initial commit of ebook 14840HEADmain

5 files changed, 4457 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/14840-8.txt b/14840-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..8d7d5ac
--- /dev/null
+++ b/14840-8.txt
@@ -0,0 +1,4441 @@
+The Project Gutenberg EBook of Vaihdokas, by Juho Reijonen
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Vaihdokas
+       Kuvaus vanhan kansan elämästä
+
+Author: Juho Reijonen
+
+Release Date: January 30, 2005 [EBook #14840]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VAIHDOKAS ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.
+
+
+
+
+
+VAIHDOKAS
+
+Kuvaus vanhan kansan elämästä
+
+
+Kirjoitti
+
+Juho Reijonen
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+Werner Söderström 1884.
+
+
+
+
+Muuan Itä-Suomen kauniimmista kirkonkylistä on kahden ruohorantaisen
+järven väliin pistävällä niemellä. Niemen keskitse idästä länteen --
+tahi lännestä itään, jos niin tahdotaan -- kulkee kohtalaisen korkea
+kangasharju. Näköala harjulta on laaja ja vaihteleva. Niemen ympärillä
+päilyvät monisaariset vedet. Sen keskipalkoilla latistuu harju
+alangoksi, antaen siten sijaa parille hietarantaiselle lammille, joiden
+äyräillä humisee muutamia korkeita kelohonkia. Siellä täällä näkyy sarja
+istutettuja puita: hieskoivuja, hyötyisiä pihlajapensaita ja solakoita,
+lipiseviä haapoja. Kylä näyttää, ikäänkuin kihisevän huiskin haiskin
+rakennetuista taloista ja mökeistä, joita viimeksimainituita nähtävästi
+on monta vertaa enemmän kuin edellisiä.
+
+Harjusta pohjoiseen päin näkyy etäällä siintäviä korkeita vaaroja,
+saaria, salmia, kellertäviä viljavainioita, muutamia muhkeita taloja ja
+nuorta, tummanvihreätä kuusikkometsää. Harjun etelävierre on loivempi.
+Sitä peittää metsä, jossa paraasta päästä kasvaa räkämäntyjä, ja niiden
+välistä Keidaslammin kirkas vesi kimaltelee kesäisen päivän
+laskeutuessa. Lammin rannalla sijaitsee iso ja ikirikas Lampelan talo,
+jonka viljavat, savimultaiset pellot ulottuvat järveen saakka.
+
+Lampela lähimpine, hyvin ruokottuine ympäristöineen on, kuni ihana
+keidas tuon kaksilaskoksisena penkereenä sille puolen alenevan, vihannan
+erämaan keskellä, jos sitä erämaaksi voi sanoa. Suunnattoman suuren
+vaskikäärmeen tavoin kiemurtelee talon lähitse ruosteenkeltainen
+maantie. Kylän itäpäässä lyöpi se vielä muutamia lenkoja, ikäänkuin ei
+mielellään tahtoisikaan kylästä erota, vaan päästyään vanhan
+kellotapulin ohitse, lähtee se rohkeasti eteenpäin teille
+tietymättömille suorana, kuni mittarin linja ikään.
+
+Noin pari miespolvea takaperin oli tapulilla vieressänsä uskollinen
+toveri. Se oli jyrkkäkattoinen ja varsinkin ulkopuolelta vahvasti
+tervattu ristikirkko, mutta nyt se jo aikoja sitten on hajotettu erään
+Herrassa nukkuneen provastin toimesta. Seikka, joka tuohon
+hajotustoimeen johti, oli seuraava. Pappilan kellokas lähti eräänä
+päivänä kirkkomaalle jaloittelemaan ja kun kirkkomaan aita oli huono,
+pääsikin se sinne. Haudankaivaja, tolvana, oli heittänyt vasta
+kaivamansa haudan ihan peittämättä ja Perjakka taittoi siihen
+pudotessaan niskansa. Haudankaivaja menetti virkansa ja kirkkomaalle
+päätettiin hankkia uusi aita. Kirkon seinähirret havaittiin tanakoiksi
+aidaksiksi ja sitten ladottiinkin niistä jo uutena vanhan näköinen ja
+ummelleen kymmenen vuotta kestävä aita suojelemaan kuolleitten rauhaa ja
+elävien elämää. Hirren lopuskoista rakennettiin kylän keskellä olevalle,
+kauniille kummulle vankihuone, jonka viereen eräs kirkon patsaista
+pystytettiin -- kaakinpuuksi.
+
+Siten oli Herran huone sanan varsinaisessa merkityksessä muutettu
+ryövärien luolaksi. Uusi temppeli, joka pieniruutuisine akkunoineen ja
+tornittomine kattoineen myöskin enämmän vivahtaa vankilaan, kuin
+kirkkoon, tehtiin kylän läntiseen päähän ja kiireellä tehtiinkin.
+Kiireessä unohtui kuitenkin tapuli entiselle paikalleen. Senpätähden
+onkin nyt kirkon ja sen kellojen väliä puolentoista virstan paikoille,
+eikä Jumalan palvelus, varsinkaan länsituulella, tulisi vähääkään
+häirityksi, vaikka kellonsoittaja kesken saarnan läppäämään rupeaisi.
+
+Siihen aikaan, kuin vanha kirkko vielä oli virassa, oli kellotapuli
+Kaikuis-Taavetin virkahuoneena. Siinä hän, kuten vanhan testamentin
+aikuinen kaimansakin soitteli ihmisten hartauden herättämiseksi.
+Taavetti tekikin työtänsä oikein voiman perästä, eikä vain huvin vuoksi,
+niinkuin nykyajan soittoniekat. Hyvällä omallatunnolla saattoikin hän
+kehua "oikein tarmon takaa" toimittavansa virkaansa ja virka-aseman
+puolesta olevansa pitäjään ylhäisin mies, joka maailmassa näkee paljoa
+laveammalle, kuin moni muu. Tosiaankin oli hänellä tuolta ylhäältä lavea
+näköala ja korkea asemansa toi hänelle mieleen niin outoja mietteitä.
+Sieltä näki hän paljo suuria ja pieniä, rumia ja kauniita ihmisiä, näki
+luonnon juhlapuvussaan ja sen ihmeellisen järjestyksen, joka kaikkialla
+maailmassa ilmestyy. -- Taavetti näki isiensä haudoilla rauhattomasti
+vilskuvia ihmisiä; hän näki kyynelien kostuttamilta lepokummuilta
+puhkeavan kauas tuoksuavia kukkasia, näki miten pienet kyynelhelmet
+uurtivat syviä vakoja leskien ja orpojen kasvoille ja miten ne sitten
+päiväpaisteessa kimaltelivat, kuni kirkkaimmat timantit.
+
+Toisinaan taas ihmiset kävelivät hautausmaalla iloisesti nauraa
+hekoittaen, ikäänkuin ei murhetta maailmassa olisikaan. Joskus astuivat
+ystävykset tuolla alhaalla mitä suloisimmassa sovussa, välistä ne taas
+tölmivät ja tuustivat toisiaan Herran huoneen portailla, kiiruhtaen
+istumaan parhaille paikoille kirkossa, ennenkuin ystävät niille
+ennättäisivät. -- Kaikki nuo maan pinnalla häärivät olennot näyttivät
+katselijasta niin naurettavan pieniltä, niin vähäpätöisiltä, joko ne
+sitten korskeasti kohottivat päänsä ylös pilviä kohden tahi masentunein
+mielin loivat alakuloisia silmäyksiä alas maan tomuun, -- mutta niinhän
+ne aina maalliset esineet ylhäältä, lähempää taivasta katsottuina
+näyttävät.
+
+Silloin tällöin luuli Taavetti kumminkin muutamissa ihmisissä
+huomaavansa jotakin juhlallista, katoomatonta taivaallisen valon
+heiastusta, joka ei laisinkaan naurettavalta näyttänyt. Hän ihmetteli
+kauan, ketä ja mitä ne ihmiset olivat ja keksi, kuin keksikin viimein
+niiden olevan sulhasia ja morsiamia, jotka saapuivat kahtena eri
+olentona kirkkoon, mutta tulivat sieltä yhtenä takaisin. Tavallisesti
+säteili silloin ihanilla toivon kukilla kaunistettu riemu heidän
+sasupäiltään ja koko maailma toivotteli heille hymyhuulin onnea.
+
+Taavetille itsellensä ei taas hymyillyt kukaan. Kuparikellojen aina
+avonainen kita näytti irvistelevän hänelle ja niiden paksupäinen kieli
+oli ainoa, joka onnitteli häntä. Hän oli yksin maailmassa, vieraana
+vertaistensa seassa. Kummako siis, jos miehelle kerran juolahti mieleen
+yksinäisyytensä, kummako, jos maailma tuntui hänestä kolkolta, tyhjältä?
+Sentähden kysäsikin kellonsoittaja itseltään: "miksi minun täytyy olla
+yksin, vaikka veden kaloillakin sanotaan olevan kumppaninsa?"
+
+Kellot lienevät ainoalla korvallaan kuulleet tuon syvänä huokauksena
+soittajansa rinnasta puhjenneen kysymyksen, koska ne yhäti siitä lähtien
+matkivat: "miksi yksin, miksi yksin?" Sitä ne vaikuttivat harvakseen ja
+hyvin kummallisella äänen korolla, ikäänkuin olisivat tahtoneet saada
+kysymyksensä aina ytimiin asti tunkeutumaan. Läpättäessä ne vielä
+venyttivät tuon kiusallisen utelemisensa niin luonnottoman pitkäksi ja
+valittavaiseksi, että rauha Taavetti-paran rinnasta kokonansa katosi.
+
+Saadakseen tuon kirotun kysymyksen vaikenemaan rupesi Raikunen
+soittamaan raivoisasti, kuin vimmattu, joksi ihmiset arvelivat hänen
+tulleen mielenvikaan. Mutta mitäpäs se raivoisa soitto auttoi? Sitä
+tiheämmin vain kajahti "miksi yksin" Kaikusen korvissa ja ulkona
+harhaileva tuuli säesti huokauksillaan kysymystä.
+
+Taavetista tuntui sekä soittaessa että muulloinkin siltä, kuin
+painajainen olisi häntä ahdistanut ja kylän väki rupesi ihmettelemään,
+mikä ennen niin leikkisän miehen mielen oli lattiaan lyönyt.
+Kevätkorvalla riutui Kaikunen aivan nähtävästi ja vallan kalpeana,
+haamumoisena saapui hän eräänä kesäisenä sunnuntaina toimeensa, toivoen
+vihdoinkin saavansa rauhan ja tuon ilkeän äänen kelloista viimeinkin
+tau'onneen.
+
+Vapisevin käsin tarttui mies kellon nuoraan. Samalla alottivat
+soitettavat taas matkia tuota iankaikkista kysymystään. Soittaja tukki
+korvansa. Turha vaiva! Säälimättä helähteli yhä kysymys "miksi yksin?
+miksi yksin?" Silloin tunsi Taavetti täytyvänsä tulla hulluksi, jos
+semmoista elämää kauemmin kestäisi. Hänet valloitti epätoivo. Siinä
+tilassa päätti hän rohkealla hyppäyksellä syöksyä iankaikkisuuteen,
+johon painajaisensa ei varmaankaan voisi häntä seurata.
+
+Aamukellot olivat soitetut ja haaveksijan tavoin seisoi soittaja
+luukkuaukon reunalla, tuolta pyörryttävästä korkeudesta silmäillen
+allensa. Pitkä, synkkä hauta ammotti siellä, juurikuin valmiina häntä
+nielemään. Kylmä väristys viilsi miehen selkäpiitä ja hänen polvensa
+longahtelivat. Hän oli juuri harppaamaisillaan ajasta iäisyyteen, kuin
+ukko provastin kärryjen rattaat jyrähtivät hautausmaan portilla.
+Velvollisuuden tunto pakotti Taavetin astumaan askeleen tapulin sisä-,
+eikä ulkopuolelle ja papinkello helähti aivan oikeaan aikaan, silloin
+kuin provasti "jalkansa sisään pisti", niinkuin hän tahtoikin ja oli
+kellonsoittajalle määrännyt.
+
+"Nyt eivät ainakaan voi sanoa minun kesken työni pois lähteneen",
+mutisi Taavetti ja kauas kierieli tyynenä aamuna äänilaineet, kutsuen
+kansaa kohottamaan kiitosta ja rukousta Kaikkivaltiaan istuimen eteen.
+
+Saarnan aikana nojautui murheellinen mies luukunpieltä vastaan
+surullisesti katsellen kaunista maailmaa, jolle hän Jumalanpalveluksen
+loputtua oli päättänyt sanoa ikuiset jäähyväiset. Silloin tunkeutuivat
+hänen korviinsa saarnamiehen sanat: "ei ole ihmisen hyvä yksinänsä olla
+--". Kuuntelija hörpisti korviaan, mutta ei enää kuullut muuta, kuin: --
+"hänelle avun, joka hänen tykönänsä oleman pitää".
+
+Taavetti alkoi aprikoida, olisiko maailmassa olemassa jotain hänellekin
+sopivaa apua ja kuka se olisi?
+
+"Epäilemättä joku nainen", virkkoi hän itsekseen, "mutta ovathan naiset
+tähän maailman aikaan niin viisaita, jotta halveksivat köyhää
+kellonsoittajaa. Eikähän tuo juuri ihme olekaan; enhän minä voisi
+puolisoani pukea, kuin sarkaan ja ruojuihin, kun muiden eukot
+ylvästelevät verassa ja venäjän-nahka kengissä."
+
+Pääsky lentää sivautti Taavetin silmien editse. Hän seurasi sitä
+silmillään ja keksi kirkon portailla naisolennon, jota ei ainakaan
+koreuden hiltikka näkynyt haittaavan. Se oli nuori, hinteläinen tyttö ja
+pureksi siinä karkeata kauraleipää. Tytöllä oli ruojukengät jalassa,
+hänen sarkainen hameensa oli jo nukkavieru ja kostolin kyynäspäissä
+näkyi isot paikat. Taavetinkaan mielestä ei hän juuri kaunis ollut.
+Punertavan tukkansa ja kesakoisen ihonsa takia olisi tyttöä melkein
+voinut sanoa rumaksikin, jollei hänen ystävälliset, syvät sinisilmänsä
+olisi senlaista arvostelua vääräksi tehneet ja jollei hänen vartalonsa
+olisi ollut viehättävän solakka.
+
+Kellonsoittaja tunsi tytön. Se oli Suosilmän ontuvan Matin ainoa
+perillinen. Taavetin kävi sääliksi tuo hento tyttöparka, joka
+nähtävästi oli niin kaino, ett'ei rohennut kirkkoonkaan sisälle mennä;
+istui vain siinä portailla, tyytyen siihen vähään, mitä sinne kuuli.
+
+Ikäänkuin vastaukseksi äskeiseen kysymykseensä, kuka hänelle olisi
+sopiva avuksi, huudahti kellonsoittaja ääneen "Puna-Marjetta!"
+
+Tyttö säpsähti ja katseli kummastellen ympärilleen.
+
+"Marjetta!" huusi Taavetti kovemmin. Nyt tähyeli tyttö ylöspäin
+kuitenkaan keksimättä nimeltä kutsujaansa. Kellonsoittaja huusi vielä
+kerran kovemmalla äänellä ja lisäsi: "tule tänne ylös, jott'en tarvitse
+keuhkojani pilalle huutaa; tule tänne ylös, minulla olisi sinulle
+pikkuisen asiaa."
+
+Empimättä totteli Marjetta häntä, kuten köyhä ainakin ylhäisen käskyä ja
+suurella vaivalla kapusi hän jyrkkiä tapulin portaita ylös. Sillä välin
+mietti Taavetti vakavasti tilaansa ja tuumaili mielessään, millä tavoin
+olisi paras ilmoittaa asiansa tytölle. Hän ei kuitenkaan ehtinyt
+puheensa alkuakaan oikein selville saada, kuin tytön pää jo pilkisti
+aukosta.
+
+Hiukan hämillään rykäsi Kaikunen ja kunnioituksensa osotteeksi kohotti
+hän hieman lakkiaan, samalla sipaisten kädellä hiuksiaan ja lausui:
+"siinäkö sinä jo oletkin?"
+
+"Tässä," vastasi tyttö viattomasti kysyjää silmäillen, "mutta kyllä
+tänne oli kiipeämistäkin."
+
+"Onhan sitä ja se on vaikeaa, kuin onnen tikkaiden astuminen," myönsi
+Taavetti.
+
+"Niin oikein se hengästyttää," sanoi Marjetta.
+
+Sitten seurasi hetkisen kestävä kiusallinen äänettömyys, sillä niinkuin
+sanottu, ei Taavetti ennättänyt puhettansa valmiiksi harkita, ennenkuin
+tytön tulo keskeytti hänen ajatustensa juoksun. Viimein hän kuitenkin
+rohkasi mielensä ja ilman esipuheitta ryhtyi asiaansa käsiksi.
+
+"Minä olen aivan yksin," sanoi kellonsoittaja ryäistyänsä.
+
+"Niinpä näyt olevan," tiesi tyttö vastaukseksi.
+
+"Vainpa muulloinkin," selitti Taavetti.
+
+"Pyydä sitten joku avuksesi toiseen kelloon," neuvoi Marjetta häntä
+ystävällisesti.
+
+"Enhän minä nyt sitä tarkoita, vaan minä olen e--e--eukotta -- ihan
+yksin," sammalsi toinen pitkäveteisesti ja pyyhki tuskan hikeä
+otsaltansa.
+
+"Eukotta elämä ikävä, kuollutta on kultaisetta," vastasi tyttö
+veitikkamaisesti.
+
+"Ja sinäkin olet yksin," arveli kellonsoittaja.
+
+"Yksin olen," sanoi tyttö kierrellen, "isä jäi kotiin, kun hänen on niin
+vaikea käydä jalkaisin."
+
+"Ei, vaanpa miehettä, tarkoitan minä," täydensi Taavetti puhettansa, "Ja
+minulle juolahti tässä mieleen, että eikös se sinusta kävisi laatuun,
+jos meistä niinkuin tuota pari tulisi?"
+
+Nyt oli Marjettan vuoro ryäistä ja sepä olikin ainoa vastaus, minkä hän
+suustaan sai seistessään siinä Taavetin edessä. Mielihyvällä katseli
+kellonsoittaja hetkisen tuota hiusmartoansa myöten punastuvaa tyttöä,
+joka yhä vaieten näpelöi huivinsa nurkia.
+
+Viimein katkasi hän vaitiolon kysyen: "mitäs arvelet siitä? Eikös se
+sinustakin kävisi laatuun?"
+
+"Miksipäs ei," sai tyttö vihdoinkin sanotuksi ja kiireimmän mukaan lähti
+palausmatkallensa.
+
+"Hyvä; minä sitten tulen tän'iltana isällesi asiasta puhumaan," lausui
+Taavetti iloisesti.
+
+"Tule vain," kuului portailta Marjetan kuiskuttava ääni, "mutta älä
+hisahda siitä niin kristisielulle."
+
+Kevein askelin riensi tyttö alas ja ihmekö se olikaan, sillä nythän hän
+tiesi hänkin voivansa miellyttää miestä, vaikka häntä Puna-Marjetaksi
+sätittiin -- "ja millaista miestä sitten?" tuumaili hän puoli ääneen. --
+"Niin uljasta, niin rotevaa, niin reipasta, jotta senhän ottaisi, vaikka
+ken".
+
+Taavetti hisahti kuitenkin asiasta kaikkein kristillisimmälle sielulle,
+jonka hän tunsi, nimittäin Lampelan isännälle. Mielellään suostui
+Lampelainen rupemaan puhemieheksi ja lähti sitten Taavetin kanssa
+Suosilmän mökkiin. Siellä piti puhemies Matille pitkät puheet Tobiaasta,
+Isaakista ja muista raamatullisista kosijoista, joilla hän taivutti
+Matin mielen suostumaan "nuorien puuhiin", kuten hän itse sanoi.
+Toimitus päätettiin Herran siunauksella ja niin oli Taavetti kihloissa.
+
+Lampelaisen ja Taavetin Suosilmällä käynnin johdosta joutui heti monen
+ämmän kieli liikkeelle. Maalarin Maija, joka kaikki seudussa tapahtuvat
+kihlaukset luki omaksi ansiokseen, ei sanonut uskovansa "koko historiaa,
+kun ei Taavetti enämpi, kuin Marjettakaan ole minulle siitä virkkanut
+mitään." -- Vasta seuraavana sunnuntaina täytyi Maijankin myöntää
+huhussa olevan hiukkasen perää, kun pappi saarnastuolista sitä
+seurakunnalle kertoi. "Mutta," lausui Maija, "katsokoot itseänsä, ja
+syyttäkööt itseänsä, jos huonosti käy, niinkuin tietysti käypikin --
+syyttäkööt vain itseänsä, sillä, niinkuin sanottu, ei minulla ole mitään
+osaa koko hommassa."
+
+Kuitenkin koetti Maija seuraavain neljän viikon kuluessa ottaa asiaan
+kaikin voimin osaa. Tuontuostakin pistäytyi hän Suosilmän mökissä
+Marjetan luona vakuuttelemassa, "ettei Taavetilta mustat kengät
+ensinkään kuosilliset syntyneet, vaikka hän on olevinaan suutarikin. --
+Kaikkipa tässä," lisäsi hän "mestareiksi rupeaisivatkin, hui, hai!" --
+Taavetille kertoi Maija taas Marjetan kivuloisuudesta, laiskuudesta ynnä
+muuta semmoista, mutta huolimatta kaikesta siitä menivät Marjetta ja
+Taavetti eräänä sunnuntaina kahtena eri olentona kirkkoon ja tulivat
+sieltä yhtenä takaisin.
+
+Toinen ääni oli Taavetin kihlausaikana tullut kirkonkelloihin. Nyt ne
+soivat: "miksipäs ei, miksipäs ei" ja tuulikin ulkona kuiskaili nyt;
+"laatuun käy," mutta Taavetilla ei enää ollut paljoa aikaa niitä
+kuunnella, vaan hänellä oli muuta miettimistä. Hänen täytyi näet hankkia
+vaimollensa vakinainen tyyssija, sillä hän käsitti varsin hyvin, ett'ei
+perheellisen miehen enää sopinut Jerusalemilaisen virkaveljensä, ukko
+Ahasveruksen, tavoin kylästä kylään, talosta taloon kierrellä, niinkuin
+hän ennen oli tehnyt.
+
+Pitkien aprikoimisien perästä valitsi kellonsoittaja kontinsijakseen
+Lampelan vanhan nauriskuopan, joka oli mäen syrjässä lähellä maantietä.
+"Luultavasti luuli hän tarpeellisen tasapainon vuoksi pitävänsä
+arkipäivät asuksia maan alla, kun sunnuntait ja juhlat täytyy viettää
+ylhäällä, tuolla huimaavassa korkeudessa lähellä taivaan pilviä," oli
+Sormulan herra nauraen lausunut Taavetin asunnosta kuultuaan.
+
+Asianomaisten luvalla suurennettiin siis kuoppa. Seiniksi pantiin pölkyn
+päitä, maan rajaan laitettiin pienonen akkuna ja ovensuuhun ladottiin
+aimo kiuas. Kuopan yli asetettiin orsia, niiden päälle lautoja ja
+kaikkein ylimmä turpeita, joita paikoillaan pitämään pantiin moniaita
+vierinkiviä. Sitten pistettiin vielä ontoksi lahonnut pärepölkky kiukaan
+kohdalle savutorveksi ja niin oli asunto valmis.
+
+Tuota kotia ei outo päältä nähden olisi osannut ihmisasunnoksi arvata,
+vaan pitänyt jonakin mäyrän tai ketun luolana, jos ei savutorvesta
+tuontuostakin tuprahteleva savu olisi osottanut, ett'eivät metsäläiset
+siinä asustelleet. Huoneen -- jos suutari-kellonsoittajan asuntoa
+oikeita huoneita loukkaamatta voinee siksi sanoa -- huoneen sisustuskin
+oli ulkopuolen mukainen, siis jotensakin yksinkertainen. Rahi, pienoinen
+lavitsan ja pöydän välillä oleva kappale, kaksi pyttyä, nahkojen
+lioitussoikko, tuohikopsa, kaksi vasua, pari puulusikoita, pahkakuppi,
+pieni pata ja rautainen pärerahko, jonka Puna-Marjetta oli
+myötäjäisikseen saanut -- kas siinä oli perunkirjoituskirjojen mukaan
+kaikki huonekalut eli "*supellectilia*," niinkuin komsarjus
+Rytkén-vainaja on kirjoittanut. Jakokirjassa, jota tärkeänä
+historiallisena todistuskappaleena kirkon arkistossa yhä säilytetään, on
+kyllä huonekaluiksi luettu: polvihihna, veitset, nyrhikirves, lestipussi
+ja kiukaan vieressä olevat kylpylauteet, mutta se on arvatenkin erehdys,
+sillä ainoastaan viimemainituita käytettiin huonekalun verosta,
+nimittäin sänkynä. Erikoisomaisuutena, jota ei miehen veloista olisi
+saanut myödä, oli Marjetalla äitivainajaltansa perimä päivännäkemätön,
+jolla pienestä maksusta paranneltiin kylän lapsista maahista,
+savipuoleisia, lautumia ja ruohtumia.
+
+Rauhallisesti vietti nuori parikunta päivänsä tuossa asunnossa
+alhaisessa, matalaisessa majassa. Marjetan omien sanojen mukaan oli
+heillä elämä kuin "taivaan pankolla," sillä he olivat onnellisemmat ja
+rikkaammatkin kuin moni kruunattu pää -- he olivat tyytyväiset. --
+Kyläläiset nimittivät Taavetin asuntoa "hönniksi," eivätkä usein
+käynnillään häirinneet hönniläisten hiljaista elämää -- kukapas olisi
+kehdannut kömpiä hönniin, jolle ei kannattanut edes mökin nimeä antaa.
+Vielä harvemmin kutsuttiin sinne vieraita. Melkein poikkeuksena
+tavallisista oloista sopii siis pitää sitä, kun Taavetti eräänä
+lauantai-iltana oikein pyytämällä pyysi Haapalan vanhan Sussun
+"menemään Marjetalle ratoksi" niin kauaksi, kuin hän itse pistäysi
+pyhään soittamassa. -- Se tapahtui seuraavana syksynä häiden jälkeen.
+
+
+
+
+II.
+
+
+-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
+
+Poika se oli ja huusi tähän maailmaan tullessaan niin ettei mointa oltu
+ennen kuultu. Sussun kanssa häntä vastaan ottamaan tulleet kylän eukot
+pelkäsivätkin kuopan katon mokoman porun tähden sisään putoavan.
+Lampelan Liisa sanoikin sen vuoksi, asetellessaan hevoislänkiä pojan
+kaulaan: "kylläpäs sillä on ääntä ja keuhkoja, vaikka ei tuo kovin
+kummalta muutoin näytä".
+
+Maalarin Maija lisäsi: "Jos ei vanhat merkit petä, niin tulee siitä
+pojasta jotain erinomaista, sillä en minä vielä tässä maailmassa ole
+kenenkään kuullut noin hirveästi rinkuvan hevoisonnea hänelle
+annettaessa."
+
+"Tulee, tulee varmaan, jos ei vain luomiaan näe -- eikä näekään, kun
+nystyräluomi on niskakuopassa," tuumaili Haapalan Sussu lasta käännellen
+ja tarkastellen.
+
+"Minä olen paljon maailmaa nähnyt ja sen minä sanon, jott'ei se poika
+kellonsoittajana kuole, niinkuin ukkonsa ja isänsä ovat tehneet," sanoi
+päättävästi maalarin Maija, joka oli olevinaan viisaampi muita ja
+tunkeutui joka asiaan.
+
+"Mitä sanot?" kysäsi Lampelan Liisa "vielähän hänen isänsä elää, tiedän
+minä."
+
+"Eläköönpä jos," vastasi Maija kohottaen olkapäitään, "mutta
+kellonsoittajanahan se kuitenkin kuolee." Kääntyen lapseen alkoi hän
+säälitellä sitä: "paha oli poikaparka, ett'et malttanut odottaa, kunnes
+isäsi olisi ennättänyt pyhään soittaa; silloin sinusta varmaan olisi
+tullut suuri herra, niinkuin Martikais-vainajasta Haamanin hovissa,
+josta Esterin kirjassa kerrotaan."
+
+"Ehkäpä tulee vieläkin", puuttui Sussu puheesen, "sillä nystyräluoma
+niskakuopassa on hyvän merkki, sanoi äitikallas, joka oli paras paapo
+koko pitäjäässä".
+
+"Saattaa tulla, saattaa tulla," myönsi maalarin Maija, "mutta parempi
+olisi ollut, jos olisi soittaa ehditty, silloin se ehkä olisi papiksikin
+päässyt, niinkuin minun isäni ukkovaari on ollut ennen Punnus-kuninkaan
+sotia käydessä, jonka seikan tekin lienette kuulleet?"
+
+"Kyllä sen aina saa sinulta kuulla," mutisi Lampelan Liisa, mutta Maija
+ei ollut hänen puhettaan huomaavinansakaan.
+
+Hymyillen kuunteli onnellinen äiti eukkojen puhetta ja kuvaili
+mielessään pojasta varsinkin lukkarin tulevan. Sekin oli jo hänen
+mielestään jotakin erinomaista. Silloin koko seurakunta kirkkomäellä
+osottaisi häntä ja sanoisi: "tuossa menee lukkarin muorin anoppi
+kirkkoon," -- eukkoparka näet luuli kaikkein lukkarien pitävän olla
+vaimonsa tahdon täyttäjiä eli akkavaltoja. -- "Kirkossa istuisi hän
+sitten poikansa vieressä lukkarin penkissä; koko seurakunnan täytyisi
+seurata hänen poikansa laulua; hänen poikansa se messussa saisi itse
+provastiakin sinutella; hänen poikansa se saarnan loputtua seisoisi
+papin takana pöntössä; hänen pojallensa pitäisi itse rikkaan
+Sormulaisenkin kappoja maksaa ja hänen poikansa se joutessaan ajaisi
+käräjissä ihmisten asioita, aivan niinkuin muutkin lukkarit." Niin
+ajatteli nuori äiti, mutta ei hän mietteistään toisille mitään
+virkkanut.
+
+Sussu pisti pojan vasuun, jonka hän varovasti asetti oven suussa
+olevalle rahille ja sanoi toisille naisille: "kuulkaapas, kuinka sillä
+on kirkas ääni! Olla pikkuisen enemmän ikää, niin pitäisi piiskaa antaa,
+mutta ennättääpähän se vielä varpurieskaankin tutustua." Vielä hommasi
+Sussu kaikenlaista lapsen kanssa, sillä hän oli äidiltänsä perinyt
+lapsimuorin ammatin, eikä toiset naiset siitä ymmärtäneet mitään; he
+olivat vain tulleet Sussulle avuksi. -- Siinä puuhatessaan huomasi Sussu
+riepujen käyvän vähiksi ja päätti lähteä kotoansa lisää hakemaan.
+
+"Pitäkää siitä nyt hyvä huoli," sanoi hän muille, "minä pistäydyn kotona
+tuomassa hiukan riepuja ja Tanelin vanhemman vyön kapalovyöksi."
+
+"Tuo yhdeksän miehen-voimaakin (laakerisalvaa) Marjetalle rohdoksi,"
+huomautti häntä Liisa.
+
+"Kyllä," lupasi Sussu ja käski Liisan sytyttämään päreen, sillä kuopassa
+oli jokseenkin hämärä. "Maija tuo katsonee lasta sen aikaa," lisäsi hän
+vielä ja niin sanoen riensi asiallensa. Pian palasi hän kumminkin
+takaisin ja ovelta varoitti vielä: "Maija, muista sinä panna päreristi
+lapsen päälle niin kauaksi, kuin pyhään soitetaan, jott'ei rietas saa
+sitä vaihtaa."
+
+"Ikäänkuin tuota ei neuvomattasi tiedettäisi," vastasi Maija äkäisesti,
+"mene sinä vaan asioillesi, kyllä me täällä sinuttakin toimeen tullaan."
+
+Sussu meni ja kun Liisa mutisten itsekseen: "täällähän jo onkin pimeä
+kuin säkissä," sai pihkaisen päreen palamaan vaikeni poikakin itkemästä.
+Hän oli koko ajan ollut siihen asti äänessä, vaikka ääni jo lopulla oli
+ruvennut sortumaan.
+
+Senpätähden unhottikin Maija Sussun varoituksen kokonaan ja ryhtyi
+Liisan kanssa kilpaa kertomaan kylän uutisia olkivuoteella olevalle
+Marjetalle. Ritisten paloi päre rahkossa kiukaalla. Se paloi loppuun.
+Muutettiin toinen ja mustahtavaa savua kohoeli siitä jo ennestäänkin
+noesta kiiltäviä katonalaisia kohti. Pari tahi kolme kertaa putosi
+palanut karsi lattialle, mutta se ei eukkojen harrasta puhetta
+laisinkaan häirinnyt. Viimein oli sekin päre palanut ja yht'äkkiä
+vallitsi kuopassa pilkkoisen pimeä. Samassa kuului oven suusta päin
+kummallinen rupsahdus.
+
+"Herrainen aika! Mikä se oli?" huudahtivat eukot yhteen ääneen.
+
+"Oliko lapsen päällä ristiä?" kysäsi Maija.
+
+"Etkös sinä pannut?" kysyi Marjetta vapisevalla äänellä.
+
+"Enhän minä onneton sitä muistanut, voi, voi!" valitti maalarin Maija
+masentuneena.
+
+"Ja nyt se on varmaan vaihdettu," toimitti Lampelan Liisa ruvetessaan
+päreesen uutta tulta puuhaamaan. Ennenkuin hän sai siihen hiiloksesta
+tulen, tuli jo Sussukin takaisin. Sussun ovea avatessa kuului kuoppaan
+kirkonkellojen kajakka ääni, jota säesti Lampelan kartanokoiran surkea
+ulvominen.
+
+"Pimeässäkö täällä vielä ollaankin?" lausui Sussu sisään astuessaan.
+
+"Pimeässä, Herra nähköön!" vastasi Liisa, "ja mitä kaikkea lienee
+tapahtunutkaan; eikö lapsi liene vaihdettu."
+
+"Ei se paholainen toki ristin alta lasta saa," lohdutti häntä Sussu.
+
+"Niin, mut Maijapa ei muistanutkaan lapsen päälle ristiä panna -- ja
+kuules kuinka meidän Musti ulvoo, se mahtaa nyt taas nähdä itse rymän,"
+puhui Liisa.
+
+"Onkos teidän Mustilla yösilmät?" kysyi kauhusta värisevä Sussu.
+
+"Onhan sillä keltaiset yösilmät kulmissa," vastasi Liisa "ja sen
+tauttahan se haukkua luskuttaakin yökaudet ja ulisee niin surkeasti,
+kun aina pyhään soitettaessa näkee rymän kotiinsa kirkkomaahan
+palajavan".
+
+"Varmaankin on poika sitten vaihdettu," päätti Sussu, "ja tuntuihan
+minustakin ovea avatessani niinkuin joku olisi ohitseni luikahtanut ja
+kitkerä, ikäänkuin tervassavu pisti silmiini."
+
+"Voi, voi! Voi minua, voi minua, minä vaivainen mato!" marmatti maalarin
+Maija kyyristyneenä lauteiden alle ja itki katkerasti.
+
+"Voi sinua todellakin!" sanoi Sussu, "voi sinua, minkä teit! Eihän
+kastamatonta lasta saa siunaaman ajaksi ristittä heittää."
+
+"Ylpeys on vika sangen suur', lauletaan jo virressäkin," sanoi Liisa
+pisteliäästi Maijalle.
