pitemmälle päässyt kuin: "no nyt..." Siihen se aina keskeytyi. Ja
+seuraavana yönä minä en saanut unta kuin vähäisen aamupuhteella. Tuntui
+melkein kuin yhä vieläkin luistelisin vierekkäin hänen kanssaan, hänen
+pieni, sievä kätösensä kädessäni.
+
+Tästä lähtien luistelimme hetkisen yhdessä joka kerta. Hän muuttui
+silmissäni yhä miellyttävämmäksi, kauniimmaksi. Koko luistinradalla ei
+ollut ketään hänen veroistaan. Se oli onnellista aikaa.
+
+Muuanna iltana uskalsin tarjoutua häntä kotiin saattamaan. Matkalla oli
+puhelumme niukanlaista, kuin oli vaikea löytää siksi paljon aihetta
+kuin matkalla olisi tarvittu. Kerroin teaatterissa viimeksi näytetyn
+kappaleen olevan oikein "lystin". Hän enimmäkseen vaan myönteli, nauroi
+kun minäkin koetin nauraa, pari kertaa teki sentään pienen
+kysymyksenkin. Tätä ujoutta pidin minä naisellisena kainoutena. Nyt
+tapahtui mitä vielä oli kohteliaan nuoren herran tehtävistä tekemättä.
+Esittelin itseni. Olin jo monta päivää kulettanut nimikorttia
+taskussani, vaan en ollut rohjennut sitä hänelle antaa. Nyt oli taas
+tehtävä ankara ryntäys ujoutta vastaan. Se tapahtui portilla erotessa,
+jälestä hyvästien.
+
+--Koska me nyt olemme näin, niin ehkä saan esitellä itseni, puhelin ja
+annoin kortin hänelle.
+
+--Kiitoksia, ehkä minäkin... Hänellä oli myös nimikortteja taskussaan,
+paperin sisälle käärittyinä. Kiitimme sitten ja kiireesti erosimme.
+
+Silloin jo tunsin olevani rakastunut, rakastunut niin kuin ainoastaan
+kahdeksantoista vuotias, koko joukon romaaneja lukenut nuorukainen
+rakastua saattaa. En silloin vielä tiennyt, saavuttaisinko
+vastarakkautta, mutta se epätietoisuus minua vaan kiihoitti.
+
+Luulin kuitenkin saavuttavani. Hän kyllä tarkasti karttoi kaikkia
+siihen suuntaan meneviä puheita, mutta minä pidin sitä hienoutena,
+kainoutena. Jok'ainoan hellän silmäyksen otaksuin sitä vakuuttavan.
+Rauhaton tunne rinnassa, ajattelin usein puheluamme sille suunnalle
+johdattaa, mutta aina vaan turhaan. Ei siitä tahtonut tulla mitään.
+
+Mutta päivä päivältä kiihdytti se mieltä. Ajatukseni eivät missään
+muualla pysyneet, vaan kimposivat aina hänen luokseen. Ne nukuttivat
+minut jonkinlaisen unen horrokseen, jossa teot tiedottomina seurasivat
+ajatuksia. Kun vakaalla aikomuksella lähdin vaikkapa vanhojen tätieni
+luokse, niin unehduin jollekin tietylle kadulle edestakaisin
+kävelemään, kadulle, missä mahdollisimmin saattaisi häntä nähdä. Tavata
+en silloin vielä alituiseen tahtonut, enkä kehdannutkaan, vaan minä
+olin tyydytetty kun jonkun matkan päästä saatoin edes vilaukselta nähdä
+hänet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana kevännä kävin usein Kaisaniemessä ja Kaivopuistossa
+romaaneja lukemassa. Istuin penkillä avonainen kirja kädessä ja katsoa
+tuijotin siihen. Kirjaa en kuitenkaan seurannut, katse ei kyennyt
+tarkkaamaan sanoja, se näki vaan rivit, jotka aivan kuin järven laineet
+mennä jollottivat toinen toisensa perässä. Toisinaan painui kirja
+polville, mutta katse yhä hapuili samaan suuntaan, kunnes kiintyi
+pieneen tuulen pesään koivun oksalla. Vaan jokainen pienempikin liike
+ja risahdus tahi ihmisääni irtauttivat sen luokseen. Kun kuului
+läheneviä askeleita, niin silmä oikein vaanimalla vaani tulijoita.
+Tuntui aivan kuin olisi tulijan pitänyt olla jonkin toisen kuin se
+olikaan ja sydän vavahteli pelon alaisesti. Vaan kun tunteakseen näki,
+niin oli kokonaan tyytymätön. Miksi se ei saattanut olla Selma?
+
+Sitten heitti katsauksen joka suunnalle, vaan kun ei ketään näkynyt,
+niin asettui jälleen lukuasentoon. Kun sattui kirjassa rakkauden
+tunnustus tahi joku seikkailu olemaan, niin vähän matkaa lukikin,
+kunnes ajatukset jälleen alkoivat harhailla ja muodostivat oman
+rakkauden tunnustuksensa.
+
+Keksin kysymyksiä, joihin myös hänen puolestaan vastasin, ja joihin
+taas itseni täytyi selvitys antaa, kaikki niin toimessani kuin olisi
+hän tosiaankin ollut läsnä.
+
+--Te aina kulette kirja kädessä, varmaankin Te hyvin paljo luette?
+kuvittelin hänen kysyvän.
+
+--Kyllä. Se onkin minun ainoa hauskuuteni maailmassa. Ettekös Te lue?
+
+Hänen annoin nyt vastata jotain epäröivää, hänellä ei muka ollut
+kirjoja, ja sitä paitsi väsyttää se kovin. Kyllä hän halusta kuuntelee
+kuin toinen lukee...
+
+Kun minä puolestani olin halukas ääneenkin lukemaan, sopi se erittäin
+hyvin, että minä luin ja hän kuunteli. Ja sitten minä olisin jotain
+sopivaa kohtaa lukiessani hellästi puristanut hänen kättään ja katsonut
+häntä silmiin...
+
+Vaan illan tullen tuli viileä, alkoi puistattaa, täytyi jättää
+haaveilut ja lähteä kotiin päin, tyytymättömänä ja samalla
+tyytyväisenä. Tyytymättömänä, kun ei saanut häntä nähdä, vaan
+tyytyväisenä siihen päätökseen, että ensi näkemässä sanon hänelle
+suoraan, mitä sydämeni syvimmässä pohjukassa piilee.
