diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 15085-8.txt | 9074 | ||||
| -rw-r--r-- | 15085-8.zip | bin | 0 -> 189419 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 9090 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/15085-8.txt b/15085-8.txt new file mode 100644 index 0000000..138ca51 --- /dev/null +++ b/15085-8.txt @@ -0,0 +1,9074 @@ +The Project Gutenberg EBook of Metodin esitys, by René Descartes + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Metodin esitys + Mielenliikutuksien tutkistelu. Metafyysillisiä mietelmiä. + +Author: René Descartes + +Release Date: February 16, 2005 [EBook #15085] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK METODIN ESITYS *** + + + + +Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders. + + + + + + + + +René Descartes. + + +METODIN ESITYS. +MIELENLIIKUTUKSIEN TUTKISTELU. + +Johdantoineen selityksineen suomeksi toimittanut +Jalmari Hahl. + + +METAFYYSILLISIÄ MIETELMIÄ. + +Latinankielisestä alkuteoksesta suomentanut +Ph. Suuronen. + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1899. + + + + +JOHDANTO. + +Katsaus René Descartes'n elämänvaiheisiin ja filosofiseen järjestelmään. + + + + +I. + + +René Descartes syntyi Maaliskuun 31 päivänä v. 1596 Touraine'n +maakunnassa sijaitsevassa pikkukaupungissa, Lahaye'ssa. Descartes'n +perhe oli vanhaa Touraine'n aatelia. Filosofin isoisä oli soturi, mutta +tämän poika, filosofin isä, valitsi rauhallisen ammatin, ja nimitettiin +v. 1586 Rennes'n parlamentin neuvokseksi. Descartes'n äiti kuoli +rintatautiin joku päivä senjälkeen kuin oli hänet synnyttänyt. Poika +peri äidiltä kuivan yskänsä ja kalpeutensa, jotka pysyivät hänessä hänen +kahdenteenkymmenenteen ikävuoteensa saakka. Tämän johdosta lääkärit +luulivat, että hän kuolisi nuorena. Isä omisti sentähden kivuloiselle +pojalleen hellää huolta; imettäjä korvasi äidin hoitoa. Tämän +hoitajattarensa vaivoja Descartes ei unhottanut, vaan osotti vielä +täysi-ikäiseksi vartuttuaan kiitollisuuttaan häntä kohtaan antamalla +hänelle elinkautisen eläkkeen. Kahdeksanteen vuoteensa asti sai poika +vapaasti leikitellä; ei tahdottu opinnoilla eikä millään työllä +rasittaa hänen ruumiillisia ja henkisiä voimiaan. Nuori Descartes +osottautui kuitenkin jo tällä ijällään miettiväiseksi ja +tiedonhaluiseksi, kysellen selityksiä ja syitä kaikkeen, niin että hänen +isänsä kutsui häntä pieneksi filosofikseen. + +Kahdeksanvuotiaana pantiin poika La Flèche'n kouluun, jossa hänen +runsaat hengenlahjansa alusta pitäen herättivät suurta huomiota. Monilla +kysymyksillään ja nerokkailla huomautuksillaan hän usein saattoi +filosofianopettajansa suuresti hämille, sillä poika vaati aina +perinpohjaista ja järkiperäistä selitystä. Vaikka filosofia oli nuoren +Renén lempiaine, ei siihen aikaan vallalla oleva filosofia, eikä sen +opettamistapa häntä tyydyttäneet. Sillä hänessä oli jo aikaiseen +herännyt kriitillinen henki. Jo myöhempinä kouluvuosinaan rupesi +Descartes itsenäisesti mietiskelemään sekä panemaan paperille +mietiskelynsä tuloksia. Kouluaikanaan hän luki kaikenlaisia teoksia, +mitkä suinkin joutuivat hänen käsiinsä. Myöhemmin, kun hän käytti miltei +kaiken työaikansa laajoihin tutkimuksiinsa, hän ei juuri lukenut +kirjoja, eikä hänen kirjastossaan ollut muita teoksia kuin ne, jotka +muut tekijät olivat hänelle lahjoittaneet. Filosofiassa siis +Descartes'lla jo kouluajalla rupesi olemaan omat mielipiteensä, koska +hän ei pannut suurta arvoa opettajiensa esittämään filosofiaan. Muista +aineista viehätti häntä runous ja ennen kaikkea matematiikki, koska sen +perusteet hänen mielestään olivat kaikista selvimmät. + +Kuudentoistavuotiaana Descartes lopetti oppikurssinsa La Flèche'n +koulussa ja lähti isänsä luo Rennes'een, jossa hän viipyi vuoden ajan. +Seuraavana vuonna, siis v. 1613, lähetti isä hänet erään palvelijan +seurassa Pariisiin; ja täällä antautui nuori René vapaaseen ja iloiseen +elämään. Kuitenkin oli hänellä tähän aikaan muutamia vakaita ystäviä, +joiden joukossa teologi Mersenne. Eräät Descartes'n elämänkerran +kirjoittajista huomauttavat tämän johdosta, ett'ei hänen mielensä +tänäkään huolettomana huvien aikana ollut kokonaan vieras vakavammille +pyrinnöille ja kysymyksille. Vuonna 1615 Descartes jo kyllästyi tähän +elämään, rupesi kaipaamaan opintojen jatkamista ja katosi äkkiä +toveriensa näkyvistä. Useimmat Descartesin elämänkerran kirjoittajista, +niiden joukossa Baillet, kertovat hänen vuosina 1615 ja 1616 eläneen +salassa Saint-Germain'issa tai jossakin toisessa Pariisin +esikaupungissa. Viime aikoina eräs tutkija, nimeltä Beaussire, on +löytänyt Poitiers'n yliopiston matrikkeleistä, Marraskuun 9:ltä ja +10:ltä päiviltä 1616 latinalaisen lauseen, jossa on seuraava kohta: +"Nobilissimus dominus Renatius Descartes, ... creatus fuit baccalaureus +in utroque iure". + +Tästä siis selviää, että Descartes mainittuina vuosina Poitiers'ssä +harjotti lainopillisia opintoja, ja että hän Poitiers'n yliopistossa +suoritti mainitussa tieteessä tutkinnon. Saavutettuaan tämän oppimäärän +kyllästyi Descartes aikansa tieteeseen ja kirjoihin ja päätti ruveta +tutkimaan elämän suurta kirjaa. Hän astui vapaaehtoisena prinssi Moritz +Nassaulaisen hollantilaiseen armeijaan. Descartes näet tunsi suurta +vastenmielisyyttä Concini'a, Maria di Medici'n suosikkia, vastaan, eikä +siis tahtonut antaa värvätä itseään hänen johtamaansa sotajoukkoon. +Matkavalmistuksia tehdessään sai Descartes kuulla, että Concini, joka +historiassa on tunnetumpi marsalkki d'Ancre'n nimellä, oli murhattu. +Tämä sanoma ei kuitenkaan enää muuttanut hänen päätöstään, vaan hän +lähti Hollantiin. Descartes ei suinkaan taipumuksesta antautunut +sotilasuralle; hän tahtoi matkustella, nähdä eri maita, tutkia ihmisiä +ja oloja ja koota kaikenlaisia eri kokemuksia. + +Oleskellessaan Bredan kaupungissa, joka sijaitsee Brabantissa, näki +Descartes eräänä päivänä suuren ihmisjoukon kadulla lukemassa seinälle +kiinnitettyä flamandinkielistä ilmoitusta. Hän pyysi erästä vieressään +seisovaa mieshenkilöä latinaksi selittämään ilmoituksen sisällyksen. +Tämä mies virkkoi, että ilmoituspaperi sisälsi ratkaistavaksi julistetun +geometrisen tehtävän, ja lisäsi leikillisesti kääntävänsä sen latinaksi, +jos Descartes sitoutuisi ratkaisemaan sen ja seuraavana päivänä +ilmoittamaan hänelle saavuttamansa tuloksen. Descartes suostui tähän +ehtoon ja sai nyt kuulla geometrisen tehtävän latinaksi käännettynä. +Kääntäjä oli Dordrecht'in koulun johtaja, siihen aikaan kuuluisa +matematikko, Iisak Beeckman. Hän piti tuota tehtävää ylen vaikeana ja +tahtoi asettamalla mainitun ehdon tehdä pilaa nuoresta miehestä, joka +pieni ja vaatimattoman näköinen kun oli, ja lisäksi soturinpuvussa, ei +oppineessa herrassa herättänyt suuria ajatuksia. Mutta kovin Beeckman +hämmästyi, kun Descartes seuraavana päivänä ilmestyi hänen luoksensa +tuoden mukaansa tuon tehtävän oikein ratkaistuna. Sellainen matematinen +nero oli Beeckman'in mielestä tavaton, hän lausui sen johdosta +peittelemättä ihastustaan ja kunnioitustaan, ja varttuneesta +tiedemiehestä ja soturina palvelevasta tulevasta filosofista tuli tästä +hetkestä hartaat ystävät. + +Kahden vuoden kuluttua lähti Descartes Hollannista ja asettui Saksaan, +jossa hän Baierin vaaliruhtinaan armeijoissa otti osaa +Kolmikymmenvuotisen sodan alkutaisteluihin. Itse sotahankkeista +Descartes kuitenkin enimmästi pysyi erillä. Talven alussa v. 1619 jäi +hän asumaan Baierissa olevaan Neuburg'in kaupunkiin. Olostaan ja +toimistaan täällä hän kertoo toisessa osassa teostaan "Discours de la +Méthode" (Metodin Esitys). Mainitussa pikkukaupungissa, jossa hän oli +vuokrannut itselleen mukavan lämpimän huoneen, saattoi hän häiritsemättä +antautua mietiskelyihin ja tutkimuksiin. Silloin hän muun muassa +vertaamalla ja sovittamalla yhteen algebraa ja geometriaa keksi niin +kutsutun yleisen matematiikin säännöt. Hänen mielikuvituksensa oli +tällöin vilkkaassa, melkein kuumeentapaisessa toiminnassa. Unissakin +työskenteli hänen ajatuksensa, ja eräänä yönä oli hänellä merkillinen +uni, jota hän piti jumalallisena ilmoituksena. Hän kertoi senjälkeen +keksineensä uuden tieteen ja metodin perustuksen. Tästä kertoo Descartes +itse seuraavasti: "Marraskuulla v. 1619 näin unen, jonka kestäessä +lausuin Ausonius'en runoa: "Quod vitae sectabor iter?" (Mitä elämäntietä +olen seuraava?)... Vuonna 1620 rupesin ymmärtämään ihmeellisen tieteen +perusteita... Ennen Marraskuun loppua aion kulkea jalan Veneziasta +Loretoon, jos tämä käy päinsä ja jos se on tapana; ell'ei, teen tämän +matkan osottamalla kaikkea tällaisissa tilaisuuksissa noudatettua +hartautta, ja olen päättävä tutkimukseni ennen pääsiäistä..." Tämän +pyhiinvaellusretken hän todella myöhemmin pani toimeen. + +Descartes'n sotilasurasta tämänjälkeen on vain mainittava, että hän +voitollisen armeijan mukana marssi Praagiin. Sitten hän vielä otti osaa +kreivi Bucquoy'n johtamaan Unkarin-retkeen ja hylkäsi siltä palattuaan, +v. 1621, kokonaan sotilasammatin. Seuraavina vuosina hän enimmäkseen +matkusteli, kulkien aluksi Itävallan kautta Itämeren rannikoille ja +Holsteiniin sekä Hollantiin. Näillä matkoillaan hänellä kerran, +lähdettyään Embden'istä vesiteitse Länsi-Friislantiin, oli omituinen ja +vaarallinen seikkailu. Embden'istä oli Descartes itselleen ja +palvelijalleen vuokrannut veneen. Soutajat, joihin Descartes'n lyhyt +vartalo ja lempeä kasvojen ilme ei tehnyt suurta vaikutusta, päättivät +soutumatkalla tappaa hänet ja sitten anastaa hänen rahansa. He eivät +luulleet Descartes'n ymmärtävän hollannin kieltä ja neuvottelivat +ääneensä keskenään. Mutta Descartes, joka ymmärsikin heidän kieltänsä, +nousi äkkiä pystyyn veneessä, paljasti miekkansa ja huusi, että hän +lävistäisi ensimäisen, joka rohkenisi häntä lähestyä. Tämä uskalias +esiintyminen peljästytti rosvomaisia soutajia, jotka häveten ja +väkivaltaa yrittämättä soutivat edelleen ja, vastaiselle rannalle +saavuttua, nopeasti pakenivat. + +Palattuaan Ranskaan v. 1622 ja vastaanotettuaan äidinpuolisen +perintönsä, johon muun muassa kuului Poitiers'ssä oleva kaupungintalo ja +muutamia pienempiä maataloja, aikoi Descartes hankkia itselleen viran; +useat virat näet siihen aikaan olivat ostettavissa. Hän hylkäsi +kuitenkin pian tämän tuuman, myi kiinteimistönsä ja päätti uudelleen +antautua tutkimuksiinsa sekä ruveta matkustelemaan. Syyskuulla v. 1623 +hän lähti Italiaan, jossa hän seuraavana vuonna pani toimeen aiotun +pyhiinvaelluksensa. Palattuaan tältä matkalta hän asettui Pariisiin ja +tuumi taaskin viran ostamista. Mutta hänen tutkimuksensa fysiikin ja +geometrian alalla vetivät siihen määrään puoleensa hänen huomionsa ja +harrastuksensa, ett'ei hän ehtinyt perehtyä virkaansa vaadittuun +lakitieteelliseen taitoon, joten tuuma tälläkin kertaa raukesi. Hän +syventyi tämänjälkeen yhä enemmän tieteelliseen toimintaansa, jolle hän +nyt päätti kokonaan omistaa loppuikänsä. + +Saadakseen häiritsemättä harjottaa tutkimuksiansa päätti Descartes +muuttaa pois Pariisista ja valitsi olopaikakseen Hollannin, jonka +lauhkea ilmanala häntä paljon enemmän miellytti kuin Pariisin ilmanala, +jonka kesäinen kuumuus häntä suuresti rasitti. Lisäksi filosofin +lukuisat pariisilaiset tuttavat seurustelullaan häntä häiritsivät. +Maaliskuulla v. 1629, siis kolmenkymmenen kolmen vuoden ikäisenä, muutti +Descartes mainittuun maahan ja viipyi siellä kaksikymmentä vuotta. Hän +muutti siellä usein asuinpaikkaa välttääkseen tuttaviensa häiritseviä +tervehdyksiä ja kysymyksiä. Oloonsa Hollannissa hän muuten oli hyvin +tyytyväinen, koska hän siellä saavutti toivomansa levollisen työpaikan. +Tämä tyytyväisyys ilmenee eräästä kirjeestä, jonka Descartes Toukokuun 5 +p. v. 1631 Amsterdamista lähetti ystävälleen Balzac'ille, jota hän +kehotti tulemaan Hollantiin. Siinä hän antaa olostaan seuraavan +kuvauksen: "Kävelen joka päivä suuren väkijoukon keskellä yhtä vapaasti +ja levollisesti kuin ikinä Te puistossanne. En näet kiinnitä +ohikulkeviin sen suurempaa huomiota kuin puihin tai eläimiin, jotka +näkisin metsässänne. Väkijoukon melu ei keskeytä mietiskelyäni enempää +kuin jonkun puron lirinä. Ajatellessani tämän kansan tekoja, koen siitä +yhtä paljon mielihyvää kuin Te nähdessänne talonpoikien viljelevän +peltojanne. Sillä tämä väestö työskentelee kaikin puolin kaunistaakseen +asuinpaikkaani ja poistaakseen kaikki puutteellisuudet. Te iloiten +näette hedelmien kasvavan puutarhoissanne ja nautitte kaikesta runsain +määrin, mutta tietäkää myös, että meillä täällä on yhtä paljon +tyytyväisyyden aihetta nähdessämme tänne saapuvan laivoja, jotka tuovat +mukanaan mitä runsaimpia ja harvinaisimpia Intian ja Europan tuotteita. +Minkä toisen paikan maailmassa saattaisinkaan löytää, jossa kaikki +elämän mukavuudet ja mahdolliset harvinaisuudet niin helposti olisivat +saatavissa kuin täällä! Missä toisessa maassa saattaisikaan nukkua +turvallisemmin kuin täällä, missä on sotavoimia alati valmiina varta +vasten meitä suojelemaan, missä vangitsemiset, petokset ja parjaukset +ovat harvinaiset ja missä enimmin on säilynyt esi-isiemme viattomuutta!" + +Näissä mieluisissa oloissa Descartes kokosi ja järjesti ne mietteet ja +tutkimukset, jotka ovat hänen filosofiansa perustuksena. Loppupuolella +vuotta 1633 hän viimeisteli teostaan "Traité du monde ou de la lumière" +(Tutkimus maailmasta tai valosta), jossa hän kannatti sitä mielipidettä, +että maa liikkuu. Hän aikoi lähettää tämän teoksen Pariisiin ystävälleen +Mersenne'lle, saadakseen sen hänen toimestaan painatetuksi, kun sai +kuulla, että Galilei saman väitteen takia oli tuomittu. Osottaen +arkuutta, jota huolimatta sen ajan papiston ylenmääräisestä +vainoomishalusta, on vaikea puolustaa, luopui Descartes heti teoksensa +julkaisemisesta, jopa hän oli vähällä polttaa sen käsikirjoituksen. +Onneksi hän ei kuitenkaan pannut viimeksimainittua aietta täytäntöön; +vasta kaksikymmentä seitsemän vuotta Descartes'n kuoleman jälkeen tämä +teos julkaistiin Pariisissa. Vuonna 1637 julkaisi Descartes Leyden'issä +teoksensa "Discours de la Méthode" (Metodin Esitys) samassa nidoksessa +kuin tutkimukset "La Dioptrique" (Dioptriikki), "Les Météores" +(Meteorit) ja "La Géométrie" (Geometria). + +Vaikka Descartes varovaisuudellaan oli välttänyt katolilaisen kirkon +vainon, herättivät hänen julkaisemansa mainitut teokset kateutta ja +hyökkäyksiä toiselta taholta. Näiden alkuunpanija oli ministeri, +sittemmin Utrechtin yliopiston rehtori, Voetius, joka v. 1639 kirjoitti +ateismia koskevia väitteitä. Niissä ei oltu mainittu Descartes'n nimeä, +mutta kaikkia Descartes'n esittämiä aatteita esitettiin siinä +ateistisina. Seuraavana kolmena vuotena mainittu Voetius jatkoi +hyökkäyksiänsä, joita ei ainoastaan suunnattu Descartes'iin vaan myöskin +Descartes'n oppilaaseen, Regius'een. Vuonna 1643 Voetius otti +avustajakseen erään Schookius nimisen miehen. Tämä julkaisi erityisen +teoksen, jossa hän koetti osottaa, että Descartes'n filosofia suorastaan +johti skeptisismiin ja ateismiin. Nyt vasta Descartes ryhtyi +tehokkaammin julkisuudessa puolustautumaan. Hänen puolustautumisensa ei +kuitenkaan saavuttanut toivottua tulosta; yleisön mieli oli liiaksi +kiihottunut, ja Descartes'n vastustajat saivat hänen +puolustuskirjoituksensa johdosta vain uutta yllykettä vainoomiselleen. +He syyttivät Descartes'ia parjauksesta. Päätettiin panna toimeen +salainen oikeusjuttu Descartesia vastaan, tuomita hänet syyllisenä +ateismiin ja parjauksiin sekä poltattaa hänen teoksensa. Sattumalta +Descartes sai tiedon näistä hankkeista ja kääntyi Ranskan lähettilään +puoleen, jonka onnistui ehkäistä juonittelevien vainoojien tuumat. + +Tällävälin, v. 1641, oli Descartes Pariisissa julkaissut teoksensa +"Meditationes de prima philosophiae, ubi de Dei existentia et animae +immortalitate" (Mietiskelyjä filosofian peruskysymyksistä, sekä Jumalan +olemassaolosta ja sielun kuolemattomuudesta). Vuonna 1644 julkaisi hän +Amsterdamissa luonnonfilosofisen teoksensa "Principia Philosophiae" +(Filosofian perukset). + +Alankomaissa-olo kävi Descartes'lle mainittujen selkkauksien tähden +epämieluiseksi. Vuosina 1644, 1647 ja 1648 hän poikkesi lyhyille +tervehdyksille synnyinmaahansa. Silloin häntä kehotettiin asettumaan +Ranskaan, mutta La Fronde-kapinan levottomuudet näyttävät etupäässä +vaikuttaneen, ett'ei rauhaa rakastava filosofi noudattanut tätä +kehotusta. Eräällä näistä käynneistään Ranskassa tutustui Descartes de +Chanut-nimiseen mieheen, josta sittemmin tuli Ranskan lähettiläs +Ruotsissa. Tämä Chanut käänsi Kristiina kuningattaren huomion +Descartes'n teoksiin. Tieteitä suosiva ja harjottava kuningatar ihastui +niihin siihen määrään, että hän päätti kutsua Descartes'n hoviinsa. +Ennenkuin seuraamme filosofia tälle matkalle, koskettelemme hänen +suhdettansa toiseen tieteitä harrastavaan ruhtinattareen, nimittäin +prinsessa Elisabetiin. Hän oli onnettoman, maansa menettäneen Böhmin +kuninkaan, Fredrik V:n tytär. Puolan kuningas, Ladislaus IV, oli kosinut +Elisabetia; mutta prinsessa hylkäsi valtaistuimen, valiten vaatimattoman +aseman, syrjässä suuren ja loistavan maailman hyörinästä, voidakseen +kokonaan antautua henkensä viljelemiseen. Äidiltään oli tämä ruhtinatar +oppinut kuusi eri kieltä; sitäpaitsi hän oli perehtynyt kirjallisuuteen +ja tutki filosofiaa ja matematiikkia. Saatuaan käsiinsä Descartes'n +teokset ja luettuaan niitä, arveli hän, ett'ei hän sitä ennen ollut +mitään oppinut. Ja nyt heräsi hänessä harras toivo tutustua +Descartes'iin ja saada häneltä opetusta. + +Prinsessa Elisabet pyysi siis Descartes'ia tulemaan luokseen. Filosofi +noudatti kutsuja ja rupesi, prinsessan asuinpaikalle saavuttuaan, +ammentamaan ruhtinaalliselle oppilaalleen tietovarastonsa aarteita. +Descartes huomasi oppilaassaan yhtä paljon tiedonhalua kuin kykyä ja oli +pian saattanut hänet omistamaan tieteensä johtavat aatteet. Prinsessa +Elisabetille Descartes omisti teoksensa "Principia Philosophiae", ja +hänen kanssaan filosofi ylläpiti kirjeenvaihtoa kuolemaansa saakka. Tätä +ruhtinatarta varten kirjoitti Descartes v. 1646 teoksensa "Traité des +Passions" (Mielenliikutuksien Tutkistelu) ja antoi hänen ensiksi lukea +sen käsikirjoituksena. Vuonna 1650 tämä teos painettiin Amsterdamissa. + +Meillä on jälellä silmäyksen luominen Descartes'n Ruotsin matkaan ja +hänen elämänsä loppuaikaan.--Luettuaan v. 1647 Descartes'n teokset, +kirjoitti Kristiina kuningatar Descartes'lle kirjeen, jossa hän kysyi, +mikä on korkein hyvä. Descartes vastasi, että korkein inhimillinen hyvä +on luja tahto tehdä hyvää, sekä hyvän omantunnon tuottama mielenrauha. +Kristiina oli niin tyytyväinen tähän vastaukseen, että hän omakätisesti +kirjoitti filosofille kiitoksensa siitä. Vuonna 1649 Kristiina lähetti +Descartes'lle hyvin ystävälliset kutsut tulemaan Tukholmaan, Descartes +oli kauan kahden vaiheilla, mitä tekisi. Mutta lopulta se toivo, että +Ruotsin kuningatar valmistaisi hänelle tilaisuuden tieteellisten +kokeiden ja tutkimuksien jatkamiseen, lienee taivuttanut häntä kutsuja +noudattamaan. Lokakuun alussa, vuonna 1649 hän saapui Tukholmaan. +Kuningatar otti hänet vastaan suurilla kunnianosotuksilla ja myönsi +hänelle useita vapautuksia jäykistä ja väsyttävistä hovimenoista. + +Tiedonhaluinen kuningatar rupesi heti filosofin oppilaaksi. Varsin +aikainen hetki valittiin oppituntia varten. Jo kello viisi aamuisin meni +Descartes linnaan ylhäisen oppilaansa opintoja ohjaamaan. Kristiina oli +niin huvitettu tästä opetuksesta, että hän päätti kokonaan kiinnittää +Descartes'n Ruotsin maahan. Hänen aikomuksensa oli lahjoittaa +filosofille avaroita maa-aloja Etelä-Ruotsissa. Mutta nämät tuumat +raukesivat tyhjiin. Descartes, jonka heikolle terveydelle pohjoismainen +kylmä ilmanala oli hyvin vahingollinen, sairastui oltuaan vain lyhyen +ajan Tukholmassa, vuoden 1650 alussa ja kuoli Helmikuun 11 päivänä +samana vuonna. Viimeisinä elinpäivinään oli hän lausunut tuntiessaan +loppunsa lähenevän: "Sieluni, olet kauan ollut vankina; nyt on tullut se +hetki, jolloin pääset vapaaksi vankeudesta ja ruumiin vastuksesta; tämä +ero on kestettävä iloiten ja rohkeasti." + +Vuonna 1666 Descartes'n tomu siirrettiin Ranskaan ja kätkettiin Pariisin +Saint-Étienne-du-Mont kirkkoon. Kesäkuun 24 päivänä v. 1667 pantiin +mainitussa kirkossa toimeen juhlallinen jumalanpalvelus hänen +muistokseen. Senjälkeen piti yliopiston kanslerin, nimeltä Lallemand, +lausua muistopuhe Descartes'n kunniaksi, mutta hovista tuli kirkkoon +nimenomainen kielto. Eräs pappi, nimeltä Le Tellier, joka piti +Descartes'n mielipiteitä liian vapaina, oli erityisellä pyynnöllään +hovissa aiheuttanut tämän kiellon. + +Luonteeltaan oli Descartes lempeä ja hiljainen. Pukunsa oli +yksinkertainen, mustasta kankaasta tehty; ruoan suhteen hän oli hyvin +kohtuullinen. Sekä luontaisesta taipumuksesta, että tutkimuksiensa +häiritsemättömän harjottamisen vuoksi vetäytyi hän kernaasti +yksinäisyyteen. Hän oli omistanut mielilauseekseen Ovidius'en sanat: +"Bene vixit qui bene latuit" (Se on hyvin elänyt, ken on elänyt hyvin +salassa). Toinen hänen omistamansa elämänohje oli seuraava Senecan +lause: "Illi mors gravis incubat, qui notus nimis omnibus, ignotus +moritur sibi" (Sitä kohtaa kova kuolo, joka eroaa elämästä ylen +tunnettuna muille, mutta tuntematta itse itseänsä). + +Kuten kaikilla ihmisillä, etevimmilläkin, oli myös Descartes'lla +heikkoutensa, joita, luodessamme piirteitä hänen elämästään, emme +totuudellisuuden vuoksi saata jättää mainitsematta. Hänen +varovaisuutensa vakaumuksiensa ilmaisemisessa osotti miltei +pelkurimaisuutta. Mutta sen ajan sietämättömyys kaikkien dogmeista +eroavien aatteiden ja vakaumuksien suhteen, selittää, jollei puolusta, +hänen liiallista varovaisuuttaan. On myös syytä olettaa, että Descartes +yhtä paljon pelkäsi rauhallisen, tieteelle omistamansa elämän +häiritsemistä, kuin suoranaista vainoa, ja että hän senvuoksi kierrellen +mainitsi, tai vallan jätti mainitsematta sellaiset vakaumukset, joiden +hän luuli herättävän kiistelyä tai vastustusta. Toinen heikko +luonnepiirre oli ylenmääräinen itsetietoisuus ja ylpeys omasta +etevyydestä, joita havaitsemme paikoittain hänen teoksissaan ja +kirjeissään. Hänen harvinaisen runsaat henkiset lahjansa ja uudistuksia +tähtäävät pyrintönsä viekottelivat häntä väliin tarpeettomasti tuomaan +esille kykynsä ja aikaansaannoksiensa etevyyttä. Mutta nämät +epäedulliset puolet katosivat miltei kokonaan monien arvokkaiden +luonteenominaisuuksien rinnalla. Descartes oli syvästi +ihmisystävällinen. Vihamiehiänsäkin hän kohteli maltillisesti. Hänellä +oli tapana sanoa: "Jos joku minua loukkaa, koetan kohottaa mieleni niin +korkealle, ett'ei loukkaus siihen asti ylety". Palvelijoitaan hän +kohteli kuin olisivat olleet hänen köyhiä ystäviään, joita tuli +lohduttaa ja auttaa. Hän opetti heille hyviä tapoja, jopa tieteitäkin. +Eräs hänen palvelijoistaan hyötyi niin oppineen isäntänsä neuvoista ja +seurustelusta, että hänestä myöhemmin tuli matematiikin opettaja. +Ystävilleen tekemistään hyvistä teoista ei hän edes tahtonut mitään +kiitosta. "Olen velkapää tuntemaan kiitollisuutta niitä kohtaan,-- +sanoi hän--jotka antavat minulle tilaisuuden palvella heitä." + + + + +II. + + +Tarkastaessamme Descartes'n filosofian yleistä luonnetta huomaamme siinä +johtavana evidenssin eli ilmeisen selvyyden aatteen. On luultavaa, että +hän sen nouti matematisista tutkimuksistaan. Todellisuus on Descartes'n +mukaan olemukseltaan ymmärrettävissä ja on kokoonpantu muutamista +yksinkertaisista ja absoluuttisista alkeista. Kaikki oliot johtuvat +näiden alkeiden eri yhtymisistä ja yhteensovittumisesta. Nämät alkeet +ovat senlaatuiset, että järki ne löytää itsestään intuitsionin eli +välittömän tajunnan avulla. Järjen tulee vain kiintyä käsitteisiin ja +aatteisiin, jotka todella ovat ilmeisen selvät, sekä pyrkiä niistä +muodostamaan äärimäisiä johtopäätöksiä, saavuttaakseen tiedon olioiden +yleisluonteesta. + +Kolme aatetta on ennen muita evidenttistä eli ilmeisen selvää, nimittäin +aatteet: _ajatus_, _ulottuvaisuus_ ja _täydellisyys_. Ajatus on +Descartesin mukaan samaa kuin sielu; ulottuvaisuus taaskin yhtä kuin +aine ja täydellisyys samaa kuin Jumala. Kaiken muun saattaa selittää +näiden kolmen aatteen ja niiden suhteiden avulla. Descartes'n filosofia +näyttää siis olevan jonkunmoista yleistä matematiikkiä. Mutta lähemmin +tarkastettaessa huomataan, että se vain muodoltaan on matematinen, eikä +sisällykseltään. Ensiksikään ei sillä intuitsionilla, johon hän perustaa +filosofiansa, ole esineenään yksinomaan abstraktisia suureita, kuten +matematiikillä, vaan tosiolioita, kuten esim. ajatus ja täydellisyys. +Toiseksi olettaa Descartes näiden olioiden kätkevän vapauden, josta +matematinen välttämättömyys on seurauksena. Ja siinä kohdin hänen +filosofiansa eroaa Pytagoralaisten puhtaasti matematisesta idealismista +ja Spinozan sallimususkoisesta panteismista. + +Ennenkuin siirrymme tarkastamaan Descartes'n filosofian pääpiirteitä, +luomme silmäyksen hänen metodiinsa. Toisessa osassa teostaan "Discours +de la Méthode" (Metodin Esitys) selvittää hän metodinsa periaatteet +neljän pääsäännön muodossa. Ensimäinen näistä säännöistä osottaa, ett'ei +Descartes yksistään ole vapautunut vanhojen filosofien +auktoriteettiuskosta, vaan että hän samalla tavoittelee positivista +totuuden kriteriumia, jona hän pitää evidenssiä eli ilmeistä selvyyttä, +s. o. jonkun käsitteen tai aatteen täydellistä yksinkertaisuutta, +tarkkuutta ja ymmärrettäväisyyttä, joka välttämättömästi saattaa +käsitteen vastaamaan todellisuutta. Descartes'n metodin alkuperus on +siis välitön tajunta, jonka avulla järki saattaa omistaa periaatteita. +Toinen ja kolmas mainituista säännöistä osottavat, millä keinoin järki +saattaa löytää periaatteita ja sitten käyttää niitä kaikkien muiden +tietojen saavuttamiseksi. Nämät keinot ovat analysi, joka menee +himmeästä selvään, s. o. kokoopannusta yksinkertaiseen, ja syntesi, joka +päinvastoin menee selvästi himmeään eli yksinkertaisesta kokoonpantuun. + +Mutta sekä analysi että syntesi ovat vastakkaisia toisiansa täydentäviä +ajatustoimituksia, jotka yhteensä muodostavat sen metodillisen +menetystavan, jota kutsutaan deduktsioniksi. Tämä deduktsioni ei ole +sekoitettava Aristoteles'n ja skolastikkojen mekaniseen syllogismiin, +vaan on se järjen toimiva pyrkimys siirtymään toisesta intuitsionista +toiseen. Neljäs sääntö täydentää edellisiä määräämällä analysin ja +syntesin yhteisen ehdon, joka on keskeymätön yksijaksoisuus. Tämä +toteutuu täydellisen kysymykseen kuuluvien aineksien ja näkökohtien +luettelemisen sekä yleiskatsauksien kautta. Tätä menetystapaa kutsuu +Descartes myöskin paikoittain induktsioniksi. Intuitsioni, deduktsioni +ja induktsioni ovat siis Descartes'n metodin päämenetystavat. Mutta +koska induktsioni vain on kahden edellisen täydentäjänä, saatamme pitää +intuitsionia ja deduktsionia hänen metodinsa varsinaisina peruksina. + +Descartes'n vakaumukset metodin suhteen johtavat hänet suorastaan +metafysiikkinsä perustuksiin. Hänellä on ollut metodinsa ensimäinen +sääntö apuna metafysiikkinsä kulmakiven laskemisessa. Ilmeisen selvyyden +aate on päässyt kehittymään ja kantamaan hedelmiä. Se saattaa hänet +havaitsemaan, että kaikki hänen siihenastiset vakaumuksensa ovat +perustuneet auktoriteettiin tai tottumukseen, vaan eivät evidenssiin. +Hän päätti siis pitää niitä epäilyksenalaisina, jopa vastaiseksi +väärinä. Syitä tähän epäilykseen esittää hän useita; niitä on aistimien +pettäväisyys, väärä perustelu, unien harhakuvat ja se olettama, että +joku pahansuopa henki huviksensa meitä pettää. Mutta viitattuaan +kaikkiin näihin seikkoihin, jotka oikeuttavat häntä epäilemään +käsitteidensä ja vakaumuksiensa todenperäisyyttä, huomauttaa Descartes, +että hänen kaikkea epäillessään kuitenkin välttämättömästi on pitäminen +totena yhtä seikkaa, nimittäin sitä, että hän epäilee. Itse epäileminen, +ja senkautta tajunnalle välttämättömästi ilmenevä tosiseikka: +ajatteleminen, on hänen mielestään jotakin epäilemätöntä, varmaa. +_Cogito, ergo sum_--ajattelen, siis olen olemassa--on ensimäinen +Descartes'n saavuttama järkähtämätön totuus, on se pelastava luoto, joka +pistää esiin epävarmuuden valtamerestä. Descartes'n epäileminen eroaa +suuresti skeptikkojen epäilemisestä; sillä nämät epäilevät vain +epäilläksensä. Descartes taas epäilee, jotta hän lopulta saavuttaisi +varmuuden ja totuuden. Skeptikkojen epäilys on lopullinen, se on heidän +päämääränsä. Descartes'n epäilys on vain väliaikainen, on vain keino. + +Lause _cogito, ergo sum_ sisältää Descartes'n mielestä yksinkertaisimman +ja selvimmän totuuden, joka on kaikkien muiden edellytyksenä, ja sille +hän perustaa filosofiansa. Siitä hän tekee kaksi johtopäätöstä. +Ensimäinen on sielun ja ruumiin erotus eli sielun henkisyys. Descartes'n +perustelu tässä kohdin on seuraava: Ajattelen, siis olen olemassa; mutta +mitä olen? olen ajatteleva olento, enkä muuta; sillä jos oletan, ett'ei +sitä, jota kutsun ruumiikseni, olekaan todellisuudessa olemassa, mutta +että ajatustoimintani jatkuu, niin olen kuitenkin olemassa. Mutta jos +sitävastoin lakkaisin ajattelemasta, lakkaisi myös olemassaoloni vaikka +ruumiini ja kaikki muut seikat olisivat olemassa. Koko olemukseni on +siis ajattelemista, ja minä, s. o. sielu, joka tekee ihmisen siksi kuin +hän on, on kokonaan erilainen kuin ruumis, jopa helpompikin ymmärtää +kuin se. + +Toinen johtopäätös, johon Descartes tulee kuuluisan lauseensa johdosta, +on evidenssin kriteriumin oikeutus. Väitteessä _cogito, ergo sum_,-- +niin selittää Descartes, se, joka saattaa minut varmaksi sen totuudesta +on vain se selvä tosiseikka, että olemassaolo edellyttää ajattelemista. +Tämän johdosta ottaa Descartes yleiseksi säännöksi, että kaikki ne +seikat, jotka käsitämme hyvin selvästi ja hyvin tarkasti, ovat vallan +todet. + +Tehtyään nämät johtopäätökset Descartes siirtyy ulommaksi minää. Ajatus +näet oikeuttaa olettamaan, että ulkopuolella minää on olemassaoloa, +sillä ajatus eli sielu sisältää täydellisyyden aatteen. Tämä tajunnassa +piilevä täydellisyyden aate todistaa Descartes'n mielestä täydellisen +olennon olemassaolon; sillä, sanoo hän, tämä aate ei ole voinut tulla +minuun itsestäni, eikä mistään epätäydellisestä seikasta, ja kuitenkin +sillä täytyy olla syynsä ja alkuunpanijansa. Lisäksi minä, jossa on +täydellisyyden aate, ja joka kuitenkin olen epätäydellinen, en ole itse +voinut antaa itselleni olemassaoloa; sillä jos olisin voinut itse antaa +itselleni olemassaolon, olisin samalla antanut itselleni täydellisyyden. +Siis olen toiselta olennolta saanut sekä epätäydellisen olemassaoloni, +että täydellisyyden aatteen, ja tämä olento on Jumala. Sen, että Jumala, +ollen täydellinen olento, todella on olemassa, todistaa Descartes +huomauttamalla, että täydellisyyteen välttämättömästi kuuluu +olemassaolo, samoin kuin kolmio-käsitteeseen kuuluu, että sen kolme +kulmaa yhteensä vastaa kahta suoraa kulmaa. + +Tämä n. k. ontologinen Jumalan olemassaolon todistus ei lähemmin +tarkastettuna ja arvosteltuna pidä paikkaansa. Sillä olkoon käsite mikä +tahansa, niin ei olemassaolo loogilliselta kannalta ollenkaan enennä sen +selvyyttä tai täydellisyyttä. Ei myöskään saata varmasti ja selvästi +määritellä täydellisen käsitettä, sillä emme ainoastaan itse ole +epätäydellisiä, vaan meitä ympäröivä maailma on myös suuressa määrin +epätäydellinen. Itse täydellisen käsite on siis meissä voinut syntyä +abstraktsionin kautta epätäydellisestä. Se käsite, jonka meidän oma ja +maailman puutteellisuus ymmärrettävänä meissä synnyttää, on ainoastaan +paremmuuden käsite. Kuitenkin Descartes katsoo täydellisen käsitettä +epäilemättömäksi aksiomiksi. Mutta vaikka mainittu käsite olisikin +ilmeisen selvä ja varma, ei se oikeuta päättämään, että sillä on +vastineensa todellisuudessa. Sillä samalla tavalla voisimme selvästi +kuvitella mitä tahansa ja väittää, että kuvittelemamme seikka on +olemassa. + +Esitettyään Jumalan olemassaolon todistukset, Descartes määrää Jumalan +ominaisuudet. Niiden tajuamiseksi arvelee hän riittävän, että +tarkastamme kaikkia itsessämme havaittuja ominaisuuksia ja kysymme onko +niiden omistaminen täydellisyyttä vai ei. Itsessämme havaitsemme täten +epätäydellisiä ominaisuuksia, mutta kaikki ne ominaisuudet, joiden +saatamme kuvitella Jumalassa olevan, ovat täydellisiä. Jumalalla ei voi +olla kokoonpantua luontoa, eikä siis aineellisuutta. Jumala on vain +puhdasta ajattelemista. + +Kolmea Jumalan ominaisuutta Descartes pitää ennen muita tärkeinä, +nimittäin kaikkivaltaa eli ehdotonta vapautta, muuttumattomuutta ja +totuudellisuutta.--Jumala on kaikkivaltias s. o. ehdottomasti vapaa. +Ei mikään vallitse eikä rajoita hänen tahtoansa, ei edes hänen oma +järkensä. Tosi ja väärä, hyvä ja paha ovat sellaiset, koska hän ne +sellaisiksi määrää. Samoin matematiikki, siveys, kaikki tieteet ja +yleensä kaikki seikat olisivat saattaneet olla toisin, jos Jumala vain +olisi tahtonut. Jokaisen olennon ja seikan olemassaolo riippuu +täydellisesti Jumalan vapaasta tahdosta; maailma pysyy yllä ainoastaan +sentähden, että Jumala sitä ylläpitää, ja tämä ylläpitäminen on jatkuvaa +luomista. + +Paitsi ehdottomasti vapaata tahtoa eli kaikkivaltaa, on Jumalan +täydellisyyden tunnusmerkkejä vielä hänen aikeidensa ja päätöksiensä +muuttumattomuus. Samoin kuin Jumala, on myös totuus muuttumaton. Tämä +muuttumattomuus ilmenee maailmassa sitä hallitsevien luonnonlakien +pysyväisyytenä. Niinpä yleiset liikelait ovat aina samat.--Täydellinen +olento ei voi meitä pettää. Totuus tosin olisi voinut olla toisenlainen, +jos Jumala olisi niin tahtonut, mutta se totuus, jonka Jumala kerran on +säätänyt, on todella sellainen, kuin me sen käsitämme. Jumalan +totuudellisuus perustaa ja selittää evidenssin totuuden. + +Mitä Descartes'n yleiseen fysiikkiin tulee, käsittää hän ulkomaailman +kokonaan ulottuvaisuuden muodostamaksi. Kaikki sen muut ominaisuudet, +kuten värit, äänet, hajut, y. m. eivät todella ole olemassa muualla kuin +meidän sielussamme, toisin sanoen, ovat pelkkiä aistimuksiamme. Tästä +seuraa, että maailman selittäminen vain on geometrinen ja mekaninen +tehtävä. Descartes'n fysiikissään noudattama metodi on apriorista +laatua, joka menee syistä seurauksiin. Hän ei tarkasta nykyistä +todellista maailmaa sellaisena kuin se on, vaan luo sen uudelleen +ajatuksellaan, ja kokemus ainoastaan vahvistaa hänen yksityiskohtia +tarkoittavia hypotesejään. Descartes'n käsityksen mukaan Jumala on +säätänyt liikkeen ja ulottuvaisuuden; ja tämän rajattomasti hajaantuvan +liikkeen pyörteistä ja värähdyksistä tähdet syntyvät, liikkuvat ja +pysyvät tasapainossa; eri aineet muodostuvat kappaleiksi ja taaskin +hajaantuvat; kasvit ja eläimet sikiävät, elävät ja ylläpitävät lajiaan. +Ei edes tarvitse olettaa loppusyitä. Ensimäinen alkuunpano, ynnä luontoa +hallitsevat ja ylläpitävät lait riittävät koko luonnon selittämiseksi. +Maailmankaikkeus on Descartes'n mielestä kone, jossa vain tarvitsee +tarkastaa sen osien muotoa ja liikkeitä. Elämä itse on mekaninen ilmiö. +Eläimet ovat vain automateja eli itsekseen liikkuvia koneita. +Viimeksimainitulla omituisella ja epäilemättä väärällä luulolla on +juurensa Descartes'n moralisissa vakaumuksissa. Hän näet arveli, että +ihmiset menettäisivät siveellisen edesvastuuntunteen, jos olettaisivat +eläimissä olevan sielun tai edes pienenkin määrän henkisiä kykyjä. + +Lopuksi on meidän luominen silmäys Descartes'n psykologiaan ja moraliin. +--Sielu, niin opettaa Descartes, eroaa kokonaan ulottuvaisuudesta eli +aineesta. Mutta vaikka sielu onkin henkinen ja kokonaan erilainen kuin +ruumis, yhtyvät sielun toiminnat sangen usein ruumiin toimituksiin. +Sielun olemus on ajattelemista, joka siihen määrään yhtyy kaikkiin sen +ilmauksiin, että jos sielu lakkaisi ajattelemasta, se samalla lakkaisi +olemasta. Tästä Descartes tekee sen johtopäätöksen, että sielu alati +ajattelee. + +Descartes jakaa sieluntilat kahteen pääryhmään, nimittäin sielun +toimivaan tilaan (actiones) ja kärsivään eli vastaanottavaan tilaan +(passiones). Edelliseen kuuluvat korkeammat sielunkyvyt, kuten ylempi +mieltäminen ja tahdontoiminnat. Sielun vastaanottavaan tilaan kuuluu +paitsi alempia mieltämistiloja, kuten aistimukset ja muisti, myöskin +vietit, halut ja mielenliikutukset. Viimeksimainittuja käsittelee +Descartes teoksessaan "Traité des Passions" (Mielenliikutuksien +Tutkistelu). Niiden esiintymisen ihmisessä Descartes selittää sen +nojalla, että ihminen on henki-ruumiillinen olento. Sielun ja ruumiin +vuorovaikutuksen välittäjäksi Descartes kuvittelee niin kutsuttuja +elonhengekkeitä, jotka, kuten hän itse kuvailee, ovat ohuen +ilmavirtauksen tai soihdusta nousevan liekin kaltaista nopeaan liikkuvaa +ainetta. Sielun kuvittelee Descartes sijaitsevan pienessä aivoissa +olevassa n. k. mäntyrauhasessa. Sinne vievät kevyet elonhengekkeet +viestinsä ruumiista; sieltä ne taaskin virtaavat eri ruumiinosiin +johtaen niihin eri sieluntiloja vastaavia vaikutuksia. Vaikka siis +mielenliikutuksilla Descartes'n käsityksen mukaan on mekaninen +perustuksensa, ja vaikka ne siis suureksi osaksi ovat ruumiista +riippuvaiset, saattaa kuitenkin vapaa tahto niitä melkoisesti lieventää +ja hillitä.--Descartes'n psykologiassa on paljon epäselvää ja +epävarmaa. Lukuunottamatta muutamia todellisuuden havaitsemiseen +perustuvia huomautuksia, täytyy myöntää, että Descartes'n psykologiset +tutkimukset ovat hänen järjestelmänsä heikoin osa. + +Erityistä moralifilosofista teosta Descartes ei ole kirjoittanut; hänen +siveysoppia koskevia mielipiteitänsä tulee siis poimia esiin hänen eri +teoksistaan ja kirjeistään. Teoksessaan "Discours de la Méthode" +(Metodin Esitys) Descartes kertoo muodostaneensa itselleen väliaikaisen +siveysopin, jonka tarkoituksena oli se, että filosofi sitä noudattamalla +saavuttaisi kaipaamansa mielenrauhan, voidakseen levollisesti jatkaa +tutkimuksiansa. Kirjeissään oppilailleen, prinsessa Elisabetille ja +Kristiina kuningattarelle, selvittelee hän lähemmin vakaumuksiansa tässä +suhteessa. Siitä käy selville, että Descartes'n morali on suuressa +määrin stoalaisen siveysopin kaltaista. Tosihyvää on vain se, jonka +toteuttaminen riippuu meistä, omasta tahdostamme. Korkein hyvä on siinä, +että lujasti tahdomme tehdä hyvää, sekä hyvän omantunnon tuottamassa +sielunrauhassa. Saavuttaaksemme autuaallisen sielunrauhan ja +mielentyydytyksen, tulee meidän hankkia tieto siitä, mitä hyvä on, sekä +sitten päättää ryhtyä sitä toteuttamaan. Siveellisessä toiminnassa on +siis intellektin toiminnalla melkoinen osansa. Jos hyvin ymmärrämme mikä +on hyvää, ja jos arvostelukykymme on kehittynyt--niin väittää +Descartes--saatamme myöskin hyvin toimia. + + + + +RENÉ DESCARTES. + + +METODIN ESITYS + + +OHJAUKSEKSI OIKEAAN AJATTELEMISEEN JA TOTUUDEN ETSIMISEEN TIETEESTÄ. + + +Jos tämä esitys tuntuu olevan liian pitkä luettavaksi yhdessä jaksossa, +saattaa sen jakaa kuuteen osaan. Ensimäinen sisältää useita tiedettä +koskevia mietteitä; toinen tekijän etsimän metodin pääsäännöt; kolmas +muutamia tekijän mainitusta metodista johtamia moralisääntöjä; neljäs ne +perusteet, joiden nojalla tekijä todistaa Jumalan ja ihmissielun +olemassaolon ja jotka ovat hänen metafysiikkinsä perustuksena; viides +joukon tekijän tutkimia luonnontieteellisiä kysymyksiä, erityisesti +selityksen sydämen tykytyksestä ja muutamista muista vaikeista +lääketieteellisistä seikoista, sekä lisäksi selonteon ihmis- ja +eläinsielun erotuksesta; ja kuudes eli viimeinen sellaista, mitä tekijän +mielestä sen tulee tietää, joka tahtoo tunkea syvemmälle luonnon +tuntemiseen, sekä ne syyt, jotka ovat aiheuttaneet tekijän kirjallisen +toiminnan. + + + + +ENSIMÄINEN OSA. + + +Paraiten jaettuna maailmassa on terve järki, sillä jokainen luulee +saaneensa siitä niin riittävän osan ett'eivät tavallisesti nekään +henkilöt, joita kaikissa muissa seikoissa on vaikea tyydyttää, halua +että heillä olisi sitä enemmän kuin heillä on. Ei sovi olettaa kaikkien +tässä suhteessa erehtyvän; päinvastoin tämä seikka osottaa, että oikea +arvostelukyky ja toden ja väärän erottamistaito, jota nimenomaan +kutsutaan terveeksi järjeksi, luonnoltaan on samanlainen kaikissa +ihmisissä, sekä myös, ett'ei mielipiteiden erilaisuus johdu siitä, että +toisella on enemmän järkeä kuin toisella, vaan siitä, että ajatuksemme +kulkevat eri teitä ja ett'emme tarkasta samoja seikkoja. Sillä terve +järki ei yksinään riitä, pääasia on, että sitä osataan oikein käyttää. +Suurimmat henget saattavat yhtä hyvin harjottaa suurimpia paheita kuin +suurimpia hyveitä; ja vitkalleen astuvat saattavat edistyä paljoa +enemmän jos he yhä seuraavat suoraa tietä, kuin ne, jotka juoksevat ja +poikkeavat tieltä. + +Minä puolestani en koskaan ole pitänyt järkeäni missään suhteessa +täydellisempänä muiden ihmisten järkeä; päinvastoin olen usein halunnut +yhtä nopeaa käsityskykyä, yhtä selvää ja varmaa kuvitusvoimaa tai yhtä +laajaa ja pettämätöntä muistia kuin olen tavannut muutamissa muissa +henkilöissä. Ainoastaan näiden ominaisuuksien perustuksella henki +mielestäni saattaa kehittyä täydellisemmäksi; sillä koska järki on ainoa +seikka, joka on ihmiselle olennoinen, ja joka erottaa hänet eläimestä, +luulen sen olevan täydellisenä kussakin ihmisessä ja yhdyn tässä +suhteessa niihin filosofeihin, jotka väittävät, että saman lajin +yksilöt eroavat toisistaan ainoastaan satunnaisten ominaisuuksien +enemmyyden tai vähemmyyden, eivätkä olemuksensa puolesta. + +Mutta en pelkää mainita että onneksi ne olot, joissa nuoruudesta alkaen +olen elänyt, minussa ovat herättäneet mietteitä ja periaatteita, joiden +johdolla olen muodostanut metodin. Sen avulla toivon voivani vähitellen +lisätä tietojani ja kehittää ne niin korkealle, kuin henkeni +keskinkertaisuus ja elämäni lyhyys sallivat. Sillä minulla on siitä jo +ollut niin paljon hyötyä, että tarkatessani filosofin silmällä ihmisten +eri tekoja ja yrityksiä, huomaan niiden melkein kaikkien olevan +turhamielisiä ja tarpeettomia. Ja kuitenkin olen itseäni arvostellessani +taipuvampi epäilemään kykyäni kuin siitä kerskaamaan. Enkä senvuoksi +saata olla tuntematta vilpitöntä tyydytystä siitä edistyksestä, jonka jo +luulen saavuttaneeni totuuden etsimisessä, ja toivon tulevaisuuden +osottavan todeksi sen seikan, että minun kaikista puhtaasti +inhimillisistä toimista valitsemani tehtävä, kuten rohkenen luulla, +todella on hyvä ja arvokas. + +Kuitenkin saatan erehtyä, ja kenties pidän pelkkää kuparia kultana ja +lasipalasia jalokivinä. Tiedänhän kuinka herkät olemme erehtymään +itsemme suhteen, sekä kuinka epäiltävinä ystäviemmekin arvostelut ovat +pidettävät, silloin kun ne ovat meille suotuisat. Mutta mielihyvällä +olen tässä esityksessä mainitseva noudattamani menetystavan sekä kuvaava +elämääni ikäänkuin maalauksessa, jotta jokainen itse siitä saattaisi +muodostaa mielipiteensä. Jos sittemmin kuulen näitä mielipiteitä, olen +niistä saava uuden oppimiskeinon entisten lisäksi. + +Tarkoitukseni ei siis ole tässä opettaa sitä metodia, jota kunkin tulee +noudattaa ohjaukseksi oikeaan ajattelemiseen, vaan ainoastaan osottaa, +millä tavoin minä olen koettanut ohjata omaa järkeäni. Sen, joka rupeaa +muita neuvomaan, tulee pitää itseänsä opastettavaansa taitavampana, +sillä pieninkin erehdys neuvojan puolelta tuottaa hänelle moitetta. +Tarjoan siis tämän kirjoituksen ainoastaan kertomuksena tai tarinana, +jossa sellaisten esimerkkien ohella, joita sopii seurata ehkä on useita +toisia, joita syystä ei sovi seurata. Toivon että siitä on hyötyä +monelle, eikä vahinkoa kellekään, ja että kaikki tunnustavat +avomielisyyteni. + +Minulle on lapsuudesta alkaen opetettu kirjallisuutta ja tieteitä, ja +koska minulle vakuutettiin, että niiden avulla saattaa saavuttaa selvän +ja varman tiedon kaikesta siitä, mikä on hyödyllistä elämälle, heräsi +minussa tavaton halu niitä oppia. Mutta niin pian kuin olin saavuttanut +sen oppimäärän, jonka omistaminen tavallisesti oikeuttaa oppineiden +lukuun pääsemisen, muuttui mielipiteeni kokonaan. Sillä minua rupesi +vaivaamaan niin moni epäilys ja erehdys, ett'en opinnoistani arvellut +saaneeni muuta etua kuin sen, että yhä enemmän huomasin +tiedottomuuttani. Ja kuitenkin kävin koulua, joka oli Europan +kuuluisimpia ja jossa oli opettajina niin oppineita miehiä kuin yleensä +saattaa olla. Olin siellä oppinut kaiken sen, minkä muutkin. Ja koska en +tyytynyt niihin tieteisiin, joita siellä opetettiin, olin lisäksi +lukenut kaikki mitä harvinaisimpia ja huomattavimpia seikkoja +sisältävät kirjat, jotka vain olivat joutuneet käsiini. Tämän ohella +sain tietää miten muut minua arvostelivat ja huomasin, ett'ei minua +suinkaan pidetty tovereitani huonompana, vaikka heidän joukossaan oli +muutamia, jotka oli määrätty täyttämään opettajiemme paikkoja, niiden +avoimiksi jouduttua. Päälle päätteeksi meidän vuosisadallamme oli +mielestäni yhtä suuria ja lukuisia neroja kuin kuluneillakin. Tämän +johdosta pidin itseäni oikeutettuna arvostelemaan muita ihmisiä itseni +mukaan sekä arvelemaan, ettei maailmassa ollut olemassa yhtään sellaista +oppia, jommoista minua aikaisemmin oli saatettu toivomaan. + +En kuitenkaan halveksinut niitä opinharjotuksia, jotka koulussa ovat +käytännössä. Käsitin, että ne kielet, joita siellä opetetaan, ovat +välttämättömät vanhojen kirjojen ymmärtämiseksi, että miellyttävät tarut +vilkastuttavat kuvitusvoimaa, että historian huomattavat tapaukset +kohottavat mieltä ja että niiden punnitseva tarkastaminen kehittää +arvostelukykyä. Sillä kaikkien hyvien kirjojen lukeminen on kuin +keskustelua niiden tekijäin, s. o. kuluneiden vuosisatojen parasten +miesten kanssa, jopa lisäksi tarkoin punnittua keskustelua, jossa he +ilmaisevat meille vain paraat ajatuksensa. Niinpä on +kaunopuheliaisuudella verraton pontensa ja viehätyksensä; runoudella on +hienoutensa ja valtaava suloutensa; matematiikilla on hyvin tarkat +tuloksensa, jotka yhtä suuressa määrässä miellyttävät tiedonhaluisia +kuin ne helpottavat kaikkia taiteita ja vähentävät inhimillistä työtä. +Samoin siveellisyyttä käsittelevät kirjoitukset sisältävät paljon +opettavaista sekä useita hyödyllisiä kehotuksia hyveeseen; teologia +opastaa taivasta ansaitsemaan; filosofia opettaa puhumaan +todennäköisesti kaikista seikoista ja tuottaa sen harjottajalle +kunnioitusta vähemmän oppineiden puolelta; lakitiede, lääketiede ja muut +tieteet tuottavat kunniaa ja rikkautta niiden harjottajille. Sanalla +sanoen, on hyvä tutkia niitä kaikkia jopa mitä taikauskoisimpia ja +epäluotettavampia, jotta saattaisi tuntea niiden oikean arvon ja karttaa +niiden aikaansaamaa erehdystä. + +Mutta arvelin jo käyttäneeni tarpeeksi aikaa kielien oppimiseen sekä +myös vanhojen kansojen, kirjojen, historian ja tarujen lukemiseen. Sillä +keskustelu kuluneiden vuosisatojen ihmisten kanssa on verrattava +matkustamiseen. Meidän on hyvä oppia tuntemaan eri kansojen tapoja, että +voisimme järkevästi arvostella oman maan tapoja ja ett'emme luulisi +kaikkea sitä, mikä poikkeaa oman maan tavoista, naurettavaksi ja +järjettömäksi, kuten niiden on tapa tehdä, jotka eivät ole mitään +nähneet. Mutta se, joka panee liian paljon aikaa matkustamiseen, käy +viimein vieraaksi omalle maalleen, ja siltä, joka on liian halukas +tuntemaan kuluneiden vuosisatojen tapahtumia, oman vuosisadan tapaukset +suuressa määrin jäävät tuntematta. Sitäpaitsi tarut saattavat +kuvittelemaan useita mahdottomia seikkoja mahdollisiksi; ja tarkimmatkin +historioitsijat, joll'eivät juuri muuta tai suurenna esittämiensä +seikkojen arvoa tehdäkseen ne huvittavammiksi, kumminkin melkein aina +jättävät syrjään vähäpätöisemmät ja vähemmän huomattavat asianhaarat. +Täten heidän esittämänsä seikat eivät ole todellisuuden mukaiset; ja ne, +jotka järjestävät elämänsä niistä noutamiensa esimerkkien mukaan, +saattavat helposti menetellä yhtä omituisesti kuin kuljeksivat +romaanisankarimme, sekä ryhtyä yrityksiin, jotka käyvät yli heidän +voimiensa. + +Pidin suuressa kunniassa kaunopuheliaisuutta ja runoutta, mutta arvelin +molempia enemmän luonnonlahjoiksi kuin ahkeruuden hedelmiksi. Se, jolla +on erittäin etevä arvostelukyky ja joka sangen hyvin järjestää +ajatuksensa tehdäkseen ne selviksi ja ymmärrettäviksi, voi aina mitä +helpoimmin vakuuttaa muille väitöksiään, vaikka se tapahtuukin huonolla +murteella, ja vaikk'ei hän koskaan ole tutkinut kaunopuheliaisuutta. +Samoin ovat ne, joilla on mitä miellyttävimmät mielijohteet, joita +sangen sirosti ja vienosti osaavat esittää, paraat runoilijat, vaikkapa +runousoppi onkin heille tuntematon. + +Pidin etupäässä matematiikistä sen todistuksien varmuuden ja selvyyden +tähden, mutta en vielä huomannut sen tuottamaa todellista hyötyä. Sillä +ajattelin, että se vain oli mekanisen taidon palveluksessa ja +ihmettelin, ett'ei sen vankalle ja varmalle perustalle oltu rakennettu +mitään korkeampaa. Päinvastaisesti vertasin vanhojen pakanallisten +kirjailijain siveysopillisia kirjoituksia hyvin muhkeisiin ja komeisiin +palatseihin, jotka on rakennettu pelkälle hiedalle ja loalle. He näet +suuresti ylistävät hyveitä ja esittävät niitä mitä kunnioitettavimmassa +valossa, mutta eivät tarpeeksi opasta niiden tuntemiseen. Usein se, +mille he antavat niin kauniin nimen, ei ole muuta kuin tunteettomuutta, +ylpeyttä, epätoivoa tai isänmurhaa. + +Kunnioitin meidän teologiaamme ja toivoin yhtä hyvällä syyllä kuin +muutkin pääseväni taivaaseen. Mutta havaittuani varmaksi sen seikan, +että tie sinne on avoinna yhtä hyvin kaikkein oppimattomimmalle kuin +oppineimmalle ja että sinne johdattavat ilmoitetut totuudet käyvät yli +ymmärryksemme, en uskaltanut alistaa niitä heikon järkeni punnittavaksi, +vaan arvelin, että sen, joka tahtoisi ryhtyä niitä tutkimaan ja siinä +toivoisi onnistuvansa, täytyisi saada erityistä apua taivaasta ja olla +ihmistä etevämpi olento. + +Filosofiasta sanon ainoastaan, ett'ei siinä, vaikka etevimmät nerot +vuosisatoja sitten ovat sitä viljelleet, vielä ole ainoatakaan seikkaa, +josta ei väiteltäisi ja joka ei olisi epäiltävä. En siis ollut niin +itserakas, että olisin toivonut onnistuvani siinä paremmin kuin muut. +Ajatellessani mitenkä paljon samaa seikkaa koskevia oppineiden +puolustamia erilaisia mielipiteitä saattaa olla, vaikka ei koskaan voi +olla muuta kuin yksi ainoa, joka vastaa todellisuutta, pidin melkein +vääränä kaikkea, mikä ainoastaan oli todennäköistä. + +Mitä tulee muihin tieteisiin, mikäli ne lainaavat periaatteensa +filosofiasta, en arvellut niin löyhälle perustukselle voitavan rakentaa +mitään pysyväistä; eikä niiden tuottama kunnia ja raha-ansio voineet +houkutella minua niitä oppimaan. Sillä varallisuussuhteeni eivät, +Jumalan kiitos, pakottaneet minua tekemään tieteestä ammattia +elatuksekseni. En tosin kyynikon tavoin halveksinut kunniaa; mutta panin +hyvin vähän arvoa sellaiseen kunniaan, jota en luullut täydellä syyllä +ansaitsevani. Lisäksi tunsin tarpeeksi väärien oppien arvon, niin +ett'eivät alkemistien lupaukset, astrologien ennustukset, noitien +petokset, eivätkä muiden sellaisten henkilöiden vehkeet ja kerskaukset, +jotka ovat tietävinään enemmän kuin mitä tietävät, voineet viedä minua +harhaan. + +Sentähden hylkäsin kokonaan tieteiden tutkimisen, niin pian kuin ikäni +vapautti minut opettajieni holhouksesta. Päätin yksinomaan etsiä sitä +tiedettä, jonka saattaisin löytää itsestäni tai maailman suuresta +kirjasta ja käytin lopun nuoruuttani matkustelemiseen. Näin hallitsijain +hoveja ja sotajoukkoja, seurustelin eri-säätyisten ja -luonteisten +henkilöiden kanssa, kokosin eri kokemuksia, koettelin itseäni onnen eri +vaiheissa ja punnitsin jokaista kohtaamaani seikkaa niin, että siitä +saisin jotakin hyötyä. Sillä arvelin voitavan löytää paljon enemmän +totuutta niistä mietteistä, joihin jokaisen itsensä kokemat tapahtumat +antavat aihetta, ja joita pian rangaistuksena seuraa huono tulos, jos on +tehty väärä johtopäätös, kuin oppineen tehottomasta mietiskelystä +työhuoneessaan. Tämän mietiskelyn tuloksista näet on vain se seuraus, +että oppinut niistä ehkä on sitä ylpeämpi, kuta enemmän ne poikkeavat +tavallisista mielipiteistä, sillä hänen on täytynyt osottaa kahta +suurempaa nerokkaisuutta ja keinotekoisuutta tehdäkseen ne +todennäköisiksi. Minä puolestani aina palavasti halusin oppia erottamaan +toden väärästä, voidakseni selvästi punnita tekojani ja varmasti kulkea +eteenpäin elämässä. + +En tarkastaessani muiden ihmisten tapoja niistä löytänyt mitään +luotettavaa toiminnan ohjetta, sillä huomasin niissä melkein yhtä paljon +erilaisuutta kuin sitä ennen olin havainnut filosofien mielipiteissä. +Tästä sain ainoastaan sen hyödyllisen kokemuksen, että toiset suuret +kansat yleisesti omistavat ja hyväksyvät useita seikkoja, jotka meistä +näyttävät hyvin omituisilta ja naurettavilta, ja ett'en enää uskonut +varmasti mitään sellaista, jonka perustuksena ei ollut muu kuin +esimerkki ja tapa. Näin vähitellen vapauduin monesta erehdyksestä, joka +saattaa himmentää luonnollisen käsityskykymme selkeyttä ja tehdä meidät +vähemmän kykeneviksi kuuntelemaan järjen ääntä. Ja kulutettuani muutamia +vuosia näin tutkien maailman kirjaa ja tavoittaen kokemusta, päätin +eräänä päivänä myös ruveta tutkimaan omaa itseäni ja käyttämään kaikki +henkeni voimat oikean menetystavan löytämiseen. Tämä minulle onnistuikin +paljoa paremmin kuin jos en olisi poistunut omasta maasta ja kirjojeni +luota. + + + + +TOINEN OSA. + + +Oleskelin siihen aikaan Saksassa, jonne sota,[1] joka ei vielä ole +päättynyt, oli minut saattanut. Kun palasin keisarin kruunauksesta[2] +armeijaan, asetuin talven alussa kaupunginosaan, jossa minulla ei ollut +mitään seuraa ja jossa kaikeksi onneksi eivät huolet eivätkä +mielenliikutukset minua vaivanneet. Pysyin koko päivän yksin +sulkeutuneena lämpimään huoneeseen, jossa minulla oli hyvä aika syventyä +ajatuksiini. + +[1] Kolmikymmenvuotinen sota. Suom. huom. + +[2] Keisari Ferdinand II:n kruunauksesta, joka tapahtui Frankfurtissa v. +1619. Suom. huom. + +Ensimäisiä ajatuksiani oli se, ett'eivät useinkaan sellaiset teokset, +jotka on kokoonpantu monesta osasta ja jotka ovat eri mestarien +valmistamat, ole yhtä täydelliset kuin yhden ainoan henkilön +aikaansaamat. Sellaiset rakennukset esimerkiksi, joita yksi ainoa +arkkitehti on alkanut rakennuttaa ja jotka hän on valmiiksi +rakennuttanut, tavallisesti ovat kauniimmat ja mukavammat kuin ne, joita +useammat ovat koettaneet parannella käyttämällä hyväkseen vanhoja +muureja, jotka alkuperäisesti oli rakennettu toista tarkoitusta varten. +Siten vanhat kaupungit, jotka alussa vain olivat pieniä kauppaloita, +mutta joista aikojen kuluessa on paisunut suuria kaupunkeja, ovat +tavallisesti sangen huonosti laaditut verrattuina niihin, jotka +insinööri mielensä mukaan piirustuksiensa johdolla sovittaa tasangolle. +Jos näet tarkastamme edellisten talojen rakennuksia erikseen, huomaamme +niissä usein yhtä paljon jopa enemmänkin taidetta kuin jälkimäisten +kaupunkien taloissa, mutta jos otamme huomioon miten edelliset on +järjestetty, kuinka on sekaisin pieniä taloja suurten vieressä sekä +kuinka kadut ovat väärät ja epätasaiset, niin pikemmin pidämme niitä +sattuman kuin järkevien ihmisten laatimina. Ja kuitenkin on ammoisista +ajoista ollut muutamia virkamiehiä, joiden on täytynyt pitää huolta +siitä että yksityisten talot kohottaisivat kaupungin yleistä kaunista +ulkomuotoa. Tästä huomaamme miten vaikeaa on aikaansaada mitään +täydellistä ainoastaan jatkamalla toisen työtä. Tämän johdosta tulin +ajatelleeksi ett'eivät ne muinoin puoleksi villit kansat, jotka vasta +vähitellen ovat sivistyneet, ja jotka sikäli ovat laatineet lakinsa, +mikäli rikokset ja riidat ovat heidät siihen pakottaneet, voi olla yhtä +korkealla kehityskannalla kuin ne kansat, jotka muodostettuaan +yhteiskuntansa heti ovat ottaneet huomioon jonkun viisaan lainlaatijan +asetukset. Varmaa myös on, että oikean uskonnon kanta, jonka Jumala +yksin on säätänyt, on verrattomasti etevämpi kuin kaikkien muiden. Mitä +inhimillisiin seikkoihin tulee, en luule Spartan muinaisen korkean +kukoistuksen johtuneen siitä, että jokainen sen yksityisistä laeista +olisi ollut hyvä, sillä usea niistä oli kovin omituinen ja ristiriidassa +siveellisyyden kanssa, vaan siitä, että yksi ainoa mies oli ne keksinyt +ja että niillä kaikilla siis oli sama tarkoitus. Samanlaiseen +johtopäätökseen tulin kirjoissa esitettyjen tieteiden suhteen, ainakin +niiden, joiden perusteet vain ovat luultavia, mutta jotka itse teossa +eivät todista mitään ja jotka ovat vähitellen syntyneet ja kasvaneet +useiden eri henkilöiden mielipiteistä. Ne eivät likimainkaan lähene +totuutta siinä määrin kuin selväjärkisen miehen yksinkertaiset +luonnolliset mietteet hänen omassa kokemuspiirissään esiintyneistä +seikoista. Vielä tulin ajatelleeksi, että me täysi-ikäiset kaikki olemme +olleet lapsia ennenkun tulimme aikaihmisiksi ja että kauan olemme olleet +mielihalumme ja opettajamme ohjattavina, jotka usein ovat olleet +ristiriitaiset keskenään, ja joita ehkä ei kumpikaan aina neuvonut +meille parasta. On siis mahdotonta, että arvostelukykymme olisi yhtä +selvä ja luotettava kuin jos syntymästämme alkaen olisimme täydellisesti +käyttäneet järkeämme ja olleet yksistään sen ohjaamat. + +Tosin ei pureta kaupungin kaikkia taloja ainoastaan siinä +tarkoituksessa, että ne uudelleen paremmin rakennettaisiin ja että kadut +tulisivat kauniimmiksi; vaan näemme monenkin purkavan talonsa +rakentaakseen sen uudestaan, jopa talonomistajien joskus pakosta niin +tekevän, kun heidän talonsa ovat vähällä luhistua kokoon ja kun niiden +perustukset eivät ole tarpeeksi vahvat. Tämän esimerkin johdosta +arvelin, ett'ei luultavasti kukaan yksityinen ihminen rupea parantamaan +valtiota muuttamalla siinä kaikki perustuksia myöten ja kumoamalla +kaikki uudistusta varten, ja ett'ei täten liioin voi parantaa tieteitä +kokonaisuudessaan eikä niiden juurtunutta opettamistapaa kouluissa. +Mutta mitä siihen asti saavuttamiin vakaumuksiin tuli, pidin sopivimpana +syrjäyttää ne kerrassaan ja sitten asettaa sijaan parempia tai ehkä +samatkin, mutta järjellisesti punnittuina. Olin varma siitä, että näin +menettelemällä onnistuisin paljon paremmin järjestämään elämäni, kuin +jos ainoastaan olisin rakentanut vanhoille perustuksille ja nojautunut +yksistään niihin vakaumuksiin, joita minulle nuoruudessani oli +tyrkytetty, ilman että itse koskaan olin tutkinut niiden +todenperäisyyttä. Tosin huomasin tämän menetystavan tarjoavan paljon +vaikeuksia, mutta ne eivät kuitenkaan olleet voittamattomia, eivätkä +verrattavat niihin vaikeuksiin, jotka liittyvät vähimpienkin +yhteiskunnallisten olojen korjaamiseen. Näitä suuria rakennuksia on +hyvin vaikea uudelleen pystyttää jos ne kerta on revitty alas, jopa +niitä on vaikea pystyttää, pystyssäkin, jos ne kerran ovat ruvenneet +horjumaan; ja niiden kaatuminen aikaansaa suuria tuhoja. Niiden +puutteellisuuksia, jos niitä on olemassa--ja niissä havaittava +erilaisuus tarpeeksi todistaa että useissa on puutteellisuuksia--on +tottumus epäilemättä suuressa määrin lieventänyt, vieläpä välttänyt tai +vähitellen poistanut sellaisia, joita ei harkinnan avulla niin helposti +voitaisi korjata. Sanalla sanoen, olevat olot ovat melkein aina +siedettävämmät kuin niiden vaihdos, samoin kuin vuoren rinteitä +kiertelevät valtatiet liikkeestä vähitellen niin tasoittuvat ja tulevat +niin mukaviksi, että on paljon parempi kulkea niitä pitkin, kuin +oikaista kiipeämällä kallioiden yli ja laskeutua jyrkänteiden pohjaan. + +En siis saata mitenkään hyväksyä niiden hätäisten ja levottomien +henkilöiden menettelyä, jotka, huolimatta siitä, ett'ei heidän +syntymänsä eivätkä olonsa ole kutsuneet heitä yhteiskunnallisia asioita +ohjaamaan, eivät saata olla yhäti keksimättä jotakin uutta parannusta. +Jos tämä kirjoitus vähimmässäkin määrässä saattaisi lukijoitani +epäilemään minussa moista turhamielisyyttä olevan, niin minua sen +julkaiseminen suuresti pahoittaisi. Tarkoitukseni ei suinkaan ole ollut +muu kuin se, että olen koettanut saattaa paremmalle tolalle oman +ajattelemiseni ja rakentaa perustalle, joka on kokonaan minun omani. +Vaikka tässä esitän työni kaavan, koska se minua on tyydyttänyt, en +kuitenkaan tahdo kehottaa ketään sitä jäljittelemään. Niillä, joille +Jumala on antanut suuremmat lahjat, on ehkä korkeammat tuumat; mutta +pelkään jo että minun tässä esittämäni tuuma monesta tuntuu liian +rohkealta. Yksistään päätös hyljätä kaikki ne mielipiteet, joita ennen +on pidetty tosina, on yritys, jota ei jokainen saata tehdä. Maailmassa +näet on olemassa melkein vain kahdenlaisia henkilöitä, joita ei +kumpiakaan mainittu yritys miellytä. Toiset näistä pitävät itseään +viisaampina kuin ovat, eivätkä saata olla tekemättä hätäisiä +arvosteluja, eivätkä malta ajatella säännöllisesti. Jos tällaiset +ihmiset kerran rupeaisivat epäilemään saavuttamiaan vakaumuksia ja +poikkeamaan yhteiseltä tieltä, eivät he koskaan voisi seurata sitä +polkua, joka johdattaa heitä suoraan, vaan harhailisivat koko +elinaikansa. Toiset taas ovat tarpeeksi järkevät ja vaatimattomat +ymmärtääkseen, että he huonommin kuin jotkut toiset erottavat toden +väärästä; he ottavat senvuoksi oppia näiltä ja noudattavat ennemmin +heidän mielipiteitään, luopuen tavoittelemasta itse parempia. + +Minä puolestani olisin epäilemättä kuulunut jälkimäisten lukuun, jos +minulla vain olisi ollut yksi ainoa opettaja tai jos en olisi huomannut +erotusta, joka ammoisista ajoista on ollut olemassa kaikkein +oppineimpien mielipiteiden välillä. Olin jo koulussa huomannut, ett'emme +saata kuvitella mitään niin outoa ja uskomatonta seikkaa, jota ei joku +filosofi jo olisi lausunut. Huomasin sittemmin matkoillani lisäksi, +ett'eivät nekään, joiden mielipiteet suuresti poikkeavat meidän +mielipiteistämme, siltä ole raakalaisia tai villejä, vaan että he usein +käyttävät järkeänsä yhtä hyvin ja paremmin kuin me. Vielä ajattelin että +sama ihminen, samoine hengenlahjoineen kehittyy toisenlaiseksi eläessään +Ranskalaisten tai Saksalaisten parissa, kuin jos hän alati eläisi +Kiinalaisten tai ihmissyöjien keskuudessa, ja että mitä vain +vaatteidemme kuosiin tulee, sellainen kuosi, joka meitä miellytti +kymmenen vuotta sitten, ja joka ehkä taas miellyttää meitä ennenkuin +seuraavat kymmenen vuotta ovat kuluneet, nyt tuntuu meistä +huomiotaherättävältä ja naurettavalta. Meitä siis johtaa paljoa enemmän +tapa ja esimerkki kuin varma tieto; äänien enemmistö taas ei ole mikään +todistus vaikealöytöisen totuuden pätevyydestä, koska on +todenmukaisempaa, että yksi ainoa henkilö sen on keksinyt kuin koko +kansa. Mutta koska en tavannut ainoatakaan henkilöä, jonka mielipiteet +olisivat olleet muita etevämmät, oli minun melkein pakko omin voimin +pyrkiä eteenpäin ajatuksen tiellä. + +Mutta miehen tavoin, joka kulkee yksin ja pimeässä, päätin astua niin +hitaasti ja olla joka suhteessa niin varovainen, että ainakin välttäisin +kompastumista, vaikka matkani siten edistyisikin hyvin hitaasti. Jopa +päätin, ett'en koskaan hylkäisi ainoatakaan niistä mielipiteistä, jotka +ennen ilman järjen johtoa olivat juurtuneet mieleeni, ennenkuin olisin +tarpeeksi punninnut aiottua yritystäni ja löytänyt oikean metodin, jonka +avulla oppisin tuntemaan kaiken sen, jota henkeni kykenisi tajuamaan. + +Olin nuorempana filosofian alalla tutkinut vähän logiikkia ja +matematiikin alalla geometrista analyysiä, ja algebraa, ja näistä +kolmesta tieteestä näytti voivan olla tuumalleni hyötyä. Mutta +tutkiessani niitä tarkasti huomasin että logiikin päätelmät ja useimmat +sen säännöistä enimmästi selittävät toiselle niitä seikkoja, jotka jo +tunnetaan, tai, Lulluksen tieteen tavoin, puhuvat arvostelematta +seikoista, joita ei tunneta, sen sijaan että niitä opettaisivat. +Logiikki tosin sisältää, paljon tosia ja hyviä sääntöjä, mutta siihen on +myös sekoitettu paljon vahingollisia ja tarpeettomia, joita meidän on +melkein yhtä vaikea erottaa edellisistä, kuin Dianan tai Minervan +kuvapatsasta marmorilohkareesta, jota ei vielä ole veistelty. Mitä +vanhojen kansojen geometriseen analyysiin ja molempien kansojen +algebraan tulee, käsittelevät ne yksinomaan hyvin abstraktisia ja +hyödyttömiä tiedonesineitä. Edellinen on aina niin liittynyt kuvioiden +tarkastamiseen, ett'ei se voi kehittää ajatuskykyä suuresti väsyttämättä +kuvitusvoimaa. Jälkimäisessä on niin takerruttu muutamiin sääntöihin ja +merkkeihin, että siitä on syntynyt sekava ja himmeä taito, joka rasittaa +henkeä, eikä sitä kehitä oikean tieteen tavoin. Tämä seikka antoi +minulle aihetta etsimään toista metodia, joka tarjoaisi näiden kolmen +tieteen edut, mutta olisi vapaa niiden virheistä. Ja kuten lakien +paljous usein on paheiden verukkeena, ja se valtio on sangen hyvin +järjestetty, jossa vain on vähän, mutta ehdottomasti noudatettuja +lakeja, samoin luulin noiden lukuisien logiikin sääntöjen asemesta +neljän seuraavan säännön riittävän, kunhan vain varmasti ja +järkähtämättä päättäisin aina niitä noudattaa. + +Ensimäinen sääntö oli se, ett'en koskaan pitäisi totena mitään seikkaa, +ennenkuin ilmeisen selvästi olisin huomannut sen todeksi; s. o. että +huolellisesti välttäisin hätäilemistä ja ennakkoluuloja ja että olisin +tekemättä johtopäätöksiä mistään muusta kuin sellaisesta seikasta, joka +esiintyisi hengelleni niin selvänä ja tarkkana, ett'ei minulla olisi +mitään syytä sitä epäillä. + +Toinen sääntö oli se, että jakaisin jokaisen tutkittavaksi valitsemani +seikan niin moneen yksinkertaiseen osaan kuin suinkin olisi mahdollista +ja kuin olisi tarpeellista asian ratkaisun helpottamiseksi. + +Kolmas, että ajattelemisessani noudattaisin sellaista järjestystä, että +alkaisin yksinkertaisimmista ja helpoimmin ymmärrettävistä seikoista ja +vasta vähitellen ikäänkuin asteittain kohoaisin tutkimaan kaikkein +vaikeimpia ja että olettaisin sellaisissakin seikoissa olevan +keskinäistä järjestystä, jotka eivät luonnosta seuraa toinen toistansa. + +Neljäs vihdoin, että kaikkialla suorittaisin niin täydellisen +luettelemisen ja panisin toimeen niin yleisiä katsauksia, että varmaan +tietäisin, ett'ei minulta jäisi mitään lukuunottamatta. + +Ne pitkät, vallan yksinkertaiset ja helpot perustesarjat, joita +geometrikot käyttävät laatiessaan vaikeimmat todistuksensa, antoivat +aihetta siihen olettamukseeni, että kaikki seikat, jotka voivat langeta +ihmisen tietopiiriin, samalla tavoin johtuvat toisistaan. Ja jos siis +vain kartamme pitämästä mitään sellaista totena, joka on väärää, ja jos +noudatamme sitä järjestystä, joka on tarpeellinen toisen seikan +johtamiseksi toisesta, ei saata olla niin etäistä tiedonesinettä, +ett'emme sitä saavuttaisi, eikä niin salaista, ett'emme sitä löytäisi. +En ollut neuvoton sen suhteen, mistä minun tuli alkaa. Sillä tiesin jo, +että oli alkaminen siitä, mikä on yksinkertaisinta ja helpointa +käsittää. Otin myös huomioon, että kaikista niistä, jotka tätä ennen +tieteistä ovat etsineet totuutta, ainoastaan matematikot ovat löytäneet +muutamia todisteita, s. o. muutamia varmoja ja ilmeisen selviä +perusteita, joiden avulla epäilemättä ovat suorittaneet tutkimuksensa. +Tosin en niistä odottanut mitään muuta hyötyä, kuin että totuttaisin +henkeäni hakemaan ravintoa totuudesta ja hylkäämään väärät perusteet. +Tätä varten en kuitenkaan aikonut oppia kaikkia niitä yksityisiä +tieteitä, joita yhteisesti kutsutaan matematiikiksi; sillä huomasin +niiden kaikkien, huolimatta siitä, että niillä on eri esineensä, +kuitenkin siinä pitävän yhtä, että ne tarkastavat ainoastaan suureidensa +eri suhteita. Pidin siis sopivana tutkia ainoastaan näitä suhteita +yleensä sekä etsiä niitä ainoastaan sellaisista suureista, joista ne +helpoimmin minulle selviäisivät, mutta kuitenkaan supistamatta niitä +yksinomaan mainittujen suureiden alaan kuuluviksi, jotta jälestäpäin +helpommin voisin sovittaa nämät suhteet kaikkiin muihin suureisiin, +joihin ne vain soveltuisivat?