+
+Se lause tukkesi Maijan kyynelten lähteen juoksemasta ja ankara sanasota
+olisi alkanut eukkojen välillä, jollei Sussu olisi käskenyt heidän
+hoitaa sairasta Marjettaa. Vaaleana, liikkumattomana makasi tuo nuori
+äiti vuoteellansa, mutta hänen lastansa ei näkynyt, ei kuulunut missään
+-- se oli kokonansa kadonnut. Tyhjänä kellotti lapsen vasu rahin alla.
+Sitä katseltiin ja käänneltiin nyt tulen luona, ikäänkuin poika neulan
+tavoin olisi voinut pujahtaa päreiden väliin.
+
+Hämmästyksestä melkein kivettyneinä katselivat Haapalan Sussu ja
+Lampelan Liisa toisiaan. Viimeinkin puhkesi Sussu sanoihin: "no onhan se
+vanha mies toki aina ennen jättänyt jotakin sijaan, jos ei muuta niin
+kissan pojan. En minä vielä milloinkaan, en saduissakaan ole sen kuullut
+lasta kokonansa korjanneen; vai oletko sinä?"
+
+"En minäkään," vastasi Liisa tuskin kuuluvasti.
+
+Ovensuunurkasta, vanhojen vastojen seasta alkoi nyt kuulua outoa
+vikisemistä. Tarkemmin katsottaessa huomattiinkin siellä nirisemässä
+pieni jonkin joutava olento, jolla ruumista oli vain nimeksi, parahiksi
+sen verran, että ihmishenki siinä voi asua. Se oli nurkassa melkein
+päälaellaan silloin, kuin Sussu sen sai sieltä ylösperkatuksi ja näkyi
+jo olevan ihan menehtymäisillään.
+
+"Herrainen aika! Aivanhan se on musta," huudahti Liisa.
+
+"Niin on, niin on, Jumala paratkoon! mutta milloinkapas se vaihdokas
+valkea lienee," sanoi Sussu. "Onhan tällä kuitenkin ihmisen haamu
+jälellä," jatkoi hän puhettaan. "Pää on tosin isohko, kuin
+vaivaistukilla kirkon isolla ovella ja muuta runnakkoa on tuskin sanan
+sijaksi, mutta kyllähän sen toki ihmiseksi tuntee."
+
+"Ihmisen kaavahan tuolla näkyy olevan," lausui Liisa "mutta mihinhän
+rymällä niin kiire lienee ollut, jotta ei joutanut saalistaan vasuunkaan
+panemaan, lähätti vain nurkkaan?"
+
+"Kirkkomaahan tietysti," vastasi Maija karsinasta, "kyllähän sillä
+kalenteri on selvillä, -- mutta," keskeytti hän itseään, "miksi se
+sormiaan noin siristelee?"
+
+"Tuleenhan tuo taitaa pyrkiä ja tulen sukuahan se onkin," vastasi Liisa.
+
+"Sussu! Sussu, nipistä Herran tähden sen vasemman käden nimetöntä; ehkä
+se siitä taas rupeaa huutamaan ja paha tuopi oikean lapsen takaisin,"
+neuvoi Maija, viimeinkin kömpien ylös lauteiden alta.
+
+Sormea nipistettin ja poika saatiinkin taas täyttä suuta huutamaan,
+mutta paholaista ei sittenkään kuulunut kauppaansa purkamaan.
+
+"Hupsut," sanoi Sussu "nythän on jo pyhä käsissä; eihän rietas enää
+uskalla liikkeelle lähteä. Lapsiraukka vaan huutaa itsensä kuoliaaksi,
+eikä tuossa henki näy kovin sitkeässä olevankaan. Tuskin se elää
+siksikään, että pappi ennätetään sitä kastamaan juosta."
+
+"Pannaan hätäkasteesen; kukaties' se sillä muuttuukin oikeaksi
+ihmiseksi takaisin," ehdotti maalarin Maija.
+
+Siihen suostui Sussukin ja koetti kädestä pudistamalla saada äitiä
+hereille pojallensa nimeä sanomaan, mutta pyörtynyt Marjetta ei niin
+hevin herännytkään. Poika alkoi taas uudestaan itkerehtää ja Sussu, kun
+luuli sen jo rupeavan kuolemaa tekemään, sanoi hätäisesti: "Maija, sinä,
+joka olet papissukua, kasta hänet, vaikka miksi, mut kasta pian, ett'ei
+rietas sen sielua saa, jos ruumiin veikin."
+
+"No ei siinä ole velikultaa, kyllä minä kastan" lausui Maija mahtavasti,
+"mutta nimi?"
+
+"Pane hänet, vaikka miksi," sanoi Sussu.
+
+"Pannaan sen kaimaksi, joka vanhankin testamentin aikana itki ja
+Jerusalemin raunioilla valitti, koska tämäkin yhäti on äänessä,"
+kiehitti Liisa toisten puheen väliin.
+
+"Niinkö Moosekseksi," uteli Sussu?
+
+"Ei, ei, vaan siksi toiseksi -- mikä se nyt taas olikaan -- se, jota
+provasti saarnoissaan ukoksi kutsuu, se valitusvirsien veisaaja -- Jer--
+Jer-- kah, kun en ny muista, vaikka ihan kieleni selällä pyörii,"
+tuumaili Liisa.
+
+"Jerikohan se oli," tiesi Maija.
+
+"Ei se aivan niin taida olla," intti Liisa, mutta Maija tiuskasi vain:
+"ole vait', kyllä minä sen tiedän," rykäisi ja ryhtyi toimeen.
+
+Maija kastoi pojan Jerikoksi ja melkeinpä oikealla tavalla kastoikin,
+luki vaan pari liikaa lukua pitkästä katkismuksesta ja lopetti sanoilla:
+"erinomattain tunnustan minä teidän edessänne, kunnioitettava, rakas
+herra, että minä kerran kiroilin, kerran puhuin riettaita puheita,
+kerran sitä eli sitä tein ja antakoon sitten sillänsä olla. Amen!"
+
+Hartaasti kuuntelivat toiset naiset toimitusta. Sen päätyttyä Liisa
+kyllä huomautti tuon viimeisen kappaleen kuuluvan rippiin, mutta Maija
+sanoi sen kuuluvan kasteesen ja lisäsi: "ikäänkuin minä en sitä
+tietäisi, joka kuulun papissäätyyn ja osaan kastaa, vaikka ruotsiksi;
+tahdotkos kuulla: hevonen on hest, pappi on brest --"
+
+"Olkaa vaiti mokomat kieliniekat", keskeytti Sussu "ja ruvetkaa
+virvoittelemaan toimetonna makaavaa Marjettaa".
+
+Liisa ja Maija jättivätkin riitansa sikseen ja saivat vähitellen
+Marjetan tointumaan, kun oikein kilvassa hieroivat häntä vedellä ja
+yhdeksänmiehen-voimalla. -- Heti toinnuttuaan kysyi Marjetta lastaan.
+Eukot kertoivat hänelle, mitä tapahtunut oli ja Marjetta rauhoittuikin
+jotenkin tyyneksi kuultuaan lapsen jo olevan kastetunkin. Kun muijat
+kuitenkin huomasivat sairaan sangen heikoksi päättivät he hakea papin
+häntä lohduttamaan, vaikka Marjetta ei millään muotoa tahtonut pastoria
+näin lauantai-iltana vaivata.
+
+Liisa, joka asui lähimpänä ja siis ensiksi sai kirkkovaatteet päällensä,
+lähetettiin sille asialle. Sussu hoiteli lasta ja Maija parhaan taitonsa
+mukaan koetti lohdutella Marjetta raukkaa. Hän selitti: "kuolema sinulle
+onkin parasta, kun te olette niin köyhiä ja tuo lukkarikin maksaa
+kellonsoitosta niin vähän. Kuolemalla pääset kaikista huolista ja
+puutteista ja sieluparkasi joutuu rauhan majoihin.
+
+Minulle saatat huoletta heittää päivän-näkemättömäsi en minä sitä pahan
+palvelukseen käytä. -- Ensi talvi teille olisikin kova, sillä nyt on
+perin huono vuosi. Haapalassa oli tän'aamuna ollut riihi, eikä ollut
+lähtenyt, kuin hiukan neljättä karpioa sadasta, kaskimaan rukiita".
+
+"Ei kuin neljättä nelikkoa kolmivaaksaisista", oikasi häntä Sussu.
+
+"Kyllähän minä mielelläni kuolenkin, jos niin on Herran tahto, mutta
+entäs Taavetti ja lapsi -- mihinkäs ne joutuvat?" sanoi Marjetta vesissä
+silmin.
+
+"Ole huoletta heistä", vastasi Maija rauhoittavasti, "poika pistetään
+viereesi hautaan ja Taavetti on vielä nuori; kyllä hän toisen vaimon
+vielä saa."
+
+Semmoisissa keskusteluissa kuului aika sinnes, kuin kylän väkeä alkoi
+keräytyä kellonsoittajan asunnolle. Liisa oli näet kotonaan kertonut
+kaikki ihmeet, mitä hönnissä oli tapahtunut ja kun nyt lauantai-iltana
+viikon työt olivat lopussa, niin riensivät ihmiset saunasta tultuaan
+vaihdokasta katsomaan ja kyynelillään papin sanoille suurempaa
+merkitystä antamaan.
+
+Saapuipa viimein kellonsoittaja itsekin kotiin. Hänen kerallaan tuli
+eräs voinkerääjä eli saksa, jota Taavetti oli luvannut nousevalla
+viikolla opastella karjataloihin. Muukalainen antoi vaihdokkaalle vähän
+hammasrahaakin ja kun hänellä oli kädessä iso puupuntari, pyydettiin
+häntä pappia odotellessa lasta punnitsemaan. Mies suostuikin siihen.
+Kapalovyöstään pistettiin siis poika puntarin nokkaan killumaan.
+Mittaaja oli puntarin hankkia liian kauas perästä sysännyt ja alkoi pian
+pudistella päätänsä ja ihmetellä: "no nyt mie vast' ihmeiss' oun! Eihän
+tämä paina mitään koko poika".
+
+"Eikö mitään? Hyvä isä armahtakoon! Eikö mitään, vaikka se jo on
+kastettukin?" huudahtelivat naiset.
+
+"Painaa, painaa se hituisen kuitenkin", vakuutti voin ostaja lähemmäksi
+tulta siirryttyään, "mut onkohan neljänneksen alle, vaiko päälle viiden
+naulan, sitä en osaa niin viti varmaan sanoa, mutta olla voina, niin
+polttinan siitä antaisin, tulipa sitten tappio tahi voitto".
+
+Toiset läsnäolijoista väittivät pojan painavan neljänneksen päälle,
+toiset neljänneksen alle viiden naulan ja mittailivat häntä käsivaralla.
+Oikein yksimieliseen päätökseen ei kuitenkaan ehditty tulla, ennenkuin
+Liisa jo toi pastorin, joten tuo painava kysymys täytyi jättää
+ratkaisematta.
+
+Yleisen hiljaisuuden vallitessa valmisti sitten pastori, tuo kunnon
+vanhus, Marjetan viimeiselle matkalle ja puhui muutamia sydämestä
+lähteviä, lämpimiä sanoja lohdutukseksi Taavetille, kun tämä
+kuulleessaan vaimonsa tunnustautuvan vikapääksi kaikkiin synteihin,
+rupesi nyyhkyttämään. Hiukan kummasteltuaan pojan outoa nimeä mutisi
+pastori: "*nomen et omen* (nimi ja enne)", mutta vahvisti kuitenkin
+kasteen ja mainitsi maalarin Maijan "tässä asiassa oikein tehneen",
+josta Maija ei aivan vähää ylpeillyt. Ottamatta mitään vaivoistaan lähti
+pastori rauhassa kotiinsa ja kyynelsilmin tunnustivat kyläläiset: "kyllä
+se tuo meidän pastori on kelpo ukko ja oikea hengen mies, eikä mikään
+mammonan orja. Kaikkivaltias jatkakoon hänen elämänsä päiviä!"
+huokasivat vielä muutamat.
+
+Vähitellen hälveni muukin joukko. Ainoastaan Iso-Tiina, haudankaivajan
+vaimo, jäi muita jälemmäksi kehottaakseen Taavettia menemään voin
+ostajan kanssa pitäjäälle.
+
+"Mitäs siinä aprikoit", sanoi hän, "mene, mene vaan hörymättä; etkähän
+juuri kotonakaan voi miksikään avuksi olla. Mikä on sallittu, se on
+sallittu ja kyllähän me sinuttakin ruumiit siunattuun maahan saamme ja
+voithan, jos ei rahaa ole, Mikolle korjata kenkiä haudan kaivamisesta.
+Paitsi sitä pitäähän sinun itsesikin joutua kotiin sunnuntaiksi, jolloin
+heille: "levätkööt he vahvass' rauhass'" luetaan -- tähän aikaan ovat
+rahat tiukassa, pitää ottaa silloin, kuin saa. Mikä on sallittu, se on
+sallittu, eikä kukaan voi kuolevaa lähtemästä estää ja pitäähän sitä
+meidänkin saada jotain ansaita, niin jotta mene sinä vaan." -- Sen
+sanottuaan lähti Iso-Tiinakin matkaansa, kiroten mennessään "mokomia
+varpaisia, joissa ei mitään suun kostuketta annettu." Sairaan luokse jäi
+vain Taavetti ja Haapalan vanha Sussu. -- Niin päättyi ensimmäinen päivä
+vaihdokkaan elämässä.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Aivan tarpeetonta huolta olivat kyläläiset ja varsinkin Iso-Tiina
+pitäneet Puna-Marjetan ja hänen poikansa maahanpaniaisista. Seuraavana
+lauantaina palatessaan pitäjäältä, näki näet Taavetti paremman
+puoliskonsa saunapuita pilkkomassa. Vipuheijassa, lähellä Marjettaa
+veteli pikku mies unta ja vielä samana iltana hierottiin hänestä
+"harjakset pois hiivalla", niin ainakin Sussu kertoi. Kaulaan pantiin
+seitsenvärisistä langoista solmittu "taikeanauha" silmäysten
+estämiseksi, sillä, Kissa-Kerttu, Ison-Tiinan sisar, oli sanonut
+silmäykset sangen vaarallisiksi lapsille ja itkettäjä varmaan vaivaisi
+lasta, jollei sillä taikeanauhaa kaulassa ollut. Huolimatta siitä tuli
+itkettäjä kuitenkin, eikä se eronnut lapsesta, vaikka Kissa-Kerttu,
+kuinka haltioissaan olisi tepastellut. Ison-Tiinan täytyi itsensä tulla
+lasta "piästämään" ja hän mittailikin monta kertaa pojan pituuden
+vasemmasta pikkuvarpaasta oikean käden peukaloon, ottaen aina aika
+ryypyn joka vaaksan päästä.
+
+Sillä retkellänsä näki Tiina, joka oli niin kehakka ihmisiä siunattuun
+maahan saattamaan, miten vaihdokas, vaikka turhaan, koetteli opetella
+varpaidensa makua tuntemaan. Hänenkin täytyi, otettuaan pullosta pienen
+"Silmänkääntäjän", myöntää: "elämään se rupeaa. Katsos vaan! elämään se
+rupeaa, mutta mikä on sallittu, se on sallittu".
+
+Niin oli sallittukin, että lapsen piti elää, mutta muutamien vuosien
+perästä täytyi Ison-Tiinan itsensä erota elämästä keskellä rakkainta
+tointansa, viinankeittoa, ennenkuin ehti kokiaisiakaan maistella.
+
+Pieni Jerikokin oli Tiinan hautajaisissa. Vilusta väristen seisoi hän
+äitinsä kanssa lumisella hautausmaalla, matalalla multavallilla, joka
+Ison-Tiinan erotti elävistä. Katkeroita kyyneliä itki poikaraukka, kun
+Ison-Tiinan arkun päälle ajettiin niin paljo multaa, "että ihanhan se
+hukkuu", kuten hän sanoi.
+
+Puna-Marjetta lohdutteli kieliparkkua poikaansa ja lausui: "kummallista,
+jotta tuo noin matala harju on raja-aitana elämän ja kuoleman maiden
+välillä ja korkea kirkkoharju erottaa vain Sormulan ja Lampelan maat
+toisistaan. Ja vieläkin kummallisempaa on minusta se, että minä nyt
+seison tässä Ison-Tiinan haudan reunalla, minä pikkuinen raukka, vaikka
+Tiina jo vuosikausia sitten oli Mikkonsa käskenyt sinulle ja minulle
+kirkkomaassa sijaa valmistamaan. Olipa hän vielä niinkuin vähäisen
+äkeissään, kun me emme silloin vielä hautaa tarvinneetkaan. Mutta eihän
+sitä meilläkään ole rautaa rinnassa; kerran kaataa se meidätkin, aikaa
+vaan emme tiedä milloin. Niin on, kuin vainaja sanoikin: mikä on
+sallittu, se on sallittu, sillä "kirjava tikka metsässä, ihmisen ikä
+kirjavampi".
+
+Heti sen perästä kääntyi Marjettakin vuoteen omaksi. Kahden kesken
+Jerikon kanssa sai hän kotona viettää ikävät päivänsä, kun Taavetti oli
+päiväkaudet kylässä työnansiolla. Silloin painoi äiti poikansa sydämeen
+monta hyvää neuvoa, vaikka tämä ei niitä kaikkia ymmärtänytkään.
+
+Eräänä iltana pilkisti kirkas, yksinäinen tähti taivaalta mökin ainoasta
+akkunasta sisään. Vilkkuvalla valollaan näytti se ikäänkuin viittaavan
+Marjettaa luoksensa tulemaan. "Poikani", lausui sairas "näetkö, miten
+tuo kaunis tähti kutsuu minua tykönsä taivaan korkeaan kuoriin".
+
+Poika myönsi näkevänsä ja sanoi: "mutta viittasivatpas ne tähdet
+silloin, kesällä, kuin isän kanssa Kissa-Kertun mökillä käytiin,
+viittasivatpashan nekin Keidaslammin pinnalla; mutta eihän ne taivaasen
+kutsuneet; eihän äiti?"
+
+"Ei poikaseni", vastasi äiti hymyillen, "ei ne todellakaan taivaasen
+kutsuneet, mutta kun syksyllä, ennenkuin talven kolkkous luonnon
+kuolettaa; kun silloin pimeys peittää vaippaansa koko maan, niin
+kehottavat nuo ylhäällä vilkkuvat valot meitä luoksensa liihoittelemaan,
+mutta pimeys ei tahdo sitä. Sentähden luopi yön valta tumman järven
+tyynelle pinnalle samalta näyttäviä tähtiä, kuin ylhäälläkin on ja
+koettaa viekoitella ihmisiä niitä tavoittamaan, -- mutta luuletkos, että
+jos ken syvyyteen syöksyisi, sieltä tähdet käsittäisi?"
+
+"En", vastasi poika hiukan mietittyään, "ei siellä järven pohjassa muuta
+ole, kuin kiviä ja soraa".
+
+"Niin, paljasta soraa ja kiviä siellä vain on", myönsi Marjetta, "mutta
+kuitenkin syöksyy moni syvyyteen ja vasta liian myöhään huomaa
+pettyneensä.
+
+"Miksi ne sitten sinne hyppäävät", kysäsi Jeriko?
+
+"Siksi, että alaspäin on helpompi mennä, kuin ylös todellisia tähtiä
+kohden", selitti äiti, "ylöspäin ei näet siivittä voi kukaan kohota".
+
+"Mutta ethän silloin sinäkään voi ylös tähden tykö mennä", lausui poika
+korkeuteen silmäillen?
+
+"Voin", vastasi sairas, "kyllä minä voin, sillä minä olen saanut uskon
+kautta toivon siivet ja niillä siivillä voipi synnin merestä kohota
+paljoa korkeammallekin, kuin tähtitarhoihin".
+
+"Eihän sinulla ole siipiä," väitti poika.
+
+"On, vaikka sinä niitä et vielä näe, etkä ymmärrä," selitti äiti, "ja
+minä luulenkin kohta kohoavani teidän tyköänne tuonne ylös." -- Hetkisen
+kuluttua jatkoi hän: "lupaapas minulle Jeriko, ett'et rupea koskaan
+tavoittelemaan syvyydessä päilyviä tahteja, vaan pyrit aina valoa
+kohden."
+
+"Kyllä, jos minulla vain siivet olisi," lupasi lapsi.
+
+"Siivet, joita tarkoitan, sinä kyllä saat aikanasi, jos itse tahdot ja
+tahdothan sinä?" lausui äiti.
+
+"Tahdon," sanoi poika, "tahdon tietysti ja sittenhän pääsen vaikka
+minne, vaikka kuuhun sen tervaajan sieltä pois ottamaan."
+
+Keskustelun aikana oli kuu noussut ja lempeällä valollansa valasi
+huoneen sisustaa. Poika katseli sitä tarkasti, nähdäkseen liikkuiko kuun
+ukon käsi ja liikkuvanpa se näyttikin. Silloin sattui taivahalla tähti
+lentämään ja poika kääntyi äitiinsä, kysyen: "kukahan nyt lienee
+enkeliksi päässyt?" -- Äiti ei vastannutkaan enää. Liikkumattomana
+lepäsi hän kullan keltaisilla oljilla. Kuun säteet kirkastivat Marjetan
+lempeät, hymyilevät kasvot sangen ihaniksi ja olista taittuvat säteet
+muodostivat ikäänkuin kehän niiden ympärille.
+
+Kun ei poika yhä uudistettuihin kysymyksiinsä enää vastausta saanutkaan,
+tunsi hän vaistomaisesti äidin jo lähteneen ylös valon valkamille.
+Katkerasti itki hän, koetellen hyväilyksillään äitiä herättää. Kun ei
+muu auttanut, lupasi poika, ett'ei hän enää milloinkaan luvatta juoksisi
+maantiellä ajajoita katsomaan. Kaikki oli turhaa ja muutaman päivän
+perästä sai hän äitinsä haudalla muistella sanoja: "kummallista, jotta
+tuo noin matala harju on raja-aitana elämän ja kuoleman välillä," mutta
+nyt hän ei itkenyt, sillä tiesihän hän äitinsä enkeliksi tulleen.
+
+Haudalle pystytettiin pienoinen puuristi, johon painokirjaimilla oli
+piirretty sanat: "tässä lepää kellonsoittaja Taavetti Kaikusen Marjetta,
+joka kuoli viime torstai-iltana." -- Sivukulkiessaan myhäilivät ihmiset
+tuolle ristille, mutta vaihdokkaan mielestä opetti se kaikille jälkeen
+jääneille samaa, kuin hänen äitivainajansa oli hänelle muistuttanut:
+että ihmisen on aina pyrkiminen korkeuteen, johon ristin sydänpuu
+viittasi. Monasti päättikin hän seurata äitiänsä sinne, sillä mahtoihan
+siellä olla hyvä, koska äiti oli raskinut hänet jättää sinne
+mennäksensä.
+
+Jerikolla itsellään ei nyt enää kotonansa ollutkaan kovin hyvä olla.
+Päiväkaudet sai hän siellä viettää yksikseen, kun ei vielä kyennyt
+isäänsä työhön seuraamaan. Ikävät olivat pojalle päivät, eikä niistä
+hänelle juuri hyötyäkään ollut, vaikka yksinäisyyden sanotaan olevan
+suurten aatteiden äidin. Isäkin oli toisinaan niin kummallinen, eikä
+poika ymmärtänyt kaukaan syytä siihen. Kerran selvisi kuitenkin se
+seikka, kun isä antoi hänelle putelin ja rahaa ja käski mennä
+Kissa-Kertulta ostamaan viinaa. Poika totteli. Repaleisissa
+riikineissään lähestyi hän mökkiä, jossa Kissa-Kerttu asui. Tultuaan
+mökin luo näki hän siellä koko joukon muita poikia rakentamassa
+lumilinnaa. Pojat olivat niin ahkerassa työssä, ett'eivät kotvilleen
+heitä katselevaa vaihdokasta laisinkaan huomanneet, mutta viimein keksi
+hänet Risto, Kissa-Kertun toivorikas perillinen.
+
+"Hei pojat," huusi hän "tuolla on vihollinen kurikka kädessä; se varmaan
+aikoo valloittaa linnamme. Annetaanpas sille hiukan papuja." -- Nyt
+alkoi Jerikoa kohden tuiskuta toinen toistaan kovempia lumipalloja.
+Alussa koetti poika pakenemalla niitä välttää, mutta kun toiset
+huomasivat sen, töytäsivät he perässä ja Jerikokin rupesi
+puolustautumaan.
+
+"Vastarintaan se rupeaa", huudahti Risto ja edellimmäisenä lähti
+hyökkäämään yksinäistä raukkaa kohden, lasketellen suustaan, mitä
+ilkeintä osasi. Jeriko heitti häntä pallolla vasten silmiä, mutta se oli
+öljyä tuleen. Risto hyökkäsi päälle käsikähmään, mutta toinen piti
+miehuullisesti puoltaan. Muut pojat saapuivat Ristolle avuksi ja siinä
+he hangessa yksin tuumin vierittelivät poikaa, nimitellen häntä
+"vaihdokkaaksi, rymän mankaraksi, hönnin hassuksi" ynnä muuta, ynnä
+muuta.
+
+Vaihdokas-parka rukoili, itkikin päästäkseen pois, mutta se oli turhaa.
+"Kas tätä mamselia vaan", lausui Kotilan Aapo Jerikoa tölmien. Silloin
+pikastui vaihdokaskin ja iski soimaajaansa putelilla, jota hän koko
+temmellyksen ajan oli toisessa kädessään pitänyt.
+
+"Tuos' on sinulle mamselista", sanoi vaihdokas lyödessään ja
+huomattuaan, että Aapo poistui, alkoi hän toisiakin aseellaan hutkia.
+Heikko lasi rikkaantui pian ja leikkasi vielä särkyessään vaihdokkaan
+käden niin, että siitä verta virtana vuoti. Risto, joka viimeisen
+kolahduksen oli saanut, taisi luulla veren itsestään vuotavan ja täyttä
+suuta itkeä kollotellen juoksi hän äitinsä luo mökkiin.
+
+Kissa-Kerttu kiiruhti sieltä heti poikansa avuksi ja vaihdokas sai
+oikein koron kanssa takaisin ne kolahdukset, joita hän oli ennättänyt
+toisille pojille antaa. -- Rahansakin oli poika taistelun aikana
+kadottanut, eikä Kissa-Kerttu hänelle antanut aikaa niitä etsimään, vaan
+käski suoriutumaan "sen pisaan ja kiirevilkkaan joudukin sinne sen
+muoska", sanoi hän.
+
+Rahojen ja särkyneen pullon vuoksi ei Jeriko uskaltanutkaan palata
+isänsä luokse, vaan piilottautui Lampelan saunaan. Siellä mietti hän
+tilaansa ja vaikka miten olisi koetellut päätänsä vaivata ei hän voinut
+myöntää olleensa väärässä puolustaessaan itseänsä. Hänelle juohtui
+mieleen: mitähän äiti tästä nyt sanoisi ja siltä hänestä tuntui, ett'ei
+äiti kuitenkaan lyönyt olisi, jos hän hiukan olisi torunutkin. Sitten
+juohtui taas mieleen lantit ja säretty puteli ja hän päätti lähteä pois,
+kauas pois ja olla siellä, kunnes kasvaisi suureksi ja sitten tulisi hän
+kotiin ja toisi isällensä oikein suuren möhömahaisen putelin, niin
+suuren, kuin se, josta provasti alttarilla kirkossa viiniä kaasi
+hopeapikariin. Vielä toisi hän rahaakin, hyvin paljon rahaa, valkeita ja
+ruskeita, isoja ja pieniä rahoja ja Kotilan Aapolle antaisi hän yhden
+hyvin suuren rahan sovinnoksi, mutta Kissa-Kertun Ristolle ei hän
+antaisi mitään. Sitten sekoittui vähitellen kaikki sekaisin. Rikkinäiset
+pullot, joita Kissa-Kerttu alttarilla provastille tarjosi ja Risto
+messukasukkaan puettuna ahdisteli häntä ja hän pakeni lumilinnaan ja
+hyppäsi hyvin isoon puteliin ja sitten kaiken hyvän lisäksi tuli
+äitivainaja ja viittasi ylöspäin. Jeriko koetti putelin kaulasta
+tunkeutua ulos, mutta ei sopinutkaan enää, sillä hän oli kasvanut siellä
+suureksi mieheksi. Tuommoisia sekavia kuvia vieri vaihdokkaan editse
+sekaisin, kunnes hän muuttui pieneksi hiireksi, jota ruma punainen kissa
+hätyytti. Se tuli yhä likemmäksi; nyt se jo kohotti käpälänsä
+tarttuakseen hänen niskaansa, hui, kuinka se puristi kovasti!
+
+Kiljahtaen hyppäsi vaihdokas penkiltä ylös. Hänen edessään seisoi isä,
+joka käytyään Kissa-Kertun mökillä oli jälkiä myöten tullut etsimään
+poikaansa saunasta. Silmät vihasta hehkuvina tiuski Kaikunen: "missä
+rahat? missä puteli?" Poika parka koetti miten parhaiten taisi
+onnettomuuksiansa selitellä, mutta niitä kuulematta tempasi isä
+nahkavyön vyöltänsä, jolla huimi poikaansa kyllikseen. Kentiesi hän ei
+olisi herennytkään, joll'ei talon väki, itkun kuultuansa, olisi
+kiiruhtanut saunaan ja pelastanut poikaa mielettömän isän käsistä.
+
+Vihdoinkin käski Taavetti poikansa kotiin menemään, hän lupasi itse
+tulla jälestäpäin. Vaihdokas totteli, vaan hän päätti kotiin tultuaan
+sytyttää koko kodin tuleen, ett'ei isä mitään löytäisi sinne tullessaan
+muuta, kuin tuhkakuopan, -- sillä viha synnyttää aina vihaa. -- Kotona,
+kuopassa oli kaikki ennellään. Kuu valaisi sitä aivan, kuin tuona
+iltana, jona äiti oli kuollut, eikä vaihdokas enää kostotuumiansa
+muistanutkaan. Päinvastoin istahti hän rahille ja itki katkerasti -- hän
+tunsi ensi kerran eläessään olevansa kaikkien hylkäämä, olevansa
+onneton.
+
+Isä ei sinä iltana saapunutkaan kotiin ja iltasetta täytyi pojan
+laskeutua levolle. Siitä lähtien tapahtui se useinkin. Joskus viipyi
+Kaikunen useampia vuorokausia kotoa poissa ja kun hän tuli kotiin, ei
+hän voinut pariin päivään mihinkään ryhtyä, kiroili vain milloin
+köyhyyttänsä, milloin Kissa-Kerttua ja toisinaan koko maailmaakin.
+Silloin sai ainakin Jeriko itse pitää huolta ruoastansa. Hän kävi
+kerjuulla, "maailman koulussa", kuten sitä sanotaan.
+
+Siten kului taas lähes vuoden päivät. Eräänä iltana oli Kaikunen tapansa
+mukaan reuhaten saapunut kotiinsa aivan verissä. Jeriko ei uskaltanut
+kysyä häneltä syytä siihen, vaan ennen pitkää selvisikin asia. Armolline
+komsarjus tuli näet heti perästä ja Kaikunen sidottiin nuoriin. Sen
+verran sai poika asiasta tolkkua, että hänen isänsä oli Kissa-Kertun
+mökissä lyönyt Mustaa-Heikkiä, joka nyt oli kuoleman kielissä.
+
+Aamulla lähti vaihdokas taas kylälle ruokaa pyytämään. Hän aikoi poiketa
+ensiksi Tiistilään mutta kun hän aukasi veräjää, huomasi Pikku-Kaisa
+hänet ja itkien juoksi pakoon, kuin olisi jonkun mörön nähnyt. Tiistilän
+isäntä tuli portaille ja heiluttaen haravansa vartta karjui hän:
+"avaahan vielä kerran meidän ovea, sinä murhamiehen pentu, niin tästä
+saat".
+
+Koskiko isännän kovat sanat, vaiko Pikku-Kaisan pelästyminen enämmän
+vaihdokkaasen, sitä ei hän itsekään olisi osannut sanoa, mutta apealta
+tuntui vaan hänen mielialansa. Hän istahti yksinäiselle kivelle tien
+viereen ja tunsi olevansa liikalainen näillä tienoilla. Hän muisteli,
+oliko kukaan hänelle hyvää sanaa sanonut sitten äitinsä kuoleman, mutta
+ei muistanut sitä kenenkään tehneen. Vimmoissaan toivoi hän itsensä
+julmaksi jättiläiseksi, että voisi viskata hirmuisen suuria
+kalliojärkäleitä talojen ja niiden asukasten päälle, niinkuin
+jättiläiset muinoin olivat tehneet. -- Nälkä herätti pojan viimein
+noista mietteistä ja hän päätti vielä koettaa onneaan Kotilan talossa.
+
+Siellä ei hän päässyt edes pihaankaan, sillä Aapo ja eräs rengeistä
+usuttivat talon koiran hänen päällensä. Emäntä torui heitä tosin, mutta
+renki vain nauroi ja sanoi: "eihän sillä rymän mankaralla kuitenkaan
+sielua ole, vaihdokashan se on".
+
+Pojan täytyi tyhjin vatsoin palata kotiin. Hän hämmästyi, kun näki savun
+nousevan torvesta ja Kissa-Kertun Riston loikovan päiväpaisteessa kuopan
+katolla. "Hoi vaihdokas", huusi Risto Jerikolle, "nyt meistä tulee
+veljekset, mutta, jos sinä vielä minua aiot lyödä, niinkuin lumilinnan
+luona talvella niin, niin --"
+
+Jeriko ei kuullut enämpää, vaan luikahti kuoppaan. Siellä emännöi
+Kissa-Kerttu, aivan kuin kotonaan. Hän kysyi jokseenkin äreästi
+tulijalta: "joko sinä olet syönyt?"
+
+"En", vastasi poika kyynelsilmin. "Tiistilän isäntä uhkasi antaa
+haravasta ja Kotilan Aapo usutti Hallia päälleni".
+
+"Vai niin se Tiistiläinen peuhaa, se ulkokullattu väkäleuka! Tokko sinä
+häntä edes vastustit, sitä kerettiläisprofeettaa?" lasketteli
+Kissa-Kerttu.
+
+Vaihdokas selitti kiittäneensä kauppojansa, kun pakoon pääsi, josta
+Kissa-Kerttu ärtyi häntä oikein sättimään. "Ei sinussa, mokomassa
+retuksessa, ole miestä niin kynnen mustaisen vertaa, ihan olet, kuin
+ilmoinen äitisi, semmoinen jäniksen kaima. Olispahan Risto siihen
+sattunut, niin olisi se körttinuttuinen Tiistilän peto saanut nimensä
+kuulla, jott'ois korvansa tilliä kotveroisen soineet; mutta mitäs
+sinusta! Ei sinusta kuuna kulloisna päivänä tule henkesi elättäjää, vaan
+olet aina liikana hirtenä meidän huoneessa".
+
+Risto oli tullut sillä välin myös sisään ja nähtyään vaihdokkaalla
+vaskisen napin paidan rinnassa, alkoi hän tinkiä sitä itselleen.
+Kissa-Kerttu käskikin Jerikon antamaan sen Ristolle. -- "Mutta mitäs isä
+sitten sanoo", rohkeni vaihdokas muistuttaa?
+
+"Sinun isäsi on nyt minunkin isäni ja minun äitini sinun äitisi,"
+selitti Risto "ja sentähden pitää sinun minua totella; pitäähän äiti?"
+
+"Pitää," myönsi äiti ja kun poika ei tahtonut vieläkään napistaan
+luopua, tarttui Kissa-Kerttu hänen tukkaansa sanoen: "vai et sinä
+tottele äitiäsi, kyllä minä sinut opetan."