+
+Se ei kuitenkaan ollut helppoa. Äänellä, jonka värinää en voinut
+hallita, ja katse johonkin kaukaiseen taivaankohtaan tähdättynä,
+alustin keskustelun lemmestä. Kerroin viimeksi lukemani romaanin
+sisällyksestä. Hän kuunteli, toisinaan salaperäisesti kysyi: mitenkäs
+sitten kävi? Mutta suora kysymys jäi minulta tekemättä.
+
+Niin pitkälle kuitenkin pääsin, että ehdottelin seuraavaksi
+sunnuntaiksi kahdenkeskistä kävelyretkeä Eläintarhaan.
+
+--Mutta jos siellä on paljo tuttavia, vastasi hän ja katsoi alas,
+kerran kuitenkin luoden silmäyksensä minuun, josta sain rohkeutta.
+
+--Mitä me niistä välitämme! Ja saatammehan me mennä kauvemmaksi.
+
+Hän viivytti vastaustaan, ja oli kuin miettisi asiaa. Sitten levähytti
+hän pitkän päällystakkinsa lievettä vasemman puolisessa taskussa
+olevalla kädellään, ja hyvin vaatimattomasti katsoi taaskin minuun.
+
+--Lähdemmekö? Minulla ei tahtonut henkikään kulkea, vastausta
+odottaessani.
+
+--Kuinka varhain sitten lähtisimme? kysyi hän viimein.
+
+--Sopisiko kahdeksan aikana?
+
+--Kyllä.
+
+--Saanko olla portilla Teitä vastassa?
+
+--Kyllä, kiitoksia...
+
+Nyt minä läksin täysin tyytyväisenä, sillä olihan minulla mainio
+tilaisuus tehdä tuo suora tunnustus, joka mieltä painoi. Tulin saamaan
+varmuutta, tietämään josko elämäni on oleva ikuista kevättä tahi
+ikuista syksyä. En kuitenkaan hetkeäkään epäillyt sen olevan muuta kuin
+kevättä. Olin jo vakuutettu hänenkin rakastavan minua, koska hän, tuo
+kaino, ujosteleva lemmittyni oli suostunut lähtemään pitemmälle
+kahdenkeskiselle kävelymatkalle, etsimään yksinäisyyttä, jossa vapaasti
+saapi sydämet tyhjentää. Ei hän tekisi sitä, jos hän ei tuntisi samaa
+kuin minä.
+
+Ja niin kauas me sitten kävelimme, ettei kukaan meitä häirinnyt. Hän
+löysi nurmelta pienen kukan ja aikoi huudahtaa sen nimen, joka
+kuitenkin kuivui hänen huulilleen. Pidin sitä vain kainoutena.
+
+Osasin minä jo silloinkin olla vähän kavala. Nytkin olin olevinani
+tietämätön, ja kysyin tuon kukan nimeä. Vastaus ei ollut hevillä
+saatavissa, vaan monien hellien pyyntöjen perästä hän vihdoin arasti ja
+kainosti sanoi:--Lemmikki.
+
+Niin, lemmikkihän se oli, sen kyllä tiesin. Vaan kun hän sen nimen
+sanoi, koski se sydämeen. Veri kuumeni, sydän alkoi tykkiä kiivaammin.
+En voinut häntä edes silmiin katsoa. Hiljalleen vaan kuljimme,
+sanaakaan sen enempää sanomatta. Hän nyhtäsi käteensä päivänkakkaran,
+irroitti siitä lehden toisensa perästä ja luki: "jaa, ei ... jaa, ei!"
+"saa" tuli viimeiseksi. Turmeltumattoman nuorukaisen salaperäisellä
+aavistuksella tiesin, mikä hänellä oli mielessä, enkä voinut olla
+häneen katsomatta. Katsoin puhtaalla, ei, se ei riitä, autuaalla
+silmäyksellä ja tietämättäni tartuin hänen käteensä. Hän ei minuun
+katsonut, vaan suoraan alas, mutta kuitenkin puristi kättäni. Ja se oli
+kylliksi. Se oli kainon, puhtaan rakkauden vieno tunnustus, luulin
+silloin. Olinhan romaaneista lukenut tosirakkauden olevan juuri
+sellaista.
+
+Asetuimme istumaan kallion kupeelle, puiden siimekseen. Tässä minä nyt
+pääsin niin rohkeaksi, että suoraan kysyin häneltä. Sanoihin puettua
+vastausta en nytkään saanut, ainoastaan myöntäviä kädenpuristuksia ja
+helliä silmäyksiä uudestaan. Rakkaus ei sanoja tarvitsekaan.
+
+Silloin en vielä ollut ketään ihmistä suudellut, tiesin kuitenkin sen
+olevan pyhintä mitä rakkaudessa on. Sen olivat romaanit minulle
+opettaneet. Nyt, jonkin sisällisen halun johdosta kumarruin sitä
+tekemään. Hän ei ollenkaan estellyt, sulki vaan silmänsä, ja näytti
+olevan kuin tiedotonna. Hetki oli runollinen, taivaallinen. Oli kuin
+olisin nähnyt edessäni autuaitten maan, jonka yhdellä hyppäyksellä voin
+saavuttaa. Vaan sitä hyppäystä ottaissa tuli kuiva maallisuus
+häiritsemään. Silla huulien ollessa jo aivan yhtymäisillään, minä
+tottumattomuudessani kosketin hänen leveäsyrjäistä kesähattuaan, joka
+putosi. Me tästä huolimatta kyllä suutelimme, mutta minä hämmästyin,
+hän vähän huudahtikin. Ja sitten se oli niin noloa kun hän otti
+hattunsa ja sovitti sen päähänsä.
+
+Uusi yritys meni onnellisesti perille asti... Sitten hänkin alkoi käydä
+vapaammaksi. Ja kiihkoissani tein minä valoja, ikuisia uskollisuuden
+valoja. Vannoin sieluni syvyydestä saakka, tuntematta vähintäkään pelon
+värettä. Samoin vaadin häntäkin tekemään, mutta niin ujo oli hän yhä
+vieläkin, etten korvillani saanut niitä kuulla. Lempeät katsaukset,
+syleilyt ja suutelot, puhuivat mielestäni kuitenkin selvää kieltä.
+Kyllä hänkin vannoi, vaikka kainoa naisen tavoin.
+
+Paikan, jossa istuimme, pyhitimme. Otimme kumpikin siitä muiston
+itsellemme. Päivä oli Kesäkuun 20:s. Me päätimme joka vuosi samana
+päivänä käydä samalla paikalla vanhoja muistoja elvyttämässä, vielä
+sittenkin kun toinen meistä on maan mustassa mullassa.
