initial commit of ebook 15501HEADmain

5 files changed, 3584 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/15501-8.txt b/15501-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..690c3c3
--- /dev/null
+++ b/15501-8.txt
@@ -0,0 +1,3568 @@
+The Project Gutenberg EBook of Yksinkö?, by Aino Malmberg
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Yksinkö?
+
+Author: Aino Malmberg
+
+Release Date: March 29, 2005 [EBook #15501]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK YKSINKÖ? ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
+
+
+
+
+
+
+
+
+YKSINKÖ?
+
+
+Aino Malmberg
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+Kustannusosakeyhtiö Otava 1903.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Eläintieteen dosentti Helsingin yliopistossa, tohtori Olli Hart, astui
+pitkin Aleksanterinkatua. Tämä maaliskuun loppupuoli oli varmaan vuoden
+hermostuttavin aika. Päivä paistoi, lumi suli ja kevään henki tunki
+kaikkialle.
+
+Tohtori Hart astui hitaasti ja mietteissään. Nyt oli kevät, kevät! Ja
+kevään salainen, kaihonsekainen riemu, joka houkuttelee pois arkitöistä
+ja vie vallan kylmältä järjeltä, hiipi hänen mieleensä taas.
+
+Joku tervehti häntä ohimennessä. Hart heräsi äkkiä unelmistaan ja alkoi
+astua kiivaasti ja pää pystyssä. Suun ympäri ilmestyi samassa päättävä,
+melkein suuttunut ilme.
+
+Oliko hän aivan pois suunniltaan antaessaan noin vallan mielialoilleen?
+Ei, hän tahtoi kerrassaan pudistaa pois kaikki sentimentaalit
+kevättunnelmat, jotka uhkasivat viedä tarmon häneltä. Johan nyt
+vähitellen hänenkin oli aika ruveta miehistymään. -- Mutta eihän nyt
+muutoin ollut hätääkään. Olihan hän järkevä, nuori tiedemies,
+lahjakkaimpia koko yliopistossamme -- hän hymyili hiukan pilkallisesti
+muistaessaan kuinka monta kertaa hän oli kuullut tuota vakuutettavan.
+Tietysti hän oli sekä järkevä että lahjakas! Jospa hän nyt vain voisi
+itsekin uskoa tuohon!
+
+Mutta nyt hänen ainakin oli pidettävä huolta siitä, että muut sen
+uskoivat. Ei saanut nyt mikään sentimentaalinen hulluus tehdä häntä
+kykenemättömäksi järkevään työhön.
+
+Hän ojentihe suoraksi ja läksi taas astumaan näyttäen vakavalta ja
+arvokkaalta. Samassa pyörähti pieni, ketteräliikkeinen neitonen
+Mikonkadun kulmasta hänen eteensä, tervehti nopeasti ja oli samassa
+hävinnyt jonnekin kauppapuotiin. Pilkallinen väre Hartin suupielessä
+tuli taas näkyviin. Hän muisti selvästi viime kevään, jolloin hän kaiken
+hulluutensa huippuna oli ollut vähällä kosia tuota samaa pientä,
+pyöreätä, tummatukkaista Vilma Aarniota. Laupias kaitselmus oli silloin
+vanhan tädin haamussa -- taivas häntä palkitkoon -- tullut väliin juuri
+ratkaisevalla hetkellä. No, nyt ei ainakaan ollut mitään vaaraa tarjona
+sillä taholla. Vilma Aarnio! Kyllä oli mies ollut vallan mieletön kun
+oli antautua siihen leikkiin -- -- --
+
+Mutta kyllä hänen nyt piti päästä muiden tiedemiesten seuraan. Se oli
+paras lääke kevään voimaa vastaan. Mitäs jos hän nyt suoraa päätä
+läksisi professori Hemmerin luo hiukan keskustelemaan tekeillä olevasta
+teoksestaan? Ensi kesänä sen piti valmistua ja siitä oli tuleva laaja ja
+täydellinen selonteko Suomen perhosista.
+
+Ja missä mahtoi Eksköldkin piillä tätä nykyä? Ei ollut häntä näkynyt
+pitkiin aikoihin -- -- --
+
+"Terve Hart", kuului samassa ääni hänen takanaan.
+
+Hart kääntyi ympäri, ja siinä seisoi juuri tohtori Arvid Eksköld, toinen
+eläintieteen dosentti, jota hän äsken oli ajatellut.
+
+Parempaa seuraa Hart ei olisi voinut toivoa sillä hetkellä. Jos mikään
+maailmassa oli omiaan pysyttämään häntä tasapainossa ja masentamaan
+kaikki tunteenpurkaukset, oli se juuri Eksköldin kylmän kohtelias hymy.
+Tavallista tyytyväisempänä Hart tervehti virkaveljeään, joka virkkoi:
+
+"Olipa hyvä että tapasin sinut. Minulla olisi näet tärkeänlainen asia
+sinulle. Olitko juuri menossa jonnekin?"
+
+"Hemmerin luo vain, mutta..."
+
+"No, niin mennään siis yhdessä. Tiellä selvitän asiani, johon sitten
+toivon ukko Hemmerin antavan siunauksensa."
+
+Molemmat miehet kääntyivät yhdessä Yrjönkadulle päin, missä professori
+Hemmerin asunto oli.
+
+Siinä oli komea pari. Sen myönsivät itsekseen kaikki vastaantulijat.
+Molemmat olivat pitkiä ja solakoita sekä ryhdiltään moitteettomia. Hart
+oli tummatukkainen ja tummasilmäinen, kasvot jokseenkin säännöttömät,
+mutta miellyttävät ja täynnä ilmettä. Tummissa silmissä välkkyi usein
+uneksiva, kaihoava loiste, joka ilmaisi että sen miehen sielussa ei
+läheskään aina järkevä tiedemies ollut yksin vallitsemassa.
+
+Eksköld oli aivan vaalea. Keltakiharainen tukka oli hyvin lyhyeksi
+leikattu, otsa korkea ja jalomuotoinen, vaikka syvä poimu silmien
+välissä antoi sille hiukan liian ankaran ilmeen. Kasvojen piirteet
+olivat erittäin hienot, ehkä hieman terävät, ja vaaleansiniset silmät
+viisaat ja kylmät. Joskus teki mieli uskoa että noiden silmien takana
+piili muutakin kuin pelkkää viisautta vain, mutta mitä lienee se "muu"
+ollut, siitä ei ollut helppo päästä selville.
+
+"Suostuisitko rupeamaan sijaisekseni Yksityislyseossa ja zootomisella
+laborarotoriolla lukukauden loppuun?" kysyi Eksköld.
+
+"Sijaiseksesi? Aiotko lähteä matkoille?"
+
+"En vielä. Mutta lääkäri vaatii minua heti lopettamaan työni joksikin
+aikaa. Tuo kiusallinen unettomuus öisin, näetkö ... ja hermot..."
+Sinisiin silmiin tuli jotain pistävätä, liekö ollut katkeruutta vai
+mitä.
+
+Hart tunsi sääliä.
+
+"Sinä oletkin ollut niin tavattoman varomaton. Eihän tuommoisesta
+voimien ponnistuksesta voi muuta seurata", virkkoi hän.
+
+"No niin. Siitä asiasta ei puhuta. Suostutko vai etkö?" Äänen ylpeä
+sointu ja hermostunut värähdys suupielessä sanoivat, että Eksköld ei
+tahtonut puhua persoonallisista asioistaan sen enempää. Sillä tavalla
+hän aina katkasi kaikki osanoton ilmaukset. Hän näkyi pelkäävän niitä
+kuin myrkkyä. Kyllä hän omat huolensa jaksoi itsekin kantaa.
+
+Hart tiesi varsin hyvin, että ellei hän suostuisi Eksköldin pyyntöön,
+syntyisi siitä monenmoista hankaluutta. Hemmer, eläintieteen professori,
+tuskin hyväksyisi ketään muuta hoitamaan Eksköldin tointa zootomisella
+laboratoriolla ja vaikea olisi saada Yksityislyseoonkaan sijaista.
+Vaikka siis Hartilla itsellään oli paljon työtä, tunsi hän, että nyt oli
+melkein mahdoton kieltää apua Eksköldilta, joka paitsi sitä aina oli
+ollut valmis auttamaan muutamia vuosia nuorempaa toveriaan tämän töissä.
+Ja tässä oli tilaisuus, jolloin Hart sai vapaasti antaa valtaa
+tunteelleen, tuolle syvälle säälin tunteelle Eksköldiä kohtaan. Se
+tyynnytti.
+
+Vaikka mitä hän oikeastaan sääli? Eksköldin yksinäisyyttäkö? Totta oli,
+että hän oli yksin, mutta kukapa muukaan tässä maailmassa oli kaksin tai
+kolmin? Ja ylpeämpää ja itsetietoisempaa miestä kuin Eksköld sai
+hakemalla hakea. Mutta sittenkin Hartin täytyi sääliä häntä. Silloin
+tällöin oli joku katkera sana antanut Hartin aavistaa, mitä Eksköld oli
+saanut kokea. Vanhemmat kuolivat aikaisin, ja milloin mikin etäinen
+sukulainen piti huolta orpopojasta. Köyhyys tuli lisäksi. Jo
+toistakymmentä vuotta hänen oli pitänyt täydellisesti ansaita oma
+leipänsä. Hänen tavaton tarmonsa ja työkykynsä olivat auttaneet häntä
+niin pitkälle, että hän nyt oli yliopiston toivorikkaimpia nuoria
+tiedemiehiä. Mutta hermostonsa hän oli ankaralla työllään turmellut.
+
+Hart muisti tuon kaiken virkkaessaan tyynesti:
+
+"Ei tuo sijaiseksi rupeaminen liene vallan mahdotonta minulle. Mutta
+kyllä minun kumminkin täytyy hiukan miettiä sitä ensin."
+
+"Teet minulle hyvin suuren palveluksen, jos suostut."
+
+"Se riippuu myöskin osaksi ukko Hemmeristä, jonka kanssa juuri aioin
+mennä puhumaan perhosistani, tiedäthän. Jos hän kovin kiirehtii työtäni,
+en tiedä kuinka järjestäisin asiat."
+
+"Työsi näkyy hyvin läheisesti liikuttavan ukko Hemmeriä." Eksköldin suu
+vetäytyi hiukan ivalliseen hymyyn.
+
+"Mitä tarkoitat?"
+
+"En mitään."
+
+Ennenkuin Hart ennätti saada selville, mihin tuo pistos tähtäsi, olivat
+molemmat miehet saapuneet Hemmerin asunnolle Yrjönkadulla. Hart soitti
+ovikelloa ja hetken kuluttua tuli köyryselkäinen, harmaahapsinen
+professori Hemmer itse avaamaan etehisen oven.
+
+Hän oli hyvin omituinen ilmiö tuo vanha professori Hemmer. Ei kuulunut
+ainoankaan pankin johtokuntaan. Ei ollut yhdenkään osakeyhtiön
+toimeenpanevana tirehtöörinä. Ei edes osakkeiden omistajana eikä
+toimikunnan puheenjohtajana missään. Vaikka oli professori Helsingin
+yliopistossa.
+
+Vielä merkillisempi seikka oli se, ettei kukaan ihminen maailmassa
+tiennyt oliko hän fennomaani vai svekomaani. Kaikkein vähimmin hän itse
+sen tiesi. Kerrottiin että muutamia vuosia sitten pari muuta professoria
+oli päättänyt saada selvää tuosta asiasta. Yliopistossa oli näet tärkeä
+vaali. Tietysti oli kaksi ehdokasta, fennomaani ja svekomaani. Molemmat
+muutoin täysin kykeneviä ehdotettuun toimeen. -- Tietysti. Kielipuolueet
+olivat aivan tasaväkiset ja joka ääni siis tärkeä.
+
+Kun professori Hemmer iltapäivällä istui huoneessaan mietiskellen
+huomispäivän luentoa, astui fennomaanien johtaja, professori A.
+äkkiarvaamatta sisälle. Pyytäen anteeksi että hän häiritsi, alkoi hän
+selitellä huomispäivän vaalin tärkeyttä. Ukko Hemmer kuuli kuin unessa
+sanat "sortovalta", "intriigit", "isänmaallinen velvollisuus",
+"kukistettava puolue", j. n. e.
+
+"Jaa, jaa, kyllä se niin on", sanoi ukko Hemmer hajamielisesti ja koko
+sydämestään toivoen, että professori A. pian läksisi, jotta hän saisi
+rauhassa miettiä, kuinka hän huomenna ylioppilailleen selittäisi, että
+Hæckel oikeastaan on paljoa radikaalimpi väitteissään kuin itse Darwin.
+
+"Veli tulee siis huomenna vaaliin?" kysyi professori A.
+
+"Jaa, jaa, kyllä, kyllä", vastasi professori Hemmer iloisesti, sillä hän
+arvasi, että nyt professori A. vihdoinkin aikoi lähteä.
+
+Kun professori A. juuri pani palttoota päälleen etehisessä, soitettiin
+ovikelloa ja sisään astui svekomaanien johtaja professori B. Omituisen
+happamasti hymyillen herrat tervehtivät toisiaan, mutta professori A.
+sanoi lähtiessään varmalla äänellä ukko Hemmerille, että hän oli hyvin
+iloinen heidän keskustelustaan.
+
+"Jaa, jaa, kyllä, kyllä", vastasi ukko Hemmer ja arveli että onpa tämä
+nyt onneton päivä, kun ei vain päästä työhön käsiksi.
+
+Professori B. alkoi heti puhua myöskin huomispäivän vaaleista ja taas
+kuuli ukko Hemmer kuin unessa sanat "sortovalta", "intriigit",
+"isänmaa", "länsimainen sivistys" y. m. Ja taas hän vastasi:
+
+"Jaa, jaa, kyllä se niin on".
+
+Kotvan aikaa vielä selitettyään politiikkaa professori B. sanoi
+tyytyväisenä jäähyväiset.
+
+Mutta seuraavana päivänä ukko Hemmer oli aikoja sitten unohtanut koko
+vaalin. Eikä kukaan sen jälkeen yrittänyt saada selville kumpaanko
+kielipuolueeseen hän kuului. Siksi se jäi hänelle itselleenkin
+salaisuudeksi.
+
+Jos vielä lisään ettei hän ollut riidassa kenenkään ihmisen kanssa, ei
+edes muitten samalla alalla työskentelevien tiedemiesten kanssa, olen
+luetellut pääasiallisimmat omituisuudet professori Hemmerissä.
+
+Hän se nyt itse avasi oven, kun Hart ja Eksköld astuivat sisään.
+
+"Terve, terve", lausui ukko ystävällisesti. "Olipa hauskaa että tulitte.
+Tahdon mielelläni hiukan kuulla perhosistasi, Hart". Hän työnsi molemmat
+nuoret miehet työhuoneeseensa ja lisäsi: "Istukaa nyt ensin ja
+sytyttäkää tupakka".
+
+Se oli helpommin sanottu kuin tehty, sillä mikäli ensi silmäyksellä
+saattoi nähdä, oli professorin työhuoneessa ainoastaan yksi tyhjä
+istuin, nimittäin hänen oma kirjoitustuolinsa. Sohva peräseinällä oli
+täynnä kirjoja, samoin kuusi tuolia ja kiikkutuoli.
+
+Nuoret miehet eivät kumminkaan näyttäneet tuota oudoksuvan. Eksköld
+siirsi kirjat sohvan nurkasta sohvapöydän alle, jossa niitä oli jo
+ennestäänkin, ja asettautui itse niiden sijalle. Samoin Hart nosti
+kirjat lähellä olevalta tuolilta pöydälle sekä istui tuolille.
+
+Savupilvien hulmutessa alkoi pakinoiminen Hartin perhosista, Eksköldin
+tunneista, y. m. ja lopputuloksena oli, että Hart lupasi ottaa Eksköldin
+virat hoitaakseen ja olisi kesällä sitä ahkerampi perhostutkimuksissaan,
+niin että teoksen käsikirjoitus joka tapauksessa valmistuisi syyskuussa.
+
+Mikä lieneekään ollut syynä siihen että vanha professori niin kiirehti
+tuota käsikirjoitusta. "Hyvä on, että sinä Eksköld hiukan levähdät. Olen
+aina ennustanut, että tuollainen liiallinen työ tuottaa katkeria
+kokemuksia", virkkoi vanha professori, katsellen hiukan nuhtelevasti
+Eksköldiä.
+
+"Tietäähän setä, että työni paljous ei riipu omasta tahdostani."
+
+"Kuka sinua pakoittaa?"
+
+"Nälkä. Ellen tee ansiotyötä, en voi elää. Ja pitänee kai minun puuhata
+hiukan tieteellisissäkin töissä, vai jätämmekö sen puolen jo kokonaan
+veli Hartin huostaan?"
+
+"Kyllä siinä tarvitaan meidän kaikkien voimia, se on totta. Mutta se
+rahakysymys on monen kiusana. Minä tosin koetan lohduttaa sekä itseäni
+että muita sillä, että jos mies ei juo eikä ole filoloogi, niin kyllä
+hän aina selviää." Ukko Hemmer koetti leikinlaskulla vastata Eksköldin
+katkeruuteen. Nuoret miehet naurahtivat ja vanha professori jatkoi:
+"Luojan kiitos, että sinä Eksköld et koskaan mene naimisiin etkä siten
+joudu hukkaan tieteeltä."
+
+"Oh! Onko setä niin varma siitä? Päinvastoin olen ajatellut, että kun
+saan riittävät tulot, hankin oman kodin."
+
+"Ei, ei poikaseni. Perhe-elämä ja tiede eivät sovi saman katon alle.
+Jomman kumman täytyy väistyä."
+
+Hart katsoi kysyvästi professoriin, sillä olihan professori itsekin
+ollut naimisissa, vaikka siitä oli jo pitkä aika. Ja olihan hänellä
+jonkunmoista perhe-elämää vielä nytkin, sillä asuihan hänen ainoa
+tyttärensä täällä hänen luonaan. Professori huomasi tuon katseen ja
+jatkoi:
+
+"Niin, kokemuksesta minä puhun. Minun lyhyt perheonneni kesti vuoden ja
+se maksoi tieteellisen työni moneksi vuodeksi." Professoria tuntui
+vaivaavan tuo lyhyt viittaus menneisyyteen ja hän jatkoi äkkiä: "Niin,
+sinähän Hart tulet nyt tyttäreni työtoveriksi."
+
+"Niin, olen kuullut että neiti -- maisteri Hemmer opettaa historiaa
+Yksityislyseossa."
+
+Hartia hiukan pudistutti, kun hän tuon muisti. Hän oli sen verran tuttu
+neiti Anna Hemmerin kanssa, että he kadulla tervehtivät toisiaan, mutta
+hän ei koskaan ollut uskaltanut mennä puhuttelemaan tuota jäykkää,
+oppinutta neitiä, joka ei mitenkään vastannut hänen naisihannettaan.
+Hänellä oli näet hyvin vakaantunut maku siinä suhteessa. Kaikki hänen
+"ainoan rakkautensa" esineet olivat olleet hentoja, enkelimäisiä,
+avuttomia, mutta neiti Hemmer oli -- huh! Oikein pelotti!
+
+Hänen ajatustensa juoksu keskeytyi, kun Eksköld nousi sanoakseen
+hyvästi, ja Hart nousi myöskin samassa poistuakseen.
+
+Heidän astuessaan etehiseen, avasi joku ulko-oven ulkoapäin ja astui
+sisään. Se oli maisteri, neiti Anna Hemmer, joka tuli kaupungilta
+kotiin.
+
+Yksinkertainen tummansininen, kävelypuku ja pieni musta hattu, jossa ei
+ollut vähintäkään koristetta, olivat omiaan lisäämään vakavuuden ilmettä
+hänen olennossaan. Hän oli pitkä ja solakka. Tumma, hyvin kihara tukka
+oli lyhyeksi leikattu, kasvojen piirteet säännölliset, iho hieno ja
+hyvin kalpea. Suurissa kaunismuotoisissa silmissä oli totinen, melkein
+ankara ilme. Ei kumma, jos Hart pelkäsi puhutella häntä.
+
+Eksköld riensi auttamaan takkia neiti Hemmerin päältä ja sanoi samalla:
+
+"Voin kertoa sinulle uutisen, Anna. Ensi viikosta alkaen tulen
+riistämään hauskan seurani Yksityislyseon opettajakunnalta ja ystäväni
+Hart astuu sijaani. Mitä arvelet?"
+
+Neiti Hemmerin suu vetäytyi hiukan hymyyn, kun hän vastasi:
+
+"Olen iloinen sinun puolestasi, Arvid, että saat hiukan lepoa." Sitten
+hän lisäsi kääntyen Hartiin: "Tervetuloa kouluumme, tohtori Hart."
+
+Hart kumarsi sekä myönsi mielessään, että neiti Hemmerillä oli
+tavattoman miellyttävä ja soinnukas ääni.
+
+Molemmat herrat sanoivat sitten jäähyväiset ja poistuivat.
+
+Tuskin he olivat ennättäneet kadulle kun Hart koomillisella kauhun
+ilmeellä huudahti:
+
+"Pettivätkö korvani, Eksköld, vai mitä ihmettä se merkitsi, että
+sinuttelit neiti Hemmeriä?"
+
+"Ei se merkinnyt sen kummempaa kuin että siellä koulussa on tapana, että
+kaikki opettajat heti jättävät pois tittelit. Sehän on yhteiskoulu ja
+tuo mahtaa kuulua systeemiin."
+
+"Taivas varjelkoon! Tuon olisit voinut sanoa ennen. Täytyykö minunkin
+ruveta sinuttelemaan kaikkia noita lyhyttukkaisia, lasisilmäisiä
+sulottaria?"
+
+"Täytyy."
+
+"Mutta Eksköld -- --"
+
+"Rauhoitu nyt kumminkin. Koska sinä olet vain väliaikainen, pääset
+luultavasti siitä velvollisuudesta. Muutoin voin sinua lohduttaa sillä,
+että nuo luetellut sulottaret eivät ole ollenkaan niin peloittavia kuin
+syrjästä katsoen luulisi. Neiti Hemmer esimerkiksi on hyvin miellyttävä
+ja hyvä tyttö, eikä sinun tarvitse pelätä että hän keikailemisella
+koettaa solmia heikkoa sydän parkaasi."
+
+"Ei, herra paratkoon, sen kyllä uskon. Siltä hän näyttikin."
+
+Molemmat herrat erosivat kadunkulmassa ja nyökäyttivät päätään
+toisilleen hyvästiksi.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Kevätaamu oli kirkas ja lämmin. Aurinko paistoi punaraitaisten uutimien
+läpi Anna Hemmerin huoneeseen. Se oli kodikas ja lämmin huone. Pyöreä
+pöytä keskellä lattiaa ja sen ympäri pari korituolia ja vanhanaikuinen,
+matala kiikkutuoli ilman sivupuitteita. Seinän vieressä sohva ja
+kirjakaappi. Toisen ikkunan edessä suuri, mukava kirjoituspöytä.
+
+Anna Hemmer istui matalassa kiikkutuolissa pää taaksepäin nojautuneena
+selkämystä vastaan. Kasvot olivat tavallista kalpeammat ja niiden ilme
+tuskallinen. Huulet olivat yhteen puristetut ja käsi piteli lujasti
+äsken avattua kirjettä.
+
+Miksi kaikki tuo aikoja sitten ollut ja mennyt entisyys taas palautui
+hänen mieleensä? Tuo muistojen tulva oli tukahduttaa hänet. Eikö hän
+koskaan päässyt siitä erilleen.
+
+Tyyni, arvokas Anna Hemmer, joka ei koskaan kiihtynyt, ei koskaan
+kiivastunut, joka oli kaikille kohtelias, ei kenellekään tuttavallinen
+-- hän tunsi nyt niin polttavaa tuskaa että olisi tahtonut itkeä ääneen.
+
+Hän kohotti päätään hitaasti mutta päättävästi. Tämä mahtoi olla vain
+hermostumista, liiallista rasitusta. Kyllä kaikki taas tulisi
+entiselleen, kunhan lukukausi loppuisi ja pääsisi lepoon.
+
+Kirje putosi lattialle hänen sylistään. Hän nosti sen ylös ja luki sen
+vielä kerran:
+
+                  Huhtikuun 2 p. 18--.
+
+      Rakas Anna!
+
+Nyt pyytäisin vaivata sinua, rakas Annaseni, pienellä asialla, vaikka
+pelkään että tulen kovin myöhään. Kun setäsi viime kesänä kuoli, en
+jaksanut ajatella mitään muutoksia, mutta nyt kun ulkonaiset asiat taas
+ovat järjestetyt, alan käsittää, että Elsa on aivan oikeassa
+toivoessaan, että niin pian kuin mahdollista muuttaisimme Helsinkiin.
+Elsa voisi siellä jatkaa soitto-opintojaan ja käydä käsityökoulua sekä
+saada tilaisuutta moneen muuhunkin hyödylliseen kehitykseen. Prinsiipin
+kannalta tekisin väärin, ellen suostuisi hänen toivomukseensa. Paitsi
+sitä tuntuu minustakin oikein hauskalta taas päästä Sinun ja rakkaan
+Fredrik veljen läheisyyteen. Näinä kymmenenä vuotena, jotka olet ollut
+meiltä pois, olen aina sinua kaivannut, vaikka kyllä käsitän, että se
+oli Jumalan tahto ja että periaatteellisesti teit aivan oikein, kun
+läksit meiltä hoitamaan vanhaa isääsi. Mutta nyt, kuten sanoin, saamme
+taas yhtyä, ja siksi pyytäisin sinua vuokraamaan meille neljä tai viisi
+huonetta ja keittiön jossakin hauskassa kaupunginosassa ja -- -- --"
+
+Kirje vaipui taas Annan polvelle. Hänen tätinsä, professori Hemmerin
+sisar, kauppaneuvos Huovisen leski, aikoi siis syksyllä muuttaa
+Helsinkiin tyttärensä Elsan kanssa.