[1] Sitten huomasin, että minun, oppiakseni +hyvin tuntemaan ne, oli tarpeellista tarkastaa niitä kutakin erikseen, +jopa välistä muistaa ne ulkoa ja yhdistää useita yhteen. Luulin siis +sopivimmaksi keinoksi tarkastaa niitä kutakin erityisesti niiden +kuvaamisen viivoilla, koska tämä mielestäni oli mitä yksinkertaisinta ja +kuvitusvoimalle ja aistimille kaikkein havainnollisinta. Mutta +pysyttääkseni ne muistissani, tai yhdistääkseni useampia yhteen, tuli +minun selittää ne muutamilla mahdollisimman lyhyillä luvuilla. Täten +luulin lainaavani geometrisesta analyysistä ja algebrasta sen mikä +niissä on parasta ja korjaavani toisen puutteellisuuden toisen +eduilla.[2] + +[1] Tämä yleisten suhteiden tarkastaminen abstraheeraamalla erityisistä +suureista, on Descartes'n keksimän n. k. yleisen matematiikin (la +mathématique universelle) esineenä. Suom. huom. + +[2] Descartes viittaa tässä keksimäänsä analyytiseen geometriaan. Suom. +huom. + +Rohkenen sanoa, että näiden muutamien valitsemieni sääntöjen tarkka +noudattaminen saattoi minulle helpoksi ratkaista kaikki ne kysymykset, +jotka kuuluvat kahden mainitun tieteen alaan. Koska olin alkanut +yksinkertaisimmasta ja yleisimmästä ja koska jokainen löytämäni totuus +oli sääntö, jonka johdolla myöhemmin löysin toisia totuuksia, onnistui +minun kaksi- tai kolmikuukautisen tutkimisen jälkeen ratkaista +sellaisia tehtäviä, joita ennen olin pitänyt hyvin vaikeina, ja luulin +lopulta ratkaisemattomienkin kysymysten suhteen voivani määrätä niiden +ratkaisun keinot ja mahdollisuuden. Toivottavasti minua ei tämän takia +pidetä turhamielisenä; otettakoon näet huomioon, että joka seikan +suhteen on olemassa vain yksi totuus, ja että jokainen, joka sen on +löytänyt, siitä tietää sen, mikä on tiedettävissä. Niin esimerkiksi +lapsi, jolle on opetettu laskuoppia, saattaa, suoritettuaan yhteenlaskun +sääntöjen mukaisesti, olla varma siitä, että hän hakemansa summan +suhteen tietää kaikki, mitä ihmishenki siitä voi tietää. Sillä se +metodi, joka opettaa noudattamaan oikeaa järjestystä ja tarkasti +ottamaan huomioon tehtävän kaikki eri puolet, sisältää edellytyksenä +kaiken sen, mikä muodostaa laskuopin sääntöjen varmuuden. + +Enimmin tämä metodi miellytti minua sentähden, että sitä käyttäessäni +varmaan tiesin kaikessa noudattavani järkeäni, joll'en täydellisesti, +niin ainakin voimieni mukaisesti. Sen lisäksi huomasin, että +käsityskykyni vähitellen tottui tarkemmin ja selvemmin erottamaan +esineitänsä; ja vaikka en vielä ollut käyttänyt tätä metodia mitään +erityistä tieteellistä ainetta varten, toivoin siitä samaa hyötyä +koettaessani voittaa muiden tieteiden vaikeuksia kuin minulla siitä oli +ollut algebrassa. En siltä rohjennut tämän metodin avulla tutkia kaikkia +vaikeita seikkoja, jotka kohtasin, sillä se olisi ollut vastaista +metodini säännöille. Saatuani sen vakaumuksen, että muiden tieteiden +perustukset ovat lainattavat filosofiasta, jonka peruksia en vielä +pitänyt ollenkaan varmoina, katsoin ennen kaikkea tarpeelliseksi näiden +varmistamisen. Mutta koska juuri tämä on mitä tärkeintä ja hätäileminen +ja ennakkoluulot sitä suuresti vahingottaisivat, en luullut voivani +toteuttaa tätä yritystä ennenkuin olisin saavuttanut paljoa +varttuneemman iän. Olin näet silloin ainoastaan kahdenkymmenen kolmen +vuoden vanha; ja minun täytyi ensin käyttää paljon aikaa siihen +valmistautuakseni, osaksi juurta jaksain poistamalla hengestäni kaikki +aikaisemmin saavuttamani väärät mielipiteet, osaksi kokoamalla useita +kokemuksia, joita myöhemmin voisin käyttää tutkimuksieni aineksina. +Lisäksi tuli minun uutterasti harjottaa itseäni keksimäni metodin +käyttämisessä, saadakseni siinä yhä suurempaa varmuutta. + + + + +KOLMAS OSA. + + +Jos joku aikoo uudestaan rakennuttaa talonsa, ei ole riittävää, että se +puretaan, että hankitaan rakennusaineita ja arkkitehti, tai että itse +perehtyy rakennustaiteeseen ja että sitäpaitsi huolellisesti laaditaan +uuden rakennuksen piirustukset; tulee myös hankkia toinen asunto, jossa +mukavasti saattaa asua rakennustöiden kestäessä. Samalla tavoin minäkin, +voidakseni toimia varmasti ja elää niin onnellisena kuin mahdollista, +sillä aikaa kun järkeni pakotti minua olemaan epäilevällä kannalla +arvostelujeni suhteen, muodostin itselleni väliaikaisen siveysopin, +jossa vain oli kolme tai neljä periaatetta, jotka tässä tahdon esittää. + +Ensimäinen periaate määräsi noudattamaan isänmaani lakeja ja tapoja +sekä pysyvästi pitämään kiinni siitä uskonnosta, jota minulle Jumalan +armosta lapsuudesta oli opetettu, sekä muuten noudattamaan maltillisia +ja kaikesta liioittelusta vapaita mielipiteitä, jotka ohjasivat +järkevimpiä seurustelutovereitani heidän toiminnassaan. Sillä tästä +hetkestä alkaen en pitänyt omia mielipiteitäni minkään arvoisina, koska +tahdoin arvostellen punnita niitä kaikkia, ja sentähden luulin tekeväni +viisaimmin siinä, että noudatin kaikista järkevimpien henkilöiden +mielipiteitä. Persialaisten ja Kiinalaisten joukossa saattaa olla yhtä +järkeviä ihmisiä kuin meillä; mutta siitä huolimatta pidin +hyödyllisimpänä noudattaa niiden henkilöiden esimerkkiä, joiden joukossa +minun tuli elää. Oppiakseni tuntemaan näiden varsinaiset mielipiteet, +luulin tarpeelliseksi tarkastaa enemmän heidän tekojaan kuin heidän +puheitaan. Sillä meidän aikojemme tapainturmeluksen vallitessa ihmiset +eivät kernaasti sano kaikkea, mitä oikeana pitävät; moni ei sitä edes +tiedäkään. Se sieluntoiminta näet, jota kutsutaan oikeanapitämiseksi on +erilainen kuin itsetietoisuus siitä, ja useinkaan ne eivät ole +yhdistyneinä. Useista samassa määrin tunnustetuista mielipiteistä +valitsin maltillisimmat, osaksi sentähden, että ne aina ovat kaikista +käytännöllisimmät ja todenmukaisesti paraat ja että jokainen liioittelu +tavallisesti on paha; osaksi sentähden, että mahdollisimman vähän +poikkeaisin oikealta tieltä jos olisin erehtynyt, koska näet siinä +tapauksessa, että väärin olisin valinnut jonkun äärimäisyyden, oikea +seikka olisi ollut vallan päinvastainen. Tällaisena äärimäisyytenä pidin +erityisesti jokaista lupausta, jonka kautta rajoitetaan omaa vapautta. +Näin tehden en tahtonut moittia niitä lakeja, jotka tukeaksensa +epäröivien henkilöiden heikkoa tahtoa, sallivat hyvää tarkoitusta varten +tai ainoastaan kanssakäynnin turvaamiseksi, joka on vähemmänarvoinen +tarkoitusperä, tehdä lupauksia ja sopimuksia, jotka ovat velvoittavaa +laatua.[1] Mutta koska en huomannut maailmassa mitään pysyvää ja koska +puolestani toivoin yhä enemmän kehittäväni arvostelukykyäni, enkä +suinkaan tahtonut sitä huonontaa, luulin, että olisin menetellyt vastoin +tervettä järkeä, jos olisin velvoittautunut myöhemminkin pitämään hyvänä +sellaista seikkaa, jonka silloin hyväksyin, mutta joka myöhemmin olisi +voinut lakata olemasta hyvä, tai jonka oivallisuudesta en enää olisi +ollut varma. + +[1] Descartes arvatenkin tässä muistelee niitä hankaluuksia, joihin hän +joutui sen kautta, että hän oli luvannut muutamille ystävilleen oikeuden +julkaista jonkun teoksistaan. Suom. huom. + +Siveysoppini toinen periaate sääsi, että pysyisin niin lujana ja +päättäväisenä toimissani kuin mahdollista ja että pitäisin yhtä vakaasti +kiinni mitä epäilyttävimmistäkin mielipiteistä, joita kerran olisin +ottanut seuratakseni, kuin jos ne olisivat olleet vallan varmat. +Noudatin tässä suhteessa niiden matkustajien esimerkkiä, jotka eksyneinä +metsään menettelevät viisaasti siinä, ett'eivät samoele sinne tänne, +eivätkä pysy samassa paikassa, vaan että kulkevat yhä suoraan yhteen +suuntaan, väistymättä ilman syytä toisaalle, vaikka aluksi olisivatkin +vain sattumalta valinneet tämän suunnan. Sillä joll'eivät he täten +saavukaan minne aikoivat, tulevat he kuitenkin johonkin paikkaan jossa +heidän todenmukaisesti on parempi olla kuin metsän keskellä. +Toimimisemme täällä elämässä näet useinkaan ei siedä mitään lykkäystä, +ja sentähden on varma totuus siinä ohjeessa, että meidän tulee noudattaa +todennäköisimpiä mielipiteitä silloin kun emme voi erottaa mitkä ovat +oikeat; vieläpä siinä, että, kun emme useammista mielipiteistä huomaa +enempää todennäköisyyttä toisessa kuin toisessakaan mielipiteessä, +meidän tulee hyväksyä vain yksi niistä ja sitten luopua pitämästä sitä +epäiltävänä toimintamme suhteen ja päinvastoin pitää sitä vallan oikeana +ja varmana, koska se järjellinen peruste, joka on saattanut meitä +toimeenpanemaan tuon valinnan, on oikea ja varma. Näin vapauduin +kaikesta siitä katumuksesta ja tunnonvaivasta, joka tavallisesti +rasittaa niitä heikkoja ja epäröiviä henkiä, jotka ryhtyvät hankkeisiin, +joita ensin pitävät hyvinä, mutta jälestäpäin huonoina. + +Kolmas periaatteeni sääsi, että aina ennemmin voittaisin itseni kuin +valittaisin kohtaloani sekä ennemmin muuttaisin omat haluni kuin +maailman järjestyksen, ja että yleensä totuttaisin itseäni siihen +vakaumukseen, että ainoa seikka, joka kokonaan on vallassamme, on omat +ajatuksemme. Jos siis olemme koettaneet parastamme tahdostamme +riippumattomien seikkojen suhteen, niin kaikki, mikä ei meiltä onnistu, +on sellaista, jota meidän on vallan mahdoton toteuttaa. Tämä näytti +minusta riittävältä estämään minua tulevaisuudessa toivomasta +saavuttamattomia sekä saattamaan minut tyytyväiseksi. Sillä tahtomme +tavoittelee vain sellaisia seikkoja, joita ymmärryksemme pitää jossakin +suhteessa mahdollisina saavuttaa; jos siis pidämme kaikkia hyviä +seikkoja, joita emme omista, yhtä etäisinä saavutuskyvyllemme, emme sure +enempää sellaistenkaan seikkojen puutetta, jotka näyttävät kuuluvan +meille syntymme nojalla, silloin kun ilman omaa syytämme olemme niitä +vailla, kuin sitä, ett'emme ole Kiinan tai Meksikon keisari. Ja jos +teemme hädästä hyveen, kuten sanotaan, niin yhtä vähän toivomme +terveyttä ollessamme sairaat tai vapautta ollessamme vankilassa, kuin +nyt haluamme ruumista, joka olisi tehty yhtä kulumattomasta aineesta +kuin timantti, tai siipiä lentääksemme lintujen tavoin. + +Mutta tunnustan, että tarvitsemme pitkää harjaantumista ja usein +toistettua harkintaa, ennenkuin totumme tarkastamaan kaikkia asioita +tältä näkökannalta. Ja luulen etupäässä tässä piilleen niiden vanhojen +filosofien salaisuuden, jotka osasivat vapautua kohtalon vallasta ja +huolistaan ja köyhyydestään huolimatta kilpailla jumaliensa kanssa +onnessa. Sillä kun he alati tarkastivat luonnon heidän toiminnalleen +asettamia rajoja, saivat he sen vahvan vakaumuksen, ett'ei mikään muu +ollut heidän vallassaan kuin heidän omat ajatuksensa, ja tämä yksin +riitti kokonaan kääntämään heidän halunsa pois muista seikoista. Ja he +hallitsivat niitä niin täydellisesti, että syystä saattoivat pitää +itseään rikkaampina ja voimakkaampina kuin muut, jotka, vaikka +omistaisivatkin rikkaat luonnonlahjat ja onnen suosion, kuitenkin ollen +vailla tätä filosofiaa, kaipaavat täydellistä tahtonsa hallitsemiskykyä. + +Lopuksi päätin täydentääkseni tämän siveysopin säännöt, tarkastaa +ihmisten eri toimia tässä elämässä, valitakseni niistä paraan. Ja +tahtomatta moittia muiden toimia, luulin tekeväni paraiten jatkamalla +minun valitsemaani tointa, että nimittäin käyttäisin koko elinaikani +järkeni kehittämiseen ja koettaisin edistyä niin paljon kuin mahdollista +totuuden etsimisessä keksimäni metodin mukaan. Olin tuntenut niin suurta +tyydytystä aina siitä asti kun rupesin käyttämään tätä metodia, ett'en +luullut tämän elämän voivan tarjota sen suloisempaa tyydytystä. Ja +löydettyäni joka päivä sen avulla muutamia totuuksia, jotka minusta +näyttivät sangen tärkeiltä, ja jotka olivat yleisesti muille ihmisille +tuntemattomat, täytti tämän seikan tuottama ilo niin mieleni, ett'ei +mikään maailmassa huomiotani kiinnittänyt. + +Sitäpaitsi oli kolmen edellämainitun periaatteen tarkoitus tietojeni +laajentaminen. Sillä koska Jumala meille jokaiselle on antanut kykyä +erottamaan toden väärästä, en olisi luullut hetkeäkään voivani tyytyä +toisten mielipiteisiin, ell'en olisi päättänyt tutkia niitä oman järkeni +kannalta sopivan ajan tarjoutuessa. Enkä olisi voinut vapautua +omantunnon syytöksistä niitä noudattaessani, ell'en olisi aikonut +käyttää hyväkseni joka tilaisuutta löytääkseni parempia vakaumuksia, jos +niitä olisi olemassa. Lisäksi en olisi voinut rajoittaa toivomuksiani, +enkä olla tyytyväinen, ell'en olisi noudattanut menetystapaa, jonka +kautta tiesin saavuttavani kaikki ne tiedot, jotka minun oli mahdollista +saavuttaa ja siis kaiken mahdollisen tosihyvän. Sillä koska tahtomme ei +tavoittele eikä hylkää yhtään seikkaa, ilman että järkemme pitää sitä +hyvänä tai pahana, on riittävää, että hyvin arvostelemme asioita, +voidaksemme hyvin toimia. Ja jos arvostelukykymme on niin hyvä kuin +suinkin mahdollista, kykenemme myös toimimaan sangen hyvin, eli +saavuttamaan kaikki hyveet ja samalla kaikki saavutettavissa olevat +hyvät seikat. Kenellä on tämä vakaumus, se varmaankin on tyytyväinen. + +Havaittuani nämät periaatteet hyviksi ja liitettyäni ne niihin uskon +totuuksiin, joita aina olen pitänyt tärkeimpinä, luulin arvelematta +voivani hyljätä kaikki muut vakaumukset. Ja koska arvelin paremmin +saavuttavani tarkoitukseni seurustelemalla ihmisten kanssa kuin +viipymällä siinä huoneessa, jossa kaikkea tätä olin ajatellut, lähdin jo +ennen talven loppua taaskin matkoille. Yhdeksänä seuraavana vuotena en +tehnyt muuta kuin matkustelin alituisesti eri maissa, ja koetin olla +etupäässä katselijana, enkä näyttelijänä kaikissa niissä komedioissa, +joita siellä näytellään. Tutkimalla erityisesti jokaisen seikan +epäilyttävää puolta sekä sitä, mikä siinä saattaa meitä erehdyttää, +karkotin mielestäni kaikki ne erehdykset, jotka siihen ennen olivat +pujahtaneet. En kuitenkaan menetellyt skeptikkojen tavoin, jotka +epäilevät vain epäilläksensä ja aina ovat olevinaan epäröivällä +kannalla. Päinvastoin pyrin kaikin tavoin saavuttamaan varmuutta sekä +hylkäämään notkuvan maaperän ja löysän hiedan löytääkseni vankan +kallioisen perustan. Ja tämä onnistuikin minulle, luulen ma, sangen +hyvin, sillä en suinkaan hakenut tutkittavaksi ottamissani tehtävissä +piilevää epätodellisuutta tai epävarmuutta heikkojen olettamuksien +nojalla, vaan selvien ja varmojen perusteiden avulla. En siis kohdanne +yhtään niin suuressa määrin epäilystä herättävää tehtävää, ett'en aina +voisi siitä tehdä jotakin varmaa johtopäätöstä, vaikkapa ainoastaan +sen, ett'ei kysymyksessä oleva seikka sisällä mitään varmaa. Samaten +kuin vanhaa rakennusta purettaessa pannaan talteen puretut +rakennusaineet siinä tarkoituksessa, että niitä käytettäisiin uuden +talon rakentamiseen, niin minäkin hyljätessäni kaikki ne vakaumukseni, +joita pidin löyhästi perustettuina, tein useita huomioita ja saavutin +monta kokemusta, joista minulla myöhemmin on ollut hyötyä muodostaessani +varmempia mielipiteitä. + +Koetin yhä edelleen harjaantua siinä metodissa, jota olin ottanut +noudattaakseni. Pidin huolta etenkin siitä, että ajatukseni yleensä +noudattivat sääntöjä, ja käytin sen ohella erityisesti muutamia vapaita +tunteja vaikeiden matematisten kysymysten käsittelemiseen, jopa +sellaistenkin kysymysten, jotka saatoin matematisten kaltaisiksi, +erottamalla niistä kaikkien muiden tieteiden epävarmat perukset, kuten +saattaa huomata useista tässä nidoksessa käsittelemistäni +kysymyksistä.[1] Näin elin näennäisesti niiden tavoin, joilla ei ole muu +tarkoituksena kuin viettää hauskaa ja viatonta elämää ja senvuoksi +koettavat erottaa huvitukset paheista, ja jotka kuluttaakseen +joutoaikansa ilman ikävää, käyttävät kaikkia säädyllisiä huvituskeinoja. +En kuitenkaan lakannut tavoittelemasta päämäärääni ja edistyin totuuden +tuntemisessa ehkä enemmän kuin jos vain olisin lukenut kirjoja tai +seurustellut oppineiden kanssa. + +[1] Descartes julkaisi ensin teokset »La Diotprique« (Dioptriikki), »Les +Météores« (Meteorit) ja »La Géometrie« (Geometria) samassa nidoksessa +kuin kysymyksessä olevan teoksen »Discours de la Méthode« (Metodin +Esitys). Suom. huom. + +Tosin nämät yhdeksän vuotta kuluivat ilman että olin tullut mihinkään +ratkaisevaan päätökseen niiden vaikeiden kysymysten suhteen, joista +oppineet tavallisesti väittelevät, sekä ilman että olin alkanut etsiä +tavallista varmemman filosofian perusteita. Niiden monien etevien +miesten esimerkki, jotka ennen minua olivat tätä yrittäneet, eivätkä +siinä mielestäni olleet onnistuneet, saattoi minua arvelemaan yritystä +niin vaikeaksi, ett'en kenties olisi niinkään pian rohjennut siihen +ryhtyä, ell'en olisi saanut tietää muutamien levittelevän sellaisia +huhuja, että jo olin saavuttanut päämääräni. En tiedä mihin he +perustivat tämän luulonsa. Jos minun omat puheeni ovat jossakin määrin +antaneet siihen aihetta, niin se on saattanut tapahtua vain sen +johdosta, että avomielisemmin olen tunnustanut tietämättömyyttäni kuin +niiden on tapana tehdä, jotka ovat vähän tutkineet, ja ehkä myös sen +johdosta, että olen esittänyt ne syyt, jotka aiheuttivat minua +epäilemään monta sellaista seikkaa, joita muut pitävät varmoina; mutta +en koskaan ole kehunut keksineeni mitään oppisuuntaa. Omatuntoni ei +sallinut, että minua pidettiin etevämpänä kuin olin; sentähden pidin +välttämättömänä kaikin keinoin tehdä itseni mainettani ansaitsevaksi. +Tämän vuoksi päätin täsmälleen kahdeksan vuotta sitten vetäytyä pois +niiltä seuduilta, joissa minulla oli tuttavia, sekä siirtyä tähän +maahan,[1] jossa pitkällinen sota on aikaansaanut sellaisen +järjestyksen, että maan ylläpitämät sotajoukot turvaavat vain rauhan +tuottamien hedelmien nauttimista, ja jossa erittäin toimelias kansa +enemmän harrastaa omia asioitaan kuin utelee muiden asioita. Siten +saatoin, kaipaamatta ainoatakaan suurkaupungin mukavuutta, elää yhtä +yksinäni ja syrjässä kuin mitä syrjäisimmässä erämaassa. + +[1] Hollantiin. Suom. huom. + + + + +NELJÄS OSA. + + +En tiedä tuleeko minun mainita lukijalle ensimäiset mietteeni niistä +seikoista, joita tässä aion kosketella, sillä ne ovat niin +metafysilliset ja niin tavattomat, ett'eivät ne kenties miellytä +kaikkia. Ja kuitenkin pidän itseäni jossakin määrin velvoitettuna +puhumaan niistä, jotta saatettaisiin päättää, ovatko perusteeni +tarpeeksi varmat. Olin aikoja sitten huomannut, että siveyttä koskevissa +seikoissa joskus täytyy seurata epävarmoja vakaumuksia aivan kuin ne +olisivat epäilemättömät, kuten yllä olen sanonut. Mutta koska nyt +tahdoin yksinomaan antautua totuuden etsimiseen, pidin päinvastaista +menettelyä välttämättömänä, nimittäin että hylkäisin vääränä kaiken sen, +joka minulle antaisi aihetta vähimpäänkin epäilykseen. Tämän tein +huomatakseni, olisiko sen jälkeen tietoisuudessani jälellä mitään, jota +olisi vallan mahdoton epäillä. Koska aistimemme meitä välistä pettävät, +oletin, ett'ei mikään seikka ole sellainen, jommoisena ne sen meille +näyttävät. Ja koska on ihmisiä, jotka erehtyvät geometrian +yksinkertaisimpienkin kysymyksien suhteen ja tekevät niistä vääriä +johtopäätöksiä, pidin itseäni tässä suhteessa yhtä mahdollisena +erehtymään kuin muita ja hylkäsin sentähden kaikki perusteet, joita +ennen olin pitänyt todistuksina. Lopuksi otin huomioon, että meillä +unissa voi olla kaikki samat ajatukset kuin hereillä ollessamme, ilman +että niistä yhdenkään tässä tapauksessa tarvitsee olla tosi, ja päätin +olettaa että kaikki seikat, joita olin valveilla ollessani ajatellut, +olivat yhtä vähäisessä määrässä todet kuin unieni harhakuvat. Mutta heti +jälestäpäin havaitsin, että olettaessani kaikkea vääräksi minä itse, +joka sitä ajattelin, välttämättömästi olin jotakin. Ja huomattuani tämän +totuuden: _Ajattelen, siis olen olemassa_ niin varmaksi ja +järkähtämättömäksi, ett'eivät skeptikkojen liioitelluimmatkaan +olettamukset voineet sitä järkyttää, luulin arvelematta voivani ottaa +sen hakemani filosofian alkuperukseksi. + +Sitten tutkin tarkasti omaa olemustani ja huomasin voivani kuvitella, +ett'ei minulla ollenkaan ollut ruumista ja ett'ei ollut mitään maailmaa +eikä mitään paikkaa, jossa olin, mutta en voinut kuvitella omaa +olemattomuuttani. Päinvastoin juuri se, että epäilin muiden seikkojen +olemassaoloa, todisti selvästi ja vallan varmasti oman olemassaoloni. +Jos sitä vastoin vain olisin lakannut ajattelemasta ja jos kaikki muu, +jota olin kuvitellut olevaksi, olisi ollut todellista, ei minulla olisi +ollut mitään syytä olettaa, että minä olin olemassa. Tästä päätin, että +olen substanssi, jonka koko olemus ja luonto on pelkkää ajattelemista, +ja joka ei olemassaoloansa varten tarvitse mitään paikallisuutta eikä +mitään aineellista esinettä. Siis tämä minä, s. o. sielu, joka juuri +tekee minut siksi, mikä olen, on kokonaan erilainen kuin ruumis ja +lisäksi paljon helpommin käsitettävissä kuin se; vaikkapa ruumista ei +olisikaan, ei sielu lakkaisi olemasta se, mikä se on. + +Tämän jälkeen tutkin millaisen väitteen täytyy olla, jotta se olisi +oikea ja varma. Sillä koska juuri olin keksinyt sellaisen, pidin +velvollisuutenani ottaa selville, missä tämä varmuus piilee. +Huomattuani, ett'ei lauseessa: Ajattelen, siis olen olemassa, ole muuta +joka takaisi sen totuuttaa kuin se, että selvästi käsitän ajatuksen +välttämättömästi edellyttävän olemassaoloa, luulin voivani ottaa +yleiseksi säännöksi sen, että kaikki ne seikat, jotka käsitämme hyvin +selvästi ja hyvin tarkasti, ovat todet, ja että vain on vaikeus havaita, +mitkä seikat selvästi käsitämme. + +Sitten tulin epäilemiseni johdosta ajatelleeksi, ett'ei olemukseni ollut +täydellinen. Sillä huomasin selvästi, että tieto on jotakin +täydellisempää kuin epäilys. Aloin siis tutkia, minkä tähden olin +ruvennut ajattelemaan jotakin täydellisempää kuin minä itse ja huomasin +selvästi, että tämän ajatuksen oli täytynyt johtua jostakin todella +täydellisemmästä olennosta. Mitä tulee siihen käsitykseen, joka minulla +oli useasta minua itseä ulkopuolella olevasta seikasta, kuten taivaasta, +maasta, valosta, lämmöstä ja lukuisista muista seikoista, ei niiden +synnyn selvillesaaminen minussa herättänyt sanottavaa levottomuutta. +Sillä en huomannut niissä mitään, joka olisi tehnyt ne minua +etevämmiksi, ja saatoin siis olettaa että ne, jos olivat todellisia, +olivat luonnostani riippuvia ominaisuuksia, mikäli luonnossani oli +täydellisyyttä, ja että, ell'eivät olleet todellisia, olin saanut ne +tyhjästä, s. o. että ne olivat mielikuvituksessani, koska minä olin +puuteellinen. Mutta niin ei voinut olla sen käsitteen laita, joka +minulla oli minua täydellisemmästä olennosta; sillä on vallan ilmeisesti +mahdotonta, että olisin saanut mainitun käsitteen tyhjästä. Ja koska on +yhtä ristiriitaista olettaa täydellisemmän johtuvan vähemmän +täydellisestä tai olevan siitä riippuvaisen, en ollut voinut itsestäni +saada tuota täydellisemmän käsitettä. En siis mitenkään muuten ollut +voinut saada viimeksimainittua käsitettä kuin siten, että sen minulle +oli antanut joku olento, joka todella oli minua täydellisempi ja joka +omisti kaikki ne täydellisyydet, joita voin kuvitella, ja tämä olento +oli sanalla sanoen Jumala. + +Tein lisäksi sen johtopäätöksen, ett'en minä, koska tunsin muutamia +täydellisiä ominaisuuksia, joita minulla itsellä ei ollut, voinut olla +ainoa olemassaoleva olento (käytän tässä lukijan suosiollisella luvalla +filosofisia oppisanoja), vaan että välttämättömästi oli joku +täydellisempi olento, josta olin riippuvainen ja jolta olin saanut +kaikki, mitä minulla oli. Sillä jos yksin olisin ollut olemassa ja +riippumaton kaikesta muusta, joten itseltäni olisin saanut omistamani +vähäisen määrän täydellisen olennon ominaisuuksia, niin yhtä hyvin +olisin voinut itseltäni saada kaikki ne ominaisuudet, joiden tiesin +itseltäni puuttuvan, ja olisin omasta voimastani voinut olla ääretön, +ijankaikkinen, muuttumaton, kaikkitietävä, kaikkivaltias, minulla olisi +sanalla sanoen voinut olla kaikki ne täydelliset ominaisuudet, joita +saatoin ajatella Jumalan omistavan. Noudattaen juuri esittämiäni +perusteita tarvitsi minun, oppiakseni tuntemaan Jumalan luontoa niin +suuressa määrin kuin kykyni sallisi, ainoastaan tarkata kaikkia niitä +seikkoja, joista minulla oli käsitystä, ja kysyä, oliko niiden +omistaminen jotakin täydellistä vai ei. Ja sain sen vakaumuksen, ett'ei +Jumalalla ole yhtään sellaista ominaisuutta, jossa voi huomata jotakin +epätäydellistä, vaan että hänellä on kaikki muut ominaisuudet. Niinpä +huomasin, ett'ei Jumalalla voi olla epäilystä, epävakaisuutta, surua, +eikä senkaltaisia, koska itse iloiten olisin vapautunut niistä. Minulla +oli sitäpaitsi useiden aisteilla havaittavien ja aineellisten esineiden +mielteitä. Sillä vaikka oletin, että näin unta ja että siis kaikki, +minkä näin ja mitä kuvittelin, oli epätodellista, en voinut kuitenkaan +kieltää, että minulla oli nuo mielteet. Koska omassa itsessäni selvästi +olin havainnut, että ajatteleva luonto on erilainen kuin aineellinen, +koska arvelin sen seikan, että joku esine on kokoonpantu, osottavan +tämän esineen riippuvaisuutta ja koska riippuvaisuus päivänselvästi on +puutteellisuus, tein sen johtopäätöksen, ett'ei se olisi mikään +täydellisyyden merkki, jos Jumala olisi kokoonpantu näistä kahdesta +luonnosta, ja ett'ei Jumala siis ole sellainen. Päinvastoin sain sen +vakaumuksen, että jos maailmassa on sellaisia esineitä, henkiä tai +muunluontoisia olioita, jotka eivät ole vallan täydellisiä, niiden +olemuksen täytyy siihen määrään riippua Jumalan vallasta, ett'eivät ne +hetkeäkään voisi pysyä ilman hänen apuansa. + +Tämän jälkeen tahdoin etsiä muita totuuksia; rupesin punnitsemaan +geometrisen tutkimuksen esinettä ja käsitin sitä yksijaksoiseksi +kappaleeksi tai pituudeltaan, leveydeltään ja korkeudeltaan äärettömäksi +avaruudeksi, joka saattaa jakautua eri muotoisiin osiin sekä liikkua ja +siirtyä joka tavalla, kuten geometrian tutkijat olettavat. Tarkastin +sitten muutamia heidän yksinkertaisimpia todistuksiaan ja huomasin sen +suuren varmuuden, jonka kaikki tunnustavat niissä olevan, vain +perustuvan siihen, että ne käsitetään ilmeisen selvästi, mainitsemani +säännön mukaisesti; mutta huomasin myös, ett'ei niissä ollut mitään, +joka minulle olisi saattanut varmaksi noiden suureiden olemassaolon. +Sillä ajatellessani esimerkiksi kolmiota, olin kyllä varma siitä, että +sen kolme kulmaa yhteensä ovat yhtä suuret kuin kaksi suoraa kulmaa, +mutta siltä ei mikään tuottanut minulle varmuutta siitä, että kolmio +todella oli olemassa. Kun taaskin rupesin tarkastamaan sitä käsitystä, +joka minulla oli täydellisestä olennosta, huomasin, että olemassaolo +kuuluu sen käsitteeseen samoin kuin kolmio-käsitteeseen kuuluu se +totuus, että sen kolme kulmaa yhteensä vastaa kahta suoraa kulmaa, tai +kuin ympyrä-käsitteeseen kuuluu, että jokainen piste sen kehällä on yhtä +pitkän matkan päässä sen keskipisteestä, jopa tuo täydellisen olennon +olemassaolo oli selvempikin. Siis on ainakin yhtä varmaa, kuin mikään +geometrinen todistus, että Jumala, joka on tuo täydellinen olento, on +olemassa. + +Se, että useiden mielestä on vaikeata tuntea Jumalan olemassaoloa sekä +oman sielun olemusta, johtuu siitä, ett'eivät he koskaan kohota +henkeänsä ylemmäksi aistimaailmaa ja että ovat tottuneet kuvittelemaan +kaikkea havainnollisena, joka on erityinen ajattelemistapa aineellisten +esineiden suhteen. Tämän tähden eivät he voi käsittää mitään, joka ei +ole kuviteltavissa. Tämä katsantotapa ilmenee vallan selvästi itse +filosofienkin kouluissa opettamasta periaatteesta, ett'ei käsityskyky +sisällä mitään, joka ei alkuperäisesti olisi ollut aistimus. Mutta +ainakin on varmaa ett'eivät Jumala- ja sielu-käsitteet ole olleet +aistimuksia; ja minusta tuntuu siltä kuin ne, jotka tahtovat tajuta +mainittuja käsitteitä kuvitusvoimallaan, menettelisivät niiden tavoin, +jotka silmillään tahtovat kuulla säveleitä tai tuntea tuoksuja. Ja tässä +on vielä otettava huomioon se erotus, että näköaisti antaa meille yhtä +oikeita esineiden mielteitä kuin haju- ja kuuloaisti, jota vastoin +kuvitusvoimamme ja aistimme eivät koskaan voisi hankkia meille +varmuutta, ell'ei ymmärryksemme tulisi avuksi. + +Jos vielä on ihmisiä, jotka eivät esittämieni perusteiden nojalla ole +kyllin varmat Jumalan ja sielunsa olemassaolosta, niin soisin heidän +ajattelevan, että kaikki muut seikat, joita he pitävät varmempina kuten +esimerkiksi se, että heillä on ruumis, että on tähdet, maa ja +senkaltaisia, ovat vielä epävarmemmat. Sillä jos jollakulla onkin +moralinen varmuus[1] noista asioista, niin ett'ei voi epäillä niitä +ilman että on vailla järkevyyttä, ei järkevästi ajatteleva henkilö +myöskään voi kieltää, metafysillisen varmuuden ollessa kysymyksessä, +että mainittujen esineiden varmuutta itse teossa sopii yhtä paljon +epäillä kuin sitä unissa esiintyvää kuvitteluamme, että meillä on toinen +ruumis ja että näemme toisia tähtiä ja toisen maan, vaikka tämä on +vallan perätöntä. Sillä miten tiedämme, etteivät ajatuksemme unta +nähdessämme ole yhtä todelliset kuin hereillä olessamme, koska edelliset +useinkin ovat vallan yhtä vilkkaat ja selvät? Punnitkootpa vaikka +kaikista nerokkaimmat henkilöt tätä seikkaa niin kauan kuin haluavat; +minä puolestani en luule heidän voivan esittää kyllin pätevää perustetta +tämän epäilyksen poistamiseksi, elleivät edellytä Jumalan olemassaoloa. +Sillä ensiksikin äsken laatimani sääntö, että kaikki ne seikat, jotka +selvästi ja tarkasti käsitämme, ovat todet, on varma ainoastaan +sentähden, että Jumala on olemassa, että hän on täydellinen olento ja +että kaikki, mitä meissä on, on hänen antamaansa. Tästä seuraa, että +kaikki mielteemme ja käsitteemme ollen todellisia ja Jumalasta +lähteneitä, mikäli ovat selvät ja tarkat, myös ovat todet. Jos meillä +siis sangen usein onkin vääriä mielteitä ja käsitteitä, voivat ne olla +vain sellaisia, joissa on jotakin sekavaa ja epäselvää; tässä suhteessa +niissä on tyhjän luonnetta, s. o. ne ovat vain sentähden meissä sekavat, +ett'emme ole täydellisiä. Myöskin on ilmeisen selvästi yhtä +ristiriitaista olettaa, että todettomuus ja puutteellisuus johtuvat +Jumalasta, kuin että totuus ja täydellisyys syntyvät tyhjästä. Mutta +joll'emme tietäisi, että kaikki, mikä meissä on todellista ja totta, +johtuu täydellisestä ja äärettömästä olennosta, ei meillä, huolimatta +käsitteiden selvyydestä ja tarkkuudesta, olisi mitään takeita siitä, +että ne ovat todet ja siis täydelliset. + +[1] Descartes erottaa moralisen varmuuden metafysillisestä varmuudesta. +Hän määrittelee itse ne seuraavasti: »Edellinen riittää meille tapojemme +järjestämiseen... Niinpä ne jotka eivät koskaan ole olleet Roomassa, +eivät ollenkaan epäile, että se on Italian kaupunki, vaikkapa voisi olla +mahdollista, että kaikki ne, joilta he sen ovat kuulleet, ovat heille +valehdelleet... Toisenlainen varmuus on se, kun ajattelemme, ett'ei asia +voi mitenkään olla toisin, kuin miksi sitä käsitämme.« (Descartes, +Principia Philosophiae, IV.) Suom. huom. + +Kun siis Jumalasta ja sielusta saavuttamamme tieto näin on saattanut +tämän ohjeen varmaksi, on helppo huomata, ett'eivät unissamme +esiintyvät mielikuvitukset mitenkään voi meissä herättää epäilystä +niiden ajatuksien totuudesta, jotka meillä on hereillä ollessamme. Sillä +jos olisi sattunut niin, että jollakulla unissa olisi ollut tarkka +käsitys esimerkiksi jostakin geometrikon keksimästä uudesta +todistuksesta, niin ei unennäkö estäisi hänen käsitystään olemasta +oikea. Sillä mitä tulee uniemme tavallisimpaan erehdykseen, joka on +siinä, että ne osottavat meillä useita esineitä samalla tavoin kuin +ulkonaiset aistimme, ei haittaa, jos ne saattavat meitä epäilemään +sellaisten mielteiden ja käsitteiden todenperäisyyttä, sillä nämät +voivat varsin usein valveillakin ollessamme pettää meitä. Niinpä +keltatautiset näkevät kaikki keltaisessa valossa; ja tähdet tai muut +hyvin etäiset esineet näyttävät meistä paljon pienemmiltä kuin ne +todellisuudessa ovat. Sanalla sanoen, meidän täytyy joko sitten olemme +hereillä tai nukumme, perustaa totenapitämisemme yksinomaan järkemme +havaitsemaan ilmeiseen selvyyteen. On huomattava, että sanon järkemme, +enkä mielikuvituksemme ja aistimuksiemme. Sillä vaikka näemmekin +auringon hyvin selvästi, emme siitä saa päättää, että se on sen +suuruinen, jolta se näyttää; ja vaikka voimmekin varsin hyvin kuvitella +eläintä, jolla on jalopeuran pää ja vuohen ruumis ei siitä vielä seuraa, +että todella on olemassa tällaisia eläimiä, niin kutsuttuja kimeroita. +Sillä järki ei meille sano, että näkemämme ja kuvittelemamme seikka +todella on sellainen, vaan se sanoo, että kaikilla mielteillämme ja +käsitteillämme täytyy olla joku totuuden perusta. On näet mahdotonta, +että Jumala, joka on vallan täydellinen ja totuudellinen, muuten olisi +istuttanut ne meihin. Koska siis arvostelumme eivät koskaan ole niin +selvät ja täydelliset unissa kuin valveilla ollessamme, vaikkapa +mielikuvituksemme nukkuessamme välistä onkin yhtä vilkas ja selvä, jopa +vilkkaampi ja selvempikin kuin valvoessamme, niin järki vakuuttaa meille +toiselta puolen, ett'eivät ajatuksemme voi olla vallan todet, koska emme +ole täydellisiä, ja että ajatuksiemme sisältämä totuuden määrä +epäilemättä on tavattavissa valveilla ollessamme, eikä unta nähdessämme. + + + + +VIIDES OSA. + + +Kernaasti jatkaisin tässä esitystäni ja osottaisin koko niiden +totuuksien sarjan, jotka olen johtanut näistä ensimäisistä. Mutta sitä +varten minun tässä täytyisi kosketella useita kysymyksiä,[1] joista +oppineet ovat eri mieltä, ja siis riitaantua heidän kanssaan, jota en +tahdo. Sentähden luulen olevan parasta olla niitä koskettelematta, ja +vain yleisesti mainita mitkä ne ovat, jotta viisaimmat henkilöt +saattaisivat päättää, onko hyödyllistä, että yleisö saa tutustua niiden +yksityiskohtiin. Olen aina lujasti pysynyt kiinni siinä päätöksessäni, +ett'en hyväksyisi mitään muuta periaatetta kuin sen, jota juuri olen +käyttänyt todistaakseni Jumalan ja sielun olemassaolon, ja ett'en +pitäisi mitään seikkaa totena, joka ei näyttäisi minusta selvemmältä ja +varmemmalta kuin geometriset todistukset minusta ennen olivat +näyttäneet. Ja kuitenkin olen lyhyessä ajassa saavuttanut tyydyttäviä +tuloksia kaikista tärkeimmistä ja vaikeimmista kysymyksistä, joita +filosofiassa tavallisesti käsitellään; ja olen sen lisäksi havainnut +muutamia lakeja, jotka Jumala on niin sijoittanut luontoon ja joista hän +on painanut henkeemme sellaisen käsityksen, ett'emme, tarpeeksi +tutkittuamme niitä, voi epäillä, että ne vallitsevat kaikkea pysyväistä +ja kaikkea mikä tapahtuu maailmassa. Tarkastamalla näiden lakien sarjaa +luulen keksineeni useita hyödyllisempiä ja tärkeämpiä totuuksia kuin +kaikki se, mitä sitä ennen olin oppinut tai edes toivonut oppivani. + +[1] Descartes viittaa tässä Galilein tuomioon, joka langetettiin sen +johdosta, että hän oli väittänyt maan liikkuvan. Suom. huom. + +Koska olen koettanut esittää tärkeimmät niistä tutkimuksessa,[1] jota +muutamat asianhaarat estävät minua julkaisemasta, en saata ilmaista +niitä tässä muulla tavalla kuin mainitsemalla tuon tutkimuksen +pääsisällyksen. Minulla oli ensin aikomus käsitellä siinä kaikkea, mitä +tiesin aineellisista seikoista. Maalarit, jotka eivät tasapinnalle +laatimassaan kuvassa voi esittää esineen kaikkia puolia, valitsevat +huomattavimman puolen, jolle yksin antavat valaistuksen langeta, kuvaten +muut puolet tummemmiksi ja sallien niiden esiintyä vain sen verran, kuin +niitä havaitaan tuota tärkeintä puolta katseltaessa. Samoin minäkin, +peljäten, ett'en tutkimukseeni saattaisi ottaa kaikkea, mitä minulla oli +mielessä, ryhdyin siinä laajemmin esittämään ainoastaan sitä mitä tiesin +valosta. Tähän lisäsin tilaisuuden tarjoutuessa muutamia huomautuksia +auringosta ja kiintotähdistä, koska valo melkein yksinomaan lähtee +niistä; sitäpaitsi kiertotähdistä, pyrstötähdistä ja maasta, koska valo +niistä heijastuu takaisin; erityisesti kaikista kappaleista maan päällä, +koska ne ovat joko värilliset, läpikuultavat tai valoisat; ja lopuksi +ihmisestä, koska hän kaikkea tätä katselee. + +[1] Descartes tarkoittaa tässä teostansa »Traité du monde ou de la +lumière« (Tutkimus maailmasta tai valosta). Tämä teos julkaistiin vasta +D:n kuoltua. Suom. huom. + +Verhotakseni kevyesti kaikki nämät seikat ja voidakseni vapaammin lausua +mielipiteeni niistä, tarvitsematta hyväksyä tai hyljätä oppineiden +vakautuneita mielipiteitä, päätin jättää tämän todellisen maailman +kokonaan heidän väittelyjensä alaiseksi ja puhua ainoastaan siitä, mikä +tapahtuisi vallan uudessa maailmassa, jos Jumala jossakin paikassa +avaruutta loisi tarpeeksi ainetta muodostaakseen sellaisen, jos hän eri +tavalla ja ilman järjestystä panisi tämän aineen eri osat liikkeelle, +niin että siitä syntyisi niin sekava kaaos, kuin runoilijat suinkin +voivat kuvitella, ja jos hän vielä lisäksi tälle luonnolle soisi +ainoastaan tavallisen apunsa ja antaisi sen toimia määrättyjen lakiensa +mukaisesti. Ensiksi selitin tämän aineen laatua ja osotin sen olevan +selvintä maailmassa, lukuunottamatta sitä, mitä yllä sanoin Jumalasta ja +sielusta. Oletin ennen kaikkea, ett'ei aineella ole mitään sellaisia +muotoja eikä sellaisia ominaisuuksia, joista filosofiset oppisuunnat +väittelevät, eikä yleensä mitään sellaista, joka ei olisi niin +luonnollista ja meille tajuttavaa, ett'ei kukaan voisi edes teeskennellä +olevansa sitä ymmärtämättä. Lisäksi osotin luonnonlait, ja perustamatta +todistuksiani muuhun kuin Jumalan äärettömään täydellisyyteen, koetin +todistaa todeksi kaiken sen, mitä vain jotenkin saattoi epäillä, sekä +osottaa ett'ei, jos Jumala olisi luonnut useampia maailmoja, voisi olla +ainoatakaan, jossa nämät lait eivät olisi voimassa. + +Sitten selitin, miten suurimman osan tämän kaaoksen ainetta näiden +lakien voimasta täytyisi asettua sekä järjestyä siten, että se +muodostuisi meidän taivaanavaruuden kaltaiseksi, kuinka osan tätä +ainetta täytyisi muodostaa maapallo, osan kierto- ja pyrstötähtejä ja +osan auringon kaltainen taivaankappale sekä kiintotähtejä. Ja +saavuttuani täten varsinaiseen aineeseeni, valoon, selitin perinpohjin +sen valon laadun, joka olisi tuossa auringossa ja noissa tähdissä, miten +se niistä lähtien silmänräpäyksessä kulkisi halki äärettömien +avaruuksien ja kuinka se heijastuisi kierto- ja pyrstötähdistä maahan. +Lisäsin tähän useita huomautuksia näiden avaruuksien ja näiden tähtien +laadusta, asemasta, liikkeistä ja eri ominaisuuksista, joten luulin +tarpeeksi osottaneeni, että kaikki tässä nykyisessä maailmassa +välttämättömästi on tai ainakin voi olla samanlaista kuin +kuvittelemassani maailmassa, jota selitin. + +Tästä johduin puhumaan etenkin maasta ja osotin, kuinka sen muodostaneen +aineen eri osat välttämättömästi pyrkisivät suoraan keskipistettä kohti, +vaikkapa olisin olettanut, ett'ei Jumala olisi pannut niihin mitään +painoa. Lisäksi näytin, että taivaan ja tähtien, etenkin kuun, aseman +täytyisi vaikuttaa maan pinnalla olevaan veteen ja ilmaan aikaansaaden +luodetta ja vuosta, jotka kaikin puolin olisivat samojen ilmiöiden +kaltaiset, jotka havaitaan meidän merissä. Sitäpaitsi osotin, että +taivaan ja tähtien täytyisi aikaansaada idästä länteen kulkeva ilma- ja +merivirta, joka havaitaan kääntöpiirien sisällä; kuinka vuoret, meret, +lähteet ja virrat luonnollisesti syntyisivät; kuinka metallit +ilmestyisivät maan sisustaan; kuinka kasvit versoisivat kentillä ja +kuinka yleensä kaikki seka-aineiset eli kokoonpannut kappaleet +syntyisivät maan pinnalla. Koska paitsi tätä en tuntenut muuta valon +aikaansaajaa kuin tulen, koetin hyvin tarkasti saada selville kaikki, +mikä on sen luonnolle omituista, miten se syntyy, miten se pysyy yllä, +miten sillä välistä on vain lämpöä ilman valoa, ja välistä ainoastaan +valoa ilman lämpöä; kuinka se saattaa synnyttää esineissä eri värejä ja +eri ominaisuuksia, kuinka se sulattaa toiset, koventaa toiset esineet, +kuinka se voi kuluttaa melkein kaikki aineet tai muuttaa ne tuhaksi ja +savuksi, ja kuinka vihdoin yksistään sen oman voiman ankaruus tuhasta +muodostaa lasia. Tämä tuhan muuttaminen lasiksi oli mielestäni +ihmeellisimpiä luonnonilmiöitä, ja minua huvitti erityisesti sen +selittäminen. + +Kuitenkaan en kaikista näistä seikoista tahtonut tehdä sitä +johtopäätöstä, että tämä maailma on luotu sillä tavoin kuin olen +esittänyt; sillä on paljon todenmukaisempaa, että Jumala alusta pitäen +on tehnyt sen sellaiseksi, kuin sen piti olla. On näet varmaa, ja on +teologien yleensä hyväksymä mielipide, että se toiminta, jonka avulla +Jumala nyt ylläpitää maailmaa, on vallan sama kuin se, jonka kautta hän +sen loi. Joll'ei hän alussa olisi antanut sille muuta muotoa kuin +kaaoksen, mutta kuitenkin asetettuaan luonnonlait olisi myöntänyt sille +apunsa, jotta se olisi saattanut kehittyä tavalliseen suuntaansa, voimme +kuitenkin vähentämättä luomisen ihmettä uskoa, että kaikki puhtaasti +aineelliset seikat yksistään sen kautta olisivat voineet aikojen +kuluessa muuttua sellaisiksi kuin ne nyt ovat. Ja niiden luontoa on +paljon helpompi ymmärtää, jos oletamme niiden vähitellen näin syntyneen, +kuin jos ajattelemme niiden olevan heti valmiina luodut. + +Elottomien esineiden ja kasvien selittämisestä siirryin tarkastamaan +eläimiä ja erittäinkin ihmisiä. Mutta koska en tässä kohdin vielä +omistanut tarpeeksi tietoja voidakseni siitä puhua yhtä varmasti kuin +muista seikoista, s. o. koska en voinut osottaa ensin syitä ja sitten +seurauksia, enkä sanoa mistä iduista ja millä tavoin luonnon täytyy ne +synnyttää, tyydyin siihen olettamukseen, että Jumala olisi muodostanut +ihmisen ruumiin kokonaan nykyisten ihmisten ruumiin kaltaiseksi, sekä +mitä raajojen ulkonaiseen muotoon, että elinten sisäiseen muodostukseen +tulee. Oletin vielä, että Jumala olisi tehnyt ihmisruumiin juuri siitä +aineesta, jota olen kuvaillut, ja ett'ei hän alussa siihen olisi pannut +mitään järkevää sielua, eikä muuten mitään elävän ja tuntevan sielun +ominaisuuksia, vaan että hän olisi virittänyt ihmisen sydämeen +tuollaisen valottoman tulen, josta äsken puhuin. Tätä tulta kuvittelin +samanlaiseksi kuin sitä, joka kuumentaa märkinä latoon pantuja heiniä +tai sen voiman kaltaiseksi, joka panee käymään nuoret viinit, kun ne +rypälekuorineen pannaan astioihin. Sillä tutkiessani niitä toimituksia, +jotka edellämainitun johdosta saattaisivat olla tällaisessa ruumiissa, +huomasin juuri samanlaisia kuin meidänkin ruumiissamme on, ilman että +niitä havaitsemme ja ilman että siis sielumme, s. o. tuo ruumiista +tarkasti eroava osa, jonka luonto on pelkkää ajattelemista, kuten +aikaisemmin on ollut mainittu, ollenkaan niihin ottaa osaa. Nämät +ruumiin toimitukset ovat vallan samanlaiset kuin eläimillä, ja saatamme +sanoa että järjettömät eläimet tässä suhteessa ovat meidän kaltaisemme; +siltä en ruumiissa huomannut mitään sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat +olennoiset ajatukselle ja jotka ovat yksinomaan meidän tunnusmerkkejämme +ihmisinä. Kun sitävastoin oletin Jumalan luoneen järjellisen sielun ja +yhdistäneen sen tällaiseen ruumiiseen erityisellä tavalla, jonka +selitin, havaitsin siinä myöskin kaikki nämä ominaisuudet. + +Jotta saatettaisiin huomata millä lailla olen käsitellyt tätä ainetta, +tahdon tässä selittää sydämen ja valtimojen liikkeen. Koska tämä liike +on ensimäinen ja yleisimpiä, jotka huomataan eläimissä, saattaa siitä +helposti johtua käsittämään kaikkia muita. Jotta helpommin +ymmärrettäisiin sitä mikä seuraa, kehotan niitä, jotka eivät ole +perehtyneet anatomiaan, ensin leikkauttamaan jonkun suuren keuhkoilla +varustetun eläimen sydämen, sillä se on kaikin puolin jotenkin +ihmissydämen kaltainen, ja näytättämään itselleen sen molemmat kammiot +eli ontelot. Tarkastakoot ensin oikeanpuolista kammiota, joka ovat +kahden sangen paksun putken yhteydessä, nimittäin alemman onttolaskimon, +joka on veren pääsäiliö ja ikäänkuin puunrunko jonka oksia kaikki muut +laskimot ovat, ja keuhkovaltimon yhteydessä, joka alkaa sydämestä ja +sitten jakautuu useampiin ympäri keuhkoja leviäviin haaroihin. Tutkikoot +sitten vasemmanpuolista kammiota, joka niinikään on kahden putken +yhteydessä, jotka ovat yhtä paksut, jopa paksummatkin kuin edelliset. +Toinen näistä on keuhkolaskimo, joka lähtee keuhkoista, joissa se on +jakautuneena useampiin haaroihin, ja keuhkovaltimon haarojen sekä niiden +putkien yhteydessä, joiden kautta sisäänhengitetty ilma kulkee. Toinen +on iso valtimo eli aorta, joka lähtien sydämestä levittää haaransa +ympäri koko ruumista. Toivon myös, että huolellisesti tarkastetaan niitä +yhtätoista pientä iholämsää, jotka yhtämonen pienen oven tavoin avaavat +ja sulkevat molemmissa sydänkammioissa olevat neljä aukkoa. Kolme niistä +on alemman onttolaskimon suulla siten sijoittuneina, ett'eivät ne +mitenkään estä onttolaskimossa olevaa verta juoksemasta sydämen oikeaan +kammioon, vaan että estävät sitä virtaamasta sieltä takaisin; kolme +muuta on keuhkovaltimon sydämenpuolisella suulla ja päinvastoin +sijoittuneina kuin edelliset, nimittäin siten, että ne sallivat veren +sydämestä virrata keuhkoihin, mutta eivät salli keuhkoissa olevan veren +samaa tietä palata sydämeen. Lisäksi on keuhkolaskimon päässä kaksi +lämsää, jotka päästävät veren keuhkoista virtaamaan sydämeen, mutta +estävät sitä palaamasta keuhkoihin. Vihdoin on aortan suulla kolme +lämsää, jotka päästävät veren kulkemaan pois sydämestä, mutta estävät +sitä sinne palaamasta. + +Syy siihen, että näiden iholämsien luku on yksitoista, on yksistään se, +että keuhkolaskimon pää on soikea ja sentähden tarpeeksi sulkeutuu +kahdella lämsällä, kun sitävastoin muut valtimojen ja laskimojen suut, +jotka ovat pyöreät, tätä varten tarvitsevat kolmea lämsää. Otettakoon +lisäksi huomioon, että aorta ja keuhkovaltimo ovat paljon kovempaa ja +tiiviimpää ainetta kuin keuhkolaskimo ja alempi onttolaskimo ja että +viimeksi mainitut laajenevat ennen yhtymistään sydämeen, muodostaen +ikäänkuin kaksi laukkua, n. k. sydänkorvat, joiden liha on sydänlihan +kaltaista.[1] Huomattakoon lisäksi, että sydämen lämpö aina on suurempi +kuin minkään muun ruumiinpaikan, ja että tällä lämmöllä on voima +nopeasti pullistaa ja laajentaa jokainen sydämeen tuleva veripisara; +samoin näet käy kaikkien nesteiden, jotka pisaroittain kaadetaan hyvin +kuumaan astiaan. + +[1] Nykyään kutsutaan näitä Descartes'n mainitsemia »sydänkorvia» +»sydäneteisiksi«, jotka ovat itse sydämen osia. Suom. huom. + +Tämän jälkeen on minun tarpeellista sydämen liikkeen selittämiseksi +ainoastaan sanoa, että kun sydämen kammiot eivät ole täynnä verta, +välttämättömästi virtaa verta alemmasta onttolaskimosta oikeaan +sydänkammioon ja keuhkolaskimosta vasempaan, sillä mainitut suonet ovat +aina täynnä verta, eivätkä niiden sydämenpuoliset päät voi estää verta +valumasta niistä pois. Mutta niinpian kuin kumpaankin sydänkammioon on +tullut pisara verta, nämät pisarat, jotka tietysti ovat sangen suuret, +koska ne aukot, joista ne tulevat, ovat laajat, ja ne suonet, joista ne +tipahtavat, ovat täynnä verta, harvenevat ja paisuvat sydämessä olevan +lämmön vaikutuksesta. Täten ne paisuttavat koko sydäntä ja saattavat +viisi niiden suonien suulla olevaa lämsäreikää, josta ovat tulleet +sydämeen, sulkeutumaan, siten estäen enempää verta virtaamasta sinne. +Harveten harvenemistaan nämät pisarat lykkäävät kuutta muuta valtimojen +päissä olevaa lämsää, aukaisevat ne ja paisuttavat siten kaikkia +keuhkovaltimon ja aortan haaroja melkein samana hetkenä kuin sydäntä. +Tämä supistuu heti sen jälkeen, kuten myös valtimot tekevät, koska +näihin tullut veri taas jäähtyy; niiden kuusi iholämsää sulkeutuu, ja +alemman onttolaskimon ja keuhkolaskimon viisi lämsää aukeaa uudelleen +päästäen sisään kaksi uutta veripisaraa, jotka taaskin paisuttavat +sydäntä ja valtimoja vallan kuin edelliset. Koska sydämeen täten tuleva +veri kulkee niiden kahden laukun kautta, joita kutsutaan sydänkorviksi, +on siitä seurauksena, että näiden korvien liike on päinvastainen kuin +sydämen; kun ne paisuvat, sydän supistuu. Jott'eivät ne, jotka eivät +tunne matematisten todistusten varmuutta, eivätkä ole tottuneet +erottamaan todellisia syitä todenmukaisista, hätäisesti ja tutkimatta +kieltäisi tätä, tahdon huomauttaa, että juuri selittämäni liike johtuu +yksistään niiden elinten asennosta, jotka paljaalla silmällä saatamme +nähdä sydämessä, joita sormilla saatamme tunnustella siinä oleviksi, +sekä veren laadusta, jota kokemuksesta voimme tuntea. Ja kaikki tämä +tapahtuu yhtä varmasti kuin kellon liike sen painojen ja rattaiden +voiman, asennon ja muodon johdosta. + +Mutta jos kysytään miksi laskimoveri ei lopu näin taukoamatta +virratessaan sydämeen, ja miksi valtimot eivät liiaksi täyty, koska +sydämen kautta kulkeva veri joutuu niihin, ei minun tarvitse vastata +siihen muuta, kuin mitä eräs englantilainen lääkäri[1] siitä jo on +kirjoittanut. Häntä saamme kiittää siitä, että hän tässä kohdin on +raivannut tien. Tämä mies näet ensiksi opetti, että valtimojen päissä +on useampia hienoja suonia, joita myöten niiden sydämestä saama veri +virtaa laskimojen ohuisiin haaroihin, joista se taaskin kulkee sydämeen. +Veren liike on siis alituista kiertokulkua. Tuo englantilainen lääkäri +todistaa tämän hyvin viittaamalla haavalääkärien tavalliseen +menettelyyn, jotka panemalla höllän siteen käsivarteen sen paikan +yläpuolelle, jossa aukaisevat laskimon, saattavat veren vuotamaan +haavasta runsaammin kuin jos eivät olisi panneet tätä sidettä. Kävisi +vallan päinvastoin, jos he panisivat siteensä haavan alapuolelle käden +ja haavan välille, tai jos kiinnittäisivät sen hyvin lujasti haavan +yläpuolelle. Sillä on selvää, että höllästi köytetty side voi estää +käsivarressa olevaa verta palaamasta sydämeen laskimoja myöten, mutta +ett'ei se voi estää siihen yhä tulemasta uutta verta valtimoja pitkin, +koska nämät ovat laskimojen alla ja koska niiden seinämät ovat +sitkeämpää ainetta ja niitä siis on vaikeampi puristaa kokoon. Sydämestä +tuleva veri pyrkii myös valtimoja myöten voimakkaammin tunkeutumaan +kättä kohti kuin se palaa laskimoja pitkin sydämeen. Ja koska tämä veri +vuotaa pois käsivarresta laskimoon leikatusta aukosta, niin täytyy sen +välttämättömästi päästä liikkumaan siteen alapuolitse, s. o. läheltä +käsivarren äärimäistä osaa, jossa se saattaa lähteä valtimosta. Sama +englantilainen lääkäri todistaa myös sangen hyvin verenkiertokulun +osottamalla pieniä lämsiä, jotka ovat niin sijoittuneina eri paikkoihin +laskimojen seiniin, ett'eivät ne ollenkaan salli veren juosta +keskiruumiista raajoihin, vaan sallivat sen ainoastaan palata raajoista. +Lisäksi hän sen vielä todistaa sen kokemuksesta havaitun tosiseikan +avulla, joka osottaa, että kaikki ruumiissa oleva veri varsin lyhyessä +ajassa voi vuotaa kuiviin yhdestä ainoasta valtimosta, kun se on +aukaistu, vaikkapa siihen olisikin pantu hyvin kireä side vallan lähelle +sydäntä ja vaikka aukko olisi tehty sydämen ja siteen välille, joten ei +ollenkaan voisi olettaa siitä vuotavan veren tulevan muualta. + +[1] Harvey, joka huomasi veren kiertokulun. Hän julkaisi siitä teoksen: +»De motu cordis et sanguinis in animalibus« v. 1629. Suom. huom. + +Mutta on vielä monta muuta syytä, jotka todistavat, että +verenkiertokulun varsinainen syy on se, jonka olen maininnut. Ensiksi se +erotus, joka huomataan laskimo- ja valtimoveren välillä, ei saata johtua +muusta kuin siitä, että veri, tultuaan harvemmaksi ja ikäänkuin +suodatetuksi kulkiessaan sydämen läpi, on ohuempaa, nopeammin liikkuvaa +ja lämpimämpää juuri tultuaan sydämestä, kuin se on vähää ennen tuloansa +sydämeen, s. o. valuessaan laskimossa. Lähemmin tarkastettaessa +huomataan tämä erotus etupäässä sydämen läheisyydessä, eikä juuri +sellaisissa ruumiinosissa, jotka ovat siitä kauimpana. Tämän lisäksi +keuhkovaltimon ja aortan seinäkalvojen kovuus osottaa selvästi, että +veri pulppuilee niitä vastaan voimakkaammin kuin laskimojen seinämiä +vastaan. Ja vasen sydänkammio ja aorta ovat laajemmat ja leveämmät kuin +oikea sydänkammio ja keuhkovaltimo ainoastaan sentähden, että +keuhkolaskimon veri, joka lähdettyään sydämestä vain on ollut +keuhkoissa, on ohuempaa ja harvenee suuremmassa määrin ja helpommin kuin +alemmasta onttolaskimosta välittömästi tuleva veri. Mitä hyötyä +lääkäreillä olisi valtasuonen koskettelemisesta, ell'eivät siitä +huomaisi, että veren lämpö ja nopeus eri asianhaarojen mukaan sydämen +kuumuuden vaikutuksesta voi enetä tai vähetä? Jos tutkimme miten tämä +lämpö siirtyy toisiin ruumiinosiin, täytyy meidän myöntää sen tapahtuvan +veren avulla, joka kulkiessaan sydämen kautta lämpenee ja sitten leviää +ympäri ruumista. Miten selitämme sen, että, poistamalla veren jostakin +ruumiinosasta, samalla poistamme siitä lämmön? Vaikka sydän olisi yhtä +kuuma kuin sulatettu rauta, se ei saattaisi tarpeeksi lämmittää jalkoja +ja käsiä, ell'ei siitä lakkaamatta vuotaisi verta niihin. Tästä +huomaamme myös, että hengityksen varsinainen tehtävä on hankkia +tarpeellinen määrä raitista ilmaa keuhkoihin, jotta siellä se veri, joka +tulee oikeasta sydänkammiosta, missä se on tullut ohueksi ja muuttunut +höyrynkaltaiseksi, taaskin muuttuisi sakeammaksi ennenkuin se virtaa +vasempaan sydänkammioon. Sillä muuten se ei kelpaisi ravinnoksi siinä +olevalle lämmölle. + +Tämän havaitsemme todeksi tarkastamalla sellaisia eläimiä, joilla ei ole +keuhkoja; niillä näet on vain yksi sydänkammio. Samoin äidinkohdussa +olevassa sikiössä, joka ei voi käyttää keuhkojaan, on aukko, jonka +kautta verta virtaa alemmasta onttolaskimosta vasempaan sydänkammioon, +sekä suoni, jota myöten veri juoksee keuhkovaltimosta aortaan, +kulkematta keuhkojen läpi. Mitenkä ruoansulatus tapahtuisi, ell'ei sydän +lähettäisi valtimoja pitkin vatsaan lämpöä ja samalla muutamia keveimmin +liikkuvia verenosasia, jotka sulattavat nautittuja ruoka-aineita? +Saatammehan helposti käsittää sen toimituksen, joka muuttaa näiden +ruoka-aineiden mehun vereksi, jos otamme huomioon, että se toistamiseen +puhdistuu kiertäessään päivässä sata jopa parisataa kertaa tai +useamminkin sydämen kautta. + +Emme kaipaa muuta selittääksemme ruumiin eri nesteiden syntyä ja +ylläpitoa kuin että otamme huomioon sen voiman, jonka vaikutuksesta +veri, tullessaan ohuemmaksi, kulkee sydämestä valtimojen päihin, jolloin +muutamat verisolut pysähtyvät eri ruumiinosiin, karkottaen toisia siltä +paikalta, johon ne itse sijoittuvat, ja sen seikan, että toiset +verisolut sijoittuvat yhteen määrättyyn paikkaan eivätkä muualle, +riippuen niiden kohtaamien huokosien asemasta, muodosta ja ko'osta. Tämä +muistuttaa seuloja, joiden pohjareiät ovat erikokoisia ja jotka, kuten +jokainen on saattanut nähdä, erottavat erilaisia jyviä toisistaan. +Omituisinta tässä kaikessa on vihdoin elonhengekkeiden synty, jotka ovat +hyvin ohuen ilmavirtauksen tai pikemmin hyvin puhtaan ja nopeaan +leimuavan liekin kaltaisia ja joita lakkaamatta hyvin runsaasti kohoaa +sydämestä aivoihin sieltä kulkien hermoja myöten lihaksiin ja synnyttäen +kaikkien jäsenten liikkeen. Ei tarvitse hakea tähän muuta syytä kuin +sen, että keveimmät ja helpoimmin liikkuvat verisolut ovat sopivimmat +synnyttämään näitä elonhengekkeitä ja että ne ennemmin kulkevat aivoihin +kuin muualle. Sillä ne valtimot, jotka johtavat elonhengekkeitä +aivoihin, kulkevat sinne suorinta tietä sydämestä. Ja on olemassa +mekaniikin- ja samalla luonnonlaki, jonka voimasta useista samaan +suuntaan kulkevista aineosasista, joilla ei ole tarpeeksi tilaa, +vahvemmat syrjäyttävät ne osaset, jotka liikkuvat hitaammin. Samoin on +laita niiden verisolujen, jotka kulkevat vasemmasta sydänkammiosta +aivoihin, jonne vahvemmat solut, syrjäytettyään heikommat ja hitaammin +kulkevat, siis yksin saapuvat. + +Olin erityisen tarkasti esittänyt tämän kaiken siinä tutkimuksessa, +jonka tätä ennen olin aikonut julkaista. Sitten olin osottanut millaisen +ihmisruumiin hermojen ja lihasten rakenteen täytyy olla, jotta niissä +olevat elonhengekkeet saattaisivat liikuttaa jäseniä. Nähdään +esimerkiksi ruumiista katkaistujen päiden vielä hetken sen jälkeen, kuin +ne on leikattu poikki, liikkuvan ja purevan maata, vaikka niissä ei enää +ole henkeä. Lisäksi olin tehnyt selkoa niistä aivoissa tapahtuvista +muutoksista, jotka aikaansaavat valvomistilan, nukkumisen ja unet; olin +vielä esittänyt miten valo, äänet, hajut, maut, lämpö ja kaikki muut +ulkoesineiden ominaisuudet saattavat aistimien välityksellä herättää +aivoissa eri mielteitä; miten nälkä, jano ja muut sisäiset aistimukset +myös vaikuttavat aivoihin. Vielä olin osottanut mitä tulee pitää sinä +yhteisenä aistina, joka vastaanottaa nämät mielteet; mitä niitä +säilyttävä muisti on, mitä mielikuvitus, joka saattaa muutella niitä eri +tavalla ja muodostaa niistä uusia ja joka levittäen elonhengekkeitä +lihaksiin, panee ruumiin jäsenet liikkumaan usealla eri tavalla, niin +että ne ulkonaisten aistimuksien ja sisäisten mielenliikutuksien +johdosta saattavat liikkua, ilman että tahto niitä johtaa. Tätä eivät +suinkaan ne pitäne omituisena, jotka tietävät, kuinka monenlaisia +automateja eli itsekseen liikkuvia koneita inhimillinen taitavuus osaa +laatia käyttämällä ainoastaan hyvin harvoja kappaleita. Vertaamalla +niitä niihin lukuisiin luihin, lihaksiin, hermoihin, valtimoihin, +laskimoihin ja kaikkiin muihin elimiin, jotka havaitaan jokaisessa +eläinruumiissa, pitävät he tätä ruumista koneena, joka ollen Jumalan +kätten tekoa, on verrattomasti paremmin laadittu ja liikkeiltään +ihmeellisempi kuin mikään ihmisten keksimä kone. Olin tässä kohdin +erityisesti osottanut, että jos olisi sellaisia koneita, joissa olisi +apinan, tai jonkun muun järkeä kaipaavan eläimen ulkoraajat ja muoto, ei +meillä olisi mitään mahdollisuutta huomata, ett'eivät nämät koneet joka +suhteessa olisi samanlaiset kuin mainitut eläimet. Jos sitävastoin olisi +sellaisia koneita jotka olisivat meidän ruumiimme kaltaiset ja +matkisivat toimintaamme niin paljon kuin siveelliseltä kannalta olisi +mahdollista, olisi meillä kaksi varmaa keinoa saadaksemme selville, +ett'eivät ne kuitenkaan olisi todellisia ihmisiä. Ensiksi näet +huomaisimme, ett'eivät nämät koneet koskaan voisi käyttää sanoja eivätkä +muita merkkejä kuten me teemme ilmaistaksemme muille ajatuksiamme. Tosin +saatamme kuvitella senkaltaista konetta, joka voi lausua sanoja jopa +lausua muutamia sanoja sellaisten ruumiinliikkeiden johdosta, jotka +aikaansaavat jonkun muutoksen sen elimissä; esimerkiksi kysyä, mitä +haluatte, jos koskettelemme siinä jotakin paikkaa, ja jos koskettelemme +jotakin toista paikkaa, huutaa, että siihen koskee, ja senkaltaisia. +Mutta se ei koskaan voi asettaa sanojansa niin, että se järkevästi +vastaisi kaikkeen siihen mitä sille sanotaan, jonka kaikkein +tylsämielisimmätkin ihmiset saattavat tehdä. Toiseksi nämät koneet, +vaikka toimittaisivatkin monta seikkaa yhtä hyvin tai paremmin kuin +kukaan meistä, välttämättömästi olisivat kykenemättömät toisiin toimiin, +josta saattaisi päättää, ett'eivät ne toimi itsetietoisesti, vaan +ainoastaan koneellisesti elintensä rakenteen mukaisesti. Sillä järki on +yleinen välikappale, jota voidaan käyttää kaikenlaisissa eri sattumissa, +jotavastoin mainitut elimet tarvitsevat erityistä edelläkäypää +sovittelua kutakin erityistä tekoa varten. Siis on henkiseltä kannalta +mahdotonta, että tällaista sovittelua olisi niin paljon yhdessä +koneessa, että se saattaisi sen toimimaan kaikissa elämän tiloissa +samoin kuin me järkeämme käyttämällä toimimme. + +Näiden kahden seikan nojalla voimme myös huomata ihmisen ja eläimen +erotuksen. Sillä on sangen huomattava asia, ett'ei ole niin +tylsämielisiä ja tyhmiä ihmisiä, ei edes mielipuolia, ett'eivät kykenisi +sovittamaan yhteen eri sanoja ja niistä muodostamaan puhetta +ilmaistakseen ajatuksiansa, kun sitävastoin ei mikään eläin, kuinka +täydellinen ja onnellisesti siinnyt liekään, voi tehdä samoin. Tämä ei +ole seuraus elimien puutteesta, sillä saattavathan harakat ja papukaijat +lausua sanoja kuten mekin, mutta eivät siltä osaa puhua kuten me, s. o. +osottaen ajattelevansa sitä mitä puhuvat. Sitä vastoin kuuromykkinä +syntyneet ihmiset, jotka kaipaavat yhtä paljon tai enemmän puhe-elimiä +kuin eläimet, tavallisesti itse keksivät muutamia merkkejä, joiden +avulla ilmaisevat ajatuksensa niille, joilla on aikaa oppia tätä heidän +kieltänsä. + +Tämä ei yksistään osota, että eläimillä on vähemmän järkeä kuin +ihmisellä, vaan että se kokonaan niiltä puuttuu. Sillä puhumiseen +tarvitaan varsin vähän järkeä. Koska saman lajin eläimissä huomataan +erilaisuuksia samoin kuin ihmisissä, ja koska toisia eläimiä saattaa +helpommin opettaa kuin toisia, niin sellainen apina tai papukaija, joka +olisi täydellisin lajiansa, varmaankin saattaisi tässä suhteessa kohota +yhtä järkevälle kannalle kuin tyhmin lapsi tai ainakin heikkomielinen +lapsi, ell'ei niiden sielu olisi kokonaan erilainen kuin meidän. Ei näet +pidä sekoittaa sanoja luonollisiin liikkeihin, jotka ilmaisevat +mielenliikutuksia ja joita niin hyvin koneet kuin eläimet saattavat +matkia, eikä myöskään pidä luulla, kuten muutamat ihmiset vanhoina +aikoina, että eläimet osaavat puhua, vaikk'emme me ymmärrä niiden +kieltä. Sillä jos niin olisi asianlaita, voisivat ne yhtä hyvin ilmaista +ajatuksensa meille kuin vertaisilleen, koska niillä on useita +samankaltaisia elimiä kuin meillä. On myöskin sangen huomattava seikka, +että, vaikka on useita eläimiä, jotka muutamissa teoissa osottavat +suurempaa taitavuutta kuin me, samat eläimet ovat vallan taitamattomat +useissa toisissa. Mutta siitä, että ne toimittavat jonkun seikan +paremmin kuin me, ei seuraa, että niillä on älyä, sillä siinä +tapauksessa niillä olisi enemmän älyä kuin kenelläkään meistä ja +menettelisivät kaikissa muissa seikoissa paremmin kuin me. Päinvastoin +ilmenee tästä, ett'ei niillä ole ollenkaan älyä ja että luonto niissä +toimii niiden elinten järjestyksen mukaisesti. Samoinhan kello, joka on +kokoonpantu ainoastaan rattaista ja pontimista, saattaa laskea tunnit ja +mitata aikaa paljon täsmällisemmin kuin ikinä me kaikessa +älykkäisyydessämme. + +Tämän jälkeen olin kuvaillut järjellistä sielua ja osottanut, ett'ei se +mitenkään ole voinut syntyä aineen voimasta, kuten ne muut seikat, +joista olin puhunut, vaan että sen täytyy olla erityisesti luotu. Ja +koska ei riitä, että se vain asustaa ihmisruumiissa kuten perämies +laivassaan, yksistään liikuttaen sen jäseniä, on välttämätöntä, että se +on lähemmin liittynyt siihen, jotta sillä voisi olla sellaisia tunteita +ja haluja kuin meillä on ja että se niin muodostaisi todellisen +ihmisen. Muuten olen laveammin puhunut sielusta, koska tämä kysymys on +tärkeimpiä. Sillä lähinnä niiden erehdystä, jotka kieltävät Jumalan +olemassaolon, jonka erehdyksen luulen edellä kumonneeni, ei ole toista, +joka siinä määrin eksyttäisi heikkoja henkiä pois hyveen suoralta tieltä +kuin se luulo, että eläinten sielu on samanluontoinen kuin meidän, ja +että meillä siis tämän elämän jälkeen on yhtä vähän pelättävää ja +toivottavaa kuin kärpäsillä ja muurahaisilla. Mutta jos tiedämme, kuinka +erilaiset ne ovat, käsitämme paljon paremmin ne perusteet, jotka +todistavat että meidän sielumme olemukseltaan on ruumiista kokonaan +riippumatonta laatua, ja ett'ei sen siis ole pakko kuolla ruumiin +kanssa. Koska emme myöskään huomaa muita seikkoja, jotka voisivat +hävittää sielua, saatamme pikemmin päättää, että se on kuolematon. + + + + +KUUDES OSA. + + +Nyt on kolme vuotta kulunut siitä kun olin lopettanut sen tutkimuksen, +joka sisältää kaikki äsken mainitsemani seikat ja kun aloin tarkastaa +sitä antaakseni sen painettavaksi. Silloin kuulin, että muutamat +henkilöt, joita kunnioitan, ja joiden oikeaksi tunnustetut mielipiteet +vaikuttavat yhtä paljon toimintaani kuin oma järkeni ajatuksiini, olivat +paheksuneet erästä luonnontieteellistä mielipidettä, jonka toinen vähää +ennen oli tuonut esiin.