diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 14819-0.txt | 2946 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/14819-8.txt | 3333 | ||||
| -rw-r--r-- | old/14819-8.zip | bin | 0 -> 66152 bytes |
6 files changed, 6295 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/14819-0.txt b/14819-0.txt new file mode 100644 index 0000000..486ebd5 --- /dev/null +++ b/14819-0.txt @@ -0,0 +1,2946 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14819 *** + +ELÄMÄN HAWAINNOITA IV: Kontti=Anna; Ruoti=ukko + +Kirj. + +P. Päivärinta + + +WSOY, Porvoo, 1891. + + + + + +KONTTI=ANNA. + + +Tämä kertomus ei wäsytä ketään pituudellansa. Saaneeko tämä +suosijoitakaan, sillä se tulee olemaan waan palanen unhotettujen +historiaa ja kenties unhotettujen historia on isoisille ikäwää. +Päälliseksi sattuwat nuot tapaukset meidän silmiemme edessä yhtä +tiheästi kuin talwiset tähtilennot ja sentähden lienewät ne tulleet +niin jokapäiwäisiksi, ett'emme niitä huomaa.--Kirkkaudellaan herättäwät +ne meidän huomiotamme; me seuraamme heitä silmillämme: ne syntywät, +loistawat, lentäwät ja--sammuwat, ja sitte emme pidä niistä mitään +lukua. Samalla tawalla näemme me ehtimiseen tapauksia ihmiselämässäkin, +jotka samaten kuin tähtilennot, kirkkaana ja huomiotamme herättäwänä, +rientäwät ohitsemme, mutta jotka niin kernaasti unhotamme, siitä syystä +kun nuot tapausten johtamat henget owat niin--alhaisia. Mutta noiden +alhaisienkin rinnoissa löytyy sydän, joka heidät tekee monessa +suhteessa yhtäläisiksi ylhäisien kanssa. Tuon sydämen woimasta woiwat +he rakastaa, tuntea, iloita, surra ja--kärsiä juuri samalla tawalla +kuin ylhäisetkin. Wieläpä he kykenewät jotain muutakin tekemään aiwan +yhtä rintaa ylhäisien kanssa, nimittäin--kuolemaan, eikä tuo kaikki ole +mielestäni aiwankaan wähäinen yhtäläisyys ihmisien kesken.--Kun asiat +owat niin, millä oikeudella heidät sitte unhotamme, millä oikeudella +heidät niin mielellämme katsomme ylön? Millä oikeudella ummistamme +heiltä silmämme, tukitsemme korwamme ja--sydämemme? Millä? minä kysyn +waan.--Oli miten oli, mutta tämä tapaus, jonka tässä teille kerron, ei +mene mielestäni niin kauan kuin henki rinnassani liikkuu. + + * * * * * + +Talwi oli. Olin matkustamassa erään poikaseni kanssa. +Kolmipeninkulmainen kahden pitäjään wälillä olewa taiwal oli edessämme. +Taipaleelle lähtiessämmekin oli jo jotenkin sakea lumipyry, joka oli +kohta alkutaipaleessa tukkinut tiet melkein pahaksi. Taipaleen +puoliwälissä oli useampia taloja, joissa meidän täytyi syöttää ja +puhalluttaa hewostamme. Siihen asti pääsimme wielä erinomaisemmitta +wastuksitta, sillä tiet eiwät wielä olleet ennättäneet kowin umpeen +tukkeutua. Ilma sakeni sakenemistansa, sillä kowan tuulen kanssa tuli +lunta taiwaan täydeltä. Mutta asiani ei sietänyt wiiwytystä ja meidän +täytyi waan lähteä taipaleelle. Pian oliwat tiet niin ummessa, ett'ei +niistä metsilläkään tietänyt mitään; ainoastaan metsän halki +polwekkaasti mutkailewa aukko osoitti tien suunnan. Aukeoilla ei +tiennyt senkään wertaa tietä, mutta tottunut hewonen koki +jalka=koperolla siinäkin tiellä pysytellä. Reki lauttasi ja heilui +sinne tänne ja jos ei ollut aina waroisalla, kaatui se kummalle +puolelle sattui. Usein seisahtui hewonen puhaltamaan, sillä se ei +jaksanut kauan yhteen tekoon ponnistella, kun lunta oli niin paljo, +ett'ei luontokappale=riepu paikoittain päässyt siinä kulkemaan muutoin +kuin hyppimällä. + +Olimme tuolla tawalla ja tuommoisessa ilmassa kulkeneet neljänneksen +werran talosta, kun eteemme tuli pitkänlainen ojelmus. Minä istuin +ajatuksissani reessä ja koin miten mahdollista olla seljin tuuleen, +suojatakseni kaswojani ankaralta ja kylmältä pyryltä, jota tuli niin +tuimasti, että kaswoja kihelmöitsi; poika waan tirkisteli sinne tänne +ympärinsä. + +No, totta tosiaan! Eiköhän tuolla meidän edellämme ole jalkamies +kulkemassa? "Tämmöisellä ilmalla!" sanoi poika yht'äkkiä. + +Minä koin katsoa tirkata sinne päin, mutta mitään ihmisen näköistä en +nähnyt; näyttihän waan joku pensas olewan likellaisella tietä. + +"Ei se ole kuin pensas, silmäsi omat pettäneet", sanoin pojalle ja +käännyin entiseen asemaani. + +Sitte olimme kappaleen aikaa hiljaa ja pyrimme eteenpäin. + +"Mutta liikkuupa se kuitenkin, hän on wissisti ihminen", sanoi taas +poika, joka yhä edelleen oli kokenut tarkastaa tuota hänelle +ilmestynyttä esinettä; sillä hän ei ollut hywäksynyt pientä intostani, +että hän oli wäärin katsonut. + +Koin pyryn läpi katsoa toistamiseen sinne päin. Äsken pensaaksi luultu +mustoittaja liikkui todellakin, niinkuin poika oli sanonutkin. Hän +näytti pyrkiwän eteenpäin, samaa suuntaa kuin mekin; siis ei hän woinut +olla mikään muu kuin ihminen. + +"Warmaankin tuo liikkuwa tuolla edellämme on ihminen. Meidän pitää +kokea saawuttaa hänet; kenties woisimme jotenkin auttaa häntä tässä +kauheassa ilmassa", sanoin pojalle. + +Me koimme nyt kaikin woimin pyrkiä eteenpäin, päästäksemme nopeammin +tuon edellämme menewän matkustajan luo; jos hewosemme seisahtui +huoahtamaan, kehoitimme sitä yhä ponnistelemaan. Menijäkin näki +huomanneen jäljessään tulewan matkustajia, sillä hän wäliin seisahtui +ja katsoi taaksensa. Lähetessämme meni hän tiepuoleen ja odotti siinä +tuloamme. + +Me hawaitsimme nyt tuon jalkamiehen olewan hywin wanhan ja rypistyneen +mummon, jolla oli iso tuohi=kontti seljässä. Hän seisoi wyötärettä +myöten hangessa, päin tiehen, ja siinä asemassa teki hän meille nöyrän +hywänpäiwän. + +"Hywää päiwää, mummoseni! Eikös tunnu waikealta matkustaminen näin +paksussa lumessa ja tämmöisellä ilmalla?" sanoin minä wastaukseksi +mummon hywälle päiwälle, samalla seisottaen hewosemme. + +"Kyl-kyllä--kylläpähän täs-sä on, wie-ras tus-ka, tie-tä-mis-tä", +tapaili mummo sanomaan, ja hän oli niin lääpästyksissä, ett'ei ollut +saada henkeään edes eikä takaisin. Hänen kaswonsa oliwat märkänä niihin +alati tuiskuawasta lumesta; sillä waikka wanhakin, oli hänen +ruumiissaan siksi wielä lämpöä, että siinä lumi suli. Mutta alituinen +kylmän wirmanteen kanssa tulewa lumi oli jo liiaksi koetellut mummon +ruumiin lämpöä, silti oliwat hänen kaswojensa jäntereet niin +kohmettuneet, ett'eiwät ne woineet totella hänen tahtoaan +sanoja tehdessä. Sentähden tuo puhe käwi kankeasti, melkeinpä +ymmärtämättömästi. Mummon silmäripset oliwat jäätyneet niin kiinni, +ett'ei hän niillä juuri paljon nähnyt ja hiwussuortuwiin oli hyytynyt +lunta ja jäätä niin paljo kuin niissä woi pysyä, sillä mummon ryysyjen +alta waluwa hiki oli walmistanut tuoreen ja mukawan pysäyspaikan +lumelle niihin. Samasta syystä oliwat hänen waateryysynsäkin jäätyneet +yhdeksi tönkäksi, niin että ne seisoiwat suorana kuin tyhjä tynnyri ja +mummon liikkuessa kopisiwat kuin rumpu. + +"Tulkaa, mummo, rekeen!" sanoin minä hänelle. + +"Enhän minä miten näin pahalla kelillä, kyllä minä tämän jaksan", sanoi +hän ja näytti oikein kauhistuwan kehoitustani. + +"Te ette jaksa katkaista tätä taiwalta, tulkaa waan rekeen!" sanoin +taas. + +"Woi, woi! Kyllä siinäkin on, jos otatte tämän konttini ja wiette sen +kylään", esteli mummo. + +"Me emme saa jättää teitä tänne kuolemaan. Tawallinen +ihmiswelwollisuuskin welwoittaa jo meidät auttamaan teitä näin +tukalassa ja hirmuisessa tilassa. Jos tälle taipaleelle kuolisitte, +millä rauhoittaisimme silloin soimaawan omantuntomme, kun emme +auttaneet teitä, waikka olisimme woineet. Älkää nyt tuhlatko aikaa +estelemisillänne waan tulkaa rekeen!" kehoitin häntä uudestaan. + +"Kyllä minä täällä kannaksillakin tulen aikaan", sanoi mummo ja hapuili +samassa reen perästä kiinni. + +"Antakaahan konttinne tänne rekeen; liika työhän kontin seljässänne +pitäminen on kannaksilla seisoessanne", sanoin tuolle wähän waatiwalle +ihmiselle. + +Mummo totteli. Hän riisui seljästään kontin, jonka sijoitimme reen +keulalle; sitten lähdimme wuowaamaan eteenpäin ja mummo seisoi +kannaksilla. + +Meillä oli waan pienoinen ajoreki ja kun se sai mummon takapainokseen, +rupesi se keikkumaan aiwan pystyssä, paljon lumen tähden. + +"Ei nyt sowi; tulkaa tänne rekeen! reki ei pysy kohdallaan teidän +kannaksilla ollessanne", sanoin mummolle. + +"Menkää te waan, kyllä minä täältä pääsen, kun kontti on poissa; nyt on +niin paha keli", esteli mummo tuota asemamuutostansa wastaan. + +"Tulkaa nyt heti tänne rekeen! Te wiiwytätte waan kulkuamme tyhjillä +estelemisillänne", sanoin wähän jäykästi, seisottaen samassa hewosemme +ja laitellen hänelle sijaa keulan puolessa. + +Mummo nyt totteli. Hän tulla kätysteli reen siwua keulalle laitetun +sijansa kohdalle; mutta hän ei kyennyt pääsemään rekeen, niin +kangistunut ja woimaton oli hän! Täytyi nousta reestä ylös ja auttaa +häntä. Kun hän nousi lumesta rekeen, hawaitsimme ett'ei hänellä ollut +muita jalkimia kuin suuret ja kauan parsitut töppöset.--Me laitimme +keulapuoleen niin mukawan sijan kuin mahdollista, niin että hän tuli +istumaan seljin hewoseen, päin meihin. Me peitimme hänen siihen niin +mukawasti kuin taisimme, reki=peitolla ja hewosen loimella, ja sitte +taas lähdettiin. + +"Mistä te olette?" kysyi nyt mummo meiltä ja katsoi meitä silmiin niin +hartaasti ja lempeästi kuin suinkin hänen rypistyneet, ja kohmettuneet +kaswonsa salliwat. + +Me sanoimme hänelle asuinpaikkamme ja nimemme. + +"Woi, kuinka hywiä ihmisiä te olette! Ei ikään minulle ole tämmöistä +ystäwyyttä osoitettu", sanoi hän. + +"Ei tämä ole mikään liikanainen ystäwyyden=osoitus, onhan waan +tawallinen ihmiswelwollisuus", arwelin minä. + +"Liikanainen se on tämmöiselle ihmiselle", intteli mummo. + +"Ihminen ihmisenä ei ole yhtään toistansa parempi, waikka kyllä eiwät +onnenlahjat ole tasan jaettu tässä maailmassa", koin hänelle selittää. + +"Woi, woi! Paljon on wäliä minun ja teidän wälillänne", jatkoi hän yhä +samalla tawalla. + +Minä huomasin turhaksi ruweta hänen alhaista tilaansa korottamaan ja +mieltänsä siinä asiassa muuttamaan. Hän oli elämän kowassa koulussa +nöyrtynyt tuntemaan itsensä alhaiseksi, ja siitä mielipiteestä ei häntä +näkynyt saawan luopumaan; sentähden tawallinen ihmisyyskin tuntui +hänestä jo liialliselta. Kaiken tuon huomattuani, aloin kääntää +puhettamme toiselle suunnalle. + +"Mistäs te olette kotoisin?" kysyin häneltä. + +"P----en pitäjästä." + +"Mistäs olette kulkemassa?" + +"Teidän pitäjäästänne." + +"Mitä siellä olette asioineet?" + +"Kyllähän sen, wieras=kulta, arwaatte; mitä tämmöisellä ihmisellä on +asiana; olen käynyt anelemassa ruoan apua." + +"Eiwätkö ihmiset ole nurkuneet, kun toisesta pitäjäästä olette tulleet +anelemaan?" + +"Eiwätpä nuot ole olleet pahojakaan, owat waan mielellänsä ja +nurkumatta antaneet leipäpalasensa." + +"Oletteko ennen käyneet meidän pitäjäässä?" + +"Olen. Tämä on jo kolmas kerta tänä wuonna." + +"Oletteko saaneet mitään kokoon matkoillanne?" + +"Minulla on nytkin tämä suuri kontti täynnä leipäpalasia ja hywinkin +tämän kontin täysi jäi wielä kylään, joita en jaksanut kantaa; ne käyn +noutamassa, kun ilma asettuu; entisiäkin leipäpalasia on hywä +kontillinen koton", puheli mummo ja nähtäwästi katosi hetkeksi hänen +surumielisyytensä, kun hän pääsi kertomaan noita mielestänsä niin +runsaita elämänsä warallisuuksia. + +"Yksisinkö olette maailmassa?" + +"Oli minulla mies, waan hän kuoli oltuamme kuusisen wuotta yhdessä". + +"Jäikö lapsia?" + +"Jäi kaksi, poika ja tyttö. heitä koin työlläni elättää ja hoitaa niin +kauan kuin sain heidät ihmisiksi, mutta nyt olen jo niin wanha ja +woimaton, ett'en kykene työtä tekemään ja kumminkin täytyy elää niin +kauan kuin Jumala tahtoo." + +"Wieläkö poikanne elää?" + +"Wielä; hän on naimisissa." + +"Eikö hän jaksaisi teitä elättää?" + +"Ei. Hän on köyhissä naimisissa ja hänellä on paljo lapsia; hänellä on +kyllä työtä turkeistaan." + +"Entäs tyttärenne?" + +Se kysymys näytti mummoon käywän kipeästi. Hän säpsähti kysymyksen +kuultuansa ja oli towin wastaamatta. Nähtäwästi taisteli joku +sisällinen tunne hänen rinnassaan, sillä hänen hengityksensä käwi +tiheästi ja raskaasti. + +"Niin, Sanna=raukkani! Hän on nuorin lapseni ja--langennut. Ilkeä poika +petti hänet. Sanna=raukalla ei ole nyt mitään muuta turwaa maailmassa, +kuin tämä wanha ämmä, joka tässä puhuu ja hänen haalimat +leipäkonttinsa. Siinä on minun, Sannan ja hänen pienen poikansa elämän +ehto ja sepä se panee minut näin tiheästi anelemaan. Sanna=riewun owat +nyt kaikki hyljänneet ja ylönkatsoneet, kaikki häntä haukkuwat ja +soimaawat, mutta hänen syntikumppaniaan, tuota pettäjää, ei kukaan +moiti, se on waan kunniallisena ihmisenä! Ja Sanna itkee ja murehtii, +että on siihen nääntyä.--Tosihan se on, että Sanna on raskaasti +rikkonut, waan eihän häntä saisi sen wuoksi jättää puutoksiinsa +kuolemaan. Woi kuinka mielissään hän taas on, kun minä pääsen tämän +leipä=konttini kanssa kotia.--Kun minä jaksaisin häntä niin kauan +elättää, että hän kykenisi työtä tekemään, kyllä hän sitte toimeen +tulisi; hän on työteliäs ihminen", puhkesi mummo puhumaan. + +"Missä te Sannanne kanssa asutte?" + +"Mies=wainaani ennätti ennen kuolemaansa laittaa pienen mökin, joka on +siitä pitäin ollut omani. Hääwi ei se enää ole, sillä se on jo hywin +wanhennut ja rapistunut, mutta se on kumminkin oma, jossa saamme +kenenkään tiellä olematta, kenenkään nurkumatta, rauhassa hetken +yhdessä syödä niitä leipäpalasia, joita armeliaat ihmiset minulle +antawat; siitähän se on kowin hywä." + +"Ettekö ole pitäjäänne waiwaishoidolta pyytäneet apua noin tukalassa +tilassanne?" + +"Olen koettanut sitäkin, waan he sanowat, ett'eiwät he rupea laiskoja +ja porttoja yhteen paikkaan elättämään, ja se käwi kowin kipeästi +sydämelleni; sillä en ole portto enkä laiska ollut koskaan, mutta en +enää jaksa työtä tehdä. Sanna tuo on tosin langennut, mutta ei hänkään +ole laiska, kun hän waan kykenee." + +"Mikä teidän on nimenne?" + +"Kontti=Annaksi minua sanotaan." + +"No ette te sure sen enempää, waikk'ei asianne ole sen paremmasti?" + +"Mitä minä surisin, sillä ei minun aikani ole enää pitkällinen", sanoi +mummo ja hyrähti itkuun. + +Me katsoimme tarkoin mummon surullista tilaa. Hänen ryppyiset ja +kulmikkaat kaswonsa wetäysiwät itkun työhön. Jäätyneiden silmäripsien +alta alkoi walahdella isoja wesikarpaleita. Hiwuksiin hyytyneet +jääpuikot heiluiwat ja kalisiwat toisiinsa, mummon itkusta tulleen +tytinän tähden; samasta syystä läpättiwät ja tärisiwät hänen nuttunsa +repaleiset hihansuut, kun hän käsillään painoi kaswojansa. Me emme +häirinneet hänen suruansa. Katsoin salaa poikaani silmiin, nekin oliwat +kyyneleissä, eikä olleet wedet kaukana omista silmistänikään. + +"Onko teillä wilu?" kysyin mummolta, kun hän wähän tyyntyi. + +"Ei. Minä olen lämminnyt ja sulanut täällä peitossa ja minun on nyt +niin hywä ja mukawa olla; mutta mielessäni liikkuu niin kummalliset +tunteet, joita en osaa selittää.--Te olette niin hywät--Sanna=riepu!" + +Kulkumme käwi nytkin hywin waiwaloisesti, eikä tuo mummon tulo +konttineen, lisä=kuormaksi hewosellemme, ollut miksikään eduksi +wauhdillemme. Hewonen ponnisteli kaikin woimin, mutta wäliin täytyi +hänen seisahtua huoahtamaan. + +"Kyllä minä jo tästä pääsen, minä olen teille kowin suureksi kiusaksi +ja waiwaksi", sanoi mummo, nähtyään hewosen ponnistukset ja sen +wastuksen, mitä oli reen pystyssä pitämisestä. + +"Ei puhettakaan siitä, että teidät jättäisimme tänne kuolemaan", sanoin +hänelle jäykästi. + +"Täälläi edessäpäin on aiwan tien wieressä mökki, jossa on asukkaat. +Kun päästäisiin sinne asti, niin minä jäisin siihen hetkeksi +lewähtämään ja te saisitte jatkaa matkaanne eteenpäin; yhtähywin se +käypi keweämmästi, kun ei minua ole lisäpainona. Kun olen towin +lewähtänyt, jatkan matkaani kylään asti wielä tänä iltana. Teidän +jälkenne auttaa paljon ja kewentää kulkuani", sanoi mummo, suunnitellen +siten matka-ohjelmaansa. + +"Paljonko mökistä on kylään?" + +"Kolme neljännestä". + +"Entä tästä mökkiin?" + +"Enin pari neljännestä." + +"Jos mökkiin haluatte jäädä, niin te ette saa lähteä siitä tänä iltana. +Te ette woi uupumatta kulkea sitä taiwalta tämmöisellä ilmalla ja +kelillä. Se on wäärä luulo teiltä, että meidän jälkemme teitä auttaisi, +sillä kymmenen sylen päässä meistä on jälkemme aiwan ummessa." + +"Minun täytyy." + +"Miksi?" + +"Niinkuin tiedätte, on nyt lauwantai=päiwä ja minun pitää joutua +huomenaamuna kirkolle." + +"Ma minkätähden?" + +"Minä olen ottanut asiaa ajaakseni ja sen pitää joutua kirkko=miesten +mukaan." + +"Minkälaista asiaa?" + +"Eräästä teidän pitäjään talosta on tyttö naitu monioita wuosia sitte +meidän pitäjääsen. Hän oli joku wiikko takaperin tullut käymään wanhaan +kotitaloonsa. Hän on saanut siellä pikkusia, mutta lapsi kuoli moniaan +päiwän perästä syntymisensä jälkeen, ja äiti on kuolemaisillansa. Minun +pitää wiedä sana hänen miehellensä, että hän tulisi katsomaan waimoansa +ja toimittamaan lastansa hautaan." + +"Asia on kyllä painawa, mutta lapsi pysyy nyt jo kuolleena ja äiti on +hywässä turwassa ja suojassa ihmisien parissa; sentähden en luulisi +teillä olewan syytä panna omaa henkeänne alttiiksi tuon asianajamisen +tähden." + +"Mutta he pyysiwät minua niin hartaasti ja minä lupasin laittaa tiedon +sairaan waimon miehelle. Hän asuu peninkulman päässä kirkolta, mutta +kirkkomiehiä myöten minä saisin sanan hänelle, jos ei hän itse sattuisi +kirkolla olemaan." + +"Mutta jos menisitte wasta huomenaamulla?" + +"Huomenaamulla saattaisi ilma olla wielä pahempi." + +"Ei se enää tämän pahemmaksi woi tulla. Jos te ette lupaa olla mökissä, +siksi kun ilma asettuu, niin meidän täytyy koettaa wiedä teidät +muassamme kylään asti, käyköön sitten miten käyköönkin." + +"Ei millään tawalla; teidän hewosenne ei jaksa, se uupuu ja silloin +jäätte minun tähteni hengenwaaraan. Minä jään mökkiin ja odotan siinä +ilman asettumista. Onhan minulla kontissani leipää, että woin olla +mökissä waikka pitkänkin ajan, sitte teidän on huokeampi jatkaa +matkaanne", puheli mummo ikäänkuin peljäten, että tekisimme hänelle +wäkisin liian paljon hywää. + +Noita keskustellessamme olimme päässeet mökin näkösälle. Se oli +rakennettu aawan, metsättömän kankaan laitaan. Maat oliwatkin jo isolta +matkaa olleet metsättömiä, sillä kulowalkea näytti seudut polttaneen +useampaan kertaan. Mökki oli pieni eikä muita ulkohuoneita näkynyt kuin +yhden lehmän nawettalöksä ja kaiwonpuitteen kokoinen sauna. Pieneltä ja +turwattomalta näytti tuo ihmisasunnoksi, semmoisella asemalla ja +semmoisen ilman käsissä. Ajoimme eteen, wäänsimme mummon konttineen +reestä ylös ja menimme joukon miehissä sisään. Mökki tuntui jokseenkin +kylmältä, mutta walkea paloi takassa, joka jakoi lämmintä tuwassa +olijoille. Joukko repaleisia ja likakaswoisia lapsia oli tunkeunut +huoneessa olewan, kylläkin pienen uunin päälle, josta he ujostellen +katseliwat tulijoita. Ei näyttänyt se asunto loistawalta, mutta hywä +oli semmoinenkin suoja niin kauheassa ilmassa. Mummo näkyi olewan hywä +tuttu mökin asukkaille. Hän meni heti lämmittelemään käsiänsä +takkawalkealla ja kun hän sai ne sulaksi, meni hän kontillensa, otti +sieltä leipää ja antoi kullekin uunin päällä istuwalle lapselle palasen +käteen. Sitten hän rupesi haeskelemaan wettä juodaksensa, mutta mökin +emäntä, sen nähtyänsä, toi hänelle kiwikupilla hywin waljua +maitosintua, josta huomasin, että mökin ainoa lehmä oli awonisin. +Sitten rupesi mummo kertomaan, kuinka nuot wieraat owat muka olleet +hänelle hywiä, kun tieltä ottiwat hänet konttinensa rekeen ja toiwat +tänne asti, jota hänelle ei oltu koskaan ennen wielä tehty; hänen +muotonsa ja käytöksensä tuliwat oikein iloisen näköisiksi sitä +kertoessaan. Sen tehtyään pyysi hän mökin wäeltä, saisiko olla mökissä +siksi että ilma asettuisi; kontissa hänellä kyllä olisi ruokaa, että +toimeen tulisi. Mökin asukkaat lupasiwat heti hänen olla, niin kauan +kuin waan haluttaisi. Kaikista näkyi, että mökin asukkaat ja mummo +hywin käsittiwät toisensa. Ei heillä ollut mitään kainostelemista eikä +ujoutta keskenänsä, eikä heidän wälillään warmaankaan wallinnut sitä +mielipidettä että: "woi, woi, suuri wäli on minun ja teidän wälillänne" +ja "liika paljo se on tämmöiselle ihmiselle". Yhteiset puutokset, +yhteinen elämän tarwetten niukkuus, lienee solminnut heidän wälilleen +werrallisuuden ja awomielisyyden siteen. + +Mökin mies paheksi kowin, kun ei heillä ollut antaa suojaa hewoselle, +että wieraatkin olisiwat olleet yötä näin pahalla Jumalan ilmalla, +muutoin tässä kyllä muka olisi toimeen tultu, waikka huoneet oliwat +näin pienet. + +Minä kiittelin isäntää hywästä tahdostaan ja ilmoitin samassa, ett'ei +meidän, asiaimme wuoksi, sopinutkaan olla yötä, waan että meidän täytyi +mennä eteenpäin, oli ilma minkälainen tahansa. + +Wielä kerran mummoa muistutettuamme, ett'ei suinkaan lähtisi +taipaleelle, ennenkuin ilma asettui lähdimme taas wuowaamaan eteenpäin. + +Myöhäinen iltapuhde oli ennenkuin pääsimme tuon wiimeisen lyhyen, mutta +waikean taipaleen poikki kylään ihmisien ilmoihin. Semminkin kylän +tienoolla olewat kujat oliwat niin täynnä lunta, että ne oliwat +ylempänä aitojen selkiä. Lumi oli tullut niin äkkiä ja niin korkeaan +määrään, ett'ei se ollut ennättänyt kowettuakaan kinoksen laidoissa; +keski kujilla oli taas lumi niin kowaa, ettei hewonen woinut siinä +kulkea, se kun kannatteli päällään ja pudotti sitten hewosen mahaa +myöten. Sentähden pakkasi hewonen laitapuoliin ja muksahteli ojiin +korwia myöten; ja siinä oli puuhaamista ennenkuin sieltä taas +selwittiin ylös. Senkin seitsemän kertaa olimme nurin, parin, yli ja +ympäri, rekinemme päiwinemme, ja tunnustaa täytyy, että wäliin hywin +ajattelutti, kuinka tässä oli käywä, ja ihmisten ilmoihin +pääsemisestämme tuli meidän waan kiittää woipaa hewostamme. + +Työstä ja lumesta märjiksi kastuneina ja peräti uupuneina, pääsimme +wiimeinkin erääsen taloon. Talon wäki oli wieraswaraista wäkeä ja he +kauhistuiwat, kun näkiwät ihmisiä näin myöhään ja tämmöisellä ilmalla +liikkeellä. He noutiwat heti hewosemme tupaan ja siellä lämpimässä sen +kuiwasiwat, sulasiwat, syöttiwät, juottiwat ja apattiwat; sitte weiwät +he sen, hywästi loimitettuna, hywään suojaan. + +Puhtokunnasta kokoutui koko joukko ihmisiä taloon, katsomaan ja +puhuttelemaan wierasta, niinkuin useassa paikassa on tapana. Iloisen +takka=walkean ympärillä istuimme ja puhelimme niitä näitä ja tuntuipa +siltä, kuin ei pahaa ilmaa olisi ollut koskaan. Mutta waikka wielä +mitäkin olisi puheltu ja haasteltu, ei waan tuo tieltä tapaamamme mummo +mennyt mielestäni. Otin siis puheeksi, kuinka kurjassa ja +arweluttawassa tilassa me tapasimme tieltä erään tämän kylän wanhan ja +köyhän mummon. + +"Se on ollut Kontti=Anna; hän ei osaa muuta tehdä kuin kerjätä ja sillä +tawalla kokee hän sitä tyttö=ryökälettäänkin wielä siihen elättää", +sanoi heti joku joukosta. + +"Niin, sitähän se Kontti=Anna tekee; oikeastaan ei pitäisi kenenkään +antaa hänelle mitään", säesti toinen ja koko ihmisjoukko tuntui +hywäksywän ne mielipiteet. + +Tuntuipa silloin mielessäni, ett'ei mummoa olisi otettu näissä +warakkaissa ihmisissä wastaan niin werrallisesti ja awosydämellisesti, +kuin tuolla mökissä, ja warmaankin olisi mummo ajatellut ainakin, jos +ei sanonut täällä: "woi, woi suuri wäli on minun ja teidän wälillänne". + +Niin kului se ilta ja itsekukin meni kahlomalla kotiinsa, sillä heillä +ei ollut pitkä matka. + +Aamu tuli. Ilma ei ollut yhtään asettunut, melkeinpä waan kiihtynyt. +Toisella puolen jokea olewaa kirkkoakaan ei näkynyt muuta kuin silloin +tällöin wähän haamua ankarain lumi=ryöppyjen seasta. Jumalanpalwelusta +ei tullut sinä päiwänä ollenkaan, sillä kirkolle ei tullut ketään muita +kuin harwalukuinen ruumiinsaatto=joukko, joka wiimeiseen lepokammioon +saattoi kuolleen lapsen maalliset jäännökset. Surullisesti kumisiwat +kirkon kellot myrskyn seasta, ja tuntuipa siltä kuin ne +ulwahtelemisillaan olisiwat jotain aawistaneet. Pappi ja lukkari +tuliwat kirkolle, waan lapsen haudattuaan, lähtiwät hekin kotiaan, kun +wäkeä ei tullut kirkkoon. Kukapa silloin lähti liikkeelle, joka waan +sai olla jossain suojassa, jos kohtakin sisällinen hartauden tunne +olisi häntä siihen pakottanut. Joellakin oli niin paljo lunta, että ne +harwat hewoset, jotka papin, lukkarin ja ruumiinsaatto=joukon tähden +oliwat liikkeellä, näyttiwät kulkewan paremmin uimalla kuin +käwelemällä, waikka tawallisella ilmalla on melkein koko iso joki +yhtenä ainoana tienä, kirkon läheisyyden ja ympäristöllä olewan tiheän +kylän wuoksi. Surkealta näytti, kun hewosriewut mennä mukelsiwat +paksussa lumessa, niinkuin myyrät, ja reet keikkuiwat sinne tänne, +jonkatähden kyytimiesten täytyi olla kannaksilla, pitelemässä rekeä +tasapainossa. Mutta usein hekin luiskahtiwat pois paikaltaan ja jäiwät, +reen perästä kiinni pitäen, menemään turkkeinensa siihen wanaan, jonka +hewonen ja reki oli lumeen tehnyt. Muutaman minuutin päästä oli tuo +wana taas yhtä sileänä kuin muualtakin. + +Maanantai=aamu tuli, mutta ilma ei ollut asettunut. Tuli Tiistai-- +samanlainen ilma!--Semmoista ei näe mies usein eläessään. Me koetimme +odottaa ilmaa asettuwaksi, mutta sen asettumisesta ei tullut mitään. +Ikäwäksi alkoi käydä olo oudoissa kylissä. Wietimme aikaamme miten +parhaiten taisimme. Hain kirjoja käsiini niin paljon kuin woin saada ja +koetin lukea aikani kuluksi, mutta ei sekään keino tahtonut auttaa, +sillä pahaksi onneksi oliwat hankkimani kirjat enimmältä osalta jo +ennen luetuita. Koetimme käydä kahlaamalla useammassa talossa aikaamme +wiettämässä. Melkein joka paikassa tuli puheeksi Kontti=Anna, sillä hän +ei waan mennyt pois mielestäni. Kaikkialla huomasin hänestä puhuttawan +ylenkatseellisesti, luultawasti sen wuoksi, kun hän oli--köyhä! +Kyselin, kuinka tuo mummon Sanna woipi pienensä kanssa, sillä aikaa kun +mummo on matkalla. "Mikäpä hänen raukan on woidessa, kun ämmä kerjää +ummet ja pimeät, ja elättää häntä", sain wastaukseksi. Minä en +wastannut mitään, sillä olinhan wieras, wieraassa paikkakunnassa; mutta +kummallinen ja tuommoisille puheille wastahakoinen tunne waiwasi minua. + +Puolenpäiwän jälkeen Tiistaina asettui ilma senwerran, ettei lunta enää +tullut taiwaalta, mutta itätuuli puhalsi wielä tuimasti ja kylmästi. +Pehmeä lumi juoksi hankea myöten yhtenä sawuna, tuiman tuulen käsissä, +jonkatähden talot näyttiwät olewan ikäänkuin palawassa meressä. Aurinko +pilkisti wäliin esiin, kiireesti tuulen muassa kiitäwien, kolkkoin +pilwenjönkäleitten wälistä, ja walasi kolkkoon asuun pukeunutta +luontoa. + +Me olimme olleet jo kylässä kylläksemme ja asiamme ajaneet. Teki +mielemme lähteä kotimatkalle, waikk'ei suinkaan ollut wielä hauskaa +kulkua toiwominen. Lähdimme siis matkalle. Olimme luulotelleet, että +ihmisien on täytynyt tarwettensa wuoksi liikkua pahallakin ilmalla ja +niin awata tietä itsellensä ja meille. Mutta pian hawaitsimme, ettei +siinä mieli=kuwituksessa ollut yhtään perää. Ihmiset oliwat nytkin +parast'aikaa kopistelemassa riihiensä, riihilatojensa ja +ruumenmökkiensä nurkkia, joita he, suksilla kulkien, kelkalla perässään +wetiwät karjallensa mikä mitäkin rehua. Toiset näkyiwät lumen alta +kaiwelewan, lapioiden awulla, aitoja näköisälle, ja irti saadut +aidakset wenyttiwät he kartanoille, joissa ne lienewät saaneet lämmittää +kohmettuneita ihmisiä; sillä harwa huone piti lämpimänsä näin kauhealla +ilmalla. Nuot eläjät, jotka aidaksia haaliwat takkoihinsa, lienewät +olleet wähäwaraisia asukkaita, joilla ei ollut isompia warastoita pahan +ilman waralta.--Kenties oli noilla ihmisillä samanlaiset ajatukset ja +toiwot tien awauksesta kuin meilläkin, mutta seuraukset oliwat +heille edullisemmat, sillä sydänmaalle menewä tie tuli meidän +puhkaistawaksemme. + +Emme päässeet sinä päiwänä etemmäksi kuin yhden neljänneksen päähän. +Siinä oli talo ja kiitimme onneamme, kun pääsimme siihen yöksi. Talon +wäki kummaili, että me olimme jaksaneet puhkaista tien tänne asti, +waikk'ei taiwal ollut sen pitempi, sillä koko wäli oli yhtä kujaa ja +sitten meidän Lauwantai=iltaisen menomme ei ollut täältä kulkenut +yhtään ristisielua. + +Minä kysyin talon wäeltä, oliko Lauwantai=illan jälkeen mennyt siwu +joku wanha mummo, kontti seljässä? + +"Se on ollut Kontti=Anna; miksi te sitä kysytte?" sanoi joku talon +wäestä. + +"Niin. Hän oli Lauwantai=iltana tuolla taipaleella kuolemaisillansa; me +otimme hänen rekeemme ja kuljetimme erääsen mökkiin. Jos hän on siitä +lähtenyt liikkeelle tämmöisellä ilmalla, niin hän on warmaankin kuollut +tiellä", selitin minä. + +"Hänkö kuollut!? Mitä joutawia. Ei hän tosin ole tästä siwu mennyt, +mutta hän ei kuole pahasta ilmasta; kyllä hän on semmoisia waiwoja +ennenkin nähnyt ja eipähän ole kuollut. Kyllä kaiketi hän on niin +koreasti mökissä", sanoi eräs talon wanhempi mies, joka lienee ollut +isäntä; hän ikäänkuin ylpeili Kontti=Annan sitkeä=henkisyydestä. + +"Ja waikka kuolisi, mitäpä hänestä on hyötyä ja kukapa häntä kaipaisi", +sanoi ylimielinen talon nuori mies. + +"No, ei sitä pidä sentään niin kowasti puhua, pitää sitä toki ajatella, +mitä puhuu", sanoi wanhempi mies, juuri kuin olisi hän itse aiwan +parahiksi käsittänyt ja puhunut Kontti=Annan asemasta. + +Tuli ilta, pantiin maata. Yö=sydännä kolkutettiin owelle ja hewosten +kelloja kuului kartanolta. Wieraat laskettiin sisään; he oliwat jo +hewosensa riisuneet. Pari teurastajaa oli toisessa kylässä ostanut +useampia raawaita, teurastaneet ne ja heidän piti wiedä nyt lihoja +kaupunkiin. Paha ilma oli pidättänyt heitäkin lähtemästä useampia +wuorokausia; wiimein oliwat kyllästyneet hekin pitkälliseen +odotukseensa; he oliwat jakaneet kuormansa useammille palkkahewosille +ja niin lähteneet ponnistamaan sydänmaan poikki. Niitä ne oliwat, jotka +yöllä tuliwat taloon. + +He waatiwat heti walkean takkaan, sillä he oliwat jotenkin kastuneita +ja ryytyneitä paljosta ponnistuksesta ja puuhaamisesta, tullessaan niin +pitkän taipaleen poikki, jossa ei ollut piikin pitäwää kulkenut +Lauwantai=illan jälkeen. + +"Käwittekö mökissä taipaleella?" kysyin tulijoilta. + +"Käwimme". + +"Huomasitteko mökissä hywin wanhaa mummoa?" + +"Tuo wieras on niin kummallinen; hänellä ei ole mitään muuta mielessä +kuin Kontti=Anna!" ehätti talon isäntä siihen sanomaan. + +"Mikä Kontti=Anna hän on?" kysyiwät matkustajat. + +"Onpahan waan eräs wanha ämmä täältä, joka palaa toisesta pitäjäästä +kerjäämästä", selitti isäntä. + +"Oh, eikö sen parempi? Me emme olisi häneltä taitaneet saada kowin +suurta kuorman lisää, jos olisimmekin häntä nuijalla päähän lyöneet; me +haemme waan lihawia ja isoja otuksia. Semmoisia ämmiä emme kauan +katsele emmekä tarkastele ja siis emme tiedä hänestä mitään", sanoiwat +teurastajat. + +"Onko tietä kuljettu kylään tuiskun jälkeen?" kysyi toinen teurastaja. + +"Sitten lauwantain ei ole kulkenut kuin yksi hewonen ja te wiime +iltana", sanoi isäntä. + +"Nyt ne p----t makaawat kuin karhut pesissään ja odottawat, että meidän +pitäisi heille tiet awata joka paikassa, mutta wannonkin minä sen, +ett'en lähde tästä talosta, ennenkuin tiet owat auki, waikka +odottaissani söisinkin kaikki ne neljäntoista lehmän lihat, jotka owat +kuormissamme", sanoi teurastaja. + +Towin tuoda rähjättyään, paniwat hekin maata. + +Kun aamu tuli, lähdimme me taas matkalle ja tunnustaa täytyy, että +tuntui jotenkin suotuisalta se asia, kun lihamiehet oliwat tulleet +taipaleen poikki. Aukioilla oli heidän jälkensä mennyt umpeen, sillä +juoksewa lumi oli sen peittänyt; mutta metsillä oli heidän ajamansa tie +sywänä wanana pehmeässä lumessa, ja tuo wana oli niin sywä, että hanki +kummallakin puolella rekeä oli ylempänä reen laitoja. + +Minä istuin reessä sywiin ajatuksiin waipuneena ja hewonen käweli +hitaasti eteenpäin, sillä kiireesti siinä ei päässyt parhaallakaan +paikalla. Poika ei myös puhunut eikä äännellyt mitään kaukaan aikaan; +hän lienee huomannut minun olewan ajatuksissani. + +"Miksikä te olette nyt niin miettiwän näköinen?" kysyi poika wiimein. + +"Mielessäni on aina waan se wanha mummo, jonka tiellä tapasimme +lauwantaina", sanoin pojalle. + +"Minunkin mielestäni te huolehditte liiaksi paljon hänestä, sillä +jäihän mummo mökkiin ja tiettäwähän se on, ett'ei hän ole sieltä +lähtenyt liikkeelle tämmöisellä ilmalla", lohdutteli poika. + +Pojan muistutus tuntui mielestäni niin oikeutetulta ja perustetulta, +että katsoin parhaaksi olla siihen wastaamatta, ja niin kuljimme taas +äänettöminä eteenpäin. + +Kuljettawaksi tuli nyt iso newa. Tien, eli oikeammin teurastajain +jäljen, oli tuima tuuli juoksuttanut umpeen tuossa suojattomassa +paikassa. Pääsimme lewostamme waiwaloisesti kahlauttaen puoliwäliin +tätä aukeaa. Tuulen alapuolella, tien wieressä, oli joku korkeampi +lumi=kinos kuin muutoin sileällä newalla oli tawallista. Että myrskyn +aikana oli siinä lunta liikutettu, näkyi siitä kun tuuli oli höllemmän +lumen kiskonut mukaansa, waan kowemmat eli likistetyt paikat oliwat +jääneet korkeammalle, jotka tuuli oli sitten hiwonut ja kuluttanut +särmikkäiksi ja kulmikkaiksi, aina sen mukaan, kuinka kukin paikka oli +kowempaa tai pehmeämpää. + +Minä seisotin hewosen. + +"Miksi hewosen seisotitte?" kysyi poika. + +"Käyn katsomassa tuota kinosta; pitele sinä hewosta kiinni sen aikaa." + +Minä kahlasin kinoksen tykö ja aloin sitä jalallani tonkia ja koetella. +Kauan ei tarwinnut sitä tehdä, ennenkuin kinoksesta tuli jotain +esinettä näkösälle. Se oli--tuohi=kontti, täynnä leipäpalasia;--se oli +Kontti=Annan kontti! Luultawasti oli hän kuolon kanssa kamppaellessaan +riisunut sen pois seljästään. + +"Hywä Jumala", huudahti poika kontin nähtyänsä, sillä hän oiwalsi heti +paikalla asian. Kummallekin meistä tuli nyt selwäksi, ett'ei itse +Annakaan mahtanut olla kaukana kontistansa. Minä kannoin kontin tien +paikalle ja palasin jälleen tutkimaan kinosta. Wähän etsimisen perästä +tuli lumen alta näköisälle repaleisia waatteita ja pian niiden +omistajakin!--Mummo oli nyt jo kylmennyt--kangistunut liikkumattomaksi! +Ei ollut nyt enää kohmettunut weri jaksanut sulattaa kaswoissakaan yhä +ankarammin tulewaa lunta--kuiwana oliwat nyt mummon kaswot.--Minä +kopistelin hänet niin puhtaaksi lumesta kuin taisin ja kannoin reen +tykö. Mummon kaswot oliwat niin rauhaisan ja tyynen näköiset, ja hän +oli milt'ei kauniimpi kuin wiime lauwantai=iltana. Näyttipä siltä, kuin +olisi hän katsonut meitä silmiin ja sanonut: "woi, kuinka hywiä ihmisiä +te olette. Ei ikään minulle ole tämmöistä ystäwyyttä osoitettu----" +"liikanaista se on tämmöiselle ihmiselle"----"Woi, woi! Paljon on wäliä +minun ja teidän wälillänne." + +Mummon suu näytti olewan hymyssä, hänen huulensa näyttiwät liikkuwan ja +kuiskaawan jotakin ja olipa kuin olisiwat hänen repaleiset hihojensa +suut läpättäneet ja tärisseet--silloin olin jotain hiljaista ja sywää +ääntä kuulewinani, joka sanoi: "mitäpä minä surisin, sillä ei minun +aikani ole enää pitkällinen". + +"Mitäpä minä surisin, sillä ei minun aikani ole enää pitkällinen", +toistin minä ääneen nuot sydämessäni wasta kuuluneet sanat. Poika +ymmärsi ne, sillä hän hywin muisti, kenen sanomat ne oliwat. +Ensikerrankin kuultuna oliwat ne sanat tehneet poikaan sywän +waikutuksen; mutta nyt ne tekiwät wielä sywemmän, sillä poika pillahti +heti itkuun. Hän oli useat kerrat kertonut, kuinka hihansuut läpättiwät +ja kuinka jää=kalkkareet heiluiwat ja kalisiwat mummon noita sanoja +sanoessa. + +"Meidän täytyy hewonen kääntää ympäri ja palata kylään takaisin", +sanoin pojalle. Sanatonna teimme sen, sitte nostimme mummon ja kontin +rekeen ja peitimme molemmat. Nyt otimme mummon toisen kerran rekeemme, +mutta mummon asema oli nyt toisenlainen kuin silloin. Silloin oli +hänellä wielä lämmin ihmissydän, joka woi tuntea ja kärsiä; nyt oliwat +häneltä tunteet sammuneet, kärsimiset loppuneet. Silloin hän tunsi +täysin määrin alhaisen ja ylönkatsotun tilansa ja ikäänkuin +aawistamalla toiwoi kuolemalta pelastusta itsellensä kylmän ihmiskunnan +kynsistä; nyt oli tuo pelastus tullut, sillä hän oli taistellut +wiimeisen taistelonsa ja tuolla taistelollansa oli hän saanut +itsellensä oikeuden tulla kätketyksi maa=emon poween, aiwan samalla +oikeudella kuin tämän maailman tylyt rikkaatkin. Kenties tuo olikin +hänellä ensimäinen tasa=arwo muiden ihmisien kanssa tässä mailmassa.-- +Silloin kun mummon ensikerran tapasimme ja rekehemme peitimme, oli +hänellä wielä äidin sydän, joka woi rakastaa tuota hyljättyä ja ylön +katsottua, langennutta Sannaansa ja anteeksi antaa hänelle rikoksensa; +nyt oli tuo ainoa Sannaa rakastawa sydän kylmennyt, se ei woinut enää +rakastaa, eikä sieltä enää woinut kuulua semmoisia sanoja kuin: +"Sanna=raukka!"----"Sanna=riepua kaikki ylönkatsowat ja hyljeksiwät."