+
+Tuo kirje se oli, joka oli pakoittanut esille sen pitkän muistojen
+sarjan. Hänen täytyi läpikäydä kaikki taas, elää elämänsä uudestaan
+alusta alkaen tähän päivään asti, ja vanhat haavat, jotka jo olivat
+melkein umpeen kasvaneet alkoivat tihkua verta taas.
+
+Hämäränä muistona häämöttivät lapsuuden ensi vuodet hänen mielessään.
+Rouva Huovinen oli ottanut lapsi raukan kasvattaakseen kun äiti oli
+kuollut antaessaan hengen tyttärelleen. Tyynesti, ilman suruja ja
+melkein ilman ilojakin kului Annan lapsuus tädin luona etäisessä
+pikkukaupungissa.
+
+Täti oli naimisissa varakkaan, pullean, hyväluontoisen kauppaneuvos
+Huovisen kanssa. Vuosien vieriessä oli heille syntynyt kolme lasta,
+jotka kaikki kuolivat pieninä. Anna ei koskaan voinut täyttää sitä
+tyhjyyttä, joka sen perästä tuli taloon.
+
+Rouva Huovinen eli "komesrotinna", kuten hän vaati palvelijoitaan
+sanomaan, oli hyvin toimelias ja reipas nainen ja täynnä periaatteita,
+joita hän innokkaasti koetti teroittaa ympäristöönsä. Sanat "periaate"
+ja "prinsiippi" kaikuivat aina Annan korvissa, kun täti johtui hänen
+mieleensä.
+
+Mutta sydän suli lämpöiseksi, kun hän muisti setä vainajaansa. Ukko
+Huovinen oli itse hyväluontoisuus ja piti Annasta kuin omasta
+lapsestaan. Eikä hän sanonut pahaa sanaa kenellekään. Ankarin moite,
+minkä Anna koskaan kuuli hänen lausuvan huolimattomille konttoristeille,
+oli tämä; "Ei sinusta mies parka ole muuanne kuin yliopistoon". Ja
+silloin piti kaikkien muiden nauraa, sen ukko vaatimalla vaati. Annan
+suu meni vieläkin hymyyn tuota muistellessa. Asian laita oli se, että
+ukko Huovinen ennen nuorena oli kolme kertaa yrittänyt ylioppilaaksi,
+mutta saanut joka kerta latinan kirjoituksessa reput. Siitä lähtien hän
+halveksi yliopistoa koko sydämestään.
+
+Mutta vaikka hän olikin epäonnistunut lukuhommissa, oli hän sitä
+paremmin onnistunut tukkihommissa ja koonnut itselleen aimo omaisuuden.
+
+Annalle hän oli hyvin hyvä ja koetti hankkia hänelle kaikenlaisia pikku
+iloja. Mutta koska kauppaneuvoksen valta kotona oli sangen rajoitettu,
+ei hän juuri paljoa aikaansaanut. Anna sai kumminkin kaipaamaansa
+ystävyyttä ukko Huoviselta, ja tuo muisto oli vieläkin kirkkaimpia hänen
+lapsuutensa ajoilta.
+
+Annan oltua kymmenen vuotta kauppaneuvoksen kotona, syntyi Elsa. Se oli
+sanomaton ilo vanhemmille, ja siitä lähtien heidän ja koko talon väen
+päähuolena oli varjella Elsaa sekä ruumiin että hengen puolesta. Elsa
+oli heikko lapsi, ja vanhemmat vapisivat pelosta, että hänkin otettaisi
+pois heiltä, kuten hänen kolme edeltäjäänsä, mutta niin ei käynyt. Elsa
+kasvoi ja vahvistui sekä johti vähitellen koko taloa. Rouva Huovinen ei
+tosin vähääkään väistynyt prinsiipeistään, mutta hän osasi aina
+erinomaisen hyvin sovelluttaa ne Elsan tahdon mukaan.
+
+Siinä ympäristössä kului Annan lapsuus ja ensi nuoruus. Heti Elsan
+tultua maailmaan Anna vaistomaisesti käsitti, että nyt hän oli "iso
+tyttö", jonka piti itse hoitaa itsensä. Maailma oli olemassa Elsan
+tähden. Anna oli yksin.
+
+Sitten 16-vuotisena hän lopetti pikkukaupungin tyttökoulun. -- Niin
+olipa siitä aikoja nyt. -- -- --
+
+Ja sitten -- -- sitten kului aika hiljalleen, kunnes hän täytti 20
+vuotta. -- -- ---- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
+
+Anna nousi äkkiä pystyyn ja pani kirjeen pöydälle. Ei, sen kauemmaksi
+ajatukset eivät saaneet harhailla. Se oli elämän loppu se. Se mikä
+sitten seurasi, oli mustaa, pahaa unta.
+
+Mutta voi kuinka kauan sitä unta oli kestänyt!
+
+Mutta sitten vihdoinkin oli tyynempi aika tullut. 10 vuotta hän nyt oli
+asunut isänsä kanssa ja elämä kulki hiljaista kulkuaan. Niin, jos se oli
+elämää tämä.
+
+Mutta ainakin se oli olemista, rauhallista olemista.
+
+Tuskin hän itsekään ymmärsi mitä hän teki, kun hän 10 vuotta sitten
+äkkiä oli isälleen kirjoittanut sen kirjeen, jossa hän pyysi päästä isän
+luo. "Elä kysy syytä", kirjoitti hän, "mutta salli minun nyt tulla
+luoksesi. En rasita sinua enkä häiritse sinua töissäsi, mutta salli
+minun tulla, isä, elä kiellä tätä pyyntöäni."
+
+Professori oli juuri lähdössä ulkomaille, kun Annan kirje tuli. Hän
+aavisti, että tytär nyt oli kaiken sen avun tarpeessa, minkä isä saattoi
+antaa ja hän päätti ottaa Annan mukanaan ulkomaille. Ei hän kysynyt
+syytä, eikä Anna mitään selittänyt.
+
+Täti Huovinen nähtävästi aavisti yhtä ja toista, koska hän
+ylenpalttisella hienotuntoisuudella alituiseen selitti, kuinka hyvästi
+hän ymmärsi, että Anna tahtoi lähteä vanhaa isäänsä hoitamaan, ja tuo
+tuntui, tiesi miksi, nöyryyttävältä.
+
+Ei ollut Anna oikeastaan muuta tahtonut kuin päästä pois noilta tutuilta
+seuduilta. Eikä hän muuta saanutkaan.
+
+Professori kohteli tytärtään alussa oudolla arkuudella. Anna oli äitinsä
+näköinen ja johti professorin mieleen tuon lyhyen onnen ajan ja sitä
+seuraavan kipeän tuskan. Se häiritsi hänen levollista työtään ja uhkasi
+muuttaa koko hänen elämänsä suunnan. Omatunto käski häntä tekemään
+jotain tyttärensä hyväksi, mutta mitä? Mitä hän, yksinäinen vanha mies,
+osasi tehdä tasoittaakseen elämän tietä tuolle nuorelle, kalpealle
+tytölle, joka oli hänen sydäntään niin lähellä?
+
+Mutta pian kyllä huomasi professori, että Anna oli sitä kiitollisempi
+jota vähemmin häntä huomattiin. Hän pyysi hiljaisuutta ja rauhaa vain.
+Ja professori vajoutui vähitellen takaisin kirjoihinsa.
+
+Anna ryhtyi myöskin pian työhön, sillä työ tuotti viihdytystä.
+
+Huovisen perheessä hän ei ollut tietänyt mitään rahahuolista, mutta
+isänsä kodissa hän sai kokea yhtä ja toista siinä suhteessa.
+Professorilla oli hyvin hämärä käsitys tulojen ja menojen
+yhteensovittamisesta, varsinkin nyt, kun Annan olo Helsingissä tuotti
+kaikenlaisia lisämenoja. Anna tunsi, että hän kaikesta huolimatta tuotti
+huolta ja rasitusta isälleen.
+
+Kauppaneuvos Huovinen kyllä tuon tuostakin lähetti satamarkkasen Anna
+tytölleen, jonka poislähtöä isän luo hän suri eikä voinut ymmärtää.
+"Mitä se lanko nyt yht'äkkiä rupesi tytärtään kaipaamaan", valitteli
+ukko, "juuri kun minä olin ennättänyt kiintyä häneen kuin omaan
+lapseen". Ja sitten hän lähetti Annalle setelin, "jotta lapsella edes
+olisi matkarahaa, jos hän tahtoisi palata pois sedän luo".
+
+Mutta ei tahtonut Anna palata.
+
+Ulkonaisista huolista oli Annalle se hyöty, että ne haihduttivat
+polttavia ajatuksia. Hänen täytyi ryhtyä toimiin päästäkseen
+riippumattomaan asemaan.
+
+Etupäässä siitä syystä hän rupesi lukemaan ylioppilastutkintoa, suoritti
+sen sekä sitten myöskin kandidaattitutkinnon. Kohta sen jälkeen hänelle
+tarjottiin historian tunnit Yksityislyseossa, ja silloin se päämäärä oli
+saavutettu.
+
+Ja sittenhän piti levonkin tulla, kun vuodet hiljaa vierivät ilman
+tapahtumia, ilman taisteluita. Anna oli käynyt omituisen tyyneksi.
+Harvoin hän nauroi ja vielä harvemmin itki. Ei hän tuntenut iloa, mutta
+eihän se ollut suruakaan tuo puristus rinnassa, joka teki kipeätä. Ei,
+ei se ollut muuta kuin kaipauksen kaipausta, joka syntyy silloin kun ei
+ole enää mitään kaivattavaa.
+
+Vuosien kuluessa tuo tyhjyys, jota työ ei koskaan voinut täyttää,
+kasvamistaan kasvoi. Ja mikäpä sen olisikaan voinut täyttää? Työ oli
+niin aivan ulkopuolella häntä, mitään persoonallista mielenkiintoa
+hänellä ei ollut. Kaikilla muilla oli jotain hellittävää, hänellä ei.
+
+Mutta ei hän ainakaan muita tahtonut rasittaa omilla huolillaan! Kuinka
+arka, kuinka värisevän arka hän oli lähestyessään muita ihmisiä. Ja
+siinä arkuudessa oli katkeruutta.
+
+Oliko se kumma, että ihmiset pitivät häntä jäykkänä ja kylmänä ja
+pysyttelivät vissin matkan päässä? Heidän ja hänen välillään oli
+näkymätön juopa, jonka yli ei kukaan yrittänytkään.
+
+Kohtalo tahtoi pakoittaa hänet olemaan yksin. Mutta miksi hän sitä
+pelkäsi? Toiselta puolen hän hakemalla haki yksinäisyyttä, toiselta
+puolen hän sitä kammoksui. Eikä lepo tullut koskaan, ei koskaan. Usein
+tuntui hänestä, kuin jotain olisi itkenyt syvällä, hyvin syvällä hänen
+sielussaan, itkenyt kauan ja katkerasti. Mutta se itku ei päässyt
+koskaan puhkeamaan ilmi. Eikä hän tiennyt mikä se itkijä olikaan, hän
+itsekö vai vento vieras olento.
+
+Miksi kaipauksen kaipaus kasvoi yhä kipeämmäksi?
+
+-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
+
+Rouva Huovisen kirje oli äkkiä häirinnyt Annan rauhan ja saattanut
+hänen mielensä pois tasapainosta.
+
+Hän ei ollut nähnyt tätiään moneen vuoteen, Elsaa ei ollenkaan sen
+jälkeen kun hän kymmenen vuotta sitten läksi tätinsä kotoa. Ja nyt he
+aikoivat muuttaa tänne ja heidän läsnäolonsa tulisi aina muistuttamaan
+niitä aikoja, jotka hän tahtoi unohtaa.
+
+Eikä hänellä ollut ketään, joka auttoi häntä unohtamaan. Ei ollut
+ketään, jolle hän olisi voinut huojentaa mieltään.
+
+Hän muisti äkkiä Eksköldin. Miksi hänkin juuri nyt oli eronnut koulusta?
+Kaikista Annan tuttavista -- tuskinhan hänellä muita tuttuja olikaan
+kuin Yksityislyseon opettajisto -- oli Eksköld aina ollut häntä lähinnä.
+Ei hän voinut selittää syytä siihen. Eksköld kohteli häntä niinkuin
+muitakin -- ylpeästi, usein purevastikin, mutta siitä huolimatta oli
+heidän välillään aina ollut joku salainen side. He viihtyivät toistensa
+seurassa. Se oli tuo huomaamaton, itsetiedoton tunne, joka usein vetää
+kahta yksinäistä toisiinsa.
+
+Mutta nyt oli Eksköld poissa, juuri kun Anna olisi tarvinnut hänen
+apuaan. Hart oli tullut sijaan, Hart, jonka omituisen puhuva,
+surumielinen katse herätti Annassa salaista sääliä, mutta jota hän
+pelkäsi yhtä suurella arkuudella kuin muitakin ihmisiä. Ei Hart häntä
+tarvinnut enemmän kuin muutkaan -- --
+
+Samassa joku koputti ovelle herättäen Annan unelmista. Se oli vanha
+palvelija, joka tuli ilmoittamaan että aamiainen oli katettu.
+
+Anna nousi ja meni ruokasaliin, jossa professori jo odotti.
+Aamiaispöydässä Anna kertoi tädin kirjeestä ja muuttoaikeista.
+
+"Se on hyvä että he muuttavat tänne. Sinun tähtesi, Anna, olen iloinen
+siitä", virkkoi professori mietteissään.
+
+"Minunko tähteni, isä?"
+
+"Niin. Olet ollut niin yksin. Nyt saat vähän seuraa -- ja ehkä turvaa,
+jos tarvitset."
+
+"Mitä nyt tarkoitat, isä? En kaipaa seuraelämää enemmän kuin sinäkään,
+ja tietääkseni en ole minkään turvan tarpeessa myöskään."
+
+"Hm -- se on totta -- se on totta -- eikä sinulla turvaa ole ollutkaan
+-- ei ainakaan isästäsi, tyttö raukka. Me olemme olleet kaksi erakkoa,
+joilla kummallakin on ollut oma maailmansa. Mutta muutos tulee kohta."
+
+"Isä, mitä sinä nyt mietit? Olemmehan olleet niin tyytyväisiä tähän
+oloomme. En soisi mitään muutoksia siihen."
+
+"Mutta muutos tulee suomattasikin. Olen jo ennenkin aikonut ottaa tämän
+asian puheeksi, vaikka se on aina jäänyt. Katsoppas Anna, minulle on
+käynyt yhä selvemmäksi että päiväni ovat luetut. On paras, että ajoissa
+valmistaudut niihin muutoksiin, jotka välttämättä seuraavat, kun minä
+olen poissa. Eivät ne tule tosin olemaan suuria, mutta minua peloittaa
+se ajatus, että jättäydyt sitten vielä enemmän yksin kuin nyt. Sinä olet
+perinyt isäsi erakkoluonteen liian suuressa määrässä. Ja siksi olen
+iloinen, että tätisi, joka on sinulle ollut toisena äitinä, muuttaa
+tänne."
+
+"Miksi sinä nyt juuri tuota tulit ajatelleeksi? Oletko sairas, isä?"
+
+"En, en, lapsi. Ei ollut minulla muuta syytä puheeseeni kuin se, että
+kerroit sisareni tulosta tänne. Mutta onhan se luonnollinen asia, että
+minulla ei ole pitkää aikaa jälellä. Voimani alkavat loppua."
+
+Anna katsoi ääneti isäänsä. Se oli totta että isä näytti niin vanhalta
+ja heikolta. Hän tunsi kipeän piston rinnassaan. Oliko jotain jäänyt
+tekemättä? Oliko hän omia huoliaan muistellessa unohtanut isänsä? Mutta
+isähän itse oli selvästi näyttänyt, että juuri näin hän tahtoi heidän
+elämänsä järjestettäväksi. Ei, ei, ei isä häntä tarvinnut enemmän kuin
+muutkaan.
+
+Aamiainen oli lopussa ja professori sekä Anna menivät kukin omalle
+taholleen.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Vapunpäivän aamu oli heloittavan päiväpaisteinen. Mutta se ei kyennyt
+luomaan valoa Olli Hartin mieleen, joka oli tavallista mustempi ja
+raskaampi. Eikä ollut syytä minkäänlaista. Kaikenlaisia pikkuasioita
+tosin, mutta nehän olivat vain vähäpätöisyyksiä. Mutta ehkäpä se olikin
+niin, että jos olisi tullut tosihuoli, olisi se helpompi kantaa. Se ehkä
+vaikuttaisi kuin puhdistava ukkosilma kaikkeen tuohon vähäpätöisyyteen.
+
+Hän painoi ylioppilaslakin päähänsä ja alkoi astua ylioppilastaloa
+kohti.
+
+Henrikin esplanaadi oli täpösen täynnä väkeä. Ylioppilastalon portaita
+astui juuri alas pitkä, ryhdikäs ylioppilas kantaen sinistä lippua.
+Hänen jälessään seurasi koko parvi ruusurintaisia, valkolakkisia
+laulajia ja kohta kajahti ilmoille: "Kaikukohon laulu maamme!"
+
+Tuossa seisoi Vilma Aarniokin ylioppilaslakki päässä ja hänen
+seurassaan pari muuta naisylioppilasta. Hart ei millään ehdolla tahtonut
+tavata häntä nyt. Katsomatta sinne päin hän astui nopeasti ylös
+ylioppilastalon portaita. Talon sisässä oli melua ja hälinää, kun juuri
+oltiin lähdössä Alppilaan ja Kaisaniemeen. Muiden seassa Hart huomasi
+Eksköldin, jota hän ei ollut nähnyt moneen viikkoon, koska Eksköld oli
+muuttanut asumaan jonnekin Helsingin lähelle saadakseen olla rauhassa.
+Hart tervehti häntä etäältä ja Eksköld jätti heti puhetoverinsa ja tunki
+ylioppilasparven läpi vestibyylissä Hartin luo.
+
+"Olipa hyvä että tapasin sinut, niin saan kuulla kuinka menestyt minun
+monissa viroissani", virkkoi hän.
+
+"Miksikä en menestyisi. Kaikki käy hyvin, kunhan vain saisin
+perhoskirjani edistymään, mutta se näyttää harmaalta."
+
+"Etkö nyt voisi edes Vapunpäivänä unohtaa -- tai ainakin sallia toisten
+hetkeksi unohtaa -- nuo sinun siunatut perhosesi? Luo silmäsi muihin
+perhosiin tänään ja anna harmaiden ajatustesi selitä", virkkoi Eksköld
+nauraen, mutta Hart tunsi että tuossa leikissä oli totta toinen puoli.
+
+Oh, tuota ei Eksköldin tarvitseisi sanoa toista kertaa. Kyllä hän,
+Hart, itsekin osasi pitää huolta töistään. Eihän hän ollut niistä
+puhunutkaan apua pyytääkseen, vaan pakoittaakseen ajatuksiaan toiseen
+suuntaan.
+
+"Lähdemmekö Alppilaan?" virkkoi Hart äkkiä, muuttaakseen puheainetta, ja
+yhdessä läksivät molemmat dosentit alas ylioppilastalon portaita.
+
+Talon ohi Alppilaan päin kulki juuri silloin Anna Hemmer samassa
+sinisessä kävelypuvussa, jossa Hart oli tottunut hänet näkemään. Anna
+Hemmer oli lähtenyt kaupungille muille asioille, mutta nähdessään
+laulajien marssivan ylioppilastalolta, oli hän kääntynyt seuratakseen
+heitä vähän matkaa.
+
+Samalla häntä ikäänkuin hiukan hävetti. Hän ei kuulunut tuohon iloiseen,
+meluavaan seuraan. Tietämättään hän ojentautui suoremmaksi ja hänen
+kasvonsa saivat jäykän, ylpeän ilmeen.
+
+"Salliiko neiti Hemmer meitä seuralaisikseen matkalla Alppilaan?" kuului
+samassa Hartin ääni hänen vieressään, ja hän kääntyi tervehtimään Hartia
+ja Eksköldiä.
+
+Hartin mieli oli kirkastunut, kun hän huomasi Anna Hemmerin, sillä hän
+oli huhtikuun ajalla, jolloin he joka päivä olivat toisensa tavanneet
+koulussa, vähitellen mieltynyt tuohon tyyneen, vakavaan neiti Hemmeriin,
+jolla oli niin sointuisa ääni. Se oli jonkunmoista uutuuden viehätystä
+kaiketi. Hart oli aina jakanut naissuvun kahteen luokkaan: sellaisiin
+jotka olivat alle 20 vuotta ja sellaisiin jotka olivat yli 60 vuotta.
+Edelliset pitivät häntä sankarina, jälkimäiset lapsena ja molempien
+parissa hän aina saattoi olla edeltäkäsin varma saavuttavansa suosiota.
+Välillä olevaa ikäluokkaa kohtaan hän aina oli tuntenut jonkunmoista
+vastenmielisyyttä. Tai oikeammin sanoen epävarmuutta, joka ei tuntunut
+miellyttävältä. Anna Hemmeriä hän oli melkein pelännyt. Siitä syystä
+tuolla vähitellen tapahtuvalla kesyyntymisellä oli omituinen
+viehätyksensä.
+
+"Sallitteko, neiti Hemmer?" kysyi Hart uudestaan, ja samassa välähti
+hänessä hämärä tunne, että hän nyt kosti Eksköldille äskeisen
+epäystävällisyyden.
+
+"Tehkää hyvin", vastasi Anna Hemmer tyynesti ja jatkoi sitten kääntyen
+Eksköldiin: "Kuinka jaksat nyt Arvid? Näytät mielestäni paljoa
+virkeämmältä kuin kuukausi sitten."
+
+Se oli totta. Eksköld oli tavattoman virkeän näköinen tänä aamuna ja hän
+oli mitä parhaimmalla tuulella, joka näyttäytyi siten, että hän jakeli
+pikku pistoksia kaikkialle.
+
+Keskustelu sujui kevyesti aineesta aineeseen, ja Anna Hemmeriin, jonka
+aikomus ei ollut ensin lähteä Alppilaan saakka, tarttui myöskin
+Eksköldin virkeys, niin että hän suostui menemään perille saakka laulua
+kuuntelemaan. Enimmäkseen Eksköld ja Anna hoitivat keskustelua. Hart,
+jonka valoisampi mieliala äkkiä taas oli masentunut, kuunteli heitä,
+ajatukset puoleksi muualla. Hän kuuli kuinka Eksköld terävällä,
+huvittavalla tavallaan laski leikkiä tieteellisistä töistään, tieteitten
+vaikutuksista ylioppilaisiin, tieteitten kansantajuisesta esittämisestä
+j. n. e. Tiede, tiede, tiede -- kuinka tuo kaikki harmitti Hartia, niin
+että otsa vetäytyi syvään ryppyyn.
+
+Anna tahtoi vetää Hartin keskusteluun. Historian professori ajoi juuri
+heidän ohitsensa ja kohotti hattuaan.
+
+"Kuuntelitteko koskaan ylioppilaana ollessanne hänen luentojaan, tohtori
+Hart, vai eikö historia teitä huvita ollenkaan?"
+
+"Kuuntelin joskus. Ja muistan erittäin erään luennon, jolloin hän puhui
+henkilöstä, jota suunnattomasti ihaelen."
+
+"Todellako? Saanko kysyä kuka se on?"
+
+"Omar."
+
+"Omar? -- Anteeksi, mutta en oikein ymmärrä mitä tarkoitatte."
+
+"Ettekö? Omar, joka poltatti Aleksandrian kirjastot. Se oli suuremmoinen
+henkilö. Toista Omaria ei valitettavasti synny enää."
+
+Hart puhui kiihkeästi ja hermostuneesti. Voi tiedemies parkaa!
+Lapsellinen pikku poika yritti anastaa koko vallan itselleen.
+
+"Sitten kai ihaelette Neroakin, joka pisti koko Roman tuleen?" sanoi
+Anna hymyillen.
+
+"En vähääkään. Hän oli nautinnonhimoinen vetelys, eikä hänessä ollut
+ollenkaan sitä luonteen johdonmukaisuutta ja niitä voimakkaita
+ääriviivoja kuin Omarissa."
+
+Eksköld naurahti hiukan ilkkuvasti lausuessaan:
+
+"Minä tapasin veli Hartin joku aika sitten vajoutuneena Nietzscheen
+kesken perhospuuhiaan. Nähtävästi kaikki tämä on vaikutuksia tuosta
+lapsille sopimattomasta ravinnosta. Nyt hän tietysti kuvittelee olevansa
+Übermensch, joka subliimilla ylenkatseella ajattelee kaikkia meitä pikku
+olentoja, jotka tongimme kirjastoissa ja kunnioitamme tiedettä."
+
+"Tietysti", vastasi Hart kuivasti, ja se ei suinkaan parantanut hänen
+mielialaansa, että hän nyt kuvitteli joutuneensa naurunalaiseksi Annan
+silmissä.