+
+Vaihdokkaan mieli kävi napin tähden vielä surullisemmaksi entistänsä ja
+hän tuumaili: "minun äitini on jo kirkon haudassa."
+
+"Niin vaan, kunpa isäsi löi Mustaa-Heikkiä, jotta se vasta yöllä siitä
+selvisi ja kun Tiistiläinen ajoi meidät tän' aamuna mökistä pois, niin
+pitää isäsi ottaa äiti omakseen ja minut myös, jott'emme me
+vierasmiehiksi käräjissä kelpaisi ja isäsi tuopi meidän tavaratkin kohta
+tänne," kertoi Risto. Sitten sanoi hän äkkiä vaihdokkaalle: "nytpä
+tiedän, mistä sinä tämän korean napin olet saanut. Sinä olet sen
+varastanut vääpeliltä; olethan?"
+
+"En, minä sen löysin maan tieltä," vastasi vaihdokas, vaan epäillen
+pudisti Risto päätänsä.
+
+Senlaista oli sitten vaihdokkaan elämä parin vuoden ajan. Ylenkatsetta
+sai hän osakseen kylässä, huonoa kohtelua kotona. Varsinkin näkyi Risto
+luulevan itsellään olevan vastaansanomattoman oikeuden kiusata
+vaihdokasta. Itsekin tottui Jeriko pitämään itseänsä jonkinmoisena
+liikalaisena ja vajosi vähitellen huolimattomuuteen ja tylsyyteen. Vihaa
+ja katkeruutta kasvoi hänen pieneen sydämeensä ja hän inhosi noita
+renttuja, joita lakkaamatta tuli ja lähti, sillä Kissa-Kerttu harjoitti
+yhä kapakoitsemistointansa. Isä oli erotettu kellonsoittajan toimesta ja
+häntä käytettiin vankien piiskurina. Harvoin näki Kaikunen enää muuta
+selvää päivää kuin piiskauspäivän ja pojastaan ei hän selvänäkään mitään
+välittänyt. Jerikoa ei siis lämmittänyt yksikään rakkauden säde ja
+rakkauttahan pieni ihmistaimi tarvitsee paljoa runsaammin, kuin päivän
+valoa nuo "auringon nielijöiksi" sanotut etelämaiden ihanat tuberosit ja
+dahliat. -- Hellä ja huolekas hoito yhdessä rakkauden kanssa, ne
+kehittävät ihmisestä jotain hyödyllistä ja kaunista, samoin kuin
+kevätauringon säteet loihtivat röhmyisestä omenapuusta esiin puhtaita
+kukkia ja hedelmiä, mutta Jeriko ei niitä saanut nauttia.
+
+Oli sentähden onneksi pojalle, kun Kissa-Kerttu viimein, pojan noin
+kymmenvuotisena ollessa, tuskastui häneen niin, ett'ei voinut enää
+Jerikoa mökissä kärsiä, vaan toimitti hänet paimeneksi Sormulaan. Siten
+pääsi poika hengittämästä kotimökkinsä siveellisesti turmelevaa ilmaa,
+sillä Sormulalla, kuten muillakin vankoilla taloilla, oli oma
+karjamökkinsä kaukana salomaalla järvien takana ja sinne lähetettiin
+vaihdokaskin. Tuo paikan hankkiminen oli ainoa äidillinen työ, jonka
+Kissa-Kerttu pojintimallensa teki.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Iloisena jätti Jeriko kotikylänsä. Hänen äidiltä perimänsä isot, syvät
+silmänsä oikein hohtivat riemusta, kun hän eräänä varhaisena kesäkuun
+aamuna matkaan varustettuna, seisoi Sormulan navettakartanon edustalla
+kärsimättömästi odotellen lähtömerkkiä. Vihdoinkin viimein oli karja
+kunnossa ja ajopatukat viuhahtivat ilmassa. Kuivasti narahti
+veräjäportti pojan sitä perästänsä sulkiessa, mutta hänestä oli tuo ääni
+suloista soittoa; nyt rohkeni hän täysin siemauksin hengittää tuoresta
+aamuilmaa ja parempien aikojen toivo täytti hänen sydämensä.
+
+Karja-Anni, Mataleena ja Maitomäen Pekka ryhtyivät heti vilkkaasen
+keskusteluun keskenänsä. Siten sai vaihdokas rauhassa matkatoveriensa
+kysymyksiltä, vaipua haaveksiviin mietteisinsä. Hän ajatteli mennyttä
+elämäänsä ja iloitsi siitä, ett'ei äitipuolensa nyt tuolla salolla enää
+olisi häntä kiusaamassa, vaan hän saisi yksin, karjan kanssa, metsissä
+elellä päiväkausiin näkemättä noita ihmisiä, jotka häntä olivat
+kiusanneet.
+
+Aamu oli sangen kaunis. Metsä tuoksahteli niin raittiisti tuskin
+tuntuvassa aamutuulessa ja linnut, nuo sinisalojemme siivekkäät laulajat
+visertelivät oksilla iloisesti peippelehtäen. Kiilusilmäinen sisilisko,
+lehmiä säikähtäen, puikeltihe ruohokkoon kauemmaksi karjotiestä.
+Kukkasten kuvussa kimalsi kastehelmi, jota auringon, hienon autereen
+läpi paistavat säteet kultasivat. Edempänä, kumpujen rinteillä lainehti
+himmeää, terhenistä päivän sauhua; kaikki veden selätkin saarineen,
+niemineen olivat kiedotut läpinäkyvään utuiseen harsoon. Sydänmaan
+hallaisilta soilta kiirehti vilkas puronen, kivikon kautta solisten
+kirkasvesisen järven laajaan syliin, ikäänkuin olisi se pelännyt
+myöhästyvän hautaansa ehtimästä.
+
+Silloin tällöin nykäsi joku hatasarvi tiepuolesta tukkosen tuoretta
+ruohoa tahi tavoitti suullaan äsken lehteen pahennutta koivun oksaa.
+"Viuh, vauh", äänsi silloin Pekan vitsa ja verkallensa jatkoi matkue
+kulkuaan. -- Tuossa seisahti karjan perässä källeröittelevä mullikka
+maistelemaan lietteen rantaista pitkää heinää. Sen viereen asettui
+vaihdokaskin imehtimään lähteen silmässä kuvautuvaa kuulakkaa taivasta
+ja muistelemaan viimeistä keskusteluaan äitivainajansa kanssa.
+
+He jäivät muista jälelle, mutta jo huomasi Mataleena joukon jakautuvan.
+Hiukan toruvalla äänellä huusi hän heleästi: "poika! aja mullikka
+karjaan, äläkä itsekään kaikkia hettehisen heiniä syö!"
+
+Jeriko kiinnitti matkalla höllittyneet konttinsa viilekset paremmin
+selkäänsä, lyödä ropsahutti virsuparillaan viivyttelevää elikkoa
+ronkolle ja kiiruhti sitten kilpaa mustan ystävänsä kanssa toisten
+perästä.
+
+Leikkiä laskien kului matka melkein huomaamatta siksi, kuin jo oltiin
+Järv'salmen sillalla. Siinä yhtyi seuraan Salmelan karjakin
+saattajoineen ja paimenineen. Nekin pyrkivät järvien tuolle puolen,
+vaaran-maille, sillä siellähän on runsaasti voimakasta rehua eläimille
+ja viatonta huvitusta sekä karjakoille, että paimenille. Iltapuolella
+päivää saavuttiinkin tuonne sinisalojen syliin. Kukin joukko ajoi
+karjansa talonsa maitomökille ja nyt alkoi vilkas liike noissa
+syrjäisissä, tavallisesti hiljaisissa asunnoissa.
+
+Lähdekaivon kupeella hankasi joku tytöistä valkoisella hiekalla
+pyttyjä, toinen puhdisti siivilää, kolmas keitti katajavettä, jolla isot
+piimäkorvot, hinkit ja hulikat huuhdellaan. Paimenet koristelivat haavan
+lehdillä ja pihlajan lehvillä huoneita ja matkasta väsyneet lehmät
+märehtivät tyytyväisinä kesantopellolla.
+
+Työskennellessä kerrottiin kirkonkylän uutisia, kihlauksia arvosteltiin,
+tiedusteltiin kuka sen ja sen talon karjakoksi täksi kesäksi tulee ja
+kaikenlaista semmoista. Jokaisella näytti olevan jotain tekemistä ja
+vasta uuden talouden jommoiseenkin kuntoon saatua muistettiin vatsan
+vaatimuksia. Lehdistä tuoksuvassa ruoka-aitassa nautittiin sitten tosin
+yksinkertainen, mutta makuisa ja iloisilla kokkapuheilla runsaasti
+höystetty atria. Syötyä lähtivät karjan saattajat kotimatkalle, jättäen
+vaalijat ja paimenet nauttimaan saloelämän kesäistä suloutta.
+
+Hauskaa onkin tuo idyllinen elämä metsien sylissä. Paimenet kisailevat
+marjoista punoittavilla ahoilla, joita pitkin kevyt; aikaiset vasikat
+juosta vipeltävät sillä aikaa, kuin vanhemmat eläimet syövät
+siimeksessä. Poikanulikat paukuttelevat viidakossa ukonnuijaa, syläisten
+alakivelle pannulle koivun hiilelle ja samalla iskevät päälle pienellä
+mukulakivellä. Säikähtyen hypähtävät tyttöset tarhaleikistään ja
+kieltelevät vallattomia poikia, mutta yhä raikuvat rotkot pamauksista,
+eivätkä metsän heiluhännät uskalla kourusarvia lähestyä. Toisinaan
+käpyää uskalias poika korkeaan oravikuuseen, jonka latvasta sitten
+toitottaa pitkällä tuohitorvellansa. Heti kuuluu vastauksia kaikilta
+ilman suunnilta. Linnut, ajellen surisevia hyttyisparvia, livertelevät
+humisevassa kuusikossa ja käet kukkua helkyttävät lehtorinteillä. Jonkun
+kallion nyppylältä kajahtaa koivutorven eli paimen huilun soinnukas
+sävel ja karjan kellot säestävät sitä kilkatuksellaan. Ne ovat luonnon
+lapsien laulajaiset salon sydämessä.
+
+Kun aurinko on lounaa lähennyt, lakkaavat tytöt leikistään ja
+sammuttavat paimensavun sil'aikaa, kuin pojat keräävät kunkin karjan eri
+ryhmään. Karjat käännytetään kotia kohden ja iloisesti huhuillen kävelee
+paimen perässä. Tyytyväinen on hän mielessään, sillä hän tietää kotona
+voileivän ja lämpimän maidon odottavan itseään palkinnoksi siitä, kun
+hän tyhjentyneesen eväskonttiinsa on kerännyt kaikenlaista tarviskalua.
+
+Jerikollakin oli jo ensimmäisenä paimenpäivänänsä kaikenmoista kampsua
+Karja-Annille tuomisiksi. Kontissa oli hierinpuu, kerä huosiaintuohta,
+vispilä, melkein valmis tohvelipari ja kädessään kantoi hän pienoista
+pihtiin pistettyä käärmettä. Leppikummulle näki poika lehmisavun jo
+palavan kesannolla. Sinertävänä nauhana kohosi siitä savu yläilmoihin.
+Tuon tuostakin torahdutti paimen torveensa, että Karja-Anni tietäisi
+suolakopan kanssa tulla karjaa vastaan. Veräjää avatessaan näki Jeriko
+Annin jo mökistä lypsylle kiiruhtavankin. Hymyillen läheni Karja-Anni
+paimenta. Kainalossa oli karjakolla lypsinkiulu, jonka korvassa riippui
+rasvasarvi, sillä nännit ovat ennen lypsämistä voideltavat. Päästyään
+pojan luokse hurautti karjakko yht'äkkiä kiulustansa vilua vettä
+paimenen päälle sanoen:
+
+      "Mimerkki metinen muori.
+      Tapiolan vaimo tarkka!
+      Mettä maidosta sinulle,
+      Simoa salojen eläjä,
+      Vettä karjan katsojalle
+      Pikkuiselle paimenelle
+      Kannan minä kiulussani
+      Runsahasti rainnassani:
+      Kun annat kuuta karjalleni,
+      Lilliä mun lapsilleni,
+      Minä kiiltoa sinulle,
+      Sikiöillesi simoa
+      Kannan kaikkina kesinä,
+      Hilailen hyvillä säillä,
+      Vaikk'en maitoa halua,
+      Enkä voistakaan välitä.
+      Poika kielasti sinua,
+      Valehti vanhukselle
+      Minun voita vuottavani,
+      Kermoa kyseleväni,
+      Sinut petti paha paimo,
+      Märkähattu, kaksikieli,
+      Se on itse maidon juoja,
+      Rakastaja rasvakeiton,
+      Hälle annan härkinpuusta,
+      Varvun päillä varvikosta,
+      Minä häntä härkittelen
+      Koivun oksilla opetan,
+      Valelen vilulla veellä,
+      Lähdeveellä lämmittelen."
+
+Sen sanottuaan nauraa kikatti Anni niin imelästi kepposelleen, että
+kyyneleet silmissä kiilsivät, mutta paimen-parkaa ei vain naurattanut.
+Hän ei tuntenut paimentapoja, eikä tiennyt paimenta aina ensimmäisnä
+paimenpäivänä kasteltavan. Senpä vuoksi seisoikin hän hetkisen Annin
+edessä, avossa suin ihmetellen, mitä moinen vastaanotto merkitsi. Jotain
+koivun oksilla opettamisesta oli hän kuullut Karja-Annin lorusta ja
+peläten kohta ryhdyttävän siihen toimeen, alkoi hän "mi saatua väkeä"
+juosta takaisin metsään, jättäen kaikki tuomisensa maalle maan hyviksi.
+-- Maitomäen Tiina, joka Pekkoinensa talvellakin asui karjamökissä, oli
+juuri tulossa kesannolle Annia auttamaan, kun huomasi Jerikon väärillä
+säärillänsä viidakkoon päin pinttävän. Tiinasta oli pojan juoksu niin
+lystikästä, ett'ei hän malttanut itseään hillitä, vaan kädet polvia
+vasten purskahti hillimättömään nauruun. Sikke-muori, Pekan anoppi, ei
+myöskään jaksanut mökissä pysyä, vaan kiiruhti katsomaan: "miksi
+toisilla niin imelä säkki leuan alla oli," kuten hän sitten itse kertoi.
+
+Metsänneidon tavoin oli kuitenkin poika jo pujahtanut pensasten
+peittoon, ennenkuin muori hänet ennätti nähdä. Siksipä tahtoikin
+Sikke-muori kärkkäästi tietää, mikä toisia "niin tyrskytti?"
+
+Kuultuansa syyn siihen, piti hän pienen nuhdesaarnan Annille ja
+Tiinalle, kun olivat hänen "vanhan ämmän-rottelon pelolle narranneet,
+eikä edes tuota iloa pitänyt saada nähdäkkään."
+
+"Eihän äitiä kukaan kutsunut tänne," muistutti Tiina hymyillen.
+
+"Häh! -- kutsunut? Kun tuota vielä olisitte kutsuneet," murisi
+Sikke-muori nyreissään -- "ja toisekseen ole sinä vaiti. Oli minulla
+nuorikkona muutakin tekemistä, kuin tyhjällä nauramista, mutta tähän
+aikaan on nauru ja nästäytyminen naisten paraana työnä. Sentähden
+rankaiseekin Herra huonoilla ajoilla ja vilja "maast' ja merest'"
+vähenee, niinkuin kirja sanoo ja mikä lopuksi tulleekaan; -- eikö jo
+kohta koittane tuomiopäivän lauantai ja silloin ne naurut loppuvat.
+Niin, niin ja nyt pelotitte sen poika paran pois metsään, vaikka minä jo
+panin puuron kuppiin ja Jumalan vilja saa taas jäähtyä aivan pahan
+päiväiseksi."
+
+"Älkää nyt äiti-kulta taas tyhjästä toruko," sanoi Tiina, iskien Annille
+silmää, "kyllähän se poika pian takaisin tulee, jahka vain ensi
+säikäyksestään selviää." Sitten tiuskasi hän lähimmälle hatasarvelle
+"vat siihen" ja kyyristihe heruttelemaan Mansikkia. Sikke-muorinkin
+ruppastuuli haihtui vähitellen ja unohtui kokonaan, kun hän lehmisavun
+lähellä keksi paimenen kontin.
+
+"Kyllä herra on täksi kesäksi saanut toimekkaamman paimenen, kuin viime
+kesäinen oli," sanoi Sikke-muori mielihyvillään. "Katsokaas, miten paljo
+rössyä se jo ensi päivänä on kotiin tuonut! Vispilä on, kuin ollakin
+pitää, hierin tulee tuosta hyvä, mutta nuo tohvelin tapaiset eivät ole
+mistään kotoisin. --"
+
+Kentiesi olisi ämmä enemmänkin Jerikoa ylistellyt, jollei Karja-Anni
+siinä samassa tuskasta parkaisten olisi hypähtänyt ylös ja kaatanut
+vieressään olevaa maitohinkkiä, joka kaikeksi onneksi vielä oli tyhjä.
+
+"Herr'estä ja varjele!" siunasi Sikke-muori ja alkoi udella: "mikä
+sinulle tuli Anni? -- Vastaa hyvä lapsi; mikä se oli? Saitko sinä
+kohtauksen -- no vastaa nyt jotain?"
+
+"En, en, vaan tuo -- tuo puri minua," sopersi Anni pelosta vaaleana ja
+vapisten osotti hän vieressään olevaa käärmettä.
+
+"Mikä? Sano Herran nimessä mikä?" huusi hätään rientävä Tiinakin melkein
+yhtä säikähtyneenä, kuin Karja-Anni itsekin.
+
+"Käärme, käärme," huokaili tyttö tuskissaan. "Ettekö näe; tuo kyy
+paholainen tuossa?"
+
+"Voi hyväinen aika! Ja nyt sinä kuolet, kuin Viikunan vasikka viime
+kesänä," lausui Tiina osanottavasti.
+
+"Niin, niin, jos ei apua saada. Voi, voi! Kuolla näin nuorena! Voi
+tokiinsa, enkähän minä vielä ole valmiskaan -- ja entäs Lauri sitten --"
+tyttö hyrähti itkuun.
+
+"Eikä ole edes lähimailla käärmeen jälen katsojaakaan," toimitti Tiina
+säälitellen.
+
+"Eikös Sikke-muori osaa," kysyi Anni-raukka nihkuttaen.
+
+"Mitä osaa? Luuletko sinä jumalaton minua noidaksi?" lausui Sikke-muori
+loukatun äänellä. "En minä, Luojan kiitos! taikoja tee, enkä loihtia
+osaa! Siunaa nyt vaan koreasti itsesi, tunnusta syntisi ja anna henkesi
+Herran haltuun," lisäsi hän, osottaen kepillään korkeuteen.
+
+"Eihän minulla tietääkseni muita niin pahoja syntejä, ole, kuin -- kuin
+-- voih, miten se on vaikeaa," huokaili Anni ja tillahti taas itkuun.
+
+"Tunnusta pois, se helpottaa lähtöäsi," kehoitti Sikke-muori, "tunnusta
+pois ujoilematta. Onko Lauri --?"
+
+"Ei, ei Lauri, vaan minähän sitä itse. --"
+
+"Mitä sinä itse onneton? Voi Anni-parka! mitä sinä," -- tiedusti Tiina?
+
+"Minä -- sanokaa se Laurille, kun minusta aika jättää ja käskekää hänen
+ottamaan Miina; kyllä se on hyvä tyttö ja pitää niin paljo Laurista."
+
+"Kyllä, kyllä, mutta mitäs meidän pitää Laurille sanoa. -- Sano pian;
+sinä vapiset, kuin virran päällä -- sano pian, sinulla ei näy enää
+paljon aikaa olevan elettävänä," tuumaili Sikke-muori.
+
+"Sanokaa hänelle, että minä olen hänen joskus luullut pitävän Miinasta
+enämmän, kuin minusta ja siksihän minä olen Miinaa parjannut," sai
+Karja-Anni viimein lausutuksi.
+
+"Oh! Eikö mitään muuta?" huoahti toiveissaan pettynyt vanhus, joka oli
+luullut Annin huulilta saavansa kuulla jonkun kauhean salaisuuden; mutta
+Tiina hengitti nyt kevyemmin.
+
+Sillä välin oli Pekkakin, naisten hätähuudot kuultuaan, tullut
+kesannolle ja saatuaan vaimoltansa tietää mitä tapahtunut oli, kaivoi
+hän peltoon jokseenkin syvän kuopan, sillä vanhat upottivat aina
+käärmeen pureman jäsenen maahan. Karja-Anni kantaa retuutettiin sitte
+kuopan luo ja jalka pohkeineen peitettiin multaan.
+
+Vakuutettuna keinonsa kunnollisuudesta lohdutteli Pekka naisia, ett'ei
+"ne kaikki taudit ole kuolemaksi," mutta epäillen pudistelivat naiset
+päätään. Varsinkin paipatti sairas itse selittäen: "ei se mahda auttaa,
+kun se ryökäle vielä pisti niin arkaan paikkaan, päkiäisen kohtaan.
+Aijai jai!" huudahti hän keskeyttäen itseään, "nyt tuntuu litistävän ja
+muutoinkin niin ilkeältä, että oikein sydäntä etoo."
+
+Siinä sai nyt Anni istua kyköttää ja vähän väliä vastaella kysymyksiin:
+"tokko tuntuu vähääkään helpottavan; vieläkö sitä pakottaa: läätääkö
+hyvin?" ja muihin semmoisiin, joita hänelle milloin mikin läsnäolijoista
+teki. -- Hankittuaan Annille niin paljo hoitoa, kuin mahdollista rupesi
+Pekka käärmettä etsimään. Eipä sitä kaukaa tarvinnutkaan hakea, sillä
+kuollut käärme pötkötti pihtinensä samalla paikalla, johon Jeriko oli
+sen kädestään singahduttanut ja jossa Karja-Anni oli sen päälle
+polkaissut.
+
+"Mitä", äännähti Pekka "kuolluthan tämä onkin ja vieläpä pihtiinkin
+pantu?"
+
+"Mikä," huudahtivat naiset yhteen ääneen, "mikä? käärmekö?"
+
+"Niin justiinsa käärme," myönsi Pekka myhäillen.
+
+"No, mutta mitenkäpäs se kuolleena olisi Annia purrut," arveli Tiina?
+
+"Siinäpä se juuri temppu onkin," vastasi Pekka, "eikö tuo liene koko
+hätä ollut eukkoväen hätäilyä ja Anni pelkästä säikähdyksestä
+parahtanut?"
+
+"En, en! Kyllä se purasi ja niin kipeästi purasikin, että oikein se
+sydäntäni vihlasi ja tuntuuhan koko jalka vieläkin olevan turtana,"
+puolusti Anni itseään, koettaen, vaikka turhaan, haavaa näyttääkseen
+riuhtoa jalkaansa irti.
+
+"Vieläkös mitä," väitti tuo itsepäinen Pekka, "sinä vain säikähdit, kun
+satuit polkasemaan sen päälle ja näit madon."
+
+"Hupsista pussiin ja pussin suu auki! Mitenkähän olisi sen päälle
+sattunut polkasemaan, kyykkämyisissäänhän hän oli koko ajan," arveli
+Sikke-muori hyvin viisaan näköisenä.
+
+"Miten lienee niehentäytynyt, sillä sehän on kai ihan varmaa, jott'ei
+käärme itsestään ole pihtiin tunkeutunut," intti Pekka yhä.
+
+"Kukas sen siihen olisi pannut?" kysyi Anni ylönkatseellisesti ja aivan
+terveenä tuli hän nyt, vankeudestaan päässeenä, luultua kyytä lähemmin
+tarkastelemaan. Sikke-muori katseli sitä myöskin ja puhkesi lausumaan:
+"voi hupakko itseäs! Johan minä sitä arvelinkin -- vaskitsahan tuo on
+koko käärmeesi. -- Eihän vaskikäärme ketään pure, eikä se olekaan mato,
+se vain syö myrkyn pois ruohoista," selitti hän Karja-Anniin kääntyen.
+
+Hiukan nolona myönsi Karja-Anni viimeinkin Pekalle: "en minä sitä enää
+niin tarkoilleen muista, tunsinko sen juuri pistävän jalkaani, mutta
+ihan olin pyörtyä, kuin sen näin."
+
+"Niin säikähdyksestä," tuumaili Pekka, "ja toisillakin oli vielä nenän
+pää pelosta valkeana. Semmoisia hätä kelloja te olette kaikki."
+
+"Kyllä minulla oli todellakin sydän kintaan peukalossa," sanoi Tiina,
+"mutta kuka kumma sen on mahtanut pihtiin panna?"
+
+"Kukas muut, kuin se pojan heittiö sen olisi siihen tuonut," päätti
+Anni ja jatkoi innokkaasti "ansaitsisi saada aika lailla koivurieskaa se
+hylky, kun semmoisen sekamelskan aikaan sai. Ja nyt se herja luultavasti
+makeasti nauraa kolttoselleen jonkun pehkon kupeessa, kun sai minut niin
+säikäytetyksi, jotta kuolevani luulin, mutta tulehan kotiin, kyllä minä
+sinua siitä nauratan, vekkuli!"
+
+"Ole tuossa äystäämättä," kielsi Tiina nauraen, "hyväpä tuo oli, että
+päästiin kerrankin selville millä kannalla asiasi Laurin kanssa on. --"
+
+"Ole vaiti," tiuskasi Karja-Anni punehtuen ja rupesi työhönsä.
+
+"Kas sitä poikaa vaan," puuttui Sikke-muori puheesen, "se toki ottaa
+neuvon varteen, eikä unhota, niinkuin viime-kesäinen paimen. Kun oikein
+muistan, niin minähän hänen käskinkin käärmeen tuomaan kotiin, jos
+semmoisen yhdyttäisi. -- Jos näätte", pitkitti hän unhottaen kokonaan,
+"ett'ei hän, Luojan kiitos! taikoja tee, eikä loihtia osaa, "jos näätte,
+käärmeen saa ensimmäisenä paimen-päivänä lehmisavussa poltetuksi, niin
+saa niiltä, sen kesän varsinkin rauhassa olla. Sitten muori tunki
+käärmeen tulehen pihtineen päivineen ja haltioissaan, toisten nauruksi
+teukalehtaen, höpisi polttaessaan:
+
+      "Mato musta maan alainen,
+      Toukka tuonen karvallinen;
+      Jospa nostat nokkoasi,
+      Häilähdytät hänteäsi,
+      Tungen sun tuohuksen tulehen.
+      Panen papin valkeahan,
+      Jos tulet tuville näille,
+      Matelet mataramaille;
+      Pistän pihtihin isäsi,
+      Pulikkahan emosipuolen. --
+      Pistänet minun lihoa,
+      Vunukoita vaimon vanhan;
+      Tapan silma (sinut)taioillani,
+      Pakahdutan pulmillani. --
+      Purret minun karjojani,
+      Maidon tuojia mokoma,
+      Käytän sun kärytulessa,
+      Aalloissa Aluejärven;
+      Kun et tuostana totelle,
+      Vääjänne väheäkänä,
+      Vien sun viime taivosehen
+      Ukon tulihin tuherran.
+      Pysy mato poikempana
+      Kulon alla kurja lintu,
+      Pure puita pökkelöitä,
+      Rauskuta Raunio-kiviä,
+      Älä meitä, älä muita,
+      Eikä meidän maitosuita; --
+      Tunge pääsi turpehesen,
+      Mene mättähän sisälle,
+      Siellähän sinun majasi,
+      Asuntosi ankeloinen. --
+      Tiedän sykkä synnyntäsi,
+      Maan on kammo kasvantasi,
+      Oot sä suusta Syöjättären,
+      Hiiden kuolasta kotoisin,
+      Siksi pala pihtinesi,
+      Hiserry häjy-niminen."
+
+"Voi anoppiparka", lausui Pekka nauruansa pidättäen, "ei ne nuo temput
+nyt enää mitään auta, niiden aika on ollut ja mennyt".
+
+"Sepähän nähtäneen", tuumaili muori, keräillen Jerikon tuomia tavaroita
+ja ihmetellen, miten tottelevainen, toimekas ja kiltti lapsi tuo uusi
+paimen oli.
+
+"Kiltti? Kyllä onkin koko kiltti", matki Karja-Anni, "hilaa metsästä
+kaikenlaista roskaa ihmisten peloksi -- ja mihin lienee nyt vielä
+juossutkaan. Jäähdyttää puuronsakin pilalle ja nälkähän sillä raukalla
+varmaankin jo on, kun on koko pitkän päivän saanut karjan kanssa kulkea.
+Oikein käy säälikseni poika parka etenkin, kun hän näyttää kivuloiselta
+ja äitinsä kuului niin pahasti pitävän häntä."
+
+Silloin Karja-Anni oli saanut Viikunan lypsetyksi ja melkein
+kyynelsilmin hän nyt kelkkeällä äänellänsä huutaa huhautti: "Jerikooo!
+Jeriko hoi! Puurosi jäähtyy; tule pooois, puurosi jäähtyy!" -- Semmoinen
+oikea Huhtikuun päivä on naisen sydän, -- myrskyä ja päiväpaistetta!
+
+
+
+
+V.
+
+
+Hyväksikin sai paimenpojan iltaruoka jäähtyä, vaikka Karja-Anni vähän
+väliä huuteli häntä sitä nauttimaan. Koko karja oli jo lypsetty,
+maitohinkit kannetut aittaan ja lehmät vietiin aidoitettuun hakaan
+yösyöntiin, mutta poikaa ei alkanut kuulua kotiin. Tuon tuostakin
+pistelehti Anni, iltaisen syötyään, makuuaitasta ulos katsomaan eikö
+paimenta näkyisi. Hän ei kuitenkaan nähnyt muuta kuin kesannolta
+kohoavan hienon savupatsaan, joka haihtui kuulakalle taivaalle.
+Joitakuita hyttyisparvia survoi tyynessä ilmassa, ikäänkuin olisivat ne
+iloinneet Annin levottomuudelle, eikä lätäkössä kurnuttavan suokonnan
+äänikään juuri rauhoittavalta kuulunut. Ainoastaan silloin tällöin
+helähti metsässä jonkun yksinäisen lahorastaan uninen sävel kehottaen
+ihmistäkin unhottamaan päivän huolet, mutta Anni ei niitä voinut
+unhottaa. Päinvastoin kasvoi hänen rauhattomuutensa kasvamistaan, sillä
+hänellä oli jonkunmoinen hämärä tunto Jerikon johonkin onnettomuuteen
+joutuneen ja hän oli siihen syypää.
+
+Puolenyön aikaan meni Anni pirttiin. Hän herätti Pekan sikeimmästä
+unestaan ja silmät vesikiehteissä pyysi hartaasti, että Pekka lähtisi
+karkulaista etsimään. Pekka lupasikin mielellään lähteä ja ottaa Tiinan
+toverikseen.
+
+Sikke-muorikin oli kesken uniansa herännyt ja sanoi pelkäävänsä pojan
+olevan metsäpeitossa. "Mutta jos onkin," sanoi hän, "niin kyllähän sen
+sieltä löytää, jos ei ennen, niin kolmantena päivänä, mutta mitäs
+sitten, jos haltija on hänet kiveksi tahi muuksi muuttanut; sitten on
+löytäminen harmaampaakin?"
+
+"Älkää joutavia lörpötelkö", sanoi Pekka pukeutuessaan, "eihän ihmistä
+voi muuksi muuttaa".
+
+"Eihän vain", rähähti muori, "ikäänkuin tuota jo ei olisi nähty!
+Mitenkäs kävi Honkalan kellokkaalle toissa syksynä! Emäntä sitä
+äkäpäissään lypsäessään -- se on semmoinen kärähkä koko Leena, vaikka on
+lautamiehen tytär -- niin, emäntä äkäpäissään kirosi sitä ja äläst'
+olla, lehmä alkaa piipertää pöheikköön. Sitä etsittiin sitten
+kotveroinen, mut' mitäs tyhjästä apua. Viimein haettiin minut Honkalaan
+ja minä päästin Perjakan metsäpeitosta. Kohta alkoi se ynyä aidan takana
+ja kun kotiin tuotiin oli sillä iso kirveen haava kylessä udarten
+yläpuolella. Sitten vasta muisti isäntä etsimismatkallansa, siellä aidan
+takana, hotaisseensa kirveellään muuanta koivunkantoa, jota hän ei
+milloinkaan ennen ollut nähnyt -- eikös kellokas siinäkään ollut
+muutettu ja kuitenkin sanot sinä, jott'ei ihmistä voi muuksi muuttaa?"
+
+Pekka ei vastannut mitään, vaan lähti Tiinoinensa etsimismatkalleen.
+Vanhus itsekin pistihe pihalle ja teki taaskin taikatempun päästääkseen
+poikaa metsäpeitosta. Hän otti kaksi leppäistä kalikkaa, asetti ne
+kesannolle ristiin, pani pyöreän rapakiven niiden väliin ja viimeksi
+vieretti läheisestä rauniosta jommoisenkin kivenjukuran tuon koneensa
+päälle ja väliin töpehtien jupisi:
+
+      "Rutista ruman sydäntä,
+      Pakota pahan kereä,
+      Jott'on inho itsellensä,
+      Vaiva kova vaimollekin;
+      Kutistaa minunkin sydäntä,
+      Pakottavi pernoani,
+      Kun on lapsen lainannunna,
+      Piilohonsa peittänynnä.
+
+      Metsähinen mies utala,
+      Havuhapsi haltijainen!
+      Kun et laske lasta irti
+      Päästä pientä kyyretyistä,
+      Otsolla sinut revitän
+      Kaivelutan karhullani.
+      Kun ei otso uskaltane
+      Karhu kaunis päälle käyne,
+      Laulan ruton ruoskimahan,
+      Tuonen taudin tappamahan.
+      Kun ei tuoni uskaltane,
+      Mana mahtane mitänä;
+      Tiedän taaton taivahissa,
+      Kaikkivoivan pilven päällä,
+      Jok' ei säiky saatanoita,
+      Pelkeä pahintakana;
+      Hänet pyydän pieksämähän,
+      Sullomahan sortamahan.
+      Haltijat havuisen linnan,
+      Metsän poikaset punakat!
+      Laskekaatte lapsueni,
+      Päästäkäätte pienoiseni,
+      Jott'en luusi Luojoani,
+      Puista pitkäisen iseä,
+      Puhumahan puolestani,
+      Sivullani sotimahan,
+      Vasten teitä vaivaisia,
+      Heittiöitä haltijoita;
+      Hänell' on kuntoa kosolta,
+      Viljahkolta voimiakin. --
+      Auta Ukko onnetonta,
+      Korjoa kujertavaista,
+      Vaali sinä vaimon lasta,
+      Etenkin imehmolaista,
+      Kun oot imehnon sukua,
+      Heimoa hyväntöläistä:
+      Taivottaren taatto vanha,
+      Laji-isä luonnotarten!
+      Katso kaikki ilman suunnat,
+      Silmeä sinisaloja,
+      Laita lapseni kotia,
+      Pienoinen piharikoille,
+      Metsähiiden huimenista,
+      Kourista kanervaparran!"
+
+Tuon kaiken toimitettuansa palasi Sikke-muori tyytyväisenä takaisin
+mökkiin. Siellä hän parhaan taitonsa mukaan lohdutti vetistelevää Annia,
+vakuuttaen: "kyllä poika nyt kohta löytyy, jos hän vain metsässä on".