-- +Kenties tuo nyt kylmennyt sydän kunnioitti ja rakasti kaikkiakin +ihmisiä, mutta häntä ei kukaan. + +Me lähdimme kulkemaan kylään takaisin. Paljoa ei puhuttu sillä wälillä. +Tulimme sen talon kartanolle, jossa olimme wiimeksi yötä olleet. Talon +nuorimies hyppäsi heti kartanolle ja kysyi: "miksi palasitte takaisin?" + +"Löysimme tuolta taipaleelta tien wierestä jotain", sanoin hänelle. + +"Mitä wain?" sanoi mies ja samassa juoksi hän rekemme tykö ja kohotti +peitettä. + +Kuolleen kaswot kohtasiwat hänen katsettaan. Mummon kaswot näyttiwät +nyt tylyiltä ja kowilta; mies säikähti, astui askeleen takaperin ja +huudahti: "Herra Jumala, Kontti=Anna kuollut!" + +Mummo näytti tahtowan nytkin puhua, mutta minä pelkäsin, ett'ei tuo +mies kuulisi hänen puhettaan, sillä se kuului nyt waan--sydämessä ja +tunnossa. Rupesin siis mummon puolesta puhumaan semmoisia sanoja, jotka +kuuluiwat korwiinkin ja sanoin: "ja waikka kuolisi, mitäpä hänestä on +hyötyä ja kukapa häntä kaipaisi". + +Mies tunsi ne omiksi sanoiksensa ja mummon asia=miehen kautta ne +kuultuansa, käwiwät ne kipeälti hänen sydämeensä. Hän wapisi ja horjui. +"Tuhmasti tein niitä sanoja lausuessani", sanoi hän sitte ja meni +hoiperrellen tupaan. Pian tuli sieltä talon wanha isäntä ja muu wäki +kartanolle. Teurastajat eiwät olleet lähteneet wielä talosta; he +tuliwat myös. + +"No ainakin on Kontti=Anna kuollut taipaleelle pyryyn! Eihän se teidän +pelkonne aiwan turha ollutkaan" sanoi talon isäntä yhtäkaikkisesti. + +Hän, joka oli ainoa illallisista puhujoista, joka osoitti jonkunlaista +sääliä mummoa kohtaan; joka rajoitti johonkin määrään puheitansa, +puhuessaan wanhasta, köyhästä ihmisestä, joka sanoi muille +ylimielisille puhujille: "no ei sitä pidä sentään niin kowasti puhua, +pitää sitä toki ajatella mitä puhuu"--hän oli itse nyt niin +yhtäkaikkinen koko asian suhteen, ikäänkun olisi tapahtunut waan ihan +luonnollinen ja tawallinen asia! Hän ei ollut kylmempi eikä palawampi +mummoa kohtaan nyt kuin illallakaan. Hänellä lienee ollut siiwomiehen +nimi koko ikänsä; hän lienee saanut pitää sen eteenkin päin, mutta +warmaankaan ei hänen sydämessään ole koskaan ollut sijaa paremmille +tunteille. + +Teurastajat ja tuo piston saanut talon nuorimies, seisoiwat lähellä +rekeä, silmät maahan päin luotuina. Minä katsoin teurastajiin; toisen +silmissä näin kyyneleitä ja se näkö esti minun lausumasta niitä sanoja, +jotka heille oli walmiina. + +Niin käypi usein maailmassa. Silloin kun kuolema näyttää olewan +kaukana, lasketaan siitä useinkin sopimatonta leikkiä; mutta kun se +astuu silmäin eteen, kammottaa se lujimpaakin luontoa, jos ei waan +tunto ole poltinraudalla merkitty. + +Lähdimme wainajaa wiemään wiimeistä taiwalta kylään. Sieltä oli jo sinä +aamuna tullut useampia hewosmiehiä sydänmaalle päin, jonkatähden kulku +nyt jo oli isosti parempi kuin tullessamme. Weimme wainajan +kunnan=lautakunnan esimiehen tykö ja esittelimme hänelle löytömme. + +"Täytyy se toimittaa hautaan", sanoi esimies, mutta tuo sana: +"täytyy" soi minun korwissani welwollisen waiwashoidon kanssa niin +yhtäsuuntaiselta. + +Nuolena lensi sanoma ympäri puhto= ja kyläkunnan, että Kontti=Anna on +taipaleelle pyryyn kuollut. Kujasta kujaan, talosta taloon, portailta +portaille kuului se huuto. Waimoja kerääntyi esimiehen kartano täyteen +ja nytkös oli itsekullakin jotain kerrottawaa ja sanottawaa wainajasta. +Woi kuinka hän oli heidän mielestään ollut nöyrä, hiljainen, siweä, +ahkera, säästäwäinen j.n.e., eiwätkä he olleet löytää kyllin sanoja +häntä ylistääksensä. + +Niinhän se on. "Hywä on koira kuoltuaan, paha ennen elettyään", sanoo +sananlasku, ja niinpä näytti nyt mummunkin laita olewan. Hänellä oli +nyt ystäwiä kyllitellen, kun hän ei enää heitä tarwinnut. Hän oli +heidän tykönänsä eläessään ollut köyhänä, alastomana, sairaana, +isoowana ja janoowana; oliwatko he häntä huoneesensa ottaneet, +waatettaneet, syöttäneet ja juottaneet, ja oppineet?--Minä pelkään +ett'eiwät olleet niin tehneet ja minusta tuntui mummo noille +ulkokullatuille, hitaille ystäwillensä sanowan: "ei ikään minulle ole +tämmöistä ystäwyyttä osoitettu". Silloin kun heidän ystäwyytensä +osoitukset wainajalle oliwat korkeimmallaan, heräsi sielussani kysymys: +onkohan ihmiskunta täyttänyt welwollisuutensa wainajaa kohtaan? Ulkoa +päin en saanut wastausta tuohon sisälliseen kysymykseeni, mutta omasta +sydämestäni nousi wastaus ja se oli kolkko: ei. + +"Mummo ei tarwitse enää teidän apuanne eikä hywyyttänne, mutta teillä +on hänen turwaton ja langennut tyttärensä pienen lapsensa kanssa, +osoittakaa hänelle ja muille köyhille itse teossa ystäwyyttänne ja +laupeuttanne; sitä mummo nyt anoo teiltä", sanoin waimojoukolle. + +Muistutettuamme esimiestä mummon Sannan hoitamisesta, lähdimme +toistamiseen kotimatkalle. + +Jos missä näimme palatessamme kaksi ihmistä tulewan yhteen, niin heti +kuului: "Kontti=Anna se kuuluu kuolleen taipaleelle pyryyn", ja tuon +uutisensa he kertoiwat oikein ilosta loistawilla silmillä, melkeinpä +niinkuin he olisiwat päässeet rutosta ja sitä toisilleen ilmoittaneet! + +"Sittenpä hänestä on päässyt", kuulin erään wastaawan tuon uutisen +kertojalle; silloin käänsin pääni pois heistä ja kiirehdytin hewostani. + +Nyt pääsimme rauhassa matkustamaan aina tuohon taipaleella olewaan +mökkiin asti. Astuimme sisään. + +"Näittekö mummoa kylällä?" kysyi heti sisään tultuamme mökin eukko, +melkein niinkuin hätäilemällä. + +"Näimme jo taipaleellakin", wastasin. + +"Mitä! Taipaleenakin?" sanoi eukko ja lääpsähti istumaan penkin +tapaiselle. Hän näkyi aawistaneen jotain ja tuo wastaukseni kai +wahwisti hänen aawistustansa. + +"Niin", wastasin minä. + +"Onko hän kuollut taipaleelle? Ette suinkaan muutoin olisi häntä +taipaleella nähneet", kysyi eukko. + +"Hän oli uupunut tuolle newalle ja--kuollut; me löysimme hänet siitä ja +weimme kylään", selitin minä. + +Nyt wasta eukko woimattomaksi tuli; hän ei kyennyt pahalta +liikahtamaan. Hänen molemmat kätensä raukesiwat siwulle eikä hän saanut +suustansa muuta kuin: woih, woih! + +Kaikesta näkyi, että mummon kuolema koski kipeästi mökin eukkoon ja tuo +osan=otto ei ollut mikään ulkokultaisuus. Aina wahwemmaksi tulin +luulossani, että mökin asukkaat rakastiwat mummoa; kenties oliwat he +ainoat, jotka häntä rakastiwat. Ei eukolla ollut iloa tuosta sanomasta, +eikä hän sanonut: "sittenpä hänestä on päästy". + +"Milloin hän lähti teiltä" kysyin eukolta, kun hän wähän tyyntyi. + +"Emme itsekään oikein tietäneet, milloinka hän lähti. Koko +Lauwantai=illan puhui hän Sannastansa ja kuinka hänen pitäisi päästä +kirkolle, wiemään kylässä sairastawan akan miehelle sanaa. Me estimme +häntä niin paljon kuin woimme; sillä jos ilmakin asettuisi, olisi +kumminkin niin umpi=tie, ett'ei hän woisi sitä kulkea. Niinkuin +näette, on tämä meidän tupamökki pieni ja wielä päälliseksi kylmä, +mutta sauna on lämmin, waikka se on pieni. Sen lämmitimme +Lauwantai=iltana, kylpyä warten, waikka oli paha ilma. Kylwyn jälkeen +oli mummo tottelewinaan estelyitämme ja heittäwinään koko menonsa +tuumat siihen. Hän aikoi mennä saunaan maata tupamme kylmyyden ja +pienuuden tähden. Me suostuimmekin siihen ja weimme heiniä kylkensä +pehmikkeeksi, sillä olkia ei meillä ole." + +"Aamulla kun heräsimme, oli ilma yhtä huono, milt'ei huonompi kuin +illalla. Olimme jo kauan olleet ylhäällä, eikä mummoa näkynyt, waikka +hän oli muutoin niin aikainen. Minä oudoksuin tuota mielessäni, +waikk'ei tullut siitä wirketuksi mitään. Wiimein kun asia alkoi tulla +arweluttawaksi, sanoin miehelleni: 'mikä mummolla nyt on, kun ei nouse +ollenkaan ylös?'--'Niin tosiaankin', sanoi Matti, 'käypä, poika, +katsomassa!' Ja poika juoksi saunaan. Palattuaan ilmoitti hän, ett'ei +siellä ollutkaan koko mummoa! Jäljestä päin huomasimme hänen ottaneen +konttinsakin saunaan. Hänellä oli pieni petos mielessä, kun kowin +estelimme häntä lähtemästä; hän--karkasi! Sen hawaittuamme, olemme +olleet kowin lewottomat hänen tähtensä, emmekä ole hänestä saaneet +minkäänlaista tietoa, siitä ei ole sieltä päin kulkenut yhtään +matkustajaa. Olimme oikein iloissamme, kun näimme teidän tulewan. Ja +semmoisen tiedon te nyt toitte", selitti eukko. + +Mökin lapset eiwät liene tähän asti huomanneet, että oli puhe mummon +kuolemasta, sillä he oliwat omissa askareissaan ja hälisiwät omaa +hälinäänsä. Mutta äitinsä selityksen aikana waikeniwat he ja +kuunteliwat awosuin. He lienewät nyt käsittäneet olewan jotain puhetta +mummoa kohdanneesta onnettomuudesta ja saadaksensa selwän asiasta, +kieppuiwat he äitinsä ympärillä ja hokiwat: "äiti, äiti! mikä mummolle +on tullut?" + +"Mummo on kuollut pyryyn", sanoi äiti lapsille surullisesti. + +"Woi, woi! Mummo on nyt kuollut! Mummo oli meille niin hywä! Ei mummo +tuo meille enää koskaan leipää!" sanoiwat lapset, heittiwät irti +äitinsä hameesta ja asettausiwat wakaaseen asemaan, ikäänkuin +surrakseen tuon hywän tuttunsa kuolemaa.--Mökin mies ei ollut kotona, +sillä hän oli suksilla hankkimassa puita mökin tarpeeksi. + +Minun oli tehnyt mieleni syyttää mökin asukkaita siitä, kun he laskiwat +mummon liikkeelle sellaisella ilmalla, ja tulinkin siinä mielessä +mökkiin, että olisin muistuttanut heitä warowasti siitä. Mutta tuosta +eukon selityksestä huomasin luuloni perättömäksi. Minä näin, ett'ei +mökin asukasten yhtäkaikkisuus ollutkaan syynä tuohon surkeaan +tapaturmaan. Mummolla oli omat sisälliset syynsä, jotka pakottiwat +hänen lähtemään tuommoiseen ilmaan, katsomatta, riittiwätkö hänen +woimansa waiko ei. Warmaankaan ei hän woinut langennutta Sannaansa, +jota hän niin werrattomasti rakasti, pitää niin kauan pelkääwässä ja +ikäwässä tilassa, että hän olisi odottanut ilman asettumista: hän +tahtoi Sannallensa saattaa iloa kotiin=tulollansa. Päälliseksi oli +hänellä tärkeä, ihmisellinen asia ajettawana, jonka hän tahtoi kaikin +mokomin määrä=aikana perille saattaa; siinä syyt, jotka pakottiwat +hänen rientämään turmaansa kohden. + +Oliko hänen kuolemansa halwempi muiden ylhäisempien ja onnellisempien +ihmisien kuolemaa? Ei, sillä hän kuoli tuntehikkaalla ja rakastawalla +äidin sydämellä ja uskollisena niille asioille, jotka hänen haltuunsa +oliwat uskotut. + + + + + +RUOTI=UKKO. + + +Matkustaissani ei ole minulla juuri koskaan tapana olla yötä +kestikiewareissa, waan mieluummin poikkean aina johonkin talonpojan +taloon. Sen teen sen wuoksi, että oppisin jotain, hawaitsisin jotain, +oppisin tuntemaan kansan puhtaita ja raittiita tapoja, sen elämää ja +luonnetta. Samalla useinkin saan tunkeutua ihmissydämiin ja tutkia +siellä liikkuwia iloja, suruja, intohimoja ja niiden alinomaisia +keskinäisiä taisteloita. + +Oudossa paikkakunnassa walitsin kerrankin yöpaikakseni wankan=näköisen +talonpojan talon. Asukkaat istuiwat tuona talwisena iltapuhteena +iloisina, yhtä iloisen takkawalkean walolla, tehden mikä mitäkin +käsityötä. Miellyttäwän ja raittiin näköinen oli tuo wäki, sillä +hywinwointi, terweys ja tyytywäisyys loisti jokaisen werewiltä pokilta. +Kaikkialla wallitsi hywä järjestys, siweys ja puhtaus. Waimowäen +tuuheat ja paksut hiukset oliwat kammatut sileiksi, ja siewästi +letitettyinä riippuiwat paksut palmikot heidän hartioillansa. Kun +siihen sitte lisäksi tuli puhdas, hywässä järjestyksessä olewa, +miellyttäwä kansallispuku molemmilla sukupuolilla, niin sopeipa wieraan +katsella heitä, katsella tarkastajankin silmillä ja yhtäkaikki sydän +pysyi niin soinnukkaana ja myötätuntoisena.-- + +Taloon oli naapureita kokoutunut useampia poikawiikareita, lisäksi +talon samanikäisille lapsille. Erillään muista pitiwät he omaa menoaan +ja iloaan, eikä heillä näyttänyt olewan mitään yhteyttä käsitöitänsä +tekewän aikaisemman wäen kanssa. Heidän ilonaineenaan oli eräs wanha +ukko, jonka ääressä he hääreiwät. Heti ensi silmäyksellä weti tämä ukko +huomion puolehensa. Hän oli pitkä mies, lumiwalkeat hiukset hywästi +siiwottuina, jota niin harwoin näkee sillä asteella olewalla ihmisellä. +Hänen kaswonsa oliwat arwokkaan ja säännöllisen näköiset, waikka sywät +wa'ot niihin oliwat ottaneet runsaassa määrässä itsellensä pysywäisen +sijan, kenties jo ammoin aikojansa. Wanhuusko wai murhe, tahi +intohimotko lienewät kyntäneet noita wakoja ukon kunnian=arwoisille +kaswoille? Kenties kaikki yhtenä. Hänen liikkeensä oliwat arwokkaan ja +ryhdikkään näköiset ja wartalonsa osoitti uljuutta ja jäntewyyttä, +waikka elämän raskas taakka lienee koko painollaan kokenut painaa +maahan tuota solewaa ja jäntewää runkoa. Jos niin oli, niin olipa tuon +elämän leiwiskän ainakin suurimmaksi osaksi onnistunut saawuttaa +tarkoituksensa, sillä käwelipä ukko jotenkin kumarassa. Waikka hänen +yllänsä oli wanhat, kuluneet waateriewut, oliwat nekin kumminkin +hywässä järjestyksessä, ainakin semmoisessa, mitä semmoisilta +waatteilta woi waatia. + +"Puhukaasta, Fabiani, ranskaa, niin minä annan wiisi penniä!" sanoi +eräs poika, juurikun minä olin itsekseni salaa tarkastamassa ukkoa. + +Tämä puhui nyt pitkän rämpsyn wierasta kieltä ja waikk'en ole mikään +kielitaituri, olin kuitenkin huomaawinani, että se todellakin oli +waadittua kieltä. "No, Saksan kieltä nyt, niin minäkin annan wiisi +penniä!" sanoi toinen poika. + +Kaiketi se oli Saksan kieltä, jota ukko sitte puhui pitkän jonon, +waikk'en minä sitä ymmärtänyt enempää kuin pojatkaan. + +"Engelskan kieltä wielä wiiden pennin edestä!" sanoi taas eräs poika ja +niin meniwät he kaikki mahti=kielet läwitse. Ukko suoritti ne suurella +pontewuudella; näyttipä siltä, kuin hän olisi oikein innostuksissaan +noita käsketyitä opinnäytteitä tehdessään. Pojat eiwät pettäneet ukkoa, +sillä he antoiwat hänelle wiisi penniä jokaisesta mongerruksesta, ja +ukko oikein hykersi ilosta käsiänsä saadessaan niin paljon rahaa. Tuo +kaikki huwitti poikia niin paljon, ett'eiwät he näyttäneet mitään muuta +näkewän eikä kuulewan. + +Sillä ajalla, johon tämä kertomukseni on kuuluwa, oli wielä tuo +turmiota tuottawa kotitarpeen wiinan=poltto woimassa. + +"Jospa minulla olisi wielä kymmenen penniä lisäksi, niin..." + +"Mitä niin?" sanoi eräs poika, katkaisten siten lauseen. + +"Niin saisin korttelin--wiinaa", sanoi ukko ilosta loistawin silmin. + +"No, harakkatanssia wielä, niin minä annan kymmenen penniä!" sanoi eräs +poika uhraawaisesti. + +"En, sitä en tanssi", sanoi ukko melkein harmissansa. + +"No, mutta kymmenen penniä!" + +"En sittenkään." + +"Wiinakortteli?" + +Ukko ei wastannut mitään, huokasi waan raskaasti. + +Selwästi näkyi, että hän sen kumminkin piti liikana, waikka hänellä +olikin kiiwas halu tulla niin ison rahasumman omistajaksi, että olisi +woinut lunastaa niin mieleisensä wiinakorttelin, ei hän tahtonut +kumminkaan ruweta harakkatanssilla wajawaista summaansa täydentämään. +Wiimeinen pojan muistutus sai hänet waikenemaan ja miettimään. Mitä +miettikään hän nyt? Kenties taisteli hänen sydämessään--wiinakortteli +ja harakkatanssi wastakkain, edellinen juurtuneena, woittamattomana +himona ja jälkimäinen inhottawana, alentawana tekona. + +"Noh, wiinakortteli!" sanoi hetken perästä äsköinen poika. + +Ukko loi hätäisen ja tuskallisen silmäyksen poikiin ja muihin tuwassa +olijoihin. Sitte laskeusi hän kyykylleen lattialle ja siinä asemassa +rupesi hyppimään kummallisia hyppyjä sekä koukkuja, joita tehdessään +hän kulki ympäri lattiaa, samassa harakan lailla räkättäen. + +"Fabiani on tänään oikein iloisella tuulella, mutta hänellä onkin, +luulen mä, rahan ansiota", sanoi talon isäntä nauraen. Koko wäki myös +naurahti, mutta pojille oli tuo harakkatanssi niin mieluista, että he +räpyttiwät käsiänsä ja huusiwat: "katsokaa Fabiaania, katsokaa +Fabiaania!" + +Kun harakkatanssi oli loppunut, nousi ukko ylös lattialta ja hiki walui +hänen walkeista hiuksistansa. Poika ojensi hänelle lupaamansa kymmenen +penniä, mutta ukko ei ottanut sitä hetikään niin suurella innolla ja +mielihywällä wastaan, kuin noita kielitaitonsa näytteiden palkinnoita. + +"Woi, woi! Liian lujasta minun piti taas ansaita nuo kymmenen penniä; +se koskee sydämeeni", sanoi ukko puolisurullisena. + +Nyt oli hänellä wiinakorttelin hinta rahaa, kalliisti hankittu, +niinkuin näytti ja niinkuin kuuluikin hänen wiimeisestä lauseestaan. +Ukko pistäysi ulos ja oli siellä melkeän ajan; hän lienee mennyt +asialleen johonkin toiseen taloon. + +Kun hän oli mennyt, kysyin: "onko tuo ukko tämän talon wäkeä?" + +"Se on meidän ruoti=ukko", selitettiin minulle. + +Nyt juuri tuli hän takaisin kylämatkaltansa. Kuluneiden waateriepujensa +alla, lähinnä sydäntänsä, tallensi hän sen, mikä hänelle kenties +nykyään oli rakkain maailmassa--wiinakorttelin. + +Poikawiikarit oliwat sillä wälin menneet itsekukin kotiinsa. He eiwät +halunneet enempää nähdä; he oliwat nähneet, mitä juuri oliwat tahtoneet, +oliwat saaneet ukon tanssimaan heidän omien pilliensä mukaan. Oliwatko +nuot huliwilisimmallaan olewat poikawiikarit ukolle pahoja? Ei, +semmoisia eiwät he olleet sen aseman merkityksessä, jossa he oliwat. He +tunsiwat ukon sisällisen halun, tiesiwät hänen wähät waransa ja +tyhjyytensä; he laittoiwat waan ukolle tilaisuuden ansaita rahoja +niillä keinoilla, joilla hän woi sitä tehdä, ja sen työnsä teettiwät he +ukolla liiatta iwatta ja pilkatta. Semmoinen oli poikien toimi ja +tarkoitus, ei pahempi eikä parempi. + +Tultuansa huoneesen, wetäysi ukko erilleen muista, erääsen hämärään +nurkkaan. Hiljaisena ja sanaakaan puhumatta otti hän pullon powestansa +ja laski sen, niinkuin näytti, suurella mielihywällä wapisewille +huulillensa; sitte pani hän sen taas warowasti poweensa, ja yhä taas +entistä ujoa hiljaisuutta; mutta minä olin huomaawinani, että ukko +tawasta pyyhki silmiänsä. + +Sillä wälin oli talon wäki jo heittänyt käsityönsä pois kun ilta oli jo +niin kulunut, että alkoi lähestyä maata=panon aika; he rupesiwat +illalliselle. + +"Tulkaa, Fabian=waari, illalliselle!" kehoitti emäntä ukkoa. + +"En minä syö tänään illallista, en, hywä emäntä", sanoi ukko ja hänen +äänensä hieman wärähteli. + +"Hän on taas saanut wiinaa ja silloin ei hän syö, haaweksii waan ja +wäliin itkee", kuulin emännän sanowan. + +Kun talonwäki oli syönyt, meni itsekukin kamariinsa maata. Minä ja ukko +jäimme kahden tupaan, sillä minullekin oli tehty sinne wuode ja ukon +makuusija oli siellä entisestään. Minä panin maata, mutta unta ei +tullut. Ukon kummallinen näkö, hänen illallinen käytöksensä ja emännän +wiimeinen lause, nehän ne waan pyöriwät alati mielessäni. "Kuka ja mikä +oikeastaan on tuo Fabiani?" ajattelin itsekseni. Yön warjokas siipi oli +luonut semmoisen tyynen hiljaisuuden ja rauhan koko tupaan, ett'ei +risahdustakaan kuulunut. Eipä olisi luullut niin iloisesta melusta ja +hyörimisestä tulewankaan niin hiljaista oloa. Raskailla painoilla +käypä, lyömätöin tiimakello waan naksahteli, säännöllisesti +yksitoikkoisella, soinnuttomalla tik=tak=äänellänsä yön pimeässä +hiljaisuudessa, ja silloin tällöin kuulin ukon niiskahdukset, joista +huomasin ett'ei hänkään ollut nukuksissa. + +"Onko Fabiani=waari walweella?" kysyin wihdoin, kun uuta en saanut, +sillä pistipä päähäni ajatus koettaa päästä käsiksi ukon sisälliseen +ihmiseen. + +"Olen. Enpä minä monesti nuku tämmöisissä tiloissa", wastasi siihen +ukko. + +"Olette kai paljon kärsineet elämän kowuutta, teitä kalwaa joku raskas +murhe, luulen mä", sanoin hänelle. + +"Paljon olen pyrkinyt, paljon toiwonut, paljon saanut ja paljon +menettänyt. Woi wieras kulta! Paljon olen kärsinytkin." + +"Koska ei meitä kumpaakaan nukuta, niin ruwetaan haastelemaan! Ettekö +olisi hywä ja kertoisi minulle elämänne waiheita? Molemmilta meiltä +kuluu yö hupaisemmasti ja kukapaties siitä olisi jotain hyötyä meille +kummallekin", pyytelin ukkoa. + +"Surullinen, synkkä on minun elämäni juoksu, täynnä waarallisia +intohimoja, sywiä lankeamisia ja murtumisia; kenellepä niiden +kertomisesta olisi hyötyä?" sanoi ukko surullisesti. Mutta tuo hänen +sanansa: "intohimoja", soi niin kummalliselta korwissani ja kiihotti +suuresti yhä waan uteliaisuuttani. + +"Ei, älkää niin sanoko! Kaikista elämän tapauksista saattaa meille olla +jotain hyötyä, kun waan ajallansa otamme niistä waarin. En mitään +haluaisi nyt mieluummin kuulla, kun teidän elämänne kokemuksia", sanoin +taas ukolle. + +"Kun olisi walkea, pimeässä on niin ikäwä. Kylläksi monta yötä olen +pimeässä yksin walwonut ja miettinyt surullista, mennyttä elämääni. Ei +kukaan täällä ole wielä pääsnyt tunkeumaan sen salaisuuksien perille, +mutta tunnustaa täytyy että nyt tunnen jonkinlaista halua sydämeni +aukamiseen--kun waan olisi walkeaa!" sanoi ukko. + +Minä otin tulitikulla walkean ja huomasin talonwäen heittäneen pöydälle +pari kynttilän päätä, joista toinen oli melkein kokonainen. Minä pistin +pitemmän päähän walkean ja asetin sen pöydän nokalle palamaan. + +"Olipa hywä, kun kynttilä oli pöydällä, annetaan sen palaa loppuun, +kyllä minä sen maksan aamulla talonwäelle", sanoin samassa, +puolustaakseni siten ominlupaista työtäni. + +Ukko rupesi kömpimään ylös wuoteeltansa. Hän oli olkiin pistänyt tuon +rakkaan wiinapullonsa, ja kun hän pääsi ylös, otti hän sen sieltä ja +toi minulle. "Pitäkää te tuota ja antakaa siitä wäliin minulle herne. +Minulla on niin kehnot waateriewut, ett'en woi sitä powessani +säilyttää; pankaa se poweenne tahi lakkariinne", pyysi hän sitte. + +Minä otin pullon wastaan ja pistin sen powilakkariini. + +"Nyt me alamme!" sanoin, ja katsoin ukkoa silmiin; joissa hawaitsin +kyyneleitä. + +"En woi wastustaa teidän ystäwällistä pyyntöänne. Te olette niin hywä +ja osanottawainen. Kenties on tämä ensimäinen ja wiimeinen kerta, kun +minulla on tilaisuus aukaista sydämeni kokonaisuudessaan. Te laitoitte +waloakin yhdelle elämäni pimeälle yölle, joita niin paljon olen +elämässäni walwoen yksinäni wiettänyt--nyt on niin hywä. Mutta minä +pyydän ennakolta: älkää kowin minua tuomitko, kun kuulette elämäni +waiheet. Woih! Tuomiota, kirousta ansaitsewat ne, mutta paljon olen +kukistunut niiden ankaroista ja polttawista kiwuista--minä rukoilen +teitä, älkää kowin tuomitko langennutta, sortunutta", pyyteli ukko +minua. + +Minä tartuin hänen käteensä, katsoin häntä silmiin ja lupasin olla +tuomitsematta. + +"No, kuulkaa sitte", alkoi ukko. "Minä olen käsityöläisen poika. +Wanhempani asuiwat eräässä kaupungissa, jonka nimeä en huoli mainita. +He oliwat kristillisiä ihmisiä ja kokiwat kaswattaa lapsiansa Jumalan +pelossa ja ihmisten häwyssä. Minä olin lapsista kuudes. Jo aikaisin +hawaitsiwat wanhempani minussa erinomaista opinhalua ja samaa näkiwät +muutkin ymmärtäwäiset ihmiset. Waikk'eiwät wanhempani suinkaan olleet +mitään warakkaita, sillä heidän ansionsa meni ison lapsijoukon +elättämiseksi, paniwat he kumminkin minut kouluun. Alusta alkaen olin +siellä priimus eli ensimäinen kaikissa opinkappaleissa ja jokaisella +luokalla, ja oppiminen käwi aiwan helposti, ikäänkuin itsestänsä. +Opettajani ja esimieheni ihmetteliwät kaikkialla minun hywää oppiani ja +ymmärrystäni, ja he sanoiwat minulla olewan pään teräwän kuin +'partaweitsen'. Kaikki koulukumppanini jumaloitsiwat minua ja pyysiwät +minun suosiotani, mutta minä en heidän, sillä minä rupesin wähitellen +katsomaan heitä ylön tuon kunniani loisteessa. + +Niin kului aika. Samassa suhteessa kuin oppini karttui ja waurastui, +warttui ja waurastui myös ulkonainen ihmisenikin. Olin terwe ja raitis +nuorukainen, kaswamiseni käwi joutuin ja ennenkuin olin täyttänyt +kaksikymmentäni, olin seudun muhkein ja kaunein nuorukainen. Kaikki +loiwat minuun toiworikkaita silmäyksiä ja minusta sanottiin tulewan +isänmaalle suuri kunnia ... hywä Jumala! Mimmoinen kunnia minusta on +isänmaalle tullut", sanoi hän ja herahti itkemään. Katsoin hänen +lumiwalkoisia hiwuksiansa, kuinka ne tärisiwät ja wapisiwat; katsoin +hänen koukkuleukaansa, kuinka se wawahteli ja jäsähteli, kun tuska +purkautui ulos wanhan miehen sydämestä, jonka menneiden aikojen muisto +oli auki rewäissyt. + +Kun hän oli wähän tyyntynyt, sanoin hänelle: "ettekö jo woisi jatkaa?" + +"Niistäkäästä tuota kynttilää, siinä on jo niin pitkä karsi, alkaa +käydä niin pimeäksi, ja antakaa tänne pullo, että mä saan herneen", +sanoi ukko, samassa pyyhkäisten takkinsa hihan suulla silmiään. + +Minä sekä niistin kynttilän että annoin hänelle pullon. Hän maisti +pikkusen ja antoi sitte aarteensa takaisin. Hän ei näkynyt olewan +nykyään mikään wiinan ahmari. Iltakauden oli hän maistellut tuosta +wiinakorttelistaan, eikä siitä ollut kulunut wielä enempää kuin wähän +runsaampi puoli. Lieneekö pelko sen loppumisesta waikuttanut sen +niukkuuden, wai eikö murtunut sydän ja rasittunut ruumis woinut enempää +wastaan ottaa, en tiedä; summa waan on se, ett'ei ukko tarkimmastikaan +katsoessa näyttänyt olewan wähääkään humalassa. + +"Woitte kai nyt jo jatkaa! minä halulla halajaisin kuunnella loppuun +asti teidän elämänne waiheet", kehoitin ukkoa. + +"Woin", alkoi hän taas. "Kaikki toiwoiwat minusta jotain suurta, jotain +mainioita. Kaikki kunnioittiwat ja ylistiwät minua, mutta ei kukaan +toki kuitenkaan niin paljoa kuin eräs lapsuuteni kumppani +Agneta=niminen neiti, käsityötäisen tytär hänkin. Lapsuudestamme saakka +olimme me kaswaneet ikäänkuin yhdeksi sieluksi, ja kun minä wartuin +opissa ja ymmärryksessä, miehuudessa ja maineessa, kaswoi hän hywissä +tawoissa, siweydessä, kainoudessa ja kauneudessa, ja ennen pitkää oli +hän seudun kaunein ja mainehikkain neiti. Hän se oli, joka kaikkiaan +enimmän katsoi minuun, joka kaikkiaan enimmän iloitsi minun onnestani +ja toiwoi minusta jotain suurta, hän se oli, johon minäkin katsoin ja +jonka tähden koetin mainetta ja kunniaa woittaa. Me emme olleet wielä +sanallakaan toisillemme mitään puhuneet, mutta yhtäkaikki ymmärsimme me +toistemme toiweet ja pyrinnöt, sillä sielun tunteilla on monta +ulospääsypaikkaa. Agnetalla oli monta rikkaudelta, maineelta ja +siwistykseltä loistawaa kosijaa, mutta kaikki waan hän hylkäsi; +näyttipä siltä, kuin hänen sydämessään ei olisi ollut sijaa +kenellekään. + +Minä olin ollut jo yhden lukukauden yliopistossa. Sielläpä en joutanut +ajattelemaan muuta kun Agnetaa. Towerieni leikit, kokkapuheet ja muut +ilon esineet meniwät korwieni siwu, niinkuin tuulen tohina, enkä minä +useinkaan tietänyt, mistä kysymyskään oli. Entiset tuttuni +kummasteliwat suuresti, mikä minuun oli tuommoisen muutoksen +waikuttanut ja he kokiwat kaikin tawoin saada minua elpymään entiseen +iloisuuteeni, mutta kaikki oli turhaa; he eiwät tietäneet suruni syytä, +sillä kaikilta salasin sen huolellisesti. Oudot ylioppilastowerini +pitiwät minua, joll'eiwät juuri houhkana, niin kuitenkin paksupäisenä +ja hieman tyhmänä jörönä.--Minä kuuntelin luennoita--ei, minä en +kuunnellut niitä, waikka olin kuuntelewinani, sillä minä en kuullut, en +ymmärtänyt mitään, waikka professorit kokiwat panna parastansa. +Sydämessäni oli waan yksi tunne, yksi ajatus ja tarkoitusperä--Agneta; +hän se oli, joka sai sydämessäni niin suuren wallan, että kaikki muut +jäiwät aiwan syrjään. + +Minun ensimäinen lukukauteni olisi hywin huonosti onnistunut +yliopistossa, mutta eriomainen opinkykyni auttoi minua kumminkin niin +paljon, että sen awulla pääsin reppositta läpi stipendio=tutkinnon. + +Sydämeni oli pakahtua ilosta, kun lukukauden loputtua pääsin kotiin, +sillä siellä tiesin tapaawani Agnetan. Minussa tuntui nyt senlainen +woima ja rakkaus, että päätin heti ilmoittaa hänelle rakkauteni. + +Kun minä pääsin kotikaupunkiini, oli eräs ilta Joulun edellä. +Terwehdittyäni rakkaat wanhempani, sisarukseni ja muun talonwäen, +kysyin heti wanhalta Maija=nimiseltä kyökkipiialta kahdenkesken, +tietäisikö hän, onko Agneta kotonaan? Tuo Maija oli kauwan ollut meillä +palweluksessa, jopa niin kauwan, että hän oli pienenä poikasena jo +minua hoitanut, ja sentähden woin minä häneen luottaa niinkuin omaan +äitiini. + +Maija katsoi minuun teräwästi; olipa, niinkuin olisi hän tahtonut +tunkea sieluuni sisälle. + +'Wai jo Fabianin päähän on semmoisia asioita juolahtanut! Mutta +luulenpa että ne ajatukset owat syntyneet liian myöhään, sillä +kauppaneuwos Warasen nuori herra kosii tähdättyä tyttöänne', sanoi +Maija totisen näköisenä ja katsoi minuun tuntijan silmällä. + +Minä koetin tehdä itseni niin lewollisen näköiseksi kuin suinkin woin, +waikka sydämeni tykki niin kowasti, että tunsin, kuinka koko ruumiini +heilui sen jyskytyksestä. + +'Maija! Te ette ole nyt ollenkaan kohtelias. Enhän ole kysynyt, onko +Agnetalla kosijoita, waiko ei. Olkaa nyt siiwo ja sanokaa: onko hän +kotonaan, wai eikö; minulla on hänelle waan erityistä asiaa', sanoin +tekolewollisena. + +'Luultawasti ei hän ole kotona. Täksi illaksi on kylän nuoriso kutsuttu +kauppamies Kumanderille ja tiettäwästi on Agnetakin siellä. Siellä +lienee myöskin nuori Waranen. Huhut käypi, ett'ei tyttö tahdo +kuullakaan koko kosimistuumista mitään, mutta luullaan hänen kumminkin +wiimein taipuwan. Ja eipä taida tytölle olla edullista kauwan +niskoitella niin mahtawaa kosijata wastaan', sanoi Maija. + +Minä pistin hätäpikaa waatetta päälleni ja ilmoitin wanhemmilleni, että +olin pakotettu pikimmältä käymään eräällä asiallani. + +Minä ohjasin kulkuni suoraan Kumanderin taloon. Sydämessäni oli +semmoinen tuska ja pakotus, että henkeäni ahdisti. Olenko tullut liian +myöhään? Miksi olen näin kauwan salannut tunteitani? Onko hän jo +antanut sydämensä toiselle? oliwat kysymyksiä, jotka tuon tuskan oliwat +sydämeeni tuoneet. Korwani suhisiwat niin kummallisesti ja otsaani +poltti niin kowin, ettei Joulukuun pohjoinen wiima woinut sitä kylläksi +jäähdyttää; otin lunta kourahani ja hieroin sillä wiiman awuksi +otsaani. Niin sain wihdoin jonkunlaisen lewollisuuden itselleni ja +sitte astuin huoneesen. + +Nuoret oliwat juuri paraikaa nimileikkisillä. Kaikki kapsahtiwat heti +ylös ja tuliwat luokseni, kättä puristaen terwehtimään minua, eikä +heidän suistaan kuulunut muuta kuin: 'Fabian, Fabian! Terwe tulemaasi!' + +Huoneesen astuessani oli Agneta istumassa nuoren Warasen wieressä; se +näky ei ollenkaan parantanut sisällistä tilaani. Agneta olisi myös +tahtonut tulla minua terwehtimään, mutta hänen istumakumppaninsa +pidätteli häntä, sanoen: 'eihän tuolla ole niin kiirettä!' Kauwan ei +tuo esteleminen kumminkaan käynyt laatuun, sillä eihän ollut soweliasta +kauwan pidättää irti pyrkiwää tyttöä. Päästyänsä wapaaksi, tuli Agneta +suorastaan luokseni, otti kädestäni kiinni ja toiwotti minua +terwetulleeksi. En ikänä unhota, kuinka kaunis hän oli terwehtiessään. +Kun hän otti kädestäni kiinni, tunsin selwäsi hänen pienen, lämpöisen +kätösensä wapisewan ja samaa lienee hän tuntenut minun kädestäni. + +Kun kaikki muut oliwat minua terwehtineet, tuli Waranen arwokkailla +askeleilla luokseni. Hän ei terwehtinyt minua, ei ottanut kädestäni +kiini: 'kuinka kirjatoukat Helsingissä nykyään jaksawat?' kysyi hän +waan, pitäen samalla molemmat kätensä selkänsä takana. + +Hywin ymmärsin, että hän tahtoi tuolla kysymyksellä iwata minua, sillä +hän oli rikas, ja hän oli ainoa, joka katsoi minua ylön jo warhaisesta +nuoruudesta asti; lieneekö hänellä ollut hieman kateuttakin minulle +kaikkialta tulewan ylistyksen wuoksi. + +'Kiitoksia paljon! jaksaapa ne waan', koin wastata niin lewollisesti +kuin woin, waikka sydämeni oli pahtua. + +Nyt alkoi tanssi. Pillit ja torwet rupesiwat raiwokkaasti soimaan +kiihkeää walssia. Ensimäinen tanssikumppanin etsijä oli Warasen nuori +herra. Hän tuli suorastaan Agnetan eteen ja kumarsi. Tyttö punastui aa +loi surullisen silmäyksen minuun, mutta myönsi kuitenkin; mikäpä siinä +muu oli neuwona. Hurjassa walssissa rupesi tuo komea pari kiitämään +ympäri awaraa salia. Minä näin heidän säännölliset, keweät ja notkeat +liikuntonsa ja jalkojensa tahdikkaat pyörimiset. Yhä enemmän eneni +wauhti, yhä enemmän huimaawa notkeus--mitenkä? Nythän en enää näe +yhtään tahdikasta liikuntoa, waan yhtenä, tuulta synnyttäwänä, +kohisewana patsaana kiitäwät he hirmuista wauhtia. Woi woi! Nyt en näe +sitäkään, ainoastaan wesikaaren näköinen sumupatsas waan kiitää--ei se +ei kiidä enää ympäri salia, se kiitää suorasti eteen päin--awaruuteen. +Kauhea kosken pauhu kuuluu aiwan likeltä minua, sitte jyrähtää ukkonen +hirweällä pamauksella ja--sitten--sitten ei heitä näy ollenkaan! Minä +olin--pyörtynyt. + +Ensimäinen, jonka huomasin toinnuttuani, oli Agneta. Minut oli +kaaduttuani nostettu sohwalle. Kumarruksissa ylitseni, oli Agneta +hieromassa aiweniani etikalla, jota hän myös piti nenäni alla, silloin +kun ensikerran awasin silmäni pyörtymiseni jälkeen. + +'Hän elää, hän hengittää', sanoi Agneta iloisesti, kun hän huomasi +minussa elon merkkejä ja samassa he tarjosiwat minulle wedellä +seoitettua wiiniä, jota minä otin muutamia nielauksia ja toinnuin siitä +täydellisesti. + +'Mikä sinulle tuli, Fabian?' kysyi Agneta hiljaa, kun huomasi minun +toipuneen. + +'Minä en woi hywin--täällä on niin kuuma, haluaisin päästä kotia', +sanoin hänelle, tietämättäni, mitä oikeastaan sanoin. + +Kaikki katsoiwat, mikä enemmän, kuka wähemmin kummeksien minuun. Olipa +tuo tapaus waikuttanut kaikkiin niin paljon, että tanssiminen loppui +siihen ja itsekukin hankki kotiinsa lähtöä. + +Kaikki nuoret, jotka oliwat meiltä päin kotoisin, lähtiwät minun +kanssani yhtä matkaa; siellä päin oli Warasenkin ja Agnetan asunto. +Päästyänsä oman talon kohdalle, aikoi nuori Waranen lähteä Agnetaa +kotiinsa saattamaan, mutta tyttö kielsi, sanoen tahtowansa huonosti +woiwaa Fabiania kotiinsa saattaa. Siihen täytyi nuoren Warasen tyytyä, +waikka hän mutisi joitakuita tyytymättömiä sanoja, joita en muuta +kuullut kun: 'no kaikkia! Eikö hän olisi yksin päässyt.' + +Niin lähdimme me Agnetan kanssa kahden kulkemaan tuota wiimeistä +lyhyttä taiwalta, joka oli enää minun kotiini. 'Nyt taikka ei koskaan', +ajattelin minä sydämessäni. Minä ponnistelin woimiani, kokosin +ajatuksiani, ilmoittaakseni rakkauttani, mutta eipä se ollut mikään +helppo asia. Sydämeni sykki niin kowasti, että helposti sen jyskeen +kuulin. Niin tawoin tulimme meidän portille. Siitä piti Agnetan palata +takaisin, ja nyt särki minun sisällinen tuskani sulkunsa. Käännyin siis +portilla kaunista saattajaani päin ja kuiskasin hänelle wapisewalla +äänellä: 'Agneta! Joko olet sydämesi antanut tuolle mahtawalle +kosijalle?' + +'Ketä tarkoitat?' + +'Nuorta Warasta'. + +'Hyi, Fabian, mitä puhut! Sydäntäni en ole antanut kenellekään, sitä +wähemmin Waraselle', sanoi Agneta, ensipuoliskon lauseestaan +nuhtelewaisesti, jälkimäisen puolisurullisesti. + +'Minä rakastan sinua, olen rakastanut kauan; paljaasta luulosta, että +sinut olin menettänyt, pyörryin äsken', sanoin kuiskaten Agnetalle ja +otin häntä kiinni kädestä. + +'Jopahan wiimein sai sydämeni kauan toiwotun wastauksen. Paljon on se +toiwonut, paljon odottanut, paljon kärsinyt ja hyljännyt. Sinulle on +se, Fabian, ollut kauan auki, mutta nyt on sen tyhjyys loppunut, sillä +sinussa löysi se wastimensa, minä luotan sinuun', sanoi hän +liikutetulla äänellä. + +Minä likistin häntä hellästi rintaani wasten. Ei woinut Joulukuun tuima +pakkanen sammuttaa eikä jäähdyttää sitä tulista ja palawaa rakkauden +suuteloa, eikä sitä hehkua, joka molempien meidän sydämissämme paloi... + +Onko siellä pullossa enää mitään? ja tuo kynttilän korsi on taas niin +pitkä--maistaisin mielelläni taasen herneen", sanoi ukko äkkiä +katkaisten siten kertomuksensa. + +Minä ojensi hänelle pullon ja niistin kynttilän. Hän maisti taas wähän, +mutta kuiwat laidat lienee ollut tuossa pullossa, sillä sen neste alkoi +lähetä loppuansa. + +"No, kuinko sitte käwi?" kysyin minä hätäisesti, sillä minun henkeäni +oikein ahdisti, halusta saada tietää ukon elämän waiheet loppuun asti. + +"Niin. Sitten erosimme me sillä kerralla, Agneta meni kotiinsa +yksinään, sillä hän ei sallinut minun itseänsä saattaa, kun olin saanut +niin äkkinäisen kohtauksen tuolla nuorten leikkipaikassa. Minä menin +kamariini, ja se raskas taakka oli kadonnut, joka niin kauan oli minua +painanut. Suru, murhe, ikäwä, kaikki oliwat nyt kadonneet, sillä nyt +tiesin omistawani sen, josta olin niin paljon uneksinut, jonka tähden +olin niin paljon puuhannut ja ajatellut. Minä panin maata ja pian olin +suloisessa ja wirkistäwässä unessa. + +Huomenna oli iltapäiwästä koko kaupungissa puheen ainetta, sillä +jokainen tiesi, että minä ja Agneta olimme--kihlatut. Muori Waranen +harmistui kowin tuon uutisen kuultuansa ja antoi peittelemättä tietää, +minkälainen mies minä olin hänen rinnallansa. + +Olen liian heikko kuwaamaan sitä autuasta aikaa, jota nautin Agnetan +parissa ne Joulun rauhat, jotka olin poissa yliopistosta. + +Kun taas lukukausi alkoi, lähdin minä yliopistoon. Toisenlainen into, +toisenlainen halu ja tarmo oli minulla nyt kuin ensimäisellä +lukukaudella. Poissa oliwat nyt entinen kylmyys, alakuloisuus, +kuulemattomuus ja yhtäkaikkisuus, ja oppiminen alkoi käydä entistä +rataa. Eipä kauan wiipynyt, ennenkuin oppitowerini alkoiwat +kummastukseksensa hawaita minussa taas muutoksen tapahtuneen. Oudotkin +oppitowerit älysiwät nyt ett'en ollutkaan mikään juro ja pölkkypää. + +Niin kului toiworikas ylioppilasaikani tawallista rataansa. Kaikki +oppiminen oli minusta waan leikintekoa ja kaikki professorit +ihmetteliwät nytkin hywää oppiani ja teräwää päätäni. Aste asteelta, +päiwä päiwältä ylenin opissa ja maineessa ja jokaisesta onnestani oli +Agnetalla tarkka tieto, sillä me ahkerasti waihdoimme kirjeitä. +Lukukausien wäliajat olin aina kotipaikalla, rakkaan Agnetani ja +omaisieni luona. + +Yhtä kyytiä luin wiisaustieteen maisteriksi ja erosin sitte korkeoilla +oppilauseilla ja suurella maineella yliopistosta. + +Tähän asti on elämäni ollut pelkkää onnea ja sulaa autuutta, mutta minä +pyydän teitä: älkää wäsykö, kuunnelkaa minua loppuun asti, muutoin ette +käsitä nykyistä tilaani!" sanoi ukko, keskeyttäen taaskin hetkeksi +kertomuksensa. + +"Puhukaa, puhukaa waan, en minä wäsy! minä juuri haluan kuulla elämänne +tapaukset loppuun asti kaikkineen", sanoin ukolle innossani. + +"Niin", alkoi taas ukko, "Tuo suuri menestykseni ja maineeni sekä se +suuri kunnioitus ja ylistys, joka kaikkialta tuli osakseni, synnytti +minussa yhä enemmän itserakkautta ja kunnianhimoa. Oppineena, +mainerikkaana ja kaikkien kunnioittamana tulin yliopistosta +kotipaikoilleni. Omaiseni iloitsiwat, tuttawani ja ystäwäni iloitsiwat, +ja luulenpa, että koko isänmaani iloitsi onnestani ja toiwosta, mutta +kaikkiaan enemmän iloitsi Agneta, sillä oliwathan kaikki surumme ja +ilomme yhteiset. + +Siihen aikaan ei ollut niin helppo saada lihawia wirkapaikkoja kuin +nykyään. Saadakseni ominaista leipäpalaa ja waikutusalaa, wihitin +itseni papiksi ja sain siinäkin tutkinnossa korkeimmat arwolauseet. +Semmoisena määrättiin minut apulaiseksi kirkkoherra K:lle P:n +pitäjääsen? + +Kirkkoherra K. oli loistawa ja rikas mies. Hän oli monistellen perinyt +wanhemmiltaan ja muulta rikkaalta suwultaan mahdottomat rikkaudet, ja +muutoin oli hän kirkkoherrana wäkirikkaassa ja isossa pitäjässä, jonka +lihawien lammasten keritsemisestä hän piti isompaa huolta kuin niiden +ruokkimisesta. Niin kokoutuneiden rikkauksien nojalla elettiin +perheessä ylellistä, melkeinpä howintapaista elämää. Kirkkoherra K:lla +oli monta maataloa hallussa ja pappilakin oli tuon mahtawan +sielunpaimenen tahdosta laitettu komeaksi kuin palatsi. Asumahuoneet +oliwat sisustetut mitä häikäsewimmällä loistolla, jonka moista en +ollut koskaan ennen maaseudulla nähnyt. Lattiat oliwat peitetyt +kallisarwoisilla matoilla ja seinät kalleilla tapeteilla; niiden päälle +oli wielä ripustettu kalliita kuwamaalauksia ja tauluja. Akkunoita +werhosiwat kalliit uusimmanmuotiset uutimet ja awaran salin katossa +riippui pari uljasta kristallikruunua; kaikki huonekalut oliwat myöskin +uusinta muotia ja niin muhkeiksi laitetut kuin suinkin mahdollista. + +Hywin arwattawa on, että noin loistawassa ulkonaisessa elämässä oli +myös loistawat elämän tarpeetkin. Ruoat oliwat aina laitetut kaiken sen +tieteen ja opin mukaan, jonka kaikenkieliset kokkikirjat sisälsiwät, ja +muille harwinaisia herkkuja oli melkein jokapäiwä pöydällä. Kaiken sen +lisäksi pidettiin hywä huoli, ett'ei huwituksia eikä seuraelämän +huikasewaa woimaa puuttunut. Lakkaamatta pidettiin loistawia kemuja +loistawan seuran kanssa, ja milloin eiwät muut olleet pappilassa, +oliwat pappilaiset jossain muualla. Niin oli pappilan elämäki tullut +semmoiseksi, ettei sen asukkailla ollut juuri muuta tekemistä kun +kemuja, kestejä, tansseja, rekiretkejä ja muita semmoisia huwituksia +nauttia. + +Semmoinen oli sen perheen ulkonainen ja sisällinen elämä, johon minut +äkkiä entisestä niukasta elämästäni siirrettiin. + +Taloon tultuani otettiin minut kaikella kohteliaisuudella, +kunnioituksella ja helleydellä wastaan; loistawasti sisustettu kamari +annettiin minulle asuakseni. + +Häikäsewän loistawa elämä sai minut kokonaan hurmatuksi. Entinen niukka +elämäni ja melkein alinomainen taistelemiseni puutoksien kanssa, +astuiwat nyt oikeassa haamussaan silmieni eteen ja sen walossa näin +selwästi, mitä minä olin kärsinyt. Oi, kuinka wähäpätöiseltä ja +onnettomalta tunnuin mielestäni kaiken tuon loistawuuden ja rikkauden +rinnalla. Kaikki oppini ja maineeni tuntuiwat mielestäni semmoisilta, +joilla ei ole mitään arwoa tämän kiillon ja hekuman rinnalla. 