+
+--Minä olisin sinulle hyvin vihainen, vaan kun tiedän, ettet ole mitään
+pahaa tarkoittanut, sanoi hän lähteissämme.
+
+Pahaa tarkoittanut... Voi jumalani! Minäkö saattaisin jotain sellaista
+edes ajatella.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Näin oli varsinainen onnen aika alkanut. Se oli elämää niin onnellista,
+jota ainoastaan maailmaa tuntematon, toivova, ja kaiken lisäksi
+rakastunut nuorukainen saattaa elää. Täynnä ihania toiveita ja
+elinintoa, kuvittelin elämää äärettömän onnelliseksi. Kaikki oli
+sielussa ehjää, puhdasta... Mutta jumala ei suonut tuota onnea
+ainaiseksi. Myöhemmin kesällä tutustuin hänen ystävättäreensä Liinaan,
+ja heti tämän jälestä Liinan sulhaseen Arvelaan. Pian oltiin me kaikki
+neljä kuin saman talon väkeä: tehtiin myötäänsä yhteisiä venematkoja,
+kävelyretkiä ja jos mitä.
+
+Ensikerralla Liina minua oudostutti. Hän kyseli kaikenlaista
+vanhemmistani, kodistani ja palkastani. Minä en oikein käsittänyt,
+kuinka saattaa naisten kanssa puhua niin peräti tavallisia,
+jokapäiväisiä asioita.
+
+Liina ja Arvela sen kuitenkin tekivät. He kertoivat toisilleen
+kaikenlaisia tapauksia kodistaan ja muualta. Hyvin näyttivät toinen
+toisensa pikkuseikatkin tuntevan.
+
+Liinalla oli eväitä matkassa, joista hän perillä laitteli meille
+kaikille voileipiä. Sitten puhdisti hän lautaset ja veitset, ja
+sijoitti ne takaisin vasuunsa.
+
+Selman kanssa en muiden läsnäollessa mitään osannut puhua. Se mitä me
+keskenämme tavallisesti haastelimme, ujostutti, ja tavallisia
+jokapäiväisiä asioita emme me keskenämme puhuneet. Sehän olisi ollut
+kovin proosallista...
+
+Vasta sitten kun kumpikin pari vetääntyi erikseen, saatoimme me puhella
+keskenämme.
+
+Me saavuimme kotiin vasta iltamyöhällä. Vaikka tuntui väsyttävän, en
+kuitenkaan pitkään aikaan saanut unta. Oli ollut hyvin hupaista. Selman
+kanssa olin paljon puhellut rakkaudesta. Päätimme usein tehdä tällaisia
+matkoja. Ja kun meitä nyt on neljä, niin voikin vapaammin liikkua.
+Miellyttävä tyttö se on Liinakin, hyvin avomielinen ja puhelias. Vaan
+tarkkaan hän tutkii Arvelalta kaikkea. Ja minultakin, vaikka vasta ensi
+kerran olimme enemmän seurassa. Täytyi vastailla ja kertoilla asioita,
+joita ei vielä Selmakaan tiennyt. Mutta kummallista, ettei Selma ole
+minulta mitään kysellytkään eikä itsestäänkään ole kertonut, vaikka
+olemme jo niinkuin paljo seurustelleet. Mikähän siihen on syynä?
+
+Näitä matkoja teimme nyt yhä uudestaan. Pääasiallisesti tapahtuivat ne
+aina saman kaavan mukaan: Liinan toimesta saimme kahvia eli voileipiä,
+sitten vetääntyi kumpikin pari omiin salaisuuksiinsa.
+
+Liinalla aina riitti puhetta. Ja monipuolinen hän oli. Hän saattoi
+kertoa hauskoja, reippaita kaskuja, vaan myös puhella vakavia asioita.
+
+--Mitä sinä, Lauri, ajattelet raamatusta? kysyi Liina kerran.
+
+--Enpä paljo mitään.
+
+--Tämä Kallehan se kieltää pian koko kirjan.
+
+Hän tarttui Kallen käsipuoleen ja katsoi hymyillen häntä silmiin.
+
+--Niin, vaikka itse monessa kohden on jyrkempi kuin minä, vastasi
+Kalle.
+
+Me kolme hymyilimme.
+
+Ja sitten puhelimme kauvan aikaa uskonnosta, ja minua se hyvin
+viehätti. Selma vaan koko ajan oli ääneti, ja se alkoi viimein vaivata.
+
+--Miksi sinä olet niin totinen?
+
+--En miksikään.
+
+Viimeinen sana oli jäädä hänen kurkkuunsa, vaan hän rykäsi sen esille.
+Ja sitten kuiva naurahdus lisäksi.
+
+Kesti hetkinen äänettömyyttä, kunnes taaskin käännyin Liinan ja Kallen
+puoleen.
+
+Kun he sitten saarella erkaantuivat erilleen meistä, tuntui ensin niin
+tyhjältä, ja oli kankeaa aloittaa seurustelu Selman kanssa. Miksi he
+nyt niin pian vetääntyivät yksinäisyyteen. Onhan heillä aina aikaa
+kahden olla, olisi nyt kaikin koolla pysytty. Tuntui hienoa kaipuuta
+kun meidän välillämme ei ollut samaa suhdetta kuin heidän.
+
+Aloin nyt ensin kysellä vähän yhtä ja toista hänen kodistaan. Mutta kun
+hän vastaili niin haluttomasti ja koetti puhetta muualle johtaa, en
+saattanut sitä kauvan jatkaa. Hän ei kysynyt minusta mitään.
+
+Minkähän tähden hän ei tahdo olla kuin Liina? Olisikohan se ujoutta?
+Vaan eihän tämänlaisissa asioissa pitäisi mitään ujosteltavaa oleman.
+
+Vaan pian sitä lämpisi ja mukautui entiseen olemistapaan.
+
+Eräänä sunnuntaina satuin Arvelan kanssa kävelylle... Oli kaunis ilma
+ja meitä miellytti iltapäivällä lähteä venematkalle. Vaan mitenkä
+saataisiin sana Selmalle? Me olimme aamulla olleet kävelyllä, eikä
+meillä tänään enää ollut mitään suostuttua yhtymistä.
+
+Arvela ehdotti, että läksisin hänen kotiinsa ja sieltä yhdessä
+tulisimme Liinan kotiin, jonne hän sanoi menevänsä. Sieltä voitaisiin
+kaikin lähteä.
+
+Se minua vähän arvelutti, kun en vielä koskaan ollut hänen kotonaan
+käynyt, mitä hän nyt sanoisi kun näin kutsumatta ja aavistamatta sinne
+ilmestyisin.