+Paljoa lohdutusta ei muorin sanat kuitenkaan näkyneet tytölle tuottavan,
+koska hän ei enää lähtenyt vuoteelleen, katseli vain milloin millekin
+suunnalle, sillä hän oli kuulevinansa odotettujen askelia jos jostakin
+päin. Eipä Sikke-muorikaan saanut unta silmäänsä ja jutteli sen vuoksi
+yhtä ja toista Annille koko yön lopun. Päivän kirkas kehrä oli jo
+ehtinyt parin korennon korkeudelle taivaan rannasta, ennenkuin Tiina ja
+Pekka saapuivat kotiin. He olivat juoksennelleet metsässä aivan
+väsyksiin asti ja Tiinan ääni oli sorroksissa alituisesta
+huhuilemisesta.
+
+"Eikö se pojan pahuus ole vieläkään palannut?" kysäsi Pekka kiukkuisena
+turhasta hakemisestaan.
+
+"Ei, ettekös tekään häntä sitten löytäneet?" tiedusti Sikke-muori
+ihmetellen.
+
+"Vielä mitä", vastasi Tiina, "ei se metsässä ole. Koko metsän
+juoksentelimme ristiin rastiin ja siellähän vasta maailmoita oli --
+oikein jalkoja pakottaa".
+
+"Ei sitä metsässä kuulu, hornaanko lienee juossut koko otus", sanoi
+Pekka haukotellen, luki siunauksen ja heittihe tilalleen.
+
+"Senhän siitä saa, kun ei usko vanhojen keinojen auttavan", sanoi
+Sikke-muori ähitellen vävyllensä.
+
+"Kyllä minä uskon vanhan keinon auttavan kadonnutta löytämään ja sen
+vuoksi lähdinkin etsimään, muutoin en olisi paikalta hievahtanut",
+vakuutti Pekka.
+
+Muori, joka ei vävynsä tarkoitusta oikein tajunnut, selitti: "no sitten
+ei poika varmaankaan ole metsässä, sillä jos kerran uskotaan, niin ei
+itse piessakaan jaksa kadonnutta metsäpeitossa pitää; on sitä toki siksi
+sanalla voimaa". Hetkisen kuluttua jatkoi hän: "ei se voi olla metsässä,
+vaan joko vetehinen tahi tuuliainen on sen korjannut, enkä minäkään
+niille mitään voi. Parasta onkin heittää kaikki Herran huomaan ja ruveta
+levolle -- minäkin olen yösydämen saanut valvoen viettää". Muori
+köllähti kolpitsalle uunin viereen ja vaipui heti sikeään uneen.
+
+Annin mielen haikeutta oli hakumiesten tyhjin toimin palaaminen yhä
+lisännyt. Hänen tuskansa muuttui aivan sietämättömäksi, jonka tähden
+Tiina alkoi akkiloida: "jos kadotuksessa vaan on niin vaikea, kuin
+Annilla nyt, niin ei siellä tule toimeen tuntiakaan".
+
+"Älä sotke semmoisia seikkoja loruihisi", muistutti Pekka ankarasti,
+"eikö siinä jo ole kylliksi, kun muori sotkee pakanuutta puhtaasen
+oppiin, vai rupeatko sinäkin vielä --"
+
+"Äläkä sinä", sanoi Tiina, "äläkä sinä tyhjästä kiivastu; enhän minä
+sillä mitään pahaa tarkoittanut, vaikka eihän tuo taitanut ihan
+oikeinkaan olla". Hetkisen kuluttua sanoi hän: "millä tuon tytön nyt
+saa rauhoittumaan? Katsos miten se ulkona kävellä huuppaastaa, eikä saa
+sijojaan missään; ei ole hauska tyttöparalla".
+
+Pekka kutsui Annin sisään ja lupasi iltasella viedä kirkonkylään,
+nimismiehelle, sanan pojan katoamisesta, joll'ei hän siihen mentäessä
+kotiin palajaisi. Sen lupauksensa sai Pekka täyttääkin. Nimismies pani
+kapulan kylille kiertämään ja seuraavana päivänä pidettiin metsässä
+susivoudin johdolla iso ihmisjahti. Tavallansa onnistuikin se, sillä
+kokonainen susiperhe saatiin päiviltä pois, "mutta Jerikosta ei nähty
+vilahdustakaan", selitti susivouti Annille. "Muutoin arvelen minä",
+sanoi hän vielä, "että sudet ovat pistäneet pojan poskeensa".
+
+"Jumala varjelkoon!" huudahti Anni.
+
+"No, jos eivät olekaan, niin kyllä hän nyt jo on siellä, jossa ei kuu
+kuule, eikä päivä näe, vaan eihän se ole sinun syysi", lohdutteli tuo
+säälimätön ruununmies tyttöä.
+
+Etsijöiden kautta levisi tieto Kaikusen pojan katoamisesta ympäri
+pitäjään ja toinen toistaan kummempia juttuja kerrottiin siitä.
+Kissa-Kerttu näytti kaikkein vähimmän asiasta välittävän, sanoihan vaan:
+"tietäähän sen, pahalla on paha palkka ja nytpähän lienee siitäkin
+elätettävästä viimeinkin päästy ja Risto pannaan Sormulaan paimeneksi".
+
+"Mutta ei", sanoi Risto, "lempo lähtekään karjan perässä
+juoksentelemaan, vaan en minä", ja siihen se homma raukesi.
+
+Muilla ihmisillä oli siihen sijaan paljo puhumista. Jotkut olivat
+Jerikon katoamispäivän iltana kuulleet ihmeellistä huminaa ilmassa,
+muutamat taas olivat nähneet jotakin mustaa kiitävän päin peripohjoista,
+juuri tunturivuorta kohden ja maalarin Maija sanoi selvästi
+huomanneensa lapsen itkua pilvissä, "niinkuin taivaan vuohi olisi
+siellä mäkättänyt".
+
+Tietysti ei ainoastaan kadonnut poika, vaan Karja-Annikin oli kansan
+hampaissa. "Hän kuului kironneen lapsiparkaa", vakuutti maalarin Maija
+Sormulan isäntä-rengille Laurille, jonka hän arveli iskeneen silmänsä
+Anniin. Karja-Annia tuomittiin nyt ankarasti kaikkialla ja vaihdokas oli
+katoamisellaan muuttunut kaikkien lemmikiksi. Omatuntonsa tuomitsi Annia
+kuitenkin kaikista enimmän, eikä hänen tilansa loppuviikolla suinkaan
+kadehdittava ollut. Hän oli lakkaamattomassa sielun tuskassa, joka ei
+hetkeksikään päässyt lauhtumaan, kun Sikke-muori ihmeteltävällä
+itsepintaisuudella osasi puheen aina vaihdokkaasen johtaa; vaikka ei hän
+sitä tyttöä kiusatakseen tehnyt.
+
+Kerrankin, kun Anni surunsa lievitykseksi selaeli virsikirjaa, alkoi
+muori kertoa: "tuosta kirjasta muistan sen kirjain paljouden, joka
+pappilassa on. Näinköhän yksi ihminen ennättänee eläessään läpi lukea
+kaikki, kun niitä on niin tuhottoman paljo suuria ja pieniä? Paksuimmat
+kaikista kuitenkin ovat kirkon kirjat ja tietäähän sen, kun niissä on
+kaikkien ihmisten nimet ylhäällä, aivan Aatamista asti. Niissä on
+toinenkin isä poikinensa, suurensa pienensä, mustansa valkeansa ihan
+koko pitäjäs ja onpa joskus olemattomiakin. Niissä se on senkin
+kadonneen pojan nimi. Siitä juontuu mieleeni, että oikeassa se oli se
+Haapalan vanha Sussu-vainaja, oli kuin olikin ja nyt rietas on korjannut
+kynsiinsä koko pojan ja niinhän se on olevakin".
+
+"Minkätähden se on niin oleva?" kysäsi Anni uteliaasti.
+
+"Sentähden näethän", toimitti Sikke-muori "sentähden, että Sussu kiisti
+kiven kovaan Kaikusen pojan olevan vaihdokkaan; hän, vainaja näet,
+tarinoi minulle kaikki, mitä itse tiesi, kun oltiin niin hyvät ruukut,
+-- levätköön hän rauhassa, lepo kuolleille, rauha eläville, lepo
+kuolleille, rauha eläville".
+
+"Miksikäs se poika sitten vaihdokas olisi?" kysäsi Tiina.
+
+"Siksi kun hän muka on vaihdettu; tietysti siksi, eikä miksikään
+muuksi", selitti Sikke-muori, "ja saattaahan se niin ollakin. Eihän
+sillä pojalla ollut edes oikean ihmisen nimikään, vaan joku semmoinen
+kummallinen sanan poksaus, ett'ei se ollut nimi eikä mikään.
+
+Sormulan rouva vain nauroi koko jutulle, mutta mitähän rouva olisi
+virkkanut, jos olisi viime talvena ollut kylänluvussa Honkalan isossa
+pirtissä". Sikke-muori keskeytti äkkiä puheensa ja kysäsi Annilta:
+"tiedätkö sinä, minkätähden herrasväki ei milloinkaan käy kylänluvussa,
+eikä juuri kirkossakaan?"
+
+Anni ei tiennyt, eikä luullut sen seikan itseään liikuttavankaan.
+
+"Eipä sillä, jotta se minuakaan liikuttaisi", sanoi Sikke-muori, "vaan
+minä arvelin vain, jotta ei kolmas käsky kuulunekaan muihin, kuin
+talonpoikiin; mutta samahan se meille on, kunhan jokaisella tulisi
+itsestään huoli pidetyksi, ett'ei vihollinen saisi sielua niellä. Kyllä
+sillä vihollisella onkin maailmassa suuri valta ja monta kolttosta se
+tekee oppineillekin, mitä sitten meille tuhmille. Lukkari näytti meille
+siellä kylänluvussa kirkon kirjoista minkä kepposen vihollinen oli
+tehnyt niinkin hurskaalle miehelle, kuin vanha Matti-pappi oli. Kun
+Matti-pappi oli ruvennut kirjoihinsa Kaikusen pojan nimeä panemaan, oli
+paha sen paikalla vereksi muuttanut. Pappi oli siunannut -- ja se mies
+vasta osasi siunata, jos kirotakin, osasi se. Kun toisinaan juhlan
+kunniaksi messuta kajauttikin, niin karsta kirkon laesta tippui, mutta
+se olikin toinen mies, kuin nämä nykyiset papit. Jo näköjäänkin se oli
+julma mies ja entäs se ääni sitten! Äänensä tauttahan se tänne omalle
+leivälle pääsikin, mutta oli sillä toki vastinekin. Tuolla
+lukkari-rahjuksella näet oli nuorempana ollessaan kerrassaan hirveä
+kulkku. Kun ne Matti-papin kanssa yhdessä vonkasivat, niin oikein se
+korvia särki, mutta mennyt on jo nyt lukkarinkin ääni, mennyt on. Ei se
+nyt enää jaksa nuottiakaan niin koreasti kiekauttaa, kuin ennen, laulaa
+ällöttää vain yhtä ääntä, kuin emälammas. Kohta se mahtaa jo kupertua
+koko ukko, mutta toista oli ennen; silloin se rillitteli, kuin hyvä
+tiuku."
+
+"Vaan ylpeä se on vieläkin äänestään", huomautti Tiina.
+
+"Oli se ennenkin, eikä antanut nenänsä alla sadetta pitää. Vieläkin
+muistan minä sen Juhanuksen, jona pastori saarnasi koko puolipäivä- ja
+puoli iltarupeamaa ja lukkari kesken saarnaa kiskasi: "kaikk', kuin maa
+päälläns' kantaa, nyt lepoon itsens' antaa ja raukee nukkumaan" -- niin
+mut kadonneesta pojastahan minun piti kertoa, vaan mihinkäs minä taas
+jäinkään? Jo alkaa muisti pettää, kun on yksi pää kesänsä talvensa;
+mihinkäs minä taas jäinkään?"
+
+"Siitähän tuosta puhuitte nimen kirjaan panemisesta", vastasi Anni.
+
+"Niin tosiaankin, siihenhän minä jäin", jatkoi Sikke-muori kertomistaan.
+"Matti-pappi oli vuoroin kironnut, vuoroin siunannut, lukenut lukujaan
+ja tehnyt senkin seitsemän temppua, vaan mitäs tyhjästä, veri se vain
+verenä pysyi. Punaisia piirtoja siinä sen nimen kohdalla näkyi
+olevankin, kun minäkin sitä katsoin -- punaisia piirtoja siinä oli,
+vaikka muutoin koko kirja oli täynnä mustaa ripellosta, niinkuin
+tervattu harakka sillä olisi hyppinyt".
+
+Monella semmoisella kertomuksella piti Sikke-muori vireillä Annin
+levottomuutta. Kului niin viikon loppu ja Anni päätti rauhaa saadaksensa
+lähteä sunnuntai-aamuna pappilaan tunnustamaan, kuinka hän piloillansa
+oli loihtinut, arvaamatta vesirunoa niin vaaralliseksi, kuin se todella
+näkyi olevan. -- Pekka lupasi käydä naapurimökeissä kuulustelemassa, jos
+poika olisi viimeinkin ilmestynyt sinne ja Sikke-muori lupasi kylvettää
+pojan, jos se kotiin tulisi, "kun hän karkaamisellaan on niin paljon
+tuskaa ja huolta tuottanut".
+
+"Otatkos sinä Tiina lehmät katsoaksesi, jos minä en ennen iltaa kotiin
+joutuisi", kysyi Anni.
+
+"Otan, otan, mene sinä vain ja kysele kirkkomiehiltä poikaa", vakuutti
+Tiina.
+
+Pekka kehotti vielä: "pyydä Lauriltakin joku lohdutuksen pisara
+murhekalkkisi lievennykseksi".
+
+"Enpä minä Lauria siellä tapaakaan", sanoi Anni, vaan silmänsä sanoivat
+ihan toista.
+
+"Ethän vain", vastasi Pekka, "yksi tie, kaksi asiaa".
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Tietämättömänä kaikesta siitä tuskasta ja melusta, jonka hän
+katoamisellaan oli matkaan saattanut, pakeni Jeriko, kylmän kylvyn
+saatuansa, alussa itsekään ajattelematta, mihin hän menisi. Eipä hän
+edes tiennyt, minkä vuoksikaan hän pakosalle lähti; se tuntui vain
+hänestä selvälle, että taaskin oli yksi toivo rauennut tyhjiin, toivo
+paremmista ajoista ja paremmasta kohtelusta, -- ja tuo tunne oli
+katkera. Hän ei tiennyt rikkoneensa mitään ketään vastaan ja kuitenkin
+koettivat kaikki kiusata häntä.
+
+"Oi, kuin edes äiti olisi sanomassa mitä tehdä", huokasi poika ja
+kyyneleet pihahtivat esiin! Hänestä oli, kuin olisi joku ajanut häntä
+takaa ja yhä eteenpäin juoksi poika juoksemistaan puiden, kivien ja
+pensaiden välitse, pitämättä lukua jalkojansa pistelevistä risuista ja
+oksista. Yhä lähemmäksi ja lähemmäksi tuntui takaa-ajaja pääsevän ja yhä
+hitaammin sujui pojan juoksu. Viimein vaipui hän aivan väsyneenä eräälle
+kallionkielelle jaksamatta enää liikahduttaa jäsentänsäkään ja ummessa
+silmin, rukoilevan asennossa, odotti siinä takaa-ajajaansa.
+
+Ei kuulunut muuta, kuin pojan oma tuhuttaminen ja hänen sydämensä ankara
+tykytys. Tuokion kuluttua tohti pakolainen avata silmänsä. Ei näkynyt
+ketään. Tuon jyrkän kallion alla päilyi syvä, sinertävä järvi ihan
+ihmissilmän tavoin kuvastaen läheisiä esineitä tyyneen pintaansa.
+Näköpiirin reunan alle painuva kesäinen aurinko koristi kulta- ja
+purppurareunuksilla läntisellä taivaalla välkkyvät pilvet, joiden kuvat
+veden kalvossa näyttivät hiljaksensa liikkuvan.
+
+Koko veden selkä näytti huoletonna lepäävältä immeltä, jonka terveydestä
+hohtaviin kasvoihin eivät elämän myrskyt vielä ole vakojansa ehtineet
+piirrellä, eikä turhaan haihtuneet toiveet ole ennättäneet mitään
+kalseutta näkyviin jättää. Hymy-huulin levähtää neitonen silloin ja
+iloisena herää taas täysin siemauksin hengittämään elämän kevään
+tuoksuista ilmaa aavistamatta, mihin kärsimyksiin vielä kerran nuo,
+uinuvien kalojen tavoin, hänen sydämmensä pohjalla piilevät tunteet,
+toiveet tai himot hänet syöksevät; aavistamatta, miten kolkkoja
+syvänteitä, miten rumia salakaria elämän vihuriset myrskynpuuskat vielä
+kerran paljastavat hänenkin sielunsa syvyyksistä; aavistamatta, miten
+katkottuina, muodottomina, hirveinä hänen sielunsa kuvastin myrskyn
+pauhatessa heiastaa ympäröivät esineet, tapaukset ja menneet muistot.
+Semmoisena tyynenä, ja hymyilevänä levähti järvikin Jerikon sitä
+kalliolta katsellessa.
+
+Tuolta etäältä taivaan ja maan yhtymäkohdasta näytti saarien, kaitaisten
+salmien ja sinertävien selkien yli kohoavan hienon hienoa kirkasta utua.
+Se levisi kautta koko taivaan, niinkuin revontulet talvisina iltoina.
+Poika katseli kesäisen luonnon hiljaista juhlallisuutta. Vähitellen
+täytti himmeä loiste koko avaruuden. Rannat, metsät, kaukaiset kummut,
+yksin rannalla kököttävä nuottikotakin saivat tuossa valossa omituisen
+miettivän näön. Semmoiselta mahtoi vasta syntynyt luonto näyttää valon
+alkuaineessa, ennenkuin luopa sana asetti avaruuteen auringot ja kuut,
+joiden valon kaltaista ei tuo lienteä valo ollut; tuntuihan vaan,
+niinkuin joku hellä näkymätön käsi olisi kaikki esineet kietonut
+pehmoiseen valovaippaan. Rantavedessä kasvava valkolumme peitti kainona
+kukkansa veden pinnan alle ja lehdokki avasi kupunsa laskeakseen
+voimakkaita tuoksuvirtoja viimehtimään kirkkaasen yöilmaan. Linnutkin,
+ihmetellen luonnon loistoa, vaikenivat vähitellen, ainoastaan
+kyntörastas kaiutti sulosointuisalla laulullansa hiljaista metsää.
+Puiden lehdet, ruohot, kallioa siellä täällä kattava sammalkin
+kaunistuivat siinä valossa viehättäviksi; haavan hieman väräjävät lehdet
+hohtivat, kuni hopea, saniaisten ja pihlajan vehreät lehvät muuttuivat
+melkein läpikuultaviksi.
+
+Poika keksi kiiltomadon, joka ikäänkuin yön silmä hiljaisuudessa
+vienosti loisti. -- Yön valoisa juhlallisuus tuntui sinipunertavalta
+taivaalta valuvan Jerikon sydämeen ja saattavan senkin juhlallisuutta
+heiastamaan -- kokonaan sulamaankin. Jeriko ei ollut milloinkaan
+sellaista tunnetta sydämessään tuntenut. Hänestä tuntui, kuin koko hänen
+entinen elämänsä olisi ollut pahaa, tuskaloista unta, eikä häntä ennen
+olisi ollut olemassakaan, vaan joku sisällinen voima nyt vasta olisi
+selittämättömällä tavalla hänet näille ihanille ilmoille saattanut.
+
+Poikaparkaa melkein rupesi pelottamaan, mutta kun hän taas nosti
+silmänsä ja katseli ympärilleen hymyili koko luonto viehkeästi hänelle
+ja hänen täytyi hymyillä sille vastaan. Silloin rauhottui Jeriko ja
+aavisti enkelien nyt liikkuvan ilmassa, jonka takia koko maa, niinkuin
+tuo korkean kupeva ja hiilakan sininen taivaskin niin kauniilta
+näyttivät. -- Huokaus kohosi yksinäisen katselijan rinnasta. Hän olisi
+rukoillut jotakuta enkeliä hänenkin luoksensa tulemaan, mutta ei
+uskaltanut, -- eipä oikein olisi osannutkaan.
+
+Enkeli tuli kuitenkin. Pitkin välkkyvin siivin liihotteli se korkeudesta
+alas pojan luo. Hohtavan valkea puku sillä oli, niinkuin saarnastuolin
+päällä seisovalla kirkkoenkelilläkin ja kellankarvaiset, pitkät kiharat
+ympäröivät sen lempeitä kasvoja. Hymyillen läheni se hiljoikseen poikaa,
+jonka rinnan täytti suloinen tyytyväisyyden tunne.
+
+Vaihdokas luuli tuntevansa tuon hentovartaloisen olennon. Hän oli sen jo
+ennenkin nähnyt, mutta missä -- sitä hän ei voinut muistaa. Nyt oli
+enkeli jo aivan lähellä, sen siipien löyhytteleminen jo tuntui Jerikon
+kasvoilla -- sehän olikin hänen äitinsä. Lempeästi silitteli äiti
+poikansa suortuvia ja Jeriko kertoi, ett'ei "uusi äiti" koskaan hänen
+päätänsä silitellyt, mutta pyysi enkeli-äidin hänen sanojansa salassa
+pitämään. Luottavasti laski poika sitten kiharaisen päänsä enkeli-äidin
+pehmoiseen syliin ja katseli hartaasti niitä kauniita kuvia, joita se
+hänelle näytteli. Siinä kertoeli enkeli-äiti monta sievää satua pienistä
+patalakkisista tontuista, järven pinnalla kisailevista keijukaisista ja
+muutamia julmia juttuja puunpituisista jättiläisistä.
+
+Kertomusten aikana pojan sydän milloin riemusta sykähteli, milloin taas
+oli pelosta pakahtua, kun pahat haltijat veivät vallattomia lapsia
+jylhien vuorten komeroihin, joissa kaikenmoisia hirviöitä asui. Siellä
+pakotettiin pienoisparat leivän verosta syömään koivunhiiliä, joille
+voin asemasta oli sammakon kutua silitetty, mutta poika tunsi, ett'eivät
+haltijat hänelle olisi tahtoneet mitään pahaa tehdä. Kissa-Kerttu olisi
+tahtonut ryöstää häntä pois enkeli-äidin parmoilta, jossa oli niin hyvä
+olla, mutta ei toki voinut ja poika iloitsi siitä.
+
+Pitkään nukkui Jeriko korkealla Eräkkälän kalliolla ja uneksi
+äitivainajastaan. Viimein tahtoi äiti lähteä pois. Poika, estääkseen
+lähtöä, tarttui häneen sylin kiinni. Käsiin tuntui niin kovalta ja poika
+heräsi. Hetkisen hieroi hän silmiään ja ihmeissään katseli paikkaa,
+jossa hän oli, eikä alussa muistanut, miten hän sinne oli joutunut.
+Viimein muisti hän kaikki: pakonsa, Karja-Annin, tuon yön omituisen
+kauneuden ja lempeän valon, jossa valossa kotiseutunsa oli niin
+kauniilta näyttänyt. Öinen kuva painui lähtemättömäksi pojan sydämeen.
+Hän istahti kivelle vertailemaan nyt herännyttä luontoa yölliseen
+uinuvaan luontoon. Kaikki oli nyt toisin. Päivän kirkas tähti oli jo
+kohonnut korkealle taivaan rannasta, hiljaisuus oli poistunut, liikettä
+ja elämää näkyi kaikkiaalla. Tuokion muisteli hän ihanoita uniansa
+enkeli-äidistä, mutta hiukova nälkä pakotti hänen haaveksimisesta
+kääntämään mietteensä tosioloihin.
+
+"Kaikki olikin vaan tyhjää unta", huokasi poika, "ja mihinkäs minä nyt
+joudun?" Hiukan asemaansa aprikoitua, päätti hän parasta olevan palata
+takaisin maitomökille, pyytää siellä kaikilta anteeksi, vaikka ei hän
+tiennyt oikeastaan, mitä hänellä oli anteeksi pyytämistä. Niin oli
+parasta tehdä, sillä Riston ja uuden äidin luo ei hän tahtonut enää
+ikinä mennä. "Ennen vaikka mihin, vaan ei sinne", sanoi poika ääneen ja
+lähti osailemaan takaisin maitomökille.
+
+Se oli kumminkin helpommin sanottu, kuin tehty, sillä pakomatkallansa
+oli Jeriko kulkenut niin kiireesti, ett'ei ollut joutanut laisinkaan
+paikkoja tarkastamaan. Nyt hän ei tiennyt edes suuntaakaan, mihin päin
+lähteä, eikä ihmisasuntoakaan näkynyt missään, josta tietä olisi voinut
+kysyä. Järvisarjan takaa näkyi kyllä pari taloa, mutta ne olivat pojalle
+samat, kuin kaunis, saavuttamaton kangastus väsyneelle erämaan
+matkustajalle. Päiväpaisteessa välkkyvin siivin kiitelevät kalasääkset
+eivät myöskään osanneet tietä neuvoa.
+
+"Ei tässä nyt auta muu, kuin rantoja myöten osailla Järv'salmen
+sillalle ja sieltä minä kyllä osaan tien", mietti poika miehevästi.
+
+Kovin kaukaa ei hänen tarvinnutkaan ihmisasuntoa etsiä, sillä jonkun
+matkaa kalliolta oli korkeiden rauduskoivujen ympäröimä soma kenttä ja
+sen reunassa pienoinen mökki. Se oli siistikäs rakennus, joka enemmän
+muistutti pientä herrastaloa, kuin talonpojan mökkiä. Kaikki mökin
+ympäristössä oli niin siistiä, että poikaa milt'ei pelottanut lähestyä
+sitä. Hän rohkasi kuitenkin mielensä ja päätti käydä kysymässä tietä.
+
+Juurikuin hän oli oven ripaan tarttumaisillaan alkoi sisästä kuulua
+kummallinen tärisevä ääni, ikäänkuin tuo koko mökki olisi hänelle
+vihoissaan mörissyt. "Prr, tsirrrr, surrurrur" tärisi ääni pojan
+korvissa ja saattoi hänet äkkiä peräytymään, sillä yölliset unikuvat
+kummittelivat vielä hänen mielessään. Uskaltamatta enää mökkiin yrittää
+lähti poika metsää kohden astua huppuroimaan, toivoen sattumalta
+maitomökille joutuvansa.
+
+Kotveroisen käveli hän metsässä oman onnensa nojassa, kunnes viimein
+huomasi olevansa aivan eksyksissä. Silloin juohtui pojalle mieleen,
+kuinka hän kerran ennenkin, Riston kanssa marjassa ollessa oli eksynyt,
+ja kuinka he olivat kotiin osanneet käännettyään paitansa nurin. Samaa
+temppua päätti Jeriko nytkin käyttää ja paremmaksi vakuudeksi, käänsi
+hän tällä kertaa kaikki vaatteensa, yksin lakkinsakin nurean puolen
+päällimmäiseksi. Jokseenkin kirjavana, mutta hyvässä toivossa perille
+saapuvansa, jatkoi sitten eksynyt matkaansa. Ennen pitkää alkoikin
+puiden välistä häämöittää avonainen paikka ja siinsipä sieltä vettäkin.
+Iloisena riensi poika sinnepäin, mutta kovin hämmästyi hän nähdessään
+joutuneensa tuolle kummalliselle mökille, joka hänelle äsken vihoissaan
+mörisi.
+
+Tällä kertaa oli mökin ovi auki ja sisästä kuului nyt aivan
+toisenlainen ääni. Ei se ollut kanteleen, ei paimen torven, eikä
+huilunkaan sävel, vaan ihmeen kauniilta se kuului. Poika hiivi varovasti
+lähemmä nähdäkseen, mikä se niin monella äänellä pani ja toivoi taas
+saavansa nähdä enkeli-äidin siellä kanteletta ramputtelevan, sillä ei
+hän luullut muiden sillä tavoin voivan soittaa.
+
+Ovelle päästyänsä näki poika sisässä istuvan harmaapartaisen miehen.
+Yhdellä seinällä oli kummallinen, kehrällä varustettu rakkine, jonka
+alla näkyi pieniä lastuja koko läjä. Keskentekoisia rukkeja, tuoleja ja
+piippuja oli ympäri huonetta. Toiseen huoneesen vievästä ovesta näkyi
+pitkä pyssy ja sapeli, jotka olivat ristissä pitkäpartaisen miehen kuvan
+päällä. -- Mökin asukas, hyvin kulmikas ukko, ei näyttänyt vierasta
+ensinkään huomaavan; hän vaan kahvinruskeasta, pitkäkaulaisesta
+laatikosta kiskoi havukirveesen vivahtavalla aseella säveliä, niinkuin
+olakoivusta kiskotaan tuohta. Toisinaan nuo sävelet lähtivät pitkinä,
+eheinä suikaleina, toisinaan ne taas kiemurtelivat tuhansissa
+sykkyröissä, niinkuin kuivat höylänlastut.
+
+Nuo sävelet löysivät vastakaiun Jerikon rinnassa. Häntä pelotti vain,
+että äänet tuosta laatikosta ehkä loppuvat ja unhottaen nälkänsä, nurin
+käännetyn pukunsa ja kaikki, astui hän kynnyksen yli äänen kiskomista
+paremmin nähdäksensä. Siinä seisoi poika avossasuin kuunnellen
+sävelvirtaa, ikäänkuin olisi tahtonut sen laineilla nälkäänsä tyydyttää.
+Toisinaan kohisivat äänet valtavana koskena, toisinaan kulkivat ne
+hiljaisena, tyynenä vuona ohitse sitten vähitellen muuttuakseen
+valittaviksi huokauksiksi, jotka tunkeutuivat sydämen sisimpiin
+syvyyksiin. Silloin ei poika enää jaksanut kyyneliänsä pidättää, vaan
+niitä tulvehtimalla tuli hänen silmistään; mutta ne olivat suloisia, ei
+onnettomuuden, vaan puhtaan kaunotunteen pusertamia pisaroita.
+
+Soittaja säpsähti hiukan kuullessaan ihmisääntä ihan vierestään, loi
+kummastuneen katseen vieraasensa, jonka merkillinen puku yhä enemmän
+herätti kummastusta hänessä.
+
+Jeriko, nähtyään itsensä huomatuksi, alkoi puheen kysymällä: "mikä
+ihmeellinen äänilipas se tuo on?"
+
+"Se on viulu se", sanoi ukko, "mutta mikäs ihmeellinen otus sinä olet ja
+mistä sinä tänne tipahdit?"
+
+"Niinkö minä", puhui vaihdokas ja kotiseutunsa puheenparren mukaan
+vastasi sitten kiertelemällä: "olenpahan vain tuolta kirkonkylältä".
+
+"Kukas sinä olet sieltä ja mitä varten tänne olet tullut?" kyseli vanhus
+yhä poikaa tarkastellen.
+
+"Enhän minä ole kukaan", mutisi Jeriko kainosti vastaukseksi, sillä hän
+luuli ainoastaan aika-ihmisten joitakin olevan.
+
+"Oletko sinä hullu, vai viisas?" tiuskasi ukko ja näytti todellakin
+rupeavan poikaa löylynlyömänä pitämään, koska hän vetäsi oven kiinni ja
+pani oikein salvan eteen.
+
+"En, vaan minä olen Kaikuis-Taavetin poika kirkonkylältä", selitti
+Jeriko ja peläten isännän vihaista ääntä vetäysi ovelle.
+
+"Seis mies!" komensi vanhus, "ei tässä nyt jäniksen selässä olla, vaan
+ensin otetaan miehestä selko. Senkö sinä olet sen renttu-Kaikusen poika,
+joka ennen oli kellonsoittajana?"
+
+"Sen ja Kissa-Kertun", vastasi tutkittava itkussasuin.
+
+"Mutta miksi sinä olet vaatteesi nurin kääntänyt?"
+
+"No kun olen eksyksissä", toimitti poika.
+
+"Hullu se taitaa sittenkin olla -- eksyksissä ja vaatteet nurin -- hm!
+-- Kaikusen poika -- ota siitä selko, jos saat", mutisi vanhus
+parrassaan ja kyseli vielä: "miksikäs sinä taannoin itkit sitten?"
+
+"Kun sinä kiskoit ääniä tuosta lippaasta", sanoi poika terhakasti ja
+osotti sormellaan viulua.
+
+"Mitäs varten sinä tänne tulit ja mitä täällä teet?"
+
+"Minä olen paimenena Sormulan maitomökillä", sai vanhus vastaukseksi.
+
+"Sormulasta olet paimena, niinkö? Ja rouvako sinut tänne lähetti?"
+
+"Ei, minä tulin itse", vastasi taaskin poika, "ja olin yötä tuolla
+kalliolla".
+
+"Milläs tavoin sinä tulit; venheelläkö?" kysäsi isäntä.
+
+"Juoksemallahan minä tulin", selitti Jeriko.
+
+"Puhuikos rouva mitään rukistaan?" sanoi ukko.
+
+"Eihän minulle muuta sanonut, kuin käski huutamaan, jos näkisin suden
+tulevan".
+
+"Jotain sotkosta tässä nyt on, mutta tottapahan selviää", mutisi vanhus
+itsekseen. "Tänään on torstai -- lauantai-iltana menen minä kirkolle;
+hm! mutta olisi hän saanut viisaamman asiamiehen hankkia. -- Poika parka
+on päästä vialla -- tottapahan ylihuomenna selviää".
+
+Hetken kestävä äänettömyys seurasi. Yht'äkkiä katkasi vanhus sen ja
+kysyi, osottaen toisessa huoneessa olevaa pyssyä: "tiedätkö mitä tuolla
+tehdään?"
+
+"Tiedän, sillä ammutaan, lintuja ja oravia" sanoi Jeriko.
+
+"Niin, sillä ammutaan", myönsi vanhus, "mutta jos sinä tahdot täältä
+lähteä pois, ennenkuin minä sinut vien Sormulaan, niin minä ammun sillä
+sinutkin; muista se". Sitten antoi hän Jerikolle ruokaa, joka pojalle
+olikin hyvään tarpeesen.
+
+"Tunnetko minua?" kysyi ukko pojalta syötäessä.
+
+"Tunnen; etkös sinä ole se rukkiukko?" tuumaili poika.
+
+Tuo Jerikon uusi tuttava oli todellakin rukkiukko, josta ei pitäjään
+väki tiennyt paljo mitään. Sotaherrana hän oli ollut aikoinaan, vaan
+sitten saanut jostakin syystä eron virastaan ja Sormulan rouvalle oli
+hän sukua -- sen verran hänestä tiedettiin. Hän ei seurustellut
+kenenkään kanssa muutoin, kuin kauppa-asioissa ja sitä paitsi
+Sormulassa. Sorvaustyöllä elätti hän itseään, vaan ei sallinut kenenkään
+tulla tilauksia luoksensa tekemään; ne piti tehdä Sormulassa, johon hän
+tilatut tavaratkin toi. Jo pari vuosikymmentä oli rukkiukko
+paikkakunnalla asunut, mutta ei kukaan ollut vielä ennen Jerikoa, hänen
+kynnyksensä yli jalkaansa astunut, eikä hänkään avannut muiden ovea,
+mutta kirkossa istui hän paikallansa joka sunnuntai olipa ilma millainen
+hyvänsä.
+
+Kun rukkiukko oli pitäjääsen tullut, oli hänestä kaikemmoisia huhuja
+liikkunut. Jotkut olivat tietävinänsä, että hän oli murhannut
+päällikkönsä, toiset kertoivat hänen murhanneen päällikkönsä kanssa
+paenneen vaimonsa, mutta jo aikoja sitten olivat kaikki rukkiukkoa
+koskevat huhut lakanneet, eikä kukaan nyt enää välittänyt hänestä
+vähääkään. -- Joskus olivat ihmiset, hänen mökkinsä ohitse soutaessaan,
+kuulleet sieltä outoja ääniä, joita luultiin yliluonnollisiksi. Moni
+arvelikin ukon elävän hyvässä sovussa pahan hengen kanssa ja yleiseen
+kammoksuttiin häntä ja hänen asuntoansakin.