'Mitä +auttaa minua oppi ja suuri maine, kun minulta puuttuu rikkaus, joka +ainoastaan woi tosiarwoa ja elämän mukawuutta ihmiselle antaa? Mitä +auttaa oppi ja maine minua, kun minun pitää ajelehtaa toisen +käskyläisenä niukalla palkalla ja toinen niittää minun työni hedelmän?' +ajattelin itsekseni. Se oli wäärä elämänsuru ja rikkaudenhimo, joka oli +sieluni so'aissut. Sen olen kyllä jäljestä päin monesti huomannut, +mutta mitäpä se enään autti. + +Se tieto ja tunto teki minut hirmuisen alakuloiseksi; olisinpa suonut +olewani monen kymmenen peninkulman päässä koko talosta. Oi, kuinka +mielelläni olisin suonut olewani Agnetani luona pienessä, waikka +köyhässäkin kodissa, yhdessä toimimassa ja häärimässä oman pienen ja +wasta=alkawan perhe=elämämme eduksi, poissa kokonaan tuosta +kadehdittawasta loistosta. Meillä olikin Agnetan kanssa semmoinen tuuma +erotessamme wiimeksi, että kun minä saan wakinaisen paikan, me heti +yhdistymme. Me olimme keskenämme ahkerassa kirjewaihdossa, ja sepä +juuri olikin ainoa keino, joka minua wähänkin wiihdytti ja lohdutti +tuossa synkässä ja alakuloisessa tilassani. + +Pian hawaitsi talon wäki tuon alakuloisen tilani. He kokiwat kaikin +tawoin poistaa synkkää mieltäni. Jokainen perheen jäsen erikseen ja +kaikki yhteisesti, osoittiwat minulle semmoista ystäwyyttä, että minua +ei ainoastaan kummastuttanut, mutta jopa häwettikin. He etseiwät alati +minun seuraani ja laittoiwat minulle mitä huwitusta waan woiwat. Jos +minä synkkämielisyydessäni wetäysin kamariini, pois muiden seurasta, en +siellä kauwan saanut yksin olla, sillä kun he huomasiwat sen, arwasiwat +he kohta asian laidan, ja pian oli joku perheen jäsen luonani; he näet +luuliwat pelkän ikäwän olewan syynä surumielisyyteeni. + +Prowastilla oli neljä naimatonta tytärtä ja yksi poika, ylioppilainen. +Neidit oliwat kaikki kauneita, hentoja, hienosti kaswatettuja +olennoita; tuntuipa siltä, että he owat puoliwäliä taiwasta, niin +paljoa korkeammalla itseäni tunsin heidän olewan. He oliwat kaswatetut +kaikessa elämän hempeydessä ja loistossa, mitä ikinä woidaan toiwoa ja +antaa. Heidän ei ollut tarwinnut tottua mihinkään työhön tai toimeen; +sillä oliwathan heidän wanhempansa rikkaat. He oliwat pienuudesta +pitäin kaswatetut lellittelemällä, niin että he piankin oliwat +käskijöinä eiwätkä käskettäwinä. Isommiksi tultuansa oli heidän +waltansa niin suureksi kaswanut, että heidän pieninkin oikkunsa +täytettiin wähääkään estelemättä, semminkin kun heidän äitinsä oli +lapsesta pitäin heidän puolellansa; jospa heidän isänsä wiisaudessaan +joskus wähän wastustelikin tytärtensä alinomaisia waatimuksia, eipä se +kauas kuulunut äidin ja tytärten yksistä=neuwoin puoliaan pitäessä. +Niinpä ei neideillä ollut muuta työtä, kun kulkea huwituksista toisiin +ja näyttäytyä siellä aina uusimmanmuotissa ja loistawissa puwuissa. + +Silloin en tietänyt asiain niin olewan, mutta sittemmin sen kyllä +tiesin, waan liian myöhään. + +Niinkuin jo mainitsin, koettiwat uuden kotini jäsenet kukin kohdastansa +poistaa minusta luultua ikäwää. Harwa ilta laitettiin niitä tai näitä +kemuja ja huwituksia, ja joll'ei niitä ollut kotona, oliwat ne +yhteisestä neuwonpiteestä ja tuumasta jossain muualla. Wierasten läsnä +ollessa osoitettiin minulle erinomaista kunnioitusta, minut esiteltiin +kaikelle pitäjään herrasmäelle suurimmalla myötätuntoisuudella ja +warowaisuudella, niin että piankin tunsin heidät kaikki. + +Erään kerran tuli eräs herra meille iltahuweihin; hän oli talon wanha +tuttu. Ennenkuin kukaan ehti minua hänelle esitellä, astui hän itse +eteeni, kysyen: 'ken on tämä nuori ja pulskea herra?' + +'Maisteri L----m ja asessori M----n', esitteli samassa prowasti, meidän +molempien isäntämme. + +Me terwehdimme toisiamme. + +'Maisteri jo noin nuorena?' sanoi wieras herra kummastellen ja +katsoen minua tarkasti silmiin. 'Niin, niin. Olenhan sen lukenut +'tidningeistä', että maisteri L----m on suorittanut loistawasti +maisterin tutkinnon', lisäsi hän sitte. + +'Hän on myös jo walmis pappi ja on nyt minun apulaisenani; hänestä +tulee professori', ehätti prowasti sanomaan. + +'No, eihän mitä!' sanoi wieras herra, tuli ja tarttui toistamiseen +käteeni. 'Toiwotan onnea pyrinnöillenne! Teitä odottaa loistawa ja +kunniarikas tulewaisuus', jatkoi hän. + +Minä tunsin, että weri nousi päähäni ja kaswoihini. Minua oli +imarreltu, oli kutkutettu itserakkauttani, mutta se soi kumminkin niin +suloiselta korwissani. Waikka niin oli asiat, häpesin kuitenkin hieman +niin julkista ja korkea kiitosta ja toiwoa. Minä silmäsin ympärilleni. +Toinen talon keskimäisistä neideistä, Wendla nimeltä, seisoi +likitienoissa minua. Satuin katsomaan häntäkin silmiin. Siinä seisoi +hän punottawana ja kauniina, niinkuin aamun koitossa nousewa aamurusko, +ja selwään huomasin, että hänkin oli punastunut tawallista enemmän. +Miksi? Oliko hänkin punastunut samasta syystä kuin minäkin? Oliko sama +toiworikas imartelu koskenut häneenkin niin sywältä kuin minuun? +Wielä: oliko asiansa sama kuin minunkin--hänestä tulee professori--teitä +odottaa loistawa ja kunniarikas tulewaisuus--Wendlan punastuminen, nepä +oliwat asioita, jotka saiwat minut niin pyörälle ja semmoiseen +häiriöön, että katsoin parhaaksi wetäytyä oman kamarini yksinäisyyteen. + +Itserakkauteni oli herätetty uuteen eloon ja minä rupesin oiwaltamaan, +että minäkin olin joku--niin, niin--professori--loistawa tulewaisuus-- +Wendla--niin, niin. + +Juuri noiden tunteiden riehuessa paraaltansa, aukeni owi ja postipoika +astui sisään. + +'Tässä olisi maisterille kirje', sanoi hän, samassa ojentaen minulle +todellakin semmoisen. + +Wapisewalla kädellä otin minä kirjeen wastaan. Poika meni. + +Päällekirjoituksesta jo huomasin tulleen kirjeen olewan Agnetalta. Woi, +woi, kuinka sydämeni tykytti ja käteni wapisiwat kirjettä awatessani. +Niinkuin olin aawistanutkin, oli kirje Agnetalta. Siinä hän kainosti ja +ujosti ilmoitti uskollisen ja lämpimän rakkautensa, sekä suuren +ikäwänsä, jota hän ei ole kylläksi woimakas wastustamaan. Samassa hän +myös ujosti ilmoitti, ett'ei olisi tarwis odottaa niin kauan, että minä +saisin wakinaisen paikan, 'sillä', sanoi hän, 'woimmehan elämämme +alottaa wähemmästä ja emmehän kumpikaan ole paljolle oppineet.' Lopuksi +pyysi hän hartaasti minua kirjoittamaan hänelle jonkun riwin ikäwänsä +lohdutukseksi. + +Ei yksikään kuolewainen arwaa, minkälaista tuskaa minä nyt tunsin +sydämessäni. Professori--loistawa tulewaisuus--Wendla--Agneta--ei, ei-- +loistawa--Wendla--Agneta wielä sittenkin--nehän ne oliwat ne erilaiset +liekit, joita erilaiset palkeet puhalsiwat erilaisilla tuulilla +yht'aikaa sydämessäni leimuamaan; totinen rakkaus, loistawa tulewaisuus +ja kunnianhimo taisteliwat siellä. + +Tuommoisen sisällisen tunteen raiwotessa, tuli ulkonainen asemanikin +niin tukalaksi, että hiki päältäni juoksi. Minä käwelin akkunan luokse +ja awasin sen. Siinä olin jäähdyttämässä polttawaa otsaani, kun owi +aukeni ja sisään astui--Wendla! + +'Nyt juuri alkaa tanssi. Pyydän, olkaa hywä ja tulkaa seuraan! Kaikki +kaipaawat teitä', sanoi hän huoneesen tultuansa. + +Minä käänsin kaswoni häneen päin, waikka tunsin, että niitä wielä joko +poltti tahi paleli. + +'Herra Jumala!' huusi hän säikähtyneenä. 'Mikä teitä waiwaa, kun olette +noin kalpeana? Sanokaa, miten woimme olla teille mieliksi, ja me +koetamme kaikin tawoin poistaa epäkohdat', lisäsi hän. + +'Minua on kaikella ystäwyydellä ja rakkaudella kohdeltu--liiaksikin', +änkytin hänelle. + +'No, mikä teitä sitte waiwaa?' kysyi hän ja katsoi teräwästi ja +osanottawasti minua silmiin. + +'Sydämen suru', wastasin minä. + +'Noin nuorella professorilla ei ole syytä suruun, kaikki on hänelle +altisna', sanoi hän, katsoen yhä minua silmiin; luulenpa noiden +silmäyksien tunkeutuneen sydämeni läpi. + +'Minä en woi hywin, enkä woi ottaa osaa tanssiin', sanoin hänelle. + +'Minä ymmärrän. Te olette saaneet kirjeen, siitä mielen häiriönne; te +tarwitsette yksinäisyyttä', sanoi hän ja meni. + +En tiedä, mitenkä sen kanssa oli. Minä halusin yksinäisyyttä, +miettiäkseni nykyistä tilaani, minä olin sen ilmoittanut hienosti +Wendlalle ja yhtäkaikki tuntui siltä, että hänen olisi pitänyt aina +olla tykönäni. + +Toiset rupesiwat tanssimaan. Minä kuulin kiihkeän musiikin +tanssihuoneesta, kuulin tasaiset, tahdikkaat ja keweät jalkojen +liikkeet, mutta minä, niin hajamielisenä kuin wielä olinkin, rupesin +kirjoittamaan wastausta Agnetalle. + +Minä luulen, että sisällisessä taistelussani oli Agneta woiton pitänyt +ja pois tieltään sysännyt professorit, loistawat tulewaisuudet, Wendlat +ja muut, jotka olisiwat rakkaudellemme haitalliset; siinä mielessä +warmaankin rupesin kirjoittamaan. Minä koetin järjestää sanat ja +lauseet järjellisesti. Minä koetin ilmoittaa ja wakuuttaa hänelle +todellista rakkauttani, kehoitin odottamaan wielä kärsiwällisesti, +kyllä wielä muka asialle hywä loppu tulee, kun oma paikka saadaan, +sillä muutoin olisi muka eläminen mahdotointa. + +Mitenkä lieneekin asia ollut, mutta seuraawassa postissa sain minä +Agnetalta kirjeen, josta sain wastaan ottaa nuhteita--Agnetalta! +Hajamielisyydessäni oli kirjeeseni tullut muutamia epäselwiä lauseita, +jotka hänen warma aistinsa kohta huomasi lähteneeksi jaetusta +sydämestä. + +'Rakas ystäwäni!' kirjoitti hän muun muassa. 'Kuinka saatatkaan sinä +suuressa ikäwässäni kirjoittaa minulle semmoisia lauseita kuin: 'minä +toiwon woiwani rakastaa sinua kuolemaani asti' ja 'en ymmärrä itsekään, +mitä oikeastaan sinulle kirjoittaisin'. Sinä siis tahtoisit minua +rakastaa, mutta et woi! Niinkö? Sinä et sano tietäwäsi, mitä minulle +kirjoittaisit, mutta minäpä tiedän: kirjoita minulle, ett'et sinä +ainoastaan tahdo, mutta että sinä woit minua rakastaa kuolemaasi asti; +kirjoita minulle, että pian wietämme häitämme, ennen wakinaisen paikan +saamista; kirjoita niin, enempää en sinulta waadi! Woi, Fabian! Mikä +sinut on tehnyt noin hajamieliseksi ja kummalliseksi!' + +Wasta tuon kirjeen saatuani huomasin, kuinka huonosti olin osannut +salata sydämeni silloista häiriötä. Istuin siis paikalla kirjoittamaan +Agnetalle tyynemmällä mielellä wastausta ja lupasin woiwani rakastaa +ainoastaan häntä, kuolemaani asti; samalla lupasin hänelle myös pian +häitä. + +Noiden tapausten perästä tuli elämäni entiselleen. Ensimäinen rakkaus +oli woittanut wakawamman sijan sydämessäni tuon myrskyn jälkeen, +semminkin kun järjellisemmästi rupesin miettimään Wendlan asiaa. Minä +pidin itseäni melkein houkkana, kun olin antanutkaan Wendlan tuonnoisen +punastumisen ryöstää rauhan rinnastani. Eihän hän ollut millään muulla +tawalla osoittanut erinomaisempaa suosiota minua kohtaan. Kerran kyllä +oli hän sanonut minua 'nuoreksi professoriksi', eihän sekään merkinnyt +mitään, sillä olihan hänen isänsäkin samana iltana sen julkisesti +lausunut. + +Asiat noin harkittuani, lankesin entiseen suru= ja synkkämielisyyteeni, +mutta se suruni ei kuitenkaan enää ollut pelkkä suru onnen +epätasaisesta ja'osta, siinä oli jo puoleksi pettyneen toiwon surua. +Minä näin yhä suurempana sen juowan, joka oli minun ja talonwäen elämän +wälillä, ja yhä isommaksi käwi se wäli ja korkeus, jonka tunsin olewan +itseni ja talon neitien wälillä, ja minua oikein poltti heidän +läheisyytensä; sen tähden kartoin heidän seuraansa ja heidän kanssaan +keskustelua niin paljon, kuin waan woin. + +Nyt juuri tuli ensimäinen saarnawuoroni. Saarnani aineena ja ydinnä +oli, kuinka epätasaisesti korkein sallimus ja kaitselmus on onnen +jakanut ihmisien kesken ja kuinka sillä tarkoitetaan meidän +hywäämme. Minä kehoitin ihmisiä tyytywäisyyteen puutoksien ja +kärsimisien alla. Sanat tuliwat woimallisesti ja sattuwasti, sillä ne +wuotiwat sydämestä, joka luuli kaikkein enimmän kärsiwänsä onnen +epätasaisuudesta. Mutta tuosta kärsiwällisyyteen ja tyytywäisyyteen +kehoittamisesta ja siitä lohdutukksesta, että kärsimykset owat meidän +hywäksemme, jäi saarnaajan oma sydän aiwan osattomaksi, ne oliwat +aiotut muille. + +Ihmiset kiitteliwät minun saarnaani, ja tulipa eräs akka jo +kirkkomaalla luokseni; hän otti minua kädestä kiinni ja toiwotti, että +Jumala wahwistaisi minua eteenkin päin! Mutta missä? Siinäkö, kun olin +melkein parjannut korkeinta kaitselmusta ja Jumalan wiisasta +järjestelmää wastaan nurkunut? Kun tulin kotiin, kiitettiin minua +sielläkin, erittäinkin Wendla, joka tuli ja otti minua kädestä kiinni +hänkin ja melkein wesissä silmin kiitteli minua 'erinomaisen kauniista +saarnastani;' lieneekö hän tuon saarnani kautta wielä korkeammassa +määrässä tullut tuntemaan oman korkean arwonsa ja asemansa? + +Niin kului aika. Eräänä iltana sain minä prowastilta käskyn tulla +hänen kamariinsa. Minä menin nöyränä ja ujona sinne. Prowasti oli +miettiwän ja ylewän näköisenä wetelemässä sawuja pitkäwartisesta +merenwaha=piipustansa. Hän wiittasi minua istumaan; minä tottelin. + +'Minä olen hawainnut, että te olette erinomaisemman raskasmielinen. +Olemme koettaneet saada sitä teistä haihtumaan, mutta tähän asti ei se +ole onnistunut. Teillä on sekä oppia että lahjoja ja sentähden ei minun +mielestäni olisi teillä syytä suruun. Sitä poistaakseni olen aikonut +ehdotella teille työtä wäliajoiksi. Ettekö tahtoisi, eri maksoa +wastaan, ruweta opettamaan minun tyttäriäni Ranskan kielessä?' sanoi +prowasti ja katsoi minua teräwästi silmiin. + +'Kuka, minäkö! Halpa minä olen teidän neitienne opettajaksi', sanoin +minä säikähdyksissä ja peräti hämilläni. + +'Oh! Älkää niin sanoko. Mies semmoinen kuin te, jolla on niin paljo +oppia ja mainetta, kelpaa kaunistukseksi waikka minkälaiseen perhe= ja +seuraelämään. Pääasia on waan se, suostutteko tarjoukseeni wai ettekö?' +sanoi prowasti. + +Minä otin ujosti prowastin tarjouksen wastaan, ja puoli +raskasmielisyyttäni oli kadonnut, sillä olinhan kuullut kelpaawani +waikka minkälaisen seura= ja perhe=elämän kaunistukseksi. Aiwan +wapaasti päätimme jo huomenna alkaa. + +Minulle ruwettiin nyt osoittamaan aina isompaa rakkautta ja ystäwyyttä, +sekä wanhusten että neitien puolelta. Oppiminen alotettiin niinkuin oli +aiottukin, eiwätkä neidit woineet kyllin kiittää, kun sallimus oli +heille lahjoittanut niin oiwallisen, mieluisan opettajan. + +Tunnustaa täytyy että ikäwäni, oman mitättömyyteni tunto ja samassa +surumielisyyteni alkoiwat haihtua. Minä olin saanut työtä, jossa woin +näyttää oppiani ja kykyäni, wieläpä itseäni niin paljoa ylempänä +olewassa perheessä, ja se palautti minuun jälleen arwon tuntoa. +Oppiminen käwi hywästi ja tietysti myöskin opettaminen. Neidit oliwat +luonnonlahjain puolesta kaikin puolin täydellisesti muodostuneita +ihmisiä; erinomattain oli heillä hywät henkiset lahjat ja suuri kyky +omistamaan henkistä kehitystä. + +Kaikista etewin oli--Wendla, joka myöskin oli halukkain ja hartain +oppimaan. Usein tuli hän yksinäänkin minun kamariini ja pyysi minua +opettamaan erikoistunneillakin. Siihen minä suotuinkin, sillä rupesipa +hänen läsnäolonsa minua miellyttämään. Entiset haaweet, entiset toiweet +tulewasta suuruudestani rupesiwat taas saamaan sijaansa sydämessäni. +'Hänestä tulee professori. Teitä odottaa loistawa tulewaisuus, Wendlan +punastuminen silloin illalla ja hänen lauseensa: nuori professori ja +myös semmoinen kun te, jolla on niin paljo oppia ja mainetta, kelpaa +kaunistukseksi waikka minkälaiseen seura= ja perhe=elämään', alkoiwat +kuwastella ja kangastella jälleen mielessäni ja soida korwissani. +Mitenkähän lienee ollutkaan mutta samassa suhteessa, kuin nuo +mielipiteet ja ajatukset saiwat minussa waltaa, kylmeni myöskin +rakkauteni Agnetaa kohtaan. + +Wendlan yksityistunnit tiheniwät tihenemistään yhä ja alkoiwat +miellyttää minua niin suuresti, ett'enpä olisi enää suonutkaan muita +tahi yhteisiä opetustunteja olewan. Wendla olikin iloinen ja haasteli +niin wapaasti ja awonaisesti. Hän ei näyttänyt pitäwän omasta +arwostansa mitään, mutta sitä enemmän minun; hän oli sangen miellyttäwä +ja wiehättäwä olento. + +Erään kerran olimme taas noilla yksityistunneilla. Yht'äkkiä sanoi +Wendla: 'minäpä tiedän jotain semmoista, josta ette ehkä luule minun +tietäwänkään.' + +'No mitä se sitte olisi?' kysyin häneltä melkein säikähtyneenä. + +'Jos lupaatte olla pahastumatta, niin sanon.' + +'Lupaan, minä en pahastu.' + +'Teillä on kihlattu morsian, ja hän se juuri pitää teidät +murheellisena', sanoi Wendla ja katsoi weitikkamaisesti minua silmiin. + +Minä punastuin, minä wapisin. Todellakin tiesi Wendla semmoista, jota +en luullut hänen tietäwän; enkä olisi sitä suonutkaan. Suurella +huolella olin salannut kihlaukseni, ensin rakkaudesta Agnetaa kohtaan, +sittemmin muista syistä, jotka jo olette kuullut. Hywin kyllä olin +oiwaltanut, ett'eiwät siwistyneen säädyn kihlaukset woi kauwan salassa +pysyä, ainakaan ympäristöllä, mutta en luullut sen tiedon niin kauaksi +tulleen. Niin ei kumminkaan ollut, Wendla oli saanut kirjeessä tiedon +eräältä ystäwältänsä kotipaikoiltani ja nyt ehkä jo koko talon wäkikin +tiesi sen. + +'En minä ole erinomaisemmasti sitonut sydäntäni keneenkään', sanoin +hänelle selitykseksi, tietämättäni kuitenkaan, mitä oikeastaan sanoin. +Woi, woi, se oli walhe, wapaehtoinen walhe, sillä olinhan sitonut +sydämeni erinomaisemmasti nuoruuteni ystäwään--Agnetaan. + +Tuommoisissa mielipiteissä ja toimissa kului joku aika. + +Taasenkin tuli pappilaan suuret kemut. Wieraita tuli paljo, kaukaa ja +läheltä, tietysti arwokkaita. Suuret tanssit toimitettiin illan +kuluksi. Sitä ennen keskusteltiin niitä näitä, ja olipa pappilan +neideillä jo tilaisuutta näyttää Ranskan kielen taitoansa. Kaikki +kummailiwat, miten he oliwat sitä nyt oppineet, sillä tietty asia oli, +ett'eiwät he sitä ennen osanneet. + +'Meillä ei ole nykyään waikea oppia mitään, sillä meillä on oppinut +maisteri kotona, joka woipi opettaa waikka mitä', sanoi prowasti +imartelewasti. + +Niin prowasti, mutta minuun se ei ollut waikuttamatta, sillä se lause +lisäsi yhden naulan minun kunnianhimooni. Sitä alkoikin heti tulla, +sillä kaikki oudotkin wieraat katseliwat kummastuksella ja +kunnioituksella niin pätewästi ylistettyyn, oppineesen opettajaan. + +Tanssi alkoi. Melkein heti menin Wendlan luokse ja kumarsin +kohteliaasti; luulinpa hänen silloin punastuneen. Hän riepsahti heti +ylös ja tarttui tarjottuun käsiwarteeni. Hurjassa ja kiihkeässä +walssissa kiidimme ympäri awaran salin lattiaa. Wauhti kiihtyi +kiihtymistään ja keweänä ja notkeana lensi Wendla kanssani kuin +taiwainen haamu; luulinpa, ett'eiwät hänen jalkansa koskeneet lattiaan +ollenkaan. + +Kun heitimme tanssimme, oli koko seura ikäänkuin huumauksissa ja +huumauksissapa lienemme olleet itse tanssijatkin. Siinä seisoi Wendla +hentona ja notkeana, ja minusta tuntui, juurikuin joku taiwainen olento +olisi ollut likelläni. + +'Se oli kaunis tanssi, sen uljaampaa ja wiehättäwämpää paria ei saata +koskaan permannolle astua', sanoi joku joukosta wihdoin. Siitä kuulin, +mitä syrjäiset tanssista ja tanssijoista pitiwät. + +Siitä hetkestä pitäin en muuta ajatellut kuin--Wendlaa; hän oli tästä +lähtien kaikkien ajatuksieni ja pyrintöjeni keskipisteenä, alkuna ja +loppuna. Hän oli kerrassaan woittanut sydämeni ja muuta ei ollut +minulla nyt tekemistä kuin: woitanko minä hänet? Minä tosin olin +huomaawinani kaikista asian haaroista, että Wendla osoitti minulle +myötätuntoisuutta, mutta minulla ei ollut waan woimia ilmoittaa hänelle +rakkauttani. + +Mainittawa on, että asiaini tuolla kannalla ollessa, sain Agnetalta +kaksi kirjettä, joissa hän lämpimillä sanoilla ilmoitti yhä kestäwän +rakkautensa ja ikäwänsä, mutta kylmiä, ikäwiä oliwat ne nyt minulle. +Minä poltin kirjeet heti, kun sain ne luetuksi, ett'eiwät muut näkisi +niitä, sillä minä oikein häpesin niitä; molemmat kirjeet jätin +wastaamatta. + +Niin kului taas joku aika mieltä jännittäwässä ja tukalassa tilassa. + +Kesä oli. Eräänä päiwänä oli koko pitäjään herraswäki teiskaamassa. +[Huwikäwelyllä (promenad). Kansan suusta otettu sana.] Minä käwelin +yksinäni ajatuksiini waipuneena. Silloin tuli Wendla luokseni ja sanoi: +'Te, maisteri, olette epäkohtelias naisille ja samassa huono +kawaljeeri.' + +'Kuinka niin?' kysyin minä hämmästyneenä ja wähän säikähtyneenä. + +'Te ette suo niin paljoa hywää turwattomalle neidille, että +ojentaisitte hänelle käsiwartenne', sanoi Wendla. + +'Oh! Eikö sen suurempaa nuhdetta?' sanoin ja tarjosin hänelle +käsiwarteni. Hän tarttui siihen ja niin lähdimme yhdessä; olisinpa +suonut silloin olewamme kahden kaikkiansa. + +Waikka olimmekin niiden seurassa, jolloin ei käynyt julkisesti +ajatuksiaan lausuminen, olin kuitenkin Wendlan ketterästä käytöksestä +ja lämpimästä puheesta saawinani uuden todistuksen hänen +myötätuntoisuudestaan. + +Illalla kun kotiin tultiin, oli Wendla niin innostuneena piaanoa +soittamaan, ett'en häntä koskaan ennen ollut semmoisena nähnyt. Hän +pyysi erittäin minua tulemaan kuuntelemaan hänen soittamistaan, ja minä +otin ilolla kutsumisen wastaan. Keweänä kuin haamu, liiteliwät hänen +pienet ja walkoiset kätensä piaanon näppäimistön yli ja näyttipä siltä, +kuin eiwät hänen hienot sormensa olisi ollenkaan koskeneet siihen. +Kaikki Mozartin ja Mendelsohnin waikeimmat kappaleet soitti hän niin +wapaasti ja ylewästi, että olisi hänen luullut ne jo oppineen +kehtolauluinansa. Säweleet oliwat niin woimalliset, että minä jouduin +tunteitteni waltaan. Minä kuulin niissä kosken hiljaista kohinaa, +metsäpuron lirinää, tuulen huminaa ja lintujen wiserrystä----ei, ei, +nyt ajaa ukkonen ja kauhea raesade tulwi taiwaalta maahan--nyt, nyt,-- +nyt tippuu pelkkiä kyyneleitä ja murtuneen, särkyneen sydämen +walitukset kuuluwat--no mutta älä itke, älä wuodata kyyneliä! nythän +kuuluu pelkkää iloa, lohdutusta, toiwoa, luottamusta--w-ooi! olkaasta +waiti, rakkauden enkeli jo leyhyttelee siiwillänsä ikuista lempeä ja +rakkautta; hän pyyhkii ja kuiwaa pois nuot wasta tippuwat kyyneleetkin +ja sydämet tuntewat sanomatonta iloa, autuutta ja rakkautta, ja lemmen +unikukat rupeawat meitä waiwuttamaan tuoksullansa suloiseen uneen--huh, +kun putosin kylmään weteen----. + +Tuommoisia tunsin Wendlan soittaessa ja niin haaweksiwassa tilassa +olin, ett'en tietänyt, mitä ulkomaailmassa wiimeiseltä tapahtui. + +Kukatiesi, kuinka kauan olisin ollut tuossa haawehtiwaisessa tilassani, +mutta nyt juuri tuli Wendla minun luokseni ja kysyi: mitä minä pidin +soitannosta. + +Minä hawahduin, mutta kylmä wiima tuntui käywän wielä selkäpiini +läwitse tuon äsköisen kylmään weteen putoamiseni tähden. + +'Minä en ole ikinä ennen kuullut semmoista soittoa, minä kiitän teitä', +änkytin wastaukseksi. + +Siihen loppui se ilta, mutta minä tulin rakkaudesta kuumeesen. + +Seuraawana päiwänä oli Wendlalla taas yksityistunti. + +Ranskan kielen lisäksi oli nyt tullut myös piirustus. Minä tunsin +Wendlan läsnäolosta semmoisen rakkauden woiman, että hänestä tuntui +käywän oikein pyhä hehku ja liekki. Nyt ruwettiin piirustamaan. +Lieneekö Wendla tehnyt sen tahallaan, sitä en tiedä, mutta hän ei waan +saanut erästä kuwioa syntymään, jota hänen piti piirustaa, waikka +kuinkakin olisimme koettaneet. Wiimein pyysi hän, että minä ottaisin +häntä kädestä kiinni ja ohjaisin tuossa juonikkaassa piirustuksessa. +Minä tein kuin pyydettiin: otin oppilastani kädestä kiinni; se oli +kuuma, se wapisi, sen tunsin aiwan selwään. Minä koetin ohjata kättä, +mutta eipä kuwion walmistuminen onnistunut meiltä sittekään. Silloin +tunsin wastustamattoman woiman ja halun ilmoittamaan rakkauttani. + +'Minä rakastan teitä, rakastan kaikesta sydämestäni', kuiskasin hänelle +niin hiljaa, että tuskin kuulin sitä itsekään, pitäen yhä kädestä +kiinni ja katsoen häntä silmiin. + +Wendla ei ottanut kättään pois ja minä tunsin, että hän hellästi +puristi minun kättäni. Hän kallisti päänsä minun rinnoilleni ja minä +suljin hänet syliini, ja siinä painoin minä hänen wapisewille +huulilleen kuuman suutelon. Siinä kuiskasi hän minulle: 'oi, älkää +sanoko minua enää koskaan teiksi, sillä minäkin sanoisin teitä niin +mielelläni sinuksi ja Fabianiksi.' + +'Olkoon menneeksi, sitä haluan minäkin', sanoin hänelle ja likistin +häntä rintaani wasten. + +'Minä olen kauan odottanut tuota sinulta, Fabian', kuiskasi Wendla. + +'Minä en ole ennen uskaltanut.' + +'Miks'ei noin nuori professori uskalla.' + +Muiden pelon tähden emme uskaltaneet kauemmin maata toisiemme +rinnoilla. + +'Mutta mitä wanhempasi sanowat, kun saawat tämän tietää?' kysäsin, +sillä nyt wasta juolahti mieleeni, että heilläkin oli jotain sanomista. + +'He eiwät sano siitä mitään; se on heille suotawa asia', sanoi Wendla +luottawasti. + +Ei yksikään ihminen liene suurempaa onnea ja iloa nauttinut koskaan +maailmassa, kuin me nyt tunsimme; ainakin minun puoleltani oli asia +niin. + +Silloin rupesi kuulumaan askeleita, joku läheni minun tahi oikeammin +meidän kamariamme. Tulija oli itse prowasti. Hänellä oli jotain +erikoista asiaa minulle. + +Minulla oli kylläksi tällä kerralla rohkeutta ja woimaa, ainakin +enemmän kuin tawallisella ihmisellä. Ennenkuin prowasti kerkesi mitään +sanoa, käwelin minä häntä wastaan ja sanoin: 'antakaa anteeksi, herra +prowasti, minä rakastan teidän tytärtänne Wendlaa ja hän rakastaa +minua; juuri nyt olemme toisillemme tunnustaneet sen, saanko toiwoa +teidän suostumustanne ja siunaustanne?' + +'Onko se sinunkin tahtosi, Wendla?' kysyi prowasti hywin juhlallisen +näköisenä. + +'On, pappa', sanoi Wendla ujosti. + +Prowasti nosti silmänsä kattoon; näyttipä siltä, kuin hän olisi kysynyt +neuwoa korkeudesta. + +'Minulla ei ole siihen mitään wastaan sanomista', sanoi hän sitten, +käwellen samassa Wendlan luokse. Hän otti Wendlan kädestä kiinni, tuli +ja laski hänen kätensä minun käteeni ja sanoi: 'olkoon tulewa elämänne +onnellinen ja loistawa!' + +Niin löyhästi saimme me isällisen siunauksen ja niin menimme me +kolmikannassa saliin, minä ja Wendla käsi kädessä. Siellä ilmoitti +prowasti koko herraswäelle, mitä oli tapahtunut ja meillä ei ollut +muuta tekemistä kuin ottaa wastaan lukuisat onnentoiwotukset; +erittäinkin oli Wendlan äiti niihin hywin harras. + +Nyt olin mielestäni niin onnellinen, onnellisempi kuin kukaan koko +maailmassa. Minä olin jo mielestäni walmis professori--nuori +professori, jommoiseksi Wendlakin oli minua kerran kunnioittanut. +Loistawa tulewaisuus ei näyttänyt ainoastaan odottawan minua, se +leijaili jo aiwan silmieni edessä; tuntuipa siltä, että yletyin sitä jo +käsin koskettamaan. Minulla tuntui olewan niin paljo woimaa, oppia, +neroa ja wiisautta, että todellakin uskoin woiwani kaunistaa koko +ihmiskuntaa, eikä ainoastaan seura= ja perhe-elämää; jos ihmiset oliwat +minua hywin imarrellen ylistäneet, tunsinpa arwoni nyt kenties +kaksinkertaisessa määrässä; ei nyt painanut surumielisyys eikä +mitättömyyteni tunto. + +Seuraawaksi illaksi oli kutsuttu useita wieraita. Julkisesti tapahtui +silloin meidän kihlauksemme. + +Taasenkin sain minä Agnetalta kirjeen, jossa hän, kuten ennenkin, +ilmoitti tulista ja uskollista rakkauttansa, ja kauheaa ikäwäänsä; myös +paheksui hän kowin sitä, ett'en ollut wastannut hänen kahta wiimeistä +kirjettänsä. Silloin wastasin hänelle, mutta minkälaiseksi tuo wastaus +tuli, sen arwannette jo. Minä ilmoitin hänelle, että meidän +kihlauksemme on nyt purjettu ja että hän saa wapaasti antaa sydämensä +ja kätensä kenelle tahtoo. Woi, woi! En tietänyt silloin, että siten +musersin puhtaimman, wilpittömimmän ja rakastawimman sydämen, mikä +koskaan Luojan kädestä oli lähtenyt; niin, mitä minä semmoisesta +huolin, joka olin mielestäni niin korkealla. + +Minun saarnani aineet kääntyiwät nyt aiwan toisenlaisiksi. Jumala on +rakkaus. Hän rakastaa kaikkia ihmisiä ja antaa kaikkien ihmisien tuta +rakkautensa woimaa. Jospa hän joskus saattaa meitä kärsimäänkin ja +odottamaan, niin sitä suuremmassa määrässä antaa hän sen perästä +rakkautensa wuotaa ylitsemme. Eikä se kumma ollutkaan, että saarnani +oliwat sen sisällyksiset, sillä ne lähtiwät miehen sydämestä, joka niin +werrattomasti rakasti--itseään ja--ja loistoa ja kunniaa, Wendlaa ja +Wendlan--professoria. Kun minä tulin kotiin, kiitti Wendla minua +nytkin; totta kai hänkin tiesi itseänsä rakastettawan. + +Ennenkuin meidät oli ennätetty kuuluttaa ja wihkiä, sain minä Agnetalta +näin kuuluwan kirjeen: + + 'Fabian! + + Woi, Fabian! Minä en enää saa enkä woi kutsua sinua rakkaaksi + ystäwäkseni. Sinä olet murtanut ja särkenyt ainoan todellisesti + sinua rakastawan sydämen, sillä sinä olet tallannut jalkojesi alle + minun pyhimmät tunteeni--ainoan rakkauteni. En minä olisi, Fabian, + sinusta semmoista uskonut! Ääretön kunnian ja hekuman himo on sinut + so'aissut. Minä toiwon, että eläisit onnellisena, mutta ota wastaan + kuitenkin tämä wiimeinen ystäwyyden osoitus, muistoksi entiseltä ja + nykyään kowin sortuneelta, köyhältä ystäwältäsi + Agnetalta.' + +Kirjettä seurasi wähäinen suljettu mytty ja kun sen awasin, sisälsi se +pienen kotelon. Minä wiskasin sekä kirjeen että kotelon kaappini +salalaatikkoon, sillä se kaappi oli ainoa erikoinen omaisuuteni. +Kätkemiseni tein sentähden, ett'ei minulla ollut aikaa niitä polttaa, +sillä en olisi suonut kenenkään näkewän niitä. Ja jopa olikin aika +kiire, sillä askelia kuului ja Wendla astui sisään. Hän ei huomannut +minussa minkäänlaista mielen häiriötä, niin kylmä olin minä noille +Agnetan wiimeisille ystäwyyden osoituksille. Niin, käwihän se laatuun +minulta, joka olin niin loistawa tulewaisuus; mitäpä huolinkaan minä +yhden sydämen särkymisestä; mitäpä huolinkaan minä wanhan, kuluneen +rakkauden wiimeisestä walituksesta, waikka olinkin kerran luwannut +hänelle ikuista uskollisuutta, waikka olinkin sanani syönyt, lupaukseni +rikkonut, ja surkeasti hänet pettänyt.----Onko siellä pullossa enää +mitään? Kieleni kuiwuu niin kowin ja sydämeni käypi kowin +murheelliseksi, herne minua taas wähän wirwoittaisi", sanoi hän sitte +äkkiä. + +Minä annoin hänelle pullon ja hän nuristi siitä wiimeisen pisaran. + +"Tuokin jo loppui; nyt saa pullo olla missä tahansa ja tuo kynttiläkin +kohta loppuu ja sitte tulee pimeä, niin pimeä, ja se on niin ikäwää; +niistäkää sitä wielä, sen karsi on taas pitkä", sanoi hän sitte. + +"Eikö Agneta sitte yhtynyt nuoren Warasen kanssa?" kysyin häneltä +hätäisesti, sillä sydäntäni oikein ahdisti, kuunnellessani ukon elämän +tapahtumia. + +"Woi ei, sitä ei hän tehnyt, mutta te saatte tietää kaikki, kun waan +jaksatte minua kuunnella", sanoi ukko, nähtäwästi surumielisenä. + +Minä wakuutin, ett'en kyllästyisi hänen kertomuksensa kuuntelemiseen, +waikka se olisi kuinka pitää. + +"Niin", alkoi taasenkin ukko. "Kauan emme olleetkaan Wendlan kanssa +kihloissa, sillä wuoden ajalla olimme kihlatut, kuulutetut ja wihityt. +Häät pidettiin ylen komeat morsiamen kotona ja meille toiwotettiin +onnea sadoista suista. + +Juurikuin olimme saaneet häämme wietetyksi, sain minä määräyksen +toiseen paikkaan, apulaiseksi eräälle kappalaiselle. Ennen sinne +muuttoamme käwin minä jo siellä, laittamassa tulewaa asuntoamme niin +mukawaksi kuin suinkin mahdollista. Tuo kaukana, ylimaan salolla olewa +kappalaisen wirkatalo ei ollutkaan semmoinen howi kuin se, jossa Wendla +oli kaswanut ja jossa minäkin olin wiime ajat oleskellut. Talo oli waan +tuommoinen wanha, riutunut talo, jossa oli waan yksi ja matala +asuinrakennus ja siinä ei suinkaan liikoja huoneita ollut: pieni +salin=tapainen, kolme kamaria ja kyökki, siinä kaikki; eipä aiwan +kaikki, sillä huoneen toisessa päässä oli harjan alla matala +yliskamari, jopa niin matala, että seisoessaan huoneen lattialla, koski +pää melkein kattoon. Sen saimme me asuaksemme. Kun me tulimme yhdessä +tuohon uuteen kotiimme, saatin minä waimoni suorastaan hänelle aiottuun +huoneesen. + +'Jumala minua armahtakoon! Tämmöisessäkö harakan pesässä minun pitää +ruweta asumaan?' sanoi Wendla huoneesen tultuansa. + +Tunnustaa täytyy, että tuo nuoren waimoni lause soi hywin pahalta +korwissani, waikk'en silloin wielä tietänyt, että se oli alkusoitto +tanssiin. Minä olin tehnyt, mitä olin woinut, asumuksemme eduksi, enkä +luullut waimollani olewan syytä enempää waatiakaan, sillä odotin +häneltä yleisien asioiden tietoa niin paljon, ett'ei kaikilla ihmisillä +ole yhtä mukawat asunnot, eikä yhtä hywä toimeentulo. + +'Sinä, Wendla, et puhu nyt toimellisesti!' sanoin hänelle +nuhtelewaisesti, katsoen häntä samassa hellästi silmiin. + +'On minulla sen werran toimellista puhetta, ett'en minä rupea asumaan +tämmöisessä hökkelissä, joka on hatara ja pieni kun lintuhäkki', sanoi +hän ikäänkuin uhalla. + +'No, mutta mistä tässä nyt sitte parempi asunto otetaan?' sanoin minä +puoli hämmästyksissäni. + +'Jostakin muualta', sanoi hän ja siihen puhe sillä kerralla loppui. + +Niinkuin jo mainitsin, oli tuo seurakunta ylimaan seurakuntia ja siellä +elettiin hiljaista, köyhää elämää. Maat oliwat karuilla maan +selänteillä, jonkatähden seurakunnan asukasten wiljelykset oliwat +pienet ja niukka=antoiset; ja lisäksi käwi paikkakunnassa halla +useammasti wieraina kun muualla. Wanha pastori perheensä kansa oli +seurakunnassa ainoana herraswäkenä, sillä muut wirkamiehet eiwät liene +halunneet sinne asettua, he kun tawallisesti hakewat lihawia laitumia. +Wanha pastori oli koko parhaan ikänsä ollut seurakuntansa paimenena, +sillä ei hän hennonut sanankuulijoitansa jättää, joiden kanssa hän oli +niin paljon kärsinyt. Hän oli heitä etsinyt mökistä mökkiin, huoneesen +ja kokenut liewitellä ja täyttää heidän sekä henkisiä että ruumiillisia +puutoksiaan ja tarpeitaan. Sentähden rakastiwatkin seurakuntalaiset +uskollista paimentansa kaikella rakkaudella, mikä ihmiselle suinkin +on mahdollista, mutta ikä ja surut oliwatkin opettajalla ja +seurakuntalaisilla yhteisiä. + +Yhtä harwinaisia kuin siwistyneet perheetkin paikkakunnassa, oliwat +myöskin herkkuruoat pappilan pöydällä, sillä niitä ei ollut ollenkaan; +mitäpä tietä ne olisiwatkaan kulkeneet tänne, sydänmaan saloihin? Ja +pappilassakin syötiin waan, mitä paikkakunnan niukka ja karu maa antoi. + +Semmoiseen paikkakuntaan ja keskuuselämään tulimme me nyt siirretyksi. +Ei mitään seura=elämää, ei mitään humua tai soitantoa, ei mitään +herkkuja tai loistawaa elämää; köyhyyttä, yksinkertaisuutta waatteissa +ja tawoissa, yksinkertaisuutta ruoassa ja juomassa, niitä waan oli +wiljalta. + +Kauwan ei waimoni tarwinnut tutustua uuden elämänsä oloihin, ennenkun +hän ymmärsi kaikki, ja yhä synkemmäksi, yhä mustemmaksi käwi hänen +mielensä. + +Wasta wiikon päiwät olimme olleet uudessa kodissamme, kun hän sanoi +minulle kamarissamme: + +'Minä en rupea asumaan tässä karhujen maassa.' + +'No, missäs sitte?' kysyin häneltä säikähtyneenä. + +'Menen kotiin.' + +'Mutta nythän olet juuri kotonasi', rohkenin hänelle muistuttaa. + +'Tämmöinen koti ei ole minun eikä yhdenkään siwistyneen ihmisen koti', +sanoi waimoni. + +'Woi, kun sinä puhut mielestäni sopimattomasti! Minkäpä me siihen nyt +woimme, kun sallimus on meille tällä kerralla tämmöisen kodin antanut', +sanoin hänelle. + +Hän ei puhunut sen enempää, sillä hän lienee huomannut olewan siinä +minulle liiaksikin, ja liiaksi siinä olikin. + +Minä rakastin nuorta, kaunista waimoani kaikella nuoren awiomiehen +tulisella rakkaudella. Minä olisin suonut hänelle täydestä sydämestäni +kaikkea hywää ja mukawuutta, mitä ikinä maailmalla on antaa, mutta +tämän parempaa ei ollut minulla tarjota, waan siihen ei hän ollut +tyytywäinen, sen näin ja kuulin aiwan selwästi. Se kummastutti ja +pahoitti minua kowin. Minä koetin huwittaa waimoani miten woin: minä +luin hänelle kertomuksia ja romaaneja ja kehoitin hänen itsensäkin +niitä lukemaan aikansa kuluksi, mutta niistä ei suurta apua tullut, hän +oli waan apea ja synkkämielinen. + +Kauan ei meidän käynyt oleminen yhdessä ruokalaissa talon perheen +kanssa, sillä waimoni tyytymättömyys kaswoi kaswamistaan. Seuraus +eroamisesta oli se, että saimme heti ottaa pii'an ja hänkin tarwitsi +ruokaa, waatetta ja palkkaa, joista waan karttui menoja. Waimoni, joka +oli kaswatettu hemmoitellen ja lellitellen sekä työttömänä, ei kyennyt, +ei osannut, eikä tahtonut--minä en tahdo sanoa: wiitsinyt--tehdä mitään +pienen, wasta=alkawan elämämme eduksi. Kaikki ruokakomento, puhtaus ja +muut askareet oliwat muiden warassa, ja pienimmätkin waatteuksen +tarpeet piti toimittaa kylässä. Se kaikki oli tuiki edutonta pienelle +kappalaisen apulaisen palkalle. + +Ensimältä en minä pitänyt sitä minään wikana enkä puutoksena, sillä +uneksinpa minä täälläkin tuota loistawaa tulewaisuutta ja kunniakasta +professoria, waikka kyllä ne utukuwat näyttiwät jotenkin kauas paenneen +näiltä sydänmaan saloilta. Sentähden luulin minä tuon professorin +rouwan työttömyyden olewan oikeutetun. Mutta pian oliwat seuraukset +näkösällä: pieni apulaispalkka=kassa rupesi toimettomuuden ja +työttömyyden tähden kärsimään kowasti, ja mikäli kassa kärsei ja +kutistui, tuliwat puutoksetkin meille, ja wiimein oliwat ne +alinomaisina wieraina. + +Waimoni tyytymättömyys kaswoi waan yhä. Kun olimme wuoden päiwät olleet +sydänmaan seurakunnassa, käwi se niin ankaraksi, että minun täytyi +Tuomiokapitulilta pyytää päästäkseni sieltä johonkin toiseen paikkaan. +Mitä olin pyytänytkin, myönnettiin minulle. Wesissä silmin erkanin +hywästä, wanhasta pastorista ja niin me muutimme. + +Majanmuutto oli kyllä nyt tehty, mutta elämän ja palkan muutosta ei +tullut, eikä professoria ja loistawaa tulewaisuutta näkynyt, ei +kuulunut. + +Wuoden ajan tuossa toisessa paikassa oltuamme, syntyi meille kaunis ja +terwe poika. Minä iloitsin suuresti uudesta perheemme lisäyksestä ja +melkeinpä lienee waimonikin niin tehnyt. Mutta waikka luonnollinen äidin +rakkaus saikin hänet hetkeksi iloitsemaan ja rakastamaan lastansa, tuli +kuitenkin aiwan pian elämän suru--loistawan elämän suru hänelle jälleen +takaisin, wieläpä kaksinkertaisena. Nyt oli tullut uusia murheita, +uusia elämän tarpeita, mutta ei uusia--tuloja, siinä hänen surunsa syy. +Minä koetin häntä lohduttaa nytkin, miten ikään woin, mutta kaikki oli +turha. Niin, minä en tietänyt nytkään oikeaa syytä hänen suruunsa, +waikka luulin sen tietäwäni. + +Erään kerran sanoi hän minulle: 'et sinä woi minua säätyni mukaisesti +elättää'. + +Minä kyllä wawahdin tuosta sanasta, mutta koetin kuitenkin häntä +lohduttaa ja wakuutin hänelle kaikki wielä hywin käywän. + +'Ei tässä maailmassa', sanoi hän katkerasti ja hänen luontonsa jäi +entiselleen. + +Ei ollut monta wuorokautta wäliä, ennenkuin kuulin hänen ikäänkuin +itseksensä tuskallisesti lausuwan: 'woi, mihin minun piti joutua.' + +Se ääni, se lause käwi sydämeeni kipeämmästi kuin puukon pisto. Woi, +woi! se särki sydämeni. Minä wapisin, minä horjuin; minulla ei ollut +ainoatakaan sanaa antaa wastaukseksi--minä en kyennyt siihen. + +Nyt aukesi kaikki minun silmieni eteen täydessä walossaan, ja minäkin +saatoin sydämessäni jo sanoa: 'woi, mihin minun piti joutua.'