+
+Hän oli aamulla sanonut olevansa tänään koko päivän yksin kotona. Ja se
+rohkaisi. Kenties se olikin vain huomautus, vaikkei hän tahtonut
+suoranaista kutsua antaa.
+
+Minä läksin, luvaten tiedon saattaa. Voinhan jos en muuta, niin ainakin
+kutsuttaa hänet ulos.
+
+Tiesin huoneen, jossa hän asui, enkä siis pelännyt väärään paikkaan
+joutuvani. Seisoin kymmenkunta minuuttia edustalla, ennen kun uskalsin
+edes ulko-ovea raottaa. Aivan hiljaa hiivin sitten seuraavalle ovelle
+ja sydän kurkussa koputin siihen. Ei kuulunut mitään vastausta. Tartuin
+avaimeen ja raotin ovea varovasti ja peläten kuin pahantekijä. Kun
+paraiksi saatoin huoneeseen nähdä, juoksi hän huudahtaen vastaani, esti
+minun astumasta sisälle ja itsekin tuli etehiseen, korvia myöten
+punastuen.
+
+--Mitenkä sinä tänne...
+
+Huone, jonka olin nähnyt ja hänen kotipukunsa tekivät minuun
+vastenmielisen vaikutuksen. En tahtonut ensi hetkellä muistaa koko
+asiaani.
+
+--Meillä on kaikki niin epäjärjestyksessä, kun ei ole tänään ollut
+muita kotona kuin minä.
+
+--No joudu vaan pian.
+
+--Minnekkä?
+
+Niin, enhän ollut sitä vielä maininnutkaan.
+
+--En minä ilkeä...
+
+Sain monta kertaa uudistaa pyyntöni, ennen kun hän suostui. Häntä muka
+niin hävetti. Jäin sitten kadulle odottamaan, kunnes hän laittautui.
+
+Tunsin kylmiä väreitä selässäni ja minua puistatti. Tuon näköinenkö on
+hänen kotinsa ja tuommoinenko hän itse on kotonaan?
+
+Sen verran kuin ennätin näkemään, oli kaikki siellä epämiellyttävää.
+Huonekalut aistittomassa järjestyksessä ja pyyhkimättömät, huone
+siivoamatta ja eräässä nurkassa näkösällä kasa likaisia alusvaatteita.
+Itse esiintyi hän myöskin aivan toisessa valossa kuin minkä ennen
+ulkona olin nähnyt. Ja minä olin siitä täysin hämmästynyt, ja tunsin
+kylmästi ja välinpitämättömästi tervehtiväni erästä ohikulkevaa
+toveriamme. Vaikka hän onkin yksin kotonaan, saattaisi kai siltä
+siistinä pysytellä. Eikö mahtane olla aina samanlaista! Niin, ja
+siksipä ei minua ole tänne kutsuttukaan.
+
+Vielä tultuaankin hän hymyili häpeän hymyilyä. Minua se vaivasi. En
+olisi tahtonut mitenkään muistutettavan tuosta näöstäni. Sanoin hänen
+suotta pahottelevan.
+
+--Hyvähän sinun on sanoa.
+
+--Onpa niinkin. Heitä tuo ja kerro jotain.
+
+Mutta ei hän muuta kun sanoi hävettävän. Ja se minua vaan yhä
+tuskastutti.
+
+--Sinä olet pahoillasi? kysyi hän.
+
+--Mistä pahoillani? Älä nyt ole noin peräti turhamainen.
+
+--Niin, turhamainen...
+
+--Aivan niin, turhamainen.
+
+Hän punastui ja katseesta päättäen pahastui. Emmekä me koko matkalla
+enää mitään puhuneet, vaan aivan ääneti kulimme.
+
+Liina tuli iloisena meitä vastaan. Hän oli laittanut kahvit valmiiksi
+ja varustanut evästä matkalle. Hänen kotonaan vallitsi tuollainen
+koristelematon, vaan aistikas järjestys, joka kaikessa viehättää.
+Siellä viihtyi niin hyvin, ettei tahtonut matkalle lähtöä muistaakaan.
+
+--Emmeköhän ottaisi pannua matkaamme ja laittaisi siellä teetä? kysyi
+Liina.
+
+--Älä sinä nyt aina pidä huolta kaikesta. Annahan olla niin nähdään
+eikö meissä muissa kertaakaan ole siksi kuntoa, vastasin minä, koettaen
+siten olla kohtelias. Vaan kun sattumalta katsoin Selmaan, niin vähäsen
+säpsähdin ja tunsin punastuvani.
+
+Lähdettyämme rantaan, kulkivat tytöt edellä, Arvela ja minä perässä.
+
+--Sano nyt oikein omantuntosi nimessä, kummalla on parempi? kysyi
+Arvela nauraen, vaan lisäsi samassa: luultavasti kummallakin itse
+mielestään.
+
+--Niin, luultavasti kummallakin, hymähdin minä äänellä, jota itsekin
+pelästyin.
+
+Tästä lähtien sain minä luvan käydä Selman kotona. Hän oli luullut
+minua vaateliaaksi, heillä kun ei ole niin erittäin...
+
+--Sanoit turhamaiseksi, kun minua hävetti, vaan en minä tahdo
+turhamainen olla. Jos haluat käydä, niin olet tervetullut.
+
+Kun hän tämän sanoi, olin vähällä syyttää häntä uudelleen
+turhamaisuudesta, vaan sain pidätetyksi. Niinkö päin hän minut ymmärsi!
+
+Niin kauvan kun häntä katsomassa en käynyt, halusin sinne ja olin
+utelias näkemään häntä siellä, vaan pian se halu katosi. Siellä tosin
+nähtävästi oli koetettu suurempaa siisteyttä ja järjestystä
+toimeenpanna kuin ensi käynnilläni, mutta sittenkin tuntui olo siellä
+niin raskaalta, iloisuuteni ja reippauteni katosi joka kerta. Enkä
+milloinkaan kauvan viipynyt. Tahdoin Selman kanssani kävelylle, ja
+ulkona kahden kesken ollessamme sainkin jossakin määrin takaisin
+luontoani. Voin sanoa tyytyväisenä hänestä aina eronneeni, vaan en niin
+kiihkoisana ja hetkellisesti niin onnellisena kuin ystävyytemme ensi
+aikoina.