+
+Rukkiukko eli yksinäisyydessään, jonkinmoisessa salaperäisyyden
+hämärässä ja omituinen kolkkous tuntui hänestä leviävän kaikkiaalle,
+missä hän liikkui. Tuo yleinen kammo oli syynä siihenkin, ett'ei kukaan
+vaihdokkaan etsijöistä mennyt Arnold Mark Meyerin mökkiin -- se oli
+rukkiukon oikea nimi -- kadonnutta poikaa kysymään.
+
+Vielä seuraavana sunnuntaina puheltiin kokkomäellä vilkkaasti
+kadonneesta pojasta ja useimmat päättivät haltijoiden ottaneen hänet
+halttuunsa. Muutamat toivoivat pojan Jumalanpalveluksen aikana
+ilmestyvän sakaristoon, sillä sinnehän kuului menninkäisillä olevan
+tapana heittää ryöstämänsä lapset, kun niihin olivat kyllästyneet.
+Suuresti hämmästyivät sen vuoksi ihmiset, kun näkivät rukkiukon jäykkänä
+astuskelevan kirkkomäelle ja kadonneen pojan seuraavan häntä.
+
+Monen olisi tehnyt mieli puhutella poikaa, mutta ei kukaan rohennut, kun
+hän ilmestyi rukkiukon seurassa. Kirkonmenojen jälkeen täytyi Jerikon
+kuitenkin kertoa vaiheensa väkijoukolle, joka kuunteli häntä paljoa
+hartaammin, kuin papin saarnaa kirkossa ja juurta jaksaen poika
+seikkailunsa kertoikin.
+
+Kansaan levisi puhe enkelien ja jättiläisten taistelleen Jerikon
+sielusta ja enkelien voittaneen, sillä rukkiukko oli rukoillut pojan
+puolesta. Poika oli näet lopettanut kertomuksensa vakuuttamalla, ett'ei
+rukkiukko ole ollenkaan paha, "vaan hän on hoitanut minua, niinkuin oma
+äitini ja hän soittaa niin kauniisti, niin jott'ei sitä osaa sanoa", ja
+silloin, sitä sanoessa, pojan silmät oikein hehkuivat ilosta.
+
+Siitä päivästä alkaen ei enää kukaan ymmärtävä ihminen pitänyt Jerikoa
+vaihdokkaana, "sillä rukkiukko oli hänelle hankkinut sielun", sanoivat
+ihmiset ja niin todellakin oli asian laita, vaikka vähän toisella
+tavoin, kuin ihmiset luulivat.
+
+Meyer oli soitollaan ja ystävällisellä kohtelullaan herättänyt Jerikossa
+rakkautta ja itsekin tullut pojan kautta takaisin kiinnitetyksi
+ihmiskuntaan, josta kohtalon rautakoura oli häntä kauan erotettuna
+pitänyt. Ihmisten rukkiukkoa kohtaan tuntema kammokin haihtui
+haihtumistaan ja häntä ennen ympäröinyt salamyhäisyys muuttui
+myötätuntoisuudeksi, sillä nyt tiedettiinkin hänen olevan "hyvän ukon,
+joka on mahtanut saada paljo kovia kokea", lausui Lampelan kunnioitettu
+isäntä.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Paimenelämä oli Jerikosta kadottanut paljo suloansa sittenkuin hän oli
+tutustunut rukkiukon kanssa ja aina nähtiin hänen siitä pitäen ajavan
+karjaansa Mayerin mökille päin, sillä hän väitti siellä olevan paremmat
+karjanlaitumet, kuin muualla. Kun lehmät lypsivät tavallisuuden mukaan,
+ei paimenelta sitä kiellettykään ja vähitellen rupesivat muidenkin
+talojen karjat sielläpäin käymään, mutta Jeriko ei toisten paimenten
+leikkeihin usein ottanut osaa. Päinvastoin oli hänellä omat huvinsa. --
+Tavallisesti nähtiin Jerikon istuvan erillään muista pojista jollakin
+kivellä nikartelemassa jotakin, mutta ei kukaan hänen tekeleistään
+voinut päättää, mitä hän aikoi sommikoida. Paitsi sitä koetteli poika
+kaikkia esineitä mitä vain käsiinsä sai, eikö niistä ääniä lähtisi.
+Ihmeellinen taito näkyi hänellä olevankin saamaan jonkunlaisia ääniä
+kappaleista, joista niitä ei luulisi ensinkään lähtevän. Hän soitteli
+milloin tuohen julmalla, milloin luunkappaleella tai omatekoisella
+kanteleellansa; mutta ei nuo säveleet näkyneet soittajaa oikein
+viehättävän, koska hän kyynelsilmin aina, kesken soiton, singahdutti
+soittimensa syrjään ja vaipui ajatuksiinsa.
+
+Usein katosi poika kokonansa karjansa luota ja kun kerran toiset
+paimenet salakkali häntä seurasivat, nähtiin hänen hiipivän rukkiukon
+mökkiin, johon muut eivät tohtineet seurata. Ei Jeriko milloinkaan
+yhtynyt paimenlauluihinkaan, paitsi erääsen, jossa toivotaan päivän
+loppua sanoilla:
+
+      "Mene päivä männikölle,
+      Viere vemmel koivikolle,
+      Päästä paimenta kotihin,
+      Laske lasta lämpimähän,
+      Vilusta värisemästä,
+      Pakkasesta parkumasta!"
+
+Pistäytyipä poika toisinaan kotoakin rukkiukon mökkiin ja vasta
+iltamyöhällä saapui pirttiin, jossa hänen leposijansa oli. Sikke-muori
+ei oikein pitänyt noista Jerikon iltamatkustuksista ja käski pojan aina
+olemaan läsnä arvoituksilla oltaessa, "sillä se teroittaa järkeäsi",
+sanoi hän.
+
+Muutamana iltana oli Sikke-muori niin hyvällä tuulella, että lupasi
+yhdestä ainoasta arvaamattomasta arvoituksesta lähteä Hymylään, jossa
+hän jo oli käyttänyt muita kaikkia, paitsi Jerikoa.
+
+Sen kuultuansa lakkasi Tiina paikalla värttinäänsä pyörittämästä ja
+Pekkakin, joka peräpenkillä haravan vartta vuoleskeli, taukosi työstään
+jotakuta ongelmaa keksiäkseen. Tiina ehätti heti äidillensä
+selitettäväksi arvoituksen sanoen: "teiri puussa, suolet maassa, vielä
+sittenkin kukertaa; mikäs se on, äiti?"
+
+"Kyllä tiedän", sanoi Sikke-muori "sinä tahtoisit värttinän sijaan saada
+rukin, mutt'ei siitä synny mitään, se tuottaa vain taloon kotivarkautta
+ja kaikkea muuta pahuutta; vaikka kaikki ihmiset kuuluvat nyt
+hullaantuneen semmoisia hankkimaan".
+
+Viimein luuli Pekka keksineensä muorille selittämättömän pulman ja
+voiton hymy huulilla lausui hän: "puinen kirja, luiset puustavit,
+laskut suorin selvittävi, tilit tarkasti tekevi; mikäs se on?"
+
+Siinä oli Sikke-muorille kotvaksi miettimistä ja Pekka jo hyvillään
+tuumaili: "ei nyt auta anoppikulta, kuin läkkää pois Hymylään. Hyi, hyi
+Hymylään, Hymylän koirat haukkumaan, mene Kaisa katsomaan, kuka sieltä
+tulee. --"
+
+"Älähän nyt noin hätäile", puhui Sikke-muori. "Eihän se ole muuta, kuin
+semmoinen kapine, jolla laukkuvenäläiset laskunsa tekevät, vaan en nyt
+sen nimeä muista".
+
+"Niin todellakin, helmilautahan se onkin", tiesi nyt Karja-Annikin ja
+otti Laurin lahjoittaman, venäläisiltä ostetun esiliinavaatteensa
+käsitöikseen. Sikke-muori ihaili sen koreutta ja kyseli hintaa, mutta
+ennenkuin Anni sai kaikki esiliinaa koskevat seikat selitetyksi, kysäsi
+Jeriko saisiko hänkin arvoituksen sanoa.
+
+"Sano vaan", tuumaili Sikke-muori pilkallisesti, "sano vaan, niin
+saadaan nähdä, voipiko vaihdokas vanhan ämmän ongelmoissa voittaa".
+
+Luvan saatuaan sanoi poika hymyillen veitikkamaisesti: "mikäs se on: ei
+siin' ole hinku, vaan kumminkin se vinkuu, kyllä sill' on kaulaa, mut
+suutta se laulaa, sen kaula on käyrä, ja kielet siinä kiinni?"
+
+Kaikki rupesivat miettimään pojan ongelmaa ja viimein sanoi Sikke-muori:
+"sitä et sinä toki tiedä itsekään".
+
+"Tiedänpä kyllä", väitti poika "ja jos ette sitä huomeneen mentäessä
+arvaa, niin on muorilla matka Hymylään". Sen sanottuaan luikahti poika
+pihalle ja viipyi myöhään yöhön poissa.
+
+Pojan antama arvoitus vannehti aika tavalla Sikke-muorin päätä, vaan
+kaikki oli turhaa, se ei selvinnyt, eikä edes antanut muorin saada
+untakaan. Lopuksi rupesi muorin sappea karvastelemaan, ja hän mutisi
+itsekseen: "tuommoinen mankki, jonka korvantaukset tuskin ovat kuivat,
+panee pulmillaan vanhain ihmisten pään ihan pyörälle. Mistä ihmeestä se
+pungastaneekin semmoisia arvoituksia, joita ei ole ikinä ennen kuultu.
+-- Saranalla olisi kaulaa, mutta kieliä ei; kanteleella on kielet, mutta
+eihän sillä ole kaulaa; mistä hän semmoisia viisauksia keksineekin. --
+Varmaankin se rukkiukko niitä hänelle neuvoo ja nyt minun täytyy
+Hymylään lähteä; mutta maltahan rukkiukko, et tästä lähtien enää kovin
+monta rukkia tarvitse kaupaksi tehdä".
+
+Muori syännyksenteli yhä enemmän. Kun Jeriko viimeinkin tuli kotiin ja
+väsyksissä hiivi vuoteelleen, lupasi muori panna tuoreesen muistoon
+hänen yöjuoksunsa ja nukkui vihdoin itsekin. Aamusella sai kuitenkin
+paimen luvattoman kylänkäyntinsä anteeksi, mutta siitä hyvästä täytyi
+hänen muorille selittää arvoituksensa. Sikke-muori pilkkasi vielä sitten
+vävyänsä, kun hän ei voinut arvata "niin helppoa arvoitusta, kuin
+rukkiukon viulu oli".
+
+Niin kului kesä ja joutui syksy. Yhä useammin kuului metsästä paimenten
+syystoivotus:
+
+      "Sa'a lunta luppaele,
+      Ränteäkin räppäele!
+      Jo on törkyjä talossa,
+      Hauteina hautumassa,
+      Kyllin syödä kourusarven,
+      Ahmailla emännän viljan."
+
+Sormulan karjakin vietiin viimein maitomökiltä kotiin. Ilma oli
+sumuinen, puut tien varsilla seisoivat surulsina ja kirjavia lehtiä
+putoeli niistä tuontuostakin tielle. Alakuloisena palasi Jeriko
+kotikyläänsä ajatellen, mitä hänestä tulisi, kun häntä ei enää
+paimeneksi tarvittaisi. Oikein häntä värisytti miettiessään, että taas
+joutuisi Kissa-Kertun ja Riston kiusattavaksi, vai lieneekö syystuuli
+sen aikaan saanut.
+
+"Jospa rukkiukko olisi isäni, niin ei hätääkään, mutta nythän en enää
+saa häntä nähdäkään, kuin toisinaan; enkä enää milloinkaan saa hänen
+kuulla soittavan", ajatteli poika. Hiukan lohdutti häntä kuitenkin se
+seikka, että hän nyt rukkiukon avulla oli oppinut tavaamaan, "ja sitä ei
+uusi äiti osaa, eikä Ristokaan, tuskinpa koskaan oppinevatkaan", lausui
+hän ääneen perille päästessä.
+
+Lauri oli tullut karjaa ottamaan vastaan ja Jeriko kuuli, kuinka hän
+lupasi Annille toimittaa häät nauriin listimisen aikaan. Heti tarjoutui
+poika heille palvelukseen, mutta nauraen hylkäsi Lauri tarjouksen,
+tuumaillen: "sitten menisi meidänkin aikamme hukkaan sinua etsiessä, kun
+paholainen taas jonkun kerran sinut kuleteltavakseen ottaisi."
+
+Silloin päätti poika lähteä pois koko tienoilta, sillä hän huomasi,
+ett'ei hän nyt enää voisi loukkauksia niin helposti sulattaa, kuin
+ennen. Muutaman päivän perästä muutti Jeriko kuitenkin päätöksensä,
+sillä rukkiukko pyysi häntä luoksensa oppiin. Meyerille oli näet alkanut
+kesän kululla tuiskuta tilauksia niin, ett'ei hän itsekseen voinut enää
+toimeen tulla ja paitsi sitä oli hän tottunut pojan seuraan ja ikävöi
+häntä. Sentähden tulikin rukkiukko Sormulaan poikaa luoksensa hakemaan
+ja mietti: "minä koetan kiitollisuudella kiinnittää pojan itseeni ja
+saan siten todella nähdä, onko ihmiskunnassa vielä mitään hyvettä
+jälellä, sillä rakkautta, koira vieköön! ei heissä ole rahtuakaan tai
+kuinkas olisi Maria voinut minulle semmoisen kolttosen tehdä?"
+
+Sormulan herra luovutti Jerikon mielellään palveluksestaan ja taivutti
+vielä Meyerin myymään mökkinsä Laurille hyvästä hinnasta ja muuttamaan
+asuntonsa kirkonkylään, jossa hänellä olisi paremmat tulot ja muutoinkin
+mukavampi elämä. Suuri hinta houkuttelikin ukon kauppaan, sillä hän piti
+paljon rahasta ja täytyyhän ihmisen jostakin pitää, niinkuin vanhain
+naisten kissalempikin osottaa. --
+
+Meyerin elämässä oli ollut aika, jolloin hän ei rahalle antanut mitään
+arvoa, vaan tuhlaeli sitä tuhottomasti tyydyttääkseen nuoren
+kevytmielisen vaimonsa oikkuja, joka viimein karkasi erään nuoren
+upseerin kanssa. Sentähden erosi Meyer ihmisseurasta ja pakeni
+yksinäisyyteen, jossa Jeriko hänet kohtasi. Pojan asema säälitti
+rukkiukkoa hän rupesi tuon onnettoman suojelijaksi, sillä hän tunsi
+itsekin olevansa hylätty, siihen sijaan kuin ennen ollessaan
+soittokunnan johtajana eräässä rykmentissä, oli ollut ihailtu ja
+kunnioitettu taiteensa tähden.
+
+Lyhyesti sanoen Jerikon uusi kasvattaja oli noita lentotähden kalttaisia
+ihmisiä, jotka yht'äkkiä valaisevat ympäristöänsä, sitten heti sammuvat
+ja unhotetaan; hän oli niitä, niinkuin hän myöhemmin kasvatillensa
+sanoi, "joiden elämästä kirjoissa lukiessaan nuoret naiset kyyneleitä
+vuodattavat, mutta, joita kaikki joko välttävät tahi katsovat ylön
+elämässä kohdatessaan".
+
+Tuo paljon kokenut rukkiukko kohtelikin Jerikoa enämmän poikanaan, kuin
+oppipoikana ja opetti hänelle kaikkea mitä itse tiesi ja taisi. Poika
+sai oman viulunsakin, sillä ilolla oli Meyer huomannut hänellä olevan
+luontaista taipumusta sen soittamiseen. Kaikin tavoin koetti rukkiukko
+sitten pojan kykyjä kehittää sekä sanoin, että töin.
+
+"Sinun pitää", lausui Meyer kerrankin oppilaalleen, "sinun pitää oppia
+oikein hyvin viulua soittamaan, sillä sen rinnalla ovat muut soittimet
+roskaa; mutta varjele Herra ihmistä kuulemasta sitä huonosti
+soitettavan! Huono soittaja on ilkeä ihminen, sillä kuta puhtaammat
+tunteet sinulla on, sitä puhtaammin soitat. Viululla yksin voi luoda ja
+tietysti hyvä luo hyvää, paha pahaa".
+
+Jeriko ei koskaan ollut tuntenut itseänsä niin onnelliseksi, kuin nyt
+rukkiukon luona. Hän sai vielä leikkikumppaniakin, sillä pappilan Kallea
+ja Sormulan pikku Loviisaa oli Meyer ottanut opettaakseen yhdessä
+Jerikon kanssa.
+
+Loviisalle laittelivat pojat katinleikoista kaikenmoisia koristeita ja
+näyttivät pitävän hänestä kumpikin hyvin paljo, koskapa he kilpaa
+suosittelivat häntä.
+
+Leikin ei kuitenkaan annettu tositöitä häiritä, sillä rukkiukko painoi
+oppilaittensa mieleen syvälle oman elämänsä ohjeen, jonka hän oli
+lainannut eräästä kirjasta ja joka kuului:
+
+      "Työ ja taistelu, käskyt on Herran,
+      Eloa on työ, mut' laiskuus kerran
+      Häpeähän saattaa
+      Ja kuolemahan kaataa."
+
+Tosityötä oli pojallekin yltäkyllä, kun kaikki piikaihmisetkin rupesivat
+talon tyttärien kanssa kilpailemaan värttinän hylkäämisessä. Ainoastaan
+Sikke-muori, Honkalan Leena ja pari muuta emäntää, jotka kaikissa
+asioissa Sikkeä seurasivat, nurisivat rukkeja vastaan, sillä Sikke-muori
+vihasi sekä rukkeja, että niiden tekijää.
+
+"Niinkuin olen sanonut", lausui tuo arvoisa vanhus, "ne rukit vain
+tuottavat kotovarkautta ja muuta pahuutta taloon. Ja tietäähän sen, kun
+niiden tekijäkään ei ole oikea kristitty! Minä olen aina hänen
+pyhyyttänsä epäillyt, vaikka Lampelaiset ja monet muut kuuluvat häntä
+ylistelevän kupliksi vesien päälle, vaan saavatpahan vielä nähdä, mikä
+siitä lopuksi tulee. Nyt se vielä pilaa Kaikusen pojankin ja kuuluu
+tehneen piipun kopan Jeriko-paran päivän näkemättömästäkin".
+
+Honkalan Leena keskeytti muoria kysyen: "onkos se totta, kun kylällä
+sanotaan rukkiukon Sormulan pirtin uunilta viskanneen pellolle lehmän
+pääluun; se muka oli siellä hänen tarvispuittensa tiellä, vaan eiköhän
+Sormulan lehmäonnikin liene mennyt samaa tietä?"
+
+"Menihän se! Tottahan se on", tiesi Sikke-muori, "eihän siin' ole savua,
+joss' ei tulta; tottahan se on ja nyt kuuluu se vielä opettavan poikaa
+soittamaan viuluakin, vaikka tietäähän jokainen siinä koneessa asuvan
+jotakin, joka ei oikealle kristitylle sovi".
+
+"Se on tietty se", myönsi Honkalan Leena.
+
+"Tiettyhän se on, eikä niistä rukeistakaan ole mihinkään, eikä se
+maalarin Maijakaan niitä muutoin kehuisi, vaan saadakseen ukollensa
+työtä; mutta älä sinä toki hanki tytöllesi mokomaa hyrisijää", puhui
+Sikke-muori.
+
+"En toki", sanoi Leena "ei siitä kunnian kukko talolle laula, jos rukin
+ostaa, kaikkihan se vie lehmäonnet ja muut".
+
+Maalarin Maijan tai rukin ystävien puolue kasvoi kuitenkin kasvamistaan
+ja rukintekijöiltä ei puuttunut koko talvena työtä. Ihmiset ihmettelivät
+suuresti nähdessään rukkiukon ja vaihdokkaan ystävyyttä ja tuumailivat:
+"kyllä se rukkiukko vielä kuollessaan määrää vaihdokkaan perillisekseen,
+eikä sitten sillä pojalla hätää ole".
+
+Maalarin Maija taas kertoi kylällä pojan edistyksistä yhtä ja toista ja
+vaikka Maijan arveltiin panevan vähän liikoja, odotettiin kuitenkin
+uteliaisuudella kylänlukua.
+
+Se tulikin kevättalvella. "Mäkitupalaisen Taavetti Kaikusen lapset
+Risto, Peti, Anni ja Jeriko! ovatko ne täällä?" huusi pastori römäkällä
+äänellä. --
+
+"Eivät ole", lausui Risto pyrkien väkijoukon taakse piiloon, mutta
+aika-ihmiset lykkäsivät hänet seisomaan Jerikon rinnalle, joka jo seisoi
+papin edessä. Risto ei tuntenut i:täkään ja sai tukkapöllyn, Petille ja
+Annille tapahtui sama temppu ja kiukkuisena ojenti luettaja Jerikolle
+kirjan ärähtäen: "lue tuosta!"
+
+Selvällä, vapisemattomalla äänellä luki Jeriko luettavansa ja lukipa
+pastorin käskystä vielä toisenkin värsyn. Ihastuneena katseli pappi
+poikaa ja puhkesi lausumaan: "*omnibus numeris absolutus*! (kaikin
+puolin täydellinen!) *Mi fili, bene legis*! (hyvin luet poikani!)"
+
+Pastori rupesi siitä lähtien opettamaan Jerikollekin latinaa samalla
+kertaa, kuin omalle Kallellensakin ja niin tuli pojista täydelliset
+koulukumppanit.
+
+"Ihan siitä väännäksen vielä herra tuosta Kaikusen pojasta", puhelivat
+ihmiset kylällä sen kuultuaan.
+
+Molemmat pojat kasvoivat sitten yhdessä ja perehtyivät toisiinsa, kuin
+parhaat veljekset. Tuota elämää kesti monta vuotta ja kaikki rukkiukon
+oppilaat olivat jo käyneet rippikoulun. Silloin kylmeni poikien väli,
+sillä he huomasivat molemmat lempivänsä Loviisaa, eikä kumpikaan ollut
+Loviisan tunteista selvillä. Selvä järki sanoi kuitenkin Jerikolle,
+ett'ei hän koskaan voinut toivoa omakseen rikkaan Sormulan ainoaa
+perillistä, mutta siitä huolimatta elätti hän rinnassaan tuota suloista
+tunnetta, kuitenkaan virkkamatta siitä kellenkään mitään.
+
+Lähestyi niin aika, jolloin Kallen piti lähteä pois kotoansa opinnoitaan
+jatkamaan. Koitti viimein tuo surullinen lähtöpäivä ja Jeriko tunsi
+oikein iloitsevansa siitä, kuin Kalle nyt tulisi Loviisan seurasta
+erotetuksi. Iltasella meni hän järven rannalle kävelemään ja odottamaan
+Kallea, joka oli sieltäpäin tuleva.
+
+Jeriko istahti kivelle ja tuumaili pyytää Kallelta anteeksi, kun hän oli
+iloinnut ystävänsä poislähdöstä. Hän päätti avata koko sydämensä
+ystävälleen ja kysyä häneltä neuvoa sammuttaaksensa rakkauttaan
+Loviisaan. Noihin mietteisinsä oli hän niin vajonnut, ett'ei laisinkaan
+kuullut askelia, jotka lähestyivät. Viimein luuli hän kuulevansa
+Loviisan äänen hiljaa kuiskaavan sanat: "sinun, ikuisesti sinun".
+
+Säikähtäen hyppäsi Jeriko ylös ja näki aivan lähellänsä näön, joka
+vihlasi hänen sydäntänsä, kuni terävä puukko. Tuolla rantaäyräällä
+seisoi Loviisa ja Kalle. Hellästi oli Loviisa kietonut käsivartensa
+Kallen kaulaan, jonka oikea käsivarsi ympäröi tytön hentoa vyötäistä.
+
+Rakastuneet huomasivat Jerikon ja iloisesti huudahti Kalle: "Jeriko!
+tule ottamaan osaa onneemme; meidän sydämemme ovat löytäneet toisensa;
+mutta pidä se vielä salassa".
+
+Kylmästi ja hajamielisenä lausui Jeriko onnentoivotuksensa ja lähti
+horjuvin askelin kotiinsa päin.
+
+"Mikäs Jerikolle on tullut; hän näytti niin kummalliselta?" kysäsi
+Kalle.
+
+"En tiedä", sanoi Loviisa, "luultavasti hän suree poislähtöäsi, niinkuin
+minäkin".
+
+"Älkää surko, tulenhan minä takaisin ja sitten pidämme häät, mutta siksi
+olkoon kaikki vielä salassa", sanoi Kalle.
+
+Sillä välin kävellä huppuroi Jeriko metsässä sinne tänne, kuin mieletön,
+mutta viimein rohkasi hän itsensä ja päästi kamalan naurun. "Haha haa!
+vaihdokashan minä olen ja minäkö nostaisin silmäni Sormulan neiteen,
+haha haa! Hupsuja on kaikenlaisia! Vaihdokas ja enkeli -- sehän olisi
+kaunis pari, haha haa!" Kolkosti vastasi metsän kaiku tuohon särkyneen
+sydämen nauruun ja tuuli huokaili niin syvästi puiden latvoissa Jerikon
+metsästä kotiin lähtiessä.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Elämän pienet vastoinkäymiset olivat jo nuorena pusertaneet Jerikon
+silmistä monta katkeraa kyyneltä. Lapsen huolet haihtuvat kuitenkin
+pian, sillä jokaisessa kuolleessa, niinhyvin kuin elävässäkin esineessä
+löytää hän ystävän ja lohduttajan. Meyer-ukko, Kalle ja Loviisa olivat
+olleet maailman edustajina Jerikolle ja heidän ystävyytensä oli helposti
+haihduttanut lapsuuden huolet. Ilon aurinko paistoi täydeltä terältä
+pojalle hänen nuoruuden ikänsä alkuvuosina. Tuo nuori, viaton sydän oli
+sopusoinnussa maailmansa ja itsensä kanssa aavistamatta mitä taisteluita
+tarvitaan, ennenkuin nuorukainen taipuu maailmassa vallitsevan
+järjestyksen alaiseksi. Nyt olivat nuoruuden viattomat hetket eletyt,
+nuoruuden kauniit, taivasta tavoittelevat tuulen tuvat rakennetut ja
+kovalla kädellä ryhtyi kohtalo noita pilvissä häilyviä, mielenkuvituksen
+luomia rakennuksia kukistamaan.
+
+Jonkunmoista katkeruutta synnytti jo se seikka, että Kalle, joka oli
+taidoissa ja tiedoissa jälempänä Jerikoa, pääsisi nyt edelle, paljoa
+edelle hänestä päästessään opinnoitaan jatkamaan; mutta ystävyys voitti
+katkeruuden.
+
+"Jäähän minulle sitä, mitä Kallelta puuttuu", mietti nuorukainen.
+"Saanhan minä yhä nähdä Loviisaa ja kuka on sanonut, ett'en kerran saa
+häntä omanani puristaa rintaani vasten. Hän on tosin rikas, minä köyhä,
+mutta työllä ja toimella voin minäkin koota varoja tahi ainakin
+jokapäiväisen leivän ansaita. Hyvä onkin, kun Kalle menee -- hänestä
+tulee muutamien vuosien perästä pappi ja hänellä ei voi olla suurempaa
+iloa, kuin sitoa meidät yhteen katkeamattomilla siteillä".
+
+Niin pitkälle oli Jeriko mietteissään päässyt, kuin Loviisan Kallelle
+kuiskaamat sanat: "sinun, ikuisesti sinun", äkkiä katkasivat kaikki ne
+siteet, jotka yhdistivät hänet elämään. Nyt oli elämä hänestä arvoton ja
+katkeralta pilkalta kaikuivat Kallen sanat "tule ottamaan osaa
+onneemme". Maailma ja Jeriko seisoivat nyt vastatusten, toisillensa
+vieraina ja vihollisina. Metsäin yksinäisyydessä koetti nuorukainen
+viihdyttää vimmaa, jota tunsi jouduttuansa ensimmäisen kerran tappiolle
+taistelussa maailman ja kohtalonsa kanssa.
+
+"Vai niin", ajatteli Jeriko, "vai niin, että minä olin kylliksi houkko
+luulemaan itseäni ihmiseksi, jolla olisi oikeuksia maailmassa. Se oli
+erehdys, se on Meyerin syy; hän on kasvattanut minut siinä luulossa,
+kenties uskoi hän niin itsekin, vanha hupsu! Ei elämä meille köyhille
+tarjoa onnea, vaan kurjuutta ja ylenkatsetta; ja sitähän me
+ansaitsemmekin. Mikä on isäni? Juopporenttu. Mitä ovat veljeni ja minä
+itse? Ihmiskunnan hylkyjä. Ja mikä on elämämme tarkoitus? Mikä se on
+muu, kuin kuolema ja sitten väetämmehän mekin ruumiillamme jotakin
+auhtoa kangasta niin, että se onnellisten silmien viehätteeksi jaksaa
+kasvattaa jonkun surkean ja vaivaisen näköisen orvokin. Iloitkaa te
+onnelliset, te rikkaiden lapset, joilla on oikeus onnessanne poleksia
+rikki köyhäin sydäntä; iloitkaa! me sorrumme, te saatte pilkata
+tunteitamme! Mitäs meidän tunteistamme, tukahduttakaa ne viinaan;
+lohduttakaa meitä sillä: upottakaa ihmisyytemme siihen, mutta upottakaa
+nopeasti, ett'emme raivostuneina revi rikki teidän laitoksianne,
+ett'emme herää huomaamaan olevamme ihmisiä!"
+
+Äkkiä säpsähti Jeriko, sillä joku laski hänen olkapäällensä kätensä ja
+kysyi: "miksi niin alakuloinen, poikani?"
+
+Se oli Meyer, joka oli lähtenyt Jerikoa vastaan.
+
+"Miksi niin alakuloinen, poikani?" toisti rukkiukko kysymyksensä, mutta
+ei saanut mitään vastausta.
+
+"Kallen lähtöäkö noin suret", jatkoi vanhus, "sehän on narrimaista.
+Heitä hiiteen semmoiset huolet, sillä kerran pääset sinäkin matkoille ja
+minä toivon sinun tuottavan kunniaa sillä matkallasi sekä minulle että
+itsellesi, sillä, suoraan sanoen, jokaisella soittoniekalla ei ole ollut
+opettajana Arnold Mark Meyer".
+
+"Kunnia", huoahti Jeriko, "kunnia ja ihmisarvo ovat rikkaita varten,
+eikä meikäläisiä".
+
+"Meikäläisiä?" sanoi rukkiukko kummastuneena. "Poika, tiedä se, että
+juuri meikäläiset eivät rikkauksista välitä, sillä meillä ovat rikkaudet
+taiteen maailmassa, me kohoamme sinne, johon ei mitkään rikkaudet voi
+toisia laskea. Tähtitarhoissa liehuu meidän sielumme, eikä se tongi
+kylmää kultaa maan ytimissä. -- Sinä olet tänään kummallinen, luulisin
+sinun melkein kadehtivasi Kallea, mutta se on joutavaa, jos sinusta se
+tulee, mitä sinusta toivon, niin ei sinulla ole siihen vähääkään syytä.
+Taiteen ala on näet ääretön, kuin avaruus ja siellä on rikkauksia, joita
+ei maihin sovi verratakaan. Mutta harvoille taiteen hengetär aarteitansa
+tarjoaa ja vielä harvemmat jaksavat häntä seurata sinne, jossa
+yltäkyllin saisivat, mitä etsivät. Kalle varmaankin väsyisi tiellä, sinä
+ehkä pääset perille, älä siis häntä kadehti".
+
+"En laisinkaan", murisi Jeriko, "tiedänhän, ett'ei minulla ole elämässä
+mitään oikeuksia; miksi siis muita kadehtisin?"
+
+"Ahaa", mietti Meyer, "elämän taistelu on alkanut, hm! mikähän
+ensimmäisen tappion tuotti? -- No hyvä, kuta aikaisemmin, sitä parempi".
+
+Turhaan koetti Meyer sitten keksiä syytä Jerikon suruun ja turhaan
+kysyikin hän sitä, sillä Jeriko ei sanonut olevansa oikeutettu sitä
+sanomaan. Meyer luuli asian koskevan vanhaa Kaikusta ja jonkun
+loukanneen poikaa isän tähden, "mutta aika kaikki haavat parantaa",
+arveli hän.
+
+Siltä kuitenkin näytti, kuin aika ei Jerikon haavoja parantaisikaan.
+Koko syksyn ja talven alun pysyi hän jörömäisenä, kalpeni kalpenemistaan
+ja karttoi kaikkea ihmisseuraa niin paljo, kuin suinkin taisi,
+ilmoittamatta edes kasvatusisällensäkään, mikä häntä oikeastaan vaivasi.
+Sormulassakaan ei hän käynyt, niinkuin ennen ja vaikka hän usein
+soitteli viuluansa, näytti hän rukkiukon mielestä paremmin taantuvan,
+kuin edistyvän sen käyttämisessä. Jeriko ei näet enää koskaan tahtonut
+mielellään soitella niitä kappaleita, joita Meyer käski, vaan
+päinvastoin hän aina valitsi mitä viehkeimmät liirutukset. Useimmiten
+hän kuitenkin soitteli aivan olemattomia kappaleita, ihan omasta
+päästään ja ne vasta oikeata sekamelskaa olivat niin, että Meyer oli
+melkein epätoivoon joutua. Vanhuksesta tuntui kuin olisi kasvatti
+tavoitellut jotakin, mutta mahdotonta oli ymmärtää, mihin päin hän
+oikeastaan pyrki.
+
+Meyeriä harmitti kovasti tuo Jerikon uneksiva olento ja hän näki suuret
+toiveensa Jerikon suhteen ihan tyhjään rauenneen, mutta hän ei keksinyt
+keinoa, millä asiat saisi muuttumaan. -- Rukkiukko luuli Jerikon
+haaveilemiseen syyksi Kallen kirjeet, joissa elävästi kuvailtiin sen
+aikuista "suuren maailman" elämää ja toimia. Joskus rukkiukko varovasti
+kysyikin syytä kasvattinsa alakuloisuuteen, mutta ei saanut tyydyttävää
+vastausta. Sitä olikin Jerikon mahdoton antaa, sillä hän ei itsekään
+tiennyt, mikä häntä vaivasi. Nuoruuden voimista tunsi hän koko olentonsa
+uhkuilevan, mutta sydän tuntui tyhjältä. Hän koetteli soitolla poistaa
+sydämensä tyhjyyttä, mutta juuri silloin, kuin hän oli tyytyväisin
+soittoonsa, keskeytti Meyer häntä ja tuomitsi tuommoisen soiton
+mitättömäksi "sekamelskaksi". Sen vuoksi tuntuikin Jerikosta elämä
+kolkolta. Hänestä oli elämä kuin autio, ääretön kangas, jolla kohtalonsa
+oli hänet määrännyt harhailemaan edestakaisin ilman mitään päämäärää.
+
+Sillä kannalla olivat asiat, kun taas sattui tulemaan kirje Kallelta.
+Rukkiukko toi sen itse pappilasta ja kummasteli suuresti, kun poika,
+joksi hän yhä Jerikoa nimitti, ei siitä ensinkään näyttänyt ihastuvan.
+Päinvastoin muuttui hän kalmankelmeäksi sen luettuansa ja mutisi "tämä
+vielä, mutta olkoon. Niinhän on köyhien kohtalo: haittana hako vesillä,
+tiellä köyhä rikkahilla".