--Waimoni +ei rakastanutkaan minua itseni tähden, hän rakasti minussa waan +professoria ja--ja--loistawaa tulewaisuutta! eikä noita tullutkaan niin +pian, kuin hän ehkä luuli. Kaikessa hempeydessä, huwituksissa, +hekumassa ja työttömyydessä kaswatettuna, oli hän edessäpäin olewan +elämänsä perustanut loistoon ja kunniaan, ja sen loiston ja kunnian +luuli hän tapaawansa ja pysywäisesti saawuttawansa minussa. Jouduttuaan +semmoisesta hempeästä ja loistawasta tuulentupien elämästä äkkiä +puutostenkin puolia maailmassa näkemään, ei hän woinut kantaa sitä +alennusta, jonka hän nyt ylennyksen sijaan sai, sillä hän ei +ollut oppinut kärsiwällisyyttä. Siinä wasta oli oikea syy +tyytymättömyyteensä, elämäänsä ja--minuun. Kenties olisimme tulleet +toimeen sydänten asioissakin, jos olisin paikalla ollut--professori ja +jos uneksittu loistawa tulewaisuus olisi ollut heti käsissämme, mutta +todellisesti en luule hänen koskaan rakastaneen minua. + +Tuon lauseen kuultuani, katosiwat professori ja loistawa tulewaisuus +näkö= ja ajatuspiiristäni, niinkuin kaste maahan, eikä niitä ole +sittemmin näkynyt, ei kuulunut; apeaksi, synkäksi jäi nyt miehen mieli. + +Ei yksikään woi käsittää sitä murhetta ja tuskaa, jota minä sydämessäni +nyt kannoin. Minulle ei maistunut ruoka eikä juoma, ei tieteilemiset +eikä mitkään ilot ja huwitukset, kaikki, kaikki oliwat nyt menneet +palaamattomiin, mutta murhe, se waan pysyi. Mielessäni ja ajatuksissani +soi nyt waan alati ja lakkaamatta yksi tunne ja ääni, ja se oli: woi, +mihin minun piti joutua. Sen lauseen oli waimoni lausunut omalle +warallensa, mutta hän antoi siitä minullekin osan, hirweän osan, ja +niin tuli tuo särkewä lause yhteiseksi meille molemmille. + +Kaiken sen tuskan alla jaksoin minä kuitenkin helpoimpina hetkinä +toiwoa. Jonkun ajan perästä kokosin kaikki woimani ja kyynelsilmissä +puhuin waimolleni, kuinka suuren waiwan hän oli minulle saattanut +käytöksellään ja puheellaan. Minä koetin kehoittaa häntä +kärsiwällisyyteen ja puhua hänelle, kuinka emme woi tällä kerralla +wälttää kohtaloamme ja kuinka meidän on tyytyminen siihen, mitä meillä +nykyään on ja toiwossa parempaa odottaminen. + +Koko puheeni ajan oli waimoni waiti ja hywin synkän näköinen, niin +ett'ei se näky paljoa toiwoa antanut. + +'Sinulle, Fabian, olisi kuitenkin paremmin waimoksi sopinut joku +käsityöläisen tytär, kuin minä', sanoi hän wiimein synkästi, kun olin +puheeni lopettanut. + +Waikka se lause oli katkerin kaikista, mitä olin häneltä tähän asti +kuullut, ja waikka se oli täydellinen selitys hänen sydämensä tilasta +ja wakuutus siihen, mitä olin tuntenut, ei se kuitenkaan tehnyt +sydämelleni niin kipeää kuin hänen wiimeksi lausumansa loukkaawat +sanat, sillä ne oliwat jo särkeneet minun sydämeni siihen määrään, +ett'ei siinä ollut hetkellisesti ammutulle nuolelle enää terwettä, +kipua tuntewaa paikkaa, sillä se oli yhtenä haawana. Sen waan sai tuo +isku tällä kerralla aikaan, että ainoa toiwon kipinä elämämme +parantumisesta sammui sydämestäni. Waan waikk'eiwät ne saaneetkaan +sillä kerralla sydämessäni sen suurempia aikaan, tuliwat ne aikaa +myöten kuitenkin kahta kauheammaksi, sillä olihan waimoni todellinen +sydämen tila sen lauseen kautta tullut täydessä walossaan +paljastetuksi; nyt se ei enää ollut arweluissa. Uusi tieto, uusi tunto, +uusi wakuutus siitä, ett'ei waimoni ollut alkujaankaan rakastanut minua +itseni tähden, painoi sydäntäni ja tuo paino tuntui hakewan ainoankin +wielä woimassaan olewan elinliutimen katkaistakseen. + +Nyt minä tunsin kaikki, tiesin kaikki. Minä tunsin ja tiesin, milloin +olin tehnyt suurimman elämäni erhetyksen. Minä tiesin ja tunsin, kuinka +olin kunnianhimon ja elämänloiston antanut soaista sieluni, juuri +niinkuin Agneta oli minulle tuota wiimeistä muistoa lähettäessään +kirjoittanut. Minä tiesin ja tunsin, kuinka tuon kunnianhimon +loisteessa olin sydämeni antanut eksyä pois todellisen rakkauden uralta +ja tulewaisen kunnian ja loiston himossa yhtyä sen sydämeen, joka +soaistuna samoilla himoilla, samoilla pyrinnöillä kuin minäkin, ei +todellisuudessa rakastanut minua. Sitä tapahtumaa pidän wieläkin +elämäni suurimpana erhetyksenä. + +Minä en koettanutkaan enää lohduttaa enkä iloiseksi saattaa waimoani, +sillä olihan itsellänikin kylläksi surua ja olinhan huomannut, ett'ei +asia paremmaksi tule. Minä itkin sydämessäni yötä päiwää ja luulenpa +siitä wuotaneiden kyynelien olleen werisiä; minun ruumiini ja sieluni +woimat alkoiwat kuihtua. + +Semmoisessa tilassa mennä retotimme eteenpäin ajassa ja waimoni +tyytymättömyys ja minun suruni eneniwät waan arweluttawassa määrässä. + +Minä rupesin hakemaan lohdutusta murheelliselle sydämelleni, mistä waan +luulin sitä löytäwäni. Minä luin ja tutkin Jumalan sanaa, mutta siitä +ei apua tullut, sillä se lienee tapahtunut ulkonaisesta pakosta ja siis +ulkokullatusti. Minä luin kertomuksia ihmistunteista ja sydämistä, +mutta ne paljastiwat waan sydänten juonet ja itsekkäisyydet, eikä +niistäkään ollut apua. Wihdoin luulin löytäneeni jotain hoiwaa ja +lohdutusta kowin särkyneelle mielelleni, mutta woi, woi! se hoiwa ja +lohdutus oli wäärästä lähteestä ja se oli toinen iso erhetys +elämässäni; minä, näette, rupesin--ryyppimään. + +Ja tosiaankin tuntui pikku humala tekewän hywää tuiki rikki rewitylle +ja särjetylle sydämelleni. Minä saatoin hetkeksi unhottaa suruni, +saatoin olla iloinen ja wäliin nauraakin ja kaikki maailman elämä +tuntui mielestäni yhdentekewältä. + +Ensimältä olin minä waan sen werran hujakassa, ett'eiwät muut siitä +mitään tienneet, mutta pian tuli tarpeeni isommaksi, ja aiwan pian +astuin minä kohtuuden rajan ylitse, joka onkin tässä kohden aiwan +kaitainen. + +Eräänä iltana tulin minä hywässä tohmelossa kylästä kotiin, sillä +kotona ei minulla ollut tuota murheen liewikettä. Oitis huomasi +waimoni, missä tilassa olin. Hän rupesi minua sättimään kauhealla +sanatulwalla, jonka moista en ollut koskaan ennen kuullut. Minä en nyt +ollut yksi enkä kaksi roisto ja retku, mutta hän oli koonnut niin +rikkaan nimiluettelon kaikista parjaus= ja sättimänimistä, mitä ikinä +on kuultu, että minä oikein ihmettelin hänen taitoansa ja että niitä +kaikkia on häpeä mainitakin. Wiimein purskahti hän--katkeraan itkuun, +mutta mitä huolin minä hänen itkuistaan, mitä sättimisistään, sillä +olihan minulla nyt lohdutusta päässä. Minä nauroin katkeralle itkulle +ja hänen nimittelemisensä ja sättimisensä eiwät tuntuneet mielestäni +hywiltä eiwätkä pahoilta; minä sanoin hänelle, että elämä oli minulle +nyt jo yhden=tekewä olipa se minkälainen tahansa. + +Jospa waimoni olisi hywyydellä, säwyisästi kohdellut ensimäistä +rikostani ja lankeemustani, jospa hän olisi nytkään huomannut, että +lankeemus oli tapahtunut hänen tähtensä ja että minun lankeamiseni oli +meidän molempien yhteinen lankeaminen--niin jospa hän olisi luwannut +parannusta ja sanonut yhdenkään lempeän ja rakkaan sanan, niin kenties +olisiwat asiat käyneet toisin, sillä sydämeni ei ollut wielä paatunut, +se olisi wielä woinut palata ja parantua, anteeksi antaa ja ruweta +wielä toiwomaan, wielä rakastamaan, mutta sitäpä ei hän tehnyt ja +sentähden ei lankeemuksesta tullutkaan mitään katumusta eikä +parannusta, waan perikato läheni lähenemistään. Eipä kauan +wiipynytkään, ennenkuin kyliltä tuotiin minua kotiin--taidotoinna. + +Jonkun ajan takaa hain minä jotenkin etuisaa kappalaisen tilaa. Minä en +juuri oikein tiennyt, hainko sitä tai en, waikka kirjoitin hakemukseni +ja kopioitsin todistukseni ja waikka lähetin ne postissa laillisella +ajalla asianomaiseen wirastoon; niin hajamielinen olin, ett'en +tietänyt, mitä tein, tahi mitä tekemättä olin. Kirjani ja todistukseni +hankkiwat minulle waalisijan, sillä kaikki arwolauseeni oliwat +walkoisella paperilla puhtaat ja wirheettömät, waikka itse todistusten +saaja ja omistaja oli tahraantunut, likaantunut, oli mennyt mies. + +Näinä aikoina hankki waimoni julkista eroa minusta, aikoen mennä isänsä +tykö. Mutta senkin hankkeen teki tyhjäksi, samassa saapunut tosiasian +tieto, että hänen isänsä oli juuri wiimeisinä päiwinä tehnyt-- +konkurssin! ja siwumennen mainittakoon, ett'eiwät hänen welkojansa +saaneet kymmenennettäkään osaa saamisistaan. + +Minä sain määräyksen waalin saarnaamiseen. Kun määräpäiwä tuli, lähdin +sitä toimittamaan. Minä en tietänyt, mitä minä saarnatessani sanoin, +mutta se wuoti sydämestä, joka oli pettyneen toiwon katkeruutta täynnä. +Sentähden se lienee ollut, kun saarnani sanottiin suurella woimalla +kuwanneen ihmisen useinkin surkeasti pettywän pyrinnöissään ja +toiweissaan ja kuinka wähän on luottamista kunniaan, loistoon ja omaan +petolliseen sydämeensä. Mitenkä lienee ollutkin. Lienewätkö +seurakuntalaiset tunteneet pettynyttä toiwoa ja oman sydämensä +petollisuutta samaten kun minäkin, mutta waalisaarnani waan liikutti +heitä niin, että he melkein yksimielisesti walitsiwat minut +paimenekseen! + +Sinne muuttoomme asti ei sisällinen elämämme parannut yhtään. Mitenkäpä +se parani, kun ei sydämen haawoja oltu yritettykään parantamaan, sillä +niistä haawoistahan kaikki wuoti. Waimoni sätti waan yhä edelleen minua +ja yhä hän waan aina antoi minun yhä korkeammassa mitassa tietää, että +hän, onneton, on joutunut aiwan wäärälle jäljelle. Seuraus oli se, että +minä join waan, ja jota enemmän hän sätti ja halweksi minua sitä +enemmän nauroin minä katkeroita nauraja hänen kiukkuisen itkunsa +sekaan, ja sitä tein niinkuin ainakin taistelossa woittanut, sanoen +samassa hänelle: itse sen niin olet laittanut. + +Kaikki ihmiset säälitteliwät ja surkutteliwat minua. He rakastiwat +minua sywän oppini, hywien lahjojeni ja säwyisän luontoni wuoksi; +ylhäiset ja alhaiset oliwat siinä yhtä mieltä. He sanoiwat minun +langenneen himojeni orjaksi ja langettiwat kaiken syyn minun päälleni, +mutta woi, woi! he eiwät tietäneet, että lankeemukseni oli tapahtunut +toiwowan ja rakkaudessaan pettyneen sydämen murtumisesta ja +särkymisestä. Niin, mistäpä ihmiset olisiwatkaan sen tietäneet, sillä +minä koin huolellisesti salata todellisen sisällisen elämämme ja kantaa +mykkänä yksinäni kaikki elämämme erehdykset ja niiden tuottaman kowan +ja raskaan taakan. + +Sellaista elämää elettyämme, läheni se aika, jolloin piti muuttaa +uuteen paikkaan. Seurakuntalaiset ottiwat meidät kaikella ystäwyydellä +ja kunnioituksella wastaan, mutta minun sielussani oli kowa sisällinen +tuska, sillä tunsinpa, minkälaisen sielunpaimenen he nyt saiwat ja +hirmuinen, polttawa edeswastaus tuntui makaawan päälläni. + +Meidän elämämme ei parannut sielläkään; mitenkäpä se oli +mahdollistakaan, sillä kerran sille kannalle joutunut elämä ei woi +koskaan parantua. Yhä nurkui waimoni, ett'ei hän woi säätynsä +mukaisesti elää. Yhä päiwitteli hän surkeasti pettyneensä, yhäpä hän +myöskin sätti ja nimitteli minua halweksiwaisesti, mutta yhä join +minäkin ja yhä suuremmassa määrässä. + +Juomiseni alkoi todellakin käydä niin määrättömäksi, ett'ei sillä ollut +mitään rajoja. Minä olin juowuksissa kotona ja kylässä, juowuksissa +kirkossa ja muissa wirkani toimituksissa, niin, eipä ollut sitä aikaa +eikä paikkaa, jossa en ollut juowuksissa ja kauhistuksena kaikille +ihmisille. + +Semmoista menoa ei woinut kauan kestää, ja ennenkuin oli kaksi wuotta +loppuun kulunut uudessa paikassa, olin minä erotettu wirastani. + +Se ei minua suuresti surettanut, sillä elämä ei ollut enää minulle +minkäänarwoinen, mutta waimooni otti se niin kowasti, että hän kääntyi +kowaan tautiwuoteesen; lapsemme oli kuollut wähää ennen. Mitä huolin +minä waimoni sairastumisesta, semmoisen waimon, jonka tiesin olewan +kylmän minua kohtaan, jonka tiesin katuneen ja katuwan kohtaloansa, +joka ei rakastanut minua, joka alusta alkaen murehti omaa hywyyttänsä +ja minun huonouttani--niin mitäpä huolinkaan minä semmoisen waimon +sairastumisesta, minä join waan ja sanoin katkerasti hänelle: olinpa +minä kuitenkin jonkin arwoinen, sen saat nyt nähdä. + +Waimoni sairaus ei käynyt pitkälliseksi, kuolema tuli ja pelasti hänet +enempää näkemästä. + +Muutamat armeliaat ihmiset toimittiwat waimoni maahan. Haudallakin +ollessani olin hywässä pöhnässä. Wettä ei silmääni tullut haudalla eikä +hänen kuolemahetkelläänkään, niin paatunut ja kowettunut oli rikki +rewitty ja perinpohjin särjetty sydämeni. + +Juurikuin olimme waimoni maahan saaneet, sain tiedon, että Agnetakin +oli--kuollut. Heti kun oli tiedoksi tullut minun kihlaukseni Wendlan +kanssa, oli nuori Waranen tullut Agnetan luokse ja tarjonnut hänelle +toistamiseen kättänsä, mutta Agneta oli hänen tarjoukseensa wastannut: +'minulla on ainoastaan yksi sydän ja sen olen antanut jo toiselle, +waikka uskottomalle ystäwälleni, sentähden ei minulla ole kenellekään +enää mitään antamista.' Monta muuta, syrjäisen mielestä edullista +tarjousta oli Agnetalla, mutta hän ne kaikki hyljäsi. + +Se tieto toi minulle uutta tuskaa ja kauhistusta. Kaikki menneet ajat +ja muinaiset muistot aukesiwat nyt yhtähaawaa silmieni eteen. Nyt wasta +huomasin, mitä olin tehnyt ja mihin olin ankaran kunnianhimon antanut +itseni saattaa. Nyt wasta huomasin hirmuisesti särkeneeni sydämiä ja se +juuri oli syynä kauheaan paloon, joka omassa sydämessäni alati riehui-- +niin, niin, se palo oli oma laittamani, oma hankkimani, oma wirittämäni +palo, sillä kaikki kunnianhimoni eksyttäwät teot makasiwat yhtähaawaa +raskaana taakkana sydämelläni. Minä olin saattanut hautaan sydämen, +joka niin werrattomasti oli minua rakastanut ja minuun ehdottomasti +luottanut. Sen rakkauden ja luottamuksen olin minä kylmästi sysännyt +luotani ja siten saanut kylmäksi sydämen, joka niin palawasti hehkui +luottawasta rakkaudesta. + +Sen sydämen olin särkenyt heweydelläni, sillä warmaan rakasti Agneta +minua hywyyteni ja kelwollisuuteni tähden. Mutta toisen särkemäni +sydämen olin särkenyt huonoudellani, sillä Wendla ei rakastanut minua +itseni tähden. + +Oma sydämeni oli myös särkynyt, ja se särkyminen oli kenties pahempi +kuin noiden toisten, jotka maa jo kätkee, jotka jo owat päässeet lepoon +ja rauhaan, joista toinen ei enää pala uskollisesta, tulisesta +rakkaudesta, eikä toinen rajattomasta kunnianhimosta--niin, niin, minun +sydämessäni oli siksi wielä elon hermoja, että woin kaiken sielun +tuskan tuntea, ja kärsiä kaikki ne hirmuiset waiwat, jotka nuo muistot +alati sydämeeni toiwat. + +Se, mitä minulla wielä on elämästäni kerrottawaa, ei ole enää +pitkällistä. Tuommoisia tunnon waiwoja kärsiessäni join minä +lohdutuksekseni niin paljon, kuin waan sain, ja niin kauan kuin +kipenekään oli omaisuudestani jäljellä semmoista, joka jollekin +kelpasi. + +Kun kaikki waatteetkin oliwat päähäni loppuneet, täytyi minunkin lakata +juomasta. Alastomana, kaikilta hyljättynä, ihmiskunnan heittiönä, +seisoin nyt yksin maailmassa. Kaikki oliwat nyt menneet, mutta minun +kauhea omantuntoni tuska ei ollut mennyt. Kauwan en woinut siinä +paikassa olla, mutta en tietänyt mihin menisin. Kotipaikoilleni en +woinut mennä, sillä Agnetan muisto ja wanhempieni ja muiden omaisieni +suru olisiwat waan lisänneet tuskani paloa. Wendlan kotiin? En +sinnekään, sillä minä en olisi woinut rauenneessa hekuman kodissa +näyttää Wendlan professoria ja muuta hänen loistoaan. Wiheliäisyyttä, +kurjuutta, rikoksia, pettynyttä toiwoa ja wihdoin kuolemaa, niitä waan +olisi minulla ollut näyttää. + +Siinä tuskassani lähdin minä juoksemaan metsään kuin mielipuoli. Minä +en tietänyt, mihin menin, mihin juoksin, mutta minä juoksin waan, +juoksin niin kauan, kuin woimani riittiwät, ja kun en jaksanut juosta, +käwelin, sillä sydämessäni soi waan alati yksi ja sama ääni: pois, pois +täältä, kauas pois. + +Wiimein, kun woimani uupuiwat, wäännyin minä makuulleni erään ison +kuusen juurelle, murheesta ja wäsymyksestä uupuneena, paremmin +kuolleena kuin eläwänä. + +Siinä makasin puoli=horroksissa. En tietänyt, nukuinko wai olinko +walweilla, olinko eläwä wai kuollut; yhtä wähän tiesin, missä olin, +mutta tunsin kuitenkin sydämeni ankaran kalwaawan polton. Wiimein +waiwuin jonkunlaiseen tunnottomaan horrostilaan, sillä en ollut +nukkunut moneen wuorokauteen. + +Kun wihdoin toiwuin, oli aurinko jo korkealla, walon ja lämmön +ijankaikkinen alkulähde walasi ja lämmitti niin ihanasti, sillä oli +kesä. Aiwan läheltä minua kuului myötäänsä korwiini metsäpuron lorina. +Linnut lauleliwat monenlaisilla säwelillä aamuwirsiään ympärilläni +puissa. 'Oi, te, Luojan rikkauden ja hywyyden puhtaat alkulähteet, +kuinka onnelliset te olette kaikessa wiattomuudessanne, jospa minä +olisin yhtä onnellinen kuin te!' ajattelin silloin sydämessäni ja +kyyneleet walahtiwat silmiini. + +Lepo ja korwen raitis ilma oli wähän wirkistänyt woimiani. Minä nousin +sammalwuoteeltani, menin purolle ja join siitä puhdasta ja raikasta +korwen wettä. Sitte pesin kaswoni ja walelin wedellä polttawaa päätäni: +se wirkisti minua paljon ja minä taas join. + +Näin saatuani wirkistystä, lähdin taas samoamaan metsää. Minkäänlaista +tietä tahi polkua ei ollut, mutta kauas pois waan teki mieleni; +aurinkoa oppaanani pitäen, tiesin minä suuntani ohjata pois wiimeisestä +kodistani. Likelle puolta päiwää samottuani, tuli eteeni heikko +metsäpolku. Minä lähdin sitä seuramaan, toiwossa wiewän sen johonkin +ihmisasuntoon. Iltapäiwä oli jo, eikä mitään näkynyt ei kuulunut. +Woimani alkoiwat uupua ja nälkä kalwasi kauheasti. Wihdoin illan +hämärässä alkoi polku wahweta ja se antoi minulle jotain toiwoa. Kuinka +ihastuksiin minä tulin, kun eteeni aukeni pieni lampi ja sen rannalla +pieni mökki. Wäsymyksestä, näljästä ja uupumuksesta horjuwana astuin +mökkiin. Siinä ei ollut asujamina muita kun wanha waari ja mummo; he +oliwat wetäyneet tänne yksinäisyyteen, sillä ukko oli ahkera kalamies +ja kalasteli lammesta. He näyttiwät hywin hämmästywän minun tulostani, +mutta kun minä sanoin hywää iltaa nöyrästi ja pyysin yösijaa, näyttiwät +he tyyntywän. + +'Miks'ei taassa saane yötä olla; ei taa hääwi paikka ole, mutta +yhtäkaikki taassa yön yli toimeen tullee', sanoi ukko. + +Minä pyysin Jumalan tähden heidän antamaan minulle jotain syötäwää ja +selitin olewani nälkään kuolemaisillani; samassa ilmoitin, ett'ei +minulla ole mitään maksua antaa. + +Sen kuultuaan katseliwat ukko ja mummo minua jotenkin oudoksuen, mutta +kumminkin rupesi mummo heti ruoan laittoon. Ukko oli saanut lammesta +kaloja, niitä paistoi mummo takkawalkean hiilillä ja asetti ne mökin +ainoalle pienelle pöydälle; leipää, woita ja maitoa tuli lisäksi. Sitte +kehoitettiin minua syömään, eikä minua tarwinnutkaan kahdesti käskeä. + +Syödessäni rupesiwat he kyselemään mitä olin. Minä sanoin kotipitäjääni +nimen. + +'Tiedättekö te, kuinka se onneton pastori L----m nyt woipi?' kysyi +mummo minulta. + +'Eipä ne woimiset taida kaksinaiset olla', wastasin minä tukehtuneella +äänellä, sillä mummon kysymys käwi kipeästi sydämeeni kuin puukon +pistos. + +'Sääli miestä semmoista. Hän oli lahjakas mies ja sanotaan hänen olewan +korkea=oppisenkin ja yhtäkaikki hän elää niin pahasti itseänsä kohtaan. +Sanotaan hänen ruwenneen ryyppimään waimonsa pahuuden tähden, onkohan +siinä perää?' jatkoi mummo. + +'Ei siinä ole mitään perää', wastasin minä ja pala tahtoi tarttua +kurkkuuni. + +'Wieläköhän pastori on wirallakaan?' uteli mummo yhä. + +'Ei hän ole wiralla ja hänen waimonsa on kuollut', selitin mummolle, +ikäänkuin illalliseni ja yöpaikkani maksuksi, sillä en itsekään +tietänyt, mitä mä hänelle wastasin, niin oli sydämeni täysi. + +'Wai niin! Wai ei pastori ole enää wiralla! Paraspa taisi olla +rouwallekin, kun kuolema pelasti hänen enempää näkemästä', arweli +mummo. + +Noita keskustellessamme olin syönyt, minkä söin. Paljoa en syönyt, enkä +minä paljoa woinut kestääkään, sillä ankara murhe oli masentanut +ruokahaluni kowin niukaksi, eikä suinkaan mummon puhe enentänyt sitä. + +Minulle laitettiin mökin ainoaan wuoteesen makuusia ja mummo ja ukko +paniwat maata lattialle. + +Wäsyneenä ja murheellisena panin maata, mutta luonto kumminkin waati +welkansa ja minä wihdoin nukuin. + +Heti aamulla herättyäni aioin lähteä matkalle, mutta mummo ja ukko +eiwät minua päästäneet eineettä, joksi he nyt keittiwät kaloja. +Syötyäni ja kyseltyäni heiltä tietä, heitin heille kiitokset ja +jäähywästit ja lähdin matkaan. Hywästi jätellessäni sanoi mummo +minulle: 'te olette niin kummallinen, ett'en tiedä, mikä te oikein +olette; wissiin teitä kalwaa joku ankara murhe.' Kyynel walahti silloin +silmistäni, mutta minä pyörähdin selin mummoon ja menin samassa owesta +ulos. + +'Pois, pois, kauas pois, pois sinne asti, jossa ei tuosta surullisesta +historiasta tiedetä mitään, jossa ei niitä enää minulle kerrota ja +muistuteta', soi nyt waan ajatuksissani, mutta mihin, sitä en tietänyt. + +Niin samosin minä yhä eteenpäin yhtä suuntaa kohden, mutta kumminkin +teitä myöden ja ihmisien ilmoissa, sillä enpä halunnut enää metsään +mennä. Wälillä minä anelin ihmisiltä ruokaa ja yösijaa. Wäliin sain, +wäliin olin saamatta, sillä olinpa liian nuori ja komea kerjäläiseksi, +sentähden he usein nurkuiwat, eiwätkä antaneet minulle ruokaa, niin +että päiwittäin sain kulkea maistamatta minkäänlaista suurusta. + +Sillä tawalla kulkiessani tulin minä näljinkuoliaana eräänä päiwänä +muutamaan tämän kylän warakkaasen taloon, ja se on juuri tämä talo, +jossa nyt olemme. Minä pyysin ujosti ruokaa kauhean nälkäni +sammuttamiseksi. Isäntä katseli minua tutkiwasti ja kysywästi, eikä +wastannut towiin aikaan mitään. + +'Leipä ei kaswa työttömälle. Häpeä on anelemalla elättää henkeänsä +tuommoisen miehen, jolle Jumala on uskonut noin uljaan ruumiin, yhtä +häpeä on myös hänelle ilmaiseksi mitään antaa. Rupea työhön tunkion +perustuksella, niin saat estelemättä ruokaa', sanoi isäntä painawasti +ja aina muistan nuo hänen oikeutetut sanansa. + +Hän oli silloin jo wanha mies ja hän on jo aikoja sitte maksanut +luonnolle welkansa ja toinen nuorempi on astunut sijaan. Jumala +siunatkoon mennyttä isäntää, sillä hän teki pään tarkoituksetta +tehdylle tietämättömälle waellukselleni. + +Minä lupasin tehdä työtä tunkion perustuksella, kun waan saisin ruokaa. +Sitä minulle annettiinkin runsaasti, mutta ei sanottu tarwitsewan mennä +sinä päiwänä työhön, koska sanoiwat he: näytin niin uupuneelta ja +wäsyneeltä. + +Aamulla minulle annettiin työaseet ja kintaat käteen, joita ei minulla +itselläni ollut ja niin lähdin työhön. Talon tunkio oli wedetty juuri +tyhjäksi suurelle kesantowainiolle ja tunkion uudeksi perustukseksi oli +wedetty mahdottomat kasat kuiwia turpeita ja hawuja; niitä piti minun +hakata tunkion pohjalle. 'Leipä ei kaswa työttömälle', soi minun +korwissani koko päiwän ja minä aloin ruweta tekemään työtä niin paljon, +kun woin, henkeni elatukseksi ja kurjan, nälkäisen elämäni awuksi; ja +mitä lupasin, täytinkin minä. Ensimältä ei kyllä työ käynyt hääwisti +laatuun, mutta tuossa lantatehtaassa oli niin paljo raaka=aineita, että +minulla oli aikaa kylliksi siinä itseäni harjoitella, sillä minua ei +kukaan siitä pois häätänyt. Wähitellen totuin kaikkeen työhön, ja +enemmittä puhumisitta olin minä sillä luwalla talossa kolme wuotta; +sillä ajalla annettiin minulle riittäwästi waatetta, ruoasta +puhumattakaan. Talon wäki, semminkin lapset, rakastuiwat minuun +hiljaisen luontoni ja siiwon käytökseni tähden ja usein he +kummasteliwat minun suru= ja umpimielisyyttäni. + +Niinkuin jo mainitsin, olin talossa kolme wuotta. Silloin rupesin +rakentamaan mökkiä erään kalaisen lammen rannalle; wäliin olin kylässä +työssä, ansaitakseni ruokawaroja, sillä nyt jo sain palkkaakin, wäliin +rakensin mökkiäni. Kun mökkini tuli walmiiksi, menin sinne +yksinäisyyteen asumaan. Minä rupesin pyytämään kaloja lammesta ja +wähitellen kaiwelin peltotilkkuja mökkini ympärille. Niistä rupesin +ajan pitkään saamaan leiwän apua ja perunoita henkeni elatukseksi. +Lampi anteli kaloja särpimekseni ja wäliin waihetin niillä emänniltä +lehmänantia. + +Niin olin isäntä ja emäntä omassa mökissäni. Kun waan sain runsaammasti +kaloja, waihtelin ne aina wiinaan, sillä wiinan himoa en saanut enää +lannistetuksi, mutta wälttämättömiä elämän tarpeita en kuitenkaan enää +juonut; kassaa ei kuitenkaan tullut wanhan päiwän waraksi, sillä wiina +wei kaikki, mitä liikenemiin oli. + +Woi, woi! Monta unetonta yötä olen halki parhaan elämäni tuossa mökissä +wiettänyt, monta kyyneltä kylwänyt, monta katkeruutta niittänyt, +muistellessani entistä elämääni. Harwoin saatu wiinatilkkakaan ei ollut +lohdutuksen sijalla, niinkuin ensi aikoina, waan se oli paremmin +entisien sydämeni haawojen aukasijana ja menneen elämäni ankarana +muistooni johdattajana; sillä kun sain wiinatilkan, nousiwat kaikki +elämäni tapaukset niin eläwinä eteeni, juuri kuin ne olisiwat eilen +tapahtuneet. Silloin itkin wuorokaudet läpeensä, yhtä itkua niin kauan, +kuin wiinaherne oli pullossa,--se oli itku menneestä, haaskatusta, +rikollisesta elämästä. + +Semmoista yksinäistä, surullista mökkielämää wietin, kunnes woimani +riittiwät. Kun tulin kykenemättömäksi itseäni hoitamaan, toimittiwat +nämä hywät kyläläiset minut ruodulle. Siinä oli se onni minulla, että +ruotitalokseni tuli tämä hywä talo, jossa saan olla enimmän osan +wuotta. Kaikki kylän ihmiset owat olleet minulle hywiä ja useat heistä +owat pyrkineet salaisuuteni perille, mutta siinä eiwät he ole +onnistuneet. He owat huomanneet minua painawan jonkun salaisen murheen, +mutta ei yksikään heistä tiedä, mitä minä olen halki parhaan elämäni +kärsinyt. + +Ei kukaan ole koskaan saanut tietää, kuka minä olen ja mistä minä +tulin; niin että heillä ei ole pienintäkään aawistusta minun elämäni +retkistä. Kaikki kutsuwat minua waan Fabianiksi, sillä todellisen +ristimänimeni olen heille sanonut. Ruodulla olen ollut noin wiisi +wuotta, jolla ajalla en ole mitään erinomaisempaa puutetta nähnyt, +mutta onhan se yhtäkaikki niin alentawa elinkeino. Waikka minulla onkin +tällä lailla turwatut elämän tarpeet, ei suruni ole kumminkaan +wähääkään antanut perää ja itsekseni olen usein kummaillut, kun minun +elämäni ranka on näin kauan kestänyt. + +Wiinatilkkaa on minun waikea nyt saada. Te näitte, minkälainen minun +ansioni oli tämän wiinakorttelin hinnan saamiseksi. Jonkun kerran +ollessani erinomaisen keweällä mielellä satuin puhumaan wieraita +kieliä, ikäänkuin näyttääkseni jotain osaawani ja tietäwäni. Heti +keräysi utelias ihmisjoukko ympärilleni, kysellen, mitä kieltä se oli? +Minä selitin heille, mitä kieltä kukin oli. Siitä herran hetkestä +rupesiwat poikawiikarit pyytämään lantin edestä minua heille noita +kieliä puhumaan. Mutta he osasiwat nuo kielitaitoni palkinnot laittaa +niin pieniksi, ett'eiwät ne riittäneet wiinakorttelin hinnaksi. +Käyttäen hywäksensä minun tunnetun wiinanhimoni, keksiwät he +harakkatanssin, jolla woin ansaita täyteen puuttuwan summan--woi, woi! +se harakkatanssi, se on niin alentawaa, enkä sitä teekään, kun waan +muuton läpi pääsen. + +Jospa en olisi hyljännyt ensimäistä rakkauttani, jospa olisin elämäni +kohtalon yhdistänyt Agnetan kanssa, niin elämäni olisi nyt toisin, +tuntoni asiat olisiwat nyt toisin, sillä hän rakasti minua, eikä minun +kauttani saatawaa isoa elämää, mutta woi! murhannut, sortanut olen minä +sen puhtaan sielun, sortanut hautaan asti, kauhealla petoksella +sortanut! + +Te olette nyt kuulleet elämäni kertomuksen, kauhean kertomuksen, joka +on täynnä rikoksia. Tuomitkaa minua, kuinka kowasti tahdotte, mutta +muistakaa samassa, että minäkin kerran olen ollut ihminen--mies, jolla +on ollut terwe sydän rinnassa, joka ei ollut rikoksilla tahrattu, joka +woi niin paljon rakastaa ja toiwoa. Muistakaa myös, että sama sydän on +kärsinyt niin paljon, kärsinyt sanomatonta, polttawaa surua ja tuskaa +ja yhä kärsii se--niin, niin, se kärsii kuolemaansa asti. On sillä +wielä niin paljon tuntoa, että se woi tuntea. Oi, herra Jumala, kuinka +se nytkin tärisee; sitä polttaa nyt enemmän kuin koskaan ennen--woi, +woi sitä tuskaa--woih!--kaikkihan se on jo wiinatilkkakin. Eikö teillä +ole muassa matkaputellia, että antaisitte minulle pienen herneen, +luulisin sen wähän liewittäwän kauheaa tuskaani". + +Minä selitin hänelle, ett'ei minulla ole minkäänlaista matkapulloa. +Kyyneleet nousiwat silmiini, kuunnellessani tuon paljon kärsineen +ja wieläkin kärsiwän, onnen hyljäämän ja murtuneen miehen +elämänkertomusta. Minä menin hänen tykönsä, otin häntä kädestä kiinni +ja sanoin: "minä ymmärrän teidät. Paljon, paljon olette te kärsineet; +Jumala suokoon teidän kärsimisillenne hywän lopun!" Samassa pistin minä +markan rahaa hänen kouraansa. + +Kun hän huomasi lahjansa suuruuden, syleili, halaili, kiitteli ja +kosteli hän minua kymmeneenkin kertaan. + +"Te olette kowin hywä minulle, millä woin hywyytenne palkita? Kauan on +siitä, kun olen näin ison rahasumman omistajana ollut, eikä tarwinnut +harakkatanssilla tätä ansaita. Nyt ei minulla ole teille enää mitään +kerrottawaa, nyt saatte panna lewähtämään. Minä olen turhanpäiwäisesti +teitä waiwannut, mutta on niin hywä, kun olen saanut sydämeni +au'aista.--Nyt on wielä pitkälti aikaa, ennenkuin päiwä walkenee ja +ihmiset nousewat ylös--pantua maata! Minua ei nukuta--sydämeni on niin +kipeä--tuo kynttilä kohta loppuu ja sitte tulee niin pimeä ja sen karsi +on tullut niin pitkäksi", puheli sen jälkeen ukko. + +Minä otin toisen kynttilän palasen pöydältä, asetin sen +kynttiläjalkaan, sytytin sen palamaan ja annoin ukolle, sillä entinen +loppui juuri nyt. Ukko otti sen kiitoksella wastaan ja sanoi: "on nyt +niin hywä, kun ei tarwitse pimeässä walwoa, sillä pimeä on niin ikäwää +kowan surun aikana." + +Sen sanottuaan meni hän wuoteesensa owen pieleen ja wääntyi siihen +waatteissaan pitkäksensä ja minä panin maata toiselle wuoteelle, joka +minua warten oli laitettu.-- + +Ukko laittoi huolellisesti ennen maata panoaan kynttilän pään tuolille +wuoteensa wiereen palamaan. + +Minä nukuin melkein heti, sillä olinpa hywin uuwuksissa pitkästä +matkastani, jolla ei ollut tullut paljon nukutuksi. Waikka olin kuullut +niin surullisen kertomuksen särjetyistä ja uupuneista sydämistä ja +tuntenut melkein itsekin ukon kertomuksen johdosta murheen kuolettawaa +woimaa, waatei luonto kuitenkin saatawiansa. Uneni ei sentään tullut +rauhalliseksi, mutta tuommoiseksi puolihorroksiseksi tilaksi, joka oli +puoleksi nukkumista, puoleksi walwomista. Tuntuipa siltä, kuin ukon +surullisesti sointuwa, wäliin katkonainen ja pitkäweteinen puhe olisi +yhä kuulunut korwiini, eikä se kumma ollutkaan, jos niin oli, sillä +hänen kertomuksensa oli minuun tehnyt sywän waikutuksen. + +Wäki oli jo noussut ylös, ennenkuin heräsin. Emäntä oli jo pannut +walkean takkaan, osa wäestä puki waatteita ylleen, toiset ottiwat jo +käsitöitään esille. Minä nousin myös ylös ja puin kiireesti ylleni. +Silmäni kääntyiwät ensimäiseksi ukon wuodetta kohden. Kynttilä paloi +tuolilla juuri siinä paikassa, johon ukko sen maata pannessaan asetti +ja ukko itse makasi niin rauhallisesti; näyttipä siltä kuin hän olisi +saanut pitkällisen lewon ja rauhan särjetylle sydämelleen. Kynttilän +sydän oli jäänyt pitkälle karrelle, sentähden paloi se hywin himeästi +ja selwästi näkyi, ettei sitä oltu hywään aikaan niistetty. + +"Mikäs nyt Fabianilla on, kun hän ei nousekaan ylös? Kah! Hänellä on +oikein kynttiläkin palamassa wuoteen wieressä. Eipä hän ole sitä wielä +koskaan ennen tahtonut, waikka hän aina päiwittää pimeää ikäwäksi +walwoessaan.--Kummassa ukon makuu nyt on! Hän on aina ensimäisenä ylös +nousemaan", sanoi emäntä. + +Hänellä oli walkea tupaan tullessaan, sentähden hän ei hawainnut tuota +pitkän kartensa tähden himeästi palawan kynttilän waloa. + +"Minä otin omin lupini kaksi jo osaksi poltettua kynttilää, kun ukko +päiwitti ikäwäänsä pimeässä, ja lupasin ne maksaa taloon. Pitemmän +poltimme haastellessamme ja lyhemmän hän pyysi maata pannessaan +huwikseen walwoessaan, sillä hän ei sanonut itseänsä nukuttawan", +selitin minä. + +"Ei niitä tarwitse maksaa. Hän on monta pitkää yötä walwonut pimeässä, +mitä hän lienee miettinytkin", sanoi emäntä. + +Minä silmäilin ukkoa tarkemmasti. Minä kummailin, ett'ei hän ollut +niistänyt kynttilää, jonka pitkästä karresta hän oli niin arka yöllä +haastellessamme. Minä käwelin lähemmäksi wuodetta. Silloin huomasin +selwästi, ett'ei hän hengittänyt; ukko oli--kuollut. + +"Ei Fabiani nouse enää koskaan ylös", sanoin sen hawaittuani ja astuin +jonkun askeleen takaperin. + +"Herra Jumala! Mitä sanotte?--kuollutko?" sanoi emäntä hätäisesti ja +astuskeli ukon wuodetta kohden. + +Kaikki heittiwät askareensa pois ja tekiwät samoin. + +Siinä makasi ukko niin rauhallisen näköisenä ja kalpeana. Surullinen +hymy oli jäänyt hänen huulillensa ja näyttipä siltä, kuin paljon +kärsiwä sielu olisi päässyt rauhaan. + +"Siinä se oli nyt Fabian=raukan loppu. Mikä hän lienee ollut ja mistä +tullut, mutta paljon on hän kärsinyt, sen näki selwästi kaikesta hänen +elämästään", sanoi emäntä. + +"Niin, paljon on hän kärsinyt, sanomattoman paljon", sanoin minä +tukahtuneella äänellä. + +Kaikki läsnä=olewat oliwat sywästi liikutettuina. + +Kuinka lieneekään ollut? Lieneekö tuo paljon kärsinyt ja sywästi +haawoitettu sydän katkennut sen tuntonsa aukasemisen wuoksi, jonka hän +ensikerran eläessään minulle teki? Kenties niin käwi; ainakin minä sen +niin otaksuin. + +Ukon wasemmasta kädestä oli pudonnut se markan raha, jonka minä maata +pannessani hänelle annoin. Oikean kätensä oli hän pistänyt paljaasen +poweensa, karkeain, au'aistuin nuttuinsa halkeimista; hän näytti +powessaan puristawan jotain, joka ehkä oli hänelle suuremmanarwoinen +kuin markka, josta hän niin paljon piti; minun silmissäni näytti siltä, +kuin olisi hän sanonut: "oi, kuinka se nytkin tärisee----tuo kynttilän +karsi on niin pitkä---sydäntäni niin kowin polttaa, sitä polttaa +enemmän kuin koskaan ennen--woih!" + +Ruwettiin niihin toimiin, joita kuolleen wiimeiseen lepokammioon +saattaminen waatii; ruwettiin riisumaan waatteita pois wainajan päältä. +Silloin huomattiin hänen puristawan todellakin jotain tuolla poweensa +sydämen kohdalle pistetyllä kädellänsä. Awattiin koura, siinä oli +pieni--kotelo! Silloin wasta huomattiin, että se riippui kaulassa +nauhassa. Kotelo annettiin minulle tarkastettawaksi ja minä olin +uteliaisuudessa kylläksi halukas ottamaan sen wastaan. Minä awasin sen. +Kotelossa oli metaljongi, kauniin naisen muotokuwan kanssa, pieni +myttyyn kääritty paperi ja pieni suortuwa hiwuksia. Metaljongiin oli +muotokuwan alle piirretty: "----Agneta--". Minä aukasin ja selwittelin +suurella waiwalla auki sen likautuneen ja osaksi rikki kuluneen +paperin, joka kotelossa oli. Selwästi woi siitä, nähtäwästi paljon +käytetystä paperista lukea seuraawat sanat: + + "Fabian! + + Woi, Fabian! Minä en enää saa enkä woi kutsua sinua rakkaaksi + ystäwäkseni. Sinä olet murtanut ja särkenyt ainoan todellisesti + sinua rakastawan sydämen, sillä sinä olet tallannut jalkojesi alle + minun pyhimmät tunteeni--ainoan rakkauteni. En minä olisi, Fabian, + sinusta semmoista uskonut! Ääretön kunnian ja hekuman himo on sinut + so'aissut. Minä toiwon, että eläisit onnellisena, mutta ota wastaan + kuitenkin tämä wiimeinen ystäwyyden osoitus, muistoksi entiseltä ja + nykyään kowin sortuneelta, köyhältä ystäwältäsi + Agnetalta." + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita IV: Kontti=Anna; +Ruoti=ukko, by Pietari Päivärinta + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 14819 *** diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..ad52480 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #14819 (https://www.gutenberg.org/ebooks/14819) diff --git a/old/14819-8.txt b/old/14819-8.txt new file mode 100644 index 0000000..db56561 --- /dev/null +++ b/old/14819-8.txt @@ -0,0 +1,3333 @@ +The Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita IV: Kontti=Anna; +Ruoti=ukko, by Pietari Päivärinta + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Elämän hawainnoita IV: Kontti=Anna; Ruoti=ukko + +Author: Pietari Päivärinta + +Release Date: January 27, 2005 [EBook #14819] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA IV *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +ELÄMÄN HAWAINNOITA IV: Kontti=Anna; Ruoti=ukko + +Kirj. + +P. Päivärinta + + +WSOY, Porvoo, 1891. + + + + + +KONTTI=ANNA. + + +Tämä kertomus ei wäsytä ketään pituudellansa. Saaneeko tämä +suosijoitakaan, sillä se tulee olemaan waan palanen unhotettujen +historiaa ja kenties unhotettujen historia on isoisille ikäwää. +Päälliseksi sattuwat nuot tapaukset meidän silmiemme edessä yhtä +tiheästi kuin talwiset tähtilennot ja sentähden lienewät ne tulleet +niin jokapäiwäisiksi, ett'emme niitä huomaa.