+
+Anna tunsi vaistomaisesti, että Hart oli aivan poissa tasapainosta ja
+että ärsyttäminen nyt oli vaarallista. Ylipäänsä Annaan aina vaikutti
+vastenmielisesti, kun hän tapasi ihmisiä, jotka eivät voineet itseään
+hillitä, vaan antoivat valtaa suruilleen ja iloilleen. Se ikäänkuin
+häiritsi hänen omaa lepoaan. Mutta omituista kyllä hän ei nyt tuntenut
+mitään vastenmielisyyttä Hartia kohtaan, vaan päinvastoin osanottoa.
+Noina muutamina viikkoina, jolloin he olivat yhdessä työskennelleet,
+hänessä oli herännyt yhä suurempi ja suurempi myötätuntoisuus Hartia
+kohtaan, jonka lahjakkaisuus, miehekäs reippaus ja samalla usein
+ilmaantuva lapsellinen avuttomuus olivat synnyttäneet Annassa
+jonkunmoista arkaa ystävyyttä. Hart erosi tuosta tavallisesta
+ympäristöstä yhtä paljon kuin Eksköldkin, vaikka toisella tavalla. Kun
+Eksköldin itsetietoinen ylemmyys työnsi kaikki vissin matkan päähän, oli
+Hartissa jotain tietämättä, tarkoittamatta puoleensa vetävää. Oliko se
+tuo katse vai mikä, joka pyysi luokseen? Poika raukka! Olikohan maailma
+häntäkin kovasti pidellyt?
+
+Eksköld ei ollut huomaavinaan mitään. Hän oli vakuutettu, että
+ihmiselle on erinomaisen hyödyllistä saada pieniä neulanpistoja, silloin
+kun mieli oli masennuksissa. Niin häntäkin oli pidelty. Ja se karkasi
+luontoa.
+
+"Luoppas silmäsi tuonnepäin, sinä perhosspesialisti", sanoi hän, kun
+Kaisaniemestä päin tuli joukko tyttöjä Eläintarhaan. Siellä oli Vilma
+Aarniokin ja hänen äskeiset toverinsa. Tytöt kulkivat vallattoman
+huolimattomasti ja puhelivat sekä nauroivat ääneen. Olihan siinä
+paljonkin nuoruutta ja tuoreutta, mutta kumminkin tuo parvi harmitti
+Hartia. Hän tunsi punastuvansa -- sekin kiusa hänellä piti olla, että
+hän punastui yhtä helposti kuin koulutyttö. Ja taas häntä hävetti tuo
+tieto että hän todellakin kerran oli ollut rakastunut Vilma Aarnioon ja
+että Eksköld arvattavasti tiesi siitä. Huh! minkälainen raukka hän oli,
+vaikka oli olevinaan aika mies! Ja mikä kirottu sentimentaalisuus hänet
+oli houkutellut nyt ottamaan ylioppilaslakinkin päähänsä? Tietysti
+kohtalo sen oli niin määrännyt, jotta hän näyttäisi vielä
+lapsellisemmalta silinterihattuisen Eksköldin vieressä.
+
+Anna käänsi äkkiä puheen kouluasioihin, joista opettajille aina, luojan
+kiitos, kestää puhetta aivan loppumattomiin. Tuossa ilmaantui jo
+Alppilakin heidän eteensä ja huolimatta tungoksesta onnistui Eksköldin
+hankkia heille pieni pöytä, jonka ympäri kaikki kolme asettui istumaan.
+
+Siitä oli hyvin monta vuotta kun Anna viimeksi oli ollut Vapunpäivänä
+Alppilassa. Sekö lie ollut syynä siihen, että kaikki nyt oli hänestä
+niin vierasta. Läheisimmässä pöydässä istuivat äskeiset tytöt sekä
+muutamia miesylioppilaita. Vilma Aarnion ääni kuului ylinnä muita. Hän
+tahtoi nähtävästi vetää Hartin huomion puoleensa, sillä tuon tuostakin
+harhailivat hänen vilkkaat, ruskeat silmänsä sinnepäin, missä Anna
+istui. Anna huomasi sen ja häntä huvitti tuo aika paljon, vaikka sydämen
+pohjassa piili jotain joka aina esti ilon tuntumasta ilolle.
+
+Yht'äkkiä puhelu taukosi, sillä ylioppilaat lauloivat: "Tuonne taakse
+metsämaan".
+
+"Voi, jos osaisi laulaa!" puhkesi Hart sanomaan melkein vasten tahtoaan.
+
+"Kiitä kohtaloa, joka on sinulta sen kiusauksen säästänyt", nauroi
+Eksköld, mutta Anna katsoi Hartiin ystävällisesti sanoessaan:
+
+"Te, tohtori, ette varmaankaan ole ainoa, joka niin on huokaillut."
+
+Annan ääni oli todellakin harvinaisen sointuva, sen huomasi Hart taas.
+
+Sitten seurasi jälleen tuo tavallinen Vapunpäivänäytäntö: puhetta,
+naurua, simaa, hälinätä, tungosta, ylioppilaslaulua, lämmitettyä viiniä,
+j. n. e.
+
+Yht'äkkiä laulu alkoi taas: "Ah, pois sä mielit, kulta!"
+
+Voi, luoja! Miksi he valitsivat tuon vanhan laulun? Sehän oli laulu
+niiltä ajoilta, jolloin Anna vielä oli nuori, jolloin hän eli.
+
+Anna istui kuin lumottuna. Aika oli vierinyt kymmenen vuotta taaksepäin.
+-- -- Mutta sitten hän heräsi. Huh, kuinka hänen oli kylmä! Ja kuinka
+vanhaksi hän yht'äkkiä tunsi itsensä. Mitä ihmettä hän teki täällä
+vieraiden, meluavien ihmisten parissa? Miksi hän oli tänne tullutkaan?
+
+Hän nousi ylös aivan kalpeana. "Anteeksi, pelkään hiukan vilustuneeni.
+Parasta on että kiirehdin kotiin", sanoi hän ojentaen kätensä
+hyvästiksi.
+
+Eksköld tarjoutui hankkimaan hänelle hevosta ja yhdessä he astuivat alas
+Alppilan mäkeä.
+
+Anna istui ajurin vaunuun ja ajoi kotiin.
+
+Kotona oli sittenkin paras. Hän söi päivällistä kahden kesken isänsä
+kanssa ja puheli yhtä ja toista tädin muutosta, y. m. Professori
+vastasi tuon tuostakin: "jaa, jaha", mutta Anna huomasi ettei hän paljoa
+tiennyt mistä oli kysymys. Professori oli viime aikoina ollut vielä
+tavallista hajamielisempi. Missä lienevät hänen ajatuksensa olleet.
+
+Annan piti mennä huoneeseensa, kun professori äkkiä tuli hänen luokseen
+ja taputti häntä olkapäälle.
+
+"Anna lapseni, minä lähden nyt zootomiselle laboratoriolle yhtä ja
+toista järjestelemään."
+
+Isän arka hyväily liikutti Annaa niin että kyyneleet nousivat hänen
+silmiinsä. Tuo oli niin tavatonta. Annasta tuntui kuin isä olisi
+tahtonut antaa hellyyttä, mutta ei oikein kehdannut eikä uskaltanut.
+
+"Rakas isä", sai Anna sanotuksi ja kevyesti hän suuteli isäänsä
+poskelle. Professori läksi aivan kuin hiukan häpeissään pois ja Anna
+meni omaan huoneeseensa.
+
+Sitten tuli pitkä, valoisa iltapäivä. Anna koetti väkisinkin palauttaa
+mielensä häirityn rauhan. Eihän hänellä ollut mitään hätää. Eikä elämä
+ollut kohdellut häntä pahemmin kuin muitakaan. Mikä oikeus hänellä oli
+vaatia enempää kuin oli saanut?
+
+Mutta mieli ei tahtonut tyyntyä. Tuo kaipaus, kaipaus vei häneltä
+kaikki voimat. Ei, työhön hänen piti ryhtyä. Se oli paras lääke
+sairaille ajatuksille.
+
+Anna otti kirjahyllyltä pari paksua nidettä syventyäkseen huomispäivän
+koulutehtävään. Samassa ovikello soi. Outo säpsähdys värähti läpi hänen
+ruumiinsa. Odottiko hän jotain?
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Hart ja Eksköld olivat vielä jääneet istumaan Alppilaan.
+
+Nuori, vaatimattoman näköinen ylioppilas astui heidän ohitsensa ja
+tervehti Hartia.
+
+"Kuka?" kysyi Eksköld.
+
+"Yksi kuuntelijoistani yliopistossa, harvinaisen lahjakas poika. Hänen
+nimensä on Miettinen, mökin poika jostakin Savosta, mutta se nimi vielä
+kerran tunnetaan Suomessa."
+
+"Ha, ha, haa! Sinun sangvinisuutesi on liikuttava! Minun on
+valitettavasti hyvin vaikea uskoa noihin lukemattomiin
+mökkiläisneroihin."
+
+Hart punastui tulipunaiseksi.
+
+"Ellet olisi niin perin hermostunut ja sairas, ettet itsekään tiedä mitä
+puhut, vastaisin sinulle niinkuin ansaitsisit."
+
+Ei mikään koskenut Eksköldiin kipeämmin kuin viittaus hänen
+persoonallisiin huoliinsa, mutta hän oli tottunut säilyttämään
+mielenmalttinsa, ja näennäisesti tyynenä hän nousi ylös sanoen:
+
+"Tulevan professorikandidaatin tulisi oppia hiukan hillitsemään kuohuvia
+tunteitaan tarpeen vaatiessa."
+
+Hart jäi yksin. "Professorikandidaatin!" Siinäkö se siis oli se kipeä
+kohta! Se oli julkinen salaisuus, että professori Hemmer aivan kohta
+aikoi ottaa eron virastaan. Eksköldiä pidettiin yleisesti jo edeltäkäsin
+määrättynä hänen seuraajakseen, mutta viimeisinä aikoina oli moni
+ruvennut arvelemaan, että Hartista oli koitunut hyvin vaarallinen
+kilpailija vanhemmalle dosentille. Asiantuntijat odottivat suurella
+uteliaisuudella perhoskirjan valmistumista, sillä jos se vastasi mitä
+odotettiin, oli professorinviran joutuminen Eksköldille hiukan
+epävarmaa. Paitsi sitä Eksköldin hermostuminen sekä pisteliäs ja ylpeä
+käytös kaikkia kohtaan ei ollut omiaan hankkimaan hänelle ystäviä.
+
+Hart ei itse koskaan todenteolla ollut ajatellut tuota
+professorinvirkaa. Vielä vähemmin hän luuli Eksköldin pelkäävän häntä
+kilpailijanaan. Eksköld ei myöskään koskaan ennen ollut pienimmällä
+sanallakaan viitannut siihen suuntaan, mutta nyt hän nähtävästi
+hermostuneena ei malttanut peittää mieltään.
+
+Hartia inhotti tuo kaikki sanomattomasti. Tulisiko hänkin nyt
+pakoitetuksi ottamaan osaa kilpajuoksuun tieteensä alalla, jonka hän
+tähän saakka oli koettanut säilyttää puhtaana kateudesta ja
+itsekkäisyydestä? Häntä oli aina salaisesti viehättänyt tuo ajatus, että
+hän teki perhoskirjaansa yksinomaa tieteen vuoksi eikä saadakseen sillä
+virkoja -- mutta kenties -- kenties hän sittenkin oli toivonut jotain
+aineellistakin palkintoa. Ehkei Eksköld ollut väärässä. Eksköld oli niin
+äärettömän teräväsilmäinen. -- Niin, niin, kai se oli vain kunnian ja
+rahan himoa tuo muka idealinen työ tieteen hyväksi!
+
+Hart tunsi melkein ruumiillista kipua. Hänen täytyi päästä irti noista
+mietteistä. Ne veivät häneltä kaiken tarmon.
+
+Viereisessä pöydässä kajahti taas Vilma Aarnion äänekäs nauru.
+
+"Paremman puutteessa", arveli Hart ja astui levollisesti Vilma Aarnion
+luo.
+
+"Huomasipas vihdoinkin", ajatteli Vilma Aarnio. Mutta ääneen hän sanoi:
+
+"Kas, tohtori Hart! Olettehan tekin täällä. Sanokaa, tohtori, kuka se
+oli se _nuori_ neitonen, jonka kanssa kävelitte, kun me tulimme
+Kaisaniemestä?" Vilma Aarnion pyöreissä silmissä välähteli vallaton
+veitikkamaisuus hänen lausuessaan tuon "nuori" sanan.
+
+"Tarkoitatte kai neiti Hemmeriä", sanoi Hart niin kylmästi, että Vilma
+arveli parhaaksi lopettaa pilanteon, koska Hart ei nyt näyttänyt olevan
+leikkisällä tuulella.
+
+"Niin, niin, neiti Hemmerhän se oli. Hän kuuluu olevan niin hirveän hyvä
+opettaja. Istukaa nyt, tohtori Hart, niin kerron teille jotain."
+
+Vilma Aarnio osasi olla notkea ja pehmeä kuin kissanpoikanen ja mukautui
+nopeasti kaikkiin olosuhteisiin. Ylioppilas Miettinen nousi kohteliaasti
+ja tarjosi tuolinsa Hartille, jonka tämä hiukan esteltyään vastaanotti.
+Hän kumarsi kahdelle neidille samassa pöydässä ja kääntyi sitten Vilman
+puoleen kysymään mitä hänellä oli kerrottavaa.
+
+"Sitä minun vain piti kertoa, että eilen kirjoitin kahdeksan sivun
+pituisen kirjeen neiti Hemmeristä ja siksi oli hyvin hauska saada nähdä
+hänet. Ehkäpä saan teiltä vielä tarvittavia lisätietoja."
+
+"Mutta -- tunnustan, että minun on hiukan vaikea seurata
+ajatusjuoksuanne, neiti Aarnio. Olette kirjoittanut neiti Hemmeristä --
+niinkö? Ettekä tunne häntä ollenkaan -- niinkö?"
+
+"Niin, niin, niin! Voi, voi, kuinka te olette hidasjärkinen! Ha, ha,
+haa!" Vilma nauroi ja heitti päätään taaksepäin.
+
+"Tohtori ei ehkä tiedä, että neiti Aarnio on kirjailija", sanoi yksi
+neitosista.
+
+"Kyllä, kyllä minulla on kunnia tietää se, mutta en arvannut, että hän
+käyttää kirjallisia lahjojaan -- -- --"
+
+"So, so, so, soh!" keskeytti Vilma Aarnio, jota hiukkasen harmitti tuo
+pikku pilkallinen hymy Hartin suupielessä. Minä selitän nyt sen asian.
+Neiti Hemmerillä on serkku, ymmärrättekö?"
+
+"Ymmärrän."
+
+"Hyvä. Tuo serkku on hirveän nätti ja sievä ja rikas ja nuori ja minun
+paras ystäväni. Siis" (Vilma laski nopeasti vasemman kätensä sormilla)
+"viisi hyvää ominaisuutta. Jaksatteko seurata, tohtori?"
+
+"Jaksan."
+
+"Hän tulee äitinsä kanssa kohta muuttamaan Helsinkiin, ja toissa päivänä
+sain häneltä kirjeen, jossa hän kysyy niin julman paljon asioita
+serkustaan neiti Hemmeristä, jota hän ei tunne ollenkaan. Onko hän
+hirveän viisas ja oppinut ja ylpeä, käykö hän missään huvituksissa, onko
+hän kaunis ja uskaltaako tavallinen tyttö raukka sanoa sanaakaan hänelle
+j. n. e. Kuinka minä vaivainen olento osasin vastata kaikkiin noihin
+kysymyksiin muuten kuin --"
+
+"Käyttämällä Luojan antamia kirjallisia lahjoja", lisäsi toinen
+neitosista.
+
+"Ha, ha, haa! Sanokaamme niin, se sointuu niin kauhean kauniilta!"
+nauroi Vilma.
+
+"Mikä on tuon ihmeellisen nuoren neidin nimi, joka tulee tänne
+muuttamaan?" kysyi Hart, jota ei miellyttänyt tuo keskustelu neiti
+Hemmeristä.
+
+"Elsa Huovinen, painakaa muistiinne se nimi, Elsa Huovinen."
+
+"Koetan muistaa. Mutta kertokaa nyt hiukan kirjallisista toimistanne,
+neiti Aarnio. En ole pitkiin aikoihin nähnyt riviäkään sanomalehtiemme
+alakerroissa teidän nimellänne."
+
+"Ettekä tule näkemäänkään", sanoi Vilma nopeasti ja kävi sitten
+hetkiseksi aivan äänettömäksi. Se harmitti häntä, että Hart luuli hänen
+ijankaiken tyytyvän kyhäilemään pikku pätkiä sanomalehtien alakertoihin.
+Siksikö hän olisi nimensä muuttanut Vilma Aarnioksi, joka oli kuin
+luotu tosi kirjailijalle, että hän sitä kuluttaisi sanomalehtien
+alakerroissa? Harvat täällä Helsingissä tiesivätkään, että hänen nimensä
+siellä pikkukaupungissa oli ollut Vilhelmiina Möttönen. Se oli mahdoton
+nimi kirjailijalle, kerrassa mahdoton. Jos hän olisi kirjoittanut vaikka
+kuinka sieluntärisyttäviä, hymistysreunaisia väräjöimisiä ei kukaan
+ihminen olisi niistä välittänyt, kun niiden tekijä oli Vilhelmiina
+Möttönen. Siitä syystä hän heti huomattuaan kirjailijalahjansa päätti
+muuttaa nimensä. Vilhelmiinasta tuli Vilma. Se oli päivän selvää. Mimmi
+ja Miina olivat kirjailijalle yhtä mahdottomia kuin Vilhelmiina.
+Sukunimiä oli kolme, jotka hänestä olivat yhtä sopivia: Aarnio, Saarnio
+ja Vaurio. Arpa ratkaisi sen asian. Ja niin sai Suomi Vilma Aarnion. Ja
+nyt hän aikoi kirjoittaa suuren, kaksiosaisen romanin joko itsestään ja
+tohtori Hartista tai itsestään ja ylioppilas Miettisestä. Se riippui
+asianhaaroista.
+
+"No, neiti Aarnio, miksi noin totinen?" keskeytti Hart hänen
+ajatusjuoksuaan.
+
+Mutta Vilman mieliala oli aivan muuttunut äskeisestä. Tuo tieto että
+kohta koittaisi se aika, jolloin Vilma Aarnion nimi kaikuisi kaikkien
+huulilla, antoi pyöreille ruskeille silmille sanomattoman itsetietoisen
+ilmeen, joka huvitti Hartia.
+
+"Onko mahdollista, että todellakin olin rakastunut tuohon pieneen
+harakkaan?" kysyi hän itseltään. Se oli hiukan nöyryyttävää vakavalle
+tiedemiehelle, että pari ruskeata silmää oli noin vallannut hänet,
+vaikka noiden silmien takana ei piillyt muuta kuin sangen jokapäiväinen,
+ontto ja turhamainen pikku sielu. Mutta toiselta puolen, mikä oikeus
+hänellä oli vaatia mitään enkelin ominaisuuksia tulevalta vaimoltaan?
+Oh, Vilma Aarniossa oli yllin kyllä hänelle, sillä mitä hän itse saattoi
+tarjota vaimolleen?
+
+Hartin silmät harhailivat kaukana ja suun ympäri ilmestyi taas tuo
+katkera piirre, jota Vilma ei ymmärtänyt ja josta hän ei pitänyt.
+
+"Neiti Aarnion vakavuus on nähtävästi tarttunut tohtoriinkin", sanoi
+yksi neitosista, mutta Hart pääsi vastaamasta mitään, sillä juuri
+silloin laulajat alkoivat "Porilaisten marssia". Sen voimakkaat säveleet
+vaikuttivat elähyttävästi kaikkiin ja Vilma toipui äkkiä totisuudestaan.
+
+Nyt hän vihdoinkin luuli löytäneensä selityksen tuohon Hartin
+oikulliseen surumielisyyteen. "Hän on nähtävästi vieläkin rakastunut
+minuun", välähti salaman tavoin Vilman pikku aivoissa ja yht'äkkiä
+hänellä oli selvillä että tohtori Hart kumminkin oli sangen järkevä ja
+miellyttävä mies. Mutta häntä piti kohdella niin, että hän tajuaisi
+minkä aarteen hän saattoi voittaa nuoressa kirjailijassa.
+
+Pikku Vilma Aarnio saattoi olla sanomattoman miellyttävä, kun hän
+vilkkaasti ja luonnollisesti laverteli kaiken maailman asioita, mutta
+niin pian kun hän rupesi "esiintymään", kävi hän suorastaan
+tympeyttäväksi. Sen huomasi Hart nyt hyvin selvästi.
+
+Vilma oli hyvin pieni ja hyvin pyöreä, mutta hän kuvitteli nyt olevansa
+pitkä ja majesteettinen ja antoi kasvoilleen vastaavan arvokkaan ilmeen.
+Hänen äänensä, joka äsken oli ollut lapsellisen kimeä ja jota naurun
+puuskat olivat tuon tuostakin katkaisseet, kävi nyt pari ääniaskelta
+matalammaksi ja koko hänen olentoonsa tuli suuremmoinen varmuus. Hän oli
+jotain. Sehän nyt oli ihme ellei tuo imponeeraisi Hartia.
+
+"Koska tässä tuli kirjallisuudesta puhe", sanoi hän vakavasti, "niin
+tahtoisin kysyä kuinka pitkälle te, tohtori, olette joutunut uudessa
+tieteellisessä teoksessanne."
+
+Tuo meni jo liian pitkälle. Hart sieti paljon, mutta sitä hän ei
+sietänyt, että kaikenlaiset pikku tytöt sekaantuivat hänen vakaviin
+töihinsä. Ja tuossa käveli Eksköldkin ohi, hymy huulilla ja vilkasi
+sinne päin.
+
+Hart veti hermostuneesti esiin kellonsa ja katsoi siihen tajuamatta
+kumminkaan mitä se oli. Se antoi hänelle kumminkin aiheen näyttää
+huolestuneelta, ikäänkuin hän olisi unohtanut kovin tärkeän tehtävän.
+
+"Anteeksi että poistun hauskasta seurasta, mutta huomaan että aika ei
+salli minun viipyä kauemmin", sanoi hän niin vakavasti, että Vilma
+Aarnio varmasti uskoi, että perhoskirja, jonka hän onnettomuudeksi oli
+maininnut, nyt veti nuoren tiedemiehen pois hänen seurastaan.
+
+Hartia itseään ensin huvitti ja sitten harmitti. Eikös pitänyt hänen
+nytkin valehdella! Millainen kurja pelkuri hän oli! Eikä hän edes
+uskaltanut rehellisesti valehdellakaan. Hän ei koskaan olisi ryhtynyt
+suorastaan keksimään valheellista juttua esim. odottavasta korehtuurista
+tai käsikirjoituksesta, jonka hän varmasti oli luvannut painoon silloin
+ja silloin, tai muuta sellaista. Ei, se olisi ollut liian rehellistä
+valetta. Nyt hän koetti uskotella omalletunnolleen, ettei hän ollut
+valehdellut ollenkaan, ei kerrassa mitään. Hän oli vain katsonut
+kelloaan -- herranen aika, mitä pahaa siinä oli? Jos Vilma Aarnio siitä
+sai sen käsityksen että häntä, Hartia, odotti tärkeä työ, niin oliko se
+hänen syynsä? --
+
+Kuinka häntä suorastaan inhotti hänen oma itsensä! Ja millaisena hän oli
+aikaisemmin koettanut näyttäytyä neiti Hemmerille ja Eksköldille?
+Pelkuri hän oli ja tuli olemaan. Koska hän saisi kyllin rohkeutta
+ollakseen se mikä oli, käydäkseen pää pystyssä teeskentelemättä muille
+ja -- mikä oli tuhat kertaa pahempi -- omalle itselleen?
+
+Vaikka mikä se oli oikeastaan se hänen oma itsensä, se tohtori Olli
+Hart? Eihän sitä ollut olemassakaan. Se oli vain kokoelma pieniä
+pirstaleita jos jotakin romua.
+
+Jos olisi olemassa joku ihminen, jolle saisi puhua ja joka ei ilkkuen
+nauraisi! Olihan hänellä ystäviä -- paljonkin -- liian paljon -- mutta
+eihän tuollaista voi puhua miesten kesken. Sehän on tietysti lapsellista
+sentimentalisuutta ja sairautta. Olisipa se kaunista, jos hän menisi
+esim. Eksköldin luo valittamaan kuinka kurja hän ja koko maailma oli.
+"Hyvä veli Eksköld, ota osaa huoliini! Minä olen valheellinen pelkuri.
+En voi tehdä järkevää työtä, sillä ajatukset harhailevat milloin
+missäkin ja minä kaipaan, kaipaan, kaipaan, kuin sentimentali
+koulutyttö!"
+
+Hart näki hengessä Eksköldin hämmästyksestä sanattomat kasvot, joista
+ivallinenkin piirre oli hävinnyt ja kuuli kuinka hän vastasi: "Hyvä
+veli, minä lähden heti sinua saattamaan Lapviikkiin. Tämä näyttää
+todellakin hiukan vaaralliselta."
+
+Hart naurahti itsekseen. Niin, kyllä Lapviikki saattoi olla varsin
+sopiva paikka hänelle, ellei hän ikinä päässyt vapautumaan noista kaiken
+maailman pikkuasioista. Milloinka se päivä oli koittava, jolloin hän
+osasi eroittaa suuren pienestä?