+
+Kallen kirje oli tällä kertaa hyvin lyhyt. Siinä oli vain sanat:
+"Turussa Joulukuun 7 p:nä v. 18.. -- Uskollinen ystäväni! Nyt en enää
+ehdi kirjoittaa, kuin pari sanaa, sillä isä-ukolle ja Loviisalle
+kirjoittaessa meni aika ja posti lähtee heti; kysele siis heiltä
+elämästäni. Terveenä olen toki ollut ja toivon niin teidänkin siellä
+kotona olevan. Lukeminen käy yleiseen sanoen *lente festinare* --
+(hitaasti rientävää) vauhtia, sillä "beanina" ollessa on ihmisen
+tutustuttava muuhunkin, kuin kirjaan. -- Mutta nyt itse asiaan. Loviisa
+ei näet, isänsä tähden, enää uskalla ottaa kirjeitäni suorastaan
+vastaan, vaan käskee kirjoittamaan sinun kauttasi. Älä siis minua syytä
+vaivoistasi ja uudesta virastasi, vaan Loviisaa. Ei, hyvästi nyt hyvä
+ystävä, sillä se todella olet minulle -- missä sinä, siellä sydämeni;
+siksi säilytä Loviisan ja ystäväsi salaisuus, niinkuin omasi soisit
+säilytettävän. Niin tiedän tekeväsikin, mutta hyvästi nyt. *Nihil novi;
+valeas vigeasque, optat amice: tuus Carolus*!" (Ei mitään uutta; voi
+hyvin ja elä terveenä toivoo ystävällisesti: Kallesi).
+
+Jeriko olisi ennen tehnyt vaikka mitä, kuin ruvennut Kallen
+rakkausseikkoja edistämään. Siksipä hän ensi aluksi päättikin heittää
+Loviisalle menevän kirjeen liekkeihin, mutta hiukan tyynnyttyänsä,
+vaikka katkerin mielin, lähti sitä kuitenkin Sormulaan viemään. Hän
+tapasi Loviisan yksin pirtissä leipomassa, sillä tuohon aikaan ei vielä
+pidetty sopimattomana, jos herrastytötkin hyörivät taloudellisissa
+puuhissa.
+
+"No herrainen aika!" huudahti Loviisa nähdessään Jerikon; "pilvistäkös
+sinä pirahdit ja minä kun luulin vuoren väen sinut taas korjanneen,
+niinkuin Sikke-muori uskoo niiden sinua pikkupoikana kuletelleen?"
+
+"Niin ne kulettelevat nytkin", sanoi Jeriko katkerasti, "mutta niiden
+tie ei käy rikkaiden ovien editse --"
+
+"Mutta oletko sinä kipeä?" keskeytti Loviisa puhujaa, "sinä olet valkea,
+kuin palttina, etkä ole lähettänyt minulle sanaa, minä olisin
+toimittanut sinulle järnestestamenttia".
+
+"En minä ole kipeä, vaan minulla on neidelle kirje Turusta", toimitti
+Jeriko, antaen Loviisalle kirjeen.
+
+"Neidelle, hihihi", nauroi Loviisa raikkaasti, "kukas sinua nyt on
+neuvonut minua neidittelemään? hihihi!"
+
+"Suokaa anteeksi, ett'en sitä ennen ole tehnyt, vaan sitä en tosiaankaan
+huomannut, ennenkuin tänä syksynä", sanoi Jeriko.
+
+"Vai et huomannut; hyväpä kun viimeinkin huomasit", puhui Loviisa
+loukatun äänellä.
+
+"Ja sen lupaan, ett'en sitä enää koskaan unohdakaan", puhui
+nuorukainen. "Muutoin pyytäisin neiden kirjoittamaan sulhaselleen, ettei
+hän kirjoittaisi enää minun kauttani, sillä kasvatusisäni voisi huomata
+asian".
+
+"Minä viis' Kallen kirjeistä, vaikka hän ei kirjoittaisi laisinkaan.
+Tiedätkö sinä, että hän puhuu minulle kirjeissään katutappeluista ja
+muista semmoisista", lausui Loviisa. "Kohta hän mahtaa puhua
+juomingeista ja Luoja tiesi mistä".
+
+"Sehän on rikkaiden etuoikeus, pieksää ja sortaa alhaisoa", sanoi
+Jeriko.
+
+"Se on tyhmyyttä", puhui Loviisa kiivaasti, "tyhmyyttä, eikä muuta, vaan
+te kaikki miehet olette semmoisia, hyi teitä! Toinen kirjoittaa
+tappeluista, toinen ei käy vaihtamassa sanaakaan, vaikka häntä
+vaihdokkaaksi sanotaan; eikä nyt enää, niinkuin ennen, saa kertaakaan
+soittoa kuulla, vaikka sinä lupasit minua viulullasi puhutella ja sitä
+kieltä minä parhaite ymmärränkin. Nyt olet sinä, niinkuin Kallekin,
+syönyt sanasi -- hyi teitä! En enää kärsi teitä silmieni edessä, vaikka
+ethän tuota tosin --"
+
+"Hyvästi", sanoi Jeriko ja meni.
+
+"Noo!" sanoi Loviisa ihmeissään, kun näki Jerikon ovesta pujahtavan
+ulos, "kerran vuoteen häntä nyt enää saa nähdäkään ja sittenkin on hän
+jo tiessään, ennenkuin on ennättänyt sanaakaan vaihtaa! Hyvästi! Eikö
+hän siis enää ai'o takaisin tullakaan? Mikä hänelle niin äkkiä tuli?
+Loukkasinkohan minä häntä jotenkin? Eihän hän vain liene vaihdokkaasta
+suuttunut; leikkiähän se oli ja olenhan minä häntä niin usein
+vaihdokkaaksi sanonut. -- Ei kuulu", sanoi tyttö avaten ovea, "pois hän
+meni, poikaparka, ennenkuin ennätin saada selville, mikä häntä vaivasi,
+vaan sairas hän oli varmaankin. Senhän näki jo päältäkin. -- Tämähän on
+perin hullua, enkä minä ymmärrä tästä mitään".
+
+Loviisa peitti kasvonsa käsillään. Hetkisen istui hän noin rahilla
+pöydän edessä ja kun sitten otti kätensä pois kasvoiltaan, olivat ne
+kosteat kyynelistä. Avaamattomana oli kirje hänen sylissään, kun hän
+huokasi: "kaikki hylkäävät nyt minut, Jerikokin! Mutta hän ei saa enää
+karttaa minua, en kärsi sitä. Kalle on pois ja Jerikokaan ei enää välitä
+minusta mitään. Ei hän nyt enää soutaisi Hirvatsaareenkaan minulle
+nimipäivikseni kukkia hakemaan. Kaikki on pois ja kaikki on toisin, kuin
+ennen."
+
+Loviisa nousi istualta, jolloin kirje putosi hänen, helmastaan
+lattialle. "Hyväinen aika!" huudahti tyttö. "Olen kokonaan unhottanut
+kirjeeni, jota niin hartaasti olen odottanut. -- Kaikki on tänään niin
+kummallista ja oma sydämeni on kaikista kummallisin".
+
+Hän otti kirjeen maasta, mutisten sitä avatessaan: "Niin se on,
+kirjeparka, ett'en enää, nähtyäni Jerikon niin kummallisena ja kalpeana,
+tunne vähintäkään halua sinua lukea".
+
+Sillä aikaa, kuin Loviisa mietti kotipirtissään lapsuuden ystävänsä
+kummallisuutta, riensi Jeriko Sormulasta pois kiirein askelin, mutta
+kotiinsa päin hän ei mennyt. Vaikeata oli hänen ollut seisoa työstä
+punoittavan Loviisan edessä, joka lempeillä silmillään katseli häntä
+aivan, kuin ennen jonkun leikkikalun saatuaan. Hänen päätänsä poltti ja
+valtimo sykki ohimoissa niin, että sen jyske selvästi kuului. Työllä ja
+tuskalla voi hän hillitä itseänsä sulkemasta Loviisaa syliinsä, kuten
+ennen usein oli tehnyt. Hänestä tuntui, kuin olisi hänellä
+vastaansanomaton oikeus Loviisaan ja kuin olisi Loviisa itsekin sen
+lukemattomia kertoja myöntänyt. Olivathan he, Loviisa ja Jeriko, aina
+lapsina leikissä olleet mies ja vaimo ja olihan Loviisa vielä nytkin,
+suurempina ollessa, luottavammin, sydämmellisemmin kohdellut häntä, kuin
+Kallea. Nyt viime vuosina oli tosin heidän välinsä ollut toisenlainen,
+kuin ennen, mutta olihan se luonnollistakin, sillä eihän täysikasvuiset
+voi seurustella, niinkuin lapset. Kyllä Loviisan oli täytynyt monasti
+huomata hänen tunteensa ja kuitenkin hän voi juuri hänen kädestään ottaa
+vastaan Kallen kirjeen; kuitenkin voi hän hymysuin sanoa: "hyväpä kuin
+viimeinkin huomasit erotuksen meidän asemissa". Vielä voi Loviisa
+riimittää häntä vaihdokkaaksikin. Mitä varten hän olisi sen tehnyt, jos
+ei juuri huomauttaakseen, että rikkaan Sormulan ainoa tytär on liian
+korkealla vaihdokkaan saavutettavaksi; mitä varten, jos ei juuri
+näyttääkseen, että hän häpeää vaihdokasta ja tuttavuutta hänen kanssaan.
+Loviisa tahtoi särkeä kaikki yhteyden hänen kanssaan ja häpesi sitä,
+jonka sydän oli rakkaudesta häntä kohtaan halkeamaisillaan. Varmaankin
+hän sitä tahtoi ja olihan hän selvään sanonut ei enää häntäkään
+kärsivänsä silmiensä edessä. -- Mutta jospa se vain oli Loviisan
+tavallista pilaa? -- Entäs kirje, jonka hän niin säkenöivin silmin otti
+vastaan? Ei totta se oli, täyttä totta.
+
+Nuo mietteet pyörivät sikin sokin Jerikon kiihtyneessä mielessä ja
+ajoivat häntä yhä eteenpäin pitkin tietä. Hän ei huomannut, mihin hän
+juoksi, ennenkuin oli joutunut kosken reunalle.
+
+Tuossa oli mylly, joka, ikäänkuin joku harmaa kummitus, näytti kohoavan
+kuohusta. Se seisoi, eikä missään näkynyt liikkujaa. Luultavasti oli
+Musta-Heikki taaskin mennyt kylään viekottelemaan vanhaa Kaikusta
+ryyppimaän. "Mylläri, tuo sama Musta-Heikki, se on isäni paha henki",
+ajatteli nuorukainen ja istahti myllynportaille, vaipuen mietteihinsä.
+
+Koski pauhasi, ja hyrski tuossa aivan hänen allansa. Virta oli muuten
+jääkuoren peitossa, mutta koskeen ei pystyneet kylmän huurteiset
+henkäykset, vimmoissaan sohisi ja kiehui se, kuin raivostunut
+ihmissydän. Tuossa hypähtää laine ylöspäin kallioa kohden, tässä töytää
+toinen myllyn perustusta järkyttämään. Turhaa kaikki, kallio ei horju,
+eikä vankka perusta järkähdäkään.
+
+Noinhan on ollut minunkin elämäni juoksu, ajatteli Jeriko. Minäkin olen
+pyrkinyt ylöspäin, olen kohottanut toiveeni Loviisaan, olen kokenut
+pyrkiä muiden ihmisten seuraan, mutta turhaa on ollut kaikki.
+Särkyneenä, pirstoutuneena, kuin laineen hyöky, vaivun minä taaskin
+syvyyteen ja vimmoissaan siitä kiehuu ja kuohuu nyt sydänparkani
+turhassa raivossa. Koski ja minä olemme toistemme sukua, me kuulumme
+yhteen. Tuossa jalkojeni allahan saapi sydämeni rauhan, ehkäpä tyyntyy
+koskikin minut nieltyään ja silloin ovat unhotetut kaikki tuskat, kaikki
+niin hyvin suloiset, kuin katkeratkin muistot. Muistot? Millaiset ovat
+sitten elämäni muistot?
+
+Ne alkoivat pujotteleutua Jerikon sielun silmien eteen. Tuolta
+huurteisten puiden välistä pilkistelivät ne yhdessä mailleen menevän
+päivän kirkkaiden säteitten kanssa. Tuossa irvisti hänelle äitipuolensa
+Kissa-Kerttu, joka uhaten nosti keppiänsä häntä vastaan ja samalla potki
+taidottomana makaavaa juopunutta isää; tuossa kiihotti Risto kylän
+poikia hänen kimppuunsa ja tuon velipuolen punaiset hiukset nousivat
+pystyyn sihisten, kuin käärmeet ja ojentelivat päätään häntä kohden.
+Tuolla näkyi nuorten kisatanner ja yht'äkkiä ryntää poikajoukko leikkiä
+katsovaa Jerikoa kohti lasketellen pilkkapuheita viulua vinguttajasta,
+vaihdokkaasta, puutoukasta ynnä muusta; tässä taas ilmestyy Kotilan
+perheen tupa. Jeriko yhtyy toisten joululeikkeihin, vaan toiset
+väistyvät hänen edestään. Talon vanhin poika, Aapo, tulee juhlallisena
+häntä vastaan käskien hänen jättämään seuran, "sillä hän on ruvennut
+herraksi, eikä täällä ole päivän varkailla mitään tekemistä". Kun ei
+Jeriko tottele, tarttuvat Aapo ja Risto häneen kiinni "peitotakseen
+hänestä herruutta ulos" mutta tuolla jo kellottaa Risto tuvan
+peränurkassa ja Aapo voivottelee ovensuussa, johon hänet Jeriko koholla
+on lennättänyt. -- Pönäkkänä kävelee tuossa Tiistilän kuudennusmies ja
+omantuntonsa rauhoittamiseksi varoittaa hän Jerikoa lakkaamaan
+jumalattomasta elämästään ja tappeluistaan, joll'ei kerran tahdo istua
+kirkonkuudennuksen keskelle kirkkoa asettamalla mustalla tuolilla.
+Tuolla taas tepsuttelee Tiistilän kopea Kaisa tanssissa Halolan häissä
+ja Jeriko uskaltaa pyytää tuota kyläkaunotarta tanssitoverikseen, mutta:
+"en minä kuokkavierasten enkä tappelukukkojen kanssa ole tottunut
+tanhuelemaan", kajahtaa Kaisan suusta hääväen nauruksi.
+
+Mutta ilmestyyhän tuolta suloisempiakin muistoja. Tuossa lohduttaa häntä
+vanha Meyer, sanoen kylän poikien ja varsinkin Riston itsensä olevan
+roiston alkuja, tuossa hakee Kalle häntä leikkimään ja Loviisa itse
+pyytää, että Jeriko tulisi hänen tanssikumppanikseen Sormulan rouvan
+nimipäivillä; sama Loviisa kehuu taas, että Jeriko oli etevin koko
+rippikoulussa; Loviisahan se on tuokin, joka sanoo: "sinä saatat
+soitollasi koko sydämeni sulamaan;" sama Loviisahan se on tuokin, joka
+niin ystävällisesti puristaa hänen kättänsä nähdessään nuo
+Hirvatsaarelta asti tuodut hämylehdokit, lemmikit ja vanamot: ainahan se
+on sama Loviisa, joka sanoo ymmärtävänsä sävelten kieltä ja kuitenkin on
+tuo sama tyttö nyt Kallen kihlattu morsian.
+
+"Niin on", puhkesi Jeriko itseksensä puhumaan, "Loviisa ja Kalle ovat
+sulattaneet sydämeni ympäriltä sitä jääkuorta, johon muut ovat sitä
+koettaneet kietoa, mutta hekin ovat tulleet vihamiehikseni, enkä koskaan
+voi unhottaa näköä Sormulan rannassa. En koskaan löydä enää rauhaa, se
+näkö on aina edessäni, se on painajaiseni yöllä, se sekoittaa järkeni
+päivällä. Muut kadehtivat minua, Loviisa ja Kalle inhoovat minua, kun
+olen heidän vertaisekseen pyrkinyt ja kohta mahtaa Meyerkin minut
+hylätä. -- Ei, hän ei voi enää elää minun työttäni, hän ei voi hylätä
+minua; mutta elättäköön hänet vaivaishoito ja silloinhan on hänellekin
+saman tekevä, onko minua olemassa tahi ei".
+
+Hän nousi seisalleen ja katseli synkästi allansa ryöppyelevää koskea.
+Siellä syvyydessä pilkutti jotain kirkasta, joka ikäänkuin maanitteli
+itseänsä tavoittamaan ja takana seisoi musta haamu, joka ojensi kättänsä
+Jerikoa kohti valmiina tarttumaan häneen kiinni. Äänettömänä tuijotti
+Jeriko veteen uskaltamatta hengittääkään. Valo vilkkui siinä yhä.
+Viimeinkin käsitti Jeriko sen olevan tähden, joka turhaan koetteli saada
+kuvaansa kuohussa näkymään. Jeriko muisti yht'äkkiä äitinsä
+kuolin-illan, muisti kuolevalle äidillensä antaman lupauksensa, muisti
+äskeisen hirveän aikeensa, ja kaikkinäkevän Jumalan.
+
+"Niinkö pitkällä", parkasi hän sydäntä särkevällä äänellä ja horjahti
+takaperin tuon mustan haamun syliin. Kauhistus valtasi hänen kokonansa,
+kun hän tunsi oudon syleilyksen ja kuuli korvansa juuressa kähisevällä
+äänellä lausutut sanat: "niin pitkällä, mutta heitä hornaan koko tuo
+puuha ja tule sisään ottamaan pieni ryyppy; -- se antaa rohkeutta
+elämään ja synti olisi, jos noin reima poika joutuisi ahvenien ruoaksi,
+hehehe!"
+
+Puhuja ei ollut ehtinyt lausettansa lopettaa, ennenkuin Jeriko jo oli
+irtautunut hänen syleilyksestään ja niinkuin raivotarten vainooma,
+samosi pois tuolta kauhistavalta paikalta.
+
+Käheä nauru seurasi häntä ja tuo musta haamu mutisi myllypirttiin
+mennessään: "niin pitkällä, niin pitkällä, hehehe! Siitä pojasta tulee
+vielä kalu ja minä opetan hänelle rakkautta elämään, hehehe, tahi
+hirsipuussa kuolemaan, hehe! Tappaa itsensä, kun on pyöveliä olemassa --
+hulluutta, hehehe!"
+
+Kun mies myllypirtin portailla otti sammuneesen piippuunsa valkean,
+valaisi liekki silmänräpäykseksi Mustan-Heikin kasvot.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Kolkko ja kuollut oli seutu, jonka kautta Jeriko nopein askelin kulki ja
+valittavasti narisi lumi hänen jalkojensa alla. Ei missään näkynyt, ei
+kuulunut elämää, kaikkiaalla vaan vallitsi kuolon hiljaisuus ja
+kolkkous. Tien varsilla seisovat puutkin olivat kuolleina,
+liikkumattomina ja oksiin tarttuneet lumijoukot peittivät niitä, kuni
+kateliinat. Ilman kylmyys tuntui polttavan vaeltajan sieramia, kun hän
+sitä hengitti ja ohuen puvun läpi tunkeutuva viima kangistutti hänen
+jäseniänsä. Viimeinkin vilkahti valo tuolta edestäpäin ja pari kolme
+kertaa haukahti siellä koira. Kuta lähemmäksi valoa Jeriko saapui, sitä
+äkeämmin alkoi koira äännellä ja töytäsi viimein tulijaa vastaan.
+Likelle päästyään lakkasi tuo uskollinen eläin haukkumasta, urisi
+tuttavasti ja hääri häntäänsä liehuttaen Jerikon ympärillä, mutta hän
+vain potkasi sitä ja vingahtaen pakeni pentu taloon.
+
+Vilusta väristen saapui kulkija vihdoinkin kotiin ja toivoi kasvatusisän
+huomaamatta voivansa hiiviä vuoteelleen. Tuo toivo petti, sillä
+rukkiukko valvoi vielä ja näkyi ahkerasti tutkivan isoa
+kokolehti-raamattua, josta hänellä oli tapa aamuin illoin lukea
+kasvatillensa joitakuita lukuja. Ukko käänsi hiukan päätänsä Jerikon
+sisäänastuessa ja yrmeällä äänellä lausui: "aikuinen mies ja
+juoksentelee, kuin mikäkin hulttioin poika". Hiukan pidettyänsä väliä
+sanoi hän lujasti: "missä sinä näin kauan olet maleksinut ja antanut
+minun turhaan odottaa -- missä olet ollut?"
+
+"Tuollahan tuota vain olin kylällä, enkä luullut vielä näin myöhän
+olevan", vastasi Jeriko vihasta tai liikutuksesta vapisevalla äänellä ja
+paineli kohmistuneita käsiänsä uunin rintaan.
+
+Ukko loi terävän silmäyksen nuorukaiseen, joka ei uskaltanut hänen
+silmiinsä katsoakaan, ja sanoi: "siellä taitaa olla aika pakkanen tuolla
+ulkona?"
+
+"Kyllä siellä on kylmä ja vielä käy niin kova viima", vastasi Jeriko
+hajamielisesti. Vanhus kuuli kasvattinsa äänestä, että jotakin
+eriskummaista oli hänelle tapahtunut, vaan ei virkkanut mitään. Sitten
+selaili hän raamattua vähän aikaa ja rupesi lukemaan sitä ääneen pannen
+muutamille värssyille erityisen painon. Luettava paikka oli Salomon
+sananlaskujen 19 luku. Lukemisen lopetettua otti vanhus kynttilän
+käteensä ja meni perähuoneesen mutisten hiljaa: "väärän todistajan ei
+pidä pääsemän rankaisematta". Sitten hän kutsui kasvattinsakin sinne.
+Jeriko totteli ja istahti vuoteen reunalle katsomattakaan vanhukseen,
+jonka vakavissa kasvoissa kuvastihe surkuttelu ja sääli.
+
+Tuo muutoin jo köyristynyt vartalo oli nyt suora, koko ryhti oli käskevä
+ja osotti murtumatonta voimaa; korkean nenän hienot sieramet liikkuivat
+kiivaudesta, otsan rypyt olivat syventyneet ja sen verisuonet
+pullistuivat, mutta silmistä heiasti lempeys, eikä nuo kokoon vedetyt,
+tuuheat kulmakarvatkaan voineet kaikkea hyvyyden vivahdusta jyrkiltä
+kasvoilta kokonansa poistaa.
+
+Tuokion katseli vanhus ääneti edessänsä istuvaa, alakuloista
+kasvattiansa ja hänen rintansa kohoili valtavasti. Sitten alkoi hän
+kolealla, sydämeen ja ytimiin tunkeutuvalla äänellä kiivaasti puhua:
+
+"Jo kauan sitten olen huomannut jonkun kompastuksen tapahtuneen
+elämässäsi, vaan en ole tahtonut sinulta mitään kysyä, ett'et luulisi
+minun tahtovan salaisuuksiisi tunkeutua. Aluksi luulin tuon huolesi heti
+itsestään haihtuvan, niinkuin ne lapsena usein tekivät ja suoraan sanoen
+olipa minulla hiukan toivoa, että sinä luottaisit siksi minuun, että
+kertoisit minulle surusi syyt, joll'et muun vuoksi, niin saadaksesi
+minulta jonkun hyvän neuvon. Nyt huomaan kuitenkin tuonkin toivon
+pettäneen minut, niinkuin se melkein läpi elämäni on tehnyt. Sydämesi on
+pysynyt minulle sulettuna ja nähtävästi pidät velvollisuutenasi itse
+kantaa huolesi. Sitä vastaan ei minulla ole mitään muistuttamista, enkä
+tahdo toisten murheita kannettavakseni kerätä, sillä tarpeeksi on
+kantamista omissanikin, kun minä houkko luulin voivani ihmiskunnalle
+pelastaa elämän lokavirrasta yhden ihmistaimen. Vanha sydämeni murtuu
+nähdessäni rintani lämmöllä elvyttäneeni myrkyllistä, itsekästä matoa.
+
+Sinä olet muuttunut viime aikoina päivä päivältä yhä kärtyisemmäksi,
+itsekkäämmäksi; ei mikään enää ole mielesi mukaista ja koko käytöksesi
+osottaa uhkaa ja ylönkatsetta. Toisinaan peittäytyvät nuo kauniit
+omaisuutesi katkeraan, matelevaan nöyryyteen, jonka alla vihan liekki
+hehkuu. Sinä luulet koko maailman olevan vastaasi siksi, kun itse olet
+koko maailmaa vastaan ja upeasti vaadit sinä, että kaikkien pitäisi
+nöyrinä kumarrella sinua. Ja minkä vuoksi? Siksikö, kun olet Jumalalta
+saanut muutamia eteviä ominaisuuksia: voimakkaan ruumiin ja terävät
+hengen lahjat? -- Vai siksikö, kun sinulla on elämässä ollut parempi
+tilaisuus noita lahjojasi kehittää, kuin monella muulla köyhyydessä
+syntyneellä onnettomalla? Sinä jo tahdot joskus nöyryyttää minuakin,
+tahdot saada omat mielipiteesi tunnustetuiksi ja vallalle.
+
+En varmaan tiedä, oletko itsekään tuota kaikkea huomannut, mutta niin
+asian laita kuitenkin on. Minä hartaasti toivon, ett'et sitä ole
+havainnut, mutta niinhän lienee toki, että sydämesi pohjalla on luulo
+minun jo olevan vanhuuden höperön, joka muka en enää tulisi sinutta
+toimeen, mutta sen sanon sinulle: se on mitä suurin erehdys.
+Humalaseiväs pysyy pystyssä kyllä itsekseen, mutta tuo kasvi se
+tarvitsee tukea kasvaakseen. Minä en laisinkaan tarvitse sinua, josta
+minulle on ollut enämpi murhetta, kuin iloa, sillä lapsena oli
+kasvatuksesi kokonaan laiminlyöty, nyt olet tullut ylpeäksi -- minä en
+tarvitse sinua, vaan sinä sitä enämmän minua saadaksesi kuulla selvää
+totuutta ja oppiaksesi pitämään sitä arvossa." --
+
+Katkera hymy väikkyi nuorukaisen huulilla ja, kun hän tahtoi ruveta
+jotakin vastaamaan, tyrehtyi häneltä ääni, niinkuin itkevältä lapselta
+epäselväksi sorinaksi -- niin kurjana ja hylättynä piti hän itsensä
+kuullessaan senkin olevan häntä vastaan, johon hän vielä hiukan luotti.
+Käskevästi viittasi Meyer nuorukaiselle ja sanoi: "älä keskeytä minua
+poika, vaan kuule loppuun asti sanojani, vaikka totuus olisikin muuta,
+kuin hunajaa".
+
+"Vähitellen olet sinä paatunut; lapsellisesta vallattomuudesta jouduit
+sinä ilkeään pilkantekoon, siitä taas olet edistynyt niin pitkälle,
+ett'et enää kammo rikostakaan, vaan rohkeasti rupeat siihen. Jatka vielä
+hiukan samalla tavalla, niin teilausrattaalla valkenevat luusi. Sinä jo
+riennät hyvää vauhtia sinne päin. Tänä iltana olet sinä aivan
+punastumatta uskaltanut valhetella minulle; sanot olleesi kylällä, mutta
+siellä et ole ollut, etkä sinne voi mennäkkään, sillä itsekkäisyydessäsi
+olet jo ennättänyt loukata siellä kaikkia ja he mittaavat sinulle aivan
+samalla mitalla; mitä kaloja olet onkinut, niitä nyt saat".
+
+"Mutta olettehan juuri te itse useinkin sanonut heidän tekevän minulle
+väärin", puhkesi Jeriko lausumaan ja ääni osotti selvää uhkaa.
+
+"Olen kyllä", vastasi Meyer tyynesti ja kovuus oli hänen äänestään
+lievennyt, "olen kyllä silloin, kuin he todella ovat niin tehneet, mutta
+muulloin en. Jos he joskus ovatkin olleet sinulle kohtuuttomat, niin ei
+sinulla ole syytä siitä nurista, sinä olet näet pistävällä pilkalla ja
+mielessäsi heitä halveksimalla kylliksi palkinnut heille. Ja mitä syytä
+on sinulla muita ihmisiä halveksia, kysyn vieläkin kerran?"
+
+"Mitä syytä!" huudahti Jeriko, "mitäkö syytä? Kaikki vihaavat minua, he
+ovat ryöstäneet minulta kaikki; kaikki halveksivat minua, niiden seassa
+tekin, ja miksi?" Hammasta purren jatkoi hän kähisevällä äänellä:
+"kaikki polkevat minua lokaan siksi, kuin olen köyhä, vaan minä tahdon
+näyttää heille --"
+
+Jeriko oli hypähtänyt seisallensa, innoissansa puristanut kätensä
+nyrkkiin ja puhui erittäin kiivaasti, mutta lopetti yht'äkkiä lauseensa
+nähdessään ukon silmän nurkassa kirkkaan kyyneleen kiiluvan. Hän aavisti
+edessänsä seisovan miehen, joka ei käyttänyt kovia sanoja masentaaksensa
+häntä, vaan kaikesta sydämestään tahtoi hänen parastansa.
+
+Meyer kuivasi kädellään tuon silmän nurkkaan kohonneen harvinaisen
+vieraan ja innokkaasti, ilosta loistavin silmin huusi hän: "tee niin,
+tee niin poikani! Näytä työllä, ahkeruudella ja lahjojasi oikein
+käyttämällä, -- näytä koko ihmiskunnalle, että sinä voit ja tahdot
+uhrata kaikki voimasi voittaaksesi totuudelle, oikeudelle ja kauniille
+ihmisten sydämet; näytä kaikille sortajillesi ja panettelijoillesi, että
+tahdot saada totuuden vallalle ihmisten seassa ja uhrata henkesikin sitä
+tarkoitusperää saavuttaaksesi! Se on paras kosto, joka miehelle sopii!
+Nyt on sinulla miehen ikä, ota itsellesi miehen horjumaton mielikin.
+Ahkeroi rehellisellä työllä toteuttaa Luojasi ajatuksia maailmassa;
+puolusta kynsin ja hampain ja rohkeasti, sitä mitä omatuntosi oikeaksi
+sanoo, niin olet kostanut kaikki kohtaasi tehdyt vääryydet. Silloin voit
+elämäsi iltana tyynesti katsella päivätyötäsi, olkoon se miten
+vähäpätöinen hyvänsä. Sitä parempi, jos sinun on sallittu paljon
+toimittaa, mutta jos vähänkin olet aikaan saanut, niin sekin on hyvä,
+sillä silloinkin on maailmassa elämäsi ollut tarpeellinen ja sinä olet
+sitä edes hiukan työlläsi edistänyt vahvistumaan hyvässä; mutta älä pyri
+ohjaamaan maailmaa oman pääsi mukaan, sillä se on turhaa työtä. Suuret
+nerotkaan eivät sitä voi eläessään ohjata, vaan vasta kuoltuaan: maailma
+ei näet suostu kulkemaan yhden miehen mielen mukaan ja hukka sen
+perisikin, jos se sen tekisi".
+
+Ukko vaikeni, ikäänkuin katsoakseen mitä hänen sanansa Jerikossa
+vaikuttivat, mutta kun poika kuunteli, eikä mitään virkkanut, jatkoi hän
+taas: "sinussa ei ole vielä vakavuutta, luonteesi on sangen heikko ja
+epäröivä; toisinaan olet aivan, kuin lapsi, toisinaan tahtoisit taas
+hurjan jättiläisen tavoin repiä rikki kaikki, mitä eteesi sattuu. Älä
+liiaksi riuhdo onnea puoleesi, nauha voi katketa ja onnea et enää
+löydäkään. Anna järkesi vallita, niin luonteesi tasaantuu; jos sen taas
+annat vapaasti reuhata, saattaa se sinut perikatoon joko niin, että
+järkesi muuttuu joutilaaksi, ja sen valo sammuu, tahi niin, että toivon
+ovet sulkeutuvat ja sinä syöksyt epätoivoon ja itsemurha seuraa".
+
+Hiljaa oli Jeriko kuunnellut kasvatusisänsä puhetta, vaikka se ei
+sisältänytkään mitään uutta, paljaita vanhoja ja yleisiä totuuksia vain.
+Hänen täytyi ihmetellä miten perinpohjin Meyer hänen sydämensä tunsi,
+tuon sydämen, joka hänestä itsestään oli tuntunut niin
+käsittämättömältä, onnettomalta ja särkyneeltä. Häntä harmitti, kun
+täytyi omassatunnossaan myöntää vanhuksen sanat tosiksi, sillä eihän hän
+tosiaankaan ollut tehnyt vielä mitään koko elämässään; toisia oli hänen
+kaikesta kiittäminen. Tuo tunne oli hyvin katkera. Jerikon täytyi hävetä
+itseään, hän häpesi kiittämättömyyttään, lapsellisuuttaan ja
+huikentelevaisuuttaan, jota hän ei ennen luullut itsessään löytyvänkään.
+-- Nyt oli hän mielestään paljoa onnettomampi, kuin äsken tuolla kosken
+rannalla, mutta uhka oli paennut. Sen oli tuo pikkuinen vesipisara ukon
+silmän nurkassa saanut aikaan.
+
+Jeriko tunsi itsessään runsaasti elinvoimia ja nuoruuden innostuksella
+päätti hän, Meyerin johdolla, ryhtyä miehen tavoin tosityöhön, sillä hän
+oli nyt vakuutettu kasvatusisänsä olevan todellisen ystävän hänelle.
+Koko eletty ikä tuntui hukkaan menneeltä, mutta sitä innokkaammin oli
+nyt ryhtyminen toimeen, että Meyerkin ennättäisi hänet oikeana miehenä
+nähdä.
+
+Äännettömyyden katkasi Meyer sanomalla: "nyt en minä aio sinulle enää
+saarnoja pitää, sillä luulen sinussa olevan niin paljon miehuutta, että
+tohdit mieheksi ruveta kuultuasi, ett'et vielä semmoinen ole, ja parhaan
+ymmärrykseni mukaan annan sinulle neuvoja, jos niitä kysyt, mutta
+väkisellä en niitä sinulle tuki".
+
+"Antakaa niitä minulle aina", tuumaili Jeriko, "ja ennen kaikkea antakaa
+minulle anteeksi tyhmä käytökseni".
+
+"Sitä ei nyt enää muistella", sanoi vanhus, "entiset ovat olleet ja
+menneet, mutta nyt vallitkoon molemminpuolinen luottamus välillämme
+ikuisesti".
+
+"Minua hävettää --" alkoi Jeriko.
+
+"Vaiti häpeilemisistä; kaikilla meillä on jotakin kaduttavaa; vaiti siis
+semmoisista ja kerro nyt minulle, mikä sinua oikeastaan vaivaa, sillä
+totta tosiaan se on minulle selittämätön arvoitus".
+
+Jeriko taisteli lyhyen, mutta kovan sisällisen taistelun ja hikiherneet
+nousivat hänen otsallensa. Joku ääni tuntui tuolla sydämessä
+kuiskuttavan: "älä kerro, hän nauraa sinulle;" toinen ääni puhui:
+"kerro, sillä miehekkäämpää on voittaa ylpeytensä, kuin olla sen orja".
+Naurakoon, jos tahtoo, päätti Jeriko; minä sanon hänelle selvän totuuden
+ja hän kertoi kaikki mitään salaamatta, -- hänestä oli tullut mies.
+
+Puoliyöhön asti pilkotti valkea Meyerin mökistä sinä iltana ja naapurit
+kummastelivat, mitä ihmettä siellä nyt mahdettiin tehdä. Maalarin Maija
+ei jaksanut hillitä itseänsä, vaan nousi vähissä vaatteissaan vuoteelta,
+heitti ison villahuivin hartioilleen ja juosta sipsutti naapuriin. Ovi
+oli tosin kiinni, mutta Maija ei sitä hämmästynyt. Hän jyskytti ovea ja
+huuteli: "ohoi! avatkaa, avatkaa! Hohoi! avatkaa, minä ihan palellun!"