[1] En tahdo sanoa että puolestani olisin +omaksunut sen, mutta en kuitenkaan ennen muiden oppineiden miesten +langettamaa arvostelua ollut siinä mielipiteessä huomannut mitään +uskonnolle tai valtiolle vahingollista, enkä siis mitään sellaista, joka +olisi estänyt minua siitä kirjoittamasta, jos järkeni olisi osottanut +minulle sen todeksi. Kuitenkin pelkäsin, että esittämieni mielipiteiden +joukossa olisi joku kohta, jossa olisin saattanut erehtyä, vaikka tosin +aina olen pitänyt tarkasti vaaria siitä, ett'en hyväksyisi mitään +sellaisia uusia vakaumuksia, joita en saattaisi varmasti todistaa ja +ett'en kirjoittaisi mitään sellaista, joka voisi vahingottaa jotakuta. +Tämä syy riittävästi taivutti minut hylkäämään päätökseni julkaista +tutkimukseni. Sillä vaikka varsin pätevät vaikuttimet sitä ennen +kehottivat minua ryhtymään sen julkaisuun, niin vastenmielisyys, joka +minulla aina on ollut kirjaintekijän ammattia vastaan, saattoi minut +heti puolustuksekseni löytämään tarpeeksi toisia syitä. + +[1] Descartes viittaa tässä siihen Galilein esittämään väitökseen, että +maa liikkuu. Descartes itse oli samaa mieltä kuin mainittu italialainen +luonnontutkija. Kirjeessä ystävälleen, oppineelle Mersenne'lle, +Descartes kirjoittaa muun muassa: »Jos ei ole totta, että maa liikkuu, +niin kaikki filosofiani perustukset myös ovat väärät, sillä ne juuri +ilmeisesti todistavat maan liikunnon; ja tämä on siihen määrään +yhteydessä koko tutkimukseni kanssa, ett'en voi sitä siitä erottaa +saattamatta kaikkea muuta puutteelliseksi.» Suom. huom. + +Nämät syyt ja vastasyyt ovat senlaatuiset, ett'en niitä ilmaisemalla +tyydytä ainoastaan omaa, vaan myöskin lukijoiden harrastusta. En ole +koskaan pannut suurta arvoa oman henkeni tuotteisiin. Ell'en olisi +noudattamastani metodista niittänyt muita hedelmiä kuin että se on +saattanut minut tyydyttäviin tuloksiin muutamien spekulatiivisiin +tieteisiin kuuluvien kysymysten suhteen sekä että olen koettanut sen +johdosta järjestää toimintaani, en olisi pitänyt itseäni velvoitettuna +kirjoittamaan siitä mitään. Sillä mitä siveelliseen toimintaan tulee, on +jokaisella siinä suhteessa runsaasti vakaumuksia, ja saattaisi olla yhtä +monta reformatoria kuin on päätä, jos muiden olisi sallittu ryhtyä +mitään parannuksia toimeenpanemaan kuin niiden, jotka Jumala on +määrännyt kansojensa johtajiksi tai niiden, joille hän on suonut +tarpeeksi armoaan sekä intoa, jotta saattaisivat olla profeettoja. +Vaikka siis filosofiset mietteeni minua suuresti tyydyttivät, arvelin, +että muillakin oli mietteensä, joihin olivat ehkä vielä tyytyväisemmät. +Mutta niinpian kuin olin saavuttanut muutamia fysiikkiä koskevia +yleiskäsitteitä, ja kun, noudatettuani niitä erityisiä vaikeita +kysymyksiä käsitellessäni, olin huomannut kuinka pitkälle ne saattavat +viedä ja kuinka suuressa määrin ne eroavat tähän asti vallalla olleista +periaatteista, en luullut voivani jättää niitä julkaisematta suuresti +rikkomatta sitä lakia vastaan, joka velvoittaa meitä voimiemme mukaan +edistämään kaikkien ihmisten yhteishyvää. + +Sillä nämät yleiskäsitteet osottivat minulle, että on mahdollista +saavuttaa elämälle hyvin hyödyllisiä tietoja ja että kouluissa opetetun +spekulatiivisen filosofian asemesta saatamme löytää käytännöllisen +filosofian, jonka avulla, opittuamme tuntemaan tulen, veden, ilman, +tähtien, taivaan ja kaikkien muiden meitä ympäröivien esineiden voiman +ja vaikutukset yhtä tarkasti kuin tunnemme käsityöläisten eri ammatit, +saatamme yhtä hyvin käyttää mainittua voimaa ja mainittuja vaikutuksia +kaikkiin sopiviin tarkoituksiin ja siten tulla luonnon herroiksi ja +valtijaiksi. Tätä ei tule toivoa yksistään sentähden, että saatettaisiin +keksiä lukemattomia taidokkaita keinoja, jotka sallisivat meidän +vaivatta nauttia maan hedelmistä ja kaikista sen tarjoamista +mukavuuksista, vaan etupäässä terveyden säilyttämisen tähden, joka +epäilemättä on paras omaisuus ja kaiken muun hyvän perustus tässä +elämässä. Sillä henki on niin suuressa määrin riippuvainen ruumiin +elinten laadusta ja tilasta, että luulen meidän etupäässä täytyvän +turvautua lääketieteeseen, jos yleensä on mahdollista keksiä keino, +jonka avulla saatettaisiin ihmiset viisaammiksi ja taitavammiksi kuin he +ovat olleet tähän asti. On totta että nykyään käytännössä oleva +lääketiede sisältää vähän sellaista, joka tuottaisi niin huomattavaa +hyötyä, ja luulen varmasti, ollenkaan tahtomatta sitä halveksia, ett'ei +ole ketään, ei edes ammattilääkärien joukossa, joka ei tunnustaisi, että +kaikki, mitä siitä tiedetään on melkein mitätöntä siihen verrattuna, +mitä ei vielä tiedetä. + +Saattaisimme välttää lukemattomia tauteja, sekä ruumiillisia että +henkisiä, jopa kenties vanhuuden heikkouden, jos tarpeeksi tuntisimme +niiden syyt ja kaikki ne parannuskeinot, jotka luonto on tarjonnut +käytettäväksemme. Päätin siis käyttää koko elämäni etsiäkseni sellaista +tiedettä ja löysin tien, jota seuraamalla luulin välttämättömästi sen +löytäväni, ell'ei elämän lyhyys tai riittävien kokeiden puute minua +siitä estäisi. En luullut olevan parempaa keinoa näiden kahden esteen +syrjäyttämiseksi, kuin että tarkoin ilmaisisin yleisölle sen vähän, +minkä olisin löytänyt ja että kehottaisin eteviä henkiä pyrkimään +etemmäksi, niin että jokainen taipumuksensa ja voimiensa mukaan lisäisi +tarpeellisia kokeita ja yleisölle ilmaisisi kaikki saavuttamansa +tulokset, jotta jälkeentulevat saattaisivat alkaa siitä, mihin +edelläkävijät päättivät. Täten yhdistämällä useiden elämäntyön +päästäisiin paljon pitemmälle kuin kukin yksinään saattaa päästä. + +Huomasin lisäksi, että nämät kokeet ovat sitä tärkeämmät kuta kauemmaksi +on edistytty tiedoissa. Aluksi on parempi tyytyä niihin havaintoihin, +jotka itsestään tarjoutuvat aisteillemme, ja joita emme saata olla +tuntematta, jos niitä vähänkin tarkkaamme, kuin etsiä harvinaisempia ja +sellaisia, jotka tutkimisen kautta ovat selville saatavissa. Sillä +harvinaiset havainnon esineet pettävät usein silloin, kun emme vielä +tunne tavallisimpien syitä, ja ne seikat, joista edelliset riippuvat, +ovat melkein aina niin erityiset ja pienet, että on hyvin vaikea niitä +huomata. + +Se järjestys, jota tässä kohdin noudatin, oli seuraava: ensiksi koetin +löytää kaiken sen yleiset perukset eli alkusyyt, mikä on tai voi olla +maailmassa. Oletin niitä aikaisemmaksi vain Jumalan, joka on luonut +maailman, ja johdin ne muuten ainoastaan muutamista totuuden iduista, +jotka luonto on istuttanut henkiimme. Tämän jälkeen tutkin, mitkä olivat +ensimäiset ja tavallisimmat seuraukset, jotka näistä syistä saattoivat +johtua. Täten luulen löytäneeni taivaan, tähdet, maan, ja lisäksi maan +päällä vettä, ilmaa, tulta, kivennäisiä ja muutamia muita kaikista +tavallisimpia ja yksinkertaisimpia ja siis helpoimmiten löydettävissä +olevia seikkoja. Kun sitten tahdoin siirtyä yksityisseikkoihin, kohtasi +minua niitä sellainen vaihteleva paljous, ett'en luullut mahdolliseksi +ihmishengelle erottaa maan päällä olevien kappaleiden muotoja ja lajeja +niistä, jotka siellä saattaisivat olla, jos Jumala olisi tahtonut +asettaa ne sinne. En siis pitänyt mahdollisena että voisimme käyttää +niitä hyväksemme muuten kuin menemällä seurauksista syihin ja tekemällä +useita eri kokeita. Kun tämän johdosta muistelin kaikkia seikkoja, joita +suinkin olin aistimillani havainnut, rohkenen sanoa, ett'en huomannut +ainoatakaan, jota en sangen helposti olisi voinut selittää löytämieni +peruksien nojalla. Mutta minun tulee myös tunnustaa, että luonnon voima +on niin avara ja laaja, ja että nämät perukset ovat niin yksinkertaiset +ja yleiset, ett'en huomannut yhtään ainoata erityistä seurausta, jota ei +monella eri tavalla saattaisi johtaa niistä, ja että suurin vaikeuteni +tavallisesti on löytää se tapa millä se on niistä riippuvainen. En tiedä +muuta keinoa tämän pulman välttämiseksi kuin että yhä uudestaan tehdään +sellaisia kokeita, joiden tulos on erilainen eri selittämistapoja +käytettäessä. Olen muuten jo päässyt niin pitkälle, että luulen +useimmissa kohdin sangen hyvin käsittäväni mille kannalle on +asettuminen, kun mielii tehdä tätä varten tarpeelliset kokeet, mutta +samassa huomaan näiden olevan senlaatuiset ja niin lukuisat, ett'eivät +käteni eivätkä varani, vaikka minulla niitä olisi tuhatta kertaa +enemmän, riittäisi niitä kaikkia suorittamaan. Saatan siis siinä määrin +edistyä luonnon tuntemisessa, kuin minulla tulevaisuudessa on sopivaa +tilaisuutta tehdä kokeita. Tämän aioin tehdä tunnetuksi mainitsemani +tutkimuksen kautta ja siinä tuoda esille yhteishyväksi koituvan hyödyn +niin selvästi, että velvoittaisin kaikkia niitä, jotka yleensä +harrastavat ihmisten parasta, s. o. kaikkia niitä, jotka todella ovat +hyveiset, eivätkä teeskentele hyvettä käytöksessään tai mielipiteissään, +ilmaisemaan minulle tekemiensä kokeiden tulokset sekä auttamaan minua +vielä tehtävien kokeiden suorittamisessa. + +Mutta myöhemmin toiset perusteet ovat saattaneet minut muuttamaan +mielipiteeni ja jatkamaan kaikkien niiden seikkojen paperille panemista, +joita olen pitänyt tärkeinä, sen mukaan kuin olen havainnut ne tosiksi, +sekä tekemään tämän yhtä huolellisesti, kuin olisin aikonut painattaa +ne. Näin menettelin, jotta minulla olisi ollut parempi tilaisuus hyvin +tutkia ne, sillä epäilemättä tarkastamme aina huolellisemmin sellaista, +jonka luulemme joutuvan useampien muiden katsottavaksi, kuin sitä, jonka +teemme vain itseämme varten. Usein näet olen, ryhtyessäni asioita +punnitsemaan, pitänyt niitä tosina, mutta huomannutkin ne vääriksi, +ruvetessani panemaan niitä paperille. En myöskään tahtonut menettää +ainoatakaan tilaisuutta hyödyttääkseni yleisöä, sillä ajattelin, että +jos yleensä siihen kykenen ja jos kirjoitukseni ovat jonkunarvoiset, ne, +joiden huostaan ne joutuvat kuoltuani, voisivat käyttää niitä kuten +soveliaimmaksi katsoisivat. En näet mitenkään suostunut siihen, että ne +julkaistaisiin minun eläessäni, sillä pelkäsin, että niiden +mahdollisesti herättämä vastustus ja aiheuttamat riidat sekä niiden +minulle mahdollisesti tuottama maine saattaisivat minut menettämään sen +ajan, jota olin aikonut käyttää omiin opintoihini. Sillä vaikka onkin +totta, että jokaisen tulee voimiensa mukaan lisätä toisten menestystä, +ja ett'ei se ihminen todellakaan ole minkään arvoinen, joka ei hyödytä +ketään, on kuitenkin yhtä totta, että huolenpitomme tulee ulottua +nykyaikaa kauemmaksi, ja että on sopivaa jättää tekemättä sellaisia +seikkoja, jotka ehkä tuottaisivat jotakin hyötyä aikalaisille, jos on +mielessä muiden tehtävien toteuttaminen, jotka jälkeentuleville +tuottavat vielä suurempaa hyötyä. + +Tiedettäköön näet, ett'ei se, jonka tähän asti olen oppinut, ole juuri +mitään siihen verraten, jota en vielä tiedä ja jonka oppimisen suhteen +en ole epätoivoisana. Sillä niiden henkilöiden laita, jotka vähitellen +löytävät totuuden tieteistä, on melkein sama kuin niiden, joiden +varallisuuden karttuessa on paljon helpompi saavuttaa suurempaa +rahallista voittoa kuin heidän oli köyhinä ollessaan saavuttaa pientä. +Tai heitä saattaa myös verrata sotapäällikköihin, joiden sotavoimat +kasvavat voittojen ohella ja joiden, kärsittyään tappion, on vaikeampi +pysyä pystyssä kuin heidän, saavutettuaan voiton, on valloittaa +kaupunkeja ja maakuntia. Se näet on ryhtynyt todelliseen taisteluun, +joka pyrkii voittamaan kaikki ne vaikeudet ja erehdykset, jotka estävät +meitä tuntemasta totuutta, ja se on todella kärsinyt tappion, joka saa +väärän käsityksen jostakin yleisemmästä ja tärkeämmästä asiasta. +Sellainen tarvitsee paljon suurempaa taitavuutta palatakseen entiselleen +kuin se, joka jo omistaen varmat periaatteet, tahtoo suuressa määrin +edistyä. + +Jos minä puolestani tähän asti olen tieteestä löytänyt muutamia +totuuksia (ja toivon että tässä nidoksessa olevat seikat[1] osottavat +minun löytäneeni muutamia sellaisia), saatan sanoa että ne ovat vain +viiden tai kuuden syrjäyttämäni päävaikeuden seurauksia ja +johtopäätöksiä, joita pidän yhtä monena saavuttamanani voittona. Saatan +myös pelkäämättä tunnustaa, ett'en luule tarvitsevani voittaa kuin kaksi +tai kolme muuta samanlaista totuutta, saavuttaakseni tarkoitukseni +kokonaan. Minulle ei vielä ole niin paljon ikää karttunut, ett'en +tavallisen luonnon kulun mukaan ehtisi tätä toteuttaa. Mutta luulen, +että minun on välttämätöntä kahta enemmän säästää jälelläolevaa aikaani, +koska toivon sitä hyvin käyttäväni; ja menettäisin epäilemättä paljon +aikaa, jos julkaisisin fysiikkini perusteet. Tosin ne melkein kaikki +ovat niin ilmeisen selvät, että tarvitaan ne vain kuulla, jotta ne +ymmärrettäisiin; ja vaikk'ei ole ainoatakaan, jota en luulisi voivani +todistaa, aavistan, että niiden herättämä vastustus minua usein +häiritsisi, koska on mahdotonta, että perusteeni olisivat sopusoinnussa +muiden ihmisten kaikkien eri mielipiteiden kanssa. + +[1] Sama nidos, jossa Descartes julkaisi tämän »Metodin Esityksen«, +sisälsi myös teokset »Dioptriikki« (La Dioptrique) ja »Meteorit« (Les +Météores). Suom. huom. + +Saatetaan huomauttaa, että tämä vastustus olisi hyödyllinen osaksi +sentähden, että se saattaisi minut tuntemaan vikani, osaksi sentähden, +että se hyvä, jonka mahdollisesti olen saavuttanut, laajentaisi toisten +käsityspiiriä. Lisäksi saattaisivat toiset, koska useat tekevät enemmän +havaintoja kuin yksi ainoa ihminen, käyttäen hyväkseen tutkimuksieni +tuloksia, auttaa minua keksinnöillään. Tunnustan vielä voivani suuresti +erehtyä ja ett'en melkein koskaan luota ensiksi mieleeni johtuviin +ajatuksiin; mutta kuitenkin se kokemus, jonka olen saanut minua vastaan +suunnatusta vastustuksesta, estää minua toivomasta siitä vastedeskään +mitään hyötyä. Sillä olen jo tarpeeksi usein kuullut arvosteluja sekä +niiden puolelta, joita olen pitänyt ystävinäni, että myös muutamien +sellaisten puolelta, joita olen luullut minun suhteeni puolueettomiksi, +jopa sellaistenkin, joiden olen tietänyt ilkeydestä ja kateudesta +koettavan kajota seikkoihin, jotka ystäviltäni heidän kiintymyksensä +takia jäisivät huomaamatta. Mutta harvoin olen näistä arvosteluista +löytänyt sellaista, jota en ollenkaan olisi aavistanut, ja jos olenkin +löytänyt, on se ollut aineelleni vallan vierasta. Siis olen ani harvoin +kohdannut henkilön, joka olisi arvostellut mielipiteitäni ankarammin tai +tasapuolisemmin kuin minä itse. En liioin koskaan ole huomannut, että +kouluissa toimeenpantujen väittelyjen avulla olisi löydetty mitään ennen +tuntematonta totuutta; sillä jokaisen ajatellessa sitä, että pääsisi +väittelyssä voitolle, koetetaan ennemmin saada esille sitä, mikä on +todennäköistä, kuin punnita syitä ja vastasyitä. Ne näet, jotka kerran +ovat olleet hyviä asianajajia, eivät siltä jälestäpäin ole paraita +tuomareita. + +Ei edes se hyöty, joka muilla olisi noiden ajatuksieni ilmaisemisesta, +saattaisi olla varsin suuri, koska en vielä ole kehittänyt niitä niin +pitkälle, ett'ei niihin tulisi lisätä paljoa, ennenkuin niitä ruvetaan +käyttämään. Ja luulen voivani sanoa ilman itserakkautta, että minä ennen +muita olen tähän kykenevä. Saattaahan maailmassa olla useita +verrattomasti etevämpiä henkilöitä kuin minä, mutta on otettava +huomioon, ett'emme voi yhtä hyvin käsittää ja omistaa sellaista seikkaa, +jonka opimme toiselta, kuin sellaista, jonka olemme itse keksineet. Tämä +on minun aineeni suhteen epäilemätön tosiseikka; olen näet usein +selvittänyt muutamia mielipiteitäni hyvin arvostelukykyisille +henkilöille, jotka puhuessani näyttivät ymmärtävän ne vallan selvästi; +mutta toistaessaan niitä olivat he melkein aina muuttaneet ne siihen +määrään, ett'en enää saattanut tunnustaa niitä omikseni. + +Tämän vuoksi soisin kernaasti, ett'eivät jälkeenielävät koskaan uskoisi +minkään mielipiteen johtuvan minusta, ell'en itse ole sitä julkaissut. +En ollenkaan ihmettele niiden mielipiteiden omituisuuksia, joita +väitetään kaikkien noiden vanhanajan filosofien omiksi, joiden +kirjoitukset eivät ole meille säilyneet, enkä siis luule heidän +ajatuksiansa järjettömiksi, koska he olivat aikansa etevimpiä neroja ja +heidän mielipiteensä vain on meille huonosti kerrottu. Heidän oppilaansa +näet eivät melkein koskaan ole olleet heitä etevämmät. Minulla on se +vakaumus, että innokkaimmat Aristoteles'n suunnan nykyisistä +kannattajista pitäisivät itseään onnellisina, jos heillä olisi yhtä +paljon tietoja luonnosta kuin hänellä oli, vaikkapa eivät siitä koskaan +saavuttaisikaan enempiä tietoja. He ovat vallan kuin murattiköynnös, +joka ei pyri kasvamaan sitä puuta korkeammaksi, joka sitä kannattaa ja +joka usein rupeaa laskeutumaan alaspäin päästyään puun latvaan; samoin +filosofin oppilaat vajoavat huonommuuteen, s. o. tulevat vähemmän +oppineiksi kuin jos eivät ollenkaan jatkaisi opintojaan. Sillä he eivät +ainoastaan tyydy tietämään sitä, minkä heidän oppi-isänsä on +ymmärrettävästi selittänyt, vaan tahtovat sitäpaitsi hänen +kirjoituksistaan löytää useiden sellaistenkin vaikeiden kysymysten +ratkaisun, joista hän ei ole mitään sanonut, ja joita hän ei kenties +koskaan ole ajatellut. Kyllähän tällainen filosofeeraamistapa on hyvin +mukava niille, joilla vain on keskinkertainen kyky. Heidän tekemiensä +erotusten ja heidän periaatteidensa himmeys näet sallii heidän puhua +kaikista seikoista yhtä rohkeasti, kuin todella tuntisivat ne, sekä itse +puolustaa kantaansa väitellessään kehittyneimpien ja taitavimpien +henkilöiden kanssa, ilman että nämät voivat saattaa heitä muuttamaan +vakaumustaan. He ovat tässä suhteessa sokean kaltaiset, joka aikoo +voitokkaasti tapella näkevän kanssa ja siinä tarkoituksessa on +houkutellut hänet jonkun pimeän luolan pohjukkaan. Tämän kaltaisilla +varmaankin on hyötyä siitä, ett'en julkaise filosofiani periaatteita. +Nämät näet ovat hyvin yksinkertaiset ja ilmeisen selvät, ja +julkaisemalla ne ikäänkuin aukaisisin muutaman ikkunan ja päästäisin +valoa siihen luolaan, jonne he ovat menneet tappelemaan. + +Mutta ei edes etevimmillä henkilöillä ole syytä haluta tutustuvansa +niihin. Sillä jos he tahtovat oppia puhumaan kaikesta ja käydä +oppineista, saavuttavat he tämän päämäärän paljon helpommin tyytymällä +todennäköisyyteen, joka vaivatta on löydettävissä kaikenlaisista +aineista, kuin etsimällä totuutta, joka vain vähitellen löydetään +muutamista kysymyksistä, ja joka puhuttaessa muista seikoista, +velvoittaa avomielisesti tunnustamaan oman tietämättömyyden niiden +suhteen. Jos he sitävastoin pitävät parempana tietää muutama totuus +kuin turhamielisesti kerskailla tietävänsä kaikki, ja onhan edellinen +tieto todella suurempiarvoinen, ja jos tahtovat noudattaa minun +menetystapaani, ei minun tätä varten heille tarvitse sanoa mitään muuta, +kuin mitä tässä esityksessä jo olen maininnut. Jos he näet kykenevät +edistymään pitemmälle kuin minä, on heillä sitä paremmat edellytykset +itsestään havaita kaikki se, minkä minä luulen löytäneeni. Enhän koskaan +ole suorittanut tutkimuksiani muuten kuin järjestyksessä, ja siis on +varmaa, että se, joka minulta vielä on jäänyt löytämättä, on vaikeampaa +ja enemmän salattua kuin se, minkä tähän asti olen saavuttanut, ja heitä +huvittaisi paljoa vähemmin oppia se minulta kuin omien tutkimuksien +kautta. Sitäpaitsi se totuus, jonka he saavuttavat tutkiessaan aluksi +helppoja seikkoja ja vähitellen ja asteittain siirtyessään toisiin +vaikeampiin, on hyödyttävä heitä enemmän kuin kaikki minun neuvoni. Jos +minulle nuoruudestani olisi opetettu kaikki ne totuudet, joiden +todistuksia myöhemmin olen etsinyt, ja jos minun olisi ollut vallan +helppo niitä oppia, en kenties koskaan olisi voinut löytää uusia +totuuksia; ainakaan en ikinä olisi saavuttanut sitä tottumusta ja +helppoutta, jotka minulla mielestäni nyt on ja joiden avulla luulen +löytäväni yhä uusia totuuksia, sen mukaan kuin niitä ahkerasti etsin. +Sanalla sanoen, jos maailmassa on teos, jota ei kukaan osaa päättää niin +hyvin kuin sen alottaja, niin on se minulla tekeillä oleva. + +On totta, ett'ei yhden ihmisen voimat riitä kaikkiin tätä edistäviin +kokeisiin. Mutta tutkija ei myöskään hyvällä menestyksellä saata käyttää +sitä varten muita kuin omia käsiään, tai myöskin saattaa hän käyttää +taitureiden ja sellaisten käsiä, joille hän voisi maksaa ja jotka +toivoen raha-ansiota, joka on hyvin tehokas vaikutin, tarkasti +toimittaisivat kaiken sen, mikä heille määrättäisiin. Ne näet, jotka +uteliaisuudesta tai tiedonhalusta ehkä tarjoaisivat apuansa, lupaavat +tavallisesti enemmän kuin mitä voivat täyttää, ja monet panevat hyvälle +alulle yrityksen, josta ei sitten koskaan tule enempää. Sen lisäksi he +ehdottomasti vaativat palkinnokseen, että heille selitetään muutamia +vaikeita seikkoja, tai ainakin haluavat turhaa ylistelyä ja hyödyttömiä +keskusteluja, jotka saattavat tutkijan hukkaamaan ainakin osan aikaansa. + +Joskin joku tahtoisi tutkijalle ilmaista tekemiensä kokeiden tulokset, +jota monikaan ei kernaasti tee, koska pitää niitä muka salaisuuksina, on +niihin useimmiten yhdistettynä niin paljon liikoja sivuseikkoja ja +lisiä, että tutkijan olisi hyvin vaikea niistä löytää totuutta. +Sitäpaitsi melkein kaikki tuollaiset kokeet selitetään niin huonosti, +jopa ne ovat niin väärät, koska niiden tekijät ovat koettaneet laatia ne +omien periaatteidensa mukaisiksi, että, jos muutamat niistä ovatkin +kelvolliset, ne eivät kuitenkaan korvaa sitä ajanhukkaa, joka syntyy +niiden valitsemisesta. Jos siis maailmassa olisi joku, joka varmasti +tiedettäisiin kykeneväksi keksimään mitä tärkeimpiä ja ihmisille +hyödyllisimpiä seikkoja, ja jos muut kaikin tavoin tahtoisivat häntä +auttaa hänen pyrinnöissään päämääränsä saavuttamiseksi, en luule että he +voisivat tehdä muuta hänen hyödykseen, kuin että maksaisivat hänen +tarpeellisten kokeidensa kulungit ja muuten estäisivät tungettelevia +ihmisiä häntä häiritsemästä. En puolestani suinkaan pidä itseäni niin +etevänä, että lupaisin jotakin erinomaista, enkä ole niin +turhamielinen, että pitäisin yleisöä velvollisena suuresti harrastamaan +tuumiani. Minulla ei myöskään ole niin alhainen mieli, että keneltäkään +vastaanottaisin kannatusta, jota ansaitsevana minua kenties ei +pidettäisi. + +Kaikki nämät seikat yhteensä vaikuttivat kolme vuotta sitten sen, ett'en +tahtonut julkaista tekeillä olevaa tutkimustani ja että lisäksi päätin +olla julkaisematta mitään toista yhtä yleistä tutkimusta, josta +saattaisi havaita fysiikkini perustukset. Sen jälkeen on kuitenkin +ilmestynyt kaksi muuta syytä, jotka ovat velvoittaneet minua tässä +ilmaisemaan muutamia yksityisiä koelmia ja tekemään yleisölle jotakin +selkoa toimistani ja tuumistani. Ensiksikin huomautan, että jos +jättäisin tämän tekemättä, niin useat, jotka tietävät entisen +aikomukseni julkaista muutamia kirjoituksia, saattaisivat kuvitella +minua tästä julkaisusta estävien syiden olevan minulle arveluttavampaa +laatua kuin ne todella ovat. Sillä vaikk'en ylen määrin rakasta kunniaa, +vaikka päinvastoin, jos näin saatan sanoa, vihaan sitä katsoen sitä +vahingolliseksi rauhalleni, jota pidän ylen suuressa arvossa, en +kuitenkaan koskaan ole koettanut peittää tekojani rikoksien tavoin, enkä +liioin ole käyttänyt suurta varovaisuutta pysyäkseni tuntemattomana, +sillä siten olisin luullut menetteleväni väärin itseäni kohtaan ja niin +tuottavani itselleni jonkunmoista levottomuutta, joka taaskin olisi +häirinnyt sitä täydellistä sielunrauhaa, jota tavoittelen. Vaikka aina +olen ollut yhtä välinpitämätön maineen tavoittelemisen kuin sen +karttamisen suhteen, olen kuitenkin saavuttanut jonkunmoista +kuuluisuutta, ja olen katsonut itseni velvolliseksi ainakin estämään +mainettani himmentymästä. Toinen syy, joka velvoitti minua laatimaan +tämän kirjoituksen, oli se seikka, että päivä päivältä yhä enemmän +huomasin, kuinka hitaasti tutkimukseni edistyivät senvuoksi, että +tarvitsen äärettömän monta koetta, joita minun on mahdoton tehdä ilman +muiden apua. Vaikka en toivokaan yleisön puolelta suurta osanottoa +tuumiini, en kuitenkaan tahdo menetellä väärin itseäni enkä +jälkeentulevia kohtaan antaen heille aihetta tulevaisuudessa moittien +mainitsemaan minusta, että olisin voinut heille jättää monta seikkaa +paljon paremmin tutkittuina, jos en olisi kokonaan ollut osottamatta +heille, miten olisivat voineet edistää tarkoituksiani. + +Mielestäni oli helppo valita muutamia periaatteitani koskevia +kysymyksiä, jotka vähemmin antaisivat aihetta väittelyihin, ja jotka +eivät velvoittaisi minua ilmaisemaan enempää vakaumuksistani kuin mitä +haluan, mutta jotka kuitenkin selvästi osottaisivat, mihin tieteissä +kykenen, mihin olen kykenemätön. En tiedä, onko tämä minulle onnistunut, +enkä tahdo ennättää toisten arvostelujen edelle puhumalla itse +kirjoituksistani. Mutta olisin hyvin iloinen, jos niitä tutkittaisiin; +ja jotta tähän olisi parempi tilaisuus, pyydän että kaikki ne, joilla on +muistutuksia tehtävänä, suvaitsisivat lähettää ne kustantajalleni, joka +niistä on antava minulle tiedon. Koetan sitten heti liittää niihin +vastaukseni, ja täten lukijat, nähdessään molemmat, helpommin +havaitsevat totuuden. Lupaan aina liittää lyhyet vastaukset sekä suoraan +tunnustaa erehdykseni, jos niitä näen; tai ell'en saata niitä tunnustaa, +tahdon yksinkertaisesti mainita sen, mikä on tarpeellista esittämieni +seikkojen puolustukseksi, hyvin karttaen uusien kysymyksien +selittämistä, jotta en loppumattomasti johtuisi toisesta seikasta +toiseen. + +Jos muutamat lauseet alkupuolella teoksia »Dioptriikki« ja »Meteorit« +ensin herättävät arveluja, koska kutsun niitä olettamuksiksi, enkä +nähtävästi niitä todista, maltettakoon vain tarkkaavaisesti lukea nämät +teokset loppuun asti, niin luulen, että ne tyydyttävät. Sillä niiden +todistusperusteet ovat sellaisessa keskinäisessä yhteydessä, että alussa +esiintyvät ovat myöhemmin esiintyvien todisteina, ollen näiden +alkusyitä; ja myöhemmin esiintyvät perusteet puolestaan todistavat +oikeiksi ensimäiset, ollen niiden seurauksia. Älköön luultako minun +tässä tekeväni itseäni syypääksi siihen, mitä logiikin tutkijat kutsuvat +kehäpäätelmäksi. Kokemus näet osottaa, että useammat näistä seurauksista +ovat sangen varmat, ja ne syyt joista ne johdan, eivät niin suuresti +todista kuin ne selittävät niitä; päinvastoin seuraukset todistavat +syiden totuuden. Kutsun niitä olettamuksiksi vain sentähden, että luulen +voivani johtaa ne ylläesittämistäni ensimäisistä totuuksista. Ja tämän +olen tehnyt vain senvuoksi, että on sellaisia henkilöitä, jotka +kuvittelevat yhdessä päivässä käsittävänsä kaiken sen, mitä toinen on +tuuminut kaksikymmentä vuotta, kun heille vain on sanottu pari kolme +sanaa, ja jotka helpommin saattavat erehtyä ja vaikeammin käsittää +totuutta, kuta terävämpi ja vilkkaampi järki heillä on. Tahtoisin näet +estää sellaisia henkilöitä perustamasta sille, mitä luulevat minun +periaatteikseni, nurinkurista filosofiaa, josta syy lankeaisi minulle. +Sillä mitä niihin mielipiteisiin tulee, jotka ovat vallan minun omani, +en pidä itseäni velvollisena puolustelemaan niitä sen johdosta, että ne +ovat uudet. Jos näet lähemmin tarkastetaan niiden perusteita, luulen +varmaan niitä pidettävän niin yksinkertaisina ja terveen järjen +mukaisina, että ne epäilemättä saattavat käydä luonnollisemmista ja +vähemmän omituisista kuin mitkään muut samasta aiheesta muodostetut +mielipiteet. En myöskään kerskaten väitä olevani yhdenkään ainoan +ensimäinen keksijä, vaikka tosin en ole kuullut muiden niitä ilmaisevan; +järki yksin on ne vakaumukseeni saattanut. + +Ell'eivät mekanikot heti osaa käyttää sitä keksintöä, jonka olen +selittänyt teoksessani nimeltä »Dioptriikki«, ei saatettane siltä sanoa +sitä huonoksi. Sen tulee näet olla hyvin taitava, joka osaa tehdä ja +hoitaa minun selittämiäni koneita. Ja vaikk'en ole unhottanut +selityksestäni mitään seikkaa, olisin yhtä suuresti ihmeissäni, jos tuo +koneen laatiminen onnistuisi heti ensi yrityksellä, kuin jos joku +yhdessä päivässä oppisi mainion hyvin soittamaan kitaraa, kun hänen +eteensä vain olisi pantu oikeat nuotit. + +Kirjoitan ranskaksi[1], joka on äidinkieleni, enkä latinaksi, joka on +opettajieni kieli, koska toivon että ne, jotka turvautuvat yksistään +luonnolliseen selvään järkeensä, paremmin osaavat arvostella +mielipiteitäni kuin ne, jotka vain luottavat vanhoihin kirjoihin. Ne, +joilla hyvä arvostelukyky yhtyy tieteelliseen sivistykseen, eivät niin +piintyneesti liene kiintyneet latinaan, että kieltäytyvät kuulemasta +perusteitani senvuoksi, että olen esittänyt ne kansan kielellä. + +[1] Oli uutta ja rohkeata Descartes'n aikana kirjoittaa tieteellinen +teos ranskan kielellä. Suom. huom. + +Lopuksi en tahdo tässä erityisesti puhua siitä edistyksestä, jonka +tulevaisuudessa toivon saavuttavani tieteiden alalla, enkä antaa +yleisölle mitään lupausta, jota en tiedä varmaan voivani täyttää. Mutta +mainitsen vain päättäneeni käyttää loppuikäni ainoastaan sellaiseen +luonnontutkimiseen, josta voidaan johtaa varmempia lääkeopillisia +ohjeita kuin tähän astiset. Taipumukseni näet vieroittaa minut siihen +määrään kaikista muista pyrinnöistä ja etenkin sellaisista, jotka +toisessa suhteessa ovat hyödylliset, mutta samalla vahingolliset +toisessa, ett'en luule saavuttavani mitään hyvää tulosta, vaikkapa joku +sopiva tilaisuus minua velvoittaisikin sellaisiin ryhtymään. Teen tässä +tämän tunnustuksen, joka ei ole tuottava minulle mainetta maailmassa; +mutta sitä en liioin tavoittele. Olen aina oleva kiitollisempi niille, +joiden suosion kautta häiritsemättä saan käyttää joutohetkeni +tutkimisiini, kuin niille, jotka tarjoaisivat minulle maailman kaikkein +kunniakkaimmat virat. + + + + +RENÉ DESCARTES. + + +MIELENLIIKUTUKSIEN TUTKISTELU. + + + + +ENSIMÄINEN OSA. + + +Mielenliikutuksista yleensä ja sen johdosta koko ihmisluonnosta. + + +1. _Sielun kärsivä tila[1] jossakin subjektissa on aina toiselta +näkökannalta katsottuna toimintaa._ + +Ei mistään niin käy selville vanhoilta kansoilta meille säilyneiden +tieteiden heikkous kuin siitä, mitä he ovat kirjoittaneet +mielenliikutuksista. Tämä aine on tosin aina ollut suuresti arvossa +pidetty, eikä se näytä olevan vaikeimpia, koska jokainen kokee tunteita +itsessään, eikä siis ole pakotettu lainaamaan muualta havaintoja +keksiäkseen niiden ominaisuuksia. Mutta kuitenkin ovat vanhojen kansojen +tutkimusten tulokset tällä alalla niin mitättömiä ja enimmästi niin +vähän luotettavia, että vain poikkeamalla heidän kannastaan saatan +toivoa läheneväni totuutta. Sentähden minun tulee käsitellä ainetta, +niinkuin ei kukaan ennen minua olisi sitä kosketellut, ja alan +huomauttamalla, että filosofit kutsuvat jokaista tapahtumaa siihen +subjektiin nähden, jolle se sattuu (sielun) kärsiväksi tilaksi, ja +siihen subjektiin nähden, joka sen aikaansaa, toimivaksi. Vaikka siis +toimiva ja kärsivä subjekti usein ovat hyvin erilaiset, ovat toiminta ja +kärsivä tila oikeastaan sama asia, jolle vain eri subjekteihin nähden, +joita se koskee, annetaan eri nimet. + +[1] Alkuteoksen sana »passion» merkitsee sielutieteessä +»mielenliikutusta», mutta yleisemmässä merkityksessä ja alkuansa +kärsivää eli vastaanottavaa tilaa. Sitä on tavallisesti suomennettu +edellisellä tavalla, mutta välttämätöntä on ollut joskus käyttää +jälkimäistäkin suomennosta. Alla esitettyjen sielutieteellisten ja +varsinkin fysiologisten oppien suhteen huomautetaan, mitä on jo +yleisessä johdannossa lausuttu Descartes'n oppien puutteellisuuksista ja +vanhentuneesta kannasta. Suom. huom. + +2. _Kärsivän sieluntilan ymmärtämistä varten on tarpeellista erottaa +sielun toimitukset ruumiin toimituksista._ + +Emme huomaa minkään niin välittömästi vaikuttavan sieluumme kuin +ruumiin, joka siihen on yhdistetty. Siis se, mikä sielussa on kärsivää +tilaa, on ruumiissa enimmästi toimintaa, ja paraiten opimme siis +käsittämään edellistä tutkimalla sielun ja ruumiin välistä erotusta. +Siten opimme tuntemaan kumpi niistä aikaansaa ihmisessä olevat +toimitukset. + +3. _Mitä menetystapaa tässä suhteessa on noudatettava._ + +Se on helposti löydettävissä, jos otamme huomioon, että kaikki ne +ilmiöt, jotka havaitsemme itsessämme ja joiden huomaamme voivan +esiintyä vallan elottomissakin esineissä, ovat ruumiimme vaikuttamat; ja +että päinvastoin kaikki meissä havaittavissa olevat ilmiöt, joita ei +mitenkään voi ajatella ruumiin aikaansaamiksi, katsotaan sielun +synnyttämiksi. + +4. _Lämpö ja jäsenten liikunto syntyvät ruumiista, ajatukset sielusta._ + +Koska emme ole havainneet, että ruumis voipi ajatella, on meillä oikeus +olettaa kaikkien ajatustemme johtuvan sielusta; ja koska varmaan +tiedämme, että on elottomia esineitä, jotka voivat liikkua yhtä +vaihtelevasti, jopa vaihtelevamminkin kuin meidän ruumiimme, ja joissa +on yhtä paljon ja enemmänkin lämpöä kuin ruumiissamme (kuten kokemus +osottaa liekistä, jossa on paljon enemmän lämpöä ja liikettä kuin +yhdessäkään jäsenessämme), niin on meidän olettaminen, että kaikki +meissä oleva lämpö ja liikkeet, koska ne eivät johdu sielusta, +yksinomaan ovat ruumiin aikaansaamat. + +5. _Erehdytään, kun luullaan sielun antavan ruumiille liikunnon ja +lämmön._ + +Tämän huomion avulla vältämme melkoisen erehdyksen, johon useat ovat +joutuneet ja joka mielestäni on pääasiallinen syy siihen, ettei tähän +asti ole voitu selittää mielenliikutuksia eikä muita sielun +ominaisuuksia. Koska näet huomattiin kaikkien kuolleiden ruumisten +olevan vailla lämpöä ja siis myös liikettä, kuviteltiin sielun +poistumisen lakkauttaneen lämmön ja liikkeen. Ja niin on syyttä luultu +luonnollisen lämpömme ja ruumiimme liikkeiden johtuvan sielusta, vaikka +päinvastoin tulisi käsittää sielun ihmisen kuollessa poistuvan +ainoastaan sentähden, että ruumiin lämpö loppuu ja että liike-elimet +ovat kuluneet ja tulleet kelpaamattomiksi liikettä synnyttämään. + +6. _Elävän ja kuolleen ruumiin erotuksesta._ + +Edellämainitun erehdyksen välttämiseksi on meidän ottaminen lukuun se +seikka, ett'ei sielu koskaan ole syynä kuolemaan, vaan että sen syynä on +jonkun ruumiin pääelimen turmeltuminen. Elävän ihmisen ruumis eroaa yhtä +paljon kuolleen ruumiista kuin kello tai muu itsekseen liikkuva +koneisto, joka on kunnossa ja jossa siis on niitä liikkeitä vaikuttava +voima, joita varten se on määrätty, sekä kaikki, mikä on tarpeellista +sen toimintaa varten, eroaa kellosta tai koneesta, joka on mennyt rikki, +ja jossa sen liikeperus on lakannut vaikuttamasta. + +7. _Lyhyt selitys ruumiinosista ja muutamista ruumiintoimituksista._ + +Tehdäkseni kysymyksen helpommaksi ymmärtää mainitsen tässä muutamalla +sanalla, millä tavoin ruumiimme koneisto on kokoonpantu. Jokainen +tietää, että meillä on sydän, aivot, vatsa, lihakset, hermot, valtimot, +laskimot ja muita senkaltaisia. Tiedetään myös, että ne ravintoaineet, +jotka syömme, joutuvat vatsaan ja suoliin, joista niiden mehu valuu +maksaan ja laskimoihin ja sekaantuu niissä olevaan vereen, näin lisäten +sitä. Ne, jotka vähänkin ovat kuulleet puhuttavan lääketieteestä, +tietävät myös minkälaatuinen sydän on ja kuinka laskimoveri helposti +alemmasta onttolaskimosta juoksee oikeaan sydänkammioon ja sieltä +keuhkovaltimon kautta keuhkoihin sekä keuhkoista keuhkolaskimon kautta +vasempaan sydänkammioon ja sieltä aortaan, jonka haarat leviävät ympäri +koko ruumiin. Jokainen, jota vanhojen kansojen mielipiteet eivät ole +saattaneet kokonaan harhaan, ja joka on tutustunut Harveyn tutkimuksiin +verenkiertokulusta, ei epäilekään, että kaikki valtimot ja laskimot ovat +ikäänkuin puroja, joita pitkin veri lakkaamatta nopeasti juoksee. Se +alkaa juoksunsa oikeasta sydänkammiosta keuhkovaltimoa pitkin, jonka +haarat hajaantuvat ympäri keuhkoja ja sitten yhtyvät keuhkolaskimon +haaroihin, jotka johtavat veren keuhkoista vasempaan sydänkammioon; +siitä veri virtaa aortaan eli isoon valtimoon, jonka ympäri ruumista +hajaantuneet haarat ovat yhteydessä laskimohaarojen kanssa, jotka taas +palauttavat veren oikeaan sydänkammioon. Siis nämät kaksi kammiota ovat +kahden sulun kaltaiset, joiden kautta veri kullakin kiertovuorollaan +kulkee ruumiin ympäri. On myöskin tunnettua, että kaikki jäsenliikkeet +syntyvät lihaksien avulla, ja että nämät lihakset ovat niin laaditut, +että kahdesta vastakkaisesta lihaksesta toinen supistuessaan vetää +puoleensa sen osan ruumista, johon se on kiinnitetty, jolloin sen +vastakkainen lihas venyy pitemmäksi; toiste taas tapahtuu, että +jälkimäinen lihas supistuu vetäen luokseen itseensä kiinnitetyn +ruumiinosan, jolloin taaskin edellinen lihas laajenee. Lopuksi tiedetään +kaikkien lihasliikkeiden sekä aistimuksien riippuvan hermoista, jotka +ovat hienojen rihmojen tai hyvin ohuiden putkien kaltaisia, jotka kaikki +lähtevät aivoista ja sisältävät, kuten aivotkin, hyvin ohuen ilman tai +tuulen kaltaista ainetta, jota kutsutaan elonhengekkeiksi (esprits +animaux). + +8. _Kaikkien näiden ruumiintoimitusten perus._ + +Yleensä ei tiedetä, millä lailla elonhengekkeet ja hermot synnyttävät +liikkeen ja aistimukset, eikä tunneta sitä ruumiillista perusta, joka +saattaa ne toimimaan. Senpätähden tahdon tässä uudelleen lyhyesti +mainita sen, mitä jo muissa kirjoituksissani olen ohimennen kosketellut, +nimittäin että sydämessämme on, niinkauan kuin elämme, jonkunlainen +tuli, jota laskimoveri ylläpitää, ja että tämä on kaikkien jäsentemme +liikkeiden ruumiillinen alkuperus. + +9. _Miten sydämen liike tapahtuu._ + +Ensiksi se laajentaa sydämen kammioissa olevaa verta; sen johdosta tämä +veri, joka tarvitsee suurempaa tilaa, syöksyy oikeasta kammiosta +keuhkovaltimoon ja vasemmasta kammiosta aortaan. Niinpian kuin tämä +laajeneminen lakkaa, juoksee heti uutta verta alemmasta onttolaskimosta +oikeaan sydänkammioon ja keuhkolaskimosta vasempaan, sillä jokaisen +näiden neljän ontelon aukkojen laitaan on kiinnitettyinä iholämsät, +jotka sallivat veren virrata sisälle sydämeen ainoastaan kahdesta +aukosta ja virrata ulos ainoastaan toisesta kahdesta. Sydämeen virrannut +uusi veri harvenee heti, kuten edellinenkin, ja niin syntyy sydämen ja +suonien tykytys, joka toistuu yhtä usein kuin uutta verta virtaa +sydämeen. Se aikaansaa myös verenliikkeen ja panee veren lakkaamatta ja +nopeasti kiertämään kaikkia valtimoja ja laskimoja. Täten veri siirtää +sydämestä saamansa lämmön kaikkiin muihin ruumiinosiin ja ravitsee +niitä. + +10. _Miten elonhengekkeet syntyvät aivoissa._ + +Edellämainittua tärkeämpää, on, että sydänlämmön harventaman veren +nopeimmin liikkuvat ja hienoimmat osaset lakkaamatta suurilukuisina +rientävät aivo-onteloihin. Ne kääntyvät juuri sinne, eivätkä muuanne, +koska kaikki sydämestä päävaltimoa pitkin lähtevä veri suoraa päätä +kulkee aivoja kohti; ja koska ei kaikki veri, väylien ahtauden takia, +pääse sinne, niin ne veren osat, jotka ovat keveimmin liikkuvat ja +hienoimmat, yksin pääsevät aivoihin perille, muun veren hajaantuessa +ruumiin eri osiin. Nämät veren hienoimmat osaset ovat juuri +elonhengekkeet, eikä niiden tarvitse ollenkaan muuttua aivoissa muuten, +kuin eroamalla veren karkeammista osista. Sillä vaikka kutsun veren +hienoimpia osasia hengekkeiksi, eivät ne kuitenkaan ole muuta kuin +pieniä kappaleita, joilla vain on se ominaisuus, että ne ovat hyvin +pieniä sekä liikkuvat hyvin nopeasti, kuten soihdusta lähtevät liekin +osaset. Ne eivät siis viivy missään paikassa, ja mikäli niitä joutuu +aivo-onteloihin, sikäli niitä poistuu aivohuokosista, joista ne joutuvat +hermoihin ja sieltä lihaksiin. Täten ne synnyttävät kaikki mahdolliset +ruumiinliikkeet. + +11. _Miten lihaksien liikkeet tapahtuvat._ + +Kuten on mainittu, syntyy jäsenten liike siten, että toiset lihakset +supistuvat ja niiden vastalihakset laajenevat. Ja ainoa syy siihen, että +toinen lihas supistuu, eikä toinen, on se, että siihen aivoista tulee +vaikkapa hiukankin enemmän elonhengekkeitä kuin toiseen. Tosin eivät +aivoista välittömästi tulleet hengekkeet yksin jaksa panna lihaksia +liikkeelle, vaan ne vaikuttavat molemmissa lihaksissa ennestään oleviin +hengekkeisiin sen, että toisen lihaksen hengekkeet kaikki äkkiä +siirtyvät toiseen. Siten se lihas, josta hengekkeet ovat lähteneet, +laajenee ja muuttuu hervottomaksi, ja se, joka on täyttynyt +hengekkeillä, pullistuu nopeasti ja vetää luokseen sen jäsenen, jossa se +on kiinni. Tämän saatamme helposti käsittää, kun otamme huomioon, että +aivoista lakkaamatta lähtee ainoastaan varsin pieni joukko +elonhengekkeitä kuhunkin lihakseen, mutta että jokaisessa lihaksessa +itsessään alati on paljous muita hengekkeitä, jotka liikkuvat hyvin +nopeasti, välistä vain pyörien paikallaan samassa lihaksessa, kun eivät +kohtaa aukkoja, joista pääsisivät pois. Toiste ne taas siirtyvät +vastalihakseen, kun siihen johtavat pienet reiät aukeavat, joista +hengekkeet pääsevät kulkemaan. Nämät aukot ovat niin laaditut, että, jos +aivoista lähteneistä hengekkeistä toiseen lihakseen siirtyvät hengekkeet +ovat voimakkaammat kuin toiseen siirtyvät, vaikkapa vähässäkin määrässä, +nämät hengekkeet avaavat kaikki ne aukot, joista jälkimäisen lihaksen +hengekkeet pääsevät edelliseen, sekä sulkevat kaikki ne aukot, joista +edellisen lihaksen hengekkeet pääsevät jälkimäiseen. Täten kaikki +molemmissa lihaksissa olevat elonhengekkeet joutuvat hyvin nopeasti +toiseen lihakseen, jonka ne pullistavat ja lyhentävät, sillävälin kuin +vastalihas venyy ja herpoaa. + +12. _Kuinka ulkoesineet vaikuttavat aistimiin._ + +Tässä on vielä otettava selville, miksi elonhengekkeet eivät aina +samalla tavalla virtaa aivoista lihaksiin ja miksi niitä välistä tulee +toiseen lihakseen enemmän kuin toiseen. Yksi syy on sielun toiminta, +kuten myöhemmin olen osottava. Sitäpaitsi on kaksi muuta syytä, jotka +yksistään johtuvat ruumiista, ja jotka tulee ottaa huomioon. Ensimäinen +niistä piilee niiden liikkeiden erilaisuudessa, jotka ulkoesineet +herättävät aistimissa, josta seikasta olen laajasti puhunut +_Dioptriikissä_. Mutta jotta niiden, jotka lukevat tätä teosta, ei +tarvitsisi tähän kohtaan perehtyäkseen lukea muita teoksia, tahdon tässä +toistaa, että hermoissa saattaa huomata kolme eri osaa, nimittäin +ensiksi ytimen eli sisäisen aineen, joka hienojen säikeiden muodossa +lähtee aivoista, joista se saa alkunsa, ulottuen jäsenten päihin saakka, +joihin nämät säikeet ovat kiinnittyneinä. Toiseksi niissä huomataan +kesi, joka ympäröi ydintä, ja joka on yhteydessä aivokeden kanssa sekä +muodostaa ohuita putkia, joiden sisällä hermosäikeet ovat; kolmanneksi +vihdoin elonhengekkeet, jotka, kulkien näitä putkia myöten aivoista +lihaksiin, vaikuttavat sen, että mainitut säikeet ovat vallan vapaina ja +jännitettyinä. Kun, näin ollen, pieninkin seikka panee sen ruumiinosan +liikkeelle, johon hermo päättyy, niin liikkuu myöskin se aivojen kohta, +josta mainittu hermo lähtee, samoin kuin nuoran toinen pää liikkuu, +toisesta vedettäessä. + +13. _Ulkoesineiden vaikutus saattaa eri tavalla johtaa elonhengekkeitä +lihaksiin._ + +_Dioptriikissä_ olen myöskin osottanut, kuinka ainoastaan senkautta +voimme nähdä esineitä, että ne läpikuultavien kappaleiden avulla, jotka +ovat niiden ja meidän välillä, panevat väräjämään hienot silmiemme +pohjalla olevat näköhermot ja samalla ne aivojen kohdat, joista nämät +hermot lähtevät. Nämät värähtelevät eri tavoin ja sen mukaan näemme +erilaisuutta esineissä. Silmissä syntyvät hermosäikeet eivät +välittömästi kuvaile sielulle esineitä, vaan sen tekevät aivosolujen +liikkeet. Tämän esimerkin avulla käsitämme helposti, mitenkä äänet, +hajut, maut, lämpö, kipu, nälkä, jano ja yleensä kaikki aistimuksiemme +esineet kuin myös sisäiset halumme aikaansaavat hermojen liikettä, joka +niitä myöten siirtyy aivoihin. Paitsi että nämät aivosolujen eri +liikkeet herättävät sielussamme eri tunteita, saattavat ne ilman sielun +vaikutustakin aikaansaada sen, että elonhengekkeet pikemmin kulkevat +toiseen lihakseen kuin toiseen, ja täten liikuttaa jäseniämme, kuten +tässä aion esimerkillä osottaa. Jos joku nopeasti työntää kättänsä +silmiämme kohti, ikäänkuin aikoen lyödä, on meidän vaikea olla +sulkematta silmiä, vaikka tiedämme, että hän on ystävämme ja tekee tuon +vain pilalla, eikä suinkaan aio meitä vahingottaa. Tämä osottaa, +ett'eivät silmämme sulkeudu sielumme vaikutuksesta, koska tuo silmien +ummistaminen tapahtuu vasten tahtoamme, jonka ilmaukset ovat sielun +ainoa tai ainakin pääasiallinen toiminta, vaan että ne sulkeutuvat +sentähden, että ruumiimme koneisto on siten laadittu, että käden liike +silmiämme kohti herättää toisen kiihotuksen aivoissamme, jotka +lähettävät elonhengekkeitä silmäluomiamme sulkeviin lihaksiin. + +14. _Elonhengekkeiden erilaisuus saattaa myös muuttaa niiden kulun._ + +Toinen seikka, joka vaikuttaa, että elonhengekkeet kulkevat eri tavalla +lihaksiin, on näiden hengekkeiden epätasainen liike ja niiden osasien +erimuotoisuus. Kun muutamat näistä osasista ovat suuremmat ja liikkuvat +nopeammin kuin toiset, kulkevat ne lyhintä tietä aivojen onteloissa ja +huokosissa ja siirtyvät sentähden muihin lihaksiin kuin ne siirtyisivät, +jos ne olisivat heikommat. + +15. _Syyt elonhengekkeiden erilaisuuteen._ + +Tämä erilaisuus saattaa johtua niiden aineiden erilaatuisuudesta, joista +ne ovat muodostuneet, kuten huomataan niissä henkilöissä, jotka ovat +juoneet paljon viiniä. Tämän viinin höyryt siirtyvät nopeasti vereen ja +nousevat sydämestä aivoihin, joissa ne muuttuvat hengekkeiksi. Nämät +ovat tavallisia hengekkeitä voimakkaammat ja lukuisammat ja kykenevät +siis liikuttamaan ruumista monella omituisella tavalla. Elonhengekkeiden +erilaisuus voi myös johtua sydämen, maksan, vatsan, pernan ja kaikkien +elonhengekkeitä muodostavien ruumiinelinten tilasta. Etenkin on otettava +huomioon muutamat hienot, sydämen pohjalla olevat hermot, jotka +aikaansaavat sydänaukkojen laajenemisen ja supistumisen, joidenka +johdosta sydämessä oleva veri laajenee suuremmassa tai pienemmässä +määrin ja näin synnyttää erilaisia hengekkeitä. Vaikka sydämeen saapuva +veri tulee kaikista ruumiinosista, tapahtuu välistä, että se tulee +kovemmalla vauhdilla toisesta kuin toisesta ruumiinosasta senvuoksi, +että noissa osissa olevat hermot ja lihakset panevat veren kovempaan +liikkeesen. Tämän vuoksi näistä osista tuleva veri laajenee sydämessä +eri tavoin ja synnyttää erilaatuisia hengekkeitä. Niin esimerkiksi se +veri, joka tulee maksan alaosasta, jossa sappi sijaitsee, laajenee +sydämessä toisin kuin pernasta tuleva veri, ja tämä taaskin toisin kuin +laskimoista, käsivarsista ja sääristä tuleva, ja tämä vihdoin vallan +toisin kuin ruoka-aineiden mehu, joka juuri lähdettyään mahasta ja +suolista, nopeasti maksan kautta kulkee sydämeen. + +16. _Miten aistimuksemme ja elonhengekkeet sielun avutta voivat +liikuttaa kaikkia ruumiin jäseniä._ + +Ruumiimme koneisto on niin laadittu, että kaikki elonhengekkeiden +liikkuessa tapahtuvat muutokset saattavat avata muutamia aivosoluja +enemmän kuin toisia. Kun taas joku näistä soluista tavallista vähänkin +enemmän avautuu tai sulkeutuu aistihermojen vaikutuksesta, muuttuu +hengekkeiden liike jossakin määrin, ja ne siirtyvät ruumiin +liikelihaksiin, jotka aikaansaavat ruumiissa sellaisen liikkeen, kuin +tällaisten olosuhteiden vallitessa tavallisesti havaitaan. Sentähden +kaikki ne ruumiinliikkeet, jotka tapahtuvat ilman tahdon välitystä, +kuten usein hengittäessämme, astuessamme, syödessämme ja sanalla sanoen +kaikissa niissä toimituksissamme, jotka meillä ovat yhtäläiset kuin +eläimillä, johtuvat yksistään jäsentemme muodostuksesta ja +elonhengekkeiden kulusta, jotka viimeksimainitut sydänlämmön +liikuttamina yhtä luonnollisesti ilmestyvät aivoihin, hermoihin ja +lihaksiin, kuin kellon liike syntyy yksistään sen pontimen voiman ja sen +rattaiden muodon vaikutuksesta. + +17. _Sielun toimitukset._ + +Tarkastettuamme kaikkia niitä toimituksia, jotka ovat yksistään +ruumiiseen kuuluvat, huomaamme helposti, ett'ei meissä ole mitään muuta +toimitusta, jota saattaisimme pitää sieluun kuuluvana, kuin ajatuksemme, +jotka ovat kahta laatua, nimittäin ne, jotka muodostavat sielun toimivan +tilan, ja ne, jotka muodostavat sielun vastaanottavan eli kärsivän +tilan. Edellisellä tarkoitan kaikkea tahtomista, koska kokemuksesta +tiedämme kaikkien tahdonilmaustemme suorastaan johtuvan sielustamme ja +yksinomaan riippuvan siitä. Päinvastoin saatamme yleensä kutsua sielun +kärsiväksi tilaksi kaikkia meissä olevia mietteitä ja tajunnantiloja, +koska sielu ei niitä useinkaan synnytä sellaisina kuin ne ovat, vaan +vastaanottaa ne aina mielikuvituksen kautta muista esineistä. + +18. _Tahdosta._ + +Tahtomisemme on kahdenlainen. Toinen rajoittuu sieluun ja ilmenee esim. +silloin kun haluamme rakastaa Jumalaa tai yleensä kiinnittää ajatuksemme +johonkin aineettomaan seikkaan. Toinen päättyy ruumiiseemme; jos näet +esim. päätämme lähteä kävelemään, seuraa siitä, että jalkamme liikkuvat +ja me astumme. + +19. _Mielteistä._ + +Mielteemme ovat myöskin kahta eri laatua; toiset ovat sielun, toiset +ruumiin synnyttämät. Edelliset ovat tahtomisemme ja kaikkien siitä +riippuvien mielikuvien tai ajatuksien tietoisuutta. Sillä emme voi +tahtoa mitään seikkaa tietämättä että sitä tahdomme. Ja vaikka +tahtominen, sieluumme nähden, on toimintaa, voimme sanoa, että tämän +tahtomisen tietoisuus on kärsivä sieluntila. Mutta koska tahtominen ja +sen tietoisuus itse teossa on sama seikka, muodostetaan, kuten aina, +nimitys arvokkaamman ominaisuuden mukaan, ja senvuoksi tahtomista +tavallisesti ei kutsuta kärsiväksi, vaan toimivaksi sieluntilaksi. + +20. _Mielikuvituksista ja muista sielun synnyttämistä ajatuksista._ + +Kun sielumme koettaa kuvitella jotakin olematonta seikkaa, kuten esim. +taikalinnaa tai kimeraa,[1] tai kun se kiinnittää huomionsa sellaiseen +seikkaan, jota ei voi aistimilla havaita eikä havainnollisesti kuvata, +kun esim. ruvetaan tarkastamaan omaa olemusta, niin tällöin syntyvät +mielteet johtuvat etupäässä tahdosta, joka ne saattaa tajuntaan. Tämän +vuoksi niitä tavallisesti pidetään toimivina eikä kärsivinä +sieluntiloina. + +[1] Kimera: Kreikkalaisessa tarustossa esiintyvä hirviö, jolla +kuviteltiin olevan jalopeuran pää, vuohen ruumis ja lohikäärmeen pyrstö. +Suom. huom. + +21. _Ruumiin aiheuttamista mielikuvista._ + +Useimmat ruumiin aiheuttamista mielteistä ovat hermoista riippuvaiset; +mutta on myöskin sellaisia, jotka eivät niistä riipu, ja näitä kutsutaan +mielikuviksi, vallan kuin edellämainittuja, joista ne eroavat ainoastaan +siinä, ett'ei tahto ole osallisena niiden synnyttämisessä. Niitä ei siis +saata lukea sielun toimintoihin kuuluviksi; ne näet syntyvät vain siitä, +että elonhengekkeet liikkuvat eri lailla ja, kohdattuaan aivoissa +aikaisempien mielteiden jälkiä, satunnaisesti kulkevat erityisten +huokosten kautta. Senlaatuiset ovat unennäkömme ja usein haavekuvamme +hereillä ollessamme, kun ajatuksemme vapaasti harhailevat, kiintymättä +mihinkään itselleen olennoiseen seikkaan. Muutamat näistä mielikuvista +kuuluvat sielun kärsivään tilaan, jos käsitämme tämän nimityksen sen +varsinaisessa ja täydellisessä merkityksessä, ja niitä saattaa kaikkia +pitää sinä, jos tuo nimitys käsitetään yleisemmässä merkityksessä. Mutta +niiden vaikuttava syy ei ole yhtä selvä ja tarkka kuin niiden +mielteiden, jotka sielu vastaanottaa hermojen välityksellä; ne ovat vain +kuin näiden jälkimäisten varjoja tai kuvia, ja ennenkuin voimme niitä +käsittää, täytyy meidän tuntea noiden hermojen välittämien mielteiden +ominaisuudet. + +22. _Muiden mielteiden ominaisuuksista._ + +Kaikki muut mielteet, joita en vielä ole selittänyt, tulevat sieluun +hermojen välityksellä; toisille on omituista se, että ne kohdistuvat +ulkoesineisiin, jotka panevat aistimemme toimimaan, toisille taas se, +että ne kohdistuvat sieluumme. + +23. _Ulkoesineiden synnyttämistä mielteistä._ + +Ulkoesineiden, s. o. aistimuksiemme esineiden aiheuttamat mielteet +syntyvät, ainakin silloin kun käsityksemme ovat oikeat, näiden esineiden +vaikutuksesta, jotka aikaansaamalla kiihotusta ulkonaisissa +aistielimissä, siirtävät tämän kiihotuksen hermojen avulla myöskin +aivoihin ja saattavat sen aivoille havaituksi. Kun siis näemme liekin +valon tai kuulemme kellon äänen, ovat tämä valo ja tämä ääni kaksi eri +toimintaa, jotka, herättämällä kaksi eri kiihotusta joissakin +hermoissamme, myöskin aikaansaavat kiihotusta aivoissa ja aiheuttavat +sielussa kahden eri mielteen syntymisen, jotka siihen määrään +kohdistamme niihin esineisiin, joiden oletamme olevan näiden mielteiden +syinä, että luulemme näkevämme itse liekin ja kuulevamme itse kellon, +emmekä ajattele kokevamme vain näiden seikkojen aiheuttamaa +aivokiihotusta. + +24. _Ruumiimme aiheuttamista mielteistä._ + +Ruumiimme tai jonkun sen osan synnyttämät mielteet ovat nälkä, jano ja +luonnolliset halut, joihin voimme liittää kivun, lämmön sekä +ruumiilliset vietit, joiden tunnemme sijaitsevan ikäänkuin jäsenissämme, +emmekä ulkoesineissä. Saatamme näet samaan aikaan ja samojen hermojen +välityksellä tuntea, että kätemme on kylmä ja että liekki, jota se +lähestyy, on kuuma, tai päinvastoin, että käsi on lämmin ja sitä +ympäröivä ilma kylmä. Tässä ei ole mitään erotusta sen mielteen välillä, +joka saattaa meidät tuntemaan kädessämme olevaa lämpöä tai kylmyyttä, ja +sen, joka saattaa meidät tuntemaan ulkopuolelta tulevaa lämmintä ja +kylmää. Ainoastaan siksi, että toinen näistä mielteistä seuraa toista, +luulemme, että edellinen jo on meissä, ja että se, joka seuraa, ei vielä +ole meissä, vaan on siinä esineessä, joka sen on aiheuttanut. + +25. _Sieluumme kuuluvista mielteistä._ + +Ne mielteet, jotka käsitämme yksistään sieluun kuuluviksi, ovat +senlaatuiset, että havaitsemme niiden vaikutukset sielussa itsessä, ja +ettemme yleensä tunne mitään läheisiä syytä, joista saattaisimme ne +johtaa. Sellaisia ovat ilon ja vihan tunteet, ja muut senkaltaiset, +jotka syntyvät meissä välistä hermoja kiihottavien esineiden, välistä +myös muiden syiden vaikutuksesta. Jos kohta kaikki mielteemme +ulkoesineistä sekä myös ruumiimme eri toimituksista sieluumme nähden, +ovat varsinaisesti kärsiviä sieluntiloja, kun asia katsotaan +yleisemmältä kannalta, niin tarkoitetaan niillä tavallisesti kuitenkin +sellaisia mielteitä, jotka rajoittuvat yksinomaan sieluun, ja näitä +viimeksimainittuja, eli mielenliikutuksia, olen tässä aikonut selittää. + +26. _Ne mielikuvat, jotka vain ovat riippuvaiset elonhengekkeiden +satunnaisesta liikunnosta, voivat yhtä hyvin olla todellisia +mielenliikutuksia kuin hermoista riippuvat mielteet._ + +Tulee huomata, että sielu voi tajuta kaikki ne seikat, jotka se +havaitsee hermojen välityksellä, myöskin elonhengekkeiden satunnaisen +liikkeen avulla. Ero on vain siinä, että hermojen aivoihin johtamat +mielikuvat tavallisesti ovat vilkkaammat ja selvemmät kuin +elonhengekkeiden johtamat. Tämän tähden olen pykälässä 21 kutsunut +jälkimäisiä edellisten varjoiksi tai kuviksi. Välistä nämät kuvat ovat +niin esittämiensä esineiden kaltaiset, että voimme erehtyen luulla niitä +näiksi esineiksi, joko ulkoesineiksi tai joksikin ruumiimme osaksi. Mitä +mielenliikutuksiin tulee, ei niiden laita ole sama, koska ne ovat niin +läheisesti ja sisäisesti sielun yhteydessä, että sielun on mahdoton +tuntea niitä muunlaisina kuin ne todella ovat. Niinpä usein +nukkuessamme, jopa välistä hereillä ollessamme, kuvittelemme jotakin +seikkaa niin elävästi, että luulemme näkevämme sen edessämme tai +tuntevamme sen ruumiissamme, vaikka se ei ollenkaan ole siinä. Mutta +emme edes nukkuessamme ja unta nähdessämme saata tuntea itseämme +surullisiksi tai muun mielenliikutuksen valtaamiksi, ellei sielussa +todella ole tällaista mielenliikutusta. + +27. _Mielenliikutuksien määritys._ + +Tarkastettuamme missä suhteessa mielenliikutukset eroavat kaikista +muista sielun mielteistä, saatamme yleensä määritellä niitä mielteiksi, +tunteiksi tai sielun kiihotustiloiksi, jotka rajoittuvat yksistään +sieluun, ja joita elonhengekkeiden erityiset liikkeet synnyttävät, +ylläpitävät ja vahvistavat. + +28. _Tämän määrityksen alkuosan selitys._ + +Mielenliikutuksia voimme sanoa mielteiksi, koska tällä sanalla yleensä +tarkoitetaan sellaista sieluntilaa, joka ei ole toimintaa eikä +tahtomista, eikä selvää tietämistä. Sillä kokemus opettaa, etteivät ne, +jotka ovat enimmin mielenliikutuksiensa valloissa, tunne niitä paraiten. +Mielenliikutukset ovat näet sellaisia mielteitä, jotka sielun ja ruumiin +läheinen yhteys saattaa sekaviksi ja himmeiksi. Niitä saatamme myöskin +kutsua tunteiksi, koska sielu vastaanottaa tajunnan niistä samalla +tavoin kuin tajunnan ulkoesineistä. Mutta paremmin vielä saatamme kutsua +niitä sielun kiihotuksiksi, ei ainoastaan senvuoksi, että voimme antaa +tämän nimityksen kaikille sielunelämässä tapahtuville muutoksille s. o. +kaikille siinä syntyville ajatuksille, vaan pääasiallisesti senvuoksi, +että mielenliikutukset kaikista ajatuksista enimmin kiihottavat ja +järkyttävät sielua. + +29. _Ylläolevan määrityksen jälkimäisen osan selitys._ + +Toistan vielä, että mielenliikutukset rajoittuvat yksinomaan sieluun, +erottaakseni ne muista mielteistä, jotka ovat osaksi ulkoesineiden +aiheuttamat, kuten hajut, äänet, värit, osaksi ruumiimme aikaansaamat, +kuten nälkä, jano ja kipu. Toistan edelleen, että mielenliikutukset ovat +elonhengekkeiden erityisten liikkeiden synnyttämät, ylläpitämät ja +vahvistamat, erottaakseni ne tahdon toimituksista, jotka tosin myös ovat +sielumme kiihotustiloja, mutta jotka ovat sielumme itsensä synnyttämät. +Vielä tahdon osottaa niiden viimeisen ja lähimmän syyn, joka erottaa ne +muista tunteista. + +30. _Sielu on yhteydessä kaikkien ruumiinosien kanssa._ + +Käsittääksemme paremmin kaikki nämät seikat, tulee meidän tietää, että +sielu todella on yhteydessä koko ruumiin kanssa, sekä ottaa huomioon, +ett'ei se sijaitse erityisesti missään ruumiinosassa, sillä ruumis on +yksijaksoinen ja jossakin suhteessa jakamaton, koska sen elimet ovat +sellaisessa keskinäisessä yhteydessä, että koko ruumis tulee +puutteelliseksi, jos joku sen osista poistetaan. Sielu taas on +senluontoinen, ett'ei sillä ollenkaan ole ulottuvaisuutta eikä muita +aineen ominaisuuksia, josta ruumis on kokoonpantu; se on vain yhteydessä +kaikkien ruumiin elinten kanssa. Emme näet voi kuvitella olevaksi puolta +tai kolmannesta sielua, emmekä sellaista rajoitettua avaruutta, johon se +sisältyisi; se ei liioin pienene, jos joku ruumiinosa poistetaan, mutta +se eroaa kokonaan ruumiista, jos ruumiin elinten kokonaisuuden yhteys +hajoitetaan. + +31. _Aivoissa on pieni rauhanen, jossa sielu toimii tehokkaammin kuin +muissa ruumiinosissa._ + +Vaikka sielu on yhteydessä koko ruumiin kanssa, on ruumiissa kuitenkin +kohta, jossa sielu toimii tehokkaammin kuin muissa ruumiinosissa. Sinä +pidetään tavallisesti aivoja tai sydäntä; aivoja, koska aistielimet +päättyvät niihin, sydäntä, koska siinä luulemme tuntevamme +mielenliikutuksiemme sijaitsevan. Mutta asiaa huolellisesti tutkittuani +luulen selvästi huomanneeni, ett'ei se paikka missä sielun välitön +toiminta tapahtuu, suinkaan ole sydän, eikä myöskään aivot +kokonaisuudessaan, vaan ainoastaan aivojen sisin osa, jossa on hyvin +pieni rauhanen keskellä aivoainesta. Tämä rauhanen riippuu sen suonen +yläpuolella, jonka kautta etumaisten aivolokerojen elonhengekkeet ovat +yhteydessä taaempien lokeroiden hengekkeiden kanssa, sillä tavoin, että +tämän rauhasen pienimmätkit liikkeet melkoisesti muuttavat +elonhengekkeiden kulun ja että pienimmätkin muutokset näiden +hengekkeiden kulussa puolestaan voivat suuressa määrin muuttaa tämän +rauhasen liikkeitä. + +32. _Mitenkä huomaamme tämän rauhasen olevan sielun pääolopaikan._ + +Perusteeni, jonka nojalla sain sen vakaumuksen, ett'ei sielulla +ruumiissamme voi olla mitään muuta paikkaa, jossa se harjottaa välitöntä +toimintaansa, kuin tämä rauhanen, on se, että kaikki muut aivojen osat +ovat kaksinkertaiset, kuten myöskin silmämme, kätemme, korvamme ja +kaikki ulkoaistimemme. Ja koska meillä samasta seikasta samalla hetkellä +saattaa olla vain yksi ja yksinkertainen ajatus, on välttämätöntä, että +ruumiissa on paikka, jossa silmistä tulevat kaksoiskuvat ja muiden +kaksinkertaisten aistimien yhdestä ainoasta esineestä vastaanottamat +kaksoismielteet voivat sulautua yhdeksi ennenkuin ne saapuvat sieluun, +jotta ei sielu havaitsisi kahta esinettä yhden asemesta. Helposti +havaitsemme, että yllämainittu rauhanen on sopiva paikka, jossa mielteet +yhdistyvät aivolokeroita täyttävien elonhengekkeiden välityksellä. Ei +näet ole yhtään toista paikkaa koko ruumiissa, missä tämä yhdistyminen +näin saattaisi tapahtua. + +33. _Mielenliikutuksien paikka ei ole sydän._ + +Se mielipide, että mielenliikutukset sijaitsevat sydämessä, ei ole +minkään arvoinen, sillä se perustuu vain siihen kokemukseen, että +mielenliikutukset sydämessä synnyttävät jonkunmoista kiihotusta. On +myöskin helppo havaita, että tunnemme tämän kiihotuksen sydämessä +ainoastaan ohuen hermon välityksellä, joka kulkee aivoista sydämeen, +samoin kuin tunnemme kivun jalassa jalkahermojen välityksellä ja +havaitsemme tähtiä taivaalla niiden valon ja näköhermojemme avulla. On +siis yhtä vähän tarpeellista, että sielu välittömästi vaikuttaa +sydämessä havaitakseen siinä mielenliikutuksia, kuin että sen tulee olla +taivaalla nähdäkseen tähtiä. + +34. _Sielun ja ruumiin vuorovaikutuksesta._ + +Sielun pääolopaikka on siis aivojen keskiosassa sijaitseva pieni +rauhanen, josta sielu säteilee koko ruumiiseen elonhengekkeiden, +hermojen, jopa verenkin avulla, joka vastaanottaa hengekkeiden +vaikutuksia ja voi viedä ne pitkin valtimoja kaikkiin jäseniin. +Muistakaamme lisäksi siitä, mitä edellä on sanottu ruumiin koneistosta, +että hienot hermosäikeet ovat niin jakautuneina koko ruumiissa, että ne +aistimuksien vaikuttamien erilaisten liikkeiden johdosta eri lailla +aukaisevat aivohuokosia. Siitä on seurauksena, että aivoissa olevat +elonhengekkeet kulkevat eri tavoin lihaksiin ja liikuttavat näin +lihaksia kaikilla mahdollisilla tavoilla. Myöskin muut syyt, joiden +seurauksena elonhengekkeiden eri liikkeet ovat, saattavat johtaa näitä +eri lihaksiin, ja lisäksi tuo pieni rauhanen, sielun pääolopaikka, +riippuu hengekkeitä sisältävien lokeroiden välillä siten, että se +hengekkeiden vaikutuksesta voi liikkua yhtä monella eri tavalla, kuin +esineissä on havaittavissa erilaisuuksia. Mutta sielu voi myöskin +liikuttaa tätä rauhasta monella eri tavalla, sillä sielu on +senlaatuinen, että se vastaanottaa yhtä monta eri miellettä kuin tässä +rauhasessa on erilaisia liikkeitä. Ruumiin koneistokin on siten +laadittu, että sielun tai muun syyn vaikuttamat aivorauhasen liikkeet +syöksevät sen lähellä olevat elonhengekkeet aivohuokosiin, josta hermot +johtavat ne lihaksiin näin synnyttäen jäsenten liikkeet. + +35. _Esimerkki siitä, kuinka esineiden vaikuttamat mielteet yhdistyvät +aivojen keskellä olevaan rauhaseen._ + +Jos esim. näemme eläimen tulevan meitä kohti, niin sen ruumiista +heijastuva valo luo siitä kaksi kuvaa, yhden kumpaankin silmäämme, ja +näistä kahdesta kuvasta syntyy näköhermojen avulla toista kaksi kuvaa +silmäkuoppien kohdalla olevan aivokuoren sisäpuolelle. Siitä nämät kuvat +elonhengekkeiden avulla, jotka täyttävät nämät lokerot, säteilevät +hengekkeiden ympäröimää rauhasta kohti siten, että jokaista toisen kuvan +pistettä muodostava liike kulkee samaan rauhasen pisteeseen, johon +vastaava toisen kuvan pistettä muodostava liike kulkee. Tämän rauhasen +piste vaikuttaa välittömästi sieluun, ja näin havaitsee sielu eläimen +kuvan. + +36. _Tavasta, jolla mielenliikutukset syntyvät sielussa._ + +Jos äskenmainitun eläimen muoto on hyvin omituinen ja kauhistuttava, +s. o. jos se paljon muistuttaa niitä seikkoja, jotka ennen ovat +vahingottaneet ruumistamme, niin sielussa syntyy pelon mielenliikutus ja +sitten joko rohkeuden tai tuskan ja kauhistuksen mielenliikutukset, +riippuen ruumiin laadusta ja sielun voimakkaisuudesta sekä siitä, +olemmeko ennen puolustuksen tai paon kautta pelastuneet siitä uhkaavasta +vaarasta, jota mainittu eläimen ilmestyminen muistuttaa. Tämän johdosta +näet tapahtuu muutamien ihmisten aivoissa sellainen kiihotus, että +rauhasessa muodostuneen kuvan liikuttamat elonhengekkeet osaksi kulkevat +niihin hermoihin, jotka kääntävät selän ja panevat jalat liikkeelle +pakoa varten. Osa näitä hengekkeitä taas kulkee niihin hermoihin, jotka +laajentavat ja supistavat sydämen aukkoja, tai niihin, jotka siten +liikuttavat niitä ruumiinosia, joista veri virtaa sydämeen, että tämä +veri sydämessä harvenee toisin kuin tavallisesti ja sentähden lähettää +aivoihin sellaisia elonhengekkeitä, jotka ylläpitävät ja vahvistavat +pelon tunnetta, s. o. sellaisia hengekkeitä, jotka pysyttävät auki tai +aukaisevat ne aivohuokoset, jotka johtavat mainittuihin hermoihin. Sillä +yksistään senkautta, että nämät hengekkeet siirtyvät mainittuihin +huokosiin, synnyttävät ne tässä rauhasessa erityisen liikkeen, jonka +luonto on niin laatinut, että se ilmaisee sielulle tämänlaisen +mielenliikutuksen. Koska nämät aivohuokoset ovat etupäässä yhteydessä +niiden ohuiden hermojen kanssa, jotka laajentavat tai supistavat +sydänaukkoja, tuntee sielu mielenliikutuksen etenkin sydämessä. + +37. _Kaikki mielenliikutukset näyttävät olevan jonkun elonhengekkeiden +liikkeen synnyttämät._ + +Kaikki muutkin mielenliikutukset syntyvät samoin etupäässä niiden +elonhengekkeiden vaikutuksesta, jotka sijaitsevat aivoissa, mikäli ne +sieltä