+
+Minä aloin löytää siihen syitä jos jonkinlaisia. Huomasin ettei hän
+kotonaan ollut niin ujo, kaino ja taivaallinen kuin minun seurassani,
+vaan että hän kylläkin oli julkea, ainakin äidilleen. Suhde heidän
+välillään minua heti alkoi vaivata, ja se kasvoi kerta kerralta. En
+olisi koskaan tahtonut tavata heitä yhdessä.
+
+Selma kysyi usein mitä mietin kun olen niin vakava, ja minun täytyi
+aina vastata, ett'en mieti mitään. Enkä minä juuri miettinytkään,
+vaikka sen näköinen olin.
+
+Elokuun neljäskolmatta päivä oli Selman syntymäpäivä. Silloin menin
+Arvelan ja Liinan kanssa häntä onnittelemaan, ja minä vein pienen
+lahjankin, josta hän tuli hyvin iloiseksi. Kun äitinsä toi meille
+viiniä, sanoin hänelle:
+
+--Tulkaa nyt meidän kanssa kilistämään.
+
+--En minä, mitäs minä...
+
+--Tulkaa nyt vaan!
+
+Mutta Selma keskeytti meidät:
+
+--Äiti valmistaa meille kahvia, niin on parempi. Seurasi hetkinen
+äänettömyyttä, kunnes minä ehdotin kävelylle lähtyä.
+
+--Niin, eihän Lauri meillä tahdo olla edes minun syntymäpäivänänikään.
+
+Aijoin hänelle jotain vastata, vaan se kuivui pieneen hymyilyyn. Jäin
+vaan mietteisiini.
+
+Äkkiä saivatkin ajatukseni esineen. Juolahti mieleeni vastainen koti,
+jossa me yhdessä asuisimme. Minkähänlaista siellä olisi?
+
+Arvela ja Liina kertoivat meille tärkeän uutisen, jota ei kenellekään
+muulle vielä ilmoitettu. Oli nyt päätetty, että he kuukauden perästä
+pitävät häänsä.
+
+--Joutukaa tekin samaan matkaan, lisäsi Arvela, ja katsoi minuun.
+
+--Emme suinkaan me vielä, onhan meillä aikaa, vastasin minä kuivasti ja
+verkkaan, katsahtaen kenkieni kärkiin.
+
+Sitten nousin äkkiä ylös ja heitin hyvästit. Sanoin olevan
+välttämättömiä asioita toimitettavanani.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kolmeen neljään päivään tämän jälkeen en mennyt häntä kohtaamaan. Vaan
+muuanna puolen päivän aikana tuli hän erään nuoren, oudon herran kanssa
+vastaani. Silloin kuohahti minun suonissani. Että hän uskaltaa! Ja kuka
+tuo lienee?
+
+Minä tahdoin tietää sen, ja sainkin. Se oli hänen uusi
+konttoritoverinsa.
+
+Vai konttoritoveri! He ovat siis joka päivä yhdessä!
+
+Samana iltapäivänä istuin työpöytäni ääressä nojautuen vasenta kättäni
+vasten. Minulle oli vielä lisäksi kerrottu Selman kulkeneen tuon
+konttoristin kanssa. Se ei tosin ollut mitään pahaa, ja mitä se yleensä
+minua liikutti, vaan kuitenkin vaikutti se minuun kuin sadeilma
+venematkalle aikoviin neitosiin: muutuin kärsimättömäksi kaikkeen ja
+aloin tuskistella kaikesta. Katse oli kiintynyt ilmassa liiteleviin
+pilviin, ja minua suututti kun vastapäätä olevan talon katolta nouseva
+savupiippu esti minun näkemästä peittämänsä kohdan ilmassa
+purjehtivista pilvistä.
+
+Vaan jos minä olenkin hänestä jo liian jokapäiväinen. No, eipä suinkaan
+tuosta juuri henki lähtene, jos niin onkin. Mitähän jos menisin nyt
+häntä vastaan? Sattui näet jo olemaan se aika, jolloin hän läksi
+konttoorista.
+
+Eikä sentään, olkoon oloillaan ja pitäköön konttoristinsa. Heittäännyin
+sohvalle ja katselin lampun savun mustaamaa paikkaa pöydän kohdalle
+katossa, joka näytti olevan kuin musta pilvi vaalean viattomuuden
+taivaalla, ja surullisesti hyräilin:
+
+    Ja taivaan Herra armias
+    Sun kulkus johtakoon--
+
+Katsoessa kelloani oikein säpsähdin, kun oli jo aika lähteä. Enköhän
+sittenkin mene! Jos he hyvinkin taas tulisivat vastaani. Mutta kirjekin
+pitäisi kirjoittaa, ja jos en sitäkään nyt tee, niin jää se vielä ties
+kuinka kauvaksi. Aloinkin kirjoittaa, mutta se ei sujunut, ja minä
+läksin kuin läksinkin jaloittelemaan, en häntä tapaamaan, muuten vaan
+ulkoilmaa hengittämään.
+
+Nyt oli elokuun viime päivät. Jok'ainoana iltana koko kesän olin
+saattanut hänet kotiin, usein olimme kävelleet myöhään iltaan. Että hän
+nyt on ihmeissään kun en monena viime iltana ole samaa tehnyt, tiesin
+vallan hyvin. Vaan että tuo konttoristi häntä jo saattelee, se oli
+jotain käsittämätöntä. Eiköhän ole minua mahtanut rakastaakaan.
+
+Kaikkea tuota ajatellen meni kävelyni ihan itsestään samaan suuntaan
+nyt kuin ennenkin. Se katu olikin käynyt niin kodikkaaksi, että se
+väkisenkin veti puoleensa. Jokainen kivikin oli tullut kuin vanhaksi
+tuttavaksi, sillä häntä odotellessani oli minulla ollut kyllin aikaa
+tarkastuksiin.
+
+Mitähän tämä nyt tarkoittanee kun hän ei tulekaan. Vaikka sama se,
+olkoon poissa.
+
+En ollenkaan huomannut että epäröidessäni olin viipynyt jonkun minuutin
+määrätyn ajan yli.
+
+Saavuttuani sille kohdalle, josta hänen piti tuleman, seisahduin ja
+katsoin taas kelloani. Tässä oli varmaan jotain käsittämätöntä, hän
+olisi joutunut jo moneen kertaan. Ja minulle selvisi heti koko asia.
+Hän on tuon konttoristin kanssa mennyt kävelylle ja he ovat lähteneet
+toista tietä etteivät tulisi vastaani. Mutta mitä varten antaa hän
+minun turhaan odotella.