+
+"Kuka siellä ihmisten yörauhaa häiritsee", kysyi Meyer äreästi ovea
+avatessaan?
+
+"Ei kukaan; minä vain juoksin kysymään kumpiko teistä sairastaa?" puhui
+Maija.
+
+"Sairastaa? Ei kumpikaan", sanoi rukki-ukko.
+
+"No miksikä te sitten valvotte?" tiedusteli Maija.
+
+"Me keitämme öljyä sinun myllysi voiteeksi ja hankimme sille
+jauhamista", sanoi Meyer, sulkien oven aivan Maijan nenän edessä.
+Jerikoa nauratti kasvatusisänsä vastaus, sillä Maijaa kutsuttiin kylän
+kesken "rollimyllyksi;" mutta Maijaa itseään tuo vastaus ei ensinkään
+naurattanut. Hän kierti akkunan alle, painoi korvansa seinään ja koetti
+kaikin mokomin saada selvää siitä, mitä sisässä puhuttiin.
+
+Kauan seisoi muijaparka siinä vilusta väristen kuulematta mitään muuta
+kuin yhden ainoan sanan, mutta siinä sitä olikin. Se sana oli "Loviisa",
+ja siitä ynnä Meyerin vastauksista sai tuo vikkelä eukko selväksi koko
+asian menon. Huomenna jo ennen puolta päivää tiedettiin sitten kylällä
+kertoa, että rukkiukko ja Sormulan Loviisa kuulutetaan ensi pyhänä
+pyhään "aviokäskyn säätyyn". "Sormulan herra kuuluu pakottavan
+tyttärensä siihen, sillä rukkiukko on rikas, kuin juutalainen", tiesi
+maalarin Maija.
+
+Loviisasta mökissä todellakin keskusteltiin. Meyer lohdutteli siellä
+kasvattiansa parhaan mukaan ja sanoi jo aikoja sitten huomanneensa tytön
+pitävän Jerikosta enämmän, kuin Kallesta. Hän lupasi paitsi sitä ottaa
+asiasta selon ja sanoi arvelevansa Loviisan lähteneen lemmen vesiä
+purjehtimaan tuulen mukaan, kysymättä neuvoa sydämensä kompassilta.
+
+"Kuitenkaan ei minulla tätä nykyä suuria toiveita ole, sillä Sormulan
+Herra ei tunnusta sinua vertaisekseen ja ehkäpä hän vaatii vävyltänsä
+varojakin, sillä hänellä on jokseenkin tiukat asiat", lausui Meyer
+lopuksi ja sitten vihdoinkin ruvettiin levolle.
+
+Seuraavana aamuna nousi Jeriko vuoteeltaan virkeämpänä, kuin moneen
+aikaan ja melkein iloisena ryhtyi työhönsä. Siinä unhotti hän vähitellen
+koko ennen kuvailemansa kurjuuden ja ystävällisesti silmäili Meyer tuota
+rotevaa, sorvaustuolin edessä työskentelevää nuorukaista.
+
+"Lakkaapas hetkiseksi tuosta työstä", sanoi vanhus, "ja soita minulle
+hiukan, niin minä lopetan Loviisan tilaaman ompeluruuvin ja vien sen
+sitten hänelle". Tumma punerrus levisi Jerikon kasvoille, mutta ukko
+lohdutteli häntä: "älä ole milläsikään; minä jo samalla tiellä kopeloin
+purjehdusvesiä, sillä niinkuin illalla jo sanoin, luulen minä Loviisan
+unhottaneen kysyä kompassilta neuvoa matkan suunnasta".
+
+Nopeasti kului Jerikosta aika, sillä Meyer-ukko oli sanoillansa
+sytyttänyt hänessä uutta toivoa ja huomauttanut kaikenmoisia
+pikkuseikkoja, jotka todellakin näyttivät vahvistavan hänen sanojansa.
+
+Viimein lähti vanhus Sormulaan ja kärsimättömän kauan hän siellä
+viipyikin. "Mitähän jos se nyt minun siellä jo kihlaa," arveli Jeriko,
+"olisi se hiukan hullua, mutta ei siinä ole paljoa takeita, sillä hän
+näytti milt'ei minua itseäni innokkaammalta saadakseen asiaa kuntoon". --
+Vihdoinkin viimein kuului portailta askelia. Jeriko riensi tulijaa
+vastaan, mutta kovin ällistyi hän nähdessään edessään Mustan-Heikin
+inhottavan naaman.
+
+"Näin ukon menevän morsiamensa luokse, niin arvelin, jotta pistäydyn
+täällä sinuakin kerran katsomassa," sanoi vieras ja istahti käskemättä
+rahille pöydän ääreen.
+
+"Morsiamensa luokse? Kukas hänen morsiamensa olisi," tiedusti Jeriko
+nauraen.
+
+"Sormulan Loviisahan tuo kuuluu olevan, hehehe! Vanha hupsu, ei älyä,
+että rahojen tähden Sormulainen valkeahapsisen vävyn ottaa, hehehe!"
+tuumaili Musta-Heikki.
+
+"Sormulan Loviisa!" sanoi Jeriko vaaleten, mutta heti purskahti hän
+nauruun pitäen koko jutun hulluutena. "Vai Loviisa? Kuka sen jutun nyt
+lienee keksinyt?"
+
+Vieras ei virkkanut mitään, vaan kaivoi poveltaan vaskihelaisen
+piippunysänsä, koputti siitä perskat pöydän nurkalle, pisti ne poskeensa
+ja pani sitten vielä uuden tupakan. Sitten hän vetäsi pari pitkää
+henkisauhua ja viimein vastasi: "Kuka lienee, mut niin puhutaan."
+
+Taas oltiin hiukan ääneti, mutta kun talon mies ei alottanut puhetta,
+jatkoi Musta-Heikki: "eilen olit sinä vaihdokas-parka jokseenkin
+huonolla tuulella: sinä siis tiesit tuon ukkohupakon naimapuuhista?"
+
+Hän tirkisteli viekkaasti Jerikoa, joka vuoleskellen jotain
+puukappaletta näytti miettivän, mitä asiaa Mustalla-Heikillä oikeastaan
+mahtoi olla, sillä häntä ei juuri nähty usein kunniallisten ihmisten
+seurassa. Yksinänsä asui hän vain Hiisikosken myllyllä ja näytti tulevan
+hyvästi toimeen, vaikka syrjäisessä myllyssä ei usein jauhattajia
+käynyt, eikä Heikki mitään varsinaista työtä tehnyt. Miestä epäiltiin
+varkaaksi ja niiden suojelijaksi, varsinkin kuin hän vilkkaasti
+seurusteli kansalaistensa mustalaisten kanssa, mutta mitään varmaa ei
+hänestä tietty. Pari eri kertaa oli nimismies pitänyt talontarkastusta
+myllyllä, mutta ei mitään varastettua sieltä löydetty ja nyt Heikki oli
+jo kauan aikaa saanut olla aivan rauhassa ja hätyyttelemättä.
+Päinvastoin tiedettiin Mustan-Heikin toisinaan viime aikoina
+taikatempuillaan toimittaneen kadonneita tavaroita takaisin ja varsinkin
+oli hän taitava eläintautien puoskaroija.
+
+"Nyt se konna antaa rikkautensa Sormulaan ja heittää sinun lehdellä
+soittamaan, hehehe! Siihen se on mennyt sinun työsi, kuin tina tuhkaan,
+hehehe! Nuoruuden aikasi olet menettänyt saamatta äyriäkään ja hän on
+pitänyt sinua aivan, kuin orjaa; mutta kylläpä minä sinun sijassasi
+tietäisin, mitä tekisin, hehehe! ja se olisi hänelle parahiksi, hehehe!"
+
+"Mitä te sitten tekisitte?" kysäsi Jeriko ja hänen alahuulensa kohosi
+pilkallisesti.
+
+"Minä tekisin vain, niinkuin toimen mies ainakin, hehehe! Sinun isäsi on
+toimen mies, iso perhe elätettävänä ja päivästä päivään vaan mennään;
+äitisi on kanssa toimen ihminen, erittäin toimellinen ja Risto kanssa,
+-- sillä keinoin minä tekisin, hehehe!" sanoi Musta-Heikki.
+
+"Niinkö pitäisitte viinakauppaa ja toisinaan joisitte itsennekin aivan
+toimettomaksi," tiedusti Jeriko inholla.
+
+"Eihän pieni ryyppy tee pahaa, mutta ei pidä itseään ani toimettomaksi
+juoda, siitä on vain huolta ja lörpötetään joutavia," tuumaili vieras,
+"ei pidä mieltä juoda, vaan pitää katsoa eteensä, niin toimen mies tekee
+ja pysyy aina leivässä käsin, hehehe!"
+
+"Niin minäkin aion pysyä, kuin rehellisesti teen työtä," sanoi Jeriko.
+
+"Hullu paljo työtä tekee, elää viisas vähemmälläkin, hehehe!" nauroi
+vieras.
+
+Jeriko ei vielä ollut selvillä Mustan-Heikin käynnin tarkoituksesta,
+vaan päätti hänen antaa puhua suunsa puhtaaksi ja olla vieraan tuumiin
+myöntyvinään. Sentähden sanoikin hän: "olisipa se hauskaa elämää, kuin
+ei tarvitsisi työtä tehdä, mutta eiköhän silloin hampaat joutuisi
+naulaan?"
+
+"Eikö mitä, hehehe!" sanoi vieras luullen nyt löytäneensä Jerikon aran
+paikan ja hymyillen jatkoi hän: "elää siitä niin moni työttä,
+esimerkiksi sinun isäsi ja vaikka ken, kun vain elää osaa. Eikäpä nuo
+taida Ristonkaan työt liiaksi haittailla, hehehe, vaan kuitenkin hänellä
+aina on heliseviä taskussaan enempi, kuin monella muulla, hehehe!"
+
+"Sanokaa suoraan ja peittelemättä, mitä tarkoitatte tuolla puheellanne,"
+sanoi Jeriko, "sillä minä en ymmärrä, mihin tahdotte tulla?"
+
+Asiaa mahtoi pitää tarkasti joka haaralta miettiä ja punnita; koska
+Musta-Heikki pyöritteli kotvasen piippuansa, vetäsi siitä sitten oikein
+jättiläissavun, joka mitä ilkeimmällä katkulla täytti koko huoneen ja
+sitten hän vasta mutisi: "enpähän paljo mitään." Heikki kysäsi, "etkö
+ota pikku ryyppyä," ja saatuaan jyrkän kieltävän vastauksen, näytti
+päättävän puhua selvemmin, käyköön sitten syvin tai matalin; mietti
+vieläkin vähän ja alkoi:
+
+"On syksyiltoja, on pimeitä kuuttomia öitä; mitä varten niitä olisi,
+jos ei jotakin varten? On lukottomia aittoja, on yhtä ja toista
+rikkaille tarpeetonta kampsua, niinkuin rukkiukollakin on rahoja
+jossakin piilossa homehtumassa, toimen mies katsoo, missä ne ovat ja
+laskee ne piilosta päivän valoon. Sitä isäsi osaa, hehehe! Hätäkös on
+ottaessa niitä, kun on hyviä ihmisiä, jotka tavaroista maksavat hyvän
+hinnan, niinkuin esimerkiksi tuolla Hiisikoskella, minä näet sen, ja
+rahat säilyvät siellä hyvässä tallessa. Ei löydä lempo soi!
+nimismieskään, hehehe, ei löydä tavaroita, ei rahoja, hehehe! Tulee näet
+välistä mustalaisia, rohkeita Roms'ia, mustasilmäisiä Juvas'ia ja
+tavarat ovat toisilla markkinoilla, ota niistä sitten enää selvä, hui
+hai! ne kissa vei, hehehe! Toimitat taikauskoiselle emännälle silloin
+tällöin takaisin jotakin pientä, ei epäile kukaan, pysyt rehellisenä
+miehenä, etkä tarvitse työllä selkääsi katkaista, hehehe! Sukkela
+temppu, hehehe, eikös ole?"
+
+"Se on hävytön valhe, että isäni on varas," kiljasi Jeriko vihasta
+tulipunaisena, "ja nyt ulos sinä iankaikkinen hehehe, sinä pyövelin
+ruoka, äläkä avaa toiste tämän, huoneen ovea, muutoin --"
+
+"No, no ei olla niin kiivaita, ei olla niin kiivaita," keskeytti
+Musta-Heikki, "on nähty mies valmiina koskeen hyppäämään, on pelastettu
+miehen henki, voisi olla ilkeää, jos ihmiset saisivat sen tietää; voisi
+loppua tuttavuus Sormulassa, hehehe ja voitaisiin panna kammitsa isän
+jalkoihin, hehehe!"
+
+Jeriko ei jaksanut enää hillitä itseänsä, vaan voimakkain käsin heitälti
+hän vieraansa ovesta ulos. Tulisina hiilinä hehkuivat Mustan-Heikin
+silmät, kun hän hangesta ylös päästyään pudisti nyrkkiänsä ovea kohti ja
+kähisi: "tätä muistat sinä vielä, muistat lempo soi!" Sitten lähti hän
+astumaan, tyyntyen tyyntymistään matkalla ja mutisi: "ei hän uskalla
+virkkaa siitä kellekään ja jos virkkaa, niin onhan minullakin -- kieli,
+mutta toistaiseksi olemme kumpikin vaiti, hehehe!"
+
+
+
+
+X.
+
+
+Jerikon mielestä eivät lähteneet nuo kamalat sanat: "sitä isäsi osaa,"
+vaikka hän kuinka olisi niitä koettanut poistaa. Hän mietti lähteä heti
+paikalla isänsä luo ottamaan asiasta selkoa, sillä voihan Mustan-Heikin
+puheessa olla todellakin perää, miksikäs hän niin paljon muutoin
+seurustelisi hänen isänsä ja Riston kanssa. "Mutta mitäs teen sitten,
+jos isäni huomaan varkaaksi," mietti onneton poika. "Mitäs muuta, kuin
+ilmoitan ruununmiehille, sillä enämpi tulee kuulla Jumalaa, kuin
+ihmisiä."
+
+Meyer saapui viimein illan suussa kotiin Sormulasta ja hänelle kertoi
+Jeriko Mustan-Heikin vieraissakäynnin ja esitykset.
+
+"Annetaan nyt toistaiseksi asian olla sillänsä," sanoi vanhus "ja
+pidetään silmällä niinhyvin Mustaa-Heikkiä, kuin isääsikin, mutta nyt ei
+pidä koko jutusta olla tietävinäänkään. Se minusta kuitenkin on ihmettä,
+että hän uskalsi tehdä sinulle niin hävyttömän tarjouksen."
+
+"Ei hän varmaankaan olisi sitä tohtinut tehdä, jos ei olisi minua nähnyt
+tuolla kosken rannalla," sanoi Jeriko, "mutta nyt hän sen vuoksi luottaa
+äänettömyyteeni."
+
+"No ollaankin sitten ääneti ja katsotaan laatua, tulee aika, tulee
+neuvo," puhui Meyer. "Loviisaa on meidän myös pitäminen silmällä, sillä
+en hänestäkään saanut vielä oikeaa tolkkua."
+
+Kuullessaan Loviisaa mainittavan remahti Jeriko nauramaan, johon
+nauruun Meyerkin sydämellisesti yhtyi, saatuansa tietää, mitä hänestä
+kylällä puhuttiin... "Mutta miksi he eivät sinua älynneet sulhaseksi
+panna, vaan minun, vanhan kannon," sanoi Meyer Jerikolle?
+
+"Säätyerotus on heidän mielestään tärkeämpi, kuin iän ero," vastasi
+Jeriko.
+
+"Niin säätyerotus", mutisi Meyer. "Hm! Sormulainen on kyllä ylpeä
+suvustaan, mutta ehkä kaikki kävisi hyvin, jos Loviisasta vain oikean
+tolkun saisi."
+
+Hiljakseen kului sitten aika rukkiukon mökissä. Joskus kävi rukkiukko
+Sormulassa "purjehdusvesiä kopeloimassa," niinkuin hän sanoi, mutta
+tytöstä hän ei saanut sen selvempää. Loppupuolella talvea tuli vielä
+sitten Sormulan herran veljen tyttö seutuun ja se teki Meyerille
+Loviisan taipumusten tutkimisen aivan mahdottomaksi. Ukko ei näet saanut
+silmänräpäystäkään Loviisan kanssa kahden kesken viettää, ennenkuin
+Himmi, se oli tuon sukulaisen nimi, häiritsi heitä. Alussa viehätti tuo
+hempeän näköinen tyttö ukkoa, mutta heti kyllästyi vanhus häneen.
+Meyerin piti näet lakkaamatta puuhailla vieraan kanssa, milloin selittää
+hänelle, mitä Chamisson Schlemilillä tarkoitetaan, kuinka pitkä Rinaldo
+Rinaldinin parta oli, tahi muuta semmoista, milloin taas kuunnella,
+kuinka hirveitä Bachin sonaatit olivat huonosti soitettuina. Sanalla
+sanoen, Himmi oli tuommoinen kirkkaasti säihkyvä salama, jonka
+häikäisevää loistetta mielellämme kaukaa ihailemme, mutta Herra varjele
+joutumasta lähempiin tekemisiin sen kanssa! Paitsi sitä oli tyttönen
+tottunut ihailemiseen, ja nuoremman ihailijan puutteessa tyytyi hän
+Meyeriin, jonka lauseita hän aina, kahdeksannen käskyn mukaan, koetti
+"parhain päin kääntää."
+
+Kerrankin istui ukko kärsimättömänä kuuntelemassa muuatta sävelteosta,
+jota Himmi surkeasti rääkkäsi, kun tyttö äkkiä soittoansa keskeyttäen
+kysäsi: "kuinkas minä teistä soitan, herra Meyer?"
+
+"Hm," vastasi vanhus "minä tässä juuri ihmettelen, millaisiksi
+kauniimmatkin kappaleet teidän käsissänne muuttuvat, mademoiselle
+Himmi."
+
+"Oikeinhan sinä soitat, kuin runottaret, Loviisani," kuului silloin
+äkkiä heidän takaansa miehen ääni ja lausuen: "*Terpsichore affectus
+citharis movet, imperat, anget*!" (T.soitolla tunteita tuottaa,
+vallitsee, paisuttaa!) sulki Kalle punehtuvan Himmin syliinsä ja
+tulisesti suuteli häntä.
+
+Siihen iloon todistajaksi joutui Loviisakin, joka nähtyään Kallen
+tulevan, oli kiiruhtanut saliin. Yleinen hämmästys, Kallen
+anteeksipyynnöt, Himmin anteeksianto ja vallaton sormen pudisteleminen
+Loviisalle seurasivat toisiansa, kuin vesipisarat rankkasateella. --
+"Vai niin ne ovatkin asiat," sanoi Himmi, "etkä sinä, Loviisa-kulta, ole
+virkkanut minulle mitään?"
+
+Kalle puolusti morsiantaan ja sanoi asian vielä oikeastaan olevan
+salassa, vaikka hän ei ollut kainostellut vanhaa isällistä ystäväänsä ja
+opettajaansa Meyeriä. Tästä edeskin päätettiin sitten vielä asiaa pitää
+salassa, kunnes se syyspuoleen, Loviisan päivillä, julastaisiin, vaikka
+Himmi ensin katsoi Loviisalle kohtuulliseksi rangaistukseksi sen, että
+asia tulisi ilmi. Viimein taipui kuitenkin hänkin, mutta uhkasi: "kyllä
+minä sinulle, Loviisa, vielä jonkun tempun teen, koska sinä et niin
+paljoa luottanut minuun, että olisit sanonut jo olevasi kihloissa."
+
+Kallen kotiin saavuttua näytti Jerikolta kaikki toivo olevan hukassa,
+eikä rukkiukkokaan enää voinut lohduttaa häntä, sillä Kalle oli isänsä
+puheiden mukaan ihmeellisesti edistynyt sekä tiedoissa, että taidoissa.
+Senpätähden päättikin Jeriko, jos mahdollista, kokonaan tukahduttaa
+tunteensa Loviisaa kohtaan, eikä enää ajatella toisen miehen morsianta.
+Työtä ja tuskaa maksoi hänelle jo tuon päätöksen tekeminenkin, mutta
+vielä vaikeampi oli sitä toimeen panna, sillä ajatukset ne vain yhä
+pyrkivät Sormulaan. -- Kallekin käyttäytyi hyvin ystävällisesti
+kasvinkumppaniansa kohtaan, joka seikka yhä vain lisäsi Jerikon
+omantunnon rauhattomuutta. Hän ei voinut Kallea kohdella entisellä
+ystävyydellä, sillä Kalle tuntui hänestä olevan hänen onnensa esteenä,
+vaikka selvä järki sanoi päinvastoin hänen itsensä koettavan Kallen
+onnea estää.
+
+Monasti katui Jerikoparka, kun oli salaisuutensa Meyerillekään uskonut,
+mutta asia ei sillä korjautunut. Jeriko kartti taas rauhattomana
+kaikkien ihmisten seuraa niin paljo, kuin mahdollista ja etsi aina
+yksinäisyyttä. Kuitenkin oleksi hän joutohetkinänsä usein semmoisissa
+paikoin, joissa toivoi saavansa Loviisaa nähdä, mutta Sormulaan hän ei
+uskaltanut mennä, sillä hän häpesi itseänsä ja luuli Loviisan jo
+päältäpäin hänestä näkevän, mitä ajatuksia hänellä mielessä pyöri.
+
+Rukkiukkokaan ei Sormulan asioista sanottaviksi kertonut, joten siis
+Jeriko ei tiennyt Loviisan ja Kallen välistä muuta, kuin sen, että Kalle
+oli Sormulassa jokapäiväisenä vieraana, ja luuli asiat siellä olevan
+aivan ennallaan.
+
+Sormulassa eivät kumminkaan asiat olleet aivan sillä kannalla, kuin
+Jeriko luuli, sillä Himmi teki siellä kostotyötänsä. Kun Loviisan äiti
+viime aikoina oli tullut kivuloiseksi, täytyi tyttären tavallista
+enämmän hyöriä taloustoimissa ja ainoastaan silloin tällöin jouti hän
+viettämään hetkisen toisten parissa. Sitä enämmän oli Himmillä aikaa.
+Hän hääräsi alinomaa Kallen luona, niinkuin paarma hevosen ympärillä. He
+soittivat yhdessä, lauloivat yhdessä ja keskustelivat yhdessä. Alussa
+paheksui Kalle sitä, kun Loviisalla oli niin vähän aikaa hänelle
+uhrata, mutta vähitellen haihtui kaipaus ja Himmin seura palkitsi
+hänelle kaikki. Himmi, jos kukaan, osasikin kiinnittää nuoren miehen
+itseensä. Hän oli lukenut paljon kaikenmoisia kirjoja ja Kallen täytyi
+ihmetellä hänen mielikuvituksensa laajuutta ja tietojensa paljoutta.
+Erittäin hurmaavaa oli Kallesta kuunnella, kun Himmi hopeanheleällä
+äänellä kertoi muinaisista ritareista ja kuninkaista, joiden nimiä
+ylioppilasparka ei ollut edes unissaankaan nähnyt, sitä vähemmän
+ilmisissään lukenut tahi kuullut. Himmi ei kuitenkaan koskaan näyttänyt
+loistavan tiedoillaan, vaan paremmin kyseli Kallelta, oliko se tahi se
+seikka niin ja heti siirtyi aineesta toiseen, jos Kallea milloin näytti
+ikävästyttämään rupeavan.
+
+"Oliko", kysyi Himmi kerrankin, "oliko kuningas Arturilla kuus'toista,
+vaiko neljäkymmentä ritaria pyöreän pöytänsä ympärillä?"
+
+"Arturilla?" tuumaili Kalle. "Arvattavasti niitä oli neljäkymmentä,
+vaikka en minä heitä niin tarkoilleen muista". Kalle ei tarkoilleen
+muistanut edes, missä ja milloin moinen kuningas oli hallinnutkaan, vaan
+oli liian ylpeä tunnustamaan sitä.
+
+"Niin neljäkymmentä niitä oli, nyt minäkin sen muistan", lausui Himmi ja
+rupesi ihmettelemään, miten tarkka muisti Kallella oli ja miten
+vaatimaton hän kuitenkin oli. Molemmin puolin ihmeteltiin sitten
+toistensa hyviä omaisuuksia, kunnes Kalle innossaan sanoi sen miehen
+onnelliseksi, joka läpi elämänsä saisi niin ihmeellisen naisen kanssa
+elää ja jakaa "myötä- ja vastoin-käymiset". Sillä kertaa ei enämpää
+puhuttu, sillä Loviisan tulo keskeytti puheen, mutta siitä lähtien
+muuttui noiden kahden väli entistä sydämellisemmäksi.
+
+Kalle ei voinut olla mielessään Loviisaa ja Himmiä toisiinsa
+vertailematta. Aina kallistui silloin voitto Himmin puolelle; hänen
+vaakalautansa jäsähti maahan. Loviisan kohosi, kuin kevyt höyhen, ylös
+korkeuteen.
+
+"Hyvän karjapihan ja oivallisen talouden hoitajan minä kyllä Loviisasta
+saan, mutta aatteles miten hän käyttäytyisi, jos esimerkiksi joutuisi
+piispan salonkiin Turussa, jossa minulla oli kunnia olla, sillä isäni on
+piispan sukua. Hävetä minä saisin silmäni korvani täyteen; mutta Himmi
+liehuisi siellä, kuin kotonaan", mietti Kalle.
+
+Ensimmältä hävetti häntä itseäänkin tuommoiset mietteet, mutta
+vähitellen tottui hän niihin. Siihen lisäksi osasi Himmi muutamilla
+hämärillä lauseilla uskottaa Kallelle, että Loviisalla kyllä olisi
+enämmän aikaa seurustelemiseen uhrata, jos heidän seuransa häntä
+huvittaisi. Harmikseen huomasi Kalle niin olevankin asian laidan ja niin
+todella olikin. Loviisa, kun näki, ett'ei toiset häntä kaivanneet, ei
+tahtonut tungettelentua heidän joukkoonsa, vaan nähtävästi karttoi
+heitä. Se loukkasi Kallen ylpeyttä ja seuraus oli selvä, hän uhalla
+lellitteli Himmiä sitä enämmän.
+
+Loviisa näki tuon, mutta kärsi valittamatta. Hänen olikin jokseenkin
+helppo kärsiä, sillä ihmeekseen hän huomasi, ett'ei hänen sydämensä,
+vaan paremmin hänen ylpeytensä, ollut loukattu.
+
+Sillä kannalla olivat asiat Sormulassa, kun tytöt muutamana päivänä
+istuivat salissa. Tapansa mukaan tuli Kalle heidän luoksensa ja Himmi
+uteli: "kuuluuko kylälle mitään uusia?"
+
+"Eipä erityisiä, armas Himmi", lausui Kalle ja kääntyen Loviisaan päin
+lisäsi hän: "tiellä tapasin vaihdokkaan molempine isinensä ja hän näytti
+minusta niin kummalliselta, kuin olisi maansa myönyt ja rahansa syönyt".
+
+"Eihän tuo ihme olekaan, kun hän, poikaparka, ei ole ollut terveenä
+pitkiin aikoihin", sanoi Loviisa ja jätti Kallen selittämään Himmille:
+"mikäs olento se vaihdokas on?"
+
+Loviisasta oli sisällä niin tukahduttavan kuuma, että hänen täytyi saada
+hengittää raitista ilmaa ja hänen sydämensä tykytti niin rauhattomasti,
+kuin olisi se tahtonut rinnasta pois hypähtää. Hän riensi järven
+rannalle ja istahti juuri sille kivelle, jolla Jeriko vuosi takaperin
+oli istunut tuona iltana, jolloin Kalle lupasi hänelle ikuista
+uskollisuutta. Tuskin oli siitä vuotta kulunut ja nyt Kalle jo nimitti
+Himmiä "armaaksi". Koko vuosi oli ollut niin tavattoman pitkä, eikä
+Jerikokaan hänestä enää mitään välittänyt. Koko vuoden oli hän
+päinvastoin karttanut häntä ja näyttipä siltä, kuin olisi tuo entinen
+lapsuuden ystävä inhonut häntä, samoin kuin Kallekin nyt näkyi jo
+tekevän.
+
+"Ilkeä, kevytmielinen mies koko tuo Kalle; sanoo Jerikoakin
+vaihdokkaaksi; hyi, ett'ei hän häpeä! -- Niin Jeriko -- onko hän sitten
+parempi? Ei hän tänä vuonna enää tuo Hirvatsaaresta kukkiakaan, niinkuin
+aina ennen", mietti Loviisa kyynelsilmin. "Voi! jos vielä kerran saisi
+nähdä tuota samaista Jerikoa", huudahti tyttö ja näytti itsekin
+säikähtävin sitä vienoutta ja kaipioa, joka hänen äänessänsä ilmestyi.
+
+Hetkisen ihmetteli Loviisa, miksi hänellä kyyneleet oli silmissä, mutta
+päätti heti: "kummako on, jos ne joskus pihahtavatkin esiin, kun äitikin
+on ollut niin sairaana ja Kalle sitten --"
+
+Huolimatta kaikista noista surun syistä, kääntyivät Loviisan ajatukset
+yhä uudestaan Jerikoon ja hänen kummallisuuteensa. Hän muisteli kaikkia,
+mitä Jeriko oli hänelle puhunut ja tehnyt, ja huomasi hänen aina olleen
+hänelle mieliksi, kun Kalle sitä vastaan oli usein ollut kiusaksi. "Minä
+kärsin aivan ansiosta" ajatteli neitonen, "jos en niin kevytmielisesti
+olisi Kalleen kiintynyt, niin olisi tämäkin vuosi ollut onnellisempi,
+hauskempi, kuin se todella oli; nyt se on ollut pelkkää varjoelämää.
+Niin, niin! Jerikokaan ei silloin olisi karttanut minua, niinkuin hän
+nyt on tehnyt, luullen arvattavasti sopimattomaksi seurustella toisen
+kihlatun morsiamen kanssa. Mut jospa hän pitäisikin minusta ja olisikin
+sen tähden minua niin tarkasti paennut? -- vielä vai; -- silloin hän
+toki tahtoisi nähdä minua, mutta sitä hän ei tahdo. Voi kuitenkin! jos
+Jeriko tietäisi mitä tämä rintaraukkani tuntee, niin ei hän minua näin
+jättäisi yksinäni suremaan", puhui Loviisa itsekseen ja hyräillen
+laulua:
+
+      "jos kultain kuulis',
+      hän tykön' tulis'
+      lohduttamaan minua",
+
+lähti hän astumaan kotiansa kohti, sillä hän muisti pitävänsä isänsä ja
+äitinsä kanssa tänään vielä mennä pappilaan vieraaksi ja oli sitä
+kotonakin yhtä ja toista toimitettavaa.
+
+Tuskin oli Loviisa ehtinyt rannalta poistua, ennenkuin pensaiden takaa
+hyppäsi ylös nuori mies ja kiiruhti kylälle päin. "Jumalalle kiitos!
+ett'ei hän minua keksinyt", mutisi nuorukainen, "hän olisi ehkä luullut
+minun itseänsä vaanivan. -- Hupsu minä olen, kuin olenkin; luulin hänen
+mainitsevan nimeäni, vaikka kultaansahan hän vain ajattelee! Parasta on,
+ett'ei hän enää saa minua nähdä, sillä kuka takaa, että minä vielä
+voisin hillitä itseni? Parasta on erota näkemättä, ajatelkoon hän mitä
+tahansa -- ja sainhan minä hänet nähdäkin, mutta murheelliselta hän
+näytti. Se oli arvattavasti erehdystä ja minä vaan näen kaikkien
+kasvoilla oman tuskani kuvastuvan. Mitkäpä murheet häntä nyt
+painaisivat; ilohan hänellä on, kun huomenna saa kainostelematta,
+kaikkien nähden ja kuullen, kutsua Kallea omakseen. Silloin hän ei
+muistakaan köyhää, hyljättyä vaihdokasta, mutta älköön, samahan se on".
+
+Niin mietti mielessään onneton Jeriko, mutta asia ei hänestä kuitenkaan
+taitanut aivan "sama" olla. Kotiin saavuttuansa hän, näet, pyysi
+pyytämistään, että Meyer, niinkuin jo aikoja sitten oli luvannut,
+lähettäisi hänet matkoille, "vaikka jo tänä iltana tahi viimeistäänkin
+huomenna".
+
+Meyer suostuikin tavallansa tuohon pyyntöön, kuitenkin siten, että
+Jerikon oli vasta pappilan Kallen kanssa yhdessä lähdettävä, "ja Kalle
+enämmän maailmaa nähneenä voi sinua siellä perillä hiukan ohjailla",
+sanoi hän. Jerikon täytyi tyytyä siihen, vaikka se olikin hänestä
+vastahakoista.
+
+Huomenna sanoi Meyer lähtevänsä Jerikon lähtöä valmistelemaan ja meni
+Sormulaan. Siellä kutsui hän herran kahdenkeskiseen ja kauan he sitten
+keskustelivatkin Jerikosta.
+
+Kovin ällistyi Sormulainen alussa, kun rukkiukko aivan peittelemättä
+ilmotti tulleensa kosimaan Loviisaa kasvatillensa. "Varmaan olet sinäkin
+huomannut, että tyttäresi ja pappilan Kallen välillä on ollut yhteisiä
+tuumia, mutta se on ollut molemmin puolista erehdystä", lausui Meyer.
+
+"No, mutta onko poika, kasvattisi, tullut hulluksi ja sinä myös vanha
+mies?" kysyi Sormulan herra.
+
+Meyeriä suututti tuommoinen kysymys ja kiivaasti kysäsi hän vastaan:
+"mitä hulluutta siinä sitten olisi?"
+
+"Mitä hulluutta?" huudahti toinen, "et suinkaan sinä täydellä todella
+vaatine minun antamaan ainoata lastani entiselle paimenpojalleni,
+talonpoikalurjukselle, joka vielä on köyhempi kerjäläistäkin ja
+korkeintaan kelpaa minun talkoissani työväelle viulua kihnuttamaan, --
+hahaha! sehän olisi siivoa!"
+
+"Ensiksikin", vastasi rukkiukko vakavasti, "Jeriko ei ole mikään lurjus,
+vaan kentiesi kunniallisempi, kuin moni muu, eikä minusta muutoinkaan
+tuo niin ihmettä olisi, jos renkivoudin pojan tyttö joutuisikin
+naimisiin kunnialliselle talonpojalle, mutta Jeriko sitä paitsi onkin
+saanut paljoa paremman kasvatuksen, kuin moni herran nimeä kantava".
+
+"Niin, niin", vastasi Sormulainen pilkallisesti, "sinä olet opettanut
+hänen, niinkuin jo sanoin, aika tavalla viulua kihnuttamaan ja sillä hän
+voi ansaita äyrin, pari ja muutaman ryypyn silloin tällöin".
+
+"Pilkkaa sinä vain asioita, joista et ymmärrä rahtuakaan", tuumaili
+Meyer, "mutta saat nähdä, että poika vielä viulunsa "kihnuttamisella"
+hankkii itsellensä paremman ja puhtaamman nimen, kuin sekä sinä, että
+isäsi vapaaherran talouden hoitajina".
+
+Sormulainen punastui korviaan myöten ja sopersi: "mutta eihän hän
+paljaalla nimellänsä elä, eikä elätä vaimoansa?"