kulkevat niihin hermoihin, jotka laajentavat ja supistavat +sydänaukkoja, tai jotka eri tavoin syöksevät sinne verta muista +ruumiinosista tai millä muulla tavalla tahansa ylläpitävät samaa +mielenliikutusta. Näin selviää, miksi äskeisessä määrityksessäni +mainitsin mielenliikutuksien syntyvän jonkun erityisen hengekkeiden +liikkeen kautta. + +38. _Esimerkki sellaisista ruumiinliikkeistä, jotka ovat +mielenliikutuksien seurauksena ja jotka eivät ole riippuvaisia +sielusta._ + +Elonhengekkeiden sydänhermoihin kulkeva virta on riittävä antamaan +rauhaselle sen liikkeen, joka herättää sielussa pelon tunteen; samoin +aikaansaavat elonhengekkeet myös yksistään senkautta, että ne +samanaikaisesti virtaavat niihin hermoihin, jotka panevat jalat +pakenevaan liikkeeseen, toisen liikkeen rauhasessa. Tämän liikkeen +johdosta sielu havaitsee paon, ja näin siis pako voi syntyä ruumiissa +yksistään sen elinten vaikutuksesta, ilman sielun osanottoa. + +39. _Kuinka sama syy eri ihmisissä saattaa synnyttää eri +mielenliikutuksia._ + +Sama mielle, jonka hirvittävän seikan läheisyys synnyttää rauhasessa ja +joka toisissa henkilöissä herättää pelkoa, saattaa toisissa synnyttää +rohkeutta ja uskaliaisuutta. Kaikkien aivot näet eivät ole samoin +laaditut; sama rauhasen liike, joka toisissa välittää pelon tunteen +syntymistä, vaikuttaa toisissa sen, että elonhengekkeet siirtyvät +aivohuokosiin, joista ne kulkevat osaksi niihin hermoihin, jotka panevat +kädet puolustavaan liikkeeseen, osaksi niihin, jotka syöksevät veren +sydäntä kohti, synnyttäen sellaisia elonhengekkeitä, jotka ovat omiaan +jatkamaan puolustusta ja kiinnittämään siihen tahtoa. + +40. _Mielenliikutuksien päävaikutus._ + +Huomattakoon, että kaikkien inhimillisten mielenliikutuksien päävaikutus +on se, että ne kiihottavat sielua tahtomaan niitä seikkoja, joita +vastaanottamaan ne valmistavat ruumiin. Siten pelon tunne herättää +pakenemisen tahdon, rohkeus taistelemisen tahdon, j. n. e. + +41. _Sielun vaikutusvoimasta ruumiiseen nähden._ + +Tahto on luonnostaan niin vapaa, ett'ei sitä koskaan voida pakottaa. +Olen ennen sielussa erottanut kaksi tilaa, nimittäin toimivan tilan, eli +tahdonilmaukset, ja kärsivän tilan, tämän nimityksen laajimmassa +merkityksessä, joka käsittää kaikenlaisia mielteitä. Edelliset näistä +ovat ehdottomasti sielun vallassa ja ruumis saattaa ainoastaan +välillisesti muuttaa niitä. Jälkimäiset päinvastoin riippuvat kokonaan +niitä määräävistä toiminnoista, ja sielu voi ainoastaan välillisesti +muuttaa ne, lukuunottamatta sitä tapausta, kun se itse on niiden syynä. +Ja koko sielun toiminta on siinä, että se tahtoessaan jotakin, panee +rauhasen, johon se on läheisesti yhdistynyt, liikkumaan tavalla, joka +aikaansaa sielun tahtoman vaikutuksen. + +42. _Mitenkä palautamme muistiimme mielteen jostakin seikasta._ + +Kun sielu tahtoo palauttaa muistiin jonkun seikan, panee tahto rauhasen +heilumaan eri tahoille ja se syöksee elonhengekkeitä aivojen eri osiin, +kunnes ne tapaavat ne jäljet, jotka muistiin palautettava seikka on +jättänyt aivoihin. Nämät jäljet näet ovat aivohuokosia, joiden kautta +elonhengekkeet aikaisemmin ovat kulkeneet kysymyksessä olevan seikan +mielikuvaa kohti, ja nämät huokoset avautuvat senvuoksi helpommin +toistamiseen niille elonhengekkeille, jotka siirtyvät niitä kohti. +Saapuessaan näiden huokosten luo, mainitut elonhengekkeet siis siirtyvät +helpommin niihin kuin muihin ja aikaansaavat siten rauhasessa liikkeen, +joka herättää sielussa mielteen samasta esineestä, jonka se tahtoi +palauttaa muistiin. + +43. _Miten sielun kuvitteleminen tapahtuu, miten se voi olla +tarkkaavainen ja liikuttaa ruumista._ + +Kun tahdomme kuvitella jotakin, jota emme koskaan ole nähneet, panee +tahto rauhasen heilumaan niin, että elonhengekkeet siirtyvät niihin +aivosoluihin, joiden aukoista kysymyksessä oleva mielle ilmestyy. Kun +tahdomme pysäyttää tarkkaavaisuutemme kohdistaaksemme sen joksikin aikaa +johonkin esineeseen, pidättää tahto rauhasta sen ajan samassa paikassa; +ja jos tahdomme astua tai muuten liikuttaa ruumistamme, panee tahto +rauhasen siirtämään elonhengekkeitä tätä aikaansaaviin lihaksiin. + +44. _Jokainen tahdonilmaus on yhdistynyt johonkin rauhasen liikkeeseen, +mutta taitavuuden ja tottumuksen avulla saattavat tahdonilmaukset +liittyä muihinkin liikkeisiin._ + +Tahto ei aina ole liikkeidemme alkuvaikutin eikä yleensä sellaisen +seikan vaikuttaja, josta liike seuraa. Tässä näet on vaihtelevaisuutta +sen mukaan kuin luonto tai tottumus eri tavalla on yhdistänyt jokaisen +rauhasen liikkeen jokaiseen ajatukseen. Jos esim. tahdomme asettaa +silmämme tarkastamaan kaukaista esinettä, niin tahto laajentaa +silmäterää, ja jos rupeamme katselemaan läheistä esinettä, niin tahto +supistaa silmäterää. Mutta jos vain tahdomme laajentaa silmäterää, emme +voi sitä tehdä, vaikka kuinka tahtoisimme, koska luonto ei ole +yhdistänyt sitä rauhasen liikettä, joka siirtää elonhengekkeitä +näköhermoihin silmäterän laajentamista tai supistamista varten, +sellaiseen tahdontoimintaan, joka yksistään aikaansaisi nämät muutokset +silmäterän ko'ossa, vaan siihen tahdontoimintaan, jonka seurauksena on +kaukaisen tai läheisen esineen tarkastaminen. Ja jos me puhuessamme +ajattelemme ainoastaan sitä, mitä aiomme sanoa, liikkuvat kielemme ja +huulemme paljoa nopeammin ja paremmin, kuin jos tuumisimme, miten +liikuttaisimme niitä kaikilla niillä eri tavoilla, jotka ovat +välttämättömät sanojen synnyttämiseksi. Sillä oppiessamme puhumaan on se +sielun toiminta, joka rauhasen välityksellä voi liikuttaa kieltä ja +huulia, tottumuksen kautta yhdistynyt niiden sanojen merkitykseen, jotka +ovat näiden liikkeiden seurauksena, eikä itse liikkeisiin. + +45. _Sielun vaikutusvoimasta eri mielenliikutuksien suhteen._ + +Tahtomme voima ei voi välittömästi herättää eikä lakkauttaa +mielenliikutuksiamme; mutta tahto voi tehdä sen välillisesti kiintyen +mielteisiin niistä esineistä, jotka tavallisesti liittyvät +tavoittelemiimme mielenliikutuksiin ja jotka ovat vastakkaiset niille +mielenliikutuksille, jotka haluamme poistaa. Ei siis uskaliaisuuden +herättämiseksi ja pelon poistamiseksi pelkkä tahtominen riitä, vaan +meidän tulee kiinnittää tarkkaavaisuutemme niihin perusteihin, +seikkoihin tai esimerkkeihin, jotka osottavat, ett'ei vaara ole suuri; +tai siihen, että puolustus on parempi kuin pako, tai myöskin siihen +seikkaan, että voitosta seuraa mainetta ja iloa, kun sitävastoin pako +tuottaa pelkkää harmia ja häpeää, tai muuhun senkaltaiseen. + +46. _Miksi sielu ei täydellisesti hallitse mielenliikutuksia._ + +Erityinen syy estää sielua nopeasti muuttamasta tai ehkäisemästä +mielenliikutuksia, jonka tähden ylläolevassa määrityksessä sanoin, että +erityiset elonhengekkeiden liikkeet synnyttävät, ylläpitävät ja +vahvistavat mielenliikutuksia. Tämä syy on se, että melkein kaikkia +mielenliikutuksia seuraa sydämessä ja siis myöskin koko veressä ja +elonhengekkeissä tapahtuva kiihotus. Sentähden mielenliikutukset, tämän +kiihotuksen kestäessä, pysyvät tajunnassamme, samoin kuin aistimien +esineet, niin kauan kuin ne vaikuttavat aistimiimme. Sielu tosin, +kiinnittäessään huomionsa hyvin tarkkaavaisesti toiseen seikkaan, voi +olla kuulematta pientä melua tai tuntematta pientä kipua. Mutta se ei +samalla tavoin voi olla kuulematta ukkosen jyrinää tai tuntematta tulen +polttoa kädessä. Samoin sielu saattaa voittaa heikot mielenliikutukset, +vaan ei kiivaimpia ja voimakkaimpia. Tämä voi tapahtua vasta veren ja +elonhengekkeiden kiihotuksen tyynnyttyä. Ainoa seikka, jonka tahto voi +aikaansaada tämän kiihotustilan vallitessa, on sen vaikutuksien +vastustaminen ja useiden sen herättämien ruumiinliikkeiden ehkäiseminen. +Jos esim. vihastus panee kohottamaan kättä lyöntiä varten, saattaa tahto +tavallisesti sitä pidättää, ja jos pelko panee jonkun pakenemaan, +saattaa tahto hänet pysäyttää, j. n. e. + +47. _Niistä taisteluista, joiden tavallisesti kuvitellaan tapahtuvan +sielun alhaisemman ja korkeamman puolen välillä._ + +Ainoastaan niiden liikkeiden vastakkaisuudesta, joita ruumis +elonhengekkeiden ja sielu tahtonsa avulla samaan aikaan koettavat +rauhasessa aikaansaada, syntyvät kaikki ne taistelut, joiden +tavallisesti ajatellaan vallitsevan sielun alhaisemman eli aistillisen +ja korkeamman eli järjellisen puolen välillä, tai toisin sanoen +luonnollisten halujen ja tahdon välillä. Sillä meissä on ainoastaan yksi +sielu, eikä siinä ole eri osia; aistillinen ja järjellinen puoli ovat +olemassa samassa sielussa, ja halut ovat myös tahdonilmauksia. Se väärä +kanta, joka vertaa näitä kahta sielunpuolta kahteen eri henkilöön, jotka +tavallisesti vastustavat toisiaan, johtuu siitä, ettei ole tarpeeksi +erotettu sielun toimituksia ruumiin toimituksista, joihin jälkimäisiin +kaikki, mitä meissä on järjelle vastaista, kuuluu. Taistelua on siis +vain siinä, että sielu voi työntää aivojen keskellä olevaa pientä +rauhasta toiseen suuntaan ja elonhengekkeet, jotka ovat aineellista +laatua, kuten yllä olen sanonut, taaskin toiseen suuntaan. Näin ollen +sattuu usein, että nämät liikkeet ovat päinvastaiset, ja että +voimakkaampi liike estää heikompaa vaikuttamasta. Rauhasella on näet +kahdenlaisia elonhengekkeiden vaikuttamia liikkeitä. Toiset näistä +johtavat sieluun niitä vaikutuksia, jotka ulkoesineet ovat synnyttäneet +aistimissa tai ne aivoissa olevat mielikuvat, jotka eivät pane tahtoa +mihinkään toimintaan. Toiset taas, nimittäin ne hengekkeiden liikkeet, +jotka herättävät mielenliikutuksia ja niiden aiheuttamia +ruumiinliikkeitä, kiihottavat jossakin määrin tahdontoimintaa. Edelliset +liikkeet tosin usein ehkäisevät sielun toimintaa, tai ehkäistään +puolestaan sielun toiminnan vaikutuksesta; mutta koska nämät kaksi +toimintaa eivät ole toisilleen suorastaan vastakkaisia, ei siitä synny +taistelua. Ainoastaan jälkimäisten liikkeiden ja niille vastakkaisen +tahdon välillä on olemassa taistelua; esim. sen ponnistuksen välillä +jolla elonhengekkeet vaikuttavat rauhaseen herättääkseen sielussa jonkun +halun, ja sen voiman, jolla sielu saattaa vastustaa tätä halua ja +hyljätä sen. Tämä taistelu syntyy etupäässä siitä, ett'ei tahto +suorastaan voi herättää mielenliikutuksia, ja että sen, kuten olen +sanonut, täytyy turvautua taitavuuteensa ja tarkastaa useita seikkoja +perätysten. Saattaa sattua niin, että joku näistä seikoista hetkeksi voi +muuttaa elonhengekkeiden kulun, mutta ett'ei seuraava voikaan sitä +tehdä, josta on seurauksena, että elonhengekkeet kulkevat taas entiseen +suuntaansa, koska hermojen, sydämen ja veren tila tämän kautta ei ole +edellisestään muuttunut. Tämän johdosta sielu melkein samaan aikaan +tuntee haluavansa ja pakenevansa samaa seikkaa, ja siitä on syntynyt se +luulo, että sielussa on kaksi keskenään ristiriitaista voimaa. Sellaista +taistelua huomaamme myös jossakin määrin silloin, kun sama seikka +herättää sielussa jonkun mielenliikutuksen ja ruumiissa vastaavia +liikkeitä, joita sielu ei aiheuta, vaan jotka se pysäyttää tai joita se +koettaa pysäyttää heti huomattuaan ne. Tämän havaitsemme silloin, kun +pelon tunne siirtää elonhengekkeitä niihin lihaksiin, jotka panevat +jalat liikkumaan pakoa varten ja kun rohkeutta tavoitteleva tahto +pysäyttää ne. + +48. _Mistä sielujen voima ja heikkous tunnetaan ja mihin kaikista +heikkoluonteisinten onnettomuus perustuu._ + +Näiden taistelujen menestyksestä saattaa jokainen tuntea sielunsa voiman +ja heikkouden. Epäilemättä niillä ihmisillä, joiden tahto sangen +helposti voittaa mielenliikutukset ja ehkäisee niiden synnyttämät +ruumiinliikkeet, on voimakkaimmat sielut. On toisia, jotka eivät voi +kokea tätä voimaa, koska eivät koskaan anna tahdon taistella omilla +aseillaan, vaan ainoastaan niillä aseilla, jotka se saa muutamista +mielenliikutuksista, joiden avulla saattaa vastustaa toisia +mielenliikutuksia. Tarkoitan tahdon omilla aseilla niitä lujia ja +varmoja vakaumuksia hyvästä ja pahasta, joiden mukaan tahtova yksilö on +päättänyt järjestää elämänsä. Kaikista sieluista heikoimmat ovat ne, +joiden tahto ei taivu noudattamaan määrättyjä vakaumuksia, vaan jotka +lakkaamatta antautuvat hetken mielenliikutuksien valtoihin. Koska nämät +usein ovat toisilleen ristiriitaiset, valtaavat ne heikon henkilön, +pakottaen tahdon alistumaan milloin toiseen, milloin taas toiseen +mielenliikutukseen, ja herättäen sielussa sisällistä taistelua saattavat +sen mitä surkuteltavimpaan tilaan. Jos siis esim. pelonalainen sielu +kuvittelee kuolemaa äärettömän suureksi onnettomuudeksi, jota vain paon +kautta voi välttää, niin kunniantunto toiselta puolen pitää sellaisen +paon tuottamaa häpeää vielä suurempana onnettomuutena. Nämät molemmat +mielenliikutukset saattavat tahdon harhailemaan eri suuntiin, ja +seuraten milloin toista, milloin toista, on tahto alituisen +ristiriitaisen kamppauksen alaisena ja tekee siten sielun orjalliseksi +ja onnettomaksi. + +49. _Sielun voima ei ole riittävä ilman totuuden tietoa._ + +Tosin on sangen vähän niin heikkoja ja epäröiviä ihmisiä, että he +yksinomaan noudattaisivat mielenliikutuksiensa määräyksiä. Useimmilla on +vakautuneet mielipiteet, joiden mukaisesti järjestävät osan +toimintaansa. Nämät mielipiteet tosin usein ovat väärät ja perustuvat +sellaisiin mielenliikutuksiin, jotka aikaisemmin ovat lumonneet ja +vallanneet tahdon. Mutta koska tahto noudattaa näitä mielipiteitä +silloinkin, kun se mielenliikutus, joka ne on synnyttänyt, ei vaikuta +sielussa, voidaan niitä pitää sielun omina aseina, ja katsoa sieluja +voimakkaammiksi ja heikommiksi, mikäli ne kykenevät noudattamaan näitä +mielipiteitä ja vastustamaan samanaikuisesti esiintyviä, näille +vastakkaisia mielenliikutuksia. On kuitenkin suuri erotus niiden +päätösten välillä, jotka johtuvat vääristä mielipiteistä ja niiden, +jotka perustuvat yksinomaan totuuden tuntemiseen. Jos toimimme +jälkimäisten mukaisesti, olemme turvatut mielipahalta ja katumukselta, +kun sitävastoin joudumme alttiiksi mainituille, tunteille, jos +noudatamme edellisiä ja kun olemme huomanneet erehdyksemme. + +50. _Ei yksikään sielu ole niin heikko, ett'ei se, oikein ohjattuna, +voisi kehittyä ehdottomasti hallitsemaan mielenliikutuksiaan._ + +On tärkeätä tässä palauttaa mieleen mitä edellä on sanottu rauhasen +liikkeistä. Vaikka näet luonto elämämme alusta näyttää yhdistäneen +jokaisen rauhasen liikkeen määrättyihin mielteisiin, voimme kuitenkin +tottumuksen kautta yhdistää niitä toisiin. Luontomme järjestyksen +mukaisesti sanat synnyttävät sellaisia rauhasen liikkeitä, jotka +johtavat sieluun näiden sanojen äänet, kun ne kuullaan lausuttavan, tai +niitä muodostavien kirjainten muodon, kun ne nähdään kirjoitettuina. +Kuitenkin kokemus osottaa, että mainitut sanat ilmaisevat sielulle +esittämänsä ajatuksen, eivätkä sanoja muodostavien kirjainten muotoa tai +niiden eri tavuiden kaikua, koska olemme tottuneet näitä ääniä +kuullessamme ja näitä kirjaimia nähdessämme ajattelemaan ainoastaan +niiden merkitystä. Samoin saattavat ne rauhasen ja elonhengekkeiden +liikkeet, jotka johtavat sieluun mielteitä, luonnostaan olla +yhdistyneinä sellaisiin mielteisiin, jotka herättävät erityisiä +mielenliikutuksia. Mutta tottumus saattaa erottaa ne toisistaan ja +yhdistää ne vallan toisenlaisiin, ja tämä tottumus saattaa johtua +yhdestä ainoasta teosta vaatimatta pitkää harjaantumista. Jos esim. joku +syödessään hyvin halukkaasti jotakin liharuokaa, odottamatta saa +suuhunsa hyvin suolaisen palan, tämä seikka voi niin muuttaa aivojen +tilan, että hän siitä alkaen vain inhoten katselee tätä ruokalajia, jota +hän ennen söi halukkaasti. Eläimissäkin havaitaan sama ilmiö. Vaikka +niillä ei ole järkeä, eikä kenties mitään ajatuskykyä, on niissä +kuitenkin kaikki ne elonhengekkeiden ja rauhasen liikkeet, jotka meissä +herättävät mielenliikutuksia. Mutta eläimissä ne eivät synnytä +mielenliikutuksia, vaan ylläpitävät ja vahvistavat niitä hermo- ja +lihasliikkeitä, jotka tavallisesti ovat mielenliikutuksien seurauksena. +Kun siis koira näkee pyyn, tahtoo se luontonsa mukaisesti juosta sen +jälkeen, ja kun se kuulee pyssyn laukauksen, tämä pamaus luonnollisesti +saattaa sen pakenemaan. Mutta metsäkoirat opetetaan niin, että ne +huomatessaan pyyn pysähtyvät ja kuultuaan laukauksen juoksevat ampujan +luo. Jokaisen on tärkeätä tietää nämät seikat, jotta voisi tutkia +mielenliikutuksiaan. Sillä koska vähällä taitavuudella voidaan muuttaa +aivoissa tapahtuvat liikkeet järjettömissä eläimissä, on selvää, että +tämä voi tapahtua paljon paremmin ihmisessä. Siis mitä heikoimmatkin +sielut voivat lopulta ehdottomasti hallita kaikkia mielenliikutuksiansa, +jos niiden oikeaan kohtelemiseen ja ohjaamiseen käytetään tarpeeksi +huolta. + + + + +TOINEN OSA. + +Mielenliikutuksien luku ja järjestys ja kuuden ensimäisen +mielenliikutuksen selitys. + + +51. _Mielenliikutuksien alkusyyt._ + +Edellisestä tiedetään mielenliikutuksien viimeisen ja lähimmän syyn +piilevän ainoastaan siinä, että elonhengekkeet kiihottavat aivojen +keskellä olevaa rauhasta liikkeeseen. Mutta tästä emme vielä opi +erottamaan mielenliikutuksia toisistaan; on tarpeellista hakea niiden +lähteet, ja tutkia niiden alkusyyt. Mielenliikutukset saattavat välistä +syntyä siitä sielun toiminnasta, joka koettaa tajuta jotakin ajatuksen +esinettä, tai myöskin yksistään ruumiin tilasta tai niistä mielteistä, +jotka satunnaisesti kohtaavat toisensa aivoissa, kuten käy silloin, kun +tunnemme olevamme surulliset tai iloiset, tietämättä minkä tähden. Mutta +siitä, mitä edellä on mainittu, seuraa kuitenkin myös, että aistimiimme +vaikuttavat ulkoesineetkin voivat synnyttää mielenliikutuksia, ja että +nämät ulkoesineet ovat niiden tavallisimmat ja pääasialliset syyt. Jos +siis tahdomme tuntea ne kaikki, tulee meidän vain tarkastaa kaikkia +näiden esineiden vaikutuksia. + +52. _Mitä hyötyä mielenliikutuksista on sekä missä järjestyksessä niitä +saattaa luetella._ + +Aistimia kiihottavat ulkoesineet eivät herätä erilaisia +mielenliikutuksia senvuoksi, että ne itse ovat erilaiset, vaan +ainoastaan senvuoksi, että ne eri tavoin voivat meitä hyödyttää tai +vahingottaa tai yleensä olla tärkeät. Kaikkien mielenliikutuksien +tuottama hyöty on ainoastaan siinä, että ne saattavat sielun +tavoittelemaan niitä seikkoja, jotka luonto osottaa meille +hyödyllisiksi, sekä herkeämättä niitä tahtomaan. Niinpä sama +elonhengekkeiden liike, joka tavallisesti herättää mielenliikutuksia, +myöskin synnyttää ne ruumiinliikkeet, joiden avulla nuo halutut seikat +toteutetaan. Jos siis tahdomme löytää eri mielenliikutukset, tulee +meidän järjestyksessä tutkia kuinka monella meille tärkeällä tavalla +aistimuksiemme esineet voivat kiihottaa aistimiamme. Luettelen tässä +tärkeimmät mielenliikutukset siinä järjestyksessä kuin ne täten ovat +löydettävissä. + + + + +Mielenliikutukset järjestyksessä lueteltuina. + + +53. _Ihmetteleminen._ + +Kun ensi kerran äkkiä kohtaamme jonkun seikan ja pidämme sitä uutena tai +hyvin eroavana kaikista sitä ennen tuntemistamme seikoista, tai jos +pidämme sitä toisenlaisena, kuin miksi olimme sitä kuvitelleet, +ihmettelemme sitä ja hämmästymme siitä. Koska tämä saattaa tapahtua +ennenkuin ollenkaan tiedämme onko tämä seikka meille sovelias vai ei, +näyttää ihmetteleminen olevan ensimäinen kaikista mielenliikutuksista. +Sillä ei ole vastakohtaa; jos näet tuossa esiintyneessä seikassa ei ole +mitään hämmästyttävää, ei se herätä ihmettelyämme, ja me tarkastamme +sitä mielenliikutuksetta. + +54. _Kunnioitus tai ylenkatse, jalomielisyys tai kopeus, nöyryys tai +halpamielisyys._ + +Ihmettelyyn liittyy kunnioitus tai ylenkatse, riippuen siitä, +ihmettelemmekö jonkun seikan ylevyyttä tai kehnoutta. Samoin saatamme +myös itseämme kunnioittaa tai ylenkatsoa; tästä syntyvät ne +mielenliikutukset ja tottumukset, joita kutsutaan jalomielisyydeksi tai +kopeudeksi, sekä nöyryydeksi tai halpamielisyydeksi. + +55. _Ihailu ja halveksiminen._ + +Kun kunnioitamme tai ylenkatsomme toisia seikkoja, joita pidämme vapaina +hyvän tai pahan aiheuttajina, muuttuu kunnioitus ihailuksi ja +yksinkertainen ylenkatse halveksimiseksi. + +56. _Rakkaus ja viha._ + +Kaikki edellämainitut mielenliikutukset saattavat syntyä meissä ilman +että ollenkaan huomaamme onko se seikka, joka ne aikaansaa, hyvä vai +huono. Mutta kun huomaamme jonkun seikan olevan meille hyvän, s. o. +meille soveliaan, rupeamme sitä rakastamaan; ja kun havaitsemme jonkun +seikan huonoksi tai vahingolliseksi, herättää tämä meissä vihaa. + +57. _Halu._ + +Samasta hyvän tai pahan havaitsemisesta syntyvät kaikki muutkin +mielenliikutukset. Mutta mainitakseni ne järjestyksessä, erotan ne +toisistaan ajan mukaan; ja koska ne saattavat meitä enemmän tarkkaamaan +vastaisuutta kuin nykyisyyttä ja menneisyyttä, mainitsen aluksi halun. +Sillä on ilmeisen selvää, että tavoittelemme jotakin vastaisuudessa +tapahtuvaa, ei ainoastaan silloin, kun haluamme jotakin hyvää, jota emme +vielä omista, tai kun tahdomme välttää jotakin pahaa, jonka luulemme +voivan tapahtua, vaan myöskin silloin, kun vain toivomme säilyttävämme +jotakin hyvää ja välttävämme jotakin pahaa. + +58. _Toivo, pelko, kateus, levollisuus ja epätoivo._ + +Meidän tarvitsee vain ajatella jonkun hyvän saavuttamista ja pahan +välttämistä mahdolliseksi, ruvetaksemme sitä haluamaan. Mutta jos +sitäpaitsi punnitsemme, onko paljon vai vähän todennäköisyyttä sen +saavuttamiseksi, synnyttää suuremman todennäköisyyden havaitseminen +meissä toivoa ja vähemmän todennäköisyyden havaitseminen pelkoa, jonka +laatuinen tunne kateus on. Jos toivo on tavattoman suuri, muuttuu se +laadultaan, ja sitä kutsutaan silloin levollisuudeksi eli varmuudeksi; +tavaton pelko taaskin muuttuu epätoivoksi. + +59. _Epäröiminen, rohkeus, uskaliaisuus, kilpaileminen, pelkurimaisuus +ja kauhu._ + +Saatamme toivoa ja peljätä, vaikka odotetun seikan toteutuminen ei +ollenkaan ole riippuvainen meistä; mutta jos se on meistä riippuvainen, +saattaa keinojen valitseminen tai yrityksen toimeenpaneminen tarjota +vaikeuksia. Tuo valitseminen synnyttää epäröimisen, joka panee meitä +punnitsemaan asiaa sekä kysymään neuvoa. Toimeenpanon vaikeuksia +vastustamaan herää meissä rohkeus tai uskaliaisuus, jonka laji +kilpaileminen on. Rohkeuden vastakohta on pelkurimaisuus, ja +uskaliaisuuden vastakohta taas pelko ja kauhu. + +60. _Omantunnon vaiva._ + +Jos ennen epäröimisen poistamista olemme valinneet jonkun toimimistavan, +herää meissä omantunnon vaiva, joka ei kohdistu vastaiseen seikkaan, +kuten edellämainitut mielenliikutukset, vaan nykyiseen tai menneiseen. + +61. _Ilo ja suru._ + +Nykyisen hyvän havaitseminen synnyttää meissä iloa, pahan havaitseminen +surua, jos käsitämme tämän hyvän tai pahan meille kuuluvaksi. + +62. _Iva, kateus, sääli._ + +Jos havaitsemme hyvää tai pahaa, jota käsitämme muille kuuluvaksi, +voimme pitää heitä joko sitä ansaitsevina tai ansaitsemattomina; +edellisessä tapauksessa herää meissä ainoastaan ilon tunne, koska meistä +on hyvä, että käy niinkuin pitää. Ero on vain siinä, että hyvän +aiheuttama ilo on vakava, kun sitävastoin pahan synnyttämää iloa seuraa +nauru ja iva. Mutta jos huomaamme toisten ansaitsemattansa saavan +osakseen hyvää tai pahaa, herättää hyvän havaitseminen kateutta, ja +pahan havaitseminen sääliä, jotka molemmat ovat surun lajeja. Tulee +huomata, että samat mielenliikutukset, jotka ovat nykyisen hyvän tai +pahan synnyttämät, usein saattavat kohdistua myöskin vastaisuudessa +tapahtuvaan hyvään tai pahaan, mikäli se luulo, että ne todella +tapahtuvat, saattaa meitä kuvittelemaan niitä nykyisiksi. + +63. _Tyytyväisyys itseemme ja katumus._ + +Voimme myöskin tarkastaa hyvän tai pahan syytä sekä nykyisenä että +menneenä. Ja itsemme aikaansaama hyvä tuottaa meille sisäisen +tyytyväisyyden, joka on suloisin kaikista mielenliikutuksista, +jotavastoin tekemämme paha herättää katumusta, joka on katkerin kaikista +mielenliikutuksista. + +64. _Suopeus ja kiitollisuus._ + +Jos muut ovat tehneet hyvää, olemme heille suopeat, vaikka he eivät +olisikaan tehneet hyvää meille; ja jos he sen ovat tehneet meille, +liittyy suopeuteemme kiitollisuus. + +65. _Närkästys ja vihastuminen._ + +Muiden tekemä paha taas, kun se ei koske meitä, herättää meissä +ainoastaan närkästystä heitä kohtaan. Jos se taas kohtaa meitä, saattaa +se meidät myöskin vihastumaan. + +66. _Kunnia ja häpeä._ + +Muistellessamme nykyään tai ennen tekemäämme hyvää muiden ihmisten +arvostelemana, herää meissä kunnian tietoisuus; tekemäämme pahaa taas +täten ajatellessamme, tunnemme häpeää. + +67. _Inho, kaiho ja hilpeys._ + +Välistä hyvän jatkuminen aikaansaa ikävää tai inhoa, jotavastoin pahan +jatkuminen vähentää surua. Hyvän menestystä taaskin seuraa kaiho, joka +on surun laji, ja pahan herkeäminen tuottaa hilpeyttä, joka on ilon +laji. + +68. _Minkätähden tämä mielenliikutuksien luetteleminen eroaa +tavallisesta._ + +Täten luulen paraassa järjestyksessä luetelleeni mielenliikutukset. +Tiedän tässä suhteessa poikkeavani kaikkien niiden mielipiteistä, jotka +ennen minua ovat tätä ainetta käsitelleet, mutta en tee sitä ilman +painavaa syytä. Sillä nuo kirjailijat perustavat luettelemisensa siihen, +että erottavat sielun tunne-elämässä kaksi eri osaa, joista he kutsuvat +toista _himotsevaksi_ ja toista _vihoittuvaksi_ osaksi. Mutta koska, +kuten yllä olen sanonut, en huomaa sielussa eri osia, ei tuo erotus +mielestäni osota muuta kuin että sielussa on kaksi taipumusta, joista +toinen on himotseminen, toinen vihastuminen. Ja koska sielussa myöskin +on ihmettelyn, rakkauden, toivon ja pelon tunteita sekä taipumus +vastaanottaa kaikkia muita mielenliikutuksia ynnä mahdollisuus kaiken +sen toimeenpanemiseen, johon ne sielua taivuttavat, en saata käsittää +miksi ne kaikki johdetaan himotsemisesta ja vihastumisesta. Sitäpaitsi +ei mainittujen kirjailijoiden tekemä luettelo sisällä kaikkia tärkeimpiä +mielenliikutuksia, jotka minun laatimani luettelon luulen sisältävän. +Mainitsen vain tärkeimmät, koska voidaan erottaa vielä useita erityisiä +mielenliikutuksia, joiden luku on ääretön. + +69. _On ainoastaan kuusi alkuperäistä mielenliikutusta._ + +Yksinkertaisten ja alkuperäisten mielenliikutuksien luku ei ole suuri. +Jos luomme yleiskatsauksen niihin, jotka olen maininnut, huomaamme +helposti, että niitä vain on kuusi, nimittäin ihmetteleminen, rakkaus, +viha, halu, ilo ja suru, ja että kaikki muut ovat yhdistyneet muutamista +näistä kuudesta tai ovat niiden lajeja. Jotta en niiden +monilukuisuudella väsyttäisi lukijaa, käsittelen tässä erikseen näitä +kuutta alkuperäistä. Senjälkeen osotan, miten kaikki muut niistä +syntyvät. + +70. _Ihmetteleminen; sen määritys ja syy._ + +Ihmetteleminen on äkillinen sielussa syntyvä hämmästys, joka saattaa +sielun kiinnittämään tarkkaavaisuutensa niihin seikkoihin, jotka +tuntuvat harvinaisilta ja erinomaisilta. Se syntyy ensin aivojen +vastaanottamasta mielteestä, joka osottaa sielulle, että tuo seikka on +harvinainen ja suuresti huomiota ansaitseva. Lisäksi se syntyy +elonhengekkeiden liikkeestä, jotka tämän mielteen vaikutuksesta hyvin +voimakkaasti tunkeutuvat siihen aivojen kohtaan, missä tuo mielle +sijaitsee, vahvistaen ja ylläpitäen sitä. Tämän mielteen vaikutuksesta +elonhengekkeet kulkevat mainitusta aivojen kohdasta niihin lihaksiin, +jotka pidättävät aistimia siinä tilassa, joka jatkuvasti ylläpitää +mielenliikutusta, jos se nimittäin on aistimien välittämä. + +71. _Tämä mielenliikutus ei ollenkaan muuta sydämen eikä veren tilaa._ + +Omituista tälle mielenliikutukselle on, ett'emme huomaa sen aikaansaavan +mitään muutosta sydämen eikä veren tilassa, kuten muut +mielenliikutukset tekevät. Syy on siinä, ett'ei sen esineenä ole hyvä +eikä paha; se vain vaatii sen seikan ymmärtämistä, jota ihmetellään. +Sentähden se ei ollenkaan vaikuta sydämeen, eikä vereen, josta ruumiin +hyvinvointi kokonaan on riippuvainen, vaan aivoihin, missä ne +aistielimet sijaitsevat, joita tämä ymmärtäminen välikappaleinaan +tarvitsee. + +72. _Ihmettelemisen voimasta._ + +Kuitenkin tämä mielenliikutus on hyvin voimakas sen odottamattoman +seikan s. o. sen mielteen äkillisen ja aavistamattoman ilmestymisen +tähden, joka muuttaa elonhengekkeiden liikkeen. Tämä odottamaton +ilmestyminen on omituinen kysymyksessä olevalle mielenliikutukselle; jos +se esiintyy muissakin mielenliikutuksissa,--ja se esiintyykin +tavallisesti melkein kaikissa, niitä kiihdyttäen--yhtyy niihin +ihmetteleminen. Sen voima on riippuvainen kahdesta seikasta, nimittäin +ilmiön uutuudesta ja siitä, että sen aikaansaamalla kiihotuksella alusta +pitäen on koko voimansa. On näet varmaa, että sellainen kiihotus +vaikuttaa enemmän kuin se, joka alussa on heikko ja vähitellen kasvaa ja +siis helposti voidaan ehkäistä. Varmaa on myöskin, että uudet +aistimuksien esineet vaikuttavat sellaisiin aivojen kohtiin, jotka eivät +ole tähän ollenkaan tottuneet. Nämät kohdat ovat herkemmät ja pehmeämmät +kuin ne, jotka usein tapahtuvasta kiihotuksesta ovat koventuneet, ja +tämä seikka enentää niissä syntyneen aivokiihotuksen vaikutusta. Tätä ei +pidettäne uskomattomana, jos otetaan huomioon, että samanlainen syy +vaikuttaa sen, ett'eivät jalkapohjamme, jotka ovat tottuneet kantamansa +ruumiin raskaaseen painoon, tunne sanottavasti tätä painoa astuessamme. +Sitävastoin toinen paljoa pienempi ja hiljaisempi kosketus +kutkutettaessa on meistä miltei kärsimätön, koska se ei tapahdu meille +usein. + +73. _Mitä hämmästys on._ + +Mainitulla odottamattomalla havainnolla on sellainen voima, että se +panee aivoissa olevat elonhengekkeet liikkumaan siihen kohtaan, missä +ihmettelyn esineen mielle syntyy, ja että se välistä syöksee ne sinne +kaikki ja saattaa ne siihen määrään ylläpitämään tuota miellettä, ett'ei +niitä ollenkaan kulje lihaksiin ja ett'eivät ne ollenkaan poistu +seuraamistaan jäljistä aivoista. Sentähden koko ruumis jää +liikkumattomaksi kuin kuvapatsas, emmekä voi havaita esineestä muuta +kuin ensiksi näkemämme puolen, emmekä siis saada siitä tarkempaa +käsitystä. Tätä tilaa kutsutaan tavallisesti hämmästymiseksi; se on +liiallista ihmettelemistä, joka aina on paha. + +74. _Mielenliikutuksien tuottamasta hyödystä ja vahingosta._ + +Edellämainitsemastani huomataan helposti, että mielenliikutuksien +tuottama hyöty vain on siinä, että ne vahvistavat ja saattavat sielussa +pysyväisiksi sellaisia ajatuksia, joiden säilyttäminen on hyödyllinen ja +jotka muuten helposti voisivat haihtua. Koko niiden tuottama vahinko +taas on siinä, että ne vahvistavat ja säilyttävät näitä ajatuksia +enemmän, kuin on tarpeellista tai että ne vahvistavat ja säilyttävät +huonoja ajatuksia. + +75. _Mitä erityistä hyötyä ihmetteleminen tuottaa._ + +Ihmettelemisestä voi yleensä sanoa, että se on hyödyllinen, koska se +saattaa meitä oppimaan ja muistissa pitämään sellaisia seikkoja, joita +emme ennen ole tunteneet. Sillä ihmettelemme vain sitä, joka meistä +näyttää harvinaiselta ja erinomaiselta, eikä mikään muu voi näyttää +siltä kuin se, mikä meille tähän asti on ollut tuntematonta tai mikä +eroaa tavallisesta. Tämän eroamisen vuoksi sitä näet kutsutaan +erinomaiseksi. Kun joku meille ennen tuntematon seikka uudestaan +ilmestyy käsityspiiriimme tai aistimuksiimme, jää se ainoastaan +sentähden muistiimme, että sen herättämä käsite on aivoissamme +vahvistunut jonkun mielenliikutuksen vaikutuksesta tai käsityskyvyn +huomaavaisuudesta, jota kykyä tahdomme taivuttaa erityiseen +tarkkaavaisuuteen ja punnitsemiseen. Muut mielenliikutukset voivat +vaikuttaa sen, että huomaamme seikkoja, jotka näyttävät hyviltä tai +pahoilta. Mutta ihmettely syntyy ainoastaan tavattomien seikkojen +johdosta. Kokemus osottaa, että kaikki, joilla ei ole mitään luontaista +taipumusta tähän mielenliikutukseen, tavallisesti ovat hyvin +vähätietoiset. + +76. _Miten ihmetteleminen saattaa vahingottaa, ja miten voidaan poistaa +sen puutteellisuudet ja välttää sen liiallisuutta._ + +Useammin ihmetellään liian paljon vähemmänkin huomattavia seikkoja ja +hämmästytään niistä; paljoa harvemmin ihmetellään niitä liian vähän. +Tämä saattaa kokonaan ehkäistä tai viedä harhaan järjellisen +arvostelukyvyn. On siis hyvä, että meillä luonnosta on jossakin määrin +taipumusta tähän mielenliikutukseen, koska se helpottaa tietojen +saavuttamista. Mutta myöhemmin tulee meidän, mikäli mahdollista, koettaa +vapautua siitä. Voimme näet helposti korvata sitä harkinnalla ja +erityisellä tarkkaavaisuudella, johon tahto aina saattaa taivuttaa +ymmärryksemme, kun pidämme eteemme sattuvaa seikkaa sitä ansaitsevana. +Liiallista ihmettelyä vastaan ei ole muuta keinoa kuin se, että hankimme +itsellemme tietoja useista seikoista ja että totutamme itseämme mitä +tavattomimpien ja omituisimpien seikkojen tarkastamiseen. + +77. _Sangen tyhmät ja sangen taitavat ihmiset eivät ole enimmin +taipuvaisia ihmettelyyn._ + +Vaikka ainoastaan tylsämieliset ja typerät luonnostaan ovat +kykenemättömät tuntemaan ihmettelyä, eivät siltä nerokkaimmat ihmiset +aina ole siihen valmiit. Taipumusta ihmettelyyn on etupäässä niillä, +joilla on jotenkin hyvä luonnollinen ymmärrys, mutta jotka eivät +kuitenkaan suuresti luota omaan kykyynsä. + +78. _Ihmettelyn liiallisuus saattaa tulla tavaksi, ellei sitä ehkäistä._ + +Tämä mielenliikutus näyttää tosin vähenevän aikaa myöten; sillä kuta +enemmän ihmettelyä herättäviä seikkoja kohdataan, sitä enemmän lakataan +niitä ihmettelemästä ja totutaan olettamaan, että ne seikat, jotka +myöhemmin kohtaamme, ovat tavallisia. Mutta kun ihmettely on liiallinen +ja kiintyy esineistä ensiksi saatuun vaikutukseen, ilman että +ihmettelevä henkilö niihin lähemmin tutustuu, tottuu sielu samalla +tavalla tarkastamaan kaikkia esiintyviä seikkoja, vaikka ne +tarjoavatkin hyvin vähän uutta. Sentähden on sokeasti uteliaiden +ihmisten sairaalloinen mielentila heihin niin piintynyt, että he hakevat +tavattomia seikkoja ainoastaan ihmetelläkseen niitä, eivätkä oppiakseen +niitä tuntemaan. He muuttuvat vähitellen niin ihmettelynhaluisiksi, että +arvottomat seikat yhtä paljon saattavat kiinnittää heidän huomiotansa +kuin ne, joiden tutkiminen on hyödyllisempi. + +79. _Rakkauden ja vihan määritykset._ + +Rakkaus on sellainen elonhengekkeiden synnyttämä sielun kiihotustila, +joka taivuttaa sielua suuntaamaan tahtoansa niihin seikkoihin, jotka +näyttävät olevan sille soveliaat. Viha on sellainen elonhengekkeiden +aikaansaama sieluntila, joka saattaa sielua pakenemaan sellaisia +seikkoja, joita se pitää vahingollisina. Mainitsin että nämät +mielenliikutukset ovat elonhengekkeiden synnyttämät, tahtoen täten +osottaa, että rakkaus ja viha, jotka ovat ruumiista riippuvaisia +mielenliikutuksia, ovat erotettavat sekä niistä vakaumuksista, jotka +saattavat sielun tahdontoiminnan kohdistumaan sellaisiin seikkoihin, +joita se pitää hyvinä ja hylkäämään ne, joita se pitää huonoina, että +myös niistä kiihotuksista, jotka ainoastaan nämät vakaumukset herättävät +sielussa. + +80. _Mitä tahdon kohdistuva ja hylkäävä toiminta merkitsee._ + +Sanalla tahto en tässä tarkoita halua, joka on erityinen mielenliikutus +ja tavoittelee jotakin tulevaa seikkaa; vaan tarkoitan sisäistä +vakaumusta, joka on siinä, että nykyhetkestä alkaen pidämme itseämme +liittyneinä siihen, jota rakastamme, kuvitellen kokonaisuutta, jonka +toinen osa itse olemme, ja jonka toinen osa on rakkautemme esine. Vihan +valtaamina taas pidämme itseämme kokonaisuutena, joka on kokonaan +erotettuna vastenmielisyyttä herättävästä seikasta. + +81. _Erotuksesta, joka tavallisesti tehdään himotsevan ja hyvänsuovan +rakkauden välillä._ + +Tavallisesti erotetaan kahdenlaista rakkautta, joista toista kutsutaan +hyvänsuovaksi s. o. sellaiseksi rakkaudeksi, joka saattaa meitä +toivomaan hyvää rakkautemme esineelle. Toista kutsutaan himotsevaksi +rakkaudeksi, koska se saattaa haluamaan rakkauden esinettä. Mutta +minusta tämä erotus näyttää koskevan ainoastaan rakkauden vaikutuksia, +eikä sen olemusta. Sillä niinpian kuin olemme kohdistaneet tahtomme +johonkin esineeseen, olkoon se minkäluontoinen tahansa, olemme sille +hyvänsuovat s. o. toivomme sille myös sellaisia seikkoja, joiden +luulemme olevan sille mieluiset. Tämä on rakkauden päävaikutuksia. Jos +pidämme rakkauden esineen omistamista hyvänä seikkana tai jos haluamme +muunlaista yhteyttä sen kanssa kuin mainitun tahdon kohdistamisen kautta +tapahtuvaa, niin himotsemme sitä. Se on rakkauden tavallisimpia +vaikutuksia. + +82. _Miten sangen erilaiset mielenliikutukset siinä ovat yhdenlaiset, +että ne yhtyvät rakkauteen._ + +Ei ole tarpeellista erottaa yhtä monta rakkauden lajia, kuin on +erilaisia rakkauden esineitä. Sillä vaikka esim. ne mielenliikutukset, +joita kunnianhimoinen henkilö tuntee tavoitellessaan kunniaa, saituri +himotessaan rahaa, juoppo himotessaan viiniä, rivo mies tahtoessaan +häväistä naista, kunnon mies ystäväänsä tai lemmittyänsä kohtaan, ja +hyvä isä lapsiaan kohtaan, suuresti eroavat toisistaan, ovat ne +toistensa kaltaiset siinä, että ne sisältävät rakkautta. Neljässä +ensimäisessä on rakkautta vain siinä suhteessa, että rakastetaan +mielenliikutuksien esineen saavuttamista, eikä itse esinettä, jota +kohtaan tunnetaan ainoastaan himoa, johon on sekaantunut muita erityisiä +mielenliikutuksia. Sitävastoin hyvän isän tuntema rakkaus lapsiinsa on +niin puhdas, ett'ei hän halua heiltä mitään eikä tahdo omistaa heitä +toisin kuin hän heidät omistaa, eikä olla liittynyt heihin läheisemmin +kuin hän on. Hän pitää heitä toisena »minänään» ja tavoittelee heidän +menestystään yhtä hartaasti kuin omaansa, jopa hartaamminkin; sillä hän +kuvittelee yhdessä heidän kanssaan muodostavansa kokonaisuuden, jonka +paras osa hän itse ei ole, ja senvuoksi hän usein uhraa omat etunsa +heidän eduilleen, eikä edes pelkää perikatoa, jos heidän pelastuksensa +on kysymyksessä. Kunnon miesten kiintymys ystäviinsä on tämän kaltainen, +vaikka se harvoin on niin täydellinen; heidän kiintymyksensä lemmittyyn +on myös suuresti senkaltainen, vaikka se myös on vähän sukua toiselle +mainitsemalleni rakkauden lajille. + +83. _Yksinkertaisen kiintymyksen, ystävyyden ja hartaudellisen +kiintymyksen erotus._ + +Suuremmalla syyllä saattaa mielestäni erottaa rakkauden eri lajit sen +mukaan, missä määrin pidämme rakkautemme esineestä itseemme verrattuna. +Jos pidämme rakkautemme esineestä vähemmän kuin itsestämme, tunnemme +sitä kohtaan yksinkertaista kiintymystä; jos pidämme siitä yhtä paljon +kuin itsestämme, syntyy ystävyys; jos pidämme siitä enemmän, saattaa +täten syntynyttä mielenliikutusta kutsua hartaudelliseksi +kiintymykseksi. Voimme siis olla kiintyneet johonkin kukkaan, lintuun +tai hevoseen; mutta ainoastaan se, jolla on hyvin omituinen mieli, +saattaa tuntea ystävyyttä muita kuin ihmisiä kohtaan. Ihminen näet on +siihen määrään tämän mielenliikutuksen esine, ett'ei ole niin +epätäydellistä ihmistä, joka ei voisi saavuttaa täydellistä ystävyyttä +sellaisen henkilön puolelta, josta hän pitää, ja jolla todella on ylevä +ja jalo luonne, kuten myöhemmin pykälissä 144 ja 146 osotetaan. Mitä +hartaudelliseen kiintymykseen tulee, niin sen pääesine epäilemättä on +ylin jumaluus, jota kohtaan meillä välttämättömästi on hartaat tunteet, +jos tunnemme sitä niinkuin meidän tulee. Mutta saatamme myös olla +hartaudellisesti kiintyneet ruhtinaaseemme, maahamme, kotikaupunkiimme, +jopa yksityiseen henkilöön, jos kunnioitamme häntä paljon enemmän kuin +itseämme. Näiden kolmen rakkauden lajin erotus selviää etupäässä niiden +vaikutuksista. Kokiessamme itsessämme kutakin näistä rakkauden lajeista, +pidämme itseämme liittyneenä rakkautemme esineeseen, mutta olemme aina +valmiit uhraamaan tuon kokonaisuuden vähemmänarvoisen osan +pelastaaksemme toisen. Tuntiessamme siis yksinkertaista kiintymystä, +pidämme aina itseämme etevämpänä kiintymyksemme esinettä; hartaudellisen +kiintymyksen valtaamina päinvastoin pidämme tämän kiintymyksen esinettä +siihen määrään itseämme ylevämpänä, ett'emme pelkää edes kuolemaa jos +voimme sen pelastaa. Tästä on usein nähty esimerkkejä niissä, jotka +ovat antautuneet alttiiksi varmalle kuolemalle puolustaakseen +ruhtinastaan tai kotikaupunkiaan, jopa välistä yksityisiä henkilöitä, +joihin ovat olleet hartaasti kiintyneet. + +84. _Vihan lajeja ei ole niin monta kuin rakkauden lajeja._ + +Vaikka viha on rakkauden vastakohta, ei siinä voida havaita yhtä monta +lajia, koska emme huomaa niin suurta erilaisuutta siinä pahassa, jota +vapaaehtoisesti pakenemme, kuin siinä hyvässä, jota tavoittelemme. + +85. _Mieltymyksestä ja kammosta._ + +En voi havaita muuta kuin yhden huomattavan seikan, joka erottaa nämät +kaksi mielenliikutusta toisistaan. Se on löydettävissä siitä, että +rakkauden ja vihan esineet saattavat johtua tajuntaan joko ulkonaisten +tai sisäisten aistien ja järjen toiminnan kautta. Sillä kutsumme yleensä +hyväksi tai pahaksi sitä, mitä sisäinen aistimme tai järkemme arvostelee +soveliaaksi tai vahingolliseksi luonnollemme. Kauniiksi tai rumaksi +kutsumme sitä, minkä ulkonaiset aistimemme sellaisiksi meille kuvaavat; +tärkein aisti tässä suhteessa on näköaisti. Täten syntyy kaksi eri +rakkauden lajia, nimittäin rakkaus hyviin ja rakkaus kauniisiin +seikkoihin, jota jälkimmäistä saatamme kutsua mieltymykseksi, jott'ei +sitä sekoitettaisi toiseen, eikä himoon, jota usein kutsutaan +rakkaudeksi. Näin syntyy myöskin kaksi vihan lajia, joista toinen +kohdistuu kehnoihin seikkoihin, toinen rumiin; jälkimäistä saatamme +erotukseksi kutsua kammoksi tai vastenmielisyydeksi. Omituisinta tässä +on se, että nämät kaksi mielenliikutusta, mieltymys ja kammo, +tavallisesti ovat voimakkaammat kuin muut rakkauden tai vihan lajit, +koska se, minkä aistimukset johtavat sieluun, kiihottaa sitä +voimakkaammin kuin se, minkä järki siinä herättää. Mieltymys ja kammo +ovat kuitenkin tavallisesti aiheeltaan perättömät, ja kaikista +mielenliikutuksista ne pettävät enimmin, jonka vuoksi niiden suhteen +tulee olla hyvin varoillaan. + +86. _Halun määritys._ + +Halu on elonhengekkeiden herättämä sielun kiihotus, joka saattaa sielun +tavoittamaan sellaisia seikkoja, joita se katsoo itselleen mieluisiksi. +Emmekä halua ainoastaan kaipaamamme hyvän toteutumista, vaan myös +saavuttamamme hyvän säilyttämistä ja lisäksi pahan poistamista, sekä +nykyisen pahan, että sellaisen, jonka luulemme vastaisuudessa saattavan +tapahtua. + +87. _Tällä mielenliikutuksella ei ole mitään vastakohtaa._ + +Tiedän kyllä, että se mielenliikutus, joka tavoittelee jotakin hyvää, ja +jota yksin kutsutaan haluksi, kouluissa yleensä asetetaan vastakohdaksi +sille mielenliikutukselle, joka pyrkii pakenemaan pahaa, ja jota +kutsutaan vastenmielisyydeksi. Mutta ei ole yhtään hyvää seikkaa, jonka +puute ei olisi paha, eikä mitään pahaa, ollen varma tosiseikka, jonka +karkottaminen ei olisi hyvä. Jos siis esim. tavoittelemme rikkautta, +pakenemme välttämättömästi köyhyyttä; koettaessamme vapautua taudista, +pyrimme terveyteen, j. n. e. Sentähden sama vaikutin minusta näyttää +saattavan tavoittelemaan hyvää ja samalla pakenemaan sille vastakkaista +pahaa. Huomaan tässä kohdin vain sen erotuksen, että halua, pyrkiessämme +hyvää saavuttamaan, seuraa rakkaus ja sitten toivo ja ilo; halua +sitävastoin, koettaessamme paeta päinvastaista pahaa, seuraa viha, pelko +ja murheellisuus. Sentähden luullaan, että on olemassa kaksi toisilleen +vastakkaista halua. Mutta jos tarkastamme halua silloin, kun se samaan +aikaan tavoittelee jotakin hyvää ja pakenee jotakin päinvastaista pahaa, +huomaamme selvästi että sama mielenliikutus aikaansaa molemmat +pyrkimykset. + +88. _Halun eri lajit._ + +Voitaisiin syystä erottaa halussa yhtä monta lajia, kuin on erilaisia +halun esineitä. Sillä esim. uteliaisuus, joka vain on tietämisen halu, +eroaa paljon kunnianhimosta, tämä taaskin kostonhimosta, j. n. e. Olkoon +tässä vain sanottu, että on yhtä monta halun lajia, kuin on rakkauden ja +vihan lajia, ja että huomattavimmat ja voimakkaimmat halun lajit +syntyvät mieltymyksestä ja kammosta. + +89. _Kammon herättämästä halusta._ + +Vaikka sama halu tavoittelee hyvää ja pakenee tälle päinvastaista pahaa, +kuten on mainittu, niin mieltymyksen synnyttämä halu kuitenkin suuresti +eroaa kammon synnyttämästä halusta. Sillä mieltymys ja kammo ovat +todellisia vastakohtia, eivätkä ne ole se hyvä ja paha, jota halu +tavoittelee, vaan ainoastaan kaksi erilaista sielun kiihotustilaa, jotka +antavat aihetta eri seikkojen tavoittelemiseen. Kammo näet on +luonnoltaan sellainen, että se saattaa sielun kuvittelemaan äkillistä +ja aavistamatonta kuolemaa. Vaikka siis välistä ainoastaan madon +kosketteleminen, värisevän lehden kahina tai sen varjo herättää kammoa, +tunnemme aluksi yhtä suurta mielenkiihotusta, kuin jos havaitsisimme +selvän kuolemanvaaran edessämme. Tämä synnyttää sellaisen kiihkosan +sieluntilan, joka taivuttaa sielun ponnistamaan kaikki voimansa +välttääkseen niin läheisen vaaran. Tämänlaista halua kutsutaan +tavallisesti paoksi ja vastenmielisyydeksi. + +90. _Mieltymyksen synnyttämästä halusta._ + +Mieltymyksen on luonto erityisesti laatinut kuvailemaan miellyttävän +seikan tuottamaa nautintoa suurimmaksi inhimilliseksi hyväksi, ja +senvuoksi haluamme palavasti tätä nautintoa. On tosin eri mieltymyksen +lajeja, eivätkä näiden herättämät halut kaikki ole yhtä voimakkaita. +Kukkien kauneus esim. herättää meissä ainoastaan halun katsella niitä, +hedelmien kauneus taas halun syödä ne. Huomattavin halu syntyy siitä, +että kuvittelemme sellaisen henkilön omistavan täydellisiä +ominaisuuksia, jonka luulemme voivan muuttua toiseksi »minäksemme». +Sillä pannessaan ihmisiin, kuten myös järjettömiin eläimiin, sukupuolten +erotuksen, on luonto myös laatinut aivoihin erityisiä mielteitä, jotka +vaikuttavat, että ihminen määrätyssä ijässä ja erityisenä aikana pitää +itseänsä puutteellisena ja ainoastaan sen kokonaisuuden puoliskona, +jonka toisena osana toiseen sukupuoleen kuuluvan henkilön tulisi olla. +Tämän toisen puolen saavuttamista luonto himmeästi kuvailee suurimmaksi +hyväksi, mitä saattaa kuvitella. Ja vaikka samalla kertaa näemme +useampia tähän toiseen sukupuoleen kuuluvia henkilöitä, emme himotse +useampia yht'aikaa, koska luonto ei saata meitä kuvittelemaan +tarvitsevamme enempää kuin yhden olentoamme täydentävän puolen. Mutta +jos yhdessä huomaamme jotakin, joka miellyttää enemmän kuin se, minkä +samaan aikaan näemme muissa, niin tämä vaikuttaa, että sielussa tuota +yhtä kohtaan herää koko se kiintymys, jonka luonto sielulle myöntää +siinä tarkoituksessa, että se koettaisi saavuttaa sen hyvän, jota luonto +kuvailee sille arvokkaimpana omaisuutena. Tätä kiintymystä eli halua, +joka näin syntyy mieltymyksestä, kutsutaan rakkaudeksi tavallisemmin +kuin yllämainittua samannimistä mielenliikutusta. Sillä on mitä +omituisimmat vaikutuksensa, ja se on romaaninkirjoittajain ja +runoilijoiden pääaiheena. + +91. _Ilon määritys._ + +Ilo on miellyttävä tajunta sen hyvän nauttimisesta, jonka aivojen +vastaanottamat mielteet osottavat sielulle sen omistamaksi. Sanon, että +tässä sieluntilassa piilee hyvän nauttiminen; sillä sielu ei todellakaan +nauti muita hedelmiä kaikesta omistamastaan hyvästä; ellei se tunne +siitä mitään iloa, voimme sanoa, ett'ei se nauti siitä enempää, kuin ei +sitä olisikaan. Lisään tähän, että aivojen säilyttämät mielteet +esittävät tämän hyvän sielun omistamaksi, joten ei tule sekoittaa tätä +iloa, joka on mielenliikutus, puhtaasti henkiseen iloon, joka syntyy +sielussa yksistään sielun omasta toiminnasta, ja jota saatamme pitää +mieluisena, sielussa itsessä syntyneenä tunteena, joka olemukseltaan on +sellaisen hyvän tuottamaa nautintoa, jonka käsityskyky osottaa sielun +omaksi. Tosin tätä henkistä iloa, niinkauan kuin sielu on yhdistyneenä +ruumiiseen, aina seuraa sellainen ilo, joka on mielenliikutus. Sillä +heti kun käsityskykymme havaitsee, että omistamme jonkun hyvän, vaikka +tämä hyvä onkin niin eriäväinen kaikista ruumista koskevista hyvistä +seikoista, ett'emme saata sitä kuvitella, niin mielikuvitus viipymättä +painaa tästä aivoihin leiman; tämä synnyttää sen elonhengekkeiden +liikkeen, joka herättää ilon mielenliikutuksen. + +92. _Surun määritys._ + +Suru on epämiellyttävä raukeamistila, jonka vaikuttaa sen pahan tai +puutteellisuuden tuottama epämukavuus, jonka aivojen vastaanottamat +mielteet ilmaisevat sieluun kuuluvaksi. On olemassa myöskin henkistä +surua, joka ei ole mielenliikutus, vaan jota mielenliikutus aina seuraa. + +93. _Näiden kahden mielenliikutuksen syyt._ + +Kun henkinen ilo tai suru näin herättävät samannimiset +mielenliikutukset, on näiden syyt ilmeisen selvät, ja niiden +määrityksestä nähdään, että ilo johtuu siitä luulosta, että omistamme +jonkun hyvän, ja suru siitä luulosta, että meitä vaivaa joku paha tai +puutteellisuus. Mutta usein tapahtuu että olemme surumieliset tai +iloiset voimatta niin selvästi huomata sitä hyvää tai pahaa, joka on +niiden syynä, nimittäin silloin, kun tämä hyvä tai paha jättää +vaikutuksensa aivoihin ilman sielun välitystä, koska se joko vain on +ruumiillista laatua tai koska sielu, vaikka se onkin sille kuuluvaa, ei +pidä sitä hyvänä eikä pahana, vaan jonakin toisenlaisena seikkana, jonka +aivoihin jättämä vaikutus on yhdistynyt hyvän ja pahan vaikutuksiin. + +94. _Miten ilo ja suru syntyvät puhtaasti ruumiillisesta hyvästä tai +pahasta ja minkälaatuiset mieluinen aistimien kiihotus sekä kipu ovat._ + +Jos olemme vallan terveet ja jos ilma on tavattoman kirkas, tunnemme +siitä hilpeyttä, joka ei johdu mistään käsityskykymme toimituksesta, +vaan yksistään elonhengekkeiden liikkeiden aivoihin tekemästä +vaikutuksesta. Samoin olemme surulliset, kun ruumis on pahoinvoipa, +vaikka emme vielä huomaa, että niin on laita. Aistimien kiihotusta +seuraa niin välittömästi ilo ja kipua taaskin suru sentähden, ett'eivät +useimmat ihmiset niitä erota. Kuitenkin on niiden ero niin suuri, että +usein saatamme kokea iloa tuntiessamme kipua ja tuntea sellaista +aistimien kutkutusta, joka on vastenmielistä. Syy siihen näet, että ilo +tavallisesti seuraa mieluista aistimien kiihotusta on siinä, että se, +mitä kutsumme mieluiseksi aistimien kiihotukseksi, eli jokainen +mieluinen aistimus, syntyy siitä, että aistimiin vaikuttavat esineet +herättävät hermoissa sellaista liikettä, joka niitä vahingottaisi, +ell'ei niillä olisi tarpeeksi vastustusvoimaa ja ell'ei ruumiin +terveydentila olisi hyvä. Sentähden vastaanottavat aivot vaikutuksen, +jonka luonto on määrännyt antamaan tajuntaan tiedon tästä +terveydentilasta ja voimasta ja joka osottaa sitä sieluun kuuluvaksi +hyväksi, sen nojalla, että tämä vaikutus on yhdistynyt ruumiiseen ja +siis herättää sielussa iloa. Tämänkaltaisesta syystä huvittaa meitä +kaikenmoisten mielenliikutuksien, jopa surun ja vihan, meissä herättämä +kiihkosa sieluntila, jos vain mainitut mielenliikutukset syntyvät niiden +omituisten tapahtumien johdosta, joita näemme esitettävän teatterissa, +sekä niiden samankaltaisten vaikuttimien johdosta, jotka eivät voi +mitenkään vahingottaa meitä, vaan jotka ikäänkuin hyväilevät sieluamme +sitä liikuttamalla. Syy, joka vaikuttaa, että kipu tavallisesti tuottaa +surua, on siinä, että se aistimus, jota sanomme kivuksi, aina syntyy +jostakin niin raivokkaasta kosketuksesta, että se loukkaa hermoja. Nämät +on luonto määrännyt ilmoittamaan sielulle sen vahingon, jonka ruumis +tämän kautta on kärsinyt sekä samalla ilmaisemaan, ett'ei ruumiilla ole +ollut tarpeeksi vastustusvoimaa. Kivun tunne kuvailee sielulle sekä +ruumiin vammaa että sen heikkoutta alati vahingollisina ja +vastenmielisinä, paitsi silloin, kun ne tuottavat jotakin hyvää, jota +sielu pitää suurempiarvoisena. + +95. _Miten ilo ja suru saattavat syntyä myöskin siitä hyvästä ja +pahasta, jota sielu ei havaitse, vaikka se on sieluun kuuluvaa, kuten +huomaamme siitä, että huimanrohkeat yritykset ja menneiden kärsimyksien +muisteleminen muutamia henkilöitä huvittavat._ + +Nuoret henkilöt ryhtyvät usein huvikseen vaikeisiin yrityksiin ja +antautuvat suurten vaarojen alaisiksi, vaikka eivät toivo niistä mitään +hyötyä tai kunniaa. Tämä on selitettävissä siten, että heidän +tietoisuutensa yrityksen vaikeudesta herättää aivoissa samanlaisia +mielteitä kuin ne, jotka syntyvät silloin kun he kuvittelevat että +tuollaisiin yrityksiin vaadittavan rohkeuden, menestyksen, taidon ja +voiman omistaminen on hyvä seikka, ja senvuoksi itse yritykset heitä +huvittavat. Vanhukset tuntevat tyydytystä muistellessaan menneitä +kärsimyksiään, koska pitävät onnena sen, että ovat voineet voittaa ne. + +96. _Minkälaiset ne veren ja elonhengekkeiden liikkeet ovat, jotka +aiheuttavat viisi edellämainittua mielenliikutusta?_ + +Ne viisi[1] mielenliikutusta, joita tähän asti olen selittänyt, ovat +joko sellaisessa yhteydessä keskenään tai toisilleen niin vastakkaiset, +että niitä on helpompi käsitellä yhdessä, kuin tarkastaa kutakin +erikseen, kuten ihmettelyä käsitellessäni olen menetellyt. Sillä noiden +viiden mielenliikutuksen syyt eivät ole kuten ihmettelyn, yksistään +aivoissa, vaan myöskin sydämessä, pernassa, maksassa ja kaikissa niissä +rumiin elimissä, jotka ottavat osaa veren ja sitten myös +elonhengekkeiden synnyttämiseen. Vaikka kaikki laskimot johtavat verta +sydämeen, virtaa toisissa laskimoissa juokseva veri kuitenkin välistä +voimakkaammin sydäntä kohti kuin toisissa. Sattuu myöskin niin, että ne +aukot, joista veri tunkee sydämeen, toiste laajenevat enemmän, toiste +vähemmän. + +[1] Descartes mainitsee tässä vain viisi mielenliikutusta koska kuudes, +eli ihmettely, ei hänen tutkimuksiensa mukaan ole yhdistynyt mihinkään +veren kiihotukseen. Suom. huom. + +97. _Tärkeimmät huomiot, joiden nojalla nämät liikkeet tunnetaan mielen +ollessa rakkauden valtaamana._ + +Tarkastaessani niitä eri muutoksia, joiden kokemus osottaa tapahtuvan +ruumiissamme sielun ollessa mielenliikutuksien kiihottamana, huomaan +että rakkaus yksinään, s. o. kun ei sitä seuraa mikään voimakas ilo, +halu tai suru, vaikuttaa sen, että valtasuoni tykyttää tasaisesti, mutta +paljon kovemmin ja voimakkaammin kuin tavallisesti. Samalla tuntuu +rinnassa miellyttävä lämpö, ja ruoansulatus tapahtuu hyvin nopeasti, +joten siis tämä mielenliikutus on terveellinen. + +98. _Vihan vaikutukset._ + +Viha taaskin synnyttää epätasaisen ja heikon, usein nopeamman +valtasuonen tykytyksen. Rinnassa tuntuu vuoroin kylmyyttä ja omituista +rajua ja pistelevää polttoa. Vatsa lakkaa täyttämästä tehtäväänsä ja on +herkkä oksentamaan ulos nautittuja ruokia tai pilaa ne ja muuttaa ne +pahoiksi höyryiksi. + +99. _Ilon vaikutukset._ + +Ilo panee valtasuonen tykkimään tasaisesti ja tavallista nopeammin, +mutta ei niin kovasti ja voimakkaasti kuin rakkaus. Tunnemme sitäpaitsi +miellyttävää lämpöä ei ainoastaan rinnassa, vaan myös kaikissa ruumiin +ulko-osissa, jonne sen siirtää veri; tämän huomaamme runsaana virtaavan +niihin. Välistä tällöin ruokahalu katoaa, koska ruoansulatus on +tavallista hitaampi. + +100. _Surun vaikutukset._ + +Suru synnyttää heikon ja hitaan valtasuonen tykytyksen, ja sydämen +ympärillä tuntuu olevan ikäänkuin siteitä, jotka sitä puristavat, tai +jääpalasia, jotka sitä jäätävät, siirtäen kylmää muuhun ruumiiseen. +Siitä huolimatta on ruokahalu joskus hyvä; vatsa täyttää +velvollisuutensa, ell'ei suruun liity viha. + +101. _Halun vaikutukset._ + +Halulle omituista on, että se kiihottaa sydämen toimintaa rajummin kuin +mikään muu mielenliikutus, täten siirtäen aivoihin enemmän +elonhengekkeitä, jotka, kulkien sieltä lihaksiin, saattavat kaikki +aistimet vilkkaampaan toimintaan sekä kaikki ruumiinosat notkeammiksi. + +102. _Veren ja elonhengekkeiden liike mielen ollessa rakkauden +valtaamana._ + +Nämät ja muut huomiot, joiden mainitseminen veisi liian pitkälle, ovat +antaneet minulle aihetta olettamaan, että, käsityskyvyn kuvitellessa +jotakin rakkauden esinettä, tämän ajatuksen aivoihin jättämä vaikutus +panee liikkeelle elonhengekkeet, jotka kuudennen hermoparin hermoja +myöten kulkevat vatsaa ja sisälmyksiä ympäröiviin lihaksiin. Tästä on se +seuraus, että se ruoka-aineiden mehu, joka muuttuu vereksi, kulkee +nopeasti sydämeen pysähtymättä maksaan. Se tunkee sydämeen voimakkaammin +kuin muista ruumiinosista tuleva veri, ja saapuu sinne runsaampana sekä +synnyttää siellä suuremman kuumuuden, koska se on sakeampaa kuin se +veri, joka monta kertaa on kulkenut sydämen kautta ja siten tullut +ohueksi. Sentähden lähtee sydämestä aivoihin elonhengekkeitä, joiden +osaset ovat tavallista suuremmat ja vilkkaammat. Ja nämät elonhengekkeet +vahvistavat sitä miellettä, jonka ensimäinen ajatus rakkauden esineestä +on aivoissa synnyttänyt ja pakottavat sielun tarkkaamaan tätä ajatusta, +ja näin aiheutuu se mielenliikutus, jota sanotaan rakkaudeksi. + +103. _Veren ja elonhengekkeiden liike mielen ollessa vihan valtaamana._ + +Mielen ollessa vihan valtaamana päinvastoin kammotun esineen herättämä +ensimäinen ajatus johtaa aivoissa olevat elonhengekkeet vatsan ja +sisälmyksien lihaksiin siten, että ne estävät ruoasta eronnutta mehua +yhtymästä vereen, sulkemalla kaikki ne aukot, joiden kautta tämä mehu +tavallisesti kulkee. Sama ajatus johtaa elonhengekkeet myös niihin +hienoihin hermoihin, jotka ovat pernassa ja maksan alaosassa, missä +sappirakko sijaitsee. Täällä vaikuttavat elonhengekkeet sen, että näihin +elimiin tavallisesti virtaavat verisolut syöksyvät niistä takaisin +yhtyen siihen vereen, joka alemman onttolaskimon haaroja pitkin juoksee +sydämeen. Tästä syntyy sydänlämmön suuri epätasaisuus. Pernasta tuleva +veri näet lämpenee ja harvenee hitaasti, jotavastoin se veri, joka tulee +maksan alaosasta, missä aina on sappea, lämpenee ja harvenee nopeasti. +Tämän tähden aivoihin menevien elonhengekkeiden osaset ovat sangen +erikokoiset ja liikkuvat vallan tavattomasti; siitä on seurauksena, että +ne vahvistavat aivoissa ennestään olevia vihan-käsitteitä sekä saattavat +sielun tuntemaan kiihkeän suuttumuksen ja katkeruuden tunteita. + +104. _Mielen ollessa ilon valtaamana._ + +Ilon vallatessa eivät pernan, maksan, vatsan, eivätkä sisälmyksien +hermot ole kiihotuksessa, vaan muissa ruumiinosissa olevat ja etenkin +sydänaukkojen ympärillä oleva hermo, joka, aukaisten ja laajentaen +sydänaukkoja, päästää muiden hermojen laskimoista ajaman veren sisälle +sydämeen ja siitä ulos tavallista suuremmassa määrässä. Ja koska tämä +veri jo on kiertänyt useamman kerran sydämen kautta ja virrannut +valtimoista laskimoihin, laajenee se helposti. Lisäksi se synnyttää +sellaisia elonhengekkeitä, joiden osaset ovat vallan samankokoiset ja +ohuet ja senvuoksi ovat omiaan muodostamaan ja vahvistamaan sellaisia +aivoissa olevia mielteitä, jotka sielussa herättävät iloisia ja +levollisia ajatuksia. + +105. _Surun vallatessa mielen._ + +Surun vallatessa mielen taaskin sydänaukot ovat suuresti niitä +ympäröivän pienen hermon supistamat, ja laskimoveri ei ollenkaan liiku +kiihkeästi, jonka vuoksi sitä virtaa hyvin vähän sydämeen. Kuitenkin +ovat ne aukot avoinna, joista ruoka-aineiden mehu vatsasta ja +sisälmyksistä valuu maksaan. Sentähden ruokahalu vähenee, ell'ei viha, +joka usein yhtyy suruun, sulje noita aukkoja. + +106. _Halun vallatessa mielen._ + +Omituista halun mielenliikutukselle on se, että jonkun hyvän +tavoitteleminen tai pahan pakeneminen herättää sellaisen +aivokiihotuksen, joka lähettää aivoissa olevia elonhengekkeitä kaikkiin +niihin ruumiinosiin, jotka saattavat edistää mainittua tavoittelemista +tai pakenemista. Aivot lähettävät niitä etupäässä sydämeen ja niihin +elimiin, joista verta tulee kaikkein runsaimmin, jotta veren tavallista +suurempi paljous sysäisi aivoihin enemmän elonhengekkeitä. Näiden +tehtävä on ylläpitää ja vahvistaa yllämainitun pyrkimyksen synnyttämää +käsitettä sekä kulkea aivoista kaikkiin niihin aistielimiin ja +lihaksiin, jotka edistävät halutun esineen saavuttamista. + +107. _Rakkauteen yhtyneiden liikkeiden syyt._ + +Kaikesta siitä mitä edellä olen maininnut johdun olettamaan sielumme ja +ruumiimme välillä vallitsevan sellaisen vuorovaikutuksen, että jos joku +ruumiin toimitus kerran on ollut yhteydessä jonkun ajatuksen kanssa, +toisen toistuminen palauttaa myöskin toisen. Tämän huomaamme niistä, +jotka sairaana ollessaan ovat ruvenneet inhoamaan jotakin juomaa; +jälestäpäin he eivät voi syödä eivätkä juoda mitään sellaista, jonka +maku muistuttaa tuota juomaa, ilman että sama inho heissä herää. Samoin +he eivät voi ajatella lääkkeiden synnyttämää vastenmielisyyttä ilman +että tuon maun mielle selvänä palaa heidän mielikuvitukseensa. Sillä +luulen, että ensimäiset mielenliikutukset, jotka sielulla on ollut +jouduttuaan ruumiin yhteyteen, syntyivät siitä, että sydämeen virtaava +veri tai muu mehu välistä tavallista tehokkaammin ylläpiti sydänlämpöä, +joka on elon perustus. Senvuoksi sielu vapaaehtoisesti kohdisti tahdon +tähän ravintoaineeseen, s. o. mieltyi siihen, ja samaan aikaan +elonhengekkeet valuivat aivoista niihin lihaksiin, jotka panivat nopeaan +toimintaan ne ruumiinosat, joista tuo ravintoaine oli tullut sydämeen, +jotta sitä niistä tulisi runsaammin. Nämät osat olivat vatsa ja +sisälmykset, joiden toiminta lisää ruokahalua, tai myöskin maksa ja +keuhkot, joita pallean lihakset saattavat kiihottaa toimimaan. Sentähden +on tämä elonhengekkeiden liike aina seurannut rakkauden synnyttämää +mielenliikutusta. + +108. _Vihaan yhtyneiden liikkeiden syyt._ + +Välistä taaskin sydämeen tuli joku outo neste, joka ei ollut omansa +ylläpitämään sydänlämpöä, vaan joka saattoi tukahuttaakin sen. Tämän +vuoksi sydämestä aivoihin nousevat elonhengekkeet herättivät sielussa +vihan mielenliikutuksen ja samalla nämät elonhengekkeet kulkivat +aivoista niihin hermoihin, jotka saattavat panna veren kulkemaan +pernasta ja hienoista maksalaskimoista sydämeen, estäen tämän +vahingollisen nesteen pääsyn sinne. Vielä suurempi määrä elonhengekkeitä +kulki niihin hermoihin, jotka saattoivat sysätä mainitun nesteen +takaisin sisälmyksiin ja vatsaan ja välistä pakottaa vatsaa oksentamaan +sen ulos. Tästä syystä nämät liikkeet välistä seuraavat vihan +mielenliikutusta. Saatamme paljaalla silmällä erottaa maksassa joukon +laskimoja tai putkia, jotka ovat tarpeeksi laajat päästääkseen veren +virtaamaan porttilaskimoon ja sieltä alempaan onttolaskimoon sekä +sydämeen, ilman että se ollenkaan pysähtyy maksaan. Mutta maksassa on +myös paljous pienempiä suonia, joihin veri pysähtyy ja joissa aina on +varastona verta, kuten myös on pernan laita. Koska tämä veri on +sameampaa kuin muissa ruumiinosissa oleva, on se sopiva ruumiinlämmön +ravinto silloin, kun vatsa ja sisälmykset eivät tuota sille ravintoa. + +109. _Iloon yhtyneiden liikkeiden syyt._ + +Elämämme alussa on myöskin joskus tapahtunut niin, että laskimoveri oli +vallan omansa ravitsemaan ja ylläpitämään sydänlämpöä ja että laskimot +sisälsivät tätä verta niin runsaasti, ett'ei sydän tarvinnut mitään +ravintoa muualta. Tämä herätti ilon mielenliikutuksen ja pani samalla +sydänaukot tavallista enemmän laajenemaan. Aivoista lukuisina tulevat +elonhengekkeet vaikuttivat, ei ainoastaan sydänaukkoja aukaisevissa +hermoissa, vaan myöskin kaikissa muissa hermoissa, jotka lykkäävät +laskimoverta sydäntä kohti, sen, ett'ei sydämeen päässyt uutta verta +maksasta, pernasta, sisälmyksistä, eikä vatsasta. Sentähden nämät +liikkeet seuraavat ilon tunnetta. + +110. _Suruun yhtyneiden liikkeiden syyt._ + +Välistä päinvastoin on sattunut niin, ett'ei ruumiilla ole ollut +riittävää ravintoa. Tämän johdosta sielu varmaankin tunsi ensi kerran +surua, joka ainakaan ei ollut vihaan yhdistyneenä. Siitä on ollut +seurauksena, että sydänaukot ovat supistuneet, koska niihin virtasi vain +vähän verta; tämän vuoksi melkoinen veren paljous on tullut pernasta, +joka on ikäänkuin viimeinen säiliö, joka päästää verta sydämeen, kun +siihen ei muualta tule tarpeeksi. Sentähden ne elonhengekkeiden ja +hermojen liikkeet, jotka näin supistavat sydänaukkoja ja noutavat verta +pernasta, seuraavat aina surun tunnetta. + +111. _Haluun yhtyneiden liikkeiden syyt._ + +Lopuksi täytyi kaikkien sielun halujen, sen hiljattain yhdyttyä +ruumiiseen, tavoitella mieluisia seikkoja ja karttaa vahingollisia. Ja +siitä alkaen elonhengekkeet ovat ruvenneet tätä tarkoitusta varten +liikuttamaan kaikkia lihaksia ja aistimia kaikilla mahdollisilla +tavoilla. Kun sielu siis nyt haluaa jotakin, tulee koko ruumis +tavallista notkeammaksi ja sopivammaksi liikkumaan. Jos ruumis muuten +sattumalta joutuu tällaiseen tilaan, tulee sielun halu voimakkaammaksi +ja kiihkeämmäksi. + +112. _Näiden mielenliikutuksien ulkonaiset tunnusmerkit._ + +Se, minkä edellä olen maininnut, selittää tarpeeksi valtasuonen +tykytyksen erilaisuuden ja kaikki muut näiden selittämieni +mielenliikutuksien ominaisuudet; minun ei siis tarvitse sen laveammin +tehdä niistä selkoa. Mutta tähän asti olen vain osottanut kunkin +mielenliikutuksen ilmiöitä, kun se erillä muista valtaa sielun, sekä ne +veren ja elonhengekkeiden liikkeet, jotka synnyttävät mielenliikutuksia. +Minun tulee siis vielä kosketella useita ulkonaisia tunnusmerkkejä, +jotka ovat mielenliikutuksien seurauksia ja jotka havaitaan paljon +helpommin, kun mielenliikutukset eivät esiinny yksinään, vaan +sekaantuneina useisiin toisiin, kuten on tavallista. Tärkeimmät näistä +tunnusmerkeistä ovat silmien ja kasvojen ilmeet, kasvojen värin vaihdos, +vapiseminen, raukeus, pyörtyminen, nauru, kyyneleet, voihkiminen ja +huokaukset. + +113. _Silmien ja kasvojen ilmeistä._ + +Jokainen mielenliikutus huomataan jostakin silmien ilmeestä. Muutamat +mielenliikutukset kuvastuvat niin selvästi silmiin, että tyhmimmätkin +palvelijat voivat isäntänsä silmistä nähdä, onko hän heille suuttunut +vai ei. Mutta vaikka saatamme helposti huomata