+
+Läksin mietteissäni hiljalleen astumaan samaa katua takaisin päin,
+seisattuen kaikissa katuristeyksissä ja katseellani tarkkaan vaanien
+näkösällä olevia ihmisiä. Saattaahan olla mahdollista että he ovat
+menneet Kaivopuistoon. Asia alkoi tuntua varmalta, ja minä kiiruhdin
+kulkuani samaan suuntaan, melkein riemuiten siitä salaisesta toivosta,
+että saisin nähdä heidät siellä ja näyttäytyä hyvin välinpitämättömältä
+ja kylmältä. Matkalla pysähdyin miettimään eivätkö he ehkä voisi olla
+Kaisaniemessä. Olin jo kääntymäisilläni sinne päin, kun samassa huomaan
+hänen tulevan aivan toiselta suunnalta kuin olin odottanut.
+
+--No ... ja yksinäänkö!
+
+En lähtenyt häntä vastaan, vaan käännyin kulkemaan edellään.
+Kulin hiljaa, koettaen koko käytökselläni näyttää hänelle
+välinpitämättömyyttä, ollen varmasti vakuutettu hänet kuitenkin
+tapaavani. Vaan kun hän ei minua saavuttanutkaan, niin katsahdin varsin
+varovasti taakseni. Mutta herran nimessä, minnekkä hän oli joutunut?
+Mitä ihmettä tämä kaikki merkitsi? Läksin kiireesti takaisin samaa
+katua, nähdäkseni, minne hän on poikennut. Saavutinkin hänet, vaan en
+mennyt luokseen. Takana vaan seurasin, joten näin hänen menevän
+kotiinsa.
+
+Mikähän kiire sillä nyt? Eipä tuollaista hätää ole ennen ollut!
+
+Kenties hän vielä lähtee Liinan luokse... Tuo ajatus ei tuntunut aivan
+mahdottomalta, ja minä menin kävelemään sille kadulle missä siinä
+tapauksessa tulisin häntä vastaan. Ensi kerran kulin matkan
+edestakaisin kuin ei mitään, samoin toisenkin; kolmannella päätin, että
+yhden kerran vielä ja sitten pois; neljännen matkan tehtyä löytyi vielä
+joku toivon kipinä, joka sai minut viidennelle; kuudennella alkoi
+pelottaa mitä ihmiset sanovat, kun myötään tässä kuleksin. Lähdinkin
+kiertämään lähinnä olevaa tonttia. Ensimmäisessä katuristeyksessä
+lennähti mieleeni ajatus, että hän hyvinkin juuri nyt saattaisi kulkea
+tavallista tietään, ja siten päästä näkemättäni. Kiireesti läksin
+takaisin samaan kulmaan, josta olin poikennutkin.
+
+Kulmaan saavuttuani, ja kummankin puolen turhaan katseltuani, läksin
+aivan hiljaa ja rauhallisesti kuudetta matkaani tekemään.
+
+Kerta kerralta kasvoi minussa kiukku, kun hän ei tullutkaan. Veri
+oikein kiehui rinnassa. Ja sittenkään minä en poistunut, ennen kuin
+myöhään illalla, jolloin suuttumuksen hiki valui pitkin ruumista.
+Kotona heittäännyin vaatteet päällä vuoteelleni. Kiihtyneet aatokset
+virtanaan virtasivat, tulivat ja menivät. Luulee minun niin erittäin
+kaipaavan häntä, vaan erehtyy siinä. Saa kai hän minun puolestani olla
+rauhassa, saattelematta ja hakematta, jos niin tahtoo.
+
+Emännän kutsuessa iltaruoalle, valitin pahoin vointia, enkä aikonut
+syödä ollenkaan. Tuo hyväsydäminen eukko siitä peljästyi, tarjosi
+kanverttiviinaa, sanoi sen häntä aina auttavan, ja otti kaikin puolin
+osaa sairauteeni, peläten enin, ettei se vaan tulisi pitkälliseksi.
+Olin hänestä aivan pääsemättömissä.
+
+Seuraavana aamuna sain kirjeen, ensimmäisen tätä laatua. Selma kysyi
+minkätähden en ajoissa ollut häntä vastassa. Oli minun tähteni palannut
+takaisinkin, olipa ihan varma että minä näinkin hänet. "Jos sinun on
+vastenmielistä minua saatella, niin voit sen jättääkin, löydän minä
+yksinänikin kotiini tahi saan muitakin saattajia."
+
+Vai niin. Minä siis voin saattelemisen jättääkin. Kiitoksia vaan
+kunniasta... Hän saa muitakin saattajia... Onnittelen, onnittelen...
+Hän näyttää aivan todella olevan mieltynyt tuohon konttoristiin. Jos he
+hyvinkin olivat eilen yhdessä lähteneet, vaan hän kääntyi tieltä
+takaisin "...saa muitakin..." Tällä hän ihan varmaan tarkoittaa tuota
+konttoristia. Minä saan siis rukkaset.
+
+Toivotan onnea! Hyvä onkin kun näin vähällä hänestä pääsee.
+
+Koetin olla aivan välinpitämätön, vaan ei se kauvaksi aikaa onnistunut.
+Rinnassa se painoi, kunnes viimein kuohahti valloilleen. Hengitin
+syvään ja raskaasti. Kyyneleetkin pakkautuivat tulemaan; ne olivat
+vihan ja kostonhalun kyyneleitä, sillä minä luulottelin häntä nyt
+vihaavani.
+
+Ja häntäkö minä olisin rakastanut! Ei, toisellaiselta rakkaus mahtaa
+tuntua. Antaa vaan jäädä tähän paikkaan, en minä sure.
+
+En voinut hänelle kuitenkaan näin vastata. Tahdoin toivottomana,
+hyljättynä kirjoittaa. Se ehkä herättää hänessä vaivaavaa sääliä, ja
+sitä paitsi oli niin romantillista ottaa asia raskaasti. Toivo, että
+hän katuisi, pyytäisi anteeksi ja sanoisi ainoastaan minua
+rakastavansa, tunkihe mieleen, vaikka koetin sitä tukahduttaa. Olisin
+sitten minä puolestani tahtonut osoittaa hänelle kylmyyttä.
+
+Vastauksessani, jonka heti kirjoitin, syytin häntä uskottomuudesta,
+sanoin ettei hän ole minua koskaan rakastanut, koska tuollaisesta
+seikasta on heti valmis rukkaset antamaan. "Se on etsitty tekosyy, eikä
+muu. Eilenkin olin sinua odottamassa, vaan sinä et tullut vastaani.