--Kirkkaudellaan herättäwät +ne meidän huomiotamme; me seuraamme heitä silmillämme: ne syntywät, +loistawat, lentäwät ja--sammuwat, ja sitte emme pidä niistä mitään +lukua. Samalla tawalla näemme me ehtimiseen tapauksia ihmiselämässäkin, +jotka samaten kuin tähtilennot, kirkkaana ja huomiotamme herättäwänä, +rientäwät ohitsemme, mutta jotka niin kernaasti unhotamme, siitä syystä +kun nuot tapausten johtamat henget owat niin--alhaisia. Mutta noiden +alhaisienkin rinnoissa löytyy sydän, joka heidät tekee monessa +suhteessa yhtäläisiksi ylhäisien kanssa. Tuon sydämen woimasta woiwat +he rakastaa, tuntea, iloita, surra ja--kärsiä juuri samalla tawalla +kuin ylhäisetkin. Wieläpä he kykenewät jotain muutakin tekemään aiwan +yhtä rintaa ylhäisien kanssa, nimittäin--kuolemaan, eikä tuo kaikki ole +mielestäni aiwankaan wähäinen yhtäläisyys ihmisien kesken.--Kun asiat +owat niin, millä oikeudella heidät sitte unhotamme, millä oikeudella +heidät niin mielellämme katsomme ylön? Millä oikeudella ummistamme +heiltä silmämme, tukitsemme korwamme ja--sydämemme? Millä? minä kysyn +waan.--Oli miten oli, mutta tämä tapaus, jonka tässä teille kerron, ei +mene mielestäni niin kauan kuin henki rinnassani liikkuu. + + * * * * * + +Talwi oli. Olin matkustamassa erään poikaseni kanssa. +Kolmipeninkulmainen kahden pitäjään wälillä olewa taiwal oli edessämme. +Taipaleelle lähtiessämmekin oli jo jotenkin sakea lumipyry, joka oli +kohta alkutaipaleessa tukkinut tiet melkein pahaksi. Taipaleen +puoliwälissä oli useampia taloja, joissa meidän täytyi syöttää ja +puhalluttaa hewostamme. Siihen asti pääsimme wielä erinomaisemmitta +wastuksitta, sillä tiet eiwät wielä olleet ennättäneet kowin umpeen +tukkeutua. Ilma sakeni sakenemistansa, sillä kowan tuulen kanssa tuli +lunta taiwaan täydeltä. Mutta asiani ei sietänyt wiiwytystä ja meidän +täytyi waan lähteä taipaleelle. Pian oliwat tiet niin ummessa, ett'ei +niistä metsilläkään tietänyt mitään; ainoastaan metsän halki +polwekkaasti mutkailewa aukko osoitti tien suunnan. Aukeoilla ei +tiennyt senkään wertaa tietä, mutta tottunut hewonen koki +jalka=koperolla siinäkin tiellä pysytellä. Reki lauttasi ja heilui +sinne tänne ja jos ei ollut aina waroisalla, kaatui se kummalle +puolelle sattui. Usein seisahtui hewonen puhaltamaan, sillä se ei +jaksanut kauan yhteen tekoon ponnistella, kun lunta oli niin paljo, +ett'ei luontokappale=riepu paikoittain päässyt siinä kulkemaan muutoin +kuin hyppimällä. + +Olimme tuolla tawalla ja tuommoisessa ilmassa kulkeneet neljänneksen +werran talosta, kun eteemme tuli pitkänlainen ojelmus. Minä istuin +ajatuksissani reessä ja koin miten mahdollista olla seljin tuuleen, +suojatakseni kaswojani ankaralta ja kylmältä pyryltä, jota tuli niin +tuimasti, että kaswoja kihelmöitsi; poika waan tirkisteli sinne tänne +ympärinsä. + +No, totta tosiaan! Eiköhän tuolla meidän edellämme ole jalkamies +kulkemassa? "Tämmöisellä ilmalla!" sanoi poika yht'äkkiä. + +Minä koin katsoa tirkata sinne päin, mutta mitään ihmisen näköistä en +nähnyt; näyttihän waan joku pensas olewan likellaisella tietä. + +"Ei se ole kuin pensas, silmäsi omat pettäneet", sanoin pojalle ja +käännyin entiseen asemaani. + +Sitte olimme kappaleen aikaa hiljaa ja pyrimme eteenpäin. + +"Mutta liikkuupa se kuitenkin, hän on wissisti ihminen", sanoi taas +poika, joka yhä edelleen oli kokenut tarkastaa tuota hänelle +ilmestynyttä esinettä; sillä hän ei ollut hywäksynyt pientä intostani, +että hän oli wäärin katsonut. + +Koin pyryn läpi katsoa toistamiseen sinne päin. Äsken pensaaksi luultu +mustoittaja liikkui todellakin, niinkuin poika oli sanonutkin. Hän +näytti pyrkiwän eteenpäin, samaa suuntaa kuin mekin; siis ei hän woinut +olla mikään muu kuin ihminen. + +"Warmaankin tuo liikkuwa tuolla edellämme on ihminen. Meidän pitää +kokea saawuttaa hänet; kenties woisimme jotenkin auttaa häntä tässä +kauheassa ilmassa", sanoin pojalle. + +Me koimme nyt kaikin woimin pyrkiä eteenpäin, päästäksemme nopeammin +tuon edellämme menewän matkustajan luo; jos hewosemme seisahtui +huoahtamaan, kehoitimme sitä yhä ponnistelemaan. Menijäkin näki +huomanneen jäljessään tulewan matkustajia, sillä hän wäliin seisahtui +ja katsoi taaksensa. Lähetessämme meni hän tiepuoleen ja odotti siinä +tuloamme. + +Me hawaitsimme nyt tuon jalkamiehen olewan hywin wanhan ja rypistyneen +mummon, jolla oli iso tuohi=kontti seljässä. Hän seisoi wyötärettä +myöten hangessa, päin tiehen, ja siinä asemassa teki hän meille nöyrän +hywänpäiwän. + +"Hywää päiwää, mummoseni! Eikös tunnu waikealta matkustaminen näin +paksussa lumessa ja tämmöisellä ilmalla?" sanoin minä wastaukseksi +mummon hywälle päiwälle, samalla seisottaen hewosemme. + +"Kyl-kyllä--kylläpähän täs-sä on, wie-ras tus-ka, tie-tä-mis-tä", +tapaili mummo sanomaan, ja hän oli niin lääpästyksissä, ett'ei ollut +saada henkeään edes eikä takaisin. Hänen kaswonsa oliwat märkänä niihin +alati tuiskuawasta lumesta; sillä waikka wanhakin, oli hänen +ruumiissaan siksi wielä lämpöä, että siinä lumi suli. Mutta alituinen +kylmän wirmanteen kanssa tulewa lumi oli jo liiaksi koetellut mummon +ruumiin lämpöä, silti oliwat hänen kaswojensa jäntereet niin +kohmettuneet, ett'eiwät ne woineet totella hänen tahtoaan +sanoja tehdessä. Sentähden tuo puhe käwi kankeasti, melkeinpä +ymmärtämättömästi. Mummon silmäripset oliwat jäätyneet niin kiinni, +ett'ei hän niillä juuri paljon nähnyt ja hiwussuortuwiin oli hyytynyt +lunta ja jäätä niin paljo kuin niissä woi pysyä, sillä mummon ryysyjen +alta waluwa hiki oli walmistanut tuoreen ja mukawan pysäyspaikan +lumelle niihin. Samasta syystä oliwat hänen waateryysynsäkin jäätyneet +yhdeksi tönkäksi, niin että ne seisoiwat suorana kuin tyhjä tynnyri ja +mummon liikkuessa kopisiwat kuin rumpu. + +"Tulkaa, mummo, rekeen!" sanoin minä hänelle. + +"Enhän minä miten näin pahalla kelillä, kyllä minä tämän jaksan", sanoi +hän ja näytti oikein kauhistuwan kehoitustani. + +"Te ette jaksa katkaista tätä taiwalta, tulkaa waan rekeen!" sanoin +taas. + +"Woi, woi! Kyllä siinäkin on, jos otatte tämän konttini ja wiette sen +kylään", esteli mummo. + +"Me emme saa jättää teitä tänne kuolemaan. Tawallinen +ihmiswelwollisuuskin welwoittaa jo meidät auttamaan teitä näin +tukalassa ja hirmuisessa tilassa. Jos tälle taipaleelle kuolisitte, +millä rauhoittaisimme silloin soimaawan omantuntomme, kun emme +auttaneet teitä, waikka olisimme woineet. Älkää nyt tuhlatko aikaa +estelemisillänne waan tulkaa rekeen!" kehoitin häntä uudestaan. + +"Kyllä minä täällä kannaksillakin tulen aikaan", sanoi mummo ja hapuili +samassa reen perästä kiinni. + +"Antakaahan konttinne tänne rekeen; liika työhän kontin seljässänne +pitäminen on kannaksilla seisoessanne", sanoin tuolle wähän waatiwalle +ihmiselle. + +Mummo totteli. Hän riisui seljästään kontin, jonka sijoitimme reen +keulalle; sitten lähdimme wuowaamaan eteenpäin ja mummo seisoi +kannaksilla. + +Meillä oli waan pienoinen ajoreki ja kun se sai mummon takapainokseen, +rupesi se keikkumaan aiwan pystyssä, paljon lumen tähden. + +"Ei nyt sowi; tulkaa tänne rekeen! reki ei pysy kohdallaan teidän +kannaksilla ollessanne", sanoin mummolle. + +"Menkää te waan, kyllä minä täältä pääsen, kun kontti on poissa; nyt on +niin paha keli", esteli mummo tuota asemamuutostansa wastaan. + +"Tulkaa nyt heti tänne rekeen! Te wiiwytätte waan kulkuamme tyhjillä +estelemisillänne", sanoin wähän jäykästi, seisottaen samassa hewosemme +ja laitellen hänelle sijaa keulan puolessa. + +Mummo nyt totteli. Hän tulla kätysteli reen siwua keulalle laitetun +sijansa kohdalle; mutta hän ei kyennyt pääsemään rekeen, niin +kangistunut ja woimaton oli hän! Täytyi nousta reestä ylös ja auttaa +häntä. Kun hän nousi lumesta rekeen, hawaitsimme ett'ei hänellä ollut +muita jalkimia kuin suuret ja kauan parsitut töppöset.--Me laitimme +keulapuoleen niin mukawan sijan kuin mahdollista, niin että hän tuli +istumaan seljin hewoseen, päin meihin. Me peitimme hänen siihen niin +mukawasti kuin taisimme, reki=peitolla ja hewosen loimella, ja sitte +taas lähdettiin. + +"Mistä te olette?" kysyi nyt mummo meiltä ja katsoi meitä silmiin niin +hartaasti ja lempeästi kuin suinkin hänen rypistyneet, ja kohmettuneet +kaswonsa salliwat. + +Me sanoimme hänelle asuinpaikkamme ja nimemme. + +"Woi, kuinka hywiä ihmisiä te olette! Ei ikään minulle ole tämmöistä +ystäwyyttä osoitettu", sanoi hän. + +"Ei tämä ole mikään liikanainen ystäwyyden=osoitus, onhan waan +tawallinen ihmiswelwollisuus", arwelin minä. + +"Liikanainen se on tämmöiselle ihmiselle", intteli mummo. + +"Ihminen ihmisenä ei ole yhtään toistansa parempi, waikka kyllä eiwät +onnenlahjat ole tasan jaettu tässä maailmassa", koin hänelle selittää. + +"Woi, woi! Paljon on wäliä minun ja teidän wälillänne", jatkoi hän yhä +samalla tawalla. + +Minä huomasin turhaksi ruweta hänen alhaista tilaansa korottamaan ja +mieltänsä siinä asiassa muuttamaan. Hän oli elämän kowassa koulussa +nöyrtynyt tuntemaan itsensä alhaiseksi, ja siitä mielipiteestä ei häntä +näkynyt saawan luopumaan; sentähden tawallinen ihmisyyskin tuntui +hänestä jo liialliselta. Kaiken tuon huomattuani, aloin kääntää +puhettamme toiselle suunnalle. + +"Mistäs te olette kotoisin?" kysyin häneltä. + +"P----en pitäjästä." + +"Mistäs olette kulkemassa?" + +"Teidän pitäjäästänne." + +"Mitä siellä olette asioineet?" + +"Kyllähän sen, wieras=kulta, arwaatte; mitä tämmöisellä ihmisellä on +asiana; olen käynyt anelemassa ruoan apua." + +"Eiwätkö ihmiset ole nurkuneet, kun toisesta pitäjäästä olette tulleet +anelemaan?" + +"Eiwätpä nuot ole olleet pahojakaan, owat waan mielellänsä ja +nurkumatta antaneet leipäpalasensa." + +"Oletteko ennen käyneet meidän pitäjäässä?" + +"Olen. Tämä on jo kolmas kerta tänä wuonna." + +"Oletteko saaneet mitään kokoon matkoillanne?" + +"Minulla on nytkin tämä suuri kontti täynnä leipäpalasia ja hywinkin +tämän kontin täysi jäi wielä kylään, joita en jaksanut kantaa; ne käyn +noutamassa, kun ilma asettuu; entisiäkin leipäpalasia on hywä +kontillinen koton", puheli mummo ja nähtäwästi katosi hetkeksi hänen +surumielisyytensä, kun hän pääsi kertomaan noita mielestänsä niin +runsaita elämänsä warallisuuksia. + +"Yksisinkö olette maailmassa?" + +"Oli minulla mies, waan hän kuoli oltuamme kuusisen wuotta yhdessä". + +"Jäikö lapsia?" + +"Jäi kaksi, poika ja tyttö. heitä koin työlläni elättää ja hoitaa niin +kauan kuin sain heidät ihmisiksi, mutta nyt olen jo niin wanha ja +woimaton, ett'en kykene työtä tekemään ja kumminkin täytyy elää niin +kauan kuin Jumala tahtoo." + +"Wieläkö poikanne elää?" + +"Wielä; hän on naimisissa." + +"Eikö hän jaksaisi teitä elättää?" + +"Ei. Hän on köyhissä naimisissa ja hänellä on paljo lapsia; hänellä on +kyllä työtä turkeistaan." + +"Entäs tyttärenne?" + +Se kysymys näytti mummoon käywän kipeästi. Hän säpsähti kysymyksen +kuultuansa ja oli towin wastaamatta. Nähtäwästi taisteli joku +sisällinen tunne hänen rinnassaan, sillä hänen hengityksensä käwi +tiheästi ja raskaasti. + +"Niin, Sanna=raukkani! Hän on nuorin lapseni ja--langennut. Ilkeä poika +petti hänet. Sanna=raukalla ei ole nyt mitään muuta turwaa maailmassa, +kuin tämä wanha ämmä, joka tässä puhuu ja hänen haalimat +leipäkonttinsa. Siinä on minun, Sannan ja hänen pienen poikansa elämän +ehto ja sepä se panee minut näin tiheästi anelemaan. Sanna=riewun owat +nyt kaikki hyljänneet ja ylönkatsoneet, kaikki häntä haukkuwat ja +soimaawat, mutta hänen syntikumppaniaan, tuota pettäjää, ei kukaan +moiti, se on waan kunniallisena ihmisenä! Ja Sanna itkee ja murehtii, +että on siihen nääntyä.--Tosihan se on, että Sanna on raskaasti +rikkonut, waan eihän häntä saisi sen wuoksi jättää puutoksiinsa +kuolemaan. Woi kuinka mielissään hän taas on, kun minä pääsen tämän +leipä=konttini kanssa kotia.--Kun minä jaksaisin häntä niin kauan +elättää, että hän kykenisi työtä tekemään, kyllä hän sitte toimeen +tulisi; hän on työteliäs ihminen", puhkesi mummo puhumaan. + +"Missä te Sannanne kanssa asutte?" + +"Mies=wainaani ennätti ennen kuolemaansa laittaa pienen mökin, joka on +siitä pitäin ollut omani. Hääwi ei se enää ole, sillä se on jo hywin +wanhennut ja rapistunut, mutta se on kumminkin oma, jossa saamme +kenenkään tiellä olematta, kenenkään nurkumatta, rauhassa hetken +yhdessä syödä niitä leipäpalasia, joita armeliaat ihmiset minulle +antawat; siitähän se on kowin hywä." + +"Ettekö ole pitäjäänne waiwaishoidolta pyytäneet apua noin tukalassa +tilassanne?" + +"Olen koettanut sitäkin, waan he sanowat, ett'eiwät he rupea laiskoja +ja porttoja yhteen paikkaan elättämään, ja se käwi kowin kipeästi +sydämelleni; sillä en ole portto enkä laiska ollut koskaan, mutta en +enää jaksa työtä tehdä. Sanna tuo on tosin langennut, mutta ei hänkään +ole laiska, kun hän waan kykenee." + +"Mikä teidän on nimenne?" + +"Kontti=Annaksi minua sanotaan." + +"No ette te sure sen enempää, waikk'ei asianne ole sen paremmasti?" + +"Mitä minä surisin, sillä ei minun aikani ole enää pitkällinen", sanoi +mummo ja hyrähti itkuun. + +Me katsoimme tarkoin mummon surullista tilaa. Hänen ryppyiset ja +kulmikkaat kaswonsa wetäysiwät itkun työhön. Jäätyneiden silmäripsien +alta alkoi walahdella isoja wesikarpaleita. Hiwuksiin hyytyneet +jääpuikot heiluiwat ja kalisiwat toisiinsa, mummon itkusta tulleen +tytinän tähden; samasta syystä läpättiwät ja tärisiwät hänen nuttunsa +repaleiset hihansuut, kun hän käsillään painoi kaswojansa. Me emme +häirinneet hänen suruansa. Katsoin salaa poikaani silmiin, nekin oliwat +kyyneleissä, eikä olleet wedet kaukana omista silmistänikään. + +"Onko teillä wilu?" kysyin mummolta, kun hän wähän tyyntyi. + +"Ei. Minä olen lämminnyt ja sulanut täällä peitossa ja minun on nyt +niin hywä ja mukawa olla; mutta mielessäni liikkuu niin kummalliset +tunteet, joita en osaa selittää.--Te olette niin hywät--Sanna=riepu!" + +Kulkumme käwi nytkin hywin waiwaloisesti, eikä tuo mummon tulo +konttineen, lisä=kuormaksi hewosellemme, ollut miksikään eduksi +wauhdillemme. Hewonen ponnisteli kaikin woimin, mutta wäliin täytyi +hänen seisahtua huoahtamaan. + +"Kyllä minä jo tästä pääsen, minä olen teille kowin suureksi kiusaksi +ja waiwaksi", sanoi mummo, nähtyään hewosen ponnistukset ja sen +wastuksen, mitä oli reen pystyssä pitämisestä. + +"Ei puhettakaan siitä, että teidät jättäisimme tänne kuolemaan", sanoin +hänelle jäykästi. + +"Täälläi edessäpäin on aiwan tien wieressä mökki, jossa on asukkaat. +Kun päästäisiin sinne asti, niin minä jäisin siihen hetkeksi +lewähtämään ja te saisitte jatkaa matkaanne eteenpäin; yhtähywin se +käypi keweämmästi, kun ei minua ole lisäpainona. Kun olen towin +lewähtänyt, jatkan matkaani kylään asti wielä tänä iltana. Teidän +jälkenne auttaa paljon ja kewentää kulkuani", sanoi mummo, suunnitellen +siten matka-ohjelmaansa. + +"Paljonko mökistä on kylään?" + +"Kolme neljännestä". + +"Entä tästä mökkiin?" + +"Enin pari neljännestä." + +"Jos mökkiin haluatte jäädä, niin te ette saa lähteä siitä tänä iltana. +Te ette woi uupumatta kulkea sitä taiwalta tämmöisellä ilmalla ja +kelillä. Se on wäärä luulo teiltä, että meidän jälkemme teitä auttaisi, +sillä kymmenen sylen päässä meistä on jälkemme aiwan ummessa." + +"Minun täytyy." + +"Miksi?" + +"Niinkuin tiedätte, on nyt lauwantai=päiwä ja minun pitää joutua +huomenaamuna kirkolle." + +"Ma minkätähden?" + +"Minä olen ottanut asiaa ajaakseni ja sen pitää joutua kirkko=miesten +mukaan." + +"Minkälaista asiaa?" + +"Eräästä teidän pitäjään talosta on tyttö naitu monioita wuosia sitte +meidän pitäjääsen. Hän oli joku wiikko takaperin tullut käymään wanhaan +kotitaloonsa. Hän on saanut siellä pikkusia, mutta lapsi kuoli moniaan +päiwän perästä syntymisensä jälkeen, ja äiti on kuolemaisillansa. Minun +pitää wiedä sana hänen miehellensä, että hän tulisi katsomaan waimoansa +ja toimittamaan lastansa hautaan." + +"Asia on kyllä painawa, mutta lapsi pysyy nyt jo kuolleena ja äiti on +hywässä turwassa ja suojassa ihmisien parissa; sentähden en luulisi +teillä olewan syytä panna omaa henkeänne alttiiksi tuon asianajamisen +tähden." + +"Mutta he pyysiwät minua niin hartaasti ja minä lupasin laittaa tiedon +sairaan waimon miehelle. Hän asuu peninkulman päässä kirkolta, mutta +kirkkomiehiä myöten minä saisin sanan hänelle, jos ei hän itse sattuisi +kirkolla olemaan." + +"Mutta jos menisitte wasta huomenaamulla?" + +"Huomenaamulla saattaisi ilma olla wielä pahempi." + +"Ei se enää tämän pahemmaksi woi tulla. Jos te ette lupaa olla mökissä, +siksi kun ilma asettuu, niin meidän täytyy koettaa wiedä teidät +muassamme kylään asti, käyköön sitten miten käyköönkin." + +"Ei millään tawalla; teidän hewosenne ei jaksa, se uupuu ja silloin +jäätte minun tähteni hengenwaaraan. Minä jään mökkiin ja odotan siinä +ilman asettumista. Onhan minulla kontissani leipää, että woin olla +mökissä waikka pitkänkin ajan, sitte teidän on huokeampi jatkaa +matkaanne", puheli mummo ikäänkuin peljäten, että tekisimme hänelle +wäkisin liian paljon hywää. + +Noita keskustellessamme olimme päässeet mökin näkösälle. Se oli +rakennettu aawan, metsättömän kankaan laitaan. Maat oliwatkin jo isolta +matkaa olleet metsättömiä, sillä kulowalkea näytti seudut polttaneen +useampaan kertaan. Mökki oli pieni eikä muita ulkohuoneita näkynyt kuin +yhden lehmän nawettalöksä ja kaiwonpuitteen kokoinen sauna. Pieneltä ja +turwattomalta näytti tuo ihmisasunnoksi, semmoisella asemalla ja +semmoisen ilman käsissä. Ajoimme eteen, wäänsimme mummon konttineen +reestä ylös ja menimme joukon miehissä sisään. Mökki tuntui jokseenkin +kylmältä, mutta walkea paloi takassa, joka jakoi lämmintä tuwassa +olijoille. Joukko repaleisia ja likakaswoisia lapsia oli tunkeunut +huoneessa olewan, kylläkin pienen uunin päälle, josta he ujostellen +katseliwat tulijoita. Ei näyttänyt se asunto loistawalta, mutta hywä +oli semmoinenkin suoja niin kauheassa ilmassa. Mummo näkyi olewan hywä +tuttu mökin asukkaille. Hän meni heti lämmittelemään käsiänsä +takkawalkealla ja kun hän sai ne sulaksi, meni hän kontillensa, otti +sieltä leipää ja antoi kullekin uunin päällä istuwalle lapselle palasen +käteen. Sitten hän rupesi haeskelemaan wettä juodaksensa, mutta mökin +emäntä, sen nähtyänsä, toi hänelle kiwikupilla hywin waljua +maitosintua, josta huomasin, että mökin ainoa lehmä oli awonisin. +Sitten rupesi mummo kertomaan, kuinka nuot wieraat owat muka olleet +hänelle hywiä, kun tieltä ottiwat hänet konttinensa rekeen ja toiwat +tänne asti, jota hänelle ei oltu koskaan ennen wielä tehty; hänen +muotonsa ja käytöksensä tuliwat oikein iloisen näköisiksi sitä +kertoessaan. Sen tehtyään pyysi hän mökin wäeltä, saisiko olla mökissä +siksi että ilma asettuisi; kontissa hänellä kyllä olisi ruokaa, että +toimeen tulisi. Mökin asukkaat lupasiwat heti hänen olla, niin kauan +kuin waan haluttaisi. Kaikista näkyi, että mökin asukkaat ja mummo +hywin käsittiwät toisensa. Ei heillä ollut mitään kainostelemista eikä +ujoutta keskenänsä, eikä heidän wälillään warmaankaan wallinnut sitä +mielipidettä että: "woi, woi, suuri wäli on minun ja teidän wälillänne" +ja "liika paljo se on tämmöiselle ihmiselle". Yhteiset puutokset, +yhteinen elämän tarwetten niukkuus, lienee solminnut heidän wälilleen +werrallisuuden ja awomielisyyden siteen. + +Mökin mies paheksi kowin, kun ei heillä ollut antaa suojaa hewoselle, +että wieraatkin olisiwat olleet yötä näin pahalla Jumalan ilmalla, +muutoin tässä kyllä muka olisi toimeen tultu, waikka huoneet oliwat +näin pienet. + +Minä kiittelin isäntää hywästä tahdostaan ja ilmoitin samassa, ett'ei +meidän, asiaimme wuoksi, sopinutkaan olla yötä, waan että meidän täytyi +mennä eteenpäin, oli ilma minkälainen tahansa. + +Wielä kerran mummoa muistutettuamme, ett'ei suinkaan lähtisi +taipaleelle, ennenkuin ilma asettui lähdimme taas wuowaamaan eteenpäin. + +Myöhäinen iltapuhde oli ennenkuin pääsimme tuon wiimeisen lyhyen, mutta +waikean taipaleen poikki kylään ihmisien ilmoihin. Semminkin kylän +tienoolla olewat kujat oliwat niin täynnä lunta, että ne oliwat +ylempänä aitojen selkiä. Lumi oli tullut niin äkkiä ja niin korkeaan +määrään, ett'ei se ollut ennättänyt kowettuakaan kinoksen laidoissa; +keski kujilla oli taas lumi niin kowaa, ettei hewonen woinut siinä +kulkea, se kun kannatteli päällään ja pudotti sitten hewosen mahaa +myöten. Sentähden pakkasi hewonen laitapuoliin ja muksahteli ojiin +korwia myöten; ja siinä oli puuhaamista ennenkuin sieltä taas +selwittiin ylös. Senkin seitsemän kertaa olimme nurin, parin, yli ja +ympäri, rekinemme päiwinemme, ja tunnustaa täytyy, että wäliin hywin +ajattelutti, kuinka tässä oli käywä, ja ihmisten ilmoihin +pääsemisestämme tuli meidän waan kiittää woipaa hewostamme. + +Työstä ja lumesta märjiksi kastuneina ja peräti uupuneina, pääsimme +wiimeinkin erääsen taloon. Talon wäki oli wieraswaraista wäkeä ja he +kauhistuiwat, kun näkiwät ihmisiä näin myöhään ja tämmöisellä ilmalla +liikkeellä. He noutiwat heti hewosemme tupaan ja siellä lämpimässä sen +kuiwasiwat, sulasiwat, syöttiwät, juottiwat ja apattiwat; sitte weiwät +he sen, hywästi loimitettuna, hywään suojaan. + +Puhtokunnasta kokoutui koko joukko ihmisiä taloon, katsomaan ja +puhuttelemaan wierasta, niinkuin useassa paikassa on tapana. Iloisen +takka=walkean ympärillä istuimme ja puhelimme niitä näitä ja tuntuipa +siltä, kuin ei pahaa ilmaa olisi ollut koskaan. Mutta waikka wielä +mitäkin olisi puheltu ja haasteltu, ei waan tuo tieltä tapaamamme mummo +mennyt mielestäni. Otin siis puheeksi, kuinka kurjassa ja +arweluttawassa tilassa me tapasimme tieltä erään tämän kylän wanhan ja +köyhän mummon. + +"Se on ollut Kontti=Anna; hän ei osaa muuta tehdä kuin kerjätä ja sillä +tawalla kokee hän sitä tyttö=ryökälettäänkin wielä siihen elättää", +sanoi heti joku joukosta. + +"Niin, sitähän se Kontti=Anna tekee; oikeastaan ei pitäisi kenenkään +antaa hänelle mitään", säesti toinen ja koko ihmisjoukko tuntui +hywäksywän ne mielipiteet. + +Tuntuipa silloin mielessäni, ett'ei mummoa olisi otettu näissä +warakkaissa ihmisissä wastaan niin werrallisesti ja awosydämellisesti, +kuin tuolla mökissä, ja warmaankin olisi mummo ajatellut ainakin, jos +ei sanonut täällä: "woi, woi suuri wäli on minun ja teidän wälillänne". + +Niin kului se ilta ja itsekukin meni kahlomalla kotiinsa, sillä heillä +ei ollut pitkä matka. + +Aamu tuli. Ilma ei ollut yhtään asettunut, melkeinpä waan kiihtynyt. +Toisella puolen jokea olewaa kirkkoakaan ei näkynyt muuta kuin silloin +tällöin wähän haamua ankarain lumi=ryöppyjen seasta. Jumalanpalwelusta +ei tullut sinä päiwänä ollenkaan, sillä kirkolle ei tullut ketään muita +kuin harwalukuinen ruumiinsaatto=joukko, joka wiimeiseen lepokammioon +saattoi kuolleen lapsen maalliset jäännökset. Surullisesti kumisiwat +kirkon kellot myrskyn seasta, ja tuntuipa siltä kuin ne +ulwahtelemisillaan olisiwat jotain aawistaneet. Pappi ja lukkari +tuliwat kirkolle, waan lapsen haudattuaan, lähtiwät hekin kotiaan, kun +wäkeä ei tullut kirkkoon. Kukapa silloin lähti liikkeelle, joka waan +sai olla jossain suojassa, jos kohtakin sisällinen hartauden tunne +olisi häntä siihen pakottanut. Joellakin oli niin paljo lunta, että ne +harwat hewoset, jotka papin, lukkarin ja ruumiinsaatto=joukon tähden +oliwat liikkeellä, näyttiwät kulkewan paremmin uimalla kuin +käwelemällä, waikka tawallisella ilmalla on melkein koko iso joki +yhtenä ainoana tienä, kirkon läheisyyden ja ympäristöllä olewan tiheän +kylän wuoksi. Surkealta näytti, kun hewosriewut mennä mukelsiwat +paksussa lumessa, niinkuin myyrät, ja reet keikkuiwat sinne tänne, +jonkatähden kyytimiesten täytyi olla kannaksilla, pitelemässä rekeä +tasapainossa. Mutta usein hekin luiskahtiwat pois paikaltaan ja jäiwät, +reen perästä kiinni pitäen, menemään turkkeinensa siihen wanaan, jonka +hewonen ja reki oli lumeen tehnyt. Muutaman minuutin päästä oli tuo +wana taas yhtä sileänä kuin muualtakin. + +Maanantai=aamu tuli, mutta ilma ei ollut asettunut. Tuli Tiistai-- +samanlainen ilma!--Semmoista ei näe mies usein eläessään. Me koetimme +odottaa ilmaa asettuwaksi, mutta sen asettumisesta ei tullut mitään. +Ikäwäksi alkoi käydä olo oudoissa kylissä. Wietimme aikaamme miten +parhaiten taisimme. Hain kirjoja käsiini niin paljon kuin woin saada ja +koetin lukea aikani kuluksi, mutta ei sekään keino tahtonut auttaa, +sillä pahaksi onneksi oliwat hankkimani kirjat enimmältä osalta jo +ennen luetuita. Koetimme käydä kahlaamalla useammassa talossa aikaamme +wiettämässä. Melkein joka paikassa tuli puheeksi Kontti=Anna, sillä hän +ei waan mennyt pois mielestäni. Kaikkialla huomasin hänestä puhuttawan +ylenkatseellisesti, luultawasti sen wuoksi, kun hän oli--köyhä! +Kyselin, kuinka tuo mummon Sanna woipi pienensä kanssa, sillä aikaa kun +mummo on matkalla. "Mikäpä hänen raukan on woidessa, kun ämmä kerjää +ummet ja pimeät, ja elättää häntä", sain wastaukseksi. Minä en +wastannut mitään, sillä olinhan wieras, wieraassa paikkakunnassa; mutta +kummallinen ja tuommoisille puheille wastahakoinen tunne waiwasi minua. + +Puolenpäiwän jälkeen Tiistaina asettui ilma senwerran, ettei lunta enää +tullut taiwaalta, mutta itätuuli puhalsi wielä tuimasti ja kylmästi. +Pehmeä lumi juoksi hankea myöten yhtenä sawuna, tuiman tuulen käsissä, +jonkatähden talot näyttiwät olewan ikäänkuin palawassa meressä. Aurinko +pilkisti wäliin esiin, kiireesti tuulen muassa kiitäwien, kolkkoin +pilwenjönkäleitten wälistä, ja walasi kolkkoon asuun pukeunutta +luontoa. + +Me olimme olleet jo kylässä kylläksemme ja asiamme ajaneet. Teki +mielemme lähteä kotimatkalle, waikk'ei suinkaan ollut wielä hauskaa +kulkua toiwominen. Lähdimme siis matkalle. Olimme luulotelleet, että +ihmisien on täytynyt tarwettensa wuoksi liikkua pahallakin ilmalla ja +niin awata tietä itsellensä ja meille. Mutta pian hawaitsimme, ettei +siinä mieli=kuwituksessa ollut yhtään perää. Ihmiset oliwat nytkin +parast'aikaa kopistelemassa riihiensä, riihilatojensa ja +ruumenmökkiensä nurkkia, joita he, suksilla kulkien, kelkalla perässään +wetiwät karjallensa mikä mitäkin rehua. Toiset näkyiwät lumen alta +kaiwelewan, lapioiden awulla, aitoja näköisälle, ja irti saadut +aidakset wenyttiwät he kartanoille, joissa ne lienewät saaneet lämmittää +kohmettuneita ihmisiä; sillä harwa huone piti lämpimänsä näin kauhealla +ilmalla. Nuot eläjät, jotka aidaksia haaliwat takkoihinsa, lienewät +olleet wähäwaraisia asukkaita, joilla ei ollut isompia warastoita pahan +ilman waralta.--Kenties oli noilla ihmisillä samanlaiset ajatukset ja +toiwot tien awauksesta kuin meilläkin, mutta seuraukset oliwat +heille edullisemmat, sillä sydänmaalle menewä tie tuli meidän +puhkaistawaksemme. + +Emme päässeet sinä päiwänä etemmäksi kuin yhden neljänneksen päähän. +Siinä oli talo ja kiitimme onneamme, kun pääsimme siihen yöksi. Talon +wäki kummaili, että me olimme jaksaneet puhkaista tien tänne asti, +waikk'ei taiwal ollut sen pitempi, sillä koko wäli oli yhtä kujaa ja +sitten meidän Lauwantai=iltaisen menomme ei ollut täältä kulkenut +yhtään ristisielua. + +Minä kysyin talon wäeltä, oliko Lauwantai=illan jälkeen mennyt siwu +joku wanha mummo, kontti seljässä? + +"Se on ollut Kontti=Anna; miksi te sitä kysytte?" sanoi joku talon +wäestä. + +"Niin. Hän oli Lauwantai=iltana tuolla taipaleella kuolemaisillansa; me +otimme hänen rekeemme ja kuljetimme erääsen mökkiin. Jos hän on siitä +lähtenyt liikkeelle tämmöisellä ilmalla, niin hän on warmaankin kuollut +tiellä", selitin minä. + +"Hänkö kuollut!? Mitä joutawia. Ei hän tosin ole tästä siwu mennyt, +mutta hän ei kuole pahasta ilmasta; kyllä hän on semmoisia waiwoja +ennenkin nähnyt ja eipähän ole kuollut. Kyllä kaiketi hän on niin +koreasti mökissä", sanoi eräs talon wanhempi mies, joka lienee ollut +isäntä; hän ikäänkuin ylpeili Kontti=Annan sitkeä=henkisyydestä. + +"Ja waikka kuolisi, mitäpä hänestä on hyötyä ja kukapa häntä kaipaisi", +sanoi ylimielinen talon nuori mies. + +"No, ei sitä pidä sentään niin kowasti puhua, pitää sitä toki ajatella, +mitä puhuu", sanoi wanhempi mies, juuri kuin olisi hän itse aiwan +parahiksi käsittänyt ja puhunut Kontti=Annan asemasta. + +Tuli ilta, pantiin maata. Yö=sydännä kolkutettiin owelle ja hewosten +kelloja kuului kartanolta. Wieraat laskettiin sisään; he oliwat jo +hewosensa riisuneet. Pari teurastajaa oli toisessa kylässä ostanut +useampia raawaita, teurastaneet ne ja heidän piti wiedä nyt lihoja +kaupunkiin. Paha ilma oli pidättänyt heitäkin lähtemästä useampia +wuorokausia; wiimein oliwat kyllästyneet hekin pitkälliseen +odotukseensa; he oliwat jakaneet kuormansa useammille palkkahewosille +ja niin lähteneet ponnistamaan sydänmaan poikki. Niitä ne oliwat, jotka +yöllä tuliwat taloon. + +He waatiwat heti walkean takkaan, sillä he oliwat jotenkin kastuneita +ja ryytyneitä paljosta ponnistuksesta ja puuhaamisesta, tullessaan niin +pitkän taipaleen poikki, jossa ei ollut piikin pitäwää kulkenut +Lauwantai=illan jälkeen. + +"Käwittekö mökissä taipaleella?" kysyin tulijoilta. + +"Käwimme". + +"Huomasitteko mökissä hywin wanhaa mummoa?" + +"Tuo wieras on niin kummallinen; hänellä ei ole mitään muuta mielessä +kuin Kontti=Anna!" ehätti talon isäntä siihen sanomaan. + +"Mikä Kontti=Anna hän on?" kysyiwät matkustajat. + +"Onpahan waan eräs wanha ämmä täältä, joka palaa toisesta pitäjäästä +kerjäämästä", selitti isäntä. + +"Oh, eikö sen parempi? Me emme olisi häneltä taitaneet saada kowin +suurta kuorman lisää, jos olisimmekin häntä nuijalla päähän lyöneet; me +haemme waan lihawia ja isoja otuksia. Semmoisia ämmiä emme kauan +katsele emmekä tarkastele ja siis emme tiedä hänestä mitään", sanoiwat +teurastajat. + +"Onko tietä kuljettu kylään tuiskun jälkeen?" kysyi toinen teurastaja. + +"Sitten lauwantain ei ole kulkenut kuin yksi hewonen ja te wiime +iltana", sanoi isäntä. + +"Nyt ne p----t makaawat kuin karhut pesissään ja odottawat, että meidän +pitäisi heille tiet awata joka paikassa, mutta wannonkin minä sen, +ett'en lähde tästä talosta, ennenkuin tiet owat auki, waikka +odottaissani söisinkin kaikki ne neljäntoista lehmän lihat, jotka owat +kuormissamme", sanoi teurastaja. + +Towin tuoda rähjättyään, paniwat hekin maata. + +Kun aamu tuli, lähdimme me taas matkalle ja tunnustaa täytyy, että +tuntui jotenkin suotuisalta se asia, kun lihamiehet oliwat tulleet +taipaleen poikki. Aukioilla oli heidän jälkensä mennyt umpeen, sillä +juoksewa lumi oli sen peittänyt; mutta metsillä oli heidän ajamansa tie +sywänä wanana pehmeässä lumessa, ja tuo wana oli niin sywä, että hanki +kummallakin puolella rekeä oli ylempänä reen laitoja. + +Minä istuin reessä sywiin ajatuksiin waipuneena ja hewonen käweli +hitaasti eteenpäin, sillä kiireesti siinä ei päässyt parhaallakaan +paikalla. Poika ei myös puhunut eikä äännellyt mitään kaukaan aikaan; +hän lienee huomannut minun olewan ajatuksissani. + +"Miksikä te olette nyt niin miettiwän näköinen?" kysyi poika wiimein. + +"Mielessäni on aina waan se wanha mummo, jonka tiellä tapasimme +lauwantaina", sanoin pojalle. + +"Minunkin mielestäni te huolehditte liiaksi paljon hänestä, sillä +jäihän mummo mökkiin ja tiettäwähän se on, ett'ei hän ole sieltä +lähtenyt liikkeelle tämmöisellä ilmalla", lohdutteli poika. + +Pojan muistutus tuntui mielestäni niin oikeutetulta ja perustetulta, +että katsoin parhaaksi olla siihen wastaamatta, ja niin kuljimme taas +äänettöminä eteenpäin. + +Kuljettawaksi tuli nyt iso newa. Tien, eli oikeammin teurastajain +jäljen, oli tuima tuuli juoksuttanut umpeen tuossa suojattomassa +paikassa. Pääsimme lewostamme waiwaloisesti kahlauttaen puoliwäliin +tätä aukeaa. Tuulen alapuolella, tien wieressä, oli joku korkeampi +lumi=kinos kuin muutoin sileällä newalla oli tawallista. Että myrskyn +aikana oli siinä lunta liikutettu, näkyi siitä kun tuuli oli höllemmän +lumen kiskonut mukaansa, waan kowemmat eli likistetyt paikat oliwat +jääneet korkeammalle, jotka tuuli oli sitten hiwonut ja kuluttanut +särmikkäiksi ja kulmikkaiksi, aina sen mukaan, kuinka kukin paikka oli +kowempaa tai pehmeämpää. + +Minä seisotin hewosen. + +"Miksi hewosen seisotitte?" kysyi poika. + +"Käyn katsomassa tuota kinosta; pitele sinä hewosta kiinni sen aikaa." + +Minä kahlasin kinoksen tykö ja aloin sitä jalallani tonkia ja koetella. +Kauan ei tarwinnut sitä tehdä, ennenkuin kinoksesta tuli jotain +esinettä näkösälle. Se oli--tuohi=kontti, täynnä leipäpalasia;--se oli +Kontti=Annan kontti! Luultawasti oli hän kuolon kanssa kamppaellessaan +riisunut sen pois seljästään. + +"Hywä Jumala", huudahti poika kontin nähtyänsä, sillä hän oiwalsi heti +paikalla asian. Kummallekin meistä tuli nyt selwäksi, ett'ei itse +Annakaan mahtanut olla kaukana kontistansa. Minä kannoin kontin tien +paikalle ja palasin jälleen tutkimaan kinosta. Wähän etsimisen perästä +tuli lumen alta näköisälle repaleisia waatteita ja pian niiden +omistajakin!--Mummo oli nyt jo kylmennyt--kangistunut liikkumattomaksi! +Ei ollut nyt enää kohmettunut weri jaksanut sulattaa kaswoissakaan yhä +ankarammin tulewaa lunta--kuiwana oliwat nyt mummon kaswot.--Minä +kopistelin hänet niin puhtaaksi lumesta kuin taisin ja kannoin reen +tykö. Mummon kaswot oliwat niin rauhaisan ja tyynen näköiset, ja hän +oli milt'ei kauniimpi kuin wiime lauwantai=iltana. Näyttipä siltä, kuin +olisi hän katsonut meitä silmiin ja sanonut: "woi, kuinka hywiä ihmisiä +te olette. Ei ikään minulle ole tämmöistä ystäwyyttä osoitettu----" +"liikanaista se on tämmöiselle ihmiselle"----"Woi, woi! Paljon on wäliä +minun ja teidän wälillänne." + +Mummon suu näytti olewan hymyssä, hänen huulensa näyttiwät liikkuwan ja +kuiskaawan jotakin ja olipa kuin olisiwat hänen repaleiset hihojensa +suut läpättäneet ja tärisseet--silloin olin jotain hiljaista ja sywää +ääntä kuulewinani, joka sanoi: "mitäpä minä surisin, sillä ei minun +aikani ole enää pitkällinen". + +"Mitäpä minä surisin, sillä ei minun aikani ole enää pitkällinen", +toistin minä ääneen nuot sydämessäni wasta kuuluneet sanat. Poika +ymmärsi ne, sillä hän hywin muisti, kenen sanomat ne oliwat. +Ensikerrankin kuultuna oliwat ne sanat tehneet poikaan sywän +waikutuksen; mutta nyt ne tekiwät wielä sywemmän, sillä poika pillahti +heti itkuun. Hän oli useat kerrat kertonut, kuinka hihansuut läpättiwät +ja kuinka jää=kalkkareet heiluiwat ja kalisiwat mummon noita sanoja +sanoessa. + +"Meidän täytyy hewonen kääntää ympäri ja palata kylään takaisin", +sanoin pojalle. Sanatonna teimme sen, sitte nostimme mummon ja kontin +rekeen ja peitimme molemmat. Nyt otimme mummon toisen kerran rekeemme, +mutta mummon asema oli nyt toisenlainen kuin silloin. Silloin oli +hänellä wielä lämmin ihmissydän, joka woi tuntea ja kärsiä; nyt oliwat +häneltä tunteet sammuneet, kärsimiset loppuneet. Silloin hän tunsi +täysin määrin alhaisen ja ylönkatsotun tilansa ja ikäänkuin +aawistamalla toiwoi kuolemalta pelastusta itsellensä kylmän ihmiskunnan +kynsistä; nyt oli tuo pelastus tullut, sillä hän oli taistellut +wiimeisen taistelonsa ja tuolla taistelollansa oli hän saanut +itsellensä oikeuden tulla kätketyksi maa=emon poween, aiwan samalla +oikeudella kuin tämän maailman tylyt rikkaatkin. Kenties tuo olikin +hänellä ensimäinen tasa=arwo muiden ihmisien kanssa tässä mailmassa.-- +Silloin kun mummon ensikerran tapasimme ja rekehemme peitimme, oli +hänellä wielä äidin sydän, joka woi rakastaa tuota hyljättyä ja ylön +katsottua, langennutta Sannaansa ja anteeksi antaa hänelle rikoksensa; +nyt oli tuo ainoa Sannaa rakastawa sydän kylmennyt, se ei woinut enää +rakastaa, eikä sieltä enää woinut kuulua semmoisia sanoja kuin: +"Sanna=raukka!"----"Sanna=riepua kaikki ylönkatsowat ja hyljeksiwät."