nämät eri ilmeet +silmissä, ja vaikka tiedämme niiden merkityksen, ei siltä ole helppo +niitä kuvailla, koska jokainen on kokoonpantu useista silmien liikkeessä +ja muodossa tapahtuvista muutoksista, ja nämät ovat niin omituiset ja +hienot, ett'ei voi huomata jokaista niistä erikseen, vaikka niiden +kokonaisvaikutus on pettämätön. Saatamme sanoa melkein samaa niistä +kasvojen ilmeistä, jotka liittyvät mielenliikutuksiin. Vaikka ne ovatkin +selvemmin havaittavissa kuin silmien ilmeet, on niitä kuitenkin vaikea +erottaa, ja ne eroavat niin vähän toisistaan, että toisilla on melkein +sama ilme kasvoissa itkiessään kuin toisilla nauraessaan. Tosin muutamat +ovat suuresti silmäänpistävät, kuten esim. rypyt otsassa vihastuneilla +henkilöillä, sekä muutamat nenän ja huulien liikkeet niillä henkilöillä, +joiden mielessä liikkuu paheksuminen ja iva. Mutta mainitut liikkeet +tuntuvat enemmän tahallisilta kuin vaistomaisilta. Yleensä sielu saattaa +muuttaa kaikki sekä kasvojen että silmien ilmeet, kun se peittääkseen +mielenliikutustaan vilkkaasti kuvittelee sille päinvastaista. Saatamme +siis käyttää näitä ilmeitä ja liikkeitä yhtä hyvin ilmaistaksemme kuin +peittääksemme mielenliikutuksiamme. + +114. _Kasvojen värin muutoksesta._ + +Punastumista ja kalpenemista emme helposti voi estää, kun joku +mielenliikutus ne aiheuttaa, koska nämät vaihdokset eivät ole +riippuvaisia hermoista ja lihaksista, kuten edellämainitut. Ne syntyvät +molemmat välttämättömästi sydämen toiminnasta, jota saatamme sanoa +mielenliikutuksien lähteeksi, koska se valmistaa sen veren ja ne +elonhengekkeet, jotka niitä synnyttävät. On varmaa, ett'ei kasvojen väri +johdu muusta kuin verestä, joka virraten lakkaamatta sydämestä valtimoja +pitkin laskimoihin ja kaikista laskimoista takaisin sydämeen, saattaa +kasvot siinä määrin punottaviksi, kuin se täyttää lähellä kasvojen +pintaa olevia ohuita laskimoja. + +115. _Miten ilo aikaansaa punastumisen._ + +Ilo saattaa kasvot punottavammiksi, koska se avaa sydänaukot ja veri +niistä nopeammin juoksee kaikkiin laskimoihin. Siitä veri tulee +kuumemmaksi ja ohuemmaksi, pullistaen hiukan kaikkia kasvojen osia, joka +seikka tekee ne nauravan ja iloisen näköisiksi. + +116. _Miten suru panee kalpenemaan._ + +Suru sitävastoin supistaa sydänaukkoja, jonka vuoksi veri laskimoissa +juoksee hitaammin. Se kylmenee ja muuttuu sameammaksi ja tarvitsee siis +vähemmän tilaa. Vetäytyen paksumpiin sydämen tienoissa oleviin +laskimoihin, veri pakenee niistä laskimoista, jotka ovat kauimpana +sydämestä, ja niistä ovat kasvoissa sijaitsevat laskimot selvimmin +näkyvät. Tämän johdosta kasvot kalpenevat ja luhistuvat kokoon, etenkin, +jos suru on suuri ja tulee odottamatta; niin esim. kauhistus +äkillisyydellään vaikuttaa tavallista suuremman sydänaukkojen +supistumisen. + +117. _Miten surullisina ollessamme usein punastumme._ + +Usein emme kalpenekaan surullisina ollessamme, vaan punastumme. Ja tämä +on selitettävissä siten, että suruun yhtyy toisia mielenliikutuksia, +nimittäin joko halu, tai joskus myös viha. Nämät mielenliikutukset +lämmittävät tai kiihottavat maksasta, sisälmyksistä ja muista +ruumiinosista tulevaa verta, sysäävät sitä sydämeen ja sieltä aortaa +myöten kasvojen laskimoihin. Suru, joka välistä sulkee sydänaukot, ei +näet voi sitä estää, ell'ei se ole hyvin voimakas. Jo vähempikin suru +estää helposti täten kasvojen laskimoihin tullutta verta palaamasta +sydämeen niinkauan kuin rakkaus, halu tai viha noutavat lisää verta +sisälmyksistä. Sentähden tämä kasvoihin pysähtynyt veri tekee ne +punottaviksi jopa aikaansaa suuremman punastumisen kuin ilo; veren puna +näet näkyy sitä paremmin, kuta hitaammin veri virtaa, koska sitä silloin +kokoontuu kasvojen laskimoihin runsaammin kuin sydänaukkojen enemmän +paisuessa. Tämä huomataan etenkin hävyn tunteesta, joka on sekoitus +itserakkautta ja sitä harrasta halua, joka tavoittelee uhkaavan häpeän +välttämistä. Sentähden veri juoksee ruumiin sisäosista sydämeen ja +sieltä valtimoja myöten kasvoihin; ja tähän yhtynyt vähäinenkin suru +estää verta palaamasta sydämeen. Sama tapahtuu tavallisesti itkiessämme, +sillä useimmiten suruun yhtynyt rakkaus synnyttää runsaimmin kyyneleitä, +kuten myöhemmin olen osottava. Sama on asianlaita, kun vihastus valtaa +mielen, jolloin usein pikainen kostonhimo sekaantuu rakkauteen, vihaan +ja suruun. + +118. _Vapisemisesta._ + +Kaksi eri syytä aiheuttaa vapisemisen; toinen on se, että aivoista tulee +liian vähän elonhengekkeitä hermoihin ja toinen se, että niitä sieltä +välistä tulee liian paljon, joten ne eivät voi tarkasti sulkea niitä +pieniä lihaksien aukkoja, joiden, kuten pykälässä 11 on sanottu, täytyy +sulkeutua, jotta ne voisivat synnyttää jäsenten liikkeet. Edellinen syy +ilmenee surun ja pelon vallitessa sekä myös silloin, kun vilu panee +meidät värisemään. Sillä mainitut mielenliikutukset saattavat, yhtä +hyvin kuin ilman kylmyys, tehdä veren niin sameaksi, ett'ei se tuota +tarpeeksi elonhengekkeitä aivoihin, jotka siis eivät voi lähettää +riittävää määrää niitä hermoihin. Jälkimäinen syy näyttäytyy usein +niissä, jotka palavasti haluavat jotakin ja myöskin niissä, jotka ovat +suuren vihan valloissa, sekä juopuneissa, koska nämät molemmat +mielenliikutukset ja viini välistä johtavat aivoihin niin paljon +elonhengekkeitä, ett'eivät ne voi säännöllisesti kulkea sieltä +lihaksiin. + +119. _Raukeudesta._ + +Raukeus on hervottomuuden ja liikkumattomuuden tila, joka tuntuu +kaikissa jäsenissä. Se syntyy, kuten vapiseminenkin, siitä, ett'ei +elonhengekkeitä riittävästi kulje hermoihin ja että niiden kulku +tapahtuu epätasaisesti. Vapiseminen syntyy siitä, ett'ei aivoissa ole +tarpeeksi elonhengekkeitä, jonka vuoksi ne eivät tottele rauhasen +määräyksiä, kun se sysää niitä johonkin lihakseen. Raukeus taaskin +johtuu siitä, ett'ei rauhanen sysää elonhengekkeitä mihinkään määrättyyn +lihakseen. + +120 _Miten rakkaus ja halu aiheuttavat raukeuden._ + +Useimmiten rakkaus liittyneenä sellaisen seikan haluamiseen, jonka +saavuttamista ei pidetä nykyisyydessä mahdollisena, aikaansaa raukeutta. +Sillä rakkauden tunne saattaa sielun niin hartaasti tarkastamaan +rakkauden esinettä, että kaikki aivoissa olevat elonhengekkeet ovat +tarpeelliset tämän käsitteen eläväksi saattamiseksi ja pysäyttävät +sentähden kaikki ne rauhasen liikkeet, joilla ei ole tuon esineen +saavuttaminen päämääränä. Mainitsin halulla olevan sen omituisuuden, +että se saattaa ruumiin notkeammin liikkuvaksi; mutta tulee huomata, +että tämä ominaisuus vaikuttaa ainoastaan silloin, kun huomaamme +voivamme tehdä jotakin saavuttaaksemme halumme esineen. Jos päinvastoin +pidämme silloin kaikki pyrkimykset siihen suuntaan mahdottomina, +pysähtyy koko halun synnyttämä kiihotus aivoihin, eikä ollenkaan siirry +hermoihin. Koska sen koko vaikutus supistuu siihen, että se aivoissa +vahvistaa halutun esineen käsitettä, jättää se muun ruumiin raukeaksi. + +121. _Raukeus saattaa myös syntyä muista mielenliikutuksista._ + +Myöskin vihasta, surusta, jopa ilosta, kun ne ovat hyvin voimakkaat, +saattaa jonkunmoinen raukeus olla seurauksena, koska ne panevat sielun +kokonaan tarkastamaan niiden esinettä. Tämä tapahtuu etenkin silloin, +kun niihin liittyy sellaisen seikan haluaminen, jonka saavuttamiseksi +nykyhetkenä ei saateta tehdä mitään. Mutta koska kiinnymme paljon +enemmän tarkastamaan sellaisia esineitä, joita haluamme, kuin sellaisia, +joita emme halua ja kuin mitään muita, ja koska raukeus ei ole +riippuvainen äkillisestä hämmästyksestä, vaan voi seurata vasta jonkun +ajan kuluttua, yhtyy se paljon useammin rakkauteen kuin mihinkään muuhun +mielenliikutukseen. + +122. _Pyörtymisestä._ + +Pyörtyminen ei ole kaukana kuolemasta, sillä kuolema tulee, kun +sydäntuli kokonaan sammuu, ja pyörtyminen syntyy silloin, kun sydäntuli +on niin tukahtunut, että vain jää vähän lämpöä jälelle, joka myöhemmin +saattaa sytyttää sydäntulen uudelleen. Moni ruumiin sairaudentila +saattaa aiheuttaa pyörtymisen. Mutta mielenliikutuksista on ainoastaan +ylenmääräisellä ilolla tällainen voima; ja luulen ilon vaikuttavan +pyörtymisen siten, että se laajentaa tavattomasti sydänaukkoja, ja että +laskimoveri syöksyy sydämeen niin äkkiä ja niin runsaana, ett'ei lämpö +sitä harvenna tarpeeksi nopeasti, jotta se voisi nostaa ne pienet +iholämsät, jotka sulkevat laskimojen suut. Näin ollen sammuu sydäntuli, +jota veri ylläpitää kun se virtaa sydämeen säännöllisesti. + +123. _Miksi suru ei aiheuta pyörtymistä._ + +Saattaisi luulla, että suuri, äkkiä kohdannut suru, välttämättömästi +sulkee sydänaukot niin, että sydäntuli siitä voisi sammua. Mutta +kuitenkaan ei niin tapahdu, ja jos tapahtuukin, on se sangen harvoin, +koska sydämessä luullakseni ei koskaan ole niin vähän verta, ett'ei se +riittäisi lämmön ylläpitämiseen, vaikkapa sydänaukot olisivatkin melkein +sulkeutuneet. + +124. _Naurusta._ + +Nauru syntyy siten, että oikeasta sydänkammiosta keuhkovaltimoa pitkin +tuleva veri pullistaa äkkiä ja toistuvasti keuhkot, ja tämä pakottaa +keuhkoissa olevan ilman rajusti poistumaan keuhkoista pitkin ilmaputkea. +Tästä syntyy omituinen ja kajahteleva ääni. Keuhkojen täten paisuessa ja +ilman poistuessa niistä, panevat ne kaikki pallea-, rinta- ja +kurkkulihakset toimimaan, siten saattaen liikkumaan näiden yhteydessä +olevat kasvolihakset Yksistään tätä kasvolihasten liikettä yhdessä +mainitun äänen kanssa sanomme nauruksi. + +125. _Miksi nauru ei seuraa kaikkein suurinta iloa._ + +Vaikka nauru näyttää olevan ilon päätunnusmerkkejä, saattaa ainoastaan +vähäisempi ilon määrä, johon hiukan ihmettelyä ja vihaa on sekaantunut, +aiheuttaa sen. Kokemus näet osottaa, ett'ei suuri ilon tunne koskaan +pane purskahtamaan nauruun, ja ett'ei muu syy saata sitä niin helposti +aiheuttaa kuin surullisuus. Mielen ollessa suuren ilon valtaamana näet +keuhkot aina ovat niin täynnä verta, ett'eivät ne voi toistamiseen +paisua. + +126. _Naurun pääsyyt._ + +Huomaan ainoastaan kaksi vaikuttavaa syytä, jotka näin äkkiä saattavat +keuhkot pullistumaan. Toinen on äkillinen ihmettely, joka yhdistyneenä +iloon, saattaa niin nopeasti avata sydänaukot, että se suuri veren +paljous, joka alemmasta onttolaskimosta äkkiä tunkee oikeaan +sydänkammioon, siellä harvenee sekä kulkee keuhkolaskimoa myöten +keuhkoihin, jotka se pullistaa. Toinen vaikuttava syy taas on +jonkunmoinen nesteiden sekoitus, joka tavallista enemmän harventaa +verta. Tämäntapainen on mielestäni vain pernasta tulevan veren nopeimmin +virtaava osa, jonka pienikin hämmästyksen sekainen vihan tunne sysää +sydämeen. Täällä se sekaantuu muista ruumiinosista tulevaan vereen, jota +ilo runsaasti sinne kokoaa, ja sentähden veri siellä paisuu +tavattomasti. Näemmehän samoin useiden muiden tulen kuumentamien +nesteiden äkkiä kuohahtavan, jos kaadamme vähän ätikkää siihen astiaan, +jossa niitä kuumennetaan. Pernasta tuleva nopeimmin virtaava veri näet +on samanlaatuista kuin ätikkä. Kokemus osottaa myös, että kaikissa +niissä seikoissa, jotka aiheuttavat keuhkoista lähtevän remahtavan +naurun, on joku määrä vihaa, tai ainakin ihmettelyä ollut yhtenä +vaikuttimena. Ja sentähden pernatautiset ovat surullisemmat, ja taas +aika ajoin iloisemmat ja herkemmät nauramaan kuin muut. Perna näet +lähettää kahdenlaista verta sydämeen, toinen on hyvin sameata ja +synnyttää surua. Toinen on nopeasti virtaavaa ja ohutta ja aiheuttaa +iloa. Usein olemme paljon naurettuamme surulliset, koska pernan ohuempi +veri on loppuun virrannut ja sameampi veri senjälkeen alkaa valua +sydämeen. + +127. _Paheksumiseen yhtyneen naurun syy._ + +Se nauru, joka välistä yhtyy paheksumiseen, on tavallisesti +keinotekoinen ja teeskennelty; jos se taaskin on luonnollinen, johtuu se +siitä ilosta, jota tunnemme huomatessamme, ett'ei paheksumistamme +herättänyt seikka voi meitä loukata tai myöskin mainitun seikan +uutuudesta tai odottamattomasta ilmestymisestä. Ilo, viha ja ihmettely +siis ovat tämänlaisia naurun vaikuttimia. Kuitenkin luulen sen myöskin +voivan syntyä ilman mitään ilon tunnetta yksinomaan vastenmielisyyden +johdosta, joka sysää verta pernasta sydämeen, josta se harvenneena +virtaa keuhkoihin; nämät se helposti paisuttaa, koska ne ovat melkein +tyhjät. Yleensä kaikki, mikä täten äkkiä paisuttaa keuhkoja, synnyttää +ulkonaiset naurun liikkeet, ell'ei suru muuta niitä voihkinaan ja +kirkunaan yhtyneiksi liikkeiksi, jotka seuraavat itkua. Tästä seikasta +kirjoittaa Vivès[1], kertoen, että ensimäiset ruokapalat, jotka hän, +kauan oltuaan syömättä, pisti suuhunsa, panivat hänet nauramaan. Tämä +saattoi johtua siitä, että hänen keuhkonsa ravinnon puutteen tähden +olivat vailla verta ja siis helposti paisuivat ensimäisen ruokamehun +vaikutuksesta, joka mehu kulki vatsasta sydämeen. Jo pelkkä syömisen +kuvitteleminen saattoi sen aiheuttaa, ennenkuin hänen syömiensä ruokien +mehu ehti sinne. + +[1] Vivès oli Aristoteles'n ja skolastikkojen vastustajia. Hän syntyi +Valenciassa v. 1492 ja kuoli Brüggen kaupungissa v. 1540. Suom. huom. + +128. _Kyyneleiden synty._ + +Samoin kuin valtaava ilo ei koskaan synnytä naurua, ei liioin +ylenmääräinen suru tuota kyyneleitä. Sen tekee ainoastaan lieveä suru, +jota seuraa rakkauden tai ilon tunne. Ymmärtääksemme kyyneleiden synnyn, +tulee meidän tietää, että, vaikka kaikkien ruumiinosien huokosista +tunkee esiin höyryjä, silmät niitä erottavat kaikista enimmmin, koska +näköhermot ovat hyvin suuret ja koska niitä silmiin johtaa lukuisat +hienot valtimot. Kuten hiki syntyy muiden ruumiinosien huokosista +tulevista höyryistä, jotka ihon pinnalle saavuttuaan muuttuvat vedeksi, +samoin kyyneleet syntyvät silmistä esille tunkevista höyryistä[1]. + +[1] Descartes ei näy tunteneen kyynelrauhasia. Suom. huom. + +129. _Mitenkä mainitut höyryt muuttuvat vedeksi._ + +Tutkimuksessani meteoreista olen selittänyt miten ilmahöyryt muuttuvat +sadevedeksi; se näet tapahtuu sentähden, että ne ovat levollisemmassa +tilassa tai runsaammin kokoontuneina kuin tavallisesti. Samoin luulen +ruumiista eroavien höyryjen muuttuvan vedeksi silloin, kun ne ovat +tavallista hiljaisemmassa liikkeessä, vaikka niiden paljous ei olisikaan +suuri. Näin esim. syntyy kylmä hiki sairauden heikkoudesta. Mutta jos +ruumis erottaa höyryjä tavallista paljoa runsaammin, vaikka se +tapahtuukin hitaasti, muuttuvat ne myöskin vedeksi ja tämä tapahtuu kun +hikoilemme jonkun ruumiinliikkeen jälkeen. Silmät eivät silloin hikoile, +koska sellaista ponnistusta tehtäessä suurin osa elonhengekkeitä kulkee +ponnistusta aikaansaavaan lihakseen, joten näköhermoa pitkin kulkee +vähän hengekkeitä silmiin. Aina näet sama aine muodostaa veren, joka +tapahtuu, kun tämä aine on laskimoissa ja valtimoissa; elonhengekkeet, +kun se on aivoissa, hermoissa tai lihaksissa; ruumiin höyryt, kun se +ilmanmuotoisena tunkee ulos ruumiista; ja vihdoin hien tai kyyneleet, +kun se tiivistyy vedeksi ihon ja silmien ulkopinnalla. + +130. _Miten silmiin koskeva kipu niistä puristaa esiin kyyneleitä._ + +Tunnen ainoastaan kaksi seikkaa, jotka vaikuttavat, että silmistä +tulevat höyryt muuttuvat vedeksi. Toinen on se, että niiden huokosten +muoto, joista ne tunkevat esille, jostakin syystä on muuttunut. Sillä +tämä hidastuttaa höyryjen säännöllistä liikettä ja saattaa vaikuttaa +niiden vedeksi-muuttumisen. Jos vain rikkakin joutuu silmään, se +puristaa esiin kyyneleitä, sillä koska se synnyttää kipua, muuttaa se +huokosten muodon; toiset huokoset supistuvat ja höyryjen osaset kulkevat +niiden läpi hitaammin. Sitä ennen ne poistuessaan silmästä olivat yhtä +pitkien välien päässä toisistaan, jonka vuoksi ne eivät yhtyneet. Mutta +ne kohtaavat toisensa sentähden, että rikka huokosissa on synnyttänyt +häiriöitä, jonka tähden mainitut osaset yhdistyvät ja muuttuvat +kyyneleiksi. + +131. _Miksi suru panee itkemään._ + +Toinen seikka on suru, kun sitä seuraa rakkaus, ilo, tai yleensä +sellainen sieluntila, joka panee sydämen sysäämään paljon verta +valtimoihin. Suru aikaansaa kyyneleitä sentähden, että se kylmentää koko +veren ja siis supistaa silmähuokosia. Mutta siinä määrässä kuin tämä +tapahtuu, vähenee silmähuokosista esille tunkevien höyryjen paljous, ja +senvuoksi ei synny kyyneleitä, ell'ei toinen seikka samalla lisää +höyryjen paljoutta. Ei mikään muu sitä lisää niin suuressa määrässä kuin +se veri, jonka rakkauden mielenliikutus panee virtaamaan sydämeen. +Sentähden eivät surulliset henkilöt lakkaamatta itke, vaan ainoastaan +vähän päästä, ajatellessaan kiintymyksensä esinettä. + +132. _Kyyneleiden yhteydessä olevasta voihkinasta._ + +Itkettäessä myöskin keuhkot välistä täyttyvät runsaalla verellä; tämä +tullessaan keuhkoihin karkottaa niistä ilman, joka poistuessaan +ilmaputkea pitkin synnyttää sen voihkinan ja ne huudahdukset, jotka +tavallisesti ovat kyyneleiden yhteydessä. Nämät huudahdukset ovat +yleensä terävämpiä kuin ne, jotka yhtyvät nauruun, vaikka molemmat +kummassakin tapauksessa syntyvät melkein samalla lailla. Tämä johtuu +siitä, että ne hermot, jotka paisuttavat tai supistavat äänielimiä, +saattaen äänen römeämmäksi tai kimakammaksi, ovat niiden hermojen +yhteydessä, jotka ilon vaikutuksesta laajentavat sydänaukkoja ja surun +vaikutuksesta niitä supistavat, ja senvuoksi mainitut äänielimet +paisuvat ja supistuvat samaan aikaan. + +133. _Miksi lapset ja vanhukset helposti itkevät._ + +Lapset ja vanhukset ovat herkemmät itkemään kuin keski-ikäiset henkilöt; +syyt siihen ovat erilaiset. Vanhukset itkevät usein kiintymyksestä ja +ilosta. Sillä nämät kaksi mielenliikutusta lähettävät paljon verta +sydämeen ja sieltä paljon höyryjä silmiin. Heidän ruumiinsa kylmyys +hidastuttaa siihen määrään näiden höyryjen liikkeitä, että ne helposti +muuttuvat kyyneleiksi, vaikka suru ei valtaakaan heidän mieltänsä. +Muutamat vanhat henkilöt itkevät myöskin suuttumuksesta, mutta sitä ei +vaikuta niin paljon heidän ruumiinsa laatu, kuin heidän sielunsa +taipumus; mutta näin on ainoastaan niiden henkilöiden laita, jotka ovat +niin heikot, että vähäinenkin kipu, pelko tai sääli heidät kokonaan +valtaa. Samoin on lasten laita, jotka eivät ollenkaan itke ilosta, vaan +surusta, vaikka se ei olekaan rakkauden yhteydessä. Heillä näet on aina +riittävä määrä verta, joka synnyttää runsaita höyryjä. Kun suru +hidastuttaa niiden liikkumista, muuttuvat ne kyyneleiksi. + +134. _Miksi muutamat lapset eivät itke, vaan kalpenevat._ + +Suuttumus saattaa muutamat lapset kalpenemaan, eikä itkemään. Tämä +osottaa usein erinomaista arvostelukykyä ja rohkeutta, jos se nimittäin +tulee siitä, että he käsittävät heitä kohdanneen ikävän seikan suuruuden +sekä valmistautuvat pontevaan vastustukseen. Useammin se kuitenkin on +huonon luonteen merkki, jos lapsi on taipuvainen vihaan tai pelkoon; +sillä nämät mielenliikutukset vähentävät kyynelten ainetta. +Päinvastaisesti huomaamme että ne, jotka ovat hyvin herkät itkemään, +ovat rakkauden ja säälin tunteille avoimet. + +135. _Huokauksista._ + +Huokauksien syy eroaa suuresti kyynelten syystä, vaikka molempien +edellytyksenä on suru. Keuhkojen täyttyminen verellä vaikuttaa itkua, +mutta huokaukset sitävastoin syntyvät, kun keuhkot ovat melkein tyhjät +ja kun joku toivon tai ilon mielle aukaisee keuhkolaskimon aukon, jota +suru on supistanut. Siten saattaa vähäinen keuhkoissa oleva veri äkkiä +syöksyä vasempaan sydänkammioon keuhkolaskimoa myöten. Sen siirryttyä +sinne mieluisen seikan herättämän halun johdosta, joka samalla panee +toimimaan kaikki pallea- ja rintalihakset, virtaa suusta ilmaa +keuhkoihin täyttämään siellä veren tyhjäksi jättämän paikan, ja tätä +kutsumme huokailemiseksi. + +136. _Mistä muutamille ihmisille omituiset mielenliikutuksien +vaikutukset johtuvat._ + +Täydentääkseni tässä muutamalla sanalla sen, mitä vielä saattaisi +mainita mielenliikutuksien eri vaikutuksista ja syistä, rajoitun vain +sen peruksen toistamiseen, johon kaikki edellä kirjoittamani nojautuu. +Sielun ja ruumiin välillä on sellainen vuorovaikutus, että, jos joku +ruumiin toimitus kerran on yhtynyt johonkin ajatukseen, ei toinen niistä +myöhemmin esiinny ilman toista. Sama ruumiin toimitus ei aina yhdy +samoihin ajatuksiin. Tämä selittää riittävästi kaikki ne tätä kysymystä +koskevat erityiset seikat, jotka jokainen saattaa huomata itsessään ja +muissa ja joita ei vielä ole selitetty. On mahdollista, että esim. +muutamien ihmisten omituinen vastenmielisyys ruusun tuoksua tai kissoja +ja muita senkaltaisia vastaan johtuu siitä, että sentapainen seikka +heidän elämänsä alussa on suuressa määrässä herättänyt heidän inhoansa, +tai että he äidin kohdussa ovat saaneet vaikutusta joistakin äidissä +heränneistä vastenmielisyyden tunteista. Sillä epäilemättä on olemassa +vuorovaikutusta äidin ja hänen kohdussaan olevan sikiön välillä, niin +että se, mikä vahingottaa toista, myös vahingottaa toista. Myöskin on +ruusujen tuoksu saattanut tuottaa kehtolapselle kovaa päänsärkyä, tai on +kissa saattanut sitä suuresti peljästyttää, ilman että kukaan tätä +huomasi ja ilman että lapsi sitä muistaa, vaikka sellainen inhon tunne +ruusua ja kissaa vastaan on painunut hänen aivoihinsa ja pysyy siellä +hänen elämänsä loppuun asti. + +137. _Selitettyjen viiden mielenliikutuksen hyöty ruumiiseen nähden._ + +Määriteltyäni rakkauden, vihan, halun, ilon, surun, ja kosketeltuani +kaikkia ruumiinliikkeitä, jotka tapahtuvat joko niiden edellä tai +jälkeen, ei ole tarpeellista tässä tarkastaa muuta kuin niiden hyötyä. +Tässä suhteessa tulee huomata, että ne kaikki luonnon järjestyksen +mukaisesti saavat alkunsa ruumiista ja heräävät sielussa ainoastaan sen +tähden, että se on yhdistynyt ruumiiseen. Niiden luonnollinen tarkoitus +on siis taivuttaa sielua ryhtymään tekoihin, jotka ovat omiaan +ylläpitämään tai jossakin määrin tekemään ruumista täydellisemmäksi. +Tärkeimmät tässä suhteessa ovat ilo ja suru. Sielu näet saa välittömästi +tiedon ruumista vahingottavista seikoista ainoastaan kivun tunnon +kautta. Tämä synnyttää sielussa ensiksi surun mielenliikutuksen, sitten +vihaa kipua synnyttävää esinettä kohtaan ja kolmanneksi halun vapautua +siitä. Samoin sielu saa tiedon ruumiille hyödyllisistä seikoista +jonkunmoisen kiihotuksen kautta, joka sielussa herättää iloa, sitten +rakkautta sitä esinettä kohtaan, jota kuvitellaan tämän ilon syyksi, ja +lopuksi sen toivon, että tämä ilo jatkuisi tai että sen nautinto olisi +pysyväinen. Tästä siis huomaamme, että kaikki nämät viisi +mielenliikutusta ovat hyvin hyödylliset ruumiille, ja että suru jossakin +määrin on alkuperäisempi ja hyödyllisempi kuin ilo, viha kuin rakkaus, +koska on tärkeämpää poistaa sellaista, joka vahingottaa ja saattaa +turmioon, kuin saavuttaa sellaista, joka tuottaa jonkun täydellisemmän +ominaisuuden, jota vailla saatamme tulla toimeen. + +138. _Mielenliikutuksien puutteellisuudet ja niiden poistamiskeinot._ + +Vaikka näiden mielenliikutuksien tuottama hyöty on mitä luonnollisin, ja +vaikka kaikkien järjettömien eläintenkin elämä yksinomaan ilmenee +samanlaisissa ruumiinliikkeissä kuin ne, jotka ihmisissä ovat +mielenliikutuksien yhteydessä, ja joita aikaansaamaan ne taivuttavat +sielua, ei mielenliikutuksien vaikutus kuitenkaan aina ole hyvä. Sillä +monet ruumiille vahingolliset seikat eivät alussa herätä mitään surua, +vaan tuottavat päinvastoin iloa; toiset taas ovat hyödylliset, vaikka ne +alussa ovat epämiellyttävät. Sitäpaitsi ne melkein aina saattavat +kuvittelemaan esiintyneitä hyviä ja pahoja seikkoja paljon suurempina ja +painavampina, kuin ne todella ovat. Sentähden ne kiihottavat meitä +tavoittelemaan edellisiä ja karttamaan jälkimäisiä innokkaammin kuin on +sopivaa. Samoin näemme usein houkutuksien pettävän eläimiä ja niiden +pakenevan pientä vaaraa syöksymällä suurempiin. Meidän tulee siis +turvautua kokemukseemme ja järkeemme, erottaaksemme hyvän pahasta ja +tunteaksemme niiden oikean arvon, niin ett'emme sekoita niitä toisiinsa, +emmekä missään suhteessa liioittele. + +139. _Näiden mielenliikutuksien, ensiksikin rakkauden, sielulle +tuottamasta hyödystä._ + +Edellämainittu riittäisi, jos meissä vain olisi ruumis tai jos se olisi +olentomme parempi puoli; mutta koska se onkin halvempi puoli, tulee +meidän ennen kaikkea tarkastaa mielenliikutuksia sieluun kuuluvina. +Sieluun kuuluvina syntyvät rakkaus ja viha tiedosta ja ovat aikaisemmat +kuin ilo ja suru, paitsi silloin, kun viimeksimainitut ovat tiedon +veroiset, joiden lajeja ne ovat. Kun tämä tieto on tosi, s. o. kun ne +seikat, joita se saattaa meitä rakastamaan, todella ovat hyvät, ja ne +joita se saattaa meitä vihaamaan, todella ovat pahat, on rakkaus +verrattomasti parempi kuin viha. Se ei koskaan voi olla liian suuri, ja +se herättää aina iloa. Sanoin tätä rakkautta erinomaisen hyväksi, koska +se tuottaa meille todellista hyötyä ja siis tekee meidät +täydellisemmiksi. Sanoin myös, ett'ei se voi olla liian suuri, sillä sen +suurinkin määrä yhdistää meidät niin täydellisesti tuohon hyvään, ett'ei +rakkaus itseemme enää erota meitä siitä, enkä luule, että tämä koskaan +voi olla pahaa. Ilo seuraa tätä rakkauden tunnetta, koska se kuvailee +meille rakkautemme esinettä meille kuuluvana hyvänä. + +140. _Vihasta._ + +Viha taas ei saata olla niin vähäinen, ett'ei se vahingottaisi; se +synnyttää aina surua. Sanoin, että sen pieninkin määrä vahingottaa, +koska jonkun pahan seikan herättämä viha aina saattaa meitä huonommin +toimimaan kuin vastakkaisen hyvän herättämä rakkaus, ainakin silloin, +kun tämä hyvä ja paha tarpeeksi tunnetaan. Tunnustan, että sen pahan +herättämä viha, jota ainoastaan kipu ilmaisee, on välttämätön ruumiin +menestymiselle. Mutta puhun tässä ainoastaan siitä vihasta, jonka +selvempi tieto synnyttää, ja joka johtuu yksinomaan sielusta. Mainitsin +myös, että se aina herättää surua, sillä paha on vain puutteellisuutta, +eikä sitä voida kuvitella olevaksi muualla kuin tosioloisessa esineessä; +eikä ole olemassa mitään tosioloista, jossa ei olisi mitään hyvää, joten +se viha, joka saattaa meidät pakenemaan jotakin pahaa, samalla saattaa +meidät hylkäämään siihen yhdistyneen hyvän. Tämän hyvän puute herättää +sielussa surua, koska sielu kuvittelee sitä omaksi puutteellisuudekseen. +Niin esim. se vihan tunne, joka saattaa meidät välttämään jotakin +pahantapaista henkilöä, samalla riistää meiltä hänen seurustelunsa, +josta, huolimatta hänen vioistaan, saattaisimme löytää jotakin hyvää, ja +tämä pahoittaa meitä. Samoin saatamme kaikissa muunlaatuisissa vihan +tunteissa huomata jotakin surun aihetta. + +141. _Halusta, ilosta ja surusta._ + +Mitä haluun tulee, ei se voi olla paha johtuessaan oikeasta tiedosta, +joll'ei se ole liiallinen, vaan on tämän tiedon ohjaamana. On myös +selvää, että ilo välttämättömästi on hyvä ja suru paha, sillä +jälkimäinen aiheutuu kaikesta siitä vastenmielisyydestä, jota sielu +kokee pahasta, edellinen johtuu kaikesta sielun omistamasta hyvästä. +Ell'ei meillä olisi ruumista, rohkenisin sanoa, ett'emme liiaksi +saattaisi antautua rakkauteen ja iloon, emmekä liiaksi välttää vihaa ja +surua. Mutta niiden aiheuttamat ruumiinliikkeet saattavat kaikki olla +vahingolliset terveydelle, jos ne ovat liian kiihkeät ja päinvastoin +hyödylliset, jos ne ovat maltilliset. + +142. _Ilosta ja rakkaudesta verrattuina suruun ja vihaan._ + +Koska sielun tulee hyljätä viha ja suru silloinkin, kun ne johtuvat +oikeasta tiedosta, tulee sen sitä suuremmalla syyllä tehdä se silloin, +kun ne johtuvat jostakin väärästä mielipiteestä. Sitävastoin sopii +epäillä, ovatko rakkaus ja ilo hyvät silloin, kun niillä on näin +epävarma perusta. Jos tarkastamme niitä semmoisinaan sekä niiden +suhteessa sieluun, vaikka sellainen ilo on heikompi ja sellainen rakkaus +vähemmin hyödyllinen kuin tosiaiheinen iloja rakkaus, ovat edelliset +kuitenkin pidettävät parempina kuin väärään tietoon perustuva suru ja +viha. Sentähden menettelemme viisaammin niissä elämän sattumissa, joissa +olemme alttiina erehtymisen mahdollisuudelle, jos ennemmin kallistumme +niiden mielenliikutuksien puoleen, jotka perustuvat hyvään, kuin niiden, +jotka perustuvat pahaan, vaikkapa vain välttääksemme tätä pahaa. Usein +aiheetonkin ilo on parempi kuin suru, jonka syy on tosi. En rohkene +sanoa samaa rakkauden suhteesta vihaan. Sillä kun viha on aiheellinen, +se vain saattaa meidät pakenemaan pahaa esinettä, josta on hyvä pysyä +erillä. Sitävastoin aiheeton rakkaus yhdistää meihin seikkoja, jotka +saattavat meitä vahingottaa, tai jotka ainakaan eivät ansaitse niin +suurta huomiota puoleltamme, koska ne meitä huonontavat ja alentavat. + +143. _Samojen mielenliikutuksien suhteesta haluun._ + +Mitä juuri mainitsin näistä neljästä mielenliikutuksesta pitää paikkansa +ainoastaan tarkastettaessa niitä semmoisinaan, kun ne eivät synnytä +mitään toimintaa. Sillä siinä määrässä kuin ne herättävät meissä jonkun +halun, jonka välityksellä ne määräävät toimintamme, on varmaa, että +kaikki ne, joiden syy on väärä, saattavat vahingottaa, ja että +päinvastoin kaikki ne, joiden syy on oikea, saattavat hyödyttää. Jos +niiden syyt ovat yhtä aiheettomat, on ilo tavallisesti vahingollisempi +kuin suru, koska jälkimäinen, saattaen meidät esteleviksi ja +pelokkaiksi, tekee meidät jossakin määrin varovaisiksi, jotavastoin +edellinen saattaa ajattelemattomiksi ja huiman rohkeiksi ne, jotka +siihen antautuvat. + +144. _Haluista, joiden tyydytys on yksinomaan riippuvainen meistä._ + +Koska mainitut mielenliikutukset eivät kiihota meitä toimintaan muuten +kuin synnyttämänsä halun välityksellä, tulee meidän erityisen +huolellisesti ohjata tätä halua. Siinä, että siveysoppi opastaa tähän, +on sen pääansio. Sanoin äsken, että halu on hyvä, perustuessaan +todelliseen tietoon ja välttämättömästi paha, perustuessaan erehdykseen. +Tavallisin erehdys haluihin nähden on se, ett'emme tarpeeksi erota +meistä itsestämme kokonaan riippuvaisia seikkoja niistä, jotka eivät ole +meistä riippuvaisia. Mitä niihin tulee, jotka ovat yksinomaan meistä, +s. o. vapaasta tahdostamme, riippuvaiset, tarvitsee meidän ainoastaan +tietää, että ne ovat hyvät, jotta niitä mitä innokkaimmin +tavoittelisimme. On näet hyveellistä toteuttaa vallassamme olevia hyviä +seikkoja, eikä hyvettä koskaan voi haluta liian innokkaasti. Koska se, +mitä näin haluamme, ei voi olla meiltä onnistumatta, kun näet sen +toteuttaminen riippuu yksistään meistä, saavutamme siitä koko sen +tyydytyksen, jota olemme odottaneet. Tavallinen vika tässä suhteessa on +se, ett'ei koskaan haluta liiaksi, vaan liian vähän. Tehokkain +parannuskeino on, että poistamme hengestämme kaikki muut vähemmän +tärkeät halut, ja että koetamme hyvin selvästi tajuta ja tarkkaavaisesti +tutkia haluamamme seikan hyvyyttä. + +145. _Niistä haluista, joiden tyydyttäminen riippuu kokonaan muista +seikoista, sekä onnen laadusta._ + +Niitä seikkoja, joiden saavuttaminen ei ollenkaan ole riippuvainen +tahdostamme, ei meidän koskaan tule intohimoisesti haluta, kuinka hyvät +tahansa ne ovatkin. Sillä on mahdollista, ett'emme niitä saavuta, ja +tämä seikka pahoittaa meitä sitä enemmän, kuta kiihkeämmin olemme niitä +halunneet, etenkin koska ne, vallatessaan ajatuksemme, kääntävät pois +harrastuksemme sellaisista seikoista, joiden toteuttaminen on +riippuvainen tahdostamme. Tätä vastaan on olemassa kaksi pääkeinoa; +toinen on jalomielisyys, josta myöhemmin aion puhua, ja toinen on se, +että meidän alati tulee ajatella jumalallista kaitselmusta sekä ottaa +huomioon, ett'ei mitään tapahdu toisin kuin tämä kaitselmus ikuisuudesta +sen on määrännyt. Meidän tulee siis välttämättömänä ja muuttamattomana +kohtalona asettaa se toivomamme onnen vastakohdaksi sekä karkottaa tämän +onnen halu mielestämme harhaluulona, jonka erehtyväinen järkemme on +luonut. Sillä emme voi haluta muuta kuin sellaista, jota pidämme +jossakin suhteessa mahdollisena saavuttaa, emmekä voi pitää tahdostamme +riippumattomia seikkoja mahdollisina muuten, kuin riippuvaisina onnesta, +s. o. olettamalla, että ne saattavat tapahtua ja että ennen on +tapahtunut samanlaista. Tämä mielipide perustuu vain siihen, ett'emme +tunne kaikkia seikkoja, jotka aikaansaavat kunkin seikan. Kun näet joku +seikka, jota olemme luulleet onnesta riippuvaiseksi, ei tapahdu, osottaa +tämä, että joku sitä aikaansaavista vaikuttavista syistä on puuttunut ja +että haluamamme seikan saavuttaminen siis oli kokonaan mahdoton ja +ett'ei sellaista koskaan ole tapahtunut, s. o. sellaista, jonka +toteutumisesta samanlainen vaikuttava syy on puuttunut. Jos siis edeltä +olisimme tietäneet tämän, emme koskaan olisi pitäneet sitä mahdollisena, +emmekä siis olisi sitä halunneet. + +146. _Haluista, joiden tyydyttäminen riippuu meistä ja muista._ + +Tulee siis kokonaan hyljätä se yleinen luulo, että muka ulkona meistä on +joku onni, joka toteuttaa tai jättää toteuttamatta mielensä mukaan +seikkoja. Meidän tulee tietää että kaikkea ohjaa jumalallinen +kaitselmus, jonka ijäinen päätös on niin välttämätön ja muuttamaton, +ett'ei, lukuunottamatta niitä seikkoja, jotka sama päätös on asettanut +riippuvaisiksi vapaasta tahdostamme, meille tapahdu mitään, joka ei +olisi välttämätöntä ja edeltäkäsin määrättyä, emmekä siis erehtymättä +voi toivoa, että meille toisin tapahtuisi. Mutta koska useimmat halumme +tavoittelevat sellaisia seikkoja, joiden saavuttaminen ei ole kokonaan +meistä, eikä kokonaan muista riippuvainen, tulee meidän tarkasti erottaa +ne, jotka yksinomaan ovat meidän tahdostamme riippuvaiset, jotta niitä +yksistään haluaisimme. Ja lisäksi, vaikka meidän tulee pitää meistä +riippumattomien seikkojen toteutumista kokonaan edeltäkäsin määrättynä +ja muuttamattomana, jotta halumme ei niihin kohdistuisi, ei meidän siltä +pidä jättää punnitsematta niitä perusteita, joiden nojalla niitä saattaa +enemmän tai vähemmän toivoa, jotta niistä saisimme ohjeita +toiminnallemme. Jos meillä esim. olisi jotakin toimitettavaa paikassa, +jonne saattaisimme mennä kahta eri tietä pitkin, joista toinen +tavallisesti olisi paljon turvallisempi kuin toinen, ja jos kaitselmus +olisi määrännyt, että meiltä tuota turvallista tietä kulkiessamme +varastettaisiin rahamme, ja jos päinvastoin toista tietä astuessamme +vaaratta saapuisimme perille, niin ei meidän siltä pidä olla +välinpitämättömät tiemme valinnasta, eikä turvautua kaitselmuksen +päätöksen muuttamattomuuteen ja välttämättömyyteen. Sillä järki vaatii, +että valitsemme sen tien, joka tavallisesti on turvallisempi; ja meidän +tulee olla tyytyväiset siihen, että valitsimme tämän tien, vaikka meille +onkin tapahtunut vahinko sitä astuessamme. Sillä tämä vahinko on ollut +meille välttämätön, eikä meillä siis ole ollenkaan syytä toivoa, että +olisimme sen välttäneet, vaan tulee meidän toimia paraan tietomme +mukaisesti; kuten luulen silloin tehneemmekin. Jos näin totutamme +itseämme erottamaan välttämättömyyden onnesta, on varmaa, että helposti +totumme ohjaamaan halujamme siten, että ne aina saattavat tuottaa meille +täyden tyydytyksen siinä määrässä, kuin niiden toteuttaminen on +yksinomaan meistä riippuvainen. + +47. _Sielun sisäisistä kiihotuksista._ + +Mainitsen tässä vielä lisäksi näkökohdan, joka minusta näyttää suuressa +määrin estävän kaikkien mielenliikutuksien vahingollista vaikutusta. +Onnemme ja onnettomuutemme on pääasiallisesti riippuvainen sisäisestä +kiihotustilasta, jonka sielu itsessään herättää, ja joka eroaa +mielenliikutuksista siinä, että jälkimäiset aina ovat riippuvavaiset +jostakin elonhengekkeiden liikkeestä. Vaikka tämä sielun kiihotustila +usein on yhtynyt sellaisiin mielenliikutuksiin, jotka ovat sille sukua, +saattavat ne myös usein olla toisenlaistenkin mielenliikutuksien +yhteydessä; jopa syntyä vallan päinvastaisista. Jos esim. mies itkee +vaimovainajataan, jonka (kuten välistä tapahtuu) hän ei kuitenkaan soisi +heräävän kuolleista, saattaa hän kuitenkin tuntea surua nähdessään +hautajaismenot ja ajatellessaan että henkilö, jonka seuraan hän oli +tottunut, on muuttanut manan majoille. Tällöin saattaa tapahtua niin, +että rakkauden ja säälin jäännös, jotka palaavat hänen +mielikuvitukseensa, nostaa todellisia kyyneleitä hänen silmiinsä, vaikka +hän sielunsa sisällä tuntee salaista iloa, joka on niin voimakas, +ett'eivät samanaikaiset kyyneleet ja suru voi sitä ollenkaan vähentää. +Samoin omituisten vaiheiden lukeminen tai niiden esittäminen teatterissa +välistä herättää meissä surun tunteita, toiste taas iloa, rakkautta tai +vihaa, ja yleensä kaikkia mielenliikutuksia, riippuen niistä erilaisista +tapahtumista, jotka tarjoutuvat kuvitusvoimallemme. Mutta samalla +tunnemme näistä mielenliikutuksista tyydytystä; ja tämä mielihyvä on +henkistä iloa, joka saattaa syntyä yhtä hyvin surusta kuin kaikista +muista mielenliikutuksista. + +148. _Hyveen harjottaminen on paras lääke mielenliikutuksia vastaan._ + +Kuta läheisemmin mainittu sisäinen mielenkiihotus meitä koskee, sitä +suurempi vaikutusvalta sillä on meihin kuin siitä eroavilla tai sen +sukuisilla mielenliikutuksilla, ja sitä suuremmassa määrässä on varmaa, +ett'eivät mitkään ulkoa tulevat häiriöt voi sielua vahingottaa, jos +sillä vain on tarpeeksi sisällistä tyytyväisyyttä. Päinvastoin nämät +häiriöt kohottavat sielun iloa, koska se huomaa, ett'eivät ne voi olla +sille vahingolliset ja koska se täten oppii tuntemaan etevyytensä. +Saavuttaakseen tällaisen sisällisen tyytyväisyyden, tulee sielun +tarkasti noudattaa hyvettä. Sillä jos joku on niin elänyt ett'ei hänen +omatuntonsa soimaa häntä siitä, että hän olisi jättänyt täyttämättä +niitä tekoja, joita hän on paraina pitänyt (tällainen hyvä omatunto on +juuri tulos hyveen noudattamisesta), tuntee hän siitä tyydytystä, joka +on kyllin voimakas saattamaan hänet niin onnelliseksi, ett'eivät +mielenliikutuksien rajuimmatkaan puuskaukset koskaan voi häiritä hänen +sielunsa rauhaa. + + + + +KOLMAS OSA. + +Erityisistä mielenliikutuksista. + + +149. _Kunnioituksesta ja halveksimisesta._ + +Selitettyäni kuusi alkuperäistä mielenliikutusta, jotka ovat ikäänkuin +sukuja, joiden lajeja kaikki muut ovat, käsittelen tässä lyhyesti muiden +omituisuuksia ja noudatan samaa järjestystä, jossa olen edelliset +maininnut. Ensimäiset ovat kunnioitus ja halveksiminen. Tosin niillä +tavallisesti tarkoitetaan ainoastaan mielenliikutuksesta vapaita +mielipiteitä jonkun asian arvon suhteen. Mutta näistä mielipiteistä +syntyy usein mielenliikutuksia, joille ei ole annettu erityistä nimeä, +ja sentähden katson yllämainittujen nimityksien niille sopivan. +Kunnioitus, ollessaan mielenliikutus, on sielun taipumus kuvitella +jonkun seikan arvoa, jonka taipumuksen erityinen elonhengekkeiden liike +synnyttää. Ne näet silloin johtuvat aivoihin siten, että ne vahvistavat +tätä varten välttämättömiä mielteitä. Se mielenliikutus, jota kutsun +halveksimiseksi, on taaskin sielun taipumus tarkastaa huomionsa esineen +halpamaisuutta tai vähäpätöisyyttä, ja sen taipumuksen synnyttävät +sellaiset elonhengekkeiden liikkeet, jotka vahvistavat tämän +vähäpätöisyyden herättämää miellettä. + +150. _Nämät kaksi mielenliikutusta ovat vain ihmettelyn lajeja._ + +Tämän vuoksi nämät kaksi mielenliikutusta ovat vain ihmettelyn lajeja. +Ell'emme ihmettele jonkun esineen suuruutta emmekä sen pienuutta, emme +välitä siitä enempää, kuin mitä järkemme neuvoo meitä tekemään, ja +kunnioitamme tai halveksimme sitä silloin mielenliikutuksetta. Vaikka +rakkaus usein meissä synnyttää kunnioitusta ja viha halveksimista, ei +tämä kuitenkaan ole yleistä, ja se johtuu yksinomaan siitä, että ollaan +enemmän tai vähemmän taipuvaisia tarkkaamaan jonkun seikan suuruutta tai +pienuutta, riippuen siitä, missä määrässä siihen ollaan kiintyneitä. + +151. _Kunnioitus ja halveksiminen ovat tuntuvammat, kun ne kohdistuvat +itseemme._ + +Näiden kahden mielenliikutuksen esineet saattavat yleensä olla sangen +monenlaiset, mutta tuntuvimmat ne ovat kohdistuessaan meihin itseemme, +s. o. kun kunnioitamme tai halveksimme omia tekojamme. Ja niitä +synnyttävien elonhengekkeiden liikkeet ovat silloin niin ilmeiset, että +ne muuttavat kasvojen ilmeet, ruumiinliikkeet, käynnin ja yleensä koko +toimintatavan niissä henkilöissä, joilla on itsestään tavallista parempi +tai huonompi ajatus. + +152. _Minkä nojalla saatamme kunnioittaa itseämme._ + +Koska viisauden päätunnusmerkkejä on tieto siitä, minkä asian nojalla +kunkin tulee kunnioittaa tai halveksia itseään, tahdon tässä mainita +minun mielipiteeni. En huomaa muuta kuin yhden seikan, joka oikeuttaa +meitä kunnioittamaan itseämme, ja se on vapaan tahtomme oikea +käyttäminen ja halujemme hillitsemisvalta. Sillä ainoastaan niiden +tekojen nojalla, jotka ovat riippuvaiset vapaasta tahdostamme, meitä +voidaan kiittää tai moittia. Tämä vapaa tahto tekee ihmisen jossakin +määrin Jumalan kaltaiseksi, saattaen ihmisen omaksi valtijakseen, ell'ei +hän pelkurimaisesti menetä saamiansa oikeuksia. + +153. _Minkälaatuinen jalomielisyys on._ + +Luulen oikean jalomielisyyden, joka saattaa ihmistä kunnioittamaan +itseään niin suuresti kuin on luvallista, olevan ensiksi siinä tiedossa, +ett'ei ihminen todellisesti omista mitään muuta kuin tämän vapaan +tahdon, ja ett'ei häntä saata kiittää muusta kuin sen hyvästä, eikä +moittia muusta kuin sen pahasta käyttämisestä; toiseksi siinä, että +ihminen on päättänyt lujasti ja pysyväisesti hyvin käyttää tahtoansa. +Tällä tarkoitan, että hän on lujasti päättänyt olla koskaan +laiminlyömättä niiden tekojen täyttämistä, joita hän pitää paraina; tämä +on toisin sanoin hyveen täydellistä noudattamista. + +154. _Jalomielisyys estää muita halveksimasta._ + +Ne, joilla on tämä tieto ja tämä tunne itsestään, tajuavat helposti, +että se saattaa olla myös jokaisella toisella, koska jalomielisyys on +tunne, joka on kokonaan riippumaton muista. Sentähden jalomieliset +ihmiset eivät halveksi ketään. Ja vaikka he usein näkevätkin toisten +toimivan pahoin ja siten paljastavan heikkoutensa, ovat he +taipuvaisemmat puolustamaan kuin moittimaan heitä sekä luulemaan, että +nuo toiset ennemmin tiedon kuin hyvän tahdon puutteessa ovat pahoin +toimineet. Jalomieliset henkilöt eivät liioin pidä itseänsä halvempina +niitä, joilla on enemmän omaisuutta tai kunniaa, ei edes niitä, jotka +ovat nerokkaammat, oppineemmat, kauniimmat tai jotka ovat missä muussa +suhteessa tahansa heitä etevämmät. Mutta he eivät myöskään aseta +itseänsä korkeammalle niitä henkilöitä, joita etevämmät he ovat, koska +kaikki muut etevyydet heidän mielestään ovat sangen vähänarvoiset +verrattuina hyvään tahtoon, jonka nojalla yksistään he itseään +kunnioittavat ja jota edellyttävät olevaksi tai ainakin mahdolliseksi +jokaisessa ihmisessä. + +155. _Minkälaatuinen hyveinen nöyryys on._ + +Kaikkein jalomielisimmät henkilöt tavallisesti ovat kaikkein nöyrimmät. +Hyveinen nöyryys on vain siinä, että ajattelemme luonteemme heikkoutta +ja ett'eivät ennen tekemämme pahat teot tai ne, jotka vielä +tulevaisuudessa saatamme tehdä, ole vähäisemmät kuin muiden pahat teot. +Tämä ajatus on syynä siihen, ett'emme pidä itseämme muita parempina, ja +että oletamme muiden, koska he omistavat vapaan tahdon kuten mekin, +käyttävän sitä yhtä hyvin. + +156. _Jalomielisyyden ominaisuudet ja sen tarjoama parannuskeino kaikkia +mielen liikutuksien tuottamia häiriöitä vastaan._ + +Ne henkilöt, joilla on näin jalo mieli, ovat luonnostaan halukkaat +toteuttamaan suuria tekoja; kuitenkaan eivät he ryhdy mihinkään, johon +eivät tiedä kykenevänsä. Koska he pitävät jalompana hyvän tekemistä +muille ja ennemmin syrjäyttävät oman etunsa, ovat he aina kohteliaat, +ystävälliset sekä valmiit tekemään palvelusta jokaiselle. Tämän ohella +he hillitsevät täydellisesti mielenliikutuksiaan, etenkin halujaan ja +kateutta, koska eivät pidä mitään sellaista seikkaa, jonka saavuttaminen +ei ole heidän tahdostaan riippuvainen, tarpeeksi arvokkaana sitä +halutakseen. He eivät liioin vihaa ketään, koska kunnioittavat kaikkia. +He ovat vapaat pelosta, koska heidän tietoisuutensa omasta hyveestään +tekee heidät levollisiksi. Lopuksi he eivät vihastu, koska eivät pidä +suuriarvoisina niitä tekoja, jotka ovat riippuvaiset toisen tahdosta, +eivätkä koskaan anna vihollisilleen sitä etua, että tunnustaisivat +itsensä heidän loukkaamikseen. + +157. _Ylpeydestä._ + +Kaikki ne, jotka mistä muusta syystä tahansa saavat korkean ajatuksen +itsestään, eivät ole todellisesti jalomieliset, vaan ylpeät. Ylpeys on +aina pahe, ja sitä suurempi, kuta vähemmän pätevä se syy on, jonka +nojalla ylpeillään. Pahin ylpeyden laji on se, joka ei perustu mihinkään +syyhyn. Arveluttavaa tässä näet on, että tiedetään saavutetun kiitoksen +olevan ansaitsematonta ja ett'ei ansioon yleensä panna mitään arvoa; ja +koska kunnian arvellaan olevan yksinomaan anastamisen kautta +saavutettavissa, luullaan niillä olevan enimmin kunniaa, jotka sitä +suurimmassa määrässä itselleen anastavat. Tämä pahe on niin järjetön ja +nurinkurinen, että vaivoin luulisin kenenkään tekevän itsensä siihen +syypääksi, ell'ei ketään syyttä ylistettäisi. Mutta imartelu on niin +yleinen, että mitä puutteellisinkin henkilö usein niittää kiitosta +seikoista, jotka eivät ansaitse mitään kiitosta, vaan pikemmin moitetta. +Sentähden hyvin tietämättömät ja typerät henkilöt joutuvat tämäntapaisen +ylpeyden valtoihin. + +158. _Ylpeyden vaikutukset ovat päinvastaiset jalomielisyyden +vaikutuksille._ + +Jos se syy, johon itsekunnioitus perustuu, on mikä muu tahansa kuin +tietoisuus vapaan tahdon hyvästä käyttämisestä, josta jalomielisyys +syntyy, herättää tämä syy aina hyvin moitittavan ylpeyden, joka niin +suuresti eroaa täydellisestä jalomielisyydestä, että sillä on vallan +päinvastaiset vaikutukset. Sillä kaikkia muita hyviä seikkoja, kuten +nerokkaisuutta, kauneutta, rikkauksia, kunniaa j. n. e. tavallisesti +pidetään sitä suuremmassa arvossa, kuta harvempi henkilö ne omistaa, ja +useimpia niistä ei voida lahjoittaa muille. Sentähden ylpeät henkilöt +koettavat alentaa kaikkia muita ihmisiä; ja koska he ovat halujensa +orjia, on heidän mielensä alati vihan, kateuden ja suuttumuksen +kiihottamana. + +159. _Väärästä nöyryydestä._ + +Matelevaisuus eli väärä nöyryys johtuu pääasiallisesti siitä, että joku +henkilö tuntee itsessään heikkoutta ja epäröimistä; tämä saattaa hänet, +tahdon täydellistä vapaata käyttämistä kaipaavan tavoin, toimittamaan +tekoja, joita hän varmaan tietää jälestäpäin katuvansa. Lisäksi se +syntyy siitä, ettei luulla voitavan tulla omin voimin toimeen eikä +voitavan olla vailla useita muista riippuvaisia seikkoja. Täten se on +suorastaan päinvastainen jalomielisyydelle. Usein ovatkin sangen +matelevat henkilöt mitä röyhkeimmät ja kopeimmat, kun sitävastoin +jalomielisimmät ovat mitä vaatimattomimmat ja nöyrimmät. Ne, joilla on +voimakas ja jalomielinen luonne, eivät muutu mielialaltaan, kohdatkoon +heitä onni tai onnettomuus; heikot ja alhaiset luonteet taaskin ovat +kokonaan olojen ohjattavina; onnessa he pöyhkeilevät ja +vastoinkäymisessä lannistuvat. Lisäksi he häpeällisesti nöyrtyvät niiden +henkilöiden edessä, joilta odottavat jotakin hyvää, ja samaan aikaan he +julkeasti parjaavat niitä, joiden puolelta eivät toivo eivätkä pelkää +mitään. + +160. _Näitä mielenliikutuksia synnyttävistä elonhengekkeiden +liikkeistä._ + +Huomaamme helposti, ett'eivät ylpeys ja matelevaisuus ainoastaan ole +paheita vaan myöskin mielenliikutuksia; sillä niiden aikaansaama sielun +kiihotustila näkyy selvästi ulkonaisesti niissä, jotka joku äkillinen +tapahtuma joko saattaa pöyhkeiksi tai masentuneiksi. Sitävastoin saattaa +epäillä, voivatko jalomielisyys ja nöyryys, jotka ovat hyveitä, myöskin +olla mielenliikutuksia, koska niiden aikaansaamat liikkeet vähemmin +näkyvät ja koska hyve nähtävästi ei ole samassa määrässä +mielenliikutuksen sukua kuin pahe. Kuitenkin luulen, että sama +elonhengekkeiden liike, joka vahvistaa sellaista ajatusta, jolla on paha +perustus, yhtä hyvin saattaa vahvistaa sellaista ajatusta, jonka +perustus on hyvä. Ja koska ylpeys ja jalomielisyys vain ovat siinä, että +jollakin henkilöllä on hyvä ajatus itsestään, eroten vain siinä, että +edellinen on aiheetonta itsensä etevänäpitämistä, jälkimäinen +aiheutettua, luulen niiden olevan saman mielenliikutuksen luontoisia, +nimittäin sen, joka syntyy ihmettelyn-, ilon- ja rakkaudensekaisista +tunteista sekä sellaisista mainituista tunteista, joita tunnemme +itseämme, että sellaisista, joita tunnemme kunnioituksemme esinettä +kohtaan. Päinvastoin nöyryyttä herättävä mielenkiihotus, joko +hyveellinen tai paheellinen, on syntynyt ihmettelyn-, surun- ja +itsensärakastamisen-sekaisista tunteista, joihin liittyy omien vikojen +herättämä viha, joiden vuoksi itseämme ylenkatsomme. Näiden koko erotus +johtuu siitä, että ihmettelyllä on kaksi ominaisuutta. Ensimäinen on se, +että hämmästys saattaa tunteen voimakkaaksi heti alusta pitäen, ja +toinen on se, että tunne on jatkuvasti tasainen, s. o. että elonhenget +jatkuvasti liikkuvat samaan tapaan aivoissa. Näistä ominaisuuksista +ilmenee edellinen paljon useammin ylpeydessä ja matelevaisuudessa kuin +jalomielisyydessä ja nöyryydessä, joissa kahdessa viimeksimainitussa +taaskin jälkimäinen ominaisuus taajemmin ilmenee. Syy tähän on se, että +pahe tavallisesti syntyy tietämättömyydestä, ja että ne, jotka vähimmin +tuntevat itseänsä, ovat enimmin taipuvaiset ylpeilemään ja matelemaan. +Sillä jokainen heidän kohtaamansa uusi seikka hämmästyttää heitä; he +ihailevat itseään, jos omistavat itselleen ihmettelynsä aiheen ja +kunnioittavat itseään, jos tuo seikka on heidän arvolleen edullinen; he +ylenkatsovat itseään, jos se on heidän arvoansa alentava. Mutta koska +ylpeyttä herättänyttä seikkaa usein seuraa nöyryyttävä seikka, on heidän +mielenliikutuksiensa kulku vaihteleva. Jalomielisyys päinvastoin ei ole +missään suhteessa ristiriitainen hyveellisen nöyryyden kanssa, eikä se +muuten ole muuttuvainen, jonka vuoksi sen liikkeet ovat varmat, +pysyväiset ja aina samanlaiset. Mutta ne eivät juuri synny +hämmästyksestä, koska ne, jotka siten itseänsä kunnioittavat, varsin +hyvin tuntevat tämän itsekunnioituksen syyt. Kuitenkin nämät syyt +(nimittäin toimivan henkilön vapaan tahdon käyttämisvalta, joka herättää +itsekunnioitusta, ja saman henkilön heikkoudet, jotka estävät häntä +kunnioittamasta itseään liiaksi) ovat niin ihmeelliset, että ne joka +kerta, kun niitä uudelleen kuvitellaan mielessä, herättävät uutta +ihmettelyä. + +161. _Miten jalomielisyys on saavutettavissa._ + +On huomattava, että ne ominaisuudet, joita tavallisesti kutsutaan +hyveiksi, ovat sielun tottumuksia, jotka herättävät siinä erityisiä +ajatuksia. Nämät tosin ovat erilaiset kuin nuo tottumukset, mutta +saattavat kuitenkin synnyttää noita tottumuksia tai puolestaan olla +niiden synnyttämät. Sielu yksinään saattaa myös synnyttää näitä +ajatuksia, mutta useimmiten joku elonhengekkeiden liike niitä vahvistaa, +ja silloin ne ovat hyveisiä tekoja ja samalla mielenliikutuksia. Jos +kohta ei hyväluontoinen taipumus vahvista mitään hyvettä niin suuresti +kuin yksistään omaan arvoon perustuvaa itsekunnioitusta, ja vaikka onkin +hyvin luultavaa, ett'eivät kaikki ne sielut, jotka Jumala yhdistää +inhimillisiin ruumiisiin, ole yhtä jalot ja voimakkaat (jonka vuoksi +olen kutsunut tätä hyvettä jalomielisyydeksi tavallisen kielenkäytännön +mukaisesti, enkä ylevämielisyydeksi, joksi sitä tavallisesti sanotaan +järjestelmissä, joissa se on vähän tunnettu) on kuitenkin varmaa, että +hyvä opetus suuressa määrin parantaa syntymästä polveutuvia vikoja. Ja +jos usein tarkastamme vapaan tahdon luontoa sekä otamme huomioon, kuinka +paljon etua saavutamme sitä oikein käyttämällä ja kuinka toiselta puolen +ne huolet, jotka vaivaavat kunnianhimoisia, ovat turhamaiset ja +hyödyttömät, sopii meidän ruveta kiihkeästi halajamaan jalomielisyyttä +ja sitten omistaa se hyveenä. Sillä se on ikäänkuin kaikkien muiden +hyveiden avain sekä yleinen parannuskeino kaikkia mielenliikutuksien +aikaansaamia häiriöitä vastaan. Tämän tähden nämät mietteet ansaitsevat +erityistä huomiota. + +162. _Jumaloitseminen._ + +Jumaloitseminen eli ylevä kunnioitus on siinä, ett'ei sielu ainoastaan +ole taipuvainen kunnioittamaan jotakin esinettä, vaan myös antautumaan +sen vallan alaiseksi jonkunmoisella pelon tunteella, saattaakseen sen +itselleen suopeaksi. Jumaloimme siis vain vapaita olentoja, joiden +luulemme kykenevän tekemään meille hyvää tai pahaa, tietämättä kumpaa ne +tekevät. Sillä tunnemme rakkautta tai hartaudellista kunnioitusta niitä +kohtaan, joilta toivomme vain hyvää, ja vihaa niitä vastaan, joilta +odotamme yksinomaan pahaa. Ell'emme pidä sitä syytä, joka aikaansaa +tämän hyvän tai pahan, vapaana, emme alistu siihen, saattaaksemme sen +suopeaksi. Niinpä pakanat, jumaloidessaan metsiä, lähteitä tai vuoria, +eivät itse teossa palvelleet näitä elottomia esineitä, vaan niitä +jumaluuksia, joiden luulivat hallitsevan niitä. Ne elonhengekkeiden +liikkeet, jotka aikaansaavat jumaloitsemisen tunteen ovat syntyneet +ihmettelyä ja pelkoa synnyttävien liikkeiden yhtymästä. +Viimeksimainitusta mielenliikutuksesta puhun myöhemmin. + +163. _Ylenkatseesta._ + +Se, mitä kutsun ylenkatseeksi, on sielun taipumus halveksimaan jotakin +vapaata syytä, jota se tosin pitää luonnostaan kykenevänä tekemään +meille joko hyvää tai pahaa, mutta joka kuitenkin on meitä niin paljon +alhaisempi, ett'ei se meille voi tehdä kumpaakaan. Sitä synnyttävä +elonhengekkeiden liike on tulos ihmettelyä ja turvallisuutta tai +uskaliaisuutta aikaansaavien liikkeiden yhtymästä. + +164. _Näiden kahden mielenliikutuksen tuottama hyöty ja vahinko._ + +Jalomielisyys määrää näiden kahden mielenliikutuksen aiheuttaman hyödyn, +heikot hengenlahjat ja halpamielisyys niiden tuottaman vahingon. Kuta +ylevämpi ja jalompi sielu jollakin henkilöllä on, sitä taipuvaisempi hän +on myöntämään jokaiselle sen, mikä hänelle on tuleva. Tällainen henkilö +ei ainoastaan tunne syvää nöyryyttä Jumalan edessä, vaan myöntää myös +ilman vastahakoisuutta ihmisille kaiken sen kunnian ja kunnioituksen, +joka heille on tuleva, kullekin arvonsa ja ansionsa mukaan, eikä hän +halveksi muuta kuin pahetta. Mutta ne päinvastoin, joilla on alhainen ja +vähälahjainen henki, ovat valmiit liioittelemaan, välistä kunnioittaen +ja peläten seikkoja, jotka ansaitsevat vain halveksimista, toiste taas +röyhkeästi ylenkatsoen sellaisia seikkoja, jotka ansaitsevat mitä +suurinta kunnioitusta. He siirtyvät usein ylen nopeasti äärimäisestä +jumalattomuudesta taikauskoon ja sitten taikauskosta jumalattomuuteen, +eikä ole yhtään pahetta eikä sielun häiriötilaa, jonka alaisiksi he +eivät joutuisi. + +165. _Toivosta ja pelosta._ + +Toivo on siinä, että sielu olettaa saavuttavansa haluamansa esineen, ja +sen aikaansaa erityinen elonhengekkeiden liike, nimittäin iloa ja halua +synnyttävien liikkeiden tulos. Pelko taas on toisenlainen sieluntila, +jonka alaisena ollessaan sielu olettaa, ett'ei halun esine ole +saavutettavissa. Vaikka nämät kaksi mielenliikutusta ovat toisilleen +päinvastaiset, saatamme kuitenkin tuntea niitä samalla kertaa, koska +näet yhdenaikuisesti kuvittelemme eri perusteita, joista toiset +saattavat arvelemaan toivotun esineen saavuttamista helpoksi, toiset +vaikeaksi. + +166. _Levollisuudesta ja epätoivosta._ + +Ei kumpikaan edellisessä pykälässä mainituista mielenliikutuksista +seuraa halua, jättämättä sijaa toiselle. Jos näet toivo on niin vahva, +että se kokonaan karkottaa pelon, muuttuu se luonnoltaan, ja silloin +sitä kutsutaan levollisuudeksi tai varmuudeksi. Ja vaikka olemme varmat +siitä, että saavutamme halumme esineen, mutta kuitenkin jatkuvasti +haluamme sen toteutumista, ei meitä enää kiihota halun mielenliikutus, +joka saattoi sitä ennen levottomasti tavoittelemaan sen esinettä. Samoin +pelko, ollessaan niin suuri, että se riistää kaiken toivon +mahdollisuuden, muuttuu epätoivoksi. Ja tämä epätoivo, joka saattaa +kuvittelemaan toivon esinettä mahdottomaksi, tukahuttaa kokonaan halun, +joka tavoittelee yksinomaan sellaista joka on mahdollista. + +167. _Mustasukkaisuudesta._ + +Mustasukkaisuus on pelon laji, joka johtuu siitä, että halutaan jonkun +hyvän seikan pysyvää omistamista. Se ei niin paljon perustu niiden +näkökohtien voimaan, jotka panevat luulemaan, että tuon hyvän saattaa +menettää, kuin tämän hyvän suureen arvossapitämiseen. Sentähden +tutkitaan pienimmätkin epäilyksen aiheet, joita pidetään tärkeinä +perusteina. + +168. _Missä suhteessa tämä mielenliikutus saattaa olla hyvä._ + +Koska meidän tulee huolellisemmin säilyttää arvokkaita kuin vähemmän +arvoisia seikkoja, saattaa tämä mielenliikutus muutamissa tiloissa olla +oikea ja hyvä. Siis esim. joku johtava henkilö, jolla on tärkeä asema, +on oikeutettu olemaan mustasukkainen[1] sen suhteen, s. o. olemaan +epäluuloinen kaikkea kohtaan, joka saattaisi sitä uhata. Kunniallista +naista ei liioin moitita siitä, että hän on mustasukkainen kunniansa +suhteen; silloin hän näet ei yksistään itse karta väärin menettelemistä +vaan välttää vähimmätkin syyt, jotka aiheuttavat panettelua. + +[1] Tässä Descartes, poiketen tavallisesta kielenkäytännöstä, ulotuttaa +käsitteen mustasukkainen moralin alalle oikeutetun omistusvallan +puolustamisen muodossa. Suom. huom. + +169. _Missä suhteessa mustasukkaisuus on moitittava._ + +Päivastoin pilkataan saituria, joka on mustasukkainen aarteestaan, s. o. +joka sitä itarasti katselee, eikä koskaan tahdo poistua sen luota +peläten, että se häneltä riistettäisiin. Sillä raha ei ansaitse näin +huolellista vartioimista. Myöskin ylenkatsomme miestä, joka on +mustasukkainen vaimolleen, koska tämä osottaa, ett'ei hän rakasta +vaimoaan oikealla tavalla, ja että hänellä on huono ajatus itsestään tai +vaimostaan. Sanoin, ett'ei hän rakasta vaimoaan oikealla tavalla, sillä +jos hän häntä todella rakastaisi, ei hän olisi taipuvainen häntä +epäilemään. Mutta hän ei varsinaisesti rakastakaan vaimoaan, vaan +ainoastaan hänen ehdotonta omistamistaan, jota hän pitää hyvänä +seikkana; eikä tuollainen mies pelkäisi menettävänsä tätä hyvää seikkaa, +ellei hän pitäisi itseänsä sitä ansaitsemattomana tai vaimoansa +uskottomana. Muuten tämä mielenliikutus perustuu vain epäilykseen ja +epäluuloon; sillä jonkun pahan välttäminen, kun on syytä sitä pelätä, ei +ole mustasukkaisuutta. + +170. _Epäröimisestä._ + +Epäröiminen on myöskin pelon laji, joka pidättää sielua ikäänkuin +horjuvassa tilassa useiden tekojen välillä, joihin se saattaisi ryhtyä, +eikä siis pane sitä ryhtymään yhteenkään niistä. Sielulla on siis +valitsemisen aikaa ennenkuin se tekee päätöksen, ja tässä suhteessa +epäröiminen on hyvä. Mutta jos sitä kestää liian kauan ja kun se +kuluttaa punnitsemiseen sen ajan, joka tarvittaisiin toimimiseen, on se +kovin vahingollinen. Sanoin sitä pelon lajiksi, vaikka saattaa tapahtua +niinkin, että sellaisten seikkojen valinnan tarjoutuessa, jotka +näyttävät vallan yhtä hyviltä, pysytään epävarmana ja epäröivänä +oltaessa vapaana kaikesta pelosta. Tällainen epäröiminen näet on +ainoastaan esiintyneen ulkoseikan aiheuttama, eikä minkään +elonhengekkeiden liikkeen synnyttämä. Sentähden se ei ole mikään +mielenliikutus, ell'ei väärän valinnan pelko lisää epävarmuutta. Mutta +tämä pelko on niin tavallinen ja niin suuri muutamissa henkilöissä, että +se silloinkin, kun ei ole mitään valittavana ja kun vain on yksi seikka +tehtävänä tai tekemättä jätettävänä, pidättää epäröimiseen taipuvaista +henkilöä toimimasta ja saattaa hänet turhaan hakemaan toisia toiminnan +mahdollisuuksia. Tämä on liiallista epäröimistä, joka johtuu +ylenmääräisestä halusta toimia hyvin sekä heikosta ymmärryksestä, joka +ei kykene omistamaan selviä ja tarkkoja käsitteitä, vaan paljon sekavia. +Parannuskeino tätä liiallisuutta vastaan on se, että totutaan +muodostamaan varmoja ja määrätyitä arvosteluja kaikista esiintyneistä +seikoista sekä uskomaan, että se aina täyttää velvollisuutensa, joka +toimii paraan tietonsa mukaan, vaikkapa tämä tieto olisikin hyvin +puutteellinen. + +171. _Rohkeudesta ja uskaliaisuudesta._ + +Rohkeus, kun se on mielenliikutus, eikä luontainen tottumus tai +taipumus, on jonkunmoinen hehku tai kiihotus, joka saattaa sielun +pontevasti toimimaan toteuttaakseen tahtomisensa esineitä, olkoot ne +sitten minkälaatuiset tahansa. Uskaliaisuus on sellainen rohkeuden laji, +joka taivuttaa sielun toteuttamaan mitä vaikeimpia yrityksiä. + +172. _Kilpailusta._ + +Kilpailu on myöskin rohkeuden laji, vaikka toisessa merkityksessä. +Rohkeutta näet saattaa pitää sukuna, joka jakautuu yhtä moneen lajiin, +kuin sillä on eri esineitä ja samoin yhtä moneen toisenlaiseen lajiin, +kuin sillä on syitä. Rohkeus varsinaisesti kuuluu edelliseen luokkaan, +kilpailu jälkimäiseen. Viimeksimainittu on vain hehku, joka saattaa +sielun ryhtymään yrityksiin, joiden se toivoo onnistuvan, koska se on +huomannut senlaisten onnistuvan muille; se on siis senlainen rohkeuden +laji, jonka ulkonainen syy on esimerkki. Sanoin ulkonainen syy, koska +sitäpaitsi täytyy olla sisällinenkin, joka on siinä ruumiin laadussa, +joka vaikuttaa, että halu ja toivo voimakkaammin ajavat veren paljoutta +sydämeen, kuin mitä pelko tai epätoivo estävät sitä sinne virtaamasta. + +173. _Miten uskaliaisuus on riippuvainen toivosta._ + +Vaikka uskaliaisuuden esineenä on vaikeus, joka tavallisesti aiheuttaa +pelkoa jopa epätoivoakin, niin että vaikeimmissa ja epätoivoisimmissa +yrityksissä suurin rohkeus ja uskaliaisuus tulee ilmi, on kuitenkin +tärkeätä, että sellaisiin yrityksiin antautuva toivoo tai on varma, että +hän on saavuttava pyrkimyksensä tarkoituksen, jotta hän saattaisi +pontevasti vastustaa kohtaamiansa vaikeuksia. Mutta tämä tarkoitus on +erilainen kuin uskaliaisuuden esine; emme näet yhtä haavaa saata olla +varmat ja epätoivoiset jonkin seikan suhteen. Kun esim. Decius'et +syöksyivät keskelle vihollisia siten suistuen varman surman suuhun, oli +heidän uskaliaisuutensa esineenä henkensä suojelemisen vaikeus tässä +yrityksessä. Sen onnistumisen suhteen he olivat kokonaan epätoivoiset, +sillä he tiesivät, että varma kuolema heitä odotti. Mutta heidän +uskaliaan tekonsa tarkoitus oli se, että he tahtoivat tämän esimerkin +kautta rohkaista soturien mieltä ja siten tuottaa heille sen voiton, +jota he toivoivat. Heidän tarkoituksensa saattoi myös olla kuuluisuuden +saavuttaminen jälkimaailman silmissä, ja siitä he olivat varmat. + +174. _Raukkamaisuudesta ja pelosta._ + +Raukkamaisuus on rohkeuden suora vastakohta; se johtuu heikkoudesta tai +kylmyydestä, joka estää sielua toteuttamasta sellaista, jonka se vapaana +tästä mielenliikutuksesta toteuttaisi. Pelko tai kauhistus, joka on +uskaliaisuuden vastakohta, ei synny yksistään kylmyydestä, vaan myöskin +sielun häiriötilasta ja hämmästyksestä, joka riistää siltä voiman +vastustaa vaarallisia seikkoja, joiden se luulee läheltä uhkaavan. + +175. _Raukkamaisuuden hyödyllinen puoli._ + +En saata luulla luonnon antaneen ihmisille mielenliikutuksia, jotka aina +olisivat pahat, eivätkä koskaan hyvät ja tunnustettavat; mutta mitä +viimeksimainitsemiini tulee, on minun hyvin vaikea löytää niiden +tuottamaa hyötyä. Minusta näyttää vain siltä, kuin pelkurimaisuus olisi +jossakin määrin hyödyllinen silloin, kun se vapauttaa jonkun henkilön +huolista, joita jotkut todennäköiset perusteet olisivat saattaneet +herättää, ell'eivät toiset varmemmat perusteet, jotka ovat osottaneet +yrityksen hyödyttömyyttä, olisi tuossa henkilössä synnyttäneet +pelkuruutta. Paitsi sitä, että se säästää sielulta nämät huolet, on se +samalla hyödyllinen ruumiille, koska se hidastuttaa elonhengekkeiden +liikettä ja siis estää voimien tuhlaamista. Mutta tavallisesti se on +hyvin vahingollinen, koska se vierottaa pois tahdon hyödyllisistä +teoista. Koska se johtuu riittävän toivon tai halun puutteesta, tulee +sen, joka tahtoo parantua tästä pahasta, vain vahvistaa itsessään +mainittua kahta mielenliikutusta. + +176. _Pelon merkityksestä._ + +Pelko ja kauhistus eivät mielestäni koskaan saata olla hyödylliset ja +tunnustettavat. Ne eivät olekaan erityisiä mielenliikutuksia, vaan +ainoastaan raukkamaisuuden, hämmästyksen ja arkuuden ylen suuri määrä, +joka aina on paha, kuten toiselta puolen uskaliaisuus, ollen rohkeuden +ylenpaltisuutta, aina on hyvä, jos vain sen tarkoitus on hyvä. Pelon +pääsyy on äkillinen hämmästys, ja paras keino sitä vastaan on +punnitseminen ja valmistautuminen kaikkiin niihin tapahtumiin, jotka +saattavat sitä aiheuttaa. + +177. _Tunnonvaivasta._ + +Tunnonvaiva on surun laji, joka johtuu siitä, että epäilemme tekevämme +tai tehneemme jotakin, joka ei ole hyvää; se siis edellyttää +välttämättömästi epäilystä. Sillä jos olisimme vallan varmat siitä, että +se, johon aiomme ryhtyä, on pahaa, pidättäytyisimme sitä tekemästä, +koska tahto kohdistuu ainoastaan sellaiseen, jossa näyttää olevan +jotakin hyvää. Ja jos olemme varmat siitä, että tekemämme teko on huono, +tunnemme siitä katumusta, emmekä pelkkää tunnonvaivaa. Tämän +mielenliikutuksen merkitys on siinä, että se saattaa meitä tutkimaan, +onko tekomme hyvä vai paha, sekä estää meitä sitä toiste tekemästä, +ell'emme ole saavuttaneet sitä vakaumusta, että se on hyvä. Mutta koska +se edellyttää pahaa, olisi parasta, ett'ei meidän koskaan tarvitsisi +sitä kokea. Siitä saatamme vapautua samalla tavoin kuin epäröimisestä. + +178. _Ivasta._ + +Ilkkuminen tai iva on vihansekainen ilon laji, joka syntyy siitä, että +huomataan jossakin henkilössä pieni vika, jonka ansainneena häntä +pidetään. Vihan aiheuttaa tämä vika itse, ilon taas se seikka, että se +huomataan henkilössä, jolle se on ansaittua. Jos tämä vika esiintyy +odottamatta, synnyttää äkillinen ihmettely rehakan naurun, sen +mukaisesti, mitä edellä olen naurun luonnosta maininnut. Mutta on +välttämätöntä, että tämä vika on vähäinen; sillä jos se on suuri, ei +pidetä toista sitä ansaitsevana, ell'ei