+
+Mutta oliko mitään semmoista eroitusta olemassakaan? Mikä oli suuri
+asia, mikä pieni? Eihän hän koskaan elämässä ollut kohdannut muuta kuin
+pieniä asioita -- eikä tulisi kohtaamaankaan. Kaikki oli niin pienen
+pientä ja vähäpätöistä.
+
+Ja olkoon! Vaikka olisi vielä mitättömämpää kaikki! Mitä se häntä
+liikutti? Hän oli kumminkin jo edeltäkäsin määrätty masentumaan. Ei
+maksanut vaivaa ponnistella vastaan.
+
+Hän astui eteenpäin, tuskin tietäen minne. Kaisaniemessä oli laulua ja
+hälinää, joka kiusasi häntä niin, että hänen olisi tehnyt mieli kostaa
+koko maailman onnettomuudesta tuolle iloiselle laulajaparvelle. Vihdoin
+hän saapui asuntonsa ovelle ja astui sisään. Hänen huoneensa, jossa hän
+muutoin viihtyi sangen hyvin, tuntui nyt aivan sietämättömältä. Suurella
+kirjoituspöydällä ikkunan edessä oli hujan hajan perhoskirjan
+käsikirjoituksia, perhosten kuvia, kirjoja, kyniä, y. m. Kaikkia noita
+esineitä hän aina oli pidellyt erityisellä hellyydellä. Kirjoituspöytä
+oli ollut hänen pyhättönsä. Mutta nyt tuntui kaikki vastenmieliseltä.
+
+Palvelija koputti ovea ja kysyi oliko tohtori syönyt päivällistä.
+
+Hart käski hänen tuomaan tarjottimella jotain ruokaa, mitä tahansa, ei
+sanonut voivansa tulla päivällispöytään.
+
+Palvelija ei tuota sen enempää ihmetellyt, sillä tuollaista oli tuon
+tuosta ennenkin tapahtunut. Hän kantoi sisään ruuan ja Hart söi muutamia
+suupaloja, mutta luopui sitten koko yrityksestä.
+
+Ulos hänen piti päästä. Tämä huone vallan tukahdutti häntä. Kaiken
+lisäksi saattaisi vielä joku toverikin tulla häntä tapaamaan. Nyt hän ei
+todellakaan ollut sillä päällä että jaksaisi teeskennellä.
+
+Hän otti hattunsa ja läksi taas katuja mittailemaan. Kukkarintaisia,
+kevätpukuisia ihmisiä vilisi kaikkialla. Se oli sietämätöntä. Kuinka
+häntä harmitti noiden ihmisten iloiset naamat. Miksei hän saanut rauhaa
+missään.
+
+Sitten johtui hänen mieleensä taas Anna Hemmerin tyyni, ystävällinen
+ääni. Kuinka omituisen tyynnyttävä sointu siinä äänessä oli. Ja hänessä
+heräsi polttava halu kuulla se uudelleen. Ei muuta kuin kuulla sen
+sointu vain.
+
+Hän käänsi askeleensa professori Hemmerin asunnolle päin ja seisoi kohta
+ovella.
+
+Mutta mitä asiaa hänellä oli? -- Oh, kyllä hän aina jonkun asian
+keksisi. Ei hän nyt jaksanut ajatella.
+
+Hän soitti ovea ja hetken perästä hän kuuli Anna Hemmerin äänen, joka
+sanoi:
+
+"Tervetuloa, tohtori Hart."
+
+
+
+
+V.
+
+
+Anna Hemmer oli kuullessaan ovikellon soivan, mennyt avaamaan. Ja tuossa
+seisoi tohtori Hart niin väsyneen ja kalpean näköisenä, että syvä sääli
+täytti hänen mielensä. Poika raukka! Mikä hänenkin elämäänsä pimensi?
+
+"Onko professori kotona?" sopersi Hart jotain sanoakseen.
+
+"Ei ole, mutta astukaa sisään, tohtori. Näytätte väsyneeltä."
+
+Sanaakaan sanomatta Hart astui sisään. Eihän hän professoria
+tahtonutkaan tavata. Eihän hän muuta pyytänyt kuin hiukan levähtää ja
+kuunnella Anna Hemmerin tyynnyttävää ääntä.
+
+Anna oli vienyt hänet omaan huoneeseensa ja pyytänyt häntä matalaan,
+mukavaan kiikkutuoliin istumaan.
+
+Kuinka tässä oli hyvä olla. Hän istui ääneti, ajattelematta että hänen
+käytöksensä mahtoi tuntua omituiselta Anna Hemmeristä.
+
+"Ikävä ettei isä sattunut olemaan kotona. Mutta kai hän kohta tulee",
+virkkoi Anna.
+
+"Niin -- ei minulla ollut mitään asiaa hänelle. -- Mutta saanko olla
+täällä vähän aikaa?"
+
+"Niin mielellänne. Minulla käy niin harvoin vieraita, että olen hyvin
+kiitollinen kun joku tulee."
+
+"Niin -- puhukaa vielä, neiti Hemmer."
+
+Anna katsoi Hartiin. Mitä hän nyt tarkoitti? Silloin Hartkin huomasi
+sanoneensa jotain typerää.
+
+"Anteeksi -- en oikein tiedä mitä puhun", ja hän naurahti
+hermostuneesti.
+
+Samassa hän punastui tulipunaiseksi, sillä yht'äkkiä hänelle selvisi,
+kuinka merkilliseen asemaan hän oli antautunut. Hän koetti antaa
+kasvoilleen virallisen ilmeen ja hät'hätää keksiä sopivan selityksen
+käytökseensä. Mutta samassa hänelle myöskin selvisi että tällä kertaa
+oli todellakin paras olla aivan rehellinen, tuli mitä tuli. Hiukan
+häpeissään ja silmissä anteeksipyytävä katse hän siis alotti:
+
+"Suoraan sanoen, neiti Hemmer -- olin niin väsynyt ja alakuloinen -- ja
+rupesin kaipaamaan teidän tyynnyttävää läsnäoloanne. Siksi olin niin
+rohkea että tulin tänne."
+
+Samassa loi iltapäiväaurinko heloittavimmat säteensä huoneeseen, ja sekö
+lie ollut syynä siihen, että Annasta ja Hartista kaikki näytti
+kirkkaammalta kuin äsken. Päiväpaistetta, päiväpaistetta kaikkialla.
+
+"Kiitos että tulitte", sanoi Anna ja ojensi kätensä Hartille, joka
+puristi sitä.
+
+Ja sitten ne tulivat sanat vallan itsestään. Kaikki kävi yht'äkkiä niin
+luonnolliseksi. Hart kertoi olostaan Alppilassa ja kaikista raskaista
+mietteistä sen jälkeen. Ja Anna kertoi kuinka hän niin mielellään jo
+aikoja sitten olisi tahtonut sanoa jotain lämmittävää ja osanottavaa,
+mutta eihän hän, ihmisarka, kömpelö olento ollut osannut. Ja sitten he
+puhuivat Hartin töistä, perhoskirjasta ja tunneista. Omituista kyllä
+Hartista nyt tuntui vallan luonnolliselta puhua töistään naiselle,
+vaikka hän muutama tunti sitten oli harmistunut, kun Vilma Aarnio niistä
+mainitsi.
+
+Kuinka kauan he lienevätkään istuneet siinä ja puhelleet. Ei kumpikaan
+huomannut ajan lentoa. Siinä oli heidän hyvä olla. Nyt oli heillä
+pyhäpäivä, jolloin arkihuolet tyyntyvät ja rauha ja lepo on mielissä.
+
+Heidät herätti taas arkielämään professori, joka palasi laboratorioltaan
+ja tuli Annan huoneeseen.
+
+"Kas, Hart, oletko minua odottanut?" kysyi professori.
+
+"En, setä, tällä kertaa. Olen ollut Anna neidin luona", sanoi Hart
+iloisesti.
+
+"Se on hyvä, se on hyvä. Anna on aina niin yksin", virkkoi professori ja
+istautui sohvan nurkkaan.
+
+"Lienenköhän enää yksin?" virkkoi Anna puoleksi ajatuksissaan. Hänen
+katseensa kohtasi samassa Hartin ja Hartista tuntui kuin hän nyt olisi
+saanut Anna Hemmeriltä enemmän kuin hän koskaan olisi uskaltanut
+pyytääkään. Sanoitta ja selityksittä kaksi yksinäistä ihmissielua oli
+lähestynyt toisiaan.
+
+Hart nousi ylös lähteäkseen pois, mutta professori ja Anna kehoittivat
+häntä jäämään illalliselle ja hän jäi. Niin mielellään hän jäi.
+
+Kun he istuivat siinä kolmenkesken, tuntui Hartista kuin kaikki tämä
+olisi vanhaa tuttua hänelle. Anna oli aina ollut hänen elämässään,
+tietysti, vaikka hän nyt vasta oli hänet löytänyt.
+
+"Eksköldin pitäisi nyt olla täällä meidän kanssamme", sanoi vanha
+professori, ja sekä Anna että Hart hymyilivät, sillä kummallakin oli
+ollut sama ajatus, vaikka se ei ollut päässyt sanoiksi puhkeamaan.
+Eksköld kuului tähän seuraan.
+
+Kun Hart iltamyöhällä läksi, ei hän voinut olla sanomatta Annalle:
+
+"Kuinka hyvä te olette ollut minulle, Anna neiti."
+
+Anna hymyili. "Tulettehan kohta takaisin, eikö niin?"
+
+"Tietysti. Pelkään ettette enää pääse minusta. Minä olen hirveä
+takkiainen. Eksköld on kyllä saanut kokea sitä."
+
+Anna nauroi iloisesti ja vakuutti kestävänsä.
+
+"Hyvästi Anna neiti! Ja kiitos kaikesta", kuului Hartin jäähyväiset
+ovella.
+
+Hart kulki kotiinsa iloisempana ja tyynempänä kuin moneen kuukauteen.
+Oli vallan omituista kuinka tyyni hän oli. Mikä siunattu ajatus tuo oli,
+joka oli vienyt hänet Anna Hemmerin luo. Ja kuinka kaikki oli tapahtunut
+odottamatta ja kumminkin luonnollisesti. Vai mitä oikeastaan oli
+tapahtunut? Ei oikeastaan mitään muuta kuin että hän oli puhellut
+joukon lapsellisia ja vakavia asioita Anna Hemmerin kanssa, jota hän
+ennen ei ollut tuntenut juuri ollenkaan.
+
+Mutta olihan hän tuntenut Anna Hemmerin. Nyt hänestä tuntui kuin Anna
+aina olisi ollut jossakin lähellä häntä. Jo pienenä poikana Anna oli
+ollut hänen luonaan -- ja sitten nuorukaisena -- ja nyt. Anna oli vain
+pysytellyt jossakin kauempana ja vasta tänään ottanut itselleen sen
+paikan, joka aina oli häntä odottanut. Sehän oli Anna, jolle hän saattoi
+olla oma itsensä, Anna, joka yhdisti ristiriidan hänessä sopusoinnuksi,
+Anna, jota hän oli kaivannut.
+
+Hart veti henkeään syvään. Kuinka suloista elämä on kumminkin!
+
+Nyt tulivat työtkin sujumaan. Anna oli auttava häntä, kun mieli
+masentui.
+
+Hart astui omaan huoneeseensa, joka taas oli muuttunut kodikkaaksi
+työpesäksi. Hän istautui päättävästi kirjoituspöytänsä ääreen ja pani
+järjestykseen muutamia kirjoituksia. Nyt alkoi uusi aika hänelle ja nyt
+oli työkin sujuva.
+
+-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
+
+Anna vetäytyi omaan huoneeseensa sanottuaan hyvää yötä professorille.
+Hänen täytyi saada olla yksin nyt. Hän riisuutui nopeasti ja heittäytyi
+vuoteelleen. Ajatukset ajelivat toisiaan hänen aivoissaan, ja hän
+puhkesi hillittömään itkuun. Kaikki katkeruus ja jää suli kyyneliin.
+Uusiko onnen elämä hänelle oli alkanut? Entiset ajat olivat lopussa. Se
+synkkä kokemus, joka oli uhannut hävittää koko hänen elämänsä -- sekin
+suli nyt kauniiksi muistoksi, josta katkeruus oli poissa. Sanaton, suuri
+riemu täytti hänen olentonsa. Hän oli kuin äiti, joka ensi kerran
+puristaa lasta rintaansa. Ennen hän oli aina kadehtinut jokaista naista,
+jolla oli lapsi, ja janoamalla janonnut itselleen samanlaista
+hellittävää olentoa, joka tarvitsi häntä. Ja nyt hänelle oli se annettu.
+Eihän siihen tarvittu mitään lupauksia, mitään selityksiä. Hän tunsi
+että oli olemassa yksi, joka tarvitsi hänen apuaan, jolle hän merkitsi
+jotain, joka antaisi, antaisi hänelle edes pienen hiukkasen ystävyyttä.
+Hänelläkin oli lapsi nyt, jonka onnesta hän saisi huolehtia.
+
+Ja oli kuin hän nyt olisi saanut uudestaan isänkin. Tuo vanha, rakas
+isä, jonka hän tähän asti oli laiminlyönyt. Mutta nyt oli kaikki
+muuttuva. -- -- -- Kyyneleet vierivät yhä vielä hänen poskilleen, mutta
+ruumis herposi hiljaa vuoteelle ja ajatukset himmenivät verkalleen,
+hiipien kauas unelmien maihin. Nyyhkytykset lakkasivat ja yö oli tullut.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Seuraavana aamuna, kun Anna heräsi, tunsi hän sydämessään omituisen ilon
+tunteen, jota hän ei ennen koskaan ollut tuntenut. Mitä oli tapahtunut?
+Miksi hänen oli noin hyvä olla?
+
+Vähitellen palautuivat eilispäivän tapahtumat hänen mieleensä ja riemu
+paisui suuremmaksi. Mutta samalla alkoi sydänpohjassa muodostua
+toinenkin tunne, joka hiljaa, mutta varmasti alkoi työntää riemua pois
+ja anastaa vallan itselleen.
+
+Se ei voinut olla totta tuo kaikki. Se oli hetken tunnelma vain, joka
+oli hänet vallannut, ja tänään tietysti oli kaikki lopussa. Mitähän Hart
+sanoisi tänään koulussa?
+
+Annassa taisteli pelko ja toivo hänen astuessaan tuttua tietä kouluun.
+
+Tuolla kadun kulmassa tuli Hart häntä vastaan. Anna ei vielä voinut
+nähdä hänen kasvojaan, mutta ryhdissä oli jotain reipasta, varmaa, joka
+pani ilon taas paisumaan Annan mielessä.
+
+Nyt hän oli jo aivan lähellä. Hartin silmissä säteili semmoinen suora,
+vilpitön, lämmin ilo, että kaikki epäilys Annassa haihtui kuin
+taikaiskulla. Se oli hänen ystävänsä tuo.
+
+Anna ojensi kätensä hänelle hymyillen ja "kiitos eilisestä" puhkesi
+yht'aikaa molempien huulilta.
+
+Hartista kaikki oli niin luonnollista. Hän ei ollut hetkeäkään epäillyt,
+että hänen ja Annan eilisessä suhteessa olisi tapahtunut mitään
+muutosta, ja siksi se tuntui nyt Annastakin luonnolliselta.
+
+Koulussa meni kaikki vanhaan tapaan, vaikka Annasta tuntui kuin kaikki
+oppilaat olisivat muuttuneet toisiksi. Vai miksi hän ei koskaan ennen
+ollut huomannut, että hekin olivat eläviä ihmislapsia eikä vain
+sieluttomia auttomaatteja?
+
+Ja toukokuu kului kuin lyhyt unelma. Toukokuu, jolloin kaupungissa ei
+keväästä tiedä mitään, jolloin kouluissa on rasittavin aika ja
+kaikkialla kiirettä ja touhua. Mutta Annalla oli kevät.
+
+"Sinä näytät rupeavan elpymään näin lukukauden lopussa, kun me muut
+olemme väsymyksestä nääntyä", sanoivat Yksityislyseon opettajat Annalle,
+mutta sen enempää ei kellään ollut aikaa ottaa osaa hänen oloonsa. Hän
+sai rauhassa ja hiljaa nauttia onnestaan.
+
+Vasta kun kaikki ihmiset alkoivat puhua maalle menostaan, ymmärsi Anna,
+että kohta piti hänenkin lähteä isänsä kanssa pois Helsingistä
+Haapasaareen läheisessä saaristossa, missä professori aina vietti
+kesäkuukaudet. Ja se merkitsi, että hänen piti erota Hartista.
+
+Tuo ajatus koski niin peloittavan kipeästi. Erota, erota juuri nyt, kun
+hän oli löytänyt hänet. Vaikkei hän osannut selittää mitä hän kaipasi ja
+miksi Hart oli tullut hänelle niin välttämättömäksi. Joka päivä he
+olivat tavanneet toisensa, puhuneet jokapäiväisistä töistään ja
+toimistaan -- ei muuta. Ja kumminkin he molemmat tunsivat, kuinka joka
+hetki vei heidät lähemmäksi toisiaan. Mutta nytkö heidän piti erota?
+Anna Hemmer ei voinut kestää tuota ajatusta. Hän ei tahtonut, ei voinut
+enää olla yksin -- oh, koko hänen elämänsä tähän saakka oli kulunut
+yksin. Nyt hän vihdoinkin tahtoi pitää kiinni tuosta ainoasta ystävästä,
+jonka hän oli löytänyt.
+
+Kun Hart kerran saattoi häntä kotiin, kysyi Anna melkein pelokkaasti:
+
+"Minne lähdette kesäksi, tohtori Hart?"
+
+"Saaristoon tapani mukaan" vastasi Hart, ja sitten hän hymyillen lisäsi:
+"Tietysti niin lähelle Haapasaarta kuin mahdollista."
+
+"Miksei itse Haapasaareen?" juolahti Annan mieleen ja samassa olivat nuo
+sanat jo sanotutkin.
+
+"Saisinko?" Hartin silmät välähtivät ilosta.
+
+Anna tuskin tiesi mitä hän vastasi. Hän tunsi vain, että heidän ei
+tarvinnut erota ja se tuotti iloa, niin ääretöntä iloa.
+
+Haapasaari oli ollut professorin kesäasuntona jo toistakymmentä vuotta.
+Se oli pieni, rauhallinen saari kaukana meressä ja siellä ei ollut muita
+asukkaita kuin yksi ainoa kalastajaperhe, joka jolloin kulloin
+entisyydessä oli rakentanut huvilantapaisen rakennuksen vuokrattavaksi
+kesävieraille. Koska saari oli jokseenkin kaukana laivareitistä, eikä
+kannattanut omaa laivasiltaa rakentaa, oli pääsy sinne hankala, eikä
+kesävieraitten tehnyt mieli muuttaa sinne. Sitä suurempi paratiisi se
+oli professori Hemmerin mielestä, joka sai koko kesän hallita saarta
+vallan omavaltaisesti. Siellä hänellä oli pitkin rantakallioita
+suurilla, mustilla numeroilla merkittyjä lätäköitä, joissa hän kasvatti
+jos jonkinlaisia alkueläimiä, ja joita hän aamusta iltaan vartioi kuin
+suurimpia aarteitaan. Kalastajaperheen jäsenet katsoivat etäältä
+kauhunsekaisella kunnioituksella professorin lätäköitä eivätkä
+yrittäneetkään niihin koskea, sillä he tiesivät, että professorin
+viihtyminen Haapasaaressa oli kokonaan niistä riippuvainen.
+
+Suuri sali huvilassa oli professorin laboratoriona, jossa pöydät olivat
+täynnä mikroskopeja ja kaikenlaisia pulloja ja lasipalasia. Annan huone
+oli yläkerrassa, josta oli näköala kauas yli aavan meren.
+
+Haapasaaressa ei koskaan käynyt satunnaisia vieraita, muuta kuin
+tärkeissä asioissa, mutta melkein joka kesä oli Eksköld, taikka joku muu
+yliopiston taitavimmista nuorista eläintieteen tutkijoista jonkun viikon
+professorin vieraana, ja silloin oli työaika aina ylimmillään
+Haapasaaressa. Hart ei koskaan ollut viipynyt siellä päivää enempää,
+sillä vaikka hän pitikin paljon vanhasta professorista, oli hän ennen
+aina otaksunut että Haapasaaressa, jossa Anna oli emäntänä, kävisi olo
+kovin ikäväksi. Mutta nyt olivat ajat muuttuneet.
+
+Kun Anna rupesi professorille puhumaan Hartin tulosta, oli professori
+heti hyvin iloissaan ja sanoi itse samaa asiaa jo miettineensä, vaikka
+ei ollut tahtonut sitä Hartille esittää.
+
+Hart oli tyytyväinen ja onnellinen, kun tätä rauhallista työaikaa Annan
+lähellä yhä tuli jatkumaan. Touhussa ja hyörinässä kului koko toukokuu,
+ja kesäkuun ensi päivinä Hart muutti professorin ja Annan kanssa
+Haapasaareen.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Oli kirkas heinäkuun aamu Haapasaaressa. Anna astui juuri ylös
+uimarannasta, jossa hänen oli tapa joka aamu heti noustuaan käydä
+kylpemässä. Hän ojensi molemmat käsivartensa ja sanomaton hyvinvoinnin
+tunne täytti hänen mielensä. Kuinka nuori hän oli ja voimakas! Ja hän
+oli vielä viime vuonna pitänyt itseään vanhana ja väsyneenä. -- Hänen
+huulensa vetäytyivät hymyyn. -- Kymmenen vuotta hän oli nukkunut ja
+nähnyt pahaa unta -- nähnyt unta, että nuoruus oli mennyt ja äärettömän
+pitkä, harmaa, väritön vanhuus oli alkanut. Mutta vihdoinkin hän oli
+herännyt ymmärtämään että hän oli nuori, nuori ja voimakas.
+
+Hän seisahtui ja katsoi ympärilleen aivan kuin tutkien. Oliko kaikki
+kunnossa, oliko polku puhdas, oliko pihamaa siivottu, tuoksuivatko
+kukkaset, oliko luonto juhlapuvussa, kun hänen lapsensa, hänen iso
+poikansa heräisi? Anna nauroi. Kuinka hullu hän oli! Ei hän voinut enää
+mitään järjellisesti ajatella. Kaikki esiintyi hänelle vain siinä
+suhteessa kuin se oli Olli Hartiin. Mutta ei hän tahtonutkaan mitään
+järkevästi ja kylmästi ajatella. Olihan hän nuori, nuori, niin
+äärettömän nuori ja onnellinen. Hän hyräili itsekseen:
+
+      "Sinä herätit laulun mun rinnassain
+      Ja nostatit sieluuni soiton -- -- --"
+
+Mutta tuollahan se astui jo Hart häntä vastaan mahdottoman suuri
+kirjakasa kainalossa. Hän huomasi Annan ja sanottuaan hyvää huomenta
+heittäytyi onnettoman näköisenä kirjoineen mättäälle polun viereen.
+
+"Nyt ne peijakkaan -- anteeksi -- ne siunatut coelenteratit eivät ota
+menestyäkseen lätäkössä nro 23 -- mitä tehdä?"
+
+"Ohhoh raukat!" huokasi Anna leikillisellä osanotolla.
+
+"Kuule Anna, sinä et ollenkaan ymmärrä, mikä viehätys lätäköissä on, ja
+erityisesti lätäkössä n:o 23. Mitähän jos minä nyt pitäisin sinulle
+pienen esitelmän coelenteratien kehityshistoriasta."
+
+"Mitähän jos minä pitäisin sinulle pienen esitelmän Omarista, joka
+poltatti kaikki kirjat ja halveksi kaikkia coelenterati-lätäköitä. Sinä
+et näy enää ollenkaan muistavan entistä ihannettasi."
+
+"Anna, miksi sinä muistutat minulle entisiä tyhmyyksiäni? Onhan niitä
+uudempiakin."
+
+"Onko? Minä luulin, että sinä jo olit muuttunut vallan täydelliseksi."
+
+Anna nauroi ja alkoi astua kotiin päin.
+
+"Anna, elä mene vielä. Minulla on asiata. Kuule, tuo punainen
+pumpulihame soveltuu sinulle vallan erinomaisesti ja samoin nuo pitkät
+kiharat."
+
+"Kiitos! Sinussa on kehittynyt aivan uusi puoli, jota en ole ennen
+huomannut."
+
+"Ethän leikkuuta enää tukkaasi, ethän?"
+
+"Tietysti en, jos siten voin hiukan viehättää herra tohtoria."
+
+Hart nauroi.
+
+"Se musta silkkipusero, jota sinä viime keväänä käytit, oli hirveä."
+
+"Jahah, nyt on paras että lähden, koska nuotti alkaa muuttua."
+
+Hart hypähti ylös kirjoineen ja läksi astumaan Annan kanssa.
+
+"Tiedätkö Anna, että Eksköld tulee huomenna tänne?"
+
+"Huomenna!"
+
+"Niin -- miksi sitä noin hämmästyt?"
+
+"Enhän muutoin hämmästyisi, mutta kun ajattelen että tätini ja serkkuni
+tulevat tänään ja viipyvät ainakin viikon -- niin -- --"
+
+"Eksköld saa tietysti asua minun huoneessani -- kyllähän me siihen
+molemmat mahdumme."