+Ymmärrän kaiken. Sinä luulet tulevasi onnellisemmaksi tuon konttoristin
+kanssa. Siunaukseni teitä seuratkoon, jos tahdot sellaisen minulta
+ottaa. Ymmärrät kai minkälaisella mielellä sen lähetän. Kaiho minulle
+muistoksi jää, vaan ei siltä hätää. Maailma on suuri ja vapaa, eiköhän
+sinne surut haihtune."
+
+Allekirjoitukseksi panin: "Hyljätty ja pettynyt Lauri Takala."
+
+Viedessäni kirjettä postilaatikkoon, tapasin Liinan kadulla. Läksin
+saattamaan häntä, ja sain kutsun sisälle. Koetin olla kuin ei mitään
+olisi tapahtunut.
+
+He olivat edellisenä iltana palanneet Arvelan kotoa, ja Liinalla oli
+paljon sieltä kerrottavaa.
+
+--Kalle saa viran kotipitäjässään, toistaiseksi sijaisena. Minusta on
+niin hauskaa päästä asumaan maalle.
+
+--Onhan se.
+
+--Ja niin vapaa kun urkuri saa olla, ei kun pyhinä vaan virassaan.
+
+--Niin...
+
+--Sinä et usko, Lauri, kuinka kaunis koti meille tulee. Aivan järven
+rannalla, kauniin metsän kyljessä.
+
+--Vai niin.
+
+--Siellä opin minäkin kauniimpaa suomea. Ne puhuvat hyvin soinnukasta
+kieltä siinä ympärillä. Ja miellyttävää, hauskaa kansaa.
+
+--Kun ei vaan ajanpitkään tulisi yksitoikkoiseksi.
+
+--Ei, kun me innolla ryhdymme työskentelemään, niin kyllä aika kuluu.
+Kalle perustaa lauluseuran, jonka me koetamme saada hyvään kuntoon.
+Siellä on paljo nuorta väkeä. Sitten me puuhaamme kaikenlaista,
+arpajaisia, kansanjuhlia ... voi, ei siellä ollenkaan tule
+yksitoikkoista.
+
+En minäkään sitä todella epäillyt. Hänessä on sisältöä! Minä huo'ahdin
+syvään. Samassa kuvautui Selma eteeni. Voi miksi minä olen juuri häntä
+rakastanut. Onhan se nyt ohi, vaan sittenkin...
+
+--Sitten tekin tulette käymään meillä, eikö niin?
+
+Minä hyrähdin jotain vastaukseksi.
+
+--Miksi sinä olet niin synkällä mielellä?
+
+--En minä ole, en miksikään. Minulla vaan ei ole aikaa kauemmin viipyä.
+Hyvästi.
+
+--Ja katsot minua noin säälien. Sanohan nyt, mikä sinua vaivaa?
+
+--Sinuako säälien! Ei, iloisestihan minä sinua katson. Pikemmin itseäni
+säälin. Hyvästi vaan.
+
+Tunsin punastuvani, vaan kiiruhdin pois, estääkseni sitä näkymästä. Hän
+seurasi minua ovelle, silmät selällään.
+
+Mennessäni vilkasin kerran Liinan kotiin päin ja huo'aten henkäsin.
+Matkaa jatkoin sitten aatoksissa, tietämättä ollenkaan minne menen.
+Jouduin Kaivopuistoon, jossa istuin yksinäiseen paikkaan ja itkin.
+Itkin kuin pieni lapsi, jolta on makeiset riistetty kädestä, kunnes
+viimein ajatus, että asiat näin ovat parhaiten, sen vähitellen
+tukahutti.
+
+Löfströmin kohdalla palatessani näin Selman tulevan vastaan. Vavahdin
+ja veri kuohahti läpi koko ruumiin. En tahtonut mennä häntä vastaan,
+enkä voinut takaisinkaan kääntyä. Minun täytyi poiketa sisälle ja
+tilata puoli pulloa punssia.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun kirjeeni oli saapunut, tuli hän tapaamaan minua. Hän oli
+ystävällinen ja nöyrtynyt, aina siihen määrään että kotitalonsa
+portilla jo pyysi anteeksi. Kirjeeni oli tehnyt vaikutuksen, hän oli
+kovin pelästynyt. Hetkellisestä suuttumuksesta oli minulle
+kirjoittanut, eikä mitään sillä tarkoittanut. Oli erehtynyt, luullut
+minun todellakin häntä vältelleen.
+
+--Tuo konttoristi juttusi ainakin on perätön. En ole Hallmanin kanssa
+ollut missään, kerran tahi pari, kun on sattumalta tavattu kadulla.
+
+Olin jo ennakolta päättänyt esiintyä kylmänä. Vaan minä tunsin
+kylmeneväni todellisesti. Hänen äänensä oli soinnuton, se oikein viilsi
+korvissani, hänen myöntyväisyytensä ja hellyytensä tuntui
+vastenmieliselle. Mutta hän osasi valita oikean ajan. Erotessa vaikutti
+anteeksipyyntö parhaiten, sillä säälitti jättää häntä tällaisena.
+
+--Et siis tahdo väliämme loppumaan?
+
+--Hyvä Lauri, en, en.
+
+--Entä Hallman? Jos hän...
+
+--Älä viitsi pelätä, enhän minä hänestä mitään välitä.
+
+--Etkö ole välittänytkään?
+
+--No voi voi sinua...
+
+Hän kietoi kätensä vyötäisilleni ja kurottui suutelemaan.
+
+--Annathan anteeksi?
+
+Enkä minä voinut enää muuta kuin antaa ja itsekin omasta puolestani
+samaa pyytää.
+
+Kului kuitenkin monta päivää ennen kuin hänen tämän jälestä ensi kerran
+näin. Saatoin hänet silloin kotiin. Matkalla puhelimme ilmasta ja vähän
+lähestyvistä Kallen ja Liinan häistä. Erosimme ilman minkäänlaista
+välipuhetta vastaisesta yhtymisestämme.
+
+Emmekä me usein yhtyneetkään. Ainoastaan milloin hän sattumalta tuli
+vastaani, ja kun en voinut sitä välttää.
+
+Liinan häihin kutsuttiin minut sulhaspojaksi. Se ei ollenkaan
+miellyttänyt. Tiesin liian hyvin kuka minulle tulee morsiusneidoksi.
+Pidin kuitenkin sopimattomana kieltäytyä.
+
+Sulhaspoikien mennessä morsiusneitien huoneeseen, tuli Selma
+kiinnittämään pientä seppeltä rintaani. Tahtomattani vähän peräännyin,
+en vastannut tervehdykseensä, en kiittänyt, enkä odottaissamme puhunut
+yhtään sanaa. Seisoin vaan ja tylsästi katselin suoraa eteeni.