ilkkujalla ole hyvin paha luonne +tai ell'ei hän suuresti vihaa toista. + +179. _Miksi puutteellisimmat henkilöt tavallisesti ovat enimmin +taipuvaiset ivaamaan._ + +Ne, joilla on joku näkyvä vamma, esim. ontuvat, silmäpuolet, +kyttyräselkäiset tai ne, joita on kohdannut joku julkinen häpeä, ovat +ivaamiseen erityisesti taipuvaiset. He näet tahtoisivat saattaa kaikki +muut yhtä ikävään tilaan, ja ovat senvuoksi hyvin mielissään muille +tapahtuvista onnettomuuksista, pitäen heitä niitä ansaitsevina. + +180. _Pilan hyödyllisyys._ + +Sävyisä pila on hyödyllinen, koska se saattaa paheet naurunalaisiksi, +ilman että pilanlaskija itse niille nauraa tai osottaa mitään vihaa itse +pilan kohtaamia henkilöitä vastaan. Se ei ole mikään mielenliikutus, +vaan sellainen kelpo miehen ominaisuus, joka todistaa hilpeätä luonnetta +ja mielen tyyneyttä. Nämät ovat hyveen merkkejä, ja usein ne myös +todistavat henkistä taitavuutta, joka pilansa esineisiin osaa luoda +hupaisan valon. + +181. _Naurun merkitys pilaa laskettaessa._ + +Ei ole moitittavaa, että nauramme kuullessamme muiden laskevan pilaa; +jopa saattaisi olla vahinko, ell'emme sen johdosta nauraisi. Mutta itse +laskiessamme pilaa, on sopivampaa pysyä nauramatta, jotta ei näyttäisi +siltä, kuin olisimme omaan puheeseemme mieltyneet tai ihailisimme omaa +kekseliäisyyttämme. Silloin näet pila miellyttää kuulijoita vielä +enemmän. + +182. _Kateudesta._ + +Se, mitä tavallisesti kutsumme kateudeksi, on pahe eli senlaatuinen +luonnon nurjuus muutamissa ihmisissä, joka saattaa heitä suuttumuksella +katselemaan muille ihmisille tapahtuvaa hyvää. Tässä tarkoitan kuitenkin +kateudella mielenliikutusta, joka ei aina ole paha. Ollen tällainen +mielenliikutus, on se vihansekaista surua, joka johtuu siitä, että +näemme hyvää tapahtuvan niille, joita pidämme sitä ansaitsevina. Tässä +saattaa vain onnen tuottama hyvä tulla kysymykseen. Sillä mitä henkisiin +jopa ruumiillisiinkin etevyyksiin tulee, jotka ihmiset ovat syntymästä +saaneet, ovat ne kyllin ansaitut, koska Jumala ne on antanut, ennenkuin +ihminen on kyennyt pahaa tekemään. + +183. _Missä suhteessa kateus on oikeutettu, missä väärä._ + +Jos onni tuottaa jollekin hyvää, jota hän ei todellakaan ansaitse, ja +jos kateus meissä herää vain sentähden, että oikeutta rakastaen +paheksumme sitä, ett'ei sitä ole noudatettu tuon hyvän jakamisessa, +saattaa tällaista mielenintoa puolustaa, etenkin silloin kun kadehdittu +hyvä on senlaatuista, että se sitä ansaitsemattoman kädessä voi muuttua +pahaksi. Olettakaamme esim. että se on joku paikka, jota hän saattaa +huonosti hoitaa, tai tehtävä, jonka hän saattaa pahoin suorittaa +silloinkin, kun haluamme itsellemme mainittua etua, mutta kun muut, +jotka sen omistavat ja sitä vähemmin ansaitsevat, estävät meitä sitä +saavuttamasta, jolloin kateus kiihtyy, on se puolustettavissa, jos vain +kateuteen yhtyvä viha kohdistuu yksinomaan siihen, että etu on +ansaitsemattomalle annettu, eikä itse henkilöihin, jotka sen omistavat +tai sen antavat. Mutta harvat henkilöt ovat niin oikeutta harrastavat ja +jalomieliset, ett'eivät vihaisi niitä, jotka ennen heitä ovat +saavuttaneet edun, jota ei voi jaella useammille, ja jota he olivat +itselleen toivoneet, vaikkapa ne, joiden osaksi se on tullut, olisivat +yhtä ansiokkaat tai ansiokkaammat kuin he itse. Enimmin tavallisesti +kadehditaan mainetta; sillä vaikka toisten maine ei estä ketään +itselleen sitä hankkimasta, saattaa se kuitenkin maineen saavuttamisen +vaikeammaksi. + +184. _Mistä kadehtivien lyijynkarvainen ihoväri johtuu._ + +Ei mikään muu pahe ole niin vahingollinen ihmisonnelle kuin kateus. +Sillä sen valtaamat henkilöt eivät ainoastaan itse tunne mielipahaa, +vaan häiritsevät myös kaikin voimin toisten iloa. Heillä on +tavallisesti lyijynkarvainen ihoväri, joka on sekoitus keltaisesta, +mustasta ja hyytyneen veren väristä. Senvuoksi on kateus latinaksi +_livor_. Tämä on vallan yhtäpitävää sen kanssa, mitä yllä on mainittu +surun ja vihan aiheuttamasta verenliikkeestä. Vihan tunne näet panee +maksan alaosasta tulevan keltaisen sapen kiertämään sydämestä valtimoja +myöten kaikkiin laskimoihin. Laskimoveri kylmenee tämän kautta sekä +virtaa tavallista hitaammin; tässä on riittävä syy siihen, että ihoväri +muuttuu lyijynkarvaiseksi. Mutta koska sekä keltainen että musta sappi +monesta muusta syystä saattaa tunkea laskimoihin, ja koska kateus ei +pane sitä virtaamaan tarpeeksi suuressa määrässä, jotta ihon väri +muuttuisi, ell'ei se ole hyvin kiihkeä ja pitkällinen, ei pitä luulla, +että kaikki, joilla on tämä ihoväri, ovat kateelliset. + +185. _Säälistä._ + +Sääli on surun laji, johon on sekaantunut rakkautta ja myötätuntoisuutta +niitä kohtaan, joiden huomataan olevan jonkun ansaitsemattoman +kärsimyksen alaisina. Se on kateuden vastakohta esineeseensä nähden, ja +ivan vastakohta erilaiseen käsittämistapaansa nähden. + +186. _Ken tuntee enimmin sääliä._ + +Se, joka tuntee olevansa hyvin heikko ja alttiina kohtalon kolhauksille, +näyttää olevan herkempi tähän mielenliikutukseen kuin muut, koska hän +kuvittelee muiden onnettomuutta mahdollisesti itselleen tapahtuvaksi. Ja +sellainen henkilö tuntee sääliä pikemmin rakkaudesta itseensä kuin +muihin. + +187. _Mitenkä sääli valtaa kaikkein jalomielisimpiä henkilöitä._ + +Eivät edes kaikkein jalomielisimmät ja kyvykkäimmät ihmiset voi olla +tuntematta sääliä nähdessään toisten avuttomuuden ja kuullessaan heidän +valituksensa, vaikka eivät itse pelkää niinkään pahan heitä kohtaavan ja +vaikka asettuvat yli onnen vallan. Sillä jalomielisyydelle oleellista on +myötätuntoisuus jokaista kohtaan. Mutta säälin herättämä suru ei ole +katkera; se on, kuten teatterissa esitettyjen surullisten tapahtumien +tuottama suru, enemmän ulkonainen ja aisteissa, kuin sielun sisällä, +joka kuitenkin tuntee tyydytystä, tietäessään täyttävänsä +velvollisuutensa näin sääliessään murheellisia. Säälin laadussa on se +erotus, että rahvas säälii niitä, jotka valittavat, koska se pitää +heidän kärsimystään hyvin raskaana, jotavastoin suurten miesten +pääasiallinen säälin esine on valittavien heikkous, koska eivät pidä +mitään onnettomuutta niin suurena kuin pelkurimaisuutta, joka estää +nurkumatta kantamasta kärsimystä. He tosin vihaavat paheita, mutta eivät +niitä henkilöitä, jotka niitä harjottavat, sillä heitä kohtaan tuntevat +he ainoastaan sääliä. + +188. _Niistä, jotka eivät ollenkaan tunne sääliä._ + +Ainoastaan pahansuovat ja kateelliset henkilöt luonnostaan vihaavat +kaikkia ihmisiä, ja ainoastaan ne ovat vailla säälintunteita, joilla on +niin raaka luonne, tai jotka onni on siihen määrään sokaissut, tai +onnettomuus saattanut epätoivoon, ett'eivät luule enää minkään +onnettomuuden voivan heitä kohdata. + +189. _Miksi tämä mielenliikutus panee itkemään._ + +Huomatkaamme lopuksi, että tämä mielenliikutus hyvin helposti herättää +kyyneleitä, koska rakkauden tunne sysää paljon verta sydämeen, josta on +seurauksena, että silmät päästävät runsaasti höyryjä. Surun aiheuttama +kylmyys hidastuttaa näiden höyryjen liikettä, joten ne muuttuvat +kyyneleiksi, kuten edellä on selitetty. + +190. _Tunnonrauhasta._ + +Se tyydytyksen tunne, jota ne kokevat, jotka pysyvästi noudattavat +hyvettä, on sielussa vakautunut tila, jota kutsumme omantunnon rauhaksi. +Mutta se tunne, joka uudelleen herää juuri tehtyämme jonkun teon, jota +pidämme hyvänä, on mielenliikutus, nimittäin ilon laji, jota pidän +kaikista suloisimpana tunteena, koska sen syy on yksinomaan meistä +itsestämme riippuvainen. Mutta jos tämän ilon syy ei ole oikeutettu, +s. o. jos ne teot, jotka tuottavat suurta mielen tyydytystä, eivät ole +suuriarvoiset tai jos ne lisäksi ovat hyljättävät, on tämä tunne +naurettava ja synnyttää vain ylpeyttä ja hävytöntä julkeutta. Tämä +huomataan etenkin niissä, jotka luullen olevansa hurskaita, itse teossa +ovatkin vain tekopyhiä ja taikauskoisia, s. o. jotka sen tähden, että +käyvät usein kirkossa, lukevat joukon rukouksia, leikkuuttavat tukkansa +lyhyeksi, paastoavat ja antavat almuja, luulevat olevansa täydelliset ja +kuvittelevat olevansa niin suuria Jumalan ystäviä, ett'eivät muka voi +tehdä mitään, joka ei häntä miellyttäisi. Lisäksi he luulevat, että +kaikki, mihin heidän intohimonsa heitä kehottaa, on oikeata innostusta, +vaikka se usein saattaa heitä tekemään suurimpia rikoksia, joita +ihminen yleensä voi tehdä, kuten esim. kavaltamaan vihollisille +kaupunkeja, tappamaan ruhtinaita, kukistamaan kokonaisia kansoja, vain +senvuoksi, ett'eivät he seuraa vakaumustaan. + +191. _Katumuksesta._ + +Katumus on tunnonrauhan vastakohta ja se on surua sen johdosta, että +tiedämme tehneemme huonon teon. Se on hyvin katkera, koska yksinomaan +itse olemme siihen syypäät. Siitä huolimatta se on sangen hyödyllinen, +jos katumamme teko todella on huono, ja jos olemme tästä kokonaan +tietoiset, koska se kehottaa meitä toimimaan paremmin vastedes. Usein +heikot henget katuvat tekojaan, joiden huonoudesta eivät ole varmat. Ei +muu kuin pelko tuota heille tätä luuloa, ja jos he olisivat toimineet +päinvastaisella tavalla, katuisivat he samoin tätä tekoansa. Tämä on +säälittävä heikkous, ja parannuskeino tässä suhteessa on sama kuin +epäröimisessä. + +192. _Suosiosta._ + +Suosio on varsinaisesti sellainen toivomus, että kävisi hyvin sille +henkilölle, jonka menestys on meille rakas. Tarkoitan, että hän on +meille rakas ja on saavuttanut suosiomme sentähden, että hän on tehnyt +jonkun hyvän teon. Olemme näet luonnostamme taipuvaiset pitämään niistä +henkilöistä, jotka tekevät mielestämme hyviä tekoja, vaikka ne eivät +tuotakaan meille mitään hyötyä. Suosio tässä merkityksessä on rakkauden, +eikä halun laji, vaikka sen yhteydessä aina on se toivomus, että +suosimallemme henkilölle hyvin kävisi. Se on tavallisesti yhdistynyt +sääliin, koska jotakin henkilöä kohdannut onnettomuus saattaa meidät +lähemmin ajattelemaan hänen ansioitansa. + +193. _Kiitollisuudesta._ + +Kiitollisuus on myöskin rakkauden laji, jonka meissä on herättänyt +kiitollisuutemme esineenä oleva henkilö sellaisella teolla, jonka +arvelemme tuottaneen meille jotakin hyvää, tai jolla luulemme hänen +ainakin sitä tarkoittaneen. Sillä on siis sama sisällys kuin suosiolla +ja vielä suuremmassa määrässä, koska sen on aiheuttanut meitä koskeva +seikka, jota tahdomme palkita. Sentähden se onkin voimakkaampi etenkin +niissä hengissä, joissa on vähänkin ylevyyttä ja jalomielisyyttä. + +194. _Kiittämättömyydestä._ + +Kiittämättömyys ei ole mielenliikutus, sillä luonto ei ole laatinut +ihmisruumiiseen mitään sellaista elonhengekkeiden liikettä, joka sitä +synnyttäisi. Se on vain pahe, joka on kiitollisuuden suora vastakohta, +koska kiitollisuus aina on hyveellinen ja yhteiskunnan tärkeimpiä +yhdyssiteitä. Sentähden tämä pahe esiintyy ainoastaan raakaluonteisissa +ja hyvin röyhkeissä ihmisissä, jotka pitävät kaikkea sitä hyvää, mikä +heille tehdään, velvollisuuden vaatimana. Sitä tavataan myöskin +typerissä, jotka eivät ollenkaan punnitse sitä hyvää, jota muut heille +tekevät, tai heikoissa ja kelvottomissa, jotka tuntien +kykenemättömyytensä ja tarpeensa, halpamaisesti pyytävät toisilta apua +ja, sen heiltä saavutettuaan, vihaavat heitä, koska eivät tahdo tehdä +heille samanlaista palvelusta tai koska tietävät olevansa siihen +kykenemättömät. He kuvittelevat kaikkien muiden olevan yhtä helposti +lahjottavissa kuin he itse ovat ja luulevat pettäneensä +hyväntekijöitään, koska eivät arvele kenenkään tekevän hyvää toivomatta +siitä palkkaa. + +195. _Paheksumisesta._ + +Paheksuminen on vihan tai inhon laji, jota luonnostamme tunnemme niitä +vastaan, jotka tekevät jotakin pahaa, olkoon se minkälaatuista tahansa. +Siihen on usein sekaantunut kateutta tai sääliä. Mutta sillä on +kuitenkin vallan erilainen esine. Sillä paheksumme vain sellaisia +henkilöitä, jotka tekevät hyvää tai pahaa niille, jotka eivät ole sitä +ansainneet; mutta kadehdimme niitä, joiden osaksi tämä hyvä tulee, ja +säälimme niitä, joita tämä paha kohtaa. Se tekee jossakin määrin pahan +teon, joka omistaa jonkun hyvän, jota hän ei ole ansainnut. Tämän vuoksi +lienevät Aristoteles ja hänen oppilaansa, jotka pitivät kateutta aina +paheena, kutsuneet tätä sen erityistä lajia, joka ei ole paheellinen, +paheksumiseksi. + +196. _Miksi paheksuminen välistä on liittynyt sääliin ja välistä ivaan._ + +Pahan tekeminen muille on myöskin jossakin määrin pahan kärsimistä, +jonka vuoksi muutamien paheksumiseen yhtyy sääli ja välistä myös iva, +riippuen siitä, ovatko he suopeat vai äkäiset niille, joiden näkevät +pahaa tekevän. Siis saattoi Demokritos'n nauru ja Heraklitos'n itku +johtua samasta syystä. + +197 _Paheksuminen aiheuttaa usein ihmettelyä, eikä ole ristiriidassa +ilon kanssa._ + +Paheksuminen aiheuttaa myös usein ihmettelyä. Sillä olemme tottuneet +olettamaan, että kaikki seikat ovat tapahtuvat tavalla, jota pidämme +oikeana. Kun siis joku seikka tapahtuu toisin, hämmästyttää se meitä ja +herättää meissä ihmettelyä. Paheksuminen ei myöskään ole ristiriidassa +ilon kanssa, jos kohta se tavallisemmin yhtyy suruun. Sillä kun +paheksumisemme esine ei voi meitä vahingottaa, ja kun ajattelemme, +ett'emme me saattaisi sellaista tehdä, herättää se meissä jonkinmoista +mielihyvää. Tämän vuoksi kenties joskus nauramme ollessamme tämän +mielenliikutuksen valtaamat. + +198. _Paheksumisen hyödyllisyydestä._ + +Muuten huomataan paheksumista paljon enemmän niissä, jotka tahtovat +käydä hyveisistä, kuin niissä, jotka todella hyvettä noudattavat. Sillä +vaikka hyvettä rakastavat eivät voi jonkunmoista inhoa tuntematta nähdä +toisten paheita, osottavat he intohimoista paheksumista ainoastaan +suurimpia ja harvinaisimpia paheita vastaan. Sen tila on tukala ja +tuskallinen, joka suuresti paheksuu mitättömiä seikkoja. Se menettelee +väärin, joka paheksuu viattomia, ja se on julkea ja mieletön, joka ei +rajoita tämän mielenliikutuksen esineitä ihmisten tekoihin, vaan +ulotuttaa ne Jumalan ja luonnon tekoihin, kuten se menettelee, joka ei +ole koskaan tyytyväinen asemaansa eikä kohtaloonsa, vaan uskaltaa +moittia maailman menoa ja Kaitselmuksen salaisuuksia. + +199. _Vihastumisesta._ + +Vihastuminen on myöskin vihan tai inhon laji, jota tunnemme niitä +vastaan, jotka tekevät jotakin pahaa, ja jotka ovat koettaneet tehdä +vahinkoa, ei kelle tahansa, vaan erityisesti meille. Se sisältää siis +samaa kuin paheksuminen ja lisäksi sen, että se perustuu tekoon, joka +koskee meitä ja jota tahdomme kostaa. Se näet melkein aina herättää +kostonhalua, ja se on kiitollisuuden suora vastakohta, kuten +paheksuminen on suosion vastakohta. Mutta se on verrattomasti kiivaampi +näitä kolmea mielenliikutusta, koska vahingollisten seikkojen +karkottamishalu ja kostonhimo ovat voimakkaimpia tunteita. Halu +liittyneenä rakkauteen itseämme kohtaan synnyttää vihastuessamme vallan +samanlaisen verenkiihotuksen, kuin minkä rohkeus ja uskaliaisuus voivat +aikaansaada. Viha vaikuttaa sen, että pernasta ja maksan pienistä +laskimoista tuleva sapensekainen veri näin joutuu kiihotustilaan ja +syöksyy sydämeen. Siellä se, koska sitä on tavallista runsaampi määrä, +ja koska se on sapensekaista, synnyttää kovempaa kuumuutta, kuin mitä +rakkaus ja ilo siellä saattavat synnyttää. + +200. _Miksi vihastumisesta kalpenevat ovat pelättävämmät kuin ne, jotka +siitä punastuvat._ + +Tämän mielenliikutuksen ulkonaiset merkit ovat erilaiset, riippuen +henkilöiden eri luonteista ja vihastumiseen liittyvien muiden +mielenliikutuksien erilaisuudesta. Niinpä näemme toisten vihastuvien +kalpenevan tai vapisevan, toisten taas punastuvan jopa itkevänkin. +Tavallisesti pidetään kalpenevien vihastumista pelättävämpänä kuin +punastuvien sentähden, että se, joka ei voi kostaa muulla tavalla kuin +kasvojen ilmeillä ja sanoilla, heti mielenliikutuksen ilmestyttyä purkaa +itsestään kaiken kiihkonsa ja voimansa, jonka vuoksi hän punastuu. Usein +myös oman tilan herättämä harmi ja sääli panee itkemään, koska ei ole +muuta koston mahdollisuutta. Ne päinvastoin, jotka hillitsevät mielensä, +päättäen panna toimeen suuremman koston, tuntevat surua ajatellessaan, +että vihastumista herättänyt teko heidät siihen pakottaa. Välistä he +myös pelkäävät tekemänsä päätöksen pahoja seurauksia, ja sentähden he +ensin muuttuvat kalpeiksi, kylmiksi ja vapiseviksi. Mutta jos he +myöhemmin ryhtyvät kostoansa täyttämään, tulistuvat he kahta kiivaammin, +kuta kylmäkiskoisemmat alussa olivat. Samoin sellainen kuume, joka alkaa +vilunväristyksistä, tavallisesti on kiivainta laatua. + +201. _On kahdenlaista vihastumista, ja hyväluontoiset ovat sen alaiset, +joka tässä ensin mainitaan._ + +On siis kahdenlaista vihastumista; toinen on hyvin pikainen ja näkyy +selvästi ruumiin ulkopinnalla, mutta ei ole vaikutuksiltaan +vahingollinen, ja se on helposti asetettavissa; toinen ei alussa ole +niin tuntuva, mutta kalvaa enemmän sydäntä ja on vaikutuksiltaan +vaarallinen. Hyväluontoiset ja rakastavaiset ihmiset ovat taipuvaiset +edelliseen; sillä heidän vihastumisensa ei johdu syvästä vihasta, vaan +äkillisestä vihantunteesta. He näet luontonsa mukaisesti kuvittelevat, +että kaikki seikat ovat tapahtuvat tavalla, jota pitävät paraana +kaikista, ja kun käy toisin, hämmästyvät ja loukkaantuvat he siitä usein +silloinkin, kun tuo seikka ei koske heitä erityisesti. Sillä koska +heissä on paljon hellää lempeyttä, harrastavat he yhtä paljon niiden +menestystä, joista pitävät, kuin omaansa. Niinpä se, mikä muissa +herättäisi pelkkää paheksumista, heissä aiheuttaa vihastumista. Ja koska +heidän sydämessään, heidän rakastavan mielensä vaikutuksesta, on paljon +lämpöä ja verta, täytyy äkillisen vastenmielisyyden liikkeelle paneman +vähäisenkin sapen määrän sydänveressä synnyttää suurta kiihotusta. Mutta +tämä kiihotus ei ole pitkällinen, koska äkillistä vastenmielisyyttä +kestää vain vähän aikaa; ja huomattuaan, ett'ei olisi ollut syytä niin +suuresti suuttua, katuvat tällaiset henkilöt vihastumistaan. + +102. _Heikot ja epäjalot sielut ovat enimmin alttiina toisenlaatuiselle +vihastumiselle._ + +Toinen vihastumisen laji, jossa viha ja suru ovat vallalla, ei alussa +ole helposti ulkoapäin havaittavissa muusta, kuin sen aikaansaamasta +kalpenemisesta. Mutta sen voima kiihtyy vähitellen siitä kiihotuksesta, +jonka ankara kostonhalu veressä aikaansaa. Tämä syöksyy sapensekaisena +maksan alaosasta ja pernasta sydämeen, synnyttäen siinä kovaa ja +pistelevää lämpöä. Samoin kuin jalomielisimmät henkilöt osottavat mitä +suurinta kiitollisuutta, niin ylpeimmät, epäjaloimmat ja heikoimmat ovat +kaikista enimmin tämäntapaiselle vihastumiselle alttiit. Sillä loukkaus +näyttää ylpeistä sitä suuremmalta, kuta suuremmassa arvossa he itseänsä +pitävät sekä kuta enemmän arvoa he panevat siihen hyvään, joka heiltä +riistetään. Tähän hyvään etenkin heikko ja halpa sielu on lujasti +kiintynyt, koska se on toisista riippuvaista. + +203. _Jalomielisyys on parannuskeino vihastumisen liiallisuutta +vastaan._ + +Vaikka mainittu mielenliikutus on siinä hyödyllinen, että se antaa +ihmiselle pontevuutta torjumaan itsestään loukkauksia, ei kuitenkaan ole +ainoatakaan mielenliikutusta, jonka liiallisuutta tulisi huolellisemmin +välttää. Sillä se vie arvostelukyvyn harhaan ja saattaa ihmisen usein +toimimaan tavalla, jota hän jälestäpäin katuu ja estää välistä +torjumasta loukkauksia yhtä hyvin, kuin jos hän olisi tyynempi. Koska +ylpeys enimmin kiihottaa vihastumista, luulen jalomielisyyttä parhaaksi +parannuskeinoksi sen liiallisuutta vastaan. Sillä jalomielisyys saattaa +meidät pitämään vähäarvoisina kaikkia niitä hyviä seikkoja, jotka meiltä +voidaan riistää, jotavastoin se saattaa meidät pitämään +suurempiarvoisina vapautta ja täydellistä itsehillitsemistä, jonka +menetämme, niinpian kuin joku voi meitä loukata. Siinä henkilössä, joka +on saavuttanut viimeksimainitut ominaisuudet, ei herää muuta kuin +ylenkatsetta tai korkeintain paheksumista sellaisten seikkojen johdosta, +joista muut loukkautuvat. + +204. _Kunniasta._ + +Kunnialla tarkoitan ilon lajia, joka perustuu rakkauteen itseämme +kohtaan, ja joka johtuu siitä, että luulemme tai toivomme saavuttavamme +kiitosta toisilta. Se eroaa siis sisäisestä tyydytyksestä, joka johtuu +oman hyvän teon tietoisuudesta. Sillä välistä meitä kiitetään seikoista, +joita emme ollenkaan pidä hyvinä, ja moititaan sellaisista seikoista, +joita pidämme parempina. Molemmat nämät mielenliikutukset ovat +itsekunnioituksen ja samalla ilon lajeja. Sillä muiden meitä kohtaan +osottama kunnioitus antaa meille aihetta kunnioittamaan itseämme. + +205. _Häpeästä._ + +Häpeä päinvastoin on surun laji, joka perustuu niinikään rakkauteen +itseämme kohtaan, ja joka johtuu siitä luulosta tai pelosta, että meitä +moititaan. Siihen yhtyy sitäpaitsi nöyryyttä ja epäluottamusta itseämme +kohtaan. Sillä se, joka kunnioittaa itseänsä niin suuresti, ett'ei hän +saata kuvitella kenenkään häntä moittivan, ei helposti voi tuntea +häpeää. + +206. _Näiden kahden mielenliikutuksen hyödyllisyys._ + +Kunnian ja häpeän tunteet ovat molemmat hyödylliset siinä, että ne +kohottavat meitä hyvettä harjottamaan, edellinen toivon, jälkimäinen +pelon avulla. On vain tarpeellista kehittää arvostelukykyä erottamaan +sitä, mikä todella ansaitsee moitetta tai kiitosta, jott'ei hävettäisi +hyviä tekoja, eikä kerskattaisi pahoista, kuten moni tekee. Ei +kuitenkaan ole hyvä kokonaan itsessään tukehuttaa mielenliikutuksia, +kuten kyynikot muinoin tekivät. Sillä vaikka rahvaan arvostelut ovatkin +sangen huonot, täytyy meidän elää sen keskuudessa, ja sen kunnioitus on +meille tärkeää, jonka vuoksi meidän usein tulee enemmän seurata sen +mielipiteitä kuin omia mielipiteitämme, mitä ulkonaiseen toimintaamme +tulee. + +207. _Hävyttömyydestä._ + +Hävyttömyys eli röyhkeys, joka on häpeän ja usein kunnian halveksimista, +ei ole mielenliikutus, koska meissä ei ole mitään sitä synnyttävää +elonhengekkeiden liikettä; vaan se on häpeän ja kunniantunteen +vastakohtainen pahe, kun mainitut mielenliikutukset ovat hyvät, kuten +kiittämättömyys on kiitollisuuden, julmuus säälin vastakohta. Röyhkeys +syntyy etupäässä sellaisessa henkilössä, jota usein on suuresti +loukattu. Sillä jokainen pitää nuorena kiitosta hyvänä seikkana ja +parjausta pahana, sekä molempien merkitystä elämässä paljon suurempana, +kuin sellaisen henkilön kokemus myöhemmin osottaa todeksi, joka, +kärsittyään ilmeisiä loukkauksia, huomaa olevansa vailla kaikkea kunniaa +sekä itsensä kaikkien halveksimaksi. Sellainen ihminen muuttuu +röyhkeäksi, koska hän sitten arvostelee hyvää ja pahaa ainoastaan +ruumiin mukavuuden kannalta, ja huomaa nauttivansa siitä yhtä hyvin +solvauksien jälkeen kuin ennen niitä, jopa paljoa paremminkin. Hän näet +on vapautunut useasta pakollisesta teosta, johon kunnia häntä velvoitti; +ja jos hän alennustilansa johdosta on menettänyt omaisuutensa, on +hyväntekeviä ihmisiä, jotka häntä auttavat. + +208. _Vastenmielisyydestä._ + +Vastenmielisyys on surun laji, joka on saman syyn vaikuttama, joka +muiden asianhaarojen vallitessa herättää iloa. Luontomme näet on +senlaatuinen, että useat meille mielihyvää tuottavat seikat meistä ovat +vain jonkun aikaa hyvät ja muuttuvat myöhemmin meille rasitukseksi. +Tämän huomaamme etenkin juomisesta ja syömisestä, jotka ovat hyödylliset +ainoastaan janoa ja nälkää tuntevalle, ja jotka ovat vahingolliset, +senjälkeen kuin on tyydytetty mainitut tarpeet. Koska juoma ja ruoka +silloin lakkaavat olemasta mieluiset maulle (ranskaksi _le goût_), on +tätä mielenliikutusta kutsuttu vastenmielisyydeksi (_le dégoût_). + +209. _Kaihosta._ + +Kaiho on myöskin surun laji, johon on yhtynyt erityistä katkeruutta, +koska siihen aina liittyy epätoivoa sekä menetetyn mielihyvän muisto. +Emme näet koskaan kaihoa muuta kuin sellaista seikkaa, joka on tuottanut +meille mielihyvää, ja jonka siihen määrään olemme menettäneet, ett'ei +meillä ole mitään toivoa sen takaisinsaamisesta sillä ajalla ja tavalla, +jota haluamme. + +210. _Hilpeydestä._ + +Hilpeydellä lopuksi tarkoitan ilon lajia, jolla on se omituisuus, että +sen vienous enenee entisten kärsimyksien muistosta, joista vapautuminen +tuntuu vallan samalta kuin hartijoilta laskettaisiin kauan kannettu +taakka. En kolmessa viimeksimainitussa mielenliikutuksessa näe mitään +erityisesti huomattavaa. Olenkin maininnut ne tässä ainoastaan +noudattaakseni yllä määräämääni järjestystä mielenliikutuksien +luettelemisen suhteen. Sillä tämä järjestys on ollut hyödyllinen siinä +suhteessa, ett'ei yksikään erityistä tarkastusta ansaitseva +mielenliikutus ole sitä noudattaessani jäänyt huomaamatta. + +211. _Yleinen parannuskeino mielenliikutuksia vastaan._ + +Nyt, kun tunnemme kaikki mielenliikutukset, on meillä paljon vähemmän +syytä pelätä niitä kuin ennen. Huomaamme näet niiden kaikkien +luonnostaan olevan hyviä, ja että meidän vain tulee karttaa niiden +huonoa käyttämistä ja liiallisuutta. Osottamani parannuskeinot tässä +suhteessa olisivat riittävät, jos jokainen panisi tarpeeksi huolta +niiden käyttämiseen. Näiden parannuskeinojen joukossa olen kuitenkin +myöskin maininnut edelläkäyvän punniskelun sekä tarkkaavaisuuden, joiden +avulla saatamme korjata luontomme viat siten, että harjotamme itseämme +erottamaan veremme ja elonhengekkeidemme liikkeet niistä ajatuksista, +joihin ne tavallisesti ovat liittyneinä, ja tunnustan, että harvat +ihmiset tällä tavoin valmistautuvat jokaista sattumaa varten. Lisäksi ne +liikkeet, jotka mielenliikutuksien esineet aiheuttavat veressä, +tapahtuvat yksistään aivojen mielikuvien ja elinten tilan vaikutuksesta +ja lisäksi niin nopeasti, ett'ei mikään inhimillinen viisaus kykene +ilman riittävää valmistautumista niitä vastustamaan. Niinpä monikaan ei +voi pidättäytyä nauramasta, kun häntä kutkutetaan, vaikk'ei tämä ole +hänelle ollenkaan mieluista; sillä se ilon ja hämmästyksen mielikuva, +joka ennen on saattanut häntä nauramaan samanlaisen tapauksen johdosta, +herää uudestaan hänen mielikuvituksessaan ja täyttää vasten hänen +tahtoansa hänen keuhkonsa sydämestä syöksyvällä verellä. Samoin ne, +jotka luonnostaan ovat herkät ilon ja säälin, pelon tai vihastumisen +tunteille, eivät saata pidättäytyä pyörtymästä, itkemästä, vapisemasta +tai veren kuumeisesta kiihotuksesta silloin, kun joku mainituista +mielenliikutuksista on voimakkaasti vallannut heidän mielikuvituksensa. +Mutta tällaisessa tilaisuudessa saatamme aina turvautua keinoon, jota +tässä luulen voivani suosittaa yleisimpänä ja käytännöllisesti +helpoimpana kaikkea mielenliikutuksien liiallisuutta vastaan, nimittäin +siihen, että tuntiessamme veremme näin kiihtyvän, otamme huomioon ja +muistamme, että tällöin kaikki mielikuvamme pyrkivät pettämään sielua +sekä osottamaan niitä perusteita, jotka yllyttävät meitä +mielenliikutuksen esinettä tavoittelemaan, paljoa pätevämmiksi kuin ne +ovat, sekä niitä perusteita, jotka kehottavat mainittua esinettä +hylkäämään, paljoa heikommiksi. Jos mielenliikutus saattaa meitä +tavoittelemaan seikkoja, joiden saavuttaminen sietää lykkäystä, tulee +meidän pidättäytyä sinä hetkenä tekemästä ratkaisevaa päätöstä sen +suhteen, sekä hakea toisia ajatuksia, kunnes aika ja lepo ovat kokonaan +tyynnyttäneet veren kiihotuksen. Mutta jos on kysymyksessä teko, jonka +suhteen ratkaiseva päätös heti on tehtävä, tulee tahdon etupäässä +tavoitella ja noudattaa niitä perusteita, jotka ovat päinvastaiset +niille, joita mielenliikutus osottaa, vaikka edelliset näyttäisivätkin +heikommilta. Jos esim. vihollinen äkkiä hyökkää jonkun kimppuun, ei tämä +tilaisuus siedä mitään tuumiskelua. Mutta se, joka on tottunut +punnitsemaan tekojaan, saattaa mielensä täyttyessä pelolla, kääntää +ajatuksensa pois vaarasta kuvittelemalla vastustamiseen kehottavia +perusteita paljoa varmemmiksi ja kunniakkaammiksi kuin pakoon +kehottavia. Ja päinvastoin, tuntiessaan kostonhalun ja vihastumisen +yllyttävän sokeasti syöksymään ahdistavien kimppuun, tulee hänen +muistaa, että on turhaa syöksyä turmioon, kun saattaa häpeättä pelastua, +ja että vastustajien ollessa paljoa lukuisammat, on parempi rehellisesti +peräytyä tai antautua, kuin raa'alla tavalla panna itsensä alttiiksi +varmalle kuolemalle. + +212. _Mielenliikutuksista riippuu kokonaan tämän elämän onni ja +onnettomuus._ + +Sielulla saattaa tosin olla omat mielihyvänsä; mutta ne, jotka sillä on +yhteiset ruumiin kanssa, riippuvat kokonaan mielenliikutuksista. +Sentähden ne ihmiset, joita mielenliikutukset suurimmassa määrässä +saattavat vallata, kykenevät nauttimaan suloisinta mielihyvää tässä +elämässä. On totta että he myös saattavat tuntea suurinta katkeruutta, +jos eivät osaa mielenliikutuksiaan oikein ohjata, ja jos onni on heille +nurja. Siis on viisaus tässä kohdin erittäin tarpeen, koska se opettaa +niin hallitsemaan mielenliikutuksia sekä ohjaamaan niitä niin +taitavasti, että niiden aiheuttama mielipahakin on helposti +kärsittävissä, ja että ne kaikki saattavat tuottaa iloa. + + + + +RENÉ DESCARTES. + + +METAFYYSILLISIÄ MIETELMIÄ. + + +KORKEASTI OPPINEILLE HERROILLE PARIISIN YLIOPISTON PYHÄN TEOLOOGISEN +TIEDEKUNNAN DEKAANUKSELLE JA OPETTAJILLE LAUSUU TERVEHDYKSENSÄ RENATUS +DESCARTES. + + +Niin oikeutettu on minulla syy pyytää tälle kirjalle Teidän +puolustustanne ja niin oikeutetun syyn luulen Teilläkin olevan, +tutustuttuanne yritykseni tarkoitukseen, tähän pyyntööni suostua, etten +millään tavoin luule voivani saada kirjalleni sopivampaa suositusta kuin +että tässä lyhyesti teen selkoa siitä tarkoitusperästä, johon olen +teoksessani pyrkinyt. + +Aina on mielestäni niistä kysymyksistä, joiden ratkaiseminen on pikemmin +filosofian kuin teologian alalla suoritettava, kaksi ollut etupäässä +tärkeätä, nimittäin kysymykset Jumalasta ja ihmissielusta. Sillä meille, +jotka uskomme, riittää kyllä uskon vakaumus todistukseksi sielun +kuolemattomuudesta ja Jumalan olemisesta. Mutta varmaa on ettemme +epäuskoisissa voi herättää minkäänlaista uskonnollista vakaumusta, ja +tuskinpa edes mitään siveellistä kuntoakaan, ellei noita kahta asiaa +heille ensin luonnollisella tavalla todisteta. Kun näet tässä elämässä +paheilla useinkin on tarjona parempi palkka kuin hyveillä, niin harva +sitä oman hyötynsä rinnalla välittäisi siitä mikä on oikeata, jos ei +tarvitseisi peljätä Jumalaa eikä myöskään olisi toista elämää +odotettavissa. + +Tietenkinhän on kyllä totta että Jumalan olemassaolo on uskottava, koska +Pyhä Raamattu niin opettaa, ja että toiselta puolen Pyhää Raamattua on +uskottava, koska se on alkuisin Jumalasta. Onhan usko Jumalan lahja, ja +Hän joka antaa meille armonsa muiden asiain uskomiseen, voipi kyllä +antaa armonsa siihenkin että voimme uskoa hänen itsensä olevan olemassa. +Tätä todistusta emme kuitenkaan voi panna epäuskoisten eteen, sillä +heidän mielestänsä siinä olisi vika, jota ajatustieteessä sanotaan +kehäksi. + +Mutta tiedänhän sekä Teidän että muidenkin jumaluusoppineiden myöntävän +että Jumalan oleminen kyllä voidaan _luonnollisella järjellä_ todistaa, +ja opettaahan itse Pyhä Raamattukin että tieto Luojasta on helpompi +saavuttaa kuin monesta luodusta asiasta, vieläpä aina niin helppo, että +tämän tiedon puutetta on pidettävä vikana. Tämä käy ilmi esim. +seuraavista Viis. kirjan 13 luvun sanoista: »Kuitenkaan he (epäjumalain +palvelijat) eivät sentähden ole ilman syytä: sillä jos he ovat niin +paljon ymmärtäneet että he taisivat luontokappaleen niin korkiassa +arvossa pitää, mikseivät he sitten pikemmin häntä löytäneet, joka niiden +Herra on.» Roomalaiskirjeen I luvussa myös sanotaan (pakanoista) +»etteivät he taida itseänsä syyttömiksi sanoa», ja edelleen sanotaan +samassa paikassa: »Sen tähden se kuin taidetaan Jumalasta tuta on heille +tiettävä», josta myös näkyy että kaikki se tieto, mikä meillä saattaa +Jumalasta olla, voidaan johtaa yksinomaan sellaisista perusteista, +joiden alku ja lähde on omassa järjessämme. + +Näistä syistä olen pitänyt ikäänkuin omaan tutkimusalaani kuuluvana että +koettaisin saada selville mitenkä tuo todistaminen käy päinsä ja millä +tavalla tieto Jumalasta itse teossa on helpommin ja varmemmin saatavissa +kuin tieto ajallisista asioista. + +Mitä taas sieluun tulee, niin ovat kyllä monet arvelleet sitä perin +vaikeaksi tutkia, ovatpa moniaat menneet niinkin pitkälle että ovat +rohjenneet väittää sielun, mikäli inhimillisesti voidaan käsittää, +kuolevan yhdessä ruumiin kanssa, ja ettei päinvastaisella ajatustavalla +muka olisi muuta perustetta kuin pelkkä uskon vakaumus. Tämän +mielipiteen on kuitenkin paavi Leo X:nen johdolla pidetty lateraaninen +kirkolliskokous VIII istunnossaan tuominnut vääräksi ja nimenomaan +kehottanut kristillismielisiä ajattelijoita kumoomaan vastustajain +perustelmia sekä voimainsa mukaan ryhtymään totuutta esittämään. Ja tämä +kirkolliskokouksen lausunto se lopullisesti onkin auttanut minua +voittamaan kaikki epäilykseni nyt esillä olevan yrityksen suhteen. + +Lisäksi tulee että monikin jumalaton, kuten tunnettu, ainoastaan sillä +verukkeella kieltäytyy uskomasta Jumalan olemista ja ihmissielun +eriäväisyyttä ruumiista, ettei muka näitä asioita kukaan tähän asti ole +voinut todistaa. Tätä väitettä en tosin suinkaan pidä oikeana. Olen +päinvastoin sitä mieltä että kaikki ne syyt ja perusteet, joita tieteen +suurmiehet ovat näistä kysymyksistä esittäneet, kylläkin ovat +todistusvoimaisia, kun niitä vaan oikein ymmärretään, ja että tuskin on +enään löydettävissäkään yhtään todistusta, jota eivät muut jo ennen +olisi keksineet. Mutta kuitenkin olisi mielestäni hyödyllisin toimenpide +mihin filosofiassa ylipäänsä voidaan ryhtyä, jos parhaat noista +todistuksista saataisiin kerran kaikkiaan perin juurin tutkituiksi sekä +niin tarkalleen ja selvästi esitetyiksi, että niiden vakuuttavaisuus +kaikiksi tuleviksi ajoiksi olisi kaikille tunnettu. + +Vihdoin on olemassa henkilöitä, jotka tietävät minun sommitelleen +eräänlaisen menetelmän tieteissä esiintyväin vaikeuksien voittamiseksi. +Menetelmäni ei tosin ole uusi, sillä onhan totuus itse vanhin kaikesta; +mutta on kuitenkin tullut huomatuksi että olen sitä käyttäessäni muissa +tutkimuksissa usein jossakin määrin onnistunut. Näiden tuttavieni +innokkaat pyynnöt ovat sentähden myös osaltaan vaikuttaneet siihen, että +olen pitänyt velvollisuutenani jotakin tässä asiassa yrittää. Mitä olen +saanut aikaan, se on tässä kirjoitelmassa esitettynä. + +Tarkoitukseni ei ole ollut laatia mitään täydellistä kokoelmaa kaikista +niistä eri perusteista, joita voidaan esittää kysymyksessä olevain +asiain todistamiseksi, eikähän semmoinen yleensä maksa vaivaakaan paitsi +jos ennen esitetyistä perusteista ei yksikään olisi kyllin pätevä. Olen +ottanut käsitelläkseni ainoastaan alkuperäisimmät ja tärkeimmät +perussyyt, ja tuloksena rohkenen väittää olevan todistukset, jotka ovat +ehdottomasti varmoja ja sitovia. Voinpa lisätä etten luule ihmisnerolle +olevan mahdollista koskaan vast'edeskään sen parempia keksiä. Asian +suuri tärkeys ja Jumalan kunnia, joka koko tässä yrityksessä on ollut +silmämääränäni, vaativat näet minua tällä kertaa puhumaan omista +toimistani jonkun verran vapaammin kuin mitä tapani muutoin myöntäisi. + +Mutta vaikkapa todistukseni itsessään mielestäni ovatkin varmoja ja +sitovia, niin en kuitenkaan saata luottaa siihen että olisin saanut +niiden esitystä muodonkin puolesta sovitetuksi joka miehen käsityskykyä +myöten. Suuretieteessäkin tavataan monta Arkhimedeen, Apolloniuksen, +Pappuksen y. m. kirjoittamaa todistelmaa, joita kyllä kaikki pitävät +sitovina sekä varmoina, ne kun eivät sisällä mitään, joka erinänsä +katsottuna ei olisi varsin helppoa käsittää, eikä liioin mitään, jossa +edellinen ei olisi tarkassa yhteydessä seuraavan kanssa. Mutta +ainoastaan aniharvat niitä todella ymmärtävät, syystä että todistelmat +ovat pitkänpuoleisia ja vaativat lukijalta erittäin suurta +tarkkaavaisuutta. Samoin pelkään että nämäkin tässä esittämäni +todistukset, vaikka ne selvyyden ja varmuuden puolesta luullakseni +ovatkin suuretieteellisten vertaisia, ehkäpä etevämpiäkin, kuitenkin +monelta jäävät käsittämättä osittain siitä syystä että nämäkin ovat +kohtalaisen pitkiä ja toinen toisestaan riippuvaisia, osittain ja ennen +kaikkia sen vuoksi että ne vaativat ennakkoluuloista täysin vapaata ja +aistimien vaikutuksesta helposti irtautuvaa ajatuskykyä. Huomattava on +myöskin etteivät metafyysilliset taipumukset maailmassa suinkaan ole +voittopuolella suuretieteellisiin verraten. + +Vieläkin on eriäväisyyttä olemassa siinä kohden että, kun kaikki +vahvasti uskovat ettei suuretieteessä kirjoiteta mitään, jota ei +samalla pätevästi todisteta, tietämättömät tämän aineen suhteen useammin +erehtyvät hyväksyessään vääriä oppilauselmia, kun näet tahtovat olla +niitä ymmärtävinänsä, kuin siinä että kiistäisivät ja vastustaisivat +oikeita. Filosofian laita on päinvastainen. Tässä tieteessä ei yleensä +luulla olevan mitään, jota ei voisi sekä puolustaa että vastustaa. Senpä +tähden harvat siinä viitsivätkään etsiä totuutta; paljoa useammat +sitävastoin havittelevat neron kunniata siitä, että mukamas uskaltavat +vastustaa ylevimpiäkin totuuksia. + +Kun siis tässä esittämäni todistukset, minkä arvoisia ne muuten +olisivatkin, kuuluvat filosofian alalle, niin en voi toivoa saavuttavani +niillä suurtakaan tyydytystä vaivastani ellei Teidän isällinen +suojeluksenne tule minulle avuksi. Sillä niin korkea ajatus on kaikilla +ihmisillä Teidän Tiedekunnastanne, niin suuri kunnioitus liittyy +Sorbonnen nimeen, että saavuttamanne luottamus ei ainoastaan uskon +asioissa ole suurin mikä pyhien kirkolliskokousten jälkeen koskaan on +tullut minkään seuran osaksi, vaan ettei myöskään inhimillisen +filosofian alalla missään katsota olevan tavattavissa suurempaa älyn +terävyyttä ja perinpohjaisuutta eikä arvosteluissa suurempaa +puolueettomuutta ja viisautta. + +Näin ollen olisi kirjaseni menestys taattu, jos Te vain suvaitsette +ottaa sen suosiollisen huolenpitonne esineeksi, nimittäin ensiksikin +korjataksenne siinä olevat virheet. Sillä hyvin muistaen ei ainoastaan +inhimillisen heikkouteni vaan myöskin tietojeni riittämättömyyden en +tahdo väittääkään että teokseni olisi kokonaan vapaa erehdyksistä. +Edelleen olisivat sellaiset kohdat, jotka joko ovat jääneet +esityksestäni kokonaan pois taikka eivät ole saaneet siinä lopullista +valmistelua ja silitystä tai kaipaavat laveampaa selittämistä, +lisättävät, viimeisteltävät, selvennettävät, joko Teidän itsenne taikka +edes minun toimestani, sittenkuin olen saanut niistä Teiltä tarpeelliset +huomautukset. + +Lopuksi toivoisin että, sittenkuin ne kirjassani esitetyt perussyyt, +joihin todistukset Jumalasta ja sielun ominaisesta olemuksesta +ruumiiseen verraten nojautuvat, ovat saatetut siihen muodolliseen +selvyyteen, johon luulen niitä voitavan saattaa, nimittäin sellaiseen +että niitä täytyy pitää täysin tarkkoina todistuksina näistä asioista, +Te tahtoisitte ne semmoisiksi julistaa ja sen julkisella +todistuksellanne vahvistaa. Jos tämä tapahtuu, niin en rahtuakaan epäile +että kaikki ne harhaluulot, joita näistä kysymyksistä koskaan on ollut +olemassa, pian katoavat ihmisten mielistä. Sillä totuuden oma voima on +helposti vaikuttava, että muut älykkäät ja oppineet miehet yhtyvät +Teidän mielipiteesenne, ja Teidän arvollisuutenne taas varmaan tekee +sen, että jumalankieltäjät, jotka tavallisesti ovat enemmän +pintapuolisia rikkiviisaita kuin nerokkaita ja oppineita, lakkaavat +hangottelemasta vastaan, vieläpä ehkä itsekin yhtyvät puolustamaan näitä +perusteluja, joita tietävät kaikkein järkeväin ihmisten pitävän +tieteellisinä todistuksina, jotta näet ei näyttäisi siltä etteivät he +pysty niitä käsittämään. Näin monenkertaiset todistukset synnyttävät +vihdoin täydellisen luottamuksen eikä koko maailmassa tule enään olemaan +ihmistä, joka rohkenisi epäillä Jumalan olemista tai sielun oleellista +eriäväisyyttä ruumiista. + +Kuinka suuri hyöty tästä koituisi, sen voi Teidän erinomainen +viisautenne parhaiten arvostella, eikä laveampi suosittelu tässä Jumalan +ja uskontomme asiassa olekaan paikallaan minun puoleltani Teille, joissa +katolisella kirkollamme aina on ollut vankimmat pylväänsä. + + + + +ESIPUHE LUKIJALLE. + + +Kysymyksiä Jumalasta ja ihmisen sielusta olen jo tätä ennen lyhyesti +käsitellyt ranskankielisessä kirjassani »Discours de la méthode» +vuodelta 1637. Tarkoituksenani ei silloin kuitenkaan ollut näiden asiain +perinpohjainen tutkiminen. Päinvastoin oli kysymysten käsittely +mainitussa teoksessa niin sanoakseni ainoastaan »maisteleva.» Tahdoin +näet lukijain arvosteluista saada osviittoja näiden asiain vastaiseen +syvällisempään käsittelemiseen. Ja varmaanpa ovatkin nämä kysymykset +itsessään siksi tärkeitä että niitä kyllä kannattaa ottaa puheiksi +useamman kuin yhden kerran. Toisekseen on se menettelytapakin, jota olen +näissä tutkimuksissani käyttänyt, siksi uusi ja yleisestä tavasta +poikkeava, ettei se mielestäni hyvästi sovellu laveammin esitettäväksi +ranskankielisessä, suuren yleisön käsiin aiotussa kirjassa, josta +heikompiälyisetkin helposti voisivat ottaa aihetta yritelläkseen +käyttämään samaa menettelöä. + +Äskenmainitussa teoksessani kehotin kaikkia, jotka huomaisivat +kirjoituksissani jotakin vastustettavaa tai moitittavaa, +hyväntahtoisesti siitä minulle huomauttamaan. Nyt puheena oleviin +kysymyksiin nähden on kuitenkin esitetty ainoastaan kaksi +vastaväitettä, jotka ansaitsevat huomiota. Niihin on minun siis tässä +ensin lyhyesti vastattava, ennenkuin ryhdyn itse kysymyksiä tarkemmin +selvittelemään. + +Ensiksikin on väitetty ettei siitä, että sielu, kääntyessään omaa +itseänsä katselemaan, ei _havaitse_ olevansa mitään muuta kuin pelkkä +ajatteleva olio, suinkaan seuraa että sielun olemus todellisuudessa +_olisi_ ainoastaan siinä että se on ajatteleva olio, siinä merkityksessä +nimittäin, että sana _ainoastaan_ sulkisi pois kaikki muut määreet, +joita ehkä voitaisiin pitää sielun olemukseen kuuluvina. Tähän +väitteeseen vastaan etten minäkään ole tahtonut puheena olevassa +kirjassani sulkea noita toisia määreitä sielun olemuksesta pois itse +asian olennaiseen luontoon nähden (josta silloin ei ollut +kysymystäkään), vaan ainoastaan mitä omaan havaitsemiseeni tulee. +Tarkoitukseni oli siis vain väittää etten minä puolestani _huomaa_ +itsessäni mitään muuta sellaista, jonka tietäisin kuuluvan omaan +olemukseeni, kuin juuri ja yksin sen, että olen ajatteleva olio, toisin +sanoen olio, jossa on ajattelemisen kyky. Seuraavassa sitä vastoin tulen +osottamaan mitenkä siitä etten tiedä mitään muuta olemukseeni kuuluvan, +seuraa se, ettei siihen todella muuta kuulukaan. + +Toinen vastaväite tarkoittaa sanoa ettei muka siitä, että tietoisuuteeni +sisältyy erään minua täydellisemmän olennon mielle, vielä seuraa että +tuo mielle todella olisi minua täydellisempi, ja paljoa vähemmin sitä, +että mielteen edustama olento myöskin olisi olemassa. Tähän vastaan +ensiksikin huomauttamalla että sanaa mielle, idea, käytetään kahdessa +merkityksessä, nimittäin toiselta puolen osottamaan mieltämistoimintoa +ja toiselta puolen tarkoittamaan itse sitä oliota, jota mielle edustaa. +Ensinmainitussa merkityksessä tietysti ei käy sanominen että mielle +olisi minua, tekijäänsä täydellisempi. Jälkimmäisessä sitävastoin voipi +mielle-sanalla merkitty olio, vaikka sitä ei oletetakaan olevaksi +muualla kuin ajattelevassa ymmärryksessä, kuitenkin oman olemuksensa +luonnon puolesta olla minua täydellisempi. Mitenkä taas yksistään siitä +että minussa on minua itseäni täydellisemmän olion aate, seuraa tuon +olion todellinen olemassaolo, tulee seuraavassa seikkaperäisesti +esitettäväksi. + +Paitsi näitä kahta vastaväitettä olen tosin saanut nähdä pari melkoisen +pitkää kyhäelmää, joiden sisällys kuitenkaan ei ole tähdätty minun +näistä asioista esittämiäni perusteluja vastaan, vaan koetetaan niissä +jumalankieltäjäin yleislauselmista lainatuilla todisteilla ahdistaa +niitä johtopäätöksiä joihin olen tullut. Mutta moisilla todisteillahan +ei voi olla mitään arvoa niiden silmissä, jotka pystyvät ymmärtämään +minun perustelujani, ja n. s. suuren enemmistön arvostelut taas ovat +siksi nurinkuriset ja häilyväiset että yleensä uskotaan sitä mitä +ensiksi kuullaan, olkoonpa se kuinka väärää ja mieletöntä tahansa, jota +vastoin myöhemmin esitetty oikea ja varma ajatuskanta, jossa edellinen +osotetaan vääräksi, tavallisesti hyljätään. Näistä syistä en rupea tässä +antamaan noihin kyhäelmiin mitään seikkaperäistä vastausta, jotta en +tarvitseisi ruveta niitä itseäänkin tässä toistelemaan. + +Sen verran olkoon ylipäiten sanottu että perustuksena kaikkeen siihen +mitä ateistiselta taholta tavallisesti hoetaan Jumalan olevaisuutta +vastaan, on se väite, että Jumalalla muka kuvitellaan olevan +inhimillisiä intohimoja taikka että ihmisjärjelle aiheettomasti +omistetaan sellainen voima ja viisaus että pyrimme määrittelemään ja +käsittämään mitä Jumala voi ja mitä hänen tulee tehdä. Mutta kun vain +pidämme mielessämme sen erotuksen että meidän järkemme on äärellinen, +Jumala sitävastoin käsittämätön ja ääretön, niin eivät nämä seikat tee +mitään vaikeuksia. + +Tavallansa olen siis saanut tietää mitä ihmisillä on ajatuskannastani +sanottavana ja ryhdyn nyt tässä uudelleen käsittelemään noita samoja +kysymyksiä Jumalan ja sielun olemuksesta, samalla kosketellen koko +metafysiikan alkuperustuksia. Mitään yleisön kiitosta en tästä odota +enkä liioin suurta lukijakuntaakaan. Enpä edes suosittele teostani +luettavaksikaan muille kuin niille, jotka ottavat vaivaksensa seurata +mukanani vakavan miettimisen vaikealla polulla, henkilöille sellaisille, +jotka sekä voivat että tahtovat vapauttaa järkensä aistien maailmasta +sekä samalla kaikista ennakkoluuloista, mutta joita, kuten hyvin tiedän, +on varsin vähän olemassa. Mitä taas tulee niihin, jotka eivät viitsi +pyrkiä käsittämään todistelujeni koko juoksua ja keskinäistä yhteyttä, +vaan tähtäävät viisastelunsa, kuten monellakin on tapana, yksityisiin +lauseisiin, niin en luule heidän tämän kirjan lukemisesta suuriakaan +kostuvan. Mahdollista kyllä että he monessakin kohden löytävät +tilaisuutta laskeaksensa jonkun nokkelan kompisanan, mutta tuskinpa +lienee heillä esiintuotavana mitään, joka olisi omiansa saattamaan minua +ahdinkoon taikka edes ansaitsisi vastaamista. + +Mutta voipihan olla muitakin, joita kirjani ei voi ensi silmäyksellä +tyydyttää, ja samoin olisi liian vaateliasta jos luulisin saattavani +edeltäpäin arvata mikä kohta minkin mielestä tuntuu vaikealta. Sen +vuoksi tulen näissä mietelmissä ensiksi esittämään juuri ne ajatukset, +joiden avulla itse mielestäni olen päässyt varmaan ja selvään totuuden +käsittämiseen, nähdäkseni voisinko ehkä vakuuttaa muita samoilla +perusteilla, joiden avulla itse olen saavuttanut vakaumukseni. Sen +jälkeen otan vastatakseni eräiden oppineiden neromiesten muistutuksiin, +joiden tutkittavana nämä mietelmät ovat olleet ennenkuin ne painosta +julkaistiin. He ovat nimittäin tehneet mietelmiäni vastaan siksi paljon +ja erilaisia huomautuksia, ettei toivoakseni muille voine johtua mieleen +mitään vähänkään arvokkaampaa vastaväitettä, jota edelliset eivät jo +olisi kosketelleet. + +Pyydän siis lukijoitani mitä hartaimmin jättämään loppuarvostelunsa +muodostamisen siksi kuin hyväntahtoisesti ovat lukeneet läpi myöskin +ylempänä mainitsemani muistutukset ja kaikki niihin antamani +vastaselitykset. + + + + +YLEISSILMÄYS SEURAAVAAN KUUTEEN MIETELMÄÄN. + + +Ensimmäisessä esitetään ne syyt, joiden nojalla voimme epäillä kaikkea +mitä tiedämme, varsinkin mitä aineellisiin esineihin tulee, niinkauan +kuin meillä ei ole sen parempia perustuksia tieteillemme, kuin mitä +tähän asti on ollut. Tämän perinpohjaisen epäilemisen hyöty, joka tosin +täydessä selvyydessään ilmenee vasta tuonnempana, on etenkin siinä, että +se vapauttaa meidät kaikista ennakkoluuloista, valmistaa henkeämme +irtautumaan aistien vaikutuksista ja vihdoin tekee vastaisen epäilemisen +mahdottomaksi kaiken sen suhteen, minkä kerran tästä epäilyksestä +päästyämme olemme havainneet todeksi. + +Toisessa mietelmässä henki, käyttäen sille ominaista vapautta, otaksuu +olemattomaksi kaikki semmoisetkin, joiden olemassa olosta voi olla +vähintäkään epäilystä, mutta käsittää samalla kerrassaan mahdottomaksi +ettei ainakin henki itse olisi olemassa. Tämä huomio on erittäin +suuriarvoinen, sillä täten on samalla löydetty peruste, jonka mukaan +henki voi päättää mitä siihen itseensä, toisin sanoen ihmisen älylliseen +puoleen, ja mitä ruumiiseen kuuluu. Mutta koska monikin ehkä jo tässä +kohden voipi odottaa todistuksia sielun kuolemattomuudesta, täytyy minun +tässä huomauttaa, että olen kokenut tyystin noudattaa sitä periaatetta, +etten kirjoita mitään, jota en samalla tarkalleen todista, ja etten siis +ole voinut aineen järjestämisessä noudattaa muuta sääntöä kuin mitä +suuretieteilijät yleensä käyttävät, nimittäin että ensin esitän kaikki +ne lausekkeet, joista tutkimuksen alainen väitelmä riippuu, ja vasta +sitten käyn tekemään johtopäätöksiä itse väitelmästä. Tulee huomata että +tietoon sielun kuolemattomuudesta tarvitaan ennen kaikkea mahdollisimman +selvä ja ruumiiseen kohdistuvista mietteistä vapaa käsitys sielun +olemuksesta, ja tämä onkin nyt puheena olevassa mietelmässä saavutettu. +Mutta sitäpaitsi tarvitsee meidän samaa tarkoitusta varten tietää, että +kaikki mitä me selvästi ja täsmälleen tajuamme, todella on juuri sitä ja +sellaista miksi me sen siten tajuamme. Tätä viimemainittua seikkaa taas +ei ole käynyt todistaminen ennenkuin neljännessä mietelmässä. Edelleen +on aineen olemus tarkalleen selvitettävä, mikä tapahtuu osittain +toisessa, osittain viidennessä ja kuudennessa mietelmässä. Näistä +seikoista vuorostaan johtuu, että kaikki ne oliot, jotka äsken +mainitulla tavalla tajutaan erinäisiksi substanseiksi, niinkuin sielu ja +ruumis, todella ovatkin oleellisesti toisistaan eriäviä substanseja, +mikä johtopäätös on tehtynä kuudennessa mietelmässä. Mutta +viimeksimainittu lauseke tulee vielä samassa kuudennessa mietelmässä +vahvistetuksi sillä, ettemme voi käsittää mitään aineellista kappaletta +muuksi kuin jakautuvaksi emmekä päinvastoin henkeä muuksi kuin +jakautumattomaksi, sillä emmehän saata ajatella esim. keskikohtaa +jossakin henkioliossa, mikä kyllä käy päinsä aineelliseen kappaleesen +nähden, olkoonpa se kuinka pieni hyvänsä. Näkyy siis että henki ja +aineellinen kappale eivät ole ainoastaan oleellisesti toisistaan +eriäväisiä, vaan vielä tavallansa toisilleen vastakkaisiakin. Pitemmälle +ei asian esitys tässä kirjassa ulotu, sillä yhdeltä puolen riittää se, +mihin ylempänä on viitattu, osottamaan ettei ruumiin kuolemasta suinkaan +seuraa sielun kuolema, ja siis valmistamaan ihmisille toisen elämän +toivoa, ja toiselta puolen ovat ne edellytykset, joista sielun +kuolemattomuus voidaan johtaa, yhteydessä koko fysiikin esityksen +kanssa. Täytyy näet ensiksikin tietää, että kaikki substansit ylipäänsä, +eli siis ne oliot, joiden olemassa olo edellyttää välitöntä luomistointa +Jumalan puolelta, ovat luonnostaan häviämättömät eivätkä koskaan lakkaa +olemasta, ellei sama Jumala kiellä niiltä myötävaikutustaan ja tee niitä +jälleen tyhjäksi. Edelleen on huomattava että näin ollen myöskin aine +kaikkein aineellisten kappalten yleinen emäs ja alusta, on substansi, +eikä siis koskaan häviä, mutta että ihmisen ruumis, siinä määrin kuin se +eriää muista kappaleista, on kokoonpantu ainoastaan vissillä tapaa +muodostuneista ja asentonsa puolesta toisiinsa suhteutuvista jäsenistä +ynnä muista satunnaismääreistä eli aksidenseistä. Ihmishenki sitävastoin +ei ole tuolla tavalla kokoon pantu mistään satunnaismääreistä, vaan on +se olemukseltaan puhdas substansi. Sillä jos hengen satunnaismääreitä, +niinkuin käsittämistä, tahtomista, havaitsemista, muutetaan, niin ei +siitä seuraa että itse henki olemukseltaan muuttuisi joksikin toiseksi. +Mutta ihmisruumis muuttuu oleellisesti toiseksi, jos vaan muutamienkin +jäsenten muotoa muutetaan. Tästä taas seuraa että ruumis kuoleman kautta +vallan helposti häviää ja lakkaa olemasta, mutta että sielu oman +luontonsa mukaan on kuolematon. + +Kolmannessa mietelmässä olen esittänyt omintakeisen todistuksen Jumalan +olemisesta ja selvittänyt sen mielestäni riittävän laveasti. Mutta kun +tarkoitukseni oli saada lukijan ajatusta niin paljon kuin mahdollista +pysytetyksi vapaana aistien vaikutuksista enkä sen vuoksi ole tässä +kohden käyttänyt mitään aistillisesta maailmasta lainattuja vertauskuvia +esityksen valaisemiseksi, niin voi kyllä olla, että monikin paikka on +jäänyt liian himmeäksi ja vaikeaksi käsittää. Kuitenkin toivon että nuo +vaikeudet tuonnempana saadaan poistetuksi, nimittäin vastauksissani +edellä mainittuihin vastaväitteisiin. Tämä koskee m. m. etenkin +todistelmaani siitä että meissä oleva ehdottomasti täydellisen olennon +mielle sisältää niin paljon ajateltua todellisuutta (realitas +objectiva),[1] että sen alkusyyn myös täytyy olla ehdottomasti +täydellisen. Tätä seikkaa valaistaan mainituissa vastauksissa +vertauksella taitehikkaasti tehtyyn koneeseen, jonka mielle on jonkun +taitoniekan ajatuksissa. Sillä niinkuin tässä mielteessä ilmenevällä +ajatellulla koneella täytyy olla joku alkusyynsä, nimittäin taitoniekan +tieto, joko se sitten on alkuperin hänen omansa taikka jonkun toisen +hänelle antama, samoin täytyy meissä olevan jumalanmielteen alkusyynä +olla itse Jumala. + +[1] Skolastisesta filosofiasta periytynyt käsite "realitas obiectiva" +tarkoittaa todellisuutta (esim. jotakin oliota) semmoisena kuin se on +ajattelevan henkiolennon tajunnassa. Sen vastakohta on "realitas +formalis sive actualis" = todellisuus semmoisena kuin se on. Edellinen +on tässä kirjassa käännetty sanoilla "ajateltu todellisuus", +jälkimmäinen sanoilla "tosiasiallinen todellisuus." Sopisi ehkä myös +sanoa yleislaatuinen (obiectiva) ja ominaislaatuinen (formalis) +todellisuus, katsoen siihen että olio käsitteessä on ainoastaan eräiden +enemmän tai vähemmän yleisten tuntomerkkiensä edustamana; empiirisessä +todellisuudessa se sitä vastoin esiintyy kaikkine ominaisine +tuntomerkkeineen. *Suomentaja*. + +Neljännessä, mietelmässä todistetaan että kaikki, minkä selvään ja +täsmälleen tajuamme, on totta, ja samalla osotetaan ajatustemme +epätotuuden syy. Nämä seikat ovatkin tarpeelliset tietää yhtä hyvin +edellä saavutettujen tulosten varmistamiseksi kuin seuraavan esityksen +ymmärtämiseen. Tässä on kuitenkin huomattava ettei nyt puheena olevassa +mietelmässä lainkaan ole kysymystä synnistä eli erhetyksestä hyvän ja +pahan noudattamisessa, vaan ainoastaan erhetyksestä johon joudumme toden +ja epätoden erottamisessa toisistaan arvostelmain avulla. Eikä tässä +liioin tarkoiteta uskon eikä siveellisen elämän asioita, vaan ainoastaan +puhtaasti spekulatiivisia, pelkän luonnollisen järjen avulla tutkittavia +totuuksia. + +Viidennessä mietelmässä, jossa m. m. annetaan yleispiirteinen selitys +aineellisesta luonnosta, esitetään sitäpaitsi uusi todistus Jumalan +olemisesta. Tämänkin suhteen saattaa ilmestyä joitakuita vaikeuksia, +jotka saavat ratkaisunsa vastauksissa vastaväitteisiin. Edelleen +osotetaan todeksi että itse mittausopillisten todistelmainkin varmuus +riippuu siitä, että meillä on tietoa Jumalasta. + +Kuudennessa mietelmässä esitetään järjen eli ajatuskyvyn (intellectio) +eriäväisyys mielikuvituksesta; selitellään tätä eriäväisyyttä osottavat +tuntomerkit; todistetaan hengen oleellinen eriäväisyys ruumiista; mutta +osotetaan samalla että nämä kaksi kuitenkin ovat niin kiinteässä +yhteydessä keskenään, että ne tavallaan muodostavat yhden kokonaisuuden. +Edelleen tarkastellaan niitä erhetyksiä, joita aistien vaikutuksesta +tavallisesti syntyy, ja esitetään keinoja niiden välttämiseksi. Lopuksi +tehdään selkoa kaikista niistä perusteista yleensä joista voidaan +päättää että aineellisia kappaleita on olemassa. Todistuksina itse +siihen asiaan, jonka todenperäisyydestä on kysymys, nimittäin että +ulkoinen maailma todellakin on olemassa, että ihmisellä on ruumis +j. n. e., ei näillä perusteluilla tosin ole suurta merkitystä, näitä +asioita kun ei kukaan järjellinen ihminen ole koskaan todenteolla +epäillyt. Mutta lähempi tarkastus osottaa, että nämä todistelmat +varmuudessa ja selvyydessä eivät vedä vertoja niille, joiden avulla +vastaavat tiedot omasta hengestämme ja Jumalasta ovat saavutetut, niin +että juuri viimeksimainitut todistukset ovat varmimmat ja selkeimmät +kaikista, mitä ihmisnero ylipäänsä kykenee käsittämään. Ja tämän seikan +todistaminen se on ollutkin näiden mietelmieni varsinaisena +silmämääränä. Ne muut kysymykset, joita esityksessä tilapäisesti +kosketellaan, eivät siis tässä kaipaa erityistä selontekoa. + + + + +METAFYYSILLISIÄ MIETELMIÄ, JOISSA TODISTETAAN JUMALAN OLEMASSA-OLO JA +SIELUN ERIÄVÄISYYS RUUMIISTA. + + + + +ENSIMMÄINEN MIETELMÄ. + +_Mitä kaikkea voimme epäillä?