+
+"Ei, Olli -- ethän voi tehdä työtäsi rauhassa. Minä muutan huoneestani,
+niin voimme asettaa kaikki mukavasti."
+
+Hart hymyili. Aina vain hänen mukavuutensa oli Annalle pääasia. Se
+tuntui niin hyvältä ja turvalliselta, vaikka samalla salainen, kalvava
+tunne alkoi tehdä Hartin levottomaksi.
+
+"Anna, sinä hemmottelet minua niin, että kohta en tule toimeen missään
+muualla kuin sinun luonasi." Hänen äänessään oli taas tuo lämmin sointu,
+joka pani Annan sydämen sykkimään.
+
+"Muualla! Eihän sinun muualla tarvitsekaan tulla toimeen. Etkö sinä muka
+olekkaan enää minun pikku poikani? Oletko jo kasvanut liian suureksi?"
+Anna laski leikkiä, mutta häneenkin oli tullut salainen levottomuus.
+
+Pienen kiistan jälkeen sai Hart tahtonsa täytetyksi ja Eksköld
+päätettiin sijoittaa hänen huoneeseensa. Anna ei saanut olla järjetön ja
+lapsellinen.
+
+Hart ja Anna astuivat huvilan verannalle, jossa professori jo istui
+kahvipöydän ääressä. Hän nyökäytti ystävällisesti hyvää huomenta
+molemmille tulijoille ja käski heitä kiirehtimään, ettei kahvi
+jäähtyisi.
+
+"Mutta isä rakas, noin ohuessa takissa sinä istut kylmässä
+aamutuulessa!" huudahti Anna ja kääri samassa pehmeän villahuivin
+professorin olkapäille.
+
+"Anna on ruvennut vallan kotityranniksi", hymyili professori, "häntä
+pitää totella kohta pukukysymyksissäkin."
+
+"Mutta kuinka sinä tottelet isä? Enkö minä ole vakuuttanut että kaikki
+sinun amoebasi ja muut lemmikkisi lätäköissä saavat halvauksen
+säikähdyksestä, jos vielä käytät tuota vanhaa hattua -- ja yhä se vaan
+on päässäsi."
+
+"Katsoppas, minun täytyy edes näennäisesti koettaa säilyttää ylivaltaa
+vielä ja tämä hattu on jonkunmoisena merkkinä siitä."
+
+"Hyvin huomattava merkki, se on myönnettävä", nauroi Hart.
+
+"Jaa, jaa, kohta se meidän kesälupa loppuu", huokasi professori käyden
+vakavaksi.
+
+"Eihän vielä puoliakaan ole kulunut", virkkoi Hart, mutta Anna tunsi
+että isä oli oikeassa. Miksi ne tulivat nuo vieraat ihmiset tänne isän
+ja Hartin ja Annan maailmaan häiritsemään noiden kolmen onnea? Omituinen
+pelonsekainen tunne valtasi Annan, kun hän muisti tädin tulon. Täti
+kuului entisyyteen. Nyt oli alkanut Annan uusi nuoruus ja täti oli
+siellä vieras. Miksi piti hänen tulla juuri nyt? -- Anna koetti tyyntyä.
+Elsa oli hänen ainoa läheinen sukulaisensa paitsi tätiä. Heistä tulisi
+varmaan hyvät ystävät. Elsa oli 20 vuotias nyt, mutta nuorihan oli
+Annakin, niin oikeastaan hän oli yhtä nuori kuin Elsa. Nuo kymmenen
+vuotta -- voi, ei niitä ollut ollenkaan -- unta se oli vain, pahaa unta.
+
+Ja Eksköld -- Eksköldiä hän oli ensin kaivannut ikäänkuin tähän onnen
+maailmaan kuuluvana, mutta nyt alkoi sekin peloittaa. Eksköld oli
+sellainen yksinäinen olento, mutta sitä kai hän tahtoikin. Ja hänkin
+kuului tavallaan entisyyteen. Hän oli kyllä ollut jonkunmoisena
+valopilkkuna noina kymmenenä vuotena, mutta sittenkin hän kuului
+entisyyteen, joka oli kuollut.
+
+"Anna, lähdetään hiukan kävelemään rantakallioille", pyysi Hart, joka
+huomasi Annan alakuloisuuden. Häneenkin oli tarttunut jonkunmoinen
+levottomuus, ikäänkuin pahan aavistus.
+
+He läksivät yhdessä rantakallioille, missä he niin usein ennen olivat
+istuneet ja puhelleet iltasilla.
+
+"Anna, tiedätkö minäkin käyn vähän levottomaksi, kun näen sinut noin
+huolissasi? Etkö soisi tätisi tulevan?" virkkoi Hart.
+
+"Voi sinua rakas poika raukka", hymyili Anna. "Elä nyt anna minun
+typerän pahan tuuleni huolestuttaa mieltäsi. Tietysti tahdon tädin ja
+Elsan tänne ja Eksköldin myös."
+
+"Mutta kuule, Anna, mikä johtui mieleeni muistaessani tätiäsi. Oletko
+huomannut mistä me aina yhdessä ollessamme olemme puhelleet?" Hart
+hymyili aivan kuin hiukan häpeissään.
+
+"Mistäkö?" Anna katseli kysyvästi Hartiin. "Kysy ennemmin mistä me emme
+ole puhuneet. Löytyykö enää sitä asiaa auringon alla, jota emme olisi
+kosketelleet?"
+
+"Löytyypä kyllä. Me olemme alati vain puhuneet -- -- niin, häpeän sen
+sanoa -- minusta -- minun töistäni, minun intresseistäni, minun
+suruistani, minun iloistani j. n. e. mutta eräästä olennosta, jonka
+nimi on Anna Hemmer ei ole sanottu sanaakaan."
+
+"Voi sinun päähänpistojasi poikaseni", nauroi Anna. "Tahdotko sinä nyt
+välttämättömästi saada minut ilmaisemaan, että kaikki nuo luetellut ilot
+ja surut ja intressit ja epäintressit ovat myöskin -- minun? Noh, onko
+sinun pikku itserakkautesi nyt tyydytetty?"
+
+"On -- liiaksikin. Mutta minun mieleeni johtuu se seikka että Anna
+Hemmer oli olemassa jo ennenkuin tämä merkillinen mies tuli hänen
+tielleen."
+
+"Niin -- oli kyllä. Mutta se Anna Hemmer kuoli ja haudattiin silloin
+Vapunpäivänä." Annan ääni värähti oudosti, sillä hän tunsi että tuo ehkä
+ei ollutkaan niin totta kuin hän oli luullut. Kuka ties vaikka entisyys
+saattaisi uudestaan virota eloon?
+
+"No niin, minun pitää siis tyytyä siihen selitykseen", virkkoi Hart.
+"Elä pahastu, Anna, siitä mitä sanoin."
+
+"En. Päinvastoin olen iloinen, että tahdoit tietää hiukan enemmän
+minusta, ja tuntuu kuin tahtoisin sinulle kertoa, mitä en ole vielä
+kenellekään kertonut."
+
+Anna oli käynyt hyvin totiseksi ja katse, jonka hän loi Hartiin, oli
+arka ja rukoileva.
+
+"Anna, tahtoisin niin mielelläni tulla niin lähelle sinua, että saisin
+ottaa osaa elämääsi vähän enemmän kuin tähän asti."
+
+Hartin katse oli suora ja lämmin, mutta hänen olennossaan oli niin
+paljon poikamaista iloa ja reippautta, että Anna selvästi tunsi, kuinka
+vähän Hart itsekään uskoi omia sanojaan, että Annalla oli ollut elämää
+ennen heidän tutustumistaankin.
+
+Väkisinkin Annan suu vetäytyi hymyyn.
+
+"Lapsi, lapsi, sinulleko minä huoliani tyhjentäisin."
+
+Mutta nyt kävi Hart vuorostaan totiseksi. Häntä kiusasi tuo tunne, että
+Anna piti häntä lapsena vain.
+
+"Enkö minä koskaan saa olla sinun ystäväsi, Anna? Se alkaa käydä hiukan
+nöyryyttäväksi tuo tieto, että minä sinun silmissäsi olen pahankurinen
+lapsi vain, jota on lelliteltävä ja tuuditeltava pois tosihuolista."
+
+Hart hengitti syvään, eikä katsonut Annaan.
+
+Anna ei vastannut mitään. Syvä, sanaton riemu täytti hänen rintansa. Ei,
+se ei ollut lapsi tuo enää, vaan mies, joka oli hänen ystävänsä, ja
+jolle hän sai avata sielunsa salaisimmatkin sopukat.
+
+"Olli, tiedäthän että vietin lapsuuteni ja ensi nuoruuteni täti
+Huovisen luona?" Annan ääni oli aivan tyyni nyt.
+
+"Tiedän."
+
+"Mutta et tiedä miksi sieltä läksin pois?"
+
+"Isäsi luo -- kun isäsi oli niin yksin -- eikö niin?"
+
+"Ei -- en minä silloin ajatellut muiden yksinäisyyttä, kuin omaani."
+
+Hart katsahti Annaan. Anna oli hyvin kalpea ja hänen silmänsä näyttivät
+pohjattoman syviltä tummuudessaan, kun ne katsoivat jonnekin
+epämääräiseen etäisyyteen. Hart tunsi äkkiä melkein pelkoa. Oli kuin hän
+olisi houkutellut esiin asioita, joiden seurauksia hän ei osannut
+aavistaa. Hänen melkein teki mieli pyytää, ettei Anna virkkaisi mitään.
+Mutta hän ei saanut sanaa suustaan.
+
+"Niin -- se oli se vanha tarina. Minä rakastin ja petyin."
+
+Hart ei voinut vieläkään puhua. Vähän ajan perästä Anna jatkoi:
+
+"Kun hänet tapasin, en ymmärtänyt ollenkaan epäillä. Minä annoin itseni
+aivan ilman ehtoja, ilman rajoituksia. Olin juuri täyttänyt 20 vuotta ja
+koko sieluni oli täynnä odottavaa hellyyttä. Kun hän sitten tuli ja
+osoitti minulle että minä olin hänelle enemmän kuin muut, luulin sitä
+rakkaudeksi ja annoin -- annoin paloittelematta koko sieluni hellyyden."
+
+"Eikö hän rakastanut sinua?" kysyi Hart hiljaa.
+
+"Ei -- ei paljon."
+
+"Mitä tarkoitat?"
+
+"Hän oli hiukan mieltynyt minuun -- ehkä paljonkin. Katsoppas, hän oli
+niitä miehiä, joilla aina täytyy olla joku, jolle he osoittavat
+jonkunmoista suojelevaa hellyyttä -- ei hän mitään sen syvempää
+tarkoittanut -- sen ymmärrän nyt, kun katkeruus on haihtunut. Ja kun hän
+sitten huomasi että rakastin häntä -- enhän peittänyt häneltä, että
+maailma ilman häntä oli minulle kuollut -- silloin hän pakeni. En
+tiennyt hänen lähteneen pois -- muilta sen kuulin. Ja muilta kuulin myös
+että hän oli lähtenyt -- morsiamensa luo."
+
+"Semmoinen konna!"
+
+"Ei ollenkaan, Olli, ei vähääkään. Semmoista tapahtuu alituiseen, ilman
+että kukaan siitä konnan nimeä saa -- ja se olisikin väärin. Hän
+menetteli oman luontonsa, oman käsityskantansa mukaan -- minä omani. Ja
+toisen piti murtua -- elämä sen vaati. Ei ollut syy hänen eikä minun."
+
+Hart ei vastannut mitään. Uudet, oudot ajatukset risteilivät hänen
+mielessään. Hetken perästä Anna jatkoi kääntyen häneen.
+
+"Niin se särkyi nuoruuteni onni, mutta, Olli, se tuli ehyeksi taas, kun
+sain sinut ystäväkseni."
+
+Nuo sanat sattuivat omituisen kipeästi Hartiin. Hän alkoi niin
+peloittavan selvästi aavistaa, mitä hänen ystävyytensä merkitsi Annalle.
+-- Ystävyys! Hyvä Jumala, sekö nimitys oli se oikea? Anna piti
+itsepäisesti siitä kiinni, mutta -- --? -- Ei, hän ei uskaltanut
+ajatella ajatustaan loppuun -- -- -- Käyköön kuinka kävi -- hän ei
+väistynyt velvollisuuttaan.
+
+"Anna -- Anna ystävä -- kiitos luottamuksestasi", sanoi hän vihdoin
+hiljaa.
+
+"Ei puhuta niistä surullisista ajoista sen enempää", virkkoi Anna
+reippaasti ja nousi seisaalleen. "Lähdetäänpä nyt vielä hiukan
+kävelemään, niin sanon sinulle erään asian, jota olen viime aikoina
+miettinyt."
+
+"Mikä se on?"
+
+"Se, etten koskaan ole nähnyt sinua muiden ihmisten parissa kuin isän ja
+minun -- niin, ja kerran Eksköldin."
+
+"Hm -- mutta mitä merkillistä siinä on?"
+
+"Ei muuta kuin etten voi ollenkaan kuvitella, kuinka sinä tulet
+käyttäytymään, kun täti ja serkkuni ja Eksköld tulevat."
+
+Hart nauroi. "Olenpa minä mahtanut olla koko barbaari täällä
+Haapasaaressa, koska sinua pelottaa."
+
+"Pelottaa! Sanoinko niin muka? Ei, mutta -- niin, en minä nyt osaa
+selittää mitä tarkoitan. Ei puhuta siitäkään sen enempää."
+
+Molemmat läksivät astumaan kotiin päin. Omituinen levottomuus oli
+tarttunut heihin, eikä tahtonut haihtua.
+
+"Anna, pysyyhän meidän välimme aina samana?" kysyi äkkiä Hart.
+
+"En voi ajatella, että se muuttuisi", vastasi Anna, mutta sittenkin
+pelko alkoi hiipiä hänen sydämeensä. Miksi? Sitä hän ei ymmärtänyt.
+
+He palasivat kotiin ja Hart auttoi Annaa asettamaan huoneita kuntoon
+vieraita varten.
+
+Professori käyskenteli tyytyväisenä ympäri katsellen heidän puuhiaan.
+
+"Oletko huomannut, Hart, kuinka äidilliseksi Anna on käynyt täällä
+maalla? Hän puuhaa kuin taitavin emäntä?" virkkoi ukko.
+
+"Onko se kumma", vastasi Anna, "kun minulla on kaksi lasta
+hoidettavana." Ja hän taputti ohimennessä Hartia ja professoria
+olkapäälle.
+
+"Ja nyt sinulle tulee vielä enemmän huolia, Annaseni. Mutta kyllä se
+hyvä on, että totut pois siitä meidän entisestä erakkoelämästä."
+
+"Voi, voi sinua isä-ukko", puheli Anna leikillisesti. "Ennen sinä
+tyydyit lätäköihisi ja minuun, mutta nyt sinä yhtämittaa puhut
+seuraelämän siunauksista. Se on kai evolutsioonia, vai mitä?"
+
+"Toivokaamme tyttöseni, ettei se ainakaan ole revolutsioonia", virkkoi
+ukko hymyillen.
+
+Iltapäivällä Anna läksi tätiään ja Elsaa vastaan veneellä, sillä laivat
+eivät poikenneet Haapasaareen, vaan aina kun oli sinne tulijoita, piti
+soutaa ulapalle laivaa vastaan. Kalastaja oli soutamassa ja Anna piti
+perää. Tuolla ui jo valkoinen laiva sinne päin ja Annan sydän alkoi
+tykyttää kovasti. Hän tunsi astuvansa takaisin menneisyyteen, tuohon
+kuolleeseen menneisyyteen, jota hän ei enää tahtonut ajatellakaan. Eikö
+tätiä vielä näkynyt? Tuossa hän seisoi nojautuen laivan reilinkiin. Hän
+oli niin ihmeellisen muuttumaton, juuri samanlainen, jommoisena Anna
+aina muisti nähneensä hänet. Kyyneleet alkoivat kertyä Annan silmiin ja
+hän tuskin saattoi nähdä, että tädin takana seisoi solakka,
+keltatukkainen tyttö.
+
+"Tervetuloa täti", sai Anna sanoneeksi, kun rouva Huovinen oli astunut
+veneeseen ja suudellut häntä ystävällisesti.
+
+"Tule, Elsa, serkkuasi tervehtimään", virkkoi täti, ja solakka tyttö
+ojensi ujosti kätensä Annalle.
+
+Nyt vasta Annan huomio kääntyi Elsaan. Elsa oli kaksikymmenvuotias,
+mutta näytti huolimatta pituudestaan kovin kehittymättömältä ja
+lapselliselta. Hän oli isänsä näköinen ja se vaikutti Annaan lämpimästi.
+Ei hän ollut ruma, vaikkei juuri kauniskaan, tukka tuuhea, vaalean
+keltainen, silmät vaalean harmaat, iho punainen ja valkonen ja koko
+olennossa jotain hentoa, kukkamaista. Mutta suun ympäri oli piirre, joka
+antoi kasvoille hiukan tyytymättömän ilmeen, kuten hemmotelluilla
+lapsilla usein voidaan huomata.
+
+Niitä näitä kysellen joutuivat he rantaan, jossa professori oli heitä
+vastassa.
+
+"Anna on nuorentunut siitä kuin hänet viimeksi näin, mutta sinä Fredrik
+-- ethän vain liene sairas?" huudahti rouva Huovinen nähdessään vanhan
+professorin.
+
+Professori hymyili. "Johan on aikakin minun väistyä. En ole samanlainen
+eternelli kuin sinä Sofia, johon vuodet eivät näy ollenkaan koskevan."
+
+Hart näyttäytyi vasta illallispöydässä ja ilta kului loppuun
+ystävällisessä, vaikka hiukan vieraassa keskustelussa, kuten ainakin
+ihmisten kesken, jotka eivät vuosikausiin ole toisiaan tavanneet.
+
+Hart puhui enimmäkseen Annalle tai aivan ylipäänsä kaikille, jotta Anna
+ei saanut vielä ainakaan mitään käsitystä kuinka hän oli "muiden
+seurassa". Verraten aikaisin hän sanoi hyvää yötä ja poistui
+huoneeseensa työhön. Professorikin läksi levolle, sillä Anna oli ottanut
+huolekseen aina muistuttaa häntä, kun kello löi kymmenen, jotta isä ei
+saisi rasittaa itseään valvomalla. Täti ja Elsa jäivät vielä hetkeksi
+Annan kanssa istumaan.
+
+"Kuka hän on tuo tohtori Hart?" alotti rouva Huovinen. "Hänestäkö
+odotetaan jälkeläistä Fredrikille professorinvirkaan?"
+
+"Tuskin", vastasi Anna. "Luulen ennemmin, että tohtori Eksköldistä
+odotetaan professoria."
+
+"No, miksi hän ei ole täällä? -- Eksköld -- Eksköld -- se on kaunis
+nimi."
+
+"Hän tulee tänne kohta, ehkä jo huomenna."
+
+Rouva Huovinen näytti tyytyväiseltä ja lisäsi hetken perästä:
+
+"Sinä näytät olevan hyvin tuttu tohtori Hartin kanssa. Kuulin että
+sinuttelitte toisianne."
+
+"Niin, me olemme hyvät ystävät."
+
+"Oikeinko ystävät? No, en tahdo sanoa mitään siitä. Sinun ikäisellesi
+naiselle, joka on jo yhtä ja toista saanut kokea" (täti huokasi syvään),
+"saattaa ehkä sopia olla ystävä nuoren miehen kanssa. Mutta
+periaatteelliselta kannalta en voisi sallia nuoren tytön tulla sinuksi
+ja seurustella tuttavallisesti naimattoman miehen kanssa, ellei miehellä
+ole vakavia tarkoituksia tytön suhteen", sanoi rouva Huovinen painolla.
+
+"Minä en ole sinä kenenkään herran kanssa enkä ole antanut valokuvaani
+kenellekään, vaikka monta herraa on pyytänyt", visersi Elsa ikkunan
+luona.
+
+Rouva Huovinen loi hyväksyvän katseen tyttöönsä ja Anna vaikeni. Häntä
+puoleksi huvitti, puoleksi harmitti tuo kaikki. Aikoiko täti nyt ruveta
+vanhaan tapaansa istuttamaan periaatteitaan? Ja luuliko hän ahtaalla
+poroporvarimaisuudellaan voivansa kahlehtia häntäkin ja Hartia? Hän
+nousi ylös virkkaen, että täti ja Elsa kai olivat matkasta väsyneet ja
+halusivat levolle.
+
+Mutta rouva Huovinen ei vielä hellittänyt. "Onko tämä se sama tohtori
+Hart, josta Vilma Aarnio on kertonut?" kysyi hän.
+
+"Sitä en voi arvata. Mutta tietääkseni Helsingissä ei ole toista sen
+nimellistä", vastasi Anna lyhyesti.
+
+"Jaa, jaa, kyllä kai se on sama. Olliko hänen nimensä on? Kyllä se
+sitten on sama. Olipa hauska tutustua häneen, koska on vallan luultava
+että hänestä tulee Elsan hyvän ystävän, Vilma Aarnion mies."
+
+"Mi -- mitä? Ha -- ha -- haa! Kyllä se on sula mahdottomuus, hyvä täti!"
+Anna puhkesi heleään nauruun. Tuo ajatus että Hart, hänen Olli Hartinsa,
+hänen ystävänsä, laskeutuisi alas tuonne tädin maailmaan valitakseen
+sieltä itselleen aviopuolisoksi pienen, pyöreän Vilma Aarnion, tuntui
+niin perin hullunkuriselta.
+
+Rouva Huovinen punastui kovasti. "Onko hän uskonut sinulle
+salaisuutensa, koska olet niin varma siitä? Jos hän on kunnon mies, on
+hän epäilemättä tarkoittanut jotain käyttäytyessään sillä tavalla Vilma
+Aarniota kohtaan. Vilma on uskonut Elsalle kaikki ja Elsa ei salaa
+mitään äidiltään", sanoi rouva Huovinen terävästi.
+
+"Mutta mamma, sehän oli salaisuus -- -- --" alotti Elsa, vaan täti
+keskeytti hänet.
+
+"Kyllä tiedän. Mutta minä pidin oikeana että Anna tietää asiasta, koska
+tohtori Hart on hyvä ystävä talossa."
+
+"Niin, hyvähän se oli", vastasi Anna kuivasti. Miksi hän oli ollenkaan
+antautunut keskusteluun heidän kanssaan? He kuuluivat vallan toiseen
+maailmaan, jossa hänellä ei ollut mitään tekemistä. Mutta kun he
+tahtoivat vetää Olli Hartin siihen -- se harmitti kumminkin.
+
+"Voi, voi kuinka lystiä olisi, jos saisi tavata Vilman! Hän asuu täällä
+lähellä Koivuniemessä!" huudahti Elsa.
+
+"Se toivomus on helposti täytetty", vastasi Anna. "Haemme hänet huomenna
+tänne, eikö niin Elsa serkku?" Ja hän tunsi helpoitusta ajatellessaan
+että Vilma Aarnio tulisi Elsan seuraksi. Se vähentäisi häneltä vaikean
+tehtävän.
+
+Hetken perästä Anna saattoi tätinsä ja Elsan heidän makuuhuoneeseensa,
+sanoi hyvää yötä ja meni omaan suojaansa. Hän ei päässyt tuosta
+levottomasta mielialastaan. Nuo kaksi olentoa, täti ja Elsa, olivat
+sittenkin toisessa suhteessa häneen kuin muu maailma. Hänellä oli
+velvollisuuksia heitä kohtaan. He olivat kuin siltana, joka yhdisti
+hänen maailmansa muuhun maailmaan, josta hän ei ollut tahtonut mitään
+tietää. Ja entäpäs jos tuo silta ei koskaan katkeisi, vaan liittäisi
+hänet yhä lujemmasti tuohon toiseen maailmaan? Entäpäs, jos hänen
+täytyisi sitä myöten astua pois omasta luostarielämästään? Ja entäpäs,
+jos hänellä oli velvollisuuksia siinä suuressa, hyörivässä
+muurahaispesässä, johon se silta johti? Hän tunsi äkkiä, että oli
+olemassa koko joukko hienoja, näkymättömiä siteitä, jotka alkoivat
+kietoa häntä. Mutta entä sitten? Kyllä hän jaksoi kaikki uudet
+velvollisuudet kantaa, kun hän vain sai pitää Hartin itsellään, aivan
+yksin, aivan täydellisesti. -- Mutta sehän oli mieletöntä. Ei hän voinut
+aikamiestä kääriä pumpuliin ja asettaa lasikaappiin! Täytyihän Hartin
+saada vapaasti liittyä kehen tahtoi --.
+
+Anna vaipui mietteisiin, jotka tekivät hänet yhä levottomammaksi.
+
+Ei, huomenna hän aikoi pyytämällä pyytää Hartia auttamaan häntä
+täyttämään kaikkia noita pikku velvollisuuksia vieraita kohtaan. Se oli
+luonnollista. Se oli tervettä. Nyt vihdoinkin hänen täytyi olla terve ja
+käsittää asiat luonnollisella tavalla.
+
+Täti oli puhunut hänen ijästään. Niin, kuinka täti olisi voinut aavistaa
+kuinka nuori hän nyt oli. Täti laski vain että hän oli täyttänyt 31
+vuotta. Mutta nyt vasta hän olikin nuori, nuorempi ja voimakkaampi kuin
+koskaan ennen.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Rouva Huovinen istui ypö yksin verannalla ja kutoi sukkaa. Professori
+oli mennyt laboratorioon järjestämään jotain kirjoituksia ja Anna sekä
+Elsa olivat lähteneet Hartin ja Eksköldin kanssa noutamaan Vilma
+Aarniota Koivuniemestä.