+
+"Hän, veikkonen, elää viulullansa ja jos ei sen kautta varoja
+kokoontuisikaan, ei sekään suuria haittoja tee, sillä minä jätän kaikki
+rihkamani hänelle; ja jos et sinä, kuolemaani ennen, saa Sormulaa
+velattomaksi, niin tulee Jerikosta Sormulan perillinen, vaikka hän
+tytärtäsi ei saisikaan. Sinulle en näet aio jättää äyriäkään: nyt tiedät
+sen, tee siis kuin tahdot."
+
+Kun asia oli semmoisen käänteen saanut, vaipui Sormulan herra
+ajatuksiinsa ja pyysi miettimisaikaa "edes pari viikkoa", johon Meyer
+mielellään myöntyikin.
+
+Pari viikkoa oli sitten kulunut, kun eräänä päivänä Meyer lähetti
+Jerikon pappilaan Kallen kanssa sopimaan lähtöpäivästä. Jeriko moni,
+mutta ei tavannut Kallea kotoa. Hänen oli sanottu menneen Sormulaan.
+Sinne lähti taas kerran rukkiukkokin.
+
+Mitä rukkiukon ja Sormulan herran välillä sitten lienee tapahtunut,
+siitä ei kenelläkään ollut tietoa, mutta hyvin liikutetulta oli vanhus
+näyttänyt Sormulasta kotiin lähtiessään. Kotiinsa palaavaksi ei häntä
+näkynyt, ei kuulunut. -- Jeriko odotteli kauan, mutta kun ei Meyer
+palannut, lähti hän ikävissään kävelemään. Hän meni hautausmaalle,
+ikäänkuin sanomaan jäähyväisiä äitinsä haudalle ja mielensä tuntui
+tänään erinomaisen raskaalta. Vaihdokas luuli syksyilman
+alakuloisuuteensa syyksi, sillä vinheä tuuli pudotteli tuontuostakin
+sateista liejuiselle tielle kellastuneita koivun lehtiä ja taivaskin oli
+synkässä pilvessä.
+
+Hautausmaan näkö sopi hyvin yhteen hänen alakuloisen mielensä kanssa.
+Jerikon äitinsä haudalle istuttamien pihlajien lehdet alkoivat käydä
+kirjaviksi ja ahnaat tilhit olivat jo puoliksi hävittäneet nuo punaiset
+marjatertutkin. Haudankaivaja kiroili kuuluvasti "tuota siunattua
+vettä", jota oli näinä aikoina niin runsaasti tullut, ettei siltä enää
+"tahdo hautojakaan saada kuivina pysymään".
+
+Haudankaivajan seura ei Jerikoa tuntunut huvittavan ja kun kalmuri
+asettui istumaan hänen viereensä puna Marjetta-vainajan haudalle, lähti
+poika kotiinsa.
+
+Rukkiukko ei vieläkään ollut kotona ja kärsimättömänä, lähtöpäivästä
+selon saamisen vuoksi, odotteli Jeriko häntä. Ilta tuli ja pimeä
+vallitsi jo kaikkiaalla, mutta Meyeriä ei alkanut näkyä, ei kuulua.
+Vihdoinkin viimein kuului etäältä askelia. Ne lähenivät ja tuokioisen
+kuluttua töytäsi sisään maalarin Maija.
+
+Hengästyneenä ja läähättäen selitti tulija: "vaihdokas, joudu pian
+Sormulaan. -- Siellä on rukkiukko joko kuolleena tahi kuoleman kielissä
+-- halvauksen kuuluu saaneen ja pappilan Kalle oli hänen löytänyt
+Riihimäen rinteessä, kun oli Sormulasta pimeässä kotiinsa päin ajanut --
+hevonen kuului säikähtäneen, eikähän tuo ihmekään -- kuollutta ihmistä,
+pelkäähän sitä. -- Joudu nyt vain pian, minä kerron tiellä tarkemmin, --
+lukkari vietiin jo sinne suonta iskemään. -- No etkö sinä tulekaan --
+luulisipa sinun toki tahtovan olla hengen lähtöä katsomassa, mut oma
+asiasipahan se on -- minä menen kuitenkin".
+
+Maija oli jo mökistä ulkona, ennenkuin Jeriko käsitti, mitä oli
+tapahtunut. Hän riensi sitten myös ulos ja tiellä sivuutti sekä maalarin
+Maijan, että Lampelan ja Tiistilän isännät, jotka menivät lautamiehinä
+olemaan läsnä poliisitutkinnossa.
+
+"Ei, herra nimismies", lausui lukkari silloin, kuin Jeriko töytäsi
+Sormulan asuinpirttiin, jonne rukkiukko oli viety -- "ei, herra
+nimismies, ei tässä nyt enää suoneniskut auta, sillä hänessä ei ole
+henkeä hituistakaan".
+
+"Mutta ei halvaus tavallisesti ensi kerralla tapa", selitti Kalle, joka
+siihen asti oli koetellut lohdutella hätäilevää Himmiä.
+
+"Halvaus", jupisi lukkari hampaidensa välistä ja inholla silmäillen
+Kallea, "se on sama halvaus, joka kohtasi Kotilan isäntää puun oksassa
+ja se tappaa aina, jos ei vain kunniallisia ihmisiä satu saapuville".
+
+"Mitä kanttori sanoo?" kysäsi nimismies.
+
+"En mitään, en mitään", vastasi lukkari, "ihmettelen tässä vain, kun
+musta veri alkaa kohota kaulaan".
+
+Sormulan herra ja nimismies siirtyivät ruumista lähempää tarkastelemaan
+ja edellinen tiesi mustan veren nousemisen kulkkuhalvauksen
+tuntomerkiksi.
+
+Viimein saapuivat Lampelan ja Tiistilän isännät ynnä joitakuita
+muitakin kyläläisiä. Sitten pidettiin varsinainen poliisitutkinto ja
+kaikki asiaan kuuluvat piirsivät joko nimensä tahi puumerkkinsä
+nimismiehen kirjoittaman pöytäkirjan alle. Lukkari yksin oli, kuultuaan
+mihin päätökseen keskustelu ja tutkimus johti, luikahtanut matkoihinsa
+liian aikaiseen.
+
+Jeriko oli koko ajan seisonut ruumiin vieressä, eikä laisinkaan näkynyt
+huomaavan, mitä hänen ympärillänsä tapahtui. Tulinen tuska repeloi hänen
+rintaansa, mutta ei pienintäkään vesipisaraa näkynyt hänen silmissänsä.
+Siihen sijaan vuoti vuolas kyynelvirta äskettäin sisään tulleen Loviisan
+silmistä. Koko hänen olentonsa värisi katsellessaan Meyerin kuolon
+jäykistänsä kasvoja, jotka vielä tuossakin tilassa näyttivät niin
+lempeiltä ja vakavilta. Loviisa heitti käsivartensa tuskissaan Jerikon
+kaulan ympäri ja nojasi päänsä hänen rintaansa vasten.
+
+Sormulan herra huomasi, mitä tyttärensä teki ja säihkyvin silmin hyppäsi
+hän tytärtänsä Jerikosta erottamaan.
+
+"Loviisa, Loviisa", karjui Sormulainen, melkein tuhkaharmaana
+kasvoiltaan, "ettes häpeä syleillä tuommoista roistoa tässä isäsi ja
+sulhasesi silmien edessä!"
+
+Himmi katsoa tuijotti punehtuen Kallea, joka myös oli tavattoman
+punainen.
+
+"Meillä oli todellakin hieman puhetta sinne päin", soperteli Kalle
+silloin hämillään ja nolostuneena, "mutta tarkemmin asiaa mietittyäni,
+en minä vielä --"
+
+Kallen selityksiä kuuntelematta ajoi Sormulan herra Jerikon ulos
+huoneestaan, ikäänkuin Jeriko olisi sen siellä olollansa saastuttanut ja
+kielsi "vaihdokkaan" vast'edes hänen tyttärellensä "livertelemästä". --
+"Kaikkia ne uskaltavatkin, hävyttömät", puhkui herra, vaikka Jeriko jo
+oli ulkona.
+
+
+
+
+XI.
+
+
+Nyt vasta tunsi Jeriko itsensä oikein yksinäiseksi ja hylätyksi, sillä
+Sormulaisen käytös osotti selvästi, mitä sekä Loviisalla, että hänellä
+oli edessä, kärsimystä ja tuskaa. Katkerammalta, kuin ensin, tuntui nyt
+Jerikosta rukkiukon kuolemakin, joka oli ollut syynä Loviisan tunteen
+purkaukseen. Hän tunsi oman onnettomuutensa, mutta paljoa kovemmalta
+tuntui mielestä se, kun Loviisakin joutui hänen tähtensä onnettomaksi.
+
+Ikäänkuin houriossa saapui Jeriko viimein rukkiukon mökille, josta hänen
+ihmeeksensä vilkkui valkea. Siellä tapasi tulija lukkarin itseänsä
+odottamassa. Lukkari selitti sitten Jerikolle, että hän suuresti epäili,
+oliko Meyer elämästä erinnyt luonnollisella kuolemalla ja kyseli tiesikö
+Jeriko Meyerillä olleen rahoja matkassa.
+
+Jeriko ei luullut hänellä niitä olleen, mutta lukkari sanoi: "en sitten
+käsitä, mitä varten he ovat hänet kuristaneet kuoliaaksi, sillä eihän
+hänellä olisi luullut olevan niin kovia vihamiehiäkään".
+
+Jeriko sanoi luulevansa halvauksen äkkiä kohdanneen Meyeriä, mutta
+lukkari vain pudisteli päätänsä uskomattomasti ja erimielisinä rukkiukon
+kuoleman syystä, he vihdoin toisistaan erosivatkin.
+
+Yksikseen jäätyänsä sai Jeriko vihdoinkin rauhassa ajatella asemaansa.
+Koko yön hän istui akkunan poskessa mietteissään, tuijotellen ulkona
+olevaan pimeyteen. Yö oli synkkä ja sumuinen, ettei edes tähtien tuike
+voinut sitä vähäistäkään valaista, mutta semmoinen yö sopikin hyvin
+yhteen Jerikon nykyisen mielialan kanssa.
+
+Aamupuolella seestyi ilma kumminkin hiukkasen ja pilvet ohenivat siksi,
+että yksi ja toinen vilkkuva tähti pääsi niiden välitse pilkistämään.
+Jeriko nousi silloin ylös istuimeltansa akkunan pielestä ja sytytti
+uuden kynttilän entisen, jo kauan sitten hänen huomaamattansa loppuun
+palaneen sijaan. Sitten etsi hän kaikista mahdollisista ja mahdottomista
+paikoista paperia, mutta, kun ei löytänyt, repäsi viimein kasvatusisänsä
+hänelle lahjoittamasta raamatusta kansilehden, johon Meyer oli piirtänyt
+lauseen: "vaella minun edessäni ja ole vakaa".
+
+Tuo kummallinen lause tuli siten, ikäänkuin alkulauseeksi siihen
+kirjeesen, jonka Jeriko sitten vapisevalla kädellä kirjoitti Loviisalle.
+Siinä sanottiin:
+
+"Illalla, tuona kamalana hetkenä, jona seisoimme minulle ja sinullekin
+rakkaan kasvatusisäni ruumiin vieressä, huomasin, että sydämeni on
+minulle puhunut sinusta täyttä totta. Minusta onkin aina ollut, kuin
+olisi meillä joku oikeus toisiimme ja nyt tiedän niin olleenkin, sillä
+molempien sydämessä ovat samat tunteet toisiansa kohtaan vallinneet. Se
+on minulle lohdutuksena nykyisessä murheessani ja on oleva
+vastaisissakin huolissani, sillä mitä muuta olisi minulle elämässä
+tarjona, kun kohtaloni riistää minulta nyt kaiken toivonkin saada sinua
+koskaan omakseni kutsua. Mieleni on paha, hyvä Loviisa, kun näin olen
+ollut syynä sinun onnettomuuteesi, sinun, jonka onnen tähden mielelläni
+elämäni antaisin, mutta ettei kohtaloni enää teitä kiusaisi, jätän nyt
+synnyinseutuni ja lähden maailman myrskyihin etsimään rauhallista
+valkamaa, jonka kohtaloiden Herra varmaan lienee minullekin jossain
+valmistanut, jos ei muualla, niin haudassa. Jää siis hyvästi kallis
+Loviisa, joka olet ollut päiväpaisteena elämäni pimeällä polulla ja tule
+onnelliseksi Kallen kanssa! Hänellä on hyvä sydän ja varmaan hän
+hellyydellänsä hankkii sen onnen, jota minä en voi sinulle valmistaa.
+Kaikenlainen onni tulkoon osaksesi, Loviisa hyvä! Toivon, vaelluksemme
+päätyttyä, tuolla täydellisyyden majoissa toisemme tapaavamme, sillä
+tuskin enää tässä elämässä kohdannemme.
+
+      Aina sydämellinen ystäväsi
+      Jeriko eli vaihdokas."
+
+Päivä alkoi jo sarastaa silloin, kuin Jeriko sai kirjeensä valmiiksi ja
+tuskin oli se ehtinyt valeta, kun jo Sormulan herra, nimismiehen kanssa,
+tuli Meyerin asuntoon laillisena perillisenä panemaan vainajan
+omaisuutta "sinetin taakse". Jerikon täytyi silloin taas kerran lähteä
+kodistaan, eikä hän suinkaan paljoa tavaraa kanssansa saanut. Rukkiukon
+viulun antoi kuitenkin Sormulainen hänelle lausuen: "ota tuo matkaasi,
+sillä minä en sitä tahdo, vaan sinä sillä ehkä voit leipäpalaisen
+ansaita. Tuskinpa kunniallisella työllä kykenisitkään leipääsi
+ansaitsemaan, kun olet saanut laiskana kasvaa".
+
+Muistoksi rukkiukosta ottikin Jeriko viulun, aikoen sitä soitellessaan
+muistella niitä nuoruutensa päiviä, joita oli saanut Meyerin luona
+viettää, ja niin hän lähti tuosta asunnosta, joka oli hänelle ollut
+kotina niin kauan ja jossa hän oli mieheksi varttunut.
+
+Käytyänsä isänsä luona ja luvattuansa auttaa häntä, jos hänen, toivonsa
+mukaan, onnistuisi jossakin kaupungissa saada työtä sorvarien luona,
+lähti Jeriko reppu selässä kotiseudustaan patikoimaan. -- Oli mitä
+kauniin syksyinen päivä, kun vaeltaja Pitkänmäen rinteeltä loi
+jäähyväissilmäyksen kotiseutuunsa. Sinne kuului kirkonkellojen ääni.
+Luultavasti soitettiin sanomakelloja rukkiukolle. Jerikon mieli kävi
+siitä alakuloiseksi, mutta rivakasti hän kuitenkin lähti jatkamaan
+matkaansa, toivoen toisissa oloissa pian muuttuvansa iloiseksi ja
+unhottavan huolensa.
+
+Aluksi suuntasi vaihdokas kulkunsa läheisimpään kaupunkiin, mutta siellä
+ei vielä hänen mielensä kovin iloiseksi tullut, sillä kehräherrat
+kyselivät häneltä kisällikirjaa. Jeriko huomasi, ettei hänellä olekaan
+laillista oikeutta edes elättää henkeänsä "kättensä työllä", ja yhä
+eteenpäin, kauemmaksi ja kauemmaksi täytyi hänen rientää. Maaseuduilla
+kävi matka kuitenkin hieman paremmin. Ihmiset olivat ystävällisempiä ja
+yksinkertaisempia maalla, kuin kaupungeissa, mutta paljon sai
+Jerikoparka sittenkin kurjuutta kokea, niin että hän oli melkein
+epätoivoisena, viimeinkin saapuessaan Turkuun.
+
+Turhaan koetti Jeriko siellä, tuntemattomassa kaupungissa, hankkia
+itselleen jonkunmoista paikkaa. Työtä hän siksi tosin sai milloin
+mitäkin, ett'ei juuri kerjäämään tarvinnut ruveta, mutta kuitenkin
+täytyi hänen lopulla lähteä tarjoamaan viuluansa joko kaupaksi tahi
+pantiksi. Onnensa satutti Jerikon erääsen taloon, jossa silloin sattui
+olemaan vieraana muuan ruotsalainen kauppias Tukholmasta.
+
+Kun Jeriko siellä viuluansa kauppaeli, pyysi eräs talon puotilaisista
+hänen soittamaan sitä, että saataisiin kuulla, "millainen tuolla on
+ääni?"
+
+Jeriko totteli pyyntöä. Hän soitti alussa vienosti jotakin suruista
+säveltä. Vähitellen näkyi soittaja kuitenkin unhottavan ympäristönsä.
+Hän oli olevinaan kotona, kaukana tuolla salojen sylissä. Linnut
+lauloivat kilpaa kummuilla; päivän säteet leikkivät keskenänsä
+sisäjärven tyynellä, kiiltelevällä pinnalla; raikkaita lauluja tuntui
+liikkuvan ilmassa, mutta laulajoita ei näkynyt. -- Hämmästyneinä
+kuulijat sekä katselivat että kuuntelivat tuota kummallista soittajaa,
+joka tuntui viulullansa osaavan loihtia, mitä tahtoi. Kaikissa ihmisissä
+on näet rakkautta tosikauniisen, vaikka se harvoin näkyviin pääsee.
+Kaikista enimmän kuitenkin näytti tuo äskettäin sisään tullut
+muukalainen saavan nautintoa vaihdokkaan soitosta, jota yhä kesti --
+kesti vielä kauan ja siinä yhdistyi sekä luonto, että taide.
+
+Vieras viittasi kädellään, ikäänkuin varottaakseen toisia, ett'eivät
+soittajaa häiritsisi, mutta se oli tarpeetonta, sillä kaikki näyttivät
+siltä, kuin olisivat nielleet Jerikon soittoa.
+
+Nyt muuttui soitto vähitellen. Päivä pimeni, pilvijoukot tuntuivat
+hohisten rientävän eteenpäin taivaslaella ja metsässä huokailivat
+korkeat puut notkistellen latvaansa myrskyn edessä. Jo jyrisi pitkäisen
+pauhu pilvissä ja sähisten risteilivät siellä salamat. Oli sitten, kuin
+olisi rakeita ravoisasti satanut, mutta vähitellen tyyntyi taas kaikki.
+Viulu tuntui nyt valittavan, kuni kärsivällinen lapsi sairasvuoteella,
+mutta jo seuraavassa tuokiossa virtaili siitä rohkaisevaa toivoa. Sitten
+seurasi taas tyyntä, hiljaista hyrinää, mutta äkkiä parkasi soitin, kuin
+olisi sen sydän särkynyt ja kaikki ollut hukassa, kadotettu -- itse
+toivokin.
+
+Sitä sydäntä särkevää ääntä ei kestänyt kauan. Taas puhui tuo
+kummallinen viulu lohdutuksen sanoja, ikäänkuin antaaksensa uutta
+uskallusta toisiin ponnistuksiin ja taisteluihin, ehkäpä tappioihinkin.
+
+Yhä haaveksivammin liikutteli Jeriko käyräänsä, yhä vieri uusia säveliä
+ja kuvia soittimen kieliltä. Siinä oli ikihonkiemme humina, siinä
+virtaimme vilkas juoksu, purojemme solina ja koskiemme juhlallinen
+kohina; siinä kuului uudisasukkaan kirveiden iskut ja kaatuvien puiden
+rytinä; kuului ankaroiden taistelujen temmellys, sairasten valitus,
+puutteiden liikuttava sävel, mutta kaikkien muiden sävelien ohessa oli
+eräs, joka vähitellen yhä enämmän sai valtaa ja oli viimein, kuni
+kaikista kärsimyksistä pelastetun joukon korkeuteen kohoava halleluja
+tai kiitollisuudesta pakahtuvien sydämien riemuisa ylistysvirsi.
+
+Kyyneleet kiilsivät kuulijain silmissä, kun Jeriko taukosi ja viulua
+sydäntänsä vasten puristaen selitti, ettei hän kuitenkaan voi siitä
+luopua, vaikka epätoivossaan oli aikonut sen tehdä.
+
+Ruotsalainen kauppias silloin syleili Jerikoa, kuin kadonnutta, mutta
+jälleen löydettyä veljeänsä ja nyt vaihdokkaan elämässä oli tapahtunut
+uusi käänne; häntä oli ymmärretty, kun hän antoi soittimensa puhua
+sielunsa syvimpiä tunteita. Uusi ystävänsä vei hänet sitten veljenään
+kotiinsa ja vieläkin todistaa muutamat heidän yhdessä säveltämänsä
+kappaleet heidän olleen todellisia veljeksiä, vaikka tuo ruotsalainen
+veli ei uskaltanut sydämensä tunteita niin selvästi esiin tuoda, kuin
+suomalainen luonnon lapsi. -- Meren takana herätti Jeriko heti huomioa
+ylhäisissäkin piireissä niin paljon, että hänelle siellä uskottiin erään
+sotaväen soittokunnan johtaminen, vaikka hänen soitannollisessa
+kasvatuksessaan vielä ilmestyikin muutamia pieniä puutteita.
+
+Nyt tunsi Jeriko tosiksi kasvatusisänsä sanat, "ettei jokaisella
+soittoniekalla ole ollut opettajana Arnold Mark Meyer", ja hän olisi
+ollut täydellisesti onnellinen, jollei vaan Sormulan Loviisa olisi ollut
+Kallen kihlattu morsian, mutta sittenkin oli hän onnellisempi, kuin
+milloinkaan oli uskaltanut uneksiakaan.
+
+Kaukaa ei tuo onnellisuus kuitenkaan kestänyt, sillä vuoden parin
+perästä täytyi Jerikon taaskin kokea, miten itsepäisesti tuoni hänen
+suosijoitansa ja ystäviänsä vainosi. Jeriko sai saattaa ystävänsä
+maanpoveen, ystävän, jonka kanssa hän oli valvonut monta yötä
+valmistaessaan erästä hehkuvalla tunteella sepitettyä suurta
+sävelteosta, joka on tuon vainajan tehnyt tunnetuksi ja kunnioitetuksi.
+Jerikosta tuntui ystävän kuoltua puoli hänen omasta itsestään olevan
+poissa.
+
+Nyt ei vaihdokas enää viihtynyt Tukholmassa, vaan pyysi ja sai eron
+virasta. Matkoille paloi hänen halunsa, sillä tuntemattomissa, vieraissa
+ja vaihtelevissa oloissa luuli hän paremmin, kuin paikoillaan voivansa
+viihdyttää suruista sydäntänsä.
+
+Maasta maahan, kaupungista kaupunkiin kierteli sitten soittaja ja hänen
+nimensä maine kiirehti aina miehen edellä. Tuo nimi ei kuitenkaan enää
+ollut Jeriko Kaikunen, vaan vieras lippu jo silloin, niinkuin useimmin
+nytkin, peitti meidän miehemme. "Echo"na kaikui silloin Jerikon
+sukunimi, vieläpä saksalaiset sitäkin tiesivät väännellä, niin että
+tänäkin päivänä kopeilevat he vielä vaihdokkaasta, niinkuin olisi hän
+nähnyt päivän valon jossakin Pommerilaisen omenapuun varjossa, vaikka
+hänen kehtonansa oli vipuheija revontulista rikkaan pohjoisen taivaan
+alla.
+
+Kymmenkunta vuotta oli Jeriko kierrellyt suurissa sivistysmaissa keräten
+kunniaa ja kultaa ja tietämättä mitään syntymäseutunsa oloista. Hän oli
+kyllä määräaikoina lähetellyt rahoja isällensä, mutta kun ukko Kaikunen
+ei ollut kirjoituksen taitava, ei Jeriko edes tiennyt, olivatko
+lähetykset päässeet perillekään tahi eikö. Sitten, noin monen vuoden
+kuluttua, luuli Jeriko kylliksi vakaantuneensa, että voisi rauhallisesti
+katsella Loviisan ja Kallen onnea, ehkäpä vielä siitä iloitakin.
+Sentähden hän, kun päivät taas pitenivät ja kukkaset alkoivat herätä
+talviunestaan, päätti seurata pohjoiseen pesimään rientäviä lintuparvia
+ja rakentaa hänkin sinne jonkunmoisen pesän, vaikka siitä tulisikin
+paras, nimittäin kumppani, puuttumaan.
+
+Pääskyset, kiurut, peipposet ja muut siivelliset soittoniekat olivat jo
+ehtineet saada pesänsä kuntoon, jopa ensiksi tulleilla oli perettäkin
+silloin, kuin Jeriko joutui syntymäseutuunsa.
+
+Pitkänmäen rinteellä käski matkustaja ajajan seisahduttaa hevoset ja
+mielihyvällä katseli hän kesäpuvussaan koreilevaa luontoa. Kaikki tunsi
+hän vielä talot, pellot, lahdet, salmet ja saaret, yksin tuon suuren
+kivenkin Lampelan rantapellon pientarella. Kummako se, olihan hän usein
+pienenä paitaressuna kiivennyt sille ja hypännyt sieltä Keidaslammin
+kirkkaasen veteen vilvastuttamaan itseänsä helteissään. Kaikki näytti
+olevan ennellänsä, mutta kuitenkin oli kaikki muuttunut. -- "Saa nähdä,
+missä nyt Risto on, missä isä, tuo kurja isä. Miten ottaa Loviisa minut
+vastaan? Vieläkö Tiistilän isäntä nytkin pitää minulle nuhdesaarnoja
+viulun soitosta ja ennen kaikkia vieläkö Sormulan herra sulkee minulta
+ovensa, niinkuin viimein", ajatteli Jeriko.
+
+Kyyditsijä ihmetteli itsekseen, mitä varten herra noin kauan tarkasteli
+kylää, johon hän kuitenkin oli menossa, mutta ei uskaltanut kiirehtiä
+niin suurta herraa, joka ajoi parilla, vaikka oli aivan yksikseen. "Kuka
+sen tietää, millainen mahtipukari se on", arveli mies.
+
+Vihdoinkin lähdettiin eteenpäin ja heti oltiin Lampelan kohdalla. Tuossa
+oli nyt hönni, jossa ukko Kaikunen oli asunut, mutta nähtävästi oli se
+nyt autiona. Aavistaen pahinta, kysäsi Jeriko kyytimieheltä: "onko
+Kaikunen, se entinen kellonsoittaja, kuollut?" "Ei, kyllä se elää, vaan
+akkansa kuoltua kuului muuttaneen Lampelaan", selitti kyytimies ja
+lisäsi: "älkää pahaksi panko, mutta mistä herra sen Kaikusenkin tuntee?"
+
+"Tunnenpahan vain", vastasi Jeriko ja käski ajaa Lampelaan.
+
+Talossa nousi hirmuinen häläkkä, kun huomattiin vaunut kujoisten suussa
+kääntyvän sinne. Pienet pojat ja tytöt suikuilivat mikä mihinkin
+nurkkapieleen, josta sitten avossa suin uteliaasti pilkistelivät, kun
+luulivat milloin vaunuissa tulijan silmän välttyvän. Naiset töytäsivät
+aittoihinsa tai muihin piilopaikkoihin, joten vierasta vastaan ottamaan
+jäi vain talon nuori isäntä. Kartanokoirakin, pystykorvainen Vahti,
+hämmästyi alussa vaunujen tulosta niin, ettei ollut sanaa suuhun
+tulevaa, vaikka se ei tavallisesti ollut ensimmäinen säikähtämään.
+
+"Hyvää päivää Matti!" lausui tulija reippaasti hypähtäen alas vaunuista
+ja löi kättä isännälle.
+
+Nöyrästi kumarrellen vastasi Matti tervehdykseen. Samassa pistäytyi
+etehiseen sisähuoneista pari valkohapsista vanhaa miestä katsomaan "kuka
+kummitus sieltä semmoisilla ajopelillä tuli".
+
+Niitä tervehtimään kiiruhti Jeriko. Hämmästyneinä ja ääneti katselivat
+vanhuksetkin tuota solakkavartaloista herraa, joka heitä niin
+sydämmellisesti tervehti.
+
+"Ettekö enää tunne minua?" kysäsi Jeriko nähdessään kaikkien niin
+oudosti itseänsä tarkastelevan.
+
+"Suokaa anteeksi", puhui Lampelan vanha isäntä, "minä en jaksa muistaa,
+-- ettehän vain liene meidän uusi voutimme?"
+
+"Ettekö tekään enää tunne minua isä?"
+
+"Tekö poikani?" huudahti vanha Kaikunen, "se on mahdotonta, minä olen
+vaan Taavetti Kaikunen --"
+
+"Sen kyllä tiedän ja kuitenkin olen poikanne."
+
+"Jeriko?"
+
+"Sama kappale."
+
+"Jumala olkoon kiitetty! Hän on armollinen, Hän on kuullut rukoukseni!
+Sitä en minä olisi ansainnut", sopersi vanha Kaikunen ja ilokyyneleet
+kohosivat hänen silmiinsä halatessa poikaansa.
+
+"Hänen armonsa on suuri", virkkoi Lampelan vanha isäntä kätensä ristiin
+pannen ja vesikiehteissä olivat hänenkin silmänsä.
+
+"Voi miten iloiseksi mamseli nyt on tuleva", huudahti Kaikunen
+lapsellisella ilolla.
+
+"Mikä mamseli?" tiedusti Jeriko.
+
+"Sormulan mamseli, Loviisa mamseli", selitti isä pojallensa. "Hän on
+ollut minulle niin hyvä, niin hyvä, jotta et voi uskoa ja puhuu usein
+sinusta".
+
+Sisällä sai Jeriko sitten kuulla Kallen ja Himmin olleen avioliitossa,
+mutta Himmin muuttaneen maan majoille jo pari vuotta sitten,
+katkeroitettuaan ensin turhamaisuudellansa sekä miehensä, että oman
+elämänsä. Sormulan herra taas oli halvattuna sairastanut monta pitkää ja
+vaikeaa vuotta, kunnes kuolema viimein oli vapauttanut hänet
+kärsimyksistään. "Nyt äitinsäkin kuoltua, emännöi Loviisa yksin
+Sormulassa, mutta kyllä siinä talous yhä vain on korjaantumaan päin",
+sanoi Lampelan Matti.
+
+Vielä samana iltana lähti Jeriko isänsä kanssa Sormulaan
+tuliaiskäynnille. Kylällä katselivat ihmiset pitkään uljasta, Kaikusen
+rinnalla kävelevää, herraa. Maalarin Maija, joka vielä omien sanojensa
+mukaan oli yhtä "kappera jalalta, kuin ennenkin, kun vaan milloin asia
+vaati", oli jo jollakin tavoin saanut tietää "vaihdokkaan, sen Kaikusen
+pojan tulleen kotiin ja olevan nyt suuren herran, ihan maaherran
+arvoisen", jonka vuoksi kyläläisten uteliaisuus Jerikon suhteen pian
+tuli tyydytetyksi.
+
+Matkalla huomasi Jeriko Riihimäen rinteessä kaksi mustaa ristiä
+tiepuolessa.
+
+"Toinen noista on varmaan pystytetty rukkiukon kuoleman muistoksi",
+lausui hän isällensä, "mutta mitä varten siinä on kaksi".
+
+"Toisen panivat siihen Mustalle Heikille, joka sitten, toisena syksynä
+hirtti siinä itsensä", kertoi vanha Kaikunen.
+
+Viimein saavuttiin Sormulaan ja siellä tietysti oli ilo suuri.
+
+"Loviisa!" ja "Jeriko!" olivat sanoja, joita nuoret vaihtelivat
+keskenään tuokioisen, sillä muuta he eivät liikutukseltaan pitkään
+aikaan kyenneet sanomaan, vaikka sydän kumpaisellakin oli täynnä
+tunteita ja sanoja.
+
+Jerikon onni oli täydellinen, kun hän syleili vieläkin suloista, vaikka
+monenlaisista suruista ja kärsimyksistä kalvennutta, uskollista
+Loviisaa, mutta yht'äkkiä tempasihe tyttö irti hänen syleilystään.
+
+"Ei, ei", nyyhkytti Loviisa, "minä en voikaan tulla omaksesi -- sinä et
+tiedä mikä hirveä rikos meidät erottaa!"
+
+Säikähtäen kysäsi Jeriko: "mikä?"
+
+"Isäni, isäni", tyrski Loviisa, "oli syynä Meyerin kuolemaan".
+
+"Kuinka? Ei suinkaan! Hänhän kuoli halvaukseen?"
+
+"Ei, ei", selitti Loviisa, mutta ei voinut jatkaa.
+
+Silloin kertoi vanha Kaikunen, että Sormulan herra oli kuolinvuoteellaan
+tunnustanut hänelle Mustalla Heikillä Riihimäen rinteessä
+kuristuttaneensa Meyerin kuoliaaksi, kun rukkiukko oli uhannut velastaan
+myyttää Sormulan ja sitten lahjoittaa kaiken omaisuutensa Jerikolle.
+Loviisa oli sattumalta viereiseen huoneesen kuullut tuon kamalan
+tunnustuksen ja surrut sitä sitten niin, että oli pelätty järkensä
+menettävän.
+
+"Niin", lausui hiukan tyyntynyt Loviisa, "nyt näet, ett'et voi minua,
+hänen tytärtänsä, puolisoksesi ottaa".
+
+Kului hetkinen, ennenkuin puhuteltu kykeni puuttumaan puheesen, mutta se
+aika oli Loviisasta sanomattoman pitkä.
+
+"Älkäämme tuomitko", lausui Jeriko vihdoin, "he ovat korkeimman, mut
+samalla armollisimman tuomarin tuomittavina, ja Hänen edessänsä on
+puhtainkin meistä saastainen".
+
+Ilokyyneleet kiilsivät taaskin vanhan Kaikusen silmissä, sillä hän
+huomasi poikansa jo nuorena löytäneen sen kalliin helmen, jonka hän
+vasta vanhana, harmaapäänä oli käsittänyt.
+
+Silloin aukeni ovi ja sisään astui Kalle, Jerikon ja Loviisan
+kasvinkumppani, joka nyt oli pitäjäässä kappalaisena.
+
+"Jeriko! ja ihan ilmi elävänä", lausui tulija.
+
+Jerikon täytyi sitten illan kuluksi Kallelle jutella vaiheistaan ja
+matkustuksistaan vieraissa maissa.
+
+"No pitäisihän sinun sitten olla yhtä tunnettu koko Europassa, kuin itse
+tuo mainio Echo", lausui Kalle kuultuansa Jerikon matkoista.
+
+"Tietysti", vastasi Jeriko leikillisesti, "tietysti olenkin ihan yhtä
+tunnettu, sillä minähän juuri olen tuo mielestäsi "mainio" Echo".
+
+"Oletko sinä Echo", huudahti Kalle ikäänkuin kunnioituksesta seisomaan
+nousten, "nykyajan viuluniekkojen kuningas? Oletko sinä se?"
+
+"Olen, se on nykyinen nimeni", lausui Jeriko ja viitaten juuri
+illalliselle kutsumaan tulevaa Loviisaa jatkoi hän, "jos minä olen
+kuningas, niin on tuossa tuleva kuningattareni ja hartain toivoni on,
+että sinä otat vaivaksesi yhdistää meidät toisiimme avioliiton
+siteillä".
+
+Kalle huokasi syvään, mutta kuitenkin tuntui hänen onnentoivotuksensa
+tulevan sydämestä. -- Kihlatut astuivat sitten ensin ruokahuoneesen ja
+heitä seurasi sinne vanha Kaikunen ja Kalle-pappi, joka, viimeksi
+mainittu, siunasi ruoan, ennenkuin sitä nautittiin, sillä niin oli
+vanhan kansan tapa.
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Vaihdokas, by Juho Reijonen
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VAIHDOKAS ***
+
+***** This file should be named 14840-8.txt or 14840-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/4/8/4/14840/
+
+Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders.
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/14840-8.zip b/14840-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..5da94e5
--- /dev/null
+++ b/14840-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..ad7bcb0
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #14840 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14840)