+
+Papin vihkiessä jäi katseeni koko ajaksi morsiameen, vaikken häntäkään
+tarkkaavaisesti osannut katsella. Sanat kuulin, vaan ne pomppailivat
+takaisin korvistani ja unohtuivat saman tien. Ainoastaan yhdessä kohden
+tunsin pieniä pöyristyksen väreitä. Se oli papin lukiessa: "... ja sen
+tässä julkisesti Jumalan ja kristillisen seurakunnan edessä
+tunnustavat..."
+
+Ensimmäisen valssin alettua tein minä kuten muutkin sulhaspojat
+tanssiin valmistavia liikkeitä. Vetäsin hansikkaat kireemmälle ja
+kädelläni koettelin josko pukuni on asianmukaisessa järjestyksessä.
+Velvollisuus vaati minua aloittamaan tanssin morsiusneitini kanssa.
+Mutta minä en saattanut sitä tehdä, kun lattialla pyöri vaan muutamia
+paria; senhän olisi kaikki huomanneet. Odotellessani tuli muuan
+henkästynyt tanssija luokseni.
+
+--No, miksi seisot, etkö huomaa, kuinka lempeät silmäykset sinua
+odottavat.
+
+--Odottakoot, vastasin minä ja vetäännyin puhujasta syrjään. Ja sitten
+siirryin siirtymistäni toisten taakse, kunnes viimein läksin koko
+tanssihuoneesta. Menin toiselle puolelle, jossa istui vanhempia miehiä
+ja joivat totia. Laitoin kiireimmiten lasin itselleni, väkevän
+totilasin, ja istuin muiden joukkoon.
+
+Tanssihuoneessa alkoi polkka. Tuo valssin ajalla minua puhutellut
+sulhaspoika tuli taaskin luokseni.
+
+--Hyvä mies, täälläkö sinä istut kun tanssihuoneessa odottavat.
+Selmasikin kaipaa sinua.
+
+--Älä ole milläsikään. Täällä on niin peijakkaan hauska.
+
+--Joudu nyt! Selma käski etsimään sinua.
+
+--Sano sinä Selmalle, etten minä mitenkään saata, että minulla on
+täällä niin peijakkaan hauska. So, mene nyt vaan.
+
+Kun hän oli mennyt, tein minä heti toisen lasin. Franseesin alkusoiton
+soitettua tuli sulhanen luokseni.
+
+--Mikä sinua vaivaa kun et ollenkaan tanssi?
+
+--Miks'en tanssi. Vaan minä tahdon huoltaa myöskin sieluani.
+
+--Lähde pian pyytämään Selma. Ollaan sitten vis à vis.
+
+--Ollaan vaan.
+
+Useammat parit istuivat jo paikoillaan kun minä tulin huoneeseen. Menin
+suoraan Selman luokse ja tein hyvin kohteliaan kumarruksen.
+
+--Saanko kunnian?
+
+Hän oli korviaan myöten punanen ja istui kun ei olisi minua
+huomannutkaan. Olin jo kääntyä pois kun hän nousi paikaltaan.
+
+Mennessämme poikki lattian, seurasivat kaikki meitä hymyilevällä
+katseella. Se suututti, vaan uhallakin koetin olla ivallisen ja
+huolettoman näköinen.
+
+--Mitä se tarkoittaa, kun sinä et minua ollenkaan tanssita? Kaikki
+ihmettelevät.
+
+--Kun minulla on tuolla hauskempi. Ihmisellä pitää olla vapaus valita
+mikä enemmän miellyttää.
+
+--Ja sinua miellyttää enemmän istua totia juomassa kuin olla minun
+seurassani?
+
+--Kuten näet.
+
+--Kun ilkeätkin.
+
+--Huomautan etten ota vastaan minkäänlaisia nuhteita.
+
+--Ole sitten. Saat kai minusta olla.
+
+--Kiitoksia paljon.
+
+Minä oikein nautin kun saatoin näin esiintyä. Oltuamme hetken vaiti,
+aloin minä tyyneesti:
+
+--Minulla on uutisia kerrottavana.
+
+--Mitä ne ovat? Hänen äänensä vapisi.
+
+--Minä matkustan viikon perästä Kuopioon.
+
+--Käymäänkö?
+
+--Ei, vaan muutan kokonaan.
+
+--Milloinka sinä sen olet päättänyt?
+
+--Pari viikkoa sitten.
+
+--Etkä ole minulle mitään ilmoittanut.
+
+--En. Olen pitänyt asian koskevana ainoastaan minua.
+
+--Vai niin.
+
+Viimeinen sanansa tuli hiljaa henkäyksen ohessa.
+
+Oltiin hyppykohtauksessa. Minä vein häntä kuin vento vierasta, kaikella
+maltilla ja sävyisyydellä, en ollenkaan pusertanut rintaani vasten. Hän
+tuntui haluavan olla loitompana.
+
+Franseesin loputtua saatoin hänet paikalleen ja kohteliaasti kiitin.
+Hän ei vastannut mitään, vaan surullisesti katsahti.
+
+Minä riensin herrojen puolelle, iloisena ja tyytyväisenä asiani hyvään
+ajamiseen.
+
+Seuraavana aamuna kivisti päätäni. Inhotti kaikki mitä näki, inhotti
+muistella kulunutta iltaa.
+
+Kuinka minä sentään saatoin sillä tavalla käyttäytyä, ja kaikkien
+nähden? Täytyisi oikeastaan pyytää Selmalta anteeksi.
+
+Mutta se olisi liikaa sekin. Kaikki voisi muuttua jälleen entiselleen.
+On kuitenkin parasta kuin on. Ja tulihan siten ilmoitettua muuttonikin.
+Lienee viisainta olla jo kokonaan sekaantumatta.
+
+Ja niin minä olinkin. Matkustin sitten hyvästiä sanomatta. Enkä ole
+hänestä sen koommin mitään kuullut, kunnes eilen sain eräältä
+tuttavaltani kirjeen, jossa mainitaan hänen olevan morsiamen ja tänään
+viettävän häitään.
+
+Minä tahdon täältä kaukaa toivottaa hänelle kaikkea hyvää.
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Syvistä riveistä, by Various
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SYVISTÄ RIVEISTÄ ***
+
+***** This file should be named 15515-8.txt or 15515-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/5/5/1/15515/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/15515-8.zip b/15515-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..55b16cb
--- /dev/null
+++ b/15515-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..b0b1478
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #15515 (https://www.gutenberg.org/ebooks/15515)