+
+Rouva Huovinen oli nyt viipynyt täsmälleen viikon Elsan kanssa
+Haapasaaressa. Hänen periaatteisiinsa kuului viipyä vieraissa juuri niin
+kauan, kuin hän oli edeltäkäsin päättänyt, ja siltä kannalta katsoen
+olisi hänen pitänyt tänään lähteä pois. Mutta oli asioita, jotka
+suorastaan pakoittamalla pakoittivat hänen sovelluttamaan tuota
+periaatetta. Ei hän tietysti siitä välittänyt, että Elsa
+välttämättömästi tahtoi viipyä vielä täällä, ei tietysti. Eikä siitä,
+että Eksköld todellakin oli huomiota herättävä mies, joka varmaan kohta
+oli istuva professorina, puhumattakaan siitä että hän oli aatelismies
+ja vanhaa sukua. Rouva Huovinen ei tosin periaatteellisesti hyväksynyt
+mitään säätyeroitusta, mutta ei hän koskaan ollut siihen asiaan täysin
+tyytynyt, että hänen nimensä oli Huovinen. Eksköld oli ollut hyvin
+kohtelias Elsalle -- ei sitä voinut kukaan kieltää. Ja rouva Huovinen ei
+pitänyt sitä millään lailla vääränä tai sopimattomana, että hän äitinä
+oli toissa päivänä Eksköldille kertonut, kuinka hän aina oli koettanut
+-- ja luojan kiitos myöskin onnistunut -- istuttaa Elsaan hyveitä ja
+vakavia periaatteita, jotta hänen ei tarvitsisi luulla, että kukaan
+kiinnittäisi huomionsa Elsaan siksi, että hän omisti 200,000 ja
+kaupungintalon. Ja Eksköld oli hymyillyt niin kohteliaasti ja sanonut,
+että kyllä hän oli kaiken tuon huomannut.
+
+Rouva Huovinen hymyili, mutta huokasi sitten syvään ja laski sukan
+pöydälle.
+
+Ei, ei hän Elsan ja Eksköldin tähden täällä viipynyt, vaan Annan tähden.
+Hän tunsi velvollisuutensa Annaa kohtaan, joka nyt näkyi tarvitsevan
+äidillistä johtoa. Kuka olisi luullut mitään semmoista vakavasta,
+keski-ikäisestä naisesta! Joka vielä oli saanut niin paljon
+sivistystäkin! Sen ne tekivät ne kymmenen vuotta, jolloin hän ei ollut
+Annaa johtanut. Mutta hän oli aina luullut, että Anna oli iki päiviksi
+jättänyt semmoiset ajatukset sen onnettoman tapauksen jälkeen siellä
+pikkukaupungissa kymmenen vuotta sitten. Mutta niin sitä ihminen pettyy,
+kun uskoo liian hyvää toisesta! Kuinka hän jo ensimäisenä aamuna oli
+kauhistunut, kun hän näki Annan istuvan verannalla ja pitävän kiinni
+Hartin kädestä, ja vallan selvään hän oli kuullut, kun Anna oli sanonut
+että "kyllä sinun nyt rakas poikaseni täytyy auttaa minua". Ja Fredrik
+oli nähnyt kaiken tuon eikä virkkanut mitään! Mitäs ne miehet semmoista
+ymmärtäisivät. Hart oli vielä lisäksi Annaa nuorempi -- lähes neljä
+vuotta.
+
+Ei rouva Huovinen Hartia syyttänyt. Annassa tietysti syy oli, joka ei
+osannut pitää omasta arvostaan ja kunniastaan huolta. Niin juuri,
+kunniastaan. Eikä hän ollut arvannut Annaa niin sydämettömäksi, ettei
+hän edes välittänyt Vilma Aarnion onnesta, vaan koetti keikailulla ja
+sopimattomalla tuttavallisuudella houkutella Hartia itselleen. Kyllä
+tämä pääkaupungin turmelus oli kauheaa, mutta ei tulisi Elsa sitä
+koskaan kokemaan. Elsa oli, luojan kiitos, niin -- -- --
+
+Mutta rouva Huovisen ajatukset keskeytyivät, sillä tuolla tulivat nuoret
+jo järveltä Vilma Aarnion kanssa, joka kuluneen viikon ajalla oli ollut
+melkein jokapäiväinen vieras Haapasaaressa.
+
+Anna kulki Eksköldin kanssa edellä. Molemmat näyttivät vakavilta ja
+väsyneiltä. Anna oli tämän ainoan viikon kuluessa muuttunut
+huomattavasti. Entinen kalpea väsymys näkyi taas saaneen hänet valtaansa
+ja silmissä oli surumielinen, sisäänpäin kääntynyt ilme. Tämä oli ollut
+koetusten viikko Annalle. Koko tuo uusi onnen maailma, jonka hän niin
+nopeasti ja voittoisasti oli rakentanut ja korkeilla muureilla
+eroittanut muusta maailmasta, alkoi peloittavasti järkkyä
+perustuksissaan ja muureihin ilmaantui suuria aukkoja. Viikko sitten
+kaikki oli tuntunut niin yksinkertaiselta: entisyys oli pyyhitty pois,
+uusi elämä oli alkanut, jossa ei kellään muulla oikeastaan ollut mitään
+tekemistä kuin hänellä ja Hartilla.
+
+Ja mitä nyt oikeastaan oli tapahtunut? -- Oh, ei mitään muuta kuin että
+hän nyt oli saanut nähdä Hartin toisten ihmisten parissa, kuten hän oli
+toivonut.
+
+Anna oli pyytänyt Hartia auttamaan häntä Elsan ja Vilman huvittamisessa.
+Ja Hart oli tehnyt sen. Hyvin perusteellisesti.
+
+Oliko se todellakin Olli Hart, hänen, hänen, yksinomaa hänen Olli
+Hartinsa tuo nuori salonkiherra, joka iloisesti ja kevyesti laski
+leikkiä ja oli kuin kotonaan Elsan ja Vilman parissa? Anna muisti kuinka
+hän oli silloin ensimäisenä iltana nauranut sille ajatukselle, että Olli
+Hart laskeutuisi hänen korkeista ilmapiireistään syvälle alas Vilma
+Aarnion matalille maille. Nyt hän ei nauranut enää.
+
+Mitä hänellä oli tarjottavaa Vilma Aarnion rinnalla? Hän oli köyhä,
+rakkautta janoova, särkynyt raukka, jonka luo Olli Hart kerran
+surumielisen tunnelman vallassa oli tullut. Ja hän oli tarttunut kiinni
+tuohon tilaisuuteen ja hakenut tyydytystä janolleen suhteestaan Hartiin.
+Eikä sillä hyvä. Hän oli itsekkäästi otaksunut, että Hart nyt myöskin
+luopuisi koko muusta maailmasta elääkseen vain hänelle.
+
+Oh, sehän oli suurinta hulluutta. Hart oli nuori ja elämänhaluinen.
+Samoin Vilma Aarnio. Nuo kaksi olivat samalla tasalla. Hän, Anna, oli
+alempana, ei ylempänä.
+
+Mutta voi sitä tuskaa, sitä polttavaa tuskaa, jonka tuo tieto synnytti!
+Yksin, yksin, se oli hänen kohtalonsa aina oleva.
+
+He saapuivat kohta verannalle, jossa rouva Huovinen hymyillen heitä
+tervehti. Anna läksi omaan huoneeseensa jättäen toiset istumaan
+verannalle, ja rouva Huovinen huomasi mielihyvällä, että Eksköld heti
+istuutui puhelemaan Elsan kanssa.
+
+Hart katsahti Annan jälkeen. Mitä se taas merkitsi, että Anna noin äkkiä
+poistui? Ei hän käsittänyt ollenkaan Annan käytöstä tällä viikolla. Hän,
+Hart, oli todellakin koettanut parastaan auttaakseen Annaa
+emäntävelvollisuuksissa, mutta siitä huolimatta hän tunsi, että Anna oli
+häneen tyytymätön. Hartia hiukan harmitti. Pitihän hän Annasta
+sanomattoman paljon, mutta sittenkin Annan seura alkoi häntä hiukan
+kahlehtia. Kun hän oli väsynyt ja masennuksissa, ei kukaan ihminen
+maailmassa osannut häntä saattaa tasapainoon niin taitavasti ja varmasti
+kuin Anna, mutta kun hän tunsi itsensä terveeksi ja voimakkaaksi, kävi
+Annan seura joskus liian raskaaksi. Hänellä oli se tunne että Anna
+huomasi joka sanan, jonka hän lausui, jopa tunsi jokaisen hänen
+ajatuksensakin. Ja silloin hän kaipasi semmoista seuraa, jossa hänen ei
+noin tarvinnut paljastaa sisäistä itseään, vaan jossa hän sai näyttäytyä
+semmoisena kuin hän _tahtoi_, eikä välttämättömästi semmoisena kuin hän
+_oli_.
+
+Mutta Hart aikoi nyt kumminkin loppuun saakka täyttää velvollisuutensa.
+Sitten kun vieraat olivat lähteneet, asiat kyllä Annan kanssa
+selviäisivät.
+
+Ja hän istautui Vilman viereen verannan portaille ja alkoi vilkkaan
+keskustelun viimeisistä suurista arpajaisista, missä Vilma oli luvannut
+tanssia vengerkaa hänen kanssaan, vaan oli juuri ennen tanssia kadonnut.
+
+Eksköld istui Elsan ja rouva Huovisen vastapäätä ja rouva Huovinen
+käänsi taitavasti puheen Elsan toimiin ja tehtäviin. Tohtori kuunteli
+kohteliaasti. Väsynyt ilme hänen kasvoiltaan alkoi vähitellen kadota ja
+silmissä välähti hieno hymy, kun hän huomasi rouvan selvästi näkyvän
+tarkoituksen. No, miksikä ei tuokin tuuma kävisi mukiin! Elsa oli
+nähtävästi hyvin terve, hyvin taloudellinen ja omisti 200,000 sekä
+kaupungintalon! Ja hän ei luultavasti koskaan tulisi mieheltään
+pyytämään enempää kuin Eksköld saattoi tarjota. Hyvä yhteiskunnallinen
+asema ja vanha, sointuva nimi! Olihan sekin jotain. Kauppa kuin kauppa!
+
+Eksköldin kasvoissa värähti kuin äkillinen tuska ja ajatukset tahtoivat
+väkisinkin kiitää muuanne, mutta hän oli tottunut hallitsemaan mieltään
+ja pysyttämään ajatuksia poissa siitä ainoasta asiasta, joka oli hänelle
+niin arka, ettei hän uskaltanut sitä itselleenkään tunnustaa.
+
+Hän puuttui taas innolla puheeseen sanoen täysin käsittävänsä, kuinka
+tärkeätä on että nuori tyttö paitsi kotikasvatusta myöskin saa
+tilaisuuden käydä hyvässä talouskoulussa.
+
+Ikkuna Annan huoneeseen oli auki ja hän kuuli Vilma Aarnion äänen, joka
+iloisesti huudahti:
+
+"Minä lupaan ensi syksyn ensimäisissä tanssiaisissa tanssia teidän
+kanssanne kaikki vengerkat, jos te unohdatte tuon ainoan tapauksen,
+johon minä paitsi sitä en ollut syypää."
+
+"Se oli jalomielistä", kuului Hartin ääni, "Elsa neiti on todistajana
+lupauksestanne, ja minä aion käyttää sitä hyväkseni."
+
+Kyyneleet nousivat Annan silmiin. Kuinka kaukana hän oli tuosta
+kaikesta. Ja niin väsynyt. Niin väsynyt.
+
+Mutta olihan hänellä vielä pieni hiukkanen ylpeyttä jälellä, ja siitä
+täytyi nyt pitää kiinni. Niin syvälle hän vielä ei ollut laskeutunut,
+että hän antaisi Vilman ja Elsan ja tädin aavistaa, mitä hän kärsi. Hän
+otti hatun päähänsä ja läksi verannalle.
+
+Vilma oli lopettanut keskustelunsa vengerkasta ja kääntyi rouva
+Huoviseen ja Elsaan päin kysyen:
+
+"Emmekö lähde tänä iltana katsomaan hiidenpatoja Hanhisaaressa? Sehän on
+melkein tiellä Koivuniemeen."
+
+"Se olisi varsin hauskaa", vastasi Eksköld, "vai mitä rouva Huovinen ja
+neiti Elsa arvelevat?"
+
+"Voi, se olisi hirveän lystiä!" huudahti Elsa, ja rouva Huovinen
+hymyili.
+
+"Elsa on niin lapsellinen vielä. Mutta jos lähdemme sinne illalla, pitää
+meidän keittää teetä siellä ja siksi sinä Elsa voisit taas leipoa hiukan
+niitä sinun hyviä sokerileipiäsi, joista tohtori Eksköld toissa päivänä
+piti niin paljon."
+
+Rouva Huovinen huokasi helpoituksesta. Vihdoinkin oli hänelle
+ilmaantunut tilaisuus ilmoittaa Eksköldille, että ne leivokset, joita
+Eksköld toissapäivänä oli kiitellyt, olivat Elsan leipomia. Hän oli
+odottanut, että Annalla olisi senverran hienotuntoisuutta, että hän sen
+ilmaisisi, varsinkin koska Eksköld juuri oli kääntynyt Annan puoleen
+niitä kiitellessään, mutta se oli turha toivo. Anna ei näyttänyt
+huomaavan koko asiata.
+
+"Vai olivat ne Elsa neidin leipomia", hymyili Eksköld. "Minä luulin että
+Anna oli yht'äkkiä ruvennut meitä hämmästyttämään leipomataidollaan."
+
+"Ei Annalla koskaan ole ollut taipumusta sellaiseen -- valitettavasti",
+huokasi täti.
+
+Eksköld nousi äkkiä ylös hermostuneesti. Huh, kuinka häntä inhotti tuo
+kaikki! Mitä hänellä oli tekemistä noiden ihmisten ja heidän
+sokerileivostensa kanssa!
+
+Lyhyesti anteeksi pyytäen hän poistui professorin luo laboratorioon.
+
+Anna tuli samassa alas verannalle. Hänen silmissään loisti melkein
+kuumeentapainen vilkkaus ja posket punottivat. Heti hän oli valmis
+yhtymään huviretkituumaan. Oh, ei tarvinnut kenenkään hänen tähtensä
+tulla alakuloiseksi.
+
+Päätettiin että lähdettäisi kello 6 iltapäivällä Haapasaaresta
+Hanhisaareen ja sitten saatettaisi Vilma Aarnio kotiin Koivuniemeen.
+
+Elsa läksi sokerileivospuuhiinsa ja Hart poistui professorin ja
+Eksköldin luo laboratorioon. Anna jäi rouva Huovisen ja Vilma Aarnion
+kanssa verannalle.
+
+Omituista kyllä Annaa ei enää ollenkaan naurattanut, kun hän muisti
+tädin otaksumisen, että Vilmasta kerran tulisi rouva Hart. Ei, ei
+naurattanut.
+
+Hän katsoi kuin tutkien Vilmaa. Kuka se oli tuo, joka uhkasi viedä hänen
+ainoan onnensa? Ja millainen hän oli? Hän oli ylioppilas. Se ei
+todistanut mitään. Sanottiin että hän oli kirjailija. Se ei myöskään
+todistanut mitään. Meidän maassa saattoi kuka tahansa tulla
+ylioppilaaksi. Meidän maassa saattoi kuka tahansa tulla kirjailijaksi.
+Mutta sievä hän oli, pehmeä ja sievä. Mutta ei se yksin voinut Olli
+Hartia viehättää -- --
+
+Vilma Aarnio keskeytti Annan ajatukset alkamalla hätäisesti kertoa
+jotain. Hän ei pitänyt Annan levottomasta, tutkivasta katseesta.
+
+Rouva Huovinen ei pitänyt tuollaisesta lavertelemisesta, mutta hän
+ajatteli itsekseen että tyttö raukka vain sillä koetti peittää suruaan,
+kun Anna oli tullut hänen onnensa tielle.
+
+Rouva Huovinen piti velvollisuutenaan niin pian kuin mahdollista puhua
+asiasta Annalle. Mutta hänen prinsiippeihinsä kuului, että ihmisen aina
+tulee olla hienotuntoinen ja kohtelias, olipa asia mikä tahansa. Siitä
+syystä hänen oli aivan mahdoton suoraan sanoa sanottavansa Annalle,
+vaan hänen täytyi odottaa sopivaa tilaisuutta. Kohtalo palkitsikin hänen
+hienotuntoisuuttansa, sillä tilaisuus tarjoutui aivan heti.
+
+Vilma Aarnio kertoi juuri pitkää juttua. Neiti X, se punatukkainen, joka
+jo oli ainakin 35 vuotta ja joka ennen oli ollut kihloissa sen pastori
+Y:n kanssa, oli äskettäin mennyt naimisiin maisteri Ö:n kanssa, joka oli
+häntä paljoa nuorempi.
+
+Rouva Huovinen yskähti, sillä nyt oli hetki tullut. Hän katsoi
+tutkivasti ja ankarasti Annaan ja sanoi:
+
+"Se on vallan omituista, kuinka keski-ikäisillä naisilla on vähän
+vakavuutta meidän päivinämme."
+
+"Niin", sanoi Anna hajamielisesti, sillä hän ajatteli juuri sitä, että
+Hart varmaankaan ei moneen päivään ollut tehnyt työtänsä, eikä kuullut
+ollenkaan mistä oli kysymys.
+
+Täti kävi hiukan noloksi, kun Anna ei vastustanut, mutta piti
+velvollisuutenaan jatkaa kumminkin.
+
+"Todellinen nainen, joka kerran on syvästi rakastanut, ei voi enää
+rakastaa toista kertaa."
+
+Vilma lensi tulipunaiseksi. Hän näki hengessä nuorukaisrivin edessään.
+Siinä oli tohtori Hart, siinä oli ylioppilas Miettinen, maisteri A.,
+tohtori B. j. n. e. Mutta hän kohotti sitten tyynesti pienen pyöreän
+nenänsä pystyyn, näytti arvokkaalta ja ajatteli, että tuommoiset vanhat
+rouvat ovat aina niin ahdasmielisiä. Kuinka he voisivatkaan ymmärtää
+taiteilijaluonteita.
+
+Kun Anna ei vieläkään mitään vastannut, täytyi tädin kääntyä suorastaan
+häneen ja kysyä:
+
+"Etkö arvele niin, Anna?"
+
+"Mitä sitten täti?" kysyi Anna.
+
+Tuo oli jo liikaa! Anna ei edes kuunnellut häntä enää! Täti punastui ja
+hänen äänensä hiukan vapisi, kun hän toisti:
+
+"Että todellinen nainen ei voi rakastaa kahta kertaa?"
+
+"Se riippuu kai naisesta", sanoi Anna iloisesti.
+
+"Ei, se riippuu siitä löyhyydestä ja periaatteettomuudesta, joka
+nykyjään on vallalla. Nainen, jossa on vakavuutta ja oman arvonsa tuntoa
+ei ikinä mene rakastumaan kahta kertaa, ja kaikkein vähimmin hän koettaa
+keikailulla ja sopimattomalla tuttavallisuudella syrjäyttää nuorempaa
+ja viehättävämpää kilpailijaa."
+
+Tuo viimeksi mainittu seikka ei tosin ollut missään yhteydessä neiti X:n
+lemmentarinan kanssa, mutta se oli sanottava, ja nyt oli tädin omatunto
+rauhoitettu. Hän nousi ylös tyytyväisenä ja läksi kyökkiin auttamaan
+Elsaa sokerileivosten teossa.
+
+Anna ei virkkanut mitään. Siis täti jo tiesi hänen salaisuutensa. Ja
+tietysti kaikki muut myöskin. Tuskin lienee täti aavistanut, kuinka
+syvään hänen iskunsa sattui.
+
+Mutta rouva Huovisen sanat olivat sattuneet toiseenkin, jolle ne eivät
+olleet aiotut. Vilma Aarnio oli käynyt vallan punaiseksi ja hän oli
+vähällä purskahtaa itkuun. Tuo loukkaus Annaa kohtaan hänen tähtensä oli
+vallan kuulumatonta. Ja Anna saattoi vielä luulla häntä niin
+halpamaiseksi että -- -- --
+
+Vilman ääni vapisi pidätetystä itkusta, kun hän riensi Annan luo sanoen:
+
+"Neiti Hemmer -- rakas neiti Hemmer -- ettehän uskone -- että minä --
+että minä -- -- --"
+
+Ja sitten hän sekaantui vallan ja kyyneleet alkoivat vieriä pitkin
+pyöreitä, punoittavia poskia.
+
+Muuta ei tarvittu Annan tyynnyttämiseksi täydellisesti. Hän oli taas
+entinen arvokas, rauhallinen Anna Hemmer, kun hän otti hiljaa Vilmaa
+kädestä koettaen häntä tyynnyttää:
+
+"Lapsi raukka -- rauhoittukaa toki -- eihän tuo ollut niin vaarallista.
+Täti on vanha ja hänellä on oma käsityksensä tavoista -- -- tyyntykää
+nyt, lapsi kulta, etteivät muut huomaa tätä pientä ikävää kohtausta."
+
+Ja Vilma rauhoittui täydellisesti. Tietysti se ei ollut vaarallista,
+koska neiti Hemmer niin sanoi. Eihän se tietysti ollut mitään, koko
+asia. Ja ei suinkaan täti liene mitään tarkoittanutkaan.
+
+Ja hän hymyili kiitollisesti kesken kyyneleitään Annalle, joka
+ystävällisesti taputti häntä olalle, ja oli taas täysin tyytyväinen
+elämään.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Kello kuusi lähdettiin Haapasaareen. Anna olisi mieluummin jäänyt kotiin
+isänsä luo, joka ei jaksanut tulla mukaan, mutta professori ei tahtonut
+kuulla puhuttavankaan siitä.
+
+"Tietysti Anna lähtee mukaan. Enkö minä muka isänä saisi määrätä
+tyttäreni toimia?" Ja leikillisesti ukko otti Annan hatun ja asetti sen
+hänen päähänsä.
+
+"Mutta isä -- itsenäinen, moderni nainen ei -- --" koetti Anna
+puolustautua, mutta ukko veti Eksköldiä kädestä sanoen:
+
+"Minä uskon nyt tyttäreni sinun, vakavan zoologin huostaan. Hart
+tietysti ajaa perhosia eikä jouda kiinnittämään mieltänsä tällaisiin
+pikku asioihin."
+
+"Tietysti", hymyili Eksköld, "vaikkei minusta Anna tosin ole niin aivan
+pikkunen -- perhosiin verraten."
+
+Anna ojentihe suoraksi hymyillen iloisesti, vaikka Eksköldin ääni
+tuntui hänestä sanovan enemmän kuin sanat.
+
+Rouva Huovinen katsoi moittivasti tuota ryhmää. Joko nyt Eksköldkin
+rupesi Annaa liiaksi huomaamaan? Ei, se oli sula mahdottomuus.
+
+Mutta siltä nyt todellakin näytti. Eksköld näkyi aikovan täyttää
+professorilta saaman toimensa perusteellisesti. Hän oli iloinen ja laski
+leikkiä enemmän kuin koskaan, mutta pysytteli koko ajan Annan
+läheisyydessä, välittämättä rouva Huovisesta ja Elsasta ollenkaan.
+
+Ja tuskin koskaan oli Anna ollut hänelle niin kiitollinen kuin nyt.
+Hänestä tuntui olo niin helpolta, kun Eksköld piti koko seuraa vireillä,
+peittäen hänen huolensa leikkipuheillaan.
+
+Vene kolahti kohta Haapasaaren rantaan. Teekupit ja leivokset kannettiin
+maihin ja Hart kiirehti Vilman ja Elsan kanssa tekemään tulta kivien
+väliin, missä teevesi oli keitettävä.
+
+"Rouva Huovinen", kuului äkkiä Eksköldin iloinen ääni, "tässä on
+erittäin mukava kivi istuimeksi, jos suvaitsette."
+
+Ja rouva Huovinen suli heti lempeäksi sekä asettui kivelle.
+
+"Minun täytyy", lisäsi Eksköld yhtä iloisesti, "viedä Anna hiukan
+kävelemään. Hän näyttää vähän vilustuneelta, ja koska setä uskoi minulle
+kokonaan Annan tällä retkellä, täytyy minun pitää huolta isällisistä
+velvollisuuksistani."
+
+Kuinka kiitollinen Anna oli siitäkin, että hän nyt pääsi hiukan pois
+tästä seurasta. Oli niitä sentään eliitti-ihmisiä olemassa, jotka
+sanaakaan selittämättä tunsivat, mitä oli tehtävä. Arvid Eksköld kuului
+niihin. -- Entä Hart, hänen ystävänsä, hänen rakkain -- --
+
+"Jaa, jaa", keskeytti rouva Huovisen ääni Annan ajatuksia, "mene sinä
+vain Anna hiukan levähtämään. Kyllä nuoret täällä pitävät huolta teestä.
+Ja sitten huhuilemme teille kun tee on valmis."
+
+Anna astui Eksköldin kanssa ylös mäen törmää, jonka huipulta oli laaja
+näköala yli aavan meren.