-- +Kenties tuo nyt kylmennyt sydän kunnioitti ja rakasti kaikkiakin +ihmisiä, mutta häntä ei kukaan. + +Me lähdimme kulkemaan kylään takaisin. Paljoa ei puhuttu sillä wälillä. +Tulimme sen talon kartanolle, jossa olimme wiimeksi yötä olleet. Talon +nuorimies hyppäsi heti kartanolle ja kysyi: "miksi palasitte takaisin?" + +"Löysimme tuolta taipaleelta tien wierestä jotain", sanoin hänelle. + +"Mitä wain?" sanoi mies ja samassa juoksi hän rekemme tykö ja kohotti +peitettä. + +Kuolleen kaswot kohtasiwat hänen katsettaan. Mummon kaswot näyttiwät +nyt tylyiltä ja kowilta; mies säikähti, astui askeleen takaperin ja +huudahti: "Herra Jumala, Kontti=Anna kuollut!" + +Mummo näytti tahtowan nytkin puhua, mutta minä pelkäsin, ett'ei tuo +mies kuulisi hänen puhettaan, sillä se kuului nyt waan--sydämessä ja +tunnossa. Rupesin siis mummon puolesta puhumaan semmoisia sanoja, jotka +kuuluiwat korwiinkin ja sanoin: "ja waikka kuolisi, mitäpä hänestä on +hyötyä ja kukapa häntä kaipaisi". + +Mies tunsi ne omiksi sanoiksensa ja mummon asia=miehen kautta ne +kuultuansa, käwiwät ne kipeälti hänen sydämeensä. Hän wapisi ja horjui. +"Tuhmasti tein niitä sanoja lausuessani", sanoi hän sitte ja meni +hoiperrellen tupaan. Pian tuli sieltä talon wanha isäntä ja muu wäki +kartanolle. Teurastajat eiwät olleet lähteneet wielä talosta; he +tuliwat myös. + +"No ainakin on Kontti=Anna kuollut taipaleelle pyryyn! Eihän se teidän +pelkonne aiwan turha ollutkaan" sanoi talon isäntä yhtäkaikkisesti. + +Hän, joka oli ainoa illallisista puhujoista, joka osoitti jonkunlaista +sääliä mummoa kohtaan; joka rajoitti johonkin määrään puheitansa, +puhuessaan wanhasta, köyhästä ihmisestä, joka sanoi muille +ylimielisille puhujille: "no ei sitä pidä sentään niin kowasti puhua, +pitää sitä toki ajatella mitä puhuu"--hän oli itse nyt niin +yhtäkaikkinen koko asian suhteen, ikäänkun olisi tapahtunut waan ihan +luonnollinen ja tawallinen asia! Hän ei ollut kylmempi eikä palawampi +mummoa kohtaan nyt kuin illallakaan. Hänellä lienee ollut siiwomiehen +nimi koko ikänsä; hän lienee saanut pitää sen eteenkin päin, mutta +warmaankaan ei hänen sydämessään ole koskaan ollut sijaa paremmille +tunteille. + +Teurastajat ja tuo piston saanut talon nuorimies, seisoiwat lähellä +rekeä, silmät maahan päin luotuina. Minä katsoin teurastajiin; toisen +silmissä näin kyyneleitä ja se näkö esti minun lausumasta niitä sanoja, +jotka heille oli walmiina. + +Niin käypi usein maailmassa. Silloin kun kuolema näyttää olewan +kaukana, lasketaan siitä useinkin sopimatonta leikkiä; mutta kun se +astuu silmäin eteen, kammottaa se lujimpaakin luontoa, jos ei waan +tunto ole poltinraudalla merkitty. + +Lähdimme wainajaa wiemään wiimeistä taiwalta kylään. Sieltä oli jo sinä +aamuna tullut useampia hewosmiehiä sydänmaalle päin, jonkatähden kulku +nyt jo oli isosti parempi kuin tullessamme. Weimme wainajan +kunnan=lautakunnan esimiehen tykö ja esittelimme hänelle löytömme. + +"Täytyy se toimittaa hautaan", sanoi esimies, mutta tuo sana: +"täytyy" soi minun korwissani welwollisen waiwashoidon kanssa niin +yhtäsuuntaiselta. + +Nuolena lensi sanoma ympäri puhto= ja kyläkunnan, että Kontti=Anna on +taipaleelle pyryyn kuollut. Kujasta kujaan, talosta taloon, portailta +portaille kuului se huuto. Waimoja kerääntyi esimiehen kartano täyteen +ja nytkös oli itsekullakin jotain kerrottawaa ja sanottawaa wainajasta. +Woi kuinka hän oli heidän mielestään ollut nöyrä, hiljainen, siweä, +ahkera, säästäwäinen j.n.e., eiwätkä he olleet löytää kyllin sanoja +häntä ylistääksensä. + +Niinhän se on. "Hywä on koira kuoltuaan, paha ennen elettyään", sanoo +sananlasku, ja niinpä näytti nyt mummunkin laita olewan. Hänellä oli +nyt ystäwiä kyllitellen, kun hän ei enää heitä tarwinnut. Hän oli +heidän tykönänsä eläessään ollut köyhänä, alastomana, sairaana, +isoowana ja janoowana; oliwatko he häntä huoneesensa ottaneet, +waatettaneet, syöttäneet ja juottaneet, ja oppineet?--Minä pelkään +ett'eiwät olleet niin tehneet ja minusta tuntui mummo noille +ulkokullatuille, hitaille ystäwillensä sanowan: "ei ikään minulle ole +tämmöistä ystäwyyttä osoitettu". Silloin kun heidän ystäwyytensä +osoitukset wainajalle oliwat korkeimmallaan, heräsi sielussani kysymys: +onkohan ihmiskunta täyttänyt welwollisuutensa wainajaa kohtaan? Ulkoa +päin en saanut wastausta tuohon sisälliseen kysymykseeni, mutta omasta +sydämestäni nousi wastaus ja se oli kolkko: ei. + +"Mummo ei tarwitse enää teidän apuanne eikä hywyyttänne, mutta teillä +on hänen turwaton ja langennut tyttärensä pienen lapsensa kanssa, +osoittakaa hänelle ja muille köyhille itse teossa ystäwyyttänne ja +laupeuttanne; sitä mummo nyt anoo teiltä", sanoin waimojoukolle. + +Muistutettuamme esimiestä mummon Sannan hoitamisesta, lähdimme +toistamiseen kotimatkalle. + +Jos missä näimme palatessamme kaksi ihmistä tulewan yhteen, niin heti +kuului: "Kontti=Anna se kuuluu kuolleen taipaleelle pyryyn", ja tuon +uutisensa he kertoiwat oikein ilosta loistawilla silmillä, melkeinpä +niinkuin he olisiwat päässeet rutosta ja sitä toisilleen ilmoittaneet! + +"Sittenpä hänestä on päässyt", kuulin erään wastaawan tuon uutisen +kertojalle; silloin käänsin pääni pois heistä ja kiirehdytin hewostani. + +Nyt pääsimme rauhassa matkustamaan aina tuohon taipaleella olewaan +mökkiin asti. Astuimme sisään. + +"Näittekö mummoa kylällä?" kysyi heti sisään tultuamme mökin eukko, +melkein niinkuin hätäilemällä. + +"Näimme jo taipaleellakin", wastasin. + +"Mitä! Taipaleenakin?" sanoi eukko ja lääpsähti istumaan penkin +tapaiselle. Hän näkyi aawistaneen jotain ja tuo wastaukseni kai +wahwisti hänen aawistustansa. + +"Niin", wastasin minä. + +"Onko hän kuollut taipaleelle? Ette suinkaan muutoin olisi häntä +taipaleella nähneet", kysyi eukko. + +"Hän oli uupunut tuolle newalle ja--kuollut; me löysimme hänet siitä ja +weimme kylään", selitin minä. + +Nyt wasta eukko woimattomaksi tuli; hän ei kyennyt pahalta +liikahtamaan. Hänen molemmat kätensä raukesiwat siwulle eikä hän saanut +suustansa muuta kuin: woih, woih! + +Kaikesta näkyi, että mummon kuolema koski kipeästi mökin eukkoon ja tuo +osan=otto ei ollut mikään ulkokultaisuus. Aina wahwemmaksi tulin +luulossani, että mökin asukkaat rakastiwat mummoa; kenties oliwat he +ainoat, jotka häntä rakastiwat. Ei eukolla ollut iloa tuosta sanomasta, +eikä hän sanonut: "sittenpä hänestä on päästy". + +"Milloin hän lähti teiltä" kysyin eukolta, kun hän wähän tyyntyi. + +"Emme itsekään oikein tietäneet, milloinka hän lähti. Koko +Lauwantai=illan puhui hän Sannastansa ja kuinka hänen pitäisi päästä +kirkolle, wiemään kylässä sairastawan akan miehelle sanaa. Me estimme +häntä niin paljon kuin woimme; sillä jos ilmakin asettuisi, olisi +kumminkin niin umpi=tie, ett'ei hän woisi sitä kulkea. Niinkuin +näette, on tämä meidän tupamökki pieni ja wielä päälliseksi kylmä, +mutta sauna on lämmin, waikka se on pieni. Sen lämmitimme +Lauwantai=iltana, kylpyä warten, waikka oli paha ilma. Kylwyn jälkeen +oli mummo tottelewinaan estelyitämme ja heittäwinään koko menonsa +tuumat siihen. Hän aikoi mennä saunaan maata tupamme kylmyyden ja +pienuuden tähden. Me suostuimmekin siihen ja weimme heiniä kylkensä +pehmikkeeksi, sillä olkia ei meillä ole." + +"Aamulla kun heräsimme, oli ilma yhtä huono, milt'ei huonompi kuin +illalla. Olimme jo kauan olleet ylhäällä, eikä mummoa näkynyt, waikka +hän oli muutoin niin aikainen. Minä oudoksuin tuota mielessäni, +waikk'ei tullut siitä wirketuksi mitään. Wiimein kun asia alkoi tulla +arweluttawaksi, sanoin miehelleni: 'mikä mummolla nyt on, kun ei nouse +ollenkaan ylös?'--'Niin tosiaankin', sanoi Matti, 'käypä, poika, +katsomassa!' Ja poika juoksi saunaan. Palattuaan ilmoitti hän, ett'ei +siellä ollutkaan koko mummoa! Jäljestä päin huomasimme hänen ottaneen +konttinsakin saunaan. Hänellä oli pieni petos mielessä, kun kowin +estelimme häntä lähtemästä; hän--karkasi! Sen hawaittuamme, olemme +olleet kowin lewottomat hänen tähtensä, emmekä ole hänestä saaneet +minkäänlaista tietoa, siitä ei ole sieltä päin kulkenut yhtään +matkustajaa. Olimme oikein iloissamme, kun näimme teidän tulewan. Ja +semmoisen tiedon te nyt toitte", selitti eukko. + +Mökin lapset eiwät liene tähän asti huomanneet, että oli puhe mummon +kuolemasta, sillä he oliwat omissa askareissaan ja hälisiwät omaa +hälinäänsä. Mutta äitinsä selityksen aikana waikeniwat he ja +kuunteliwat awosuin. He lienewät nyt käsittäneet olewan jotain puhetta +mummoa kohdanneesta onnettomuudesta ja saadaksensa selwän asiasta, +kieppuiwat he äitinsä ympärillä ja hokiwat: "äiti, äiti! mikä mummolle +on tullut?" + +"Mummo on kuollut pyryyn", sanoi äiti lapsille surullisesti. + +"Woi, woi! Mummo on nyt kuollut! Mummo oli meille niin hywä! Ei mummo +tuo meille enää koskaan leipää!" sanoiwat lapset, heittiwät irti +äitinsä hameesta ja asettausiwat wakaaseen asemaan, ikäänkuin +surrakseen tuon hywän tuttunsa kuolemaa.--Mökin mies ei ollut kotona, +sillä hän oli suksilla hankkimassa puita mökin tarpeeksi. + +Minun oli tehnyt mieleni syyttää mökin asukkaita siitä, kun he laskiwat +mummon liikkeelle sellaisella ilmalla, ja tulinkin siinä mielessä +mökkiin, että olisin muistuttanut heitä warowasti siitä. Mutta tuosta +eukon selityksestä huomasin luuloni perättömäksi. Minä näin, ett'ei +mökin asukasten yhtäkaikkisuus ollutkaan syynä tuohon surkeaan +tapaturmaan. Mummolla oli omat sisälliset syynsä, jotka pakottiwat +hänen lähtemään tuommoiseen ilmaan, katsomatta, riittiwätkö hänen +woimansa waiko ei. Warmaankaan ei hän woinut langennutta Sannaansa, +jota hän niin werrattomasti rakasti, pitää niin kauan pelkääwässä ja +ikäwässä tilassa, että hän olisi odottanut ilman asettumista: hän +tahtoi Sannallensa saattaa iloa kotiin=tulollansa. Päälliseksi oli +hänellä tärkeä, ihmisellinen asia ajettawana, jonka hän tahtoi kaikin +mokomin määrä=aikana perille saattaa; siinä syyt, jotka pakottiwat +hänen rientämään turmaansa kohden. + +Oliko hänen kuolemansa halwempi muiden ylhäisempien ja onnellisempien +ihmisien kuolemaa? Ei, sillä hän kuoli tuntehikkaalla ja rakastawalla +äidin sydämellä ja uskollisena niille asioille, jotka hänen haltuunsa +oliwat uskotut. + + + + + +RUOTI=UKKO. + + +Matkustaissani ei ole minulla juuri koskaan tapana olla yötä +kestikiewareissa, waan mieluummin poikkean aina johonkin talonpojan +taloon. Sen teen sen wuoksi, että oppisin jotain, hawaitsisin jotain, +oppisin tuntemaan kansan puhtaita ja raittiita tapoja, sen elämää ja +luonnetta. Samalla useinkin saan tunkeutua ihmissydämiin ja tutkia +siellä liikkuwia iloja, suruja, intohimoja ja niiden alinomaisia +keskinäisiä taisteloita. + +Oudossa paikkakunnassa walitsin kerrankin yöpaikakseni wankan=näköisen +talonpojan talon. Asukkaat istuiwat tuona talwisena iltapuhteena +iloisina, yhtä iloisen takkawalkean walolla, tehden mikä mitäkin +käsityötä. Miellyttäwän ja raittiin näköinen oli tuo wäki, sillä +hywinwointi, terweys ja tyytywäisyys loisti jokaisen werewiltä pokilta. +Kaikkialla wallitsi hywä järjestys, siweys ja puhtaus. Waimowäen +tuuheat ja paksut hiukset oliwat kammatut sileiksi, ja siewästi +letitettyinä riippuiwat paksut palmikot heidän hartioillansa. Kun +siihen sitte lisäksi tuli puhdas, hywässä järjestyksessä olewa, +miellyttäwä kansallispuku molemmilla sukupuolilla, niin sopeipa wieraan +katsella heitä, katsella tarkastajankin silmillä ja yhtäkaikki sydän +pysyi niin soinnukkaana ja myötätuntoisena.-- + +Taloon oli naapureita kokoutunut useampia poikawiikareita, lisäksi +talon samanikäisille lapsille. Erillään muista pitiwät he omaa menoaan +ja iloaan, eikä heillä näyttänyt olewan mitään yhteyttä käsitöitänsä +tekewän aikaisemman wäen kanssa. Heidän ilonaineenaan oli eräs wanha +ukko, jonka ääressä he hääreiwät. Heti ensi silmäyksellä weti tämä ukko +huomion puolehensa. Hän oli pitkä mies, lumiwalkeat hiukset hywästi +siiwottuina, jota niin harwoin näkee sillä asteella olewalla ihmisellä. +Hänen kaswonsa oliwat arwokkaan ja säännöllisen näköiset, waikka sywät +wa'ot niihin oliwat ottaneet runsaassa määrässä itsellensä pysywäisen +sijan, kenties jo ammoin aikojansa. Wanhuusko wai murhe, tahi +intohimotko lienewät kyntäneet noita wakoja ukon kunnian=arwoisille +kaswoille? Kenties kaikki yhtenä. Hänen liikkeensä oliwat arwokkaan ja +ryhdikkään näköiset ja wartalonsa osoitti uljuutta ja jäntewyyttä, +waikka elämän raskas taakka lienee koko painollaan kokenut painaa +maahan tuota solewaa ja jäntewää runkoa. Jos niin oli, niin olipa tuon +elämän leiwiskän ainakin suurimmaksi osaksi onnistunut saawuttaa +tarkoituksensa, sillä käwelipä ukko jotenkin kumarassa. Waikka hänen +yllänsä oli wanhat, kuluneet waateriewut, oliwat nekin kumminkin +hywässä järjestyksessä, ainakin semmoisessa, mitä semmoisilta +waatteilta woi waatia. + +"Puhukaasta, Fabiani, ranskaa, niin minä annan wiisi penniä!" sanoi +eräs poika, juurikun minä olin itsekseni salaa tarkastamassa ukkoa. + +Tämä puhui nyt pitkän rämpsyn wierasta kieltä ja waikk'en ole mikään +kielitaituri, olin kuitenkin huomaawinani, että se todellakin oli +waadittua kieltä. "No, Saksan kieltä nyt, niin minäkin annan wiisi +penniä!" sanoi toinen poika. + +Kaiketi se oli Saksan kieltä, jota ukko sitte puhui pitkän jonon, +waikk'en minä sitä ymmärtänyt enempää kuin pojatkaan. + +"Engelskan kieltä wielä wiiden pennin edestä!" sanoi taas eräs poika ja +niin meniwät he kaikki mahti=kielet läwitse. Ukko suoritti ne suurella +pontewuudella; näyttipä siltä, kuin hän olisi oikein innostuksissaan +noita käsketyitä opinnäytteitä tehdessään. Pojat eiwät pettäneet ukkoa, +sillä he antoiwat hänelle wiisi penniä jokaisesta mongerruksesta, ja +ukko oikein hykersi ilosta käsiänsä saadessaan niin paljon rahaa. Tuo +kaikki huwitti poikia niin paljon, ett'eiwät he näyttäneet mitään muuta +näkewän eikä kuulewan. + +Sillä ajalla, johon tämä kertomukseni on kuuluwa, oli wielä tuo +turmiota tuottawa kotitarpeen wiinan=poltto woimassa. + +"Jospa minulla olisi wielä kymmenen penniä lisäksi, niin..." + +"Mitä niin?" sanoi eräs poika, katkaisten siten lauseen. + +"Niin saisin korttelin--wiinaa", sanoi ukko ilosta loistawin silmin. + +"No, harakkatanssia wielä, niin minä annan kymmenen penniä!" sanoi eräs +poika uhraawaisesti. + +"En, sitä en tanssi", sanoi ukko melkein harmissansa. + +"No, mutta kymmenen penniä!" + +"En sittenkään." + +"Wiinakortteli?" + +Ukko ei wastannut mitään, huokasi waan raskaasti. + +Selwästi näkyi, että hän sen kumminkin piti liikana, waikka hänellä +olikin kiiwas halu tulla niin ison rahasumman omistajaksi, että olisi +woinut lunastaa niin mieleisensä wiinakorttelin, ei hän tahtonut +kumminkaan ruweta harakkatanssilla wajawaista summaansa täydentämään. +Wiimeinen pojan muistutus sai hänet waikenemaan ja miettimään. Mitä +miettikään hän nyt? Kenties taisteli hänen sydämessään--wiinakortteli +ja harakkatanssi wastakkain, edellinen juurtuneena, woittamattomana +himona ja jälkimäinen inhottawana, alentawana tekona. + +"Noh, wiinakortteli!" sanoi hetken perästä äsköinen poika. + +Ukko loi hätäisen ja tuskallisen silmäyksen poikiin ja muihin tuwassa +olijoihin. Sitte laskeusi hän kyykylleen lattialle ja siinä asemassa +rupesi hyppimään kummallisia hyppyjä sekä koukkuja, joita tehdessään +hän kulki ympäri lattiaa, samassa harakan lailla räkättäen. + +"Fabiani on tänään oikein iloisella tuulella, mutta hänellä onkin, +luulen mä, rahan ansiota", sanoi talon isäntä nauraen. Koko wäki myös +naurahti, mutta pojille oli tuo harakkatanssi niin mieluista, että he +räpyttiwät käsiänsä ja huusiwat: "katsokaa Fabiaania, katsokaa +Fabiaania!" + +Kun harakkatanssi oli loppunut, nousi ukko ylös lattialta ja hiki walui +hänen walkeista hiuksistansa. Poika ojensi hänelle lupaamansa kymmenen +penniä, mutta ukko ei ottanut sitä hetikään niin suurella innolla ja +mielihywällä wastaan, kuin noita kielitaitonsa näytteiden palkinnoita. + +"Woi, woi! Liian lujasta minun piti taas ansaita nuo kymmenen penniä; +se koskee sydämeeni", sanoi ukko puolisurullisena. + +Nyt oli hänellä wiinakorttelin hinta rahaa, kalliisti hankittu, +niinkuin näytti ja niinkuin kuuluikin hänen wiimeisestä lauseestaan. +Ukko pistäysi ulos ja oli siellä melkeän ajan; hän lienee mennyt +asialleen johonkin toiseen taloon. + +Kun hän oli mennyt, kysyin: "onko tuo ukko tämän talon wäkeä?" + +"Se on meidän ruoti=ukko", selitettiin minulle. + +Nyt juuri tuli hän takaisin kylämatkaltansa. Kuluneiden waateriepujensa +alla, lähinnä sydäntänsä, tallensi hän sen, mikä hänelle kenties +nykyään oli rakkain maailmassa--wiinakorttelin. + +Poikawiikarit oliwat sillä wälin menneet itsekukin kotiinsa. He eiwät +halunneet enempää nähdä; he oliwat nähneet, mitä juuri oliwat tahtoneet, +oliwat saaneet ukon tanssimaan heidän omien pilliensä mukaan. Oliwatko +nuot huliwilisimmallaan olewat poikawiikarit ukolle pahoja? Ei, +semmoisia eiwät he olleet sen aseman merkityksessä, jossa he oliwat. He +tunsiwat ukon sisällisen halun, tiesiwät hänen wähät waransa ja +tyhjyytensä; he laittoiwat waan ukolle tilaisuuden ansaita rahoja +niillä keinoilla, joilla hän woi sitä tehdä, ja sen työnsä teettiwät he +ukolla liiatta iwatta ja pilkatta. Semmoinen oli poikien toimi ja +tarkoitus, ei pahempi eikä parempi. + +Tultuansa huoneesen, wetäysi ukko erilleen muista, erääsen hämärään +nurkkaan. Hiljaisena ja sanaakaan puhumatta otti hän pullon powestansa +ja laski sen, niinkuin näytti, suurella mielihywällä wapisewille +huulillensa; sitte pani hän sen taas warowasti poweensa, ja yhä taas +entistä ujoa hiljaisuutta; mutta minä olin huomaawinani, että ukko +tawasta pyyhki silmiänsä. + +Sillä wälin oli talon wäki jo heittänyt käsityönsä pois kun ilta oli jo +niin kulunut, että alkoi lähestyä maata=panon aika; he rupesiwat +illalliselle. + +"Tulkaa, Fabian=waari, illalliselle!" kehoitti emäntä ukkoa. + +"En minä syö tänään illallista, en, hywä emäntä", sanoi ukko ja hänen +äänensä hieman wärähteli. + +"Hän on taas saanut wiinaa ja silloin ei hän syö, haaweksii waan ja +wäliin itkee", kuulin emännän sanowan. + +Kun talonwäki oli syönyt, meni itsekukin kamariinsa maata. Minä ja ukko +jäimme kahden tupaan, sillä minullekin oli tehty sinne wuode ja ukon +makuusija oli siellä entisestään. Minä panin maata, mutta unta ei +tullut. Ukon kummallinen näkö, hänen illallinen käytöksensä ja emännän +wiimeinen lause, nehän ne waan pyöriwät alati mielessäni. "Kuka ja mikä +oikeastaan on tuo Fabiani?" ajattelin itsekseni. Yön warjokas siipi oli +luonut semmoisen tyynen hiljaisuuden ja rauhan koko tupaan, ett'ei +risahdustakaan kuulunut. Eipä olisi luullut niin iloisesta melusta ja +hyörimisestä tulewankaan niin hiljaista oloa. Raskailla painoilla +käypä, lyömätöin tiimakello waan naksahteli, säännöllisesti +yksitoikkoisella, soinnuttomalla tik=tak=äänellänsä yön pimeässä +hiljaisuudessa, ja silloin tällöin kuulin ukon niiskahdukset, joista +huomasin ett'ei hänkään ollut nukuksissa. + +"Onko Fabiani=waari walweella?" kysyin wihdoin, kun uuta en saanut, +sillä pistipä päähäni ajatus koettaa päästä käsiksi ukon sisälliseen +ihmiseen. + +"Olen. Enpä minä monesti nuku tämmöisissä tiloissa", wastasi siihen +ukko. + +"Olette kai paljon kärsineet elämän kowuutta, teitä kalwaa joku raskas +murhe, luulen mä", sanoin hänelle. + +"Paljon olen pyrkinyt, paljon toiwonut, paljon saanut ja paljon +menettänyt. Woi wieras kulta! Paljon olen kärsinytkin." + +"Koska ei meitä kumpaakaan nukuta, niin ruwetaan haastelemaan! Ettekö +olisi hywä ja kertoisi minulle elämänne waiheita? Molemmilta meiltä +kuluu yö hupaisemmasti ja kukapaties siitä olisi jotain hyötyä meille +kummallekin", pyytelin ukkoa. + +"Surullinen, synkkä on minun elämäni juoksu, täynnä waarallisia +intohimoja, sywiä lankeamisia ja murtumisia; kenellepä niiden +kertomisesta olisi hyötyä?" sanoi ukko surullisesti. Mutta tuo hänen +sanansa: "intohimoja", soi niin kummalliselta korwissani ja kiihotti +suuresti yhä waan uteliaisuuttani. + +"Ei, älkää niin sanoko! Kaikista elämän tapauksista saattaa meille olla +jotain hyötyä, kun waan ajallansa otamme niistä waarin. En mitään +haluaisi nyt mieluummin kuulla, kun teidän elämänne kokemuksia", sanoin +taas ukolle. + +"Kun olisi walkea, pimeässä on niin ikäwä. Kylläksi monta yötä olen +pimeässä yksin walwonut ja miettinyt surullista, mennyttä elämääni. Ei +kukaan täällä ole wielä pääsnyt tunkeumaan sen salaisuuksien perille, +mutta tunnustaa täytyy että nyt tunnen jonkinlaista halua sydämeni +aukamiseen--kun waan olisi walkeaa!" sanoi ukko. + +Minä otin tulitikulla walkean ja huomasin talonwäen heittäneen pöydälle +pari kynttilän päätä, joista toinen oli melkein kokonainen. Minä pistin +pitemmän päähän walkean ja asetin sen pöydän nokalle palamaan. + +"Olipa hywä, kun kynttilä oli pöydällä, annetaan sen palaa loppuun, +kyllä minä sen maksan aamulla talonwäelle", sanoin samassa, +puolustaakseni siten ominlupaista työtäni. + +Ukko rupesi kömpimään ylös wuoteeltansa. Hän oli olkiin pistänyt tuon +rakkaan wiinapullonsa, ja kun hän pääsi ylös, otti hän sen sieltä ja +toi minulle. "Pitäkää te tuota ja antakaa siitä wäliin minulle herne. +Minulla on niin kehnot waateriewut, ett'en woi sitä powessani +säilyttää; pankaa se poweenne tahi lakkariinne", pyysi hän sitte. + +Minä otin pullon wastaan ja pistin sen powilakkariini. + +"Nyt me alamme!" sanoin, ja katsoin ukkoa silmiin; joissa hawaitsin +kyyneleitä. + +"En woi wastustaa teidän ystäwällistä pyyntöänne. Te olette niin hywä +ja osanottawainen. Kenties on tämä ensimäinen ja wiimeinen kerta, kun +minulla on tilaisuus aukaista sydämeni kokonaisuudessaan. Te laitoitte +waloakin yhdelle elämäni pimeälle yölle, joita niin paljon olen +elämässäni walwoen yksinäni wiettänyt--nyt on niin hywä. Mutta minä +pyydän ennakolta: älkää kowin minua tuomitko, kun kuulette elämäni +waiheet. Woih! Tuomiota, kirousta ansaitsewat ne, mutta paljon olen +kukistunut niiden ankaroista ja polttawista kiwuista--minä rukoilen +teitä, älkää kowin tuomitko langennutta, sortunutta", pyyteli ukko +minua. + +Minä tartuin hänen käteensä, katsoin häntä silmiin ja lupasin olla +tuomitsematta. + +"No, kuulkaa sitte", alkoi ukko. "Minä olen käsityöläisen poika. +Wanhempani asuiwat eräässä kaupungissa, jonka nimeä en huoli mainita. +He oliwat kristillisiä ihmisiä ja kokiwat kaswattaa lapsiansa Jumalan +pelossa ja ihmisten häwyssä. Minä olin lapsista kuudes. Jo aikaisin +hawaitsiwat wanhempani minussa erinomaista opinhalua ja samaa näkiwät +muutkin ymmärtäwäiset ihmiset. Waikk'eiwät wanhempani suinkaan olleet +mitään warakkaita, sillä heidän ansionsa meni ison lapsijoukon +elättämiseksi, paniwat he kumminkin minut kouluun. Alusta alkaen olin +siellä priimus eli ensimäinen kaikissa opinkappaleissa ja jokaisella +luokalla, ja oppiminen käwi aiwan helposti, ikäänkuin itsestänsä. +Opettajani ja esimieheni ihmetteliwät kaikkialla minun hywää oppiani ja +ymmärrystäni, ja he sanoiwat minulla olewan pään teräwän kuin +'partaweitsen'. Kaikki koulukumppanini jumaloitsiwat minua ja pyysiwät +minun suosiotani, mutta minä en heidän, sillä minä rupesin wähitellen +katsomaan heitä ylön tuon kunniani loisteessa. + +Niin kului aika. Samassa suhteessa kuin oppini karttui ja waurastui, +warttui ja waurastui myös ulkonainen ihmisenikin. Olin terwe ja raitis +nuorukainen, kaswamiseni käwi joutuin ja ennenkuin olin täyttänyt +kaksikymmentäni, olin seudun muhkein ja kaunein nuorukainen. Kaikki +loiwat minuun toiworikkaita silmäyksiä ja minusta sanottiin tulewan +isänmaalle suuri kunnia ... hywä Jumala! Mimmoinen kunnia minusta on +isänmaalle tullut", sanoi hän ja herahti itkemään. Katsoin hänen +lumiwalkoisia hiwuksiansa, kuinka ne tärisiwät ja wapisiwat; katsoin +hänen koukkuleukaansa, kuinka se wawahteli ja jäsähteli, kun tuska +purkautui ulos wanhan miehen sydämestä, jonka menneiden aikojen muisto +oli auki rewäissyt. + +Kun hän oli wähän tyyntynyt, sanoin hänelle: "ettekö jo woisi jatkaa?" + +"Niistäkäästä tuota kynttilää, siinä on jo niin pitkä karsi, alkaa +käydä niin pimeäksi, ja antakaa tänne pullo, että mä saan herneen", +sanoi ukko, samassa pyyhkäisten takkinsa hihan suulla silmiään. + +Minä sekä niistin kynttilän että annoin hänelle pullon. Hän maisti +pikkusen ja antoi sitte aarteensa takaisin. Hän ei näkynyt olewan +nykyään mikään wiinan ahmari. Iltakauden oli hän maistellut tuosta +wiinakorttelistaan, eikä siitä ollut kulunut wielä enempää kuin wähän +runsaampi puoli. Lieneekö pelko sen loppumisesta waikuttanut sen +niukkuuden, wai eikö murtunut sydän ja rasittunut ruumis woinut enempää +wastaan ottaa, en tiedä; summa waan on se, ett'ei ukko tarkimmastikaan +katsoessa näyttänyt olewan wähääkään humalassa. + +"Woitte kai nyt jo jatkaa! minä halulla halajaisin kuunnella loppuun +asti teidän elämänne waiheet", kehoitin ukkoa. + +"Woin", alkoi hän taas. "Kaikki toiwoiwat minusta jotain suurta, jotain +mainioita. Kaikki kunnioittiwat ja ylistiwät minua, mutta ei kukaan +toki kuitenkaan niin paljoa kuin eräs lapsuuteni kumppani +Agneta=niminen neiti, käsityötäisen tytär hänkin. Lapsuudestamme saakka +olimme me kaswaneet ikäänkuin yhdeksi sieluksi, ja kun minä wartuin +opissa ja ymmärryksessä, miehuudessa ja maineessa, kaswoi hän hywissä +tawoissa, siweydessä, kainoudessa ja kauneudessa, ja ennen pitkää oli +hän seudun kaunein ja mainehikkain neiti. Hän se oli, joka kaikkiaan +enimmän katsoi minuun, joka kaikkiaan enimmän iloitsi minun onnestani +ja toiwoi minusta jotain suurta, hän se oli, johon minäkin katsoin ja +jonka tähden koetin mainetta ja kunniaa woittaa. Me emme olleet wielä +sanallakaan toisillemme mitään puhuneet, mutta yhtäkaikki ymmärsimme me +toistemme toiweet ja pyrinnöt, sillä sielun tunteilla on monta +ulospääsypaikkaa. Agnetalla oli monta rikkaudelta, maineelta ja +siwistykseltä loistawaa kosijaa, mutta kaikki waan hän hylkäsi; +näyttipä siltä, kuin hänen sydämessään ei olisi ollut sijaa +kenellekään. + +Minä olin ollut jo yhden lukukauden yliopistossa. Sielläpä en joutanut +ajattelemaan muuta kun Agnetaa. Towerieni leikit, kokkapuheet ja muut +ilon esineet meniwät korwieni siwu, niinkuin tuulen tohina, enkä minä +useinkaan tietänyt, mistä kysymyskään oli. Entiset tuttuni +kummasteliwat suuresti, mikä minuun oli tuommoisen muutoksen +waikuttanut ja he kokiwat kaikin tawoin saada minua elpymään entiseen +iloisuuteeni, mutta kaikki oli turhaa; he eiwät tietäneet suruni syytä, +sillä kaikilta salasin sen huolellisesti. Oudot ylioppilastowerini +pitiwät minua, joll'eiwät juuri houhkana, niin kuitenkin paksupäisenä +ja hieman tyhmänä jörönä.--Minä kuuntelin luennoita--ei, minä en +kuunnellut niitä, waikka olin kuuntelewinani, sillä minä en kuullut, en +ymmärtänyt mitään, waikka professorit kokiwat panna parastansa. +Sydämessäni oli waan yksi tunne, yksi ajatus ja tarkoitusperä--Agneta; +hän se oli, joka sai sydämessäni niin suuren wallan, että kaikki muut +jäiwät aiwan syrjään. + +Minun ensimäinen lukukauteni olisi hywin huonosti onnistunut +yliopistossa, mutta eriomainen opinkykyni auttoi minua kumminkin niin +paljon, että sen awulla pääsin reppositta läpi stipendio=tutkinnon. + +Sydämeni oli pakahtua ilosta, kun lukukauden loputtua pääsin kotiin, +sillä siellä tiesin tapaawani Agnetan. Minussa tuntui nyt senlainen +woima ja rakkaus, että päätin heti ilmoittaa hänelle rakkauteni. + +Kun minä pääsin kotikaupunkiini, oli eräs ilta Joulun edellä. +Terwehdittyäni rakkaat wanhempani, sisarukseni ja muun talonwäen, +kysyin heti wanhalta Maija=nimiseltä kyökkipiialta kahdenkesken, +tietäisikö hän, onko Agneta kotonaan? Tuo Maija oli kauwan ollut meillä +palweluksessa, jopa niin kauwan, että hän oli pienenä poikasena jo +minua hoitanut, ja sentähden woin minä häneen luottaa niinkuin omaan +äitiini. + +Maija katsoi minuun teräwästi; olipa, niinkuin olisi hän tahtonut +tunkea sieluuni sisälle. + +'Wai jo Fabianin päähän on semmoisia asioita juolahtanut! Mutta +luulenpa että ne ajatukset owat syntyneet liian myöhään, sillä +kauppaneuwos Warasen nuori herra kosii tähdättyä tyttöänne', sanoi +Maija totisen näköisenä ja katsoi minuun tuntijan silmällä. + +Minä koetin tehdä itseni niin lewollisen näköiseksi kuin suinkin woin, +waikka sydämeni tykki niin kowasti, että tunsin, kuinka koko ruumiini +heilui sen jyskytyksestä. + +'Maija! Te ette ole nyt ollenkaan kohtelias. Enhän ole kysynyt, onko +Agnetalla kosijoita, waiko ei. Olkaa nyt siiwo ja sanokaa: onko hän +kotonaan, wai eikö; minulla on hänelle waan erityistä asiaa', sanoin +tekolewollisena. + +'Luultawasti ei hän ole kotona. Täksi illaksi on kylän nuoriso kutsuttu +kauppamies Kumanderille ja tiettäwästi on Agnetakin siellä. Siellä +lienee myöskin nuori Waranen. Huhut käypi, ett'ei tyttö tahdo +kuullakaan koko kosimistuumista mitään, mutta luullaan hänen kumminkin +wiimein taipuwan. Ja eipä taida tytölle olla edullista kauwan +niskoitella niin mahtawaa kosijata wastaan', sanoi Maija. + +Minä pistin hätäpikaa waatetta päälleni ja ilmoitin wanhemmilleni, että +olin pakotettu pikimmältä käymään eräällä asiallani. + +Minä ohjasin kulkuni suoraan Kumanderin taloon. Sydämessäni oli +semmoinen tuska ja pakotus, että henkeäni ahdisti. Olenko tullut liian +myöhään? Miksi olen näin kauwan salannut tunteitani? Onko hän jo +antanut sydämensä toiselle? oliwat kysymyksiä, jotka tuon tuskan oliwat +sydämeeni tuoneet. Korwani suhisiwat niin kummallisesti ja otsaani +poltti niin kowin, ettei Joulukuun pohjoinen wiima woinut sitä kylläksi +jäähdyttää; otin lunta kourahani ja hieroin sillä wiiman awuksi +otsaani. Niin sain wihdoin jonkunlaisen lewollisuuden itselleni ja +sitte astuin huoneesen. + +Nuoret oliwat juuri paraikaa nimileikkisillä. Kaikki kapsahtiwat heti +ylös ja tuliwat luokseni, kättä puristaen terwehtimään minua, eikä +heidän suistaan kuulunut muuta kuin: 'Fabian, Fabian! Terwe tulemaasi!' + +Huoneesen astuessani oli Agneta istumassa nuoren Warasen wieressä; se +näky ei ollenkaan parantanut sisällistä tilaani. Agneta olisi myös +tahtonut tulla minua terwehtimään, mutta hänen istumakumppaninsa +pidätteli häntä, sanoen: 'eihän tuolla ole niin kiirettä!' Kauwan ei +tuo esteleminen kumminkaan käynyt laatuun, sillä eihän ollut soweliasta +kauwan pidättää irti pyrkiwää tyttöä. Päästyänsä wapaaksi, tuli Agneta +suorastaan luokseni, otti kädestäni kiinni ja toiwotti minua +terwetulleeksi. En ikänä unhota, kuinka kaunis hän oli terwehtiessään. +Kun hän otti kädestäni kiinni, tunsin selwäsi hänen pienen, lämpöisen +kätösensä wapisewan ja samaa lienee hän tuntenut minun kädestäni. + +Kun kaikki muut oliwat minua terwehtineet, tuli Waranen arwokkailla +askeleilla luokseni. Hän ei terwehtinyt minua, ei ottanut kädestäni +kiini: 'kuinka kirjatoukat Helsingissä nykyään jaksawat?' kysyi hän +waan, pitäen samalla molemmat kätensä selkänsä takana. + +Hywin ymmärsin, että hän tahtoi tuolla kysymyksellä iwata minua, sillä +hän oli rikas, ja hän oli ainoa, joka katsoi minua ylön jo warhaisesta +nuoruudesta asti; lieneekö hänellä ollut hieman kateuttakin minulle +kaikkialta tulewan ylistyksen wuoksi. + +'Kiitoksia paljon! jaksaapa ne waan', koin wastata niin lewollisesti +kuin woin, waikka sydämeni oli pahtua. + +Nyt alkoi tanssi. Pillit ja torwet rupesiwat raiwokkaasti soimaan +kiihkeää walssia. Ensimäinen tanssikumppanin etsijä oli Warasen nuori +herra. Hän tuli suorastaan Agnetan eteen ja kumarsi. Tyttö punastui aa +loi surullisen silmäyksen minuun, mutta myönsi kuitenkin; mikäpä siinä +muu oli neuwona. Hurjassa walssissa rupesi tuo komea pari kiitämään +ympäri awaraa salia. Minä näin heidän säännölliset, keweät ja notkeat +liikuntonsa ja jalkojensa tahdikkaat pyörimiset. Yhä enemmän eneni +wauhti, yhä enemmän huimaawa notkeus--mitenkä? Nythän en enää näe +yhtään tahdikasta liikuntoa, waan yhtenä, tuulta synnyttäwänä, +kohisewana patsaana kiitäwät he hirmuista wauhtia. Woi woi! Nyt en näe +sitäkään, ainoastaan wesikaaren näköinen sumupatsas waan kiitää--ei se +ei kiidä enää ympäri salia, se kiitää suorasti eteen päin--awaruuteen. +Kauhea kosken pauhu kuuluu aiwan likeltä minua, sitte jyrähtää ukkonen +hirweällä pamauksella ja--sitten--sitten ei heitä näy ollenkaan! Minä +olin--pyörtynyt. + +Ensimäinen, jonka huomasin toinnuttuani, oli Agneta. Minut oli +kaaduttuani nostettu sohwalle. Kumarruksissa ylitseni, oli Agneta +hieromassa aiweniani etikalla, jota hän myös piti nenäni alla, silloin +kun ensikerran awasin silmäni pyörtymiseni jälkeen. + +'Hän elää, hän hengittää', sanoi Agneta iloisesti, kun hän huomasi +minussa elon merkkejä ja samassa he tarjosiwat minulle wedellä +seoitettua wiiniä, jota minä otin muutamia nielauksia ja toinnuin siitä +täydellisesti. + +'Mikä sinulle tuli, Fabian?' kysyi Agneta hiljaa, kun huomasi minun +toipuneen. + +'Minä en woi hywin--täällä on niin kuuma, haluaisin päästä kotia', +sanoin hänelle, tietämättäni, mitä oikeastaan sanoin. + +Kaikki katsoiwat, mikä enemmän, kuka wähemmin kummeksien minuun. Olipa +tuo tapaus waikuttanut kaikkiin niin paljon, että tanssiminen loppui +siihen ja itsekukin hankki kotiinsa lähtöä. + +Kaikki nuoret, jotka oliwat meiltä päin kotoisin, lähtiwät minun +kanssani yhtä matkaa; siellä päin oli Warasenkin ja Agnetan asunto. +Päästyänsä oman talon kohdalle, aikoi nuori Waranen lähteä Agnetaa +kotiinsa saattamaan, mutta tyttö kielsi, sanoen tahtowansa huonosti +woiwaa Fabiania kotiinsa saattaa. Siihen täytyi nuoren Warasen tyytyä, +waikka hän mutisi joitakuita tyytymättömiä sanoja, joita en muuta +kuullut kun: 'no kaikkia! Eikö hän olisi yksin päässyt.' + +Niin lähdimme me Agnetan kanssa kahden kulkemaan tuota wiimeistä +lyhyttä taiwalta, joka oli enää minun kotiini. 'Nyt taikka ei koskaan', +ajattelin minä sydämessäni. Minä ponnistelin woimiani, kokosin +ajatuksiani, ilmoittaakseni rakkauttani, mutta eipä se ollut mikään +helppo asia. Sydämeni sykki niin kowasti, että helposti sen jyskeen +kuulin. Niin tawoin tulimme meidän portille. Siitä piti Agnetan palata +takaisin, ja nyt särki minun sisällinen tuskani sulkunsa. Käännyin siis +portilla kaunista saattajaani päin ja kuiskasin hänelle wapisewalla +äänellä: 'Agneta! Joko olet sydämesi antanut tuolle mahtawalle +kosijalle?' + +'Ketä tarkoitat?' + +'Nuorta Warasta'. + +'Hyi, Fabian, mitä puhut! Sydäntäni en ole antanut kenellekään, sitä +wähemmin Waraselle', sanoi Agneta, ensipuoliskon lauseestaan +nuhtelewaisesti, jälkimäisen puolisurullisesti. + +'Minä rakastan sinua, olen rakastanut kauan; paljaasta luulosta, että +sinut olin menettänyt, pyörryin äsken', sanoin kuiskaten Agnetalle ja +otin häntä kiinni kädestä. + +'Jopahan wiimein sai sydämeni kauan toiwotun wastauksen. Paljon on se +toiwonut, paljon odottanut, paljon kärsinyt ja hyljännyt. Sinulle on +se, Fabian, ollut kauan auki, mutta nyt on sen tyhjyys loppunut, sillä +sinussa löysi se wastimensa, minä luotan sinuun', sanoi hän +liikutetulla äänellä. + +Minä likistin häntä hellästi rintaani wasten. Ei woinut Joulukuun tuima +pakkanen sammuttaa eikä jäähdyttää sitä tulista ja palawaa rakkauden +suuteloa, eikä sitä hehkua, joka molempien meidän sydämissämme paloi... + +Onko siellä pullossa enää mitään? ja tuo kynttilän korsi on taas niin +pitkä--maistaisin mielelläni taasen herneen", sanoi ukko äkkiä +katkaisten siten kertomuksensa. + +Minä ojensi hänelle pullon ja niistin kynttilän. Hän maisti taas wähän, +mutta kuiwat laidat lienee ollut tuossa pullossa, sillä sen neste alkoi +lähetä loppuansa. + +"No, kuinko sitte käwi?" kysyin minä hätäisesti, sillä minun henkeäni +oikein ahdisti, halusta saada tietää ukon elämän waiheet loppuun asti. + +"Niin. Sitten erosimme me sillä kerralla, Agneta meni kotiinsa +yksinään, sillä hän ei sallinut minun itseänsä saattaa, kun olin saanut +niin äkkinäisen kohtauksen tuolla nuorten leikkipaikassa. Minä menin +kamariini, ja se raskas taakka oli kadonnut, joka niin kauan oli minua +painanut. Suru, murhe, ikäwä, kaikki oliwat nyt kadonneet, sillä nyt +tiesin omistawani sen, josta olin niin paljon uneksinut, jonka tähden +olin niin paljon puuhannut ja ajatellut. Minä panin maata ja pian olin +suloisessa ja wirkistäwässä unessa. + +Huomenna oli iltapäiwästä koko kaupungissa puheen ainetta, sillä +jokainen tiesi, että minä ja Agneta olimme--kihlatut. Muori Waranen +harmistui kowin tuon uutisen kuultuansa ja antoi peittelemättä tietää, +minkälainen mies minä olin hänen rinnallansa. + +Olen liian heikko kuwaamaan sitä autuasta aikaa, jota nautin Agnetan +parissa ne Joulun rauhat, jotka olin poissa yliopistosta. + +Kun taas lukukausi alkoi, lähdin minä yliopistoon. Toisenlainen into, +toisenlainen halu ja tarmo oli minulla nyt kuin ensimäisellä +lukukaudella. Poissa oliwat nyt entinen kylmyys, alakuloisuus, +kuulemattomuus ja yhtäkaikkisuus, ja oppiminen alkoi käydä entistä +rataa. Eipä kauan wiipynyt, ennenkuin oppitowerini alkoiwat +kummastukseksensa hawaita minussa taas muutoksen tapahtuneen. Oudotkin +oppitowerit älysiwät nyt ett'en ollutkaan mikään juro ja pölkkypää. + +Niin kului toiworikas ylioppilasaikani tawallista rataansa. Kaikki +oppiminen oli minusta waan leikintekoa ja kaikki professorit +ihmetteliwät nytkin hywää oppiani ja teräwää päätäni. Aste asteelta, +päiwä päiwältä ylenin opissa ja maineessa ja jokaisesta onnestani oli +Agnetalla tarkka tieto, sillä me ahkerasti waihdoimme kirjeitä. +Lukukausien wäliajat olin aina kotipaikalla, rakkaan Agnetani ja +omaisieni luona. + +Yhtä kyytiä luin wiisaustieteen maisteriksi ja erosin sitte korkeoilla +oppilauseilla ja suurella maineella yliopistosta. + +Tähän asti on elämäni ollut pelkkää onnea ja sulaa autuutta, mutta minä +pyydän teitä: älkää wäsykö, kuunnelkaa minua loppuun asti, muutoin ette +käsitä nykyistä tilaani!" sanoi ukko, keskeyttäen taaskin hetkeksi +kertomuksensa. + +"Puhukaa, puhukaa waan, en minä wäsy! minä juuri haluan kuulla elämänne +tapaukset loppuun asti kaikkineen", sanoin ukolle innossani. + +"Niin", alkoi taas ukko, "Tuo suuri menestykseni ja maineeni sekä se +suuri kunnioitus ja ylistys, joka kaikkialta tuli osakseni, synnytti +minussa yhä enemmän itserakkautta ja kunnianhimoa. Oppineena, +mainerikkaana ja kaikkien kunnioittamana tulin yliopistosta +kotipaikoilleni. Omaiseni iloitsiwat, tuttawani ja ystäwäni iloitsiwat, +ja luulenpa, että koko isänmaani iloitsi onnestani ja toiwosta, mutta +kaikkiaan enemmän iloitsi Agneta, sillä oliwathan kaikki surumme ja +ilomme yhteiset. + +Siihen aikaan ei ollut niin helppo saada lihawia wirkapaikkoja kuin +nykyään. Saadakseni ominaista leipäpalaa ja waikutusalaa, wihitin +itseni papiksi ja sain siinäkin tutkinnossa korkeimmat arwolauseet. +Semmoisena määrättiin minut apulaiseksi kirkkoherra K:lle P:n +pitäjääsen? + +Kirkkoherra K. oli loistawa ja rikas mies. Hän oli monistellen perinyt +wanhemmiltaan ja muulta rikkaalta suwultaan mahdottomat rikkaudet, ja +muutoin oli hän kirkkoherrana wäkirikkaassa ja isossa pitäjässä, jonka +lihawien lammasten keritsemisestä hän piti isompaa huolta kuin niiden +ruokkimisesta. Niin kokoutuneiden rikkauksien nojalla elettiin +perheessä ylellistä, melkeinpä howintapaista elämää. Kirkkoherra K:lla +oli monta maataloa hallussa ja pappilakin oli tuon mahtawan +sielunpaimenen tahdosta laitettu komeaksi kuin palatsi. Asumahuoneet +oliwat sisustetut mitä häikäsewimmällä loistolla, jonka moista en +ollut koskaan ennen maaseudulla nähnyt. Lattiat oliwat peitetyt +kallisarwoisilla matoilla ja seinät kalleilla tapeteilla; niiden päälle +oli wielä ripustettu kalliita kuwamaalauksia ja tauluja. Akkunoita +werhosiwat kalliit uusimmanmuotiset uutimet ja awaran salin katossa +riippui pari uljasta kristallikruunua; kaikki huonekalut oliwat myöskin +uusinta muotia ja niin muhkeiksi laitetut kuin suinkin mahdollista. + +Hywin arwattawa on, että noin loistawassa ulkonaisessa elämässä oli +myös loistawat elämän tarpeetkin. Ruoat oliwat aina laitetut kaiken sen +tieteen ja opin mukaan, jonka kaikenkieliset kokkikirjat sisälsiwät, ja +muille harwinaisia herkkuja oli melkein jokapäiwä pöydällä. Kaiken sen +lisäksi pidettiin hywä huoli, ett'ei huwituksia eikä seuraelämän +huikasewaa woimaa puuttunut. Lakkaamatta pidettiin loistawia kemuja +loistawan seuran kanssa, ja milloin eiwät muut olleet pappilassa, +oliwat pappilaiset jossain muualla. Niin oli pappilan elämäki tullut +semmoiseksi, ettei sen asukkailla ollut juuri muuta tekemistä kun +kemuja, kestejä, tansseja, rekiretkejä ja muita semmoisia huwituksia +nauttia. + +Semmoinen oli sen perheen ulkonainen ja sisällinen elämä, johon minut +äkkiä entisestä niukasta elämästäni siirrettiin. + +Taloon tultuani otettiin minut kaikella kohteliaisuudella, +kunnioituksella ja helleydellä wastaan; loistawasti sisustettu kamari +annettiin minulle asuakseni. + +Häikäsewän loistawa elämä sai minut kokonaan hurmatuksi. Entinen niukka +elämäni ja melkein alinomainen taistelemiseni puutoksien kanssa, +astuiwat nyt oikeassa haamussaan silmieni eteen ja sen walossa näin +selwästi, mitä minä olin kärsinyt. Oi, kuinka wähäpätöiseltä ja +onnettomalta tunnuin mielestäni kaiken tuon loistawuuden ja rikkauden +rinnalla. Kaikki oppini ja maineeni tuntuiwat mielestäni semmoisilta, +joilla ei ole mitään arwoa tämän kiillon ja hekuman rinnalla. 