_ + + +Jo moniaita vuosia sitten tulin huomanneeksi, miten monta väärää tietoa +olin nuoruudessani uskonut todeksi ja omistanut itselleni ja miten +epäiltävää oli kaikki mitä niiden nojalla olin myöhemmin rakentanut. +Täytyisi siis vielä kerran elämässäni mullistaa koko tietoisuuteni +sisällys ylös alaisin ja, pohjia myöten, ensimmäisistä alkeista saakka +alkaa kaikki uudelleen, jos mieli saada mitään varmaa ja pysyväistä +tieteissä aikoihin. Työ näytti mahdottoman suurelta. Päätin sentähden +odottaa kypsyneempää ikää, ikää joka olisi tieteelliseen työhön +soveliain mitä konsaan voin saavuttaa. Aikaa on siitä kulunut. Olen jo +viivytellyt niin kauan, että toiminnan kalliit hetket ovat +tuhlautumaisillaan tyhjään tuumailuun. Onneksi siis olen tänään päässyt +työhön käsiksi. Mieleni on huolista irti. Ei mikään häiritse rauhaani. +Vetäydyn yksinäisyyteen ja olen nyt vihdoinkin yhtä valmis kuin vapaa +heittämään nurin kaikki entiset mielipiteeni. Tarpeetonta on kuitenkin +ryhtyä todistuksilla näyttämään niitä kaikkia vääriksi, ja tuskinpa +sellainen päämäärä koskaan olisi saavutettavissakaan. Vaan kun jo terve +käytännöllinen järki opettaa, että on yhtä paljon syytä olla uskomatta +sellaista, mikä ei ole täysin varmaa ja epäilemätöntä, kuin sitäkin, +joka on ilmeisesti väärää, niin voin huoleti hyljätä kaikki vanhat +tietoni, jos vaan tulen huomanneeksi että niissä jokaisessa on jotain +epäilemisen aihetta. Mutta tarpeetonta on tätä varten ryhtyä siihen +suunnattomaan työhön, jota niiden tarkastaminen yksitellen vaatisi. Kun +perustukset on kaivettu pois, hajoaa rakennus itsestään. Käyn siis +suoraa päätä niiden alkukäsitteiden kimppuun, joihin kaikki ennen +todeksi uskomani tiedot nojautuivat. + +Kaikki ne tiedot, joita tähän asti olen pitänyt varmimpina totuuksina, +olen saanut tajuntaani joko aisteista itsestään tahi aistien +välityksillä muualta. Aistien olen huomannut joskus pettävän, ja +vaatiihan aivan jokapäiväinen varovaisuus, ettei pidä koskaan +täydellisesti uskoa ketään, joka vaan kerrankin on minua pettänyt. + +Mutta ehkäpä on kuitenkin asia niin, että jos kohta aistit moniaiden +pikkuisten ja etäällä olevain esineiden suhteen pettävät, ne kuitenkin +muissa tapauksissa antavat aivan epäämättömiä tietoja, esim. että minä +nyt olen tässä, istun lieden ääressä talvinen takki ylläni, +paperipalanen kädessäni j. n. e. Entä nämä käteni ja koko ruumiini, +mitenkä kävisi kieltäminen että nämä kaikki ovat minun, ellen kuvittele +itseäni eräänlaiseksi mielisairaaksi, joiden aivot heikkomielisyys on +pimittänyt siihen määrään, että myötäänsä hokevat olevansa esim. +kuninkaita, vaikka ovat rutiköyhiä, kävelevänsä purppuravaatteissa, +vaikka itse teossa ovat ilkosen alasti, että heillä on pää savesta, että +koko mies on kurpitsi, lasista tehty t. m. s. Mutta hehän ovat +mielettömiä, enkä tosiaan näyttäisi mielevämmältä minäkään, jos itseäni +heihin vertaisin. + +Tämähän kuuluisi joltakin--ellen vain olisi hyvinkin tottunut siihen, +että nukkuessani öisin näen unia ja olen silloin samojen ja joskus +vieläkin hullunkurisempien luulotusten alaisena, kuin nuo mielettömät +valveilla ollessaan, saati sitten että koska tahansa voi tapahtua että +yöllä maatessani olen olevinani varma näin tavallisista asioista kuin +että olen tässä, istun takki ylläni lieden ääressä, vaikka itse teossa +makaan riisuuntuneena vuoteella, peittojen ja patjojen välissä. + +No mutta kaiken varmasti minä nyt ainakin tällä kertaa katselen tätä +paperia aivan valvovin silmin; päässäni, jota liikutan, ei ole unta niin +hituakaan; tieten, taiten ja tuntien ojennan vielä kättänikin. Näin +selvillä eivät olisi asiat, jos nukkuisin. + +Niinpä niin. Tarvitsee vain muistaa, että usein muulloinkin olen +unissani ajatellut aivan samoin--ja pettynyt. Tarkemmin tätä +ajatellessani käy mahdottomuus saada valvomistilaa selvillä +tunnusmerkeillä erotetuksi nukkumisesta niin ilmeiseksi, että oikein +ällistyttää, ja vähältä puuttuu ettei juuri tämä ällistymiseni saa minua +uskomaan että nykyinen tilani sittenkin on unennäköä. + +Mutta olkoonpa niinkin että tämä kaikki on unta ja ettei siis +näkemykseni erikoiskohdissaan, nim. että nyt avaan silmiäni, liikutan +päätäni, ojentelen käsiäni, ehkäpä ei sekään että minulla ylipäänsä on +tällaiset kädet ja tällainen koko ruumis, ole tosia, niin on kai +kuitenkin myönnettävä että ne esineet, joita minä tässä unissani olen +näkevinäni, ovat ikäänkuin jonkunlaisia maalattuja kuvia, jotka eivät +ole voineet syntyä muutoin kuin todellisia esineitä jäljittelemällä, ja +etteivät siis ainakaan nämä silmäni, pääni, käteni ja koko ruumiini +olioina yleensä ole ainoastaan kuviteltuja, vaan myöskin todellisia. +Eiväthän maalaritkaan edes kuvatessaan niin oudonmuotoisia olentoja kuin +sireenejä ja satyyrejä, voi kyhätä niiden haamuja aivan uppi uusista ja +olemattomista aineksista, vaan he sommittelevat niitä ajattelemalla eri +eläinten jäseniä yhteen. Ja jospa jonkun onnistuisikin keksiä jotakin +siihen määrään uutta, ettei kerrassaan mitään sentapaista olisi ennen +nähty ja joka niinmuodoin olisi kauttaaltaan mielikuvituksen luoma +valhekuva, niin ainakin siihen käytettyjen värien täytyisi olla +todellisia värejä. + +Sama täytyy olla asianlaita silmieni, pääni, käsieni j. n. e. suhteen, +mitä niiden yleisolemukseen tulee. Olkoonpa siis vielä että ne myöskin +olioina yleensä olisivat vain kuviteltuja, niin täytyy ainakin +todellisuudessa olla olemassa toisia vieläkin yksinkertaisempia ja +yleisempiä olioita, jotka muodostavat ne todelliset värit, mistä +ajatuksissamme olevat esineiden kuvat ovat tehdyt, olkootpa sitten kuvat +itsessään todellisia tahi ei. + +Tätä lajia näyttää olevan aine yleensä ja sen ulottuvaisuus; samoin +ulottuvaisten esineiden muoto, kvantiteetti eli koko ja luku, samoin +paikallisuus ja aika y. m. Tästä syystä siis ehkä saatamme pitää +epäiltävinä sellaiset tieteet kuin fysiikin, tähtitieteen, lääketieteen, +samoin kuin muutkin tieteenhaarat, jotka ovat riippuvaisia yhdistettyjen +esineiden havaitsemisesta, mutta sitävastoin luvunlasku, mittausoppi ja +muut sellaiset, joiden esineinä ovat kaikkein yksinkertaisimmat, ja +yleisimmät käsitteet ja joille on jokseenkin yhdentekevää ovatko niiden +käsittelemät esineet olemassa taikka ei, ne kait ainakin sisältävät +varmoja ja epäilemättömiä tietoja. Onhan kaksi ynnä kolme aina viisi, +samoin kuin neliössä neljä sivua, nukuinpa taikka valvoin. Mahdottomalta +siis näyttää että näin ilmiselviä totuuksia voisi koskaan epäillä. + +Mutta sydämmeni syvyyteen on kätkettynä eräs vanha juurtunut luulotus, +että on muka olemassa eräs kaikkivoipa Jumala, joka on luonut minutkin +sellaiseksi kuin olen. Mistä tiedän ettei hän ole laittanut esim. niin, +että maa sekä taivas ulottuvaisuuksineen, muotoineen, kokoineen ja +paikallisuuksineen itse asiassa ovat olemattomia, vaan että ne kaikki +ainoastaan näyttävät olevan olemassa sellaisina kuin minä ne nyt +käsitän? Mistä tiedän ettei laskiessani yhteen kaksi ja kolme, +lukiessani neliön sivuja tahi muussa ehkä vielä helpommassa asiassa +minun laitani ole sama kuin usein monen muunkin, nimittäin että erehdyn +juuri siinä, minkä luulen kaikkein parhaiten tietäväni? Niin suuresti +toki ei Jumala liene aikonut minua pettää, sillä sanotaanhan hänen +olevan ikihyvän. Mutta jos hyvyytensä ei olisi sallinut hänen luoda +minua sellaiseksi, että aina ja kaikessa petyn, niin olisi kai saman +syyn pitänyt estää minua konsaan pettymästä; mutta niinhän nyt ei ole +asian laita. Ehkäpä on niitäkin, jotka mieluummin tahtovat kokonaan +kieltää moisen kaikkivoivan Jumalan olemassa-olon, kuin myöntää kaikki +muut asiat epävarmoiksi. Heidän mielipiteitään en käy tässä +vastustelemaan ja olkoon siis tuo juttu Jumalasta kokonaan perätön, +mielikuvituksen luoma sekin. Selittäkööt siis kieltäjät huoleti joko +jonkunlaisen sallimuksen, sattuman taikka olioiden ikuisen kehityksen +työksi sen, että olen sukeutunut siksi mikä olen, ainakin on heidän +myönnettävä että pettyminen ja erehtyminen on heikkouden ja +epätäydellisyyden merkki. Kuta vähäpätöisemmäksi he niinmuodoin +olemukseni alkuunpanijan merkitsevät, sitä varmemmaksi käy +epätäydellisyyteni ja sen mukaan ainainen erehtyväisyytenikin. + +Näitä perusteita vastaan ei minulla tosiaankaan ole mitään +muistutettavaa. Olen lopullisesti pakotettu tunnustamaan ettei ennen +uskomissani totuuksissa ole ainoatakaan, jonka pätevyys olisi +epäilemätön, ja tämä epäileminen ei tapahdu ajattelemattomuudesta eikä +kevytmielisyydestä, vaan painavista ja hyvin mietityistä syistä. +Varmuutta saavuttaakseni täytyy siis lakata niitä uskomasta yhtä tyystin +kuin jos olisivat aivan ilmeisesti vääriä. + +Mutta eipä riitä vielä sekään että olen tämän kaiken kerran huomannut, +on myös muistettava pitää sitä mielessäni. Sillä myötäänsä palajavat +tajuntaani nuo vanhat rakkaat luulelmat. Juurtuneen tavan ja +jokapäiväisen tottumuksen voimalla ne valtaavat herkkäuskoisen mieleni, +melkeinpä vastoin tahtoanikin. En koskaan voi vierautua niihin +myöntymästä ja luottamasta, jos vaan oletan ne sellaisiksi kuin ne +todella ovat, nimittäin tosin jonkun verran epäiltäviksi, kuten jo on +osotettu, mutta kuitenkin sangen todennäköisiksi, ja että niitä muka on +paljoa järkevämpää uskoa tosiksi kuin kiistää kokonaan perättömiksi. +Parasta siis että taiten tahtoen itse petän itseäni päinvastaiseen +suuntaan ja uhmallakin jonkun aikaa otaksun kaikki varmimmatkin tietoni +vääriksi kuvitelmiksi, kunnes sitten etuluulot kumpaiseltakin puolelta +pääsevät tasapainoon eikä mikään huono tottumus enää voi horjuttaa +arvostelukykyäni saamasta oikeata tietoa todellisuudesta semmoisena kuin +se on. Tiedänhän ettei tästä ole peljättävissä mitään vaaraa eikä +erhetystä tai että antaisin liian suuren vallan epäuskoisuudelleni, +sillä eihän harrastukseni esineenä nyt ole käytännöllisen elämäni +suuntaaminen, vaan ainoastaan teoreettisen tiedon saavuttaminen. + +Oletan siis että ei Jumala, joka on hyvä ja itse totuuden lähde, vaan +joku voimallinen ja viekas hornan henki on oikein tarmonsa takaa +yltäytynyt minua pettämään. Taivaan avaruus, ilma, maa, värit, muodot, +äänet, sanalla sanoen: koko ulkoinen maailma ei ole mitään muuta kuin +sikermä pettäviä unia, joilla hän on osannut kietoa herkkäuskoisuuteni +pauloihinsa. Katselen itseäni. Minulla ei ole käsiä, ei silmiä, ei lihaa +eikä verta, ei aisteja: harhaluulo vain, joka uskottelee minulla +sellaisia olevan. Piinnyn itsepintaisesti tähän uuteen käsitykseeni ja +pysyn siinä. Jospa sitten en kykenisikään pääsemään oikean totuuden +perille, niin pidänhän ainakin visusti varalta sitä, minkä todella varoa +voinkin, nimittäin etten usko vääriä luulelmia ja etten päästä tuota +petturihenkeä enään valamaan viekotuksiansa mieleeni, olkoonpa hän +sitten kuinka voimallinen ja ovela tahansa. + +Mutta työlästä on tämäkin. Jonkunlainen kaihon tunne painostaa mieltäni +ja vetää sitä väkisinkin entisen elon tottumuksiin. Olen kuin vanki, +joka uneksuu olevansa vapaa, ja aavistaessaan, että tuo kaikki onkin +vain pettävää unta, heräämisen pelosta jälleen vienosti vaivahtaa +unettaren viehteleviin verkkoihin. Samoin minäkin miltei tahallani +uinahdan uudelleen entisiin mielipiteihini ja pelkään heräämistä +äskeiseen käsitykseeni, jottei suloista lepoani seuraisi työläs +valvomisen aika, joka, toivotun valon sijasta, olisi vietettävä jo +kerran poistettujen vaikeuksien selkenemättömissä pimennoissa. + + + + +TOINEN MIETELMÄ. + +_Ihmissielun olemus; tietomme siitä on selvempi kuin ruumiista._ + + +Eilisessä mietiskelyssäni kietouduin niin valtaviin epäilyksiin etten +enää voi niitä unohtaa enkä kuitenkaan ymmärrä millä tavalla ne olisivat +ratkaistavat. Olen ikäänkuin olisin yhtäkkiä uponnut meren syvyyteen ja +niin hämmästynyt etten osaa tukea jalkaani pohjaan enkä liioin uida +pinnalle. Ponnistan kuitenkin kaikki voimani vaeltaakseni uudelleen +samaa tietä, jota eilen alotin. Poistan siis tajunnastani kaikki, mikä +on vähäisenkin epäilyksen alaista, aivan kuin jos olisin havainnut sen +kokonaan vääräksi, ja jatkan sitten etsintääni siksi, kunnes pääsen +varmaan tietämiseen taikka paremman puutteessa ainakin varmuuteen +siitä, ettei mitään varmuutta ole olemassa. Arkhimedes haki yhtä ainoata +kiinteää ja liikkumatonta pistettä siirtääksensä koko maanpallon +sijoiltaan. Ja suuria tuloksia voisin minäkin toivoa, jos vaan aluksi +onnistuisin löytämään rahtusenkaan tietoa, joka olisi järkähtämättömän +varmaa. + +Oletan siis että kaikki mitä näen on pelkkiä valekuvia. En usko että +koskaan on ollut olemassa mitään semmoista kuin petollinen muistini +esittelee. Minulla ei ole mitään aisteja; ruumis, muoto, ulottuvaisuus, +liikunto ja paikallisuus ovat pelkkiä olemattomuuksia. Mikä siis on +totta? Kentiesi ainoastaan se, ettei mitään varmuutta ole. Mutta mistä +tiedän ettei kaiken sen lisäksi, mitä tähän asti olen tarkastanut, ole +olemassa jotakin, jota ei ollenkaan voisi epäillä? Onko ehkä olemassa +joku Jumala tahi miksi häntä nimittäisin, joka synnyttää minussa nämä +ajatuksenikin? Mutta miksikäs minä taas semmoista luulisin, sillä +voinhan ehkä yhtä hyvin itse olla niiden synnyttäjä. Entä sitten minä +itse, olenkohan minä jotakin? Olen jo sanonut ettei minulla ole aisteja +eikä ruumista. Kuitenkin epäröin; sillä mitä seuraa tästä? Olenko niin +kiinnitetty ruumiiseen ja aisteihin, etten voi olla olemassa ilman +niitä? Mutta olenhan jo vakuuttanut itselleni ettei ole olemassa mitään, +ei taivasta eikä maata, ei henkiä eikä ruumiita. Enköhän siis ole jo +tullut vakuutetuksi siitäkin, etten minäkään ole olemassa? Päinvastoin: +kaiketi ainakin minä olin olemassa jos kerran tulin jostakin +vakuutetuksi. Ja jos taas on olemassa joku voimallinen ja viisas +petturihenki, joka tahallansa minua aina pettää, niin olen kai varmaan +olemassa minäkin, niinkauan kuin olen hänen pettämisensä esineenä. +Pettäköön siis vain minkä taitaa: koskaan hän ei kuitenkaan saa sitä +aikaan että olisin »ei mitään» niinkauan kuin kerran ajattelen olevani +jotakin. Harkittuani siis asiaa riittävästi kaikilta puolilta täytyy +lopuksi päättää että lause: »Minä olen olemassa» välttämättömästi on +totta, niin usein kuin sen lausun tahi hengessäni käsitän. + +Varmaa on siis että minä olen olemassa. Mutta mikä ja millainen olen? +Lähinnä on nyt siis varottava, etten ajattelemattomasti taas otaksu +olevani jotain muuta kuin mitä todella olen ja siten sekoita erhetystä +juuri siihen tietoon, jota väitän kaikkein varmimmaksi ja selkeimmäksi. +Mietiskelen siis nyt uudelleen mitä arvelin olevani ennen kuin jouduin +näihin ajatuksiin. Kun sitten olen silloisista arveluistani poistanut +kaiken sen mitä jostain syystä saattoi pitää vähänkin epäiltävänä, jää +vihdoin jälelle juuri se mikä on järkähtämättömän varmaa. Mikä siis olin +mielestäni tätä ennen? Ihminen tietysti. Mutta mitä on ihminen? Sanonko +järjellinen elävä olento? En, sillä sitten olisi kysyttävä mitä on elävä +olento ja mitä järjellinen, ja niin saisin yhden kysymyksen sijasta +useampia ja vaikeampia; eikä minulla tällä kertaa ole aikaakaan moisten +saivartelujen selvittämiseen. Otan siis vastaukseksi kysymykseen sen +mitä tätä ennen itse luonnostaan kuvastui mieleeni, kun tutkistelin mitä +olin. Siis ensiksikin että minulla oli kasvot, kädet, käsivarret ja koko +tuo jäsenkoneisto, joka huomataan kuolleessa raadossakin ja jota nimitin +ruumiiksi. Toiseksi taas johtui mieleeni että elin ravinnosta, kävelin, +aistein ja ajattelin, mitkä toiminnot mielestäni kuuluivat sielulle. +Mutta mitä sielu oli, siihen joko en kiinnittänyt mitään huomiota taikka +kuvittelin sitä joksikin vähäiseksi tuulahduksen, tulen tai ilman +tapaiseksi olioksi, joka oli puhallettuna eli vuodatettuna tukevampain +osieni huokosiin. Ruumiista, aineellisena kappaleena, minulla ei ollut +olevinaan epätietoisuutta lainkaan. Luulin tuntevani sen olemuksen aivan +tarkalleen, ja jos olisin tahtonut kuvata sen sellaisena miksi sen +mielessäni käsitin, niin olisin selittänyt näin: kappaleella ylipäänsä +ymmärrän kaikkea, jota rajoittaa joku muoto tahi paikka, joka täyttää +vissin tilan sillä tavalla että se siitä sulkee pois kaikki muut +kappaleet, jota käypi havaitseminen kosketus-, näkö-, kuulo-, maku- tahi +hajuaistimella ja joka saattaa liikkuakin monella tavalla, tosin ei +itsestään, vaan jonkun toisen sitä koskettavan esineen sysäyksestä. +Sillä liikunto-, tuntemis- ja ajatuskyky ei mielestäni mitenkään voinut +kuulua kappaleen olemukseen; päin vastoin herätti se ihmetystäni että +eräissä kappaleissa oli sellaisia kykyjä. + +Entäpä jos nyt otaksun että joku tuollainen voimallinen ja, luvalla +sanoen, ilkeämielinen pettäjä on jokaisessa asiassa peijannut minua +minkä on voinut: voinko silloin väittää että minulla toden teolla on +vähintäkään kaikesta siitä, minkä ylempänä sanoin kuuluvan ruumiin +olemukseen? Tarkastan, ajattelen, tuumailen. Ei mikään näy soveltuvan. +Väsyttävää olisi luetella niitä tässä turhan päiten uudelleen. Entä +niistä, jotka sanoin kuuluvan sieluun, esim. ravinto tai liikuntoni? Kun +ei minulla enään ole ruumista, eivät tietysti nämäkään ole muuta kuin +kuvitelmia. Entä aistiminen? Sekään tietysti ei käy päinsä ilman +ruumista, ja unissani minulla taas on ollut olevinaan paljonkin +aistimuksia, jotka sitten olen huomannut perättömiksi. Ajatteleminen? +Kas tässä sen löydän! Ajatteleminen se on ainoa, jota minusta ei voi +erottaa. Ja sen ohessa pysyy varmana tuo edellinen: Minä olen. Mutta +kuinka kauan? Nähtävästi niinkauan kuin ajattelen; sillä voisihan +tapahtua, että, jos kokonaan lakkaisin ajattelemasta, samalla kokonaan +lakkaisin olemastakin. Nyt en myönnä mitään, joka ei välttämättömästi +ole totta. Olen siis tarkalleen sanottuna ainoastaan ajatteleva olio, +toisin sanoen sielu, henki, äly eli järki,--sanoja joiden merkitys +minulle tähän asti on ollut tuntematon! Olenpa siis kuin olenkin +todellinen, oleva olio. Mutta minkälainen olio? Sanoin ajatteleva. Entä +muuta? Koetan kuvitella mielessäni olenko ehkä vielä jotain muutakin. +Moinen jäsen-liitelmä, jota sanotaan ihmisruumiiksi, minä en ole; en +myöskään ole noihin jäseniin puhallettu ilma, tuulahdus, tuli, höyry tai +hengähdys, enkä mitään muutakaan, jota voin kuvitella. Oletinhan ettei +näitä kaikkia ole olemassakaan, vaan siitä huolimatta minä kuitenkin +olen jotain. + +Mutta voisihan ehkä olla niinkin, että nuo samat ainekset, jotka oletan +olemattomiksi, kun en niitä tunne, kuitenkin todellisuudessa kuuluvat +siihen minääni jonka tunnen? Sitä en tiedä, enkä siis tahdo semmoista +väitellä. Voin arvostella ainoastaan sellaista, jonka tunnen ja tiedän. +Tiedän vaan sen että olen, ja kysyn: mitä on se minä, jonka olemisen +tiedän? Varmaahan on ettei tämän minäni semmoisenaan tunteminen voi +riippua mistään sellaisesta jonka olemassa-oloakaan en vielä tiedä ja +jota minun siis täytyisi mielikuvituksellani kuvitella. Mutta juuri nuo +sanat mielikuvitus ja kuvitteleminen ne muistuttavatkin minua +erhetyksestäni, sillä pelkkää kuvitteluahan se itse asiassa olisi, jos +mielikuvituksen avulla kokisin saada selville mitä olen. Mielikuvitushan +ei ole muuta kuin aineellisen olion haamun eli kuvan sisällistä +katselua. Mutta tähänastinen tietoni sanoo ainoastaan että minä olen +olemassa, vaan että sitävastoin kuvat sekä ylipäänsä kaikki, mikä kuuluu +aineellisten kappalten olemukseen, mahdollisesti ovat pelkkiä unelmia. +Ja kun taas tämän huomaan, niin on tietysti yhtä mieletöntä kysyä juuri +mielikuvitukseltani mitä olen, kuin jos sanoisin: olen juuri päässyt +hereille ja käsitän jo osan totuudesta; mutta koska en vielä käsitä +kyllin selvästi, niin nukahdan tahallani uudelleen, jotta unissani +saisin tosiperäisemmän ja selvemmän tiedon siitä, mitä nyt vasta osaksi +käsitän. Tiedän siis ettei mikään niistä ominaisuuksista, joita voin +mielikuvituksen avulla käsittää, voi kuulua siihen tietoon itsestäni +mikä minulla nyt on, ja että on tarpeellista mitä tyystimmin vierottaa +henkeni noista ominaisuuksista, jotta se pääsisi mahdollisimman selvään +käsitykseen omasta itsestään. + +Mutta mitä siis olen? + +--Olen ajatteleva olio. + +Mitä on ajatteleva olio? + +--Se on samaa kuin epäilevä, käsittävä, väittävä, kieltävä, tahtova, +hylkivä, kuvitteleva ja aistiva olio. Tämä ei tosiaankaan ole vähän, jos +vaan nuo ominaisuudet kaikki todellakin minuun kuuluvat. Mutta miksi ne +eivät kuuluisi? Enkö minä itse ole juuri se, joka epäilen melkein +kaikkea, joka jonkun verran kuitenkin jotakin käsitän, joka väitän +tämän ainoan käsittämäni seikan todeksi, kiellän kaiken muun, haluan +tietää enemmän, varon pettymistä, joka vasten tahtoanikin kuvittelen +mielessäni yhtä ja toista ja huomaan saavani koko joukon vaikutelmia +aisteista?--Olkoonpa siis että aina olen nukuksissa, olkoonpa niinkin +että se, joka minut on luonut, pettää minua minkä ennättää, niin ovat +nyt luettelemani ominaisuudet kuitenkin kaikki yhtä tosia kuin sekin +että olen olemassa. Vai onko näissä mitään joka on vierasta minulle +ajattelevana oliona ja siis vierasta todelliselle olemukselleni? Sillä +onhan minun olemiseni epäilevänä, käsittävänä, tahtovana oliona niin +ilmi selvää, ettei sitä millään selittämisellä voikaan selvemmäksi +saada. Mutta minäpä se myöskin olen sama olio joka harjoitan +mielikuvitusta; sillä vaikkei tosin mikään mielessäni kuviteltu esine +todella olisikaan olemassa, niin on ainakin itse kuvituskyky olemassa ja +muodostaa osan ajattelemisestani. Ja sama olio minä vihdoin myös olen +joka aistin, toisin sanoen huomaan aineellisia olioita aistien +välityksellä. Näen siis valoa, kuulen hälinää ja tunnen lämpöä. Nämä +aistimukseni kyllä semmoisinaan ovat epätosia, sillä olenhan nukuksissa. +Mutta ainakin minä _olen näkevinäni_, kuulevinani ja tuntevinani lämpöä. +Tämä ei voi olla epätotta, ja tämä ilmiö se minussa juuri on, jota +aistimiseksi sanotaan. Ja tarkalleen siten käsiteltynä tämä kaikki ei +ole muuta kuin ajattelemista. + +Näistä seikoista opin jo melkoista paremmin tuntemaan mikä olen. Mutta +yhä vieläkin näyttää siltä, enkä voi olla sitä luulematta, että tieto +aineellisista olioista, joista ajatus muovailee mielikuvat ja joita +aistimetkin tähystelevät, tarjoutuu minulle paljoa selvempänä kuin +tuosta omituisesta minästäni, johon mielikuvitus ei pääse käsiksi, niin +kummallista kuin onkin että käsitän selvemmin esineet, jotka huomaan +olevan epäiltäviä, tuntemattomia, minulle vieraita, kuin sen mikä on +totta ja tunnettua ja joka on juuri oma itseni. Mutta huomaanpa mistä +tämä tulee. Henkeäni huvittavat pienet harharetket. Se ei vielä ota +oikein pysyäkseen totuuden ahtaissa kehyksissä. No hyvä! Saakoon se +vielä kerran mahdollisimman höllät ohjat. Kun ne sitten jälleen +sopivalla hetkellä kiinnitetään, oppii se kyllä vastedes paremmin +pysymään aisoissaan. Tarkastakaammepa nyt noita samaisia esineitä, +joista meillä yleisen luulon mukaan on kaikkein selvimmät tiedot, nim. +kappaleita, joita koskettelemme ja näemme. En tarkoita kappaleita +yleensä, sillä nuo yleiskäsitteethän tavallisesti ovat jonkun verran +hämärämpiä, vaan yksityistä kappaletta semmoisenaan. Otamme siis +esimerkiksi tämän vahapalasen. Se on vasta äsken-ikään mesikakusta +eritetty; siinä on vielä hiukan hunajan makeutta, hiukan kukkien +tuoksua. Sen väri, muoto, koko ovat aivan ilmeisen selvät. Se on kova, +kylmä, lahea koskettaa. Jos napautan sitä kovalla esineellä, antaa se +äänen. Siinä on sanalla sanoen kaikki ne ominaisuudet, jotka näyttävät +tarpeellisilta aineellisen kappaleen mahdollisimman tarkkaan +tuntemiseen. Mutta kas! Puhuessani tässä olenkin siirtänyt vahapalasen +liian lähelle tulta. Äskeiset makeuden jätteet ovat hävinneet, tuoksu +haihtuu pois, väri muuttuu, muoto katoo, koko paisuu. Vahapalaseni +juoksee kuin vesi, se on lämpöinen. En voi koskettaa sitä, ja +napauttaessa se ei äännähdä. + +Onko sama vahapala vielä jälellä? Täytyy myöntää että niin on. Kukaan +ei sitä kiellä, kukaan ei luule toisin olevan. Mikä se siis oli vahassa, +joka niin tarkkaan ja täsmälleen käsitettiin? Varmaankaan ei mikään +niistä ominaisuuksista, joita aisteillani havaitsin, sillä kaikki mikä +oli makua, hajua, näköä, koskentaa tai kuuloa, on nyt muuttunut, mutta +vaha on kuitenkin jälellä. Kentiesi oli se sitä mitä nyt ajattelen, +nimittäin ettei itse vaha ollutkaan samaa kuin hunajan makeus, kukkien +lemu, valkoinen väri, muoto tai ääni, vaan kappale, joka äsken +ainoastaan ilmaisihe minulle noiden ominaisuuksien kautta, nyt +sitävastoin kokonaan toisenlaisten. Mutta mitä on sitten itsessään se, +joksi vahakappaletta siten kuvittelen? Tarkatkaamme ja katsokaamme mitä +jää jälelle, kun poistetaan kaikki ne ominaisuudet, jotka eivät vahaan +kuulu. Jälelle ei jää mitään muuta kuin jotakin ulottuvaista, +taipuvaista, muuttuvaista. Mutta mitä merkitsee taipuvainen ja +muuttuvainen? Sitäkö että kuvittelen että tätä vahapalasta käy +muuttaminen ympyriäisestä muodosta neliömäiseen tahi siitä +kolmiomaiseen? Ei suinkaan, sillä minä käsitän että siinä on +mahdollisuus lukemattomiin sellaisiin muunnoksiin. Mutta +mielikuvituksessani en kuitenkaan voi läpikäydä lukemattomia muunnoksia, +josta taas näkyy että käsitykseni muuntuvaisuudesta ei voi olla +mielikuvitus-kyvyn synnyttämä. Mitä on ulottuvainen? Eiköhän vain itse +ulottuvaisuuskin ole jotain tuntematonta. Sillä vahan sulaessa +ulottuvaisuus suurenee, kiehuessa se käy vielä sitäkin suuremmaksi ja +suurenee vaan yhä jos kuumuutta lisätään. Oikeastaan täytyy sanoa vahan +luontoon kuuluvan että se ulottuvaisuudelleenkin on useampien +muunnoksien alainen kuin mitä koskaan olen mielikuvituksellani tajunnut. +Lopullisesti on siis myönnettävä etten minä itse asiassa tajuakaan tämän +vahapalan olemusta mielikuvituksella, vaan järjelläni. Tarkoitan näet +juuri tätä erityistä vahapalasta, sillä vahasta ylipäänsä se on helpompi +ymmärtää. + +Mutta mikä on sitten tämä vahapalanen, jota näin ollen käsitetään +ainoastaan järjellä? Juuri se sama, jonka näen, jota kosketan, jota +kuvittelen mielessäni, sanalla sanoen aivan sama miksi sitä alussakin +arvelin. Mutta huomioon on otettava ettei sen tajuaminen ole eikä +koskaan ole ollut samaa kuin näkeminen, koskettaminen tai +kuvitteleminen, vaan se on puhtaan järjen havainto, joka tosin saattaa +olla joko vaillinainen ja sekava, niinkuin se tätä ennen oli, taikka +taas selvä ja täsmällinen, kuten nyt, aina sitä myöten minkä verran +kiinnitän huomiota juuri niihin ominaisuuksiin, joissa tämän esineen +todellinen olemus ilmenee. Usein ihmettelen itsekseni miten taipuvainen +järkeni on erhetyksiin. Sillä vaikka minä näitä mietteitäni mietin aivan +ääneti, niin riipun samalla kuitenkin kiinni sanoissa, ja tavallinen +puhetapa pyrkii minua pettämään. Sanommehan nimittäin näkevämme itse +vahan, jos se vaan on tarpeeksi lähellä, eikä että me väristä tai +muodosta päätämme sen olevan lähellä. Suora johtopäätös tästä olisi että +vaha tunnetaan itse näkemisellä eikä pelkän järjen sisällisellä +tajunnalla,--ikäänkuin en olisi ikkunasta nähnyt ihmisiä kävelevän +kadulla, jotka minä yhtä tavallisesti sanon »näkeväni» kuin vahankin, +vaikka itse teossa en näe muuta kuin hattuja ja vaatteita, joiden +sisässä voisi olla liikkuvia nukkeja, vaikka minä arvosteluni kautta +päätän että niissä on ihmisiä. Tästä selviää siis että sen, minkä luulen +ja jokapäiväisen puhetavan mukaan sanon näkeväni silmilläni, minä itse +teossa tajuankin arvostelukyvylläni. + +Mutta joka haluaa tietää enemmän kuin rahvas, hänen ei sovi perustaa +ajatustansa rahvaan keksimäin puheentapojen virheellisyyksiin. +Jatkakaamme siis tarkastustamme siitä, käsitinkö minä mitä vaha on +täydellisemmin ja selvemmin silloin, kun sitä ensiksi katselin ja luulin +tuntevani sen ulkonaisella aistilla tai ainakin n. s. yleishavainnolla +eli mielikuvituksella, vaiko nyt kun olen tyystemmin tutkinut niin hyvin +vahan olemusta kuin myöskin sen tuntomerkkejä. Varmaan olisi epäilys +tästä kysymyksestä ihan mieletöntä, sillä mitä täsmällisyyttä oli +ensimmäisessä käsityksessäni? Mitä oli tuossa käsityksessäni +senlaatuista ettei samanlaista käsitystä olisi voinut olla millä +eläimellä tahansa? Kun sitävastoin poistin vahasta nuo ulkonaiset +ominaisuudet ja tarkastelen sitä sitten ikäänkuin alastomaksi +riisuttuna, niin on ainakin varmaa ettei tällainen käsittäminen, +vaikkapa arvostelussani vielä saattaisi piilläkin jonkun verran +erehdystä, ole mahdollinen ilman ihmishenkeä. + +Mutta mitä on sanottava itse tästä hengestäni, toisin sanoen minusta +itsestäni, sillä enhän vielä myönnä itsessäni olevan mitään muuta kuin +hengen? Enkö minä, joka mielestäni nyt niin täsmälleen tunnen tämän +vahan, tuntisi omaa itseäni ei ainoastaan paljoa todenperäisemmin ja +varmemmin, vaan myöskin paljoa täsmällisemmin ja selvemmin? Sillä jos +päätän että vaha on olemassa, koska minä sen näen, niin varmaan seuraa +juuri siitä, että minä näen vahan, vielä paljoa varmemmin ja selvemmin +minun oma olemassaoloni. Voihan kyllä olla ettei se, minkä näen, +todellisuudessa olekaan vahaa, voipa olla niinkin, ettei minulla ole +silmiäkään millä mitään voisi nähdä. Mutta kerrassaan mahdotonta on +etten minä, kun kerran näen tahi, mikä on samaa, ajattelen näkeväni, +ajattelemiseni toteuttajana olisi jotakin. Jos taas päätän vahan +olemisen siitä että kosketan sitä, seuraa siitäkin minun oma olemiseni, +ja aivan sama johtopäätös on tehtävä myöskin jos mielikuvituksen nojalla +tahi mistä muusta syystä tahansa päätän vahan olevan olemassa. Mutta se +mitä täten huomaan vahasta, voidaan soveltaa kaikkiin ulkona itsestäni +oleviin esineihin. Ja kun taas käsitykseni vahasta kävi täsmällisemmäksi +sen jälkeen kuin se ei enään perustunut pelkkään näkemiseen tai +kosketukseen, vaan huomattiin johtuvan useammista muistakin syistä, niin +on selvää että minä nyt tunnen etenkin juuri omaa itseäni entistä +täsmällisemmin, koska eivät mitkään tunnusmerkit voi auttaa minua +tuntemaan vahaa tahi mitä hyvänsä muuta esinettä, tuomatta samalla itse +kukin lisä-selvyyttä ja varmuutta oman itseni tuntemiseen Mutta sielussa +itsessään on vielä tämän lisäksi niin paljon muitakin ominaisuuksia, +jotka tekevät sielun olemuksen tuntemisen täsmällisemmäksi kuin +aineellisten kappalten, että tuskin kannattaa edes luetella niitä +vaikutteita, jotka siihen tulevat ruumiista. + +Niinpä olen nyt vihdoin tullut siihen mihin aioin. Sillä kun nyt tiedän, +ettei aineellisten kappaltenkaan käsittäminen oikeastaan tapahdu aistien +eikä mielikuvituskyvyn, vaan yksinomaan älyn kautta, ettei niitä siis +tajuta koskettamalla eikä näkemisellä, vaan ainoastaan ajatuksellisella +älyämisellä, niin on selvää ettei ole olemassa mitään, jonka tajuaminen +olisi helpompi ja josta tietoni voisi olla selkeämpi, kuin omasta +hengestäni. Mutta tottumus vanhaan ajatustapaan ei voi niin vähällä +haihtua. Pysähdyn siis tähän, saadakseni tilaisuutta pitemmän +mietiskelyn kautta kiinnittää tämän uuden tiedon syvemmälle muistiini. + + + + +KOLMAS MIETELMÄ. + +_Jumalan olemisesta._ + + +Suljen nyt silmäni, tukin korvani, panen niin sanoakseni viralta kaikki +aistimet. Hävitän myöskin ajatuksistani kaikki aineellisten kappalten +kuvat taikka, mikäli en sitä voi, kiellän niiltä kaiken pätevyyden, kun +ne kerran ovat tyhjänperäisiä ja vääriä. Vaivun itseeni yksinäisyydessä, +tähystän yhä syvemmälle olemukseeni ja koetan siten vähitellen muodostaa +itselleni tarkempaa ja tuttavallisempaa käsitystä omasta minästäni. Olen +ajatteleva olio, siis samaa kuin epäilevä, väittävä, kieltävä, yhtä ja +toista älyävä, moninaisissa tietämätön, tahtova, hylkivä, mieltävä ja +aistiva olento. Niinkuin jo edellä olen huomauttanut, voivat aistimani +ja mieltämäni esineet mahdollisesti olla olemattomiakin. Mutta varmaa on +kuitenkin että ne ajattelemisen muodot, joita nimitän aistimiseksi ja +mieltämiseksi, semmoisinaan ovat minussa olemassa. Viimeksi lausuttuunpa +sisältyykin kaikki se mitä todella tiedän tahi mitä ainakin tähän asti +olen huomannut tietäväni. Nyt otan tyystemmin tarkastaakseni olisiko +minussa vielä mitään, jota tähän asti en ole huomannut. Olen varma +siitä että itse olen ajatteleva olio. Tiedänköhän siis myöskin mitä +siihen vaaditaan että ylipäänsä voin olla varma jostakin? Vastikään +mainitsemassani ensimmäisessä varmassa tiedossa ei ole mitään muuta, +joka vakuuttaisi minua sen totuudesta, kuin välittömästi selvä ja +täsmällinen tajunta siitä mitä väitän. Mutta tämä tajunta ei tietysti +ollenkaan riittäisi antamaan minulle varmuutta minkään asian totuudesta, +jos vaan kerrankin voisi tapahtua, että se minkä tajuan yhtä selvään ja +täsmällisesti kuin sen että olen ajatteleva olio, ei olisikaan totta. +Luulen siis voivani asettaa yleiseksi säännöksi että _totta on kaikki +se, minkä oikein selvään ja täsmälleen käsitän_. + +Mutta pidinhän ennen aivan varmana ja ilmeisenä montakin asiaa, jotka +kuitenkin sittemmin olen huomannut epäilyksen alaisiksi. Millaisia ovat +siis nämä asiat itse teossa olleet? Tuollaisia varmoja ja selviä +käsitteitä olivat maa, taivas, tähdet ja ylipäänsä kaikki mitä +aisteillani havaitsin. Mutta mitä minä niistä oikeastaan _selvästi_ +tajusin? Sen, että noiden esineiden mielteet väikkyivät mielessäni, ei +muuta. Nytkään en tosin kiellä sitä, että tuollaisia mielteitä on +mielessäni. Vaan sen lisäksi väitin niistä ennen vielä jotain muutakin, +jota totutun luulon mukaan myös pidin selvästi tajuttuna, mutta joka +todellisuudessa ei sitä ollutkaan, nimittäin että ulkopuolella itseäni +oli olemassa esineitä, joista nuo mielteet olivat lähtöisin ja joiden +kaltaisia ne muka kaikin puolin olivat. Tässäpä juuri olikin +erehdykseni. Taikka jos taas arveluni oli oikea, niin ei sen +oikeellisuus kuitenkaan johtunut minun tajuamiseni oikeellisuudesta. + +Entäpä yksinkertaisimmat ja helpoimmat tietoni luvunlaskusta ja +mittausopista, esim. että kolme ynnä kaksi on viisi j. m. s., +käsitinköhän edes niitäkään tarpeeksi selvästi, voidakseni väittää nuo +tiedot oikeiksi? Itse asiassa en ole nyt myöhemminkään epäillyt näitä +tietojani muusta syystä, kuin että johtui mieleeni että Jumala olisi +voinut laatia minut jo luonnostani sellaiseksi, että petyn siinäkin mikä +minusta näyttää aivan ilmeiseltä. Sillä niin usein kuin tuo ennalta +juurtunut käsitys Jumalan kaikkivallasta johtuu mieleeni, en voi olla +tunnustamatta että hän, jos vaan tahtoo, helposti voi saada minut +erehtymään siinäkin, mitä luulen aivan ilmiselvästi katselevani henkeni +silmillä. Mutta kun taas kiinnitän huomioni noihin samoihin asioihin, +jotka luulen tajuavani täysin selvästi, vaikuttavat ne minuun niin +vakuuttavasti, että melkeinpä huomaamattani puhkeen lausumaan: pettäköön +minua kuka tahansa, niin ei hän koskaan ole kuitenkaan saava aikaan +sitä, etten mitään olisi, niinkauan kuin kerran ajattelen jotakin +olevani. Ei myöskään ole milloinkaan oleva totta ettei minua olisi +koskaan ollut olemassa, koska kerran nyt on totta että olen olemassa. +Eikä tuo pettäjäni ole liioin saava aikaan sitäkään, että esim. kolme +ynnä kaksi olisi enemmän tai vähemmän kuin viisi, tahi muuta sellaista, +joissa tajuamiseni vastakkaisuuden mahdottomuus on aivan ilmeinen. Kun +vielä huomataan, ettei minulla ole syytä ajatella Jumalaa pettäjäksi +sekä etten minä toistaiseksi ole selvillä edes siitäkään, onko mitään +Jumalaa olemassa tahi ei, niin onhan nyt puheena olevaan mielijohteesen +(Jumalan olemassa-oloon) perustuva epäilyksenikin hyvin heikko ja niin +sanoakseni »metafyysillistä» laatua. Mutta jotta tämä heikkokin epäilys +poistuisi, on minun nyt ensi kädessä otettava tutkiakseni: _onko mitään +Jumalaa olemassa_, ja jos on _voiko hän olla pettäjä_? Sillä niin kauan +kuin tämä kysymys on minulle epäselvä, on täyden varmuuden saaminen +muistakin asioista mahdoton. + +Järjestys vaatii kuitenkin että ensin ja'an kaikki mielteeni eri +luokkiin ja tutkin mitkä niistä varsinaisesti ovat, osaksi tai kokonaan, +tosia tai epätosia. + +Osa mielteistäni on ikäänkuin esineiden kuvia, ja ainoastaan näitä +oikeastaan sopii nimittää _mielteiksi_ eli ideoiksi, esim. ihmisen, +khimairan, taivaan, enkelin tai Jumalan mielteet. Toisiin taas tulee +joku muu muoto lisäksi. Esim. kun tahdon, pelkään, väitän, kiistän, niin +samalla ikäänkuin tempaan luokseni jonkun esineen, johon mieltämiseni +kohdistuu, mutta samalla myöskin mieltämiseni sisältää jotain muutakin +kuin pelkän tuon esineen kuvan. Nämä mielteet ovat osaksi tahtomuksia +eli affekteja, osaksi arvostelmia. + +Mitä ensiksikin varsinaisiin mielteihin tulee, eivät ne semmoisinaan voi +olla oleellisesti epätosia, ellei niitä sovelleta johonkin muuhun. Sillä +joko mielteeni esittää todellista vuohta taikka khimairaa, niin onhan +yhtäläisesti totta että minä silloin jompaakumpaa niistä miellän. Ei +myöskään tahdossa eli affekteissa ole mitään epätotuutta peljättävänä; +sillä olkoonpa että voinkin haluta jotain huonoa tai semmoista, jota ei +ole olemassakaan, niin ei silti kumminkaan ole epätotta että minä +sellaista haluan. Niin muodoin on jälellä ainoastaan arvostelmat, joissa +täytyy varoa erehtymistä. Varsinainen ja tavallisin erhetys +arvostelmissa on taas siinä, että päätän itsessäni esiintyvät mielteet +joidenkin itseni ulkopuolella olevain esineiden kaltaisiksi. Sillä jos +pitäisin mielteitäni ainoastaan jonkunlaisina mieltämiseni muodokkeina +enkä sovelluttaisi niitä mihinkään muuhun, niin ne tuskin voisivat antaa +aihetta minkäänlaiseen erhetykseen. + +Alkuperältään muutamat mielteet näyttävät olevan minulle myötäsyntyisiä, +toiset ulkoa saatuja ja toiset vihdoin omia tekemiäni. Sillä käsitys +siitä mitä esim. olio, totuus tai ajatus eli mielle on, ei näköjään ole +tullut minuun mistään muualta kuin omasta luontoperäisestä +olemuksestani. Sellaiset mielteet taas, jotka syntyvät äänen +kuulemisesta, auringon näkemisestä tai kuumuuden tuntemisesta, ovat +ainakin tähänastisen arveluni mukaan tulleet minuun joistakin itseni +ulkopuolella olevista esineistä. Sireenien ja siipihevosien mielteet +vihdoin ovat omia tekemiäni. Myöskin voisivat kaikki mielteeni olla +ulkoa saatuja taikka kaikki myötäsyntyisiä tai kaikki omatekoisia, sillä +niiden oikeasta alkuperästä en tosiaankaan ole vielä täysin selvillä. + +Niiden mielteiden suhteen, jotka sisälliselle silmälleni esiintyvät +ulkopuolella itseäni olevista esineistä lähteneinä, on nyt etupäässä +tutkittava: mitä syytä minulla on pitää näitä mielteitäni noiden +esineiden kaltaisina? Luullakseni olen oppinut tämän tavan itsestäni eli +kuten sanotaan »luonnosta», ja sen lisäksi opettaa kokemus että nuo +mielteet eivät riipu minun tahdostani eikä siis ylipäänsä minusta +itsestäni. Ne johtuvat usein tahtomattanikin mieleeni. Niinpä esim. +tunnen lämpöä joko tahdon tahi en, ja siitä syystä arvelen että tuo +aistimus eli toisin sanoen lämmön mielle tulee minuun jostakin toisesta +esineestä, nimittäin lähellä olevan tulen lämmöstä, eikähän tietysti +mikään ole luonnollisempaa kuin että arvelen tuon esineen, tulen, +lähettävän minuun pikemmin jotakin itsensä kaltaista kuin mitä muuta +hyvänsä. Tuonnempana tulemme näkemään missä määrin tämä arvelu on +oikeutettu. + +Kun sanoin että olen oppinut itse luonnosta pitämään mielteitä +ulkopuolellani olevia esineitä vastaavina, niin tarkoitan sillä +ainoastaan että joku luontainen viettymys vetää minua tähän arveluun +enkä suinkaan että luonnollinen järki osottaisi arveluni todeksi, mikä +tietysti olisi kokonaan toinen asia. Sillä se mitä luonnollinen järki +minulle osottaa (esim. että epäilemisestäni seuraa olemiseni) ei voi +ollenkaan olla epäilyksen alaista, koska ei ole olemassa mitään kykyä, +johon voisin luottaa yhtä paljon kuin järkeeni ja joka siis voisi +osottaa tämän ilmaisemat totuudet epätosiksi. Noiden luonnollisten +viettymysten laita taas on semmoinen, että jo usein olen havainnut +niiden saattavan itseni harhaan, kun on ollut kysymys valinnasta hyvän +ja pahan välillä, enkä tiedä minkätähden missään muussakaan asiassa +osottaisin niille suurempaa luottamusta. + +Mutta olkoonpa niinkin että puheena olevat mielteet eivät ole minun +tahdostani riippuvia, niin ei siitä vielä käy selville että niiden +välttämättömästi pitäisi lähteä joistakin ulkopuolella minua olevista +esineistä. Sillä niinkuin äskenmainitut viettymykset, vaikkapa +sijaitsevatkin minussa itsessäni, kuitenkin näyttävät olevan tahdostani +riippumattomia, samoin voipi minussa ehkä olla vielä joku tuntematon +kyky, joka synnyttää ulkoesineiden mielteet, kuten jo tähän asti olen +huomannut että niitä esim. voi unessa syntyä ilman minkäänlaista +avustusta esineiden puolelta. + +Ja vihdoin olkoon vielä niinkin, että nuo mielteet tulevat minuun +todellisista esineistä, niin ei siitä ollenkaan seuraa että niiden +tarvitseisi olla esineiden kaltaisia. Päinvastoin olen usein huomannut +monessakin niistä olevan suuria ristiriitaisuuksia. Niinpä on minulla +esim. kaksi aivan erilaista auringon miellettä. Toinen on kotoisin +aisteista ja on juuri etupäässä luettava niihin, joita arvelen ulkoa +saaduiksi. Tämän mielteen mukaan on aurinko aivan pieni kappale. Toinen +auringon mielle on johdettu tähtitieteellisistä laskuista, toisin sanoen +eräänlaisista myötäsyntyisistä tiedon alkeista, tahi olen minä jollakin +muulla tavalla sen itse sepittänyt, ja tämän mielteen mukaan aurinko on +useampia kertoja maata suurempi. Molemmat mielteet tietysti eivät voi +olla saman ulkopuolella itseäni olevan auringon kaltaisia, ja järkeni +mielestä on juuri se mielle vähimmän alkulähteensä kaltainen, jonka +pitäisi olla siitä aivan välittömästi lähtenyt. + +Edellä sanotusta selviää ettei tähänastinen uskoni siihen, että +ulkopuolellani on olemassa esineitä, jotka aistielimien kautta tahi +jollakin muulla tavalla lähettelevät minulle mielteitä itsestään eli +kuviansa, perustu mihinkään varmaan loogilliseen päätelmään, vaan +yksinomaan johonkin sokeaan luonnon viettymykseen. + +Mutta vielä on olemassa eräs toinen keino, jonka avulla voin tutkia onko +todella minun ulkopuolellani olemassa mitään niistä esineistä, joiden +mielteet tapaan itsessäni. Mikäli nuo mielteet käsitetään ainoastaan +mieltämisen muodokkeiksi, ei niiden kesken ole mitään erilaisuutta +huomattavissa, ja kaikki näyttävät ne saavan samalla tavalla alkunsa +minusta. Mutta mikäli mielteistä toinen edustaa toista, toinen toista +esinettä, ovat ne ilmeisesti vallan erilaisia keskenään. Sillä +kieltämättä ovat ne mielteet, jotka esittävät substanseja, jotakin +suurempaa ja sisältävät niin sanoakseni suuremman määrän ajateltua +todellisuutta [katso siv. 247] kuin ne mielteet, jotka edustavat +ainoastaan substansien muodokkeita eli modeja taikka niiden +satunnaismääreitä eli aksidensseja. Ja toiselta puolen täytyy sen +mielteen, jonka kautta ajattelen suurta, ijankaikkista, ääretöntä, +kaikkitietävää, kaikkivaltiasta Jumalaa, kaiken sen luojaa mikä paitsi +häntä on olemassa, sisältää enemmän ajateltua todellisuutta kuin niiden, +jotka ilmaisevat äärellisiä substanseja. + +Luonnolliselle järjelle on selvää, että syystä, joka kokonaan saa aikaan +vissin seurauksen, täytyy löytyä ainakin kaikki se mitä on seurauksessa. +Sillä mistä muualta voisi seuraus ammentaa sisällystä kuin syystänsä, ja +mitenkä voisi taas syy antaa jotakin sisällystä seuraukseen, ellei sitä +olisi syyssä itsessään? Näkyy siis ettei mitään voi syntyä tyhjästä, ja +ettei mikään, joka on täydellisempää, toisin sanoen sisältää enemmän +todellisuutta, voi syntyä siitä, jossa on vähemmän todellisuutta. Tämä +johtopäätös on aivan ilmeisesti pätevä, eikä ainoastaan niihin +seurauksiin nähden, joiden todellisuus on varsinaisesti tosiasiallinen +eli aktuaalinen, vaan myöskin mitä tulee mielteisiin, joissa on +nähtävänä ainoastaan ajateltua todellisuutta. Siis ei esim. ole +mahdotonta ainoastaan se, että joku kivi, jota ennen ei ollut olemassa, +jonakin hetkenä alkaisi olla olemassa, ellei sitä valmisteta ja saateta +esille jostakin aineesta, jossa kaikki se mitä tulee ilmenemään kivessä, +jo ennaltaan on olemassa, joko samanlaisena kuin sittemmin kivessä, +taikka myöskin muihin aineksiin sekoitettuna ja sisäytyvänä. Ei ole +mahdotonta ainoastaan että kylmään esineeseen ilmestyisi lämpöä, ellei +sitä siihen johda toinen olio, joka itsessään on ainakin yhtä +täydellistä olioluokkaa kuin lämpö j. n. e. Vaan mahdotonta on sen +lisäksi myöskin että minusta löytyisi lämmön tahi kiven mielle, ellei +sitä ole minuun saattanut joku syy, jossa on vähintäänkin niin paljon +todellisuutta kuin huomaan olevan lämmössä tahi kivessä. Sillä vaikkei +tuo syy itse teossa siirrä mielteeseeni mitään osaa aktuaalisesta eli +tosiasiallisesta todellisuudestaan, niin ei silti sovi luulla että +mielteeni olisi sen vuoksi vähemmän todellinen. Mielteen oma luonto vain +on sellainen ettei siinä ole muuta tosiasiallista todellisuutta kuin +minkä se lainaa sielussani ilmenevältä yleiseltä mieltämistoiminnolta, +jonka muodoke jokainen yksityinen mielle luontojaan on. Mitä taas +itsekunkin mielteen ajateltu todellisuus itsessään sisältää, se riippuu +asianomaisen mielteen syystä, jossa täytyy olla vähintäänkin yhtä paljon +tosiasiallista kuin mielteessä on ajateltua todellisuutta. Sillä jos +otaksumme että mielteessä löytyisi jotakin lisäksi siihen mitä on +olemassa mielteen syyssä, niin täytyisi tietysti lisän olla alkuisin +tyhjästä. Edelläsanotusta selviää, että vaikka se laji olemassa-oloa, +joka esineellä on ollessaan mielteen edustamana ja siten ainoastaan +ajateltuna tajunnassa, onkin luontojaan vaillinainen, niin ei se +kuitenkaan ole samaa kuin ei mitään, eikä se siis myöskään voi olla +alkuisin aivan tyhjästä. Ei käy myöskään luuleminen ettei +todellisuuden, joka mielteissä on ainoastaan ajateltua, tarvitseisi +mielteiden syissäkään olla tosiasiallista eli aktuaalista, vaan että +pelkkä ajateltu todellisuus viimemainituissa riittäisi aiheuttamaan +samanlaista todellisuutta itse mielteissä. Sillä: samoin kuin ajateltu +olemismuodoke soveltuu mielteille, niiden oman luonnon vuoksi, samoin +soveltuu tosiasiallinen eli aktuaalinen olemismuodoke mielteiden syille, +ja etenkin niiden alkuperäisille ja varsinaisille syille, niiden oman +luonnon vuoksi. Mitä taas siihen tulee, että mielteen lähimpänä syynä +voipi olla pelkkä toinen mielle, jonka todellisuus tietysti on +ainoastaan ajateltu, niin on huomattava ettei tämä kuitenkaan voi jatkua +äärettömiin, vaan täytyy viimein tulla eteen joku ensimäinen ja +alkuperäinen mielle, jonka syy on koko miellejakson alku ja lähde ja +josta kaikkien toisistaan johtuneiden mielteiden ajateltu todellisuus +kokonaisuudessaan löytyy tosiasiallisena eli aktuaalisena. + +Luonnollisen järkeni avulla olen siis saanut selville että mielteeni +ovat ikäänkuin jonkunlaisia kuvia, jotka kyllä, verrattuina niihin +esineihin, joita esittävät, voivat olla vaillinaisia, mutta sitävastoin +eivät voi sisältää mitään suurempaa eikä täydellisempää kuin itse +esineet. + +Nyt esittämäni tuloksen totuus käy yhä selvemmäksi ja täsmällisemmäksi +kuta kauvemmin ja tarkemmin näitä asioita tutkin. Mutta mikä johtopäätös +tästä on tehtävä? + +--Tietysti seuraava: + +Jos jonkun mielteeni ajateltu todellisuus on niin suuri, että saatan +olla varma siitä ettei tuo todellisuus semmoisenaan eikä myöskään +johonkin muuhun olevaiseen sisäytyneenä voi olla olemassa minussa +itsessäni ja etten siis myöskään minä kokonaisuudessani voi olla sen +mielteen syy eli aiheuttaja, niin seuraa siitä ehdottomasti, etten minä +olekaan yksinäni maailmassa, vaan täytyy olla olemassa vielä joku toinen +olio, josta se mielle on saanut alkunsa. Mutta jos ei mitään sellaista +miellettä minussa olisi, niin eipä tosiaankaan olisi löydettävissä +mitään todistusperustetta, jonka nojalla voisin päättää mitään muuta +olevan olemassa kuin minä itse. Sellaista todistusperustetta olen näet +kyllä kaikkialta mitä tyystimmin hakenut, löytämättä kuitenkaan mitään +muuta kuin tämän. + +Mitä sitten tulee mielteitteni sisällykseen, lukuun ottamatta sitä, joka +edustaa omaa itseäni ja joka tässä ei teekään mitään vaikeuksia, esittää +niistä eräs Jumalaa, toiset elottomia kappaleita, toiset enkeleitä, +toiset eläimiä, toiset taas muita ihmisiä. Mielteet, jotka ilmaisevat +muita ihmisiä, eläimiä tai enkeleitä, voisivat puolestaan helposti olla +kokoonpantuja oman itseni, aineellisten kappalten ja Jumalan mielteistä, +vaikk'ei muita ihmisiä, eläimiä eikä enkeleitä maailmassa olisikaan. +Aineellisten kappalten mielteissä ei liioin ole mitään niin suurellista +ettei ne voisi olla minusta lähtöisin. Sillä jos katson tarkemmin ja +tutkin noita mielteitä itsekutakin, samalla tapaa kuin eilen tutkin +vahan miellettä, niin huomaan että niissä on vain harvoja ominaisuuksia, +jotka minä oikeastaan selvään ja täsmällisesti tajuan, nimittäin: koko +eli ulottuvaisuus pituudelle, leveydelle ja korkeudelle, muoto, joka +syntyy ulottuvaisuuden rajoittamisesta, asento, jossa eri muodosteet +ovat toisiinsa, ja liikunto eli asennon muutanta. Näihin voidaan vielä +lisätä substansi, kestäntä (duratio) ja luku. Muut mielteiden sisälteet +sitävastoin, kuten valo ja värit, äänet, hajut, maut, lämpö ja kylmyys +sekä muut kosketuskvaliteetit, esiintyvät tajunnassani ainoastaan hyvin +sekavina ja hämärinä, jott'en edes tiedä ovatko ne tosia vai epätosia, +toisin sanoen ovatko niistä saamani mielteet todella joidenkin esineiden +mielteitä taikka ei. Sillä vaikka varsinainen epätotuus, kuten vastikään +olemme nähneet, ilmenee ainoastaan arvostelmissa, niin on kuitenkin +mielteissäkin olemassa eräs laji aineellista epätotuutta siinä kohden, +että ne joskus esittävät ei-oliota oliona. Niinpä ovat esim. mielteeni +lämmöstä ja kylmyydestä niin epäselvät ja sekavat, etten voi päästä +selville, onko kylmyys ainoastaan lämmön puutetta vaiko lämpö kylmyyden +puutetta, ovatko ne kumpikin todellisia kvaliteetteja vaiko ei +kumpikaan. Ja koska ei voi olla olemassa miellettä, joka ei ainakin +olisi olevinansa oikea kuva jostakin esineestä, niin on täysi syy sanoa +sellaista miellettä vääräksi, joka esittää esim. kylmyyttä jonakin +todellisena ja positiivisena oliona, jos kerran on totta ettei kylmyys +itse teossa olekaan muuta kuin lämmön puutetta. Sama on muiden +tällaisten mielteiden laita. Niille tietysti ei ole tarvis etsiä tekijää +ulkopuolelta itseäni, sillä jos ne ovat epätosia, toisin sanoen eivät +edusta mitään todellisia olioita, käsittää luonnollinen järkeni aivan +selvästi etteivät ne esiinny tajunnassani mistään muusta syystä kuin +että luontaisesta olemuksestani puuttuu jotakin ja ettei se siis ole +aivan täydellinen. Jos ne taas ovat tosia, niin en käsitä minkätähden ne +eivät voisi olla alkuisin minusta itsestäni, koska ne kuitenkin +ilmaisevat minulle niin vähän olevaisuutta, etten voi sitä edes +olemattomuudesta erottaa. + +Mutta palatkaamme niihin sisälteihin aineellisten kappalten mielteissä, +jotka tajunnalleni ovat selviä ja täsmällisiä. Näistä saattavat näköjään +moniaat olla lainattuja oman itseni mielteestä, esim. semmoiset kuin +substansi, kestäntä, luku j. m. s. Niinpä esim. ajattelen kiveä +substansiksi s. o. olioksi, jolla on itseperäinen olemassa-olo, samaten +kuin ajattelen itseänikin substansiksi. Tosinhan näiden käsitteiden +kesken on sangen suuri erotus, koska itse olen ajatteleva enkä +ulottuvainen, kivi taas on ulottuvainen eikä ajatteleva olio. Mutta +substansiaalisuuden äskenmainittu perustuntomerkki on niille yhteinen. +Samoin syntyvät kestännän ja luvun käsitteet siitä, että tajuan itseni +nyt olevan ja muistan sen jo jonkun aikaa ennenkin olleen olemassa, sekä +että huomaan tajunnassani erinäisiä mielteitä, joiden lukua käsitän. +Täten syntyneitä kestännän ja luvun mielteitä voin sitte sovelluttaa +mihin muihin esineihin hyvänsä.--Ne muut tunnukset, joita aineellisten +kappalten mielteissä tavataan, nimittäin ulottuvaisuus, muoto, asento ja +liikunta, eivät tietysti semmoisinaan voi olla lähtöisin minusta, joka +en muuta ole kuin pelkkä ajatteleva olio. Mutta koska puheenaolevat +mielteet edustavat ainoastaan eräitä substansin muodokkeita, minä +sitävastoin olen itse substansi, niin voivat niiden alkuaiheet kyllä +sisäytyväisesti olla minussa. + +Siis jääpi jälelle ainoastaan Jumalan mielle, johon nähden vielä on +tutkittava, olisiko siinä mitään, joka ei voisi olla minusta alkuisin. +Nimityksellä Jumala ymmärrän ääretöntä, mistään riippumatonta, +kaikkiviisasta, kaikkivaltiasta substansia, joka on luonut sekä minut +että kaiken muun mikä on olemassa, jos nimittäin mitään muuta on +olemassa. Nämä ominaisuudet ovat todella sellaisia että kuta tyystemmin +niitä tutkin, sitä selvemmäksi käy ymmärrykselleni että ne eivät voi +olla lähtöisin minusta yksinäni. Sentähden täytyy, sen nojalla mitä +edellä on esitetty, päättää Jumalan ehdottomasti olevan olemassa. Sillä +olkoonpa että substansin mielle olisikin syntynyt tajuntaani siitä, että +itse olen substansi, niin ei minulla kuitenkaan voisi olla äärettömän +substansin miellettä, koska itse olen äärellinen, ellei semmoinen olisi +saanut alkuansa jostakin todellisesti äärettömästä substansista. + +Ei myöskään käy sanominen etten muka tajuakaan ääretöntä todellisella +mielteellä, vaan että käsitykseni siitä on ainoastaan äärellisyyden +kielteinen vastakohta, kuten liikunnon ja valon kielteet muodostavat +käsitykseni levosta ja pimeydestä. Päinvastoin kuuluu käsitykseeni +äärettömästä substansista aivan ilmeisesti se, että sellainen substansi +sisältää enemmän todellisuutta kuin äärellinen ja että siis äärettömän +tajuaminenkin on minussa tavallaan ennen äärellisen tajuamista, toisin +sanoen, jo käsitys omasta itsestäni edellyttää käsitystä Jumalasta. +Sillä mitenkä ymmärtäisin esim. epäileväni, haluavani jotakin, t. s. +puuttuvani jotakin ja etten siis ole kaikin puolin täydellinen olento, +ellei minussa olisi olemassa täydellisemmän olennon miellettä, johon +vertaamalla opin omia puutteitani tuntemaan. + +Yhtä väärin olisi väittää Jumalan miellettä aineellisesti epätodeksi ja +että se siis olisi alkuisin tyhjästä, kuten äsken huomasimme lämmön ja +kylmyyden y. m. s. mielteiden olevan. Sillä kun tämä mielle on täysin +selvä ja täsmällinen ja sisältää enemmän ajateltua todellisuutta kuin +mikään muu mielle, niin on selvää ettei mikään muu mielle itsessään ole +yhtä täydellisesti tosi eikä niin vapaa kaikesta epätotuuden varjostakin +kuin tämä. + +Sanalla sanoen: ehdottomasti täydellisen, äärettömän olennon mielle, +joka on tajunnassani, on ehdottomasti tosi; sillä joskin voisi +kuvitella, ettei tätä olentoa ole olemassa, niin ei kuitenkaan ole edes +kuviteltavissa ettei sellaisen olennon mielle ilmaiseisi minulle jotakin +tosiolevaista, kuten edellä olen sanonut kylmyyden mielteestä. Tämä +mielle on edelleen ehdottomasti selvä ja täsmällinen. Sillä kaikki mitä +minä ylipäänsä selvään ja täsmälleen käsitän, mikä samalla on jotakin +tosiolevaista ja sisältää ainoankaan piirteen täydellisyyttä: kaikki se +sisältyy tähän mielteeseen. Etten minä pysty itse ääretyyttä +täydellisesti ja tyhjentävästi käsittämään, toisin sanoen että Jumalassa +on vielä lukemattomia ominaisuuksia, joita en voi käsittää, tuskinpa +edes ylipäänsä ajatuksellani saavuttaa, se ei tähän kysymykseen vaikuta +mitään. Äärettömän olennon luonto tekee sen etten minä äärellisenä voi +häntä käsittää. Kun vain tämän oikein ymmärrän sekä samalla pysyn +selvillä siitä että Jumalassa ovat olemassa kaikki selvään ja täsmälleen +tajuamani täydellisyydet, joko semmoisinaan tahi muihin olemismuotoihin +sisäytyvinä ja että hänessä todennäköisesti on vielä epälukuinen joukko +muitakin, minulle tuntemattomia täydellisyyksiä, niin on mielteeni +Jumalasta itse teossa tosiperäisin, selvin ja täsmällisin kaikista +mielteistäni. + +Mutta voisihan sentään olla että minä itse olisinkin jotakin suurempaa +ja ehompaa, kuin mitä ymmärrän olevani, ja että kaikki ne +täydellisyydet, jotka nyt tunnustan Jumalalle, ehkä olisivatkin +aiheellisesti minussa itsessäni, vaikkei ne vielä ole kehittyneet +aktuaalisiksi. Huomaanhan miten tietoni yhäkseen vähitellen karttuu. +Miksei se voisi siten karttua ja lisääntyä enemmän ja enemmän aina +äärettömiin asti? Ja miksikäs en siten lisääntyneen tietoni avulla voisi +saavuttaa vielä kaikki muutkin Jumalan täydellisyydet? Ehkäpä voisi olla +mahdollista sekin, että jo noiden täydellisyyksien pelkkä aihe, jos vain +semmoinenkaan minussa löytyisi, riittäisi synnyttämään niiden mielteen +tajunnassani?--Valitettavasti ei mikään näistä olettamuksista voi olla +tosi. Sillä vaikka onkin totta että tietoni vähitellen kehittyy yhä +suurempaan täydellisyyteen ja että olemuksessani löytyy joukko +aktuaalisiksi kehittymättömiä aiheita, niin ei kuitenkaan mikään niistä +kuulu eikä sovellu Jumalan mielteeseen, sillä siinäpä ei mitään +aiheellista olekaan, vaan kaikki on hänessä aktuaalisena ja todellisena. +Onhan juuri tuo seikka, että tietoni vähittäin kasvaa ja aste asteelta +lisääntyy, mitä varmin tuntomerkki tietoni vajavaisuudesta. Paitsi sitä +ymmärrän kylläkin että vaikka tietoni kuinka kasvamistaan kasvaisi, ei +se silti milloinkaan tulisi todellisesti äärettömäksi; sillä enpähän +kuitenkaan koskaan pääsisi niin täydelliseen tietoon, ettei sen +lisääntyminen enään olisi mahdollinen. Jumalan sitävastoin käsitän +todellisesti olevan siinä määrin äärettömän, ettei hänen +täydellisyyteensä voida mitään lisätä. Ja vihdoin on tajunnalleni selvää +ettei mielteissä ilmenevä ajateltu olevaisuus voi olla alkuisin +pelkästä aiheellisesta olevaisuudesta, joka oikeastaan ei ole mitään, +vaan ainoastaan aktuaalisesta eli tosiasiallisesta olevaisuudesta. + +Siinä, mitä edellä on sanottu, ei tosiaankaan ole mitään, jota ei ken +hyvänsä voisi, tarkkaavasti ajatellen, luonnollisen järkensä avulla +käsittää. Mutta vähemmin tarkkaavasti ajatellessani ja aistillisten +esineiden kuvien hämätessä mieltäni unohtuu minulta helposti perustus: +miksi täytyy minua täydellisemmän olennon mielteen välttämättömästi olla +alkuisin olennosta, joka todellakin on minua täydellisempi? Ottakaamme +siis edelleen tutkittavaksi kysymys: voisinko minä itse moisen mielteen +kera olla olemassa, ellei mitään tuollaista olentoa olisi? Mistä olisin +minä siinä tapauksessa alkuisin? Tietysti omasta itsestäni tai +vanhemmista tahi joistakin muista vähemmän täydellisistä olennoista kuin +Jumala on; sillä mitään häntä täydellisempää tahi edes yhtä täydellistä +ei voi ajatukseni käsittää eikä edes mielikuvitukseni kaavastella. +Olkoonpa siis että alkuni olisi itsessäni: poissa olisi minusta silloin +kaikki epäilys, kaikki halajaminen, poissa kaikki vajavaisuus ja puute. +Sillä olisinhan tietysti silloin antanut itselleni kaikki mielteissäni +esiintyvät täydellisyydet, ja olisin siis itse Jumala. Ei ole +otaksuttavaa sekään että ne ominaisuudet, jotka minulta nyt puuttuvat, +olisivat helpommat saavuttaa kuin ne mitkä omistan. Päinvastoinhan on +selvää että minun, ajattelevan substansin, ilmestyminen tyhjästä on +täytynyt olla jotakin paljoa suurempaa ja vaikeampaa kuin esim. tietojen +hankkiminen niistä monista asioista, joita en vielä tunne koska nuo +tiedot kaikissa tapauksissa ovat ainoastaan saman substansin +satunnaismääreitä. Jos siis tuo suurempi etu, oma olemiseni, olisi +saanut alkunsa minusta itsestäni, niin enpä tietenkään olisi kieltänyt +itseltäni niitä muita etuja, joiden saaminen on paljoa helpompi, enkä +ylipäänsä mitään niistä etevyyksistä, jotka huomaan olevan Jumalan +mielteessä edustettuina; sillä ei mikään niistä ainakaan minusta näytä +olevan vaikeampi saada aikaan kuin itse ajattelevan substansin +saattaminen olemattomasta olevaiseksi. Jos taas jotkin Jumalan +etevyyksistä todella olisivat vaikeampia saada aikaan, niin täytyisi +niiden minustakin näyttää vaikeammilta; sillä oletettua että kaikki ne +etevyydet, joita minulla nyt todella on, ovat omia tekemiäni, täytyisi +minun tuntea kykyni rajoitetuksi näiden jälkimmäisten aikaansaamiseen. +Samoihin tuloksiin johdumme, jos otaksun ikuisesti olleeni sama mikä +nytkin ja ettei siis olemisellani olisi mitään aiheuttajaa ollutkaan. +Sillä elinaikani kokonaisuudessaan voidaan jakaa toisistaan +riippumattomiin osiin, josta näkyy ettei siitä, että vastikään olin +olemassa, suinkaan seuraa että minun nytkin täytyisi olla olemassa, +ellei löytyisi joku syy, joka ikäänkuin uudestaan luopi minut hetkestä +hetkeen, toisin sanoen säilyttää ja ylläpitää minut. Sillä +tarkastaessamme kestännän luonnetta, huomaamme selvästi että jokaisen +olion säilyntään toisesta aikamomentista toiseen tarvitaan aivan sama +voima ja vaikutus kuin mikä tarvittaisiin sen luomiseen, jos se ei vielä +olisi olemassa. Luonnollinen järkemme käsittää ilmi selvästi että +kestäntä eroaa luomisesta ainoastaan meidän ajatuksessamme eikä +todellisuudessa. Tässä on siis tutkittava ainoastaan: onko minussa +itsessäni sellaista kykyä, jonka avulla voisin, jo olevana, vaikuttaa +säilymiseni hetkestä toiseen. Olen pelkkä ajatteleva olio, ainakin on +nyt kysymys ainoastaan siitä osasta olemustani. Jos siis minussa +löytyisi joku tuollainen kyky, niin en mitenkään voisi itse olla sen +olemassaolosta tietämätön. Mutta mitään semmoista kykyä en huomaa +itsessäni olevan. Seuraa siis että minä nyt puheena olevassa katsannossa +olen riippuvainen jostakin toisesta olennosta. + +Väitteeseen ettei tuo olento sittenkään olisi Jumala, vaan että olisin +vanhempieni taikka jonkun muun vähemmän täydellisen syyn ilmoille +saattama, vastaan taas kuten ennenkin että syyssä täytyy löytyä +vähintäänkin yhtä paljon täydellisyyttä kuin sen vaikutuksessa. Kun siis +olen ajatteleva olio ja tajunnassani on Jumalan aate, täytyy sen syyn, +joka kelpaa olemiseni perustukseksi, kaikissa tapauksissa olla +ajatteleva olio ja sillä täytyy myös olla mielle kaikista niistä +täydellisyyksistä, jotka tajuntani omistaa Jumalalle. Voidaan jälleen +kysyä onko tämä olio alkuisin itsestään vaiko jostakin muusta. Jos se on +itsestään, täytyy sen edellisen mukaan olla itse Jumala, koska sillä, +itseensä perustuvan olemisen ohella, kieltämättä täytyy myös olla kyky +omistaa aktuaalisina kaikki ne etevyydet, joiden mielteet sillä on +tajunnassansa, toisin sanoen kaikki ne täydellisyydet, jotka käsitän +olevan Jumalassa. Jos taas kysymyksessä oleva olio olisi alkuisin +jostakin muusta kuin itsestään, olisi jälleen tutkittava onko +viimemainittu alkuisin itsestään vai jostakin toisesta, kunnes vihdoin +tultaisiin äärimmäiseen alkuperustukseen, Jumalaan. Sillä onhan selvää, +ettei perustusten sarja voi jatkua äärettömiin, semminkin kun ei ole +kysymys ainoastaan siitä perustuksesta, joka minut kerran on tuottanut +ilmoille, vaan etupäässä siitä, jonka ylläpidosta olemiseni jatkuminen +nykyhetkellä riippuu. + +Otaksuma, että olemukseni olisi tulos useampien syiden +yhteisvaikutuksesta ja että siis myöskin Jumala-käsitteeseeni sisältyvät +erityisten etevyyksien mielteet olisivat saaneet alkunsa samoista +syistä, toinen toisesta, toinen toisesta, osottautuu myös mahdottomaksi. +Tämän otaksuman mukaan nuo etevyydet kyllä olisivat jossakin sopukassa +maailman kaikkeutta olemassa, mutta eivät kaikki yhdessä olennossa, +Jumalassa. Mutta on huomattava että juuri olemuksen ykseys, +yksinkertaisuus eli kaikkien määreiden eriämättömyys toisistaan on yksi +niistä tähdellisimmistä täydellisyyksistä, jotka Jumalan mielteeseen +kuuluvat. Tätä kaikkein täydellisyyksien olennollisen yhteyden miellettä +minä tietysti en ole voinut saada mistään muualta kuin samasta +lähteestä, josta toistenkin täydellisyyksien mielteet ovat alkuisin. +Sillä mitenkä voisi joku syy, mikä hyvänsä, vaikuttaa sen, että tajuan +kaikki nuo etevyydet yhteen kuuluvina ja toisistaan eriämättöminä, +samalla myöskin vaikuttamatta minussa tietoa siitä, mitkä nuo etevyydet +ovat? + +Mitä vihdoin erittäin vanhempiini tulee, niin voipihan kyllä olla totta +kaikki mitä heistä koskaan, olen ajatellut; mutta varmaa on ainakin +etteivät he minua ylläpidä eivätkä he myöskään ole minun tekijäni, +mikäli olen ajatteleva olio. Heistä on alkuisin ainoastaan jonkunlainen +aihe siihen aineeseen, jossa minuuteni s. o. ajatteleva henkeni +majailee. Näin ollen ei kysymys vanhemmistani tässä aiheuta mitään +vaikeuksia, vaan seuraa siitä että olen olemassa ja että tajuntaani on +kätkettynä eräs täydellisimmän olennon, Jumalan, mielle, aivan selvästi +itse Jumalan olemassa-olo. + +Tutkimusaineestamme on jälellä ainoastaan kysymys siitä, millä tavalla +minä tämän mielteen olen Jumalalta saanut. En ole noutanut sitä +ulkomaailmasta aistimillani eikä se ole tullut minuun odottamattani ja +itse tietäkseen, kuten aistillisten kappalten mielteet usein tekevät, +osuessaan tahi ainakin näyttäessään osuvan aistien ulkonaisiin elimiin. +Ei se myöskään ole minun oma tekemäni, sillä enhän kykene siitä mitään +vähentämään enkä mitään siihen lisäämään. Niinmuodoin sen täytyy olla +myötäsyntyinen, samoin kuin on oman itseni mielle. Luonnollistahan onkin +että Jumala jo luodessaan painoi minuun tuon mielteen, kuten taitoniekka +panee leimansa teokseensa. Mutta silti ei ole vielä tarpeellista että +leima olisi jotakin itse teoksesta eriäväistä, vaan on juuri siihen +nähden, että Jumala on minut luonut, varsin luultavaa, että olen luotu +jollakin tapaa hänen kuvakseen ja kaltaisekseen, ja että tuo Jumalan +kaltaisuus, johon myöskin sisältyy mielle hänen olemuksestaan, ilmenee +minulle saman kyvyn kautta, jonka avulla tajuan omaa itseäni. Kun siis +käännän henkeni silmät omaan itseeni, niin ymmärrän ensiksikin itse +olevani vajavainen, toisesta riippuvainen olento, jonka elon uumeniin +kuitenkin on kätkettynä sammumaton pyrkimys johonkin suurempaan ja +parempaan. Mutta samalla ymmärrän myös että hän, josta olen +riippuvainen, omistaa kaiken sen suuruuden ja korkeuden, johon +pyrkimykseni tähtää, ei ainoastaan aiheina ja epämääräisinä +mahdollisuuksina, vaan valmiina todellisuutena äärettömässä +täydellisyydessä, ja että hän siis on Jumala. + +Esitetyn todistuksen koko merkitys on siinä tiedossa etten minä millään +muotoa voisi olla olemassa sellaisena kuin olen, nimittäin ajattelevana +olentona, jolla on Jumalan mielle tajunnassaan, ellei myöskin Jumala +todenteolla olisi olemassa, nimittäin sama Jumala, jonka kuva tämä +mielle on, joka omistaa kaikki siihen kuuluvat, minulle tosin +käsittämättömät, mutta ei kuitenkaan ajatukselleni kokonaan +saavuttamattomat täydellisyydet ja jonka olemus on korotettu kaiken +vajavuuden ja virheellisyyden yläpuolelle. Tästä käy myöskin aivan +riittävästi selville ettei moinen olento voi olla petollinen. Sillä +luonnollinen järkeni käsittää että kaikkinainen vilppi ja petos osottaa +vajavuutta ja on siitä lähtöisin. + +Mutta ennenkuin ryhdyn viimeksi mainittua seikkaa tarkemmin tutkimaan ja +syväydyn sisemmälle muihin siitä johtuviin totuuksiin, haluan viivähtää +hetkisen itse Jumalan tuntemisessa. Tahdon kehitellä mielessäni Hänen +ominaisuuksiaan sekä, mikäli pimeydessä harhailevan järkeni silmä +sietää, ihmetellen ja ylistäen kohottaa katseeni tämän mittaamattoman +valon ihanuutta tähyämään. Sillä niinkuin me uskolla käsitämme +tulevaisen elämän suurimman autuuden olevan Jumalallisen majesteetin +kirkkauden katselemista, samoin on tämä katselu meillä jo nytkin, +maallisesta vajavuudestaan huolimatta, suurimman auvon antajana. + + + + +NELJÄS MIETELMÄ. + +_Totuus ja epätotuus._ + + +Viime päivieni työ on ollut yhtämittaista totuttautumista vieroittamaan +henkeäni aisteista. Yhä selvemmäksi on käynyt huomioni siitä, miten +vähäpätöisiä aineellisista olioista saadut tiedot ovat, verrattuina +sielun ja vielä enemmän Jumalan olemuksesta saatuihin. Saavutettu +tottumus on myös vaikuttanut sen, ettei ajatukseni ohjaaminen +mielikuvituksella tajuttavista asioista pelkkiin aatteellisiin ja +aineellisuudesta kokonaan vapaihin kysymyksiin enää tee mitään +vaikeuksia. Todellapa onkin minulla paljoa täsmällisempi mielle sielusta +ajattelevana oliona, s. o. sellaisena, jolla ei ole ulottuvaisuutta +pituudelle, leveydelle ja korkeudelle, eikä ylipäänsä mitään aineellisia +määreitä, kuin mistään aineellisesta kappaleesta. Kun tämän ohessa +huomaan olevani kiedottu epäilemiseen joka taas osottaa vajavaisuuttani +ja riippuvaisuuttani, sukeutuu minulle selvä ja täsmällinen mielle +olennosta, joka on riippumaton ja täydellinen, toisin sanoen Jumalasta. +Siitä taas, että tällainen mielle minussa on eli että minä moisen +mielteen kera olen olemassa, syntyy niin ilmiselvä johtopäätös Jumalan +olemassa-olosta, samoinkuin siitäkin että oma olemassaoloni joka hetki +riippuu hänestä, etten ylipäänsä voi luulla että selkeämpi ja varmempi +tieto mistään asiasta olisi ihmisjärjelle mahdollinen. Tämän ohessa +häämöittää jo edessäni polku, jota myöten totisen Jumalan, kaiken tiedon +ja viisauden lähteen katselemisesta voidaan päästä olevaisuuden muiden +osain käsittämiseen. + +Sillä ensiksikin huomaan kokonaan mahdottomaksi että Jumala koskaan +voisi minua pettää. Osottaahan näet kaikkinainen vilppi ja pettäminen +aina jotakin vajavuutta ja puutetta. Tosin näyttää pettämisen kyky +todistavan jonkunlaista nerokkuutta ja voimaa, mutta yhtä +epäilemättömästi taas pettämisen halu osottaa joko kehnoutta tahi +heikkoutta, jommoinen ei Jumalalle sovellu. Edelleen on minussa eräs +kyky, jota sanon ahtaammassa merkityksessä ajatuskyvyksi ja jonka +tietysti olen saanut Jumalalta kuten kaiken muunkin mitä minussa on. +Koska hän kerran ei voi olla tahtonut minua pettää, ei hän tietysti +myöskään ole antanut minulle sellaista ajatuskykyä, joka oikein +käytettynä koskaan saattaisi minut erehtymään. + +Tämä kaikki olisi aivan selvää, ellei epäilystä synnyttäisi se +johtopäätös, joka tästä näkyy olevan tulossa, nimittäin etten minä näin +ollen voisi koskaan erehtyä. Sillä jos kaikki mitä minussa on, on +Jumalasta alkuisin ja hän taas puolestaan ei ole antanut minulle mitään +ominaisuutta, joka veisi erhetykseen, niin en tietysti voi koskaan +erehtyä. Niin kauvan kuin ajattelen Jumalaa ja kokonaan olen häneen +kiintyneenä, en todella löydäkään mitään syytä erhetykseen tai +pettymiseen. Mutta kun jälleen käännyn omaan itseeni, huomaan olevani +kietoutunut lukemattomiin erhetyksiin. Tutkiessani näiden erhetysten +syitä huomaan ensinnäkin että tajunnassani väikkyy kaksi perin +vastakkaista miellettä: toinen on Jumalan, kaikkein täydellisimmän +olennon todellinen ja oloperäinen mielle, toinen taas on mielle, jonka +sisällyksenä on kaiken täydellisyyden äärimmäinen vastakohta, +olemattomuus, «ei mitään», ja joka siis luontojaan on kieltoperäinen. +Itse olen asetettuna näiden kahden, Jumalan ja «ei minkään», korkeimman +olennon ja tyyni tyhjän olemattomuuden keskivälille sillä tavalla, ettei +minussa, mikäli olen tuon korkeimman olennon luoma, ole mitään joka +veisi pettymiseen tai erhetykseen, mutta mikäli sitävastoin «ei mitään», +siis olemattomuus, on osana minussa, mikäli en itse ole tuo korkein ja +täydellisin olento, vaan päinvastoin monien vajavuuksien alainen, sikäli +on erehtyväisyyteni aivan luonnollinen. Erehtyminen semmoisenaan ei siis +ole mitään tosiolevaista, jonka olemisperusteena olisi Jumala. Se on +päinvastoin pelkkää vajavuutta, niinmuodoin tyhjyyttä. Sen tähden en +minä myöskään erehtymiseeni tarvitse mitään erityistä, Jumalan sitä +varten antamaa kykyä, vaan tapahtuu tämä vaurio minulle suorastaan siitä +syystä, että se ajatuskyky, jonka Jumala on minulle antanut totuuden +perille päästäkseni, ei ole minussa täydellinen. + +Mutta tämä tulos ei vielä ole kaikin puolin tyydyttävä. Erehdys ei näet +ole puhdas kielle eli tyhjyys. Se on päinvastoin jotakin enempää, +nimittäin sellaisen tiedon puute, joka minulla pitäisi olla. Mutta +katsellessani Jumalan olemusta näyttää mahdottomalta että hän olisi +antanut minulle jonkun kyvyn, joka ei olisi laatuansa täydellinen, vaan +josta päinvastoin olisi riistetty pois joku etevyys, joka sillä +oikeastaan pitäisi olla. Sillä jos kerran tavallisen taideniekan teokset +ovat sitä täydellisempiä kuta taitavampi on niiden tekijä, niin mitenkä +on sitten kaiken olevaisen kaikkivoipa luoja voinut tehdä jotakin, mikä +ei olisi kaikin puolin ehdottomasti täydellistä? Epäilemättähän Jumala +olisi voinut luoda minut kokonaan vapaaksi erehtyväisyydestä, ja varmaan +hän myöskin aina tahtoo sitä mikä on parasta. Olisiko siis parempi että +minä olen erehtyväinen kuin erehtymätön? + +Tarkemmin ajatellen huomaan jo aluksi ettei minun sovi ihmetellä sitä +että Jumala on tehnyt jotakin, jonka syitä en ymmärrä, ja ettei minun +silti ole syytä epäillä hänen olemassa-oloaan, vaikka huomaan olevan +olemassa vielä muitakin asioita, joista en käsitä minkätähden tai millä +tavalla hän on ne tehnyt. Sillä kun jo kyllin selvästi tiedän että minä +luonnostani olen aivan heikko, ahtaisiin rajoihin kahlehittu olento, +vaan että Jumalan olemus sitävastoin on mittaamaton, käsittämätön, +ääretön, niin selviää jo tästä että hän on voimallinen tekemään +lukemattomia tekoja, joiden syyt minulle jäävät tietämättömiksi. Jo +yksin tästä syystä onkin fysiikin alalla aivan turhaa etsiä n. s. +tarkoitussyitä esiintyviin ilmiöihin, sillä Jumalan tarkoituksia ei +mielestäni voida tutkistella tekemättä itseämme syypäiksi kevytmieliseen +isottelemiseen. + +Mutta paitsi sitä on huomattava että tutkiessamme Jumalan käsialain +täydellisyyttä ei ole katsottava jotakuta yksityistä esinettä erinänsä, +vaan olevaisuuden kaikkeutta kokonaisuudessaan. Sillä moni esine, jota +yksinään katsottuna ehkä syystäkin voisi pitää hyvin vaillinaisena, on +kuitenkin maailman kaikkeuden osana aivan täydellinen. Vaikken siis +siitä lähtien, kuin rupesin kaikkea epäilemään, vielä tähän päivään asti +ole päässyt varmaan tietoon minkään muun olion paitsi itseni ja Jumalan +olemassa-olosta, niin eri kuitenkaan, niin pian kuin olen oppinut +tuntemaan Jumalan ääretöntä kaikkivaltaa, ole oikeutettu kieltämään +ettei hän olisi luonut tahi ainakin voinut luoda paljon muitakin olioita +ja että siis minulla olevaisuuden kaikkeudessa on ainoastaan osan eikä +suinkaan kokonaisuuden rooli ja merkitys. + +Lähemmin tutkiessani itseäni ja erhetysteni laatua (ainoat jotka +todistavat minussa olevan jotakin vajavaisuutta), huomaan niiden +johtuvan kahdesta yhteen-vaikuttavasta syystä, nimittäin tietokyvystäni +ja valitsemiskyvystäni eli tahdon vapaudesta, siis ymmärryksestäni ja +tahdostani. Pelkän ymmärrykseni avulla en näet myönnä enkä kiellä +mitään, vaan tajuan sillä ainoastaan olioiden mielteitä, joista sitten +tahtoni mukaan muodostan joko myöntäviä tahi kieltäviä arvostelmia. +Ymmärryksessä semmoisenaan ei siis ole lainkaan erehdystä tämän sanan +varsinaisessa