+
+"Tämä suuri ja tavaton vierastulva nähtävästi väsyttää sinua liiaksi,
+Anna", alkoi Eksköld ystävällisesti. "Eiköhän meidän kaikkien jo pitäisi
+siirtyä pois Haapasaaresta?"
+
+"Ei, ei, Arvid. Tiedäthän että sinä ja Olli Hart kuulutte meihin
+erakkoihin. Minä olen vain vielä niin tottumaton -- nuoriin,
+käyttääkseni tädin lempisanaa."
+
+Eksköld naurahti. "Niin, kaikkeen pitää tottua tässä maailmassa. Mutta
+tietysti täytyy myöskin maksaa oppirahoja."
+
+Anna tahtoi mielellään siirtää puheen pois itsestään ja hänen mieleensä
+johtui tädin silminnähtävä suosio Eksköldiä kohtaan, johon syy oli
+helposti arvattavissa. Eiköhän Eksköld itse ollut mitään huomannut?
+Siinä tapauksessa oli ehkä pieni varoittava sana ystävän suusta
+paikallaan nyt.
+
+"Kuule Arvid", alotti hän, "oletko huomannut tädin tuumia sinun
+suhteesi?"
+
+"Olen, tietysti."
+
+"Mutta eikö ole hiukan varomatonta, että olet niin kovin kohtelias
+Elsalle?"
+
+"Miksi niin?"
+
+"Miksikö? Hyvänen aika, olisihan sääli, jos herättäisit turhia toiveita
+tyttö raukassa, joka vielä on vallan lapsi."
+
+"Miksi niin varmasti otaksut, että ne toiveet -- jos niitä syntyisi --
+olisivat turhat?" kysyi Eksköld hymyillen salaperäisesti.
+
+"Arvid! Ethän koettane uskotella, että sinä -- -- -- Kuule, sinä et
+luultavasti ymmärrä, että nyt puhun vallan vakavasti ja laskematta
+leikkiä."
+
+"Oh, ymmärrän varsin hyvin", vastasi Eksköld yhä vielä suu hymyssä ja
+samalla katsoen niin läpitunkevasti Annaan, että Anna äkkiä käänsi
+katseensa pois. Ja sitten hän jatkoi äänellä, joka kaikui aivan
+vieraalta Annan korvissa:
+
+"Katso Anna, luulen että meillä, sinulla ja minulla, on aivan eri
+käsitykset avioliitosta. Minä en pidä välttämättömänä -- hm -- tuskin
+suotavanakaan tuota n. s. hengenheimolaisuutta ja sielujen sopusointua
+ja tiesi mitä kaikkea. Tosin tuo kaikki useimmiten rajoittuu pelkkiin
+fraaseihin vain ja on siis vallan viatonta laatua, mutta kaikissa
+tapauksissa on hyvä olla edeltäkäsin vallan selvillä kannastaan, jotta
+kaikenmoiset turhat pettymykset säästyisivät."
+
+"Fraaseja! Väitätkö todellakin, ettei löydy syvempää
+hengenheimolaisuutta muutamien ihmisten välillä?"
+
+"En toki mitään semmoista väitä, mutta sellaisten henkilöiden ei herran
+tähden pidä mennä naimisiin keskenään."
+
+"Miksikä ei?"
+
+"Siksi että he ovat liian tasaväkiset ja taipuvaisia pitämään kaikkia
+asioita liian täytenä totena -- ja tulevat onnettomiksi. Etkö ymmärrä
+sitä, Anna?"
+
+"En, en, enkä tahdo mitään semmoista ymmärtää. Sinä et käsitä kuinka
+kipeältä tuntuu kuulla tuommoista sinun suustasi." Anna puhui kiivaasti.
+
+"No niin", sanoi Eksköld tyynesti. "Oli aika, jolloin minäkään en sitä
+ymmärtänyt, mutta sitten opin."
+
+"En soisi, että olisit sen koskaan oppinut", sanoi Anna hermostuneesti.
+
+Eksköld naurahti. "Johtuu mieleeni eräs kirjailija, joka sanoo, että
+Jumalalla on hyvin syvä huumorin tunne -- ja tällä hetkellä olen
+todellakin tilaisuudessa tuntemaan noiden sanojen totuuden. Kohtalo
+tekee kieltämättä pientä, myrkyllistä pilaa minusta, kun se panee sinun
+-- juuri sinun Anna -- moittimaan minua siitä, etten vaadi Onnettarelta
+omakseni sitä naista, joka minulle on ollut ainoa maailmassa ja jota
+pidän -- hengenheimolaisena."
+
+Annasta tuntui kuin ukkosen nuoli olisi häneen iskenyt. Hän ei voinut
+sanoa sanaakaan. Oliko hän ollut sokea? Sokea, sokea! Jumala kaikki
+asiat selvittäköön. Kuinka hänen surunsa äkkiä tuntuivat vähäpätöisiltä
+ja mitättömiltä.
+
+Eksköld, joka äsken oli käynyt tavallista kalpeammaksi, muuttui pian
+entiselleen ja sanoi tyynesti:
+
+"Ehkä annoin sinun aavistaa enemmän kuin olisin tahtonut, Anna, mutta
+elä anna sen painaa mieltäsi. Minä olen terve nyt, aivan terve. Tieteeni
+antaa minulle kaiken sen tyydytyksen, jota elämältä pyydän. -- Jos sen
+lisäksi vielä satun saamaan mukavan, rauhallisen kodin ja kiltin pikku
+emännän, olen täysin tyytyväinen kohtalooni. Minulla ei todellakaan ole
+mitään syytä käydä silmät ummessa ja uskotella itselleni että maailma on
+toisenlainen kuin se on."
+
+Mutta Anna oli saanut kuulla jo aivan liian paljon, aivan liian paljon.
+Oli kuin maa hänen allansa oli vajonnut. Kaikki se perustus, jolle hän
+oli rakentanut, horjui sinne tänne. Hän oli todellakin kulkenut silmät
+ummessa, ymmärtämättä elämää ympärillään, tosi elämää riehuvine
+tunteineen ja intohimoineen. Ja kuka se oli tuo mies, joka aina ennen
+oli tuntunut niin läheiseltä ystävältä? Tuo mies, joka järjellään aina
+hallitsi tunteensa eikä sortunut? Annan valtasi outo, pelon sekainen
+tunne, jommoista ihminen tuntee suuren salaisuuden edessä. Kuka se oli
+tuo mies, joka oli häntä rakastanut, mutta omalla voimallaan sen tunteen
+masentanut siksi että se muutoin olisi murtanut hänen elämänsä? Eksköld
+oli arvoitus, joka ei milloinkaan hänelle selviäisi.
+
+"Arvid -- --", aloitti Anna, mutta sitten hän vaikeni. Jos hän lausui
+sanaakaan enemmän, oli hänen tyyneytensä ja mielenmalttinsa lopussa.
+
+Eksköld katsoi Annaan ikäänkuin odottaen, mutta Anna oli ääneti ja
+kalpeana voimatta sanoa enempää.
+
+"Jopa minä nyt kömpelyydelläni taisin pahoittaa mielesi", alkoi Eksköld
+tyynesti, "mutta vielä kerran, Anna, usko vakuutustani, kun sanon, että
+nyt olen terve. Soisin että sinäkin olisit terve -- -- niin, eihän se
+aina ole niin helppoa -- -- mutta sinulla on paljon voimia, Anna. Ja
+paitsi sitä -- -- olethan niitä yksinäisiä olentoja -- -- se antaa
+voimaa."
+
+"Halloo--oo--oo!" kuului samassa Hartin ja Vilman ääni metsässä. Tee oli
+valmista ja Annaa sekä Eksköldiä odotettiin.
+
+"Tullaan kohta!" huusi Eksköld vastaan, ja sitten kääntyen Annaan hän
+kysyi tyynesti:
+
+"Tuletko Anna jo, vai lähdenkö minä edellä?"
+
+"Minä tulen kanssasi", vastasi Anna, johon Eksköldin täydellinen
+tyyneys vaikutti niin sanomattoman rauhoittavasti.
+
+"Ja nyt sinun pitää ottaa minun käsivarteni ja sallia minun täyttää
+holhoojavelvollisuuksiani", virkkoi Eksköld, tarjoten käsivartensa
+Annalle.
+
+Anna nojasi Eksköldin käsivarteen ja varmasti ja vakavasti Eksköld
+talutti häntä kivikkopolkua, työntäen toisella kädellään oksat pois
+hänen tieltään.
+
+"Katso, Anna, tuonne", huudahti Eksköld äkkiä.
+
+He olivat tulleet avonaiselle paikalle mäen rinteellä ja heidän edessään
+levisi meri äärettömänä, aukeana, mahtavana. Ei ollut saarta
+rajoittamassa taivaanrantaa eikä ainoata purjettakaan meren
+yksinäisyyttä häiritsemässä. Aurinko oli lähellä laskuaan ja kultasi
+pilven, joka hiljalleen purjehti taivaankannella.
+
+Anna seisahtui lumottuna. Noin voimakkaana vaikka tyynenä, noin
+yksinäisenä ja salaperäisenä hän ei luullut ennen merta nähneensä. Häntä
+pelotti hänen oma pienuutensa. -- Hän jatkoi omia ajatuksiaan ääneensä:
+
+"Mutta tuo kultainen pilvi antaa eloa ja lämpöä tuohon voimaan ja
+äärettömyyteen."
+
+Eksköld hymyili hiukan. "Niin -- hetkeksi ja näennäisesti. Mutta kyllä
+se niin on kumminkin että 'pilvet on pilviä, vaikka ne kuinka kullassa
+ruskotelkoot'."
+
+"Arvid -- sinä muistat tuon aina", sanoi Anna hiljaa.
+
+"Täytyy muistaa", virkkoi Eksköld. "Onneton se, joka pilviä kullaksi
+uskottelee."
+
+"Niin, niin -- en tiedä liekö onneton vai onnellinen", sanoi Anna.
+
+"Se täytyy oppia", sanoi Eksköld tyynesti.
+
+"Niin kai. -- Mutta nyt se pilvi jo katosikin." Anna värisi kuin
+kylmästä.
+
+"Nyt meidän täytyy kulkea nopeasti, ettet vallan kylmety, Anna", virkkoi
+Eksköld reippaasti ja alkoi astua Annan kanssa alas mäen rinnettä.
+
+Hart astui jo tuolla heidän vastaansa katsoen Annaan kysyvästi. Anna
+nyökäytti ystävällisesti päätään, mutta hänen katseensa oli väsynyt ja
+surullinen. Voi, kuinka mielellään Hart olisi tahtonut puhua hänen
+kanssaan ja saada kaikki selvitetyksi, mutta eihän tällaisessa touhussa
+voinut tulla kysymystäkään siitä.
+
+Vilma ja Elsa olivat järjestäneet kupit sekä leivokset ja kaatoivat
+juuri höyryävää teetä kuppeihin. Rouva Huovinen kehoitti kaikkia
+kiirehtimään, jotta tee ei jäähtyisi.
+
+
+
+
+X.
+
+
+Rouva Huovinen ja Elsa olivat lähteneet Haapasaaresta oltuaan siellä
+noin kaksi viikkoa, ja Vilma Aarnio oli muuttanut heidän kanssaan
+kaupunkiin auttamaan Elsaa kodin sisustamisessa. Anna oli taas isänsä ja
+Hartin sekä Eksköldin parissa Haapasaaressa.
+
+Mutta ei tahtonut heidän suhteensa enää tulla entiselleen. Oli kuin
+jotain olisi särkynyt siinä.
+
+Hart oli päättänyt puhua suoraan Annalle ja kysyä, mikä oli syynä
+siihen, että heidän välinsä kaikesta huolimatta oli muuttunut, mutta
+osittain Eksköldin läsnäolo, osittain outo pelko pidätti häntä siitä.
+Oliko se muutos todellakin sitä laatua, jota hän aavisti? Ajatteliko
+Anna häntä toisilla tunteilla kuin ystävän? Annan melkein jäykkyyteen
+vivahtava tyyneys oli aina ennen estänyt häntä semmoista
+epäilemästäkään, mutta heidän keskustelunsa silloin rannalla ennen
+rouva Huovisen ja Elsan tuloa oli avannut hänen silmänsä näkemään, mitä
+tuon kylmän kuoren alla kuohui.
+
+Jos asia nyt oli niinkuin hän aavisti -- oliko hänellä muuta kuin yksi
+tie valittavissa? -- Mutta miksi hän pelkäsi tuota? Ei löytynyt maan
+päällä toista naista, jota hän niin paljon kunnioitti, joka tuntui
+hänestä niin hyvältä, niin läheiseltä kuin Anna. Voisiko mies toivoa
+parempaa vaimoa itselleen, jos todellakin Anna oli hänelle, arvottomalle
+olennolle, rakkautensa antanut? Ja kumminkin -- kumminkin -- -- --
+
+Mutta hän tahtoi ajaa pois kaikki epäilykset. Jos Anna rakasti häntä,
+oli hänen velvollisuutensa selvä kaiken sen jälkeen, mikä oli
+tapahtunut. Anna ei saanut sanoa hänestä, että hän pakeni huomattuaan
+asian laidan. Heti kun vain tilaisuus tarjoutuisi, aikoi Hart saada
+asian selville.
+
+Ei tuntunut Annastakaan olo helpommalta. Keskustelu Eksköldin kanssa oli
+vaikuttanut häneen niin masentavasti, että hänestä tuntui kuin hän ei
+ikinä enää voisi mitään ehyttä elämästään rakentaa. Kaikki nuo pitkät,
+kuluneet vuodet hän oli kulkenut hautautuneena itseensä ja omiin
+huoliinsa ja ollenkaan hakematta selitystä siihen, mikä salainen
+vetovoima häntä aina veti Eksköldiin enemmän kuin muihin. Ja jos hän
+olisikin aavistanut sitä mitä hän nyt tiesi -- ei se olisi asioita
+paremmaksi tehnyt. Ei, päinvastoin pahemmaksi. Tuon kaiken Eksköld oli
+heti ymmärtänyt ja siksi hän ei koskaan ollut mitään ilmaissut. He
+olivat todellakin liian paljon hengenheimolaisia. He olivat liian
+tasaväkiset voidakseen liittää elämänsä yhteen. Ja sitten oli Hart
+ilmaantunut hänen tielleen ja Anna oli melkein väkisin anastanut hänet
+elämäänsä. Oliko se petosta tuo kaikki, oman itsensä pettämistä? Ei, ei,
+se oli täyttä totta. Hart oli tullut hänen onnelleen välttämättömäksi.
+Ilman Hartia ei ollut elämääkään hänellä. Ja kumminkin kuluneet viikot
+olivat hänelle opettaneet, että Hartilla oli paljoa laajempi maailma
+kuin hän oli aavistanut, ja että heidän, hänen ja Hartin, suhde ei ikinä
+enää tulisi olemaan sama kuin ennen. Kuinka murhaavan selvästi kohtalo
+oli hänelle näyttänyt, millainen huojuva tuulentupa se oli se hänen
+ihannemaailmansa, jossa hän komeasti vaelteli ympäri kuningattarena
+rakentaen ylipääsemättömän aidan itsensä ja Hartin ympärille. Niin -- se
+oli totta, että Jumalalla oli syvä huumorin tunne.
+
+Eksköld ja professori olivat ainoat, jotka täysin tyyninä ja
+levollisina tekivät töitään. Viime aikoina rouva Huovisen ja Elsan
+ollessa Haapasaaressa Eksköld teki aamusta iltaan työtä professorin
+kanssa laboratoriossa ja laiminlöi Elsan siinä määrin, että rouva
+Huovinen sangen paljon rupesi epäilemään hänenkin periaatteittensa
+vakavuutta. Ei auttaneet sokerileivokset eikä mitkään.
+
+Päivät vierivät kumminkin ja Annaa rauhoitti enin se seikka, että hän
+koetti käyttää kaiken aikansa asettaakseen professorin elämän niin
+mukavaksi kuin suinkin. Kaikki pienet huolet isän tähden lähensivät
+häntä tällä ajalla vanhaan isään enemmän kuin koskaan. "Niin kauan kuin
+minulla on isä, on minulla paljon työtä vielä maailmassa", puheli hän
+itselleen ja kaikki huolet tuntuivat keveämmiltä kantaa. Eikä
+professorikaan enää näyttänyt tulevan toimeen ilman häntä. Annan piti
+ottaa osaa kaikkiin hänen toimiinsa ja olla aina lähellä, kun ukko
+kutsui.
+
+Elokuu oli käsissä ja illat kävivät kolkoiksi.
+
+"Jo alkaa väsyttää", sanoi professori, kun he kaikki neljä istuivat
+yhdessä professorin laboratoriossa.
+
+Anna katsahti levottomasti isään, joka todellakin näytti hyvin huonolta
+ja väsyneeltä.
+
+"Isä, eikö ole paras, että lähdemme jo kaupunkiin tai haetamme lääkärin
+tänne. Sinä et ole terve", sanoi hän.
+
+"Ei, lapseni, ei. Kohtahan lähdemme. Ole nyt vain levollinen." Ja
+kääntyen Eksköldiin ja Hartiin hän lisäsi: "Minä tahtoisin vielä tänä
+iltana hiukan puhella kanssanne luentojen järjestämisestä ensi vuonna.
+Lähde sinä Anna lapseni nyt levolle."
+
+Anna poistui omaan huoneeseensa jättäen isänsä Eksköldin ja Hartin
+kanssa laboratorioon. Mutta levolle hän ei voinut mennä. Isä, isä,
+kuinka huonolta hän näytti. Jo huomispäivänä oli lääkäri haettava tänne,
+vaikka isä vastustaisikin.
+
+Hän kulki rauhattomasti huoneessaan ajatellen kuinka hän syksyllä voisi
+järjestää elämän sillä lailla, että isällä oli täydellisesti levollista
+ja mukavaa, vaikka täti nyt oli Helsingissä ja tulisi tietysti paljon
+olemaan heidän kanssaan. Samassa kuului nopeita askeleita portaissa ja
+hetken perästä joku koputti hänen oveaan:
+
+"Anna, oletko valveilla vielä?" kuului Hartin hätäinen ääni.
+
+Anna kiirehti ovelle ja sydän melkein lakkasi tykyttämästä, sillä
+kauhea aavistus valtasi hänet.
+
+"Mikä on tapahtunut?"
+
+"Setä on sairastunut. Mutta rauhoitu, Anna, ehkä kaikki käy hyvin."
+
+Hartin ääni ilmaisi, ettei hän ollenkaan uskonut että kaikki "käy
+hyvin", mutta Anna ei vastannut sanaakaan, vaan kiirehti hänen ohitsensa
+alas portaita.
+
+Professori makasi tyynenä sohvalla laboratoriossa, mihin Hart ja Eksköld
+olivat hänet nostaneet, kun hän oli tuolissa istuessaan vaipunut alas.
+Eksköld ja vanha palvelija olivat hänen vuoteensa ääressä, kun Anna ja
+Hart saapuivat.
+
+Yksi ainoa silmäys häneen ilmaisi Annalle, että nyt oli kysymys hetkisiä
+eikä päivistä.
+
+Eksköld tahtoi lähteä kaupunkiin lääkäriä hakemaan, mutta professori,
+joka oli täydessä tajussaan ja jaksoi vielä puhua, esti sen.
+
+"Elkää jättäkö minua te kolme", sanoi hän heikosti, "tahtoisin pitää
+teidät luonani. -- -- Menköön kalastaja -- -- jos se teitä tyynnyttää --
+-- Muutoin en tarvitse enää lääkäriä."
+
+Hänen silmänsä menivät umpeen ja hän hengitti raskaasti. Anna oli
+kalpeana ja vapisevana istunut vuoteen ääreen. Tuo kaikki oli tullut
+niin äkkiä, ettei hän vielä voinut käsittää kuoleman läsnäoloa. Hetken
+perästä professori avasi taas silmänsä ja katsoi Annaa sekä Hartia ja
+Eksköldiä, jotka äänetönnä istuivat vuoteen ääressä.
+
+"Minulla on kaksi lasta", virkkoi hän sitten entiseen leikilliseen
+tapaansa, "sinä Annaseni ja tieteeni. Pojat -- -- -- pitäkää huolta --
+molemmista -- -- -- kun lähden."
+
+"Isä -- isä!" Annan kyyneleet valuivat vapaasti.
+
+"Koetan tehdä minkä voin", sanoi Eksköld hiljaa ja kalpeana.
+
+Hart oli liian liikutettu voidakseen puhua. Hän tarttui Annan käteen ja
+puristi sitä ääneti.
+
+Professori katsoi heidän yhtyneitä käsiään ja hymyili rauhallisesti.
+
+"Hyvästi -- -- lapset -- --"
+
+Muutamia raskaita huokauksia kuului vielä ja sitten oli kaikki lopussa.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Anna oli muuttanut takaisin kaupunkiin ja asui rouva Huovisen luona.
+Rouva Huovinen oli sanonut, että miltä se näyttäisi, jos hän jättäisi
+rakkaan Fredrikin ainoan lapsen yksin suruunsa, kun kerran hänellä oli
+koti tarjottavana. Anna oli ensin vastustanut ja tahtonut omaan tuttuun
+pesäänsä, mutta täti sanoi että se ei käy laatuun, suorastaan ei käy
+laatuun. Ja Anna oli niin väsynyt, niin loppuun asti väsynyt, ettei hän
+jaksanut paljoa vastustaa. Sama kai se oli, missä hän asui. Ja ehkä oli
+parempikin olla vieraassa ympäristössä, jossa ei mikään muistuttanut
+isää. Mutta siinä kohdassa hän oli erehtynyt. Jos kohta ympäristö olikin
+vieras, piti täti huolta siitä, että isää muistettiin puheella niin
+paljon kuin mahdollista. Hän piti suorastaan periaatteelliselta kannalta
+oikeana, että rakkaalle vainajalle suotiin kuoleman jälkeen kaikki se
+tunnustus ja kunnioitus, mikä hänelle oikeudella oli tuleva.
+Professorin suruharsolla verhottuja kuvia oli pöydillä ja
+uuninreunustoilla ja aina kun tuli joku vieras -- ja tuttavat tietysti
+pitivät velvollisuutenaan käydä lohduttamassa -- kertoi hän heille
+veljensä elämästä ja kuolemasta. Hän ei ikinä sanonut voivansa antaa
+anteeksi itselleen sitä, että hän ei ollut viipynyt Haapasaaressa kunnes
+kaikki oli ohi. Mutta kuka sitä saattoi aavistaa! Ei hän sillä tietysti
+ollenkaan tahtonut sanoa, ettei Anna olisi tehnyt kaikkea mitä tehdä
+saattoi. Mutta Anna oli luonteeltaan niin epäkäytännöllinen ja paitsi
+sitä vanhan ihmisen läsnäolo, vanhan ihmisen, joka itse äskettäin oli
+saanut kokea millaista parhaimman tukensa menettäminen on (silloin hän
+aina kohotti nenäliinan silmilleen) olisi ollut kaikille lohdutukseksi.
+
+Anna oli kuullut kaiken tuon niin usein, että hän oli jo aivan lakannut
+tuntemasta mitään. Jos hän jotain tunsi, oli se vain hiljaista riemua
+siitä, että hän oli saanut olla isän ja Eksköldin ja Hartin kanssa
+omassa pienessä piirissään isän, tuon rakkaan vanhan isän viimeisinä
+hetkinä.
+
+Mutta yksi asia alkoi tuntua Annasta yhä peloittavammalta, se että
+muutamien päivien perästä piti koulun taas alkaa. Täti sanoi Annan
+puolesta iloitsevansa siitä, sillä säännöllinen työ oli paras lääke
+surulle. Niin olihan se totta, vallan totta. Mutta kun hän oli niin
+väsynyt, niin toivottoman väsynyt. Ja eihän se ollut vain suru isän
+kuoleman tähden, joka hänestä teki lopun. Ei, ei, vaan kaikki se muu.
+
+Eksköld ja Hart olivat tämän ajan kuluessa olleet hänen apunaan
+kaikessa. Ei hän ymmärtänyt, kuinka hän muutoin olisi kaikkia
+kestänytkään. Hän ei ollenkaan siis nyt hämmästynyt kun palvelija tuli
+sanomaan että tohtori Hart tahtoi häntä tavata.
+
+"Elä pahastu, Anna, että niin paljon sekaannun sinun asioihisi", aloitti
+Hart ja Annaan koski kipeästi tuokin anteeksipyyntö. "Mutta", lisäsi
+Hart, "sinä et mitenkään nyt saa alottaa kouluasi, vaan sinun täytyy
+ottaa virkavapaus ja lähteä muille maille."
+
+Se tuntui niin hyvälle tuo Hartin huolenpito, mutta miksi hän tahtoi
+karkoittaa hänet muille maille? Oh, hän oli sairaaloisen epäluuloinen.
+Kun hän katsoi Hartin uskollisiin, osaaottaviin silmiin, haihtui
+epäilys.
+
+"Se olisi suloista, olen niin väsynyt, mutta -- --"
+
+"Muuta ei sinun tarvitse sanoa. Sinun täytyy nyt antaa ystäviesi hiukan
+auttaa sinua. Minä otan kokonaan huolekseni puhutella johtajaa, sopia
+sijaisesta j. n. e." lisäsi Hart vilkkaasti.