'Mitä +auttaa minua oppi ja suuri maine, kun minulta puuttuu rikkaus, joka +ainoastaan woi tosiarwoa ja elämän mukawuutta ihmiselle antaa? Mitä +auttaa oppi ja maine minua, kun minun pitää ajelehtaa toisen +käskyläisenä niukalla palkalla ja toinen niittää minun työni hedelmän?' +ajattelin itsekseni. Se oli wäärä elämänsuru ja rikkaudenhimo, joka oli +sieluni so'aissut. Sen olen kyllä jäljestä päin monesti huomannut, +mutta mitäpä se enään autti. + +Se tieto ja tunto teki minut hirmuisen alakuloiseksi; olisinpa suonut +olewani monen kymmenen peninkulman päässä koko talosta. Oi, kuinka +mielelläni olisin suonut olewani Agnetani luona pienessä, waikka +köyhässäkin kodissa, yhdessä toimimassa ja häärimässä oman pienen ja +wasta=alkawan perhe=elämämme eduksi, poissa kokonaan tuosta +kadehdittawasta loistosta. Meillä olikin Agnetan kanssa semmoinen tuuma +erotessamme wiimeksi, että kun minä saan wakinaisen paikan, me heti +yhdistymme. Me olimme keskenämme ahkerassa kirjewaihdossa, ja sepä +juuri olikin ainoa keino, joka minua wähänkin wiihdytti ja lohdutti +tuossa synkässä ja alakuloisessa tilassani. + +Pian hawaitsi talon wäki tuon alakuloisen tilani. He kokiwat kaikin +tawoin poistaa synkkää mieltäni. Jokainen perheen jäsen erikseen ja +kaikki yhteisesti, osoittiwat minulle semmoista ystäwyyttä, että minua +ei ainoastaan kummastuttanut, mutta jopa häwettikin. He etseiwät alati +minun seuraani ja laittoiwat minulle mitä huwitusta waan woiwat. Jos +minä synkkämielisyydessäni wetäysin kamariini, pois muiden seurasta, en +siellä kauwan saanut yksin olla, sillä kun he huomasiwat sen, arwasiwat +he kohta asian laidan, ja pian oli joku perheen jäsen luonani; he näet +luuliwat pelkän ikäwän olewan syynä surumielisyyteeni. + +Prowastilla oli neljä naimatonta tytärtä ja yksi poika, ylioppilainen. +Neidit oliwat kaikki kauneita, hentoja, hienosti kaswatettuja +olennoita; tuntuipa siltä, että he owat puoliwäliä taiwasta, niin +paljoa korkeammalla itseäni tunsin heidän olewan. He oliwat kaswatetut +kaikessa elämän hempeydessä ja loistossa, mitä ikinä woidaan toiwoa ja +antaa. Heidän ei ollut tarwinnut tottua mihinkään työhön tai toimeen; +sillä oliwathan heidän wanhempansa rikkaat. He oliwat pienuudesta +pitäin kaswatetut lellittelemällä, niin että he piankin oliwat +käskijöinä eiwätkä käskettäwinä. Isommiksi tultuansa oli heidän +waltansa niin suureksi kaswanut, että heidän pieninkin oikkunsa +täytettiin wähääkään estelemättä, semminkin kun heidän äitinsä oli +lapsesta pitäin heidän puolellansa; jospa heidän isänsä wiisaudessaan +joskus wähän wastustelikin tytärtensä alinomaisia waatimuksia, eipä se +kauas kuulunut äidin ja tytärten yksistä=neuwoin puoliaan pitäessä. +Niinpä ei neideillä ollut muuta työtä, kun kulkea huwituksista toisiin +ja näyttäytyä siellä aina uusimmanmuotissa ja loistawissa puwuissa. + +Silloin en tietänyt asiain niin olewan, mutta sittemmin sen kyllä +tiesin, waan liian myöhään. + +Niinkuin jo mainitsin, koettiwat uuden kotini jäsenet kukin kohdastansa +poistaa minusta luultua ikäwää. Harwa ilta laitettiin niitä tai näitä +kemuja ja huwituksia, ja joll'ei niitä ollut kotona, oliwat ne +yhteisestä neuwonpiteestä ja tuumasta jossain muualla. Wierasten läsnä +ollessa osoitettiin minulle erinomaista kunnioitusta, minut esiteltiin +kaikelle pitäjään herrasmäelle suurimmalla myötätuntoisuudella ja +warowaisuudella, niin että piankin tunsin heidät kaikki. + +Erään kerran tuli eräs herra meille iltahuweihin; hän oli talon wanha +tuttu. Ennenkuin kukaan ehti minua hänelle esitellä, astui hän itse +eteeni, kysyen: 'ken on tämä nuori ja pulskea herra?' + +'Maisteri L----m ja asessori M----n', esitteli samassa prowasti, meidän +molempien isäntämme. + +Me terwehdimme toisiamme. + +'Maisteri jo noin nuorena?' sanoi wieras herra kummastellen ja +katsoen minua tarkasti silmiin. 'Niin, niin. Olenhan sen lukenut +'tidningeistä', että maisteri L----m on suorittanut loistawasti +maisterin tutkinnon', lisäsi hän sitte. + +'Hän on myös jo walmis pappi ja on nyt minun apulaisenani; hänestä +tulee professori', ehätti prowasti sanomaan. + +'No, eihän mitä!' sanoi wieras herra, tuli ja tarttui toistamiseen +käteeni. 'Toiwotan onnea pyrinnöillenne! Teitä odottaa loistawa ja +kunniarikas tulewaisuus', jatkoi hän. + +Minä tunsin, että weri nousi päähäni ja kaswoihini. Minua oli +imarreltu, oli kutkutettu itserakkauttani, mutta se soi kumminkin niin +suloiselta korwissani. Waikka niin oli asiat, häpesin kuitenkin hieman +niin julkista ja korkea kiitosta ja toiwoa. Minä silmäsin ympärilleni. +Toinen talon keskimäisistä neideistä, Wendla nimeltä, seisoi +likitienoissa minua. Satuin katsomaan häntäkin silmiin. Siinä seisoi +hän punottawana ja kauniina, niinkuin aamun koitossa nousewa aamurusko, +ja selwään huomasin, että hänkin oli punastunut tawallista enemmän. +Miksi? Oliko hänkin punastunut samasta syystä kuin minäkin? Oliko sama +toiworikas imartelu koskenut häneenkin niin sywältä kuin minuun? +Wielä: oliko asiansa sama kuin minunkin--hänestä tulee professori--teitä +odottaa loistawa ja kunniarikas tulewaisuus--Wendlan punastuminen, nepä +oliwat asioita, jotka saiwat minut niin pyörälle ja semmoiseen +häiriöön, että katsoin parhaaksi wetäytyä oman kamarini yksinäisyyteen. + +Itserakkauteni oli herätetty uuteen eloon ja minä rupesin oiwaltamaan, +että minäkin olin joku--niin, niin--professori--loistawa tulewaisuus-- +Wendla--niin, niin. + +Juuri noiden tunteiden riehuessa paraaltansa, aukeni owi ja postipoika +astui sisään. + +'Tässä olisi maisterille kirje', sanoi hän, samassa ojentaen minulle +todellakin semmoisen. + +Wapisewalla kädellä otin minä kirjeen wastaan. Poika meni. + +Päällekirjoituksesta jo huomasin tulleen kirjeen olewan Agnetalta. Woi, +woi, kuinka sydämeni tykytti ja käteni wapisiwat kirjettä awatessani. +Niinkuin olin aawistanutkin, oli kirje Agnetalta. Siinä hän kainosti ja +ujosti ilmoitti uskollisen ja lämpimän rakkautensa, sekä suuren +ikäwänsä, jota hän ei ole kylläksi woimakas wastustamaan. Samassa hän +myös ujosti ilmoitti, ett'ei olisi tarwis odottaa niin kauan, että minä +saisin wakinaisen paikan, 'sillä', sanoi hän, 'woimmehan elämämme +alottaa wähemmästä ja emmehän kumpikaan ole paljolle oppineet.' Lopuksi +pyysi hän hartaasti minua kirjoittamaan hänelle jonkun riwin ikäwänsä +lohdutukseksi. + +Ei yksikään kuolewainen arwaa, minkälaista tuskaa minä nyt tunsin +sydämessäni. Professori--loistawa tulewaisuus--Wendla--Agneta--ei, ei-- +loistawa--Wendla--Agneta wielä sittenkin--nehän ne oliwat ne erilaiset +liekit, joita erilaiset palkeet puhalsiwat erilaisilla tuulilla +yht'aikaa sydämessäni leimuamaan; totinen rakkaus, loistawa tulewaisuus +ja kunnianhimo taisteliwat siellä. + +Tuommoisen sisällisen tunteen raiwotessa, tuli ulkonainen asemanikin +niin tukalaksi, että hiki päältäni juoksi. Minä käwelin akkunan luokse +ja awasin sen. Siinä olin jäähdyttämässä polttawaa otsaani, kun owi +aukeni ja sisään astui--Wendla! + +'Nyt juuri alkaa tanssi. Pyydän, olkaa hywä ja tulkaa seuraan! Kaikki +kaipaawat teitä', sanoi hän huoneesen tultuansa. + +Minä käänsin kaswoni häneen päin, waikka tunsin, että niitä wielä joko +poltti tahi paleli. + +'Herra Jumala!' huusi hän säikähtyneenä. 'Mikä teitä waiwaa, kun olette +noin kalpeana? Sanokaa, miten woimme olla teille mieliksi, ja me +koetamme kaikin tawoin poistaa epäkohdat', lisäsi hän. + +'Minua on kaikella ystäwyydellä ja rakkaudella kohdeltu--liiaksikin', +änkytin hänelle. + +'No, mikä teitä sitte waiwaa?' kysyi hän ja katsoi teräwästi ja +osanottawasti minua silmiin. + +'Sydämen suru', wastasin minä. + +'Noin nuorella professorilla ei ole syytä suruun, kaikki on hänelle +altisna', sanoi hän, katsoen yhä minua silmiin; luulenpa noiden +silmäyksien tunkeutuneen sydämeni läpi. + +'Minä en woi hywin, enkä woi ottaa osaa tanssiin', sanoin hänelle. + +'Minä ymmärrän. Te olette saaneet kirjeen, siitä mielen häiriönne; te +tarwitsette yksinäisyyttä', sanoi hän ja meni. + +En tiedä, mitenkä sen kanssa oli. Minä halusin yksinäisyyttä, +miettiäkseni nykyistä tilaani, minä olin sen ilmoittanut hienosti +Wendlalle ja yhtäkaikki tuntui siltä, että hänen olisi pitänyt aina +olla tykönäni. + +Toiset rupesiwat tanssimaan. Minä kuulin kiihkeän musiikin +tanssihuoneesta, kuulin tasaiset, tahdikkaat ja keweät jalkojen +liikkeet, mutta minä, niin hajamielisenä kuin wielä olinkin, rupesin +kirjoittamaan wastausta Agnetalle. + +Minä luulen, että sisällisessä taistelussani oli Agneta woiton pitänyt +ja pois tieltään sysännyt professorit, loistawat tulewaisuudet, Wendlat +ja muut, jotka olisiwat rakkaudellemme haitalliset; siinä mielessä +warmaankin rupesin kirjoittamaan. Minä koetin järjestää sanat ja +lauseet järjellisesti. Minä koetin ilmoittaa ja wakuuttaa hänelle +todellista rakkauttani, kehoitin odottamaan wielä kärsiwällisesti, +kyllä wielä muka asialle hywä loppu tulee, kun oma paikka saadaan, +sillä muutoin olisi muka eläminen mahdotointa. + +Mitenkä lieneekin asia ollut, mutta seuraawassa postissa sain minä +Agnetalta kirjeen, josta sain wastaan ottaa nuhteita--Agnetalta! +Hajamielisyydessäni oli kirjeeseni tullut muutamia epäselwiä lauseita, +jotka hänen warma aistinsa kohta huomasi lähteneeksi jaetusta +sydämestä. + +'Rakas ystäwäni!' kirjoitti hän muun muassa. 'Kuinka saatatkaan sinä +suuressa ikäwässäni kirjoittaa minulle semmoisia lauseita kuin: 'minä +toiwon woiwani rakastaa sinua kuolemaani asti' ja 'en ymmärrä itsekään, +mitä oikeastaan sinulle kirjoittaisin'. Sinä siis tahtoisit minua +rakastaa, mutta et woi! Niinkö? Sinä et sano tietäwäsi, mitä minulle +kirjoittaisit, mutta minäpä tiedän: kirjoita minulle, ett'et sinä +ainoastaan tahdo, mutta että sinä woit minua rakastaa kuolemaasi asti; +kirjoita minulle, että pian wietämme häitämme, ennen wakinaisen paikan +saamista; kirjoita niin, enempää en sinulta waadi! Woi, Fabian! Mikä +sinut on tehnyt noin hajamieliseksi ja kummalliseksi!' + +Wasta tuon kirjeen saatuani huomasin, kuinka huonosti olin osannut +salata sydämeni silloista häiriötä. Istuin siis paikalla kirjoittamaan +Agnetalle tyynemmällä mielellä wastausta ja lupasin woiwani rakastaa +ainoastaan häntä, kuolemaani asti; samalla lupasin hänelle myös pian +häitä. + +Noiden tapausten perästä tuli elämäni entiselleen. Ensimäinen rakkaus +oli woittanut wakawamman sijan sydämessäni tuon myrskyn jälkeen, +semminkin kun järjellisemmästi rupesin miettimään Wendlan asiaa. Minä +pidin itseäni melkein houkkana, kun olin antanutkaan Wendlan tuonnoisen +punastumisen ryöstää rauhan rinnastani. Eihän hän ollut millään muulla +tawalla osoittanut erinomaisempaa suosiota minua kohtaan. Kerran kyllä +oli hän sanonut minua 'nuoreksi professoriksi', eihän sekään merkinnyt +mitään, sillä olihan hänen isänsäkin samana iltana sen julkisesti +lausunut. + +Asiat noin harkittuani, lankesin entiseen suru= ja synkkämielisyyteeni, +mutta se suruni ei kuitenkaan enää ollut pelkkä suru onnen +epätasaisesta ja'osta, siinä oli jo puoleksi pettyneen toiwon surua. +Minä näin yhä suurempana sen juowan, joka oli minun ja talonwäen elämän +wälillä, ja yhä isommaksi käwi se wäli ja korkeus, jonka tunsin olewan +itseni ja talon neitien wälillä, ja minua oikein poltti heidän +läheisyytensä; sen tähden kartoin heidän seuraansa ja heidän kanssaan +keskustelua niin paljon, kuin waan woin. + +Nyt juuri tuli ensimäinen saarnawuoroni. Saarnani aineena ja ydinnä +oli, kuinka epätasaisesti korkein sallimus ja kaitselmus on onnen +jakanut ihmisien kesken ja kuinka sillä tarkoitetaan meidän +hywäämme. Minä kehoitin ihmisiä tyytywäisyyteen puutoksien ja +kärsimisien alla. Sanat tuliwat woimallisesti ja sattuwasti, sillä ne +wuotiwat sydämestä, joka luuli kaikkein enimmän kärsiwänsä onnen +epätasaisuudesta. Mutta tuosta kärsiwällisyyteen ja tyytywäisyyteen +kehoittamisesta ja siitä lohdutukksesta, että kärsimykset owat meidän +hywäksemme, jäi saarnaajan oma sydän aiwan osattomaksi, ne oliwat +aiotut muille. + +Ihmiset kiitteliwät minun saarnaani, ja tulipa eräs akka jo +kirkkomaalla luokseni; hän otti minua kädestä kiinni ja toiwotti, että +Jumala wahwistaisi minua eteenkin päin! Mutta missä? Siinäkö, kun olin +melkein parjannut korkeinta kaitselmusta ja Jumalan wiisasta +järjestelmää wastaan nurkunut? Kun tulin kotiin, kiitettiin minua +sielläkin, erittäinkin Wendla, joka tuli ja otti minua kädestä kiinni +hänkin ja melkein wesissä silmin kiitteli minua 'erinomaisen kauniista +saarnastani;' lieneekö hän tuon saarnani kautta wielä korkeammassa +määrässä tullut tuntemaan oman korkean arwonsa ja asemansa? + +Niin kului aika. Eräänä iltana sain minä prowastilta käskyn tulla +hänen kamariinsa. Minä menin nöyränä ja ujona sinne. Prowasti oli +miettiwän ja ylewän näköisenä wetelemässä sawuja pitkäwartisesta +merenwaha=piipustansa. Hän wiittasi minua istumaan; minä tottelin. + +'Minä olen hawainnut, että te olette erinomaisemman raskasmielinen. +Olemme koettaneet saada sitä teistä haihtumaan, mutta tähän asti ei se +ole onnistunut. Teillä on sekä oppia että lahjoja ja sentähden ei minun +mielestäni olisi teillä syytä suruun. Sitä poistaakseni olen aikonut +ehdotella teille työtä wäliajoiksi. Ettekö tahtoisi, eri maksoa +wastaan, ruweta opettamaan minun tyttäriäni Ranskan kielessä?' sanoi +prowasti ja katsoi minua teräwästi silmiin. + +'Kuka, minäkö! Halpa minä olen teidän neitienne opettajaksi', sanoin +minä säikähdyksissä ja peräti hämilläni. + +'Oh! Älkää niin sanoko. Mies semmoinen kuin te, jolla on niin paljo +oppia ja mainetta, kelpaa kaunistukseksi waikka minkälaiseen perhe= ja +seuraelämään. Pääasia on waan se, suostutteko tarjoukseeni wai ettekö?' +sanoi prowasti. + +Minä otin ujosti prowastin tarjouksen wastaan, ja puoli +raskasmielisyyttäni oli kadonnut, sillä olinhan kuullut kelpaawani +waikka minkälaisen seura= ja perhe=elämän kaunistukseksi. Aiwan +wapaasti päätimme jo huomenna alkaa. + +Minulle ruwettiin nyt osoittamaan aina isompaa rakkautta ja ystäwyyttä, +sekä wanhusten että neitien puolelta. Oppiminen alotettiin niinkuin oli +aiottukin, eiwätkä neidit woineet kyllin kiittää, kun sallimus oli +heille lahjoittanut niin oiwallisen, mieluisan opettajan. + +Tunnustaa täytyy että ikäwäni, oman mitättömyyteni tunto ja samassa +surumielisyyteni alkoiwat haihtua. Minä olin saanut työtä, jossa woin +näyttää oppiani ja kykyäni, wieläpä itseäni niin paljoa ylempänä +olewassa perheessä, ja se palautti minuun jälleen arwon tuntoa. +Oppiminen käwi hywästi ja tietysti myöskin opettaminen. Neidit oliwat +luonnonlahjain puolesta kaikin puolin täydellisesti muodostuneita +ihmisiä; erinomattain oli heillä hywät henkiset lahjat ja suuri kyky +omistamaan henkistä kehitystä. + +Kaikista etewin oli--Wendla, joka myöskin oli halukkain ja hartain +oppimaan. Usein tuli hän yksinäänkin minun kamariini ja pyysi minua +opettamaan erikoistunneillakin. Siihen minä suotuinkin, sillä rupesipa +hänen läsnäolonsa minua miellyttämään. Entiset haaweet, entiset toiweet +tulewasta suuruudestani rupesiwat taas saamaan sijaansa sydämessäni. +'Hänestä tulee professori. Teitä odottaa loistawa tulewaisuus, Wendlan +punastuminen silloin illalla ja hänen lauseensa: nuori professori ja +myös semmoinen kun te, jolla on niin paljo oppia ja mainetta, kelpaa +kaunistukseksi waikka minkälaiseen seura= ja perhe=elämään', alkoiwat +kuwastella ja kangastella jälleen mielessäni ja soida korwissani. +Mitenkähän lienee ollutkaan mutta samassa suhteessa, kuin nuo +mielipiteet ja ajatukset saiwat minussa waltaa, kylmeni myöskin +rakkauteni Agnetaa kohtaan. + +Wendlan yksityistunnit tiheniwät tihenemistään yhä ja alkoiwat +miellyttää minua niin suuresti, ett'enpä olisi enää suonutkaan muita +tahi yhteisiä opetustunteja olewan. Wendla olikin iloinen ja haasteli +niin wapaasti ja awonaisesti. Hän ei näyttänyt pitäwän omasta +arwostansa mitään, mutta sitä enemmän minun; hän oli sangen miellyttäwä +ja wiehättäwä olento. + +Erään kerran olimme taas noilla yksityistunneilla. Yht'äkkiä sanoi +Wendla: 'minäpä tiedän jotain semmoista, josta ette ehkä luule minun +tietäwänkään.' + +'No mitä se sitte olisi?' kysyin häneltä melkein säikähtyneenä. + +'Jos lupaatte olla pahastumatta, niin sanon.' + +'Lupaan, minä en pahastu.' + +'Teillä on kihlattu morsian, ja hän se juuri pitää teidät +murheellisena', sanoi Wendla ja katsoi weitikkamaisesti minua silmiin. + +Minä punastuin, minä wapisin. Todellakin tiesi Wendla semmoista, jota +en luullut hänen tietäwän; enkä olisi sitä suonutkaan. Suurella +huolella olin salannut kihlaukseni, ensin rakkaudesta Agnetaa kohtaan, +sittemmin muista syistä, jotka jo olette kuullut. Hywin kyllä olin +oiwaltanut, ett'eiwät siwistyneen säädyn kihlaukset woi kauwan salassa +pysyä, ainakaan ympäristöllä, mutta en luullut sen tiedon niin kauaksi +tulleen. Niin ei kumminkaan ollut, Wendla oli saanut kirjeessä tiedon +eräältä ystäwältänsä kotipaikoiltani ja nyt ehkä jo koko talon wäkikin +tiesi sen. + +'En minä ole erinomaisemmasti sitonut sydäntäni keneenkään', sanoin +hänelle selitykseksi, tietämättäni kuitenkaan, mitä oikeastaan sanoin. +Woi, woi, se oli walhe, wapaehtoinen walhe, sillä olinhan sitonut +sydämeni erinomaisemmasti nuoruuteni ystäwään--Agnetaan. + +Tuommoisissa mielipiteissä ja toimissa kului joku aika. + +Taasenkin tuli pappilaan suuret kemut. Wieraita tuli paljo, kaukaa ja +läheltä, tietysti arwokkaita. Suuret tanssit toimitettiin illan +kuluksi. Sitä ennen keskusteltiin niitä näitä, ja olipa pappilan +neideillä jo tilaisuutta näyttää Ranskan kielen taitoansa. Kaikki +kummailiwat, miten he oliwat sitä nyt oppineet, sillä tietty asia oli, +ett'eiwät he sitä ennen osanneet. + +'Meillä ei ole nykyään waikea oppia mitään, sillä meillä on oppinut +maisteri kotona, joka woipi opettaa waikka mitä', sanoi prowasti +imartelewasti. + +Niin prowasti, mutta minuun se ei ollut waikuttamatta, sillä se lause +lisäsi yhden naulan minun kunnianhimooni. Sitä alkoikin heti tulla, +sillä kaikki oudotkin wieraat katseliwat kummastuksella ja +kunnioituksella niin pätewästi ylistettyyn, oppineesen opettajaan. + +Tanssi alkoi. Melkein heti menin Wendlan luokse ja kumarsin +kohteliaasti; luulinpa hänen silloin punastuneen. Hän riepsahti heti +ylös ja tarttui tarjottuun käsiwarteeni. Hurjassa ja kiihkeässä +walssissa kiidimme ympäri awaran salin lattiaa. Wauhti kiihtyi +kiihtymistään ja keweänä ja notkeana lensi Wendla kanssani kuin +taiwainen haamu; luulinpa, ett'eiwät hänen jalkansa koskeneet lattiaan +ollenkaan. + +Kun heitimme tanssimme, oli koko seura ikäänkuin huumauksissa ja +huumauksissapa lienemme olleet itse tanssijatkin. Siinä seisoi Wendla +hentona ja notkeana, ja minusta tuntui, juurikuin joku taiwainen olento +olisi ollut likelläni. + +'Se oli kaunis tanssi, sen uljaampaa ja wiehättäwämpää paria ei saata +koskaan permannolle astua', sanoi joku joukosta wihdoin. Siitä kuulin, +mitä syrjäiset tanssista ja tanssijoista pitiwät. + +Siitä hetkestä pitäin en muuta ajatellut kuin--Wendlaa; hän oli tästä +lähtien kaikkien ajatuksieni ja pyrintöjeni keskipisteenä, alkuna ja +loppuna. Hän oli kerrassaan woittanut sydämeni ja muuta ei ollut +minulla nyt tekemistä kuin: woitanko minä hänet? Minä tosin olin +huomaawinani kaikista asian haaroista, että Wendla osoitti minulle +myötätuntoisuutta, mutta minulla ei ollut waan woimia ilmoittaa hänelle +rakkauttani. + +Mainittawa on, että asiaini tuolla kannalla ollessa, sain Agnetalta +kaksi kirjettä, joissa hän lämpimillä sanoilla ilmoitti yhä kestäwän +rakkautensa ja ikäwänsä, mutta kylmiä, ikäwiä oliwat ne nyt minulle. +Minä poltin kirjeet heti, kun sain ne luetuksi, ett'eiwät muut näkisi +niitä, sillä minä oikein häpesin niitä; molemmat kirjeet jätin +wastaamatta. + +Niin kului taas joku aika mieltä jännittäwässä ja tukalassa tilassa. + +Kesä oli. Eräänä päiwänä oli koko pitäjään herraswäki teiskaamassa. +[Huwikäwelyllä (promenad). Kansan suusta otettu sana.] Minä käwelin +yksinäni ajatuksiini waipuneena. Silloin tuli Wendla luokseni ja sanoi: +'Te, maisteri, olette epäkohtelias naisille ja samassa huono +kawaljeeri.' + +'Kuinka niin?' kysyin minä hämmästyneenä ja wähän säikähtyneenä. + +'Te ette suo niin paljoa hywää turwattomalle neidille, että +ojentaisitte hänelle käsiwartenne', sanoi Wendla. + +'Oh! Eikö sen suurempaa nuhdetta?' sanoin ja tarjosin hänelle +käsiwarteni. Hän tarttui siihen ja niin lähdimme yhdessä; olisinpa +suonut silloin olewamme kahden kaikkiansa. + +Waikka olimmekin niiden seurassa, jolloin ei käynyt julkisesti +ajatuksiaan lausuminen, olin kuitenkin Wendlan ketterästä käytöksestä +ja lämpimästä puheesta saawinani uuden todistuksen hänen +myötätuntoisuudestaan. + +Illalla kun kotiin tultiin, oli Wendla niin innostuneena piaanoa +soittamaan, ett'en häntä koskaan ennen ollut semmoisena nähnyt. Hän +pyysi erittäin minua tulemaan kuuntelemaan hänen soittamistaan, ja minä +otin ilolla kutsumisen wastaan. Keweänä kuin haamu, liiteliwät hänen +pienet ja walkoiset kätensä piaanon näppäimistön yli ja näyttipä siltä, +kuin eiwät hänen hienot sormensa olisi ollenkaan koskeneet siihen. +Kaikki Mozartin ja Mendelsohnin waikeimmat kappaleet soitti hän niin +wapaasti ja ylewästi, että olisi hänen luullut ne jo oppineen +kehtolauluinansa. Säweleet oliwat niin woimalliset, että minä jouduin +tunteitteni waltaan. Minä kuulin niissä kosken hiljaista kohinaa, +metsäpuron lirinää, tuulen huminaa ja lintujen wiserrystä----ei, ei, +nyt ajaa ukkonen ja kauhea raesade tulwi taiwaalta maahan--nyt, nyt,-- +nyt tippuu pelkkiä kyyneleitä ja murtuneen, särkyneen sydämen +walitukset kuuluwat--no mutta älä itke, älä wuodata kyyneliä! nythän +kuuluu pelkkää iloa, lohdutusta, toiwoa, luottamusta--w-ooi! olkaasta +waiti, rakkauden enkeli jo leyhyttelee siiwillänsä ikuista lempeä ja +rakkautta; hän pyyhkii ja kuiwaa pois nuot wasta tippuwat kyyneleetkin +ja sydämet tuntewat sanomatonta iloa, autuutta ja rakkautta, ja lemmen +unikukat rupeawat meitä waiwuttamaan tuoksullansa suloiseen uneen--huh, +kun putosin kylmään weteen----. + +Tuommoisia tunsin Wendlan soittaessa ja niin haaweksiwassa tilassa +olin, ett'en tietänyt, mitä ulkomaailmassa wiimeiseltä tapahtui. + +Kukatiesi, kuinka kauan olisin ollut tuossa haawehtiwaisessa tilassani, +mutta nyt juuri tuli Wendla minun luokseni ja kysyi: mitä minä pidin +soitannosta. + +Minä hawahduin, mutta kylmä wiima tuntui käywän wielä selkäpiini +läwitse tuon äsköisen kylmään weteen putoamiseni tähden. + +'Minä en ole ikinä ennen kuullut semmoista soittoa, minä kiitän teitä', +änkytin wastaukseksi. + +Siihen loppui se ilta, mutta minä tulin rakkaudesta kuumeesen. + +Seuraawana päiwänä oli Wendlalla taas yksityistunti. + +Ranskan kielen lisäksi oli nyt tullut myös piirustus. Minä tunsin +Wendlan läsnäolosta semmoisen rakkauden woiman, että hänestä tuntui +käywän oikein pyhä hehku ja liekki. Nyt ruwettiin piirustamaan. +Lieneekö Wendla tehnyt sen tahallaan, sitä en tiedä, mutta hän ei waan +saanut erästä kuwioa syntymään, jota hänen piti piirustaa, waikka +kuinkakin olisimme koettaneet. Wiimein pyysi hän, että minä ottaisin +häntä kädestä kiinni ja ohjaisin tuossa juonikkaassa piirustuksessa. +Minä tein kuin pyydettiin: otin oppilastani kädestä kiinni; se oli +kuuma, se wapisi, sen tunsin aiwan selwään. Minä koetin ohjata kättä, +mutta eipä kuwion walmistuminen onnistunut meiltä sittekään. Silloin +tunsin wastustamattoman woiman ja halun ilmoittamaan rakkauttani. + +'Minä rakastan teitä, rakastan kaikesta sydämestäni', kuiskasin hänelle +niin hiljaa, että tuskin kuulin sitä itsekään, pitäen yhä kädestä +kiinni ja katsoen häntä silmiin. + +Wendla ei ottanut kättään pois ja minä tunsin, että hän hellästi +puristi minun kättäni. Hän kallisti päänsä minun rinnoilleni ja minä +suljin hänet syliini, ja siinä painoin minä hänen wapisewille +huulilleen kuuman suutelon. Siinä kuiskasi hän minulle: 'oi, älkää +sanoko minua enää koskaan teiksi, sillä minäkin sanoisin teitä niin +mielelläni sinuksi ja Fabianiksi.' + +'Olkoon menneeksi, sitä haluan minäkin', sanoin hänelle ja likistin +häntä rintaani wasten. + +'Minä olen kauan odottanut tuota sinulta, Fabian', kuiskasi Wendla. + +'Minä en ole ennen uskaltanut.' + +'Miks'ei noin nuori professori uskalla.' + +Muiden pelon tähden emme uskaltaneet kauemmin maata toisiemme +rinnoilla. + +'Mutta mitä wanhempasi sanowat, kun saawat tämän tietää?' kysäsin, +sillä nyt wasta juolahti mieleeni, että heilläkin oli jotain sanomista. + +'He eiwät sano siitä mitään; se on heille suotawa asia', sanoi Wendla +luottawasti. + +Ei yksikään ihminen liene suurempaa onnea ja iloa nauttinut koskaan +maailmassa, kuin me nyt tunsimme; ainakin minun puoleltani oli asia +niin. + +Silloin rupesi kuulumaan askeleita, joku läheni minun tahi oikeammin +meidän kamariamme. Tulija oli itse prowasti. Hänellä oli jotain +erikoista asiaa minulle. + +Minulla oli kylläksi tällä kerralla rohkeutta ja woimaa, ainakin +enemmän kuin tawallisella ihmisellä. Ennenkuin prowasti kerkesi mitään +sanoa, käwelin minä häntä wastaan ja sanoin: 'antakaa anteeksi, herra +prowasti, minä rakastan teidän tytärtänne Wendlaa ja hän rakastaa +minua; juuri nyt olemme toisillemme tunnustaneet sen, saanko toiwoa +teidän suostumustanne ja siunaustanne?' + +'Onko se sinunkin tahtosi, Wendla?' kysyi prowasti hywin juhlallisen +näköisenä. + +'On, pappa', sanoi Wendla ujosti. + +Prowasti nosti silmänsä kattoon; näyttipä siltä, kuin hän olisi kysynyt +neuwoa korkeudesta. + +'Minulla ei ole siihen mitään wastaan sanomista', sanoi hän sitten, +käwellen samassa Wendlan luokse. Hän otti Wendlan kädestä kiinni, tuli +ja laski hänen kätensä minun käteeni ja sanoi: 'olkoon tulewa elämänne +onnellinen ja loistawa!' + +Niin löyhästi saimme me isällisen siunauksen ja niin menimme me +kolmikannassa saliin, minä ja Wendla käsi kädessä. Siellä ilmoitti +prowasti koko herraswäelle, mitä oli tapahtunut ja meillä ei ollut +muuta tekemistä kuin ottaa wastaan lukuisat onnentoiwotukset; +erittäinkin oli Wendlan äiti niihin hywin harras. + +Nyt olin mielestäni niin onnellinen, onnellisempi kuin kukaan koko +maailmassa. Minä olin jo mielestäni walmis professori--nuori +professori, jommoiseksi Wendlakin oli minua kerran kunnioittanut. +Loistawa tulewaisuus ei näyttänyt ainoastaan odottawan minua, se +leijaili jo aiwan silmieni edessä; tuntuipa siltä, että yletyin sitä jo +käsin koskettamaan. Minulla tuntui olewan niin paljo woimaa, oppia, +neroa ja wiisautta, että todellakin uskoin woiwani kaunistaa koko +ihmiskuntaa, eikä ainoastaan seura= ja perhe-elämää; jos ihmiset oliwat +minua hywin imarrellen ylistäneet, tunsinpa arwoni nyt kenties +kaksinkertaisessa määrässä; ei nyt painanut surumielisyys eikä +mitättömyyteni tunto. + +Seuraawaksi illaksi oli kutsuttu useita wieraita. Julkisesti tapahtui +silloin meidän kihlauksemme. + +Taasenkin sain minä Agnetalta kirjeen, jossa hän, kuten ennenkin, +ilmoitti tulista ja uskollista rakkauttansa, ja kauheaa ikäwäänsä; myös +paheksui hän kowin sitä, ett'en ollut wastannut hänen kahta wiimeistä +kirjettänsä. Silloin wastasin hänelle, mutta minkälaiseksi tuo wastaus +tuli, sen arwannette jo. Minä ilmoitin hänelle, että meidän +kihlauksemme on nyt purjettu ja että hän saa wapaasti antaa sydämensä +ja kätensä kenelle tahtoo. Woi, woi! En tietänyt silloin, että siten +musersin puhtaimman, wilpittömimmän ja rakastawimman sydämen, mikä +koskaan Luojan kädestä oli lähtenyt; niin, mitä minä semmoisesta +huolin, joka olin mielestäni niin korkealla. + +Minun saarnani aineet kääntyiwät nyt aiwan toisenlaisiksi. Jumala on +rakkaus. Hän rakastaa kaikkia ihmisiä ja antaa kaikkien ihmisien tuta +rakkautensa woimaa. Jospa hän joskus saattaa meitä kärsimäänkin ja +odottamaan, niin sitä suuremmassa määrässä antaa hän sen perästä +rakkautensa wuotaa ylitsemme. Eikä se kumma ollutkaan, että saarnani +oliwat sen sisällyksiset, sillä ne lähtiwät miehen sydämestä, joka niin +werrattomasti rakasti--itseään ja--ja loistoa ja kunniaa, Wendlaa ja +Wendlan--professoria. Kun minä tulin kotiin, kiitti Wendla minua +nytkin; totta kai hänkin tiesi itseänsä rakastettawan. + +Ennenkuin meidät oli ennätetty kuuluttaa ja wihkiä, sain minä Agnetalta +näin kuuluwan kirjeen: + + 'Fabian! + + Woi, Fabian! Minä en enää saa enkä woi kutsua sinua rakkaaksi + ystäwäkseni. Sinä olet murtanut ja särkenyt ainoan todellisesti + sinua rakastawan sydämen, sillä sinä olet tallannut jalkojesi alle + minun pyhimmät tunteeni--ainoan rakkauteni. En minä olisi, Fabian, + sinusta semmoista uskonut! Ääretön kunnian ja hekuman himo on sinut + so'aissut. Minä toiwon, että eläisit onnellisena, mutta ota wastaan + kuitenkin tämä wiimeinen ystäwyyden osoitus, muistoksi entiseltä ja + nykyään kowin sortuneelta, köyhältä ystäwältäsi + Agnetalta.' + +Kirjettä seurasi wähäinen suljettu mytty ja kun sen awasin, sisälsi se +pienen kotelon. Minä wiskasin sekä kirjeen että kotelon kaappini +salalaatikkoon, sillä se kaappi oli ainoa erikoinen omaisuuteni. +Kätkemiseni tein sentähden, ett'ei minulla ollut aikaa niitä polttaa, +sillä en olisi suonut kenenkään näkewän niitä. Ja jopa olikin aika +kiire, sillä askelia kuului ja Wendla astui sisään. Hän ei huomannut +minussa minkäänlaista mielen häiriötä, niin kylmä olin minä noille +Agnetan wiimeisille ystäwyyden osoituksille. Niin, käwihän se laatuun +minulta, joka olin niin loistawa tulewaisuus; mitäpä huolinkaan minä +yhden sydämen särkymisestä; mitäpä huolinkaan minä wanhan, kuluneen +rakkauden wiimeisestä walituksesta, waikka olinkin kerran luwannut +hänelle ikuista uskollisuutta, waikka olinkin sanani syönyt, lupaukseni +rikkonut, ja surkeasti hänet pettänyt.----Onko siellä pullossa enää +mitään? Kieleni kuiwuu niin kowin ja sydämeni käypi kowin +murheelliseksi, herne minua taas wähän wirwoittaisi", sanoi hän sitte +äkkiä. + +Minä annoin hänelle pullon ja hän nuristi siitä wiimeisen pisaran. + +"Tuokin jo loppui; nyt saa pullo olla missä tahansa ja tuo kynttiläkin +kohta loppuu ja sitte tulee pimeä, niin pimeä, ja se on niin ikäwää; +niistäkää sitä wielä, sen karsi on taas pitkä", sanoi hän sitte. + +"Eikö Agneta sitte yhtynyt nuoren Warasen kanssa?" kysyin häneltä +hätäisesti, sillä sydäntäni oikein ahdisti, kuunnellessani ukon elämän +tapahtumia. + +"Woi ei, sitä ei hän tehnyt, mutta te saatte tietää kaikki, kun waan +jaksatte minua kuunnella", sanoi ukko, nähtäwästi surumielisenä. + +Minä wakuutin, ett'en kyllästyisi hänen kertomuksensa kuuntelemiseen, +waikka se olisi kuinka pitää. + +"Niin", alkoi taasenkin ukko. "Kauan emme olleetkaan Wendlan kanssa +kihloissa, sillä wuoden ajalla olimme kihlatut, kuulutetut ja wihityt. +Häät pidettiin ylen komeat morsiamen kotona ja meille toiwotettiin +onnea sadoista suista. + +Juurikuin olimme saaneet häämme wietetyksi, sain minä määräyksen +toiseen paikkaan, apulaiseksi eräälle kappalaiselle. Ennen sinne +muuttoamme käwin minä jo siellä, laittamassa tulewaa asuntoamme niin +mukawaksi kuin suinkin mahdollista. Tuo kaukana, ylimaan salolla olewa +kappalaisen wirkatalo ei ollutkaan semmoinen howi kuin se, jossa Wendla +oli kaswanut ja jossa minäkin olin wiime ajat oleskellut. Talo oli waan +tuommoinen wanha, riutunut talo, jossa oli waan yksi ja matala +asuinrakennus ja siinä ei suinkaan liikoja huoneita ollut: pieni +salin=tapainen, kolme kamaria ja kyökki, siinä kaikki; eipä aiwan +kaikki, sillä huoneen toisessa päässä oli harjan alla matala +yliskamari, jopa niin matala, että seisoessaan huoneen lattialla, koski +pää melkein kattoon. Sen saimme me asuaksemme. Kun me tulimme yhdessä +tuohon uuteen kotiimme, saatin minä waimoni suorastaan hänelle aiottuun +huoneesen. + +'Jumala minua armahtakoon! Tämmöisessäkö harakan pesässä minun pitää +ruweta asumaan?' sanoi Wendla huoneesen tultuansa. + +Tunnustaa täytyy, että tuo nuoren waimoni lause soi hywin pahalta +korwissani, waikk'en silloin wielä tietänyt, että se oli alkusoitto +tanssiin. Minä olin tehnyt, mitä olin woinut, asumuksemme eduksi, enkä +luullut waimollani olewan syytä enempää waatiakaan, sillä odotin +häneltä yleisien asioiden tietoa niin paljon, ett'ei kaikilla ihmisillä +ole yhtä mukawat asunnot, eikä yhtä hywä toimeentulo. + +'Sinä, Wendla, et puhu nyt toimellisesti!' sanoin hänelle +nuhtelewaisesti, katsoen häntä samassa hellästi silmiin. + +'On minulla sen werran toimellista puhetta, ett'en minä rupea asumaan +tämmöisessä hökkelissä, joka on hatara ja pieni kun lintuhäkki', sanoi +hän ikäänkuin uhalla. + +'No, mutta mistä tässä nyt sitte parempi asunto otetaan?' sanoin minä +puoli hämmästyksissäni. + +'Jostakin muualta', sanoi hän ja siihen puhe sillä kerralla loppui. + +Niinkuin jo mainitsin, oli tuo seurakunta ylimaan seurakuntia ja siellä +elettiin hiljaista, köyhää elämää. Maat oliwat karuilla maan +selänteillä, jonkatähden seurakunnan asukasten wiljelykset oliwat +pienet ja niukka=antoiset; ja lisäksi käwi paikkakunnassa halla +useammasti wieraina kun muualla. Wanha pastori perheensä kansa oli +seurakunnassa ainoana herraswäkenä, sillä muut wirkamiehet eiwät liene +halunneet sinne asettua, he kun tawallisesti hakewat lihawia laitumia. +Wanha pastori oli koko parhaan ikänsä ollut seurakuntansa paimenena, +sillä ei hän hennonut sanankuulijoitansa jättää, joiden kanssa hän oli +niin paljon kärsinyt. Hän oli heitä etsinyt mökistä mökkiin, huoneesen +ja kokenut liewitellä ja täyttää heidän sekä henkisiä että ruumiillisia +puutoksiaan ja tarpeitaan. Sentähden rakastiwatkin seurakuntalaiset +uskollista paimentansa kaikella rakkaudella, mikä ihmiselle suinkin +on mahdollista, mutta ikä ja surut oliwatkin opettajalla ja +seurakuntalaisilla yhteisiä. + +Yhtä harwinaisia kuin siwistyneet perheetkin paikkakunnassa, oliwat +myöskin herkkuruoat pappilan pöydällä, sillä niitä ei ollut ollenkaan; +mitäpä tietä ne olisiwatkaan kulkeneet tänne, sydänmaan saloihin? Ja +pappilassakin syötiin waan, mitä paikkakunnan niukka ja karu maa antoi. + +Semmoiseen paikkakuntaan ja keskuuselämään tulimme me nyt siirretyksi. +Ei mitään seura=elämää, ei mitään humua tai soitantoa, ei mitään +herkkuja tai loistawaa elämää; köyhyyttä, yksinkertaisuutta waatteissa +ja tawoissa, yksinkertaisuutta ruoassa ja juomassa, niitä waan oli +wiljalta. + +Kauwan ei waimoni tarwinnut tutustua uuden elämänsä oloihin, ennenkun +hän ymmärsi kaikki, ja yhä synkemmäksi, yhä mustemmaksi käwi hänen +mielensä. + +Wasta wiikon päiwät olimme olleet uudessa kodissamme, kun hän sanoi +minulle kamarissamme: + +'Minä en rupea asumaan tässä karhujen maassa.' + +'No, missäs sitte?' kysyin häneltä säikähtyneenä. + +'Menen kotiin.' + +'Mutta nythän olet juuri kotonasi', rohkenin hänelle muistuttaa. + +'Tämmöinen koti ei ole minun eikä yhdenkään siwistyneen ihmisen koti', +sanoi waimoni. + +'Woi, kun sinä puhut mielestäni sopimattomasti! Minkäpä me siihen nyt +woimme, kun sallimus on meille tällä kerralla tämmöisen kodin antanut', +sanoin hänelle. + +Hän ei puhunut sen enempää, sillä hän lienee huomannut olewan siinä +minulle liiaksikin, ja liiaksi siinä olikin. + +Minä rakastin nuorta, kaunista waimoani kaikella nuoren awiomiehen +tulisella rakkaudella. Minä olisin suonut hänelle täydestä sydämestäni +kaikkea hywää ja mukawuutta, mitä ikinä maailmalla on antaa, mutta +tämän parempaa ei ollut minulla tarjota, waan siihen ei hän ollut +tyytywäinen, sen näin ja kuulin aiwan selwästi. Se kummastutti ja +pahoitti minua kowin. Minä koetin huwittaa waimoani miten woin: minä +luin hänelle kertomuksia ja romaaneja ja kehoitin hänen itsensäkin +niitä lukemaan aikansa kuluksi, mutta niistä ei suurta apua tullut, hän +oli waan apea ja synkkämielinen. + +Kauan ei meidän käynyt oleminen yhdessä ruokalaissa talon perheen +kanssa, sillä waimoni tyytymättömyys kaswoi kaswamistaan. Seuraus +eroamisesta oli se, että saimme heti ottaa pii'an ja hänkin tarwitsi +ruokaa, waatetta ja palkkaa, joista waan karttui menoja. Waimoni, joka +oli kaswatettu hemmoitellen ja lellitellen sekä työttömänä, ei kyennyt, +ei osannut, eikä tahtonut--minä en tahdo sanoa: wiitsinyt--tehdä mitään +pienen, wasta=alkawan elämämme eduksi. Kaikki ruokakomento, puhtaus ja +muut askareet oliwat muiden warassa, ja pienimmätkin waatteuksen +tarpeet piti toimittaa kylässä. Se kaikki oli tuiki edutonta pienelle +kappalaisen apulaisen palkalle. + +Ensimältä en minä pitänyt sitä minään wikana enkä puutoksena, sillä +uneksinpa minä täälläkin tuota loistawaa tulewaisuutta ja kunniakasta +professoria, waikka kyllä ne utukuwat näyttiwät jotenkin kauas paenneen +näiltä sydänmaan saloilta. Sentähden luulin minä tuon professorin +rouwan työttömyyden olewan oikeutetun. Mutta pian oliwat seuraukset +näkösällä: pieni apulaispalkka=kassa rupesi toimettomuuden ja +työttömyyden tähden kärsimään kowasti, ja mikäli kassa kärsei ja +kutistui, tuliwat puutoksetkin meille, ja wiimein oliwat ne +alinomaisina wieraina. + +Waimoni tyytymättömyys kaswoi waan yhä. Kun olimme wuoden päiwät olleet +sydänmaan seurakunnassa, käwi se niin ankaraksi, että minun täytyi +Tuomiokapitulilta pyytää päästäkseni sieltä johonkin toiseen paikkaan. +Mitä olin pyytänytkin, myönnettiin minulle. Wesissä silmin erkanin +hywästä, wanhasta pastorista ja niin me muutimme. + +Majanmuutto oli kyllä nyt tehty, mutta elämän ja palkan muutosta ei +tullut, eikä professoria ja loistawaa tulewaisuutta näkynyt, ei +kuulunut. + +Wuoden ajan tuossa toisessa paikassa oltuamme, syntyi meille kaunis ja +terwe poika. Minä iloitsin suuresti uudesta perheemme lisäyksestä ja +melkeinpä lienee waimonikin niin tehnyt. Mutta waikka luonnollinen äidin +rakkaus saikin hänet hetkeksi iloitsemaan ja rakastamaan lastansa, tuli +kuitenkin aiwan pian elämän suru--loistawan elämän suru hänelle jälleen +takaisin, wieläpä kaksinkertaisena. Nyt oli tullut uusia murheita, +uusia elämän tarpeita, mutta ei uusia--tuloja, siinä hänen surunsa syy. +Minä koetin häntä lohduttaa nytkin, miten ikään woin, mutta kaikki oli +turha. Niin, minä en tietänyt nytkään oikeaa syytä hänen suruunsa, +waikka luulin sen tietäwäni. + +Erään kerran sanoi hän minulle: 'et sinä woi minua säätyni mukaisesti +elättää'. + +Minä kyllä wawahdin tuosta sanasta, mutta koetin kuitenkin häntä +lohduttaa ja wakuutin hänelle kaikki wielä hywin käywän. + +'Ei tässä maailmassa', sanoi hän katkerasti ja hänen luontonsa jäi +entiselleen. + +Ei ollut monta wuorokautta wäliä, ennenkuin kuulin hänen ikäänkuin +itseksensä tuskallisesti lausuwan: 'woi, mihin minun piti joutua.' + +Se ääni, se lause käwi sydämeeni kipeämmästi kuin puukon pisto. Woi, +woi! se särki sydämeni. Minä wapisin, minä horjuin; minulla ei ollut +ainoatakaan sanaa antaa wastaukseksi--minä en kyennyt siihen. + +Nyt aukesi kaikki minun silmieni eteen täydessä walossaan, ja minäkin +saatoin sydämessäni jo sanoa: 'woi, mihin minun piti joutua.'