merkityksessä. Eikä vielä senkään vuoksi että on olemassa +epälukuinen joukko olioita, joista minulla ei ole mitään mielteitä, käy +sanominen että ymmärrykseni olisi noita mielteitä vailla ja että siltä +siis niihin nähden puuttuisi jotakin mikä kuuluu tietokykyni olemukseen, +vaan on asianlaita yksinkertaisesti se, ettei tajunnassani niitä ole. +Sillä eihän ole mitään perustetta sille väitteelle että Jumalan asiana +olisi ollut antaa minulle laajempi tietokyky kuin mitä hän on antanut. +Ja vaikka hänen tekijätaitonsa onkin täydellinen, niin ei siitä suinkaan +seuraa että hän olisi ollut velvollinen varustamaan jokaisen käsialansa +kaikilla niillä täydellisyyksillä, joita hän ylipäänsä saattoi +johonkuhun teokseensa panna. En liioin voi valittaa sitäkään, etten muka +olisi saanut Jumalalta tarpeeksi laajaa ja täydellistä tahtoa eli +valitsemisvapautta, sillä onhan tämä kykyni todellisuudessa aivan +rajaton. Edelleen on tärkeätä huomata etteivät muutkaan kykyni ja +ominaisuuteni ole niin tuiki täydelliset tahi niin pitkälle kantavat, +etteivät ne voisi olla paremmatkin. Katsellessani esim. äly-kykyäni, +huomaan että se on perin vähäinen ja rajoitettu, ja samalla muodostankin +itselleni mielteen eräästä paljoa suuremmasta, vieläpä kaikkein +suurimmasta ja äärettömästä älystä, jonka juuri sen vuoksi, että kykenen +muodostamaan tuollaisen mielteen, tajuan kuuluvaksi Jumalan olemukseen. +Jos vielä samalla tapaa tarkastelen esim. muistokykyäni, +mielikuvitustani tai mitä muuta hyvänsä, niin en tapaa niiden joukossa +ainoatakaan, joka ei Jumalan mittaamattoman täydellisyyden rinnalla +olisi aivan vähäpätöinen ja ahtaisiin rajoihin kytketty. Tahtoni, +vaalivapauteni, on ainoa, joka on niin suuri, etten voi muodostaa +miellettäkään mistään suuremmasta. Tämän kyvyn nojalla juuri etupäässä +ymmärränkin itseni Jumalan kuvaksi ja hänen kaltaisuuteensa luoduksi. +Sillä vaikka jumalallinen tahdon vapaus minun vapauteni rinnalla onkin +ylitse kaiken vertailun suurempi, niin hyvin siihen liittyvän viisauden +ja vallan vuoksi, jotka tekevät sen järkähtämättömän vahvaksi ja +tehoisaksi, kuin myöskin hänen tahtonsa paljoa laajemman ulottuvaisuuden +tähden, niin ei se kumminkaan semmoisenaan, pelkkänä +valitsemisvapautena, ole minun vapauttani suurempi. Itse asiassahan +vaalivapaus ei ole mitään muuta, kuin että voin tehdä jotakin tahi +jättää tekemättä (myöntää tai kieltää, tavoittaa tai välttää) eli +tarkemmin sanoen: että olen sellaisessa suhteessa tajuntani sisällykseen +ettei mikään ulkonainen voima pakota minua myöntämään eikä kieltämään, +tavoittamaan eikä välttämään mitään, joka esiintyy näiden vaihtopuolien +eteen tajunnassani. Toiselta puolen on huomattava ettei todellisen +vapauden edellytyksenä suinkaan ole ainainen mahdollisuus kallistua +kummalle vaihtopuolelle hyvänsä. Päinvastoin on vaalini todellisuudessa +sitä vapaampi, kuta ratkaisevammin kallistun toiseen vaihtopuoleen, joko +siitä syystä että ilmeisesti näen toden ja hyvän olevan sillä puolella, +taikka sen tähden että Jumala sillä tavoin suunnitsee ajatusteni +sisimmän kulun. Ei myöskään Jumalan armo eikä luonnollinen tieto koskaan +vähennä vapauttamme, vaan päinvastoin ne sitä lisäävät ja vahvistavat. +Itse asiassa tuo yhtäkaikkisuuden kanta, jolla olen silloin kun ei +mikään syy kehota minua enemmän toiseen kuin toiseenkaan vaihtopuoleen, +on vasta vapauden alhaisin aste. Tämä kanta ei näet suinkaan osota +mitään täydellisyyttä vapaudessani, vaan ainoastaan aktiiviseen +tahtomiseen tarvittavan tiedollisen pohjan puutetta. Sillä jos aina +selvästi näkisin millä puolella tosi ja hyvä on, niin en milloinkaan +tarvitseisi tuumailla tehdäkseni valintani tarjona olevain tiedollisten +arvostelmain tahi käytännöllisten tahtomismahdollisuuksien välillä. +Silloin olisin kyllä täydellisesti vapaa, mutta en milloinkaan +yhtäkaikkinen ja piittaamaton. + +Edellä sanotusta selviää ettei Jumalan minulle lahjoittama tahtomiskyky +semmoisenaan ole syynä erhetyksiin, sillä se tarjoo minulle aivan +riittävästi tilaisuutta vapaasti valitsemaan toden ja epätoden, hyvän ja +pahan välillä, ja on muutoin laatuansa aivan täydellinen. Ei niihin +myöskään ole syynä älyni eli ymmärrykseni, sillä Jumalasta lähteneenä +tajuaa tämä kyky aivan varmaan kaikki tajuttavansa ihan oikein, jotenka +tässäkään ei ole sijaa millekään pettymiselle. + +Mutta mistä sitten ovat erhetykseni syntyisin? Siitä ainoasta syystä +että tahtoni ulottuu kauvemmas kuin älyni. Kun en tule pitäneeksi +tahtomistani niissä rajoissa, joihin tietämiseni on suljettu, vaan +sallin sen ulottua asioihin, joita en tiedäkään, niin tapahtuu helposti +että tahtoni, yhtäkaikkisuuden kannalta vailahtaa totuuden ja hyvän +vastakkaiselle puolelle. Siten syntyvät sekä tietopuoliset erhetykseni +että siveelliset hairahdukseni. + +Tahdon valaista näitä seikkoja moniailla esimerkeillä. Kun tässä näinä +päivinä, tutkiessani olisiko maailmassa mitään tosiolevaista, huomasin +oman olemassa-oloni seuraavan juuri siitä, että minä tätä kysymystä +tutkistelin, niin ei se arvostelma, jolla olin pakotettu myöntämään +tämän selvän tietämiseni sisällyksen todeksi, suinkaan johtunut siitä, +että joku ulkonainen voima olisi ajanut minua sitä myöntämään, vaan se +valtava selvyys ja valo, joka ilmeni tiedossani, synnytti yhtä valtavan +viettymyksen tahtooni, ja niin tapahtui puheena olevan arvostelman +omaksuminen todeksi minun puoleltani sitä omavaraisemmin ja vapaammin, +kuta vähemmän välinpitämätön (indifferentti) olin sitä tekemään. Nyt +tiedän siis että minä itse ajattelevana oliona olen olemassa. Mutta +samalla huomaan myöskin että tajunnassani väikkyy jonkunlaisen +aineellisen maailman mielle. Nyt syntyy kysymys: onko se ajatteleva +olio, joka on minussa eli oikeammin joka minä itse olen, jotakin tuosta +aineellisesta maailmasta eriäväistä, vai ovatko nämät kaksi yhtä ja +samaa oliota. Kun ei ymmärryksessäni vielä toistaiseksi esiinny mitään +syytä, joka kehottaisi pitämään toista mahdollisuutta uskottavampana +kuin toistakaan, niin olen aivan yhtäkaikkinen myöntämään tahi +kieltämään toista enemmän kuin toistakaan, samoin kuin siihenkin että +jätän arvostelman muodostamisen kokonaan sillensä. + +Tämä yhtäkaikkisuus ei ulotu ainoastaan niihin asioihin, joista +ymmärrykseni ei ole saanut mitään tietoa, vaan yleensä kaikkeen mitä se +tuumailun tapahtuessa ei kyllin tarkasti tunne. Nyt voi käydä niin että +on olemassa joitakin hyväksyttäviä arveluita, jotka kehottavat +kallistumaan toiseen vaihtopuoleen, vaan tieto siitä, että puolustimet +ovat pelkkiä arveluita, eikä varmoja, epäilemättömiä tietoja, riittää +ajamaan hyväksymiseni aivan päinvastaiselle taholle. Tämän olen myöskin +näinä päivinä saanut riittävästi kokea, kun otaksuin kaikki entiset +täydellisinä varmuuksina pidetyt tietoni kokonaan vääriksi, ainoastaan +siitä syystä että olin huomannut niitä eräässä katsannossa voitavan +epäillä. Oikea ja pettämätön menettely silloin, kun en riittävän +selvästi ja täsmälleen voi erottaa totuutta valheesta, on se että +kokonaan jätän arvostelman sellaisesta asiasta tekemättä. Sillä joko +arvostelmani olisi kieltävä tai myöntävä, sisältäisi se kumpaisessakin +tapauksessa vaalivapauden väärinkäyttämisen. Jos näet käännyn sille +puolelle, joka on väärä, on pettymiseni ilmiselvä. Jos taas omaksun +toisen, niin osun kyllä sattumalta oikeaan, mutta arvostelmani on silti +virheellinen, sillä luonnollinen järki käsittää selvästi että älyllisen +tajuamisen tulee käydä tahdon suuntaamisen edellä. + +Tässäpä juuri, vaalivapauden väärinkäyttämisessä, onkin se +puuttuvaisuus, joka muodostaa erhettymisen. Puuttuvaisuus on itse +käyttämistoiminnossa, siinä miten minä sen suoritan, eikä suinkaan +Jumalalta saamassani kyvyssä eikä myöskään sen käyttämisessä mikäli tämä +hänestä riippuu. Eihän näet ole mitään syytä valittaa siitä ettei Jumala +ole antanut minulle suurempaa älyä eli terävämpää luonnollista järkeä +kuin minkä hän on antanut, koska jo äärellisen älyn luonto on sellainen, +että paljonkin asioita jää siltä käsittämättä, samoin kuin taas luodulle +järjelle on luonnonomaista että se on äärellinen. On päinvastoin syytä +kiittää häntä, joka ei koskaan ole ollut minulle mitään velkaa, siitä +mitä hän on minulle lahjoittanut, eikä suinkaan nureksia että hän olisi +minulta riistänyt tai vienyt pois mitä hän ei ole antanut. + +Eipä vielä siinäkään ole valittamisen varaa, että olen häneltä saanut +laajemmalle ulottuvan tahdon kuin älyn. Sillä kun tahtoni on yksi ja +jakautumaton, niin ei sen luonto näytä sallivan että siitä voitaisiin +mitään vähentää; ja kuta ulottuvampi se todella on, sitä suuremmassa +kiitollisuuden velassa olen minä sen antajalle. + +Ei liioin sovi sanoa että Jumala avustaisi minua niiden tahdonilmausten +esiinsaamisessa tahi niiden arvostelmain muodostamisessa, joissa +erhetykseni tapahtuu. Sillä näitä toimintoja vastaan, mikäli ne +Jumalasta riippuvat, ei ole mitään muistutettavaa enemmän totuuden kuin +hyvyydenkään kannalta katsoen. Onpa vielä luettava minulle suuremmaksi +täydellisyydeksi että kykenen saamaan nuo toiminnot aikaan, kuin jos en +kykenisi. Itse tuo puuttuvaisuus taasen, joka on varsinainen ja +yksinomainen syy kaikkiin erhetyksiin ja hairahduksiin, ei kaipaa +olemassa-oloonsa mitään avustamista Jumalan puolelta, se kun ei +itsessään ole mikään olio; ja jos sen aiheuttavaksi syyksi oletetaan +Jumala, niin ei sitä silloin ole nimitettäväkään puuttuvaisuudeksi, vaan +ainoastaan kielteeksi. Sillä Jumalassa ei suinkaan ole mitään +puuttuvaisuutta sen vuoksi, että hän on varannut minulle vapauden +hyväksyä tai olla hyväksymättä ajatuksia, joista ymmärrykseni ei ole +saanut häneltä selvää käsitystä, vaan kieltämättä on puuttuvaisuus +minussa, kun käytän tätä vapautta väärin muodostaessani arvostelmia +asioista, joita en käsitä. + +Epäilemättä olisi Jumalan ollut helppo menetellä niinkin että +nykyiselläkin tahdon vapaudella ja tällä rajoitetulla tietokyvyllä +varustettuna, mikä minulla nyt on, yhtäkaikki olisin vapaa +erehtymisestä. Sen hän olisi voinut tehdä joko siten, että olisi antanut +älylleni selvän ja täsmällisen käsityksen kaikista niistä asioista, +jotka koskaan tulisivat tuumailuni esineeksi, taikka siten, että olisi +unohtumattomasti painanut muistooni sen, ettei mistään asiasta pidä +muodostaa arvostelmaa ellen ole sitä selvään ja täsmälleen käsittänyt. +Helposti ymmärrän myöskin että, jos ajattelen itseäni joksikin +kokonaiseksi, minusta olisi ollut sukeutuva jotakin melkoisesti +täydellisempää kuin mitä nyt olen, jos nimittäin Jumala olisi minut +semmoiseksi aikonut. Mutta silti en voi kieltää etteikö maailman +kaikkeus kokonaisuudessaan esiintyisi täydellisempänä sen kautta, että +jotkut sen osat ovat erhettymisen alaisia, toiset eivät, kuin jos kaikki +olisivat aivan samanlaisia. + +Ja omasta puolestani minulla taas ei suinkaan ole syytä valitella +siitä, että Jumala on antanut minun näyteltäväkseni maailmassa sellaisen +osan, joka ei ole kaikkein etevin ja täydellisin. Sillä minulla on +nykyisessä asussani kylläkin mahdollisuutta välttää erehtymistä. Tosin +en siihen kykene ensiksi mainitulla äsken puheena olleista tavoista, +siihen kun vaadittaisiin kaikkein tuumailun alaisten asiain selvää +käsittämistä. Vaan jälkimmäisellä tavalla se kyllä käy päinsä; sillä +tämähän perustuu ainoastaan siihen, että muistan olla muodostamatta +arvostelmaa silloin kun totuus asiassa ei ole minulla selvillä. Tietysti +en voi yhtämittaa säilyttää tätä yhtä ja samaa ajatusta tajunnassani, +mutta sen sijaan voin kyllä tarkkaavaisen ja usein uudistetun +mietiskelyn kautta päästä siihen, että muistan tuon tärkeän päätökseni +joka kerta kun tarve vaatii ja siten saavutan kuin saavutankin vapauden +erhettyväisyydestäni. + +Ja tämäpä juuri onkin ihmisen suurin ja tähdellisin täydellisyys. Hyöty +tämänpäiväisestä mietiskelystäni ei siis suinkaan ole vähäinen. Olenhan +saanut selville erhettymisen ja epätotuuden syyn! Ja mikään muu kuin +mitä tässä olen selittänyt se ei voi olla. Sillä kun vaan niin ohjaan +tahtoani, ettei se koskaan pääse ulottumaan muihin asioihin kuin mitkä +ymmärryksessäni esiintyvät selvään ja täsmälleen tunnettuina, niin on +erhettyminen kokonaan mahdoton. Onhan jokainen selvä ja täsmällinen +tajuama kieltämättä jotakin. Mikään sellainen ei siis voi olla alkuisin +tyhjästä, vaan täytyy sen äärimmäisenä alkuna ja perustuksena olla +Jumala, täydellisyyksien täydellisyys, jossa ei petosta ole. Ja näin +ollen on myöskin jokainen selvä ja täsmällinen tajuama tosi. Eikä +tämänpäiväinen oppi rajoitu vielä siihen että olen saanut selville mitä +minun on vältettävä pysyäkseni vapaana erehtymisestä. Olen näet samalla +saanut tietää senkin mitä minun on tehtävä saavuttaakseni totuutta. +Varmasti saavutan sen siten, että riittävällä tarkkaavaisuudella +kiinnitän huomioni kaikkeen, minkä täydellisesti käsitän, ja että +tarkoin erotan nämä asiat niistä, joista käsitykseni on verrattain +sekava ja hämärä. Tämän ohjeen noudattamista olenkin tästälähin kaikella +uutteruudella harrastava. + + + + +VIIDES MIETELMÄ. + +_Aineellisten kappalten olemus. Lisiä todistuksiin Jumalan +olemassa-olosta._ + + +Jumalan ominaisuuksissa olisi vielä paljon selvittelemistä, ja useat +seikat oman itseni, toisin sanoen henkeni olemuksessa vaatisivat myös +tarkempaa tutkimista. Mutta ehkäpä saan tilaisuuden toisten palata +näihin asioihin. Tällä kertaa, kun olen päässyt selville siitä, mitä +minun on tehtävä ja jätettävä tekemättä saavuttaakseni totuutta, on +ensimmäinen ja kiireellisin tehtäväni koettaa ponnistautua ylös siitä +epäilysten hetteestä, johon edellisinä päivinä vajosin. On siis +ensiksikin saatava selville onko aineellisista kappaleista ylipäänsä +mikään varma tieto mahdollinen. Mutta ennenkuin otan pohtiakseni +kysymyksen, onko mitään sellaisia kappaleita minun ulkopuolellani edes +olemassa, on minun hiukan lähemmin tarkastettava näiden kappalten +mielteitä, mikäli niitä tajunnassani on tavattavissa, nähdäkseni mitkä +niistä ovat selviä ja täsmällisiä, mitkä sekavia. Selvinä esiintyvät +tajunnassani ko'ollisuus eli kvantiteetti, jota nimitystä filosofiassa +usein selvennetään lisännöllä «jatkuva», toisin sanoen ko'on, taikka +vielä paremmin ko'ollisen olion ulottuminen pituudelle, leveydelle ja +korkeudelle; edelleen ulottuvaisen olion eri osain luku, suuruus, muoto, +asento ja liikunto paikallisuudessa, ja vihdoin eri liikkeiden kestäntä. +Nämä kaikki eivät ole minulle ainoastaan yleisesti tutut ja selvät, vaan +minulla on vielä sen lisäksi epälukuinen joukko selviä erikoismielteitä +erityisistä muodoista, luvuista, liikkeistä j. n. e., joiden todellisuus +on siksi ilmeinen ja luontooni menevä etten niitä ensi kerran +hoksatessani oikeastaan huomaakaan oppivani mitään uutta, vaan pikemmin +luulen muistuvan mieleeni jotakin ennen opittua taikka että silloin +vasta havaitsen mielteitä, jotka jo kauvan ovat olleet minussa, vaikken +ole ennen tullut kääntäneeksi niihin huomiotani. Tärkeintä on kuitenkin +että huomaan tajunnassani olevan epälukuisan joukon mielteitä olioista, +jotka eivät voi olla jotakin kokonaan olematonta, vaikkei niitä +mahdollisesti semmoisinaan ole missään ulkopuolella itseäni. Vaikka näet +ajatukseni näistä olioista muodostuukin tavallaan vapaasti, niin eivät +itse oliot kuitenkaan synny minun mielikuvituksessani, vaan on niillä +kullakin oma todellinen ja muuttumaton olemuksensa. Kun esim. kuvittelen +kolmiota, niin on sen ominainen olemus eli muoto aivan varmasti +olemassa, muuttumattomana ja ikuisena, vaikkei sellaista yksityiskuviota +ikinä olisi tavattavissa missään maailmassa ulkopuolella minua. Tämä +kolmion määrätty, muuttumaton olemus ei ole minun tekemäni eikä se +riipu minun tajuavasta sielustani, mikä näkyy siitäkin että kolmiolla +voidaan todistaa olevan useita eri ominaisuuksia, esim. että sen kolme +kulmaa ovat yhteensä yhtäsuuret kuin kaksi suoraa, että suurimman kulman +vastassa on pisin sivu y. m. Nämä ominaisuudet ovat nyt kaikissa +tapauksissa selvinä tietoisuudessani joko tahdon tahi en, vaikkapa en +aikaisemmin kolmiota kuvitellessani olisi koskaan niitä ajatellut ja +siis vielä vähemmin niitä mielikuvituksellani luonut. Ei olisi myöskään +asianmukaista sanoa että tuo kolmion mielle on tullut tajuntaani aistien +välityksellä niistä kolmion muotoisista ulkoesineistä, joita silloin +tällöin olen sattunut näkemään. Sillä voinhan ajatella lukemattomia +muita muotoja, joiden mielteitä ei mitenkään voi epäillä aistien kautta +tulleiksi, mutta joilla kuitenkin voin todistaa olevan useita +ominaisuuksia kuten kolmiollakin. Noiden kuviomuotojen tosiperäisyys ei +siis mitenkään ole kiellettävissä. Selvän tietämistoiminnon aiheuttajina +minussa niiden itsessäänkin täytyy olla jotakin muuta kuin puhdas +ei-mitään. Sillä onhan kaikki, mikä on tosiperäistä, itsessään jotakin, +ja edellä olen taas jo riittävän laveasti todistanut että kaikki, mitä +selvästi tajuan, on totta. Ja vaikkapa en olisi tätä todistusta +esittänytkään, niin on henkeni olemus kieltämättä sellainen, etten voi +olla myöntämättä selvästi tajuamiani asioita tosiksi, ainakin niin +kauvan kuin tällainen tajunta kestää. Toiselta puolen muistan että minä +ennen tätä aikaa, kun hengenelämäni vielä alkuperäisellä +välittömyydellään riippui kiinni aistien esineissä, pidin kaikista +varmimpana juuri niitä totuuksia, joita olin saanut tietooni kuvioista, +luvuista tahi muista laskuopin, mittaustieteen elikkä ylipäänsä puhtaan +ja abstraktisen matematiikin alalle kuuluvista seikoista, ja joista +käsitykseni myöskin oli ehdottomasti selvä. + +Mutta jos kerran yksistään siitä, että minulla tajunnassani on jonkun +olion mielle, seuraa että tuohon olioon todellisuudessa kuuluu kaikki +mitä minä siitä selvään ja täsmällisesti käsitän, niin eiköhän tätä +suhdetta vuorostaan voisi käyttää todistuksena Jumalan olemisesta? +Varmaahan on että hänen, ehdottomasti täydellisen olennon mielle on +tajunnassani olemassa, yhtä hyvin kuin että siellä on jonkun kuvion tahi +luvun mielle; ja aivan yhtä selvä ja täsmällinen on myös käsitykseni +siitä että hänen luontaiseen olemukseensa kuuluu ikuinen olemassa-olo, +kuin konsaan siitä mitä voin matemaattisesti todistaa kuuluvaksi jonkun +kuvion tahi luvun olemukseen. Vaikkapa siis kaikki se, mitä tässä +edellisinä päivinä olen mietiskellyt, ei olisikaan totta, niin pitäisi +minulla nyt kuitenkin olla Jumalan olemassa-olosta vähintään yhtä suuri +varmuus kuin tähän asti matemaattisista totuuksista. Mutta ensi +näkemältä tämä ei kuitenkaan näytä aivan selvältä, vaan tuntuu siltä +kuin siinä piilisi jonkunlainen sofismi. Kaikkia muita olioita +ajatellessani olen näet tottunut erottamaan olemassa-olon olemisesta, ja +tästä johtuu taipumukseni luulemaan että samanlainen erotus olisi +mahdollinen Jumalaankin nähden. Mutta tarkemmin ajatellen huomaan aivan +selvästi että Jumalan oleminen ilman olemassa-oloa on aivan yhtä +mahdoton kuin kolmio, jonka kulmat yhteensä eivät olisi yhtäsuuret kuin +kaksi suoraa tahi kuin on vuori ilman laaksoa. Yhtä mieletöntä kuin +olisi ajatella Jumalaa, ehdottomasti täydellistä olentoa, jolta +kuitenkin puuttuisi olemassa-olo, yhtä mieletöntä olisi myöskin ajatella +vuorta, jonka vieressä ei olisi laaksoa. + +Vaan olkoonpa niinkin etten voi ajatella Jumalaa muutoin kuin +olemassa-olevana, yhtä vähän kuin vuorta ilman laaksoa, niin on +huomattava ettei siitä, että minä ajattelen vuorta ainoastaan laakson +yhteydessä, vielä seuraa mitään semmoista kuin että joku vuori +todellakin olisi maailmassa olemassa, ja samoin ei siitäkään, että minun +ajatukseeni Jumalasta sisältyy olemassa-olo, suinkaan seuraa että hän +todellakin olisi olemassa. Eihän minun tajuntani eli ajattelemiseni voi +pakkokeinoilla kääntää olevaisuutta mihinkään. Mutta samoin kuin voidaan +kuvitella siivellistä hevosta, vaikkei millään hevosella ole siipiä, +samoin voin kukaties minäkin kuvitella Jumalalle olemassaolon, vaikkei +mitään Jumalaa olekaan. Päin vastoin. Tässä juuri sofismi onkin. Ettei +ole mahdollista ajatella vuorta ilman laaksoa ei suinkaan sisällä sitä +että joku vuori laaksoineen silti olisi jossakin paikassa olemassa, +mutta kyllä sen että vuori ja laakso sekä olevina että olemattomina ovat +toisistaan erottamattomat. Samoin se tosiasia, ettei Jumalaa voida +ajatella muutoin kuin olemassa-olevana, sisältää sen, että olemassa-olo +on Jumalan olemuksesta erottamaton, ja että siis Jumala todella on +olemassa;--ei sen vuoksi että minun ajattelemiseni sen vaikuttaisi +tahi pakolla hallitseisi olevaisuutta, vaan päin vastoin siitä syystä +että itse tosiasian, Jumalan olemassa-olon välttämättömyys pakottaa +minut niin ajattelemaan. Sillä minulla ei todellakaan ole vapautta +ajatella Jumalaa ilman hänen olemassa-oloansa, toisin sanoen: en voi +ajatella ehdottomasti täydellistä olentoa, joka olisi siinä määrin +epätäydellinen että siltä puuttuisi tärkein kaikista täydellisyyksistä, +vaikka minulla kyllä on vapaus kuvitella mielessäni hevosta joko +siivelliseksi tahi siivettömäksi. + +Tässä on kuitenkin vielä eräs erheellinen vastaväite torjuttava, se +nimittäin että edellä esitetty Jumalan olemassa-olon välttämättömyys +olisi syntynyt ajatukseeni vasta sen kautta että ensin oletin hänen +omistavan kaikki mahdolliset täydellisyydet, joista olemassa-olo +tiettävästi on yksi, mutta ettei muka ollut välttämätöntä tehdä tuota +alku-olettamusta, yhtä vähän kuin on tarpeellista olettaa että kaikki +nelisivuiset kuviot sisäytyvät ympyrään, josta tietysti seuraisi että +myöskin vinoneliö sisäytyy ympyrään, mikä kuitenkin on ilmeisesti +väärin. On näet huomattava että vaikkei itsessään ole ollenkaan +välttämätöntä että ajatukseni ylipäänsä koskaan kohdistuisi Jumalaan, +niin on kumminkin aivan välttämätöntä että joka kerta kuin se tapahtuu, +joka kerta kuin mielin ajatella olevaisuuden ensimmäistä ja korkeinta +olentoa ja henkeni aartehistoista ikäänkuin vetää esille hänen +mielteensä, täytyy minun myöskin lukea hänen olemukseensa kuuluviksi +kaikki mahdolliset täydellisyydet, vaikken niitä silloin ehkä kaikkia +luettele enkä edes yksitellen tarkastelekaan. Tämä välttämättömyys se +sittemmin, huomattuani että olemassa-olo myös on yksi jopa varsin tärkeä +täydellisyys, oikeuttaa sen johtopäätökseni että tuollainen olevaisuuden +ensimmäinen ja korkein olento on olemassa. Eihän kolmionkaan mieltäminen +ole minulle mitään välttämätöntä. Mutta joka kerta kuin tahdon +ajatuksissani katsella kolmikulmaista kuviota, täytyy minun ajatella +sitä sellaiseksi, jonka kaikki kulmat yhteensä ovat yhtäsuuret kuin +kaksi suoraa, vaikken tätä seikkaa juuri silloin erityisesti +tarkkaisikaan. Kun sitävastoin tutkin mitkä kuviot sisäytyvät ympyrään, +niin ei mikään pakota minua luulemaan, että kaikki nelisivuiset kuuluvat +niihin, enkä sitä edes voi kuvitellakaan, niin kauvan kuin en tahdo +myöntää mitään, jota en selvään ja täsmällisesti ymmärrä. On siis +olemassa suuri erotus tällaisten väärien olettamisten ja todellisten, +myötäsyntyisten mielteiden välillä, joista ensimmäinen ja tärkein on +Jumalan mielle. Monet ovat todella ne syyt, jotka osottavat ettei tämä +mielle ole mikään kuvitelma eikä minun ajatuksestani riippuvainen, vaan +todellisen ja muuttumattoman olemuksen kuva. Ensiksikin se, etten voi +keksiä mitään toista oliota, jonka luontaiseen olemukseen kuuluisi +olemassa-olo, paitsi Jumalan; toiseksi se etten voi ajatella kahta tahi +useampaa sellaista olentoa, edelleen se että samalla kuin myönnän hänen +nyt olevan olemassa, huomaan myöskin että hänen ehdottomasti täytyy olla +ollut ijankaikkisuudesta sekä pysyä ijankaikkisesti; ja vihdoin vielä se +että huomaan Jumalalla olevan lukuisan joukon muitakin ominaisuuksia, +joista minä en voi mitään vähentää enkä muuttaa. + +Mutta mitä todistamistapaa ikinä käytänkin, on loppupäänä aina se, että +vakuutusta saan ainoastaan niistä todisteista, jotka selvään ja +täsmälleen tajuan. Täten tajuamistani todisteista taasen moniaat ovat +kenen hyvänsä huomattavissa, toisia sitävastoin voidaan keksiä +ainoastaan tyystin tarkkaamalla ja uutteralla tutkimisella. Mutta +kerran keksittyinä pidetään jälkimmäisiä aivan yhtä varmoina kuin +edellisiäkin. Niinpä esim. on selvitys siitä, että hypotenuusan neliö +suorakulmaisessa kolmiossa on yhtä suuri kuin kateettien neliöt +yhteensä, melkoista vaikeampi kuin että hypotenuusan vastassa on +sellaisen kolmion suurin kulma. Mutta sittenkuin ensinmainittu tieto +kerran on keksitty, uskotaan sitä aivan yhtä varmasti kuin +jälkimmäistäkin. Mitä taas Jumalaan tulee, olisi tietoni hänestä +ensimmäinen ja kaikista helpoin, ellen olisi niin kokonaan etuluulojen +vallassa ja ajatuskykyni aistillisten esinekuvain saartamana. Sillä +mikäpä onkaan itsessään selvempää kuin että korkein olento, ainoa, jonka +luontaiseen olemukseen kuuluu olemassa-olo, todella on olemassa? Tätä +käsittääkseni olen tosin tarvinnut tarkkaa ja jännitettyä mietiskelyä; +mutta nytpä olenkin siitä aivan yhtä varma kuin mistä hyvänsä joka +minusta näyttää kaikkein varmimmalta. Vieläpä huomaan että muiden asiain +varmuus siihen määrään riippuu juuri tästä tiedosta, ettei mikään +täydellinen tietäminen voi ilman sitä koskaan olla mahdollinen. + +Sillä vaikka minä luonnostani olen sellainen etten voi olla pitämättä +jokaista selvään ja täsmällisesti tajuttua asiaa totena, niin kauvan +kuin itse tajunta kestää, niin, kun tuo sama luontoni estää minua +ainaisesti kiinnittämästä huomiotani saman asian selvään tajuamiseen, ja +toiselta puolen taas ennen muodostamani ajatukset usein palajavat +mieleeni, voisi helposti tapahtua että unohtaisinkin ne syyt, joiden +nojalla joku tuollainen ajatus oli muodostettu, ja sitten ilmeneisi +uusia syitä, mitkä järkyttäisivät käsitykseni asiasta, jonka jo +kuitenkin olin riittävän selvään ja täsmällisesti tajunnut. Näkyy siis +ettei minulla ilman Jumalan tuntemista voisi koskaan olla mistään +asiasta todellista, varmaa tietoa, vaan ainoastaan joitakin häilyviä, +helposti muuttuvia luulelmia. Esimerkiksi tarkatessani kolmion olemusta +on minulla, mittausopillisten alkeistietojeni avulla, ihan selvillä että +sen kulmat yhteensä tekevät kaksi suoraa, enkä minä voi lakata sitä +uskomasta niin kauvan kuin huomioni on kiinnitettynä tämän lauselman +todistukseen. Mutta niin pian kuin olen kääntänyt huomioni siitä pois, +voisin, ilman tietoa Jumalasta, helposti joutua epäilemään itse +lauselmaa, vaikka kyllä muistankin että minulla on ennen ollut siitä +mahdollisimman selvä käsitys. Voisin näet helposti joutua siihen mieleen +että oma luontainen olemukseni saattaa minut joskus erehtymään +sellaisissakin tiedoissani, joita pidän kaikkein selkeimmin tajuttuina, +semminkin kun muistan useinkin ja monessa asiassa tapahtuneen että olen +pitänyt totena ja varmana sellaista, jonka myöhemmin ilmestyneiden +uusien syiden nojalla olen päättänyt vääräksi. + +Tietoni Jumalan olemisesta poistaa nyt tämän mahdollisuuden kokonaan. +Sillä päästyäni kerran tästä selville olen samalla huomannut miten +kaikki muu, mitä on jo tapahtunut, riippuu hänestä sekä myöskin ettei +hän ole petollinen. Tämän nojalla olen päässyt siihen vakaumukseen, että +kaikki mitä selvään ja täsmällisesti käsitän on totta. Jospa siis ne +syyt, joiden nojalla aikoinaan päätin ylempänä mainitun lauselman +todeksi, eivät enään olisikaan minulle tajuisina tiedossani, niin eivät +mitkään vastasyyt silti voi saattaa minua sitä epäilemään, kun vaan +muistan että kerran ennen olen sen selvään ja täsmällisesti tajunnut. +Minulla on asiasta yhäti tosi ja varma tieto--eikä ainoastaan tästä +asiasta, vaan samoin kaikista muistakin, mitkä vaan tiedän joskus +maailmassa todistaneeni, niinkuin mittausopillisista väitelmistä y. m. + +Olisikohan vielä joku vastaväite mahdollinen? Ettäkö olen tehty +sellaiseksi että usein petyn? Tiedänpä että en voi pettyä asioissa, +jotka läpeensä selvästi käsitän. Mutta olenpahan ennenkin pitänyt monta +käsitystäni totena ja varmana, vaikka se sitten myöhemmin on +näyttäytynyt vääräksi? Syynä oli se ettei mikään niistä ollut selvään ja +täsmällisesti tajuttu. Tästä säännöstä tietämättömänä olin sattunut +muista syistä uskomaan todeksi semmoista, jonka sittemmin huomasin +epävarmaksi. Mitä siis? Ettäkö ehkä (kuten edellä otaksuin) näen unta ja +ettei niinmuodoin kaikessa siinä, mitä parhaallaan ajattelen, ole sen +enemmän perää kuin nukkuvan unelmissa? Tämäkään ei asiata muuta. Sillä +jospa näkisinkin unta, niin olisi kuitenkin kaikki totta mikä +ymmärrykselleni on selvää ja välttämätöntä. + +Näen siis selvästi että kaiken tiedon varmuus ja totuus riippuu +yksinomaan totisen Jumalan tuntemisesta aina siihen määrään, ettei +minulla ole voinut olla täydellistä tietoa mistään asiasta ennenkuin +opin hänet tuntemaan. Mutta tätenpä on samalla ovi avattu suunnattomiin +tiedon rikkauksiin yhdeltä puolen Jumalasta ja muista henkisistä +asioista, toiselta puolen aineen olemuksesta, joka on puhtaan +matematiikin tutkimusesineenä. + + + + +KUUDES MIETELMÄ. + +_Aineellisten kappalten olemassa-olo. Sielun oleellinen eriäväisyys +ruumiista._ + + +Vielä on tutkimatta onko aineellisia kappaleita olemassa. Aluksi tiedän +niistä ainakin sen verran että ne voivat olla olemassa siinä määrin kuin +ne kuuluvat puhtaan matematiikan tutkittaviin, sillä tältä kannalta +katsoen on käsitykseni niistä selvä ja täsmällinen. Eihän näet ole +epäilemistäkään etteikö Jumala olisi kykenevä aikaansaamaan kaikkea +sitä, minkä minä kykenen siten käsittämään. Ja enpähän taas toiselta +puolen ole koskaan pitänytkään hänelle mitään mahdottomana muusta syystä +kuin että jokin hänelle oletettu teko sotisi selvää käsitystäni vastaan. +Paitsi sitä näyttää mielikuvituskykyni, jota huomaan käyttäväni aina, +milloin olen tekemisissä aineellisten kappalten kanssa, todistavan +niiden olemassa-oloa. Sillä tarkemmin miettiessäni mitä mielikuvitus on, +selviää minulle ettei se ole mitään muuta kuin tietokyvyn +sovelluttamista sitä itseään sisällisesti läsnä olevaan ja niinmuodoin +olemassa-olevaan kappaleeseen. + +Edellä sanotun selventämiseksi on mielikuvituksen ja puhtaan ajatuskyvyn +välinen erotus ensin saatava selville. Kun esim. kuvittelen mielessäni +kolmiota, niin en silloin ainoastaan käsitä että kuviteltu esine on eräs +kolmisivuinen kolmio, vaan samalla näen nuo kolme sivua ikäänkuin +henkeni silmäin edessä läsnä olevina, ja tätä toimintoa minä sitte +nimitän mielikuvitukseksi. Mutta jos mielin ajatella tuhatkulmiota, niin +käsitän ajattelemalla yhtä helposti kuin edellisessä tapauksessa että +on kysymyksessä kuvio, jossa on tuhat sivua, mutta noita tuhatta sivua +en voi samalla tavalla kuvitella mielessäni, toisin sanoen en voi nähdä +niitä henkeni silmäin edessä läsnä olevina. Ja vaikkapa mahdollisesti +sen vuoksi että olen tottunut kappaleita mieltäessäni aina muodostamaan +niistä jonkun mielikuvan, joku hämärä kuvion tapainen ilmestyisikin +tajuntaani, niin ei se kuitenkaan ole mikään oikea tuhatkulmio, koska se +ei missään suhteessa eroa siitä, joka tarjoutuu tajuntaani, jos miellän +kymmentuhatkulmiota tahi mitä muuta kuviota tahansa, jossa on hyvin +monta sivua, eikä siitä myöskään ole mitään apua niiden ominaisuuksien +tuntemiseen, jotka erottavat tuhatkulmion muista monikulmioista. Mutta +jos sen sijaan on kysymys viisikulmiosta, niin voin kyllä käsittää sen +kuvion ilman mielikuvitusta, samoin kuin tuhatkulmionkin, mutta +edellisen voin sitäpaitsi tajuta mielikuvituksella, kohdistamalla +henkisen katseeni kuvion viiteen sivuun ja samalla niiden ympäröimään +pinta-alaan. Tämä osottaa päivän selvästi että sielu tarvitsee +mielikuvitukseen erästä aivan erityistä toimintoa eli tajun +suuntaamista, jota se ei käytä ajatukselliseen käsittämiseen. Juuri tuo +erityinen toiminto osottaa aivan selvästi mielikuvituksen ja puhtaan +ajattelemisen välistä erotusta. Muutoin arvelen ettei mielikuvituskyky, +mikäli se eroaa ajatuskyvystäni, varsinaisesti kuulu henkeni olemukseen, +sillä epäilemättä olisin ilman sitäkin sama mikä nyt olen. Tästä taas +näyttää seuraavan että mielikuvituskyvyn olemassa-olo riippuu jostakin +toisesta oliosta eikä minusta. On myöskin helposti ymmärrettävissä että +jos todella olisi olemassa joku aineellinen kappale, johon sieluni +olisi yhdistettynä sillä tavalla, että se voisi vapaasti milloin hyvänsä +ikäänkuin kääntyä eli asettautua tuota kappaletta katselemaan, +aineellisten kappalten kuvittelu ylipäänsä tapahtuisi juuri tuon +kappaleen välityksellä. Siten eroaisi mielikuvitus puhtaasta +ajatuskyvystä oikeastaan vain siinä, että sielu ajatellessaan ikäänkuin +kohdistautuu omaan itseensä, katselemaan jotakuta niistä mielteistä, +joita sen säilyissä on; mielikuvituksessa sen sijaan kohdistautuminen +tapahtuisi ruumiiseen ja katselun esineenä olisi eräänlainen joko +ajatuksella tahi aistilla tajuttuun mielteeseen vivahtava kuva. +Mielikuvituksen synty on, kuten sanottu, tämän esityksen avulla helposti +ymmärrettävissä, jos vaan sieluun yhdistetty «kappale», ruumis, on +olemassa. Ja koska ei muuta yhtä otollista selitysperustetta ole +tarjona, niin on ruumiin olemassa-olo pidettävä todennäköisenä. Mutta +myöskin ainoastaan todennäköisenä. Sillä tarkoista ja monipuolisista +tutkimuksista huolimatta ei minun ole onnistunut siitä täsmällisestä +mielteestä, joka tajunnassani edustaa kappaleen olemusta, saada esille +mitään todistetta, joka ehdottomasti osottaisi minkään aineellisen +kappaleen olevan olemassa. + +Mutta lukuun ottamatta itse kappalten olemusta, joka kuuluu puhtaan +matematiikin tutkimusalalle, kuvastuu mielikuvituksessani paljon +muitakin aineellisen olevaisuuden määreitä, niinkuin värejä, ääniä, +makuja, kipu y. m., vaikka nämä tosin eivät esiinny siinä yhtä selvinä +kuin ensinmainittu. Näitä tajuan kumminkin oikeastaan aistien avulla, +joista ne näyttävät muistin välityksellä siirtyvän mielikuvitukseen, ja +käypi niiden käsittely tässäkin mukavammin siten, että samalla otan +myöskin aistimisen tutkimukseni alaiseksi, nähdäkseni kävisikö siitä, +mitä viimeksimainitun mieltämismuodokkeen avulla tajutaan, johtaminen +mitään varmaa todistetta aineellisten olioiden olemassa-olosta. + +Toistan siis tässä itsekseni ensinnäkin ne aistimisella tajutut asiat, +joita tähän asti pidin tosina, sekä mistä syistä sen tein. Sen jälkeen +esitän ne syyt joiden vuoksi sitten rupesin aistimuksiani epäilemään, ja +otan vihdoin tutkiakseni mitä minun nyt on niistä uskominen. + +Lähinnä ilmoittivat aistini minulle että minulla oli pää, kädet, jalat +ja muut jäsenet, mitkä yhteensä muodostavat ruumiin, ja tämä ruumis +taasen oli olevinaan osa minua itseäni, milteipä itse minä. Aisteilla +tajusin myöskin miten ruumiini oli kappale monien muiden kappalten +joukossa, jotka voivat sitä monella tavalla joko hyödyttää tahi +vahingoittaa. Hyödyn ja vahingon suuruutta taasen ilmoittivat vastaavat +mielihyvän ja vastenmielisyyden tunnot. Paitsi mielihyvää ja +vastenmielisyyttä (nautintoa ja kipua) tunsin vielä itsessäni nälkää, +janoa ja muita haluja, ynnä eräänlaisia ruumiillisia taipumuksia +iloisuuteen, suruun, vihaan ja muihin mielenliikutuksiin. Ulkopuolella +itseäni taas tunsin kappaleissa, paitsi ulottuvaisuutta, muotoa ja +liikuntoa, myöskin erityisiä aistillisia ominaisuuksia, niinkuin +kovuutta, lämpöä ja muita kosketuskvaliteetteja sekä niiden lisäksi +valoa, värejä, hajuja, makuja ja ääniä, joiden keskinäisen eriäväisyyden +johdolla erottelin taivaan, maan, meret ja muut kappaleet toisistaan. +Kaikista näistä kvaliteeteistä saamieni mielteiden nojalla, jotka +esiintyivät tajunnassani ja olivatkin ainoat mitä minä oikeastaan ja +välittömästi aistimalla tajusin, saatoin mielestäni hyvällä syyllä +päättää, että aistimiseni esineinä oli olemassa minun tajunnastani +kokonaan riippumattomia olioita, toisin sanoen kappaleita, joista nuo +mielteet lähtivät. Sillä, kuten kokemus osotti, tulivat nuo mielteet +minuun niin sanoakseni ilman minkäänlaista suostumusta minun puoleltani. +Tahtomallani en voinut aistia mitään esinettä, ellei se ollut +aistielintä tarpeeksi lähellä, mutta en myöskään voinut olla aistimatta, +jos esine oli lähellä. Kun tähän vielä tuli lisäksi että aistimilla +saadut mielteet olivat paljoa elävämpiä ja enemmän ilmehikkäitä sekä +tavallansa myöskin paljoa täsmällisempiä kuin mitkään niistä, joita +muodostin itsetietoisella miettimisellä tahi joita tapasin entuudestaan +muistooni painuneina, niin näyttipä todellakin vaikealta olettaa että +niiden alku olisi minussa itsessäni. Ja kun ei minulla noista olioista +muualta saatuja tietoja ollut, niin ei voinut johtua mieleenikään muuta +kuin että kysymyksenalaisten mielteiden täytyi olla esittämiensä +olioiden kaltaisia. Kun tämän lisäksi muistini tiesi kertoa että aistini +olivat olleet käytännössä jo ennen, kuin järkeni, ja jokapäiväinen +kokemus taas osotti etteivät omat muodostamani mielteet olleet läheskään +niin ilmehikkäitä kuin aistimalla saamani sekä että edelliset +enimmäkseen olivat jälkimmäisten osista kokoon sommiteltuja, niin oli se +käsitys sangen luonnollinen, ettei minulla ajatuksissani ollut +ainoatakaan miellettä, joka ei jo sitä ennen olisi ollut aisteissani. +Eikäpä ollut aiheeton sekään käsitykseni että se aineellinen kappale, +jota nimitin ruumiikseni, oli minulle melkoista likeisempi kuin mitkään +muut kappaleet. Enhän voinut koskaan eritä ruumiistani kuten muista +kappaleista. Kaikki halut ja mielenliikutukset tunsin yksinomaan +ruumiissa ja sen takia. Kivut ja nautinnon hivelteet ilmestyivät milloin +missäkin osassa ruumista, vaan ei koskaan sen ulkopuolella. Mutta miksi +kivun tunto synnyttää alakuloisuutta sielussa, nautinto taas ilon +tunnetta, minkä tähden se omituinen nipistely vatsassani, jota sanon +näläksi, kehottaa minua nauttimaan ruokaa, kurkun kuivuus juomaa +j. n. e.: siihen ei minulla ollut muuta selitystä kuin että luonnostani +olin siihen tottunut. Sillä mikäli ainakin minä voin ymmärtää, ei +mainitun nipistelyn ja ruoan nauttimishalun välillä eikä myöskään sen +aistimuksen yhdeltä puolen, minkä kipua tuottava esine synnyttää, ja +aistimuksesta johtuvan alakuloisuuden eli surun tunteen välillä toiselta +puolen ole mitään yhteyttä. Myöskin ne muut arvelut, joita minulla +aistimusteni esineistä oli, olivat mielestäni luonnosta opittuja; sillä +vakaumukseni niistä oli syntynyt ennen kuin olin ollenkaan ajatellut +mitään syitä, joilla sitä voisi todistaa. + +Myöhemmin kuitenkin useammankertaiset kokeet kokonaan järkyttivät +luottamukseni aisteja kohtaan. Välisti huomasin esim. että torni, joka +kaukaa katsoen oli pyöreä, likeltä näytti neliskulmaiselta, samalla kuin +suuri kuvapatsas sen huipulla näytti maasta katsoen varsin vähäiseltä. +Miltei lukemattomissa muissakin tällaisissa asioissa huomasin +ulkonaisten aistien nojalla tehdyt arvelut pettäviksi, eikä ainoastaan +ulkonaisten, vaan vieläpä sisällistenkin. Sillä mikä voipi esim. olla +sisällisempää kuin kipu? Ja kuitenkin olin joskus kuullut henkilöiden, +joilta oli sahattu sääri tai käsivarsi pois, sanovan aika ajoittain +tuntevansa kipua siten poistetussa ruumiin jäsenessä. Ei siis näyttänyt +olevan niin aivan varmaa että minussakaan se kipu, jota olin tuntevinani +jossakin jäsenessä, olisi todellista. Näihin tuli vielä lisäksi kaksi +erittäin laajalle tähtäävää epäilemisen syytä. Ensiksikin se, ettei +valvomistilassa saamissani aistimuksissa näyttänyt olevan yhtään +sellaista etten olisi yhtä hyvin voinut pitää sitä unissa saatuna. Mutta +kun en pitänyt unissa saatuja aistimuksia ulko-olioista lähteneinä, niin +ei näyttänyt olevan riittävätä syytä myöntää sellaista alkuperää +niillekään, joita olin valveilla ollessa tajunnut. Toinen epäilemisen +syy johtui siitä että oman olemukseni alkuperäinen aiheuttaja oli +minulle tuntematon tahi ainakin oletin sen tuntemattomaksi, minkä vuoksi +ei näyttänyt ollenkaan mahdottomalta että voisin olla jo luonnostani +luotu sellaiseksi, että erehdyn siinäkin mitä pidän kaikkein varmimpana +totuutena. Toiselta puolen ne perusteet, joiden nojalla ennen olin +uskonut aistillisten havaintojeni todenperäisyyteen, näyttivät olevan +helpot kumota. Sillä kun oli silminnähtävää että luonto monessa +suhteessa veti minua menettelyyn, jota järkeni vastusti, niin ei n. s. +luonnon opetuksiin näyttänyt olevan paljon luottamista. Vaikkapa siis +esim. aistilliset havaintoni eivät riippuisikaan minun tahdostani, niin +ei silti vielä olisi syytä pitää niitä ulkopuolella omaa itseäni +olevista olioista lähteneinä, koska voisi olla mahdollista että minussa +olisi joku itselleni vielä tuntematon luontainen kyky, joka ne +synnyttää. + +Nyt sitävastoin kun olen oppinut paremmin tuntemaan itseäni ja +alkuperääni, on kantani sen verran muuttunut etten katso olevan syytä +umpimähkään uskoa todeksi kaikkia vaikutelmia mitä aisteista saan, mutta +ettei toiselta puolen myöskään ole syytä niitä kaikkia ylisummaan +epäillä. + +Siis ensiksikin: koska tiedän että kaiken sen, mitä selvään ja +täsmällisesti ymmärrän, on Jumala tehnyt sellaiseksi kuin minä sen +ymmärrän, niin on selvää että jokainen olio, jonka voin selvään ja +täsmällisesti ymmärtää yksinänsä ilman toista oliota, myöskin +todellisuudessa on toisesta erillinen, itsenäinen olio, kun näet ei ole +syytä luulla ettei Jumala olisi voinut sitä asettaa eri olioksi, eikä +myöskään vaikuta asiaan mikä voima tuon erillisenä pitämisen minun +puoleltani vaikuttaa. Siis on siitä tosiasiasta, että tiedän olevani +olemassa ja etten huomaa olemukseeni kuuluvan kerrassaan mitään muuta +kuin sen että olen ajatteleva olio, tehtävä se johtopäätös ettei +olemukseeni todellisuudessa mitään muuta sisälly kuin että olen +ajatteleva olio. Olkoonpa siis niinkin (kuten tuonnempana tulemme +näkemään) että minulla on ruumis, joka on mitä kiinteimmillä siteillä +olemukseeni yhdistetty: kun minulla kumminkin tämän rinnalla on selvä ja +täsmällinen mielle itsestäni ajattelevana eikä ulottuvaisena oliona ja +toiselta puolen yhtä selvä mielle ruumiista ainoastaan ulottuvaisena, +mutta ei ajattelevana oliona, niin on epäämätöntä että minä ruumiiseeni +verraten olen eri olio ja että minulla on mahdollisuus olla ja pysyä +olemassa ilman sitäkin. + +Mutta minulla on tajunnassani myöskin eräillä erityisillä +mieltämismuodokkeilla varustettuja kykyjä, nimittäin mielikuvitus- ja +tuntokyky. Voin varsin helposti ajatella että olisin olemassa ilman +näitä kykyjä, mutta sitävastoin en voi ajatella niitä ilman minua, +toisin sanoen ilman ajattelevaa substansia, johon ne kuuluvat. Niiden +käsitteeseen kuuluu näet jonkun verran ymmärtämistä ja sen vuoksi minä +käsitän niiden olevan samassa suhteessa minuun kuin muodokkeet ovat +substansiinsa. Vieläkin tapaan itsessäni muita kykyjä, niinkuin että +voin muuttaa paikkaa, että olennollani on vissi muoto y. m., joita yhtä +vähän kuin ensinmainittujakaan voidaan ymmärtää ilman substansia, johon +ne kuuluvat ja jota paitsi ne eivät myöskään voi olla olemassa. Mutta +selvää on taas että jos nämä kyvyt kerran todella ovat olemassa, niiden +täytyy kuulua aineelliseen eli ulottuvaiseen substansiin eikä +ajattelevaan, sillä niiden selkeään ja täsmälliseen käsitteeseen kuuluu +kyllä ulottuvaisuutta, mutta ei suinkaan mitään ymmärtämisen eikä +ajattelemisen tapaista. Mutta sitäpaitsi on minussa eräs passiivinen +aistimiskyky, toisin sanoen kyky vastaanottaa ja tunnistaa aistillisten +olioiden mielteitä, jota tietysti en ollenkaan voisi käyttää ellei joko +minussa tahi jossakin toisessa olennossa löytyisi vastaava aktiivinen +kyky sellaisten mielteiden synnyttämiseen eli tuottamiseen. Tämä +viimemainittu kyky ei tietenkään voi olla minussa, koska se ei +laisinkaan edellytä mitään ajattelemista ja kun ei myöskään mielteiden +syntyminen vaadi mitään myötävaikutusta minun puoleltani, vaan tapahtuu +usein aivan vastoin tahtoanikin. Sen täytyy siis olla jossakin toisessa +substansissa. Ja koska tässä substansissa täytyy olla löydettävissä, +joko valmiina ja tosiasiallisena tahi toisiin määreisiin sisäytyneenä, +koko se todellisuus, joka puheena olevan kyvyn luomissa mielteissä +esiintyy ajateltuna, niin täytyy substansin itsensä olla joko aine +yleensä (joka silloin tiettävästi sisältäisi tosiasiallisena kaiken sen +mikä mielteissä esiintyy ajateltuna) taikka on se Jumala taikka joku +ainetta ylevämpi luomus, jonka olemuksen rikkaudessa mielteiden +todellisuusvastike on sisäytyneenä. Mutta kun otetaan huomioon että +Jumala on totinen, niin on selvää etteivät mielteeni voi olla hänen +välittömästi minulle antamia eikä hän myöskään voi olla saattanut niitä +minuun sellaisen luomuksen välityksellä, jossa niiden ajatellulla +todellisuudella ei olisi kohtipäistä, tosiasiallista vastiketta, vaan +ainoastaan joku muihin määreihin sisäytynyt selitysperuste. Sillä kun +hän ei ole antanut minulle mitään mahdollisuutta ymmärtämään miten +mielteeni olisivat voineet nyt oletettua tietä syntyä, vaan päinvastoin +valtavan taipumuksen uskomaan että ne todella lähtevät aineellisista +kappaleista, niin en voi ymmärtää mitenkä hän itse voisi olla totinen, +jos niiden alkuperä kuitenkin olisi jossakin muualla kuin juuri +aineellisissa kappaleissa. + +Siis: aineelliset kappaleet ovat olemassa. + +Mahdollista kyllä etteivät ne kaikki todellisuudessa ole sellaisia miksi +minä ne aistimalla tajuan, tällainen tajuaminen kun monasti on sangen +hämärä ja sekava. Mutta ainakin on niissä kaikki ne tuntomerkit, mitkä +selvään ja täsmällisesti käsitän, toisin sanoen kaikki yleismääreet, +jotka puhtaan matematiikin esineissä tulevat kysymykseen. + +Mitä taas tulee muihin aineellista olevaisuutta koskeviin kysymyksiin, +koskevat moniaat niistä ainoastaan vähäpätöisempiä syrjäseikkoja, esim. +auringon suuruutta, muotoa j. n. e., taikka on käsitykseni niistä liian +vähässä määrin selvä, niinkuin esim. valosta, äänestä, kivusta j. m. s. +Nämä seikat tosin ovat suuressa määrin epäilyksen alaisia ja epävarmoja. +Mutta tuo sama suuri totuus, että Jumala ei voi olla petollinen ja ettei +siis ole mahdollista että mielipiteissäni olisi jotain pettävää, jonka +poistamiseen Jumala ei olisi antanut minulle tarpeellista kykyä, antaa +minulle varman toivon totuuden saavuttamisesta näissäkin asioissa. +Ylipäänsä täytyy kaikessa, mitä luonto minulle opettaa, olla jonkun +verran totuutta. Sillä enhän tarkoita luonnolla yleensä mitään muuta +kuin joko Jumalaa itseänsä tahi Jumalan säätämää luomakunnan +järjestystä, enkä taas omalla erikoisluonnollani muuta kuin kaikkein +niiden kykyjen ja avujen yhteyttä, jotka Jumala on minulle antanut. + +Mutta kaikesta, mitä luonto opettaa, ei mikään ole niin vastustamattoman +selvää, kuin että minulla on ruumis, joka kipua tuntiessani voi pahoin +ja ilmaisee esim. ruoan tai juoman tarpeensa vastaavalla nälän tai janon +tunnolla. En siis voi epäillä etteikö siinä, mitä ruumiistani tiedän ja +tajuan, olisi ainakin joku määrä totuutta. + +Edelleen opettaa luonto noiden samaisten tuntojen, kivun, nälän, janon +j. n. e. kautta, etten minä ainoastaan niin sanoakseni oleskele +ruumiissani, niinkuin purjehtija asustaa aluksessaan, vaan että olen +mitä kiinteimmin siihen yhdistetty, vieläpä ikäänkuin sekoitettu, niin +että minä sen kanssa yhdessä muodostan kokonaisuuden. Sillä muutoinhan +minä pelkkänä ajattelevana oliona en ruumiin loukkaantuessa tuntisi +kipua, vaan tajuaisin loukkaantumisen ainoastaan tietopuolisella +ymmärryksellä, kuten purjehtija näkemällä havaitsee jos aluksessa joku +paikka rikkautuu. Kun taas ruumiissa ilmestyisi ruoan tahi juoman +tarvetta, käsittäisin minä sen selvällä ymmärtämisellä eikä +epämääräisillä nälän tai janon tunteilla. Sillä sellaiset aistilliset +tunnot kuin nälän, janon, kivun y. m. eivät tietenkään ole mitään muuta +kuin eräitä hämäriä mieltämismuodokkeita nekin, ja saavat alkunsa sielun +yhdistyksestä eli jonkinlaisesta sekaantumisesta ruumiiseeni. + +Paitsi kaikkia näitä esiintyy se kappale, jota sanon omaksi ruumiikseni, +luontaisen käsitykseni mukaan moninaisten muiden kappalten ympäröimänä, +joista toiset ovat minulle hyödyllisiä, toiset vahingollisia. Ja +epäilemättä on minulla siitä tosiasiasta, että aistimuksissani ilmenee +miltei epälukuinen joukko väri-, ääni-, haju-, maku-, kovuus- y. m. +kvaliteetteja, oikeus tehdä se johtopäätös että esineissä, joista nämä +erilaatuiset aistimukset lähtevät, todella on olemassa niitä vastaavat +oleelliset erilaisuudet, vaikka ne ehkä eivät olekaan aistittujen +kvaliteettien kaltaisia. Siitä taasen että aistimuksistani toiset ovat +minulle mieluisia, toiset vastenmielisiä, näkyy selvästi että ruumiini +eli oikeammin sanoen itse minä, ruumiista ja sielusta yhdistetty olento, +olen monenlaisten mieluisain ja vastenmieleisten vaikutusten alainen +ympärillä olevain esineiden puolelta. + +Mutta toiselta puolen on taas olemassa paljon mielipiteitä ja luulelmia, +jotka tosin näyttävät luonnosta opituilta, vaikka itse asiassa olen +oppinut ne ainoastaan tavastumisesta ajattelemattomaan arvostelemiseen, +minkä vuoksi ne siis helposti voivat olla vääriä. Sellaisia ovat esim. +arveluni että tila, jossa ei ole mitään aistejani kiihottavaa, on tyhjä; +että lämpöisessä esineessä on jotakin minussa olevan lämmön tunnon +kaltaista; että valkoisessa tahi viheriässä esineessä on sama valkoisuus +tai viheriäisyys, minkä aistillani tajuan, karvaassa tai makeassa +esineessä sama vastaava maku j. n. e.; että tähdet, tornit ja muut +esineet ovat sen suuruisia ja muotoisia kuin ne kaukaa katsoen näyttävät +y. m. s.--Mutta jotten sekoittaisi mietelmiini tästä kysymyksestä +epäselvästi tajuttuja mielteitä, on minun tässä tarkemmin määriteltävä +mitä oikeastaan tarkoitan kuin sanon luonnon opettavan itselleni +jotakin. + +Tässä on näet luonto-käsite melkoista ahtaammassa merkityksessä kuin +kaikkien Jumalan minulle antamien kykyjen ja avujen yhteys. Sillä tuossa +yhteydessä on paljon sellaista joka kuuluu ainoastaan olemukseni +henkiseen osaan, esim. välitön tietoisuuteni siitä, ettei tehty voi +tulla tekemättömäksi, ja samoin kaikki muut luonnolliselle järjelle +itsestään selvät asiat, joista nyt ei ole puhetta. Vieläkin kuuluu +siihen paljon sellaista, joka kohdistuu ainoastaan ruumiiseeni, kuten +taipumus putoomaan alaspäin y. m., joista ei myöskään nyt ole puhetta. +Kysymys on ainoastaan siitä, mitä Jumala on antanut minulle nimenomaan +ruumiista ja sielusta kokoonpantuna kaksinaisolentona. Luonto siis, +tässä merkityksessä käsitettynä, kyllä opettaa välttämään kaikkea, mikä +tuopi kivuntuntoa, ja tavoittamaan sitä, mikä antaa nautintoa j. m. s., +mutta se ei suinkaan käske meitä aistimustemme nojalla päättämään mitään +ulkopuolellamme olevista esineistä, ilman edelläkäypää ajatuksellista +tutkimista, koska todenperäisen tiedon saaminen niistä on yksinomaan +sielun eikä ruumiillis-sielullisen yhdysolennon tehtävä. + +Vaikka siis esim. tähden tuike ei tee silmääni suurempaa vaikutusta kuin +jonkun pienoisen tulisoihdun lieska, niin ei minussa +ruumiillis-sielullisena yhdysolentona kuitenkaan ole mitään todellista +eli positiivista vetämystä, joka saattaisi minua uskomaan ettei tähden +valo itse teossa sentään ole suurempi, vaan olen ainoastaan +lapsuudessani, järkeä käyttämättä, muodostanut itselleni sellaisen +luulon. Tulta lähestyessäni tunnen kyllä lämmittävän, ja jos lähenen +sitä liiaksi, tunnen kipua. Mutta silti ei ole syytä luulla että tulessa +olisi jotakin lämmön tai kivun tunnon kaltaista, vaan ainoastaan että +siinä on jotakin, mitä lieneekin, joka vaikuttaa meissä lämmön ja kivun +tuntoa. Jos taas jossakin paikassa ei ole mitään joka kiihottaisi +aistiani, niin ei siitä vielä seuraa ettei siinä olisi ylipäänsä mitään +esinettä. Olen vain tottunut näissä kuten niin monissa muissakin +asioissa kääntämään luonnon järjestyksen väärin päin, käyttäessäni +aistejani ikäänkuin varmoja oppaita ulkoesineiden olemuksen välittömään +käsittämiseen, vaikka ne todellisuudessa eivät kykene antamaan siitä +muuta kuin moniaita aivan hämäriä ja sekavia vihjauksia, niiden +varsinainen luonnon asettama tehtävä kun on ainoastaan ilmoittaa +sielulle, mikä sille kokonaisuudelle, jonka osana sielu on, koituu +hyödyksi, mikä vahingoksi, johon tarkoitukseen aistimukset ovatkin +riittävän selviä ja täsmällisiä. + +Edellä on jo selvitetty mistä se tulee että ajatukseni, tarkemmin +sanoen arvostelmani, Jumalan hyvyydestä huolimatta, voivat olla +erheellisiä. Vielä esiintyy kuitenkin eräs vaikeus siihen nähden, mitä +minun luonnon osotuksen mukaan pitäisi tavoittaa, mitä välttää, ja samaa +on sanottava sisällisistä aistimuksista, joissa luulen tavanneeni +erhetyksiä. Tapahtuu esim. että joku, nauttiessaan jotakin maukasta +ruokaa, samalla huomaamattansa nielee ruoassa piilevän myrkyn. Tämän +suhteen on huomattava että luonto vetää häntä haluamaan ainoastaan sitä, +minkä maku todella miellyttää, eikä suinkaan myrkkyä, josta nauttija ei +tiedä mitään. Tästä siis ei voida tehdä muuta johtopäätöstä kuin että +luonto ihmisessä ei ole kaikkitietävä, mikä onkin aivan asianmukaista, +koska ihmiselle äärellisenä olentona soveltuu ainoastaan sellainen +luonto, jonka täydellisyys tässäkin kohden on äärellinen ja rajoitettu. + +Mutta usein tapahtuu niinkin että petymme siinä, mihin luonto +suoranaisesti vetää. Sairas haluaa juomaa tahi ruokaa, joka heti kohta +osottautuu hänelle vahingolliseksi. Joku ehkä sanoisi erehdyksen +johtuvan siitä että sairaassa on luonto turmeltunut. Mutta tällä ei +vaikeus ole poistettu; sillä onhan sairas ihminen Jumalan luoma yhtä +hyvin kuin tervekin, eikä ole yhtään otaksuttavampaa, että Jumalan +antama luonto hänessä olisi petollinen, kuin voimme semmoista ajatella +terveen ihmisen luonnosta. Rattailla ja painoilla käypä kellokoneisto, +joka on virheellisesti rakennettu ja sen tähden käy väärin, seuraa silti +kyllä luonnon lakeja yhtä tarkasti kuin jos rakenne olisi säännöllinen +ja kaikin puolin täyttäisi tekijänsä lupaukset. Sama on ihmisruumiin +laita, mikäli sekään ei muuta ole kuin eräs luista, hermoista, +lihaksista, suonista, verestä ja nahkasta tehty koneisto ja niin +rakennettu että se sielun siinä olemattakin suorittaisi samat tahdon +käskyistä ja siis myöskin sielusta yleensä riippumattomat liikkeet, +jotka siinä nyt tapahtuvat. Kuten helposti huomaa, on ruumiille +semmoisenaan aivan yhtä paljon luonnonmukaista että se esim. vesitautia +sairastaessaan kärsii kurkun kuivuutta, joka tavallisissa oloissa +ilmoittaa sielulle janon tuntoa, ja että tuo kuivuus hermostossa sekä +muissa ruumiin osissa herättää taipumusta veden juontiin, josta vaiva +yltyy, kuin että yhtäläinen kurkun kuivuus taudittomassa tilassa +aiheuttaa juoman nauttimisen ruumiille virkistykseksi. Siihen +tuntemukseen nähden, mikä minulla entuudestaan on kellon tarkoituksesta +ja käytännöstä, voisin tosin sanoa että, kun kello käy väärin, niin se +poikkeaa oikeasta luonnostaan ja samoin siis myöskin ihmisen ruumis, +ollen rakennettu niitä liikkeitä varten, jotka siinä tavallisesti +tapahtuvat, hairahtuu «luonnostaan» kun sen kurkkua kuivaa, vaikkei +juoma kuitenkaan ole sen säilymiselle hyödyllistä. Helppo on toki +huomata, että luonto-käsitteellä tässä tapauksessa on kokonaan toinen +merkitys kuin edellisessä. Jälkimmäisessä tapauksessa on «luonto» pelkkä +ulkonainen nimitys, jonka ajatukseni on muodostanut verratessaan +sairasta ihmistä ja huonosti rakennettua kelloa terveen ihmisen ja +oikein rakennetun kellon mielteeseen, ja on se siis itse teossa kokonaan +vieras kysymyksessä oleville asioille. Edellisessä tapauksessa sitä +vastoin luonnolla käsitetään jotakin mikä todellakin on +tutkimusesineessäni olemassa ja joka siis myöskin sisältää jonkun verran +totuutta. + +Yksistään ruumiiseen nähden käytämme tosin myöskin ainoastaan pelkkää +ulkonaista nimitystä kun sanomme vesitautisen ruumiin luontoa +turmeltuneeksi siitä syystä, että sen kurkkua kuivaa vaikkei sillä +kuitenkaan ole juoman tarvetta. Mutta kun otetaan huomioon kokonaisuus, +jonka ruumis ja sielu yhteisesti muodostavat, niin ei nimitys suinkaan +ole mielivaltainen, vaan on tässä edessämme todellinen luonnon hairahdus +siihen nähden että ihminen kokonaisuudessaan tuntee janoa, vaikka juoma +on hänelle vahingollista. On siis tutkittava: mitenkä on mahdollista +että luonto, täten käsitettynä, Jumalan hyvyyden estämättä voipi tehdä +tällaisen petukan. + +Ensimmäiseksi kiintyy huomioni siihen suureen erotukseen, mikä sielun ja +ruumiin välillä on siinä kohden, että ruumis luontaisen olemuksensa +puolesta on kauttaaltaan jakautuvainen, mutta sielu jakautumaton. Sillä +kun katselen henkistä olemustani, toisin sanoen itseäni mikäli olen +pelkkä ajatteleva olio, niin en voi erottaa itsessäni minkäänlaisia +osia, vaan esiintyy tuo olemus käsitykselleni yhtenä ainoana ehjänä ja +kokonaisena yksiönä. Ja vaikka sielu kyllä näyttää olevan yhdistetty +koko ruumiiseen, niin en kuitenkaan huomaa että esim. jalan, käsivarren +tahi jonkun muun ruumiin osan poistamisen kautta joku osa sielusta olisi +poistunut tai vähentynyt. Ei myöskään tahtomis-, aistimis-, ajattelemis- +y. m. kykyjä voida pitää sielun osina, sillä sekä tahtomisen että +aistimisen ja ajattelemisen suorittaa yksi ja sama sielu. Sitävastoin ei +ole ajateltavissa mitään aineellista eli ulottuvaista oliota, jota en +ajatuksissani helposti saattaisi jakaa osiin, mikä osottaa että aine on +jakautuvainen. Jo tämä seikka yksin riittäisi todistamaan myöskin +sielun erinäistä olemusta ruumiiseen verraten, jollen sitä jo ennestään +kyllin selvästi tietäisi. + +Toiseksi huomaan etteivät kaikki ruumiin osat suoranaisesti vaikuta +sieluun, vaan ainoastaan aivot tahikka ehkä ainoastaan eräs vähäinen osa +aivoista, nimittäin se osa, jossa yleisaistin sanotaan sijaitsevan. Joka +kerta kun tämä aivojen osa on joutunut samanlaiseen tilaan, antaa se +aina samanlaisen viestin sielulle, vaikkapa muiden ruumiin osien tilat +voivatkin joskus olla erilaiset. Tämä on todistettu lukemattomilla +kokeilla, joita tässä ei ole syytä ruveta tarkastelemaan. + +Kolmanneksi on pantava merkille se omituisuus aineellisten kappalten +luonnossa että, jos jotakuta sellaisen kappaleen osaa liikuttaa saman +kappaleen toiseen, loitompana olevaan osaan vaikuttava voima, niin +syntyy ensinmainitussa osassa aivan samanlainen liike kuin jos vaikutus +lähtisi jostakin välillä olevasta osasta, loitommaisen osan ollessa +tenhottomana. Jos esim. nuoraa ABCD vedetään päästä D, syntyy päässä A +sama liike kuin jos vetäminen tapahtuisi jostakin välillä olevasta +pisteestä B tahi C ja D olisi liikkumattomana. Samoin käypi kun tunnen +kipua esim. jalassani. Kivun tunto jalassa syntyy, fysiikin mukaan, +siten että hermoissa, joita on sirotettuna jalkaan ylt'yleeltään ja +jotka ikäänkuin langat eli nuorat ulottuvat ensinmainitusta jäsenestä +aina aivoihin asti, jostakin syystä aiheutuu jännitys, mikä +hermosäikeiden välityksellä siirtyy aina aivojen sisäisiin osiin, jonne +hermojen päät päättyvät, saaden noissa osissa aikaan kiihottavan +liikkeen, joka sitte sielulle tajuistuu jalassa ilmenevän kivun +tuntona. Mutta koska hermojen, päästäkseen jalasta aivoihin, täytyy +kulkea säärivarren, reiden, lantion, selän ja kaulan läpi, niin voi +tapahtua että, vaikka kosketus ei olisi tapahtunutkaan hermojen jalassa +olevaan osaan vaan sen sijaan johonkin välillä olevaan kohtaan, aivoissa +syntyy sama kiihotus kuin jos jalkaan olisi satutettu, josta myöskin +seuraa että sielu tuntee samanlaista kipua. Samoin muissakin +tapauksissa. + +Ja vihdoin: koska jokainen kiihotus, mikä tapahtuu siinä osassa aivoja, +joka on välittömässä yhteydessä sielun kanssa, vaikuttaa siinä vain +yhden ainoan tunnon, niin on tietenkin luonnonmukaisinta että tämä tunto +on sellainen, joka kaikista niistä mitä sama liike mahdollisesti voisi +sielussa vaikuttaa, parhaiten ja kaikkein useimmissa tapauksissa +soveltuu edistämään terveen ihmisen voimassa pysymistä ja säilyntää. Ja +kokemus todistaakin että kaikki luonnon antamat tuntomme ovat juuri +sellaisia, eikä niissä niin ollen ole tavattavissa mitään, joka ei +todistaisi yhtä paljon Jumalan kaikkivaltaa kuin hänen hyvyyttänsä. +Niinpä esim. kun jalan hermoissa tapahtuu joku ankara ja tavaton +täristys, siirtyy sama täristys selkäydintä myöten aivojen sisäisimpiin +osiin, antaa siellä sielulle merkin tuntemaan jotakin, nimittäin kipua +jalassa, josta taas sielu saa aiheen voimiansa myöten koettamaan poistaa +kivun syytä, joka osottautuu jalalle vahingolliseksi. Olisihan tietysti +Jumala voinut järjestää ihmisolennon luonnon sellaiseksikin, että tuo +aivoissa tapahtuva kiihotus, vastaavan tunnon sijasta, ilmaiseisi +sielulle jotakin muuta, esimerkiksi että sielu tajuaisi itse kiihotuksen +semmoisenaan, joko aivoissa tai jalassa tahi jossakin välillä olevassa +paikassa tapahtuvana, tahi jotakin muuta sentapaista. Mutta ruumiin +säilymiselle ei nähtävästi mikään olisi ollut niin sovelias kuin +nykyinen järjestely. Kun esim. tarvitsemme juomaa, syntyy kurkussamme +jonkunlainen kuivuus, joka panee liikkeelle kurkkuhermot ja niiden +välityksellä aivojen sisimmän osan. Täten syntyvä liike eli kiihotus +vuorostaan synnyttää sielussa janon tunnon, koska ihmiselle siinä +tilassa ollen on hyödyllisintä tietää, että hän tarvitsee juomaa +terveytensä säilyttämiseksi. Samoin muissa tapauksissa. + +Edellä esitetyn johdolla on helppo käsittää, että Jumalan ääretön hyvyys +varsin hyvin sopii yhteen sen kanssa että ihmisen, ruumiista ja sielusta +yhdistetyn olennon luonto joskus pettää. Jos esim. jossakin niistä +ruumiin osista, joiden läpi hermot kulkevat jalasta aivoihin, taikka +myöskin itse aivoissa vaikuttava syy saa aikaan saman kiihotusliikkeen, +mikä tavallisesti syntyy jalan vioittumisesta, niin tuntuu kipu +ikäänkuin se olisi jalassa. Tässä tapauksessa tunto luonnollisesti +erhettyy, kun näet sama liike aivoissa ei voi vaikuttaa sielussa muuta +kuin aina saman tunnon, ja kun kysymyksen alainen liike paljoa useammin +tapaa saada alkunsa jostakin jalkaa vioittavasta syystä, kuin +sellaisesta, jonka vaikutus tapahtuu jossain muualla, niin onhan järjen +mukaista että se pikemmin aina herättää sielussa jalkakivun tunnon kuin +sellaisen, jonka mukaan kipu olisi jossakin muussa osassa ruumista. Jos +siis esim. kurkun kuivuus joskus ei aiheudukaan tavallisesta syystänsä +s. o. ilmoituksena juoman hyödyllisyydestä terveydelle, vaan saa +alkunsa jostakin aivan päinvastaisesta syystä, kuten esim. vesitaudissa +tapahtuu, niin onhan paljoa luontevampaa että tuo kuivuuden tunto tässä +poikkeustapauksessa pettää kuin jos se pettäisi aina milloin ruumis on +terveissä roveissa. Samaten muissa tapauksissa. + +Edellä esitettyjen tutkimusten hyödyllisyys on silminnähtävä eikä se +rajoitu ainoastaan siihen, että olen täten saanut selville kaikki +luontaista olemustani haittaavat erhetykset, vaan olenpa myöskin oppinut +tuntemaan keinoja erhetysten korjaamiseen ja välttämiseen. Sillä kun +tiedän että kaikki aistit, mitä ruumiillisen hyvinvoinnin säilyttämiseen +tulee, paljoa yleisemmin antavat sielulle todenperäisiä kuin vääriä +viestejä; kun minulla on tilaisuus käyttää useampia aisteja saman asian +tutkimiseen sekä niiden lisäksi vielä muistoa, joka liittää entiset +huomioni nykyisiin, ja ajatuskykyä, joka jo kerran on saanut selville +kaikki erhettymisen syyt, niin enpä tosiaankaan enään tarvitse peljätä +jokapäiväisiä aistillisia havaintojani pettäviksi, vaan saan hyvin +ansaitulla naurulla karkottaa näyttämöltä kaikki edellisinä päivinä +esittämäni suuresti liioitellut epäilykset. Tämän kohtalon saakoon +etenkin se joka oli hankalin kaikista epäilyksistäni, nimittäin etten +voisi erottaa valvomistilaa nukkumisesta. Sillä huomaanhan nyt mikä +suuri erotus näiden tilojen välillä on siinä, ettei muisto koskaan liitä +unennäkö-ilmiöitä yhteen kaikkien muiden elämän tapausten kanssa, kuten +valvomistilassa tapahtuu. Sillä jos valveilla ollessani esim. yht'äkkiä +ilmestyisi näkyviini joku henkilö, joka sitten kohta jälleen häviäisi, +kuten unessa tapahtuu, tietämättäni mistä hän tuli ja mihin meni, niin +pitäisin minä semmoista ilmiötä hyvällä syyllä aivoissani syntyneenä +valekuvana eikä suinkaan todellisena ihmisenä. Kun sitävastoin selvästi +huomaan mistä, missä ja milloin havaitsemani esineet ilmenevät +tajuntaani, ja kun samalla voin liittää niiden tajuamisen +katkeamattomaksi kokonaisuudeksi koko muun elämäni kanssa, niin saan +olla täysin varma siitä, että havainto on tehty valveilla eikä unissa. +Havaitsemieni todellisuutta en taas tarvitse rahtuakaan epäillä, jos ne, +kaikkien aistieni, muistoni ja ajatuskykyni avulla tutkittuina eivät +osota sisältävänsä mitään, joka olisi muiden havaintojeni kanssa +ristiriidassa. Että erehtyminen näillä edellytyksillä on tosiaankin +mahdoton, siitä on takeena se, ettei Jumala ole eikä voi olla +petollinen. Mutta käytännöllinen elämän juoksu ei valitettavasti aina +salli näin tarkkaa tutkimista, ja siitäpä seuraakin että ihmiselämä +yksityiskohdissaan on erhetyksien alainen, mikä myönnettäköön yhtä +kernaasti kuin inhimillisen luontomme heikkous ylimalkaan. + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Metodin esitys, by René Descartes + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK METODIN ESITYS *** + +***** This file should be named 15085-8.txt or 15085-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/5/0/8/15085/ + +Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders. + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/15085-8.zip b/15085-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..fddddbc --- /dev/null +++ b/15085-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..cdccf0f --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #15085 (https://www.gutenberg.org/ebooks/15085) |