+
+Anna ei vastustanut. Jo tuo ajatus, että hän pääsisi pois rauhaan ja
+yksinäisyyteen, tuotti hänelle lepoa. Koulussa olivat asiat pian
+järjestetyt. Anna kävi lääkärin puheilla, sai todistuksen sekä
+seikkaperäisiä neuvoja, kuinka hänen piti hoitaa itseään. Hart piti
+täydellisesti lupauksensa ja hankki yhdessä koulun johtajan kanssa
+sijaisen Annalle syyslukukaudeksi. Täti oli myöskin aivan heti
+taipuvainen Annan lähtöön ja ryhtyi puuhiin, jotta Anna pääsisi niin
+pian kuin mahdollista menemään.
+
+Ja syyskuun alkuviikolla toteutuikin se tuuma. Rouva Huovinen oli
+kutsunut Hartin ja Eksköldin illalliselle eräänä perjantai-iltana, ja
+sitten piti yhdessä mentämän saattamaan Annaa laivaan, joka yöllä vasten
+lauvantaita läksi Köpenhaminaan.
+
+Huolimatta kaikista ponnistuksista vallitsi raskas mieliala useimmissa
+tuon pienen seuran jäsenissä. Elsa kyllä puuhaili tavallista sievempänä,
+valkoinen esiliina edessä, illallispöydässä ja rouva Huovinen tuon
+tuostakin huomautti, että tuon ja tuon herkun oli Elsa itse paistanut
+ja nuo leivokset leiponut, mutta eivät ne maittaneet sittenkään.
+
+Anna tunsi koko ajan, että kaikki oli niin vierasta ja hän tahtoi pois,
+pois kaikesta. Eksköld ja Hart kyllä ylläpitivät keskustelua, mutta
+heilläkin oli selvä tunne siitä, että entiset ajat olivat olleet ja
+menneet ja jotain uutta ja tuntematonta oli tulossa.
+
+Mutta ilta kului loppuun vihdoinkin ja kaikki läksivät laivalle. Täti
+tahtoi ettei viivyttäisi laivalla kauan, jotta Anna pääsisi levolle ja
+Anna oli hänelle siitä erityisen kiitollinen. Hän kaipasi nyt
+yksinäisyyttä melkein sairaaloisesti. Kun hyvästit oli sanottu, vetäytyi
+Anna heti hyttiinsä odottamaan laivan lähtöä.
+
+Mutta hetken kuluttua kuului heikko koputus ovelle ja kun Anna meni
+katsomaan kuka siellä oli, seisoi Hart hänen edessään.
+
+"Anna, en voinut erota sinusta noin", sanoi hän ja taas kuuli Anna hänen
+äänessään tuon entisen tutun ja hellän värähdyksen.
+
+"Kiitos, kiitos, että tulit", vastasi Anna, "niin saan viedä kauniin
+muiston mukanani."
+
+"Anna, sano, eihän se ole lopussa, kaikki se kesäinen? Jotain tuli
+meidän väliimme, mutta selviäähän se, eikö niin? Enhän ole sinua
+pahoittanut niin, ettet voisi sitä unohtaa? Anna, sano, tuleehan kaikki
+taas entiselleen?"
+
+Hart puhui nopeasti ja liikutuksella, joka tarttui Annaankin.
+
+"Voi, selviää, selviää kaikki vielä. Sitä tuli vain niin paljon uutta
+yht'aikaa, etten kestänyt sitä. Mutta kaikki tulee hyväksi vielä. Ja
+kiitos sinulle vielä kerran, että tulit nuo sanat sanomaan ennen
+lähtöäni."
+
+Anna ojensi molemmat kätensä Hartille, joka puristi niitä lujasti.
+
+"Anna, kohta saan kirjoittaa sinulle enemmän, eikö niin?"
+
+Hänen äänessään oli jotain outoa, joka herätti Annassa aavistuksen siitä
+mitä Hart ajatteli.
+
+"Ei, ei vielä", sanoi hän hätäisesti, mutta lisäsi sitten tyynesti: "Elä
+kirjoita minulle, Olli, ennenkuin pyydän. Lähetän tietoja itsestäni
+tädille, jolta saat kuulla kuinka voin. Ja sitten -- sitten -- kun olen
+terve taas -- sitten kaikki selviää."
+
+"En kirjoita ennen, Anna", virkkoi Hart painavasti, "mutta sitten -- --"
+
+"Niin -- sitten. Ja nyt jää hyvästi sinä hyvä, rakas ystävä", virkkoi
+Anna lämpimästi.
+
+"Hyvästi, Anna. Näkemiin asti!" Hart puristi hänen kättään ja riensi
+sitten pois.
+
+Anna jäi yksin hyttiin. Hän ei mennyt kannelle katsomaan kuinka laiva
+syysyönä eteni Helsingin rannasta. Ulkona oli pimeä ja vettä vihmoi
+hiljaa, mutta Annasta tuntui kuin hän nyt taas olisi matkalla kevättä
+kohti.
+
+
+
+
+XII.
+
+
+Anna oli kirjoittanut rouva Huoviselle melkein joka viikko aivan lyhyitä
+ilmoituksia olostaan ja voinnistaan. Hän oli asettunut pieneen
+italialaiseen kaupunkiin ja tuntui viihtyvän siellä erittäin hyvin.
+Alussa hän vain kirjoitti olevansa hyvin väsynyt, mutta toivovansa
+virkistymistä.
+
+Hart ja Eksköld kävivät usein herrasväki Huovisen luona kuulemassa
+uutisia Annasta, ja rouva Huovinen huomasi ilolla, että Eksköld taas
+rupesi yhä paremmin ja paremmin viihtymään heidän kodissaan. Elsa olikin
+tilaisuudessa näyttämään kaikki hyvät ominaisuutensa, jotka alati
+suurenevassa määrässä vetivät Eksköldin huomion puoleensa. Tyttö oli
+verraten hiljainen ja hyvin taloudellinen. Ja vaikka hän joskus sanoikin
+pieniä typeryyksiä, joita äiti nähtävästi oli hänen päähänsä pannut, ei
+se ollut niin vaarallista. Aika oli kyllä tasoittava semmoiset pikku
+epätasaisuudet. Hänestä tulisi varmaan malliemäntä. Eksköld alkoi taas
+täydellä todella miettiä kaikenlaisia mahdollisuuksia. Ja hän viihtyi
+hyvin tuossa mukavassa kodissa, jossa häntä pidettiin kuin ruhtinasta.
+
+Vilma Aarnio oli tietysti aina mukana illanvietoissa ja joskus vielä
+muitakin nuoria.
+
+Mutta ei Vilman vilkkaus eikä mikään voinut poistaa pilviä Hartin
+otsalta. Hän oli ainoa tuossa seurassa, jota näkyi huoli painavan. Vilma
+Aarnio luopuikin pian kaikista yrityksistä elähyttää Hartia, sillä hän
+oli nyt vakuutettu löytäneensä syyn Hartin alakuloisuuteen. Häntä
+nähtävästi vaivasi epätietoisuus, kumpiko, Vilmako vai Anna, saisi hänen
+sydämessään etusian. Vilma kyllä tiesi kokemuksesta, kuinka kiusallista
+tuommoinen epätietoisuus oli. Mutta Vilma oli hyväsydäminen tyttö, ja
+silloin yhden kerran Haapasaaressa Anna oli täydellisesti voittanut
+hänen sydämensä. Hän päätti siis olla jalomielinen ja luopua kokonaan
+kilpailusta. Paitsi sitä hänellä oli jo vallan selvillä, että hän
+kaikissa tapauksissa kirjoittaisi sen romaaninsa itsestään ja ylioppilas
+Miettisestä. Juoni oli jo valmis: kaksi kansanlasta, toinen rikas,
+toinen köyhä, jotka lukemattomia esteitä voitettuaan kohoavat
+yhteiskunnan ylimmille huipuille ja löytävät toisensa, Hart oli siihen
+vallan tarpeeton.
+
+Tavallisesti Hart poistui hyvin aikaisin heidän seurastaan syyttäen
+työtä. Ei kukaan kumminkaan käsittänyt, mitä kiireellisiä töitä hänellä
+mahtoi olla nyt, kun hänen perhoskirjansakin jo oli valmis. Se oli
+herättänyt suurta huomiota ja alituiseen näkyi lehdissä otteita
+ulkomaalaisten aikakauskirjain kiittävistä arvosteluista. Mutta ei tuo
+yleinen tunnustuskaan näyttänyt voivan antaa iloa hänelle.
+
+Syyslukukausi kului loppuun ja joulu oli käsissä, mutta Annalta ei ollut
+vieläkään tullut mitään tietoja Hartille, jotka olisivat oikeuttaneet
+hänet kirjoittamaan ja sanomaan sanottavansa. Tämä epätietoisuus oli
+saattaa hänet sairaaksi levottomuudesta. Hän ei uskaltanut, ei tahtonut
+ajatella tulevaisuutta. Eikä työkään nyt antanut hänelle viihdykettä.
+Eksköld oli määrätty väliaikaisesti hoitamaan professorinvirkaa ja
+Hartilla oli yhä vieläkin Yksityislyseon tunnit. Sen lisäksi hän kyllä
+koetti ahkerasti jatkaa tieteellisiä töitään, mutta eipä se ottanut
+onnistuakseen.
+
+Eksköldin kanssa hän ei aikonut kilpailla professorin virasta, se oli
+hänellä selvillä. Ja se kyllä hiukan rauhoitti ja tyynnytti häntä,
+mutta eihän se tietysti voinut poistaa hänen tärkeimpiä huoliaan.
+
+Se oli myöskin hänellä selvillä, että hänen kohtalonsa oli Annan
+käsissä. Jos Anna häntä rakasti, oli hänen velvollisuutensa selvä. Mutta
+miksi tuo ei tuottanut iloa hänelle, vaan kalvavaa levottomuutta? Olihan
+Anna sama kuin ennen, jonka vertaista ei ollut toista. Eihän kukaan muu
+nainen ollut herättänyt hänessä tuota vakavaa kunnioitusta, tuota
+tyyntä, voimakasta lämpöä.
+
+Tietysti se oli tuo ainainen, vanha ristiriita, joka taas oli vallannut
+hänet, tuo ristiriita, joka ei koskaan sallinut hänen täydellisesti
+antautua mihinkään, vaan paloitteli hänet pieniksi pirstaleiksi. Mutta
+Annahan oli aina ennenkin voinut luoda sopusointua ristiriitaan, miks'ei
+nytkin? Kun hän vain saisi varmuutta, varmuutta!
+
+Hart käveli levottomana huoneessaan, kun palvelija koputti ovelle ja
+ojensi hänelle kirjeen. Se oli Annalta. Hart säpsähti oudosti ja hetken
+verran välähti hänessä toivomus, ettei tuo kauan odotettu tieto olisi
+tullutkaan. Epätietoisuus oli ehkä parempi.
+
+Mutta hän poisti levottomat ajatuksensa ja avasi kirjeen. Se oli vallan
+lyhyt ja sisälsi vain seuraavaa:
+
+"Rakas ystävä! -- Lupasinhan kirjoittaa sinulle, kun tuntisin olevani
+terve. Ja nyt olen terve, terveempi kuin koskaan ennen. Jos tietäisit
+kuinka nämä siunatut kuukaudet täällä yksinäisyydessä ovat antaneet
+minulle voimia. Kaikki on selvinnyt taas, Olli, niinkuin toivoit ja
+sinulle myöskin varmaan kaikki selviää, vaikka sinulla vielä ehkä onkin
+jotain epäilyksiä.
+
+En voi enkä tahdo nyt kirjoittaa sinulle enempää, koska muutamien
+viikkojen perästä taas toivon saavani sinut tavata siellä kotimaassa.
+Kuinka odotan sitä hetkeä, jolloin taas istut vieressäni ja minä saan
+sinulle tyhjentää suruni ja iloni, ennen kaikkia suuren rauhallisen
+iloni. Hyvästi siksi sinä ystävistä paras!
+
+      Anna."
+
+Hart luki kirjeen uudestaan. Mitä se ilmaisi hänelle? Se oli levollinen
+ja iloinenkin, mutta Hart ei vähimmässäkään määrässä löytänyt siinä
+vastausta niille kysymyksille, jotka painoivat hänen mieltään.
+
+Mutta sehän olikin luonnollista. Annahan oli vain luvannut ilmoittaa
+hänelle, milloin hän saisi kirjoittaa. Ja nyt oli tuo lupa tullut.
+Muutaman viikon perästä Anna aikoi palata kotiin, mutta sitä ennen
+täytyi kaikki olla selvillä. Kirjeessä oli paitsi sitä helpompi puhua
+kaikki.
+
+Mutta mikä raskas, kuolettava paino taas laskeutui hänen mielelleen.
+
+Hart keräsi kaikki voimansa. Hänen täytyi nyt päättää ja nopeasti.
+Sitten oli helpompi.
+
+Hän istui kirjoituspöytänsä ääreen ja nuo sanat, joita hän niin usein
+oli ajatellut, olivat nyt kirjoitettavat. Ei hän tahtonut olla
+monisanainen. Annahan tiesi jo kaikki. Mitä hänellä oikeastaan enää
+olikaan sanottavaa? --
+
+Hän kirjoitti nopeasti:
+
+"Anna rakas! -- Kirjeesi, tuo tyynnyttävä, iloinen kirjeesi saapui
+vihdoinkin, ja se on minulle merkkinä, että nyt saan kirjoittaa sinulle,
+mitä erotessamme en saanut sanoa. Anna, sinä tunnet minut paremmin kuin
+itse tunnen itseni. Sano minulle tahdotko, uskallatko ruveta vaimokseni?
+Tiedäthän, Anna, että sitä sinulta olen tahtonut kysyä ja että olen
+odottanut kaikki nämä pitkät kuukaudet lupaustasi, joka sallisi minun
+puhua sinulle suoraan. En voi odottaa kunnes palaat. Minun täytyy
+tietää, saanko morsiamenani tervehtiä sinua. Anna, tahtoisin sinulle
+sanoa, kuinka rakas olet minulle, mutta senkin sinä tiedät. Sinä tiedät
+mitä olet minulle ja mitä elämäni on ilman sinua. Elä anna minun kauan
+olla epätietoisena kohtalostani.
+
+      Olli."
+
+Nyt se oli tehty. Hänen oli helpompi olla, kun kirje oli kirjelaatikossa
+ja hän vihdoinkin oli astunut ratkaisevan askeleen.
+
+Mutta kohta alkoi levottomuus taas ja kiihtyi kuumeentapaiseksi
+seuraavan viikon kuluessa, jolloin hän odotti vastausta. Ajatella hän ei
+uskaltanut. Kyllä kaikki selviää, niin oli Anna kirjoittanut ja hän
+riippui kiinni noissa sanoissa sairaaloisella kiihkolla. Kaikki selviää,
+kaikki selviää, Anna selvittää kaikki.
+
+Hän kulki rauhattomana pitkin katuja ja milloin missäkin. Kaikki ihmiset
+häntä taas vaivasivat. Kuinka elävästi hän muisti viime Vapunpäivän,
+jolloin hän samoin oli kulkenut ja harmitellut, että muitakin ihmisiä
+oli maailmassa kuin hän. Ja kuinka hän sitten oli mennyt Annan luo -- --
+--
+
+Silloinhan se alkoi hänelle tämä uusi elämä, joka antoi niin paljon
+onnea ja lupasi vielä enemmän. Siitä ei ollut vielä vuottakaan kulunut
+ja kumminkin tuo aika tuntui ijankaikkisuudelta.
+
+Oliko mahdollista, että kaikki tuo hyvä ja kaunis voisi särkyä
+pirstaleiksi? Ei, ei, kaikki selviää, kaikki selviää -- --
+
+Hän astui kotiinsa ja siellä oli vihdoinkin hänen kirjoituspöydällään
+kirje, se kauan odotettu kirje Annalta. Hän tempasi sen käteensä. Se oli
+raskas ja paksu. Jännitys pani hänen kätensä vapisemaan, kun hän sen
+avasi. Ja sitten hän luki nuo tiheään kirjoitetut sivut.
+
+"Rakkain ystävä! -- Niin se on, että sinä olet minun rakkain ystäväni,
+ja nyt minä sen tiedän. Oli aika, jolloin minä mieletön tahdoin väkisin
+riistää sen tunteen sydämestäni enkä ymmärtänyt, että silloin olisin
+kadottanut rakkaimman, parhaimman omaisuuteni. Mutta nyt minä tiedän,
+etten koskaan voi sitä menettää, vaan se on lämmittävä koko elämäni
+tästälähin.
+
+Olin aikonut sinulle sanoa kaiken sen, minkä nyt kirjoitan, mutta
+kirjeesi käskee minua sanomaan sen jo ennenkuin tapaamme toisemme. Ja
+tämä onkin parempi. Ei mitään varjoa, ei mitään väärinkäsitystä eikä
+epäselvyyttä saa olla välillämme, kun taas näemme toisemme. Mutta ole
+kärsivällinen, Olli. Minun täytyy selittää paljon asioita, ennenkuin
+voin suoraan vastata kysymykseesi.
+
+Eksköldin mielilauseita on se, että muutamat ihmiset ovat luotuja yksin
+olemaan. En tiedä muutamatko vain ovat. Tekisi mieleni luulla, että
+kaikki oikeastaan ovat aiotut olemaan yksin, olivatpa ne naimisissa tai
+naimattomia ja ymmärtämään yksinäisyyttä, vaikka he eivät tahdo sitä
+ymmärtää. En minäkään tahtonut sitä ymmärtää. Voi, kuinka hartaasti
+koetin olla sitä ymmärtämättä. Mutta koko elämäni on ollut tuon ainoan
+asian opettamista: yksin, yksin, yksin. Ja koko elämäni olen taistellut
+sen oppimista vastaan, siten turmellen oman onneni.
+
+Äiti minulta otettiin jo syntyessäni, enkä lapsena isästänikään tiennyt.
+Se vain opetti minua pelkäämään yksinäisyyttä. En tahtonut, en voinut
+olla yksin. Sitten tuli nuoruus ja sen kanssa rakkaus. Sinä tunnet tuon
+surullisen tarinani, kuinka tahdoin antaa itseni toiselle ja saada hänet
+omakseni, liittää hänen olentonsa omaan olentooni, jotta en olisi
+yksin. Sitä en saanut. Mutta en sittenkään ymmärtänyt yksinäisyyden
+salaisuutta. Hakemalla hain ihmistä, joka antaisi itsensä minulle ja
+jolle minä saisin antaa itseni, etten olisi yksin. Minä kadehdin äitejä,
+joilla oli lapsia. Miksi minulla ei ollut lasta, jonka olisin saanut
+omistaa ja jolle minä olisin ollut tärkein maailmassa? Isällä oli
+tieteensä ensi sijassa, minä toisessa. Mutta juuri ensi sijassa minä
+tahdoin olla jollekin ihmiselle.
+
+Sitten tulit sinä tielleni. Kohta huomasin minkä vallan voitin sinussa.
+Ja minä tahdoin sinut itselleni. Ei kellään muulla saanut olla osaa
+sinussa. Minä tahdoin unohtaa nuo kymmenen katkeraa opetusvuotta,
+niinkuin niitä ei olisi ollutkaan ja aloittaa nuoruuteni uudestaan,
+ikäänkuin se ei koskaan olisi katkennut. Uuden maailman tahdoin luoda,
+joka oli sisältävä kaikki kauneimmat unelmani, kaikki hartaimmat
+toivoni, ja se oli kehän tavoin ympäröivä sinua ja minua, eroittaen
+meidät kaikesta muusta maailmasta. Sinussa oli yhdistyvä kaikki entisyys
+ja tulevaisuus, muuta ei saanut olla olemassakaan.
+
+Siinä se oli suuri erehdykseni, että tahdoin yhdistää entisyyden ja
+tulevaisuuden sinussa herättämällä eloon nuoruuteni sortuneen rakkauden
+ja pyyhkimällä pois sen pitkän väliajan, jota en tahtonut ymmärtää enkä
+muistaa. Mutta se oli onneksi mahdotonta. Ei katkennut kieli solmiamalla
+ehyeksi tule. Jos voitkin uskotella itsellesi, että se on ehyt taas, ei
+sinun tarvitse muuta kuin kerran koskettaa sitä, niin kuulet, että sen
+sointu on ijäksi mennyt.
+
+Mutta kaunis on katkennutkin kieli, kun et siihen koske. Anna sen olla
+hiljaa, sillä soida se ei enää voi. Katsele sitä ääneti ja hellästi ja
+muista, että se kerran soi sydämesi syvimmän säveleen. Silloin se
+muistossasi synnyttää soinnun, vienoista vienoimman.
+
+Sen sain oppia ja tulisella tuskalla maksoin sen opin. Lähellä oli se
+mahdollisuus, että elämäni menisi pirstaleiksi, mutta vaaran ollessa
+suurin on apu lähinnä.
+
+Mikä onni se oli, että pääsin pois kaikesta tutusta, häiritsevästä
+ympäristöstä tänne yksinäisyyteen juuri silloin, kun voimani alkoivat
+väsähtyä. Täällä mahtavan luonnon suuressa hiljaisuudessa kaikki kävi
+niin luonnolliseksi ja yksinkertaiseksi. Se suuri arvoitus selvisi ja
+tarkoitus sekä johdonmukaisuus kaikessa tuli esiin. Minä tunsin
+vihdoinkin syvästi ja kirkkaasti, että olin yksin, aivan yksin.
+
+Mutta samalla valtasi minut ääretön rauha ja sydämeni täyttyi suurella
+riemulla, sillä minä tunsin että minun yksinäisyyteni oli osa siitä
+ylimmästä yksinäisyydestä, joka henkii koko luonnosta ja joka on
+ihmissielun sisimpänä sydämenä. Nyt oli oloni onnellista. Ja rinnassani
+kasvoi hellyys sinua kohtaan ja kaikkia ihmisiä kohtaan, sillä minä
+tunsin, että olin yksin enkä pyytänyt muuta. Yksinäisyys tuo sopusointua
+ja rauhaa. Yksinäisyys sisältää itsessään onnen. Ja juuri yksinäisyyden
+tieto on auttava minua elämään ihmisten seassa, jotka nyt ovat minua
+lähempänä kuin silloin, jolloin tahdoin heitä yksinäisyyteni
+poistajiksi.
+
+Elä luule, Olli, etten tuntenut iloa, suurta iloa kirjeesi johdosta.
+Ymmärräthän, Olli, millaista riemua ihmissydän tuntee, kun toinen
+ihminen on valmis uhraamaan oman onnensa luodakseen onnea hänelle. Sillä
+sitä se juuri oli. Sinä näit kuinka riipuin kiinni sinussa, sinä näit
+kuinka mahdoton minun oli ajatella elämää ilman sinua, ja siksi sinä
+tahdoit antaa itsesi minulle. Enkö minä ymmärtäisi antimesi arvoa! Ja
+enkö minä ymmärtäisi kuinka lähelle itseäsi tahdoit minut liittää, kun
+pyysit minua rupeamaan vaimoksesi! Tuo tieto on aina oleva lämmittävänä
+päiväpaisteenani, armaimpana ilonani. En sano, että se on antava minulle
+voimaa työhön -- voimaa minulla oli sitä ennenkin -- mutta se on antava
+työlleni sielun.
+
+Olen kiitollinen sinulle siitä, ettet puhunut minulle ennen lähtöäni ja
+ettet kirjoittanut ennen. Silloin olin niin väsynyt enkä ehkä olisi
+käsittänyt sitä, että surmaisin meidän molempien onnen, jos rupeaisin
+vaimoksesi. Nyt sen käsitän ja sinäkin sen tiedät, Olli. Nyt ymmärrän,
+kuinka varmasti sinut menettäisin silloin, kun maailman edessä sinut
+omistaisin.
+
+Enkä minä voi antaa pois sitä suurinta iloani. Ole minun niinkuin nyt
+olet minun. Anna minun olla osallisena iloissasi ja suruissasi niin
+paljon kuin oma sydämesi käskee. Ja ota vastaan mitä minä voin sinulle
+antaa. Senkaltaista tunnetta kuin avioliitto edellyttää emme voi
+toisillemme antaa, et sinä minulle enkä minäkään enää sinulle. Mutta
+näin onkin hyvä. Ja näin omistamme toisemme enin.
+
+Nyt alkaa minulle työn aika, onnen aika, maailman suurella työkentällä,
+ihmisten seassa. Ja elämän pyhäpäivät ne saan viettää sinun kanssasi,
+Olli. Kun väsymys tapaa ja hermostunut hyörinä uhkaa häiritä
+yksinäisyyttäni, silloin tiedän kenen luona saan levätä. Ja silloin
+tuntuu pyhä pyhälle.
+
+Olli, minun Ollini, ymmärrämmehän toisemme nyt täydellisesti. Ei ole
+enää mitään varjoa välillämme, kun taas tapaamme toisemme.
+
+Ja nyt kun olen yksin, omistan kaikki.
+
+      Sinun Annasi."
+
+-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
+
+Hart hengitti syvään. -- -- -- -- -- Yksin! -- Yksinkö? -- -- Särkyikö
+hänen onnensa nyt -- -- -- vai nytkö juuri se tuli ehyeksi?
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Yksinkö?, by Aino Malmberg
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK YKSINKÖ? ***
+
+***** This file should be named 15501-8.txt or 15501-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/5/5/0/15501/
+
+Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/15501-8.zip b/15501-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..037f745
--- /dev/null
+++ b/15501-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..aee94fe
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #15501 (https://www.gutenberg.org/ebooks/15501)