--Waimoni +ei rakastanutkaan minua itseni tähden, hän rakasti minussa waan +professoria ja--ja--loistawaa tulewaisuutta! eikä noita tullutkaan niin +pian, kuin hän ehkä luuli. Kaikessa hempeydessä, huwituksissa, +hekumassa ja työttömyydessä kaswatettuna, oli hän edessäpäin olewan +elämänsä perustanut loistoon ja kunniaan, ja sen loiston ja kunnian +luuli hän tapaawansa ja pysywäisesti saawuttawansa minussa. Jouduttuaan +semmoisesta hempeästä ja loistawasta tuulentupien elämästä äkkiä +puutostenkin puolia maailmassa näkemään, ei hän woinut kantaa sitä +alennusta, jonka hän nyt ylennyksen sijaan sai, sillä hän ei +ollut oppinut kärsiwällisyyttä. Siinä wasta oli oikea syy +tyytymättömyyteensä, elämäänsä ja--minuun. Kenties olisimme tulleet +toimeen sydänten asioissakin, jos olisin paikalla ollut--professori ja +jos uneksittu loistawa tulewaisuus olisi ollut heti käsissämme, mutta +todellisesti en luule hänen koskaan rakastaneen minua. + +Tuon lauseen kuultuani, katosiwat professori ja loistawa tulewaisuus +näkö= ja ajatuspiiristäni, niinkuin kaste maahan, eikä niitä ole +sittemmin näkynyt, ei kuulunut; apeaksi, synkäksi jäi nyt miehen mieli. + +Ei yksikään woi käsittää sitä murhetta ja tuskaa, jota minä sydämessäni +nyt kannoin. Minulle ei maistunut ruoka eikä juoma, ei tieteilemiset +eikä mitkään ilot ja huwitukset, kaikki, kaikki oliwat nyt menneet +palaamattomiin, mutta murhe, se waan pysyi. Mielessäni ja ajatuksissani +soi nyt waan alati ja lakkaamatta yksi tunne ja ääni, ja se oli: woi, +mihin minun piti joutua. Sen lauseen oli waimoni lausunut omalle +warallensa, mutta hän antoi siitä minullekin osan, hirweän osan, ja +niin tuli tuo särkewä lause yhteiseksi meille molemmille. + +Kaiken sen tuskan alla jaksoin minä kuitenkin helpoimpina hetkinä +toiwoa. Jonkun ajan perästä kokosin kaikki woimani ja kyynelsilmissä +puhuin waimolleni, kuinka suuren waiwan hän oli minulle saattanut +käytöksellään ja puheellaan. Minä koetin kehoittaa häntä +kärsiwällisyyteen ja puhua hänelle, kuinka emme woi tällä kerralla +wälttää kohtaloamme ja kuinka meidän on tyytyminen siihen, mitä meillä +nykyään on ja toiwossa parempaa odottaminen. + +Koko puheeni ajan oli waimoni waiti ja hywin synkän näköinen, niin +ett'ei se näky paljoa toiwoa antanut. + +'Sinulle, Fabian, olisi kuitenkin paremmin waimoksi sopinut joku +käsityöläisen tytär, kuin minä', sanoi hän wiimein synkästi, kun olin +puheeni lopettanut. + +Waikka se lause oli katkerin kaikista, mitä olin häneltä tähän asti +kuullut, ja waikka se oli täydellinen selitys hänen sydämensä tilasta +ja wakuutus siihen, mitä olin tuntenut, ei se kuitenkaan tehnyt +sydämelleni niin kipeää kuin hänen wiimeksi lausumansa loukkaawat +sanat, sillä ne oliwat jo särkeneet minun sydämeni siihen määrään, +ett'ei siinä ollut hetkellisesti ammutulle nuolelle enää terwettä, +kipua tuntewaa paikkaa, sillä se oli yhtenä haawana. Sen waan sai tuo +isku tällä kerralla aikaan, että ainoa toiwon kipinä elämämme +parantumisesta sammui sydämestäni. Waan waikk'eiwät ne saaneetkaan +sillä kerralla sydämessäni sen suurempia aikaan, tuliwat ne aikaa +myöten kuitenkin kahta kauheammaksi, sillä olihan waimoni todellinen +sydämen tila sen lauseen kautta tullut täydessä walossaan +paljastetuksi; nyt se ei enää ollut arweluissa. Uusi tieto, uusi tunto, +uusi wakuutus siitä, ett'ei waimoni ollut alkujaankaan rakastanut minua +itseni tähden, painoi sydäntäni ja tuo paino tuntui hakewan ainoankin +wielä woimassaan olewan elinliutimen katkaistakseen. + +Nyt minä tunsin kaikki, tiesin kaikki. Minä tunsin ja tiesin, milloin +olin tehnyt suurimman elämäni erhetyksen. Minä tiesin ja tunsin, kuinka +olin kunnianhimon ja elämänloiston antanut soaista sieluni, juuri +niinkuin Agneta oli minulle tuota wiimeistä muistoa lähettäessään +kirjoittanut. Minä tiesin ja tunsin, kuinka tuon kunnianhimon +loisteessa olin sydämeni antanut eksyä pois todellisen rakkauden uralta +ja tulewaisen kunnian ja loiston himossa yhtyä sen sydämeen, joka +soaistuna samoilla himoilla, samoilla pyrinnöillä kuin minäkin, ei +todellisuudessa rakastanut minua. Sitä tapahtumaa pidän wieläkin +elämäni suurimpana erhetyksenä. + +Minä en koettanutkaan enää lohduttaa enkä iloiseksi saattaa waimoani, +sillä olihan itsellänikin kylläksi surua ja olinhan huomannut, ett'ei +asia paremmaksi tule. Minä itkin sydämessäni yötä päiwää ja luulenpa +siitä wuotaneiden kyynelien olleen werisiä; minun ruumiini ja sieluni +woimat alkoiwat kuihtua. + +Semmoisessa tilassa mennä retotimme eteenpäin ajassa ja waimoni +tyytymättömyys ja minun suruni eneniwät waan arweluttawassa määrässä. + +Minä rupesin hakemaan lohdutusta murheelliselle sydämelleni, mistä waan +luulin sitä löytäwäni. Minä luin ja tutkin Jumalan sanaa, mutta siitä +ei apua tullut, sillä se lienee tapahtunut ulkonaisesta pakosta ja siis +ulkokullatusti. Minä luin kertomuksia ihmistunteista ja sydämistä, +mutta ne paljastiwat waan sydänten juonet ja itsekkäisyydet, eikä +niistäkään ollut apua. Wihdoin luulin löytäneeni jotain hoiwaa ja +lohdutusta kowin särkyneelle mielelleni, mutta woi, woi! se hoiwa ja +lohdutus oli wäärästä lähteestä ja se oli toinen iso erhetys +elämässäni; minä, näette, rupesin--ryyppimään. + +Ja tosiaankin tuntui pikku humala tekewän hywää tuiki rikki rewitylle +ja särjetylle sydämelleni. Minä saatoin hetkeksi unhottaa suruni, +saatoin olla iloinen ja wäliin nauraakin ja kaikki maailman elämä +tuntui mielestäni yhdentekewältä. + +Ensimältä olin minä waan sen werran hujakassa, ett'eiwät muut siitä +mitään tienneet, mutta pian tuli tarpeeni isommaksi, ja aiwan pian +astuin minä kohtuuden rajan ylitse, joka onkin tässä kohden aiwan +kaitainen. + +Eräänä iltana tulin minä hywässä tohmelossa kylästä kotiin, sillä +kotona ei minulla ollut tuota murheen liewikettä. Oitis huomasi +waimoni, missä tilassa olin. Hän rupesi minua sättimään kauhealla +sanatulwalla, jonka moista en ollut koskaan ennen kuullut. Minä en nyt +ollut yksi enkä kaksi roisto ja retku, mutta hän oli koonnut niin +rikkaan nimiluettelon kaikista parjaus= ja sättimänimistä, mitä ikinä +on kuultu, että minä oikein ihmettelin hänen taitoansa ja että niitä +kaikkia on häpeä mainitakin. Wiimein purskahti hän--katkeraan itkuun, +mutta mitä huolin minä hänen itkuistaan, mitä sättimisistään, sillä +olihan minulla nyt lohdutusta päässä. Minä nauroin katkeralle itkulle +ja hänen nimittelemisensä ja sättimisensä eiwät tuntuneet mielestäni +hywiltä eiwätkä pahoilta; minä sanoin hänelle, että elämä oli minulle +nyt jo yhden=tekewä olipa se minkälainen tahansa. + +Jospa waimoni olisi hywyydellä, säwyisästi kohdellut ensimäistä +rikostani ja lankeemustani, jospa hän olisi nytkään huomannut, että +lankeemus oli tapahtunut hänen tähtensä ja että minun lankeamiseni oli +meidän molempien yhteinen lankeaminen--niin jospa hän olisi luwannut +parannusta ja sanonut yhdenkään lempeän ja rakkaan sanan, niin kenties +olisiwat asiat käyneet toisin, sillä sydämeni ei ollut wielä paatunut, +se olisi wielä woinut palata ja parantua, anteeksi antaa ja ruweta +wielä toiwomaan, wielä rakastamaan, mutta sitäpä ei hän tehnyt ja +sentähden ei lankeemuksesta tullutkaan mitään katumusta eikä +parannusta, waan perikato läheni lähenemistään. Eipä kauan +wiipynytkään, ennenkuin kyliltä tuotiin minua kotiin--taidotoinna. + +Jonkun ajan takaa hain minä jotenkin etuisaa kappalaisen tilaa. Minä en +juuri oikein tiennyt, hainko sitä tai en, waikka kirjoitin hakemukseni +ja kopioitsin todistukseni ja waikka lähetin ne postissa laillisella +ajalla asianomaiseen wirastoon; niin hajamielinen olin, ett'en +tietänyt, mitä tein, tahi mitä tekemättä olin. Kirjani ja todistukseni +hankkiwat minulle waalisijan, sillä kaikki arwolauseeni oliwat +walkoisella paperilla puhtaat ja wirheettömät, waikka itse todistusten +saaja ja omistaja oli tahraantunut, likaantunut, oli mennyt mies. + +Näinä aikoina hankki waimoni julkista eroa minusta, aikoen mennä isänsä +tykö. Mutta senkin hankkeen teki tyhjäksi, samassa saapunut tosiasian +tieto, että hänen isänsä oli juuri wiimeisinä päiwinä tehnyt-- +konkurssin! ja siwumennen mainittakoon, ett'eiwät hänen welkojansa +saaneet kymmenennettäkään osaa saamisistaan. + +Minä sain määräyksen waalin saarnaamiseen. Kun määräpäiwä tuli, lähdin +sitä toimittamaan. Minä en tietänyt, mitä minä saarnatessani sanoin, +mutta se wuoti sydämestä, joka oli pettyneen toiwon katkeruutta täynnä. +Sentähden se lienee ollut, kun saarnani sanottiin suurella woimalla +kuwanneen ihmisen useinkin surkeasti pettywän pyrinnöissään ja +toiweissaan ja kuinka wähän on luottamista kunniaan, loistoon ja omaan +petolliseen sydämeensä. Mitenkä lienee ollutkin. Lienewätkö +seurakuntalaiset tunteneet pettynyttä toiwoa ja oman sydämensä +petollisuutta samaten kun minäkin, mutta waalisaarnani waan liikutti +heitä niin, että he melkein yksimielisesti walitsiwat minut +paimenekseen! + +Sinne muuttoomme asti ei sisällinen elämämme parannut yhtään. Mitenkäpä +se parani, kun ei sydämen haawoja oltu yritettykään parantamaan, sillä +niistä haawoistahan kaikki wuoti. Waimoni sätti waan yhä edelleen minua +ja yhä hän waan aina antoi minun yhä korkeammassa mitassa tietää, että +hän, onneton, on joutunut aiwan wäärälle jäljelle. Seuraus oli se, että +minä join waan, ja jota enemmän hän sätti ja halweksi minua sitä +enemmän nauroin minä katkeroita nauraja hänen kiukkuisen itkunsa +sekaan, ja sitä tein niinkuin ainakin taistelossa woittanut, sanoen +samassa hänelle: itse sen niin olet laittanut. + +Kaikki ihmiset säälitteliwät ja surkutteliwat minua. He rakastiwat +minua sywän oppini, hywien lahjojeni ja säwyisän luontoni wuoksi; +ylhäiset ja alhaiset oliwat siinä yhtä mieltä. He sanoiwat minun +langenneen himojeni orjaksi ja langettiwat kaiken syyn minun päälleni, +mutta woi, woi! he eiwät tietäneet, että lankeemukseni oli tapahtunut +toiwowan ja rakkaudessaan pettyneen sydämen murtumisesta ja +särkymisestä. Niin, mistäpä ihmiset olisiwatkaan sen tietäneet, sillä +minä koin huolellisesti salata todellisen sisällisen elämämme ja kantaa +mykkänä yksinäni kaikki elämämme erehdykset ja niiden tuottaman kowan +ja raskaan taakan. + +Sellaista elämää elettyämme, läheni se aika, jolloin piti muuttaa +uuteen paikkaan. Seurakuntalaiset ottiwat meidät kaikella ystäwyydellä +ja kunnioituksella wastaan, mutta minun sielussani oli kowa sisällinen +tuska, sillä tunsinpa, minkälaisen sielunpaimenen he nyt saiwat ja +hirmuinen, polttawa edeswastaus tuntui makaawan päälläni. + +Meidän elämämme ei parannut sielläkään; mitenkäpä se oli +mahdollistakaan, sillä kerran sille kannalle joutunut elämä ei woi +koskaan parantua. Yhä nurkui waimoni, ett'ei hän woi säätynsä +mukaisesti elää. Yhä päiwitteli hän surkeasti pettyneensä, yhäpä hän +myöskin sätti ja nimitteli minua halweksiwaisesti, mutta yhä join +minäkin ja yhä suuremmassa määrässä. + +Juomiseni alkoi todellakin käydä niin määrättömäksi, ett'ei sillä ollut +mitään rajoja. Minä olin juowuksissa kotona ja kylässä, juowuksissa +kirkossa ja muissa wirkani toimituksissa, niin, eipä ollut sitä aikaa +eikä paikkaa, jossa en ollut juowuksissa ja kauhistuksena kaikille +ihmisille. + +Semmoista menoa ei woinut kauan kestää, ja ennenkuin oli kaksi wuotta +loppuun kulunut uudessa paikassa, olin minä erotettu wirastani. + +Se ei minua suuresti surettanut, sillä elämä ei ollut enää minulle +minkäänarwoinen, mutta waimooni otti se niin kowasti, että hän kääntyi +kowaan tautiwuoteesen; lapsemme oli kuollut wähää ennen. Mitä huolin +minä waimoni sairastumisesta, semmoisen waimon, jonka tiesin olewan +kylmän minua kohtaan, jonka tiesin katuneen ja katuwan kohtaloansa, +joka ei rakastanut minua, joka alusta alkaen murehti omaa hywyyttänsä +ja minun huonouttani--niin mitäpä huolinkaan minä semmoisen waimon +sairastumisesta, minä join waan ja sanoin katkerasti hänelle: olinpa +minä kuitenkin jonkin arwoinen, sen saat nyt nähdä. + +Waimoni sairaus ei käynyt pitkälliseksi, kuolema tuli ja pelasti hänet +enempää näkemästä. + +Muutamat armeliaat ihmiset toimittiwat waimoni maahan. Haudallakin +ollessani olin hywässä pöhnässä. Wettä ei silmääni tullut haudalla eikä +hänen kuolemahetkelläänkään, niin paatunut ja kowettunut oli rikki +rewitty ja perinpohjin särjetty sydämeni. + +Juurikuin olimme waimoni maahan saaneet, sain tiedon, että Agnetakin +oli--kuollut. Heti kun oli tiedoksi tullut minun kihlaukseni Wendlan +kanssa, oli nuori Waranen tullut Agnetan luokse ja tarjonnut hänelle +toistamiseen kättänsä, mutta Agneta oli hänen tarjoukseensa wastannut: +'minulla on ainoastaan yksi sydän ja sen olen antanut jo toiselle, +waikka uskottomalle ystäwälleni, sentähden ei minulla ole kenellekään +enää mitään antamista.' Monta muuta, syrjäisen mielestä edullista +tarjousta oli Agnetalla, mutta hän ne kaikki hyljäsi. + +Se tieto toi minulle uutta tuskaa ja kauhistusta. Kaikki menneet ajat +ja muinaiset muistot aukesiwat nyt yhtähaawaa silmieni eteen. Nyt wasta +huomasin, mitä olin tehnyt ja mihin olin ankaran kunnianhimon antanut +itseni saattaa. Nyt wasta huomasin hirmuisesti särkeneeni sydämiä ja se +juuri oli syynä kauheaan paloon, joka omassa sydämessäni alati riehui-- +niin, niin, se palo oli oma laittamani, oma hankkimani, oma wirittämäni +palo, sillä kaikki kunnianhimoni eksyttäwät teot makasiwat yhtähaawaa +raskaana taakkana sydämelläni. Minä olin saattanut hautaan sydämen, +joka niin werrattomasti oli minua rakastanut ja minuun ehdottomasti +luottanut. Sen rakkauden ja luottamuksen olin minä kylmästi sysännyt +luotani ja siten saanut kylmäksi sydämen, joka niin palawasti hehkui +luottawasta rakkaudesta. + +Sen sydämen olin särkenyt heweydelläni, sillä warmaan rakasti Agneta +minua hywyyteni ja kelwollisuuteni tähden. Mutta toisen särkemäni +sydämen olin särkenyt huonoudellani, sillä Wendla ei rakastanut minua +itseni tähden. + +Oma sydämeni oli myös särkynyt, ja se särkyminen oli kenties pahempi +kuin noiden toisten, jotka maa jo kätkee, jotka jo owat päässeet lepoon +ja rauhaan, joista toinen ei enää pala uskollisesta, tulisesta +rakkaudesta, eikä toinen rajattomasta kunnianhimosta--niin, niin, minun +sydämessäni oli siksi wielä elon hermoja, että woin kaiken sielun +tuskan tuntea, ja kärsiä kaikki ne hirmuiset waiwat, jotka nuo muistot +alati sydämeeni toiwat. + +Se, mitä minulla wielä on elämästäni kerrottawaa, ei ole enää +pitkällistä. Tuommoisia tunnon waiwoja kärsiessäni join minä +lohdutuksekseni niin paljon, kuin waan sain, ja niin kauan kuin +kipenekään oli omaisuudestani jäljellä semmoista, joka jollekin +kelpasi. + +Kun kaikki waatteetkin oliwat päähäni loppuneet, täytyi minunkin lakata +juomasta. Alastomana, kaikilta hyljättynä, ihmiskunnan heittiönä, +seisoin nyt yksin maailmassa. Kaikki oliwat nyt menneet, mutta minun +kauhea omantuntoni tuska ei ollut mennyt. Kauwan en woinut siinä +paikassa olla, mutta en tietänyt mihin menisin. Kotipaikoilleni en +woinut mennä, sillä Agnetan muisto ja wanhempieni ja muiden omaisieni +suru olisiwat waan lisänneet tuskani paloa. Wendlan kotiin? En +sinnekään, sillä minä en olisi woinut rauenneessa hekuman kodissa +näyttää Wendlan professoria ja muuta hänen loistoaan. Wiheliäisyyttä, +kurjuutta, rikoksia, pettynyttä toiwoa ja wihdoin kuolemaa, niitä waan +olisi minulla ollut näyttää. + +Siinä tuskassani lähdin minä juoksemaan metsään kuin mielipuoli. Minä +en tietänyt, mihin menin, mihin juoksin, mutta minä juoksin waan, +juoksin niin kauan, kuin woimani riittiwät, ja kun en jaksanut juosta, +käwelin, sillä sydämessäni soi waan alati yksi ja sama ääni: pois, pois +täältä, kauas pois. + +Wiimein, kun woimani uupuiwat, wäännyin minä makuulleni erään ison +kuusen juurelle, murheesta ja wäsymyksestä uupuneena, paremmin +kuolleena kuin eläwänä. + +Siinä makasin puoli=horroksissa. En tietänyt, nukuinko wai olinko +walweilla, olinko eläwä wai kuollut; yhtä wähän tiesin, missä olin, +mutta tunsin kuitenkin sydämeni ankaran kalwaawan polton. Wiimein +waiwuin jonkunlaiseen tunnottomaan horrostilaan, sillä en ollut +nukkunut moneen wuorokauteen. + +Kun wihdoin toiwuin, oli aurinko jo korkealla, walon ja lämmön +ijankaikkinen alkulähde walasi ja lämmitti niin ihanasti, sillä oli +kesä. Aiwan läheltä minua kuului myötäänsä korwiini metsäpuron lorina. +Linnut lauleliwat monenlaisilla säwelillä aamuwirsiään ympärilläni +puissa. 'Oi, te, Luojan rikkauden ja hywyyden puhtaat alkulähteet, +kuinka onnelliset te olette kaikessa wiattomuudessanne, jospa minä +olisin yhtä onnellinen kuin te!' ajattelin silloin sydämessäni ja +kyyneleet walahtiwat silmiini. + +Lepo ja korwen raitis ilma oli wähän wirkistänyt woimiani. Minä nousin +sammalwuoteeltani, menin purolle ja join siitä puhdasta ja raikasta +korwen wettä. Sitte pesin kaswoni ja walelin wedellä polttawaa päätäni: +se wirkisti minua paljon ja minä taas join. + +Näin saatuani wirkistystä, lähdin taas samoamaan metsää. Minkäänlaista +tietä tahi polkua ei ollut, mutta kauas pois waan teki mieleni; +aurinkoa oppaanani pitäen, tiesin minä suuntani ohjata pois wiimeisestä +kodistani. Likelle puolta päiwää samottuani, tuli eteeni heikko +metsäpolku. Minä lähdin sitä seuramaan, toiwossa wiewän sen johonkin +ihmisasuntoon. Iltapäiwä oli jo, eikä mitään näkynyt ei kuulunut. +Woimani alkoiwat uupua ja nälkä kalwasi kauheasti. Wihdoin illan +hämärässä alkoi polku wahweta ja se antoi minulle jotain toiwoa. Kuinka +ihastuksiin minä tulin, kun eteeni aukeni pieni lampi ja sen rannalla +pieni mökki. Wäsymyksestä, näljästä ja uupumuksesta horjuwana astuin +mökkiin. Siinä ei ollut asujamina muita kun wanha waari ja mummo; he +oliwat wetäyneet tänne yksinäisyyteen, sillä ukko oli ahkera kalamies +ja kalasteli lammesta. He näyttiwät hywin hämmästywän minun tulostani, +mutta kun minä sanoin hywää iltaa nöyrästi ja pyysin yösijaa, näyttiwät +he tyyntywän. + +'Miks'ei taassa saane yötä olla; ei taa hääwi paikka ole, mutta +yhtäkaikki taassa yön yli toimeen tullee', sanoi ukko. + +Minä pyysin Jumalan tähden heidän antamaan minulle jotain syötäwää ja +selitin olewani nälkään kuolemaisillani; samassa ilmoitin, ett'ei +minulla ole mitään maksua antaa. + +Sen kuultuaan katseliwat ukko ja mummo minua jotenkin oudoksuen, mutta +kumminkin rupesi mummo heti ruoan laittoon. Ukko oli saanut lammesta +kaloja, niitä paistoi mummo takkawalkean hiilillä ja asetti ne mökin +ainoalle pienelle pöydälle; leipää, woita ja maitoa tuli lisäksi. Sitte +kehoitettiin minua syömään, eikä minua tarwinnutkaan kahdesti käskeä. + +Syödessäni rupesiwat he kyselemään mitä olin. Minä sanoin kotipitäjääni +nimen. + +'Tiedättekö te, kuinka se onneton pastori L----m nyt woipi?' kysyi +mummo minulta. + +'Eipä ne woimiset taida kaksinaiset olla', wastasin minä tukehtuneella +äänellä, sillä mummon kysymys käwi kipeästi sydämeeni kuin puukon +pistos. + +'Sääli miestä semmoista. Hän oli lahjakas mies ja sanotaan hänen olewan +korkea=oppisenkin ja yhtäkaikki hän elää niin pahasti itseänsä kohtaan. +Sanotaan hänen ruwenneen ryyppimään waimonsa pahuuden tähden, onkohan +siinä perää?' jatkoi mummo. + +'Ei siinä ole mitään perää', wastasin minä ja pala tahtoi tarttua +kurkkuuni. + +'Wieläköhän pastori on wirallakaan?' uteli mummo yhä. + +'Ei hän ole wiralla ja hänen waimonsa on kuollut', selitin mummolle, +ikäänkuin illalliseni ja yöpaikkani maksuksi, sillä en itsekään +tietänyt, mitä mä hänelle wastasin, niin oli sydämeni täysi. + +'Wai niin! Wai ei pastori ole enää wiralla! Paraspa taisi olla +rouwallekin, kun kuolema pelasti hänen enempää näkemästä', arweli +mummo. + +Noita keskustellessamme olin syönyt, minkä söin. Paljoa en syönyt, enkä +minä paljoa woinut kestääkään, sillä ankara murhe oli masentanut +ruokahaluni kowin niukaksi, eikä suinkaan mummon puhe enentänyt sitä. + +Minulle laitettiin mökin ainoaan wuoteesen makuusia ja mummo ja ukko +paniwat maata lattialle. + +Wäsyneenä ja murheellisena panin maata, mutta luonto kumminkin waati +welkansa ja minä wihdoin nukuin. + +Heti aamulla herättyäni aioin lähteä matkalle, mutta mummo ja ukko +eiwät minua päästäneet eineettä, joksi he nyt keittiwät kaloja. +Syötyäni ja kyseltyäni heiltä tietä, heitin heille kiitokset ja +jäähywästit ja lähdin matkaan. Hywästi jätellessäni sanoi mummo +minulle: 'te olette niin kummallinen, ett'en tiedä, mikä te oikein +olette; wissiin teitä kalwaa joku ankara murhe.' Kyynel walahti silloin +silmistäni, mutta minä pyörähdin selin mummoon ja menin samassa owesta +ulos. + +'Pois, pois, kauas pois, pois sinne asti, jossa ei tuosta surullisesta +historiasta tiedetä mitään, jossa ei niitä enää minulle kerrota ja +muistuteta', soi nyt waan ajatuksissani, mutta mihin, sitä en tietänyt. + +Niin samosin minä yhä eteenpäin yhtä suuntaa kohden, mutta kumminkin +teitä myöden ja ihmisien ilmoissa, sillä enpä halunnut enää metsään +mennä. Wälillä minä anelin ihmisiltä ruokaa ja yösijaa. Wäliin sain, +wäliin olin saamatta, sillä olinpa liian nuori ja komea kerjäläiseksi, +sentähden he usein nurkuiwat, eiwätkä antaneet minulle ruokaa, niin +että päiwittäin sain kulkea maistamatta minkäänlaista suurusta. + +Sillä tawalla kulkiessani tulin minä näljinkuoliaana eräänä päiwänä +muutamaan tämän kylän warakkaasen taloon, ja se on juuri tämä talo, +jossa nyt olemme. Minä pyysin ujosti ruokaa kauhean nälkäni +sammuttamiseksi. Isäntä katseli minua tutkiwasti ja kysywästi, eikä +wastannut towiin aikaan mitään. + +'Leipä ei kaswa työttömälle. Häpeä on anelemalla elättää henkeänsä +tuommoisen miehen, jolle Jumala on uskonut noin uljaan ruumiin, yhtä +häpeä on myös hänelle ilmaiseksi mitään antaa. Rupea työhön tunkion +perustuksella, niin saat estelemättä ruokaa', sanoi isäntä painawasti +ja aina muistan nuo hänen oikeutetut sanansa. + +Hän oli silloin jo wanha mies ja hän on jo aikoja sitte maksanut +luonnolle welkansa ja toinen nuorempi on astunut sijaan. Jumala +siunatkoon mennyttä isäntää, sillä hän teki pään tarkoituksetta +tehdylle tietämättömälle waellukselleni. + +Minä lupasin tehdä työtä tunkion perustuksella, kun waan saisin ruokaa. +Sitä minulle annettiinkin runsaasti, mutta ei sanottu tarwitsewan mennä +sinä päiwänä työhön, koska sanoiwat he: näytin niin uupuneelta ja +wäsyneeltä. + +Aamulla minulle annettiin työaseet ja kintaat käteen, joita ei minulla +itselläni ollut ja niin lähdin työhön. Talon tunkio oli wedetty juuri +tyhjäksi suurelle kesantowainiolle ja tunkion uudeksi perustukseksi oli +wedetty mahdottomat kasat kuiwia turpeita ja hawuja; niitä piti minun +hakata tunkion pohjalle. 'Leipä ei kaswa työttömälle', soi minun +korwissani koko päiwän ja minä aloin ruweta tekemään työtä niin paljon, +kun woin, henkeni elatukseksi ja kurjan, nälkäisen elämäni awuksi; ja +mitä lupasin, täytinkin minä. Ensimältä ei kyllä työ käynyt hääwisti +laatuun, mutta tuossa lantatehtaassa oli niin paljo raaka=aineita, että +minulla oli aikaa kylliksi siinä itseäni harjoitella, sillä minua ei +kukaan siitä pois häätänyt. Wähitellen totuin kaikkeen työhön, ja +enemmittä puhumisitta olin minä sillä luwalla talossa kolme wuotta; +sillä ajalla annettiin minulle riittäwästi waatetta, ruoasta +puhumattakaan. Talon wäki, semminkin lapset, rakastuiwat minuun +hiljaisen luontoni ja siiwon käytökseni tähden ja usein he +kummasteliwat minun suru= ja umpimielisyyttäni. + +Niinkuin jo mainitsin, olin talossa kolme wuotta. Silloin rupesin +rakentamaan mökkiä erään kalaisen lammen rannalle; wäliin olin kylässä +työssä, ansaitakseni ruokawaroja, sillä nyt jo sain palkkaakin, wäliin +rakensin mökkiäni. Kun mökkini tuli walmiiksi, menin sinne +yksinäisyyteen asumaan. Minä rupesin pyytämään kaloja lammesta ja +wähitellen kaiwelin peltotilkkuja mökkini ympärille. Niistä rupesin +ajan pitkään saamaan leiwän apua ja perunoita henkeni elatukseksi. +Lampi anteli kaloja särpimekseni ja wäliin waihetin niillä emänniltä +lehmänantia. + +Niin olin isäntä ja emäntä omassa mökissäni. Kun waan sain runsaammasti +kaloja, waihtelin ne aina wiinaan, sillä wiinan himoa en saanut enää +lannistetuksi, mutta wälttämättömiä elämän tarpeita en kuitenkaan enää +juonut; kassaa ei kuitenkaan tullut wanhan päiwän waraksi, sillä wiina +wei kaikki, mitä liikenemiin oli. + +Woi, woi! Monta unetonta yötä olen halki parhaan elämäni tuossa mökissä +wiettänyt, monta kyyneltä kylwänyt, monta katkeruutta niittänyt, +muistellessani entistä elämääni. Harwoin saatu wiinatilkkakaan ei ollut +lohdutuksen sijalla, niinkuin ensi aikoina, waan se oli paremmin +entisien sydämeni haawojen aukasijana ja menneen elämäni ankarana +muistooni johdattajana; sillä kun sain wiinatilkan, nousiwat kaikki +elämäni tapaukset niin eläwinä eteeni, juuri kuin ne olisiwat eilen +tapahtuneet. Silloin itkin wuorokaudet läpeensä, yhtä itkua niin kauan, +kuin wiinaherne oli pullossa,--se oli itku menneestä, haaskatusta, +rikollisesta elämästä. + +Semmoista yksinäistä, surullista mökkielämää wietin, kunnes woimani +riittiwät. Kun tulin kykenemättömäksi itseäni hoitamaan, toimittiwat +nämä hywät kyläläiset minut ruodulle. Siinä oli se onni minulla, että +ruotitalokseni tuli tämä hywä talo, jossa saan olla enimmän osan +wuotta. Kaikki kylän ihmiset owat olleet minulle hywiä ja useat heistä +owat pyrkineet salaisuuteni perille, mutta siinä eiwät he ole +onnistuneet. He owat huomanneet minua painawan jonkun salaisen murheen, +mutta ei yksikään heistä tiedä, mitä minä olen halki parhaan elämäni +kärsinyt. + +Ei kukaan ole koskaan saanut tietää, kuka minä olen ja mistä minä +tulin; niin että heillä ei ole pienintäkään aawistusta minun elämäni +retkistä. Kaikki kutsuwat minua waan Fabianiksi, sillä todellisen +ristimänimeni olen heille sanonut. Ruodulla olen ollut noin wiisi +wuotta, jolla ajalla en ole mitään erinomaisempaa puutetta nähnyt, +mutta onhan se yhtäkaikki niin alentawa elinkeino. Waikka minulla onkin +tällä lailla turwatut elämän tarpeet, ei suruni ole kumminkaan +wähääkään antanut perää ja itsekseni olen usein kummaillut, kun minun +elämäni ranka on näin kauan kestänyt. + +Wiinatilkkaa on minun waikea nyt saada. Te näitte, minkälainen minun +ansioni oli tämän wiinakorttelin hinnan saamiseksi. Jonkun kerran +ollessani erinomaisen keweällä mielellä satuin puhumaan wieraita +kieliä, ikäänkuin näyttääkseni jotain osaawani ja tietäwäni. Heti +keräysi utelias ihmisjoukko ympärilleni, kysellen, mitä kieltä se oli? +Minä selitin heille, mitä kieltä kukin oli. Siitä herran hetkestä +rupesiwat poikawiikarit pyytämään lantin edestä minua heille noita +kieliä puhumaan. Mutta he osasiwat nuo kielitaitoni palkinnot laittaa +niin pieniksi, ett'eiwät ne riittäneet wiinakorttelin hinnaksi. +Käyttäen hywäksensä minun tunnetun wiinanhimoni, keksiwät he +harakkatanssin, jolla woin ansaita täyteen puuttuwan summan--woi, woi! +se harakkatanssi, se on niin alentawaa, enkä sitä teekään, kun waan +muuton läpi pääsen. + +Jospa en olisi hyljännyt ensimäistä rakkauttani, jospa olisin elämäni +kohtalon yhdistänyt Agnetan kanssa, niin elämäni olisi nyt toisin, +tuntoni asiat olisiwat nyt toisin, sillä hän rakasti minua, eikä minun +kauttani saatawaa isoa elämää, mutta woi! murhannut, sortanut olen minä +sen puhtaan sielun, sortanut hautaan asti, kauhealla petoksella +sortanut! + +Te olette nyt kuulleet elämäni kertomuksen, kauhean kertomuksen, joka +on täynnä rikoksia. Tuomitkaa minua, kuinka kowasti tahdotte, mutta +muistakaa samassa, että minäkin kerran olen ollut ihminen--mies, jolla +on ollut terwe sydän rinnassa, joka ei ollut rikoksilla tahrattu, joka +woi niin paljon rakastaa ja toiwoa. Muistakaa myös, että sama sydän on +kärsinyt niin paljon, kärsinyt sanomatonta, polttawaa surua ja tuskaa +ja yhä kärsii se--niin, niin, se kärsii kuolemaansa asti. On sillä +wielä niin paljon tuntoa, että se woi tuntea. Oi, herra Jumala, kuinka +se nytkin tärisee; sitä polttaa nyt enemmän kuin koskaan ennen--woi, +woi sitä tuskaa--woih!--kaikkihan se on jo wiinatilkkakin. Eikö teillä +ole muassa matkaputellia, että antaisitte minulle pienen herneen, +luulisin sen wähän liewittäwän kauheaa tuskaani". + +Minä selitin hänelle, ett'ei minulla ole minkäänlaista matkapulloa. +Kyyneleet nousiwat silmiini, kuunnellessani tuon paljon kärsineen +ja wieläkin kärsiwän, onnen hyljäämän ja murtuneen miehen +elämänkertomusta. Minä menin hänen tykönsä, otin häntä kädestä kiinni +ja sanoin: "minä ymmärrän teidät. Paljon, paljon olette te kärsineet; +Jumala suokoon teidän kärsimisillenne hywän lopun!" Samassa pistin minä +markan rahaa hänen kouraansa. + +Kun hän huomasi lahjansa suuruuden, syleili, halaili, kiitteli ja +kosteli hän minua kymmeneenkin kertaan. + +"Te olette kowin hywä minulle, millä woin hywyytenne palkita? Kauan on +siitä, kun olen näin ison rahasumman omistajana ollut, eikä tarwinnut +harakkatanssilla tätä ansaita. Nyt ei minulla ole teille enää mitään +kerrottawaa, nyt saatte panna lewähtämään. Minä olen turhanpäiwäisesti +teitä waiwannut, mutta on niin hywä, kun olen saanut sydämeni +au'aista.--Nyt on wielä pitkälti aikaa, ennenkuin päiwä walkenee ja +ihmiset nousewat ylös--pantua maata! Minua ei nukuta--sydämeni on niin +kipeä--tuo kynttilä kohta loppuu ja sitte tulee niin pimeä ja sen karsi +on tullut niin pitkäksi", puheli sen jälkeen ukko. + +Minä otin toisen kynttilän palasen pöydältä, asetin sen +kynttiläjalkaan, sytytin sen palamaan ja annoin ukolle, sillä entinen +loppui juuri nyt. Ukko otti sen kiitoksella wastaan ja sanoi: "on nyt +niin hywä, kun ei tarwitse pimeässä walwoa, sillä pimeä on niin ikäwää +kowan surun aikana." + +Sen sanottuaan meni hän wuoteesensa owen pieleen ja wääntyi siihen +waatteissaan pitkäksensä ja minä panin maata toiselle wuoteelle, joka +minua warten oli laitettu.-- + +Ukko laittoi huolellisesti ennen maata panoaan kynttilän pään tuolille +wuoteensa wiereen palamaan. + +Minä nukuin melkein heti, sillä olinpa hywin uuwuksissa pitkästä +matkastani, jolla ei ollut tullut paljon nukutuksi. Waikka olin kuullut +niin surullisen kertomuksen särjetyistä ja uupuneista sydämistä ja +tuntenut melkein itsekin ukon kertomuksen johdosta murheen kuolettawaa +woimaa, waatei luonto kuitenkin saatawiansa. Uneni ei sentään tullut +rauhalliseksi, mutta tuommoiseksi puolihorroksiseksi tilaksi, joka oli +puoleksi nukkumista, puoleksi walwomista. Tuntuipa siltä, kuin ukon +surullisesti sointuwa, wäliin katkonainen ja pitkäweteinen puhe olisi +yhä kuulunut korwiini, eikä se kumma ollutkaan, jos niin oli, sillä +hänen kertomuksensa oli minuun tehnyt sywän waikutuksen. + +Wäki oli jo noussut ylös, ennenkuin heräsin. Emäntä oli jo pannut +walkean takkaan, osa wäestä puki waatteita ylleen, toiset ottiwat jo +käsitöitään esille. Minä nousin myös ylös ja puin kiireesti ylleni. +Silmäni kääntyiwät ensimäiseksi ukon wuodetta kohden. Kynttilä paloi +tuolilla juuri siinä paikassa, johon ukko sen maata pannessaan asetti +ja ukko itse makasi niin rauhallisesti; näyttipä siltä kuin hän olisi +saanut pitkällisen lewon ja rauhan särjetylle sydämelleen. Kynttilän +sydän oli jäänyt pitkälle karrelle, sentähden paloi se hywin himeästi +ja selwästi näkyi, ettei sitä oltu hywään aikaan niistetty. + +"Mikäs nyt Fabianilla on, kun hän ei nousekaan ylös? Kah! Hänellä on +oikein kynttiläkin palamassa wuoteen wieressä. Eipä hän ole sitä wielä +koskaan ennen tahtonut, waikka hän aina päiwittää pimeää ikäwäksi +walwoessaan.--Kummassa ukon makuu nyt on! Hän on aina ensimäisenä ylös +nousemaan", sanoi emäntä. + +Hänellä oli walkea tupaan tullessaan, sentähden hän ei hawainnut tuota +pitkän kartensa tähden himeästi palawan kynttilän waloa. + +"Minä otin omin lupini kaksi jo osaksi poltettua kynttilää, kun ukko +päiwitti ikäwäänsä pimeässä, ja lupasin ne maksaa taloon. Pitemmän +poltimme haastellessamme ja lyhemmän hän pyysi maata pannessaan +huwikseen walwoessaan, sillä hän ei sanonut itseänsä nukuttawan", +selitin minä. + +"Ei niitä tarwitse maksaa. Hän on monta pitkää yötä walwonut pimeässä, +mitä hän lienee miettinytkin", sanoi emäntä. + +Minä silmäilin ukkoa tarkemmasti. Minä kummailin, ett'ei hän ollut +niistänyt kynttilää, jonka pitkästä karresta hän oli niin arka yöllä +haastellessamme. Minä käwelin lähemmäksi wuodetta. Silloin huomasin +selwästi, ett'ei hän hengittänyt; ukko oli--kuollut. + +"Ei Fabiani nouse enää koskaan ylös", sanoin sen hawaittuani ja astuin +jonkun askeleen takaperin. + +"Herra Jumala! Mitä sanotte?--kuollutko?" sanoi emäntä hätäisesti ja +astuskeli ukon wuodetta kohden. + +Kaikki heittiwät askareensa pois ja tekiwät samoin. + +Siinä makasi ukko niin rauhallisen näköisenä ja kalpeana. Surullinen +hymy oli jäänyt hänen huulillensa ja näyttipä siltä, kuin paljon +kärsiwä sielu olisi päässyt rauhaan. + +"Siinä se oli nyt Fabian=raukan loppu. Mikä hän lienee ollut ja mistä +tullut, mutta paljon on hän kärsinyt, sen näki selwästi kaikesta hänen +elämästään", sanoi emäntä. + +"Niin, paljon on hän kärsinyt, sanomattoman paljon", sanoin minä +tukahtuneella äänellä. + +Kaikki läsnä=olewat oliwat sywästi liikutettuina. + +Kuinka lieneekään ollut? Lieneekö tuo paljon kärsinyt ja sywästi +haawoitettu sydän katkennut sen tuntonsa aukasemisen wuoksi, jonka hän +ensikerran eläessään minulle teki? Kenties niin käwi; ainakin minä sen +niin otaksuin. + +Ukon wasemmasta kädestä oli pudonnut se markan raha, jonka minä maata +pannessani hänelle annoin. Oikean kätensä oli hän pistänyt paljaasen +poweensa, karkeain, au'aistuin nuttuinsa halkeimista; hän näytti +powessaan puristawan jotain, joka ehkä oli hänelle suuremmanarwoinen +kuin markka, josta hän niin paljon piti; minun silmissäni näytti siltä, +kuin olisi hän sanonut: "oi, kuinka se nytkin tärisee----tuo kynttilän +karsi on niin pitkä---sydäntäni niin kowin polttaa, sitä polttaa +enemmän kuin koskaan ennen--woih!" + +Ruwettiin niihin toimiin, joita kuolleen wiimeiseen lepokammioon +saattaminen waatii; ruwettiin riisumaan waatteita pois wainajan päältä. +Silloin huomattiin hänen puristawan todellakin jotain tuolla poweensa +sydämen kohdalle pistetyllä kädellänsä. Awattiin koura, siinä oli +pieni--kotelo! Silloin wasta huomattiin, että se riippui kaulassa +nauhassa. Kotelo annettiin minulle tarkastettawaksi ja minä olin +uteliaisuudessa kylläksi halukas ottamaan sen wastaan. Minä awasin sen. +Kotelossa oli metaljongi, kauniin naisen muotokuwan kanssa, pieni +myttyyn kääritty paperi ja pieni suortuwa hiwuksia. Metaljongiin oli +muotokuwan alle piirretty: "----Agneta--". Minä aukasin ja selwittelin +suurella waiwalla auki sen likautuneen ja osaksi rikki kuluneen +paperin, joka kotelossa oli. Selwästi woi siitä, nähtäwästi paljon +käytetystä paperista lukea seuraawat sanat: + + "Fabian! + + Woi, Fabian! Minä en enää saa enkä woi kutsua sinua rakkaaksi + ystäwäkseni. Sinä olet murtanut ja särkenyt ainoan todellisesti + sinua rakastawan sydämen, sillä sinä olet tallannut jalkojesi alle + minun pyhimmät tunteeni--ainoan rakkauteni. En minä olisi, Fabian, + sinusta semmoista uskonut! Ääretön kunnian ja hekuman himo on sinut + so'aissut. Minä toiwon, että eläisit onnellisena, mutta ota wastaan + kuitenkin tämä wiimeinen ystäwyyden osoitus, muistoksi entiseltä ja + nykyään kowin sortuneelta, köyhältä ystäwältäsi + Agnetalta." + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Elämän hawainnoita IV: Kontti=Anna; +Ruoti=ukko, by Pietari Päivärinta + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ELÄMÄN HAWAINNOITA IV *** + +***** This file should be named 14819-8.txt or 14819-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/4/8/1/14819/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/14819-8.zip b/old/14819-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..a72508f --- /dev/null +++ b/old/14819-8.zip |